diff options
| -rw-r--r-- | 56982-0.txt | 8927 | ||||
| -rw-r--r-- | 56982-8.txt | 9307 |
2 files changed, 8927 insertions, 9307 deletions
diff --git a/56982-0.txt b/56982-0.txt new file mode 100644 index 0000000..6fda1cb --- /dev/null +++ b/56982-0.txt @@ -0,0 +1,8927 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56982 *** + + + + + + + + + + + +JUHA JOUTSIA + +Kirj. + +Maila Talvio + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström, +1903. + + + + +I + + +Rason rusthollissa valmistettiin taaskin pitoja. Niitä oli siellä ollut +taajaan, milloin häitä, milloin hautajaisia, pienemmistä pidoista +puhumattakaan. Eihän se ihme ollut: perhe oli suuri, paljon nuoria +naitettavia, paljon vanhoja haudattavia. + +Kaiken viikkoa oli pidetty kiirettä. Kokki, sotamiehen leski Emma +Klinga, oli tuotu jo sunnuntaina, ja maanantaina hän oli isännän, +Kalle Kustaanpojan kanssa käynyt kaupungissa. Mahdottomat kuormat he +sieltä olivat tuoneet kotiin: kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä, +väskynöitä, rusinoita ja kaikenlaisia ulkolaisia sokerileivoksia. Ja +kuitenkin olivat juomatavarat noudettavat eri hevosilla. Ne tuotiin +heinien ja olkien sisässä ja koreat, punaiset merkit oli pullojen +kyljissä, kun niitä kannettiin puotiin. Kotona oli ennestäänkin juomia. +Tupultti oli valmistettu jo joulun edellä. Se oli paksua kuin terva ja +makeaa kuin siirappi, kun emäntä ja tyttäret kävivät sitä maistamassa. +Viinaakin oli viimesyksyistä, ei tarvinnut ruveta ostamaan. Ja olisiko +ostettu sitten ollut sen veroista! Olutta oli monta lajia, oli +vanhempaa ja nuorempaa, valkeampaa ja mustempaa, eri lajit kutsuttuja +vieraita, eri lajit kuokkamiehiä varten. Sillä tiesihän sen, että +kuokkamiehiä oli tulossa -- peninkulmien päästä niitä aina ennenkin oli +tulvinut Rasoon häihin. + +Lumian emäntä oli tullut jo edellisenä päivänä. Hän oli näitä samoja +Rason tyttäriä. Juuri Marian päivänä tuli viisi vuotta siitä, kun hänet +Lumiaan vietiin. Ippilän emäntä, jonka häitä oli juotu viime vuonna, +oli jo pari kertaa sinä päivänä pistäytynyt entisessä kotitalossaan +katsomassa häävalmistuksia. Ippilä oli nimittäin, kuten Rasokin, +Keihäsjärven rannalla ja niin likellä, että siellä saattoi pistäytyä +siunaaman aikana. + +Kotona Rasossa oli vielä kaksi tytärtä, vanhin Helena, jolla ei ollut +onnea rakkausasioissa, ja keskimmäinen Iita, joka näytti olevan +syntynyt vanhaksi piiaksi. + +Paljon oli sisarilla puhumista, kun he yhteen joutuivat. Olisi luullut +heidän vuosikausia olleen erossa, niin heillä riitti juttua. Mutta +se johtui siitä, että he olivat niin rakkaat sisarukset. Yhteiset +huolet varhaisessa nuoruudessa olivat heidät yhdistäneet. He olivat +jääneet pieniksi äidistään -- vanhin, Kalle, oli äidin kuollessa +seitsemännellätoista vuodellaan ja Juha vasta kolmannella. Siihen +asti oli äidin tarmo pitänyt taloa pystyssä ja lapset olivat saaneet +kasvaa huolettomina. Mutta kun äidin maahanpaniaisten jälkeen vieras +väki kyläkakkuineen oli hajaantunut, aukenivat äkkiä lasten silmät. +He huomasivat, että heidän isänsä oli raihnainen ukko, joka ei +tullut toimeen ilman viinaa. Ja kun hän taas joi viinaa, niin hän +tuli kipeäksi. Ensi kerran, kun lapset joutuivat sairauskohtauksen +todistajiksi, hätääntyivät he ja luulivat kuoleman tulevan. Mutta +vähitellen he tottuivat isän sairauteen. Kalle rupesi kulkemaan työväen +perässä ja johto oli isän käsissä vain nimeksi. Helena ja Marjaana +ottivat haltuunsa emännyyden. Edesvastuuntunne kehitti heitä ja he +kävivät ennen aikojaan täysiksi ihmisiksi. + +Yksi ainoa heistä pysyi lapsena ja sai nauttia huolettomuuden makeutta: +se oli Juha. Kun tytöt häärivät varhaisesta aamusta myöhään iltaan, +niin täytyihän olla joku, jota he saivat pitää hyvänä, jonka kanssa +he saivat leikkiä ja kaarestaa. Ja ketäs he olisivat pitäneet hyvänä, +jollei Juhaa. Voi nyt kuitenkin, kuinka sitä olikin mukava naurattaa +ja kutitella. Se oli paitasillaan hypännyt sängystään, pannut kädet +silmien eteen ja vilkuili sormien lomitse sisariin, jotka olivat +asettuneet kyykylleen lattialle, syli auki, valmiina vastaanottamaan +paitaressua. Äkkiä päästi lapsi iloisen naurun ja karkasi sylistä +syliin, jotta pellavankarvainen tukka liehui. Herttainen se oli se +pieni Juha! Ja niin tottelevainen ja hyvä lapsi! Ei sitä tarvinnut +rangaista. Lieneekö se pariakaan kertaa eläissään saanut selkäsaunaa. +Eikä se silloinkaan olisi muiden sisarten mielestä ansainnut, vaan oli +se Iita, joka tahtoi, että sitä joskus kuritettaisiinkin. Ja hänkin +teki sen sulasta rakkaudesta. + +Sisarukset rakastivat kaikki toisiaan, mutta varsinkin Juhaa. +Vaikka Juha jo oli suuri poika, he koettivat kaikin keinoin säästää +häntä. Hänen ei oikeastaan tarvinnut muuta tehdä kuin olla heidän +hauskuutenaan. Hän viritti heille tulen keittiön takkaan, hänet +otettiin portinavaajaksi, kun he läksivät kyläilemään. Ja niinä öinä, +jolloin isä oli sairaana ja kaikkien muiden täytyi herätä hieromaan ja +hoitamaan, suljettiin ovi visusti siihen huoneeseen, missä Juha makasi. + +Kyllä vanhemmat tytöt, varsinkin Iita ja Marjaana, niinä öinä +sadattelivat miestä, joka isän kanssa oli ollut juomassa, nimittäin +Keihäsjärven pappia Jaakko Sandia! + +Sellaisena yönä Rason rusthollari sitten kuolikin. Sand oli istunut +koko illan Rasossa ja kun hänen lähdettyään rusthollarin piti oikaista +sänkyyn, sai hän kauhean vedon, joka hänet lopetti, ennen kuin oli +ehditty lääkäriä ajatellakaan. Oikeastaanhan se oli kevennys sekä +äijälle itselleen että omaisille. + +Rusthollari kuoli juuri samana vuonna, jolloin Kalle ja Marjaana olivat +joutuneet naimisiin. Juha oli silloin jo mieheksi tulemaisillaan. + +Ei häntä huvittanut maatyö, kuten esimerkiksi Kallea. Juha oli sen +sijaan omin päin oppinut lukemaan ja aivan kuin leikillä oli pastori, +Rasossa käydessään, näyttänyt hänelle, kuinka kirjaimet kirjoitetaan. +Mutta eikös se poika siitä oppinutkin kirjoittamaan ihan selvää +kirjoitusta! Juhalle ei voitu antaa mieleisempää lahjaa kuin kirja. +Ja kaiket illat hänellä riitti juttua siitä, mitä hän päivällä oli +lukenut. Vaikka hän muuten oli hiljainen ja harvasanainen, vilkastui +hän silloin. Hänen olisi pitänyt päästä lukutielle, hyvä pappi hänestä +olisi tullut. Sisaret sen kyllä käsittivät ja Helena siitä kyllä puhui +Kallelle, mutta kun Juha ei itse ymmärtänyt ruveta tahtomaan kouluun, +niin ei koskaan toden teolla ryhdytty toimittamaan häntä sinne; ja niin +hän jäi kotiin. + +Kalle oli sitä mieltä, että ihminen voi olla pappi, vaikkei ole papiksi +lukenutkaan. Joka rehellisesti tekee työtä paikallaan, on pappi +hänkin. Samaa Jumalan viinamäkeä se on koko maailma. Ja Kalle rupesi +ahdistamaan Juhaa siitä ainaisesta lukemisesta. Niinkuin ei maatyö +olisi yhtä hyvää työtä! + +Sisaret riensivät paikalla rukoilemaan Juhan puolesta. Mutta silloin +Kalle kiivastui. + +-- Miksi herraksi häntä sitten kasvatetaan? huusi hän. -- Sellaiseksiko +kuin Joutsian Akseli? Sitten sitä vasta kelpaa katsella! Joudu pois +niitylle, poika! + +Juha heitti kirjan menemään ja sen jälkeen hän vieraantumistaan +vieraantui lukemisesta. Sujui se maatyökin sentään! Mutta monta +monituista kertaa sai heinäväki kahvia tai riihimiehet ryypyn vain +siksi, että Juha oli heidän joukossaan ja sisarten teki mieli pistää +jotakin hänen suuhunsa. + +Ja nyt valmistettiin Rasossa Juhan häitä! + +Oudolta oli Marjaanasta tuntunut, kun hän lapsineen, kimpsuineen, +kampsuineen ajoi kotitalonsa pihaan ja muisti, että ylihuomenna +olisivat Juhan häät. + +-- Voi nyt kuitenkin, oli häneltä päässyt, -- kuinka ne ajat kuluvat! + +Entiset muistuivat niin selvästi mieleen. Niin vähän aikaa tuntui +siitä olevan, kun Juha oli pieni pellavapää, joka juosta reksutti +sisaria vastaan ja jo kaukaa huusi: "Toitkos, Marjaana, tuliaisia?" Ja +ylihuomenna juotaisiin Juhan häitä! + +Outoa se oli muidenkin sisarten mielestä. Eivät he olleet huomanneet, +että Juha oli kasvanut mieheksi. Heidän silmissään hän yhä oli poika. +Mutta kaikista oudoimmalta tuntui kuitenkin Juhasta itsestään. Olla +isäntänä, määrätä rengeille ja muonamiehille työtä... ja... Kaikki +tuntuu niin luonnolliselta ja tavalliselta, kun ajattelee toisten +ihmisten häitä, mutta kun on käsissä omat, niin on paljon asioita, +jotka panevat ajattelemaan. + +Aurinko oli jo alhaalla, rannat ja taivas kertautuivat tyynessä +vedessä. Mitä köykäisiä valkeita pilviä pohjalla, joka oli kuulakka ja +kirkas! Mikä hehku auringon ympärillä ja itse auringossa! Päivällä se +oli polttanut ja paahtanut, mutta nyt oli siitä kaikki tikeryys poissa, +se ei enää polttanut eikä palanut, vaan siitä levisi lempeää, lauhaa +ja siunattua lämmintä. Ilma oli täynnä maan, kukkien, laihojen ja +puiden nesteitä, sakeanaan surviaisia, korven kytöä, käen kukuntaa ja +ruisrääkän kaiherrusta. Ruispellot seisoivat liikkumattomina, hentoiset +helpeet oikonaan taivasta kohti. Tarhassa kalkahti tuon tuostakin +lehmänkello. + +Rasossa oltiin aina vain täydessä työssä. Uudessa aitassa, joka oli +jääkellarin päällä, sisaret voitelivat piparikakkuja munosohjolla. Joku +poistui hetkiseksi viemään peltiä uuniin, mutta palasi pian. Marjaanan +täytyi käydä panemassa lapsensa nukkumaan ja Iitan katsomassa, ettei +koiria kesken yleistä kiirettä jätettäisi ruoatta. Mutta kun he taas +kaikki pääsivät koolle, tuli puhetta kuin kaatamalla. + +-- Kunhan Juha nyt vain menestyisi Joutsialla, sanoi Marjaana. + +-- Niin, kunhan menestyisi! huokasi Iita. + +-- Mitä te sitä epäilette! huudahti Annakaisa. -- Minusta on niin +hauskaa, että Juha joutuu näin lähelle. Ja onhan Annastiina niin mukava +tyttö. + +-- On kyllä, on kyllä, myönsi Iita. -- Mutta Annastiina onkin minulle +kertonut paljon asioita. + +-- Mitä asioita? uteli Marjaana huolissaan. + +-- Kaikenlaisia vain... + +-- Niin, no, tietäähän sen jokainen, että vanha isäntä maistelee ja +on muutenkin äreä ja pahansisuinen. Mutta onhan taas emäntä hyvä ja +jumalinen ihminen. + +-- Entäs Hallpumin väki! + +-- Niin, Hallpumin väki! + +-- Riittäähän sitä ruttoa Tulettänestä pitkin pitäjää, onhan se +niinkin. Ja onhan se Akselikin siinä Joutsiassa kuin kiiliäinen... +Mutta onhan taas Rasokin tässä paikoillaan ja Kalle Juhalla tukena. +Eikä ole Lumiakaan niin kaukana, ettei isännän käsivarsi ehtisi avuksi, +jos tiukka tulisi. + +Marjaana oikaisi itsensä suoraksi, kun hän mainitsi miestään, Lumian +mahtavaa rusthollaria. + +-- Kyllä maar Juha kaikkia vielä hyvinkin tarvitsee, sanoi Iita +entiseen kuivaan tapaansa. + +Helena ei näyttänyt kuuntelevankaan heidän puheitaan. Iita ja Marjaana +olivat totisina töissään, mutta Annakaisa puhkesi kiivaasti puhumaan: + +-- Mitäs sinä, Iita, tiedät? Sano pois nyt! + +-- Tiedän mitä tiedän, selitti Iita vain eikä sanonut. + +Se oli sellaista, ettei hän tahtonut puhua Annakaisan kuullen. Se +olisi pian kaikki voinut olla kylällä, mitä Annakaisan kuullen olisi +kertonut. Annakaisa oli niin elävä ja vilkas. Vasta kun he jäivät +kahden kesken Marjaanan kanssa, rupesi Iita puhumaan. + +-- Kun Annastiina sanoi, että se kontrahti Hallpumin kanssa on +vääryydellä tehty. Olivat juottaneet äijän humalaan ja panivat paperiin +mitä tahtoivat. Hallpumi kuuluu saavan ottaa metsääkin niin paljon kuin +ikinä tahtoo. Siksi se sitä talon kranttia niin laajentaa. + +Marjaana tuijotti sisareensa suurin silmin. + +-- Olisikohan tuo nyt totta? + +-- On se. Annastiina sanoi. Ja sitten vanha isäntä vielä taitaa olla +velkaakin Hallpumille... Sinne pitäisi tulla kotivävy, joka osaa pitää +puoliaan, mutta meidän Juha... + +He vaikenivat molemmat ja pysyivät hyvän aikaa mietteissään. Tämä +Joutsian isännän ja kauppias Hallbomin välinen asia ei ollut mikään +leikin asia. + +-- Marjaana, virkahti Helena ovelta, suu täynnä piparkakkua, -- mitä +sinä huomenna puet päällesi? Sen vanhan mustanko vai...? + +-- Mikäs vanha se on! pääsi Marjaanalta. -- Omiin häihini tehtiin. +Siitä on viisi vuotta ja sitä on hyvin pidetty. Tiedätkös, kuinka +vanhoja leninkejä meidän isännän äitivainajalla oli? Kahdenkymmenen +ja kolmenkymmenen vuoden vanhoja! Eikä ollut koi koskenutkaan. Onko +sinulla taas uusi? + +Helena nauroi ja heilautti päätään. + +-- Totta kai, vastasi Iita purevasti. -- Kaupungissa tehty ja niin +herraskainen, että... + +Iita keskeytti lauseensa, kun Helenaan katsoi. Helena oli painanut +päänsä alas ja hänen poskensa rupesivat hehkumaan. Sisaren sanat +koskivat häneen kuin piiskan siima, mutta hän koetti sentään vielä +hymyillä. + +-- Ette saa, tytöt! huusi Annakaisa. -- Tiedättehän te Helenan asiat! + +-- Tiedämme niinkin, selitti Iita tyynemmin, -- mutta pitäisihän sinun +jo itsesikin nähdä, ettei niistä mitään tule... + +Helena viskasi käsistään pyyhinliinan ja painoi molemmat kätensä +silmilleen. Hetkisen hän siinä värisi ja vapisi, itkua vastaan +taistellen, mutta vihdoin hänen päänsä kolahti seinään ja hän oli +menehtymäisillään itkuun. + +-- Siinä se nyt taas on! sanoi Annakaisa. -- Aina te olette pahoja +Helenalle! + +Marjaana katseli pitkään sisareensa. Olipa tuo Helena käynyt heikoksi! + +-- Älä nyt joutavia itke! koetti hän lohduttaa. Mutta Helena ei häntä +kuunnellut, itki vain ikään kuin sydän olisi ollut särkymäisillään. + +Sisaret olivat sangen erilaiset. Helena oli pitkä ja solakka, sorja +liikkeissään ja liukas kuin syöstävä. Hänen kasvonsa olivat kaitaiset +ja hienot, nenä suora, suu pieni, huulet kauniisti kaarevat, silmät +harmaat, väliin epämääräiset kuin savipohja järvi, jonka myrsky on +vellonut sekaisin, väliin mustat ja kiiluvat kuin lähteen silmä +syvässä rotkossa. Hänen matalan otsansa ympärillä liehui pehmoinen, +kihertävä musta tukka. Hän oli niin hienoa tekoa, että häntä olisi +voinut pitää minä ylhäisenä neitinä tahansa, jos hän vain olisi ollut +herrasvaatteissa. + +Marjaana oli ehtinyt käydä rotevaksi emännäksi. Kuka hyvänsä olisi +voinut kadehtia häntä Lumian rusthollarilta, sillä hän oli juuri +niitä vaimoja, jotka ovat talon kaunistus: toimelias, valpas, virkku, +tasainen, säästäväinen ja ahkera, liikkeellä kukonlaulusta myöhään +iltaan, ensimmäisenä keittämässä kahvia, viimeisenä lukitsemassa +aitanovia. Joka toinen vuosi syntyi hänelle terve lapsi ja aina oli +talo kuin juhlaan valmistettuna, niin siellä kaikki kiilsi ja hohti. Ei +hän ollut ensinkään Helenan näköinen. Hänen kasvonsa olivat pyöreät, +hiukset vaaleat, nuoltuina kahden puolen päätä, silmät pienet, mutta +kirkkaat ja rehelliset. + +Iita tuntui kuivalta ja kalsealta sisarten rinnalla. Oli hänessä +kokoa, luut olivat suuret, mutta niiden päällä ei ollut niin paljon +lihaa, että mikään paikka olisi pyöristynyt. Kasvot olivat kulmikkaat, +suu suuri, huulet ohkaiset. Hänen liikkeensä olivat kuin miehen ja +mielellään hän olikin miesten töissä, asetti hevosen valjaisiin, +veisti oman haravansa, korjasi vanteen maitopyttyyn, jos se oli +päässyt ravistumaan, kaivoipa joskus ojaakin, kun sille päälle tuli. +Hän piti kaikista eläimistä, varsinkin hevosista ja koirista. Kaikkia +kulkukoiria hän suojeli. Sen tähden niitä aina olikin Rasossa pari +kolme kappaletta ja kaikki ne nukkuivat Iitan sängyssä. Kun hänelle +kerran tuli sulhasia, nauroi hän heille vasten silmiä ja selitti, että +hän kyllä rupeaa puhemieheksi, jos tarvitaan, mutta ei hän morsiameksi +rupea. Häntä pidettiin jo valmiina vanhana piikana, vaikkei hänellä +ensinkään ollut niin paljon ikää. + +Annakaisa vihdoin oli pieni, pyöreä, vaaleatukkainen ja iloinen kuin +nuori, valkoinen lammas. Hän oli kuin maidolla syötetty, hänessä ei +tuntunut mitään luita ja hänen ihonsa oli kuin ruusunlehteä. Ei hän +herrasväen silmissä olisi ollut kaunis, mutta talonpojat pitivät häntä +oikein silmänruokanaan. Hänellä kävi kosijoita likeltä ja kaukaa, +hän piti huvituksista ja piti miehistä. Hän olisi mielellään ottanut +kaikki kosijansa, jos se vain olisi käynyt laatuun, mutta veljiensä +ja sisartensa kehoituksesta valitsi hän sitten vihdoin Ippilän pojan. +Olihan hän siitä vallan naapurista, kelpo ja taattu poika kaikin puolin. + +Onnellinen Annakaisa olikin. Sisaret saattoivat yleensä kaikkikin +tyytyä kohtaloonsa, paitsi Helena, vanhin Rason tyttäristä, joka +oli koko maailman hampaissa. Helena-raukka! Hänestä kerrottiin +rumia juttuja ja itse hän kovan kohtalonsa alla oli kärsinyt niin +hirmuisesti, että omaiset monesti olivat pelänneet hänen menevän +sekaisin. + +Juuri silloin kun hän oli hempeimmillään, oli pitäjään tullut uusi +pappi. Jakob Sand. Hän pani koko seurakunnan ihmeisiin messuäänellään, +joka oli niin komea, että täytyi pelätä pienen puukirkon seinien +laukeavan. Ihmiset eivät tietäneet nauraako vai itkeä, kun hän +esimerkiksi messusi sanat "halleluja! halleluja!" Se meni niin +korkealta ja kuitenkin niin kirkkaasti, ettei olisi luullut ihmisen +rinnasta sellaista ääntä lähtevän. Komea oli mieskin katsella, suuri +ja tukeva, vaikka mustakulmainen ja mustapartainen kuin paholainen. +Kerrottiin, että hänen jonkin konnankoukun takia oli täytynyt ottaa +ero koulunopettajan virasta, jossa hän ennen oli ollut, ja että +hän oli ruvennut papiksi vasta sitten, kun ei hän miksikään muuksi +kelvannut. Mutta mitäpä kulkupuheista. Kerrassaan komea oli miehellä +ääni, kova kuin tuomiopasuunan sointi, ei maar siinä uni tullut, kun +se mies saarnasi. Ja kyllä hän monesti selittikin Jumalan sanaa niin, +että olisi luullut häntä erityisesti Jumalan hengen valaisemaksi. +Toisinaan taas hän puhui niin kummia, ettei niitä kukaan ymmärtänyt. +Sanoja tuli kuin koskea alas, mutta ei niistä löytänyt mitään +ajatusta eikä tarkoitusta. Kukaan ei oikeastaan saanut selkoa siitä, +oliko hän hengellinen pappi vai oliko hän vain maallinen virkamies. +Juomisen taito taas hänellä oli sellainen, että vanhatkin maistajat +ihmettelivät, mutta ei häntä nähty siinä kunnossa, ettei hän olisi +pysynyt pystyssä. Hän sanoi sen monesti julkisestikin, että ihmisten +pitää vapaasti nauttia Jumalan antimia ja ettei ihminen saata +tulla oikeaan synnintuntoon, jollei hän joskus lankeakin. Juuri +ensimmäisissä saarnoissaan hän oli sanonut: "Ilman lankeemusta ei ole +nousemustakaan." Hän joi mielellään ja piti hyvistä ruoista, mutta +välistä tuli hänelle ahdistuksen aikoja, jolloin hän ei huolinut +suuhunsa ruoan hiventäkään. Pappilan palvelijat sen tiesivät kertoa. +Jakob Sand oli niitä ihmisiä, joista puhutaan paljon. Kun toinen huhu +kertoi hänen käyneen Saarlan kartanossa mielistelemässä eversti StÃ¥hlen +kaunista armoa, kunnes eversti oli ajanut hänet pois talostaan ja +kieltänyt tulemasta takaisin, toinen huhu kertoi jo, että eversti itse +vaunuilla oli käynyt noutamassa pastoria Saarlaan. Toinen huhu saattoi +kertoa, että pastori oli armoton ihminen: ei anna kerjäläisen edes +istuutua pirttiinsä lämmittelemään, vaan tulee ja heristelee kepillä +pois. Toinen huhu sanoi, että pastori oli hyvä, armelias ihminen, +eräänkin repaleisen tytön pelasti rekeensä, vei pappilaan, osti piialta +hameen ja puetti tytön päälle... Keihäsjärven uudesta papista puhuttiin +todella niin ristiin rastiin, että oli mahdotonta tietää, mikä oli +totta, mikä valhetta. + +Rason vanhin tytär istui kirkossa täynnä ihmettelyä, kuten kaikki +muutkin. Olipa sillä miehellä todella juhlallinen ääni! Taivaan Herran +olisi luullut ilmestyneen maan päälle valamaan rauhaa ja hyvää tahtoa +ihmisten sydämiin. Jaakko Sand sattui nimittäin sinä päivänä olemaan +sellaisella mielellä, että hän sekä messussaan että saarnassaan antoi +ihmisille paljasta evankeliumia. Hän puhui syntisten vapauttajasta, +joka rakastaa langenneita. Keihäsjärveläiset eivät yleensä olleet kovin +herkkiä kyyneltymään, mutta sinä sunnuntaina itkettiin Keihäsjärven +kirkossa. Helenan kyyneleet valuivat virtana ja hänen sieluunsa vaipui +suloinen rauha. + +Uusi pappi tuli Rasoon käymään, kuten muihinkin taloihin, ja näyttäytyi +tavalliseksi iloiseksi ihmiseksi. Helena oli siitä ihmeissään, +sillä saarnatessaan ja varsinkin messutessaan oli hän tehnyt aivan +yliluonnollisen vaikutuksen. Helena karttoi häntä eikä koskaan katsonut +häntä silmiin, ties mistä syystä. + +Lukukinkereillä Rasossa tapahtui, että pappi avasi Helenan eteen +ensimmäisen luvun Johanneksen evankeliumista. Helena luki totisena +kuten ainakin papille, mutta pastoripa katsoi häneen niin oudosti, +että hän tuli aivan hämilleen. Ei pastori häntä korjannut, vaikka hän +tiesi lukevansa ihan väärin. Ne alkusanatkin "ja sana tuli lihaksi" hän +luki kahteen kertaan ja sitten hän sotkeutui ihan kokonaan. Pastori +katseli häneen ikään kuin ei olisi kuullut mitään ja ikään kuin häntä +olisi huvittanut Helenan hämmennys. Ja kyllä Helena häpesikin, sillä +koko pirtti oli täynnä väkeä ja kaikki katselivat häneen. Mutta äkkiä +häneltä unohtui kaikki muu ja hän tunsi ainoastaan polttavan pistoksen +rinnassaan. Pappi oli katsonut häneen niin ihmeellisesti. Eikä hän +tahtonut tointua siitä koko päivänä, ja yön hän oli unettomana ja itki. + +Siitä se alkoi. Pastori rupesi tiheämmin käymään Rasossa. Harva se +ilta, ettei hän vanhan isännän kanssa juonut totia. Vanha isäntä piti +pastorista ja ylpeili hänen ystävyydestään. Hän luuli pastorin tulevan +hänen tähtensä. Helenapa se oli, joka pastoria houkutteli! Herttainen, +veikeä ja makoinen lapsi! Tytön sydän oli jo täydessä tulessa, ja kun +pastori häneen katsoi, pulppusi lämmin veri hänen kasvoilleen. + +Ei pastori puhunut mitään, mutta Helenan-päiväksi hän lähetti kauniin +postikuvan eli kortin. Siinä oli ruusuja, enkelejä ja valkeita +kyyhkysiä ja takana oli kirjoitus, mutta sitä ei Helena osannut lukea. +Hänen täytyi turvautua Juhaan. "Kauniille Helenalle hänen nöyrimmältä +palvelijaltaan. Jakob Sand", siinä seisoi. Mutta pikku Juha ei osannut +pitää suutaan kiinni, vaan leperteli salaisuuden maailmalle ja se meni +kuin siivillä eteenpäin. Mutta siitä oli se hyöty, että Helena huomasi +tarpeelliseksi oppia itse sekä lukemaan kirjoitusta että kirjoittamaan. +Oppihan hän! + +Eräänä iltana oli Jaakko Sand taasen Rasossa. Oli niin pilkkoisen +pimeä, ettei omaa kättänsä nähnyt. Kun Helenan piti mennä hakemaan +voipyttyä puodista, iski pastori kuin haukka hänen niskaansa. Helena +yritti ensin paeta, mutta kävi samassa ihan tahdottomaksi. Häntä +pyörrytti, kun pastori peitti hänen kasvonsa kuumilla, kosteilla +huulillaan ja hengityksellään, joka tuli totilta. Ei Helena olisi +kyennyt itseään varjelemaan. Hän oli kuin pyörryksissä ja ikään kuin +heräsi, kun Marjaana rupesi huutamaan. + +-- Helenaaa, mihin sinä jouduit! Minä tuon lyhdyn! Johan minä sanoin, +ettet sinä pimeässä löydä mihinkään... + +Helena pääsi irti, hoippui kuin humalassa ja nieli kyyneliään. Onneksi +suojeli häntä pimeä. Muuten hän olisikin ollut hukassa. Marjaana tuli +lyhtyineen ja he löysivät puotiin, mutta Marjaana rupesi epäilemään, +ties miten ruvennutkin vainuamaan jotakin. Helena puhui hänen +mielestään niin ihmeellisellä äänellä ja hänen poskensa hehkuivat niin +oudosti. Illallisen aikana se tuli selvästi ilmi, kun Helena tarjosi +ruokaa pastorille. + +Hyi sentään, sinäkin iltana pastori oli niin kauan, että isä tuli +kipeäksi! Marjaana oli niin kiukuissaan, että hän itki, ja yhdessä +Iitan kanssa koettivat he läksyttää Helenaa. Mutta se oli yhtä turhaa +kuin sanoa sateenkaarelle: älä sada! Helena itki ja loisti ja hymyili +kaikkeen, mitä ikinä hänelle sanoi. + +Aamulla rupesi Kallekin ahdistamaan. + +-- Ei se ota sinua, saat nähdä, sanoi hän. -- Se tekee pilkkaa. + +Helena ravisti päätään ja nauroi kuin hullun puheille. Hän tiesi +asiansa -- mitä nuo muut ymmärsivät. + +Siitä pitäen kävi pastori talossa kuin sulhanen ainakin. Kallenkin +täytyi ruveta uskomaan, että hän tarkoitti täyttä totta. Helena +kutoili kankaita ja neuloi Sandille lahjoja, eikä Rasossa tapettu +sitä vasikkaa, ettei parasta palaa olisi viety pappilaan. Mutta kun +tätä väliä oli kestänyt jonkin aikaa, lakkasi pastori äkkiä käymästä +Rasossa. Sen sijaan tiedettiin Joutsiassa, joka oli maantien varrella, +kertoa, että hän yhtä mittaa lasketteli siitä ohi. Arveltiin hänen +käyvän Saarlassa. Helena itki ja riuhtoi eikä käsittänyt, mikä oli +syynä Sandin kylmenemiseen. Hänen ei sentään tarvinnut kauankaan +odottaa: Jaakko Sand palasi hänen luokseen, palasi väkevänä ja kuumana +ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta ei Helena koskaan saanut +kysytyksi, miksi hän oli ollut poissa ja missä. Pastorin läsnäollessa +oli hän kuin lumottu, täynnä luottamusta ja unohdusta. + +Jota enemmän aikaa kului, sitä enemmän tiedettiin pastorista kertoa. +Oli se mies ihmeellinen elämässään. Hän eli kuin viimeistä päivää ja +jota hurjemmin hän oli elänyt, sitä kauniimmin hän saarnasi. Hän itki +saarnastuolissa omia syntejään ja Keihäsjärven akat itkivät hänen +kanssaan, ja lopuksi hän julisti Jumalan armoa ja anteeksiantoa ja +nousi saarnastuolista ikään kuin kirkastuneena. Koko maailma tiesi, +että pastori kihlaili Rason vanhinta tytärtä, mutta että piikatyttöjen +silti täytyi pakoilla häntä, jos tahtoivat säilyttää maineensa. +Pappilan palvelustytöt olivat miltei järjestään sellaiset, ettei +niillä enää mitään tehnyt. Pastorissa oli sellainen selittämätön, +ylenpalttinen voima. Hän taivutti puoleensa vakaviakin naisia, kun +se voima nousi. Pelottava oli sellaisina hetkinä pastori Jaakko +Sand. Eivätkä ihmiset ymmärtäneet mitä hänestä piti ajatella. Toiset +väittivät, että sellainen sen oikean hengenmiehen tulee ollakin ja +muistelivat hänen sanojaan "ilman lankeemusta ei ole nousemustakaan". +Mutta toiset olivat sitä mieltä, että olisi pitänyt näkyä hyviä +hedelmiä, jos puu oli hyvä. + +Olisipa Rason rusthollari ollut sama yrmeä ja ynseä talonpoika kuin +ennen, niin pastori hyvin pian olisi saanut lähteä käpälämäkeen. Mutta +hän oli tutiseva äijä, joka ikävissään odotti juomaveikkoaan. Eiväthän +tyttäret antaneet mitään, jollei tullut vieraita! Sen tähden äijä-paha +odottamalla odotti vieraita. Kalle, nuori isäntä, ei viitsinyt ruveta +sekaantumaan ihmisten naimakauppoihin, ei edes omien sisartensa, Iita +ja Marjaana vihasivat sydämensä pohjasta pappia. Ehkeivät he Helenan +tähden olisikaan vihanneet niin paljon, mutta hehän saivat hoitaa isää +ja se oli hirmuista työtä! Vaan eipä heidän sanansa mitään merkinnyt, +kun isä ja Helena olivat pastorin puolella. + +Miksei pastori sitten nainut Rason tytärtä? Helena oli kaunis ja +halasi joka solullaan elää Jaakko Sandille. Niin, kuka sen tietää! +Lieneekö Jaakko Sand itsekään tietänyt. Tätä väliä oli kestänyt jo +kuusi vuotta. Helenalla kävi alussa sulhasia niin paljon kuin vuodessa +on viikkoja, mutta ei hän sallinut heidän tulla näkyviinsäkään. Hän +eli toivon ja epätoivon vaiheilla, hän lankesi äärimmäisestä onnesta +pimeimpään epätoivoon. Jaakko Sand saattoi kirjoittaa hänelle kirjeitä, +jotka polttivat hänen hyppysiäänkin, ja hän saattoi jäähdyttää hänet +jääpuikoksi, kun hän saarnastuolista loi kylmän katseen penkkiin, +missä Helena istui. Hän saattoi olla tukahduttamaisillaan hänet +syleilyllään, kun he olivat kahden kesken, ja hän saattoi jollakin +rivolla leikkipuheella olla vaivuttamaisillaan hänet maan alle +häpeästä. Sellainen oli heidän välinsä ollut loppuaikoina. Epävarmuus +oli laihduttanut Helenaa, sillä se kalvoi kuin mato ja uurti +silmäkulmiin ryppyjä. Pastori sen sijaan oli lihonut ja käynyt miltei +raa'an näköiseksi. Helena oli kyllä jo aikoja sitten ymmärtänyt, että +hänen rakkautensa on hänen onnettomuutensa, ja hän olisi tahtonut +kitkeä sen sydämestään, kuten yrttitarhasta kitketään syväjuurinen +ohdake. Mutta se ei lähtenyt, tunki vain juuriaan syvemmälle, kuten +meren satakourainen nilviäinen käsiään. Hän ei oikeastaan enää löytänyt +kohtalolleen mitään muuta ratkaisua kuin: "Minä hukutan itseni +lähteeseen! Minä viskaan itseni Keihäsjärveen". Mutta elämä oli hänelle +sentään rakas, sillä hän oli vielä nuori ja vaikkei hän itsekään sitä +tietänyt, oli hänen sydämessään sentään hitunen toivoa. + +Omaiset näkivät hänen kuihtumistaan kuihtuvan. He kuulivat niitä pahoja +puheita syrjästäpäin. He olivat kovin huolissaan ja käsittivät, että +häpeästä jollakin lailla on tehtävä loppu. Mitä muuta apua siihen +oikeastaan saattaa keksiä kuin että Helena kiireen kautta naitettaisiin +toiselle! + +Marjaana ja hänen miehensä olivat löytäneet Helenalle oikein hyvän +sulhasen. Lumian rusthollari oli itse luvannut Juha Kustaanpojan häissä +ottaa asian puheeksi. Marjaana oli päättänyt vaieta ja antaa miehensä +järjestää asian, mutta heidän nyt ollessaan uudessa aitassa leipomassa +ja Helenan niin katkerasti itkiessä unohtui häneltä koko päätös. Hänen +suunsa oli kauan makeassa hymyssä, ennen kuin hän puhkesi puhumaan. + +-- Älä joutavia! sanoi hän niin iloisella äänellä, että Helena lakkasi +itkemästä. -- Tietäisit, jatkoi hän, -- mitä uutisia meidän isännällä +on sinulle! Olisipa se mukavaa, kun se pappikin kerran saisi pitkän +nenän! + +Helena kuivasi kyyneleensä ja koetti kuunnella. Sisaret olivat pelkkänä +korvana. + +-- Meidän isäntä tahtoisi ruveta sinulle puhemieheksi. + +-- Kuka minusta enää huolii, sanoi Helena. -- Minä olen jo näin vanha +ja ruma ja?.. Kyllä minä tiedän kaikki! + +Hän rupesi uudestaan itkemään. + +-- Sinä saat sulhasia miten paljon hyvänsä, lohdutti Marjaana. -- Ja +minä luulen, että olisit sen Santinkin saanut, jos olisit osannut +ottaa. Tytön ei koskaan pidä lentää miehen syliin. Olisit ollut vähän +ylpeämpi! + +-- Sitähän minä olen aina sanonut, puuttui Iita puhumaan. + +-- Niin, Helena, visersi Annakaisa, ole hänelle vähän ylpeämpi, niin +hän hätääntyy. + +Helena lakkasi itkemästä ja hänen mieleensä tuli uusi ajatus. Entä +jos hän todellakin koettaisi ruveta toisen miehen kihlatuksi -- +eiköhän pastori siitä säikähtäisi? Ihme, ettei se tuuma ennen ollut +tullut hänen mieleensä. Hän nosti päätään ja ajatteli. Kaunis hän +oli vieläkin, kun hiukset noin hahtuvina olivat pään ympärillä ja +silmät loistivat. Äkkiä hän rupesi nauramaan, ravisti päätään ja tunsi +vapautuvansa kuin raskaasta kuormasta. Häntä hullua tyttöä, ettei hän +ennen ollut sitä huomannut! Tekisipä se keino toki vihdoin lopun näistä +epävakaisista väleistä. Hän kohousi varpailleen, nosti käsivarret +kaareen päänsä päälle ja päästi lyhyen, iloisen hihkauksen. Sisaret +katselivat toisiinsa. Kylläpä Helena-raukka oli käynyt ihmeelliseksi! + +-- Jaa-a, sanoi Helena, -- ei kannata miehen takia hypätä järveen. +Ottaa toisen! Onko teidän isännällä ehkä jo tiedossa joku? + +-- On. Mutta se lupasi Lumia itse puhua sinulle siitä. + +-- No, sano nyt pois vain! Kuka se on? Onko rikas? + +-- On, vastasi Marjaana naurussa suin. -- Kuusikymmentä lypsävää +navetassa. + +-- Herranen aika! pääsi Annakaisalta. + +-- Hyvä, hyvä! huusi Helena ja hänen poskensa hehkuivat. -- Onko pulska +mies? + +-- On kyllä. + +-- Onko nuori? + +-- Parhaassa iässään... + +-- Sinä sanot sen niin haparoiden. Mitä tarkoitat? Taitaa olla +vanhanpuoleinen koko sulhanen... + +-- Eikö mitä. Leskimies hän kyllä on, mutta... + +-- Leskimies! keskeytti Helena kiivaasti. -- Pitäkää itse! Leskimiestä +minä en ota! + +-- Mutta älähän nyt sano ennen kuin tiedät kuka se onkaan. + +-- Yhdentekevä. En huoli leskimiehestä. Ja kai hänellä vielä on +lapsia... + +-- Ei yhtä ainoaa. Eivät he emännän kanssa olleet yhdessä kuin pari +vuotta. Viime vuonna näihin aikoihin kuoli... + +-- Ja nyt jo on kiire naimaan! sanoi Helena ilkeästi. + +-- Iso talo... + +-- Onkos se Haimalan isäntä? kysyi Iita. + +-- On. + +-- Mutta Haimalaa kehuvat todella kaikki, virkkoi Annakaisa iloisesti. +-- Menisit pois Haimalaan. Aliina on Haimalassa käynytkin... + +-- No niin, sanoi Helena, -- talo on suuri ja rikas ja se on pääasia. + +Hän nousi taasen varpailleen, nosti käsivarret kaareen päänsä yli ja +takoi korkojaan permantoon. Siinä hän nauroi. + +-- Kysytäänpäs Aliinalta! + +Aliina oli Rason emäntä, Kallen nuori vaimo, joka oli tuotu Rasoon +samana vuonna, jolloin Marjaana vietiin Lumiaan. Hän oli reipas, +hyväntahtoinen ihminen ja kälyt elivät hänen kanssaan mitä parhaimmassa +sovussa. Oli hän tyttönä käynyt Haimalassa. Komea talo se oli, aivan +lähellä järveä ja asuinrakennus oli sellainen vanha, keltaiseksi +maalattu. Herrasväkien se oli ollut ja kerrottiin niiden siellä vielä +käyneen kummittelemassa öisin. Yksi herroista, mikä Ruotsin aikainen +sotaherra lieneekin ollut, oli muka kuristanut armonsa, ja se siellä +käveli valkeissa vaatteissa, narautteli portteja, availi ovia ja +katseli kuunvalolla sisään ikkunoista. Emma Klinga tiesi hänkin paljon +asioita Haimalasta. Hänhän ne emäntävainajan hautajaisetkin oli +valmistanut. Kovasti isäntä oli vaimoaan surrut. Mutta voi kuitenkin, +miten paljon siellä Haimalassa oli hopeita! Pikarejakin, sellaisia +raskaita, korkeita, oli puoli tusinaa. Ja hopeisia vateja ja kauhoja ja +yksikin niin komea malja... + +Helena kuunteli silmät suurina päässä ja hänen poskensa paloivat, +sydän takoi ja suonissa ohimojen kohdalla veri kohisemalla kohisi. Oli +kuin se onneton valkea rouva, joka ei haudassaan saanut rauhaa, olisi +ojentanut käsivartensa hänen puoleensa ja kutsunut häntä toverikseen. +Hänen tuli aivan kylmä, kun hän tätä ajatteli. Mitähän se onneton +ihminen oli tehnyt, että hänen herransa hänet kuristi? Mutta siitä ei +Aliina tietänyt mitään. + +Emma Klinga ei turhaan ollut kaason virassa. Hän oivalsi heti +paikalla, että tässä oli kysymys naimakaupoista. Hän jatkoi sen tähden +kehumistaan ja nosti Haimalan isännän pilviin asti. Mutta Helena kävi +yhä surullisemmaksi. Hänen tuli niin kovin surku sitä nuorta rouvaa, +joka oli kuristettu... Kuinka hirmuista sentään! Ihan kyyneleet +polttivat Helenan kurkussa... + +Sill'aikaa olivat veljekset Kalle ja Juha haassa noutamassa limoja. +Koivut olivat jo poikki ja valmiina kasoissa. Äänettöminä he latoivat +niitä kuormiin. Molemmat olivat juhlallisessa mielentilassa ja molempia +painoi ero, vaikkei kumpikaan siitä mitään sanonut. He olivat aina +olleet hyvät veljekset. Kalle oli oikeastaan ollut Juhalle kuin isänä. +Eihän Juhan pitänyt joutua kauas. Joutsia oli Keihäsjärven rannalla +kuten Rasokin. Molempien talojen vainiot olivat raja rajassa. Mutta +kotia oli Juhan kuitenkin vaihdettava. Ja kun hän sitä ajatteli, täytyi +hänen rykäistä ja niellä, ettei ikävä pääsisi kurkkuun. Ohjasperiä sopi +niitäkin läiskäyttää. Hevonen pyrki vähän väliä pysähtymään, tämä haka +kun kasvoi niin hyvää heinää. Ei se ollut ruoan puutteessa, kiiltävä, +lihava hevonen. Se oli hänen Pekkansa, jota hän varsasta asti oli +ruokkinut ja joka oli seuraava häntä Joutsiaan. Kyllä sillä kelpasikin +morsianta viedä. Korea, ruskea liinaharja se oli, viisas ja herkkä, +kuten eläimet ovat, joita on kohdeltu hyvin. + +Kun miehet pääsivät metsästä ja puukujan päästä alkoi näkyä punaista ja +keltaista rakennusta, ikävä yritti taaskin nousta Juhan kurkkuun. Hän +korjasi kuormaa, jossa ei ollut mitään korjaamista, ja käänsi kasvonsa +syrjään, metsään päin. Ei se auttanut, sillä illan punerrus väreili +puitten latvoilla ja valkeat kukat mättäillä katselivat niin kauniisti +ja surullisesti. Juha rykäisi ja sylkäisi. + +-- Kas, kas, sanoi Kalle, kun he pääsivät aukealle, johon järvi +ja kirkonkylä näkyivät. -- Joutsian pirttirakennus on maalattu. +Mukavaltapa se nyt näyttääkin. + +-- Johan se isäntä joulun jälkeen rupesi puhumaan siitä, että hän +häihin maalauttaa pirtin, sanoi Juha ja hymähti. + +Samalla hänen tuli kovin kuuma ja hän maiskautti suutaan Pekalle. +Koreastipa se punainen pirtti paistoikin vainioiden keskellä! Juhan +rinta paisui suureksi ja laajaksi ja hänen olisi tehnyt mieli +kulkea lopputie juoksujalan. Se oli hänen uusi kotinsa, joka sieltä +järven takaa paistoi, koti, jossa hän tulisi määräämään renkien ja +muonamiesten työt... + +Uusi arvo teki hänet sekä ylpeäksi että onnelliseksi mutta samalla +hämilliseksi. Hänen poskensa kuumoittivat ja hymy, joka puhkesi +kasvoille, ei ollut oikein hänen omaa hymyään. + +Juha oli pitkä ja laiha ja käveli kumarassa, kuten tekevät pojat, +jotka ovat kasvaneet liian nopeasti. Ei hän ollut hento. Päinvastoin. +Kasvot olivat laihat ja kalpeat, poskipäät ulkonevat, silmät syvällä, +nenä voimakas ja suora, otsa korkea, hiukset tuuheat ja karkeat. +Vasemmalla oli jakaus ja niskassa olivat hiukset leikatut tasaisiksi. +Niiden latvat kähertyivät hiukkasen ylöspäin, ikään kuin eivät olisi +tahtoneet nöyrästi kasvaa hartioihin asti. Ei Juha ollut mikään kaunis +mies, mutta hänen suupielissään oli sellainen hyvä piirto, että olisi +luullut hänen aina kulkevan siunaus huulillaan, otsa oli niin kirkas +että se paistoi, ja kun hän avasi silmänsä, oli niissä viisauden ja +rehellisyyden todistus. + +Pekalla oli tapana hirnahtaa, kun se pääsi pihaan, ja kun tytöt +kuulivat helisevän hirnunnan, he tulivat vastaan. Kenellä oli kädessä +piparikakku, kenellä palanen systerkakkua, kenellä mitäkin. + +-- Maista pois, Juha! + +-- Eikö ole hyvää, Juha! + +Helenalla ei ollut kädessään mitään. Hänen kasvonsa hehkuivat ja +silmänsä loistivat kuin kuumesairaalla. Hän tuli juoksujalan ja huusi +riemastuneena: + +-- Tunnetko, pikku Juha, Haimalan isäntää? Minä menen sille, usko pois! +Lumia toimittaa sen ensi viikolla tänne. Mitäs sanot siitä, pikku Juha? +Minusta tulee Haimalan emäntä! + +Juha katsahti häneen pitkään, alkoi kiskoa limoja kuormasta ja sanoi +tyynesti: + +-- Mitäs minä sitten siitä! Pitäjän suurimpia talojahan Haimala on. + +Helena keskeytti äkkiä naurunsa, vei käden sydämelleen ja sulki +silmänsä ikään kuin rintaan olisi koskenut. Mutta ei Juha enää sitä +nähnyt, sillä hän kanniskeli jo koivuja siihen saliin, jossa vihkimisen +piti tapahtua. + +-- Tulkaa nyt sanomaan, miten nämä pannaan! huusi hän mennessään. + +Sisaret neuvoivat ja asettelivat. Juhlallisen näköiseksi kävikin suuri +pirtti, jossa oli ikkunoita kolmelle suunnalle. + +-- Mitäs jos samalla laittaisimmekin paikoilleen telttapöydän, ehdotti +Marjaana. + +Ja he noutivat kaksi tuolia, kaasivat ne kumoon keskelle lattiaa ja +levittivät niiden päälle suuren, vihreäpohjaisen, punakukallisen ryijyn. + +-- Tottakai sinä nyt tiedät, millä puolen seisot, sanoi Annakaisa. -- +Ettei sinun käy niinkuin Hakolan Malin, joka asettui väärälle puolelle. +Voi, voi kuinka minua tuppasi naurattamaan, kun pappi sille viittoaa ja +viittoaa ja Matti vain sanoo, että "mitäs pastori meinaa?" + +-- Kyllä minä tiedän, sanoi Juha. -- Johan minä sitä sinun häissäsi +katselin. + +-- No, jokos Annastiina silloin oli sinulla tiedossa? Tunnusta pois... + +-- Vaikk' olisi ollut! sanoi Juha ja kääntyi poispäin. + +-- Voi sinua, vekkuli, ilveili Annakaisa. -- No, näytäpäs nyt, osaatko +huomenna oikein tulla vihille... + +-- Älkää nyt enää viitsikö, keskeytti Iita. -- Saisit sinäkin, +Annakaisa, jo vakaantua. Ja eikö sinun pitäisi mennä katsomaan +lastasi?... + +Helena oli istuutunut penkille limojen keskelle. Hän tuijotti +telttapöytään, joka oli laitettu odottamaan huomista juhlaa. Mitä, mitä +hänenkin elämästään tulisi? Astuisiko hän koskaan telttapöydän ääreen +ja kuka silloin olisi hänen rinnallaan? Häntä paleli, kun hän siinä +istui, vaikka ulkona oli lempeä kesäilta ja vaikka pirtti oli täynnä +tuoreen koivunlehvän tuoksua. Hän hypähti äkkiä pystyyn ikään kuin +häntä olisi lyöty ja remahti nauruun. + +-- Mutta kun minä tulen Haimalaan emännäksi, niin minä pidän sellaisia +kemuja, että kuuluu tänne asti! + +Hän karkasi Annakaisan kaulaan ja rupesi kieputtamaan häntä pitkin +lattiaa. + +-- Olkaa nyt siivolla, tytöt, muistutteli Iita. + +-- Ja siellä sitä pitää tanssittaman! kiihtyi Helena kiihtymistään. + +Juha oli asettunut selin huoneeseen ja piirteli jotakin uuteen, +valkoiseen seinähirteen. + +-- Isäntä tulee saunaan, sanoi piika ovelta ja naurahti +hyväntahtoisesti. + +Juha karkasi tulipunaiseksi. Häntä sekä harmitti että suututti ja +samalla suloisesti hiveli. Ei häntä vielä kukaan ollut kutsunut +isännäksi. + +-- Isäntä, isäntä! uhittelivat Annakaisa ja Helena ja rupesivat +kieppumaan Juhan ympärillä. + +-- No! huusi Juha ja koetti työntää sisariaan syrjemmä, mutta eiväthän +he poistuneet eikä Juhalla ollut muuta neuvoa kuin karata heidän +käsistään. Kuistilla hän ravisti saappaat jalastaan ja sitten hän läksi +juoksemaan minkä pääsi. + +-- Ei teistä koskaan näy tulevan järkeviä ihmisiä, sanoi Iita +itsekseen. -- Että nyt viitsittekin! + +-- Kuulkaapas tytöt! huudahti Annakaisa äkkiä. -- Tulkaas katsomaan. Se +poika on kirjoittanut tänne jotakin. + +Marjaanakin riensi ääreen. Siinä oli todella seinässä kirjoitusta, +mutta eiväthän he saaneet siitä selvää, ennen kuin Helena tuli. + +"Huomena kolmas päivä heinäkuta on Johan Kustanpoijan ja Annastina +Erikintyttären hät täsä Rason rusthollisa", tavasi Helena. + +Iitankin suu meni nauruun, kun hän tämän kuuli. + +-- Kas sitä poikaa! + +-- Kaikkia se keksiikin! + +-- Niinhän se kirjoittaa kuin tuomari. + +-- Juha on onnellinen, äänsi Helena hiljaa. -- Juha pitää Annastiinasta! + + + + +II + + +Seuraavana päivänä vasta oli varsinainen suuri kiire. + +Sukulaiset, jotka asuivat edempänä, läksivät kotoa jo päivännousun +aikaan ja ehtivät perille hyvissä ajoin. He tulivat suurissa, +herrasväkien huutokaupoista ostetuissa, nelipyöräisissä kääseissä, +edessä lihavat hevoset, tulivat lapsineen päivineen. Kääseissä oli +myöskin suuria, kirjailtuja vakkasia, joissa emäntien silkit ja lasten +esiliinat säilytettiin. Kopissa oli tuomisia häätaloon, kaikenlaisia +suuria juustoja, nisuleipiä ja kyläkakkuja. + +Miehet katosivat isännän kanssa vainioille ja navettarakennusta +katsomaan. Rasossa oli nimittäin tekeillä kivinavetta eikä sellaisia +ollut monta niillä seuduin. Emännät joivat kahvia ja kävelivät +puutarhassa. Lapset kaarestivat pihamaalla, lankeilivat, itkivät ja +tahrivat vaatteensa. Pienemmät tavattiin alituisesti pahanteosta, +milloin vetämässä maahan pöytäliinoja, milloin vetämässä toisiaan +tukasta. + +Sulhanen olisi mielellään lähtenyt isäntämiesten kanssa +navettarakennukselle, mutta hän ei uskaltanut liikkua pihamaalta, +hänelle oli nimittäin sanottu, että hänen pitää olla vastaanottamassa +vieraita. Hänestä rupesi tuntumaan kiusalliselta, sillä oli +kaikenlaisia asioita, joita ei sopinut tehdä ja taas toisia, joita piti +tehdä... Renki Eprami, Juhan leikkitoveri ja ystävä, poltti piippuaan +tallin edustalla. Hänen oli siinä määrä ottaa vastaan hevosia. Hänen +luoksensa meni Juha ikään kuin turvaa etsimään. He olivat aina olleet +hyvät ystävät Epramin kanssa ja Juha olisi mielellään tahtonut Epramin +telttapojaksi häihinsä. Sisaret sen olivat estäneet. + +He seisoivat hyvän aikaa ääneti ja katselivat maantielle. Se oli yhtenä +tomupilvenä. + +-- Onkohan Pekkaa muistettu juottaa? kysyi Juha. + +-- On kyllä, isäntä on ihan murheetta, vastasi Eprami. + +Veri läikähti Juhan poskille, kun jo Epramikin häntä isänteli, mutta +hän koetti olla ikään kuin ei olisi huomannutkaan ja kiinnitti silmänsä +tuleviin. + +Vieraita tervehtiessään näki hän morsiamenkin sisarineen tulevan +oikotietä peltojen poikki. He tulivat jalkaisin ja heillä oli paljon +kantamista. Juhan olisi tehnyt mieli lähteä heitä auttamaan, mutta hän +ei päässyt, sillä talonväistä ei sillä hetkellä ollut ketään vieraita +vastassa. Aika kävi Juhasta pitkäksi ja tuskalliseksi. Varjelkoonkin +olemasta toista kertaa omissa häissään! + +Ei se ole ensinkään mukavaa. + +Kun pitkämatkaiset olivat saapuneet, lakkasi vierasten tulo +vähäksi aikaa. Silloin Juha läksi pukemaan ylleen juhlavaatteita. +Porstuanperäkamaristaan saattoi hän selvästi kuulla naisten äänet +pakarista, missä morsianta puettiin. Annastiina toimitti siellä jotakin +ikään kuin huolissaan. Juhan sydän takoi kovasti. + +Marjaana tuli porstuanperäkamariin ja istuutui sängynlaidalle. Hän oli +touhunnut niin, että hän oli ihan hiessä, ja ainoastaan tärkeä asia +saattoi hänet tällaisena kiireen päivänä istuutumaan. + +-- Annastiina, alkoi hän, -- on tuolla niin onnettomana siitä, että +Akseli taas on humalassa. Koko yön kuuluu olleen Tulettänessä ja kaiken +aamua on ajanut raivoaan Joutsian pihassa ja selittänyt, että hän +täällä on isäntä, _hän_ käskee. + +Tämä sanottiin sentään ikään kuin ohimennen. Marjaana pyyhki otsaansa +suureen kotikutoiseen nenäliinaan, huokasi syvään ja jatkoi sitten. + +-- Kuule, kun siellä Joutsiassa nyt nousee tie pystyyn -- ja se voi sen +tehdä aika pian, -- niin tulkaa vain meille. Koetetaan meidän talossa +tasoittaa. + +Se se oli ollut hänen asiansa ja kun hän oli saanut sen sanotuksi, +nousi hän lähteäkseen. Ensin hän sentään tarkasti Juhaa. Hyvä oli! +Saappaat kiilsivät ja narisivat, tukka oli kiiltävän siloinen, uusi +sortuukki istui kuin valettuna, mustat silkkiliivit nappirivineen +olivat juhlalliset katsella. Silkkihuivia Marjaana vähän oikaisi. +Sitten hän meni. + +Juha kävi vielä kerran läpi vihkimäluvut, vaikka hän osasi ne +ulkoa. Sitten läksi hän kamaristaan, mutta jo kynnyksellä hän +oli kompastumaisillaan, sillä uudet saappaat, sortuukki ja koko +juhla-asu tekivät hänet kankeaksi. Ei ollut hauskaa tulla ihmisten +näkyviin risaisissa vaatteissa, mutta ei taas ollut hauskaa olla näin +hienonakaan. Se oli aika tuskallista. Hävetti... + +Voi nyt kuitenkin sitä kiirettä! Juostiin, puhuttiin, ovet paukkuivat, +koirat haukkuivat ja rattaat rytisivät. Kun pakarin ovi hetkiseksi +aukeni, näkyi sieltä mustia ja kirjavia värejä ja kuului tärkättyjen +alushameitten kahinaa. Helena liehui vaaleansinisissä vaatteissa, +kaulan ja hihansuitten ympärillä valkeita pitsejä, kauniina kuin +morsian. Hänen kasvoistaan saattoi nähdä, että Jaakko Sand oli tullut. +Hänen poskillaan oli sellainen puna ja silmissä sellainen kiilto. + +Kaikki muutkin Keihäsjärven herrasväet olivat jo saapuneet. Saarlan +majuri oli tullut vaunuilla ja hänen mukanaan joukko nuoria, joita +huvitti olla katsomassa suuria talonpoikaishäitä. Neiti Greta StÃ¥hle ja +hänen tukholmalainen ystävättärensä Lilly von Schönberg olivat kumpikin +valkeissa, toisella siniset, toisella punaiset silkkinauhat vyöllä ja +hiuksissa. Kauniit he olivat katsella kuin Herran enkelit. Komeita +olivat nuoret herratkin, Gustaf kadettiunivormussaan, Magnus vaaleissa +kesävaatteissa. Majurskaa ei osattu kaivatakaan, sillä tiedettiin, +ettei hän mihinkään lähde. Saarlan majurska oli ylpeä rouva. + +Nimismies Liljeblad saapui rouvineen ja tyttärineen. Hän oli +suurikasvuinen ja suurisuinen herra, pastorin paras ystävä ja +ainainen iltatoveri. Rouva Liljeblad oli kalpea, tunteikas nainen +vanhanaikaisissa silkkivaatteissa, hän puhui vienolla, valittavalla +äänellä ja näytti aina surulliselta. Jokaisesta naimattomasta miehestä +katseli hän vävypoikaa itselleen. Oliko se sitten ihme, kun tyttäriä +oli sellainen liuta! + +Henkikirjuri Nylander oli jo vanhaksi pojaksi tulemaisillaan, +punanenäinen, pitkä hongankolistaja, joka oli tottunut naurattamaan +suuria seuroja ja hallitsemaan kaikkia läsnäolijoita sukkeluuksillaan. + +Vihdoin luettiin Keihäsjärven herrasväkiin vielä kauppias Hallbom, +vaikka hän tuskin oli edes puoliherrasväkeäkään. Hän oli pieni, +lihavanläntä mies, kasvot pyöreät kuin nauris, iho kellahtava ja täynnä +teerenpilkkuja. Syvällä poskien sisässä pyöri kaksi pientä ruskeaa +silmää terävinä kuin naskalin nenät. Parta Hallbomilla oli kova ja +harva kuin pukilla, hiukset punertavat ja pystyt, käsissä pitkiä +karvoja ja teerenpilkkuja. Hän oli liukas ja sukkela kuin sisilisko ja +kieli hänellä kävi kuin rasvattuna. Hänen vaimonsa oli pitkä, luiseva, +litteärintainen nainen, jonka silmät valuivat ja joka aina oli happamen +näköinen. Hänen kätensä olivat yhtä mittaa työssä: milloin hän raapi +päätänsä, milloin hän kaiveli nenäänsä tai korviaan tai syhytteli +niskaansa tai kainalonaluksiaan. Kauppias Hallbomin vaimo, Saara, oli +suorastaan noita-akan näköinen. + +Kaikki häätalossa oli valmiina. Morsiamen kotiväkeä ainoastaan +odotettiin. Muilta meni aika jotenkin, vaikka hekin ihmettelivät +joutsialaisten viipymistä, mutta morsiamelle kävi odotus melkein +sietämättömäksi. Ties mitä se Akseli taas oli tehnyt! + +Koko hääkansa oli pihamaalla, kun Joutsian komean, mustan orhin +vihdoin nähtiin tulevan! Se se oli menoa! Kipunoita vain iskivät +kivet. Kuoleman kauhussa istuivat vanhukset edessä rattailla ja Akseli +seisoi takana, ohjakset piukkoina ja huusi. Ei häneen pystynyt kielto. +Sitä pahemmin hän antoi mennä, jota enemmän häntä kiellettiin. Ja kun +vanhukset vihdoin siunaillen olivat päässeet alas rattailta, pani hän +vielä kuin uhallakin hevosen tanssimaan keskellä pihaa. + +Pahalta se tuntui, kun tuo komea, mustatukkainen poika siinä uhmaili +häätalon kartanolla. Tiedettiinhän, ettei hän pitänyt sisarensa +naimakaupoista, mutta ei toki olisi pitänyt noin kaikkien nähden... Ja +ihan se oli vaarallista leikkiä, ihan se pelotti... + +Ainoa, joka mielihyvin katseli Joutsian poikaa, oli pastori. Hän +seisoi rappusilla, liperit kaulassa ja virsikirja kädessä, valmiina +menemään juhlalliseen toimitukseen, mutta väkisinkin hänen täytyi +ihan ääneen naurahtaa, kun naiset parkuen pakenivat hevosta. Voi +kuitenkin sitä kirkua! Siellä oli joukossa myöskin Helena ja Saarlan +nuoret tyttölapset. Oli siinä silmänruokaa. Kuinka Greta olikin +äitinsä näköinen! Samat ihmeelliset silmät, samat ilmeet kasvoissa... +Viekoitteleva oli tänä päivänä Helenakin -- mikä hänen nyt oikein +olikaan? Hän oli tervehtinyt keikaillen ja vieraan kohteliaana kuin +jotakin matkustavaa kreiviä. Vaarallista, vaarallista, neitiseni! +Paras olla varuillaan, kun on samoissa kutsuissa Editha StÃ¥hlen +tytär! Oo sen tytön korvia! Eivätkö ne olekin kuin ruusunkarvaiset +näkinkengänkuoret... Millainen lapsi se on vielä! Puhuu ja palpattaa +ja kuiskaa ystävättärensä korvaan, nauraa ja heittelee ruumistaan kuin +kissanpoika... Jumalan tähden, ole hiljaa, tyttö! + +Jaakko Sand kävi äkkiä kalpeaksi ja tarttui kuistin kaidepuuhun... + +Samassa hän huomasi, että ihmiset alkoivat lappaa vastapäätä olevaan +rakennukseen. Siellähän toimituksen piti tapahtua. Ja sinne hän meni +hänkin, sinne kuumaan pätsiin, jonne aurinko hehkui kuin saunankiukaan +suu ja johon kuihtuvat limot viime nesteillään levittivät tukahduttavaa +lemua. Ja sinne hän asettui juhlalliseen asentoon odottamaan +ihmisparia, joka hänen oli määrä vihkiä mieheksi ja vaimoksi... + +Morsiuspari tuli sisään hitain askelin, sulhanen punoittavin poskin +ja hartaan näköisenä sekä hänen rinnallaan hento, vaatimaton, +sinisilmäinen tyttö, jonka hiuksilla oli seppel valkeista +tekokukkasista. Heidän uudet vaatteensa kahisivat ja kengät narisivat. +Yhtenä töminänä kaikui huone, kun telttatytöt ja telttapojat marssivat +paikoilleen. + +Kauniisti toimitus tapahtui. Sulhasen kasvot olivat tyynet ja kirkkaat, +morsianta tuppasi ensin itkettämään, mutta selvästi hänkin vastasi +papin kysymyksiin. Kuuluisan muhkealla äänellään pastori kehoitti +heitä elämään kurissa ja Herran nuhteessa, kärsimään toinen toisensa +puutteita ja rakastamaan toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. He +lankesivat polvilleen, teltta levitettiin heidän päällensä ja pappi +siunasi heidät. + +Teltturit yrittivät väsyä pitkän toimituksen aikana. Suuri, +punakukallinen silkki, joka oli heidän nostettujen käsiensä varassa, +vapisi. Varsinkin Helena, jota mielenliikutus kaiken yötä oli pitänyt +valveilla tai levottomassa unessa, sai ponnistella pysyäkseen pystyssä. + +-- Kuka se on tuo sininen? kuiskasi Lilly-neiti ystävättärelleen heti, +kun morsiuspari oli noussut. + +-- Se on juuri se Sandin rakastettu. + +Tytöt katselivat Helenaa, joka kääri kokoon telttasilkkiä. + +-- Pastorilla ei ole hullumpi maku, sanoi Lilly-neiti. -- Morsian olisi +oikein soma, jolleivät olisi panneet hänen päähänsä noita kauheita +kukkia. Kuka nyt käskeekin! Mikseivät he sido seppeliään vaikkapa +puolanvarsista? + +-- He eivät olisikaan talonpoikia, jos he sen ymmärtäisivät, puuttui +vastaamaan herra Gustaf, ennen kuin sisar oli ehtinyt suutaan avata. +Herra Gustaf oli hurjasti rakastunut neiti Lillyyn. + +-- Tietääkö neiti, lausui vuorostaan Magnus StÃ¥hle, joka myöskin oli +rakastunut neiti Lillyyn, -- että tämä Raso on vanha herraskartano. Ei +se ole ollut kuin puolen vuosisataa talonpoikien hallussa. + +-- Sen kyllä näkee, vastasi Lilly pikkuvanhan ymmärtäväisyydellä. +-- Nuo vanhat puut, tuo suuri rakennus, voi miten paljon ne ovat +mahtaneetkaan nähdä! Aivan voi kuvitella kuutamoiltoja, kun täällä on +ollut kestejä ja kun nuoret ovat kävelleet tuolla alleoissa... Voi +kuinka sentään on surullista, että kaikki häviää! + +-- Näyttääkö teistä täällä häviävältä? tokaisi nuorten puheeseen +Nylander, joka jo hyvän aikaa oli kierrellyt saarlaisten ympärillä. +-- Isäntä täällä rakentaa paraikaa komeaa kivinavetta ja näkisitte, +millaista suota tuossa lehdon takana kuokitaan. + +Hän sanoi sanottavansa veitikkamaisesti hymyillen ja maiskautti +suutaan, ikään kuin olisi ollut kysymys mansikasta tai jostakin muusta +syötävästä. Tytöt purskahtivat suureen nauruun. Talonpoika rakentaa +navettoja ja kuokkii soita entisen loiston sijalle -- olihan se kauhean +lystillistä! + +-- Mutta pappakin sanoo, että hän on hyvä maanviljelijä, selitti +Greta-neiti touhukkaasti. -- Mutta kaikkein intresanteinta täällä +Rasossa on se, että kuningas kerran on ollut täällä yötä. Kuka niistä +se nyt olikaan? Kaarle... + +-- Mitä sinä nyt sekoitat, oikaisi veli häntä malttamattomasti. -- Itse +Kustaa Adolf se oli, ei neljäs, vaan toinen. + +-- Oo, todellako! huudahti Lilly aivan haltioissaan. + +Hän pusersi kovasti Gretan käsivartta. Kaikki täällä oli hänelle niin +uutta ja ihmeellistä; tämä jykevä rustholli, nuo kankeat, itsetietoiset +talonpojat, morsian kömpelöissä kukkasissaan, vanha herraskartano +muistoineen, kaunis talonpoikaistyttö, joka niin onnettomasti rakasti... + +He jättäytyivät jäljellepäin, katselivat Helenan olemusta ja Greta +StÃ¥hle kertoi: + +-- Pastori oli jo menemäisillään hänen kanssaan naimisiin. Hän ei +vuosikausiin käynyt meillä. Hän ei uskaltanut tulla. Mutta sitten hän +kerran tuli ja mitä kaikkea mamma lieneekään hänelle sanonut, sillä +naimisista ei tullut mitään... Minusta mamma olisi voinut antaa heidän +saada toisensa... + +-- Kuka sitä tietää... menisitkö sinä naimisiin talonpojan kanssa? + +-- Mutta tuo tyttö on hienompi kuin tavalliset talonpoikaistytöt! + +Helena kyllä huomasi, että he häntä tarkastelivat. Hetkiseksi hän +tuli ajatelleeksi, että ehkä he pitävät häntä kauniina, mutta samassa +se tunne katosi. Eivät maar he hänestä mitään hyvää ajattele. Kyllä +kai ne kulkupuheet ovat Saarlaankin joutuneet. Saarlan armo oli +kerran katsonut häneen niin pahasti. He olivat isän kanssa kohdanneet +Saarlan vaunut maantiellä. Majurilla oli ollut asiaa isälle ja hän oli +pysäyttänyt heidät. Armo oli hienoissa, harmaissa vaatteissa, oikein +hän nosti harsonsa ja rupesi tuijottamaan Helenaan. Kuinka kylmästi ja +ylpeästi hän katsoi! Helena aivan jähmettyi. Mitä Helena oli tehnyt? +Mitä varten armo tahtoi jähmetyttää hänet jääpuikoksi? Pastorinko +tähden?... Helenalle tuli sellainen aavistus, että armo vihasi häntä +pastorin tähden. Mutta mitä se armoon kuului?... Sitä ei Helena +saanut koskaan tietää, mutta sen sijaan ei hän koskaan päässyt siitä +tunteesta, etteivät saarlaiset suoneet hänelle hyvää. + +Päivällinen oli katettu suureen, vanhaan pirttiin. Seinien +jättiläishirret olivat jo mustuneet, mutta limot, valkeiksi sivuttu +takka ja aurinko tekivät sen ystävällisen näköiseksi. Kuusi pitkää +pöytää oli katettu penkkejä myöten. Punakukalliset lautaset paistoivat +valkeilta liinoilta, haarikat olivat täynnä olutta ja niiden välissä, +siellä täällä, seisoi korkeita hopeisia pikareja täynnä tervankarvaista +tupulttia. + +Kyllä oli ruokaakin. Oli suolakalaa, sekä siikaa että lahnaa, oli +tuoretta kalaa sekä keitettynä että paistettuna. Oli sianlihaa sekä +keitettynä että suolattuna ja paistettuna, oli rosollia, juustoa, +lihapullia, perunaruokaa, rusinakeittoa, maitoon keitettyä riisipuuroa +ja uunissa paistettua kaurapuuroa, oli mansikoita, lihalientä piirakan +kanssa, tuli sitten paistien vuoro: oli sekä vasikkaa että lammasta. +Tuli putinkia ja blancmanger'ta. + +Morsiuspari istui pastorin ja Saarlan majurin välissä. Siinä pöydässä +olivat kaikki herrasväet ja Rason mahtavimmat sukulaisemännät. Isännät +olivat eri pöydässä. Heidän pöydässään istui myöskin Tölli, puhemies, +juhlallisena, vakavana ja oman arvonsa tuntevana. Ties olisiko +näistäkään häistä mitään tullut, jollei hän olisi ryhtynyt toimeen! +Helenaan hän tuon tuostakin vilkaisi. Korea tyttö se yhäkin oli ja +liukkaasti liikkui -- mitä jos senkin naittaisi siitä pois ihmisten +hampaista! + +Marjaana, Iita ja Annakaisa liehuivat hekin kaiken aikaa katsomassa, +ettei mitään puuttuisi. Edeskäypinä toimivat suutarin Janne, +nikkari-Tuomas ja joukko piikoja. + +-- Annetaan kalan uida! huudahti Nylander ja korotti lasiaan +morsiusparille. -- Fisken vill simma, sanoi hän samassa majurille +ja otti toisen ryypyn. -- Mistäs on saatu kaloja? kysyi hän sitten +Iitalta, joka kantoi pöytään suurta kalavatia. -- Esa-ukkoko se aina +vain jaksaa pitää taloa kalassa...? Mutta meidän morsiamemme ei mitään +syö... + +-- Kukahan täällä on ruoanlaittajana? kysyi rouva Liljeblad +naapuriltaan rouva Hallbomilta. -- Buljongissa on liian paljon suolaa... + +-- Emmekö me saakaan serviettejä? kuiskasi Lilly ystävättärelleen. + +-- Ota nenäliinasi, kuiskasi Greta takaisin. -- Mutta nälkää ei meidän +tarvitse nähdä, kuten näet. Kuinka monta ruokalajia jo on ollutkaan? + +-- Viisi, kuusi kumminkin. Eikä vielä olla paistissa. Mutta sehän on +aivan kauheaa, kuinka ne syövät! Katso nyt noita: kaikki pistävät +keittoa samasta vadista. + +Isäntien pöydässä juteltiin navettarakennuksesta, joka oli tekeillä +Rasossa. + +-- Tuleehan siitä kallis, sanoi isäntä, Kalle Kustaanpoika -- mutta +kyllä se sittenkin vuosien kuluessa maksaa itsensä. + +-- Vaan eikös se tule kylmä, kun ikkunat tehdään niin suuriksi? + +-- Se kuuluu taas lehmille olevan terveellistä, kun saavat valoa. + +-- Kyllä maar ne kaukalonsa löytävät vähemmälläkin valolla. Kyllä minä +vain... + +Juha kuunteli toisella korvallaan, mitä isäntien pöydässä puheltiin. +Mielellään hän olisi luopunut kunniapaikastaan majurin vieressä, kun +olisi saanut olla keskustelemassa navetasta. Sillä hänen mielessään oli +koko kesän ollut sellainen ajatus, että hän vielä rakentaa sellaisen +navetan Joutsiaan. Mutta hänen ympärillään kävi niin kova surina, ettei +hän voinut erottaa, mitä isäntien pöydässä puhuttiin. Nylanteri oli +niin suurisuinen. + +Pastori piti ahkerasti seuraa morsiamelle. Hän kertoi tälle, kuinka +entinen morsian vastasi, kun häneltä kysyttiin, oliko hän onnellinen: +perästä kuuluu, sanoi torventekijä. + +-- Olen minä kastanut lapsen ja vihkinyt sen isän ja äidin samalla +matkalla, jatkoi pastori. -- Siinä meni kaksi kärpästä yhdellä +läjäyksellä. + +-- Ohoh, sanoi Annastiina, -- olivatpa ne häpeämätöntä väkeä. + +Sillä kertaa sai pastori nauraa yksin, sillä morsiamen suu pysyi +ankarasti supussa. + +-- Morsiusparin onneksi! huusi Nylander, nosti korkealle ilmaan +hopeisen pikarin, joi syvältä ja laski raskaan astian kolahtaen pöytään. + +Monella tahoin puhuttiin kuiskaten ja seurattiin uteliaasti Helenaa, +joka liehui vaaleissa vaatteissaan. Tiesihän koko pitäjä hänen ja +pastorin välit. + +-- Kas, kuinka se sitä melistelee, kas nyt, minkämoisiin vaatteisiin se +on pukeutunut, sanottiin. + +-- Mikä lieneekin, että se niin eroaa muista sisaristaan ja koko +suvustaan. + +-- Helena jäi niin aikaisin orvoksi äidistään, koetti joku välittää. + +-- Pitäisi sitä toki itsellä olla sen verran järkeä, intti toinen. -- +Nuoremmaksihan muut sisaret jäivät, mutta ne ovat vallan toista maata. + +Helena tekeytyi ylen määrin iloiseksi. Hän tahtoi ennen kaikkea näyttää +sen pastorille. Olihan hänellä tiedossa kosija, rikas leskimies, +suuren talon isäntä. Kelpasipa sillä härnätä. Hän likeni pöytää, jossa +telttatytöt ja telttapojat istuivat. Heillä tuntui olevan aika hauskaa. +Oli se sittenkin hyvä, että he olivat noin samassa pöydässä. Helena sen +sillä lailla oli järjestänyt, muuten he kyllä olisivat saaneet istua +kuka missäkin. + +Ei se ollut totta, että Joutsian Akseli juovuspäissään olisi +tanssittanut hevostaan: hän oli ollut aivan selvänä ja täysissä +tajuissaan. Mutta hän oli tahtonut tehdä kiusaa. Vai eikö hänen +kannattanut olla harmissaan, kun häneltä talon veivät! Hän oli +suutuksissaan isälleen ja äidilleen, jotka sen sallivat, Annastiinalle, +joka miehen otti, ja Juhalle, joka suostui tulemaan toisen taloon. +Istuessaan nuorten tyttöjen ja poikien joukossa hän sentään hetkeksi +unohti harminsa ja laski leikkiä ikään kuin ei harmeja olisi ollutkaan. + +Kujeillaan hän oli pehmeästä vierreleivästä tehnyt pienen pallon ja +pannut sen vierimään Ahdepään Marille. Mari lähetti palloa eteenpäin ja +tätä kaikki nauroivat. Pöytä oli huoneen kulmassa, eikä siellä istunut +ketään vanhempia ihmisiä, joten nuoret saivat kaarestaa rauhassa. + +-- Antakaa tulla tänne! sanottiin pöydän toisesta päästä. + +-- Kuka teistä, pojat, huusi Akseli äkkiä ihan ääneen ja hänen +suuttumuksensa leimahti taaskin liekkiin, -- kuka teistä, pojat, osaa +heittää taikinanapin sulhasmiehen otsaan! + +Toiset pelästyivät hävyttömyyttä, toiset nauroivat salavihkaa ja muista +pöydistä ruvettiin jo hämmästyneinä katsomaan teltturien mutkiin. + +-- Niemelän Kristerin takista näkyy puuttuvan nappi, tirskui joku +tytöistä. -- Antakaa tänne, niin minä pistän sen kiinni! + +-- Tarvitaanko nappia? sanoi Helena hymysuin Akselin takaa. Hän ei +ollut huomannut Akselin hävyttömiä sanoja ja hänen tarkoituksensa oli +ainoastaan kiusoitella Jaakko Sandia. -- Tässä on nappi! jatkoi hän ja +näytti hyppysissään punaista ruusunnuppua, joka oli kova ja täyteläinen +kuin nappi. Sattui olemaan ruusujen kukinta-aika ja Rason puutarha oli +täynnä ruusupensaita. + +Helenan nähdessään lakkasivat tytöt tirskumasta ja pojat vaikenivat. +Helena oli heitä niin paljon vanhempi ja hänestä kulki niin paljon +puheita, etteivät he tahtoneet hänen silmissään kaarestaa. Yksin Akseli +iski häneen arastelematta silmänsä. + +-- Sen napin otan minä! sanoi hän ja koppasi kukan Helenan kädestä. + +-- Mitäs sinä sillä? nauroi Helena. -- Eihän sinun takistasi nappia +puutu. + +Akseli katseli Helenaa. Tummat kiharat hulmusivat tytön otsan +ympärillä. Päivänpaisteessa ne loistivat kuin kultasäikeet. +Päivänpaisteessa oli nenäkin läpinäkyvä ja hampaat kuin helmet. Ja +huulet... ne olivat juuri kuin olisi tuota ruusua aukaissut. Mitä +tyttö niitä siinä nauraessaan kaartelikin... Herra varjelkoon, jos... +jos... koppaisikin sen siitä... Akselin silmät leimusivat ja hänen +hengityksensä kävi kuuluvaksi. Hän tarttui tuolin selkänojaan ikään +kuin karatakseen pystyyn, mutta silloin oli kuin Helenaan olisi +puukolla pistetty. Hän kalpeni ja hätkähti. Akselin täytyi keksiä jokin +keino rauhoittuakseen. + +-- Minä syön tämän! sanoi hän tukahdutetusti. + +Ja hän teki kuin tekikin hullunkurisen tempun: pisti suuren ruusunnupun +suuhunsa ja alkoi sitä pureskella. Pöytä remahti suureen nauruun ja +Helena itse nauroi niin, että vedet tulivat silmiin. Akseli ei enää +voinut peräytyä, ja niin hän nieli ruusunnupun varsineen päivineen. Hän +nieli sen mukana koko sen äskeisen tunteen ja tuli järkiinsä. Mitenkä +hänen ja Helenan ilman sitä ruusua olisi käynytkään? Hän oli tähän +asti toimittanut Helenaa pastorille. Kyllä hän vain tästä lähin pitää +tytön itse. Mitenkäs hän on ollutkin sellainen houkkio, ettei ennen ole +häntä huomannut? Hän koppasi haarikan pöydältä ja joi, niin että rinta +jäähtyi. + +Nauru teltturien pöydässä oli jo herättänyt huomiota koko häähuoneessa. +Morsian, joka on tuntenut veljensä äänen, katseli levottomana remua +kohti ja puna poskilla kiirehti Lumian emäntä rauhoittamaan sisartaan. +Saarlan nuoret käänsivät hiukan kateellisina päätään ja pastorin +silmissä liekehti hetkeksi suuttumus. Naurakoon, naurakoon, ajatteli +hän sitten. En minä estä! + +-- Teltturien terveydeksi! huusi Nylander ja kohautti pikariaan. -- +Skool! Huhhuh kuinka polttikin. Väkevää ainetta! Tuli palaa, tuli +palaa! Tahdottekos kuulla jutun siitä, kuinka tuli palaa? + +Hän oli tekevinään kysymyksen, mutta eihän hän odottanut kenenkään +suostumusta. Ihan pilanpäiten hän vain kysyi ja jatkoi samassa: + +-- Kun entinen pappi piti oikein pitkiä saarnoja, niin että kansa +kaikki nukkui, niin hän sitten äkkiä kesken saarnansa huutamaan, +että "tuli palaa! tuli palaa!" Seurakunta herää ja rupeaa hädissään +kysymään: "Missä? missä?" Pappi korottaa äänensä ja huutaa uudestaan: +"Helvetissä, helvetissä niille, jotka kirkossa nukkuvat." + +Huvittihan juttu vieraitakin, mutta enimmän henkikirjuria itseään. + +Paistin jälkeen oli pastorin määrä pitää puhe morsiusparille. Pastori +piti puheita tilauksesta ja otti hopearuplan kappaleelta. Koko hääkansa +näkyi jo hänen puhettaan odottavan, sillä vähitellen oli keskustelu +vaiennut niin kokonaan, että vain jonkun yksityisen, kuten Joutsian +Akselin ääni kuului. Pastoria harmitti, että ne juupelit olivat niin +varmoja asiastaan. Entä jollei hän heille puhuisikaan! No niin, olihan +isäntäväen mieliksi puhuttava. + +Aiheena hänellä oli: "ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla" ja kun hän +nousi ja lausui "rakkaat ystävät", vaikenivat kaikki ja laskivat +veitsensä lautasille. Naiset panivat kätensä ristiin. + +Ei pastorilta koskaan puuttunut puhetta. Kauniisti hän puhui nytkin, +monen silmiin oli nousta kyyneliä. + +Päivällistä oli jo kestänyt tuntikausia. Ihmiset ähkivät, puhkivat +ja voihkivat ylensyömisestä ja juomisesta. Auringonsäteistä oli +paahtavin helle jo poissa, ne olivat siirtyneet toiseen päähän +huonetta. Kuokkavieraitten pirtistä alkoi kuulua viulun vinguntaa. +Silloin rupesivat nuorten veret läikkymään. Pojat olivat juoneet niin, +että heidän kasvonsa hehkuivat. Tuskin malttoivat he veisata loppuun +ruokavirttä ja kuulla papin siunausta. + +Kyllä olikin syöty! Joka vain taisi, päästeli näppejään ja vyöhihnojaan +ja läksi lehtoon jäähdyttelemään ja lepäämään. Emma Klinga oli sentään +oivallinen ruoanlaittaja, se tunnustettiin yleisesti. + +Ilta oli lämmin ja tyyni. Päivä päilyi hehkuvana kiekkona +Keihäsjärvessä. Jotkut isännistä olivat jo saaneet liikaa ja makasivat +kuin tukit luhdeissa. Toiset polttivat piippuaan kuistilla ja +laskettelivat sukkeluuksia. Siellä istui sulhanenkin, istui morsiamen +isä, istuivat Rason ja Lumian isännät. He puhelivat Rason navetasta. +Kauppias Hallbom tuli siihen hänkin, istuutui sulhasen viereen, kehui +päivällistä ja olutta ja koetti liepastella Joutsian vanhaa isäntää, +Eerikki Aaprahaminpoikaa. Mutta isäntä vastasi äreästi. Silloin +koetti kauppias onneaan sulhasen luona, mutta Juha oli harvasanainen +luonnostaan ja ainoastaan hymyili hyväntahtoisesti. Jo kiepahti +kauppias Hallbom pihamaalle, jossa miesten ryhmässä seisoi Simolan +isäntä. Hänen kanssaan ainakin pääsi puheisiin. + +-- No, virkkoi kauppias, -- mitäs nyt ajattelette: tuonko minä +pojallenne kellon Pietarista? + +-- Viittätoista ruplaa en minä maksa, sanoi Simola. -- Poika vääntää +sen kuitenkin rikki. + +-- Mitenkäs se sen saa rikki? Eihän se nyt enää niin taitamaton ole. + +-- Se tahtoo aina tietää, mitä kellon sisässä on... + +-- No, kyllä sille sitten riittää kymmenenkin ruplan kello. Ovat ne +hyviä nekin... Minä toin tässä sellaisen kellon eräälle kaupungin +miehelle ja se on ollut sillä jo pari vuotta ja se kehuu, että... + +Eerikki Aaprahaminpoika läheni heitä. + +-- Mitäs niillä Pietarin kelloilla tekee, pani hän ilkeästi. -- Mitäs +virkaa kellolla on, joka ei käy? Vai käykös meidän Akselin kello? + +Eerikki Aaprahaminpoika luimisteli Hallpumiin pahasti. Mutta ei +kauppias vähääkään hätkähtänyt. Katseella, jolla rehellinen ihminen +vastaa, kun häntä syytetään varkaudesta, sanoi hän: + +-- Vai pitäisi kellon sellaisella hoidolla käydä: pudotaan järveen +kello taskussa, vedetään vieteri rikki ja korjaillaan sen sisukuntaa +puukolla -- vai pitäisi kellon sittenkin käydä? + +Akseli, joka seisoi pihamaalla, jo aika lailla hutikassa, kuuli nimeään +mainittavan ja huusi: + +-- Se saa puoli ruplaa rahaa, joka osaa sanoa minkälainen perkele on. +Kuka tietää? + +-- Pidätkö suusi kiinni! huusi vanha Joutsia. + +Akseli nauraa rehahti. + +-- Eikös kukaan tiedä? Punainen, punainenhan perkele on! Se on siellä +helvetissä tullut punaiseksi, kun siellä aina palaa tuli... + +Ja taas hän nauroi. Hän tahtoi suututtaa isänsä, kun isä hänen +perintötilalleen otti vieraan isännän. Isä ei kärsinyt mainittavan +punaista perkelettä siksi, että hänen oli tapana humalapäissä nähdä +perkeleitä ja ne olivat aina Hallpumin näköisiä, punatukkaisia kuten +kauppias. + +Tiesiväthän naapuritkin, mitä Akseli tarkoitti. Simola nauroikin +haljetakseen. Hän oli hänkin joskus sattunut näkemään perkeleen ja +Hallpumin näköinen se oli hänenkin perkeleensä. Muista tällainen +leikkipuhe saattoi olla hauskaa, mutta ei niistä joita se koski. Vanha +Joutsia yritti jo käydä poikansa niskaan, mutta Lumian rusthollari +ennätti väliin ja sai houkutelluksi äijän pois. Hallpumi oli toinen, +jota Joutsian pojan puhe harmitti. Mutta hän ei ollut tietääkseenkään, +hänellä ei ollut muuta neuvoa. + +Saarlan nuoret kävelivät puistossa ja ihailivat illan kauneutta. +Mehiläiset ja turilaat surisivat lennähtäen kukasta kukkaan. + +Magnus-herra puhui vähän ja seurasi etäältä ja ujosti Lilly-neitiä. +Ennen pitkää joutui hän puheisiin Rason isännän kanssa. Heillä olikin +yhteisiä harrastuksia, sillä Maunu-herra ei aikonut sotaherraksi +eikä muuksi virkamieheksi, vaan maanviljelijäksi. Maunu-herra oli +kohtelias ja ystävällinen mies, ihan toisenlainen kuin vanhempi veli. +Gustaf-herra oli kokonaan äitinsä poika. Maunu-herra oli paremmin +taas kuin talonpoikanen. Lilly-neiti otti käteensä harakankukan ja +rupesi nyppimään sen valkeita, kaitaisia terälehtiä. Innoissaan ei hän +kävellyt suoraan pitkin tietä, vaan hoiperteli puolelle ja toiselle ja +pysähtyi vihdoin suuren ruusupensaan eteen. Siinä hän hymyillen seisoi +laskevan auringon hohteessa, mustat, pitkät silmäripset poskilla. + +-- Mitä sinä kysyit? sanoi Gustaf StÃ¥hle ja katseli häneen +rakastuneesti. + +-- En minä sitä voi sanoa, vastasi Lilly veitikkamaisesti. -- Sittenhän +se ei kävisi toteen. + +-- Enkö koskaan saa sitä tietää? + +-- E... e... ehkä... joskus. + +Lilly painoi alas päänsä ja punastui. + +-- Oi, minä antaisin kymmenen vuotta elämästäni, kun saisin sen tietää, +kuiskasi Gustaf. + +Greta ja pastori Sand tulivat perässä. Pastori kyseli aivan +turhanpäiväisiä asioita, mutta katseli niin oudosti, että Gretan yhtä +mittaa täytyi punastua ja kääntää pois kasvonsa. Se oli kerrassaan +kummallista, miksi hän sillä tavalla katseli. + +-- Kuinka teidän äitinne voi? kysäisi pastori äkkiä. + +-- Kyllä hän hyvin voi. + +-- Miksei hän tullut tänne? + +-- Eihän hän osaa suomea, eivätkä talonpojat häntä huvita. + +-- Niin, niin, sanoi pastori ja veti henkeään. Hänet oli äkkiä +vallannut ajatus: tiesihän Editha, että minä olin täällä! Hänen +kasvoihinsa välähti samassa outo, kärsivä piirto. Greta näki sen ensi +kerran ja hätkähti. Hänen kävi sääli ja hän olisi tahtonut lohduttaa. + +-- Mitä äitinne tekee nykyään? kysyi pastori tyynemmin. + +-- Ei mitään erityistä. Lukee, soittaa, kävelee puistossa... Muutaman +kerran olemme kaikki olleet järvellä... + +Pastori katseli kauas pois ja hänen silmissään oli sellainen ikävä, +että Greta-neidille hetkiseksi tuli halu silittää hänen kättänsä. + +-- Laulaako hän? sanoi pastori ja katseli yhä jonnekin kauas. + +-- Joskus, hyvin harvoin, vastasi Greta hiljaa ja hänen sydämensä löi +kovasti, ikään kuin hän olisi aavistanut suurta ja syvää salaisuutta. + +Pastorin silmissä leimahti ja hän kääntyi Gretan puoleen ikään kuin +sulkeakseen hänet syliinsä. Tytön kasvoille läikähti kuumana veri +ja häntä rupesi pelottamaan ja iljettämään, ei hän itsekään tiennyt +miksi. Sillä ei pastori ollut hänelle mitään tehnyt. Ei hän tietänyt, +mitä pastori sen jälkeen kysyi tai mitä hän itse vastasi. Mutta hänen +ilonsa oli suuri, kun Nylander ja Liljebladin tytöt liittyivät hänen +seuraansa. He tulivat kuin vapauttajina. + +Greta tarttui ystävättärensä käteen ja he riensivät pois, ensin +kävellen, mutta sitten juosten, kiipesivät aidan yli ja tulivat +hengästyneinä kallion alle. + +-- Nyt minä kerron sinulle jotakin, alkoi Greta ja istutti hänet +viereensä kivelle. -- Mutta sinä et saa kertoa sitä kenellekään, et +kenellekään. Et sulhasellesikaan, kun menet kihloihin... + +Lilly-neiti kiihtyi ystävättärensä juhlallisesta äänestä ja lupasi +pyhästi vaieta. + +-- Minä olen sitä kauan epäillyt ja nyt pastorin sanojen jälkeen... Voi +Lilly, kuinka elämä on ihmeellistä. Mutta muista, ettet koskaan sitä +sano kenellekään. Lupaatko...? + +-- Olenko koskaan sinua pettänyt? sanoi Lilly jo aivan loukkaantuneena. + +-- No et, et. Nyt minä sen kerron. Tiedätkö, minä luulen, että mamman +ja pastorin välillä on ollut jotakin. + +Lilly hytkähti ja painui likemmä Gretaa. + +-- Niin, pastori kyseli juuri nyt mammasta kaikenlaista... Hyi, hän on +niin ilkeä! Olin niin onnellinen, kun Nylander ja Liljebladin tytöt +tulivat. Niin, tiedätkö, minä olin silloin aivan pieni tyttö, kun +pastori tuli tänne pitäjään. Silloin kävi hän usein meillä. Minua hän +aina piti polvellaan ja kietoi kiharoitani sormiensa ympäri. Mamma +säesti ja hän lauloi. Tai he lauloivat yhdessä. Kyllä sitä kesti +pitkät ajat, mutta sitten pappa suuttui. Muistan, että he eräänä +iltana hirveästi riitelivät. Sen jälkeen ei pastori käynyt meillä +moneen aikaan ja mamma oli surullinen. Sen muistan jo aivan hyvin, kun +kerrottiin, että pastori aikoo naida talonpoikaistytön ja kuinka mamma +suuttui... + +Hyvän aikaa viipyivät tytöt lehdossa, syleilivät toisiaan ja uskoivat +toisilleen salaisuuksia. + +Mutta nytpä alkaa Rasosta kuulua tanssin töminää ja viulun ja +klarinetin iloa. Remuten käy riemu kutsuvieraiden pirtissä ja +kuokkamiesten pirtissä hihkaistaan. Hökänä vain tupruaa tomu ja +tupakinsavu ovesta ja ikkunoista. Jopa heittivät rakastuneetkin lehdon, +jossa ovat kuunnelleet ruisrääkän kaiherrusta ja katselleet sinistä +auerta. Yksinään jää hämärä lehto ja kaikki rientävät pirtteihin. +Kuinka siellä nyt ilo käy! + +Saarlankin nuoret pääsivät tanssin makuun. Majurska oli sanonut, +etteivät he saisi tanssia kuin korkeintaan keskenään ja etteivät he +ennen kaikkea saisi olla kauan. Majuri oli jo kerran huomauttanut, että +oli aika lähteä, mutta he olivat rukoilleet, että he vielä saisivat +olla vähän aikaa, ihan vähän aikaa vain... Heillä oli kovin hauskaa, +vaikka pirtissä oli huikea kuumuus ja vaikka siellä tuli sekä viinalta +että hieltä. Eivät he myöskään olleet voineet olla kokonaan rikkomatta +äidin käskyjä. Joutsian poika esimerkiksi oli tullut ja ottanut Gretan +muitta mutkitta ja tanssittanut häntä hyvän aikaa. Oli hänen jaloilleen +tallattu, mutta vähät siitä! Hauskaa kuitenkin oli ollut. Vihdoin +komensi pappa vaunut esiin eivätkä rukoukset enää auttaneet: pois +lähdettiin häätalosta. + +Pastori oli peittänyt neidit vaunuihin ja jäi hetkeksi katsomaan mustaa +kuomia, joka tomupilven sisässä etenemistään eteni. Hänestä tuntui +tyhjältä ja surulliselta. Greta oli kuitenkin kuin kappale äidistään. +Hänen läheisyytensä oli vaikuttanut niin viileästi ja puhdistavasti. +Pois meni sekin ilo! Taas jäit yksin, Jakob Sand. Taas olet maata, +lokaista, likaista maata! + +Mutta kaipauksen rinnalla oli toinen tunne: vapautuksen ja helpotuksen +tunne. Oli riisunut juhlamielen ja sai taas virua arkipäivän väljillä +pahnoilla. + +Joutsian Akseli oli jo aika lailla humalassa. Hän oli tanssinut, +hoilannut ja melunnut niin, että hiki virtoina valui alas selkää. + +-- Kuules sinä, Juha Raso, virkkoi hän sulhaselle, joka oli tullut +kuistille vilvoittelemaan, -- senkin... senkin räkänokka...! + +Myöhemmin tuli hän pastorin kimppuun. + +-- Mikset sinä, Santin Jaakko, ole ottanut Helenaa? Nyt otan minä +hänet. Jumal'avita otankin! Kukaan ei saa sanoa minua vastaan. Sillä +minä olenkin sellainen poika, että väännän niskat nurin... + +Pastori otti Akselia kaulasta ja yritti taluttaa häntä syrjemmälle. + +-- Sooh, poikaseni, mennään pois luhtiin nukkumaan! + +-- Kuka minuun koskee! kiljaisi Akseli. -- Et sinä, pappi, ole +ensinkään parempi minua! Vai jokos sinä olet unohtanut senkin reisun, +kun viime syksynä oltiin Hallpumskan maistiaisissa... + +Akseli huusi niin, että kaikui pitkin pihoja. Hän ärtyi niin, että +rupesi tapailemaan puukkoaan. Ei pastori kuitenkaan pelännyt. Hän oli +väkevä ja suuri mies, hän nauroi vain. Joutsian vanha emäntä, kalpea, +harmaatukkainen nainen, siihen vihdoin tuli, viittasi pastorille, että +hän tulisi syrjään ja rupesi juopunutta tyynnyttämään. Ihmettä, että +Akseli siitä talttui! Mutta vanha Johanna oli hyvä ja hurskas ihminen, +hän osasi puhua pojalleen kuin kipeälle lapselle. Luhtiin Johanna hänet +kuljetti. Mutta siellä oli muitakin, eikä aikaakaan, ennen kuin sieltä +rupesi kuulumaan aika remuaminen ja melu. + +Jakob Sand oli juonut hänkin. Ei hän ollut humalassa sillä lailla +että olisi kaatunut, mutta hänen verensä olivat liikkeessä ja silmät +kipunoivat. + +Missä on Helena, missä on Helena? Sinulla on kuumat huulet, Helena. +Minä tahdon ne huulet suutani vasten! Sinun ruumiisi on taipuisa ja +sinun rintasi huohottava ja täyteläinen -- minun täytyy, minun täytyy +saada sinua pusertaa itseäni vasten! Etkö sinä ymmärrä sitä? Missä +olet, Helena? + +Pirtissä hän oli tanssimassa. Hän tanssi kuin viimeistä päivää: kun +toinen jätti, niin toinen otti. Turhaan tuli Marjaana käskemään pois ja +nyt istuivat Juha ja Annastiina aivan kuin häntä vartioimassa. Mitähän +he oikeastaan luulivat hänen aikovan tehdä, kun siinä istuivat? Niiden +raukkojen oli uni. Juha ei osannut tanssia ensinkään ja huonoa oli +Annastiinankin tanssiminen. Morsian haukotteli nääntyäkseen ja sulhanen +imi vimmatusti piippuaan, aivan kuin hän siitä olisi löytänyt ainoan +pelastuksensa. Helena oli kuin uitettu. Joka jäsen oli niin norja, että +olisi luullut voivansa varistaa sen pois luotaan. Hän olisi saattanut +heitellä kuperkeikkaa ja kieritellä maassa kuin kissanpoikanen. Siltä +tuntui. Mutta samalla oli ruumiissa outo herpaantuminen ja huulilla +läikkyi ainainen hymy, vaikka sydämessä poltti epätoivo. + +Pastori yritti mennä tupaan, mutta kuistilla oli Lumian emäntä häntä +vastassa. Tuo nainen oli ennenkin asettunut hänen tielleen. Ja nyt loi +se häneen katseen, jota ei saattanut jättää rankaisematta. Pastoria +suututti niin, ettei hän keksinyt mitä sanoa. Marjaana oli juuri niitä +itsetietoisia, tekopyhiä malli-ihmisiä, joita pastori ei kärsinyt. +Miten inhottavan varmana hän nytkin avasi suunsa ja lausui: -- Pian +täällä Rasossa taas vietetään häitä, Helenan häitä. + +Ja sen sanoessaan katseli hän tarkasti, minkä vaikutuksen hänen sanansa +tekisivät pastoriin. + +-- Vai niin, sanoi Jaakko Sand ja sylkäisi. -- Sehän on hauska kuulla. +Suuttumus nousi punana Marjaanan poskille. + +-- No niin se minustakin on, sanoi hän, -- jo tyttö tässä tarpeeksi on +kitunut. + +Pastori tunsi, että hän hirveästi vihasi tätä Lumian emäntää. Hän olisi +miltei ollut valmis sen kuristamaan. + +-- Mistäs kaukaa sulhanen onkaan? sanoi hän ja hänen äänensä oli +vihlovan ilkeä. + +-- Kyllä kai kohta kuuluu, sanoi Marjaana ja hypisteli paksuja +kultasormuksiaan. Hän ei käyttänyt niitä kotioloissa ja ne tuntuivat +ahtailta. + +-- Jaa-a, sanoi pastori ja nauroi raa'asti. -- Sehän on oikein hauska +kuulla. + +Liljebladin herrasväet tulivat samassa sanomaan hyvästi ja he +kehoittivat pastoria lähtemään mukaan. + +No niin, miksei! Pitäköön vain sisarensa, koska häntä tahtoo vartioida, +vanha lohikäärme! Onhan siellä kotona pappilassa Amanda! + +Helena oli seisahtunut ikkunan ääreen, joka oli auki. Öinen lehto +oli siinä hänen edessään. Miksi olivatkaan mättäät niin valkeanaan +metsätähtiä, miksi värisivätkään koivunrungot kuin hymisevässä, +sinisessä sumussa? Miksi lemusi lehto, miksi liikkui viidassa auer? Voi +Jumala, Jumala, kuinka hänen elämänsä oli keskeneräistä ja surkeaa, +kuinka ikävä hänen kuitenkin oli! + +Humalaiset miehet joutuivat tappeluun pirtissä. Helena pakeni ulos +muiden tyttöjen kanssa ja hänen sielunsa oli niin täynnä kaipausta, +että hän oli riutumaisillaan. Jaakko Sand oli poissa. Ei hän ollut +sanonut Helenalle yhtä ainoaa sanaa sinä päivänä... + +Vanhemmat ihmiset olivat jo asettuneet luhteihin ja heinälatoihin +levolle. Nuoret yhä vain jaksoivat tanssia. + +-- Aijai kuinka on uni! sanoi morsian ja tuli haukotellen portaille. + +-- Menkää nukkumaan, Juha ja Annastiina, sanoi Marjaana. -- Minä tuon +teille makuuvaatteita tyttöjen luhtiin. + +-- Mutta jos minun kruununi rypistyy, sanoi Annastiina. + +-- Ei se nyt niin vähässä ajassa, vastasi Lumian emäntä ja riensi jo +noutamaan lupaamiaan vaatteita. + +-- Ota pois se, ehdotti Juha. + +-- Eihän sitä voi ennen päänpeittäjäisiä, selitti Annastiina. + +Maantieltä kuului äänekästä hoilotusta: kuokkamiehet siellä olivat +kulussa. Viulut pirteissä olivat jo vaienneet, mutta tyttöjen laulua +sieltä vielä kuului. + +Syli täynnä kirjavia ryijyjä ja patjoja nousi Marjaana tyttöjen luhtiin. + +Juha ja Annastiina seisoivat keskellä pihaa, kasvot kääntyneinä +sarastavaa aamua kohti. Kukko lauloi. Runsas kaste kimalteli nurmissa, +vainioilla ja hämähäkinsäikeissä, jotka kulkivat oksasta oksaan. +Punerrus itäisen taivaan reunassa levisi leviämistään. Päivän kultainen +kiekko siellä teki tuloaan. + + + + +III + + +Kirkonkylä on Keihäsjärven rannalla. Ei se ole mikään suuri eikä +mahtava järvi, mutta se on syvä ja kirkas kuin lähteen silmä. Sillä sen +vedet tulevat kaukaisista metsäjärvistä, siivilöityvät läpi mahtavan +harjun ja pulppuavat vihdoin kirkkaina kuin sula hopea Keihäsjärveen, +jonka ranta on täynnä lähteitä. Siksi vesi pienessä järvessä aina on +puhdasta, kirkasta ja kylmää. + +Yli veden, vainioiden ja rakennusten kattojen kohoaa punainen +jyrkkäkattoinen kirkko ja kellotapuli. Kumpikin ovat puusta, +satakunnan vuotta koonneet keihäsjärveläisiä jumalanpalvelukseen. +Kirkon ympärillä on hautausmaa ja pitkin sen syrjiä kulkee sammaltunut +kiviaita, porttina asehuone eli läpikäytävä, jossa sotamiehet ennen +muinoin riisuivat aseensa ennen kuin astuivat Herran huoneeseen ja +jossa nykyään säilytetään paareja. Talollisten karmit ovat puusta, +herrasväkien kivestä. Tai eihän nykyajan herrasväellä enää karmeja +olekaan. Saarlan karmi siinä on vanhoilta ajoilta, rautaovessa kilvet +ja vaakunat. Sanotaan, että siellä lepää miehiä täysissä sota-aseissa +ja että eräs neiti makaa siellä morsiamena. Lapsille näitä asioita +kerrotaan, kun he ensi kerran pääsevät kirkolle ja karmit nähdessään +kysyvät: mikä tuo on, äiti? + +Kirkossa on kullakin talolla oma penkkinsä ja aina siellä kunkin +talon penkissä joku istuu, sillä häpeä olisi jättää penkki tyhjäksi. +Penkkipöydässä ovat kirjat valmiina, vanhoja, paksuja, messinkiheloilla +varustettuja virsikirjoja. Miesväki istuu omalla puolellaan, naisväki +omallaan. Yhdessä tullaan kirkon edustalle asti, mutta siinä eroaa +kukin haaralleen. + +Keihäsjärven rannalla, kirkonkylässä, juuri ennen kuin tullaan +pitäjänmakasiinille, on Joutsian talo. Se on niin maantien varrella, +että ojanpyörtäneet hiipaisevat aittarakennuksia. Eikä se ole mikään +kylätie, joka siitä kulkee. Valtatie se on, joka vie kaupunkeihin, +sahoille, tehtaille ja vasta sitten kaukaisiin pitäjiin. Joutsian +kohdalla on aina kulkijoita. Tuskinpa liike sydänyölläkään lakkaa. +Pohjanmaan herraspojat, jotka käyvät Helsingin yliopistossa, kulkevat +kaikki tästä. Kaikenlaista tavaraa kuljetetaan tästä ja tästähän +ne kulkevat "hurritkin", Pohjanmaan ruotsalaiset, kun tekevät +markkinareisujaan kaupunkiin. Liikkeen suuruus onkin vaikuttanut, +että maantie on kohonnut ikään kuin korkeaksi sillaksi. On se ainakin +pari kyynärää ylempänä maanpintaa, syvät ojat molemmin puolin. Aika +vaarallista siinä on kulku pimeässä. Katsokoot vain miehet, kun tulevat +Tulettänestä ja Hallpumin krouvista, etteivät aja kiinni eivätkä +nurin. Jyrmän ahteessa on monen pojan käynyt hullusti. Siinä pitäisi +välttämättä olla kaidepuut syvyyttä vastaan ja ovathan ne siinä +joskus olleetkin, mutta ne ovat päässeet lahoamaan eikä ole tullut +toimitetuksi uusia. + +Toisella puolen maantietä on Joutsian talo, toisella puolen Hallpumin +valtakunta. Saattaa sen heti huomata, ettei Joutsia koskaan ole +ollut herrojen käsissä. Ei mitään puukujia siellä ole -- puutarhasta +puhumattakaan. Pari koivua on jäänyt pellolle ikkunan alle. Ne ovat +tulleet ruoppaturpeiden joukossa suolta, säilyneet kuin vahingossa ja +kasvaneet niin suuriksi, ettei niitä sitten ole raskittu hävittää. +Rakennuksetkaan eivät ole niin kuin Rasossa ja muissa kartanoissa, +joissa ennen on asunut sotaherroja. Siitä huolimatta saattaa sanoa, +että Joutsia on rakennettu kuin miksikin linnaksi: pihamaa keskellä +ja ylt'ympärillä rakennuksia. Yhdellä puolen on päärakennus: kuisti +risti-ikkunoineen, sitten kylmä, pimeä eteinen, jonka päässä +porstuanperäkamari; vasemmalla eteisestä keittiö ja kaksi kamaria -- +ne ovat kaikki olleet yhtenä suurena huoneena, jossa ennen maailmassa +istuttiin käräjiäkin, -- oikealla eteisestä on sitten suuri sali +ja sen perässä kaksi vieraskamaria. Pihamaan toisella puolella on +pirttirakennus, saunat, rännit, hevostallit, ratashuoneet ja vihdoin +maantietä vastaan aitat luhtineen ja puodit. Puotikatoksen keskellä on +vaja ja vajassa portti, joka aukenee maantielle. + +Luulisipa siinä pihalla joka päivä olevan markkinat, niin siinä +aina illalla on hevosta ja kuormaa. Kas, matkamiehet ovat ottaneet +Joutsian syöttöpaikakseen. Onhan hollitupa kyllä Hallpumin puolella, +mutta siellä riipaistaan miehen taskusta kopekka, ennen kuin osaa +aavistaakaan. Joutsiassa on hyvä, suuri pirtti eikä maksa mitään. Siltä +kannalta katselevat asiaa matkamiehet, mutta joutsialaisille heidän +suosionsa ei ole laisinkaan mieluinen. Pihamaa on alituisesti kuin +mikäkin navetta, kun he siihen jättelevät rippeitään ja ruupujaan. +Monesti on niin ahdasta, ettei tahdo päästä liikkumaan omalla +pihamaallaan, usein on vielä lisäksi käyty krouvissa ja tapellaan ja +rähistään, niin että ollaan verissä. Mutta eivät matkamiehet kysy +lupaa, saavatko he viettää yönsä Joutsiassa. + +Vastapäätä Joutsiaa, maantien toisella puolella on, kuten sanottu, +Hallpumin valtakunta. Siinä sitä vasta on hökkeliä ja tölliä! Rytöä +se on ollut ammoisista ajoista asti. Siihen on nimittäin kokoontunut +joukoittain sotamiehenleskiä ja jos joitakin yksinäisiä vaimoja, +Kustaan Liisoja, Hetan Karoliinoja ja Reinholtin Akneetoja. Millä on +lehmä, millä porsas, millä kissa, mikä elättää henkeään kehruulla, mikä +kutoo kankaita, mikä kuppaa ja hieroo. Kestikievarikin on kumminkin +yhden miesmuistin ajan ollut tässä Joutsian pellolla. Sitten on +Hallpumi astunut hökkelien valtakuntaan ja rakentanut sammaltuneitten, +lahovien rytöjen joukkoon pitkiä, uusia "kasarmeja" suurista hongista. +Niin on mökkiläisten mustien takapihojen ja tunkioitten joukkoon +singahtanut uusia valkeita lastukasoja ja muita jätteitä rakentamisen +jäljeltä. + +Hallpumin päärakennuksessa on ääretön sali, jonka kaupunkilaisetkin +Tapanina vuokraavat tanssiakseen. Käräjäaikana herrat pitävät +samassa salissa juominkejaan, ja markkinoiden aikana, kun ei mahduta +krouvikamariin, on salikin täynnä markkinakansaa. Krouvikamarin +ulkoseinään on Hallpumi omin käsin maalannut suurilla mustilla +kirjaimilla sanat TULE TÄNE ja tuskinpa lienee millään kutsulla +Keihäsjärvellä ollut niin tehoisaa vaikutusta. "Tulettäne" tunnetaan +laajalti, ei yksin Keihäsjärvellä ja kaupungissa, vaan pitkin kaukaisia +pitäjiä, joihin valtatie juoksee Tulettänen ohitse. + +Kaikki Hallpumin huoneet ovat rakennetut uusista, muhkeista hirsistä. +Ja mikäs Hallpumin onkaan rakentaessa! Onhan hänellä valta hakkauttaa +metsää miten paljon hyvänsä. Paraikaakin hän hakkauttaa, jotta +tantereet jyskyvät. Pois vain alta miehet, ettei honka kaadu päälle! +Kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista. Vanha Joutsia rettelöi -- +rettelöiköön! Kontrahtia ei saa rikki. + +Se on kuin onkin merkillinen juttu tuo Joutsian kontrahtijuttu. +Joutsiassa se tehtiin, Eerikki Aaprahaminpojan oman katon alla. +Hallpumi oli silloin naimaton, liukas mies. Ei kukaan tietänyt, mistä +hän oikeastaan oli tullut pitäjään -- sen vain näki joka mies, että hän +osti villoja ja pellavia ja kudotti sotamiehenleskillä kankaita, jotka +kertoi myyvänsä Pietariin. Aina hänellä oli viinaa ja vieraanvaraisesti +hän sitä jakeli jokaiselle, jonka kanssa vain joutui asioihin. Joutsian +porstuanperäkamarissa hän asui. + +Eräänä iltana oli Joutsiassa pastori Sand ja nimismies Liljeblad. +Oli talvi ja koskei salinpuolta talvisin lämmitetty, istuttiin +porstuanperäkamarissa. Se oli ihan sinisenään savua. Hallpumi oli +hiljan tullut matkoilta ja tuonut aika määrät konjakkia ja rommia. Hän +tarjosi. Nauru porstuanperäkamarissa kävi yhä rähisevämmäksi. Emäntä +istui keittiössä ja huusi Jumalaa avukseen. Koko talo nukkui. Taisi +olla keskiyön aika, kun herrat vihdoin läksivät pois. He olivat silloin +aikalailla hutikassa. + +Isäntä Eerikki Aaprahaminpoika on hänkin juonut, niin ettei tahdo +päästä pihalta sisään. Hän huppuroi hyvän aikaa lumihangessa, ennen +kuin löytää oven. Emäntä ja lapset nukkuvat jo silloin. Hän ei tällä +kertaa kiroile eikä rähise, ihme kyllä. + +No voi sun kulipää kilipukki, kuinka hän tänä iltana on tehnyt hyvät +kaupat! Ja kirjat ja paperit ovat kaikki valmiina. Liljeplaati +kirjoitti ja pani nimensä alle, pastori pani nimensä alle, Hallpumi +pani nimensä alle ja Eerikki Aaprahaminpoika pani puumerkkinsä. Veti +ensin kynää ylöspäin, viistoon oikealle ja lasketti lopuksi poikkipuun +niinkuin veräjään. + +-- Mitä sinä tollotat, muija! Niinkuin minä hulluja puhuisin. Olenkos +ehkä humalassa? Enkä olekaan, sun saakelin kilipukki! Minä olen niin +selvissä järjissä kuin ikinä piru, kun Juutaksen helvettiin otti. + +-- Enhän minä mitään tarkoittanut, yrittää vaimo. -- Kerrohan nyt +vain... + +-- Vai olenko minä mikä kylän ämmä, jonka pitää rämistä kuin +lehmänkellon. Kerro... kerro... sanoo sieltä -- kerro itse! + +Eikä emäntä sinä iltana saa tietää mitään eikä vielä seuraavanakaan +päivänä, sillä silloin on isäntä kipeänä, mutta ylihuomenna hän omin +silmin näkee paperin, jossa on neljä nimeä. Samalla kertoo hänelle +Joutsia, ettei kestikievarinpidosta enää jää huolta heille -- Hallpumi +rakentaa tähän maantien toiselle puolen lisää huoneita ja asettuu +siihen. Se on hyvä mies se Hallpumi, iloinen ja mukava mies! + +Jo saa kerran emäntäkin ilostua. Vai pääsee kestikievarista nyt +todellakin! Kyllä siitä on harmia ollutkin. Kuinka monena yönä on +saanut parhaasta unestaan nousta palvelemaan herroja -- eivätkä he +sittenkään ole olleet tyytyväisiä. Ei ole koskaan ollut talossa +tarpeeksi hyviä juomia. Ja hevosia on ajettu pilalle kuinkakin monta. +Senkin nuoren papurikon ajoi kuoliaaksi muuan Kristiinan kauppias +-- oli sitä surkea katsella! Ne olivatkin pahimpia ne Kristiinan ja +Porin kauppiaat... Vai että niistä kaikista nyt todella pääsee. Ihan +tuntuu siltä kuin Jumala olisi hänen rukouksensa kuullut. Emäntä panee +ehdottomasti kätensä ristiin, kun kaikkia näitä ajattelee. Ei hän +ole Hallpumista pitänyt. Hänellä on sellainen luonto, ettei hän sitä +miestä kärsi. Mutta juuri _hänen_ kauttansa lähettää Jumala nyt avun. +Ihmeelliset ovat Herran tiet! + +Hallpumi nai Kukkolan majurska-vainajan taloudenhoitajattaren tyttären, +kierosilmäisen Saaran, jonka isästä ei kenelläkään ole tietoa, +ja kotiutuu taloon. Hänen hallussaan on koko rakennusrytö, parin +tynnörinalan aitaus peltomaata, niityt, joista saadaan viisi ladollista +heiniä, ja Niemelän torppa. Kesälaidun on taattu yhdelle hevoselle, +kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. Polttopuut, aidakset, +vihdakset ja rakennustarpeet saa kauppias vapaasti ottaa Joutsian +maalta. Isännän on määrä panna kuntoon hollitupa, rakentaa liiteri +ja vedättää paikalle hirret, laudat, hiekat, savet, tuohet, jopa +seinäsammaleetkin. Ja kaikesta tästä on kauppias velvollinen maksamaan +viisi hopearuplaa vuodessa ja pitämään kestikievaria niin kauan kuin +kestikievari on Joutsian maalla. + +Sellainen on kontrahti. + +Kauppias levittelee itseään ja rikastuu rikastumistaan. Suurissa +summissa hän ostaa villoja ja pellavia. Joka mökissä kehräävät akat +hänen kehruuksiaan, järven rannalle viedään suuri pata ja siinä +värjätään lankoja. + +-- Mitä on tuo kiiluva rasva Keihäsjärven pinnalla? kysyvät matkustajat +toisiltaan, kun ajavat Keihäsjärven syrjää. + +Hallpumin lankoja siinä on virutettu! Niin on kuin verta veden päällä, +kun kauppiaan vyyhtejä huuhdotaan. + +Nopeasti saavat vaimot ja tytöt Keihäsjärven puolella panna kuntoon +kangaspuunsa, sillä kankaina, kirjavina, tanakkoina kankaina vie +kauppias lampaanvillat Pietariin. Pari kolme kertaa vuodessa matkaa hän +keisarikaupunkiin ja tuo sieltä turkiksia, karttuuneja, taskukelloja ja +kaikenlaista rihkamaa keihäsjärveläisille. + +Ei aikaakaan, kun kauppias ostaa omakseen Mäkelän tilan. Tosin ei se +ole niin edullisella paikalla kuin Joutsia, mutta onpahan kuitenkin +kirkonkylässä ja saahan sillä lailla viinanpoltto-oikeuden. Se se +on pääasia. Ja kun Mäkelän lisäksi saa miltei ihan ilmaiseksi, niin +mikä on ottaessa! Huutokaupalla se menee ja onhan huutajiakin, +mutta Mäkelä on mahdottomat summat velkaa Hallpumille. Ilmankos hän +vuosikausia onkin juonut Tulettänessä. No niin, pääasia on että +kauppias saa haltuunsa jonkin verran maata. Sillä perustuksella +hän sitten joltakin talolta, jossa ei tahdota polttaa viinaa, voi +vuokrata viinanpoltto-oikeuden. Sillä jokunen talo on sellainenkin. +Esimerkiksi Joutsia. Se vanha jumalinen emäntä on saanut aikaan, että +viinanpoltto-oikeus luovutetaan muille halukkaille. Hallpumi hieroo +tyytyväisenä käsiään. + +Kun ihmiset syksyllä ovat saaneet viljansa korjatuiksi, kuuluttaa +kauppias kirkossa ostavansa viljaa korkeimpiin hintoihin. Sitä nyt ei +kukaan uskokaan, että hän korkeimmat hinnat maksaa, kunhan ihmiset +saavat viljastaan edes jotakin. Silloin sitä yksi ja toinen kuorma +ajetaan kauppiaan pihaan. Käteisellä rahalla tai viinalla kaikki +maksetaan, niin että kyläläiset ihmettelevät, mistä kauppiaalla riittää +rahaa. Kun mies tuli pitäjään niin tyhjänä, ettei ollut huivia, mihin +olisi ostamansa villat sitonut... Mutta Hallpumi on sukkela mies. + +Eikä ole tyhmä Hallpumskakaan. Hän ne viinat keittää. Nimismieheltä +hankitaan ajoissa tieto, koska kotitarpeenpoltto sinä vuonna alkaa. +Silloin pilkotaan kuivia kuusipuita vajaan ja laitetaan ränni kuntoon: +pannut, tahtaat, putket, jääsäiliöt, kauhat, saavit -- kaikki on +kunnossa ja tuskin puoliyön aika kulunut, kun jo viinakalu pannaan +kiehumaan. + +Viinankeitto on tarkkaa työtä. Ei siitä ihminen jouda paljon +mihinkään. Tuon tien voisivat rankit ja sikunat mennä sekaisin ja +mitä siitä sitten tulisi! Mutta kun viina saa kiehua hiljaisella, +tasaisella tulella ja tisleerautua jäiden ja koivunhiilien läpi, niin +on se kirkasta kuin kirkkain lähdevesi ja niin puhtaan makuista, +että sitä ilokseen maistaa. Hallpumska maistaa kauhalla ja irvistää +pahasti, sillä väkevää se on, suun se vie väärään, vaikka onkin hyvää +kuin taivaan manna. Hallpumska keittää yöt päivät niin kauan kuin +polttoaikaa kestää. + +Tietää sen koko kylä ja arvaavatpa matkamiehetkin, kun Hallpumilla on +ensimmäiset maistiaiset. Silloin käy rännin ympärillä ilo ja melu. +Isäntämiehet istuvat krouvissa korttia lyöden, poikamiehet kiertävät +ränniä. Ei ole vielä lunta maassa ja yöt ovat pimeimmillään. Pappikin +on pensaissa ja tulee tyttöjä, jotka eivät tulisi päivällä. Joutsian +Akselilla siellä on monta morsianta. Onhan Akseli hurjin kylän pojista, +hurjin ja iloisin. + +Ei pidä pelätä, että Hallpumska antaisi ilmaiseksi! Maistiaisaikana on +viina kalleimmillaan ja pojat anteliaimmillaan. Eivät he edes kysy, +mitä maksaa, vaan heittävät kouraan hopeakolikoita että kilisee. +Tällaisissa maistiaiskesteissähän Saarakin ensi kerran näki Hallpuminsa. + +Oikeastaan he ovat mainiosti menestyneet. Ei suinkaan niin, että he +aina olisivat hyvässä sovussa. Tulettänessä käy välistä sellainen ryty, +että luulisi hurrien tappelevan eikä kuitenkaan ole muita tappelemassa +kuin kauppias ja hänen Saaransa. Monesti on Saara kuin villi kissa, +hän olisi valmis omin kourin kuristamaan miehensä, mokomankin riivatun +juopporatin! Joka ei muuta tee kuin makaa juovuksissa... "Niin -- +älä siinä auo suutasi, taikka ma sylkäistä roiskautan suun täyteen!" +Sellaista puhetta palvelijat kyllä kuulevat Tulettänen isäntäväen +kesken. Mutta pääasiassa, rahojen kokoamisessa, ovat he yhtä mieltä. +Ja vaikka he muutoin kuinkakin vihaisivat toisiaan, niin täytyy heidän +toki ihailla toistensa kekseliäisyyttä siinä yhdessä suuressa asiassa. +Kaupanteossa on Hallpumi voittamaton. Kuinka mukavasti hän kerran petti +sellaisenkin miehen kuin itse Rason rusthollarin! + +Rusthollari oli ostamassa sokeritoppaa ja istui ryyppyineen +krouvikamarissa. + +-- Isäntä istuu vain rauhassa, viserteli kauppias, -- minä lähetän +topan rekeen valmiiksi. + +Isäntä istui eikä toppaa lähetettykään. Isäntä läksi vihdoin tiehensä, +mutta ei aikaakaan, kun hän mahdottomalla jymyllä tulee takaisin ja +toruu, ettei toppaa löydy mistään. + +-- Se on sitten varastettu, hokee Hallpumi. -- Kyllä se vain meiltä +vietiin. Näkiväthän sen kaikki, kuinka minä sen punnitsin... Kukas sen +vei rekeen? + +-- Minä itse sen vein, todistaa Hallpumska. -- Isäntä on pudottanut +tielle. + +Isäntä pauhasi, mutta eihän hän voinut saada asiaa todistetuksi! + +Ja siinä sitä oli kuulemista, kun Tulettänessä tehtiin kellokauppoja. +Hallpumi oli mestari sellaisissa asioissa! + +Mutta mestari oli taas Saarakin alallaan. Sen myönsi Hallpumikin, +vaikka hän useasti oli Saaralle niin äkäinen, että olisi tehnyt mieli +pihalle viskata. Saara oli esimerkiksi keksinyt erinomaisen tavan +laittaa viinasta rommia. Hän kokoili kaikenlaisia juuria, kuivatti ne, +poltti sitten kahvinpaahtimossa ruskeiksi ja keitti niistä karvasta +ruskeaa vettä. Kun sitä pani viinan joukkoon, niin ei sitä totisesti +osannut rommista erottaa. Viinejä Saara niinikään osasi valmistaa. +Niihin saattoi suorastaan panna samoja värejä kuin lankoihin. Laski +sitten vain koreisiin pulloihin, niin ei kukaan osannut muuta +uskoa kuin että ne olivat ulkomailta tuotuja. Paljon Hallpumeilta +ostettiinkin viinejä. Rikkaat talot kyllä toivat tarpeensa kaupungista, +mutta köyhemmät ostivat Hallpumilta ja nämä viinit olivat järjestään +Saaran valmistamia. Sillä lailla sitä sentään sai kokoon rahoja! + +Täytyihän Joutsian isännän huomata, että Tulettänen väet rikastumistaan +rikastuivat ja että Joutsia köyhtymistään köyhtyi. Ei Eerikki +Aaprahaminpoika ollut ainoa isäntä, joka teki tämän huomion. Kaikki +mitä mies irti sai jyvistä, voista tai kananmunista -- kaikki se +lopulta joutui Tulettäneen. Olihan kotonakin viinaa, mutta mikä siinä +lienee ollutkin, kun sen viinan siellä Tulettänessä piti maistua +paremmalta ja terveellisemmältä kuin missään muualla. + +Johanna seurasi huolissaan miestään ja poikaansa. Eihän Akselikaan enää +välittänyt mistään työstä, ei hän muuta tehnyt kuin istui Tulettänessä. + +-- Mitä sinä siinä tollotat! sanoi Eerikki Aaprahaminpoika äreästi +vaimolleen. -- Mistäs sitä juo, kun ei kotona polteta! Kukas sen +viinanpolton kotoa hävitti, jollet sinä itse! + +Se oli totta. Johanna oli rukoillut, kunnes Eerikki oli luopunut +oikeudestaan. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Pahemmin vain juotiin +kuin ennen. Ei Johanna enää muuta neuvoa tietänyt kuin rukouksessa +kääntyä Jumalan puoleen ja laskea kuormansa Hänen jalkainsa juureen. +Kuinka monet kyyneleet hän jo oli itkenyt! Oli Eerikki häntä lyönytkin, +oli jonkin kerran ajanut vuoteesta kylmään porstuaan. Ja kauheaa oli +kuunnella kiroilemista ja Jumalan pyhän nimen turhaanlausumista. Ja +lopuksi oli vielä se pelko, että juovat koko talon. Moni talo pitäjässä +oli viinojen takia mennyt. + +Oli Joutsiassa toki yksi mies, joka ei maistanut viinaa, +jumalaapelkääväinen vanha Manu. Hän oli ollut talossa pienestä pitäen, +ensin kyytipoikana, sitten renkinä ja muonamiehenä. Hänellä oli omat +omituisuutensa eikä hän ollut kuten muut miehet. Hän tiesi kaikenlaisia +vanhoja asioita ja hallitsi salaisia voimia. + +Keväisin esimerkiksi, kun hevosia vietiin metsään, piti levittää +tallin kynnykselle isännän vyöhihna. Jos hän vain ehti siihen ajoissa +ja hevoset astuivat hihnan yli, oli niiden kesä turvattu. Mutta jos +tämä jäi tekemättä, tapahtui niille pitkin kesää kaikenlaisia turmia. +Eräänäkin kesänä se kaunis liinaharja orivarsa taittoi jalkansa ja +oli lopetettava. -- Kylvinvakkaan siemenen joukkoon Manu aina tuppasi +panemaan tulusrautansa -- sitten ei riihessä syksyllä tullut tulipaloa. +Ja ensi lyhteen, joka syksyllä sidottiin, hän aina kuljetti parsille +riihen nurkkaan. Siellä se oli säilytettävä kaiken puimisen ajan -- +sitten tuli hyvä sato ja siemen iti. Sinä aamuna taas, jolloin lehmät +päästettiin metsään, oli karjapiikojen mahdoton löytää sukkasiteitään. +Veräjältä ne vihdoin löydettiin karjan sotkemina. Tällä tempulla oli +suuri vaikutus karjan kesäonneen. Kerran oli eräs tytöistä juuri +karjan kulkiessa veräjästä keksinyt sen jaloista sukkasiteensä. "Kas +tuossahan tuo onkin ja minä kun sitä oikein hain!" oli hän huudahtanut +ja siepannut siteen käteensä. Silloin oli vain kaksi lehmää jäänyt +karjapihan puolelle, mutta eikös toinen niistä sinä kesänä kuollutkin +punatautiin!... Tänä samana aamuna oli Manun myöskin tapana toimittaa +kipollinen vettä paimenen niskaan. Sen täytyi tapahtua salaa ja emännän +oli kaadettava tuo vesikipollinen. + +Edellinen pappi oli kovistanut Manua siitä, että hän palveli pahoja +henkiä. Eikähän sitä voinut kieltää, että hän käytti taikatemppuja, +mutta ei hän ketään niillä vahingoittanut -- talon eduksi hän niitä +käytti! Emäntä oli hänkin alussa koettanut nuhdella Manua, mutta sitten +hän oli puolestaan tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala itse oli +antanut Manulle erikoisen voiman. Manu oli muutenkin emännän ainoa +uskottu ja neuvonantaja maan päällä. + +Monena monituisena yönä, kun valkeat paloivat Tulettänessä ja +viinarännit ympärillä ja pellolla rähistiin ja hoilotettiin, seisoivat +he kahden Joutsian pihamaalla. + +-- Kuinka suuren vallan Herra sentään antaa pahuudelle, sanoi emäntä +itkien. + +Manu ei puhunut mitään. Hänen suussaan hehkui lyhyt piippu ja silloin +tällöin häämötti partakin näkyviin. + +-- Vieläköhän meidän kerran täytyy lähteä tästä talosta, nyyhki emäntä. +-- Isäntä on mennyttä miestä eikä Akselista ole talon pitäjäksi... En +minä ole vielä saanut maksetuksi sitäkään velkaa, jonka tässä Manulta +otin... Piti koettaa saada edes verot maksetuksi, ettei toki tulisi +sitä häpeätä, että tultaisiin ryöstämään. Mutta kyllä kai se vielä +tulee sekin... + +-- Ei sen nyt niinkään tarvitse tulla, sanoi Manu ja sylkäisi. + +Kuinka armottomasti Tulettänen pihamaalla rähistiin ja kirottiin! +Varmaan siellä oli aika tappelu ja leikki kaukana. + +-- Herra Jeesus siunatkoon! pääsi emännältä ja hänen kätensä +kytkeytyivät ristiin. Onkohan tuo Akselin ääni? Jospa ne siellä vielä +tappavat toisensa! + +Manu kuunteli ääneti. + +-- Jopa lakkaavat! sanoi hän sitten. -- Emäntä lähtee pois makuulle. +Kylmähän tässä tulee. + +Mutta ei emäntä kuunnellut, mitä hän sanoi. Eikä hän tuntenut kylmää. +Polttava oli hänen sisässään tuska ja hätä. + +-- Eihän tätä iät kaiket voi kestää, puheli hän hiljaa itkunsa seasta. +-- Täytyyhän tästä tulla jonkinlainen loppu! Kyllä kai se vielä niin +käy, että kauppias vie koko Joutsian... Kuinka sen ajatuksen pitääkin +olla niin kova... Ja minä, onneton, joka sitä kestikievarin pitoa aina +ruinasin! Olisinpa antanut kestikievarin pidon olla meillä. Nyt Jumala +minua oikein rankaisee... + +-- Mikä... mikä... virkkoi Manu ja hellitti piippua hampaistaan, -- +mikäs tuolla itkee?... No hyvät ihmiset, Annastiinahan se on! Kukas nyt +keskellä yötä tulee pihalle! Lähde pois sänkyyn! + +Se oli talon nuorempi tytär, Annastiina, joka siellä nyyhki. Hän oli +herännyt ja huomannut, ettei äiti ollutkaan sängyssään. Silloin hän oli +riipaissut vähän vaatetta ylleen ja lähtenyt häntä etsimään. + +-- Mutta me emme anna Joutsiaa Hallpumille! huusi hän. -- Emme, vaikka +mikä olisi! Minä lakkaan syömästä voita ja juomasta kahvia! Mutta me +emme anna Joutsiaa! + +Hän itki tukahtuakseen, vaikka oli täysikasvuinen ihminen. + +-- Älä itke, lapseni, lohdutteli emäntä. -- Annamme, jos se on Jumalan +tahto. + +Manu yltyi torumaan heitä molempia. + +-- Ei sitä nyt anneta sinne eikä tänne. Mitäs se nyt sitten porusta +paranee. Mutta ne on aina itkut ensimmäisinä vaimoväellä. Onhan talossa +kaksi reimaa tytärtä. Ei niillä ole aikaa itkuun. Menkööt miehille, +tuokoot taloon oikeat miehet! Sitten nähdään, eivätkö asiat ala selvitä. + +Oli emäntä sitä joskus ajatellut, mutta kukapahan kelpo mies uskaltaisi +tulla taloon. Kustaava, joka vanhempana ensin olisi ollut naitava, oli +kiukkuinen tyttö, niinkuin kylälläkin hyvin tiedettiin. + +Monena yönä oli emäntä näin Manun kanssa seisonut pihamaalla ja +kuunnellut elämää Hallpumin krouvista. Kevensi se aina jonkin verran +sydäntä, kun sai puhua Manulle. + +Mutta isännän onnistui myydä kappale metsää ja niillä rahoilla taas +mennä kitkutettiin eteenpäin jonkin aikaa. Kauppias se kuitenkin +niistäkin rahoista tuli saamaan suurimman osan. Kyllä se sisua +nostatti, kun sitä ajatteli, että parhaimmat palat aina lensivät hänen +suuhunsa... Ja hän vain levitteli itseään ja rakensi. Mitä hän kaiken +maailman rakennuksilla tekikään? Tantereet vain jyskyivät, kun hän +hirsiä kaatoi. Niin, tosiaankin, tavaramakasiiniahan hän nyt tarvitsi! +Hän oli nimittäin jo ruvennut pitämään muutakin kauppaa. Johan häneltä +sai kahvia, sokeria, saippuaa, kangasta -- mitä vain tarvitsi. Ja +kauppias osasi taas tässäkin olla niin vietävän viekas: hän ei maksanut +mitään veroa kauppaoikeuksistaan, myi vain tavaraa, mutta ei pitänyt +puotia kuten muut kauppiaat. Kun kaupungin kauppiaat kauan aikaa olivat +tätä asiaa epäilleet, rupesivat he lopulta tutkimaan Hallpumin metkuja. +Mutta Hallpumillakin oli ystäviä ja hän sai eräänä iltana tiedon, että +aiotaan tulla Tulettäneen tarkastukselle. Silloin hän kiireen kautta +valmisti Joutsian isännälle ja pojalle kestit, juotti mitä parasta +oli kotona ja taivutti heidät ystävikseen. Ja yöllä kannettiin kaikki +kahvit, sokerit, ja saippuat Joutsian aittaan pakoon tarkastusherroja. +Eivät löytäneet mitään! + +Kaikista Hallpumin ponnistuksista huolimatta rupesi Eerikki +Aaprahaminpojan mielessä kirvelemään katkeruus, kun hän ajatteli +kauppamiehen erinomaista menestymistä. Olisi kauppias saanut edes +hänelle sanoa, mistä aikoi ottaa hirsiä, kun rupesi niitä suuria +rakennuksiaan rakentamaan. Mutta ei mitään puhunut, miehet vain lähetti +metsään. Vihdoin Eerikki Aaprahaminpoika siitä ärähtikin, mutta silloin +selitti kauppias levollisesti, ettei kontrahdissa ole mitään sellaisia +määräyksiä. Kontrahdissa on niin ja niin. Isäntä kun ei osaa ruotsia, +ei ollut tullut sitä merkinneeksi. Mutta kyllä se niin on! + +-- Pahuksen kontrahti! pääsi Eerikki Aaprahaminpojalta. + +Ja hän riensi kotiin, kaivoi piirongistaan esiin kontrahdin ja rupesi +sitä tarkastamaan. Hän olisi voinut yrittää lukea kirjoituksia kuusta +tai sananjalkojen läpileikatuista varsista -- yhtä paljon hän oli +ymmärtänyt niistä! Sillä hän ei saanut selvää mistään. Hänpä keksi +keinon! Lähti Nylanderin luo ja käännätytti paperin suomeksi. + +Aih! ne ovat panneet sinne sellaisia asioita, ettei hän ole kuullut +puhuttavankaan sellaisista. Ne ovat pettäneet hänet, ne koirat! Mutta +tästä nousee vielä sellainen juttu, että, että... Jaa, jaa helvetin +papit ja vallesmannit, kyllä hän käräjillä näyttää. + +-- Taisitte sinä iltana olla vähän noin niinkuin iloisella päällä... +No, no, no, ei isäntä suutu. Helpostihan se sellainen tapahtuu. Mutta +tässä se kaikki nyt seisoo ja kontrahti on laissa vahvistettu. Kestää +se nyt neljäkymmentä vuotta... taikka johan siitä on kulunut muutama +vuosi. + +Henkikirjuri naurahti, kun ajatteli niitä vuosia, jotka olivat +jäljellä, ja niitä, jotka olivat kuluneet. + +-- Ne ovat minut pettäneet, koirat! huusi Joutsia ja oli niin +raivoissaan, ettei Nylander tahtonut saada häntä ottamaan ryyppyäkään. +Rauhoittuihan hän toki vähitellen ja kävi lopulta niin pehmeäksi, että +itki. + +Jo tuli joutsialaisten ja tulettäneläisten väli kireäksi. Vanhempi +Joutsian tyttäristä, Kustaava, asettui pihamaalle, sille kohdalle, +josta saattoi nähdä maantien ja Tulettänen rakennukset, ja Hallpumska +seisoi portaillaan. Ja siinä sitten sinkoilivat sanat kuten salamat +kahden ukkospilven välillä. Suurisuinen osasi olla Kustaava ja +Hallpumska vouskutti kuin vihainen koira. Eerikki Aaprahaminpoikakin +keksi mainion keinon kauppiaan kiusaksi: hän lähetti omat miehensä +samaan metsään, jossa kauppias hakkautti hirsiä. Joutsian miehet +kulkivat edellä ja hakkasivat poikki parhaat puut, juuri ne, joita +kauppiaan teki mieli. Se se oli kilpajuoksua! Oikein talkoolla +kaadettiin korpia, ja niin suuri oli Eerikki Aaprahaminpojan riemu +siitä, että hän sai tehdä kauppiaalle kiusaa, ettei hän huomannut +sääliä metsäänsä. + +Isäntä oli niin katkeroitunut Hallpumille, ettei hän liioin, eikä +Akselikaan, moneen aikaan käynyt Tulettänessä. Mutta koko sen ajan +olivat he molemmat niin kiukkuisia ja ynseitä kotiväelle, että oikein +tuntui helpotukselta, kun taas tuli sovinto. Hallpumi, joka yleensä -- +omaksi edukseen -- halusi elää sovussa ihmisten kanssa, osasi nimittäin +lopultakin saada aikaan sovinnon. + +Ei kuitenkaan kulunut pitkääkään aikaa, kun Hallpumin ja isännän +välillä rämähti valloilleen oikein suuri riita. + +Hallpumi tuli Joutsiaan liukkaana ja ystävällisenä, puhui sateesta ja +tuulesta ja ilmoitti vihdoin viimein, että muuri hollituvassa savuaa +niin, ettei sitä ensinkään uskalla lämmittää. + +-- Se on korjattava, sanoi isäntä ja tarjosi ryypyn. -- Limperi sen +pian tekee. + +Hallpumi vongerteli kuin käärme ja sai taas pudotetuksi suustaan, ettei +se korjaamisesta taida parantua. Siihen pitäisi laittaa uusi muuri. + +-- Tekee se Limperi senkin. Osaava se on mies ja tekevä kaikin puolin. + +-- Niin... niin taitaa olla. + +-- Onhan se ollut teillä töissä, tottahan te sen tunnette, sanoi +Joutsia taasen. + +-- On, on kyllä. + +Kauppias oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi isännän suuttuvan +eikä hän, kuten sanottu, mielellään ollut riidoissa ihmisten kanssa. +Täytyihän se lopulta kumminkin sanoa.. + +-- Koskas... koskas isännälle sopisi panna Limperi laittamaan sitä +uunia? + +Joutsia kolautti ryyppylasin pöytään ja tuijotti kummissaan +kauppiaaseen. + +-- Minunko se on tehtävä? Ottakaa mies työhönne koska tahdotte, +kuuluuko se minulle? Hyvästä tahdosta olen jo rakentanut teille +vaunuliiterit ja hollituvat, kuljettanut hirsiä ja muita -- vai +pitäisikö minun vielä teettää hollitupaan uusi muuri?... + +Hallpumin silmissä välkähti pahasti, mutta hänen suunsa oli täynnä +makeutta, kun hän sanoi: + +-- Onhan se kontrahdissa, hyvä isäntä, että te pidätte kunnossa +hollituvan... + +-- Vai on sekin kontrahdissa! parahti isäntä häijynilkisesti kuin +vanhat ruostuneet saranat. -- Mutta sitä minä en tee, Jumal'avita, enkä +tee! + +Isäntä asteli edestakaisin huoneessa ja hänen harva, harmaa tukkansa +liehui. + +-- Ei isäntä nyt suutu, yritti Hallpumi yhä sovittaa. + +-- Mutta minä suutun. Enkä minä sitä muuria laita! Saakeli... + +Silloin veti kauppias taskustaan paperin ja selitti, että tässähän se +on selvästi... Osasi se peijakas ruotsia ja sitä se nyt siinä lukea +nutuutti. + +Isäntä seisahtui äkkiä ja iski häneen silmänsä. + +Hänet valtasi hurja halu riistää kirottu paperi toisen käsistä ja +repiä se kappaleiksi. Jo, jo... Mutta samassa hän käsitti, että siitä +sitä vasta olisi voinut paha tulla, jos olisi ruvennut repimään lain +vahvistamia papereja. Hän hytkähti omaa huimuuttaan ja kävi vallan +nöyräksi. + +Täytyihän hänen lopulta kuitenkin teettää tuo muuri. + +Mutta hollituvasta nousi vielä toinenkin riita. + +Kun Hallpumi oli saanut tarpeekseen kyydinpidosta ja kun uusi +kestikievarijärjestys astui voimaan, ei hän enää huolinut koko +kestikievarista. Silloin katsoi Joutsian isäntä puolestaan oikeudekseen +ottaa hollituvan käytettäväkseen. Hän aikoi muuttaa sen oman pihansa +piiriin. Mutta siitäkös Hallpumi julmistui. Vai hänen huoneitaan! + +-- Enkös minä ole sitä huonetta tehnyt? kirkui Joutsia. -- Eivätkö +hirret ole minun metsästäni jok'ikinen? Eivätkö minun hevoseni ole +vetäneet jok'ikistä ja eivätkö minun mieheni ole rakentaneet sitä +huonetta laesta lattiaan asti? + +-- No ovat, ovat, hyvä isäntä. Istutaan nyt, hyvä isäntä, ja otetaan +vähän lasia... Mutta kukas kaiken vaivan hollinpidosta on nähnyt, +jollen minä? Ei se ole ollut vähäinen vaiva... Ja kontrahdissa sanotaan +selvästi, että... + +-- Kontrahdissa sanotaan! keskeytti hänet isäntä vimmoissaan. -- Minä +en siedä korvissani kuulla puhuttavan koko kontrahdista! Muista se... +Hää sinuas... sinä... sinä... + +Hän oli niin vimmoissaan, ettei hän keksinyt edes sellaista +haukkumasanaa, jota hän olisi tahtonut kauppiaasta käyttää. Hänen +päähänsä pälkähti, että se oli itse piru, joka istui hänen edessään. +Punatukkainen piru! + +Se riita ei päättynytkään kuten edelliset riidat, vaan käräjiin +mentiin. Joutsia oli päättänyt kerran panna korkean oikeuden +selittämään itselleen tuon kirotun paperin sisällyksen. Hän oli ihan +varma voitostaan. Mutta kauppias raahasi sekä papit että nimismiehet +todistajikseen ja voitti tietysti. + +Isäntä valitti laamannioikeuteen ja voitti. Kontrahdissa oli yksi +pykälä, seitsemäs, jonka saattoi selittää eri tavalla. Hovioikeudessa, +johon kauppias taaskin puolestaan vetosi, se selitettiin hänen +edukseen. Silloin oli riita kestänyt kolmatta vuotta, kauppias oli +lopultakin voittanut ja Joutsialta oli mennyt paljon rahaa. + +Humalapäissään Eerikki Aaprahaminpoika tuli kotiin käräjistä. + +-- Minä tapan sen punaisen pirun! kiljui hän. Ja hän tavoitteli +käsiinsä mitä eteen sattui ja viskeli esineitä pitkin permantoa. + +Sen jälkeen rupesi emäntä pelkäämään, että hän todella hautoi +mielessään jotakin hirmutyötä kauppiasta vastaan. Hän rupesi +vakoilemaan, ettei isäntä yksinään pääsisi Tulettänen puolelle. Ei +hänen tällä hetkellä tehnytkään sinne mieli. Hän päinvastoin vannoi, +ettei ikinä enää pistä jalkaansa koko siihen piiriin. + +-- Sinä et saa mennä Tulettäneen, sanoi hän pojalleenkin. -- Muista se! + +Alussa oli Akseli tottelevinaan eikä käynyt Tulettänessä kuin salaa. +Mutta pastori ja nimismieshän olivat olleet todistajina sekä sitä +kontrahtia tehtäessä että käräjissä ja samalla perustuksellahan hänen +olisi täytynyt kieltäytyä seurustelemasta heidän kanssaan. He olivat +hänen parhaita ystäviään. Johan nyt! Vihdoin sanoi Akseli suoraan +isälleen, että koska isä juo hutikkaan ja menee tekemään hulluntöitä, +niin kärsiköön yksinään seuraukset. Järinpä hän, viaton, ottaa niistä +kärsiäkseen. Olisipa hänellä syytä olla aika lailla suutuksissaan +isään, kun perintö tällä lailla isän huolimattomuuden vuoksi menee. +Olisipa hän, Akseli, ollut kotona, niin sitä kontrahtia ei koskaan +olisi tehty. + +-- Häpeätkö, lurikka! kiivastui isä. -- Missäs sinä olit sinäkin yönä, +jolloin se paperi tehtiin? Muistatkos? Kaupungissa olit silloinkin +omilla asioillasi, ajoit kuin hullu hevosellasi ja joit kaikki rahat, +millä äidillesi piti tuotaman kahvia. Ja sinä tulet neuvomaan minua. +Koskas sinä olet nähnyt minut rypevän maantienojassa, niinkuin sinä +teet? + +-- Kuka sen tietää, mitä te minun ikäisenäni teitte! Olenko taas +minäkään koskaan tehnyt sellaisia kontrahteja? + +Akseli, pulska poika, tukka kiiltävän musta kuin teeren selkähöyhenet, +silmät loistavan ruskeat, istuu sängyllään porstuanperäkamarissa +piippua polttaen ja silloin tällöin läpäytellen saappaitaan yhteen. +Hänen saappaansa ovat ihkasen uudet. Ne haisevat nahalta, tervalta ja +rasvalta. + +Isä, pieni, kuivettunut, harmaahapsinen ukko seisoo hänen edessään, +tuijottaa häneen terävästi ja räiskii kuin palava katajapensas. + +-- Mutta minä en anna taloa sinun käsiisi! Luuletkos, että minä panisin +Joutsian menemään sinun kukkarosi läpi! Ei, siitä vain ei tule mitään! + +Silloin karkasi Akseli sängystä kuin nuolen satuttamana, seisahtui +isänsä eteen ja huusi, silmät verestäen päässä: + +-- Mutta talo on minun! + +Isä nauroi ilkeästi. + +-- Eipä ole! Sisaresi minä naitan kelpo miehille ja ne saavat Joutsian. + +Akseli viskasi piipun hampaistaan, tarttui kirveeseen ja syöksyi ulos. +Ja hänelle tuli muutaman tunnin ajaksi hurja työinto. Hän meni miesten +joukkoon ja raatoi niin, että he kaikki hämmästyivät. + +-- Katsokaa nyt, huusi hän, -- että tiedätte isännällekin kertoa, -- +eikö tämä poika osaa tehdä työtä! Piisaa miehelle koetuksessa missä +vain! + +Niillä seuduin oli mies, jota sanottiin Tölliksi. Hänen esivanhempansa +lienevät olleet joitakin ulkomaalaisia herroja, toiset väittivät, että +nimi kokonaisuudessaan olisi kuulunut von Toll. Tämä Tölli kierteli +talosta taloon ja pitäjästä pitäjään. Oli päivän siellä, toisen täällä, +sai vaatetta, rahaa, ruokaa ja yösijan. Ei häntä pidetty kerjäläisenä +-- vieraana häntä pidettiin ja tervetullut hän oli, kun hän arkioloissa +tuli. Hän ei itse puolestaan ollut naimisissa, mutta hänen mielityönään +oli naittaa muita, ja monet monituiset pariskunnat hän jo oli liittänyt +yhteen. Näkihän hän kulkiessaan monenmoisia talontyttäriä ja poikia, +torpan tyttöjä ja poikia, piikatyttöjä ja renkejä. Hän otti selvän +asianomaisten varallisuudesta, luonnonlaadusta ja kaikesta muusta mikä +heitä koski sekä merkitsi kaikki tietonsa kirjaan. Oli sitten varsin +helppoa, kun joku poika kaipasi morsianta tai tyttö sulhasta, ruveta +toimittamaan, että siellä ja siellä on sellainen ja sellainen. + +Eräänä iltana Joutsiassa, kun isäntä tarpeekseen oli purkanut sappeaan +Hallpumia vastaan, rupesi hän valittamaan suhdettaan poikaansa. Tölli +oli nimittäin kaikkien uskottu. + +-- Isännän pitää toimittaa tähän kotivävy, sanoi Tölli. -- Kaksi +pulskaa tytärtä kotona naimattomana -- eihän se käy laatuun. + +-- Niinhän se muijakin sanoo ja samaa hokee vanha Manu yhtä mittaa. +Mutta mistä niille nyt sitten sopivat saa? Pitäisi olla varallisuutta +ja lujamainen luonto... + +-- Tjaah! sanoi Tölli ja veteli harmaantunutta partaansa. -- Tjaah! +Entäs tämä naapurin poika täällä Rasossa! Se on kaikin puolin kelpo +poika... + +-- On kyllä. Mutta ihanhan se on vielä lasten kirjoissa. Kaarestaa +siellä vain sisartensa kanssa. + +-- Pannaan mieleen, pannaan mieleen, sanoi Tölli ja Joutsiasta hän meni +suoraa päätä Rasoon. + +Siellä hän sai kuulla, ettei Juha tahtonut Kustaavaa. Nuoremman +tyttären hän kyllä olisi ottanut, mutta eihän nuorempaa sopinut kosia +ennen vanhempaa. + +Tölli toimitti häthätää sulhasen Kustaavalle. Leskimies hän oli ja oli +hänellä pari lasta, mutta perin kelpo mies hän oli ja omisti suuren +talon. + +Sitten selvisivät Juhan ja Annastiinan välit helposti. + +Maailma, joka aina on olevinaan niin viisas, luuli että Tölli oli +toimittanut naapurin nuoret toisilleen, mutta ei se asia niin ollut. +Juha oli jo aikoja sitten päättänyt, että jahka joku ensin nai pois +Kustaavan, niin hän lähettää puhemiehen Annastiinan luo. + +Sillä lailla tuli Juha Joutsiaan. + + + + +IV + + +Ei hänen isännyytensä ensi päivä suinkaan ollut hauska. + +Annastiina heräsi ensinnä ja kiirehti, vielä unen horroksissa, +keittiöön katsomaan kelloa. Puoli neljä se oli. Kukko lauloi, aurinko +oli juuri nousemassa. Keveät sumut liikkuivat mailla, helottaen +aamuruskossa kuin hanget tulipalolla. Uni oli nuoren emännän ja hän +haukotteli niin, että leukaluut natisivat. Kun eivät silmät ensinkään +tahtoneet ottaa pysyäkseen auki! Mutta he olivatkin vanhan emännän +kanssa sopineet, että Annastiina tästä lähin nousee keittämään kahvia, +ja hänelle oli kunnianasia, ettei hän tänä ensimmäisenä aamuna nukkuisi +liian kauan. + +-- Onpa siellä heleä heinäpouta! sanoi hän miehelleen, joka haukotteli +sängynlaidalla. + +He olivat valvoneet kaksi edellistä yötä -- siksi kai uni oli niin +sitkeää. + +Annastiina teki häthätää tulen takkaan, pani pannun tulelle ja +palasi peräkamariin sukimaan hiuksiaan. Hänellä oli yllään tukevasta +kotikutoisesta liinakankaasta tehty paita, joka peitti puolen +käsivartta ja ulottui kaulaan asti. Ei siinä ollut minkäänlaista +koristusta. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punan peitossa. Päivä +helotti hiuksille, kasvoille, kaulalle, palttinankarvaiselle paidalle +ja siniselle alushameelle. + +-- Mitenkä sinä jaksat? sanoi Juha. + +-- Kyllä maar minä hyvin jaksan... Entäs sinä itse? + +-- Mikäs minun sitten olisi. + +Annastiina painoi alas silmänsä ja repi hiuksiaan, niin että suuri +pellavankarvainen tukko jäi kampaan. Juha katseli häneen ja hengitti +syvään. Juhan teki mieli käydä häneen käsiksi ja painaa hänet +syliinsä, mutta mikä lienee ollut... Ei hän kehdannut sitä tehdä! +Hän vain katseli... Ja Annastiina tunsi sen, vaikka hänen silmänsä +tuijottivat alas. Ja molemmat olivat niin vaipuneet toisiinsa, etteivät +he huomanneet, että vanhojen ovi avautui ja että vanha emäntä tulla +sipsutti keittiöön. Vasta sen he kuulivat, kun hän rupesi nauramaan ja +sanoi: + +-- Johan täällä kahvipannu on tulella! + +Silloin he kiireesti erkanivat ja tulivat kovin hämilleen. + +-- Kas sitä äitiä, huusi Annastiina, -- kun ei malttanut nukkua! Menkää +nyt vain levolle. Kyllä minä täällä hoidan pannun. + +Juha meni herättämään väkeä. Musti, joka ei tuntenut uutta isäntäänsä, +haukahti portailla. Pihamaalla helistivät hevoset tiukusiaan. Miehiä +lappoi pirtistä valmistautumaan matkalle. Juhan täytyi pujotella läpi +kuormien päästäkseen pirtille. Jopa ne nyt olivatkin panneet hevosensa +likelle talon piiriä. Olisivat ne saaneet olla hiukan edempänä. + +Pirtissä vetivät miehet jo housuja jalkaansa ja piiat sukivat +hiuksiaan. He vastasivat kuin yhdestä suusta hänen tervehdykseensä, +tyynesti ja jurosti. + +-- Johan täällä noustaankin, sanoi isäntä. + +-- Jo maar, vastasi Manu, joka kiersi vitsaa viikatteensa ympärille. + +Nuori isäntä oli hämillään eikä tietänyt mitä sanoa. Hän loi katseensa +ympäri huonetta. Se oli suuri pirtti, miltei samanlainen kuin Rasossa. +Toisessa päässä olivat miesten vuoteet, toisessa naisten. Matkamiehet +olivat maanneet penkeillä, pöydällä ja permannolla. Eväitään olivat +syöneet ja jättäneet kalanruotoja ja murusia. Manu nosti tuon tuostakin +viikatteesta katseen uuteen isäntään. Se oli pitkä, tutkiva katse. + +Isäntä tunsi sen alla käyvänsä ylen hämilleen. Ei hän keksinyt mitään +sanottavaa, ainoastaan hymyili ystävällisesti ja läksi. + +Reisumiehet juottivat hevosiaan kaivolla. Oli se sekin vähän liikaa, +että he vain suoraan vintasta... + +-- Jos juottaisitte saavista, onhan siinä saavi, sanoi isäntä ja +hymyili hyväntahtoisesti. + +-- Kukas sinä olet, joka tässä ihmisiä komennat, vastasi jykevä, +repaleinen äijä. -- Juota samalla seulasta. Ei se saavi vettä pidä. + +Juha hämmästyi entistä enemmän, mutta samalla karkasi suuttumuksen puna +hänen kasvoilleen. + +-- Olenpa vain tämän talon isäntä, sanoi hän ja hämmästyi itsekin, että +oli saanut ne sanat lausutuiksi. + +Hän jatkoi matkaansa hevostalliin ja oli puolitiehen tullessaan +kuulevinaan naurua pirtin kuistilta. Akselin ääni se oli. Juhan teki +mieli kääntyä katsomaan taakseen, mutta ei hän sentään kehdannut. +Hän nieli suuttumustaan -- kaikista joutavista tässä nyt suuttuu! -- +ja ilostui, kun kuuli Pekan hirnunnan ovea avatessaan. Sen oli ollut +ikävä täällä vieraassa paikassa ja hyväksi sen tuli mieli, kun se +tunsi isäntänsä. Olipahan kuin olisi ollut mikäkin ystävä kotoa. Ikävä +hänen oli hänenkin! Kun hän oli saanut hevosen eteen ruoan, asettui +hän tallin pienelle luukulle katselemaan. Kukkivain ruispeltojen ja +niittyjen takaa näkyi järvi ja siitä nousi vainioita, joiden harjalla +Raso oli. Kaikki maat olivat kuin välkkyvissä lasihelyissä ja vihannan +metsän reunalta helottivat punaiset rakennukset. Raso ei enää ollut +hänen kotinsa!... Ikävä nousi sydämeen ja suuret kyyneleet tulivat +silmiin. Mutta Juha karisti ne kiireesti pois ja läksi pihaan, missä +reisumiehet paraikaa tekivät lähtöään. + +-- Eikös talossa tarvita silakoita? huusi muuan mies vajasta. + +Hänen kuormansa oli maantiellä ja itse hän poikkesi taloihin tarjoamaan +kaupaksi tavaroitaan. + +-- Käynpähän kysymässä, sanoi Juha. + +Keittiössä kaasi Annastiina kahvia miehille. Hän oli täysissä +vaatteissa, hiukset sileiksi kastellut, kasvoilla äskeinen puna. Kävi +hän ikään kuin vieläkin punaisemmaksi, kun hän miehelleen vastasi, että +silakat ovat ihan loppumaisillaan... ottaa vain, jos ovat hyviä. + +Juha koetti tekeytyä niin tyynen näköiseksi kuin suinkin, vaikka hän +oli ylpeä ja onnellinen ja vaikka häntä samalla oudosti ujostutti tämä +ensimmäinen huolenpitonsa perheenisänä. + +Kun hän kaloineen palasi keittiöön, istui Akselikin penkillä, lakki +takaraivolla. Ei hän vastannut mitään, kun Juha sanoi hänelle huomenta, +ei ollut kuulevinaankaan. + +-- Tottahan sinä olet pannut evästä? sanoi hän sisarelleen. + +-- Mitä evästä? naurahti Annastiina. -- Aina sitä ennen on tultu +kotiniityltä syömään. + +-- Pane sinä evästä. Illalla me vasta kotiin tullaan, sanoi Akseli +käskevästi. + +-- Mutta niinhän me vanhan isännän kanssa sovimme, puhui nyt vuorostaan +Juha, -- että tänään ollaan kotiniityllä, kun... + +-- Pane sinä Annastiina evästä! huusi Akseli, laski kahvikupit kalisten +pöytään ja painoi hatun päähänsä. Juhan sanoja ei hän taaskaan ollut +kuulevinaan. + +Annastiina suuttui. + +-- Mikäs sinut nyt ajoi tähän riitelemään? Etpä ole muina aamuina +noussut kovinkaan varhain. Älä luule, että minä sinulle evästä panen. +Olethan kuullut, mitä isä ja Juha ovat päättäneet. + +Akselin muoto muuttui ikään kuin kulo olisi päässyt hänessä irti. +Posket kävivät kuumiksi, silmissä kipinöi. Varmaan hän jo oli ehtinyt +juoda. + +-- Panetko, saakelin akka, evästä, taikka minä näytän sinulle, kuka +tässä talossa käskee! huusi hän ja pudotti nyrkkinsä pöytään, jotta +astiat kilisivät. + +Vanha isäntä ja emäntä karkasivat porstuanperäkamarista keittiöön, +mutta Manu läksi hiljalleen miesten ja tyttöjen kanssa pihaan. + +-- Mennään pois työhön, sanoi hän äreästi, otti viikatteensa ja läksi +astelemaan edellä rantaan päin, missä kotiniitty oli. + +Tytöt epäilivät hetkisen mitä tehdä, mutta ottivat sitten haravansa ja +seurasivat. Miehet jäivät epäröiden pihaan. Akseli oli sentään talon +oma poika... + +-- Menkää kotiniitylle, miehet! huusi kuistilta vanha isäntä kimeällä +äänellä. Hän oli niin mielenliikutuksissaan, että parta tutisi. -- +Se on nuori isäntä, joka täällä nyt käskee. Hänelle olen minä vallan +antanut! + +Juha oli noussut penkiltä. Kellertävä kalpeus oli hänen kasvoillaan. +Hän piteli huuliaan lujasti koossa ja oikea käsi oli kovana nyrkkinä. + +-- Tule pois, Juha, pyyteli Annastiina. -- Se on taas juonut... + +-- Niin, niin, härnäsi Akseli, -- vie vain maitosuusi, vie... Pituutta +on kuin humalaseipäässä, mutta sapen paikalla mahtaa olla maitovelliä. + +Akseli nauroi. Suonet Juhan ohimoilla pullistuivat suuriksi ja +sinisiksi ja veri nousi hänen kasvoilleen. Annastiina pelkäsi hänen +iskevän Akselia nyrkillään... Nyrkki vapisi... + +-- Kuule, houkutteli hän, -- se on juonut. Kukas juopuneen kanssa +viitsii...! + +-- Pane hänelle evästä, Annastiina, sanoi Juha äänellä, jossa ei ollut +minkäänlaista sointua. + +Vanha emäntä, Johanna, katseli häneen vähän aikaa, sitten rupesivat +hänen suupielensä vavahtelemaan ja hän pani kätensä ristiin ja puheli +itsekseen: + +-- Sitä siunattua poikaa! Sitä siunattua poikaa! Herra on totisesti +antanut hänelle nöyrän mielen. + +Akseli nauroi, mutta ei osannut sanoa mitään. Hän katseli Juhaan +murjottamalla kuin vihainen sonni. + +-- Ehtiihän tämän kotiniityn niittää toisetkin, jatkoi Juha. -- Pane +eväät konttiin, Annastiina. + +Silloin läksi Akseli ulos sähisten vihasta. Hänelle oli aivan +samantekevää missä niitettiin. Tuota nulkkia hän vain olisi tahtonut +suututtaa! Mutta saiko sellaista vätystä edes suuttumaan. Eihän se +näkynyt osaavan suuttua, mokomakin vanha saapas! + +-- Juha sinä, huudahti vanha isäntä, -- silläkö lailla sinä aiot taloa +asua? Ei tässä hyvänlaisuudella mihinkään päästä. Puoliasi sinun täytyy +osata pitää. Sitä varten olen minä sinut tänne ottanut. Mene nyt +pihaan, etkö näe, että miehet vielä ovat siellä. Akseli yllyttää niitä +paraikaa. Odota... + +Vanha isäntä tarttui Juhan käsivarteen ja veti hänet perässään. + +-- Älkää kuulko, huusi hän miehille, -- mitä se hompottaa! Tämä tässä +nyt käskee. + +Verkalleen läksivät miehet liikkeelle. + +-- Menkää te vaikka hornaan! kirkui Akseli heille raivoissaan ja läksi +pirttirakennuksen porstuan perässä olevaan kamariinsa, otti sänkynsä +alta pullon ja kaatoi siitä kurkkuunsa. + +Sitten hän hyvän aikaa istua murjotti sängyn laidalla. Veri joutui +liikkeelle, voima rupesi jylläämään jäsenissä... + +-- Menettekö tieltä, kun tämä poika tulee! huusi hän ja kaatoi tuolin, +joka sattui hänen eteensä. Hän nai Rason kauniin Helenan ja tuo hänet +tänne Joutsiaan emännäksi. Helenasta tulee Joutsian emäntä. Menköön +Annastiina miehineen vaikkapa... vaikkapa Rasoon tai siskolättiin +tai... vaikkapa hornaan. + +Hän rupesi nauramaan niin sukkelalta tuuma tuntui, keikahti sängylleen +ja meni uneen. Hän heräsi hetkisen perästä eikä vähääkään muistanut, +mitä hänelle oli tapahtunut. Ainoastaan se hänellä oli selvänä, että +hänen on meneminen kosimaan Helenaa. Jos pappi avaa suunsa, niin hän +nujertaa papin kuin torakan. Mikäs se pappi muu onkaan kuin torakka! +Ja taas hän nauroi. Mutta äkkiä hänen mieleensä muistui Juha... Mutta +hänpä sittenkin näyttää sille rääppänälle, kuka tässä talossa on +isäntä, hän näyttää... + +Akseli otti pullon -- se oli kannun pullo -- pisti sen takkinsa alle ja +läksi ulos. + +Juha asteli sill'aikaa appensa kanssa vainioilla. Oli hän hiukan +harmistunut, kun Joutsia oli sanonut ottaneensa hänet Joutsiaan vain +säästääkseen omaa nahkaansa, mutta harmin tunne oli hävinnyt ja vain +tulevaisuuden suuret suunnitelmat liikkuivat hänen päässään. + +Paljon täällä Joutsiassa näytti tulevan työtä. Aidat olivat huonot ja +pellot perin laihat. Kiviä oli niin että hirvitti. + +-- Me olemme Rasossa tehneet virstoittain kiviaitoja, sanoi hän. + +-- Niin olette, vastasi isäntä terävästi, -- mutta ei se hyvä ole, +että kivet pois maasta otetaan. Täytyy niitä olla. Kuivana kesänä +pitävät maan kosteana, sateisena imevät liian märän. Älä sinä rupeakaan +noukkimaan täältä kiviä. + +Juha vaikeni eikä enää esittänyt uudistussuunnitelmiaan, vaikka +niitä tuli hänen mieleensä joka askeleelta. Aitoja tarvittiin, ojaa +tarvittiin, niityt olivat metsittyneet... Ei veli siellä kotona... +taikka Rasossa... enää aikonut käyttää karjan alla risuja, vaan +siihenkin uuteen navettaan tehtiin permanto... Ja tuon Juvansuon, +sen... mutta se on sellainen jättiläistyö, joka vie monta monituista +vuotta. Eihän sellaista vielä uskalla ajatellakaan. Hän oli aina +kuullut kehuttavan sitä suota: savipohja ja paksu, musta ruoppa päällä! +Siitä sitä lähtee viljaa ja heinää, kun sen saa sulatetuksi. Veli oli +sitä mieltä, ettei soita pitänyt paljon polttaa... + +-- Kuuletkos! virkkoi vanhus äkkiä, -- se Hallpumi se on, joka siellä +hakkaa, jotta metsä jyskyy! Ja äijän silmät kiiluivat kuin eläimen, +joka vainuaa vihollisensa läheisyyttä. -- Ilkeääkin kaataa metsää +tällaisena poutapäivänä. Mutta kyllä minä tiedän, miksi hän valitsee +tällaiset päivät. Katsos, silloin kun hän rakensi tuota isoa romoa +ja niinikään pani kaatamaan Karin korpea, jota minä säästin omiin +rakennuksiini, lähetin minä mieheni sinne hänen miestensä sekaan ja +siellä ne kilpaa tekivät puhdasta, mutta moni hyvä hirsi joutui sillä +lailla minulle. Nyt hän tietää, että on näin kiire aika, etteivät +meidän miehet kerkiä metsään. Kyllä se on juupeli se Hallpumin äijä! + +-- Katsos, mitä kaikkia se on rakentanut! virkkoi vanha Joutsia, +kun päästiin metsästä ja rakennukset tulivat näkyviin. -- Katsos +nyt tuollaisia krantteja! Eikös nyt vallan sisua vihlo, kun näkee +tuollaisia hirsiä! Ja tuon hollituvankin pitää omassa hallussaan, +vaikkei holliakaan enää ole ja vaikka minä olen sen rakentanut... + +-- Mutta tottahan välikirjassa sanotaan, virkkoi Juha, -- mitä +vuokralainen saa tehdä, mitä ei. + +-- Veikkonen! huudahti vanha isäntä, kävi kiinni Juhan hihaan ja +kuiskasi hänen korvaansa: -- sitä ei kukaan meikäläinen ymmärrä, mitä +siinä välikirjassa sanotaan. Ovat panneet mitä ovat lystänneet. Minä +olen vanha mies, mutta sinä olet nuori: ota sinä siitä välikirjasta +selvä ja näytä heille! Sen tähdenhän minä sinut tänne Joutsiaan olen +ottanut. + +Juhaan teki pahaa, kun isäntä taaskin sanoi ottaneensa hänet Joutsiaan +selvittämään sekaisia asioitaan. No niin, miksipä hän muuten olisikaan +ottanut häntä? Mutta kuitenkin se tuntui pahalta. + +Juha oli huomannut Joutsian rakennuksissakin olevan paljon työtä. +Ei ollut jyväaittaa ensinkään. Jyvät pidettiin samassa aitassa kuin +lihat, kalat ja muut sellaiset. Riihi oli huonossa katossa, permanto +harva. Sauna kaipasi uusimista. Ja entä navetta, kivinavetta! Mutta +se oli sekin niitä kaukaisia, suuria töitä, joita ei vielä uskaltanut +ajatellakaan. + +Kun he vanhan Joutsian kanssa astuivat Tulettänen ohitse -- oikeastaan +he kyllä olisivat voineet kiertää koko Hallpumin aitauksen, mutta +vanhalla Joutsialla näytti olevan halu käydä juuri siitä sivuitse -- +oli krouvin ikkunassa miehiä. Simolan isäntä siellä viittoili ja Reipin +poika hoiperteli ovesta, huutaen täyttä kurkkua: + +-- Lukekaa, mitä on Tulettänen seinässä! "Tule tänne! tule tänne!" + +Vanha Joutsia seisahtui ja hänen rupesi kovasti tekemään mieli miesten +seuraan. Juha hymyili ystävällisesti, mutta mielessään hän kauhistui, +kun ajatteli, että isäntämies ja suuren talon poika tällaisena +poutapäivänä istuvat Tulettänessä. + +-- En minä astu Hallpumin kynnyksen yli, sanoi vanha isäntä suurella +äänellä. -- En ole käynyt täällä sitten kevätkäräjien. Hallpumi on +pettänyt minua yöt, päivät. + +-- Mutta se ei ole nyt kotonakaan, selitti Rieppi. -- Se on kaupungissa. + +-- Tule pois vain, huusi portailta Simola, -- -- äläkä siinä kursaile. +Pitäähän sen vävypojankin saada maistiaiset, kun taloon tulee! + +Vanha Joutsia läheni lähenemistään, pysähtyi vielä kerran ja päätti +kääntyä takaisin, mutta rupesi hyvillään nauramaan, kun Rieppi kävi +hänen käsivarteensa ja veti häntä ylöspäin. + +Krouvihuone oli sinisenään tupakan savua. Yhdellä seinällä seisoa +törrötti suuri, keltainen piironki. Siinä sillä varmaan oli paljon +rahoja, sillä ketulla! Toisella seinällä oli mahdottoman pitkä +herrasväkien huutokaupasta ostettu, niin ikään keltainen sänky, +yläpuolella kruunauspukuisia keisarinkuvia ja kaikenkaltaisia +sotaherrankuvia. Sängyssä oli nähtävästi nukuttu, koska likaisessa +tyynyssä vielä oli pään jättämä kuoppa. Pöydällä oli pari pulloa, +toinen tyhjä, toinen puolillaan, ryyppylaseja ja sokeripalasia +lautasella. Kärpäset surisivat vimmatusti, ikään kuin tupakansavu olisi +niitä vaivannut. + +Tässä on lasejakin valmiina, sanoi Simola, -- kun iltayöstä jäivät +pastorilta ja Nylanderilta. Kun tulivat keskellä meidän lystiämme +hakemaan sairaan luo. Nylanderi läksi sitten mukaan, kun pääsi samassa +hevosessa. + +-- Skool sitten, niinkuin se Nylanteri sanoo. + +Vanha Joutsia vilkuili pahansuovasti ympärilleen. + +-- Kyllä niiden tässä kelpaa elää ja oleilla. Jaa, jaa... Taidanpa +sittenkin lähteä pois...! + +Miehet puhkesivat nauramaan ja Simola heittäytyi koko painollaan +nojaamaan hänen olkapäilleen. + +-- Etkö sinä ensinkään osaa antaa anteeksi! Onhan tästä Tulettänestä +sentään monet hauskatkin. + +Juha nousi lähteäkseen. Mutta ei häntäkään päästetty. Hän koetti puhua +heinäpoudasta ja työväestä -- miehet vain nauroivat ja kaasivat hänelle +lisää viinaa. + +-- Otetaan vielä yksi ryyppy, sanoi vanha Joutsia, -- ja mennään +sitten. Älä sinä jätäkään minua! + +Juha jäi, vaikka koko komento kiusasi häntä. + +-- Täältä loppuu lökä! huusi Simola ja kalisti pulloa pöytään. -- +Tuokaa, Hallpumska, lisää lökää... + +Hallpumska tuli sisään, kapalolapsi sylissä, ja laski pöydälle pullon, +jonka suulla ei ollut korkkia ja jonka ulkopuoli oli ihan märkä. Hänen +silmänsä soluivat lattiaan, joka oli paksunaan sylkeä, tupakantuhkaa ja +muuta likaa. Vanha Joutsia venytti, hänet nähdessään, alahuulensa hyvin +pitkälle, muljotti silmillään ja nyrpisteli nenäänsä. Hänen sisunsa +vaati hirmuisella voimalla häntä haukkumaan Hallpumskaa. Sun saakelin +kilipukki sentään! Mutta Hallpumska livahti ulos ovesta, ikään kuin hän +olisi arvannut vaaran olevan tarjolla. + +Olihan Juha oikeastaan nähnyt paljonkin juominkeja. Isä oli yhtenään +viettänyt niitä, mutta ei hän niistä paljoa muistanut, hän oli +silloin ollut lapsi. Ei velikään, Rason isäntä, sylkenyt lasiin, +kuten sanotaan, mutta ei Juha vielä koskaan ollut nähnyt ikämiesten +tällaisella heinäpoudalla... Veri nousi hänen kasvoillensa ja hänen +tuli hiki paljaasta tuskasta. + +-- Kuinkas kauan te jo olette olleet täällä? kysyi vanha Joutsia. + +-- Häistä suoraan tultiin. Nämä ovat vielä niitä samoja häitä. + +Juha oli heidän puheestaan ymmärtävinään, että Rasossa olisi juotu +häitä liian lyhyeltä. Ehkä tarkoitus myöskin oli moittia joutsialaisia +siitä, etteivät he olleet pitäneet tuliaiskemuja. + +-- Tuossahan me maata pötkötimme yön. + +-- Ei siinä olisi ollut mitään hätää, jollei olisi ollut niin +riivatusti luteita ja kirppuja... + +-- Minun on selkäni vallan ruvella. + +-- Hahhahhah! Tietäähän sen Hallpumin sängyn! nauroi Joutsia makeasti. + +-- Tällainen heinäpouta! pääsi Juhalta ja hän karkasi pystyyn kuin +käärme olisi häntä pistänyt. Ei hän enää saattanut täällä istua! Johan +se oli häpeä koko kylän edessä! Hänen suunsa vetäytyi hyväntahtoiseen +hymyyn, ikään kuin hän siten olisi tahtonut pyytää anteeksi miehiltä, +ettei hän viihtynyt heidän joukossaan. Eivät he enää häntä pidättäneet. +He olivat huomaavinaan, ettei se viina, jonka Hallpumska viimeksi oli +tuonut, ollutkaan yhtä hyvää kuin edellinen, ja siinä sitä vasta olikin +syytä keskusteluun ja suuttumukseen. Varmaan se saakelin akka oli +sekoittanut siihen vettä. + +-- Jo tämä totisesti on paha paikka, mietti Juha itsekseen, kun oli +päässyt ulkoilmaan. -- Pelättävä tätä on koko paikkaa! Häntä harmitti +heidän puheensa, että he muka olivat jatkamassa häitä. Kyllä maar +Rasossa oli ollut tarpeeksi sekä ruokaa että juomaa. Ei olisi tarvinnut +Tulettänessä jatkaa. + +Ei hän enää poikennut taloon, vaan läksi suoraa päätä heinämiesten luo. + +Jo kaukaa saattoi hän nähdä heidän valkeitten paidanhihojensa +helottavan auringossa. Mutta kuinka heitä näytti olevan niin vähän? Ja +paljasta naisväkeä. Ei, oli toki joku mieskin joukossa. Vanha Manu se +näytti olevan. Saattoi kuulla, että he puhuivat kiivaasti, ikään kuin +olisivat riidelleet. Isännän lähetessä lakkasi puhe kokonaan. + +Isäntä tuli luo, hymyili hyväntahtoisesti ja aikoi kysäistä, missä +miehet ovat, mutta kuitenkaan ei vielä sanonut mitään. Heidän +viikatteensa olivat lasketut litteälle kivelle pyörtänön laitaan. Juhan +teki mieli odottaa, kunnes he tulisivat, hän otti sen tähden yhden +viikatteista ja yltyi niittämään. Manu loi häneen silloin tällöin +pitkän, tutkivan katseen, mutta ei puhunut mitään. Tytöt vilkuilivat +merkitsevästi toisiinsa. + +-- Missä miehet ovat? kysäisi isäntä vihdoin. + +Silloin tytöt nauraa hihittämään ja pälyilemään ympärilleen. Mutta +eivät he mitään vastanneet. + +-- Tuolla he makaavat, sanoi Manu jurosti ja nyökäytti päätään rantaan +päin. -- Joivat tässä ensi tarpeekseen. + +Isäntä sai tietää, että Akseli oli tuonut niitylle kannunpullonsa +ja että oli juotu. Pian löysi hän kaikki miehet täydessä unessa +pajupensaan varjossa aidan luona. + +Ensin aikoi hän saappaansa kärjellä potkaista heidät valveille. Hänen +suonensa pullistuivat ohimojen kohdalta ja käsivarsiin tuli outo +voima. Mutta mitäpä ne siitä olisivat parantuneet, juopuneet! Juha +jäi neuvottomana seisomaan. Piiat vilkuilivat häneen yhä ja hän kyllä +kuuli, että he häntä nauroivat... Niin, niin, mitäpä tästä elämästä +tuleekaan tällaisten palvelijain kanssa niin kauan kuin Akseli on +tässä! Mahdoton hänen on heitä hallita! Mitenkä hän saisi heidät +tottelemaan, kun Akseli on talon oma poika ja palvelijat näkyvät +katsovan, että hänelle on tapahtunut vääryys? + +Täällä täytyy nähtävästi elää ainaisessa sodassa. Mutta ei hänestä ole +sotapäälliköksi. Kyllä se niin on! + +Hän kääntyi ympäri ja näki kimmeltävän järven takana Rason punaiset +rakennukset. Siellä se on hänen rauhainen porstuanperäkamarinsa. Sinne +he kyllä mahtuisivat Annastiinan kanssa. + +Hän päätti, että hän menee illalla tapaamaan veljeään ja selittää +hänelle koko asian. Veli kyllä sovittaa niin, että he saavat asua +Rasossa. Ja Juha unohtui siihen ajatukseen ja hänen tuli hyvä olla, kun +hänelle selveni, ettei hän pidä tätä isännyyttä kuin tämän päivän. Ei +isännyyden kunnia yhtään houkuttele häntä. + +-- Mennään aamiaiselle, sanoi hän tyynesti piioille ja Manulle ja läksi +edellä taloon. + +Annastiina katseli häneen kaiken aikaa levottomana. He söivät kaikki +pitkän pöydän ääressä keittiössä. Miehistä tuli tietysti kaipuu ja +sitten vasta nousi meteli, kun kuultiin, miten heidän oli käynyt. Nuori +isäntä antoi Manun ja piikojen puhua ja vanhan isännän ja Annastiinan +pauhata eikä puhunut mitään. Hänen äänettömyytensä teki Annastiinan +vieläkin levottomammaksi. Vanha Joutsia puolestaan ei hänkään pitänyt +Juhan äänettömyydestä. Se oli hänestä sellainen saamattomuuden +todistus, että hän rupesi ajattelemaan, ettei se mies vain ikinä kykene +taloa asumaan. + +Siunattuaan ruoan läksi Juha ruokasijaa pitämättä niitylle. Hän ikävöi +työtä eikä saanut olluksi ihmisten kanssa. Sitä paitsi oli hän utelias +näkemään, mitä miehet sanoisivat, kun heräsivät -- eikö niitä yhtään +hävettäisi. + +Hän heitti takin yltään ja rupesi heiluttamaan viikatetta. Heinä oli +sillä kohdalla kaunista ja korkeaa. Kaatuivat mehevät, punertavat +ja vihreät helpeet, kaatuivat keltakukat, ruskeat apilat, lemuavat +herneenkukat ja sinipunaiset ohdakkeet. Hei vain sitä menoa! Pyyhkäise, +pyyhkäise, että vinkuu ja soi! Juha tunsi ihmeellistä tyydytystä +nähdessään heinän alamaisesti kaatuvan jalkainsa juureen. Väsymys +oli hänestä kadonnut kuin pyyhkäisemällä. Hän oli niin väkevä, että +häntä itseäänkin ihmetytti. Hiki pisaroi pitkin ruumista, mutta vähät +siitä! Hei vain sitä menoa! Kun tytöt ja Manu tulivat ruokasijaltaan, +oli heitä odottamassa niin pitkä luoko, että he hämmästyivät. Heidän +hämmästyksensä ilahutti Juhaa. + +-- Hei tytöt, tulkaa perässä! huusi hän itsekin ihmetellen, mistä sai +rohkeutta huutaa heille sillä lailla. + +Päivä helotti, kärpäset ja mehiläiset pääsivät liikkeelle. Aurinko ehti +jo pensaan juureen, missä miehet maata kuorsasivat. Kärpäset rupesivat +heitäkin ahdistamaan, silloin tällöin oikaisi joku miehistä jäsentä, +kättä tai jalkaa ja päästi kirouksen. Juhaa huvitti nähdä, mitä he +sanovat, kun selviävät. + +Vähitellen he todella nousivat, kävivät rannassa, palasivat ja ottivat +viikatteensa, juron näköisinä, sanaa sanomatta. Akseli nosti housujaan, +kirosi ja läksi taloon. Juhaa nauratti. Tuntui siltä kuin hän olisi +voittanut. + +Manuakin nauratti. Hän iski silmää isännälle ja myhähteli. Oikeastaan +ei hän, vanha mies, olisi jaksanut sellaisella vauhdilla koko päivää +niittää, mutta häntä huvitti tämä sota, ja hän ponnisti voimiaan +pysyäkseen nuorten tasalla. Ihmeellistä oli, että vaikka viina oli niin +terveellistä ja vaikka se teki miehen niin pulskaksi ja punaiseksi, +niin ei kuitenkaan humalan jälkeen jaksanut tehdä työtä. Veltostipa +kävi niittäminen miehiltä. + +Ja Akseli oli vallan nukkunut kamariinsa, niin ettei häntä nähty eikä +kuultu. + +Nuori isäntä ja Manu sattuivat yht'aikaa hiomaan viikatteitaan kivelle. + +-- Tahtoivat kivet tehdä haittaa, sanoi isäntä. + +-- Kivisethän nämä maat ovat, vastasi Manu. + +Hän vilkaisi pari kertaa isäntään ja hänen katseessaan oli nyt aivan +toinen ilme kuin ennen. Ennen se oli ollut tutkiva ja tiukka, nyt siinä +oli ymmärtämisen hyvyys ja tutunomainen veitikkamaisuus. + +-- Poika on sellainen huimapää, sanoi hän, -- antaa hänen aikansa +reistata, niin hän lakkaa... + +Niittäessään tuli Juhan mieleen, että mitä jos panisi tämän kotiniityn +tänään poikki! Hänen tuli hurja halu koettaa. Oli hän kotonakin Rasossa +monta kertaa niittänyt kilpaa miesten kanssa, mutta ei se sentään ollut +samanlaista kuin tämä. Tässä työssä oli sellainen taistelun ilo, olipa +melkein kuin sodassa. Varsi ikään kuin kasvoi, jäsenet terästyivät ja +vereen tuli kuin sulaa rautaa. + +-- Hei tytöt, jaksatteko perässä! huusi hän ja huuto tuntui hänestä +itsestäänkin jo luonnolliselta. Mikäs hänen oli huutaessa: eihän +hän itselleen niittänyt! Eihän hän näistä niityn antimista tulisi +nauttimaan. Vaikkapa jo huomispäivänä oli hän valmis lähtemään kotiin, +Rasoon. -- Miten olisi, jos pantaisiin koko kotiniitty poikki tänään? + +Manulle rupesi ponnistus jo olemaan liikaa eikä hän olisi nuoresta +isännästä uskonut, että se noin... mutta toki hän jaksaa siellä missä +muutkin... + +Juha tahtoi isännyytensä ensimmäisestä ja ainoasta päivästä jättää +hyvän muiston, mutta jota alemma rantaa kohti hänen työnsä sujui ja +jota pehmeämmäksi auringonvalo Keihäsjärvessä kävi, sitä suuremmaksi +tuli hänen mielensä. Ei tahtonut työkään enää sujua. Oliko hän väsynyt? +Mahtoi olla. Hänen oli ikävä, mutta ei hän tällä kertaa ikävöinyt +Rasoa. Rannalla lähteensilmän ympärillä oli heinä mehevää ja paksua ja +siniset kukat katselivat nurmesta. Hänen kävi sääli kukkia, mutta hän +antoi viikatteen tehdä puhdasta eikä käsittänyt, mikä hänen oli. Veljeä +hänen täytyi saada puhutella. Ei niitty tullut sinä iltana niitetyksi +eikä Juhan enää tehnyt mieli ponnistella. + +-- Olisi se saatu, sanoi Manu miehille, -- jollette olisi maanneet +siellä pensaan juurella. + +Ehtoollisen aikana katseli Annastiina levottomana mieheensä. Kun ei +vain Juha olisi ajatellut sitä, ettei tahdo jäädä tähän Joutsiaan -- +tahtoo ehkä koko talon myydä tukkiherroille, niinkuin Simola kohta +kuuluu tekevän. Hän istui ajatuksissaan ja näytti alakuloiselta. Voi, +voi tuota Juhaa, jos vain sitä ajatteli! + +-- Käyn vähän kotona, sanoi Juha siunattuaan ja lisäsi samassa: -- +Raossa, jahka pääsen saunasta. + +Sitä se vain ajattelee, huokasi Annastiina itsekseen. Sitä se vain +pitää kotonaan! + +Juha oli väsynyt ankaran niittämisen perästä ja mielenliikutukset, +joihin hän oli aivan tottumaton, olivat nekin puolestaan uuvuttaneet. +Saunassa olivat kaikki myrskyt tauonneet ja vain haikea mieli jäänyt +jäljelle. Hän ikävöi veljeään ja siskojaan. + +Astuessaan tanhuaa kotiniityn ohi ei hän saattanut olla luomatta sinne +silmiään. Hänen teki mieli nähdä viikatteensa jälki. Puhdas se oli, +puhdas ja tasainen... paitsi siellä täällä, missä kivet olivat tehneet +haittaa. Mutta hänpä vielä puhdistaa nämä maat kivistä! Sileiksi kuin +pöytä tekee hän Joutsian pellot. + +Hän hätkähti: hänhän oli päättänyt jättää Joutsian! Se näytti sentään +olevan vaikeaa sekin. Sitäköhän hän tässä olikin surrut? Oli hän +sentään rakentanut niin monet tuulentuvat tähän Joutsiaan, että se oli +käynyt hänelle rakkaaksi, ja tänään niittäessä oli tunne ikään kuin +vahvistunut. Ihmeellistä se oli!... Jollei vain olisi ollut Akselia -- +mutta Akselin kanssa ei hän osannut olla, ei mitenkään... Hän heitti +niityn silmäilemättä ja asteli nopeasti ohi... + +Mutta ei hän ollut kauankaan astellut, kun hän näki Rason vainioilla +miehen tulevan vastaan päin. No, no... jo nyt jotakin, velihän +se olikin! Vedet rupesivat tunkemaan Juhan silmiin, hän tihensi +askeleitaan ja hymyili, kaiken aikaa niellen jotakin, joka nousi +kurkkuun. Kun he keskellä vainioita ojensivat toisilleen kätensä, ei +Juha saanut sanaa suustaan. Veli oli reippaalla tuulella kuten aina ja +teki Juhalle joukon kysymyksiä, ennen kuin sai vastausta yhteenkään. + +Päivän punainen pyörylä painui alemma ja alemma ja tipahti vihdoin +pienenä kultaisena keränä metsään. Veljekset vain yhä astelivat +edestakaisin maantiellä. Oli Juha jo saanut suunsa auki. Kaikki hän +kertoi, sanoi senkin, että hän Annastiinan kanssa haluaisi muuttaa +vanhaan porstuanperäkamariin Rasoon. Mutta sille tuumalle nauroi veli. + +-- Tulee se miehelle lopulta ahtaaksi. Ei taloja sentään niin heitetä +kuin kiviä aidan taakse. Älä sinä ole milläsikään. Kestät tämän kesän, +tulee syksy, jätät nykyiset palkolliset pyytämättä, otat uudet. Minä +annan vaikkapa meiltä väkeä. Otat Epramin, niin saat kelpo miehen. +Kyllä sinun sitten kelpaa! Hankitaan rahaa: maksat Akselille ruplat +kouraan, niin hänellä ei ole mitään sanomista. + +Hetkeksi jäivät veljekset ääneti seisomaan vainioiden laitaan, sillä +he seurasivat hevosta, joka tulla lönkötti tiellä. Hallpumin lihava +liinaharja hevonen se oli! Kauppias oli itse ohjaksissa ja tavaraa +näytti olevan rattaiden täydeltä. Tultuaan miesten kohdalle nosti hän +liukkaasti lakkiaan ja kysyi mitä kuuluu. + +-- Jopa täällä on kotiniittykin poikki, sanoi hän sitten naurussa suin. +-- Ei sitä ennen sellaisella kyydillä ole Joutsiassa kuljettu. + +-- Eipä saatu kaikkia, sanoi Juha hyvillään kiitoksesta. + +-- Enhän minä enää missään heinää näe! väitti kauppias ja katseli +silmiään siristellen pitkin vainioita. -- Jaa, tuo kulma tuolla. No, se +on niin vähäinen! + +Sitten hän nosti lakkiaan ja jatkoi matkaa. + +-- Ei taida olla hullumpi mies tuo kauppias, sanoi Juha veljelleen, +vaikka minä kauhistuin, kun tänään kävin Tulettänessä. + +-- On se ystävällinen mies, myönsi Kallekin. -- Kun vain pidät silmäsi +auki. Minä en unohda sokeritoppaani. + +Tuli jo myöhäinen ja veljeksiä alkoi raukaista. Ennen kuin he erosivat, +sanoi Raso vielä: + +-- Kyllä se Helena nyt lupaa ottaa miehen. Sunnuntaina pitäisi Haimalan +tulla meille. + +Ja Juha kysyi: + +-- Millä mielellä Helena on? + +-- Kaipa se vähän vaikealta tuntuu, kun hän on sitä pappia niin +odottanut. + +-- Itkeekös Helena? kysyi Juha taas. + +-- En minä sitä niin ole katsellut, mutta uhkamielisesti se kumminkin +nauroi, kun läksin. + +Ikävä heillä kaikilla oli ollut Juhaa, mutta naisväellä oli ollut niin +paljon tekemistä, etteivät olleet ehtineet käydä Joutsiassa. + +Taloissa olivat jo kaikki asettuneet levolle. Ruisrääkkä kaihersi, +sumut kokoontuivat soille. Reisumiesten hevoset helistivät pieniä +tiukusiaan Joutsian pihalla. Ne olivat riisutut kuormien edestä ja +köytetyt kiinni rattaisiin. Siinä ne söivät tuoreita heiniä tai kauroja +pussista, joka oli köytetty pään ympäri. Ne olivat pieniä, laihoja +hevosia; mikä oli peitetty loimella, minkä näkyivät selkärangan luut +peittämättöminä. Toisten kupeilta olivat karvat kuluneet pois, toisten +niskaa oli sitolkka syönyt. Annastiina pujottelihe kuormien välitse +kellarin syrjälle ja tähysteli siitä tielle, jolla hänen miehensä ja +Rason isäntä astelivat. Olisikin Juha jo tullut kotiin! + +Annastiina oli oikeastaan reipas tyttö. Hän oli tottunut viemään voita +ja muita maamiehen tuotteita kaupunkiin, hän osasi asettaa hevosen, +olipa hän monesti kekseliäisyydellään pelastunut juopuneitten käsistä, +kun ne olivat olleet ajamaisillaan hänet kumoon. Ei hän lapsenakaan +ollut mikään pillipiipari. Mutta tultuaan aikuiseksi ja ruvettuaan +ymmärtämään, että talo ränsistymistään ränsistyi, oli hän käynyt +totisemmaksi. Hän oli pelännyt, että isä vielä veloista möisi Joutsian. +Ja mikä kumma rakkaus hänellä pitikin Joutsiaan olla, ettei hän olisi +tahtonut sieltä muuttaa! Jos Juha ja Rason isäntä paraikaa puhuivatkin +Joutsian myymisestä... + +Hän koetti nukkua, mutta ei saanut unta. Kellarin kulmalle häntä vain +veti, siitä kun saattoi nähdä tanhualle. Hallpumin punainen kissa oli +liikkeellä, luimisteli aitan alta, liepasteli hänen edessään, nosti +häntänsä seipääksi ja sitaisi selkäänsä häntä vasten, hyppäsi sitten +kellarin katolle ja kyttäili siinä, silmät suurina päässä. + +Annastiina meni vajan alitse portille ja katseli siitä miehensä mutkia. +Hallpumillakin oltiin jo hiljaa. Vihdoin, vihdoinkin Juha tuli kotiin. +Hän hymyili vaimolleen jo kaukaa, mutta Annastiina ei enää malttanut +vaieta, niin raskas ja surullinen oli hänen mielensä. Hän meni miestään +vastaan ja rupesi heti puhumaan: + +-- Kyllä minä arvaan, mitä sinulla on mielessäsi. Sinä olet tämän +talon pidosta saanut tarpeeksesi. Sinä möisit sen tukkiherroille tai +Hallpumille tai heittäisit isän ja Akselin käsiin. Mutta et sinä sitä +kysy, miltä se minusta tuntuisi. Tämä on kuitenkin minun kotini enkä +minä tätä heitä... Myönnä pois, etkö ole näitä ajatellut? + +Hän katseli Juhaan pitkästi ja melkein kuin itkuun tyrskähtämäisillään. + +-- Niin, sanoi Juha hämillään, -- kyllähän minä sitä vähän ajattelin, +kun täällä kaikki käy vastaan, että jos muutettaisiin Rasoon... + +Annastiina kätki äkkiä kasvot käsiinsä ja rupesi itkemään. Ei Juha +koskaan ollut nähnyt hänen itkevän. Hän kävi aivan neuvottomaksi. + +-- Älä nyt, sanoi hän. -- En minäkään enää ajattele sitä. Velikin +sanoi, että on paras maksaa Akselille ja... + +-- Niin, jos Akselin saisikin pois! voivotteli Annastiina. -- Mutta en +minä tahtoisi, että Joutsia päästettäisiin meidän suvustamme. Se on +sentään niin kauan ollut tässä suvussa. Mitä sinä sanoisit, jos Raso +joutuisi vieraille? + +-- Enhän minä sitä tahtoisi. Eikä päästetä Joutsiaakaan. + +Annastiina paljasti kasvonsa ja pyyhki silmiään huiviinsa. Sitten loi +hän Juhaan katseensa ja sanoi: + +-- Sano se oikein niinkuin Jumalan edessä, että minä saisin rauhan. + +-- Sanon, sanon: ei päästetä! + +Juha hymyili hyväntahtoista hymyään ja sulki syliinsä nuoren vaimonsa. +Hän oli tottumaton hyväilyihin ja syleileminen kävi kömpelösti, mutta +Annastiinalle se teki niin hyvää, että hänen kyyneleensä vaihtuivat +ilon itkuksi. + +He pelästyivät molemmat hellyyttään, kun kaukaa maantieltä rupesi +kuulumaan rattaiden röykettä. Ei heidän olisi tarvinnut pelästyä. Sillä +kahden he seisoivat vajassa eikä heitä nähnyt muut kuin Hallpumin +punainen kissa, joka hioi kynsiään aidalla. + + + + +V + + +Siitä elämä sitten alkoi hiljalleen mennä huristaa eteenpäin. + +Ei Juha enää ajatellut muuttoa Rasoon, mutta oli se hänellä kuitenkin +ikään kuin jonakin kaukaisena hätävarana, että jollei tästä millään +lailla suoriudu, niin muuttaa sitten. + +Joutsiassa oli sentään aika paljon mukavampi olla, kun Akseli oli +poissa. + +Rason isäntä oli toimittanut veljelleen rahaa ja Akselille oli laskettu +perintöosa kouraan. Paljon hän sai, aivan liian paljon, mutta olihan +sitten edes saanut eikä voinut moittia. + +Rahat saatuaan tekeytyi hän yhtäkkiä ystävälliseksi Juhalle. Se oli +vain sitä varten, että hän todella oli päättänyt lähettää puhemiehen +Helenan luo. Hän hankki kaupungista lahjoja ja lähettikin. Mutta +saattaahan sen jo edeltäkäsin arvata, mitä Rasossa vastattiin. Isäntä +nauroi koko tarjoukselle ja Iita torui. Helena ei näyttäytynyt +puhemiehelle ensinkään. Silloin suuttui Akseli silmittömästi, tuli +tuiskuna Rasoon, haukkui isännän ja Iitan pahanpäiväisesti ja vaati +saada tavata Helenaa itseään. Hän kävi niin suurisuiseksi, että +isännän piti taluttaa hänet pihalle. Siinä hän kirosi ja raivosi, +mutta mikään ei auttanut!... Niin vihoissaan hän kuitenkin oli +kotiväelleenkin, ettei hän ottanut ollakseen yötä Joutsiassa, vaan +vietti pari vuorokautta Tulettänessä, valjasti sitten hevosensa ja +läksi omaisilleen hyvästiä sanomatta maailmalle. Vanha emäntä seisoi +portilla, oikoi käsiään ja rukoili, ettei hän toki tuolla tavalla +eroaisi kodistaan, ties vaikka sattuisi matkalla kuolema. Mutta Akseli +viritti vastaukseksi niin rivon laulun, että vanha Johanna kauhistui. +Ja itkien hän seisoi portilla ja katseli poikansa jälkeen, kunnes tämä +katosi näkyvistä. + +Jonkin ajan perästä kuului Keihäsjärvellä huhu, että hän oli vaihtanut +hevosensa markkinoilla ja että hän eräissä häissä oli rikkonut +ikkunaruutuja. Heitä oli ollut suuri liuta poikia yhdessä ja he olivat +pahanpäiväisesti pelottaneet koko hääkansan. + +-- Saatte nähdä, sanoi vanha Joutsia, -- että se vielä tuodaan kruunun +kyydillä kotiin. Juo kaikki rahansa, se penikka, ja on sitten taas +tässä vastuksena. + +Vanha emäntä istui kädet ristissä ja huojutteli ruumistaan, ikään kuin +olisi rukoillut. Ja ainahan hän rukoili, kovia kokenut vanha vaimo, +jonka ainoa turva oli Jumalassa. + +Annastiina oli niin tuskastunut Akseliin, ettei hän mitään toivonut +niin hartaasti kuin että poika pysyisi poissa, missä hyvänsä, kunhan +ei vain tulisi Joutsiaan riitelemään. Huolia ja vastuksia oli kyllä +muutenkin. + +Talonväet olivat niihin sentään tottuneempia -- enimmän ne kiusasivat +Juhaa. + +Istut parhaassa rauhassasi: tulee mies vaatimaan, että hänelle +maksettaisiin palkka ojankaivuusta. + +-- Koskas sitten oja on kaivettu? kysyy nuori isäntä, joka ei tiedä +tästä asiasta mitään. + +Silloin vieras mies mättämään suut silmät täyteen, että tämä on +sellainen talo, ettei tästä koskaan saa saataviaan. Tässä on niin +viraton isäntä, että hänenkin on täytynyt vuoden ajan odottaa. Juhaa +hävettää suuresti tuo tuollainen älmentäminen. Hän tietää, että +Hallpumin puolella kuunnellaan korvat hörössä, Saarasta alkaen hyppää +joka akka raitille. Ja maantienkulkijat pysäyttävät hevosensa ja jäävät +suu auki ahmimaan... Ja sitten lentää huhu lentämällä maailmalle, että +Joutsiassa tapellaan... Juha päättää jo ottaa omista rahoistaan ja +työntää miehen kouraan, jotta saisi hänet tuosta pihasta haukkumasta. +Mutta samassa raottaa vanha Joutsia oveaan ja tupsahtaa kuin tuulispää +pihaan. Eivätkä akatkaan voisi riidellä sen rumemmin...! Äijät syytävät +toistensa silmille sellaista sotkua, että Juhan tekisi mieli lymytä +maailman ääriin. Mutta miehet eivät päästä irti! Kumpikin repii +puolelleen. + +Ei sitäkään ole hauskaa katsella, kuinka Simolan emäntä aina taivaltaa +Tulettäneen hakemaan miestään kotiin. Hän on sentään oikeasta +kodista, ja noin hänen nyt täytyy häpeillen hiipiä, huivi silmillä. +Hän kiertelee, raukka, nurkkien takaa ja säpsähtää kuin varas joka +risahdusta. Kuinka hän onkin käynyt huonoksi! Kohta ei hänellä enää +ole yhtään eheää vaatetta yllään... Ja tyhjin toimin hän aina saa +Tulettänestä kääntyä. Sinne jää Santtu vain... Vaimo itkee, vetää +silmilleen huivin ja käy kiivaasti, ikään kuin pakenisi... + +Juha huokaa häntä silmillään seuratessaan, ja hänen rintansa päällä on +kuin vuori. Tätä hänen pitää katsella, aina, aina vain, kymmeniä vuosia! + +Vanha Joutsia marisee alituisesti. Se koskee aina sitä yhtä ja samaa. + +-- Sinä olet liian pehmeä, sanoo hän vävylleen. -- Etkös sinä nyt +ensinkään osaa räiskiä? Näytä nyt kerrankin miehille, että olet isäntä! + +Kas, Eerikki Aaprahaminpoika on tottunut räiskeellä ja melulla ajamaan +asioita, ja hänestä tuntuu siltä kuin ei mikään asia menisi eteenpäin, +jollei kuulu pauhua perässä. Juha taas on tottunut siihen, että elämä +kulkee tyynesti ja tasaisesti, yksi päivä samalla lailla kuin toinenkin. + +Hallpumista riittää vanhalla Joutsialla alituista nalkuttamista. +Jos hän kauppiaan päässä näkee uuden lakin, niin hän raivostuu. +Siinä, juuri silmien alla, se rikastuu rikastumistaan, se kettu, se +punainen perkele, jolla on kissakin punainen... Eikös olekin hullua, +että sillä pitää kissakin olla punainen! Ja tälle sukkelalle asialle +täytyy vanhuksen nauraa katketakseen. Mutta samassa hän muistaa, ettei +kauppiaalla, kun hän Joutsiaan tuli, ollut muuta kuin parin villanaulan +hinta ja viinapullo. Jumal'avita, ei ollutkaan! -- ja silloin hänen +sisunsa paisuu. + +-- Etkös sinä vätys, osaa ensinkään suuttua? ärjäisee hän Juhalle. -- +Etkös sinä näe, kuinka meillä kaikki lahoaa?... Tällaista nuttua minä +käytän, kun ei ole varaa uuteen! + +Hetkiseksi leimahtaa puna nuoren isännän kasvoille, mutta hän ei +hyvään aikaan puhu mitään, imee vain piippuaan. Hänen kielellään kyllä +kieppuu: minunko syyni se on? Mutta ei hän sentään viitsi vanhalle +miehelle. + +-- Minkä sille nyt voi, sanoo hän vihdoin tyynesti. + +-- Vai ei sinulla ole muuta sanomista? panee vanhus ja hänen silmänsä +pullistuvat. + +-- Mitäs se sitten puhumisesta paranee? Eihän kontrahtia saa +tekemättömäksi. + +-- Kontrahtia! Petosta se on koko kontrahti! Sen saa koko paperin +laissa rikki. Minä olen vanha mies enkä enää jaksa riidellä, mutta sinä +olet nuori. + +Juha ei puhu mitään -- sillä mitäpä hän oikeastaan voisi sanoa! + +Eräänä päivänä tuli vanhus suurella uholla vävypoikansa luo. + +-- Kuule, nyt se varmaan aikoo hakkauttaa sen koivikon siitä... +siitä... tiedätkös? Jonka minä sinulle näytin ja jota minä olen +säästänyt omiin tarpeisiin... Se niin tänään kierteli sitä koivikkoa... + +Kun vanhus aikansa oli älmentänyt, lupasi Juha lähteä Tulettäneen +puhumaan kauppiaan kanssa. + +Hänen olisi oikeastaan aikoja sitten pitänyt käydä Hallpumin puheilla, +hän oli sen kyllä ymmärtänyt, mutta mitenkä lieneekin koko meno ollut +niin vastenmielistä. + +No niin, koska kumminkin oli mentävä, niin saattoihan mennä yhtä päätä. +Juha muutti tuon tien toisen takin ylleen ja läksi Hallpumin puolelle. + +Siellä vallitsi kiire ja juokseminen, sillä sattui olemaan lauantai. +Mitattiin viinaa, kahvia, sokeria, saippuaa. Ostajat maksoivat rahassa, +villoissa, sianharjaksissa tai jauhoissa. Kaikki tavarat kelpasivat +Hallpumille. Rinkeliä ja orehkia annettiin kaupanpäällisiksi, kotiin +vietäviksi. Suunavaukset otettiin jo ennen kaupantekoa krouvikamarissa. + +-- No, kerrankin näkee isännän! huudahti kauppia iloisesti, kun Juha +astui sisään. -- Istumaan, istumaan! Toimitapas, Saara, rommikahvit! + +Siinä oli muitakin isäntämiehiä pöydän ympärillä. Puhuttiin hevosten +hinnoista. Juha ei pitkiin aikoihin päässyt ääneen, he puhuivat niin +yhtä mittaa. + +-- Isäntä istuu vain rauhassa, liukasteli kauppias eräälle miehelle. -- +Kyllä minä toimitan tavarat rattaille. + +-- Eikös isäntä ota mitään tuliaisia emännälle? sanoi hän samassa +toiselle miehelle. -- Minulla olisi tässä niin kaunista karttuunia, +vasta Pietarista saatua. + +Juha hörppäsi rommikahvia ja mietti itsekseen, että onpa se todella +kaunista karttuunia -- mitäs jos ottaisi Annastiinalle röijyksi? Mutta +ei hän tahtonut päästä kauppiaan kanssa puheisiin edes senkään vertaa, +että olisi pyytänyt karttuunia. Kauppias liikkui kuin sukkula. Asiat +koivikosta ja koko tästä alituisesta rakentamisesta -- ne oli varmaan +jätettävä toiseen kertaan. Ehkäpä kauppiaalla sunnuntaisin oli aikaa +enemmän. + +Mutta äkkiä lähti siitä pois miehiä ja ennen kuin Juha tiesikään, +ilmestyi kauppias hänen eteensä ja rupesi itse puhumaan juuri niistä +asioista, joihin ei Juha ollut saanut kajotuksi. + +-- Mitäs isäntä pitää meidän uudesta puotirakennuksesta? kysäsi hän, +mutta ei odottanut vastausta, vaan lisäsi samassa: -- Se kävi jo niin +tarpeelliseksi, kun olivat hiiret syömäisillään tavarat käsistä. Mistä +niitä lienee sinne vinnille niin tullutkin! Nyt se vielä pitää panna +punamaaliin, niin tulee mukavamman näköiseksi talonväenkin silmissä. +Oikein minä tässä isäntääkin olen ajatellut, siellä Rasossa, kun on +kaikki niin kaunista ja rakennettua ja täällä Joutsiassa kaikki taas on +ikään kuin rappiolla -- niin, oikein minä isännänkin tähden ajattelin: +pitääpä toimittaa se uusi rakennus punamaaliin. + +Juha kävi sekä hyvilleen että hämilleen. Hänestä alkoi jo tuntua siltä +kuin hän olisi ajatellut pahaa viattomasta ihmisestä. Eikä hän osannut +hänen puheeseensa muuta vastata kuin että kyllähän se on kaunista, jos +rakennuksen maalaa. + +Samassa tuli huone taas täyteen miehiä, kauppias riensi mittaamaan +heille tavaroita ja Juha jäi yksikseen. Akat kantoivat esiin +voipyttyjään ja Hallpumska tuli niitä tarkastamaan. Hän otti voita +pitkän kyntensä kärjelle, maistaa maiskuttteli, että kuului, ja rupesi +moittimaan ja tinkimään. + +-- Kertovat, kääntyi yksi miehistä Juhan puoleen, -- että teidän Akseli +Hämeenlinnan markkinoilla oli vaihtanut oriinsa niin komeaan hevoseen, +että piti maksaa sata hopearuplaa väliä. Mahtaakos se olla totta? + +-- En minä vain tiedä, vastasi Juha. -- Niinhän sitä kerrotaan. + +-- Kyllä maar se entinenkin ori olisi kelvannut! Oli sillä lihaa +selässä ja kaula kenossa kuin herrojen hevosilla. + +-- Eihän isäntä edes maistakaan, sanoi kauppias ja kaasi viinaa Juhan +kuppiin. -- Hyvää ainetta tämän pitäisi olla. + +Koivikko muistui samassa Juhan mieleen. Nyt siitä pitäisi puhua! Mutta +eihän hän varmaan tiedä, onko kauppias aikonutkaan sitä hakkauttaa. Hän +voi kovasti suuttua, jos häntä epäillään syyttömästi. Paras olisi kai +vielä tiedustella, että tietäisi varmasti. + +-- Saisinkos minäkin sitä karttuunia, pyysi Juha ja hymyili ikään kuin +anteeksi pyytäen ajatuksiaan. + +-- Paikalla! pani kauppias liukkaasti. -- Se onkin niin koreata. Ja +vahvaa kuin nahkaa. Paljonkos otetaan? + +-- No, yhdeksi röijyksi... + +-- Jaa emännällekös tämä tulee? Aijai, kyllä sille nyt tulee hyvä +mieli... Isäntä tekee hyvin ja käy katsomassa useammin. Toisina päivinä +on rauhallisempaakin... + +Ja Hallpumi saattoi Juhan portaille, kumarteli siinä ja hymyili, jotta +suu venyi korviin asti. + +Rommikahvit olivat saattaneet nuoren isännän hyvälle tuulelle, ja hän +tuli kotiin karttuunipala kädessä, iloisena kuin saaliintuoja sodasta. + +Kun vähän aikaa oli kulunut, huomasi hän kyllä, että hän aivan hyvin +olisi voinut ottaa sen halkoasian puheeksi. Saamattomuutta se taas oli +ollut. Mutta kuinka se kauppias osasikin olla niin ihmeellisesti, ettei +sille saanut puhutuksi... + +Juha pelkäsi, että vanha isäntä rupeaisi tiedustelemaan koivikkoasiaa, +mutta hän oli hänkin sill'aikaa sattunut vähän juomaan vieraan kanssa, +joka oli käynyt talossa eikä enää muistanut koko asiaa. + +Eräänä päivänä, juuri kun Juha kesken kiireitä töitään korjasi +kaivonkantta pihassa -- olihan se korjattava, kun sinne oli pudonnut +sika, iso emäsika! -- pujahti siihen nuori nainen kysymään isäntää. + +-- Kyllähän minä olen isäntä, sanoi Juha ja ihmetteli pelkoa tytön +liikkeissä ja kasvoissa. + +-- Minä tulin vain sitä, puhui hän hiljaa ja pälyili ympärilleen kuin +pahantekijä, -- että jos isäntä voisi antaa minun lapselleni apua. +Lupasi tämän talon poika naida, mutta niin kurjalle jäljelle jätti, ei +vähintä apua antanut... + +Tyttö itkeä tyrski hiljaa ja kuivasi silmiään esiliinaan. + +-- Minä olen vasta itse tullut tänne, sopertaa isäntä ja jää +neuvottomana katselemaan tyttöön. -- Ei Akseli nyt ole kotona. + +-- Kyllähän minä sen kuulin. En kai muuten olisikaan uskaltanut tulla. +Se on niin kovasti kieltänyt... Eikä se minulle mitään antaisi, ei +suinkaan se omakseenkaan tunnustaisi. Siksihän minä nyt rukoilisin +isäntää, että jos armahtaisitte. Minä olen käynyt niin heikoksi ja +huonoksikin, etten tahdo kyetä työhönkään... + +Mitä Juha taitaa hänen hyväkseen tehdä? Hän on varma, että tyttö puhuu +totta. Mitäs muuta kuin hän menee Annastiinan luo ja puhuu asian +hänelle. Annastiina kokoaa sitten naiselle mitä irti saa, ryyniä, +herneitä, silakoita, leipää. + +Joskus keskellä ateriaa tulla tupsahtaa naapurista poika sanomaan, +että Joutsian kaurassa on pappilan hevosia. Karkaa sinne minkä ehdit, +ennen kuin hevoset pääsevät sotkemaan aivan pahasti. Aita on huono, ei +tarvitse kuin tönäistä, niin kaatuu jotta rytisee. Korjaa sitä sitten +ja pönkitä kesken kiireitten! Ja vähänkös harmia on reisumiehistä! + +-- Pankaa ovi ruoppiin! sanoo isäntä omille miehille, -- etteivät pääse +sisään. + +Kyllä sitä on koetettu sitäkin. Mutta silloin rytyyttävät vieraat ovea +ja mölisevät niin pahasti, ettei kukaan saa nukutuksi. Lopulta ne +kuitenkin on päästettävä sisään. + +"Hurrit", Pohjanmaan ruotsalaiset käyvät täälläpäin toki harvemmin. +Vain markkinoiden aikana ovat he kulussa, juuri silloin kun +Tulittänessäkin liike on vilkkaimmillaan. Hurreilla on päässä suuret +karvalakit ja käsissä mahdottomat kintaat, jotka ylettyvät kyynärpäihin +asti. Ne ovat tulista joukkoa, ei niitä uskalla kukaan vastustaa. +Oikein niitä täytyy pelätä, kun sattuu ainoaksi mieheksi kotosalle, +niinkuin sinäkin yhtenä yönä, kun rengit olivat markkinoilla ja piiat +yksin nukkuivat pirtissä. + +Keskellä pimeää yötä rapisteltiin kamarin ikkunaa, jonka takana isäntä +ja emäntä nukkuivat. + +-- Tulkaa apuun, isäntä, hurrit tappavat! huusi piika. + +Juha koppasi unen horroksessa ylleen hiukan vaatetta ja töytäsi +ulos. Annastiina karkasi hänen perässään ja he tulivat pihaan, joka +oli pilkkosen pimeä. Haamuina saattoi siellä täällä aavistaa jonkin +valkoisen kuorman. Kuului hiljainen rouskina, kun reisumiesten hevoset +pureskelivat kaurojaan ja tiu'ut helähtelivät. Ylinnä kuului rähinä +pirtistä, kuten kiehuvassa padassa rasva keikkuu ylinnä. + +-- Ne tappelevat, valitti tyttö, joka oli tullut rapistelemaan ikkunaa. +-- Kaatuivat meidän päällemme sänkyyn. Olimme vallan kuoliaaksi +pelästymäisillämme. Voi, voi, kun eivät tappaisi toisiaan. + +-- Älä mene sinne, Juha, rukoili Annastiina. -- Antaa niiden tapella +keskenään. Hurrit ovat aina olleet niin hurjaa väkeä. + +Äkkiä välähti pirtissä tuli. Pimeästä pihasta saattoi nähdä paksun, +liikkuvan möhkäleen, joka kieritteli pitkin lattiaa. + +-- Jos polttavat pirtin! pääsi Juhalta ja samassa karkasi hän +pirttirakennuksen kuistille ja repäisi auki oven. + +Miehet kierittelivät lattialla kuin mitkäkin elävät möhkäleet +ja eräitten kädessä välkkyi puukko. Rähinä kasvoi kasvamistaan. +Peräpuolelta joku päästi pahan ulvahduksen: toverit olivat heittäneet +yhden hurreista suureen kaukaloon, jossa oli taikinaa happanemassa. +Samassa huomasivat puukkomiehet, että joku katseli ovella, ja silloin +ei isännällä ollut muuta neuvoa kuin kiireen kautta paeta, sillä puukot +kääntyivät häntä kohti. + +-- Kun olisi edes Manu täällä, vaikeroivat piiat. + +Manu ei sinä yönä nukkunut pirtissä, sillä hän lämmitti riihtä. Mutta +eikös kumma -- ihan siinä hetkessä hän tuli pihaan kuin käskettynä ja +ehdotti paikalla isännälle: + +-- Minä puhdistan pirtin. + +-- Älkää te, vanha mies, menkö sinne yksin, varoitti isäntä. + +Mutta Manu vain hymähti ja meni. Eikä aikaakaan, kun siellä tuli +pilkkosen pimeä ja rähinä loppui eikä kuulunut muuta kuin Manun ääni, +onttona ja kumeana kuin haudasta. Sitten rupesi pirtistä lappamaan +kiroavia, äreitä miehiä. Ja työ siinä oli, ennen kuin he rattailleen +löysivät. Mutta yön selkään he läksivät ajamaan ja kujalta vain kuului +melu ja rähinä. Poissa oli pirtistä jok'ikinen hurri. + +Manu pyyhki käsiään, jotka olivat ihan noessa. + +-- En saanut riihessäkään nukutuksi, kun pitivät niin jumalatonta +elämää, sanoi hän. + +-- Älä kysy, mitä hän heille teki, kuiskasi emäntä miehelleen. -- Manu +ei pidä siitä. + +Eikä häneltä kukaan kysynyt, vaikka kaikki mielellään olisivat +tahtoneet tietää, millä lailla hän sai pirtin puhtaaksi. + +Aamulla tavattiin taikinakaukalo kumossa lattialla, vilja pitkin +permantoa ja tahtaaseen tarttuneena hurrin toinen, karvainen kinnas. + +Mutta tämä tapahtui kaikki vasta syksyllä, ja ennen sitä oli Juhalla +ollut paljon muita suurempiakin huolia. Huolten syynä oli Helena, eikä +vain Juhalla, vaan koko suvulla. + +Eräänä iltana Helena tulla tupsahti Joutsiaan. Hän oli käynyt +kiivaasti, hiukset olivat pörröisinä kiharoina ympäri pään, posket +hehkuivat ja silmissä oli sama ilme kuin eläimen silmissä, jota ajetaan +takaa. + +Annastiina meni keittämään kahvia ja Juha ja Helena jäivät kahden +kamariin. + +-- Minä olen niin onneton! pääsi Helenalta hiljaa. + +-- Mikäs nyt sitten on? kysyi Juha, vaikka hän kyllä tiesi, mitä Helena +tarkoitti. + +-- Ne tahtovat väkisinkin naittaa minut sille leskimiehelle. Ei kukaan +auta minua, ei kukaan ymmärrä. Ihan väkisin ajavat minut sen syliin. + +Helena purskahti itkuun. + +Juha istui sänkynsä laidalla, hiukset vielä märkinä saunan jäljeltä, +ja poltti piippua. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja vaatteet +lehahtivat saunalta. + +-- Haimala on kaikin puolin kelpo mies, koetti hän sanoa. + +-- Mutta onhan satoja kelpo miehiä -- onko se nyt ihan sama, kenelle +kelpo miehelle minut naitetaan? Otitko sinä Annastiinan vain siksi, +että hän oli kelpo tyttö, ja olisiko ollut ihan sama, kuka kelpo tyttö +olisi tullut vaimoksesi? + +Sitä asiaa Juha ei todellakaan ollut ajatellut. Ei se tietenkään olisi +ollut sama... + +-- Minä en mene Haimalaan! sanoi Helena. -- Mieluummin menen vaikka +järveen. + +-- Kuka nyt sellaisia puhuu! sanoi Juha moittivasti. -- Sen papinko +sinä vain tahtoisit? + +Helena tuijotti seinään, ikään kuin hän siellä olisi nähnyt +kirjoitettuna ratkaisun tulevaisuutensa arvoitukseen, ja vastasi +vihdoin hiljaa: + +-- En tiedä. + +Juhan kävi häntä kovin sääli. Hän oli taasen muutamina päivinä ehtinyt +kulua kuin heikko, silkkinen vaate arkikäytössä. + +-- Mutta kuules, eihän se sinua kuitenkaan ota. + +Helena hätkähti, vaikka hän oli kuullut samat sanat kymmeniä kertoja +viime päivinä. Juhan kasvot olivat täynnä osanottoa ja lempeyttä. + +-- Tätä väliä on nyt kestänyt viisi, kuusi vuotta eikä se lopu, ennen +kuin sinä menet naimisiin. Hän leikkii niinkuin kissa pikkulinnuilla... + +-- Mutta kuinkas minä voin mennä ihan vieraalle miehelle, jota en minä +tunne enempää kuin noita, jotka kulkevat tuolla maantiellä? Se on sama +kuin ottaisi jonkun noista ja päättäisi: mene tuolle. Voi hyvä Jumala, +kun hän korjaisikin minut pois! + +-- Älä nyt... älä nyt... Tunnethan Haimalan Lumiankin puheista, että se +on kelpo mies, ei juo eikä ole pahaluontoinen. Kyllä sinä pian häneen +tutustut ja totut ja asetut. Ja kun se Haimala kuuluu olevan kaunis +paikka. Järvi tulee vallan ikkunoiden alle... + +-- Mutta kun se mies on minulle niin yhdentekevä kuin tuo uuni! +keskeytti Helena äkkiä veljensä ihan epätoivoissaan. + +Sill'aikaa kahvi oli valmistunut ja Annastiina kantoi sen kamariin. +Juha jatkoi yhä Haimalan kiitosta ja Annastiina kiitti sekaan. Hän oli +kuullut, että siellä oli sellaisia lehmiä, jotka lypsivät seitsemättä +kannua päivässä. Ne ne vasta olivat lehmiä! Joutsian paras lehmä lypsi +tuskin kuutta kannua. + +Helena hörppi kahvia ja vaikeni. Ei, ei hän nyt saa apua mistään. +Kotona ovat hänelle julmistuneita ja täällä sanotaan ihan samat asiat, +vaikka ystävällisemmin. Ei tässä auta muu kuin turvautua Jumalaan tai +järveen. Hän hengitti syvään ja kasvonpiirteet rupesivat ikään kuin +kovettumaan. Niin, mikäpä tässä muukaan oli edessä kuin lähteä kotiin! +Ja sitten... sitten!... Tuntui siltä, että jo matkallakin voi lopettaa +itsensä, jos vain keksii sopivan keinon. + +Ikään kuin aavistaen hänen ajatuksensa ehdotti Annastiina, että Juha +menisi saattamaan sisartaan... Ettei pelästy juopuneita... + +He läksivät ja portti lisahti kiinni heidän jälkeensä. Ilta oli tyyni +ja juopuneitten rähinä Tulettänessä ikään kuin leikkasi terävyydellään +ilmaa. Juhaa väsytti. Helena tuijotti maahan ja otsalla hänen silmiensä +välissä oli syviä piirtoja. Pilvet soimuilivat auringonlaskussa pitkinä +siekaleina kaikkiin suuntiin, ikään kuin myrskyn edellä. + +Kujalla tulla taivalsi pieni poika, koppa kädessä. Miten Helenan +tuijottava katse lieneekin pysähtynyt häneen? Ensinnä ei hän itsekään +huomannut, tuijottiko hän aitaan, vaiko tiehen vaiko poikaan, mutta +sitten hänen katseensa kiintyi kahteen mustaan silmään. Helena hätkähti +ja huomasi jo mustat hiuksetkin. Lapsi tuntui niin kumman tutulta. +Helena nosti päätään ja hänen sydämensä ikään kuin seisahtui. Kuka oli +tuo paljasjalkainen lapsi? + +Hän pysähtyi ja kysyi: + +-- Kukas se pikku poika on? + +-- Sen Annaliisan poika, joka palvelee Pajalassa, vastasi poika +pikkuvanhan varmuudella. + +-- Ja mikäs sinun nimesi on? jatkoi Helena ja laski kätensä pojan +olalle. + +Hänen kasvoistaan suli kovuus. Poskille tuli lämmin väri ja suupieliin +äidillisen lempeä hymy. + +-- Jaakko minä olen. + +-- Entä mihin sinä menet? sanoi vuorostaan Joutsian isäntä. + +-- Kotiin. Kävin viemässä kasimatoja Saarlan herroille. + +Helena oli käynyt kalpeaksi. Ei hän enää kysellyt mitään. Hän asteli +melkein juosten. + +-- Sen äiti palveli ennen pappilassa, selitti Juha. + +Helenan oli tullut kylmä ja mieltä käänsi. Vilu viilsi selkää. + +-- Minä taidan tulla kipeäksi, sanoi hän hätäännyksissään. Pari kertaa +vei hän käden sydämelleen ikään kuin siihen olisi koskenut. Sitten +hän rupesi nauramaan. -- Veli, virkkoi hän. -- Vietkös huomenna +kuulutuskirjat pappilaan? + +Juha katsoi häneen kummissaan. Ei hän jaksanut seurata sellaista +ajatusten menoa. + +-- Niin, niin. Kuulutuskirjat ovat kotona valmiina. Ensi sunnuntaina +sitä sitten saarnatuolista luetaan, että talon isäntä, leskimies -- +mutta mikäs hänen ristimänimensä onkaan? Hyvät ihmiset, en minä tiedä +edes sitäkään! + +Helenan nauru oli kovin outoa. + +-- No niin, sanoi hän päättäväisesti. -- Nyt saat mennä kotiin maata. +Jo minä tästä pääsen yksinänikin. + +Juha jätti hänet, mutta kääntyi yhtä mittaa katsomaan taakseen. Oikein +Helena meni, ei juossut järveen eikä tehnyt muutakaan hullutusta, +vaan katosi koreasti navetan kulman taakse. Ja Juha nukkui sinä yönä +makeasti niinkuin ainakin työmies päivätyön jälkeen. Mutta Helena +vietti yönsä levottomissa unissa ja rukouksessa. "Herra", sanoi hän, +"jos sinä tahdot, etten minä tekisi itsemurhaa tai muuta suurta syntiä, +niin lähetä minulle tauti, joka tappaa minut, ennen kuin kolmas +sunnuntai tulee". Hän näki unta, että häntä hiuksista raahattiin pitkin +suurta pihamaata, joka oli olevinaan Haimalan pihamaa, ja hän kirkaisi +niin, että Iita, joka hänen kanssaan nukkui, heräsi. Aamupuoleen yötä +hän sai hiukan rauhaa ja noustessa pälkähti hänen päähänsä ajatus: +Jaakko Sand ei pane sinua kuulutukseen, Helena Kustaantytär! Hän on +päästänyt asiat näin pitkälle, mutta nyt hän näkee, että on tosi +käsissä ja tähän hän ne pysäyttää. Hän nousee kuin suuri tuuli ja vie +vihille morsiamensa. + +Aamulla tuli Juha Rasoon kuulemaan, millä kannalla asiat olivat. +Sillä kannalla olivat, että Kalle todella puki ylleen pyhävaatteita +lähteäkseen pappilaan. Helena oli kuitenkin saanut päähänsä, että Juha +menisi pappilaan. + +-- Sama se minun puolestani on, kuka sinne menee, sanoi Kalle äreästi. + +Häntä suututti aika lailla, mutta hän ei uskaltanut päästää valloille +harmiansa: Helena olisi vielä viime hetkessä voinut panna vastaan koko +naimahanketta. Naiset ovat kuin ovatkin niin konstikkaita, ettei niistä +koskaan tiedä, minne niiden mieli kääntyy. Menköön vain Juha, koska on +valmistanut itsensä hänkin. + +-- Kun Helena illalla pyysi, selitti Juha. -- Samahan se minulle on... + +-- Minä olisin mielelläni mennyt, huomautti Kalle eteisessä veljelleen, +-- sillä olisin tahtonut sanoa papille pari totuuden sanaa. Kyllä kai +ne sinulta jäävät sanomatta! + +Juha katsahti häneen pitkään. Kalle oli oikeassa. Juha kyllä tiesi, +että pastori oli aiheuttanut hänen sisarelleen paljon surua, mutta hän +ei saa pastorille mitään sanotuksi. + +-- Mene sinä! ehdotti hän. + +-- Mene nyt vain sinä, koska kerran Helena niin tahtoo. + +Helena oli vakuuttunut siitä, että Juha palaa pappilasta tyhjin toimin. +Ettäkö Jaakko Sand antaisi hänet, Helenan, morsiamensa, muille? Eikä +anna!... + +Hän oli näkevinään sen pienen pojan kasvot, joka oli käynyt viemässä +kasimatoja Saarlan herroille, ja hän olisi ollut valmis painamaan sen +sydäntään vasten ja hyväilemään sitä omanaan. Kaikki hän antoi anteeksi +Jaakko Sandille. Sellaisenaan hän häntä rakasti. + +Juha viipyi ja Helena kävi levottomaksi. Olihan hän varma asiastaan, +mutta hän pelkäsi kuitenkin. Hän oli lopulta aivan sairaana +jännityksestä, toivosta ja pelosta. Hän vartioi kangaspuillaan +salavihkaa veljensä tuloa ja erotti hänet jo kaukaa. Ja silloin hänen +olisi tehnyt mieli juosta häntä vastaan kysymään, kuinka oli käynyt, +mutta hän keräsi voimansa ja jäi kangaspuilleen istumaan. Eikä hän +liikahtanut silloinkaan, kun kuuli portin aukeavan ja lisahtavan +kiinni. Juhan askeleet tulivat kuistille asti. Helena yhä vain puri +huuliaan ja sydän löi niin, että tuntui päähän ja käsivarsiin asti. + +-- Nyt on kaikki reilassa, sanoi Juha vihdoin ovelta ja silloin Helena +käänsi päätään. + +Ei hän kysynyt sanoin, mutta hän kysyi silmillään. Sillä hän ei +todellakaan käsittänyt, mitä Juha tarkoitti. + +-- Mitäs pastori sanoi? kysyi Kalle, joka kiireesti oli lähtenyt +tulemaan pellolta, kun oli huomannut veljensä pihassa. + +-- Mitäs hän sitten... Sanoi vain, että jo onkin aika mennä miehelle, +ennen kuin hiukset harmaantuvat. Ja Haimala on komea talo. + +Juha ei osannut koristella asioita. + +Jos joku toinen olisi tämän sanoman tuonut, niin Helena varmaan olisi +kirkaissut vastaan: sinä valehtelet! Mutta nyt hän vain tuijotti +veljensä tyyniin kasvoihin. Sitten alkoi veri kiehua ja velloa hänen +päässään, korvissa kohisi ja soi, itku ja valitus pyrkivät purkautumaan +esille. Hän kääntyi kankaaseen päin ja rupesi selvittämään käämejä, +jotka olivat kopassa. Mutta ne hämääntyivät hämääntymistään hänen +käsissään ja niitä oli lopulta yhtä mahdoton selvittää kuin hänen oman +elämänsä vyyhtejä. + +Kalle Kustaanpoika asteli äkeissään edestakaisin lattialla. Häntä +harmitti pastorin puhe. Että kehtaisikin! + +-- Mutta me pidetäänkin Helenalle sellaiset häät, että niitä kelpaa +katsella! sanoi hän leveästi. + +-- Paras, että jo viedäänkin sana Emma Klingalle, huomautti Iita. + +-- Kyllä minä vien mennessäni, lupasi Juha. + +-- Ja nämä häät vietetäänkin heti, kun kolmas kuulutussunnuntai on ohi. + +-- Mitäpä niistä säästää. Helenan tavarat ovat vuosikausia olleet +valmiina. Tupulttiakin jäi vielä noiden häistä ja Marjaana tuo Lumiasta +lisää. + +-- Entäs häähame -- saako sen pian? + +-- Voi, voi! Häthätäähän sen kaupungissa teettää, naurahti Aliina, +Rason emäntä. + +-- Eiköhän vain olisi parempi, että teettäisit mustan? ehdotteli Iita. +-- Kun ei talonpojilla ole tapana käyttää valkoista. + +-- Teetä vaikka silkistä! sanoi Kalle ja sylkäistä roiskautti uunin +nurkkaan. + +-- Helena, sanoi Iita lujalla äänellä, -- mitä sinä nyt hämäät sitä +käämikoppaa. Heitä nyt se ja tule puhumaan... Mitä ajattelet siitä +hameesta? + +-- Hyvä se on, vastasi Helena väsyneesti. + +-- Mikä? Mustako? + +-- Niin, musta. + +Helena, joka ennen oli pannut kaikkea vastaan, myöntyi nyt kaikkeen, +ja sisaret iloitsivat hänen taipuvaisuudestaan. Sellaiset pahat, +heleät pilkut kyllä paloivat hänen poskillaan, mutta tottapahan kaikki +vielä tasaantuisi. Helena osasi olla tyyni, jopa iloinenkin, sillä hän +oli sen niin päättänyt, ettei häntä niissä häissä nähdä eikä kuulla. +Puuhatkoot, laittakoot! -- ei hän niihin häihin tule. + +Sunnuntaina luki pastori Jakob Sand saarnastuolista kuulutuksen. Se +herätti suurta hämmästystä. Ihmiset kääntelivät ja katselivat toisiinsa +ja muijat kuiskailivat minkä ehtivät. Rason Iita istui Annastiinan +ja vanhan emännän kanssa Joutsian penkissä. Hän istui suorana kuin +kynttilä ja hänen sisunsa paisui pahasti, kun hän näki papin niin +silmiä räpäyttämättä lukevan Helenan nimen. Eikö tuo mokoma tosiaan +yhtään hävennyt? + +Haimala toi morsiamelleen komeita lahjoja. Se se oli silkki! Siinä +oli vallan ruohonpäinen pohja ja suuret, punaiset kukat, ja se oli +mahdottoman iso, laidoissa pitkät, ruusulliset hetaleet! Sitten oli +kultainen rintaneula ja paksu, kultainen sormus. Kauniita olivat! +Helena piti kauniista tavaroista eikä hän voinut sille mitään, että +hänen sydämensä heltyi, kun hän lahjoja katseli. + +Ei ollut mies kitsas, kun noin antoi. Ja niiden lahjojen ansiota +varmaan oli, että Helena pysyi niin sävyisänä koko sen sunnuntain, +jolloin Haimala oli Rasossa käymässä. + +Viikolla tuli vielä lisää lahjoja: musta pukukangas, hyvin paksua, +koreata kangasta ja kukkaiskortti, johon oli painettu sanat: onnea +ja menestystä. Ne huvittivat Helenaa: näytti siltä kuin mies olisi +ollut oikein rakastunut. Se oli sentään hiukan hauskaa. Vaikkei Helena +hetkeäkään aikonut hänelle mennä. + +Jaakko Sandia ei näkynyt eikä kuulunut eikä hän lähettänyt +minkäänlaista sanaa. Helena odotti, mutta hän ei tullut. Toisena +kuulutussunnuntaina olisi morsiamen pitänyt mennä kirkkoon, mutta +hän ei mennyt, istui vain kotona ja kuvitteli, minkä vaikutuksen se +pastoriin tekee, kun hän sai kuulla, että Helena vedettiin hengettömänä +järvestä... Hiukset märkinä, silmät nurin, yllä silkkinen häähame... +Hän itki itsekin, kun tätä surkeutta ajatteli. Siinä sitä sentään on +kostoa Jaakko Sandille. + +Mutta Kalle, joka kolmantenakin sunnuntaina oli kirkossa, kertoi, että +pappi taas oli kuuluttaa paukuttanut ilmoituksen saarnastuolista, +jotta kirkko kaikui. Lisäksi hän oli ilmoittanut senkin, että hän +on saanut virkavapautta kuukaudeksi ja matkustaa pois, sekä että +naapuriseurakunnan kappalainen lauantaina tulee pappilaan, toimittaa +kansliatyöt ja saarnaa sunnuntaisin. + +Pois! Aaa! Ei sentään saa olluksi vihkimässä! päätteli Helena ja tunsi +häijyä riemua. Mutta samassa hänen epätoivonsa kasvoi, sillä hän tunsi, +että nyt katkesi viimeinenkin toivon lanka: hän oli sentään kaikesta +huolimatta elänyt siinä luulossa, että Jaakko Sand vieläkin jollakin +lailla ehkäisee koko avioliiton. Ei enää ollut kuin toista viikkoa +häihin. Oli tehtävä jokin päätös. + +Helena olisi tahtonut rukoilla, mutta hän ei osannut. Hän itki ja +väänteli käsiään, hän huusi Jumalan nimeä, mutta ei saanut lohdutusta. +Hän kävi tarkastamassa rantaa pellon alla, mutta se oli niin matala, +ettei siihen olisi kuollut. Hän katseli jo suuren kiven, jonka hän +päätti sitoa kaulaansa. Mutta kun hän sitten ajatteli nuoraa, joka +leikkaisi ihoa, tuntui niin hirveältä, ettei voinut ajatella eteenpäin. + +Hän rupesi pelkäämään, ettei hän uskaltaisi tehdä itsemurhaa, ja +rukoili jo Jumalalta voimia siihenkin. Jos hirttäisi itsensä: sitoisi +nuoran korkealle puun oksaan, nousisi siihen tuolilta ja potkaisisi +tuolin pois altaan. Silloin se olisi tehty... Mutta hänen sydämensä +vapisi kaikkea tätä ajatellessa, ja ahdistus yhä suureni, jota likemmä +häät tulivat. + +Kun saisi edes kaiken ikänsä elää täällä Rasossa naimattomana! +Saisihan toki elää! Hän tunsi, että hän vielä oli nuori ja että hän +eli mielellään. Mutta Kalle, Iita ja Marjaana eivät tahtoneet kuulla +naimattomuudesta puhuttavankaan. Sellainen häpeä tulisi vielä, niinkuin +ei olisi ollut häpeää kylläksi. + +Häät lähenivät lähenemistään. Rasossa leivottiin, pantiin olutta ja +häärättiin. Häähame kahisi orrella tyttöjen luhdissa, myötäjäisarkut +olivat valmiina. Kaupungista tuotiin tavaroita. + +Alkuviikosta oli pastori Sand lähtenyt matkalle, ei tiedetty minne. + +Pari päivää ennen häitä lähetettiin morsiamen tavarat talon lihavilla +hevosilla Haimalaan. Oli siinä myötäjäisiä! Kaksi kovasti ahdettua +kuormaa! Kun miehet palasivat Haimalasta, eivät he kylläksi osanneet +kehua taloa. Komeat olivat paikat, pellot suuret, uusi kivinavetta ja +hyvänä heitä oli pidetty. Kauroja ja kylvöheiniä annettiin hevosille +niin paljon kuin vain syödä viitsivät ja miehiin mätettiin viinaa ja +lihakeittoja niin paljon kuin vain mahtui. Tuliaiskestejä valmistettiin +jo sielläkin. Oli tapettu lehmä ja lampaita ja vasikoita piti vielä +tapettaman. Sanoivat, että vieraita odotettiin yli kahdensadan hengen. +Ja piiat puhuivat sellaisiakin, että portit olivat narisseet niin +pahasti, ihan kuin olisi ollut jokin onnettomuus tulossa, ja koirien +sanoivat kaivaneen kuoppia kuin kuoleman edellä. Mutta mitäpä niistä +sellaisista! Turhia puheita vain. + +-- Mitä niitä sellaisia tarvitsee kertoakaan? sanoi Marjaana harmissaan +ja rupesi avaamaan tuliaiskoppaa, joka oli lähetetty Haimalasta. -- +Tule pois, Helena, katsomaan!... Vai niin oli talo komea! + +Marjaana koetti sotkea pois renki Villen viimeiset sanat, mutta piiat, +jotka olivat keittiössä, katselivat peloissaan toisiinsa, ja ainoa, +mikä koko puheesta oli jäänyt morsiamen korviin, oli puhe narisevista +porteista ja koirien kaivamista kuopista. + +-- Eivätkös sitten kertoneet siitä valkoisesta rouvavainajasta? kysyi +hän kalpeana kuin vaate. + +-- Eivät tainneet puhua mitään, sanoivat miehet ja katselivat toisiinsa. + +Marjaana nosteli kopasta systerkakkuja, piparkakkuja, vehnäleipiä, +vierreleipiä ja juustoja. Helena tuijotti koppaan ikään kuin +hänen edessään olisi ollut avonainen hauta ja hän oli kuulevinaan +ruosteisten, vanhojen porttien narisevan ja vinkuvan. + +Hän lymysi metsään ja käveli siellä yksin. Hän katseli vahvoja puun +oksia ja ajatteli, kuinka hän asettaisi tuolin. Ei hän kauankaan saanut +olla rauhassa, aina häntä ruvettiin huutamaan ja hakemaan. + +Häitten edellisenä iltana, kun talo jo oli täynnä vieraita ja +sulhanenkin Kallen ja Juhan kanssa käveli katselemassa Rason +viljelyksiä, välähti hänen päähänsä uusi hyvä ajatus: hevoshaassahan, +ihan lähellä, on lähde -- musta, puhdistamaton, syvä lähde. Jos hän +sinne hyppää, vaipuu hän pohjattomuuteen eikä pääse ylös, vaikka +tahtoisikin. Ja hänen piti mennä sitä lähdettä tarkastamaan, mutta +Marjaana sai taasen kiinni! Marjaana piti häntä silmällä kuin +vuorenpeikko saalistaan. + +-- Muista nyt, ettet tuota suvullesi häpeää, puhui hän yhtä mittaa, +kuiskaten ja katsellen Helenaan kalseasti kuin tottelemattomaan +piikatyttöön. + +Helena yritti jo suuttuakin, mutta ei hän sitten jaksanutkaan, kun +hänen sisässään oli ikään kuin pakottava pahka. + +Tietysti vieraatkin huomasivat, että morsian oli kummallinen. Toista +oli sen morsiamen, joka viimein tässä vihittiin! Sulhanen tuntui +hiljaiselta, ystävälliseltä mieheltä, ei vaivannut morsiantaan +kysymyksillä, katseli häneen vain kaukaa ikään kuin peläten. + +-- Kyllä se siitä tasaantuu, selitti Kalle hänelle vakuuttavasti. + +Häitten edellinen yö oli Helenalle vaikein. Hän ei saanut silmiinsä +unta. Hän kuuli kaikenlaisia ääniä, hän näki kaikenlaisia kasvoja. + +Milloin hän luuli Annaliisan pojan istuvan rintansa päällä, milloin +Haimala kuristi häntä kurkusta, milloin pastori nosti hänet syliinsä +hevosen selkään ja läksi viemään pois. Milloin Haimalan valkea rouva +astui hänen luokseen äänettömin askelin, levitti kylmän sylinsä häntä +vastaan ja huulet liikkuivat ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa: +tervetuloa! Joka kerta kun Helena heräsi, oli hän kuin uitettu. Yö +olikin tukahuttavan kuuma ja taivaanrannalla salamoi myötäänsä. Helena +kirkaisi pari kertaa niin, että vieraat viereisessäkin huoneessa +heräsivät. Hän oli nähnyt unta, että hänet oli haudattu elävältä. +Marjaana torui ja käski nukkumaan, mutta terveen unen päästä ei Helena +saanut kiinni, ja kun hän aamulla nousi, oli hän aivan kuin sekaisin +päästään. Ei hän enää muuta ajatellut kuin sitä, miten hän pääsisi +karkaamaan lähteelle. + +Mutta hän ei päässyt ja hän rupesi pelkäämään, ettei pääsisikään. Hän +tekeytyi viekkaaksi, koetti olla olevinaan tyyni ja hilpeä, jotta +saisi ihmiset viekoitelluiksi luotaan. Mutta Annakaisa oli alituisesti +ääressä, ja vieraita tuli tulemistaan, puheltiin ja naurettiin ja hänen +piti olla sukulaisten joukossa. + +-- Kyllä se nyt on hikevätä, sanoivat vieraat. -- Siitä tulee pian +ukkonen. + +He toivat hänelle lahjoja, kuka pitsiä lakanaan, kuka pöytäliinan, kuka +lusikan, kuka hopeoidun leipäkorin. Mutta Helena päätteli ainoaksi +pelastuskeinokseen paeta silloin, kun oli mentävä pukeutumaan. + +Pako oli järjestettävä viisaasti ja viekkaasti, ettei kukaan saisi +tehdä sitä tyhjäksi. + +-- Pappi voi pian tulla, sanoi Marjaana. -- Lähde pois pakariin +pukeutumaan. Emma Klinga on jo siellä. + +-- Paikalla, sanoi Helena ja hänen poskilleen puhkesi heleä puna. + +Hän läksikin menemään, mutta vilkaisi taakseen, huomasi Marjaanan +menevän poispäin ja kiersikin pirttirakennuksen kulman. Hän pudottautui +suureen ojaan ja aikoi pelastua sen suojassa. Pelto oli niin onnettoman +aukea! Hän luuli kuulevansa ääniä ja lyyhistyi ojan pohjalle. Herra +Jumala, auta vain tämän kerran, auta, auta! Minä olen niin onneton, +minä olen hullu, en minä ole viisas! + +Hänen sydämeensä koski, henki ei tahtonut kulkea. Entä jos hän tässä +tukehtuukin! + +-- Tänne hän meni! kuului Annakaisan ääni täynnä valitusta ja hätää. -- +Voi että minä, onneton, sen päästinkin silmistäni! + +Helena kuuli äänet ikään kuin hyvin kaukaa. Oli se sentään suloista, +että joku häntäkin itki! Hän tunsi kohoavansa ja laskeutuvansa kuin +aaltojen päällä. Äkkiä hän suistui hyvin syvälle eikä enää tietänyt +mistään. + +Hän heräsi siihen, että tytöt pyyhkivät hänen kasvojaan ja taluttivat +häntä pellon poikki pakariin, missä häävaatteet odottivat. Joku pesi +hänen otsaansa kylmällä vedellä, sitten tuotiin etikkaa ja joku pani +viiniä hänen suuhunsa. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen ja häntä +värisytti sanomattomasti. Mutta hän ei enää vastustanut, hänelle sai +tehdä mitä hyvänsä. Sillä jännitys oli lauennut, vastustusvoima oli +poissa. + +Hänet puettiin koreaan mustaan silkkihameeseen, päähän pantiin +tekomyrtinkukkia ja hartioille pitkä kahiseva harsokangas. Kun hänen +piti nousta seisomaan, hänen kasvonsa olivat yhtä valkeat kuin harso, +eivätkä jalat olleet kuin hänen omiaan. + +-- Pitäkää hänestä kiinni, kuiskasi Marjaana sulhaselle, -- ettei hän +pyörry. + +Mutta hän jaksoi kuin jaksoikin sulhasen rinnalla astua papin eteen. +Kysymyksiin hän vastasi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut mitään, mutta +oli sentään nähty hänen huultensa liikkuvan ja olihan sitä siinäkin. + +Päivällispöydässä hän istui kuin unissaan ja katsahti silloin tällöin +sulhaseensa salavihkaa, ikään kuin tämä olisi ollut ventovieras mies, +jota hän varovasti tarkastelee. Osasi hän sentään vastata vieraitten +kysymyksiin ja hän söikin hiukan. Herrasväen mielestä hän oli kaunis +ja intresantti morsian. Ei hän ottanut osaa tanssiin, mutta se ei +herättänyt suurtakaan huomiota, sillä sulhanen ei ollut tanssimiehiä. +Koko yö valvottiin, tanssittiin ja juotiin. + +Ainoastaan morsian makasi, makasi niin sikeässä unessa, ettei herännyt, +vaikka ukkonen kävi niin hirveästi, että ikkunaruudut helisivät ja yö +tuon tuostakin kävi valoisaksi kuin päivä. Harvoin näin syksyllä niin +kovaa ukkosilmaa olikaan. + +-- Onhan se poloinen kauan valvoa kituuttanut, kuiskasi Annakaisa +Juhalle, -- mutta luonnotonta tämä uni kuitenkin on. + +Hän itki Helenaa jo aivan kuin kuollutta. Juhakin pelkäsi kovasti. Muut +sisaret pistäytyivät hekin silloin tällöin katsomassa Helenaa. Iita +koetti ääneti hänen rintaansa ja läksi pois, tuntiessaan että hän aivan +tyynesti hengitti. Eivät he mitenkään olisi tahtoneet, että sulhanen ja +vieraat olisivat saaneet tietää morsiamen oudosta makaamisesta. + +-- Herättäkää hänet! ärähti Kalle, -- saa hän nyt tämän yön jaksaa +valvoa. Nukkukoon Haimalassa! + +Mutta Annakaisa asettui Helenan eteen eikä enää päästänyt ketään +likelle. + +-- Antaa raukan nukkua! pyysi Juhakin. -- Pääseehän edes tämän hetken +kärsimästä. + +Kalle paiskasi oven kiinni ja Juha ja Annakaisa jäivät kahden Helenan +kanssa + +-- Jollei hän herääkään! kuiskasi Annakaisa ja purskahti uudelleen +itkuun. + +Juha koetteli Helenan ruumista ja rauhoittui jonkin verran, sillä hän +hengitti tyynesti ja ruumis oli lämmin. + +Huone sävähti häikäisevän valoisaksi ja jyrinä tärisytti ruutuja ja +rakennuksen perustuksia. Morsiamen musta silkkipuku kiilsi, harso solui +pitkänä sumuvyönä alas lattialle, kukat kruunussa loistivat kylmän +valkoisina. Mustat hiussäikeet kimmelsivät, kasvoilla oli lämmin väri, +mutta suu oli tuskallisesti kiinni puristettu. + +Juha seisoi ja katseli häntä. Kuinka kovasti hän sentään oli muuttunut +viime vuosina. Hän oli ennen ollut kuin elohopea, kuin puro keväällä, +kuin lintunen ennen juhannusta. Pappi, pappi hänet oli tuohon kaatanut! +Ensi kerran eläissään Juha tunsi ihmeellisen katkeruuden nousevan +rintaansa. Hän vihasi pappia! + +Aamulla Helena heräsi. Ja silloinpa vasta hän oli oudon näköinen! Mikä +kumma hänet olikin siihen määrään osannut muuttaa yhdessä yössä? Hänen +kasvonsa olivat ikään kuin paisuneet ja kovettuneet ja silmät olivat +kuin sammuneet. Hän käveli väsyneesti kuin vanha vaimo. + +Marjaana, Alviina, Annastiina ja muut omaiset pelkäsivät hänen seonneen +ja odottivat kauhistuksissaan, että hän tekisi joitakin hulluntöitä. +Mutta ei hän tehnyt mitään. Tosin ei sitä saatettu vierailta salata, +että hän oli kuin kipeä, mutta ei tapahtunut mitään pahempaakaan. +Vastaan panematta hän täysissä helyissään nousi rattaille miehensä +viereen. + +Siinä hän äkkiä kävi kiinni päähänsä ja kysäsi: + +-- Mikä minun päässäni on? + +Marjaana oli paikalla vastaamassa: + +-- Älä nyt turhia höpise! Kruunuhan se on! Lähdetään pois nyt! + +Ja klarinetit ja viulut pantiin soimaan ja hääsaatto, likelle +neljäkymmentä hevosta, läksi liikkeelle Haimalaa kohti. + + + + +VI + + +Kuka oli Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hän, joka oli musta kuin +paholainen ja jonka ääni oli halkaisemaisillaan pienen puukirkon? + +Niin, kuka oli Jakob Sand? + +Hän oli pienenä jäänyt orvoksi köyhistä vanhemmistaan ja rikas +sukulaisperhe oli ottanut hänet kasvatikseen. Hänestä kasvoi kaunis +ja vilkas poika, eikä hän suotta ollut lukkarin lapsi -- ääni hänellä +oli sellainen, että vanhat ihmiset jo aikoja siten olivat ennustaneet +hänelle kuolemaa. Hän lauloi jo ennen kuin osasi puhua. + +Hän herätti huomiota minne vain tuli. Hän oli hilpeä ja vallaton, vapaa +käytökseltään ja sukkela suustaan. Hän oli kaikkien tätien suosikki ja +monen tytön ensi lempi. Mutta setä, joka hänet oli kasvattanut, toivoi +hänestä suurta. Valtiomiestä setä hänestä odotti -- Suomi tarvitsi +juuri sellaista, joka osaisi liikkua suuressa maailmassa, puhua puuta +heinää kauniissa muodossa, mairitella naisia ja yletä ylenemistään... + +Nuori Jakob tunsi itsekin mahtinsa. Hän otti aivan tietoisesti vastaan +tätien huolenpidon ja nuorten naisten hymyilyt. Hän käyttäytyi +voittajana tanssiaisissa ja sankarina kutsuissa. Mutta tämän ohella oli +hänessä jokin herttainen elämänhalu, joka miedonsi voitonvarmuutta ja +itsetietoisuutta. Yksi piirre hänen luonteestaan puuttui, joka teki, +etteivät sedän loistavat suunnitelmat häntä houkutelleet. Hän ei ollut +kunnianhimoinen. Hän otti mielellään vastaan, mitä hänelle valmiina +annettiin, mutta hän ei ponnistellut tavoittaakseen onnea. Eikä onni +useinkaan tule ilman muuta. Se pysyttelee tavallisesti varustusten +takana ja ihmisen täytyy lähteä sitä valloittamaan ja voittamaan. + +Mahdollisesti Jakob Sand olisi ottanut vastaan loistavan aseman ja +ehkä pystynyt pitelemään siitä kiinnikin, jos hänen kasvatusisänsä +olisi tuonut sen hänen käsiinsä. Mutta sattui jotakin, joka muutti koko +miehen: hän rakastui. Ja sen jälkeen hänelle ei enää ollut muuta nimeä +taivaassa eikä maan päällä kuin nimi Editha. + +Editha-neiti oli vasta kuudentoista vanha, kun heidän tiensä veivät +yhteen. Jakob Sand oli kuullut hänen nimeään mainittavan ja tyttö oli +kuullut mainittavan Jakob Sandin nimeä. Sillä molemmat olivat pienen +kotikaupunkinsa tähtiä. Mutta vasta nyt he näkivät toisensa. Silloin +Editha oli jo toisen kihlattu morsian ja häihin oli vain muutama päivä. + +Heidät pantiin kahden puolen soittokonetta salissa, jossa kruunut +paloivat, lasit kilisivät ja silkki kahisi. Heidän piti laulaa duetto, +jossa kuvattiin, kuinka ruskot välkkyvät alloilla, kuinka myrsky herää, +nousee ja tärisyttää voimallaan meret ja maat... Laulu loppui sanoihin: +"silloin, silloin riennä oi armaasi syliin..." + +Editha oli korkeavartinen, sorja ja suora, iho kellahtava ja puhdas, +sieraimet läpikuultavat, huulet punaiset, kulmakarvat kuin mustalla +liidulla piirretyt, hiukset tummat, laheat, silmät syvät ja siniset +kuin meri. Hän tuntui puhtaalta, ujolta, luoksepääsemättömältä. Hän +ei ollut lämmin. Hänessä nukkui jokunen maailma, jota hän ei varmaan +itsekään aavistanut olevan. Hänessä oli jotakin ylhäistä ja kirkasta, +joka teki, että hän vaikutti kuin nuori kuusi huurteessa. Mutta samalla +hänessä kuitenkin oli jotakin, joka kutsui luokseen ja houkutteli, +hyväili ja hurmasi. Hän oli kuin valkoinen lilja, jonka lehdet ovat +niin läpikuultavan kirkkaat, ettei niihin raski käsin kajota, ja joka +kuitenkin lemuaa pyörryttävästi ja juovuttavasti. Varsinkin laulaessa +värisi äänessä, silmissä, koko olennossa uinuva, ihmeellinen maailma. +Oli kuin olisi raotettu ovea johonkin pyhään... Ensin tuijotti hänen +katseensa jonnekin kauas pois, mutta kun ääni sitten alkoi juosta ikään +kuin yhdeksi vedeksi toisen äänen kanssa, velloa ja pauhata toisen +äänen kanssa, upposi silmäkin silmään ja tuntemattoman pyhän portti +aukeni aukenemistaan... + +Kuulijat olivat haltioissaan. He tahtoivat kuulla yhä enemmän +ja enemmän. He eivät laisinkaan päästäneet laulajia poistumaan +soittokoneen luota. + +Ja nuoret lauloivat. Kaikki mitä he esittivät, oli heille ennestään +tuttua, mutta kaikkeen tuli kuin uusi henki. Ihmeellistä se oli! He +unohtivat, että muita oli huoneessa ja maailmassa ja kävivät toisilleen +tutuiksi, ikään kuin he samana hetkenä olisivat syntyneet tähän +maailmaan, ikään kuin he kaiken ikänsä olisivat astelleet käsi kädessä, +silmä silmään vaipuneena, ja ikään kuin heidän olisi määrä koko ikänsä +astua sillä lailla. + +Mutta se oli vain harhaa. + +Sulhanen tuli, selitti, että oli laulettu tarpeeksi ja talutti pois +Edithan. + +Sinä iltana hymyili Jakob Sand ensi kerran väkinäisesti. Helppoa +oli ennen ollut kuunnella mairittelua, mutta tänä iltana se tuntui +työläältä. + +Portti pyhään oli sulkeutunut ja Jakob Sand oli jäänyt ulkopuolelle. + +Sen illan jälkeen hän kulki päivin kuin unissaan, sivellen kädellä +otsaansa, mutta viskeli yön unetonna vuoteellaan. Oliko se ihme: kun +ihminen on päässyt raottamaan paratiisin porttia ja kun siitä on +käännetty takaisin! + +Siitä illasta lähtien kääntyi hänen tiensä elämän korpiin, missä +kallioseinät ovat jyrkät ja terävät, missä orjantappurapensaat +rehoittavat punaisinaan kukkia ja okaita ja kivet kasvavat +verenkarvaista sammalta... Ei uskoisi, että yksi ilta saa sellaista +aikaan, että kahden ihmisäänen solina yhdeksi vedeksi valaistussa +salissa, keskellä ihmishumua, matkaansaattaa sellaista. Ja kuitenkin se +on totta ja tavallista ja monen elämän on sellainen iltahetki pilannut. + +Se ilta herätti eloon vaistot, jotka olivat tulleet perintönä sekä +isältä että äidiltä ja jotka siihen asti olivat nukkuneet. Nuori Jaakko +särki saippuakuplina kasvatusvanhempiensa toiveet ja hävitti paljon +rahaa. Hän koetti jos jotakin alaa, mutta ei hänen toimillaan ollut +muuta määrääjää kuin tarve saada elää Editha-rouvan läheisyydessä. +Monien vaiheiden jälkeen tuli hänestä hengen mies, Keihäsjärven pappi. +Siihen aikaan päästiin suurten suosituksilla pitkälle. + +Kaikki on totta, mitä pitäjällä puhutaan Jaakko Sandista, pastorista. +Naiset, nuoret kalpeat aviovaimotkin, jotka tulevat pappilaan asialle, +ovat vaarassa. Jumala varjelkoon rippikoululapsia, jos pastori on sillä +päällä...! Hän on ollut kaatumaisillaan hautaan siunatessaan ruumista, +niin humalassa on hän ollut. Ja hän on tullut jumalanpalvelukseen +suoraa päätä metsästysretkeltä, ja hänen koiransa ovat vinkuneet +sakaristossa keskellä saarnaa. Sekin on totta, että hän ottaa vastaan +lahjoja -- mitäs teet, kun on niin huono palkka, että kaikki menee +siihen, mitä kurkku vaatii, eikä riitäkään -- ja kuitenkin pitäisi +olla vaatetta ruumiin verhoksi! Mitä hänen hurskas seurakuntansa +sanoisikaan, jos hän esiintyisi sellaisena, jollaiseksi Jumala on hänet +luonut! + +Amanda, pappilan taloudenhoitajatar, tietää pastorin asiat tarkalleen. +Mutta ei kerro mitään, hän on siksi lähellä pastoria. Jaakko Sand +saattaa aamuisin herätä aika kolinaan. + +-- Noo, Amanda, mitä perhanaa sinä siellä... + +-- Eikös pastori jo nouse? + +-- Mikäs on hätänä? + +-- Toivat lasta ristille. + +-- Tähän aikaan! Mitä se on? + +-- Eikös pastori muista, että on pyhä? + +-- Helkkarissa -- onko pyhä! Odottakoot... Keitä he ovat? + +Amanda menee kysymään kenen lapsi on ja sill'aikaa haukottelee pastori +ja venyttelee sängyssään. Ohhohhoijaa! + +Amanda avaa ovea. + +-- Hakolan torpasta sanovat olevansa. Torpanväen lapsi. + +-- Odottakoot! + +-- On niillä voita. Taitaa olla parin naulan verran. + +-- Odottakoot. + +-- Kyllähän ne sanovat, että lapsi on heikko ja kuolee... + +-- Niinhän ne aina sanovat. Parempaan talteen pääsisi. Odottakoot! + +Pastori rupeaa vitkalleen nousemaan. Mutta jos tuliaisina on kokonainen +lehmänkinttu tai vasta-ammuttu metso, niin silloin pitää pastori +kiireempää. + +On tapahtunut sellaistakin, että pastori on juonut kirkkoviinin +kalkista, niin ettei ole riittänyt ehtoollisvieraille. + +Se on totta: langennut on Keihäsjärven pappi, niin syvälle langennut +kuin ikinä kukaan seurakuntalaisista, mutta onko kukaan koskaan voinut +katuakaan syvemmin kuin hän? Tomussa hän on maannut maassa. Koko +seurakunnan nähden on hän saarnastuolissa itkenyt syntejään. Hän on +totisesti tuntenut Jumalan ankaran käden rusikoivan itseään suurten +syntiensä takia. + +-- Että minä kuitenkin painuin katselemaan liljan pohjalle, sinne missä +heteet nousivat suurina, kainouttaan väristen ja raskaina lemua ja +kukkaispölyä! huokailee hän itsekseen. -- Herra armahda, armahda minua! + +-- Mutta jollen minä olisi painunut katselemaan liljaa, niin ei minun +elämässäni olisi mitään, ei olisi sitä yhtä ainoaa hetkeä, ei olisi +sitä yhtä ainoaa nimeä, ei olisi minulla Edithaa eikä mitään. Tyhjyyttä +vain... + +-- Jos minä olisin saanut sinut omakseni, sinä lumivalkoinen Editha!... +Minusta olisi tullut mies, minä olisin tehnyt työtä, minä olisin +taistellut... Mutta sinä olit toisen oma jo silloin, kun meidän +hetkemme leimahti. + +-- Haaska minä olen! pääsee pastorilta toisinaan aamulla, kun hän +pää raskaana herää ja valjusta hämärästä päättelee, että mahtaa olla +nousemisen aika. Kurkussa polttaa ja rinnassa närästelee. Hän nostaa +päänsä tyynystä, saa jalat yli sängynlaidan, huppuroi kaapille ja tekee +kädellään tottuneen liikkeen hyllyyn päin: tapaa sieltä pullon ja +tahmean lasin... Ahhahhah! kuinka tekee hyvää! + +Amanda liikkuu ruokasalissa. Saisi tulla tekemään tulta pesään. +Huoneessa on niin kylmä että jäätyy... Sellaiseenkin kuin tuo Amanda +on hän tyytynyt! Hän on hänen ainainen hätävaransa, hän ymmärtää pitää +suunsa kiinni ja kääntää asiat parhain päin seurakunnan silmissä. +Välttämätön on hänelle Amanda... Hyi sentään! + +Alussa hän oli taistellut, hän oli itkenyt ja kamppaillut luontonsa +kanssa. Hänen voimansa olivat juosseet kuiviin ja hän oli kärsinyt +tuskaa, joka oli miltei sietämätön. + +Editha kyllä oli tunnustanut hänelle rakkautensa. Hän oli antanut +hänelle sielunsa. Sen olisi hänen mielestään pitänyt riittää +rakastetulle miehelle. Sillä Edithalle merkitsi ruumis niin vähän. +Tosin hän halusi nähdä Jakob Sandin, tosin hän halusi kuulla rakasta +ääntä, tosin hänen teki mieli tietää, että Jakob Sand oli hänen +lähellään. Mutta muuta ei Editha tarvinnut. Hänen oikeuskäsitteensä +vangitsi vaistomaisesti kaiken muun ikävän. + +-- Jos sinä tietäisit, puheli hän, -- kuinka ilma muuttuu +toisenlaiseksi, kun sinä tulet taloon. Minä luulen, että tuntisin sinun +tulosi hengityksessäni, vaikka olisin sokea ja vaikkei kukaan siitä +minulle ilmoittaisi. + +Ja sitten hän vaipui sanattomana tuoliinsa, hienot, kalpeat kasvot +onnellisessa hymyssä, ikään kuin päivä olisi niin paistanut. + +Mutta Jakob taisteli itsensä kanssa, sillä hänen teki mieli oikaista +väkevät käsivartensa ja nostaa lilja syliinsä, sydämelleen, huulilleen. + +-- En tiedä, tarvitseeko minun edes sinua nähdä, jatkoi Editha, -- +kunhan vain tiedän, että sinä minua ajattelet. Minä ajattelen sinua +aina, aina. Ja minä saatan sinut nähdäkin heti, kun suljen silmäni... + +Hän oli kevät, hän oli kukkanen, hän oli sininen taivas, hän oli viileä +vesi, hän oli kirkas aurinko. Olisi tehnyt mieli langeta polvilleen +hänen eteensä, painaa pää hänen helmaansa ja itkeä siinä kaiken ikänsä, +ikävässä ja onnessa. + +-- Ei sentään, virkkoi Editha samassa ja avasi silmänsä, jotka olivat +kuin sinertävä, pohjaton vesi, -- kyllä on hyvä, että sinä olet täällä. +Anna minulle kätesi!... Voi, ettemme nähneetkään toisiamme aikaisemmin! + +Ja silloin kävi tuskan värähdys yli hänen kasvojensa ja kädet +tarttuivat kovemmin tuolin nojiin. Mutta Jakob Sand syöksyi maahan +hänen eteensä ja kietoi käsivarret hänen jalkojensa ympäri ja pusersi +hänen polviaan vastaansa. Silloin Editha pelästyi ja vetäytyi pois. Hän +oli kuin joutsen, joka ei siedä, että sen höyheniä silitellään. + +Näin oli ollut niinä onnellisina ensi aikoina, jolloin kukaan ei +vielä aavistanut heidän suhdettaan, ja kapteeni StÃ¥hle kävi pitkillä +virkamatkoilla. Silloin Jakob Sand oli vielä hieno herra, paita puhdas, +parta ajettu, vaatteet hyvin tehdyt. + +Sitten Editha-rouva tuli äidiksi, tuli vasten mieltään ja luontoaan. + +Jakob Sand pelkäsi kadottavansa hänet, pelkäsi, että lapset +anastaisivat hänet kokonaan. Sillä suurin osa naisiahan on sitä +maata, että äitiys täyttää sekä heidän sielunsa että mielensä. Mutta +Editha-rouva ei ollut niitä naisia. Palvelijat hoitivat hänen lapsensa +ja niukasti hän niitä hyväili. Hän kärsi siitä, ettei hän niitä +rakastanut, hän olisi suonut, että ne olisivat anastaneet koko hänen +olentonsa... Ehkäpä ne olisivat sen tehneet, jos hän olisi rakastanut +niiden isää. Mutta nyt... Pitihän hän heistä tavallaan, mutta ei +niinkuin muut äidit. Hän ei voinut sille mitään!... + +Kohtalo erotti Jakob Sandin ja Editha-rouvan vuosikausiksi. + +Editha eli ikävissään, yksinään. Häntä paleli. Hän kävi yhä +kylmemmäksi, luoksepääsemättömämmäksi... Häntä paleli todella... Hän ei +enää voinut soittaa eikä laulaakaan, sillä kaikki hänen sisässään oli +ikään kuin seisahtunutta. Talvi näytti tulleen... + +Silloin jokin laupias tai kirottu kohtalo taasen vei Jakob Sandin hänen +tielleen. + +Mahdotonta oli pastorin enää silloin tyytyä naisen sieluun. Hän +tarvitsi sekä sielun että ruumiin -- ainakin ruumiin. Mutta Editha +ei taaskaan tahtonut antaa muuta kuin sairaan, itkettyneen sielunsa. +Oi, siinä sielussakin oli kumma vetovoima! Jaakko Sand ikävöi sitä +sielua... Hän peseytyi, ajoi partansa, pani piian sukimaan takkiaan ja +läksi tavallista nuorempana ja parempana Saarlaan. + +Majuri ei vartioinut heitä. Hän touhusi pelloillaan ja antoi heidän +laulaa. Ja he nuortuivat, verestyivät, hymyilivät ja katselivat +toisiaan sieluun ja silmiin. Mutta kerran hämärissä, kun Editha-rouva +päästi kätensä vaipumaan soittokoneen koskettimia vastaan, nojausi +taaksepäin ja sulki silmänsä, karkasi Jakob Sand hänen luokseen, otti +hänet syliinsä ja oli tukahduttamaisillaan hänet hyväilyillään. Silloin +pääsi Edithalta parahdus ja hänen pelästyksensä oli niin suuri, että +hän sairastui. + +Majuri sai vihiä asiasta, arvasi loput, luulotteli enemmän kuin olikaan +syytä luulla ja ajoi pastorin talosta. Pastori oli raivoissaan. + +Hiiteen sellainen hedelmätön rakkaus! Ei sellaisesta kostu kukaan! + +Juuri silloin Helena sattui pastorin tielle. Se oli vain tavallinen +talonpoikaistyttö eikä pastori alussa katsellut häntä millään +tarkoituksella. Häntä oikeastaan vain huvitti saattaa hänet hämilleen. +Mutta sittemmin hän huomasi, että Helenakin oli suloinen nainen -- +vaikka niin aivan toisenlainen kuin Editha! Synti oli yht'aikaa +mainitakin ylhäistä, luoksepääsemätöntä Editha-rouvaa ja pehmeää, +veikeää talonpoikaistyttöä, joka oli niin altis rakkaudessaan. Mutta +tuli todella aika, jolloin pastori kiintyi Helenaan ja aikoi hänet +naida. Huhu tuli tietenkin Editha-rouvan korviin eikä pastori olisi +uskonutkaan, että ylhäisessä Editha-rouvassa saattoi olla niin paljon +voimaa ja -- vihaa. + +Mitä Editha lieneekään majurille tehnyt, kun sai hänet leppymään! Sillä +majuri itse se oli, joka nouti pastorin Saarlaan ja majuri itse tarjosi +heille tilaisuutta kahdenkeskenoloon. + +Editha astui pastoria vastaan kalpeana, silmissä loukattu ylpeys. +Tuomarina hän tuli, kylmänä kuin hautapatsas. Ja kauan sai Jakob Sand +rukoilla ennen kuin hän suli. Mutta kuinka ihana hän silloin oli! Kevät +hän oli ja kukkanen, eikä toista naista maailmassa ollut hänelle, +poloiselle Jakob Sandille -- sen hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen. + +-- Kuin sinä olet minun ainoani, puhui Editha äänellään, joka oli kuin +soittoa. -- Kun ei minulla ketään muuta ole!... Ja luuletko, että sinä +voisit tulla onnelliseksi talonpoikaistytön kanssa? Kuinka se olisi +mahdollista? Me kaksi, me olemme laulaneet yhdessä, meillä on sama +sielu -- mitä yhteistä voi sinulla olla _sellaisen_ kanssa! + +Miten paljon vihaa ja ylenkatsetta hän saattoikin panna sanoihinsa! Hän +osasi myrkyttää äänensä kun tahtoi. Mutta Jakob Sandille oli se ääni +mieluisa, sekä silloin, kun se julisti vihaa ja kadotusta, että silloin +kun se julisti rauhaa ja rakkautta. Kun se ääni puhui, ei hän osannut +erottaa toisistaan hyvää eikä pahaa. Ei ollut mitään pahaa. Kaikki kävi +sen äänen solinassa hyväksi ja kauniiksi. + +-- Noo, joko te nyt olette sopineet? sanoi majuri astuessaan +huoneeseen. -- Pelipöytä on jo valmiina ja pian pitäisi toisten saapua. +Etkö menisi, Editha, katsomaan, että saisimme totia! + +Helena-raukka! Ei hän aavistanut, miksi pastori välistä oli niin +kuuma, välistä niin kylmä -- kaikki riippui Editha-rouvasta. +Mutta ei rasolaistenkaan olisi pitänyt suorastaan työntää tyttöä +pastorille. Sillä ei mies muuta tarvitse kuin että tyttö on ihan hänen +otettavissaan, niin hän jo kylmenee. Hyvä on, jos on este tiellä, +onhan silloin jokin kiihotus kannustamassa... Ja oli ihan turhaa, että +he rupesivat uhittelemaan häntä rikkaalla leskimiehellä. Luulivat +kai, että hän tulisi onnettomaksi ja hyppäisi kaivoon. Ehei! Silloin +oli pastori ehtinyt saada ihan tarpeekseen koko tytöstä. Naimisiin +hän ei olisi mennyt hänen kanssaan hinnasta mistään. Noin muuten -- +kyllä! Miksei! Mutta naimisiin! Ehei! Leskimies tuli oikeastaan kuin +pelastajana, sekä Helenalle että pastorille. + +Mikä siinä sentään lienee ollut, että hänen oli vaikea lukea Helenan +kuulutusta saarnastuolista. Se oli todella vaikeaa, kun hän etukäteen +sitä ajatteli. Ehkäpä sen tähden, että rasolaiset ja joutsialaiset +istuivat kuin kynttilät penkeissään. Hän tiesi ettei Helena ollut +unohtanut ja hän oli näkevinään hänen silmänsä tuijottavan itseensä +täynnä pelkoa ja rukousta. Mutta hänen onnistui kuitenkin lopulta +voittaa itsensä ja hän pudotti oikein pontevasti Helena Kustaantyttären +ja hänen rikkaan leskimiehensä nimet saarnastuolista. + +Häihin ei hän saanut jäädyksi. Ei siksi, että tuskin häntä olisi +vihkimään pyydettykään! Mutta jota likemmä häät tulivat, sitä enemmän +ne häntä kiusasivat. + +Helena astui hänen eteensä öisin. Hän tuli tytöntyllykkänä, kömpelöissä +talonpoikaisissa tamineissaan, hiukset sileiksi kammattuina, +punastuvana, silmät luotuina karkeisiin, sierettyneihin käsiin, jotka +hypistelivät esiliinaa. Hänen kasvoihinsa tuli iloinen keimailu, +puoleksi itsetietoinen halu miellyttää, hiukset lehahtivat kiharoiksi, +liikkeet norjenivat, ruumis sorjeni sorjenemistaan, silmät paloivat, +nauroivat, totistuivat, syvenivät ja -- lupasivat... Sellaisen, +sellaisen juuri tuli naisen olla! + +Nyt kun oli myöhäistä, huomasi Jakob Sand kaiken tämän. Mikä ihme siinä +oli ollutkin, ettei hän ennen ollut pannut sitä merkille? + +Helenassa oli ollut aivan ihmeellinen usko ja luottamus mieheen, jota +hän rakasti. Editha-rouva moitti niin usein. Helenalta ei koskaan +päässyt moitteen sanaa, vaikka Jaakko Sand kuinka kauan olisi ollut +poissa hänen luotaan. Vain surumielinen hymyily, joka kertoi: minun on +ollut ikävä! Eikä sekään sanoina. Silloin soimasi omatunto pastoria: +että minä olenkin voinut sinut heittää! Että minä olenkin voinut +tuottaa sinulle surua! + +-- Voitko antaa minulle anteeksi? kuiskasi Jaakko Sand, eikä tietänyt, +uskaltaisiko enää sulkea Helenaa syliinsä, niin paljon paremmalta häntä +tuntui Helena sinä hetkenä. + +Mutta tyttö vain hymyili kyyneltensä seasta, painoi päänsä rakastetun +rintaa vastaan ja kuiskasi loistaen onnesta ja autuudesta: + +-- Mitä sinä puhutkaan! + +Hän tunsi vaistomaisesti, milloin Jaakko Sandin tunne oli oikea. +Silloin sanoi hän tälle "sinä". Muuten hän ei käyttänyt mitään +puhuttelusanaa ja muitten kuullen hän aina sanoi "pastori". Se oli +sentään sekin tavatonta hienoutta talonpoikaistytössä. Se oli vaistoa, +todellista naisellista vaistoa. + +Ja tämän naisen hän on nyt päästänyt käsistään, tai oikeammin sanoen: +viskannut käsistään! + +Jakob Sand, Jakob Sand, et sinä ole osannut pitää kiinni omastakaan +onnestasi, jollet ole muitakaan tehnyt onnellisiksi! Mutta naisten, +naisten se on syy, te keihäsjärveläiset, että teillä on pappina +tällainen! + +Yön aikaan ajatukset vaivasivat, mutta päivällä ei pastorin ollut +kovinkaan sääli Helenaa, enempää kuin keihäsjärveläisiäkään. Ei nyt +talonpoikaistyttö sentään niin arkaluontoinen ole. Ei hän järveen +hyppää! Hän alistuu kauniisti, synnyttää terveitä lapsia ja tulee +onnelliseksi. Itse puolestaan pastori vain suree sitä, ettei saanut +imeä kukkasesta mehua, ennen kuin viskasi sen menemään. Ja talonpojat! +Heidän vaistonsa tosin sanoo, ettei pappi saa lyödä korttia eikä +tanssia, mutta paljon hänelle annettiin anteeksi, jos hänellä on kova +saarnaääni ja jos hän messuaa. Ja ääntä on toki Jaakko Sandilla! Saavat +kuitata... + +Mutta ei pastorilla ollut sydäntä jäädä uhittelemaan Helenan häihin. +Hän hankki virkavapautta, oli poissa kuukauden ja palasi vasta, kun +Helena jo oli Haimalassa. + + + + +VII + + +Annastiina seurasi levottomana miestään. Juha oli käynyt kovin +puhumattomaksi ja oudoksi. Hänen silmiinsäkin oli painunut ikään kuin +pelko, ja aina kun vieras tuli, hän katseli ympärilleen niin kuin +olisi tahtonut mennä pakoon. Eivät sitä muut huomanneet, ainoastaan +vaimo, jota huolestutti, kun ei hän mitään puhunut. Olisipa valittanut +päivän umpeensa, olisipa tuskitellutkin, niin se olisi ollut helpompaa. +Annastiina oli isäänsä nähden tottunut siihen, että harmit, humalat ja +kiukut satoivat maahan kuin sumu ilman kirkastuessa. Juhalla menivät +kaikki mieliharmit ja huolet päähän. Sillä lailla sinne tuli niin +paljon karvautta, että lopulta... Niin, ei sitä osannut ajatellakaan, +mitä lopulta seuraisi. Jos Juha olisi edes öisin nukkunut, mutta +hän käänteli, ähki ja puhki ja äännähti joskus unissaan sanat +"kolmekymmentäkaksi vuotta". + +Ei vaimo alussa ymmärtänyt, minkä tähden Juha tuota kolmeakymmentäkahta +hoki. Hän mietti sitä monta kertaa ja jo kerran kysäisikin, +mutta Juha ei vastannut, kävi vain niin vakavaksi ja kääntyi +poispäin. Sen jälkeen ei vaimo enää kysellyt. Mutta kerran se +ihan sattumalta hänelle selveni, aivan pienestä ja mitättömästä +tapauksesta. Hän oli ohikulkevalta kaupustelijalta ostanut tavaraa +kolmellakymmenelläkahdella kopekalla ja antanut äijälle neljäkymmentä +kopekkaa. Äijän kaivaessa kahdeksaa kopekkaa hänelle takaisin pälkähti +hänen päähänsä, että Hallpumi on asunut tuolla tien toisella puolella +juuri kahdeksan vuotta. Silloin hän ymmärsi, että kontrahti oli +kestänyt kahdeksan vuotta ja että jäljellä oli kolmekymmentäkaksi. + +Sitä varmaan Juha mietti yöt, päivät. Se häntä painoi, se kontrahti! + +Kerran kun Rason isäntä oli käymässä Joutsiassa ja he Juhan kanssa +istuivat tupakoimassa makuukamarissa, kuuli Annastiina keittiöön +heidän äänensä: Juha puhui kaiken aikaa alakuloisesti, Kalle tuntui +lohduttavan. Annastiina läheni ovea ja kuunteli henkeään pidätellen. + +-- Ei tämä käy millään muotoa, puhui Juha. -- Ei täällä voi hankkia +mitään tuloja. Karjaa on vähän ja rehu tuskin riittää sillekään. + +-- No, liikenee sitä Rasosta! sanoi veli leveästi. + +-- Ei ole viljaa myydä. Mistä rahaa maksuihin? + +-- Pane nyt aluksi likoon se mikä on jäljellä perintörahoistasi ja ensi +vuonna aletaan laajentaa peltoja, lisätä karjaa... + +-- Kun ei niitä perintörahojakaan tahtoisi panna, eihän sitä tiedä, +miten pitkäksi aikaa tänne jää. Sen vaimon, sen Annastiinan tähdenhän +minä tässä olen kituuttanut, mutta... + +Annastiina nieli kyyneliään ja hänen sydämensä takoi kuin vasara. Juha +oli sentään ollut kovin hyvä! + +-- Kestäisipä kontrahti... vaikkapa edes viisikolmatta vuotta, puhui +Juha, -- niin koettaisihan tuon ajan kärsiä. Silloin olisi vielä +toivoa. Mutta kolmekymmentäkaksi vuotta! Jos elät sen, niin ovat +parhaat vuotesi menneet ja jäljellä on ukkoruhja. Eihän sitä tiedä, +vaikka ennen sitä olisi mullassa. Eikä olisi nähnyt yhtäkään vapauden +päivää. + +-- Mutta kuulepas nyt, keskeytti Kalle, -- johan sinä rupeat vallan +raskasmieliseksi. Johan sinä vallan Jumalankin unohdat. Niinhän sinä +puhut kuin olisit vankina. + +-- Vankina minä olenkin, niin kauan kuin tuo Tulettäne on tuossa! Kun +minä pääsisin edes yhdeksi päiväksi vapauteen! + +-- Jos tämä nyt sinun mielestäsi onkin vankeutta, niin saavathan +lapsesi sitten nauttia vapautta. + +Siihen ei Juha puhunut mitään, punastui vain vähän. Mutta hetken +perästä hän puhkesi sanomaan: + +-- En minä voi jäädä tähän. Anna sinä meille se porstuanperäkamari, +jossa minä ennenkin asuin. Minä rupean vaikkapa muonamieheksi... + +Kallen täytyi remahtaa nauruun. Olipa Juha todella tuskastunut +isännyyteensä! + +Annastiina ei nauranut. Hän oli kuullut tarpeekseen ja pakeni itku +kurkussa ovelta. Sitä hän kaiken aikaa oli pelännyt, että Juha hautoo +mielessään juuri näitä. Vaimolleen hän ei puhu, aina vain veljelle +ja sisarille. Ne häntä auttavat ja lohduttavat -- mitäpä lohdutusta +vaimolla olisikaan antaa! Kun Juha palaa Lumiasta tai Rasosta, on hän +aina iloisempi. Kotona hän taas käy mykäksi ja alakuloiseksi. + +Polttava suru tuli Annastiinan mieleen, kun hän näitä ajatteli. Ei +ole elämä leikintekoa! Kun vain ymmärtäisi, miten voisi parantaa +oloja. Tulettäneä ei saa pois, isää ei saa muuttumaan niin, ettei +hän Juhaa kiusaisi... Jos muuttaisi Rasoon...! Mutta hän ei saisi +asutuksi toisten nurkissa, hän oli tottunut talon tyttärenä liikkumaan +aitoissa ja pihoilla. Jos hän yrittäisikin muuttaa, niin johan jalka +kirkkotiellä itsestään veisi Joutsiaan ja käsi avaisi itsestään +Joutsian portin. Vaikka Rasossa oltaisiin kuinka hyviä, niin vieras +paikka se olisi hänelle sittenkin... Ja kaikista pahinta olisi Rason +mäeltä katsella, kuinka Joutsia lahoamistaan lahoaa ja kuinka kauppias +sen vihdoin korjaa... + +Annastiina ei keksinyt muuta keinoa kuin sen vanhan, jota hän jo ennen +oli käyttänyt. Hän koetti ruveta säästämään. Hän, joka aina oli ollut +niin ahkera kahville, lakkasi nyt sitä juomasta. Vaikeaa se oli! Kun +piti toiselle kaataa, niin ihan vesi kihosi kielelle. Ei se ollut hyvää +sekään, jota hän keitti talonväelle. Hän pani paljon sikuria. Kerran +piika Liisa, joka oli paha suustaan, sanoi emännälle kaikkien kuullen: +"Saisinko minäkin sitä sumppivettä!" Emännän täytyi kärsiä sekin, hän +koetti olla ikään kuin ei olisi kuullut, vaikka tapaus kauan kalvoi +hänen mieltään ja vaikkei hän sitä koskaan unohtanut. + +Juha ei huomannut hänen taisteluaan. Hän eli niin omissa ajatuksissaan. + +Mutta kerran, kun hän itse otti pannusta kahvia, istuutui matalalle +tuolille lieden ääreen ja siinä hörppieli, huomasi hän, että Annastiina +kääntyi pois ja taisi pyyhkiä silmiään. Silloin jäi kuppi hänen +käteensä ja hän rupesi muistelemaan, ettei hän ollut nähnyt Annastiinan +juovan kahvia moneen aikaan. + +-- Mikset sinä juo kahvia? sanoi hän. + +Annastiina ei vastannut, oli vain askartelevinaan pöydän ääressä. + +Juha alkoi aavistaa jotakin, nousi, nouti kupit, kaasi nokisesta +pannusta ja vei vaimolleen. + +-- Jollet sinä juo, en juo minäkään, sanoi hän. + +Annastiina purskahti itkuun. Mitenkä hän lieneekin käynyt niin +heikoksi, että kyyneleet olivat niin höllässä! Mutta siitä lähtien hän +taas alkoi juoda kahvia ja Juhan huolenpito teki hänen sydämelleen +kovin hyvää. Ei Juhalla koskaan ollut sitä iloa, mikä muilla +sisaruksilla oli, he kun pitivät suuria sukulaiskestejä, joissa +viivyttiin päiväkausia ja syötiin ja juotiin kuin häissä. Lumian emäntä +se vasta ymmärsi valmistaa! Lumiassa oli kaikista komeinta. Annakaisan +luona taas oli hauskaa, sillä Annakaisa itse oli kuin päivänpaiste. +Helena-poloinen, hän olisi voinut pitää kuinka muhkeita kemuja hyvänsä, +niin rikas oli Haimala, mutta hän ei sellaisia ajatellut. Lähteensilmiä +hän etsi ja hänen ymmärryksensä valo tuntui olevan sammumaisillaan. +Joutsiassa taas, siellä täytyi elää säästäväistä elämää. + +Yksitoikkoisesti kuluu aika. Tulevat rumat, syksyiset säät, kun +pihamaat ja tiet ovat rapakkoa paksunaan. Piiat rämpivät helmat +märkinä navetan ja kaivon väliä, riihet lämpiävät, kuusipuita +pilkotaan viinapannun alle. Tulettänessä käy ilo ja kisa. Hurrit +hurjistelevat markkinamatkoillaan. Isäntä viettää pitkät puhteet +pirtissä renkien kanssa. He sopivat erinomaisesti. Ensimmäiset riidat +olivat Akselin metkuja ja nyt kun poika on poissa, eletään sovinnossa. +Päreen ritistessä ja lastukiehkuroiden lennellessä kerrotaan siinä +kaikenlaisia hauskoja kaskuja. + +Vanha Manu tietää tapauksia sota-ajoilta. Muistaa hän vielä vallan +hyvin, kun hän oli lapsi ja he äidin ja vaarin kanssa pakenivat vuoren +taakse. Havumajassa he siellä saivat elää juuri pahimman talvisydämen. +Siinä samassa sodassa isä ja setä kaatuivat... Isoäiti oli muistanut +sellaisenkin asian, että venäläiset kasakat ryöstivät Ippilästä kaksi +tytärtä, istuttivat hevosten selkään väljien viittojensa alle ja +tukahuttivat niillä tyttöjen huudot. + +Silmät pystyssä piiat kuuntelivat rukkiensa äärestä kertomusta. + +-- Onkohan tuokin totta! sanoo Liisa, pitkä, roteva tyttö, joka puhuu +ja muutenkin liikkuu kuin mies. -- Taisivat tytöt hyvinkin olla +menossa. Aina sitä jotenkin itsensä irti kiskoo, jos oikein tahtoo. + +-- Liisa puhuu niinkuin kasakka, sanoo Manu loukkaantuneena. -- Mutta +Matariston Heta-vainajan suusta ei vielä koskaan kuultu valetta. + +-- Kyllä maar sitä mennä täytyy, jos väkevämpi ottaa, sanoo hento Anni +rukkinsa äärestä. + +Häntä peloittaa niin että silmät katsovat suurina päässä. + +Nuori isäntä on käsitöissä hyvin taitava ja osaava. Puuastiankin hän +veistää niin puhtaasti, ettei yhtään näe, missä höylän tai veitsen +terää on nostettu. Ihmettelevät sitä miehetkin. + +-- Miksei isäntä enää pidä niitä sanomia? kysäisee kerran Eprami, joka +muistaa Rason aikoja. -- Ne oli niin mukavat, mitä te niistä kerroitte. + +Juha menee punaiseksi, sillä Eprami koskettaa arkaan kohtaan. Ei ole +varaa sanomien pitoon! + +-- Ei tullut tilatuksi, vastaa hän. -- Tilataan jahka ehditään. + +Pastorista riittää alituisesti puhumista, niinikään saarlaisista ja +Simolasta. Saarlan armo on ylpeä ja ynseä, se tuomio hänestä langetaan +aina ja alituisesti. Majuri itse on reilu mies ja osaa selvää suomea, +vaikka sillekin pitää seisoa lakki kourassa, oli pakkanen miten kova +hyvänsä. Kustaa-herra se on aina niissä kouluissa, miksikä ylhäiseksi +sotaherraksi aikoneekin. Mutta Maunu-herra se on hyvä herra, nöyrä ja +kohtelias yhteisellekin kansalle. Se on aivan toista maata kuin kaikki +ne muut. + +Simolan huutokauppa on ensi viikolla. Se panee ihmiset ajattelemaan, +sillä Simola on ollut vankka talo. + +-- Tulettäneen Simolan isäntä-raukka on kaiken hyvänsä antanut, +puhutaan Joutsiassa puhdetöiden ääressä. + +-- Kahdeksan vuotta sitten elettiin siellä varsin reilusti. Kahdeksan +vuotta tasan on kauppias ollut Keihäsjärvellä. + +Vaietaan, veistetään, rukit hyrisevät, päre risahtelee pihdissään. +Tuumitaan maailman menoa. + +-- Sitä emäntää minun tulee enimmän surku, virkkaa Ville. + +-- Se on sen kotitalo! sanoo Eprami. + +-- Ja niin hyvä mies olisi muuten se Simolakin... + +-- Ne on niitä viinan töitä, huokaa Manu ja kolauttaa kolme kertaa +permantoon puun, jota alkaa veistää. Manulla on aina ne omat temppunsa! +Ikään kuin työ siitä paremmin menestyisi, että kolauttaa puun kolmesti +maahan. + +-- Aina se Manu viinaa syyttää, sanoo Ville. -- Viina on hyvää ja +terveellistä. Se on ihmisten oma vika, kun eivät osaa juoda siivosti. +Mutta jahkahan saadaan sitä pottuolutta! Se kuuluu olevan makeaa ja +tekevän miehen lihavaksi ja punaiseksi. Mutta ei mene päähän koskaan, +vaikka miten paljon joisi. + +-- Perästä kuuluu, sanoo Manu. -- Minä en usko ennen kuin näen. + +-- Kyllä se pian nähdään, jahka kylään tulee oluttehdas. Hallpumi +laittaa. + +-- Koska hän sen laittaa? + +-- Paraikaa hän on puuhassa. + +Isäntä nostaa päätään. + +-- Mistä te sen olette kuulleet? + +-- Kaupungissa puhuivat. + +-- Ei mikään vedä vertoja viinalle, sanoo Eprami, joka viljelee viinaa +ahkerasti, mutta niin taitavasti, ettei häntä ole koskaan nähty +humalassa. + +Isäntä miettii sitä oluttehdasta. Hyvältähän miesten puhe kuuluu, mutta +hän epäilee tehdasta, kun Hallpumi panee sen pystyyn. Hän epäilee +kaikkea, mihin Hallpumi pistää sormensa. Lienee ehkä väärinkin... + +Eräänä iltana hämärissä ilmestyi Simolan isäntä Joutsian pihaan. +Huutokaupan piti olla huomenna. Santtu oli juovuksissa, mutta pysyi +sentään pystyssä. Reimasti hän kävelikin, lakki takaraivolla, silmissä +vihainen tuli. + +Keskellä pihamaata hän rupesi huutamaan ja herjaamaan. + +-- Missä ne ovat ne roistot, ne tämän talon isännät?... Kyllä minä +niille näytän! + +Juha tuli luo ja pyyteli sisään. + +-- En minä sinusta, ähisi Santtu, -- sinä tulet itse minun perässäni. +Usko pois: vievät ne sinultakin talon! Mutta sen vanhan Juutaksen minä +tahtoisin nähdä! Tuletkos ulos harvahammas! Kukas tuon helvetin krouvin +tänne laittoi, jollet sinä? Kuka perkelettä elättää omalla pellollansa, +jollet sinä... Se on perkele ja se on punainen!... Itse sinä sen olet +sanonut... Mutta minä haastan sinut oikeuteen, kun taloni menee... +kuuletkos! Ei kukaan anna rahaa, ei saa irti hyvällä eikä pahalla... +Tulettänen perkele huutaa taloni... Se on sinun syysi, peijakas... + +Santtu oli tullut rappusille asti. Siinä hän pui nyrkkiään seinään. +Vihdoin hän purskahti itkuun ja iski päänsä pihtipieleen. + +Vanha Joutsia ei ollut yrittänytkään häntä keskeyttää. Hän oli +kuunnellut neuvottomana, lakitta päin, harvat harmaat hiukset pystyssä. +Kerran oli hänen sisunsa jo yrittänyt nousta, mutta kun Simola sitten +oli purskahtanut itkuun, oli häneltä taasen mennyt kurssi. Vihdoin +häntä kuitenkin rupesi hävettämään, että hän seisoo tässä mykkänä ja +antaa toisen haukkua kuin koiran. + +-- Että kehtaatkin syyttää muita! huusi hän ja silmät kiiluivat päässä. +-- Kuka sinun kurkkuusi on kaatanut viinat? Minäkö? Sinä itse! Syytä +itseäsi! Kuka sinun käski yöt päivät istua Tulettänessä? Oma syysi! + +-- Oma syysi! ärjyi humalainen ja kyyneleet valuivat virtoina alas +hänen poskiaan. Hän oli muutenkin läpimärkä ja hänen yllään oli hienot, +mustat vaatteet. -- Kuule, Eerikki Aaprahaminpoika, muistatkos, että +minun ja Simolan tyttären häitä juotiin juuri silloin, kun krouvari +tähän pitäjään tuli. Sekin oli tanssaamassa niissä häissä!... Silloin +ei ollut talossa yhtään velkaa... ja nyt menee talo! Se sen ostaa se +kisälli, jolla ei silloin ollut oikeita vaatteitakaan selässä! Se on +sinun syysi, Eerikki Aaprahaminpoika... sinä toimitit krouvin tänne... +Ja minä kiristän vielä sinulta ne rahat... vaikka vasta viimeisellä +tuomiolla... Kun vievät taloni! Kun vievät taloni! + +Viime sanat huusi hän mylvien niin kuin eläin, joka on eksynyt karjasta +ja joka huutaa hädissään. + +Juha seisoi kuin lyötynä. Hän ei kuullut eikä nähnyt mitä hänen +ympärillään tapahtui. Silmät olivat kuin naulitut Santtuun. Ja kun tämä +lähti hoippumaan poispäin, seurasi Juha häntä vaistomaisesti. Santtu +paiskasi kumoon sälykopan, jonka piiat olivat käsistään päästäneet +tiepuoleen, läjäytti portin kiinni perässään ja suuntasi kulkunsa +Tulettäneen. + +Juha jäi pihamaalle seisomaan. Satoi kylmää, lumensekaista vettä. Ei +Juha huomannut nostaa kaulustaankaan. + +Sinne se menee, vaikka vasta kirosi koko paikkaa. Mikä siinä on, että +hänen pitää sinne mennä? + +"Vievät ne sinultakin talon!" kaikui Juhan korvissa ikään kuin piskaa +olisi vingutettu... Kai ne vievät... Kai ne vievät... Juhan pintaa +karmi. Ei hän niin itsestään välittänyt, mutta olihan tämä Annastiinan +kotitalo. + +Vanha Joutsia nauroi portailla. + +-- Juha, kuules, huusi hän, -- mitä sinä seisot siinä sateessa? Tule +tänne katsomaan! Se menee suoraa päätä Tulettäneen. + +Juha jää sateeseen seisomaan. On kuin rajuilma menisi hänen päänsä +päällitse. Sadepisarat rapisevat äänekkäästi ikään kuin olisivat +herneitä. Lumisohjon alta paistaa maankarvainen rapakko ja kellahtava +nurmi. Juha tuijottaa eteensä maahan. Hän ei näe muuta kuin lumisohjon +eikä hän muista, missä on. Ei hän tiedä, että seisoo Joutsian pihalla. +On kuin hänen ympärillään huojuisi puita myrskyssä. Ilma on täynnä +parkua ja naurua. Toiset parkuvat, valittavat, heristelevät nyrkkiä ja +kiristelevät hampaitaan. Toiset nauravat, huutavat, tanssivat... + +Mikä on viskannut hänet, oudon ihmisen, tänne myrskyyn ja hammasten +kiristykseen? Ei hän osaa parkua eikä hän osaa nauraa. Ei hän jaksa +seisoa myrskyn piiskattavana. Hänellä on aina ollut koti. Siellä on +ollut lämmin, siellä on ollut hiljaista. Ei hän muuta pyydä kuin elellä +kodissa hiljakseen... + +Pakene, pakene, poika! + +Joudu kotiin! + +Se on kuin Helenan ääni... Tai Marjaanan ääni... He huutavat kaikki... +Sisaret kutsuvat kotiin... + +Jotkut toiset yhä nauravat ja parkuvat... Täytyy riuhtaista jalat +maasta. Pakoon, pakoon! + +Äkkiä Juha huomaa missä hän on. + +Vesi valuu alas hänen kasvojaan, silmäripsiin ja kulmakarvoille on +kokoontunut lunta. Hartiatkin ovat ihan valkeinaan sohjoa. Kädet ovat +märät ja kankeat kylmästä. + +Entä jos se onkin totta, lentää äkkiä hänen päähänsä, -- että kauppias +vahtailee tätä Joutsiaa? Mutta mitä hän tekisi kaiken maailman +taloilla?... Voisi tahtoa manttaalialaa lisää, että saisi pitemmän +viinanpolttoajan... Ja Joutsia on paremmalla paikalla kuin kaikki muut +talot täälläpäin... Annastiinan vanhemmat joutuisivat maailmalle. Ja +Juha ja Annastiina saisivat Rasosta katsella, miten kauppias täällä +elämöi... + +Ihan tässä menee sekaisin! + +Juha ravisteli vaatteitaan ja läksi sisään. Kuin lymyten riensi hän +keittiön läpi makuukamariin. Siellä oli hänen piironkinsa, siellä +riippuivat seinällä avaimet, suuria avaimia ja pienempiä avaimia -- +kaikki hänen isännyytensä merkit. + +Niin, niin, mikäs niitä olisi ollut pidellessä, jos olisi ollut +toinen luonto. Mutta kun olisi tahtonut hiljalleen elää ja piti elää +ainaisessa sodassa! + +Ajatuksissaan hän otti taskustaan avaimen, väänsi auki piirongin +lukon ja päästi levyn alas pöydäksi. Itsestään kädet menivät +vasemmanpuoleiselle alalaatikolle, vetivät sen auki ja asettivat +pöydälle pinkan papereita. Niiden päälle painui mies ja rupesi +tavailemaan: Härmed upplÃ¥ter jag gästgifverihÃ¥llningen vid Keihäsjärvi +gästgifveri Ã¥t handlanden Gustaf Hallbom frÃ¥n denna by... Sitä +paperia oli pitkälti. Yhdeksässä eri pykälässä oli määräyksiä ja +alla oli Eerikki Aaprahaminpojan nimi ja puumerkki sekä Sandin ja +Liljebladin nimet. Muut paperit, joita oli paksu pinkka, alkoivat +kaikki suunnilleen: Utdrag ur protokollet hÃ¥llet vid lagtima +häradshöstetinget... Ne olivat käräjäkirjoja. Vanha Joutsia oli kyllä +koettanut käräjöidä, vaikkei siitä ollut mitään hyötyä ollut. + +Jos edes ymmärtäisi tuon kontrahdin sisällön! Vaan mitähän apua +siitäkään olisi: käänsihän Nylanteri sen hänelle kerran, muistaahan +hän selvästi, mitä siinä oli... Niin, siinä annetaan Hallpumille +oikeus asua Tulettänessä neljäkymmentä vuotta. Eri pykälissä on sitten +mainittu eri etuuksia. Saa niistä vähän selvääkin, kun näkee sellaisia +sanoja kuin gästgifveri, potatisland, Hongisto äng, hÃ¥llhage, Niemelä +torp, vagnslider, kammaren, kakelugn ym. Kyllä Juha niitä pykäliä +on tutkinut. Hän osaa miltei ulkoa koko kontrahdin. Ensimmäisessä +pykälässä sanotaan, että vuokralainen vapaasti saa käyttää ne kaksi +tynnyrinalaa peltoa, jotka ovat hänen huoneittensa piirissä ynnä +perunamaan; lisäksi viisi ladonmaata Hongiston niitystä sekä läntisen +puoliskon Joutsian taloon kuuluvasta hollihaasta ja Niemelän torpan. +Toinen pykälä sisältää, että Hallpumin käytettävinä ovat kaikki +kestikievarihuoneet. Isäntä sitoutuu korjaamaan ja laudoittamaan +eteisen, rakentamaan ja sisustamaan tilavan vaunuliiterin, panemaan +hollituvan täyteen kuntoon ja laittamaan kestikievarikamariin uuden +uunin. Hallpumin taas on omalla kustannuksellaan rakennettava uusi +rakennus, johon sisältyy sali, kaksi kamaria, keittiö, keittiökamari +ja kellari keittiön alla. Tähän rakennukseen sitoutuu isäntä omasta +metsästään vetämään hirret, kattotuohet, sammaleet, hiekan, saven ym. +tarpeet, ja Hallpumin on siitä maksaminen isännälle 150 ruplaa hopeassa +siten, että ensi vuonna suoritetaan 20, toisena 30, kolmantena 50 ja +neljäntenä 50. + +Kolmas pykälä: Hallpumin on pidettävä kunnossa kestikievarihuoneet. +Jos kuitenkin uusia tarvittaisiin, rakentaa isäntä ne omalla +kustannuksellaan. + +Neljäs pykälä: Kauppias saa talon maalta laitumen yhdelle hevoselle, +kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. + +Viides pykälä: Polttopuut, aidakset, lehdet ynnä muut puutarpeensa saa +vuokralainen ottaa talon maalta. Niin ikään saa hän käyttää hyväkseen +ne kaksi syltä kuivia koivuhalkoja, jotka pitäjän muut talot ovat +velvolliset kestikievarinpitäjälle tuomaan. + +Kuudes pykälä: Kauppias on oikeutettu käyttämään tietä, joka vainion +halki vie rantaan sekä rantaa pyykintekoon ym. + +Seitsemäs pykälä: Kaikkien näiden etujen nauttimisesta on vuokralaisen +maksettava kaiken kaikkiaan 5 hopearuplaa vuodessa, ja on hän sitä +paitsi velvollinen omalla vastuullaan pitämään kestikievaria. Ja kestää +tämä kontrahti 40 vuotta puolipaastosta tätä vuotta puolipaastoon +vuotta... Se on pitkä, epäselvä pykälä. Sitä eivät lakimiehetkään ole +ymmärtäneet, koska riidat siitä ovat tulleet eri tavalla ratkaistuiksi. +Saatikka sitten Juha. Niin, niin se on! + +Siinä kauppias istuu, ei suostu lähtemään hyvällä eikä pahalla. Ei auta +ajatella mitään muutosta parempaan päin. Tämä elämä tulee kaiketi vain +yltymään. + +Neljäkymmentä vuotta, joista on kulunut kahdeksan...! Jos niiden +kolmenkymmenenkahden päähän pääsee, niin nuoruus on mennyt, miehuus +mennyt -- jäljellä ukko-rahjus. + +Ja koko aika samaa kärsimystä. Ei yhtäkään vapauden päivää! + +Jos raastaisi rikki koko paperin. Jos iskisi siihen kyntensä ja +hampaansa!... Kuinka silmissä mustenee ja kuinka pimeäksi käy sielussa, +kun sellaisia ajattelee! Jumala...! Eikö sinulla ole yhtään armoa...? +Kun sinä annoit pappisikin olla osallisena tämän kontrahdin teossa! + +Tämä asia on vieroittanut Juhaa Jumalasta. Se tekee, ettei hän saata +kirkossakaan rukoilla kuten ennen. Ja se on hänelle ehkä kaikista +kovinta. + +Annastiina seurasi hätäännyksissään oven takana miehensä oloa. +Kuinka kovasti hän hengitti! Jokohan hän olisi nukkunut ja ruvennut +kuorsaamaan? Eikä vaimo olisi tahtonut huoneeseenkaan mennä, sillä +hän oli monesti huomannut, ettei Juha siitä pitänyt, että tultiin +huoneeseen, kun hän oli ajatuksissaan tai katseli papereitaan. Ja +niitä papereita kai hän taasen katseli, koska piirongin saranat olivat +narisseet. Voi kuitenkin sitä kontrahtia!... Eikä Annastiina enää +saanut olluksi, vaan raotti ovea... + +Juha oli suullaan paperin päällä eikä kuullut, vaikka ovi narahti. +Hänen hiuksensa olivat pörröllään, otsa käsien varassa, silmät kiinni. +Ja hengitys kävi omituisen työläästi. Ei Annastiina ymmärtänyt, +juoksisiko hän hakemaan apua, koettaisiko hän herättää miestänsä vai +jättäisikö hänet siihen. Mutta hänen epäröidessään Juha avasi äkkiä +silmänsä ja nosti päätään. + +Hänen kasvoilleen nousi kuuma puna ikään kuin hän olisi hävennyt ja +Annastiinan tuli vaikea olla, niin kuin hän olisi ollut pahanteossa. + +-- Heitä jo se kontrahti, sopersi hän. -- Sinä menet vallan sekaisin, +jos sinä sitä aina ajattelet. Kärsittävä se on loppuun saakka. Ei siitä +mihinkään pääse! + +Juha nousi, pani pois paperit ja lukitsi kaapin. Ja sen jälkeen hän +kävi vaimolleen entistä umpimielisemmäksi. Ei hän torunut, ei hän +sanonut nuhteen sanaa, ei hän edes katsonutkaan pahasti. Mutta hänen +mielessään eli taasen se kauna, joka Annastiinalle teki enemmän pahaa +kuin nuhteet. + +Juha ajatteli: mikä sinun on puhuessa! Voit käskeä kärsimään! Sinä olet +kaiken ikäsi asunut kestikievarin nurkalla. Toista on minun. En minä +voi nähdä tappelua enkä toraa. Sitä sinä et ajattele. + +Annastiinan mielessä liikkui: Juha voi tuskastua ja ikävöidä pois. +Sillä tämä ei ole hänen kotitalonsa. Ei hän ajattele, miltä minusta +tuntuisi muuttaa pois... Mutta murjottakoon nyt aikansa, ehkäpähän +joskus lakkaa, kun en ole huomaavinani. + +Annastiinalla oli köykäisempi luonto. Hän unohti helpommin. + +-- Jos sinä sieltä Simolan huutokaupasta, sanoi hän Juhalle, -- +ostaisit sen kaappikellon, joka niillä on ollut salissa. Se olisi niin +mukava täällä. + +Juha säpsähti ajatuksissaan. Sillä hänelle oli liian kiusallista +ajatellakin koko huutokauppaa, saatikka sitten mennä sinne. + +-- Jos menee halvalla, lisäsi Annastiina. -- Ja kyllähän siellä voisi +olla muutakin sopivaa tavaraa. Mutta se kello olisi oikein tarpeellinen. + +Paljon Simolaan näkyi menevän väkeä. + +Juha läksi kuin läksikin joukkoon. Eikä sopinut paremmin kuin että +hän Tulettänen portilla sattui yhteen Hallpumin kanssa. Hän olisi +mieluimmin kääntynyt takaisin, niin vastenmielistä hänestä oli +nähdä kauppias. Hän oli jo laskettamaisillaan valheen, että menee +riihirakennuksilleen, mutta muisti olevansa pyhävaatteissa. Hallpumi ei +olisi uskonut. + +He astelivat siis rinnan. Kauppias oli ystävällinen ja liukas kuten +ainakin ja nauroi omille sukkeluuksilleen. Juha sanoi silloin tällöin +sanan sekaan ja oli kaiken aikaa oudossa ahdistuksessa. + +-- No, sanoi hän vihdoin, -- kauppias aikoo kai nyt ostaa talon? + +-- Talonko? huudahti Hallpumi. -- Simolanko? Ei, hyvä isäntä. Millä +minä sen ostaisin? Ja mitä minä sillä tekisinkään? Se on niin syrjässä. +Olisipa edes niinkuin tämä Joutsia... + +Sanat luisuivat vahingossa hänen suustaan eikä hän saanut niitä +takaisin, vaikka itsekin taisi katua varomattomuuttaan. Hän rupesi +kiireesti sopertamaan, että eihän Simolassa ole metsääkään. Mutta +nuori isäntä oli ehtinyt kuulla sanat ja ne jäivät kuin polttoraudalla +painetuiksi hänen sieluunsa. + +-- Tällaisella paikalla ei taloja olekaan! ihaili kauppias. -- Olipa se +oikein onni, että minäkin jouduin tähän asumaan. + +Ei Juhasta enää lähtenyt irti mitään. Yksin sai kauppias puhella. Hänen +tarkoituksensa oli käynyt Juhalle selväksi: Joutsiaa hän kyttäili. Pian +kai Joutsian edessä oli tällainen, samanlainen huutokauppa. + +Jota likemmä Simolaa tultiin, sitä synkemmäksi kävi Juhan mieli. +Portille hän pysähtyi: ei ollut halua mennä pihan piiriin. Miehet +siellä remusivat kuin markkinoilla ainakin, tupakoivat ja näyttivät +tyytyväisiltä. Simola itse oli seassa, kulki lakitta päin ja tarjoili +tupakkaa. Oli hän jo jonkin verran humalassa. Kun hän läheni aitaa, +jonka taakse Juha oli pysähtynyt, pelästyi Juha niin, että hän kääntyi +ympäri ja riensi tielle. Hän ei saanut katselluksi Simolaa kasvoihin. +Hän pelkäsi, että Santtu taasen rupeaisi huutamaan niinkuin eilen: +taloni vievät! taloni vievät! + +Päästyään jonkin matkan päähän hiljensi Juha askeliaan ja hänen +mieleensä tuli kysymys: miksi olivat kaikki muut iloisia ja tyytyväisiä +-- minä vain kuljen kuin haamu, minä en osaa nauraa enkä puhella, +tuskin saan toisen kysymykseen vastatuksi? Mikä minun on? Miksi minä +olen toisenlainen kuin muut? + +Hän ei osannut vastata kysymyksiinsä. + +Ahteen päällä tuli veli, Rason isäntä vastaan. Hän tahtoi Juhaa +rattailleen, huutokauppaan hän tietenkin oli menossa. Juhasta tuntui +ensin siltä kuin hänen olisi pitänyt puhua kaikesta veljensä kanssa, +mutta samassa hän ymmärsi, ettei veli häntä käsittäisi. Ja hän jatkoi +yksinään matkaa kotiin päin. + +Minä olen toisenlainen kuin muut, ajatteli hän. Kallekin on aivan +toista maata. Kalle on iloinen -- ja iloinen minäkin olin ennen. +Mikä minulle on tullut? Olenko hullu? Jokin minua kiusaa -- mikä se +oikeastaan on? + +Annastiina tuli heti kysymään kelloa ja puhkesi valittelemaan, kun ei +sitä ollut. + +-- Voi, voi, jos se menee kuinkakin halvalla ja jos joku toinen sen +huutaa! Se olisi meillä ollut niin tarpeellinen... Kun minun aina +on tehnyt sellaista mieleni, jo silloinkin, kun minä sitä Simolassa +katselin... Vieläköhän minä ehtisin huutokauppaan, jos paikalla +lähtisin? + +Ja Annastiina panee todella pyhävaatteet ylleen ja lähtee huutokauppaan. + +Pellolla Juha odottaa häntä kotiin: hän pelkää sitä kelloa! Kunhan joku +toinen olisikin ehtinyt sen ostaa! + +Mutta Annastiina sen huutaa, halvalla huutaakin, ja Joutsiaan se +tuodaan. Juhasta se on kuin varastettu tai muu onnettomuutta tuottava +kappale. Se on lakkaamatta muistuttamassa hänelle Simolan väen +onnettomuutta. + + * * * * * + +Hallpumi rupesi silminnähtävästi etsimään nuoren isännän seuraa. Yhtä +mittaa oli hänellä olevinaan asiaa Joutsiaan. + +-- Isäntä kävisi nyt meillä! sanoi hän sanomistaan. + +Juhaa kiusasi hänen pyytämisensä ja hänen kasvoihinsa oikein koski, kun +hänen piti näyttää ystävälliseltä kauppiaalle. Hän koetti tätä kaihtaa +missä ikinä voi, mutta useinhan he sattuivat yhteen. + +-- Menisit nyt, sanoi Annastiina, -- joskus Tulettäneen. Näkisit +ihmisiä ja virkistyisit vähän. + +Joskus Juha meni. Mutta mikä lieneekin ollut: ei hän virkistynyt. +Varsinkin jäljestäpäin oli paha olla ja hävetti. Mitä ihmettä hän +oikeastaan häpesi? Ei ollut mitään syytä. + +Hänellä oli paha, onneton luonto. + +Silloin se varsinkin tuli näkyviin, kun pappi, Nylander ja Liljeblad +eräänä iltana olivat Joutsiassa vieraina. + +Istuttiin salissa, tehtiin totit, nauru rämisi, maailman asiat +juteltiin poikki ja halki, vanha Joutsia oli kuin taivaassa. + +-- Mitä Haimalaan kuuluu? kysäisi pappi äkkiä Juhalta ja nauroi sitä +kysyessään. + +Juha hämmästyi hänen rohkeaa kysymystään. Koko maailma tiesi, että +Helenaa vartioitiin kuin mielipuolta, häntä täytyi pitää lukkojen +takana, muuten hän olisi karannut entiseen kotiinsa tai hukuttanut +itsensä. Yökaudet hän käveli suuressa salissa ja puheli Haimalan +rouva-vainajan kanssa -- eikö pastori ollut kuullut mitään näistä +asioista vai koiruuttaanko hän kysyi? + +Puna leimahti Juhan kasvoille, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi: + +-- Ei mitään liiemmäisiä. + +-- Joko on tiedossa perillisiä? jatkoi pastori ja nauroi taasen. + +Suonet Juhan ohimoilla tulivat täyteen verta ja käsi pusertui nyrkiksi. +Mutta hän sai sentään vastatuksi: + +-- Ei maar vielä... + +Pastoria suututti vastauksen lyhyys ja väkinäinen ilme Juhan kasvoissa. + +Juha koetti kyllä parastaan. Hän istui herrojen joukossa ja kehoitti +heitä ottamaan lasia, mutta heidän remunsa vaikutti häneen ikään kuin +olisi syydetty lokaa hänen silmilleen. Huomasivat sen herratkin, eivät +he tahtoneet päästä oikealle juomatuulelle. Nuori isäntä vaikutti +heidän joukossaan kuin kylmä kivi, joka upotetaan käyvään sahtiin. + +-- Hitto vieköön, virkkoi pastori ruotsiksi Liljebladille, -- mikä +ikävä ihminen se on tuo nuori isäntä! Se on ihan kuin personifoitu +hammassärky. Aina kärsivän ja tuskastuneen näköinen, ei koskaan mitään +elämäniloa, ei koskaan mitään repäisevää naurua ja antautumista +elämään. Aina samaa kitkutusta ja nutuutusta... Äh, en minä jaksa sitä +katsella! + +-- Hän on niitä kelpo ihmisiä, niitä malli-ihmisiä, vastasi Liljeblad. +-- Kyllä niistä nimismiehelle on vähimmin vastusta. Niistä voi +suorastaan olla apuakin. Ne ovat aina jonkinlaisia poliiseja. +Nimismiehen kannalta katsottuna on hyvä, että niitä on! Mutta myönnän +minä, etten viitsisi valita niitä vieraikseni, jos mielisin viettää +hauskan illan! Hahhahhah! + +-- Äh! sanoi pappi. -- Minä en viitsi katsella niitä kirkossakaan. +Sinnekin ne tuovat sellaisen ikävystyttävän harmauden, että +tukahuttaa... Sellainen ihminen, joka ei koskaan horjahda minnekään +päin, jolla ei koskaan ole syytä katua mitään, joka aina saattaa olla +tyytyväinen itseensä ja vain tuomita muita -- se on oikein ihmisen +irvikuva ja sitä vastaan minä aina tulen taistelemaan, sillä se on +pahempi sekä Jumalan että ihmisten edessä kuin julkein pahantekijä. + +-- Voi ehkä ymmärtä jotakin! huomautti Nylander, joka oli puhellut +vanhan isännän kanssa. + +Juha oli nimittäin läsnä, istui saman pöydän ääressä ja katseli kaiken +aikaa puhujiin. Kyllä hän huomasi, että herrat kiihtyivät ja hiukan +häntä epäilytti pastorin ääni, mutta ei hän käsittänyt, mistä he +riitelivät. + +-- Ymmärtäköön! viskasi pastori vastaukseksi Nylanderin varoitukseen. +-- Yksi ainoa sellainen ihminen tuottaa enemmän vahinkoa kuin kymmenen +varasta, sillä se levittää ympärilleen sitä sellaista tukahduttavaa, +harmaata mallikelpoisuutta. Aaaa! Jumal'avita, pahin juopporenttu, +pahin varas on minulle mieluisampi... + +-- No mutta kiihdythän sinä nyt ihan turhanpäiten, selitteli Liljebdad. +-- Tämä mies, jota sinä tässä sätit, on ihan vaaraton. Se on lauha kuin +lammas ja tyhmä kuin pässi. Ei se ketään ihmistä vahingoita. + +-- Mutta se on ensimmäinen laatuaan tässä seurakunnassa ja se on +jo ehtinyt pilata monen hetken minulta... Minä huomaan, etten voi +kärsiä sitä miestä! Enhän minä enää saa olla rauhassa missään. Aina +on vastassani hapan naama. Muistatteko miltä hän näytti Simolan +huutokaupassa? En minä ikinä unohda sitä naamaa, joka tuijotti sieltä +aidan takaa. Olisi vähintään luullut huutokaupan olevan hänen omassa +kodissaan. + +-- Että nyt viitsitte! huusi Nylander suomeksi. + +-- Mistäs herroille tuli kina? sanoi vanha Joutsia ja kohotti lasiaan. +-- Juodaan nyt pois tätä Hallpumin parasta. + +-- Ne hullut, selitti Nylander, -- riitelevät siitä, onko parempi että +seurakunnassa on juoppoja ja roistoja vaiko kelpo ihmisiä. + +Juha avasi harmaat silmänsä ja vei katsettaan vuoroin pastoriin, +vuoroin Liljebladiin. Saattoi huomata, kuinka hartaasti hän koetti +tunkea tuon vieraan kielen taa, joka seinänä oli häntä vastassa. + +-- Eipäs olekaan, huudahti nimismies, -- kysymys siitä. Vaan pastori +tässä sanoo, että suurin syntinen joka katuu, on parempi Jumalan edessä +kuin itsevanhurskas ihminen. + +Pastori purskahti nauruun ja joi lasinsa pohjaan. Juha katsoi häneen +kummastuneena. Niin vakavista asioista oli ollut puhe, ja noin hän +nauroi. + +-- Niinhän Jumalan sanassakin luetaan, sanoi Juha. -- Mutta syntisen +täytyy myöskin koettaa tehdä parannus, lisäsi hän. + +-- Emmehän me nyt, helkkarissa, ole kirkossa! huudahti Nylander. +-- Sinä saat, veli Sand, ensi saarnassasi selittää nämä asiat... +Tahdotteko kuulla, mitä entinen rovasti sanoi, kun häistä meni suoraa +päätä hautajaisiin...? + +Nylander kertoi ja vanha Joutsia, nimismies ja henkikirjuri itse +nauroivat jutulle haljetakseen. Mutta pastori ja nuori isäntä olivat +jääneet ulkopuolelle heidän nauruaan. He olivat pysähtyneet katsomaan +toisiinsa. Pastorin puolelta oli katse kylmä ja kalsea, täynnä +ylenkatsetta ja ivaa, Juhan puolelta epäilevä, arka ja ennen kaikkea +hämmästynyt. + +Mitä... mitä ihmettä pastori tarkoitti? + +Juhan posket kävivät kuumiksi, mutta hänen katseensa oli jo aivan tyyni +ja hänen äänensä ystävällinen, kun hän kysyi: + +-- Mitä pastori katselee? + +Pastorin silmissä leimahti ikään kuin hänen olisi tehnyt mieli vetää +nuorta miestä korville. Mutta hän vain heilautti päätään ja suupielet +värähtelivät. + +-- Eikö ole lupa katsella? + +Juha kävi hämilleen. + +-- Totta kai... Eihän silmä osaa vie. Mutta minä ajattelin vain... + +Herrat eivät viipyneet kauan. Pastori oli kaiken iltaa ollut ärtyisä +ja tahtoi pois aikaisin. Juha mietiskeli pitkin yötä, mitä herrat +oikeastaan olivat tarkoittaneet. Kyllä hän oli huomannut, että pastori +oli hänelle suutuksissa. Mutta mistä?... Vaikka koko se sanakiista +olisi tarkoittanut häntä!... Häntäkö he pitivät roistona, vai +olisivatkohan pitäneet sitä itsevanhurskaana? + +Juha ei ymmärtänyt. + + * * * * * + +Pari päivää ennen jouluaattoa tuli Hallpumska Joutsiaan maksamaan +vuokraa. Huppuliina hartioilla hän istuutui kyökin penkille ja kertoi, +että Hallpumi itse on kipeänä, muuten hän kyllä olisi tullut itse. + +Siinä sitä oli näkemistä, kuinka eukko kaivoi kukkarostaan esille sitä +viittä hopearuplaa ja kuinka se laskiessaan rahoja pöydänkulmalle +mourusi ja naukui kuin vanha kissa. + +-- Tulin tässä tätä arentia tuomaan. Jaa, jaa... niin kovassa kuin se +raha näihin aikoihin on! Monta askelta on siinäkin saanut ottaa, ennen +kuin tämänkin rahan on saanut kokoon! Ihmiset ovat köyhiä, eivät ne +jaksa ostaa, ja jos velaksi annat, niin sinne jää -- eivät maksa!... +Luullaan, että sillä sellaisella liikkeellä kuin meidän on, rikastutaan +-- kuinkas sillä voi rikastua, kun niinkin halvalla antaa kuin meillä +annetaan! + +Hallpumska vietiin saliin ja hänelle tarjottiin kahvia. Siinä hän +vilkuili ympärilleen ja naukui: + +-- Jaa, tuo on tuo kello sieltä Simolan huutokaupasta. Muistan +minä, kuinka se siellä salin seinällä käydä naksutti. Paljoonkos se +nousikaan?... Jaa, no ei se sitten kallis ollut... Kuuluu taas se +emäntä olevan niin huonona sairaana. Mikä lienee sellainen tauti, että +se niin kaikkia pelästyelee. On taitanut sitäkin surra, kun sillä +lailla joutuivat pois talosta... + +Juha vastaa jollakulla harvalla sanalla hänen puheisiinsa ja tekee +mielessään sen päätöksen, että jos hän vielä vuoden päästä elää ja on +täällä Joutsiassa, niin ainakin hän pakenee pois kotoa siksi päiväksi, +jolloin Hallpumin väet tulevat maksamaan vuokraa. Tulettäneläiset +kävivät hänestä päivä päivältä vastenmielisemmiksi. + + * * * * * + +Kevättalvesta tuli Akseli kotiin. Hän ajoi kaupungin kyytihevosella +kuin hieno herra ja herran näköiseksi hän todella oli käynyt, tuskin +häntä saattoi tunteakaan. Hän kävi tohvelipalttoossa ja kalosseissa ja +kädessä oli sateenvarjo. Morsiamen kehui itsellään olevan, rikkaan ja +kauniin. Hän oli ollut suuren tukkiyhtiön asiamiehenä ja sama yhtiö oli +antanut hänen toimekseen koluta puhtaiksi maat Keihäsjärven ympärillä. + +Annastiinalle tuli Akselista paljon vaivaa, sillä ei hän enää tyytynyt +syömään keittiön pitkässä pöydässä muitten kanssa. Hän tahtoi arjet, +pyhät syödä valkealta liinalta porstuanperäkamarissa ja aina piti +pöydässä olla voita ja pyhäruokaa. + +Alussa koetti Annastiina noudattaa hänen mieltänsä, ettei tulisi +riitaa. Mutta riita tuli sittenkin, sillä Akseli haki sitä ja loukkasi +nuorta isäntää minkä kerkisi. + +Ei ollut Juhalle mieluista katsella tuota väkevää nuorta miestä, joka +kaiket päivät venyi sängyssään tai istui Tulettänessä, pappilassa tai +Liljebladilla. Vihainen oli isäkin pojalle. + +Kello kuuteen aamulla hän kerrankin odotti Akselia juomaan kahvia, +mutta kun ei poikaa silloin kuulunut, karkasi hän tämän kamariin, +hakkasi ovia niin että paikat jyskivät ja huusi: + +-- Nousetkos, nulikka! Jos et laita itseäsi jalkeille, särjen oven ja +lyön sinulta kintut poikki. + +-- Mitäs se kehenkään kuuluu, mitä minä teen? kuului Akselin ääni +vastaan. -- Minä teen mitä tahdon enkä tottele ketään. + +Kalpeana seisoi Juha pihassa ja kuunteli elämää. Hänen niskansa +kumartui ja hänen päänsä painui alas. Vihdoin hän kiireesti läksi +hevostalliin. Sinne ei toki kuulunut mitään. Siellä sai silitellä Pekan +hienoa karvaa ja tietää, ettei tarvinnut kuulla toraa. Oli se onni, +ettei Pekka osannut puhua. Ties miksi se täällä olisi oppinut! + +Ei vanha Joutsia ollut vävypoikaansakaan ensinkään tyytyväinen. + +-- Ei sinussa vain näy olevan miestä saamaan pois tuota kauppiasta +tuosta! nalkutti hän. -- Ja siinä toivossa minä sinut kumminkin +tänne otin. Etkös sinä näe, kuinka hän rikastuu? Ja me köyhdymme +köyhtymistämme. Mutta se ei koske sinuun, ei yhtään! Ei hänellä enää +ole vaivaa kestikievaristakaan, mutta kaikki edut pitää entisellään, ei +anna pois edes hollitupaa! + +Mitäpä Juha sitten tällaiseen puheeseen saattoi vastata? Ei mitään! + +-- Noo, sanoi vanha isäntä ilkeästi. -- Jollei sinussa ole miestä, niin +ehkä vielä olisi minussa! + +Ja hän löi rintakoppaansa, jotta rämähti. + +Se oli se kontrahti, joka piteli... Jos, jos saisikin hävitetyksi +koko kontrahdin... Se ei maar olisi synti eikä mikään, jos repisi +sellaisen paperin. Viekkaudella he panivat hänet sen kirjoittamaan -- +viekkaudella hän sen hävittää. Sellaisesta teosta hän kyllä vastaa +viimeisellä tuomiollakin. Ei se ole synti eikä mikään. + +Vanhuksessa kypsyi vähitellen luja päätös, että hän repii sen. Hää! +Sillä lailla hän sen punaisen pirun tuhoaa! Kauppias aikoo tuhota +Joutsian, mutta hän ehtii ennen! Kunpa vain tietäisi, missä hän sitä +paperia säilyttää! Missäs muualla kuin keltaisessa piironki-romossaan! + +Eerikki Aaprahaminpoika istuili taasen ahkerasti Tulettänessä. +Simolan Santtu -- hän se niin ikään aina vain siellä joi. Millä +tuo nyt enää joikaan? Eihän hänellä enää mitään ollut!... Eerikki +Aaprahaminpoika oli päättänyt pitää kauppiasta silmällä ja hän vilkuili +tarkasti hänen liikkeitään, kun hän mittaili sokeria, saippuaa, +tupakanlehtiä ja viinaa, ja varsinkin kun hän kävi piirongillaan +vaihtamassa rahoja. Siinä piirongissa paperit varmaan olivat!... +Mutta liian lyhyt oli aika, jolloin Eerikki Aaprahaminpoika jaksoi +pysyä vakoilijamietteissään, sillä niin pian kuin hän joi, unohti hän +päätöksensä. Kun hän seuraavana päivänä heräsi sängyssään, muistui +kontrahtijuttu taasen hänen mieleensä ja häntä harmitti, ettei hän +ollut pannut päätöstään täytäntöön. Mutta jota kauemmaksi aika venyi, +sitä enemmän hänen mielensä lauhtui ja kaiketi hän taas olisi kokonaan +unohtanut kostotuumansa, jollei Hallpumi eräänä päivänä olisi palannut +kaupungista, tavattoman suuri kuorma reessä. + +Vanhus seisoi tiellä ja katseli, kuinka hevonen kammertamalla kulki +eteenpäin. + +Silloin karkasi salamana hänen päähänsä: mitähän kauppias taasen +vedättää kotiin? Juomiako? Tietenkin! Ja kaikkinaista muutakin tavaraa, +jolla hän taasen nylkee rahaa vaivaisilta syntisiltä. + +Sinä iltana läksi vanhus Tulettäneen siinä varmassa päätöksessä, että +nyt, nyt hän kuitenkin hävittää kontrahdin! + +Sattui tulemaan oikea sudenilma. Krouvikamari oli ihan tyhjänä, ei +edes Simolan Santtukaan ollut uskaltanut lähteä liikkeelle. Hallpumin +väet olivat tyhjentäneet laatikkoja ja permannolle oli jäänyt +oljen- ja heinänrippeitä. Kauppias oli väsyksissä, äreällä päällä +ja jonkin verran humalassa. Vanha Joutsia istuutui pöydän ääreen, +selin keisarinkuviin ja sotaherroihin, ja iski silmänsä piironkiin. + +-- Mitäs isäntä pitää tästä uudesta aineesta? kysyi kauppias jonkin +ajan perästä. + +-- Eivät ne uudet koskaan vedä vertoja vanhoille, vastasi Joutsia +lyhyesti. + +Ja siihen keskustelu katkesi. Tuuli vinkui nurkissa, lapsi itki seinän +takana. + +-- Kas sitä Simolan Santtua, sanoi kauppias muun puheenaiheen +puutteessa ja tarkoittamatta mitään pahaa, -- kun on malttanut pysyä +poissa! Kun pysyisikin. Minä olen jo vallan tuskastunut siihen. Joisi +täällä alvarinaan ilmaiseksi, sillä mitähän siltä enää saa! + +-- Noo, vastasi vanha Joutsia hilliten itseään, -- on sinulla varaa +juottaa häntä ilmaiseksikin. Koko talonsa hän sinulle on juonut! + +Kauppias naurahti ja koetti ymmärtää pistoksen vain pilapuheeksi. + +-- Niin kai! sanoi hän. + +-- Taitaisit sinä vain tahtoa juottaa itsellesi tämän Joutsiankin? pani +vanhus ilkeästi. + +-- Mitäs minä sillä? nauroi kauppias väkinäisesti. -- Johan minä tässä +asun. + +-- Niin, johan sinä asut, johan sinä asut! Olet kuin täi kipeän miehen +päässä, tai lude sängyssä. Niin sinä syöt ja kaluat. + +Isännän täytyi naurahtaa omaa sukkelaa vertaustaan. Vaikeampi oli +kauppiaan tällä kertaa selittää puhe leikiksi. Hän kävi tulipunaiseksi +kasvoiltaan ja oli jo kiroamaisillaan, mutta sai sisunsa hillityksi, +täytti lasin ja tyrkkäsi sen isännän eteen. + +-- Soh, juo pois eläkä kronise! sanoi hän ja hänen silmänsä kiiluivat. + +-- Juo itse! huusi vanha Joutsia vastaan ja nousi. Ja nyt särkyi sulku +ja sanoja tuli kuin pussin suusta. + +-- Näytä tänne kontrahti! Minä tahdon nähdä kontrahdin. Annatkos, +punainen perkele! + +Vanhus karkasi piironki-romolle, mutta avain oli poissa suulta. Hän +kouri sitä piirongin päältä, mutta ei tavannut sieltäkään. Silloin hän +vimmoissaan iski kourat, kynnet saranoihin -- mutta piironki pysyi +suljettuna kuin tulevaisuus. + +Huoneessa syntyi aika rytinä. + +Eikä aikaakaan kun Hallpumin pieni lapsentyttö halki tuulen ja tuiskun +lähetettiin Joutsian puolelle. Ryöppy oli vienyt tien tuiki tukkoon ja +tyttöpahainen sai huppuroida hyvän aikaa ennen kuin pääsi perille. Itku +kurkussa hän keittiön ovelta ilmoitti: + +-- Tulkaa korjaamaan pois vanhaa isäntää. Kun hän putosi tuolilta ja +loukkasi itsensä pahasti. On suuri haava päässä! + +Vanhus oli todella haavoittunut. Päästä vuoti verta, mutta pahin poltto +oli oikeassa jalassa. Sitä ei sietänyt ensinkään liikuttaa. Joutsiasta +läksi liuta miehiä Hallpumin puolelle, mutta sitten huomattiin +parhaaksi valjastaa hevonen ja liistereellä tuotiin äijä kotiin. +Kylläpä hän huusi ja valitti! Ja kiroili kesken tuskiaan. Hallpumia +kiroili, sitä punaista perkelettä. Hän haastaa hänet oikeuteen, nyt +hän toki kerrankin saa palkkansa, nyt, nyt hän joutuu linnaan. Hän löi +häntä pullolla päähän, sitten hän tönäisi piironginlaitaa vastaan ja +tyrkkäsi alas tuolilta. Siinä jalka loukkaantui. Vaikka olisi poikki. +Kyllä kai se poikki onkin, koska sitä noin kauheasti... Saakeli...! + +-- Älä Jumalan tähden kiroa, rukoili Johanna. -- Kääntäkäämme mielemme +maallisista. Ehkä sinä piankin saat astua kaikkivaltiaan tuomarin +eteen. Etkö tahtoisi pappia? + +-- Pappiako? ähisi vanhus sängystään. Hän oli leveässä sängyssä miltei +poikkipäin ja pää retkotti pahasti, mutta ei hän antanut liikuttaa +itseään, kun jalassa oli niin hirmuinen poltto. -- Vai Santiko minun +pitäisi tässä nähdä? Santin nimi on sen kirotun paperin alla, Santi on +samaa helvetin joukkoa kuin Hallpumikin. Ennen ne paistetaan hornan +kattilassa kuin minä... Iijiijiijii... + +Vaimo paljasti liankarvaisen ryijyn alta säären, joka oli ihan +sinettynyt, ja rupesi voitelemaan sitä linjamentillä ja viinalla. Mutta +ei siitä ollut apua! + +-- Kun se lukkari edes tulisi! vaikeroi sairas. -- Menkää katsomaan +eikö jo tule...! + +Lukkaria oli lähetetty noutamaan, sillä hän osasi hoitaa haavoja ja +luunvikoja. + +-- Ei se vielä ole voinut ehtiä, sanoi vanha Manu, joka hänkin oli +pienessä porstuanperäkamarissa. + +-- Jumalan tuomio tämä on, pani vanha emäntä hiljaa, ikään kuin +itsekseen. -- Kun ei ihminen muuten osaa etsikon ajasta vaaria pitää, +lähettää Herra vihansa leimauksen. Kiitetty olkoon hänen nimensä, joka +ajallisella koettelemuksella alituisesti meitä puoleensa vetää. + +Rauhoittuihan äijä hiukan, kun lukkari sai hänen jalkansa lastoihin. +Mutta siinä sitä olikin kärsimistä, kun hän sovitteli luuta +paikoilleen! Silloin parkui sairas aivan kauheasti... Ääneti söivät +väet illallista keittiössä, kaikkialla hajusi kamferille, linjamentille +ja viinalle. Juhasta tuntui joka paikassa niin tukahuttavalta, ettei +hän saanut olluksi missään. Ja hirmuista oli kuulla sairaan huutoa! +Hän pakeni ensin kuistille, mutta kuuluihan se sinne. Hän nosti +kauluksensa pystyyn ja meni pihamaalle -- siellä temmelsi tuuli, lumi +lenteli kiehkuroina pitkin solia, tasoitti tiensyvänteitä, loi toisiin +paikkoihin nietoksia ja myllersi ilman niin sakeaksi, ettei nähnyt kuin +pari askelta eteensä. + +Akseli oli käynyt laitapitäjällä ja palasi kotiin äkäisenä ja +nälissään. Juha ilmoitti hänelle jo pihassa, mitä oli tapahtunut. Ensi +kertaa eläissään olivat langokset Juha ja Akseli yhtä mieltä. Akseli +suuttui silmittömästi Hallpumille. + +-- Kyllä minä sille peijakkaalle näytän! uhitteli hän. -- Kyllä se +nyt saa rökkiinsä! Minä menen sinne paikalla, kun ensin saan jotakin +suuhuni. + +Juha oli kiitollinen, että Akseli otti mennäkseen tiedustelemaan asiain +kulkua, sillä muuten hänen itsensä olisi täytynyt mennä. + +-- Olisi se hyvä, jos sille kerran sanoisi oikein kovasti, puhui Juha. + +Ei hän saanut sinutelluksi lankoaan. Ei hän koskaan ollut häntä +sinutellut. + +-- Kyllä minä sanon! Ruveta minun isääni tönimään ja hakkaamaan! +mahtaili Akseli, yhä hotkiessaan vadista klimppiruokaa, jota oli +lämmitetty päivälliseltä. + +Akseli heitti palttoon hartioilleen ja läksi Tulettäneen. Jonkin ajan +kuluttua rupesi Juha häntä odottamaan takaisin. Mutta eihän häntä +kuulunut. Joku myöhästynyt reisumies ajoi hevosensa vajaan, koetti sitä +siellä peitellä ja taivalsi sitten pirttiin. Sihisten, sohisten lenteli +lumi pitkin hankien pintaa. Läpitunkevapa se tuuli nyt olikin! Juha +koetti vielä kerran katsahtaa pellolle, eikö Akselia näkyisi, mutta +harmaudessa ei näkynyt mitään mustaa kohtaa. Vihdoin avasi hän porstuan +oven ja astui kuistille. + +Kovasti tuli kamferilta ja linjamenteiltä. Porstuanperästä kuului +yhä hiljaista voivotusta: "aa... aa... aa..." tai valittavaa: "ja +sinun edessäs pahoin tehneet. Mutta älä muista meidän entisiä pahoja +töitämme... Armahda sinuas meidän vaivaisten syntisten päällemme..." + +Keittiön pihdissä paloi päre pitkällä kaarella. Annastiina istui +penkillä. Väsyneen näköinen hän oli. + +-- Eikös Akselia kuulu? sanoi hän ja käänsi kasvonsa pois tulijasta. + +-- On kai taas jäänyt juomaan. + +Juha ravisteli lunta takistaan, tarttui kaljatuoppiin, joka oli +pöydällä ja joi syvin siemauksin. Tänä iltana tuntui elämä taasen niin +raskaalta, että... että... + +Hän meni heidän makuukamariinsa. Eihän lääkkeenhaju sinne tuntunut niin +väkevänä. Kuin vanhan vaiston viemänä avasi hän taasen piironkinsa ja +otti sieltä esiin kontrahdin. Se se oli kahle -- se painoi! Se se oli +kuin tulinen rauta -- se poltti! Jollei sitä olisi ollut, olisi elämä +tuntunut köykäiseltä kaikista harmeista huolimatta. Maantien tuolla +puolen olisi ollut peltoa ja pellon takana metsä. Nyt sieltä loisti +tulta ja siellä istuttiin pullojen ääressä ja hoilattiin. + +Paperi rupesi jo likaantumaan kulmista, sitä oli siksi paljon pidelty. +"Utrak ur protokol fört vit..." äänsi hän itsekseen. Hän osasi sen jo +ulkoa. Ihan alkoi pyörryttää, kun sitä katseli, ja kirjaimet hyppelivät +kuin lumihiutaleet sakealla lumisateella. Vasten hänen kasvojaan ne +tuntuivat hyppelevän ja hänen tuli sekä kylmä että kuuma. + +Äkkiä Annastiina raotti ovea. + +Juha heräsi paikalla ajatuksistaan, peitti paperit käsivarsillaan ja +katsahti pelokkaana vaimoonsa. Samassa hän huomasi, että Annastiinan +kasvot olivat ihan itkettyneet. + +-- Kaikki ne tulevat yht'aikaa, sanoi hän ja hänen äänensä oli +omituisen kalsea. + +Hän näytti aikovan lisätä jotakin, mutta ei sanonutkaan, kääntyi vain +takaisin ja painoi oven lukkoon. + +Tuskinpa oli Juha sentään saanut paperit piironkiin ja piippunsa +täytetyksi, kun hän taasen ilmestyi siihen ovelle. Ei Juha huomannut, +mitä ponnistuksia hän teki saadakseen puhetta suustaan. Joka kerta kun +hänen piti puhua, oli tulla itku. + +-- Jätetään nyt sitten tämä talo, sai hän vihdoin sanotuksi. -- +Muutetaan pois Rasoon... Johan sinä sekaannut, kun aina tuon kontrahdin +päällä virut... Ja minäkin jo väsyn... + +Ja siinä hän pudotti oven kiinni ja hävisi keittiöön. + +Juha jäi tuijottamaan kynttilään, jossa oli pitkä karsi. Karsi oli +päästään paksu, monihaarainen, hiiltyneitten lankojen nenissä oli +pieniä nokipalloja kuten kukkasten ponsia. Juha niisti kynttilän +sormillaan, heitti käryävän karren pesään ja pyyhkäisi hyppyset +housuihinsa. Huone tuli heti iloisemmaksi. + +Mitähän se vaimo nyt sanoi...? Muuttaa pois täältä!... Tarkoittikohan +mitä sanoi? Ja sanoikohan hän sen vain Juhan tähden vai olikohan hän +todella itse saanut kyllänsä?... Juhan olisi pitänyt ilostua, mutta ei +hän voinut sitäkään. Hänen täytyi tietää, minkä tähden Annastiina oli +tehnyt sellaisen päätöksen. + +Keittiössä oli pimeä, vain pihdissä hehkui käpertynyt, sammuva karsi. +Juha etsi. Ei Annastiina ollut keittiössä. Kuistilla Juha hänet tapasi. +Hän nojasi päätään pihtipieleen ja itki katketakseen. Niin hän itki, +että luuli sydämensä itkutyrskyjen mukana nousevan suuhun. + +-- Älähän nyt, älähän nyt, pani Juha. -- Mitä sinä muuttamisesta puhut. +Enhän minä muuttaa tahdo. + +-- Mutta minä tahdon. En minä voi tätä surkeutta katsella... Minä olen +väsynyt. + +Juha yritti taluttaa häntä sisään, mutta ei hän tullut. Imi itsensä +itsepintaisesti kiinni oven pieleen ja itki siinä. + +-- Kun minä ajattelen, että vieraat kulkevat tästäkin kuistista, +sopersi hän ja itki entistä kiihkeämmin, -- ja että Hallpumska lukitsee +noita aittoja... + +Juha oli hänen kanssaan aivan saatuna. Vasta sitten hän lakkasi +itkemästä, kun vanha emäntä huusi häntä kamariin. + +Juha käveli vielä hetkisen pihamaalla ja odotti Akselia kotiin, mutta +ei häntä kuulunut. Vihdoin sulki Juha ovet ja läksi yksinään levolle. + +Olisihan hänen pitänyt iloita. Olihan hän itsekin nähnyt, että +Annastiina todella oli väsynyt tähän komentoon. Mutta ei hänen ollut +hyvä nytkään. Mikä hänen oikeastaan oli? + + + + +VIII + + +Tällä kertaa kauppias oli levoton kahakan seurauksista. Akseli kyllä +oli helposti rauhoitettu. Hän makasi humalassa krouvikamarin sängyssä +kaikkien sotaherrojen alla, ei puhunut eikä pukahtanut. Mutta nuori +isäntä! Ei olisi ollut varaa tällä kertaa suututtaa häntä, kun +viinanpolton arentiaikakin sattui menemään umpeen juuri tänä vuonna. +Hallpumi ei koskaan ollut päässyt nuoren isännän perille. Mitähän hän +oikeastaan tahtoi? Oli päältäpäin niin lauha ja hyvä katsella, mutta, +mutta... mikä oikeastaan lienee pohjaltaan ollut! + +Kauppias odotteli isäntää kaiken aamua. Kyllä kai hän tulee +kuulostamaan sitä eilistä tapausta. Tulkoon, tulkoon! + +Juha tuli todella hämärissä, aamiaisen jälkeen. Hänellä oli kourassaan +tyhjä pullo ja kauppias oli ystävällisenä ja lipevänä häntä vastassa jo +pihamaalla. + +-- Isäntä on niin hyvä ja käy sisään, viserteli hän. - Ehkä mennäänkin +salin puolelle, koska tuo tukkiherra tuossa vielä vetelee hirsiä. + +Kauppias nauroi omalle sukkeluudelleen. Hän olisi tahtonut johdattaa +isännän suoraa päätä salin puolelle, mutta porstuan edessä oli suuri +nietos. Heidän täytyi siis kuitenkin mennä krouvikamarin kautta, jossa +Akseli kuorsasi ikään kuin olisi hirttä kiskottu. + +Ihmeellistä, että kauppias aina vaikutti Juhaan sillä tavalla, ettei +hän saanut asiataan toimitetuksi. Nytkin oli hän tullut vaatimaan +kauppiasta tilille eilisestä menettelystä, eikä hän vielä ollut sanaa +sanonut -- kauppias vain oli puhua liepastellut. Tämä muistui Juhan +mieleen keskellä krouvikamarin lattiaa ja hän seisahtui äkkiä. + +-- Oli se aika ilma eilen! sanoi kauppias samassa ja avasi salin oven. + +-- Oli, vastasi Juha neuvottomana ja käänteli käsissään tyhjää pulloa. +-- Entä, jatkoi hän sitten, -- jos ensin panisitte tähän siirappia. +Varoittivat kotona, etten unohtaisi, kun tahtovat keittää marjapuuroa +vanhalle isännälle. Hänen rupesi tekemään sitä mieli. + +Juha vilkaisi Hallpumiin. + +-- Mitenkäs isäntä nyt jaksaa? kysäisi kauppias huolestuneen näköisenä. + +-- Huonostihan hän jaksaa, vastasi Juha ja mietti itsekseen, lieneekö +tuo kauppias sittenkin viaton! + +-- Voi, voi kuinka se oli ikävä asia se eilinen! sanoi kauppias, otti +pullon ja jätti Juhan istumaan suureen saliin. + +Siellä oli kylmä, kolkko ilma kuten ainakin asumattomassa huoneessa. +Pilvinen päivä katseli sisään ikkunoista ja kaikki näytti harmaalta. +Tässä salissahan kaupunkilaiset tavallisesti tanssivat Tapania. +Siellä olikin hyvin vähän huonekaluja, oikein kai siltä varalta, että +mahtui tanssimaan. Eräällä seinällä oli suuri, keltaiseksi maalattu +kaappi, jossa mahtoi olla juomatavaroita, koska ilmassa aina oli +hieno konjakin- ja viininsekainen haju; toisella keltainen, syrjästä +vedettävä sohva, sitten puoli tusinaa tuoleja, pöytä, jolla oli +lamppu, ja kahden istuttava, keltainen keinutuoli. Seinällä oli kuva, +joka esitti Kristusta siunaamassa lapsia. Ympäri koko huoneen kiersi +tuore vihreä murattiköynnös, jonka ruukku oli piilossa sohvan takana. +Enimmän pistivät silmään kirjavista papereista tehdyt kukkaset, jotka +koristivat ikkunaa. + +Juha tarkasteli näitä kaikkia, sillä hän sai hyvän aikaa olla yksin. +Vihdoin tuli kauppiaan pieni, hento lapsenpiika huoneeseen, kantaa +raahustaen suurta tarjotinta, jolla oli pullo ja kolme lasia. Pullo +ja lasit yrittivät lakkaamatta luisua toiselle kulmalle liukasta +tarjotinta, joka lapsen voimille näytti olevan liian raskas kannettava. +Se oli kalpea, tylsän näköinen tyttö, yllä ohut hameriekale. Juha +hymyili sille ystävällistä hymyään. Ei taitanut silläkään lapsiraukalla +olla liian hyviä päiviä!... Pullon kyljessä oli korea paperikuva ja +suulla tinapaperi. Mitä kallista ainetta lienee ollutkin! + +Kauppias tuli sisään linkkuveitsi kädessä ja varustautui vetämään auki +pulloa. + +-- Oli se oikein ikävä, jatkoi hän puhettaan, joka äsken oli jäänyt +kesken, -- että se niin kävi. Mutta vanha isäntä oli vähän liikaa +saanut päähänsä ja rupesi niin taitamattomaksi, että vaati minulta +meidän välistä kontrahtia revittäväkseen. No, kuinkas minä nyt laissa +vahvistettua kontrahtia voin ruveta antamaan? Johan hän sellaisesta +työstä olisi saanut linnaa... Mutta isäntä on nyt hyvä ja juo. Tämän +pitäisi olla hyvää ainetta. + +Juoma maistui todella hyvältä. Mutta väkevää se oli. Se poltti ensin +kurkussa ja sitten aleni poltto tuuma tuumalta, kunnes mieli äkkiä +lennähti ihmeellisen köykäiseksi. + +-- Mitäs tämä oikein on? kysyi Juha iloisesti. + +-- Pietarin tuomisia. Tätä se kauppias aina juottaa minulle, se +mistä minä ostan. Se on siitä puodista, mistä keisarillekin otetaan +juomatavarat. Isäntä ottaa vain huoleti. Ei se pahaa tee! + +Juha tunsi outoa iloa. Hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Elämä kävi +keveäksi ja hänen olisi tehnyt mieli hyppiä. Tuntui jotenkin siltä kuin +olkapäihin olisi kasvanut siivet. Hyvät ihmiset, kuinka oli mukavaa! + +-- Näkeekös kauppias minun siipiäni? sanoi Juha. -- Ne ovat punertavat. + +-- Niin ovat, sanoi kauppias ja kaasi lisää hänen lasiinsa. + +-- Kannattaisivatkohan ne, jos yrittäisi lentää niillä? + +Hän nousi ylös ja kävi Hallpumin kaulaan. + +-- Mukava mieshän te olette, vaikka se appiukko aina sanoo teitä +punaiseksi perkeleeksi. Mukava mies te olette. + +Juha rupesi laulamaan, nousi ja yritti hypellä yhdellä jalalla. +Hallpumi katosi hetkiseksi, mutta Juha luuli hänen kaiken aikaa olevan +huoneessa ja jutteli hänelle. + +Äkkiä ilmestyi hänen eteensä paperi ja kynä ja kauppias puheli +viinanpoltosta ja kysyi, osaisiko isäntä kirjoittaa. + +-- Niinkuin tuomarin kirjuri! sanoi Juha ja nauroi. + +Mutta tuskin hän oli ottanut kynän käteensä, kun hänen kasvonsa kävivät +oudon mustanpuhuviksi. Hän ihan jäykistyi. Pää painui käsien varaan ja +kyynärpäät lepäsivät raskaina paperin päällä. Hän kuvitteli istuvansa +omassa kamarissaan, edessään onneton kontrahti. + +-- Utrak ur protokol för vit... tavaili hän ja jatkoi äkkiä: -- Mitenkä +tämä paperi on käynyt näin pieneksi? Minäkö sen olen repinyt..? Voi +kuitenkin minua, jos... Minäkö sen olen repinyt! Kauppias haastaa +käräjiin... Kuulkaas kauppias, jos kuitenkin sovittaisiin...! + +-- Ei isäntä nyt turhia, puheli kauppias ylen ystävällisenä. -- Eihän +tässä ole puhetta käräjistä. Sovussahan me isännän kanssa aina on +eletty. Isäntä panee nyt vain nimensä alle. + +-- Jaa nimenikö? Ei, ei, hyvä kauppias, hoki Juha ja kävi kiinni +päähänsä. -- En minä! Mitäs minä enää! Johan vanha Joutsia pani +puumerkkinsä!... Ja siinä oli papit ja vallesmannit todistamassa!... +Hei kuinka minun tukkani heiluu! Antakaa pois se paperi. Sitä on vielä +jäljellä kolmekymmentäyksi vuotta... Minä olen jo kuollut, kun se +loppuu. Enkä minä ole nähnyt yhtä vapauden päivää. Voi minua, voi... En +yhtä vapauden päivää! + +Juha rupesi itkemään kuin lapsi. Kyyneleet valuivat virtoina alas hänen +poskiaan. Turhaan koetti kauppias lohduttaa, turhaan tarjota uutta +lasia. Päinvastoin sylkäisi Juha entisenkin herkun suustaan. + +-- Minä kuolen, puheli hän. -- Minun viimeinen hetkeni on tullut. Äää... + +Kauppias koppasi häntä käsivarresta ja talutti hänet ulos. Äää...! + +Siellä hän selvisi. Hän putosi äkkiä maan päälle, tunsi pohjan +jalkojensa alla, polttavan raskauden päässään ja hämärän muiston +siitä, mitä oli tapahtunut. Hänhän oli tullut hakemaan siirappia... +Hänenhän oli pitänyt kuulostella, mitenkä vanha isäntä oli langennut. +Ja seisoikin lumihangessa Hallpumin pihamaalla, lakitta päin, hiukset +pörrössä. + +Vastapäisillä portailla seisoi Akseli, kädet housuntaskuissa, ja +katseli tyytyväisenä näytelmää. Ei hän vielä milloinkaan ollut niin +hyväntahtoisesti hymyillyt langolleen. + +-- Siedätpäs sinä vähäisen! sanoi hän ja läksi, kädet yhä +housuntaskuissa, tallustelemaan lumeen. -- Mennään sisään, otat ryypyn. +Saat nähdä, kuinka se selvittää. Sinusta tulee vielä mies! + +Heidän ympärilleen tuli muitakin miehiä, jotka olivat asialla puodissa. + +Juha huomasi äkkiä tilansa ja... ei hän tietänyt lähteäkö pakoon vai +ruvetako tervehtimään vai... Hänen kasvoilleen valui polttava häpeä. + +-- Isäntä tekee hyvin ja käy sisään, pyyteli Hallpumi. + +-- Tule pois! sanoi Akseli ja kävi hänen käsipuoleensa. + +-- Kun minä vain saisin lakkini, sanoi Juha hätäisesti. -- Ja +siirappini... + +-- Siirappi on jo lähetetty taloon, selitti kauppias. + +-- Taitaa puurokin olla valmiina, tokaisi väliin Hallpumska. + +Juha muisti nyt, että oli ollut hämärä, kun hän tuli. Nyt oli suuri +päivä. Hänen päässään oli paha raskaus ja jalat tuntuivat niin +kankeilta, että olisi tehnyt mieli jäädä siihen paikkaan. Vihdoin hän +sai lakin päähänsä ja lähti liikkeelle, mutta tie tuntui merkillisen +käyrältä, vai vastamaako siinä lie ollut, vai mikä... Eihän siinä +ennen ollut vastamaata... Mutta kauppiashan tosiaan olikin pannut +paperin hänen eteensä... Mikä paperi se olikaan? Ja olikohan hän siihen +kirjoittanut? + +Hän oli jo ottanut muutaman epävarman askeleen kotiin päin, kun hän +äkkiä kääntyi ja kysyi: + +-- Kirjoitinkos minä? + +Miehet, jotka eivät aavistaneet, mitä hän tarkoitti, purskahtivat +suureen nauruun. + +-- Ei isäntä mitään ole kirjoittanut! selitti Hallpumi ja hymähti +väkinäisesti. + +-- No, minä tulen auttamaan! huudahti Akseli, hyppäsi parilla +askeleella lankonsa rinnalle ja tarttui hänen käsivarteensa. + +-- Ihmettä kuinka sinä olet osannutkin elää näin vanhaksi ilman +viinoja, puheli Akseli. -- Olisit nähnyt senkin lö'än, minkä minä eilen +otin. Enkä tänään ole millänikään! No, kyllä totut sinäkin! + +Ei Annastiina uskonut silmiään, kun hän näki miehensä ja Akselin +parhaimpina veljinä tulevan pihaan. Käsikynkittäin vain! Jopa nyt +vallan kummia! Mitä olikaan tapahtunut? + +Hän odotti heitä sisään, mutta kun ei heitä kuulunut, läksi hän +etsimään. + +Juha oli pitkänään Akselin sängyssä. Hän makasi suullaan ja Akseli +seisoi vieressä ja nauroi. + +-- Oletko vallan hullu? puheli hän. -- Mitä tämä nyt sitten on? Ei se +ole häpeä eikä mikään! Sinä totut, kun vähän useammin viljelet, niin +ettei mene päähän. Mitä sinä nyt tästä! + +Juhaa hävetti niin, ettei hän saanut katsotuksi vaimoonsa. Annastiina +lohdutti Akselin kanssa kilpaa, että mikä se yksi pikkuinen humala +nyt on -- häpeä eikä mikään! Mutta ei Juha tahtonut rauhoittua. Kun +hän vihdoin oli nukkunut pois pahimman päänkipunsa ja heräsi omassa +sängyssään, selveni hänelle, että Tulettäne on vaarallinen paikka. Ei +hän sinne enää mene, jos tänne Joutsiaan jäisikin. Koko Hallpumin puoli +saa olla käymättömänä. + +Niinä päivinä tapahtui, että Marjaanan mies, Lumian rusthollari +äkisti kuoli. Sellaisen pulskan, terveen ja rotevan miehen kaasi +tuoni niinkuin viikate taittaa korren vain. Koko suku oli kolkossa +hämmästyksessä ja Marjaana surussa ja valituksessa, sillä hän +oli todella rakastanut miestään. Omaiset kävivät vuoron perään +lohduttamassa ja auttamassa häntä. Juha sattui Lumiaan juuri silloin, +kun tuotiin arkku ja ruumis nostettiin arkkuun. Oudolta kuului lasten +nauru surutalossa, murtuneelta näytti muhkea Marjaana. + +-- Tottahan sinä nyt olet täällä yhtä päätä hautajaisten yli, sanoi hän +veljelleen. + +Juha punastui. + +-- En minä sentään taida, sanoi hän. -- Kotona tarvitaan. Ei uskalla +jättää taloa niin moneksi päiväksi. + +Hänen oli ikävä, niin ikävä, että hänen itsensä täytyi sitä ihmetellä. +Ennen hän oli oleskellut täällä Lumiassa viikkokausia ja nyt ei häntä +mikään olisi pidellyt. Minne hänen sitten oikeastaan oli kiire? Eihän +hän vuosikauteen ollut tietänyt, missä hänen kotinsa oikeastaan +oli, Rasossa vaiko Joutsiassa -- kaiketi kuitenkin Rasossa, vaikka +hän Joutsiassa oli asunut! Joutsiaako hän ikävöi vaiko Rasoa, vaiko +Annastiinaa?... Hänen mieleensä oli muistunut, että Joutsiassa tänään +piti vedettämän lantaa pelloille, jos sattuisi hyvä ilma. Ja hyvä oli +ilma, kerrassaan leuto ja lauha. Täytyi sentään olla valvomassa, kun +oli sellainen työ. + +Ei häntä enää mikään olisi pidättänyt. Tai eihän sisar koettanutkaan +pidättää. Ymmärsihän hän, että talo tarvitsi isäntänsä. + +Juhan mieli tuli merkillisen keveäksi heti, kun hän laski valjaat Pekan +selkään ja talutti sen ulos tallista. Ihan täytyi ihmetellä sydämensä +kovuutta: rakkaalta sisarelta oli kuollut mies eikä hän osannut surra +sen enempää. Oli se todella ihmettä ja rumaakin! + +Hänen ajatuksensa ehtivät Joutsiaan jo ensimmäistä virstaa ajaessa. +Jokohan olivat saaneet halot kotiin metsästä? Olivatkohan heinät +riittäneet, vai olikohan täytynyt noutaa uusia? Olikohan Annastiina +muistanut lähettää kolme nelikkoa perunoita kaupunkiin Nyysteinin +rouvalle?... Isäntä oli ollut poissa kaksi päivää ja sinä aikana voi +ehtiä tapahtua mitä hyvänsä... Tottahan Eprami oli ymmärtänyt sopia +Manun kanssa. Kun olivat riitaantuneet vallan turhasta asiasta. +Epramikin kun viitsi ruveta vanhaa miestä härnäämään: oli piilottanut +Manun piipun ja käskenyt hänen noidilta kysyä, missä se oli. Tokihan +Manu vähemmästäkin suuttui!... Jokohan Omena oli poikinut?... Hyvin sen +pitäisi ruveta lypsämään. Hyvänä sitä vain on koetettu pitää... + +Pekko juoksi iloisesti kotiin päin... Ohoh, tulee pian kevät, kun +varikset jo raakkuvat maantiellä. Kas vain, kuinka niitä nyt onkin! + +-- Noo, Pekka, mitäs sinä nyt laiskottelet? Etkös ole tarpeeksesi +seisonut kaurojen ääressä! + +Pekka pölähtää juoksuun ja vie isännän mäelle, jonka alla metsä loppuu +ja alkavat Rason vainiot... Niin, mitähän siitäkin veljen yrityksestä +oikein tulee, kun hän nyt aikoo kylvää pellot heinälle... + +Jo päästään Rason tienhaaraan. Kaunis puukuja siitä vie kartanoon. + +Pekka lönköttää hiljaa, ikään kuin ei se tietäisi, minne mennä ja +miettisi sitä asiaa. Se nostelee ja heiluttelee korviaan. Juhakin käy +uteliaaksi: minnekähän tuo menee? Hän päästää ohjakset höllälle ja +ajattelee, mene nyt minne mieluummin tahdot. + +Totta totisesti, ei hän itsekään tiedä, mikä noista paikoista on +lähempänä hänen mieltään. + +-- Niin, Pekka, sanopa sinä se! + +Tienhaaran kohdalla Pekka heittäytyy kulkemaan aivan käyden, ikään kuin +antaakseen isännälleen tilaisuuden määrätä tien, mutta kun ei isännältä +kuulu minkäänlaista viittausta, lönköttää Pekka tienhaaran sivu... + +-- Kunnon Pekka! Kunnon Pekka! + +Juha hymähtää ja hänen tekisi mieli silittää Pekan karvaa. Sillä sinne +isännänkin mieli sentään tuntuu vetävän: Joutsiaa hänen on taitanut +olla ikävä. Siihen on sentään taitanut tulla totutuksi. Siitä on +sentään taitanut tulla koti. + +Kauniisti siintää Keihäsjärven jää ja sen takaa nousee kattoja ja +rakennuksia ja ylinnä kohoaa kirkon risti. Lumessa on hyvä keväinen +haju. Taivas kaartuu harmaana: ei näy sineä, mutta ei ole tietoa +sateestakaan... Kohta, kohta rupeaa näkymään Joutsiakin .. No, Pekka, +juoksepa nyt!... Että saadaan nähdä, vedättävätkö tänään navetasta... +No nyt... Vedättävät: oikein! Karja kävelee pihamaalla, navetan ovi on +auki ja siitä vie musta tie pellolle, jolla kohoaa tunkioita... + +Pieniltäpä ne näyttävät nuo tunkiot. Tai ehkeivät sentään ole pahoin +pienet!... Kuormia tulee ja tyhjiä rekiä palaa navetalle päin. Soh, +Pekka, kyllä sinä nyt jaksat juosta tämän lopputien. Hyvin sinua +Lumiassa on pidetty! + +Juhan mieli on käynyt köykäiseksi ja hartaaksi ja hän soisi hevosen +menevän linnun siivillä. + +Sillä nyt hän varmasti tuntee, että Joutsiasta on tullut koti. On se +sentään hyvä, kun tietää jonkin asian varmasti. Illalla hän sen sanoo +Annastiinalle. Tulee maar Annastiinankin hyvä mieli! + +Ja nyt sitä totisesti on ruvettava oikein innolla asumaan. Hän panee +likoon perintörahansa, viimeisetkin. Kaikki hän kaivaa maahan, kuten +velikin Rasossa. Tottahan sitten joskus kasvaa korkoa. Jollei itselle, +niin lapsille... + +Hänen kasvoilleen läikähtää veri ja hän läiskäyttää ohjasperiä, vaikka +Pekka ennestäänkin juoksee hyvää vauhtia. + +-- Sooh, Pekka, nyt ajetaan muhkeasti kotiin! Kotiin, kotiin! Nyt +meillä on koti, Pekka! + +Ei sitä totta totisesti uskoisi, että isäntä tulee talosta, jossa +kuolema on vieraana. Hän tulee hyvillä mielin kuin ihminen, joka on +saanut suuren lahjan. + +Kun lämmin, ruoanhajuinen ilma keittiössä lehahti häntä vastaan, oli +hänen hyvä kuin kissan, joka kellottaa päivänpaisteessa. Ja kun hän oli +saanut arkivaatteet ylleen ja pisteli lämmitettyä luukeittoa pöydän +päässä, täytyi hänen pidättää itseään, ettei ruvennut nauramaan. + +Hän soimasi itseään tästä lapsellisesta ja sopimattomasta +mielentilasta. Lanko makasi kylmänä ja kotiväet olivat kokoontuneet +Juhan ympärille kuulemaan uutisia surutalosta. Vanha emäntä oli vallan +vesissä silmin. Mutta Juha oli iloinen, niin iloinen, niin iloinen! +Sillä hän oli päässyt selville asiasta, joka kauan oli pitänyt häntä +epäilyksessä: hän tiesi nyt, missä hänen kotinsa oli. Ja hän tunsi +oudon voiman käsivarsissaan ja halun tarttua talikkoon ja lähteä +navettaan muiden miesten joukkoon raatamaan. + +Ihmeellisesti Juha sen päivän perästä muuttui! Tuskin häntä saattoi +samaksi tuntea, niin toisenlaiseksi hän tuli. Hän oli tähän asti ollut +ikään kuin tukahtumaisillaan veden alla -- nyt hän oli saanut päänsä +veden pinnan yli. Koska kerran oli pantu maailmaan, jossa kaikki olivat +kuin sodassa, niin kai sitä täytyi hioa aseet ja puolustaa taloa. + +Akseli komensi ruokaa entiseen tapaansa: hän ei rupea syömään sitä mitä +rengit ja piiat. Hänen morsiamensa kotitalossakin syövät isäntäväet ja +työväet eri pöydissä ja eri ruokaa. + +Annastiina, joka pelkäsi riitaa, nouti kiireesti munia ja toimitti +vesipadan tulelle. Mutta samassa Juha ehätti hänen eteensä ja sanoi +jyrkästi: + +-- Ei tässä mitään erityisiä ruokia laiteta; joka ei tyydy yhteiseen +ruokaan, olkoon ilman. Niin kauan kuin tämä pää on pystyssä, syövät +tässä talossa palvelijat ja isäntäväet samassa pöydässä ja samaa ruokaa. + +Kaikki hämmästyivät tällaista puhetta. Akseliltakin meni suu tukkoon, +niin hän kummastui. Ei hän totta totisesti olisi luullut tuossa +vätyksessä olevan sen vertaa miestä! Sillä kertaa ei tullut riitaa, +mutta kun isäntä eräänä päivänä sanoi, ettei hevonen jouda Akselin +matkoille -- ottakoon kestikievarista! -- nousi hirmuinen rytinä. + +-- Mikä sinä luulet olevasi? huusi Akseli. -- Tiedä, että minä olen +tämän talon isäntä ja ajan tuollaiset räkänokat sikolättiin! + +-- Isäntä olen minä täällä, vastasi Juha. -- Emme näy mahtuvan saman +katon alle. Paras on, että otatte tavaranne ja muutatte muille maille. + +Akseli jyryytti, elämöi, haukkui ja koetti tehdä jos minkälaista +kiusaa. Isäntä ei ollut tietävinään. Hän oli työssä aamusta iltaan. Hän +kävi vain käymätietään sisässä ja istui vain aterioiden aikana pöydän +ääressä. Muuten hän alituisesti oli liikkeellä. Häneen oli tarttunut +oikea työn ilo. + +-- Kyllähän se yrittää, myönsi vanha Joutsia, joka entistä äreämpänä, +keppien varassa liikkuili pihan piirissä, -- mutta mitäs sellaisesta +isännyydestä on, kun ei edes isännän ääntä kuule koskaan! Vuoden se +kohta tässä on ollut, mutta en maar minä vielä koskaan ole kuullut sen +kenellekään kiljaisevan. Kukas nyt sellaista isäntää pelkää! + +Annastiina nauroi. + +-- Saadaan nyt nähdä! sanoi hän niin luottavaisesti, että vanha isäntä, +huuli pitkänään, jäi häneen katsomaan. Annastiinan kasvot olivat +valoisat ja veitikkamaiset. + +-- Mitäs sinä nyt olet tietävinäsi? kysyi isä ja siristeli silmiään. +Hän sai sen käsityksen, että Annastiina hautoi jotakin salaisuutta, +joka ei ollut muiden kuin Juhan ja hänen tiedossaan. -- Ennen aikaan +lapset puhuivat vanhemmilleen tuumistaan ja töistään, nyt kuljetaan +vain naurussa suin ja touhutaan, mutta ei puhuta, ei vaikka mikä olisi. +Mitä vanhoista, menkööt hautaan! + +-- Ei meillä mitään erityisiä tuumia ole, vakuutti Annastiina. -- Taloa +vain aiotaan kovasti asua. + +-- Saako Juha ehkä periä jostakin? uteli vanhus äkäisesti. -- Älä sinä +kerro vanhalle isällesi! Älä! Pidä vain tiedot takanasi... Poishan minä +menen, pois kuolemaan... + +-- No mitäs isä nyt... koetti Annastiina lepyttää häntä. + +Mutta vanhus otti kepit penkiltä vierestään ja läksi mennä koputtamaan +kamariinsa. + +Paitsi työintoa oli Juhalle tullut toinenkin into: halu saada tilinsä +selväksi maailman kanssa. Hän tahtoi, että maailma tietäisi hänen +aikovan pitää vaimonsa kotitaloa ja jättää sen perinnöksi lapsilleen. +Hallpumin se oli ymmärrettävä ensimmäiseksi. + +-- Kunhan nyt vain saisin kaikki sanotuksi, mietti hän astellessaan +kotiportista maantien poikki ja kulkiessaan Tulettäneä kohti. -- Kunhan +en minä nyt antaisi sotkea sanottaviani! Nyt suu puhtaaksi ja sitten +saakin olla käymättä tämä puoli! + +Puodin ovi oli raollaan ja valkeanvalo loisti raosta. Juha seisahtui +keskelle pihaa, kuunteli. Puhuttiin. Ne ne olivat, kauppias ja +Hallpumska. Toruivat. + +Samassa tulla tölmähti kauppias ovesta. Isännän nähdessään rupesi hän +pyyhkimään käsiään saappaiden varsiin ja housuihin, hankasipa vielä +takkinsa nurjaan puoleen, ennen kuin ojensi oikeansa isännälle. + +Juha ei ensinkään uskaltanut kuunnella, mitä hän puhua mätti. Kauppias +oli jo niin monta kertaa sotkenut hänen asiansa. Mutta tällä kertaa ei +siitä saa tulla mitään! Nyt hän puhuu kaikki! + +Ja antamatta kauppiaan lopettaa lausettaan rupesi Juha toimittamaan +kuin henkensä uhalla. + +-- Minä tulin sitä ilmoittamaan, etten minä enää tästä puoleen salli +mitään laittomuuksia tässä Joutsian maalla. Jos tahdotte pitää kauppaa, +niin pitäkää oikeata puotia ja maksakaa verot, niinkuin muut kauppiaat +tekevät. + +Kauppias kävi kovin ihmeisiinsä, naurahti, hymähti ja vihdoin +silottuivat kasvot silkosen sileiksi ja jäykiksi kuin lasi. + +-- Mitäs isäntä tarkoittaa? kysyi hän ikään kuin ei vieläkään olisi +uskonut korviaan. + +-- Sitä minä tarkoitan mitä sanon. Tiedän minä varsin hyvin, että +Joutsialla ennen on säilytettykin teidän tavaroitanne, etteivät kruunun +miehet saisi käsiinsä. Mutta en minä enää sitä tee. Jos tahdotte +kauppaa pitää, niin pitäkää julkisesti. + +Kauppias kävi kovin loukkaantuneen näköiseksi. + +-- Pitäisihän isännän tietää, etten minä oman voittoni takia ole sitä +veroa salannut. Minun ei olisi kannattanut antaa ihmisille tavaroita +niin halvasta, jos vielä olisi pitänyt maksaa veroa. Ja onkos tämä +nyt sitten kauppaa, mitä minä teen! Tällaista pientä myymistä vain, +ihmisten mieliksi. Luuleeko isäntä, että minä tästä niin suuria hyödyn? +Jääköön vain minun puolestani pois koko kaupanpito. Taikka jos pidän, +niin korotan hinnat ja annan ihmisten maksaa verot. + +Nyt oli kauppias jo äreä. Puhuessaan hän viskeli niskojaan eikä +pyytänyt Juhaa istumaankaan. He seisoivat molemmat krouvikamarin +ovella. Hetkiseksi Juhalle tuli se tunne, että mitä hän nyt tässä +kiusaa vanhaa miestä, mutta mikä lieneekin juuri silloin pannut hänet +katsahtamaan ikkunaan: repaleinen mies siellä tulla taivalsi krouvia +kohti. Se oli Simolan entinen isäntä. Ihan se tuli kuin muistutuksena +Juhalle. + +-- Sitten minä niin ikään tahtoisin ajoissa sanoa, etten minä enää anna +Joutsian viinanpoltto-oikeutta kenellekään, jatkoi Juha. + +-- Vai niin, vai niin. Sitä minä odotinkin! Itsekös isäntä aikoo +polttaa? + +Hallpumska, joka nähtävästi oli kuunnellut keskustelua, raotti ovea ja +huusi: + +-- Pitäkää vain omanne! Keittäkää hyvästi! + +Juha haki lakkiaan ja aikoi lähteä. Mutta samassa Hallpumskan käsi +ilmaantui ovenpieleen. Se oli värissä ja jauhoissa, mitä hän lieneekin +ollut tekemässä jauhopuodissa. + +-- Vai sellainenkos se Joutsian nuori isäntä olikin! Jota kehuttiin +niin hyväksi! Luulette te nyt sillä viinanpoltolla hyvästikin +rikastuvanne... + +-- Ähäh! keskeytti Simolan Santun ääni oven takaa. -- Ette saakaan +Joutsiaa. Tuo Juha pitää sen itse! Ähäh! + +-- Suu kiinni, taikka...! huusi kauppias. + +Juha kiitti onneaan, kun pääsi ulos. Aika rähinä siellä kävi, ovet +paukkuivat ja ihmiset huusivat. Vanhat akat, jotka asuivat kauppiaan +rakennuspiirin sisäpuolella, tulivat tölliensä oville ja katselivat +siunaillen ympärilleen. + +Nuori isäntä asteli nopeasti, pää kumarassa, katse tähdättynä maahan. +Silloin tällöin risahti lasinen pullonkaula säpäleiksi hänen jalkansa +alla. Niin, niin, ei tee enää mieli tälle puolelle. Olkoon vain +käymättä koko puoli! + + * * * * * + +Lumian rusthollarin hautajaisissa olivat pitäjäläiset kaikki koolla ja +pastori Sand siunasi ruumiin. Haudalta tullessa odotti Lumiassa komea +päivällinen suuressa pirtissä, joka oli koristettu kuusilla. Juha oli +pitkin päivää huomaavinaan, että pastori häntä tarkasti, ikään kuin +hänellä olisi ollut paha mielessä. Ja kauppias kieppui yhtä mittaa +papin, vallesmannin ja Nylanderin ympärillä. Juha meni vaistomaisesti +heidän tieltään -- olkoot kuinka tahtovat! Kaipa kauppias on heille +puhunut kaikki tyynni -- puhukoon! + +Varsinkin istuessaan juttelemassa Haimalan isännän kanssa Juha huomasi, +että pappi häneen katseli. Juha kyseli sisarestaan ja isäntä kertoi +hänen olevan samanlaisena vain: toisena päivänä vähän rauhallisempana, +toisena taas rajumpana. Mutta ei häntä koskaan uskaltanut jättää noin +ihan oman onnensa nojaan. Vartioitava häntä oli kuin pientä lasta. + +Juha tuijotti huolestuneena eteensä. Sääli hänen kävi sekä sisartaan +että hänen miestään. Hän nosti hiljalleen katsettaan ja kohtasi +juuri samassa hetkessä pastorin katseen. Pastorin silmäluomet olivat +punaiset, silmät säkenöivät ja suupielissä oli pilkallinen piirto. + +Juha heräsi äskeisistä ajatuksistaan ja hänen katseensa kävi järkeväksi +ja kummastuneeksi. Mitä pastori minusta tahtoo? näytti se kysyvän. +Mutta pastori ei vastannut mitään, käänsi vain päänsä. Jotakin +pastorilla oli mielessä, mitä sitten lienee ollut. + +Eräänä päivänä törmäsivät he äkkiarvaamatta yhteen maantiellä +Tulettänen portilla. Juha huomasi pastorin niin myöhään, ettei hän +päässyt livahtamaan pakoonkaan. Pastori tervehti ikään kuin ilkkuen ja +Juhan kasvoille läikähti verta. + +-- Minä olen vain odottanut isäntää pappilaan, sanoi pastori ja +suupielissä oli taasen se pilkallinen piirre. + +Juhan katse oli avonainen ja hämmästynyt. + +-- Jaa pappilaanko?... Ei ole sattunut asiaa. + +-- Ajattelin vain, että jos isäntä olisi tahtonut tulla sinnekin +puhdistukselle... + +Juha ei ymmärtänyt. + +-- Mille puhdistukselle? kysyi hän. + +-- No, kun isäntä on käynyt tekemässä puhdasta Tulettänessä ja kun +Joutsian oman pojan on täytynyt muuttaa pois kotitalosta ja kun... + +Nyt Juha ymmärsi ja hänen kasvonsa lehahtivat tulipunaisiksi. + +-- Niin, jatkoi pastori ja sanat tulivat sihisten hampaitten välitse, +-- niin, miksei pappilassakin olisi kannattanut käydä? Korkeita +tunkioitahan pappilan raitilla on. + +-- Mitäs pastori nyt pilkkaa, sai Juha vihdoin suustaan. -- Enhän minä +pyri kenenkään raitteja puhdistamaan. Kunhan saisin nämä omanikin... +Mutta pastori ei tiedä... No niin, sama se on! Voinhan minä sen +sanoakin: se on sellainen kova kontrahti painamassa tätä Joutsiaa, että +joka sitä vastaan mielii taistella, saa panna kovan kovaa vastaan. +Pastorin oma nimi on sen kontrahdin alla. Että mitä ajattelittekin, +hengen mies, silloin kun sellaiseen paperiin panitte nimenne. + +Juha katseli pastoriin herkeämättä ja käsi oli nyrkkinä hänen +taskussaan. Hän oli niin kauan hautonut mielessään sitä asiaa ja +hän oli niin paljon kärsinyt sen kontrahdin tähden, että hän oikein +kevennyksekseen kerrankin sanoi tämän pastorille. Toki hän odotti, että +pastori kalpenisi tai edes häpeäisi. Mutta pastori rupesi nauramaan. + +-- "Hengen mies"... hoki hän ja ääni tuli taasen sihisten hampaiden +välitse. -- Vai eikö "hengen mies" saisi auttaa seurakuntalaisiaan +maallisissakin asioissa? Vai eikö "hengen mies" saisi todistaa +paperissa, joka asianomaisten molemminpuolisesta tahdosta tehdään?... +Mitä? + +-- Mutta meidän vanha isäntä oli humalassa, kun se paperi tehtiin... + +-- Kuka sen on sanonut? Selvällä päällä me kaikki olimme, vaikka äijää +sitten jälkeenpäin on yllytetty. Kyllä vanha isäntä sen tietää yhtä +hyvin kuin minäkin... Mutta mitähän me näistä asioista puhumme! Me +kaksi emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä. Me olemme niinkuin tuli ja +vesi. + +-- Niinkuin tuli ja vesi, toisti Juha. -- Vesi sammuttaa tulen... + +-- Niin, sanoi pappi, -- mutta liekit voivat myöskin niellä +vesitilkkasen. + +Juha katseli pappiin kulmiensa alta. Pastori nauroi, jotta suuret, +hoitamattomat hampaat loistivat mustan parran alta. + +-- Saa nyt sitten nähdä, kumpiko voittaa, tuli vaiko vesi, jatkoi +pastori ilkkuvalla äänellään ja läksi ojentamatta Joutsian nuorelle +isännälle edes kättään. + +Juha jäi katselemaan hänen jälkeensä. Mitä ihmettä hän tarkoitti...? +Tuli ja vesi... Vai ollaan sitä sodassa! No, ollaan sitten. Elämä näkyy +olevan ainaista sotaa, siitä ei pääse... + +Kaikista kummallisinta oli kuitenkin se, että Joutsian nuori isäntä +uskalsi vastustaa itse Saarlan herraa. Eräänä päivänä, juuri kun Juha +veljensä, Rason, isännän kanssa suunnitteli, miten olisi paras rakentaa +jyväaittaa, ilmestyi Saarlan kuski Joutsian eteen. Rason isäntä piti +parhaimpana, että rakennettaisiin yhtä päätä kivestä, mutta Juhasta +yritys oli liian rohkea. Se tulisi niin kalliiksi. Paras vain rakentaa +sitä vanhaa mallia, rakennus koholleen maasta vahvojen hirsien varaan, +etteivät hiiret pääse. Veljeksillä oli neuvonantajanaan rakennuksia +ymmärtävä mies, ja kaikki kolme olivat kokonaan näissä asioissa, kun +Saarlan kuski ilmoitti, että majuri käskee isäntää Saarlaan. + +-- Koskas sinne pitäisi tulla? kysyi Juha. + +-- Niin sanottiin että tänään. + +-- Mutta johan nyt tulee ilta. + +-- Jaa, niin sanottiin. + +Voi yhtä kaikki, kuinka olikin tullut riikinkukon näköiseksi tuo Mantan +Janne! Kiiltävät napit sortuukissa, höyhentöyhtö lakissa. Ja miten se +oli käynyt oman arvonsa tuntevaksi! + +-- Ei minun nyt sovi lähteä. Me ollaan täällä työssä, vastasi Juha ja +veri kuohahti hänen kasvoilleen. + +Tuskin hän olisi niitä sanoja tullut lausuneeksi, jollei veli, Rason +isäntä, olisi seisonut ääressä. Kalle oli aina pitänyt herroja +vertaisinaan tai alempana itseään. + +-- Huomenna minä voisin tulla, kun kuitenkin on mentävä myllyyn, jatkoi +Juha. -- Mikä nyt sitten on niin kiireellinen asia? + +-- Sitä en minä tiedä, mutta niin käskettiin sanoa, että heti paikalla +Saarlaan... + +Nyt suuttui Rason rusthollari. + +-- Sano, senkin riikinkukko, majurille, että jos on asiaa, niin tulkoon +tänne. Tie on yhtä pitkä Saarlasta Joutsiaan kuin Joutsiasta Saarlaan. + +-- Sellaisen sananko minä vien? kysyi kuski niska kenossa ja piteli +hevosta, joka malttamattomasti kaapi maata. + +-- Juuri sellaisen, sanoi Rason isäntä. + +Mutta tuskin oli kuski kadonnut, kun Juhaa rupesi kaduttamaan. + +-- Jopa minä nyt taisin olla hävytön. Mikä minun nyt pani sanomaan +sillä lailla! + +-- Se tekee niille hyvää! Opeta sinä ajoissa majurille, kuinka ihmisiä +on kohdeltava! + +Miehet eivät saattaneet aavistaa, mikä syy majurin käskyyn oli. Aivan +hiljan oli majuri tullut Joutsian isäntää vastaan eikä silloin ollut +puhunut mitään. + +Turhaan vaivasivat miehet ajatustaan. Syynä majurin käskyyn oli +päähänpisto, sellainen pikkuinen oikku, jollaisia voi johtua ainoastaan +käskemään tottuneiden mieleen. + +Oli tapahtunut, että pastori pitkistä ajoista oli hankkinut uudet +vaatteet -- Lumian leski se juuri oli maksanut rusthollarin +hautaamisesta niin hyvin, että pastori niillä rahoilla saattoi teettää +kokonaisen puvun -- ja lähtenyt Saarlaan vieraaksi. Ei hän ollut +käynyt siellä moneen aikaan, useammistakaan syistä. Hän oli ensinnäkin +ehtinyt vieraantua herrasväen seurasta ja hienoista tavoista. Hänelle +oli rasitus syödä pöydässä, jossa piti varjella puhdasta pöytäliinaa +ja hallita hammastarhaansa, ettei sieltä pääsisi luiskahtamaan jotakin +pientä sopimatonta pilaa. Ja sitten -- niin, sitten hänellä suorastaan +ei ollut moneen aikaan ollut vaatteita, joilla olisi voinut esiintyä +Editha-rouvan silmien edessä. + +Oli syöty vankka päivällinen, oli nautittu kahvia likööreineen, oli +tupakoitu. Puhe ei koko päivänä ollut tahtonut luistaa. Nimittäin +majurilta ja pastorilta se kyllä olisi luistanut -- he puhuivat +hevosista, kilpa-ajoista ja maanviljelyksestä, eikä majurista ollut +ensinkään vastenmielistä kuunnella pastorin juttuja seurakuntalaisista +ja pappiskokemuksistaan. Hän tiesi niitä tukuittain, hullunkurisia +juttuja, joille täytyi nauraa. Mutta Editha-rouva ei nauranut. Hän +istui pöydän päässä kuin poissaolevana, hienot, kalpeat kasvot +surumielisessä hymyssä. Hän nähtävästi eli muistoissaan eikä nykyajassa. + +Pian oli pastori kysynyt kaikki hänen kuulumisensa ja saanut tietää, +että Greta oli Sveitzissä pensionaatissa, Gösta kadettikoulussa ja +Magnus vain kaupungissa asioilla. Ja puhuessaan oli Editha-rouvan +kasvoille välähtänyt eloa ja punaa. Mutta kun pastori ja majuri taas +menivät juttuihinsa, vaipui hän kalpeuteensa ja äänettömyyteensä. + +Hän oli todella tullut miltei läpikuultavaksi, silmät olivat oudon +suuret ja ikään kuin lasittuneet. Hiuksiin oli tullut harmaita hapsia. +Iho oli yhä vielä sama puhdas ja pehmoinen, piirteet samat jalot kuin +ennenkin, mutta koko ihminen vaikutti sammuneelta ja elottomalta. +Pastorin valtasi outo ahdistus häntä katsellessaan. Hänen tuli +sanomattoman sääli, hän olisi melkein tahtonut itkeä, kuten itketään +rakastetun haudalla. Oikein tuntui helpotukselta, kun Editha-rouva +jätti huoneen -- hän ei sietänyt tupakansavua, ja herrat tupakoivat +molemmat kuin savupiiput. + +-- Kas kuinka Magnus viipyy, sanoi majuri ja katsahti kelloaan. -- +On se sentään mukavaa, kun on poika, jonka voi noin vain lähettää +kaupunkiin toimittamaan asioita. Magnus on kaiken vuotta välittänyt +Saarlan viljakauppoja. + +-- Ja poikaan voi luottaa? + +-- Ehdottomasti. Palaa kotiin tuhansia taskussa ja toimittaa kaikki +säntillisesti. En itse voisi toimia paremmin. + +-- Tarkoitin vain, sanoi pastori hymyillen, -- että jos joskus +unohtuisi toverien seuraan. + +-- Ymmärrän kyllä. Mutta se on niin ihmeellinen poika, ettei sillä +ole tovereita. Siihen vaikuttaa ehkä, että hän on käynyt koulua +Helsingissä, mutta onhan hän iloinen poika -- hänellähän voisi olla +tovereita. Mutta hän on vain niin kiinnostunut maatöistä ja... niin, +hän seurustelee liiaksikin renkien kanssa. Editha varsinkin on ollut +siitä hyvin pahoillaan. + +Viimeiset sanat majuri lausui kuiskaten ja katseli ympärilleen. + +-- En minä puolestani ole viitsinyt ottaa häntä siitä kovalle, jatkoi +hän samassa, -- kun vanhenee, niin viisastuu! + +Pastori istui mukavassa suuressa nojatuolissa vastapäätä majuria ja +seurasi savuja, jotka sinisinä kiemuroina nousivat ylöspäin. Häneltä +ei puuttunut mitään muuta kuin että hän hartaasti olisi halunnut +ottaa kauluksen kaulastaan. Se oli niin kova ja se syöpyi syvälle +lihavaan leukaan, kun yritti istua mukavasti. Äkkiä nousi hänen +eteensä Magnus StÃ¥hlen kuva -- miten lie noussutkin! Kai siksi, että +isä juuri oli puhunut pojastaan. Pitkä laiha poika... ei mitään +sukulaisuutta ylhäisen äidin kanssa eikä liioin mitään yhtäläisyyttä +nautinnonhimoisen isän kanssa. Silmät harmaat, rotevaa tekoa, tukka +pystyssä... Ja samassa nousi pojan rinnalle Juha Kustaanpojan, Joutsian +nuoren isännän hahmo. Mikä ihme ne toikin rinnan nuo kaksi aivan +erilaista ihmistä! Ja kuitenkin -- niissä oli jotakin samanlaista, +jotakin yhteistä -- ties taivas, mitä. Hän oli jo tuntenut sitä siellä +Rason häissä, vaikkei tunne ollut puhjennut selväksi ajatukseksi. + +-- Se se on omituinen otus, se Joutsian nuori isäntä, virkkoi hän äkkiä +majurille. -- Tottahan veli muistaa?... Se, jonka häissä olimme yhdessä +viime kesänä... + +-- No, kuinka niin? Eikö se ole ihan tavallinen kelpo talonpoika? + +-- On kyllä. On liiankin kelpo, sillä hän näkyy aikovan ruveta +harjoittamaan jonkinlaista reformaattorintointa pitäjässä. Hän +ahdistelee esimerkiksi Hallbomia... + +-- Se tekee hyvää sille lurjukselle... sanoi majuri ja nauroi. + +-- Tekisi kyllä, jos... + +Samassa katkaisi pastori lauseensa ja korjautui kohteliaampaan +asentoon, sillä ovelle, savujen taakse ilmestyi Editha-rouva. + +-- Gösta, virkkoi hän tyynellä, sointuvalla äänellään. + +-- Vouti tahtoisi sinua tavata. + +-- Jahah, sanoi majuri ja nousi. -- Minun pitääkin lähteä vähän ulos, +puhukaa te nyt. Tai laulakaa. Ettehän vielä ole yhtään laulaneet! + +Kun heidän laulamistaan mainittiin, oli kuin olisi kolkutettu oveen, +jonka takana heidän muistojaan säilytettiin. Heidän kasvojensa ilme +pehmeni, heidän ajatuksensa ikään kuin pysähtyivät, ja he jäivät +pitkäksi aikaa äänettömyyteen, ikään kuin olisivat valmistautuneet +pyhää toimitusta pitämään. Vihdoin teki Editha liikkeen kädellään. +Pastori laski pois sikaarinsa ja seurasi häntä pienen etuhuoneen läpi +saliin. + +Se oli suuri, vanhanaikainen huone, jonka keskimmäisestä ikkunasta +päästiin parvekkeelle. Seinillä oli perhekuvia kultakehyksissä, katossa +kristallikruunu. Huonekalut olivat kevään tähden peitetyt valkeilla +päällyksillä. Se teki huoneen kylmänpuhtaan näköiseksi. Kahdessa +vastapäisessä nurkassa oli suuri valkoinen uuni ja uuninlaudalla +posliinikoristuksia, kallisarvoisia pieniä esineitä, jotka pastori +hyvin muisti heidän tuttavuutensa ensi ajoilta. + +Editha istui soittokoneen ääreen -- kuinka tuttu se oli sekin! -- avasi +kannen ja kääntyi pastoriin päin. + +-- Mitä otamme? sanoi hän ja hymyili. + +Siinä hetkessä oli hän entinen Editha ja pastori joutui entisen +lumouksen valtaan. Siinä hänen ihailevan katseensa alla punastui nainen +kuin nuori tyttö ja silmiin tuli entisajan verhottu loiste. + +-- Editha, Editha! pääsi Jakob Sandilta tukahdutetusti... + +Hän olisi tahtonut langeta maahan ja syleillä hänen jalkojaan. Mutta +Editha vain painoi hänen kättään ja istuutui soittokoneen ääreen. + +Seurasi tuttu alkusoitto... Tämä laulu oli määrännyt Jakob Sandin +kohtalon. + +Editha alkoi, hiljaa ja värisevin äänin. Jakob Sand seisoi hänen +takanaan käsi hänen tuolinsa kullatulla selkänojalla. Huoneeseen, +joka vielä äsken oli näyttänyt kylmältä, tuli äkkiä aurinko ja +kukkivat ruusut ikkunalla loistivat punaisina kuin veri. Päivän säde +heijastui peiliin ja siitä seinien kullattuihin kehyksiin, kattokruunun +monisärmäisiin laseihin ja Editha-rouvan hiuksiin. + +Jakob Sandille tuli ihmeellinen vapautuksen tunne, tunne +synnittömyydestä ja puhtaudesta. Jokohan hän oli kuolemaisillaan, +jokohan hän oli astumaisillaan Jumalan eteen ja jokohan kaikki hänen +syntinsä olivat annetut anteeksi?... Tuttu, rakastettu ääni värisi +ikään kuin kaukaa ja kutsuen... Editha, Editha, kuollaan yhdessä, +noustaan käsi kädessä kirkkaaseen iäisyyteen...! + +Hänen piti yhtyä lauluun ja hän avasi huulensa... + +Käheä, särkynyt parahdus! Räminä, ikään kuin olisi helistelty vanhaa +romua! + +Editha-rouvan kädet vaipuivat, hän kääntyi, ja silmät, jotka hän +pastoriin loi, olivat täynnä pelästystä. + +Pastori piteli käsiä kasvoillaan ja hengitti läähättäen. + +Oli kuin heidän silmänsä sinä hetkenä olisivat avautuneet. Editha näki +edessään lihavan miehen, jonka leuka ja kasvot olivat rasvoittuneet, +huulet sinipunertavat, silmät verestävät. Kuinkapa tuosta kurkusta +olisi voinut muuta lähteä kuin käheä, särkynyt parahdus! Rämisevä +raunio oli koko mies!... + +Pastori puolestaan oli huomannut, että se unelmien morsian, jonka +rinnalle hän oli tahtonut nousta, oli kuihtunut, veretön, harmaantunut +nainen, kylmä ja eloton... + +Ilta-aurinko tulvi sisään salin valkeille huonekaluille ja puhtoisille +seinille, ruusut ikkunassa helottivat. Mutta he tuijottivat toisiinsa +kauhistuneina, ikään kuin puukonkärkeä olisi asetettu heidän kaulalleen +ja vaadittu heiltä heidän henkeään. Sillä he olivat huomanneet, että +laulun side heidän väliltään oli katkennut, että silta heidän henkiensä +väliltä oli palanut pois. He tuijottivat toisiinsa kuin kaksi rauniota +tulijätön tuhasta. + +-- Olemme käyneet vanhoiksi, pääsi vihdoin pastorilta ja hän antoi +hitaasti sinipunervien, lihavien käsiensä vaipua alas. + +Mutta Editha-rouvan silmistä tipahti kyynelkarpalo vaalealle kädelle, +joka lepäsi sylissä. + +-- Kaikki on lopussa, sanoi hän niin hiljaa, että hän tuskin erotti +omaa ääntään. + +Ja kun hän nousi soittokoneen äärestä, tunsi hän ettei enää koskaan +istuutuisi soittamaan sitä säveltä, joka kerran oli liittänyt heidän +sielunsa yhteen. Ja hänen silmiensä edessä oli ammottava tyhjyys. + +Heille molemmille oli vapautus, kun majuri, hajuten sekä tallilta että +navetalta tuli sisään. + +-- No, pastori, huusi hän reippaasti, -- mitä sinun pitikään kertoa +Joutsian nuoresta isännästä! + +Silloin pastori kuin henkensä pelastukseksi rupesi soimaamaan Juha +Kustaanpoikaa. Hänen täytyi saada ajaa johonkin epätoivoaan ja hän ajoi +kaikki Juha Kustaanpoikaan, ikään kuin koko hänen elämänsä turhuus +olisi ollut hänen syynsä. Hän vakuutti, että Joutsia oli itserakkain, +itsevanhurskain, typerin, poroporvarillisin ja ikävin ihminen +maailmassa. Suorastaan vaara paikkakunnalleen, suorastaan eräänlainen +rutto. Ja Editha-rouva, joka Helenan tähden aina oli kantanut kaunaa +Rason väkeen, kuunteli hehkuvin kasvoin ja päästi tuon tuostakin pienen +huudahduksen. + +-- Minä odotan vain, kiihtyi pastori, -- koska hän tulee mestaroimaan +minunkin toimiani. Sillä minne minä menenkin, näen aina edessäni hänen +ruumiinkantajankasvonsa. + +-- Mutta hyvät ihmiset, eikö häntä nyt millään saa pois täältä +pitäjästä! huudahti Editha-rouva. + +-- Miten hänet saisi... jolleivät velkamiehet suostuisi hätyyttämään! + +-- Se on oikein sellaisen uudenaikaisen talonpojan perikuva -- +sellaisen leveän, raa'an, itsetietoisen talonpojan! + +He ärsyttivät toisiaan ja kiihtyivät kiihtymistään. Sillä he olivat +epätoivoissaan, kohtalo kuristi heitä kurkusta ja heidän tuskaansa +ikään kuin lievensi, kun he puolestaan saivat kuristaa jotakin toista. +Ei armahtanut elämä heitä -- eivät tahtoneet hekään armahtaa! Siksi he +sättivät Joutsian isäntää. + +Majuri oli aivan hämmästyksissään. + +-- Minä, totta puhuen, tuskin muistan, minkänäköinen hän onkaan, sanoi +hän. + +-- Minäpä tahtoisin hänet nähdä, pääsi Edithalta kalseasti. + +Ja Editha-rouva keksi, että Joutsian isäntää lähetettäisiin hakemaan. + +-- Älä nyt ole lapsellinen, sanoi majuri. -- Ei ole sanottu, että hän +tulisikaan. + +-- Eikö hän tulisi? leimahti Editha-rouva. -- Eikö hän tulisi, jos me +lähettäisimme hakemaan? + +-- Ei tulisi! vakuutti Sand. + +-- Tulisi kyllä, jos minä lähettäisin noutamaan, selitti majuri. + +-- Ei tulisi! vakuutti Sand yhä. + +Jo kiihtyi majurikin. + +-- Hän tulee, jos minä tahdon, mutta minusta on turhaa häntä kutsua, +kun ei hänelle ole asiaa. + +-- Koetetaan! rukoili Editha. -- Minä tahtoisin nähdä, uskaltaisiko hän +meitä vastustaa. + +He kiistelivät puolen tuntisen. + +Kuski lähetettiin Joutsiaan. + +Tietäähän sen, että Saarlan herrasväet suuttuivat Joutsian isännälle. +Asia tuli vielä mutkikkaammaksi sen vuoksi, että Magnus kotiin +palatessaan asettui isännän puolelle. + +Veljekset Juha ja Kalle eivät koskaan saaneet tietää, mitä asiaa +Saarlan herralla olisi ollut Joutsian isännälle. Mutta pian alkoi +Joutsiassa lappaa miehiä, jotka sanoivat asiansa suoraan silmiin. + +Ensin tuli rikkaan Heikkilän isäntä. Hän tuli sanomaan irti lainaa. + +Juha hätääntyi hiukan ja hänen poskipäänsä rupesivat hohtamaan. Hänestä +oli vastenmielistä aina pyytää apua Kallelta. Mutta mikäpä auttoi! + +Tuskin hän oli kuitenkaan saanut tämän asian järjestetyksi, kun tuli +toinen velkamies, Ahtialan isäntä, samalle asialle. + +Silloin Juha jo hätääntyi toden teolla. Mikä kumma heidät nyt pani +kiristämään kaikki yhtaikaa?... Kunhan ei olisi kauppias tai pappi +yllyttänyt heitä! + +Kolmas, pahin velkoja, Siiron lautamies, oli kuitenkin vielä tulematta, +ja kun hän eräänä päivänä ilmestyi Joutsian pihaan, arvasi Juha +paikalla, mitä hän tahtoi. + +Lautamies oli kovin kohtelias, pyysi anteeksi ja selitti, että hän +rakentaisi uutta navettaa ja tarvitsisi rahojaan siihen. Tiesihän Juha, +kuten tiesi koko Keihäsjärvi, että hänellä oli rahoja pankit täynnä... + +Mutta ei tarvinnut muuta kuin nähdä Hallpumin ja Akselin katseet, +niin tiesi, mistä irtisanomiset aiheutuivat. Akseli oli asettunut +Tulettäneen. Eikä hänellä muuta työtä ollut kuin ostella tukkimetsiä ja +vahingoittaa lankoa. + +Juha hikoili ja tuskitteli. Ei tahtonut maittaa ruoka eikä uni eikä +luistaa työ. Ei ollut niinkään helppoa mennä pyytämään apua veljeltä +ja sisarten miehiltä, vaikka nämä olivatkin varoissaan. Aina sen sai +sanotuksi, että anna kuormallinen heiniä, mutta tässä oli kysymys +tuhansista ruplista. + +Juhan miettiessä selviytymistä tukalasta tilasta rupesi hänen mieltään +paisuttamaan hirveä, uusi tunne, jollaista ei hän ollut ajatellut +itsessään löytyvänkään. Hän rupesi vihaamaan. Hän vihasi Akselia, hän +vihasi kauppiasta, hänen perhettään, jopa hänen palvelijoitaankin. +Kun olisi päässyt näkemästä Tulettänen rakennuksia! Mutta ne olivat +alituisesti silmien alla, jos minne kääntyi. + +Hän koetti pitää päätään sillä lailla, ettei näkisi Tulettäneä -- viha +teki hänet aivan lapsimaiseksi! Hän karttoi ja pakeni kauppiaan väkeä. +Mutta kauppias laittautui kuin kiusanteolla hänen tielleen ja kun Juha +vain hänet näki, leimahti hänen sisässään pahasti, päähän syöksyi +verta ja kädet pullistuivat nyrkeiksi. Lienevätkö vanhemmat opettaneet +lapsiaan, vai minkä tähden he lienevät tottuneet sellaisiksi, että +he isännän astuessa ohitse ilmestyivät aidan taa, pistivät esiin +kielensä ja härnäsivät. Silloin teki Juha Kustaanpojan mieli ottaa +kivi ja nakata se menemään, ikään kuin he olisivat olleet harakoita +tai variksia... Ja kun kauppiaan lantakuormaa vedätettiin rantaan ja +Hallpumska iljankoisella tiellä asteli sen perässä, ajatteli Juha, että +kun lankeaisikin niskansa nurin! + +Ei saanut yhtä hetkeä olla kotosalla, jollei jokin ääni muistuttanut, +että Hallpumin väet ovat naapurissa. Kun askaroitsi pihamaalla, niin +kuului maantien toiselta puolen alituinen hoilotus ja huuto tai +parku, sillä jolleivät matkustajat siellä rähisseet, tappeli kauppias +vaimonsa kanssa tai piiskasi lapsiaan... Jos väsyneenä heitti sänkyyn +ruokasijalle, niin jo alkoi kuulua sanakiistaa. Eikös ollut sielläkin +kauppias touhussa! Kun katsahti ikkunaan, niin näki Hallpumin olevan +ostamassa viinaa ohikulkevalta mieheltä. Kymmenen... kaksitoista... +viisitoista... yksikolmatta... laskevat miehet. Mutta riitaantuvat tuon +tuostakin ja hosuvat käsillään. Tietysti kauppias taas on pyrkinyt +tekemään koiruutta! Laskee tynnyristä tuoppiin viinaa, mutta pitää +vatia alla, juoksuttaa yksin tein vadinkin puolilleen ja kaataa kaikki +astiaansa. Tietenkin viinakauppias vastustamaan, mutta mitäpä hän +Hallpumille mahtaa. Kyllä se poika aina puolensa pitää! + +Juha seisoo ikkunassa katselemassa ja hänen sisässään kiehuu tällainen +ajatus: kuinka ihminen todella voi olla noin pahan hengen näköinen? +Kuinka sinulle, hyvä naapuri, onkin annettu kaikki paholaisen +tunnusmerkit: punatukka, punaparta ja tuollaiset viekkaat, vilkuilevat +silmät? + +On se siunattu päivä, jolloin pitkän talven jälkeen saa avata pimeän +navetan ovet, päästää auki elukkojen kytkyet ja laskea ne luontoon, +jossa aurinko paistaa, puut ovat hiirenkorvalla ja maahan puhkeaa +vihreys. Ei tiedä eikä tunne sellaisen päivän iloa se, joka ei tiedä, +miten vaivalloinen talvi on ollut. + +Navetasta kuuluu mälinää ja huutoa, kun karjaa päästetään. Vanha Manu +touhuaa minkä ehtii temppuineen. Päivä paistaa, vasikat hyppivät +jo kujalla, selkä koukussa, häntä kipparassa. Paimentyttö juoksee +pitkät vihdat käsissä. Joka tienhaarassa, joka solalla pitää olla +vartioimassa, etteivät elukat pääse sinne poikkeilemaan. Ne ovat kuin +hulluina ilosta. + +Juha seuraa elukoita kappaleen matkaa maantietä ja jää katsomaan niiden +jälkeen. Metsä on vielä harmahtava, nurmi arkana ja ikään kuin salassa, +mutta linnut visertävät ja kuivien lehtien alla tiepuolessa surisee, +ryömii, puhkeaa, kumpuilee ja kihisee elämä. Lähde Jyrmän ahteen +alla kohisee suurena kuin koski. Mustana on horha ja juhlallisena. +Vaihtomaisesti liittää Juha kädet ristiin. On toki tullut kevät! + +Äkkiä alkaa kuulua ajoa ja huutoa. Juopuneita! ajattelee Juha. Ei +rauhaa koskaan... + +Ne tulevat kaupungista. Kestikievarin liinaharja hevonen on edessä. +Se nelistää märkänä, sieraimet levällään. Ohjaksissa reistaa kauppias +Hallbom. Hänen rinnallaan istua retkottaa toinen mies, oikea käsi +roikkuen pyörissä. + +Hei, hei -- se se on menoa! Mennään kuin viimeistä päivää pakoon. + +Salamana lentää Juhan mieleen ajatus: nyt sinun loppusi kumminkin +tulee! Hirveä on horha tuossa vastassasi, syvä rytö on sinulle +valmiina. Aja, aja, suoraa päätä, mullin mallin, pää murskaksi!... + +Ajatukset iskevät polttavina kipinöinä Juhan päähän, leimahtavat, +sammuvat, kirvelevät ja jättävät tilaa uusille. + +Onko tuo nyt ihminen, joka tuolla tulee? Itse piru se on... Mene, mene +mäsäksi horhaan...! Juha siirtyy syrjään ja päästää hevosen tieltään. +Se karkaa täyttä laukkaa mäen päälle, miehet huutavat ja piiska +heiluu... + +Nyt... nyt ne kumminkin menivät! Nyt niistä kumminkin pääsi! + +Juhan korvissa kohisee ja pauhaa. Hän käy kiinni päähänsä ja pitelee +sitä, ettei se halkeaisi... Kuluu hyvän aikaa, ennen kuin hän uskaltaa +nostaa silmiään. + +Sinisenä kaartuu silloin taivas hänen päänsä päällä, leivoset nousevat +pyöreinä pisteinä korkeuteen, niiden laulu helkkää, ikään kuin niiden +suista putoilisi hopeaa. Juhlallisena kohisee lähde Jyrmän ahteen alla. + +Mitä hän on tehnyt? Mihin he joutuivat? Juha kauhistuu sitä +ajatellessaan. Ajoivatko he nurin eikä hän ehkäissyt? Hän päinvastoin +toivotti heille kuolemaa. Hän teki jo murhateon sydämessään... + +Entä jos he ovat nurin niskoin horhassa. Silloin... silloin on hän +kadotuksen oma. + +Päätään pidellen hän karkaa mäelle, katsahtaa horhaan. Ei mitään! +Harmaa pensasrytö on ennallaan ja lähde pulppuaa iloisesti. He ovat +pelastuneet. + +Juha pyyhkii hikeä otsaltaan ja istuutuu kivelle tien viereen. Mistä, +mistä ovat häneen tulleet nämä hirveät ajatukset? Eihän hän milloinkaan +ennen suonut ihmisille pahaa. Hän ei edes ajatellutkaan toisista pahaa. +Ja nyt kulkee hän murha mielessä... + +Hänen päänsä painui käsien varaan ja hän itki. + +Jumala on pannut hänelle ristin eikä hän tahdo sitä kantaa. Hän ei +tahdo muistaa, mitä Herra sanassaan sanoo: "Minun on tuomio." Ja hän on +unohtanut, että tuhat vuotta on Herran edessä kuin yksi päivä. + +Juha liitti kädet ristiin ja rukoili. + +Pitkien, pitkien aikojen perästä tunsi hän taasen Jumalan läsnäolo. + + + + +IX + + +Kun Joutsian isännälle ja emännälle syntyi ensimmäinen lapsi, +heräsi taloon kuin uusi elämä. Vanhemmat kävivät aivan kuin toisen +näköisiksikin. Eivät huoletkaan enää tuntuneet niin raskailta ja +vastoinkäymisten kanssa taisteli kuin ilokseen. + +Samaan aikaan otettiin taloon lasta hoitamaan Epramin sukulainen, +nuori tyttö, Susanna. Tai oikeastaan hän vielä oli lapsi hänkin, +ripilläkäymätön, köyhän torpan tyttö sydänmailta. Mutta pieni Susanna +oli ymmärtäväinen tyttö. + +Hänen äitinsä oli jumalaapelkääväinen ihminen ja opetti lapsia +lukemaan. Koko pitäjä tunsi hänet nimeltä, vaikka hän asui niin +sydänmaan povessa. Mutta juuri siksi hänet tunnettiin, että hän +sai laiskatkin lapset oppimaan. Edellinen pappi oli lukusijoilla +erityisesti häntä maininnut. Tämä Sand ei ollut pitänyt väliä, eihän +hän vaatinut suurtakaan lukutaitoa. Mutta torpan vaimo oli sittenkin +jatkanut opetustointaan. Jumala oli hänelle sen erityisesti määrännyt +eikä siis se riippunut jonkun papin moitteesta tai kiitoksesta. + +Susannan äidillä oli merkillinen voima pahojen henkien yli. Monesta +pahankurisesta lapsesta hän vitsan ja Jumalan sanan avulla oli +kasvattanut ihmisen. Kerrankin oli hänen opetettavanaan ollut oikein +uppiniskainen ja tottelematon poika. Tämä saattoi kesken opettamista +viskata aapiskirjan nurkkaan tai sylkeä silmille kuin villikissa. Toki +tomppelikin ymmärsi, että sitä lasta riivasi pahahenki! Muori käytti +vitsaa -- ei auttanut! Hän keksi kuin keksikin uuden keinon: samassa +kun poika heitti kirjan nurkkaan ja karkasi ikkunaan katsomaan, kuinka +hevosta valjastettiin, sieppasi muori vesikipon, heitti kolme kertaa +pojan päälle vettä ja huusi: "Mene ulos tästä lapsesta, sinä saastainen +henki, äläkä sinuas enää hänen aseta." Ja eikös pojasta sen jälkeen +tullutkin kuin toinen lapsi: hän luki, totteli, oppi! Sellaista Herran +henki saa aikaan! + +Ja saman Herran hengen ja vitsan komennossa oli kasvanut pikku Susanna. +Hän oli kiltti, kirkassilmäinen lapsi, laiha, hento ja kalpea kuin +nälkävuoden lapset. Ja köyhänä vuonnahan hän olikin syntynyt. Ei hän +Joutsiassa lihonut. Kaiken päiväähän hän istui kuumassa huoneessa +kehdon ääressä, jalka kehdon jalaksilla, hyppysissä sukankudin. +Mutta aina hän oli iloinen ja tyytyväinen. Ja kuinka hän lauleli! +Koko virsikirjan hän osasi ulkoa. Näki sen siitäkin, että hän oli +koulumuorin tyttö. Hän rakasti sitä pikkuista Antti-poikaa, joka +kehdossa lihomistaan lihoi, voimistumistaan voimistui, oppi nauramaan, +potkimaan, kaarestamaan. Antti ja Sanna pitivät koko talon ilossa ja +naurussa, kuten isä piti leivässä ja särpimessä. Tuli äiti sisään miten +pahoillaan hyvänsä -- Antille täytyi aina nauraa, sillä Antti levitti +kädet vastaan ja mongerteli. Tuli isä huoneeseen miten totisena tahansa +-- Antille täytyi aina hymähtää! + +-- Ovat olleet pahoja isälle, sanoi Sanna. -- Isä on surullinen, isä +itkee. Laitetaankos me, Antti, isä hyvälle mielelle? Laitetaan! + +Ja kun isä tulee kehdon ääreen, niin nauretaan, pannaan kädet kaulaan, +annetaan suuta! Antti osaa! Antti oppii istumaan, konttaamaan! Antti +saa hampaita, rupeaa kulkemaan puuta myöten... Tulkaas hyvät ihmiset +katsomaan, kun Antti seisoo yksinään lattialla...! Seisoo horjuvana ja +peloissaan ja putoaa vihdoin äidin syliin ja purskahtaa itkuun pelkästä +pelästyksestä. Isä toussuttaa Anttia. + +-- Onkos seppä kotona? sanoo isä, käy kiinni Antin alaleukaan ja +nykäyttää niin, että kolahtaa hammastarhassa. + +Antti pääsee isän kanssa saunaan. Mennäänkös isän kanssa saunaan? + +-- Mennään! + +Totta kai Antti tuntee saunan! Siellähän Anttia on kylvetetty alusta +pitäen. Oikein hän on ollut lauteilla äidin kanssa, häntä on vihdottu +niinkuin aikaihmisiä ja sitten pesty ja valeltu alhaalla. Mielelläänhän +Antti saunaan menee. + +Isä pistää pojan suuren nuttunsa sisään, joka on vuorattu laheilla +villoilla, panee kätensä lujasti ympärille ja sitten sitä mennään, +jotta lumi natisee ja narisee jalkojen alla ja revontulet räiskivät +ja tähdet iskevät tulta päiden päällä. Huu kuinka on kylmä! Metsä +on huurteessa, puut seisovat hiljaa ikään kuin pitelisivät vaippoja +hartioillaan. Lumikentät siintävät ja hohtavat tuhansien kimmeltävien +hileitten alla. + +Nyt on kylmä reisumiesten hevosillakin. Kas kuinka peitteet niiden +selässä ovat kuurassa! Ja tiukuset soivat kalseasti ja aisat natisevat +kuin valitellen. + +-- Isä, sanoo Antti hennolla lapsenäänellä ja vain hänen päänsä pistää +esiin turkista, -- ovatko tähdet Jumalan silmiä? Sanna sanoo, että +tähdet ovat Jumalan silmiä. + +-- Jahka Antti vähän kasvaa, niin Antti pääsee kouluun ja saa oppia +tietämään, mitä tähdet ovat. Siihen asti Antti voi uskoa, että tähdet +ovat kauniita kynttilöitä, joita Jumala sytyttää ihmisten iloksi. + +-- Isä, koska Antti pääsee kouluun? + +-- Jahka Antti kasvaa. + +Saunan ovi narisee ja paukkuu, kun isä sen avaa. Lämmin liikkuu kuin +köykäinen, musta vaate katonrajassa. Ei erota kiuasta, ei rahia, +vesisaaveja eikä kippoja, jotka seisovat lattialla ikkunan alla. Sen +verran saattaa erottaa tähtien valossa, jotka kuumottavat sisään +pienestä ikkunasta, että siinä vieressä on kiiltäviä pintoja kuin +peilejä. Ei erota kippoa, jossa vihdat hautuvat, ei rappusia, jotka +johtavat lauteille. Mutta eipähän tarvitsekaan erottaa, kyllähän +jokainen saunan tuntee, kyllähän jokainen tietää, mihin pistää kätensä +löytääkseen höyryävän vihdan. Ja läähättäähän mahtava kiuas, suu auki. +Hehkuuhan siitä punaista valoa yllin kyllin. Kiuas pihahtaa ja paukkuu, +vari ryöppyää kattoon, vihdat läiskivät, koivunlehvän lemu liitelee ja +leijaa. Sitten kaikki on hiljaa. Tuo hiljaisuus on hyvää kuin uni ja +kirvoittaa sielua kuin ihmelääke. Hiki tunkee ulos ruumiista ja kiirii +suloisesti kutitellen alas kasvoja, niskaa, selkää... Kuuma hautoo, +hiljaisuus hyväilee, hämärä peittää kuin laheilla, mustilla villoilla. +Siinä ei muista mitään, ei ajattele mitään. + +Isä on Antille tehnyt pehmeän sijan vihdoista. Siinä Antti lekottelee, +hänkin ääneti ja omissa ajatuksissaan. + +-- Isä, kuiskaa hän äkkiä ja nostaa päätään, -- miksi aina saunassa +ollaan niin hiljaa? + +-- Siksi, lapseni, että sauna on pyhä paikka. + +Antin tekisi mieli kysyä, onko yhtä pyhä kuin kirkko, mutta hän ei +uskalla, painaa vain päänsä takaisin lehville, nostaa toisen jalkansa +ja alkaa leikitellä varpaillaan. + +-- Annanko minä lisää löylyä? kysyy saunapiika. + +Mutta silloin on hiljaisuuden pyhyyttä jo särjetty ja Antti uskaltaa +kuiskata: + +-- Isä, onko sauna yhtä pyhä kuin kirkko? + +Isä joutuu hiukan ymmälle eikä paikalla löydä vastausta. + +-- Kirkko on kaikkein pyhin, sillä se on Jumalan oma huone... mutta +Jumalan silmä näkee saunaankin ja Jumala näkee ihmisten ajatukset +unissakin. + +Antti alkaa miettiä sitä asiaa, mutta ei pääse kauas, ennen kuin saunan +edestä jo alkaa kuulua jalkojen töminää ja lumen narinaa: miehet +tulevat saunaan. Silloin pannaan heti päre palamaan pihtiin. + +Kun Antti taasen on isän suuren turkin sisässä ja astutaan pihamaan +poikki, pujotellen reisumiesten kuormien sivuitse, rämähtää kirkuva +ääni äkkiä illan hiljaisuudessa. Pikku Antti hätkähtää ja kysäisee +kiireesti: + +-- Isä, mikä se on? Sudetko...? + +-- Ei lapseni, eivät sudet sillä lailla ulvo. Kyllä ne ovat ihmiset, +jotka Tulettänessä huutavat. Nyt meidän vielä täytyy sitä kuunnella, +mutta kun sinä tulet suureksi, on Joutsiassa hiljaista. + +-- Kuinka silloin on hiljaista? + +Isä vaikenee vähän aikaa, ikään kuin ei hän itsekään tietäisi mitä +vastata. + +-- Jumalan avulla, sanoo hän vihdoin, -- ovat ajat silloin muuttuneet. + +Poika oli muistellut susia siksi, että tämä vuosi oli niitä suuria +susivuosia. Metsän pedot olivat käyneet niin rohkeiksi, että tulivat +pihamaille, koppasivat koiran, lampaan tai vaikkapa lapsenkin suuhunsa. +Sen tähden oli lapsia kovasti varoitettu menemästä kauas kuistin ovelta. + +Viisas poika oli Antti. Hän oppi lukemaankin ihan kuin itsekseen. Jo +neljän vuoden vanhana hän rupesi availemaan kirjoja ja kyselemään +merkkejä. + +-- Älähän nyt! sanoi äiti, -- ei sinun lukemisestasi vielä tule mitään. +Jahkahan nyt tulet edes kuuden vuoden vanhaksi. + +Jos Sanna vielä olisi ollut kiikuttamassa kehtoa, ei olisi ollut mitään +hätää. Mutta Sanna oli korotettu karjapiiaksi ja lapsenpiiaksi oli +otettu toinen keskenkasvuinen tyttö, joka ei ollut koulumuorin lapsi. +Tämä oli kovin huono lukemaan. Yksinään Antti siis sai tarkastella +kirjoja. Välistä kun oltiin aterialla keittiön pitkän pöydän ääressä, +tulla tupsahti poika isän ja äidin makuukamarista ja kysyi: + +-- Mikäs puustavi se on, joka on kuin kuokka? Ja yksi on niinkuin +harava -- mikäs se on? + +-- No, tuo nyt tänne kirja! sanoi isä. + +Pojan lukuhalu oli hänelle suuresti mieleen, hänen rintansa aivan +paisui ilosta ja ylpeydestä, kun hän pienelle Antille sai neuvoa +kirjainten nimet. Ei niitä tarvinnut kahta kertaa sanoa! Heti paikalla +poika ne oppi. Eikä aikaakaan, kun hän jo sai selvän kirjasta. + +-- Antti! rääkkyi vanha Joutsia kamaristaan, -- tule lukemaan vaarille! +Anttiii! + +Vaari oli käynyt vanhaksi ja huonoksi. Kainalosauvojen avulla hän +liikkui, oli äreä ja äkäinen, eikä kukaan tahtonut osata olla hänelle +mieliksi. Tulettäneen hän kuitenkin aina ikävöi, ja kun siellä sitten +humalassa oli tullut kiroilluksi ja pidetyksi pahaa elämää, seurasi +katumuksen pää ja piti rukoilla ja lukea postillaa. + +Antti pelkäsi vaarin suurta postillaa. Se oli niin raskaskin, ettei +sitä tahtonut jaksaa pidellä. Ja siinä oli niin pitkiä lukuja, ettei +tahtonut saada niitä loppuun. Mutta lukea piti. Ennen oli muori +lukenut, mutta muori oli jo kuollut. Vaari makasi pitkänään sängyssä +ja hänen kätensä olivat ristissä rinnalla. Pian hän sulki silmänsä ja +hengitti ihan kuin olisi nukkunut. Mutta jos Antti keskeytti lukunsa, +heräsi hän paikalla. Ja silloin ei auttanut muu kuin jatkaa. + +Kun Antti oli saanut amenen suustaan, avasi vaari silmänsä ja hänen +näytti olevan hyvin uni. + +-- Kuules, poika, sanoi hän, -- menepäs ja avaa tuo kirstu tuolta... +Noin! Nosta pois se kaulahuivi siitä ja se samettinen liivi! Mutta +nosta koreasti, ettet hämää niitä tupakanlehtiä, jotka ovat toisella +puolella... Vie nyt kätesi oikealle puolelle... Ei sinne! Etkös tiedä, +mikä on oikea puoli? Uunin puolelle! No niin .. Siellä nurkassa on +nahkainen kukkaro... Joko löydät? Mutta ota koreasti! No niin, tuo se +tänne! + +Ja kun vaari on saanut kukkaron käsiinsä, avaa hän hiljalleen sen +siteet ja kaivaa sieltä esiin kymmenen pennin kuparirahan. + +-- Tuon sinä saat, poika...! Ja vie sitten kukkaro takaisin +paikoilleen... Panitkos samaan nurkkaan? Pane nyt paidat ja villahuivit +ja sitten kirjat! + +Ja sen sanottuaan kääntyy vaari toiselle kyljelleen ja menee uneen. +Mutta Antti lentää kuin lintunen häkistä, juoksee isän tai äidin luo ja +vie hänelle rahan: + +-- Pankaa talteen... Minä menen näillä rahoilla kouluun! + +Ja sitten suin päin temmeltämään toisten lasten kanssa. Heitä on +jo neljä lasta, Antti ja Erkki ja Helena ja Kalle... vaikka Kalle +on niin pieni, ettei hän vielä kykene mihinkään... Ja kun sitten +kauppiaan lapset ja Rason lapset ovat mukana, niin heitä on aika +komppania lapsia! Rakennetaan joukolla tietä, rautatietä mäestä, missä +muonamiesten asunnot ovat, maantielle. Ja niin hauskaa on tienteko, +ettei äiti tahdo saada lapsia syömään enempää kuin nukkumaankaan. + + * * * * * + +Lapset ne olivat tuoneet aurinkoa Joutsiaan ja lapsi se oli, joka +pelasti Haimalan nuoren emännän. Pastori oli sitä aikoinaan ennustanut +ja tämä ennustus kävi toteen. Helena oli niitä naisia, joiden elämän +lapsi voi täyttää kokonaan. + +Helena iloitsi ja riemuitsi jo kantaessaan lasta sydämensä alla. Pahat +unet ja hirmuiset mielikuvat katosivat kokonaan ja tyyni, hiljainen +onni tuli sijaan. Hän oli kaunis onnessaan, hän nuortui ihmeellisesti, +hänestä säteili puhtaus, miltei pyhyys. Ja kun lapsi vihdoin oli hänen +käsissään, kun hän kuuli sen elävän kitinän, oli hän niin autuas, ettei +hän enää mitään toivonut, ei taivaasta eikä maan päältä. Hänen kaunis, +hänen siunattu lapsensa! + +-- Oi, äiti tahtoisi syödä sinut suuhunsa! Tule tänne, niin äiti syö +sinut! + +Ja hän painoi sitä rintaansa vasten ja suuteli, suuteli väsymättä, +milloinkaan saamatta nälkäänsä sammumaan. Hänen kaunis poikansa, hänen +oma poikansa! + +Ei hän kantanut kaunaa ketään vastaan. Kuinka olisi hän taitanut, hän, +joka oli niin onnellinen! Hän olisi tahtonut pastori Sandia kastamaan +pientä poikaansa. Hän ajatteli häntä hellällä ystävyydellä, ja olisi +tahtonut näyttää hänelle lapsensa. Mutta omaiset panivat sitä vastaan. + +Haimalassa pidettiin suuret ristiäiset. Sekä isännän omaiset että +emännän sukulaiset tulivat lapsineen päivineen. Pitkät ruokapöydät +olivat katetut suureen, herrasväkien aikaiseen saliin, jossa permanto +oli leveistä, maalaamattomista hirsistä, seinäpaperit vaaleansiniset, +katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu ja ikkunoissa valkeat, +kotikutoiset uutimet. Pitkin seiniä kulki valkeiksi maalattuja, +selkänojalla varustettuja sohvia, ja viidestä ikkunasta näkyi +raivaamaton puutarha jättiläispuineen ja pensasrytöineen sekä laaja +järven selkä. + +Eivät olleet sukulaiset moniin aikoihin olleet niin hauskoissa +kutsuissa kuin näissä Haimalan ristiäisissä. Helena-raukasta oli +aikoinaan ollut paljon murhetta -- siksi kaiketi ilo nyt oli sitä +suurempi hänen onnestaan. + +Lähtiessä vei Helena veljensä erilleen ja kysyi: + +-- Kuinka pastori jaksaa? + +-- Ränstyy ränstymistään, vastasi Juha. + +-- Käykö hän missään ihmisissä? kysyi Helena taasen huolestuneena. + +-- Käyhän hän talonpojissa. Ei hän enää moniin aikoihin ole taitanut +käydä Saarlassa. + +Helenan kasvoille valui puna ja hän painoi alas silmänsä. + +-- Etkö sinä sanoisi terveisiä pastorille, kun satut näkemään? +Minä soisin, että hän kävisi täällä. Minä niin tahtoisin, että hän +näkisi lapsen. En minä hänelle ole enää vihainen. En ole kenellekään +vihainen... Sanotkos terveisiä minulta? + +-- Miksen minä sanoisi, koska sinä tahdot, vastasi Juha ja tunsi, että +hänkin jo voi antaa pastorille anteeksi paljon, koska Helena kerran on +tullut onnelliseksi. + +Ja Juha vei Helenan terveiset pastorille. + +-- Vai oikeinkos pyysi käymään! huudahti pastori ja näytti ilostuvan. +-- Pitää käydä. + +Hän tuli uteliaaksi ja olisi mielelläänkin käynyt Haimalassa, mutta +hänellä oli Helenaan nähden hiukan sama tunne kuin ennen Edithaan -- +hän ei saanut mennyksi huonoissa vaatteissa, paremmat oli hankittava. + +Oli jo myöhäinen syksy, kun virkatoimet kerran veivät hänet Haimalaan +päin. Emäntä oli silloin jo lakannut häntä odottamasta. Suuret puut +pihamaalla ja puistossa olivat luoneet lehtensä maahan, joten tiet ja +nurmikot olivat aivan keltaisinaan. Taivas oli harmaa ja itkettynyt. + +Sellaisena päivänä ajoi pastori Haimalan pihaan. Se oli vanhanaikaisen +herraskartanon pihamaa, lihava koira karkasi haukkumaan vastaan ja +puodin rappusille ilmestyi nainen lautanen kädessä, sormessa riipumassa +suuri avain. Huomatessaan vieraan hän nähtävästi aikoi pujahtaa +aittaan, mutta ei ehtinyt, kun jo Jaakko Sand rattailtaan huusi: + +-- Hyvää päivää, emäntä. + +Helena laski sekä lautasen että avaimen rappusille ja riensi rattaiden +luo. Sama, sama hän oli kuin ennen! Sama keveä käynti, sama norja +ruumis, ehkä sentään hiukan täyteläisempänä, samat verevät kasvot, +loistavat silmät ja hiukset kiharoina ympäri valkean otsan -- mutta +kuitenkin oli hänessä jotakin uuttakin, mitä lienee ollut, jotakin +tyyntä, pehmoista... Niin, kai se juuri oli sitä äitiyttä, sitä, jolla +hän oli liittänyt elämänsä sirpaleet yhteen eheäksi onneksi. + +-- Terve tulemastanne, pastori, sanoi hän hymyillen, mutta ei katsonut +vierastaan silmiin ja polttava hehku oli hänen kasvoillaan. -- Pastori +on hyvä ja käy sisään... Matti tulee ottamaan pastorin hevosen ja panee +sen eteen kauroja. + +Ja hän kiirehti keittiön kautta sisään ja pastori odotti isolla +rapulla, kunnes palvelustyttö tuli avaamaan. Se oli siistinnäköinen, +vanhanpuoleinen ihminen, nähtävästi emännän uskottu, sillä hän avasi +salin oven kotiutuneella varmuudella ja käski istumaan. + +Suuri talo, varakas talo -- sen näki ensi silmäykseltä. Mutta emäntä +-- minne hän joutuikaan? Pastori odotti häntä malttamattomana. Hänen +oli emäntää ikävä, hänen silmänsä janosivat häntä. Hän unohti, ettei +hänellä enää ollut oikeutta pitää Helenaa omanaan. Vuodet, jotka olivat +erottaneet heitä toisistaan, katosivat, ja pastori vain halusi painaa +päänsä hänen rintaansa vasten, kietoa käsivarret hänen ympärilleen ja +pyytää häneltä anteeksi, että oli ollut poissa niin kauan. + +Välähdykseltä muisti hän, että Helenahan on toisen vihitty vaimo, mutta +sen ajatuksen hylkäsi hän paikalla. Helena on hänen omansa! Se on +ainoa mahdollinen suhde heidän välillään ja ainoa oikea. Kaikki muu on +petosta... Myönnä vain, pikku Helena, että olet odottanut minua kuin +pelastajaa. Saat nähdä, saat nähdä: nyt en enää päästä sinua. + +Pastori nousi tuolistaan huohottavin rinnoin ja alkoi astua +edestakaisin suuressa huoneessa, jonka lattia oli peitetty +punaraitaisilla matoilla. + +-- Missä sinä viivyt? ajatteli hän. -- Me olemme liian kauan olleet +erossa. Odota sinä... nyt minä kumminkin sinut otan. + +Silloin avautui ovi ja Helena astui kynnykselle lapsi sylissään. + +-- Minun täytyy pastorille näyttää pieni poikani... Eikö se ole iso +poika! Tui, tui, tui... No, Juha, naurapa nyt... Se osaa jo nauraa... +Noo, Juha, kuka nyt on paha! Kultuseni...! eihän se koskaan ennen ole +ymmärtänyt vierastaa. Mutta täällä ei olekaan niin moneen aikaan käynyt +vieraita... + +Pastori vilkaisi äidin mieliksi lapseen: ihan tavallinen lihava +löntikkä. Satojen sellaisten päälaelle hän ristiessään oli valanut +vettä. Minkä voimakkaan lapsen Helena olikin jaksanut synnyttää +maailmaan! Äiti säteili, kun hän katseli lasta, pani suunsa suppuun, +pisti esiin kielensä pään, hymyili... eikä enää muistanut mitään muuta +kuin lastaan. + +Pastorin kädet vaipuivat ja hänen sydämensä ikään kuin taukosi +sykkimästä. Hän tunsi pistävää, kalvavaa ikävää. Kaikki, joihin hän +elämän varrella oli tarttunut, saadakseen käsilleen jotakin kiinteää +kohtaa, olivat hänet hylänneet. Elämän erämaassa ei ole hänelle ketään, +ei ketään, ei ketään! Sinä, Helena, olisit edes sinä voinut sääliä ja +pysyä uskollisena. + +Näin huusi pastorin sielu ja verestävistä silmistä puhui sanomaton +suru. Mutta Helena ei edes katsonut häneen. Hän nauroi, hymyili, päästi +pieniä lintumaisia ääniä ja loisti lastansa vastaan. + +Pastoria kestitettiin komeasti Haimalassa. Yllin kyllin oli sekä ruokaa +että juomaa. Ei kulunut puolta tuntia, ennen kuin tarjottiin jotakin +uutta, milloin kahvia, milloin viiniä ja konvehtia, milloin uutta +lajia viiniä ja kaakkua, milloin totia ja vihdoin illallista. Pastori +totisesti ei voinut valittaa. Mutta kuitenkin läksi hän Haimalasta +oka mielessään. Hän oli toivonut, että Helena olisi pysynyt hänelle +uskollisempana! Häntä katkeroitti, että Helena saattoi olla niin +täydellisesti onnellinen. + +Lapsi, lapsi, se täytti nyt koko hänen mielensä -- mutta entä jos lapsi +kuolisi, kuinka kävisi sitten? + +Turhaa oli pastorin kadehtia. Hän ei aavistanut mikä Helenaa odotti. +Helenan onni oli itse asiassa oleva ylen lyhyt. + +Puolen vuoden vanhaksi päästyään rupesi lapsi kuihtumaan. Mahdotonta +oli tietää mistä syystä, sillä siinä ei näkynyt mitään vammaa. Ei +se valittanut eikä itkenyt, mutta ei se myöskään nauranut eikä +kaarestanut, kuten terveet lapset siinä iässä. Isä koetti sitä hypittää +ja äiti houkutella hymyilemään. Siitä ei tullut mitään. Lapsi näytti +kärsivän. Kerran, kun äiti oli koettanut kaikkia keinojaan, hymyillyt, +nauranut, kutitellut, vikitellyt kielellään, näyttänyt leikkikaluja +ja lapsi vain tuijotti häneen suurin, tylsin silmin, joutui äiti niin +epätoivoihinsa, että hän kävi kourin kiinni kehdon latoihin, painoi +kasvonsa kehtoon ja purskahti itkuun. + +-- Lapsi, lapsi, mikä sinun on? Kun ei äiti ymmärrä...! vaikeroi hän. + +Silloin lapsi parahti pahasti ja itki pitkän aikaa. Äiti ei ymmärtänyt, +pitikö hänen surra vaiko iloita tästä elonmerkistä. + +Helena katseli kaikkien muiden lapsia, jotka olivat siinä iässä, +ja kyseli kautta rantain heidän äideiltään, oliko ollut sellaisia +lapsia kuin Haimalan pikku Juha. Mutta ei ollut kenenkään lapsi ollut +sellainen. Helena kävi lääkärinkin luona. Lääkäri määräsi huolellista +hoitoa ja antoi lääkkeitä, joista ei saattanut huomata mitään +vaikutusta. Mitä taas hoitoon tuli, ei äiti käsittänyt, miten hän +saattaisi tehdä sen huolellisemmaksi. + +Jota vanhemmaksi lapsi tuli, sitä selvemmin saattoi huomata, ettei +se ollut kuin muut lapset. Se rupesi kävelemään ja puhumaan hyvin +myöhään. Yksikseen se istuskeli ja leikki puupalikoilla. Ne olivat +sille rakkaammat kuin kauniit leikkikalut, joita isä toi kaupungista. +Ei se viihtynyt muiden lasten seurassa. Kun esimerkiksi Joutsian, Rason +ja Ippilän lapsia oli käymässä Haimalassa ja niiden ilo helisi ympäri +taloa, pelkäsi Helenan poika, pakeni äidin helmoihin ja rupesi itkeä +kaihertamaan. + +Jos tämä lapsi joskus olisi ollut edes jossakin pahanteossa! Jos se +olisi käynyt kiinni johonkin pöytäliinaan ja vetänyt sen alas kaikkine +tavaroineen! Jos se joskus olisi tuskastunut ja suuttunut jollekin +leikkikalulle ja laskettanut sen menemään rikki! -- Mutta ei mitään +sellaista! Lapsi istui minne sen istutti, makasi minne sen laski +makaamaan, söi mitä suuhun pani. Helenan poika oli toisenlainen kuin +muut lapset, se täytyi koko maailman huomata. + +-- Mikäs sitä vaivaa, kun ei se leiki? sanoivat kerjäläisakat. + +-- Kun ei sitä saada selville, mikä tauti siinä on, vastasi hoitaja. +-- Lääkärissäkin on käytetty kuinka monet kerrat, mutta eivät vain saa +paranemaan. + +-- Jaa, jaa, näin suuren talon poika, päivittelivät akat. -- Olisi +kyllä varaa elättää. Mutta eihän se elä, näkeehän sen päältäpäinkin. +Johan sillä on kuolema silmissä! + +Äiti kuuli joka sanan, sillä hän pysytteli tavallisesti niin likellä +lasta, että kuuli kaikki, mitä sen ympärillä tapahtui. Kerjäläisakan +sanat viilsivät kuin veitsen terät... Mutta lapsen pitää elää! Jumala, +Jumala, auta! Lapsi on pelastanut äidin avioliiton ensi vuosien +hirveästä yöstä ja jos se kuolee, tulee yö takaisin... + +-- Niin, niin, tietäähän sen, sanoivat muonamiesten vaimot emännälle +suoraan vasten silmiä, -- kun emäntä silloin oli niin huonona. + +Yhtä mittaa sanoivat armottomat ihmiset sen hänelle. Ikään kuin ei hän +itse olisi sitä tietänyt! + +-- No, mitä siitä yhdestä, lohduttivat ihmiset -- Tulee toisia, jos se +kuolisikin! + +Mutta se ei saa kuolla! päätteli äiti. Ja hän kävi siihen kiinni, +pusersi sitä epätoivoissaan vastaansa. + +-- Kun korjaisi vain Jumala pois, sanoi muuan köyhä vaimo, jonka lapsi +monta vuotta oli potenut. -- Parempi kuolema kuin kipeän elämä. Hyvässä +korjuussa ne lapset ovat, jotka saavat pieninä kuolla... + +-- Mutta ehkä Jumala vielä tekee pikku Juhan terveeksi! kuiskasi äiti +ja hänen mielessään versoi uusi, vahva usko. -- Jos äiti vie lapsensa +Helsinkiin. Siellä on hyviä tohtoreja... + +Pikku Juha vietiin Helsinkiin. Sekä isä että äiti olivat hänen mukanaan +ja he kävivät kolmen tohtorin luona. Mutta siellä he vain saivat +vahvistuksen pelolleen, jota he tähän asti tuskin olivat uskaltaneet +sanoihin pukea. Lapsi oli tylsämielinen, parantumaton. Elää se kyllä +silti saattoi. Mutta ihmistä ei siitä koskaan tulisi. + +-- Ei ollut onnea minun nimelläni, sanoi Joutsian isäntä sisarelleen. +-- Muistatko, kuinka sinä toivoit, että minun nimeni tekisi lapsen +minun kaltaisekseni? + +He istuivat kiikkulaudalla Haimalan puutarhassa, ja heidän edessään +oli sininen järvenselkä. Aurinko paistoi lämpöisesti ja laineet +kimmelsivät ja välkkyivät. Oli sunnuntai, ja koko talon väki, yksin +lapsenhoitajakin, oli kirkossa. + +Helena istui kädet ristissä ja seurasi silmillään pikku Juhaa, joka oli +istumassa ruusupensaan alla nurmella. Lapsen kädessä oli kaksi puista +palikkaa ja niitä se sommitteli päälletysten. Siinä se taas oli istunut +puolen tuntia kumminkin, liikkumattomana. Äidin kasvoissa kuvastui +sanomaton tuska. Hän oli kalpea ja laihtunut, otsaan silmien välille +oli syntynyt kaksi syvää piirtoa. Kyynel valui poskea alas. Lapsen +sininen kolttu loisti iloisesti nurmelta, tuulenpuuska liehutteli sen +pellavankarvaista tukkaa ja varisteli ruusupensaista valkoisia lehtiä +sen päälaelle ja hartioille. + + + + +X + + +Nainen se pitkin matkaa oli ollut viittana Jakob Sandin, Keihäsjärven +papin tiellä. Harvoin se oli kulkenut lyhty kädessä ja johtanut +valoisille ylängöille. Jos sillä olikin ollut lyhty, niin Jakob +Sand oli puhaltanut sen sammuksiin ja sitten oli riennetty +kuumiin horhiin... Nainen se oli, joka vihdoin tuli Jakob Sandin +kompastuskiveksi. Mutta ei ylhäinen Editha-rouva eikä liioin Haimalan +Helena. Vaan se oli Joutsian pieni piikatyttö, sen hurskaan äidin +lapsi, Susanna. + +Muisti pastori varsin hyvin sen syksyisen illan, jolloin hän hänet otti +haltuunsa. Se tapahtui Tulettänessä ja siellä oli silloin paljon miehiä +koolla ja elämä oli iloista, kuten aivan vanhoina, hyvinä aikoina. +Oo, elämä Keihäsjärvellä oli viime aikoina käynyt niin ikäväksi ja +siivoksi että inhotti! Vapaus oli vanhana talluksena poljettu jalkain +alle ja erotus hyvän ja pahan välillä oli käynyt ihmisten lapsille +niin epäselväksi, että he pelkäsivät kaikkea eivätkä uskaltaneet mennä +minnekään -- ei edes kirkkoon, sillä siellähän hallitsi Jakob Sand. +No niin... kuka tuo tyttö lienee ollutkaan, se oli joka tapauksessa +nuori, verevä, veikeä lapsi. Hän tuntui kyllä tutulta, pastori muisteli +jossakin nähneensä huivin alta pilkottavan paksun, pellavankarvaisen +palmikon. Olisiko tyttö toissa vuonna ollut rippikoulussa? Ei pastori +muistanut varmaan. + +Ihmeellinen taika on tuollaisessa nuoressa, koskemattomassa tytössä, +sen pienessä kiemailussa ja sitten sen pelossa... Tämä oli pelännyt +häntä, sillä se oli todella ollut kokematon ja koskematon. Sellainen +vanha, tottunut naisten kesyttäjä kuin Jaakko Sand sen tunsi käsiinsä, +heti kun hän kiersi kätensä naisruumiin ympäri. Tyttö ei tahtonut +taipua. Hänet oli lähetetty asialle... Isäntä oli käskenyt joutua... +Tyttö oli itkenyt, hän oli luvannut huutaa, hän oli rukoillut sekä +Jumalaa että sitä miestä, joka hänen edessään huohotti ja jota ei hän +lehdon pimeydessä voinut nähdä... Onneton lapsi, ei se ymmärtänyt, +että pelastus kävi sitä mahdottomammaksi, jota enemmän hän itki ja +rukoili... Sittemmin unohtui koko tyttö, kuten kymmenet ennen häntä, +kunnes pastori eräänä sunnuntaina keskellä saarnaansa huomasi hänet +kirkon penkissä, vaipuneena itkemään. Mistä hän hänet tunsi? Siitä, +että huivi oli valunut päästä ja näkyviin oli tullut paksu, vaalea +palmikko, jollaista ei ollut kenelläkään muulla hänen seurakunnassaan. +Hän oli silloin illalla jo punninnut palmikkoa kädessään... +Tyttö-raukka itki katkerasti. Mikähän hänen oikein oli? Pastori +miltei suli, kun hän ajatteli tämän elämän kovuutta, ja kun hän luki +saarnanjälkeisiä rukouksia, hän teki sen hartaana ja ajatteli kaiken +aikaa tuota tyttöä. + +Mutta kävi vaikeammaksi, kun hän huomasi, että hän tuli rippiväen +joukkoon. Jos tyttö katsahtaa häneen, jos tyttö tuntee hänet, jos tämä +karkaa ylös penkistä... Pastori pelkäsi nuoren tytön silmiä, hänen +kätensä vapisivat niin ettei hän tahtonut saada rippileipää hänen +hampaisiinsa, ja kalkista läikkyi viiniä maahan, kun hän muutti sitä +suusta suuhun. Jos... jos tyttö luo häneen silmänsä, niin hän... niin +hän pyörtyy tai hän kivettyy siihen paikkaan...! Ei hän ollut ensinkään +kaunis: kasvot olivat täynnä äkämiä, leveät kasvot, poskipäät pystyssä. +Ainoastaan otsa oli puhdas ja siitä nousi pehmoinen pellavanvalkea +tukka, joka katosi huivin alle ja valui paksuna palmikkona +pitkin selkää. Kädet olivat puserruksissa nenäliinan ympärillä +alttaripöydällä, karkeat, veripunaiset kädet suuren, kotikutoisen +nenäliinan ympärillä, joka lisäksi oli itketty likomäräksi. Niissä +kasvoissa oli ääretön avuttomuus, ääretön hyljättyys, ne hytkivät ja +vääntyivät ja kurkussa kulahti vähän väliä, kun tyttö nieli kyyneliään. +Ihmiset veisata vetelivät: Oo Jumalan karitsa, joka pois otat maailman +synnit... Silmät turvonneina nousi tyttö alttaripöydän äärestä ja +hoippui penkkiin. Pastori pakeni sakaristoon, haki kaapista pullonsa ja +kulautti kurkkuunsa. Ja sen tiensä meni pahoinvointi ja hän ainoastaan +ihmetteli, kuinka tyttö silloin illalla oli voinut tuntua niin +viekoittelevalta. Mutta ainahan asiat päivänvalossa näyttävät toisilta +kuin pimeässä. + +Myöhemmin pastori näki kerran vilahdukselta tutun vaalean palmikon. +Silloin hän kysyi, kuka tyttö oli, ja sai tietää, että hän palveli +Joutsiassa. Hän ei ollut käynyt rippikoulua Keihäsjärvellä, vaan +naapuripitäjässä, koska sinne oli lyhyempi matka sieltä metsäkulmalta, +missä hän asui. + +Ikävä asia, että hän palveli Joutsiassa. Joutsian mies oli käynyt +pastorille yhä vastenmielisemmäksi, sillä hän juuri hiljaisella, +näennäisesti vaatimattomalla käytöksellään täällä villitsi ihmisiä +tekopyhyyteen ja itsevanhurskauteen. Niin juuri... Ja hän sai aikaan +enemmän kuin olisi luullut yhden miehen ehtivän saada. Se yksi mies +vaikutti kuin kahle sekä pastoriin että Hallbomiin, nimismieheen ja +henkikirjuri Nylanderiin. + +Eräänä aamuna kertoi Amanda, pastorin lihava taloudenhoitajatar, +sellaista juttua, että Joutsian piika, se sellainen nuori Sanna-niminen +tyttö, oli kadonnut. Sitä ei löydetty mistään. + +-- No, onko haettu? kysyi pastori ja ikään kuin hätkähti. + +-- On. + +-- Kai se on mennyt kotiinsa. + +-- Kun ei se ole mennyt kotiinsa. Kuuluvat pelkäävän, että se on +hukuttanut itsensä. + +Pastorin mieleen juolahti puheet Helenasta. Kuinka monta kertaa hänen +hukuttautumisestaan puhuttiinkaan! Ei ihminen sentään niinkään hukuta +itseään! Hukuttiko Helena? Mitä vielä! Lastaan lellittelee par'aikaa +Haimalassa! Niin kai tekee se Joutsian piikatyttökin! Tätä ei pastori +kumminkaan sanonut. + +-- Ovat hakeneet kaivot ja avannot, jatkoi Amanda. -- Eikä ole löytynyt. + +-- Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, sanoi pastori. -- No, mitä sinä +katselet? + +Amanda katseli pastoriin pitkään. + +-- No mitä sinä katselet! ärjäisi pastori uudelleen. + +-- En mitään, sanoi Amanda, veti alahuultaan pitemmälle ja läksi +keittiöön. + +Pastori nielaisi kirouksen, nousi, astui pariin kertaan lattian +poikki ja meni sitten kaapille, jossa hän säilytti juomiaan. Hähhäh +sentään! Hän tunsi olevansa kuin tervassa. Jos toista jalkaa nosti, +niin toinen takertui. Jota kiihkeämmin koetti siirtää ajatusta muuhun, +sitä pahemmin se sotkeutui siihen samaan. Kunhan ei tyttö sittenkin +tekisi jotakin hullutusta! Hohhoh, Jakob Sand, mihin kaikkiin sinä +sotkeudutkin! + +Iltapäivällä, kun pastori seisoi ruokasalin ikkunassa, näki hän, että +Joutsian hevosella ajettiin sivuitse tavatonta kyytiä. + +-- Mihinkähän nyt on niin kiire? sanoi Amanda, joka pesi astioita +keittiössä. + +Pastori kuuli selvästi hänen puheensa ja aikoi jo ärjäistä, että +"eivätkö joutsialaiset enää saisi ajaakaan ilman sinun lupaasi?" Mutta +hän päästi ainoastaan pienen kirouksen ja meni huoneeseensa. + +-- Kun eivät olisi löytäneet Sannaa, jatkoi Amanda taasen keittiössä, +-- ja menisi hakemaan vallesmannia... + +-- Herra siunatkoon kuitenkin! sanoi karjapiika siihen. + +Pastori nousi tuimasti ja paiskasi kiinni keittiöön vievän oven, jotta +ikkunat helisivät. Kyllä ne akat osaavat rämpättää! Ettei niitä olisi +tässä maailmassa .. Eikös tuo mokomakin, tuo Amanda, lähtenytkin +pihalle tähystelemään!... Kaivelee tuossa nyt hampaitaan ja katsoo ja +katsoo... Pastori oli jo ikkunan ääressä ja koputtamaisillaan ruutuun, +mutta malttoi mielensä. Ties mitä Amanda olisi ruvennut ajattelemaan! +Hän katseli äsken muutenkin jo niin hävyttömästi... Jos lähtisi tästä +ulos... Mutta mihin? Tulettäne oli pahassa paikassa, itse Joutsian +vieressä... No, jopa hän nyt oli tulemaisillaan lapseksi uudestaan, +kun niin pelästyi sitä, että Amanda tähysteli maantielle!... Mutta +kas, nytpä tämä näkee jotakin, koska karkaa portille. Siihen pysähtyy +huivitta päin, lämmittelee käsiä esiliinassaan ja hyppii vuorotellen +toisella, vuorotellen toisella jalalla. Hullun näköinen se on, +mokomakin!... Voi sinuas, sinä pullea Amanda, sinuakin minä olen +viitsinyt katsella!... + +Totta tosiaan, vallesmannia siellä tuodaan Joutsian hevosella. Amanda +pysäyttää hevosen ja pastori näkee, kuinka hän huojuttaa päätään ja +huitoo käsillään. + +Pastorin päähän syöksyy veri niin tuimasti, että tuntuu siltä, kuin +se pursuisi esiin ihon alta. Hetkisen perästä puistattaa kylmä häntä +ja kädet käyvät likomäriksi. Nojaten kirjoituspöytäänsä hän kuuntelee +sydämensä lyöntejä, raskaita, epätasaisia lyöntejä kuin vasaran +iskut... Kuolema tulee, ajattelee hän itsekseen. Hän koettaa liikkua, +mutta ei pääse paikaltaan. Silmissä on kaikki mustaa, liikkuvaa. + +Kuolema! ajattelee hän taasen ja outo lamaus lyö hänet. Mutta hetkisen +perästä hän näkee pimeyden haihtuvan kuin mustan verhon, jota hiljaa +vedetään sivu, ja samassa hän pääsee liikkeelle. Kuinka jalat +painavatkin, kuinka huonoksi hän on käynyt! + +Editha! parkaisee hän ilman ääntä ja hänen silmiensä ohitse välähtää +jotakin valkoista. Seuraavassa hetkessä tulee se musta taas takaisin, +se, joka on kuin kuolemaa, ja hänessä on tilaa vain yhdelle +ajatukselle: kun pääsisikin kaapille! Ja hän panee kaikki voimansa +liikkeelle saavuttaakseen tämän päämäärän, viimeisen elämässä: +päästäksensä kaapille. + +Pullo, pullo! Ei tarvitse lasiakaan! Kunhan hän vain löytää pullon... +Kaapille! Kunhan pääsee keinutuolille ensin... Sitten on vain pari +askelta! Ei lasiakaan... kunhan vain saa pullon! + +Hää! Hän pääsee, hän pääsee! Siunattu pullo! Elämä palaa, lämmin, +suloinen elämä. Se karkaa kuin tuli läpi luitten ja ytimien. Mies +pääsee pystyyn, esineet pysyvät paikoillaan silmien edessä, permanto +on taasen lujana jalkojen alla. Mies ojentuu suoraksi, eikä mikään muu +todista mennyttä myrskyä kuin sinertävä puna poskilla. + +-- Mitä sinä taas älmennät! tokaisee hän Amandalle vasten kasvoja, kun +tämä juosta lönköttää sisään ja jo tullessaan huutaa ja toimittaa: + +-- No, Herran tieten, kun se tyttö on hukuttanut itsensä! tulee Amandan +suusta kuin koskesta. -- Kun Joutsian miehet tänä aamuna menivät +ruoppakuopalle, niin sieltä löysivät huivin, joka oli jäänyt lammikon +pinnalle. Sitten rupesivat etsimään ja eivätkös löytäneetkin tyttöä!... +Se oli niin kovasti pelännyt vanhempiansa... Arvelevat, että se +siksi... Kun se oli, raukka, ollut niin kovasti jäätyneenä ruoppaan, +etteivät tahtoneet irti saada... + +-- Älä nyt huuda, keskeyttää pastori hänet vihdoin -- Kuuleehan sitä +nyt vähemmälläkin. + +Amanda luo häneen vihaisen katseen ja katoaa keittiöön. Ja hetkisen +perästä kuuluu vain etenevä ryty, kun piikojen askeleet ja äänet +häviävät pirttiin. + +Pastori koetti ottaa avukseen järkensä. Ehkei se asia ensinkään +ollut sillä lailla. Tiesihän sen jokainen, mitenkä huhut muuttuivat +kulkiessaan. Jos olisi lähtenyt Joutsiaan tiedustelemaan? Mutta ei +maittanut se esitys... Olisiko talonpoikaisihmisellä ollut niin paljon +häpeäntuntoa ja hienotunteisuutta? Olisiko sellaisessa piikatytössä +ollut niin paljon rohkeutta -- niin, suorastaan rohkeutta? Ei hän +saattanut sitä uskoa! Ei ole leikintekoa ottaa itseltään henki. + +Pastori pääsi pian epäilyksistään, sillä Joutsiasta palatessa poikkesi +nimismies Liljeblad pappilaan. Kaikki, kaikki oli totta. + +Ystävykset istuivat pastorin kamarissa kuten niin monena monituisena +iltana ennenkin, samassa nahkasohvassa, jonka yläpuolella riippui +Lutherin kuva ja pastorin ampuma-aseet. Heidän edessään olivat +totivehkeet kuten niin monena monituisena iltana ennen, mutta puhe ei +tahtonut luistaa. + +-- Hyi, sanoi nimismies ja sylkäisi. -- On se koiran virka se minun +virkani: nuuskin kaikkia haaskoja ja... Hyi saakeli sentään! + +Ja sitten hän kertoi minkä näköinen ruumis oli ollut. Se oli ollut +niin kiinni liejussa, että oli rautakangilla irroitettava. Eikä siitä +osannut muuta eroittaa kuin silmien valkuaiset ja hiukset, jotka +pääsivät irti ja laahasivat reen perässä kuin mikäkin kellertävä harja. +Tavattomat hiukset sillä ihmisellä olikin! + +Pastori istui äänetönnä ja kuunteli, kasvot kankeina. + +Nimismies loi häneen äkkiä katseensa. Molempien posket punoittivat +juomisesta. + +-- Kunnon veliseni, virkkoi hän, -- ikävintä tässä jutussa on se, että +sekoittavat sinut siihen... + +Pastori koetti olla hämmästyvinään. + +-- Minut...! + +-- Niin, että sinä Tulettänessä... + +-- Tiedän, tiedän. + +-- No, älä nyt noin pelästy! Kaipa sen helposti saa todistetuksi, ettet +sinä sinä iltana ollut Tulettänessä. + +-- Oliko... oliko tyttö sanonut mitään? + +-- Ei, eivät olleet saaneet häntä sanomaan, vaikka emäntäkin monta +kertaa oli koettanut pyytää oikein kauniisti, kun tyttö oli niin +onneton. + +Pastori sivaltaa kädellä otsaansa ja hengittää helpommin. Mutta samalla +kiihtyy tuska hänen sielussaan: hyvä tyttö se on ollut, arkaluontoinen +tyttö. Kuinka kauhean onneton hän onkaan mahtanut olla! + +-- Vai niin, sanoo hän hajamielisesti. + +-- Niin, jatkaa Liljeblad. -- Hallbomin väki sen helposti todistaa, +sinä olet niin monet palvelukset tehnyt heille. + +-- Tiesi niitä Hallbomeja! + +Nimismies purskahti nauruun. + +-- Kyllä minä ne takaan! Sinun pitää ennen kaikkea ottaa tämä asia +järkevästi. Mitä sinä nyt tämmöisestä noin sydännyt? On niitä nähty +pahempiakin! Ja kuulepas vielä! Olisi hyvä, jos sinä jollakin lailla +voisit hieroa sovintoa rengin, sen Epramin kanssa. Hän se on pahin. +Kas, hän oli tytön sukulainen ja kaikesta päättäen pikiintynyt tyttöön. +Hän murjotti niin mustasti, että luuli hänen aikovan syödä joka miehen. +Hän se juuri käräjiin tahtoo. Minusta voisivat peittää unheeseen koko +jutun: eihän tyttö enää siitä kostu, mitä hänelle nyt tehdään. + +Mutta pastori oli jo niin humalassa, ettei hän tietänyt mistään. Hän +rallatteli itsekseen ja näpäytti sormillaan ikään kuin ajaakseen +lentoon kärpäsiä. Kun Liljeblad yritti lähteä pois, takertui hän tämän +kaulaan ja rupesi itkemään. + +-- Älä jätä minua, veli. Minä kuolen tänä yönä. + +Nimismies nouti Amandan ja yhdessä he johdattivat pastorin sänkyyn. + +Tuli kauhea yö. Pastori makasi kuin paasien alla, ei hän voinut +huutaa eikä valittaa, ei hän saanut edes hengitystä kulkemaan. Hän +oli joka hetki tukehtumaisillaan ja hänen täytyi ponnistaa voimiaan +äärimmilleen, ennen kuin rinnasta läksi ääntä. + +-- Aaa... Auttakaa...! + +Amanda tölmäsi ylös unestaan ja sytytti tulta. Pastori oli kasvoiltaan +ihrankarvainen ja hiki pisaroi hänen otsaltaan. Amanda kostutti hänen +ohimoltaan kylmällä vedellä, antoi hänen haistella etikkaa ja murisi +äreästi: "Kun ei anna ihmisten maata." + +Pastori virkistyi hiukan ja meni uudelleen uneen. Hän painaa +jotakin rintaansa vasten ja etsii sen niskaa. Siitä lähtee jotakin +paksua, mustaa... Se on ruoppaa, se on kylmää... Jäätyneen lammikon +pinnalla pilkottaa jokin vaate... Näkyy punakirjavaa röijyä, näkyy +pellavankeltaista tukkaa... Tukka aukeaa ja alkaa laahata reen +perässä... Ruopan alta katselevat avonaiset silmät, nurin päässä... +Kaikkea tätä pitää pastori sylissään ja painaa sitä rintaansa vasten... + +Amanda herää taasen pahaan parahdukseen ja sytyttää tulta. Ei tässä +tänä yönä näy saavan nukkua! Sellaista se on, kun juo kuin sika eikä +tiedä määrää. Palakoon nyt tuli koko yön. + +Yö on pitkä. Hiljaisuus hymisee, kynttilään tulee pitkä karsi, joka +rupeaa rätisemään ja käryttämään. Amanda kuorsaa jonkinlaisella +vuoteella, jonka hän on tehnyt lattialle ovensuuhun. + +Hiiretkö ne nakertelevat uuninnurkassa? Jyrsivät, jyrsivät, +juoksentelevat vinnillä, että jyskyy, toisesta päästä toiseen! Pastori +käskee silmiänsä aukenemaan, hän tahtoo avata silmänsä ja nähdä: hän +ei saa niitä auki! Kannet ovat kuin juotetut kiinni! Eivät aukea! +Mutta kansien läpi hän on näkevinään pienten hiirien hissuttavan esiin +nurkista, pysähtyvän vuoteen ääreen katselemaan häntä... Niillä on +mustat, liikkumattomat silmät kuin helmet... Niiden silmät menevät +nurin! + +Pastori karkaa ylös vuoteesta. Karsi kynttilässä on tuumaa pitkä ja +käryää ja rätisee. Liekki leimuaa sen ympärillä, koko huone liikkuu, +kiikkuu ja huojuu... Henget leijailevat ja liehuttavat harmaita +vaippoja. + +-- Auttakaa! parahtaa pastori ja putoaa takaisin vuoteelleen. + +-- No mikä nyt taas on? ärisee Amanda. -- Kuka käskee sillä lailla +juomaan! Nooh... tuonko viinaa vai aarakkia, vai...? + +Ja hän sylkäisee hyppysiinsä, niistää kynttilän, viskaa karren nurkkaan +ja lähtee toiseen huoneeseen. + +-- Aijai, aijai, puhelee pastori itsekseen. -- Minä en uskalla lausua +sinun nimeäsi, sinä... ylhäisin. Olen sitä niin paljon turhaan +lausunut. Jumala...! + +Aamupuoleen yötä hän vihdoin menee uneen, joka antaa voimia ja +virkistää. Hämärissä herättää Amanda hänet ilmoittamalla, että Joutsian +isäntä jo kauan on ollut täällä odottamassa. Hän tulee kirjoituttamaan +ruumista. + +Sitä ei Amandan laisinkaan tarvitsisi ilmoittaa, sen pastori kyllä +arvaa muutenkin... On hän sentään tänään aika paljon parempi. Se oli +kammottava se viime yö. Miten voikaan mielikuvitus päästä sellaiseen +valtaan? + +Hän on tullut vanhaksi ja raihnaaksi. Äää sentään, mikä rytö ihminen on! + +Nyt on edessä ilkeä tehtävä: istua kuuntelemassa itsevanhurskaan miehen +selityksiä. Tai ehkäpä se nyt tulee se suursiivous... Äää sentään...! +Tämä elämä on roskaa! + +Juha oli lammasnahkaturkissa, musta kaulus jonkin verran auki, niin +että paljas kaula näkyi. Hän istuutui tuolille ovensuuhun ja kierteli +lakkia käsissään. Hänen hymynsä oli vähän väkinäistä ja odotus oli +nostanut malttamattomuuden punan hänen poskilleen. + +-- Tottahan pastori jo on kuullut siitä kuolemantapauksesta, alkoi hän. + +-- Johan minä siitä vähän kuulin, vastasi pastori huolettomasti. Hän +istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kaiveli paperiveitsen kärjellä +hampaitaan. -- Onhan se aika ikävä tapaus. + +-- On. Kyllähän me sitä kauan pelättiin, että tyttö jotakin tekee, kun +se oli niin onnettomana. Ei se saanut lohdutusta Jumalan sanasta eikä +mistään. + +-- Vainaja ei muuten taitanut olla kirjoissa tässä pitäjässä? huomautti +pastori. + +Juha kertoo kaikki mitä tietää ja pappi tekee muistiinpanoja +hopeavartisella kynällä, jonka vihdoin laskee kädestään tomuttuneelle, +helmillä ommellulle kirjoitusmatolle... Mitähän tuo isäntä nyt aikoo? +miettii hän itsekseen katsellessaan Juhaa. Juha on todella sen näköinen +kuin hän aikoisi sanoa jotakin painavaa ja juhlallista. Hän näyttää +itse kärsivän sanottavastaan eikä pastori suinkaan aavista mitään +hyvää. Kai hän nyt vihdoinkin aikoo käydä siihen puhdistustyöhönsä! + +-- Amanda! huutaa pastori ruokasaliin päin, -- etkö sinä nyt jo tuo +sitä? + +Vaikeapa isännän todella on päästä puheen alkuun! Hän asettaa +käsivarret polvilleen, kiertelee lakkia käsissään, oikaisee selkänsä +suoraksi, katselee Lutheruksen kuvaa ja tarkastaa ampumavehkeitä +seinällä. Mutta sanoja ei hän saa suustaan. + +Kuinka merkillisesti kaikki kelpo ihmiset ovat toistensa näköisiä! +ajattelee pastori itsekseen katsellessaan Juhaa. Magnus StÃ¥hle +esimerkiksi ja tuo talonpoikainen isäntä tuossa muistuttavat suuresti +toisiaan. Ties mistä syystä. Ne ovat sitä tulevaisuuden kansaa, ne ovat +ne, jotka perivät maan... + +Amanda toi sisään pullon ja kaksi lasia. Ilman tarjotinta läiskäyttää +hän ne kirjoituspöydälle, jolla ennestään on kaikenlaista romua. + +-- Ikäviä ne sellaiset tapaukset ovat! saa Juha vihdoin suustaan. + +-- Ovat, vastaa pastori vakavasti. + +-- Onko pastori koskaan ajatellut syytä siihen, että tämä meidän pitäjä +on kuin pakanain maata? + +-- Lieneekö tämä huonompaa kuin muutkaan pitäjät! sanoo pastori nauraen. + +-- Mutta eivät nämä tällaiset tapaukset todista kristillistä elämää. +Ja kun niitä sattuu niin usein. Ei ole siitä kauan, kun Immolan renki +tappoi oman veljensä ja Peräkulman kylän miehet rankkitiellä heittivät +yhden tovereistaan hankeen paleltumaan... + +-- No niin, hyvä naapuri, keskeyttää pappi. -- Seurakunta on +sekalainen. "Antakaa molempain kasvaa elonaikaan asti, ja elonajalla +sanon minä elomiehille: kootkaa ohdakkeet lyhteisiin poltettavaksi, +mutta nisut korjatkaa minun aittaani", sanotaan Herran omassa sanassa. + +Pastori sai kun saikin ne sanat suustaan. Hänen mielenmalttinsa ja +kristillisyytensä palasivat vaistomaisesti paikalla, kun hän joutui +rahvaan kanssa tekemisiin. Joutsia vaikeni, nojasi käsivarret polviinsa +ja katseli saappaitaan. + +-- Mutta kun ei meidän seurakunnassa tunnu nisuja olevankaan, puhui hän +taas. -- Kun kaikki onkin vain ohdakkeita. + +-- Noo, eiköhän siellä Joutsiassa liene nisujakin. + +Pastori pani sanoihinsa aika paljon kärkeä ja Juha ymmärsi hänet +paikalla. Hän vilkaisi pastoriin ja tuli ihan punaiseksi. + +-- Mutta kyllä siihen kyllästyy, sanoi hän tiukemmin, -- kun joka päivä +katselee sitäkin elämää Tulettänessä. Siellähän tämäkin tyttöraukka +tuhottiin. + +Vai niin, ajatteli pastori, sinne sinä pyrit! Mutta ei pidä sinun +ainakaan sitä voittoa saada, että minä sinun edessäsi seisoisin nolona. + +-- Jaa, jaa, sanoi hän. -- Maailman pahuus on suuri. Mutta kenenkä syy +se on, että Tulettäne Joutsian maalle joutui? Vanhan isännän! Minä +kuulin omin korvin, kuinka hän rukoilemalla rukoili kauppias Hallbomia +ottamaan kestikievarinpidon haltuunsa. Ei se kauppias ensinkään ollut +tulossa, sillä ei se hollinpito kenellekään huvia ole... No niin, ja +kuka käskee ihmisiä räyhäämään Tulettänessä? + +Juha ei puhunut mitään. Keskustelu meni jo toiseen suuntaan kuin hän +oli tarkoittanut eikä hän tahtonut saada kiinni siitä kohdasta, jossa +se häneltä hämääntyi. + +-- Mutta, sanoa tokaisi hän äkkiä, -- kyllä sentään papin pitäisi +koettaa olla esikuvaksi seurakunnalle. + +Pastori katsoi häneen pitkään. + +-- Vai niinkös isäntä arvelee? Mutta pappikin on kai ihminen. + +-- Mutta ainaisen kanssakäymisen Jumalan kanssa pitäisi antaa hänelle +voimia seisoa kiusauksia vastaan. + +-- Mutta jollei kanssakäyminenkään auta? + +-- Silloin ei rukous ole rukoiltu hengessä eikä totuudessa... + +Nyt se oli sanottu. Juuri tätä Juha niin kauan oli hautonut mielessään +ja vaikea sitä oli ollut sanoa. Hän loi pastoriin tutkivan katseen +ja odotti jännittyneenä, mitä tämä sanoisi. Mutta pastori ei sanonut +mitään, purskahti vain nauruun. + +Ja nauroi kauan. Nauroi! Se hävetti Juhaa paljon enemmän kuin jos hän +olisi torunut. Sillä se todisti, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan +vähääkään ja että hän vain teki hänestä pilkkaa. + +-- Seurakunta elää niinkuin pappi elää, jatkoi isäntä. -- Vaikeata se +on, kun pitää taistella luontoaan vastaan. Se on niin, että hammasta +puree ja nyrkkiä pui. Mutta jollei sitä tee, niin sittenhän menee +kaikki, menee käsistä, menee talo, koti, menevät lapset... Kaikki menee +niinkuin Simolakin meni... + +Äkkiä leimahti pastorin silmissä ja hän ojentui suoraksi ja kiivastui: + +-- Ihmisen ei koskaan pidä taistella luontoaan vastaan! Juuri siitä +tulevat kaikki erehdykset ja harha-askeleet. Se on suurin rikos, minkä +ihminen voi tehdä... + +Isäntä tuijotti pastoriin suurin silmin ja hänen kasvonsa kalpenivat. + +-- Mitä pastori nyt...? Tietäähän sen mitä ihmisen paha luonto tahtoo: +se tahtoo juoda ja myllätä ja murhata... Mutta ihmisessä on hyväkin +luonto. Pitää taistella sen hyvän luonnon puolesta... + +-- Juominen ja myllääminen ja murha ei ole mitään itsevanhurskauden ja +tekopyhyyden ja lähimmäisen tuomitsemisen rinnalla... + +Väri palasi isännän kasvoille ja hän tunsi pastorin sanojen tähtäävän +suoraan itseensä. Pastorista henki tavaton uhma ja kosto. He katselivat +toisiaan hetkisen silmästä silmään ja hetki tuntui pitkältä, vaikkei se +ollut kuin silmänräpäys. + +-- Mutta, virkkoi isäntä vihdoin ikään kuin rukoillen, -- jos ihminen +elää niinkuin pastori nyt sanoo oikeaksi, niin hänhän tuhoaa niin +paljon muita ihmisiä. Niinkuin nyt sen meidän piikatyttömmekin kävi... +Ja entä omaisten...! Kuinka...? + +Juha vaikeni ja jäi tuijottamaan pastoriin. Tämä oli äkkiä muuttunut +ikään kuin häntä olisi lyöty kasvoihin. + +Pastori istui kirjoituspöytänsä ääressä, kasvot vihertävää, likaista +lasiruutua vastaan. Lihava leuka riippui kappaleen matkaa alas rintaa, +kasvot olivat pöhöttyneet, tuuheissa mustissa hiuksissa erottautui +harmaita hapsia. Miehen yllä oli likainen paita, ylhäältä puuttui +nappi, takin rintapielet olivat tahroja täynnä. Jopa oli mennyt +surkeaksi Keihäsjärven ennen niin muhkea pappi! + +Oli jo suuri päivä eikä tulta olisi enää tarvittu. Mutta kynttilä palaa +käryytti yhä kirjoituspöydällä kaikkinaisen kaman joukossa: siinä oli +likainen kaulus, olkaimet, koiran kaulahihna rautavitjoineen, kirjoja, +papereita, tupakantuhkaa ja pullo sekä kaksi lasia. + +Pastori äänsi jotakin niin hiljaa, ettei Juha saattanut sitä kuulla. +Hänen silmänsä tuijottivat ikään kuin tyhjyyteen ja niiden reunat +olivat punaiset ja silmälaudat turvonneet. + +Juhan tuli paha olla. Että hän olikin ruvennut lyömään noin lyötyä +miestä. + +-- Ei pastori pahastu, sanoi hän ja nousi. -- Pastori taitaa olla +kipeä. Ei pastori pahastu. En minä ole tarkoittanut pahaa... + +Pastorin outo, pingoittunut katse kääntyi isäntään, jonka kasvoilla oli +hyväntahtoinen hymy. + +Kuinka sillä miehellä oli kirkas otsa! Kuinka sen kasvoihin oli +turvallista katsoa! Tuon hymyn lämmössä pastorin kasvot ikään kuin +sulivat. + +-- En minäkään, sanoi pastori vihdoin vastaukseksi isännän viime +sanoihin. + +Juha yritti jo tulla ihan ymmälle, sillä ei hän käsittänyt pastoria. +Mutta samassa tuli pastorin kasvoihin iloa ja hän muuttui äkkiä aivan +ennalleen ja nousi reippaasti seisomaan. Ihmeellinen mies oli pastori: +vasta vallan lamassa ja äkkiä taasen pystyssä!... Isäntä oli jo +lähtemäisillään, mutta muisti samassa: + +-- Niin, minunhan vielä piti puhua hautaamisesta. Olemme aikoneet +haudata vainajan jonakin päivänä ensi viikolla. Tottahan siihen taasen +saa haudata kirkon aidan taakse, minne ennenkin on haudattu tällaisia +kuolleita. Kaipa ne nyt siksi saavat asian tutkituksi. Huomenna pitäisi +tohtorin tulla kaupungista. Kun vain saisi ruumiin sulamaan siksi +ja vähän siivotuksi sitä ruopasta. Jos pastori sitten olisi hyvä ja +tulisi pitämään sitä toimitusta. Jos sopisi vähän puheessa lohduttaa +niitä omaisia. Kyllä minä sitten pastorin vaivat palkitsen. Kai niitä +huomenna tulee tänne katsomaan. On tämä niille kova kolaus, jos on +kauhea sivullisillekin. + +Nyt tulee kaikki takaisin, palaa koko se yöllinen painajainen!... Vai +pitää hänen tyttö vielä haudatakin... Taikka kuopata, sillä eihän +itsemurhaajia haudata... Hänen täytyy nähdä musta arkku upotettavan +kuoppaan kirkon aidan taa. Häpeässä täytyy toimituksen tapahtua, ei +sille raukalle lueta edes samoja lukuja kuin muille eikä sen arkun +päälle panna edes vihittyä maata. + +Tässä toimituksessa ei pastori saata olla osallisena! Jumaliste ei! +Hän kuolee ja kaatuu siihen kuoppaan, jollei hän kuole jo ennemmin... +Vaikka kuolisi nyt heti... Hän kuulee kummallista ääntä. On kuin +mustat siivet taikka yölepakkojen nahkaiset evät kohisisivat ja +räpyttelisivät hänen ympärillään. Kuoleman musta enkeli varmaan painuu +hänen päällensä, katsoo häntä silmiin ja ojentaa kätensä ottamaan hänen +sydäntään... Eikä hänen tarvitse muuta kuin puhaltaa, niin elämän +liekki sammuu. + +Isäntä on aikoja sitten mennyt. Mutta yhä istuu pastori tuolissaan, pää +painuneena korkeaa selkänojaa vasten. + +-- Mitäpä siitä, jos ne valallaan puhdistavatkin hänet epäluuloista ja +rangaistuksesta! Sen ne kyllä tekevät, sen hän kyllä uskoo: ovat ne +ennenkin tehneet vääriä valoja! Mutta jos tätä tällaista sieluntilaa +jatkuu, niin tämähän on helvetti maan päällä. Nyt hän näkee tällaisia +jo valoisana päivänä -- entäs sitten kun tulee yö! + +-- Aamiainen on pöydässä, ilmoittaa Amanda ja tuo muassaan paistetun +sianlihan hajua. + +Hän oli taasen kuullut uusia juttuja kuolemantapauksesta ja latelee +niitä nyt pastorille. Manu siellä Joutsiassa on sentään merkillinen +mies, kun hän tietää ihmisten kuolemankin edeltäkäsin. Eräänä iltana +olivat väet kaikki istuneet pirtissä puhdetöidensä ääressä ja isäntäkin +oli ollut siellä, mutta Sanna ei ollut -- niin Manu tuli äkkiä +sisään, puisteli ruumistaan ikään kuin olisi palellut ja sanoi: "Kuka +taas kuolee, kun niin veistelee kirstunlautoja!" Miehet rupesivat +kaikki nauramaan, mutta tytöt kysyivät pelästyksissään: "Missä?" +"Tuolla riihen takana!" sanoi Manu. Siihen oli sitten Eprami nauraa +tirskunut, että "kaikkia turhia!" Mutta eipäs naura enää kukaan. Kun se +ruoppakuoppakin on riihen takana. + +Pastori seisoi ruokakaapin ääressä, pullo kädessä ja otti ryypyn +toisensa perästä. Kun Amanda sen huomasi, karkasi hän kiinni pulloon. + +-- Heretkää nyt jo! huusi hän. -- Olette taas juovuksissa kun +pitäjäläisiä tulee. On sitä viidessäkin ryypyssä... + +-- Menetkö hiiteen, akka! huusi pastori takaisin ja uhkasi häntä +pullolla. -- Minä juon niin paljon kuin tahdon. + +Hän karkotti Amandan huoneesta ja söi ateriansa suurella melulla +ja kolinalla. Sitten hän pani maata ja nukkui päivälliseen asti. +Illansuussa kävi hän pirtit, navetat, hevostallit ja kyseli ja +määräili, niin että palvelijat hämmästyivät. Mutta se oli sellaista, +ettei hän tahtonut jäädä yksin. Ja yötä hän pelkäsi jo ennen kuin +se oli tullutkaan. Tulettänessä oli moni ilta tähän asti kulunut +rattoisasti ja hauskasti -- sinne ei nyt ollut yrittäminenkään. +Liljebladille -- kuka sinne olisi uskaltanut lähteä! Siellä tietysti +olisi saanut kuulla kaikki historiat uudelleen. + +Mutta tottakin; tänäänhän on saunapäivä. Se on oikein erinomaista, se. +Saunassa tulee ihminen terveeksi. + +Pastori valmistautui erityisellä varovaisuudella vastaanottamaan yötä. +Hän ei illallisekseen syönyt siansorkkiakaan, joista hän niin paljon +piti, sillä hän tahtoi välttämättömästi saada unta. Ei hän sentään +ollut terve. Hän tunsi sen koko ruumiissaan. Varmaankaan ei viikatemies +ole kaukana... + +Sillä Joutsian miehellä oli niin kirkas otsa. Niin, niin... Hän ja +hänen kaltaisensa ne lopultakin voittavat. Ne ovat niitä, jotka eivät +ole osanneet elää, mutta jotka sen sijaan osaavat kuolla. Ei niille +miekkosille koskaan tule sellaista painajaista kuin niille, jotka ovat +osanneet elämisen taidon. Hohoijaa, kuinka tämä Keihäsjärvi tulee +hyväntapaiseksi, jahka tästä viikatemies korjaa pois vanhan papin, +Jakob Sandin... Äää sentään. Mutta hän ei vielä ole korjattu, hän elää +vielä ja aikoo elää! Hän aikoo nukkua ja unen loppumattomasta lähteestä +ammentaa voimia elämiseen. + +Uni, mustasiipinen, ja mustasilmäinen, joka kulkee hiipimällä ja +helistelee hiljaisuuden tiukua yössä, kuinka tervetullut se onkaan +onnettomien vuoteiden ääreen! Mutta se menee vain onnellisten luo, +niiden ylle levittää se laheat siipensä, niihin katselee syvine, +rauhallisine silmineen, niiden korvan juuressa helistelee se +hiljaisuuden tiukua. Yö, mustasiipinen, mustasilmäinen yö... ei se +armahda niitä, jotka sitä huutavat luoksensa! Ei se sinäkään kovana +yönä armahtanut Jaakko Sandia, Keihäsjärven pappia. + +Hän väänteli, käänteli ja hikoili vuoteessaan. + +-- Kun en minä uskalla lausua sinun nimeäsi, sinä kaikkein korkein! +ähki hän. + +-- Editha, Editha! Sinäkin hylkäsit minut -- tule edes sinä luokseni...! + +-- Helena! Minä olin kova sinulle, mutta sinä annoit aina anteeksi -- +armahda minua tällä hetkellä! + +-- Jos minä uskaltaisin huutaa sinua avukseni, sinä kaikkein +korkein!... Mutta minä en uskalla...! + +Ei ääntä, ei hiiskahdusta vanhassa pappilassa. Jo alkaa kuulua +jotakin... On kuin joku kehräisi... kaukana... hyrisee, hymisee, +sihisee... Ääni kasvaa. On kuin puitaisiin jossakin hyvin etäällä... +Sahataan. Ja taas hyrisee, hymisee, jyrisee. Jo kuuluu selvästi, että +höylätään... Kirkas terä karkaa pitkin laudan pintaa ja lastukiehkura +lennähtää ilmaan. Terä kulkee itsestään, näkymätön käsi sitä vie... + +Kirstunlautoja! Paljon kirstunlautoja! Tyttönen, joka ruoppakuoppaan +hyppäsi, ei paljoa tarvitse. Pieni oli tyttönen! Mutta sillä +oli suuri tukka. Koko sen pienen tyttösen saattaa peittää +niihin pellavankarvaisiin hiuksiin. Niin, ja entä sen lapsi...! +Kirstunlautoja, kirstunlautoja!... Höylä käy, höylä käy -- hei! +Lastukiehkurat lentävät -- hei! Kirstunlautoja suurelle miehelle! Suuri +mies viedään kunnialla hautaan -- hei hei! hautaan! Vihittyä multaa +kirstun kannelle -- hei! Kauniita puheita haudan partaalla -- hei!... +Tyttönen kuopataan aidan taakse, missä siat tonkii ja vasikat tanssaa! +Kirstunlautoja isälle, äidille, lapselle! Kirstunlautoja kaikille +kolmelle! Nimeen isän, pojan, pyhän hengen, amen...! + +Höylä käy vimmatusti, laulu kohisee kuin myrskyn pauhina: hei, hei, +hih, hei! + +-- Kun minä uskaltaisin huutaa avukseni kaikkein pyhintä nimeä! +lennähtää pastorin päähän kuin salaman välähdys. -- Sitten minä olisin +pelastettu... Auta...! + +Höylä käy yhä. Kirstunlautoja, kirstunlautoja! On kiire. Tyttönen +odottaa laudalla riihessä...! Suurta miestä ei lauta kannata, suuri +mies pannaan suoraan arkkuun. Hihhihhih-hei! + +Tulikirjaimilla kirjoitettuna välähtää pastorin silmien edessä nimi, +jota ei hän ole uskaltanut lausua: Jeesus Kristus. Oi, jos hän saisi +sen vaikkapa kuiskatuksi, niin se auttaisi häntä ja hän pelastuisi! + +Mustasiipinen enkeli katselee häneen... Sen sulat ovat laheat ja +suuret. Enkeli ojentaa kättään, ojentaa toista kättään, laskee ne Jakob +Sandin ohimoille... Ne ovat kylmät kuin jää ja ne hivelevät polttavaa +päätä. Enkeli katselee syvältä... Hiussuortuva valuu olkapään yli... +hiuksista valuu ruoppaa ja vettä... + +Jakob Sand kokoaa viimeiset voimansa ja huutaa äärimmäisessä hädässä: + +-- Jeesus Kristus! + +Aamulla tavattiin Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hengettömänä +vuoteestaan. + + + + +XI + + +Kauppias Hallpumilla ja hänen Saarallaan oli paljon lapsia. Vanhin +poika, Edvard, oli jo talon isäntänä. Isä oli ostanut hänelle Reipin +talon, se kun sattui menemään erittäin halvalla. Toinen poika, Frans, +kävi vielä koulua. Seuraavat lapset olivat tyttöjä ja askartelivat +kodissa apuna, nuorimmat olivat juuri niitä, jotka talon lasten kanssa +leikkivät tienteossa. + +Ei lapsista aina ole iloa. Se Edvard, Reipin nuori isäntä, hän se vasta +tuottikin huolta! Hän joi kuin viimeistä päivää. Ei hänelle riittäneet +mitkään rahat eikä häneen pystyneet mitkään puheet, eivät hyvät eivätkä +pahat. Häntä oli koetettu ojentaa piiskaamallakin. Isä hutki häntä, +vaikka hän jo oli suuri mies. Mutta ei auttanut ei niin mikään. Muuten +hän oli hyvänluontoinen ja ystävällinen poika. Pitäjäläiset pitivät +hänestä enemmän kuin kenestäkään Tulettänen väestä ja kylän tytöt +olivat kilvan häntä ottamassa. Mutta vanhemmat vihasivat häntä, kun +hänestä oli niin paljon harmia. + +Iloa tuotti sen sijaan Frans. Se se oli poika! Kuinka somasti hän +jo lapsena oli osannut mittailla puodissa, puhella ihmisille ja +hieroa kauppoja! Ei totta totisesti kukaan päässyt menemään puodista +ostamatta, kun pikku "Pranse" seisoi myymäläpöydän takana. Hän soitti +suutaan, liikkui liukkaasti kuin kärppä, nauroi ja kehui tavaroita. +Pranse oli kauppamieheksi syntynyt. Pranse voitti sillä alalla +isänsäkin. Mutta hän oli lisäksi koulussakin etevä! Aina hän toi +kotiin hyviä todistuksia ja opettajat suosivat häntä kaikella tavalla. +Pransesta oli iloa. Pranse oli oikein vanhempiensa toivo. + +Kolmas lapsista, Miina, oli hiljainen, kalpea tyttö. Heikko hän oli +ollut koko ikänsä ja eräänä keväänä, kun Keihäsjärvi loi jäitään, hän +sammui pois ja hänet kannettiin hautaan. + +Oli muuten aivan erinomaista, kuinka kuolema juuri sinä keväänä teki +puhdasta Tulettänen puolella. Sotamiehenleskiä ja niiden lapsia kuoli +myötänään ja kauppiaan lapsista meni neljä yhteen kyytiin, niin +että jo rupesi ihan hirvittämään, kun ei pitäjällä tiedetty mistään +kulkutaudista ja Tulettänessä kaatui toinen toisensa perästä. Se +Edvartti olisi saanut kuolla! Siitä ei olisi ollut vahinkoa. Mutta +hän jäi kuin jäikin eloon, jäi juomaan ja mellastamaan vanhempiensa +harmiksi. + +Ei ole tulettäneläisten ja joutsialaisten väli entisestään parantunut. +Naisväet sentään sopivat jotenkin, juovathan ne silloin tällöin +kahvikupin toistensa luona ja kahvikuppi sovittaa monta pahaa, kun +se tulee tarjotuksi oikeaan aikaan. Mutta isäntä ei pistä jalkaansa +Tulettänen puolelle ja näkee sen selvästi hänen kasvoistaan, ettei hän +mielellään näe Tulettänen väkeä omalla puolellaan. + +-- Saittekos mitään talosta? kysyy Hallpumska lapsiltaan, kun ne +palaavat kotiin talosta, missä ovat olleet leikkimässä talon lasten +kanssa. + +-- Annettiin meille kahvia. + +-- Olikos nisusta? + +-- Ei, mutta voileipäpilput emäntä pisti käteen. + +-- Olivatkos talonväet ystävällisiä? + +-- Olivat kyllä. Emäntä niisti tuon Hilman nenänkin. + +-- Entä sanoikos isäntä mitään? + +-- Ei sanonut. Eihän se koskaan sano mitään. + +Niin, ei sano! Ei puhu eikä pukahda, ei hyvää eikä pahaa. Jo se +vähempikin harmittaa. Eikä pistäisi jalkaansa Tulettänen puolelle, +vaikka mitä luvattaisiin. Kiittää kauniisti kun kutsutaan, mutta ei +tule, ei vahingossakaan. Riihilleenkin kun menee, niin joka kerta tekee +kierroksen eikä mene Tulettänen pihamaan läpi, vaikka siitä olisi +paljon lyhyempi matka. + +Merkillisen hyvin nuori isäntä on menestynyt. Työtä hän tekee kuin +muonamies, kulkee kuormien perässä kuin palkattu renki, kuokkii ja +luo ojaa kilpaa työmiesten kanssa. Ja kaiket iltaa hän istuu pirtissä +puhdetöiden ääressä. Ja siellä sitä sitten jutellaan maailman asioista. +Kaikki mitä lehdissä on, pitää kerrottaman rengeille ja piioille. +Niinkuin ne niistä mitään ymmärtäisivät! Mutta isäntä tahtoo, että +oltaisiin yhtä perhettä. Sen tähden syödään yhteisessä, pitkässä +pöydässäkin. Ja siihen viedään vieraatkin. Saavat tyytyä! + +Kaipa se halvaksi tulee sellainen! Mutta tuhlataan sitä taas +kaikenlaisiin turhiin. Kalenterit pitää olla ja kirjat! Paikalla kun +asiat rupesivat paranemaan, lähdettiin tilaamaan sanomalehtiä. Ja niitä +sitten odotetaan! Ja hyvistä valtiollisista uutisista iloitaan, niin +kuin maamies iloitsee hyvästä viljavuodesta. Ei kauppias sellaista +ymmärrä. Se se jotakin on, joka tuntuu omassa kukkarossa tai omassa +nahassa! Mutta tämä tällainen -- tyhjää! + +Rason rusthollari käy alituisesti veljeään tervehtimässä ja Joutsian +isäntä taas vuorostaan häntä. Veljekset ovat niin hyvät keskenään, +ettei puheesta heidän välillään tahdo koskaan loppua tulla. Se on +oikein lapsellisen näköistä, kun he pyhäisin tuntikausia astelevat +yhdessä maantiellä: toinen saattaa toista kotiin, mutta ei raskitakaan +erota, vaan saatetaan ja saatetaan loppumattomiin. + +-- Mikä noita nyt taas kävelyttää tuossa? mouruaa Saara. -- Eikös noita +nyt millään saa lakkaamaan. + +Tulettänen väkeä hermostuttaa ja harmittaa, kun isännät siinä astelevat +edestakaisin. Hallpumilaiset ovat vainuavinaan, että he punovat +juoniaan Tulettäneä vastaan. Mutta eihän miehiä voi kieltää astelemasta +omien peltojensa halki valtamaantietä! + +Sisarusten keskinäiset välit ovat yleensä olevinaan niin tavattoman +hellät. Säännöllisesti käydään vieraissa, milloin Haimalassa, milloin +Lumiassa, milloin Rasossa, Ippilässä tai Joutsiassa. Mennään lauantaina +oikein joukolla, lapsetkin kaikki mukana, ja palataan sunnuntai-iltana. +Terveisiä lähetellään yhtä mittaa ja tämä Joutsian isäntä kirjoittaa +esimerkiksi Haimalaan kirjeitäkin, ja emännät lähettelevät toisilleen +tuliaisia. + +Joutsiassa ollaan kaikin puolin nousemaan päin. Ensi vuodet isäntä +kitui ja kitkutti, mutta nyt hänen peltonsa kasvavat, niin että +pois tieltä vain! Haimalassa suree emäntä hiuksensa harmaiksi, kun +ensimmäisestä lapsesta tuli sellainen tylsä. Mutta johan siellä on +toisia lapsia ja rikas on talo! Lumiassa on lapset kuolleet yhtä +kyytiä. Emäntä on ihan yksinään. Ovat kuolla kupsahtaneet kuten +rusthollarikin kuoli! No niin, mikäpä emännän on hätänä -- rikas +emäntä!... Ippilän isäntä on hauska mies... hän vähän juoksenteleekin. +Tulettäneenkin pistäytyy silloin tällöin. Mutta Raso se vasta +paisumistaan paisuu. Talokin on niin komea katsella kuin linna. +Rakennusta on kuin kokonaisessa kylässä ja Rason isäntä yllyttää +veljeään, Joutsian isäntää; ainaiseen rakentamiseen. Jo pitäisi +alkaa riittää huonetta Joutsiassakin: on uudet kivinavetat, on uudet +jyväaitat, kellarit, hevostallit -- riihirakennuksista puhumattakaan, +jotka jo alkavat käydä vanhoiksi, ne kun ovat nuoren isännän +ensimmäistä käsialaa. + +Kaikista ihmeellisin muutos on kuitenkin tapahtunut Saarlassa majurin +kuoltua. Siellä hallitsee nyt nuorempi poika, Maunu. Sellaisen +ylpeän herrasväen poika, ja mikä talonpoikainen mies hänestä on +tullut! Ylimpänä ystävänään hän pitää tätä Joutsiaa. Istutaan +sunnuntai-iltakaudet yhdessä, ostetaan heinänsiementä yhdessä ja +kolmisin Anttilan isännän kanssa toimitetaan kaikenlaisia pitäjän +asioita, niinkuin uutta kirkkoa ja kansakouluja, siltoja ja teitä +metsäkulmille. Ja niin käy Saarlan herra puettunakin, ettei häntä tahdo +rengistä erottaa. + +Mutta eipä jaksanut armo katsella uudenaikaista elämää Saarlassa! +Helsinkiin muutti, sinne missä Kustaa-herrakin asuu. Kustaa-herra on +siellä jo päässyt ylhäisiin virkoihin ja kuuluu naineen rikkaan ja +ylhäisen. + +Vaan jättipä Saarlan armo ennen menoaan muistomerkin Keihäsjärvelle: +pastori-vainajan haudalle istutti hän koreat, mustanpuhuvat kuuset. +Kukapa pastoriraukan hautaa muuten olisi muistanutkaan! Pian olisi +kumpu siitä tallattu tasaiseksi. Mutta eräänä päivänä -- sen näki koko +kylä -- ajoi armo vaunuissaan kirkolle päin ja perässä tulivat rattaat, +joissa kuljetettiin neljää koreaa kuusentainta. Kaikki arvelivat hänen +ajavan istuttamaan niitä majurin haudalle ja Hallpumi vielä mietti +itsekseen, että mihinkähän ne enää mahtuvat, kun haudalla jo on se +mahdottoman suuri kivi, joka kuuluu maksaneen kaksi tuhatta markkaa! +Mutta kuusetpa joutuivatkin Sand-vainajan haudalle. Haudankaivajan +lapset olivat tirkistelleet portin raoista ja he näkivät, kuinka +miehet upottivat taimet kuoppiin. Sitten lähetti armo pois kaikki ja +jäi yksin myllertämään multaan. Niillä valkoisilla käsillään, joita +ei koskaan oltu rasitettu työssä! Sitten hän oli seisonut hyvän aikaa +liikkumattomana katselemassa työtään ja vihdoin pannut polvilleen ja +painunut suulleen hautaturpeen päälle. Kauan hän siinäkin oli ollut. +Hevoset olivat jo malttamattomina kuopineet maata. Kun hän sitten +vihdoin viimein erkani haudalta, olivat hänen silmänsä olleet ihan +punaisina kuin itkemisen jäljeltä, ja hän oli ollut totinen kuin +kuoleman enkeli, kun hän astui lasten ohitse ja pitkät mustat vaatteet +lakaisivat maata. + +Mutta kauniit kuuset sai vain pastori-vainaja haudalleen. Eivät ne +olleet tavallisia kuusia, vaan joitakin ulkolaisia, hyvin mustanpuhuvia. + +Yhtä kaikki kuitenkin, kuinka se maailma muuttuu! + +Tulettänessäkin on elämä käynyt paljon hiljaisemmaksi kuin ennen. Ei +yksin sen tähden, että viinanpoltto kiellettiin, sillä saahan viinaa +rännistä, vaikkei niin hyvääkään ole. Mutta ihmiset ovat käyneet niin +oudoiksi. On käynyt niinkuin pastorivainaja ennusti, että maailma tulee +niin ikäväksi, ettei sitä viitsi katsella. Vanhat ihmiset ovat kuolleet +pois tai makaavat halvattuina -- niinkuin nimismies Liljebladkin, joka +jo kuudetta vuotta on maannut liikkumattomana. Hänen virkaansa hoitaa +mies, joka seurustelee Joutsian ja Saarlan herran kanssa ja silloin +myöskin tietää, millainen on mies! -- Ja jos nuoremmassa polvessa +joku haluaisikin elää hauskemmin ja oman mielensä mukaan, niin sitä +sanoo nykyinen maailma rentuksi ja roistoksi. Jos on ottanut lasin +ja iloissaan laulelee, niin sitä sanotaan räyhäämiseksi. Ja viinasta +varoitetaan niinkuin varastamisesta. Sellaista oppia saarnaa nykyinen +pappikin keihäsjärveläisille, ja se oppi menee niihin niinkuin tupakka! +Sand-vainaja sanoi aivan oikein, että vapaus on poljettu jalkojen alle +kuin vanha kinnas. + +Tulettänen kauppias haluaisi mielellään elää entiseen iloiseen tapaan. +Mutta hänellä on taasen haittana se, että terveys on pettänyt hänet. +Tulee sellaisia aikoja, jolloin jalat turpoavat kuin pölkyiksi eikä +pääse niillä mihinkään. Toisinaan hän pyörtyy ja on monta aikaa kuin +kuollut. Mutta hän virkoaa taas ja ajoittain on hän sama reipas ja +virkeä kauppias Hallbom kuin entisinä hyvinä aikoina. + +Kielletty on viinanpoltto ja kauppaa rajoitetaan minkä ehditään, mutta +toki ei vielä ole kielletty lampaita kasvamasta villaa! Tuuhea on takku +lampaiden selässä, vielä lyövät tytöt ja ämmät pirtaa Keihäsjärvellä, +vielä kelpaavat kankaat ja langat kaupaksi keisarikaupungissa. Hei +vain, kauppias näyttää kuin näyttääkin maailmalle, että hän elää. +Hänellä on jo kauan ollut uusi, nerokas tuuma, jolla hän vielä +palauttaa entiset iloiset ajat. Viina on kielletty, viina-raukkaa +ahdistetaan kuin metsän haukkaa. Mutta on toinen juoma, makea ja +viaton, joka vasta on syntynyt ja joka voittaa tulevaisuuden: se on +olut, se. + +Kauppias itse puolestaan kyllä nauraa koko juomalle: se on lasten +leikkiä! Mutta nuorten suihin, jotka eivät ole tunteneet puhtaan viinan +makua, se hyvästi kelpaa. Mutta sitä ei hän sano muuta kuin sellaisille +vanhoille ystäville kuin Liljebladille ja muille senaikaisille. +Kaikille muille hän kehuu olutta. Ja hänen suuri ajatuksensa on +perustaa oluttehdas Keihäsjärvelle. Hän olisi sen jo aikoja sitten +tehnyt, jollei olisi ollut kipeänä. + +Yritys on jo alulla. Hän on sen takia tehnyt monet matkat kaupunkiin +ja voittanut paljon rahamiehiä puolelleen. Keihäsjärven isännätkin +ovat aika suosiollisia asialle -- paitsi taasen tämä Joutsia. Hän on +taaskin häntä vastaan, hän epäilee taasen tätä asiaa, vaikka viisaat ja +oppineetkin ovat sen puolella. Joutsian isäntä on kuin onkin aina ollut +kivenä hänen, kauppias Hallbomin, tiellä. Hän on siihen alituisesti +kompastunut. Mikähän hän ilman tätä isäntää olisikaan? Puoli pitäjää +olisi hänen hallussaan! Joutsian isäntä oli ensimmäinen, joka täällä +nousi vastakynteen, ja nyt niitä on kymmeniä ja satoja! Kauppias +totisesti vihaa Joutsian isäntää, kun hän vain alkaa ajatella, mitä +kaikkia harmia hänestä on ollut. + +Mutta hänpä taivuttaa Joutsian vielä tämän olutasian puolelle. Niin +totta kuin hän on Tulettänen kauppias, niin hän sen tekee! Hän ei väsy +eikä lakkaa, ennen kuin Joutsia on mukana yrityksessä. Ei hän tarvitse +tämän rahoja -- yhden ainoan osakkeen kun vain ottaisi, jotta voisi +sanoa ihmisille, että Joutsiakin on mukana. Kaikki luottaisivat silloin +asiaan. + +Kauppias päätti taaskin mennä Joutsiaa puhuttelemaan. Hän valitsi +sellaisen ajan, jolloin tiesi isännän olevan erittäin lauhalla +tuulella. Hän meni muutamia päiviä ennen Tuomaan markkinoita, +juuri silloin, kun Joutsian vanhin poika, Antti, oli tullut kotiin +koulusta. Isäntä rakasti suuresti lapsiaan, varsinkin Anttia. Hyvinhän +poika olikin edistynyt! Kauppias oli vuokrannut kojut valmiiksi +markkina-ajaksi, hänen tavarakuormansa olivat jo lähteneet ja itse hän +oli menossa perässä. Ennen menoaan hän poikkesi Joutsiaan. + +Isäntä oli todella tavattoman pehmeällä tuulella, sen näki jo hänen +kasvoistaankin. Heti paikalla hän pyysi kauppiasta saliin istumaan ja +kävi keittiössä toimittamassa vieraalle kahvia. Kauppias myhähteli +itsekseen, sillä näin hyvin ei häntä vuosikausiin oltu vastaanotettu +Joutsiassa. + +Mutta ei! Eipäs isäntä sittenkään taipunut uskomaan hyvää siitä +uudesta yrityksestä, jota kauppias nyt kumminkin kolmannen kerran kävi +kehumassa. + +-- Kunhan ei siitä tehtaasta vain tulisi harmia, sanoi isäntä. -- Jos +taas rupeavat juopottelemaan tässä. + +-- Kun se on sellainen juoma, ettei se mene päähän, selitti kauppias +ja kiihtyi aivan tulipunaiseksi. -- Se vain tekee ihmiset lihaviksi ja +punaisiksi. Sitä saa juoda niinkuin vettä. + +-- En minä, en minä kuitenkaan, sanoi isäntä ja hymähti kovia sanoja +lieventääkseen. + +-- Kyllä isäntä vielä sitä katuu, kun näette muiden rikastuvan. + +Juhassa leimahti vanha viha taas liekkiin. Se leimahti aina, kun hän +joutui silmästä silmään katsomaan kauppiasta. Mutta hän sai sisunsa +hillityksi eikä puhunut mitään. + +Kauppias näki parhaaksi välillä poiketa toiseen aiheeseen. Eiköpähän +tuota nyt kuitenkin saa taipumaan! + +-- Jokos on tultu kotiin koulusta? kysyi hän mesissä suin. + +-- Johan poika tuli toissapäivänä, vastasi isäntä ja hänen piirteensä +pehmenivät. + +-- Toi kai taas hyvän todistuksen? + +-- Toi kyllä, vastasi isäntä koettaen tehdä ääntään vaatimattomaksi. + +Hän oli ylpeä Antista: paljaita kymmeniä ja yhdeksiä oli pojan +todistuksessa. + +-- Hyviä todistuksia se aina toi se meidänkin Pranse. Eikös sitä... +sitä koululaista saisi nähdä? + +Isäntä nousi tuolilta ovensuusta, jossa hänen vieraiden aikana oli +tapana istua, astui tupakkapöydän luo, joka oli toisessa päässä +huonetta ja laski sikaarinpätkän kädestään. Hänen kasvoillaan oli +kaiken aikaa isänilon ja ylpeydensekainen hymy. + +-- Antti, virkkoi hän ja raotti ovea pihanpuoleiseen peräkamariin, -- +tule tervehtimään kauppiasta. + +Tuoli jyrähti, kun poika noustessaan siirsi sitä. Hän oli pitkä, laiha +poika, tummat hiukset pörrössä, ikään kuin sormia juuri olisi vedetty +niiden läpi. Kotikutoiset vaatteet olivat käyneet pieniksi, housut +olivat lyhyet, hihat eivät ulottuneet ranteisiinkaan. Nenäkakkulat +tekivät pojan hiukan oppineen ja hajamielisen näköiseksi. Sitä paitsi +hän oli aika lailla hämillään, kuten likinäköinen ihminen tavallisesti +on, jos hänet äkkiarvaamatta yllätetään. + +-- Terveisiä Hämeenlinnasta, sanoi Antti ja punastui. + +-- No... jopa sitä on aika lailla kasvettu! sanoi kauppias, joka ei +oikein tietänyt, sanoisiko Antiksi, kuten ennen, vai kutsuisiko jo +herraksi. -- Ja aina vain ollaan lukuhommissa. Koskas sitä sitten +tullaan ylioppilaaksi? + +-- Ensi keväänä olisi tarkoitus. + +-- Vai jo ensi keväänä! Kun minusta tuntui siltä, että sinne oli vielä +kokonainen vuosi. Niin, niin, kyllä ne ajat kuluvat! + +Isä rykäisi ovensuussa ja painui jalallaan oikaisemaan suoraksi mattoa. +Hän oli Antista niin iloissaan, että kyyneleet pyrkivät nousemaan +kurkkuun. + +-- Siitä on tullut koko herra! sanoi kauppias ja taputti Anttia olalle. +-- Pitää nyt käydä meidän Pransea tervehtimässä, kun hän kotiin tulee. +No niin, lisäsi hän samassa, kuinkas se meidän asiamme nyt käy, hyvä +isäntä? + +-- Jaa sen oluttehtaan? sanoi isäntä ja ikään kuin heräsi. -- En +minä... en minä sentään siihen nyt rupea. Enhän minä voi estää teitä +rakentamasta tuonne mäkeen, joka on teidän hallussanne, mutta minä en +sellaisiin puutu. + +Veri kohahti kauppiaan päähän. Häntä suututti niin että oikein huimasi. +Itseään hilliten hän alkoi: + +-- Isäntä on aina ollut minua vastaan. On se aivan ihmeellistä, että +aina, aina vain. Tämäkin nyt on niin selvä asia ja niin hyvä asia... + +Joutsia tuijotti kauppiaaseen ikään kuin kärsien. Hänen kasvonsa +kävivät sinertäviksi, aivan kuin hän olisi ollut kipeä. Tosin hän +hymyili mutta väkinäisesti, niin ettei voinut tietää, oliko hän heti +purskahtamaisillaan itkuun. Äkkiä leimahti hänen silmissään niin +oudosti, että kauppiaan täytyi keskeyttää lauseensa. + +-- Voi olla, sanoi isäntä. -- Minä en voi estää teitä tekemästä mitä +tahdotte, mutta minä en puutu mihinkään. + +Sanat tulivat kuin seinäksi vastaan. Ja niine hyvineen kauppiaan täytyi +lähteä. Häntä sapetti, häntä suututti niin, että sydämeen koski, mutta +minkäpä hän mahtoi. Oli jo kiirekin. Hänen täytyi saavuttaa kuormat, +ennen kuin ne ehtivät kaupunkiin. Sillä Edvartti oli kaupungissa ja hän +saattoi minä hetkenä hyvänsä myydä tavarat ja juoda rahat kurkkuunsa. + +Kun kauppias astui eteiseen, lehahti häntä vastaan herneruoan +haju. Joutsian rengit, viisi tukevaa miestä, tulivat ylös portaita +ja kulkivat tömisten keittiöön. Sieltä näkyi pitkä ruokapöytä, +reikäleipäkasat kummassakin päässä, keskellä höyryävät vadit. + +Pieni poika kimpuroi ylös penkille ja huusi isää syömään. + +Isä hymähti, mutta ei sanonut mitään. Hän saattoi kauppiaan kuistille +ja kääntyi siitä sisään. + +Oli jo hyvä rekikeli ja iloisesti soi kauppiaan kulkunen mennessään. +Keittiöstä saattoi hyvän aikaa nähdä reen, sillä aittarakennukset +olivat siirretyt pois maantien edestä ja koivuja oli istutettu tietä +vastaan. + +-- Mutta mikäs nyt on, virkkoi joku rengeistä, ennen kuin vielä oli +ehditty nousta pöydästä, -- kun kauppias palaa takaisin? Ja poika ajaa +kuin viimeistä päivää. + +Poika ajoi todella kuin viimeistä päivää ja itki, valitti, niin että +kuului kauas. + +-- Missä kauppias on? ihmettelivät miehet Joutsian keittiössä. -- +Kauppiasta ei näy missään... On, on, sentään... Hän on pitkänään. Hän +on tullut kipeäksi! + +Ja kaikki heittivät päivällisensä ja läksivät kiireen kautta ulos. + +Huonosti olivat asiat. + +Kun oli päästy Jyrmän ahteen alle, oli kauppias parahtanut ja sanonut +sydämestään ottaneen kiinni niin pahasti. "Käännä kotiin!" oli hän +huutanut ja sitten mennyt tainnoksiin. Muutaman kerran vielä oli +äännähtänyt, mutta nyt oli Rason tienhaarasta asti maannut ihan +äännetönnä. Lieneekö enää henkeäkään. + +Oli, oli hän toki hengissä. Miehet kantoivat hänet sisään ja Saara +juotti hänelle rommia. Se virkisti niin että kauppias pääsi pystyyn. + +-- Mitä te täällä teette! huusi hän ensi työkseen miehille. -- Menkää +hiiteen! Minä lähden markkinoille. Ei minulla vielä ole aikaa kuolla. + +Totta se oli, ettei hänellä vielä ollut aikaa kuolla. Sillä kuormat +olivat matkalla kaupunkiin, kojut tilatut, markkinat ylihuomenna ja +juoppo poika valmiina kaupungissa. Hevonen vain uudelleen valjaisiin! + +-- Muija, sanoi hän Saaralle, -- tuo minulle voileipää! Närästää +niin... Muista sitten käydä maksamassa vuokra taloon. + +-- Mahdoit itse maksaa kun talossa kävit. + +-- Tuo ruokaa äläkä mokota. + +Kauppias oli kyllä muistanut vuokran, mutta hän oli huomannut, että +maksupäivä oli isännälle vastenmielinen ja siitä syystä ei hän ollut +tahtonut ruveta vuokraa viemään, kun hänen piti puhua oluttehtaasta. + +-- Tuo nyt pian sitä ruokaa, että pääsen lähtemään! huusi hän jo +keittiöön. -- Ties mitä se Edvartti tekee, jos jää kuormien kanssa. Myy +kaikki ja juo... + +Samassa muistui kauppiaan mieleen, että ovatkohan rahat kaikki vielä +lompakossa? Ettei kyytipoika heittiö vain ollut varastanut mitään, +kun hän Jyrmän ahteen alla niin pahasti sattui pyörtymään... Kuka +ne viikarit tietää... Se olisi kyllä voinut oivaltaa, että nyt käy +ottaminen... Ja kauppias riensi tuon tiensä krouvikamariin, päästi alas +piirongin oven, otti lompakon taskustaan, sylkäisi sormiinsa ja rupesi +laskemaan. Viisimarkkaset, kymmenmarkkaset, kaikki eri setelilajit +olivat eri pinkoissaan. Näyttivät olevan ihan kunnossa. Paras sentään +laskea... + +Aijai kuinka pahasti taasen otti kiinni. Aijai kuitenkin!... Maailma +musteni kauppiaan silmissä ja hän putosi suin päin rahojensa päälle. + +Saara tuli huoneeseen ja kutsui häntä syömään. Ei liikahda, ei ole +kuulevinaan. + +-- No, tule nyt siitä, kun sellainen hätä oli olevinaan... No, tokkos +kuulet! + +Hän tulee ääreen, pukkaa miestään selkään... Silloin retkahtaa kauppias +maahan jotta romahtaa... Herra Jumala, se on ihan sininen kasvoiltaan, +siinä ei enää ole henkeä! + +Sillä lailla loppui Tulettänen haltija, kauppias Gustaf Hallbom. + +Jonkin aikaa hänen vaimonsa vielä jatkoi liikettä, jopa teki pari +Pietarin-matkaakin. Mutta kovin vähäiseksi kävi siitä puoleen elämä +Tulettänessä. Paras poika, Pranse, luki eikä ottanut ruvetakseen +hoitamaan puotia. Hän oli aina tahtonut päästä herraksi. Tämä +Edvartti... ei, ei sitä osannut ajatellakaan sellaiseen! + +Isäntä näytti toivovan, että Hallpumska muuttaisi pois Tulettänestä +ennen kontrahtiajan loppumista. Mutta sellaisia ei Hallpumska +ajatellutkaan. Hän eli päinvastoin siinä toivossa, että isäntä antaa +hänen asua siinä kuolemaansa asti, vaikka kontrahti onkin loppunut. + + + + +XII + + +Katselet vuosia eteenpäin: kuinka pitkiltä ne näyttävätkään! Yksi vuosi +murheessa ja huolessa riittää tekemään uurteet nuoriin kasvoihisi ja +harmentamaan hiuksesi. Kymmenen vuotta: suo ilman pohjaa, meri ilman +rantoja, erämaa ilman ääriä! Se on kuin peninkulmien tie, joka suorana +lähtee silmiesi edestä ja joka näyttäytyy niin kauas kuin katseesi +kantaa. Toivottomalta tuntuu sellainen taival. + +Mutta kun se on kuljettu ja katsahdat jälkeesi, on kaikki kuin +unennäköä. Kuinka nuo vuodet ovatkaan menneet? Huomaamatta ovat +valuneet käsistäsi kuin vesi! + +Kun Juha Kustaanpoika eli isännyytensä ensi päivää, oli tulevaisuus +näyttänyt hänestä ainaiselta yöltä: ei valonsädettä missään! Se päivä +ja pitkä rivi seuraavia päiviä olivat kuin raskaita sadepisaroita +rajuilman alussa. Jokainen oli täynnä kärsimystä, alennusta ja häpeää, +jokainen oli läkähdyttämäisillään. Paljasta pimeää, paljasta orjuutta. +Juha Kustaanpoika ei saattanut ajatella, että hän näkisi vapauden +aamun, sen päivän, jolloin Tulettänen rytö raukeaisi. Ja katso, vuodet +olivat vierineet ja se päivä oli likellä. + +Kuinka malttamattomasti hän sitä odotti! Hän väsyi odotuksessaan, hän +pelkäsi vieläkin, että jotakin tulisi väliin. Hän, vanha, harmaantunut +mies, kävi aivan lapseksi, kun hän sitä katseli näin silmästä silmään. +Se häikäisi häntä kuin aurinko. + +Hän katseli sitä kuten lapsi katselee joulua, laskee viikot, laskee +päivät ja aattopäivänä kyselemistään kysyy: + +-- Äiti, eikö himmeliä jo ripusteta kattoon? Eikö pahnoja jo levitetä +pirtin permannolle? + +Ja äiti sitaisee joulukiireissään pellavaista päätä ja vastaa: + +-- Odota nyt, odota! Jahka tulee ilta. + +Kuinka hitaasti se aika kuluu! Että hän vain eläisi, ettei kuolisi +ennen vapaudenpäivän aamua! Sitten, sitten hän mielellään ummistaa +silmänsä!... + +Entä mitä tekee hän Tulettänellä, jahka Hallpumilaiset ovat siitä +poissa? Ottaako siihen uusia asukkaita? Ei, eikä otakaan! Kukapa +siinä harakanpesässä enää voisikaan asua! Se on niin ränsistynyt että +hirvittää: katot vuotavat, portaat murtuvat jalkojen alla, toiset +hökkelit ovat jo rämähtäneet läjiin. Hän tasoittaa koko paikan maata +myöten, hän kyntää sen pelloksi, kylvää siihen ruista ja apilasta. +Juhan sydän sykkii ja posket palavat, kun hän näitä ajattelee. +Pelto välähtelee jo hänen silmissään heilimöivänä rukiina ja hänen +kätensä pyrkivät menemään ristiin, ikään kuin hänen edessään olisi +jouluaamuinen kirkko, jossa kymmenet kynttilät tuikkavat... Ja jahka +hän saa sitä peltoa leikata! Se on kuitenkin sellainen ilo, että... + +Viimeisessä veronmaksussa toi Hallpumska esiin pyyntönsä. + +-- Ei suinkaan isäntä pane meitä pois tästä vaikka kontrahtiaika nyt +loppuu? En suinkaan minä enää kauan elä. + +Annastiinan kävi sääli Hallpumskaa. Sillä raukalla oli viime aikoina +ollut paljon murhetta. Edvarttikin oli syksyllä kuollut järveen eikä +vielä oltu löydettykään. Hallpumit olivat kuitenkin ehtineet tottua ja +suostua paikkaan, kun niin monta vuotta siinä olivat asuneet. Vaikea +olisi muutto ollut kenelle hyvänsä; jos vain meni omaan itseensä kuka +tahansa, niin sen ymmärsi. + +Juhan poskille nousi kuuma puna, kun hän näki sävyisän ilmeen +Annastiinan kasvoissa. Vieläkö hänen tulisi pidentää odotusaikaa? Eikö +hän jo tarpeeksi ole kärsinyt? + +-- En, en minä anna yhtään vuotta lisää, sanoi hän. + +-- Mutta mitäs vastusta meistä nyt sitten on, jos olemmekin eteenpäin? +mankui Hallpumska. + +-- En minä voi siihen suostua, sanoi Juha. + +-- Voisinhan minä vähän lisätä veroa, ehdotti Hallpumska taas. + +Juha lensi polttavan punaiseksi, ikään kuin häntä olisi hävettänyt. +Keskustelu tuskastutti häntä sanomattomasti. Täytyihän hänen saada rytö +siitä pois, kun se oli ollut hänen elämänsä määränä kaiken aikaa. + +-- Hakekaa vain itsellenne toinen paikka. En minä voi... nyt siihen +suostua, mitä te pyydätte. + +-- Miksei isäntä anna meidän asua? kysyi Hallpumska kysymistään ja +kaapi, hampaat paljaina, niskaansa. -- Kun sai se Hilma-pahanenkin +sellaisen juopon miehen. Voi, voi, kuinka sitä on raskasta katsella... + +Silloin leimahti Juha ikään kuin tuleen ja virkkoi: + +-- Niin, niin minustakin! Minä en enää jaksa sitä katsella. + +Hän katui samassa, että oli päästänyt luontonsa valloilleen, mutta +silloin se oli myöhäistä. Ei hänen sentään olisi pitänyt vanhalle +ihmiselle... Mutta mitä hän oli ruvennut häntä kiusaamaan ..? + +Annastiina sai aikaan, ettei Hallpumin väen lopulta kuitenkaan +tarvinnut muuttaa kontrahdin mukaan, vaan vasta vapunpäivältä. + +Se kevät oli hyvin varhainen. Keihäsjärvi loi jäänsä jo huhtikuussa, +ja Yrjönpäivänä, jolloin oli kuulutettu huutokauppa Tulettäneen, oli +järvi ihan auki. Se oli säteilevän kirkas päivä ja takapihoilla ja +pientareilla nostivat nokkoset punertavia päitään. Tietkin olivat jo +kuivat ja tomusivat ajaessa. Suviyöt olivat kaikki olleet sulat, tämä +viimeinenkin. Kyllä kesäntulo nyt näytti erinomaisen kauniilta. + +Juha asteli kotiin päin Jyrmän ahteelta. Hän oli lähtenyt varta vasten +kävelemään, kun hänen sisässään oli sellainen levottomuus, ettei +hän saanut olluksi yhdessä kohden. Hän pelkäsi, hän todella pelkäsi +vieläkin, että jotakin tulisi väliin tai että tämä kaikki tyynni +olisi unta. Ihmeellisesti oli aika kulunut, ihmeellisesti oli Jumala +johdattanut... Viimeisen kerran katselee hänen silmänsä rytöä, joka +on kasvanut hänen talonsa pellolle vuosikymmenien kuluessa. Siinä on +pientä hökkeliä, suurta hökkeliä, poikki ja pitkin, mikä rakennus +vivahtaa punaiseen, mikä keltaiseen, mikä on harmaantunut, mikä +sammaltunut. Minkä katto on romahtanut alas toiselta kulmalta, minkä +katto on turpeena ja kasvaa heinää, minkä kattoa on paikattu uusilla +päreillä. Jotkut ikkunat ovat suuret, toiset pienet. Toiset ovat rikki, +toiset ovat tukitut rievuilla. + +Heti kun Hallpumskan kuormat ovat menneet, panee hän kaikki miehet, +mitä ikinä talossa on, hajoittamaan rytöä. Sitten kynnetään maa ja +hän kylvää sen vaikkapa kauralle. Kyllä se vielä ehtii. Kun Erkki +pääsee maanviljelyskoulusta helluntaiksi kotiin ja Antti tulee +Helsingistä, on koko paikka aukeana. Ei kiveä kiven päällä! Kyllä ne +pojat hämmästyvät... Isäntä tuijottaa eteensä ja puna valautuu hänen +poskilleen. + +-- No, tottahan isäntä lähtee avissiooniin! virkkaa ääni hänen +vieressään, ja kirkolta päin tulla laahaa Santtu, Simolan entinen +isäntä. + +Hän on harmaapäinen, vaatteet risoina, hän vetää perässä toista +jalkaansa ja hänen päänsä vapisee kaiken aikaa, ikään kuin sitä +röykytettäisiin. Santtu saa kunnalta apua, mutta pitää siinä sivussa +pientä kauppaa: myy paperosseja, tulitikkuja, nuuskaa ja erinäisissä +tilaisuuksissa pientä rihkamaakin. Tavarat keikkuvat laatikossa hänen +kaulassaan ja kädessä hänellä on rautapohjainen sauva. Ilman sitä +sauvaa ei Santtu pääsisi mihinkään! + +Isäntä herää ajatuksistaan ja pistää kättä. + +-- Mitäs Santulle kuuluu? + +-- Vanha rauha vain... Nyt sitä sitten pidetään avissioonia tuolla... + +Hän nyökäyttää päätään Tulettäneen päin ja sylkäisee. Isäntä ei uskalla +avata suutaan, sillä hän ei osaisi muuta kuin hihkaista ilosta. Eikä +sitä sentään kehtaa ruveta sillä lailla. + +-- Teki vain mieleni katsomaan, mitenkä tuokin pesä hajoaa, sanoo +Santtu ja hänen päänsä keikkuu ikään kuin se olisi vieterien varassa. + +-- Niin aina, niin aina, panee Juha ja hänen sydämensä hyppelee +riemusta. -- Jos mentäisiin sisään, ehdottaa hän sitten, -- siellä on +kyllä pannu kuumana. + +Juha oli päättänyt lähteä kaupunkiin, pakoon koko huutokauppaa. + +Mutta muiden joutsialaisten teki mieli Tulettäneen. Kalle tahtoi nähdä, +menisivätkö ne uudet, komeat hevoskalut, jotka Edvartti vähää ennen +kuolemaansa oli ostanut, kylläkin halvalla, ja Helenaa halutti ostaa +Miina-vainajan pitsejä, joita tiedettiin hänen vuosikausia virkanneen. + +Nuoret menivät siis huutokauppaan ja isäntä läksi kaupunkiin. Väkeä +tuli häntä vastaan sekä hevosella että jalan -- toki jokaisen teki +mieli olla näkemässä, mitä kaikkea siellä Tulettänessä oikein oli! -- +ja kaikki ihmettelivät, että isäntä lähtee pois. + +Juha syytti asioita. Eivät ne suinkaan olisi olleet kiireellisiä! Mutta +hän ei saanut olluksi kotona. + +Kun hän illansuussa palasi Joutsiaan, kohtasi hän taas samat ihmiset. +Toiset olivat rattailleen sälyttäneet tuoleja tai pöytiä. Muuan emäntä +piteli varovaisesti sylissään koppaa: siinä oli nähtävästi jotakin +särkyvää. Keltainen kaappi-romo oli asetettu kahden pyöräparin päälle +kuten hirsiä vedätettäessä, ja joku oli kääsiensä taakse köyttänyt +leveän kiikkutuolin Hallpumin salista. Kuka piteli kärryn pohjalla +jalkojensa välissä mahdottoman suurta pulloa, kuka kädessään lamppua +tai seinäkelloa. Tuolien ja pöytien jalat törröttivät ällistyneinä +taivasta kohti, ikään kuin olisivat tahtoneet kysyä, mitä nyt oli +tulossa, kun heitä raahustettiin pesästä, johon tomu ja hämähäkinverkot +vuosikymmeniä olivat heidät köyttäneet. + +Monet tuttavat pysähtyivät puhuttelemaan isäntää. Ihan Joutsiaa jo +harmitti, ettei hän ollut osannut viipyä niin kauan, että huutokaupasta +tulijat olisivat ehtineet kotiin asti. Kovasti oli ollut väkeä. Ja +rojua! Mutta viisas mies se oli Pranse-herra. Hän osasi kiskoa hinnan +jokaisesta rikkinäisestä kahvikupistakin. + +Joutsiassa ei muusta osattu puhua kuin huutokaupasta. + +Isäntä oli sytyttänyt piippunsa ja kuunteli sängyssä pitkänään lasten +puheita. Hänen silmänsä olivat kiinnittyneet piipun koppaan, joka kyti +ja hehkui, sitten ne hiljalleen siirtyivät uuniin, jonka pellinnuorassa +riippui pari sukkia, sitten seinille avaimiin. Oli siinä avainta, +sekä suurta että pientä! Toiselle seinälle oli Erkki naulannut +maanviljelyskoneitten kuvia. Kiintymättä luisuivat isännän silmät +niiden ohi ikkunaan, jonka takaa näkyi syreenipensaita, ja pysähtyivät +vihdoin kattoon. + +-- "Mikä oli?" hoki keittiössä Janne, nuorin Joutsian lapsista, yhä +matkien huutokauppamenoja. "Sälykoppa!" -- "Kuka sai?" -- "Pappilan +Amanda." + +Isän täytyi naurahtaa. Hän irroitti piippua hampaistaan ja kysyi: + +-- Taisi vielä jäädä tavaraa huomiseksi? + +-- Voi, voi, kahdeksi, kolmeksi päiväksi vielä! + +Niin, ei sitä tosiaan kukaan osaa aavistaa, mitä tuollaiseen +Tulettäneen, vinnille, aittoihin, ullakkoihin ja liitereihin +vuosikymmenien kuluessa voi kerääntyä: kopallisittain tyhjiä pulloja, +kopallisittain rikkinäisiä posliiniastioita ja kivivateja, vanhoja +puuastioita, joista vanteet ovat varisseet tipotiehensä ja liitteet +irvistelevät; pulloja, joiden pohjalla on säilynyt tilkkanen kimröökiä, +tärpättiä, puuöljyä, vihtrilliä tai muuta sellaista; vaatteita, +käpertyneitä, valkeanvihreiksi käyneitä kengänjäännöksiä; hihnoja; +sitolkkia, joista tippuu täyte; patoja, joiden pohjassa on reikä +tai jotka ovat värissä; tuoleja ilman pinnoja ja pinnoja, jotka +ovat lähteneet irti tuoleistaan; morsiuskukkavihko, tuohikontteja, +koinsyömiä talluksia, kannettomia katkismuksia ja virsikirjoja, +osia kangaspuista, kuten kaiteita, niisiä; haaltuneita, likaisia +höyhentyynyjä, joulukuusen jalka, Pranse-herran ylioppilaslakkeja +ilman lyyryä, ja kravatteja ja jäniksennahkoja, joissa asustaa koi... +Kaikkea, kaikkea, mitä taitaa ajatella löytyvän talosta, josta ei +koskaan ole raskittu heittää pois rikkinäistä kahvikuppia. Ja kaikkea +tätä on vuosikausia peittänyt tomu ja hämähäkinverkko, kalvanut koi ja +nakertaneet hiiret. + +Nyt on kaikki raahattu vinniltä saliin, jossa miehet tupakoivat ja +tytöt tirskuvat. Viskaali -- Pranse-herra on jo viskaalina jossakin +kaupungissa Itä-Suomessa -- on järjestänyt kaikki sievästi: villoja on +sidottu riepuihin, vanhat kengät, tallukset, sukat, rukkaset, yksin +tuolinpinnatkin ovat sidotut kimppuihin. Viskaali on viisas mies. Hän +se johtaa kauppaa salissa. Kyllä hän osaa kehua tavaraansa ja hankkia +kaikelle ostajat. + +-- Noo, pojat, ylioppilaslakkeja! Koreita samettilakkeja, köykäisiä, +hyviä kesällä!... Viisikolmatta penniä... se on vähän!... +Kolmekymmentä... viisikymmentä!... seitsemänkymmentäviisi!... No +niin... hyvän kaupan se poika teki... + +-- Villoja... tällainen suuri mytty... Noo... jopa nyt hinnan keksikin +se muori!... Koreita villoja... niistäkös lämpöisiä sukkia tulee...! + +Salissa käy nauru ja sinkoilee pilapuheita. + +-- Kesähän nyt tulee, kukas nyt villasukkia tarvitsee... + +Ei viskaali niitä kuule. Villamytty on jo aikoja sitten lentänyt muorin +käteen ja kauppa käy eteenpäin. Mutta äkkiä herättää muori ja hänen +villamyttynsä koko yleisön huomion. Muori on näet avannut mytyn ja +ruvennut tarkastamaan villojaan. + +-- Phyi! parkaisee hän, sillä pilvenä lentävät koit häntä vastaan. -- +Pitäkää itse! Että kehtaattekin ihmisille myydä -- koita. + +Koko sali rämähtää nauruun. Akka älmentää niin, että kuolleetkin +voisivat herätä, mutta viskaali vain ei ole kuulevinaan mitään. Hän +on yhä täydessä touhussaan, kehuu paraikaa vanhoja liinoja ja kenkiä, +jotka ovat sidotut kimppuihin... Vaikeapa näkyy olevan saada ihmisiä +uskomaan, että niillä vielä maailmassa voisi olla jotakin virkaa! +Viskaali seisoo tuolilla, huutaa ja hikoilee... Äkkiä avautuu suurella +rähinällä ovi. Ei kukaan enää kuuntele akan älmentämistä, sillä nyt +saapuu huutokauppaan iloisia tukkipoikia. Ryypyt ovat otetut jo +valmiiksi ja rohkeutta on kurkun täydeltä. Tietämättä, mikä esine se +onkaan, jota paraikaa tarjotaan, survaisevat pojat suustaan: + +-- Markka! + +Ei tarjoa kukaan enempää... Vasara lankeaa pöytään. Pojat saavat kimpun +vanhoja kaulaliinoja. + +-- Mitä nämä ovat?... Helkkarissa -- naimaliinoja. + +-- Naimaliinoja! nauravat muut ja kravatit lentelevät miehestä mieheen. + +-- No olipa siinä saalis! + +-- Minä jäin ilman! Milläs minä nyt menen naimaan? Vai onkos siellä +vielä?... Mutta en minä anna markkaa... Viisikymmentä penniä ..! + +Ei korota kukaan taaskaan ja vasara kolahtaa... + +-- Onkos nämä naimaliinoja? pääsee pojalta ja taas tärisee koko sali +naurusta. + +Poika on saanut kimpun tuolinpinnoja. + +-- Mitäs kapuloita nämä on? Hittoakos minä näillä? + +-- Huut helkkari sentään -- mitä näillä tällaisilla tekee? + +-- Nyt menevät tuolit: ostakaa pois, kun ostitte pinnatkin! kehoittaa +yleisö. + +-- Varokaa, ettette saa selkäänne! + +Ja pojat jakavat pinnat miehestä mieheen ja kopistelevat niitä +vastatusten, ja syntyy sellainen melu, että poliisin täytyy astua +esiin. Pojat joutuvat pihamaalle, pitävät siellä peliään ja tulevat +vihdoin keittiön kautta entiseen krouvikamariin, jossa Hallpumska pitää +kahvikauppaa. Ennestään on siellä pari tyttöä ja poikaa juomassa kahvia. + +Hui kuinka se on noita-akan näköinen tuo, joka siinä pitää pääkomentoa! +Mutta hyvää tavaraa hänellä on... Hänellä on ryyppykin takanaan, jonka +hän somasti ja viekkaasti kaataa maitokannusta kahvikuppiin. Onpa se +viisas akka! + +-- Joutukaa, pojat, saliin, tirskuu joku ovelta, -- siellä menee +pälsit, kokonaiset pälsit! + +-- Hyvät pälsit ovatkin! kuuluu viskaalin ääni salista. -- +Sopulinnahkaa ja musta verkapäällys... + +Pojat tölmäsivät suin päin saliin. He olivat menemäisillään nurin, +sellaista kyytiä he tulivat. Alhaalla oli mustanaan ihmisiä, ylhäällä +sakeanaan tupakansavua ja auringonpaistetta ja keskellä savua seisoi +mies, joka piteli käsissään turkkia. + +Oli jo huudettu kymmeneen markkaan. + +-- Kymmenen markkaa kymmenen penniä! huusi yksi pojista. + +Yleisö nauroi. Pojat korottivat kymmenen penniä tai viisi penniä +kerrallaan ja yleisön riemu yltyi yltymistään. Kun oli päästy +viiteentoista markkaan, lankesi vasara. + +Mutta voi sun suutari sentään sitä turkkia! Siitä sitä läksi koita ja +karvat pölysivät kuin siemenet voikukista, kun niihin puhaltaa. Hyvät +ihmiset sentään!... Ja pojat ottivat kukin kourallisensa karvoja ja +rupesivat heittelemään niitä pitkin huonetta. Mutta eivät vakavammat +ihmiset sitä kärsineet ja poliisin oli taaskin tultava pitämään +järjestystä. + +Mutta kartanolla ei heitä kukaan häirinnyt ja siellä he myllersivät +oikein mielin määrin. Heilläkin oli yleisönsä, sillä huutokauppalaisia +oli siirtynyt katselemaan heidän temppujaan. + +-- Me naulataankin tämä pälsi tähän seinään niin kuin herrat naulaavat +haukan levälleen tallinseinälle! keksi joku. + +-- Tämä onkin se Tulettänen herrojen tallihaukka. + +-- Nauloja tänne. Kenellä on nauloja? + +-- Minulla! Ruostuneita kuin pirun pajasta! + +-- Hei pojat, kivi tänne, millä lyön! + +-- Levälleen vain tallihaukka! Hahhahhahhah! + +Turkki on pian levällään keskellä seinää. Tuuli liehuttaa liepeitä ja +karvatöyhdöt lentävät. + +-- Näkevätpä muutkin, millaista tavaraa saadaan Tulettänen +huutokaupasta. + +-- Se on sen vainajan turkki, selittää Santtu ja nostaa tutisevan +päänsä korkeutta kohti. -- Hän toi sen Pietarista ja kehui maksaneensa +siitä kaksikymmentä ruplaa. + +-- Sen hän valehteli, sanoo Akseli, Joutsian poika ja entinen +tukkiherra, jolla nyt on torppa Joutsian maalla. -- Ei tuo koskaan ole +maksanut kahtakymmentä ruplaa. + +Kovin ränstynyt on Akselikin, laahaa perässään jalkaansa, kasvot ovat +kellertävät, silmissä kuin kaihit. Ainoastaan hiukset ovat vielä +kiiltävät ja mustat kuin teeren selkähöyhenet. + +Äkkiä rämähtää ruutu ja Hallpumskan kasvot ilmestyvät lasin taakse. + +-- Hän on itse pirun anoppimuori! huutaa joku pojista. + +-- Katsokaas, katsokaas, kuinka sen suu käy! + +-- Se noituu meidät, pojat! + +-- Minä lasketan sitä kivellä! + +-- Älkää hiidessä, pojat! + +Varoitus tulee myöhään; ruutu helisee jo rikki ja sirpaleet putoavat +kiillellen maahan... Mutta ei pidä luullakaan, ettei Hallpumska osaisi +pitää puoliaan. Hän alkaa hänkin heitellä -- tyhjillä pulloilla! Hyi +olkoon! onpa se oikein pullosadetta! + +Pojat tarttuvat mikä kiveen, mikä seipääseen, mikä laudanpalaseen +ja aikovat antaa takaisin noitaämmälle, mutta tämä kutsuu avukseen +poliisin ja silloin tulee pojille kiire. Saakelin ämmä... se usutti +poliisin!... Hei, pojat, rattaille! + +Pian ovat hevoset irroitetut puusta, jossa ovat olleet kiinni, ja +rattaat täynnä rallattavia ja meluavia miehiä. Kun poliisi näkee, että +he lähtevät liikkeelle, jää hän tyynesti katsomaan. Pojat puolestaan +eivät enää pidä kiirettä. + +He ovat ottaneet mukaansa tuolinpinnat ja kaulaliinat ja muut saaliinsa +huutokaupasta ja heiluttelevat niitä käsissään... Mutta mikäs tämä +onkaan tämä tällainen laudanpätkä? Siinä on jotakin kirjoitusta. +Mikäs se onkaan mahtanut olla? Tienviittako vai...? Voi sun suutari +sentään... sehän on se vanha Tulettänen kyltti! Kuinka onkin lahonnut +ja kulunut! "TULE TÄNE" siinä on ollut, saattaa sen vieläkin erottaa. + +Pojat nostavat laudanpalasen korkealle ilmaan. Piiska läiskii ja laulu +käy: + + Ja tule tänne, tule! + Ja tule tänne, tule! + +Juha seisoi pihamaallaan ja katseli heidän jälkeensä. Ja taasen tuntui +hänestä siltä, että tämä kaikki on unennäköä... Ettei hän vain heräisi! + +Hän oli päättänyt järjestää niin, että rytöä alettaisiin hävittää +niin pian kuin Hallpumskan kuormat vain olisivat poissa. Osa huoneita +oli myyty torppareille tai itsellisille ja he olivat saaneet käskyn +viipymättä toimittaa ne pois. + +Isäntä oli ajatellut, että Tulettänen puoli helluntaiksi saataisiin +kuntoon. Siksi tulevat pojat kotiin, Antti Helsingistä, Erkki +maanviljelysopistosta. Kyllä he hämmästyvät! He eivät voi tätä +aavistaakaan. + +Huutokauppaa kesti monta päivää. Isäntä kulki kuin kipeänä. Hän ei enää +olisi malttanut odottaa. Emännän täytyi hänelle ihan nauraa. + +-- Jaksaa sitä nyt jonkin päivän odottaa, sanoi hän, -- kun on +odottanut neljäkymmentä vuotta. + +Isäntä ei olisi jaksanut odottaa. Viimeisenä yönä ei hän saanut unta +silmiinsä. Hän nousi jo kukonlaulun aikana ja alkoi kierrellä pitkin +pihoja. + +Aamu oli lauha ja keväinen. Ei aurinko paistanut, mutta pilvistä +putosi tuon tuostakin lämmin köykäinen sade. Ja sateen tauottua oli +maailma kuin uusi, nurmikot täynnä välkkyviä vesihelmiä ja ilmassa +nuorten koivunlehvien lemu. Lehtisilmukat puhkeilivat niin että melkein +kuului, syreenit ja koiranputket olivat suurilla nupuilla, tuomista ja +pihlajista puhumattakaan. Ja linnut riemuitsivat ja kisailivat! Järvi +lepäsi tyynenä kuin sulatettu hopea. + +Hallpumin puolellakin noustiin aikaisin ja kuorma toisensa perästä +kulki Tulettänen portista kirkolle päin. Emäntä nouti Hallpumin väet +lähtökahville ja hyvässä sovussa juteltiin salissa. Isäntä istui +tapansa mukaan tuolilla ovensuussa, hymähti ja sanoi silloin tällöin +jonkin sanan. Mutta ei hän tahtonut saada ajatuksiaan pysymään siinä +mistä puhuttiin. Ne menivät vain rydön hävittämiseen. + +Emäntä hyvästeli Hallpumilaisia naurussa suin ja kehoitti käymään +talossa. Isäntä jätti heidät Jumalan haltuun ja saattoi portaille asti. +Siihen hän jäi seisomaan. + +Sataa rapisteli rankasti keväistä, lämmintä sadetta. Juha antoi sateen +valella kasvojaan eikä pitänyt kiirettä. Hän seurasi silmillään +rattaita, jotka etenivät pitkin tanhuaa, ohi jyvämakasiinin, kunnes ne +olivat kadonneet ahteen alle. Silloin hän astui ulos omasta portistaan, +poikki maantien ja saapui Tulettänen portille. Siitä oli pinnoja poissa +ja maali kulunut. Hän seisahtui sen eteen, ikään kuin olisi kavahtanut +sitä avata. + +Joka päivä ja monta kertaa päivässä hän oli astunut portin ohitse, hän +oli saattanut nähdä sen aina, kun vain ikkunasta katsoi ulos, mutta +kolmeenkymmeneen vuoteen ei hän ollut sitä avannut. Eikä hän ollut +uskonut näkevänsä sitä päivää, jolloin hän siitä kulkisi. Ja katso, +vuodet olivat menneet ja koko talo oli muuttunut, ja hän itse oli +käynyt harmaapäiseksi mieheksi. Mutta hän sai tästä portista kuitenkin +vielä kulkea, sillä vapauden päivä oli koittanut. + +Tie rakennuksille oli täynnä oljenrippeitä, pullonsirpaleita ja muuta +roskaa. Isäntä asteli hitaasti ja katseli nurmea, joka versoi kuivien +lehtien alta. Kevät teki tuloaan. + +Puotien, tallien ja ulkohuoneiden oviaukot törröttivät mustina joka +taholta. Mikä katku niistä henkiä läähättikin, ikään kuin taistellen +kevättä vastaan! + +Isäntä kiertelee mietteissään pihaa, tulee keittiön rappusille, astuu +sisään. Lattia on paksussa liassa, muuri savuttunut, katosta ja +nurkista riippuu hämähäkinverkkosäikeitä, seinäpaperit retkottavat. +Omituisesti niissä rapisee... Mitä kummaa..? Torakat, kodittomana +nekin, siellä liikkuvat mustanpuhuvina kuin kiiltävät pavut, sakarojaan +heilutellen. Tavattomasti niitä onkin!... Krouvikamarin oven alla ovat +lattiapalkit kuluneet kuopille ja niihin paikkoihin, missä kauppiaalla +ennen oli tapana juosta mittailemassa tavaroita, on uurtautunut ikään +kuin tie permantoon... Vaistomaisesti kääntyvät isännän silmät siihen +nurkkaan, missä rahapiironki muinoin seisoi... Siinä se kai on seisonut +näihin asti, koska seinäpaperi siinä on tummempaa... Tyhjänä on kamari +nyt, mutta lamppuöljyn ja sillin haju on jäljellä. + +Portti lisahtaa. Pitkä rivi miehiä astuu suoraa päätä Tulettäneä kohti, +kirveet ja rautakanget olalla, käsivarsilla nuorakimput. + +Eprami, senkin tervaskanto, on taaskin eellimmäisenä. + +-- No miehet, sanoo isäntä, -- mitä luulette: saadaankos rytö +hajoitetuksi siksi kun pojat tulevat kotiin? + +-- Jaa helluntaiksiko? kysyy joku nuoremmista. + +Eprami sylkeä roiskauttaa eteensä ja sanoo: + +-- Ei maar tässä enää vapunpäivänä ole kiveä kiven päällä. + +Äkkiä vaikenevat kaikki ja jäävät suu auki kuuntelemaan. Käki kukkuu! +Niin heleästi ei se kukukaan paitsi näin keväällä... Sadepisaratkin jo +harventavat tuloaan, pilvet hajaantuvat hajaantumistaan ja hattaroiden +alta ratkeaa näkyviin sininen taivas. Nyt on ilo ilmassa, metsässä, +maassa! + +Jo alkaa Tulettänen raitilla jyskyä ja rytistä. Isäntä kuuntelee ja +astelee hiljalleen polkua riihelle päin. Kolmeenkymmeneen vuoteen ei +hän ole sitä kulkenut. Silloin oli kauppias kaatanut harjun miltei +paljaaksi ja nyt siinä on kaunis metsä. Kuinka ajat ovatkin kuluneet! +Vapauden päivä on käsissä! + +Leivonen visertää, kieppuu ja lirittää juuri hänen päänsä päällä. On +kuin sen suusta putoaisi heliseviä helmiä. Ei näy kuin pieni piste +taivasta vasten, mutta ääni soi suurena, heleänä ja täynnä riemua. + +Juha ottaa lakin päästään ja sipaisee kädellä otsaansa. Että hän +kuitenkin on saanut nähdä tämän siunatun päivän! Kuin unta se on ja +ihmettä... + +Mutta katso, Jumalan edessä on yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat +vuotta kuin yksi päivä. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Juha Joutsia, by Maila Talvio + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56982 *** diff --git a/56982-8.txt b/56982-8.txt deleted file mode 100644 index 62fac46..0000000 --- a/56982-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9307 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Juha Joutsia, by Maila Talvio - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Juha Joutsia - -Author: Maila Talvio - -Release Date: April 15, 2018 [EBook #56982] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHA JOUTSIA *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -JUHA JOUTSIA - -Kirj. - -Maila Talvio - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1903. - - - - -I - - -Rason rusthollissa valmistettiin taaskin pitoja. Niitä oli siellä ollut -taajaan, milloin häitä, milloin hautajaisia, pienemmistä pidoista -puhumattakaan. Eihän se ihme ollut: perhe oli suuri, paljon nuoria -naitettavia, paljon vanhoja haudattavia. - -Kaiken viikkoa oli pidetty kiirettä. Kokki, sotamiehen leski Emma -Klinga, oli tuotu jo sunnuntaina, ja maanantaina hän oli isännän, -Kalle Kustaanpojan kanssa käynyt kaupungissa. Mahdottomat kuormat he -sieltä olivat tuoneet kotiin: kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä, -väskynöitä, rusinoita ja kaikenlaisia ulkolaisia sokerileivoksia. Ja -kuitenkin olivat juomatavarat noudettavat eri hevosilla. Ne tuotiin -heinien ja olkien sisässä ja koreat, punaiset merkit oli pullojen -kyljissä, kun niitä kannettiin puotiin. Kotona oli ennestäänkin juomia. -Tupultti oli valmistettu jo joulun edellä. Se oli paksua kuin terva ja -makeaa kuin siirappi, kun emäntä ja tyttäret kävivät sitä maistamassa. -Viinaakin oli viimesyksyistä, ei tarvinnut ruveta ostamaan. Ja olisiko -ostettu sitten ollut sen veroista! Olutta oli monta lajia, oli -vanhempaa ja nuorempaa, valkeampaa ja mustempaa, eri lajit kutsuttuja -vieraita, eri lajit kuokkamiehiä varten. Sillä tiesihän sen, että -kuokkamiehiä oli tulossa -- peninkulmien päästä niitä aina ennenkin oli -tulvinut Rasoon häihin. - -Lumian emäntä oli tullut jo edellisenä päivänä. Hän oli näitä samoja -Rason tyttäriä. Juuri Marian päivänä tuli viisi vuotta siitä, kun hänet -Lumiaan vietiin. Ippilän emäntä, jonka häitä oli juotu viime vuonna, -oli jo pari kertaa sinä päivänä pistäytynyt entisessä kotitalossaan -katsomassa häävalmistuksia. Ippilä oli nimittäin, kuten Rasokin, -Keihäsjärven rannalla ja niin likellä, että siellä saattoi pistäytyä -siunaaman aikana. - -Kotona Rasossa oli vielä kaksi tytärtä, vanhin Helena, jolla ei ollut -onnea rakkausasioissa, ja keskimmäinen Iita, joka näytti olevan -syntynyt vanhaksi piiaksi. - -Paljon oli sisarilla puhumista, kun he yhteen joutuivat. Olisi luullut -heidän vuosikausia olleen erossa, niin heillä riitti juttua. Mutta -se johtui siitä, että he olivat niin rakkaat sisarukset. Yhteiset -huolet varhaisessa nuoruudessa olivat heidät yhdistäneet. He olivat -jääneet pieniksi äidistään -- vanhin, Kalle, oli äidin kuollessa -seitsemännellätoista vuodellaan ja Juha vasta kolmannella. Siihen -asti oli äidin tarmo pitänyt taloa pystyssä ja lapset olivat saaneet -kasvaa huolettomina. Mutta kun äidin maahanpaniaisten jälkeen vieras -väki kyläkakkuineen oli hajaantunut, aukenivat äkkiä lasten silmät. -He huomasivat, että heidän isänsä oli raihnainen ukko, joka ei -tullut toimeen ilman viinaa. Ja kun hän taas joi viinaa, niin hän -tuli kipeäksi. Ensi kerran, kun lapset joutuivat sairauskohtauksen -todistajiksi, hätääntyivät he ja luulivat kuoleman tulevan. Mutta -vähitellen he tottuivat isän sairauteen. Kalle rupesi kulkemaan työväen -perässä ja johto oli isän käsissä vain nimeksi. Helena ja Marjaana -ottivat haltuunsa emännyyden. Edesvastuuntunne kehitti heitä ja he -kävivät ennen aikojaan täysiksi ihmisiksi. - -Yksi ainoa heistä pysyi lapsena ja sai nauttia huolettomuuden makeutta: -se oli Juha. Kun tytöt häärivät varhaisesta aamusta myöhään iltaan, -niin täytyihän olla joku, jota he saivat pitää hyvänä, jonka kanssa -he saivat leikkiä ja kaarestaa. Ja ketäs he olisivat pitäneet hyvänä, -jollei Juhaa. Voi nyt kuitenkin, kuinka sitä olikin mukava naurattaa -ja kutitella. Se oli paitasillaan hypännyt sängystään, pannut kädet -silmien eteen ja vilkuili sormien lomitse sisariin, jotka olivat -asettuneet kyykylleen lattialle, syli auki, valmiina vastaanottamaan -paitaressua. Äkkiä päästi lapsi iloisen naurun ja karkasi sylistä -syliin, jotta pellavankarvainen tukka liehui. Herttainen se oli se -pieni Juha! Ja niin tottelevainen ja hyvä lapsi! Ei sitä tarvinnut -rangaista. Lieneekö se pariakaan kertaa eläissään saanut selkäsaunaa. -Eikä se silloinkaan olisi muiden sisarten mielestä ansainnut, vaan oli -se Iita, joka tahtoi, että sitä joskus kuritettaisiinkin. Ja hänkin -teki sen sulasta rakkaudesta. - -Sisarukset rakastivat kaikki toisiaan, mutta varsinkin Juhaa. -Vaikka Juha jo oli suuri poika, he koettivat kaikin keinoin säästää -häntä. Hänen ei oikeastaan tarvinnut muuta tehdä kuin olla heidän -hauskuutenaan. Hän viritti heille tulen keittiön takkaan, hänet -otettiin portinavaajaksi, kun he läksivät kyläilemään. Ja niinä öinä, -jolloin isä oli sairaana ja kaikkien muiden täytyi herätä hieromaan ja -hoitamaan, suljettiin ovi visusti siihen huoneeseen, missä Juha makasi. - -Kyllä vanhemmat tytöt, varsinkin Iita ja Marjaana, niinä öinä -sadattelivat miestä, joka isän kanssa oli ollut juomassa, nimittäin -Keihäsjärven pappia Jaakko Sandia! - -Sellaisena yönä Rason rusthollari sitten kuolikin. Sand oli istunut -koko illan Rasossa ja kun hänen lähdettyään rusthollarin piti oikaista -sänkyyn, sai hän kauhean vedon, joka hänet lopetti, ennen kuin oli -ehditty lääkäriä ajatellakaan. Oikeastaanhan se oli kevennys sekä -äijälle itselleen että omaisille. - -Rusthollari kuoli juuri samana vuonna, jolloin Kalle ja Marjaana olivat -joutuneet naimisiin. Juha oli silloin jo mieheksi tulemaisillaan. - -Ei häntä huvittanut maatyö, kuten esimerkiksi Kallea. Juha oli sen -sijaan omin päin oppinut lukemaan ja aivan kuin leikillä oli pastori, -Rasossa käydessään, näyttänyt hänelle, kuinka kirjaimet kirjoitetaan. -Mutta eikös se poika siitä oppinutkin kirjoittamaan ihan selvää -kirjoitusta! Juhalle ei voitu antaa mieleisempää lahjaa kuin kirja. -Ja kaiket illat hänellä riitti juttua siitä, mitä hän päivällä oli -lukenut. Vaikka hän muuten oli hiljainen ja harvasanainen, vilkastui -hän silloin. Hänen olisi pitänyt päästä lukutielle, hyvä pappi hänestä -olisi tullut. Sisaret sen kyllä käsittivät ja Helena siitä kyllä puhui -Kallelle, mutta kun Juha ei itse ymmärtänyt ruveta tahtomaan kouluun, -niin ei koskaan toden teolla ryhdytty toimittamaan häntä sinne; ja niin -hän jäi kotiin. - -Kalle oli sitä mieltä, että ihminen voi olla pappi, vaikkei ole papiksi -lukenutkaan. Joka rehellisesti tekee työtä paikallaan, on pappi -hänkin. Samaa Jumalan viinamäkeä se on koko maailma. Ja Kalle rupesi -ahdistamaan Juhaa siitä ainaisesta lukemisesta. Niinkuin ei maatyö -olisi yhtä hyvää työtä! - -Sisaret riensivät paikalla rukoilemaan Juhan puolesta. Mutta silloin -Kalle kiivastui. - --- Miksi herraksi häntä sitten kasvatetaan? huusi hän. -- Sellaiseksiko -kuin Joutsian Akseli? Sitten sitä vasta kelpaa katsella! Joudu pois -niitylle, poika! - -Juha heitti kirjan menemään ja sen jälkeen hän vieraantumistaan -vieraantui lukemisesta. Sujui se maatyökin sentään! Mutta monta -monituista kertaa sai heinäväki kahvia tai riihimiehet ryypyn vain -siksi, että Juha oli heidän joukossaan ja sisarten teki mieli pistää -jotakin hänen suuhunsa. - -Ja nyt valmistettiin Rasossa Juhan häitä! - -Oudolta oli Marjaanasta tuntunut, kun hän lapsineen, kimpsuineen, -kampsuineen ajoi kotitalonsa pihaan ja muisti, että ylihuomenna -olisivat Juhan häät. - --- Voi nyt kuitenkin, oli häneltä päässyt, -- kuinka ne ajat kuluvat! - -Entiset muistuivat niin selvästi mieleen. Niin vähän aikaa tuntui -siitä olevan, kun Juha oli pieni pellavapää, joka juosta reksutti -sisaria vastaan ja jo kaukaa huusi: "Toitkos, Marjaana, tuliaisia?" Ja -ylihuomenna juotaisiin Juhan häitä! - -Outoa se oli muidenkin sisarten mielestä. Eivät he olleet huomanneet, -että Juha oli kasvanut mieheksi. Heidän silmissään hän yhä oli poika. -Mutta kaikista oudoimmalta tuntui kuitenkin Juhasta itsestään. Olla -isäntänä, määrätä rengeille ja muonamiehille työtä... ja... Kaikki -tuntuu niin luonnolliselta ja tavalliselta, kun ajattelee toisten -ihmisten häitä, mutta kun on käsissä omat, niin on paljon asioita, -jotka panevat ajattelemaan. - -Aurinko oli jo alhaalla, rannat ja taivas kertautuivat tyynessä -vedessä. Mitä köykäisiä valkeita pilviä pohjalla, joka oli kuulakka ja -kirkas! Mikä hehku auringon ympärillä ja itse auringossa! Päivällä se -oli polttanut ja paahtanut, mutta nyt oli siitä kaikki tikeryys poissa, -se ei enää polttanut eikä palanut, vaan siitä levisi lempeää, lauhaa -ja siunattua lämmintä. Ilma oli täynnä maan, kukkien, laihojen ja -puiden nesteitä, sakeanaan surviaisia, korven kytöä, käen kukuntaa ja -ruisrääkän kaiherrusta. Ruispellot seisoivat liikkumattomina, hentoiset -helpeet oikonaan taivasta kohti. Tarhassa kalkahti tuon tuostakin -lehmänkello. - -Rasossa oltiin aina vain täydessä työssä. Uudessa aitassa, joka oli -jääkellarin päällä, sisaret voitelivat piparikakkuja munosohjolla. Joku -poistui hetkiseksi viemään peltiä uuniin, mutta palasi pian. Marjaanan -täytyi käydä panemassa lapsensa nukkumaan ja Iitan katsomassa, ettei -koiria kesken yleistä kiirettä jätettäisi ruoatta. Mutta kun he taas -kaikki pääsivät koolle, tuli puhetta kuin kaatamalla. - --- Kunhan Juha nyt vain menestyisi Joutsialla, sanoi Marjaana. - --- Niin, kunhan menestyisi! huokasi Iita. - --- Mitä te sitä epäilette! huudahti Annakaisa. -- Minusta on niin -hauskaa, että Juha joutuu näin lähelle. Ja onhan Annastiina niin mukava -tyttö. - --- On kyllä, on kyllä, myönsi Iita. -- Mutta Annastiina onkin minulle -kertonut paljon asioita. - --- Mitä asioita? uteli Marjaana huolissaan. - --- Kaikenlaisia vain... - --- Niin, no, tietäähän sen jokainen, että vanha isäntä maistelee ja -on muutenkin äreä ja pahansisuinen. Mutta onhan taas emäntä hyvä ja -jumalinen ihminen. - --- Entäs Hallpumin väki! - --- Niin, Hallpumin väki! - --- Riittäähän sitä ruttoa Tulettänestä pitkin pitäjää, onhan se -niinkin. Ja onhan se Akselikin siinä Joutsiassa kuin kiiliäinen... -Mutta onhan taas Rasokin tässä paikoillaan ja Kalle Juhalla tukena. -Eikä ole Lumiakaan niin kaukana, ettei isännän käsivarsi ehtisi avuksi, -jos tiukka tulisi. - -Marjaana oikaisi itsensä suoraksi, kun hän mainitsi miestään, Lumian -mahtavaa rusthollaria. - --- Kyllä maar Juha kaikkia vielä hyvinkin tarvitsee, sanoi Iita -entiseen kuivaan tapaansa. - -Helena ei näyttänyt kuuntelevankaan heidän puheitaan. Iita ja Marjaana -olivat totisina töissään, mutta Annakaisa puhkesi kiivaasti puhumaan: - --- Mitäs sinä, Iita, tiedät? Sano pois nyt! - --- Tiedän mitä tiedän, selitti Iita vain eikä sanonut. - -Se oli sellaista, ettei hän tahtonut puhua Annakaisan kuullen. Se -olisi pian kaikki voinut olla kylällä, mitä Annakaisan kuullen olisi -kertonut. Annakaisa oli niin elävä ja vilkas. Vasta kun he jäivät -kahden kesken Marjaanan kanssa, rupesi Iita puhumaan. - --- Kun Annastiina sanoi, että se kontrahti Hallpumin kanssa on -vääryydellä tehty. Olivat juottaneet äijän humalaan ja panivat paperiin -mitä tahtoivat. Hallpumi kuuluu saavan ottaa metsääkin niin paljon kuin -ikinä tahtoo. Siksi se sitä talon kranttia niin laajentaa. - -Marjaana tuijotti sisareensa suurin silmin. - --- Olisikohan tuo nyt totta? - --- On se. Annastiina sanoi. Ja sitten vanha isäntä vielä taitaa olla -velkaakin Hallpumille... Sinne pitäisi tulla kotivävy, joka osaa pitää -puoliaan, mutta meidän Juha... - -He vaikenivat molemmat ja pysyivät hyvän aikaa mietteissään. Tämä -Joutsian isännän ja kauppias Hallbomin välinen asia ei ollut mikään -leikin asia. - --- Marjaana, virkahti Helena ovelta, suu täynnä piparkakkua, -- mitä -sinä huomenna puet päällesi? Sen vanhan mustanko vai...? - --- Mikäs vanha se on! pääsi Marjaanalta. -- Omiin häihini tehtiin. -Siitä on viisi vuotta ja sitä on hyvin pidetty. Tiedätkös, kuinka -vanhoja leninkejä meidän isännän äitivainajalla oli? Kahdenkymmenen -ja kolmenkymmenen vuoden vanhoja! Eikä ollut koi koskenutkaan. Onko -sinulla taas uusi? - -Helena nauroi ja heilautti päätään. - --- Totta kai, vastasi Iita purevasti. -- Kaupungissa tehty ja niin -herraskainen, että... - -Iita keskeytti lauseensa, kun Helenaan katsoi. Helena oli painanut -päänsä alas ja hänen poskensa rupesivat hehkumaan. Sisaren sanat -koskivat häneen kuin piiskan siima, mutta hän koetti sentään vielä -hymyillä. - --- Ette saa, tytöt! huusi Annakaisa. -- Tiedättehän te Helenan asiat! - --- Tiedämme niinkin, selitti Iita tyynemmin, -- mutta pitäisihän sinun -jo itsesikin nähdä, ettei niistä mitään tule... - -Helena viskasi käsistään pyyhinliinan ja painoi molemmat kätensä -silmilleen. Hetkisen hän siinä värisi ja vapisi, itkua vastaan -taistellen, mutta vihdoin hänen päänsä kolahti seinään ja hän oli -menehtymäisillään itkuun. - --- Siinä se nyt taas on! sanoi Annakaisa. -- Aina te olette pahoja -Helenalle! - -Marjaana katseli pitkään sisareensa. Olipa tuo Helena käynyt heikoksi! - --- Älä nyt joutavia itke! koetti hän lohduttaa. Mutta Helena ei häntä -kuunnellut, itki vain ikään kuin sydän olisi ollut särkymäisillään. - -Sisaret olivat sangen erilaiset. Helena oli pitkä ja solakka, sorja -liikkeissään ja liukas kuin syöstävä. Hänen kasvonsa olivat kaitaiset -ja hienot, nenä suora, suu pieni, huulet kauniisti kaarevat, silmät -harmaat, väliin epämääräiset kuin savipohja järvi, jonka myrsky on -vellonut sekaisin, väliin mustat ja kiiluvat kuin lähteen silmä -syvässä rotkossa. Hänen matalan otsansa ympärillä liehui pehmoinen, -kihertävä musta tukka. Hän oli niin hienoa tekoa, että häntä olisi -voinut pitää minä ylhäisenä neitinä tahansa, jos hän vain olisi ollut -herrasvaatteissa. - -Marjaana oli ehtinyt käydä rotevaksi emännäksi. Kuka hyvänsä olisi -voinut kadehtia häntä Lumian rusthollarilta, sillä hän oli juuri -niitä vaimoja, jotka ovat talon kaunistus: toimelias, valpas, virkku, -tasainen, säästäväinen ja ahkera, liikkeellä kukonlaulusta myöhään -iltaan, ensimmäisenä keittämässä kahvia, viimeisenä lukitsemassa -aitanovia. Joka toinen vuosi syntyi hänelle terve lapsi ja aina oli -talo kuin juhlaan valmistettuna, niin siellä kaikki kiilsi ja hohti. Ei -hän ollut ensinkään Helenan näköinen. Hänen kasvonsa olivat pyöreät, -hiukset vaaleat, nuoltuina kahden puolen päätä, silmät pienet, mutta -kirkkaat ja rehelliset. - -Iita tuntui kuivalta ja kalsealta sisarten rinnalla. Oli hänessä -kokoa, luut olivat suuret, mutta niiden päällä ei ollut niin paljon -lihaa, että mikään paikka olisi pyöristynyt. Kasvot olivat kulmikkaat, -suu suuri, huulet ohkaiset. Hänen liikkeensä olivat kuin miehen ja -mielellään hän olikin miesten töissä, asetti hevosen valjaisiin, -veisti oman haravansa, korjasi vanteen maitopyttyyn, jos se oli -päässyt ravistumaan, kaivoipa joskus ojaakin, kun sille päälle tuli. -Hän piti kaikista eläimistä, varsinkin hevosista ja koirista. Kaikkia -kulkukoiria hän suojeli. Sen tähden niitä aina olikin Rasossa pari -kolme kappaletta ja kaikki ne nukkuivat Iitan sängyssä. Kun hänelle -kerran tuli sulhasia, nauroi hän heille vasten silmiä ja selitti, että -hän kyllä rupeaa puhemieheksi, jos tarvitaan, mutta ei hän morsiameksi -rupea. Häntä pidettiin jo valmiina vanhana piikana, vaikkei hänellä -ensinkään ollut niin paljon ikää. - -Annakaisa vihdoin oli pieni, pyöreä, vaaleatukkainen ja iloinen kuin -nuori, valkoinen lammas. Hän oli kuin maidolla syötetty, hänessä ei -tuntunut mitään luita ja hänen ihonsa oli kuin ruusunlehteä. Ei hän -herrasväen silmissä olisi ollut kaunis, mutta talonpojat pitivät häntä -oikein silmänruokanaan. Hänellä kävi kosijoita likeltä ja kaukaa, -hän piti huvituksista ja piti miehistä. Hän olisi mielellään ottanut -kaikki kosijansa, jos se vain olisi käynyt laatuun, mutta veljiensä -ja sisartensa kehoituksesta valitsi hän sitten vihdoin Ippilän pojan. -Olihan hän siitä vallan naapurista, kelpo ja taattu poika kaikin puolin. - -Onnellinen Annakaisa olikin. Sisaret saattoivat yleensä kaikkikin -tyytyä kohtaloonsa, paitsi Helena, vanhin Rason tyttäristä, joka -oli koko maailman hampaissa. Helena-raukka! Hänestä kerrottiin -rumia juttuja ja itse hän kovan kohtalonsa alla oli kärsinyt niin -hirmuisesti, että omaiset monesti olivat pelänneet hänen menevän -sekaisin. - -Juuri silloin kun hän oli hempeimmillään, oli pitäjään tullut uusi -pappi. Jakob Sand. Hän pani koko seurakunnan ihmeisiin messuäänellään, -joka oli niin komea, että täytyi pelätä pienen puukirkon seinien -laukeavan. Ihmiset eivät tietäneet nauraako vai itkeä, kun hän -esimerkiksi messusi sanat "halleluja! halleluja!" Se meni niin -korkealta ja kuitenkin niin kirkkaasti, ettei olisi luullut ihmisen -rinnasta sellaista ääntä lähtevän. Komea oli mieskin katsella, suuri -ja tukeva, vaikka mustakulmainen ja mustapartainen kuin paholainen. -Kerrottiin, että hänen jonkin konnankoukun takia oli täytynyt ottaa -ero koulunopettajan virasta, jossa hän ennen oli ollut, ja että -hän oli ruvennut papiksi vasta sitten, kun ei hän miksikään muuksi -kelvannut. Mutta mitäpä kulkupuheista. Kerrassaan komea oli miehellä -ääni, kova kuin tuomiopasuunan sointi, ei maar siinä uni tullut, kun -se mies saarnasi. Ja kyllä hän monesti selittikin Jumalan sanaa niin, -että olisi luullut häntä erityisesti Jumalan hengen valaisemaksi. -Toisinaan taas hän puhui niin kummia, ettei niitä kukaan ymmärtänyt. -Sanoja tuli kuin koskea alas, mutta ei niistä löytänyt mitään -ajatusta eikä tarkoitusta. Kukaan ei oikeastaan saanut selkoa siitä, -oliko hän hengellinen pappi vai oliko hän vain maallinen virkamies. -Juomisen taito taas hänellä oli sellainen, että vanhatkin maistajat -ihmettelivät, mutta ei häntä nähty siinä kunnossa, ettei hän olisi -pysynyt pystyssä. Hän sanoi sen monesti julkisestikin, että ihmisten -pitää vapaasti nauttia Jumalan antimia ja ettei ihminen saata -tulla oikeaan synnintuntoon, jollei hän joskus lankeakin. Juuri -ensimmäisissä saarnoissaan hän oli sanonut: "Ilman lankeemusta ei ole -nousemustakaan." Hän joi mielellään ja piti hyvistä ruoista, mutta -välistä tuli hänelle ahdistuksen aikoja, jolloin hän ei huolinut -suuhunsa ruoan hiventäkään. Pappilan palvelijat sen tiesivät kertoa. -Jakob Sand oli niitä ihmisiä, joista puhutaan paljon. Kun toinen huhu -kertoi hänen käyneen Saarlan kartanossa mielistelemässä eversti Ståhlen -kaunista armoa, kunnes eversti oli ajanut hänet pois talostaan ja -kieltänyt tulemasta takaisin, toinen huhu kertoi jo, että eversti itse -vaunuilla oli käynyt noutamassa pastoria Saarlaan. Toinen huhu saattoi -kertoa, että pastori oli armoton ihminen: ei anna kerjäläisen edes -istuutua pirttiinsä lämmittelemään, vaan tulee ja heristelee kepillä -pois. Toinen huhu sanoi, että pastori oli hyvä, armelias ihminen, -eräänkin repaleisen tytön pelasti rekeensä, vei pappilaan, osti piialta -hameen ja puetti tytön päälle... Keihäsjärven uudesta papista puhuttiin -todella niin ristiin rastiin, että oli mahdotonta tietää, mikä oli -totta, mikä valhetta. - -Rason vanhin tytär istui kirkossa täynnä ihmettelyä, kuten kaikki -muutkin. Olipa sillä miehellä todella juhlallinen ääni! Taivaan Herran -olisi luullut ilmestyneen maan päälle valamaan rauhaa ja hyvää tahtoa -ihmisten sydämiin. Jaakko Sand sattui nimittäin sinä päivänä olemaan -sellaisella mielellä, että hän sekä messussaan että saarnassaan antoi -ihmisille paljasta evankeliumia. Hän puhui syntisten vapauttajasta, -joka rakastaa langenneita. Keihäsjärveläiset eivät yleensä olleet kovin -herkkiä kyyneltymään, mutta sinä sunnuntaina itkettiin Keihäsjärven -kirkossa. Helenan kyyneleet valuivat virtana ja hänen sieluunsa vaipui -suloinen rauha. - -Uusi pappi tuli Rasoon käymään, kuten muihinkin taloihin, ja näyttäytyi -tavalliseksi iloiseksi ihmiseksi. Helena oli siitä ihmeissään, -sillä saarnatessaan ja varsinkin messutessaan oli hän tehnyt aivan -yliluonnollisen vaikutuksen. Helena karttoi häntä eikä koskaan katsonut -häntä silmiin, ties mistä syystä. - -Lukukinkereillä Rasossa tapahtui, että pappi avasi Helenan eteen -ensimmäisen luvun Johanneksen evankeliumista. Helena luki totisena -kuten ainakin papille, mutta pastoripa katsoi häneen niin oudosti, -että hän tuli aivan hämilleen. Ei pastori häntä korjannut, vaikka hän -tiesi lukevansa ihan väärin. Ne alkusanatkin "ja sana tuli lihaksi" hän -luki kahteen kertaan ja sitten hän sotkeutui ihan kokonaan. Pastori -katseli häneen ikään kuin ei olisi kuullut mitään ja ikään kuin häntä -olisi huvittanut Helenan hämmennys. Ja kyllä Helena häpesikin, sillä -koko pirtti oli täynnä väkeä ja kaikki katselivat häneen. Mutta äkkiä -häneltä unohtui kaikki muu ja hän tunsi ainoastaan polttavan pistoksen -rinnassaan. Pappi oli katsonut häneen niin ihmeellisesti. Eikä hän -tahtonut tointua siitä koko päivänä, ja yön hän oli unettomana ja itki. - -Siitä se alkoi. Pastori rupesi tiheämmin käymään Rasossa. Harva se -ilta, ettei hän vanhan isännän kanssa juonut totia. Vanha isäntä piti -pastorista ja ylpeili hänen ystävyydestään. Hän luuli pastorin tulevan -hänen tähtensä. Helenapa se oli, joka pastoria houkutteli! Herttainen, -veikeä ja makoinen lapsi! Tytön sydän oli jo täydessä tulessa, ja kun -pastori häneen katsoi, pulppusi lämmin veri hänen kasvoilleen. - -Ei pastori puhunut mitään, mutta Helenan-päiväksi hän lähetti kauniin -postikuvan eli kortin. Siinä oli ruusuja, enkelejä ja valkeita -kyyhkysiä ja takana oli kirjoitus, mutta sitä ei Helena osannut lukea. -Hänen täytyi turvautua Juhaan. "Kauniille Helenalle hänen nöyrimmältä -palvelijaltaan. Jakob Sand", siinä seisoi. Mutta pikku Juha ei osannut -pitää suutaan kiinni, vaan leperteli salaisuuden maailmalle ja se meni -kuin siivillä eteenpäin. Mutta siitä oli se hyöty, että Helena huomasi -tarpeelliseksi oppia itse sekä lukemaan kirjoitusta että kirjoittamaan. -Oppihan hän! - -Eräänä iltana oli Jaakko Sand taasen Rasossa. Oli niin pilkkoisen -pimeä, ettei omaa kättänsä nähnyt. Kun Helenan piti mennä hakemaan -voipyttyä puodista, iski pastori kuin haukka hänen niskaansa. Helena -yritti ensin paeta, mutta kävi samassa ihan tahdottomaksi. Häntä -pyörrytti, kun pastori peitti hänen kasvonsa kuumilla, kosteilla -huulillaan ja hengityksellään, joka tuli totilta. Ei Helena olisi -kyennyt itseään varjelemaan. Hän oli kuin pyörryksissä ja ikään kuin -heräsi, kun Marjaana rupesi huutamaan. - --- Helenaaa, mihin sinä jouduit! Minä tuon lyhdyn! Johan minä sanoin, -ettet sinä pimeässä löydä mihinkään... - -Helena pääsi irti, hoippui kuin humalassa ja nieli kyyneliään. Onneksi -suojeli häntä pimeä. Muuten hän olisikin ollut hukassa. Marjaana tuli -lyhtyineen ja he löysivät puotiin, mutta Marjaana rupesi epäilemään, -ties miten ruvennutkin vainuamaan jotakin. Helena puhui hänen -mielestään niin ihmeellisellä äänellä ja hänen poskensa hehkuivat niin -oudosti. Illallisen aikana se tuli selvästi ilmi, kun Helena tarjosi -ruokaa pastorille. - -Hyi sentään, sinäkin iltana pastori oli niin kauan, että isä tuli -kipeäksi! Marjaana oli niin kiukuissaan, että hän itki, ja yhdessä -Iitan kanssa koettivat he läksyttää Helenaa. Mutta se oli yhtä turhaa -kuin sanoa sateenkaarelle: älä sada! Helena itki ja loisti ja hymyili -kaikkeen, mitä ikinä hänelle sanoi. - -Aamulla rupesi Kallekin ahdistamaan. - --- Ei se ota sinua, saat nähdä, sanoi hän. -- Se tekee pilkkaa. - -Helena ravisti päätään ja nauroi kuin hullun puheille. Hän tiesi -asiansa -- mitä nuo muut ymmärsivät. - -Siitä pitäen kävi pastori talossa kuin sulhanen ainakin. Kallenkin -täytyi ruveta uskomaan, että hän tarkoitti täyttä totta. Helena -kutoili kankaita ja neuloi Sandille lahjoja, eikä Rasossa tapettu -sitä vasikkaa, ettei parasta palaa olisi viety pappilaan. Mutta kun -tätä väliä oli kestänyt jonkin aikaa, lakkasi pastori äkkiä käymästä -Rasossa. Sen sijaan tiedettiin Joutsiassa, joka oli maantien varrella, -kertoa, että hän yhtä mittaa lasketteli siitä ohi. Arveltiin hänen -käyvän Saarlassa. Helena itki ja riuhtoi eikä käsittänyt, mikä oli -syynä Sandin kylmenemiseen. Hänen ei sentään tarvinnut kauankaan -odottaa: Jaakko Sand palasi hänen luokseen, palasi väkevänä ja kuumana -ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta ei Helena koskaan saanut -kysytyksi, miksi hän oli ollut poissa ja missä. Pastorin läsnäollessa -oli hän kuin lumottu, täynnä luottamusta ja unohdusta. - -Jota enemmän aikaa kului, sitä enemmän tiedettiin pastorista kertoa. -Oli se mies ihmeellinen elämässään. Hän eli kuin viimeistä päivää ja -jota hurjemmin hän oli elänyt, sitä kauniimmin hän saarnasi. Hän itki -saarnastuolissa omia syntejään ja Keihäsjärven akat itkivät hänen -kanssaan, ja lopuksi hän julisti Jumalan armoa ja anteeksiantoa ja -nousi saarnastuolista ikään kuin kirkastuneena. Koko maailma tiesi, -että pastori kihlaili Rason vanhinta tytärtä, mutta että piikatyttöjen -silti täytyi pakoilla häntä, jos tahtoivat säilyttää maineensa. -Pappilan palvelustytöt olivat miltei järjestään sellaiset, ettei -niillä enää mitään tehnyt. Pastorissa oli sellainen selittämätön, -ylenpalttinen voima. Hän taivutti puoleensa vakaviakin naisia, kun -se voima nousi. Pelottava oli sellaisina hetkinä pastori Jaakko -Sand. Eivätkä ihmiset ymmärtäneet mitä hänestä piti ajatella. Toiset -väittivät, että sellainen sen oikean hengenmiehen tulee ollakin ja -muistelivat hänen sanojaan "ilman lankeemusta ei ole nousemustakaan". -Mutta toiset olivat sitä mieltä, että olisi pitänyt näkyä hyviä -hedelmiä, jos puu oli hyvä. - -Olisipa Rason rusthollari ollut sama yrmeä ja ynseä talonpoika kuin -ennen, niin pastori hyvin pian olisi saanut lähteä käpälämäkeen. Mutta -hän oli tutiseva äijä, joka ikävissään odotti juomaveikkoaan. Eiväthän -tyttäret antaneet mitään, jollei tullut vieraita! Sen tähden äijä-paha -odottamalla odotti vieraita. Kalle, nuori isäntä, ei viitsinyt ruveta -sekaantumaan ihmisten naimakauppoihin, ei edes omien sisartensa, Iita -ja Marjaana vihasivat sydämensä pohjasta pappia. Ehkeivät he Helenan -tähden olisikaan vihanneet niin paljon, mutta hehän saivat hoitaa isää -ja se oli hirmuista työtä! Vaan eipä heidän sanansa mitään merkinnyt, -kun isä ja Helena olivat pastorin puolella. - -Miksei pastori sitten nainut Rason tytärtä? Helena oli kaunis ja -halasi joka solullaan elää Jaakko Sandille. Niin, kuka sen tietää! -Lieneekö Jaakko Sand itsekään tietänyt. Tätä väliä oli kestänyt jo -kuusi vuotta. Helenalla kävi alussa sulhasia niin paljon kuin vuodessa -on viikkoja, mutta ei hän sallinut heidän tulla näkyviinsäkään. Hän -eli toivon ja epätoivon vaiheilla, hän lankesi äärimmäisestä onnesta -pimeimpään epätoivoon. Jaakko Sand saattoi kirjoittaa hänelle kirjeitä, -jotka polttivat hänen hyppysiäänkin, ja hän saattoi jäähdyttää hänet -jääpuikoksi, kun hän saarnastuolista loi kylmän katseen penkkiin, -missä Helena istui. Hän saattoi olla tukahduttamaisillaan hänet -syleilyllään, kun he olivat kahden kesken, ja hän saattoi jollakin -rivolla leikkipuheella olla vaivuttamaisillaan hänet maan alle -häpeästä. Sellainen oli heidän välinsä ollut loppuaikoina. Epävarmuus -oli laihduttanut Helenaa, sillä se kalvoi kuin mato ja uurti -silmäkulmiin ryppyjä. Pastori sen sijaan oli lihonut ja käynyt miltei -raa'an näköiseksi. Helena oli kyllä jo aikoja sitten ymmärtänyt, että -hänen rakkautensa on hänen onnettomuutensa, ja hän olisi tahtonut -kitkeä sen sydämestään, kuten yrttitarhasta kitketään syväjuurinen -ohdake. Mutta se ei lähtenyt, tunki vain juuriaan syvemmälle, kuten -meren satakourainen nilviäinen käsiään. Hän ei oikeastaan enää löytänyt -kohtalolleen mitään muuta ratkaisua kuin: "Minä hukutan itseni -lähteeseen! Minä viskaan itseni Keihäsjärveen". Mutta elämä oli hänelle -sentään rakas, sillä hän oli vielä nuori ja vaikkei hän itsekään sitä -tietänyt, oli hänen sydämessään sentään hitunen toivoa. - -Omaiset näkivät hänen kuihtumistaan kuihtuvan. He kuulivat niitä pahoja -puheita syrjästäpäin. He olivat kovin huolissaan ja käsittivät, että -häpeästä jollakin lailla on tehtävä loppu. Mitä muuta apua siihen -oikeastaan saattaa keksiä kuin että Helena kiireen kautta naitettaisiin -toiselle! - -Marjaana ja hänen miehensä olivat löytäneet Helenalle oikein hyvän -sulhasen. Lumian rusthollari oli itse luvannut Juha Kustaanpojan häissä -ottaa asian puheeksi. Marjaana oli päättänyt vaieta ja antaa miehensä -järjestää asian, mutta heidän nyt ollessaan uudessa aitassa leipomassa -ja Helenan niin katkerasti itkiessä unohtui häneltä koko päätös. Hänen -suunsa oli kauan makeassa hymyssä, ennen kuin hän puhkesi puhumaan. - --- Älä joutavia! sanoi hän niin iloisella äänellä, että Helena lakkasi -itkemästä. -- Tietäisit, jatkoi hän, -- mitä uutisia meidän isännällä -on sinulle! Olisipa se mukavaa, kun se pappikin kerran saisi pitkän -nenän! - -Helena kuivasi kyyneleensä ja koetti kuunnella. Sisaret olivat pelkkänä -korvana. - --- Meidän isäntä tahtoisi ruveta sinulle puhemieheksi. - --- Kuka minusta enää huolii, sanoi Helena. -- Minä olen jo näin vanha -ja ruma ja?.. Kyllä minä tiedän kaikki! - -Hän rupesi uudestaan itkemään. - --- Sinä saat sulhasia miten paljon hyvänsä, lohdutti Marjaana. -- Ja -minä luulen, että olisit sen Santinkin saanut, jos olisit osannut -ottaa. Tytön ei koskaan pidä lentää miehen syliin. Olisit ollut vähän -ylpeämpi! - --- Sitähän minä olen aina sanonut, puuttui Iita puhumaan. - --- Niin, Helena, visersi Annakaisa, ole hänelle vähän ylpeämpi, niin -hän hätääntyy. - -Helena lakkasi itkemästä ja hänen mieleensä tuli uusi ajatus. Entä -jos hän todellakin koettaisi ruveta toisen miehen kihlatuksi -- -eiköhän pastori siitä säikähtäisi? Ihme, ettei se tuuma ennen ollut -tullut hänen mieleensä. Hän nosti päätään ja ajatteli. Kaunis hän -oli vieläkin, kun hiukset noin hahtuvina olivat pään ympärillä ja -silmät loistivat. Äkkiä hän rupesi nauramaan, ravisti päätään ja tunsi -vapautuvansa kuin raskaasta kuormasta. Häntä hullua tyttöä, ettei hän -ennen ollut sitä huomannut! Tekisipä se keino toki vihdoin lopun näistä -epävakaisista väleistä. Hän kohousi varpailleen, nosti käsivarret -kaareen päänsä päälle ja päästi lyhyen, iloisen hihkauksen. Sisaret -katselivat toisiinsa. Kylläpä Helena-raukka oli käynyt ihmeelliseksi! - --- Jaa-a, sanoi Helena, -- ei kannata miehen takia hypätä järveen. -Ottaa toisen! Onko teidän isännällä ehkä jo tiedossa joku? - --- On. Mutta se lupasi Lumia itse puhua sinulle siitä. - --- No, sano nyt pois vain! Kuka se on? Onko rikas? - --- On, vastasi Marjaana naurussa suin. -- Kuusikymmentä lypsävää -navetassa. - --- Herranen aika! pääsi Annakaisalta. - --- Hyvä, hyvä! huusi Helena ja hänen poskensa hehkuivat. -- Onko pulska -mies? - --- On kyllä. - --- Onko nuori? - --- Parhaassa iässään... - --- Sinä sanot sen niin haparoiden. Mitä tarkoitat? Taitaa olla -vanhanpuoleinen koko sulhanen... - --- Eikö mitä. Leskimies hän kyllä on, mutta... - --- Leskimies! keskeytti Helena kiivaasti. -- Pitäkää itse! Leskimiestä -minä en ota! - --- Mutta älähän nyt sano ennen kuin tiedät kuka se onkaan. - --- Yhdentekevä. En huoli leskimiehestä. Ja kai hänellä vielä on -lapsia... - --- Ei yhtä ainoaa. Eivät he emännän kanssa olleet yhdessä kuin pari -vuotta. Viime vuonna näihin aikoihin kuoli... - --- Ja nyt jo on kiire naimaan! sanoi Helena ilkeästi. - --- Iso talo... - --- Onkos se Haimalan isäntä? kysyi Iita. - --- On. - --- Mutta Haimalaa kehuvat todella kaikki, virkkoi Annakaisa iloisesti. --- Menisit pois Haimalaan. Aliina on Haimalassa käynytkin... - --- No niin, sanoi Helena, -- talo on suuri ja rikas ja se on pääasia. - -Hän nousi taasen varpailleen, nosti käsivarret kaareen päänsä yli ja -takoi korkojaan permantoon. Siinä hän nauroi. - --- Kysytäänpäs Aliinalta! - -Aliina oli Rason emäntä, Kallen nuori vaimo, joka oli tuotu Rasoon -samana vuonna, jolloin Marjaana vietiin Lumiaan. Hän oli reipas, -hyväntahtoinen ihminen ja kälyt elivät hänen kanssaan mitä parhaimmassa -sovussa. Oli hän tyttönä käynyt Haimalassa. Komea talo se oli, aivan -lähellä järveä ja asuinrakennus oli sellainen vanha, keltaiseksi -maalattu. Herrasväkien se oli ollut ja kerrottiin niiden siellä vielä -käyneen kummittelemassa öisin. Yksi herroista, mikä Ruotsin aikainen -sotaherra lieneekin ollut, oli muka kuristanut armonsa, ja se siellä -käveli valkeissa vaatteissa, narautteli portteja, availi ovia ja -katseli kuunvalolla sisään ikkunoista. Emma Klinga tiesi hänkin paljon -asioita Haimalasta. Hänhän ne emäntävainajan hautajaisetkin oli -valmistanut. Kovasti isäntä oli vaimoaan surrut. Mutta voi kuitenkin, -miten paljon siellä Haimalassa oli hopeita! Pikarejakin, sellaisia -raskaita, korkeita, oli puoli tusinaa. Ja hopeisia vateja ja kauhoja ja -yksikin niin komea malja... - -Helena kuunteli silmät suurina päässä ja hänen poskensa paloivat, -sydän takoi ja suonissa ohimojen kohdalla veri kohisemalla kohisi. Oli -kuin se onneton valkea rouva, joka ei haudassaan saanut rauhaa, olisi -ojentanut käsivartensa hänen puoleensa ja kutsunut häntä toverikseen. -Hänen tuli aivan kylmä, kun hän tätä ajatteli. Mitähän se onneton -ihminen oli tehnyt, että hänen herransa hänet kuristi? Mutta siitä ei -Aliina tietänyt mitään. - -Emma Klinga ei turhaan ollut kaason virassa. Hän oivalsi heti -paikalla, että tässä oli kysymys naimakaupoista. Hän jatkoi sen tähden -kehumistaan ja nosti Haimalan isännän pilviin asti. Mutta Helena kävi -yhä surullisemmaksi. Hänen tuli niin kovin surku sitä nuorta rouvaa, -joka oli kuristettu... Kuinka hirmuista sentään! Ihan kyyneleet -polttivat Helenan kurkussa... - -Sill'aikaa olivat veljekset Kalle ja Juha haassa noutamassa limoja. -Koivut olivat jo poikki ja valmiina kasoissa. Äänettöminä he latoivat -niitä kuormiin. Molemmat olivat juhlallisessa mielentilassa ja molempia -painoi ero, vaikkei kumpikaan siitä mitään sanonut. He olivat aina -olleet hyvät veljekset. Kalle oli oikeastaan ollut Juhalle kuin isänä. -Eihän Juhan pitänyt joutua kauas. Joutsia oli Keihäsjärven rannalla -kuten Rasokin. Molempien talojen vainiot olivat raja rajassa. Mutta -kotia oli Juhan kuitenkin vaihdettava. Ja kun hän sitä ajatteli, täytyi -hänen rykäistä ja niellä, ettei ikävä pääsisi kurkkuun. Ohjasperiä sopi -niitäkin läiskäyttää. Hevonen pyrki vähän väliä pysähtymään, tämä haka -kun kasvoi niin hyvää heinää. Ei se ollut ruoan puutteessa, kiiltävä, -lihava hevonen. Se oli hänen Pekkansa, jota hän varsasta asti oli -ruokkinut ja joka oli seuraava häntä Joutsiaan. Kyllä sillä kelpasikin -morsianta viedä. Korea, ruskea liinaharja se oli, viisas ja herkkä, -kuten eläimet ovat, joita on kohdeltu hyvin. - -Kun miehet pääsivät metsästä ja puukujan päästä alkoi näkyä punaista ja -keltaista rakennusta, ikävä yritti taaskin nousta Juhan kurkkuun. Hän -korjasi kuormaa, jossa ei ollut mitään korjaamista, ja käänsi kasvonsa -syrjään, metsään päin. Ei se auttanut, sillä illan punerrus väreili -puitten latvoilla ja valkeat kukat mättäillä katselivat niin kauniisti -ja surullisesti. Juha rykäisi ja sylkäisi. - --- Kas, kas, sanoi Kalle, kun he pääsivät aukealle, johon järvi -ja kirkonkylä näkyivät. -- Joutsian pirttirakennus on maalattu. -Mukavaltapa se nyt näyttääkin. - --- Johan se isäntä joulun jälkeen rupesi puhumaan siitä, että hän -häihin maalauttaa pirtin, sanoi Juha ja hymähti. - -Samalla hänen tuli kovin kuuma ja hän maiskautti suutaan Pekalle. -Koreastipa se punainen pirtti paistoikin vainioiden keskellä! Juhan -rinta paisui suureksi ja laajaksi ja hänen olisi tehnyt mieli -kulkea lopputie juoksujalan. Se oli hänen uusi kotinsa, joka sieltä -järven takaa paistoi, koti, jossa hän tulisi määräämään renkien ja -muonamiesten työt... - -Uusi arvo teki hänet sekä ylpeäksi että onnelliseksi mutta samalla -hämilliseksi. Hänen poskensa kuumoittivat ja hymy, joka puhkesi -kasvoille, ei ollut oikein hänen omaa hymyään. - -Juha oli pitkä ja laiha ja käveli kumarassa, kuten tekevät pojat, -jotka ovat kasvaneet liian nopeasti. Ei hän ollut hento. Päinvastoin. -Kasvot olivat laihat ja kalpeat, poskipäät ulkonevat, silmät syvällä, -nenä voimakas ja suora, otsa korkea, hiukset tuuheat ja karkeat. -Vasemmalla oli jakaus ja niskassa olivat hiukset leikatut tasaisiksi. -Niiden latvat kähertyivät hiukkasen ylöspäin, ikään kuin eivät olisi -tahtoneet nöyrästi kasvaa hartioihin asti. Ei Juha ollut mikään kaunis -mies, mutta hänen suupielissään oli sellainen hyvä piirto, että olisi -luullut hänen aina kulkevan siunaus huulillaan, otsa oli niin kirkas -että se paistoi, ja kun hän avasi silmänsä, oli niissä viisauden ja -rehellisyyden todistus. - -Pekalla oli tapana hirnahtaa, kun se pääsi pihaan, ja kun tytöt -kuulivat helisevän hirnunnan, he tulivat vastaan. Kenellä oli kädessä -piparikakku, kenellä palanen systerkakkua, kenellä mitäkin. - --- Maista pois, Juha! - --- Eikö ole hyvää, Juha! - -Helenalla ei ollut kädessään mitään. Hänen kasvonsa hehkuivat ja -silmänsä loistivat kuin kuumesairaalla. Hän tuli juoksujalan ja huusi -riemastuneena: - --- Tunnetko, pikku Juha, Haimalan isäntää? Minä menen sille, usko pois! -Lumia toimittaa sen ensi viikolla tänne. Mitäs sanot siitä, pikku Juha? -Minusta tulee Haimalan emäntä! - -Juha katsahti häneen pitkään, alkoi kiskoa limoja kuormasta ja sanoi -tyynesti: - --- Mitäs minä sitten siitä! Pitäjän suurimpia talojahan Haimala on. - -Helena keskeytti äkkiä naurunsa, vei käden sydämelleen ja sulki -silmänsä ikään kuin rintaan olisi koskenut. Mutta ei Juha enää sitä -nähnyt, sillä hän kanniskeli jo koivuja siihen saliin, jossa vihkimisen -piti tapahtua. - --- Tulkaa nyt sanomaan, miten nämä pannaan! huusi hän mennessään. - -Sisaret neuvoivat ja asettelivat. Juhlallisen näköiseksi kävikin suuri -pirtti, jossa oli ikkunoita kolmelle suunnalle. - --- Mitäs jos samalla laittaisimmekin paikoilleen telttapöydän, ehdotti -Marjaana. - -Ja he noutivat kaksi tuolia, kaasivat ne kumoon keskelle lattiaa ja -levittivät niiden päälle suuren, vihreäpohjaisen, punakukallisen ryijyn. - --- Tottakai sinä nyt tiedät, millä puolen seisot, sanoi Annakaisa. -- -Ettei sinun käy niinkuin Hakolan Malin, joka asettui väärälle puolelle. -Voi, voi kuinka minua tuppasi naurattamaan, kun pappi sille viittoaa ja -viittoaa ja Matti vain sanoo, että "mitäs pastori meinaa?" - --- Kyllä minä tiedän, sanoi Juha. -- Johan minä sitä sinun häissäsi -katselin. - --- No, jokos Annastiina silloin oli sinulla tiedossa? Tunnusta pois... - --- Vaikk' olisi ollut! sanoi Juha ja kääntyi poispäin. - --- Voi sinua, vekkuli, ilveili Annakaisa. -- No, näytäpäs nyt, osaatko -huomenna oikein tulla vihille... - --- Älkää nyt enää viitsikö, keskeytti Iita. -- Saisit sinäkin, -Annakaisa, jo vakaantua. Ja eikö sinun pitäisi mennä katsomaan -lastasi?... - -Helena oli istuutunut penkille limojen keskelle. Hän tuijotti -telttapöytään, joka oli laitettu odottamaan huomista juhlaa. Mitä, mitä -hänenkin elämästään tulisi? Astuisiko hän koskaan telttapöydän ääreen -ja kuka silloin olisi hänen rinnallaan? Häntä paleli, kun hän siinä -istui, vaikka ulkona oli lempeä kesäilta ja vaikka pirtti oli täynnä -tuoreen koivunlehvän tuoksua. Hän hypähti äkkiä pystyyn ikään kuin -häntä olisi lyöty ja remahti nauruun. - --- Mutta kun minä tulen Haimalaan emännäksi, niin minä pidän sellaisia -kemuja, että kuuluu tänne asti! - -Hän karkasi Annakaisan kaulaan ja rupesi kieputtamaan häntä pitkin -lattiaa. - --- Olkaa nyt siivolla, tytöt, muistutteli Iita. - --- Ja siellä sitä pitää tanssittaman! kiihtyi Helena kiihtymistään. - -Juha oli asettunut selin huoneeseen ja piirteli jotakin uuteen, -valkoiseen seinähirteen. - --- Isäntä tulee saunaan, sanoi piika ovelta ja naurahti -hyväntahtoisesti. - -Juha karkasi tulipunaiseksi. Häntä sekä harmitti että suututti ja -samalla suloisesti hiveli. Ei häntä vielä kukaan ollut kutsunut -isännäksi. - --- Isäntä, isäntä! uhittelivat Annakaisa ja Helena ja rupesivat -kieppumaan Juhan ympärillä. - --- No! huusi Juha ja koetti työntää sisariaan syrjemmä, mutta eiväthän -he poistuneet eikä Juhalla ollut muuta neuvoa kuin karata heidän -käsistään. Kuistilla hän ravisti saappaat jalastaan ja sitten hän läksi -juoksemaan minkä pääsi. - --- Ei teistä koskaan näy tulevan järkeviä ihmisiä, sanoi Iita -itsekseen. -- Että nyt viitsittekin! - --- Kuulkaapas tytöt! huudahti Annakaisa äkkiä. -- Tulkaas katsomaan. Se -poika on kirjoittanut tänne jotakin. - -Marjaanakin riensi ääreen. Siinä oli todella seinässä kirjoitusta, -mutta eiväthän he saaneet siitä selvää, ennen kuin Helena tuli. - -"Huomena kolmas päivä heinäkuta on Johan Kustanpoijan ja Annastina -Erikintyttären hät täsä Rason rusthollisa", tavasi Helena. - -Iitankin suu meni nauruun, kun hän tämän kuuli. - --- Kas sitä poikaa! - --- Kaikkia se keksiikin! - --- Niinhän se kirjoittaa kuin tuomari. - --- Juha on onnellinen, äänsi Helena hiljaa. -- Juha pitää Annastiinasta! - - - - -II - - -Seuraavana päivänä vasta oli varsinainen suuri kiire. - -Sukulaiset, jotka asuivat edempänä, läksivät kotoa jo päivännousun -aikaan ja ehtivät perille hyvissä ajoin. He tulivat suurissa, -herrasväkien huutokaupoista ostetuissa, nelipyöräisissä kääseissä, -edessä lihavat hevoset, tulivat lapsineen päivineen. Kääseissä oli -myöskin suuria, kirjailtuja vakkasia, joissa emäntien silkit ja lasten -esiliinat säilytettiin. Kopissa oli tuomisia häätaloon, kaikenlaisia -suuria juustoja, nisuleipiä ja kyläkakkuja. - -Miehet katosivat isännän kanssa vainioille ja navettarakennusta -katsomaan. Rasossa oli nimittäin tekeillä kivinavetta eikä sellaisia -ollut monta niillä seuduin. Emännät joivat kahvia ja kävelivät -puutarhassa. Lapset kaarestivat pihamaalla, lankeilivat, itkivät ja -tahrivat vaatteensa. Pienemmät tavattiin alituisesti pahanteosta, -milloin vetämässä maahan pöytäliinoja, milloin vetämässä toisiaan -tukasta. - -Sulhanen olisi mielellään lähtenyt isäntämiesten kanssa -navettarakennukselle, mutta hän ei uskaltanut liikkua pihamaalta, -hänelle oli nimittäin sanottu, että hänen pitää olla vastaanottamassa -vieraita. Hänestä rupesi tuntumaan kiusalliselta, sillä oli -kaikenlaisia asioita, joita ei sopinut tehdä ja taas toisia, joita piti -tehdä... Renki Eprami, Juhan leikkitoveri ja ystävä, poltti piippuaan -tallin edustalla. Hänen oli siinä määrä ottaa vastaan hevosia. Hänen -luoksensa meni Juha ikään kuin turvaa etsimään. He olivat aina olleet -hyvät ystävät Epramin kanssa ja Juha olisi mielellään tahtonut Epramin -telttapojaksi häihinsä. Sisaret sen olivat estäneet. - -He seisoivat hyvän aikaa ääneti ja katselivat maantielle. Se oli yhtenä -tomupilvenä. - --- Onkohan Pekkaa muistettu juottaa? kysyi Juha. - --- On kyllä, isäntä on ihan murheetta, vastasi Eprami. - -Veri läikähti Juhan poskille, kun jo Epramikin häntä isänteli, mutta -hän koetti olla ikään kuin ei olisi huomannutkaan ja kiinnitti silmänsä -tuleviin. - -Vieraita tervehtiessään näki hän morsiamenkin sisarineen tulevan -oikotietä peltojen poikki. He tulivat jalkaisin ja heillä oli paljon -kantamista. Juhan olisi tehnyt mieli lähteä heitä auttamaan, mutta hän -ei päässyt, sillä talonväistä ei sillä hetkellä ollut ketään vieraita -vastassa. Aika kävi Juhasta pitkäksi ja tuskalliseksi. Varjelkoonkin -olemasta toista kertaa omissa häissään! - -Ei se ole ensinkään mukavaa. - -Kun pitkämatkaiset olivat saapuneet, lakkasi vierasten tulo -vähäksi aikaa. Silloin Juha läksi pukemaan ylleen juhlavaatteita. -Porstuanperäkamaristaan saattoi hän selvästi kuulla naisten äänet -pakarista, missä morsianta puettiin. Annastiina toimitti siellä jotakin -ikään kuin huolissaan. Juhan sydän takoi kovasti. - -Marjaana tuli porstuanperäkamariin ja istuutui sängynlaidalle. Hän oli -touhunnut niin, että hän oli ihan hiessä, ja ainoastaan tärkeä asia -saattoi hänet tällaisena kiireen päivänä istuutumaan. - --- Annastiina, alkoi hän, -- on tuolla niin onnettomana siitä, että -Akseli taas on humalassa. Koko yön kuuluu olleen Tulettänessä ja kaiken -aamua on ajanut raivoaan Joutsian pihassa ja selittänyt, että hän -täällä on isäntä, _hän_ käskee. - -Tämä sanottiin sentään ikään kuin ohimennen. Marjaana pyyhki otsaansa -suureen kotikutoiseen nenäliinaan, huokasi syvään ja jatkoi sitten. - --- Kuule, kun siellä Joutsiassa nyt nousee tie pystyyn -- ja se voi sen -tehdä aika pian, -- niin tulkaa vain meille. Koetetaan meidän talossa -tasoittaa. - -Se se oli ollut hänen asiansa ja kun hän oli saanut sen sanotuksi, -nousi hän lähteäkseen. Ensin hän sentään tarkasti Juhaa. Hyvä oli! -Saappaat kiilsivät ja narisivat, tukka oli kiiltävän siloinen, uusi -sortuukki istui kuin valettuna, mustat silkkiliivit nappirivineen -olivat juhlalliset katsella. Silkkihuivia Marjaana vähän oikaisi. -Sitten hän meni. - -Juha kävi vielä kerran läpi vihkimäluvut, vaikka hän osasi ne -ulkoa. Sitten läksi hän kamaristaan, mutta jo kynnyksellä hän -oli kompastumaisillaan, sillä uudet saappaat, sortuukki ja koko -juhla-asu tekivät hänet kankeaksi. Ei ollut hauskaa tulla ihmisten -näkyviin risaisissa vaatteissa, mutta ei taas ollut hauskaa olla näin -hienonakaan. Se oli aika tuskallista. Hävetti... - -Voi nyt kuitenkin sitä kiirettä! Juostiin, puhuttiin, ovet paukkuivat, -koirat haukkuivat ja rattaat rytisivät. Kun pakarin ovi hetkiseksi -aukeni, näkyi sieltä mustia ja kirjavia värejä ja kuului tärkättyjen -alushameitten kahinaa. Helena liehui vaaleansinisissä vaatteissa, -kaulan ja hihansuitten ympärillä valkeita pitsejä, kauniina kuin -morsian. Hänen kasvoistaan saattoi nähdä, että Jaakko Sand oli tullut. -Hänen poskillaan oli sellainen puna ja silmissä sellainen kiilto. - -Kaikki muutkin Keihäsjärven herrasväet olivat jo saapuneet. Saarlan -majuri oli tullut vaunuilla ja hänen mukanaan joukko nuoria, joita -huvitti olla katsomassa suuria talonpoikaishäitä. Neiti Greta Ståhle ja -hänen tukholmalainen ystävättärensä Lilly von Schönberg olivat kumpikin -valkeissa, toisella siniset, toisella punaiset silkkinauhat vyöllä ja -hiuksissa. Kauniit he olivat katsella kuin Herran enkelit. Komeita -olivat nuoret herratkin, Gustaf kadettiunivormussaan, Magnus vaaleissa -kesävaatteissa. Majurskaa ei osattu kaivatakaan, sillä tiedettiin, -ettei hän mihinkään lähde. Saarlan majurska oli ylpeä rouva. - -Nimismies Liljeblad saapui rouvineen ja tyttärineen. Hän oli -suurikasvuinen ja suurisuinen herra, pastorin paras ystävä ja -ainainen iltatoveri. Rouva Liljeblad oli kalpea, tunteikas nainen -vanhanaikaisissa silkkivaatteissa, hän puhui vienolla, valittavalla -äänellä ja näytti aina surulliselta. Jokaisesta naimattomasta miehestä -katseli hän vävypoikaa itselleen. Oliko se sitten ihme, kun tyttäriä -oli sellainen liuta! - -Henkikirjuri Nylander oli jo vanhaksi pojaksi tulemaisillaan, -punanenäinen, pitkä hongankolistaja, joka oli tottunut naurattamaan -suuria seuroja ja hallitsemaan kaikkia läsnäolijoita sukkeluuksillaan. - -Vihdoin luettiin Keihäsjärven herrasväkiin vielä kauppias Hallbom, -vaikka hän tuskin oli edes puoliherrasväkeäkään. Hän oli pieni, -lihavanläntä mies, kasvot pyöreät kuin nauris, iho kellahtava ja täynnä -teerenpilkkuja. Syvällä poskien sisässä pyöri kaksi pientä ruskeaa -silmää terävinä kuin naskalin nenät. Parta Hallbomilla oli kova ja -harva kuin pukilla, hiukset punertavat ja pystyt, käsissä pitkiä -karvoja ja teerenpilkkuja. Hän oli liukas ja sukkela kuin sisilisko ja -kieli hänellä kävi kuin rasvattuna. Hänen vaimonsa oli pitkä, luiseva, -litteärintainen nainen, jonka silmät valuivat ja joka aina oli happamen -näköinen. Hänen kätensä olivat yhtä mittaa työssä: milloin hän raapi -päätänsä, milloin hän kaiveli nenäänsä tai korviaan tai syhytteli -niskaansa tai kainalonaluksiaan. Kauppias Hallbomin vaimo, Saara, oli -suorastaan noita-akan näköinen. - -Kaikki häätalossa oli valmiina. Morsiamen kotiväkeä ainoastaan -odotettiin. Muilta meni aika jotenkin, vaikka hekin ihmettelivät -joutsialaisten viipymistä, mutta morsiamelle kävi odotus melkein -sietämättömäksi. Ties mitä se Akseli taas oli tehnyt! - -Koko hääkansa oli pihamaalla, kun Joutsian komean, mustan orhin -vihdoin nähtiin tulevan! Se se oli menoa! Kipunoita vain iskivät -kivet. Kuoleman kauhussa istuivat vanhukset edessä rattailla ja Akseli -seisoi takana, ohjakset piukkoina ja huusi. Ei häneen pystynyt kielto. -Sitä pahemmin hän antoi mennä, jota enemmän häntä kiellettiin. Ja kun -vanhukset vihdoin siunaillen olivat päässeet alas rattailta, pani hän -vielä kuin uhallakin hevosen tanssimaan keskellä pihaa. - -Pahalta se tuntui, kun tuo komea, mustatukkainen poika siinä uhmaili -häätalon kartanolla. Tiedettiinhän, ettei hän pitänyt sisarensa -naimakaupoista, mutta ei toki olisi pitänyt noin kaikkien nähden... Ja -ihan se oli vaarallista leikkiä, ihan se pelotti... - -Ainoa, joka mielihyvin katseli Joutsian poikaa, oli pastori. Hän -seisoi rappusilla, liperit kaulassa ja virsikirja kädessä, valmiina -menemään juhlalliseen toimitukseen, mutta väkisinkin hänen täytyi -ihan ääneen naurahtaa, kun naiset parkuen pakenivat hevosta. Voi -kuitenkin sitä kirkua! Siellä oli joukossa myöskin Helena ja Saarlan -nuoret tyttölapset. Oli siinä silmänruokaa. Kuinka Greta olikin -äitinsä näköinen! Samat ihmeelliset silmät, samat ilmeet kasvoissa... -Viekoitteleva oli tänä päivänä Helenakin -- mikä hänen nyt oikein -olikaan? Hän oli tervehtinyt keikaillen ja vieraan kohteliaana kuin -jotakin matkustavaa kreiviä. Vaarallista, vaarallista, neitiseni! -Paras olla varuillaan, kun on samoissa kutsuissa Editha Ståhlen -tytär! Oo sen tytön korvia! Eivätkö ne olekin kuin ruusunkarvaiset -näkinkengänkuoret... Millainen lapsi se on vielä! Puhuu ja palpattaa -ja kuiskaa ystävättärensä korvaan, nauraa ja heittelee ruumistaan kuin -kissanpoika... Jumalan tähden, ole hiljaa, tyttö! - -Jaakko Sand kävi äkkiä kalpeaksi ja tarttui kuistin kaidepuuhun... - -Samassa hän huomasi, että ihmiset alkoivat lappaa vastapäätä olevaan -rakennukseen. Siellähän toimituksen piti tapahtua. Ja sinne hän meni -hänkin, sinne kuumaan pätsiin, jonne aurinko hehkui kuin saunankiukaan -suu ja johon kuihtuvat limot viime nesteillään levittivät tukahduttavaa -lemua. Ja sinne hän asettui juhlalliseen asentoon odottamaan -ihmisparia, joka hänen oli määrä vihkiä mieheksi ja vaimoksi... - -Morsiuspari tuli sisään hitain askelin, sulhanen punoittavin poskin -ja hartaan näköisenä sekä hänen rinnallaan hento, vaatimaton, -sinisilmäinen tyttö, jonka hiuksilla oli seppel valkeista -tekokukkasista. Heidän uudet vaatteensa kahisivat ja kengät narisivat. -Yhtenä töminänä kaikui huone, kun telttatytöt ja telttapojat marssivat -paikoilleen. - -Kauniisti toimitus tapahtui. Sulhasen kasvot olivat tyynet ja kirkkaat, -morsianta tuppasi ensin itkettämään, mutta selvästi hänkin vastasi -papin kysymyksiin. Kuuluisan muhkealla äänellään pastori kehoitti -heitä elämään kurissa ja Herran nuhteessa, kärsimään toinen toisensa -puutteita ja rakastamaan toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. He -lankesivat polvilleen, teltta levitettiin heidän päällensä ja pappi -siunasi heidät. - -Teltturit yrittivät väsyä pitkän toimituksen aikana. Suuri, -punakukallinen silkki, joka oli heidän nostettujen käsiensä varassa, -vapisi. Varsinkin Helena, jota mielenliikutus kaiken yötä oli pitänyt -valveilla tai levottomassa unessa, sai ponnistella pysyäkseen pystyssä. - --- Kuka se on tuo sininen? kuiskasi Lilly-neiti ystävättärelleen heti, -kun morsiuspari oli noussut. - --- Se on juuri se Sandin rakastettu. - -Tytöt katselivat Helenaa, joka kääri kokoon telttasilkkiä. - --- Pastorilla ei ole hullumpi maku, sanoi Lilly-neiti. -- Morsian olisi -oikein soma, jolleivät olisi panneet hänen päähänsä noita kauheita -kukkia. Kuka nyt käskeekin! Mikseivät he sido seppeliään vaikkapa -puolanvarsista? - --- He eivät olisikaan talonpoikia, jos he sen ymmärtäisivät, puuttui -vastaamaan herra Gustaf, ennen kuin sisar oli ehtinyt suutaan avata. -Herra Gustaf oli hurjasti rakastunut neiti Lillyyn. - --- Tietääkö neiti, lausui vuorostaan Magnus Ståhle, joka myöskin oli -rakastunut neiti Lillyyn, -- että tämä Raso on vanha herraskartano. Ei -se ole ollut kuin puolen vuosisataa talonpoikien hallussa. - --- Sen kyllä näkee, vastasi Lilly pikkuvanhan ymmärtäväisyydellä. --- Nuo vanhat puut, tuo suuri rakennus, voi miten paljon ne ovat -mahtaneetkaan nähdä! Aivan voi kuvitella kuutamoiltoja, kun täällä on -ollut kestejä ja kun nuoret ovat kävelleet tuolla alleoissa... Voi -kuinka sentään on surullista, että kaikki häviää! - --- Näyttääkö teistä täällä häviävältä? tokaisi nuorten puheeseen -Nylander, joka jo hyvän aikaa oli kierrellyt saarlaisten ympärillä. --- Isäntä täällä rakentaa paraikaa komeaa kivinavetta ja näkisitte, -millaista suota tuossa lehdon takana kuokitaan. - -Hän sanoi sanottavansa veitikkamaisesti hymyillen ja maiskautti -suutaan, ikään kuin olisi ollut kysymys mansikasta tai jostakin muusta -syötävästä. Tytöt purskahtivat suureen nauruun. Talonpoika rakentaa -navettoja ja kuokkii soita entisen loiston sijalle -- olihan se kauhean -lystillistä! - --- Mutta pappakin sanoo, että hän on hyvä maanviljelijä, selitti -Greta-neiti touhukkaasti. -- Mutta kaikkein intresanteinta täällä -Rasossa on se, että kuningas kerran on ollut täällä yötä. Kuka niistä -se nyt olikaan? Kaarle... - --- Mitä sinä nyt sekoitat, oikaisi veli häntä malttamattomasti. -- Itse -Kustaa Adolf se oli, ei neljäs, vaan toinen. - --- Oo, todellako! huudahti Lilly aivan haltioissaan. - -Hän pusersi kovasti Gretan käsivartta. Kaikki täällä oli hänelle niin -uutta ja ihmeellistä; tämä jykevä rustholli, nuo kankeat, itsetietoiset -talonpojat, morsian kömpelöissä kukkasissaan, vanha herraskartano -muistoineen, kaunis talonpoikaistyttö, joka niin onnettomasti rakasti... - -He jättäytyivät jäljellepäin, katselivat Helenan olemusta ja Greta -Ståhle kertoi: - --- Pastori oli jo menemäisillään hänen kanssaan naimisiin. Hän ei -vuosikausiin käynyt meillä. Hän ei uskaltanut tulla. Mutta sitten hän -kerran tuli ja mitä kaikkea mamma lieneekään hänelle sanonut, sillä -naimisista ei tullut mitään... Minusta mamma olisi voinut antaa heidän -saada toisensa... - --- Kuka sitä tietää... menisitkö sinä naimisiin talonpojan kanssa? - --- Mutta tuo tyttö on hienompi kuin tavalliset talonpoikaistytöt! - -Helena kyllä huomasi, että he häntä tarkastelivat. Hetkiseksi hän -tuli ajatelleeksi, että ehkä he pitävät häntä kauniina, mutta samassa -se tunne katosi. Eivät maar he hänestä mitään hyvää ajattele. Kyllä -kai ne kulkupuheet ovat Saarlaankin joutuneet. Saarlan armo oli -kerran katsonut häneen niin pahasti. He olivat isän kanssa kohdanneet -Saarlan vaunut maantiellä. Majurilla oli ollut asiaa isälle ja hän oli -pysäyttänyt heidät. Armo oli hienoissa, harmaissa vaatteissa, oikein -hän nosti harsonsa ja rupesi tuijottamaan Helenaan. Kuinka kylmästi ja -ylpeästi hän katsoi! Helena aivan jähmettyi. Mitä Helena oli tehnyt? -Mitä varten armo tahtoi jähmetyttää hänet jääpuikoksi? Pastorinko -tähden?... Helenalle tuli sellainen aavistus, että armo vihasi häntä -pastorin tähden. Mutta mitä se armoon kuului?... Sitä ei Helena -saanut koskaan tietää, mutta sen sijaan ei hän koskaan päässyt siitä -tunteesta, etteivät saarlaiset suoneet hänelle hyvää. - -Päivällinen oli katettu suureen, vanhaan pirttiin. Seinien -jättiläishirret olivat jo mustuneet, mutta limot, valkeiksi sivuttu -takka ja aurinko tekivät sen ystävällisen näköiseksi. Kuusi pitkää -pöytää oli katettu penkkejä myöten. Punakukalliset lautaset paistoivat -valkeilta liinoilta, haarikat olivat täynnä olutta ja niiden välissä, -siellä täällä, seisoi korkeita hopeisia pikareja täynnä tervankarvaista -tupulttia. - -Kyllä oli ruokaakin. Oli suolakalaa, sekä siikaa että lahnaa, oli -tuoretta kalaa sekä keitettynä että paistettuna. Oli sianlihaa sekä -keitettynä että suolattuna ja paistettuna, oli rosollia, juustoa, -lihapullia, perunaruokaa, rusinakeittoa, maitoon keitettyä riisipuuroa -ja uunissa paistettua kaurapuuroa, oli mansikoita, lihalientä piirakan -kanssa, tuli sitten paistien vuoro: oli sekä vasikkaa että lammasta. -Tuli putinkia ja blancmanger'ta. - -Morsiuspari istui pastorin ja Saarlan majurin välissä. Siinä pöydässä -olivat kaikki herrasväet ja Rason mahtavimmat sukulaisemännät. Isännät -olivat eri pöydässä. Heidän pöydässään istui myöskin Tölli, puhemies, -juhlallisena, vakavana ja oman arvonsa tuntevana. Ties olisiko -näistäkään häistä mitään tullut, jollei hän olisi ryhtynyt toimeen! -Helenaan hän tuon tuostakin vilkaisi. Korea tyttö se yhäkin oli ja -liukkaasti liikkui -- mitä jos senkin naittaisi siitä pois ihmisten -hampaista! - -Marjaana, Iita ja Annakaisa liehuivat hekin kaiken aikaa katsomassa, -ettei mitään puuttuisi. Edeskäypinä toimivat suutarin Janne, -nikkari-Tuomas ja joukko piikoja. - --- Annetaan kalan uida! huudahti Nylander ja korotti lasiaan -morsiusparille. -- Fisken vill simma, sanoi hän samassa majurille -ja otti toisen ryypyn. -- Mistäs on saatu kaloja? kysyi hän sitten -Iitalta, joka kantoi pöytään suurta kalavatia. -- Esa-ukkoko se aina -vain jaksaa pitää taloa kalassa...? Mutta meidän morsiamemme ei mitään -syö... - --- Kukahan täällä on ruoanlaittajana? kysyi rouva Liljeblad -naapuriltaan rouva Hallbomilta. -- Buljongissa on liian paljon suolaa... - --- Emmekö me saakaan serviettejä? kuiskasi Lilly ystävättärelleen. - --- Ota nenäliinasi, kuiskasi Greta takaisin. -- Mutta nälkää ei meidän -tarvitse nähdä, kuten näet. Kuinka monta ruokalajia jo on ollutkaan? - --- Viisi, kuusi kumminkin. Eikä vielä olla paistissa. Mutta sehän on -aivan kauheaa, kuinka ne syövät! Katso nyt noita: kaikki pistävät -keittoa samasta vadista. - -Isäntien pöydässä juteltiin navettarakennuksesta, joka oli tekeillä -Rasossa. - --- Tuleehan siitä kallis, sanoi isäntä, Kalle Kustaanpoika -- mutta -kyllä se sittenkin vuosien kuluessa maksaa itsensä. - --- Vaan eikös se tule kylmä, kun ikkunat tehdään niin suuriksi? - --- Se kuuluu taas lehmille olevan terveellistä, kun saavat valoa. - --- Kyllä maar ne kaukalonsa löytävät vähemmälläkin valolla. Kyllä minä -vain... - -Juha kuunteli toisella korvallaan, mitä isäntien pöydässä puheltiin. -Mielellään hän olisi luopunut kunniapaikastaan majurin vieressä, kun -olisi saanut olla keskustelemassa navetasta. Sillä hänen mielessään oli -koko kesän ollut sellainen ajatus, että hän vielä rakentaa sellaisen -navetan Joutsiaan. Mutta hänen ympärillään kävi niin kova surina, ettei -hän voinut erottaa, mitä isäntien pöydässä puhuttiin. Nylanteri oli -niin suurisuinen. - -Pastori piti ahkerasti seuraa morsiamelle. Hän kertoi tälle, kuinka -entinen morsian vastasi, kun häneltä kysyttiin, oliko hän onnellinen: -perästä kuuluu, sanoi torventekijä. - --- Olen minä kastanut lapsen ja vihkinyt sen isän ja äidin samalla -matkalla, jatkoi pastori. -- Siinä meni kaksi kärpästä yhdellä -läjäyksellä. - --- Ohoh, sanoi Annastiina, -- olivatpa ne häpeämätöntä väkeä. - -Sillä kertaa sai pastori nauraa yksin, sillä morsiamen suu pysyi -ankarasti supussa. - --- Morsiusparin onneksi! huusi Nylander, nosti korkealle ilmaan -hopeisen pikarin, joi syvältä ja laski raskaan astian kolahtaen pöytään. - -Monella tahoin puhuttiin kuiskaten ja seurattiin uteliaasti Helenaa, -joka liehui vaaleissa vaatteissaan. Tiesihän koko pitäjä hänen ja -pastorin välit. - --- Kas, kuinka se sitä melistelee, kas nyt, minkämoisiin vaatteisiin se -on pukeutunut, sanottiin. - --- Mikä lieneekin, että se niin eroaa muista sisaristaan ja koko -suvustaan. - --- Helena jäi niin aikaisin orvoksi äidistään, koetti joku välittää. - --- Pitäisi sitä toki itsellä olla sen verran järkeä, intti toinen. -- -Nuoremmaksihan muut sisaret jäivät, mutta ne ovat vallan toista maata. - -Helena tekeytyi ylen määrin iloiseksi. Hän tahtoi ennen kaikkea näyttää -sen pastorille. Olihan hänellä tiedossa kosija, rikas leskimies, -suuren talon isäntä. Kelpasipa sillä härnätä. Hän likeni pöytää, jossa -telttatytöt ja telttapojat istuivat. Heillä tuntui olevan aika hauskaa. -Oli se sittenkin hyvä, että he olivat noin samassa pöydässä. Helena sen -sillä lailla oli järjestänyt, muuten he kyllä olisivat saaneet istua -kuka missäkin. - -Ei se ollut totta, että Joutsian Akseli juovuspäissään olisi -tanssittanut hevostaan: hän oli ollut aivan selvänä ja täysissä -tajuissaan. Mutta hän oli tahtonut tehdä kiusaa. Vai eikö hänen -kannattanut olla harmissaan, kun häneltä talon veivät! Hän oli -suutuksissaan isälleen ja äidilleen, jotka sen sallivat, Annastiinalle, -joka miehen otti, ja Juhalle, joka suostui tulemaan toisen taloon. -Istuessaan nuorten tyttöjen ja poikien joukossa hän sentään hetkeksi -unohti harminsa ja laski leikkiä ikään kuin ei harmeja olisi ollutkaan. - -Kujeillaan hän oli pehmeästä vierreleivästä tehnyt pienen pallon ja -pannut sen vierimään Ahdepään Marille. Mari lähetti palloa eteenpäin ja -tätä kaikki nauroivat. Pöytä oli huoneen kulmassa, eikä siellä istunut -ketään vanhempia ihmisiä, joten nuoret saivat kaarestaa rauhassa. - --- Antakaa tulla tänne! sanottiin pöydän toisesta päästä. - --- Kuka teistä, pojat, huusi Akseli äkkiä ihan ääneen ja hänen -suuttumuksensa leimahti taaskin liekkiin, -- kuka teistä, pojat, osaa -heittää taikinanapin sulhasmiehen otsaan! - -Toiset pelästyivät hävyttömyyttä, toiset nauroivat salavihkaa ja muista -pöydistä ruvettiin jo hämmästyneinä katsomaan teltturien mutkiin. - --- Niemelän Kristerin takista näkyy puuttuvan nappi, tirskui joku -tytöistä. -- Antakaa tänne, niin minä pistän sen kiinni! - --- Tarvitaanko nappia? sanoi Helena hymysuin Akselin takaa. Hän ei -ollut huomannut Akselin hävyttömiä sanoja ja hänen tarkoituksensa oli -ainoastaan kiusoitella Jaakko Sandia. -- Tässä on nappi! jatkoi hän ja -näytti hyppysissään punaista ruusunnuppua, joka oli kova ja täyteläinen -kuin nappi. Sattui olemaan ruusujen kukinta-aika ja Rason puutarha oli -täynnä ruusupensaita. - -Helenan nähdessään lakkasivat tytöt tirskumasta ja pojat vaikenivat. -Helena oli heitä niin paljon vanhempi ja hänestä kulki niin paljon -puheita, etteivät he tahtoneet hänen silmissään kaarestaa. Yksin Akseli -iski häneen arastelematta silmänsä. - --- Sen napin otan minä! sanoi hän ja koppasi kukan Helenan kädestä. - --- Mitäs sinä sillä? nauroi Helena. -- Eihän sinun takistasi nappia -puutu. - -Akseli katseli Helenaa. Tummat kiharat hulmusivat tytön otsan -ympärillä. Päivänpaisteessa ne loistivat kuin kultasäikeet. -Päivänpaisteessa oli nenäkin läpinäkyvä ja hampaat kuin helmet. Ja -huulet... ne olivat juuri kuin olisi tuota ruusua aukaissut. Mitä -tyttö niitä siinä nauraessaan kaartelikin... Herra varjelkoon, jos... -jos... koppaisikin sen siitä... Akselin silmät leimusivat ja hänen -hengityksensä kävi kuuluvaksi. Hän tarttui tuolin selkänojaan ikään -kuin karatakseen pystyyn, mutta silloin oli kuin Helenaan olisi -puukolla pistetty. Hän kalpeni ja hätkähti. Akselin täytyi keksiä jokin -keino rauhoittuakseen. - --- Minä syön tämän! sanoi hän tukahdutetusti. - -Ja hän teki kuin tekikin hullunkurisen tempun: pisti suuren ruusunnupun -suuhunsa ja alkoi sitä pureskella. Pöytä remahti suureen nauruun ja -Helena itse nauroi niin, että vedet tulivat silmiin. Akseli ei enää -voinut peräytyä, ja niin hän nieli ruusunnupun varsineen päivineen. Hän -nieli sen mukana koko sen äskeisen tunteen ja tuli järkiinsä. Mitenkä -hänen ja Helenan ilman sitä ruusua olisi käynytkään? Hän oli tähän -asti toimittanut Helenaa pastorille. Kyllä hän vain tästä lähin pitää -tytön itse. Mitenkäs hän on ollutkin sellainen houkkio, ettei ennen ole -häntä huomannut? Hän koppasi haarikan pöydältä ja joi, niin että rinta -jäähtyi. - -Nauru teltturien pöydässä oli jo herättänyt huomiota koko häähuoneessa. -Morsian, joka on tuntenut veljensä äänen, katseli levottomana remua -kohti ja puna poskilla kiirehti Lumian emäntä rauhoittamaan sisartaan. -Saarlan nuoret käänsivät hiukan kateellisina päätään ja pastorin -silmissä liekehti hetkeksi suuttumus. Naurakoon, naurakoon, ajatteli -hän sitten. En minä estä! - --- Teltturien terveydeksi! huusi Nylander ja kohautti pikariaan. -- -Skool! Huhhuh kuinka polttikin. Väkevää ainetta! Tuli palaa, tuli -palaa! Tahdottekos kuulla jutun siitä, kuinka tuli palaa? - -Hän oli tekevinään kysymyksen, mutta eihän hän odottanut kenenkään -suostumusta. Ihan pilanpäiten hän vain kysyi ja jatkoi samassa: - --- Kun entinen pappi piti oikein pitkiä saarnoja, niin että kansa -kaikki nukkui, niin hän sitten äkkiä kesken saarnansa huutamaan, -että "tuli palaa! tuli palaa!" Seurakunta herää ja rupeaa hädissään -kysymään: "Missä? missä?" Pappi korottaa äänensä ja huutaa uudestaan: -"Helvetissä, helvetissä niille, jotka kirkossa nukkuvat." - -Huvittihan juttu vieraitakin, mutta enimmän henkikirjuria itseään. - -Paistin jälkeen oli pastorin määrä pitää puhe morsiusparille. Pastori -piti puheita tilauksesta ja otti hopearuplan kappaleelta. Koko hääkansa -näkyi jo hänen puhettaan odottavan, sillä vähitellen oli keskustelu -vaiennut niin kokonaan, että vain jonkun yksityisen, kuten Joutsian -Akselin ääni kuului. Pastoria harmitti, että ne juupelit olivat niin -varmoja asiastaan. Entä jollei hän heille puhuisikaan! No niin, olihan -isäntäväen mieliksi puhuttava. - -Aiheena hänellä oli: "ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla" ja kun hän -nousi ja lausui "rakkaat ystävät", vaikenivat kaikki ja laskivat -veitsensä lautasille. Naiset panivat kätensä ristiin. - -Ei pastorilta koskaan puuttunut puhetta. Kauniisti hän puhui nytkin, -monen silmiin oli nousta kyyneliä. - -Päivällistä oli jo kestänyt tuntikausia. Ihmiset ähkivät, puhkivat -ja voihkivat ylensyömisestä ja juomisesta. Auringonsäteistä oli -paahtavin helle jo poissa, ne olivat siirtyneet toiseen päähän -huonetta. Kuokkavieraitten pirtistä alkoi kuulua viulun vinguntaa. -Silloin rupesivat nuorten veret läikkymään. Pojat olivat juoneet niin, -että heidän kasvonsa hehkuivat. Tuskin malttoivat he veisata loppuun -ruokavirttä ja kuulla papin siunausta. - -Kyllä olikin syöty! Joka vain taisi, päästeli näppejään ja vyöhihnojaan -ja läksi lehtoon jäähdyttelemään ja lepäämään. Emma Klinga oli sentään -oivallinen ruoanlaittaja, se tunnustettiin yleisesti. - -Ilta oli lämmin ja tyyni. Päivä päilyi hehkuvana kiekkona -Keihäsjärvessä. Jotkut isännistä olivat jo saaneet liikaa ja makasivat -kuin tukit luhdeissa. Toiset polttivat piippuaan kuistilla ja -laskettelivat sukkeluuksia. Siellä istui sulhanenkin, istui morsiamen -isä, istuivat Rason ja Lumian isännät. He puhelivat Rason navetasta. -Kauppias Hallbom tuli siihen hänkin, istuutui sulhasen viereen, kehui -päivällistä ja olutta ja koetti liepastella Joutsian vanhaa isäntää, -Eerikki Aaprahaminpoikaa. Mutta isäntä vastasi äreästi. Silloin -koetti kauppias onneaan sulhasen luona, mutta Juha oli harvasanainen -luonnostaan ja ainoastaan hymyili hyväntahtoisesti. Jo kiepahti -kauppias Hallbom pihamaalle, jossa miesten ryhmässä seisoi Simolan -isäntä. Hänen kanssaan ainakin pääsi puheisiin. - --- No, virkkoi kauppias, -- mitäs nyt ajattelette: tuonko minä -pojallenne kellon Pietarista? - --- Viittätoista ruplaa en minä maksa, sanoi Simola. -- Poika vääntää -sen kuitenkin rikki. - --- Mitenkäs se sen saa rikki? Eihän se nyt enää niin taitamaton ole. - --- Se tahtoo aina tietää, mitä kellon sisässä on... - --- No, kyllä sille sitten riittää kymmenenkin ruplan kello. Ovat ne -hyviä nekin... Minä toin tässä sellaisen kellon eräälle kaupungin -miehelle ja se on ollut sillä jo pari vuotta ja se kehuu, että... - -Eerikki Aaprahaminpoika läheni heitä. - --- Mitäs niillä Pietarin kelloilla tekee, pani hän ilkeästi. -- Mitäs -virkaa kellolla on, joka ei käy? Vai käykös meidän Akselin kello? - -Eerikki Aaprahaminpoika luimisteli Hallpumiin pahasti. Mutta ei -kauppias vähääkään hätkähtänyt. Katseella, jolla rehellinen ihminen -vastaa, kun häntä syytetään varkaudesta, sanoi hän: - --- Vai pitäisi kellon sellaisella hoidolla käydä: pudotaan järveen -kello taskussa, vedetään vieteri rikki ja korjaillaan sen sisukuntaa -puukolla -- vai pitäisi kellon sittenkin käydä? - -Akseli, joka seisoi pihamaalla, jo aika lailla hutikassa, kuuli nimeään -mainittavan ja huusi: - --- Se saa puoli ruplaa rahaa, joka osaa sanoa minkälainen perkele on. -Kuka tietää? - --- Pidätkö suusi kiinni! huusi vanha Joutsia. - -Akseli nauraa rehahti. - --- Eikös kukaan tiedä? Punainen, punainenhan perkele on! Se on siellä -helvetissä tullut punaiseksi, kun siellä aina palaa tuli... - -Ja taas hän nauroi. Hän tahtoi suututtaa isänsä, kun isä hänen -perintötilalleen otti vieraan isännän. Isä ei kärsinyt mainittavan -punaista perkelettä siksi, että hänen oli tapana humalapäissä nähdä -perkeleitä ja ne olivat aina Hallpumin näköisiä, punatukkaisia kuten -kauppias. - -Tiesiväthän naapuritkin, mitä Akseli tarkoitti. Simola nauroikin -haljetakseen. Hän oli hänkin joskus sattunut näkemään perkeleen ja -Hallpumin näköinen se oli hänenkin perkeleensä. Muista tällainen -leikkipuhe saattoi olla hauskaa, mutta ei niistä joita se koski. Vanha -Joutsia yritti jo käydä poikansa niskaan, mutta Lumian rusthollari -ennätti väliin ja sai houkutelluksi äijän pois. Hallpumi oli toinen, -jota Joutsian pojan puhe harmitti. Mutta hän ei ollut tietääkseenkään, -hänellä ei ollut muuta neuvoa. - -Saarlan nuoret kävelivät puistossa ja ihailivat illan kauneutta. -Mehiläiset ja turilaat surisivat lennähtäen kukasta kukkaan. - -Magnus-herra puhui vähän ja seurasi etäältä ja ujosti Lilly-neitiä. -Ennen pitkää joutui hän puheisiin Rason isännän kanssa. Heillä olikin -yhteisiä harrastuksia, sillä Maunu-herra ei aikonut sotaherraksi -eikä muuksi virkamieheksi, vaan maanviljelijäksi. Maunu-herra oli -kohtelias ja ystävällinen mies, ihan toisenlainen kuin vanhempi veli. -Gustaf-herra oli kokonaan äitinsä poika. Maunu-herra oli paremmin -taas kuin talonpoikanen. Lilly-neiti otti käteensä harakankukan ja -rupesi nyppimään sen valkeita, kaitaisia terälehtiä. Innoissaan ei hän -kävellyt suoraan pitkin tietä, vaan hoiperteli puolelle ja toiselle ja -pysähtyi vihdoin suuren ruusupensaan eteen. Siinä hän hymyillen seisoi -laskevan auringon hohteessa, mustat, pitkät silmäripset poskilla. - --- Mitä sinä kysyit? sanoi Gustaf Ståhle ja katseli häneen -rakastuneesti. - --- En minä sitä voi sanoa, vastasi Lilly veitikkamaisesti. -- Sittenhän -se ei kävisi toteen. - --- Enkö koskaan saa sitä tietää? - --- E... e... ehkä... joskus. - -Lilly painoi alas päänsä ja punastui. - --- Oi, minä antaisin kymmenen vuotta elämästäni, kun saisin sen tietää, -kuiskasi Gustaf. - -Greta ja pastori Sand tulivat perässä. Pastori kyseli aivan -turhanpäiväisiä asioita, mutta katseli niin oudosti, että Gretan yhtä -mittaa täytyi punastua ja kääntää pois kasvonsa. Se oli kerrassaan -kummallista, miksi hän sillä tavalla katseli. - --- Kuinka teidän äitinne voi? kysäisi pastori äkkiä. - --- Kyllä hän hyvin voi. - --- Miksei hän tullut tänne? - --- Eihän hän osaa suomea, eivätkä talonpojat häntä huvita. - --- Niin, niin, sanoi pastori ja veti henkeään. Hänet oli äkkiä -vallannut ajatus: tiesihän Editha, että minä olin täällä! Hänen -kasvoihinsa välähti samassa outo, kärsivä piirto. Greta näki sen ensi -kerran ja hätkähti. Hänen kävi sääli ja hän olisi tahtonut lohduttaa. - --- Mitä äitinne tekee nykyään? kysyi pastori tyynemmin. - --- Ei mitään erityistä. Lukee, soittaa, kävelee puistossa... Muutaman -kerran olemme kaikki olleet järvellä... - -Pastori katseli kauas pois ja hänen silmissään oli sellainen ikävä, -että Greta-neidille hetkiseksi tuli halu silittää hänen kättänsä. - --- Laulaako hän? sanoi pastori ja katseli yhä jonnekin kauas. - --- Joskus, hyvin harvoin, vastasi Greta hiljaa ja hänen sydämensä löi -kovasti, ikään kuin hän olisi aavistanut suurta ja syvää salaisuutta. - -Pastorin silmissä leimahti ja hän kääntyi Gretan puoleen ikään kuin -sulkeakseen hänet syliinsä. Tytön kasvoille läikähti kuumana veri -ja häntä rupesi pelottamaan ja iljettämään, ei hän itsekään tiennyt -miksi. Sillä ei pastori ollut hänelle mitään tehnyt. Ei hän tietänyt, -mitä pastori sen jälkeen kysyi tai mitä hän itse vastasi. Mutta hänen -ilonsa oli suuri, kun Nylander ja Liljebladin tytöt liittyivät hänen -seuraansa. He tulivat kuin vapauttajina. - -Greta tarttui ystävättärensä käteen ja he riensivät pois, ensin -kävellen, mutta sitten juosten, kiipesivät aidan yli ja tulivat -hengästyneinä kallion alle. - --- Nyt minä kerron sinulle jotakin, alkoi Greta ja istutti hänet -viereensä kivelle. -- Mutta sinä et saa kertoa sitä kenellekään, et -kenellekään. Et sulhasellesikaan, kun menet kihloihin... - -Lilly-neiti kiihtyi ystävättärensä juhlallisesta äänestä ja lupasi -pyhästi vaieta. - --- Minä olen sitä kauan epäillyt ja nyt pastorin sanojen jälkeen... Voi -Lilly, kuinka elämä on ihmeellistä. Mutta muista, ettet koskaan sitä -sano kenellekään. Lupaatko...? - --- Olenko koskaan sinua pettänyt? sanoi Lilly jo aivan loukkaantuneena. - --- No et, et. Nyt minä sen kerron. Tiedätkö, minä luulen, että mamman -ja pastorin välillä on ollut jotakin. - -Lilly hytkähti ja painui likemmä Gretaa. - --- Niin, pastori kyseli juuri nyt mammasta kaikenlaista... Hyi, hän on -niin ilkeä! Olin niin onnellinen, kun Nylander ja Liljebladin tytöt -tulivat. Niin, tiedätkö, minä olin silloin aivan pieni tyttö, kun -pastori tuli tänne pitäjään. Silloin kävi hän usein meillä. Minua hän -aina piti polvellaan ja kietoi kiharoitani sormiensa ympäri. Mamma -säesti ja hän lauloi. Tai he lauloivat yhdessä. Kyllä sitä kesti -pitkät ajat, mutta sitten pappa suuttui. Muistan, että he eräänä -iltana hirveästi riitelivät. Sen jälkeen ei pastori käynyt meillä -moneen aikaan ja mamma oli surullinen. Sen muistan jo aivan hyvin, kun -kerrottiin, että pastori aikoo naida talonpoikaistytön ja kuinka mamma -suuttui... - -Hyvän aikaa viipyivät tytöt lehdossa, syleilivät toisiaan ja uskoivat -toisilleen salaisuuksia. - -Mutta nytpä alkaa Rasosta kuulua tanssin töminää ja viulun ja -klarinetin iloa. Remuten käy riemu kutsuvieraiden pirtissä ja -kuokkamiesten pirtissä hihkaistaan. Hökänä vain tupruaa tomu ja -tupakinsavu ovesta ja ikkunoista. Jopa heittivät rakastuneetkin lehdon, -jossa ovat kuunnelleet ruisrääkän kaiherrusta ja katselleet sinistä -auerta. Yksinään jää hämärä lehto ja kaikki rientävät pirtteihin. -Kuinka siellä nyt ilo käy! - -Saarlankin nuoret pääsivät tanssin makuun. Majurska oli sanonut, -etteivät he saisi tanssia kuin korkeintaan keskenään ja etteivät he -ennen kaikkea saisi olla kauan. Majuri oli jo kerran huomauttanut, että -oli aika lähteä, mutta he olivat rukoilleet, että he vielä saisivat -olla vähän aikaa, ihan vähän aikaa vain... Heillä oli kovin hauskaa, -vaikka pirtissä oli huikea kuumuus ja vaikka siellä tuli sekä viinalta -että hieltä. Eivät he myöskään olleet voineet olla kokonaan rikkomatta -äidin käskyjä. Joutsian poika esimerkiksi oli tullut ja ottanut Gretan -muitta mutkitta ja tanssittanut häntä hyvän aikaa. Oli hänen jaloilleen -tallattu, mutta vähät siitä! Hauskaa kuitenkin oli ollut. Vihdoin -komensi pappa vaunut esiin eivätkä rukoukset enää auttaneet: pois -lähdettiin häätalosta. - -Pastori oli peittänyt neidit vaunuihin ja jäi hetkeksi katsomaan mustaa -kuomia, joka tomupilven sisässä etenemistään eteni. Hänestä tuntui -tyhjältä ja surulliselta. Greta oli kuitenkin kuin kappale äidistään. -Hänen läheisyytensä oli vaikuttanut niin viileästi ja puhdistavasti. -Pois meni sekin ilo! Taas jäit yksin, Jakob Sand. Taas olet maata, -lokaista, likaista maata! - -Mutta kaipauksen rinnalla oli toinen tunne: vapautuksen ja helpotuksen -tunne. Oli riisunut juhlamielen ja sai taas virua arkipäivän väljillä -pahnoilla. - -Joutsian Akseli oli jo aika lailla humalassa. Hän oli tanssinut, -hoilannut ja melunnut niin, että hiki virtoina valui alas selkää. - --- Kuules sinä, Juha Raso, virkkoi hän sulhaselle, joka oli tullut -kuistille vilvoittelemaan, -- senkin... senkin räkänokka...! - -Myöhemmin tuli hän pastorin kimppuun. - --- Mikset sinä, Santin Jaakko, ole ottanut Helenaa? Nyt otan minä -hänet. Jumal'avita otankin! Kukaan ei saa sanoa minua vastaan. Sillä -minä olenkin sellainen poika, että väännän niskat nurin... - -Pastori otti Akselia kaulasta ja yritti taluttaa häntä syrjemmälle. - --- Sooh, poikaseni, mennään pois luhtiin nukkumaan! - --- Kuka minuun koskee! kiljaisi Akseli. -- Et sinä, pappi, ole -ensinkään parempi minua! Vai jokos sinä olet unohtanut senkin reisun, -kun viime syksynä oltiin Hallpumskan maistiaisissa... - -Akseli huusi niin, että kaikui pitkin pihoja. Hän ärtyi niin, että -rupesi tapailemaan puukkoaan. Ei pastori kuitenkaan pelännyt. Hän oli -väkevä ja suuri mies, hän nauroi vain. Joutsian vanha emäntä, kalpea, -harmaatukkainen nainen, siihen vihdoin tuli, viittasi pastorille, että -hän tulisi syrjään ja rupesi juopunutta tyynnyttämään. Ihmettä, että -Akseli siitä talttui! Mutta vanha Johanna oli hyvä ja hurskas ihminen, -hän osasi puhua pojalleen kuin kipeälle lapselle. Luhtiin Johanna hänet -kuljetti. Mutta siellä oli muitakin, eikä aikaakaan, ennen kuin sieltä -rupesi kuulumaan aika remuaminen ja melu. - -Jakob Sand oli juonut hänkin. Ei hän ollut humalassa sillä lailla -että olisi kaatunut, mutta hänen verensä olivat liikkeessä ja silmät -kipunoivat. - -Missä on Helena, missä on Helena? Sinulla on kuumat huulet, Helena. -Minä tahdon ne huulet suutani vasten! Sinun ruumiisi on taipuisa ja -sinun rintasi huohottava ja täyteläinen -- minun täytyy, minun täytyy -saada sinua pusertaa itseäni vasten! Etkö sinä ymmärrä sitä? Missä -olet, Helena? - -Pirtissä hän oli tanssimassa. Hän tanssi kuin viimeistä päivää: kun -toinen jätti, niin toinen otti. Turhaan tuli Marjaana käskemään pois ja -nyt istuivat Juha ja Annastiina aivan kuin häntä vartioimassa. Mitähän -he oikeastaan luulivat hänen aikovan tehdä, kun siinä istuivat? Niiden -raukkojen oli uni. Juha ei osannut tanssia ensinkään ja huonoa oli -Annastiinankin tanssiminen. Morsian haukotteli nääntyäkseen ja sulhanen -imi vimmatusti piippuaan, aivan kuin hän siitä olisi löytänyt ainoan -pelastuksensa. Helena oli kuin uitettu. Joka jäsen oli niin norja, että -olisi luullut voivansa varistaa sen pois luotaan. Hän olisi saattanut -heitellä kuperkeikkaa ja kieritellä maassa kuin kissanpoikanen. Siltä -tuntui. Mutta samalla oli ruumiissa outo herpaantuminen ja huulilla -läikkyi ainainen hymy, vaikka sydämessä poltti epätoivo. - -Pastori yritti mennä tupaan, mutta kuistilla oli Lumian emäntä häntä -vastassa. Tuo nainen oli ennenkin asettunut hänen tielleen. Ja nyt loi -se häneen katseen, jota ei saattanut jättää rankaisematta. Pastoria -suututti niin, ettei hän keksinyt mitä sanoa. Marjaana oli juuri niitä -itsetietoisia, tekopyhiä malli-ihmisiä, joita pastori ei kärsinyt. -Miten inhottavan varmana hän nytkin avasi suunsa ja lausui: -- Pian -täällä Rasossa taas vietetään häitä, Helenan häitä. - -Ja sen sanoessaan katseli hän tarkasti, minkä vaikutuksen hänen sanansa -tekisivät pastoriin. - --- Vai niin, sanoi Jaakko Sand ja sylkäisi. -- Sehän on hauska kuulla. -Suuttumus nousi punana Marjaanan poskille. - --- No niin se minustakin on, sanoi hän, -- jo tyttö tässä tarpeeksi on -kitunut. - -Pastori tunsi, että hän hirveästi vihasi tätä Lumian emäntää. Hän olisi -miltei ollut valmis sen kuristamaan. - --- Mistäs kaukaa sulhanen onkaan? sanoi hän ja hänen äänensä oli -vihlovan ilkeä. - --- Kyllä kai kohta kuuluu, sanoi Marjaana ja hypisteli paksuja -kultasormuksiaan. Hän ei käyttänyt niitä kotioloissa ja ne tuntuivat -ahtailta. - --- Jaa-a, sanoi pastori ja nauroi raa'asti. -- Sehän on oikein hauska -kuulla. - -Liljebladin herrasväet tulivat samassa sanomaan hyvästi ja he -kehoittivat pastoria lähtemään mukaan. - -No niin, miksei! Pitäköön vain sisarensa, koska häntä tahtoo vartioida, -vanha lohikäärme! Onhan siellä kotona pappilassa Amanda! - -Helena oli seisahtunut ikkunan ääreen, joka oli auki. Öinen lehto -oli siinä hänen edessään. Miksi olivatkaan mättäät niin valkeanaan -metsätähtiä, miksi värisivätkään koivunrungot kuin hymisevässä, -sinisessä sumussa? Miksi lemusi lehto, miksi liikkui viidassa auer? Voi -Jumala, Jumala, kuinka hänen elämänsä oli keskeneräistä ja surkeaa, -kuinka ikävä hänen kuitenkin oli! - -Humalaiset miehet joutuivat tappeluun pirtissä. Helena pakeni ulos -muiden tyttöjen kanssa ja hänen sielunsa oli niin täynnä kaipausta, -että hän oli riutumaisillaan. Jaakko Sand oli poissa. Ei hän ollut -sanonut Helenalle yhtä ainoaa sanaa sinä päivänä... - -Vanhemmat ihmiset olivat jo asettuneet luhteihin ja heinälatoihin -levolle. Nuoret yhä vain jaksoivat tanssia. - --- Aijai kuinka on uni! sanoi morsian ja tuli haukotellen portaille. - --- Menkää nukkumaan, Juha ja Annastiina, sanoi Marjaana. -- Minä tuon -teille makuuvaatteita tyttöjen luhtiin. - --- Mutta jos minun kruununi rypistyy, sanoi Annastiina. - --- Ei se nyt niin vähässä ajassa, vastasi Lumian emäntä ja riensi jo -noutamaan lupaamiaan vaatteita. - --- Ota pois se, ehdotti Juha. - --- Eihän sitä voi ennen päänpeittäjäisiä, selitti Annastiina. - -Maantieltä kuului äänekästä hoilotusta: kuokkamiehet siellä olivat -kulussa. Viulut pirteissä olivat jo vaienneet, mutta tyttöjen laulua -sieltä vielä kuului. - -Syli täynnä kirjavia ryijyjä ja patjoja nousi Marjaana tyttöjen luhtiin. - -Juha ja Annastiina seisoivat keskellä pihaa, kasvot kääntyneinä -sarastavaa aamua kohti. Kukko lauloi. Runsas kaste kimalteli nurmissa, -vainioilla ja hämähäkinsäikeissä, jotka kulkivat oksasta oksaan. -Punerrus itäisen taivaan reunassa levisi leviämistään. Päivän kultainen -kiekko siellä teki tuloaan. - - - - -III - - -Kirkonkylä on Keihäsjärven rannalla. Ei se ole mikään suuri eikä -mahtava järvi, mutta se on syvä ja kirkas kuin lähteen silmä. Sillä sen -vedet tulevat kaukaisista metsäjärvistä, siivilöityvät läpi mahtavan -harjun ja pulppuavat vihdoin kirkkaina kuin sula hopea Keihäsjärveen, -jonka ranta on täynnä lähteitä. Siksi vesi pienessä järvessä aina on -puhdasta, kirkasta ja kylmää. - -Yli veden, vainioiden ja rakennusten kattojen kohoaa punainen -jyrkkäkattoinen kirkko ja kellotapuli. Kumpikin ovat puusta, -satakunnan vuotta koonneet keihäsjärveläisiä jumalanpalvelukseen. -Kirkon ympärillä on hautausmaa ja pitkin sen syrjiä kulkee sammaltunut -kiviaita, porttina asehuone eli läpikäytävä, jossa sotamiehet ennen -muinoin riisuivat aseensa ennen kuin astuivat Herran huoneeseen ja -jossa nykyään säilytetään paareja. Talollisten karmit ovat puusta, -herrasväkien kivestä. Tai eihän nykyajan herrasväellä enää karmeja -olekaan. Saarlan karmi siinä on vanhoilta ajoilta, rautaovessa kilvet -ja vaakunat. Sanotaan, että siellä lepää miehiä täysissä sota-aseissa -ja että eräs neiti makaa siellä morsiamena. Lapsille näitä asioita -kerrotaan, kun he ensi kerran pääsevät kirkolle ja karmit nähdessään -kysyvät: mikä tuo on, äiti? - -Kirkossa on kullakin talolla oma penkkinsä ja aina siellä kunkin -talon penkissä joku istuu, sillä häpeä olisi jättää penkki tyhjäksi. -Penkkipöydässä ovat kirjat valmiina, vanhoja, paksuja, messinkiheloilla -varustettuja virsikirjoja. Miesväki istuu omalla puolellaan, naisväki -omallaan. Yhdessä tullaan kirkon edustalle asti, mutta siinä eroaa -kukin haaralleen. - -Keihäsjärven rannalla, kirkonkylässä, juuri ennen kuin tullaan -pitäjänmakasiinille, on Joutsian talo. Se on niin maantien varrella, -että ojanpyörtäneet hiipaisevat aittarakennuksia. Eikä se ole mikään -kylätie, joka siitä kulkee. Valtatie se on, joka vie kaupunkeihin, -sahoille, tehtaille ja vasta sitten kaukaisiin pitäjiin. Joutsian -kohdalla on aina kulkijoita. Tuskinpa liike sydänyölläkään lakkaa. -Pohjanmaan herraspojat, jotka käyvät Helsingin yliopistossa, kulkevat -kaikki tästä. Kaikenlaista tavaraa kuljetetaan tästä ja tästähän -ne kulkevat "hurritkin", Pohjanmaan ruotsalaiset, kun tekevät -markkinareisujaan kaupunkiin. Liikkeen suuruus onkin vaikuttanut, -että maantie on kohonnut ikään kuin korkeaksi sillaksi. On se ainakin -pari kyynärää ylempänä maanpintaa, syvät ojat molemmin puolin. Aika -vaarallista siinä on kulku pimeässä. Katsokoot vain miehet, kun tulevat -Tulettänestä ja Hallpumin krouvista, etteivät aja kiinni eivätkä -nurin. Jyrmän ahteessa on monen pojan käynyt hullusti. Siinä pitäisi -välttämättä olla kaidepuut syvyyttä vastaan ja ovathan ne siinä -joskus olleetkin, mutta ne ovat päässeet lahoamaan eikä ole tullut -toimitetuksi uusia. - -Toisella puolen maantietä on Joutsian talo, toisella puolen Hallpumin -valtakunta. Saattaa sen heti huomata, ettei Joutsia koskaan ole -ollut herrojen käsissä. Ei mitään puukujia siellä ole -- puutarhasta -puhumattakaan. Pari koivua on jäänyt pellolle ikkunan alle. Ne ovat -tulleet ruoppaturpeiden joukossa suolta, säilyneet kuin vahingossa ja -kasvaneet niin suuriksi, ettei niitä sitten ole raskittu hävittää. -Rakennuksetkaan eivät ole niin kuin Rasossa ja muissa kartanoissa, -joissa ennen on asunut sotaherroja. Siitä huolimatta saattaa sanoa, -että Joutsia on rakennettu kuin miksikin linnaksi: pihamaa keskellä -ja ylt'ympärillä rakennuksia. Yhdellä puolen on päärakennus: kuisti -risti-ikkunoineen, sitten kylmä, pimeä eteinen, jonka päässä -porstuanperäkamari; vasemmalla eteisestä keittiö ja kaksi kamaria -- -ne ovat kaikki olleet yhtenä suurena huoneena, jossa ennen maailmassa -istuttiin käräjiäkin, -- oikealla eteisestä on sitten suuri sali -ja sen perässä kaksi vieraskamaria. Pihamaan toisella puolella on -pirttirakennus, saunat, rännit, hevostallit, ratashuoneet ja vihdoin -maantietä vastaan aitat luhtineen ja puodit. Puotikatoksen keskellä on -vaja ja vajassa portti, joka aukenee maantielle. - -Luulisipa siinä pihalla joka päivä olevan markkinat, niin siinä -aina illalla on hevosta ja kuormaa. Kas, matkamiehet ovat ottaneet -Joutsian syöttöpaikakseen. Onhan hollitupa kyllä Hallpumin puolella, -mutta siellä riipaistaan miehen taskusta kopekka, ennen kuin osaa -aavistaakaan. Joutsiassa on hyvä, suuri pirtti eikä maksa mitään. Siltä -kannalta katselevat asiaa matkamiehet, mutta joutsialaisille heidän -suosionsa ei ole laisinkaan mieluinen. Pihamaa on alituisesti kuin -mikäkin navetta, kun he siihen jättelevät rippeitään ja ruupujaan. -Monesti on niin ahdasta, ettei tahdo päästä liikkumaan omalla -pihamaallaan, usein on vielä lisäksi käyty krouvissa ja tapellaan ja -rähistään, niin että ollaan verissä. Mutta eivät matkamiehet kysy -lupaa, saavatko he viettää yönsä Joutsiassa. - -Vastapäätä Joutsiaa, maantien toisella puolella on, kuten sanottu, -Hallpumin valtakunta. Siinä sitä vasta on hökkeliä ja tölliä! Rytöä -se on ollut ammoisista ajoista asti. Siihen on nimittäin kokoontunut -joukoittain sotamiehenleskiä ja jos joitakin yksinäisiä vaimoja, -Kustaan Liisoja, Hetan Karoliinoja ja Reinholtin Akneetoja. Millä on -lehmä, millä porsas, millä kissa, mikä elättää henkeään kehruulla, mikä -kutoo kankaita, mikä kuppaa ja hieroo. Kestikievarikin on kumminkin -yhden miesmuistin ajan ollut tässä Joutsian pellolla. Sitten on -Hallpumi astunut hökkelien valtakuntaan ja rakentanut sammaltuneitten, -lahovien rytöjen joukkoon pitkiä, uusia "kasarmeja" suurista hongista. -Niin on mökkiläisten mustien takapihojen ja tunkioitten joukkoon -singahtanut uusia valkeita lastukasoja ja muita jätteitä rakentamisen -jäljeltä. - -Hallpumin päärakennuksessa on ääretön sali, jonka kaupunkilaisetkin -Tapanina vuokraavat tanssiakseen. Käräjäaikana herrat pitävät -samassa salissa juominkejaan, ja markkinoiden aikana, kun ei mahduta -krouvikamariin, on salikin täynnä markkinakansaa. Krouvikamarin -ulkoseinään on Hallpumi omin käsin maalannut suurilla mustilla -kirjaimilla sanat TULE TÄNE ja tuskinpa lienee millään kutsulla -Keihäsjärvellä ollut niin tehoisaa vaikutusta. "Tulettäne" tunnetaan -laajalti, ei yksin Keihäsjärvellä ja kaupungissa, vaan pitkin kaukaisia -pitäjiä, joihin valtatie juoksee Tulettänen ohitse. - -Kaikki Hallpumin huoneet ovat rakennetut uusista, muhkeista hirsistä. -Ja mikäs Hallpumin onkaan rakentaessa! Onhan hänellä valta hakkauttaa -metsää miten paljon hyvänsä. Paraikaakin hän hakkauttaa, jotta -tantereet jyskyvät. Pois vain alta miehet, ettei honka kaadu päälle! -Kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista. Vanha Joutsia rettelöi -- -rettelöiköön! Kontrahtia ei saa rikki. - -Se on kuin onkin merkillinen juttu tuo Joutsian kontrahtijuttu. -Joutsiassa se tehtiin, Eerikki Aaprahaminpojan oman katon alla. -Hallpumi oli silloin naimaton, liukas mies. Ei kukaan tietänyt, mistä -hän oikeastaan oli tullut pitäjään -- sen vain näki joka mies, että hän -osti villoja ja pellavia ja kudotti sotamiehenleskillä kankaita, jotka -kertoi myyvänsä Pietariin. Aina hänellä oli viinaa ja vieraanvaraisesti -hän sitä jakeli jokaiselle, jonka kanssa vain joutui asioihin. Joutsian -porstuanperäkamarissa hän asui. - -Eräänä iltana oli Joutsiassa pastori Sand ja nimismies Liljeblad. -Oli talvi ja koskei salinpuolta talvisin lämmitetty, istuttiin -porstuanperäkamarissa. Se oli ihan sinisenään savua. Hallpumi oli -hiljan tullut matkoilta ja tuonut aika määrät konjakkia ja rommia. Hän -tarjosi. Nauru porstuanperäkamarissa kävi yhä rähisevämmäksi. Emäntä -istui keittiössä ja huusi Jumalaa avukseen. Koko talo nukkui. Taisi -olla keskiyön aika, kun herrat vihdoin läksivät pois. He olivat silloin -aikalailla hutikassa. - -Isäntä Eerikki Aaprahaminpoika on hänkin juonut, niin ettei tahdo -päästä pihalta sisään. Hän huppuroi hyvän aikaa lumihangessa, ennen -kuin löytää oven. Emäntä ja lapset nukkuvat jo silloin. Hän ei tällä -kertaa kiroile eikä rähise, ihme kyllä. - -No voi sun kulipää kilipukki, kuinka hän tänä iltana on tehnyt hyvät -kaupat! Ja kirjat ja paperit ovat kaikki valmiina. Liljeplaati -kirjoitti ja pani nimensä alle, pastori pani nimensä alle, Hallpumi -pani nimensä alle ja Eerikki Aaprahaminpoika pani puumerkkinsä. Veti -ensin kynää ylöspäin, viistoon oikealle ja lasketti lopuksi poikkipuun -niinkuin veräjään. - --- Mitä sinä tollotat, muija! Niinkuin minä hulluja puhuisin. Olenkos -ehkä humalassa? Enkä olekaan, sun saakelin kilipukki! Minä olen niin -selvissä järjissä kuin ikinä piru, kun Juutaksen helvettiin otti. - --- Enhän minä mitään tarkoittanut, yrittää vaimo. -- Kerrohan nyt -vain... - --- Vai olenko minä mikä kylän ämmä, jonka pitää rämistä kuin -lehmänkellon. Kerro... kerro... sanoo sieltä -- kerro itse! - -Eikä emäntä sinä iltana saa tietää mitään eikä vielä seuraavanakaan -päivänä, sillä silloin on isäntä kipeänä, mutta ylihuomenna hän omin -silmin näkee paperin, jossa on neljä nimeä. Samalla kertoo hänelle -Joutsia, ettei kestikievarinpidosta enää jää huolta heille -- Hallpumi -rakentaa tähän maantien toiselle puolen lisää huoneita ja asettuu -siihen. Se on hyvä mies se Hallpumi, iloinen ja mukava mies! - -Jo saa kerran emäntäkin ilostua. Vai pääsee kestikievarista nyt -todellakin! Kyllä siitä on harmia ollutkin. Kuinka monena yönä on -saanut parhaasta unestaan nousta palvelemaan herroja -- eivätkä he -sittenkään ole olleet tyytyväisiä. Ei ole koskaan ollut talossa -tarpeeksi hyviä juomia. Ja hevosia on ajettu pilalle kuinkakin monta. -Senkin nuoren papurikon ajoi kuoliaaksi muuan Kristiinan kauppias --- oli sitä surkea katsella! Ne olivatkin pahimpia ne Kristiinan ja -Porin kauppiaat... Vai että niistä kaikista nyt todella pääsee. Ihan -tuntuu siltä kuin Jumala olisi hänen rukouksensa kuullut. Emäntä panee -ehdottomasti kätensä ristiin, kun kaikkia näitä ajattelee. Ei hän -ole Hallpumista pitänyt. Hänellä on sellainen luonto, ettei hän sitä -miestä kärsi. Mutta juuri _hänen_ kauttansa lähettää Jumala nyt avun. -Ihmeelliset ovat Herran tiet! - -Hallpumi nai Kukkolan majurska-vainajan taloudenhoitajattaren tyttären, -kierosilmäisen Saaran, jonka isästä ei kenelläkään ole tietoa, -ja kotiutuu taloon. Hänen hallussaan on koko rakennusrytö, parin -tynnörinalan aitaus peltomaata, niityt, joista saadaan viisi ladollista -heiniä, ja Niemelän torppa. Kesälaidun on taattu yhdelle hevoselle, -kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. Polttopuut, aidakset, -vihdakset ja rakennustarpeet saa kauppias vapaasti ottaa Joutsian -maalta. Isännän on määrä panna kuntoon hollitupa, rakentaa liiteri -ja vedättää paikalle hirret, laudat, hiekat, savet, tuohet, jopa -seinäsammaleetkin. Ja kaikesta tästä on kauppias velvollinen maksamaan -viisi hopearuplaa vuodessa ja pitämään kestikievaria niin kauan kuin -kestikievari on Joutsian maalla. - -Sellainen on kontrahti. - -Kauppias levittelee itseään ja rikastuu rikastumistaan. Suurissa -summissa hän ostaa villoja ja pellavia. Joka mökissä kehräävät akat -hänen kehruuksiaan, järven rannalle viedään suuri pata ja siinä -värjätään lankoja. - --- Mitä on tuo kiiluva rasva Keihäsjärven pinnalla? kysyvät matkustajat -toisiltaan, kun ajavat Keihäsjärven syrjää. - -Hallpumin lankoja siinä on virutettu! Niin on kuin verta veden päällä, -kun kauppiaan vyyhtejä huuhdotaan. - -Nopeasti saavat vaimot ja tytöt Keihäsjärven puolella panna kuntoon -kangaspuunsa, sillä kankaina, kirjavina, tanakkoina kankaina vie -kauppias lampaanvillat Pietariin. Pari kolme kertaa vuodessa matkaa hän -keisarikaupunkiin ja tuo sieltä turkiksia, karttuuneja, taskukelloja ja -kaikenlaista rihkamaa keihäsjärveläisille. - -Ei aikaakaan, kun kauppias ostaa omakseen Mäkelän tilan. Tosin ei se -ole niin edullisella paikalla kuin Joutsia, mutta onpahan kuitenkin -kirkonkylässä ja saahan sillä lailla viinanpoltto-oikeuden. Se se -on pääasia. Ja kun Mäkelän lisäksi saa miltei ihan ilmaiseksi, niin -mikä on ottaessa! Huutokaupalla se menee ja onhan huutajiakin, -mutta Mäkelä on mahdottomat summat velkaa Hallpumille. Ilmankos hän -vuosikausia onkin juonut Tulettänessä. No niin, pääasia on että -kauppias saa haltuunsa jonkin verran maata. Sillä perustuksella -hän sitten joltakin talolta, jossa ei tahdota polttaa viinaa, voi -vuokrata viinanpoltto-oikeuden. Sillä jokunen talo on sellainenkin. -Esimerkiksi Joutsia. Se vanha jumalinen emäntä on saanut aikaan, että -viinanpoltto-oikeus luovutetaan muille halukkaille. Hallpumi hieroo -tyytyväisenä käsiään. - -Kun ihmiset syksyllä ovat saaneet viljansa korjatuiksi, kuuluttaa -kauppias kirkossa ostavansa viljaa korkeimpiin hintoihin. Sitä nyt ei -kukaan uskokaan, että hän korkeimmat hinnat maksaa, kunhan ihmiset -saavat viljastaan edes jotakin. Silloin sitä yksi ja toinen kuorma -ajetaan kauppiaan pihaan. Käteisellä rahalla tai viinalla kaikki -maksetaan, niin että kyläläiset ihmettelevät, mistä kauppiaalla riittää -rahaa. Kun mies tuli pitäjään niin tyhjänä, ettei ollut huivia, mihin -olisi ostamansa villat sitonut... Mutta Hallpumi on sukkela mies. - -Eikä ole tyhmä Hallpumskakaan. Hän ne viinat keittää. Nimismieheltä -hankitaan ajoissa tieto, koska kotitarpeenpoltto sinä vuonna alkaa. -Silloin pilkotaan kuivia kuusipuita vajaan ja laitetaan ränni kuntoon: -pannut, tahtaat, putket, jääsäiliöt, kauhat, saavit -- kaikki on -kunnossa ja tuskin puoliyön aika kulunut, kun jo viinakalu pannaan -kiehumaan. - -Viinankeitto on tarkkaa työtä. Ei siitä ihminen jouda paljon -mihinkään. Tuon tien voisivat rankit ja sikunat mennä sekaisin ja -mitä siitä sitten tulisi! Mutta kun viina saa kiehua hiljaisella, -tasaisella tulella ja tisleerautua jäiden ja koivunhiilien läpi, niin -on se kirkasta kuin kirkkain lähdevesi ja niin puhtaan makuista, -että sitä ilokseen maistaa. Hallpumska maistaa kauhalla ja irvistää -pahasti, sillä väkevää se on, suun se vie väärään, vaikka onkin hyvää -kuin taivaan manna. Hallpumska keittää yöt päivät niin kauan kuin -polttoaikaa kestää. - -Tietää sen koko kylä ja arvaavatpa matkamiehetkin, kun Hallpumilla on -ensimmäiset maistiaiset. Silloin käy rännin ympärillä ilo ja melu. -Isäntämiehet istuvat krouvissa korttia lyöden, poikamiehet kiertävät -ränniä. Ei ole vielä lunta maassa ja yöt ovat pimeimmillään. Pappikin -on pensaissa ja tulee tyttöjä, jotka eivät tulisi päivällä. Joutsian -Akselilla siellä on monta morsianta. Onhan Akseli hurjin kylän pojista, -hurjin ja iloisin. - -Ei pidä pelätä, että Hallpumska antaisi ilmaiseksi! Maistiaisaikana on -viina kalleimmillaan ja pojat anteliaimmillaan. Eivät he edes kysy, -mitä maksaa, vaan heittävät kouraan hopeakolikoita että kilisee. -Tällaisissa maistiaiskesteissähän Saarakin ensi kerran näki Hallpuminsa. - -Oikeastaan he ovat mainiosti menestyneet. Ei suinkaan niin, että he -aina olisivat hyvässä sovussa. Tulettänessä käy välistä sellainen ryty, -että luulisi hurrien tappelevan eikä kuitenkaan ole muita tappelemassa -kuin kauppias ja hänen Saaransa. Monesti on Saara kuin villi kissa, -hän olisi valmis omin kourin kuristamaan miehensä, mokomankin riivatun -juopporatin! Joka ei muuta tee kuin makaa juovuksissa... "Niin -- -älä siinä auo suutasi, taikka ma sylkäistä roiskautan suun täyteen!" -Sellaista puhetta palvelijat kyllä kuulevat Tulettänen isäntäväen -kesken. Mutta pääasiassa, rahojen kokoamisessa, ovat he yhtä mieltä. -Ja vaikka he muutoin kuinkakin vihaisivat toisiaan, niin täytyy heidän -toki ihailla toistensa kekseliäisyyttä siinä yhdessä suuressa asiassa. -Kaupanteossa on Hallpumi voittamaton. Kuinka mukavasti hän kerran petti -sellaisenkin miehen kuin itse Rason rusthollarin! - -Rusthollari oli ostamassa sokeritoppaa ja istui ryyppyineen -krouvikamarissa. - --- Isäntä istuu vain rauhassa, viserteli kauppias, -- minä lähetän -topan rekeen valmiiksi. - -Isäntä istui eikä toppaa lähetettykään. Isäntä läksi vihdoin tiehensä, -mutta ei aikaakaan, kun hän mahdottomalla jymyllä tulee takaisin ja -toruu, ettei toppaa löydy mistään. - --- Se on sitten varastettu, hokee Hallpumi. -- Kyllä se vain meiltä -vietiin. Näkiväthän sen kaikki, kuinka minä sen punnitsin... Kukas sen -vei rekeen? - --- Minä itse sen vein, todistaa Hallpumska. -- Isäntä on pudottanut -tielle. - -Isäntä pauhasi, mutta eihän hän voinut saada asiaa todistetuksi! - -Ja siinä sitä oli kuulemista, kun Tulettänessä tehtiin kellokauppoja. -Hallpumi oli mestari sellaisissa asioissa! - -Mutta mestari oli taas Saarakin alallaan. Sen myönsi Hallpumikin, -vaikka hän useasti oli Saaralle niin äkäinen, että olisi tehnyt mieli -pihalle viskata. Saara oli esimerkiksi keksinyt erinomaisen tavan -laittaa viinasta rommia. Hän kokoili kaikenlaisia juuria, kuivatti ne, -poltti sitten kahvinpaahtimossa ruskeiksi ja keitti niistä karvasta -ruskeaa vettä. Kun sitä pani viinan joukkoon, niin ei sitä totisesti -osannut rommista erottaa. Viinejä Saara niinikään osasi valmistaa. -Niihin saattoi suorastaan panna samoja värejä kuin lankoihin. Laski -sitten vain koreisiin pulloihin, niin ei kukaan osannut muuta -uskoa kuin että ne olivat ulkomailta tuotuja. Paljon Hallpumeilta -ostettiinkin viinejä. Rikkaat talot kyllä toivat tarpeensa kaupungista, -mutta köyhemmät ostivat Hallpumilta ja nämä viinit olivat järjestään -Saaran valmistamia. Sillä lailla sitä sentään sai kokoon rahoja! - -Täytyihän Joutsian isännän huomata, että Tulettänen väet rikastumistaan -rikastuivat ja että Joutsia köyhtymistään köyhtyi. Ei Eerikki -Aaprahaminpoika ollut ainoa isäntä, joka teki tämän huomion. Kaikki -mitä mies irti sai jyvistä, voista tai kananmunista -- kaikki se -lopulta joutui Tulettäneen. Olihan kotonakin viinaa, mutta mikä siinä -lienee ollutkin, kun sen viinan siellä Tulettänessä piti maistua -paremmalta ja terveellisemmältä kuin missään muualla. - -Johanna seurasi huolissaan miestään ja poikaansa. Eihän Akselikaan enää -välittänyt mistään työstä, ei hän muuta tehnyt kuin istui Tulettänessä. - --- Mitä sinä siinä tollotat! sanoi Eerikki Aaprahaminpoika äreästi -vaimolleen. -- Mistäs sitä juo, kun ei kotona polteta! Kukas sen -viinanpolton kotoa hävitti, jollet sinä itse! - -Se oli totta. Johanna oli rukoillut, kunnes Eerikki oli luopunut -oikeudestaan. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Pahemmin vain juotiin -kuin ennen. Ei Johanna enää muuta neuvoa tietänyt kuin rukouksessa -kääntyä Jumalan puoleen ja laskea kuormansa Hänen jalkainsa juureen. -Kuinka monet kyyneleet hän jo oli itkenyt! Oli Eerikki häntä lyönytkin, -oli jonkin kerran ajanut vuoteesta kylmään porstuaan. Ja kauheaa oli -kuunnella kiroilemista ja Jumalan pyhän nimen turhaanlausumista. Ja -lopuksi oli vielä se pelko, että juovat koko talon. Moni talo pitäjässä -oli viinojen takia mennyt. - -Oli Joutsiassa toki yksi mies, joka ei maistanut viinaa, -jumalaapelkääväinen vanha Manu. Hän oli ollut talossa pienestä pitäen, -ensin kyytipoikana, sitten renkinä ja muonamiehenä. Hänellä oli omat -omituisuutensa eikä hän ollut kuten muut miehet. Hän tiesi kaikenlaisia -vanhoja asioita ja hallitsi salaisia voimia. - -Keväisin esimerkiksi, kun hevosia vietiin metsään, piti levittää -tallin kynnykselle isännän vyöhihna. Jos hän vain ehti siihen ajoissa -ja hevoset astuivat hihnan yli, oli niiden kesä turvattu. Mutta jos -tämä jäi tekemättä, tapahtui niille pitkin kesää kaikenlaisia turmia. -Eräänäkin kesänä se kaunis liinaharja orivarsa taittoi jalkansa ja -oli lopetettava. -- Kylvinvakkaan siemenen joukkoon Manu aina tuppasi -panemaan tulusrautansa -- sitten ei riihessä syksyllä tullut tulipaloa. -Ja ensi lyhteen, joka syksyllä sidottiin, hän aina kuljetti parsille -riihen nurkkaan. Siellä se oli säilytettävä kaiken puimisen ajan -- -sitten tuli hyvä sato ja siemen iti. Sinä aamuna taas, jolloin lehmät -päästettiin metsään, oli karjapiikojen mahdoton löytää sukkasiteitään. -Veräjältä ne vihdoin löydettiin karjan sotkemina. Tällä tempulla oli -suuri vaikutus karjan kesäonneen. Kerran oli eräs tytöistä juuri -karjan kulkiessa veräjästä keksinyt sen jaloista sukkasiteensä. "Kas -tuossahan tuo onkin ja minä kun sitä oikein hain!" oli hän huudahtanut -ja siepannut siteen käteensä. Silloin oli vain kaksi lehmää jäänyt -karjapihan puolelle, mutta eikös toinen niistä sinä kesänä kuollutkin -punatautiin!... Tänä samana aamuna oli Manun myöskin tapana toimittaa -kipollinen vettä paimenen niskaan. Sen täytyi tapahtua salaa ja emännän -oli kaadettava tuo vesikipollinen. - -Edellinen pappi oli kovistanut Manua siitä, että hän palveli pahoja -henkiä. Eikähän sitä voinut kieltää, että hän käytti taikatemppuja, -mutta ei hän ketään niillä vahingoittanut -- talon eduksi hän niitä -käytti! Emäntä oli hänkin alussa koettanut nuhdella Manua, mutta sitten -hän oli puolestaan tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala itse oli -antanut Manulle erikoisen voiman. Manu oli muutenkin emännän ainoa -uskottu ja neuvonantaja maan päällä. - -Monena monituisena yönä, kun valkeat paloivat Tulettänessä ja -viinarännit ympärillä ja pellolla rähistiin ja hoilotettiin, seisoivat -he kahden Joutsian pihamaalla. - --- Kuinka suuren vallan Herra sentään antaa pahuudelle, sanoi emäntä -itkien. - -Manu ei puhunut mitään. Hänen suussaan hehkui lyhyt piippu ja silloin -tällöin häämötti partakin näkyviin. - --- Vieläköhän meidän kerran täytyy lähteä tästä talosta, nyyhki emäntä. --- Isäntä on mennyttä miestä eikä Akselista ole talon pitäjäksi... En -minä ole vielä saanut maksetuksi sitäkään velkaa, jonka tässä Manulta -otin... Piti koettaa saada edes verot maksetuksi, ettei toki tulisi -sitä häpeätä, että tultaisiin ryöstämään. Mutta kyllä kai se vielä -tulee sekin... - --- Ei sen nyt niinkään tarvitse tulla, sanoi Manu ja sylkäisi. - -Kuinka armottomasti Tulettänen pihamaalla rähistiin ja kirottiin! -Varmaan siellä oli aika tappelu ja leikki kaukana. - --- Herra Jeesus siunatkoon! pääsi emännältä ja hänen kätensä -kytkeytyivät ristiin. Onkohan tuo Akselin ääni? Jospa ne siellä vielä -tappavat toisensa! - -Manu kuunteli ääneti. - --- Jopa lakkaavat! sanoi hän sitten. -- Emäntä lähtee pois makuulle. -Kylmähän tässä tulee. - -Mutta ei emäntä kuunnellut, mitä hän sanoi. Eikä hän tuntenut kylmää. -Polttava oli hänen sisässään tuska ja hätä. - --- Eihän tätä iät kaiket voi kestää, puheli hän hiljaa itkunsa seasta. --- Täytyyhän tästä tulla jonkinlainen loppu! Kyllä kai se vielä niin -käy, että kauppias vie koko Joutsian... Kuinka sen ajatuksen pitääkin -olla niin kova... Ja minä, onneton, joka sitä kestikievarin pitoa aina -ruinasin! Olisinpa antanut kestikievarin pidon olla meillä. Nyt Jumala -minua oikein rankaisee... - --- Mikä... mikä... virkkoi Manu ja hellitti piippua hampaistaan, -- -mikäs tuolla itkee?... No hyvät ihmiset, Annastiinahan se on! Kukas nyt -keskellä yötä tulee pihalle! Lähde pois sänkyyn! - -Se oli talon nuorempi tytär, Annastiina, joka siellä nyyhki. Hän oli -herännyt ja huomannut, ettei äiti ollutkaan sängyssään. Silloin hän oli -riipaissut vähän vaatetta ylleen ja lähtenyt häntä etsimään. - --- Mutta me emme anna Joutsiaa Hallpumille! huusi hän. -- Emme, vaikka -mikä olisi! Minä lakkaan syömästä voita ja juomasta kahvia! Mutta me -emme anna Joutsiaa! - -Hän itki tukahtuakseen, vaikka oli täysikasvuinen ihminen. - --- Älä itke, lapseni, lohdutteli emäntä. -- Annamme, jos se on Jumalan -tahto. - -Manu yltyi torumaan heitä molempia. - --- Ei sitä nyt anneta sinne eikä tänne. Mitäs se nyt sitten porusta -paranee. Mutta ne on aina itkut ensimmäisinä vaimoväellä. Onhan talossa -kaksi reimaa tytärtä. Ei niillä ole aikaa itkuun. Menkööt miehille, -tuokoot taloon oikeat miehet! Sitten nähdään, eivätkö asiat ala selvitä. - -Oli emäntä sitä joskus ajatellut, mutta kukapahan kelpo mies uskaltaisi -tulla taloon. Kustaava, joka vanhempana ensin olisi ollut naitava, oli -kiukkuinen tyttö, niinkuin kylälläkin hyvin tiedettiin. - -Monena yönä oli emäntä näin Manun kanssa seisonut pihamaalla ja -kuunnellut elämää Hallpumin krouvista. Kevensi se aina jonkin verran -sydäntä, kun sai puhua Manulle. - -Mutta isännän onnistui myydä kappale metsää ja niillä rahoilla taas -mennä kitkutettiin eteenpäin jonkin aikaa. Kauppias se kuitenkin -niistäkin rahoista tuli saamaan suurimman osan. Kyllä se sisua -nostatti, kun sitä ajatteli, että parhaimmat palat aina lensivät hänen -suuhunsa... Ja hän vain levitteli itseään ja rakensi. Mitä hän kaiken -maailman rakennuksilla tekikään? Tantereet vain jyskyivät, kun hän -hirsiä kaatoi. Niin, tosiaankin, tavaramakasiiniahan hän nyt tarvitsi! -Hän oli nimittäin jo ruvennut pitämään muutakin kauppaa. Johan häneltä -sai kahvia, sokeria, saippuaa, kangasta -- mitä vain tarvitsi. Ja -kauppias osasi taas tässäkin olla niin vietävän viekas: hän ei maksanut -mitään veroa kauppaoikeuksistaan, myi vain tavaraa, mutta ei pitänyt -puotia kuten muut kauppiaat. Kun kaupungin kauppiaat kauan aikaa olivat -tätä asiaa epäilleet, rupesivat he lopulta tutkimaan Hallpumin metkuja. -Mutta Hallpumillakin oli ystäviä ja hän sai eräänä iltana tiedon, että -aiotaan tulla Tulettäneen tarkastukselle. Silloin hän kiireen kautta -valmisti Joutsian isännälle ja pojalle kestit, juotti mitä parasta -oli kotona ja taivutti heidät ystävikseen. Ja yöllä kannettiin kaikki -kahvit, sokerit, ja saippuat Joutsian aittaan pakoon tarkastusherroja. -Eivät löytäneet mitään! - -Kaikista Hallpumin ponnistuksista huolimatta rupesi Eerikki -Aaprahaminpojan mielessä kirvelemään katkeruus, kun hän ajatteli -kauppamiehen erinomaista menestymistä. Olisi kauppias saanut edes -hänelle sanoa, mistä aikoi ottaa hirsiä, kun rupesi niitä suuria -rakennuksiaan rakentamaan. Mutta ei mitään puhunut, miehet vain lähetti -metsään. Vihdoin Eerikki Aaprahaminpoika siitä ärähtikin, mutta silloin -selitti kauppias levollisesti, ettei kontrahdissa ole mitään sellaisia -määräyksiä. Kontrahdissa on niin ja niin. Isäntä kun ei osaa ruotsia, -ei ollut tullut sitä merkinneeksi. Mutta kyllä se niin on! - --- Pahuksen kontrahti! pääsi Eerikki Aaprahaminpojalta. - -Ja hän riensi kotiin, kaivoi piirongistaan esiin kontrahdin ja rupesi -sitä tarkastamaan. Hän olisi voinut yrittää lukea kirjoituksia kuusta -tai sananjalkojen läpileikatuista varsista -- yhtä paljon hän oli -ymmärtänyt niistä! Sillä hän ei saanut selvää mistään. Hänpä keksi -keinon! Lähti Nylanderin luo ja käännätytti paperin suomeksi. - -Aih! ne ovat panneet sinne sellaisia asioita, ettei hän ole kuullut -puhuttavankaan sellaisista. Ne ovat pettäneet hänet, ne koirat! Mutta -tästä nousee vielä sellainen juttu, että, että... Jaa, jaa helvetin -papit ja vallesmannit, kyllä hän käräjillä näyttää. - --- Taisitte sinä iltana olla vähän noin niinkuin iloisella päällä... -No, no, no, ei isäntä suutu. Helpostihan se sellainen tapahtuu. Mutta -tässä se kaikki nyt seisoo ja kontrahti on laissa vahvistettu. Kestää -se nyt neljäkymmentä vuotta... taikka johan siitä on kulunut muutama -vuosi. - -Henkikirjuri naurahti, kun ajatteli niitä vuosia, jotka olivat -jäljellä, ja niitä, jotka olivat kuluneet. - --- Ne ovat minut pettäneet, koirat! huusi Joutsia ja oli niin -raivoissaan, ettei Nylander tahtonut saada häntä ottamaan ryyppyäkään. -Rauhoittuihan hän toki vähitellen ja kävi lopulta niin pehmeäksi, että -itki. - -Jo tuli joutsialaisten ja tulettäneläisten väli kireäksi. Vanhempi -Joutsian tyttäristä, Kustaava, asettui pihamaalle, sille kohdalle, -josta saattoi nähdä maantien ja Tulettänen rakennukset, ja Hallpumska -seisoi portaillaan. Ja siinä sitten sinkoilivat sanat kuten salamat -kahden ukkospilven välillä. Suurisuinen osasi olla Kustaava ja -Hallpumska vouskutti kuin vihainen koira. Eerikki Aaprahaminpoikakin -keksi mainion keinon kauppiaan kiusaksi: hän lähetti omat miehensä -samaan metsään, jossa kauppias hakkautti hirsiä. Joutsian miehet -kulkivat edellä ja hakkasivat poikki parhaat puut, juuri ne, joita -kauppiaan teki mieli. Se se oli kilpajuoksua! Oikein talkoolla -kaadettiin korpia, ja niin suuri oli Eerikki Aaprahaminpojan riemu -siitä, että hän sai tehdä kauppiaalle kiusaa, ettei hän huomannut -sääliä metsäänsä. - -Isäntä oli niin katkeroitunut Hallpumille, ettei hän liioin, eikä -Akselikaan, moneen aikaan käynyt Tulettänessä. Mutta koko sen ajan -olivat he molemmat niin kiukkuisia ja ynseitä kotiväelle, että oikein -tuntui helpotukselta, kun taas tuli sovinto. Hallpumi, joka yleensä -- -omaksi edukseen -- halusi elää sovussa ihmisten kanssa, osasi nimittäin -lopultakin saada aikaan sovinnon. - -Ei kuitenkaan kulunut pitkääkään aikaa, kun Hallpumin ja isännän -välillä rämähti valloilleen oikein suuri riita. - -Hallpumi tuli Joutsiaan liukkaana ja ystävällisenä, puhui sateesta ja -tuulesta ja ilmoitti vihdoin viimein, että muuri hollituvassa savuaa -niin, ettei sitä ensinkään uskalla lämmittää. - --- Se on korjattava, sanoi isäntä ja tarjosi ryypyn. -- Limperi sen -pian tekee. - -Hallpumi vongerteli kuin käärme ja sai taas pudotetuksi suustaan, ettei -se korjaamisesta taida parantua. Siihen pitäisi laittaa uusi muuri. - --- Tekee se Limperi senkin. Osaava se on mies ja tekevä kaikin puolin. - --- Niin... niin taitaa olla. - --- Onhan se ollut teillä töissä, tottahan te sen tunnette, sanoi -Joutsia taasen. - --- On, on kyllä. - -Kauppias oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi isännän suuttuvan -eikä hän, kuten sanottu, mielellään ollut riidoissa ihmisten kanssa. -Täytyihän se lopulta kumminkin sanoa.. - --- Koskas... koskas isännälle sopisi panna Limperi laittamaan sitä -uunia? - -Joutsia kolautti ryyppylasin pöytään ja tuijotti kummissaan -kauppiaaseen. - --- Minunko se on tehtävä? Ottakaa mies työhönne koska tahdotte, -kuuluuko se minulle? Hyvästä tahdosta olen jo rakentanut teille -vaunuliiterit ja hollituvat, kuljettanut hirsiä ja muita -- vai -pitäisikö minun vielä teettää hollitupaan uusi muuri?... - -Hallpumin silmissä välkähti pahasti, mutta hänen suunsa oli täynnä -makeutta, kun hän sanoi: - --- Onhan se kontrahdissa, hyvä isäntä, että te pidätte kunnossa -hollituvan... - --- Vai on sekin kontrahdissa! parahti isäntä häijynilkisesti kuin -vanhat ruostuneet saranat. -- Mutta sitä minä en tee, Jumal'avita, enkä -tee! - -Isäntä asteli edestakaisin huoneessa ja hänen harva, harmaa tukkansa -liehui. - --- Ei isäntä nyt suutu, yritti Hallpumi yhä sovittaa. - --- Mutta minä suutun. Enkä minä sitä muuria laita! Saakeli... - -Silloin veti kauppias taskustaan paperin ja selitti, että tässähän se -on selvästi... Osasi se peijakas ruotsia ja sitä se nyt siinä lukea -nutuutti. - -Isäntä seisahtui äkkiä ja iski häneen silmänsä. - -Hänet valtasi hurja halu riistää kirottu paperi toisen käsistä ja -repiä se kappaleiksi. Jo, jo... Mutta samassa hän käsitti, että siitä -sitä vasta olisi voinut paha tulla, jos olisi ruvennut repimään lain -vahvistamia papereja. Hän hytkähti omaa huimuuttaan ja kävi vallan -nöyräksi. - -Täytyihän hänen lopulta kuitenkin teettää tuo muuri. - -Mutta hollituvasta nousi vielä toinenkin riita. - -Kun Hallpumi oli saanut tarpeekseen kyydinpidosta ja kun uusi -kestikievarijärjestys astui voimaan, ei hän enää huolinut koko -kestikievarista. Silloin katsoi Joutsian isäntä puolestaan oikeudekseen -ottaa hollituvan käytettäväkseen. Hän aikoi muuttaa sen oman pihansa -piiriin. Mutta siitäkös Hallpumi julmistui. Vai hänen huoneitaan! - --- Enkös minä ole sitä huonetta tehnyt? kirkui Joutsia. -- Eivätkö -hirret ole minun metsästäni jok'ikinen? Eivätkö minun hevoseni ole -vetäneet jok'ikistä ja eivätkö minun mieheni ole rakentaneet sitä -huonetta laesta lattiaan asti? - --- No ovat, ovat, hyvä isäntä. Istutaan nyt, hyvä isäntä, ja otetaan -vähän lasia... Mutta kukas kaiken vaivan hollinpidosta on nähnyt, -jollen minä? Ei se ole ollut vähäinen vaiva... Ja kontrahdissa sanotaan -selvästi, että... - --- Kontrahdissa sanotaan! keskeytti hänet isäntä vimmoissaan. -- Minä -en siedä korvissani kuulla puhuttavan koko kontrahdista! Muista se... -Hää sinuas... sinä... sinä... - -Hän oli niin vimmoissaan, ettei hän keksinyt edes sellaista -haukkumasanaa, jota hän olisi tahtonut kauppiaasta käyttää. Hänen -päähänsä pälkähti, että se oli itse piru, joka istui hänen edessään. -Punatukkainen piru! - -Se riita ei päättynytkään kuten edelliset riidat, vaan käräjiin -mentiin. Joutsia oli päättänyt kerran panna korkean oikeuden -selittämään itselleen tuon kirotun paperin sisällyksen. Hän oli ihan -varma voitostaan. Mutta kauppias raahasi sekä papit että nimismiehet -todistajikseen ja voitti tietysti. - -Isäntä valitti laamannioikeuteen ja voitti. Kontrahdissa oli yksi -pykälä, seitsemäs, jonka saattoi selittää eri tavalla. Hovioikeudessa, -johon kauppias taaskin puolestaan vetosi, se selitettiin hänen -edukseen. Silloin oli riita kestänyt kolmatta vuotta, kauppias oli -lopultakin voittanut ja Joutsialta oli mennyt paljon rahaa. - -Humalapäissään Eerikki Aaprahaminpoika tuli kotiin käräjistä. - --- Minä tapan sen punaisen pirun! kiljui hän. Ja hän tavoitteli -käsiinsä mitä eteen sattui ja viskeli esineitä pitkin permantoa. - -Sen jälkeen rupesi emäntä pelkäämään, että hän todella hautoi -mielessään jotakin hirmutyötä kauppiasta vastaan. Hän rupesi -vakoilemaan, ettei isäntä yksinään pääsisi Tulettänen puolelle. Ei -hänen tällä hetkellä tehnytkään sinne mieli. Hän päinvastoin vannoi, -ettei ikinä enää pistä jalkaansa koko siihen piiriin. - --- Sinä et saa mennä Tulettäneen, sanoi hän pojalleenkin. -- Muista se! - -Alussa oli Akseli tottelevinaan eikä käynyt Tulettänessä kuin salaa. -Mutta pastori ja nimismieshän olivat olleet todistajina sekä sitä -kontrahtia tehtäessä että käräjissä ja samalla perustuksellahan hänen -olisi täytynyt kieltäytyä seurustelemasta heidän kanssaan. He olivat -hänen parhaita ystäviään. Johan nyt! Vihdoin sanoi Akseli suoraan -isälleen, että koska isä juo hutikkaan ja menee tekemään hulluntöitä, -niin kärsiköön yksinään seuraukset. Järinpä hän, viaton, ottaa niistä -kärsiäkseen. Olisipa hänellä syytä olla aika lailla suutuksissaan -isään, kun perintö tällä lailla isän huolimattomuuden vuoksi menee. -Olisipa hän, Akseli, ollut kotona, niin sitä kontrahtia ei koskaan -olisi tehty. - --- Häpeätkö, lurikka! kiivastui isä. -- Missäs sinä olit sinäkin yönä, -jolloin se paperi tehtiin? Muistatkos? Kaupungissa olit silloinkin -omilla asioillasi, ajoit kuin hullu hevosellasi ja joit kaikki rahat, -millä äidillesi piti tuotaman kahvia. Ja sinä tulet neuvomaan minua. -Koskas sinä olet nähnyt minut rypevän maantienojassa, niinkuin sinä -teet? - --- Kuka sen tietää, mitä te minun ikäisenäni teitte! Olenko taas -minäkään koskaan tehnyt sellaisia kontrahteja? - -Akseli, pulska poika, tukka kiiltävän musta kuin teeren selkähöyhenet, -silmät loistavan ruskeat, istuu sängyllään porstuanperäkamarissa -piippua polttaen ja silloin tällöin läpäytellen saappaitaan yhteen. -Hänen saappaansa ovat ihkasen uudet. Ne haisevat nahalta, tervalta ja -rasvalta. - -Isä, pieni, kuivettunut, harmaahapsinen ukko seisoo hänen edessään, -tuijottaa häneen terävästi ja räiskii kuin palava katajapensas. - --- Mutta minä en anna taloa sinun käsiisi! Luuletkos, että minä panisin -Joutsian menemään sinun kukkarosi läpi! Ei, siitä vain ei tule mitään! - -Silloin karkasi Akseli sängystä kuin nuolen satuttamana, seisahtui -isänsä eteen ja huusi, silmät verestäen päässä: - --- Mutta talo on minun! - -Isä nauroi ilkeästi. - --- Eipä ole! Sisaresi minä naitan kelpo miehille ja ne saavat Joutsian. - -Akseli viskasi piipun hampaistaan, tarttui kirveeseen ja syöksyi ulos. -Ja hänelle tuli muutaman tunnin ajaksi hurja työinto. Hän meni miesten -joukkoon ja raatoi niin, että he kaikki hämmästyivät. - --- Katsokaa nyt, huusi hän, -- että tiedätte isännällekin kertoa, -- -eikö tämä poika osaa tehdä työtä! Piisaa miehelle koetuksessa missä -vain! - -Niillä seuduin oli mies, jota sanottiin Tölliksi. Hänen esivanhempansa -lienevät olleet joitakin ulkomaalaisia herroja, toiset väittivät, että -nimi kokonaisuudessaan olisi kuulunut von Toll. Tämä Tölli kierteli -talosta taloon ja pitäjästä pitäjään. Oli päivän siellä, toisen täällä, -sai vaatetta, rahaa, ruokaa ja yösijan. Ei häntä pidetty kerjäläisenä --- vieraana häntä pidettiin ja tervetullut hän oli, kun hän arkioloissa -tuli. Hän ei itse puolestaan ollut naimisissa, mutta hänen mielityönään -oli naittaa muita, ja monet monituiset pariskunnat hän jo oli liittänyt -yhteen. Näkihän hän kulkiessaan monenmoisia talontyttäriä ja poikia, -torpan tyttöjä ja poikia, piikatyttöjä ja renkejä. Hän otti selvän -asianomaisten varallisuudesta, luonnonlaadusta ja kaikesta muusta mikä -heitä koski sekä merkitsi kaikki tietonsa kirjaan. Oli sitten varsin -helppoa, kun joku poika kaipasi morsianta tai tyttö sulhasta, ruveta -toimittamaan, että siellä ja siellä on sellainen ja sellainen. - -Eräänä iltana Joutsiassa, kun isäntä tarpeekseen oli purkanut sappeaan -Hallpumia vastaan, rupesi hän valittamaan suhdettaan poikaansa. Tölli -oli nimittäin kaikkien uskottu. - --- Isännän pitää toimittaa tähän kotivävy, sanoi Tölli. -- Kaksi -pulskaa tytärtä kotona naimattomana -- eihän se käy laatuun. - --- Niinhän se muijakin sanoo ja samaa hokee vanha Manu yhtä mittaa. -Mutta mistä niille nyt sitten sopivat saa? Pitäisi olla varallisuutta -ja lujamainen luonto... - --- Tjaah! sanoi Tölli ja veteli harmaantunutta partaansa. -- Tjaah! -Entäs tämä naapurin poika täällä Rasossa! Se on kaikin puolin kelpo -poika... - --- On kyllä. Mutta ihanhan se on vielä lasten kirjoissa. Kaarestaa -siellä vain sisartensa kanssa. - --- Pannaan mieleen, pannaan mieleen, sanoi Tölli ja Joutsiasta hän meni -suoraa päätä Rasoon. - -Siellä hän sai kuulla, ettei Juha tahtonut Kustaavaa. Nuoremman -tyttären hän kyllä olisi ottanut, mutta eihän nuorempaa sopinut kosia -ennen vanhempaa. - -Tölli toimitti häthätää sulhasen Kustaavalle. Leskimies hän oli ja oli -hänellä pari lasta, mutta perin kelpo mies hän oli ja omisti suuren -talon. - -Sitten selvisivät Juhan ja Annastiinan välit helposti. - -Maailma, joka aina on olevinaan niin viisas, luuli että Tölli oli -toimittanut naapurin nuoret toisilleen, mutta ei se asia niin ollut. -Juha oli jo aikoja sitten päättänyt, että jahka joku ensin nai pois -Kustaavan, niin hän lähettää puhemiehen Annastiinan luo. - -Sillä lailla tuli Juha Joutsiaan. - - - - -IV - - -Ei hänen isännyytensä ensi päivä suinkaan ollut hauska. - -Annastiina heräsi ensinnä ja kiirehti, vielä unen horroksissa, -keittiöön katsomaan kelloa. Puoli neljä se oli. Kukko lauloi, aurinko -oli juuri nousemassa. Keveät sumut liikkuivat mailla, helottaen -aamuruskossa kuin hanget tulipalolla. Uni oli nuoren emännän ja hän -haukotteli niin, että leukaluut natisivat. Kun eivät silmät ensinkään -tahtoneet ottaa pysyäkseen auki! Mutta he olivatkin vanhan emännän -kanssa sopineet, että Annastiina tästä lähin nousee keittämään kahvia, -ja hänelle oli kunnianasia, ettei hän tänä ensimmäisenä aamuna nukkuisi -liian kauan. - --- Onpa siellä heleä heinäpouta! sanoi hän miehelleen, joka haukotteli -sängynlaidalla. - -He olivat valvoneet kaksi edellistä yötä -- siksi kai uni oli niin -sitkeää. - -Annastiina teki häthätää tulen takkaan, pani pannun tulelle ja -palasi peräkamariin sukimaan hiuksiaan. Hänellä oli yllään tukevasta -kotikutoisesta liinakankaasta tehty paita, joka peitti puolen -käsivartta ja ulottui kaulaan asti. Ei siinä ollut minkäänlaista -koristusta. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punan peitossa. Päivä -helotti hiuksille, kasvoille, kaulalle, palttinankarvaiselle paidalle -ja siniselle alushameelle. - --- Mitenkä sinä jaksat? sanoi Juha. - --- Kyllä maar minä hyvin jaksan... Entäs sinä itse? - --- Mikäs minun sitten olisi. - -Annastiina painoi alas silmänsä ja repi hiuksiaan, niin että suuri -pellavankarvainen tukko jäi kampaan. Juha katseli häneen ja hengitti -syvään. Juhan teki mieli käydä häneen käsiksi ja painaa hänet -syliinsä, mutta mikä lienee ollut... Ei hän kehdannut sitä tehdä! -Hän vain katseli... Ja Annastiina tunsi sen, vaikka hänen silmänsä -tuijottivat alas. Ja molemmat olivat niin vaipuneet toisiinsa, etteivät -he huomanneet, että vanhojen ovi avautui ja että vanha emäntä tulla -sipsutti keittiöön. Vasta sen he kuulivat, kun hän rupesi nauramaan ja -sanoi: - --- Johan täällä kahvipannu on tulella! - -Silloin he kiireesti erkanivat ja tulivat kovin hämilleen. - --- Kas sitä äitiä, huusi Annastiina, -- kun ei malttanut nukkua! Menkää -nyt vain levolle. Kyllä minä täällä hoidan pannun. - -Juha meni herättämään väkeä. Musti, joka ei tuntenut uutta isäntäänsä, -haukahti portailla. Pihamaalla helistivät hevoset tiukusiaan. Miehiä -lappoi pirtistä valmistautumaan matkalle. Juhan täytyi pujotella läpi -kuormien päästäkseen pirtille. Jopa ne nyt olivatkin panneet hevosensa -likelle talon piiriä. Olisivat ne saaneet olla hiukan edempänä. - -Pirtissä vetivät miehet jo housuja jalkaansa ja piiat sukivat -hiuksiaan. He vastasivat kuin yhdestä suusta hänen tervehdykseensä, -tyynesti ja jurosti. - --- Johan täällä noustaankin, sanoi isäntä. - --- Jo maar, vastasi Manu, joka kiersi vitsaa viikatteensa ympärille. - -Nuori isäntä oli hämillään eikä tietänyt mitä sanoa. Hän loi katseensa -ympäri huonetta. Se oli suuri pirtti, miltei samanlainen kuin Rasossa. -Toisessa päässä olivat miesten vuoteet, toisessa naisten. Matkamiehet -olivat maanneet penkeillä, pöydällä ja permannolla. Eväitään olivat -syöneet ja jättäneet kalanruotoja ja murusia. Manu nosti tuon tuostakin -viikatteesta katseen uuteen isäntään. Se oli pitkä, tutkiva katse. - -Isäntä tunsi sen alla käyvänsä ylen hämilleen. Ei hän keksinyt mitään -sanottavaa, ainoastaan hymyili ystävällisesti ja läksi. - -Reisumiehet juottivat hevosiaan kaivolla. Oli se sekin vähän liikaa, -että he vain suoraan vintasta... - --- Jos juottaisitte saavista, onhan siinä saavi, sanoi isäntä ja -hymyili hyväntahtoisesti. - --- Kukas sinä olet, joka tässä ihmisiä komennat, vastasi jykevä, -repaleinen äijä. -- Juota samalla seulasta. Ei se saavi vettä pidä. - -Juha hämmästyi entistä enemmän, mutta samalla karkasi suuttumuksen puna -hänen kasvoilleen. - --- Olenpa vain tämän talon isäntä, sanoi hän ja hämmästyi itsekin, että -oli saanut ne sanat lausutuiksi. - -Hän jatkoi matkaansa hevostalliin ja oli puolitiehen tullessaan -kuulevinaan naurua pirtin kuistilta. Akselin ääni se oli. Juhan teki -mieli kääntyä katsomaan taakseen, mutta ei hän sentään kehdannut. -Hän nieli suuttumustaan -- kaikista joutavista tässä nyt suuttuu! -- -ja ilostui, kun kuuli Pekan hirnunnan ovea avatessaan. Sen oli ollut -ikävä täällä vieraassa paikassa ja hyväksi sen tuli mieli, kun se -tunsi isäntänsä. Olipahan kuin olisi ollut mikäkin ystävä kotoa. Ikävä -hänen oli hänenkin! Kun hän oli saanut hevosen eteen ruoan, asettui -hän tallin pienelle luukulle katselemaan. Kukkivain ruispeltojen ja -niittyjen takaa näkyi järvi ja siitä nousi vainioita, joiden harjalla -Raso oli. Kaikki maat olivat kuin välkkyvissä lasihelyissä ja vihannan -metsän reunalta helottivat punaiset rakennukset. Raso ei enää ollut -hänen kotinsa!... Ikävä nousi sydämeen ja suuret kyyneleet tulivat -silmiin. Mutta Juha karisti ne kiireesti pois ja läksi pihaan, missä -reisumiehet paraikaa tekivät lähtöään. - --- Eikös talossa tarvita silakoita? huusi muuan mies vajasta. - -Hänen kuormansa oli maantiellä ja itse hän poikkesi taloihin tarjoamaan -kaupaksi tavaroitaan. - --- Käynpähän kysymässä, sanoi Juha. - -Keittiössä kaasi Annastiina kahvia miehille. Hän oli täysissä -vaatteissa, hiukset sileiksi kastellut, kasvoilla äskeinen puna. Kävi -hän ikään kuin vieläkin punaisemmaksi, kun hän miehelleen vastasi, että -silakat ovat ihan loppumaisillaan... ottaa vain, jos ovat hyviä. - -Juha koetti tekeytyä niin tyynen näköiseksi kuin suinkin, vaikka hän -oli ylpeä ja onnellinen ja vaikka häntä samalla oudosti ujostutti tämä -ensimmäinen huolenpitonsa perheenisänä. - -Kun hän kaloineen palasi keittiöön, istui Akselikin penkillä, lakki -takaraivolla. Ei hän vastannut mitään, kun Juha sanoi hänelle huomenta, -ei ollut kuulevinaankaan. - --- Tottahan sinä olet pannut evästä? sanoi hän sisarelleen. - --- Mitä evästä? naurahti Annastiina. -- Aina sitä ennen on tultu -kotiniityltä syömään. - --- Pane sinä evästä. Illalla me vasta kotiin tullaan, sanoi Akseli -käskevästi. - --- Mutta niinhän me vanhan isännän kanssa sovimme, puhui nyt vuorostaan -Juha, -- että tänään ollaan kotiniityllä, kun... - --- Pane sinä Annastiina evästä! huusi Akseli, laski kahvikupit kalisten -pöytään ja painoi hatun päähänsä. Juhan sanoja ei hän taaskaan ollut -kuulevinaan. - -Annastiina suuttui. - --- Mikäs sinut nyt ajoi tähän riitelemään? Etpä ole muina aamuina -noussut kovinkaan varhain. Älä luule, että minä sinulle evästä panen. -Olethan kuullut, mitä isä ja Juha ovat päättäneet. - -Akselin muoto muuttui ikään kuin kulo olisi päässyt hänessä irti. -Posket kävivät kuumiksi, silmissä kipinöi. Varmaan hän jo oli ehtinyt -juoda. - --- Panetko, saakelin akka, evästä, taikka minä näytän sinulle, kuka -tässä talossa käskee! huusi hän ja pudotti nyrkkinsä pöytään, jotta -astiat kilisivät. - -Vanha isäntä ja emäntä karkasivat porstuanperäkamarista keittiöön, -mutta Manu läksi hiljalleen miesten ja tyttöjen kanssa pihaan. - --- Mennään pois työhön, sanoi hän äreästi, otti viikatteensa ja läksi -astelemaan edellä rantaan päin, missä kotiniitty oli. - -Tytöt epäilivät hetkisen mitä tehdä, mutta ottivat sitten haravansa ja -seurasivat. Miehet jäivät epäröiden pihaan. Akseli oli sentään talon -oma poika... - --- Menkää kotiniitylle, miehet! huusi kuistilta vanha isäntä kimeällä -äänellä. Hän oli niin mielenliikutuksissaan, että parta tutisi. -- -Se on nuori isäntä, joka täällä nyt käskee. Hänelle olen minä vallan -antanut! - -Juha oli noussut penkiltä. Kellertävä kalpeus oli hänen kasvoillaan. -Hän piteli huuliaan lujasti koossa ja oikea käsi oli kovana nyrkkinä. - --- Tule pois, Juha, pyyteli Annastiina. -- Se on taas juonut... - --- Niin, niin, härnäsi Akseli, -- vie vain maitosuusi, vie... Pituutta -on kuin humalaseipäässä, mutta sapen paikalla mahtaa olla maitovelliä. - -Akseli nauroi. Suonet Juhan ohimoilla pullistuivat suuriksi ja -sinisiksi ja veri nousi hänen kasvoilleen. Annastiina pelkäsi hänen -iskevän Akselia nyrkillään... Nyrkki vapisi... - --- Kuule, houkutteli hän, -- se on juonut. Kukas juopuneen kanssa -viitsii...! - --- Pane hänelle evästä, Annastiina, sanoi Juha äänellä, jossa ei ollut -minkäänlaista sointua. - -Vanha emäntä, Johanna, katseli häneen vähän aikaa, sitten rupesivat -hänen suupielensä vavahtelemaan ja hän pani kätensä ristiin ja puheli -itsekseen: - --- Sitä siunattua poikaa! Sitä siunattua poikaa! Herra on totisesti -antanut hänelle nöyrän mielen. - -Akseli nauroi, mutta ei osannut sanoa mitään. Hän katseli Juhaan -murjottamalla kuin vihainen sonni. - --- Ehtiihän tämän kotiniityn niittää toisetkin, jatkoi Juha. -- Pane -eväät konttiin, Annastiina. - -Silloin läksi Akseli ulos sähisten vihasta. Hänelle oli aivan -samantekevää missä niitettiin. Tuota nulkkia hän vain olisi tahtonut -suututtaa! Mutta saiko sellaista vätystä edes suuttumaan. Eihän se -näkynyt osaavan suuttua, mokomakin vanha saapas! - --- Juha sinä, huudahti vanha isäntä, -- silläkö lailla sinä aiot taloa -asua? Ei tässä hyvänlaisuudella mihinkään päästä. Puoliasi sinun täytyy -osata pitää. Sitä varten olen minä sinut tänne ottanut. Mene nyt -pihaan, etkö näe, että miehet vielä ovat siellä. Akseli yllyttää niitä -paraikaa. Odota... - -Vanha isäntä tarttui Juhan käsivarteen ja veti hänet perässään. - --- Älkää kuulko, huusi hän miehille, -- mitä se hompottaa! Tämä tässä -nyt käskee. - -Verkalleen läksivät miehet liikkeelle. - --- Menkää te vaikka hornaan! kirkui Akseli heille raivoissaan ja läksi -pirttirakennuksen porstuan perässä olevaan kamariinsa, otti sänkynsä -alta pullon ja kaatoi siitä kurkkuunsa. - -Sitten hän hyvän aikaa istua murjotti sängyn laidalla. Veri joutui -liikkeelle, voima rupesi jylläämään jäsenissä... - --- Menettekö tieltä, kun tämä poika tulee! huusi hän ja kaatoi tuolin, -joka sattui hänen eteensä. Hän nai Rason kauniin Helenan ja tuo hänet -tänne Joutsiaan emännäksi. Helenasta tulee Joutsian emäntä. Menköön -Annastiina miehineen vaikkapa... vaikkapa Rasoon tai siskolättiin -tai... vaikkapa hornaan. - -Hän rupesi nauramaan niin sukkelalta tuuma tuntui, keikahti sängylleen -ja meni uneen. Hän heräsi hetkisen perästä eikä vähääkään muistanut, -mitä hänelle oli tapahtunut. Ainoastaan se hänellä oli selvänä, että -hänen on meneminen kosimaan Helenaa. Jos pappi avaa suunsa, niin hän -nujertaa papin kuin torakan. Mikäs se pappi muu onkaan kuin torakka! -Ja taas hän nauroi. Mutta äkkiä hänen mieleensä muistui Juha... Mutta -hänpä sittenkin näyttää sille rääppänälle, kuka tässä talossa on -isäntä, hän näyttää... - -Akseli otti pullon -- se oli kannun pullo -- pisti sen takkinsa alle ja -läksi ulos. - -Juha asteli sill'aikaa appensa kanssa vainioilla. Oli hän hiukan -harmistunut, kun Joutsia oli sanonut ottaneensa hänet Joutsiaan vain -säästääkseen omaa nahkaansa, mutta harmin tunne oli hävinnyt ja vain -tulevaisuuden suuret suunnitelmat liikkuivat hänen päässään. - -Paljon täällä Joutsiassa näytti tulevan työtä. Aidat olivat huonot ja -pellot perin laihat. Kiviä oli niin että hirvitti. - --- Me olemme Rasossa tehneet virstoittain kiviaitoja, sanoi hän. - --- Niin olette, vastasi isäntä terävästi, -- mutta ei se hyvä ole, -että kivet pois maasta otetaan. Täytyy niitä olla. Kuivana kesänä -pitävät maan kosteana, sateisena imevät liian märän. Älä sinä rupeakaan -noukkimaan täältä kiviä. - -Juha vaikeni eikä enää esittänyt uudistussuunnitelmiaan, vaikka -niitä tuli hänen mieleensä joka askeleelta. Aitoja tarvittiin, ojaa -tarvittiin, niityt olivat metsittyneet... Ei veli siellä kotona... -taikka Rasossa... enää aikonut käyttää karjan alla risuja, vaan -siihenkin uuteen navettaan tehtiin permanto... Ja tuon Juvansuon, -sen... mutta se on sellainen jättiläistyö, joka vie monta monituista -vuotta. Eihän sellaista vielä uskalla ajatellakaan. Hän oli aina -kuullut kehuttavan sitä suota: savipohja ja paksu, musta ruoppa päällä! -Siitä sitä lähtee viljaa ja heinää, kun sen saa sulatetuksi. Veli oli -sitä mieltä, ettei soita pitänyt paljon polttaa... - --- Kuuletkos! virkkoi vanhus äkkiä, -- se Hallpumi se on, joka siellä -hakkaa, jotta metsä jyskyy! Ja äijän silmät kiiluivat kuin eläimen, -joka vainuaa vihollisensa läheisyyttä. -- Ilkeääkin kaataa metsää -tällaisena poutapäivänä. Mutta kyllä minä tiedän, miksi hän valitsee -tällaiset päivät. Katsos, silloin kun hän rakensi tuota isoa romoa -ja niinikään pani kaatamaan Karin korpea, jota minä säästin omiin -rakennuksiini, lähetin minä mieheni sinne hänen miestensä sekaan ja -siellä ne kilpaa tekivät puhdasta, mutta moni hyvä hirsi joutui sillä -lailla minulle. Nyt hän tietää, että on näin kiire aika, etteivät -meidän miehet kerkiä metsään. Kyllä se on juupeli se Hallpumin äijä! - --- Katsos, mitä kaikkia se on rakentanut! virkkoi vanha Joutsia, -kun päästiin metsästä ja rakennukset tulivat näkyviin. -- Katsos -nyt tuollaisia krantteja! Eikös nyt vallan sisua vihlo, kun näkee -tuollaisia hirsiä! Ja tuon hollituvankin pitää omassa hallussaan, -vaikkei holliakaan enää ole ja vaikka minä olen sen rakentanut... - --- Mutta tottahan välikirjassa sanotaan, virkkoi Juha, -- mitä -vuokralainen saa tehdä, mitä ei. - --- Veikkonen! huudahti vanha isäntä, kävi kiinni Juhan hihaan ja -kuiskasi hänen korvaansa: -- sitä ei kukaan meikäläinen ymmärrä, mitä -siinä välikirjassa sanotaan. Ovat panneet mitä ovat lystänneet. Minä -olen vanha mies, mutta sinä olet nuori: ota sinä siitä välikirjasta -selvä ja näytä heille! Sen tähdenhän minä sinut tänne Joutsiaan olen -ottanut. - -Juhaan teki pahaa, kun isäntä taaskin sanoi ottaneensa hänet Joutsiaan -selvittämään sekaisia asioitaan. No niin, miksipä hän muuten olisikaan -ottanut häntä? Mutta kuitenkin se tuntui pahalta. - -Juha oli huomannut Joutsian rakennuksissakin olevan paljon työtä. -Ei ollut jyväaittaa ensinkään. Jyvät pidettiin samassa aitassa kuin -lihat, kalat ja muut sellaiset. Riihi oli huonossa katossa, permanto -harva. Sauna kaipasi uusimista. Ja entä navetta, kivinavetta! Mutta -se oli sekin niitä kaukaisia, suuria töitä, joita ei vielä uskaltanut -ajatellakaan. - -Kun he vanhan Joutsian kanssa astuivat Tulettänen ohitse -- oikeastaan -he kyllä olisivat voineet kiertää koko Hallpumin aitauksen, mutta -vanhalla Joutsialla näytti olevan halu käydä juuri siitä sivuitse -- -oli krouvin ikkunassa miehiä. Simolan isäntä siellä viittoili ja Reipin -poika hoiperteli ovesta, huutaen täyttä kurkkua: - --- Lukekaa, mitä on Tulettänen seinässä! "Tule tänne! tule tänne!" - -Vanha Joutsia seisahtui ja hänen rupesi kovasti tekemään mieli miesten -seuraan. Juha hymyili ystävällisesti, mutta mielessään hän kauhistui, -kun ajatteli, että isäntämies ja suuren talon poika tällaisena -poutapäivänä istuvat Tulettänessä. - --- En minä astu Hallpumin kynnyksen yli, sanoi vanha isäntä suurella -äänellä. -- En ole käynyt täällä sitten kevätkäräjien. Hallpumi on -pettänyt minua yöt, päivät. - --- Mutta se ei ole nyt kotonakaan, selitti Rieppi. -- Se on kaupungissa. - --- Tule pois vain, huusi portailta Simola, -- -- äläkä siinä kursaile. -Pitäähän sen vävypojankin saada maistiaiset, kun taloon tulee! - -Vanha Joutsia läheni lähenemistään, pysähtyi vielä kerran ja päätti -kääntyä takaisin, mutta rupesi hyvillään nauramaan, kun Rieppi kävi -hänen käsivarteensa ja veti häntä ylöspäin. - -Krouvihuone oli sinisenään tupakan savua. Yhdellä seinällä seisoa -törrötti suuri, keltainen piironki. Siinä sillä varmaan oli paljon -rahoja, sillä ketulla! Toisella seinällä oli mahdottoman pitkä -herrasväkien huutokaupasta ostettu, niin ikään keltainen sänky, -yläpuolella kruunauspukuisia keisarinkuvia ja kaikenkaltaisia -sotaherrankuvia. Sängyssä oli nähtävästi nukuttu, koska likaisessa -tyynyssä vielä oli pään jättämä kuoppa. Pöydällä oli pari pulloa, -toinen tyhjä, toinen puolillaan, ryyppylaseja ja sokeripalasia -lautasella. Kärpäset surisivat vimmatusti, ikään kuin tupakansavu olisi -niitä vaivannut. - -Tässä on lasejakin valmiina, sanoi Simola, -- kun iltayöstä jäivät -pastorilta ja Nylanderilta. Kun tulivat keskellä meidän lystiämme -hakemaan sairaan luo. Nylanderi läksi sitten mukaan, kun pääsi samassa -hevosessa. - --- Skool sitten, niinkuin se Nylanteri sanoo. - -Vanha Joutsia vilkuili pahansuovasti ympärilleen. - --- Kyllä niiden tässä kelpaa elää ja oleilla. Jaa, jaa... Taidanpa -sittenkin lähteä pois...! - -Miehet puhkesivat nauramaan ja Simola heittäytyi koko painollaan -nojaamaan hänen olkapäilleen. - --- Etkö sinä ensinkään osaa antaa anteeksi! Onhan tästä Tulettänestä -sentään monet hauskatkin. - -Juha nousi lähteäkseen. Mutta ei häntäkään päästetty. Hän koetti puhua -heinäpoudasta ja työväestä -- miehet vain nauroivat ja kaasivat hänelle -lisää viinaa. - --- Otetaan vielä yksi ryyppy, sanoi vanha Joutsia, -- ja mennään -sitten. Älä sinä jätäkään minua! - -Juha jäi, vaikka koko komento kiusasi häntä. - --- Täältä loppuu lökä! huusi Simola ja kalisti pulloa pöytään. -- -Tuokaa, Hallpumska, lisää lökää... - -Hallpumska tuli sisään, kapalolapsi sylissä, ja laski pöydälle pullon, -jonka suulla ei ollut korkkia ja jonka ulkopuoli oli ihan märkä. Hänen -silmänsä soluivat lattiaan, joka oli paksunaan sylkeä, tupakantuhkaa ja -muuta likaa. Vanha Joutsia venytti, hänet nähdessään, alahuulensa hyvin -pitkälle, muljotti silmillään ja nyrpisteli nenäänsä. Hänen sisunsa -vaati hirmuisella voimalla häntä haukkumaan Hallpumskaa. Sun saakelin -kilipukki sentään! Mutta Hallpumska livahti ulos ovesta, ikään kuin hän -olisi arvannut vaaran olevan tarjolla. - -Olihan Juha oikeastaan nähnyt paljonkin juominkeja. Isä oli yhtenään -viettänyt niitä, mutta ei hän niistä paljoa muistanut, hän oli -silloin ollut lapsi. Ei velikään, Rason isäntä, sylkenyt lasiin, -kuten sanotaan, mutta ei Juha vielä koskaan ollut nähnyt ikämiesten -tällaisella heinäpoudalla... Veri nousi hänen kasvoillensa ja hänen -tuli hiki paljaasta tuskasta. - --- Kuinkas kauan te jo olette olleet täällä? kysyi vanha Joutsia. - --- Häistä suoraan tultiin. Nämä ovat vielä niitä samoja häitä. - -Juha oli heidän puheestaan ymmärtävinään, että Rasossa olisi juotu -häitä liian lyhyeltä. Ehkä tarkoitus myöskin oli moittia joutsialaisia -siitä, etteivät he olleet pitäneet tuliaiskemuja. - --- Tuossahan me maata pötkötimme yön. - --- Ei siinä olisi ollut mitään hätää, jollei olisi ollut niin -riivatusti luteita ja kirppuja... - --- Minun on selkäni vallan ruvella. - --- Hahhahhah! Tietäähän sen Hallpumin sängyn! nauroi Joutsia makeasti. - --- Tällainen heinäpouta! pääsi Juhalta ja hän karkasi pystyyn kuin -käärme olisi häntä pistänyt. Ei hän enää saattanut täällä istua! Johan -se oli häpeä koko kylän edessä! Hänen suunsa vetäytyi hyväntahtoiseen -hymyyn, ikään kuin hän siten olisi tahtonut pyytää anteeksi miehiltä, -ettei hän viihtynyt heidän joukossaan. Eivät he enää häntä pidättäneet. -He olivat huomaavinaan, ettei se viina, jonka Hallpumska viimeksi oli -tuonut, ollutkaan yhtä hyvää kuin edellinen, ja siinä sitä vasta olikin -syytä keskusteluun ja suuttumukseen. Varmaan se saakelin akka oli -sekoittanut siihen vettä. - --- Jo tämä totisesti on paha paikka, mietti Juha itsekseen, kun oli -päässyt ulkoilmaan. -- Pelättävä tätä on koko paikkaa! Häntä harmitti -heidän puheensa, että he muka olivat jatkamassa häitä. Kyllä maar -Rasossa oli ollut tarpeeksi sekä ruokaa että juomaa. Ei olisi tarvinnut -Tulettänessä jatkaa. - -Ei hän enää poikennut taloon, vaan läksi suoraa päätä heinämiesten luo. - -Jo kaukaa saattoi hän nähdä heidän valkeitten paidanhihojensa -helottavan auringossa. Mutta kuinka heitä näytti olevan niin vähän? Ja -paljasta naisväkeä. Ei, oli toki joku mieskin joukossa. Vanha Manu se -näytti olevan. Saattoi kuulla, että he puhuivat kiivaasti, ikään kuin -olisivat riidelleet. Isännän lähetessä lakkasi puhe kokonaan. - -Isäntä tuli luo, hymyili hyväntahtoisesti ja aikoi kysäistä, missä -miehet ovat, mutta kuitenkaan ei vielä sanonut mitään. Heidän -viikatteensa olivat lasketut litteälle kivelle pyörtänön laitaan. Juhan -teki mieli odottaa, kunnes he tulisivat, hän otti sen tähden yhden -viikatteista ja yltyi niittämään. Manu loi häneen silloin tällöin -pitkän, tutkivan katseen, mutta ei puhunut mitään. Tytöt vilkuilivat -merkitsevästi toisiinsa. - --- Missä miehet ovat? kysäisi isäntä vihdoin. - -Silloin tytöt nauraa hihittämään ja pälyilemään ympärilleen. Mutta -eivät he mitään vastanneet. - --- Tuolla he makaavat, sanoi Manu jurosti ja nyökäytti päätään rantaan -päin. -- Joivat tässä ensi tarpeekseen. - -Isäntä sai tietää, että Akseli oli tuonut niitylle kannunpullonsa -ja että oli juotu. Pian löysi hän kaikki miehet täydessä unessa -pajupensaan varjossa aidan luona. - -Ensin aikoi hän saappaansa kärjellä potkaista heidät valveille. Hänen -suonensa pullistuivat ohimojen kohdalta ja käsivarsiin tuli outo -voima. Mutta mitäpä ne siitä olisivat parantuneet, juopuneet! Juha -jäi neuvottomana seisomaan. Piiat vilkuilivat häneen yhä ja hän kyllä -kuuli, että he häntä nauroivat... Niin, niin, mitäpä tästä elämästä -tuleekaan tällaisten palvelijain kanssa niin kauan kuin Akseli on -tässä! Mahdoton hänen on heitä hallita! Mitenkä hän saisi heidät -tottelemaan, kun Akseli on talon oma poika ja palvelijat näkyvät -katsovan, että hänelle on tapahtunut vääryys? - -Täällä täytyy nähtävästi elää ainaisessa sodassa. Mutta ei hänestä ole -sotapäälliköksi. Kyllä se niin on! - -Hän kääntyi ympäri ja näki kimmeltävän järven takana Rason punaiset -rakennukset. Siellä se on hänen rauhainen porstuanperäkamarinsa. Sinne -he kyllä mahtuisivat Annastiinan kanssa. - -Hän päätti, että hän menee illalla tapaamaan veljeään ja selittää -hänelle koko asian. Veli kyllä sovittaa niin, että he saavat asua -Rasossa. Ja Juha unohtui siihen ajatukseen ja hänen tuli hyvä olla, kun -hänelle selveni, ettei hän pidä tätä isännyyttä kuin tämän päivän. Ei -isännyyden kunnia yhtään houkuttele häntä. - --- Mennään aamiaiselle, sanoi hän tyynesti piioille ja Manulle ja läksi -edellä taloon. - -Annastiina katseli häneen kaiken aikaa levottomana. He söivät kaikki -pitkän pöydän ääressä keittiössä. Miehistä tuli tietysti kaipuu ja -sitten vasta nousi meteli, kun kuultiin, miten heidän oli käynyt. Nuori -isäntä antoi Manun ja piikojen puhua ja vanhan isännän ja Annastiinan -pauhata eikä puhunut mitään. Hänen äänettömyytensä teki Annastiinan -vieläkin levottomammaksi. Vanha Joutsia puolestaan ei hänkään pitänyt -Juhan äänettömyydestä. Se oli hänestä sellainen saamattomuuden -todistus, että hän rupesi ajattelemaan, ettei se mies vain ikinä kykene -taloa asumaan. - -Siunattuaan ruoan läksi Juha ruokasijaa pitämättä niitylle. Hän ikävöi -työtä eikä saanut olluksi ihmisten kanssa. Sitä paitsi oli hän utelias -näkemään, mitä miehet sanoisivat, kun heräsivät -- eikö niitä yhtään -hävettäisi. - -Hän heitti takin yltään ja rupesi heiluttamaan viikatetta. Heinä oli -sillä kohdalla kaunista ja korkeaa. Kaatuivat mehevät, punertavat -ja vihreät helpeet, kaatuivat keltakukat, ruskeat apilat, lemuavat -herneenkukat ja sinipunaiset ohdakkeet. Hei vain sitä menoa! Pyyhkäise, -pyyhkäise, että vinkuu ja soi! Juha tunsi ihmeellistä tyydytystä -nähdessään heinän alamaisesti kaatuvan jalkainsa juureen. Väsymys -oli hänestä kadonnut kuin pyyhkäisemällä. Hän oli niin väkevä, että -häntä itseäänkin ihmetytti. Hiki pisaroi pitkin ruumista, mutta vähät -siitä! Hei vain sitä menoa! Kun tytöt ja Manu tulivat ruokasijaltaan, -oli heitä odottamassa niin pitkä luoko, että he hämmästyivät. Heidän -hämmästyksensä ilahutti Juhaa. - --- Hei tytöt, tulkaa perässä! huusi hän itsekin ihmetellen, mistä sai -rohkeutta huutaa heille sillä lailla. - -Päivä helotti, kärpäset ja mehiläiset pääsivät liikkeelle. Aurinko ehti -jo pensaan juureen, missä miehet maata kuorsasivat. Kärpäset rupesivat -heitäkin ahdistamaan, silloin tällöin oikaisi joku miehistä jäsentä, -kättä tai jalkaa ja päästi kirouksen. Juhaa huvitti nähdä, mitä he -sanovat, kun selviävät. - -Vähitellen he todella nousivat, kävivät rannassa, palasivat ja ottivat -viikatteensa, juron näköisinä, sanaa sanomatta. Akseli nosti housujaan, -kirosi ja läksi taloon. Juhaa nauratti. Tuntui siltä kuin hän olisi -voittanut. - -Manuakin nauratti. Hän iski silmää isännälle ja myhähteli. Oikeastaan -ei hän, vanha mies, olisi jaksanut sellaisella vauhdilla koko päivää -niittää, mutta häntä huvitti tämä sota, ja hän ponnisti voimiaan -pysyäkseen nuorten tasalla. Ihmeellistä oli, että vaikka viina oli niin -terveellistä ja vaikka se teki miehen niin pulskaksi ja punaiseksi, -niin ei kuitenkaan humalan jälkeen jaksanut tehdä työtä. Veltostipa -kävi niittäminen miehiltä. - -Ja Akseli oli vallan nukkunut kamariinsa, niin ettei häntä nähty eikä -kuultu. - -Nuori isäntä ja Manu sattuivat yht'aikaa hiomaan viikatteitaan kivelle. - --- Tahtoivat kivet tehdä haittaa, sanoi isäntä. - --- Kivisethän nämä maat ovat, vastasi Manu. - -Hän vilkaisi pari kertaa isäntään ja hänen katseessaan oli nyt aivan -toinen ilme kuin ennen. Ennen se oli ollut tutkiva ja tiukka, nyt siinä -oli ymmärtämisen hyvyys ja tutunomainen veitikkamaisuus. - --- Poika on sellainen huimapää, sanoi hän, -- antaa hänen aikansa -reistata, niin hän lakkaa... - -Niittäessään tuli Juhan mieleen, että mitä jos panisi tämän kotiniityn -tänään poikki! Hänen tuli hurja halu koettaa. Oli hän kotonakin Rasossa -monta kertaa niittänyt kilpaa miesten kanssa, mutta ei se sentään ollut -samanlaista kuin tämä. Tässä työssä oli sellainen taistelun ilo, olipa -melkein kuin sodassa. Varsi ikään kuin kasvoi, jäsenet terästyivät ja -vereen tuli kuin sulaa rautaa. - --- Hei tytöt, jaksatteko perässä! huusi hän ja huuto tuntui hänestä -itsestäänkin jo luonnolliselta. Mikäs hänen oli huutaessa: eihän -hän itselleen niittänyt! Eihän hän näistä niityn antimista tulisi -nauttimaan. Vaikkapa jo huomispäivänä oli hän valmis lähtemään kotiin, -Rasoon. -- Miten olisi, jos pantaisiin koko kotiniitty poikki tänään? - -Manulle rupesi ponnistus jo olemaan liikaa eikä hän olisi nuoresta -isännästä uskonut, että se noin... mutta toki hän jaksaa siellä missä -muutkin... - -Juha tahtoi isännyytensä ensimmäisestä ja ainoasta päivästä jättää -hyvän muiston, mutta jota alemma rantaa kohti hänen työnsä sujui ja -jota pehmeämmäksi auringonvalo Keihäsjärvessä kävi, sitä suuremmaksi -tuli hänen mielensä. Ei tahtonut työkään enää sujua. Oliko hän väsynyt? -Mahtoi olla. Hänen oli ikävä, mutta ei hän tällä kertaa ikävöinyt -Rasoa. Rannalla lähteensilmän ympärillä oli heinä mehevää ja paksua ja -siniset kukat katselivat nurmesta. Hänen kävi sääli kukkia, mutta hän -antoi viikatteen tehdä puhdasta eikä käsittänyt, mikä hänen oli. Veljeä -hänen täytyi saada puhutella. Ei niitty tullut sinä iltana niitetyksi -eikä Juhan enää tehnyt mieli ponnistella. - --- Olisi se saatu, sanoi Manu miehille, -- jollette olisi maanneet -siellä pensaan juurella. - -Ehtoollisen aikana katseli Annastiina levottomana mieheensä. Kun ei -vain Juha olisi ajatellut sitä, ettei tahdo jäädä tähän Joutsiaan -- -tahtoo ehkä koko talon myydä tukkiherroille, niinkuin Simola kohta -kuuluu tekevän. Hän istui ajatuksissaan ja näytti alakuloiselta. Voi, -voi tuota Juhaa, jos vain sitä ajatteli! - --- Käyn vähän kotona, sanoi Juha siunattuaan ja lisäsi samassa: -- -Raossa, jahka pääsen saunasta. - -Sitä se vain ajattelee, huokasi Annastiina itsekseen. Sitä se vain -pitää kotonaan! - -Juha oli väsynyt ankaran niittämisen perästä ja mielenliikutukset, -joihin hän oli aivan tottumaton, olivat nekin puolestaan uuvuttaneet. -Saunassa olivat kaikki myrskyt tauonneet ja vain haikea mieli jäänyt -jäljelle. Hän ikävöi veljeään ja siskojaan. - -Astuessaan tanhuaa kotiniityn ohi ei hän saattanut olla luomatta sinne -silmiään. Hänen teki mieli nähdä viikatteensa jälki. Puhdas se oli, -puhdas ja tasainen... paitsi siellä täällä, missä kivet olivat tehneet -haittaa. Mutta hänpä vielä puhdistaa nämä maat kivistä! Sileiksi kuin -pöytä tekee hän Joutsian pellot. - -Hän hätkähti: hänhän oli päättänyt jättää Joutsian! Se näytti sentään -olevan vaikeaa sekin. Sitäköhän hän tässä olikin surrut? Oli hän -sentään rakentanut niin monet tuulentuvat tähän Joutsiaan, että se oli -käynyt hänelle rakkaaksi, ja tänään niittäessä oli tunne ikään kuin -vahvistunut. Ihmeellistä se oli!... Jollei vain olisi ollut Akselia -- -mutta Akselin kanssa ei hän osannut olla, ei mitenkään... Hän heitti -niityn silmäilemättä ja asteli nopeasti ohi... - -Mutta ei hän ollut kauankaan astellut, kun hän näki Rason vainioilla -miehen tulevan vastaan päin. No, no... jo nyt jotakin, velihän -se olikin! Vedet rupesivat tunkemaan Juhan silmiin, hän tihensi -askeleitaan ja hymyili, kaiken aikaa niellen jotakin, joka nousi -kurkkuun. Kun he keskellä vainioita ojensivat toisilleen kätensä, ei -Juha saanut sanaa suustaan. Veli oli reippaalla tuulella kuten aina ja -teki Juhalle joukon kysymyksiä, ennen kuin sai vastausta yhteenkään. - -Päivän punainen pyörylä painui alemma ja alemma ja tipahti vihdoin -pienenä kultaisena keränä metsään. Veljekset vain yhä astelivat -edestakaisin maantiellä. Oli Juha jo saanut suunsa auki. Kaikki hän -kertoi, sanoi senkin, että hän Annastiinan kanssa haluaisi muuttaa -vanhaan porstuanperäkamariin Rasoon. Mutta sille tuumalle nauroi veli. - --- Tulee se miehelle lopulta ahtaaksi. Ei taloja sentään niin heitetä -kuin kiviä aidan taakse. Älä sinä ole milläsikään. Kestät tämän kesän, -tulee syksy, jätät nykyiset palkolliset pyytämättä, otat uudet. Minä -annan vaikkapa meiltä väkeä. Otat Epramin, niin saat kelpo miehen. -Kyllä sinun sitten kelpaa! Hankitaan rahaa: maksat Akselille ruplat -kouraan, niin hänellä ei ole mitään sanomista. - -Hetkeksi jäivät veljekset ääneti seisomaan vainioiden laitaan, sillä -he seurasivat hevosta, joka tulla lönkötti tiellä. Hallpumin lihava -liinaharja hevonen se oli! Kauppias oli itse ohjaksissa ja tavaraa -näytti olevan rattaiden täydeltä. Tultuaan miesten kohdalle nosti hän -liukkaasti lakkiaan ja kysyi mitä kuuluu. - --- Jopa täällä on kotiniittykin poikki, sanoi hän sitten naurussa suin. --- Ei sitä ennen sellaisella kyydillä ole Joutsiassa kuljettu. - --- Eipä saatu kaikkia, sanoi Juha hyvillään kiitoksesta. - --- Enhän minä enää missään heinää näe! väitti kauppias ja katseli -silmiään siristellen pitkin vainioita. -- Jaa, tuo kulma tuolla. No, se -on niin vähäinen! - -Sitten hän nosti lakkiaan ja jatkoi matkaa. - --- Ei taida olla hullumpi mies tuo kauppias, sanoi Juha veljelleen, -vaikka minä kauhistuin, kun tänään kävin Tulettänessä. - --- On se ystävällinen mies, myönsi Kallekin. -- Kun vain pidät silmäsi -auki. Minä en unohda sokeritoppaani. - -Tuli jo myöhäinen ja veljeksiä alkoi raukaista. Ennen kuin he erosivat, -sanoi Raso vielä: - --- Kyllä se Helena nyt lupaa ottaa miehen. Sunnuntaina pitäisi Haimalan -tulla meille. - -Ja Juha kysyi: - --- Millä mielellä Helena on? - --- Kaipa se vähän vaikealta tuntuu, kun hän on sitä pappia niin -odottanut. - --- Itkeekös Helena? kysyi Juha taas. - --- En minä sitä niin ole katsellut, mutta uhkamielisesti se kumminkin -nauroi, kun läksin. - -Ikävä heillä kaikilla oli ollut Juhaa, mutta naisväellä oli ollut niin -paljon tekemistä, etteivät olleet ehtineet käydä Joutsiassa. - -Taloissa olivat jo kaikki asettuneet levolle. Ruisrääkkä kaihersi, -sumut kokoontuivat soille. Reisumiesten hevoset helistivät pieniä -tiukusiaan Joutsian pihalla. Ne olivat riisutut kuormien edestä ja -köytetyt kiinni rattaisiin. Siinä ne söivät tuoreita heiniä tai kauroja -pussista, joka oli köytetty pään ympäri. Ne olivat pieniä, laihoja -hevosia; mikä oli peitetty loimella, minkä näkyivät selkärangan luut -peittämättöminä. Toisten kupeilta olivat karvat kuluneet pois, toisten -niskaa oli sitolkka syönyt. Annastiina pujottelihe kuormien välitse -kellarin syrjälle ja tähysteli siitä tielle, jolla hänen miehensä ja -Rason isäntä astelivat. Olisikin Juha jo tullut kotiin! - -Annastiina oli oikeastaan reipas tyttö. Hän oli tottunut viemään voita -ja muita maamiehen tuotteita kaupunkiin, hän osasi asettaa hevosen, -olipa hän monesti kekseliäisyydellään pelastunut juopuneitten käsistä, -kun ne olivat olleet ajamaisillaan hänet kumoon. Ei hän lapsenakaan -ollut mikään pillipiipari. Mutta tultuaan aikuiseksi ja ruvettuaan -ymmärtämään, että talo ränsistymistään ränsistyi, oli hän käynyt -totisemmaksi. Hän oli pelännyt, että isä vielä veloista möisi Joutsian. -Ja mikä kumma rakkaus hänellä pitikin Joutsiaan olla, ettei hän olisi -tahtonut sieltä muuttaa! Jos Juha ja Rason isäntä paraikaa puhuivatkin -Joutsian myymisestä... - -Hän koetti nukkua, mutta ei saanut unta. Kellarin kulmalle häntä vain -veti, siitä kun saattoi nähdä tanhualle. Hallpumin punainen kissa oli -liikkeellä, luimisteli aitan alta, liepasteli hänen edessään, nosti -häntänsä seipääksi ja sitaisi selkäänsä häntä vasten, hyppäsi sitten -kellarin katolle ja kyttäili siinä, silmät suurina päässä. - -Annastiina meni vajan alitse portille ja katseli siitä miehensä mutkia. -Hallpumillakin oltiin jo hiljaa. Vihdoin, vihdoinkin Juha tuli kotiin. -Hän hymyili vaimolleen jo kaukaa, mutta Annastiina ei enää malttanut -vaieta, niin raskas ja surullinen oli hänen mielensä. Hän meni miestään -vastaan ja rupesi heti puhumaan: - --- Kyllä minä arvaan, mitä sinulla on mielessäsi. Sinä olet tämän -talon pidosta saanut tarpeeksesi. Sinä möisit sen tukkiherroille tai -Hallpumille tai heittäisit isän ja Akselin käsiin. Mutta et sinä sitä -kysy, miltä se minusta tuntuisi. Tämä on kuitenkin minun kotini enkä -minä tätä heitä... Myönnä pois, etkö ole näitä ajatellut? - -Hän katseli Juhaan pitkästi ja melkein kuin itkuun tyrskähtämäisillään. - --- Niin, sanoi Juha hämillään, -- kyllähän minä sitä vähän ajattelin, -kun täällä kaikki käy vastaan, että jos muutettaisiin Rasoon... - -Annastiina kätki äkkiä kasvot käsiinsä ja rupesi itkemään. Ei Juha -koskaan ollut nähnyt hänen itkevän. Hän kävi aivan neuvottomaksi. - --- Älä nyt, sanoi hän. -- En minäkään enää ajattele sitä. Velikin -sanoi, että on paras maksaa Akselille ja... - --- Niin, jos Akselin saisikin pois! voivotteli Annastiina. -- Mutta en -minä tahtoisi, että Joutsia päästettäisiin meidän suvustamme. Se on -sentään niin kauan ollut tässä suvussa. Mitä sinä sanoisit, jos Raso -joutuisi vieraille? - --- Enhän minä sitä tahtoisi. Eikä päästetä Joutsiaakaan. - -Annastiina paljasti kasvonsa ja pyyhki silmiään huiviinsa. Sitten loi -hän Juhaan katseensa ja sanoi: - --- Sano se oikein niinkuin Jumalan edessä, että minä saisin rauhan. - --- Sanon, sanon: ei päästetä! - -Juha hymyili hyväntahtoista hymyään ja sulki syliinsä nuoren vaimonsa. -Hän oli tottumaton hyväilyihin ja syleileminen kävi kömpelösti, mutta -Annastiinalle se teki niin hyvää, että hänen kyyneleensä vaihtuivat -ilon itkuksi. - -He pelästyivät molemmat hellyyttään, kun kaukaa maantieltä rupesi -kuulumaan rattaiden röykettä. Ei heidän olisi tarvinnut pelästyä. Sillä -kahden he seisoivat vajassa eikä heitä nähnyt muut kuin Hallpumin -punainen kissa, joka hioi kynsiään aidalla. - - - - -V - - -Siitä elämä sitten alkoi hiljalleen mennä huristaa eteenpäin. - -Ei Juha enää ajatellut muuttoa Rasoon, mutta oli se hänellä kuitenkin -ikään kuin jonakin kaukaisena hätävarana, että jollei tästä millään -lailla suoriudu, niin muuttaa sitten. - -Joutsiassa oli sentään aika paljon mukavampi olla, kun Akseli oli -poissa. - -Rason isäntä oli toimittanut veljelleen rahaa ja Akselille oli laskettu -perintöosa kouraan. Paljon hän sai, aivan liian paljon, mutta olihan -sitten edes saanut eikä voinut moittia. - -Rahat saatuaan tekeytyi hän yhtäkkiä ystävälliseksi Juhalle. Se oli -vain sitä varten, että hän todella oli päättänyt lähettää puhemiehen -Helenan luo. Hän hankki kaupungista lahjoja ja lähettikin. Mutta -saattaahan sen jo edeltäkäsin arvata, mitä Rasossa vastattiin. Isäntä -nauroi koko tarjoukselle ja Iita torui. Helena ei näyttäytynyt -puhemiehelle ensinkään. Silloin suuttui Akseli silmittömästi, tuli -tuiskuna Rasoon, haukkui isännän ja Iitan pahanpäiväisesti ja vaati -saada tavata Helenaa itseään. Hän kävi niin suurisuiseksi, että -isännän piti taluttaa hänet pihalle. Siinä hän kirosi ja raivosi, -mutta mikään ei auttanut!... Niin vihoissaan hän kuitenkin oli -kotiväelleenkin, ettei hän ottanut ollakseen yötä Joutsiassa, vaan -vietti pari vuorokautta Tulettänessä, valjasti sitten hevosensa ja -läksi omaisilleen hyvästiä sanomatta maailmalle. Vanha emäntä seisoi -portilla, oikoi käsiään ja rukoili, ettei hän toki tuolla tavalla -eroaisi kodistaan, ties vaikka sattuisi matkalla kuolema. Mutta Akseli -viritti vastaukseksi niin rivon laulun, että vanha Johanna kauhistui. -Ja itkien hän seisoi portilla ja katseli poikansa jälkeen, kunnes tämä -katosi näkyvistä. - -Jonkin ajan perästä kuului Keihäsjärvellä huhu, että hän oli vaihtanut -hevosensa markkinoilla ja että hän eräissä häissä oli rikkonut -ikkunaruutuja. Heitä oli ollut suuri liuta poikia yhdessä ja he olivat -pahanpäiväisesti pelottaneet koko hääkansan. - --- Saatte nähdä, sanoi vanha Joutsia, -- että se vielä tuodaan kruunun -kyydillä kotiin. Juo kaikki rahansa, se penikka, ja on sitten taas -tässä vastuksena. - -Vanha emäntä istui kädet ristissä ja huojutteli ruumistaan, ikään kuin -olisi rukoillut. Ja ainahan hän rukoili, kovia kokenut vanha vaimo, -jonka ainoa turva oli Jumalassa. - -Annastiina oli niin tuskastunut Akseliin, ettei hän mitään toivonut -niin hartaasti kuin että poika pysyisi poissa, missä hyvänsä, kunhan -ei vain tulisi Joutsiaan riitelemään. Huolia ja vastuksia oli kyllä -muutenkin. - -Talonväet olivat niihin sentään tottuneempia -- enimmän ne kiusasivat -Juhaa. - -Istut parhaassa rauhassasi: tulee mies vaatimaan, että hänelle -maksettaisiin palkka ojankaivuusta. - --- Koskas sitten oja on kaivettu? kysyy nuori isäntä, joka ei tiedä -tästä asiasta mitään. - -Silloin vieras mies mättämään suut silmät täyteen, että tämä on -sellainen talo, ettei tästä koskaan saa saataviaan. Tässä on niin -viraton isäntä, että hänenkin on täytynyt vuoden ajan odottaa. Juhaa -hävettää suuresti tuo tuollainen älmentäminen. Hän tietää, että -Hallpumin puolella kuunnellaan korvat hörössä, Saarasta alkaen hyppää -joka akka raitille. Ja maantienkulkijat pysäyttävät hevosensa ja jäävät -suu auki ahmimaan... Ja sitten lentää huhu lentämällä maailmalle, että -Joutsiassa tapellaan... Juha päättää jo ottaa omista rahoistaan ja -työntää miehen kouraan, jotta saisi hänet tuosta pihasta haukkumasta. -Mutta samassa raottaa vanha Joutsia oveaan ja tupsahtaa kuin tuulispää -pihaan. Eivätkä akatkaan voisi riidellä sen rumemmin...! Äijät syytävät -toistensa silmille sellaista sotkua, että Juhan tekisi mieli lymytä -maailman ääriin. Mutta miehet eivät päästä irti! Kumpikin repii -puolelleen. - -Ei sitäkään ole hauskaa katsella, kuinka Simolan emäntä aina taivaltaa -Tulettäneen hakemaan miestään kotiin. Hän on sentään oikeasta -kodista, ja noin hänen nyt täytyy häpeillen hiipiä, huivi silmillä. -Hän kiertelee, raukka, nurkkien takaa ja säpsähtää kuin varas joka -risahdusta. Kuinka hän onkin käynyt huonoksi! Kohta ei hänellä enää -ole yhtään eheää vaatetta yllään... Ja tyhjin toimin hän aina saa -Tulettänestä kääntyä. Sinne jää Santtu vain... Vaimo itkee, vetää -silmilleen huivin ja käy kiivaasti, ikään kuin pakenisi... - -Juha huokaa häntä silmillään seuratessaan, ja hänen rintansa päällä on -kuin vuori. Tätä hänen pitää katsella, aina, aina vain, kymmeniä vuosia! - -Vanha Joutsia marisee alituisesti. Se koskee aina sitä yhtä ja samaa. - --- Sinä olet liian pehmeä, sanoo hän vävylleen. -- Etkös sinä nyt -ensinkään osaa räiskiä? Näytä nyt kerrankin miehille, että olet isäntä! - -Kas, Eerikki Aaprahaminpoika on tottunut räiskeellä ja melulla ajamaan -asioita, ja hänestä tuntuu siltä kuin ei mikään asia menisi eteenpäin, -jollei kuulu pauhua perässä. Juha taas on tottunut siihen, että elämä -kulkee tyynesti ja tasaisesti, yksi päivä samalla lailla kuin toinenkin. - -Hallpumista riittää vanhalla Joutsialla alituista nalkuttamista. -Jos hän kauppiaan päässä näkee uuden lakin, niin hän raivostuu. -Siinä, juuri silmien alla, se rikastuu rikastumistaan, se kettu, se -punainen perkele, jolla on kissakin punainen... Eikös olekin hullua, -että sillä pitää kissakin olla punainen! Ja tälle sukkelalle asialle -täytyy vanhuksen nauraa katketakseen. Mutta samassa hän muistaa, ettei -kauppiaalla, kun hän Joutsiaan tuli, ollut muuta kuin parin villanaulan -hinta ja viinapullo. Jumal'avita, ei ollutkaan! -- ja silloin hänen -sisunsa paisuu. - --- Etkös sinä vätys, osaa ensinkään suuttua? ärjäisee hän Juhalle. -- -Etkös sinä näe, kuinka meillä kaikki lahoaa?... Tällaista nuttua minä -käytän, kun ei ole varaa uuteen! - -Hetkiseksi leimahtaa puna nuoren isännän kasvoille, mutta hän ei -hyvään aikaan puhu mitään, imee vain piippuaan. Hänen kielellään kyllä -kieppuu: minunko syyni se on? Mutta ei hän sentään viitsi vanhalle -miehelle. - --- Minkä sille nyt voi, sanoo hän vihdoin tyynesti. - --- Vai ei sinulla ole muuta sanomista? panee vanhus ja hänen silmänsä -pullistuvat. - --- Mitäs se sitten puhumisesta paranee? Eihän kontrahtia saa -tekemättömäksi. - --- Kontrahtia! Petosta se on koko kontrahti! Sen saa koko paperin -laissa rikki. Minä olen vanha mies enkä enää jaksa riidellä, mutta sinä -olet nuori. - -Juha ei puhu mitään -- sillä mitäpä hän oikeastaan voisi sanoa! - -Eräänä päivänä tuli vanhus suurella uholla vävypoikansa luo. - --- Kuule, nyt se varmaan aikoo hakkauttaa sen koivikon siitä... -siitä... tiedätkös? Jonka minä sinulle näytin ja jota minä olen -säästänyt omiin tarpeisiin... Se niin tänään kierteli sitä koivikkoa... - -Kun vanhus aikansa oli älmentänyt, lupasi Juha lähteä Tulettäneen -puhumaan kauppiaan kanssa. - -Hänen olisi oikeastaan aikoja sitten pitänyt käydä Hallpumin puheilla, -hän oli sen kyllä ymmärtänyt, mutta mitenkä lieneekin koko meno ollut -niin vastenmielistä. - -No niin, koska kumminkin oli mentävä, niin saattoihan mennä yhtä päätä. -Juha muutti tuon tien toisen takin ylleen ja läksi Hallpumin puolelle. - -Siellä vallitsi kiire ja juokseminen, sillä sattui olemaan lauantai. -Mitattiin viinaa, kahvia, sokeria, saippuaa. Ostajat maksoivat rahassa, -villoissa, sianharjaksissa tai jauhoissa. Kaikki tavarat kelpasivat -Hallpumille. Rinkeliä ja orehkia annettiin kaupanpäällisiksi, kotiin -vietäviksi. Suunavaukset otettiin jo ennen kaupantekoa krouvikamarissa. - --- No, kerrankin näkee isännän! huudahti kauppia iloisesti, kun Juha -astui sisään. -- Istumaan, istumaan! Toimitapas, Saara, rommikahvit! - -Siinä oli muitakin isäntämiehiä pöydän ympärillä. Puhuttiin hevosten -hinnoista. Juha ei pitkiin aikoihin päässyt ääneen, he puhuivat niin -yhtä mittaa. - --- Isäntä istuu vain rauhassa, liukasteli kauppias eräälle miehelle. -- -Kyllä minä toimitan tavarat rattaille. - --- Eikös isäntä ota mitään tuliaisia emännälle? sanoi hän samassa -toiselle miehelle. -- Minulla olisi tässä niin kaunista karttuunia, -vasta Pietarista saatua. - -Juha hörppäsi rommikahvia ja mietti itsekseen, että onpa se todella -kaunista karttuunia -- mitäs jos ottaisi Annastiinalle röijyksi? Mutta -ei hän tahtonut päästä kauppiaan kanssa puheisiin edes senkään vertaa, -että olisi pyytänyt karttuunia. Kauppias liikkui kuin sukkula. Asiat -koivikosta ja koko tästä alituisesta rakentamisesta -- ne oli varmaan -jätettävä toiseen kertaan. Ehkäpä kauppiaalla sunnuntaisin oli aikaa -enemmän. - -Mutta äkkiä lähti siitä pois miehiä ja ennen kuin Juha tiesikään, -ilmestyi kauppias hänen eteensä ja rupesi itse puhumaan juuri niistä -asioista, joihin ei Juha ollut saanut kajotuksi. - --- Mitäs isäntä pitää meidän uudesta puotirakennuksesta? kysäsi hän, -mutta ei odottanut vastausta, vaan lisäsi samassa: -- Se kävi jo niin -tarpeelliseksi, kun olivat hiiret syömäisillään tavarat käsistä. Mistä -niitä lienee sinne vinnille niin tullutkin! Nyt se vielä pitää panna -punamaaliin, niin tulee mukavamman näköiseksi talonväenkin silmissä. -Oikein minä tässä isäntääkin olen ajatellut, siellä Rasossa, kun on -kaikki niin kaunista ja rakennettua ja täällä Joutsiassa kaikki taas on -ikään kuin rappiolla -- niin, oikein minä isännänkin tähden ajattelin: -pitääpä toimittaa se uusi rakennus punamaaliin. - -Juha kävi sekä hyvilleen että hämilleen. Hänestä alkoi jo tuntua siltä -kuin hän olisi ajatellut pahaa viattomasta ihmisestä. Eikä hän osannut -hänen puheeseensa muuta vastata kuin että kyllähän se on kaunista, jos -rakennuksen maalaa. - -Samassa tuli huone taas täyteen miehiä, kauppias riensi mittaamaan -heille tavaroita ja Juha jäi yksikseen. Akat kantoivat esiin -voipyttyjään ja Hallpumska tuli niitä tarkastamaan. Hän otti voita -pitkän kyntensä kärjelle, maistaa maiskuttteli, että kuului, ja rupesi -moittimaan ja tinkimään. - --- Kertovat, kääntyi yksi miehistä Juhan puoleen, -- että teidän Akseli -Hämeenlinnan markkinoilla oli vaihtanut oriinsa niin komeaan hevoseen, -että piti maksaa sata hopearuplaa väliä. Mahtaakos se olla totta? - --- En minä vain tiedä, vastasi Juha. -- Niinhän sitä kerrotaan. - --- Kyllä maar se entinenkin ori olisi kelvannut! Oli sillä lihaa -selässä ja kaula kenossa kuin herrojen hevosilla. - --- Eihän isäntä edes maistakaan, sanoi kauppias ja kaasi viinaa Juhan -kuppiin. -- Hyvää ainetta tämän pitäisi olla. - -Koivikko muistui samassa Juhan mieleen. Nyt siitä pitäisi puhua! Mutta -eihän hän varmaan tiedä, onko kauppias aikonutkaan sitä hakkauttaa. Hän -voi kovasti suuttua, jos häntä epäillään syyttömästi. Paras olisi kai -vielä tiedustella, että tietäisi varmasti. - --- Saisinkos minäkin sitä karttuunia, pyysi Juha ja hymyili ikään kuin -anteeksi pyytäen ajatuksiaan. - --- Paikalla! pani kauppias liukkaasti. -- Se onkin niin koreata. Ja -vahvaa kuin nahkaa. Paljonkos otetaan? - --- No, yhdeksi röijyksi... - --- Jaa emännällekös tämä tulee? Aijai, kyllä sille nyt tulee hyvä -mieli... Isäntä tekee hyvin ja käy katsomassa useammin. Toisina päivinä -on rauhallisempaakin... - -Ja Hallpumi saattoi Juhan portaille, kumarteli siinä ja hymyili, jotta -suu venyi korviin asti. - -Rommikahvit olivat saattaneet nuoren isännän hyvälle tuulelle, ja hän -tuli kotiin karttuunipala kädessä, iloisena kuin saaliintuoja sodasta. - -Kun vähän aikaa oli kulunut, huomasi hän kyllä, että hän aivan hyvin -olisi voinut ottaa sen halkoasian puheeksi. Saamattomuutta se taas oli -ollut. Mutta kuinka se kauppias osasikin olla niin ihmeellisesti, ettei -sille saanut puhutuksi... - -Juha pelkäsi, että vanha isäntä rupeaisi tiedustelemaan koivikkoasiaa, -mutta hän oli hänkin sill'aikaa sattunut vähän juomaan vieraan kanssa, -joka oli käynyt talossa eikä enää muistanut koko asiaa. - -Eräänä päivänä, juuri kun Juha kesken kiireitä töitään korjasi -kaivonkantta pihassa -- olihan se korjattava, kun sinne oli pudonnut -sika, iso emäsika! -- pujahti siihen nuori nainen kysymään isäntää. - --- Kyllähän minä olen isäntä, sanoi Juha ja ihmetteli pelkoa tytön -liikkeissä ja kasvoissa. - --- Minä tulin vain sitä, puhui hän hiljaa ja pälyili ympärilleen kuin -pahantekijä, -- että jos isäntä voisi antaa minun lapselleni apua. -Lupasi tämän talon poika naida, mutta niin kurjalle jäljelle jätti, ei -vähintä apua antanut... - -Tyttö itkeä tyrski hiljaa ja kuivasi silmiään esiliinaan. - --- Minä olen vasta itse tullut tänne, sopertaa isäntä ja jää -neuvottomana katselemaan tyttöön. -- Ei Akseli nyt ole kotona. - --- Kyllähän minä sen kuulin. En kai muuten olisikaan uskaltanut tulla. -Se on niin kovasti kieltänyt... Eikä se minulle mitään antaisi, ei -suinkaan se omakseenkaan tunnustaisi. Siksihän minä nyt rukoilisin -isäntää, että jos armahtaisitte. Minä olen käynyt niin heikoksi ja -huonoksikin, etten tahdo kyetä työhönkään... - -Mitä Juha taitaa hänen hyväkseen tehdä? Hän on varma, että tyttö puhuu -totta. Mitäs muuta kuin hän menee Annastiinan luo ja puhuu asian -hänelle. Annastiina kokoaa sitten naiselle mitä irti saa, ryyniä, -herneitä, silakoita, leipää. - -Joskus keskellä ateriaa tulla tupsahtaa naapurista poika sanomaan, -että Joutsian kaurassa on pappilan hevosia. Karkaa sinne minkä ehdit, -ennen kuin hevoset pääsevät sotkemaan aivan pahasti. Aita on huono, ei -tarvitse kuin tönäistä, niin kaatuu jotta rytisee. Korjaa sitä sitten -ja pönkitä kesken kiireitten! Ja vähänkös harmia on reisumiehistä! - --- Pankaa ovi ruoppiin! sanoo isäntä omille miehille, -- etteivät pääse -sisään. - -Kyllä sitä on koetettu sitäkin. Mutta silloin rytyyttävät vieraat ovea -ja mölisevät niin pahasti, ettei kukaan saa nukutuksi. Lopulta ne -kuitenkin on päästettävä sisään. - -"Hurrit", Pohjanmaan ruotsalaiset käyvät täälläpäin toki harvemmin. -Vain markkinoiden aikana ovat he kulussa, juuri silloin kun -Tulittänessäkin liike on vilkkaimmillaan. Hurreilla on päässä suuret -karvalakit ja käsissä mahdottomat kintaat, jotka ylettyvät kyynärpäihin -asti. Ne ovat tulista joukkoa, ei niitä uskalla kukaan vastustaa. -Oikein niitä täytyy pelätä, kun sattuu ainoaksi mieheksi kotosalle, -niinkuin sinäkin yhtenä yönä, kun rengit olivat markkinoilla ja piiat -yksin nukkuivat pirtissä. - -Keskellä pimeää yötä rapisteltiin kamarin ikkunaa, jonka takana isäntä -ja emäntä nukkuivat. - --- Tulkaa apuun, isäntä, hurrit tappavat! huusi piika. - -Juha koppasi unen horroksessa ylleen hiukan vaatetta ja töytäsi -ulos. Annastiina karkasi hänen perässään ja he tulivat pihaan, joka -oli pilkkosen pimeä. Haamuina saattoi siellä täällä aavistaa jonkin -valkoisen kuorman. Kuului hiljainen rouskina, kun reisumiesten hevoset -pureskelivat kaurojaan ja tiu'ut helähtelivät. Ylinnä kuului rähinä -pirtistä, kuten kiehuvassa padassa rasva keikkuu ylinnä. - --- Ne tappelevat, valitti tyttö, joka oli tullut rapistelemaan ikkunaa. --- Kaatuivat meidän päällemme sänkyyn. Olimme vallan kuoliaaksi -pelästymäisillämme. Voi, voi, kun eivät tappaisi toisiaan. - --- Älä mene sinne, Juha, rukoili Annastiina. -- Antaa niiden tapella -keskenään. Hurrit ovat aina olleet niin hurjaa väkeä. - -Äkkiä välähti pirtissä tuli. Pimeästä pihasta saattoi nähdä paksun, -liikkuvan möhkäleen, joka kieritteli pitkin lattiaa. - --- Jos polttavat pirtin! pääsi Juhalta ja samassa karkasi hän -pirttirakennuksen kuistille ja repäisi auki oven. - -Miehet kierittelivät lattialla kuin mitkäkin elävät möhkäleet -ja eräitten kädessä välkkyi puukko. Rähinä kasvoi kasvamistaan. -Peräpuolelta joku päästi pahan ulvahduksen: toverit olivat heittäneet -yhden hurreista suureen kaukaloon, jossa oli taikinaa happanemassa. -Samassa huomasivat puukkomiehet, että joku katseli ovella, ja silloin -ei isännällä ollut muuta neuvoa kuin kiireen kautta paeta, sillä puukot -kääntyivät häntä kohti. - --- Kun olisi edes Manu täällä, vaikeroivat piiat. - -Manu ei sinä yönä nukkunut pirtissä, sillä hän lämmitti riihtä. Mutta -eikös kumma -- ihan siinä hetkessä hän tuli pihaan kuin käskettynä ja -ehdotti paikalla isännälle: - --- Minä puhdistan pirtin. - --- Älkää te, vanha mies, menkö sinne yksin, varoitti isäntä. - -Mutta Manu vain hymähti ja meni. Eikä aikaakaan, kun siellä tuli -pilkkosen pimeä ja rähinä loppui eikä kuulunut muuta kuin Manun ääni, -onttona ja kumeana kuin haudasta. Sitten rupesi pirtistä lappamaan -kiroavia, äreitä miehiä. Ja työ siinä oli, ennen kuin he rattailleen -löysivät. Mutta yön selkään he läksivät ajamaan ja kujalta vain kuului -melu ja rähinä. Poissa oli pirtistä jok'ikinen hurri. - -Manu pyyhki käsiään, jotka olivat ihan noessa. - --- En saanut riihessäkään nukutuksi, kun pitivät niin jumalatonta -elämää, sanoi hän. - --- Älä kysy, mitä hän heille teki, kuiskasi emäntä miehelleen. -- Manu -ei pidä siitä. - -Eikä häneltä kukaan kysynyt, vaikka kaikki mielellään olisivat -tahtoneet tietää, millä lailla hän sai pirtin puhtaaksi. - -Aamulla tavattiin taikinakaukalo kumossa lattialla, vilja pitkin -permantoa ja tahtaaseen tarttuneena hurrin toinen, karvainen kinnas. - -Mutta tämä tapahtui kaikki vasta syksyllä, ja ennen sitä oli Juhalla -ollut paljon muita suurempiakin huolia. Huolten syynä oli Helena, eikä -vain Juhalla, vaan koko suvulla. - -Eräänä iltana Helena tulla tupsahti Joutsiaan. Hän oli käynyt -kiivaasti, hiukset olivat pörröisinä kiharoina ympäri pään, posket -hehkuivat ja silmissä oli sama ilme kuin eläimen silmissä, jota ajetaan -takaa. - -Annastiina meni keittämään kahvia ja Juha ja Helena jäivät kahden -kamariin. - --- Minä olen niin onneton! pääsi Helenalta hiljaa. - --- Mikäs nyt sitten on? kysyi Juha, vaikka hän kyllä tiesi, mitä Helena -tarkoitti. - --- Ne tahtovat väkisinkin naittaa minut sille leskimiehelle. Ei kukaan -auta minua, ei kukaan ymmärrä. Ihan väkisin ajavat minut sen syliin. - -Helena purskahti itkuun. - -Juha istui sänkynsä laidalla, hiukset vielä märkinä saunan jäljeltä, -ja poltti piippua. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja vaatteet -lehahtivat saunalta. - --- Haimala on kaikin puolin kelpo mies, koetti hän sanoa. - --- Mutta onhan satoja kelpo miehiä -- onko se nyt ihan sama, kenelle -kelpo miehelle minut naitetaan? Otitko sinä Annastiinan vain siksi, -että hän oli kelpo tyttö, ja olisiko ollut ihan sama, kuka kelpo tyttö -olisi tullut vaimoksesi? - -Sitä asiaa Juha ei todellakaan ollut ajatellut. Ei se tietenkään olisi -ollut sama... - --- Minä en mene Haimalaan! sanoi Helena. -- Mieluummin menen vaikka -järveen. - --- Kuka nyt sellaisia puhuu! sanoi Juha moittivasti. -- Sen papinko -sinä vain tahtoisit? - -Helena tuijotti seinään, ikään kuin hän siellä olisi nähnyt -kirjoitettuna ratkaisun tulevaisuutensa arvoitukseen, ja vastasi -vihdoin hiljaa: - --- En tiedä. - -Juhan kävi häntä kovin sääli. Hän oli taasen muutamina päivinä ehtinyt -kulua kuin heikko, silkkinen vaate arkikäytössä. - --- Mutta kuules, eihän se sinua kuitenkaan ota. - -Helena hätkähti, vaikka hän oli kuullut samat sanat kymmeniä kertoja -viime päivinä. Juhan kasvot olivat täynnä osanottoa ja lempeyttä. - --- Tätä väliä on nyt kestänyt viisi, kuusi vuotta eikä se lopu, ennen -kuin sinä menet naimisiin. Hän leikkii niinkuin kissa pikkulinnuilla... - --- Mutta kuinkas minä voin mennä ihan vieraalle miehelle, jota en minä -tunne enempää kuin noita, jotka kulkevat tuolla maantiellä? Se on sama -kuin ottaisi jonkun noista ja päättäisi: mene tuolle. Voi hyvä Jumala, -kun hän korjaisikin minut pois! - --- Älä nyt... älä nyt... Tunnethan Haimalan Lumiankin puheista, että se -on kelpo mies, ei juo eikä ole pahaluontoinen. Kyllä sinä pian häneen -tutustut ja totut ja asetut. Ja kun se Haimala kuuluu olevan kaunis -paikka. Järvi tulee vallan ikkunoiden alle... - --- Mutta kun se mies on minulle niin yhdentekevä kuin tuo uuni! -keskeytti Helena äkkiä veljensä ihan epätoivoissaan. - -Sill'aikaa kahvi oli valmistunut ja Annastiina kantoi sen kamariin. -Juha jatkoi yhä Haimalan kiitosta ja Annastiina kiitti sekaan. Hän oli -kuullut, että siellä oli sellaisia lehmiä, jotka lypsivät seitsemättä -kannua päivässä. Ne ne vasta olivat lehmiä! Joutsian paras lehmä lypsi -tuskin kuutta kannua. - -Helena hörppi kahvia ja vaikeni. Ei, ei hän nyt saa apua mistään. -Kotona ovat hänelle julmistuneita ja täällä sanotaan ihan samat asiat, -vaikka ystävällisemmin. Ei tässä auta muu kuin turvautua Jumalaan tai -järveen. Hän hengitti syvään ja kasvonpiirteet rupesivat ikään kuin -kovettumaan. Niin, mikäpä tässä muukaan oli edessä kuin lähteä kotiin! -Ja sitten... sitten!... Tuntui siltä, että jo matkallakin voi lopettaa -itsensä, jos vain keksii sopivan keinon. - -Ikään kuin aavistaen hänen ajatuksensa ehdotti Annastiina, että Juha -menisi saattamaan sisartaan... Ettei pelästy juopuneita... - -He läksivät ja portti lisahti kiinni heidän jälkeensä. Ilta oli tyyni -ja juopuneitten rähinä Tulettänessä ikään kuin leikkasi terävyydellään -ilmaa. Juhaa väsytti. Helena tuijotti maahan ja otsalla hänen silmiensä -välissä oli syviä piirtoja. Pilvet soimuilivat auringonlaskussa pitkinä -siekaleina kaikkiin suuntiin, ikään kuin myrskyn edellä. - -Kujalla tulla taivalsi pieni poika, koppa kädessä. Miten Helenan -tuijottava katse lieneekin pysähtynyt häneen? Ensinnä ei hän itsekään -huomannut, tuijottiko hän aitaan, vaiko tiehen vaiko poikaan, mutta -sitten hänen katseensa kiintyi kahteen mustaan silmään. Helena hätkähti -ja huomasi jo mustat hiuksetkin. Lapsi tuntui niin kumman tutulta. -Helena nosti päätään ja hänen sydämensä ikään kuin seisahtui. Kuka oli -tuo paljasjalkainen lapsi? - -Hän pysähtyi ja kysyi: - --- Kukas se pikku poika on? - --- Sen Annaliisan poika, joka palvelee Pajalassa, vastasi poika -pikkuvanhan varmuudella. - --- Ja mikäs sinun nimesi on? jatkoi Helena ja laski kätensä pojan -olalle. - -Hänen kasvoistaan suli kovuus. Poskille tuli lämmin väri ja suupieliin -äidillisen lempeä hymy. - --- Jaakko minä olen. - --- Entä mihin sinä menet? sanoi vuorostaan Joutsian isäntä. - --- Kotiin. Kävin viemässä kasimatoja Saarlan herroille. - -Helena oli käynyt kalpeaksi. Ei hän enää kysellyt mitään. Hän asteli -melkein juosten. - --- Sen äiti palveli ennen pappilassa, selitti Juha. - -Helenan oli tullut kylmä ja mieltä käänsi. Vilu viilsi selkää. - --- Minä taidan tulla kipeäksi, sanoi hän hätäännyksissään. Pari kertaa -vei hän käden sydämelleen ikään kuin siihen olisi koskenut. Sitten -hän rupesi nauramaan. -- Veli, virkkoi hän. -- Vietkös huomenna -kuulutuskirjat pappilaan? - -Juha katsoi häneen kummissaan. Ei hän jaksanut seurata sellaista -ajatusten menoa. - --- Niin, niin. Kuulutuskirjat ovat kotona valmiina. Ensi sunnuntaina -sitä sitten saarnatuolista luetaan, että talon isäntä, leskimies -- -mutta mikäs hänen ristimänimensä onkaan? Hyvät ihmiset, en minä tiedä -edes sitäkään! - -Helenan nauru oli kovin outoa. - --- No niin, sanoi hän päättäväisesti. -- Nyt saat mennä kotiin maata. -Jo minä tästä pääsen yksinänikin. - -Juha jätti hänet, mutta kääntyi yhtä mittaa katsomaan taakseen. Oikein -Helena meni, ei juossut järveen eikä tehnyt muutakaan hullutusta, -vaan katosi koreasti navetan kulman taakse. Ja Juha nukkui sinä yönä -makeasti niinkuin ainakin työmies päivätyön jälkeen. Mutta Helena -vietti yönsä levottomissa unissa ja rukouksessa. "Herra", sanoi hän, -"jos sinä tahdot, etten minä tekisi itsemurhaa tai muuta suurta syntiä, -niin lähetä minulle tauti, joka tappaa minut, ennen kuin kolmas -sunnuntai tulee". Hän näki unta, että häntä hiuksista raahattiin pitkin -suurta pihamaata, joka oli olevinaan Haimalan pihamaa, ja hän kirkaisi -niin, että Iita, joka hänen kanssaan nukkui, heräsi. Aamupuoleen yötä -hän sai hiukan rauhaa ja noustessa pälkähti hänen päähänsä ajatus: -Jaakko Sand ei pane sinua kuulutukseen, Helena Kustaantytär! Hän on -päästänyt asiat näin pitkälle, mutta nyt hän näkee, että on tosi -käsissä ja tähän hän ne pysäyttää. Hän nousee kuin suuri tuuli ja vie -vihille morsiamensa. - -Aamulla tuli Juha Rasoon kuulemaan, millä kannalla asiat olivat. -Sillä kannalla olivat, että Kalle todella puki ylleen pyhävaatteita -lähteäkseen pappilaan. Helena oli kuitenkin saanut päähänsä, että Juha -menisi pappilaan. - --- Sama se minun puolestani on, kuka sinne menee, sanoi Kalle äreästi. - -Häntä suututti aika lailla, mutta hän ei uskaltanut päästää valloille -harmiansa: Helena olisi vielä viime hetkessä voinut panna vastaan koko -naimahanketta. Naiset ovat kuin ovatkin niin konstikkaita, ettei niistä -koskaan tiedä, minne niiden mieli kääntyy. Menköön vain Juha, koska on -valmistanut itsensä hänkin. - --- Kun Helena illalla pyysi, selitti Juha. -- Samahan se minulle on... - --- Minä olisin mielelläni mennyt, huomautti Kalle eteisessä veljelleen, --- sillä olisin tahtonut sanoa papille pari totuuden sanaa. Kyllä kai -ne sinulta jäävät sanomatta! - -Juha katsahti häneen pitkään. Kalle oli oikeassa. Juha kyllä tiesi, -että pastori oli aiheuttanut hänen sisarelleen paljon surua, mutta hän -ei saa pastorille mitään sanotuksi. - --- Mene sinä! ehdotti hän. - --- Mene nyt vain sinä, koska kerran Helena niin tahtoo. - -Helena oli vakuuttunut siitä, että Juha palaa pappilasta tyhjin toimin. -Ettäkö Jaakko Sand antaisi hänet, Helenan, morsiamensa, muille? Eikä -anna!... - -Hän oli näkevinään sen pienen pojan kasvot, joka oli käynyt viemässä -kasimatoja Saarlan herroille, ja hän olisi ollut valmis painamaan sen -sydäntään vasten ja hyväilemään sitä omanaan. Kaikki hän antoi anteeksi -Jaakko Sandille. Sellaisenaan hän häntä rakasti. - -Juha viipyi ja Helena kävi levottomaksi. Olihan hän varma asiastaan, -mutta hän pelkäsi kuitenkin. Hän oli lopulta aivan sairaana -jännityksestä, toivosta ja pelosta. Hän vartioi kangaspuillaan -salavihkaa veljensä tuloa ja erotti hänet jo kaukaa. Ja silloin hänen -olisi tehnyt mieli juosta häntä vastaan kysymään, kuinka oli käynyt, -mutta hän keräsi voimansa ja jäi kangaspuilleen istumaan. Eikä hän -liikahtanut silloinkaan, kun kuuli portin aukeavan ja lisahtavan -kiinni. Juhan askeleet tulivat kuistille asti. Helena yhä vain puri -huuliaan ja sydän löi niin, että tuntui päähän ja käsivarsiin asti. - --- Nyt on kaikki reilassa, sanoi Juha vihdoin ovelta ja silloin Helena -käänsi päätään. - -Ei hän kysynyt sanoin, mutta hän kysyi silmillään. Sillä hän ei -todellakaan käsittänyt, mitä Juha tarkoitti. - --- Mitäs pastori sanoi? kysyi Kalle, joka kiireesti oli lähtenyt -tulemaan pellolta, kun oli huomannut veljensä pihassa. - --- Mitäs hän sitten... Sanoi vain, että jo onkin aika mennä miehelle, -ennen kuin hiukset harmaantuvat. Ja Haimala on komea talo. - -Juha ei osannut koristella asioita. - -Jos joku toinen olisi tämän sanoman tuonut, niin Helena varmaan olisi -kirkaissut vastaan: sinä valehtelet! Mutta nyt hän vain tuijotti -veljensä tyyniin kasvoihin. Sitten alkoi veri kiehua ja velloa hänen -päässään, korvissa kohisi ja soi, itku ja valitus pyrkivät purkautumaan -esille. Hän kääntyi kankaaseen päin ja rupesi selvittämään käämejä, -jotka olivat kopassa. Mutta ne hämääntyivät hämääntymistään hänen -käsissään ja niitä oli lopulta yhtä mahdoton selvittää kuin hänen oman -elämänsä vyyhtejä. - -Kalle Kustaanpoika asteli äkeissään edestakaisin lattialla. Häntä -harmitti pastorin puhe. Että kehtaisikin! - --- Mutta me pidetäänkin Helenalle sellaiset häät, että niitä kelpaa -katsella! sanoi hän leveästi. - --- Paras, että jo viedäänkin sana Emma Klingalle, huomautti Iita. - --- Kyllä minä vien mennessäni, lupasi Juha. - --- Ja nämä häät vietetäänkin heti, kun kolmas kuulutussunnuntai on ohi. - --- Mitäpä niistä säästää. Helenan tavarat ovat vuosikausia olleet -valmiina. Tupulttiakin jäi vielä noiden häistä ja Marjaana tuo Lumiasta -lisää. - --- Entäs häähame -- saako sen pian? - --- Voi, voi! Häthätäähän sen kaupungissa teettää, naurahti Aliina, -Rason emäntä. - --- Eiköhän vain olisi parempi, että teettäisit mustan? ehdotteli Iita. --- Kun ei talonpojilla ole tapana käyttää valkoista. - --- Teetä vaikka silkistä! sanoi Kalle ja sylkäistä roiskautti uunin -nurkkaan. - --- Helena, sanoi Iita lujalla äänellä, -- mitä sinä nyt hämäät sitä -käämikoppaa. Heitä nyt se ja tule puhumaan... Mitä ajattelet siitä -hameesta? - --- Hyvä se on, vastasi Helena väsyneesti. - --- Mikä? Mustako? - --- Niin, musta. - -Helena, joka ennen oli pannut kaikkea vastaan, myöntyi nyt kaikkeen, -ja sisaret iloitsivat hänen taipuvaisuudestaan. Sellaiset pahat, -heleät pilkut kyllä paloivat hänen poskillaan, mutta tottapahan kaikki -vielä tasaantuisi. Helena osasi olla tyyni, jopa iloinenkin, sillä hän -oli sen niin päättänyt, ettei häntä niissä häissä nähdä eikä kuulla. -Puuhatkoot, laittakoot! -- ei hän niihin häihin tule. - -Sunnuntaina luki pastori Jakob Sand saarnastuolista kuulutuksen. Se -herätti suurta hämmästystä. Ihmiset kääntelivät ja katselivat toisiinsa -ja muijat kuiskailivat minkä ehtivät. Rason Iita istui Annastiinan -ja vanhan emännän kanssa Joutsian penkissä. Hän istui suorana kuin -kynttilä ja hänen sisunsa paisui pahasti, kun hän näki papin niin -silmiä räpäyttämättä lukevan Helenan nimen. Eikö tuo mokoma tosiaan -yhtään hävennyt? - -Haimala toi morsiamelleen komeita lahjoja. Se se oli silkki! Siinä -oli vallan ruohonpäinen pohja ja suuret, punaiset kukat, ja se oli -mahdottoman iso, laidoissa pitkät, ruusulliset hetaleet! Sitten oli -kultainen rintaneula ja paksu, kultainen sormus. Kauniita olivat! -Helena piti kauniista tavaroista eikä hän voinut sille mitään, että -hänen sydämensä heltyi, kun hän lahjoja katseli. - -Ei ollut mies kitsas, kun noin antoi. Ja niiden lahjojen ansiota -varmaan oli, että Helena pysyi niin sävyisänä koko sen sunnuntain, -jolloin Haimala oli Rasossa käymässä. - -Viikolla tuli vielä lisää lahjoja: musta pukukangas, hyvin paksua, -koreata kangasta ja kukkaiskortti, johon oli painettu sanat: onnea -ja menestystä. Ne huvittivat Helenaa: näytti siltä kuin mies olisi -ollut oikein rakastunut. Se oli sentään hiukan hauskaa. Vaikkei Helena -hetkeäkään aikonut hänelle mennä. - -Jaakko Sandia ei näkynyt eikä kuulunut eikä hän lähettänyt -minkäänlaista sanaa. Helena odotti, mutta hän ei tullut. Toisena -kuulutussunnuntaina olisi morsiamen pitänyt mennä kirkkoon, mutta -hän ei mennyt, istui vain kotona ja kuvitteli, minkä vaikutuksen se -pastoriin tekee, kun hän sai kuulla, että Helena vedettiin hengettömänä -järvestä... Hiukset märkinä, silmät nurin, yllä silkkinen häähame... -Hän itki itsekin, kun tätä surkeutta ajatteli. Siinä sitä sentään on -kostoa Jaakko Sandille. - -Mutta Kalle, joka kolmantenakin sunnuntaina oli kirkossa, kertoi, että -pappi taas oli kuuluttaa paukuttanut ilmoituksen saarnastuolista, -jotta kirkko kaikui. Lisäksi hän oli ilmoittanut senkin, että hän -on saanut virkavapautta kuukaudeksi ja matkustaa pois, sekä että -naapuriseurakunnan kappalainen lauantaina tulee pappilaan, toimittaa -kansliatyöt ja saarnaa sunnuntaisin. - -Pois! Aaa! Ei sentään saa olluksi vihkimässä! päätteli Helena ja tunsi -häijyä riemua. Mutta samassa hänen epätoivonsa kasvoi, sillä hän tunsi, -että nyt katkesi viimeinenkin toivon lanka: hän oli sentään kaikesta -huolimatta elänyt siinä luulossa, että Jaakko Sand vieläkin jollakin -lailla ehkäisee koko avioliiton. Ei enää ollut kuin toista viikkoa -häihin. Oli tehtävä jokin päätös. - -Helena olisi tahtonut rukoilla, mutta hän ei osannut. Hän itki ja -väänteli käsiään, hän huusi Jumalan nimeä, mutta ei saanut lohdutusta. -Hän kävi tarkastamassa rantaa pellon alla, mutta se oli niin matala, -ettei siihen olisi kuollut. Hän katseli jo suuren kiven, jonka hän -päätti sitoa kaulaansa. Mutta kun hän sitten ajatteli nuoraa, joka -leikkaisi ihoa, tuntui niin hirveältä, ettei voinut ajatella eteenpäin. - -Hän rupesi pelkäämään, ettei hän uskaltaisi tehdä itsemurhaa, ja -rukoili jo Jumalalta voimia siihenkin. Jos hirttäisi itsensä: sitoisi -nuoran korkealle puun oksaan, nousisi siihen tuolilta ja potkaisisi -tuolin pois altaan. Silloin se olisi tehty... Mutta hänen sydämensä -vapisi kaikkea tätä ajatellessa, ja ahdistus yhä suureni, jota likemmä -häät tulivat. - -Kun saisi edes kaiken ikänsä elää täällä Rasossa naimattomana! -Saisihan toki elää! Hän tunsi, että hän vielä oli nuori ja että hän -eli mielellään. Mutta Kalle, Iita ja Marjaana eivät tahtoneet kuulla -naimattomuudesta puhuttavankaan. Sellainen häpeä tulisi vielä, niinkuin -ei olisi ollut häpeää kylläksi. - -Häät lähenivät lähenemistään. Rasossa leivottiin, pantiin olutta ja -häärättiin. Häähame kahisi orrella tyttöjen luhdissa, myötäjäisarkut -olivat valmiina. Kaupungista tuotiin tavaroita. - -Alkuviikosta oli pastori Sand lähtenyt matkalle, ei tiedetty minne. - -Pari päivää ennen häitä lähetettiin morsiamen tavarat talon lihavilla -hevosilla Haimalaan. Oli siinä myötäjäisiä! Kaksi kovasti ahdettua -kuormaa! Kun miehet palasivat Haimalasta, eivät he kylläksi osanneet -kehua taloa. Komeat olivat paikat, pellot suuret, uusi kivinavetta ja -hyvänä heitä oli pidetty. Kauroja ja kylvöheiniä annettiin hevosille -niin paljon kuin vain syödä viitsivät ja miehiin mätettiin viinaa ja -lihakeittoja niin paljon kuin vain mahtui. Tuliaiskestejä valmistettiin -jo sielläkin. Oli tapettu lehmä ja lampaita ja vasikoita piti vielä -tapettaman. Sanoivat, että vieraita odotettiin yli kahdensadan hengen. -Ja piiat puhuivat sellaisiakin, että portit olivat narisseet niin -pahasti, ihan kuin olisi ollut jokin onnettomuus tulossa, ja koirien -sanoivat kaivaneen kuoppia kuin kuoleman edellä. Mutta mitäpä niistä -sellaisista! Turhia puheita vain. - --- Mitä niitä sellaisia tarvitsee kertoakaan? sanoi Marjaana harmissaan -ja rupesi avaamaan tuliaiskoppaa, joka oli lähetetty Haimalasta. -- -Tule pois, Helena, katsomaan!... Vai niin oli talo komea! - -Marjaana koetti sotkea pois renki Villen viimeiset sanat, mutta piiat, -jotka olivat keittiössä, katselivat peloissaan toisiinsa, ja ainoa, -mikä koko puheesta oli jäänyt morsiamen korviin, oli puhe narisevista -porteista ja koirien kaivamista kuopista. - --- Eivätkös sitten kertoneet siitä valkoisesta rouvavainajasta? kysyi -hän kalpeana kuin vaate. - --- Eivät tainneet puhua mitään, sanoivat miehet ja katselivat toisiinsa. - -Marjaana nosteli kopasta systerkakkuja, piparkakkuja, vehnäleipiä, -vierreleipiä ja juustoja. Helena tuijotti koppaan ikään kuin -hänen edessään olisi ollut avonainen hauta ja hän oli kuulevinaan -ruosteisten, vanhojen porttien narisevan ja vinkuvan. - -Hän lymysi metsään ja käveli siellä yksin. Hän katseli vahvoja puun -oksia ja ajatteli, kuinka hän asettaisi tuolin. Ei hän kauankaan saanut -olla rauhassa, aina häntä ruvettiin huutamaan ja hakemaan. - -Häitten edellisenä iltana, kun talo jo oli täynnä vieraita ja -sulhanenkin Kallen ja Juhan kanssa käveli katselemassa Rason -viljelyksiä, välähti hänen päähänsä uusi hyvä ajatus: hevoshaassahan, -ihan lähellä, on lähde -- musta, puhdistamaton, syvä lähde. Jos hän -sinne hyppää, vaipuu hän pohjattomuuteen eikä pääse ylös, vaikka -tahtoisikin. Ja hänen piti mennä sitä lähdettä tarkastamaan, mutta -Marjaana sai taasen kiinni! Marjaana piti häntä silmällä kuin -vuorenpeikko saalistaan. - --- Muista nyt, ettet tuota suvullesi häpeää, puhui hän yhtä mittaa, -kuiskaten ja katsellen Helenaan kalseasti kuin tottelemattomaan -piikatyttöön. - -Helena yritti jo suuttuakin, mutta ei hän sitten jaksanutkaan, kun -hänen sisässään oli ikään kuin pakottava pahka. - -Tietysti vieraatkin huomasivat, että morsian oli kummallinen. Toista -oli sen morsiamen, joka viimein tässä vihittiin! Sulhanen tuntui -hiljaiselta, ystävälliseltä mieheltä, ei vaivannut morsiantaan -kysymyksillä, katseli häneen vain kaukaa ikään kuin peläten. - --- Kyllä se siitä tasaantuu, selitti Kalle hänelle vakuuttavasti. - -Häitten edellinen yö oli Helenalle vaikein. Hän ei saanut silmiinsä -unta. Hän kuuli kaikenlaisia ääniä, hän näki kaikenlaisia kasvoja. - -Milloin hän luuli Annaliisan pojan istuvan rintansa päällä, milloin -Haimala kuristi häntä kurkusta, milloin pastori nosti hänet syliinsä -hevosen selkään ja läksi viemään pois. Milloin Haimalan valkea rouva -astui hänen luokseen äänettömin askelin, levitti kylmän sylinsä häntä -vastaan ja huulet liikkuivat ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa: -tervetuloa! Joka kerta kun Helena heräsi, oli hän kuin uitettu. Yö -olikin tukahuttavan kuuma ja taivaanrannalla salamoi myötäänsä. Helena -kirkaisi pari kertaa niin, että vieraat viereisessäkin huoneessa -heräsivät. Hän oli nähnyt unta, että hänet oli haudattu elävältä. -Marjaana torui ja käski nukkumaan, mutta terveen unen päästä ei Helena -saanut kiinni, ja kun hän aamulla nousi, oli hän aivan kuin sekaisin -päästään. Ei hän enää muuta ajatellut kuin sitä, miten hän pääsisi -karkaamaan lähteelle. - -Mutta hän ei päässyt ja hän rupesi pelkäämään, ettei pääsisikään. Hän -tekeytyi viekkaaksi, koetti olla olevinaan tyyni ja hilpeä, jotta -saisi ihmiset viekoitelluiksi luotaan. Mutta Annakaisa oli alituisesti -ääressä, ja vieraita tuli tulemistaan, puheltiin ja naurettiin ja hänen -piti olla sukulaisten joukossa. - --- Kyllä se nyt on hikevätä, sanoivat vieraat. -- Siitä tulee pian -ukkonen. - -He toivat hänelle lahjoja, kuka pitsiä lakanaan, kuka pöytäliinan, kuka -lusikan, kuka hopeoidun leipäkorin. Mutta Helena päätteli ainoaksi -pelastuskeinokseen paeta silloin, kun oli mentävä pukeutumaan. - -Pako oli järjestettävä viisaasti ja viekkaasti, ettei kukaan saisi -tehdä sitä tyhjäksi. - --- Pappi voi pian tulla, sanoi Marjaana. -- Lähde pois pakariin -pukeutumaan. Emma Klinga on jo siellä. - --- Paikalla, sanoi Helena ja hänen poskilleen puhkesi heleä puna. - -Hän läksikin menemään, mutta vilkaisi taakseen, huomasi Marjaanan -menevän poispäin ja kiersikin pirttirakennuksen kulman. Hän pudottautui -suureen ojaan ja aikoi pelastua sen suojassa. Pelto oli niin onnettoman -aukea! Hän luuli kuulevansa ääniä ja lyyhistyi ojan pohjalle. Herra -Jumala, auta vain tämän kerran, auta, auta! Minä olen niin onneton, -minä olen hullu, en minä ole viisas! - -Hänen sydämeensä koski, henki ei tahtonut kulkea. Entä jos hän tässä -tukehtuukin! - --- Tänne hän meni! kuului Annakaisan ääni täynnä valitusta ja hätää. -- -Voi että minä, onneton, sen päästinkin silmistäni! - -Helena kuuli äänet ikään kuin hyvin kaukaa. Oli se sentään suloista, -että joku häntäkin itki! Hän tunsi kohoavansa ja laskeutuvansa kuin -aaltojen päällä. Äkkiä hän suistui hyvin syvälle eikä enää tietänyt -mistään. - -Hän heräsi siihen, että tytöt pyyhkivät hänen kasvojaan ja taluttivat -häntä pellon poikki pakariin, missä häävaatteet odottivat. Joku pesi -hänen otsaansa kylmällä vedellä, sitten tuotiin etikkaa ja joku pani -viiniä hänen suuhunsa. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen ja häntä -värisytti sanomattomasti. Mutta hän ei enää vastustanut, hänelle sai -tehdä mitä hyvänsä. Sillä jännitys oli lauennut, vastustusvoima oli -poissa. - -Hänet puettiin koreaan mustaan silkkihameeseen, päähän pantiin -tekomyrtinkukkia ja hartioille pitkä kahiseva harsokangas. Kun hänen -piti nousta seisomaan, hänen kasvonsa olivat yhtä valkeat kuin harso, -eivätkä jalat olleet kuin hänen omiaan. - --- Pitäkää hänestä kiinni, kuiskasi Marjaana sulhaselle, -- ettei hän -pyörry. - -Mutta hän jaksoi kuin jaksoikin sulhasen rinnalla astua papin eteen. -Kysymyksiin hän vastasi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut mitään, mutta -oli sentään nähty hänen huultensa liikkuvan ja olihan sitä siinäkin. - -Päivällispöydässä hän istui kuin unissaan ja katsahti silloin tällöin -sulhaseensa salavihkaa, ikään kuin tämä olisi ollut ventovieras mies, -jota hän varovasti tarkastelee. Osasi hän sentään vastata vieraitten -kysymyksiin ja hän söikin hiukan. Herrasväen mielestä hän oli kaunis -ja intresantti morsian. Ei hän ottanut osaa tanssiin, mutta se ei -herättänyt suurtakaan huomiota, sillä sulhanen ei ollut tanssimiehiä. -Koko yö valvottiin, tanssittiin ja juotiin. - -Ainoastaan morsian makasi, makasi niin sikeässä unessa, ettei herännyt, -vaikka ukkonen kävi niin hirveästi, että ikkunaruudut helisivät ja yö -tuon tuostakin kävi valoisaksi kuin päivä. Harvoin näin syksyllä niin -kovaa ukkosilmaa olikaan. - --- Onhan se poloinen kauan valvoa kituuttanut, kuiskasi Annakaisa -Juhalle, -- mutta luonnotonta tämä uni kuitenkin on. - -Hän itki Helenaa jo aivan kuin kuollutta. Juhakin pelkäsi kovasti. Muut -sisaret pistäytyivät hekin silloin tällöin katsomassa Helenaa. Iita -koetti ääneti hänen rintaansa ja läksi pois, tuntiessaan että hän aivan -tyynesti hengitti. Eivät he mitenkään olisi tahtoneet, että sulhanen ja -vieraat olisivat saaneet tietää morsiamen oudosta makaamisesta. - --- Herättäkää hänet! ärähti Kalle, -- saa hän nyt tämän yön jaksaa -valvoa. Nukkukoon Haimalassa! - -Mutta Annakaisa asettui Helenan eteen eikä enää päästänyt ketään -likelle. - --- Antaa raukan nukkua! pyysi Juhakin. -- Pääseehän edes tämän hetken -kärsimästä. - -Kalle paiskasi oven kiinni ja Juha ja Annakaisa jäivät kahden Helenan -kanssa - --- Jollei hän herääkään! kuiskasi Annakaisa ja purskahti uudelleen -itkuun. - -Juha koetteli Helenan ruumista ja rauhoittui jonkin verran, sillä hän -hengitti tyynesti ja ruumis oli lämmin. - -Huone sävähti häikäisevän valoisaksi ja jyrinä tärisytti ruutuja ja -rakennuksen perustuksia. Morsiamen musta silkkipuku kiilsi, harso solui -pitkänä sumuvyönä alas lattialle, kukat kruunussa loistivat kylmän -valkoisina. Mustat hiussäikeet kimmelsivät, kasvoilla oli lämmin väri, -mutta suu oli tuskallisesti kiinni puristettu. - -Juha seisoi ja katseli häntä. Kuinka kovasti hän sentään oli muuttunut -viime vuosina. Hän oli ennen ollut kuin elohopea, kuin puro keväällä, -kuin lintunen ennen juhannusta. Pappi, pappi hänet oli tuohon kaatanut! -Ensi kerran eläissään Juha tunsi ihmeellisen katkeruuden nousevan -rintaansa. Hän vihasi pappia! - -Aamulla Helena heräsi. Ja silloinpa vasta hän oli oudon näköinen! Mikä -kumma hänet olikin siihen määrään osannut muuttaa yhdessä yössä? Hänen -kasvonsa olivat ikään kuin paisuneet ja kovettuneet ja silmät olivat -kuin sammuneet. Hän käveli väsyneesti kuin vanha vaimo. - -Marjaana, Alviina, Annastiina ja muut omaiset pelkäsivät hänen seonneen -ja odottivat kauhistuksissaan, että hän tekisi joitakin hulluntöitä. -Mutta ei hän tehnyt mitään. Tosin ei sitä saatettu vierailta salata, -että hän oli kuin kipeä, mutta ei tapahtunut mitään pahempaakaan. -Vastaan panematta hän täysissä helyissään nousi rattaille miehensä -viereen. - -Siinä hän äkkiä kävi kiinni päähänsä ja kysäsi: - --- Mikä minun päässäni on? - -Marjaana oli paikalla vastaamassa: - --- Älä nyt turhia höpise! Kruunuhan se on! Lähdetään pois nyt! - -Ja klarinetit ja viulut pantiin soimaan ja hääsaatto, likelle -neljäkymmentä hevosta, läksi liikkeelle Haimalaa kohti. - - - - -VI - - -Kuka oli Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hän, joka oli musta kuin -paholainen ja jonka ääni oli halkaisemaisillaan pienen puukirkon? - -Niin, kuka oli Jakob Sand? - -Hän oli pienenä jäänyt orvoksi köyhistä vanhemmistaan ja rikas -sukulaisperhe oli ottanut hänet kasvatikseen. Hänestä kasvoi kaunis -ja vilkas poika, eikä hän suotta ollut lukkarin lapsi -- ääni hänellä -oli sellainen, että vanhat ihmiset jo aikoja siten olivat ennustaneet -hänelle kuolemaa. Hän lauloi jo ennen kuin osasi puhua. - -Hän herätti huomiota minne vain tuli. Hän oli hilpeä ja vallaton, vapaa -käytökseltään ja sukkela suustaan. Hän oli kaikkien tätien suosikki ja -monen tytön ensi lempi. Mutta setä, joka hänet oli kasvattanut, toivoi -hänestä suurta. Valtiomiestä setä hänestä odotti -- Suomi tarvitsi -juuri sellaista, joka osaisi liikkua suuressa maailmassa, puhua puuta -heinää kauniissa muodossa, mairitella naisia ja yletä ylenemistään... - -Nuori Jakob tunsi itsekin mahtinsa. Hän otti aivan tietoisesti vastaan -tätien huolenpidon ja nuorten naisten hymyilyt. Hän käyttäytyi -voittajana tanssiaisissa ja sankarina kutsuissa. Mutta tämän ohella oli -hänessä jokin herttainen elämänhalu, joka miedonsi voitonvarmuutta ja -itsetietoisuutta. Yksi piirre hänen luonteestaan puuttui, joka teki, -etteivät sedän loistavat suunnitelmat häntä houkutelleet. Hän ei ollut -kunnianhimoinen. Hän otti mielellään vastaan, mitä hänelle valmiina -annettiin, mutta hän ei ponnistellut tavoittaakseen onnea. Eikä onni -useinkaan tule ilman muuta. Se pysyttelee tavallisesti varustusten -takana ja ihmisen täytyy lähteä sitä valloittamaan ja voittamaan. - -Mahdollisesti Jakob Sand olisi ottanut vastaan loistavan aseman ja -ehkä pystynyt pitelemään siitä kiinnikin, jos hänen kasvatusisänsä -olisi tuonut sen hänen käsiinsä. Mutta sattui jotakin, joka muutti koko -miehen: hän rakastui. Ja sen jälkeen hänelle ei enää ollut muuta nimeä -taivaassa eikä maan päällä kuin nimi Editha. - -Editha-neiti oli vasta kuudentoista vanha, kun heidän tiensä veivät -yhteen. Jakob Sand oli kuullut hänen nimeään mainittavan ja tyttö oli -kuullut mainittavan Jakob Sandin nimeä. Sillä molemmat olivat pienen -kotikaupunkinsa tähtiä. Mutta vasta nyt he näkivät toisensa. Silloin -Editha oli jo toisen kihlattu morsian ja häihin oli vain muutama päivä. - -Heidät pantiin kahden puolen soittokonetta salissa, jossa kruunut -paloivat, lasit kilisivät ja silkki kahisi. Heidän piti laulaa duetto, -jossa kuvattiin, kuinka ruskot välkkyvät alloilla, kuinka myrsky herää, -nousee ja tärisyttää voimallaan meret ja maat... Laulu loppui sanoihin: -"silloin, silloin riennä oi armaasi syliin..." - -Editha oli korkeavartinen, sorja ja suora, iho kellahtava ja puhdas, -sieraimet läpikuultavat, huulet punaiset, kulmakarvat kuin mustalla -liidulla piirretyt, hiukset tummat, laheat, silmät syvät ja siniset -kuin meri. Hän tuntui puhtaalta, ujolta, luoksepääsemättömältä. Hän -ei ollut lämmin. Hänessä nukkui jokunen maailma, jota hän ei varmaan -itsekään aavistanut olevan. Hänessä oli jotakin ylhäistä ja kirkasta, -joka teki, että hän vaikutti kuin nuori kuusi huurteessa. Mutta samalla -hänessä kuitenkin oli jotakin, joka kutsui luokseen ja houkutteli, -hyväili ja hurmasi. Hän oli kuin valkoinen lilja, jonka lehdet ovat -niin läpikuultavan kirkkaat, ettei niihin raski käsin kajota, ja joka -kuitenkin lemuaa pyörryttävästi ja juovuttavasti. Varsinkin laulaessa -värisi äänessä, silmissä, koko olennossa uinuva, ihmeellinen maailma. -Oli kuin olisi raotettu ovea johonkin pyhään... Ensin tuijotti hänen -katseensa jonnekin kauas pois, mutta kun ääni sitten alkoi juosta ikään -kuin yhdeksi vedeksi toisen äänen kanssa, velloa ja pauhata toisen -äänen kanssa, upposi silmäkin silmään ja tuntemattoman pyhän portti -aukeni aukenemistaan... - -Kuulijat olivat haltioissaan. He tahtoivat kuulla yhä enemmän -ja enemmän. He eivät laisinkaan päästäneet laulajia poistumaan -soittokoneen luota. - -Ja nuoret lauloivat. Kaikki mitä he esittivät, oli heille ennestään -tuttua, mutta kaikkeen tuli kuin uusi henki. Ihmeellistä se oli! He -unohtivat, että muita oli huoneessa ja maailmassa ja kävivät toisilleen -tutuiksi, ikään kuin he samana hetkenä olisivat syntyneet tähän -maailmaan, ikään kuin he kaiken ikänsä olisivat astelleet käsi kädessä, -silmä silmään vaipuneena, ja ikään kuin heidän olisi määrä koko ikänsä -astua sillä lailla. - -Mutta se oli vain harhaa. - -Sulhanen tuli, selitti, että oli laulettu tarpeeksi ja talutti pois -Edithan. - -Sinä iltana hymyili Jakob Sand ensi kerran väkinäisesti. Helppoa -oli ennen ollut kuunnella mairittelua, mutta tänä iltana se tuntui -työläältä. - -Portti pyhään oli sulkeutunut ja Jakob Sand oli jäänyt ulkopuolelle. - -Sen illan jälkeen hän kulki päivin kuin unissaan, sivellen kädellä -otsaansa, mutta viskeli yön unetonna vuoteellaan. Oliko se ihme: kun -ihminen on päässyt raottamaan paratiisin porttia ja kun siitä on -käännetty takaisin! - -Siitä illasta lähtien kääntyi hänen tiensä elämän korpiin, missä -kallioseinät ovat jyrkät ja terävät, missä orjantappurapensaat -rehoittavat punaisinaan kukkia ja okaita ja kivet kasvavat -verenkarvaista sammalta... Ei uskoisi, että yksi ilta saa sellaista -aikaan, että kahden ihmisäänen solina yhdeksi vedeksi valaistussa -salissa, keskellä ihmishumua, matkaansaattaa sellaista. Ja kuitenkin se -on totta ja tavallista ja monen elämän on sellainen iltahetki pilannut. - -Se ilta herätti eloon vaistot, jotka olivat tulleet perintönä sekä -isältä että äidiltä ja jotka siihen asti olivat nukkuneet. Nuori Jaakko -särki saippuakuplina kasvatusvanhempiensa toiveet ja hävitti paljon -rahaa. Hän koetti jos jotakin alaa, mutta ei hänen toimillaan ollut -muuta määrääjää kuin tarve saada elää Editha-rouvan läheisyydessä. -Monien vaiheiden jälkeen tuli hänestä hengen mies, Keihäsjärven pappi. -Siihen aikaan päästiin suurten suosituksilla pitkälle. - -Kaikki on totta, mitä pitäjällä puhutaan Jaakko Sandista, pastorista. -Naiset, nuoret kalpeat aviovaimotkin, jotka tulevat pappilaan asialle, -ovat vaarassa. Jumala varjelkoon rippikoululapsia, jos pastori on sillä -päällä...! Hän on ollut kaatumaisillaan hautaan siunatessaan ruumista, -niin humalassa on hän ollut. Ja hän on tullut jumalanpalvelukseen -suoraa päätä metsästysretkeltä, ja hänen koiransa ovat vinkuneet -sakaristossa keskellä saarnaa. Sekin on totta, että hän ottaa vastaan -lahjoja -- mitäs teet, kun on niin huono palkka, että kaikki menee -siihen, mitä kurkku vaatii, eikä riitäkään -- ja kuitenkin pitäisi -olla vaatetta ruumiin verhoksi! Mitä hänen hurskas seurakuntansa -sanoisikaan, jos hän esiintyisi sellaisena, jollaiseksi Jumala on hänet -luonut! - -Amanda, pappilan taloudenhoitajatar, tietää pastorin asiat tarkalleen. -Mutta ei kerro mitään, hän on siksi lähellä pastoria. Jaakko Sand -saattaa aamuisin herätä aika kolinaan. - --- Noo, Amanda, mitä perhanaa sinä siellä... - --- Eikös pastori jo nouse? - --- Mikäs on hätänä? - --- Toivat lasta ristille. - --- Tähän aikaan! Mitä se on? - --- Eikös pastori muista, että on pyhä? - --- Helkkarissa -- onko pyhä! Odottakoot... Keitä he ovat? - -Amanda menee kysymään kenen lapsi on ja sill'aikaa haukottelee pastori -ja venyttelee sängyssään. Ohhohhoijaa! - -Amanda avaa ovea. - --- Hakolan torpasta sanovat olevansa. Torpanväen lapsi. - --- Odottakoot! - --- On niillä voita. Taitaa olla parin naulan verran. - --- Odottakoot. - --- Kyllähän ne sanovat, että lapsi on heikko ja kuolee... - --- Niinhän ne aina sanovat. Parempaan talteen pääsisi. Odottakoot! - -Pastori rupeaa vitkalleen nousemaan. Mutta jos tuliaisina on kokonainen -lehmänkinttu tai vasta-ammuttu metso, niin silloin pitää pastori -kiireempää. - -On tapahtunut sellaistakin, että pastori on juonut kirkkoviinin -kalkista, niin ettei ole riittänyt ehtoollisvieraille. - -Se on totta: langennut on Keihäsjärven pappi, niin syvälle langennut -kuin ikinä kukaan seurakuntalaisista, mutta onko kukaan koskaan voinut -katuakaan syvemmin kuin hän? Tomussa hän on maannut maassa. Koko -seurakunnan nähden on hän saarnastuolissa itkenyt syntejään. Hän on -totisesti tuntenut Jumalan ankaran käden rusikoivan itseään suurten -syntiensä takia. - --- Että minä kuitenkin painuin katselemaan liljan pohjalle, sinne missä -heteet nousivat suurina, kainouttaan väristen ja raskaina lemua ja -kukkaispölyä! huokailee hän itsekseen. -- Herra armahda, armahda minua! - --- Mutta jollen minä olisi painunut katselemaan liljaa, niin ei minun -elämässäni olisi mitään, ei olisi sitä yhtä ainoaa hetkeä, ei olisi -sitä yhtä ainoaa nimeä, ei olisi minulla Edithaa eikä mitään. Tyhjyyttä -vain... - --- Jos minä olisin saanut sinut omakseni, sinä lumivalkoinen Editha!... -Minusta olisi tullut mies, minä olisin tehnyt työtä, minä olisin -taistellut... Mutta sinä olit toisen oma jo silloin, kun meidän -hetkemme leimahti. - --- Haaska minä olen! pääsee pastorilta toisinaan aamulla, kun hän -pää raskaana herää ja valjusta hämärästä päättelee, että mahtaa olla -nousemisen aika. Kurkussa polttaa ja rinnassa närästelee. Hän nostaa -päänsä tyynystä, saa jalat yli sängynlaidan, huppuroi kaapille ja tekee -kädellään tottuneen liikkeen hyllyyn päin: tapaa sieltä pullon ja -tahmean lasin... Ahhahhah! kuinka tekee hyvää! - -Amanda liikkuu ruokasalissa. Saisi tulla tekemään tulta pesään. -Huoneessa on niin kylmä että jäätyy... Sellaiseenkin kuin tuo Amanda -on hän tyytynyt! Hän on hänen ainainen hätävaransa, hän ymmärtää pitää -suunsa kiinni ja kääntää asiat parhain päin seurakunnan silmissä. -Välttämätön on hänelle Amanda... Hyi sentään! - -Alussa hän oli taistellut, hän oli itkenyt ja kamppaillut luontonsa -kanssa. Hänen voimansa olivat juosseet kuiviin ja hän oli kärsinyt -tuskaa, joka oli miltei sietämätön. - -Editha kyllä oli tunnustanut hänelle rakkautensa. Hän oli antanut -hänelle sielunsa. Sen olisi hänen mielestään pitänyt riittää -rakastetulle miehelle. Sillä Edithalle merkitsi ruumis niin vähän. -Tosin hän halusi nähdä Jakob Sandin, tosin hän halusi kuulla rakasta -ääntä, tosin hänen teki mieli tietää, että Jakob Sand oli hänen -lähellään. Mutta muuta ei Editha tarvinnut. Hänen oikeuskäsitteensä -vangitsi vaistomaisesti kaiken muun ikävän. - --- Jos sinä tietäisit, puheli hän, -- kuinka ilma muuttuu -toisenlaiseksi, kun sinä tulet taloon. Minä luulen, että tuntisin sinun -tulosi hengityksessäni, vaikka olisin sokea ja vaikkei kukaan siitä -minulle ilmoittaisi. - -Ja sitten hän vaipui sanattomana tuoliinsa, hienot, kalpeat kasvot -onnellisessa hymyssä, ikään kuin päivä olisi niin paistanut. - -Mutta Jakob taisteli itsensä kanssa, sillä hänen teki mieli oikaista -väkevät käsivartensa ja nostaa lilja syliinsä, sydämelleen, huulilleen. - --- En tiedä, tarvitseeko minun edes sinua nähdä, jatkoi Editha, -- -kunhan vain tiedän, että sinä minua ajattelet. Minä ajattelen sinua -aina, aina. Ja minä saatan sinut nähdäkin heti, kun suljen silmäni... - -Hän oli kevät, hän oli kukkanen, hän oli sininen taivas, hän oli viileä -vesi, hän oli kirkas aurinko. Olisi tehnyt mieli langeta polvilleen -hänen eteensä, painaa pää hänen helmaansa ja itkeä siinä kaiken ikänsä, -ikävässä ja onnessa. - --- Ei sentään, virkkoi Editha samassa ja avasi silmänsä, jotka olivat -kuin sinertävä, pohjaton vesi, -- kyllä on hyvä, että sinä olet täällä. -Anna minulle kätesi!... Voi, ettemme nähneetkään toisiamme aikaisemmin! - -Ja silloin kävi tuskan värähdys yli hänen kasvojensa ja kädet -tarttuivat kovemmin tuolin nojiin. Mutta Jakob Sand syöksyi maahan -hänen eteensä ja kietoi käsivarret hänen jalkojensa ympäri ja pusersi -hänen polviaan vastaansa. Silloin Editha pelästyi ja vetäytyi pois. Hän -oli kuin joutsen, joka ei siedä, että sen höyheniä silitellään. - -Näin oli ollut niinä onnellisina ensi aikoina, jolloin kukaan ei -vielä aavistanut heidän suhdettaan, ja kapteeni Ståhle kävi pitkillä -virkamatkoilla. Silloin Jakob Sand oli vielä hieno herra, paita puhdas, -parta ajettu, vaatteet hyvin tehdyt. - -Sitten Editha-rouva tuli äidiksi, tuli vasten mieltään ja luontoaan. - -Jakob Sand pelkäsi kadottavansa hänet, pelkäsi, että lapset -anastaisivat hänet kokonaan. Sillä suurin osa naisiahan on sitä -maata, että äitiys täyttää sekä heidän sielunsa että mielensä. Mutta -Editha-rouva ei ollut niitä naisia. Palvelijat hoitivat hänen lapsensa -ja niukasti hän niitä hyväili. Hän kärsi siitä, ettei hän niitä -rakastanut, hän olisi suonut, että ne olisivat anastaneet koko hänen -olentonsa... Ehkäpä ne olisivat sen tehneet, jos hän olisi rakastanut -niiden isää. Mutta nyt... Pitihän hän heistä tavallaan, mutta ei -niinkuin muut äidit. Hän ei voinut sille mitään!... - -Kohtalo erotti Jakob Sandin ja Editha-rouvan vuosikausiksi. - -Editha eli ikävissään, yksinään. Häntä paleli. Hän kävi yhä -kylmemmäksi, luoksepääsemättömämmäksi... Häntä paleli todella... Hän ei -enää voinut soittaa eikä laulaakaan, sillä kaikki hänen sisässään oli -ikään kuin seisahtunutta. Talvi näytti tulleen... - -Silloin jokin laupias tai kirottu kohtalo taasen vei Jakob Sandin hänen -tielleen. - -Mahdotonta oli pastorin enää silloin tyytyä naisen sieluun. Hän -tarvitsi sekä sielun että ruumiin -- ainakin ruumiin. Mutta Editha -ei taaskaan tahtonut antaa muuta kuin sairaan, itkettyneen sielunsa. -Oi, siinä sielussakin oli kumma vetovoima! Jaakko Sand ikävöi sitä -sielua... Hän peseytyi, ajoi partansa, pani piian sukimaan takkiaan ja -läksi tavallista nuorempana ja parempana Saarlaan. - -Majuri ei vartioinut heitä. Hän touhusi pelloillaan ja antoi heidän -laulaa. Ja he nuortuivat, verestyivät, hymyilivät ja katselivat -toisiaan sieluun ja silmiin. Mutta kerran hämärissä, kun Editha-rouva -päästi kätensä vaipumaan soittokoneen koskettimia vastaan, nojausi -taaksepäin ja sulki silmänsä, karkasi Jakob Sand hänen luokseen, otti -hänet syliinsä ja oli tukahduttamaisillaan hänet hyväilyillään. Silloin -pääsi Edithalta parahdus ja hänen pelästyksensä oli niin suuri, että -hän sairastui. - -Majuri sai vihiä asiasta, arvasi loput, luulotteli enemmän kuin olikaan -syytä luulla ja ajoi pastorin talosta. Pastori oli raivoissaan. - -Hiiteen sellainen hedelmätön rakkaus! Ei sellaisesta kostu kukaan! - -Juuri silloin Helena sattui pastorin tielle. Se oli vain tavallinen -talonpoikaistyttö eikä pastori alussa katsellut häntä millään -tarkoituksella. Häntä oikeastaan vain huvitti saattaa hänet hämilleen. -Mutta sittemmin hän huomasi, että Helenakin oli suloinen nainen -- -vaikka niin aivan toisenlainen kuin Editha! Synti oli yht'aikaa -mainitakin ylhäistä, luoksepääsemätöntä Editha-rouvaa ja pehmeää, -veikeää talonpoikaistyttöä, joka oli niin altis rakkaudessaan. Mutta -tuli todella aika, jolloin pastori kiintyi Helenaan ja aikoi hänet -naida. Huhu tuli tietenkin Editha-rouvan korviin eikä pastori olisi -uskonutkaan, että ylhäisessä Editha-rouvassa saattoi olla niin paljon -voimaa ja -- vihaa. - -Mitä Editha lieneekään majurille tehnyt, kun sai hänet leppymään! Sillä -majuri itse se oli, joka nouti pastorin Saarlaan ja majuri itse tarjosi -heille tilaisuutta kahdenkeskenoloon. - -Editha astui pastoria vastaan kalpeana, silmissä loukattu ylpeys. -Tuomarina hän tuli, kylmänä kuin hautapatsas. Ja kauan sai Jakob Sand -rukoilla ennen kuin hän suli. Mutta kuinka ihana hän silloin oli! Kevät -hän oli ja kukkanen, eikä toista naista maailmassa ollut hänelle, -poloiselle Jakob Sandille -- sen hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen. - --- Kuin sinä olet minun ainoani, puhui Editha äänellään, joka oli kuin -soittoa. -- Kun ei minulla ketään muuta ole!... Ja luuletko, että sinä -voisit tulla onnelliseksi talonpoikaistytön kanssa? Kuinka se olisi -mahdollista? Me kaksi, me olemme laulaneet yhdessä, meillä on sama -sielu -- mitä yhteistä voi sinulla olla _sellaisen_ kanssa! - -Miten paljon vihaa ja ylenkatsetta hän saattoikin panna sanoihinsa! Hän -osasi myrkyttää äänensä kun tahtoi. Mutta Jakob Sandille oli se ääni -mieluisa, sekä silloin, kun se julisti vihaa ja kadotusta, että silloin -kun se julisti rauhaa ja rakkautta. Kun se ääni puhui, ei hän osannut -erottaa toisistaan hyvää eikä pahaa. Ei ollut mitään pahaa. Kaikki kävi -sen äänen solinassa hyväksi ja kauniiksi. - --- Noo, joko te nyt olette sopineet? sanoi majuri astuessaan -huoneeseen. -- Pelipöytä on jo valmiina ja pian pitäisi toisten saapua. -Etkö menisi, Editha, katsomaan, että saisimme totia! - -Helena-raukka! Ei hän aavistanut, miksi pastori välistä oli niin -kuuma, välistä niin kylmä -- kaikki riippui Editha-rouvasta. -Mutta ei rasolaistenkaan olisi pitänyt suorastaan työntää tyttöä -pastorille. Sillä ei mies muuta tarvitse kuin että tyttö on ihan hänen -otettavissaan, niin hän jo kylmenee. Hyvä on, jos on este tiellä, -onhan silloin jokin kiihotus kannustamassa... Ja oli ihan turhaa, että -he rupesivat uhittelemaan häntä rikkaalla leskimiehellä. Luulivat -kai, että hän tulisi onnettomaksi ja hyppäisi kaivoon. Ehei! Silloin -oli pastori ehtinyt saada ihan tarpeekseen koko tytöstä. Naimisiin -hän ei olisi mennyt hänen kanssaan hinnasta mistään. Noin muuten -- -kyllä! Miksei! Mutta naimisiin! Ehei! Leskimies tuli oikeastaan kuin -pelastajana, sekä Helenalle että pastorille. - -Mikä siinä sentään lienee ollut, että hänen oli vaikea lukea Helenan -kuulutusta saarnastuolista. Se oli todella vaikeaa, kun hän etukäteen -sitä ajatteli. Ehkäpä sen tähden, että rasolaiset ja joutsialaiset -istuivat kuin kynttilät penkeissään. Hän tiesi ettei Helena ollut -unohtanut ja hän oli näkevinään hänen silmänsä tuijottavan itseensä -täynnä pelkoa ja rukousta. Mutta hänen onnistui kuitenkin lopulta -voittaa itsensä ja hän pudotti oikein pontevasti Helena Kustaantyttären -ja hänen rikkaan leskimiehensä nimet saarnastuolista. - -Häihin ei hän saanut jäädyksi. Ei siksi, että tuskin häntä olisi -vihkimään pyydettykään! Mutta jota likemmä häät tulivat, sitä enemmän -ne häntä kiusasivat. - -Helena astui hänen eteensä öisin. Hän tuli tytöntyllykkänä, kömpelöissä -talonpoikaisissa tamineissaan, hiukset sileiksi kammattuina, -punastuvana, silmät luotuina karkeisiin, sierettyneihin käsiin, jotka -hypistelivät esiliinaa. Hänen kasvoihinsa tuli iloinen keimailu, -puoleksi itsetietoinen halu miellyttää, hiukset lehahtivat kiharoiksi, -liikkeet norjenivat, ruumis sorjeni sorjenemistaan, silmät paloivat, -nauroivat, totistuivat, syvenivät ja -- lupasivat... Sellaisen, -sellaisen juuri tuli naisen olla! - -Nyt kun oli myöhäistä, huomasi Jakob Sand kaiken tämän. Mikä ihme siinä -oli ollutkin, ettei hän ennen ollut pannut sitä merkille? - -Helenassa oli ollut aivan ihmeellinen usko ja luottamus mieheen, jota -hän rakasti. Editha-rouva moitti niin usein. Helenalta ei koskaan -päässyt moitteen sanaa, vaikka Jaakko Sand kuinka kauan olisi ollut -poissa hänen luotaan. Vain surumielinen hymyily, joka kertoi: minun on -ollut ikävä! Eikä sekään sanoina. Silloin soimasi omatunto pastoria: -että minä olenkin voinut sinut heittää! Että minä olenkin voinut -tuottaa sinulle surua! - --- Voitko antaa minulle anteeksi? kuiskasi Jaakko Sand, eikä tietänyt, -uskaltaisiko enää sulkea Helenaa syliinsä, niin paljon paremmalta häntä -tuntui Helena sinä hetkenä. - -Mutta tyttö vain hymyili kyyneltensä seasta, painoi päänsä rakastetun -rintaa vastaan ja kuiskasi loistaen onnesta ja autuudesta: - --- Mitä sinä puhutkaan! - -Hän tunsi vaistomaisesti, milloin Jaakko Sandin tunne oli oikea. -Silloin sanoi hän tälle "sinä". Muuten hän ei käyttänyt mitään -puhuttelusanaa ja muitten kuullen hän aina sanoi "pastori". Se oli -sentään sekin tavatonta hienoutta talonpoikaistytössä. Se oli vaistoa, -todellista naisellista vaistoa. - -Ja tämän naisen hän on nyt päästänyt käsistään, tai oikeammin sanoen: -viskannut käsistään! - -Jakob Sand, Jakob Sand, et sinä ole osannut pitää kiinni omastakaan -onnestasi, jollet ole muitakaan tehnyt onnellisiksi! Mutta naisten, -naisten se on syy, te keihäsjärveläiset, että teillä on pappina -tällainen! - -Yön aikaan ajatukset vaivasivat, mutta päivällä ei pastorin ollut -kovinkaan sääli Helenaa, enempää kuin keihäsjärveläisiäkään. Ei nyt -talonpoikaistyttö sentään niin arkaluontoinen ole. Ei hän järveen -hyppää! Hän alistuu kauniisti, synnyttää terveitä lapsia ja tulee -onnelliseksi. Itse puolestaan pastori vain suree sitä, ettei saanut -imeä kukkasesta mehua, ennen kuin viskasi sen menemään. Ja talonpojat! -Heidän vaistonsa tosin sanoo, ettei pappi saa lyödä korttia eikä -tanssia, mutta paljon hänelle annettiin anteeksi, jos hänellä on kova -saarnaääni ja jos hän messuaa. Ja ääntä on toki Jaakko Sandilla! Saavat -kuitata... - -Mutta ei pastorilla ollut sydäntä jäädä uhittelemaan Helenan häihin. -Hän hankki virkavapautta, oli poissa kuukauden ja palasi vasta, kun -Helena jo oli Haimalassa. - - - - -VII - - -Annastiina seurasi levottomana miestään. Juha oli käynyt kovin -puhumattomaksi ja oudoksi. Hänen silmiinsäkin oli painunut ikään kuin -pelko, ja aina kun vieras tuli, hän katseli ympärilleen niin kuin -olisi tahtonut mennä pakoon. Eivät sitä muut huomanneet, ainoastaan -vaimo, jota huolestutti, kun ei hän mitään puhunut. Olisipa valittanut -päivän umpeensa, olisipa tuskitellutkin, niin se olisi ollut helpompaa. -Annastiina oli isäänsä nähden tottunut siihen, että harmit, humalat ja -kiukut satoivat maahan kuin sumu ilman kirkastuessa. Juhalla menivät -kaikki mieliharmit ja huolet päähän. Sillä lailla sinne tuli niin -paljon karvautta, että lopulta... Niin, ei sitä osannut ajatellakaan, -mitä lopulta seuraisi. Jos Juha olisi edes öisin nukkunut, mutta -hän käänteli, ähki ja puhki ja äännähti joskus unissaan sanat -"kolmekymmentäkaksi vuotta". - -Ei vaimo alussa ymmärtänyt, minkä tähden Juha tuota kolmeakymmentäkahta -hoki. Hän mietti sitä monta kertaa ja jo kerran kysäisikin, -mutta Juha ei vastannut, kävi vain niin vakavaksi ja kääntyi -poispäin. Sen jälkeen ei vaimo enää kysellyt. Mutta kerran se -ihan sattumalta hänelle selveni, aivan pienestä ja mitättömästä -tapauksesta. Hän oli ohikulkevalta kaupustelijalta ostanut tavaraa -kolmellakymmenelläkahdella kopekalla ja antanut äijälle neljäkymmentä -kopekkaa. Äijän kaivaessa kahdeksaa kopekkaa hänelle takaisin pälkähti -hänen päähänsä, että Hallpumi on asunut tuolla tien toisella puolella -juuri kahdeksan vuotta. Silloin hän ymmärsi, että kontrahti oli -kestänyt kahdeksan vuotta ja että jäljellä oli kolmekymmentäkaksi. - -Sitä varmaan Juha mietti yöt, päivät. Se häntä painoi, se kontrahti! - -Kerran kun Rason isäntä oli käymässä Joutsiassa ja he Juhan kanssa -istuivat tupakoimassa makuukamarissa, kuuli Annastiina keittiöön -heidän äänensä: Juha puhui kaiken aikaa alakuloisesti, Kalle tuntui -lohduttavan. Annastiina läheni ovea ja kuunteli henkeään pidätellen. - --- Ei tämä käy millään muotoa, puhui Juha. -- Ei täällä voi hankkia -mitään tuloja. Karjaa on vähän ja rehu tuskin riittää sillekään. - --- No, liikenee sitä Rasosta! sanoi veli leveästi. - --- Ei ole viljaa myydä. Mistä rahaa maksuihin? - --- Pane nyt aluksi likoon se mikä on jäljellä perintörahoistasi ja ensi -vuonna aletaan laajentaa peltoja, lisätä karjaa... - --- Kun ei niitä perintörahojakaan tahtoisi panna, eihän sitä tiedä, -miten pitkäksi aikaa tänne jää. Sen vaimon, sen Annastiinan tähdenhän -minä tässä olen kituuttanut, mutta... - -Annastiina nieli kyyneliään ja hänen sydämensä takoi kuin vasara. Juha -oli sentään ollut kovin hyvä! - --- Kestäisipä kontrahti... vaikkapa edes viisikolmatta vuotta, puhui -Juha, -- niin koettaisihan tuon ajan kärsiä. Silloin olisi vielä -toivoa. Mutta kolmekymmentäkaksi vuotta! Jos elät sen, niin ovat -parhaat vuotesi menneet ja jäljellä on ukkoruhja. Eihän sitä tiedä, -vaikka ennen sitä olisi mullassa. Eikä olisi nähnyt yhtäkään vapauden -päivää. - --- Mutta kuulepas nyt, keskeytti Kalle, -- johan sinä rupeat vallan -raskasmieliseksi. Johan sinä vallan Jumalankin unohdat. Niinhän sinä -puhut kuin olisit vankina. - --- Vankina minä olenkin, niin kauan kuin tuo Tulettäne on tuossa! Kun -minä pääsisin edes yhdeksi päiväksi vapauteen! - --- Jos tämä nyt sinun mielestäsi onkin vankeutta, niin saavathan -lapsesi sitten nauttia vapautta. - -Siihen ei Juha puhunut mitään, punastui vain vähän. Mutta hetken -perästä hän puhkesi sanomaan: - --- En minä voi jäädä tähän. Anna sinä meille se porstuanperäkamari, -jossa minä ennenkin asuin. Minä rupean vaikkapa muonamieheksi... - -Kallen täytyi remahtaa nauruun. Olipa Juha todella tuskastunut -isännyyteensä! - -Annastiina ei nauranut. Hän oli kuullut tarpeekseen ja pakeni itku -kurkussa ovelta. Sitä hän kaiken aikaa oli pelännyt, että Juha hautoo -mielessään juuri näitä. Vaimolleen hän ei puhu, aina vain veljelle -ja sisarille. Ne häntä auttavat ja lohduttavat -- mitäpä lohdutusta -vaimolla olisikaan antaa! Kun Juha palaa Lumiasta tai Rasosta, on hän -aina iloisempi. Kotona hän taas käy mykäksi ja alakuloiseksi. - -Polttava suru tuli Annastiinan mieleen, kun hän näitä ajatteli. Ei -ole elämä leikintekoa! Kun vain ymmärtäisi, miten voisi parantaa -oloja. Tulettäneä ei saa pois, isää ei saa muuttumaan niin, ettei -hän Juhaa kiusaisi... Jos muuttaisi Rasoon...! Mutta hän ei saisi -asutuksi toisten nurkissa, hän oli tottunut talon tyttärenä liikkumaan -aitoissa ja pihoilla. Jos hän yrittäisikin muuttaa, niin johan jalka -kirkkotiellä itsestään veisi Joutsiaan ja käsi avaisi itsestään -Joutsian portin. Vaikka Rasossa oltaisiin kuinka hyviä, niin vieras -paikka se olisi hänelle sittenkin... Ja kaikista pahinta olisi Rason -mäeltä katsella, kuinka Joutsia lahoamistaan lahoaa ja kuinka kauppias -sen vihdoin korjaa... - -Annastiina ei keksinyt muuta keinoa kuin sen vanhan, jota hän jo ennen -oli käyttänyt. Hän koetti ruveta säästämään. Hän, joka aina oli ollut -niin ahkera kahville, lakkasi nyt sitä juomasta. Vaikeaa se oli! Kun -piti toiselle kaataa, niin ihan vesi kihosi kielelle. Ei se ollut hyvää -sekään, jota hän keitti talonväelle. Hän pani paljon sikuria. Kerran -piika Liisa, joka oli paha suustaan, sanoi emännälle kaikkien kuullen: -"Saisinko minäkin sitä sumppivettä!" Emännän täytyi kärsiä sekin, hän -koetti olla ikään kuin ei olisi kuullut, vaikka tapaus kauan kalvoi -hänen mieltään ja vaikkei hän sitä koskaan unohtanut. - -Juha ei huomannut hänen taisteluaan. Hän eli niin omissa ajatuksissaan. - -Mutta kerran, kun hän itse otti pannusta kahvia, istuutui matalalle -tuolille lieden ääreen ja siinä hörppieli, huomasi hän, että Annastiina -kääntyi pois ja taisi pyyhkiä silmiään. Silloin jäi kuppi hänen -käteensä ja hän rupesi muistelemaan, ettei hän ollut nähnyt Annastiinan -juovan kahvia moneen aikaan. - --- Mikset sinä juo kahvia? sanoi hän. - -Annastiina ei vastannut, oli vain askartelevinaan pöydän ääressä. - -Juha alkoi aavistaa jotakin, nousi, nouti kupit, kaasi nokisesta -pannusta ja vei vaimolleen. - --- Jollet sinä juo, en juo minäkään, sanoi hän. - -Annastiina purskahti itkuun. Mitenkä hän lieneekin käynyt niin -heikoksi, että kyyneleet olivat niin höllässä! Mutta siitä lähtien hän -taas alkoi juoda kahvia ja Juhan huolenpito teki hänen sydämelleen -kovin hyvää. Ei Juhalla koskaan ollut sitä iloa, mikä muilla -sisaruksilla oli, he kun pitivät suuria sukulaiskestejä, joissa -viivyttiin päiväkausia ja syötiin ja juotiin kuin häissä. Lumian emäntä -se vasta ymmärsi valmistaa! Lumiassa oli kaikista komeinta. Annakaisan -luona taas oli hauskaa, sillä Annakaisa itse oli kuin päivänpaiste. -Helena-poloinen, hän olisi voinut pitää kuinka muhkeita kemuja hyvänsä, -niin rikas oli Haimala, mutta hän ei sellaisia ajatellut. Lähteensilmiä -hän etsi ja hänen ymmärryksensä valo tuntui olevan sammumaisillaan. -Joutsiassa taas, siellä täytyi elää säästäväistä elämää. - -Yksitoikkoisesti kuluu aika. Tulevat rumat, syksyiset säät, kun -pihamaat ja tiet ovat rapakkoa paksunaan. Piiat rämpivät helmat -märkinä navetan ja kaivon väliä, riihet lämpiävät, kuusipuita -pilkotaan viinapannun alle. Tulettänessä käy ilo ja kisa. Hurrit -hurjistelevat markkinamatkoillaan. Isäntä viettää pitkät puhteet -pirtissä renkien kanssa. He sopivat erinomaisesti. Ensimmäiset riidat -olivat Akselin metkuja ja nyt kun poika on poissa, eletään sovinnossa. -Päreen ritistessä ja lastukiehkuroiden lennellessä kerrotaan siinä -kaikenlaisia hauskoja kaskuja. - -Vanha Manu tietää tapauksia sota-ajoilta. Muistaa hän vielä vallan -hyvin, kun hän oli lapsi ja he äidin ja vaarin kanssa pakenivat vuoren -taakse. Havumajassa he siellä saivat elää juuri pahimman talvisydämen. -Siinä samassa sodassa isä ja setä kaatuivat... Isoäiti oli muistanut -sellaisenkin asian, että venäläiset kasakat ryöstivät Ippilästä kaksi -tytärtä, istuttivat hevosten selkään väljien viittojensa alle ja -tukahuttivat niillä tyttöjen huudot. - -Silmät pystyssä piiat kuuntelivat rukkiensa äärestä kertomusta. - --- Onkohan tuokin totta! sanoo Liisa, pitkä, roteva tyttö, joka puhuu -ja muutenkin liikkuu kuin mies. -- Taisivat tytöt hyvinkin olla -menossa. Aina sitä jotenkin itsensä irti kiskoo, jos oikein tahtoo. - --- Liisa puhuu niinkuin kasakka, sanoo Manu loukkaantuneena. -- Mutta -Matariston Heta-vainajan suusta ei vielä koskaan kuultu valetta. - --- Kyllä maar sitä mennä täytyy, jos väkevämpi ottaa, sanoo hento Anni -rukkinsa äärestä. - -Häntä peloittaa niin että silmät katsovat suurina päässä. - -Nuori isäntä on käsitöissä hyvin taitava ja osaava. Puuastiankin hän -veistää niin puhtaasti, ettei yhtään näe, missä höylän tai veitsen -terää on nostettu. Ihmettelevät sitä miehetkin. - --- Miksei isäntä enää pidä niitä sanomia? kysäisee kerran Eprami, joka -muistaa Rason aikoja. -- Ne oli niin mukavat, mitä te niistä kerroitte. - -Juha menee punaiseksi, sillä Eprami koskettaa arkaan kohtaan. Ei ole -varaa sanomien pitoon! - --- Ei tullut tilatuksi, vastaa hän. -- Tilataan jahka ehditään. - -Pastorista riittää alituisesti puhumista, niinikään saarlaisista ja -Simolasta. Saarlan armo on ylpeä ja ynseä, se tuomio hänestä langetaan -aina ja alituisesti. Majuri itse on reilu mies ja osaa selvää suomea, -vaikka sillekin pitää seisoa lakki kourassa, oli pakkanen miten kova -hyvänsä. Kustaa-herra se on aina niissä kouluissa, miksikä ylhäiseksi -sotaherraksi aikoneekin. Mutta Maunu-herra se on hyvä herra, nöyrä ja -kohtelias yhteisellekin kansalle. Se on aivan toista maata kuin kaikki -ne muut. - -Simolan huutokauppa on ensi viikolla. Se panee ihmiset ajattelemaan, -sillä Simola on ollut vankka talo. - --- Tulettäneen Simolan isäntä-raukka on kaiken hyvänsä antanut, -puhutaan Joutsiassa puhdetöiden ääressä. - --- Kahdeksan vuotta sitten elettiin siellä varsin reilusti. Kahdeksan -vuotta tasan on kauppias ollut Keihäsjärvellä. - -Vaietaan, veistetään, rukit hyrisevät, päre risahtelee pihdissään. -Tuumitaan maailman menoa. - --- Sitä emäntää minun tulee enimmän surku, virkkaa Ville. - --- Se on sen kotitalo! sanoo Eprami. - --- Ja niin hyvä mies olisi muuten se Simolakin... - --- Ne on niitä viinan töitä, huokaa Manu ja kolauttaa kolme kertaa -permantoon puun, jota alkaa veistää. Manulla on aina ne omat temppunsa! -Ikään kuin työ siitä paremmin menestyisi, että kolauttaa puun kolmesti -maahan. - --- Aina se Manu viinaa syyttää, sanoo Ville. -- Viina on hyvää ja -terveellistä. Se on ihmisten oma vika, kun eivät osaa juoda siivosti. -Mutta jahkahan saadaan sitä pottuolutta! Se kuuluu olevan makeaa ja -tekevän miehen lihavaksi ja punaiseksi. Mutta ei mene päähän koskaan, -vaikka miten paljon joisi. - --- Perästä kuuluu, sanoo Manu. -- Minä en usko ennen kuin näen. - --- Kyllä se pian nähdään, jahka kylään tulee oluttehdas. Hallpumi -laittaa. - --- Koska hän sen laittaa? - --- Paraikaa hän on puuhassa. - -Isäntä nostaa päätään. - --- Mistä te sen olette kuulleet? - --- Kaupungissa puhuivat. - --- Ei mikään vedä vertoja viinalle, sanoo Eprami, joka viljelee viinaa -ahkerasti, mutta niin taitavasti, ettei häntä ole koskaan nähty -humalassa. - -Isäntä miettii sitä oluttehdasta. Hyvältähän miesten puhe kuuluu, mutta -hän epäilee tehdasta, kun Hallpumi panee sen pystyyn. Hän epäilee -kaikkea, mihin Hallpumi pistää sormensa. Lienee ehkä väärinkin... - -Eräänä iltana hämärissä ilmestyi Simolan isäntä Joutsian pihaan. -Huutokaupan piti olla huomenna. Santtu oli juovuksissa, mutta pysyi -sentään pystyssä. Reimasti hän kävelikin, lakki takaraivolla, silmissä -vihainen tuli. - -Keskellä pihamaata hän rupesi huutamaan ja herjaamaan. - --- Missä ne ovat ne roistot, ne tämän talon isännät?... Kyllä minä -niille näytän! - -Juha tuli luo ja pyyteli sisään. - --- En minä sinusta, ähisi Santtu, -- sinä tulet itse minun perässäni. -Usko pois: vievät ne sinultakin talon! Mutta sen vanhan Juutaksen minä -tahtoisin nähdä! Tuletkos ulos harvahammas! Kukas tuon helvetin krouvin -tänne laittoi, jollet sinä? Kuka perkelettä elättää omalla pellollansa, -jollet sinä... Se on perkele ja se on punainen!... Itse sinä sen olet -sanonut... Mutta minä haastan sinut oikeuteen, kun taloni menee... -kuuletkos! Ei kukaan anna rahaa, ei saa irti hyvällä eikä pahalla... -Tulettänen perkele huutaa taloni... Se on sinun syysi, peijakas... - -Santtu oli tullut rappusille asti. Siinä hän pui nyrkkiään seinään. -Vihdoin hän purskahti itkuun ja iski päänsä pihtipieleen. - -Vanha Joutsia ei ollut yrittänytkään häntä keskeyttää. Hän oli -kuunnellut neuvottomana, lakitta päin, harvat harmaat hiukset pystyssä. -Kerran oli hänen sisunsa jo yrittänyt nousta, mutta kun Simola sitten -oli purskahtanut itkuun, oli häneltä taasen mennyt kurssi. Vihdoin -häntä kuitenkin rupesi hävettämään, että hän seisoo tässä mykkänä ja -antaa toisen haukkua kuin koiran. - --- Että kehtaatkin syyttää muita! huusi hän ja silmät kiiluivat päässä. --- Kuka sinun kurkkuusi on kaatanut viinat? Minäkö? Sinä itse! Syytä -itseäsi! Kuka sinun käski yöt päivät istua Tulettänessä? Oma syysi! - --- Oma syysi! ärjyi humalainen ja kyyneleet valuivat virtoina alas -hänen poskiaan. Hän oli muutenkin läpimärkä ja hänen yllään oli hienot, -mustat vaatteet. -- Kuule, Eerikki Aaprahaminpoika, muistatkos, että -minun ja Simolan tyttären häitä juotiin juuri silloin, kun krouvari -tähän pitäjään tuli. Sekin oli tanssaamassa niissä häissä!... Silloin -ei ollut talossa yhtään velkaa... ja nyt menee talo! Se sen ostaa se -kisälli, jolla ei silloin ollut oikeita vaatteitakaan selässä! Se on -sinun syysi, Eerikki Aaprahaminpoika... sinä toimitit krouvin tänne... -Ja minä kiristän vielä sinulta ne rahat... vaikka vasta viimeisellä -tuomiolla... Kun vievät taloni! Kun vievät taloni! - -Viime sanat huusi hän mylvien niin kuin eläin, joka on eksynyt karjasta -ja joka huutaa hädissään. - -Juha seisoi kuin lyötynä. Hän ei kuullut eikä nähnyt mitä hänen -ympärillään tapahtui. Silmät olivat kuin naulitut Santtuun. Ja kun tämä -lähti hoippumaan poispäin, seurasi Juha häntä vaistomaisesti. Santtu -paiskasi kumoon sälykopan, jonka piiat olivat käsistään päästäneet -tiepuoleen, läjäytti portin kiinni perässään ja suuntasi kulkunsa -Tulettäneen. - -Juha jäi pihamaalle seisomaan. Satoi kylmää, lumensekaista vettä. Ei -Juha huomannut nostaa kaulustaankaan. - -Sinne se menee, vaikka vasta kirosi koko paikkaa. Mikä siinä on, että -hänen pitää sinne mennä? - -"Vievät ne sinultakin talon!" kaikui Juhan korvissa ikään kuin piskaa -olisi vingutettu... Kai ne vievät... Kai ne vievät... Juhan pintaa -karmi. Ei hän niin itsestään välittänyt, mutta olihan tämä Annastiinan -kotitalo. - -Vanha Joutsia nauroi portailla. - --- Juha, kuules, huusi hän, -- mitä sinä seisot siinä sateessa? Tule -tänne katsomaan! Se menee suoraa päätä Tulettäneen. - -Juha jää sateeseen seisomaan. On kuin rajuilma menisi hänen päänsä -päällitse. Sadepisarat rapisevat äänekkäästi ikään kuin olisivat -herneitä. Lumisohjon alta paistaa maankarvainen rapakko ja kellahtava -nurmi. Juha tuijottaa eteensä maahan. Hän ei näe muuta kuin lumisohjon -eikä hän muista, missä on. Ei hän tiedä, että seisoo Joutsian pihalla. -On kuin hänen ympärillään huojuisi puita myrskyssä. Ilma on täynnä -parkua ja naurua. Toiset parkuvat, valittavat, heristelevät nyrkkiä ja -kiristelevät hampaitaan. Toiset nauravat, huutavat, tanssivat... - -Mikä on viskannut hänet, oudon ihmisen, tänne myrskyyn ja hammasten -kiristykseen? Ei hän osaa parkua eikä hän osaa nauraa. Ei hän jaksa -seisoa myrskyn piiskattavana. Hänellä on aina ollut koti. Siellä on -ollut lämmin, siellä on ollut hiljaista. Ei hän muuta pyydä kuin elellä -kodissa hiljakseen... - -Pakene, pakene, poika! - -Joudu kotiin! - -Se on kuin Helenan ääni... Tai Marjaanan ääni... He huutavat kaikki... -Sisaret kutsuvat kotiin... - -Jotkut toiset yhä nauravat ja parkuvat... Täytyy riuhtaista jalat -maasta. Pakoon, pakoon! - -Äkkiä Juha huomaa missä hän on. - -Vesi valuu alas hänen kasvojaan, silmäripsiin ja kulmakarvoille on -kokoontunut lunta. Hartiatkin ovat ihan valkeinaan sohjoa. Kädet ovat -märät ja kankeat kylmästä. - -Entä jos se onkin totta, lentää äkkiä hänen päähänsä, -- että kauppias -vahtailee tätä Joutsiaa? Mutta mitä hän tekisi kaiken maailman -taloilla?... Voisi tahtoa manttaalialaa lisää, että saisi pitemmän -viinanpolttoajan... Ja Joutsia on paremmalla paikalla kuin kaikki muut -talot täälläpäin... Annastiinan vanhemmat joutuisivat maailmalle. Ja -Juha ja Annastiina saisivat Rasosta katsella, miten kauppias täällä -elämöi... - -Ihan tässä menee sekaisin! - -Juha ravisteli vaatteitaan ja läksi sisään. Kuin lymyten riensi hän -keittiön läpi makuukamariin. Siellä oli hänen piironkinsa, siellä -riippuivat seinällä avaimet, suuria avaimia ja pienempiä avaimia -- -kaikki hänen isännyytensä merkit. - -Niin, niin, mikäs niitä olisi ollut pidellessä, jos olisi ollut -toinen luonto. Mutta kun olisi tahtonut hiljalleen elää ja piti elää -ainaisessa sodassa! - -Ajatuksissaan hän otti taskustaan avaimen, väänsi auki piirongin -lukon ja päästi levyn alas pöydäksi. Itsestään kädet menivät -vasemmanpuoleiselle alalaatikolle, vetivät sen auki ja asettivat -pöydälle pinkan papereita. Niiden päälle painui mies ja rupesi -tavailemaan: Härmed upplåter jag gästgifverihållningen vid Keihäsjärvi -gästgifveri åt handlanden Gustaf Hallbom från denna by... Sitä -paperia oli pitkälti. Yhdeksässä eri pykälässä oli määräyksiä ja -alla oli Eerikki Aaprahaminpojan nimi ja puumerkki sekä Sandin ja -Liljebladin nimet. Muut paperit, joita oli paksu pinkka, alkoivat -kaikki suunnilleen: Utdrag ur protokollet hållet vid lagtima -häradshöstetinget... Ne olivat käräjäkirjoja. Vanha Joutsia oli kyllä -koettanut käräjöidä, vaikkei siitä ollut mitään hyötyä ollut. - -Jos edes ymmärtäisi tuon kontrahdin sisällön! Vaan mitähän apua -siitäkään olisi: käänsihän Nylanteri sen hänelle kerran, muistaahan -hän selvästi, mitä siinä oli... Niin, siinä annetaan Hallpumille -oikeus asua Tulettänessä neljäkymmentä vuotta. Eri pykälissä on sitten -mainittu eri etuuksia. Saa niistä vähän selvääkin, kun näkee sellaisia -sanoja kuin gästgifveri, potatisland, Hongisto äng, hållhage, Niemelä -torp, vagnslider, kammaren, kakelugn ym. Kyllä Juha niitä pykäliä -on tutkinut. Hän osaa miltei ulkoa koko kontrahdin. Ensimmäisessä -pykälässä sanotaan, että vuokralainen vapaasti saa käyttää ne kaksi -tynnyrinalaa peltoa, jotka ovat hänen huoneittensa piirissä ynnä -perunamaan; lisäksi viisi ladonmaata Hongiston niitystä sekä läntisen -puoliskon Joutsian taloon kuuluvasta hollihaasta ja Niemelän torpan. -Toinen pykälä sisältää, että Hallpumin käytettävinä ovat kaikki -kestikievarihuoneet. Isäntä sitoutuu korjaamaan ja laudoittamaan -eteisen, rakentamaan ja sisustamaan tilavan vaunuliiterin, panemaan -hollituvan täyteen kuntoon ja laittamaan kestikievarikamariin uuden -uunin. Hallpumin taas on omalla kustannuksellaan rakennettava uusi -rakennus, johon sisältyy sali, kaksi kamaria, keittiö, keittiökamari -ja kellari keittiön alla. Tähän rakennukseen sitoutuu isäntä omasta -metsästään vetämään hirret, kattotuohet, sammaleet, hiekan, saven ym. -tarpeet, ja Hallpumin on siitä maksaminen isännälle 150 ruplaa hopeassa -siten, että ensi vuonna suoritetaan 20, toisena 30, kolmantena 50 ja -neljäntenä 50. - -Kolmas pykälä: Hallpumin on pidettävä kunnossa kestikievarihuoneet. -Jos kuitenkin uusia tarvittaisiin, rakentaa isäntä ne omalla -kustannuksellaan. - -Neljäs pykälä: Kauppias saa talon maalta laitumen yhdelle hevoselle, -kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. - -Viides pykälä: Polttopuut, aidakset, lehdet ynnä muut puutarpeensa saa -vuokralainen ottaa talon maalta. Niin ikään saa hän käyttää hyväkseen -ne kaksi syltä kuivia koivuhalkoja, jotka pitäjän muut talot ovat -velvolliset kestikievarinpitäjälle tuomaan. - -Kuudes pykälä: Kauppias on oikeutettu käyttämään tietä, joka vainion -halki vie rantaan sekä rantaa pyykintekoon ym. - -Seitsemäs pykälä: Kaikkien näiden etujen nauttimisesta on vuokralaisen -maksettava kaiken kaikkiaan 5 hopearuplaa vuodessa, ja on hän sitä -paitsi velvollinen omalla vastuullaan pitämään kestikievaria. Ja kestää -tämä kontrahti 40 vuotta puolipaastosta tätä vuotta puolipaastoon -vuotta... Se on pitkä, epäselvä pykälä. Sitä eivät lakimiehetkään ole -ymmärtäneet, koska riidat siitä ovat tulleet eri tavalla ratkaistuiksi. -Saatikka sitten Juha. Niin, niin se on! - -Siinä kauppias istuu, ei suostu lähtemään hyvällä eikä pahalla. Ei auta -ajatella mitään muutosta parempaan päin. Tämä elämä tulee kaiketi vain -yltymään. - -Neljäkymmentä vuotta, joista on kulunut kahdeksan...! Jos niiden -kolmenkymmenenkahden päähän pääsee, niin nuoruus on mennyt, miehuus -mennyt -- jäljellä ukko-rahjus. - -Ja koko aika samaa kärsimystä. Ei yhtäkään vapauden päivää! - -Jos raastaisi rikki koko paperin. Jos iskisi siihen kyntensä ja -hampaansa!... Kuinka silmissä mustenee ja kuinka pimeäksi käy sielussa, -kun sellaisia ajattelee! Jumala...! Eikö sinulla ole yhtään armoa...? -Kun sinä annoit pappisikin olla osallisena tämän kontrahdin teossa! - -Tämä asia on vieroittanut Juhaa Jumalasta. Se tekee, ettei hän saata -kirkossakaan rukoilla kuten ennen. Ja se on hänelle ehkä kaikista -kovinta. - -Annastiina seurasi hätäännyksissään oven takana miehensä oloa. -Kuinka kovasti hän hengitti! Jokohan hän olisi nukkunut ja ruvennut -kuorsaamaan? Eikä vaimo olisi tahtonut huoneeseenkaan mennä, sillä -hän oli monesti huomannut, ettei Juha siitä pitänyt, että tultiin -huoneeseen, kun hän oli ajatuksissaan tai katseli papereitaan. Ja -niitä papereita kai hän taasen katseli, koska piirongin saranat olivat -narisseet. Voi kuitenkin sitä kontrahtia!... Eikä Annastiina enää -saanut olluksi, vaan raotti ovea... - -Juha oli suullaan paperin päällä eikä kuullut, vaikka ovi narahti. -Hänen hiuksensa olivat pörröllään, otsa käsien varassa, silmät kiinni. -Ja hengitys kävi omituisen työläästi. Ei Annastiina ymmärtänyt, -juoksisiko hän hakemaan apua, koettaisiko hän herättää miestänsä vai -jättäisikö hänet siihen. Mutta hänen epäröidessään Juha avasi äkkiä -silmänsä ja nosti päätään. - -Hänen kasvoilleen nousi kuuma puna ikään kuin hän olisi hävennyt ja -Annastiinan tuli vaikea olla, niin kuin hän olisi ollut pahanteossa. - --- Heitä jo se kontrahti, sopersi hän. -- Sinä menet vallan sekaisin, -jos sinä sitä aina ajattelet. Kärsittävä se on loppuun saakka. Ei siitä -mihinkään pääse! - -Juha nousi, pani pois paperit ja lukitsi kaapin. Ja sen jälkeen hän -kävi vaimolleen entistä umpimielisemmäksi. Ei hän torunut, ei hän -sanonut nuhteen sanaa, ei hän edes katsonutkaan pahasti. Mutta hänen -mielessään eli taasen se kauna, joka Annastiinalle teki enemmän pahaa -kuin nuhteet. - -Juha ajatteli: mikä sinun on puhuessa! Voit käskeä kärsimään! Sinä olet -kaiken ikäsi asunut kestikievarin nurkalla. Toista on minun. En minä -voi nähdä tappelua enkä toraa. Sitä sinä et ajattele. - -Annastiinan mielessä liikkui: Juha voi tuskastua ja ikävöidä pois. -Sillä tämä ei ole hänen kotitalonsa. Ei hän ajattele, miltä minusta -tuntuisi muuttaa pois... Mutta murjottakoon nyt aikansa, ehkäpähän -joskus lakkaa, kun en ole huomaavinani. - -Annastiinalla oli köykäisempi luonto. Hän unohti helpommin. - --- Jos sinä sieltä Simolan huutokaupasta, sanoi hän Juhalle, -- -ostaisit sen kaappikellon, joka niillä on ollut salissa. Se olisi niin -mukava täällä. - -Juha säpsähti ajatuksissaan. Sillä hänelle oli liian kiusallista -ajatellakin koko huutokauppaa, saatikka sitten mennä sinne. - --- Jos menee halvalla, lisäsi Annastiina. -- Ja kyllähän siellä voisi -olla muutakin sopivaa tavaraa. Mutta se kello olisi oikein tarpeellinen. - -Paljon Simolaan näkyi menevän väkeä. - -Juha läksi kuin läksikin joukkoon. Eikä sopinut paremmin kuin että -hän Tulettänen portilla sattui yhteen Hallpumin kanssa. Hän olisi -mieluimmin kääntynyt takaisin, niin vastenmielistä hänestä oli -nähdä kauppias. Hän oli jo laskettamaisillaan valheen, että menee -riihirakennuksilleen, mutta muisti olevansa pyhävaatteissa. Hallpumi ei -olisi uskonut. - -He astelivat siis rinnan. Kauppias oli ystävällinen ja liukas kuten -ainakin ja nauroi omille sukkeluuksilleen. Juha sanoi silloin tällöin -sanan sekaan ja oli kaiken aikaa oudossa ahdistuksessa. - --- No, sanoi hän vihdoin, -- kauppias aikoo kai nyt ostaa talon? - --- Talonko? huudahti Hallpumi. -- Simolanko? Ei, hyvä isäntä. Millä -minä sen ostaisin? Ja mitä minä sillä tekisinkään? Se on niin syrjässä. -Olisipa edes niinkuin tämä Joutsia... - -Sanat luisuivat vahingossa hänen suustaan eikä hän saanut niitä -takaisin, vaikka itsekin taisi katua varomattomuuttaan. Hän rupesi -kiireesti sopertamaan, että eihän Simolassa ole metsääkään. Mutta -nuori isäntä oli ehtinyt kuulla sanat ja ne jäivät kuin polttoraudalla -painetuiksi hänen sieluunsa. - --- Tällaisella paikalla ei taloja olekaan! ihaili kauppias. -- Olipa se -oikein onni, että minäkin jouduin tähän asumaan. - -Ei Juhasta enää lähtenyt irti mitään. Yksin sai kauppias puhella. Hänen -tarkoituksensa oli käynyt Juhalle selväksi: Joutsiaa hän kyttäili. Pian -kai Joutsian edessä oli tällainen, samanlainen huutokauppa. - -Jota likemmä Simolaa tultiin, sitä synkemmäksi kävi Juhan mieli. -Portille hän pysähtyi: ei ollut halua mennä pihan piiriin. Miehet -siellä remusivat kuin markkinoilla ainakin, tupakoivat ja näyttivät -tyytyväisiltä. Simola itse oli seassa, kulki lakitta päin ja tarjoili -tupakkaa. Oli hän jo jonkin verran humalassa. Kun hän läheni aitaa, -jonka taakse Juha oli pysähtynyt, pelästyi Juha niin, että hän kääntyi -ympäri ja riensi tielle. Hän ei saanut katselluksi Simolaa kasvoihin. -Hän pelkäsi, että Santtu taasen rupeaisi huutamaan niinkuin eilen: -taloni vievät! taloni vievät! - -Päästyään jonkin matkan päähän hiljensi Juha askeliaan ja hänen -mieleensä tuli kysymys: miksi olivat kaikki muut iloisia ja tyytyväisiä --- minä vain kuljen kuin haamu, minä en osaa nauraa enkä puhella, -tuskin saan toisen kysymykseen vastatuksi? Mikä minun on? Miksi minä -olen toisenlainen kuin muut? - -Hän ei osannut vastata kysymyksiinsä. - -Ahteen päällä tuli veli, Rason isäntä vastaan. Hän tahtoi Juhaa -rattailleen, huutokauppaan hän tietenkin oli menossa. Juhasta tuntui -ensin siltä kuin hänen olisi pitänyt puhua kaikesta veljensä kanssa, -mutta samassa hän ymmärsi, ettei veli häntä käsittäisi. Ja hän jatkoi -yksinään matkaa kotiin päin. - -Minä olen toisenlainen kuin muut, ajatteli hän. Kallekin on aivan -toista maata. Kalle on iloinen -- ja iloinen minäkin olin ennen. -Mikä minulle on tullut? Olenko hullu? Jokin minua kiusaa -- mikä se -oikeastaan on? - -Annastiina tuli heti kysymään kelloa ja puhkesi valittelemaan, kun ei -sitä ollut. - --- Voi, voi, jos se menee kuinkakin halvalla ja jos joku toinen sen -huutaa! Se olisi meillä ollut niin tarpeellinen... Kun minun aina -on tehnyt sellaista mieleni, jo silloinkin, kun minä sitä Simolassa -katselin... Vieläköhän minä ehtisin huutokauppaan, jos paikalla -lähtisin? - -Ja Annastiina panee todella pyhävaatteet ylleen ja lähtee huutokauppaan. - -Pellolla Juha odottaa häntä kotiin: hän pelkää sitä kelloa! Kunhan joku -toinen olisikin ehtinyt sen ostaa! - -Mutta Annastiina sen huutaa, halvalla huutaakin, ja Joutsiaan se -tuodaan. Juhasta se on kuin varastettu tai muu onnettomuutta tuottava -kappale. Se on lakkaamatta muistuttamassa hänelle Simolan väen -onnettomuutta. - - * * * * * - -Hallpumi rupesi silminnähtävästi etsimään nuoren isännän seuraa. Yhtä -mittaa oli hänellä olevinaan asiaa Joutsiaan. - --- Isäntä kävisi nyt meillä! sanoi hän sanomistaan. - -Juhaa kiusasi hänen pyytämisensä ja hänen kasvoihinsa oikein koski, kun -hänen piti näyttää ystävälliseltä kauppiaalle. Hän koetti tätä kaihtaa -missä ikinä voi, mutta useinhan he sattuivat yhteen. - --- Menisit nyt, sanoi Annastiina, -- joskus Tulettäneen. Näkisit -ihmisiä ja virkistyisit vähän. - -Joskus Juha meni. Mutta mikä lieneekin ollut: ei hän virkistynyt. -Varsinkin jäljestäpäin oli paha olla ja hävetti. Mitä ihmettä hän -oikeastaan häpesi? Ei ollut mitään syytä. - -Hänellä oli paha, onneton luonto. - -Silloin se varsinkin tuli näkyviin, kun pappi, Nylander ja Liljeblad -eräänä iltana olivat Joutsiassa vieraina. - -Istuttiin salissa, tehtiin totit, nauru rämisi, maailman asiat -juteltiin poikki ja halki, vanha Joutsia oli kuin taivaassa. - --- Mitä Haimalaan kuuluu? kysäisi pappi äkkiä Juhalta ja nauroi sitä -kysyessään. - -Juha hämmästyi hänen rohkeaa kysymystään. Koko maailma tiesi, että -Helenaa vartioitiin kuin mielipuolta, häntä täytyi pitää lukkojen -takana, muuten hän olisi karannut entiseen kotiinsa tai hukuttanut -itsensä. Yökaudet hän käveli suuressa salissa ja puheli Haimalan -rouva-vainajan kanssa -- eikö pastori ollut kuullut mitään näistä -asioista vai koiruuttaanko hän kysyi? - -Puna leimahti Juhan kasvoille, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi: - --- Ei mitään liiemmäisiä. - --- Joko on tiedossa perillisiä? jatkoi pastori ja nauroi taasen. - -Suonet Juhan ohimoilla tulivat täyteen verta ja käsi pusertui nyrkiksi. -Mutta hän sai sentään vastatuksi: - --- Ei maar vielä... - -Pastoria suututti vastauksen lyhyys ja väkinäinen ilme Juhan kasvoissa. - -Juha koetti kyllä parastaan. Hän istui herrojen joukossa ja kehoitti -heitä ottamaan lasia, mutta heidän remunsa vaikutti häneen ikään kuin -olisi syydetty lokaa hänen silmilleen. Huomasivat sen herratkin, eivät -he tahtoneet päästä oikealle juomatuulelle. Nuori isäntä vaikutti -heidän joukossaan kuin kylmä kivi, joka upotetaan käyvään sahtiin. - --- Hitto vieköön, virkkoi pastori ruotsiksi Liljebladille, -- mikä -ikävä ihminen se on tuo nuori isäntä! Se on ihan kuin personifoitu -hammassärky. Aina kärsivän ja tuskastuneen näköinen, ei koskaan mitään -elämäniloa, ei koskaan mitään repäisevää naurua ja antautumista -elämään. Aina samaa kitkutusta ja nutuutusta... Äh, en minä jaksa sitä -katsella! - --- Hän on niitä kelpo ihmisiä, niitä malli-ihmisiä, vastasi Liljeblad. --- Kyllä niistä nimismiehelle on vähimmin vastusta. Niistä voi -suorastaan olla apuakin. Ne ovat aina jonkinlaisia poliiseja. -Nimismiehen kannalta katsottuna on hyvä, että niitä on! Mutta myönnän -minä, etten viitsisi valita niitä vieraikseni, jos mielisin viettää -hauskan illan! Hahhahhah! - --- Äh! sanoi pappi. -- Minä en viitsi katsella niitä kirkossakaan. -Sinnekin ne tuovat sellaisen ikävystyttävän harmauden, että -tukahuttaa... Sellainen ihminen, joka ei koskaan horjahda minnekään -päin, jolla ei koskaan ole syytä katua mitään, joka aina saattaa olla -tyytyväinen itseensä ja vain tuomita muita -- se on oikein ihmisen -irvikuva ja sitä vastaan minä aina tulen taistelemaan, sillä se on -pahempi sekä Jumalan että ihmisten edessä kuin julkein pahantekijä. - --- Voi ehkä ymmärtä jotakin! huomautti Nylander, joka oli puhellut -vanhan isännän kanssa. - -Juha oli nimittäin läsnä, istui saman pöydän ääressä ja katseli kaiken -aikaa puhujiin. Kyllä hän huomasi, että herrat kiihtyivät ja hiukan -häntä epäilytti pastorin ääni, mutta ei hän käsittänyt, mistä he -riitelivät. - --- Ymmärtäköön! viskasi pastori vastaukseksi Nylanderin varoitukseen. --- Yksi ainoa sellainen ihminen tuottaa enemmän vahinkoa kuin kymmenen -varasta, sillä se levittää ympärilleen sitä sellaista tukahduttavaa, -harmaata mallikelpoisuutta. Aaaa! Jumal'avita, pahin juopporenttu, -pahin varas on minulle mieluisampi... - --- No mutta kiihdythän sinä nyt ihan turhanpäiten, selitteli Liljebdad. --- Tämä mies, jota sinä tässä sätit, on ihan vaaraton. Se on lauha kuin -lammas ja tyhmä kuin pässi. Ei se ketään ihmistä vahingoita. - --- Mutta se on ensimmäinen laatuaan tässä seurakunnassa ja se on -jo ehtinyt pilata monen hetken minulta... Minä huomaan, etten voi -kärsiä sitä miestä! Enhän minä enää saa olla rauhassa missään. Aina -on vastassani hapan naama. Muistatteko miltä hän näytti Simolan -huutokaupassa? En minä ikinä unohda sitä naamaa, joka tuijotti sieltä -aidan takaa. Olisi vähintään luullut huutokaupan olevan hänen omassa -kodissaan. - --- Että nyt viitsitte! huusi Nylander suomeksi. - --- Mistäs herroille tuli kina? sanoi vanha Joutsia ja kohotti lasiaan. --- Juodaan nyt pois tätä Hallpumin parasta. - --- Ne hullut, selitti Nylander, -- riitelevät siitä, onko parempi että -seurakunnassa on juoppoja ja roistoja vaiko kelpo ihmisiä. - -Juha avasi harmaat silmänsä ja vei katsettaan vuoroin pastoriin, -vuoroin Liljebladiin. Saattoi huomata, kuinka hartaasti hän koetti -tunkea tuon vieraan kielen taa, joka seinänä oli häntä vastassa. - --- Eipäs olekaan, huudahti nimismies, -- kysymys siitä. Vaan pastori -tässä sanoo, että suurin syntinen joka katuu, on parempi Jumalan edessä -kuin itsevanhurskas ihminen. - -Pastori purskahti nauruun ja joi lasinsa pohjaan. Juha katsoi häneen -kummastuneena. Niin vakavista asioista oli ollut puhe, ja noin hän -nauroi. - --- Niinhän Jumalan sanassakin luetaan, sanoi Juha. -- Mutta syntisen -täytyy myöskin koettaa tehdä parannus, lisäsi hän. - --- Emmehän me nyt, helkkarissa, ole kirkossa! huudahti Nylander. --- Sinä saat, veli Sand, ensi saarnassasi selittää nämä asiat... -Tahdotteko kuulla, mitä entinen rovasti sanoi, kun häistä meni suoraa -päätä hautajaisiin...? - -Nylander kertoi ja vanha Joutsia, nimismies ja henkikirjuri itse -nauroivat jutulle haljetakseen. Mutta pastori ja nuori isäntä olivat -jääneet ulkopuolelle heidän nauruaan. He olivat pysähtyneet katsomaan -toisiinsa. Pastorin puolelta oli katse kylmä ja kalsea, täynnä -ylenkatsetta ja ivaa, Juhan puolelta epäilevä, arka ja ennen kaikkea -hämmästynyt. - -Mitä... mitä ihmettä pastori tarkoitti? - -Juhan posket kävivät kuumiksi, mutta hänen katseensa oli jo aivan tyyni -ja hänen äänensä ystävällinen, kun hän kysyi: - --- Mitä pastori katselee? - -Pastorin silmissä leimahti ikään kuin hänen olisi tehnyt mieli vetää -nuorta miestä korville. Mutta hän vain heilautti päätään ja suupielet -värähtelivät. - --- Eikö ole lupa katsella? - -Juha kävi hämilleen. - --- Totta kai... Eihän silmä osaa vie. Mutta minä ajattelin vain... - -Herrat eivät viipyneet kauan. Pastori oli kaiken iltaa ollut ärtyisä -ja tahtoi pois aikaisin. Juha mietiskeli pitkin yötä, mitä herrat -oikeastaan olivat tarkoittaneet. Kyllä hän oli huomannut, että pastori -oli hänelle suutuksissa. Mutta mistä?... Vaikka koko se sanakiista -olisi tarkoittanut häntä!... Häntäkö he pitivät roistona, vai -olisivatkohan pitäneet sitä itsevanhurskaana? - -Juha ei ymmärtänyt. - - * * * * * - -Pari päivää ennen jouluaattoa tuli Hallpumska Joutsiaan maksamaan -vuokraa. Huppuliina hartioilla hän istuutui kyökin penkille ja kertoi, -että Hallpumi itse on kipeänä, muuten hän kyllä olisi tullut itse. - -Siinä sitä oli näkemistä, kuinka eukko kaivoi kukkarostaan esille sitä -viittä hopearuplaa ja kuinka se laskiessaan rahoja pöydänkulmalle -mourusi ja naukui kuin vanha kissa. - --- Tulin tässä tätä arentia tuomaan. Jaa, jaa... niin kovassa kuin se -raha näihin aikoihin on! Monta askelta on siinäkin saanut ottaa, ennen -kuin tämänkin rahan on saanut kokoon! Ihmiset ovat köyhiä, eivät ne -jaksa ostaa, ja jos velaksi annat, niin sinne jää -- eivät maksa!... -Luullaan, että sillä sellaisella liikkeellä kuin meidän on, rikastutaan --- kuinkas sillä voi rikastua, kun niinkin halvalla antaa kuin meillä -annetaan! - -Hallpumska vietiin saliin ja hänelle tarjottiin kahvia. Siinä hän -vilkuili ympärilleen ja naukui: - --- Jaa, tuo on tuo kello sieltä Simolan huutokaupasta. Muistan -minä, kuinka se siellä salin seinällä käydä naksutti. Paljoonkos se -nousikaan?... Jaa, no ei se sitten kallis ollut... Kuuluu taas se -emäntä olevan niin huonona sairaana. Mikä lienee sellainen tauti, että -se niin kaikkia pelästyelee. On taitanut sitäkin surra, kun sillä -lailla joutuivat pois talosta... - -Juha vastaa jollakulla harvalla sanalla hänen puheisiinsa ja tekee -mielessään sen päätöksen, että jos hän vielä vuoden päästä elää ja on -täällä Joutsiassa, niin ainakin hän pakenee pois kotoa siksi päiväksi, -jolloin Hallpumin väet tulevat maksamaan vuokraa. Tulettäneläiset -kävivät hänestä päivä päivältä vastenmielisemmiksi. - - * * * * * - -Kevättalvesta tuli Akseli kotiin. Hän ajoi kaupungin kyytihevosella -kuin hieno herra ja herran näköiseksi hän todella oli käynyt, tuskin -häntä saattoi tunteakaan. Hän kävi tohvelipalttoossa ja kalosseissa ja -kädessä oli sateenvarjo. Morsiamen kehui itsellään olevan, rikkaan ja -kauniin. Hän oli ollut suuren tukkiyhtiön asiamiehenä ja sama yhtiö oli -antanut hänen toimekseen koluta puhtaiksi maat Keihäsjärven ympärillä. - -Annastiinalle tuli Akselista paljon vaivaa, sillä ei hän enää tyytynyt -syömään keittiön pitkässä pöydässä muitten kanssa. Hän tahtoi arjet, -pyhät syödä valkealta liinalta porstuanperäkamarissa ja aina piti -pöydässä olla voita ja pyhäruokaa. - -Alussa koetti Annastiina noudattaa hänen mieltänsä, ettei tulisi -riitaa. Mutta riita tuli sittenkin, sillä Akseli haki sitä ja loukkasi -nuorta isäntää minkä kerkisi. - -Ei ollut Juhalle mieluista katsella tuota väkevää nuorta miestä, joka -kaiket päivät venyi sängyssään tai istui Tulettänessä, pappilassa tai -Liljebladilla. Vihainen oli isäkin pojalle. - -Kello kuuteen aamulla hän kerrankin odotti Akselia juomaan kahvia, -mutta kun ei poikaa silloin kuulunut, karkasi hän tämän kamariin, -hakkasi ovia niin että paikat jyskivät ja huusi: - --- Nousetkos, nulikka! Jos et laita itseäsi jalkeille, särjen oven ja -lyön sinulta kintut poikki. - --- Mitäs se kehenkään kuuluu, mitä minä teen? kuului Akselin ääni -vastaan. -- Minä teen mitä tahdon enkä tottele ketään. - -Kalpeana seisoi Juha pihassa ja kuunteli elämää. Hänen niskansa -kumartui ja hänen päänsä painui alas. Vihdoin hän kiireesti läksi -hevostalliin. Sinne ei toki kuulunut mitään. Siellä sai silitellä Pekan -hienoa karvaa ja tietää, ettei tarvinnut kuulla toraa. Oli se onni, -ettei Pekka osannut puhua. Ties miksi se täällä olisi oppinut! - -Ei vanha Joutsia ollut vävypoikaansakaan ensinkään tyytyväinen. - --- Ei sinussa vain näy olevan miestä saamaan pois tuota kauppiasta -tuosta! nalkutti hän. -- Ja siinä toivossa minä sinut kumminkin -tänne otin. Etkös sinä näe, kuinka hän rikastuu? Ja me köyhdymme -köyhtymistämme. Mutta se ei koske sinuun, ei yhtään! Ei hänellä enää -ole vaivaa kestikievaristakaan, mutta kaikki edut pitää entisellään, ei -anna pois edes hollitupaa! - -Mitäpä Juha sitten tällaiseen puheeseen saattoi vastata? Ei mitään! - --- Noo, sanoi vanha isäntä ilkeästi. -- Jollei sinussa ole miestä, niin -ehkä vielä olisi minussa! - -Ja hän löi rintakoppaansa, jotta rämähti. - -Se oli se kontrahti, joka piteli... Jos, jos saisikin hävitetyksi -koko kontrahdin... Se ei maar olisi synti eikä mikään, jos repisi -sellaisen paperin. Viekkaudella he panivat hänet sen kirjoittamaan -- -viekkaudella hän sen hävittää. Sellaisesta teosta hän kyllä vastaa -viimeisellä tuomiollakin. Ei se ole synti eikä mikään. - -Vanhuksessa kypsyi vähitellen luja päätös, että hän repii sen. Hää! -Sillä lailla hän sen punaisen pirun tuhoaa! Kauppias aikoo tuhota -Joutsian, mutta hän ehtii ennen! Kunpa vain tietäisi, missä hän sitä -paperia säilyttää! Missäs muualla kuin keltaisessa piironki-romossaan! - -Eerikki Aaprahaminpoika istuili taasen ahkerasti Tulettänessä. -Simolan Santtu -- hän se niin ikään aina vain siellä joi. Millä -tuo nyt enää joikaan? Eihän hänellä enää mitään ollut!... Eerikki -Aaprahaminpoika oli päättänyt pitää kauppiasta silmällä ja hän vilkuili -tarkasti hänen liikkeitään, kun hän mittaili sokeria, saippuaa, -tupakanlehtiä ja viinaa, ja varsinkin kun hän kävi piirongillaan -vaihtamassa rahoja. Siinä piirongissa paperit varmaan olivat!... -Mutta liian lyhyt oli aika, jolloin Eerikki Aaprahaminpoika jaksoi -pysyä vakoilijamietteissään, sillä niin pian kuin hän joi, unohti hän -päätöksensä. Kun hän seuraavana päivänä heräsi sängyssään, muistui -kontrahtijuttu taasen hänen mieleensä ja häntä harmitti, ettei hän -ollut pannut päätöstään täytäntöön. Mutta jota kauemmaksi aika venyi, -sitä enemmän hänen mielensä lauhtui ja kaiketi hän taas olisi kokonaan -unohtanut kostotuumansa, jollei Hallpumi eräänä päivänä olisi palannut -kaupungista, tavattoman suuri kuorma reessä. - -Vanhus seisoi tiellä ja katseli, kuinka hevonen kammertamalla kulki -eteenpäin. - -Silloin karkasi salamana hänen päähänsä: mitähän kauppias taasen -vedättää kotiin? Juomiako? Tietenkin! Ja kaikkinaista muutakin tavaraa, -jolla hän taasen nylkee rahaa vaivaisilta syntisiltä. - -Sinä iltana läksi vanhus Tulettäneen siinä varmassa päätöksessä, että -nyt, nyt hän kuitenkin hävittää kontrahdin! - -Sattui tulemaan oikea sudenilma. Krouvikamari oli ihan tyhjänä, ei -edes Simolan Santtukaan ollut uskaltanut lähteä liikkeelle. Hallpumin -väet olivat tyhjentäneet laatikkoja ja permannolle oli jäänyt -oljen- ja heinänrippeitä. Kauppias oli väsyksissä, äreällä päällä -ja jonkin verran humalassa. Vanha Joutsia istuutui pöydän ääreen, -selin keisarinkuviin ja sotaherroihin, ja iski silmänsä piironkiin. - --- Mitäs isäntä pitää tästä uudesta aineesta? kysyi kauppias jonkin -ajan perästä. - --- Eivät ne uudet koskaan vedä vertoja vanhoille, vastasi Joutsia -lyhyesti. - -Ja siihen keskustelu katkesi. Tuuli vinkui nurkissa, lapsi itki seinän -takana. - --- Kas sitä Simolan Santtua, sanoi kauppias muun puheenaiheen -puutteessa ja tarkoittamatta mitään pahaa, -- kun on malttanut pysyä -poissa! Kun pysyisikin. Minä olen jo vallan tuskastunut siihen. Joisi -täällä alvarinaan ilmaiseksi, sillä mitähän siltä enää saa! - --- Noo, vastasi vanha Joutsia hilliten itseään, -- on sinulla varaa -juottaa häntä ilmaiseksikin. Koko talonsa hän sinulle on juonut! - -Kauppias naurahti ja koetti ymmärtää pistoksen vain pilapuheeksi. - --- Niin kai! sanoi hän. - --- Taitaisit sinä vain tahtoa juottaa itsellesi tämän Joutsiankin? pani -vanhus ilkeästi. - --- Mitäs minä sillä? nauroi kauppias väkinäisesti. -- Johan minä tässä -asun. - --- Niin, johan sinä asut, johan sinä asut! Olet kuin täi kipeän miehen -päässä, tai lude sängyssä. Niin sinä syöt ja kaluat. - -Isännän täytyi naurahtaa omaa sukkelaa vertaustaan. Vaikeampi oli -kauppiaan tällä kertaa selittää puhe leikiksi. Hän kävi tulipunaiseksi -kasvoiltaan ja oli jo kiroamaisillaan, mutta sai sisunsa hillityksi, -täytti lasin ja tyrkkäsi sen isännän eteen. - --- Soh, juo pois eläkä kronise! sanoi hän ja hänen silmänsä kiiluivat. - --- Juo itse! huusi vanha Joutsia vastaan ja nousi. Ja nyt särkyi sulku -ja sanoja tuli kuin pussin suusta. - --- Näytä tänne kontrahti! Minä tahdon nähdä kontrahdin. Annatkos, -punainen perkele! - -Vanhus karkasi piironki-romolle, mutta avain oli poissa suulta. Hän -kouri sitä piirongin päältä, mutta ei tavannut sieltäkään. Silloin hän -vimmoissaan iski kourat, kynnet saranoihin -- mutta piironki pysyi -suljettuna kuin tulevaisuus. - -Huoneessa syntyi aika rytinä. - -Eikä aikaakaan kun Hallpumin pieni lapsentyttö halki tuulen ja tuiskun -lähetettiin Joutsian puolelle. Ryöppy oli vienyt tien tuiki tukkoon ja -tyttöpahainen sai huppuroida hyvän aikaa ennen kuin pääsi perille. Itku -kurkussa hän keittiön ovelta ilmoitti: - --- Tulkaa korjaamaan pois vanhaa isäntää. Kun hän putosi tuolilta ja -loukkasi itsensä pahasti. On suuri haava päässä! - -Vanhus oli todella haavoittunut. Päästä vuoti verta, mutta pahin poltto -oli oikeassa jalassa. Sitä ei sietänyt ensinkään liikuttaa. Joutsiasta -läksi liuta miehiä Hallpumin puolelle, mutta sitten huomattiin -parhaaksi valjastaa hevonen ja liistereellä tuotiin äijä kotiin. -Kylläpä hän huusi ja valitti! Ja kiroili kesken tuskiaan. Hallpumia -kiroili, sitä punaista perkelettä. Hän haastaa hänet oikeuteen, nyt -hän toki kerrankin saa palkkansa, nyt, nyt hän joutuu linnaan. Hän löi -häntä pullolla päähän, sitten hän tönäisi piironginlaitaa vastaan ja -tyrkkäsi alas tuolilta. Siinä jalka loukkaantui. Vaikka olisi poikki. -Kyllä kai se poikki onkin, koska sitä noin kauheasti... Saakeli...! - --- Älä Jumalan tähden kiroa, rukoili Johanna. -- Kääntäkäämme mielemme -maallisista. Ehkä sinä piankin saat astua kaikkivaltiaan tuomarin -eteen. Etkö tahtoisi pappia? - --- Pappiako? ähisi vanhus sängystään. Hän oli leveässä sängyssä miltei -poikkipäin ja pää retkotti pahasti, mutta ei hän antanut liikuttaa -itseään, kun jalassa oli niin hirmuinen poltto. -- Vai Santiko minun -pitäisi tässä nähdä? Santin nimi on sen kirotun paperin alla, Santi on -samaa helvetin joukkoa kuin Hallpumikin. Ennen ne paistetaan hornan -kattilassa kuin minä... Iijiijiijii... - -Vaimo paljasti liankarvaisen ryijyn alta säären, joka oli ihan -sinettynyt, ja rupesi voitelemaan sitä linjamentillä ja viinalla. Mutta -ei siitä ollut apua! - --- Kun se lukkari edes tulisi! vaikeroi sairas. -- Menkää katsomaan -eikö jo tule...! - -Lukkaria oli lähetetty noutamaan, sillä hän osasi hoitaa haavoja ja -luunvikoja. - --- Ei se vielä ole voinut ehtiä, sanoi vanha Manu, joka hänkin oli -pienessä porstuanperäkamarissa. - --- Jumalan tuomio tämä on, pani vanha emäntä hiljaa, ikään kuin -itsekseen. -- Kun ei ihminen muuten osaa etsikon ajasta vaaria pitää, -lähettää Herra vihansa leimauksen. Kiitetty olkoon hänen nimensä, joka -ajallisella koettelemuksella alituisesti meitä puoleensa vetää. - -Rauhoittuihan äijä hiukan, kun lukkari sai hänen jalkansa lastoihin. -Mutta siinä sitä olikin kärsimistä, kun hän sovitteli luuta -paikoilleen! Silloin parkui sairas aivan kauheasti... Ääneti söivät -väet illallista keittiössä, kaikkialla hajusi kamferille, linjamentille -ja viinalle. Juhasta tuntui joka paikassa niin tukahuttavalta, ettei -hän saanut olluksi missään. Ja hirmuista oli kuulla sairaan huutoa! -Hän pakeni ensin kuistille, mutta kuuluihan se sinne. Hän nosti -kauluksensa pystyyn ja meni pihamaalle -- siellä temmelsi tuuli, lumi -lenteli kiehkuroina pitkin solia, tasoitti tiensyvänteitä, loi toisiin -paikkoihin nietoksia ja myllersi ilman niin sakeaksi, ettei nähnyt kuin -pari askelta eteensä. - -Akseli oli käynyt laitapitäjällä ja palasi kotiin äkäisenä ja -nälissään. Juha ilmoitti hänelle jo pihassa, mitä oli tapahtunut. Ensi -kertaa eläissään olivat langokset Juha ja Akseli yhtä mieltä. Akseli -suuttui silmittömästi Hallpumille. - --- Kyllä minä sille peijakkaalle näytän! uhitteli hän. -- Kyllä se -nyt saa rökkiinsä! Minä menen sinne paikalla, kun ensin saan jotakin -suuhuni. - -Juha oli kiitollinen, että Akseli otti mennäkseen tiedustelemaan asiain -kulkua, sillä muuten hänen itsensä olisi täytynyt mennä. - --- Olisi se hyvä, jos sille kerran sanoisi oikein kovasti, puhui Juha. - -Ei hän saanut sinutelluksi lankoaan. Ei hän koskaan ollut häntä -sinutellut. - --- Kyllä minä sanon! Ruveta minun isääni tönimään ja hakkaamaan! -mahtaili Akseli, yhä hotkiessaan vadista klimppiruokaa, jota oli -lämmitetty päivälliseltä. - -Akseli heitti palttoon hartioilleen ja läksi Tulettäneen. Jonkin ajan -kuluttua rupesi Juha häntä odottamaan takaisin. Mutta eihän häntä -kuulunut. Joku myöhästynyt reisumies ajoi hevosensa vajaan, koetti sitä -siellä peitellä ja taivalsi sitten pirttiin. Sihisten, sohisten lenteli -lumi pitkin hankien pintaa. Läpitunkevapa se tuuli nyt olikin! Juha -koetti vielä kerran katsahtaa pellolle, eikö Akselia näkyisi, mutta -harmaudessa ei näkynyt mitään mustaa kohtaa. Vihdoin avasi hän porstuan -oven ja astui kuistille. - -Kovasti tuli kamferilta ja linjamenteiltä. Porstuanperästä kuului -yhä hiljaista voivotusta: "aa... aa... aa..." tai valittavaa: "ja -sinun edessäs pahoin tehneet. Mutta älä muista meidän entisiä pahoja -töitämme... Armahda sinuas meidän vaivaisten syntisten päällemme..." - -Keittiön pihdissä paloi päre pitkällä kaarella. Annastiina istui -penkillä. Väsyneen näköinen hän oli. - --- Eikös Akselia kuulu? sanoi hän ja käänsi kasvonsa pois tulijasta. - --- On kai taas jäänyt juomaan. - -Juha ravisteli lunta takistaan, tarttui kaljatuoppiin, joka oli -pöydällä ja joi syvin siemauksin. Tänä iltana tuntui elämä taasen niin -raskaalta, että... että... - -Hän meni heidän makuukamariinsa. Eihän lääkkeenhaju sinne tuntunut niin -väkevänä. Kuin vanhan vaiston viemänä avasi hän taasen piironkinsa ja -otti sieltä esiin kontrahdin. Se se oli kahle -- se painoi! Se se oli -kuin tulinen rauta -- se poltti! Jollei sitä olisi ollut, olisi elämä -tuntunut köykäiseltä kaikista harmeista huolimatta. Maantien tuolla -puolen olisi ollut peltoa ja pellon takana metsä. Nyt sieltä loisti -tulta ja siellä istuttiin pullojen ääressä ja hoilattiin. - -Paperi rupesi jo likaantumaan kulmista, sitä oli siksi paljon pidelty. -"Utrak ur protokol fört vit..." äänsi hän itsekseen. Hän osasi sen jo -ulkoa. Ihan alkoi pyörryttää, kun sitä katseli, ja kirjaimet hyppelivät -kuin lumihiutaleet sakealla lumisateella. Vasten hänen kasvojaan ne -tuntuivat hyppelevän ja hänen tuli sekä kylmä että kuuma. - -Äkkiä Annastiina raotti ovea. - -Juha heräsi paikalla ajatuksistaan, peitti paperit käsivarsillaan ja -katsahti pelokkaana vaimoonsa. Samassa hän huomasi, että Annastiinan -kasvot olivat ihan itkettyneet. - --- Kaikki ne tulevat yht'aikaa, sanoi hän ja hänen äänensä oli -omituisen kalsea. - -Hän näytti aikovan lisätä jotakin, mutta ei sanonutkaan, kääntyi vain -takaisin ja painoi oven lukkoon. - -Tuskinpa oli Juha sentään saanut paperit piironkiin ja piippunsa -täytetyksi, kun hän taasen ilmestyi siihen ovelle. Ei Juha huomannut, -mitä ponnistuksia hän teki saadakseen puhetta suustaan. Joka kerta kun -hänen piti puhua, oli tulla itku. - --- Jätetään nyt sitten tämä talo, sai hän vihdoin sanotuksi. -- -Muutetaan pois Rasoon... Johan sinä sekaannut, kun aina tuon kontrahdin -päällä virut... Ja minäkin jo väsyn... - -Ja siinä hän pudotti oven kiinni ja hävisi keittiöön. - -Juha jäi tuijottamaan kynttilään, jossa oli pitkä karsi. Karsi oli -päästään paksu, monihaarainen, hiiltyneitten lankojen nenissä oli -pieniä nokipalloja kuten kukkasten ponsia. Juha niisti kynttilän -sormillaan, heitti käryävän karren pesään ja pyyhkäisi hyppyset -housuihinsa. Huone tuli heti iloisemmaksi. - -Mitähän se vaimo nyt sanoi...? Muuttaa pois täältä!... Tarkoittikohan -mitä sanoi? Ja sanoikohan hän sen vain Juhan tähden vai olikohan hän -todella itse saanut kyllänsä?... Juhan olisi pitänyt ilostua, mutta ei -hän voinut sitäkään. Hänen täytyi tietää, minkä tähden Annastiina oli -tehnyt sellaisen päätöksen. - -Keittiössä oli pimeä, vain pihdissä hehkui käpertynyt, sammuva karsi. -Juha etsi. Ei Annastiina ollut keittiössä. Kuistilla Juha hänet tapasi. -Hän nojasi päätään pihtipieleen ja itki katketakseen. Niin hän itki, -että luuli sydämensä itkutyrskyjen mukana nousevan suuhun. - --- Älähän nyt, älähän nyt, pani Juha. -- Mitä sinä muuttamisesta puhut. -Enhän minä muuttaa tahdo. - --- Mutta minä tahdon. En minä voi tätä surkeutta katsella... Minä olen -väsynyt. - -Juha yritti taluttaa häntä sisään, mutta ei hän tullut. Imi itsensä -itsepintaisesti kiinni oven pieleen ja itki siinä. - --- Kun minä ajattelen, että vieraat kulkevat tästäkin kuistista, -sopersi hän ja itki entistä kiihkeämmin, -- ja että Hallpumska lukitsee -noita aittoja... - -Juha oli hänen kanssaan aivan saatuna. Vasta sitten hän lakkasi -itkemästä, kun vanha emäntä huusi häntä kamariin. - -Juha käveli vielä hetkisen pihamaalla ja odotti Akselia kotiin, mutta -ei häntä kuulunut. Vihdoin sulki Juha ovet ja läksi yksinään levolle. - -Olisihan hänen pitänyt iloita. Olihan hän itsekin nähnyt, että -Annastiina todella oli väsynyt tähän komentoon. Mutta ei hänen ollut -hyvä nytkään. Mikä hänen oikeastaan oli? - - - - -VIII - - -Tällä kertaa kauppias oli levoton kahakan seurauksista. Akseli kyllä -oli helposti rauhoitettu. Hän makasi humalassa krouvikamarin sängyssä -kaikkien sotaherrojen alla, ei puhunut eikä pukahtanut. Mutta nuori -isäntä! Ei olisi ollut varaa tällä kertaa suututtaa häntä, kun -viinanpolton arentiaikakin sattui menemään umpeen juuri tänä vuonna. -Hallpumi ei koskaan ollut päässyt nuoren isännän perille. Mitähän hän -oikeastaan tahtoi? Oli päältäpäin niin lauha ja hyvä katsella, mutta, -mutta... mikä oikeastaan lienee pohjaltaan ollut! - -Kauppias odotteli isäntää kaiken aamua. Kyllä kai hän tulee -kuulostamaan sitä eilistä tapausta. Tulkoon, tulkoon! - -Juha tuli todella hämärissä, aamiaisen jälkeen. Hänellä oli kourassaan -tyhjä pullo ja kauppias oli ystävällisenä ja lipevänä häntä vastassa jo -pihamaalla. - --- Isäntä on niin hyvä ja käy sisään, viserteli hän. - Ehkä mennäänkin -salin puolelle, koska tuo tukkiherra tuossa vielä vetelee hirsiä. - -Kauppias nauroi omalle sukkeluudelleen. Hän olisi tahtonut johdattaa -isännän suoraa päätä salin puolelle, mutta porstuan edessä oli suuri -nietos. Heidän täytyi siis kuitenkin mennä krouvikamarin kautta, jossa -Akseli kuorsasi ikään kuin olisi hirttä kiskottu. - -Ihmeellistä, että kauppias aina vaikutti Juhaan sillä tavalla, ettei -hän saanut asiataan toimitetuksi. Nytkin oli hän tullut vaatimaan -kauppiasta tilille eilisestä menettelystä, eikä hän vielä ollut sanaa -sanonut -- kauppias vain oli puhua liepastellut. Tämä muistui Juhan -mieleen keskellä krouvikamarin lattiaa ja hän seisahtui äkkiä. - --- Oli se aika ilma eilen! sanoi kauppias samassa ja avasi salin oven. - --- Oli, vastasi Juha neuvottomana ja käänteli käsissään tyhjää pulloa. --- Entä, jatkoi hän sitten, -- jos ensin panisitte tähän siirappia. -Varoittivat kotona, etten unohtaisi, kun tahtovat keittää marjapuuroa -vanhalle isännälle. Hänen rupesi tekemään sitä mieli. - -Juha vilkaisi Hallpumiin. - --- Mitenkäs isäntä nyt jaksaa? kysäisi kauppias huolestuneen näköisenä. - --- Huonostihan hän jaksaa, vastasi Juha ja mietti itsekseen, lieneekö -tuo kauppias sittenkin viaton! - --- Voi, voi kuinka se oli ikävä asia se eilinen! sanoi kauppias, otti -pullon ja jätti Juhan istumaan suureen saliin. - -Siellä oli kylmä, kolkko ilma kuten ainakin asumattomassa huoneessa. -Pilvinen päivä katseli sisään ikkunoista ja kaikki näytti harmaalta. -Tässä salissahan kaupunkilaiset tavallisesti tanssivat Tapania. -Siellä olikin hyvin vähän huonekaluja, oikein kai siltä varalta, että -mahtui tanssimaan. Eräällä seinällä oli suuri, keltaiseksi maalattu -kaappi, jossa mahtoi olla juomatavaroita, koska ilmassa aina oli -hieno konjakin- ja viininsekainen haju; toisella keltainen, syrjästä -vedettävä sohva, sitten puoli tusinaa tuoleja, pöytä, jolla oli -lamppu, ja kahden istuttava, keltainen keinutuoli. Seinällä oli kuva, -joka esitti Kristusta siunaamassa lapsia. Ympäri koko huoneen kiersi -tuore vihreä murattiköynnös, jonka ruukku oli piilossa sohvan takana. -Enimmän pistivät silmään kirjavista papereista tehdyt kukkaset, jotka -koristivat ikkunaa. - -Juha tarkasteli näitä kaikkia, sillä hän sai hyvän aikaa olla yksin. -Vihdoin tuli kauppiaan pieni, hento lapsenpiika huoneeseen, kantaa -raahustaen suurta tarjotinta, jolla oli pullo ja kolme lasia. Pullo -ja lasit yrittivät lakkaamatta luisua toiselle kulmalle liukasta -tarjotinta, joka lapsen voimille näytti olevan liian raskas kannettava. -Se oli kalpea, tylsän näköinen tyttö, yllä ohut hameriekale. Juha -hymyili sille ystävällistä hymyään. Ei taitanut silläkään lapsiraukalla -olla liian hyviä päiviä!... Pullon kyljessä oli korea paperikuva ja -suulla tinapaperi. Mitä kallista ainetta lienee ollutkin! - -Kauppias tuli sisään linkkuveitsi kädessä ja varustautui vetämään auki -pulloa. - --- Oli se oikein ikävä, jatkoi hän puhettaan, joka äsken oli jäänyt -kesken, -- että se niin kävi. Mutta vanha isäntä oli vähän liikaa -saanut päähänsä ja rupesi niin taitamattomaksi, että vaati minulta -meidän välistä kontrahtia revittäväkseen. No, kuinkas minä nyt laissa -vahvistettua kontrahtia voin ruveta antamaan? Johan hän sellaisesta -työstä olisi saanut linnaa... Mutta isäntä on nyt hyvä ja juo. Tämän -pitäisi olla hyvää ainetta. - -Juoma maistui todella hyvältä. Mutta väkevää se oli. Se poltti ensin -kurkussa ja sitten aleni poltto tuuma tuumalta, kunnes mieli äkkiä -lennähti ihmeellisen köykäiseksi. - --- Mitäs tämä oikein on? kysyi Juha iloisesti. - --- Pietarin tuomisia. Tätä se kauppias aina juottaa minulle, se -mistä minä ostan. Se on siitä puodista, mistä keisarillekin otetaan -juomatavarat. Isäntä ottaa vain huoleti. Ei se pahaa tee! - -Juha tunsi outoa iloa. Hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Elämä kävi -keveäksi ja hänen olisi tehnyt mieli hyppiä. Tuntui jotenkin siltä kuin -olkapäihin olisi kasvanut siivet. Hyvät ihmiset, kuinka oli mukavaa! - --- Näkeekös kauppias minun siipiäni? sanoi Juha. -- Ne ovat punertavat. - --- Niin ovat, sanoi kauppias ja kaasi lisää hänen lasiinsa. - --- Kannattaisivatkohan ne, jos yrittäisi lentää niillä? - -Hän nousi ylös ja kävi Hallpumin kaulaan. - --- Mukava mieshän te olette, vaikka se appiukko aina sanoo teitä -punaiseksi perkeleeksi. Mukava mies te olette. - -Juha rupesi laulamaan, nousi ja yritti hypellä yhdellä jalalla. -Hallpumi katosi hetkiseksi, mutta Juha luuli hänen kaiken aikaa olevan -huoneessa ja jutteli hänelle. - -Äkkiä ilmestyi hänen eteensä paperi ja kynä ja kauppias puheli -viinanpoltosta ja kysyi, osaisiko isäntä kirjoittaa. - --- Niinkuin tuomarin kirjuri! sanoi Juha ja nauroi. - -Mutta tuskin hän oli ottanut kynän käteensä, kun hänen kasvonsa kävivät -oudon mustanpuhuviksi. Hän ihan jäykistyi. Pää painui käsien varaan ja -kyynärpäät lepäsivät raskaina paperin päällä. Hän kuvitteli istuvansa -omassa kamarissaan, edessään onneton kontrahti. - --- Utrak ur protokol för vit... tavaili hän ja jatkoi äkkiä: -- Mitenkä -tämä paperi on käynyt näin pieneksi? Minäkö sen olen repinyt..? Voi -kuitenkin minua, jos... Minäkö sen olen repinyt! Kauppias haastaa -käräjiin... Kuulkaas kauppias, jos kuitenkin sovittaisiin...! - --- Ei isäntä nyt turhia, puheli kauppias ylen ystävällisenä. -- Eihän -tässä ole puhetta käräjistä. Sovussahan me isännän kanssa aina on -eletty. Isäntä panee nyt vain nimensä alle. - --- Jaa nimenikö? Ei, ei, hyvä kauppias, hoki Juha ja kävi kiinni -päähänsä. -- En minä! Mitäs minä enää! Johan vanha Joutsia pani -puumerkkinsä!... Ja siinä oli papit ja vallesmannit todistamassa!... -Hei kuinka minun tukkani heiluu! Antakaa pois se paperi. Sitä on vielä -jäljellä kolmekymmentäyksi vuotta... Minä olen jo kuollut, kun se -loppuu. Enkä minä ole nähnyt yhtä vapauden päivää. Voi minua, voi... En -yhtä vapauden päivää! - -Juha rupesi itkemään kuin lapsi. Kyyneleet valuivat virtoina alas hänen -poskiaan. Turhaan koetti kauppias lohduttaa, turhaan tarjota uutta -lasia. Päinvastoin sylkäisi Juha entisenkin herkun suustaan. - --- Minä kuolen, puheli hän. -- Minun viimeinen hetkeni on tullut. Äää... - -Kauppias koppasi häntä käsivarresta ja talutti hänet ulos. Äää...! - -Siellä hän selvisi. Hän putosi äkkiä maan päälle, tunsi pohjan -jalkojensa alla, polttavan raskauden päässään ja hämärän muiston -siitä, mitä oli tapahtunut. Hänhän oli tullut hakemaan siirappia... -Hänenhän oli pitänyt kuulostella, mitenkä vanha isäntä oli langennut. -Ja seisoikin lumihangessa Hallpumin pihamaalla, lakitta päin, hiukset -pörrössä. - -Vastapäisillä portailla seisoi Akseli, kädet housuntaskuissa, ja -katseli tyytyväisenä näytelmää. Ei hän vielä milloinkaan ollut niin -hyväntahtoisesti hymyillyt langolleen. - --- Siedätpäs sinä vähäisen! sanoi hän ja läksi, kädet yhä -housuntaskuissa, tallustelemaan lumeen. -- Mennään sisään, otat ryypyn. -Saat nähdä, kuinka se selvittää. Sinusta tulee vielä mies! - -Heidän ympärilleen tuli muitakin miehiä, jotka olivat asialla puodissa. - -Juha huomasi äkkiä tilansa ja... ei hän tietänyt lähteäkö pakoon vai -ruvetako tervehtimään vai... Hänen kasvoilleen valui polttava häpeä. - --- Isäntä tekee hyvin ja käy sisään, pyyteli Hallpumi. - --- Tule pois! sanoi Akseli ja kävi hänen käsipuoleensa. - --- Kun minä vain saisin lakkini, sanoi Juha hätäisesti. -- Ja -siirappini... - --- Siirappi on jo lähetetty taloon, selitti kauppias. - --- Taitaa puurokin olla valmiina, tokaisi väliin Hallpumska. - -Juha muisti nyt, että oli ollut hämärä, kun hän tuli. Nyt oli suuri -päivä. Hänen päässään oli paha raskaus ja jalat tuntuivat niin -kankeilta, että olisi tehnyt mieli jäädä siihen paikkaan. Vihdoin hän -sai lakin päähänsä ja lähti liikkeelle, mutta tie tuntui merkillisen -käyrältä, vai vastamaako siinä lie ollut, vai mikä... Eihän siinä -ennen ollut vastamaata... Mutta kauppiashan tosiaan olikin pannut -paperin hänen eteensä... Mikä paperi se olikaan? Ja olikohan hän siihen -kirjoittanut? - -Hän oli jo ottanut muutaman epävarman askeleen kotiin päin, kun hän -äkkiä kääntyi ja kysyi: - --- Kirjoitinkos minä? - -Miehet, jotka eivät aavistaneet, mitä hän tarkoitti, purskahtivat -suureen nauruun. - --- Ei isäntä mitään ole kirjoittanut! selitti Hallpumi ja hymähti -väkinäisesti. - --- No, minä tulen auttamaan! huudahti Akseli, hyppäsi parilla -askeleella lankonsa rinnalle ja tarttui hänen käsivarteensa. - --- Ihmettä kuinka sinä olet osannutkin elää näin vanhaksi ilman -viinoja, puheli Akseli. -- Olisit nähnyt senkin lö'än, minkä minä eilen -otin. Enkä tänään ole millänikään! No, kyllä totut sinäkin! - -Ei Annastiina uskonut silmiään, kun hän näki miehensä ja Akselin -parhaimpina veljinä tulevan pihaan. Käsikynkittäin vain! Jopa nyt -vallan kummia! Mitä olikaan tapahtunut? - -Hän odotti heitä sisään, mutta kun ei heitä kuulunut, läksi hän -etsimään. - -Juha oli pitkänään Akselin sängyssä. Hän makasi suullaan ja Akseli -seisoi vieressä ja nauroi. - --- Oletko vallan hullu? puheli hän. -- Mitä tämä nyt sitten on? Ei se -ole häpeä eikä mikään! Sinä totut, kun vähän useammin viljelet, niin -ettei mene päähän. Mitä sinä nyt tästä! - -Juhaa hävetti niin, ettei hän saanut katsotuksi vaimoonsa. Annastiina -lohdutti Akselin kanssa kilpaa, että mikä se yksi pikkuinen humala -nyt on -- häpeä eikä mikään! Mutta ei Juha tahtonut rauhoittua. Kun -hän vihdoin oli nukkunut pois pahimman päänkipunsa ja heräsi omassa -sängyssään, selveni hänelle, että Tulettäne on vaarallinen paikka. Ei -hän sinne enää mene, jos tänne Joutsiaan jäisikin. Koko Hallpumin puoli -saa olla käymättömänä. - -Niinä päivinä tapahtui, että Marjaanan mies, Lumian rusthollari -äkisti kuoli. Sellaisen pulskan, terveen ja rotevan miehen kaasi -tuoni niinkuin viikate taittaa korren vain. Koko suku oli kolkossa -hämmästyksessä ja Marjaana surussa ja valituksessa, sillä hän -oli todella rakastanut miestään. Omaiset kävivät vuoron perään -lohduttamassa ja auttamassa häntä. Juha sattui Lumiaan juuri silloin, -kun tuotiin arkku ja ruumis nostettiin arkkuun. Oudolta kuului lasten -nauru surutalossa, murtuneelta näytti muhkea Marjaana. - --- Tottahan sinä nyt olet täällä yhtä päätä hautajaisten yli, sanoi hän -veljelleen. - -Juha punastui. - --- En minä sentään taida, sanoi hän. -- Kotona tarvitaan. Ei uskalla -jättää taloa niin moneksi päiväksi. - -Hänen oli ikävä, niin ikävä, että hänen itsensä täytyi sitä ihmetellä. -Ennen hän oli oleskellut täällä Lumiassa viikkokausia ja nyt ei häntä -mikään olisi pidellyt. Minne hänen sitten oikeastaan oli kiire? Eihän -hän vuosikauteen ollut tietänyt, missä hänen kotinsa oikeastaan -oli, Rasossa vaiko Joutsiassa -- kaiketi kuitenkin Rasossa, vaikka -hän Joutsiassa oli asunut! Joutsiaako hän ikävöi vaiko Rasoa, vaiko -Annastiinaa?... Hänen mieleensä oli muistunut, että Joutsiassa tänään -piti vedettämän lantaa pelloille, jos sattuisi hyvä ilma. Ja hyvä oli -ilma, kerrassaan leuto ja lauha. Täytyi sentään olla valvomassa, kun -oli sellainen työ. - -Ei häntä enää mikään olisi pidättänyt. Tai eihän sisar koettanutkaan -pidättää. Ymmärsihän hän, että talo tarvitsi isäntänsä. - -Juhan mieli tuli merkillisen keveäksi heti, kun hän laski valjaat Pekan -selkään ja talutti sen ulos tallista. Ihan täytyi ihmetellä sydämensä -kovuutta: rakkaalta sisarelta oli kuollut mies eikä hän osannut surra -sen enempää. Oli se todella ihmettä ja rumaakin! - -Hänen ajatuksensa ehtivät Joutsiaan jo ensimmäistä virstaa ajaessa. -Jokohan olivat saaneet halot kotiin metsästä? Olivatkohan heinät -riittäneet, vai olikohan täytynyt noutaa uusia? Olikohan Annastiina -muistanut lähettää kolme nelikkoa perunoita kaupunkiin Nyysteinin -rouvalle?... Isäntä oli ollut poissa kaksi päivää ja sinä aikana voi -ehtiä tapahtua mitä hyvänsä... Tottahan Eprami oli ymmärtänyt sopia -Manun kanssa. Kun olivat riitaantuneet vallan turhasta asiasta. -Epramikin kun viitsi ruveta vanhaa miestä härnäämään: oli piilottanut -Manun piipun ja käskenyt hänen noidilta kysyä, missä se oli. Tokihan -Manu vähemmästäkin suuttui!... Jokohan Omena oli poikinut?... Hyvin sen -pitäisi ruveta lypsämään. Hyvänä sitä vain on koetettu pitää... - -Pekko juoksi iloisesti kotiin päin... Ohoh, tulee pian kevät, kun -varikset jo raakkuvat maantiellä. Kas vain, kuinka niitä nyt onkin! - --- Noo, Pekka, mitäs sinä nyt laiskottelet? Etkös ole tarpeeksesi -seisonut kaurojen ääressä! - -Pekka pölähtää juoksuun ja vie isännän mäelle, jonka alla metsä loppuu -ja alkavat Rason vainiot... Niin, mitähän siitäkin veljen yrityksestä -oikein tulee, kun hän nyt aikoo kylvää pellot heinälle... - -Jo päästään Rason tienhaaraan. Kaunis puukuja siitä vie kartanoon. - -Pekka lönköttää hiljaa, ikään kuin ei se tietäisi, minne mennä ja -miettisi sitä asiaa. Se nostelee ja heiluttelee korviaan. Juhakin käy -uteliaaksi: minnekähän tuo menee? Hän päästää ohjakset höllälle ja -ajattelee, mene nyt minne mieluummin tahdot. - -Totta totisesti, ei hän itsekään tiedä, mikä noista paikoista on -lähempänä hänen mieltään. - --- Niin, Pekka, sanopa sinä se! - -Tienhaaran kohdalla Pekka heittäytyy kulkemaan aivan käyden, ikään kuin -antaakseen isännälleen tilaisuuden määrätä tien, mutta kun ei isännältä -kuulu minkäänlaista viittausta, lönköttää Pekka tienhaaran sivu... - --- Kunnon Pekka! Kunnon Pekka! - -Juha hymähtää ja hänen tekisi mieli silittää Pekan karvaa. Sillä sinne -isännänkin mieli sentään tuntuu vetävän: Joutsiaa hänen on taitanut -olla ikävä. Siihen on sentään taitanut tulla totutuksi. Siitä on -sentään taitanut tulla koti. - -Kauniisti siintää Keihäsjärven jää ja sen takaa nousee kattoja ja -rakennuksia ja ylinnä kohoaa kirkon risti. Lumessa on hyvä keväinen -haju. Taivas kaartuu harmaana: ei näy sineä, mutta ei ole tietoa -sateestakaan... Kohta, kohta rupeaa näkymään Joutsiakin .. No, Pekka, -juoksepa nyt!... Että saadaan nähdä, vedättävätkö tänään navetasta... -No nyt... Vedättävät: oikein! Karja kävelee pihamaalla, navetan ovi on -auki ja siitä vie musta tie pellolle, jolla kohoaa tunkioita... - -Pieniltäpä ne näyttävät nuo tunkiot. Tai ehkeivät sentään ole pahoin -pienet!... Kuormia tulee ja tyhjiä rekiä palaa navetalle päin. Soh, -Pekka, kyllä sinä nyt jaksat juosta tämän lopputien. Hyvin sinua -Lumiassa on pidetty! - -Juhan mieli on käynyt köykäiseksi ja hartaaksi ja hän soisi hevosen -menevän linnun siivillä. - -Sillä nyt hän varmasti tuntee, että Joutsiasta on tullut koti. On se -sentään hyvä, kun tietää jonkin asian varmasti. Illalla hän sen sanoo -Annastiinalle. Tulee maar Annastiinankin hyvä mieli! - -Ja nyt sitä totisesti on ruvettava oikein innolla asumaan. Hän panee -likoon perintörahansa, viimeisetkin. Kaikki hän kaivaa maahan, kuten -velikin Rasossa. Tottahan sitten joskus kasvaa korkoa. Jollei itselle, -niin lapsille... - -Hänen kasvoilleen läikähtää veri ja hän läiskäyttää ohjasperiä, vaikka -Pekka ennestäänkin juoksee hyvää vauhtia. - --- Sooh, Pekka, nyt ajetaan muhkeasti kotiin! Kotiin, kotiin! Nyt -meillä on koti, Pekka! - -Ei sitä totta totisesti uskoisi, että isäntä tulee talosta, jossa -kuolema on vieraana. Hän tulee hyvillä mielin kuin ihminen, joka on -saanut suuren lahjan. - -Kun lämmin, ruoanhajuinen ilma keittiössä lehahti häntä vastaan, oli -hänen hyvä kuin kissan, joka kellottaa päivänpaisteessa. Ja kun hän oli -saanut arkivaatteet ylleen ja pisteli lämmitettyä luukeittoa pöydän -päässä, täytyi hänen pidättää itseään, ettei ruvennut nauramaan. - -Hän soimasi itseään tästä lapsellisesta ja sopimattomasta -mielentilasta. Lanko makasi kylmänä ja kotiväet olivat kokoontuneet -Juhan ympärille kuulemaan uutisia surutalosta. Vanha emäntä oli vallan -vesissä silmin. Mutta Juha oli iloinen, niin iloinen, niin iloinen! -Sillä hän oli päässyt selville asiasta, joka kauan oli pitänyt häntä -epäilyksessä: hän tiesi nyt, missä hänen kotinsa oli. Ja hän tunsi -oudon voiman käsivarsissaan ja halun tarttua talikkoon ja lähteä -navettaan muiden miesten joukkoon raatamaan. - -Ihmeellisesti Juha sen päivän perästä muuttui! Tuskin häntä saattoi -samaksi tuntea, niin toisenlaiseksi hän tuli. Hän oli tähän asti ollut -ikään kuin tukahtumaisillaan veden alla -- nyt hän oli saanut päänsä -veden pinnan yli. Koska kerran oli pantu maailmaan, jossa kaikki olivat -kuin sodassa, niin kai sitä täytyi hioa aseet ja puolustaa taloa. - -Akseli komensi ruokaa entiseen tapaansa: hän ei rupea syömään sitä mitä -rengit ja piiat. Hänen morsiamensa kotitalossakin syövät isäntäväet ja -työväet eri pöydissä ja eri ruokaa. - -Annastiina, joka pelkäsi riitaa, nouti kiireesti munia ja toimitti -vesipadan tulelle. Mutta samassa Juha ehätti hänen eteensä ja sanoi -jyrkästi: - --- Ei tässä mitään erityisiä ruokia laiteta; joka ei tyydy yhteiseen -ruokaan, olkoon ilman. Niin kauan kuin tämä pää on pystyssä, syövät -tässä talossa palvelijat ja isäntäväet samassa pöydässä ja samaa ruokaa. - -Kaikki hämmästyivät tällaista puhetta. Akseliltakin meni suu tukkoon, -niin hän kummastui. Ei hän totta totisesti olisi luullut tuossa -vätyksessä olevan sen vertaa miestä! Sillä kertaa ei tullut riitaa, -mutta kun isäntä eräänä päivänä sanoi, ettei hevonen jouda Akselin -matkoille -- ottakoon kestikievarista! -- nousi hirmuinen rytinä. - --- Mikä sinä luulet olevasi? huusi Akseli. -- Tiedä, että minä olen -tämän talon isäntä ja ajan tuollaiset räkänokat sikolättiin! - --- Isäntä olen minä täällä, vastasi Juha. -- Emme näy mahtuvan saman -katon alle. Paras on, että otatte tavaranne ja muutatte muille maille. - -Akseli jyryytti, elämöi, haukkui ja koetti tehdä jos minkälaista -kiusaa. Isäntä ei ollut tietävinään. Hän oli työssä aamusta iltaan. Hän -kävi vain käymätietään sisässä ja istui vain aterioiden aikana pöydän -ääressä. Muuten hän alituisesti oli liikkeellä. Häneen oli tarttunut -oikea työn ilo. - --- Kyllähän se yrittää, myönsi vanha Joutsia, joka entistä äreämpänä, -keppien varassa liikkuili pihan piirissä, -- mutta mitäs sellaisesta -isännyydestä on, kun ei edes isännän ääntä kuule koskaan! Vuoden se -kohta tässä on ollut, mutta en maar minä vielä koskaan ole kuullut sen -kenellekään kiljaisevan. Kukas nyt sellaista isäntää pelkää! - -Annastiina nauroi. - --- Saadaan nyt nähdä! sanoi hän niin luottavaisesti, että vanha isäntä, -huuli pitkänään, jäi häneen katsomaan. Annastiinan kasvot olivat -valoisat ja veitikkamaiset. - --- Mitäs sinä nyt olet tietävinäsi? kysyi isä ja siristeli silmiään. -Hän sai sen käsityksen, että Annastiina hautoi jotakin salaisuutta, -joka ei ollut muiden kuin Juhan ja hänen tiedossaan. -- Ennen aikaan -lapset puhuivat vanhemmilleen tuumistaan ja töistään, nyt kuljetaan -vain naurussa suin ja touhutaan, mutta ei puhuta, ei vaikka mikä olisi. -Mitä vanhoista, menkööt hautaan! - --- Ei meillä mitään erityisiä tuumia ole, vakuutti Annastiina. -- Taloa -vain aiotaan kovasti asua. - --- Saako Juha ehkä periä jostakin? uteli vanhus äkäisesti. -- Älä sinä -kerro vanhalle isällesi! Älä! Pidä vain tiedot takanasi... Poishan minä -menen, pois kuolemaan... - --- No mitäs isä nyt... koetti Annastiina lepyttää häntä. - -Mutta vanhus otti kepit penkiltä vierestään ja läksi mennä koputtamaan -kamariinsa. - -Paitsi työintoa oli Juhalle tullut toinenkin into: halu saada tilinsä -selväksi maailman kanssa. Hän tahtoi, että maailma tietäisi hänen -aikovan pitää vaimonsa kotitaloa ja jättää sen perinnöksi lapsilleen. -Hallpumin se oli ymmärrettävä ensimmäiseksi. - --- Kunhan nyt vain saisin kaikki sanotuksi, mietti hän astellessaan -kotiportista maantien poikki ja kulkiessaan Tulettäneä kohti. -- Kunhan -en minä nyt antaisi sotkea sanottaviani! Nyt suu puhtaaksi ja sitten -saakin olla käymättä tämä puoli! - -Puodin ovi oli raollaan ja valkeanvalo loisti raosta. Juha seisahtui -keskelle pihaa, kuunteli. Puhuttiin. Ne ne olivat, kauppias ja -Hallpumska. Toruivat. - -Samassa tulla tölmähti kauppias ovesta. Isännän nähdessään rupesi hän -pyyhkimään käsiään saappaiden varsiin ja housuihin, hankasipa vielä -takkinsa nurjaan puoleen, ennen kuin ojensi oikeansa isännälle. - -Juha ei ensinkään uskaltanut kuunnella, mitä hän puhua mätti. Kauppias -oli jo niin monta kertaa sotkenut hänen asiansa. Mutta tällä kertaa ei -siitä saa tulla mitään! Nyt hän puhuu kaikki! - -Ja antamatta kauppiaan lopettaa lausettaan rupesi Juha toimittamaan -kuin henkensä uhalla. - --- Minä tulin sitä ilmoittamaan, etten minä enää tästä puoleen salli -mitään laittomuuksia tässä Joutsian maalla. Jos tahdotte pitää kauppaa, -niin pitäkää oikeata puotia ja maksakaa verot, niinkuin muut kauppiaat -tekevät. - -Kauppias kävi kovin ihmeisiinsä, naurahti, hymähti ja vihdoin -silottuivat kasvot silkosen sileiksi ja jäykiksi kuin lasi. - --- Mitäs isäntä tarkoittaa? kysyi hän ikään kuin ei vieläkään olisi -uskonut korviaan. - --- Sitä minä tarkoitan mitä sanon. Tiedän minä varsin hyvin, että -Joutsialla ennen on säilytettykin teidän tavaroitanne, etteivät kruunun -miehet saisi käsiinsä. Mutta en minä enää sitä tee. Jos tahdotte -kauppaa pitää, niin pitäkää julkisesti. - -Kauppias kävi kovin loukkaantuneen näköiseksi. - --- Pitäisihän isännän tietää, etten minä oman voittoni takia ole sitä -veroa salannut. Minun ei olisi kannattanut antaa ihmisille tavaroita -niin halvasta, jos vielä olisi pitänyt maksaa veroa. Ja onkos tämä -nyt sitten kauppaa, mitä minä teen! Tällaista pientä myymistä vain, -ihmisten mieliksi. Luuleeko isäntä, että minä tästä niin suuria hyödyn? -Jääköön vain minun puolestani pois koko kaupanpito. Taikka jos pidän, -niin korotan hinnat ja annan ihmisten maksaa verot. - -Nyt oli kauppias jo äreä. Puhuessaan hän viskeli niskojaan eikä -pyytänyt Juhaa istumaankaan. He seisoivat molemmat krouvikamarin -ovella. Hetkiseksi Juhalle tuli se tunne, että mitä hän nyt tässä -kiusaa vanhaa miestä, mutta mikä lieneekin juuri silloin pannut hänet -katsahtamaan ikkunaan: repaleinen mies siellä tulla taivalsi krouvia -kohti. Se oli Simolan entinen isäntä. Ihan se tuli kuin muistutuksena -Juhalle. - --- Sitten minä niin ikään tahtoisin ajoissa sanoa, etten minä enää anna -Joutsian viinanpoltto-oikeutta kenellekään, jatkoi Juha. - --- Vai niin, vai niin. Sitä minä odotinkin! Itsekös isäntä aikoo -polttaa? - -Hallpumska, joka nähtävästi oli kuunnellut keskustelua, raotti ovea ja -huusi: - --- Pitäkää vain omanne! Keittäkää hyvästi! - -Juha haki lakkiaan ja aikoi lähteä. Mutta samassa Hallpumskan käsi -ilmaantui ovenpieleen. Se oli värissä ja jauhoissa, mitä hän lieneekin -ollut tekemässä jauhopuodissa. - --- Vai sellainenkos se Joutsian nuori isäntä olikin! Jota kehuttiin -niin hyväksi! Luulette te nyt sillä viinanpoltolla hyvästikin -rikastuvanne... - --- Ähäh! keskeytti Simolan Santun ääni oven takaa. -- Ette saakaan -Joutsiaa. Tuo Juha pitää sen itse! Ähäh! - --- Suu kiinni, taikka...! huusi kauppias. - -Juha kiitti onneaan, kun pääsi ulos. Aika rähinä siellä kävi, ovet -paukkuivat ja ihmiset huusivat. Vanhat akat, jotka asuivat kauppiaan -rakennuspiirin sisäpuolella, tulivat tölliensä oville ja katselivat -siunaillen ympärilleen. - -Nuori isäntä asteli nopeasti, pää kumarassa, katse tähdättynä maahan. -Silloin tällöin risahti lasinen pullonkaula säpäleiksi hänen jalkansa -alla. Niin, niin, ei tee enää mieli tälle puolelle. Olkoon vain -käymättä koko puoli! - - * * * * * - -Lumian rusthollarin hautajaisissa olivat pitäjäläiset kaikki koolla ja -pastori Sand siunasi ruumiin. Haudalta tullessa odotti Lumiassa komea -päivällinen suuressa pirtissä, joka oli koristettu kuusilla. Juha oli -pitkin päivää huomaavinaan, että pastori häntä tarkasti, ikään kuin -hänellä olisi ollut paha mielessä. Ja kauppias kieppui yhtä mittaa -papin, vallesmannin ja Nylanderin ympärillä. Juha meni vaistomaisesti -heidän tieltään -- olkoot kuinka tahtovat! Kaipa kauppias on heille -puhunut kaikki tyynni -- puhukoon! - -Varsinkin istuessaan juttelemassa Haimalan isännän kanssa Juha huomasi, -että pappi häneen katseli. Juha kyseli sisarestaan ja isäntä kertoi -hänen olevan samanlaisena vain: toisena päivänä vähän rauhallisempana, -toisena taas rajumpana. Mutta ei häntä koskaan uskaltanut jättää noin -ihan oman onnensa nojaan. Vartioitava häntä oli kuin pientä lasta. - -Juha tuijotti huolestuneena eteensä. Sääli hänen kävi sekä sisartaan -että hänen miestään. Hän nosti hiljalleen katsettaan ja kohtasi -juuri samassa hetkessä pastorin katseen. Pastorin silmäluomet olivat -punaiset, silmät säkenöivät ja suupielissä oli pilkallinen piirto. - -Juha heräsi äskeisistä ajatuksistaan ja hänen katseensa kävi järkeväksi -ja kummastuneeksi. Mitä pastori minusta tahtoo? näytti se kysyvän. -Mutta pastori ei vastannut mitään, käänsi vain päänsä. Jotakin -pastorilla oli mielessä, mitä sitten lienee ollut. - -Eräänä päivänä törmäsivät he äkkiarvaamatta yhteen maantiellä -Tulettänen portilla. Juha huomasi pastorin niin myöhään, ettei hän -päässyt livahtamaan pakoonkaan. Pastori tervehti ikään kuin ilkkuen ja -Juhan kasvoille läikähti verta. - --- Minä olen vain odottanut isäntää pappilaan, sanoi pastori ja -suupielissä oli taasen se pilkallinen piirre. - -Juhan katse oli avonainen ja hämmästynyt. - --- Jaa pappilaanko?... Ei ole sattunut asiaa. - --- Ajattelin vain, että jos isäntä olisi tahtonut tulla sinnekin -puhdistukselle... - -Juha ei ymmärtänyt. - --- Mille puhdistukselle? kysyi hän. - --- No, kun isäntä on käynyt tekemässä puhdasta Tulettänessä ja kun -Joutsian oman pojan on täytynyt muuttaa pois kotitalosta ja kun... - -Nyt Juha ymmärsi ja hänen kasvonsa lehahtivat tulipunaisiksi. - --- Niin, jatkoi pastori ja sanat tulivat sihisten hampaitten välitse, --- niin, miksei pappilassakin olisi kannattanut käydä? Korkeita -tunkioitahan pappilan raitilla on. - --- Mitäs pastori nyt pilkkaa, sai Juha vihdoin suustaan. -- Enhän minä -pyri kenenkään raitteja puhdistamaan. Kunhan saisin nämä omanikin... -Mutta pastori ei tiedä... No niin, sama se on! Voinhan minä sen -sanoakin: se on sellainen kova kontrahti painamassa tätä Joutsiaa, että -joka sitä vastaan mielii taistella, saa panna kovan kovaa vastaan. -Pastorin oma nimi on sen kontrahdin alla. Että mitä ajattelittekin, -hengen mies, silloin kun sellaiseen paperiin panitte nimenne. - -Juha katseli pastoriin herkeämättä ja käsi oli nyrkkinä hänen -taskussaan. Hän oli niin kauan hautonut mielessään sitä asiaa ja -hän oli niin paljon kärsinyt sen kontrahdin tähden, että hän oikein -kevennyksekseen kerrankin sanoi tämän pastorille. Toki hän odotti, että -pastori kalpenisi tai edes häpeäisi. Mutta pastori rupesi nauramaan. - --- "Hengen mies"... hoki hän ja ääni tuli taasen sihisten hampaiden -välitse. -- Vai eikö "hengen mies" saisi auttaa seurakuntalaisiaan -maallisissakin asioissa? Vai eikö "hengen mies" saisi todistaa -paperissa, joka asianomaisten molemminpuolisesta tahdosta tehdään?... -Mitä? - --- Mutta meidän vanha isäntä oli humalassa, kun se paperi tehtiin... - --- Kuka sen on sanonut? Selvällä päällä me kaikki olimme, vaikka äijää -sitten jälkeenpäin on yllytetty. Kyllä vanha isäntä sen tietää yhtä -hyvin kuin minäkin... Mutta mitähän me näistä asioista puhumme! Me -kaksi emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä. Me olemme niinkuin tuli ja -vesi. - --- Niinkuin tuli ja vesi, toisti Juha. -- Vesi sammuttaa tulen... - --- Niin, sanoi pappi, -- mutta liekit voivat myöskin niellä -vesitilkkasen. - -Juha katseli pappiin kulmiensa alta. Pastori nauroi, jotta suuret, -hoitamattomat hampaat loistivat mustan parran alta. - --- Saa nyt sitten nähdä, kumpiko voittaa, tuli vaiko vesi, jatkoi -pastori ilkkuvalla äänellään ja läksi ojentamatta Joutsian nuorelle -isännälle edes kättään. - -Juha jäi katselemaan hänen jälkeensä. Mitä ihmettä hän tarkoitti...? -Tuli ja vesi... Vai ollaan sitä sodassa! No, ollaan sitten. Elämä näkyy -olevan ainaista sotaa, siitä ei pääse... - -Kaikista kummallisinta oli kuitenkin se, että Joutsian nuori isäntä -uskalsi vastustaa itse Saarlan herraa. Eräänä päivänä, juuri kun Juha -veljensä, Rason, isännän kanssa suunnitteli, miten olisi paras rakentaa -jyväaittaa, ilmestyi Saarlan kuski Joutsian eteen. Rason isäntä piti -parhaimpana, että rakennettaisiin yhtä päätä kivestä, mutta Juhasta -yritys oli liian rohkea. Se tulisi niin kalliiksi. Paras vain rakentaa -sitä vanhaa mallia, rakennus koholleen maasta vahvojen hirsien varaan, -etteivät hiiret pääse. Veljeksillä oli neuvonantajanaan rakennuksia -ymmärtävä mies, ja kaikki kolme olivat kokonaan näissä asioissa, kun -Saarlan kuski ilmoitti, että majuri käskee isäntää Saarlaan. - --- Koskas sinne pitäisi tulla? kysyi Juha. - --- Niin sanottiin että tänään. - --- Mutta johan nyt tulee ilta. - --- Jaa, niin sanottiin. - -Voi yhtä kaikki, kuinka olikin tullut riikinkukon näköiseksi tuo Mantan -Janne! Kiiltävät napit sortuukissa, höyhentöyhtö lakissa. Ja miten se -oli käynyt oman arvonsa tuntevaksi! - --- Ei minun nyt sovi lähteä. Me ollaan täällä työssä, vastasi Juha ja -veri kuohahti hänen kasvoilleen. - -Tuskin hän olisi niitä sanoja tullut lausuneeksi, jollei veli, Rason -isäntä, olisi seisonut ääressä. Kalle oli aina pitänyt herroja -vertaisinaan tai alempana itseään. - --- Huomenna minä voisin tulla, kun kuitenkin on mentävä myllyyn, jatkoi -Juha. -- Mikä nyt sitten on niin kiireellinen asia? - --- Sitä en minä tiedä, mutta niin käskettiin sanoa, että heti paikalla -Saarlaan... - -Nyt suuttui Rason rusthollari. - --- Sano, senkin riikinkukko, majurille, että jos on asiaa, niin tulkoon -tänne. Tie on yhtä pitkä Saarlasta Joutsiaan kuin Joutsiasta Saarlaan. - --- Sellaisen sananko minä vien? kysyi kuski niska kenossa ja piteli -hevosta, joka malttamattomasti kaapi maata. - --- Juuri sellaisen, sanoi Rason isäntä. - -Mutta tuskin oli kuski kadonnut, kun Juhaa rupesi kaduttamaan. - --- Jopa minä nyt taisin olla hävytön. Mikä minun nyt pani sanomaan -sillä lailla! - --- Se tekee niille hyvää! Opeta sinä ajoissa majurille, kuinka ihmisiä -on kohdeltava! - -Miehet eivät saattaneet aavistaa, mikä syy majurin käskyyn oli. Aivan -hiljan oli majuri tullut Joutsian isäntää vastaan eikä silloin ollut -puhunut mitään. - -Turhaan vaivasivat miehet ajatustaan. Syynä majurin käskyyn oli -päähänpisto, sellainen pikkuinen oikku, jollaisia voi johtua ainoastaan -käskemään tottuneiden mieleen. - -Oli tapahtunut, että pastori pitkistä ajoista oli hankkinut uudet -vaatteet -- Lumian leski se juuri oli maksanut rusthollarin -hautaamisesta niin hyvin, että pastori niillä rahoilla saattoi teettää -kokonaisen puvun -- ja lähtenyt Saarlaan vieraaksi. Ei hän ollut -käynyt siellä moneen aikaan, useammistakaan syistä. Hän oli ensinnäkin -ehtinyt vieraantua herrasväen seurasta ja hienoista tavoista. Hänelle -oli rasitus syödä pöydässä, jossa piti varjella puhdasta pöytäliinaa -ja hallita hammastarhaansa, ettei sieltä pääsisi luiskahtamaan jotakin -pientä sopimatonta pilaa. Ja sitten -- niin, sitten hänellä suorastaan -ei ollut moneen aikaan ollut vaatteita, joilla olisi voinut esiintyä -Editha-rouvan silmien edessä. - -Oli syöty vankka päivällinen, oli nautittu kahvia likööreineen, oli -tupakoitu. Puhe ei koko päivänä ollut tahtonut luistaa. Nimittäin -majurilta ja pastorilta se kyllä olisi luistanut -- he puhuivat -hevosista, kilpa-ajoista ja maanviljelyksestä, eikä majurista ollut -ensinkään vastenmielistä kuunnella pastorin juttuja seurakuntalaisista -ja pappiskokemuksistaan. Hän tiesi niitä tukuittain, hullunkurisia -juttuja, joille täytyi nauraa. Mutta Editha-rouva ei nauranut. Hän -istui pöydän päässä kuin poissaolevana, hienot, kalpeat kasvot -surumielisessä hymyssä. Hän nähtävästi eli muistoissaan eikä nykyajassa. - -Pian oli pastori kysynyt kaikki hänen kuulumisensa ja saanut tietää, -että Greta oli Sveitzissä pensionaatissa, Gösta kadettikoulussa ja -Magnus vain kaupungissa asioilla. Ja puhuessaan oli Editha-rouvan -kasvoille välähtänyt eloa ja punaa. Mutta kun pastori ja majuri taas -menivät juttuihinsa, vaipui hän kalpeuteensa ja äänettömyyteensä. - -Hän oli todella tullut miltei läpikuultavaksi, silmät olivat oudon -suuret ja ikään kuin lasittuneet. Hiuksiin oli tullut harmaita hapsia. -Iho oli yhä vielä sama puhdas ja pehmoinen, piirteet samat jalot kuin -ennenkin, mutta koko ihminen vaikutti sammuneelta ja elottomalta. -Pastorin valtasi outo ahdistus häntä katsellessaan. Hänen tuli -sanomattoman sääli, hän olisi melkein tahtonut itkeä, kuten itketään -rakastetun haudalla. Oikein tuntui helpotukselta, kun Editha-rouva -jätti huoneen -- hän ei sietänyt tupakansavua, ja herrat tupakoivat -molemmat kuin savupiiput. - --- Kas kuinka Magnus viipyy, sanoi majuri ja katsahti kelloaan. -- -On se sentään mukavaa, kun on poika, jonka voi noin vain lähettää -kaupunkiin toimittamaan asioita. Magnus on kaiken vuotta välittänyt -Saarlan viljakauppoja. - --- Ja poikaan voi luottaa? - --- Ehdottomasti. Palaa kotiin tuhansia taskussa ja toimittaa kaikki -säntillisesti. En itse voisi toimia paremmin. - --- Tarkoitin vain, sanoi pastori hymyillen, -- että jos joskus -unohtuisi toverien seuraan. - --- Ymmärrän kyllä. Mutta se on niin ihmeellinen poika, ettei sillä -ole tovereita. Siihen vaikuttaa ehkä, että hän on käynyt koulua -Helsingissä, mutta onhan hän iloinen poika -- hänellähän voisi olla -tovereita. Mutta hän on vain niin kiinnostunut maatöistä ja... niin, -hän seurustelee liiaksikin renkien kanssa. Editha varsinkin on ollut -siitä hyvin pahoillaan. - -Viimeiset sanat majuri lausui kuiskaten ja katseli ympärilleen. - --- En minä puolestani ole viitsinyt ottaa häntä siitä kovalle, jatkoi -hän samassa, -- kun vanhenee, niin viisastuu! - -Pastori istui mukavassa suuressa nojatuolissa vastapäätä majuria ja -seurasi savuja, jotka sinisinä kiemuroina nousivat ylöspäin. Häneltä -ei puuttunut mitään muuta kuin että hän hartaasti olisi halunnut -ottaa kauluksen kaulastaan. Se oli niin kova ja se syöpyi syvälle -lihavaan leukaan, kun yritti istua mukavasti. Äkkiä nousi hänen -eteensä Magnus Ståhlen kuva -- miten lie noussutkin! Kai siksi, että -isä juuri oli puhunut pojastaan. Pitkä laiha poika... ei mitään -sukulaisuutta ylhäisen äidin kanssa eikä liioin mitään yhtäläisyyttä -nautinnonhimoisen isän kanssa. Silmät harmaat, rotevaa tekoa, tukka -pystyssä... Ja samassa nousi pojan rinnalle Juha Kustaanpojan, Joutsian -nuoren isännän hahmo. Mikä ihme ne toikin rinnan nuo kaksi aivan -erilaista ihmistä! Ja kuitenkin -- niissä oli jotakin samanlaista, -jotakin yhteistä -- ties taivas, mitä. Hän oli jo tuntenut sitä siellä -Rason häissä, vaikkei tunne ollut puhjennut selväksi ajatukseksi. - --- Se se on omituinen otus, se Joutsian nuori isäntä, virkkoi hän äkkiä -majurille. -- Tottahan veli muistaa?... Se, jonka häissä olimme yhdessä -viime kesänä... - --- No, kuinka niin? Eikö se ole ihan tavallinen kelpo talonpoika? - --- On kyllä. On liiankin kelpo, sillä hän näkyy aikovan ruveta -harjoittamaan jonkinlaista reformaattorintointa pitäjässä. Hän -ahdistelee esimerkiksi Hallbomia... - --- Se tekee hyvää sille lurjukselle... sanoi majuri ja nauroi. - --- Tekisi kyllä, jos... - -Samassa katkaisi pastori lauseensa ja korjautui kohteliaampaan -asentoon, sillä ovelle, savujen taakse ilmestyi Editha-rouva. - --- Gösta, virkkoi hän tyynellä, sointuvalla äänellään. - --- Vouti tahtoisi sinua tavata. - --- Jahah, sanoi majuri ja nousi. -- Minun pitääkin lähteä vähän ulos, -puhukaa te nyt. Tai laulakaa. Ettehän vielä ole yhtään laulaneet! - -Kun heidän laulamistaan mainittiin, oli kuin olisi kolkutettu oveen, -jonka takana heidän muistojaan säilytettiin. Heidän kasvojensa ilme -pehmeni, heidän ajatuksensa ikään kuin pysähtyivät, ja he jäivät -pitkäksi aikaa äänettömyyteen, ikään kuin olisivat valmistautuneet -pyhää toimitusta pitämään. Vihdoin teki Editha liikkeen kädellään. -Pastori laski pois sikaarinsa ja seurasi häntä pienen etuhuoneen läpi -saliin. - -Se oli suuri, vanhanaikainen huone, jonka keskimmäisestä ikkunasta -päästiin parvekkeelle. Seinillä oli perhekuvia kultakehyksissä, katossa -kristallikruunu. Huonekalut olivat kevään tähden peitetyt valkeilla -päällyksillä. Se teki huoneen kylmänpuhtaan näköiseksi. Kahdessa -vastapäisessä nurkassa oli suuri valkoinen uuni ja uuninlaudalla -posliinikoristuksia, kallisarvoisia pieniä esineitä, jotka pastori -hyvin muisti heidän tuttavuutensa ensi ajoilta. - -Editha istui soittokoneen ääreen -- kuinka tuttu se oli sekin! -- avasi -kannen ja kääntyi pastoriin päin. - --- Mitä otamme? sanoi hän ja hymyili. - -Siinä hetkessä oli hän entinen Editha ja pastori joutui entisen -lumouksen valtaan. Siinä hänen ihailevan katseensa alla punastui nainen -kuin nuori tyttö ja silmiin tuli entisajan verhottu loiste. - --- Editha, Editha! pääsi Jakob Sandilta tukahdutetusti... - -Hän olisi tahtonut langeta maahan ja syleillä hänen jalkojaan. Mutta -Editha vain painoi hänen kättään ja istuutui soittokoneen ääreen. - -Seurasi tuttu alkusoitto... Tämä laulu oli määrännyt Jakob Sandin -kohtalon. - -Editha alkoi, hiljaa ja värisevin äänin. Jakob Sand seisoi hänen -takanaan käsi hänen tuolinsa kullatulla selkänojalla. Huoneeseen, -joka vielä äsken oli näyttänyt kylmältä, tuli äkkiä aurinko ja -kukkivat ruusut ikkunalla loistivat punaisina kuin veri. Päivän säde -heijastui peiliin ja siitä seinien kullattuihin kehyksiin, kattokruunun -monisärmäisiin laseihin ja Editha-rouvan hiuksiin. - -Jakob Sandille tuli ihmeellinen vapautuksen tunne, tunne -synnittömyydestä ja puhtaudesta. Jokohan hän oli kuolemaisillaan, -jokohan hän oli astumaisillaan Jumalan eteen ja jokohan kaikki hänen -syntinsä olivat annetut anteeksi?... Tuttu, rakastettu ääni värisi -ikään kuin kaukaa ja kutsuen... Editha, Editha, kuollaan yhdessä, -noustaan käsi kädessä kirkkaaseen iäisyyteen...! - -Hänen piti yhtyä lauluun ja hän avasi huulensa... - -Käheä, särkynyt parahdus! Räminä, ikään kuin olisi helistelty vanhaa -romua! - -Editha-rouvan kädet vaipuivat, hän kääntyi, ja silmät, jotka hän -pastoriin loi, olivat täynnä pelästystä. - -Pastori piteli käsiä kasvoillaan ja hengitti läähättäen. - -Oli kuin heidän silmänsä sinä hetkenä olisivat avautuneet. Editha näki -edessään lihavan miehen, jonka leuka ja kasvot olivat rasvoittuneet, -huulet sinipunertavat, silmät verestävät. Kuinkapa tuosta kurkusta -olisi voinut muuta lähteä kuin käheä, särkynyt parahdus! Rämisevä -raunio oli koko mies!... - -Pastori puolestaan oli huomannut, että se unelmien morsian, jonka -rinnalle hän oli tahtonut nousta, oli kuihtunut, veretön, harmaantunut -nainen, kylmä ja eloton... - -Ilta-aurinko tulvi sisään salin valkeille huonekaluille ja puhtoisille -seinille, ruusut ikkunassa helottivat. Mutta he tuijottivat toisiinsa -kauhistuneina, ikään kuin puukonkärkeä olisi asetettu heidän kaulalleen -ja vaadittu heiltä heidän henkeään. Sillä he olivat huomanneet, että -laulun side heidän väliltään oli katkennut, että silta heidän henkiensä -väliltä oli palanut pois. He tuijottivat toisiinsa kuin kaksi rauniota -tulijätön tuhasta. - --- Olemme käyneet vanhoiksi, pääsi vihdoin pastorilta ja hän antoi -hitaasti sinipunervien, lihavien käsiensä vaipua alas. - -Mutta Editha-rouvan silmistä tipahti kyynelkarpalo vaalealle kädelle, -joka lepäsi sylissä. - --- Kaikki on lopussa, sanoi hän niin hiljaa, että hän tuskin erotti -omaa ääntään. - -Ja kun hän nousi soittokoneen äärestä, tunsi hän ettei enää koskaan -istuutuisi soittamaan sitä säveltä, joka kerran oli liittänyt heidän -sielunsa yhteen. Ja hänen silmiensä edessä oli ammottava tyhjyys. - -Heille molemmille oli vapautus, kun majuri, hajuten sekä tallilta että -navetalta tuli sisään. - --- No, pastori, huusi hän reippaasti, -- mitä sinun pitikään kertoa -Joutsian nuoresta isännästä! - -Silloin pastori kuin henkensä pelastukseksi rupesi soimaamaan Juha -Kustaanpoikaa. Hänen täytyi saada ajaa johonkin epätoivoaan ja hän ajoi -kaikki Juha Kustaanpoikaan, ikään kuin koko hänen elämänsä turhuus -olisi ollut hänen syynsä. Hän vakuutti, että Joutsia oli itserakkain, -itsevanhurskain, typerin, poroporvarillisin ja ikävin ihminen -maailmassa. Suorastaan vaara paikkakunnalleen, suorastaan eräänlainen -rutto. Ja Editha-rouva, joka Helenan tähden aina oli kantanut kaunaa -Rason väkeen, kuunteli hehkuvin kasvoin ja päästi tuon tuostakin pienen -huudahduksen. - --- Minä odotan vain, kiihtyi pastori, -- koska hän tulee mestaroimaan -minunkin toimiani. Sillä minne minä menenkin, näen aina edessäni hänen -ruumiinkantajankasvonsa. - --- Mutta hyvät ihmiset, eikö häntä nyt millään saa pois täältä -pitäjästä! huudahti Editha-rouva. - --- Miten hänet saisi... jolleivät velkamiehet suostuisi hätyyttämään! - --- Se on oikein sellaisen uudenaikaisen talonpojan perikuva -- -sellaisen leveän, raa'an, itsetietoisen talonpojan! - -He ärsyttivät toisiaan ja kiihtyivät kiihtymistään. Sillä he olivat -epätoivoissaan, kohtalo kuristi heitä kurkusta ja heidän tuskaansa -ikään kuin lievensi, kun he puolestaan saivat kuristaa jotakin toista. -Ei armahtanut elämä heitä -- eivät tahtoneet hekään armahtaa! Siksi he -sättivät Joutsian isäntää. - -Majuri oli aivan hämmästyksissään. - --- Minä, totta puhuen, tuskin muistan, minkänäköinen hän onkaan, sanoi -hän. - --- Minäpä tahtoisin hänet nähdä, pääsi Edithalta kalseasti. - -Ja Editha-rouva keksi, että Joutsian isäntää lähetettäisiin hakemaan. - --- Älä nyt ole lapsellinen, sanoi majuri. -- Ei ole sanottu, että hän -tulisikaan. - --- Eikö hän tulisi? leimahti Editha-rouva. -- Eikö hän tulisi, jos me -lähettäisimme hakemaan? - --- Ei tulisi! vakuutti Sand. - --- Tulisi kyllä, jos minä lähettäisin noutamaan, selitti majuri. - --- Ei tulisi! vakuutti Sand yhä. - -Jo kiihtyi majurikin. - --- Hän tulee, jos minä tahdon, mutta minusta on turhaa häntä kutsua, -kun ei hänelle ole asiaa. - --- Koetetaan! rukoili Editha. -- Minä tahtoisin nähdä, uskaltaisiko hän -meitä vastustaa. - -He kiistelivät puolen tuntisen. - -Kuski lähetettiin Joutsiaan. - -Tietäähän sen, että Saarlan herrasväet suuttuivat Joutsian isännälle. -Asia tuli vielä mutkikkaammaksi sen vuoksi, että Magnus kotiin -palatessaan asettui isännän puolelle. - -Veljekset Juha ja Kalle eivät koskaan saaneet tietää, mitä asiaa -Saarlan herralla olisi ollut Joutsian isännälle. Mutta pian alkoi -Joutsiassa lappaa miehiä, jotka sanoivat asiansa suoraan silmiin. - -Ensin tuli rikkaan Heikkilän isäntä. Hän tuli sanomaan irti lainaa. - -Juha hätääntyi hiukan ja hänen poskipäänsä rupesivat hohtamaan. Hänestä -oli vastenmielistä aina pyytää apua Kallelta. Mutta mikäpä auttoi! - -Tuskin hän oli kuitenkaan saanut tämän asian järjestetyksi, kun tuli -toinen velkamies, Ahtialan isäntä, samalle asialle. - -Silloin Juha jo hätääntyi toden teolla. Mikä kumma heidät nyt pani -kiristämään kaikki yhtaikaa?... Kunhan ei olisi kauppias tai pappi -yllyttänyt heitä! - -Kolmas, pahin velkoja, Siiron lautamies, oli kuitenkin vielä tulematta, -ja kun hän eräänä päivänä ilmestyi Joutsian pihaan, arvasi Juha -paikalla, mitä hän tahtoi. - -Lautamies oli kovin kohtelias, pyysi anteeksi ja selitti, että hän -rakentaisi uutta navettaa ja tarvitsisi rahojaan siihen. Tiesihän Juha, -kuten tiesi koko Keihäsjärvi, että hänellä oli rahoja pankit täynnä... - -Mutta ei tarvinnut muuta kuin nähdä Hallpumin ja Akselin katseet, -niin tiesi, mistä irtisanomiset aiheutuivat. Akseli oli asettunut -Tulettäneen. Eikä hänellä muuta työtä ollut kuin ostella tukkimetsiä ja -vahingoittaa lankoa. - -Juha hikoili ja tuskitteli. Ei tahtonut maittaa ruoka eikä uni eikä -luistaa työ. Ei ollut niinkään helppoa mennä pyytämään apua veljeltä -ja sisarten miehiltä, vaikka nämä olivatkin varoissaan. Aina sen sai -sanotuksi, että anna kuormallinen heiniä, mutta tässä oli kysymys -tuhansista ruplista. - -Juhan miettiessä selviytymistä tukalasta tilasta rupesi hänen mieltään -paisuttamaan hirveä, uusi tunne, jollaista ei hän ollut ajatellut -itsessään löytyvänkään. Hän rupesi vihaamaan. Hän vihasi Akselia, hän -vihasi kauppiasta, hänen perhettään, jopa hänen palvelijoitaankin. -Kun olisi päässyt näkemästä Tulettänen rakennuksia! Mutta ne olivat -alituisesti silmien alla, jos minne kääntyi. - -Hän koetti pitää päätään sillä lailla, ettei näkisi Tulettäneä -- viha -teki hänet aivan lapsimaiseksi! Hän karttoi ja pakeni kauppiaan väkeä. -Mutta kauppias laittautui kuin kiusanteolla hänen tielleen ja kun Juha -vain hänet näki, leimahti hänen sisässään pahasti, päähän syöksyi -verta ja kädet pullistuivat nyrkeiksi. Lienevätkö vanhemmat opettaneet -lapsiaan, vai minkä tähden he lienevät tottuneet sellaisiksi, että -he isännän astuessa ohitse ilmestyivät aidan taa, pistivät esiin -kielensä ja härnäsivät. Silloin teki Juha Kustaanpojan mieli ottaa -kivi ja nakata se menemään, ikään kuin he olisivat olleet harakoita -tai variksia... Ja kun kauppiaan lantakuormaa vedätettiin rantaan ja -Hallpumska iljankoisella tiellä asteli sen perässä, ajatteli Juha, että -kun lankeaisikin niskansa nurin! - -Ei saanut yhtä hetkeä olla kotosalla, jollei jokin ääni muistuttanut, -että Hallpumin väet ovat naapurissa. Kun askaroitsi pihamaalla, niin -kuului maantien toiselta puolen alituinen hoilotus ja huuto tai -parku, sillä jolleivät matkustajat siellä rähisseet, tappeli kauppias -vaimonsa kanssa tai piiskasi lapsiaan... Jos väsyneenä heitti sänkyyn -ruokasijalle, niin jo alkoi kuulua sanakiistaa. Eikös ollut sielläkin -kauppias touhussa! Kun katsahti ikkunaan, niin näki Hallpumin olevan -ostamassa viinaa ohikulkevalta mieheltä. Kymmenen... kaksitoista... -viisitoista... yksikolmatta... laskevat miehet. Mutta riitaantuvat tuon -tuostakin ja hosuvat käsillään. Tietysti kauppias taas on pyrkinyt -tekemään koiruutta! Laskee tynnyristä tuoppiin viinaa, mutta pitää -vatia alla, juoksuttaa yksin tein vadinkin puolilleen ja kaataa kaikki -astiaansa. Tietenkin viinakauppias vastustamaan, mutta mitäpä hän -Hallpumille mahtaa. Kyllä se poika aina puolensa pitää! - -Juha seisoo ikkunassa katselemassa ja hänen sisässään kiehuu tällainen -ajatus: kuinka ihminen todella voi olla noin pahan hengen näköinen? -Kuinka sinulle, hyvä naapuri, onkin annettu kaikki paholaisen -tunnusmerkit: punatukka, punaparta ja tuollaiset viekkaat, vilkuilevat -silmät? - -On se siunattu päivä, jolloin pitkän talven jälkeen saa avata pimeän -navetan ovet, päästää auki elukkojen kytkyet ja laskea ne luontoon, -jossa aurinko paistaa, puut ovat hiirenkorvalla ja maahan puhkeaa -vihreys. Ei tiedä eikä tunne sellaisen päivän iloa se, joka ei tiedä, -miten vaivalloinen talvi on ollut. - -Navetasta kuuluu mälinää ja huutoa, kun karjaa päästetään. Vanha Manu -touhuaa minkä ehtii temppuineen. Päivä paistaa, vasikat hyppivät -jo kujalla, selkä koukussa, häntä kipparassa. Paimentyttö juoksee -pitkät vihdat käsissä. Joka tienhaarassa, joka solalla pitää olla -vartioimassa, etteivät elukat pääse sinne poikkeilemaan. Ne ovat kuin -hulluina ilosta. - -Juha seuraa elukoita kappaleen matkaa maantietä ja jää katsomaan niiden -jälkeen. Metsä on vielä harmahtava, nurmi arkana ja ikään kuin salassa, -mutta linnut visertävät ja kuivien lehtien alla tiepuolessa surisee, -ryömii, puhkeaa, kumpuilee ja kihisee elämä. Lähde Jyrmän ahteen -alla kohisee suurena kuin koski. Mustana on horha ja juhlallisena. -Vaihtomaisesti liittää Juha kädet ristiin. On toki tullut kevät! - -Äkkiä alkaa kuulua ajoa ja huutoa. Juopuneita! ajattelee Juha. Ei -rauhaa koskaan... - -Ne tulevat kaupungista. Kestikievarin liinaharja hevonen on edessä. -Se nelistää märkänä, sieraimet levällään. Ohjaksissa reistaa kauppias -Hallbom. Hänen rinnallaan istua retkottaa toinen mies, oikea käsi -roikkuen pyörissä. - -Hei, hei -- se se on menoa! Mennään kuin viimeistä päivää pakoon. - -Salamana lentää Juhan mieleen ajatus: nyt sinun loppusi kumminkin -tulee! Hirveä on horha tuossa vastassasi, syvä rytö on sinulle -valmiina. Aja, aja, suoraa päätä, mullin mallin, pää murskaksi!... - -Ajatukset iskevät polttavina kipinöinä Juhan päähän, leimahtavat, -sammuvat, kirvelevät ja jättävät tilaa uusille. - -Onko tuo nyt ihminen, joka tuolla tulee? Itse piru se on... Mene, mene -mäsäksi horhaan...! Juha siirtyy syrjään ja päästää hevosen tieltään. -Se karkaa täyttä laukkaa mäen päälle, miehet huutavat ja piiska -heiluu... - -Nyt... nyt ne kumminkin menivät! Nyt niistä kumminkin pääsi! - -Juhan korvissa kohisee ja pauhaa. Hän käy kiinni päähänsä ja pitelee -sitä, ettei se halkeaisi... Kuluu hyvän aikaa, ennen kuin hän uskaltaa -nostaa silmiään. - -Sinisenä kaartuu silloin taivas hänen päänsä päällä, leivoset nousevat -pyöreinä pisteinä korkeuteen, niiden laulu helkkää, ikään kuin niiden -suista putoilisi hopeaa. Juhlallisena kohisee lähde Jyrmän ahteen alla. - -Mitä hän on tehnyt? Mihin he joutuivat? Juha kauhistuu sitä -ajatellessaan. Ajoivatko he nurin eikä hän ehkäissyt? Hän päinvastoin -toivotti heille kuolemaa. Hän teki jo murhateon sydämessään... - -Entä jos he ovat nurin niskoin horhassa. Silloin... silloin on hän -kadotuksen oma. - -Päätään pidellen hän karkaa mäelle, katsahtaa horhaan. Ei mitään! -Harmaa pensasrytö on ennallaan ja lähde pulppuaa iloisesti. He ovat -pelastuneet. - -Juha pyyhkii hikeä otsaltaan ja istuutuu kivelle tien viereen. Mistä, -mistä ovat häneen tulleet nämä hirveät ajatukset? Eihän hän milloinkaan -ennen suonut ihmisille pahaa. Hän ei edes ajatellutkaan toisista pahaa. -Ja nyt kulkee hän murha mielessä... - -Hänen päänsä painui käsien varaan ja hän itki. - -Jumala on pannut hänelle ristin eikä hän tahdo sitä kantaa. Hän ei -tahdo muistaa, mitä Herra sanassaan sanoo: "Minun on tuomio." Ja hän on -unohtanut, että tuhat vuotta on Herran edessä kuin yksi päivä. - -Juha liitti kädet ristiin ja rukoili. - -Pitkien, pitkien aikojen perästä tunsi hän taasen Jumalan läsnäolo. - - - - -IX - - -Kun Joutsian isännälle ja emännälle syntyi ensimmäinen lapsi, -heräsi taloon kuin uusi elämä. Vanhemmat kävivät aivan kuin toisen -näköisiksikin. Eivät huoletkaan enää tuntuneet niin raskailta ja -vastoinkäymisten kanssa taisteli kuin ilokseen. - -Samaan aikaan otettiin taloon lasta hoitamaan Epramin sukulainen, -nuori tyttö, Susanna. Tai oikeastaan hän vielä oli lapsi hänkin, -ripilläkäymätön, köyhän torpan tyttö sydänmailta. Mutta pieni Susanna -oli ymmärtäväinen tyttö. - -Hänen äitinsä oli jumalaapelkääväinen ihminen ja opetti lapsia -lukemaan. Koko pitäjä tunsi hänet nimeltä, vaikka hän asui niin -sydänmaan povessa. Mutta juuri siksi hänet tunnettiin, että hän -sai laiskatkin lapset oppimaan. Edellinen pappi oli lukusijoilla -erityisesti häntä maininnut. Tämä Sand ei ollut pitänyt väliä, eihän -hän vaatinut suurtakaan lukutaitoa. Mutta torpan vaimo oli sittenkin -jatkanut opetustointaan. Jumala oli hänelle sen erityisesti määrännyt -eikä siis se riippunut jonkun papin moitteesta tai kiitoksesta. - -Susannan äidillä oli merkillinen voima pahojen henkien yli. Monesta -pahankurisesta lapsesta hän vitsan ja Jumalan sanan avulla oli -kasvattanut ihmisen. Kerrankin oli hänen opetettavanaan ollut oikein -uppiniskainen ja tottelematon poika. Tämä saattoi kesken opettamista -viskata aapiskirjan nurkkaan tai sylkeä silmille kuin villikissa. Toki -tomppelikin ymmärsi, että sitä lasta riivasi pahahenki! Muori käytti -vitsaa -- ei auttanut! Hän keksi kuin keksikin uuden keinon: samassa -kun poika heitti kirjan nurkkaan ja karkasi ikkunaan katsomaan, kuinka -hevosta valjastettiin, sieppasi muori vesikipon, heitti kolme kertaa -pojan päälle vettä ja huusi: "Mene ulos tästä lapsesta, sinä saastainen -henki, äläkä sinuas enää hänen aseta." Ja eikös pojasta sen jälkeen -tullutkin kuin toinen lapsi: hän luki, totteli, oppi! Sellaista Herran -henki saa aikaan! - -Ja saman Herran hengen ja vitsan komennossa oli kasvanut pikku Susanna. -Hän oli kiltti, kirkassilmäinen lapsi, laiha, hento ja kalpea kuin -nälkävuoden lapset. Ja köyhänä vuonnahan hän olikin syntynyt. Ei hän -Joutsiassa lihonut. Kaiken päiväähän hän istui kuumassa huoneessa -kehdon ääressä, jalka kehdon jalaksilla, hyppysissä sukankudin. -Mutta aina hän oli iloinen ja tyytyväinen. Ja kuinka hän lauleli! -Koko virsikirjan hän osasi ulkoa. Näki sen siitäkin, että hän oli -koulumuorin tyttö. Hän rakasti sitä pikkuista Antti-poikaa, joka -kehdossa lihomistaan lihoi, voimistumistaan voimistui, oppi nauramaan, -potkimaan, kaarestamaan. Antti ja Sanna pitivät koko talon ilossa ja -naurussa, kuten isä piti leivässä ja särpimessä. Tuli äiti sisään miten -pahoillaan hyvänsä -- Antille täytyi aina nauraa, sillä Antti levitti -kädet vastaan ja mongerteli. Tuli isä huoneeseen miten totisena tahansa --- Antille täytyi aina hymähtää! - --- Ovat olleet pahoja isälle, sanoi Sanna. -- Isä on surullinen, isä -itkee. Laitetaankos me, Antti, isä hyvälle mielelle? Laitetaan! - -Ja kun isä tulee kehdon ääreen, niin nauretaan, pannaan kädet kaulaan, -annetaan suuta! Antti osaa! Antti oppii istumaan, konttaamaan! Antti -saa hampaita, rupeaa kulkemaan puuta myöten... Tulkaas hyvät ihmiset -katsomaan, kun Antti seisoo yksinään lattialla...! Seisoo horjuvana ja -peloissaan ja putoaa vihdoin äidin syliin ja purskahtaa itkuun pelkästä -pelästyksestä. Isä toussuttaa Anttia. - --- Onkos seppä kotona? sanoo isä, käy kiinni Antin alaleukaan ja -nykäyttää niin, että kolahtaa hammastarhassa. - -Antti pääsee isän kanssa saunaan. Mennäänkös isän kanssa saunaan? - --- Mennään! - -Totta kai Antti tuntee saunan! Siellähän Anttia on kylvetetty alusta -pitäen. Oikein hän on ollut lauteilla äidin kanssa, häntä on vihdottu -niinkuin aikaihmisiä ja sitten pesty ja valeltu alhaalla. Mielelläänhän -Antti saunaan menee. - -Isä pistää pojan suuren nuttunsa sisään, joka on vuorattu laheilla -villoilla, panee kätensä lujasti ympärille ja sitten sitä mennään, -jotta lumi natisee ja narisee jalkojen alla ja revontulet räiskivät -ja tähdet iskevät tulta päiden päällä. Huu kuinka on kylmä! Metsä -on huurteessa, puut seisovat hiljaa ikään kuin pitelisivät vaippoja -hartioillaan. Lumikentät siintävät ja hohtavat tuhansien kimmeltävien -hileitten alla. - -Nyt on kylmä reisumiesten hevosillakin. Kas kuinka peitteet niiden -selässä ovat kuurassa! Ja tiukuset soivat kalseasti ja aisat natisevat -kuin valitellen. - --- Isä, sanoo Antti hennolla lapsenäänellä ja vain hänen päänsä pistää -esiin turkista, -- ovatko tähdet Jumalan silmiä? Sanna sanoo, että -tähdet ovat Jumalan silmiä. - --- Jahka Antti vähän kasvaa, niin Antti pääsee kouluun ja saa oppia -tietämään, mitä tähdet ovat. Siihen asti Antti voi uskoa, että tähdet -ovat kauniita kynttilöitä, joita Jumala sytyttää ihmisten iloksi. - --- Isä, koska Antti pääsee kouluun? - --- Jahka Antti kasvaa. - -Saunan ovi narisee ja paukkuu, kun isä sen avaa. Lämmin liikkuu kuin -köykäinen, musta vaate katonrajassa. Ei erota kiuasta, ei rahia, -vesisaaveja eikä kippoja, jotka seisovat lattialla ikkunan alla. Sen -verran saattaa erottaa tähtien valossa, jotka kuumottavat sisään -pienestä ikkunasta, että siinä vieressä on kiiltäviä pintoja kuin -peilejä. Ei erota kippoa, jossa vihdat hautuvat, ei rappusia, jotka -johtavat lauteille. Mutta eipähän tarvitsekaan erottaa, kyllähän -jokainen saunan tuntee, kyllähän jokainen tietää, mihin pistää kätensä -löytääkseen höyryävän vihdan. Ja läähättäähän mahtava kiuas, suu auki. -Hehkuuhan siitä punaista valoa yllin kyllin. Kiuas pihahtaa ja paukkuu, -vari ryöppyää kattoon, vihdat läiskivät, koivunlehvän lemu liitelee ja -leijaa. Sitten kaikki on hiljaa. Tuo hiljaisuus on hyvää kuin uni ja -kirvoittaa sielua kuin ihmelääke. Hiki tunkee ulos ruumiista ja kiirii -suloisesti kutitellen alas kasvoja, niskaa, selkää... Kuuma hautoo, -hiljaisuus hyväilee, hämärä peittää kuin laheilla, mustilla villoilla. -Siinä ei muista mitään, ei ajattele mitään. - -Isä on Antille tehnyt pehmeän sijan vihdoista. Siinä Antti lekottelee, -hänkin ääneti ja omissa ajatuksissaan. - --- Isä, kuiskaa hän äkkiä ja nostaa päätään, -- miksi aina saunassa -ollaan niin hiljaa? - --- Siksi, lapseni, että sauna on pyhä paikka. - -Antin tekisi mieli kysyä, onko yhtä pyhä kuin kirkko, mutta hän ei -uskalla, painaa vain päänsä takaisin lehville, nostaa toisen jalkansa -ja alkaa leikitellä varpaillaan. - --- Annanko minä lisää löylyä? kysyy saunapiika. - -Mutta silloin on hiljaisuuden pyhyyttä jo särjetty ja Antti uskaltaa -kuiskata: - --- Isä, onko sauna yhtä pyhä kuin kirkko? - -Isä joutuu hiukan ymmälle eikä paikalla löydä vastausta. - --- Kirkko on kaikkein pyhin, sillä se on Jumalan oma huone... mutta -Jumalan silmä näkee saunaankin ja Jumala näkee ihmisten ajatukset -unissakin. - -Antti alkaa miettiä sitä asiaa, mutta ei pääse kauas, ennen kuin saunan -edestä jo alkaa kuulua jalkojen töminää ja lumen narinaa: miehet -tulevat saunaan. Silloin pannaan heti päre palamaan pihtiin. - -Kun Antti taasen on isän suuren turkin sisässä ja astutaan pihamaan -poikki, pujotellen reisumiesten kuormien sivuitse, rämähtää kirkuva -ääni äkkiä illan hiljaisuudessa. Pikku Antti hätkähtää ja kysäisee -kiireesti: - --- Isä, mikä se on? Sudetko...? - --- Ei lapseni, eivät sudet sillä lailla ulvo. Kyllä ne ovat ihmiset, -jotka Tulettänessä huutavat. Nyt meidän vielä täytyy sitä kuunnella, -mutta kun sinä tulet suureksi, on Joutsiassa hiljaista. - --- Kuinka silloin on hiljaista? - -Isä vaikenee vähän aikaa, ikään kuin ei hän itsekään tietäisi mitä -vastata. - --- Jumalan avulla, sanoo hän vihdoin, -- ovat ajat silloin muuttuneet. - -Poika oli muistellut susia siksi, että tämä vuosi oli niitä suuria -susivuosia. Metsän pedot olivat käyneet niin rohkeiksi, että tulivat -pihamaille, koppasivat koiran, lampaan tai vaikkapa lapsenkin suuhunsa. -Sen tähden oli lapsia kovasti varoitettu menemästä kauas kuistin ovelta. - -Viisas poika oli Antti. Hän oppi lukemaankin ihan kuin itsekseen. Jo -neljän vuoden vanhana hän rupesi availemaan kirjoja ja kyselemään -merkkejä. - --- Älähän nyt! sanoi äiti, -- ei sinun lukemisestasi vielä tule mitään. -Jahkahan nyt tulet edes kuuden vuoden vanhaksi. - -Jos Sanna vielä olisi ollut kiikuttamassa kehtoa, ei olisi ollut mitään -hätää. Mutta Sanna oli korotettu karjapiiaksi ja lapsenpiiaksi oli -otettu toinen keskenkasvuinen tyttö, joka ei ollut koulumuorin lapsi. -Tämä oli kovin huono lukemaan. Yksinään Antti siis sai tarkastella -kirjoja. Välistä kun oltiin aterialla keittiön pitkän pöydän ääressä, -tulla tupsahti poika isän ja äidin makuukamarista ja kysyi: - --- Mikäs puustavi se on, joka on kuin kuokka? Ja yksi on niinkuin -harava -- mikäs se on? - --- No, tuo nyt tänne kirja! sanoi isä. - -Pojan lukuhalu oli hänelle suuresti mieleen, hänen rintansa aivan -paisui ilosta ja ylpeydestä, kun hän pienelle Antille sai neuvoa -kirjainten nimet. Ei niitä tarvinnut kahta kertaa sanoa! Heti paikalla -poika ne oppi. Eikä aikaakaan, kun hän jo sai selvän kirjasta. - --- Antti! rääkkyi vanha Joutsia kamaristaan, -- tule lukemaan vaarille! -Anttiii! - -Vaari oli käynyt vanhaksi ja huonoksi. Kainalosauvojen avulla hän -liikkui, oli äreä ja äkäinen, eikä kukaan tahtonut osata olla hänelle -mieliksi. Tulettäneen hän kuitenkin aina ikävöi, ja kun siellä sitten -humalassa oli tullut kiroilluksi ja pidetyksi pahaa elämää, seurasi -katumuksen pää ja piti rukoilla ja lukea postillaa. - -Antti pelkäsi vaarin suurta postillaa. Se oli niin raskaskin, ettei -sitä tahtonut jaksaa pidellä. Ja siinä oli niin pitkiä lukuja, ettei -tahtonut saada niitä loppuun. Mutta lukea piti. Ennen oli muori -lukenut, mutta muori oli jo kuollut. Vaari makasi pitkänään sängyssä -ja hänen kätensä olivat ristissä rinnalla. Pian hän sulki silmänsä ja -hengitti ihan kuin olisi nukkunut. Mutta jos Antti keskeytti lukunsa, -heräsi hän paikalla. Ja silloin ei auttanut muu kuin jatkaa. - -Kun Antti oli saanut amenen suustaan, avasi vaari silmänsä ja hänen -näytti olevan hyvin uni. - --- Kuules, poika, sanoi hän, -- menepäs ja avaa tuo kirstu tuolta... -Noin! Nosta pois se kaulahuivi siitä ja se samettinen liivi! Mutta -nosta koreasti, ettet hämää niitä tupakanlehtiä, jotka ovat toisella -puolella... Vie nyt kätesi oikealle puolelle... Ei sinne! Etkös tiedä, -mikä on oikea puoli? Uunin puolelle! No niin .. Siellä nurkassa on -nahkainen kukkaro... Joko löydät? Mutta ota koreasti! No niin, tuo se -tänne! - -Ja kun vaari on saanut kukkaron käsiinsä, avaa hän hiljalleen sen -siteet ja kaivaa sieltä esiin kymmenen pennin kuparirahan. - --- Tuon sinä saat, poika...! Ja vie sitten kukkaro takaisin -paikoilleen... Panitkos samaan nurkkaan? Pane nyt paidat ja villahuivit -ja sitten kirjat! - -Ja sen sanottuaan kääntyy vaari toiselle kyljelleen ja menee uneen. -Mutta Antti lentää kuin lintunen häkistä, juoksee isän tai äidin luo ja -vie hänelle rahan: - --- Pankaa talteen... Minä menen näillä rahoilla kouluun! - -Ja sitten suin päin temmeltämään toisten lasten kanssa. Heitä on -jo neljä lasta, Antti ja Erkki ja Helena ja Kalle... vaikka Kalle -on niin pieni, ettei hän vielä kykene mihinkään... Ja kun sitten -kauppiaan lapset ja Rason lapset ovat mukana, niin heitä on aika -komppania lapsia! Rakennetaan joukolla tietä, rautatietä mäestä, missä -muonamiesten asunnot ovat, maantielle. Ja niin hauskaa on tienteko, -ettei äiti tahdo saada lapsia syömään enempää kuin nukkumaankaan. - - * * * * * - -Lapset ne olivat tuoneet aurinkoa Joutsiaan ja lapsi se oli, joka -pelasti Haimalan nuoren emännän. Pastori oli sitä aikoinaan ennustanut -ja tämä ennustus kävi toteen. Helena oli niitä naisia, joiden elämän -lapsi voi täyttää kokonaan. - -Helena iloitsi ja riemuitsi jo kantaessaan lasta sydämensä alla. Pahat -unet ja hirmuiset mielikuvat katosivat kokonaan ja tyyni, hiljainen -onni tuli sijaan. Hän oli kaunis onnessaan, hän nuortui ihmeellisesti, -hänestä säteili puhtaus, miltei pyhyys. Ja kun lapsi vihdoin oli hänen -käsissään, kun hän kuuli sen elävän kitinän, oli hän niin autuas, ettei -hän enää mitään toivonut, ei taivaasta eikä maan päältä. Hänen kaunis, -hänen siunattu lapsensa! - --- Oi, äiti tahtoisi syödä sinut suuhunsa! Tule tänne, niin äiti syö -sinut! - -Ja hän painoi sitä rintaansa vasten ja suuteli, suuteli väsymättä, -milloinkaan saamatta nälkäänsä sammumaan. Hänen kaunis poikansa, hänen -oma poikansa! - -Ei hän kantanut kaunaa ketään vastaan. Kuinka olisi hän taitanut, hän, -joka oli niin onnellinen! Hän olisi tahtonut pastori Sandia kastamaan -pientä poikaansa. Hän ajatteli häntä hellällä ystävyydellä, ja olisi -tahtonut näyttää hänelle lapsensa. Mutta omaiset panivat sitä vastaan. - -Haimalassa pidettiin suuret ristiäiset. Sekä isännän omaiset että -emännän sukulaiset tulivat lapsineen päivineen. Pitkät ruokapöydät -olivat katetut suureen, herrasväkien aikaiseen saliin, jossa permanto -oli leveistä, maalaamattomista hirsistä, seinäpaperit vaaleansiniset, -katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu ja ikkunoissa valkeat, -kotikutoiset uutimet. Pitkin seiniä kulki valkeiksi maalattuja, -selkänojalla varustettuja sohvia, ja viidestä ikkunasta näkyi -raivaamaton puutarha jättiläispuineen ja pensasrytöineen sekä laaja -järven selkä. - -Eivät olleet sukulaiset moniin aikoihin olleet niin hauskoissa -kutsuissa kuin näissä Haimalan ristiäisissä. Helena-raukasta oli -aikoinaan ollut paljon murhetta -- siksi kaiketi ilo nyt oli sitä -suurempi hänen onnestaan. - -Lähtiessä vei Helena veljensä erilleen ja kysyi: - --- Kuinka pastori jaksaa? - --- Ränstyy ränstymistään, vastasi Juha. - --- Käykö hän missään ihmisissä? kysyi Helena taasen huolestuneena. - --- Käyhän hän talonpojissa. Ei hän enää moniin aikoihin ole taitanut -käydä Saarlassa. - -Helenan kasvoille valui puna ja hän painoi alas silmänsä. - --- Etkö sinä sanoisi terveisiä pastorille, kun satut näkemään? -Minä soisin, että hän kävisi täällä. Minä niin tahtoisin, että hän -näkisi lapsen. En minä hänelle ole enää vihainen. En ole kenellekään -vihainen... Sanotkos terveisiä minulta? - --- Miksen minä sanoisi, koska sinä tahdot, vastasi Juha ja tunsi, että -hänkin jo voi antaa pastorille anteeksi paljon, koska Helena kerran on -tullut onnelliseksi. - -Ja Juha vei Helenan terveiset pastorille. - --- Vai oikeinkos pyysi käymään! huudahti pastori ja näytti ilostuvan. --- Pitää käydä. - -Hän tuli uteliaaksi ja olisi mielelläänkin käynyt Haimalassa, mutta -hänellä oli Helenaan nähden hiukan sama tunne kuin ennen Edithaan -- -hän ei saanut mennyksi huonoissa vaatteissa, paremmat oli hankittava. - -Oli jo myöhäinen syksy, kun virkatoimet kerran veivät hänet Haimalaan -päin. Emäntä oli silloin jo lakannut häntä odottamasta. Suuret puut -pihamaalla ja puistossa olivat luoneet lehtensä maahan, joten tiet ja -nurmikot olivat aivan keltaisinaan. Taivas oli harmaa ja itkettynyt. - -Sellaisena päivänä ajoi pastori Haimalan pihaan. Se oli vanhanaikaisen -herraskartanon pihamaa, lihava koira karkasi haukkumaan vastaan ja -puodin rappusille ilmestyi nainen lautanen kädessä, sormessa riipumassa -suuri avain. Huomatessaan vieraan hän nähtävästi aikoi pujahtaa -aittaan, mutta ei ehtinyt, kun jo Jaakko Sand rattailtaan huusi: - --- Hyvää päivää, emäntä. - -Helena laski sekä lautasen että avaimen rappusille ja riensi rattaiden -luo. Sama, sama hän oli kuin ennen! Sama keveä käynti, sama norja -ruumis, ehkä sentään hiukan täyteläisempänä, samat verevät kasvot, -loistavat silmät ja hiukset kiharoina ympäri valkean otsan -- mutta -kuitenkin oli hänessä jotakin uuttakin, mitä lienee ollut, jotakin -tyyntä, pehmoista... Niin, kai se juuri oli sitä äitiyttä, sitä, jolla -hän oli liittänyt elämänsä sirpaleet yhteen eheäksi onneksi. - --- Terve tulemastanne, pastori, sanoi hän hymyillen, mutta ei katsonut -vierastaan silmiin ja polttava hehku oli hänen kasvoillaan. -- Pastori -on hyvä ja käy sisään... Matti tulee ottamaan pastorin hevosen ja panee -sen eteen kauroja. - -Ja hän kiirehti keittiön kautta sisään ja pastori odotti isolla -rapulla, kunnes palvelustyttö tuli avaamaan. Se oli siistinnäköinen, -vanhanpuoleinen ihminen, nähtävästi emännän uskottu, sillä hän avasi -salin oven kotiutuneella varmuudella ja käski istumaan. - -Suuri talo, varakas talo -- sen näki ensi silmäykseltä. Mutta emäntä --- minne hän joutuikaan? Pastori odotti häntä malttamattomana. Hänen -oli emäntää ikävä, hänen silmänsä janosivat häntä. Hän unohti, ettei -hänellä enää ollut oikeutta pitää Helenaa omanaan. Vuodet, jotka olivat -erottaneet heitä toisistaan, katosivat, ja pastori vain halusi painaa -päänsä hänen rintaansa vasten, kietoa käsivarret hänen ympärilleen ja -pyytää häneltä anteeksi, että oli ollut poissa niin kauan. - -Välähdykseltä muisti hän, että Helenahan on toisen vihitty vaimo, mutta -sen ajatuksen hylkäsi hän paikalla. Helena on hänen omansa! Se on -ainoa mahdollinen suhde heidän välillään ja ainoa oikea. Kaikki muu on -petosta... Myönnä vain, pikku Helena, että olet odottanut minua kuin -pelastajaa. Saat nähdä, saat nähdä: nyt en enää päästä sinua. - -Pastori nousi tuolistaan huohottavin rinnoin ja alkoi astua -edestakaisin suuressa huoneessa, jonka lattia oli peitetty -punaraitaisilla matoilla. - --- Missä sinä viivyt? ajatteli hän. -- Me olemme liian kauan olleet -erossa. Odota sinä... nyt minä kumminkin sinut otan. - -Silloin avautui ovi ja Helena astui kynnykselle lapsi sylissään. - --- Minun täytyy pastorille näyttää pieni poikani... Eikö se ole iso -poika! Tui, tui, tui... No, Juha, naurapa nyt... Se osaa jo nauraa... -Noo, Juha, kuka nyt on paha! Kultuseni...! eihän se koskaan ennen ole -ymmärtänyt vierastaa. Mutta täällä ei olekaan niin moneen aikaan käynyt -vieraita... - -Pastori vilkaisi äidin mieliksi lapseen: ihan tavallinen lihava -löntikkä. Satojen sellaisten päälaelle hän ristiessään oli valanut -vettä. Minkä voimakkaan lapsen Helena olikin jaksanut synnyttää -maailmaan! Äiti säteili, kun hän katseli lasta, pani suunsa suppuun, -pisti esiin kielensä pään, hymyili... eikä enää muistanut mitään muuta -kuin lastaan. - -Pastorin kädet vaipuivat ja hänen sydämensä ikään kuin taukosi -sykkimästä. Hän tunsi pistävää, kalvavaa ikävää. Kaikki, joihin hän -elämän varrella oli tarttunut, saadakseen käsilleen jotakin kiinteää -kohtaa, olivat hänet hylänneet. Elämän erämaassa ei ole hänelle ketään, -ei ketään, ei ketään! Sinä, Helena, olisit edes sinä voinut sääliä ja -pysyä uskollisena. - -Näin huusi pastorin sielu ja verestävistä silmistä puhui sanomaton -suru. Mutta Helena ei edes katsonut häneen. Hän nauroi, hymyili, päästi -pieniä lintumaisia ääniä ja loisti lastansa vastaan. - -Pastoria kestitettiin komeasti Haimalassa. Yllin kyllin oli sekä ruokaa -että juomaa. Ei kulunut puolta tuntia, ennen kuin tarjottiin jotakin -uutta, milloin kahvia, milloin viiniä ja konvehtia, milloin uutta -lajia viiniä ja kaakkua, milloin totia ja vihdoin illallista. Pastori -totisesti ei voinut valittaa. Mutta kuitenkin läksi hän Haimalasta -oka mielessään. Hän oli toivonut, että Helena olisi pysynyt hänelle -uskollisempana! Häntä katkeroitti, että Helena saattoi olla niin -täydellisesti onnellinen. - -Lapsi, lapsi, se täytti nyt koko hänen mielensä -- mutta entä jos lapsi -kuolisi, kuinka kävisi sitten? - -Turhaa oli pastorin kadehtia. Hän ei aavistanut mikä Helenaa odotti. -Helenan onni oli itse asiassa oleva ylen lyhyt. - -Puolen vuoden vanhaksi päästyään rupesi lapsi kuihtumaan. Mahdotonta -oli tietää mistä syystä, sillä siinä ei näkynyt mitään vammaa. Ei -se valittanut eikä itkenyt, mutta ei se myöskään nauranut eikä -kaarestanut, kuten terveet lapset siinä iässä. Isä koetti sitä hypittää -ja äiti houkutella hymyilemään. Siitä ei tullut mitään. Lapsi näytti -kärsivän. Kerran, kun äiti oli koettanut kaikkia keinojaan, hymyillyt, -nauranut, kutitellut, vikitellyt kielellään, näyttänyt leikkikaluja -ja lapsi vain tuijotti häneen suurin, tylsin silmin, joutui äiti niin -epätoivoihinsa, että hän kävi kourin kiinni kehdon latoihin, painoi -kasvonsa kehtoon ja purskahti itkuun. - --- Lapsi, lapsi, mikä sinun on? Kun ei äiti ymmärrä...! vaikeroi hän. - -Silloin lapsi parahti pahasti ja itki pitkän aikaa. Äiti ei ymmärtänyt, -pitikö hänen surra vaiko iloita tästä elonmerkistä. - -Helena katseli kaikkien muiden lapsia, jotka olivat siinä iässä, -ja kyseli kautta rantain heidän äideiltään, oliko ollut sellaisia -lapsia kuin Haimalan pikku Juha. Mutta ei ollut kenenkään lapsi ollut -sellainen. Helena kävi lääkärinkin luona. Lääkäri määräsi huolellista -hoitoa ja antoi lääkkeitä, joista ei saattanut huomata mitään -vaikutusta. Mitä taas hoitoon tuli, ei äiti käsittänyt, miten hän -saattaisi tehdä sen huolellisemmaksi. - -Jota vanhemmaksi lapsi tuli, sitä selvemmin saattoi huomata, ettei -se ollut kuin muut lapset. Se rupesi kävelemään ja puhumaan hyvin -myöhään. Yksikseen se istuskeli ja leikki puupalikoilla. Ne olivat -sille rakkaammat kuin kauniit leikkikalut, joita isä toi kaupungista. -Ei se viihtynyt muiden lasten seurassa. Kun esimerkiksi Joutsian, Rason -ja Ippilän lapsia oli käymässä Haimalassa ja niiden ilo helisi ympäri -taloa, pelkäsi Helenan poika, pakeni äidin helmoihin ja rupesi itkeä -kaihertamaan. - -Jos tämä lapsi joskus olisi ollut edes jossakin pahanteossa! Jos se -olisi käynyt kiinni johonkin pöytäliinaan ja vetänyt sen alas kaikkine -tavaroineen! Jos se joskus olisi tuskastunut ja suuttunut jollekin -leikkikalulle ja laskettanut sen menemään rikki! -- Mutta ei mitään -sellaista! Lapsi istui minne sen istutti, makasi minne sen laski -makaamaan, söi mitä suuhun pani. Helenan poika oli toisenlainen kuin -muut lapset, se täytyi koko maailman huomata. - --- Mikäs sitä vaivaa, kun ei se leiki? sanoivat kerjäläisakat. - --- Kun ei sitä saada selville, mikä tauti siinä on, vastasi hoitaja. --- Lääkärissäkin on käytetty kuinka monet kerrat, mutta eivät vain saa -paranemaan. - --- Jaa, jaa, näin suuren talon poika, päivittelivät akat. -- Olisi -kyllä varaa elättää. Mutta eihän se elä, näkeehän sen päältäpäinkin. -Johan sillä on kuolema silmissä! - -Äiti kuuli joka sanan, sillä hän pysytteli tavallisesti niin likellä -lasta, että kuuli kaikki, mitä sen ympärillä tapahtui. Kerjäläisakan -sanat viilsivät kuin veitsen terät... Mutta lapsen pitää elää! Jumala, -Jumala, auta! Lapsi on pelastanut äidin avioliiton ensi vuosien -hirveästä yöstä ja jos se kuolee, tulee yö takaisin... - --- Niin, niin, tietäähän sen, sanoivat muonamiesten vaimot emännälle -suoraan vasten silmiä, -- kun emäntä silloin oli niin huonona. - -Yhtä mittaa sanoivat armottomat ihmiset sen hänelle. Ikään kuin ei hän -itse olisi sitä tietänyt! - --- No, mitä siitä yhdestä, lohduttivat ihmiset -- Tulee toisia, jos se -kuolisikin! - -Mutta se ei saa kuolla! päätteli äiti. Ja hän kävi siihen kiinni, -pusersi sitä epätoivoissaan vastaansa. - --- Kun korjaisi vain Jumala pois, sanoi muuan köyhä vaimo, jonka lapsi -monta vuotta oli potenut. -- Parempi kuolema kuin kipeän elämä. Hyvässä -korjuussa ne lapset ovat, jotka saavat pieninä kuolla... - --- Mutta ehkä Jumala vielä tekee pikku Juhan terveeksi! kuiskasi äiti -ja hänen mielessään versoi uusi, vahva usko. -- Jos äiti vie lapsensa -Helsinkiin. Siellä on hyviä tohtoreja... - -Pikku Juha vietiin Helsinkiin. Sekä isä että äiti olivat hänen mukanaan -ja he kävivät kolmen tohtorin luona. Mutta siellä he vain saivat -vahvistuksen pelolleen, jota he tähän asti tuskin olivat uskaltaneet -sanoihin pukea. Lapsi oli tylsämielinen, parantumaton. Elää se kyllä -silti saattoi. Mutta ihmistä ei siitä koskaan tulisi. - --- Ei ollut onnea minun nimelläni, sanoi Joutsian isäntä sisarelleen. --- Muistatko, kuinka sinä toivoit, että minun nimeni tekisi lapsen -minun kaltaisekseni? - -He istuivat kiikkulaudalla Haimalan puutarhassa, ja heidän edessään -oli sininen järvenselkä. Aurinko paistoi lämpöisesti ja laineet -kimmelsivät ja välkkyivät. Oli sunnuntai, ja koko talon väki, yksin -lapsenhoitajakin, oli kirkossa. - -Helena istui kädet ristissä ja seurasi silmillään pikku Juhaa, joka oli -istumassa ruusupensaan alla nurmella. Lapsen kädessä oli kaksi puista -palikkaa ja niitä se sommitteli päälletysten. Siinä se taas oli istunut -puolen tuntia kumminkin, liikkumattomana. Äidin kasvoissa kuvastui -sanomaton tuska. Hän oli kalpea ja laihtunut, otsaan silmien välille -oli syntynyt kaksi syvää piirtoa. Kyynel valui poskea alas. Lapsen -sininen kolttu loisti iloisesti nurmelta, tuulenpuuska liehutteli sen -pellavankarvaista tukkaa ja varisteli ruusupensaista valkoisia lehtiä -sen päälaelle ja hartioille. - - - - -X - - -Nainen se pitkin matkaa oli ollut viittana Jakob Sandin, Keihäsjärven -papin tiellä. Harvoin se oli kulkenut lyhty kädessä ja johtanut -valoisille ylängöille. Jos sillä olikin ollut lyhty, niin Jakob -Sand oli puhaltanut sen sammuksiin ja sitten oli riennetty -kuumiin horhiin... Nainen se oli, joka vihdoin tuli Jakob Sandin -kompastuskiveksi. Mutta ei ylhäinen Editha-rouva eikä liioin Haimalan -Helena. Vaan se oli Joutsian pieni piikatyttö, sen hurskaan äidin -lapsi, Susanna. - -Muisti pastori varsin hyvin sen syksyisen illan, jolloin hän hänet otti -haltuunsa. Se tapahtui Tulettänessä ja siellä oli silloin paljon miehiä -koolla ja elämä oli iloista, kuten aivan vanhoina, hyvinä aikoina. -Oo, elämä Keihäsjärvellä oli viime aikoina käynyt niin ikäväksi ja -siivoksi että inhotti! Vapaus oli vanhana talluksena poljettu jalkain -alle ja erotus hyvän ja pahan välillä oli käynyt ihmisten lapsille -niin epäselväksi, että he pelkäsivät kaikkea eivätkä uskaltaneet mennä -minnekään -- ei edes kirkkoon, sillä siellähän hallitsi Jakob Sand. -No niin... kuka tuo tyttö lienee ollutkaan, se oli joka tapauksessa -nuori, verevä, veikeä lapsi. Hän tuntui kyllä tutulta, pastori muisteli -jossakin nähneensä huivin alta pilkottavan paksun, pellavankarvaisen -palmikon. Olisiko tyttö toissa vuonna ollut rippikoulussa? Ei pastori -muistanut varmaan. - -Ihmeellinen taika on tuollaisessa nuoressa, koskemattomassa tytössä, -sen pienessä kiemailussa ja sitten sen pelossa... Tämä oli pelännyt -häntä, sillä se oli todella ollut kokematon ja koskematon. Sellainen -vanha, tottunut naisten kesyttäjä kuin Jaakko Sand sen tunsi käsiinsä, -heti kun hän kiersi kätensä naisruumiin ympäri. Tyttö ei tahtonut -taipua. Hänet oli lähetetty asialle... Isäntä oli käskenyt joutua... -Tyttö oli itkenyt, hän oli luvannut huutaa, hän oli rukoillut sekä -Jumalaa että sitä miestä, joka hänen edessään huohotti ja jota ei hän -lehdon pimeydessä voinut nähdä... Onneton lapsi, ei se ymmärtänyt, -että pelastus kävi sitä mahdottomammaksi, jota enemmän hän itki ja -rukoili... Sittemmin unohtui koko tyttö, kuten kymmenet ennen häntä, -kunnes pastori eräänä sunnuntaina keskellä saarnaansa huomasi hänet -kirkon penkissä, vaipuneena itkemään. Mistä hän hänet tunsi? Siitä, -että huivi oli valunut päästä ja näkyviin oli tullut paksu, vaalea -palmikko, jollaista ei ollut kenelläkään muulla hänen seurakunnassaan. -Hän oli silloin illalla jo punninnut palmikkoa kädessään... -Tyttö-raukka itki katkerasti. Mikähän hänen oikein oli? Pastori -miltei suli, kun hän ajatteli tämän elämän kovuutta, ja kun hän luki -saarnanjälkeisiä rukouksia, hän teki sen hartaana ja ajatteli kaiken -aikaa tuota tyttöä. - -Mutta kävi vaikeammaksi, kun hän huomasi, että hän tuli rippiväen -joukkoon. Jos tyttö katsahtaa häneen, jos tyttö tuntee hänet, jos tämä -karkaa ylös penkistä... Pastori pelkäsi nuoren tytön silmiä, hänen -kätensä vapisivat niin ettei hän tahtonut saada rippileipää hänen -hampaisiinsa, ja kalkista läikkyi viiniä maahan, kun hän muutti sitä -suusta suuhun. Jos... jos tyttö luo häneen silmänsä, niin hän... niin -hän pyörtyy tai hän kivettyy siihen paikkaan...! Ei hän ollut ensinkään -kaunis: kasvot olivat täynnä äkämiä, leveät kasvot, poskipäät pystyssä. -Ainoastaan otsa oli puhdas ja siitä nousi pehmoinen pellavanvalkea -tukka, joka katosi huivin alle ja valui paksuna palmikkona -pitkin selkää. Kädet olivat puserruksissa nenäliinan ympärillä -alttaripöydällä, karkeat, veripunaiset kädet suuren, kotikutoisen -nenäliinan ympärillä, joka lisäksi oli itketty likomäräksi. Niissä -kasvoissa oli ääretön avuttomuus, ääretön hyljättyys, ne hytkivät ja -vääntyivät ja kurkussa kulahti vähän väliä, kun tyttö nieli kyyneliään. -Ihmiset veisata vetelivät: Oo Jumalan karitsa, joka pois otat maailman -synnit... Silmät turvonneina nousi tyttö alttaripöydän äärestä ja -hoippui penkkiin. Pastori pakeni sakaristoon, haki kaapista pullonsa ja -kulautti kurkkuunsa. Ja sen tiensä meni pahoinvointi ja hän ainoastaan -ihmetteli, kuinka tyttö silloin illalla oli voinut tuntua niin -viekoittelevalta. Mutta ainahan asiat päivänvalossa näyttävät toisilta -kuin pimeässä. - -Myöhemmin pastori näki kerran vilahdukselta tutun vaalean palmikon. -Silloin hän kysyi, kuka tyttö oli, ja sai tietää, että hän palveli -Joutsiassa. Hän ei ollut käynyt rippikoulua Keihäsjärvellä, vaan -naapuripitäjässä, koska sinne oli lyhyempi matka sieltä metsäkulmalta, -missä hän asui. - -Ikävä asia, että hän palveli Joutsiassa. Joutsian mies oli käynyt -pastorille yhä vastenmielisemmäksi, sillä hän juuri hiljaisella, -näennäisesti vaatimattomalla käytöksellään täällä villitsi ihmisiä -tekopyhyyteen ja itsevanhurskauteen. Niin juuri... Ja hän sai aikaan -enemmän kuin olisi luullut yhden miehen ehtivän saada. Se yksi mies -vaikutti kuin kahle sekä pastoriin että Hallbomiin, nimismieheen ja -henkikirjuri Nylanderiin. - -Eräänä aamuna kertoi Amanda, pastorin lihava taloudenhoitajatar, -sellaista juttua, että Joutsian piika, se sellainen nuori Sanna-niminen -tyttö, oli kadonnut. Sitä ei löydetty mistään. - --- No, onko haettu? kysyi pastori ja ikään kuin hätkähti. - --- On. - --- Kai se on mennyt kotiinsa. - --- Kun ei se ole mennyt kotiinsa. Kuuluvat pelkäävän, että se on -hukuttanut itsensä. - -Pastorin mieleen juolahti puheet Helenasta. Kuinka monta kertaa hänen -hukuttautumisestaan puhuttiinkaan! Ei ihminen sentään niinkään hukuta -itseään! Hukuttiko Helena? Mitä vielä! Lastaan lellittelee par'aikaa -Haimalassa! Niin kai tekee se Joutsian piikatyttökin! Tätä ei pastori -kumminkaan sanonut. - --- Ovat hakeneet kaivot ja avannot, jatkoi Amanda. -- Eikä ole löytynyt. - --- Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, sanoi pastori. -- No, mitä sinä -katselet? - -Amanda katseli pastoriin pitkään. - --- No mitä sinä katselet! ärjäisi pastori uudelleen. - --- En mitään, sanoi Amanda, veti alahuultaan pitemmälle ja läksi -keittiöön. - -Pastori nielaisi kirouksen, nousi, astui pariin kertaan lattian -poikki ja meni sitten kaapille, jossa hän säilytti juomiaan. Hähhäh -sentään! Hän tunsi olevansa kuin tervassa. Jos toista jalkaa nosti, -niin toinen takertui. Jota kiihkeämmin koetti siirtää ajatusta muuhun, -sitä pahemmin se sotkeutui siihen samaan. Kunhan ei tyttö sittenkin -tekisi jotakin hullutusta! Hohhoh, Jakob Sand, mihin kaikkiin sinä -sotkeudutkin! - -Iltapäivällä, kun pastori seisoi ruokasalin ikkunassa, näki hän, että -Joutsian hevosella ajettiin sivuitse tavatonta kyytiä. - --- Mihinkähän nyt on niin kiire? sanoi Amanda, joka pesi astioita -keittiössä. - -Pastori kuuli selvästi hänen puheensa ja aikoi jo ärjäistä, että -"eivätkö joutsialaiset enää saisi ajaakaan ilman sinun lupaasi?" Mutta -hän päästi ainoastaan pienen kirouksen ja meni huoneeseensa. - --- Kun eivät olisi löytäneet Sannaa, jatkoi Amanda taasen keittiössä, --- ja menisi hakemaan vallesmannia... - --- Herra siunatkoon kuitenkin! sanoi karjapiika siihen. - -Pastori nousi tuimasti ja paiskasi kiinni keittiöön vievän oven, jotta -ikkunat helisivät. Kyllä ne akat osaavat rämpättää! Ettei niitä olisi -tässä maailmassa .. Eikös tuo mokomakin, tuo Amanda, lähtenytkin -pihalle tähystelemään!... Kaivelee tuossa nyt hampaitaan ja katsoo ja -katsoo... Pastori oli jo ikkunan ääressä ja koputtamaisillaan ruutuun, -mutta malttoi mielensä. Ties mitä Amanda olisi ruvennut ajattelemaan! -Hän katseli äsken muutenkin jo niin hävyttömästi... Jos lähtisi tästä -ulos... Mutta mihin? Tulettäne oli pahassa paikassa, itse Joutsian -vieressä... No, jopa hän nyt oli tulemaisillaan lapseksi uudestaan, -kun niin pelästyi sitä, että Amanda tähysteli maantielle!... Mutta -kas, nytpä tämä näkee jotakin, koska karkaa portille. Siihen pysähtyy -huivitta päin, lämmittelee käsiä esiliinassaan ja hyppii vuorotellen -toisella, vuorotellen toisella jalalla. Hullun näköinen se on, -mokomakin!... Voi sinuas, sinä pullea Amanda, sinuakin minä olen -viitsinyt katsella!... - -Totta tosiaan, vallesmannia siellä tuodaan Joutsian hevosella. Amanda -pysäyttää hevosen ja pastori näkee, kuinka hän huojuttaa päätään ja -huitoo käsillään. - -Pastorin päähän syöksyy veri niin tuimasti, että tuntuu siltä, kuin -se pursuisi esiin ihon alta. Hetkisen perästä puistattaa kylmä häntä -ja kädet käyvät likomäriksi. Nojaten kirjoituspöytäänsä hän kuuntelee -sydämensä lyöntejä, raskaita, epätasaisia lyöntejä kuin vasaran -iskut... Kuolema tulee, ajattelee hän itsekseen. Hän koettaa liikkua, -mutta ei pääse paikaltaan. Silmissä on kaikki mustaa, liikkuvaa. - -Kuolema! ajattelee hän taasen ja outo lamaus lyö hänet. Mutta hetkisen -perästä hän näkee pimeyden haihtuvan kuin mustan verhon, jota hiljaa -vedetään sivu, ja samassa hän pääsee liikkeelle. Kuinka jalat -painavatkin, kuinka huonoksi hän on käynyt! - -Editha! parkaisee hän ilman ääntä ja hänen silmiensä ohitse välähtää -jotakin valkoista. Seuraavassa hetkessä tulee se musta taas takaisin, -se, joka on kuin kuolemaa, ja hänessä on tilaa vain yhdelle -ajatukselle: kun pääsisikin kaapille! Ja hän panee kaikki voimansa -liikkeelle saavuttaakseen tämän päämäärän, viimeisen elämässä: -päästäksensä kaapille. - -Pullo, pullo! Ei tarvitse lasiakaan! Kunhan hän vain löytää pullon... -Kaapille! Kunhan pääsee keinutuolille ensin... Sitten on vain pari -askelta! Ei lasiakaan... kunhan vain saa pullon! - -Hää! Hän pääsee, hän pääsee! Siunattu pullo! Elämä palaa, lämmin, -suloinen elämä. Se karkaa kuin tuli läpi luitten ja ytimien. Mies -pääsee pystyyn, esineet pysyvät paikoillaan silmien edessä, permanto -on taasen lujana jalkojen alla. Mies ojentuu suoraksi, eikä mikään muu -todista mennyttä myrskyä kuin sinertävä puna poskilla. - --- Mitä sinä taas älmennät! tokaisee hän Amandalle vasten kasvoja, kun -tämä juosta lönköttää sisään ja jo tullessaan huutaa ja toimittaa: - --- No, Herran tieten, kun se tyttö on hukuttanut itsensä! tulee Amandan -suusta kuin koskesta. -- Kun Joutsian miehet tänä aamuna menivät -ruoppakuopalle, niin sieltä löysivät huivin, joka oli jäänyt lammikon -pinnalle. Sitten rupesivat etsimään ja eivätkös löytäneetkin tyttöä!... -Se oli niin kovasti pelännyt vanhempiansa... Arvelevat, että se -siksi... Kun se oli, raukka, ollut niin kovasti jäätyneenä ruoppaan, -etteivät tahtoneet irti saada... - --- Älä nyt huuda, keskeyttää pastori hänet vihdoin -- Kuuleehan sitä -nyt vähemmälläkin. - -Amanda luo häneen vihaisen katseen ja katoaa keittiöön. Ja hetkisen -perästä kuuluu vain etenevä ryty, kun piikojen askeleet ja äänet -häviävät pirttiin. - -Pastori koetti ottaa avukseen järkensä. Ehkei se asia ensinkään -ollut sillä lailla. Tiesihän sen jokainen, mitenkä huhut muuttuivat -kulkiessaan. Jos olisi lähtenyt Joutsiaan tiedustelemaan? Mutta ei -maittanut se esitys... Olisiko talonpoikaisihmisellä ollut niin paljon -häpeäntuntoa ja hienotunteisuutta? Olisiko sellaisessa piikatytössä -ollut niin paljon rohkeutta -- niin, suorastaan rohkeutta? Ei hän -saattanut sitä uskoa! Ei ole leikintekoa ottaa itseltään henki. - -Pastori pääsi pian epäilyksistään, sillä Joutsiasta palatessa poikkesi -nimismies Liljeblad pappilaan. Kaikki, kaikki oli totta. - -Ystävykset istuivat pastorin kamarissa kuten niin monena monituisena -iltana ennenkin, samassa nahkasohvassa, jonka yläpuolella riippui -Lutherin kuva ja pastorin ampuma-aseet. Heidän edessään olivat -totivehkeet kuten niin monena monituisena iltana ennen, mutta puhe ei -tahtonut luistaa. - --- Hyi, sanoi nimismies ja sylkäisi. -- On se koiran virka se minun -virkani: nuuskin kaikkia haaskoja ja... Hyi saakeli sentään! - -Ja sitten hän kertoi minkä näköinen ruumis oli ollut. Se oli ollut -niin kiinni liejussa, että oli rautakangilla irroitettava. Eikä siitä -osannut muuta eroittaa kuin silmien valkuaiset ja hiukset, jotka -pääsivät irti ja laahasivat reen perässä kuin mikäkin kellertävä harja. -Tavattomat hiukset sillä ihmisellä olikin! - -Pastori istui äänetönnä ja kuunteli, kasvot kankeina. - -Nimismies loi häneen äkkiä katseensa. Molempien posket punoittivat -juomisesta. - --- Kunnon veliseni, virkkoi hän, -- ikävintä tässä jutussa on se, että -sekoittavat sinut siihen... - -Pastori koetti olla hämmästyvinään. - --- Minut...! - --- Niin, että sinä Tulettänessä... - --- Tiedän, tiedän. - --- No, älä nyt noin pelästy! Kaipa sen helposti saa todistetuksi, ettet -sinä sinä iltana ollut Tulettänessä. - --- Oliko... oliko tyttö sanonut mitään? - --- Ei, eivät olleet saaneet häntä sanomaan, vaikka emäntäkin monta -kertaa oli koettanut pyytää oikein kauniisti, kun tyttö oli niin -onneton. - -Pastori sivaltaa kädellä otsaansa ja hengittää helpommin. Mutta samalla -kiihtyy tuska hänen sielussaan: hyvä tyttö se on ollut, arkaluontoinen -tyttö. Kuinka kauhean onneton hän onkaan mahtanut olla! - --- Vai niin, sanoo hän hajamielisesti. - --- Niin, jatkaa Liljeblad. -- Hallbomin väki sen helposti todistaa, -sinä olet niin monet palvelukset tehnyt heille. - --- Tiesi niitä Hallbomeja! - -Nimismies purskahti nauruun. - --- Kyllä minä ne takaan! Sinun pitää ennen kaikkea ottaa tämä asia -järkevästi. Mitä sinä nyt tämmöisestä noin sydännyt? On niitä nähty -pahempiakin! Ja kuulepas vielä! Olisi hyvä, jos sinä jollakin lailla -voisit hieroa sovintoa rengin, sen Epramin kanssa. Hän se on pahin. -Kas, hän oli tytön sukulainen ja kaikesta päättäen pikiintynyt tyttöön. -Hän murjotti niin mustasti, että luuli hänen aikovan syödä joka miehen. -Hän se juuri käräjiin tahtoo. Minusta voisivat peittää unheeseen koko -jutun: eihän tyttö enää siitä kostu, mitä hänelle nyt tehdään. - -Mutta pastori oli jo niin humalassa, ettei hän tietänyt mistään. Hän -rallatteli itsekseen ja näpäytti sormillaan ikään kuin ajaakseen -lentoon kärpäsiä. Kun Liljeblad yritti lähteä pois, takertui hän tämän -kaulaan ja rupesi itkemään. - --- Älä jätä minua, veli. Minä kuolen tänä yönä. - -Nimismies nouti Amandan ja yhdessä he johdattivat pastorin sänkyyn. - -Tuli kauhea yö. Pastori makasi kuin paasien alla, ei hän voinut -huutaa eikä valittaa, ei hän saanut edes hengitystä kulkemaan. Hän -oli joka hetki tukehtumaisillaan ja hänen täytyi ponnistaa voimiaan -äärimmilleen, ennen kuin rinnasta läksi ääntä. - --- Aaa... Auttakaa...! - -Amanda tölmäsi ylös unestaan ja sytytti tulta. Pastori oli kasvoiltaan -ihrankarvainen ja hiki pisaroi hänen otsaltaan. Amanda kostutti hänen -ohimoltaan kylmällä vedellä, antoi hänen haistella etikkaa ja murisi -äreästi: "Kun ei anna ihmisten maata." - -Pastori virkistyi hiukan ja meni uudelleen uneen. Hän painaa -jotakin rintaansa vasten ja etsii sen niskaa. Siitä lähtee jotakin -paksua, mustaa... Se on ruoppaa, se on kylmää... Jäätyneen lammikon -pinnalla pilkottaa jokin vaate... Näkyy punakirjavaa röijyä, näkyy -pellavankeltaista tukkaa... Tukka aukeaa ja alkaa laahata reen -perässä... Ruopan alta katselevat avonaiset silmät, nurin päässä... -Kaikkea tätä pitää pastori sylissään ja painaa sitä rintaansa vasten... - -Amanda herää taasen pahaan parahdukseen ja sytyttää tulta. Ei tässä -tänä yönä näy saavan nukkua! Sellaista se on, kun juo kuin sika eikä -tiedä määrää. Palakoon nyt tuli koko yön. - -Yö on pitkä. Hiljaisuus hymisee, kynttilään tulee pitkä karsi, joka -rupeaa rätisemään ja käryttämään. Amanda kuorsaa jonkinlaisella -vuoteella, jonka hän on tehnyt lattialle ovensuuhun. - -Hiiretkö ne nakertelevat uuninnurkassa? Jyrsivät, jyrsivät, -juoksentelevat vinnillä, että jyskyy, toisesta päästä toiseen! Pastori -käskee silmiänsä aukenemaan, hän tahtoo avata silmänsä ja nähdä: hän -ei saa niitä auki! Kannet ovat kuin juotetut kiinni! Eivät aukea! -Mutta kansien läpi hän on näkevinään pienten hiirien hissuttavan esiin -nurkista, pysähtyvän vuoteen ääreen katselemaan häntä... Niillä on -mustat, liikkumattomat silmät kuin helmet... Niiden silmät menevät -nurin! - -Pastori karkaa ylös vuoteesta. Karsi kynttilässä on tuumaa pitkä ja -käryää ja rätisee. Liekki leimuaa sen ympärillä, koko huone liikkuu, -kiikkuu ja huojuu... Henget leijailevat ja liehuttavat harmaita -vaippoja. - --- Auttakaa! parahtaa pastori ja putoaa takaisin vuoteelleen. - --- No mikä nyt taas on? ärisee Amanda. -- Kuka käskee sillä lailla -juomaan! Nooh... tuonko viinaa vai aarakkia, vai...? - -Ja hän sylkäisee hyppysiinsä, niistää kynttilän, viskaa karren nurkkaan -ja lähtee toiseen huoneeseen. - --- Aijai, aijai, puhelee pastori itsekseen. -- Minä en uskalla lausua -sinun nimeäsi, sinä... ylhäisin. Olen sitä niin paljon turhaan -lausunut. Jumala...! - -Aamupuoleen yötä hän vihdoin menee uneen, joka antaa voimia ja -virkistää. Hämärissä herättää Amanda hänet ilmoittamalla, että Joutsian -isäntä jo kauan on ollut täällä odottamassa. Hän tulee kirjoituttamaan -ruumista. - -Sitä ei Amandan laisinkaan tarvitsisi ilmoittaa, sen pastori kyllä -arvaa muutenkin... On hän sentään tänään aika paljon parempi. Se oli -kammottava se viime yö. Miten voikaan mielikuvitus päästä sellaiseen -valtaan? - -Hän on tullut vanhaksi ja raihnaaksi. Äää sentään, mikä rytö ihminen on! - -Nyt on edessä ilkeä tehtävä: istua kuuntelemassa itsevanhurskaan miehen -selityksiä. Tai ehkäpä se nyt tulee se suursiivous... Äää sentään...! -Tämä elämä on roskaa! - -Juha oli lammasnahkaturkissa, musta kaulus jonkin verran auki, niin -että paljas kaula näkyi. Hän istuutui tuolille ovensuuhun ja kierteli -lakkia käsissään. Hänen hymynsä oli vähän väkinäistä ja odotus oli -nostanut malttamattomuuden punan hänen poskilleen. - --- Tottahan pastori jo on kuullut siitä kuolemantapauksesta, alkoi hän. - --- Johan minä siitä vähän kuulin, vastasi pastori huolettomasti. Hän -istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kaiveli paperiveitsen kärjellä -hampaitaan. -- Onhan se aika ikävä tapaus. - --- On. Kyllähän me sitä kauan pelättiin, että tyttö jotakin tekee, kun -se oli niin onnettomana. Ei se saanut lohdutusta Jumalan sanasta eikä -mistään. - --- Vainaja ei muuten taitanut olla kirjoissa tässä pitäjässä? huomautti -pastori. - -Juha kertoo kaikki mitä tietää ja pappi tekee muistiinpanoja -hopeavartisella kynällä, jonka vihdoin laskee kädestään tomuttuneelle, -helmillä ommellulle kirjoitusmatolle... Mitähän tuo isäntä nyt aikoo? -miettii hän itsekseen katsellessaan Juhaa. Juha on todella sen näköinen -kuin hän aikoisi sanoa jotakin painavaa ja juhlallista. Hän näyttää -itse kärsivän sanottavastaan eikä pastori suinkaan aavista mitään -hyvää. Kai hän nyt vihdoinkin aikoo käydä siihen puhdistustyöhönsä! - --- Amanda! huutaa pastori ruokasaliin päin, -- etkö sinä nyt jo tuo -sitä? - -Vaikeapa isännän todella on päästä puheen alkuun! Hän asettaa -käsivarret polvilleen, kiertelee lakkia käsissään, oikaisee selkänsä -suoraksi, katselee Lutheruksen kuvaa ja tarkastaa ampumavehkeitä -seinällä. Mutta sanoja ei hän saa suustaan. - -Kuinka merkillisesti kaikki kelpo ihmiset ovat toistensa näköisiä! -ajattelee pastori itsekseen katsellessaan Juhaa. Magnus Ståhle -esimerkiksi ja tuo talonpoikainen isäntä tuossa muistuttavat suuresti -toisiaan. Ties mistä syystä. Ne ovat sitä tulevaisuuden kansaa, ne ovat -ne, jotka perivät maan... - -Amanda toi sisään pullon ja kaksi lasia. Ilman tarjotinta läiskäyttää -hän ne kirjoituspöydälle, jolla ennestään on kaikenlaista romua. - --- Ikäviä ne sellaiset tapaukset ovat! saa Juha vihdoin suustaan. - --- Ovat, vastaa pastori vakavasti. - --- Onko pastori koskaan ajatellut syytä siihen, että tämä meidän pitäjä -on kuin pakanain maata? - --- Lieneekö tämä huonompaa kuin muutkaan pitäjät! sanoo pastori nauraen. - --- Mutta eivät nämä tällaiset tapaukset todista kristillistä elämää. -Ja kun niitä sattuu niin usein. Ei ole siitä kauan, kun Immolan renki -tappoi oman veljensä ja Peräkulman kylän miehet rankkitiellä heittivät -yhden tovereistaan hankeen paleltumaan... - --- No niin, hyvä naapuri, keskeyttää pappi. -- Seurakunta on -sekalainen. "Antakaa molempain kasvaa elonaikaan asti, ja elonajalla -sanon minä elomiehille: kootkaa ohdakkeet lyhteisiin poltettavaksi, -mutta nisut korjatkaa minun aittaani", sanotaan Herran omassa sanassa. - -Pastori sai kun saikin ne sanat suustaan. Hänen mielenmalttinsa ja -kristillisyytensä palasivat vaistomaisesti paikalla, kun hän joutui -rahvaan kanssa tekemisiin. Joutsia vaikeni, nojasi käsivarret polviinsa -ja katseli saappaitaan. - --- Mutta kun ei meidän seurakunnassa tunnu nisuja olevankaan, puhui hän -taas. -- Kun kaikki onkin vain ohdakkeita. - --- Noo, eiköhän siellä Joutsiassa liene nisujakin. - -Pastori pani sanoihinsa aika paljon kärkeä ja Juha ymmärsi hänet -paikalla. Hän vilkaisi pastoriin ja tuli ihan punaiseksi. - --- Mutta kyllä siihen kyllästyy, sanoi hän tiukemmin, -- kun joka päivä -katselee sitäkin elämää Tulettänessä. Siellähän tämäkin tyttöraukka -tuhottiin. - -Vai niin, ajatteli pastori, sinne sinä pyrit! Mutta ei pidä sinun -ainakaan sitä voittoa saada, että minä sinun edessäsi seisoisin nolona. - --- Jaa, jaa, sanoi hän. -- Maailman pahuus on suuri. Mutta kenenkä syy -se on, että Tulettäne Joutsian maalle joutui? Vanhan isännän! Minä -kuulin omin korvin, kuinka hän rukoilemalla rukoili kauppias Hallbomia -ottamaan kestikievarinpidon haltuunsa. Ei se kauppias ensinkään ollut -tulossa, sillä ei se hollinpito kenellekään huvia ole... No niin, ja -kuka käskee ihmisiä räyhäämään Tulettänessä? - -Juha ei puhunut mitään. Keskustelu meni jo toiseen suuntaan kuin hän -oli tarkoittanut eikä hän tahtonut saada kiinni siitä kohdasta, jossa -se häneltä hämääntyi. - --- Mutta, sanoa tokaisi hän äkkiä, -- kyllä sentään papin pitäisi -koettaa olla esikuvaksi seurakunnalle. - -Pastori katsoi häneen pitkään. - --- Vai niinkös isäntä arvelee? Mutta pappikin on kai ihminen. - --- Mutta ainaisen kanssakäymisen Jumalan kanssa pitäisi antaa hänelle -voimia seisoa kiusauksia vastaan. - --- Mutta jollei kanssakäyminenkään auta? - --- Silloin ei rukous ole rukoiltu hengessä eikä totuudessa... - -Nyt se oli sanottu. Juuri tätä Juha niin kauan oli hautonut mielessään -ja vaikea sitä oli ollut sanoa. Hän loi pastoriin tutkivan katseen -ja odotti jännittyneenä, mitä tämä sanoisi. Mutta pastori ei sanonut -mitään, purskahti vain nauruun. - -Ja nauroi kauan. Nauroi! Se hävetti Juhaa paljon enemmän kuin jos hän -olisi torunut. Sillä se todisti, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan -vähääkään ja että hän vain teki hänestä pilkkaa. - --- Seurakunta elää niinkuin pappi elää, jatkoi isäntä. -- Vaikeata se -on, kun pitää taistella luontoaan vastaan. Se on niin, että hammasta -puree ja nyrkkiä pui. Mutta jollei sitä tee, niin sittenhän menee -kaikki, menee käsistä, menee talo, koti, menevät lapset... Kaikki menee -niinkuin Simolakin meni... - -Äkkiä leimahti pastorin silmissä ja hän ojentui suoraksi ja kiivastui: - --- Ihmisen ei koskaan pidä taistella luontoaan vastaan! Juuri siitä -tulevat kaikki erehdykset ja harha-askeleet. Se on suurin rikos, minkä -ihminen voi tehdä... - -Isäntä tuijotti pastoriin suurin silmin ja hänen kasvonsa kalpenivat. - --- Mitä pastori nyt...? Tietäähän sen mitä ihmisen paha luonto tahtoo: -se tahtoo juoda ja myllätä ja murhata... Mutta ihmisessä on hyväkin -luonto. Pitää taistella sen hyvän luonnon puolesta... - --- Juominen ja myllääminen ja murha ei ole mitään itsevanhurskauden ja -tekopyhyyden ja lähimmäisen tuomitsemisen rinnalla... - -Väri palasi isännän kasvoille ja hän tunsi pastorin sanojen tähtäävän -suoraan itseensä. Pastorista henki tavaton uhma ja kosto. He katselivat -toisiaan hetkisen silmästä silmään ja hetki tuntui pitkältä, vaikkei se -ollut kuin silmänräpäys. - --- Mutta, virkkoi isäntä vihdoin ikään kuin rukoillen, -- jos ihminen -elää niinkuin pastori nyt sanoo oikeaksi, niin hänhän tuhoaa niin -paljon muita ihmisiä. Niinkuin nyt sen meidän piikatyttömmekin kävi... -Ja entä omaisten...! Kuinka...? - -Juha vaikeni ja jäi tuijottamaan pastoriin. Tämä oli äkkiä muuttunut -ikään kuin häntä olisi lyöty kasvoihin. - -Pastori istui kirjoituspöytänsä ääressä, kasvot vihertävää, likaista -lasiruutua vastaan. Lihava leuka riippui kappaleen matkaa alas rintaa, -kasvot olivat pöhöttyneet, tuuheissa mustissa hiuksissa erottautui -harmaita hapsia. Miehen yllä oli likainen paita, ylhäältä puuttui -nappi, takin rintapielet olivat tahroja täynnä. Jopa oli mennyt -surkeaksi Keihäsjärven ennen niin muhkea pappi! - -Oli jo suuri päivä eikä tulta olisi enää tarvittu. Mutta kynttilä palaa -käryytti yhä kirjoituspöydällä kaikkinaisen kaman joukossa: siinä oli -likainen kaulus, olkaimet, koiran kaulahihna rautavitjoineen, kirjoja, -papereita, tupakantuhkaa ja pullo sekä kaksi lasia. - -Pastori äänsi jotakin niin hiljaa, ettei Juha saattanut sitä kuulla. -Hänen silmänsä tuijottivat ikään kuin tyhjyyteen ja niiden reunat -olivat punaiset ja silmälaudat turvonneet. - -Juhan tuli paha olla. Että hän olikin ruvennut lyömään noin lyötyä -miestä. - --- Ei pastori pahastu, sanoi hän ja nousi. -- Pastori taitaa olla -kipeä. Ei pastori pahastu. En minä ole tarkoittanut pahaa... - -Pastorin outo, pingoittunut katse kääntyi isäntään, jonka kasvoilla oli -hyväntahtoinen hymy. - -Kuinka sillä miehellä oli kirkas otsa! Kuinka sen kasvoihin oli -turvallista katsoa! Tuon hymyn lämmössä pastorin kasvot ikään kuin -sulivat. - --- En minäkään, sanoi pastori vihdoin vastaukseksi isännän viime -sanoihin. - -Juha yritti jo tulla ihan ymmälle, sillä ei hän käsittänyt pastoria. -Mutta samassa tuli pastorin kasvoihin iloa ja hän muuttui äkkiä aivan -ennalleen ja nousi reippaasti seisomaan. Ihmeellinen mies oli pastori: -vasta vallan lamassa ja äkkiä taasen pystyssä!... Isäntä oli jo -lähtemäisillään, mutta muisti samassa: - --- Niin, minunhan vielä piti puhua hautaamisesta. Olemme aikoneet -haudata vainajan jonakin päivänä ensi viikolla. Tottahan siihen taasen -saa haudata kirkon aidan taakse, minne ennenkin on haudattu tällaisia -kuolleita. Kaipa ne nyt siksi saavat asian tutkituksi. Huomenna pitäisi -tohtorin tulla kaupungista. Kun vain saisi ruumiin sulamaan siksi -ja vähän siivotuksi sitä ruopasta. Jos pastori sitten olisi hyvä ja -tulisi pitämään sitä toimitusta. Jos sopisi vähän puheessa lohduttaa -niitä omaisia. Kyllä minä sitten pastorin vaivat palkitsen. Kai niitä -huomenna tulee tänne katsomaan. On tämä niille kova kolaus, jos on -kauhea sivullisillekin. - -Nyt tulee kaikki takaisin, palaa koko se yöllinen painajainen!... Vai -pitää hänen tyttö vielä haudatakin... Taikka kuopata, sillä eihän -itsemurhaajia haudata... Hänen täytyy nähdä musta arkku upotettavan -kuoppaan kirkon aidan taa. Häpeässä täytyy toimituksen tapahtua, ei -sille raukalle lueta edes samoja lukuja kuin muille eikä sen arkun -päälle panna edes vihittyä maata. - -Tässä toimituksessa ei pastori saata olla osallisena! Jumaliste ei! -Hän kuolee ja kaatuu siihen kuoppaan, jollei hän kuole jo ennemmin... -Vaikka kuolisi nyt heti... Hän kuulee kummallista ääntä. On kuin -mustat siivet taikka yölepakkojen nahkaiset evät kohisisivat ja -räpyttelisivät hänen ympärillään. Kuoleman musta enkeli varmaan painuu -hänen päällensä, katsoo häntä silmiin ja ojentaa kätensä ottamaan hänen -sydäntään... Eikä hänen tarvitse muuta kuin puhaltaa, niin elämän -liekki sammuu. - -Isäntä on aikoja sitten mennyt. Mutta yhä istuu pastori tuolissaan, pää -painuneena korkeaa selkänojaa vasten. - --- Mitäpä siitä, jos ne valallaan puhdistavatkin hänet epäluuloista ja -rangaistuksesta! Sen ne kyllä tekevät, sen hän kyllä uskoo: ovat ne -ennenkin tehneet vääriä valoja! Mutta jos tätä tällaista sieluntilaa -jatkuu, niin tämähän on helvetti maan päällä. Nyt hän näkee tällaisia -jo valoisana päivänä -- entäs sitten kun tulee yö! - --- Aamiainen on pöydässä, ilmoittaa Amanda ja tuo muassaan paistetun -sianlihan hajua. - -Hän oli taasen kuullut uusia juttuja kuolemantapauksesta ja latelee -niitä nyt pastorille. Manu siellä Joutsiassa on sentään merkillinen -mies, kun hän tietää ihmisten kuolemankin edeltäkäsin. Eräänä iltana -olivat väet kaikki istuneet pirtissä puhdetöidensä ääressä ja isäntäkin -oli ollut siellä, mutta Sanna ei ollut -- niin Manu tuli äkkiä -sisään, puisteli ruumistaan ikään kuin olisi palellut ja sanoi: "Kuka -taas kuolee, kun niin veistelee kirstunlautoja!" Miehet rupesivat -kaikki nauramaan, mutta tytöt kysyivät pelästyksissään: "Missä?" -"Tuolla riihen takana!" sanoi Manu. Siihen oli sitten Eprami nauraa -tirskunut, että "kaikkia turhia!" Mutta eipäs naura enää kukaan. Kun se -ruoppakuoppakin on riihen takana. - -Pastori seisoi ruokakaapin ääressä, pullo kädessä ja otti ryypyn -toisensa perästä. Kun Amanda sen huomasi, karkasi hän kiinni pulloon. - --- Heretkää nyt jo! huusi hän. -- Olette taas juovuksissa kun -pitäjäläisiä tulee. On sitä viidessäkin ryypyssä... - --- Menetkö hiiteen, akka! huusi pastori takaisin ja uhkasi häntä -pullolla. -- Minä juon niin paljon kuin tahdon. - -Hän karkotti Amandan huoneesta ja söi ateriansa suurella melulla -ja kolinalla. Sitten hän pani maata ja nukkui päivälliseen asti. -Illansuussa kävi hän pirtit, navetat, hevostallit ja kyseli ja -määräili, niin että palvelijat hämmästyivät. Mutta se oli sellaista, -ettei hän tahtonut jäädä yksin. Ja yötä hän pelkäsi jo ennen kuin -se oli tullutkaan. Tulettänessä oli moni ilta tähän asti kulunut -rattoisasti ja hauskasti -- sinne ei nyt ollut yrittäminenkään. -Liljebladille -- kuka sinne olisi uskaltanut lähteä! Siellä tietysti -olisi saanut kuulla kaikki historiat uudelleen. - -Mutta tottakin; tänäänhän on saunapäivä. Se on oikein erinomaista, se. -Saunassa tulee ihminen terveeksi. - -Pastori valmistautui erityisellä varovaisuudella vastaanottamaan yötä. -Hän ei illallisekseen syönyt siansorkkiakaan, joista hän niin paljon -piti, sillä hän tahtoi välttämättömästi saada unta. Ei hän sentään -ollut terve. Hän tunsi sen koko ruumiissaan. Varmaankaan ei viikatemies -ole kaukana... - -Sillä Joutsian miehellä oli niin kirkas otsa. Niin, niin... Hän ja -hänen kaltaisensa ne lopultakin voittavat. Ne ovat niitä, jotka eivät -ole osanneet elää, mutta jotka sen sijaan osaavat kuolla. Ei niille -miekkosille koskaan tule sellaista painajaista kuin niille, jotka ovat -osanneet elämisen taidon. Hohoijaa, kuinka tämä Keihäsjärvi tulee -hyväntapaiseksi, jahka tästä viikatemies korjaa pois vanhan papin, -Jakob Sandin... Äää sentään. Mutta hän ei vielä ole korjattu, hän elää -vielä ja aikoo elää! Hän aikoo nukkua ja unen loppumattomasta lähteestä -ammentaa voimia elämiseen. - -Uni, mustasiipinen, ja mustasilmäinen, joka kulkee hiipimällä ja -helistelee hiljaisuuden tiukua yössä, kuinka tervetullut se onkaan -onnettomien vuoteiden ääreen! Mutta se menee vain onnellisten luo, -niiden ylle levittää se laheat siipensä, niihin katselee syvine, -rauhallisine silmineen, niiden korvan juuressa helistelee se -hiljaisuuden tiukua. Yö, mustasiipinen, mustasilmäinen yö... ei se -armahda niitä, jotka sitä huutavat luoksensa! Ei se sinäkään kovana -yönä armahtanut Jaakko Sandia, Keihäsjärven pappia. - -Hän väänteli, käänteli ja hikoili vuoteessaan. - --- Kun en minä uskalla lausua sinun nimeäsi, sinä kaikkein korkein! -ähki hän. - --- Editha, Editha! Sinäkin hylkäsit minut -- tule edes sinä luokseni...! - --- Helena! Minä olin kova sinulle, mutta sinä annoit aina anteeksi -- -armahda minua tällä hetkellä! - --- Jos minä uskaltaisin huutaa sinua avukseni, sinä kaikkein -korkein!... Mutta minä en uskalla...! - -Ei ääntä, ei hiiskahdusta vanhassa pappilassa. Jo alkaa kuulua -jotakin... On kuin joku kehräisi... kaukana... hyrisee, hymisee, -sihisee... Ääni kasvaa. On kuin puitaisiin jossakin hyvin etäällä... -Sahataan. Ja taas hyrisee, hymisee, jyrisee. Jo kuuluu selvästi, että -höylätään... Kirkas terä karkaa pitkin laudan pintaa ja lastukiehkura -lennähtää ilmaan. Terä kulkee itsestään, näkymätön käsi sitä vie... - -Kirstunlautoja! Paljon kirstunlautoja! Tyttönen, joka ruoppakuoppaan -hyppäsi, ei paljoa tarvitse. Pieni oli tyttönen! Mutta sillä -oli suuri tukka. Koko sen pienen tyttösen saattaa peittää -niihin pellavankarvaisiin hiuksiin. Niin, ja entä sen lapsi...! -Kirstunlautoja, kirstunlautoja!... Höylä käy, höylä käy -- hei! -Lastukiehkurat lentävät -- hei! Kirstunlautoja suurelle miehelle! Suuri -mies viedään kunnialla hautaan -- hei hei! hautaan! Vihittyä multaa -kirstun kannelle -- hei! Kauniita puheita haudan partaalla -- hei!... -Tyttönen kuopataan aidan taakse, missä siat tonkii ja vasikat tanssaa! -Kirstunlautoja isälle, äidille, lapselle! Kirstunlautoja kaikille -kolmelle! Nimeen isän, pojan, pyhän hengen, amen...! - -Höylä käy vimmatusti, laulu kohisee kuin myrskyn pauhina: hei, hei, -hih, hei! - --- Kun minä uskaltaisin huutaa avukseni kaikkein pyhintä nimeä! -lennähtää pastorin päähän kuin salaman välähdys. -- Sitten minä olisin -pelastettu... Auta...! - -Höylä käy yhä. Kirstunlautoja, kirstunlautoja! On kiire. Tyttönen -odottaa laudalla riihessä...! Suurta miestä ei lauta kannata, suuri -mies pannaan suoraan arkkuun. Hihhihhih-hei! - -Tulikirjaimilla kirjoitettuna välähtää pastorin silmien edessä nimi, -jota ei hän ole uskaltanut lausua: Jeesus Kristus. Oi, jos hän saisi -sen vaikkapa kuiskatuksi, niin se auttaisi häntä ja hän pelastuisi! - -Mustasiipinen enkeli katselee häneen... Sen sulat ovat laheat ja -suuret. Enkeli ojentaa kättään, ojentaa toista kättään, laskee ne Jakob -Sandin ohimoille... Ne ovat kylmät kuin jää ja ne hivelevät polttavaa -päätä. Enkeli katselee syvältä... Hiussuortuva valuu olkapään yli... -hiuksista valuu ruoppaa ja vettä... - -Jakob Sand kokoaa viimeiset voimansa ja huutaa äärimmäisessä hädässä: - --- Jeesus Kristus! - -Aamulla tavattiin Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hengettömänä -vuoteestaan. - - - - -XI - - -Kauppias Hallpumilla ja hänen Saarallaan oli paljon lapsia. Vanhin -poika, Edvard, oli jo talon isäntänä. Isä oli ostanut hänelle Reipin -talon, se kun sattui menemään erittäin halvalla. Toinen poika, Frans, -kävi vielä koulua. Seuraavat lapset olivat tyttöjä ja askartelivat -kodissa apuna, nuorimmat olivat juuri niitä, jotka talon lasten kanssa -leikkivät tienteossa. - -Ei lapsista aina ole iloa. Se Edvard, Reipin nuori isäntä, hän se vasta -tuottikin huolta! Hän joi kuin viimeistä päivää. Ei hänelle riittäneet -mitkään rahat eikä häneen pystyneet mitkään puheet, eivät hyvät eivätkä -pahat. Häntä oli koetettu ojentaa piiskaamallakin. Isä hutki häntä, -vaikka hän jo oli suuri mies. Mutta ei auttanut ei niin mikään. Muuten -hän oli hyvänluontoinen ja ystävällinen poika. Pitäjäläiset pitivät -hänestä enemmän kuin kenestäkään Tulettänen väestä ja kylän tytöt -olivat kilvan häntä ottamassa. Mutta vanhemmat vihasivat häntä, kun -hänestä oli niin paljon harmia. - -Iloa tuotti sen sijaan Frans. Se se oli poika! Kuinka somasti hän -jo lapsena oli osannut mittailla puodissa, puhella ihmisille ja -hieroa kauppoja! Ei totta totisesti kukaan päässyt menemään puodista -ostamatta, kun pikku "Pranse" seisoi myymäläpöydän takana. Hän soitti -suutaan, liikkui liukkaasti kuin kärppä, nauroi ja kehui tavaroita. -Pranse oli kauppamieheksi syntynyt. Pranse voitti sillä alalla -isänsäkin. Mutta hän oli lisäksi koulussakin etevä! Aina hän toi -kotiin hyviä todistuksia ja opettajat suosivat häntä kaikella tavalla. -Pransesta oli iloa. Pranse oli oikein vanhempiensa toivo. - -Kolmas lapsista, Miina, oli hiljainen, kalpea tyttö. Heikko hän oli -ollut koko ikänsä ja eräänä keväänä, kun Keihäsjärvi loi jäitään, hän -sammui pois ja hänet kannettiin hautaan. - -Oli muuten aivan erinomaista, kuinka kuolema juuri sinä keväänä teki -puhdasta Tulettänen puolella. Sotamiehenleskiä ja niiden lapsia kuoli -myötänään ja kauppiaan lapsista meni neljä yhteen kyytiin, niin -että jo rupesi ihan hirvittämään, kun ei pitäjällä tiedetty mistään -kulkutaudista ja Tulettänessä kaatui toinen toisensa perästä. Se -Edvartti olisi saanut kuolla! Siitä ei olisi ollut vahinkoa. Mutta -hän jäi kuin jäikin eloon, jäi juomaan ja mellastamaan vanhempiensa -harmiksi. - -Ei ole tulettäneläisten ja joutsialaisten väli entisestään parantunut. -Naisväet sentään sopivat jotenkin, juovathan ne silloin tällöin -kahvikupin toistensa luona ja kahvikuppi sovittaa monta pahaa, kun -se tulee tarjotuksi oikeaan aikaan. Mutta isäntä ei pistä jalkaansa -Tulettänen puolelle ja näkee sen selvästi hänen kasvoistaan, ettei hän -mielellään näe Tulettänen väkeä omalla puolellaan. - --- Saittekos mitään talosta? kysyy Hallpumska lapsiltaan, kun ne -palaavat kotiin talosta, missä ovat olleet leikkimässä talon lasten -kanssa. - --- Annettiin meille kahvia. - --- Olikos nisusta? - --- Ei, mutta voileipäpilput emäntä pisti käteen. - --- Olivatkos talonväet ystävällisiä? - --- Olivat kyllä. Emäntä niisti tuon Hilman nenänkin. - --- Entä sanoikos isäntä mitään? - --- Ei sanonut. Eihän se koskaan sano mitään. - -Niin, ei sano! Ei puhu eikä pukahda, ei hyvää eikä pahaa. Jo se -vähempikin harmittaa. Eikä pistäisi jalkaansa Tulettänen puolelle, -vaikka mitä luvattaisiin. Kiittää kauniisti kun kutsutaan, mutta ei -tule, ei vahingossakaan. Riihilleenkin kun menee, niin joka kerta tekee -kierroksen eikä mene Tulettänen pihamaan läpi, vaikka siitä olisi -paljon lyhyempi matka. - -Merkillisen hyvin nuori isäntä on menestynyt. Työtä hän tekee kuin -muonamies, kulkee kuormien perässä kuin palkattu renki, kuokkii ja -luo ojaa kilpaa työmiesten kanssa. Ja kaiket iltaa hän istuu pirtissä -puhdetöiden ääressä. Ja siellä sitä sitten jutellaan maailman asioista. -Kaikki mitä lehdissä on, pitää kerrottaman rengeille ja piioille. -Niinkuin ne niistä mitään ymmärtäisivät! Mutta isäntä tahtoo, että -oltaisiin yhtä perhettä. Sen tähden syödään yhteisessä, pitkässä -pöydässäkin. Ja siihen viedään vieraatkin. Saavat tyytyä! - -Kaipa se halvaksi tulee sellainen! Mutta tuhlataan sitä taas -kaikenlaisiin turhiin. Kalenterit pitää olla ja kirjat! Paikalla kun -asiat rupesivat paranemaan, lähdettiin tilaamaan sanomalehtiä. Ja niitä -sitten odotetaan! Ja hyvistä valtiollisista uutisista iloitaan, niin -kuin maamies iloitsee hyvästä viljavuodesta. Ei kauppias sellaista -ymmärrä. Se se jotakin on, joka tuntuu omassa kukkarossa tai omassa -nahassa! Mutta tämä tällainen -- tyhjää! - -Rason rusthollari käy alituisesti veljeään tervehtimässä ja Joutsian -isäntä taas vuorostaan häntä. Veljekset ovat niin hyvät keskenään, -ettei puheesta heidän välillään tahdo koskaan loppua tulla. Se on -oikein lapsellisen näköistä, kun he pyhäisin tuntikausia astelevat -yhdessä maantiellä: toinen saattaa toista kotiin, mutta ei raskitakaan -erota, vaan saatetaan ja saatetaan loppumattomiin. - --- Mikä noita nyt taas kävelyttää tuossa? mouruaa Saara. -- Eikös noita -nyt millään saa lakkaamaan. - -Tulettänen väkeä hermostuttaa ja harmittaa, kun isännät siinä astelevat -edestakaisin. Hallpumilaiset ovat vainuavinaan, että he punovat -juoniaan Tulettäneä vastaan. Mutta eihän miehiä voi kieltää astelemasta -omien peltojensa halki valtamaantietä! - -Sisarusten keskinäiset välit ovat yleensä olevinaan niin tavattoman -hellät. Säännöllisesti käydään vieraissa, milloin Haimalassa, milloin -Lumiassa, milloin Rasossa, Ippilässä tai Joutsiassa. Mennään lauantaina -oikein joukolla, lapsetkin kaikki mukana, ja palataan sunnuntai-iltana. -Terveisiä lähetellään yhtä mittaa ja tämä Joutsian isäntä kirjoittaa -esimerkiksi Haimalaan kirjeitäkin, ja emännät lähettelevät toisilleen -tuliaisia. - -Joutsiassa ollaan kaikin puolin nousemaan päin. Ensi vuodet isäntä -kitui ja kitkutti, mutta nyt hänen peltonsa kasvavat, niin että -pois tieltä vain! Haimalassa suree emäntä hiuksensa harmaiksi, kun -ensimmäisestä lapsesta tuli sellainen tylsä. Mutta johan siellä on -toisia lapsia ja rikas on talo! Lumiassa on lapset kuolleet yhtä -kyytiä. Emäntä on ihan yksinään. Ovat kuolla kupsahtaneet kuten -rusthollarikin kuoli! No niin, mikäpä emännän on hätänä -- rikas -emäntä!... Ippilän isäntä on hauska mies... hän vähän juoksenteleekin. -Tulettäneenkin pistäytyy silloin tällöin. Mutta Raso se vasta -paisumistaan paisuu. Talokin on niin komea katsella kuin linna. -Rakennusta on kuin kokonaisessa kylässä ja Rason isäntä yllyttää -veljeään, Joutsian isäntää; ainaiseen rakentamiseen. Jo pitäisi -alkaa riittää huonetta Joutsiassakin: on uudet kivinavetat, on uudet -jyväaitat, kellarit, hevostallit -- riihirakennuksista puhumattakaan, -jotka jo alkavat käydä vanhoiksi, ne kun ovat nuoren isännän -ensimmäistä käsialaa. - -Kaikista ihmeellisin muutos on kuitenkin tapahtunut Saarlassa majurin -kuoltua. Siellä hallitsee nyt nuorempi poika, Maunu. Sellaisen -ylpeän herrasväen poika, ja mikä talonpoikainen mies hänestä on -tullut! Ylimpänä ystävänään hän pitää tätä Joutsiaa. Istutaan -sunnuntai-iltakaudet yhdessä, ostetaan heinänsiementä yhdessä ja -kolmisin Anttilan isännän kanssa toimitetaan kaikenlaisia pitäjän -asioita, niinkuin uutta kirkkoa ja kansakouluja, siltoja ja teitä -metsäkulmille. Ja niin käy Saarlan herra puettunakin, ettei häntä tahdo -rengistä erottaa. - -Mutta eipä jaksanut armo katsella uudenaikaista elämää Saarlassa! -Helsinkiin muutti, sinne missä Kustaa-herrakin asuu. Kustaa-herra on -siellä jo päässyt ylhäisiin virkoihin ja kuuluu naineen rikkaan ja -ylhäisen. - -Vaan jättipä Saarlan armo ennen menoaan muistomerkin Keihäsjärvelle: -pastori-vainajan haudalle istutti hän koreat, mustanpuhuvat kuuset. -Kukapa pastoriraukan hautaa muuten olisi muistanutkaan! Pian olisi -kumpu siitä tallattu tasaiseksi. Mutta eräänä päivänä -- sen näki koko -kylä -- ajoi armo vaunuissaan kirkolle päin ja perässä tulivat rattaat, -joissa kuljetettiin neljää koreaa kuusentainta. Kaikki arvelivat hänen -ajavan istuttamaan niitä majurin haudalle ja Hallpumi vielä mietti -itsekseen, että mihinkähän ne enää mahtuvat, kun haudalla jo on se -mahdottoman suuri kivi, joka kuuluu maksaneen kaksi tuhatta markkaa! -Mutta kuusetpa joutuivatkin Sand-vainajan haudalle. Haudankaivajan -lapset olivat tirkistelleet portin raoista ja he näkivät, kuinka -miehet upottivat taimet kuoppiin. Sitten lähetti armo pois kaikki ja -jäi yksin myllertämään multaan. Niillä valkoisilla käsillään, joita -ei koskaan oltu rasitettu työssä! Sitten hän oli seisonut hyvän aikaa -liikkumattomana katselemassa työtään ja vihdoin pannut polvilleen ja -painunut suulleen hautaturpeen päälle. Kauan hän siinäkin oli ollut. -Hevoset olivat jo malttamattomina kuopineet maata. Kun hän sitten -vihdoin viimein erkani haudalta, olivat hänen silmänsä olleet ihan -punaisina kuin itkemisen jäljeltä, ja hän oli ollut totinen kuin -kuoleman enkeli, kun hän astui lasten ohitse ja pitkät mustat vaatteet -lakaisivat maata. - -Mutta kauniit kuuset sai vain pastori-vainaja haudalleen. Eivät ne -olleet tavallisia kuusia, vaan joitakin ulkolaisia, hyvin mustanpuhuvia. - -Yhtä kaikki kuitenkin, kuinka se maailma muuttuu! - -Tulettänessäkin on elämä käynyt paljon hiljaisemmaksi kuin ennen. Ei -yksin sen tähden, että viinanpoltto kiellettiin, sillä saahan viinaa -rännistä, vaikkei niin hyvääkään ole. Mutta ihmiset ovat käyneet niin -oudoiksi. On käynyt niinkuin pastorivainaja ennusti, että maailma tulee -niin ikäväksi, ettei sitä viitsi katsella. Vanhat ihmiset ovat kuolleet -pois tai makaavat halvattuina -- niinkuin nimismies Liljebladkin, joka -jo kuudetta vuotta on maannut liikkumattomana. Hänen virkaansa hoitaa -mies, joka seurustelee Joutsian ja Saarlan herran kanssa ja silloin -myöskin tietää, millainen on mies! -- Ja jos nuoremmassa polvessa -joku haluaisikin elää hauskemmin ja oman mielensä mukaan, niin sitä -sanoo nykyinen maailma rentuksi ja roistoksi. Jos on ottanut lasin -ja iloissaan laulelee, niin sitä sanotaan räyhäämiseksi. Ja viinasta -varoitetaan niinkuin varastamisesta. Sellaista oppia saarnaa nykyinen -pappikin keihäsjärveläisille, ja se oppi menee niihin niinkuin tupakka! -Sand-vainaja sanoi aivan oikein, että vapaus on poljettu jalkojen alle -kuin vanha kinnas. - -Tulettänen kauppias haluaisi mielellään elää entiseen iloiseen tapaan. -Mutta hänellä on taasen haittana se, että terveys on pettänyt hänet. -Tulee sellaisia aikoja, jolloin jalat turpoavat kuin pölkyiksi eikä -pääse niillä mihinkään. Toisinaan hän pyörtyy ja on monta aikaa kuin -kuollut. Mutta hän virkoaa taas ja ajoittain on hän sama reipas ja -virkeä kauppias Hallbom kuin entisinä hyvinä aikoina. - -Kielletty on viinanpoltto ja kauppaa rajoitetaan minkä ehditään, mutta -toki ei vielä ole kielletty lampaita kasvamasta villaa! Tuuhea on takku -lampaiden selässä, vielä lyövät tytöt ja ämmät pirtaa Keihäsjärvellä, -vielä kelpaavat kankaat ja langat kaupaksi keisarikaupungissa. Hei -vain, kauppias näyttää kuin näyttääkin maailmalle, että hän elää. -Hänellä on jo kauan ollut uusi, nerokas tuuma, jolla hän vielä -palauttaa entiset iloiset ajat. Viina on kielletty, viina-raukkaa -ahdistetaan kuin metsän haukkaa. Mutta on toinen juoma, makea ja -viaton, joka vasta on syntynyt ja joka voittaa tulevaisuuden: se on -olut, se. - -Kauppias itse puolestaan kyllä nauraa koko juomalle: se on lasten -leikkiä! Mutta nuorten suihin, jotka eivät ole tunteneet puhtaan viinan -makua, se hyvästi kelpaa. Mutta sitä ei hän sano muuta kuin sellaisille -vanhoille ystäville kuin Liljebladille ja muille senaikaisille. -Kaikille muille hän kehuu olutta. Ja hänen suuri ajatuksensa on -perustaa oluttehdas Keihäsjärvelle. Hän olisi sen jo aikoja sitten -tehnyt, jollei olisi ollut kipeänä. - -Yritys on jo alulla. Hän on sen takia tehnyt monet matkat kaupunkiin -ja voittanut paljon rahamiehiä puolelleen. Keihäsjärven isännätkin -ovat aika suosiollisia asialle -- paitsi taasen tämä Joutsia. Hän on -taaskin häntä vastaan, hän epäilee taasen tätä asiaa, vaikka viisaat ja -oppineetkin ovat sen puolella. Joutsian isäntä on kuin onkin aina ollut -kivenä hänen, kauppias Hallbomin, tiellä. Hän on siihen alituisesti -kompastunut. Mikähän hän ilman tätä isäntää olisikaan? Puoli pitäjää -olisi hänen hallussaan! Joutsian isäntä oli ensimmäinen, joka täällä -nousi vastakynteen, ja nyt niitä on kymmeniä ja satoja! Kauppias -totisesti vihaa Joutsian isäntää, kun hän vain alkaa ajatella, mitä -kaikkia harmia hänestä on ollut. - -Mutta hänpä taivuttaa Joutsian vielä tämän olutasian puolelle. Niin -totta kuin hän on Tulettänen kauppias, niin hän sen tekee! Hän ei väsy -eikä lakkaa, ennen kuin Joutsia on mukana yrityksessä. Ei hän tarvitse -tämän rahoja -- yhden ainoan osakkeen kun vain ottaisi, jotta voisi -sanoa ihmisille, että Joutsiakin on mukana. Kaikki luottaisivat silloin -asiaan. - -Kauppias päätti taaskin mennä Joutsiaa puhuttelemaan. Hän valitsi -sellaisen ajan, jolloin tiesi isännän olevan erittäin lauhalla -tuulella. Hän meni muutamia päiviä ennen Tuomaan markkinoita, -juuri silloin, kun Joutsian vanhin poika, Antti, oli tullut kotiin -koulusta. Isäntä rakasti suuresti lapsiaan, varsinkin Anttia. Hyvinhän -poika olikin edistynyt! Kauppias oli vuokrannut kojut valmiiksi -markkina-ajaksi, hänen tavarakuormansa olivat jo lähteneet ja itse hän -oli menossa perässä. Ennen menoaan hän poikkesi Joutsiaan. - -Isäntä oli todella tavattoman pehmeällä tuulella, sen näki jo hänen -kasvoistaankin. Heti paikalla hän pyysi kauppiasta saliin istumaan ja -kävi keittiössä toimittamassa vieraalle kahvia. Kauppias myhähteli -itsekseen, sillä näin hyvin ei häntä vuosikausiin oltu vastaanotettu -Joutsiassa. - -Mutta ei! Eipäs isäntä sittenkään taipunut uskomaan hyvää siitä -uudesta yrityksestä, jota kauppias nyt kumminkin kolmannen kerran kävi -kehumassa. - --- Kunhan ei siitä tehtaasta vain tulisi harmia, sanoi isäntä. -- Jos -taas rupeavat juopottelemaan tässä. - --- Kun se on sellainen juoma, ettei se mene päähän, selitti kauppias -ja kiihtyi aivan tulipunaiseksi. -- Se vain tekee ihmiset lihaviksi ja -punaisiksi. Sitä saa juoda niinkuin vettä. - --- En minä, en minä kuitenkaan, sanoi isäntä ja hymähti kovia sanoja -lieventääkseen. - --- Kyllä isäntä vielä sitä katuu, kun näette muiden rikastuvan. - -Juhassa leimahti vanha viha taas liekkiin. Se leimahti aina, kun hän -joutui silmästä silmään katsomaan kauppiasta. Mutta hän sai sisunsa -hillityksi eikä puhunut mitään. - -Kauppias näki parhaaksi välillä poiketa toiseen aiheeseen. Eiköpähän -tuota nyt kuitenkin saa taipumaan! - --- Jokos on tultu kotiin koulusta? kysyi hän mesissä suin. - --- Johan poika tuli toissapäivänä, vastasi isäntä ja hänen piirteensä -pehmenivät. - --- Toi kai taas hyvän todistuksen? - --- Toi kyllä, vastasi isäntä koettaen tehdä ääntään vaatimattomaksi. - -Hän oli ylpeä Antista: paljaita kymmeniä ja yhdeksiä oli pojan -todistuksessa. - --- Hyviä todistuksia se aina toi se meidänkin Pranse. Eikös sitä... -sitä koululaista saisi nähdä? - -Isäntä nousi tuolilta ovensuusta, jossa hänen vieraiden aikana oli -tapana istua, astui tupakkapöydän luo, joka oli toisessa päässä -huonetta ja laski sikaarinpätkän kädestään. Hänen kasvoillaan oli -kaiken aikaa isänilon ja ylpeydensekainen hymy. - --- Antti, virkkoi hän ja raotti ovea pihanpuoleiseen peräkamariin, -- -tule tervehtimään kauppiasta. - -Tuoli jyrähti, kun poika noustessaan siirsi sitä. Hän oli pitkä, laiha -poika, tummat hiukset pörrössä, ikään kuin sormia juuri olisi vedetty -niiden läpi. Kotikutoiset vaatteet olivat käyneet pieniksi, housut -olivat lyhyet, hihat eivät ulottuneet ranteisiinkaan. Nenäkakkulat -tekivät pojan hiukan oppineen ja hajamielisen näköiseksi. Sitä paitsi -hän oli aika lailla hämillään, kuten likinäköinen ihminen tavallisesti -on, jos hänet äkkiarvaamatta yllätetään. - --- Terveisiä Hämeenlinnasta, sanoi Antti ja punastui. - --- No... jopa sitä on aika lailla kasvettu! sanoi kauppias, joka ei -oikein tietänyt, sanoisiko Antiksi, kuten ennen, vai kutsuisiko jo -herraksi. -- Ja aina vain ollaan lukuhommissa. Koskas sitä sitten -tullaan ylioppilaaksi? - --- Ensi keväänä olisi tarkoitus. - --- Vai jo ensi keväänä! Kun minusta tuntui siltä, että sinne oli vielä -kokonainen vuosi. Niin, niin, kyllä ne ajat kuluvat! - -Isä rykäisi ovensuussa ja painui jalallaan oikaisemaan suoraksi mattoa. -Hän oli Antista niin iloissaan, että kyyneleet pyrkivät nousemaan -kurkkuun. - --- Siitä on tullut koko herra! sanoi kauppias ja taputti Anttia olalle. --- Pitää nyt käydä meidän Pransea tervehtimässä, kun hän kotiin tulee. -No niin, lisäsi hän samassa, kuinkas se meidän asiamme nyt käy, hyvä -isäntä? - --- Jaa sen oluttehtaan? sanoi isäntä ja ikään kuin heräsi. -- En -minä... en minä sentään siihen nyt rupea. Enhän minä voi estää teitä -rakentamasta tuonne mäkeen, joka on teidän hallussanne, mutta minä en -sellaisiin puutu. - -Veri kohahti kauppiaan päähän. Häntä suututti niin että oikein huimasi. -Itseään hilliten hän alkoi: - --- Isäntä on aina ollut minua vastaan. On se aivan ihmeellistä, että -aina, aina vain. Tämäkin nyt on niin selvä asia ja niin hyvä asia... - -Joutsia tuijotti kauppiaaseen ikään kuin kärsien. Hänen kasvonsa -kävivät sinertäviksi, aivan kuin hän olisi ollut kipeä. Tosin hän -hymyili mutta väkinäisesti, niin ettei voinut tietää, oliko hän heti -purskahtamaisillaan itkuun. Äkkiä leimahti hänen silmissään niin -oudosti, että kauppiaan täytyi keskeyttää lauseensa. - --- Voi olla, sanoi isäntä. -- Minä en voi estää teitä tekemästä mitä -tahdotte, mutta minä en puutu mihinkään. - -Sanat tulivat kuin seinäksi vastaan. Ja niine hyvineen kauppiaan täytyi -lähteä. Häntä sapetti, häntä suututti niin, että sydämeen koski, mutta -minkäpä hän mahtoi. Oli jo kiirekin. Hänen täytyi saavuttaa kuormat, -ennen kuin ne ehtivät kaupunkiin. Sillä Edvartti oli kaupungissa ja hän -saattoi minä hetkenä hyvänsä myydä tavarat ja juoda rahat kurkkuunsa. - -Kun kauppias astui eteiseen, lehahti häntä vastaan herneruoan -haju. Joutsian rengit, viisi tukevaa miestä, tulivat ylös portaita -ja kulkivat tömisten keittiöön. Sieltä näkyi pitkä ruokapöytä, -reikäleipäkasat kummassakin päässä, keskellä höyryävät vadit. - -Pieni poika kimpuroi ylös penkille ja huusi isää syömään. - -Isä hymähti, mutta ei sanonut mitään. Hän saattoi kauppiaan kuistille -ja kääntyi siitä sisään. - -Oli jo hyvä rekikeli ja iloisesti soi kauppiaan kulkunen mennessään. -Keittiöstä saattoi hyvän aikaa nähdä reen, sillä aittarakennukset -olivat siirretyt pois maantien edestä ja koivuja oli istutettu tietä -vastaan. - --- Mutta mikäs nyt on, virkkoi joku rengeistä, ennen kuin vielä oli -ehditty nousta pöydästä, -- kun kauppias palaa takaisin? Ja poika ajaa -kuin viimeistä päivää. - -Poika ajoi todella kuin viimeistä päivää ja itki, valitti, niin että -kuului kauas. - --- Missä kauppias on? ihmettelivät miehet Joutsian keittiössä. -- -Kauppiasta ei näy missään... On, on, sentään... Hän on pitkänään. Hän -on tullut kipeäksi! - -Ja kaikki heittivät päivällisensä ja läksivät kiireen kautta ulos. - -Huonosti olivat asiat. - -Kun oli päästy Jyrmän ahteen alle, oli kauppias parahtanut ja sanonut -sydämestään ottaneen kiinni niin pahasti. "Käännä kotiin!" oli hän -huutanut ja sitten mennyt tainnoksiin. Muutaman kerran vielä oli -äännähtänyt, mutta nyt oli Rason tienhaarasta asti maannut ihan -äännetönnä. Lieneekö enää henkeäkään. - -Oli, oli hän toki hengissä. Miehet kantoivat hänet sisään ja Saara -juotti hänelle rommia. Se virkisti niin että kauppias pääsi pystyyn. - --- Mitä te täällä teette! huusi hän ensi työkseen miehille. -- Menkää -hiiteen! Minä lähden markkinoille. Ei minulla vielä ole aikaa kuolla. - -Totta se oli, ettei hänellä vielä ollut aikaa kuolla. Sillä kuormat -olivat matkalla kaupunkiin, kojut tilatut, markkinat ylihuomenna ja -juoppo poika valmiina kaupungissa. Hevonen vain uudelleen valjaisiin! - --- Muija, sanoi hän Saaralle, -- tuo minulle voileipää! Närästää -niin... Muista sitten käydä maksamassa vuokra taloon. - --- Mahdoit itse maksaa kun talossa kävit. - --- Tuo ruokaa äläkä mokota. - -Kauppias oli kyllä muistanut vuokran, mutta hän oli huomannut, että -maksupäivä oli isännälle vastenmielinen ja siitä syystä ei hän ollut -tahtonut ruveta vuokraa viemään, kun hänen piti puhua oluttehtaasta. - --- Tuo nyt pian sitä ruokaa, että pääsen lähtemään! huusi hän jo -keittiöön. -- Ties mitä se Edvartti tekee, jos jää kuormien kanssa. Myy -kaikki ja juo... - -Samassa muistui kauppiaan mieleen, että ovatkohan rahat kaikki vielä -lompakossa? Ettei kyytipoika heittiö vain ollut varastanut mitään, -kun hän Jyrmän ahteen alla niin pahasti sattui pyörtymään... Kuka -ne viikarit tietää... Se olisi kyllä voinut oivaltaa, että nyt käy -ottaminen... Ja kauppias riensi tuon tiensä krouvikamariin, päästi alas -piirongin oven, otti lompakon taskustaan, sylkäisi sormiinsa ja rupesi -laskemaan. Viisimarkkaset, kymmenmarkkaset, kaikki eri setelilajit -olivat eri pinkoissaan. Näyttivät olevan ihan kunnossa. Paras sentään -laskea... - -Aijai kuinka pahasti taasen otti kiinni. Aijai kuitenkin!... Maailma -musteni kauppiaan silmissä ja hän putosi suin päin rahojensa päälle. - -Saara tuli huoneeseen ja kutsui häntä syömään. Ei liikahda, ei ole -kuulevinaan. - --- No, tule nyt siitä, kun sellainen hätä oli olevinaan... No, tokkos -kuulet! - -Hän tulee ääreen, pukkaa miestään selkään... Silloin retkahtaa kauppias -maahan jotta romahtaa... Herra Jumala, se on ihan sininen kasvoiltaan, -siinä ei enää ole henkeä! - -Sillä lailla loppui Tulettänen haltija, kauppias Gustaf Hallbom. - -Jonkin aikaa hänen vaimonsa vielä jatkoi liikettä, jopa teki pari -Pietarin-matkaakin. Mutta kovin vähäiseksi kävi siitä puoleen elämä -Tulettänessä. Paras poika, Pranse, luki eikä ottanut ruvetakseen -hoitamaan puotia. Hän oli aina tahtonut päästä herraksi. Tämä -Edvartti... ei, ei sitä osannut ajatellakaan sellaiseen! - -Isäntä näytti toivovan, että Hallpumska muuttaisi pois Tulettänestä -ennen kontrahtiajan loppumista. Mutta sellaisia ei Hallpumska -ajatellutkaan. Hän eli päinvastoin siinä toivossa, että isäntä antaa -hänen asua siinä kuolemaansa asti, vaikka kontrahti onkin loppunut. - - - - -XII - - -Katselet vuosia eteenpäin: kuinka pitkiltä ne näyttävätkään! Yksi vuosi -murheessa ja huolessa riittää tekemään uurteet nuoriin kasvoihisi ja -harmentamaan hiuksesi. Kymmenen vuotta: suo ilman pohjaa, meri ilman -rantoja, erämaa ilman ääriä! Se on kuin peninkulmien tie, joka suorana -lähtee silmiesi edestä ja joka näyttäytyy niin kauas kuin katseesi -kantaa. Toivottomalta tuntuu sellainen taival. - -Mutta kun se on kuljettu ja katsahdat jälkeesi, on kaikki kuin -unennäköä. Kuinka nuo vuodet ovatkaan menneet? Huomaamatta ovat -valuneet käsistäsi kuin vesi! - -Kun Juha Kustaanpoika eli isännyytensä ensi päivää, oli tulevaisuus -näyttänyt hänestä ainaiselta yöltä: ei valonsädettä missään! Se päivä -ja pitkä rivi seuraavia päiviä olivat kuin raskaita sadepisaroita -rajuilman alussa. Jokainen oli täynnä kärsimystä, alennusta ja häpeää, -jokainen oli läkähdyttämäisillään. Paljasta pimeää, paljasta orjuutta. -Juha Kustaanpoika ei saattanut ajatella, että hän näkisi vapauden -aamun, sen päivän, jolloin Tulettänen rytö raukeaisi. Ja katso, vuodet -olivat vierineet ja se päivä oli likellä. - -Kuinka malttamattomasti hän sitä odotti! Hän väsyi odotuksessaan, hän -pelkäsi vieläkin, että jotakin tulisi väliin. Hän, vanha, harmaantunut -mies, kävi aivan lapseksi, kun hän sitä katseli näin silmästä silmään. -Se häikäisi häntä kuin aurinko. - -Hän katseli sitä kuten lapsi katselee joulua, laskee viikot, laskee -päivät ja aattopäivänä kyselemistään kysyy: - --- Äiti, eikö himmeliä jo ripusteta kattoon? Eikö pahnoja jo levitetä -pirtin permannolle? - -Ja äiti sitaisee joulukiireissään pellavaista päätä ja vastaa: - --- Odota nyt, odota! Jahka tulee ilta. - -Kuinka hitaasti se aika kuluu! Että hän vain eläisi, ettei kuolisi -ennen vapaudenpäivän aamua! Sitten, sitten hän mielellään ummistaa -silmänsä!... - -Entä mitä tekee hän Tulettänellä, jahka Hallpumilaiset ovat siitä -poissa? Ottaako siihen uusia asukkaita? Ei, eikä otakaan! Kukapa -siinä harakanpesässä enää voisikaan asua! Se on niin ränsistynyt että -hirvittää: katot vuotavat, portaat murtuvat jalkojen alla, toiset -hökkelit ovat jo rämähtäneet läjiin. Hän tasoittaa koko paikan maata -myöten, hän kyntää sen pelloksi, kylvää siihen ruista ja apilasta. -Juhan sydän sykkii ja posket palavat, kun hän näitä ajattelee. -Pelto välähtelee jo hänen silmissään heilimöivänä rukiina ja hänen -kätensä pyrkivät menemään ristiin, ikään kuin hänen edessään olisi -jouluaamuinen kirkko, jossa kymmenet kynttilät tuikkavat... Ja jahka -hän saa sitä peltoa leikata! Se on kuitenkin sellainen ilo, että... - -Viimeisessä veronmaksussa toi Hallpumska esiin pyyntönsä. - --- Ei suinkaan isäntä pane meitä pois tästä vaikka kontrahtiaika nyt -loppuu? En suinkaan minä enää kauan elä. - -Annastiinan kävi sääli Hallpumskaa. Sillä raukalla oli viime aikoina -ollut paljon murhetta. Edvarttikin oli syksyllä kuollut järveen eikä -vielä oltu löydettykään. Hallpumit olivat kuitenkin ehtineet tottua ja -suostua paikkaan, kun niin monta vuotta siinä olivat asuneet. Vaikea -olisi muutto ollut kenelle hyvänsä; jos vain meni omaan itseensä kuka -tahansa, niin sen ymmärsi. - -Juhan poskille nousi kuuma puna, kun hän näki sävyisän ilmeen -Annastiinan kasvoissa. Vieläkö hänen tulisi pidentää odotusaikaa? Eikö -hän jo tarpeeksi ole kärsinyt? - --- En, en minä anna yhtään vuotta lisää, sanoi hän. - --- Mutta mitäs vastusta meistä nyt sitten on, jos olemmekin eteenpäin? -mankui Hallpumska. - --- En minä voi siihen suostua, sanoi Juha. - --- Voisinhan minä vähän lisätä veroa, ehdotti Hallpumska taas. - -Juha lensi polttavan punaiseksi, ikään kuin häntä olisi hävettänyt. -Keskustelu tuskastutti häntä sanomattomasti. Täytyihän hänen saada rytö -siitä pois, kun se oli ollut hänen elämänsä määränä kaiken aikaa. - --- Hakekaa vain itsellenne toinen paikka. En minä voi... nyt siihen -suostua, mitä te pyydätte. - --- Miksei isäntä anna meidän asua? kysyi Hallpumska kysymistään ja -kaapi, hampaat paljaina, niskaansa. -- Kun sai se Hilma-pahanenkin -sellaisen juopon miehen. Voi, voi, kuinka sitä on raskasta katsella... - -Silloin leimahti Juha ikään kuin tuleen ja virkkoi: - --- Niin, niin minustakin! Minä en enää jaksa sitä katsella. - -Hän katui samassa, että oli päästänyt luontonsa valloilleen, mutta -silloin se oli myöhäistä. Ei hänen sentään olisi pitänyt vanhalle -ihmiselle... Mutta mitä hän oli ruvennut häntä kiusaamaan ..? - -Annastiina sai aikaan, ettei Hallpumin väen lopulta kuitenkaan -tarvinnut muuttaa kontrahdin mukaan, vaan vasta vapunpäivältä. - -Se kevät oli hyvin varhainen. Keihäsjärvi loi jäänsä jo huhtikuussa, -ja Yrjönpäivänä, jolloin oli kuulutettu huutokauppa Tulettäneen, oli -järvi ihan auki. Se oli säteilevän kirkas päivä ja takapihoilla ja -pientareilla nostivat nokkoset punertavia päitään. Tietkin olivat jo -kuivat ja tomusivat ajaessa. Suviyöt olivat kaikki olleet sulat, tämä -viimeinenkin. Kyllä kesäntulo nyt näytti erinomaisen kauniilta. - -Juha asteli kotiin päin Jyrmän ahteelta. Hän oli lähtenyt varta vasten -kävelemään, kun hänen sisässään oli sellainen levottomuus, ettei -hän saanut olluksi yhdessä kohden. Hän pelkäsi, hän todella pelkäsi -vieläkin, että jotakin tulisi väliin tai että tämä kaikki tyynni -olisi unta. Ihmeellisesti oli aika kulunut, ihmeellisesti oli Jumala -johdattanut... Viimeisen kerran katselee hänen silmänsä rytöä, joka -on kasvanut hänen talonsa pellolle vuosikymmenien kuluessa. Siinä on -pientä hökkeliä, suurta hökkeliä, poikki ja pitkin, mikä rakennus -vivahtaa punaiseen, mikä keltaiseen, mikä on harmaantunut, mikä -sammaltunut. Minkä katto on romahtanut alas toiselta kulmalta, minkä -katto on turpeena ja kasvaa heinää, minkä kattoa on paikattu uusilla -päreillä. Jotkut ikkunat ovat suuret, toiset pienet. Toiset ovat rikki, -toiset ovat tukitut rievuilla. - -Heti kun Hallpumskan kuormat ovat menneet, panee hän kaikki miehet, -mitä ikinä talossa on, hajoittamaan rytöä. Sitten kynnetään maa ja -hän kylvää sen vaikkapa kauralle. Kyllä se vielä ehtii. Kun Erkki -pääsee maanviljelyskoulusta helluntaiksi kotiin ja Antti tulee -Helsingistä, on koko paikka aukeana. Ei kiveä kiven päällä! Kyllä ne -pojat hämmästyvät... Isäntä tuijottaa eteensä ja puna valautuu hänen -poskilleen. - --- No, tottahan isäntä lähtee avissiooniin! virkkaa ääni hänen -vieressään, ja kirkolta päin tulla laahaa Santtu, Simolan entinen -isäntä. - -Hän on harmaapäinen, vaatteet risoina, hän vetää perässä toista -jalkaansa ja hänen päänsä vapisee kaiken aikaa, ikään kuin sitä -röykytettäisiin. Santtu saa kunnalta apua, mutta pitää siinä sivussa -pientä kauppaa: myy paperosseja, tulitikkuja, nuuskaa ja erinäisissä -tilaisuuksissa pientä rihkamaakin. Tavarat keikkuvat laatikossa hänen -kaulassaan ja kädessä hänellä on rautapohjainen sauva. Ilman sitä -sauvaa ei Santtu pääsisi mihinkään! - -Isäntä herää ajatuksistaan ja pistää kättä. - --- Mitäs Santulle kuuluu? - --- Vanha rauha vain... Nyt sitä sitten pidetään avissioonia tuolla... - -Hän nyökäyttää päätään Tulettäneen päin ja sylkäisee. Isäntä ei uskalla -avata suutaan, sillä hän ei osaisi muuta kuin hihkaista ilosta. Eikä -sitä sentään kehtaa ruveta sillä lailla. - --- Teki vain mieleni katsomaan, mitenkä tuokin pesä hajoaa, sanoo -Santtu ja hänen päänsä keikkuu ikään kuin se olisi vieterien varassa. - --- Niin aina, niin aina, panee Juha ja hänen sydämensä hyppelee -riemusta. -- Jos mentäisiin sisään, ehdottaa hän sitten, -- siellä on -kyllä pannu kuumana. - -Juha oli päättänyt lähteä kaupunkiin, pakoon koko huutokauppaa. - -Mutta muiden joutsialaisten teki mieli Tulettäneen. Kalle tahtoi nähdä, -menisivätkö ne uudet, komeat hevoskalut, jotka Edvartti vähää ennen -kuolemaansa oli ostanut, kylläkin halvalla, ja Helenaa halutti ostaa -Miina-vainajan pitsejä, joita tiedettiin hänen vuosikausia virkanneen. - -Nuoret menivät siis huutokauppaan ja isäntä läksi kaupunkiin. Väkeä -tuli häntä vastaan sekä hevosella että jalan -- toki jokaisen teki -mieli olla näkemässä, mitä kaikkea siellä Tulettänessä oikein oli! -- -ja kaikki ihmettelivät, että isäntä lähtee pois. - -Juha syytti asioita. Eivät ne suinkaan olisi olleet kiireellisiä! Mutta -hän ei saanut olluksi kotona. - -Kun hän illansuussa palasi Joutsiaan, kohtasi hän taas samat ihmiset. -Toiset olivat rattailleen sälyttäneet tuoleja tai pöytiä. Muuan emäntä -piteli varovaisesti sylissään koppaa: siinä oli nähtävästi jotakin -särkyvää. Keltainen kaappi-romo oli asetettu kahden pyöräparin päälle -kuten hirsiä vedätettäessä, ja joku oli kääsiensä taakse köyttänyt -leveän kiikkutuolin Hallpumin salista. Kuka piteli kärryn pohjalla -jalkojensa välissä mahdottoman suurta pulloa, kuka kädessään lamppua -tai seinäkelloa. Tuolien ja pöytien jalat törröttivät ällistyneinä -taivasta kohti, ikään kuin olisivat tahtoneet kysyä, mitä nyt oli -tulossa, kun heitä raahustettiin pesästä, johon tomu ja hämähäkinverkot -vuosikymmeniä olivat heidät köyttäneet. - -Monet tuttavat pysähtyivät puhuttelemaan isäntää. Ihan Joutsiaa jo -harmitti, ettei hän ollut osannut viipyä niin kauan, että huutokaupasta -tulijat olisivat ehtineet kotiin asti. Kovasti oli ollut väkeä. Ja -rojua! Mutta viisas mies se oli Pranse-herra. Hän osasi kiskoa hinnan -jokaisesta rikkinäisestä kahvikupistakin. - -Joutsiassa ei muusta osattu puhua kuin huutokaupasta. - -Isäntä oli sytyttänyt piippunsa ja kuunteli sängyssä pitkänään lasten -puheita. Hänen silmänsä olivat kiinnittyneet piipun koppaan, joka kyti -ja hehkui, sitten ne hiljalleen siirtyivät uuniin, jonka pellinnuorassa -riippui pari sukkia, sitten seinille avaimiin. Oli siinä avainta, -sekä suurta että pientä! Toiselle seinälle oli Erkki naulannut -maanviljelyskoneitten kuvia. Kiintymättä luisuivat isännän silmät -niiden ohi ikkunaan, jonka takaa näkyi syreenipensaita, ja pysähtyivät -vihdoin kattoon. - --- "Mikä oli?" hoki keittiössä Janne, nuorin Joutsian lapsista, yhä -matkien huutokauppamenoja. "Sälykoppa!" -- "Kuka sai?" -- "Pappilan -Amanda." - -Isän täytyi naurahtaa. Hän irroitti piippua hampaistaan ja kysyi: - --- Taisi vielä jäädä tavaraa huomiseksi? - --- Voi, voi, kahdeksi, kolmeksi päiväksi vielä! - -Niin, ei sitä tosiaan kukaan osaa aavistaa, mitä tuollaiseen -Tulettäneen, vinnille, aittoihin, ullakkoihin ja liitereihin -vuosikymmenien kuluessa voi kerääntyä: kopallisittain tyhjiä pulloja, -kopallisittain rikkinäisiä posliiniastioita ja kivivateja, vanhoja -puuastioita, joista vanteet ovat varisseet tipotiehensä ja liitteet -irvistelevät; pulloja, joiden pohjalla on säilynyt tilkkanen kimröökiä, -tärpättiä, puuöljyä, vihtrilliä tai muuta sellaista; vaatteita, -käpertyneitä, valkeanvihreiksi käyneitä kengänjäännöksiä; hihnoja; -sitolkkia, joista tippuu täyte; patoja, joiden pohjassa on reikä -tai jotka ovat värissä; tuoleja ilman pinnoja ja pinnoja, jotka -ovat lähteneet irti tuoleistaan; morsiuskukkavihko, tuohikontteja, -koinsyömiä talluksia, kannettomia katkismuksia ja virsikirjoja, -osia kangaspuista, kuten kaiteita, niisiä; haaltuneita, likaisia -höyhentyynyjä, joulukuusen jalka, Pranse-herran ylioppilaslakkeja -ilman lyyryä, ja kravatteja ja jäniksennahkoja, joissa asustaa koi... -Kaikkea, kaikkea, mitä taitaa ajatella löytyvän talosta, josta ei -koskaan ole raskittu heittää pois rikkinäistä kahvikuppia. Ja kaikkea -tätä on vuosikausia peittänyt tomu ja hämähäkinverkko, kalvanut koi ja -nakertaneet hiiret. - -Nyt on kaikki raahattu vinniltä saliin, jossa miehet tupakoivat ja -tytöt tirskuvat. Viskaali -- Pranse-herra on jo viskaalina jossakin -kaupungissa Itä-Suomessa -- on järjestänyt kaikki sievästi: villoja on -sidottu riepuihin, vanhat kengät, tallukset, sukat, rukkaset, yksin -tuolinpinnatkin ovat sidotut kimppuihin. Viskaali on viisas mies. Hän -se johtaa kauppaa salissa. Kyllä hän osaa kehua tavaraansa ja hankkia -kaikelle ostajat. - --- Noo, pojat, ylioppilaslakkeja! Koreita samettilakkeja, köykäisiä, -hyviä kesällä!... Viisikolmatta penniä... se on vähän!... -Kolmekymmentä... viisikymmentä!... seitsemänkymmentäviisi!... No -niin... hyvän kaupan se poika teki... - --- Villoja... tällainen suuri mytty... Noo... jopa nyt hinnan keksikin -se muori!... Koreita villoja... niistäkös lämpöisiä sukkia tulee...! - -Salissa käy nauru ja sinkoilee pilapuheita. - --- Kesähän nyt tulee, kukas nyt villasukkia tarvitsee... - -Ei viskaali niitä kuule. Villamytty on jo aikoja sitten lentänyt muorin -käteen ja kauppa käy eteenpäin. Mutta äkkiä herättää muori ja hänen -villamyttynsä koko yleisön huomion. Muori on näet avannut mytyn ja -ruvennut tarkastamaan villojaan. - --- Phyi! parkaisee hän, sillä pilvenä lentävät koit häntä vastaan. -- -Pitäkää itse! Että kehtaattekin ihmisille myydä -- koita. - -Koko sali rämähtää nauruun. Akka älmentää niin, että kuolleetkin -voisivat herätä, mutta viskaali vain ei ole kuulevinaan mitään. Hän -on yhä täydessä touhussaan, kehuu paraikaa vanhoja liinoja ja kenkiä, -jotka ovat sidotut kimppuihin... Vaikeapa näkyy olevan saada ihmisiä -uskomaan, että niillä vielä maailmassa voisi olla jotakin virkaa! -Viskaali seisoo tuolilla, huutaa ja hikoilee... Äkkiä avautuu suurella -rähinällä ovi. Ei kukaan enää kuuntele akan älmentämistä, sillä nyt -saapuu huutokauppaan iloisia tukkipoikia. Ryypyt ovat otetut jo -valmiiksi ja rohkeutta on kurkun täydeltä. Tietämättä, mikä esine se -onkaan, jota paraikaa tarjotaan, survaisevat pojat suustaan: - --- Markka! - -Ei tarjoa kukaan enempää... Vasara lankeaa pöytään. Pojat saavat kimpun -vanhoja kaulaliinoja. - --- Mitä nämä ovat?... Helkkarissa -- naimaliinoja. - --- Naimaliinoja! nauravat muut ja kravatit lentelevät miehestä mieheen. - --- No olipa siinä saalis! - --- Minä jäin ilman! Milläs minä nyt menen naimaan? Vai onkos siellä -vielä?... Mutta en minä anna markkaa... Viisikymmentä penniä ..! - -Ei korota kukaan taaskaan ja vasara kolahtaa... - --- Onkos nämä naimaliinoja? pääsee pojalta ja taas tärisee koko sali -naurusta. - -Poika on saanut kimpun tuolinpinnoja. - --- Mitäs kapuloita nämä on? Hittoakos minä näillä? - --- Huut helkkari sentään -- mitä näillä tällaisilla tekee? - --- Nyt menevät tuolit: ostakaa pois, kun ostitte pinnatkin! kehoittaa -yleisö. - --- Varokaa, ettette saa selkäänne! - -Ja pojat jakavat pinnat miehestä mieheen ja kopistelevat niitä -vastatusten, ja syntyy sellainen melu, että poliisin täytyy astua -esiin. Pojat joutuvat pihamaalle, pitävät siellä peliään ja tulevat -vihdoin keittiön kautta entiseen krouvikamariin, jossa Hallpumska pitää -kahvikauppaa. Ennestään on siellä pari tyttöä ja poikaa juomassa kahvia. - -Hui kuinka se on noita-akan näköinen tuo, joka siinä pitää pääkomentoa! -Mutta hyvää tavaraa hänellä on... Hänellä on ryyppykin takanaan, jonka -hän somasti ja viekkaasti kaataa maitokannusta kahvikuppiin. Onpa se -viisas akka! - --- Joutukaa, pojat, saliin, tirskuu joku ovelta, -- siellä menee -pälsit, kokonaiset pälsit! - --- Hyvät pälsit ovatkin! kuuluu viskaalin ääni salista. -- -Sopulinnahkaa ja musta verkapäällys... - -Pojat tölmäsivät suin päin saliin. He olivat menemäisillään nurin, -sellaista kyytiä he tulivat. Alhaalla oli mustanaan ihmisiä, ylhäällä -sakeanaan tupakansavua ja auringonpaistetta ja keskellä savua seisoi -mies, joka piteli käsissään turkkia. - -Oli jo huudettu kymmeneen markkaan. - --- Kymmenen markkaa kymmenen penniä! huusi yksi pojista. - -Yleisö nauroi. Pojat korottivat kymmenen penniä tai viisi penniä -kerrallaan ja yleisön riemu yltyi yltymistään. Kun oli päästy -viiteentoista markkaan, lankesi vasara. - -Mutta voi sun suutari sentään sitä turkkia! Siitä sitä läksi koita ja -karvat pölysivät kuin siemenet voikukista, kun niihin puhaltaa. Hyvät -ihmiset sentään!... Ja pojat ottivat kukin kourallisensa karvoja ja -rupesivat heittelemään niitä pitkin huonetta. Mutta eivät vakavammat -ihmiset sitä kärsineet ja poliisin oli taaskin tultava pitämään -järjestystä. - -Mutta kartanolla ei heitä kukaan häirinnyt ja siellä he myllersivät -oikein mielin määrin. Heilläkin oli yleisönsä, sillä huutokauppalaisia -oli siirtynyt katselemaan heidän temppujaan. - --- Me naulataankin tämä pälsi tähän seinään niin kuin herrat naulaavat -haukan levälleen tallinseinälle! keksi joku. - --- Tämä onkin se Tulettänen herrojen tallihaukka. - --- Nauloja tänne. Kenellä on nauloja? - --- Minulla! Ruostuneita kuin pirun pajasta! - --- Hei pojat, kivi tänne, millä lyön! - --- Levälleen vain tallihaukka! Hahhahhahhah! - -Turkki on pian levällään keskellä seinää. Tuuli liehuttaa liepeitä ja -karvatöyhdöt lentävät. - --- Näkevätpä muutkin, millaista tavaraa saadaan Tulettänen -huutokaupasta. - --- Se on sen vainajan turkki, selittää Santtu ja nostaa tutisevan -päänsä korkeutta kohti. -- Hän toi sen Pietarista ja kehui maksaneensa -siitä kaksikymmentä ruplaa. - --- Sen hän valehteli, sanoo Akseli, Joutsian poika ja entinen -tukkiherra, jolla nyt on torppa Joutsian maalla. -- Ei tuo koskaan ole -maksanut kahtakymmentä ruplaa. - -Kovin ränstynyt on Akselikin, laahaa perässään jalkaansa, kasvot ovat -kellertävät, silmissä kuin kaihit. Ainoastaan hiukset ovat vielä -kiiltävät ja mustat kuin teeren selkähöyhenet. - -Äkkiä rämähtää ruutu ja Hallpumskan kasvot ilmestyvät lasin taakse. - --- Hän on itse pirun anoppimuori! huutaa joku pojista. - --- Katsokaas, katsokaas, kuinka sen suu käy! - --- Se noituu meidät, pojat! - --- Minä lasketan sitä kivellä! - --- Älkää hiidessä, pojat! - -Varoitus tulee myöhään; ruutu helisee jo rikki ja sirpaleet putoavat -kiillellen maahan... Mutta ei pidä luullakaan, ettei Hallpumska osaisi -pitää puoliaan. Hän alkaa hänkin heitellä -- tyhjillä pulloilla! Hyi -olkoon! onpa se oikein pullosadetta! - -Pojat tarttuvat mikä kiveen, mikä seipääseen, mikä laudanpalaseen -ja aikovat antaa takaisin noitaämmälle, mutta tämä kutsuu avukseen -poliisin ja silloin tulee pojille kiire. Saakelin ämmä... se usutti -poliisin!... Hei, pojat, rattaille! - -Pian ovat hevoset irroitetut puusta, jossa ovat olleet kiinni, ja -rattaat täynnä rallattavia ja meluavia miehiä. Kun poliisi näkee, että -he lähtevät liikkeelle, jää hän tyynesti katsomaan. Pojat puolestaan -eivät enää pidä kiirettä. - -He ovat ottaneet mukaansa tuolinpinnat ja kaulaliinat ja muut saaliinsa -huutokaupasta ja heiluttelevat niitä käsissään... Mutta mikäs tämä -onkaan tämä tällainen laudanpätkä? Siinä on jotakin kirjoitusta. -Mikäs se onkaan mahtanut olla? Tienviittako vai...? Voi sun suutari -sentään... sehän on se vanha Tulettänen kyltti! Kuinka onkin lahonnut -ja kulunut! "TULE TÄNE" siinä on ollut, saattaa sen vieläkin erottaa. - -Pojat nostavat laudanpalasen korkealle ilmaan. Piiska läiskii ja laulu -käy: - - Ja tule tänne, tule! - Ja tule tänne, tule! - -Juha seisoi pihamaallaan ja katseli heidän jälkeensä. Ja taasen tuntui -hänestä siltä, että tämä kaikki on unennäköä... Ettei hän vain heräisi! - -Hän oli päättänyt järjestää niin, että rytöä alettaisiin hävittää -niin pian kuin Hallpumskan kuormat vain olisivat poissa. Osa huoneita -oli myyty torppareille tai itsellisille ja he olivat saaneet käskyn -viipymättä toimittaa ne pois. - -Isäntä oli ajatellut, että Tulettänen puoli helluntaiksi saataisiin -kuntoon. Siksi tulevat pojat kotiin, Antti Helsingistä, Erkki -maanviljelysopistosta. Kyllä he hämmästyvät! He eivät voi tätä -aavistaakaan. - -Huutokauppaa kesti monta päivää. Isäntä kulki kuin kipeänä. Hän ei enää -olisi malttanut odottaa. Emännän täytyi hänelle ihan nauraa. - --- Jaksaa sitä nyt jonkin päivän odottaa, sanoi hän, -- kun on -odottanut neljäkymmentä vuotta. - -Isäntä ei olisi jaksanut odottaa. Viimeisenä yönä ei hän saanut unta -silmiinsä. Hän nousi jo kukonlaulun aikana ja alkoi kierrellä pitkin -pihoja. - -Aamu oli lauha ja keväinen. Ei aurinko paistanut, mutta pilvistä -putosi tuon tuostakin lämmin köykäinen sade. Ja sateen tauottua oli -maailma kuin uusi, nurmikot täynnä välkkyviä vesihelmiä ja ilmassa -nuorten koivunlehvien lemu. Lehtisilmukat puhkeilivat niin että melkein -kuului, syreenit ja koiranputket olivat suurilla nupuilla, tuomista ja -pihlajista puhumattakaan. Ja linnut riemuitsivat ja kisailivat! Järvi -lepäsi tyynenä kuin sulatettu hopea. - -Hallpumin puolellakin noustiin aikaisin ja kuorma toisensa perästä -kulki Tulettänen portista kirkolle päin. Emäntä nouti Hallpumin väet -lähtökahville ja hyvässä sovussa juteltiin salissa. Isäntä istui -tapansa mukaan tuolilla ovensuussa, hymähti ja sanoi silloin tällöin -jonkin sanan. Mutta ei hän tahtonut saada ajatuksiaan pysymään siinä -mistä puhuttiin. Ne menivät vain rydön hävittämiseen. - -Emäntä hyvästeli Hallpumilaisia naurussa suin ja kehoitti käymään -talossa. Isäntä jätti heidät Jumalan haltuun ja saattoi portaille asti. -Siihen hän jäi seisomaan. - -Sataa rapisteli rankasti keväistä, lämmintä sadetta. Juha antoi sateen -valella kasvojaan eikä pitänyt kiirettä. Hän seurasi silmillään -rattaita, jotka etenivät pitkin tanhuaa, ohi jyvämakasiinin, kunnes ne -olivat kadonneet ahteen alle. Silloin hän astui ulos omasta portistaan, -poikki maantien ja saapui Tulettänen portille. Siitä oli pinnoja poissa -ja maali kulunut. Hän seisahtui sen eteen, ikään kuin olisi kavahtanut -sitä avata. - -Joka päivä ja monta kertaa päivässä hän oli astunut portin ohitse, hän -oli saattanut nähdä sen aina, kun vain ikkunasta katsoi ulos, mutta -kolmeenkymmeneen vuoteen ei hän ollut sitä avannut. Eikä hän ollut -uskonut näkevänsä sitä päivää, jolloin hän siitä kulkisi. Ja katso, -vuodet olivat menneet ja koko talo oli muuttunut, ja hän itse oli -käynyt harmaapäiseksi mieheksi. Mutta hän sai tästä portista kuitenkin -vielä kulkea, sillä vapauden päivä oli koittanut. - -Tie rakennuksille oli täynnä oljenrippeitä, pullonsirpaleita ja muuta -roskaa. Isäntä asteli hitaasti ja katseli nurmea, joka versoi kuivien -lehtien alta. Kevät teki tuloaan. - -Puotien, tallien ja ulkohuoneiden oviaukot törröttivät mustina joka -taholta. Mikä katku niistä henkiä läähättikin, ikään kuin taistellen -kevättä vastaan! - -Isäntä kiertelee mietteissään pihaa, tulee keittiön rappusille, astuu -sisään. Lattia on paksussa liassa, muuri savuttunut, katosta ja -nurkista riippuu hämähäkinverkkosäikeitä, seinäpaperit retkottavat. -Omituisesti niissä rapisee... Mitä kummaa..? Torakat, kodittomana -nekin, siellä liikkuvat mustanpuhuvina kuin kiiltävät pavut, sakarojaan -heilutellen. Tavattomasti niitä onkin!... Krouvikamarin oven alla ovat -lattiapalkit kuluneet kuopille ja niihin paikkoihin, missä kauppiaalla -ennen oli tapana juosta mittailemassa tavaroita, on uurtautunut ikään -kuin tie permantoon... Vaistomaisesti kääntyvät isännän silmät siihen -nurkkaan, missä rahapiironki muinoin seisoi... Siinä se kai on seisonut -näihin asti, koska seinäpaperi siinä on tummempaa... Tyhjänä on kamari -nyt, mutta lamppuöljyn ja sillin haju on jäljellä. - -Portti lisahtaa. Pitkä rivi miehiä astuu suoraa päätä Tulettäneä kohti, -kirveet ja rautakanget olalla, käsivarsilla nuorakimput. - -Eprami, senkin tervaskanto, on taaskin eellimmäisenä. - --- No miehet, sanoo isäntä, -- mitä luulette: saadaankos rytö -hajoitetuksi siksi kun pojat tulevat kotiin? - --- Jaa helluntaiksiko? kysyy joku nuoremmista. - -Eprami sylkeä roiskauttaa eteensä ja sanoo: - --- Ei maar tässä enää vapunpäivänä ole kiveä kiven päällä. - -Äkkiä vaikenevat kaikki ja jäävät suu auki kuuntelemaan. Käki kukkuu! -Niin heleästi ei se kukukaan paitsi näin keväällä... Sadepisaratkin jo -harventavat tuloaan, pilvet hajaantuvat hajaantumistaan ja hattaroiden -alta ratkeaa näkyviin sininen taivas. Nyt on ilo ilmassa, metsässä, -maassa! - -Jo alkaa Tulettänen raitilla jyskyä ja rytistä. Isäntä kuuntelee ja -astelee hiljalleen polkua riihelle päin. Kolmeenkymmeneen vuoteen ei -hän ole sitä kulkenut. Silloin oli kauppias kaatanut harjun miltei -paljaaksi ja nyt siinä on kaunis metsä. Kuinka ajat ovatkin kuluneet! -Vapauden päivä on käsissä! - -Leivonen visertää, kieppuu ja lirittää juuri hänen päänsä päällä. On -kuin sen suusta putoaisi heliseviä helmiä. Ei näy kuin pieni piste -taivasta vasten, mutta ääni soi suurena, heleänä ja täynnä riemua. - -Juha ottaa lakin päästään ja sipaisee kädellä otsaansa. Että hän -kuitenkin on saanut nähdä tämän siunatun päivän! Kuin unta se on ja -ihmettä... - -Mutta katso, Jumalan edessä on yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat -vuotta kuin yksi päivä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Juha Joutsia, by Maila Talvio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHA JOUTSIA *** - -***** This file should be named 56982-8.txt or 56982-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/9/8/56982/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |