Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 5439 insertions, 5822 deletions

diff --git a/57717-0.txt b/57717-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..f568773
--- /dev/null
+++ b/57717-0.txt
@@ -0,0 +1,5439 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57717 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+JACOPO ORTISIN VIIMEISET KIRJEET
+
+Kirj.
+
+Ugo Foscolo
+
+
+
+
+Italiankielestä suomentanut ja johdannolla varustanut
+
+Mikko V. Erich
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1919.
+
+
+
+
+
+
+Niccolo Ugo Foscolo syntyi Joonianmeren saaristossa Zanten saarella v.
+1778 kreikkalaisesta äidistä, mutta isä oli italialainen. Äiti, johon
+runoilija läpi koko elämänsä oli harvinaisen hienolla ja hellällä
+rakkaudella kiintynyt, muutti Venetsiaan, luultavasti v. 1792. Täällä
+Foscolo kehittyi täysveriseksi italialaiseksi, joskin hänen sydämessään
+samalla aina asui erityinen myötätunto myös Kreikkaa kohtaan.
+
+Italian onneton valtiollinen hajaannus suretti tulevaa runoilijaa
+syvästi jo nuorena; hänen elämänsä hartaammaksi unelmaksi koitui saada
+kerran nähdä isänmaansa -- Danten, Machiavellin ja Michelangelon ihana
+maa -- yhtyneenä ja voimakkaana. Monien muitten italialaisten tavoin
+hän riemumielin tervehti Napoleonia muka Italian vapauttajana. Sitä
+katkerampi oli hänen pettymyksensä, kun Napoleon Campoformion rauhassa
+v. 1797 luovutti Venetsian Itävallalle.
+
+Foscolo antautui nyt sotapalvelukseen Cisalpinan tasavallassa, jonka
+sen herra, Napoleon, myöhemmin muutti "Italian kuningaskunnaksi",
+ja niitti sen armeijassa monta laakeria. Hän sai tällöin laajasti
+tutustua pohjois- ja keski-Italiaan, -- varsinkin oleskelu ihanassa
+Firenzessä vv. 1798-9 on syvästi vaikuttanut hänen runouteensa --,
+mutta hänen varsinaisena asuinpaikkanaan voi pitää Milanoa, vaikka se
+kaupunki ei Foscoloa koskaan miellyttänyt. V. 1808 hänet nimitettiin
+kaunopuheisuuden professoriksi Pavian yliopistoon; mutta Napoleon
+lakkautti piankin tämän viran "valtiollisesti vaarallisena". V. 1811
+täytyi Foscolon paeta "Italian kuningaskunnasta", koska Napoleonin
+sensuuri oli ollut löytävinään keisaria vastaan tähdättyjä hyökkäyksiä
+hänen _Aiace_ (Aiax) tragediassaan.
+
+Pari seuraavaa vuotta Foscolo oleskeli enimmiten Firenzessä; ne
+olivat joka suhteessa hänen levottoman elämänsä onnellisimmat. Kun
+Lombardia, Napoleonin kukistuttua, joutui Itävallalle, tarjottiin
+Foscololle maan uusien herrojen mielen mukaan suuntailtavan
+valtiollisen sanomalehden toimittajan paikkaa. Hän epäröi hetkisen,
+mutta päätti kuitenkin lopulta säilyttää tähän asti tahrautumattoman
+isänmaallisen ja kansallisen kunniakilpensä puhtaana. Hän lähti
+maaliskuussa 1815 vapaaehtoisena maanpakoon ja joutui monien vaiheiden
+jälkeen Englantiin. Täällä häntä kenties olisi odottanut loistavakin
+tulevaisuus, sillä hän pääsi monien ylhäisten ja hienojen piirien
+tuttavuuteen ja suosioon, mutta hän joutui vähitellen, suureksi osaksi
+oman hillittömän tuhlailevaisuutensa vuoksi, taloudelliseen perikatoon
+ja kuoli puutteessa ja kurjuudessa syyskuun 10 p:nä 1827.
+
+Foscolo on tyypillinen, tulinen ja kuumaverinen italialainen ja
+samalla -- täydellisenä tunnelmien ja mielialojen ihmisenä -- aito
+runoilijaluonne. Hän vakuuttaa itsekin ehtimiseen kirjeissään, joita
+on säilynyt kolme paksua nidettä, että intohimot (_le passioni_)
+kokonaan ohjaavat hänen elämäänsä. Tämä ei kuitenkaan estä häntä
+samalla olemasta ajattelija. Eihän hän suotta ollut 1700-luvun,
+valistusvuosisadan lapsi. Hänen kirjeissään ja teoksissaan pohditaan
+tuon tuostakin mitä erilaisimpia elämän ongelmia ja arvostellaan
+kuuluisain filosofien mielipiteitä. Joskaan hänen mietelmänsä eivät
+yleensä ole erikoisemmin itsenäisiä, on niillä kuitenkin omituinen
+persoonallisten tunteiden värittämä viehätysvoima.
+
+Foscolon intohimot ovat mitä erilaisimpia laadultaan. Tavattoman suurta
+osaa näyttelee hänen elämässään erotiikka varhaisesta nuoruudesta
+aina haudan partaalle saakka. Hänen lemmentarinansa on täydellinen
+Odysseia, hänen rakastamiensa naisten lukumäärä on tuskin pienempi kuin
+Goethen, hän saattoi olla samalla hetkellä silmittömästi ihastunut
+kolmeen naiseen, ja hänen lemmenkirjeensä täyttävät kokonaisia niteitä
+ulkopuolella varsinaisen Epistolaarion. Näissä kirjeissä on paljon
+voimakasta tunnetta ja elettyä elämää, mutta ei voi kieltää, että niitä
+usein tärvelee imelä tunteilu ja liialliset huokaukset ja kyyneleet, ja
+että runoilija niissä, kuten varsin yleisesti muissakin kirjeissään,
+kernaasti suurentelee omia tuskiaan ja kärsimyksiänsä.
+
+Mutta Foscololla oli muitakin intohimoja. Hän rakasti kiihkeästi
+Italiaa. Häntä jalompaa, horjumattomampaa ja ylevämpää isänmaanystävää
+voi tuskin ajatella; hän on todellakin suuren oppi-isänsä Danten
+kunniakas jälkeläinen, ja täydellä syyllä italialaiset vielä tänä
+päivänä tässäkin suhteessa lukevat hänet parhaimpien poikiensa
+joukkoon. Ja tämän lisäksi on Foscolo hellä, äitiään alati muisteleva
+poika, uskollinen ystävä sekä lahjomattomaan oikeudentuntoinen,
+totuuteen ja selvyyteen pyrkivä ihminen. Hänen luonteessaan on paljon
+ja syviä ristiriitoja, mutta ne juuri tekevät hänet inhimillisesti
+erinomaisen mielenkiintoiseksi.
+
+Foscolo on kirjoittanut kolme tragediaa: _Tieste, Aiace ja Ricciarda_.
+Mutta varsinainen draamallinen runoilija hän ei ole. Hänen
+näytelmissään on kyllä paljon yksityisiä lyyrillisiä kauneuksia, mutta
+itse toiminta ei ole kyllin johdonmukaista, ja vieraitten esikuvien,
+varsinkin Alfierin, vaikutus on silmäänpistävä. Sitävastoin on Foscolo
+vielä tänä päivänä Italian kaikkein suurimpia lyyrikkoja. Hänen
+kautta aikojen säilyvän maineensa kulmakiviä ovat kaksi oodia Luigia
+Pallavicinille ja "Toipuneelle ystävättärelle" (_All'amica risanata_),
+hänen sonettinsa sekä _Il Carme dei Sepolcri_ (Hautojen laulu) ja _Il
+Carme della Grazia_ (Laulu Sulottarista). Molemmat ensinmainitut ovat
+klassillisen selkeytensä, plastillisen kauneutensa ja runollisten
+kuviensa loisteliaisuuden vuoksi italialaisen lyriikan ylpeimpiä
+saavutuksia. Sonettirunoilijanakin Foscolo on maansa suurimpia.
+Tunnelman erinomainen hartaus ja vilpittömyys yhtyy hänen soneteissaan
+sanonnan jaloon suppeuteen ja ylevään runollisuuteen.
+
+Mutta Foscolon runottaren ihanin luomus on _Il Carme dei Sepolcri_.
+1700-luvun loppupuolen ja seuraavan vuosisadan alkuvuosien
+herkkämielistä lukijakuntaa miellytti erityisen suuressa määrin
+alakuloinen, puoli-filosofinen hautarunous. Runoelmassaan Foscolokin
+koskettelee elämän syvällisimpiä ongelmia ja vaikeimmin ratkaistavia
+arvoituksia, mutta ensi sijassa _Il Carme dei Sepolcri_ on valtava
+isänmaallinen tuskanhuuto ja kuolematon isänmaanrakkauden ylistyslaulu,
+jonka vertaista harvoin on millään kielellä kirjoitettu. Tekijä
+johdattaa lukijan suurten italialaisten hautojen ääreen ja antaa hänen
+kuunnella sitä kehoittavaa ja sytyttävää, syyttävää, mutta samalla
+rohkaisevaa ääntä, joka niistä puhuu myöhäsyntyisille sukupolville.
+Jalojen kansalaisten esimerkin tulee johdattaa nykypolveakin yleviin
+ja uhrautuviin tekoihin. Ja vaikka taistelu kärsivän synnyinmaan
+puolesta olisikin turha, on ennemmin kunnialla kaaduttava kuin
+häpeällisesti kannettava orjan iestä. Runous on kantava sankarien
+maineen läpi vuosisatain myrskyjen silloinkin, kun heidän taistelunsa
+on ollut toivoton. "Hautojen laulu", jonka ylevää aatteellisuutta ja
+juhlallista paatosta lisää esityksen hämmästyttävä lento sekä kielen
+ja tyylin rohkea kauneus, tuli Italian vapaussankarien rakkaimmaksi
+lempilauluksi, ja se herättää aina kaikkialla voimakasta vastakaikua
+jokaisen maataan rakastavan ihmisen sydämessä. --
+
+Foscolon ainoa romaani, _Ultime lettere d' Jacopo Ortis_, joka täten
+julkaistaan suomalaisessa asussa, ilmestyi -- vähitellen kypsyttyään
+runoilijan mielessä -- v. 1802. Se on sekä aiheensa että tyylinsä
+puolesta läheisesti luettava n.s. Werther-kirjallisuuden piiriin;
+käsittelytapa -- kirjeromaanin muoto -- luonnollisesti johtuu
+Goethen välityksellä Rousseausta ja tämän esikuvasta Richardsonista,
+kuten tähän suomennossarjaan liitetyn "Pamela"-romaanin esittelyssä
+osoitellaan uuden kirjallisuudenhaaran ensi tuotannon yleiskatsauksena.
+On tunnettua, että Goethen nerokas ja persoonallinen, vaikkakin
+paikoittain liian herkkämielinen psykologinen romaani "Nuoren Wertherin
+kärsimykset" vuorostaan herätti Saksan ulkopuolellakin todellisen
+ihastuksen myrskyn ja sai varsinkin Ranskassa melkein lukemattomia
+jäljittelijöitä, jotka mikä enemmän, mikä vähemmän omintakeisin
+vivahduksin käsittelevät samantapaista aihetta. Foscolon Ortis on,
+samoinkuin Werther, omituinen, itseensä sulkeutunut ja maailmalle
+vieras luonne, jonka ehdottomasti täytyy joutua ristiriitaan
+ympäristönsä kanssa. Ortiskin on epäkäytännöllinen maailmanparantaja ja
+uneksija, joka enemmän elää omissa kuvitelmissaan kuin todellisuudessa.
+Voisimme sanoa, että traagillisuuden kohtalokas Kaininmerkki jo
+syntymähetkellä on hänen otsaansa piirretty. Hänenkin traagillista
+kohtaloaan jouduttaa rakkaus nuoreen naiseen, joka tosin suo hänelle
+puhtaan sydämensä lämpimän vastarakkauden ja hellän osanottonsa, mutta
+toisen miehen morsiamena ei voi tulla hänen omakseen.
+
+Mikään tavallinen jäljittely ei Ortis kuitenkaan ole. Hänen kirjeissään
+on tavattoman paljon Foscolon persoonallista tuskaa ja intohimoa,
+kuten vertailu niiden ja runoilijan omien kirjeiden välillä selvästi
+osoittaa. Persoonalliseen elämykseen perustuu myöskin romaanissa
+kuvattu rakkaussuhde; Teresan lähimpänä esikuvana on ollut ihana
+pisalainen neito, Isabella Roncioni, jota Foscolo Firenzessä kiihkeästi
+rakasti. Lisäksi eroaa "Ortis" Goethen romaanista mahtavalla
+isänmaallisella paatoksellansa. Ortisin kirjeissä kuvastuu selvästi
+ajan valtiollinen tausta; hänen katkerissa valituksissaan Italian
+syvästä ja häpeällisestä alennustilasta tunnemme Foscolon oman ja
+parhaimpien aikalaisten epätoivoisen tuskan.
+
+Nykyaikaiseen lukijaan tekevät kirjan tunteileva kyynelherkkyys, sen
+ainaiset voivotukset ja myöskin sen ylen superlatiiviset laatusanat
+toisin paikoin äitelän ja liioitellun vaikutuksen. Filosofiset
+mietelmätkin voivat toisinaan tuntua raskailta ja tarpeettoman
+usein toistuvilta. Mutta tämä kaikki oli ajan hengen mukaista. Eikä
+"Ortisilla" ole ainoastaan kirjallishistoriallista arvoa. Siinä on
+kieltämättä paljon voimakasta ja elettyä tunnetta, lukuisia eloisia
+luonnonkuvauksia ja monta viisasta elämäntotuutta. Otettakoon myös
+huomioon, että se on aivan nuoren tekijän kirjoittama. Porvoossa
+huhtikuulla 1918.
+
+Suomentaja.
+
+
+
+
+
+
+JACOPO ORTISIN VIIMEISET KIRJEET
+
+
+        Naturae clamat ab ipso
+    vox tumulo.
+
+
+
+
+LUKIJALLE.
+
+
+Julkaisemalla nämä kirjeet koetan pystyttää muistopatsaan unhoon
+jääneelle hyveelle ja pyhittää ainoan ystäväni muistolle ne kyyneleet,
+joita minun ei ole sallittu vuodattaa hänen haudallaan.
+
+Ja toivottavasti sinä, lukijani, suot osanottosi onnettomalle
+nuorukaiselle, ellet nimittäin kuulu niihin, jotka muilta vaativat
+heidän luonteelleen vierasta sankarillisuutta; kenties on hänen
+tarinansa sinullekin sekä esimerkiksi että lohdutukseksi.
+
+_Lorenzo Alderani_.
+
+
+
+
+Euganian kukkuloilla 11.X.1797.
+
+
+[Eugania sijaitsee Pohjois-Italiassa, Padovan eteläpuolella, lähellä
+Adige-joen alajuoksua.]
+
+Isänmaamme kärsimysten mitta on täysi: kaikki on menetetty; ja jos
+meille vielä suodaan tämä elämä, niin se jää meille vain itkeäksemme
+onnettomuuttamme ja häpeäämme. Tiedän että minunkin nimeni on
+kuolemaantuomittujen luettelossa, mutta pitäisikö minun pelastuakseni
+sortajaltani heittäytyä sen armoille, joka on minut pettänyt?
+[Tarkoittaa itävaltalaisia ja Napoleonia. Edelliset tuhosivat v.
+1797 Compoformion rauhassa Napoleonin suostumuksella Venetsian
+itsenäisyyden.] Lohduta sinä äitiäni; hänen kyyneleittensä taivuttamana
+olen jättänyt Venetsian, välttääkseni ensimäiset ja julmimmat vainot.
+Pitäisikö minun nyt lisäksi jättää tämä vanha, rakas lepopaikkani,
+jossa voin vielä viettää muutamia rauhan päiviä kadottamatta silti
+näköpiiristäni onnetonta maatani?
+
+Sinä saat minut kauhistumaan, Lorenzo: kuinka suuri onkaan onnettomien
+luku? Oi, että me italialaiset itse pesemme käsiämme omien
+kansalaistemme veressä! Minun osakseni tulkoon nyt mitä tahansa.
+Kokonaan epätoivoisena sekä synnyinmaani että omasta kohtalostani
+odotan tyynesti kahleita ja kuolemaa. Ruumiini ei ainakaan joudu
+muukalaisten käsiin; muutamat harvat kunnon ihmiset, jotka ovat meidän
+onnettomia kohtalotovereitamme, tulevat minua hiljaa itkemään, ja luuni
+saavat levätä isieni mullassa.
+
+
+13. X.
+
+Rukoilen sinua, Lorenzo, älä kiusaa minua enää. En aio poistua näiltä
+kukkuloilta. Olen kyllä äidilleni luvannut paeta jonnekin ulkomaille,
+mutta minulla ei ole sydäntä tehdä sitä, ja toivottavasti hän antaa
+sen minulle anteeksi. Sillä onko tällä elämällä sitten niin paljon
+arvoa, että se pitäisi säilyttää häpeän ja maanpaonkin uhalla? Katuen
+huokaavat nyt monet kansalaisemme kaukana kodeistaan, sillä emmehän
+me vieraalla maalla voi muuta odottaa kuin puutetta ja halveksimista
+tai parhaassa tapauksessa hetkellistä ja kylmää sääliä, joka on ainoa
+lohdutus, minkä sivistyskansat suovat muukalaiselle maanpakolaiselle.
+
+Ja mistä etsisin turvapaikkaa? Italiastako, joka on raiskattu maa ja
+vihollisen ainainen voittosaalis? Voinko minä raivosta itkemättä nähdä
+edessäni ne julmurit, jotka tuskallemme nauraen ovat myyneet hävitetyn
+maamme viholliselle? Nuo kansojen turmelijat esiintyvät muka vapauden
+esitaistelijoina, samoinkuin paavit muinoin ristiretki-innostuksen
+varjolla edistivät omia itsekkäitä pyrkimyksiään. Oi, kuinka usein
+haluaisinkaan kostosta epätoivoisena raivossani lävistää rintani
+vuodattaakseni viimeiset veripisarani maani viimeisten tuskanhuutojen
+kaikuessa!
+
+Entä nuo muut sitten? He ovat ostaneet meidän nykyisen orjuutemme ja
+siten kullalla voittaneet takaisin sen, mitä he typeryydessään ja
+halpamaisuudessaan eivät aseilla voineet puolustaa. Minä olen tosiaan
+noita onnettomia, jotka kuolleiksi luultuina haudattiin elävinä, mutta
+tointuessaan havaitsevat olevansa haudassa pimeyden ja luurankojen
+ympäröiminä, tietäen elävänsä, mutta vailla auringon armasta valoa ja
+pakoitettuina kuolemaan omiin kirouksiin ja nälkään. Miksi piti meidät
+ensin päästää vapauden makuun ja tuntuun ja sitten riistää se meiltä
+katalasti ikiajoiksi!
+
+
+16. X.
+
+Jättäkäämme jo se asia. Myrsky näyttää asettuneen, ja jos vaara
+uudelleen uhkaa, lupaan tehdä kaiken voitavani välttääkseni sen. Muuten
+elän täällä niin rauhallisesti kuin näissä olosuhteissa on mahdollista.
+Harhailen ympäri maaseutua ketään tuttavaa tapaamatta, mutta, totta
+puhuakseni, menehdytän itseäni liialla ajattelulla. Lähetä minulle joku
+kirja.
+
+Mitä tekee Lauretta? Tyttö parka, jättäessäni hänet oli hän aivan
+suunniltaan. Hän on nuori ja kaunis vielä, mutta pelkään, että hän on
+menettämäisillään järkensä syvässä onnettomuudessaan. En ole ollut
+rakastunut häneen, mutta sääli tai ehkä kiitollisuus siitä, että
+hän valitsi minut yksin lohduttavaksi uskotukseen, täyttäen rintani
+omalla sielullaan, omilla erehdyksillään ja omilla kärsimyksillään,
+liikutti minua niin, että kernaasti olisin tehnyt hänet koko elämäni
+kumppaniksi. Kohtalo ei sitä tahtonut, ja kenties se onnellisinta
+olikin. Hän rakasti Eugeniota, joka kuoli hänen sylissään. Hänen isänsä
+ja veljensä täytyi paeta isänmaastaan, ja onneton perhe on jäänyt
+puille paljaille, kyyneleet ainoana ruokanaan. Oi Vapaus! siinä on
+jälleen yksi sinun uhrisi. Tiedätkö, Lorenzo, että tätä kirjoittaessani
+itken kuin lapsi. Minä olen valitettavasti aina ollut tekemisissä
+kunnottomien henkilöiden kanssa, ja jos joskus olen tavannut jalon
+ihmisen, on minun täytynyt häntä sääliä. Hyvästi, hyvästi.
+
+
+18. X.
+
+Michele toi minulle Plutarkhoksen; kiitos siitä. Hän sanoi, että
+sopivassa tilaisuudessa lähettäisit minulle jonkun toisenkin
+kirjan; toistaiseksi tämä riittää. Jumalallinen Plutarkhos on minua
+lohduttava keskellä inhimillisiä rikoksia ja onnettomuuksia, sillä
+hän kohottaa minun katseeni niiden harvojen suurten miesten puoleen,
+jotka, ikäänkuin ihmissuvun ruhtinaina, elävät läpi vuosisatojen ja
+sukupolvien. Pelkään kuitenkin, että jos riisuisin heidän päältään
+historiallisen kuuluisuuden ja ikivanhan kunnioituksen verhon, ei
+minulla olisi syytä kiittää muinaisuuden suuruuksia sen enempää kuin
+oman aikani ihmisiä ja omaa itseäni. Kaikkihan me kuulumme samaan
+sukuun!
+
+
+23. X.
+
+Jos rauhan toive vielä on minulle suotu, on se nyt toteutunut,
+Lorenzo. Pappi, lääkäri, kaikki tämän syrjäisen seudun vaatimattomat
+asukkaat tuntevat minut pienestä pitäen ja rakastavat minua.
+Vaikka elänkin täällä maanpakolaisena, tulevat he kaikki luokseni
+ikäänkuin kesyttääkseen jaloa, mutta villiä petoeläintä. Tehkööt sen
+kernaasti! Ihmiset eivät tosin ole minua kohtaan esiintyneet niin
+jalomielisesti, että luottaisin heihin ensi näkemältä, mutta myöskään
+en voi hirmuvaltiaan tavoin vapista ja joka hetki pelätä petosta,
+sillä silloinhan koko elämä muuttuisi ainaiseksi, häpeälliseksi
+kuolonkamppailuksi. Minä istun heidän kanssaan iltapäivisin kirkon
+plataanin alla lukien heille Lykurgoksen ja Timoleonin elämänkertaa.
+Sunnuntaina kerääntyivät ympärilleni kaikki seudun talonpojat
+kuunnellen suu auki, vaikka eivät paljoa ymmärtäneet. Luulisin, että
+halu tutustua menneitten aikain tapahtumiin ja kuvailla niitä johtuu
+meidän itserakkaudestamme, sillä me kuvittelemme voivamme pitentää
+oman elämämme yhdistämällä sen aikoja sitten eläneisiin ihmisiin
+ja asioihin ja tekemällä ne, niin sanoakseni, omaisuudeksemme.
+Meidän mielikuvituksemme haluaa harhailla läpi vuosisatojen etsien
+asuinpaikakseen kokonaan uuden maanpiirin. Olisitpa kuullut, millä
+innolla muuan vanha työmies tänä aamuna minulle kertoili lapsuutensa
+päivinä eläneistä kylän papeista ja kuvaili 37 vuotta sitten riehuneen
+myrskyn tuhotöitä ja menneitä sekä runsaan toimeentulon että kadon
+vuosia. Silloin tällöin hän keskeytti kertomuksensa langan pyytäen
+anteeksi, että muisti toisinaan petti. Tällä tavoin minun onnistuu
+unohtaa, että elän.
+
+Minua on käynyt tervehtimässä herra T., johon sinä tutustuit Padovassa.
+Hän sanoi sinun usein puhuneen minusta ja toissapäivänä minusta
+kirjoittaneenkin itselleen. Hänkin on nyt, vaikka yleensä on pysytellyt
+loitolla valtiollisesta elämästä, vetäytynyt maaseudulle välttääkseen
+villiintyneen kansanjoukon ensimäisiä raivopurkauksia. Minulle on
+kerrottu hänen kehittyneestä älystään ja suuresta oikeudentunnostaan,
+-- ominaisuuksia, joita ennen pidettiin arvossa, mutta jotka nyt ovat
+vaarallisia. Hän käyttäytyy kohteliaasti ja tekee ylevämielisen ja
+vilpittömän vaikutuksen. Hänen mukanaan oli toinenkin henkilö, joka
+luullakseni on hänen tyttärensä sulhanen. Hän lienee kelpo nuorukainen,
+mutta hänen kasvonilmeensä ovat kovin vähän puhuvat. Hyvää yötä.
+
+
+24. X.
+
+Olen vihdoinkin saanut itse teosta kiinni tuon talonpoikaisveijarin,
+joka turmeli meidän puutarhamme katkoen ja hävittäen kaiken mitä ei
+voinut ryöstää. Hän seisoi persikkapuun alla katkaisten kaikessa
+rauhassa vielä viheriöitseviä oksia, joilla ei enää ollut hedelmiä.
+Minä olin piiloutunut viiniköynnösten suojaan, ja tuskin olin saanut
+hänet kynsiini, ennenkuin hän alkoi rukoilla armoa. Hän tunnusti
+jo useita viikkoja harjoittaneensa moisia ilkitöitä syystä että
+puutarhurin veli muutamia kuukausia aikaisemmin oli varastanut hänen
+isältään säkin papuja. "Opettaako sitten isäsi sinua varastamaan?" --
+"Vakuutan Teille, hyvä herra, että kaikki tekevät samoin."
+
+Laskin hänet menemään ja hyppäsin pensasaidan yli huudahtaen: "Kas
+siinä yhteiskunta pienoiskoossa; kaikki tekevät samoin!"
+
+
+26. X.
+
+Olen nähnyt hänet, Lorenzo, tuon jumalallisen immen, ja sinulle
+olen siitä kiitollinen. Hän istui juuri maalailemassa omaa kuvaansa
+pienoiskoossa. Hän nousi tervehtimään minua kuin vanhaa tuttua ja
+lähetti palvelijan hakemaan isäänsä. "Isä ei osannut toivoa, että
+tänään tulisitte", sanoi hän minulle. "Hän on lähtenyt viljelyksiään
+katsomaan, mutta on kohdakkoin palajava." Pikku tyttönen juoksi
+hänen syliinsä kuiskaten jotakin hänen korvaansa. "Tämä herra on
+Lorenzon ystävä", vastasi Teresa, "sama, jota isä toissa päivänä kävi
+tapaamassa". Sillävälin palasi herra T. Hän otti minut ystävällisesti
+vastaan ja kiitti minua tulemastani. Mutta Teresa otti pikku siskoaan
+kädestä ja lähti. "Katsokaa", sanoi minulle herra T. osoittaen
+huoneesta poistuvia tyttäriään, "tässä on koko perheemme". Hän
+sanoi näin ikäänkuin ilmaistakseen minulle, että hän oli menettänyt
+vaimonsa, mutta ei puhunut hänestä sanallakaan. Juttelimme kauan aikaa.
+Jäähyväisiä lausuessani palasi Teresa. "Me asumme lähellä toisiamme",
+sanoi hän minulle, "käykää toisinaan iltaisin meitä katsomassa".
+
+Riemu sydämessä palasin kotia. Mitä? Voiko kauneuden näkeminen
+vaimentaa meidän kurjain kuolevaisten kaikkia tuskia? Kas siinä minulle
+uusi elämän lähde, varmaankin ainoa ja ehkä kohtalokas sekin! Mutta
+jos kerran on ennakolta määrätty, että sieluni on elävä ainaisessa
+myrskyssä, niin eikö tämäkin ole yhdentekevää?
+
+
+28. X.
+
+Vaikene, vaikene. On päiviä, jolloin menetän kaiken itseluottamukseni:
+on kuin joku demooni polttaisi, raatelisi, näännyttäisi sieluani. Ehkä
+kuvittelen itsestäni liikoja, mutta minusta tuntuu mahdottomalta,
+että viholliset vapaasti saavat polkea synnyinmaamme tannerta niin
+kauan kuin me vielä elämme. Mitä me oikeastaan saamme aikaan, jos näin
+valitellen elämme päivästä toiseen? Rukoilen sinua kuitenkin, älä enää
+puhu minulle tästä asiasta. Vai tahdotko sinä luettelemalla meidän
+kärsimyksiämme moittia minua siitä, että olen täällä toimettomana? Etkö
+huomaa, että sillä vain enennät muutenkin hirmuista tuskaani? Oi, jos
+meitä sortaisi vain yksi tyranni ja jos hänen orjansa olisivat vähemmän
+tympeitä, silloin minun käsivarteni riittäisi. Mutta näin ollen myös
+se, joka nyt moittii minua arkuudesta, syyttäisi minua rikoksesta,
+ja viisaat ihmiset valittaisivat pikemmin tekoni mielettömyyttä
+kuin ylistäisivät sen uljuutta. Mitä luulet voivasi tehdä kahdelle
+mahtavalle kansakunnalle [ranskalaiset ja itävaltalaiset. Suom.],
+jotka, vaikka ovatkin toistensa vannottuja, ikuisia, katkeroita
+vihollisia, ovat yhtyneet kuristaakseen meidät? Elleivät heidän
+voimansa riitä, pettävät he meitä, toinen lietsomalla muka vapauden
+innostusta, toinen ylläpitämällä uskonnollisia intohimoja, ja me itse,
+joita sekä entinen orjuus että nykyinen vallattomuus on turmellut,
+huokailemme kuin halvat, petetyt ja nälkiintyneet orjat. Ei petos eikä
+nälkä enää saa meitä nousemaan. Oi, jos voisin, hautaisin taloni,
+rakkaimpani ja itseni enkä jättäisi jälelle mitään, en mitään,
+jotteivät sortajat saisi riemuita omasta kaikkivallastaan ja minun
+orjuudestani! Olihan olemassa kansoja, jotka välttääkseen maailmaa
+rosvoilevien roomalaisten herruutta polttivat kotinsa, vaimonsa,
+lapsensa ja itsensä haudaten kunniakkaitten raunioiden ja isänmaansa
+tuhan alle pyhän riippumattomuutensa.
+
+
+1. XI.
+
+Minä voin nyt hyvin, hyvin niinkuin sairas, joka nukkuessaan ei tunne
+tuskia. Vietän kokonaisia päiviä herra T:n kodissa, joka rakastaa
+minua kuin omaa poikaansa, ja kuvittelen tuon perheen ulkonaista onnea
+todelliseksi, vieläpä omaksi onnekseni. Kunpa siellä vain ei olisi
+tuota sulhasta, sillä vaikka en vihaakaan ketään ihmistä maan päällä,
+on kuitenkin olemassa muutamia, joita totisesti mieluimmin näkisin
+niin kaukaa kuin mahdollista. Hänen tuleva appensa piti minulle eilen
+illalla hänen kunniakseen pitkän, ylen mairittelevan ylistyspuheen, hän
+on "hyväntahtoinen, täsmällinen kärsivällinen" -- siinä hänen hyveensä.
+Mutta vaikka hän naine avuineen olisi täydellinen kuin enkeli, on
+hän minusta kuitenkin verrattava ruusupensaaseen ilman kukkia, jonka
+piikit minua peloittavat, niin kauan kuin hänen sydämensä pysyy noin
+kuolleena eikä hänen virallisilta kasvoiltaan voi lukea sen paremmin
+ilon hymyä kuin myötätunnon suloista hiljaisuutta. Roisto, halpamainen
+roisto on sellainen ihminen, jonka toimia ohjaa ainoastaan kylmä,
+harkitseva järki. -- Muutenhan Odoardo kylläkin ymmärtää musiikkia ja
+pelaa taitavasti shakkia; hän syö, nukkuu, lukee ja kävelee kuin kellon
+mukaan, ja puhuu ihastuksella ainoastaan kehuessaan rikasta ja hyvin
+valikoitua kirjastoaan. Mutta kun hän kateederiäänellään uudelleen ja
+uudelleen toistaa minulle sanoja "rikas ja hyvin valikoitu", tahtoisin
+juhlallisesti syyttää häntä valehtelijaksi. Jos kaikki ne inhimilliset
+narrimaisuudet, joita tieteen ja viisauden nimellä on pantu paperille
+ja painoon eri maissa läpi vuosisatojen, rajoittuisivat korkeintaan
+muutamaan tuhanteen niteeseen, luulisin, että ne riittäisivät
+tyydyttämään ihmisten luuloteltua tiedonjanoa. Mutta hiiteen jo moiset
+viisastelut!
+
+Muuten olen alkanut opettaa Teresan pikku sisarta lukemaan ja
+kirjoittamaan. Kun olen hänen kanssaan, kirkastuvat kasvoni, tunnen
+itseni iloisemmaksi kuin milloinkaan ja teen tuhansia poikamaisuuksia.
+En tiedä miksi kaikki lapset minusta pitävät. Suloinen on tämäkin
+tyttönen: vaaleakutrinen, sinisilmäinen ja ruusuposkinen; hänen raikas,
+somasti muodostunut vartalonsa on kuin nelivuotiaan sulottaren.
+Näkisitpä vain miten hän juoksee luokseni, tarttuu kiinni polviini,
+pakenee minua, jotta seuraisin häntä, leikillä kieltää minulta suukon
+ja sitten yhtäkkiä painaa somat huulensa suutani vasten. Tänään olin
+kiivennyt erääseen puuhun hakeakseni hedelmiä. Silloin tuo pieni olento
+ojensi kätösensä minua kohti ja rukoili sopertaen, etten mitenkään vaan
+putoisi.
+
+Mikä ihana syksy! Hyvästi, Plutarkhos! Suljettuna kannan sinua
+nyttemmin kainalossani. Jo kolme aamua on minulta mennyt siihen, että
+täytän korini viinirypäleillä, persikoilla ja tuoreilla lehvillä ja
+kuljen kantamuksineni puron vartta pitkin herra T:n huvilaan, jossa
+elonkorjuu-laulullani herätän koko perheen.
+
+
+12. XI.
+
+Eilisenä juhlapäivänä olemme kaikella komeudella istuttaneet
+läheisiltä kummuilta tuomiamme pinjoja vastapäätä kirkkoa kohoavalle
+vuorelle. Jo isäni aikoi puilla kaunistaa tuota karua vuorta, mutta
+hänen sinne istuttamansa kypressit eivät menestyneet, ja pinjat
+ovat vielä pieniä. Muutamien työmiesten avustamana olen vuoren
+korkeimmalle kohdalle, josta puro pulpahtaa esiin, istuttanut viisi
+poppelia. Heti niiden itäpuolella on tuuhea lehto, jota aurinko
+ensimäisenä tervehtii kohotessaan loistavana yli vuorten huippujen.
+Juuri eilen tavallista kirkkaampi aurinko lämmitti kuolevan syksyn
+usvien kylmentämää ilmaa. Iltapäivällä saapui paikalle juhlapukuisia
+talonpoikaistyttöjä ja silloin vasta alkoi iloinen leikki ja tanssi,
+laulu ja maljojen tyhjentäminen. Siellä oli talonpoikien ja työmiesten
+morsiamia, tyttäriä ja lemmittyjä. Tiedäthän, että meidän talonpoikamme
+istutustyön päätyttyä viettävät hilpeätä juhlaa, sillä he ovat isiltään
+ja esi-isiltään perineet sen luulon, että puut eivät voi menestyksellä
+juurtua vieraaseen maaperään, elleivät istuttajat tyhjennä maljoja
+niiden onneksi. -- Sillävälin ajatukseni harhailivat kaukaisessa
+tulevaisuudessa; olin näkevinäni itseni harmaapäisenä ukkona keppini
+nojassa kulkevan samanlaisena syystalven päivänä nauttien auringon
+säteistä, jotka vanhuksille ovat niin rakkaita. Minä tervehdin kirkon
+ovesta ulos tulevia, köyryselkäisiä talonpoikia, jotka nuoruuden
+kultaisina päivinä olivat olleet kumppanejani, ja nautin hedelmistä,
+joita isäni istuttamat puut vihdoinkin oksillaan kantavat. Heikolla
+äänelläni kerron meidän vaatimattoman elämäntarinamme Teresan tai
+sinun tai omille jälkeläisilleni, jotka karkeloivat ympärilläni.
+Ja kun kylmenneet luuni vihdoin lepäävät tuuhentuneen ja varjoisan
+metsikön suojassa, silloin ehkä lehvien alakuloiseen hyminään kesäisinä
+iltoina yhtyy kylän vanhojen isien huokaus rukoillen kuolinkellojen
+kaikuessa rauhaa kunnon ihmisen sielulle ja sulkien hänen muistonsa
+jälkeläisten mieleen. Ja kun joskus väsynyt elonkorjaaja etsii suojaa
+kesäkuun polttavassa helteessä, on hän, luoden kiitollisen silmäyksen
+lepokammiooni, huudahtava: "Häntäpä me saamme kiittää tämän varjoston
+vieraanvaraisesta viileydestä!" -- Oi turhia kuvitelmia! Voiko se,
+jolla ei ole isänmaata, sanoa: "Täällä tai tuolla on hautani oleva."
+
+    "Oi onnen naiset! Kukin varma oli
+    hautansa paikasta eik' autiossa
+    vuoteessa maannut Ranskan vuoksi kukaan."
+
+                        Dante, Paratiisi XV.
+
+
+20. XI.
+
+Olen jo monta kertaa aloittanut tätä kirjettä, mutta aina on jokin
+seikka sen valmistumista pitkittänyt: kaunis päivä, lupaus olla hyvissä
+ajoin herra T:n huvilassa, yksinäisyys. Sinä naurat? Eilen ja toissa
+päivänä nousin vakavasti päättäneenä sinulle kirjoittaa ja -- melkein
+huomaamattani löydänkin itseni ulkona.
+
+Nyt sataa sekä vettä että rakeita ja salamoi. Aion alistua
+välttämättömyyteen ja viettää hyvin tämän helvetillisen päivän
+kirjoittamalla sinulle. Kuusi, seitsemän päivää on mennyt
+kävelyretkiin. Olen nähnyt luonnon loistavimmassa kauneudessaan.
+Teresa, hänen isänsä, pikku Isabellina, Odoardo ja minä kävimme
+Petrarcan kodissa Arquàssa. Sinne on, kuten tiedät, neljä peninkulmaa
+täältä, mutta lyhentääksemme matkaa menimme oikotietä vuoriston yli.
+Nousi mitä ihanin syyspäivä. Oli kuin yö varjoineen ja tähtineen
+olisi paennut auringon tieltä, joka äärettömässä loistossa, ikäänkuin
+koko maanpiirin valtiaana, murtautui esiin itäisten pilvien peitosta.
+Koko maailma hymyili. Tuhatväriset, kultaiset pilvet täyttivät
+taivaanrannan, joka loisti niin ihanasti kuin tahtoisi se avautua
+lahjoittaakseen kuolevaisille itse jumaluuden antimia. Joka askeleelta
+tervehdin eri kukkia ja yrttejä, jotka vähitellen nostivat aurinkoa
+kohti kasteen painamia päitään. Vienosti humisevien puiden oksilla
+värisivät auringon valossa läpinäkyvät kastehelmet, ja raikkaat
+aamutuulet karistelivat liiallisen kosteuden kukkien lehdiltä. Oli
+kuin ihmeellisimmän sopusoinnun henki olisi levinnyt yli metsien ja
+laululintujen, purojen, karjan ja ihmisten puuhien. Puhalsi lenseä
+tuulenhenki, ja ilman täyttivät tuhannet tuoksut, joita riemuitseva
+maa laaksoista ja vuorilta lähetti kohti aurinkoa, koko luonnon
+korkeinta herraa. -- Säälin sitä onnetonta, joka mykkänä ja kylmänä
+voi katsella näitä luonnon ihmeitä silmiensä siinä samalla täyttymättä
+kiitollisuuden kyyneleillä. Vieressäni seisoi Teresa lumoavimmassa
+suloudessaan. Hänen kasvoillaan, joilla tavallisesti asuu vienon
+surunvoittoinen ilme, kuvastui nyt vilpitön, sydämellinen ilo; hän
+puhui hiljaisella äänellä, kyyneleitä ilmestyi hiljalleen hänen
+suuriin, tummiin, ihastuneisiin silmiinsä; seudun pyhä kauneus näytti
+haltioivan koko hänen sielunsa. Tällaisina autuuden hetkinä sydän
+avautuu sydämelle, ja niinpä hänkin kääntyi Odoardon puoleen. Oi suuri
+Jumala! tämä näytti sokeana harhailevan yön pimeydessä tai luonnon
+siunauksesta osattomaksi jääneessä erämaassa. Teresa työnsi hänet äkkiä
+syrjään ja nojautui minun käsivarteeni sanoen, -- -- mutta ei, Lorenzo,
+vaikka haluaisinkin jatkaa, on kuitenkin parempi, että vaikenen. Jos
+voisin sinulle kuvata hänen ääntämistapaansa, hänen liikkeitään, hänen
+äänensä sointua, hänen kasvojensa taivaallista ilmettä, jos voisin edes
+toistaa hänen sanansa muuttamatta tai lisäämättä ainoatakaan tavua,
+olisi sinulla syytä olla minulle kiitollinen, mutta kun en voi, on
+parempi vaieta, jotta en epäonnistumiseni vuoksi suuttuisi itselleni.
+Sillä mitä kannattaa epätyydyttäväsi jäljitellä lajissaan täydellistä
+taulua, jonka pelkkä maine tekee syvemmän vaikutuksen kuin huono
+kopio. Enkö mielestäsi ole Homeroksen kääntäjien kaltainen? Näethän,
+etten kaikesta vaivastani huolimatta voi muuta kuin heikontaa minua
+innoittavaa tunnetta ja pukea haltioitumiseni tyhjien sanojen muotoon.
+
+Lorenzo, minä alan väsyä. Kertomukseni jatko jääköön huomiseksi.
+Yltyvästä rajuilmasta huolimatta yritän mennä Teresan luo; vien hänelle
+terveisiä sinultakin. --
+
+Jumalani, minun täytyykin jatkaa, sillä oveni edessä on todellinen
+järvi, joka tekee kaiken liikkumisen mahdottomaksi. Voisinhan sen
+ylikin hypätä, mutta se ei asiaa parantaisi, sillä sade ei lakkaa,
+puolipäivä on jo ohi ja yö lähestyy muutaman tunnin perästä uhkaavana
+kuin maailman loppu. Oi Teresa, hukkaan on tämä päivä mennyt. --
+
+"En ole onnellinen", sanoi minulle Teresa, ja näillä sanoilla hän
+murti sydämeni. Äänetönnä kävelin hänen rinnallaan; Odoardo ja
+Teresan isä kulkivat innokkaasti jutellen edellämme. Jälessämme tuli
+Isabellina puutarhurin kainalossa. "Minä en ole onnellinen." -- Olin
+ymmärtänyt noiden sanojen hirvittävän merkityksen, ja sydämeni oli
+pakahtua nähdessäni rinnallani uhrin, joka oli tuomittu sortumaan
+ennakkoluulojen ja kylmän itsekkäisyyden tyydyttämiseksi. Huomatessaan
+äänettömyyteni Teresa koetti puhua iloisemmin ja hymyillä: "onko joku
+rakas muisto", yritti hän sanoa minulle, mutta painoi taas äkkiä päänsä
+alas. -- Minä en voinut vastata mitään.
+
+Olimme jo Arquàn läheisyydessä, ja astuessamme rehevää rinnettä myöten
+alaspäin tuntuivat maisemat, jotka ylempää katsottuina näyttivät
+olevan siroteltuja sinne tänne pitkin laaksoja, häipyvän etäisyyteen.
+Vihdoin olimme tiellä. Sen toisella puolella kasvoi poppeleita,
+joiden kellahtavat lehdet väristen putoilivat päällemme; toiselta
+puolelta sitä varjostivat suunnattoman korkeat tammet, joiden tumma
+rauhallisuus esiintyi kauniina vastakohtana poppelien viehkeälle
+vihreydelle. Paikotellen pujottautui molempien puurivien väliin villejä
+viiniköynnöksiä, joiden vihreitä vöitä lauha aamutuuli huojutteli.
+Teresa pysähtyi ja katsoi ympärilleen. "Oi kuinka usein", hän huudahti,
+"olenkaan istunut tällä vihreällä nurmikolla ja levännyt näiden
+varjoisain tammien siimeksessä. Monesti kävin täällä menneenä kesänä
+äitini kanssa." Hän vaikeni ja kääntyi taaksepäin sanoen odottavansa
+jonkun verran jälelle jäänyttä Isabellinaa, mutta luulen, että hän
+jättäytyi seurastani peittääkseen kyyneleensä, joita silmät olivat
+tulvillaan ja joita hän luultavasti ei voinut pidättää. "Mutta miksi
+äitinne ei koskaan ole täällä?" kysyin häneltä. -- "Jo useampia
+viikkoja on hän asunut Padovassa sisarensa kanssa; ehkä ainaiseksi
+on hän meistä eroitettuna. Isäni kyllä rakasti häntä, mutta siitä
+hetkestä alkaen, jolloin isä tahtoi pakoittaa minut naimisiin miehen
+kanssa, jota en voi rakastaa, on sopu perheestämme paennut. Kun onneton
+äitini huomasi, että hänen vastarintansa tässä asiassa oli turha,
+poistui hän, jotta hänen ei tarvitsisi olla osallisena ehdottomassa
+onnettomuudessani. Kaikki ovat minut hyljänneet! Olen antanut
+lupaukseni isälle enkä tahdo olla tottelematon, mutta eniten minua
+surettaa se, että perheemme juuri minun tähteni on näin hajaantunut.
+Mitä omaan kohtalooni tulee -- koetan olla kärsivällinen." Näin
+sanoessaan hän itki hereästi. "Suokaa anteeksi", hän lisäsi, "että
+minun täytyi Teille purkaa sydämeni tuskat. En saa kirjoittaa äidilleni
+enkä vastaanottaa kirjeitä häneltä. Isäni, joka on jyrkkä ja ankara
+päätöksissään, ei tahdo kuulla hänen nimeäänkään mainittavan; hän
+väittää alinomaa, että äiti on sekä hänen että minun pahin viholliseni.
+Ja kuitenkin tunnen, etten rakasta enkä koskaan tule rakastamaan
+tuota sulhasta, joka on minulle määrätty." -- Kuvittele, Lorenzo,
+minun asemaani tällä hetkellä. En tiennyt mitä hänelle vastaisin,
+millä häntä lohduttaisin ja neuvoisin. "Kaiken pyhän nimessä", jatkoi
+Teresa, "rukoilen Teitä, älkää olko surullinen minun tähteni. Te olette
+uskottuni, sillä minä kaipaan osanottoa ja myötätuntoa, ja Te olette
+ainoa, jonka puoleen voin kääntyä." -- Oi, ihanin enkeli, kunpa minä
+voisin aina itkeä puolestasi ja siten kuivata sinun kyyneleesi! Minun
+kurja elämäni on kokonaan sinun, pyhitän sen sinulle, pyhitän sen sinun
+onnellesi!
+
+Kuinka paljon onnettomuutta, oi Lorenzo, yhdessä ainoassa perheessä!
+Kuinka voikaan herra T., joka muuten on niin kelpo mies, tässä asiassa
+olla näin itsepintainen. Hän rakastaa vilpittömästi tytärtään, hän
+ylistää häntä usein ja katselee häntä ihastuneesti, ja kuitenkin hän
+antaa turmion miekan riippua hänen päänsä päällä. Teresa kertoi minulle
+muutamia päiviä myöhemmin, että turmiolliset intohimot aina olivat
+raadelleet hänen isänsä levotonta sielua. Pilattuaan taloudellisen
+asemansa liiallisella komeudenhalulla hän oli joutunut noiden
+roistojen uhriksi, jotka vallankumouksellisina aikoina rikastuvat
+kanssaihmistensä perikadon kustannuksella. Nyt hän, pelolla ajatellen
+lastensa tulevaisuutta, toivoi voivansa parantaa kaikki järkevän,
+varakkaan ja suuren perinnön toivossa elävän vävyn avulla. Ehkäpä
+tähän vielä liittyy annos turhamaisuutta, sillä se, joka syntyy
+aatelismiehenä, tahtoo kuollakin aatelismiehenä. Uskaltaisinpa,
+Lorenzo, lyödä vetoa sata yhtä vastaan, että hän ei antaisi tytärtään
+miehelle, jonka suonissa virtaa vaikka vain kahdeksannes aatelitonta
+verta. Sitä suuremmassa määrässä puolison vastarinta hänestä tuntuu
+loukkaukselta isällistä arvovaltaa vastaan, ja tämä tyrannillinen
+tunne tekee hänet yhä taipumattomammaksi. Ja siitä huolimatta hän on
+pohjaltaan hyväsydäminen. Hänen vilpitön ilmeensä, hänen ainaiset
+hyväilynsä ja sääli, jota hän toisinaan aivan avoimesti osoittaa
+tytärtään kohtaan, todistavat, että hän surukseen huomaa onnettoman
+olennon hiljaisen alistumisen, mutta hän pysyy sittenkin päätöksessään.
+Tosiaankin, kun minä näen, miten ihmiset ikäänkuin kohtalon pakosta
+etsimällä etsivät onnettomuutta, miten he valvovat, hikoilevat ja
+itkevät lisätäkseen ikuisten tuskiensa kalkkia, tunnen halua lävistää
+rintani säästyäkseni samanlaiselta kamalalta intohimolta.
+
+Jätän sinut nyt, Lorenzo, sillä Michele kutsuu minua syömään. Hetkisen
+perästä jatkan kirjettäni, jos voin. --
+
+Rajuilma on asettunut. On mitä ihanin iltapäivä. Aurinko hajoittaa
+vihdoinkin pilvet ja lohduttaa surevaa luontoa hyväilevillä säteillään.
+Kirjoitan sinulle pöydän ääressä vastapäätä parveketta ja katselen,
+kuinka ikuinen valo häikäisevän loistavassa kirkkaudessaan vähitellen
+vaipuu taivaanrannan taakse. Ilma on jälleen tyyni, ja luonto näyttää
+iloisemmalta kuin ennen myrskyä, vaikka maa onkin vesitulvan peittämä
+ja puut värjöttävät lehdettöminä ja monet kasvit juurettomina.
+Samoinhan, oi Lorenzo, onneton ihminenkin pudistaa päältään
+painostavien huolten taakan toivon ensi kipinän sädehtiessä ja löytää
+kurjuudessaan lohtua pienistä iloista, joita hän sokean onnen päivinä
+tuskin huomasikaan. -- Mutta jo sammuu päivä, kuulen iltakellon soivan;
+on siis aika vihdoinkin lopettaa kertomukseni.
+
+Jatkoimme siis lyhyttä kävelymatkaamme, kunnes näimme etäisyydessä
+häämöittävän majan, jossa kerran asui "tuo suuri, jonka maineelle
+maailma oli liian ahdas ja joka lauluillaan loi Lauralle jo maan päällä
+taivaallisen kunniaseppeleen".
+
+Olin samanlaisen tunteen valtaamana kuin lähestyessäni isieni hautoja;
+sieluni täytti hartaus, jota papit tuntevat vaeltaessaan äänettömän
+kunnioituksen haltioimina jumalten pyhissä lehdoissa. Tuon suuren
+italialaisen koti on päässyt rappeutumaan, sillä ne, jotka tämän
+aarteen omistavat, ovat välinpitämättömiä sen hoidosta. Turhaan
+etsii kaukaisilta mailta saapunut, harrasmielinen vaeltaja huonetta,
+jossa Petrarcan laulujen taivaallinen sointu vielä kaikuisi. Itkien
+hän on löytävä soraläjän, jolla kasvaa nokkosia ja villejä yrttejä
+ja jonne yksinäinen kettu on pesänsä rakentanut. Oi Italia, lepytä
+suurten miestesi haamuja! -- Vapisevin sydämin muistelen Torquato
+Tasson viimeisiä sanoja. Kärsittyään 47 vuotta hovin halveksumista,
+oppineitten oikkuja ja ruhtinaitten ylpeyttä milloin istuen
+vankeudessa, milloin harhaillen ympäri maata tuo aina alakuloinen,
+sairas ja köyhä runoilija vihdoin vaipui kuolinvuoteelleen ja kirjoitti
+viimeisellä hetkellään: "En tahdo valittaa kohtaloni kovuutta,
+jotta minun ei tarvitsisi syyttää ihmisten kiittämättömyyttä, jonka
+uhrina nyt kuitenkin kerjäläisenä vaivun hautaan." Oi Lorenzo, nuo
+sanat kaikuvat alinomaa sielussani, ja luulen tuntevani henkilön,
+joka kuolinhetkellään on ne toistava. Sillävälin lausuilin hiljaa
+itsekseni, sielu täynnä rakkautta ja sopusointua, sellaisia Petrarcan
+canzoneja ja sonetteja kuin "Chiare, fresche, dolci aque", "Di pensier
+in pensier, di monte in monte", "Stiamo, Amore, a veder la gloria
+nostra", ["Kirkkaat, raikkaat, suloiset vedet", "Aatoksesta aatokseen,
+vuorelta vuorelle", "Nyt, Lempi, kunniaamme katselkaamme".] ja muita
+yliluonnollisen ihania säkeitä, joita herkistynyt muistini johti
+mieleeni.
+
+Teresa ja hänen isänsä seurasivat Odoardoa, joka meni tarkastamaan
+läheisyydessä omistamaansa maatilaa hoitavan pehtorin tilejä. Sittemmin
+sain tietää, että Odoardo on aikeissa lähteä Roomaan erään serkkunsa
+kuoleman johdosta. Hänen matkansa ei kuitenkaan liene kiireellinen,
+sillä muut sukulaiset ovat ottaneet haltuunsa kuolleen omaisuuden ja
+asia joutunee tuomioistuimen ratkaistavaksi.
+
+Kun he olivat palanneet, söimme aamiaista muutamassa
+talonpoikaistalossa ja lähdimme kotimatkalle. Hyvästi, hyvästi.
+Minulla olisi vielä yhtä ja toista muutakin kerrottavaa sinulle, mutta
+kirjoittaminen ei todellakaan enää tahdo sujua. Mutta tosiaankin, en
+muistanut mainita, että Odoardo kotimatkalla koko ajan käveli Teresan
+rinnalla ja puheli hänen kanssaan pitkään ja ylen mahtipontisen
+näköisenä, ikäänkuin moittien häntä. Muutamista korviini sattuneista
+sanoista päättäen hän kaikin mokomin tahtoi pakoittaa morsiamensa
+ilmoittamaan, mitä meidän keskustelumme oli koskenut. Huomaat tästä,
+että minun täytyy harventaa käyntejäni, ainakin hänen lähtöönsä asti.
+
+Hyvää yötä, Lorenzo. Säästä tämä kirje. Kun Odoardo vie mukanaan
+hyvän hengettärensä, kun minä en enää saa nähdä Teresaa, kun hänen
+suloinen pikku sisarensa ei enää leiki polvellani, silloin on surun
+päivä minulle valjennut ja itse tuskakin tuntuu suloiselta. Jonakin
+iltahetkenä voimme silloin uudelleen lukea nämä muistiinpanoni leväten
+hiljaista Arquàa reunustavilla rinteillä. Muisto siitä, että Teresa oli
+ystävättäremme, on kuivaava kyyneleemme. Luokaamme silloin rakkaista
+ja suloisista tunteista itsellemme aarre, joka kaikkina vielä ehkä
+edessämme olevina surun ja ahdistuksen vuosina on lohduttava meitä
+tietoisuudella siitä että emme aina ole olleet onnettomia.
+
+
+22. XI.
+
+Kolmen päivän perästä Odoardo, Jumalan kiitos, on poissa näiltä mailta.
+Teresan isä saattaa häntä rajalle. Hän on antanut minun ymmärtää,
+että hänelle olisi ollut mieluista, jos minä olisin seurannut häntä
+tuon lyhyen matkan, mutta olen kiittänyt siitä kunniasta, sillä minun
+täytyy ehdottomasti käydä Padovassa. En tahdo myöskään käyttää väärin
+herra T:n ystävyyttä ja luottamusta. -- "Pitäkää nyt hauskaa seuraa
+tyttärilleni", sanoi hän minulle tänä aamuna. Nähtävästi hän pitää
+minua oikeana Sokrateena tuon enkelimäisen olennon rinnalla, joka on
+luotu rakastamaan ja rakkautta osakseen saamaan ja joka kuitenkin
+samalla on niin onneton. Olen aina tuntenut mitä syvintä myötätuntoa
+onnettomia kohtaan, sillä olen tosiaankin aina ollut löytävinäni
+jotakin ilkeää onnellisissa ihmisissä.
+
+En ymmärrä, kuinka Teresan isä ei huomaa, miten minä hämmennyn ja
+vapisen aina kun puhun hänen tyttärestään, kuinka kasvojeni ilme
+muuttuu ja minä seison kuin tuomarin edessä. Silloin vaivun myöskin
+omituisiin mietelmiin ja olisin melkein valmis kiroamaan taivasta
+siitä, että se tuolle miehelle on antanut niin monta oivallista
+ominaisuutta. Sillä hänen ennakkoluulonsa ja sokea uskonsa kohtalon
+määräyksiin turmelevat kokonaan hänen avunsa, ja hetki on tuleva,
+jolloin hän itkee katkerasti. -- Näin minä kulutan kurjat päiväni
+voihkimalla toisten ja omaa onnettomuuttani.
+
+Kuitenkaan ei tämä minua miellytä. Nauran usein omalle itselleni,
+sillä totisesti tämä minun sydämeni ei suvaitse pienintäkään rauhan
+hetkeä. Sen täytyy aina olla liikkeessä, olivat tuulet sitten vastaisia
+tai myötäisiä. Jos iloa puuttuu, etsii se ravintoa surusta. Eilen
+tuli Odoardo luokseni tuomaan takaisin lainaamansa metsästyspyssyn
+ja sanomaan jäähyväisiä. En voinut antaa hänen mennä heittäytymättä
+hänen kaulaansa, vaikka minun oikeastaan olisi pitänyt matkia hänen
+omaa välinpitämättömyyttään. En tiedä, minkä nimen te muut viisaat
+annatte sellaiselle henkilölle, joka liiaksi seuraa sydämensä ääntä:
+sankari hän varmaankaan ei ole, mutta onko hän silti halveksittava?
+Ne, jotka pitävät tunteellisia ja intohimoisia ihmisiä heikkoina
+raukkoina, muistuttavat lääkäriä, joka julisti potilaansa mielipuoleksi
+sen vuoksi, että hän kuumeissaan houraili. Samoinhan jotkut rikkaat
+syyttävät köyhiä ikäänkuin köyhyys olisi rikos. Minusta on kaikki
+tässä elämässä näennäistä, ei mikään todellista. Ihmiset, jotka eivät
+omilla ansioillaan voi ansaita omaa eikä kanssaihmistensä kunnioitusta,
+koettavat kohottaa arvoaan ylpeilemällä siitä, että heillä sattumalta
+ei ole joitakin heikkouksia, joita naapurilla on. Mutta voiko sitä
+sanoa raittiiksi, joka ei koskaan esiinny juopuneena syystä että
+hänellä on luontoinen vastenmielisyys viiniä kohtaan?
+
+Sanokaa te, jotka rauhallisesti puhutte inhimillisistä intohimoista,
+näinköhän te ylpeilisitte niin suuresti ankarasta filosofiastanne,
+ellei kaikki, mihin kylmillä käsillänne kosketatte, tuntuisi
+kylmältä, ellei kaikki, mikä tunkeutuu hyiseen sydämeenne, paikalla
+jäätyisi? Kuinka siis voitte keskustella asioista, joita ette tunne?
+Minä puolestani annan kernaasti viisaitten kerskua hedelmättömällä
+välinpitämättömyydellään. Olen jonkun runoilijan teoksista lukenut,
+että koko heidän hyveensä on verrattava jäävuoreen, joka vetää kaiken
+puoleensa ja muuttaa jääksi jokaisen, joka sitä lähestyy. Mutta
+"Jumalakaan ei aina pysy hiljaa ylevässä rauhassaan; Jumalan henki
+tuntuu myös tuulten pyörteessä ja aaltojen kuohussa."
+
+
+27. XI.
+
+Odoardo on lähtenyt, ja minäkin lähden heti, kun Teresan isä on
+palannut. Hyvästi.
+
+
+3. XII.
+
+Tänä aamuna olin aikaiseen liikkeellä ja lähestyin juuri herra
+T:n huvilaa, kun kuulin kaukaista harpunsoittoa. Oi, koko sieluni
+hymyilee ja kuvaamaton autuus täyttää sydämeni vielä muistellessani
+noita säveleitä. Soittaja oli Teresa. Oi, taivaallinen impi, sydämeni
+murtumatta en koskaan voi eteeni loihtia kuvaasi ja häikäisevää
+kauneuttasi. Oi, sinä alat jo tuntea elämän karvaan kalkin esimakua, ja
+minä näen omilla silmilläni sinun onnettomuutesi enkä voi sinua auttaa
+kuin kyynelilläni; minun, niin, minun itseni täytyy säälistä sinua
+kohtaan kehoittaa sinua alistumaan kohtaloosi.
+
+En ole itsekään vielä oikein selvillä siitä, olenko sinuun rakastunut
+vai en, mutta Jumala tietää, että sinä olisit ainoa aatokseni, jos
+joskus -- --
+
+Jäin paikalleni seisomaan katse kiinnitettynä soittajaan. Silmilläni,
+korvillani, kaikilla aisteillani tahdoin antautua tähän jumalalliseen
+nautintoon, eikä minun tarvinnut pelätä, että joku asiaankuulumaton
+saisi minut punastumaan omaa intoani. Ajattele itseäsi minun tilassani;
+kuulin Teresan laulavan muutamia minun parhaan kykyni mukaan
+kääntämiäni Sapphon säkeitä, kuten käänsin toisetkin kaksi oodia,
+jotka ovat tuon runotarten lailla kuolemattoman immen laulun ainoat
+säilyneet jäännökset. Yhdellä hyppäyksellä olin Teresan huoneessa ja
+tapasin hänet istumassa samalla tuolilla, jolla hän istui nähdessäni
+hänet ensi kerran kuvaansa maalaamassa. Hän oli kevyessä, vaaleassa
+puvussa, hänen rikkaat, kultaiset kutrinsa peittivät hartioita ja
+rintaa, hänen jumalalliset silmänsä ilmaisivat iloa, hänen kasvoillaan
+kuvastui unelmoiva tunnelma, hänen ruusunpunainen käsivartensa, hänen
+jalkansa, hänen sormensa, jotka kevyesti koskettelivat harpunkieliä,
+kaikki, kaikki yhtyi ihanaksi sopusoinnuksi, ja minä tunsin ennen
+aavistamatonta onnea häntä katsellessani. Vaikka Teresa näytti
+hämmästyneeltä huomatessaan, että mieshenkilö ihaili häntä kevyessä
+kotipuvussaan ja vaikka puolestani aloin syyttää itseäni sopimattomasta
+ja halpamaisesta menettelystä, jatkoi hän kuitenkin soittoaan, ja minun
+ainoa toivomukseni oli saada häntä palvoa ja häntä kuunnella. Rakas
+ystäväni, en kykene sinulle kuvaamaan mielentilaani; tiedän vain, että
+olin kuin vapautunut tämän maallisen elämän kahleista.
+
+Viimein hän nousi hymyillen ja jätti minut yksin. Vähitellen aloin
+taas olla oma itseni, nojasin päätäni hänen harppuaan vasten, ja
+kasvoni täyttyivät kyynelillä, -- oi, kerrankin tunsin itseni kuin
+vapautuneeksi.
+
+
+Padova, 7. XII.
+
+En uskalla sanoa varmaan, mutta pelkään suuresti, että sinä, pitäen
+sanastani kiinni, kaikin voimin olet koettanut karkoittaa minut
+suloisesta lepopaikastani. Eilen tuli Michele luokseni, ilmoittaen että
+äitini oli vuokrannut minulle Padovassa asunnon, jossa joskus, muistan
+tuskin enää koska, olin sanonut haluavani asua yliopiston lukuvuoden
+alkaessa. Olen tehnyt uhrauksen tulemalla tänne, ja kirjoitin siitä
+sinulle, mutta odotin herra T:n kotiintuloa, eikä hän ole vieläkään
+palannut. Muuten olen tehnyt oikein noudattaessani kutsumustasi, olen
+jättänyt kukkulani sanomatta kenellekään jäähyväisiä. Sillä muussa
+tapauksessa lähdöstäni ei olisi tullut mitään kaikista sinun kiihkeistä
+kehoituksistasi ja omista päätöksistäni huolimatta. Tunnustan sinulle,
+että tunnen jonkunlaista katkeruutta sydämessäni ja että usein
+kiihkeästi tahtoisin matkata takaisin. Mutta mitäpä siitä, olenhan nyt
+Padovassa, ja piakkoin kai minusta tulee viisas mies, eikä sinun enää
+tarvitse ehtimiseen minulle julistaa, että kulutan aikani joutavissa
+hullutteluissa. Mutta älä yritäkään minua estää, jos mieleeni
+pälkähtäisi mennä matkoihini täältä, sillä sinä tiedät, että muutamat
+asiat ovat minulle aivan mahdottomia, varsinkin jos on kysymyksessä
+elää säännöllistä elämää, jota järkiperäinen opiskelu edellyttää,
+ja luopua omasta mielenrauhastaan ja vapaudestaan tai, kuten sinä
+sanoisit -- ja suon sen sinulle anteeksi -- omista oikuistaan. Kiitä
+joka tapauksessa äitiäni ja sano hänelle jo etukäteen, ikäänkuin omasta
+alotteestasi, että en tule viipyneeksi täällä kuin kuukauden tai hiukan
+enemmän.
+
+
+Padova, 11. XII.
+
+Olen tutustunut patriisi M:n puolisoon, joka hyläten meluisan
+Venetsian ja saamattoman miehensä kodin viettää suuren osan vuotta
+Padovassa saadakseen vapaasti nauttia elämästään. Vahinko, että hänen
+nuorekas kauneutensa jo on kadottanut alkuperäisen puhtautensa, joka
+on sulottarille ja todelliselle lemmelle ominainen. Minusta näyttää
+siltä kuin hänen ainoa ilonsa nykyään olisi taitavalla naisellisella
+kiemailulla kietoa miehiä pauloihinsa. Mutta kukapa sen niin varmaan
+tietää! Minun kanssani hän on mielellään, hän kuiskailee korvaani
+kaikenlaisia asioita ja hymyilee, kun kiitän hänen kauneuttaan, mutta
+oikeastaan hän ei, kuten muut kaltaisensa, rakasta turhanpäiväisiä
+sananparsia ja kaksimielisiä sukkeluuksia, jotka aina todistavat
+luonteen synnynnäistä halpamaisuutta. Eilen illalla sattui, että hän
+asettui istumaan aivan lähelle minua ja alkoi puhua minun runoistani.
+Jutellessamme siinä moisista tyhmyyksistä tulin jostakin syystä
+maininneeksi erään kirjan ja hän pyysi sitä minulta lainaksi. Lupasin
+viedä sen hänelle tänä aamuna. Hyvästi, on aika mennä hänen luokseen.
+
+
+Kello 2.
+
+Palvelija osoitti minut etuhuoneeseen, jossa heti tuli vastaani noin 35
+vuoden ikäinen, kevyesti puettu nainen. En olisi voinut kuvitellakaan
+häntä kamarineitsyeksi, ellei hän olisi ilmaissut itseänsä sanomalla:
+"Rouvani on vielä vuoteessa, mutta hän nousee heti." Samassa
+seinäkello kutsui häntä jumalattaren lepokammioon, joka oli aivan
+etuhuoneen vieressä. Jäin odottamaan lämmitellen itseäni uunin ääressä
+ja tarkastellen milloin Danaeta esittävää kattomaalausta, milloin
+seinäkoristuksia, milloin ranskalaisia romaaneja, joita oli sinne tänne
+siroiteltu. Samassa avautui ovi ja koko huone täyttyi äkkiä tuhansien
+hajuvesien lemulla. Sisään astui upeavartaloinen, juuri vuoteelta
+noussut rouva, kamarineiti ojensi hänelle nojatuolin, ja hän heittäytyi
+kylmästä värjöttäen istumaan mukavaan asentoon lähelle uunia. Hän
+tervehti minua enemmän silmäyksillään kuin kumartaen ja kysyi minulta
+hymyillen, olinko muistanut lupaukseni. Ojensin hänelle kirjan ja
+huomasin ihmeekseni, ettei hänellä ollut päällään muuta kuin pitkä ja
+ohut paita, joka vielä lisäksi oli niin avoin, että povi ja hartiat
+olisivat kokonaan paljastuneet, ellei hän hekumallisesti hymyillen
+olisi heittänyt ylleen kevyttä aamukaapua. Hänen vain muodon vuoksi
+hiukan kammatut, hajalle valahtaneet hiuksensakin ilmaisivat, että hän
+oli juuri noussut makuulta; osa niistä lepäsi epäjärjestyksessä ympäri
+kaulan, osa peitti otsaa ja silmäluomia, osa taasen tunkeutui aina
+poveen asti, ikäänkuin noiden pienten, mustain suortuvain tehtävänä
+olisi ollut toimia oppaana tottumattomalle silmälle.
+
+Toisinaan hän kohotti kätensä muka järjestääkseen paremmin tukkaansa,
+mutta hänen todellinen tarkoituksensa oli varmaankin täten näyttää
+minulle hohtavan valkoinen, pyöreä käsivartensa, joka paidanhihan
+alaspudotessa paljastui aina kyynärpäätä myöten. Leväten pienellä,
+pehmeistä patjoista muodostetulla valtaistuimellaan hän sievästi
+leikitteli sylikoiransa kanssa, joka juoksenteli hänen ympärillään
+kyyristäen selkäänsä ja pudistellen korviaan ja harjaansa. Asetuin
+istumaan pienelle tuolille, jonka kamarineitsyt ennen poistumistaan oli
+minulle tuonut. Liehakoiva pikku peto hypiskeli emäntänsä kintereillä
+hampailla ja tassuilla tempoen ikäänkuin tarkoituksella hänen paitansa
+liepeitä. Näin tuli ensin näkyviin hieno, ruusunpunainen silkkitohveli
+ja vähitellen pienoinen jalka, ihan samanlainen, Lorenzo, kuin kylvystä
+nousevilla sulottarilla on Albanon maalauksissa. Oi, minä olin nähnyt
+Teresan samantapaisessa tilanteessa, juuri vuoteeltaan nousseena
+aamupuvussa istuvan uunin ääressä. Johtaessani mieleeni tuon autuaan
+aamun muistan, että tuskin uskalsin hengittää häntä ympäröivää ilmaa,
+että kaikki, kaikki ajatukseni arkoina ja kunnioittavina yhtyivät häntä
+palvomaan. Varmaankin joku hyvä henki tällä hetkellä loihti eteeni
+Teresan kuvan, ja se antoi minulle voimaa katsella koiraa ja kaunotarta
+ja taas koiraa ja mattoa, jolla tuo sievä jalka lepäsi, pidättyvästi
+hymyillen. Mutta sillä välin kaunis jalka hävisikin. Nousin pyytäen
+anteeksi, että olin tullut sopimattomaan aikaan. Lähtiessäni jätin
+hänet jonkunlaisen katumuksen valtaan; ainakin minusta tuntui siltä
+kuin hän iloisesta ja kohteliaasta olisi muuttunut hiukan jäykäksi --
+en muuten voi sanoa asiassa olleen sen enempää. Jäätyäni yksin sanoi
+minulle järkeni, joka on ainaisessa ristiriidassa sydämeni kanssa:
+"Onneton! Pelkää ainoastaan sellaista kauneutta, joka on melkein
+taivaallinen; ole rohkea äläkä epäile kostuttaa huuliasi vastamyrkyllä,
+jota onnetar sinulle ojentaa!" Ylistin järjen neuvoa, mutta sydän
+oli siis jo menetellyt omalla tavallaan. Huomaat, että tämä kirje on
+puhtaaksikirjoitettu, sillä olen tahtonut loistella "komealla tyylillä".
+
+Oi, noita Sapphon säkeitä hyräilen itsekseni kirjoittaessani,
+kävellessäni, lukiessani. Oi Teresa, en ollut näin mieletön, niin
+kauvan kuin sain katsella ja kuunnella sinua. Kärsivällisyyttä!
+Yksitoista peninkulmaa, niin olen kotona, ja sitten vielä kaksi
+peninkulmaa lisäksi, ja --. Kuinka usein olisinkaan jo paennut koko
+Italiasta, ellei minusta olisi parempi elää täällä ainaisessa vaarassa
+kuin nääntyä kaipauksesta kaukana sinun luotasi. Olemmehan täällä
+sentään saman taivaan alla.
+
+J. K. Tällä hetkellä saapuvat sinun kirjeesi. Jo viidennen kerran sinä
+syytät minua rakastuneeksi, entä sitten? Olen nähnyt monien rakastuvan
+mediciläiseen Venukseen ja Psykeen, vieläpä kuuhun tai lempitähteensä.
+Ja etkö sinä itse ollut niin ihastunut Sapphoon, että olit löytävinäsi
+hänen kuvansa kauneimmassa tuntemassasi naisessa ja sanoit tyhmiksi ja
+ilkeiksi niitä, jotka väittivät hänen olleen pieni, ruskeaihoinen ja
+rumanpuoleinen?
+
+Mutta leikki sikseen! Myönnän olevani omituinen, ehkä hiukan yltiöpänen
+olento, mutta pitäisikö minun hävetä sitä? Miksi? Jo jonkun aikaa
+olet koettanut ajaa päähäni, että minun olisi punasteltava, mutta
+suo anteeksi, missään Teresaa koskevassa en voi, en tahdo eikä minun
+tarvitse punastua tai katua tai surra. Elä onnellisena!
+
+
+Padova, --
+
+(Tästä kirjeestä puuttuu kaksi arkkia, joissa Jacopo kertoo
+ikävyyksistä, mihin hän joutui kiivautensa ja suorasukaisuutensa
+vuoksi. Julkaisija, tahtoen tarkalleen painattaa kaiken, mitä Jacopon
+kirjeistä on säilynyt, katsoo velvollisuudekseen liittää niihin
+tämänkin katkelman, varsinkin kun sen pohjalla voi saada jonkunlaisen
+käsityksen siitä, mikä puuttuu.)
+
+(Tästä puuttuu ensimäinen arkki.)
+
+... ... ... ... ...
+
+... .. ... minä en unohda hyviä tekoja, vielä vähemmän osakseni
+tulleita loukkauksia, ja kuitenkin tiedät, että monta kertaa olen
+antanut anteeksi, olen siunannut sitä, joka on menetellyt väärin minua
+kohtaan ja osoittanut sääliä pettäjälleni. Mutta jos minun kunniaani
+loukataan, Lorenzo, silloin täytyy minun kostaa. En tiedä, mitä sinulle
+on kirjoitettu, enkä siitä välitä. Mutta vaikka en kolmeen vuoteen
+ole nähnyt tuota kurjaa olentoa, tunsin kuitenkin sanomatonta raivoa
+tavatessani hänet uudelleen. Hillitsin sentään itseni. Mutta miksi piti
+hänen uusilla pistopuheilla herättää henkiin vanha vihani? Sinä päivänä
+minä riehuin kuin jalopeura ja olisin voinut murskata hänet vieläpä
+pyhätössäkin.
+
+Kahta päivää myöhemmin tuo roisto hylkäsi rehellisen
+sovinnontarjoukseni, ja koko maailma huusi ristiretkeä minua vastaan,
+ikäänkuin minun rauhallisesti olisi pitänyt niellä uusi loukkaus
+henkilön puolelta, joka muinoin oli syönyt toisen puolen sydäntäni.
+Nuo hienon maailman heittiöt teeskentelevät jalomielisyyttä, sillä he
+eivät uskalla ryhtyä avoimeen taisteluun, vaan rakastavat salakavalia
+pistoksia, parjauksia ja juonia. -- Toiselta puolen en minäkään ollut
+häntä etevämpi. Sanoin hänelle: "Teillä on rinta ja käsivarret, kuten
+minullakin, ja Te olette kuolevainen, niinkuin minä." Hän itki ja
+ulvoi, ja silloin alkoi hillitön vihani ja raivoni lauhtua, sillä
+hänen halpamaisesta pelostaan huomasin, että rohkeus ei oikeuta
+sortamaan heikkoa raukkaa. Mutta saako heikko sen vuoksi kiihoittaa
+väkevämmän kostonhimoa? Usko minua, ainoastaan typerä ja halpamainen,
+tai yliluonnollisen viisas ihminen nöyrtyy vihollisen edessä, jolla on
+hävyttömät kasvot, musta sielu ja vapiseva käsi.
+
+Muuten sattuma paljasti minulle kaikki ne arvon herrat, jotka olivat
+minulle vannoneet vilpitöntä ystävyyttä, kuunnelleet puheitani
+kuin jotakin ihmettä ja tarjonneet sekä kukkaronsa että sydämensä
+käytettäväkseni. He ovat kuin hautakammioita, joita komeat, pöyhkeillä
+ylistyslauselmilla kirjaillut marmoripatsaat koristavat, mutta jos
+avaat kammion oven, näet vain matoja ja vastaasi lemahtaa tukehduttava
+löyhkä. Luuletko, Lorenzo, että kukaan heistä muistaisi lupauksiaan,
+jos kurjuus pakoittaisi meidät kerjäämään leipää? Korkeintaan tekisi
+sen joku viekkaudesta saadakseen iloita meidän alennuksestamme omilla
+hyvillätöillään. Ne, jotka ovat ystäviäsi myötätuulessa, heittävät
+sinut myrskyn puhjetessa mereen. Laskelmaa ja keinottelua on koko
+heidän elämänsä, Jos jonkun harvan sydämessä asuu yleviä intohimoja,
+täytyy hänen joko tukehduttaa ne tai kotkien ja jalojen metsäneläinten
+lailla paeta luoksepääsemättömille vuorille ja korpien yksinäisyyteen
+välttääkseen ihmisten kateutta ja kostoa. Ylevät sielut harhailevat
+suuren joukon yläpuolella, joka, suuttuneena niiden suuruudesta,
+koettaa kahlehtia niitä tai pilkkaa niitä ja pitää hulluutena jaloja
+tekoja, joita se itse, omaan lokaansa vajonneena, ei voi ymmärtää,
+vielä vähemmän ihailla. -- En puhu itsestäni, mutta kun muistelen
+esteitä, joita yhteiskunta asettaa nerokkaan ja lämminsydämisen
+ihmisen tielle, kun ajattelen, miten vapaissa kuten tyrannillisissakin
+valtioissa kaikki perustuu juonitteluun, keinotteluun ja
+halpamaisuuteen, kiitän hartaasti kohtaloa, joka on minulle antanut
+voimaa kohottautua onnen oikkujen ja oman kasvatukseni yläpuolelle ja
+tehnyt minut kaiken orjamaisuuden leppymättömäksi viholliseksi. Tiedän,
+että ensimäinen ja ainoa todellinen viisaus perustuu ihmistuntemukseen,
+mutta sitä ei voi oppia yksinäisyydessä eikä kirjoista; jokaisen
+tulee omien ja muitten kokemuksista oppia sellaista elämisen taitoa,
+että kykenee karttamaan olemassaolon ammottavia kuiluja. Olkoon niin,
+mutta omasta puolestani pelkään, että ne, jotka olisivat voineet minua
+neuvoa, ovat minut pettäneet, että kohtalo, vaikka se olisi voinut
+minua kohottaa, on syössyt minut kuiluun ja että voimakkaat kädet,
+joiden olisi pitänyt minua tukea, ovat minut murskanneet.
+
+... ... ... ... ...
+
+(Taas puuttuu arkki.)
+
+... ... ... jos olisinkin kokematon, mutta niin ei ole asian laita.
+Päinvastoin olen itsessäni tuntenut kaikkien intohimojen rajusti
+riehuvan, enkä voi kerskata olevani kaikista paheista vapaa. Tosin
+ei mikään pahe ole päässyt minua hallitsemaan, vaan olen tämän
+maallisen vaellukseni aikana äkkiä joutunut kukoistavista puutarhoista
+lohduttomiin erämaihin, mutta tunnustan samalla, että katumukseni aina
+on johtunut omituisesta ylpeästä suuttumuksesta ja epäluottamuksesta
+kunniaan ja onneen, joista nuoruudessani uneksin. Etkö usko, että
+eläisin kunnioitetumpana ja turvallisempana, jos olisin myynyt
+lahjani ja rehellisyyteni ja heittänyt mereen totuudenrakkauteni?
+Mutta kannattaako kuntonsa kustannuksella ostaa tämän turmeltuneen
+vuosisadan suosionosoituksia ja nautintoja? Ehkäpä pikemmin pelko
+esiintyä alentuneesti kuin ylevä kunniantunto toisinaan on estänyt
+minua synneistä, jotka mahtimiehille ovat ainakin sallittuja,
+ellei suorastaan kunniaa tuottavia, mutta joista halpasäätyisiä
+rangaistaan, jotta oikeuden epäjumalankuva saisi edes jonkun uhrin.
+Ei, ei inhimillinen voima eikä jumalallinen kaikkivalta voi saada
+minua näyttelemään pikkulurjuksen osaa elämän teatterissa. Tiedän
+hyvin, että vain aika lailla kevytmielinen ihminen voi valvoa yönsä
+suosituinten kaunotarten huoneessa, sillä hävyntuntonsa säilyttänyt
+tahtoo vielä varjella mainettaan. Muuan tuollainen nainen kyllä opetti
+kerran minulle viettelemisen ja pettämisen taitoa, ja ehkä olisinkin
+esiintynyt sekä viettelijänä että pettäjänä, ellei nautinto, jota
+siitä odotin, olisi tuntunut vastenmieliseltä sydämestäni, joka aina
+on ristiriidassa tilanteen ja järjen kanssa. Senvuoksi olet usein
+kuullut minun sanovan, että kaikki riippuu sydämestä, sydämestä, jonka
+tunteiden laatua ei taivas, ei ihmiset eikä edes meidän oma etumme voi
+muuttaa.
+
+Italian sivistyneimmissä piireissä ja muutamissa ranskalaisissa
+kaupungeissa olen innolla etsinyt n.s. hienoa maailmaa, jota olin
+kuullut niin suuresti ylistettävän, mutta kaikkialla olen havainnut,
+että kuuluisimmatkin ylimykset, oppineet ja kaunottaret ovat yhtä
+jokapäiväisiä, tyhmiä, alhaisia ja ilkeitä! Niitä harvoja en tullut
+tavanneeksi, jotka eläen melua herättämättä muiden joukossa tai
+viettäen aikansa yksinäisessä mietiskelyssä säilyttävät alkuperäisen
+kuntonsa turmeltumattomana. Minä juoksentelin sinne tänne,
+edestakaisin, kuten toimettomien sielut Danten helvetin portilla, joita
+runoilija ei pidä kelvollisina pääsemään edes tuomittujen joukkoon.
+Näin olin yhden vuoden aikana nähnyt riittävästi narrimaisuutta ja
+kaikenkaltaista kehnoutta ja tuntenut kuolettavaa kyllästymistä elämään.
+
+Ja nyt, kun kauhulla ajattelen menneisyyttä ja jo toivon päässeeni
+rauhan satamaan, syöksee paha henkeni minut uusiin onnettomuuksiin.
+Huomaat, että minun täytyy kääntää katseeni kohti sitä pelastuksen
+valoa, jonka taivas minulle tarjoaa. Mutta rukoilen, ettet aina hokisi
+minulle tuota vanhaa virttäsi: "Jacopo, Jacopo, sinun itsepäisyytesi
+tekee sinusta ihmisvihaajan". Luuletko, että minä surisin ihmisten
+paheita, jos heitä vihaisin? Mutta kun en voi niille nauraakaan enkä
+myöskään tahdo heitä häiritä, katson viisaimmaksi pysyä syrjässä. Sillä
+kukapa minua suojelee ihmisten vihalta, jotka ovat niin erilaisia kuin
+minä? Tiedän, että ei kannata väitellä siitä, kellä tässä asiassa
+on oikein, enkä myöskään itse väitä olevani kokonaan oikeassa.
+Pääasia on -- ja sen sinäkin myönnät -- että tämä minun ylevä, eheä
+ja oikeudentuntoinen, tai ehkä pikemmin kasvattamaton, jäykkä ja
+varomaton luonteeni ei sovellu yhteen sen tekopyhyyden kanssa, joka
+verhoo noitten mainitsemieni ihmisten olemusta, ja minä puolestani
+en ole halukas luopumaan omasta itsestäni. Minuun nähden siis on
+välirauhakin tarpeeton, rakastan enemmän ilmisotaa, ja tappio on
+lähellä, sillä minä en voi turvautua edes teeskentelyn naamioon, joka
+on mitä arvokkain ja hyödyllisin ase. Sepä juuri on hullua, että pidän
+itseäni muita vähemmän inhoittavana enkä sen vuoksi halua teeskennellä;
+olenpa niin suorasukainen tai niin röyhkeä, että, katsomatta kuntooni
+tai kehnouteeni, rohkenen esiintyä alastomana ja ikäänkuin suoraan
+luontoäidin kädestä lähteneenä. Sanon joskus itselleni: "Luuletko, että
+totuus sinun suussasi on vähemmän huimaava kuin muiden?" Tästä kaikesta
+minä teen sen johtopäätöksen, että olisin hullu, jos minä, löydettyäni
+yksinäisyydessäni korkeimman hyvän tarkasteluun kokonaan uponneitten
+autuaitten levon, välttääkseni sinun ehtimiseen toitottamaasi
+rakastumisen vaaraa, heittäytyisin tuon muodollisuuksiin kietoutuneen
+ja pahanilkisen orjalauman syliin.
+
+
+Padova, jouluk.
+
+Tämä inhoittava paikkakunta lamaa kokonaan mieleni, joka muutenkin on
+väsynyt elämään. Missä muualla tahansa voisin parantua, mutta täällä
+Padovassa en tiedä mitä tehdä. Näkisitpä kuinka kurjan näköisenä ja
+millä tuskalla ja vaivalla yritän alottaa tätä viheliäistä kirjettä!
+Teresan isä on palannut vuoristoon ja kirjoittanut minulle. Olen
+vastannut hänelle luvaten pian itsekin tulla sinne, mutta siihen tuntuu
+minusta vielä olevan tuhat vuotta.
+
+Tässä yliopistossa -- kuten valitettavasti lienee kaikissa
+korkeakouluissa -- on pääosana ylpeitä ja toisilleen vihamielisiä
+professoreja sekä erittäin kevytmielisiä ylioppilaita. Tiedätkö,
+miksi oppineitten ihmisten suuressa paljoudessa niin harvoin tapaa
+jaloja luonteita? Nerous, tuo korkeuden ylevä lahja, ei voi kehittyä
+vapaasti muualla kuin yksinäisessä riippumattomuudessa, jossa sen,
+vailla ulkonaisen toiminnan mahdollisuuksia, on syvennyttävä kokonaan
+kirjalliseen työhön. Keskellä yhteiskunnallisen elämän pyörteitä
+luetaan ja kopioidaan paljon, mutta ei ajatella itsenäisesti:
+siellä, missä aina puhutaan, häviää tuo jalo into, joka saa ihmisen
+tuntemaan, ajattelemaan ja kirjoittamaan uljaasti. Monien vieraitten
+kielten lörpöttelijä on pärpättäjä myöskin omallaan, tullen siten
+naurettavaksi sekä omissa että vieraiden silmissä. Ihmiset, jotka
+ovat riippuvaisia lähimmäistensä itsekkäistä harrastuksista,
+ennakkoluuloistaan ja vioista, ja joita monenmoisten velvollisuuksien
+ja tarpeiden ketju kahlehtii, uskovat kunniansa ja onnensa lauman
+huostaan. He imartelevat rikkautta ja valtaa ja pelkäävät koitumista
+suuriksi, koska maine synnyttää kateutta ja hengen ylevyys herättää
+vallassaolijain epäluuloa: ruhtinaat eivät tahdo alamaistensa joukossa
+nähdä sen paremmin sankareita kuin kuuluisia rikoksentekijöitä. Sen
+vuoksi se, joka orjallisissa oloissa toimii palkattuna opettajana,
+harvoin, jos koskaan, voi täyttää kutsumuksensa ja esiintyä totuuden
+ylevänä julistajana, ja siksi meidän viralliset yliopistoluentomme vain
+pimittävät järkeä ja saavat meidät epäilemään totuuden olemassaoloa.
+En tosin usko, että kaikki ihmiset vaeltavat pimeydessä, mutta luulen,
+että useimmat vain kuvittelevat päässeensä valkeuteen, vaikka öiset
+usvat vielä sokaisevat heidän katseensa. Mutta tämä asia jääköön jo
+sikseen. On olemassa kysymyksiä, joista voi keskustella vain niitten
+ihmisten kanssa, jotka hymyilevät tieteelle, niinkuin Homeros hymyili
+sammakoille ja hiirille. [Viittaus Homeroksen nimellä kulkevaan
+leikilliseen runoelmaan, joka esittää sammakkojen ja hiirten kesken
+syttynyttä sotaa.]
+
+Tästä johtuukin mieleeni toinen asia. Täytä kerrankin toivomukseni
+ja myy koko kirjastoni ruumiineen ja sieluineen, koska Jumala on
+lähettänyt ostajan. Sillä mitäpä minä tekisin 4000:llä niteellä,
+joita en voi enkä viitsi lukea. Säilytä vain ne muutamat, joihin olen
+tehnyt reunamuistutuksia. Kuinka uuttera olinkaan siihen aikaan, kun
+tuhlasin melkein koko omaisuuteni kirjojen ostoon! Vaikka -- kenties
+olen vapautunut tästä hulluudestani vain joutuakseni jonkun uuden
+järjettömyyden riivaamaksi. Anna rahat äidilleni. Tahtoisin jotenkin
+korvata hänen suuret menonsa, tahtoisin antaa hänelle kokonaisen
+aarreaitan, mutta milläpä voisin tulla sellaisen omistajaksi? Tämä
+on nyt ainoa keino, johon voin turvautua. Ajat huononevat yhä, ja
+on verinen vääryys, että äiti raukkani minun tähteni täytyy elää
+puutteessa ne harvat vuodet, jotka hänellä vielä on jälellä. Hyvästi.
+
+
+Euganian kukkuloilla, 3. I. 1798.
+
+Suo anteeksi, mutta luulin sinua viisaammaksi. Ihmissuku on kuin lauma
+sokeita, jotka riehuen ja tuuppien toisiaan ja taistellen keskenään
+milloin seisovat välttämättömän kohtalonsa edessä, milloin laahaavat
+sitä perässään. Minkävuoksi siis juosta sen jälessä tai pelätä sitä,
+minkä kuitenkin täytyy olla saapumassa?
+
+Vai erehdynkö ehkä? Voiko inhimillinen äly murtaa tuota näkymätöntä
+tapahtumien ja lukemattomien, pienten satunnaisuuksien ketjua, jota
+sanomme kohtaloksi, ja vaikka se voisikin, uskallammeko sittenkään
+turvallisella mielellä katsella tulevaisuuden himmeitä varjoja? Oi,
+uudelleen sinä vaadit minua karttamaan Teresaa, ikäänkuin tahtoisit
+sanoa: "Luovu siitä, mikä tekee elämän sinulle rakkaaksi, väistä
+ajoissa onnettomuutta ja heittäydy siis mielenkarvauteen." Mutta jos
+minä vaaraa peläten viisaana miehenä sulkisin sydämeni viimeiseltäkin
+onnen säteeltä, silloin koko elämäni muistuttaisi tämän sumuisen
+vuodenajan surkeita päiviä, joina haluaisimme lakata elämästä niin
+kauvan kuin ne luontoa painostavat. Myönnä totuus: eikö ole parempi,
+että auringon säteet kirkastavat edes muutamia aamuhetkiä, vaikkapa
+sitten yö riistäisikin meiltä koko loppupuolen päivästä? Jos minun
+alinomaa täytyisi vartioida tätä kaikkivaltiasta sydäntäni, joutuisin
+ainaiseen ja hyödyttömään sotaan itseni kanssa. Aion purjehtia samalla
+mielellä kuin haaksirikkoon tuomittu, käyköön kuinka käy. -- Mutta nyt
+minä
+
+    "jo tunnen tuulenhengen entisen,
+    edessäin armaat rinteet aukeaa!" [Petrarca.]
+
+
+10. I.
+
+Odoardo kirjoittaa, että hänen asiansa toivottavasti järjestyy
+kuukauden kuluessa; hän palajaa siis viimeistään alkukevääksi.
+Huhtikuun alkupäivinä katson niin muodoin viisaimmaksi lähteä täältä.
+
+
+19. I.
+
+Ihmisen elämä on unta, petollista unta, ja kuitenkin annamme sille yhtä
+suuren arvon kuin taikauskoiset naiset povauksille ja ennustuksille,
+joista luulevat tulevaisuutensa riippuvan. Pidä varasi, se mitä sinä
+niin kiihkeästi tavoitat, onkin ehkä pelkkä varjo, joka on rakas
+sinulle, mutta tympäisee muita. Siis koko minun onneni perustuu
+paljaisiin kuvitelmiin; jos etsin jotakin todellista, niin minä joko
+petyn tai peräydyn epätoivoisena ja kauhistuneena tyhjyyteen. En
+tiedä, mutta minusta tuntuu siltä kuin luonto olisi luonut meidät
+ihmiset käsittämättömän järjestelmänsä viimeiseksi, mitättömäksi
+renkaaksi. Onhan se antanut meille sellaisen määrän itserakkautta,
+että pelko ja toivo ainaisesti vaihtelevat sydämessämme saaden meidät
+mielikuvituksessamme näkemään rajattoman sarjan onnea ja onnettomuutta
+ja että tämän vuoksi intohimoisesti pidämme kiinni lyhyestä,
+epävarmasta ja onnettomasta elämästämme. Ja kun me sokeasti palvelemme
+luonnontarkoituksia, nauraa se itse meidän ylpeydellemme, joka saa
+meidät kuvittelemaan, että maailmankaikkeus on luotu meitä varten ja
+että me yksin kykenemme säätämään luomakunnan lakeja.
+
+Kuljin silmiä myöten peitteeseen kääriytyneenä pitkin kenttiä,
+katsellen lumen verhoamaa kuolonkalpeaa maata, jota ei ainoakaan
+yrtti tai kukkanen kaunistanut. Mutta kauvaa en jaksanut kiinnittää
+katsettani kohti vuoren huippua, jota musta, hyinen sumupilvi verhosi,
+lisäten kylmän ja alakuloisen ilman koleutta. Minusta tuntui kuin
+nuo suunnattomat lumimäärät äkkiä hajaantuisivat ja rajulla voimalla
+vyöryisivät vuoripurojen uomia myöten alas tasangolle temmaten mukanaan
+kasvit, karjan ja ihmisasunnot ja haudaten yhtenä ainoana päivänä
+alleen monien vuosien uutteruuden ja monien perheiden toiveet. Silloin
+tällöin pilkisti pilvien lomasta joku auringonsäde. Tosin se kohta
+taasen upposi usvamereen, mutta sen ilmestyminen todisti kuitenkin,
+että vielä ei maailma hukkuisi ikuiseen syvään yöhön. Minä käänsin
+katseeni taivaanrannalle, jota auringon kuoleva säde vielä hetkisen
+purppuroi, ja ajattelin: -- Oi Aurinko, kaikki muuttuu ja vaihtelee
+täällä maan päällä. On tuleva päivä, jolloin Jumala kääntää katseensa
+sinustakin ja sinäkin muutut. Silloin eivät enää hohtavat iltapilvet
+iloitse viimeisten säteittesi loistosta eikä taivaallisten ruusujen
+ympäröimä ja hellän valosi hyväilemä aamurusko itäisillä ilmoilla
+ennusta sinun tuloasi. Nauti sillä välin elämästäsi, joka ehkä on yhtä
+pettävä kuin ihmisenkin. Sinä sen tiedät: Ihmisen elämä on ilotonta, ja
+jos hänen joskus onkin suotu kulkea huhtikuun kukkaiskentillä, täytyy
+hänen kuitenkin tuskallisesti vapisten odottaa kesän paahtavaa hellettä
+ja talven hyisiä viimoja.
+
+22. I.
+
+Sellaista se on, rakas ystäväni. Lämmittelin itseäni pehtorini
+asunnossa, jonne tavallisesti kokoontuu ympäristön talonpoikia
+kertomaan uutisia tai juttelemaan vanhoja asioita iloisen takkavalkean
+ääressä. Sisälle astui paljasjalkainen, hytisevä tyttö ja pyysi
+puutarhurilta almua eräälle vanhalle vaimolle. Toinen antoikin lämmöstä
+nauttivalle tyttöselle sylillisen puita ja pari ruskeata leipää. Hän
+otti ne vastaan ja poistui tervehtien. Minäkin läksin ja seurasin
+vaistomaisesti hänen jälkiään lumessa. Saavutin hänet juuri kun
+hän seisoi todellisen lumivuoren edessä etsien katseillaan toista,
+vähemmän umpeen mennyttä polkua. "Menetkö kauvaksikin, tyttöseni?"
+-- "En, herra, asun puolen peninkulman päässä täältä." -- "Mutta tuo
+puukantamus tulee sinulle liian raskaaksi, annahan minun auttaa sinua."
+-- "Tulisin kyllä sen kanssa toimeen, jos molemmat käteni olisivat
+vapaat, mutta nämä leivät käyvät hankalammiksi kantaa." -- "Anna ne
+sitten minulle." -- Hän tuskin hengitti, mutta lensi tulipunaiseksi
+hämmästyksestä ja ojensi minulle leivät, jotka kätkin viittani alle.
+Hetken käveltyämme tulimme kurjalle mökille. Nurkassa istui vanha vaimo
+etsien viimeistä lämpöä hiiliastian sammuneista kekäleistä. Hän piti
+käsiään sen yläpuolella ja nojasi käsivarsiaan polviinsa. -- "Hyvää
+huomenta, muori." "Huomenta." "Kuinka voitte, muori?" -- En saanut
+näihin enkä kymmeniin muihinkaan kysymyksiin ymmärrettävää vastausta,
+sillä hän lämmitteli edelleen käsiään kohottaen vain silloin tällöin
+silmänsä ylöspäin ikäänkuin katsoakseen olimmeko vielä huoneessa.
+Otimme sillä välin esille pienet tuomisemme, joita vanhus nyt
+tarkasteli silmiä rävähyttämättä. Jäähyväisiimme ja lupaukseemme palata
+huomenna hän väkinäisesti vastasi vain: "Hyvästi".
+
+Poistuessamme mökiltä talonpoikaistyttö kertoi minulle, että tuo
+vanhus toisinaan on nälkäkuoleman partaalla, kun rajuilmat estävät
+ympäristön asukkaita viemästä hänelle kokoomiaan almuja. Mutta suuresta
+puutteestaan ja lähes 80 ikävuodestaan huolimatta hän kovasti pelkää
+kuolemaa ja rukoilee kiihkeästi, että taivas vielä soisi hänen elää.
+Kylän vanhemmat asukkaat kertoivat minulle vielä, että hänen miehensä
+jo monta vuotta sitten ammuttiin. Hänellä oli monta poikaa ja tytärtä,
+jotka, samoinkuin hänen vävynsä, miniänsä ja lapsenlapsensa, kaikki
+kuolivat suurena nälkävuonna. Kuitenkaan eivät, veli Lorenzo, menneet
+eikä nykyiset onnettomuudet häntä tapa; hän rakastaa yhäkin tuskan
+aaltoihin upotettuna elämäänsä.
+
+Vaikka siis elämämme on täynnä pettymyksiä, olemme kuitenkin halukkaita
+häpeän, itkun ja rikoksenkin hinnalla sen itsellemme ostamaan, sillä
+sokea, kaikkivaltias vaisto kiinnittää meitä siihen. Ja kuitenkin
+luonto itse tarjoo meille niin monta keinoa vapautua siitä!
+
+
+17. III.
+
+Kahteen kuukauteen en ole antanut sinulle elonmerkkiä itsestäni. Sinä
+olet kauhistunut ja pelkäät, että minä lemmen hurmaamana olen unohtanut
+sekä sinut että isänmaani. Suo anteeksi, veljeni, mutta huonosti tunnet
+minut ja ihmissydämen ja itsesi, jos luulet, että isänmaanrakkaus voi
+kylmetä ja sammua tai väistyä toisten intohimojen tieltä. Päinvastoin,
+se lisää muiden intohimojen voimaa, niinkuin nekin puolestaan antavat
+sille uutta yllykettä. Mutta siinä olet oikeassa, että lempi tulee
+kaikkivaltiaaksi mahdiksi sairaassa sielussa, jos sitä muutkin
+toivottomat intohimot raatelevat. Minä tunnen sen, mutta sinä erehdyt
+luullessasi, että se on minulle turmioksi, sillä ilman Teresaa kenties
+makaisin jo turpeen alla.
+
+Luonto luo omalla valtuudellaan olentoja, joiden pakostakin täytyy olla
+yleviä. Kaksikymmentä vuotta sitten tällaiset olennot Italiassa olivat
+tuomittuja vaipumaan yleiseen uneliaisuuteen, mutta nykyinen aika on
+uudelleen elvyttänyt niiden synnynnäisen miehuuden ja terästänyt niitä
+siihen määrään, että niitä voidaan sortaa, mutta ei murtaa. Tämä ei
+ole mikään tyhjä korulause, vaan eittämätön totuus, joka heijastuu
+monen vanhan ajan kunniakkaan ja onnettoman suurmiehen elämästä,
+totuus, jonka ehdottomuudesta olen tullut vakuutetuksi eläessäni monien
+aikalaisteni keskuudessa, joita sekä säälin että ihailen. Ellei Jumala
+armahda Italiaa, täytyy heidän piilottaa isänmaalliset tunteensa
+sydämensä sisimpään sopukkaan, ja tuska on raateleva ja synkistävä
+heidän elämäänsä. Mutta maataan he eivät kuitenkaan voi hyljätä, sen
+puolesta he ovat valmiit suremaan, kärsimään, kuolemaan. Minäkin kuulun
+niihin, ja sinä samaten, Lorenzoni.
+
+Mutta olisi turhaa, jopa julmaakin kirjoittaa kaikesta siitä, mitä olen
+nähnyt, ja yleensä meidän nykyisestä tilanteestamme. Se vain sytyttäisi
+teissä raivon liekin, jota omassa sydämessäni koetan hillitä. Usko
+minua: minä itken synnyinmaan puolesta, itken salaisesti, ja soisin
+Petrarcan tavoin
+
+    "ett' ainoot oisi siitä kyyneleeni!"
+
+On toisia Italian ystäviä, jotka valittavat suuriäänisesti. He sanovat
+tulleensa myydyiksi ja petetyiksi. Mutta jos heillä olisi ollut
+aseita, olisivat he kenties hävinneet taistelussa, mutta heitä ei
+ainakaan olisi voitu pettää. Jos he olisivat puolustautuneet viimeiseen
+veripisaraan, eivät voittajat olisi voineet myydä eivätkä voitetut
+ostaa heidän maataan. [Taasen viittaus edellämainittuun Napoleonin
+ja itävaltalaisten väliseen kaupantekoon Venetsiasta.] Silti onhan
+joukossamme paljon niitäkin, jotka kuvittelevat, että joskaan vapaus
+ei ole rahalla ostettavissa, vieraat kansakunnat oikeudentunnon
+innoittamina teurastavat toisiaan meidän kentillämme vapauttaakseen
+Italian. Mutta voivatko ranskalaiset, jotka yleisen vapauden ylevästä
+opista ovat tehneet irvikuvan, esiintyä Timoleonina [Ylevämielinen
+korintholainen, joka v. 344 e.Kr. vapautti syrakusalaiset tyranni
+Dionysios nuoremman hirmuvallasta ja uudelleen järjesti Syrakusan
+hallitusmuodon maltillisen kansanvaltaisessa hengessä. Suom.]
+meitä kohtaan? -- Monet luottavat myöskin tuohon nuoreen sankariin
+[tarkoittaa Napoleonia], joka on syntynyt italialaisella kielialueella
+[Ajacciossa Korsikassa]. Minä puolestani en kuvittele, että alhainen
+ja julma mies voisi meitä millään tavalla hyödyttää. Sillä arvoton on
+sellainen ihminen, jolla on ketun vilpillinen mieli ja joka ylpeilee
+siitä, vaikka hänellä olisi jalopeuran voimat ja ääni. Niin, hän on
+ilman liioittelua alhainen ja julma. Miksi ei hän edes avoimesti ja
+jalon suuttumuksen valtaamana myynyt Venetsiaa? Selim I, joka hukutti
+Niiliin 30,000 julmurin armoille antautunutta tsherkessiläissoturia,
+ja Nadir Shah, joka äskettäin surmautti 300,000 intialaista, ovat
+julmempia, mutta vähemmän halveksittavia. Näin omin silmin nuoren
+sankarin hyväksymän kansanvaltaisen hallitusmuodon, joka lähetettiin
+Passerianosta venetsialaisten vahvistettavaksi, mutta tämän tapahtuessa
+oli Campoformion sopimus jo monta päivää sitten allekirjoitettu,
+Venetsia oli myyty ja nuori sankari palkitsi luottamuksemme
+kuolemantuomiolla ja maanpaolla. En syytä valtioviisautta, joka myy
+kansakuntia kuin karjalaumoja, sillä niin on ollut ja niin tulee aina
+olemaan, vaan itken isänmaani kohtaloa.
+
+                            "-- -- -- tapa,
+    kuin hänet kadotin, mua vielä loukkaa".
+
+"Hän on synnyltään italialainen ja tulee kerran vielä pelastamaan
+maansa", sanovat jotkut. Vastaan heille ja tulen aina vastaamaan:
+"Hän on synnynnäinen tyranni, eikä tyranni välitä isänmaastaan, sillä
+hänellä ei sellaista ole."
+
+Toiset, nähdessään Italian haavat, sanovat: "On käytettävä äärimmäisiä
+parannuskeinoja vapauden saavuttamiseksi." Tosin on Italiassa pappeja
+ja munkkeja, mutta ei oikeita Herran palvelijoita, sillä missä uskonto
+ei ole syöpynyt kansan sieluun ja lakeihin, siellä kirkko muuttuu
+myymäläksi. Italiassa on koreilla arvonimillä varustettuja henkilöitä
+lukematon määrä, mutta ei oikeita ylimyksiä, sillä todellinen ylimys
+puolustaa toisella kädellään maataan vihollista vastaan, toisella
+hän ohjaa sen hallintoa rauhan aikana, mutta meikäläisen aatelin
+suurin ylpeys on tietämättömyys ja tyhjäntoimittaminen. Lisäksi on
+meillä monipäinen alempi kansa, mutta vähän todellisia kansalaisia.
+Lääkärit, asianajajat, yliopistojen professorit, kirjailijat,
+varakkaat liikemiehet, virkamiestemme lukematon lauma harrastavat
+muka jaloja ja maalle hyödyllisiä asioita, mutta heillä ei ole vapaan
+kansalaisen pontta eikä edes oikeuksia. Jokainen ansaitsee leipänsä
+ja rikkautensa omakohtaisella uutteruudellaan, mutta ei ole oman
+maansa herra, vaan kuuluu rahvaaseen, ollen tosin vähemmän kurja,
+mutta yhtä orjuutettu kuin varsinainen rahvas. Maa voi tulla toimeen
+ilman asukkaita, mutta kansakunta ei voi elää ilman maata; sen vuoksi
+ovatkin Italian harvat vapaat maatilanomistajat kansansa näkymättömiä
+ja mielivaltaisia herroja. Tehkäämme nyt papit ja munkit oikeiksi
+Herran palvelijoiksi, patriisit todellisiksi ylimyksiksi ja plebeijit,
+tai ainakin melkoinen osa heistä, kansalaisiksi ja maanomistajiksi,
+mutta tapahtukoon tämä ilman veritöitä, ilman loukkauksia uskontoa
+vastaan, ilman puolue-intohimoja, ilman kuolemantuomioita ja
+karkoituksia, ilman vierasta apua, verta ja hävitystä, ilman maanjakoja
+ja väkivaltaisia maalakeja, ilman omistusoikeuden loukkausta. Sillä
+jos näin jyrkkiä parannuskeinoja täytyisi käyttää ainaisen häpeällisen
+orjuutemme poistamiseksi, en totta tosiaankaan tiedä mitä tehdä.
+Häpeään ja orjuuteen en tahtoisi jäädä, mutta en myöskään haluaisi
+olla lääkäri, joka julmilla ja usein tehottomilla lääkkeillä koettaa
+tautia parantaa. Onhan sentään yksilöllä monia pelastuksen keinoja,
+äärimmäisenä kuolema, mutta kokonainen kansa ei voi kuolla. Jos siis
+asia minusta riippuisi, kehoittaisin Italiaa alistumaan nykyiseen
+kohtaloonsa ja jättämään Ranskalle yksin sen häpeällisen maineen,
+että se on muka vapauden hyväksi uhrannut niin monta ihmishenkeä.
+On yhdentekevää kenen -- 5 direktorin tai 500:n neuvoston tai yhden
+ainoan miehen [tekijä ajattelee Ranskan valtiollisia oloja suuren
+vallankumouksen loppuaikoina] valtaistuimen kulmakiviksi nämä uhrit
+tulevat, sillä jokainen valtaistuin, joka perustuu verilöylyihin, voi
+silmänräpäyksessä kukistua.
+
+Se pitkä aika, jona en ole sinulle kirjoittanut, ei ole minulta
+laiskotteluun mennyt, joskin pelkään, että uutterat opintoni viime
+aikoina ovat olleet omiaan vain synkistämään mieltäni. Herra T:n
+kirjastossa on paljon arvokkaita historiallisia ja valtiofilosoofisia
+teoksia. Osittain karttaakseni liian usein uudistuvaa seurustelua
+Teresan kanssa, osittain karkoittaakseni ikäväni ja tyydyttääkseni
+uteliaisuuttani -- ikävän kammo ja uteliaisuus ovat suuria toiminnan
+kiihoittimia ihmiselämässä -- olen niitä lainannut häneltä. Toisia olen
+lukenut, toisia silmäillyt, ja ne ovat olleet surullisia tovereitani
+kuluneen talven aikana. Miellyttävämpiä seuralaisia ovat minulle
+olleet pikkulinnut, joita ankara pakkanen pakotti etsimään ravintoa
+vihamielisten ihmisten asuntojen läheisyydessä. Niitä kokoontui
+perheittäin ja heimoittaan minunkin kuistilleni, jonne asetin niille
+jotakin syötävää, mutta tuskin ne nyt enää, puutteen loputtua, tulevat
+minua tervehtimään. Uutterat lukuni ovat minulle opettaneet seuraavaa:
+On vaarallista olla vailla ihmistuntemusta, mutta on suorastaan
+turmiollista tuntea ihmisiä, ellei ole sydäntä heitä pettää. Vielä olen
+huomannut, että eri kirjoissa esiintyvät vastakkaiset mielipiteet,
+samoinkuin monet historialliset ristiriitaisuudet, johtavat meidät
+epäilyyn, käsitteiden sekaannukseen, kaaokseen ja kaiken kieltämiseen.
+Jos minun siis pitäisi valita kahden mahdollisuuden välillä, joko lukea
+aina tai olla kokonaan lukematta, valitsisin jälkimmäisen, ja ehkä pian
+sanonkin ikuiset jäähyväiset kaikille kirjoille. Vihdoin olen tehnyt
+seuraavan havainnon: Meillä on kaikilla turhia intohimoja, turhia
+kuin elämä itse, mutta siitä huolimatta juuri tämä turhuus on meidän
+erehdystemme, valitustemme ja rikostemme lähde.
+
+Siitä huolimatta itken yhä verisiä kyyneleitä onnettoman isänmaani
+puolesta, ja kun ajattelen Teresaa ja kun toiveita syttyy rinnassani,
+tuntuu sydänalassa sitäkin tuskallisemmalta. Sanon itselleni: "Jos
+rakas ystävättäreni olisikin lasteni äiti, huomaisi hän piankin
+kauhulla, että pienokaisillani ei ole isänmaata." Jo lyhyen elämän
+aamunkoitossa raatelevat monet intohimot nuorten neitojen sydäntä,
+mutta eniten kärsivät Italian immet, joiden nuoruudensuruja vielä
+lisää isänmaallinen tuska. -- Herra T:n todellisena intohimona on
+puhua politiikkaa. Olen usein koettanut johtaa keskustelua toisille
+aloille, sillä hänen tyttärensä kuunteli meitä sanaakaan sanomatta,
+mutta huomasin selvästi, kuinka isän ja minun tuskani kalvoi hänenkin
+mieltään. Sinä tiedät, että hän ei ole mikään jokapäiväinen nainen.
+Toisenlaisina aikoina hän olisi vapaasti voinut valita itselleen
+toisenlaisen aviomiehen, sillä hän on ylevä ja arvonsa tunteva neito.
+Hän huomaa, kuinka minäkin kärsin siitä kalseasta ja itsekkäästä
+toimettomuudesta, jossa olen tuomittu päiväni tappamaan, sillä,
+Lorenzo, vaietenkin ilmaisen oman häpeäni ja itsehalveksumiseni.
+Ristiriita voimakkaan tahdon ja puuttuvien toiminnanmahdollisuuksien
+välillä tekee valtiollisista asioista innostuneen henkilön mitä
+suurimmassa määrässä onnettomaksi; ellei hän vaikene, tekee hän itsensä
+maailman silmissä naurunalaiseksi, sillä voimaton isänmaanystävä
+muistuttaa romaanien ritareja. Kun Cato teki itsemurhan, noudatti muuan
+köyhtynyt patriisi, Cozio, hänen esimerkkiään; edellistä ihailtiin,
+koska hän ensin kaikin voimin oli koettanut vapautua orjuudesta,
+jälkimäistä pilkattiin, koska hänen vapaudenrakkautensa ei ollut
+löytänyt mitään muuta ilmaisumuotoa.
+
+Mutta Teresan läheisyydessä tahtoisin aina olla, ja kuitenkin on
+minulla niin paljon itsehillitsemiskykyä, että voin olla kolmeen, jopa
+neljään päivään häntä näkemättä. Sillä jo häntä muistellessani tunnen
+sydämessäni suloista lämpöä ja lohdutuksen säde kirkastaa mieltäni.
+Tämä taivaallinen autuudentunne on ehkä nopeasti haihtuva, mutta se
+yksin pelastaa minut tällä hetkellä täydelliseltä epätoivolta.
+
+Ja kun olen hänen seurassaan, en puhu hänelle rakkaudesta. Se tuntuu
+käsittämättömältä, mutta tiedän, että uskot minua. Jo puoli vuotta
+sitten hänen sydämensä avautui minulle, mutta varmaa lemmentunnustusta
+hän ei ole huuliltani kuullut. Mutta eikö hän arvaa tunteitani? Pelaan
+shakkia hänen isänsä kanssa kaiket illat; hän työskentelee äänetönnä
+pöytänsä ääressä, vain harvoin puhuvat hänen silmänsä, ja kun hän luo
+ne maahan, on minusta, kuin rukoilisi hän osanottoani. Mutta mitä muuta
+osanottoa voisin hänelle osoittaa kuin sen, että niin kauvan kuin
+mahdollista salaan häneltä lempeni, jos jaksan? Minä elän vain häntä
+varten, ja kun tämä uusi, suloinen unelmani on lopussa, annan kernaasti
+esiripun pudota. Maine, viisaus, nuoruus, rikkaus, isänmaa, kaikki
+kuvitelmat, jotka tähän asti ovat näytelleet jonkinlaista osaa elämäni
+komediassa, eivät enää ole minulle minkään arvoisia. Annan esiripun
+pudota, ja toiset kuolevaiset saavat samanlaisilla kuvitelmilla lisätä
+nautintojaan ja lievittää tuskiaan hetki hetkeltä lyhenevän elämänsä
+aikana, jota nuo raukat luulevat ijäiseksi.
+
+Tässä tavallisuuden mukaan hajanainen, mutta harvinaisen rauhallinen
+vastaus pitkään, ylen hellään kirjeeseesi. Sinä osaat esittää
+ajatuksesi paljon paremmin kuin minä; minun tunteeni taasen ovat niin
+voimakkaat, että teen itsepintaisen vaikutuksen. Mutta jos kuuntelisin
+enemmän muita kuin itseäni, en olisi sopusoinnussa itseni kanssa, ja
+tähän sopusointuunhan juuri perustuu meidän vähäinen maallinen onnemme.
+
+
+3. IV.
+
+Kun sydämemme on kokonaan autuaaseen nautintoon vaipunut, murtuvat ja
+raukenevat meidän heikot sielunvoimamme onnen paljoudesta kokonaan;
+ne ovat silloin ikäänkuin huumaantuneet ja mykistyneet, kaikkinaiseen
+ponnistukseen kykenemättöminä. Ellen viettäisi näin taivaallista
+elämää, kirjoittaisin useammin. Kun onnettomuus lisää elämämme
+taakkaa, riennämme kertomaan siitä toiselle onnettomalle, ja häntä
+lohduttaa tietoisuus siitä, että muitakin itkeviä on olemassa. Mutta
+jos joskus onnen säde välähtää, syvennymme kokonaan itseemme peläten
+onnemme vähenevän, jos siitä muille ilmoitamme; vain turhamaisuus
+saa kerskaamaan onnesta. Se, joka kovin yksityiskohtaisesti toiselle
+erittelee iloaan tai suruaan, ei sitä kyllin voimakkaasti tunne. --
+Joka tapauksessa, maailma on jälleen ihana. Yhtä ihana se lienee ollut
+astuessaan luomisen päivänä esiin kaaoksen muodottomasta kuilusta.
+Huhtikuun vieno, hymyilevä aamurusko hyväili itäistä taivaanrantaa
+ja vähitellen koko taivas peittyi ruusunpunaiseen hohteeseen. Raikas
+kaste kattoi maata, ja aamutuulten neitseellinen henkäys herätti kukat,
+pilvet, aallot, elävät olennot, jotka kaikki tervehtivät Aurinkoa,
+Jumalan ylevää kuvaa, koko olevaisuuden valon- ja elämänlähdettä.
+
+
+6. IV.
+
+Se on liiankin totta. Mielikuvitukseni loihtii silmieni eteen
+toivomani onnen niin elävänä, että luulen sitä todelliseksi, olen
+koskettamaisillani sitä käsilläni, muutama askel vain puuttuu --
+ja sitten? Sydän raukkani näkee utukuvan katoavan, ja minä itken
+haikeasti, ikäänkuin kauvan aikaa omistamani onni olisi minulta äkkiä
+riistetty. -- Odoardo kirjoittaa, että tuomioistuimen juonittelu ensin
+on häntä viivyttänyt ja että vallankumous nyt on muutamaksi päiväksi
+keskeyttänyt oikeuden toiminnan. Minä puolestani lisäisin: Se, joka
+ajattelee vain aineellisia etujaan, on kylmä muille tunteille. Ehkä
+joku uusi lemmensuhde häntä pidättää. Mitä hyötyä sinulle sitten siitä
+olisi? kysyt sinä. Ei mitään, rakas Lorenzo. Jumala varjelkoon minua
+käyttämästä Odoardon kylmyyttä omaksi edukseni, mutta en ymmärrä,
+kuinka hän enää päivääkään voi olla poissa Teresan luota. Annan siis
+edelleenkin kuvitellun onnen huumata itseäni, tyhjentääkseni myöhemmin
+myrkkymaljan, jonka olen itselleni valmistanut.
+
+
+11. IV.
+
+Hän istui sohvalla ikkunan ääressä katsellen kukkuloita ja taivaalla
+leijailevia pilvenhattaroita. "Katsokaa", sanoi hän minulle, "tuota
+ihmeellisen sinistä taivasta". Seisoin äänetönnä hänen vieressään
+katse luotuna pieneen avoimeen kirjaan hänen kädessään. Ajatuksissani
+en huomannut, että pohjoisesta nousi rajuilma, joka repi hennoimmat
+puut juurineen maasta. "Puu raukat", huudahti Teresa. -- Öiset pilvet
+täyttivät uhkaavina taivaanrannan, näyttäen tavallistakin mustemmilta
+salamain kaameassa valossa. Ukkonen jylisi lakkaamatta ja sadetta tuli
+kuin kaatamalla. Hetkisen perästä huomasin, että ikkunat oli sulettu
+ja lamppu paloi huoneessa. Tavallisuuden mukaan ja myöskin rajuilmaa
+peläten oli palvelija suorittanut iltatehtävänsä riistäen siten
+meiltä tilaisuuden ihailla raivoavan luonnon suurenmoisuutta. Teresa,
+ajatuksiinsa vaipuneena, ei sitä huomannut, vaan antoi hänen hommata.
+
+Otin kirjan hänen kädestään, ja sattumalta tuli eteeni seuraava paikka,
+jonka luin ääneen:
+
+"Kuolinhetkellään suloinen Gliceria suuteli minua viimeisen kerran.
+Glicerian mukana olen menettänyt kaiken, mitä minulla on menetettävää.
+Hänen hautakumpunsa on ainoa maapala, jota tahdon omakseni sanoa.
+Minä yksin tiedän sen paikan. Olen istuttanut sen ympärille tiheän
+ruusutarhan, joka kukoistaa yhtä ihanana kuin hän itse muinoin ja
+tuoksuaa nyt niinkuin hänen povensa. Joka vuosi käyn ruusujen kuussa
+tuossa pyhässä metsikössä. Istahdan kummulle, jonka alla hän uinuu,
+otan käteeni ruusun ja ajattelen: 'Noin ihanasti sinäkin kerran
+kukoistit'. Ja minä revin pois ruusun terälehdet ja heitän sen maahan
+ja muistelen meidän suloista lemmen-unelmaamme. Oi Gliceriani, missä
+olet nyt? Kyynel vierii silmistäni vihreälle nurmikolle, ja olen
+tuntevinani lemmityn hengen läsnäolon."
+
+Vaikenin. "Miksi ette jatka", kysyi Teresa huoaten ja katsoen minuun.
+Luin uudelleen, mutta kun tulin lauseeseen: "Noin ihanasti sinäkin
+kerran kukoistit", raukeni ääneni liikutuksesta. Puristan Teresan kättä
+ja tunnen hänen kyyneleensä omallani.
+
+
+17. IV.
+
+Muistatko tuota nuorta neitoa, joka neljä vuotta sitten vietti
+kesää näitten vuorten juurella? Hän oli kihloissa ystävämme Olivio
+P:n kanssa, mutta sinä tiedät, että sulhanen äkkiä köyhtyi eikä
+voinut mennä naimisiin. Olen tänään nähnyt hänet uudelleen. Hän on
+nyt naimisissa erään ylimyksen kanssa, joka on sukua herra T:lle.
+Matkustaessaan tiluksillaan hän kävi tervehtimässä Teresaa. Minä
+istuin lattiamatolla Isabellinan kanssa, joka suurella innolla
+tavaili aakkosia. Huomatessani hänet hypähdin ylös ja juoksin häntä
+vastaan, ikäänkuin olisin tahtonut häntä syleillä. Oi, kuinka hän oli
+muuttunut! Kylmänä ja virallisena hän ei ensin ollut minua tuntea,
+sitten hän lausui jonkinlaisen epäilyttävän kohteliaisuuden puoleksi
+minulle, puoleksi Teresalle. Vannon, että odottamaton jälleennäkeminen
+saattoi hänet hämilleen. Mutta kun alettiin keskustella koristeista,
+jalokivistä, helminauhoista ja muista jonninjoutavasta, tuli hän
+ennalleen. Toivoin tekeväni hänelle hyväntyön kääntäessäni keskustelun
+pois moisista turhamaisuuksista. Johdin siis hänen mieleensä menneet
+onnen päivät täällä maalla, sillä kaikki nuoret naiset kaunistuvat
+puhuessaan sydämen vilpitöntä kieltä eivätkä muuta koristusta
+tarvitse. -- "Oi, oi", vastasi hän huolettomasti ja leikitteli
+kallisarvoisten korvarenkaittensa kanssa. Sillävälin hänen miehensä,
+jolla kääpiöitten maailmassa on "viisaan" maine, kuten Algarottilla
+[puolittain tanskalaistunut italialainen oppinut, jota Foscolo
+arvostelee aiheettoman ankarasti ja puolueellisesti. A. kuoli v.
+1764] ja eräällä toisella, kehui noitten helyjen korkeata hintaa ja
+vaimonsa hyvää makua. Puhuessaan hän koristeli selvää toskanalaista
+murrettaan tuhansilla ranskalaisuuksilla. Aioin mennä matkoihini,
+mutta Teresan rukoileva katse sai minut jäämään. Keskustelu siirtyi
+siihen kirjallisuuteen, jota täällä maalla luemme. Olisitpa kuullut,
+minkä ylistysvirren tuo herra viritti esi-isiensä "jättiläiskirjaston"
+kunniaksi, jossa kaikki vanhan ajan kuuluisimmat kirjailijat ovat
+edustettuina ja jota hän matkoillaan on täydennellyt. Nauroin
+itsekseni hänelle, mutta hän jatkoi luentoaan. Vihdoin Herra lähetti
+paikalle palvelijan, joka oli ollut etsimässä herra T:tä, ilmoittamaan
+Teresalle, että häntä oli mahdoton löytää, sillä hän oli lähtenyt
+metsästysretkelle vuoristoon. Tähän loppui luento. Kyselin rouvalta
+uutisia Oliviosta, jota en ole tavannut tuon onnettomuuden jälkeen.
+Voit kuvitella miltä minusta tuntui, kun kuulin hänen kylmästi sanovan
+entisestä rakastetustaan: "Hän on jo kuollut." -- "Onko hän kuollut?"
+-- huudahdin hypäten ylös ja katsoen häneen kauhistuneena. Kuvailin
+Teresalle tämän verrattoman nuorukaisen jaloa luonnetta ja kohtalon
+kovuutta, joka pakoitti hänet taistelemaan köyhyyttä ja häpeää vastaan
+ja vei hänet ennenaikaiseen, mutta kunnialliseen hautaan.
+
+Hänen miehensä kertoi Olivion isän kuolemasta, Olivion yhä kiihtyvästä
+riidasta vanhemman veljensä kanssa ja tuomioistuimen päätöksestä,
+joka ratkaisi veljesten välisen oikeusjutun niin, että toinen tuli
+upporikkaaksi, toinen menetti kaiken omaisuutensa, sillä Olivio
+raukan täytyi tuomarien puolueellisuuden vuoksi luovuttaa sekin
+vähä, mikä hänellä oli jälellä. Hän lausui "siveellisen tuomionsa"
+tuosta "eriskummaisesta" nuorukaisesta, joka ylpeästi kieltäytyi
+vastaanottamasta avustusta veljeltään ja vain kiihoitti hänen
+vihaansa, vaikka sovinto olisi ollut mahdollinen. "Mutta", keskeytin
+minä, "olisiko Olivion pitänyt nöyrtyä tunnottoman veljensä edessä?
+Onneton on se, joka hylkää ystävien neuvot ja myötätunnon, halveksii
+heidän osanottoaan ja kieltäytyy vastaanottamasta vilpittömästi
+tarjottua apua. Mutta tuhat kertaa onnettomampi on se, joka luottaa
+rikkaan ystävyyteen ja kuvitellen jaloksi sitä, joka ei koskaan ole
+vastoinkäymisiä kärsinyt, ottaa häneltä vastaan almuja maksaakseen ne
+myöhemmin omalla kunniallaan. Onni solmii liiton onnettomuuden kanssa
+vain ostaakseen kiitollisuutta ja sortaakseen hyvettä. Ihminen, tuo
+tyrannillinen olento, käyttää hyväkseen onnen oikkuja, saadakseen
+valtaa toisten ihmisten yli. Ainoastaan onnettomilla on oikeus
+loukkaamatta auttaa ja lohduttaa toisia onnettomia, mutta se, joka
+nauttii rikkaan armopaloja, huomaa, vaikka liian myöhään,
+
+    "'kuin leipää vierahan on karvas syödä'. [Dante.]
+
+"Sen vuoksi on monin verroin vähemmän tuskallista kulkea kerjäten
+talosta taloon, kuin nöyrtyä epähienon pohatan edessä ja sitten kirota
+häntä, kun hän maailmalle toitottaa armeliaisuuttaan ja vaatii kunniasi
+ja vapautesi apunsa korvaukseksi."
+
+"Mutta ettehän te anna minun puhua loppuun", vastasi aviomies. "Kun
+Olivio kerran tyhjin käsin lähti isänsä kodista luovutettuaan kaikki
+oikeutensa vanhemmalle veljelleen, miksi hän vielä lisäksi tahtoi
+maksaa isänsä velat? Haastoihan hän itse puutteen taistelemaan kanssaan
+uhratessaan moisen typerän hienotunteisuuden vuoksi äitinsäkin
+perinnön."
+
+"Miksi? Kun perijä lainopillisilla koukuilla petti velkojat, ei Olivio
+puolestaan voinut kestää sitä, että ne, jotka onnettomuudessa olivat
+hänen isäänsä auttaneet, kiroaisivat kuolleen muistoa ja että häntä
+julkisesti pilkattaisiin vararikon tehneen miehen poikana. Tämä ylevä
+menettely lisäsi vanhemman veljen häpeää, jolla ei ollut siveellistä
+kuntoa tehdä samoin. Hän koetti nyt ensin hyvillä töillä voittaa
+nuoremman veljen suosion, mutta kun se ei onnistunut, vannoi hän
+ikuista ja sammumatonta vihaa Oliviota vastaan. Konnien parjaamana
+Olivio menetti niidenkin avun, jotka ehkä sydämessään häntä ylistivät,
+sillä on helpompi kaunein sanoin kehua kuntoa, kuin ojentaa sille
+pelastava miekka ja seurata sen esimerkkiä. Jalo ihminen kärsii aina
+haaksirikon konnien keskellä, ja me ihmiset olemme taipuvaisia pitämään
+väkevämmän puolta, polkemaan sortuneita ja arvostelemaan asioita
+niiden lopputuloksen mukaan." -- He eivät vastanneet minulle mitään,
+mutta sanani olivat vaikuttaneet heihin, joskaan he eivät vielä olleet
+vakuutettuja niiden totuudesta. Lisäsin vielä: "En itke Oliviota, vaan
+kiitän Jumalaa, joka on hänet vapauttanut maailman kurjuudesta ja
+ilkeydestä. Sillä yhtä kurjia olemme me hyveen sankaritkin. On olemassa
+ihmisiä, joiden täytyy kuolla, koska he eivät voi nähdä konnien
+rikoksia eikä kunnon ihmisten raukkamaisuutta."
+
+Nuori rouva tuntui heltyvän. "Niinhän se on", huokasi hän. "Mutta se,
+jolla ei ole leipää, ei voi olla niin arka kunniastaan."
+
+"Tuollainen juuri onkin teidän kirottu ajatustapanne", huudahdin.
+"Senkö vuoksi, että te olette onnen suosikkeja, tahtoisitte olla ainoat
+kunnialliset ihmiset maailmassa? Tahdotteko riistää onnettomilta
+heidän ainoan lohdutuksensa, heidän kunniansa, siksi, että kunto
+ei loista teidän omista pimeistä sieluistanne, ja siten rauhoittaa
+omaatuntoanne?" -- Teresan katse ilmaisi, että hän hyväksyi sanani,
+mutta kuitenkin hän koetti siirtää keskustelun toiselle alalle. Mutta
+alku oli tehty, enkä voinut enää vaieta, vaikka nyt sitä kadunkin.
+Huomasin, että aviopuolisojen katse, samoinkuin heidän sielunsa, oli
+maahan painunut, kun huusin syyttävällä äänellä: "Ne, jotka eivät
+ole koskaan olleet onnettomia, eivät onneaan ansaitse. Nuo ylpeät
+katselevat kurjuutta soimatakseen sitä, he vaativat, että kaiken
+tulisi palvoa heidän rikkauttaan ja nautinnonhimoaan. Mutta onneton
+ihminen, joka säilyttää mielensä ylevyyden, on kannustava esikuva
+hyville ja omantunnon pistos hylkiöille." -- He poistuivat vihaisen
+näköisinä. Olen kiitollinen siitä, että elämäni on ensi hetkestä asti
+ollut onneton. Sillä päinvastaisessa tapauksessa olisin tuskin nyt,
+Lorenzo, sinun ystäväsi ja Teresan ystävä. Edessäni ovat vielä selvästi
+tämän aamun tapahtumat. Istuessani tässä pelkään, että joku vanhoista
+tuttavistani tulisi luokseni. Kuka olisi sitä uskonut! Tuon naisen
+sydän pysyi kylmänä, kun puhuin hänen ensi rakkaudestaan, hän rohkeni
+häväistä sen miehen tomua, joka ensimäisenä sytytti hänen povessaan
+voimakkaan elämäntunnun. Ei huokaustakaan! Mutta älä ole hullu, älä
+sure sitä, ettet ihmisten keskuudessa löydä hyvettä, joka ehkä onkin
+vain tyhjä sana, tai välttämättömyys, joka muuttuu olosuhteiden ja
+intohimojen muuttuessa, tai valtava luonnonvoima muutamissa harvoissa,
+synnynnäisesti jaloissa ja lämminsydämisissä yksilöissä, joiden täytyy
+käydä lakkaamatonta sotaa ihmiskunnan enemmistöä vastaan ja joiden
+kaiken lisäksi -- onnekseen tai onnettomuudekseen -- täytyy nähdä
+pettymyksen kalmankarvainen kajastus.
+
+Minä en ole mikään pimeäsieluinen ihminen, sinä tiedät sen, Lorenzoni.
+Nuoruudessani olisin sirotellut kukkia kaikkien elävien olentojen yli,
+mutta ihmisten tekopyhyyteen verhottu julmuus on tehnyt minut kovaksi
+ja vihamieliseksi useimpia kuolevaisia kohtaan. Olisin valmis antamaan
+anteeksi kaikki kärsimäni loukkaukset. Mutta kun näen köyhdytetyn ja
+nääntyneen kunnon näyttävän minulle toisten ylellisyyden ehdyttämät
+valtimonsa, kun näen sairaitten, vangittujen ja nälkäisten olentojen
+huokaavan määrättyjen, julmien lakien kirouksen alla, silloin en voi
+antaa anteeksi. Silloin huudan kostoa niiden onnettomien mukana,
+joiden kanssa ja'an leivän ja kyyneleet, ja vaadin kiihkeästi heidän
+puolestaan sitä olemassaolon oikeutta, jonka laupias ja tasapuolinen
+luontoäiti on heillekin antanut. Luontoko? Jos se todellakin on syynä
+siihen, että olemme sitä, mitä olemme, ei se olekaan äiti, vaan
+äitipuoli.
+
+Oi, Teresa, minä elän niin kauan kuin olen luonasi, sitten lakkaan
+elämästä. Sinä olet niitä harvoja enkeleitä, joita on lähetetty maan
+päälle ylläpitämään hyveen arvoa ja herättämään surullisissa ja
+sortuneissa sydämissä ihmisyyden tuntoa. Mutta jos sinutkin kadotan,
+mikä pelastus jää silloin koko muuta maailmaa inhoavalle nuorukaiselle?
+
+Olisit nähnyt hänet, kun hän ojensi kätensä minulle sanoen:
+"Todellakin, luulen, että nuo ihmiset saivat piston sydämeensä. Ja jos
+Olivio ei olisi ollut onneton, niin olisikohan hänellä ollut ystävää
+kuolemansa jälkeenkään? Mutta hillitkää toiste itseänne paremmin."
+
+"Oi", huokasi hän pitkän vaitiolon jälkeen. "Täytyykö ihmisen olla
+onneton voidakseen oikein rakastaa hyvettä?" Lorenzo, Lorenzo, hänen
+taivaallinen sielunsa kirkasti hänen kasvonpiirteitään.
+
+
+29. IV.
+
+Hänen läheisyydessään olen niin täynnä elämää, että tuskin tunnen
+eläväni. Tämä tuntuu omituiselta, mutta samoinhan ihmisen näkö kokonaan
+himmenee ja uppoaa valovirtaan, jos kirkas auringonsäde sattuu hänen
+silmäänsä juuri kun hän herää rauhallisesti nukutun yön jälkeen.
+
+Jo kauvan aikaa olen hävennyt omaa toimettomuuttani. Päätin
+alkukeväästä ruveta lukemaan kasvitiedettä ja parissa viikossa
+keräsinkin läheisiltä rinteiltä suurehkon määrän kasveja, mutta en
+tiedä enää, mihin ne ovat joutuneet. Useanakin kertana olen unohtanut
+Linnéni puutarhan penkille tai jonkun puun juurelle; viimein kadotin
+koko kirjan. Eilen Michele toi minulle siitä pari kasteen peittämää
+lehteä, tänään hän kertoi, että puutarhurin koira oli repinyt kirjan
+kappaleiksi.
+
+Teresa moittii minua. Hänen mielikseen olen yrittänyt kirjoittaa,
+mutta kauniista innostuksestani huolimatta en saa montakaan sivua
+valmiiksi. Minulla on tuhansia aiheita ja aatteita, valikoin niitä,
+hylkään toisia, valikoin uudelleen, kirjoitan vihdoin jotakin, revin
+sen kappaleiksi tai pyyhin osan siitä pois. Niin menevät minulta
+illat ja aamut, innostus lamautuu, kynä kirpoaa kädestä, huomaan
+aikani ja vaivani hukkaan kuluneen. Olen jo ennen sinulle sanonut,
+että kirjan kirjoittaminen on minun voimilleni joko liian suuri tai
+liian vähäpätöinen tehtävä. Ota huomioon nykyinen mielentilani, ja
+sinun täytyy myöntää, että kirjeenkin kokoonkyhääminen sinulle silloin
+tällöin vaatii minulta suuria ponnistuksia. Olen tosiaankin nolon
+näköinen lukiessani hänelle jotakin ääneen hänen työpöytänsä ääressä.
+Keskeytän lukemiseni tuon tuostakin. "Jatkakaa", sanoo hän minulle.
+Yritän uudelleen, mutta parin sivun jälkeen muuttuu lukuni nopeaksi
+ja epäselväksi muminaksi. "Mutta lukekaa toki niin, että voin jotakin
+ymmärtää." Minä jatkan, mutta katseeni harhailee ehtimiseen kaukana
+kirjasta ja pysähtyy ihailemaan hänen enkelikasvojaan. Vaikenen, kirja
+sulkeutuu ja putoaa kädestäni, enkä voi enää löytää paikkaa, mihin
+lopetin. Teresa ei voi suuttua, hän hymyilee vain.
+
+Kunpa voisin panna paperille kaikki ne ajatukset, jotka risteilevät
+aivoissani. Kirjoitan paljon muistiinpanoja Plutarkhokseni lehdille,
+sillä muuten mielteeni paikalla haihtuisivat, mutta kun myöhemmin luen
+niitä, tekevät ne minuun kalsean, hajanaisen ja verettömän vaikutuksen.
+On tosiaankin tyhmää heti merkitä muistiin ajatuksensa, ennenkuin ne
+ovat kypsyneet, mutta niin menetellen teemme toisten kirjoittamista
+teoksista mosaiikkikirjoja. Minäkin olen tahtomattani tällainen
+mosaiikkikirjailija. Pienestä englantilaisesta kirjasta luin surullisen
+elämäntarinan, ja minusta tuntui joka hetki kuin olisin lukenut
+Laurettan onnettomuudesta. Aurinko valaisee joka vuosi samanlaisia
+sieluntuskia. Tehdäkseni jotakin olen yrittänyt kuvata Laurettan
+tarinaa ja kääntänyt vastaavat kohdat englantilaisesta teoksesta.
+Lisäämällä ja paikoittain muuttelemalla alkuperäistä tekstiä olen siten
+kirjoittanut tositapahtumaan perustuvan romaanin. Tuon tyttöraukan
+elämäntarinassa olen tahtonut Teresalle näyttää kohtalokkaan onnettoman
+lemmen kuvastimen. Mutta pelkään, että toisten ihmisten tuskallisten
+kokemusten meille antamat neuvot ja opetukset vain kiihoittavat omia
+intohimojamme. En kerro ainoastaan Laurettasta, vaan itsestänikin,
+sillä sellainen on mielentilani: aina täytyy minun kosketella omia
+haavojani. Siksi katson parhaimmaksi olla antamatta näitä lehtiä
+Teresalle, sillä niistä olisi hänelle enemmän surua kuin iloa. Lue sinä
+ne! Nyt en kirjoita enempää. Hyvästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+KATKELMA LAURETTAN TARINASTA.
+
+"En tiedä välittääkö taivas maasta. Mutta jos se joskus on meistä
+huolehtinut, -- ellei muulloin niin luomisen päivänä, jolloin ihmissuku
+aloitti harharetkensä maan päällä, -- niin luulen, että Kohtalo on
+kirjoittanut ikuisuuden kirjoihin sanat:
+
+    "Ihminen olkoon onneton.
+
+"En uskalla valittaa Kohtalon päätöksestä enkä tiedä mille
+tuomioistuimelle valitukseni esittäisin. Luulenpa melkein, että
+ihmissuvun onnettomuuteen perustuu niiden olentojen onni, jotka
+elävät lukemattomissa muissa taivaankappaleissa. Mutta kiitän ylevää
+Henkeä, joka, asuen kaikissa olioissa, herättää ne kuoleman jälkeen
+uuteen elämään toisissa muodoissa, kiitän häntä siitä, että hän
+kurjuuden mukana on antanut meille myös kyynelten lahjan ja että hän
+rangaistukseksi on riistänyt osanoton suloisen nautinnon niiltä,
+jotka ylvästelevässä viisaudessaan kiihoittavat meitä kapinoimaan
+Kohtalon tahtoa vastaan. Stoalaisessa tyyneydessään he sanovat: 'Älä
+itke, jos näet onnettoman ja itkevän ihmisen'. He eivät tiedä, että
+helläsydämisen ihmisen kyyneleet ovat onnettomille suloisempia kuin
+kaste kuihtuvalle nurmikolle.
+
+"Oi, Lauretta, itkin kanssasi onnettoman rakastettusi haudalla ja
+muistan, kuinka kyyneleeni lievensivät surusi karvautta. Sinä nojasit
+rintaani vasten, sinun vaaleat kiharasi peittivät kasvoni, sinun
+kyyneleesi valuivat pitkin poskiani, ja sinä kuivasit nenäliinallasi
+minun kyyneleeni ja omasi, jotka virtana juoksivat silmistä huulille.
+Sinä kaikkien hylkäämä, minä en ole sinua koskaan hylännyt!
+
+"Kun sinä harhailit autiolla merenrannalla, seurasin salaisesti
+askeleitasi voidakseni pelastaa sinut epätoivoisesta teosta. Huusin
+nimeäsi, ja sinä ojensit minulle kätesi ja istuuduit rinnalleni. Kuu
+kohosi taivaalle, ja sinä lauloit surullista laulua. Joku sydämetön
+olisi ehkä voinut sinua pilkata, mutta onnettomien Lohduttaja, joka
+tyynenä katselee sekä ihmisten mielettömyyttä että heidän viisauttaan
+ja säälii niin hyvin heidän hairahduksiaan kuin hyveitään, kuuli
+ehkä sinun valittavan äänesi ja lohdutti sinua. Sydämeni rukoukset
+seurasivat sinua, ja Jumalalle ovat kärsivien sielujen tuskanhuudot
+otollisia. -- Aallot kuohuivat rajussa myllerryksessä ja hirmumyrsky
+ajeli niitä aina rantakiville, joilla istuimme. Käsivarteeni
+nojautuneena nousit ylös ja ohjasit askeleesi kiveä kohti, jonka
+luona vielä olit näkevinäsi Eugeniosi, kuulevinasi hänen äänensä ja
+tuntevinasi hänen hyväilynsä ja suudelmansa. 'Mitä on minulla jäljellä
+maan päällä', huudahdit. 'Veljeni ovat taistotantereella kaukaisilla
+mailla, kuolema on minulta riistänyt isän ja lemmityn, kaikki ovat
+minut hyljänneet!'
+
+"Oi Kauneus, sinä elämän hyvä hengetär! Siellä, missä näytät suloisesti
+hymyilevät kasvosi, vallitsee ilo, ja ikuisen autuuden tunnelma leviää
+yli olevaisuuden. Ken ei sinua tunne, sitä varmasti tympäisee maailma
+ja oma itsensä. Mutta kuka voi kulkea ohitsesi suomatta sinulle muuta
+kuin ylimalkaisen säälin katseen, silloin kun vielä hyve sinua jalostaa
+ja onnettomuus on sinulta riistänyt onnelle ominaisen, kateutta
+herättävän ylvästelyn, näyttäen sinut maailmalle hajoitetuin kutrein ja
+seppelöimättömin otsin?
+
+"Mutta minä tarjosin sinulle, Lauretta, kyyneleeni ja yksinäisen
+elämäni kumppanuuden. Olisit saanut syödä minun leipääni, juoda minun
+maljastani ja levätä rinnallani. Tarjosin sinulle kaiken, mitä omistin,
+ja vaikka elämäsi minun luonani ehkä ei olisi ollut iloinen, olisi se
+ainakin ollut vapaa ja rauhallinen. Yksinäisyydessä sydän vähitellen
+unohtaa pettymyksensä, sillä rauha ja vapaus viihtyvät parhaiten
+alkuperäisen ja yksinkertaisen luonnon helmassa.
+
+"Oli syysilta. Taivaalla leijailevien, läpinäkyvien pilvien lomasta
+loivat kuu ja tähtien paljous silloin tällöin raukeata valoaan yli
+maailman. Katselimme kalastajavenheiden kaukana loimottavia valoja
+ja kuuntelimme gondolierin laulua, joka airollaan rikkoi himmeän
+laguunin hiljaisen rauhan. Mutta Lauretta etsi katseillaan lemmittyään.
+Hän hypähti äkkiä ylös, kulki kappaleen matkaa ja huusi rakastetun
+nimeä. Väsyneenä hän pyörsi takaisin ja istuutui viereeni kuin omaa
+yksinäisyyttään peläten. Hänen katseensa sanoi minulle: 'Sinäkin tulet
+minut hylkäämään.' Sitten hän huusi koiraansa luokseen.
+
+"Minäkin? En saattanut aavistaa, että tuona iltana näin hänet viimeisen
+kerran. Hän oli vaaleassa puvussa, hiukset hän oli sitonut kiinni
+taivaansinisellä nauhalla, kolme kuihtunutta orvokkia oli kiinnitetty
+puseroon, joka verhosi hentoa povea. Saatoin häntä kotiin, ja hänen
+äitinsä, joka tuli avaamaan ovea, kiitti minua siitä, että pidin huolta
+hänen onnettomasta lapsestaan. Jäätyäni yksin huomasin, että hänen
+nenäliinansa oli jäänyt käteeni. 'Annan sen hänelle huomenna takaisin',
+sanoin itsekseni.
+
+"Hänen tuskansa alkoi jo lauhtua, -- ja ehkäpä minä? Eugeniota en
+voisi hänelle palauttaa, mutta voisinhan olla hänen isänsä, veljensä,
+miehensä. Silloin sain äkkiä tietää, että vihamieheni, ne omat
+kansalaiseni, jotka olivat antautuneet sortajan kätyreiksi, olivat
+toimittaneet nimeni kuolemaantuomittujen listaan. En saanut edes lausua
+sinulle jäähyväisiä, Lauretta.
+
+"Kun ajattelen tulevaisuutta ja suljen silmäni säästyäkseni sitä
+näkemästä ja vapisen ja syvennyn menneisyyden muistoihin, kun kuljen
+tämän laakson tuuheissa lehdikoissa, tulevat mieleeni meri ja kaukana
+tuikkivat valot ja gondolierin laulu. Nojaudun puun runkoa vasten ja
+ajattelen: -- Taivas olisi hänet minulle suonut, mutta kova kohtalo
+riisti hänet minulta. -- Otan esille hänen nenäliinansa. Onneton on
+se, joka rakastaa tyydyttääkseen kunnianhimoaan. Mutta sinun sydämesi,
+Lauretta, oli puhdas ja vilpitön. Kuivaan kyyneleeni ja palaan kotiin
+vasta kun hämärä jo laskeutuu yli maan.
+
+"Mitähän sinä nyt teet? Harhailetko yhä pitkin rantoja rukoillen
+Jumalaa sekä sanoilla että kyynelillä? Tule luokseni! Sinä saat poimia
+hedelmät puutarhastani, saat syödä leipääni, juoda maljastani ja levätä
+rinnallani. Olet kuuleva kuinka sydämeni sykkii, kuinka se sykkii eri
+tavalla kuin ennen. Kun vanha tuska uudelleen alkaa poveasi raadella,
+kun olet hukkumaisillasi intohimon myrskyihin, silloin tulen sinua
+vastaan, olen sinua tukeva ja ohjaava sinut luokseni, jos kuljet
+harhaan, mutta olen hiljaa, että saat rauhassa itkeä. Olen sinun isäsi
+ja veljesi, mutta sydämeni, -- oi jos näkisit sydämeni! Kyynel kastaa
+paperia ja huuhtoo pois sanan, jonka juuri olin kirjoittaa.
+
+"Olen nähnyt hänet nuoruuden ja kauneuden ihanimmassa kukoistuksessa,
+-- ja sitten mielipuolena, turvattomana, orpona. Olen nähnyt hänen
+suutelevan ainoaa lohduttajaansa tämän kuolinhetkellä ja sitten
+olen nähnyt hänen taikauskoisena polvistuvan äitinsä edessä itkien
+ja rukoillen, että onneton emo peruuttaisi kirouksen, jonka oli
+singahduttanut lastaan vastaan. Ikuinen sääli Lauretta raukan
+onnettomuutta kohtaan asuu sydämessäni. Se on kallisarvoinen perintö,
+josta tahtoisin tehdä osallisiksi teidät kaikki, joiden ainoana lohtuna
+on rakastaa hyvettä ja sääliä sitä. Te ette minua tunne, mutta olkoon
+meitä kuinka monta tahansa, olemme ystäviä keskenämme. Älkää vihatko
+onnellisia ihmisiä, mutta karttakaa niitä."
+
+
+4. V.
+
+Oletko nähnyt, kuinka myrskyisten päivien jälkeen auringon säde ensi
+kerran tunkeutuu esille idän kultapilvien lomasta lohduttaakseen
+luontoa? Samoin minua lohduttaa Teresan näkeminen. -- Karkoitan
+toiveeni, tuomitsen unelmani, itken pettymyksiäni. Ei, en tahdo
+enää häntä nähdä, en tahdo häntä rakastaa. Kuulen äänen sanovan
+minua petturiksi; se on hänen isänsä ääni. Suutun itselleni, tunnen
+sydämessäni parantavaa katumusta. Nyt olen tehnyt vakavan päätöksen,
+vakavamman kuin koskaan; mutta kuinka käykään? Nähdessäni hänet
+uudistuvat kuvitelmat, sieluni muuttuu toiseksi ja unohtaa itsensä; se
+vaipuu paratiisillisen kauneuden palvontaan.
+
+
+8. V.
+
+"Hän ei sinua rakasta, ja jos hän tahtoisikin sinua rakastaa, ei
+hän saa sitä tehdä." Se on totta, Lorenzo, mutta jos antaisin sinun
+riistää unelmien verhon silmiltäni, täytyisi minun samalla sulkea ne
+ikiajoiksi, sillä: ilman tätä taivaallista valoa olisi elämä minulle
+kauhistus, maailma kaaos ja koko luonto öinen erämaa. Eikö ole parempi
+äkkiä vetää esirippu alas ja jättää katsojat harhakuviensa valtaan,
+kuin vähitellen sammuttaa näyttämöllä olevat soihdut ja ilkeästi
+herättää heidät? Mitä siitä, jos harhakuva minua vahingoittaakin!
+Heräännys tappaa minut.
+
+Eräänä sunnuntaina kuulin papin moittivan talonpoikia juopottelusta.
+Hän ei ymmärtänyt, kuinka väärin on estää noita raukkoja unohtamasta
+iltahumalassa päivän vaivoja. Juopuneina he eivät katkerin mielin
+muista, että heidän leipänsä on hien ja kyynelten kostuttama, eivätkä
+ajattele kylmyyttä ja nälkää, joka heitä ensi talvena uhkaa.
+
+
+11. V.
+
+Luulisi melkein, että luonnolla on jotakin hyötyä tästä maapallosta
+ja sen keskenään taistelevista asukkaista. Huolehtien kaikkien
+säilymisestä se ei ole yhdistänyt ihmisiä toisiinsa veljeyden siteillä,
+vaan on istuttanut jokaiseen yksilöön niin suuren itserakkauden, että
+hän mielellään hävittäisi kaikki muut elääkseen itse turvallisemmin ja
+päästäkseen koko olevaisuuden itsevaltiaaksi. Ei ainoakaan sukukunta
+ole elämänsä aikana nähnyt yksistään rauhan päiviä; sota on aina
+ollut oikeuksien määrääjä, ja voima on hallinnut läpi vuosisatojen.
+Näin on yksilö joko julkisesti tai salaisesti ihmisyyden vihollinen,
+ja itsesäilytysvaisto pakottaa häntä edistämään luonnon päämäärää,
+joka on koko suvun säilyttäminen. Sen vuoksi Kainin ja Aabelin
+jälkeläiset, vaikka he kantaisiään jäljitellen ehtimiseen tappavatkin
+toinen toisiaan, kuitenkin elävät ja lisääntyvät. -- Kuulehan. Saatoin
+tänä aamuna Teresaa ja hänen pikku sisartaan heidän tuttavansa
+luokse, joka viettää kesää täällä. Aioin syödä puolista heidän
+kanssaan, mutta kaikeksi onnettomuudeksi olin edellisellä viikolla
+lupautunut päivällisille lääkärin luo. Ellei Teresa olisi minua siitä
+muistuttanut, olisin totisesti unohtanut koko asian. Lähdin siis
+taipaleelle kello 11 aikaan, mutta puolitiessä asetuin kuumuuden
+raukaisemana lepäämään öljypuun alle. Eilistä, tähän vuoden aikaan
+harvinaista myrskyä, on nimittäin seurannut mitä kiusallisin helle.
+Istuin siinä ajatuksiini vaipuneena ja olin unohtaa koko ateriani.
+Äkkiä huomasin erään talonpojan, joka kiukkuisesti katsellen minua
+huusi: "Mitä teette siellä?" -- "Lepään, kuten näette." -- "Onko teillä
+maatilaa?" huusi hän lyöden pyssynperänsä maahan. -- "Miten niin?"
+-- "Miksi? Venykää omille niityillänne, jos teillä niitä on, älkääkä
+turmelko toisten ihmisten nurmea. Korjatkaa luunne täältä siksi kun
+palaan."
+
+En ollut liikkunut paikaltani. Hänen mentyään en ensi aluksi
+kiinnittänyt huomiota hänen hävyttömyyksiinsä, mutta sitten johtuivat
+mieleeni sanat: "jos teillä niitä on". Ellei nyt suvullamme sattumalta
+olisi paria maapalstaa, olisit sinä kai kieltänyt minulta viimeisenkin
+inhimillisen armonosoituksen: haudan perimmäisessä pellossasi. --
+Mutta huomatessani öljypuun varjon pitenevän muistin minua odottavan
+päivällisen.
+
+Palatessani vähäistä myöhemmin kotia oli tuo aamuinen mies minua
+portilla odottamassa. "Hyvä herra, olen teitä odottanut pyytääkseni
+anteeksi sopimatonta käytöstäni." -- "Pankaa hattu päähänne, minä en
+ole loukkaantunut."
+
+En ymmärrä, miksi tällaisissa tilanteissa toisinaan olen perin
+rauhallinen, toisinaan paljasta myrskyä ja rajuilmaa. Vaeltajan sanoja
+käyttääkseni: mielialojeni luode ja vuoksi vallitsee kaikkea elämääni.
+Minuuttia aikaisemmin olisi suuttumukseni ehkä ollut ankarampi kuin
+hänen loukkauksensa.
+
+Miksi jättäytyäkään loukkaajamme mielivaltaan -- tunnustamalla että
+hän on kyennyt ansaitsemattomalla hävyttömyydellä järkyttämään
+tasapainoamme? Näet, kuinka taas kurja itserakkaus koettaa tällaisella
+mahtiponnen lauseella tehdä minulle ansioksi esiintymistä, jonka
+vaikuttimesta ei kuitenkaan ole takeita. Usein olin samanlaisissa
+tapauksissa ollut hyvinkin hillitön, vaikka ymmärrykseni aina hetkistä
+myöhemmin oli minua siitä moittinut. Mutta viisas katumus on aina
+myöhäinen, enkä minä ole siitä paljoa välittänytkään, sillä minä olen
+tavallinen ihminen; kannan povessani kaikki ihmissuvun heikkoudet ja
+intohimot.
+
+Talonpoika jatkoi: "Olin hävytön, mutta en tuntenut teitä. Työmiehet,
+jotka olivat heinänkorjuussa läheisillä niityillä, ilmoittivat minulle,
+kuka olette."
+
+"Ei se tee mitään, ystäväiseni. Onko hyviä vuodentulon toiveita?"
+
+"Puutteesta päästään, mutta rukoilen teitä, herra, antakaa anteeksi.
+Kunpa olisin silloin teidät tuntenut."
+
+"Hyvä mies, jos tunnette tai ette tunne toista ihmistä, älkää häntä
+loukatko. Muutoin te joko suututatte rikkaan tai olette ilkeä köyhälle.
+Mitä minuun tulee, on asia jo selvitetty."
+
+"Oikein puhutte, herra. Jumala teitä palkitkoon." Hän lähti. Ensi
+kerralla hän kai on vielä ilkeämpi, sillä hänen kasvoissaan on jotakin
+erityisen epämiellyttävää. Häijyt eläimet, joilla ei ole hävyn
+tunnetta, ovat vaarallisia kaikille, jotka joutuvat niiden kanssa
+tekemisiin. --
+
+Uusien sortajiemme vainoomien marttyyrien lukumäärä kasvaa päivä
+päivältä. Lukemattomat harhailevat kodittomina pakolaisina ympäri
+maailmaa. Ei ole sitä ruohokenttää, jolla he uskaltaisivat levätä,
+ei sitä öljypuuta, joka heille varjoa soisi. Pakolainen ei, Herra
+paratkoon, ole turvassa edes laitumella, jolla rauhallinen karja
+käyskentelee rehua etsien.
+
+
+12. V.
+
+En uskaltanut, en uskaltanut. Olisin voinut syleillä häntä ja painaa
+hänet rintaani vasten. Näin hänet nukkumassa; uni oli sulkenut hänen
+suuret, tummat silmänsä, mutta ruusut hänen kosteilla poskillaan
+kukoistivat kauniimpina kuin koskaan. Hänen ihana ruumiinsa lepäsi
+sohvalla mukavassa asennossa. Toiseen käsivarteensa hän nojasi päätään,
+toinen riippui soreana alaspäin. Olen usein nähnyt hänen kävelevän
+ja tanssivan, hänen soittonsa ja hänen äänensä sointu on tunkeutunut
+sieluni syvyyteen, olen ihaillut häntä sydän täynnä pelkoa, ikäänkuin
+hän juuri olisi laskeutunut taivaasta maan päälle, mutta niin kauniina
+kuin tänään en ole vielä koskaan häntä nähnyt! Kevyt puku peitti töin
+tuskin hänen ruumiinsa ihania muotoja, minä katselin niitä ja -- miten
+sanoisinkaan -- haltioitunut, melkein raivokas lempi saattoi sydämeni
+ilmiliekkiin. Olin suunniltani. Kuin pyhiinvaeltaja koskettelin
+hänen puseroaan, hänen tuoksuavia hiuksiaan ja hänen povellaan
+lepäävää orvokkikimppua; oi, minun käteni pyhittyi, kun tunsin hänen
+sydämensä sykinnän. Hänen henkäyksensä hyväili kasvojani. Olin juuri
+maistamaisillani noitten taivaallisten huulten mehua, -- vain yksi
+suudelma, ja olisin siunannut kyyneleitä, joita niin kauvan olen hänen
+tähtensä vuodattanut -- mutta silloin kuulin hänen huokaavan unissaan,
+ja oli kuin jumalallinen käsi olisi minua pidättänyt. "Olenko minä
+ehkä opettanut sinua rakastamaan ja itkemään? Käytätkö hyväksesi
+lyhyttä uinailun hetkeä siksi, että olen häirinnyt viattomien öittesi
+rauhaa?" Näin ajatellen ja henkeäni pidättäen polvistuin ääneti hänen
+eteensä; vihdoin pakenin, jotta hän vielä hetkisen saisi unelmien
+maailmassa unohtaa elämänsä tuskat. Hän ei valita, ja se vihloo vielä
+enemmän sydäntäni, sillä hänen osanottoani etsivä katseensa tulee päivä
+päivältä yhä surullisemmaksi, hän vapisee aina, kun Odoardon nimeä
+mainitaan, ja hän puhuu usein kaihoten äidistään. Oi, taivas ei olisi
+häntä meille antanut, ellei hänkin saisi osaansa surusta. Ikuinen
+Jumala, välitätkö meistä, vai oletko luonnoton isä lapsiasi kohtaan?
+Tiedän, että lähettäessäsi maan päälle vanhimman tyttäresi, Hyveen,
+annoit hänelle oppaaksi Onnettomuuden. Mutta miksi teit nuoruuden
+ja kauneuden niin voimattomiksi, että ne eivät jaksa kestää ankaran
+opettajansa ohjausta? Kaikissa aikaisemmissa tuskissani olen kohottanut
+käteni Sinun puoleesi, mutta en ole uskaltanut napista enkä valittaa.
+Toisin nyt! Miksi annoit minun päästä onnen esimakuun, miksi herätit
+minussa niin kiihkeitä toiveita sen pysyväisyydestä, riistääksesi ne
+taas minulta armottomasti pois? Ainaiseksiko? Ei, Teresa on minun,
+kokonaan. Sinä olet määrännyt hänet minulle, sillä Sinä olet antanut
+minulle kyvyn rakastaa häntä rajattomasti, ikuisesti.
+
+
+13. V.
+
+Minkä rikkaan ainevaraston löytäisinkään täällä, jos olisin maalari!
+Taiteilija, joka on kokonaan vaipunut kauneuden ihanan aatteen
+palvontaan, ainakin vaimentaa ja hienostaa kaikkia muita intohimoja. --
+Entä jos olisin maalari? Olen nähnyt tauluja, jotka mestarillisesti,
+vieläpä välittömästi, esittävät kaunista luontoa, mutta suuren,
+rajattoman luonnon ylevyyttä ei mikään taiteilija voi jäljitellä.
+Homeros, Dante ja Shakespeare, nuo kolme verratonta mestaria, ovat
+elävöittäneet mielikuvitustani ja innoittaneet sydäntäni, olen
+vuodattanut palavia kyyneleitä lukiessani heidän säkeitään, olen
+palvonut heidän jumalallisia hahmojaan ja ollut näkevinäni ne taivaan
+korkealla kaarella, joka ylväänä kohoaa yli ajan ja ikuisuuden.
+Mutta olevaisuus itsessään hurmaa niin valtavasti mieleni, etten
+uskaltaisi yrittää piirtää edes sen ääriviivoja, Lorenzo, en, vaikka
+olisin itse Michelangelo. Suuri Jumala, etkö itsekin kevätiltana
+ihaile omaa luomistyötäsi? Lohduttaaksesi minua olet luonnossa
+lahjoittanut minulle tyhjentymättömän nautinnonlähteen, vaikka
+usein olenkin sitä välinpitämättömänä katsellut. -- Seison vuoren
+huipulla, jota laskevan auringon säteet kultaavat. Näen ympärilläni
+kokonaisen ketjun hymyileviä kukkuloita, joiden rinteillä viljavainiot
+aaltoilevat ja viiniköynnökset nuokkuvat jalavien ja öljypuiden
+varjossa. Etäämpänä tulee vuoristo yhä jylhemmäksi; korkeimmat kalliot
+näyttävät tavoittelevan itse taivaan sinilakea. Mutta alapuolellani on
+ammottavia, kaameita kuiluja, joiden uumenissa öiset varjot syntyvät
+levitäkseen vähitellen yli maiseman. Vuoren etelärinnettä peittää
+tuuhea metsä, joka luo mahtavan varjon yli koko laakson virvoitukseksi
+rinteillä käyskenteleville karjalaumoille. Linnut laulavat alakuloisia
+laulujaan kuolevan päivän ylistykseksi, vasikat mylvivät, ja heikko
+tuulenhenki hukkuu lehtimetsän iltahuokaukseen. Mutta pohjoisessa päin
+kukkulat aukenevat, ja silmän eteen avautuu rannaton tasanko. Voin
+nähdä, kuinka karja, keppinsä nojassa kulkevan, väsyneen maanviljelijän
+saattamana, palajaa kotia yöksi ja kuinka savu nousee vaaleitten
+huvilain ja ympäri tasangon siroteltujen mökkien katoilta. Siellä
+valmistavat äidit ja puolisot ilta-aterian väsyneelle perheelleen.
+Paimenet huutelevat laumalleen, ja vanha eukko, joka vielä äsken istui
+kangasta kutoen navetan edustalla, jättää työnsä ja rientää taputtamaan
+ja hyväilemään nuorta mullikkaa sekä emonsa ympärillä määkyviä
+karitsoja. Kauempana näköala vieläkin laajenee; etäisyydessä häämöittää
+uusia kenttiä ja puurivejä, kunnes ääriviivat alkavat sulaa yhteen ja
+koko maisema näyttää yhtyvän taivaanrantaan. Laskeva aurinko hyväilee
+vielä muutamilla jäähyväiskatseilla luontoa, pilvet ruskottavat
+hetkisen, vaaletakseen uudelleen ja peittyäkseen lopulta hämärään.
+Tasanko häviää näköpiiristäni, varjot tihenevät. Tunnen seisovani kuin
+keskellä valtamerta enkä voi eroittaa muuta kuin taivaan.
+
+Eilen illalla, siten ihailtuani yli kaksi tuntia toukokuun iltaa,
+laskeuduin askel askeleelta alas vuorelta. Maailma oli yöhön peittynyt;
+en kuullut kuin talonpoikaistytön laulun ja näin vain paimenten
+leiritulet. Tähdet tuikkivat, ja kun ihastuksella tervehdin tätä
+kaikkea, tunsin taivaallisen onnen esimakua, ja sydämeni kohosi maata
+puhtaampiin ja korkeampiin ilmapiireihin. Pysähdyin kukkulan juurelle
+lähelle kirkkoa. Kuolinkellot soivat, ja muistellen omaa, nopeasti
+lähestyvää loppuani annoin katseeni harhailla ympäri hautuumaan,
+jonka vihreitten kumpujen alla kylän esi-isät uinuivat. "Rauha
+teille, te ihmisen viimeiset jäännökset. Mateeria on jälleen tullut
+mateeriaksi; ei mikään muutu, ei mikään kasva, ei mikään häviä maan
+päällä. Kaikki pukeutuu vain uusiin muotoihin. Se on ihmisen kohtalo!
+Vähemmän onneton se, joka ei sitä pelkää!" -- Uupuneena lepäsin
+hetkisen pinjametsikössä, ja tuossa himmeässä hiljaisuudessa astuivat
+eteeni kaikki onnettomuuteni ja kaikki toiveeni. Samantekevää, mistä
+onneani etsin! Tuskallisen ja hapuilevan matkan jälkeen on kuitenkin
+edessäni avoin hauta, johon kaikkine hyveineni ja virheineni tulen
+häviämään. Tunsin itseni masentuneeksi ja itkin. Tarvitsin lohdutusta
+ja nyyhkyttäen kutsuin Teresaa luokseni.
+
+
+14. V.
+
+Taas eilen illalla tullessani vuorelta lepäsin jälleen pinjametsikössä
+ja ikävöin Teresaa. Äkkiä kuulin ääniä ja askeleita puitten lomasta.
+Luulin näkeväni Teresan ja hänen pikku siskonsa. Pelästyneinä he
+pakenivat. Huusin heitä nimeltä, ja Isabellina, joka heti tunsi
+ääneni riensi minua suutelemaan ja hyväilemään. Nousin. Teresa
+nojautui käsivarteeni, ja me kävelimme äänettöminä vuoripuron vartta
+pitkin Viiden Lähteen järvelle. Täällä pysähdyimme kuin yhteisestä
+sopimuksesta ihailemaan taivaalla loistavaa Venus tähteä. "Oi",
+lausui hän niin säveän innokkaasti kuin hänelle on ominaista, "etkö
+usko, että Petrarcakin on usein harhaillut näillä yksinäisillä mailla
+yön rauhallisten varjojen alla kaivaten kadotettua ystäväänsä? Kun
+luen hänen säkeitään, olen näkevinäni hänen alakuloisena kuljeksivan
+juuri täällä. Puun runkoa vasten nojautuneena hän vaipuu surullisiin
+mietteisiin ja nostaen kyyneleiset silmänsä kohti taivasta etsii hän
+sieltä Lauran kuolematonta kauneutta. En ymmärrä, kuinka tuo ylevä
+sielu, jossa oli niin paljon taivaallista, Lauran kuoleman jälkeen
+lainkaan jaksoi elää kurjien ihmisten keskuudessa. Oi, jos rakkaus on
+oikein voimakas" -- -- -- Minusta tuntui kuin olisi hän puristanut
+kättäni. Silloin ei sydämeni enää tahtonut pysyä rinnassa. En käsitä,
+kuinka jaksoin hillitä itseäni. Sillä huulillani olivat jo sanat: "Oi,
+sinä olet syntynyt minua varten!"
+
+Hän kiipesi kukkulalle, ja minä seurasin häntä. Olin kokonaan Teresan
+vallassa, joskin sielussani riehuva myrsky oli jonkun verran asettunut.
+"Kaikki on rakkautta", sanoin. "Maailmankaikkeus on rakkautta täynnä,
+mutta tätä rakkautta ei kukaan ole niin syvästi tuntenut eikä niin
+ihanasti kuvannut kuin Petrarca. Nuo harvat nerot, jotka kohoavat
+tavallisten kuolevaisten yläpuolelle, täyttävät yleensä minut
+pelonsekaisella ihailulla, mutta Petrarcaa kohtaan tunnen harrasta
+luottamusta ja rakkautta. Järkeni palvoo häntä kuin puolijumalaa,
+sydämelleni hän on isä ja lohduttava ystävä." Teresa huokasi hymyillen.
+
+"Levätkäämme", hän sanoi raukeana. Koska ruoho oli kosteata, ohjasin
+hänet kivelle läheisen silkkiäispuun alla. Harvoin olen nähnyt niin
+yksinäistä, kaunista, korkeata ja tuuheaa silkkiäispuuta. Oi, sen
+varjoisain oksien alle, joissa linnut pesivät, tahtoisin pystyttää
+alttarin. Pikkutyttö oli meidät jättänyt. Hän juoksenteli sinne tänne
+poimien kukkasia ja pommitellen niillä kiiltomatoja. Teresa istui
+silkkiäispuun alla. Istuin aivan lähellä häntä nojaten päätäni runkoa
+vasten ja lausuen Sapphon oodeja. Kuu nousi taivaalle. -- Oi! Miksi
+sykkii sydämeni niin kiivaasti tätä kirjoittaessani? Autuas ilta!
+
+
+14. V. kello 11.
+
+Oi, Lorenzo, en aikonut sitä sinulle kertoa, mutta kuule sentään:
+huuleni ovat vielä lämpimät hänen suudelmastaan, poskeni kosteat hänen
+kyynelistään. Hän rakastaa minua. Lorenzo, anna minun kokonaan antautua
+tämän autuaan päivän hurmioon.
+
+
+14. V. illalla.
+
+Monta kertaa olen tarttunut kynään jatkaakseni, mutta se on ollut
+mahdotonta. Nyt olen hiukan levollisempi ja yritän uudelleen.
+
+Teresa lepäsi silkkiäispuun alla. Vain kaksi sanaa hän lausui
+minulle, mutta niihin sisältyi kaikki: "Rakastan teitä." Minusta
+tuntui kuin maailmankaikkeus olisi meille hymyillyt. Loin kiitollisen
+silmäyksen taivasta kohti, joka näytti avautuvan vastaanottaakseen
+meidät. Kuinka hartaasti olisinkaan tahtonut kuolla tuolla autuaalla
+hetkellä. Suutelin Teresaa, ja samalla virtasi kukista ja yrteistä
+vastaamme ihana tuoksu, koko ilma oli täynnä sulosäveleitä, kaukaa
+kuului purojen sorina, ja kuu, täynnä jumaluuden ääretöntä valoa,
+kaunisti säteillään olevaisuutta. Kaikki luonto ja itse alkuaineetkin
+riemuitsivat kahden sydämen onnen täydellisyydestä. Suutelin yhä
+uudelleen hänen kättään, ja Teresa syleili minua vapisten. Tunsin hänen
+henkäyksensä, tunsin kuinka hänen sydämensä sykki omaani vasten. Hän
+katsoi minuun suurilla, uneksivilla silmillään ja suuteli minua, ja
+hänen kosteat, puoliavoimet huulensa yhtyivät omiini. -- Mutta äkkiä
+hän kuin kauhistuneena tempautui irti syleilystäni, nousi, kutsui
+sisartaan ja juoksi häntä vastaan. Heittäydyin hänen jalkainsa juureen
+ja ojensin käteni häntä kohti, mutta en koettanut pidättää häntä enkä
+kutsua häntä takaisin. Hänen hyveensä -- tai enemmän vielä hänen
+intohimonsa -- hämmästytti minua. Tunsin tunnonvaivoja siitä, että
+minä ensimäisenä olin himmentänyt hänen viattoman sielunsa rauhan.
+Tunsin kehnossa sydämessäni katumusta, sillä olinhan ollut petturi.
+Lähestyin häntä vapisten. "En voi tulla omaksenne." Hän lausui tämän
+syvällä vakaumuksella, ja hänen katseestaan kuvastui moite itseään ja
+sääli minua kohtaan. Saattaessani häntä tietä pitkin hän ei enää minuun
+katsonut, enkä minä rohjennut puhutella häntä. Tullessamme puiston
+portille hän tarttui Isabellinan käteen ja sanoi: "Hyvästi." Käytyään
+muutaman askeleen hän vielä kerran kääntyi puoleeni toistaen: "Hyvästi."
+
+Jäin hurmauksen valtaan; olisin suudellut hänen askeleittensa jälkiä.
+Näin vielä hänen käsivartensa ja hänen kuun valossa vienosti liehuvat
+hiuksensa. Pitkä lehtikäytävä ja puitten tummat varjot sallivat minun
+kauvan ihailla hänen aaltoilevaa, vielä kaukaakin vaalealle hohtavaa
+pukuaan. Kun sekin oli hävinnyt, jännitin kuuloani voidakseni eroittaa
+edes hänen äänensä soinnun. -- Lähtiessäni kohotin käteni kohti
+Venusta, kuin lohdutusta etsien, mutta sekin oli poissa!
+
+
+15. V.
+
+Tuon suudelman jälkeen olen kuin paratiisin autuas asukas. Ajatukseni
+ovat iloisempia ja ylevämpiä, katseeni seesteinen, sydämeni lämmin.
+On kuin kaikki kaunistuisi katseilleni. Lintujen laulu, länsituulen
+humina puitten latvoissa ovat suloisempia kuin ennen, ruoho kasvaa,
+keto kirjavoituu askelteni alla. En karta enää ihmisiä, sillä koko
+luonto näyttää kuuluvan minulle. Koko sieluni on täynnä kauneutta
+ja sopusointua. Jos minun pitäisi kuvanveistoksen tai maalauksen
+muodossa loihtia esiin jotakin kaunista, en tarvitsisi maallista
+mallia; löytäisin aiheen omasta mielikuvituksestani. Oi lempi, taide
+on sinun tyttäresi. Sinä olet ensimäisenä maan päälle ohjannut pyhän
+runouden, jalojen sielujen parhaimman ravinnon. Sinun innoittaminasi
+suuret runoilijat yksinäisyydessään luovat yli-inhimilliset laulunsa,
+joiden sanat ja taivaasta polveutuvat ajatukset kiihoittavat vielä
+myöhäsyntyisiä sukupolvia yleviin tekoihin. Sinä synnytät sieluissamme
+ainoan hyödyllisen hyveen, -- säälin, jonka lohduttamana huokauksiin
+ja murheeseen tuomittu onnetonkin joskus hymyilee. Sinä yksin
+huolehdit ihmissuvun jatkumisesta; ilman sinua olisi kaikki kaaosta
+ja kuolemaa. Jos sinä meidät hylkäisit, tulisi maa hedelmättömäksi,
+elävät olennot toistensa verivihollisiksi, aurinko turmelevaksi
+liekiksi, maailma itkun, kauhun ja hävityksen laaksoksi. Nyt, kun
+säteesi kirkastaa sieluani, unohdan kärsimykseni, nauran Onnetarten
+uhkauksille enkä välitä tulevaisuuden houkutuksista. -- Oi, Lorenzo!
+Loikoilen usein "Viiden Lähteen järven" rannalla. Vieno tuuli, joka
+hilpeästi huojuttaa kasveja ja kukkia ja saa järven kirkkaan pinnan
+väreilemään, hyväilee kasvojani ja päätäni. Suloisissa houreissani olen
+näkevinäni alastomien, ruususeppelten ympäröimien nymfien edessäni
+tanssivan ja kutsun heidän seuraansa Amorin ja runottaret. Kohisevista,
+vaahtopäisistä puroista astuvat rintaa myöten esille lähteiden viehkeät
+vartiat, hymyhuuliset najaadit, joiden kosteita hartioita pitkät, vettä
+tihkuvat kiharat peittävät. -- "Turhia kuvitelmia", huudahtaa filosofi.
+-- Mutta eikö sitten kaikki ole pelkkää kuvitelmaa? Onnellisia olivat
+muinaisuuden ihmiset, jotka pitivät itseään taivaan kuolemattomien
+jumalatarten suudelmien arvoisina ja kantoivat uhreja Kauneudelle ja
+Sulottarille. He kirkastivat inhimilliset puutteellisuutensa jumaluuden
+loistolla ja löysivät Kauneuden ja Totuuden mielikuvituksensa rakkaista
+harhaluomista. -- Kuvitelmia! Niin kyllä, mutta ilman niitä olisi elämä
+paljasta tuskaa, tai -- mikä vielä kamalampaa -- tylsää ja kiusallista
+toimettomuutta. Jos sydämeni tunteet vaikenevat, riistän sen omilla
+käsilläni rinnastani ja viskaan sen pois kuin uskottoman orjan.
+
+
+21. V.
+
+Oi näitä pitkiä, tuskallisia öitä! Pelko, etten enää häntä tule
+näkemään, herättää minut keskellä unta. Kaamean, polttavan,
+mielettömän aavistuksen valtaamana hyppään ylös vuoteeltani ja juoksen
+parvekkeelle, enkä suo paljaille, kylmettyneille jäsenilleni lepoa,
+ennenkuin ensimäinen päivänsäde kirkastaa itäistä taivaanrantaa.
+Sykkivin sydämin riennän hänen luokseen, mutta olen niin suunniltani,
+etten voi puhua, en edes huoata. En ajattele mitään, en kuule mitään,
+mutta aika rientää ja yö karkoittaa jälleen minut paratiisista. -- Oi
+salama, sinä tosin loistollasi hälvennät pimeyden, mutta sinä katoat
+nopeasti ja siten vain lisäät yön kauhua.
+
+
+25. V.
+
+Minä kiitän Sinua, iankaikkinen jumala, kiitän Sinua! Olet siis
+kutsunut takaisin lahjoittamasi elämän, Lauretta on vapautunut
+maallisista kärsimyksistään. Sinä kuulet sydämen pohjasta lähteneet
+rukoukset ja lähetät kuoleman katkaisemaan kahleet nääntyneiltä ja
+murtuneilta lapsiltasi. Rakas ystävättäreni, kuumilla kyynelillä
+olen kostuttava hautaasi, sillä muuta rakkauden osoitusta en enää
+voi sinulle tarjota. Turvetta, jonka alla uinut, on nuori nurmikko
+peittävä. Eläessäsi odotit minulta lohdutusta, mutta minulla ei ole
+ollut tilaisuutta täyttää edes viimeistä velvollisuutta sinua kohtaan,
+-- haudata sinua. Mutta me näemme toisemme jälleen!
+
+Kun viimeksi ajattelin tuota tyttö raukkaa, aavistin että hän oli
+kuollut. Mutta tuskin olisin saanut asiasta varmuutta, ellet sinä olisi
+minulle kirjoittanut, sillä jaloimmankaan ihmisen kuolemasta ei paljoa
+puhuta, jos hän on köyhä. Usein aioin kirjoittaa hänelle. Mutta kynä
+putosi kädestäni ja kyyneleet valuivat paperille. Pelkäsin, että hän
+kertoisi minulle uusista kärsimyksistä ja murtaisi sydämeni. Emme halua
+tietää ystäviemme tuskia, sillä vaikka osanottomme onkin vilpitön,
+estää ylpeytemme meitä pukemasta sitä sanojen muotoon, ellemme voi
+heille tehokkaampaa ja todellisempaa lohdutusta tarjota. Ja kuitenkin
+ovat hellät sanatkin onnettomille rakkaita. Ehkä nyt hän ja hänen
+äitinsä lukevat minut niiden joukkoon, jotka oman onnensa huumaamina
+unohtavat onnettomat. Taivas tietää, että he erehtyvät. Jumala näki,
+että hän ei voinut kestää enempää; Hän lieventää tuulia vastakerityn
+karitsan hyväksi -- elävänä kerityn!
+
+Muistat kai, kuinka hän kerran tuli kotiaan kantaen laukussaan
+pääkalloa, joka oli kokonaan ruusujen peittämä. Hän näytti sitä meille
+ja sanoi: "Näitä ruusuja on niin paljon, niin paljon, ja olen ottanut
+kaikki okaat niistä pois. Huomenna ne kuihtuvat, mutta minä ostan
+uusia, sillä joka päivä, joka kuukausi puhkeaa kuolleitten tilalle
+uusia ruusuja." "Mutta mitä teet niillä, Lauretta?" kysyin häneltä.
+"Joka päivä kaunistan tätä pääkalloa uusilla, tuoreilla ruusuilla",
+vastasi hän viehkeästi nauraen. Hänen sanansa, hänen naurunsa, mieletön
+ilme hänen kasvoillaan, hänen katseensa, joka oli kokonaan kiinnitetty
+pääkalloon, vapisevat sormet, joilla hän kosketteli ruusuja -- kaikki
+tämä saattoi johtaa mieleen, kuinka suloinen ja välttämätön tuon
+järkkyneen tytön olemuksesta kuvastuva kuolemankaipuu toisinaan voi
+olla. --
+
+Nyt minun täytyy mennä ulos, Lorenzo, mutta jatkan myöhemmin. Sydämeni
+on niin raskas ja painostunut, ettei se tahdo pysyä paikallaan. Ulkona
+vuoren harjanteella tunnen itseni hiukan vapaammaksi, mutta sisällä
+huoneessani olen kuin hautaan kätketty.
+
+Kiipesin vuoren huipulle; myrsky ulvoi, rautatammet huojuivat jalkaini
+alla, metsä riehui kuin raivoisa valtameri, ja kaiku vastasi laaksosta.
+Korkeimmat jyrkänteet olivat mustien pilvien peitossa. Luonnon valtava
+suurenmoisuus sai kauhistuneen ja särkyneen sieluni unohtamaan
+tuskansa, rauha palasi hetkellisesti sydämeeni.
+
+Suuret ajatukset ja asiat liikkuivat mielessäni, täyttivät sydämeni ja
+hämmensivät sieluani. Tahtoisin puhua niistä sinulle, mutta en tiedä
+mistä alottaa, sillä äkkiä ne taas häviävät, ja alan katkerasti itkeä.
+
+Kuin mieletön juoksen ympäri tietämättä miksi ja minne. Äkkiä seison
+kuilun partaalla. Jalkaini alla lepäävät laaksot ja kentät; näköala on
+suurenmoinen ja rajaton. Katseeni ja ajatukseni häipyvät taivaanrannan
+etäisyyteen. Taas luon katseeni alaspäin, kuilu kammoittaa
+minua, kiipeän nopeasti alas ja kätkeydyn laakson pimentoihin.
+Rautatammi-metsikkö suojaa minua auringolta ja tuulilta, sieltä täältä
+kuuluu vuoripurojen hiljainen sorina, oksat huojuvat, satakieli
+laulaa. Toruin paimenta, joka aikoi ryöstää sen poikaset pesästä
+ja noitten viattomien raukkojen itkulla, epätoivolla ja kuolemalla
+ansaita muutamia kuparirahoja. Annoin hänelle korvaukseksi vastaavan
+summan, ja hän lupasi tästälähin muka jättää linnut rauhaan. -- Vaivuin
+mietteisiin. Oi, entinen onnen aika, mihin olet hävinnyt? -- Sieluni
+sairastaa, vain unesta se löytää lohtua. Onneksi se ei vielä itse
+tunne koko heikkouttaan. Oi, Lauretta poloinen, ehkä sinä kutsut minua
+luoksesi!
+
+Kaikki, kaikki, mikä on olemassa, on olemassa vain meidän
+mielikuvituksessamme. Rakas ystäväni, tuolla kallioilla kuolema minua
+kauhistutti, mutta metsikön varjoisissa pimennoissa olisin kernaasti
+sulkenut silmäni ikuiseen lepoon. Jokainen näkee maailman omilla
+silmillään, monenlaiset toivomukset värittävät meidän mielipiteitämme,
+me ahkeroimme päämäärän hyväksi, joka hiukan toisessa muodossa
+esitettynä meitä innoittaisi, meidän intohimommekin ovat loppujen
+lopuksi vain harhakuvien synnyttämiä. Kaikki johtaa täällä mieleeni
+lapsuuden suloiset unelmat. Oi, kuinka me yhdessä juoksentelimme
+pitkin näitä kenttiä ja kiipesimme milloin yhden, milloin toisen
+hedelmäpuun oksille. Emme muistelleet menneisyyttä, emme huolehtineet
+tulevaisuudesta, mielikuvitus suurenteli jättiläismäisesti
+mitättömimmätkin asiat, toivomukset eivät ulottuneet lähestyvän juhlan
+leikkejä kauemmaksi. Tuo uni on haihtunut, mutta kuka takaa, etten
+tälläkin hetkellä uneksisi? Oi Jumalani, joka loit sydän parkani, Sinä
+tiedät, kuinka kamala tämä uni on. Sinä tiedät, että vain itku ja
+kuolema on minulla jälellä.
+
+Näin hourailen, ja toiveeni ja ajatukseni vaihtelevat alinomaa, ja
+kun luonto on kauneimmillaan, tahtoisinkin nähdä sen surupuvussa.
+Tänään se tosiaankin näyttää täyttävän toivomukseni. Viime talvena
+olin onnellinen; kun luonto nukkui kuolinuntaan, oli minunkin mieleni
+rauhallinen. Mutta nyt?
+
+Mutta minua lohduttaa usko siihen, että minua tullaan kaipaamaan.
+Elämäni aamunkoitossa ajattelen ehkä turhaan sen keskipäivää, sillä
+sen tulevat intohimot ja onnettomuudet minulta riistämään, mutta sinun
+kyyneleesi ja tuon taivaallisen immen kyyneleet tulevat hautaani
+kostuttamaan. Onko ketään, jonka rakas ja vaivaloinen elämä kokonaan
+peittyy unhoituksen mereen? Onko ketään, joka viimeisen kerran
+katseli auringon valoa ja lausui jäähyväiset luonnolle, joka vapautui
+iloistaan, toiveistaan, pettymyksistään ja tuskistaan jättämättä
+jälkeensä kaipausta, huokausta, katsetta. Rakkaat henkilöt, jotka
+jäävät elämään meidän jälkeemme, ovat osa meistä. Sammuva katseemme
+etsii kyynelhelmeä heidän silmistään, sydämemme toivoo, että ruumiimme
+jää hellien käsien hoitoon ja että saamme heittää henkemme rakastetun
+ystävän povella. Luontokin huokaa hautamme partaalla, ja sen huokaus
+voittaa kuoleman hiljaisuuden ja kauhut.
+
+Menen parvekkeelle juuri kun auringon ääretön valo alkaa sammua ja
+pimeys sulkee syliinsä sen viimeiset kalpeat säteet taivaanrannalla.
+Alakuloisesti vaikenevan luonnon himmeydessä näen kaikkien olioitten
+ikuisen hävityksen enteen. Sitten luon katseeni tuohon isäni kummun
+rinteelle pappilan portin lähelle istuttamaan pinjametsikköön ja
+olen huomaavinani oman valkoisen hautakiveni tuulen huojuttamien
+puitten välissä. Näen äitini ja sinun tulevan, ja te rukoilette
+rauhaa onnettoman tomulle. Silloin sanon itsekseni: "Ehkäpä Teresakin
+aamunkoitossa tulee haudalleni vaipuen vienon kaihoisiin muisteloihin
+ja sanoen vielä kerran minulle jäähyväiset." Oi, kuolema ei olekaan
+tuskallinen. Ja jos joku panisi kätensä hautaani ja tahtoisi vapauttaa
+viimeiset jäännökseni yön syleilystä ja herättää henkiin hehkuvat
+intohimoni, ja aatteeni ja rikokseni, älä silloin minua puolusta,
+Lorenzo. Sano ainoastaan: "Hän oli ihminen ja oli onneton".
+
+
+26. V.
+
+Hän tulee, Lorenzo, hän palajaa! Hän kirjoittaa Toskanasta, jossa
+hän viipyy 20 päivää. Kirje on päivätty toukokuun 18 päivänä. Siis
+viimeistään kahden viikon kuluttua!
+
+
+27. V.
+
+Ajattelen usein: miten on mahdollista, että tämä taivaallinen enkeli
+voi elää tässä alhaisessa maailmassa. Ja pelkään silloin olevani
+rakastunut pikemmin mielikuvitukseni luomaan ihanneolentoon kuin
+todelliseen naiseen.
+
+Mutta kuka ei tahtoisi häntä rakastaa, vaikkapa onnettomastakin? En
+vaihtaisi nykyistä säälittävää tilaani edes maailman onnellisimman
+ihmisen kanssa. Mutta en sittenkään ymmärrä, miksi minun pitää kiduttaa
+itseäni, sillä tiedänhän ja olen aina tiennyt rakkauteni toivottomaksi.
+Ehkä hän ylpeilee omasta kauneudestaan ja minun tuskastani, sillä hän
+ei rakasta minua ja kenties hänen säälinsäkin on petollista. Mutta
+hänen taivaallinen suudelmansa polttaa vieläkin huuliani ja hurmaa
+mieleni, ja hänen itkunsa -- -- Mutta, oi minua onnetonta, sen hetken
+jälkeen hän karttaa minua eikä uskalla katsoa minua silmiin. Olenko
+minä viettelijä? Kun sielussani kaikuvat nuo kamalat sanat: "En voi
+koskaan tulla omaksenne", joudun raivon valtaan ja ajattelen verisiä
+hirmutöitä. Et sinä, viaton neitonen, vaan minä olin tulemaisillani
+petturiksi.
+
+Oi, suutele minua vielä kerran ja anna minun sitten vaipua unelmiini
+ja suloisiin houreisiini. Kuolen jalkaisi juureen, mutta olen kokonaan
+sinun omasi, tiedän, että jätän sinut viattomana, joskin onnettomana.
+Ellet voi tulla puolisokseni, voit ainakin seurata minua hautaan. --
+Ei, ei. Tämän kohtalokkaan rakkauden kirous murskatkoon minut yksin.
+Minä voin ikuisesti itkeä, mutta taivas varjelkoon sinua olemasta kauan
+onneton minun tähteni. Mutta joka tapauksessa olen sinut menettänyt,
+ja sinä itse kätkeydyt minulta. Oi, jospa rakastaisit minua yhtä
+kiihkeästi kuin minä sinua rakastan!
+
+Mutta, Lorenzo, keskellä näitä vaikeita epäilyksiä ja tuskia lohduttaa
+järkeni minua sanoen: "Sinä et ole kuolematon". Kärsikäämme siis
+loppuun asti. Minä, minä yksin poistun maallisen elämän helvetistä.
+Näin ajatellen nauran kohtalolle, ihmisille ja melkein Jumalankin
+kaikkivallalle.
+
+
+28. V.
+
+Usein ajattelen maailman loppua. Taivas, aurinko valtameret ja
+taivaankappaleet ovat liekeissä ja häviävät. Mutta jos minä keskellä
+näitä kauhuja vielä yhden kerran saisin sulkea Teresan syliini, silloin
+olisi luomakunnan hävitys minulle tervetullut.
+
+
+29. V. aamulla.
+
+Mielettömiä houreita! Unissani olen olevinani paratiisissa, Teresa
+on rinnallani, tunnen hänen hengityksensä huulillani, mutta sitten
+löydänkin äkkiä itseni tyhjästä haudasta. Oi, kunpa moiset mielikuvat
+eivät enää uudistuisi, koska ne samassa haihtuvat. Viime yönä etsin
+hänen kättään, jolla hän juuri oli tuntenut sydämeni sykintää. Olin
+kaukaa kuulevinani hänen huokauksensa, mutta kyyneleiset poskeni,
+hikinen tukkani, raskas rintani, äänetön ja painostava pimeys, kaikki,
+kaikki huusi minulle: "Onneton, sinä hourailet". Kauhun ja kaipauksen
+raatelemana vääntelin itseäni sängyssä, syleilin päänalusta ja sitten
+vaivuin uudelleen tuskiin ja houreisiin.
+
+Näkisitpä minun väsyneenä, kalpeana, äänetönnä harhailevan ympäri
+vuoria! Minä etsin Teresaa, mutta pelkään tapaavani häntä, puhelen
+itsekseni, huudan, rukoilen ja vastaan omiin sanoihini. Helteen
+rasittamana vaivun metsikön helmaan, uinahdan ja haaveilen. Usein
+tervehdin häntä kuin seisoisi hän rinnallani, aion syleillä ja suudella
+häntä, mutta samalla näky katoaa, ja jäykistynyt katseeni kiintyy
+vuoren onkaloihin. Ei, tästä kaikesta täytyy tulla loppu.
+
+
+29. V. illalla.
+
+Minun täytyy siis paeta, mutta minne? Usko minua, olen sairas, tuskin
+jaksan kävellä täältä huvilaan, jossa hänen jumalallinen ilmestyksensä
+minua lohduttaa ja henkeni vielä viimeisiä kertoja täyttyy
+elämänuskolla. Ilman häntä en enää kestäisi tätä helvettiä.
+
+Tänään hyvästelin häntä mennäkseni aamiaiselle. Lähdin, mutta en
+päässyt puutarhaa pitemmälle, sillä hänen katseensa oli minut lumonnut.
+Näin hänen tulevan pikku siskonsa kanssa, koetin piilottautua
+viiniköynnösten alle ja paeta. Isabellina huusi: "Rakkaani, rakkaani,
+etkö huomaa meitä?" Kuin salaman iskemänä vaivuin penkille, tyttö
+juoksi luokseni, heittäytyi kaulaani ja kuiskasi: "Miksi itket?" En
+tiedä, katseliko Teresa minua. Hän lähti kulkemaan toista tietä myöten.
+Puolen tunnin kuluttua hän tuli noutamaan siskoaan, joka yhä istui
+sylissäni. Huomasin, että hänen silmänsä olivat itkusta punaiset, hän
+ei puhunut mitään, mutta loi minuun moittivan katseen kuin sanoakseen:
+"Sinä olet tehnyt minut näin onnettomaksi".
+
+
+2. VI.
+
+Kaikki menee tavallista latuaan. Oi, en aavistanut, että polttava,
+raateleva, kuolettava tuskani näin syöpyisi koko sieluuni. Miksi en
+saa kuolla? Missä on luonto? Missä on sen ääretön ihannuus? Missä on
+hymyilevien kukkulain maalauksellinen paljous, joita haltioituneena
+katselin alhaalta tasangolta? Nyt ne ovat minusta alastomia kallioita
+ja pelottavia kuiluja. Niiden varjoisat, ystävälliset rinteet kiusaavat
+minua, samat rinteet, joilla kerran kävelin etsien lohtua aikamme
+voimattoman filosofian harhaluomia vastaan. Mitä hyödyttää paljastaa
+meille oma vaivaisuutemme, ellei ole lääkettä sen parantamiseksi?
+Tänään metsä kajahti kirveitten iskuista. Talonpojat kaatavat pari
+sataa vuotta vanhoja rautatammia. Niin sortuu täällä kaikki!
+
+Ivallisesti katselen nyt kukkasia, joiden päälle muinoin varoin
+astumasta. Poljen niitä jaloillani, tempaan niiden terälehdet irti ja
+hajoitan ne tuuleen. Huokailkoon koko olevaisuus minun mukanani.
+
+Lähdin ulos aikoja ennen auringonnousua ja harhailin pitkin kallioita
+etsien ruumiillisesta uupumuksesta lievennystä sieluni tuskille.
+Hikihelmet peittivät otsaani ja rintani korisi raskaasti, öinen
+tuuli riehui hajoittaen hiukseni ja jäätäen poskillani virtaavat
+hikikarpalot. Oi, siitä hetkestä alkaen tunnen väristystä ruumiissani,
+käteni ovat kylmät, huuleni siniset, silmäni harhailevat kuoleman
+varjojen keskellä.
+
+Kunpa tuon naisen kuva ei minua seuraisi kaikkialla, missä liikun,
+oi Lorenzo! Se synnyttää sielussani sellaisen raivon, epätoivon,
+hurjuuden ja sodan, että toisinaan ajattelen ryöstää hänet ja kuljettaa
+hänet kanssani erämaihin, kauaksi inhimillisten ennakkoluulojen
+hirmuvallasta. Minä kurja! Lyön otsaani ja kiroilen. Minun täytyy
+lähteä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+LORENZO LUKIJALLE.
+
+Kenties sinusta, lukijani, on tullut Jacopon ystävä, kenties haluat
+tutustua hänen intohimonsa historiaan. Voidakseni esittää sen sinulle
+kokonaisuudessaan täytyy minun kirjeitten lomassa tehdä muutamia
+huomautuksia.
+
+Laurettan kuolema ja Odoardon odotus lisäsivät hänen syvää
+alakuloisuuttaan. Harvoin hän kävi T:n talossa, eikä puhellut kenenkään
+kanssa. Laihtuneena ja kalpeana hän enimmäkseen harhaili ympäri seutua
+ilman hattua ja tukka hajallaan. Hänen syviin kuoppiin painuneista
+silmistään kuvastui hänen sairas, kärsivä sielunsa. Hän puhui
+masentuneella äänellä. Yökaudet hän kuljeskeli milloin missäkin, ja
+keskellä päivää löydettiin hänet usein nukkumassa jonkun puun juurella.
+
+Näihin aikoihin palasi Odoardo mukanaan nuori maalari, joka Roomasta
+muutti kotiseudulleen. Samana päivänä he tapasivat Jacopon. Odoardo
+aikoi syleillä häntä, mutta Jacopo peräytyi kauhistuneena. Maalari
+sanoi kuulleensa puhuttavan hänestä ja hänen älystään ja jo kauan
+halunneensa tutustua häneen. Jacopo keskeytti hänet. "Minä, herrani,
+en ole koskaan voinut löytää itseäni muissa ihmisissä, siksi en luule,
+että muutkaan löytävät itseänsä minussa." He pyysivät häneltä selitystä
+noihin kaksimielisiin sanoihin, mutta hän peittäytyi vaippaansa ja
+hävisi puitten lomaan. Odoardo ilmaisi mielipahansa hänen käytöksestään
+Teresan isälle, jolla jo alkoi olla aavistus Jacopon intohimosta.
+
+Teresalla oli jonkun verran vähemmän herkkä, mutta intohimoinen ja
+välitön luonne. Hänelläkin oli taipumusta vienoon alakuloisuuteen, ja
+nuoruudessaan, jolloin ihminen alkaa tuntea suloista tarvetta rakastaa
+ja saada osakseen vastarakkautta, ei hänellä vielä ollut yhtään sydämen
+ystävää. Siksi hänen sielunsa kokonaan avautuikin Jacopolle, ja hän
+rakastui häneen, vaikka ei uskaltanut sitä itselleen myöntää. Tuon
+suudelman jälkeen hän pelokkaasti karttoi lemmittyään ja vapisi isänsä
+läsnäollessa. Eroitettuna äidistään, vailla neuvojaa ja lohduttajaa,
+hän peläten ajatteli tulevaisuuttaan ja muuttui ihmisiä karttavaksi
+erakoksi. Hän puhui harvoin, mutta luki ehtimiseen. Hän laiminlöi
+taiteelliset ja musikaaliset harrastuksensa, vieläpä pukunsakin.
+Palvelijatkin näkivät usein kyyneleitä hänen silmissään. Hän karttoi
+nuorten ystävättäriensä seuraa, jotka viettivät kesää Euganian
+kukkuloilla, hän vältti kaikkia ihmisiä, pikku siskoaankin, ja istui
+monta tuntia yksinään puutarhansa pimennoissa. Talossa hallitsi siis
+hiljaisuus ja omituinen epäluottamus, joka vaikutti painostavasti
+kaikkeen teeskentelyyn tottumattoman Jacopon omituisen käytöksen jo
+ihmetyttämään sulhaseen. Vaikka Jacopo seuraelämässä olikin hiljainen,
+esiintyi hän ystäviensä kanssa puheliaana, usein suorastaan hillittömän
+iloisena. Mutta noina päivinä hänen puheensa ja käytöksensä olivat
+kiihkeitä ja katkeria kuten hänen sielunsakin. Eräänä iltana hän
+suuttui Odoardolle, joka puolusti Campoformion sopimusta. Hän alkoi
+väitellä, huutaa kuin hullu, uhata, väännellä päätään ja itkeä vihasta.
+Tavallisesti hän jaksoi hillitä itseään, mutta herra T. kertoi minulle,
+että hän tähän aikaan joko oli kokonaan ajatuksiinsa vaipunut, tai
+puhui tavattoman kiihkeästi; hänen katseensa ilmaisi kauhua ja joskus
+hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Odoardo alkoi pitää häntä
+silmällä ja arvasi piankin syyn hänen muuttuneeseen käytökseensä.
+
+Näin kului koko kesäkuu. Päivä päivältä onneton nuorukainen tuli yhä
+synkemmäksi ja sairaammaksi. Hän ei enää kirjoittanut kotiaan eikä
+vastannut minun kirjeisiini. Usein näkivät talonpojat hänen ratsastavan
+jyrkänteen reunaa myöten raisulla hevosella, ja oli todellinen ihme,
+ettei hän syöksynyt perikatoon. Eräänä aamuna maalari, joka par'aikaa
+piirteli vuorten ääriviivoja, kuuli hänen äänensä metsästä. Ortis
+lausui väräjävällä äänellä muutamia tuskallisia säkeitä Alfierin
+[Vittorio Alfieri (k. 1803) on Italian huomattavin murhenäytelmäin
+kirjoittaja. Foscolon ihailua ja kunnioitusta häntä kohtaan osoittavat
+m.m. muutamat mahtavat säkeet runoelmassa _Il Carme dei Sepolcri_.
+Suom.] "Saul"-tragedian toisesta näytöksestä, ja hänen huomaamattaan
+onnistui maalarin piirtää hänen kuvansa, joka sittemmin esitettiin
+julkisuudelle. Kuva on siltä hetkeltä, jolloin hän miettivänä pysähtyy
+lausuttuansa toisen näytöksen ensimäisen kohtauksen säkeet:
+
+                        "-- -- jo ammoin
+    ma vihollisen miekkaan syössyt oisin
+    rutosti ratkaisten sen ongelman,
+    jot' elämäni tuska on --"
+
+Lopetettuaan lausuntansa Jacopo kiipesi vuoren korkeimmalle huipulle,
+loi päättävän katseen alaspäin, levitti käsivartensa, mutta vetäytyi
+äkkiä takaisin huudahtaen: "Oi, äitini!"
+
+Eräänä sunnuntaina hän aikoi aterioida herrasväki T:n luona. Hän pyysi
+Teresaa soittamaan ja ojensi hänelle harpun. Hänen soittaessaan astui
+herra T. huoneeseen ja istuutui tyttärensä viereen. Jacopon kasvoilla
+kuvastui ensin hillitty surumielisyys, mutta vähitellen hänen päänsä
+painui alas ja hän vaipui tavalliseen synkkään alakuloisuuteensa.
+Teresa katsoi häneen salaa ja koetti pidättää kyyneleitään. Jacopo
+huomasi sen ja poistui salatakseen mielenliikutustaan. Heltyneenä
+kääntyi isä tyttärensä puoleen sanoen: "Oi lapseni, tahdotko tehdä
+itsesi ja meidät kaikki onnettomiksi!" Teresa alkoi tämän kuullessaan
+äkkiä katkerasti itkeä. Hän heittäytyi isänsä syliin ja tunnusti
+salaisuutensa. Samassa astui huoneeseen Odoardo ilmoittaen, että pöytä
+oli katettu, ja Teresan käytös samoinkuin herra T:n mielenliikutus
+vahvistivat hänen epäluulojaan. Tämän kaiken olen kuullut Teresan
+omasta suusta.
+
+Seuraavana päivänä, heinäkuun 7:nä, Jacopo meni Teresan luo ja tapasi
+siellä sulhasen ja maalarin, joka valmisti morsiamen kuvaa häitä
+varten. Hämmentyneenä ja vapisten Teresa poistui muka etsiäkseen
+jotakin, jonka hän oli unohtanut, mutta kulkiessaan Jacopon ohi
+kuiskasi hän surullisesti ja hiljaa: "Isäni tietää kaiken". Puhumatta
+sanaakaan Jacopo käveli muutaman kerran edestakaisin huoneessa ja
+poistui. Kukaan ei nähnyt häntä sinä päivänä. Michele etsi häntä
+turhaan aterioimaan. Vasta puoliyön aikaan hän palasi kotia. Hän
+heittäytyi riisuutumatta vuoteeseen ja lähetti palvelijan nukkumaan.
+Hetken perästä hän nousi ja kirjoitti:
+
+Keskiyön aikaan.
+
+Monta kertaa olen kiittänyt ja rukoillut jumaluutta, mutta en ole sitä
+koskaan pelännyt. Mutta nyt, kun tunnen onnettomuuteni koko kirouksen,
+pelkään sitä.
+
+Järkeni on sokaistu, sieluni masennettu, kuolettava raukeus runtelee
+ruumistani.
+
+Niin, onnettomat kaipaavat toista maailmaa, jossa ei syödä katkeraa
+leipää eikä juoda kyynelten sotkemaa vettä. Mielikuvitus luo sen
+sydämen lohdutukseksi. Hyvä ihminen, joka maan päällä aina on onneton,
+toivoo siellä saavansa palkinnon. Mutta kurjia ovat ne, jotka
+tarvitsevat uskontoa ainoastaan karttaakseen rikoksia tekemästä.
+
+Heittäydyin polvilleni pienessä kirkossa lähellä Arquàa, sillä tunsin,
+että Jumalan käsi raskaana lepäsi sydämeni päällä.
+
+Olenko minä heikko, Lorenzo? Varjelkoon taivas sinua tuntemasta
+yksinäisyyden ja kyynelten välttämättömyyttä ja tarvitsemasta kirkkoa.
+
+
+Kello 2.
+
+Taivaalta nousee myrsky, harvat, kalpeat tähdet tuikkivat. Kuu,
+puoleksi pilvien peittämänä, valaisee raukeilla säteillään ikkunoitani.
+
+
+Aamunkoitossa.
+
+Lorenzo, etkö kuule? Ystäväsi huutaa sinua. Mikä yö! Päivä koittaa,
+kärsimykseni vain kasvanevat. -- Jumala ei minua kuule. Päinvastoin.
+Hän kiusaa minua kuolemantuskalla, hän pakoittaa minut kiroamaan
+elämääni, jota ei kuitenkaan mikään rikos ole tahrannut.
+
+Jos Sinä olet voimakas, kaikkivaltias, kostonhimoinen Jumala, joka
+kolmannessa ja neljännessä polvessa rankaiset isien rikokset, voinko
+silloin Sinua lepyttää? Anna minuun, minuun yksin iskeä vihasi salaman,
+joka sytyttää helvetin liekit, joka polttaa miljoonat ihmiset siksi,
+ettet ole itseäsi heille ilmoittanut. -- Mutta Teresa on viaton;
+hän ei sano Sinua julmaksi, vaan palvoo Sinua hartain sydämin. Minä
+taas en palvo Sinua, minä pelkään Sinua, mutta tarvitsen Sinua.
+Pudista päältäsi ne ominaisuudet, joita ihmiset ovat Sinulle antaneet
+tehdäkseen Sinut itsensä kaltaiseksi. Etkö Sinä ole onnettomien
+lohduttaja? Eikö Sinun jumalallista Poikaasi nimitetä ihmisen pojaksi?
+Kuule siis minua! Sydämeni tuntee läsnäoloasi, mutta älä suutu
+huokauksista, joihin luonto pakoittaa onnettoman ihmisen. Napisen Sinua
+vastaan, itken, rukoilen Sinulta vapautusta. Vapautustako? Mutta kuinka
+voisit sinä minut vapauttaa, ellei sydämeni ole täynnä Sinun henkeäsi,
+ellen onnen päivinä ole Sinua rukoillut, jos pakenen luoksesi ja pyydän
+voimakkaan käsivartesi tukea vasta tuskan murtamana, jos pelkään Sinua
+enkä voi Sinuun oikein luottaa. En toivo, en kaipaa muita kuin Teresaa;
+hänessä yksin näen Sinut.
+
+Kas niin, Lorenzo. Nyt olen tunnustanut rikokseni, jonka tähden Jumala
+on kääntänyt katseensa minusta pois. En ole koskaan Häntä palvonut niin
+kuin Teresaa. Kirous! Vertaanko Jumalaan ihmistä, jonka Jumalan henkäys
+voi muuttaa luurangoksi ja tomuksi? Niin mitätön on ihminen. Onko minun
+siis asetettava Teresa Jumalan edelle? Oi, hänestä uhkuu taivaallista,
+ääretöntä, kaikkivaltiasta kauneutta. Silmäilen maailmankaikkeutta,
+luon kauhistuneen katseen ikuisuuteen; kaikki on kaaosta, kaikki savuaa
+ja tyhjyyttä, en käsitä Jumalaa, mutta Teresan kuva on aina edessäni.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kahta päivää myöhemmin hän sairastui. Teresan isä kävi häntä
+tervehtimässä ja neuvoi samalla häntä poistumaan Euganian kukkuloilta.
+Hienona ja ymmärtäväisenä miehenä hän antoi suurta arvoa Jacopon
+älylle ja luonteenjaloudelle ja rakasti häntä kuin parasta ystäväänsä.
+Hän vakuutti minulle, että hän toisenlaisissa olosuhteissa olisi
+pitänyt kunniana saada vävykseen nuorukaisen, jolla -- olkoon, että
+hänellä oli muutamia aikamme yleisiä heikkouksia ja harvinaisen
+kesyttymätön luonne -- herra T:n sanojen mukaan kuitenkin oli monta
+klassillisten ihmisten hyvettä. Mutta Odoardo oli rikas ja kuului
+perheeseen, jolla oli voimaa suojella herra T:tä valtiollisia juonia
+ja vainoja vastaan. Hänen vihollisensa näet syyttivät häntä siitä,
+että hän oli kannattanut synnyinmaansa vapauttamista, ja tämähän
+on hirmuinen rikos Italiassa. Sitävastoin hän ottamalla Ortisin
+vävykseen olisi jouduttanut sekä hänen että oman perheensä perikatoa.
+Sitäpaitsi hän oli antanut lupauksensa, ja pitääkseen sanansa hänen
+oli täytynyt luopua rakkaasta vaimostaankin. Hänen taloudellinen
+asemansa olisi myöskin tehnyt hänelle mahdottomaksi antaa Teresalle
+suurempia myötäjäisiä, jotka olisivat olleet välttämättömät Ortisin
+vähävaraisuuden takia. Herra T. kirjoitti minulle näistä asioista ja
+puhui niistä Jacopolle, joka tunsi ne vanhastaan ja kuunteli levollisen
+näköisenä. Mutta heti kun herra T. mainitsi myötäjäisistä, keskeytti
+Jacopo hänet: "Ei. Olen maanpakolainen, köyhä, tuntematon. Ennemmin
+hautaisin itseni elävänä kuin pyytäisin tytärtänne puolisokseni. Olen
+onneton, mutta en halpamainen. Lapseni eivät koskaan joudu olemaan
+äidilleen kiitollisuuden velassa omaisuudestaan. Teidän tyttärenne
+on varakas ja kihloissa." "Mitä siis?" kysyi herra T. Jacopo loi
+katseensa taivaalle ja vastasi pitkän vaitiolon jälkeen: "Oi Teresa,
+sinä tulet kaikissa tapauksissa onnettomaksi". "Ystäväni", vastasi
+herra T. lempeästi, "kuka on hänet onnettomaksi tehnyt? Te juuri.
+Rakkaudesta minuun hän jo oli alistunut kohtaloonsa. Hän yksin olisi
+voinut rakentaa sovinnon onnettomien vanhempiensa välille. Hän on
+rakastanut Teitä, mutta Te, jonka rakkaus kuitenkin on luonteeltaan
+niin ylevä, riistätte häneltä puolison ja ylläpidätte eripuraisuutta
+kodissa, jossa Teitä aina on kohdeltu ja tullaan kohtelemaan kuin
+omaa poikaa. Alistukaa Tekin kohtaloonne, poistukaa täältä muutamaksi
+kuukaudeksi. Toisen ehkä näkisitte ankaraksi isäksi, mutta minä --
+niin, minäkin olen ollut onneton, olen liiaksikin ollut intohimojeni
+lumoissa ja olen vieläkin. Siksi olen oppinut säälimään muita, sillä
+tarvitsen itsekin sääliä. Korkeasta iästäni huolimatta olen vasta
+Teidän kauttanne tullut huomaamaan, että ihminen joskus voi kunnioittaa
+sellaistakin ihmistä, joka on hänelle turmiollinen, varsinkin jos hänen
+luonteensa on niin ylevä, että toiselle luvattomat, jopa naurettavatkin
+tunteet hänellä näyttävät jaloilta ja peloittavilta. Myönnän Teidän
+jo tuttavuutemme ensi hetkistä tehneen minuun niin syvän vaikutuksen,
+että pelkään Teitä ja rakastan Teitä samalla. Usein olen kärsimättömänä
+laskenut minuutit Teidän tuloonne, mutta kun palvelija on ilmoittanut
+Teidän jo olevan portailla, on äkillinen ja salainen kauhu vallannut
+mieleni. Oi, säälikää minua ja omaa nuoruuttanne ja Teresan mainetta!
+Teidän tähtenne hänen kauneutensa ja terveytensä murtuvat ja hänen
+sydämensä nääntyy hiljalleen. Teresan nimessä rukoilen Teitä, lähtekää!
+Uhratkaa intohimonne hänen rauhansa vuoksi! Älkää tehkö minua maailman
+onnettomimmaksi ystäväksi, isäksi ja aviopuolisoksi yhdellä kertaa!"
+
+Jacopo näytti kyllä heltyneeltä, mutta ei vastannut mitään, ei itkenyt
+eikä muuttanut kasvonilmettä, vaikka herra T:n täytyi kyyneliltä
+keskeyttää puheensa. Hän istui myöhäiseen yöhön Jacopon vuoteen luona,
+mutta kumpikaan ei puhunut mitään, ennenkuin sanoivat toisilleen
+jäähyväiset. -- Nuorukaisen heikkous yltyi seuraavana aamuna; hän
+sairastui vaaralliseen kuumetautiin.
+
+Sillävälin minä, Jacopon ja Teresan isän viimeisten kirjeiden
+peloittamana, koetin kaikin voimin jouduttaa ystäväni lähtöä
+pelastaakseni hänet hillittömän intohimonsa lumouksesta. Minulla
+ei ollut sydäntä puhua siitä hänen äidilleen, jolla jo oli monta
+surullista kokemusta hänen yltiömielisestä luonteestaan. Sanoin vain,
+että Jacopo oli hiukan sairastunut ja että hänen terveytensä kaipasi
+ilmanvaihdosta.
+
+Samoihin aikoihin kiihtyivät valtiolliset vainot Venetsiassa. Laista
+ei välitetty, tuomioistuimet olivat mielivaltaisia, tavanmukaisia
+syyttäjiä ja puolustajia ei käytetty. Ihmisiä tuomittiin rikoksista,
+joiden olemassaolosta heillä ei ollut aavistusta, urkkijajärjestelmä
+kukoisti, rangaistukset pantiin silmänräpäyksessä toimeen,
+valitusoikeutta ei suotu. Pahimmin epäillyt viruivat vankikomeroissa,
+toiset, ylhäisimpien ja arvossapidetyimpienkin sukujen jäsenet,
+riistettiin yöllä kodeistaan. Poliisimiehet raahasivat heidät rajalle
+ja jättivät heidät siellä oman onnensa nojaan. He eivät saaneet ottaa
+mitään mukaansa, ei edes sanoa jäähyväisiä omaisilleen. Muutamille
+harvoille oli tämäkin raaka ja väkivaltainen karkoitus pikemminkin
+lempeyden osoitus. Minä, äänetön maanpakolainen, en ole hirmuvallan
+ensimäisiä enkä viimeisiäkään uhreja. Monta kuukautta olen jo
+harhaillut ympäri Italiaa luoden toivottoman, kyyneltyneen katseeni
+kohti synnyinmaani rantoja. Levottomana myöskin Jacopon vapaudesta sain
+hänen epätoivoisen äitinsä kehoittamaan häntä etsimään turvapaikkaa
+ulkomailla, kunnes onnellisemmat olot palaisivat. Samasta syystähän
+Jacopo aikanaan oli kiireesti lähtenyt Padovasta. Äidin kirjeen perille
+vieminen annettiin erään palvelijan tehtäväksi, joka saapui Euganiaan
+heinäkuun 15 päivän iltana ja tapasi Jacopon yhä vuoteen omana, joskin
+melkoisesti parantuneena. Teresan isä oli hänen luonaan. Jacopo luki
+kirjeen ääneti ja pani sen pieluksensa alle. Hetken kuluttua hän luki
+sen uudelleen ja näytti liikutetulta, mutta ei puhunut mitään.
+
+Heinäkuun 19:nä hän nousi vuoteeltaan. Samana päivänä tuli toinen
+kirje hänen äidiltään, jossa tämä lähetti hänelle rahaa, pari vekseliä
+ja useita suosituksia sekä rukoili häntä Jumalan nimessä lähtemään.
+Aikaiseen iltapäivällä Jacopo meni Teresan luo, mutta tapasi kotona
+vain Isabellinan, joka kyyneleet silmissä kertoi minulle, että Jacopo
+ensin oli istunut hetken äänetönnä, sitten noussut ylös, suudellut
+häntä ja poistunut. Tunnin kuluttua Jacopo oli palannut, tavannut
+Isabellinan portaissa, syleillyt ja suudellut häntä useaan kertaan
+ja itkenyt. Senjälkeen hän kirjoitti täyteen useita paperiliuskoja,
+mutta repi ne seuraavassa hetkessä palasiksi. Sitten hän ajatuksiinsa
+vaipuneena käyskenteli puutarhassa. Iltahämärissä muuan palvelija
+huomasi hänet makaamassa erään puun alla. Kulkiessaan uudelleen
+puutarhan läpi hän näki Jacopon portilla aikeessa poistua. Hänen
+katseensa oli kuin kiinninaulattu kuutamon valaiseman talon ikkunoihin.
+
+Kotia palanneena hän lähetti palvelijan äitinsä luo ilmoittamaan
+lähtevänsä aamunkoitossa. Hän tilasi kyydin lähimmältä postiasemalta.
+Ennen maatapanoaan hän kirjoitti Teresalle seuraavan kirjeen, jonka
+puutarhuri vei perille. Aamuhämärissä hän lähti.
+
+
+Kello 9.
+
+Anna minulle anteeksi, Teresa. Olen turmellut nuoruutesi ja kotisi
+rauhan, mutta pakenen. En luullut itseäni niin lujaluontoiseksi. En
+odottanut voivani lähteä menehtymättä tuskasta. Käyttäkäämme siis
+hyväksemme tätä hetkeä, niin kauan kuin sydämeni vielä sykkii ja
+järkeni on selvä. Ja kuitenkin valtaa sieluni vain yksi ainoa tunne:
+ikuinen rakkaus ja sääli sinua kohtaan. Mutta velvollisuuteni on
+olla sinulle kirjoittamatta ja sinua näkemättä siksi kuin voin olla
+häiritsemättä sielusi rauhaa. Tänään etsin sinua turhaan lausuakseni
+jäähyväiset. Nämä viimeiset rivit ovat, kuten näet, katkerain kyynelten
+kostuttamia. Lähetä minulle joskus sopivalla hetkellä kuvasi. Älä
+kiellä minulta tätä suloista lohduttajaa tuskissani, jos vielä
+tunnet rakkautta ja ystävyyttä, tai edes sääliä ja kiitollisuutta
+onnetonta kohtaan. Luulen, että siihen on suostuva isäsikin, hän, joka
+edelleenkin saa sinun läsnäolostasi ammentaa lohtua omaan tuskaansa.
+Minä olen lohduttava itseäni suutelemalla kuvaasi öin ja päivän, kun
+tuska ja intohimot raatelevat rintaani, kun olen kyllästynyt koko
+maailmaan ja sen petollisiin ihmisiin, kun muukalaisen unissakävijän
+lailla harhailen maan päällä etsien niin kipeästi kaipaamaani hautaan
+vievää polkua. Näin olet sinä kaukanakin ollen antava minulle voimia
+kestämään elon tuskat, ja sinun tähtesi, sen vannon, kestän ne kunnes
+viimeisetkin voimani uupuvat.
+
+Ja sinä, Teresa, rukoile puhtaan sydämesi lämmöllä taivasta puolestani.
+Älä pyydä, että se riistäisi minulta tuskani, jotka ehkä olen ansainnut
+ja jotka kenties kuuluvat luontooni, pyydä ainoastaan, että se
+säilyttäisi edes nykyisen heikontuneen kykyni kestää ne. Kun kuvasi
+on povellani, ovat yöni vähemmän tuskallisia ja yksinäiset päiväni,
+kaukana luotasi, lohdullisempia. Kuollessanikin näen vielä sinut
+edessäni, uskon henkeni siunauksesi huomaan ja vuodatan sieluni kuvasi
+yli, joka rinnallani on seuraava minua hautaan. Ja jos kohtalo on
+määrännyt, että olen sulkeva silmäni vieraalla maalla [tuntuu siltä
+kuin Foscolo näin kirjoittaessaan olisi aavistellut omaa kohtaloansa.
+Suom.], jossa kukaan ei minua itke, olen loihtiva hengessäni sinut
+vuoteeni ääreen samanlaisena, yhtä hellänä ja osanottavaisena kuin
+olit kerran sairauteni aikana, ennenkuin vielä olit huomannut, että
+rakastimme toisiamme ja ennenkuin minä olin millään tavalla rikkonut
+sinua vastaan. Sinulta minulla on vain yksi kirje, jonka sain Padovassa
+ollessani. Onnellinen aika! Kuka olisi luullut sen näin pian haihtuvan!
+Minusta tuntui kuin olisit kehoittanut minua pian palaamaan luoksesi,
+ja nyt, nyt olen muutaman tunnin kuluttua ikiajoiksi eroava sinusta.
+Tuo kirje oli lempemme alku, se kirje ei milloinkaan ole sydäntäni
+jättävä. Oi Teresani, tämä kaikki on haavetta, mutta onnettomalla ei
+ole muuta lohdutusta. Hyvästi. Anna minulle anteeksi, Teresani. Luulin
+itseäni lujaluontoisemmaksi. Kirjoitan huonosti ja kehnolla käsialalla,
+mutta sieluni on särkynyt ja kyyneleet virtaavat silmistäni. Lähetä
+Jumalan tähden minulle kuvasi Lorenzon mukana. Ellei hän voi sitä
+minulle perille toimittaa, on hän säilyttävä sitä pyhänä perintönä,
+joka aina johtaa hänen mieleensä sinun kauneutesi ja hyveesi sekä
+hänen kurjan ystävänsä ainoan, ikuisen, onnettoman lemmen. Hyvästi,
+vaan ei ikiajoiksi. Kerran näemme toisemme jälleen, ja silloin olen
+minä muuttunut sellaiseksi, että ihmisten täytyy sääliä ja kunnioittaa
+meidän intohimoamme. Silloin ei rakkautesi minua kohtaan enää ole
+rikos. Mutta jos tuskani sitä ennen veisi minut hautaan, sallinet
+tietoisuuden rakkaudestasi sulostuttaa kuolinhetkeäni. -- Tunnen, että
+tämä kirje tekee sinut surulliseksi. Oi, kunpa voisin kuolla jalkaisi
+juuressa tai edes saisin tulla haudatuksi samaan maahan, jota sinun
+tomusi kerran on pyhittävä. -- Mutta hyvästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Michele kertoi minulle, että hänen herransa matkusti pari
+postiasemaväliä äänetönnä, mutta tyynen, melkeinpä onnellisen
+näköisenä. Sitten hän pyysi Micheleä ottamaan esille kirjoitusvehkeensä
+ja kirjoitti, sillä välin kun hevosia vaihdettiin, herra T:lle
+seuraavan kirjeen:
+
+Kunnioitettava herrani ja ystäväni!
+
+Eilen illalla annoin puutarhurilleni kirjeen, joka hänen piti toimittaa
+neiti Teresalle. Vaikka kirjoitinkin sen vasta sen jälkeen kun jo olin
+vakaasti päättänyt poistua hänen läheisyydestään, pelkään kuitenkin,
+että siinä ilmenevä epätoivo on tuottava surua tuolle viattomalle
+olennolle. Ette siis loukkaantune, herra T., jos pyydän Teitä ottamaan
+haltuunne tuon kirjeen puutarhurilta. Ilmoitan hänelle, että hänen
+on luovutettava se ainoastaan Teille. Säilyttäkää se avaamatta tai
+polttakaa. Luulen kuitenkin, että tyttärenne tuntisi itsensä kovin
+onnettomaksi, jos minä poistuisin ilman minkäänlaisia jäähyväisiä.
+Koko eilisen päivän aikana minulla ei ollut tilaisuutta tavata häntä.
+Siksi pyytäisin Teitä säilyttämään mukanaseuraavan sinetöidyn kirjeen
+ja antamaan sen Teresa T:lle ennenkuin hänestä tulee markiisi Odoardon
+puoliso. Olen päättänyt, jos suinkin mahdollista, kuolla lähellä
+synnyinkotiani En tiedä, toteutuuko toivomukseni ja näemmekö enää
+koskaan toisiamme, mutta olen vakuutettu siitä, että Te herrani ja
+ystäväni, ette koskaan tahdo minua unohtaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Herra T. toimitti minulle ylläolevan Teresalle osoitetun kirjeen
+avaamatta sitä. Jacopon myöhemmän kirjeen hän viipymättä antoi
+tyttärelleen. Huomasin sittemmin, että se sisälsi vain muutamia,
+tyyntyneessä mielialassa kirjoitettuja rivejä.
+
+Melkein kaikki seuraavat Jacopon kirjeet ja muistiinpanot sain eri
+aikoina postin mukana.
+
+
+Rovigo. 20. VII.
+
+Ihaillessani häntä sanoin itselleni: "Mitä minusta tulisikaan, ellen
+enää saisi häntä nähdä?" Itkin hiljaisuudessa, mutta minua lohdutti
+tietoisuus siitä, että olin lähellä häntä. Mutta nyt?
+
+Mitä merkitsee minulle nyt koko maailma? Ei ole sitä maailman
+soppea, jossa voisin elää ilman Teresaa. Oi, minusta tuntuu pahalta,
+epätodelliselta unelta, että olen hänestä erotettu! Kuinka olen
+voinut olla niin päättäväinen? Kuinka on sydämeni kestänyt sitä, että
+minun täytyi lähteä hänen luotaan ilman suudelmaa, ilman ainoatakaan
+jäähyväissanaa? Usein kuvittelen seisovani hänen kotiportillaan ja olen
+hänen surullisista kasvoistaan lukevinani, että hän rakastaa minua. Ja
+kuitenkin minä pakenen ja jokainen minuutti kulettaa nopeasti minut
+yhä kauemmaksi hänestä. Kaikki ihanat kuvitelmat haihtuvat. Tahtoni on
+lamaantunut, järkeni sairas, sydämeni murtunut. Kohtaloni kaikkivaltias
+käsi heittäköön minut mihin hyvänsä. Hyvästi, Lorenzo.
+
+
+Ferrara, 20. VII. illalla.
+
+Olen kulkenut Pon yli. Ihailin sen ääretöntä vesipaljoutta; monta
+kertaa tahdoin syöksyä aaltoihin, hukuttautua, hävitä ikiajoiksi.
+Kaikki olisi käynyt silmänräpäyksessä. Mutta voi, minulla on hellä ja
+onneton äiti, joka niin lohduttoman katkerasti itkisi kuolemaani.
+
+En tahdo kurjalla tavalla päättää päiviäni. Kannan tuskani kuin mies,
+juon viimeistä kyyneltä myöten maljani, jonka taivas on minulle
+sekoittanut. Mutta kerran vastustuskykyni loppuu, voimat uupuvat,
+intohimo käy ylivoimaiseksi. Jos minulla silloin on rohkeutta katsella
+Kuolemaa kasvoista kasvoihin, keskustella hänen kanssaan levollisesti,
+maistaa hänen karvasta juomaansa, jos olen sovittanut rikokseni,
+vaikkakaan en ole voinut toisten ihmisten kyyneleitä kuivata, silloin,
+oi silloin -- --!
+
+Mutta eikö näin puhuessani kaikki jo ole menetettyä? Jälellähän on vain
+muisto ja onnettomuuden kalvava varmuus. Oletko koskaan kokenut sitä
+äärimmäistä tuskaa, jonka aiheuttaa kaikkien toivomusten raukeaminen?
+
+Ei suudelmaa, ei jäähyväissanaa! Vain kyyneleesi seuraavat minua
+hautaan. Terveyteni, elämäni, sydämeni -- -- sinä, sinä! Kaikki on
+minua vastaan; minä alistun.
+
+
+Myöhemmin.
+
+Olen siis voinut jättää sinut, Teresa, vaikka olit paljoa onnettomampi
+kuin minä. Kuka on sinua lohduttava? Sinä vapiset kuullessasi nimeäni
+mainittavan, sillä minä, minä yksin olen aiheuttanut sen, että sinä jo
+eläjäsi kevätaikana olet tutustunut maailman myrskyihin ja kurjuuteen.
+Sinä olet liian nuori voidaksesi paeta elämää ja sen houkutuksia.
+Sinä et tiedä, että aamu ja ehtoo ovat yhtä. Oi, minä en tahdo sitä
+sinulle vakuuttaa! Ja kuitenkaan emme voi toivoa apua toisilta vielä
+vähemmän itseämme lohduttaa. Ainoastaan kaikkivaltiaan Jumalan puoleen
+voin katseeni kääntää, ainoastaan Hän voi viedä meidät onnelan
+autuaisiin asuntoihin ulkopuolelle tämän kamalan maailman, jossa
+kaikki meitä vainoovat ja meidät hylkäävät, jos taivas ottaisi vastaan
+tuskanhuutoni, rukoukseni ja kalvavan katumukseni, oi, silloin sinun
+onnettomuutesi lieventyisi ja minä siunaisin omia kärsimyksiäni. Minun
+tilani toivottomuutta lisää vielä sekin, etten tunne sinua uhkaavia
+vaaroja, en voi sinua puolustaa, en kuivata kyyneleitäsi, en kätkeä
+sydämeeni salaisia kärsimyksiäsi, en olla onnettomuutesi osatoverina.
+En tiedä minne paeta, en ymmärrä kuinka olen voinut luotasi lähteä, en
+aavista milloin saan sinut jälleen nähdä.
+
+Julma isä! Teresa on sinun oma lapsesi, mutta sinä olet häväissyt kodin
+alttarin. Maa ja taivas kiroavat sinun valaasi: Häpeä, mustasukkaisuus,
+eripuraisuus ja katumus ympäröivät moista aviovuodetta ja tahraavat
+kenties verellä takomasi kahleet. Etkö ymmärrä, että Teresa on oma
+tyttäresi? Olet kerran katkerasti katuva tekoasi, mutta liian myöhään.
+Kenties on tuleva hetki, jolloin Teresa, ylenmäärin onnettomuutensa
+murtamana, kiroaa koko elämäänsä ja niitä, jotka ovat hänelle elämän
+antaneet. Kun sinä jo makaat turpeen alla, on tyttäresi valitus
+häiritsevä rauhaasi. Muuta mielesi, ennenkuin se on myöhäistä.
+Mutta voi, sinä et minua kuule, sinä riistät hänet minulta, uhri
+on teurastettu, kuulen hänen viimeisen huokauksensa, kuulen hänen
+kuolinhetkelläkin mainitsevan nimeäni. Te julmurit, eikö Teresan
+veri, eikö minun vereni pane teitä vapisemaan? Teresan kuolema tulee
+kostetuksi. -- Olenko järjiltäni, olenko tulemassa murhamieheksi?
+
+Mutta miksi et sinäkään, rakas Lorenzo, auta minua? En ole voinut
+sinulle kirjoittaa, sillä vihan, mustasukkaisuuden, kostonhimon ja
+rakkauden ikuiset voimat ovat minua raadelleet. Intohimon myrskyt
+ovat kuohuneet sielussani; ne ovat olleet tukahuttamaisillaan ja
+tappamaisillaan minut. En voinut kirjoittaa, sillä tuska oli minut
+kivettänyt. Sama tuska hallitsee edelleenkin sieluani. Se tukahuttaa
+ääneni ja huokaukseni, se jäätää kyyneleeni. Eloni on hukkaan mennyt.
+Väsymys ja kuoleman varjot synkistävät jälellä olevia elämäni päiviä.
+
+Usein olen raivoissani siitä, että läksin. Syytän itseäni
+raukkamaisuudesta. Miksi he eivät suoraan moittineet minua
+intohimostani? En olisi häntä koskaan jättänyt, jos he olisivat
+kieltäneet minua häntä jälleennäkemästä, jos he väkivalloin olisivat
+hänet minulta riistäneet. Mutta kuinka olisin voinut olla kiittämätön
+isää kohtaan, joka sanoi minua ystäväkseen, joka monta kertaa syleili
+minua huudahtaen liikutettuna: "Miksi on kova kohtalo yhdistänyt
+sinutkin meihin onnettomiin?" Saatoinko syöstä häpeään ja vaaraan
+perhettä, joka onnellisemmissa olosuhteissa olisi jakanut kanssani sekä
+ilon että surun? Mitä saatoinkaan vastata hänelle, kun hän huoaten
+ja rukoillen sanoi minulle: "Teresa on tyttäreni". -- Niin, vietän
+loppuelämäni omantunnon vaivoissa ja yksinäisyydessä, mutta kiitän
+kohtalon vapahtavaa, näkymätöntä kättä, joka pelasti minut syöksymästä
+kuilun syvyyteen. Ilman sen estävää voimaa olisin mukanani vienyt tuon
+viattoman neidon. Hän jo seurasi minua, ja minä, julmuri, jatkoin
+kulkuani kohti kuilua ja katsoin silloin tällöin taakseni. Näin,
+että hän kulki perässäni onnettomalla tiellä, mutta kauhistuneena ja
+heikoin voimin. Enkö siis ole viettelijä, eikö minun ole ainaiseksi
+hävittävä hänen näköpiiristään? Kunpa voisin hävitä kaikkien ihmisten
+näköpiiristä! Kunpa saisin hiljaisuudessa itkeä omaa onnettomuuttani ja
+tuon taivaallisen olennon onnettomuutta, jota minä itse olen lisännyt!
+
+Ei kukaan tunne kamalaa salaisuuttani. Joka ilta valuu kylmä hiki
+pitkin otsaani, minä huokaan ja valitan kuin rauhaton haamu. Olen
+näkevinäni edessäni kuolleen ruumiin. Minä en liene murhamies, Lorenzo,
+mutta sittenkin minusta tuntuu että käteni ovat veren tahraamat.
+[Selityksen tähän omituiseen hirmunäkyyn, joka usein vaivaa onnetonta
+nuorukaista, löytää lukija kirjan loppupuolelta kirjeestä, joka on
+päivätty 14. III. Lorenzon huomautus.]
+
+Päivä valkenee, lähdön hetki on käsissä. Aamunkoitossa on nykyään uneni
+levottomin. Yöllä en saa nauttia todellista lepoa. Hetki sitten avasin
+silmäni, huusin ja katselin hurjasti ympärilleni, ikäänkuin pyöveli
+olisi seisonut vuoteeni vieressä. Herätessäni tunnen samanlaista
+ahdistusta kuin pahan omantunnon raatelemat rikoksentekijät. --
+Hyvästi, hyvästi! Poistun yhäti loitommaksi. Vielä tänään kirjoitan
+sinulle Bolognasta. Kiitä äitiäni. Pyydä häntä siunaamaan onnetonta
+poikaansa. Hän ei tunne kauheata tilaani. Mutta vaikene; hänellä on
+muutenkin surua kylliksi.
+
+
+Bologna, 24. VII. kello 10.
+
+Tahdotko vuodattaa pisaran balsamia ystäväsi sydämeen? Pyydä Teresalta
+hänen kuvaansa ja anna se Michelelle, jonka lähetän luoksesi ja joka
+ei saa tulla takaisin ilman vastaustasi. Mene itse Euganiaan. Seurasi
+on varmaankin oleva tervetullut Teresa raukalle. Lue hänelle otteita
+kirjeistä, joita tuskaisissa houreissani yritin sinulle kirjoittaa.
+Hyvästi. -- Jos näet Isabellinan, tulee sinun suudella häntä tuhat
+kertaa minun puolestani. Ehkä hän vielä joskus on mainitseva Jacoponsa
+nimeä silloin, kun kaikki muut ovat minut unohtaneet. Oi ystäväni,
+tuska painaa mieltäni, luottamukseni ihmisiin olen menettänyt, ja
+kuitenkin tahtoisin niin kiihkeästi rakastaa ja saada vastarakkautta
+osakseni. Kenelle voisin siis paremmin omistaa sydämeni kuin pienelle
+tyttöselle, jota eivät raskaat elämänkokemukset ja halpamaiset pyyteet
+vielä ole turmelleet, joka tuntee salaista osanottoa minua kohtaan
+ja usein on viattomilla kyyneleillään kostuttanut poskiani? Jos hän
+jonakin päivänä lakkaisi nimeäni mainitsemasta, kuolisin varmaan
+surusta.
+
+Entä sinä, Lorenzo, aiotko sinä minut hylätä? Myötäkäyminen kylmentää
+tavallisesti ystävyyttä, joka on nuoruusajan jaloin intohimo ja paras
+lohdutus onnettomuudessa. Oi, ystävyyden suloisuutta! Sinä et tule
+minua kadottamaan, ennenkuin lepään turpeen alla. Toisinaan olen
+onnellinen omasta onnettomuudestani, sillä ilman sitä en ehkä olisi
+sinun arvoisesi enkä voisi sinua oikein vilpittömästi rakastaa. Mutta
+kun minä en enää elä, kun olen jättänyt sinulle perinnöksi katkerat
+kyyneleeni, oi, älä silloin etsi itsellesi muuta ystävää kuin oma
+itsesi!
+
+
+Bologna, 28. VII. yöllä.
+
+Toipuisin varmaan paljon, jos kerran voisin nukkua raskaasti ja
+pitkään. Oopiumista ei ole apua; se nukuttaa minut vain hetkiseksi, ja
+uneni on täynnä näkyjä ja kauheuksia. Näin kuluu yö toisensa jälkeen
+Nousin vuoteelta kirjoittaakseni sinulle, mutta käteni vapisee. Minun
+täytyy uudelleen mennä makuulle. Tunteeni ovat synkät ja myrskyiset
+kuin luonto tuolla ulkona. Makaan silmät auki ja kuulen, että siellä on
+todellinen vedenpaisumus. Jumalani, Jumalani!
+
+Bologna, 12. VIII.
+
+Jo 18 päivää sitten Michele läksi, mutta ei häntä eikä sinun kirjeitäsi
+vieläkään kuulu. Hylkäätkö sinäkin minut? Kirjoita minulle Jumalan
+tähden edes kerran. Odotan maanantaihin asti, sitten lähden Firenzeen.
+Kaiket päivät istun sisällä, sillä minua kiusaa kaduilla liikkuva
+ihmispaljous. Öisin kuljen ympäri kaupunkia kuin kummitus. Sydäntäni
+polttaa nähdessäni kaduilla makaavat köyhät, jotka pyytävät leipää.
+En tiedä, ovatko he itse syypäät kurjuuteensa, tiedän vain, että he
+kerjäävät leipää. Eilen, palatessani postista, tapasin kaksi onnetonta,
+jotka vietiin teloitettaviksi. Tiedustelin ympärillä seisovilta
+heidän rikostaan ja sain kuulla, että toinen oli varastanut muulin,
+toinen 56 liiraa pelastuakseen nälkäkuolemalta. [Ensin tämä Jacopon
+kertomus minusta tuntui sairaalloisen mielikuvituksen värittämältä,
+mutta sittemmin sain tietää, ettei Cisalpinon tasavallassa noudatettu
+mitään varsinaista rikoslakia. Käytettiin kaikenlaisia kukistuneiden
+hallitusten antamia asetuksia, niinpä Bolognassa kardinaalien säätämää
+rautaista lakia, jonka mukaan varas tuomittiin kuolemaan, jos
+varastettu summa tai tavara oli arvoltaan yli 52 liiran. Kardinaalit
+kuitenkin melkein aina lievensivät rangaistusta, jotavastoin tasavallan
+tribunaalit kirjaimellisesti seurasivat asetuksia. Järkähtämätön oikeus
+on siis usein leppymättömämpi kuin mielivaltainen armeliaisuus. --
+_Lorenzon huomautus_. (Bologna oli aikaisemmin kuulunut Kirkkovaltioon,
+mutta Napoleon yhdisti sen valloitusretkillään perustamaansa Cisalpinon
+tasavaltaan. -- Suom.)] Oi, kurja yhteiskunta! Ei tarvittaisi
+vankiloita eikä pyöveleitä, elleivät lait suojelisi niitä, jotka
+rikastuvat omien kansalaistensa hiellä ja itkulla. Nuo tunnottomat,
+nehän juuri ovat pääsyyllisiä kanssaihmistensä rikoksiin. En ole niin
+hullu, että kuvittelisin voivani luoda paremman yhteiskunnan, mutta en
+voi olla valittamatta nykyisen tilanteen surkeutta ja, ennenkaikkea,
+ihmisten sokeutta. Kerrotaan, että täällä tapahtuu teloituksia
+joka viikko ja että ihmiset rientävät niihin kuin juhlaan. Julmat
+rangaistukset kuitenkin vain lisäävät rikollisuutta. Ei, en voi enää
+hengittää tätä onnettomien uhrien veren kyllästyttämää ilmaa. Minne
+menisin?
+
+
+Firenze, 27. VIII.
+
+Kävin kunnioittamassa Galilein, Machiavellin ja Michelangelon hautoja
+[Firenzen Santa Croce-kirkossa. Suom.], ja lähestyessäni niitä vapisin
+kuin kuumetautinen. Noitten hautakivien rakentajat toivoivat ehkä,
+että heidän taiteensa sovittaisi esi-isien rikoksia, jotka kahleilla
+ja köyhyydellä palkitsivat kuolemattomien nerojen suuruuden. Oi,
+meidänkin päivinämme vainotaan monta suurmiestä, joita jälkimaailma
+on kunnioittava. Mutta sekä elävien vainoaminen että kuolleitten
+ihaileminen todistaa, että ilkeä kunnianhimo on synnynnäistä tälle
+kurjalle ihmissuvulle.
+
+Noitten marmoripatsaiden luona muistelin nuoruuteni kuumia päiviä.
+Yökaudet luin silloin suurmiesten kirjoituksia ja kuvittelin itsekin
+joutuvani tulevien sukupolvien ihailun esineeksi. Nyt ovat moiset
+ajatukset minulle saavuttamattomia pilvilinnoja. Järkeni on sokaistu,
+jalkani horjuvat, koko sieluni on sairas.
+
+Älä lähetä minulle uusia suosituskirjeitä, sillä aikaisemmatkin
+olen jo polttanut. En välitä mahtimiesten loukkauksista enkä heidän
+suosioistaan. Ainoa elävä olento, johon tahdoin tutustua, oli
+Vittorio Alfieri, mutta sanotaan, ettei hän ota vastaan tuntemattomia
+henkilöitä. En tahdo saada häntä luopumaan tästä päätöksestään, jonka
+ehkä ovat aiheuttaneet olosuhteet ja suuri työtaakka sekä vielä enemmän
+hänen intohimonsa ja ihmistuntemuksensa. Jos se onkin vain heikkous,
+on niin suurten ihmisten heikkouksiakin pidettävä arvossa. Se, joka
+virheetön on, heittäköön ensimäisen kiven.
+
+
+Firenze, 7. IX.
+
+Avaa ikkunat, Lorenzo. Tervehdi kukkulain hymyilevää paljoutta, joka
+näkyy huoneestani siellä kotona. Tervehdi minun puolestani jonakin
+kauniina syyskuun aamuna taivasta, järviä ja tasankoja, jotka kaikki
+muistuttavat minua lapsuudestani ja jotka myöhemminkin hetkiseksi ovat
+tarjonneet minulle lepopaikan elämän surujen keskellä. Jos kirkkaana
+yönä askeleesi suuntautuisivat pappilan puistokäytävälle, pyydän sinua
+kiipeämään pinjain varjostamalle vuorelle, johon liittyy niin monta
+sekä suloista että surullista muistoa.
+
+Rinteen juurella, raikkaitten ja tuoksuvien lehmusten takana, lähellä
+vuoripurojen muodostamaa pientä järveä löydät yksinäisen pajun, jonka
+hentojen oksien suojassa usein olen toivonut ja unelmoinut. Jos nouset
+vuoren huipulle, tervehtii sinua ehkä sama käki, jonka surullista
+kukuntaa iltaisin ääneni ja askeleeni vain hetkiseksi häiritsivät.
+Pinja, jonka oksilla se istui, suojasi vanhaa kappelia, jossa ennen
+aikaan paloi lamppu Vapahtajan kuvan edessä. Muutamana yönä myrsky
+hajoitti kappelin. Sen rajusään voima on aina täyttänyt mieleni
+kauhulla ja tuskalla. Nuo maan alle puolittain vajonneet rauniot
+alkoivat yön himmeydessä minusta näyttää hautakiviltä. Usein aioin
+rakentaa oman hautakammioni samaan paikkaan keskelle noita salaperäisiä
+varjoja. Ja nyt? Kuka tietää, missä luuni tulevat lepäämään! -- Lohduta
+kaikkia kotipaikkakuntalaisiani, jotka sinulta kyselevät uutisia
+minusta. Heillä oli tapana kokoontua ympärilleni, minä sanoin heitä
+ystävikseni, he minua hyväntekijäkseen. Minä olin heidän lastensa
+luotettavin lääkäri, kuuntelin osaaottavasti köyhien työmiesten
+valituksia ja sovittelin heidän riitojaan. Käyttelin filosofiaa
+oppimattomien vanhusten kanssa, koetin vapauttaa heitä uskonnollisesta
+taikauskosta ja osoittaa, että kuolema on vain ystävä ja lohduttaja
+köyhyyden ja työn näännyttämälle ihmiselle.
+
+Mutta nyt he ovat suruissaan, kun nimeäni mainitaan, sillä viime
+kuukausina astelin heidän joukossaan äänetönnä ja omituisen näköisenä.
+Usein en vastannut heidän tervehdykseensä, ja sattuipa, että
+piilottauduin metsän pimentoihin, kun he laulaen palasivat työstä
+tai karjalaitumelta. Aamunkoitossa he näkivät minun hyppäävän yli
+ojien, harhailevan puitten lomassa, jotka siroittelivat kastehelmiä
+hiuksilleni, rientävän yli niittyjen vuoren juurelle ja kiipeävän sen
+korkeimpaan huippuun. Siellä jäin hengästyneenä seisomaan, levitin
+käteni itää kohti ja odotin auringon nousua valittaen sitä, ettei se
+enää voinut minua ilahuttaa niinkuin muinoin. He näyttävät sinulle
+kallion, jolla usein istuin muun maailman nukkuessa kuunnellen
+kaukaisten vesien kuohuntaa ja huminaa. Pilvet melkein pitelivät
+päätäni, ja niitten lomasta pilkisti silloin tällöin näkyviin kuu
+valaisten kelmeillä säteillään hautuumaan vaatimattomia puuristejä.
+Läheisessä mökissä heräsi huutojeni kauhistuttama talonpoika. Hän
+riensi veräjälle ja kuuli minun yön hiljaisuudessa rukoilevan,
+itkevän, huutavan ja, katsellen hautuumaata korkeuksista, manaavan
+luokseni kuolemaa. Oi, kotiseutuni armas yksinäisyys, minä kaipaan
+sinua. Jokainen turve, puu, kallio herättää minussa sitä suloista
+ja surullista koti-ikävää, joka aina seuraa maailmalla harhailevaa
+onnetonta pakolaista. On kuin kaikki ilot ja surut, jotka minulle
+siellä kotona olivat rakkaita, on kuin oma itseni olisi hyljännyt minut
+sen jälkeen kun lähdin kotikummuiltani. Täällä harhailen kuin haamu
+Tuonelan maasta. --
+
+Miksi et sinä, ainoa ystäväni, kirjoita enemmän? Et lainkaan kuvaile
+käyntejäsi Teresan luona ja kuinka hän voi, uskaltaako hän vielä
+mainita nimeäni vai onko Odoardo hänet minulta kokonaan ryöstänyt? Käyn
+ehtimiseen postissa, mutta turhaan, ja kun hitain, horjuvin askelin
+palaan kotia, voi koko maailma lukea syvän tuskan katsannostani. Olen
+ehtimiseen kuulevinani oman kuolemantuomioni: "Teresa on vannonut
+aviovalansa". Oi, enkö koskaan voi vapautua kamalista houreistani ja
+julmista kuvitteluistani? Hyvästi.
+
+
+Firenze, 17. IX.
+
+Olet saattanut minut täydelliseen epätoivoon. Teresa tahtoo siis
+rangaista minua rakkauteni tähden. Vakuutat, että hän oli lähettänyt
+kuvansa äidilleen, ennenkuin minä sitä pyysin. Tahdon uskoa sinua,
+sillä ethän voine, muka parantaaksesi minut, riistää minulta ainoata
+balsamia, joka todella haavojani lääkitsee.
+
+Viimeisetkin toiveeni häviävät, yksinäisyyden yö on tuskaini taustana.
+
+Kehen voin enää luottaa? Älä minua petä, Lorenzo! Minä en koskaan
+voisi sinua unohtaa, sillä sinun muistosi on minulle välttämätön.
+Ystävänäsi en hylkäisi sinua suurimmassakaan onnettomuudessa. Onko
+kohtalo määrännyt, että minun pitää kadottaa kaikki, kadottaa
+viimeisetkin heikot toiveeni? Mutta olkoon niin! En moiti häntä, en
+sinua, en itseäni, en kovaa onneani. Mutta itken katkerasti, kun minun
+lohduttomana täytyy sanoa: "Kärsin tuskani valittamatta".
+
+Te kaikki jätätte minut, ja minun huokaukseni tulevat teitä aina
+seuraamaan, sillä ilman teitä en voi elää, kaikkialla tulen
+epätoivoisena huutamaan nimeänne. Nämä harvat sanat kirjoitti Teresa
+minulle:
+
+"Yhteisen onnettomuutemme nimessä rukoilen Teitä, hoitakaa itseänne!
+On muitakin onnettomia kuin me kaksi. Niin pian kuin voin, lähetän
+Teille kuvani. Isäni itkee kanssani. Hän ei kiellä minua vastaamasta
+kirjeeseenne, mutta hänen kyyneleistään huomaan, että hän toivoisi
+kirjeenvaihtomme loppuvan tähän. Itkien täytyy minun suostua.
+Luultavasti siis tämä on viimeinen kirjeeni. Minä itken, sillä vain
+Jumalalle uskallan tästälähin tunnustaa rakastavani Teitä."
+
+Sinun velvollisuudentuntosi on lujempi kuin minun. Pidän kirjettäsi
+viimeisen tahtosi ilmauksena. Vielä kerran tahdon puhua kanssasi, mutta
+vasta silloin, kun vakavasti olen päättänyt erota sinusta ja kun voin
+päätöksessäni pysyä.
+
+Jos minä salaamalla äärettömän, tuskallisen lempeni ja pakenemalla
+ihmisten ilmoilta voin palauttaa sielusi rauhan, jos kuolemallanikin
+voin sovittaa intohimosi vainoojiemme edessä ja vapauttaa sinut
+itsesi siitä, rukoilen palavasti ja vilpittömästi taivasta ja luontoa
+vapauttamaan minut tästä elämästä. Vakuutan sinulle, että tämä kuoleman
+kaipuu on minulle sekä kohtalokas että suloinen toivomus. Ainoastaan
+sinun rukouksesi voivat ehkä minut siitä vapauttaa, vaikka ei sekään
+ole sanottua, sillä minusta tuntuu kuin Luoja vastustamattomalla
+voimalla kutsuisi minua luoksensa. Mutta elä sinä onnellisena niin
+kauan kuin voit! Katumuksen kyyneleitä vuodattaen rukoilen Jumalaa
+armahtamaan sinua, onneton neito; ehkä Hän on minua kuuleva. Liian
+suuressa määrässä olet sinä onnettomuuteni osatoveri, liian paljon
+tuskaa olen minä sinulle tuottanut, minä yksin olen saattanut sinut
+kuilun partaalle. Huonosti olen palkinnut isällesi hänen luottamuksensa
+ja neuvonsa, hänen sydämellisen ja hellän rakkautensa minua kohtaan.
+Mutta sittenkin! Eikö minun uhraukseni ole monin verroin suurempi
+kuin kaikki isäsi hyvät työt minua kohtaan? Vertavuotavan sydämeni
+olen hänen hyväkseen uhrannut. Kukaan ihminen ei voi syyttää minua
+jalomielisyyden puutteesta, enkä minä itse, vaikka, kuten tiedät,
+olenkin ankara tuomari itselleni, voi pitää rakkauttani sinuun
+rikoksena. Suurin rikokseni on se, että olen syypää onnettomuuteesi.
+
+Mutta miksi puhun ja kenen kanssa?
+
+Älä näytä tätä kirjettä Teresalle, Lorenzo, jos se vielä saavuttaa
+sinut Euganiassa! Älä yleensä puhu hänelle mitään minusta! Jos hän
+kysyy minua, sano vain, että elän. Mutta myönnän sinulle, että nautin
+omasta heikkoudestani. Revin auki omat pahimmat haavani, koetan niitä
+syventää ja katselen riemulla niistä tihkuvaa verta. Minusta tuntuu
+siltä kuin tuskani sovittaisivat rikoksiani ja lieventäisivät tuon
+viattoman olennon kärsimyksiä.
+
+
+Firenze, 25. IX.
+
+Tässä ihanassa maassa runottaret ja tieteet ensin heräsivät uuteen
+elämään raakalaisuuden yöstä. [Tarkoittaa Firenzeä varhaisrenesanssin
+kehtona. Suom.] Kaikkialla näen ensimäisten suurten toskanalaisten
+synnyintaloja ja pyhiä hautakumpuja; joka askeleella pelkään polkevani
+pyhäinjäännöstä. Koko Toskana on kuin yhtä ainoata, puutarhain
+somistamaa kaupunkia, sen kansa on luonnostaan rakastettavaa, sen
+taivas selkeä ja ilma täynnä elämää ja terveyttä. Mutta ystäväsi
+ei täälläkään löydä lepoa. Harhailen paikasta paikkaan, en tiedä,
+missä huomisen päivän vietän, yksinäisyyden ja maanpaon taakka
+painaa minua liian raskaasti. En saanut edes jatkaa matkaani. Olin
+aikeissa mennä Roomaan polvistuakseni isänmaan suurten muistomerkkien
+juuressa. En saanut passia, sillä äitini lähettämä on Milanoa varten.
+Minulle tehtiin tuhansia kysymyksiä, ikäänkuin olisin vaarallinen
+salaliittolainen. Ehkä olenkin sitä. Heidän kysymyksiinsä vastaan
+matkustamalla huomenna pois. -- Näin siis me italialaiset olemme
+muukalaisia ja vieraita omassa Italiassamme. Jos olemme poissa omilta
+kotinurkiltamme, ei meitä suojaa äly, ei maine eikä moitteeton käytös.
+Jos esiinnymme rohkeasti ja ylevästi, käy meidän huonosti. Kotinurkan
+ulkopuolella ei meillä ole kansalaisoikeutta. Yksi ryöstää meitä,
+toinen halveksii meitä, kaikki kavaltavat meidät Omat kansalaisemme
+eivät meitä sääli ja auta kurjuudessamme, vaan hylkäävät meidät ja
+pitävät meitä muukalaisina, ellemme ole kotoisin samasta maakunnasta
+kuin he itse ja ellei meitä rasita samat kahleet. Missä siis on meillä
+turvapaikka, Lorenzo? Meidän viljavainiomme ovat rikastuttaneet
+sortajiamme, mutta tuhannet italialaiset ovat vailla leipää ja majaa
+omassa synnyinmaassaan. Vallankumous on karkoittanut heidät kotoisen
+taivaan alta, nälkäisinä, väsyneinä ja kaikkien hylkääminä he hyvinkin
+joutuvat astumaan rikoksen tielle, joka on viimeinen pelastus. Erämaa,
+hauta tai häpeä, kas siinä ne mahdollisuudet, joiden välillä meidän
+on valittava! Häpeällä voisimme kai eniten pitentää elämäämme, mutta
+jos valitsemme sen, alamme pian myöskin halveksia itseämme ja joudumme
+niiden tyrannienkin ivan alaisiksi, jotka ostavat ja myyvät meitä kuin
+kauppatavaraa.
+
+Olen matkustellut ympäri koko Toskanan. Kaikkialla, vuorilla ja
+kentillä, on muistomerkkejä veljessodista, joita 400 vuotta näillä
+mailla on käyty. Lukemattomien surmattujen italialaisten ruumiit
+ovat muodostaneet perustuksen keisarien ja paavien valtaistuimille.
+Kävin Monteapertossa, jossa guelfit kerran kärsivät häpeällisen
+tappionsa [vuonna 1260. Suom.]. Oli varhainen aamuhetki. Oi Lorenzo,
+luonnon alakuloinen hiljaisuus ja kylmänharmaa aamuilma muistuttivat
+minulle niin elävästi kaikista niistä ikivanhoista ja tuhoisista
+onnettomuuksista, jotka ovat isänmaatani raadelleet. Minä kauhistuin,
+tukkani nousi pystyyn ja minä huusin vapisevalla ja uhkaavalla
+äänellä. Minusta näytti kuin kaikkien tuossa taistelussa kaatuneitten
+toskanalaisten haamut olisivat kiivenneet edes takaisin pitkin vuoren
+jyrkänteitä; niitten miekat ja vaatteet olivat veren tahraamia ja katse
+hurja. Ne vapisivat vimmassaan, tuuppivat toisiaan ja repivät auki
+toistensa vanhoja haavoja. Oi! ketä varten tuokin veri vuodatettiin?
+Poika halkaisee isänsä pään ja kantaa sitä ympäri verisistä hiuksista.
+Ketä varten moiset hirmunäytelmät? Kuninkaat, joita varten teurastatte
+toinen toisianne, puristavat taistelun telmeessä toistensa kättä ja
+jakavat sen päätyttyä rauhallisesti keskenään teidän vaatteenne ja
+maanne.
+
+Huutaen pakenin alas katsellen tuon tuostakin taakseni. Nuo kauhukuvat
+seuraavat nyt minua aina. Öisinkin näen yksinäisyydessäni ympärilläni
+nuo kummitukset. Keskellä niitä on tuo yksi muita kamalampi, jonka minä
+yksin tunnen. -- Oi isänmaani! Minun täytyy aina syyttää ja surkutella
+sinua, vaikka minulla ei ole mitään toiveita hyödyttää ja auttaa sinua.
+
+
+Milano, 27. X.
+
+Kirjoitin sinulle Parmasta ja toisen kerran Milanosta heti tänne
+saavuttuani sekä vihdoin kolmannen hyvin pitkän kirjeen viikkoa
+myöhemmin. Kuinka siis sinun kirjeesi tulee minulle näin myöhään ja
+Toskanan kautta, josta olen ollut poissa syyskuun 28:sta lähtien? Alan
+epäillä, että kirjeitämme sensuroidaan. Hallitukset vakuuttavat, että
+yleinen turvallisuus vallitsee maassa, mutta rikkovat siitä huolimatta
+kallisarvoista kirjesalaisuutta ja likaavat onnettomien ihmisten
+ystävyyden pyhättöä. Olisihan meidän pitänyt se aavistaa. Mutta
+tästälähin nuo roistot eivät enää saa tilaisuutta urkkia sanojamme ja
+ajatuksiamme. Olen keksivä keinon heidän uteliaisuutensa välttämiseksi.
+
+Tiedustelet minulta Giuseppe Parinin vointia.[Giuseppe Parini (1729-99)
+on Italian suurimpia runoilijoita ja jaloimpia isänmaan ystäviä
+1700-luvulta. Hän on kirjoittanut m.m. mainion satiirisen runoelman
+_Il Giorno_ -- ("Päivä"), jossa ruoskii aikansa italialaisen ylimystön
+tyhjäntoimittaja-elämää.] Hän on yhtä jalo ja ylevä kuin ennenkin,
+mutta olosuhteet ja ikä ovat hänen terveytensä murtaneet. Mennessäni
+häntä tervehtimään oli hän juuri lähtemäisillään ulos. Hän tunsi
+minut heti ja taputti, keppiinsä nojaten, minua olalle. "Olet tullut
+tämän raisun ratsastajan luo, joka vielä tuntee rinnassaan kauniin
+nuoruutensa ylpeyttä, vaikka häntä nyttemmin enää vain kohtalon iskut
+pitävät pystyssä."
+
+On kamalaa ajatella, että nykyinen hallitus on erottanut hänet
+virastaan ja pakoittanut hänet 70 kunniakkaan ja uutteran elinvuoden
+jälkeen elämään almuilla.
+
+
+Milano, 11. XI.
+
+Kysyin kirjakaupassa Benvenuto Cellinin elämäkertaa. "Meillä ei ole
+sitä." Kysyin erästä toista tekijää. Melkein halveksien vastasi
+kirjakauppias: "Minä en myy italialaisia kirjoja". Sivistynyt sääty
+puhuu oivallisesti ranskaa, mutta ymmärtää tuskin oikeata Toskanan
+murretta [Italian kirjakieltä. Suom.]. Julkiset asiakirjat ja lait ovat
+kieliasultaan yhtä typeriä ja mielettömiä kuin niiden säätäjätkin.
+Cisalpinon tasavallan Demostheneet puoltavat senaatissaan innokkaasti
+latinan ja kreikankielen poistamista valtiostaan. On säädetty laki,
+jonka ainoana tarkoituksena on estää matemaatikko Gregorio Fontanaa
+ja Vincenzo Montia [Vincenzo Monti (1754-1826) oli ajan huomatuimpia
+eepillisiä runoilijoita ja Foscolon rinnalla sen suurin lyyrikko.
+M. ja F. olivat kauan aikaa ystävyksiä, kunnes vähäpätöinen riita
+teki heistä veriviholliset. Tässä tavattavat kaksimieliset sanat
+viitannevat Montin valtiolliseen häilyväisyyteen. "Ortisin" ilmestyessä
+olivat runoilijain välit kuitenkin vielä hyvät.] saamasta virkoja. En
+tiedä, mitä he lienevät kirjoittaneet vapautta vastaan, ennenkuin se
+Italiassa tuli julkisen häväistyksen alaiseksi, tiedän vain, että he
+kykenevät sen puolestakin kirjoittamaan. Oli heidän rikoksensa mikä
+hyvänsä, rangaistuksen kohtuuttomuus puhuu heidän puolestaan, ja se
+juhlallinen tosiasia, että erityinen laki säädetään nimenomaan kahta
+henkilöä varten on omiaan lisäämään heidän mainettaan. -- Kysyin,
+missä on lakiasäätävän kokouksen istuntosali. [Milano oli "Cisalpinon"
+pääkaupunki. Suom.] Harvat minua ymmärsivät, vielä harvemmat
+vastasivat, ainoakaan ei osannut minua opastaa.
+
+
+Milano, 4. XII.
+
+Tämä on ainoa vastaus, minkä voin neuvoihisi antaa: Jokaisessa maassa
+olen tavannut kolmenlaisia ihmisiä: muutamat harvat hallitsevat,
+useimmat tottelevat ja alistuvat, monet rosvoilevat. Me emme ole kyllin
+pystyviä ja oveloita hallitsemaan, emme kyllin sokeita tottelemaan
+emmekä kyllin kehnoja rosvoilemaan. On parempi elää kuin isännätön
+koira, joka ei välitä potkuista eikä armopaloista. Pitäisikö minun
+pyydystellä suosiota ja virkoja valtiossa, jossa minut katsotaan
+muukalaiseksi, jossa voin joutua ensimäisen urkkijan oikkujen
+uhriksi? Sinä puhut aina suurista lahjoistani. Mistä sinä ne tunnet
+ja miten neuvoisit minua niitä käyttämään? Pitäisikö minun ruveta
+hovirunoilijaksi? Silloin minun täytyisi luopua luonteeni ylevyydestä,
+sillä se loukkaa vallassaolijoita, -- minun täytyisi peitellä omaa
+oppia ja viisautta ja olla moittimatta heidän typeryyttään ja
+rikollisuuttaan. "Sellaistahan se on kaikkialla", sanot sinä. Olkoon
+niin. Minä en voi maailmaa parantaa, mutta koska itsekin elän siinä,
+toivoisin joko että ihmiset muuttuisivat toisenlaisiksi tai että
+he hirttäisivät minut, ja tämä viimeinen mahdollisuus olisi kai
+helpompi toteuttaa. Pikkutyrannit, jotka suoraan kadulta ovat nousseet
+valtaistuimelle, tarvitsevat puoluelaisia ja urkkijoita, joita heidän
+usein myöhemmin on vaikea pitää aisoissa. Hetkellisen onnen huumaamina,
+välinpitämättöminä tulevaisuudesta, kunniattomina ja älyttöminä
+pelkureina he ympäröivät itsensä imartelijoilla ja kätyreillä eivätkä
+sittemmin voi niistä vapautua, vaikka ne usein ivaavat ja pettävät
+heitä. Tuollaisen kätyrin elämä on siten julmien, mielivaltaisten ja
+halpamaisten tekojen ainaista kiertokulkua. Jos tahdot tulla kansasi
+herraksi ja rosvoksi, tulee sinun siis ensin antaa sortaa itseäsi,
+luopua siveellisestä arvostasi ja suudella oman veresi tahraamaa
+miekkaa. Näin voisin minäkin hankkia itselleni jonkun viran, muutaman
+tuhannen vuositulot sekä tunnonvaivoja ja häpeää. Kuule nyt vielä
+kerran: minä en koskaan aio ruveta pieneksi heittiöksi.
+
+En ylpeile, kuten niin monet muut, orjuudestani, mutta tyrannit eivät
+myöskään saa minun nöyrtymyksestäni ylpeillä. Onhan yllin kyllin
+toisia, joille he voivat jaella sekä antimiaan että häväistyksiään.
+Kuolen tuntemattomana, mutta kunniallisena. Mutta jos minun täytyy
+astua esille pimennosta, tahdon mieluummin tulla sortovallan uhriksi
+kuin sen "onnelliseksi" välikappaleeksi.
+
+Taivas varjelkoon minua moittimasta niitä lukuisia, joita leivän
+ja asunnon puute pakoittaa heikkoutta osoittaviin tekoihin. Mutta,
+Lorenzo, ennenkuin minä turvaudun sinun viittaamaasi keinoon, muutan
+totisesti kaikkien yhteiseen suureen isänmaahan, sinne, missä ei ole
+kavaltajia, ei anastajia, ei kirjailijoita, ei hovia eikä ruhtinaita,
+missä rikkaus ei kruunaa rikosta, missä köyhä ei joudu tuomituksi
+pelkästä köyhyydestään. Sinne me kaikki kerran muutamme, siellä me
+kaikki maan alla jälleen mullaksi maadumme.
+
+Elämän pyörteissä seuraan toisinaan valon välähdystä, jonka huomaan
+kaukaa, vaikka en voi sitä saavuttaa. Tuntuupa minusta, että vaikka
+koko ruumiini olisi maan alla, mutta pääni vielä haudan yläpuolella,
+voisin silmilläni havaita sen kirkkaita salamoita. Oi, Kunnia, sinä
+väikyt alinomaa edessäni, sinä houkuttelet minua vaellukselle, joka
+on minulle ylivoimainen! Mutta sen jälkeen kun sinä lakkasit olemasta
+ylin ja ainoa intohimoni, alkoi sinun loistava harhakuvasi vaaleta ja
+häipyä. Vähitellen se muuttuu melkein kokonaan luu- ja tuhkaläjäksi,
+jonka päällä vielä joskus väikkyy muutamia raukenevia säteitä. Ennen
+pitkää on jäljellä vain luuranko, jota tallaan jaloillani, hymyillen
+pettyneille unelmilleni. Monta kertaa olen toivonut voivani saavuttaa
+oman aikani kunnioitusta ja ihailua. Olen silloin hellinyt omia
+tuskianikin, kuitenkin täysin tietoisena siitä, että minun tavalla tai
+toisella täytyy niistä vapautua. Tuskin olisin voinut elää isänmaani
+kuolemaa kauemmin, ellen mielettömyydessäni olisi pelännyt, että
+ruumiini keralla myöskin nimeni laskettaisiin hautaan. Myönnän suoraan,
+että usein olen omituisella mielihyvällä katsellut Italian kärsimyksiä,
+sillä uskoin, että onneni ja intoni antaisivat minulle kunniakkaan
+mahdollisuuden vapauttaa maani. Puhuin siitä eilen illalla Parinille...
+
+Hyvästi! Pankinjohtajan palvelija tulee noutamaan kirjettäni, joka
+muutenkin jo on kyllin pitkä.
+
+Mutta sittenkin on minulla vielä paljon sanottavaa sinulle. Jatkan
+kirjettä ja lähetän sen vasta lauvantaina. Olemmehan nyt pitkän ja
+vilpittömän ystävyyden jälkeen ehkä ainaiseksi toisistamme erotetut.
+Mutta kirjoittaminen sinulle tuottaa minulle yhä suurta lohdutusta.
+Voinhan näinkin kertoa sinulle huolistani ja samalla osaksi vapautua
+niistä, ja yksinäisyyteni tuntuu vähemmän painostavalta. Usein herään
+öisin, nousen vuoteeltani ja kävelen hiljalleen ympäri huonetta huutaen
+nimeäsi. Sitten alan kirjoittaa sinulle säälittävistä houreistani ja
+rohkeista suunnitelmistani, ja kyyneleet kostuttavat paperia. Mutta
+usein minulla ei ole sydäntä lähettää sinulle kirjeitäni. Muutamia
+olen säilyttänyt, toisia polttanut. Joskus, kun taivas suo minulle
+rauhallisempia hetkiä, kirjoitan sinulle niin suurella mielenmaltilla
+kuin mahdollista, jotta en katkeroittaisi mieltäsi omilla äärettömillä
+tuskillani. Kirjoittaminen sinulle ei minua koskaan väsytä, sillä se
+on ainoa viihdytykseni. Ethän sinäkään, Lorenzoni, väsy lukemaan näitä
+kirjeitäni, joissa avomielisesti ja vilpittömästi kuvailen sinulle
+sydämeni suurimpia iloja ja raskaimpia suruja? Säilytä ne! Aavistan,
+että kerran et voi löytää Jacopoasi muualta kuin näistä kirjeistä.
+
+Eilen illalla kävelin tuon kunnioitettavan vanhuksen [Parinin. Suom.]
+kanssa lehmuspuistossa itäisessä etukaupungissa. Hän nojautui osittain
+keppiinsä, osittain käsivarteeni, katseli toisinaan heikkoja jalkojaan
+ja kääntyi sitten mitään sanomatta minun puoleeni ikäänkuin surkutellen
+heikkouttaan ja kiittäen minua siitä, että niin kärsivällisesti
+saatoin häntä. Istuuduimme eräälle penkille. Palvelija odotti matkan
+päässä. En ole koskaan tuntenut Parinia kunnioitettavampaa ja samalla
+kaunopuheisempaa ihmistä. Hänen puheestaan kuvastuu syvä, ylevä ja
+hillitty tuska. Hän puhui minulle paljon isänmaastaan, surkutellen
+sekä entistä sortovaltaa että nykyistä hillittömyyttä. Kirjallisuus on
+imartelun palveluksessa, yleisen turmeluksen vallitessa lamaantuvat
+ja sammuvat kaikki jalot intohimot, vieraanvaraisuus, sydämellinen
+hyväntahtoisuus ja pyhimmät perhesiteet ovat menettäneet kaiken
+arvonsa. Hän esitti minulle viimeisten vuosien tilastoa ja mainitsi
+lukuisia kehnoja, raukkamaisia, pimeäsieluisia rikoksentekijöitä,
+joiden nimeä en kehtaa kerrata, sillä heidän rikoksistaan ei kuvastu
+Sullan ja Catilinan hengenjoustavuus eikä edes uljaan rosvon
+mielenmaltti, jota ei hirsipuunkaan varmuus voi horjuttaa. Ei, ne
+ovat yksinkertaisesti konnia. Tämän kuullessani tulin hillittömän
+raivon valtaan. Nousin paikaltani ja huusin: "Emmekö voi mitään
+tehdä? Kuolkaamme edes!" Hän katsoi minua pelästyneenä. Silmistäni
+ja koko olemuksestani kuvastui varmaankin kauhistuttava uhka ja viha
+illan himmeässä valaistuksessa. Vaikenin hetkiseksi, mutta tunsin
+kuinka raivonhenki vielä riehui rinnassani. Sitten jatkoin: "Eikö
+ole pelastuksen mahdollisuutta? Jos ihmisillä aina olisi kuolema
+silmiensä edessä, olisivat he ehkä vähemmän halpamaisia." -- Parini
+ei vastannut mitään, mutta tarttui käteeni ja katsoi minua silmistä
+silmiin. Sitten hän uudelleen veti minut istumaan rinnalleen. "Luuletko
+sinä", hän huudahti, "että minä vanhuudestani huolimatta tällä tavalla
+valittaisin, jos voisin havaita pientäkään vapauden välähdystä
+isänmaamme taivaanrannalla? Oi nuorukainen, sinä olisit onnellisemman
+isänmaan arvoinen! Ellet voi pyhää innostustasi hillitä, koeta ainakin
+antaa sille toinen suunta nykyisissä oloissa."
+
+Silloin etsin sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta jotakin
+kiinnityspistettä, mutta huomasin aina harhailevani tyhjässä, käteni
+eivät voineet löytää mitään mihin tarttua, ja minä tunsin surkeasti
+pettyneenä koko tilani toivottomuuden. Kerroin tuolle jalolle
+italialaiselle intohimojeni historian, kuvailin hänelle Teresaa
+taivaallisena ilmestyksenä, joka on lähetetty tänne alas luomaan
+valoa ja lohtua elämän yöhön. Kuullessaan kertomukseni ja nähdessään
+kyyneleeni tuo ylevä vanhus monta kertaa huokasi syvästi. "Niin",
+lausuin lopuksi hänelle, "hauta on ainoa pelastukseni. Mutta minulla
+on niin hellä ja hyvä äiti. Usein, kun kapusin ylös vuoren huipulle ja
+aioin syöksyä alas syvyyksiin, tuntui minusta kuin hän olisi hapuilevin
+askelin minua seurannut. Ratkaisevalla hetkellä hän pidätti minua,
+hänen hellät kätensä vetivät minut takaisin, ja kääntyessäni taaksepäin
+olin kuulevinani hänen itkunsa. Mutta jos hän tuntisi minun salaiset
+tuskani, rukoilisi hän varmaan itse taivasta lopettamaan poikansa
+kärsimykset. Ainoa todellinen elämänliekki, joka vielä palaa väsyneessä
+ruumiissani, on toivo saada tehdyksi jotakin isänmaani vapautuksen
+hyväksi."
+
+Parini hymyili surullisesta. Kun hän huomasi, että puhe tarttui
+kurkkuuni ja että silmäni liikkumattomina painuivat maahan, lausui hän:
+"Ehkä sinun palava kunnianhimosi voisi kannustaa sinua vaarallisiin
+yrityksiin, mutta usko minua, urhojen kunnia riippuu vain neljänneltä
+osaltaan heidän rohkeudestaan. Toinen neljännes on heidän rikostensa
+ansiota; kaiken muun määrää kohtalo. Jos sittenkin pidät itseäsi kyllin
+julmana ja erityisenä onnettaren suosikkina, luuletko kuitenkaan,
+että toimesi nykyoloissa voisivat menestyä? Eivätkö vuosisatain
+surkeat kokemukset, eikö isänmaatamme tällä hetkellä painava ies ole
+sinulle opettanut, että muukalaiset eivät vapaudestamme välitä? Vieras
+valloittaja häpäisee itsensä ja turmelee kukistamansa kansan. Jos
+oikeudet ja velvollisuudet ovat miekan kärjestä riippuvia, silloin
+voimakkaampi kirjoittaa lait verellä ja kunto on kuolemaan tuomittu. Ja
+onko sinulla Hannibalin mainetta ja voimaa, hänen, joka läpi maailman
+etsi suojaa vihollisiltaan roomalaisilta? Et voi olla oikeudentuntoinen
+ja menestyä. Nuorukainen, jolla on sinun lahjomaton ja palava sydämesi,
+mutta joka samalla on köyhä ja varomaton kuin sinä, joutuu joko
+puolueintohimojen tai mahtimiesten uhriksi. Jos julkisessa toiminnassa
+voisit välttää yleistä häpeällisyyttä, saisit tosin aluksi suurtakin
+kunniaa osaksesi, mutta ei kestäisi kauan, ennenkuin panettelun
+yöllinen tikari katkaisisi urasi. Vankilassa ei kukaan ystävistäsi
+kävisi sinua katsomassa, ja haudallasi ei kukaan viitsisi käydä suruaan
+osoittamassa. Mutta otaksukaamme, että sinun onnistuisi voittaa sekä
+vieraitten sortovalta että omien kansalaistesi ilkeys, vieläpä ajan
+yleinen turmeluskin. Olisit siis päämääräsi saavuttanut. Rohkenisitko
+silloin olla syypää kaikkeen siihen verenvuodatukseen, jonka syntyvän
+tasavallan säilyttäminen uhrikseen vaatii, rohkenisitko kansalaissodan
+soihdulla sytyttää talot palamaan, rohkenisitko hirmuhallituksella
+kukistaa puolueriidat, kuolemanrangaistuksella tukahduttaa
+ajatusvapauden ja murhilla turvata asemasi? Mutta jos yrityksesi ei
+onnistu, silloin toiset syyttävät sinua kansanvillitsijäksi, toiset
+tyranniksi. Suuren joukon suosio on lyhytaikainen ja turmiollinen:
+se arvostelee asioita enemmän onnen kuin aikomuksen mukaan, se pitää
+hyödyllistä rikosta hyveenä, ja rikoksena kunniallisuutta, jos se
+arvioi sen vahingolliseksi. Sen, joka tavoittelee joukon suosiota,
+täytyy joko peloittaa sitä tai rikastuttaa sitä ja, joka tapauksessa,
+pettää sitä. Sekin vielä voi käydä päinsä. Mutta voisitko sitten,
+ylenmääräisen myötäkäymisesi ylpistämänä, hillitä oman himosi, tulla
+itsevaltiaaksi, himon, jota sekä tietoisuus omasta etevämmyydestäsi
+että yleisestä rappeutumisesta on omiaan voimistuttamaan? Ihmiset ovat
+syntymähetkestä saakka orjia, tyranneja ja sokeita. Jos siis tahtoisit
+vahvistaa valtaistuintasi, muuttuisit filosofista tyranniksi, ja
+hallittuasi muutaman vuoden ainaisen pelon vallassa olisit menettänyt
+rauhasi, ja nimesi mainittaisiin lukemattomien muiden sarjassa. -- Oi
+poikani! Ihmiskunta vapisee valloittajan syntyessä. Sen ainoa lohdutus
+on toivomus kerran saada nauraa hänen paariensa ääressä."
+
+Hän vaikeni. Pitemmän väliajan jälkeen huudahdin: "Oi, Cocceus Nerva,
+sinä ainakin kuolit tahratonna!" [Jalo roomalainen ylimys ja keisari
+Tiberiuksen ystävä. Innokkaana tasavaltalaisena hän mieluummin
+surmasi itsensä nälkään kuin näki omien valtiollisten ihanteittensa
+auttamattoman haaksirikon. (Tacitus, Annales VI.)] Vanhus katsoi
+minuun kiinteästi, puristi kättäni ja lausui: "Ehkä sinun toivomuksesi
+ja pelkosi rajoittuvat kokonaan tämän maailman piiriin. Toisin on
+minun laitani." Hän kohotti katseensa korkeuteen, ja lohdutuksen säde
+kaunisti hänen vakavia kasvojaan, ikäänkuin hän siellä ylhäällä olisi
+nähnyt kaikki toiveensa toteutuneina. Kuulin askeleita ja näin ihmisiä
+kulkevan lehmusten alla. Nousimme istumasta, ja minä saatoin hänet
+kotia.
+
+Oi, kunpa ei tuo taivaallinen tuli, joka varhaisimmassa nuoruudessani
+lämmittävillä säteillään valaisi kaikkea, mikä minua ympäröi, nyt olisi
+kokonaan sammunut! Minä harhailen tyhjässä pimeydessä. Kunpa minulla
+olisi maja, jossa voisin rauhallisesti nukkua! Kunpa minun ei täytyisi
+hukkua yksinäisyyden varjoihin! Kunpa minua ei kiduttaisi toivoton
+rakkaus, jota vastaan järkeni taistelee kykenemättä sitä voittamaan,
+rakkaus, jota vastaan ei voi mitään, vaan joka päivä päivältä syttyy
+uudestaan ja tulee kaikkivaltiaaksi, kuolemattomaksi! Luonto on antanut
+meille intohimon, joka on voimakkaampi itse elämänvaistoa. Jos saisin
+vielä elää yhdenkin rauhanvuoden, niin minä, onneton ystäväsi, voisin
+täyttää pyhän lupauksen ja sitten kuolla. Kuulen isänmaani huutavan
+minulle: "Kirjoita siitä mitä näet. Ääneni puhuu sinulle raunioista ja
+kertoo sinulle surkean historiani. Vuosisadat itkevät yksinäisyyttäni,
+ja tulevat sukupolvet saavat opetusta minun onnettomuuksistani.
+Aika kukistaa voimakkaimmankin, ja veriset rikokset pestään verellä
+puhtaiksi." Sinä tiedät. Lorenzo, että minulla on rohkeutta kirjoittaa,
+mutta voimani ovat liian heikot, älyni lamaantuu, ja muutaman kuukauden
+perästä olen lopettanut tämän surkean maallisen vaellukseni.
+
+Mutta te harvat jalot sielut, jotka yksinäisinä ja vainottuina
+huokaatte isänmaamme nykyisessä kurjuudessa, miksi ette kerro
+jälkipolville meidän nykyisistä onnettomuuksistamme? Puhukaa kaikkien
+nimessä ja sanokaa koko maailmalle: "Me olemme onnettomia, mutta emme
+sokeita emmekä halpamaisia, meiltä ei puutu rohkeutta, vaan voimaa".
+Vaikka kätenne ovatkin kahleissa, miksi kahlehditte myöskin henkenne,
+jota eivät tyrannit eikä edes kohtalo, olevaisuuden kaikkivaltias
+herra, voi lannistaa? Kirjoittakaa! Säälikää kansalaisianne älkääkä
+turhaan kiihoittako heidän valtiollisia intohimojaan. Mutta halveksikaa
+kansalaistenne enemmistöä, sillä vaikka nykyinen sukupolvi elääkin
+vanhuuden heikkoudessa ja voimattomuudessa, voi vielä kuoleman
+partaalla syntyä uusi elinvoimaisempi ihmissuku. Kirjoittakaa tulevalle
+ajalle, joka yksin kykenee teitä kuulemaan ja kostamaan puolestanne.
+Rangaiskaa vainoojianne totuuden aseilla; koska ette voi heidän
+eläessään kukistaa heitä tikareilla, kukistakaa heidät ainakin sillä,
+että vaivutatte heidät häpeän yöhön tulevien sukupolvien silmissä.
+Miksi rakastatte niin halpamaisesti tätä ilotonta elämää, jos teiltä on
+riistetty isänmaa, sielun rauha ja elämisen mahdollisuus, jos kukaan
+teistä ei uskalla mennä naimisiin, jos kaikki pelkäätte isän suloista
+nimeä, jotta ette maanpaossa ja tuskassa synnyttäisi uusia onnettomia
+orjia? Miksi kartatte ainoata utukuvaa, joka ohjaa jalojen ihmisten
+toimintaa, kunniaa? Te olette nykyisen Euroopan tuomareita, ja teidän
+mielipiteenne on valaiseva tulevia sukupolvia. Teidän inhimillinen
+heikkoutenne peloittaa teitä, mutta oletteko te kuolemattomia? Keskellä
+vankilaa ja kuolemantuomioita te kohoatte siveellisesti vallassaolijain
+yläpuolelle; heidän vihansa teitä kohtaan on lisäävä heidän häpeäänsä
+ja teidän mainettanne.
+
+
+Milano, 6. II. 1799.
+
+Osoita kirjeesi Nizza di Provenzaan, sillä huomenna lähden Ranskaan
+ja kenties vielä paljoa kauemmaksikin. Ranskassa en luule viipyväni
+kauan. Älä sure sitä, Lorenzoni, vaan lohduta onnetonta äitiäni! Sinä
+sanot, että minun ennemmin pitäisi paeta omaa itseäni ja koettaa
+jollakin tavalla rauhoittua. Se on totta, mutta minne menisin? Täällä
+on pahempi olla kuin muualla. Minua kiusaa sumuinen vuodenaika, kolea
+ilma ja muutamat määrätyt henkilöt, joita näen ympärilläni. Ehkä
+erehdyn, mutta minusta ihmiset täällä ovat harvinaisen sydämettömiä.
+En tahdo heitä siitä moittia. Osanotto, ylevämielisyys ja ennen
+kaikkea hienotuntoisuus ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, -- kaikkea
+muutahan voi hankkia --, ja ainoastaan ken niitä tuntee, etsii samoja
+vaikutteita toisista.
+
+Olen niin hartaasti päättänyt lähteä, että viimeisetkin tunnit minusta
+tuntuvat vankeudessa vietetyiltä vuosilta. Olen onneton. Miksi tuntevat
+kaikki aistini paljasta tuskaa, niinkuin sairaat jäsenet kammoovat
+raitista ilmaa? Jos voisin nauttia elämästä sellaisena kuin se on,
+olisin levollisempi ja järkevämpi. Mutta jos joku puhuisi minulle
+näin, vastaisin hänelle: "Jos sinulla on kuumetta, niin käske silloin
+valtimosi sykkiä rauhallisemmin; jos se onnistuu, tulet terveeksi".
+Silloin hän varmaan uskoisi, että minulla on vieläkin pahempi kuume.
+Enhän minä voi säätää lakeja verelleni, joka niin kiivaasti kiertelee
+suonissani ja toisinaan, vieläpä unissakin, täyttää sydämeni niin
+voimallisesti, että luulen menehtyväni. Oi, te viisastelijat, tahdon
+seurata neuvoanne sillä ehdolla, että kun näen teeskentelynne,
+kylmyytenne ja mahdottomuutenne auttaa köyhiä ivaamatta heitä,
+mahdottomuutenne suojella heikkoa väkevää vastaan, kun näen teidän
+tyydyttääksenne raakoja intohimojanne imartelevan maailman mahtimiehiä,
+joita vihaatte ja jotka teitä halveksivat, saan silloin vuodattaa
+teihin pisaran kuohuvaa sappeani, joka usein on aseistanut ääneni ja
+käsivarteni väkivaltaa vastaan, joka kyynelöi silmäni ja avaa käteni
+nähdessäni kurjuutta, ja joka aina on minut pelastanut halpamaisilta
+teoilta. Te luulette itseänne viisaiksi ja maailma pitää teitä
+kunniallisina, mutta voitteko sittenkään vapautua pelosta? Älkää siis
+pettykö, molemmat puolet ovat yhtä voimakkaita. Jumala varjelkoon
+teitä minun houreistani; ja rukoilen taivasta vilpittömästi, että se
+varjelisi minut teidän viisaudeltanne.
+
+Kun siis näen moisia henkilöitä, niin pakenen, vaikka he eivät minua
+puhuttelisikaan, ajatuksissani sinun luoksesi, Lorenzo. Sinä ymmärrät
+intohimojani, sinun äänesi on usein tyynnyttänyt jalopeuran raivoa.
+Mutta nyt huomaat, ettei mikään neuvo, ei mikään järkisyy voi minua
+auttaa. Oi, minun täytyy seurata sydämeni ääntä. Järki on kuin tuuli;
+se sammuttaa soihdut, mutta lietsoo tulipaloja. Hyvästi toistaiseksi.
+
+
+Kello 10 aamulla.
+
+Luulen, että on parempi, ettet kirjoita minulle, ennenkuin olet saanut
+tietoja minusta. Matkustan Liguuristen Alppien kautta välttääkseni Mont
+Cenis'n jäätiköitä. Tiedät kuinka kärsin kylmästä.
+
+
+Kello 1.
+
+Taaskin uusia esteitä. Vasta kahden päivän perästä on passini kunnossa.
+Lähetän tämän kirjeen sinulle vasta kun nousen vaunuihin.
+
+
+8. II. kello 1/2 2.
+
+Olen kyynelsilmin lukenut kirjeitäsi. Järjestäessäni papereitani löysin
+erään äitini kirjeen, johon sinä olit liittänyt muutamia rivejä. Se
+oli lähetetty pari päivää ennenkuin läksin kukkuloiltani: "Kaikki
+ajatukseni ovat sinun luonasi, oi rakkahin Jacopo. Rukoukseni ja
+ikuinen ystävyyteni seuraavat sinua aina. Olen aina ystäväsi, rakkahin
+veljesi; sielunikin tahdon jakaa kanssasi."
+
+Toistan ehtimiseen noita sanoja ja olen syvästi liikutettu. Tahtoisin
+heittäytyä kaulaasi ja kuolla sylissäsi. Hyvästi! hyvästi. Tulen kyllä
+takaisin.
+
+
+Kello 3.
+
+Menin sanomaan jäähyväisiä Parinille. "Hyvästi", sanoi hän minulle,
+"onneton nuorukainen. Ylevät intohimosi tulevat aina ja kaikkialla
+sinua seuraamaan, tyydytystä et voi koskaan löytää. Tulet aina olemaan
+onneton. En voi lohduttaa sinua neuvoillani, sillä ne eivät lievennä
+edes omaa tuskaani, jolla on sama alkulähde. Ikä on kuihduttanut
+jäseneni, mutta sydän on vielä nuori. Ainoa lohdutus, minkä voin
+sinulle antaa, on osanottoni; se on sinua kaikkialla seuraava. Jonkun
+ajan kuluttua en enää ole elävien joukossa, mutta tule haudalleni, ehkä
+olet siellä löytävä lohdutusta tuskissasi, ehkä voit vielä kuolemanikin
+jälkeen tuntea osanottoni." Aloin itkeä katkerasti ja läksin. Hän
+seurasi minua katseillaan pitkän käytävän päähän poistuessani, ja
+kuulin hänen vielä kerran väräjävällä äänellä sanovan; "Hyvästi".
+
+
+Kello 9 illalla.
+
+Kaikki on valmista. Hevoset tulevat puolenyön aikaan. Lepään
+riisuutumatta, kunnes ne ovat täällä, sillä tunnen itseni kovin
+väsyneeksi.
+
+Hyvästi niin kauan, Lorenzoni. Kirjoitan nimesi ja tervehdin sinua
+suuremmalla hellyydellä kuin koskaan. Taikauskoinen pelko valtaa
+mieleni. Näemmekö enää koskaan toisiamme? Oi, en voi kuolla näkemättä
+sinua vielä kerran, sinua ja Teresaani. Tahtoisin viimeisen kerran
+kiittää teitä, mutta minä pakenen tietämättä minne kohtalo minua
+kuljettaa, sillä onneton rakkauteni turmelisi Teresan rauhan ja hänen
+perheensä onnen. Alpit, valtameri, kokonainen maailma eroittakoot
+meidät toisistamme, jos se on mahdollista!
+
+
+Genova, 11. II.
+
+Kuinka ihana onkaan aurinko täällä! Kaikki jäseneni värisevät
+suloisesta mielihyvän tunteesta, nauttiessani tämän säteilevän taivaan
+ja terveellisen ilman kirkkaudesta. Olipa hyvä, että läksin. Jatkan
+matkaani muutaman tunnin kuluttua. En voi vielä sanoa, missä pysähdyn
+ja milloin matkani päättyy, mutta tämän kuun 16:ntena olen Toulonissa.
+
+
+Dalla Pietra, 15. II.
+
+Alppipolkuja, peloittavan jyrkkiä vuoria, jäinen ilma, matkan
+väsymykset ja vaivat -- ja mihin se johtaa?
+
+    "Vain uusiin vaivoihin ja vaivattuihin!"
+
+                                   Dante.
+
+Kirjoitan sinulle kyläpahasesta Merialppien juurella. Minun täytyi
+pysähtyä tänne, sillä en voinut saada kyytiä enkä tiedä, milloin pääsen
+jatkamaan. Taas ovat ajatukseni sinun luonasi ja taas valitan sinulle
+tuskiani. Kohtalo on määrännyt, että tuska on ainainen kumppanini, jos
+missä liikun. Äskettäin kävelin päivällisaikaan noin penikulman päähän
+asunnostani. Kuljin oliivimetsikön ohi lähellä meren rantaa. Tahdoin
+nauttia auringon säteistä ja ihanasta säästä, joka etsii vertaistaan,
+vaikkakin talvi tässä lauhkeassa seudussa tänä vuonna on ollut
+tavallista ankarampi. Toivoin saavani olla yksin tai ettei ainakaan
+kukaan vastaantulija minua tuntisi.
+
+Mutta heti kotia tultuani Michele sytyttäessään tulen uuniin kertoi,
+että äsken oli tähän kurjaan ravintolaan tullut melkein kerjäläisen
+näköinen ihminen ja kysynyt, olinko minä sama nuorukainen, joka
+aikaisemmin oli opiskellut Padovassa. Hän ei tiennyt nimeäni, mutta
+osasi tarkalleen kertoa minusta ja noista ajoista; mainitsipa hän
+sinuakin. "Olin tosiaankin hämilläni", jatkoi Michele. "Kuitenkin
+myönsin hänen arvanneen oikein. Hän puhui venetsialaista murretta, ja
+minusta on niin suloista tavata maanmiehiäni tässä yksinäisyydessä.
+Lisäksi oli hän kovin kurjan näköinen. Ehkä pahoitan mieltänne,
+herrani, mutta tunsin suurta sääliä häntä kohtaan ja annoin siis
+hänelle luvan tulla tapaamaan teitä. Hän odottaa tuolla ulkona."
+"Tulkoon sisään", vastasin Michelelle, ja odottaessani häntä tunsin
+äkillistä surua. Palvelija toi huoneeseen pitkän laihan miehen. Hän oli
+nuori ja kaunis, mutta tuska kuvastui hänen kasvoillaan. Veli Lorenzo!
+Minulla oli ylläni turkit ja istuin takkavalkean ääressä mukavassa
+nojatuolissa, jonka vieressä suuri viittani riippui. Isäntä kulki edes
+takaisin valmistaen päivällistä. Tuolla onnettomalla oli yllään kulunut
+pellavatakki, ja minun tuli kylmä katsoessani häntä. Kenties synkkä
+vastaanottoni ja hänen oma tilansa ensin saattoivat hänet hämilleen.
+Mutta sanoistani hän heti huomasi, ettei sinun Jacoposi tahdo saattaa
+onnettomia ymmälleen. Hän istui viereeni lämmitellen itseänsä ja
+kertoen viimeisen surullisen vuoden kokemuksista. Hän sanoi minulle:
+"Tunsin erittäin hyvin erään ylioppilaan, joka yöt ja päivät seurusteli
+kanssanne Padovassa". Hän mainitsi nimesi. "Pitkään aikaan en ole
+kuullut hänestä mitään, mutta toivon, että Onnetar on ollut hänelle
+suopeampi. Minäkin opiskelin siihen aikaan." -- En sano sinulle,
+Lorenzo, kuka hän oli, en tahdo synkistää mieltäsi kertomalla muinoin
+onnellisen ihmisen kurjuudesta, ihmisen, jota ehkä vieläkin rakastat.
+Liian paljon surua tuotan sinulle omilla kärsimyksillänikin.
+
+Ystäväsi jatkoi: "Tullessani Albengasta näin teidät meren rannalla
+kylän ulkopuolella. Te ette huomannut, että usein käännyin ympäri
+katsomaan teitä. Minusta tuntui siltä kuin ennen olisin nähnyt teidät,
+mutta kun tunsin teidät vain ulkomuodolta ja jo neljä vuotta oli
+kulunut, pelkäsin erehtyväni. Palvelijanne antoi minulle varmuuden."
+
+Kiitin häntä siitä, että hän oli tullut minua tervehtimään, ja puhuin
+hänelle sinusta. "Teidän tuttavuutenne on minulle sitä mieluisampi",
+sanoin hänelle, "kun tunnette Lorenzon". -- En kerro sinulle hänen
+surullista tarinaansa. Campoformion rauha pakoitti hänet lähtemään
+maanpakoon, ja hän rupesi luutnantiksi cisalpinolaisessa jalkaväessä.
+Kun hän valitteli sotapalveluksen vaivoja ja rasituksia, hankki
+muuan ystävä hänelle viran. Hän luopui siis sotapalveluksesta. Mutta
+ystävä petti hänet, ja hän menetti virkansa. Hän harhaili ympäri
+Italiaa ja nousi laivaan Livornossa. -- Hänen tätä kertoessaan kuulin
+viereisestä huoneesta lapsen itkua ja hiljaista valitusta. Huomasin
+että hän keskeytti kertomuksensa ja kuunteli levottoman näköisenä.
+Vasta kun valitus oli tauonnut, jatkoi hän. "Onkohan tänne ehkä tullut
+matkustajia", kysyin. "Ei", hän vastasi. "Minun kolmetoista kuukautta
+vanha tyttäreni itkee." Hän kertoi minulle, että hän luutnanttina
+ollessaan oli mennyt naimisiin köyhän tytön kanssa. Rasittavat
+marssit, joita nuori nainen ei voinut kestää, ja huono toimeentulo
+ne pääasiallisesti olivatkin saaneet hänet antautumaan petollisen
+auttajansa johdeltavaksi. Livornosta hän purjehti onnen kaupalla
+Marseilleen. Sitten hän vaelsi ympäri Provencea ja Dauphinéta koettaen
+ansaita elantonsa antamalla italiantunteja, mutta missään hän ei saanut
+työtä ja leipää. Nyt hän palasi Avignonista Milanoon.
+
+"Kun katson taaksepäin", jatkoi hän, "tuntuu menneisyys minusta
+arvoitukselta. Olin ilman rahaa, mukanani oli nääntynyt nainen,
+jonka jalat olivat sairaat ja jonka hentoja käsivarsia painoi viaton
+lapsi, lapsi, joka pyytää ravintoa äitinsä kuihtuneista rinnoista ja
+huudollaan murtaa vanhempiensa sydämen. Emmehän voineet rauhoittaa
+sitä kertomalla sille omista onnettomuuksistamme. Monena kesäpäivänä
+olimme nääntyä auringon paahtavista säteistä, monta yötä vietimme
+kylmästä väristen tallissa eläinten seassa tai petojen luolissa.
+Meidät karkoitettiin kaupungista toiseen, sillä köyhyyteni sulki
+minulta viranomaisten ovet, ja vanhat tuttavat eivät tahtoneet
+minua tuntea, vaan käänsivät minulle selkänsä." -- "Niin", vastasin
+hänelle, "mutta kuitenkin tiedän, että Milanossa ja muuallakin monta
+maanpakolaista kansalaistamme on kohdeltu suosiollisemmin." "Siis",
+vastasi hän, "on minun kova kohtalon tehnyt heidät kaikki julmiksi
+yksistään minua vastaan. Jaloimpiakin ihmisiä voi hyvän tekeminen
+joskus kyllästyttää. Kerjäläisiä on niin paljon." Hän mainitsi minulle
+useita nimiä, ja minusta oli kamalaa kuulla, että henkilöt, joista olin
+uskonut paljasta hyvää, olivatkin tekopyhiä teeskentelijöitä. "Yksi on
+antanut minun monta kertaa turhaan odottaa portillaan, toiselta olen
+saanut mitä ihanimpia lupauksia, mutta kun monta penikulmaa käveltyäni
+olen saapunut hänen maakartanoonsa, olen saanut tyytyä muutaman
+liiran almuun. Ihmisystävällisimmät ovat antaneet minulle leipäpalan
+katsomatta minuun. Muuan ylhäinen herra kuljetti minua ryysyissäni
+salinsa läpi, joka oli täynnä palvelijoita ja vieraita, puhui minulle
+sukuni taloudellisesta rappiotilasta, kehoitti minua uutteruuteen ja
+oikeamielisyyteen ja käski, kiirettään syyttäen, minun tulla uudestaan
+seuraavana aamuna. Palatessani oli etuhuoneessa kolme palvelijaa;
+yksi niistä sanoi minulle, että hänen herransa nukkui, ja antoi
+käteeni kaksi rahaa ja paidan. Oi, herrani, en tiedä, oletteko rikas,
+mutta kasvoistanne ja huokauksistanne huomaan, että olette onneton
+ja säälivä. Kokemuksesta tiedän, että koronkiskurikin rahoillaan voi
+teeskennellä hyväntahtoisuutta ja että tuhlari harvoin heittää roponsa
+kerjäläisen laukkuun."
+
+Olin ääneti. Noustessaan ylös sanoaksensa jäähyväisiä hän lisäsi:
+"Kirjoista olen oppinut rakastamaan ihmisiä ja hyvettä, mutta ihmiset
+ja hyve ovat minut pettäneet. Pääni on täynnä viisautta, mutta sydämeni
+on katkera ja käteni hyödylliseen työhön kykenemättömät. Oi, jospa
+isäni haudastaan kuulisi, kuinka katkerasti syytän häntä siitä, ettei
+hän kasvattanut viittä lastaan puusepiksi tai räätäleiksi. Onneton ja
+turhamainen halu säilyttää aateluus köyhimmissäkin, oloissa sai hänet
+tuhlaamaan pienen omaisuutensa meidän yliopistolukuihimme ja hienoon
+kasvatukseen. Mitä meistä sitten on tullut? En tiedä, mikä kohtalo on
+tullut muitten veljieni osaksi. Olen kirjoittanut heille monta kirjettä
+saamatta vastausta; luultavasti he ovat joko köyhiä tai harhapoluille
+eksyneitä. Mutta minussakin näette isäni kunnianhimoisten toivomusten
+hedelmät. Usein pakoittaa yö ja nälkä minut etsimään turvapaikkaa
+jostakin ravintolasta, vaikka en tiedä, millä seuraavana aamuna maksan
+laskuni. Olen ilman kenkiä, ilman vaatteita." "Oi, ottakaa tämä",
+sanoin hänelle nousten ylös ja ojentaen hänelle viittani. Michele,
+joka oli tullut huoneeseen jotakin asiaa toimittamaan ja kauempaa
+oli kuullut keskustelumme, kuivasi kyyneleensä kädellään ja auttoi
+viitan hänen ylleen jotenkin arkaillen, ikäänkuin peläten loukkaavansa
+ylhäissyntyistä, mutta kohtalon kolhimaa henkilöä.
+
+Oi Michele, muistan että olisit voinut elää vapaana miehenä siitä
+päivästä lähtien, kun vanhempi veljesi osti myymälän ja pyysi
+sinua kumppanikseen! Mutta sinä jäit mieluummin minun luokseni,
+vaikkakin vain palvelijana. Hienotuntoisena et ole huomaavinasi
+minun omituisuuksiani ja vaikenet, jos minä aiheettomasti olen
+vihainen. Nurkumatta ja'at yksinäisyyden vaivat kanssani ja seuraat
+minua uskollisesti vaivaloisella matkallani Sinun nuorekkaat kasvosi
+ilahuttavat usein minua, mutta jos minä mustimman epätoivon valtaamana
+vaikenen kokonaisiksi päiviksi, koetat sinä olla häiritsemättä
+toivotonta tilaani. Ja nyt tuo ylevä käyttäytymisesi onnetonta kohtaan
+on täyttänyt sieluni mitä syvimmällä kiitollisuudella. Sinä olet
+imettäjäni poika, olet kasvanut minun kodissani enkä tule sinua koskaan
+hylkäämään. Mutta minä rakastan sinua vielä enemmän sen vuoksi, että
+sinun luontaista kuntoasi, jota ei ole helppo säilyttää palvelijan
+asemassa, on kehittänyt hellä äitini, joka hienotunteisuudellaan ja
+synnynnäisellä jaloudellaan tekee ympäristönsäkin ystävälliseksi ja
+rakastettavaksi.
+
+Yksin jäätyäni annoin Michelen päivällisen aikana viedä tuolle
+onnettomalle kaiken, mistä suinkin voin luopua. Olin säästänyt sen
+verran rahaa, että saatoin päästä Nizzaan. Siellä saan Genovan
+pankin vekseleillä lisää voidakseni jatkaa matkaani Touloniin ja
+Marseilleen. -- Tänä aamuna ennen lähtöään hän tuli vaimoineen ja
+lapsineen kiittämään minua. Hän huudahti riemuitsevana: "Ilman apuanne
+olisi minun tänään täytynyt mennä johonkin armeliaisuuslaitokseen".
+En voinut vastata hänelle mitään, mutta sydämeni sanoi: "Nyt sinulla
+on varoja neljäksi, ehkä kuudeksikin kuukaudeksi, entä sitten?
+Petolliset toiveet johtavat sinua sen ajan, mutta miellyttävä tie,
+jota kuljet, on kenties päättyvä jyrkkään vuoripolkuun. Sinä etsit
+lähintä armeliaisuuslaitosta, mutta kenties hauta onkin lähempänä
+sinua. Vaikka oma taloudellinen asemani tekee minulle mahdottomaksi
+suuremmassa määrässä auttaa sinua, on vähäinen apuni kuitenkin antanut
+sinulle uusia voimia; sinä jaksat taas kestää uusia kärsimyksiä, vaikka
+jo nääntyneenä olit niistä kokonaan vapautumaisillasi. Nauti siis
+nykyhetkestä. Sanomattomia tuskia on sinun täytynyt kärsiä ennenkuin
+voit kantaa nykyisen, monelle muulle sietämättömän tilasi noin
+iloisella mielellä. Voisin antaa sinulle neuvoja, ellet olisi isä ja
+aviomies." -- Sanaakaan sanomatta syleilin häntä, ja kun he menivät,
+katselin heitä kauan ja tunsin kuolettavaa kouristusta sydämessäni.
+
+Eilen illalla maata pannessani ajattelin: Minkätakia tuokin ihminen
+pakeni isänmaastaan, minkätakia hän meni naimisiin, minkätakia hän
+jätti varman toimeentulon? Koko hänen tarinansa tuntui minusta hullulta
+romaanilta. Vaivasin päätäni ajattelemalla, mitä hän olisi voinut tehdä
+tai jättää tekemättä välttääkseen kurjan kohtalonsa. Mutta lukemattomia
+kertoja olen kuullut turhaan kysyttävän: miksi? Kaikki ovat taitavia
+lääkäreitä, kun toisten tauti on kysymyksessä. Maata pannessani
+sanoin itselleni: "Oi, ihmiset, te tuomitsette niin helposti toisten
+onnettomuuksia. Pankaa käsi sydämellenne ja vastatkaa, oletteko itse
+viisaampia ja onnellisempia."
+
+Luuletko, että kaikki on totta, mitä hän kertoi? Mitä minä itse siitä
+arvelen? Tiedän, että hän oli puolialaston ja minulla oli vaatteita,
+olen nähnyt hänen kärsivän vaimonsa, olen kuullut hänen lapsensa
+valituksen. Lorenzo, he etsivät soihtu kädessä uusia selityksiä
+onnettomuuksiinsa, sillä he tuntevat sydämessään, että luonto on
+antanut köyhällekin kunnon elämisen oikeuden. Oi, köyhyys johtuu vain
+harvoin rikoksesta, ja tässä tapauksessa on korkeintaan kysymyksessä
+hairahdus! Onko niinkään, sitä en tiedä enkä tahdo sitä udella. Jos
+olisin tuomari, määräisin ankaran rangaistuksen kaikille rikollisille,
+mutta ihmisenä en voi olla huomioon ottamatta, että nälkä ja intohimot
+usein vasta pitkällisten ja vaikeiden sisäisten taistelujen jälkeen
+synnyttävät rikollisen ajatuksen, että omantunnonvaivat täyttävät
+rikoksentekijän mielen alituisella levottomuudella, että vankilan
+ovet aina ovat häntä uhkaamassa ja että häpeä ja kurjuus seuraavat
+häntä vielä senkin jälkeen, kun hän on rangaistuksensa kärsinyt.
+Jos hylkäisin hänet kokonaan, pakoittaisin hänet sillä vain uusiin
+epätoivoisiin rikoksiin. Onko hän ainoa rikollinen? Eivätkö panettelu,
+petos, vietteleminen, ilkeämielisyys ja katala kiittämättömyys ole
+suurempia rikoksia, vaikka niitä ei seuraa mikään rangaistus? Oi,
+lainsäätäjät ja tuomarit, rangaiskaa, mutta pistäytykää joskus alhaison
+majoissa ja suurten kaupunkien syrjäosissa. Neljäsosa kansastamme herää
+joka aamu olkisilla vuoteillaan tietämättä kuinka tyydyttää elämän
+välttämättömimpiä tarpeita. Tiedän, että yhteiskuntaa ei helposti
+voida uudestaan rakentaa, että puute, hairahdukset ja rangaistuksetkin
+kuuluvat elämänjärjestykseen ja voivat olla välttämättömiä yleiselle
+menestymiselle. Uskon, koska kaikki muutkin uskovat, että maailmaa ei
+voi hallita ilman tuomareita ja hirsipuita. Mutta minä en koskaan voisi
+tulla tuomariksi. Tässä murheen laaksossa, jossa ihmisiä syntyy, elää
+ja kuolee, jossa sukupolvet alituisesti vaihtelevat ymmärtämättä elämän
+tarkoitusta, en voi eroittaa kuin kahdenlaisia ihmisiä: onnellisia
+ja onnettomia. Jos tapaan onnettoman, otan osaa hänen kohtaloonsa ja
+vuodatan niin paljon balsamia kuin voin hänen haavoihinsa, mutta annan
+Jumalan arvostella hänen ansioitaan ja virheitänsä.
+
+
+Ventamiglia, 19 ja 20. II.
+
+"Sinä olet auttamattomasti onneton, sinä elät kuoleman kouristuksissa
+löytämättä kuoleman rauhaa, mutta sinun täytyy kestää kärsimyksesi
+toisten ihmisten tähden." -- Tällaista sankarillisuutta, joka on
+luonnonvastaista, vaatii filosofia meiltä. Pitäisikö meidän, jotka itse
+olemme onnettomia, elää vain sen vuoksi, että jollakin vähäpätöisellä
+tavalla ehkä voimme hyödyttää yhteiskuntaa? Kuinka voi se, jolla ei
+itsellään ole toiveita eikä haluja, joka kaikkien hylkäämänä hylkää
+itsensäkin, toivoa toisten puolesta? -- "Sinä et ole ainoa onneton"
+-- se on totta, mutta tämäkin lohdutus johtuu vain siitä salaisesta
+kateudesta, jota tunnemme toisten onnea kohtaan. Toisten onnettomuus
+ei vähennä minun onnettomuuttani. Kuka on niin jalomielinen, että
+vapaaehtoisesti ottaisi kannettavakseen minun tuskani? Voisiko kukaan
+sen tehdä, vaikka tahtoisikin? Jollakulla loisella olisi enemmän
+rohkeutta kantaa niitä, mutta mitä auttaa rohkeus ilman voimaa?
+Se ei ole halveksittava, joka tahtomattaan joutuu mahtavan virran
+kuohuihin, mutta kyllä se, joka voisi pelastua, mutta ei viitsi sitä
+tehdä. Kuka on niin viisas, että kykenisi arvioimaan meidän sisäistä
+voimaamme, kuka kykenee asettamaan mittapuun erilaisten ihmisluonteiden
+intohimoille ja vaihteleville olosuhteille, kuka rohkenee sanoa: "Tämä
+on halveksittava, koska ei jaksa kantaa kohtaloansa, tuo on sankari,
+koska miehekkäästi kantaa taakkansa"? Onhan elämänhalu toki kaikissa
+niin voimakas, että ensinmainitun ehkä on täytynyt taistella enemmän
+itsensä kanssa välttääkseen sortumista kuin viimemainitun pysyäkseen
+pystyssä.
+
+Entä velvollisuutemme yhteiskuntaa kohtaan? Onko minulla
+velvollisuuksia senvuoksi, että yhteiskunta on temmannut minut
+pois vapaan luonnon helmasta silloin, kun minulla ei vielä ollut
+järkeä, ei vapaata tahtoa eikä vastustuskykyä, tai senvuoksi, että
+se on kasvattanut minua omia tarpeitaan silmällä pitäen ja omien
+ennakkoluulojensa mukaan? Lorenzo, suo anteeksi, että jälleen
+koskettelen asioita, joista jo niin paljon olen puhunut. En tahdo
+muuttaa vastakkaista mielipidettäsi, tahdon vain vahvistua omassani.
+Sinä tulisit vakuutetuksi mielipiteitteni oikeudesta, jos tuntisit
+haavani, mutta taivas sinua siitä varjelkoon. -- Olenko minä
+vapaaehtoisesti ottanut mitään velvollisuuksia täytettävikseni,
+täytyykö minun orjan tavoin alistua yhteiskunnan epäkohtiin, joita
+se itse pitää onnea tuottavina? Olkoot onnea tuottavia! Minä nautin
+niistä niin kauan kuin elän ja maksan niistä, mutta mitä hyvää vien
+yhteiskunnalta vetäytyessäni sille hyödyttömänä haudan lepoon?
+
+Ystäväni, jokainen ihminen on yhteiskunnan synnynnäinen vihollinen,
+sillä yhteiskunta on ehdottomasti yksilön vihollinen. Olettakaamme
+että kaikilla ihmisillä olisi etua elämän jättämisestä, -- luuletko,
+että he minun tähteni kuitenkin ottaisivat sen kantaakseen? Jos
+minä teen jotakin, mikä vahingoittaa yhteiskunnan enemmistöä, tulen
+rangaistuksi, mutta kuka rankaisee yhteiskunnan enemmistön minua
+vastaan tekemiä rikoksia? Minulta voidaan vaatia, että liittyisin
+jäseneksi suureen perheeseen, mutta minä voin luopuen sekä yhteisistä
+eduista että velvollisuuksista sanoa: minä olen oma maailmani ja aion
+elää omaa elämääni, koska te ette voi minulle antaa sitä onnea, mitä
+olette minulle luvanneet. Enkö ole oikeutettu vapauttamaan heidät
+petollisista lupauksistaan ja voimattomista valituksistani ja etsimään
+turvapaikkaa maan alla, koska väkevämmät ovat riistäneet minulta
+minulle kuuluvan vapauden ja rankaisevat minua, jos vaadin sitä
+takaisin? Oi, ne filosofit, jotka niin kauniisti puhuvat inhimillisistä
+hyveistä, synnynnäisestä oikeudentunnosta ja hyväntahtoisuudesta, ovat
+itse tietämättään viekkaitten apostoleja: he pettävät niitä harvoja
+avomielisiä ja tulisia sieluja, jotka vilpittömästi rakastavat ihmisiä
+toivoen vastarakkautta ja jotka aina liian myöhään saavat katkerasti
+katua herkkäuskoisuuttaan.
+
+Kuitenkin ovat nämä järkisyyt usein tavanneet sydämeni suljettuna,
+sillä minä toivoin vielä voivani omilla kärsimyksilläni lieventää
+toisten tuskaa. Mutta Jumalan nimessä, kuule minua ja vastaa! Mitä
+varten elän, ketä hyödytän minä, joka maanpakolaisena piileskelen
+vuorten onkaloissa? Mitä iloa on minusta itselleni, isänmaalleni ja
+omaisilleni? Mikä ero on nykyisen yksinäisyyteni ja haudan välillä?
+Kuolema lopettaisi kärsimykseni ja vapauttaisi teidät huolehtimasta
+minusta. Sen sijaan että nyt ehtimiseen tuotan teille tuskaa,
+tuottaisin teille vain yhden, tosin peloitta van suuren, mutta myös
+viimeisen surun, ja te olisitte varmoja siitä, että olen päässyt
+ikuiseen rauhaan.
+
+Joka päivä ajattelen niitä suuria menoja, joita äidilläni on
+puolestani, enkä ymmärrä, kuinka hän voi tulla toimeen. Jos palaisin
+hänen luokseen, tapaisin orvon kotimme köyhtyneenä. Kotini entinen
+loisto alkoi himmentyä jo ennen lähtöäni sekä yksityisten että
+julkisten ulosottojen vaikutuksesta, joita yhä jatkuu. Kuitenkin
+äitini pitää minusta huolta, Milanoonkin hän lähetti minulle rahaa,
+mutta hänen liiallinen anteliaisuutensa tulee riistämään häneltä
+elämän viimeisetkin mukavuudet. Kuinka paljon onnettomuuksia hänellä
+onkaan ollut! Omilla varoillaan on hän ylläpitänyt kotiani, joka
+isäni tuhlaavaisuuden vuoksi jo oli perikadon partaalla. Hänen korkea
+ikänsä lisää vielä enemmän levottomuuttani. Kunpa hän tietäisi, ettei
+mikään uhraus voi pelastaa hänen onnetonta poikaansa! Jos hän tuntisi
+sisimpäni, jos hän näkisi sieluni pimeyden ja voimattomuuden -- mutta
+älä hänelle puhu siitä mitään, Lorenzo. Onko tämäkin elämää -- niin,
+minä elän vielä, minua elähyttää vieläkin järjetön toivomus, jota
+koetan olla kuulematta, mutta en voi, sillä jos luopuisin siitäkin,
+muuttuisi elämäni helvetin esikartanoksi. Sinun aviovalasi, Teresa, on
+samalla oleva minun kuolemantuomioni, mutta niin kauan kuin vielä olet
+vapaa, olet sinä aina minun omani.
+
+Meidän rakkautemme on yhä vieläkin riippuvainen onnen oikuista,
+epävarmasta tulevaisuudesta, kenties kuolemastakin. Puhun kanssasi,
+katselen sinua ja syleilen sinua ja minusta tuntuu siltä, kuin sinä
+kaukaakin tuntisit suudelmani ja näkisit kyyneleeni. Mutta heti kun
+isäsi on vienyt sinut uhrilampaana alttarin eteen, heti kun kyyneleesi
+ovat palauttaneet kotisi rauhan, on epätoivo tekevä lopun minusta ja
+minun intohimostani. En voi lakata rakastamasta sinua niin kauan kuin
+elän. Varmaan sinunkin sydämessäsi vielä asuu suloisia houreita. Mutta
+hetken perästä ne eivät enää ole pyhiä ja viattomia. En rakasta enää
+impeäni sitten kun hän on toisen oma, rakastan äärettömästi Teresaa,
+mutta en Odoardon vaimoa. -- Voi, tätä kirjoittaessani jo kenties olet
+hänen vuoteessaan! Oi, se pahahenki vainoo minua. Se saapuu ehtimiseen
+takaisin, se painaa ja ahdistaa minua, se sokaisee järkeni ja ahdistaa
+sydäntäni, se täyttää minut sellaisella raivolla, että tahtoisin
+hävittää koko maailman. Itkekää kohtaloani. Se heiluttaa tikaria
+silmieni edessä, juoksee edelläni ja katsoo taakseen nähdäkseen,
+seuraanko sitä, se osoittaa paikan, mihin minun pitää iskeä. Taivaan
+kostoko on sen lähettänyt? Taikauskoisessa raivossani vaivun maahan
+ja kiroan kamalasti Jumalaa, jota en tunne, jota toisinaan olen
+hartaasti rukoillut, jota en koskaan ole loukannut, jonka olemassaoloa
+aina olen epäillyt, mutta jota kuitenkin vavisten palvelen. Oi, mistä
+etsisin apua? En löydä sitä itseltäni enkä muilta ihmisiltä; maan olen
+tahrannut verellä ja aurinko on musta.
+
+Vihdoinkin olen rauhallinen, mutta samalla väsynyt, kuolemaan asti
+väsynyt. Olen harhaillut vuoristossa. Siellä ei ole puuta, ei mökkiä,
+ei ruohonkortta, kaikkialla vain kantoja, karuja harmaita kallioita
+ja siellä täällä ristejä, jotka osoittavat murhattujen matkustajien
+hautapaikkaa. Alhaalla virtailee Roja-joki, jonka lähteet ovat Alppien
+jäätiköillä ja joka pitkän matkaa jakaa tämän suunnattoman vuoriston
+kahteen osaan. Lähellä meren rantaa on silta, johon polku päättyy.
+Seisoin hetken aikaa sillalla ja katselin ympärilleni niin kauas kuin
+silmä kantaa. Jättiläiskokoisten kallioiden ja ammottavien kuilujen
+takana kohoaa uusia alppeja, joiden lumiset harjanteet koskettelevat
+taivasta; kaikki on hohtavan valkoista ja häipyy kaukaisuuteen. Alppien
+onkaloissa riehuu pohjatuuli, ja niitten juurta huuhtelee Välimeren
+ulappa. Luonto on täällä yksinäinen ja uhkaava. Se karkoittaa ihmiset
+luotaan.
+
+Oi, Italia, nämä ovat rajasi, mutta päivittäin muitten kansakuntien
+voitonhimo rikkoo niiden rauhan. Missä ovat sinun poikasi?
+Yksimielisyyden voima on ainoa, mikä sinulta puuttuu. Kernaasti
+uhraisin onnettoman elämäni kunniakkaassa taistelussa sinun puolestasi,
+mutta mitä voi yksin minun käsivarteni ja minun ääneni aikaansaada?
+Minne on hävinnyt sinun kunniasi muinoin herättämä pelko? Me kurjat
+muistelemme joka päivä esi-isiemme vapautta ja kunniaa, vaikka sen
+loistavaa taustaa vastaan meidän oma orjuutemme sitä häpeällisemmin
+kuvastuu. Me kutsumme luoksemme suurmiestemme haamuja sillävälin kuin
+vihollisemme polkevat heidän hautojaan. On kenties tuleva päivä,
+jolloin menetämme elämisen mahdollisuuden, järjen ja äänen, jolloin
+meitä odottaa sama kohtalo kuin vanhanajan orjia tai meidän päiviemme
+surkeita neekereitä. Meidän sortajamme avaavat suurmiestemme haudat
+ja antavat tuulen hajoittaa heidän tomunsa riistääkseen meiltä
+muistotkin. Nyt muinainen kunniamme täyttää meidät ylpeydellä, mutta
+ei sekään pysty herättämään meitä kuoleman unesta. Näin huudan
+tuntiessani ylpeyttä siitä, että olen italialainen, mutta katsoessani
+ympärilleni en voi löytää isänmaatani. Mutta sitten sanon: näyttää
+siltä kuin ihmiset olisivat oman onnettomuutensa luojia, vaikka
+onnettomuus johtuukin yleisestä maailmanjärjestyksestä ja ihmissuku
+palvelee ylpeänä, mutta sokeana kohtalon määräyksiä. Me arvostelemme
+asioita muutamien vuosisatojen kokemuksien perusteella, mutta mitä ne
+merkitsevät ajan äärettömyyden rinnalla? Samoin kuin lyhyen elämämme
+eri vuodenajat, samoin nekin joskus näyttävät olevan täynnä tärkeitä
+tapahtumia, mutta kuitenkin itse asiassa ovat aivan tavallisia ja
+luonnonlaeista johtuvia. Maailman kaikkeus pysyy aina tasapainossa.
+Kansakunnat hävittävät toisiaan, sillä yksi ei voi elää ilman toisten
+ruumiita.
+
+Katsellessani näiltä Alpeilta Italiaa itken ja rukoilen kostoa
+sortajille, mutta ääneni hukkuu entisyyden lukemattomien kansojen
+huutoon. Roomalaiset ryöstivät maailmaa ja etsivät merten ja erämaitten
+takaa toisia valtakuntia hävitettävikseen. He kaatoivat voitettujen
+jumalat ja kahlehtivat vapaimmat kansat ja hallitsijat, kunnes eivät
+enää löytäneet uutta hävitysalaa miekoilleen; silloin he lopulta
+käänsivät aseet toisiansa vastaan. Samoin israelilaiset surmasivat
+Kaanaanmaan rauhalliset asukkaat, mutta myöhemmin babylonialaiset
+veivät vankeuteen Juudan papit, vaimot ja lapset. Samoin Aleksanteri
+hävitti Babylonian valtakunnan ja valitti poltettuaan valloittamansa
+maan, ettei toista maailmaa ollut olemassa hänen hävityshalunsa
+tyydyttämiseksi. Kolme kertaa spartalaiset hävittivät Messenen, kolme
+kertaa he karkoittivat messeneläiset Kreikasta, ja kuitenkin he
+tunnustivat samaa uskontoa ja olivat samojen esi-isien jälkeläisiä.
+
+Italian varhaisemmat asukkaat surmasivat toisiansa, kunnes onnekas
+Rooma nieli kaikki kitaansa. Mutta muutamia vuosisatoja myöhemmin
+maailman kuningatar joutui Caesarien, Nerojen, Konstantinusten,
+vandaalien ja paavien voittosaaliiksi. Polttorovioitten savu pimensi
+Amerikankin taivasta, lukemattomien kansojen veri, jotka eivät
+tunteneet vihaa eikä kateutta eurooppalaisia kohtaan, huuhtoutui
+merestä rannoillemme. Mutta sekin veri tulee kerran kostetuksi,
+voitetut tulevat kerran vuodattamaan voittajien verta. Ei mikään ole
+ikuinen. Kansa, joka tänään tyrannina hallitsee muita, kypsyttää
+huomiseksi omaa orjuuttaan, ne, jotka äsken halpamaisesti maksoivat
+veroa, vaativat sitä huomenna muilta miekalla ja tulella. Maailma on
+aarniometsä täynnä petoja. Nälkä, tulvat ja ruttotaudit ovat luonnon
+viisaita säädöksiä. Pelto on tänä vuonna hedelmätön kantaakseen ensi
+vuonna sitä runsaamman sadon. Ja kenties tämän maapallon onnettomuudet
+ovat omiaan edistämään jossakin toisessa taivaankappaleessa elävien
+olentojen onnea.
+
+Mutta me kiitämme ylpeillen hyveellisiksi sellaisia tekoja, jotka
+vahvistavat vallassaolijain valtaa ja lisäävät alamaisten pelkoa.
+Hallitukset vaativat oikeuden noudattamista, mutta olisiko tuo
+vaatimus laisinkaan tarpeellinen, elleivät he itse ensin olisi
+oikeutta rikkoneet? Hallitsija, joka tyydyttääkseen kunnianhimoaan on
+hävittänyt kokonaisia maakuntia, tuomitsee kuolemaan alamaisen, joka
+on varastanut leipäpalan säästyäkseen nälkäkuolemalta. Kun väkivalta
+on rikkonut kaikki oikeudet, täytyy sen antaa teoilleen oikeuden
+varjo säilyäkseen itse siihen asti kuin uusi väkivalta sen kukistaa.
+Sellainen on maailma, sellaisia ovat ihmiset. Silloin tällöin esiintyy
+rohkeampia ihmisiä. Ensin heitä pilkataan mielettöminä, usein heitä
+teloitetaan pahantekijöinä, mutta jos onni, jota he kuvittelevat
+omakseen, vaikka se itse asiassa onkin vain luonnon järkähtämättömän
+lain määräys, on heille suopea, niin heitä totellaan ja pelätään ja
+kuoleman jälkeen heitä kunnioitetaan jumalina. Sellaisia ovat sankarit
+ja valtioiden perustajat. Heidän oma ylpeytensä ja rahvaan typeryys
+saa heidät uskomaan, että he omasta ansiostaan ovat kohonneet, vaikka
+he ovatkin vain suuren koneiston sokeita osia. Kun maa on kypsynyt
+vallankumoukselle, täytyy luonnollisesti määrättyjen ihmisten alottaa
+se; heidän pääkallonsa muodostavat jalustan tulevalle valtaistuimelle.
+Kun ihmiskunta ei löydä oikeutta eikä onnea maan päältä, luo se
+itselleen jumalia heikkojen puolustajiksi ja etsii tulevan elämän
+palkinnoista korvausta nykyhetken itkulle. Mutta jumalat ovat kaikkina
+aikoma olleet valloittajien puolella ja sortaneet kansoja intohimolla,
+julmuuksilla ja hallitsevien piirien parasta tarkoittavalla
+viekkaudella.
+
+Lorenzo, tiedätkö, mistä todellista hyvettä vielä voi löytää? Sitä
+on vain meissä harvoissa heikoissa ja onnettomassa, meissä, jotka
+tutustuneina kaikkiin erehdyksiin ja kärsimyksiin osaamme niitä sääliä
+ja auttaa onnettomia. Sääli on ainoa hyve, kaikki muut hyveet ovat
+koronkiskurihyveitä.
+
+Mutta vaikka minä näin korkeammalta tasolta katselen ihmisten hulluutta
+ja onnettomuutta, tunnen kuitenkin itsessäni kaikki ne intohimot ja
+heikkoudet ja tuskat, jotka ihmistä hallitsevat. Joka päivä huokaan
+isänmaani onnettomuudesta. Itkien sanon itselleni: sinulla on äiti ja
+ystävä, sinä rakastat, lukemattomat odottavat apuasi. Minne aiot paeta?
+Vieraissakin maissa sinua seuraavat ihmisten petollisuus ja tuskat ja
+kuolema. Jos kuolet siellä, ei kukaan sinua sääli, ja kutenkin tunnet
+kurjassa sydämessäsi säälin kaipuuta. Miksi et kaikkien hylkäämänä
+rukoile taivaan apua? Se ei tosin kuule sinua, mutta kuitenkin
+ahdistunut sydämesi vaistomaisesti kääntyy sen puoleen. Palaja,
+polvistu kotoisten alttarien ääreen.
+
+Oi, Luonto! Sinä ehkä tarvitset meitä onnettomia tarkoituksiisi, me
+olemme sinulle kuin madot ja hyönteiset, jotka liikkuvat ja lisääntyvät
+tietämättä, miksi elävät. Mutta sinä olet antanut meille onnettomille
+elämän vaiston, jotta emme kokonaan sortuisi taakkamme alle emmekä
+vastustamatta tottelisi lakejasi. Miksi piti sinun vielä antaa meille
+järjen onneton lahja? Me tunnemme omat onnettomuutemme, mutta emme
+tiedä, kuinka niistä vapautua.
+
+Miksi minä siis pakenen? Luulenko häviämällä kaukaisiin maihin tulevani
+tekemisiin toisenlaisten ihmisten kanssa? Oi, aavistanhan kaikkia niitä
+vaaroja, sitä sairautta ja puutetta, joka odottaa minua isänmaani
+ulkopuolella! Ei, minä palajan teidän luoksenne, te pyhät seudut, jotka
+kuulitte ensimäiset jokellukseni, jotka niin usein olette tarjonneet
+lepoa väsyneille jäsenilleni. Siellä kotona olen hiljaisessa rauhassa
+tavannut harvat ystäväni, siellä olen kyynelillä lieventänyt tuskiani.
+Viimeisenkin elämänilon olen menettänyt, ainoa toivomukseni on kuoleman
+ikuinen uni. Oi, kotoiset metsät, te yksin joudutte kuulemaan viimeisen
+valitukseni, te yksin rauhallisilla varjoillanne ympäröitte kylmenevää
+ruumistani. Kuolemaani itkevät onnettomuuskumppanini, ja jos tunteita
+on olemassa haudankin takana, on minulle tuottava suloista lohdutusta
+taivaallisen immen huokaus, immen, jonka luulin luoduksi minua varten,
+mutta jonka ihmisten omanvoitonpyyntö ja minun oma kohtaloni ovat
+riistäneet rinnaltani.
+
+
+Alessandria, 29. II.
+
+Nizzasta en lähtenytkään Ranskaan, vaan Monferratoon. Tänä iltana olen
+Piacenzassa. Torstaina kirjoitan Riministä. Silloin enemmän. Hyvästi
+nyt.
+
+
+Rimini, 5. III.
+
+Kaikki häviää näköpiiristäni. Olin toivonut täällä tapaavani Bertolan
+[samanaikainen paimenrunoilija. Suom.], sillä pitkään aikaan en ollut
+saanut häneltä kirjettä. Hän on kuollut.
+
+
+Kello yksitoista illalla.
+
+Minä tiesin sen: Teresa on vihitty. Sinä vaikenet, sillä et tahdo antaa
+minulle kuolinhaavaa, mutta sairas valittaa taistellessaan kuolemaa
+vastaan, ei enää senjälkeen kun kuolema jo on hänet voittanut. On
+parempi, että kaikki on selvää. Nyt olen minäkin tyyni, uskomattoman
+tyyni. Hyvästi. Rooma vetää minua vastustamattomalla voimalla puoleensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavista riveistä, jotka Jacopo kirjoitti samana iltana, käy ilmi,
+että hän heti oli päättänyt kuolla. Muutamissa muissakin löytämissäni
+papereissa on hänen viimeisiä ajatuksiaan, jotka vahvistivat hänen
+päätöstään. Julkaisen ne aikajärjestyksessä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näen jo edessäni päämäärän. Jo kauan sitten on päätökseni, sen
+toteuttamistapa ja paikka ollut minulle selvillä. Päiväkään ei ole enää
+kaukana.
+
+Mitä arvoa on elämällä minulle? Aika on riistänyt onnelliset hetkeni.
+En tunne muuta kuin tuskaa. Kaikki kauniit kuvitelmatkin hylkäävät
+minut; jos ajattelen menneisyyttä tai luon katseeni tulevaisuuteen,
+on kaikki turhaa. N.s. nuoruusvuoteni kuluivat hitaasti; ne olivat
+täynnä pelkoa, toiveita, kaipuuta, pettymyksiä ja ikävää. Kun ajattelen
+niiden perintöä, löydän vain muutamia harvoja mieluisia muistoja
+ja nautintoja, jotka ovat olleet ja menneet; kaikki muu on kuin
+onnettomuuksien meri, joka lamaa rohkeuteni, sillä se panee minut
+pelkäämään vieläkin pahempaa. Jos elämä on paljasta tuskaa, mihin voi
+silloin toiveensa kiinnittää? Ei mihinkään, tai toiseen elämään, joka
+on kokonaan erilainen. Olen tehnyt päätökseni; en vihaa hillittömästi
+itseäni, en vihaa ketään ihmistä. Jo kauan olen kaivannut rauhaa,
+ja järkeni viittaa minulle tien hautaan. Ajatellessani kurjuuttani
+olen usein vaipunut mustaan epätoivoon, mutta kuoleman ajatus on
+haihduttanut tuskani, ja minä olen hymyillyt toivomukselle lakata
+elämästä.
+
+Olen tyyni, järkähtämättömän tyyni. Kuvitelmat ovat haihtuneet,
+kaipuu kuollut, toiveitten ja pelon hävitessä on järkeni vapautunut
+ja terästynyt. Tuhannet, milloin suloiset, milloin surulliset houreet
+eivät enää risteile mielikuvituksessani; en koeta enää pettää järkeäni;
+kaikki on tyyntä. Katumus menneisyyteen nähden, kyllästyminen
+nykyhetkeen ja tulevaisuuden pelko, kas siinä elämän sisällys! Vain
+kuolema, jonka pyhänä tehtävänä on muuttaa kaikki, lupaa lopullisen
+rauhan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ravennasta hän ei minulle kirjoittanut, mutta seuraavasta käy ilmi,
+että hän meni sinne samalla viikolla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minä en menettele harkitsemattomasta, vaan varmasti ja päättävästi.
+Monien myrskyjen jälkeen olen nyt siinä mielentilassa, että voin
+rauhallisesti keskustella kuoleman kanssa.
+
+Sinun uurnasi luona, isä Dante! Sitä syleillessäni olen yhä enemmän
+vahvistunut päätöksessäni. Oletko nähnyt minut, isä? Ehkä sinä täytit
+rintani ja sydämeni näin suurella uljuudella, kun minä polvillani,
+silmät maahan luotuina, lepäsin marmorihautasi juurella ajatellen sinun
+ylevää sieluasi, sinun rakkauttasi, sinun kiittämätöntä isänmaatasi,
+maanpakoasi, köyhyyttäsi ja jumalallista älyäsi. Iloisena ja
+levollisena erosin sinun haamustasi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maaliskuun 13 päivän aamunkoitossa hän saapui ratsastaen Euganiaan,
+lähetti Michelen Venetsiaan ja heittäytyi saappaat jalassa suoraan
+vuoteeseen. Olin juuri Jacopon äidin luona, ja tämä, huomatessaan
+palvelijan ennen minua, kysyi kauhistuneena: "Entä poikani?"
+Alessandriasta kirjoitettu kirje ei ollut vielä saapunut, yhtä
+vähän kuin Riministäkään lähetetty. Me luulimme, että Jacopo jo
+oli Ranskassa, sentakia palvelijan odottamaton tulo tuntui meistä
+pahaenteiseltä. Palvelija kertoi: "Herrani on maalla eikä voinut
+kirjoittaa, sillä olemme matkustaneet läpi yön. Hän nukkui minun tänne
+lähtiessäni. Tulin ilmoittamaan, että lähdemme uudestaan matkalle,
+luullakseni Roomaan, taikka, jos olen kuullut oikein, ensin Roomaan
+ja sieltä Anconaan, jossa astumme laivaan. Muuten herrani voi hyvin;
+noin viikon päivät on hän minusta tuntunut rauhalliselta. Hän sanoi
+minulle, että hän ennen lähtöään käy rouvaa tervehtimässä, ja lähetti
+minut siitä etukäteen ilmoittamaan. Hän tulee itse ylihuomenna tai
+ehkä jo huomenna." Palvelija näytti iloiselta, mutta hänen jonkun
+verran sekava puheensa lisäsi levottomuuttamme. Vasta seuraavana
+päivänä rauhoituimme, kun Jacopo kirjoitti matkustavansa Venetsialle
+ennen kuuluneeseen Välimeren saaristoon ja sanoi pelkäävänsä, ettei
+hän enää tulisi takaisin. Senvuoksi hän tahtoi käydä lausumassa meille
+jäähyväiset ja saamassa äitinsä siunauksen. Tätä kirjettä ei enää ole
+tallella.
+
+Sinä päivänä, jona Jacopo oli tullut Euganiaan, hän heräsi neljä tuntia
+ennen iltaa, käveli kirkolle, palasi kotia, pukeutui uudelleen ja lähti
+herra T:n luokse. Palvelija ilmoitti hänelle, että herra T:n koko
+perhe oli kuusi päivää sitten palannut Padovasta ja kohta tulisi kotia
+kävelyretkeltä. Kun ilta jo oli käsissä, lähti Jacopo kotia. Käveltyään
+muutaman askeleen hän huomasi Teresan, joka talutti Isabellinaa. Heidän
+takanaan kulkivat herra T. ja Odoardo. Jacopo alkoi vavista ja lähestyi
+heitä hämmästyneenä. Huomatessaan Jacopon Teresa huudahti: "Jumalani!"
+ja vaipui pyörtyneenä isänsä syliin. Toinnuttuaan hän ei puhunut
+sanaakaan Jacopolle, mutta herra T. ojensi hänelle kätensä ja Odoardo
+tervehti häntä kylmästi. Ainoastaan Isabellina juoksi häntä vastaan,
+hyppäsi hänen syliinsä, suuteli häntä, puhutteli Jacopokseen ja osoitti
+häntä Teresalle. Kävellessään heidän kanssaan Jacopo hiljaisella
+äänellä puhutteli pikku tyttöä. Kukaan muu ei avannut suutaan;
+ainoastaan Odoardo kysyi häneltä, lähtisikö hän Venetsiaan. "Muutaman
+päivän perästä", vastasi hän. Portille tultuaan hän lausui jäähyväiset.
+
+Michele, joka ei millään ehdolla tahtonut viipyä Venetsiassa, jotta
+hänen herransa ei jäisi yksin, palasi Euganiaan noin tuntia jälkeen
+puoliyön ja tapasi Jacopon kirjoituspöydän ääressä papereitansa
+järjestämässä. Useita hän poltti, muutamia vähemmän tärkeitä hän
+repi rikki ja heitti pöydän alle. Palvelija meni nukkumaan ja pyysi
+puutarhuria huolehtimaan Jacoposta, sitä suuremmalla syyllä, kun
+tämä ei vielä ollut syönyt. Hänelle tuotiinkin ruokaa ja hän söi,
+yhä tarkastellen papereitaan. Hän ei ottanut kaikkia esille, vaan
+käveli edes takaisin huoneessa ja luki sitten taas. Puutarhuri, joka
+näki hänet, kertoi minulle, että hän aamuyöstä oli avannut ikkunan ja
+seissyt hetken sen ääressä. Heti tämän jälkeen hän lienee kirjoittanut
+seuraavat kaksi katkelmaa; ne ovat eri sivuilla, mutta samassa
+paperissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kas niin, ole miehuullinen! Tuossa on pannu täynnä hehkuvia hiiliä.
+Pane kätesi siihen, polta lihasi, mutta älä alennu valittamaan. Miksi
+niin? Miksi koettaisin jäljitellä sankarillisuutta, joka ei minua
+hyödytä?
+
+On yö, syvä hiljainen yö. Miksi valvon liikkumattomana näiden
+kirjain ääressä? En ole oppinut muuta kuin taidon esiintyä viisaasti
+silloin kun intohimot eivät raatele rintaani. Kaikki neuvot ovat
+kuin lääkkeitä; ne ovat hyödyttömiä, jos tauti voittaa luontaisen
+vastustuskyvyn.
+
+Muutamat viisaat kehuvat voivansa hillitä intohimoja, mutta he eivät
+tunne niitä, senvuoksi he ovat niin ylvästeleviä. -- Ihana aamutähti,
+sinä säteilet itäisellä taivaan rannalla, ja viimeisen kerran kohtaavat
+katseeni sinun valosi. Kuka olisi voinut sitä luulla kuusi kuukautta
+sitten, kun sinä ilmestyit ennen muita tähtiä valaisemaan yötä ja
+vastaanottamaan meidän tervehdyksemme. Oi, kunpa aamu jo valkenisi.
+Minua lohduttaa ajatus, että Teresa tällä hetkellä kenties ajattelee
+minua. Oi, kuinka tietoisuus hänen vastarakkaudestaan tekee tuskani
+suloiseksi!
+
+Yölliset houreet, väistykää, älkää minua vietelkö! Kaikki on mennyttä,
+olen pettänyt itseni, vain yksi mahdollisuus on jälellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamulla hän lähetti palvelijan Odoardon luo pyytämään lainaksi
+raamattua. Odoardolla ei sitä ollut, mutta hän sai sen papilta. Hän
+sulkeutui huoneeseensa. Puoliyön jälkeen hän vei seuraavan kirjeen
+postiin ja saapui heti takaisin.
+
+
+14. III.
+
+Lorenzo, minulla on sydämelläni kauhea salaisuus, ja koska lähdön hetki
+on lähellä, on aika, että kerron sen sinulle avomielisesti.
+
+Ystäväsi näkee aina edessään kuolleen ruumiin. Olen tehnyt
+velvollisuuteni, tuo perhe on siitä päivästä alkaen vähemmän köyhä --
+mutta voi, se on isätön!
+
+Noin kymmenen kuukautta sitten ratsastin eräänä päivänä, jolloin
+tuska raateli rintaani, useita penikulmia maalle päin. Oli ilta, näin
+että rajuilma oli nousemassa, ja joudutin paluumatkaani. Hevonen
+suorastaan lensi tietä pitkin, mutta siitä huolimatta kannustin sitä
+verille asti. Heitin ohjakset käsistäni toivoen, että se syöksisi
+sekä itsensä että minut perikatoon. Tullessamme pitkälle, kapealle,
+tuuheitten puitten reunustamalle tielle näin edessäni ihmisen; tartuin
+ohjaksiin, mutta hevonen jatkoi juoksuaan entistä hurjemmin. "Mene
+vasemmalle, mene vasemmalle", huusin. Tuo onneton ymmärsi minut ja
+juoksi vasemmalle. Mutta kun kavioiden kapse tuli yhä lähemmäksi, luuli
+tuo kapealla polulla seisova onneton, että hevonen oli aivan hänen
+takanaan ja heittäytyi hämmentyneenä taaskin oikealle. Hevonen tuli
+nyt suoraan hänen päälleen ja polki jaloillaan hänen päänsä murskaksi.
+Tässä pelottavassa yhteentörmäyksessä kompastui hevonenkin ja heitti
+minut useita askeleita satulasta. Oi, miksi en minäkin murskaantunut
+kuoliaaksi?
+
+Juoksin sinne, mistä kuulin kuolevan valitusta. Mies makasi kokonaan
+verissä maassa tehden lähtöään. Pudistelin häntä, mutta hän oli jo
+äänetön ja tunnoton ja kuoli muutaman minuutin perästä. Palasin
+kotia. Oli kauhea myrsky-yö, raesade hävitti viljavainioita, salamat
+sytyttivät monta puuta palamaan ja hirmumyrsky särki erään kappelin
+ristiinnaulitunkuvineen. Koko yön harhailin vuoristossa, vaatteeni
+ja sieluni valuivat verta. Etsin yleisessä hävityksessä sovitusta
+omalle rikokselleni. Mikä yö! Luuletko, että tuo kauhea kummitus on
+koskaan antanut minulle anteeksi? -- Seuraavana aamuna puhuttiin
+asiasta paljon. Kuollut löydettiin lähes puolen kilometrin päästä
+onnettomuuspaikalta kiviröykkiöstä kahden sortuneen kastanjan
+alta, jotka sulkivat tien. Rankkasade, jota jatkui aamuun asti,
+oli kuljettanut hänet sinne. Hänen jäsenensä ja kasvonsa olivat
+murskautuneet. Kauhistuneena tunsi hänen vaimonsa miehensä ruumiin.
+Ei ketään katsottu syylliseksi. Mutta lesken siunailut vaivasivat
+omaatuntoani lakkaamatta. Naitin hänen tyttärensä vuokraajani
+veljenpojalle ja talletin hänen papiksi aikovaa poikaansa varten
+pienen pääoman. Eilen illalla he tulivat uudestaan kiittämään minua
+vakuuttaen, että minä olin monivuotisesta kurjuudesta pelastanut köyhän
+työläisperheen. "Oi", vastasin. "On olemassa niin paljon muitakin
+köyhiä, mutta heillä on toki aviomies ja isä, joka lohduttaa heitä
+rakkaudellaan ja jota he eivät vaihtaisi koko maailman rikkauksiin."
+
+Ihmiset syntyvät vain tuhotakseen toisiaan.
+
+Kaikki talonpojat karttavat tuota onnetonta tietä. Palatessaan
+työstään he kulkevat niittyjen yli välttääkseen sitä. Sanotaan, että
+siellä öisin kummittelee, että pahanilman lintu istuu puitten oksilla
+ja rääkyy kolme kertaa sydänyön jälkeen, että kuollut on muutamana
+iltana liikkunut niillä mailla. Minä en tahdo osoittaa heille moista
+taikauskoa vääräksi enkä nauraa sille. Mutta sinun täytyy ilmaista
+kaikki kuolemani jälkeen. Matka on hankala, terveyteni on heikko, en
+voi lähteä tämä omantunnon pistos sydämessäni. Olkoon minun kotini pyhä
+turvapaikka tuolle leskelle ja hänen molemmille lapsilleen kaikissa
+heidän onnettomuuksissaan! Hyvästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Raamatusta löydettiin monta päivää myöhemmin paperi, joka sisälsi
+useaan kertaan korjattuina ja vaikeasti luettavina muutamia säkeitä
+Jobin kirjasta ja Salomonin Saarnaajan toisesta luvusta sekä Hesekielin
+virren, jotka Jacopo oli kääntänyt.
+
+Kello neljä iltapäivällä hän meni herra T:n luo. Teresa oli yksin
+puutarhassa. Hänen isänsä otti Jacopon ystävällisesti vastaan. Odoardo
+lueskeli parvekkeella jotakin kirjaa; hetkisen perästä hän pani sen
+pois, otti toisen ja meni sitä lukien huoneeseensa. Silloin Jacopo otti
+käteensä Odoardon ensimäisen kirjan, joka oli Alfierin murhenäytelmien
+neljäs nide. Hän silmäili sitä pari sivua ja luki sitten ääneen:
+
+    "Keit' olette? Ken tässä vielä haastoi
+    vapaasta ilmasta? Ei, hämäryyttä
+    se kaikk' on, varjo kuoleman se on...
+    Lähemmä tulkaa, näettekö nyt,
+    kuink' aurinkoa kytkee verivyö?
+    Te kuulkaa ääntä turmanlintujen,
+    kujerrus inha ilmanpiirit puhkoo,
+    se minuun sattuu, sortaa kyyneliin --
+    mut kuinka? itkuun hellyttekö tekin?..."
+
+Teresan isä katseli häntä ja huokasi: "Oi poikani" -- Jacopo jatkoi
+lukemistaan hiljaa; sitte hän umpimähkään avasi saman nidoksen toisesta
+kohti, mutta laski sen pian kädestään ja huudahti:
+
+                  "En miehuudestain
+    viel' antaa saanut näytettä, mut vertaa
+    se tuskalleni vetää."
+
+Tällöin Odoardo palasi, Jacopo lausui nuo säkeet niin ponnekkaasti,
+että toinen pysähtyi miettivänä ovensuuhun. Herra T. kertoi minulle
+myöhemmin, että hän tuolla hetkellä oli huomaavinaan kuoleman
+merkit onnettoman ystävämme kasvoilla ja että kaikki Jacopon puheet
+noina päivinä herättivät arvonantoa ja sääliä. Keskusteltiin hänen
+matkastaan, ja kun Odoardo kysyi, viipyisikö hän kauankin poissa,
+vastasi hän: "Kyllä. Voisinpa melkein vannoa, ettemme enää näe
+toisiamme." "Emmekö näe toisiamme enää?" kysyi herra T. surullisella
+äänellä. Silloin Jacopo ikäänkuin rauhoittaakseen häntä katsoi häntä
+iloisesti ja tyynesti silmiin, ja lyhyen vaitiolon jälkeen hän vastasi
+hymyillen Petrarcan sanoilla:
+
+               "En tiedä, mutta kauankin
+    minutta elämään voit jäädä."
+
+Iltahämärissä hän meni kotia ja sulkeutui huoneeseensa, eikä
+näyttäytynyt kenellekään ennenkuin myöhään seuraavana aamuna. Liitän
+tähän muutamia katkelmia, jotka hän luultavasti kirjoitti sanottuna
+yönä, vaikka en tarkalleen tiedä, mihin aikaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onko se raukkamaista? Etkö sinä, joka puhut raukkamaisuudesta, ole yksi
+niitä lukemattomia kuolevaisia, jotka teeskennellen katselevat omia
+kahleitaan, jotka eivät uskalla itkeä, vaan suutelevat ruoskijansa
+kättä? Mitä on ihminen? Rohkeus on aina ollut maailman valtias, sillä
+kaikki on täynnä heikkoutta ja pelkoa.
+
+Syytätkö minua raukkamaisuudesta sinä, joka myöt oman sielusi ja
+kunniasi?
+
+Tule katsomaan, kuinka minä makaan verissäni odottaen kuolemaa. Sinä
+vapiset, eikö totta? Kumpi meistä on raukkamainen? Tule, tempaa tikari
+rinnastani ja sano itsellesi: "Tulenko minä elämään ikuisesti?" Se
+on suurinta, voimakkainta tuskaa, mutta samalla lyhytaikaista ja
+jaloa. Kenties kohtalo sinulle valmistaa vieläkin tuskallisemman ja
+häpeällisemmän kuoleman. Tunnusta! Etkö tunne itseäsi kykeneväksi
+kuinka yleviin tekoihin tahansa, etkö tunne vapautuneesi sortajistasi,
+kun pidät tikarin paljasta kärkeä ojennettuna sydäntäsi kohti?
+
+
+Puoliyön aikaan.
+
+Katselen ulos ikkunastani, yö on selkeä ja rauhallinen. Kuu nousee
+vuorten takaa. Oi, ystäväni kuu! Ehkä hyväilet Teresan kasvoja
+samalla loistavalla säteellä, jolla minun sieluni valaiset? Olen aina
+tervehtinyt sinua, kun ilmestyit lohduttamaan maailman äänetöntä
+yksinäisyyttä. Monta kertaa kotimatkalla Teresan luota olen puhunut
+kanssasi, sinä tunnet kaikki houreeni. Nämä kyyneleiset silmäni ovat
+usein seuranneet sinua aina pilvien kohtuun, jonne peityit, ne ovat
+pilkkopimeinä öinä etsineet sinun valoasi. Sinä olet edelleenkin
+entistä kauniimpana nouseva taivaan rannalle, mutta ystäväsi on
+muuttuva muodottomaksi ja hyljätyksi ruumiiksi, joka ei milloinkaan voi
+ylös nousta. Pyydän sinulta viimeistä palvelusta: valaise säteilläsi
+hautaani, kun Teresa etsii minua vuoren kypressien ja pinjain suojassa.
+
+Ihana aamurusko! En ole pitkään aikaan nukkunut näin rauhallista yötä
+enkä nähnyt näin hymyilevän kirkasta aamua, mutta olivathan silmäni
+aina itkun sumentamat. Ajatukseni olivat harmaat ja mieleni tuskainen.
+
+Loista, loista, oi Luonto, ja lohduta surevia ihmisiä. Minä en enää
+saa loistostasi nauttia. Olen jo kauan tuntenut kauneutesi ja ihaillut
+sinua, olen iloinnut antimistasi. Niin kauan kuin sinä olit minulle
+kaunis ja hyvä, sanoit minulle jumalallisella äänellä: elä. Mutta
+toivottomuudessani olen nähnyt sinutkin veren tahraamana, kukkiesi
+tuoksu on ollut täynnä myrkkyä ja hedelmäsi ovat olleet karvaita. Olet
+osoittautunut lastesi murhaajaksi, lastesi, joita kauneudellasi ja
+lahjoillasi viettelet tuskaan.
+
+Olenko kiittämätön sinua kohtaan? Pitäisikö minun jatkuvasti elää
+nähdäkseni sinut noin kauheana ja kirotakseni sinua? Ei, ei. Koska sinä
+olet minulle muuttunut ja sokaissut minut loistollasi, olet samalla
+itse minut hyljännyt. Eikö minullakin ole oikeus sinua hyljätä? Vielä
+katselen sinua ja vapisen, vielä katselen sinua iloisesti muistellen
+menneitä nautintoja, sillä tiedän, että minun ei enää tarvitse sinua
+peljätä, koska kohta olemme eroitetut. En luule kapinoivani sinua
+vastaan paetessani elämää. Ovathan elämä ja kuolema lakiesi alaisia;
+yhden ainoan syntymisen tien olet meille osoittanut, monta kuoleman
+tietä. Ellet syytä meitä siitä, että sairaus meidät tappaa, kuinka
+voisit siis meitä syyttää, jos intohimot meidät tappavat; niillä on
+sama vaikutus ja sama alkulähde, sillä nekin johtuvat sinusta, eivätkä
+voisi meitä masentaa, ellet sinä olisi niille voimaa antanut. Ethän ole
+määrännyt samaa ikää kaikille ihmisille. Ihmisten tulee syntyä, elää
+ja kuolla, niin määräävät lakisi. Aika ja tapa riippuvat heidän omasta
+valinnastaan.
+
+En riistä sinulta mitään siitä mitä olet minulle antanut. Mitätön
+ruumiini on aina, joskin toisissa muodoissa, oleva sinuun yhdistetty.
+Jos henkeni kuolee samalla, on se häipyvä olevaisuuden äärettömään
+mereen, mutta jos se on kuolematon, jää se elämään ruumiin jälkeen.
+
+Oi, miksi vieläkin liehakoin järkeäni? Kuulenhan Luonnon juhlallisen
+äänen sanovan: "Loin sinut, jotta sinä omaa onneasi tavoitellen samalla
+onnellistuttaisit koko olevaisuutta. Senvuoksi annoin sinulle rakkauden
+elämää ja kammon kuolemaa kohtaan. Mutta jos tuska riistää sinulta
+elämänhalun, olen tasoittanut sinulle monta tietä, jotka johtavat
+vapahdukseen. Sinulla ei ole enää mitään kiitollisuuden velkaa minua
+kohtaan, koska elämä, jonka annoin sinulle lahjana, on muuttunut
+sinulle tuskaksi."
+
+Mikä röyhkeys kuvitella itseään välttämättömäksi! Ajan äärettömässä
+meressä muodostavat minun elinvuoteni vain haihtuvan silmänräpäyksen.
+Etkö näe verivirtoja, joiden kuohuvat laineet kuljettavat rajattoman
+määrän ihmisruumiita? Niitä on miljoonia, joita uhrataan pienen
+maanpalasen valloittamiseksi ja tuskin puolen vuosisataa kestävän
+maineen luomiseksi, jonka pari anastajaa ostaa itselleen kansojen
+elämän kustannuksella. Eikö minun siis pitäisi pelkäämättä uhrata lyhyt
+ja tuskallinen elämäni, elämä, jonka kenties vihollisteni vaino minulta
+kuitenkin riistäisi tai jota ehkä rikokset tulisivat tahraamaan?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hartaasti olen etsinyt ystäväni jälkiä hänen viimeisiltä hetkiltään
+ja samalla hartaudella kuvailen asioita, jotka ovat tietooni tulleet.
+Kuitenkaan en kerro sinulle, lukijani, muuta kuin mitä itse olen nähnyt
+tai silminnäkijöiltä kuullut. En ole päässyt selville siitä, mitä hän
+teki maaliskuun 16,17 ja 18 päivänä. Hän kävi usein herra T:n luona,
+mutta viipyi vain hetkisen. Hän meni kaikkina näinä päivinä ulos ennen
+auringon nousua ja palasi myöhään kotia; hän söi sanaakaan puhumatta,
+ja Michele vakuuttaa, että hän öisin nukkui hyvin. Seuraava kirje ei
+ole päivätty, mutta se lienee kirjoitettu maaliskuun 19:ntenä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuvittelenko, vai karttaako Teresa minua tosiaankin? Oi, hän karttaa
+minua, kaikki karttavat minua. Odoardo on aina hänen vieressään.
+Tahtoisin vielä kerran nähdä hänet yksin. Jo aikoja sitten olisin
+lähtenyt -- sinäkin minua siihen ehtimiseen kehoitat -- mutta minusta
+on niin vaikea lähteä ennenkuin vielä kerran olen kyynelilläni
+kostuttanut hänen kättään. Täydellinen hiljaisuus vallitsee koko
+perheessä. Mennessäni sinne pelkään tapaavani Odoardon. Kun hän puhuu
+kanssani, ei hän koskaan mainitse Teresan nimeä. Muuten hän ei suinkaan
+ole erityisen hienotuntoinen. Ehtimiseen hän kysyy minulta, milloin
+ja minne lähden, ja minä hätkähdin taaksepäin, sillä hän ihan tuntui
+irvistävän; väristen pakenin häntä.
+
+Uudelleen minua kauhistuttaa tuo peloittava totuus, jonka jo kerran
+keksin ja jota sittemmin olin tottunut alistumuksella ajattelemaan:
+olemme kaikki toistemme vihamiehiä. Jos voisit eritellä minkä ihmisen
+ajatuksia tahansa, huomaisit, että hän kernaasti vetäisi miekan
+tupestansa karkoittaakseen lähimmäisensä ja anastaakseen hänen
+omaisuutensa. -- Lorenzo, alan uudestaan horjua. Mutta minun täytyy
+toteuttaa päätökseni ja jättää heidät rauhaan.
+
+J. K. Olen käynyt tuon vanhan naisen luona, josta muistaakseni kerran
+sinulle kerroin. Tuo onneton elää vielä yksinäisyydessään. Voi kulua
+monta päivää hänen tapaamatta ketään, sillä kaikki kyllästyvät
+auttamaan häntä. Hän elää vielä, mutta hänen aistinsa ovat jo monta
+kuukautta taistelleet kuoleman kauhujen kanssa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraa muutamia katkelmia, jotka luultavasti ovat kirjoitettuja samana
+yönä ja lienevät viimeisiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Riistäkäämme naamio kummitukselta, joka tahtoo meitä peloittaa!
+Olen nähnyt lasten kauhistuvan nähdessään imettäjänsä naamioituna.
+Oi, Kuolema, katson sinua ja teen sinulle kysymyksiä. Itse asiat
+eivät meitä peloita, vaan niiden ulkokuori. Lukemattomat ihmiset
+eivät uskalla kutsua sinua luokseen, mutta uhmaavat sinua kuitenkin
+vapisematta. Olethan sinäkin välttämätön tekijä kehityksessä. Minä
+en enää laisin sinua pelkää, minusta sinä muistutat ilta-unta, lepoa
+töitten jälkeen.
+
+Katsele jyrkän kallion kuvetta, joka riistää alhaalla olevilta
+laaksoilta auringon hedelmöittävän hehkun. Mitä odotan? Vaikka minun
+pitäisi lisätä toisten ihmisten onnea, olen päinvastoin heille
+turmioksi. Minun täytyy kantaa se tuskan taakka, joka on jokaisen
+ihmisen hartioille sälytetty. Mutta jo kahdenkymmenenneljän vuoden
+aikana olen tyhjentänyt kärsimysten kalkin, joka olisi voinut riittää
+pitkänkin elämän ajaksi. Entä toiveet? Enhän minä tunne tulevaisuutta
+enkä siis voi luottaa siihen. Oi, meidän kohtalokas tietämättömyytemme
+imartelee meidän intohimojamme ja lisää inhimillistä onnettomuutta.
+
+Aika rientää ja ajan mukana olen kadottanut sen osan elämästäni, jota
+varten minulla vielä kaksi kuukautta sitten oli olemassa toiveita ja
+lohtua. Vanhat haavani ovat parantumattomia; tunnen ne sydämessäni,
+aivoissani, koko olemuksessani; ne vuotavat verta kuin olisivat aivan
+tuoreita. Riittää, Teresa, riittää. Et ole näkevä minussa heikkoa
+raukkaa, joka sairaana hitain askelin laahustaa kohti hautaa epätoivon
+ja tuskan kiduttamana eikä rohkene yhdellä ainoalla iskulla tulla
+kohtalonsa herraksi.
+
+Koettelen tikarini kärkeä, tartun siihen lujin ottein ja hymyilen. Ei
+muuta kuin isku sykkivään sydämeen ja kaikki on valmista. Näen aina
+tuon tikarin edessäni. Oi, kuka uskaltaa rakastaa sinua, Teresa, kuka
+uskalsi ryöstää sinut minulta? Pakene minua siis, älä tule lähelle
+minua, Odoardo.
+
+Oi, hieron käsiä pestäkseni ne puhtaiksi veritahroista, minusta ne
+jo tuoksuvat rikokselle. Kuitenkin ne ovat viattomat, vielä on aikaa
+yhdellä iskulla vapautua siitä vaarasta, että elän päivän likaa --
+yhden ainoan päivän liikaa. Minulla ei ole varaa elää hetkeäkään liian
+kauan.
+
+
+20. III. illalla.
+
+Olin uljas, mutta se olikin viimeinen kolttonen, joka pääsi lujuuttani
+lannistamaan! Se mikä on päätetty, on päätetty. Mutta sinä, Jumalani,
+joka tunnet sydämeni sisimmän, sinä tiedät, että tämä uhri on enemmän
+kuin veren arvoinen.
+
+Lorenzo, hän oli yksin pikkusisarensa kanssa. Näytti siltä kuin
+olisi hän tahtonut karttaa minua, mutta hän istuutui kuitenkin, ja
+Isabellina juoksi vavisten hänen syliinsä. "Teresa", sanoin hänelle
+lähestyen häntä ja tarttuen hänen käteensä. -- Hän katsoi minuun, ja
+pikku tyttö heittäytyi Teresan kaulaan, kohotti kasvonsa ja kuiskasi:
+"Jacopo ei minua enää rakasta." Ymmärsin hänet. "Enkö rakasta sinua",
+huusin syleillen häntä, "rakastan sinua niin sanomattoman hellästi,
+mutta en tule sinua enää näkemään". -- Oi veljeni, Teresa katsoi
+minua kauhistuneena, puristi lsabellinaa rintaansa vasten, mutta ei
+kuitenkaan kääntänyt katsettaan minusta pois. "Sinä jätät meidät",
+hän sano', "ja tämä pieni lapsi on siis tästälähin ainoa toverini ja
+lohduttajani tuskissani. Tulen aina puhumaan hänelle hänen ystävästään
+ja minun ystävästäni, opetan häntä säälimään sinua ja siunaamaan
+sinua." -- Minusta näytti siltä kuin joku toivon säde olisi kirkastanut
+hänen kasvojaan hänen lausuessaan nuo viimeiset sanat. Kyyneleet
+virtasivat hänen silmistään, ja käteni ovat vielä tätä kirjoittaessani
+kuumat hänen itkustaan. -- "Hyvästi", hän Isäsi. "Hyvästi, mutta ei
+ikuisesti, sano, eihän? Minä täytän lupaukseni" -- näin sanoessaan hän
+otti povestaan esille kuvansa -- "hyvästi, mene, pakene. Muista aina
+minua onnetonta. Kuvani on omien ja äitini kyynelten kostuttama." --
+Omilla käsillään hän ripusti kuvan kaulaani ja painoi sen rintaani
+vasten. Ojensin käteni ja suljin hänet syliini. Hänen henkäyksensä
+tuntui tulikuumilla huulillani, olin jo häntä suutelemaisillani, --
+mutta kuoleman kalpeus levisi, hänen kasvoilleen, hän työnsi minut
+takaisin, tunsin, että hänen kätensä olivat kylmät ja vapisevat.
+Hiljaisella ja surullisella äänellä hän sanoi: "Sääli minua. Hyvästi."
+-- Hän heittäytyi sohvalle kiinteästi syleillen Isabellinaa, joka itki
+kanssamme. -- Samassa tuli hänen isänsä, ja meidän onneton tilamme
+lisäsi ehkä hänen omantunnonvaivojaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kotia palatessaan hän oli niin suunniltaan, että Michelekin pelkäsi
+pahinta. Hän alkoi jälleen tutkia papereitaan, ja poltti niistä
+suuren osan lukematta. Ennen vallankumousta hän oli kirjoittanut
+kiinteärakenteisen, melkein klassillisen tutkimuksen Venetsian
+hallitusmuodosta ja varustanut sen Lucanuksen sanoilla: _"Jusque datum
+sceleri"_. ["Rikokset rehoittavat vapaasti." Suom.] Edellisenä vuonna
+oli hän eräänä iltana lukenut Teresalle Laurettan elämäntarinan.
+Teresa kertoi minulle myöhemmin, että ne hajanaiset katkelmat, jotka
+hän huhtikuun 9 päivänä oli lähettänyt minulle, eivät muodostaneet
+kertomuksen alkua, vaan olivat sieltä täältä poimittuja. Hän
+oli kuvaillut yksityiskohtaisesti ja rauhallisemmalla, vähemmän
+intohimoisella tavalla Laurettan kohtaloa. Mutta hän ei säästänyt
+tätäkään kirjoitusta. Hänellä oli tapana lukea vähän, mutta ajatella
+paljon; maailman humusta hän äkkiä pakeni yksinäisyyteen, ja senvuoksi
+oli kirjoittaminen hänelle välttämättömyys. Hänen kirjoistaan on
+minulla kuitenkin säästössä ainoastaan reunamuistutuksilla täydennelty
+Plutarkhos, johon on liitetty useina paperiarkkeina erinäisiä
+tutkielmia ja laajahko kuvaus Nic'an kuolemasta, sekä Tacituksen
+Bodoni-painos, josta on paljon revitty pois; siten puuttuu Vuosikirjaan
+koko toinen osa ja melkoinen erä sotien historiaa, jota hän uutterasti
+käänsi ja kärsivällisesti jäljensi sivujen reunoihin hyvin pienin
+kirjaimin. Ylläolevat katkelmat olen löytänyt paperien joukosta, jotka
+hän arvottomina oli heittänyt pöydän alle. Seuraavat ajatukset -- en
+tiedä, ovatko ne hänen omiaan vai muitten, -- oli hän maaliskuun 3
+päivänä 1794 kirjoittanut Marcus Aureliuksen mietelmien ja tammikuun
+ensimäisenä 1797 uudestaan Tacituksen kanteen. Samalla lauselmalla oli
+sitte lähellä päiväysmerkintä maaliskuun 20. 1799.
+
+       *       *       *       *       *
+
+En tiedä, millä tavalla ja miksi tulin maailmaan, en tiedä, mitä
+maailma on, enkä mitä itse olen. Jos koetan tuota ongelmaa ratkaista,
+vaivun yhä kamalampaan tietämättömyyteen. En tiedä, mitä ruumiini,
+aistini ja sieluni ovat. En voi koskaan tulla tuntemaan sitä osaa
+itsestäni, joka ajattelee kirjoittaessani, joka tutkii olevaisuutta
+ja tutkii minua itseäni. Turhaan koetan järjelläni käsittää minua
+ympäröivän maailmankaikkeuden äärettömyyttä. Olen kuin kytketty
+käsittämättömän avaruuden pieneen nurkkaan tietämättä, miksi olen
+juuri tässä nurkassa enkä jossakin muualla, tai miksi lyhyt elämäni on
+sijoitettu juuri tähän ikuisuuden silmänräpäykseen, ei aikaisempaan tai
+myöhempään. Joka puolella näen ympärilläni äärettömyyden, johon itse
+atoomina häviän.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tarkasteltuaan samana maaliskuun 20 päivän yönä kaikki paperinsa kutsui
+hän luokseen puutarhurin ja Michelen ja antoi heidän riisua kengät
+jalastaan. Sitten lähetti heidät levolle. Nähtävästi hän valvoi koko
+yön, kyhäten tässä aikaisemmin esitetyn kirjeen, ja aamun koitossa hän
+herätti palvelijan käskien tämän toimittaa sananviejän Venetsiaan.
+Sitten hän heittäytyi riisuutumatta vuoteeseen, mutta vain hetkiseksi,
+sillä muuan talonpoika kertoi minulle tavanneensa hänet samana aamuna
+kello kahdeksan Arquàan vievällä tiellä. Ennen puoltapäivää hän palasi
+kotia. Michele tuli ilmoittamaan, että sananviejä odotti. Jacopo, joka
+istui liikkumattomana ja ikäänkuin syviin huoliin vaipuneena, nousi ja
+kirjoitti ikkunan luona seisoen seuraavat rivit:
+
+"Tulen joka tapauksessa. Oi, jos voisin hänelle kirjoittaa kaikesta!
+Tekisi sen niin mielelläni. Mutta jos hänelle kirjoittaisin, ei minulla
+olisi sydäntä tulla. Sano hänelle, että tulen, että hän on jälleen
+näkevä poikansa, mutta ei mitään muuta. Oi, älä murra hänen sydäntään.
+Tahtoisin neuvoa sinulle, miten kohtelet häntä tulevaisuudessa ja miten
+lohdutat häntä. Mutta huuleni polttavat, rintani on raskas, minua
+kuristaa ja voin tuskin hengittää. On kuin joku tarttuisi kurkkuuni ja
+painaisi kädellään sydäntäni. Oi, Lorenzo, mitä sanoisinkaan sinulle;
+olen ihminen. Jumalani, Jumalani, suo minulle vielä tänään kyynelten
+lohdutus."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän sulki kirjeen, mutta ei kirjoittanut osoitetta. Hän katseli kauan
+aikaa taivasta, sitten hän istuutui kirjoituspöydän ääreen pää alas
+painuneena. Useankin kerran palvelija kysyi häneltä, tahtoiko hän vielä
+mitään; hän ei edes kääntynyt taakseen, ainoastaan pudisti päätänsä.
+Samana päivänä hän alkoi kirjoittaa seuraavaa kirjettä Teresalle:
+
+
+Keskiviikkona kello 5.
+
+Alistu taivaan määräyksiin. Kodin rauhassa ja sovinnossa kohtalon
+sinulle antaman puolison kanssa olet löytävä jonkun verran onnea.
+Sinulla on jalo ja onneton isä, sinun täytyy sovittaa hänet äitisi
+kanssa, joka yksinäisenä ja itkevänä kaipaa yksin sinua, sinun täytyy
+uhrata elämäsi maineesi vuoksi. Minä yksin löydän kuolemassa rauhan
+ja kuolemallani palautan rauhan sinunkin kotiisi; mutta sinä onneton
+raukka --?!
+
+Jo monta päivää olen aikonut kirjoittaa sinulle, mutta en voinut
+jatkaa. Laupias Jumala ei ole minua hyljännyt viimeisellä hetkellä, ja
+tämä mielenlujuuteni on hänen kallein lahjansa. Kuolen, kun olen saanut
+äitini siunauksen ja viimeistä kertaa syleillyt ystävääni. Hän on
+antava isällesi sinun kirjeesi, ja anna sinä puolestasi hänelle minun
+kirjeeni; ne todistavat aina rakkautemme pyhyydestä. Rakas ystäväni,
+sinä et ole syypää kuolemaani. Kaikki minun onnettomat intohimoni,
+läheisimpiä omaisiani kohdanneet vastoinkäymiset, ihmisten rikokset,
+varmuus omasta ainaisesta orjuudestani ja kaupatun isänmaani ainaisesta
+häpeästä -- tämä kaikki oli jo aikoja sitten kohtaloni määrännyt. Sinä,
+enkelimäinen nainen, saatoit ainoastaan lieventää kohtaloani, mutta et
+sitä muuttaa milloinkaan. Sinä yksin olet ollut lohdutukseni kaikissa
+onnettomuuksissa, ja se oli iloni. Vastustamaton voima pakoitti sinut
+rakastamaan minua, sydämeni uskoi sinut omakseen; sinä olet minua
+rakastanut ja rakastat minua, mutta nyt, kun olen menettämäisilläni
+sinut, huudan avukseni kuolemaa. Pyydä, ettei isäsi unohda minua.
+Älköön muistoni häntä surettako, antakoon se hänelle voimia säälillään
+lieventää sinun tuskaasi. Johdattakoon se aina hänen mieleensä, että
+hänellä on toinenkin tytär.
+
+Mutta sinä, joka olet minun onnettoman todellinen ystävätär, sinä
+et koskaan voine minua unohtaa. Lue aina uudelleen näitä viimeisiä
+sanojani, jotka, sen vakuutan, kirjoitan sydänverelläni. Ehkä minun
+muistoni on pelastava sinut hairahduksen onnettomuudelta. Kauneutesi,
+nuoruutesi, loistava ulkonainen asemasi tulevat kenties houkuttelemaan
+muita ja itseäsi tahraamaan sen viattomuuden, jonka alttarille olet
+uhrannut ensimäisen ja rakkaimman intohimosi, viattomuuden, joka
+kuitenkin on ainoa lohdutuksesi tuskissa. Kaikki, mikä maailmassa
+on houkuttelevaa, tulee liittoutumaan sinua vastaan riistääkseen
+sinulta kunnioituksen itseäsi kohtaan ja upottaakseen sinut
+niitten lukemattomien naisten joukkoon, jotka myytyään puhtautensa
+myyvät myöskin rakkautensa ja ystävyytensä ja röyhkeästi riemuiten
+osoittelevat petollisuutensa uhreja. Mutta Teresani, sinun hyveesi
+loistaa taivaallisista kasvoistasi ja minä olen pitänyt sitä kunniassa;
+sinä tiedät, että olen palvonut sinua kuin pyhää neitsyttä. -- Oi, tämä
+ystävättäreni taivaallinen kuva, tämä hänen viimeinen kallisarvoinen
+lahjansa täyttää mieleni rohkeudella ja kertoo minulle koko lempeni
+historian. Sinä istuit juuri maalaamassa sitä, kun näin sinut ensi
+kerran. Ihan selvästi näen edessäni kaikki nuo päivät, jotka ovat
+elämäni surullisimmat ja ihanimmat. Sinä olet pyhittänyt minulle tämän
+kuvan, kyyneltesi kostuttamana olet ripustanut sen rinnalleni, ja
+rinnallani leväten se on seuraava minua hautaan. Muistatko, Teresa,
+kuinka katkerasti itkien otin sen vastaan? Alan itkeä uudelleen, ja se
+tuottaa minulle lohdutusta. Jos mitään elämässä on olemassa viimeisen
+henkäyksen jälkeen, omistan sen kokonaan sinulle ja lempeni on tuleva
+kuolemattomaksi minun kanssani. -- Kuule vielä viimeinen, ainoa, pyhä
+rukoukseni! Pyydän sitä onnettoman rakkautemme nimessä, vuodattamiemme
+kyynelten nimessä, sen lapsellisen rakkauden nimessä, jota tunnet
+vanhempiasi kohtaan, joiden uhriksi vapaaehtoisesti olet antautunut.
+Lohduta äiti raukkaani, joka kenties elämänsä myrskyssä tulee luoksesi
+itkemään yhdessä sinun kanssasi tässä rauhallisessa yksinäisyydessä.
+Sinä yksin olet kyllin arvokas häntä säälimään ja lohduttamaan. Mitä
+hänelle jää, jos sinä hänet hylkäät? Kun hän on surullinen ja onneton
+ja vanhuuden näännyttämä, muista aina, että hän on äitini.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puoliyön aikaan hän lähti postihevosella Euganiasta ja saapui aamulla
+meren rannalle, josta gondolieri souti hänet hänen kotiinsa Venetsiaan.
+Kun tulin sinne, nukkui hän sohvalla rauhallisesti. Herättyään
+pyysi hän minua toimittamaan muutamia asioita ja maksamaan erään
+kirjakauppalaskun. "En voi viipyä täällä kuin tämän päivän", sanoi hän
+minulle.
+
+Vaikka en ollut häntä kahteen vuoteen nähnyt, oli hän kuitenkin
+mielestäni muuttunut odottamattoman vähän. Mutta pian huomasin, että
+hän käveli hitaasti ja laahustaen; hänen äänensä, joka ennen oli
+kantava ja miehekäs, oli tullut rasittuneeksi ja väriseväksi. Siitä
+huolimatta hän yritti keskustella vilkkaasti. Hän kertoi äidilleen
+matkansa tarkoituksesta ja hymyili usein omalla alakuloisella
+tavallaan. Mutta hänen olemuksessaan oli jotakin välttelevää, jota en
+koskaan ennen ollut huomannut. Sanoin hänelle, että muutamat hänen
+ystävistään aikoivat tulla samana päivänä häntä tervehtimään, mutta
+hän ei sanonut ottavansa vastaan ketään; menipä hän itse ilmoittamaan
+portinvartijalle että kukaan ei saanut häntä tavata. Palatessaan hän
+sanoi minulle: "Usein olen päättänyt olla tuottamatta sinulle ja
+äidilleni erohetken tuskaa. Mutta en voinut olla teitä vielä kerran
+näkemättä, vaikkakin saat uskoa, että tämä matka oli miehuuteni kovin
+koetus."
+
+Vähää ennen iltaa hän nousi kuin lähteäkseen, mutta ei saanut sitä
+sanotuksi. Hänen äitinsä tuli hänen luokseen ja kysyi, syleillen häntä
+surullisen näköisenä: "Oletko siis tehnyt päätöksesi, rakas poikani?"
+
+"Olen, olen", vastasi hän syleillen äitiään ja pidättäen kyyneleitään.
+
+"Saankohan koskaan enää nähdä sinua? Olen niin vanha ja väsynyt."
+
+"Ehkä näemme toisemme vielä, rakas äitini. Älkää surko, näemme toisemme
+varmasti, emmekä sitten enää koskaan eroa toisistamme. Mutta nyt -- --
+Lorenzo kertoo siitä tarkemmin."
+
+Äiti kääntyi kauhistuneena minun puoleeni. "Se on totta", sanoin.
+Kerroin hänelle, että valtiollinen vaino oli uuden sodan uhatessa
+tullut entistä ankarammaksi ja että minuakin uhkasi vaara varsinkin
+kirjeenvaihtomme vuoksi, joka oli joutunut sensuurin käsiin. (Nämä
+eivät muuten olleet mitään turhia epäluuloja, sillä muutaman kuukauden
+perästä täytyi minunkin paeta isänmaastani.) Silloin hän huudahti:
+"Sinun täytyy elää, poikani, vaikka oletkin kaukana luotani. Isäsi
+kuoleman jälkeen ei minulla ole ollut onnen hetkeä. Toivoin, että sinä
+olisit vanhuuteni lohduttaja, mutta tapahtukoon Herran tahto. Sinun
+täytyy elää. Itken mieluummin ilman sinua kuin näen sinut vangittuna
+tai kuolleena." Sanat hukkuivat nyyhkytyksiin.
+
+Jacopo puristi hänen kättään ja katsoi häntä kauan ikäänkuin olisi
+tahtonut tunnustaa hänelle salaisuutensa. Mutta hän hillitsi itsensä
+ja pyysi häneltä siunausta. Äiti nosti kätensä sanoen: "Siunaan sinua.
+Siunaan sinua, ja Kaikkivaltias Jumalakin siunatkoon sinua."
+
+Lähtiessään hän vielä kerran syleili äitiänsä. Tuo onneton nainen
+heittäytyi lohduttoman poikansa rinnoille.
+
+He menivät alas ja minä heidän mukanaan. Ovelle tultuaan äiti,
+tuntiessaan raikkaan ilman henkäyksen, kohotti katseensa taivasta
+kohti. Hän varmaan rukoili Jumalaa sielunsa syvyydestä, ja rukous
+tuntui antavan hänelle uusia voimia. Hän ei itkenyt enää, vaan siunasi
+toisen kerran varmalla äänellä poikaansa, ja tämä suuteli uudestaan
+hänen käsiään ja kasvojaan.
+
+Minäkin itkin. Hän syleili minua, lupasi kirjoittaa minulle ja sanoi
+lähtiessään: "Äitini luona olet aina muistava ystävyyttämme". Hän
+kääntyi vielä, katsoi kauan äitiään ja poistui hiljaa. Kadun kulmassa
+hän vielä kerran kääntyi ympäri, tervehti meitä kädenliikkeellä ja
+katsoi meihin surullisesti ikäänkuin ilmaistakseen, että tämä oli hänen
+viimeinen katseensa.
+
+Onneton äiti seisoi portailla toivoen ehkä, että hän palaisi. Mutta
+kun häntä ei enää näkynyt, nojautui hän käsivarteeni, lähti astumaan
+portaita ylös ja sanoi: "Rakas Lorenzo, sydämeni sanoo, että emme näe
+häntä enää koskaan".
+
+Muuan vanha pappi, joka oli tuttava Ortisin perheessä ja oli ollut
+Jacopon kreikankielen opettaja, kertoi meille illalla, että Jacopo
+oli mennyt kirkkoon, jossa Lauretta on haudattu. Ovi oli suljettu,
+mutta hän vaati kellonsoittajaa välttämättömästi avaamaan sen. Tämä
+lähetti erään läheisyydessä asuvan pojan hakemaan avaimia lukkarilta.
+Jacopo istui odottaen kivellä etupihassa. Sitten hän nousi ylös ja
+nojasi päätään kirkon porttia vasten. Oli jo melkein ilta, väkeä alkoi
+kokoontua etupihaan, ja hän lähti pois odottamatta enää. Kellonsoittaja
+oli kertonut nämä asiat vanhalle papille. Muutamia päiviä myöhemmin
+sain tietää, että Jacopo iltayöstä oli käynyt Laurettan äidin luona.
+"Hän oli", kertoi tämä, "hyvin surullinen. Hän ei puhunut minulle
+mitään tyttö raukastani, enkä minäkään tahtonut hänen nimeään mainita,
+jotta en olisi lisännyt Jacopon tuskaa. Lähtiessään hän sanoi minulle:
+menkää niin pian kuin voitte lohduttamaan äitiäni."
+
+Samana iltana hänen äitiänsä kauhistutti omituinen aavistus. Olin
+edellisenä syksynä käydessäni Euganiassa herra T:n luona ääneen
+lukenut osan siitä kirjeestä, jossa Jacopo niin innokkaasti kuvailee
+kotiseutunsa viihdyttävää yksinäisyyttä. Silloin Teresa piirsi kuvan,
+joka esitti Viiden Lähteen järveä. Järven rannalla olevalla rinteellä
+lepää hänen ystävänsä kedolla katsellen auringon laskua. Hän pyysi
+isältään jotakin sopivaa allekirjoitusta, ja tämä ehdotti Danten sanoja:
+
+    "Vapautta hälle kallista hän etsii."
+
+Hän lähetti sittemmin tuon kuvan lahjaksi Jacopon äidille, mutta kielsi
+tätä sanomasta pojalleen, mistä se oli tullut. Jacopolla ei ollutkaan
+siitä aavistusta, mutta käydessään tuona päivänä Venetsiassa hän
+huomasi taulun ja arvasi, kuka tekijä oli. Hän ei puhunut mitään, mutta
+jäätyään hetkiseksi huoneeseen yksin hän rikkoi lasin ja kirjoitti
+noiden sanojen alle Danten mukaan jatkon:
+
+    "sen eestä henkensäkin uhraten".
+
+Lasin ja taulun välistä hän löysi pitkän hiussuortuvan, jonka Teresa
+muutamia päiviä ennen häitään oli leikannut ja kenenkään tietämättä
+piilottanut. Huomatessaan kiharan Ortis leikkasi suortuvan omasta
+tukastansa, sitoi molemmat yhteen mustalla nauhalla ja pani taulun
+paikalleen. Muutamia tunteja myöhemmin hänen äitinsä huomasi säkeen,
+suortuvat ja niitä yhdistävän mustan nauhan, joita viimemainittuja
+Ortis ei ollut tarpeeksi hyvin piilottanut. Seuraavana päivänä hän
+kertoi minulle siitä, ja huomasin että tämä tapaus oli suuresti
+lannistanut hänen Jacopon lähtiessä vielä niin levollista mieltään.
+
+Rauhoittaakseni häntä päätin seurata Jacopoa Anconaan ja lupasin
+kirjoittaa hänelle joka päivä. Jacopo oli sillä välin saapunut Padovaan
+ja viettänyt yönsä professori C:n luona. Lähtiessään seuraavana
+aamuna hän sai professorilta useita suosituskirjeitä ylhäisille
+henkilöille, jotka asuivat Venetsialle ennen kuuluneessa saaristossa
+ja olivat professorin entisiä oppilaita. Jacopo ei kieltäytynyt niitä
+vastaanottamasta, mutta jätti ne kuitenkin pöydälle lähtiessään. Hän
+kulki jalan Euganiaan ja alkoi uudelleen kirjoittaa:
+
+
+Perjantaina kello 1.
+
+Sinäkin, Lorenzo, ainoa ja uskollinen ystäväni, anna minulle anteeksi.
+Minun ei tarvitse sulkea äitiäni sinun huolenpitoosi, sillä tiedän,
+että sinä olet oleva hänelle kuin toinen poika. Oi äitini, sinulla ei
+ole enää poikaa, jonka rintaa vasten voisit kallistaa harmaan pääsi, --
+suudelmasi eivät voi lämmittää kuolevia huuliasi. Mutta ehkä seuraat
+minua pian. Minä epäröin kauan, Lorenzo. Tällä tavallako palkitsen
+neljänkolmatta vuoden huolenpidon ja toiveet?
+
+Mutta näin täytyy! Jumala, joka on kaiken määrännyt, ei tule häntä
+hylkäämään, etkä sinäkään. Oi, niin kauan kun en muuta elämältä
+pyytänyt kuin uskollista ystävää, olin onnellinen. Taivas sinua
+palkitkoon. Mutta ethän sinä voinut aavistaa, että maksaisin
+ystävyytesi kyyneleillä. Älä kuitenkaan ainaisesta valituksestani
+huolimatta haudallani lausu tuota kauheata kirousta: "se, joka tahtoo
+kuolla, ei ketään rakasta". Olen koettanut voittaa itseäni, olen tehnyt
+kaiken voitavani, olen rukoillut Jumalaa. Mutta intohimot hallitsevat
+kokonaan elämääni. Ellen voisi hävittää niitä kuolemallakaan, oi,
+silloin ne vielä saattaisivat minut tuskaan, ahdistukseen, vaaroihin,
+raivoon, surkuteltavaan sokeuteen ja rikoksiin. Eräänä päivänä,
+ennenkuin olin päättänyt kuolla, rukoilin polvillani taivaan armoa,
+ja kyyneleeni vuotivat virtana. Mutta äkkiä kuivuivat kyyneleeni,
+raivo täytti sydämeni, oli kuin taivas olisi lähettänyt äkillisen
+hulluuden mieleeni. Nousin ylös ja kirjoitin tuolle onnettomalle
+neidolle, että lähden odottamaan häntä toiseen maailmaan ja että
+hän seuraisi minua pian; osoitinpa hänelle vielä, millä tavalla
+ja milloin. Ei sääli, ei häpeä, ei omantunnontuskat eikä Jumala,
+ainoastaan tietoisuus siitä, että hän ei enää ollut sama neito kuin
+kaksi kuukautta aikaisemmin, vaan toisen syleilyjen tahraama nainen,
+sai minut katumaan julmaa suunnitelmaani. -- Huomaathan, että elämäni
+olisi teille kaikille paljoa tuskallisempi kuin kuolemani, että se ehkä
+häpäisisi teitä kaikkia. Jos sen sijaan arvokkaasti eroan Teresasta,
+tulee muistoni säilymään pyhänä hänen sydämessään, ja kenties --
+tämä toivomus on ehkä aivan järjetön -- voi hän, vaikka onkin toisen
+orjatar, toivoa kerran pääsevänsä vapaaksi yhtyäkseen minun kanssani
+ikiajoiksi. -- Mutta hyvästi. Anna kaikki nämä paperit hänen isälleen.
+Järjestä kirjastoni ja säilytä se muistona Jacopoltasi. Ota Michele
+palvelukseesi. Anna hänelle kelloni, huonekaluni ja rahat, mitkä tapaat
+kirjoituspöytälaatikostani. Sinä yksin saat sen avata; siellä on kirje
+Teresalle, pyydän, että omakätisesti annat sen hänelle. Hyvästi,
+hyvästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten hän jatkoi Teresalle alottamaansa kirjettä:
+
+Ajatukseni ovat jälleen luonasi, Teresani. Jos oli väärin, että sinä
+eläessäni kuulit minua, voinet ainakin kuulla minua niiltä harvoilta
+hetkiltä, jotka eroittavat minut kuolemasta. Olen pyhittänyt ne
+kokonaan sinulle. Kun saat tämän kirjeen, olen jo maan alla, ja siitä
+hetkestä alkaen ehkä kaikki minut unohtavat, kunnes ei kukaan enää
+muista edes nimeäni. Kuule siis minua niinkuin haudasta kaikuvaa ääntä.
+Sinä olet itkevä päiviäni, jotka haihtuivat kuin öinen näky. Tulet
+itkemään lempeämme, joka oli hyödytön ja surullinen kuin ruumispaareja
+valaisevat soihdut. Oi, Teresani, täytyyhän minun tuskani kerran
+loppua. Käteni ei vapise tarttuessani vapauttavaan rautaan, sillä
+lähden elämästä tietoisena siitä, että rakastat minua, että vielä
+ansaitsen rakkautesi ja kyyneleesi ja että kykenen uhraamaan itseni
+hyveesi puolesta. Nyt ei rakkautesi minua kohtaan enää ole rikos;
+nyt vaadin sitä onnettomuuteni, oman rakkauteni ja kaamean tekoni
+nimessä. Älköön koskaan valjetko päivä, jolloin kulkisit hautakumpuni
+ohi luomatta siihen katsetta! Oi, silloin olisin ikuisesti unohdettu
+sinunkin sydämessäsi!
+
+Sinä luulet, että lähden matkalle. Silloinhan jättäisin sinut uusien
+ristiriitojen ja ainaisen epätoivon valtaan. Jättäisinkö sinut, vaikka
+omistan rakkautesi ja tunnen rakastavani sinua ikuisesti, muka siinä
+toivossa, että lempemme päättyisi ennenkuin elämämme? Ei, kuolema yksin
+pelastaa minut. Jo kauan aikaa sitten olen kaivanut hautaani, olen
+tottunut katselemaan sitä yöt ja päivät ja kylmäverisesti mitannut sen
+syvyyttä -- ja tuskin näinä viimeisinäkään hetkinä luonto kammoksuen
+hätkähtää taaksepäin ja voihkaisee -- mutta menetänhän sinut ja
+kuolen siis. Sinä itse pakenet minua; kyyneleemme yhtyivät. Etkö sinä
+huomannut juhlallisesta tyyneydestäni, että lausuin sinulle viimeiset
+jäähyväiset ja odotin sinulta viimeistä hyvästelyä?
+
+Jos taivaallinen Isä vaatii minulta tiliä teoistani, näytän hänelle
+käteni, joita ei veri tahraa, ja rikoksista puhtaan sydämeni. Sanon
+hänelle: en ole riistänyt leipää orvoilta ja leskiltä, en ole vainonnut
+onnettomia, en ole ketään pettänyt, en ole hyljännyt ystävääni, en ole
+häirinnyt lempivien onnea, en ole turmellut viattomuutta, en ole tehnyt
+veljiä toistensa vihollisiksi, en ole myönyt kuntoani rikkauksista.
+Olen jakanut leipäni tarvitsevaan kanssa, olen itkenyt itkevien mukana,
+olen aina säälinyt inhimillistä kurjuutta. Jos olisit antanut minulle
+isänmaan, olisin sen alttarille uhrannut vereni ja kaiken kykyni.
+Heikko ääneni on rohkeasti julistanut totuutta. Olen tutustunut
+maailmaan ja sen rikoksiin, mutta ne ovat korkeintaan hetkiseksi minua
+tahranneet, olen etsinyt hyvettä yksinäisyydestä. Olen rakastanut,
+sillä Sinä itse olet näyttänyt minulle, mitä onni on, olet kirkastanut
+onnen utukuvaa ikuisen valosi säteillä, olet antanut minulle sydämen,
+joka kykenee tuntemaan ja rakastamaan onnea. Mutta tuhansien toiveiden
+jälkeen olen kadottanut kaiken. Hyödyttömänä muille ja vahingollisena
+itselleni olen vapautunut jatkuvan kurjuuden varmuudesta. Nautitko
+Sinä, Isä, ihmisten huokauksista, vaaditko, että heidän pitäisi kestää
+ylivoimaisia kärsimyksiä, oletko antanut ihmiselle kyvyn itse lopettaa
+kurjuutensa vain sen vuoksi, että hän kuitenkin itkun ja erehdysten
+lamaamana nääntyisi täällä tuskan laaksossa? Tunnen itsessäni, että
+äärimmäisissä kärsimyksissä on olemassa vain kaksi mahdollisuutta:
+kuolema tai rikos.
+
+Älä sure, Teresa, -- jos taivaan Jumala, jota niin suurella hartaudella
+rukoilet, vähänkään välittää ihmisen kaltaisen mitättömän olennon
+elämästä ja kuolemasta, ei Hän ole kääntävä katsettaan minustakaan.
+Hän tietää, että vastustuskykyni on murtunut, Hän on nähnyt sisäiset
+taisteluni ennen kohtalokasta päätöstäni, Hän on kuullut, kuinka
+hartaasti olen pyytänyt Häntä ottamaan minulta tämän kalkin pois.
+Hyvästi siis, hyvästi koko maailma! Oi lemmittyni, onko kyynellähteeni
+siis aivan ehtymätön? Minä itken ja vapisen vielä, mutta vain
+hetkisen, sillä kohta on kaikki lopussa. Oi, intohimoni elävät vielä,
+ne hallitsevat ja polttavat sieluani. Vasta kun ikuinen yö peittää
+katseeni, vien mukanani hautaan toiveeni ja itkuni. Mutta kyyneleiset
+silmäni etsivät sinua vielä ennenkuin sulkeutuvat ikuisesti. Näen
+sinut, näen sinut viimeisen kerran, lausun sinulle viimeiset
+jäähyväiset ja otan sinulta pois kyyneleesi, suuren rakkautemme ainoat
+hedelmät.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tulin Venetsiasta Euganiaan kello 5 ja tapasin hänet muutaman askeleen
+porttinsa ulkopuolella. Hän oli matkalla Teresan luokse vielä
+hyvästelemään. Odottamaton tuloni hämmästytti häntä, vielä enemmän
+päätökseni seurata häntä Anconaan. Hän kiitti minua sydämellisesti,
+mutta koetti kaikin tavoin saada minut siitä luopumaan. Huomatessaan
+järkähtämättömyyteni hän vaikeni ja pyysi minua tulemaan kanssaan
+herra T:n luo. Matkalla hän ei puhunut mitään. Hän kulki hiljalleen ja
+hänen kasvoissaan kuvastui mitä surullisin varmuus. Oi, en saattanut
+aavistaa, että elämän syvimmät ongelmat tuolla hetkellä liikkuivat
+hänen mielessään! Astuimme puutarhaan, hän pysähtyi, kohotti katseensa
+taivasta kohti ja sanoi hetken kuluttua: "Onko sinunkin mielestäsi
+auringon valo tänään kauniimpi kuin koskaan?"
+
+Lähestyessämme Teresan huonetta kuulimme hänen sanovan: "Mutta hänen
+sydämensä ei voi koskaan muuttua". En tiedä, kuuliko Jacopo, joka
+kulki pari askelta takanani, nämä sanat, ainakaan hän ei puhunut
+mitään. Tapasimme aviomiehen, joka käveli ympäri huonetta, ja Teresan
+isän, joka istui pöydän ääressä ajatuksiin vaipuneena. Pitkään aikaan
+ei kukaan virkkanut mitään. Vihdoin Jacopo sanoi: "Huomenna en ole
+täällä enää." Hän meni Teresan luokse ja suuteli hänen kättänsä. Näin
+kyyneleitä Teresan silmissä. Jacopo piti edelleenkin hänen kättään
+omassaan ja pyysi, että hän kutsuisi Isabellinaa. Tuon pikku tytön
+suru ja itku oli niin äkillinen ja lohduton, ettei kukaan meistä
+voinut hillitä kyyneleitään. Kuultuaan, että Jacopo lähtisi, hän
+heittäytyi hänen kaulaansa ja sanoi nyyhkyttäen: "Oi Jacoponi, miksi
+jätät minut, oi Jacoponi, palaja pian". Jacopo ei voinut hillitä
+itseään nähdessään tämän. Hän kantoi Isabellinan äänettömänä Teresan
+syliin. "Hyvästi", lausui hän hänelle, "hyvästi". Hän meni. Herra T.
+saattoi häntä kynnykselle, syleili häntä usean kerran ja suuteli häntä
+huoaten. Odoardo, joka seisoi hänen vieressään, puristi hänen kättään
+ja toivotti hänelle hyvää matkaa.
+
+Oli jo yö. Heti kotia tultuamme käski hän Michelen valjastaa
+hevoset ja pyysi minua lähtemään Padovaan hakemaan professori C:ltä
+suosituskirjeet. Lähdinkin paikalla.
+
+Sillä välin hän lisäsi aamulla minulle kirjoittamaansa kirjeeseen
+seuraavat sanat:
+
+Minun täytyy pyytää sinulta vielä viimeistä tuskallista palvelusta.
+Aioin kirjoittaa siitä papille, mutta tulosi johdosta pyydän sinua
+toimittamaan minulle vielä viimeisen ystävänpalveluksen. Toimita minut
+hautaan siinä asussa, missä minut tavataan. Minut haudattakoon yöllä,
+ilman juhlallisuuksia, ilman hautakiveä pinjain alle lähellä kirkkoa.
+Teresan kuva seuratkoon minua hautaan. 25 päivänä maaliskuuta 1799.
+
+    Ystäväsi Jacopo Ortis.
+
+Hän meni uudelleen ulos. Kello 11 aikaan hän kolkutti erään talonpojan
+portille, joka asui vuoren juurella parin penikulman päässä, herätti
+hänet, pyysi vettä ja joi paljon.
+
+Puoliyön aikaan hän tuli kotia, meni palvelijan huoneeseen, antoi tälle
+kirjeen, joka oli osoitettu minulle, ja pyysi Micheleä toimittamaan sen
+minulle. Hän pudisti palvelijan kättä sanoen: "Hyvästi Michele, rakasta
+minua". Sitten hän loi Micheleen hellän katseen, jätti hänet äkkiä,
+meni jälleen huoneeseensa ja sulki oven. Hän jatkoi kirjettä Teresalle:
+
+
+Kello 1.
+
+Olen käynyt tervehtimässä rakkaita vuoriani ja Viiden Lähteen järveä,
+olen lausunut ikuiset jäähyväiset metsille, kentille ja taivaalle. Oi
+puro, jonka vartta myöten ensimäistä kertaa kuljin taivaallisen neidon
+kotia kohti, kuinka monta kertaa olenkaan heittänyt kukkia laineisiisi,
+jotka virtaavat Teresan ikkunoiden alla, kuinka monta kertaa olenkaan
+Teresan kanssa kulkenut rannoillasi palvoen häntä ihastuneena ja
+kuitenkin ahmien kuoleman kalkkia.
+
+Sinä pyhä silkkiäispuu, usein olen sinuakin palvonut, Sinunkin oksiesi
+suojassa olen vielä kerran huoannut, sinuakin olen viimeisen kerran
+kiittänyt. Teresani, lepäsin hetkisen sen juurella. Ympärillä kasvava
+ruohikko on kerran imenyt suloisimmat kyyneleet, joita koskaan olen
+vuodattanut. Se tuntuu minusta vielä lämpimältä ihanan ruumiisi
+kosketuksesta ja tuoksusta. Ihana ilta, syvästi on muistosi sieluuni
+painunut. Istuin sinun rinnallasi, Teresa, ja kuun säteet valaisivat
+oksien välistä sinun enkelikasvojasi. Näin kyyneleen virtaavan pitkin
+poskiasi, imin sen, meidän huulemme ja henkäyksemme yhtyivät, meidän
+sielumme löysivät silloin toisensa. Oli torstai, toukokuun 13 päivä.
+Siitä hetkestä alkaen olen aina lohduttanut itseäni tuon illan
+muistolla, olen pitänyt itseäni pyhänä ihmisenä, en ole luonut toisiin
+naisiin ainoatakaan katsetta, sillä olen pitänyt heitä arvottomina
+minulle, minulle, joka olen tuntenut suudelmasi autuutta.
+
+Rakastin siis sinua, rakastin sinua ja rakastan sinua yhä rakkaudella
+niin syvällä, että vain minä yksin voin sen käsittää. Mitä merkitsee,
+oi enkelini, kuolema sille, joka on saanut kuulla, että sinä häntä
+rakastat, joka on saanut tuntea sielussaan suudelmasi autuutta ja
+itkeä kanssasi? -- Jalkani ovat jo haudassa, mutta ilmesty tälläkin
+hetkellä, niinkuin ennen, silmieni eteen, jotka kuollessanikin
+kiinnitän sinuun, sinuun, joka pyhässä kauneudessasi väikyt edessäni.
+Aika on lyhyt. Kaikki on valmista, yö on jo pitkälle kulunut. Hyvästi.
+Kohta eroittaa meidät toisistamme joko tyhjyys tai käsittämätön
+ikuisuus. Tyhjyyskö? Niin kai. Sillä jos jään ilman sinua, ellei ole
+olemassa mitään paikkaa, jossa voisimme iäksi yhtyä, rukoilen kuoleman
+juhlallisella hetkellä kaikkivaltiasta Jumalaa, että hän antaisi minun
+hävitä tyhjyyteen. Mutta minä kuolen viattomana, oman itseni herrana,
+täynnä sinua ja varmana kaipuustasi. Anna minulle anteeksi, Teresa.
+Koeta lohduttautua, elää onnettomien vanhempiemme iloksi, sillä sinun
+kuolemasi tuottaisi minun tomulleni heidän kirouksensa.
+
+Jos joku uskaltaisi syyttää sinua onnettomasta kohtalostani, vastaa
+hänelle sillä juhlallisella valalla, jonka vannon heittäytyessäni
+kuolon yöhön: Teresa on viaton. -- Ja nyt ota sieluni huomaasi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Omituinen ääni, joka muistutti pitkää huokausta, herätti viereisessä
+huoneessa nukkuvan palvelijan. Hän luuli ensin, että hänen herransa
+oli häntä kutsunut. Sitten hän avasi ikkunan arvellen, että minä
+mahdollisesti olin huutanut häntä ovelta: hän tiesi nimittäin, että
+minun piti palata ennen päivänkoittoa. Mutta huomatessaan, että kaikki
+oli rauhallista ja yö vielä pilkkosen pimeä, riisuutui hän uudelleen ja
+meni nukkumaan. Hän sanoi minulle myöhemmin, että tuo huokaus oli häntä
+peloittanut, mutta hän ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen suurempaa
+huomiota, sillä hänen herransa puhui usein unissaan.
+
+Seuraavana aamuna Michele kauan aikaa koputti ovelle. Kun hän ei
+saanut vastausta, tempasi hän oven auki. Ensimäisessä huoneessa hän ei
+tavannut ketään. Hän astui silloin pelästyneenä Jacopon makuuhuoneeseen
+ja näki yhä palavan yölampun valossa Jacopon verissään taistelevan
+kuoleman kanssa. Hän avasi ikkunat ja huusi ihmisiä, mutta ketään ei
+tullut. Silloin hän riensi lääkärin luo, mutta ei tavannut tätä kotona,
+sillä hän oli lähtenyt hoitamaan jotakuta kuolevaa. Hän juoksi papin
+luo, mutta tämäkin oli saman kuolevan luona. Hengästyneenä hän tuli
+herra T:n puutarhaan. Samalla hetkellä Teresa oli lähtemäisillään
+kävelylle miehensä kanssa, joka juuri kertoi vaimolleen, että Jacopo
+ei tänäkään yönä ollut lähtenyt. Teresa toivoi saavansa vielä kerran
+sanoa hänelle jäähyväiset. Kun hän näki kaukaa palvelijan, kääntyi
+hän katsomaan, eikö Jacopokin tapansa mukaan tulisi ristikkoportin
+kautta; hän työnsi kasvojaan peittävän harson syrjään ja odotti
+kärsimättömästi, että Jacopo todellakin astuisi esille. Silloin
+juoksi Michele äkkiä hänen luokseen ja pyysi apua herralleen, joka
+oli haavoittanut itseään, mutta luultavasti vielä oli hengissä.
+Teresa kuunteli häntä liikkumatonna, katse yhä käännettynä kohti
+ristikkoporttia; sitten hän sanaakaan sanomatta ja kyyneltäkään
+vuodattamatta vaipui Odoardon syliin.
+
+Herra T. riensi paikalle. Hän toivoi vielä voivansa pelastaa onnettoman
+ystävänsä hengen. Hän tapasi Jacopon sohvalla kasvot päänaluseen
+painuneina. Hän ei liikkunut, mutta hengitti vielä raskaasti. Hän
+oli pistänyt tikarin rintaansa, mutta se oli irtautunut haavasta ja
+pudonnut maahan. Mustan takkinsa ja kaulaliinansa hän oli heittänyt
+viereiselle tuolille. Hänellä oli yllään liivit, pitkät housut ja
+saappaat. Hän oli sitonut ympärilleen silkkisen vyön, jonka lieve
+oli veren tahraama. Luultavasti oli hän koettanut irroittaa sitä
+kuolinkamppailun kestäessä. Herra T. otti hellävaroen hänen yltään
+paidan, joka haavan kohdalla oli verestä kankea. Jacopo hätkähti, nosti
+päätään ja loi häneen katseen, josta kuolema jo selvästi kuvastui.
+Sitten hän ojensi toisen kätensä ikäänkuin estääkseen häntä, toisella
+hän koetti puristaa hänen kättään, mutta hänen päänsä vaipui alas, hän
+katsahti vielä kerran taivaaseen ja heitti henkensä.
+
+Haava oli suuri ja syvä. Vaikka se ei ulottunutkaan sydämeen, oli se
+kuitenkin aiheuttanut tavattoman verenvuodon ja siten jouduttanut
+kuolemaa. Hänen kaulassaan riippui Teresan kuva: sekin oli suureksi
+osaksi veren tahraama, ja huulten jäljet osoittivat, että Jacopo vielä
+kuolintuskissa oli sitä suudellut. Kirjoituspöydällä oli suljettu
+raamattu ja sen päällä kello sekä muutamia paperiarkkeja. Yhteen
+oli kirjoitettu sanat: "rakas äitini" ja vielä jotakin muuta, josta
+emme voineet ymmärtää muuta kuin sanat: "sovitus" ja "ikuinen itku".
+Toisessa paperissa oli ainoastaan hänen äitinsä osoite. Näyttää siltä,
+että hän katuen ensimäistä kirjettään oli alottanut uutta, mutta ei
+jaksanut sitä lopettaa.
+
+Palatessani Padovasta, jossa minun oli täytynyt viipyä kauemmin kuin
+olisin suonut, huomasin kauhukseni, että pihalla seisoi äänetön joukko
+talonpoikia. He katselivat minua hämmästyneinä, ja joku heistä pyysi,
+etten menisi sisälle. Vavisten juoksin huoneeseen ja näin Teresan isän
+epätoivoisena makaavan ruumiin vieressä ja Michelen, kasvot maahan
+painuneina, polvillaan sen luona. En tiedä, mistä sain rohkeuden
+astua ruumiin luo ja panna käteni ystävä raukkani sydämelle. Se oli
+kylmä ja kuollut. En voinut itkeä enkä puhua; mykkänä seisoin ruumiin
+vieressä tarkastellen verivirtoja. Vihdoin saapui pappi ja vähäistä
+myöhemmin lääkäri, jotka muutamien palvelijain avustamina väkivallalla
+kuljettivat meidät pois.
+
+Teresa vietti nämä päivät kuoleman kaltaisessa hiljaisuudessa, surevien
+omaistensa ympäröimänä.
+
+Yöllä kävelin melkein tajuttomana ruumiin jälessä, jonka kolme
+työmiestä hautasi pinjain peittämän vuoren alle.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Jacopo Ortisin Viimeiset Kirjeet, by Ugo Foscolo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57717 ***
diff --git a/57717-8.txt b/57717-8.txt
deleted file mode 100644
index 55e139f..0000000
--- a/57717-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5822 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Jacopo Ortisin Viimeiset Kirjeet, by Ugo Foscolo
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Jacopo Ortisin Viimeiset Kirjeet
-
-Author: Ugo Foscolo
-
-Translator: Mikko V. Erich
-
-Release Date: August 18, 2018 [EBook #57717]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JACOPO ORTISIN VIIMEISET KIRJEET ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JACOPO ORTISIN VIIMEISET KIRJEET
-
-Kirj.
-
-Ugo Foscolo
-
-
-
-
-Italiankielestä suomentanut ja johdannolla varustanut
-
-Mikko V. Erich
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
-1919.
-
-
-
-
-
-
-Niccolo Ugo Foscolo syntyi Joonianmeren saaristossa Zanten saarella v.
-1778 kreikkalaisesta äidistä, mutta isä oli italialainen. Äiti, johon
-runoilija läpi koko elämänsä oli harvinaisen hienolla ja hellällä
-rakkaudella kiintynyt, muutti Venetsiaan, luultavasti v. 1792. Täällä
-Foscolo kehittyi täysveriseksi italialaiseksi, joskin hänen sydämessään
-samalla aina asui erityinen myötätunto myös Kreikkaa kohtaan.
-
-Italian onneton valtiollinen hajaannus suretti tulevaa runoilijaa
-syvästi jo nuorena; hänen elämänsä hartaammaksi unelmaksi koitui saada
-kerran nähdä isänmaansa -- Danten, Machiavellin ja Michelangelon ihana
-maa -- yhtyneenä ja voimakkaana. Monien muitten italialaisten tavoin
-hän riemumielin tervehti Napoleonia muka Italian vapauttajana. Sitä
-katkerampi oli hänen pettymyksensä, kun Napoleon Campoformion rauhassa
-v. 1797 luovutti Venetsian Itävallalle.
-
-Foscolo antautui nyt sotapalvelukseen Cisalpinan tasavallassa, jonka
-sen herra, Napoleon, myöhemmin muutti "Italian kuningaskunnaksi",
-ja niitti sen armeijassa monta laakeria. Hän sai tällöin laajasti
-tutustua pohjois- ja keski-Italiaan, -- varsinkin oleskelu ihanassa
-Firenzessä vv. 1798-9 on syvästi vaikuttanut hänen runouteensa --,
-mutta hänen varsinaisena asuinpaikkanaan voi pitää Milanoa, vaikka se
-kaupunki ei Foscoloa koskaan miellyttänyt. V. 1808 hänet nimitettiin
-kaunopuheisuuden professoriksi Pavian yliopistoon; mutta Napoleon
-lakkautti piankin tämän viran "valtiollisesti vaarallisena". V. 1811
-täytyi Foscolon paeta "Italian kuningaskunnasta", koska Napoleonin
-sensuuri oli ollut löytävinään keisaria vastaan tähdättyjä hyökkäyksiä
-hänen _Aiace_ (Aiax) tragediassaan.
-
-Pari seuraavaa vuotta Foscolo oleskeli enimmiten Firenzessä; ne
-olivat joka suhteessa hänen levottoman elämänsä onnellisimmat. Kun
-Lombardia, Napoleonin kukistuttua, joutui Itävallalle, tarjottiin
-Foscololle maan uusien herrojen mielen mukaan suuntailtavan
-valtiollisen sanomalehden toimittajan paikkaa. Hän epäröi hetkisen,
-mutta päätti kuitenkin lopulta säilyttää tähän asti tahrautumattoman
-isänmaallisen ja kansallisen kunniakilpensä puhtaana. Hän lähti
-maaliskuussa 1815 vapaaehtoisena maanpakoon ja joutui monien vaiheiden
-jälkeen Englantiin. Täällä häntä kenties olisi odottanut loistavakin
-tulevaisuus, sillä hän pääsi monien ylhäisten ja hienojen piirien
-tuttavuuteen ja suosioon, mutta hän joutui vähitellen, suureksi osaksi
-oman hillittömän tuhlailevaisuutensa vuoksi, taloudelliseen perikatoon
-ja kuoli puutteessa ja kurjuudessa syyskuun 10 p:nä 1827.
-
-Foscolo on tyypillinen, tulinen ja kuumaverinen italialainen ja
-samalla -- täydellisenä tunnelmien ja mielialojen ihmisenä -- aito
-runoilijaluonne. Hän vakuuttaa itsekin ehtimiseen kirjeissään, joita
-on säilynyt kolme paksua nidettä, että intohimot (_le passioni_)
-kokonaan ohjaavat hänen elämäänsä. Tämä ei kuitenkaan estä häntä
-samalla olemasta ajattelija. Eihän hän suotta ollut 1700-luvun,
-valistusvuosisadan lapsi. Hänen kirjeissään ja teoksissaan pohditaan
-tuon tuostakin mitä erilaisimpia elämän ongelmia ja arvostellaan
-kuuluisain filosofien mielipiteitä. Joskaan hänen mietelmänsä eivät
-yleensä ole erikoisemmin itsenäisiä, on niillä kuitenkin omituinen
-persoonallisten tunteiden värittämä viehätysvoima.
-
-Foscolon intohimot ovat mitä erilaisimpia laadultaan. Tavattoman suurta
-osaa näyttelee hänen elämässään erotiikka varhaisesta nuoruudesta
-aina haudan partaalle saakka. Hänen lemmentarinansa on täydellinen
-Odysseia, hänen rakastamiensa naisten lukumäärä on tuskin pienempi kuin
-Goethen, hän saattoi olla samalla hetkellä silmittömästi ihastunut
-kolmeen naiseen, ja hänen lemmenkirjeensä täyttävät kokonaisia niteitä
-ulkopuolella varsinaisen Epistolaarion. Näissä kirjeissä on paljon
-voimakasta tunnetta ja elettyä elämää, mutta ei voi kieltää, että niitä
-usein tärvelee imelä tunteilu ja liialliset huokaukset ja kyyneleet, ja
-että runoilija niissä, kuten varsin yleisesti muissakin kirjeissään,
-kernaasti suurentelee omia tuskiaan ja kärsimyksiänsä.
-
-Mutta Foscololla oli muitakin intohimoja. Hän rakasti kiihkeästi
-Italiaa. Häntä jalompaa, horjumattomampaa ja ylevämpää isänmaanystävää
-voi tuskin ajatella; hän on todellakin suuren oppi-isänsä Danten
-kunniakas jälkeläinen, ja täydellä syyllä italialaiset vielä tänä
-päivänä tässäkin suhteessa lukevat hänet parhaimpien poikiensa
-joukkoon. Ja tämän lisäksi on Foscolo hellä, äitiään alati muisteleva
-poika, uskollinen ystävä sekä lahjomattomaan oikeudentuntoinen,
-totuuteen ja selvyyteen pyrkivä ihminen. Hänen luonteessaan on paljon
-ja syviä ristiriitoja, mutta ne juuri tekevät hänet inhimillisesti
-erinomaisen mielenkiintoiseksi.
-
-Foscolo on kirjoittanut kolme tragediaa: _Tieste, Aiace ja Ricciarda_.
-Mutta varsinainen draamallinen runoilija hän ei ole. Hänen
-näytelmissään on kyllä paljon yksityisiä lyyrillisiä kauneuksia, mutta
-itse toiminta ei ole kyllin johdonmukaista, ja vieraitten esikuvien,
-varsinkin Alfierin, vaikutus on silmäänpistävä. Sitävastoin on Foscolo
-vielä tänä päivänä Italian kaikkein suurimpia lyyrikkoja. Hänen
-kautta aikojen säilyvän maineensa kulmakiviä ovat kaksi oodia Luigia
-Pallavicinille ja "Toipuneelle ystävättärelle" (_All'amica risanata_),
-hänen sonettinsa sekä _Il Carme dei Sepolcri_ (Hautojen laulu) ja _Il
-Carme della Grazia_ (Laulu Sulottarista). Molemmat ensinmainitut ovat
-klassillisen selkeytensä, plastillisen kauneutensa ja runollisten
-kuviensa loisteliaisuuden vuoksi italialaisen lyriikan ylpeimpiä
-saavutuksia. Sonettirunoilijanakin Foscolo on maansa suurimpia.
-Tunnelman erinomainen hartaus ja vilpittömyys yhtyy hänen soneteissaan
-sanonnan jaloon suppeuteen ja ylevään runollisuuteen.
-
-Mutta Foscolon runottaren ihanin luomus on _Il Carme dei Sepolcri_.
-1700-luvun loppupuolen ja seuraavan vuosisadan alkuvuosien
-herkkämielistä lukijakuntaa miellytti erityisen suuressa määrin
-alakuloinen, puoli-filosofinen hautarunous. Runoelmassaan Foscolokin
-koskettelee elämän syvällisimpiä ongelmia ja vaikeimmin ratkaistavia
-arvoituksia, mutta ensi sijassa _Il Carme dei Sepolcri_ on valtava
-isänmaallinen tuskanhuuto ja kuolematon isänmaanrakkauden ylistyslaulu,
-jonka vertaista harvoin on millään kielellä kirjoitettu. Tekijä
-johdattaa lukijan suurten italialaisten hautojen ääreen ja antaa hänen
-kuunnella sitä kehoittavaa ja sytyttävää, syyttävää, mutta samalla
-rohkaisevaa ääntä, joka niistä puhuu myöhäsyntyisille sukupolville.
-Jalojen kansalaisten esimerkin tulee johdattaa nykypolveakin yleviin
-ja uhrautuviin tekoihin. Ja vaikka taistelu kärsivän synnyinmaan
-puolesta olisikin turha, on ennemmin kunnialla kaaduttava kuin
-häpeällisesti kannettava orjan iestä. Runous on kantava sankarien
-maineen läpi vuosisatain myrskyjen silloinkin, kun heidän taistelunsa
-on ollut toivoton. "Hautojen laulu", jonka ylevää aatteellisuutta ja
-juhlallista paatosta lisää esityksen hämmästyttävä lento sekä kielen
-ja tyylin rohkea kauneus, tuli Italian vapaussankarien rakkaimmaksi
-lempilauluksi, ja se herättää aina kaikkialla voimakasta vastakaikua
-jokaisen maataan rakastavan ihmisen sydämessä. --
-
-Foscolon ainoa romaani, _Ultime lettere d' Jacopo Ortis_, joka täten
-julkaistaan suomalaisessa asussa, ilmestyi -- vähitellen kypsyttyään
-runoilijan mielessä -- v. 1802. Se on sekä aiheensa että tyylinsä
-puolesta läheisesti luettava n.s. Werther-kirjallisuuden piiriin;
-käsittelytapa -- kirjeromaanin muoto -- luonnollisesti johtuu
-Goethen välityksellä Rousseausta ja tämän esikuvasta Richardsonista,
-kuten tähän suomennossarjaan liitetyn "Pamela"-romaanin esittelyssä
-osoitellaan uuden kirjallisuudenhaaran ensi tuotannon yleiskatsauksena.
-On tunnettua, että Goethen nerokas ja persoonallinen, vaikkakin
-paikoittain liian herkkämielinen psykologinen romaani "Nuoren Wertherin
-kärsimykset" vuorostaan herätti Saksan ulkopuolellakin todellisen
-ihastuksen myrskyn ja sai varsinkin Ranskassa melkein lukemattomia
-jäljittelijöitä, jotka mikä enemmän, mikä vähemmän omintakeisin
-vivahduksin käsittelevät samantapaista aihetta. Foscolon Ortis on,
-samoinkuin Werther, omituinen, itseensä sulkeutunut ja maailmalle
-vieras luonne, jonka ehdottomasti täytyy joutua ristiriitaan
-ympäristönsä kanssa. Ortiskin on epäkäytännöllinen maailmanparantaja ja
-uneksija, joka enemmän elää omissa kuvitelmissaan kuin todellisuudessa.
-Voisimme sanoa, että traagillisuuden kohtalokas Kaininmerkki jo
-syntymähetkellä on hänen otsaansa piirretty. Hänenkin traagillista
-kohtaloaan jouduttaa rakkaus nuoreen naiseen, joka tosin suo hänelle
-puhtaan sydämensä lämpimän vastarakkauden ja hellän osanottonsa, mutta
-toisen miehen morsiamena ei voi tulla hänen omakseen.
-
-Mikään tavallinen jäljittely ei Ortis kuitenkaan ole. Hänen kirjeissään
-on tavattoman paljon Foscolon persoonallista tuskaa ja intohimoa,
-kuten vertailu niiden ja runoilijan omien kirjeiden välillä selvästi
-osoittaa. Persoonalliseen elämykseen perustuu myöskin romaanissa
-kuvattu rakkaussuhde; Teresan lähimpänä esikuvana on ollut ihana
-pisalainen neito, Isabella Roncioni, jota Foscolo Firenzessä kiihkeästi
-rakasti. Lisäksi eroaa "Ortis" Goethen romaanista mahtavalla
-isänmaallisella paatoksellansa. Ortisin kirjeissä kuvastuu selvästi
-ajan valtiollinen tausta; hänen katkerissa valituksissaan Italian
-syvästä ja häpeällisestä alennustilasta tunnemme Foscolon oman ja
-parhaimpien aikalaisten epätoivoisen tuskan.
-
-Nykyaikaiseen lukijaan tekevät kirjan tunteileva kyynelherkkyys, sen
-ainaiset voivotukset ja myöskin sen ylen superlatiiviset laatusanat
-toisin paikoin äitelän ja liioitellun vaikutuksen. Filosofiset
-mietelmätkin voivat toisinaan tuntua raskailta ja tarpeettoman
-usein toistuvilta. Mutta tämä kaikki oli ajan hengen mukaista. Eikä
-"Ortisilla" ole ainoastaan kirjallishistoriallista arvoa. Siinä on
-kieltämättä paljon voimakasta ja elettyä tunnetta, lukuisia eloisia
-luonnonkuvauksia ja monta viisasta elämäntotuutta. Otettakoon myös
-huomioon, että se on aivan nuoren tekijän kirjoittama. Porvoossa
-huhtikuulla 1918.
-
-Suomentaja.
-
-
-
-
-
-
-JACOPO ORTISIN VIIMEISET KIRJEET
-
-
-        Naturae clamat ab ipso
-    vox tumulo.
-
-
-
-
-LUKIJALLE.
-
-
-Julkaisemalla nämä kirjeet koetan pystyttää muistopatsaan unhoon
-jääneelle hyveelle ja pyhittää ainoan ystäväni muistolle ne kyyneleet,
-joita minun ei ole sallittu vuodattaa hänen haudallaan.
-
-Ja toivottavasti sinä, lukijani, suot osanottosi onnettomalle
-nuorukaiselle, ellet nimittäin kuulu niihin, jotka muilta vaativat
-heidän luonteelleen vierasta sankarillisuutta; kenties on hänen
-tarinansa sinullekin sekä esimerkiksi että lohdutukseksi.
-
-_Lorenzo Alderani_.
-
-
-
-
-Euganian kukkuloilla 11.X.1797.
-
-
-[Eugania sijaitsee Pohjois-Italiassa, Padovan eteläpuolella, lähellä
-Adige-joen alajuoksua.]
-
-Isänmaamme kärsimysten mitta on täysi: kaikki on menetetty; ja jos
-meille vielä suodaan tämä elämä, niin se jää meille vain itkeäksemme
-onnettomuuttamme ja häpeäämme. Tiedän että minunkin nimeni on
-kuolemaantuomittujen luettelossa, mutta pitäisikö minun pelastuakseni
-sortajaltani heittäytyä sen armoille, joka on minut pettänyt?
-[Tarkoittaa itävaltalaisia ja Napoleonia. Edelliset tuhosivat v.
-1797 Compoformion rauhassa Napoleonin suostumuksella Venetsian
-itsenäisyyden.] Lohduta sinä äitiäni; hänen kyyneleittensä taivuttamana
-olen jättänyt Venetsian, välttääkseni ensimäiset ja julmimmat vainot.
-Pitäisikö minun nyt lisäksi jättää tämä vanha, rakas lepopaikkani,
-jossa voin vielä viettää muutamia rauhan päiviä kadottamatta silti
-näköpiiristäni onnetonta maatani?
-
-Sinä saat minut kauhistumaan, Lorenzo: kuinka suuri onkaan onnettomien
-luku? Oi, että me italialaiset itse pesemme käsiämme omien
-kansalaistemme veressä! Minun osakseni tulkoon nyt mitä tahansa.
-Kokonaan epätoivoisena sekä synnyinmaani että omasta kohtalostani
-odotan tyynesti kahleita ja kuolemaa. Ruumiini ei ainakaan joudu
-muukalaisten käsiin; muutamat harvat kunnon ihmiset, jotka ovat meidän
-onnettomia kohtalotovereitamme, tulevat minua hiljaa itkemään, ja luuni
-saavat levätä isieni mullassa.
-
-
-13. X.
-
-Rukoilen sinua, Lorenzo, älä kiusaa minua enää. En aio poistua näiltä
-kukkuloilta. Olen kyllä äidilleni luvannut paeta jonnekin ulkomaille,
-mutta minulla ei ole sydäntä tehdä sitä, ja toivottavasti hän antaa
-sen minulle anteeksi. Sillä onko tällä elämällä sitten niin paljon
-arvoa, että se pitäisi säilyttää häpeän ja maanpaonkin uhalla? Katuen
-huokaavat nyt monet kansalaisemme kaukana kodeistaan, sillä emmehän
-me vieraalla maalla voi muuta odottaa kuin puutetta ja halveksimista
-tai parhaassa tapauksessa hetkellistä ja kylmää sääliä, joka on ainoa
-lohdutus, minkä sivistyskansat suovat muukalaiselle maanpakolaiselle.
-
-Ja mistä etsisin turvapaikkaa? Italiastako, joka on raiskattu maa ja
-vihollisen ainainen voittosaalis? Voinko minä raivosta itkemättä nähdä
-edessäni ne julmurit, jotka tuskallemme nauraen ovat myyneet hävitetyn
-maamme viholliselle? Nuo kansojen turmelijat esiintyvät muka vapauden
-esitaistelijoina, samoinkuin paavit muinoin ristiretki-innostuksen
-varjolla edistivät omia itsekkäitä pyrkimyksiään. Oi, kuinka usein
-haluaisinkaan kostosta epätoivoisena raivossani lävistää rintani
-vuodattaakseni viimeiset veripisarani maani viimeisten tuskanhuutojen
-kaikuessa!
-
-Entä nuo muut sitten? He ovat ostaneet meidän nykyisen orjuutemme ja
-siten kullalla voittaneet takaisin sen, mitä he typeryydessään ja
-halpamaisuudessaan eivät aseilla voineet puolustaa. Minä olen tosiaan
-noita onnettomia, jotka kuolleiksi luultuina haudattiin elävinä, mutta
-tointuessaan havaitsevat olevansa haudassa pimeyden ja luurankojen
-ympäröiminä, tietäen elävänsä, mutta vailla auringon armasta valoa ja
-pakoitettuina kuolemaan omiin kirouksiin ja nälkään. Miksi piti meidät
-ensin päästää vapauden makuun ja tuntuun ja sitten riistää se meiltä
-katalasti ikiajoiksi!
-
-
-16. X.
-
-Jättäkäämme jo se asia. Myrsky näyttää asettuneen, ja jos vaara
-uudelleen uhkaa, lupaan tehdä kaiken voitavani välttääkseni sen. Muuten
-elän täällä niin rauhallisesti kuin näissä olosuhteissa on mahdollista.
-Harhailen ympäri maaseutua ketään tuttavaa tapaamatta, mutta, totta
-puhuakseni, menehdytän itseäni liialla ajattelulla. Lähetä minulle joku
-kirja.
-
-Mitä tekee Lauretta? Tyttö parka, jättäessäni hänet oli hän aivan
-suunniltaan. Hän on nuori ja kaunis vielä, mutta pelkään, että hän on
-menettämäisillään järkensä syvässä onnettomuudessaan. En ole ollut
-rakastunut häneen, mutta sääli tai ehkä kiitollisuus siitä, että
-hän valitsi minut yksin lohduttavaksi uskotukseen, täyttäen rintani
-omalla sielullaan, omilla erehdyksillään ja omilla kärsimyksillään,
-liikutti minua niin, että kernaasti olisin tehnyt hänet koko elämäni
-kumppaniksi. Kohtalo ei sitä tahtonut, ja kenties se onnellisinta
-olikin. Hän rakasti Eugeniota, joka kuoli hänen sylissään. Hänen isänsä
-ja veljensä täytyi paeta isänmaastaan, ja onneton perhe on jäänyt
-puille paljaille, kyyneleet ainoana ruokanaan. Oi Vapaus! siinä on
-jälleen yksi sinun uhrisi. Tiedätkö, Lorenzo, että tätä kirjoittaessani
-itken kuin lapsi. Minä olen valitettavasti aina ollut tekemisissä
-kunnottomien henkilöiden kanssa, ja jos joskus olen tavannut jalon
-ihmisen, on minun täytynyt häntä sääliä. Hyvästi, hyvästi.
-
-
-18. X.
-
-Michele toi minulle Plutarkhoksen; kiitos siitä. Hän sanoi, että
-sopivassa tilaisuudessa lähettäisit minulle jonkun toisenkin
-kirjan; toistaiseksi tämä riittää. Jumalallinen Plutarkhos on minua
-lohduttava keskellä inhimillisiä rikoksia ja onnettomuuksia, sillä
-hän kohottaa minun katseeni niiden harvojen suurten miesten puoleen,
-jotka, ikäänkuin ihmissuvun ruhtinaina, elävät läpi vuosisatojen ja
-sukupolvien. Pelkään kuitenkin, että jos riisuisin heidän päältään
-historiallisen kuuluisuuden ja ikivanhan kunnioituksen verhon, ei
-minulla olisi syytä kiittää muinaisuuden suuruuksia sen enempää kuin
-oman aikani ihmisiä ja omaa itseäni. Kaikkihan me kuulumme samaan
-sukuun!
-
-
-23. X.
-
-Jos rauhan toive vielä on minulle suotu, on se nyt toteutunut,
-Lorenzo. Pappi, lääkäri, kaikki tämän syrjäisen seudun vaatimattomat
-asukkaat tuntevat minut pienestä pitäen ja rakastavat minua.
-Vaikka elänkin täällä maanpakolaisena, tulevat he kaikki luokseni
-ikäänkuin kesyttääkseen jaloa, mutta villiä petoeläintä. Tehkööt sen
-kernaasti! Ihmiset eivät tosin ole minua kohtaan esiintyneet niin
-jalomielisesti, että luottaisin heihin ensi näkemältä, mutta myöskään
-en voi hirmuvaltiaan tavoin vapista ja joka hetki pelätä petosta,
-sillä silloinhan koko elämä muuttuisi ainaiseksi, häpeälliseksi
-kuolonkamppailuksi. Minä istun heidän kanssaan iltapäivisin kirkon
-plataanin alla lukien heille Lykurgoksen ja Timoleonin elämänkertaa.
-Sunnuntaina kerääntyivät ympärilleni kaikki seudun talonpojat
-kuunnellen suu auki, vaikka eivät paljoa ymmärtäneet. Luulisin, että
-halu tutustua menneitten aikain tapahtumiin ja kuvailla niitä johtuu
-meidän itserakkaudestamme, sillä me kuvittelemme voivamme pitentää
-oman elämämme yhdistämällä sen aikoja sitten eläneisiin ihmisiin
-ja asioihin ja tekemällä ne, niin sanoakseni, omaisuudeksemme.
-Meidän mielikuvituksemme haluaa harhailla läpi vuosisatojen etsien
-asuinpaikakseen kokonaan uuden maanpiirin. Olisitpa kuullut, millä
-innolla muuan vanha työmies tänä aamuna minulle kertoili lapsuutensa
-päivinä eläneistä kylän papeista ja kuvaili 37 vuotta sitten riehuneen
-myrskyn tuhotöitä ja menneitä sekä runsaan toimeentulon että kadon
-vuosia. Silloin tällöin hän keskeytti kertomuksensa langan pyytäen
-anteeksi, että muisti toisinaan petti. Tällä tavoin minun onnistuu
-unohtaa, että elän.
-
-Minua on käynyt tervehtimässä herra T., johon sinä tutustuit Padovassa.
-Hän sanoi sinun usein puhuneen minusta ja toissapäivänä minusta
-kirjoittaneenkin itselleen. Hänkin on nyt, vaikka yleensä on pysytellyt
-loitolla valtiollisesta elämästä, vetäytynyt maaseudulle välttääkseen
-villiintyneen kansanjoukon ensimäisiä raivopurkauksia. Minulle on
-kerrottu hänen kehittyneestä älystään ja suuresta oikeudentunnostaan,
--- ominaisuuksia, joita ennen pidettiin arvossa, mutta jotka nyt ovat
-vaarallisia. Hän käyttäytyy kohteliaasti ja tekee ylevämielisen ja
-vilpittömän vaikutuksen. Hänen mukanaan oli toinenkin henkilö, joka
-luullakseni on hänen tyttärensä sulhanen. Hän lienee kelpo nuorukainen,
-mutta hänen kasvonilmeensä ovat kovin vähän puhuvat. Hyvää yötä.
-
-
-24. X.
-
-Olen vihdoinkin saanut itse teosta kiinni tuon talonpoikaisveijarin,
-joka turmeli meidän puutarhamme katkoen ja hävittäen kaiken mitä ei
-voinut ryöstää. Hän seisoi persikkapuun alla katkaisten kaikessa
-rauhassa vielä viheriöitseviä oksia, joilla ei enää ollut hedelmiä.
-Minä olin piiloutunut viiniköynnösten suojaan, ja tuskin olin saanut
-hänet kynsiini, ennenkuin hän alkoi rukoilla armoa. Hän tunnusti
-jo useita viikkoja harjoittaneensa moisia ilkitöitä syystä että
-puutarhurin veli muutamia kuukausia aikaisemmin oli varastanut hänen
-isältään säkin papuja. "Opettaako sitten isäsi sinua varastamaan?" --
-"Vakuutan Teille, hyvä herra, että kaikki tekevät samoin."
-
-Laskin hänet menemään ja hyppäsin pensasaidan yli huudahtaen: "Kas
-siinä yhteiskunta pienoiskoossa; kaikki tekevät samoin!"
-
-
-26. X.
-
-Olen nähnyt hänet, Lorenzo, tuon jumalallisen immen, ja sinulle
-olen siitä kiitollinen. Hän istui juuri maalailemassa omaa kuvaansa
-pienoiskoossa. Hän nousi tervehtimään minua kuin vanhaa tuttua ja
-lähetti palvelijan hakemaan isäänsä. "Isä ei osannut toivoa, että
-tänään tulisitte", sanoi hän minulle. "Hän on lähtenyt viljelyksiään
-katsomaan, mutta on kohdakkoin palajava." Pikku tyttönen juoksi
-hänen syliinsä kuiskaten jotakin hänen korvaansa. "Tämä herra on
-Lorenzon ystävä", vastasi Teresa, "sama, jota isä toissa päivänä kävi
-tapaamassa". Sillävälin palasi herra T. Hän otti minut ystävällisesti
-vastaan ja kiitti minua tulemastani. Mutta Teresa otti pikku siskoaan
-kädestä ja lähti. "Katsokaa", sanoi minulle herra T. osoittaen
-huoneesta poistuvia tyttäriään, "tässä on koko perheemme". Hän
-sanoi näin ikäänkuin ilmaistakseen minulle, että hän oli menettänyt
-vaimonsa, mutta ei puhunut hänestä sanallakaan. Juttelimme kauan aikaa.
-Jäähyväisiä lausuessani palasi Teresa. "Me asumme lähellä toisiamme",
-sanoi hän minulle, "käykää toisinaan iltaisin meitä katsomassa".
-
-Riemu sydämessä palasin kotia. Mitä? Voiko kauneuden näkeminen
-vaimentaa meidän kurjain kuolevaisten kaikkia tuskia? Kas siinä minulle
-uusi elämän lähde, varmaankin ainoa ja ehkä kohtalokas sekin! Mutta
-jos kerran on ennakolta määrätty, että sieluni on elävä ainaisessa
-myrskyssä, niin eikö tämäkin ole yhdentekevää?
-
-
-28. X.
-
-Vaikene, vaikene. On päiviä, jolloin menetän kaiken itseluottamukseni:
-on kuin joku demooni polttaisi, raatelisi, näännyttäisi sieluani. Ehkä
-kuvittelen itsestäni liikoja, mutta minusta tuntuu mahdottomalta,
-että viholliset vapaasti saavat polkea synnyinmaamme tannerta niin
-kauan kuin me vielä elämme. Mitä me oikeastaan saamme aikaan, jos näin
-valitellen elämme päivästä toiseen? Rukoilen sinua kuitenkin, älä enää
-puhu minulle tästä asiasta. Vai tahdotko sinä luettelemalla meidän
-kärsimyksiämme moittia minua siitä, että olen täällä toimettomana? Etkö
-huomaa, että sillä vain enennät muutenkin hirmuista tuskaani? Oi, jos
-meitä sortaisi vain yksi tyranni ja jos hänen orjansa olisivat vähemmän
-tympeitä, silloin minun käsivarteni riittäisi. Mutta näin ollen myös
-se, joka nyt moittii minua arkuudesta, syyttäisi minua rikoksesta,
-ja viisaat ihmiset valittaisivat pikemmin tekoni mielettömyyttä
-kuin ylistäisivät sen uljuutta. Mitä luulet voivasi tehdä kahdelle
-mahtavalle kansakunnalle [ranskalaiset ja itävaltalaiset. Suom.],
-jotka, vaikka ovatkin toistensa vannottuja, ikuisia, katkeroita
-vihollisia, ovat yhtyneet kuristaakseen meidät? Elleivät heidän
-voimansa riitä, pettävät he meitä, toinen lietsomalla muka vapauden
-innostusta, toinen ylläpitämällä uskonnollisia intohimoja, ja me itse,
-joita sekä entinen orjuus että nykyinen vallattomuus on turmellut,
-huokailemme kuin halvat, petetyt ja nälkiintyneet orjat. Ei petos eikä
-nälkä enää saa meitä nousemaan. Oi, jos voisin, hautaisin taloni,
-rakkaimpani ja itseni enkä jättäisi jälelle mitään, en mitään,
-jotteivät sortajat saisi riemuita omasta kaikkivallastaan ja minun
-orjuudestani! Olihan olemassa kansoja, jotka välttääkseen maailmaa
-rosvoilevien roomalaisten herruutta polttivat kotinsa, vaimonsa,
-lapsensa ja itsensä haudaten kunniakkaitten raunioiden ja isänmaansa
-tuhan alle pyhän riippumattomuutensa.
-
-
-1. XI.
-
-Minä voin nyt hyvin, hyvin niinkuin sairas, joka nukkuessaan ei tunne
-tuskia. Vietän kokonaisia päiviä herra T:n kodissa, joka rakastaa
-minua kuin omaa poikaansa, ja kuvittelen tuon perheen ulkonaista onnea
-todelliseksi, vieläpä omaksi onnekseni. Kunpa siellä vain ei olisi
-tuota sulhasta, sillä vaikka en vihaakaan ketään ihmistä maan päällä,
-on kuitenkin olemassa muutamia, joita totisesti mieluimmin näkisin
-niin kaukaa kuin mahdollista. Hänen tuleva appensa piti minulle eilen
-illalla hänen kunniakseen pitkän, ylen mairittelevan ylistyspuheen, hän
-on "hyväntahtoinen, täsmällinen kärsivällinen" -- siinä hänen hyveensä.
-Mutta vaikka hän naine avuineen olisi täydellinen kuin enkeli, on
-hän minusta kuitenkin verrattava ruusupensaaseen ilman kukkia, jonka
-piikit minua peloittavat, niin kauan kuin hänen sydämensä pysyy noin
-kuolleena eikä hänen virallisilta kasvoiltaan voi lukea sen paremmin
-ilon hymyä kuin myötätunnon suloista hiljaisuutta. Roisto, halpamainen
-roisto on sellainen ihminen, jonka toimia ohjaa ainoastaan kylmä,
-harkitseva järki. -- Muutenhan Odoardo kylläkin ymmärtää musiikkia ja
-pelaa taitavasti shakkia; hän syö, nukkuu, lukee ja kävelee kuin kellon
-mukaan, ja puhuu ihastuksella ainoastaan kehuessaan rikasta ja hyvin
-valikoitua kirjastoaan. Mutta kun hän kateederiäänellään uudelleen ja
-uudelleen toistaa minulle sanoja "rikas ja hyvin valikoitu", tahtoisin
-juhlallisesti syyttää häntä valehtelijaksi. Jos kaikki ne inhimilliset
-narrimaisuudet, joita tieteen ja viisauden nimellä on pantu paperille
-ja painoon eri maissa läpi vuosisatojen, rajoittuisivat korkeintaan
-muutamaan tuhanteen niteeseen, luulisin, että ne riittäisivät
-tyydyttämään ihmisten luuloteltua tiedonjanoa. Mutta hiiteen jo moiset
-viisastelut!
-
-Muuten olen alkanut opettaa Teresan pikku sisarta lukemaan ja
-kirjoittamaan. Kun olen hänen kanssaan, kirkastuvat kasvoni, tunnen
-itseni iloisemmaksi kuin milloinkaan ja teen tuhansia poikamaisuuksia.
-En tiedä miksi kaikki lapset minusta pitävät. Suloinen on tämäkin
-tyttönen: vaaleakutrinen, sinisilmäinen ja ruusuposkinen; hänen raikas,
-somasti muodostunut vartalonsa on kuin nelivuotiaan sulottaren.
-Näkisitpä vain miten hän juoksee luokseni, tarttuu kiinni polviini,
-pakenee minua, jotta seuraisin häntä, leikillä kieltää minulta suukon
-ja sitten yhtäkkiä painaa somat huulensa suutani vasten. Tänään olin
-kiivennyt erääseen puuhun hakeakseni hedelmiä. Silloin tuo pieni olento
-ojensi kätösensä minua kohti ja rukoili sopertaen, etten mitenkään vaan
-putoisi.
-
-Mikä ihana syksy! Hyvästi, Plutarkhos! Suljettuna kannan sinua
-nyttemmin kainalossani. Jo kolme aamua on minulta mennyt siihen, että
-täytän korini viinirypäleillä, persikoilla ja tuoreilla lehvillä ja
-kuljen kantamuksineni puron vartta pitkin herra T:n huvilaan, jossa
-elonkorjuu-laulullani herätän koko perheen.
-
-
-12. XI.
-
-Eilisenä juhlapäivänä olemme kaikella komeudella istuttaneet
-läheisiltä kummuilta tuomiamme pinjoja vastapäätä kirkkoa kohoavalle
-vuorelle. Jo isäni aikoi puilla kaunistaa tuota karua vuorta, mutta
-hänen sinne istuttamansa kypressit eivät menestyneet, ja pinjat
-ovat vielä pieniä. Muutamien työmiesten avustamana olen vuoren
-korkeimmalle kohdalle, josta puro pulpahtaa esiin, istuttanut viisi
-poppelia. Heti niiden itäpuolella on tuuhea lehto, jota aurinko
-ensimäisenä tervehtii kohotessaan loistavana yli vuorten huippujen.
-Juuri eilen tavallista kirkkaampi aurinko lämmitti kuolevan syksyn
-usvien kylmentämää ilmaa. Iltapäivällä saapui paikalle juhlapukuisia
-talonpoikaistyttöjä ja silloin vasta alkoi iloinen leikki ja tanssi,
-laulu ja maljojen tyhjentäminen. Siellä oli talonpoikien ja työmiesten
-morsiamia, tyttäriä ja lemmittyjä. Tiedäthän, että meidän talonpoikamme
-istutustyön päätyttyä viettävät hilpeätä juhlaa, sillä he ovat isiltään
-ja esi-isiltään perineet sen luulon, että puut eivät voi menestyksellä
-juurtua vieraaseen maaperään, elleivät istuttajat tyhjennä maljoja
-niiden onneksi. -- Sillävälin ajatukseni harhailivat kaukaisessa
-tulevaisuudessa; olin näkevinäni itseni harmaapäisenä ukkona keppini
-nojassa kulkevan samanlaisena syystalven päivänä nauttien auringon
-säteistä, jotka vanhuksille ovat niin rakkaita. Minä tervehdin kirkon
-ovesta ulos tulevia, köyryselkäisiä talonpoikia, jotka nuoruuden
-kultaisina päivinä olivat olleet kumppanejani, ja nautin hedelmistä,
-joita isäni istuttamat puut vihdoinkin oksillaan kantavat. Heikolla
-äänelläni kerron meidän vaatimattoman elämäntarinamme Teresan tai
-sinun tai omille jälkeläisilleni, jotka karkeloivat ympärilläni.
-Ja kun kylmenneet luuni vihdoin lepäävät tuuhentuneen ja varjoisan
-metsikön suojassa, silloin ehkä lehvien alakuloiseen hyminään kesäisinä
-iltoina yhtyy kylän vanhojen isien huokaus rukoillen kuolinkellojen
-kaikuessa rauhaa kunnon ihmisen sielulle ja sulkien hänen muistonsa
-jälkeläisten mieleen. Ja kun joskus väsynyt elonkorjaaja etsii suojaa
-kesäkuun polttavassa helteessä, on hän, luoden kiitollisen silmäyksen
-lepokammiooni, huudahtava: "Häntäpä me saamme kiittää tämän varjoston
-vieraanvaraisesta viileydestä!" -- Oi turhia kuvitelmia! Voiko se,
-jolla ei ole isänmaata, sanoa: "Täällä tai tuolla on hautani oleva."
-
-    "Oi onnen naiset! Kukin varma oli
-    hautansa paikasta eik' autiossa
-    vuoteessa maannut Ranskan vuoksi kukaan."
-
-                        Dante, Paratiisi XV.
-
-
-20. XI.
-
-Olen jo monta kertaa aloittanut tätä kirjettä, mutta aina on jokin
-seikka sen valmistumista pitkittänyt: kaunis päivä, lupaus olla hyvissä
-ajoin herra T:n huvilassa, yksinäisyys. Sinä naurat? Eilen ja toissa
-päivänä nousin vakavasti päättäneenä sinulle kirjoittaa ja -- melkein
-huomaamattani löydänkin itseni ulkona.
-
-Nyt sataa sekä vettä että rakeita ja salamoi. Aion alistua
-välttämättömyyteen ja viettää hyvin tämän helvetillisen päivän
-kirjoittamalla sinulle. Kuusi, seitsemän päivää on mennyt
-kävelyretkiin. Olen nähnyt luonnon loistavimmassa kauneudessaan.
-Teresa, hänen isänsä, pikku Isabellina, Odoardo ja minä kävimme
-Petrarcan kodissa Arquàssa. Sinne on, kuten tiedät, neljä peninkulmaa
-täältä, mutta lyhentääksemme matkaa menimme oikotietä vuoriston yli.
-Nousi mitä ihanin syyspäivä. Oli kuin yö varjoineen ja tähtineen
-olisi paennut auringon tieltä, joka äärettömässä loistossa, ikäänkuin
-koko maanpiirin valtiaana, murtautui esiin itäisten pilvien peitosta.
-Koko maailma hymyili. Tuhatväriset, kultaiset pilvet täyttivät
-taivaanrannan, joka loisti niin ihanasti kuin tahtoisi se avautua
-lahjoittaakseen kuolevaisille itse jumaluuden antimia. Joka askeleelta
-tervehdin eri kukkia ja yrttejä, jotka vähitellen nostivat aurinkoa
-kohti kasteen painamia päitään. Vienosti humisevien puiden oksilla
-värisivät auringon valossa läpinäkyvät kastehelmet, ja raikkaat
-aamutuulet karistelivat liiallisen kosteuden kukkien lehdiltä. Oli
-kuin ihmeellisimmän sopusoinnun henki olisi levinnyt yli metsien ja
-laululintujen, purojen, karjan ja ihmisten puuhien. Puhalsi lenseä
-tuulenhenki, ja ilman täyttivät tuhannet tuoksut, joita riemuitseva
-maa laaksoista ja vuorilta lähetti kohti aurinkoa, koko luonnon
-korkeinta herraa. -- Säälin sitä onnetonta, joka mykkänä ja kylmänä
-voi katsella näitä luonnon ihmeitä silmiensä siinä samalla täyttymättä
-kiitollisuuden kyyneleillä. Vieressäni seisoi Teresa lumoavimmassa
-suloudessaan. Hänen kasvoillaan, joilla tavallisesti asuu vienon
-surunvoittoinen ilme, kuvastui nyt vilpitön, sydämellinen ilo; hän
-puhui hiljaisella äänellä, kyyneleitä ilmestyi hiljalleen hänen
-suuriin, tummiin, ihastuneisiin silmiinsä; seudun pyhä kauneus näytti
-haltioivan koko hänen sielunsa. Tällaisina autuuden hetkinä sydän
-avautuu sydämelle, ja niinpä hänkin kääntyi Odoardon puoleen. Oi suuri
-Jumala! tämä näytti sokeana harhailevan yön pimeydessä tai luonnon
-siunauksesta osattomaksi jääneessä erämaassa. Teresa työnsi hänet äkkiä
-syrjään ja nojautui minun käsivarteeni sanoen, -- -- mutta ei, Lorenzo,
-vaikka haluaisinkin jatkaa, on kuitenkin parempi, että vaikenen. Jos
-voisin sinulle kuvata hänen ääntämistapaansa, hänen liikkeitään, hänen
-äänensä sointua, hänen kasvojensa taivaallista ilmettä, jos voisin edes
-toistaa hänen sanansa muuttamatta tai lisäämättä ainoatakaan tavua,
-olisi sinulla syytä olla minulle kiitollinen, mutta kun en voi, on
-parempi vaieta, jotta en epäonnistumiseni vuoksi suuttuisi itselleni.
-Sillä mitä kannattaa epätyydyttäväsi jäljitellä lajissaan täydellistä
-taulua, jonka pelkkä maine tekee syvemmän vaikutuksen kuin huono
-kopio. Enkö mielestäsi ole Homeroksen kääntäjien kaltainen? Näethän,
-etten kaikesta vaivastani huolimatta voi muuta kuin heikontaa minua
-innoittavaa tunnetta ja pukea haltioitumiseni tyhjien sanojen muotoon.
-
-Lorenzo, minä alan väsyä. Kertomukseni jatko jääköön huomiseksi.
-Yltyvästä rajuilmasta huolimatta yritän mennä Teresan luo; vien hänelle
-terveisiä sinultakin. --
-
-Jumalani, minun täytyykin jatkaa, sillä oveni edessä on todellinen
-järvi, joka tekee kaiken liikkumisen mahdottomaksi. Voisinhan sen
-ylikin hypätä, mutta se ei asiaa parantaisi, sillä sade ei lakkaa,
-puolipäivä on jo ohi ja yö lähestyy muutaman tunnin perästä uhkaavana
-kuin maailman loppu. Oi Teresa, hukkaan on tämä päivä mennyt. --
-
-"En ole onnellinen", sanoi minulle Teresa, ja näillä sanoilla hän
-murti sydämeni. Äänetönnä kävelin hänen rinnallaan; Odoardo ja
-Teresan isä kulkivat innokkaasti jutellen edellämme. Jälessämme tuli
-Isabellina puutarhurin kainalossa. "Minä en ole onnellinen." -- Olin
-ymmärtänyt noiden sanojen hirvittävän merkityksen, ja sydämeni oli
-pakahtua nähdessäni rinnallani uhrin, joka oli tuomittu sortumaan
-ennakkoluulojen ja kylmän itsekkäisyyden tyydyttämiseksi. Huomatessaan
-äänettömyyteni Teresa koetti puhua iloisemmin ja hymyillä: "onko joku
-rakas muisto", yritti hän sanoa minulle, mutta painoi taas äkkiä päänsä
-alas. -- Minä en voinut vastata mitään.
-
-Olimme jo Arquàn läheisyydessä, ja astuessamme rehevää rinnettä myöten
-alaspäin tuntuivat maisemat, jotka ylempää katsottuina näyttivät
-olevan siroteltuja sinne tänne pitkin laaksoja, häipyvän etäisyyteen.
-Vihdoin olimme tiellä. Sen toisella puolella kasvoi poppeleita,
-joiden kellahtavat lehdet väristen putoilivat päällemme; toiselta
-puolelta sitä varjostivat suunnattoman korkeat tammet, joiden tumma
-rauhallisuus esiintyi kauniina vastakohtana poppelien viehkeälle
-vihreydelle. Paikotellen pujottautui molempien puurivien väliin villejä
-viiniköynnöksiä, joiden vihreitä vöitä lauha aamutuuli huojutteli.
-Teresa pysähtyi ja katsoi ympärilleen. "Oi kuinka usein", hän huudahti,
-"olenkaan istunut tällä vihreällä nurmikolla ja levännyt näiden
-varjoisain tammien siimeksessä. Monesti kävin täällä menneenä kesänä
-äitini kanssa." Hän vaikeni ja kääntyi taaksepäin sanoen odottavansa
-jonkun verran jälelle jäänyttä Isabellinaa, mutta luulen, että hän
-jättäytyi seurastani peittääkseen kyyneleensä, joita silmät olivat
-tulvillaan ja joita hän luultavasti ei voinut pidättää. "Mutta miksi
-äitinne ei koskaan ole täällä?" kysyin häneltä. -- "Jo useampia
-viikkoja on hän asunut Padovassa sisarensa kanssa; ehkä ainaiseksi
-on hän meistä eroitettuna. Isäni kyllä rakasti häntä, mutta siitä
-hetkestä alkaen, jolloin isä tahtoi pakoittaa minut naimisiin miehen
-kanssa, jota en voi rakastaa, on sopu perheestämme paennut. Kun onneton
-äitini huomasi, että hänen vastarintansa tässä asiassa oli turha,
-poistui hän, jotta hänen ei tarvitsisi olla osallisena ehdottomassa
-onnettomuudessani. Kaikki ovat minut hyljänneet! Olen antanut
-lupaukseni isälle enkä tahdo olla tottelematon, mutta eniten minua
-surettaa se, että perheemme juuri minun tähteni on näin hajaantunut.
-Mitä omaan kohtalooni tulee -- koetan olla kärsivällinen." Näin
-sanoessaan hän itki hereästi. "Suokaa anteeksi", hän lisäsi, "että
-minun täytyi Teille purkaa sydämeni tuskat. En saa kirjoittaa äidilleni
-enkä vastaanottaa kirjeitä häneltä. Isäni, joka on jyrkkä ja ankara
-päätöksissään, ei tahdo kuulla hänen nimeäänkään mainittavan; hän
-väittää alinomaa, että äiti on sekä hänen että minun pahin viholliseni.
-Ja kuitenkin tunnen, etten rakasta enkä koskaan tule rakastamaan
-tuota sulhasta, joka on minulle määrätty." -- Kuvittele, Lorenzo,
-minun asemaani tällä hetkellä. En tiennyt mitä hänelle vastaisin,
-millä häntä lohduttaisin ja neuvoisin. "Kaiken pyhän nimessä", jatkoi
-Teresa, "rukoilen Teitä, älkää olko surullinen minun tähteni. Te olette
-uskottuni, sillä minä kaipaan osanottoa ja myötätuntoa, ja Te olette
-ainoa, jonka puoleen voin kääntyä." -- Oi, ihanin enkeli, kunpa minä
-voisin aina itkeä puolestasi ja siten kuivata sinun kyyneleesi! Minun
-kurja elämäni on kokonaan sinun, pyhitän sen sinulle, pyhitän sen sinun
-onnellesi!
-
-Kuinka paljon onnettomuutta, oi Lorenzo, yhdessä ainoassa perheessä!
-Kuinka voikaan herra T., joka muuten on niin kelpo mies, tässä asiassa
-olla näin itsepintainen. Hän rakastaa vilpittömästi tytärtään, hän
-ylistää häntä usein ja katselee häntä ihastuneesti, ja kuitenkin hän
-antaa turmion miekan riippua hänen päänsä päällä. Teresa kertoi minulle
-muutamia päiviä myöhemmin, että turmiolliset intohimot aina olivat
-raadelleet hänen isänsä levotonta sielua. Pilattuaan taloudellisen
-asemansa liiallisella komeudenhalulla hän oli joutunut noiden
-roistojen uhriksi, jotka vallankumouksellisina aikoina rikastuvat
-kanssaihmistensä perikadon kustannuksella. Nyt hän, pelolla ajatellen
-lastensa tulevaisuutta, toivoi voivansa parantaa kaikki järkevän,
-varakkaan ja suuren perinnön toivossa elävän vävyn avulla. Ehkäpä
-tähän vielä liittyy annos turhamaisuutta, sillä se, joka syntyy
-aatelismiehenä, tahtoo kuollakin aatelismiehenä. Uskaltaisinpa,
-Lorenzo, lyödä vetoa sata yhtä vastaan, että hän ei antaisi tytärtään
-miehelle, jonka suonissa virtaa vaikka vain kahdeksannes aatelitonta
-verta. Sitä suuremmassa määrässä puolison vastarinta hänestä tuntuu
-loukkaukselta isällistä arvovaltaa vastaan, ja tämä tyrannillinen
-tunne tekee hänet yhä taipumattomammaksi. Ja siitä huolimatta hän on
-pohjaltaan hyväsydäminen. Hänen vilpitön ilmeensä, hänen ainaiset
-hyväilynsä ja sääli, jota hän toisinaan aivan avoimesti osoittaa
-tytärtään kohtaan, todistavat, että hän surukseen huomaa onnettoman
-olennon hiljaisen alistumisen, mutta hän pysyy sittenkin päätöksessään.
-Tosiaankin, kun minä näen, miten ihmiset ikäänkuin kohtalon pakosta
-etsimällä etsivät onnettomuutta, miten he valvovat, hikoilevat ja
-itkevät lisätäkseen ikuisten tuskiensa kalkkia, tunnen halua lävistää
-rintani säästyäkseni samanlaiselta kamalalta intohimolta.
-
-Jätän sinut nyt, Lorenzo, sillä Michele kutsuu minua syömään. Hetkisen
-perästä jatkan kirjettäni, jos voin. --
-
-Rajuilma on asettunut. On mitä ihanin iltapäivä. Aurinko hajoittaa
-vihdoinkin pilvet ja lohduttaa surevaa luontoa hyväilevillä säteillään.
-Kirjoitan sinulle pöydän ääressä vastapäätä parveketta ja katselen,
-kuinka ikuinen valo häikäisevän loistavassa kirkkaudessaan vähitellen
-vaipuu taivaanrannan taakse. Ilma on jälleen tyyni, ja luonto näyttää
-iloisemmalta kuin ennen myrskyä, vaikka maa onkin vesitulvan peittämä
-ja puut värjöttävät lehdettöminä ja monet kasvit juurettomina.
-Samoinhan, oi Lorenzo, onneton ihminenkin pudistaa päältään
-painostavien huolten taakan toivon ensi kipinän sädehtiessä ja löytää
-kurjuudessaan lohtua pienistä iloista, joita hän sokean onnen päivinä
-tuskin huomasikaan. -- Mutta jo sammuu päivä, kuulen iltakellon soivan;
-on siis aika vihdoinkin lopettaa kertomukseni.
-
-Jatkoimme siis lyhyttä kävelymatkaamme, kunnes näimme etäisyydessä
-häämöittävän majan, jossa kerran asui "tuo suuri, jonka maineelle
-maailma oli liian ahdas ja joka lauluillaan loi Lauralle jo maan päällä
-taivaallisen kunniaseppeleen".
-
-Olin samanlaisen tunteen valtaamana kuin lähestyessäni isieni hautoja;
-sieluni täytti hartaus, jota papit tuntevat vaeltaessaan äänettömän
-kunnioituksen haltioimina jumalten pyhissä lehdoissa. Tuon suuren
-italialaisen koti on päässyt rappeutumaan, sillä ne, jotka tämän
-aarteen omistavat, ovat välinpitämättömiä sen hoidosta. Turhaan
-etsii kaukaisilta mailta saapunut, harrasmielinen vaeltaja huonetta,
-jossa Petrarcan laulujen taivaallinen sointu vielä kaikuisi. Itkien
-hän on löytävä soraläjän, jolla kasvaa nokkosia ja villejä yrttejä
-ja jonne yksinäinen kettu on pesänsä rakentanut. Oi Italia, lepytä
-suurten miestesi haamuja! -- Vapisevin sydämin muistelen Torquato
-Tasson viimeisiä sanoja. Kärsittyään 47 vuotta hovin halveksumista,
-oppineitten oikkuja ja ruhtinaitten ylpeyttä milloin istuen
-vankeudessa, milloin harhaillen ympäri maata tuo aina alakuloinen,
-sairas ja köyhä runoilija vihdoin vaipui kuolinvuoteelleen ja kirjoitti
-viimeisellä hetkellään: "En tahdo valittaa kohtaloni kovuutta,
-jotta minun ei tarvitsisi syyttää ihmisten kiittämättömyyttä, jonka
-uhrina nyt kuitenkin kerjäläisenä vaivun hautaan." Oi Lorenzo, nuo
-sanat kaikuvat alinomaa sielussani, ja luulen tuntevani henkilön,
-joka kuolinhetkellään on ne toistava. Sillävälin lausuilin hiljaa
-itsekseni, sielu täynnä rakkautta ja sopusointua, sellaisia Petrarcan
-canzoneja ja sonetteja kuin "Chiare, fresche, dolci aque", "Di pensier
-in pensier, di monte in monte", "Stiamo, Amore, a veder la gloria
-nostra", ["Kirkkaat, raikkaat, suloiset vedet", "Aatoksesta aatokseen,
-vuorelta vuorelle", "Nyt, Lempi, kunniaamme katselkaamme".] ja muita
-yliluonnollisen ihania säkeitä, joita herkistynyt muistini johti
-mieleeni.
-
-Teresa ja hänen isänsä seurasivat Odoardoa, joka meni tarkastamaan
-läheisyydessä omistamaansa maatilaa hoitavan pehtorin tilejä. Sittemmin
-sain tietää, että Odoardo on aikeissa lähteä Roomaan erään serkkunsa
-kuoleman johdosta. Hänen matkansa ei kuitenkaan liene kiireellinen,
-sillä muut sukulaiset ovat ottaneet haltuunsa kuolleen omaisuuden ja
-asia joutunee tuomioistuimen ratkaistavaksi.
-
-Kun he olivat palanneet, söimme aamiaista muutamassa
-talonpoikaistalossa ja lähdimme kotimatkalle. Hyvästi, hyvästi.
-Minulla olisi vielä yhtä ja toista muutakin kerrottavaa sinulle, mutta
-kirjoittaminen ei todellakaan enää tahdo sujua. Mutta tosiaankin, en
-muistanut mainita, että Odoardo kotimatkalla koko ajan käveli Teresan
-rinnalla ja puheli hänen kanssaan pitkään ja ylen mahtipontisen
-näköisenä, ikäänkuin moittien häntä. Muutamista korviini sattuneista
-sanoista päättäen hän kaikin mokomin tahtoi pakoittaa morsiamensa
-ilmoittamaan, mitä meidän keskustelumme oli koskenut. Huomaat tästä,
-että minun täytyy harventaa käyntejäni, ainakin hänen lähtöönsä asti.
-
-Hyvää yötä, Lorenzo. Säästä tämä kirje. Kun Odoardo vie mukanaan
-hyvän hengettärensä, kun minä en enää saa nähdä Teresaa, kun hänen
-suloinen pikku sisarensa ei enää leiki polvellani, silloin on surun
-päivä minulle valjennut ja itse tuskakin tuntuu suloiselta. Jonakin
-iltahetkenä voimme silloin uudelleen lukea nämä muistiinpanoni leväten
-hiljaista Arquàa reunustavilla rinteillä. Muisto siitä, että Teresa oli
-ystävättäremme, on kuivaava kyyneleemme. Luokaamme silloin rakkaista
-ja suloisista tunteista itsellemme aarre, joka kaikkina vielä ehkä
-edessämme olevina surun ja ahdistuksen vuosina on lohduttava meitä
-tietoisuudella siitä että emme aina ole olleet onnettomia.
-
-
-22. XI.
-
-Kolmen päivän perästä Odoardo, Jumalan kiitos, on poissa näiltä mailta.
-Teresan isä saattaa häntä rajalle. Hän on antanut minun ymmärtää,
-että hänelle olisi ollut mieluista, jos minä olisin seurannut häntä
-tuon lyhyen matkan, mutta olen kiittänyt siitä kunniasta, sillä minun
-täytyy ehdottomasti käydä Padovassa. En tahdo myöskään käyttää väärin
-herra T:n ystävyyttä ja luottamusta. -- "Pitäkää nyt hauskaa seuraa
-tyttärilleni", sanoi hän minulle tänä aamuna. Nähtävästi hän pitää
-minua oikeana Sokrateena tuon enkelimäisen olennon rinnalla, joka on
-luotu rakastamaan ja rakkautta osakseen saamaan ja joka kuitenkin
-samalla on niin onneton. Olen aina tuntenut mitä syvintä myötätuntoa
-onnettomia kohtaan, sillä olen tosiaankin aina ollut löytävinäni
-jotakin ilkeää onnellisissa ihmisissä.
-
-En ymmärrä, kuinka Teresan isä ei huomaa, miten minä hämmennyn ja
-vapisen aina kun puhun hänen tyttärestään, kuinka kasvojeni ilme
-muuttuu ja minä seison kuin tuomarin edessä. Silloin vaivun myöskin
-omituisiin mietelmiin ja olisin melkein valmis kiroamaan taivasta
-siitä, että se tuolle miehelle on antanut niin monta oivallista
-ominaisuutta. Sillä hänen ennakkoluulonsa ja sokea uskonsa kohtalon
-määräyksiin turmelevat kokonaan hänen avunsa, ja hetki on tuleva,
-jolloin hän itkee katkerasti. -- Näin minä kulutan kurjat päiväni
-voihkimalla toisten ja omaa onnettomuuttani.
-
-Kuitenkaan ei tämä minua miellytä. Nauran usein omalle itselleni,
-sillä totisesti tämä minun sydämeni ei suvaitse pienintäkään rauhan
-hetkeä. Sen täytyy aina olla liikkeessä, olivat tuulet sitten vastaisia
-tai myötäisiä. Jos iloa puuttuu, etsii se ravintoa surusta. Eilen
-tuli Odoardo luokseni tuomaan takaisin lainaamansa metsästyspyssyn
-ja sanomaan jäähyväisiä. En voinut antaa hänen mennä heittäytymättä
-hänen kaulaansa, vaikka minun oikeastaan olisi pitänyt matkia hänen
-omaa välinpitämättömyyttään. En tiedä, minkä nimen te muut viisaat
-annatte sellaiselle henkilölle, joka liiaksi seuraa sydämensä ääntä:
-sankari hän varmaankaan ei ole, mutta onko hän silti halveksittava?
-Ne, jotka pitävät tunteellisia ja intohimoisia ihmisiä heikkoina
-raukkoina, muistuttavat lääkäriä, joka julisti potilaansa mielipuoleksi
-sen vuoksi, että hän kuumeissaan houraili. Samoinhan jotkut rikkaat
-syyttävät köyhiä ikäänkuin köyhyys olisi rikos. Minusta on kaikki
-tässä elämässä näennäistä, ei mikään todellista. Ihmiset, jotka eivät
-omilla ansioillaan voi ansaita omaa eikä kanssaihmistensä kunnioitusta,
-koettavat kohottaa arvoaan ylpeilemällä siitä, että heillä sattumalta
-ei ole joitakin heikkouksia, joita naapurilla on. Mutta voiko sitä
-sanoa raittiiksi, joka ei koskaan esiinny juopuneena syystä että
-hänellä on luontoinen vastenmielisyys viiniä kohtaan?
-
-Sanokaa te, jotka rauhallisesti puhutte inhimillisistä intohimoista,
-näinköhän te ylpeilisitte niin suuresti ankarasta filosofiastanne,
-ellei kaikki, mihin kylmillä käsillänne kosketatte, tuntuisi
-kylmältä, ellei kaikki, mikä tunkeutuu hyiseen sydämeenne, paikalla
-jäätyisi? Kuinka siis voitte keskustella asioista, joita ette tunne?
-Minä puolestani annan kernaasti viisaitten kerskua hedelmättömällä
-välinpitämättömyydellään. Olen jonkun runoilijan teoksista lukenut,
-että koko heidän hyveensä on verrattava jäävuoreen, joka vetää kaiken
-puoleensa ja muuttaa jääksi jokaisen, joka sitä lähestyy. Mutta
-"Jumalakaan ei aina pysy hiljaa ylevässä rauhassaan; Jumalan henki
-tuntuu myös tuulten pyörteessä ja aaltojen kuohussa."
-
-
-27. XI.
-
-Odoardo on lähtenyt, ja minäkin lähden heti, kun Teresan isä on
-palannut. Hyvästi.
-
-
-3. XII.
-
-Tänä aamuna olin aikaiseen liikkeellä ja lähestyin juuri herra
-T:n huvilaa, kun kuulin kaukaista harpunsoittoa. Oi, koko sieluni
-hymyilee ja kuvaamaton autuus täyttää sydämeni vielä muistellessani
-noita säveleitä. Soittaja oli Teresa. Oi, taivaallinen impi, sydämeni
-murtumatta en koskaan voi eteeni loihtia kuvaasi ja häikäisevää
-kauneuttasi. Oi, sinä alat jo tuntea elämän karvaan kalkin esimakua, ja
-minä näen omilla silmilläni sinun onnettomuutesi enkä voi sinua auttaa
-kuin kyynelilläni; minun, niin, minun itseni täytyy säälistä sinua
-kohtaan kehoittaa sinua alistumaan kohtaloosi.
-
-En ole itsekään vielä oikein selvillä siitä, olenko sinuun rakastunut
-vai en, mutta Jumala tietää, että sinä olisit ainoa aatokseni, jos
-joskus -- --
-
-Jäin paikalleni seisomaan katse kiinnitettynä soittajaan. Silmilläni,
-korvillani, kaikilla aisteillani tahdoin antautua tähän jumalalliseen
-nautintoon, eikä minun tarvinnut pelätä, että joku asiaankuulumaton
-saisi minut punastumaan omaa intoani. Ajattele itseäsi minun tilassani;
-kuulin Teresan laulavan muutamia minun parhaan kykyni mukaan
-kääntämiäni Sapphon säkeitä, kuten käänsin toisetkin kaksi oodia,
-jotka ovat tuon runotarten lailla kuolemattoman immen laulun ainoat
-säilyneet jäännökset. Yhdellä hyppäyksellä olin Teresan huoneessa ja
-tapasin hänet istumassa samalla tuolilla, jolla hän istui nähdessäni
-hänet ensi kerran kuvaansa maalaamassa. Hän oli kevyessä, vaaleassa
-puvussa, hänen rikkaat, kultaiset kutrinsa peittivät hartioita ja
-rintaa, hänen jumalalliset silmänsä ilmaisivat iloa, hänen kasvoillaan
-kuvastui unelmoiva tunnelma, hänen ruusunpunainen käsivartensa, hänen
-jalkansa, hänen sormensa, jotka kevyesti koskettelivat harpunkieliä,
-kaikki, kaikki yhtyi ihanaksi sopusoinnuksi, ja minä tunsin ennen
-aavistamatonta onnea häntä katsellessani. Vaikka Teresa näytti
-hämmästyneeltä huomatessaan, että mieshenkilö ihaili häntä kevyessä
-kotipuvussaan ja vaikka puolestani aloin syyttää itseäni sopimattomasta
-ja halpamaisesta menettelystä, jatkoi hän kuitenkin soittoaan, ja minun
-ainoa toivomukseni oli saada häntä palvoa ja häntä kuunnella. Rakas
-ystäväni, en kykene sinulle kuvaamaan mielentilaani; tiedän vain, että
-olin kuin vapautunut tämän maallisen elämän kahleista.
-
-Viimein hän nousi hymyillen ja jätti minut yksin. Vähitellen aloin
-taas olla oma itseni, nojasin päätäni hänen harppuaan vasten, ja
-kasvoni täyttyivät kyynelillä, -- oi, kerrankin tunsin itseni kuin
-vapautuneeksi.
-
-
-Padova, 7. XII.
-
-En uskalla sanoa varmaan, mutta pelkään suuresti, että sinä, pitäen
-sanastani kiinni, kaikin voimin olet koettanut karkoittaa minut
-suloisesta lepopaikastani. Eilen tuli Michele luokseni, ilmoittaen että
-äitini oli vuokrannut minulle Padovassa asunnon, jossa joskus, muistan
-tuskin enää koska, olin sanonut haluavani asua yliopiston lukuvuoden
-alkaessa. Olen tehnyt uhrauksen tulemalla tänne, ja kirjoitin siitä
-sinulle, mutta odotin herra T:n kotiintuloa, eikä hän ole vieläkään
-palannut. Muuten olen tehnyt oikein noudattaessani kutsumustasi, olen
-jättänyt kukkulani sanomatta kenellekään jäähyväisiä. Sillä muussa
-tapauksessa lähdöstäni ei olisi tullut mitään kaikista sinun kiihkeistä
-kehoituksistasi ja omista päätöksistäni huolimatta. Tunnustan sinulle,
-että tunnen jonkunlaista katkeruutta sydämessäni ja että usein
-kiihkeästi tahtoisin matkata takaisin. Mutta mitäpä siitä, olenhan nyt
-Padovassa, ja piakkoin kai minusta tulee viisas mies, eikä sinun enää
-tarvitse ehtimiseen minulle julistaa, että kulutan aikani joutavissa
-hullutteluissa. Mutta älä yritäkään minua estää, jos mieleeni
-pälkähtäisi mennä matkoihini täältä, sillä sinä tiedät, että muutamat
-asiat ovat minulle aivan mahdottomia, varsinkin jos on kysymyksessä
-elää säännöllistä elämää, jota järkiperäinen opiskelu edellyttää,
-ja luopua omasta mielenrauhastaan ja vapaudestaan tai, kuten sinä
-sanoisit -- ja suon sen sinulle anteeksi -- omista oikuistaan. Kiitä
-joka tapauksessa äitiäni ja sano hänelle jo etukäteen, ikäänkuin omasta
-alotteestasi, että en tule viipyneeksi täällä kuin kuukauden tai hiukan
-enemmän.
-
-
-Padova, 11. XII.
-
-Olen tutustunut patriisi M:n puolisoon, joka hyläten meluisan
-Venetsian ja saamattoman miehensä kodin viettää suuren osan vuotta
-Padovassa saadakseen vapaasti nauttia elämästään. Vahinko, että hänen
-nuorekas kauneutensa jo on kadottanut alkuperäisen puhtautensa, joka
-on sulottarille ja todelliselle lemmelle ominainen. Minusta näyttää
-siltä kuin hänen ainoa ilonsa nykyään olisi taitavalla naisellisella
-kiemailulla kietoa miehiä pauloihinsa. Mutta kukapa sen niin varmaan
-tietää! Minun kanssani hän on mielellään, hän kuiskailee korvaani
-kaikenlaisia asioita ja hymyilee, kun kiitän hänen kauneuttaan, mutta
-oikeastaan hän ei, kuten muut kaltaisensa, rakasta turhanpäiväisiä
-sananparsia ja kaksimielisiä sukkeluuksia, jotka aina todistavat
-luonteen synnynnäistä halpamaisuutta. Eilen illalla sattui, että hän
-asettui istumaan aivan lähelle minua ja alkoi puhua minun runoistani.
-Jutellessamme siinä moisista tyhmyyksistä tulin jostakin syystä
-maininneeksi erään kirjan ja hän pyysi sitä minulta lainaksi. Lupasin
-viedä sen hänelle tänä aamuna. Hyvästi, on aika mennä hänen luokseen.
-
-
-Kello 2.
-
-Palvelija osoitti minut etuhuoneeseen, jossa heti tuli vastaani noin 35
-vuoden ikäinen, kevyesti puettu nainen. En olisi voinut kuvitellakaan
-häntä kamarineitsyeksi, ellei hän olisi ilmaissut itseänsä sanomalla:
-"Rouvani on vielä vuoteessa, mutta hän nousee heti." Samassa
-seinäkello kutsui häntä jumalattaren lepokammioon, joka oli aivan
-etuhuoneen vieressä. Jäin odottamaan lämmitellen itseäni uunin ääressä
-ja tarkastellen milloin Danaeta esittävää kattomaalausta, milloin
-seinäkoristuksia, milloin ranskalaisia romaaneja, joita oli sinne tänne
-siroiteltu. Samassa avautui ovi ja koko huone täyttyi äkkiä tuhansien
-hajuvesien lemulla. Sisään astui upeavartaloinen, juuri vuoteelta
-noussut rouva, kamarineiti ojensi hänelle nojatuolin, ja hän heittäytyi
-kylmästä värjöttäen istumaan mukavaan asentoon lähelle uunia. Hän
-tervehti minua enemmän silmäyksillään kuin kumartaen ja kysyi minulta
-hymyillen, olinko muistanut lupaukseni. Ojensin hänelle kirjan ja
-huomasin ihmeekseni, ettei hänellä ollut päällään muuta kuin pitkä ja
-ohut paita, joka vielä lisäksi oli niin avoin, että povi ja hartiat
-olisivat kokonaan paljastuneet, ellei hän hekumallisesti hymyillen
-olisi heittänyt ylleen kevyttä aamukaapua. Hänen vain muodon vuoksi
-hiukan kammatut, hajalle valahtaneet hiuksensakin ilmaisivat, että hän
-oli juuri noussut makuulta; osa niistä lepäsi epäjärjestyksessä ympäri
-kaulan, osa peitti otsaa ja silmäluomia, osa taasen tunkeutui aina
-poveen asti, ikäänkuin noiden pienten, mustain suortuvain tehtävänä
-olisi ollut toimia oppaana tottumattomalle silmälle.
-
-Toisinaan hän kohotti kätensä muka järjestääkseen paremmin tukkaansa,
-mutta hänen todellinen tarkoituksensa oli varmaankin täten näyttää
-minulle hohtavan valkoinen, pyöreä käsivartensa, joka paidanhihan
-alaspudotessa paljastui aina kyynärpäätä myöten. Leväten pienellä,
-pehmeistä patjoista muodostetulla valtaistuimellaan hän sievästi
-leikitteli sylikoiransa kanssa, joka juoksenteli hänen ympärillään
-kyyristäen selkäänsä ja pudistellen korviaan ja harjaansa. Asetuin
-istumaan pienelle tuolille, jonka kamarineitsyt ennen poistumistaan oli
-minulle tuonut. Liehakoiva pikku peto hypiskeli emäntänsä kintereillä
-hampailla ja tassuilla tempoen ikäänkuin tarkoituksella hänen paitansa
-liepeitä. Näin tuli ensin näkyviin hieno, ruusunpunainen silkkitohveli
-ja vähitellen pienoinen jalka, ihan samanlainen, Lorenzo, kuin kylvystä
-nousevilla sulottarilla on Albanon maalauksissa. Oi, minä olin nähnyt
-Teresan samantapaisessa tilanteessa, juuri vuoteeltaan nousseena
-aamupuvussa istuvan uunin ääressä. Johtaessani mieleeni tuon autuaan
-aamun muistan, että tuskin uskalsin hengittää häntä ympäröivää ilmaa,
-että kaikki, kaikki ajatukseni arkoina ja kunnioittavina yhtyivät häntä
-palvomaan. Varmaankin joku hyvä henki tällä hetkellä loihti eteeni
-Teresan kuvan, ja se antoi minulle voimaa katsella koiraa ja kaunotarta
-ja taas koiraa ja mattoa, jolla tuo sievä jalka lepäsi, pidättyvästi
-hymyillen. Mutta sillä välin kaunis jalka hävisikin. Nousin pyytäen
-anteeksi, että olin tullut sopimattomaan aikaan. Lähtiessäni jätin
-hänet jonkunlaisen katumuksen valtaan; ainakin minusta tuntui siltä
-kuin hän iloisesta ja kohteliaasta olisi muuttunut hiukan jäykäksi --
-en muuten voi sanoa asiassa olleen sen enempää. Jäätyäni yksin sanoi
-minulle järkeni, joka on ainaisessa ristiriidassa sydämeni kanssa:
-"Onneton! Pelkää ainoastaan sellaista kauneutta, joka on melkein
-taivaallinen; ole rohkea äläkä epäile kostuttaa huuliasi vastamyrkyllä,
-jota onnetar sinulle ojentaa!" Ylistin järjen neuvoa, mutta sydän
-oli siis jo menetellyt omalla tavallaan. Huomaat, että tämä kirje on
-puhtaaksikirjoitettu, sillä olen tahtonut loistella "komealla tyylillä".
-
-Oi, noita Sapphon säkeitä hyräilen itsekseni kirjoittaessani,
-kävellessäni, lukiessani. Oi Teresa, en ollut näin mieletön, niin
-kauvan kuin sain katsella ja kuunnella sinua. Kärsivällisyyttä!
-Yksitoista peninkulmaa, niin olen kotona, ja sitten vielä kaksi
-peninkulmaa lisäksi, ja --. Kuinka usein olisinkaan jo paennut koko
-Italiasta, ellei minusta olisi parempi elää täällä ainaisessa vaarassa
-kuin nääntyä kaipauksesta kaukana sinun luotasi. Olemmehan täällä
-sentään saman taivaan alla.
-
-J. K. Tällä hetkellä saapuvat sinun kirjeesi. Jo viidennen kerran sinä
-syytät minua rakastuneeksi, entä sitten? Olen nähnyt monien rakastuvan
-mediciläiseen Venukseen ja Psykeen, vieläpä kuuhun tai lempitähteensä.
-Ja etkö sinä itse ollut niin ihastunut Sapphoon, että olit löytävinäsi
-hänen kuvansa kauneimmassa tuntemassasi naisessa ja sanoit tyhmiksi ja
-ilkeiksi niitä, jotka väittivät hänen olleen pieni, ruskeaihoinen ja
-rumanpuoleinen?
-
-Mutta leikki sikseen! Myönnän olevani omituinen, ehkä hiukan yltiöpänen
-olento, mutta pitäisikö minun hävetä sitä? Miksi? Jo jonkun aikaa
-olet koettanut ajaa päähäni, että minun olisi punasteltava, mutta
-suo anteeksi, missään Teresaa koskevassa en voi, en tahdo eikä minun
-tarvitse punastua tai katua tai surra. Elä onnellisena!
-
-
-Padova, --
-
-(Tästä kirjeestä puuttuu kaksi arkkia, joissa Jacopo kertoo
-ikävyyksistä, mihin hän joutui kiivautensa ja suorasukaisuutensa
-vuoksi. Julkaisija, tahtoen tarkalleen painattaa kaiken, mitä Jacopon
-kirjeistä on säilynyt, katsoo velvollisuudekseen liittää niihin
-tämänkin katkelman, varsinkin kun sen pohjalla voi saada jonkunlaisen
-käsityksen siitä, mikä puuttuu.)
-
-(Tästä puuttuu ensimäinen arkki.)
-
-... ... ... ... ...
-
-... .. ... minä en unohda hyviä tekoja, vielä vähemmän osakseni
-tulleita loukkauksia, ja kuitenkin tiedät, että monta kertaa olen
-antanut anteeksi, olen siunannut sitä, joka on menetellyt väärin minua
-kohtaan ja osoittanut sääliä pettäjälleni. Mutta jos minun kunniaani
-loukataan, Lorenzo, silloin täytyy minun kostaa. En tiedä, mitä sinulle
-on kirjoitettu, enkä siitä välitä. Mutta vaikka en kolmeen vuoteen
-ole nähnyt tuota kurjaa olentoa, tunsin kuitenkin sanomatonta raivoa
-tavatessani hänet uudelleen. Hillitsin sentään itseni. Mutta miksi piti
-hänen uusilla pistopuheilla herättää henkiin vanha vihani? Sinä päivänä
-minä riehuin kuin jalopeura ja olisin voinut murskata hänet vieläpä
-pyhätössäkin.
-
-Kahta päivää myöhemmin tuo roisto hylkäsi rehellisen
-sovinnontarjoukseni, ja koko maailma huusi ristiretkeä minua vastaan,
-ikäänkuin minun rauhallisesti olisi pitänyt niellä uusi loukkaus
-henkilön puolelta, joka muinoin oli syönyt toisen puolen sydäntäni.
-Nuo hienon maailman heittiöt teeskentelevät jalomielisyyttä, sillä he
-eivät uskalla ryhtyä avoimeen taisteluun, vaan rakastavat salakavalia
-pistoksia, parjauksia ja juonia. -- Toiselta puolen en minäkään ollut
-häntä etevämpi. Sanoin hänelle: "Teillä on rinta ja käsivarret, kuten
-minullakin, ja Te olette kuolevainen, niinkuin minä." Hän itki ja
-ulvoi, ja silloin alkoi hillitön vihani ja raivoni lauhtua, sillä
-hänen halpamaisesta pelostaan huomasin, että rohkeus ei oikeuta
-sortamaan heikkoa raukkaa. Mutta saako heikko sen vuoksi kiihoittaa
-väkevämmän kostonhimoa? Usko minua, ainoastaan typerä ja halpamainen,
-tai yliluonnollisen viisas ihminen nöyrtyy vihollisen edessä, jolla on
-hävyttömät kasvot, musta sielu ja vapiseva käsi.
-
-Muuten sattuma paljasti minulle kaikki ne arvon herrat, jotka olivat
-minulle vannoneet vilpitöntä ystävyyttä, kuunnelleet puheitani
-kuin jotakin ihmettä ja tarjonneet sekä kukkaronsa että sydämensä
-käytettäväkseni. He ovat kuin hautakammioita, joita komeat, pöyhkeillä
-ylistyslauselmilla kirjaillut marmoripatsaat koristavat, mutta jos
-avaat kammion oven, näet vain matoja ja vastaasi lemahtaa tukehduttava
-löyhkä. Luuletko, Lorenzo, että kukaan heistä muistaisi lupauksiaan,
-jos kurjuus pakoittaisi meidät kerjäämään leipää? Korkeintaan tekisi
-sen joku viekkaudesta saadakseen iloita meidän alennuksestamme omilla
-hyvillätöillään. Ne, jotka ovat ystäviäsi myötätuulessa, heittävät
-sinut myrskyn puhjetessa mereen. Laskelmaa ja keinottelua on koko
-heidän elämänsä, Jos jonkun harvan sydämessä asuu yleviä intohimoja,
-täytyy hänen joko tukehduttaa ne tai kotkien ja jalojen metsäneläinten
-lailla paeta luoksepääsemättömille vuorille ja korpien yksinäisyyteen
-välttääkseen ihmisten kateutta ja kostoa. Ylevät sielut harhailevat
-suuren joukon yläpuolella, joka, suuttuneena niiden suuruudesta,
-koettaa kahlehtia niitä tai pilkkaa niitä ja pitää hulluutena jaloja
-tekoja, joita se itse, omaan lokaansa vajonneena, ei voi ymmärtää,
-vielä vähemmän ihailla. -- En puhu itsestäni, mutta kun muistelen
-esteitä, joita yhteiskunta asettaa nerokkaan ja lämminsydämisen
-ihmisen tielle, kun ajattelen, miten vapaissa kuten tyrannillisissakin
-valtioissa kaikki perustuu juonitteluun, keinotteluun ja
-halpamaisuuteen, kiitän hartaasti kohtaloa, joka on minulle antanut
-voimaa kohottautua onnen oikkujen ja oman kasvatukseni yläpuolelle ja
-tehnyt minut kaiken orjamaisuuden leppymättömäksi viholliseksi. Tiedän,
-että ensimäinen ja ainoa todellinen viisaus perustuu ihmistuntemukseen,
-mutta sitä ei voi oppia yksinäisyydessä eikä kirjoista; jokaisen
-tulee omien ja muitten kokemuksista oppia sellaista elämisen taitoa,
-että kykenee karttamaan olemassaolon ammottavia kuiluja. Olkoon niin,
-mutta omasta puolestani pelkään, että ne, jotka olisivat voineet minua
-neuvoa, ovat minut pettäneet, että kohtalo, vaikka se olisi voinut
-minua kohottaa, on syössyt minut kuiluun ja että voimakkaat kädet,
-joiden olisi pitänyt minua tukea, ovat minut murskanneet.
-
-... ... ... ... ...
-
-(Taas puuttuu arkki.)
-
-... ... ... jos olisinkin kokematon, mutta niin ei ole asian laita.
-Päinvastoin olen itsessäni tuntenut kaikkien intohimojen rajusti
-riehuvan, enkä voi kerskata olevani kaikista paheista vapaa. Tosin
-ei mikään pahe ole päässyt minua hallitsemaan, vaan olen tämän
-maallisen vaellukseni aikana äkkiä joutunut kukoistavista puutarhoista
-lohduttomiin erämaihin, mutta tunnustan samalla, että katumukseni aina
-on johtunut omituisesta ylpeästä suuttumuksesta ja epäluottamuksesta
-kunniaan ja onneen, joista nuoruudessani uneksin. Etkö usko, että
-eläisin kunnioitetumpana ja turvallisempana, jos olisin myynyt
-lahjani ja rehellisyyteni ja heittänyt mereen totuudenrakkauteni?
-Mutta kannattaako kuntonsa kustannuksella ostaa tämän turmeltuneen
-vuosisadan suosionosoituksia ja nautintoja? Ehkäpä pikemmin pelko
-esiintyä alentuneesti kuin ylevä kunniantunto toisinaan on estänyt
-minua synneistä, jotka mahtimiehille ovat ainakin sallittuja,
-ellei suorastaan kunniaa tuottavia, mutta joista halpasäätyisiä
-rangaistaan, jotta oikeuden epäjumalankuva saisi edes jonkun uhrin.
-Ei, ei inhimillinen voima eikä jumalallinen kaikkivalta voi saada
-minua näyttelemään pikkulurjuksen osaa elämän teatterissa. Tiedän
-hyvin, että vain aika lailla kevytmielinen ihminen voi valvoa yönsä
-suosituinten kaunotarten huoneessa, sillä hävyntuntonsa säilyttänyt
-tahtoo vielä varjella mainettaan. Muuan tuollainen nainen kyllä opetti
-kerran minulle viettelemisen ja pettämisen taitoa, ja ehkä olisinkin
-esiintynyt sekä viettelijänä että pettäjänä, ellei nautinto, jota
-siitä odotin, olisi tuntunut vastenmieliseltä sydämestäni, joka aina
-on ristiriidassa tilanteen ja järjen kanssa. Senvuoksi olet usein
-kuullut minun sanovan, että kaikki riippuu sydämestä, sydämestä, jonka
-tunteiden laatua ei taivas, ei ihmiset eikä edes meidän oma etumme voi
-muuttaa.
-
-Italian sivistyneimmissä piireissä ja muutamissa ranskalaisissa
-kaupungeissa olen innolla etsinyt n.s. hienoa maailmaa, jota olin
-kuullut niin suuresti ylistettävän, mutta kaikkialla olen havainnut,
-että kuuluisimmatkin ylimykset, oppineet ja kaunottaret ovat yhtä
-jokapäiväisiä, tyhmiä, alhaisia ja ilkeitä! Niitä harvoja en tullut
-tavanneeksi, jotka eläen melua herättämättä muiden joukossa tai
-viettäen aikansa yksinäisessä mietiskelyssä säilyttävät alkuperäisen
-kuntonsa turmeltumattomana. Minä juoksentelin sinne tänne,
-edestakaisin, kuten toimettomien sielut Danten helvetin portilla, joita
-runoilija ei pidä kelvollisina pääsemään edes tuomittujen joukkoon.
-Näin olin yhden vuoden aikana nähnyt riittävästi narrimaisuutta ja
-kaikenkaltaista kehnoutta ja tuntenut kuolettavaa kyllästymistä elämään.
-
-Ja nyt, kun kauhulla ajattelen menneisyyttä ja jo toivon päässeeni
-rauhan satamaan, syöksee paha henkeni minut uusiin onnettomuuksiin.
-Huomaat, että minun täytyy kääntää katseeni kohti sitä pelastuksen
-valoa, jonka taivas minulle tarjoaa. Mutta rukoilen, ettet aina hokisi
-minulle tuota vanhaa virttäsi: "Jacopo, Jacopo, sinun itsepäisyytesi
-tekee sinusta ihmisvihaajan". Luuletko, että minä surisin ihmisten
-paheita, jos heitä vihaisin? Mutta kun en voi niille nauraakaan enkä
-myöskään tahdo heitä häiritä, katson viisaimmaksi pysyä syrjässä. Sillä
-kukapa minua suojelee ihmisten vihalta, jotka ovat niin erilaisia kuin
-minä? Tiedän, että ei kannata väitellä siitä, kellä tässä asiassa
-on oikein, enkä myöskään itse väitä olevani kokonaan oikeassa.
-Pääasia on -- ja sen sinäkin myönnät -- että tämä minun ylevä, eheä
-ja oikeudentuntoinen, tai ehkä pikemmin kasvattamaton, jäykkä ja
-varomaton luonteeni ei sovellu yhteen sen tekopyhyyden kanssa, joka
-verhoo noitten mainitsemieni ihmisten olemusta, ja minä puolestani
-en ole halukas luopumaan omasta itsestäni. Minuun nähden siis on
-välirauhakin tarpeeton, rakastan enemmän ilmisotaa, ja tappio on
-lähellä, sillä minä en voi turvautua edes teeskentelyn naamioon, joka
-on mitä arvokkain ja hyödyllisin ase. Sepä juuri on hullua, että pidän
-itseäni muita vähemmän inhoittavana enkä sen vuoksi halua teeskennellä;
-olenpa niin suorasukainen tai niin röyhkeä, että, katsomatta kuntooni
-tai kehnouteeni, rohkenen esiintyä alastomana ja ikäänkuin suoraan
-luontoäidin kädestä lähteneenä. Sanon joskus itselleni: "Luuletko, että
-totuus sinun suussasi on vähemmän huimaava kuin muiden?" Tästä kaikesta
-minä teen sen johtopäätöksen, että olisin hullu, jos minä, löydettyäni
-yksinäisyydessäni korkeimman hyvän tarkasteluun kokonaan uponneitten
-autuaitten levon, välttääkseni sinun ehtimiseen toitottamaasi
-rakastumisen vaaraa, heittäytyisin tuon muodollisuuksiin kietoutuneen
-ja pahanilkisen orjalauman syliin.
-
-
-Padova, jouluk.
-
-Tämä inhoittava paikkakunta lamaa kokonaan mieleni, joka muutenkin on
-väsynyt elämään. Missä muualla tahansa voisin parantua, mutta täällä
-Padovassa en tiedä mitä tehdä. Näkisitpä kuinka kurjan näköisenä ja
-millä tuskalla ja vaivalla yritän alottaa tätä viheliäistä kirjettä!
-Teresan isä on palannut vuoristoon ja kirjoittanut minulle. Olen
-vastannut hänelle luvaten pian itsekin tulla sinne, mutta siihen tuntuu
-minusta vielä olevan tuhat vuotta.
-
-Tässä yliopistossa -- kuten valitettavasti lienee kaikissa
-korkeakouluissa -- on pääosana ylpeitä ja toisilleen vihamielisiä
-professoreja sekä erittäin kevytmielisiä ylioppilaita. Tiedätkö,
-miksi oppineitten ihmisten suuressa paljoudessa niin harvoin tapaa
-jaloja luonteita? Nerous, tuo korkeuden ylevä lahja, ei voi kehittyä
-vapaasti muualla kuin yksinäisessä riippumattomuudessa, jossa sen,
-vailla ulkonaisen toiminnan mahdollisuuksia, on syvennyttävä kokonaan
-kirjalliseen työhön. Keskellä yhteiskunnallisen elämän pyörteitä
-luetaan ja kopioidaan paljon, mutta ei ajatella itsenäisesti:
-siellä, missä aina puhutaan, häviää tuo jalo into, joka saa ihmisen
-tuntemaan, ajattelemaan ja kirjoittamaan uljaasti. Monien vieraitten
-kielten lörpöttelijä on pärpättäjä myöskin omallaan, tullen siten
-naurettavaksi sekä omissa että vieraiden silmissä. Ihmiset, jotka
-ovat riippuvaisia lähimmäistensä itsekkäistä harrastuksista,
-ennakkoluuloistaan ja vioista, ja joita monenmoisten velvollisuuksien
-ja tarpeiden ketju kahlehtii, uskovat kunniansa ja onnensa lauman
-huostaan. He imartelevat rikkautta ja valtaa ja pelkäävät koitumista
-suuriksi, koska maine synnyttää kateutta ja hengen ylevyys herättää
-vallassaolijain epäluuloa: ruhtinaat eivät tahdo alamaistensa joukossa
-nähdä sen paremmin sankareita kuin kuuluisia rikoksentekijöitä. Sen
-vuoksi se, joka orjallisissa oloissa toimii palkattuna opettajana,
-harvoin, jos koskaan, voi täyttää kutsumuksensa ja esiintyä totuuden
-ylevänä julistajana, ja siksi meidän viralliset yliopistoluentomme vain
-pimittävät järkeä ja saavat meidät epäilemään totuuden olemassaoloa.
-En tosin usko, että kaikki ihmiset vaeltavat pimeydessä, mutta luulen,
-että useimmat vain kuvittelevat päässeensä valkeuteen, vaikka öiset
-usvat vielä sokaisevat heidän katseensa. Mutta tämä asia jääköön jo
-sikseen. On olemassa kysymyksiä, joista voi keskustella vain niitten
-ihmisten kanssa, jotka hymyilevät tieteelle, niinkuin Homeros hymyili
-sammakoille ja hiirille. [Viittaus Homeroksen nimellä kulkevaan
-leikilliseen runoelmaan, joka esittää sammakkojen ja hiirten kesken
-syttynyttä sotaa.]
-
-Tästä johtuukin mieleeni toinen asia. Täytä kerrankin toivomukseni
-ja myy koko kirjastoni ruumiineen ja sieluineen, koska Jumala on
-lähettänyt ostajan. Sillä mitäpä minä tekisin 4000:llä niteellä,
-joita en voi enkä viitsi lukea. Säilytä vain ne muutamat, joihin olen
-tehnyt reunamuistutuksia. Kuinka uuttera olinkaan siihen aikaan, kun
-tuhlasin melkein koko omaisuuteni kirjojen ostoon! Vaikka -- kenties
-olen vapautunut tästä hulluudestani vain joutuakseni jonkun uuden
-järjettömyyden riivaamaksi. Anna rahat äidilleni. Tahtoisin jotenkin
-korvata hänen suuret menonsa, tahtoisin antaa hänelle kokonaisen
-aarreaitan, mutta milläpä voisin tulla sellaisen omistajaksi? Tämä
-on nyt ainoa keino, johon voin turvautua. Ajat huononevat yhä, ja
-on verinen vääryys, että äiti raukkani minun tähteni täytyy elää
-puutteessa ne harvat vuodet, jotka hänellä vielä on jälellä. Hyvästi.
-
-
-Euganian kukkuloilla, 3. I. 1798.
-
-Suo anteeksi, mutta luulin sinua viisaammaksi. Ihmissuku on kuin lauma
-sokeita, jotka riehuen ja tuuppien toisiaan ja taistellen keskenään
-milloin seisovat välttämättömän kohtalonsa edessä, milloin laahaavat
-sitä perässään. Minkävuoksi siis juosta sen jälessä tai pelätä sitä,
-minkä kuitenkin täytyy olla saapumassa?
-
-Vai erehdynkö ehkä? Voiko inhimillinen äly murtaa tuota näkymätöntä
-tapahtumien ja lukemattomien, pienten satunnaisuuksien ketjua, jota
-sanomme kohtaloksi, ja vaikka se voisikin, uskallammeko sittenkään
-turvallisella mielellä katsella tulevaisuuden himmeitä varjoja? Oi,
-uudelleen sinä vaadit minua karttamaan Teresaa, ikäänkuin tahtoisit
-sanoa: "Luovu siitä, mikä tekee elämän sinulle rakkaaksi, väistä
-ajoissa onnettomuutta ja heittäydy siis mielenkarvauteen." Mutta jos
-minä vaaraa peläten viisaana miehenä sulkisin sydämeni viimeiseltäkin
-onnen säteeltä, silloin koko elämäni muistuttaisi tämän sumuisen
-vuodenajan surkeita päiviä, joina haluaisimme lakata elämästä niin
-kauvan kuin ne luontoa painostavat. Myönnä totuus: eikö ole parempi,
-että auringon säteet kirkastavat edes muutamia aamuhetkiä, vaikkapa
-sitten yö riistäisikin meiltä koko loppupuolen päivästä? Jos minun
-alinomaa täytyisi vartioida tätä kaikkivaltiasta sydäntäni, joutuisin
-ainaiseen ja hyödyttömään sotaan itseni kanssa. Aion purjehtia samalla
-mielellä kuin haaksirikkoon tuomittu, käyköön kuinka käy. -- Mutta nyt
-minä
-
-    "jo tunnen tuulenhengen entisen,
-    edessäin armaat rinteet aukeaa!" [Petrarca.]
-
-
-10. I.
-
-Odoardo kirjoittaa, että hänen asiansa toivottavasti järjestyy
-kuukauden kuluessa; hän palajaa siis viimeistään alkukevääksi.
-Huhtikuun alkupäivinä katson niin muodoin viisaimmaksi lähteä täältä.
-
-
-19. I.
-
-Ihmisen elämä on unta, petollista unta, ja kuitenkin annamme sille yhtä
-suuren arvon kuin taikauskoiset naiset povauksille ja ennustuksille,
-joista luulevat tulevaisuutensa riippuvan. Pidä varasi, se mitä sinä
-niin kiihkeästi tavoitat, onkin ehkä pelkkä varjo, joka on rakas
-sinulle, mutta tympäisee muita. Siis koko minun onneni perustuu
-paljaisiin kuvitelmiin; jos etsin jotakin todellista, niin minä joko
-petyn tai peräydyn epätoivoisena ja kauhistuneena tyhjyyteen. En
-tiedä, mutta minusta tuntuu siltä kuin luonto olisi luonut meidät
-ihmiset käsittämättömän järjestelmänsä viimeiseksi, mitättömäksi
-renkaaksi. Onhan se antanut meille sellaisen määrän itserakkautta,
-että pelko ja toivo ainaisesti vaihtelevat sydämessämme saaden meidät
-mielikuvituksessamme näkemään rajattoman sarjan onnea ja onnettomuutta
-ja että tämän vuoksi intohimoisesti pidämme kiinni lyhyestä,
-epävarmasta ja onnettomasta elämästämme. Ja kun me sokeasti palvelemme
-luonnontarkoituksia, nauraa se itse meidän ylpeydellemme, joka saa
-meidät kuvittelemaan, että maailmankaikkeus on luotu meitä varten ja
-että me yksin kykenemme säätämään luomakunnan lakeja.
-
-Kuljin silmiä myöten peitteeseen kääriytyneenä pitkin kenttiä,
-katsellen lumen verhoamaa kuolonkalpeaa maata, jota ei ainoakaan
-yrtti tai kukkanen kaunistanut. Mutta kauvaa en jaksanut kiinnittää
-katsettani kohti vuoren huippua, jota musta, hyinen sumupilvi verhosi,
-lisäten kylmän ja alakuloisen ilman koleutta. Minusta tuntui kuin
-nuo suunnattomat lumimäärät äkkiä hajaantuisivat ja rajulla voimalla
-vyöryisivät vuoripurojen uomia myöten alas tasangolle temmaten mukanaan
-kasvit, karjan ja ihmisasunnot ja haudaten yhtenä ainoana päivänä
-alleen monien vuosien uutteruuden ja monien perheiden toiveet. Silloin
-tällöin pilkisti pilvien lomasta joku auringonsäde. Tosin se kohta
-taasen upposi usvamereen, mutta sen ilmestyminen todisti kuitenkin,
-että vielä ei maailma hukkuisi ikuiseen syvään yöhön. Minä käänsin
-katseeni taivaanrannalle, jota auringon kuoleva säde vielä hetkisen
-purppuroi, ja ajattelin: -- Oi Aurinko, kaikki muuttuu ja vaihtelee
-täällä maan päällä. On tuleva päivä, jolloin Jumala kääntää katseensa
-sinustakin ja sinäkin muutut. Silloin eivät enää hohtavat iltapilvet
-iloitse viimeisten säteittesi loistosta eikä taivaallisten ruusujen
-ympäröimä ja hellän valosi hyväilemä aamurusko itäisillä ilmoilla
-ennusta sinun tuloasi. Nauti sillä välin elämästäsi, joka ehkä on yhtä
-pettävä kuin ihmisenkin. Sinä sen tiedät: Ihmisen elämä on ilotonta, ja
-jos hänen joskus onkin suotu kulkea huhtikuun kukkaiskentillä, täytyy
-hänen kuitenkin tuskallisesti vapisten odottaa kesän paahtavaa hellettä
-ja talven hyisiä viimoja.
-
-22. I.
-
-Sellaista se on, rakas ystäväni. Lämmittelin itseäni pehtorini
-asunnossa, jonne tavallisesti kokoontuu ympäristön talonpoikia
-kertomaan uutisia tai juttelemaan vanhoja asioita iloisen takkavalkean
-ääressä. Sisälle astui paljasjalkainen, hytisevä tyttö ja pyysi
-puutarhurilta almua eräälle vanhalle vaimolle. Toinen antoikin lämmöstä
-nauttivalle tyttöselle sylillisen puita ja pari ruskeata leipää. Hän
-otti ne vastaan ja poistui tervehtien. Minäkin läksin ja seurasin
-vaistomaisesti hänen jälkiään lumessa. Saavutin hänet juuri kun
-hän seisoi todellisen lumivuoren edessä etsien katseillaan toista,
-vähemmän umpeen mennyttä polkua. "Menetkö kauvaksikin, tyttöseni?"
--- "En, herra, asun puolen peninkulman päässä täältä." -- "Mutta tuo
-puukantamus tulee sinulle liian raskaaksi, annahan minun auttaa sinua."
--- "Tulisin kyllä sen kanssa toimeen, jos molemmat käteni olisivat
-vapaat, mutta nämä leivät käyvät hankalammiksi kantaa." -- "Anna ne
-sitten minulle." -- Hän tuskin hengitti, mutta lensi tulipunaiseksi
-hämmästyksestä ja ojensi minulle leivät, jotka kätkin viittani alle.
-Hetken käveltyämme tulimme kurjalle mökille. Nurkassa istui vanha vaimo
-etsien viimeistä lämpöä hiiliastian sammuneista kekäleistä. Hän piti
-käsiään sen yläpuolella ja nojasi käsivarsiaan polviinsa. -- "Hyvää
-huomenta, muori." "Huomenta." "Kuinka voitte, muori?" -- En saanut
-näihin enkä kymmeniin muihinkaan kysymyksiin ymmärrettävää vastausta,
-sillä hän lämmitteli edelleen käsiään kohottaen vain silloin tällöin
-silmänsä ylöspäin ikäänkuin katsoakseen olimmeko vielä huoneessa.
-Otimme sillä välin esille pienet tuomisemme, joita vanhus nyt
-tarkasteli silmiä rävähyttämättä. Jäähyväisiimme ja lupaukseemme palata
-huomenna hän väkinäisesti vastasi vain: "Hyvästi".
-
-Poistuessamme mökiltä talonpoikaistyttö kertoi minulle, että tuo
-vanhus toisinaan on nälkäkuoleman partaalla, kun rajuilmat estävät
-ympäristön asukkaita viemästä hänelle kokoomiaan almuja. Mutta suuresta
-puutteestaan ja lähes 80 ikävuodestaan huolimatta hän kovasti pelkää
-kuolemaa ja rukoilee kiihkeästi, että taivas vielä soisi hänen elää.
-Kylän vanhemmat asukkaat kertoivat minulle vielä, että hänen miehensä
-jo monta vuotta sitten ammuttiin. Hänellä oli monta poikaa ja tytärtä,
-jotka, samoinkuin hänen vävynsä, miniänsä ja lapsenlapsensa, kaikki
-kuolivat suurena nälkävuonna. Kuitenkaan eivät, veli Lorenzo, menneet
-eikä nykyiset onnettomuudet häntä tapa; hän rakastaa yhäkin tuskan
-aaltoihin upotettuna elämäänsä.
-
-Vaikka siis elämämme on täynnä pettymyksiä, olemme kuitenkin halukkaita
-häpeän, itkun ja rikoksenkin hinnalla sen itsellemme ostamaan, sillä
-sokea, kaikkivaltias vaisto kiinnittää meitä siihen. Ja kuitenkin
-luonto itse tarjoo meille niin monta keinoa vapautua siitä!
-
-
-17. III.
-
-Kahteen kuukauteen en ole antanut sinulle elonmerkkiä itsestäni. Sinä
-olet kauhistunut ja pelkäät, että minä lemmen hurmaamana olen unohtanut
-sekä sinut että isänmaani. Suo anteeksi, veljeni, mutta huonosti tunnet
-minut ja ihmissydämen ja itsesi, jos luulet, että isänmaanrakkaus voi
-kylmetä ja sammua tai väistyä toisten intohimojen tieltä. Päinvastoin,
-se lisää muiden intohimojen voimaa, niinkuin nekin puolestaan antavat
-sille uutta yllykettä. Mutta siinä olet oikeassa, että lempi tulee
-kaikkivaltiaaksi mahdiksi sairaassa sielussa, jos sitä muutkin
-toivottomat intohimot raatelevat. Minä tunnen sen, mutta sinä erehdyt
-luullessasi, että se on minulle turmioksi, sillä ilman Teresaa kenties
-makaisin jo turpeen alla.
-
-Luonto luo omalla valtuudellaan olentoja, joiden pakostakin täytyy olla
-yleviä. Kaksikymmentä vuotta sitten tällaiset olennot Italiassa olivat
-tuomittuja vaipumaan yleiseen uneliaisuuteen, mutta nykyinen aika on
-uudelleen elvyttänyt niiden synnynnäisen miehuuden ja terästänyt niitä
-siihen määrään, että niitä voidaan sortaa, mutta ei murtaa. Tämä ei
-ole mikään tyhjä korulause, vaan eittämätön totuus, joka heijastuu
-monen vanhan ajan kunniakkaan ja onnettoman suurmiehen elämästä,
-totuus, jonka ehdottomuudesta olen tullut vakuutetuksi eläessäni monien
-aikalaisteni keskuudessa, joita sekä säälin että ihailen. Ellei Jumala
-armahda Italiaa, täytyy heidän piilottaa isänmaalliset tunteensa
-sydämensä sisimpään sopukkaan, ja tuska on raateleva ja synkistävä
-heidän elämäänsä. Mutta maataan he eivät kuitenkaan voi hyljätä, sen
-puolesta he ovat valmiit suremaan, kärsimään, kuolemaan. Minäkin kuulun
-niihin, ja sinä samaten, Lorenzoni.
-
-Mutta olisi turhaa, jopa julmaakin kirjoittaa kaikesta siitä, mitä olen
-nähnyt, ja yleensä meidän nykyisestä tilanteestamme. Se vain sytyttäisi
-teissä raivon liekin, jota omassa sydämessäni koetan hillitä. Usko
-minua: minä itken synnyinmaan puolesta, itken salaisesti, ja soisin
-Petrarcan tavoin
-
-    "ett' ainoot oisi siitä kyyneleeni!"
-
-On toisia Italian ystäviä, jotka valittavat suuriäänisesti. He sanovat
-tulleensa myydyiksi ja petetyiksi. Mutta jos heillä olisi ollut
-aseita, olisivat he kenties hävinneet taistelussa, mutta heitä ei
-ainakaan olisi voitu pettää. Jos he olisivat puolustautuneet viimeiseen
-veripisaraan, eivät voittajat olisi voineet myydä eivätkä voitetut
-ostaa heidän maataan. [Taasen viittaus edellämainittuun Napoleonin
-ja itävaltalaisten väliseen kaupantekoon Venetsiasta.] Silti onhan
-joukossamme paljon niitäkin, jotka kuvittelevat, että joskaan vapaus
-ei ole rahalla ostettavissa, vieraat kansakunnat oikeudentunnon
-innoittamina teurastavat toisiaan meidän kentillämme vapauttaakseen
-Italian. Mutta voivatko ranskalaiset, jotka yleisen vapauden ylevästä
-opista ovat tehneet irvikuvan, esiintyä Timoleonina [Ylevämielinen
-korintholainen, joka v. 344 e.Kr. vapautti syrakusalaiset tyranni
-Dionysios nuoremman hirmuvallasta ja uudelleen järjesti Syrakusan
-hallitusmuodon maltillisen kansanvaltaisessa hengessä. Suom.]
-meitä kohtaan? -- Monet luottavat myöskin tuohon nuoreen sankariin
-[tarkoittaa Napoleonia], joka on syntynyt italialaisella kielialueella
-[Ajacciossa Korsikassa]. Minä puolestani en kuvittele, että alhainen
-ja julma mies voisi meitä millään tavalla hyödyttää. Sillä arvoton on
-sellainen ihminen, jolla on ketun vilpillinen mieli ja joka ylpeilee
-siitä, vaikka hänellä olisi jalopeuran voimat ja ääni. Niin, hän on
-ilman liioittelua alhainen ja julma. Miksi ei hän edes avoimesti ja
-jalon suuttumuksen valtaamana myynyt Venetsiaa? Selim I, joka hukutti
-Niiliin 30,000 julmurin armoille antautunutta tsherkessiläissoturia,
-ja Nadir Shah, joka äskettäin surmautti 300,000 intialaista, ovat
-julmempia, mutta vähemmän halveksittavia. Näin omin silmin nuoren
-sankarin hyväksymän kansanvaltaisen hallitusmuodon, joka lähetettiin
-Passerianosta venetsialaisten vahvistettavaksi, mutta tämän tapahtuessa
-oli Campoformion sopimus jo monta päivää sitten allekirjoitettu,
-Venetsia oli myyty ja nuori sankari palkitsi luottamuksemme
-kuolemantuomiolla ja maanpaolla. En syytä valtioviisautta, joka myy
-kansakuntia kuin karjalaumoja, sillä niin on ollut ja niin tulee aina
-olemaan, vaan itken isänmaani kohtaloa.
-
-                            "-- -- -- tapa,
-    kuin hänet kadotin, mua vielä loukkaa".
-
-"Hän on synnyltään italialainen ja tulee kerran vielä pelastamaan
-maansa", sanovat jotkut. Vastaan heille ja tulen aina vastaamaan:
-"Hän on synnynnäinen tyranni, eikä tyranni välitä isänmaastaan, sillä
-hänellä ei sellaista ole."
-
-Toiset, nähdessään Italian haavat, sanovat: "On käytettävä äärimmäisiä
-parannuskeinoja vapauden saavuttamiseksi." Tosin on Italiassa pappeja
-ja munkkeja, mutta ei oikeita Herran palvelijoita, sillä missä uskonto
-ei ole syöpynyt kansan sieluun ja lakeihin, siellä kirkko muuttuu
-myymäläksi. Italiassa on koreilla arvonimillä varustettuja henkilöitä
-lukematon määrä, mutta ei oikeita ylimyksiä, sillä todellinen ylimys
-puolustaa toisella kädellään maataan vihollista vastaan, toisella
-hän ohjaa sen hallintoa rauhan aikana, mutta meikäläisen aatelin
-suurin ylpeys on tietämättömyys ja tyhjäntoimittaminen. Lisäksi on
-meillä monipäinen alempi kansa, mutta vähän todellisia kansalaisia.
-Lääkärit, asianajajat, yliopistojen professorit, kirjailijat,
-varakkaat liikemiehet, virkamiestemme lukematon lauma harrastavat
-muka jaloja ja maalle hyödyllisiä asioita, mutta heillä ei ole vapaan
-kansalaisen pontta eikä edes oikeuksia. Jokainen ansaitsee leipänsä
-ja rikkautensa omakohtaisella uutteruudellaan, mutta ei ole oman
-maansa herra, vaan kuuluu rahvaaseen, ollen tosin vähemmän kurja,
-mutta yhtä orjuutettu kuin varsinainen rahvas. Maa voi tulla toimeen
-ilman asukkaita, mutta kansakunta ei voi elää ilman maata; sen vuoksi
-ovatkin Italian harvat vapaat maatilanomistajat kansansa näkymättömiä
-ja mielivaltaisia herroja. Tehkäämme nyt papit ja munkit oikeiksi
-Herran palvelijoiksi, patriisit todellisiksi ylimyksiksi ja plebeijit,
-tai ainakin melkoinen osa heistä, kansalaisiksi ja maanomistajiksi,
-mutta tapahtukoon tämä ilman veritöitä, ilman loukkauksia uskontoa
-vastaan, ilman puolue-intohimoja, ilman kuolemantuomioita ja
-karkoituksia, ilman vierasta apua, verta ja hävitystä, ilman maanjakoja
-ja väkivaltaisia maalakeja, ilman omistusoikeuden loukkausta. Sillä
-jos näin jyrkkiä parannuskeinoja täytyisi käyttää ainaisen häpeällisen
-orjuutemme poistamiseksi, en totta tosiaankaan tiedä mitä tehdä.
-Häpeään ja orjuuteen en tahtoisi jäädä, mutta en myöskään haluaisi
-olla lääkäri, joka julmilla ja usein tehottomilla lääkkeillä koettaa
-tautia parantaa. Onhan sentään yksilöllä monia pelastuksen keinoja,
-äärimmäisenä kuolema, mutta kokonainen kansa ei voi kuolla. Jos siis
-asia minusta riippuisi, kehoittaisin Italiaa alistumaan nykyiseen
-kohtaloonsa ja jättämään Ranskalle yksin sen häpeällisen maineen,
-että se on muka vapauden hyväksi uhrannut niin monta ihmishenkeä.
-On yhdentekevää kenen -- 5 direktorin tai 500:n neuvoston tai yhden
-ainoan miehen [tekijä ajattelee Ranskan valtiollisia oloja suuren
-vallankumouksen loppuaikoina] valtaistuimen kulmakiviksi nämä uhrit
-tulevat, sillä jokainen valtaistuin, joka perustuu verilöylyihin, voi
-silmänräpäyksessä kukistua.
-
-Se pitkä aika, jona en ole sinulle kirjoittanut, ei ole minulta
-laiskotteluun mennyt, joskin pelkään, että uutterat opintoni viime
-aikoina ovat olleet omiaan vain synkistämään mieltäni. Herra T:n
-kirjastossa on paljon arvokkaita historiallisia ja valtiofilosoofisia
-teoksia. Osittain karttaakseni liian usein uudistuvaa seurustelua
-Teresan kanssa, osittain karkoittaakseni ikäväni ja tyydyttääkseni
-uteliaisuuttani -- ikävän kammo ja uteliaisuus ovat suuria toiminnan
-kiihoittimia ihmiselämässä -- olen niitä lainannut häneltä. Toisia olen
-lukenut, toisia silmäillyt, ja ne ovat olleet surullisia tovereitani
-kuluneen talven aikana. Miellyttävämpiä seuralaisia ovat minulle
-olleet pikkulinnut, joita ankara pakkanen pakotti etsimään ravintoa
-vihamielisten ihmisten asuntojen läheisyydessä. Niitä kokoontui
-perheittäin ja heimoittaan minunkin kuistilleni, jonne asetin niille
-jotakin syötävää, mutta tuskin ne nyt enää, puutteen loputtua, tulevat
-minua tervehtimään. Uutterat lukuni ovat minulle opettaneet seuraavaa:
-On vaarallista olla vailla ihmistuntemusta, mutta on suorastaan
-turmiollista tuntea ihmisiä, ellei ole sydäntä heitä pettää. Vielä olen
-huomannut, että eri kirjoissa esiintyvät vastakkaiset mielipiteet,
-samoinkuin monet historialliset ristiriitaisuudet, johtavat meidät
-epäilyyn, käsitteiden sekaannukseen, kaaokseen ja kaiken kieltämiseen.
-Jos minun siis pitäisi valita kahden mahdollisuuden välillä, joko lukea
-aina tai olla kokonaan lukematta, valitsisin jälkimmäisen, ja ehkä pian
-sanonkin ikuiset jäähyväiset kaikille kirjoille. Vihdoin olen tehnyt
-seuraavan havainnon: Meillä on kaikilla turhia intohimoja, turhia
-kuin elämä itse, mutta siitä huolimatta juuri tämä turhuus on meidän
-erehdystemme, valitustemme ja rikostemme lähde.
-
-Siitä huolimatta itken yhä verisiä kyyneleitä onnettoman isänmaani
-puolesta, ja kun ajattelen Teresaa ja kun toiveita syttyy rinnassani,
-tuntuu sydänalassa sitäkin tuskallisemmalta. Sanon itselleni: "Jos
-rakas ystävättäreni olisikin lasteni äiti, huomaisi hän piankin
-kauhulla, että pienokaisillani ei ole isänmaata." Jo lyhyen elämän
-aamunkoitossa raatelevat monet intohimot nuorten neitojen sydäntä,
-mutta eniten kärsivät Italian immet, joiden nuoruudensuruja vielä
-lisää isänmaallinen tuska. -- Herra T:n todellisena intohimona on
-puhua politiikkaa. Olen usein koettanut johtaa keskustelua toisille
-aloille, sillä hänen tyttärensä kuunteli meitä sanaakaan sanomatta,
-mutta huomasin selvästi, kuinka isän ja minun tuskani kalvoi hänenkin
-mieltään. Sinä tiedät, että hän ei ole mikään jokapäiväinen nainen.
-Toisenlaisina aikoina hän olisi vapaasti voinut valita itselleen
-toisenlaisen aviomiehen, sillä hän on ylevä ja arvonsa tunteva neito.
-Hän huomaa, kuinka minäkin kärsin siitä kalseasta ja itsekkäästä
-toimettomuudesta, jossa olen tuomittu päiväni tappamaan, sillä,
-Lorenzo, vaietenkin ilmaisen oman häpeäni ja itsehalveksumiseni.
-Ristiriita voimakkaan tahdon ja puuttuvien toiminnanmahdollisuuksien
-välillä tekee valtiollisista asioista innostuneen henkilön mitä
-suurimmassa määrässä onnettomaksi; ellei hän vaikene, tekee hän itsensä
-maailman silmissä naurunalaiseksi, sillä voimaton isänmaanystävä
-muistuttaa romaanien ritareja. Kun Cato teki itsemurhan, noudatti muuan
-köyhtynyt patriisi, Cozio, hänen esimerkkiään; edellistä ihailtiin,
-koska hän ensin kaikin voimin oli koettanut vapautua orjuudesta,
-jälkimäistä pilkattiin, koska hänen vapaudenrakkautensa ei ollut
-löytänyt mitään muuta ilmaisumuotoa.
-
-Mutta Teresan läheisyydessä tahtoisin aina olla, ja kuitenkin on
-minulla niin paljon itsehillitsemiskykyä, että voin olla kolmeen, jopa
-neljään päivään häntä näkemättä. Sillä jo häntä muistellessani tunnen
-sydämessäni suloista lämpöä ja lohdutuksen säde kirkastaa mieltäni.
-Tämä taivaallinen autuudentunne on ehkä nopeasti haihtuva, mutta se
-yksin pelastaa minut tällä hetkellä täydelliseltä epätoivolta.
-
-Ja kun olen hänen seurassaan, en puhu hänelle rakkaudesta. Se tuntuu
-käsittämättömältä, mutta tiedän, että uskot minua. Jo puoli vuotta
-sitten hänen sydämensä avautui minulle, mutta varmaa lemmentunnustusta
-hän ei ole huuliltani kuullut. Mutta eikö hän arvaa tunteitani? Pelaan
-shakkia hänen isänsä kanssa kaiket illat; hän työskentelee äänetönnä
-pöytänsä ääressä, vain harvoin puhuvat hänen silmänsä, ja kun hän luo
-ne maahan, on minusta, kuin rukoilisi hän osanottoani. Mutta mitä muuta
-osanottoa voisin hänelle osoittaa kuin sen, että niin kauvan kuin
-mahdollista salaan häneltä lempeni, jos jaksan? Minä elän vain häntä
-varten, ja kun tämä uusi, suloinen unelmani on lopussa, annan kernaasti
-esiripun pudota. Maine, viisaus, nuoruus, rikkaus, isänmaa, kaikki
-kuvitelmat, jotka tähän asti ovat näytelleet jonkinlaista osaa elämäni
-komediassa, eivät enää ole minulle minkään arvoisia. Annan esiripun
-pudota, ja toiset kuolevaiset saavat samanlaisilla kuvitelmilla lisätä
-nautintojaan ja lievittää tuskiaan hetki hetkeltä lyhenevän elämänsä
-aikana, jota nuo raukat luulevat ijäiseksi.
-
-Tässä tavallisuuden mukaan hajanainen, mutta harvinaisen rauhallinen
-vastaus pitkään, ylen hellään kirjeeseesi. Sinä osaat esittää
-ajatuksesi paljon paremmin kuin minä; minun tunteeni taasen ovat niin
-voimakkaat, että teen itsepintaisen vaikutuksen. Mutta jos kuuntelisin
-enemmän muita kuin itseäni, en olisi sopusoinnussa itseni kanssa, ja
-tähän sopusointuunhan juuri perustuu meidän vähäinen maallinen onnemme.
-
-
-3. IV.
-
-Kun sydämemme on kokonaan autuaaseen nautintoon vaipunut, murtuvat ja
-raukenevat meidän heikot sielunvoimamme onnen paljoudesta kokonaan;
-ne ovat silloin ikäänkuin huumaantuneet ja mykistyneet, kaikkinaiseen
-ponnistukseen kykenemättöminä. Ellen viettäisi näin taivaallista
-elämää, kirjoittaisin useammin. Kun onnettomuus lisää elämämme
-taakkaa, riennämme kertomaan siitä toiselle onnettomalle, ja häntä
-lohduttaa tietoisuus siitä, että muitakin itkeviä on olemassa. Mutta
-jos joskus onnen säde välähtää, syvennymme kokonaan itseemme peläten
-onnemme vähenevän, jos siitä muille ilmoitamme; vain turhamaisuus
-saa kerskaamaan onnesta. Se, joka kovin yksityiskohtaisesti toiselle
-erittelee iloaan tai suruaan, ei sitä kyllin voimakkaasti tunne. --
-Joka tapauksessa, maailma on jälleen ihana. Yhtä ihana se lienee ollut
-astuessaan luomisen päivänä esiin kaaoksen muodottomasta kuilusta.
-Huhtikuun vieno, hymyilevä aamurusko hyväili itäistä taivaanrantaa
-ja vähitellen koko taivas peittyi ruusunpunaiseen hohteeseen. Raikas
-kaste kattoi maata, ja aamutuulten neitseellinen henkäys herätti kukat,
-pilvet, aallot, elävät olennot, jotka kaikki tervehtivät Aurinkoa,
-Jumalan ylevää kuvaa, koko olevaisuuden valon- ja elämänlähdettä.
-
-
-6. IV.
-
-Se on liiankin totta. Mielikuvitukseni loihtii silmieni eteen
-toivomani onnen niin elävänä, että luulen sitä todelliseksi, olen
-koskettamaisillani sitä käsilläni, muutama askel vain puuttuu --
-ja sitten? Sydän raukkani näkee utukuvan katoavan, ja minä itken
-haikeasti, ikäänkuin kauvan aikaa omistamani onni olisi minulta äkkiä
-riistetty. -- Odoardo kirjoittaa, että tuomioistuimen juonittelu ensin
-on häntä viivyttänyt ja että vallankumous nyt on muutamaksi päiväksi
-keskeyttänyt oikeuden toiminnan. Minä puolestani lisäisin: Se, joka
-ajattelee vain aineellisia etujaan, on kylmä muille tunteille. Ehkä
-joku uusi lemmensuhde häntä pidättää. Mitä hyötyä sinulle sitten siitä
-olisi? kysyt sinä. Ei mitään, rakas Lorenzo. Jumala varjelkoon minua
-käyttämästä Odoardon kylmyyttä omaksi edukseni, mutta en ymmärrä,
-kuinka hän enää päivääkään voi olla poissa Teresan luota. Annan siis
-edelleenkin kuvitellun onnen huumata itseäni, tyhjentääkseni myöhemmin
-myrkkymaljan, jonka olen itselleni valmistanut.
-
-
-11. IV.
-
-Hän istui sohvalla ikkunan ääressä katsellen kukkuloita ja taivaalla
-leijailevia pilvenhattaroita. "Katsokaa", sanoi hän minulle, "tuota
-ihmeellisen sinistä taivasta". Seisoin äänetönnä hänen vieressään
-katse luotuna pieneen avoimeen kirjaan hänen kädessään. Ajatuksissani
-en huomannut, että pohjoisesta nousi rajuilma, joka repi hennoimmat
-puut juurineen maasta. "Puu raukat", huudahti Teresa. -- Öiset pilvet
-täyttivät uhkaavina taivaanrannan, näyttäen tavallistakin mustemmilta
-salamain kaameassa valossa. Ukkonen jylisi lakkaamatta ja sadetta tuli
-kuin kaatamalla. Hetkisen perästä huomasin, että ikkunat oli sulettu
-ja lamppu paloi huoneessa. Tavallisuuden mukaan ja myöskin rajuilmaa
-peläten oli palvelija suorittanut iltatehtävänsä riistäen siten
-meiltä tilaisuuden ihailla raivoavan luonnon suurenmoisuutta. Teresa,
-ajatuksiinsa vaipuneena, ei sitä huomannut, vaan antoi hänen hommata.
-
-Otin kirjan hänen kädestään, ja sattumalta tuli eteeni seuraava paikka,
-jonka luin ääneen:
-
-"Kuolinhetkellään suloinen Gliceria suuteli minua viimeisen kerran.
-Glicerian mukana olen menettänyt kaiken, mitä minulla on menetettävää.
-Hänen hautakumpunsa on ainoa maapala, jota tahdon omakseni sanoa.
-Minä yksin tiedän sen paikan. Olen istuttanut sen ympärille tiheän
-ruusutarhan, joka kukoistaa yhtä ihanana kuin hän itse muinoin ja
-tuoksuaa nyt niinkuin hänen povensa. Joka vuosi käyn ruusujen kuussa
-tuossa pyhässä metsikössä. Istahdan kummulle, jonka alla hän uinuu,
-otan käteeni ruusun ja ajattelen: 'Noin ihanasti sinäkin kerran
-kukoistit'. Ja minä revin pois ruusun terälehdet ja heitän sen maahan
-ja muistelen meidän suloista lemmen-unelmaamme. Oi Gliceriani, missä
-olet nyt? Kyynel vierii silmistäni vihreälle nurmikolle, ja olen
-tuntevinani lemmityn hengen läsnäolon."
-
-Vaikenin. "Miksi ette jatka", kysyi Teresa huoaten ja katsoen minuun.
-Luin uudelleen, mutta kun tulin lauseeseen: "Noin ihanasti sinäkin
-kerran kukoistit", raukeni ääneni liikutuksesta. Puristan Teresan kättä
-ja tunnen hänen kyyneleensä omallani.
-
-
-17. IV.
-
-Muistatko tuota nuorta neitoa, joka neljä vuotta sitten vietti
-kesää näitten vuorten juurella? Hän oli kihloissa ystävämme Olivio
-P:n kanssa, mutta sinä tiedät, että sulhanen äkkiä köyhtyi eikä
-voinut mennä naimisiin. Olen tänään nähnyt hänet uudelleen. Hän on
-nyt naimisissa erään ylimyksen kanssa, joka on sukua herra T:lle.
-Matkustaessaan tiluksillaan hän kävi tervehtimässä Teresaa. Minä
-istuin lattiamatolla Isabellinan kanssa, joka suurella innolla
-tavaili aakkosia. Huomatessani hänet hypähdin ylös ja juoksin häntä
-vastaan, ikäänkuin olisin tahtonut häntä syleillä. Oi, kuinka hän oli
-muuttunut! Kylmänä ja virallisena hän ei ensin ollut minua tuntea,
-sitten hän lausui jonkinlaisen epäilyttävän kohteliaisuuden puoleksi
-minulle, puoleksi Teresalle. Vannon, että odottamaton jälleennäkeminen
-saattoi hänet hämilleen. Mutta kun alettiin keskustella koristeista,
-jalokivistä, helminauhoista ja muista jonninjoutavasta, tuli hän
-ennalleen. Toivoin tekeväni hänelle hyväntyön kääntäessäni keskustelun
-pois moisista turhamaisuuksista. Johdin siis hänen mieleensä menneet
-onnen päivät täällä maalla, sillä kaikki nuoret naiset kaunistuvat
-puhuessaan sydämen vilpitöntä kieltä eivätkä muuta koristusta
-tarvitse. -- "Oi, oi", vastasi hän huolettomasti ja leikitteli
-kallisarvoisten korvarenkaittensa kanssa. Sillävälin hänen miehensä,
-jolla kääpiöitten maailmassa on "viisaan" maine, kuten Algarottilla
-[puolittain tanskalaistunut italialainen oppinut, jota Foscolo
-arvostelee aiheettoman ankarasti ja puolueellisesti. A. kuoli v.
-1764] ja eräällä toisella, kehui noitten helyjen korkeata hintaa ja
-vaimonsa hyvää makua. Puhuessaan hän koristeli selvää toskanalaista
-murrettaan tuhansilla ranskalaisuuksilla. Aioin mennä matkoihini,
-mutta Teresan rukoileva katse sai minut jäämään. Keskustelu siirtyi
-siihen kirjallisuuteen, jota täällä maalla luemme. Olisitpa kuullut,
-minkä ylistysvirren tuo herra viritti esi-isiensä "jättiläiskirjaston"
-kunniaksi, jossa kaikki vanhan ajan kuuluisimmat kirjailijat ovat
-edustettuina ja jota hän matkoillaan on täydennellyt. Nauroin
-itsekseni hänelle, mutta hän jatkoi luentoaan. Vihdoin Herra lähetti
-paikalle palvelijan, joka oli ollut etsimässä herra T:tä, ilmoittamaan
-Teresalle, että häntä oli mahdoton löytää, sillä hän oli lähtenyt
-metsästysretkelle vuoristoon. Tähän loppui luento. Kyselin rouvalta
-uutisia Oliviosta, jota en ole tavannut tuon onnettomuuden jälkeen.
-Voit kuvitella miltä minusta tuntui, kun kuulin hänen kylmästi sanovan
-entisestä rakastetustaan: "Hän on jo kuollut." -- "Onko hän kuollut?"
--- huudahdin hypäten ylös ja katsoen häneen kauhistuneena. Kuvailin
-Teresalle tämän verrattoman nuorukaisen jaloa luonnetta ja kohtalon
-kovuutta, joka pakoitti hänet taistelemaan köyhyyttä ja häpeää vastaan
-ja vei hänet ennenaikaiseen, mutta kunnialliseen hautaan.
-
-Hänen miehensä kertoi Olivion isän kuolemasta, Olivion yhä kiihtyvästä
-riidasta vanhemman veljensä kanssa ja tuomioistuimen päätöksestä,
-joka ratkaisi veljesten välisen oikeusjutun niin, että toinen tuli
-upporikkaaksi, toinen menetti kaiken omaisuutensa, sillä Olivio
-raukan täytyi tuomarien puolueellisuuden vuoksi luovuttaa sekin
-vähä, mikä hänellä oli jälellä. Hän lausui "siveellisen tuomionsa"
-tuosta "eriskummaisesta" nuorukaisesta, joka ylpeästi kieltäytyi
-vastaanottamasta avustusta veljeltään ja vain kiihoitti hänen
-vihaansa, vaikka sovinto olisi ollut mahdollinen. "Mutta", keskeytin
-minä, "olisiko Olivion pitänyt nöyrtyä tunnottoman veljensä edessä?
-Onneton on se, joka hylkää ystävien neuvot ja myötätunnon, halveksii
-heidän osanottoaan ja kieltäytyy vastaanottamasta vilpittömästi
-tarjottua apua. Mutta tuhat kertaa onnettomampi on se, joka luottaa
-rikkaan ystävyyteen ja kuvitellen jaloksi sitä, joka ei koskaan ole
-vastoinkäymisiä kärsinyt, ottaa häneltä vastaan almuja maksaakseen ne
-myöhemmin omalla kunniallaan. Onni solmii liiton onnettomuuden kanssa
-vain ostaakseen kiitollisuutta ja sortaakseen hyvettä. Ihminen, tuo
-tyrannillinen olento, käyttää hyväkseen onnen oikkuja, saadakseen
-valtaa toisten ihmisten yli. Ainoastaan onnettomilla on oikeus
-loukkaamatta auttaa ja lohduttaa toisia onnettomia, mutta se, joka
-nauttii rikkaan armopaloja, huomaa, vaikka liian myöhään,
-
-    "'kuin leipää vierahan on karvas syödä'. [Dante.]
-
-"Sen vuoksi on monin verroin vähemmän tuskallista kulkea kerjäten
-talosta taloon, kuin nöyrtyä epähienon pohatan edessä ja sitten kirota
-häntä, kun hän maailmalle toitottaa armeliaisuuttaan ja vaatii kunniasi
-ja vapautesi apunsa korvaukseksi."
-
-"Mutta ettehän te anna minun puhua loppuun", vastasi aviomies. "Kun
-Olivio kerran tyhjin käsin lähti isänsä kodista luovutettuaan kaikki
-oikeutensa vanhemmalle veljelleen, miksi hän vielä lisäksi tahtoi
-maksaa isänsä velat? Haastoihan hän itse puutteen taistelemaan kanssaan
-uhratessaan moisen typerän hienotunteisuuden vuoksi äitinsäkin
-perinnön."
-
-"Miksi? Kun perijä lainopillisilla koukuilla petti velkojat, ei Olivio
-puolestaan voinut kestää sitä, että ne, jotka onnettomuudessa olivat
-hänen isäänsä auttaneet, kiroaisivat kuolleen muistoa ja että häntä
-julkisesti pilkattaisiin vararikon tehneen miehen poikana. Tämä ylevä
-menettely lisäsi vanhemman veljen häpeää, jolla ei ollut siveellistä
-kuntoa tehdä samoin. Hän koetti nyt ensin hyvillä töillä voittaa
-nuoremman veljen suosion, mutta kun se ei onnistunut, vannoi hän
-ikuista ja sammumatonta vihaa Oliviota vastaan. Konnien parjaamana
-Olivio menetti niidenkin avun, jotka ehkä sydämessään häntä ylistivät,
-sillä on helpompi kaunein sanoin kehua kuntoa, kuin ojentaa sille
-pelastava miekka ja seurata sen esimerkkiä. Jalo ihminen kärsii aina
-haaksirikon konnien keskellä, ja me ihmiset olemme taipuvaisia pitämään
-väkevämmän puolta, polkemaan sortuneita ja arvostelemaan asioita
-niiden lopputuloksen mukaan." -- He eivät vastanneet minulle mitään,
-mutta sanani olivat vaikuttaneet heihin, joskaan he eivät vielä olleet
-vakuutettuja niiden totuudesta. Lisäsin vielä: "En itke Oliviota, vaan
-kiitän Jumalaa, joka on hänet vapauttanut maailman kurjuudesta ja
-ilkeydestä. Sillä yhtä kurjia olemme me hyveen sankaritkin. On olemassa
-ihmisiä, joiden täytyy kuolla, koska he eivät voi nähdä konnien
-rikoksia eikä kunnon ihmisten raukkamaisuutta."
-
-Nuori rouva tuntui heltyvän. "Niinhän se on", huokasi hän. "Mutta se,
-jolla ei ole leipää, ei voi olla niin arka kunniastaan."
-
-"Tuollainen juuri onkin teidän kirottu ajatustapanne", huudahdin.
-"Senkö vuoksi, että te olette onnen suosikkeja, tahtoisitte olla ainoat
-kunnialliset ihmiset maailmassa? Tahdotteko riistää onnettomilta
-heidän ainoan lohdutuksensa, heidän kunniansa, siksi, että kunto
-ei loista teidän omista pimeistä sieluistanne, ja siten rauhoittaa
-omaatuntoanne?" -- Teresan katse ilmaisi, että hän hyväksyi sanani,
-mutta kuitenkin hän koetti siirtää keskustelun toiselle alalle. Mutta
-alku oli tehty, enkä voinut enää vaieta, vaikka nyt sitä kadunkin.
-Huomasin, että aviopuolisojen katse, samoinkuin heidän sielunsa, oli
-maahan painunut, kun huusin syyttävällä äänellä: "Ne, jotka eivät
-ole koskaan olleet onnettomia, eivät onneaan ansaitse. Nuo ylpeät
-katselevat kurjuutta soimatakseen sitä, he vaativat, että kaiken
-tulisi palvoa heidän rikkauttaan ja nautinnonhimoaan. Mutta onneton
-ihminen, joka säilyttää mielensä ylevyyden, on kannustava esikuva
-hyville ja omantunnon pistos hylkiöille." -- He poistuivat vihaisen
-näköisinä. Olen kiitollinen siitä, että elämäni on ensi hetkestä asti
-ollut onneton. Sillä päinvastaisessa tapauksessa olisin tuskin nyt,
-Lorenzo, sinun ystäväsi ja Teresan ystävä. Edessäni ovat vielä selvästi
-tämän aamun tapahtumat. Istuessani tässä pelkään, että joku vanhoista
-tuttavistani tulisi luokseni. Kuka olisi sitä uskonut! Tuon naisen
-sydän pysyi kylmänä, kun puhuin hänen ensi rakkaudestaan, hän rohkeni
-häväistä sen miehen tomua, joka ensimäisenä sytytti hänen povessaan
-voimakkaan elämäntunnun. Ei huokaustakaan! Mutta älä ole hullu, älä
-sure sitä, ettet ihmisten keskuudessa löydä hyvettä, joka ehkä onkin
-vain tyhjä sana, tai välttämättömyys, joka muuttuu olosuhteiden ja
-intohimojen muuttuessa, tai valtava luonnonvoima muutamissa harvoissa,
-synnynnäisesti jaloissa ja lämminsydämisissä yksilöissä, joiden täytyy
-käydä lakkaamatonta sotaa ihmiskunnan enemmistöä vastaan ja joiden
-kaiken lisäksi -- onnekseen tai onnettomuudekseen -- täytyy nähdä
-pettymyksen kalmankarvainen kajastus.
-
-Minä en ole mikään pimeäsieluinen ihminen, sinä tiedät sen, Lorenzoni.
-Nuoruudessani olisin sirotellut kukkia kaikkien elävien olentojen yli,
-mutta ihmisten tekopyhyyteen verhottu julmuus on tehnyt minut kovaksi
-ja vihamieliseksi useimpia kuolevaisia kohtaan. Olisin valmis antamaan
-anteeksi kaikki kärsimäni loukkaukset. Mutta kun näen köyhdytetyn ja
-nääntyneen kunnon näyttävän minulle toisten ylellisyyden ehdyttämät
-valtimonsa, kun näen sairaitten, vangittujen ja nälkäisten olentojen
-huokaavan määrättyjen, julmien lakien kirouksen alla, silloin en voi
-antaa anteeksi. Silloin huudan kostoa niiden onnettomien mukana,
-joiden kanssa ja'an leivän ja kyyneleet, ja vaadin kiihkeästi heidän
-puolestaan sitä olemassaolon oikeutta, jonka laupias ja tasapuolinen
-luontoäiti on heillekin antanut. Luontoko? Jos se todellakin on syynä
-siihen, että olemme sitä, mitä olemme, ei se olekaan äiti, vaan
-äitipuoli.
-
-Oi, Teresa, minä elän niin kauan kuin olen luonasi, sitten lakkaan
-elämästä. Sinä olet niitä harvoja enkeleitä, joita on lähetetty maan
-päälle ylläpitämään hyveen arvoa ja herättämään surullisissa ja
-sortuneissa sydämissä ihmisyyden tuntoa. Mutta jos sinutkin kadotan,
-mikä pelastus jää silloin koko muuta maailmaa inhoavalle nuorukaiselle?
-
-Olisit nähnyt hänet, kun hän ojensi kätensä minulle sanoen:
-"Todellakin, luulen, että nuo ihmiset saivat piston sydämeensä. Ja jos
-Olivio ei olisi ollut onneton, niin olisikohan hänellä ollut ystävää
-kuolemansa jälkeenkään? Mutta hillitkää toiste itseänne paremmin."
-
-"Oi", huokasi hän pitkän vaitiolon jälkeen. "Täytyykö ihmisen olla
-onneton voidakseen oikein rakastaa hyvettä?" Lorenzo, Lorenzo, hänen
-taivaallinen sielunsa kirkasti hänen kasvonpiirteitään.
-
-
-29. IV.
-
-Hänen läheisyydessään olen niin täynnä elämää, että tuskin tunnen
-eläväni. Tämä tuntuu omituiselta, mutta samoinhan ihmisen näkö kokonaan
-himmenee ja uppoaa valovirtaan, jos kirkas auringonsäde sattuu hänen
-silmäänsä juuri kun hän herää rauhallisesti nukutun yön jälkeen.
-
-Jo kauvan aikaa olen hävennyt omaa toimettomuuttani. Päätin
-alkukeväästä ruveta lukemaan kasvitiedettä ja parissa viikossa
-keräsinkin läheisiltä rinteiltä suurehkon määrän kasveja, mutta en
-tiedä enää, mihin ne ovat joutuneet. Useanakin kertana olen unohtanut
-Linnéni puutarhan penkille tai jonkun puun juurelle; viimein kadotin
-koko kirjan. Eilen Michele toi minulle siitä pari kasteen peittämää
-lehteä, tänään hän kertoi, että puutarhurin koira oli repinyt kirjan
-kappaleiksi.
-
-Teresa moittii minua. Hänen mielikseen olen yrittänyt kirjoittaa,
-mutta kauniista innostuksestani huolimatta en saa montakaan sivua
-valmiiksi. Minulla on tuhansia aiheita ja aatteita, valikoin niitä,
-hylkään toisia, valikoin uudelleen, kirjoitan vihdoin jotakin, revin
-sen kappaleiksi tai pyyhin osan siitä pois. Niin menevät minulta
-illat ja aamut, innostus lamautuu, kynä kirpoaa kädestä, huomaan
-aikani ja vaivani hukkaan kuluneen. Olen jo ennen sinulle sanonut,
-että kirjan kirjoittaminen on minun voimilleni joko liian suuri tai
-liian vähäpätöinen tehtävä. Ota huomioon nykyinen mielentilani, ja
-sinun täytyy myöntää, että kirjeenkin kokoonkyhääminen sinulle silloin
-tällöin vaatii minulta suuria ponnistuksia. Olen tosiaankin nolon
-näköinen lukiessani hänelle jotakin ääneen hänen työpöytänsä ääressä.
-Keskeytän lukemiseni tuon tuostakin. "Jatkakaa", sanoo hän minulle.
-Yritän uudelleen, mutta parin sivun jälkeen muuttuu lukuni nopeaksi
-ja epäselväksi muminaksi. "Mutta lukekaa toki niin, että voin jotakin
-ymmärtää." Minä jatkan, mutta katseeni harhailee ehtimiseen kaukana
-kirjasta ja pysähtyy ihailemaan hänen enkelikasvojaan. Vaikenen, kirja
-sulkeutuu ja putoaa kädestäni, enkä voi enää löytää paikkaa, mihin
-lopetin. Teresa ei voi suuttua, hän hymyilee vain.
-
-Kunpa voisin panna paperille kaikki ne ajatukset, jotka risteilevät
-aivoissani. Kirjoitan paljon muistiinpanoja Plutarkhokseni lehdille,
-sillä muuten mielteeni paikalla haihtuisivat, mutta kun myöhemmin luen
-niitä, tekevät ne minuun kalsean, hajanaisen ja verettömän vaikutuksen.
-On tosiaankin tyhmää heti merkitä muistiin ajatuksensa, ennenkuin ne
-ovat kypsyneet, mutta niin menetellen teemme toisten kirjoittamista
-teoksista mosaiikkikirjoja. Minäkin olen tahtomattani tällainen
-mosaiikkikirjailija. Pienestä englantilaisesta kirjasta luin surullisen
-elämäntarinan, ja minusta tuntui joka hetki kuin olisin lukenut
-Laurettan onnettomuudesta. Aurinko valaisee joka vuosi samanlaisia
-sieluntuskia. Tehdäkseni jotakin olen yrittänyt kuvata Laurettan
-tarinaa ja kääntänyt vastaavat kohdat englantilaisesta teoksesta.
-Lisäämällä ja paikoittain muuttelemalla alkuperäistä tekstiä olen siten
-kirjoittanut tositapahtumaan perustuvan romaanin. Tuon tyttöraukan
-elämäntarinassa olen tahtonut Teresalle näyttää kohtalokkaan onnettoman
-lemmen kuvastimen. Mutta pelkään, että toisten ihmisten tuskallisten
-kokemusten meille antamat neuvot ja opetukset vain kiihoittavat omia
-intohimojamme. En kerro ainoastaan Laurettasta, vaan itsestänikin,
-sillä sellainen on mielentilani: aina täytyy minun kosketella omia
-haavojani. Siksi katson parhaimmaksi olla antamatta näitä lehtiä
-Teresalle, sillä niistä olisi hänelle enemmän surua kuin iloa. Lue sinä
-ne! Nyt en kirjoita enempää. Hyvästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-KATKELMA LAURETTAN TARINASTA.
-
-"En tiedä välittääkö taivas maasta. Mutta jos se joskus on meistä
-huolehtinut, -- ellei muulloin niin luomisen päivänä, jolloin ihmissuku
-aloitti harharetkensä maan päällä, -- niin luulen, että Kohtalo on
-kirjoittanut ikuisuuden kirjoihin sanat:
-
-    "Ihminen olkoon onneton.
-
-"En uskalla valittaa Kohtalon päätöksestä enkä tiedä mille
-tuomioistuimelle valitukseni esittäisin. Luulenpa melkein, että
-ihmissuvun onnettomuuteen perustuu niiden olentojen onni, jotka
-elävät lukemattomissa muissa taivaankappaleissa. Mutta kiitän ylevää
-Henkeä, joka, asuen kaikissa olioissa, herättää ne kuoleman jälkeen
-uuteen elämään toisissa muodoissa, kiitän häntä siitä, että hän
-kurjuuden mukana on antanut meille myös kyynelten lahjan ja että hän
-rangaistukseksi on riistänyt osanoton suloisen nautinnon niiltä,
-jotka ylvästelevässä viisaudessaan kiihoittavat meitä kapinoimaan
-Kohtalon tahtoa vastaan. Stoalaisessa tyyneydessään he sanovat: 'Älä
-itke, jos näet onnettoman ja itkevän ihmisen'. He eivät tiedä, että
-helläsydämisen ihmisen kyyneleet ovat onnettomille suloisempia kuin
-kaste kuihtuvalle nurmikolle.
-
-"Oi, Lauretta, itkin kanssasi onnettoman rakastettusi haudalla ja
-muistan, kuinka kyyneleeni lievensivät surusi karvautta. Sinä nojasit
-rintaani vasten, sinun vaaleat kiharasi peittivät kasvoni, sinun
-kyyneleesi valuivat pitkin poskiani, ja sinä kuivasit nenäliinallasi
-minun kyyneleeni ja omasi, jotka virtana juoksivat silmistä huulille.
-Sinä kaikkien hylkäämä, minä en ole sinua koskaan hylännyt!
-
-"Kun sinä harhailit autiolla merenrannalla, seurasin salaisesti
-askeleitasi voidakseni pelastaa sinut epätoivoisesta teosta. Huusin
-nimeäsi, ja sinä ojensit minulle kätesi ja istuuduit rinnalleni. Kuu
-kohosi taivaalle, ja sinä lauloit surullista laulua. Joku sydämetön
-olisi ehkä voinut sinua pilkata, mutta onnettomien Lohduttaja, joka
-tyynenä katselee sekä ihmisten mielettömyyttä että heidän viisauttaan
-ja säälii niin hyvin heidän hairahduksiaan kuin hyveitään, kuuli
-ehkä sinun valittavan äänesi ja lohdutti sinua. Sydämeni rukoukset
-seurasivat sinua, ja Jumalalle ovat kärsivien sielujen tuskanhuudot
-otollisia. -- Aallot kuohuivat rajussa myllerryksessä ja hirmumyrsky
-ajeli niitä aina rantakiville, joilla istuimme. Käsivarteeni
-nojautuneena nousit ylös ja ohjasit askeleesi kiveä kohti, jonka
-luona vielä olit näkevinäsi Eugeniosi, kuulevinasi hänen äänensä ja
-tuntevinasi hänen hyväilynsä ja suudelmansa. 'Mitä on minulla jäljellä
-maan päällä', huudahdit. 'Veljeni ovat taistotantereella kaukaisilla
-mailla, kuolema on minulta riistänyt isän ja lemmityn, kaikki ovat
-minut hyljänneet!'
-
-"Oi Kauneus, sinä elämän hyvä hengetär! Siellä, missä näytät suloisesti
-hymyilevät kasvosi, vallitsee ilo, ja ikuisen autuuden tunnelma leviää
-yli olevaisuuden. Ken ei sinua tunne, sitä varmasti tympäisee maailma
-ja oma itsensä. Mutta kuka voi kulkea ohitsesi suomatta sinulle muuta
-kuin ylimalkaisen säälin katseen, silloin kun vielä hyve sinua jalostaa
-ja onnettomuus on sinulta riistänyt onnelle ominaisen, kateutta
-herättävän ylvästelyn, näyttäen sinut maailmalle hajoitetuin kutrein ja
-seppelöimättömin otsin?
-
-"Mutta minä tarjosin sinulle, Lauretta, kyyneleeni ja yksinäisen
-elämäni kumppanuuden. Olisit saanut syödä minun leipääni, juoda minun
-maljastani ja levätä rinnallani. Tarjosin sinulle kaiken, mitä omistin,
-ja vaikka elämäsi minun luonani ehkä ei olisi ollut iloinen, olisi se
-ainakin ollut vapaa ja rauhallinen. Yksinäisyydessä sydän vähitellen
-unohtaa pettymyksensä, sillä rauha ja vapaus viihtyvät parhaiten
-alkuperäisen ja yksinkertaisen luonnon helmassa.
-
-"Oli syysilta. Taivaalla leijailevien, läpinäkyvien pilvien lomasta
-loivat kuu ja tähtien paljous silloin tällöin raukeata valoaan yli
-maailman. Katselimme kalastajavenheiden kaukana loimottavia valoja
-ja kuuntelimme gondolierin laulua, joka airollaan rikkoi himmeän
-laguunin hiljaisen rauhan. Mutta Lauretta etsi katseillaan lemmittyään.
-Hän hypähti äkkiä ylös, kulki kappaleen matkaa ja huusi rakastetun
-nimeä. Väsyneenä hän pyörsi takaisin ja istuutui viereeni kuin omaa
-yksinäisyyttään peläten. Hänen katseensa sanoi minulle: 'Sinäkin tulet
-minut hylkäämään.' Sitten hän huusi koiraansa luokseen.
-
-"Minäkin? En saattanut aavistaa, että tuona iltana näin hänet viimeisen
-kerran. Hän oli vaaleassa puvussa, hiukset hän oli sitonut kiinni
-taivaansinisellä nauhalla, kolme kuihtunutta orvokkia oli kiinnitetty
-puseroon, joka verhosi hentoa povea. Saatoin häntä kotiin, ja hänen
-äitinsä, joka tuli avaamaan ovea, kiitti minua siitä, että pidin huolta
-hänen onnettomasta lapsestaan. Jäätyäni yksin huomasin, että hänen
-nenäliinansa oli jäänyt käteeni. 'Annan sen hänelle huomenna takaisin',
-sanoin itsekseni.
-
-"Hänen tuskansa alkoi jo lauhtua, -- ja ehkäpä minä? Eugeniota en
-voisi hänelle palauttaa, mutta voisinhan olla hänen isänsä, veljensä,
-miehensä. Silloin sain äkkiä tietää, että vihamieheni, ne omat
-kansalaiseni, jotka olivat antautuneet sortajan kätyreiksi, olivat
-toimittaneet nimeni kuolemaantuomittujen listaan. En saanut edes lausua
-sinulle jäähyväisiä, Lauretta.
-
-"Kun ajattelen tulevaisuutta ja suljen silmäni säästyäkseni sitä
-näkemästä ja vapisen ja syvennyn menneisyyden muistoihin, kun kuljen
-tämän laakson tuuheissa lehdikoissa, tulevat mieleeni meri ja kaukana
-tuikkivat valot ja gondolierin laulu. Nojaudun puun runkoa vasten ja
-ajattelen: -- Taivas olisi hänet minulle suonut, mutta kova kohtalo
-riisti hänet minulta. -- Otan esille hänen nenäliinansa. Onneton on
-se, joka rakastaa tyydyttääkseen kunnianhimoaan. Mutta sinun sydämesi,
-Lauretta, oli puhdas ja vilpitön. Kuivaan kyyneleeni ja palaan kotiin
-vasta kun hämärä jo laskeutuu yli maan.
-
-"Mitähän sinä nyt teet? Harhailetko yhä pitkin rantoja rukoillen
-Jumalaa sekä sanoilla että kyynelillä? Tule luokseni! Sinä saat poimia
-hedelmät puutarhastani, saat syödä leipääni, juoda maljastani ja levätä
-rinnallani. Olet kuuleva kuinka sydämeni sykkii, kuinka se sykkii eri
-tavalla kuin ennen. Kun vanha tuska uudelleen alkaa poveasi raadella,
-kun olet hukkumaisillasi intohimon myrskyihin, silloin tulen sinua
-vastaan, olen sinua tukeva ja ohjaava sinut luokseni, jos kuljet
-harhaan, mutta olen hiljaa, että saat rauhassa itkeä. Olen sinun isäsi
-ja veljesi, mutta sydämeni, -- oi jos näkisit sydämeni! Kyynel kastaa
-paperia ja huuhtoo pois sanan, jonka juuri olin kirjoittaa.
-
-"Olen nähnyt hänet nuoruuden ja kauneuden ihanimmassa kukoistuksessa,
--- ja sitten mielipuolena, turvattomana, orpona. Olen nähnyt hänen
-suutelevan ainoaa lohduttajaansa tämän kuolinhetkellä ja sitten
-olen nähnyt hänen taikauskoisena polvistuvan äitinsä edessä itkien
-ja rukoillen, että onneton emo peruuttaisi kirouksen, jonka oli
-singahduttanut lastaan vastaan. Ikuinen sääli Lauretta raukan
-onnettomuutta kohtaan asuu sydämessäni. Se on kallisarvoinen perintö,
-josta tahtoisin tehdä osallisiksi teidät kaikki, joiden ainoana lohtuna
-on rakastaa hyvettä ja sääliä sitä. Te ette minua tunne, mutta olkoon
-meitä kuinka monta tahansa, olemme ystäviä keskenämme. Älkää vihatko
-onnellisia ihmisiä, mutta karttakaa niitä."
-
-
-4. V.
-
-Oletko nähnyt, kuinka myrskyisten päivien jälkeen auringon säde ensi
-kerran tunkeutuu esille idän kultapilvien lomasta lohduttaakseen
-luontoa? Samoin minua lohduttaa Teresan näkeminen. -- Karkoitan
-toiveeni, tuomitsen unelmani, itken pettymyksiäni. Ei, en tahdo
-enää häntä nähdä, en tahdo häntä rakastaa. Kuulen äänen sanovan
-minua petturiksi; se on hänen isänsä ääni. Suutun itselleni, tunnen
-sydämessäni parantavaa katumusta. Nyt olen tehnyt vakavan päätöksen,
-vakavamman kuin koskaan; mutta kuinka käykään? Nähdessäni hänet
-uudistuvat kuvitelmat, sieluni muuttuu toiseksi ja unohtaa itsensä; se
-vaipuu paratiisillisen kauneuden palvontaan.
-
-
-8. V.
-
-"Hän ei sinua rakasta, ja jos hän tahtoisikin sinua rakastaa, ei
-hän saa sitä tehdä." Se on totta, Lorenzo, mutta jos antaisin sinun
-riistää unelmien verhon silmiltäni, täytyisi minun samalla sulkea ne
-ikiajoiksi, sillä: ilman tätä taivaallista valoa olisi elämä minulle
-kauhistus, maailma kaaos ja koko luonto öinen erämaa. Eikö ole parempi
-äkkiä vetää esirippu alas ja jättää katsojat harhakuviensa valtaan,
-kuin vähitellen sammuttaa näyttämöllä olevat soihdut ja ilkeästi
-herättää heidät? Mitä siitä, jos harhakuva minua vahingoittaakin!
-Heräännys tappaa minut.
-
-Eräänä sunnuntaina kuulin papin moittivan talonpoikia juopottelusta.
-Hän ei ymmärtänyt, kuinka väärin on estää noita raukkoja unohtamasta
-iltahumalassa päivän vaivoja. Juopuneina he eivät katkerin mielin
-muista, että heidän leipänsä on hien ja kyynelten kostuttama, eivätkä
-ajattele kylmyyttä ja nälkää, joka heitä ensi talvena uhkaa.
-
-
-11. V.
-
-Luulisi melkein, että luonnolla on jotakin hyötyä tästä maapallosta
-ja sen keskenään taistelevista asukkaista. Huolehtien kaikkien
-säilymisestä se ei ole yhdistänyt ihmisiä toisiinsa veljeyden siteillä,
-vaan on istuttanut jokaiseen yksilöön niin suuren itserakkauden, että
-hän mielellään hävittäisi kaikki muut elääkseen itse turvallisemmin ja
-päästäkseen koko olevaisuuden itsevaltiaaksi. Ei ainoakaan sukukunta
-ole elämänsä aikana nähnyt yksistään rauhan päiviä; sota on aina
-ollut oikeuksien määrääjä, ja voima on hallinnut läpi vuosisatojen.
-Näin on yksilö joko julkisesti tai salaisesti ihmisyyden vihollinen,
-ja itsesäilytysvaisto pakottaa häntä edistämään luonnon päämäärää,
-joka on koko suvun säilyttäminen. Sen vuoksi Kainin ja Aabelin
-jälkeläiset, vaikka he kantaisiään jäljitellen ehtimiseen tappavatkin
-toinen toisiaan, kuitenkin elävät ja lisääntyvät. -- Kuulehan. Saatoin
-tänä aamuna Teresaa ja hänen pikku sisartaan heidän tuttavansa
-luokse, joka viettää kesää täällä. Aioin syödä puolista heidän
-kanssaan, mutta kaikeksi onnettomuudeksi olin edellisellä viikolla
-lupautunut päivällisille lääkärin luo. Ellei Teresa olisi minua siitä
-muistuttanut, olisin totisesti unohtanut koko asian. Lähdin siis
-taipaleelle kello 11 aikaan, mutta puolitiessä asetuin kuumuuden
-raukaisemana lepäämään öljypuun alle. Eilistä, tähän vuoden aikaan
-harvinaista myrskyä, on nimittäin seurannut mitä kiusallisin helle.
-Istuin siinä ajatuksiini vaipuneena ja olin unohtaa koko ateriani.
-Äkkiä huomasin erään talonpojan, joka kiukkuisesti katsellen minua
-huusi: "Mitä teette siellä?" -- "Lepään, kuten näette." -- "Onko teillä
-maatilaa?" huusi hän lyöden pyssynperänsä maahan. -- "Miten niin?"
--- "Miksi? Venykää omille niityillänne, jos teillä niitä on, älkääkä
-turmelko toisten ihmisten nurmea. Korjatkaa luunne täältä siksi kun
-palaan."
-
-En ollut liikkunut paikaltani. Hänen mentyään en ensi aluksi
-kiinnittänyt huomiota hänen hävyttömyyksiinsä, mutta sitten johtuivat
-mieleeni sanat: "jos teillä niitä on". Ellei nyt suvullamme sattumalta
-olisi paria maapalstaa, olisit sinä kai kieltänyt minulta viimeisenkin
-inhimillisen armonosoituksen: haudan perimmäisessä pellossasi. --
-Mutta huomatessani öljypuun varjon pitenevän muistin minua odottavan
-päivällisen.
-
-Palatessani vähäistä myöhemmin kotia oli tuo aamuinen mies minua
-portilla odottamassa. "Hyvä herra, olen teitä odottanut pyytääkseni
-anteeksi sopimatonta käytöstäni." -- "Pankaa hattu päähänne, minä en
-ole loukkaantunut."
-
-En ymmärrä, miksi tällaisissa tilanteissa toisinaan olen perin
-rauhallinen, toisinaan paljasta myrskyä ja rajuilmaa. Vaeltajan sanoja
-käyttääkseni: mielialojeni luode ja vuoksi vallitsee kaikkea elämääni.
-Minuuttia aikaisemmin olisi suuttumukseni ehkä ollut ankarampi kuin
-hänen loukkauksensa.
-
-Miksi jättäytyäkään loukkaajamme mielivaltaan -- tunnustamalla että
-hän on kyennyt ansaitsemattomalla hävyttömyydellä järkyttämään
-tasapainoamme? Näet, kuinka taas kurja itserakkaus koettaa tällaisella
-mahtiponnen lauseella tehdä minulle ansioksi esiintymistä, jonka
-vaikuttimesta ei kuitenkaan ole takeita. Usein olin samanlaisissa
-tapauksissa ollut hyvinkin hillitön, vaikka ymmärrykseni aina hetkistä
-myöhemmin oli minua siitä moittinut. Mutta viisas katumus on aina
-myöhäinen, enkä minä ole siitä paljoa välittänytkään, sillä minä olen
-tavallinen ihminen; kannan povessani kaikki ihmissuvun heikkoudet ja
-intohimot.
-
-Talonpoika jatkoi: "Olin hävytön, mutta en tuntenut teitä. Työmiehet,
-jotka olivat heinänkorjuussa läheisillä niityillä, ilmoittivat minulle,
-kuka olette."
-
-"Ei se tee mitään, ystäväiseni. Onko hyviä vuodentulon toiveita?"
-
-"Puutteesta päästään, mutta rukoilen teitä, herra, antakaa anteeksi.
-Kunpa olisin silloin teidät tuntenut."
-
-"Hyvä mies, jos tunnette tai ette tunne toista ihmistä, älkää häntä
-loukatko. Muutoin te joko suututatte rikkaan tai olette ilkeä köyhälle.
-Mitä minuun tulee, on asia jo selvitetty."
-
-"Oikein puhutte, herra. Jumala teitä palkitkoon." Hän lähti. Ensi
-kerralla hän kai on vielä ilkeämpi, sillä hänen kasvoissaan on jotakin
-erityisen epämiellyttävää. Häijyt eläimet, joilla ei ole hävyn
-tunnetta, ovat vaarallisia kaikille, jotka joutuvat niiden kanssa
-tekemisiin. --
-
-Uusien sortajiemme vainoomien marttyyrien lukumäärä kasvaa päivä
-päivältä. Lukemattomat harhailevat kodittomina pakolaisina ympäri
-maailmaa. Ei ole sitä ruohokenttää, jolla he uskaltaisivat levätä,
-ei sitä öljypuuta, joka heille varjoa soisi. Pakolainen ei, Herra
-paratkoon, ole turvassa edes laitumella, jolla rauhallinen karja
-käyskentelee rehua etsien.
-
-
-12. V.
-
-En uskaltanut, en uskaltanut. Olisin voinut syleillä häntä ja painaa
-hänet rintaani vasten. Näin hänet nukkumassa; uni oli sulkenut hänen
-suuret, tummat silmänsä, mutta ruusut hänen kosteilla poskillaan
-kukoistivat kauniimpina kuin koskaan. Hänen ihana ruumiinsa lepäsi
-sohvalla mukavassa asennossa. Toiseen käsivarteensa hän nojasi päätään,
-toinen riippui soreana alaspäin. Olen usein nähnyt hänen kävelevän
-ja tanssivan, hänen soittonsa ja hänen äänensä sointu on tunkeutunut
-sieluni syvyyteen, olen ihaillut häntä sydän täynnä pelkoa, ikäänkuin
-hän juuri olisi laskeutunut taivaasta maan päälle, mutta niin kauniina
-kuin tänään en ole vielä koskaan häntä nähnyt! Kevyt puku peitti töin
-tuskin hänen ruumiinsa ihania muotoja, minä katselin niitä ja -- miten
-sanoisinkaan -- haltioitunut, melkein raivokas lempi saattoi sydämeni
-ilmiliekkiin. Olin suunniltani. Kuin pyhiinvaeltaja koskettelin
-hänen puseroaan, hänen tuoksuavia hiuksiaan ja hänen povellaan
-lepäävää orvokkikimppua; oi, minun käteni pyhittyi, kun tunsin hänen
-sydämensä sykinnän. Hänen henkäyksensä hyväili kasvojani. Olin juuri
-maistamaisillani noitten taivaallisten huulten mehua, -- vain yksi
-suudelma, ja olisin siunannut kyyneleitä, joita niin kauvan olen hänen
-tähtensä vuodattanut -- mutta silloin kuulin hänen huokaavan unissaan,
-ja oli kuin jumalallinen käsi olisi minua pidättänyt. "Olenko minä
-ehkä opettanut sinua rakastamaan ja itkemään? Käytätkö hyväksesi
-lyhyttä uinailun hetkeä siksi, että olen häirinnyt viattomien öittesi
-rauhaa?" Näin ajatellen ja henkeäni pidättäen polvistuin ääneti hänen
-eteensä; vihdoin pakenin, jotta hän vielä hetkisen saisi unelmien
-maailmassa unohtaa elämänsä tuskat. Hän ei valita, ja se vihloo vielä
-enemmän sydäntäni, sillä hänen osanottoani etsivä katseensa tulee päivä
-päivältä yhä surullisemmaksi, hän vapisee aina, kun Odoardon nimeä
-mainitaan, ja hän puhuu usein kaihoten äidistään. Oi, taivas ei olisi
-häntä meille antanut, ellei hänkin saisi osaansa surusta. Ikuinen
-Jumala, välitätkö meistä, vai oletko luonnoton isä lapsiasi kohtaan?
-Tiedän, että lähettäessäsi maan päälle vanhimman tyttäresi, Hyveen,
-annoit hänelle oppaaksi Onnettomuuden. Mutta miksi teit nuoruuden
-ja kauneuden niin voimattomiksi, että ne eivät jaksa kestää ankaran
-opettajansa ohjausta? Kaikissa aikaisemmissa tuskissani olen kohottanut
-käteni Sinun puoleesi, mutta en ole uskaltanut napista enkä valittaa.
-Toisin nyt! Miksi annoit minun päästä onnen esimakuun, miksi herätit
-minussa niin kiihkeitä toiveita sen pysyväisyydestä, riistääksesi ne
-taas minulta armottomasti pois? Ainaiseksiko? Ei, Teresa on minun,
-kokonaan. Sinä olet määrännyt hänet minulle, sillä Sinä olet antanut
-minulle kyvyn rakastaa häntä rajattomasti, ikuisesti.
-
-
-13. V.
-
-Minkä rikkaan ainevaraston löytäisinkään täällä, jos olisin maalari!
-Taiteilija, joka on kokonaan vaipunut kauneuden ihanan aatteen
-palvontaan, ainakin vaimentaa ja hienostaa kaikkia muita intohimoja. --
-Entä jos olisin maalari? Olen nähnyt tauluja, jotka mestarillisesti,
-vieläpä välittömästi, esittävät kaunista luontoa, mutta suuren,
-rajattoman luonnon ylevyyttä ei mikään taiteilija voi jäljitellä.
-Homeros, Dante ja Shakespeare, nuo kolme verratonta mestaria, ovat
-elävöittäneet mielikuvitustani ja innoittaneet sydäntäni, olen
-vuodattanut palavia kyyneleitä lukiessani heidän säkeitään, olen
-palvonut heidän jumalallisia hahmojaan ja ollut näkevinäni ne taivaan
-korkealla kaarella, joka ylväänä kohoaa yli ajan ja ikuisuuden.
-Mutta olevaisuus itsessään hurmaa niin valtavasti mieleni, etten
-uskaltaisi yrittää piirtää edes sen ääriviivoja, Lorenzo, en, vaikka
-olisin itse Michelangelo. Suuri Jumala, etkö itsekin kevätiltana
-ihaile omaa luomistyötäsi? Lohduttaaksesi minua olet luonnossa
-lahjoittanut minulle tyhjentymättömän nautinnonlähteen, vaikka
-usein olenkin sitä välinpitämättömänä katsellut. -- Seison vuoren
-huipulla, jota laskevan auringon säteet kultaavat. Näen ympärilläni
-kokonaisen ketjun hymyileviä kukkuloita, joiden rinteillä viljavainiot
-aaltoilevat ja viiniköynnökset nuokkuvat jalavien ja öljypuiden
-varjossa. Etäämpänä tulee vuoristo yhä jylhemmäksi; korkeimmat kalliot
-näyttävät tavoittelevan itse taivaan sinilakea. Mutta alapuolellani on
-ammottavia, kaameita kuiluja, joiden uumenissa öiset varjot syntyvät
-levitäkseen vähitellen yli maiseman. Vuoren etelärinnettä peittää
-tuuhea metsä, joka luo mahtavan varjon yli koko laakson virvoitukseksi
-rinteillä käyskenteleville karjalaumoille. Linnut laulavat alakuloisia
-laulujaan kuolevan päivän ylistykseksi, vasikat mylvivät, ja heikko
-tuulenhenki hukkuu lehtimetsän iltahuokaukseen. Mutta pohjoisessa päin
-kukkulat aukenevat, ja silmän eteen avautuu rannaton tasanko. Voin
-nähdä, kuinka karja, keppinsä nojassa kulkevan, väsyneen maanviljelijän
-saattamana, palajaa kotia yöksi ja kuinka savu nousee vaaleitten
-huvilain ja ympäri tasangon siroteltujen mökkien katoilta. Siellä
-valmistavat äidit ja puolisot ilta-aterian väsyneelle perheelleen.
-Paimenet huutelevat laumalleen, ja vanha eukko, joka vielä äsken istui
-kangasta kutoen navetan edustalla, jättää työnsä ja rientää taputtamaan
-ja hyväilemään nuorta mullikkaa sekä emonsa ympärillä määkyviä
-karitsoja. Kauempana näköala vieläkin laajenee; etäisyydessä häämöittää
-uusia kenttiä ja puurivejä, kunnes ääriviivat alkavat sulaa yhteen ja
-koko maisema näyttää yhtyvän taivaanrantaan. Laskeva aurinko hyväilee
-vielä muutamilla jäähyväiskatseilla luontoa, pilvet ruskottavat
-hetkisen, vaaletakseen uudelleen ja peittyäkseen lopulta hämärään.
-Tasanko häviää näköpiiristäni, varjot tihenevät. Tunnen seisovani kuin
-keskellä valtamerta enkä voi eroittaa muuta kuin taivaan.
-
-Eilen illalla, siten ihailtuani yli kaksi tuntia toukokuun iltaa,
-laskeuduin askel askeleelta alas vuorelta. Maailma oli yöhön peittynyt;
-en kuullut kuin talonpoikaistytön laulun ja näin vain paimenten
-leiritulet. Tähdet tuikkivat, ja kun ihastuksella tervehdin tätä
-kaikkea, tunsin taivaallisen onnen esimakua, ja sydämeni kohosi maata
-puhtaampiin ja korkeampiin ilmapiireihin. Pysähdyin kukkulan juurelle
-lähelle kirkkoa. Kuolinkellot soivat, ja muistellen omaa, nopeasti
-lähestyvää loppuani annoin katseeni harhailla ympäri hautuumaan,
-jonka vihreitten kumpujen alla kylän esi-isät uinuivat. "Rauha
-teille, te ihmisen viimeiset jäännökset. Mateeria on jälleen tullut
-mateeriaksi; ei mikään muutu, ei mikään kasva, ei mikään häviä maan
-päällä. Kaikki pukeutuu vain uusiin muotoihin. Se on ihmisen kohtalo!
-Vähemmän onneton se, joka ei sitä pelkää!" -- Uupuneena lepäsin
-hetkisen pinjametsikössä, ja tuossa himmeässä hiljaisuudessa astuivat
-eteeni kaikki onnettomuuteni ja kaikki toiveeni. Samantekevää, mistä
-onneani etsin! Tuskallisen ja hapuilevan matkan jälkeen on kuitenkin
-edessäni avoin hauta, johon kaikkine hyveineni ja virheineni tulen
-häviämään. Tunsin itseni masentuneeksi ja itkin. Tarvitsin lohdutusta
-ja nyyhkyttäen kutsuin Teresaa luokseni.
-
-
-14. V.
-
-Taas eilen illalla tullessani vuorelta lepäsin jälleen pinjametsikössä
-ja ikävöin Teresaa. Äkkiä kuulin ääniä ja askeleita puitten lomasta.
-Luulin näkeväni Teresan ja hänen pikku siskonsa. Pelästyneinä he
-pakenivat. Huusin heitä nimeltä, ja Isabellina, joka heti tunsi
-ääneni riensi minua suutelemaan ja hyväilemään. Nousin. Teresa
-nojautui käsivarteeni, ja me kävelimme äänettöminä vuoripuron vartta
-pitkin Viiden Lähteen järvelle. Täällä pysähdyimme kuin yhteisestä
-sopimuksesta ihailemaan taivaalla loistavaa Venus tähteä. "Oi",
-lausui hän niin säveän innokkaasti kuin hänelle on ominaista, "etkö
-usko, että Petrarcakin on usein harhaillut näillä yksinäisillä mailla
-yön rauhallisten varjojen alla kaivaten kadotettua ystäväänsä? Kun
-luen hänen säkeitään, olen näkevinäni hänen alakuloisena kuljeksivan
-juuri täällä. Puun runkoa vasten nojautuneena hän vaipuu surullisiin
-mietteisiin ja nostaen kyyneleiset silmänsä kohti taivasta etsii hän
-sieltä Lauran kuolematonta kauneutta. En ymmärrä, kuinka tuo ylevä
-sielu, jossa oli niin paljon taivaallista, Lauran kuoleman jälkeen
-lainkaan jaksoi elää kurjien ihmisten keskuudessa. Oi, jos rakkaus on
-oikein voimakas" -- -- -- Minusta tuntui kuin olisi hän puristanut
-kättäni. Silloin ei sydämeni enää tahtonut pysyä rinnassa. En käsitä,
-kuinka jaksoin hillitä itseäni. Sillä huulillani olivat jo sanat: "Oi,
-sinä olet syntynyt minua varten!"
-
-Hän kiipesi kukkulalle, ja minä seurasin häntä. Olin kokonaan Teresan
-vallassa, joskin sielussani riehuva myrsky oli jonkun verran asettunut.
-"Kaikki on rakkautta", sanoin. "Maailmankaikkeus on rakkautta täynnä,
-mutta tätä rakkautta ei kukaan ole niin syvästi tuntenut eikä niin
-ihanasti kuvannut kuin Petrarca. Nuo harvat nerot, jotka kohoavat
-tavallisten kuolevaisten yläpuolelle, täyttävät yleensä minut
-pelonsekaisella ihailulla, mutta Petrarcaa kohtaan tunnen harrasta
-luottamusta ja rakkautta. Järkeni palvoo häntä kuin puolijumalaa,
-sydämelleni hän on isä ja lohduttava ystävä." Teresa huokasi hymyillen.
-
-"Levätkäämme", hän sanoi raukeana. Koska ruoho oli kosteata, ohjasin
-hänet kivelle läheisen silkkiäispuun alla. Harvoin olen nähnyt niin
-yksinäistä, kaunista, korkeata ja tuuheaa silkkiäispuuta. Oi, sen
-varjoisain oksien alle, joissa linnut pesivät, tahtoisin pystyttää
-alttarin. Pikkutyttö oli meidät jättänyt. Hän juoksenteli sinne tänne
-poimien kukkasia ja pommitellen niillä kiiltomatoja. Teresa istui
-silkkiäispuun alla. Istuin aivan lähellä häntä nojaten päätäni runkoa
-vasten ja lausuen Sapphon oodeja. Kuu nousi taivaalle. -- Oi! Miksi
-sykkii sydämeni niin kiivaasti tätä kirjoittaessani? Autuas ilta!
-
-
-14. V. kello 11.
-
-Oi, Lorenzo, en aikonut sitä sinulle kertoa, mutta kuule sentään:
-huuleni ovat vielä lämpimät hänen suudelmastaan, poskeni kosteat hänen
-kyynelistään. Hän rakastaa minua. Lorenzo, anna minun kokonaan antautua
-tämän autuaan päivän hurmioon.
-
-
-14. V. illalla.
-
-Monta kertaa olen tarttunut kynään jatkaakseni, mutta se on ollut
-mahdotonta. Nyt olen hiukan levollisempi ja yritän uudelleen.
-
-Teresa lepäsi silkkiäispuun alla. Vain kaksi sanaa hän lausui
-minulle, mutta niihin sisältyi kaikki: "Rakastan teitä." Minusta
-tuntui kuin maailmankaikkeus olisi meille hymyillyt. Loin kiitollisen
-silmäyksen taivasta kohti, joka näytti avautuvan vastaanottaakseen
-meidät. Kuinka hartaasti olisinkaan tahtonut kuolla tuolla autuaalla
-hetkellä. Suutelin Teresaa, ja samalla virtasi kukista ja yrteistä
-vastaamme ihana tuoksu, koko ilma oli täynnä sulosäveleitä, kaukaa
-kuului purojen sorina, ja kuu, täynnä jumaluuden ääretöntä valoa,
-kaunisti säteillään olevaisuutta. Kaikki luonto ja itse alkuaineetkin
-riemuitsivat kahden sydämen onnen täydellisyydestä. Suutelin yhä
-uudelleen hänen kättään, ja Teresa syleili minua vapisten. Tunsin hänen
-henkäyksensä, tunsin kuinka hänen sydämensä sykki omaani vasten. Hän
-katsoi minuun suurilla, uneksivilla silmillään ja suuteli minua, ja
-hänen kosteat, puoliavoimet huulensa yhtyivät omiini. -- Mutta äkkiä
-hän kuin kauhistuneena tempautui irti syleilystäni, nousi, kutsui
-sisartaan ja juoksi häntä vastaan. Heittäydyin hänen jalkainsa juureen
-ja ojensin käteni häntä kohti, mutta en koettanut pidättää häntä enkä
-kutsua häntä takaisin. Hänen hyveensä -- tai enemmän vielä hänen
-intohimonsa -- hämmästytti minua. Tunsin tunnonvaivoja siitä, että
-minä ensimäisenä olin himmentänyt hänen viattoman sielunsa rauhan.
-Tunsin kehnossa sydämessäni katumusta, sillä olinhan ollut petturi.
-Lähestyin häntä vapisten. "En voi tulla omaksenne." Hän lausui tämän
-syvällä vakaumuksella, ja hänen katseestaan kuvastui moite itseään ja
-sääli minua kohtaan. Saattaessani häntä tietä pitkin hän ei enää minuun
-katsonut, enkä minä rohjennut puhutella häntä. Tullessamme puiston
-portille hän tarttui Isabellinan käteen ja sanoi: "Hyvästi." Käytyään
-muutaman askeleen hän vielä kerran kääntyi puoleeni toistaen: "Hyvästi."
-
-Jäin hurmauksen valtaan; olisin suudellut hänen askeleittensa jälkiä.
-Näin vielä hänen käsivartensa ja hänen kuun valossa vienosti liehuvat
-hiuksensa. Pitkä lehtikäytävä ja puitten tummat varjot sallivat minun
-kauvan ihailla hänen aaltoilevaa, vielä kaukaakin vaalealle hohtavaa
-pukuaan. Kun sekin oli hävinnyt, jännitin kuuloani voidakseni eroittaa
-edes hänen äänensä soinnun. -- Lähtiessäni kohotin käteni kohti
-Venusta, kuin lohdutusta etsien, mutta sekin oli poissa!
-
-
-15. V.
-
-Tuon suudelman jälkeen olen kuin paratiisin autuas asukas. Ajatukseni
-ovat iloisempia ja ylevämpiä, katseeni seesteinen, sydämeni lämmin.
-On kuin kaikki kaunistuisi katseilleni. Lintujen laulu, länsituulen
-humina puitten latvoissa ovat suloisempia kuin ennen, ruoho kasvaa,
-keto kirjavoituu askelteni alla. En karta enää ihmisiä, sillä koko
-luonto näyttää kuuluvan minulle. Koko sieluni on täynnä kauneutta
-ja sopusointua. Jos minun pitäisi kuvanveistoksen tai maalauksen
-muodossa loihtia esiin jotakin kaunista, en tarvitsisi maallista
-mallia; löytäisin aiheen omasta mielikuvituksestani. Oi lempi, taide
-on sinun tyttäresi. Sinä olet ensimäisenä maan päälle ohjannut pyhän
-runouden, jalojen sielujen parhaimman ravinnon. Sinun innoittaminasi
-suuret runoilijat yksinäisyydessään luovat yli-inhimilliset laulunsa,
-joiden sanat ja taivaasta polveutuvat ajatukset kiihoittavat vielä
-myöhäsyntyisiä sukupolvia yleviin tekoihin. Sinä synnytät sieluissamme
-ainoan hyödyllisen hyveen, -- säälin, jonka lohduttamana huokauksiin
-ja murheeseen tuomittu onnetonkin joskus hymyilee. Sinä yksin
-huolehdit ihmissuvun jatkumisesta; ilman sinua olisi kaikki kaaosta
-ja kuolemaa. Jos sinä meidät hylkäisit, tulisi maa hedelmättömäksi,
-elävät olennot toistensa verivihollisiksi, aurinko turmelevaksi
-liekiksi, maailma itkun, kauhun ja hävityksen laaksoksi. Nyt, kun
-säteesi kirkastaa sieluani, unohdan kärsimykseni, nauran Onnetarten
-uhkauksille enkä välitä tulevaisuuden houkutuksista. -- Oi, Lorenzo!
-Loikoilen usein "Viiden Lähteen järven" rannalla. Vieno tuuli, joka
-hilpeästi huojuttaa kasveja ja kukkia ja saa järven kirkkaan pinnan
-väreilemään, hyväilee kasvojani ja päätäni. Suloisissa houreissani olen
-näkevinäni alastomien, ruususeppelten ympäröimien nymfien edessäni
-tanssivan ja kutsun heidän seuraansa Amorin ja runottaret. Kohisevista,
-vaahtopäisistä puroista astuvat rintaa myöten esille lähteiden viehkeät
-vartiat, hymyhuuliset najaadit, joiden kosteita hartioita pitkät, vettä
-tihkuvat kiharat peittävät. -- "Turhia kuvitelmia", huudahtaa filosofi.
--- Mutta eikö sitten kaikki ole pelkkää kuvitelmaa? Onnellisia olivat
-muinaisuuden ihmiset, jotka pitivät itseään taivaan kuolemattomien
-jumalatarten suudelmien arvoisina ja kantoivat uhreja Kauneudelle ja
-Sulottarille. He kirkastivat inhimilliset puutteellisuutensa jumaluuden
-loistolla ja löysivät Kauneuden ja Totuuden mielikuvituksensa rakkaista
-harhaluomista. -- Kuvitelmia! Niin kyllä, mutta ilman niitä olisi elämä
-paljasta tuskaa, tai -- mikä vielä kamalampaa -- tylsää ja kiusallista
-toimettomuutta. Jos sydämeni tunteet vaikenevat, riistän sen omilla
-käsilläni rinnastani ja viskaan sen pois kuin uskottoman orjan.
-
-
-21. V.
-
-Oi näitä pitkiä, tuskallisia öitä! Pelko, etten enää häntä tule
-näkemään, herättää minut keskellä unta. Kaamean, polttavan,
-mielettömän aavistuksen valtaamana hyppään ylös vuoteeltani ja juoksen
-parvekkeelle, enkä suo paljaille, kylmettyneille jäsenilleni lepoa,
-ennenkuin ensimäinen päivänsäde kirkastaa itäistä taivaanrantaa.
-Sykkivin sydämin riennän hänen luokseen, mutta olen niin suunniltani,
-etten voi puhua, en edes huoata. En ajattele mitään, en kuule mitään,
-mutta aika rientää ja yö karkoittaa jälleen minut paratiisista. -- Oi
-salama, sinä tosin loistollasi hälvennät pimeyden, mutta sinä katoat
-nopeasti ja siten vain lisäät yön kauhua.
-
-
-25. V.
-
-Minä kiitän Sinua, iankaikkinen jumala, kiitän Sinua! Olet siis
-kutsunut takaisin lahjoittamasi elämän, Lauretta on vapautunut
-maallisista kärsimyksistään. Sinä kuulet sydämen pohjasta lähteneet
-rukoukset ja lähetät kuoleman katkaisemaan kahleet nääntyneiltä ja
-murtuneilta lapsiltasi. Rakas ystävättäreni, kuumilla kyynelillä
-olen kostuttava hautaasi, sillä muuta rakkauden osoitusta en enää
-voi sinulle tarjota. Turvetta, jonka alla uinut, on nuori nurmikko
-peittävä. Eläessäsi odotit minulta lohdutusta, mutta minulla ei ole
-ollut tilaisuutta täyttää edes viimeistä velvollisuutta sinua kohtaan,
--- haudata sinua. Mutta me näemme toisemme jälleen!
-
-Kun viimeksi ajattelin tuota tyttö raukkaa, aavistin että hän oli
-kuollut. Mutta tuskin olisin saanut asiasta varmuutta, ellet sinä olisi
-minulle kirjoittanut, sillä jaloimmankaan ihmisen kuolemasta ei paljoa
-puhuta, jos hän on köyhä. Usein aioin kirjoittaa hänelle. Mutta kynä
-putosi kädestäni ja kyyneleet valuivat paperille. Pelkäsin, että hän
-kertoisi minulle uusista kärsimyksistä ja murtaisi sydämeni. Emme halua
-tietää ystäviemme tuskia, sillä vaikka osanottomme onkin vilpitön,
-estää ylpeytemme meitä pukemasta sitä sanojen muotoon, ellemme voi
-heille tehokkaampaa ja todellisempaa lohdutusta tarjota. Ja kuitenkin
-ovat hellät sanatkin onnettomille rakkaita. Ehkä nyt hän ja hänen
-äitinsä lukevat minut niiden joukkoon, jotka oman onnensa huumaamina
-unohtavat onnettomat. Taivas tietää, että he erehtyvät. Jumala näki,
-että hän ei voinut kestää enempää; Hän lieventää tuulia vastakerityn
-karitsan hyväksi -- elävänä kerityn!
-
-Muistat kai, kuinka hän kerran tuli kotiaan kantaen laukussaan
-pääkalloa, joka oli kokonaan ruusujen peittämä. Hän näytti sitä meille
-ja sanoi: "Näitä ruusuja on niin paljon, niin paljon, ja olen ottanut
-kaikki okaat niistä pois. Huomenna ne kuihtuvat, mutta minä ostan
-uusia, sillä joka päivä, joka kuukausi puhkeaa kuolleitten tilalle
-uusia ruusuja." "Mutta mitä teet niillä, Lauretta?" kysyin häneltä.
-"Joka päivä kaunistan tätä pääkalloa uusilla, tuoreilla ruusuilla",
-vastasi hän viehkeästi nauraen. Hänen sanansa, hänen naurunsa, mieletön
-ilme hänen kasvoillaan, hänen katseensa, joka oli kokonaan kiinnitetty
-pääkalloon, vapisevat sormet, joilla hän kosketteli ruusuja -- kaikki
-tämä saattoi johtaa mieleen, kuinka suloinen ja välttämätön tuon
-järkkyneen tytön olemuksesta kuvastuva kuolemankaipuu toisinaan voi
-olla. --
-
-Nyt minun täytyy mennä ulos, Lorenzo, mutta jatkan myöhemmin. Sydämeni
-on niin raskas ja painostunut, ettei se tahdo pysyä paikallaan. Ulkona
-vuoren harjanteella tunnen itseni hiukan vapaammaksi, mutta sisällä
-huoneessani olen kuin hautaan kätketty.
-
-Kiipesin vuoren huipulle; myrsky ulvoi, rautatammet huojuivat jalkaini
-alla, metsä riehui kuin raivoisa valtameri, ja kaiku vastasi laaksosta.
-Korkeimmat jyrkänteet olivat mustien pilvien peitossa. Luonnon valtava
-suurenmoisuus sai kauhistuneen ja särkyneen sieluni unohtamaan
-tuskansa, rauha palasi hetkellisesti sydämeeni.
-
-Suuret ajatukset ja asiat liikkuivat mielessäni, täyttivät sydämeni ja
-hämmensivät sieluani. Tahtoisin puhua niistä sinulle, mutta en tiedä
-mistä alottaa, sillä äkkiä ne taas häviävät, ja alan katkerasti itkeä.
-
-Kuin mieletön juoksen ympäri tietämättä miksi ja minne. Äkkiä seison
-kuilun partaalla. Jalkaini alla lepäävät laaksot ja kentät; näköala on
-suurenmoinen ja rajaton. Katseeni ja ajatukseni häipyvät taivaanrannan
-etäisyyteen. Taas luon katseeni alaspäin, kuilu kammoittaa
-minua, kiipeän nopeasti alas ja kätkeydyn laakson pimentoihin.
-Rautatammi-metsikkö suojaa minua auringolta ja tuulilta, sieltä täältä
-kuuluu vuoripurojen hiljainen sorina, oksat huojuvat, satakieli
-laulaa. Toruin paimenta, joka aikoi ryöstää sen poikaset pesästä
-ja noitten viattomien raukkojen itkulla, epätoivolla ja kuolemalla
-ansaita muutamia kuparirahoja. Annoin hänelle korvaukseksi vastaavan
-summan, ja hän lupasi tästälähin muka jättää linnut rauhaan. -- Vaivuin
-mietteisiin. Oi, entinen onnen aika, mihin olet hävinnyt? -- Sieluni
-sairastaa, vain unesta se löytää lohtua. Onneksi se ei vielä itse
-tunne koko heikkouttaan. Oi, Lauretta poloinen, ehkä sinä kutsut minua
-luoksesi!
-
-Kaikki, kaikki, mikä on olemassa, on olemassa vain meidän
-mielikuvituksessamme. Rakas ystäväni, tuolla kallioilla kuolema minua
-kauhistutti, mutta metsikön varjoisissa pimennoissa olisin kernaasti
-sulkenut silmäni ikuiseen lepoon. Jokainen näkee maailman omilla
-silmillään, monenlaiset toivomukset värittävät meidän mielipiteitämme,
-me ahkeroimme päämäärän hyväksi, joka hiukan toisessa muodossa
-esitettynä meitä innoittaisi, meidän intohimommekin ovat loppujen
-lopuksi vain harhakuvien synnyttämiä. Kaikki johtaa täällä mieleeni
-lapsuuden suloiset unelmat. Oi, kuinka me yhdessä juoksentelimme
-pitkin näitä kenttiä ja kiipesimme milloin yhden, milloin toisen
-hedelmäpuun oksille. Emme muistelleet menneisyyttä, emme huolehtineet
-tulevaisuudesta, mielikuvitus suurenteli jättiläismäisesti
-mitättömimmätkin asiat, toivomukset eivät ulottuneet lähestyvän juhlan
-leikkejä kauemmaksi. Tuo uni on haihtunut, mutta kuka takaa, etten
-tälläkin hetkellä uneksisi? Oi Jumalani, joka loit sydän parkani, Sinä
-tiedät, kuinka kamala tämä uni on. Sinä tiedät, että vain itku ja
-kuolema on minulla jälellä.
-
-Näin hourailen, ja toiveeni ja ajatukseni vaihtelevat alinomaa, ja
-kun luonto on kauneimmillaan, tahtoisinkin nähdä sen surupuvussa.
-Tänään se tosiaankin näyttää täyttävän toivomukseni. Viime talvena
-olin onnellinen; kun luonto nukkui kuolinuntaan, oli minunkin mieleni
-rauhallinen. Mutta nyt?
-
-Mutta minua lohduttaa usko siihen, että minua tullaan kaipaamaan.
-Elämäni aamunkoitossa ajattelen ehkä turhaan sen keskipäivää, sillä
-sen tulevat intohimot ja onnettomuudet minulta riistämään, mutta sinun
-kyyneleesi ja tuon taivaallisen immen kyyneleet tulevat hautaani
-kostuttamaan. Onko ketään, jonka rakas ja vaivaloinen elämä kokonaan
-peittyy unhoituksen mereen? Onko ketään, joka viimeisen kerran
-katseli auringon valoa ja lausui jäähyväiset luonnolle, joka vapautui
-iloistaan, toiveistaan, pettymyksistään ja tuskistaan jättämättä
-jälkeensä kaipausta, huokausta, katsetta. Rakkaat henkilöt, jotka
-jäävät elämään meidän jälkeemme, ovat osa meistä. Sammuva katseemme
-etsii kyynelhelmeä heidän silmistään, sydämemme toivoo, että ruumiimme
-jää hellien käsien hoitoon ja että saamme heittää henkemme rakastetun
-ystävän povella. Luontokin huokaa hautamme partaalla, ja sen huokaus
-voittaa kuoleman hiljaisuuden ja kauhut.
-
-Menen parvekkeelle juuri kun auringon ääretön valo alkaa sammua ja
-pimeys sulkee syliinsä sen viimeiset kalpeat säteet taivaanrannalla.
-Alakuloisesti vaikenevan luonnon himmeydessä näen kaikkien olioitten
-ikuisen hävityksen enteen. Sitten luon katseeni tuohon isäni kummun
-rinteelle pappilan portin lähelle istuttamaan pinjametsikköön ja
-olen huomaavinani oman valkoisen hautakiveni tuulen huojuttamien
-puitten välissä. Näen äitini ja sinun tulevan, ja te rukoilette
-rauhaa onnettoman tomulle. Silloin sanon itsekseni: "Ehkäpä Teresakin
-aamunkoitossa tulee haudalleni vaipuen vienon kaihoisiin muisteloihin
-ja sanoen vielä kerran minulle jäähyväiset." Oi, kuolema ei olekaan
-tuskallinen. Ja jos joku panisi kätensä hautaani ja tahtoisi vapauttaa
-viimeiset jäännökseni yön syleilystä ja herättää henkiin hehkuvat
-intohimoni, ja aatteeni ja rikokseni, älä silloin minua puolusta,
-Lorenzo. Sano ainoastaan: "Hän oli ihminen ja oli onneton".
-
-
-26. V.
-
-Hän tulee, Lorenzo, hän palajaa! Hän kirjoittaa Toskanasta, jossa
-hän viipyy 20 päivää. Kirje on päivätty toukokuun 18 päivänä. Siis
-viimeistään kahden viikon kuluttua!
-
-
-27. V.
-
-Ajattelen usein: miten on mahdollista, että tämä taivaallinen enkeli
-voi elää tässä alhaisessa maailmassa. Ja pelkään silloin olevani
-rakastunut pikemmin mielikuvitukseni luomaan ihanneolentoon kuin
-todelliseen naiseen.
-
-Mutta kuka ei tahtoisi häntä rakastaa, vaikkapa onnettomastakin? En
-vaihtaisi nykyistä säälittävää tilaani edes maailman onnellisimman
-ihmisen kanssa. Mutta en sittenkään ymmärrä, miksi minun pitää kiduttaa
-itseäni, sillä tiedänhän ja olen aina tiennyt rakkauteni toivottomaksi.
-Ehkä hän ylpeilee omasta kauneudestaan ja minun tuskastani, sillä hän
-ei rakasta minua ja kenties hänen säälinsäkin on petollista. Mutta
-hänen taivaallinen suudelmansa polttaa vieläkin huuliani ja hurmaa
-mieleni, ja hänen itkunsa -- -- Mutta, oi minua onnetonta, sen hetken
-jälkeen hän karttaa minua eikä uskalla katsoa minua silmiin. Olenko
-minä viettelijä? Kun sielussani kaikuvat nuo kamalat sanat: "En voi
-koskaan tulla omaksenne", joudun raivon valtaan ja ajattelen verisiä
-hirmutöitä. Et sinä, viaton neitonen, vaan minä olin tulemaisillani
-petturiksi.
-
-Oi, suutele minua vielä kerran ja anna minun sitten vaipua unelmiini
-ja suloisiin houreisiini. Kuolen jalkaisi juureen, mutta olen kokonaan
-sinun omasi, tiedän, että jätän sinut viattomana, joskin onnettomana.
-Ellet voi tulla puolisokseni, voit ainakin seurata minua hautaan. --
-Ei, ei. Tämän kohtalokkaan rakkauden kirous murskatkoon minut yksin.
-Minä voin ikuisesti itkeä, mutta taivas varjelkoon sinua olemasta kauan
-onneton minun tähteni. Mutta joka tapauksessa olen sinut menettänyt,
-ja sinä itse kätkeydyt minulta. Oi, jospa rakastaisit minua yhtä
-kiihkeästi kuin minä sinua rakastan!
-
-Mutta, Lorenzo, keskellä näitä vaikeita epäilyksiä ja tuskia lohduttaa
-järkeni minua sanoen: "Sinä et ole kuolematon". Kärsikäämme siis
-loppuun asti. Minä, minä yksin poistun maallisen elämän helvetistä.
-Näin ajatellen nauran kohtalolle, ihmisille ja melkein Jumalankin
-kaikkivallalle.
-
-
-28. V.
-
-Usein ajattelen maailman loppua. Taivas, aurinko valtameret ja
-taivaankappaleet ovat liekeissä ja häviävät. Mutta jos minä keskellä
-näitä kauhuja vielä yhden kerran saisin sulkea Teresan syliini, silloin
-olisi luomakunnan hävitys minulle tervetullut.
-
-
-29. V. aamulla.
-
-Mielettömiä houreita! Unissani olen olevinani paratiisissa, Teresa
-on rinnallani, tunnen hänen hengityksensä huulillani, mutta sitten
-löydänkin äkkiä itseni tyhjästä haudasta. Oi, kunpa moiset mielikuvat
-eivät enää uudistuisi, koska ne samassa haihtuvat. Viime yönä etsin
-hänen kättään, jolla hän juuri oli tuntenut sydämeni sykintää. Olin
-kaukaa kuulevinani hänen huokauksensa, mutta kyyneleiset poskeni,
-hikinen tukkani, raskas rintani, äänetön ja painostava pimeys, kaikki,
-kaikki huusi minulle: "Onneton, sinä hourailet". Kauhun ja kaipauksen
-raatelemana vääntelin itseäni sängyssä, syleilin päänalusta ja sitten
-vaivuin uudelleen tuskiin ja houreisiin.
-
-Näkisitpä minun väsyneenä, kalpeana, äänetönnä harhailevan ympäri
-vuoria! Minä etsin Teresaa, mutta pelkään tapaavani häntä, puhelen
-itsekseni, huudan, rukoilen ja vastaan omiin sanoihini. Helteen
-rasittamana vaivun metsikön helmaan, uinahdan ja haaveilen. Usein
-tervehdin häntä kuin seisoisi hän rinnallani, aion syleillä ja suudella
-häntä, mutta samalla näky katoaa, ja jäykistynyt katseeni kiintyy
-vuoren onkaloihin. Ei, tästä kaikesta täytyy tulla loppu.
-
-
-29. V. illalla.
-
-Minun täytyy siis paeta, mutta minne? Usko minua, olen sairas, tuskin
-jaksan kävellä täältä huvilaan, jossa hänen jumalallinen ilmestyksensä
-minua lohduttaa ja henkeni vielä viimeisiä kertoja täyttyy
-elämänuskolla. Ilman häntä en enää kestäisi tätä helvettiä.
-
-Tänään hyvästelin häntä mennäkseni aamiaiselle. Lähdin, mutta en
-päässyt puutarhaa pitemmälle, sillä hänen katseensa oli minut lumonnut.
-Näin hänen tulevan pikku siskonsa kanssa, koetin piilottautua
-viiniköynnösten alle ja paeta. Isabellina huusi: "Rakkaani, rakkaani,
-etkö huomaa meitä?" Kuin salaman iskemänä vaivuin penkille, tyttö
-juoksi luokseni, heittäytyi kaulaani ja kuiskasi: "Miksi itket?" En
-tiedä, katseliko Teresa minua. Hän lähti kulkemaan toista tietä myöten.
-Puolen tunnin kuluttua hän tuli noutamaan siskoaan, joka yhä istui
-sylissäni. Huomasin, että hänen silmänsä olivat itkusta punaiset, hän
-ei puhunut mitään, mutta loi minuun moittivan katseen kuin sanoakseen:
-"Sinä olet tehnyt minut näin onnettomaksi".
-
-
-2. VI.
-
-Kaikki menee tavallista latuaan. Oi, en aavistanut, että polttava,
-raateleva, kuolettava tuskani näin syöpyisi koko sieluuni. Miksi en
-saa kuolla? Missä on luonto? Missä on sen ääretön ihannuus? Missä on
-hymyilevien kukkulain maalauksellinen paljous, joita haltioituneena
-katselin alhaalta tasangolta? Nyt ne ovat minusta alastomia kallioita
-ja pelottavia kuiluja. Niiden varjoisat, ystävälliset rinteet kiusaavat
-minua, samat rinteet, joilla kerran kävelin etsien lohtua aikamme
-voimattoman filosofian harhaluomia vastaan. Mitä hyödyttää paljastaa
-meille oma vaivaisuutemme, ellei ole lääkettä sen parantamiseksi?
-Tänään metsä kajahti kirveitten iskuista. Talonpojat kaatavat pari
-sataa vuotta vanhoja rautatammia. Niin sortuu täällä kaikki!
-
-Ivallisesti katselen nyt kukkasia, joiden päälle muinoin varoin
-astumasta. Poljen niitä jaloillani, tempaan niiden terälehdet irti ja
-hajoitan ne tuuleen. Huokailkoon koko olevaisuus minun mukanani.
-
-Lähdin ulos aikoja ennen auringonnousua ja harhailin pitkin kallioita
-etsien ruumiillisesta uupumuksesta lievennystä sieluni tuskille.
-Hikihelmet peittivät otsaani ja rintani korisi raskaasti, öinen
-tuuli riehui hajoittaen hiukseni ja jäätäen poskillani virtaavat
-hikikarpalot. Oi, siitä hetkestä alkaen tunnen väristystä ruumiissani,
-käteni ovat kylmät, huuleni siniset, silmäni harhailevat kuoleman
-varjojen keskellä.
-
-Kunpa tuon naisen kuva ei minua seuraisi kaikkialla, missä liikun,
-oi Lorenzo! Se synnyttää sielussani sellaisen raivon, epätoivon,
-hurjuuden ja sodan, että toisinaan ajattelen ryöstää hänet ja kuljettaa
-hänet kanssani erämaihin, kauaksi inhimillisten ennakkoluulojen
-hirmuvallasta. Minä kurja! Lyön otsaani ja kiroilen. Minun täytyy
-lähteä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-LORENZO LUKIJALLE.
-
-Kenties sinusta, lukijani, on tullut Jacopon ystävä, kenties haluat
-tutustua hänen intohimonsa historiaan. Voidakseni esittää sen sinulle
-kokonaisuudessaan täytyy minun kirjeitten lomassa tehdä muutamia
-huomautuksia.
-
-Laurettan kuolema ja Odoardon odotus lisäsivät hänen syvää
-alakuloisuuttaan. Harvoin hän kävi T:n talossa, eikä puhellut kenenkään
-kanssa. Laihtuneena ja kalpeana hän enimmäkseen harhaili ympäri seutua
-ilman hattua ja tukka hajallaan. Hänen syviin kuoppiin painuneista
-silmistään kuvastui hänen sairas, kärsivä sielunsa. Hän puhui
-masentuneella äänellä. Yökaudet hän kuljeskeli milloin missäkin, ja
-keskellä päivää löydettiin hänet usein nukkumassa jonkun puun juurella.
-
-Näihin aikoihin palasi Odoardo mukanaan nuori maalari, joka Roomasta
-muutti kotiseudulleen. Samana päivänä he tapasivat Jacopon. Odoardo
-aikoi syleillä häntä, mutta Jacopo peräytyi kauhistuneena. Maalari
-sanoi kuulleensa puhuttavan hänestä ja hänen älystään ja jo kauan
-halunneensa tutustua häneen. Jacopo keskeytti hänet. "Minä, herrani,
-en ole koskaan voinut löytää itseäni muissa ihmisissä, siksi en luule,
-että muutkaan löytävät itseänsä minussa." He pyysivät häneltä selitystä
-noihin kaksimielisiin sanoihin, mutta hän peittäytyi vaippaansa ja
-hävisi puitten lomaan. Odoardo ilmaisi mielipahansa hänen käytöksestään
-Teresan isälle, jolla jo alkoi olla aavistus Jacopon intohimosta.
-
-Teresalla oli jonkun verran vähemmän herkkä, mutta intohimoinen ja
-välitön luonne. Hänelläkin oli taipumusta vienoon alakuloisuuteen, ja
-nuoruudessaan, jolloin ihminen alkaa tuntea suloista tarvetta rakastaa
-ja saada osakseen vastarakkautta, ei hänellä vielä ollut yhtään sydämen
-ystävää. Siksi hänen sielunsa kokonaan avautuikin Jacopolle, ja hän
-rakastui häneen, vaikka ei uskaltanut sitä itselleen myöntää. Tuon
-suudelman jälkeen hän pelokkaasti karttoi lemmittyään ja vapisi isänsä
-läsnäollessa. Eroitettuna äidistään, vailla neuvojaa ja lohduttajaa,
-hän peläten ajatteli tulevaisuuttaan ja muuttui ihmisiä karttavaksi
-erakoksi. Hän puhui harvoin, mutta luki ehtimiseen. Hän laiminlöi
-taiteelliset ja musikaaliset harrastuksensa, vieläpä pukunsakin.
-Palvelijatkin näkivät usein kyyneleitä hänen silmissään. Hän karttoi
-nuorten ystävättäriensä seuraa, jotka viettivät kesää Euganian
-kukkuloilla, hän vältti kaikkia ihmisiä, pikku siskoaankin, ja istui
-monta tuntia yksinään puutarhansa pimennoissa. Talossa hallitsi siis
-hiljaisuus ja omituinen epäluottamus, joka vaikutti painostavasti
-kaikkeen teeskentelyyn tottumattoman Jacopon omituisen käytöksen jo
-ihmetyttämään sulhaseen. Vaikka Jacopo seuraelämässä olikin hiljainen,
-esiintyi hän ystäviensä kanssa puheliaana, usein suorastaan hillittömän
-iloisena. Mutta noina päivinä hänen puheensa ja käytöksensä olivat
-kiihkeitä ja katkeria kuten hänen sielunsakin. Eräänä iltana hän
-suuttui Odoardolle, joka puolusti Campoformion sopimusta. Hän alkoi
-väitellä, huutaa kuin hullu, uhata, väännellä päätään ja itkeä vihasta.
-Tavallisesti hän jaksoi hillitä itseään, mutta herra T. kertoi minulle,
-että hän tähän aikaan joko oli kokonaan ajatuksiinsa vaipunut, tai
-puhui tavattoman kiihkeästi; hänen katseensa ilmaisi kauhua ja joskus
-hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Odoardo alkoi pitää häntä
-silmällä ja arvasi piankin syyn hänen muuttuneeseen käytökseensä.
-
-Näin kului koko kesäkuu. Päivä päivältä onneton nuorukainen tuli yhä
-synkemmäksi ja sairaammaksi. Hän ei enää kirjoittanut kotiaan eikä
-vastannut minun kirjeisiini. Usein näkivät talonpojat hänen ratsastavan
-jyrkänteen reunaa myöten raisulla hevosella, ja oli todellinen ihme,
-ettei hän syöksynyt perikatoon. Eräänä aamuna maalari, joka par'aikaa
-piirteli vuorten ääriviivoja, kuuli hänen äänensä metsästä. Ortis
-lausui väräjävällä äänellä muutamia tuskallisia säkeitä Alfierin
-[Vittorio Alfieri (k. 1803) on Italian huomattavin murhenäytelmäin
-kirjoittaja. Foscolon ihailua ja kunnioitusta häntä kohtaan osoittavat
-m.m. muutamat mahtavat säkeet runoelmassa _Il Carme dei Sepolcri_.
-Suom.] "Saul"-tragedian toisesta näytöksestä, ja hänen huomaamattaan
-onnistui maalarin piirtää hänen kuvansa, joka sittemmin esitettiin
-julkisuudelle. Kuva on siltä hetkeltä, jolloin hän miettivänä pysähtyy
-lausuttuansa toisen näytöksen ensimäisen kohtauksen säkeet:
-
-                        "-- -- jo ammoin
-    ma vihollisen miekkaan syössyt oisin
-    rutosti ratkaisten sen ongelman,
-    jot' elämäni tuska on --"
-
-Lopetettuaan lausuntansa Jacopo kiipesi vuoren korkeimmalle huipulle,
-loi päättävän katseen alaspäin, levitti käsivartensa, mutta vetäytyi
-äkkiä takaisin huudahtaen: "Oi, äitini!"
-
-Eräänä sunnuntaina hän aikoi aterioida herrasväki T:n luona. Hän pyysi
-Teresaa soittamaan ja ojensi hänelle harpun. Hänen soittaessaan astui
-herra T. huoneeseen ja istuutui tyttärensä viereen. Jacopon kasvoilla
-kuvastui ensin hillitty surumielisyys, mutta vähitellen hänen päänsä
-painui alas ja hän vaipui tavalliseen synkkään alakuloisuuteensa.
-Teresa katsoi häneen salaa ja koetti pidättää kyyneleitään. Jacopo
-huomasi sen ja poistui salatakseen mielenliikutustaan. Heltyneenä
-kääntyi isä tyttärensä puoleen sanoen: "Oi lapseni, tahdotko tehdä
-itsesi ja meidät kaikki onnettomiksi!" Teresa alkoi tämän kuullessaan
-äkkiä katkerasti itkeä. Hän heittäytyi isänsä syliin ja tunnusti
-salaisuutensa. Samassa astui huoneeseen Odoardo ilmoittaen, että pöytä
-oli katettu, ja Teresan käytös samoinkuin herra T:n mielenliikutus
-vahvistivat hänen epäluulojaan. Tämän kaiken olen kuullut Teresan
-omasta suusta.
-
-Seuraavana päivänä, heinäkuun 7:nä, Jacopo meni Teresan luo ja tapasi
-siellä sulhasen ja maalarin, joka valmisti morsiamen kuvaa häitä
-varten. Hämmentyneenä ja vapisten Teresa poistui muka etsiäkseen
-jotakin, jonka hän oli unohtanut, mutta kulkiessaan Jacopon ohi
-kuiskasi hän surullisesti ja hiljaa: "Isäni tietää kaiken". Puhumatta
-sanaakaan Jacopo käveli muutaman kerran edestakaisin huoneessa ja
-poistui. Kukaan ei nähnyt häntä sinä päivänä. Michele etsi häntä
-turhaan aterioimaan. Vasta puoliyön aikaan hän palasi kotia. Hän
-heittäytyi riisuutumatta vuoteeseen ja lähetti palvelijan nukkumaan.
-Hetken perästä hän nousi ja kirjoitti:
-
-Keskiyön aikaan.
-
-Monta kertaa olen kiittänyt ja rukoillut jumaluutta, mutta en ole sitä
-koskaan pelännyt. Mutta nyt, kun tunnen onnettomuuteni koko kirouksen,
-pelkään sitä.
-
-Järkeni on sokaistu, sieluni masennettu, kuolettava raukeus runtelee
-ruumistani.
-
-Niin, onnettomat kaipaavat toista maailmaa, jossa ei syödä katkeraa
-leipää eikä juoda kyynelten sotkemaa vettä. Mielikuvitus luo sen
-sydämen lohdutukseksi. Hyvä ihminen, joka maan päällä aina on onneton,
-toivoo siellä saavansa palkinnon. Mutta kurjia ovat ne, jotka
-tarvitsevat uskontoa ainoastaan karttaakseen rikoksia tekemästä.
-
-Heittäydyin polvilleni pienessä kirkossa lähellä Arquàa, sillä tunsin,
-että Jumalan käsi raskaana lepäsi sydämeni päällä.
-
-Olenko minä heikko, Lorenzo? Varjelkoon taivas sinua tuntemasta
-yksinäisyyden ja kyynelten välttämättömyyttä ja tarvitsemasta kirkkoa.
-
-
-Kello 2.
-
-Taivaalta nousee myrsky, harvat, kalpeat tähdet tuikkivat. Kuu,
-puoleksi pilvien peittämänä, valaisee raukeilla säteillään ikkunoitani.
-
-
-Aamunkoitossa.
-
-Lorenzo, etkö kuule? Ystäväsi huutaa sinua. Mikä yö! Päivä koittaa,
-kärsimykseni vain kasvanevat. -- Jumala ei minua kuule. Päinvastoin.
-Hän kiusaa minua kuolemantuskalla, hän pakoittaa minut kiroamaan
-elämääni, jota ei kuitenkaan mikään rikos ole tahrannut.
-
-Jos Sinä olet voimakas, kaikkivaltias, kostonhimoinen Jumala, joka
-kolmannessa ja neljännessä polvessa rankaiset isien rikokset, voinko
-silloin Sinua lepyttää? Anna minuun, minuun yksin iskeä vihasi salaman,
-joka sytyttää helvetin liekit, joka polttaa miljoonat ihmiset siksi,
-ettet ole itseäsi heille ilmoittanut. -- Mutta Teresa on viaton;
-hän ei sano Sinua julmaksi, vaan palvoo Sinua hartain sydämin. Minä
-taas en palvo Sinua, minä pelkään Sinua, mutta tarvitsen Sinua.
-Pudista päältäsi ne ominaisuudet, joita ihmiset ovat Sinulle antaneet
-tehdäkseen Sinut itsensä kaltaiseksi. Etkö Sinä ole onnettomien
-lohduttaja? Eikö Sinun jumalallista Poikaasi nimitetä ihmisen pojaksi?
-Kuule siis minua! Sydämeni tuntee läsnäoloasi, mutta älä suutu
-huokauksista, joihin luonto pakoittaa onnettoman ihmisen. Napisen Sinua
-vastaan, itken, rukoilen Sinulta vapautusta. Vapautustako? Mutta kuinka
-voisit sinä minut vapauttaa, ellei sydämeni ole täynnä Sinun henkeäsi,
-ellen onnen päivinä ole Sinua rukoillut, jos pakenen luoksesi ja pyydän
-voimakkaan käsivartesi tukea vasta tuskan murtamana, jos pelkään Sinua
-enkä voi Sinuun oikein luottaa. En toivo, en kaipaa muita kuin Teresaa;
-hänessä yksin näen Sinut.
-
-Kas niin, Lorenzo. Nyt olen tunnustanut rikokseni, jonka tähden Jumala
-on kääntänyt katseensa minusta pois. En ole koskaan Häntä palvonut niin
-kuin Teresaa. Kirous! Vertaanko Jumalaan ihmistä, jonka Jumalan henkäys
-voi muuttaa luurangoksi ja tomuksi? Niin mitätön on ihminen. Onko minun
-siis asetettava Teresa Jumalan edelle? Oi, hänestä uhkuu taivaallista,
-ääretöntä, kaikkivaltiasta kauneutta. Silmäilen maailmankaikkeutta,
-luon kauhistuneen katseen ikuisuuteen; kaikki on kaaosta, kaikki savuaa
-ja tyhjyyttä, en käsitä Jumalaa, mutta Teresan kuva on aina edessäni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kahta päivää myöhemmin hän sairastui. Teresan isä kävi häntä
-tervehtimässä ja neuvoi samalla häntä poistumaan Euganian kukkuloilta.
-Hienona ja ymmärtäväisenä miehenä hän antoi suurta arvoa Jacopon
-älylle ja luonteenjaloudelle ja rakasti häntä kuin parasta ystäväänsä.
-Hän vakuutti minulle, että hän toisenlaisissa olosuhteissa olisi
-pitänyt kunniana saada vävykseen nuorukaisen, jolla -- olkoon, että
-hänellä oli muutamia aikamme yleisiä heikkouksia ja harvinaisen
-kesyttymätön luonne -- herra T:n sanojen mukaan kuitenkin oli monta
-klassillisten ihmisten hyvettä. Mutta Odoardo oli rikas ja kuului
-perheeseen, jolla oli voimaa suojella herra T:tä valtiollisia juonia
-ja vainoja vastaan. Hänen vihollisensa näet syyttivät häntä siitä,
-että hän oli kannattanut synnyinmaansa vapauttamista, ja tämähän
-on hirmuinen rikos Italiassa. Sitävastoin hän ottamalla Ortisin
-vävykseen olisi jouduttanut sekä hänen että oman perheensä perikatoa.
-Sitäpaitsi hän oli antanut lupauksensa, ja pitääkseen sanansa hänen
-oli täytynyt luopua rakkaasta vaimostaankin. Hänen taloudellinen
-asemansa olisi myöskin tehnyt hänelle mahdottomaksi antaa Teresalle
-suurempia myötäjäisiä, jotka olisivat olleet välttämättömät Ortisin
-vähävaraisuuden takia. Herra T. kirjoitti minulle näistä asioista ja
-puhui niistä Jacopolle, joka tunsi ne vanhastaan ja kuunteli levollisen
-näköisenä. Mutta heti kun herra T. mainitsi myötäjäisistä, keskeytti
-Jacopo hänet: "Ei. Olen maanpakolainen, köyhä, tuntematon. Ennemmin
-hautaisin itseni elävänä kuin pyytäisin tytärtänne puolisokseni. Olen
-onneton, mutta en halpamainen. Lapseni eivät koskaan joudu olemaan
-äidilleen kiitollisuuden velassa omaisuudestaan. Teidän tyttärenne
-on varakas ja kihloissa." "Mitä siis?" kysyi herra T. Jacopo loi
-katseensa taivaalle ja vastasi pitkän vaitiolon jälkeen: "Oi Teresa,
-sinä tulet kaikissa tapauksissa onnettomaksi". "Ystäväni", vastasi
-herra T. lempeästi, "kuka on hänet onnettomaksi tehnyt? Te juuri.
-Rakkaudesta minuun hän jo oli alistunut kohtaloonsa. Hän yksin olisi
-voinut rakentaa sovinnon onnettomien vanhempiensa välille. Hän on
-rakastanut Teitä, mutta Te, jonka rakkaus kuitenkin on luonteeltaan
-niin ylevä, riistätte häneltä puolison ja ylläpidätte eripuraisuutta
-kodissa, jossa Teitä aina on kohdeltu ja tullaan kohtelemaan kuin
-omaa poikaa. Alistukaa Tekin kohtaloonne, poistukaa täältä muutamaksi
-kuukaudeksi. Toisen ehkä näkisitte ankaraksi isäksi, mutta minä --
-niin, minäkin olen ollut onneton, olen liiaksikin ollut intohimojeni
-lumoissa ja olen vieläkin. Siksi olen oppinut säälimään muita, sillä
-tarvitsen itsekin sääliä. Korkeasta iästäni huolimatta olen vasta
-Teidän kauttanne tullut huomaamaan, että ihminen joskus voi kunnioittaa
-sellaistakin ihmistä, joka on hänelle turmiollinen, varsinkin jos hänen
-luonteensa on niin ylevä, että toiselle luvattomat, jopa naurettavatkin
-tunteet hänellä näyttävät jaloilta ja peloittavilta. Myönnän Teidän
-jo tuttavuutemme ensi hetkistä tehneen minuun niin syvän vaikutuksen,
-että pelkään Teitä ja rakastan Teitä samalla. Usein olen kärsimättömänä
-laskenut minuutit Teidän tuloonne, mutta kun palvelija on ilmoittanut
-Teidän jo olevan portailla, on äkillinen ja salainen kauhu vallannut
-mieleni. Oi, säälikää minua ja omaa nuoruuttanne ja Teresan mainetta!
-Teidän tähtenne hänen kauneutensa ja terveytensä murtuvat ja hänen
-sydämensä nääntyy hiljalleen. Teresan nimessä rukoilen Teitä, lähtekää!
-Uhratkaa intohimonne hänen rauhansa vuoksi! Älkää tehkö minua maailman
-onnettomimmaksi ystäväksi, isäksi ja aviopuolisoksi yhdellä kertaa!"
-
-Jacopo näytti kyllä heltyneeltä, mutta ei vastannut mitään, ei itkenyt
-eikä muuttanut kasvonilmettä, vaikka herra T:n täytyi kyyneliltä
-keskeyttää puheensa. Hän istui myöhäiseen yöhön Jacopon vuoteen luona,
-mutta kumpikaan ei puhunut mitään, ennenkuin sanoivat toisilleen
-jäähyväiset. -- Nuorukaisen heikkous yltyi seuraavana aamuna; hän
-sairastui vaaralliseen kuumetautiin.
-
-Sillävälin minä, Jacopon ja Teresan isän viimeisten kirjeiden
-peloittamana, koetin kaikin voimin jouduttaa ystäväni lähtöä
-pelastaakseni hänet hillittömän intohimonsa lumouksesta. Minulla
-ei ollut sydäntä puhua siitä hänen äidilleen, jolla jo oli monta
-surullista kokemusta hänen yltiömielisestä luonteestaan. Sanoin vain,
-että Jacopo oli hiukan sairastunut ja että hänen terveytensä kaipasi
-ilmanvaihdosta.
-
-Samoihin aikoihin kiihtyivät valtiolliset vainot Venetsiassa. Laista
-ei välitetty, tuomioistuimet olivat mielivaltaisia, tavanmukaisia
-syyttäjiä ja puolustajia ei käytetty. Ihmisiä tuomittiin rikoksista,
-joiden olemassaolosta heillä ei ollut aavistusta, urkkijajärjestelmä
-kukoisti, rangaistukset pantiin silmänräpäyksessä toimeen,
-valitusoikeutta ei suotu. Pahimmin epäillyt viruivat vankikomeroissa,
-toiset, ylhäisimpien ja arvossapidetyimpienkin sukujen jäsenet,
-riistettiin yöllä kodeistaan. Poliisimiehet raahasivat heidät rajalle
-ja jättivät heidät siellä oman onnensa nojaan. He eivät saaneet ottaa
-mitään mukaansa, ei edes sanoa jäähyväisiä omaisilleen. Muutamille
-harvoille oli tämäkin raaka ja väkivaltainen karkoitus pikemminkin
-lempeyden osoitus. Minä, äänetön maanpakolainen, en ole hirmuvallan
-ensimäisiä enkä viimeisiäkään uhreja. Monta kuukautta olen jo
-harhaillut ympäri Italiaa luoden toivottoman, kyyneltyneen katseeni
-kohti synnyinmaani rantoja. Levottomana myöskin Jacopon vapaudesta sain
-hänen epätoivoisen äitinsä kehoittamaan häntä etsimään turvapaikkaa
-ulkomailla, kunnes onnellisemmat olot palaisivat. Samasta syystähän
-Jacopo aikanaan oli kiireesti lähtenyt Padovasta. Äidin kirjeen perille
-vieminen annettiin erään palvelijan tehtäväksi, joka saapui Euganiaan
-heinäkuun 15 päivän iltana ja tapasi Jacopon yhä vuoteen omana, joskin
-melkoisesti parantuneena. Teresan isä oli hänen luonaan. Jacopo luki
-kirjeen ääneti ja pani sen pieluksensa alle. Hetken kuluttua hän luki
-sen uudelleen ja näytti liikutetulta, mutta ei puhunut mitään.
-
-Heinäkuun 19:nä hän nousi vuoteeltaan. Samana päivänä tuli toinen
-kirje hänen äidiltään, jossa tämä lähetti hänelle rahaa, pari vekseliä
-ja useita suosituksia sekä rukoili häntä Jumalan nimessä lähtemään.
-Aikaiseen iltapäivällä Jacopo meni Teresan luo, mutta tapasi kotona
-vain Isabellinan, joka kyyneleet silmissä kertoi minulle, että Jacopo
-ensin oli istunut hetken äänetönnä, sitten noussut ylös, suudellut
-häntä ja poistunut. Tunnin kuluttua Jacopo oli palannut, tavannut
-Isabellinan portaissa, syleillyt ja suudellut häntä useaan kertaan
-ja itkenyt. Senjälkeen hän kirjoitti täyteen useita paperiliuskoja,
-mutta repi ne seuraavassa hetkessä palasiksi. Sitten hän ajatuksiinsa
-vaipuneena käyskenteli puutarhassa. Iltahämärissä muuan palvelija
-huomasi hänet makaamassa erään puun alla. Kulkiessaan uudelleen
-puutarhan läpi hän näki Jacopon portilla aikeessa poistua. Hänen
-katseensa oli kuin kiinninaulattu kuutamon valaiseman talon ikkunoihin.
-
-Kotia palanneena hän lähetti palvelijan äitinsä luo ilmoittamaan
-lähtevänsä aamunkoitossa. Hän tilasi kyydin lähimmältä postiasemalta.
-Ennen maatapanoaan hän kirjoitti Teresalle seuraavan kirjeen, jonka
-puutarhuri vei perille. Aamuhämärissä hän lähti.
-
-
-Kello 9.
-
-Anna minulle anteeksi, Teresa. Olen turmellut nuoruutesi ja kotisi
-rauhan, mutta pakenen. En luullut itseäni niin lujaluontoiseksi. En
-odottanut voivani lähteä menehtymättä tuskasta. Käyttäkäämme siis
-hyväksemme tätä hetkeä, niin kauan kuin sydämeni vielä sykkii ja
-järkeni on selvä. Ja kuitenkin valtaa sieluni vain yksi ainoa tunne:
-ikuinen rakkaus ja sääli sinua kohtaan. Mutta velvollisuuteni on
-olla sinulle kirjoittamatta ja sinua näkemättä siksi kuin voin olla
-häiritsemättä sielusi rauhaa. Tänään etsin sinua turhaan lausuakseni
-jäähyväiset. Nämä viimeiset rivit ovat, kuten näet, katkerain kyynelten
-kostuttamia. Lähetä minulle joskus sopivalla hetkellä kuvasi. Älä
-kiellä minulta tätä suloista lohduttajaa tuskissani, jos vielä
-tunnet rakkautta ja ystävyyttä, tai edes sääliä ja kiitollisuutta
-onnetonta kohtaan. Luulen, että siihen on suostuva isäsikin, hän, joka
-edelleenkin saa sinun läsnäolostasi ammentaa lohtua omaan tuskaansa.
-Minä olen lohduttava itseäni suutelemalla kuvaasi öin ja päivän, kun
-tuska ja intohimot raatelevat rintaani, kun olen kyllästynyt koko
-maailmaan ja sen petollisiin ihmisiin, kun muukalaisen unissakävijän
-lailla harhailen maan päällä etsien niin kipeästi kaipaamaani hautaan
-vievää polkua. Näin olet sinä kaukanakin ollen antava minulle voimia
-kestämään elon tuskat, ja sinun tähtesi, sen vannon, kestän ne kunnes
-viimeisetkin voimani uupuvat.
-
-Ja sinä, Teresa, rukoile puhtaan sydämesi lämmöllä taivasta puolestani.
-Älä pyydä, että se riistäisi minulta tuskani, jotka ehkä olen ansainnut
-ja jotka kenties kuuluvat luontooni, pyydä ainoastaan, että se
-säilyttäisi edes nykyisen heikontuneen kykyni kestää ne. Kun kuvasi
-on povellani, ovat yöni vähemmän tuskallisia ja yksinäiset päiväni,
-kaukana luotasi, lohdullisempia. Kuollessanikin näen vielä sinut
-edessäni, uskon henkeni siunauksesi huomaan ja vuodatan sieluni kuvasi
-yli, joka rinnallani on seuraava minua hautaan. Ja jos kohtalo on
-määrännyt, että olen sulkeva silmäni vieraalla maalla [tuntuu siltä
-kuin Foscolo näin kirjoittaessaan olisi aavistellut omaa kohtaloansa.
-Suom.], jossa kukaan ei minua itke, olen loihtiva hengessäni sinut
-vuoteeni ääreen samanlaisena, yhtä hellänä ja osanottavaisena kuin
-olit kerran sairauteni aikana, ennenkuin vielä olit huomannut, että
-rakastimme toisiamme ja ennenkuin minä olin millään tavalla rikkonut
-sinua vastaan. Sinulta minulla on vain yksi kirje, jonka sain Padovassa
-ollessani. Onnellinen aika! Kuka olisi luullut sen näin pian haihtuvan!
-Minusta tuntui kuin olisit kehoittanut minua pian palaamaan luoksesi,
-ja nyt, nyt olen muutaman tunnin kuluttua ikiajoiksi eroava sinusta.
-Tuo kirje oli lempemme alku, se kirje ei milloinkaan ole sydäntäni
-jättävä. Oi Teresani, tämä kaikki on haavetta, mutta onnettomalla ei
-ole muuta lohdutusta. Hyvästi. Anna minulle anteeksi, Teresani. Luulin
-itseäni lujaluontoisemmaksi. Kirjoitan huonosti ja kehnolla käsialalla,
-mutta sieluni on särkynyt ja kyyneleet virtaavat silmistäni. Lähetä
-Jumalan tähden minulle kuvasi Lorenzon mukana. Ellei hän voi sitä
-minulle perille toimittaa, on hän säilyttävä sitä pyhänä perintönä,
-joka aina johtaa hänen mieleensä sinun kauneutesi ja hyveesi sekä
-hänen kurjan ystävänsä ainoan, ikuisen, onnettoman lemmen. Hyvästi,
-vaan ei ikiajoiksi. Kerran näemme toisemme jälleen, ja silloin olen
-minä muuttunut sellaiseksi, että ihmisten täytyy sääliä ja kunnioittaa
-meidän intohimoamme. Silloin ei rakkautesi minua kohtaan enää ole
-rikos. Mutta jos tuskani sitä ennen veisi minut hautaan, sallinet
-tietoisuuden rakkaudestasi sulostuttaa kuolinhetkeäni. -- Tunnen, että
-tämä kirje tekee sinut surulliseksi. Oi, kunpa voisin kuolla jalkaisi
-juuressa tai edes saisin tulla haudatuksi samaan maahan, jota sinun
-tomusi kerran on pyhittävä. -- Mutta hyvästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Michele kertoi minulle, että hänen herransa matkusti pari
-postiasemaväliä äänetönnä, mutta tyynen, melkeinpä onnellisen
-näköisenä. Sitten hän pyysi Micheleä ottamaan esille kirjoitusvehkeensä
-ja kirjoitti, sillä välin kun hevosia vaihdettiin, herra T:lle
-seuraavan kirjeen:
-
-Kunnioitettava herrani ja ystäväni!
-
-Eilen illalla annoin puutarhurilleni kirjeen, joka hänen piti toimittaa
-neiti Teresalle. Vaikka kirjoitinkin sen vasta sen jälkeen kun jo olin
-vakaasti päättänyt poistua hänen läheisyydestään, pelkään kuitenkin,
-että siinä ilmenevä epätoivo on tuottava surua tuolle viattomalle
-olennolle. Ette siis loukkaantune, herra T., jos pyydän Teitä ottamaan
-haltuunne tuon kirjeen puutarhurilta. Ilmoitan hänelle, että hänen
-on luovutettava se ainoastaan Teille. Säilyttäkää se avaamatta tai
-polttakaa. Luulen kuitenkin, että tyttärenne tuntisi itsensä kovin
-onnettomaksi, jos minä poistuisin ilman minkäänlaisia jäähyväisiä.
-Koko eilisen päivän aikana minulla ei ollut tilaisuutta tavata häntä.
-Siksi pyytäisin Teitä säilyttämään mukanaseuraavan sinetöidyn kirjeen
-ja antamaan sen Teresa T:lle ennenkuin hänestä tulee markiisi Odoardon
-puoliso. Olen päättänyt, jos suinkin mahdollista, kuolla lähellä
-synnyinkotiani En tiedä, toteutuuko toivomukseni ja näemmekö enää
-koskaan toisiamme, mutta olen vakuutettu siitä, että Te herrani ja
-ystäväni, ette koskaan tahdo minua unohtaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Herra T. toimitti minulle ylläolevan Teresalle osoitetun kirjeen
-avaamatta sitä. Jacopon myöhemmän kirjeen hän viipymättä antoi
-tyttärelleen. Huomasin sittemmin, että se sisälsi vain muutamia,
-tyyntyneessä mielialassa kirjoitettuja rivejä.
-
-Melkein kaikki seuraavat Jacopon kirjeet ja muistiinpanot sain eri
-aikoina postin mukana.
-
-
-Rovigo. 20. VII.
-
-Ihaillessani häntä sanoin itselleni: "Mitä minusta tulisikaan, ellen
-enää saisi häntä nähdä?" Itkin hiljaisuudessa, mutta minua lohdutti
-tietoisuus siitä, että olin lähellä häntä. Mutta nyt?
-
-Mitä merkitsee minulle nyt koko maailma? Ei ole sitä maailman
-soppea, jossa voisin elää ilman Teresaa. Oi, minusta tuntuu pahalta,
-epätodelliselta unelta, että olen hänestä erotettu! Kuinka olen
-voinut olla niin päättäväinen? Kuinka on sydämeni kestänyt sitä, että
-minun täytyi lähteä hänen luotaan ilman suudelmaa, ilman ainoatakaan
-jäähyväissanaa? Usein kuvittelen seisovani hänen kotiportillaan ja olen
-hänen surullisista kasvoistaan lukevinani, että hän rakastaa minua. Ja
-kuitenkin minä pakenen ja jokainen minuutti kulettaa nopeasti minut
-yhä kauemmaksi hänestä. Kaikki ihanat kuvitelmat haihtuvat. Tahtoni on
-lamaantunut, järkeni sairas, sydämeni murtunut. Kohtaloni kaikkivaltias
-käsi heittäköön minut mihin hyvänsä. Hyvästi, Lorenzo.
-
-
-Ferrara, 20. VII. illalla.
-
-Olen kulkenut Pon yli. Ihailin sen ääretöntä vesipaljoutta; monta
-kertaa tahdoin syöksyä aaltoihin, hukuttautua, hävitä ikiajoiksi.
-Kaikki olisi käynyt silmänräpäyksessä. Mutta voi, minulla on hellä ja
-onneton äiti, joka niin lohduttoman katkerasti itkisi kuolemaani.
-
-En tahdo kurjalla tavalla päättää päiviäni. Kannan tuskani kuin mies,
-juon viimeistä kyyneltä myöten maljani, jonka taivas on minulle
-sekoittanut. Mutta kerran vastustuskykyni loppuu, voimat uupuvat,
-intohimo käy ylivoimaiseksi. Jos minulla silloin on rohkeutta katsella
-Kuolemaa kasvoista kasvoihin, keskustella hänen kanssaan levollisesti,
-maistaa hänen karvasta juomaansa, jos olen sovittanut rikokseni,
-vaikkakaan en ole voinut toisten ihmisten kyyneleitä kuivata, silloin,
-oi silloin -- --!
-
-Mutta eikö näin puhuessani kaikki jo ole menetettyä? Jälellähän on vain
-muisto ja onnettomuuden kalvava varmuus. Oletko koskaan kokenut sitä
-äärimmäistä tuskaa, jonka aiheuttaa kaikkien toivomusten raukeaminen?
-
-Ei suudelmaa, ei jäähyväissanaa! Vain kyyneleesi seuraavat minua
-hautaan. Terveyteni, elämäni, sydämeni -- -- sinä, sinä! Kaikki on
-minua vastaan; minä alistun.
-
-
-Myöhemmin.
-
-Olen siis voinut jättää sinut, Teresa, vaikka olit paljoa onnettomampi
-kuin minä. Kuka on sinua lohduttava? Sinä vapiset kuullessasi nimeäni
-mainittavan, sillä minä, minä yksin olen aiheuttanut sen, että sinä jo
-eläjäsi kevätaikana olet tutustunut maailman myrskyihin ja kurjuuteen.
-Sinä olet liian nuori voidaksesi paeta elämää ja sen houkutuksia.
-Sinä et tiedä, että aamu ja ehtoo ovat yhtä. Oi, minä en tahdo sitä
-sinulle vakuuttaa! Ja kuitenkaan emme voi toivoa apua toisilta vielä
-vähemmän itseämme lohduttaa. Ainoastaan kaikkivaltiaan Jumalan puoleen
-voin katseeni kääntää, ainoastaan Hän voi viedä meidät onnelan
-autuaisiin asuntoihin ulkopuolelle tämän kamalan maailman, jossa
-kaikki meitä vainoovat ja meidät hylkäävät, jos taivas ottaisi vastaan
-tuskanhuutoni, rukoukseni ja kalvavan katumukseni, oi, silloin sinun
-onnettomuutesi lieventyisi ja minä siunaisin omia kärsimyksiäni. Minun
-tilani toivottomuutta lisää vielä sekin, etten tunne sinua uhkaavia
-vaaroja, en voi sinua puolustaa, en kuivata kyyneleitäsi, en kätkeä
-sydämeeni salaisia kärsimyksiäsi, en olla onnettomuutesi osatoverina.
-En tiedä minne paeta, en ymmärrä kuinka olen voinut luotasi lähteä, en
-aavista milloin saan sinut jälleen nähdä.
-
-Julma isä! Teresa on sinun oma lapsesi, mutta sinä olet häväissyt kodin
-alttarin. Maa ja taivas kiroavat sinun valaasi: Häpeä, mustasukkaisuus,
-eripuraisuus ja katumus ympäröivät moista aviovuodetta ja tahraavat
-kenties verellä takomasi kahleet. Etkö ymmärrä, että Teresa on oma
-tyttäresi? Olet kerran katkerasti katuva tekoasi, mutta liian myöhään.
-Kenties on tuleva hetki, jolloin Teresa, ylenmäärin onnettomuutensa
-murtamana, kiroaa koko elämäänsä ja niitä, jotka ovat hänelle elämän
-antaneet. Kun sinä jo makaat turpeen alla, on tyttäresi valitus
-häiritsevä rauhaasi. Muuta mielesi, ennenkuin se on myöhäistä.
-Mutta voi, sinä et minua kuule, sinä riistät hänet minulta, uhri
-on teurastettu, kuulen hänen viimeisen huokauksensa, kuulen hänen
-kuolinhetkelläkin mainitsevan nimeäni. Te julmurit, eikö Teresan
-veri, eikö minun vereni pane teitä vapisemaan? Teresan kuolema tulee
-kostetuksi. -- Olenko järjiltäni, olenko tulemassa murhamieheksi?
-
-Mutta miksi et sinäkään, rakas Lorenzo, auta minua? En ole voinut
-sinulle kirjoittaa, sillä vihan, mustasukkaisuuden, kostonhimon ja
-rakkauden ikuiset voimat ovat minua raadelleet. Intohimon myrskyt
-ovat kuohuneet sielussani; ne ovat olleet tukahuttamaisillaan ja
-tappamaisillaan minut. En voinut kirjoittaa, sillä tuska oli minut
-kivettänyt. Sama tuska hallitsee edelleenkin sieluani. Se tukahuttaa
-ääneni ja huokaukseni, se jäätää kyyneleeni. Eloni on hukkaan mennyt.
-Väsymys ja kuoleman varjot synkistävät jälellä olevia elämäni päiviä.
-
-Usein olen raivoissani siitä, että läksin. Syytän itseäni
-raukkamaisuudesta. Miksi he eivät suoraan moittineet minua
-intohimostani? En olisi häntä koskaan jättänyt, jos he olisivat
-kieltäneet minua häntä jälleennäkemästä, jos he väkivalloin olisivat
-hänet minulta riistäneet. Mutta kuinka olisin voinut olla kiittämätön
-isää kohtaan, joka sanoi minua ystäväkseen, joka monta kertaa syleili
-minua huudahtaen liikutettuna: "Miksi on kova kohtalo yhdistänyt
-sinutkin meihin onnettomiin?" Saatoinko syöstä häpeään ja vaaraan
-perhettä, joka onnellisemmissa olosuhteissa olisi jakanut kanssani sekä
-ilon että surun? Mitä saatoinkaan vastata hänelle, kun hän huoaten
-ja rukoillen sanoi minulle: "Teresa on tyttäreni". -- Niin, vietän
-loppuelämäni omantunnon vaivoissa ja yksinäisyydessä, mutta kiitän
-kohtalon vapahtavaa, näkymätöntä kättä, joka pelasti minut syöksymästä
-kuilun syvyyteen. Ilman sen estävää voimaa olisin mukanani vienyt tuon
-viattoman neidon. Hän jo seurasi minua, ja minä, julmuri, jatkoin
-kulkuani kohti kuilua ja katsoin silloin tällöin taakseni. Näin,
-että hän kulki perässäni onnettomalla tiellä, mutta kauhistuneena ja
-heikoin voimin. Enkö siis ole viettelijä, eikö minun ole ainaiseksi
-hävittävä hänen näköpiiristään? Kunpa voisin hävitä kaikkien ihmisten
-näköpiiristä! Kunpa saisin hiljaisuudessa itkeä omaa onnettomuuttani ja
-tuon taivaallisen olennon onnettomuutta, jota minä itse olen lisännyt!
-
-Ei kukaan tunne kamalaa salaisuuttani. Joka ilta valuu kylmä hiki
-pitkin otsaani, minä huokaan ja valitan kuin rauhaton haamu. Olen
-näkevinäni edessäni kuolleen ruumiin. Minä en liene murhamies, Lorenzo,
-mutta sittenkin minusta tuntuu että käteni ovat veren tahraamat.
-[Selityksen tähän omituiseen hirmunäkyyn, joka usein vaivaa onnetonta
-nuorukaista, löytää lukija kirjan loppupuolelta kirjeestä, joka on
-päivätty 14. III. Lorenzon huomautus.]
-
-Päivä valkenee, lähdön hetki on käsissä. Aamunkoitossa on nykyään uneni
-levottomin. Yöllä en saa nauttia todellista lepoa. Hetki sitten avasin
-silmäni, huusin ja katselin hurjasti ympärilleni, ikäänkuin pyöveli
-olisi seisonut vuoteeni vieressä. Herätessäni tunnen samanlaista
-ahdistusta kuin pahan omantunnon raatelemat rikoksentekijät. --
-Hyvästi, hyvästi! Poistun yhäti loitommaksi. Vielä tänään kirjoitan
-sinulle Bolognasta. Kiitä äitiäni. Pyydä häntä siunaamaan onnetonta
-poikaansa. Hän ei tunne kauheata tilaani. Mutta vaikene; hänellä on
-muutenkin surua kylliksi.
-
-
-Bologna, 24. VII. kello 10.
-
-Tahdotko vuodattaa pisaran balsamia ystäväsi sydämeen? Pyydä Teresalta
-hänen kuvaansa ja anna se Michelelle, jonka lähetän luoksesi ja joka
-ei saa tulla takaisin ilman vastaustasi. Mene itse Euganiaan. Seurasi
-on varmaankin oleva tervetullut Teresa raukalle. Lue hänelle otteita
-kirjeistä, joita tuskaisissa houreissani yritin sinulle kirjoittaa.
-Hyvästi. -- Jos näet Isabellinan, tulee sinun suudella häntä tuhat
-kertaa minun puolestani. Ehkä hän vielä joskus on mainitseva Jacoponsa
-nimeä silloin, kun kaikki muut ovat minut unohtaneet. Oi ystäväni,
-tuska painaa mieltäni, luottamukseni ihmisiin olen menettänyt, ja
-kuitenkin tahtoisin niin kiihkeästi rakastaa ja saada vastarakkautta
-osakseni. Kenelle voisin siis paremmin omistaa sydämeni kuin pienelle
-tyttöselle, jota eivät raskaat elämänkokemukset ja halpamaiset pyyteet
-vielä ole turmelleet, joka tuntee salaista osanottoa minua kohtaan
-ja usein on viattomilla kyyneleillään kostuttanut poskiani? Jos hän
-jonakin päivänä lakkaisi nimeäni mainitsemasta, kuolisin varmaan
-surusta.
-
-Entä sinä, Lorenzo, aiotko sinä minut hylätä? Myötäkäyminen kylmentää
-tavallisesti ystävyyttä, joka on nuoruusajan jaloin intohimo ja paras
-lohdutus onnettomuudessa. Oi, ystävyyden suloisuutta! Sinä et tule
-minua kadottamaan, ennenkuin lepään turpeen alla. Toisinaan olen
-onnellinen omasta onnettomuudestani, sillä ilman sitä en ehkä olisi
-sinun arvoisesi enkä voisi sinua oikein vilpittömästi rakastaa. Mutta
-kun minä en enää elä, kun olen jättänyt sinulle perinnöksi katkerat
-kyyneleeni, oi, älä silloin etsi itsellesi muuta ystävää kuin oma
-itsesi!
-
-
-Bologna, 28. VII. yöllä.
-
-Toipuisin varmaan paljon, jos kerran voisin nukkua raskaasti ja
-pitkään. Oopiumista ei ole apua; se nukuttaa minut vain hetkiseksi, ja
-uneni on täynnä näkyjä ja kauheuksia. Näin kuluu yö toisensa jälkeen
-Nousin vuoteelta kirjoittaakseni sinulle, mutta käteni vapisee. Minun
-täytyy uudelleen mennä makuulle. Tunteeni ovat synkät ja myrskyiset
-kuin luonto tuolla ulkona. Makaan silmät auki ja kuulen, että siellä on
-todellinen vedenpaisumus. Jumalani, Jumalani!
-
-Bologna, 12. VIII.
-
-Jo 18 päivää sitten Michele läksi, mutta ei häntä eikä sinun kirjeitäsi
-vieläkään kuulu. Hylkäätkö sinäkin minut? Kirjoita minulle Jumalan
-tähden edes kerran. Odotan maanantaihin asti, sitten lähden Firenzeen.
-Kaiket päivät istun sisällä, sillä minua kiusaa kaduilla liikkuva
-ihmispaljous. Öisin kuljen ympäri kaupunkia kuin kummitus. Sydäntäni
-polttaa nähdessäni kaduilla makaavat köyhät, jotka pyytävät leipää.
-En tiedä, ovatko he itse syypäät kurjuuteensa, tiedän vain, että he
-kerjäävät leipää. Eilen, palatessani postista, tapasin kaksi onnetonta,
-jotka vietiin teloitettaviksi. Tiedustelin ympärillä seisovilta
-heidän rikostaan ja sain kuulla, että toinen oli varastanut muulin,
-toinen 56 liiraa pelastuakseen nälkäkuolemalta. [Ensin tämä Jacopon
-kertomus minusta tuntui sairaalloisen mielikuvituksen värittämältä,
-mutta sittemmin sain tietää, ettei Cisalpinon tasavallassa noudatettu
-mitään varsinaista rikoslakia. Käytettiin kaikenlaisia kukistuneiden
-hallitusten antamia asetuksia, niinpä Bolognassa kardinaalien säätämää
-rautaista lakia, jonka mukaan varas tuomittiin kuolemaan, jos
-varastettu summa tai tavara oli arvoltaan yli 52 liiran. Kardinaalit
-kuitenkin melkein aina lievensivät rangaistusta, jotavastoin tasavallan
-tribunaalit kirjaimellisesti seurasivat asetuksia. Järkähtämätön oikeus
-on siis usein leppymättömämpi kuin mielivaltainen armeliaisuus. --
-_Lorenzon huomautus_. (Bologna oli aikaisemmin kuulunut Kirkkovaltioon,
-mutta Napoleon yhdisti sen valloitusretkillään perustamaansa Cisalpinon
-tasavaltaan. -- Suom.)] Oi, kurja yhteiskunta! Ei tarvittaisi
-vankiloita eikä pyöveleitä, elleivät lait suojelisi niitä, jotka
-rikastuvat omien kansalaistensa hiellä ja itkulla. Nuo tunnottomat,
-nehän juuri ovat pääsyyllisiä kanssaihmistensä rikoksiin. En ole niin
-hullu, että kuvittelisin voivani luoda paremman yhteiskunnan, mutta en
-voi olla valittamatta nykyisen tilanteen surkeutta ja, ennenkaikkea,
-ihmisten sokeutta. Kerrotaan, että täällä tapahtuu teloituksia
-joka viikko ja että ihmiset rientävät niihin kuin juhlaan. Julmat
-rangaistukset kuitenkin vain lisäävät rikollisuutta. Ei, en voi enää
-hengittää tätä onnettomien uhrien veren kyllästyttämää ilmaa. Minne
-menisin?
-
-
-Firenze, 27. VIII.
-
-Kävin kunnioittamassa Galilein, Machiavellin ja Michelangelon hautoja
-[Firenzen Santa Croce-kirkossa. Suom.], ja lähestyessäni niitä vapisin
-kuin kuumetautinen. Noitten hautakivien rakentajat toivoivat ehkä,
-että heidän taiteensa sovittaisi esi-isien rikoksia, jotka kahleilla
-ja köyhyydellä palkitsivat kuolemattomien nerojen suuruuden. Oi,
-meidänkin päivinämme vainotaan monta suurmiestä, joita jälkimaailma
-on kunnioittava. Mutta sekä elävien vainoaminen että kuolleitten
-ihaileminen todistaa, että ilkeä kunnianhimo on synnynnäistä tälle
-kurjalle ihmissuvulle.
-
-Noitten marmoripatsaiden luona muistelin nuoruuteni kuumia päiviä.
-Yökaudet luin silloin suurmiesten kirjoituksia ja kuvittelin itsekin
-joutuvani tulevien sukupolvien ihailun esineeksi. Nyt ovat moiset
-ajatukset minulle saavuttamattomia pilvilinnoja. Järkeni on sokaistu,
-jalkani horjuvat, koko sieluni on sairas.
-
-Älä lähetä minulle uusia suosituskirjeitä, sillä aikaisemmatkin
-olen jo polttanut. En välitä mahtimiesten loukkauksista enkä heidän
-suosioistaan. Ainoa elävä olento, johon tahdoin tutustua, oli
-Vittorio Alfieri, mutta sanotaan, ettei hän ota vastaan tuntemattomia
-henkilöitä. En tahdo saada häntä luopumaan tästä päätöksestään, jonka
-ehkä ovat aiheuttaneet olosuhteet ja suuri työtaakka sekä vielä enemmän
-hänen intohimonsa ja ihmistuntemuksensa. Jos se onkin vain heikkous,
-on niin suurten ihmisten heikkouksiakin pidettävä arvossa. Se, joka
-virheetön on, heittäköön ensimäisen kiven.
-
-
-Firenze, 7. IX.
-
-Avaa ikkunat, Lorenzo. Tervehdi kukkulain hymyilevää paljoutta, joka
-näkyy huoneestani siellä kotona. Tervehdi minun puolestani jonakin
-kauniina syyskuun aamuna taivasta, järviä ja tasankoja, jotka kaikki
-muistuttavat minua lapsuudestani ja jotka myöhemminkin hetkiseksi ovat
-tarjonneet minulle lepopaikan elämän surujen keskellä. Jos kirkkaana
-yönä askeleesi suuntautuisivat pappilan puistokäytävälle, pyydän sinua
-kiipeämään pinjain varjostamalle vuorelle, johon liittyy niin monta
-sekä suloista että surullista muistoa.
-
-Rinteen juurella, raikkaitten ja tuoksuvien lehmusten takana, lähellä
-vuoripurojen muodostamaa pientä järveä löydät yksinäisen pajun, jonka
-hentojen oksien suojassa usein olen toivonut ja unelmoinut. Jos nouset
-vuoren huipulle, tervehtii sinua ehkä sama käki, jonka surullista
-kukuntaa iltaisin ääneni ja askeleeni vain hetkiseksi häiritsivät.
-Pinja, jonka oksilla se istui, suojasi vanhaa kappelia, jossa ennen
-aikaan paloi lamppu Vapahtajan kuvan edessä. Muutamana yönä myrsky
-hajoitti kappelin. Sen rajusään voima on aina täyttänyt mieleni
-kauhulla ja tuskalla. Nuo maan alle puolittain vajonneet rauniot
-alkoivat yön himmeydessä minusta näyttää hautakiviltä. Usein aioin
-rakentaa oman hautakammioni samaan paikkaan keskelle noita salaperäisiä
-varjoja. Ja nyt? Kuka tietää, missä luuni tulevat lepäämään! -- Lohduta
-kaikkia kotipaikkakuntalaisiani, jotka sinulta kyselevät uutisia
-minusta. Heillä oli tapana kokoontua ympärilleni, minä sanoin heitä
-ystävikseni, he minua hyväntekijäkseen. Minä olin heidän lastensa
-luotettavin lääkäri, kuuntelin osaaottavasti köyhien työmiesten
-valituksia ja sovittelin heidän riitojaan. Käyttelin filosofiaa
-oppimattomien vanhusten kanssa, koetin vapauttaa heitä uskonnollisesta
-taikauskosta ja osoittaa, että kuolema on vain ystävä ja lohduttaja
-köyhyyden ja työn näännyttämälle ihmiselle.
-
-Mutta nyt he ovat suruissaan, kun nimeäni mainitaan, sillä viime
-kuukausina astelin heidän joukossaan äänetönnä ja omituisen näköisenä.
-Usein en vastannut heidän tervehdykseensä, ja sattuipa, että
-piilottauduin metsän pimentoihin, kun he laulaen palasivat työstä
-tai karjalaitumelta. Aamunkoitossa he näkivät minun hyppäävän yli
-ojien, harhailevan puitten lomassa, jotka siroittelivat kastehelmiä
-hiuksilleni, rientävän yli niittyjen vuoren juurelle ja kiipeävän sen
-korkeimpaan huippuun. Siellä jäin hengästyneenä seisomaan, levitin
-käteni itää kohti ja odotin auringon nousua valittaen sitä, ettei se
-enää voinut minua ilahuttaa niinkuin muinoin. He näyttävät sinulle
-kallion, jolla usein istuin muun maailman nukkuessa kuunnellen
-kaukaisten vesien kuohuntaa ja huminaa. Pilvet melkein pitelivät
-päätäni, ja niitten lomasta pilkisti silloin tällöin näkyviin kuu
-valaisten kelmeillä säteillään hautuumaan vaatimattomia puuristejä.
-Läheisessä mökissä heräsi huutojeni kauhistuttama talonpoika. Hän
-riensi veräjälle ja kuuli minun yön hiljaisuudessa rukoilevan,
-itkevän, huutavan ja, katsellen hautuumaata korkeuksista, manaavan
-luokseni kuolemaa. Oi, kotiseutuni armas yksinäisyys, minä kaipaan
-sinua. Jokainen turve, puu, kallio herättää minussa sitä suloista
-ja surullista koti-ikävää, joka aina seuraa maailmalla harhailevaa
-onnetonta pakolaista. On kuin kaikki ilot ja surut, jotka minulle
-siellä kotona olivat rakkaita, on kuin oma itseni olisi hyljännyt minut
-sen jälkeen kun lähdin kotikummuiltani. Täällä harhailen kuin haamu
-Tuonelan maasta. --
-
-Miksi et sinä, ainoa ystäväni, kirjoita enemmän? Et lainkaan kuvaile
-käyntejäsi Teresan luona ja kuinka hän voi, uskaltaako hän vielä
-mainita nimeäni vai onko Odoardo hänet minulta kokonaan ryöstänyt? Käyn
-ehtimiseen postissa, mutta turhaan, ja kun hitain, horjuvin askelin
-palaan kotia, voi koko maailma lukea syvän tuskan katsannostani. Olen
-ehtimiseen kuulevinani oman kuolemantuomioni: "Teresa on vannonut
-aviovalansa". Oi, enkö koskaan voi vapautua kamalista houreistani ja
-julmista kuvitteluistani? Hyvästi.
-
-
-Firenze, 17. IX.
-
-Olet saattanut minut täydelliseen epätoivoon. Teresa tahtoo siis
-rangaista minua rakkauteni tähden. Vakuutat, että hän oli lähettänyt
-kuvansa äidilleen, ennenkuin minä sitä pyysin. Tahdon uskoa sinua,
-sillä ethän voine, muka parantaaksesi minut, riistää minulta ainoata
-balsamia, joka todella haavojani lääkitsee.
-
-Viimeisetkin toiveeni häviävät, yksinäisyyden yö on tuskaini taustana.
-
-Kehen voin enää luottaa? Älä minua petä, Lorenzo! Minä en koskaan
-voisi sinua unohtaa, sillä sinun muistosi on minulle välttämätön.
-Ystävänäsi en hylkäisi sinua suurimmassakaan onnettomuudessa. Onko
-kohtalo määrännyt, että minun pitää kadottaa kaikki, kadottaa
-viimeisetkin heikot toiveeni? Mutta olkoon niin! En moiti häntä, en
-sinua, en itseäni, en kovaa onneani. Mutta itken katkerasti, kun minun
-lohduttomana täytyy sanoa: "Kärsin tuskani valittamatta".
-
-Te kaikki jätätte minut, ja minun huokaukseni tulevat teitä aina
-seuraamaan, sillä ilman teitä en voi elää, kaikkialla tulen
-epätoivoisena huutamaan nimeänne. Nämä harvat sanat kirjoitti Teresa
-minulle:
-
-"Yhteisen onnettomuutemme nimessä rukoilen Teitä, hoitakaa itseänne!
-On muitakin onnettomia kuin me kaksi. Niin pian kuin voin, lähetän
-Teille kuvani. Isäni itkee kanssani. Hän ei kiellä minua vastaamasta
-kirjeeseenne, mutta hänen kyyneleistään huomaan, että hän toivoisi
-kirjeenvaihtomme loppuvan tähän. Itkien täytyy minun suostua.
-Luultavasti siis tämä on viimeinen kirjeeni. Minä itken, sillä vain
-Jumalalle uskallan tästälähin tunnustaa rakastavani Teitä."
-
-Sinun velvollisuudentuntosi on lujempi kuin minun. Pidän kirjettäsi
-viimeisen tahtosi ilmauksena. Vielä kerran tahdon puhua kanssasi, mutta
-vasta silloin, kun vakavasti olen päättänyt erota sinusta ja kun voin
-päätöksessäni pysyä.
-
-Jos minä salaamalla äärettömän, tuskallisen lempeni ja pakenemalla
-ihmisten ilmoilta voin palauttaa sielusi rauhan, jos kuolemallanikin
-voin sovittaa intohimosi vainoojiemme edessä ja vapauttaa sinut
-itsesi siitä, rukoilen palavasti ja vilpittömästi taivasta ja luontoa
-vapauttamaan minut tästä elämästä. Vakuutan sinulle, että tämä kuoleman
-kaipuu on minulle sekä kohtalokas että suloinen toivomus. Ainoastaan
-sinun rukouksesi voivat ehkä minut siitä vapauttaa, vaikka ei sekään
-ole sanottua, sillä minusta tuntuu kuin Luoja vastustamattomalla
-voimalla kutsuisi minua luoksensa. Mutta elä sinä onnellisena niin
-kauan kuin voit! Katumuksen kyyneleitä vuodattaen rukoilen Jumalaa
-armahtamaan sinua, onneton neito; ehkä Hän on minua kuuleva. Liian
-suuressa määrässä olet sinä onnettomuuteni osatoveri, liian paljon
-tuskaa olen minä sinulle tuottanut, minä yksin olen saattanut sinut
-kuilun partaalle. Huonosti olen palkinnut isällesi hänen luottamuksensa
-ja neuvonsa, hänen sydämellisen ja hellän rakkautensa minua kohtaan.
-Mutta sittenkin! Eikö minun uhraukseni ole monin verroin suurempi
-kuin kaikki isäsi hyvät työt minua kohtaan? Vertavuotavan sydämeni
-olen hänen hyväkseen uhrannut. Kukaan ihminen ei voi syyttää minua
-jalomielisyyden puutteesta, enkä minä itse, vaikka, kuten tiedät,
-olenkin ankara tuomari itselleni, voi pitää rakkauttani sinuun
-rikoksena. Suurin rikokseni on se, että olen syypää onnettomuuteesi.
-
-Mutta miksi puhun ja kenen kanssa?
-
-Älä näytä tätä kirjettä Teresalle, Lorenzo, jos se vielä saavuttaa
-sinut Euganiassa! Älä yleensä puhu hänelle mitään minusta! Jos hän
-kysyy minua, sano vain, että elän. Mutta myönnän sinulle, että nautin
-omasta heikkoudestani. Revin auki omat pahimmat haavani, koetan niitä
-syventää ja katselen riemulla niistä tihkuvaa verta. Minusta tuntuu
-siltä kuin tuskani sovittaisivat rikoksiani ja lieventäisivät tuon
-viattoman olennon kärsimyksiä.
-
-
-Firenze, 25. IX.
-
-Tässä ihanassa maassa runottaret ja tieteet ensin heräsivät uuteen
-elämään raakalaisuuden yöstä. [Tarkoittaa Firenzeä varhaisrenesanssin
-kehtona. Suom.] Kaikkialla näen ensimäisten suurten toskanalaisten
-synnyintaloja ja pyhiä hautakumpuja; joka askeleella pelkään polkevani
-pyhäinjäännöstä. Koko Toskana on kuin yhtä ainoata, puutarhain
-somistamaa kaupunkia, sen kansa on luonnostaan rakastettavaa, sen
-taivas selkeä ja ilma täynnä elämää ja terveyttä. Mutta ystäväsi
-ei täälläkään löydä lepoa. Harhailen paikasta paikkaan, en tiedä,
-missä huomisen päivän vietän, yksinäisyyden ja maanpaon taakka
-painaa minua liian raskaasti. En saanut edes jatkaa matkaani. Olin
-aikeissa mennä Roomaan polvistuakseni isänmaan suurten muistomerkkien
-juuressa. En saanut passia, sillä äitini lähettämä on Milanoa varten.
-Minulle tehtiin tuhansia kysymyksiä, ikäänkuin olisin vaarallinen
-salaliittolainen. Ehkä olenkin sitä. Heidän kysymyksiinsä vastaan
-matkustamalla huomenna pois. -- Näin siis me italialaiset olemme
-muukalaisia ja vieraita omassa Italiassamme. Jos olemme poissa omilta
-kotinurkiltamme, ei meitä suojaa äly, ei maine eikä moitteeton käytös.
-Jos esiinnymme rohkeasti ja ylevästi, käy meidän huonosti. Kotinurkan
-ulkopuolella ei meillä ole kansalaisoikeutta. Yksi ryöstää meitä,
-toinen halveksii meitä, kaikki kavaltavat meidät Omat kansalaisemme
-eivät meitä sääli ja auta kurjuudessamme, vaan hylkäävät meidät ja
-pitävät meitä muukalaisina, ellemme ole kotoisin samasta maakunnasta
-kuin he itse ja ellei meitä rasita samat kahleet. Missä siis on meillä
-turvapaikka, Lorenzo? Meidän viljavainiomme ovat rikastuttaneet
-sortajiamme, mutta tuhannet italialaiset ovat vailla leipää ja majaa
-omassa synnyinmaassaan. Vallankumous on karkoittanut heidät kotoisen
-taivaan alta, nälkäisinä, väsyneinä ja kaikkien hylkääminä he hyvinkin
-joutuvat astumaan rikoksen tielle, joka on viimeinen pelastus. Erämaa,
-hauta tai häpeä, kas siinä ne mahdollisuudet, joiden välillä meidän
-on valittava! Häpeällä voisimme kai eniten pitentää elämäämme, mutta
-jos valitsemme sen, alamme pian myöskin halveksia itseämme ja joudumme
-niiden tyrannienkin ivan alaisiksi, jotka ostavat ja myyvät meitä kuin
-kauppatavaraa.
-
-Olen matkustellut ympäri koko Toskanan. Kaikkialla, vuorilla ja
-kentillä, on muistomerkkejä veljessodista, joita 400 vuotta näillä
-mailla on käyty. Lukemattomien surmattujen italialaisten ruumiit
-ovat muodostaneet perustuksen keisarien ja paavien valtaistuimille.
-Kävin Monteapertossa, jossa guelfit kerran kärsivät häpeällisen
-tappionsa [vuonna 1260. Suom.]. Oli varhainen aamuhetki. Oi Lorenzo,
-luonnon alakuloinen hiljaisuus ja kylmänharmaa aamuilma muistuttivat
-minulle niin elävästi kaikista niistä ikivanhoista ja tuhoisista
-onnettomuuksista, jotka ovat isänmaatani raadelleet. Minä kauhistuin,
-tukkani nousi pystyyn ja minä huusin vapisevalla ja uhkaavalla
-äänellä. Minusta näytti kuin kaikkien tuossa taistelussa kaatuneitten
-toskanalaisten haamut olisivat kiivenneet edes takaisin pitkin vuoren
-jyrkänteitä; niitten miekat ja vaatteet olivat veren tahraamia ja katse
-hurja. Ne vapisivat vimmassaan, tuuppivat toisiaan ja repivät auki
-toistensa vanhoja haavoja. Oi! ketä varten tuokin veri vuodatettiin?
-Poika halkaisee isänsä pään ja kantaa sitä ympäri verisistä hiuksista.
-Ketä varten moiset hirmunäytelmät? Kuninkaat, joita varten teurastatte
-toinen toisianne, puristavat taistelun telmeessä toistensa kättä ja
-jakavat sen päätyttyä rauhallisesti keskenään teidän vaatteenne ja
-maanne.
-
-Huutaen pakenin alas katsellen tuon tuostakin taakseni. Nuo kauhukuvat
-seuraavat nyt minua aina. Öisinkin näen yksinäisyydessäni ympärilläni
-nuo kummitukset. Keskellä niitä on tuo yksi muita kamalampi, jonka minä
-yksin tunnen. -- Oi isänmaani! Minun täytyy aina syyttää ja surkutella
-sinua, vaikka minulla ei ole mitään toiveita hyödyttää ja auttaa sinua.
-
-
-Milano, 27. X.
-
-Kirjoitin sinulle Parmasta ja toisen kerran Milanosta heti tänne
-saavuttuani sekä vihdoin kolmannen hyvin pitkän kirjeen viikkoa
-myöhemmin. Kuinka siis sinun kirjeesi tulee minulle näin myöhään ja
-Toskanan kautta, josta olen ollut poissa syyskuun 28:sta lähtien? Alan
-epäillä, että kirjeitämme sensuroidaan. Hallitukset vakuuttavat, että
-yleinen turvallisuus vallitsee maassa, mutta rikkovat siitä huolimatta
-kallisarvoista kirjesalaisuutta ja likaavat onnettomien ihmisten
-ystävyyden pyhättöä. Olisihan meidän pitänyt se aavistaa. Mutta
-tästälähin nuo roistot eivät enää saa tilaisuutta urkkia sanojamme ja
-ajatuksiamme. Olen keksivä keinon heidän uteliaisuutensa välttämiseksi.
-
-Tiedustelet minulta Giuseppe Parinin vointia.[Giuseppe Parini (1729-99)
-on Italian suurimpia runoilijoita ja jaloimpia isänmaan ystäviä
-1700-luvulta. Hän on kirjoittanut m.m. mainion satiirisen runoelman
-_Il Giorno_ -- ("Päivä"), jossa ruoskii aikansa italialaisen ylimystön
-tyhjäntoimittaja-elämää.] Hän on yhtä jalo ja ylevä kuin ennenkin,
-mutta olosuhteet ja ikä ovat hänen terveytensä murtaneet. Mennessäni
-häntä tervehtimään oli hän juuri lähtemäisillään ulos. Hän tunsi
-minut heti ja taputti, keppiinsä nojaten, minua olalle. "Olet tullut
-tämän raisun ratsastajan luo, joka vielä tuntee rinnassaan kauniin
-nuoruutensa ylpeyttä, vaikka häntä nyttemmin enää vain kohtalon iskut
-pitävät pystyssä."
-
-On kamalaa ajatella, että nykyinen hallitus on erottanut hänet
-virastaan ja pakoittanut hänet 70 kunniakkaan ja uutteran elinvuoden
-jälkeen elämään almuilla.
-
-
-Milano, 11. XI.
-
-Kysyin kirjakaupassa Benvenuto Cellinin elämäkertaa. "Meillä ei ole
-sitä." Kysyin erästä toista tekijää. Melkein halveksien vastasi
-kirjakauppias: "Minä en myy italialaisia kirjoja". Sivistynyt sääty
-puhuu oivallisesti ranskaa, mutta ymmärtää tuskin oikeata Toskanan
-murretta [Italian kirjakieltä. Suom.]. Julkiset asiakirjat ja lait ovat
-kieliasultaan yhtä typeriä ja mielettömiä kuin niiden säätäjätkin.
-Cisalpinon tasavallan Demostheneet puoltavat senaatissaan innokkaasti
-latinan ja kreikankielen poistamista valtiostaan. On säädetty laki,
-jonka ainoana tarkoituksena on estää matemaatikko Gregorio Fontanaa
-ja Vincenzo Montia [Vincenzo Monti (1754-1826) oli ajan huomatuimpia
-eepillisiä runoilijoita ja Foscolon rinnalla sen suurin lyyrikko.
-M. ja F. olivat kauan aikaa ystävyksiä, kunnes vähäpätöinen riita
-teki heistä veriviholliset. Tässä tavattavat kaksimieliset sanat
-viitannevat Montin valtiolliseen häilyväisyyteen. "Ortisin" ilmestyessä
-olivat runoilijain välit kuitenkin vielä hyvät.] saamasta virkoja. En
-tiedä, mitä he lienevät kirjoittaneet vapautta vastaan, ennenkuin se
-Italiassa tuli julkisen häväistyksen alaiseksi, tiedän vain, että he
-kykenevät sen puolestakin kirjoittamaan. Oli heidän rikoksensa mikä
-hyvänsä, rangaistuksen kohtuuttomuus puhuu heidän puolestaan, ja se
-juhlallinen tosiasia, että erityinen laki säädetään nimenomaan kahta
-henkilöä varten on omiaan lisäämään heidän mainettaan. -- Kysyin,
-missä on lakiasäätävän kokouksen istuntosali. [Milano oli "Cisalpinon"
-pääkaupunki. Suom.] Harvat minua ymmärsivät, vielä harvemmat
-vastasivat, ainoakaan ei osannut minua opastaa.
-
-
-Milano, 4. XII.
-
-Tämä on ainoa vastaus, minkä voin neuvoihisi antaa: Jokaisessa maassa
-olen tavannut kolmenlaisia ihmisiä: muutamat harvat hallitsevat,
-useimmat tottelevat ja alistuvat, monet rosvoilevat. Me emme ole kyllin
-pystyviä ja oveloita hallitsemaan, emme kyllin sokeita tottelemaan
-emmekä kyllin kehnoja rosvoilemaan. On parempi elää kuin isännätön
-koira, joka ei välitä potkuista eikä armopaloista. Pitäisikö minun
-pyydystellä suosiota ja virkoja valtiossa, jossa minut katsotaan
-muukalaiseksi, jossa voin joutua ensimäisen urkkijan oikkujen
-uhriksi? Sinä puhut aina suurista lahjoistani. Mistä sinä ne tunnet
-ja miten neuvoisit minua niitä käyttämään? Pitäisikö minun ruveta
-hovirunoilijaksi? Silloin minun täytyisi luopua luonteeni ylevyydestä,
-sillä se loukkaa vallassaolijoita, -- minun täytyisi peitellä omaa
-oppia ja viisautta ja olla moittimatta heidän typeryyttään ja
-rikollisuuttaan. "Sellaistahan se on kaikkialla", sanot sinä. Olkoon
-niin. Minä en voi maailmaa parantaa, mutta koska itsekin elän siinä,
-toivoisin joko että ihmiset muuttuisivat toisenlaisiksi tai että
-he hirttäisivät minut, ja tämä viimeinen mahdollisuus olisi kai
-helpompi toteuttaa. Pikkutyrannit, jotka suoraan kadulta ovat nousseet
-valtaistuimelle, tarvitsevat puoluelaisia ja urkkijoita, joita heidän
-usein myöhemmin on vaikea pitää aisoissa. Hetkellisen onnen huumaamina,
-välinpitämättöminä tulevaisuudesta, kunniattomina ja älyttöminä
-pelkureina he ympäröivät itsensä imartelijoilla ja kätyreillä eivätkä
-sittemmin voi niistä vapautua, vaikka ne usein ivaavat ja pettävät
-heitä. Tuollaisen kätyrin elämä on siten julmien, mielivaltaisten ja
-halpamaisten tekojen ainaista kiertokulkua. Jos tahdot tulla kansasi
-herraksi ja rosvoksi, tulee sinun siis ensin antaa sortaa itseäsi,
-luopua siveellisestä arvostasi ja suudella oman veresi tahraamaa
-miekkaa. Näin voisin minäkin hankkia itselleni jonkun viran, muutaman
-tuhannen vuositulot sekä tunnonvaivoja ja häpeää. Kuule nyt vielä
-kerran: minä en koskaan aio ruveta pieneksi heittiöksi.
-
-En ylpeile, kuten niin monet muut, orjuudestani, mutta tyrannit eivät
-myöskään saa minun nöyrtymyksestäni ylpeillä. Onhan yllin kyllin
-toisia, joille he voivat jaella sekä antimiaan että häväistyksiään.
-Kuolen tuntemattomana, mutta kunniallisena. Mutta jos minun täytyy
-astua esille pimennosta, tahdon mieluummin tulla sortovallan uhriksi
-kuin sen "onnelliseksi" välikappaleeksi.
-
-Taivas varjelkoon minua moittimasta niitä lukuisia, joita leivän
-ja asunnon puute pakoittaa heikkoutta osoittaviin tekoihin. Mutta,
-Lorenzo, ennenkuin minä turvaudun sinun viittaamaasi keinoon, muutan
-totisesti kaikkien yhteiseen suureen isänmaahan, sinne, missä ei ole
-kavaltajia, ei anastajia, ei kirjailijoita, ei hovia eikä ruhtinaita,
-missä rikkaus ei kruunaa rikosta, missä köyhä ei joudu tuomituksi
-pelkästä köyhyydestään. Sinne me kaikki kerran muutamme, siellä me
-kaikki maan alla jälleen mullaksi maadumme.
-
-Elämän pyörteissä seuraan toisinaan valon välähdystä, jonka huomaan
-kaukaa, vaikka en voi sitä saavuttaa. Tuntuupa minusta, että vaikka
-koko ruumiini olisi maan alla, mutta pääni vielä haudan yläpuolella,
-voisin silmilläni havaita sen kirkkaita salamoita. Oi, Kunnia, sinä
-väikyt alinomaa edessäni, sinä houkuttelet minua vaellukselle, joka
-on minulle ylivoimainen! Mutta sen jälkeen kun sinä lakkasit olemasta
-ylin ja ainoa intohimoni, alkoi sinun loistava harhakuvasi vaaleta ja
-häipyä. Vähitellen se muuttuu melkein kokonaan luu- ja tuhkaläjäksi,
-jonka päällä vielä joskus väikkyy muutamia raukenevia säteitä. Ennen
-pitkää on jäljellä vain luuranko, jota tallaan jaloillani, hymyillen
-pettyneille unelmilleni. Monta kertaa olen toivonut voivani saavuttaa
-oman aikani kunnioitusta ja ihailua. Olen silloin hellinyt omia
-tuskianikin, kuitenkin täysin tietoisena siitä, että minun tavalla tai
-toisella täytyy niistä vapautua. Tuskin olisin voinut elää isänmaani
-kuolemaa kauemmin, ellen mielettömyydessäni olisi pelännyt, että
-ruumiini keralla myöskin nimeni laskettaisiin hautaan. Myönnän suoraan,
-että usein olen omituisella mielihyvällä katsellut Italian kärsimyksiä,
-sillä uskoin, että onneni ja intoni antaisivat minulle kunniakkaan
-mahdollisuuden vapauttaa maani. Puhuin siitä eilen illalla Parinille...
-
-Hyvästi! Pankinjohtajan palvelija tulee noutamaan kirjettäni, joka
-muutenkin jo on kyllin pitkä.
-
-Mutta sittenkin on minulla vielä paljon sanottavaa sinulle. Jatkan
-kirjettä ja lähetän sen vasta lauvantaina. Olemmehan nyt pitkän ja
-vilpittömän ystävyyden jälkeen ehkä ainaiseksi toisistamme erotetut.
-Mutta kirjoittaminen sinulle tuottaa minulle yhä suurta lohdutusta.
-Voinhan näinkin kertoa sinulle huolistani ja samalla osaksi vapautua
-niistä, ja yksinäisyyteni tuntuu vähemmän painostavalta. Usein herään
-öisin, nousen vuoteeltani ja kävelen hiljalleen ympäri huonetta huutaen
-nimeäsi. Sitten alan kirjoittaa sinulle säälittävistä houreistani ja
-rohkeista suunnitelmistani, ja kyyneleet kostuttavat paperia. Mutta
-usein minulla ei ole sydäntä lähettää sinulle kirjeitäni. Muutamia
-olen säilyttänyt, toisia polttanut. Joskus, kun taivas suo minulle
-rauhallisempia hetkiä, kirjoitan sinulle niin suurella mielenmaltilla
-kuin mahdollista, jotta en katkeroittaisi mieltäsi omilla äärettömillä
-tuskillani. Kirjoittaminen sinulle ei minua koskaan väsytä, sillä se
-on ainoa viihdytykseni. Ethän sinäkään, Lorenzoni, väsy lukemaan näitä
-kirjeitäni, joissa avomielisesti ja vilpittömästi kuvailen sinulle
-sydämeni suurimpia iloja ja raskaimpia suruja? Säilytä ne! Aavistan,
-että kerran et voi löytää Jacopoasi muualta kuin näistä kirjeistä.
-
-Eilen illalla kävelin tuon kunnioitettavan vanhuksen [Parinin. Suom.]
-kanssa lehmuspuistossa itäisessä etukaupungissa. Hän nojautui osittain
-keppiinsä, osittain käsivarteeni, katseli toisinaan heikkoja jalkojaan
-ja kääntyi sitten mitään sanomatta minun puoleeni ikäänkuin surkutellen
-heikkouttaan ja kiittäen minua siitä, että niin kärsivällisesti
-saatoin häntä. Istuuduimme eräälle penkille. Palvelija odotti matkan
-päässä. En ole koskaan tuntenut Parinia kunnioitettavampaa ja samalla
-kaunopuheisempaa ihmistä. Hänen puheestaan kuvastuu syvä, ylevä ja
-hillitty tuska. Hän puhui minulle paljon isänmaastaan, surkutellen
-sekä entistä sortovaltaa että nykyistä hillittömyyttä. Kirjallisuus on
-imartelun palveluksessa, yleisen turmeluksen vallitessa lamaantuvat
-ja sammuvat kaikki jalot intohimot, vieraanvaraisuus, sydämellinen
-hyväntahtoisuus ja pyhimmät perhesiteet ovat menettäneet kaiken
-arvonsa. Hän esitti minulle viimeisten vuosien tilastoa ja mainitsi
-lukuisia kehnoja, raukkamaisia, pimeäsieluisia rikoksentekijöitä,
-joiden nimeä en kehtaa kerrata, sillä heidän rikoksistaan ei kuvastu
-Sullan ja Catilinan hengenjoustavuus eikä edes uljaan rosvon
-mielenmaltti, jota ei hirsipuunkaan varmuus voi horjuttaa. Ei, ne
-ovat yksinkertaisesti konnia. Tämän kuullessani tulin hillittömän
-raivon valtaan. Nousin paikaltani ja huusin: "Emmekö voi mitään
-tehdä? Kuolkaamme edes!" Hän katsoi minua pelästyneenä. Silmistäni
-ja koko olemuksestani kuvastui varmaankin kauhistuttava uhka ja viha
-illan himmeässä valaistuksessa. Vaikenin hetkiseksi, mutta tunsin
-kuinka raivonhenki vielä riehui rinnassani. Sitten jatkoin: "Eikö
-ole pelastuksen mahdollisuutta? Jos ihmisillä aina olisi kuolema
-silmiensä edessä, olisivat he ehkä vähemmän halpamaisia." -- Parini
-ei vastannut mitään, mutta tarttui käteeni ja katsoi minua silmistä
-silmiin. Sitten hän uudelleen veti minut istumaan rinnalleen. "Luuletko
-sinä", hän huudahti, "että minä vanhuudestani huolimatta tällä tavalla
-valittaisin, jos voisin havaita pientäkään vapauden välähdystä
-isänmaamme taivaanrannalla? Oi nuorukainen, sinä olisit onnellisemman
-isänmaan arvoinen! Ellet voi pyhää innostustasi hillitä, koeta ainakin
-antaa sille toinen suunta nykyisissä oloissa."
-
-Silloin etsin sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta jotakin
-kiinnityspistettä, mutta huomasin aina harhailevani tyhjässä, käteni
-eivät voineet löytää mitään mihin tarttua, ja minä tunsin surkeasti
-pettyneenä koko tilani toivottomuuden. Kerroin tuolle jalolle
-italialaiselle intohimojeni historian, kuvailin hänelle Teresaa
-taivaallisena ilmestyksenä, joka on lähetetty tänne alas luomaan
-valoa ja lohtua elämän yöhön. Kuullessaan kertomukseni ja nähdessään
-kyyneleeni tuo ylevä vanhus monta kertaa huokasi syvästi. "Niin",
-lausuin lopuksi hänelle, "hauta on ainoa pelastukseni. Mutta minulla
-on niin hellä ja hyvä äiti. Usein, kun kapusin ylös vuoren huipulle ja
-aioin syöksyä alas syvyyksiin, tuntui minusta kuin hän olisi hapuilevin
-askelin minua seurannut. Ratkaisevalla hetkellä hän pidätti minua,
-hänen hellät kätensä vetivät minut takaisin, ja kääntyessäni taaksepäin
-olin kuulevinani hänen itkunsa. Mutta jos hän tuntisi minun salaiset
-tuskani, rukoilisi hän varmaan itse taivasta lopettamaan poikansa
-kärsimykset. Ainoa todellinen elämänliekki, joka vielä palaa väsyneessä
-ruumiissani, on toivo saada tehdyksi jotakin isänmaani vapautuksen
-hyväksi."
-
-Parini hymyili surullisesta. Kun hän huomasi, että puhe tarttui
-kurkkuuni ja että silmäni liikkumattomina painuivat maahan, lausui hän:
-"Ehkä sinun palava kunnianhimosi voisi kannustaa sinua vaarallisiin
-yrityksiin, mutta usko minua, urhojen kunnia riippuu vain neljänneltä
-osaltaan heidän rohkeudestaan. Toinen neljännes on heidän rikostensa
-ansiota; kaiken muun määrää kohtalo. Jos sittenkin pidät itseäsi kyllin
-julmana ja erityisenä onnettaren suosikkina, luuletko kuitenkaan,
-että toimesi nykyoloissa voisivat menestyä? Eivätkö vuosisatain
-surkeat kokemukset, eikö isänmaatamme tällä hetkellä painava ies ole
-sinulle opettanut, että muukalaiset eivät vapaudestamme välitä? Vieras
-valloittaja häpäisee itsensä ja turmelee kukistamansa kansan. Jos
-oikeudet ja velvollisuudet ovat miekan kärjestä riippuvia, silloin
-voimakkaampi kirjoittaa lait verellä ja kunto on kuolemaan tuomittu. Ja
-onko sinulla Hannibalin mainetta ja voimaa, hänen, joka läpi maailman
-etsi suojaa vihollisiltaan roomalaisilta? Et voi olla oikeudentuntoinen
-ja menestyä. Nuorukainen, jolla on sinun lahjomaton ja palava sydämesi,
-mutta joka samalla on köyhä ja varomaton kuin sinä, joutuu joko
-puolueintohimojen tai mahtimiesten uhriksi. Jos julkisessa toiminnassa
-voisit välttää yleistä häpeällisyyttä, saisit tosin aluksi suurtakin
-kunniaa osaksesi, mutta ei kestäisi kauan, ennenkuin panettelun
-yöllinen tikari katkaisisi urasi. Vankilassa ei kukaan ystävistäsi
-kävisi sinua katsomassa, ja haudallasi ei kukaan viitsisi käydä suruaan
-osoittamassa. Mutta otaksukaamme, että sinun onnistuisi voittaa sekä
-vieraitten sortovalta että omien kansalaistesi ilkeys, vieläpä ajan
-yleinen turmeluskin. Olisit siis päämääräsi saavuttanut. Rohkenisitko
-silloin olla syypää kaikkeen siihen verenvuodatukseen, jonka syntyvän
-tasavallan säilyttäminen uhrikseen vaatii, rohkenisitko kansalaissodan
-soihdulla sytyttää talot palamaan, rohkenisitko hirmuhallituksella
-kukistaa puolueriidat, kuolemanrangaistuksella tukahduttaa
-ajatusvapauden ja murhilla turvata asemasi? Mutta jos yrityksesi ei
-onnistu, silloin toiset syyttävät sinua kansanvillitsijäksi, toiset
-tyranniksi. Suuren joukon suosio on lyhytaikainen ja turmiollinen:
-se arvostelee asioita enemmän onnen kuin aikomuksen mukaan, se pitää
-hyödyllistä rikosta hyveenä, ja rikoksena kunniallisuutta, jos se
-arvioi sen vahingolliseksi. Sen, joka tavoittelee joukon suosiota,
-täytyy joko peloittaa sitä tai rikastuttaa sitä ja, joka tapauksessa,
-pettää sitä. Sekin vielä voi käydä päinsä. Mutta voisitko sitten,
-ylenmääräisen myötäkäymisesi ylpistämänä, hillitä oman himosi, tulla
-itsevaltiaaksi, himon, jota sekä tietoisuus omasta etevämmyydestäsi
-että yleisestä rappeutumisesta on omiaan voimistuttamaan? Ihmiset ovat
-syntymähetkestä saakka orjia, tyranneja ja sokeita. Jos siis tahtoisit
-vahvistaa valtaistuintasi, muuttuisit filosofista tyranniksi, ja
-hallittuasi muutaman vuoden ainaisen pelon vallassa olisit menettänyt
-rauhasi, ja nimesi mainittaisiin lukemattomien muiden sarjassa. -- Oi
-poikani! Ihmiskunta vapisee valloittajan syntyessä. Sen ainoa lohdutus
-on toivomus kerran saada nauraa hänen paariensa ääressä."
-
-Hän vaikeni. Pitemmän väliajan jälkeen huudahdin: "Oi, Cocceus Nerva,
-sinä ainakin kuolit tahratonna!" [Jalo roomalainen ylimys ja keisari
-Tiberiuksen ystävä. Innokkaana tasavaltalaisena hän mieluummin
-surmasi itsensä nälkään kuin näki omien valtiollisten ihanteittensa
-auttamattoman haaksirikon. (Tacitus, Annales VI.)] Vanhus katsoi
-minuun kiinteästi, puristi kättäni ja lausui: "Ehkä sinun toivomuksesi
-ja pelkosi rajoittuvat kokonaan tämän maailman piiriin. Toisin on
-minun laitani." Hän kohotti katseensa korkeuteen, ja lohdutuksen säde
-kaunisti hänen vakavia kasvojaan, ikäänkuin hän siellä ylhäällä olisi
-nähnyt kaikki toiveensa toteutuneina. Kuulin askeleita ja näin ihmisiä
-kulkevan lehmusten alla. Nousimme istumasta, ja minä saatoin hänet
-kotia.
-
-Oi, kunpa ei tuo taivaallinen tuli, joka varhaisimmassa nuoruudessani
-lämmittävillä säteillään valaisi kaikkea, mikä minua ympäröi, nyt olisi
-kokonaan sammunut! Minä harhailen tyhjässä pimeydessä. Kunpa minulla
-olisi maja, jossa voisin rauhallisesti nukkua! Kunpa minun ei täytyisi
-hukkua yksinäisyyden varjoihin! Kunpa minua ei kiduttaisi toivoton
-rakkaus, jota vastaan järkeni taistelee kykenemättä sitä voittamaan,
-rakkaus, jota vastaan ei voi mitään, vaan joka päivä päivältä syttyy
-uudestaan ja tulee kaikkivaltiaaksi, kuolemattomaksi! Luonto on antanut
-meille intohimon, joka on voimakkaampi itse elämänvaistoa. Jos saisin
-vielä elää yhdenkin rauhanvuoden, niin minä, onneton ystäväsi, voisin
-täyttää pyhän lupauksen ja sitten kuolla. Kuulen isänmaani huutavan
-minulle: "Kirjoita siitä mitä näet. Ääneni puhuu sinulle raunioista ja
-kertoo sinulle surkean historiani. Vuosisadat itkevät yksinäisyyttäni,
-ja tulevat sukupolvet saavat opetusta minun onnettomuuksistani.
-Aika kukistaa voimakkaimmankin, ja veriset rikokset pestään verellä
-puhtaiksi." Sinä tiedät. Lorenzo, että minulla on rohkeutta kirjoittaa,
-mutta voimani ovat liian heikot, älyni lamaantuu, ja muutaman kuukauden
-perästä olen lopettanut tämän surkean maallisen vaellukseni.
-
-Mutta te harvat jalot sielut, jotka yksinäisinä ja vainottuina
-huokaatte isänmaamme nykyisessä kurjuudessa, miksi ette kerro
-jälkipolville meidän nykyisistä onnettomuuksistamme? Puhukaa kaikkien
-nimessä ja sanokaa koko maailmalle: "Me olemme onnettomia, mutta emme
-sokeita emmekä halpamaisia, meiltä ei puutu rohkeutta, vaan voimaa".
-Vaikka kätenne ovatkin kahleissa, miksi kahlehditte myöskin henkenne,
-jota eivät tyrannit eikä edes kohtalo, olevaisuuden kaikkivaltias
-herra, voi lannistaa? Kirjoittakaa! Säälikää kansalaisianne älkääkä
-turhaan kiihoittako heidän valtiollisia intohimojaan. Mutta halveksikaa
-kansalaistenne enemmistöä, sillä vaikka nykyinen sukupolvi elääkin
-vanhuuden heikkoudessa ja voimattomuudessa, voi vielä kuoleman
-partaalla syntyä uusi elinvoimaisempi ihmissuku. Kirjoittakaa tulevalle
-ajalle, joka yksin kykenee teitä kuulemaan ja kostamaan puolestanne.
-Rangaiskaa vainoojianne totuuden aseilla; koska ette voi heidän
-eläessään kukistaa heitä tikareilla, kukistakaa heidät ainakin sillä,
-että vaivutatte heidät häpeän yöhön tulevien sukupolvien silmissä.
-Miksi rakastatte niin halpamaisesti tätä ilotonta elämää, jos teiltä on
-riistetty isänmaa, sielun rauha ja elämisen mahdollisuus, jos kukaan
-teistä ei uskalla mennä naimisiin, jos kaikki pelkäätte isän suloista
-nimeä, jotta ette maanpaossa ja tuskassa synnyttäisi uusia onnettomia
-orjia? Miksi kartatte ainoata utukuvaa, joka ohjaa jalojen ihmisten
-toimintaa, kunniaa? Te olette nykyisen Euroopan tuomareita, ja teidän
-mielipiteenne on valaiseva tulevia sukupolvia. Teidän inhimillinen
-heikkoutenne peloittaa teitä, mutta oletteko te kuolemattomia? Keskellä
-vankilaa ja kuolemantuomioita te kohoatte siveellisesti vallassaolijain
-yläpuolelle; heidän vihansa teitä kohtaan on lisäävä heidän häpeäänsä
-ja teidän mainettanne.
-
-
-Milano, 6. II. 1799.
-
-Osoita kirjeesi Nizza di Provenzaan, sillä huomenna lähden Ranskaan
-ja kenties vielä paljoa kauemmaksikin. Ranskassa en luule viipyväni
-kauan. Älä sure sitä, Lorenzoni, vaan lohduta onnetonta äitiäni! Sinä
-sanot, että minun ennemmin pitäisi paeta omaa itseäni ja koettaa
-jollakin tavalla rauhoittua. Se on totta, mutta minne menisin? Täällä
-on pahempi olla kuin muualla. Minua kiusaa sumuinen vuodenaika, kolea
-ilma ja muutamat määrätyt henkilöt, joita näen ympärilläni. Ehkä
-erehdyn, mutta minusta ihmiset täällä ovat harvinaisen sydämettömiä.
-En tahdo heitä siitä moittia. Osanotto, ylevämielisyys ja ennen
-kaikkea hienotuntoisuus ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, -- kaikkea
-muutahan voi hankkia --, ja ainoastaan ken niitä tuntee, etsii samoja
-vaikutteita toisista.
-
-Olen niin hartaasti päättänyt lähteä, että viimeisetkin tunnit minusta
-tuntuvat vankeudessa vietetyiltä vuosilta. Olen onneton. Miksi tuntevat
-kaikki aistini paljasta tuskaa, niinkuin sairaat jäsenet kammoovat
-raitista ilmaa? Jos voisin nauttia elämästä sellaisena kuin se on,
-olisin levollisempi ja järkevämpi. Mutta jos joku puhuisi minulle
-näin, vastaisin hänelle: "Jos sinulla on kuumetta, niin käske silloin
-valtimosi sykkiä rauhallisemmin; jos se onnistuu, tulet terveeksi".
-Silloin hän varmaan uskoisi, että minulla on vieläkin pahempi kuume.
-Enhän minä voi säätää lakeja verelleni, joka niin kiivaasti kiertelee
-suonissani ja toisinaan, vieläpä unissakin, täyttää sydämeni niin
-voimallisesti, että luulen menehtyväni. Oi, te viisastelijat, tahdon
-seurata neuvoanne sillä ehdolla, että kun näen teeskentelynne,
-kylmyytenne ja mahdottomuutenne auttaa köyhiä ivaamatta heitä,
-mahdottomuutenne suojella heikkoa väkevää vastaan, kun näen teidän
-tyydyttääksenne raakoja intohimojanne imartelevan maailman mahtimiehiä,
-joita vihaatte ja jotka teitä halveksivat, saan silloin vuodattaa
-teihin pisaran kuohuvaa sappeani, joka usein on aseistanut ääneni ja
-käsivarteni väkivaltaa vastaan, joka kyynelöi silmäni ja avaa käteni
-nähdessäni kurjuutta, ja joka aina on minut pelastanut halpamaisilta
-teoilta. Te luulette itseänne viisaiksi ja maailma pitää teitä
-kunniallisina, mutta voitteko sittenkään vapautua pelosta? Älkää siis
-pettykö, molemmat puolet ovat yhtä voimakkaita. Jumala varjelkoon
-teitä minun houreistani; ja rukoilen taivasta vilpittömästi, että se
-varjelisi minut teidän viisaudeltanne.
-
-Kun siis näen moisia henkilöitä, niin pakenen, vaikka he eivät minua
-puhuttelisikaan, ajatuksissani sinun luoksesi, Lorenzo. Sinä ymmärrät
-intohimojani, sinun äänesi on usein tyynnyttänyt jalopeuran raivoa.
-Mutta nyt huomaat, ettei mikään neuvo, ei mikään järkisyy voi minua
-auttaa. Oi, minun täytyy seurata sydämeni ääntä. Järki on kuin tuuli;
-se sammuttaa soihdut, mutta lietsoo tulipaloja. Hyvästi toistaiseksi.
-
-
-Kello 10 aamulla.
-
-Luulen, että on parempi, ettet kirjoita minulle, ennenkuin olet saanut
-tietoja minusta. Matkustan Liguuristen Alppien kautta välttääkseni Mont
-Cenis'n jäätiköitä. Tiedät kuinka kärsin kylmästä.
-
-
-Kello 1.
-
-Taaskin uusia esteitä. Vasta kahden päivän perästä on passini kunnossa.
-Lähetän tämän kirjeen sinulle vasta kun nousen vaunuihin.
-
-
-8. II. kello 1/2 2.
-
-Olen kyynelsilmin lukenut kirjeitäsi. Järjestäessäni papereitani löysin
-erään äitini kirjeen, johon sinä olit liittänyt muutamia rivejä. Se
-oli lähetetty pari päivää ennenkuin läksin kukkuloiltani: "Kaikki
-ajatukseni ovat sinun luonasi, oi rakkahin Jacopo. Rukoukseni ja
-ikuinen ystävyyteni seuraavat sinua aina. Olen aina ystäväsi, rakkahin
-veljesi; sielunikin tahdon jakaa kanssasi."
-
-Toistan ehtimiseen noita sanoja ja olen syvästi liikutettu. Tahtoisin
-heittäytyä kaulaasi ja kuolla sylissäsi. Hyvästi! hyvästi. Tulen kyllä
-takaisin.
-
-
-Kello 3.
-
-Menin sanomaan jäähyväisiä Parinille. "Hyvästi", sanoi hän minulle,
-"onneton nuorukainen. Ylevät intohimosi tulevat aina ja kaikkialla
-sinua seuraamaan, tyydytystä et voi koskaan löytää. Tulet aina olemaan
-onneton. En voi lohduttaa sinua neuvoillani, sillä ne eivät lievennä
-edes omaa tuskaani, jolla on sama alkulähde. Ikä on kuihduttanut
-jäseneni, mutta sydän on vielä nuori. Ainoa lohdutus, minkä voin
-sinulle antaa, on osanottoni; se on sinua kaikkialla seuraava. Jonkun
-ajan kuluttua en enää ole elävien joukossa, mutta tule haudalleni, ehkä
-olet siellä löytävä lohdutusta tuskissasi, ehkä voit vielä kuolemanikin
-jälkeen tuntea osanottoni." Aloin itkeä katkerasti ja läksin. Hän
-seurasi minua katseillaan pitkän käytävän päähän poistuessani, ja
-kuulin hänen vielä kerran väräjävällä äänellä sanovan; "Hyvästi".
-
-
-Kello 9 illalla.
-
-Kaikki on valmista. Hevoset tulevat puolenyön aikaan. Lepään
-riisuutumatta, kunnes ne ovat täällä, sillä tunnen itseni kovin
-väsyneeksi.
-
-Hyvästi niin kauan, Lorenzoni. Kirjoitan nimesi ja tervehdin sinua
-suuremmalla hellyydellä kuin koskaan. Taikauskoinen pelko valtaa
-mieleni. Näemmekö enää koskaan toisiamme? Oi, en voi kuolla näkemättä
-sinua vielä kerran, sinua ja Teresaani. Tahtoisin viimeisen kerran
-kiittää teitä, mutta minä pakenen tietämättä minne kohtalo minua
-kuljettaa, sillä onneton rakkauteni turmelisi Teresan rauhan ja hänen
-perheensä onnen. Alpit, valtameri, kokonainen maailma eroittakoot
-meidät toisistamme, jos se on mahdollista!
-
-
-Genova, 11. II.
-
-Kuinka ihana onkaan aurinko täällä! Kaikki jäseneni värisevät
-suloisesta mielihyvän tunteesta, nauttiessani tämän säteilevän taivaan
-ja terveellisen ilman kirkkaudesta. Olipa hyvä, että läksin. Jatkan
-matkaani muutaman tunnin kuluttua. En voi vielä sanoa, missä pysähdyn
-ja milloin matkani päättyy, mutta tämän kuun 16:ntena olen Toulonissa.
-
-
-Dalla Pietra, 15. II.
-
-Alppipolkuja, peloittavan jyrkkiä vuoria, jäinen ilma, matkan
-väsymykset ja vaivat -- ja mihin se johtaa?
-
-    "Vain uusiin vaivoihin ja vaivattuihin!"
-
-                                   Dante.
-
-Kirjoitan sinulle kyläpahasesta Merialppien juurella. Minun täytyi
-pysähtyä tänne, sillä en voinut saada kyytiä enkä tiedä, milloin pääsen
-jatkamaan. Taas ovat ajatukseni sinun luonasi ja taas valitan sinulle
-tuskiani. Kohtalo on määrännyt, että tuska on ainainen kumppanini, jos
-missä liikun. Äskettäin kävelin päivällisaikaan noin penikulman päähän
-asunnostani. Kuljin oliivimetsikön ohi lähellä meren rantaa. Tahdoin
-nauttia auringon säteistä ja ihanasta säästä, joka etsii vertaistaan,
-vaikkakin talvi tässä lauhkeassa seudussa tänä vuonna on ollut
-tavallista ankarampi. Toivoin saavani olla yksin tai ettei ainakaan
-kukaan vastaantulija minua tuntisi.
-
-Mutta heti kotia tultuani Michele sytyttäessään tulen uuniin kertoi,
-että äsken oli tähän kurjaan ravintolaan tullut melkein kerjäläisen
-näköinen ihminen ja kysynyt, olinko minä sama nuorukainen, joka
-aikaisemmin oli opiskellut Padovassa. Hän ei tiennyt nimeäni, mutta
-osasi tarkalleen kertoa minusta ja noista ajoista; mainitsipa hän
-sinuakin. "Olin tosiaankin hämilläni", jatkoi Michele. "Kuitenkin
-myönsin hänen arvanneen oikein. Hän puhui venetsialaista murretta, ja
-minusta on niin suloista tavata maanmiehiäni tässä yksinäisyydessä.
-Lisäksi oli hän kovin kurjan näköinen. Ehkä pahoitan mieltänne,
-herrani, mutta tunsin suurta sääliä häntä kohtaan ja annoin siis
-hänelle luvan tulla tapaamaan teitä. Hän odottaa tuolla ulkona."
-"Tulkoon sisään", vastasin Michelelle, ja odottaessani häntä tunsin
-äkillistä surua. Palvelija toi huoneeseen pitkän laihan miehen. Hän oli
-nuori ja kaunis, mutta tuska kuvastui hänen kasvoillaan. Veli Lorenzo!
-Minulla oli ylläni turkit ja istuin takkavalkean ääressä mukavassa
-nojatuolissa, jonka vieressä suuri viittani riippui. Isäntä kulki edes
-takaisin valmistaen päivällistä. Tuolla onnettomalla oli yllään kulunut
-pellavatakki, ja minun tuli kylmä katsoessani häntä. Kenties synkkä
-vastaanottoni ja hänen oma tilansa ensin saattoivat hänet hämilleen.
-Mutta sanoistani hän heti huomasi, ettei sinun Jacoposi tahdo saattaa
-onnettomia ymmälleen. Hän istui viereeni lämmitellen itseänsä ja
-kertoen viimeisen surullisen vuoden kokemuksista. Hän sanoi minulle:
-"Tunsin erittäin hyvin erään ylioppilaan, joka yöt ja päivät seurusteli
-kanssanne Padovassa". Hän mainitsi nimesi. "Pitkään aikaan en ole
-kuullut hänestä mitään, mutta toivon, että Onnetar on ollut hänelle
-suopeampi. Minäkin opiskelin siihen aikaan." -- En sano sinulle,
-Lorenzo, kuka hän oli, en tahdo synkistää mieltäsi kertomalla muinoin
-onnellisen ihmisen kurjuudesta, ihmisen, jota ehkä vieläkin rakastat.
-Liian paljon surua tuotan sinulle omilla kärsimyksillänikin.
-
-Ystäväsi jatkoi: "Tullessani Albengasta näin teidät meren rannalla
-kylän ulkopuolella. Te ette huomannut, että usein käännyin ympäri
-katsomaan teitä. Minusta tuntui siltä kuin ennen olisin nähnyt teidät,
-mutta kun tunsin teidät vain ulkomuodolta ja jo neljä vuotta oli
-kulunut, pelkäsin erehtyväni. Palvelijanne antoi minulle varmuuden."
-
-Kiitin häntä siitä, että hän oli tullut minua tervehtimään, ja puhuin
-hänelle sinusta. "Teidän tuttavuutenne on minulle sitä mieluisampi",
-sanoin hänelle, "kun tunnette Lorenzon". -- En kerro sinulle hänen
-surullista tarinaansa. Campoformion rauha pakoitti hänet lähtemään
-maanpakoon, ja hän rupesi luutnantiksi cisalpinolaisessa jalkaväessä.
-Kun hän valitteli sotapalveluksen vaivoja ja rasituksia, hankki
-muuan ystävä hänelle viran. Hän luopui siis sotapalveluksesta. Mutta
-ystävä petti hänet, ja hän menetti virkansa. Hän harhaili ympäri
-Italiaa ja nousi laivaan Livornossa. -- Hänen tätä kertoessaan kuulin
-viereisestä huoneesta lapsen itkua ja hiljaista valitusta. Huomasin
-että hän keskeytti kertomuksensa ja kuunteli levottoman näköisenä.
-Vasta kun valitus oli tauonnut, jatkoi hän. "Onkohan tänne ehkä tullut
-matkustajia", kysyin. "Ei", hän vastasi. "Minun kolmetoista kuukautta
-vanha tyttäreni itkee." Hän kertoi minulle, että hän luutnanttina
-ollessaan oli mennyt naimisiin köyhän tytön kanssa. Rasittavat
-marssit, joita nuori nainen ei voinut kestää, ja huono toimeentulo
-ne pääasiallisesti olivatkin saaneet hänet antautumaan petollisen
-auttajansa johdeltavaksi. Livornosta hän purjehti onnen kaupalla
-Marseilleen. Sitten hän vaelsi ympäri Provencea ja Dauphinéta koettaen
-ansaita elantonsa antamalla italiantunteja, mutta missään hän ei saanut
-työtä ja leipää. Nyt hän palasi Avignonista Milanoon.
-
-"Kun katson taaksepäin", jatkoi hän, "tuntuu menneisyys minusta
-arvoitukselta. Olin ilman rahaa, mukanani oli nääntynyt nainen,
-jonka jalat olivat sairaat ja jonka hentoja käsivarsia painoi viaton
-lapsi, lapsi, joka pyytää ravintoa äitinsä kuihtuneista rinnoista ja
-huudollaan murtaa vanhempiensa sydämen. Emmehän voineet rauhoittaa
-sitä kertomalla sille omista onnettomuuksistamme. Monena kesäpäivänä
-olimme nääntyä auringon paahtavista säteistä, monta yötä vietimme
-kylmästä väristen tallissa eläinten seassa tai petojen luolissa.
-Meidät karkoitettiin kaupungista toiseen, sillä köyhyyteni sulki
-minulta viranomaisten ovet, ja vanhat tuttavat eivät tahtoneet
-minua tuntea, vaan käänsivät minulle selkänsä." -- "Niin", vastasin
-hänelle, "mutta kuitenkin tiedän, että Milanossa ja muuallakin monta
-maanpakolaista kansalaistamme on kohdeltu suosiollisemmin." "Siis",
-vastasi hän, "on minun kova kohtalon tehnyt heidät kaikki julmiksi
-yksistään minua vastaan. Jaloimpiakin ihmisiä voi hyvän tekeminen
-joskus kyllästyttää. Kerjäläisiä on niin paljon." Hän mainitsi minulle
-useita nimiä, ja minusta oli kamalaa kuulla, että henkilöt, joista olin
-uskonut paljasta hyvää, olivatkin tekopyhiä teeskentelijöitä. "Yksi on
-antanut minun monta kertaa turhaan odottaa portillaan, toiselta olen
-saanut mitä ihanimpia lupauksia, mutta kun monta penikulmaa käveltyäni
-olen saapunut hänen maakartanoonsa, olen saanut tyytyä muutaman
-liiran almuun. Ihmisystävällisimmät ovat antaneet minulle leipäpalan
-katsomatta minuun. Muuan ylhäinen herra kuljetti minua ryysyissäni
-salinsa läpi, joka oli täynnä palvelijoita ja vieraita, puhui minulle
-sukuni taloudellisesta rappiotilasta, kehoitti minua uutteruuteen ja
-oikeamielisyyteen ja käski, kiirettään syyttäen, minun tulla uudestaan
-seuraavana aamuna. Palatessani oli etuhuoneessa kolme palvelijaa;
-yksi niistä sanoi minulle, että hänen herransa nukkui, ja antoi
-käteeni kaksi rahaa ja paidan. Oi, herrani, en tiedä, oletteko rikas,
-mutta kasvoistanne ja huokauksistanne huomaan, että olette onneton
-ja säälivä. Kokemuksesta tiedän, että koronkiskurikin rahoillaan voi
-teeskennellä hyväntahtoisuutta ja että tuhlari harvoin heittää roponsa
-kerjäläisen laukkuun."
-
-Olin ääneti. Noustessaan ylös sanoaksensa jäähyväisiä hän lisäsi:
-"Kirjoista olen oppinut rakastamaan ihmisiä ja hyvettä, mutta ihmiset
-ja hyve ovat minut pettäneet. Pääni on täynnä viisautta, mutta sydämeni
-on katkera ja käteni hyödylliseen työhön kykenemättömät. Oi, jospa
-isäni haudastaan kuulisi, kuinka katkerasti syytän häntä siitä, ettei
-hän kasvattanut viittä lastaan puusepiksi tai räätäleiksi. Onneton ja
-turhamainen halu säilyttää aateluus köyhimmissäkin, oloissa sai hänet
-tuhlaamaan pienen omaisuutensa meidän yliopistolukuihimme ja hienoon
-kasvatukseen. Mitä meistä sitten on tullut? En tiedä, mikä kohtalo on
-tullut muitten veljieni osaksi. Olen kirjoittanut heille monta kirjettä
-saamatta vastausta; luultavasti he ovat joko köyhiä tai harhapoluille
-eksyneitä. Mutta minussakin näette isäni kunnianhimoisten toivomusten
-hedelmät. Usein pakoittaa yö ja nälkä minut etsimään turvapaikkaa
-jostakin ravintolasta, vaikka en tiedä, millä seuraavana aamuna maksan
-laskuni. Olen ilman kenkiä, ilman vaatteita." "Oi, ottakaa tämä",
-sanoin hänelle nousten ylös ja ojentaen hänelle viittani. Michele,
-joka oli tullut huoneeseen jotakin asiaa toimittamaan ja kauempaa
-oli kuullut keskustelumme, kuivasi kyyneleensä kädellään ja auttoi
-viitan hänen ylleen jotenkin arkaillen, ikäänkuin peläten loukkaavansa
-ylhäissyntyistä, mutta kohtalon kolhimaa henkilöä.
-
-Oi Michele, muistan että olisit voinut elää vapaana miehenä siitä
-päivästä lähtien, kun vanhempi veljesi osti myymälän ja pyysi
-sinua kumppanikseen! Mutta sinä jäit mieluummin minun luokseni,
-vaikkakin vain palvelijana. Hienotuntoisena et ole huomaavinasi
-minun omituisuuksiani ja vaikenet, jos minä aiheettomasti olen
-vihainen. Nurkumatta ja'at yksinäisyyden vaivat kanssani ja seuraat
-minua uskollisesti vaivaloisella matkallani Sinun nuorekkaat kasvosi
-ilahuttavat usein minua, mutta jos minä mustimman epätoivon valtaamana
-vaikenen kokonaisiksi päiviksi, koetat sinä olla häiritsemättä
-toivotonta tilaani. Ja nyt tuo ylevä käyttäytymisesi onnetonta kohtaan
-on täyttänyt sieluni mitä syvimmällä kiitollisuudella. Sinä olet
-imettäjäni poika, olet kasvanut minun kodissani enkä tule sinua koskaan
-hylkäämään. Mutta minä rakastan sinua vielä enemmän sen vuoksi, että
-sinun luontaista kuntoasi, jota ei ole helppo säilyttää palvelijan
-asemassa, on kehittänyt hellä äitini, joka hienotunteisuudellaan ja
-synnynnäisellä jaloudellaan tekee ympäristönsäkin ystävälliseksi ja
-rakastettavaksi.
-
-Yksin jäätyäni annoin Michelen päivällisen aikana viedä tuolle
-onnettomalle kaiken, mistä suinkin voin luopua. Olin säästänyt sen
-verran rahaa, että saatoin päästä Nizzaan. Siellä saan Genovan
-pankin vekseleillä lisää voidakseni jatkaa matkaani Touloniin ja
-Marseilleen. -- Tänä aamuna ennen lähtöään hän tuli vaimoineen ja
-lapsineen kiittämään minua. Hän huudahti riemuitsevana: "Ilman apuanne
-olisi minun tänään täytynyt mennä johonkin armeliaisuuslaitokseen".
-En voinut vastata hänelle mitään, mutta sydämeni sanoi: "Nyt sinulla
-on varoja neljäksi, ehkä kuudeksikin kuukaudeksi, entä sitten?
-Petolliset toiveet johtavat sinua sen ajan, mutta miellyttävä tie,
-jota kuljet, on kenties päättyvä jyrkkään vuoripolkuun. Sinä etsit
-lähintä armeliaisuuslaitosta, mutta kenties hauta onkin lähempänä
-sinua. Vaikka oma taloudellinen asemani tekee minulle mahdottomaksi
-suuremmassa määrässä auttaa sinua, on vähäinen apuni kuitenkin antanut
-sinulle uusia voimia; sinä jaksat taas kestää uusia kärsimyksiä, vaikka
-jo nääntyneenä olit niistä kokonaan vapautumaisillasi. Nauti siis
-nykyhetkestä. Sanomattomia tuskia on sinun täytynyt kärsiä ennenkuin
-voit kantaa nykyisen, monelle muulle sietämättömän tilasi noin
-iloisella mielellä. Voisin antaa sinulle neuvoja, ellet olisi isä ja
-aviomies." -- Sanaakaan sanomatta syleilin häntä, ja kun he menivät,
-katselin heitä kauan ja tunsin kuolettavaa kouristusta sydämessäni.
-
-Eilen illalla maata pannessani ajattelin: Minkätakia tuokin ihminen
-pakeni isänmaastaan, minkätakia hän meni naimisiin, minkätakia hän
-jätti varman toimeentulon? Koko hänen tarinansa tuntui minusta hullulta
-romaanilta. Vaivasin päätäni ajattelemalla, mitä hän olisi voinut tehdä
-tai jättää tekemättä välttääkseen kurjan kohtalonsa. Mutta lukemattomia
-kertoja olen kuullut turhaan kysyttävän: miksi? Kaikki ovat taitavia
-lääkäreitä, kun toisten tauti on kysymyksessä. Maata pannessani
-sanoin itselleni: "Oi, ihmiset, te tuomitsette niin helposti toisten
-onnettomuuksia. Pankaa käsi sydämellenne ja vastatkaa, oletteko itse
-viisaampia ja onnellisempia."
-
-Luuletko, että kaikki on totta, mitä hän kertoi? Mitä minä itse siitä
-arvelen? Tiedän, että hän oli puolialaston ja minulla oli vaatteita,
-olen nähnyt hänen kärsivän vaimonsa, olen kuullut hänen lapsensa
-valituksen. Lorenzo, he etsivät soihtu kädessä uusia selityksiä
-onnettomuuksiinsa, sillä he tuntevat sydämessään, että luonto on
-antanut köyhällekin kunnon elämisen oikeuden. Oi, köyhyys johtuu vain
-harvoin rikoksesta, ja tässä tapauksessa on korkeintaan kysymyksessä
-hairahdus! Onko niinkään, sitä en tiedä enkä tahdo sitä udella. Jos
-olisin tuomari, määräisin ankaran rangaistuksen kaikille rikollisille,
-mutta ihmisenä en voi olla huomioon ottamatta, että nälkä ja intohimot
-usein vasta pitkällisten ja vaikeiden sisäisten taistelujen jälkeen
-synnyttävät rikollisen ajatuksen, että omantunnonvaivat täyttävät
-rikoksentekijän mielen alituisella levottomuudella, että vankilan
-ovet aina ovat häntä uhkaamassa ja että häpeä ja kurjuus seuraavat
-häntä vielä senkin jälkeen, kun hän on rangaistuksensa kärsinyt.
-Jos hylkäisin hänet kokonaan, pakoittaisin hänet sillä vain uusiin
-epätoivoisiin rikoksiin. Onko hän ainoa rikollinen? Eivätkö panettelu,
-petos, vietteleminen, ilkeämielisyys ja katala kiittämättömyys ole
-suurempia rikoksia, vaikka niitä ei seuraa mikään rangaistus? Oi,
-lainsäätäjät ja tuomarit, rangaiskaa, mutta pistäytykää joskus alhaison
-majoissa ja suurten kaupunkien syrjäosissa. Neljäsosa kansastamme herää
-joka aamu olkisilla vuoteillaan tietämättä kuinka tyydyttää elämän
-välttämättömimpiä tarpeita. Tiedän, että yhteiskuntaa ei helposti
-voida uudestaan rakentaa, että puute, hairahdukset ja rangaistuksetkin
-kuuluvat elämänjärjestykseen ja voivat olla välttämättömiä yleiselle
-menestymiselle. Uskon, koska kaikki muutkin uskovat, että maailmaa ei
-voi hallita ilman tuomareita ja hirsipuita. Mutta minä en koskaan voisi
-tulla tuomariksi. Tässä murheen laaksossa, jossa ihmisiä syntyy, elää
-ja kuolee, jossa sukupolvet alituisesti vaihtelevat ymmärtämättä elämän
-tarkoitusta, en voi eroittaa kuin kahdenlaisia ihmisiä: onnellisia
-ja onnettomia. Jos tapaan onnettoman, otan osaa hänen kohtaloonsa ja
-vuodatan niin paljon balsamia kuin voin hänen haavoihinsa, mutta annan
-Jumalan arvostella hänen ansioitaan ja virheitänsä.
-
-
-Ventamiglia, 19 ja 20. II.
-
-"Sinä olet auttamattomasti onneton, sinä elät kuoleman kouristuksissa
-löytämättä kuoleman rauhaa, mutta sinun täytyy kestää kärsimyksesi
-toisten ihmisten tähden." -- Tällaista sankarillisuutta, joka on
-luonnonvastaista, vaatii filosofia meiltä. Pitäisikö meidän, jotka itse
-olemme onnettomia, elää vain sen vuoksi, että jollakin vähäpätöisellä
-tavalla ehkä voimme hyödyttää yhteiskuntaa? Kuinka voi se, jolla ei
-itsellään ole toiveita eikä haluja, joka kaikkien hylkäämänä hylkää
-itsensäkin, toivoa toisten puolesta? -- "Sinä et ole ainoa onneton"
--- se on totta, mutta tämäkin lohdutus johtuu vain siitä salaisesta
-kateudesta, jota tunnemme toisten onnea kohtaan. Toisten onnettomuus
-ei vähennä minun onnettomuuttani. Kuka on niin jalomielinen, että
-vapaaehtoisesti ottaisi kannettavakseen minun tuskani? Voisiko kukaan
-sen tehdä, vaikka tahtoisikin? Jollakulla loisella olisi enemmän
-rohkeutta kantaa niitä, mutta mitä auttaa rohkeus ilman voimaa?
-Se ei ole halveksittava, joka tahtomattaan joutuu mahtavan virran
-kuohuihin, mutta kyllä se, joka voisi pelastua, mutta ei viitsi sitä
-tehdä. Kuka on niin viisas, että kykenisi arvioimaan meidän sisäistä
-voimaamme, kuka kykenee asettamaan mittapuun erilaisten ihmisluonteiden
-intohimoille ja vaihteleville olosuhteille, kuka rohkenee sanoa: "Tämä
-on halveksittava, koska ei jaksa kantaa kohtaloansa, tuo on sankari,
-koska miehekkäästi kantaa taakkansa"? Onhan elämänhalu toki kaikissa
-niin voimakas, että ensinmainitun ehkä on täytynyt taistella enemmän
-itsensä kanssa välttääkseen sortumista kuin viimemainitun pysyäkseen
-pystyssä.
-
-Entä velvollisuutemme yhteiskuntaa kohtaan? Onko minulla
-velvollisuuksia senvuoksi, että yhteiskunta on temmannut minut
-pois vapaan luonnon helmasta silloin, kun minulla ei vielä ollut
-järkeä, ei vapaata tahtoa eikä vastustuskykyä, tai senvuoksi, että
-se on kasvattanut minua omia tarpeitaan silmällä pitäen ja omien
-ennakkoluulojensa mukaan? Lorenzo, suo anteeksi, että jälleen
-koskettelen asioita, joista jo niin paljon olen puhunut. En tahdo
-muuttaa vastakkaista mielipidettäsi, tahdon vain vahvistua omassani.
-Sinä tulisit vakuutetuksi mielipiteitteni oikeudesta, jos tuntisit
-haavani, mutta taivas sinua siitä varjelkoon. -- Olenko minä
-vapaaehtoisesti ottanut mitään velvollisuuksia täytettävikseni,
-täytyykö minun orjan tavoin alistua yhteiskunnan epäkohtiin, joita
-se itse pitää onnea tuottavina? Olkoot onnea tuottavia! Minä nautin
-niistä niin kauan kuin elän ja maksan niistä, mutta mitä hyvää vien
-yhteiskunnalta vetäytyessäni sille hyödyttömänä haudan lepoon?
-
-Ystäväni, jokainen ihminen on yhteiskunnan synnynnäinen vihollinen,
-sillä yhteiskunta on ehdottomasti yksilön vihollinen. Olettakaamme
-että kaikilla ihmisillä olisi etua elämän jättämisestä, -- luuletko,
-että he minun tähteni kuitenkin ottaisivat sen kantaakseen? Jos
-minä teen jotakin, mikä vahingoittaa yhteiskunnan enemmistöä, tulen
-rangaistuksi, mutta kuka rankaisee yhteiskunnan enemmistön minua
-vastaan tekemiä rikoksia? Minulta voidaan vaatia, että liittyisin
-jäseneksi suureen perheeseen, mutta minä voin luopuen sekä yhteisistä
-eduista että velvollisuuksista sanoa: minä olen oma maailmani ja aion
-elää omaa elämääni, koska te ette voi minulle antaa sitä onnea, mitä
-olette minulle luvanneet. Enkö ole oikeutettu vapauttamaan heidät
-petollisista lupauksistaan ja voimattomista valituksistani ja etsimään
-turvapaikkaa maan alla, koska väkevämmät ovat riistäneet minulta
-minulle kuuluvan vapauden ja rankaisevat minua, jos vaadin sitä
-takaisin? Oi, ne filosofit, jotka niin kauniisti puhuvat inhimillisistä
-hyveistä, synnynnäisestä oikeudentunnosta ja hyväntahtoisuudesta, ovat
-itse tietämättään viekkaitten apostoleja: he pettävät niitä harvoja
-avomielisiä ja tulisia sieluja, jotka vilpittömästi rakastavat ihmisiä
-toivoen vastarakkautta ja jotka aina liian myöhään saavat katkerasti
-katua herkkäuskoisuuttaan.
-
-Kuitenkin ovat nämä järkisyyt usein tavanneet sydämeni suljettuna,
-sillä minä toivoin vielä voivani omilla kärsimyksilläni lieventää
-toisten tuskaa. Mutta Jumalan nimessä, kuule minua ja vastaa! Mitä
-varten elän, ketä hyödytän minä, joka maanpakolaisena piileskelen
-vuorten onkaloissa? Mitä iloa on minusta itselleni, isänmaalleni ja
-omaisilleni? Mikä ero on nykyisen yksinäisyyteni ja haudan välillä?
-Kuolema lopettaisi kärsimykseni ja vapauttaisi teidät huolehtimasta
-minusta. Sen sijaan että nyt ehtimiseen tuotan teille tuskaa,
-tuottaisin teille vain yhden, tosin peloitta van suuren, mutta myös
-viimeisen surun, ja te olisitte varmoja siitä, että olen päässyt
-ikuiseen rauhaan.
-
-Joka päivä ajattelen niitä suuria menoja, joita äidilläni on
-puolestani, enkä ymmärrä, kuinka hän voi tulla toimeen. Jos palaisin
-hänen luokseen, tapaisin orvon kotimme köyhtyneenä. Kotini entinen
-loisto alkoi himmentyä jo ennen lähtöäni sekä yksityisten että
-julkisten ulosottojen vaikutuksesta, joita yhä jatkuu. Kuitenkin
-äitini pitää minusta huolta, Milanoonkin hän lähetti minulle rahaa,
-mutta hänen liiallinen anteliaisuutensa tulee riistämään häneltä
-elämän viimeisetkin mukavuudet. Kuinka paljon onnettomuuksia hänellä
-onkaan ollut! Omilla varoillaan on hän ylläpitänyt kotiani, joka
-isäni tuhlaavaisuuden vuoksi jo oli perikadon partaalla. Hänen korkea
-ikänsä lisää vielä enemmän levottomuuttani. Kunpa hän tietäisi, ettei
-mikään uhraus voi pelastaa hänen onnetonta poikaansa! Jos hän tuntisi
-sisimpäni, jos hän näkisi sieluni pimeyden ja voimattomuuden -- mutta
-älä hänelle puhu siitä mitään, Lorenzo. Onko tämäkin elämää -- niin,
-minä elän vielä, minua elähyttää vieläkin järjetön toivomus, jota
-koetan olla kuulematta, mutta en voi, sillä jos luopuisin siitäkin,
-muuttuisi elämäni helvetin esikartanoksi. Sinun aviovalasi, Teresa, on
-samalla oleva minun kuolemantuomioni, mutta niin kauan kuin vielä olet
-vapaa, olet sinä aina minun omani.
-
-Meidän rakkautemme on yhä vieläkin riippuvainen onnen oikuista,
-epävarmasta tulevaisuudesta, kenties kuolemastakin. Puhun kanssasi,
-katselen sinua ja syleilen sinua ja minusta tuntuu siltä, kuin sinä
-kaukaakin tuntisit suudelmani ja näkisit kyyneleeni. Mutta heti kun
-isäsi on vienyt sinut uhrilampaana alttarin eteen, heti kun kyyneleesi
-ovat palauttaneet kotisi rauhan, on epätoivo tekevä lopun minusta ja
-minun intohimostani. En voi lakata rakastamasta sinua niin kauan kuin
-elän. Varmaan sinunkin sydämessäsi vielä asuu suloisia houreita. Mutta
-hetken perästä ne eivät enää ole pyhiä ja viattomia. En rakasta enää
-impeäni sitten kun hän on toisen oma, rakastan äärettömästi Teresaa,
-mutta en Odoardon vaimoa. -- Voi, tätä kirjoittaessani jo kenties olet
-hänen vuoteessaan! Oi, se pahahenki vainoo minua. Se saapuu ehtimiseen
-takaisin, se painaa ja ahdistaa minua, se sokaisee järkeni ja ahdistaa
-sydäntäni, se täyttää minut sellaisella raivolla, että tahtoisin
-hävittää koko maailman. Itkekää kohtaloani. Se heiluttaa tikaria
-silmieni edessä, juoksee edelläni ja katsoo taakseen nähdäkseen,
-seuraanko sitä, se osoittaa paikan, mihin minun pitää iskeä. Taivaan
-kostoko on sen lähettänyt? Taikauskoisessa raivossani vaivun maahan
-ja kiroan kamalasti Jumalaa, jota en tunne, jota toisinaan olen
-hartaasti rukoillut, jota en koskaan ole loukannut, jonka olemassaoloa
-aina olen epäillyt, mutta jota kuitenkin vavisten palvelen. Oi, mistä
-etsisin apua? En löydä sitä itseltäni enkä muilta ihmisiltä; maan olen
-tahrannut verellä ja aurinko on musta.
-
-Vihdoinkin olen rauhallinen, mutta samalla väsynyt, kuolemaan asti
-väsynyt. Olen harhaillut vuoristossa. Siellä ei ole puuta, ei mökkiä,
-ei ruohonkortta, kaikkialla vain kantoja, karuja harmaita kallioita
-ja siellä täällä ristejä, jotka osoittavat murhattujen matkustajien
-hautapaikkaa. Alhaalla virtailee Roja-joki, jonka lähteet ovat Alppien
-jäätiköillä ja joka pitkän matkaa jakaa tämän suunnattoman vuoriston
-kahteen osaan. Lähellä meren rantaa on silta, johon polku päättyy.
-Seisoin hetken aikaa sillalla ja katselin ympärilleni niin kauas kuin
-silmä kantaa. Jättiläiskokoisten kallioiden ja ammottavien kuilujen
-takana kohoaa uusia alppeja, joiden lumiset harjanteet koskettelevat
-taivasta; kaikki on hohtavan valkoista ja häipyy kaukaisuuteen. Alppien
-onkaloissa riehuu pohjatuuli, ja niitten juurta huuhtelee Välimeren
-ulappa. Luonto on täällä yksinäinen ja uhkaava. Se karkoittaa ihmiset
-luotaan.
-
-Oi, Italia, nämä ovat rajasi, mutta päivittäin muitten kansakuntien
-voitonhimo rikkoo niiden rauhan. Missä ovat sinun poikasi?
-Yksimielisyyden voima on ainoa, mikä sinulta puuttuu. Kernaasti
-uhraisin onnettoman elämäni kunniakkaassa taistelussa sinun puolestasi,
-mutta mitä voi yksin minun käsivarteni ja minun ääneni aikaansaada?
-Minne on hävinnyt sinun kunniasi muinoin herättämä pelko? Me kurjat
-muistelemme joka päivä esi-isiemme vapautta ja kunniaa, vaikka sen
-loistavaa taustaa vastaan meidän oma orjuutemme sitä häpeällisemmin
-kuvastuu. Me kutsumme luoksemme suurmiestemme haamuja sillävälin kuin
-vihollisemme polkevat heidän hautojaan. On kenties tuleva päivä,
-jolloin menetämme elämisen mahdollisuuden, järjen ja äänen, jolloin
-meitä odottaa sama kohtalo kuin vanhanajan orjia tai meidän päiviemme
-surkeita neekereitä. Meidän sortajamme avaavat suurmiestemme haudat
-ja antavat tuulen hajoittaa heidän tomunsa riistääkseen meiltä
-muistotkin. Nyt muinainen kunniamme täyttää meidät ylpeydellä, mutta
-ei sekään pysty herättämään meitä kuoleman unesta. Näin huudan
-tuntiessani ylpeyttä siitä, että olen italialainen, mutta katsoessani
-ympärilleni en voi löytää isänmaatani. Mutta sitten sanon: näyttää
-siltä kuin ihmiset olisivat oman onnettomuutensa luojia, vaikka
-onnettomuus johtuukin yleisestä maailmanjärjestyksestä ja ihmissuku
-palvelee ylpeänä, mutta sokeana kohtalon määräyksiä. Me arvostelemme
-asioita muutamien vuosisatojen kokemuksien perusteella, mutta mitä ne
-merkitsevät ajan äärettömyyden rinnalla? Samoin kuin lyhyen elämämme
-eri vuodenajat, samoin nekin joskus näyttävät olevan täynnä tärkeitä
-tapahtumia, mutta kuitenkin itse asiassa ovat aivan tavallisia ja
-luonnonlaeista johtuvia. Maailman kaikkeus pysyy aina tasapainossa.
-Kansakunnat hävittävät toisiaan, sillä yksi ei voi elää ilman toisten
-ruumiita.
-
-Katsellessani näiltä Alpeilta Italiaa itken ja rukoilen kostoa
-sortajille, mutta ääneni hukkuu entisyyden lukemattomien kansojen
-huutoon. Roomalaiset ryöstivät maailmaa ja etsivät merten ja erämaitten
-takaa toisia valtakuntia hävitettävikseen. He kaatoivat voitettujen
-jumalat ja kahlehtivat vapaimmat kansat ja hallitsijat, kunnes eivät
-enää löytäneet uutta hävitysalaa miekoilleen; silloin he lopulta
-käänsivät aseet toisiansa vastaan. Samoin israelilaiset surmasivat
-Kaanaanmaan rauhalliset asukkaat, mutta myöhemmin babylonialaiset
-veivät vankeuteen Juudan papit, vaimot ja lapset. Samoin Aleksanteri
-hävitti Babylonian valtakunnan ja valitti poltettuaan valloittamansa
-maan, ettei toista maailmaa ollut olemassa hänen hävityshalunsa
-tyydyttämiseksi. Kolme kertaa spartalaiset hävittivät Messenen, kolme
-kertaa he karkoittivat messeneläiset Kreikasta, ja kuitenkin he
-tunnustivat samaa uskontoa ja olivat samojen esi-isien jälkeläisiä.
-
-Italian varhaisemmat asukkaat surmasivat toisiansa, kunnes onnekas
-Rooma nieli kaikki kitaansa. Mutta muutamia vuosisatoja myöhemmin
-maailman kuningatar joutui Caesarien, Nerojen, Konstantinusten,
-vandaalien ja paavien voittosaaliiksi. Polttorovioitten savu pimensi
-Amerikankin taivasta, lukemattomien kansojen veri, jotka eivät
-tunteneet vihaa eikä kateutta eurooppalaisia kohtaan, huuhtoutui
-merestä rannoillemme. Mutta sekin veri tulee kerran kostetuksi,
-voitetut tulevat kerran vuodattamaan voittajien verta. Ei mikään ole
-ikuinen. Kansa, joka tänään tyrannina hallitsee muita, kypsyttää
-huomiseksi omaa orjuuttaan, ne, jotka äsken halpamaisesti maksoivat
-veroa, vaativat sitä huomenna muilta miekalla ja tulella. Maailma on
-aarniometsä täynnä petoja. Nälkä, tulvat ja ruttotaudit ovat luonnon
-viisaita säädöksiä. Pelto on tänä vuonna hedelmätön kantaakseen ensi
-vuonna sitä runsaamman sadon. Ja kenties tämän maapallon onnettomuudet
-ovat omiaan edistämään jossakin toisessa taivaankappaleessa elävien
-olentojen onnea.
-
-Mutta me kiitämme ylpeillen hyveellisiksi sellaisia tekoja, jotka
-vahvistavat vallassaolijain valtaa ja lisäävät alamaisten pelkoa.
-Hallitukset vaativat oikeuden noudattamista, mutta olisiko tuo
-vaatimus laisinkaan tarpeellinen, elleivät he itse ensin olisi
-oikeutta rikkoneet? Hallitsija, joka tyydyttääkseen kunnianhimoaan on
-hävittänyt kokonaisia maakuntia, tuomitsee kuolemaan alamaisen, joka
-on varastanut leipäpalan säästyäkseen nälkäkuolemalta. Kun väkivalta
-on rikkonut kaikki oikeudet, täytyy sen antaa teoilleen oikeuden
-varjo säilyäkseen itse siihen asti kuin uusi väkivalta sen kukistaa.
-Sellainen on maailma, sellaisia ovat ihmiset. Silloin tällöin esiintyy
-rohkeampia ihmisiä. Ensin heitä pilkataan mielettöminä, usein heitä
-teloitetaan pahantekijöinä, mutta jos onni, jota he kuvittelevat
-omakseen, vaikka se itse asiassa onkin vain luonnon järkähtämättömän
-lain määräys, on heille suopea, niin heitä totellaan ja pelätään ja
-kuoleman jälkeen heitä kunnioitetaan jumalina. Sellaisia ovat sankarit
-ja valtioiden perustajat. Heidän oma ylpeytensä ja rahvaan typeryys
-saa heidät uskomaan, että he omasta ansiostaan ovat kohonneet, vaikka
-he ovatkin vain suuren koneiston sokeita osia. Kun maa on kypsynyt
-vallankumoukselle, täytyy luonnollisesti määrättyjen ihmisten alottaa
-se; heidän pääkallonsa muodostavat jalustan tulevalle valtaistuimelle.
-Kun ihmiskunta ei löydä oikeutta eikä onnea maan päältä, luo se
-itselleen jumalia heikkojen puolustajiksi ja etsii tulevan elämän
-palkinnoista korvausta nykyhetken itkulle. Mutta jumalat ovat kaikkina
-aikoma olleet valloittajien puolella ja sortaneet kansoja intohimolla,
-julmuuksilla ja hallitsevien piirien parasta tarkoittavalla
-viekkaudella.
-
-Lorenzo, tiedätkö, mistä todellista hyvettä vielä voi löytää? Sitä
-on vain meissä harvoissa heikoissa ja onnettomassa, meissä, jotka
-tutustuneina kaikkiin erehdyksiin ja kärsimyksiin osaamme niitä sääliä
-ja auttaa onnettomia. Sääli on ainoa hyve, kaikki muut hyveet ovat
-koronkiskurihyveitä.
-
-Mutta vaikka minä näin korkeammalta tasolta katselen ihmisten hulluutta
-ja onnettomuutta, tunnen kuitenkin itsessäni kaikki ne intohimot ja
-heikkoudet ja tuskat, jotka ihmistä hallitsevat. Joka päivä huokaan
-isänmaani onnettomuudesta. Itkien sanon itselleni: sinulla on äiti ja
-ystävä, sinä rakastat, lukemattomat odottavat apuasi. Minne aiot paeta?
-Vieraissakin maissa sinua seuraavat ihmisten petollisuus ja tuskat ja
-kuolema. Jos kuolet siellä, ei kukaan sinua sääli, ja kutenkin tunnet
-kurjassa sydämessäsi säälin kaipuuta. Miksi et kaikkien hylkäämänä
-rukoile taivaan apua? Se ei tosin kuule sinua, mutta kuitenkin
-ahdistunut sydämesi vaistomaisesti kääntyy sen puoleen. Palaja,
-polvistu kotoisten alttarien ääreen.
-
-Oi, Luonto! Sinä ehkä tarvitset meitä onnettomia tarkoituksiisi, me
-olemme sinulle kuin madot ja hyönteiset, jotka liikkuvat ja lisääntyvät
-tietämättä, miksi elävät. Mutta sinä olet antanut meille onnettomille
-elämän vaiston, jotta emme kokonaan sortuisi taakkamme alle emmekä
-vastustamatta tottelisi lakejasi. Miksi piti sinun vielä antaa meille
-järjen onneton lahja? Me tunnemme omat onnettomuutemme, mutta emme
-tiedä, kuinka niistä vapautua.
-
-Miksi minä siis pakenen? Luulenko häviämällä kaukaisiin maihin tulevani
-tekemisiin toisenlaisten ihmisten kanssa? Oi, aavistanhan kaikkia niitä
-vaaroja, sitä sairautta ja puutetta, joka odottaa minua isänmaani
-ulkopuolella! Ei, minä palajan teidän luoksenne, te pyhät seudut, jotka
-kuulitte ensimäiset jokellukseni, jotka niin usein olette tarjonneet
-lepoa väsyneille jäsenilleni. Siellä kotona olen hiljaisessa rauhassa
-tavannut harvat ystäväni, siellä olen kyynelillä lieventänyt tuskiani.
-Viimeisenkin elämänilon olen menettänyt, ainoa toivomukseni on kuoleman
-ikuinen uni. Oi, kotoiset metsät, te yksin joudutte kuulemaan viimeisen
-valitukseni, te yksin rauhallisilla varjoillanne ympäröitte kylmenevää
-ruumistani. Kuolemaani itkevät onnettomuuskumppanini, ja jos tunteita
-on olemassa haudankin takana, on minulle tuottava suloista lohdutusta
-taivaallisen immen huokaus, immen, jonka luulin luoduksi minua varten,
-mutta jonka ihmisten omanvoitonpyyntö ja minun oma kohtaloni ovat
-riistäneet rinnaltani.
-
-
-Alessandria, 29. II.
-
-Nizzasta en lähtenytkään Ranskaan, vaan Monferratoon. Tänä iltana olen
-Piacenzassa. Torstaina kirjoitan Riministä. Silloin enemmän. Hyvästi
-nyt.
-
-
-Rimini, 5. III.
-
-Kaikki häviää näköpiiristäni. Olin toivonut täällä tapaavani Bertolan
-[samanaikainen paimenrunoilija. Suom.], sillä pitkään aikaan en ollut
-saanut häneltä kirjettä. Hän on kuollut.
-
-
-Kello yksitoista illalla.
-
-Minä tiesin sen: Teresa on vihitty. Sinä vaikenet, sillä et tahdo antaa
-minulle kuolinhaavaa, mutta sairas valittaa taistellessaan kuolemaa
-vastaan, ei enää senjälkeen kun kuolema jo on hänet voittanut. On
-parempi, että kaikki on selvää. Nyt olen minäkin tyyni, uskomattoman
-tyyni. Hyvästi. Rooma vetää minua vastustamattomalla voimalla puoleensa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavista riveistä, jotka Jacopo kirjoitti samana iltana, käy ilmi,
-että hän heti oli päättänyt kuolla. Muutamissa muissakin löytämissäni
-papereissa on hänen viimeisiä ajatuksiaan, jotka vahvistivat hänen
-päätöstään. Julkaisen ne aikajärjestyksessä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näen jo edessäni päämäärän. Jo kauan sitten on päätökseni, sen
-toteuttamistapa ja paikka ollut minulle selvillä. Päiväkään ei ole enää
-kaukana.
-
-Mitä arvoa on elämällä minulle? Aika on riistänyt onnelliset hetkeni.
-En tunne muuta kuin tuskaa. Kaikki kauniit kuvitelmatkin hylkäävät
-minut; jos ajattelen menneisyyttä tai luon katseeni tulevaisuuteen,
-on kaikki turhaa. N.s. nuoruusvuoteni kuluivat hitaasti; ne olivat
-täynnä pelkoa, toiveita, kaipuuta, pettymyksiä ja ikävää. Kun ajattelen
-niiden perintöä, löydän vain muutamia harvoja mieluisia muistoja
-ja nautintoja, jotka ovat olleet ja menneet; kaikki muu on kuin
-onnettomuuksien meri, joka lamaa rohkeuteni, sillä se panee minut
-pelkäämään vieläkin pahempaa. Jos elämä on paljasta tuskaa, mihin voi
-silloin toiveensa kiinnittää? Ei mihinkään, tai toiseen elämään, joka
-on kokonaan erilainen. Olen tehnyt päätökseni; en vihaa hillittömästi
-itseäni, en vihaa ketään ihmistä. Jo kauan olen kaivannut rauhaa,
-ja järkeni viittaa minulle tien hautaan. Ajatellessani kurjuuttani
-olen usein vaipunut mustaan epätoivoon, mutta kuoleman ajatus on
-haihduttanut tuskani, ja minä olen hymyillyt toivomukselle lakata
-elämästä.
-
-Olen tyyni, järkähtämättömän tyyni. Kuvitelmat ovat haihtuneet,
-kaipuu kuollut, toiveitten ja pelon hävitessä on järkeni vapautunut
-ja terästynyt. Tuhannet, milloin suloiset, milloin surulliset houreet
-eivät enää risteile mielikuvituksessani; en koeta enää pettää järkeäni;
-kaikki on tyyntä. Katumus menneisyyteen nähden, kyllästyminen
-nykyhetkeen ja tulevaisuuden pelko, kas siinä elämän sisällys! Vain
-kuolema, jonka pyhänä tehtävänä on muuttaa kaikki, lupaa lopullisen
-rauhan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ravennasta hän ei minulle kirjoittanut, mutta seuraavasta käy ilmi,
-että hän meni sinne samalla viikolla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minä en menettele harkitsemattomasta, vaan varmasti ja päättävästi.
-Monien myrskyjen jälkeen olen nyt siinä mielentilassa, että voin
-rauhallisesti keskustella kuoleman kanssa.
-
-Sinun uurnasi luona, isä Dante! Sitä syleillessäni olen yhä enemmän
-vahvistunut päätöksessäni. Oletko nähnyt minut, isä? Ehkä sinä täytit
-rintani ja sydämeni näin suurella uljuudella, kun minä polvillani,
-silmät maahan luotuina, lepäsin marmorihautasi juurella ajatellen sinun
-ylevää sieluasi, sinun rakkauttasi, sinun kiittämätöntä isänmaatasi,
-maanpakoasi, köyhyyttäsi ja jumalallista älyäsi. Iloisena ja
-levollisena erosin sinun haamustasi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Maaliskuun 13 päivän aamunkoitossa hän saapui ratsastaen Euganiaan,
-lähetti Michelen Venetsiaan ja heittäytyi saappaat jalassa suoraan
-vuoteeseen. Olin juuri Jacopon äidin luona, ja tämä, huomatessaan
-palvelijan ennen minua, kysyi kauhistuneena: "Entä poikani?"
-Alessandriasta kirjoitettu kirje ei ollut vielä saapunut, yhtä
-vähän kuin Riministäkään lähetetty. Me luulimme, että Jacopo jo
-oli Ranskassa, sentakia palvelijan odottamaton tulo tuntui meistä
-pahaenteiseltä. Palvelija kertoi: "Herrani on maalla eikä voinut
-kirjoittaa, sillä olemme matkustaneet läpi yön. Hän nukkui minun tänne
-lähtiessäni. Tulin ilmoittamaan, että lähdemme uudestaan matkalle,
-luullakseni Roomaan, taikka, jos olen kuullut oikein, ensin Roomaan
-ja sieltä Anconaan, jossa astumme laivaan. Muuten herrani voi hyvin;
-noin viikon päivät on hän minusta tuntunut rauhalliselta. Hän sanoi
-minulle, että hän ennen lähtöään käy rouvaa tervehtimässä, ja lähetti
-minut siitä etukäteen ilmoittamaan. Hän tulee itse ylihuomenna tai
-ehkä jo huomenna." Palvelija näytti iloiselta, mutta hänen jonkun
-verran sekava puheensa lisäsi levottomuuttamme. Vasta seuraavana
-päivänä rauhoituimme, kun Jacopo kirjoitti matkustavansa Venetsialle
-ennen kuuluneeseen Välimeren saaristoon ja sanoi pelkäävänsä, ettei
-hän enää tulisi takaisin. Senvuoksi hän tahtoi käydä lausumassa meille
-jäähyväiset ja saamassa äitinsä siunauksen. Tätä kirjettä ei enää ole
-tallella.
-
-Sinä päivänä, jona Jacopo oli tullut Euganiaan, hän heräsi neljä tuntia
-ennen iltaa, käveli kirkolle, palasi kotia, pukeutui uudelleen ja lähti
-herra T:n luokse. Palvelija ilmoitti hänelle, että herra T:n koko
-perhe oli kuusi päivää sitten palannut Padovasta ja kohta tulisi kotia
-kävelyretkeltä. Kun ilta jo oli käsissä, lähti Jacopo kotia. Käveltyään
-muutaman askeleen hän huomasi Teresan, joka talutti Isabellinaa. Heidän
-takanaan kulkivat herra T. ja Odoardo. Jacopo alkoi vavista ja lähestyi
-heitä hämmästyneenä. Huomatessaan Jacopon Teresa huudahti: "Jumalani!"
-ja vaipui pyörtyneenä isänsä syliin. Toinnuttuaan hän ei puhunut
-sanaakaan Jacopolle, mutta herra T. ojensi hänelle kätensä ja Odoardo
-tervehti häntä kylmästi. Ainoastaan Isabellina juoksi häntä vastaan,
-hyppäsi hänen syliinsä, suuteli häntä, puhutteli Jacopokseen ja osoitti
-häntä Teresalle. Kävellessään heidän kanssaan Jacopo hiljaisella
-äänellä puhutteli pikku tyttöä. Kukaan muu ei avannut suutaan;
-ainoastaan Odoardo kysyi häneltä, lähtisikö hän Venetsiaan. "Muutaman
-päivän perästä", vastasi hän. Portille tultuaan hän lausui jäähyväiset.
-
-Michele, joka ei millään ehdolla tahtonut viipyä Venetsiassa, jotta
-hänen herransa ei jäisi yksin, palasi Euganiaan noin tuntia jälkeen
-puoliyön ja tapasi Jacopon kirjoituspöydän ääressä papereitansa
-järjestämässä. Useita hän poltti, muutamia vähemmän tärkeitä hän
-repi rikki ja heitti pöydän alle. Palvelija meni nukkumaan ja pyysi
-puutarhuria huolehtimaan Jacoposta, sitä suuremmalla syyllä, kun
-tämä ei vielä ollut syönyt. Hänelle tuotiinkin ruokaa ja hän söi,
-yhä tarkastellen papereitaan. Hän ei ottanut kaikkia esille, vaan
-käveli edes takaisin huoneessa ja luki sitten taas. Puutarhuri, joka
-näki hänet, kertoi minulle, että hän aamuyöstä oli avannut ikkunan ja
-seissyt hetken sen ääressä. Heti tämän jälkeen hän lienee kirjoittanut
-seuraavat kaksi katkelmaa; ne ovat eri sivuilla, mutta samassa
-paperissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kas niin, ole miehuullinen! Tuossa on pannu täynnä hehkuvia hiiliä.
-Pane kätesi siihen, polta lihasi, mutta älä alennu valittamaan. Miksi
-niin? Miksi koettaisin jäljitellä sankarillisuutta, joka ei minua
-hyödytä?
-
-On yö, syvä hiljainen yö. Miksi valvon liikkumattomana näiden
-kirjain ääressä? En ole oppinut muuta kuin taidon esiintyä viisaasti
-silloin kun intohimot eivät raatele rintaani. Kaikki neuvot ovat
-kuin lääkkeitä; ne ovat hyödyttömiä, jos tauti voittaa luontaisen
-vastustuskyvyn.
-
-Muutamat viisaat kehuvat voivansa hillitä intohimoja, mutta he eivät
-tunne niitä, senvuoksi he ovat niin ylvästeleviä. -- Ihana aamutähti,
-sinä säteilet itäisellä taivaan rannalla, ja viimeisen kerran kohtaavat
-katseeni sinun valosi. Kuka olisi voinut sitä luulla kuusi kuukautta
-sitten, kun sinä ilmestyit ennen muita tähtiä valaisemaan yötä ja
-vastaanottamaan meidän tervehdyksemme. Oi, kunpa aamu jo valkenisi.
-Minua lohduttaa ajatus, että Teresa tällä hetkellä kenties ajattelee
-minua. Oi, kuinka tietoisuus hänen vastarakkaudestaan tekee tuskani
-suloiseksi!
-
-Yölliset houreet, väistykää, älkää minua vietelkö! Kaikki on mennyttä,
-olen pettänyt itseni, vain yksi mahdollisuus on jälellä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamulla hän lähetti palvelijan Odoardon luo pyytämään lainaksi
-raamattua. Odoardolla ei sitä ollut, mutta hän sai sen papilta. Hän
-sulkeutui huoneeseensa. Puoliyön jälkeen hän vei seuraavan kirjeen
-postiin ja saapui heti takaisin.
-
-
-14. III.
-
-Lorenzo, minulla on sydämelläni kauhea salaisuus, ja koska lähdön hetki
-on lähellä, on aika, että kerron sen sinulle avomielisesti.
-
-Ystäväsi näkee aina edessään kuolleen ruumiin. Olen tehnyt
-velvollisuuteni, tuo perhe on siitä päivästä alkaen vähemmän köyhä --
-mutta voi, se on isätön!
-
-Noin kymmenen kuukautta sitten ratsastin eräänä päivänä, jolloin
-tuska raateli rintaani, useita penikulmia maalle päin. Oli ilta, näin
-että rajuilma oli nousemassa, ja joudutin paluumatkaani. Hevonen
-suorastaan lensi tietä pitkin, mutta siitä huolimatta kannustin sitä
-verille asti. Heitin ohjakset käsistäni toivoen, että se syöksisi
-sekä itsensä että minut perikatoon. Tullessamme pitkälle, kapealle,
-tuuheitten puitten reunustamalle tielle näin edessäni ihmisen; tartuin
-ohjaksiin, mutta hevonen jatkoi juoksuaan entistä hurjemmin. "Mene
-vasemmalle, mene vasemmalle", huusin. Tuo onneton ymmärsi minut ja
-juoksi vasemmalle. Mutta kun kavioiden kapse tuli yhä lähemmäksi, luuli
-tuo kapealla polulla seisova onneton, että hevonen oli aivan hänen
-takanaan ja heittäytyi hämmentyneenä taaskin oikealle. Hevonen tuli
-nyt suoraan hänen päälleen ja polki jaloillaan hänen päänsä murskaksi.
-Tässä pelottavassa yhteentörmäyksessä kompastui hevonenkin ja heitti
-minut useita askeleita satulasta. Oi, miksi en minäkin murskaantunut
-kuoliaaksi?
-
-Juoksin sinne, mistä kuulin kuolevan valitusta. Mies makasi kokonaan
-verissä maassa tehden lähtöään. Pudistelin häntä, mutta hän oli jo
-äänetön ja tunnoton ja kuoli muutaman minuutin perästä. Palasin
-kotia. Oli kauhea myrsky-yö, raesade hävitti viljavainioita, salamat
-sytyttivät monta puuta palamaan ja hirmumyrsky särki erään kappelin
-ristiinnaulitunkuvineen. Koko yön harhailin vuoristossa, vaatteeni
-ja sieluni valuivat verta. Etsin yleisessä hävityksessä sovitusta
-omalle rikokselleni. Mikä yö! Luuletko, että tuo kauhea kummitus on
-koskaan antanut minulle anteeksi? -- Seuraavana aamuna puhuttiin
-asiasta paljon. Kuollut löydettiin lähes puolen kilometrin päästä
-onnettomuuspaikalta kiviröykkiöstä kahden sortuneen kastanjan
-alta, jotka sulkivat tien. Rankkasade, jota jatkui aamuun asti,
-oli kuljettanut hänet sinne. Hänen jäsenensä ja kasvonsa olivat
-murskautuneet. Kauhistuneena tunsi hänen vaimonsa miehensä ruumiin.
-Ei ketään katsottu syylliseksi. Mutta lesken siunailut vaivasivat
-omaatuntoani lakkaamatta. Naitin hänen tyttärensä vuokraajani
-veljenpojalle ja talletin hänen papiksi aikovaa poikaansa varten
-pienen pääoman. Eilen illalla he tulivat uudestaan kiittämään minua
-vakuuttaen, että minä olin monivuotisesta kurjuudesta pelastanut köyhän
-työläisperheen. "Oi", vastasin. "On olemassa niin paljon muitakin
-köyhiä, mutta heillä on toki aviomies ja isä, joka lohduttaa heitä
-rakkaudellaan ja jota he eivät vaihtaisi koko maailman rikkauksiin."
-
-Ihmiset syntyvät vain tuhotakseen toisiaan.
-
-Kaikki talonpojat karttavat tuota onnetonta tietä. Palatessaan
-työstään he kulkevat niittyjen yli välttääkseen sitä. Sanotaan, että
-siellä öisin kummittelee, että pahanilman lintu istuu puitten oksilla
-ja rääkyy kolme kertaa sydänyön jälkeen, että kuollut on muutamana
-iltana liikkunut niillä mailla. Minä en tahdo osoittaa heille moista
-taikauskoa vääräksi enkä nauraa sille. Mutta sinun täytyy ilmaista
-kaikki kuolemani jälkeen. Matka on hankala, terveyteni on heikko, en
-voi lähteä tämä omantunnon pistos sydämessäni. Olkoon minun kotini pyhä
-turvapaikka tuolle leskelle ja hänen molemmille lapsilleen kaikissa
-heidän onnettomuuksissaan! Hyvästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Raamatusta löydettiin monta päivää myöhemmin paperi, joka sisälsi
-useaan kertaan korjattuina ja vaikeasti luettavina muutamia säkeitä
-Jobin kirjasta ja Salomonin Saarnaajan toisesta luvusta sekä Hesekielin
-virren, jotka Jacopo oli kääntänyt.
-
-Kello neljä iltapäivällä hän meni herra T:n luo. Teresa oli yksin
-puutarhassa. Hänen isänsä otti Jacopon ystävällisesti vastaan. Odoardo
-lueskeli parvekkeella jotakin kirjaa; hetkisen perästä hän pani sen
-pois, otti toisen ja meni sitä lukien huoneeseensa. Silloin Jacopo otti
-käteensä Odoardon ensimäisen kirjan, joka oli Alfierin murhenäytelmien
-neljäs nide. Hän silmäili sitä pari sivua ja luki sitten ääneen:
-
-    "Keit' olette? Ken tässä vielä haastoi
-    vapaasta ilmasta? Ei, hämäryyttä
-    se kaikk' on, varjo kuoleman se on...
-    Lähemmä tulkaa, näettekö nyt,
-    kuink' aurinkoa kytkee verivyö?
-    Te kuulkaa ääntä turmanlintujen,
-    kujerrus inha ilmanpiirit puhkoo,
-    se minuun sattuu, sortaa kyyneliin --
-    mut kuinka? itkuun hellyttekö tekin?..."
-
-Teresan isä katseli häntä ja huokasi: "Oi poikani" -- Jacopo jatkoi
-lukemistaan hiljaa; sitte hän umpimähkään avasi saman nidoksen toisesta
-kohti, mutta laski sen pian kädestään ja huudahti:
-
-                  "En miehuudestain
-    viel' antaa saanut näytettä, mut vertaa
-    se tuskalleni vetää."
-
-Tällöin Odoardo palasi, Jacopo lausui nuo säkeet niin ponnekkaasti,
-että toinen pysähtyi miettivänä ovensuuhun. Herra T. kertoi minulle
-myöhemmin, että hän tuolla hetkellä oli huomaavinaan kuoleman
-merkit onnettoman ystävämme kasvoilla ja että kaikki Jacopon puheet
-noina päivinä herättivät arvonantoa ja sääliä. Keskusteltiin hänen
-matkastaan, ja kun Odoardo kysyi, viipyisikö hän kauankin poissa,
-vastasi hän: "Kyllä. Voisinpa melkein vannoa, ettemme enää näe
-toisiamme." "Emmekö näe toisiamme enää?" kysyi herra T. surullisella
-äänellä. Silloin Jacopo ikäänkuin rauhoittaakseen häntä katsoi häntä
-iloisesti ja tyynesti silmiin, ja lyhyen vaitiolon jälkeen hän vastasi
-hymyillen Petrarcan sanoilla:
-
-               "En tiedä, mutta kauankin
-    minutta elämään voit jäädä."
-
-Iltahämärissä hän meni kotia ja sulkeutui huoneeseensa, eikä
-näyttäytynyt kenellekään ennenkuin myöhään seuraavana aamuna. Liitän
-tähän muutamia katkelmia, jotka hän luultavasti kirjoitti sanottuna
-yönä, vaikka en tarkalleen tiedä, mihin aikaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Onko se raukkamaista? Etkö sinä, joka puhut raukkamaisuudesta, ole yksi
-niitä lukemattomia kuolevaisia, jotka teeskennellen katselevat omia
-kahleitaan, jotka eivät uskalla itkeä, vaan suutelevat ruoskijansa
-kättä? Mitä on ihminen? Rohkeus on aina ollut maailman valtias, sillä
-kaikki on täynnä heikkoutta ja pelkoa.
-
-Syytätkö minua raukkamaisuudesta sinä, joka myöt oman sielusi ja
-kunniasi?
-
-Tule katsomaan, kuinka minä makaan verissäni odottaen kuolemaa. Sinä
-vapiset, eikö totta? Kumpi meistä on raukkamainen? Tule, tempaa tikari
-rinnastani ja sano itsellesi: "Tulenko minä elämään ikuisesti?" Se
-on suurinta, voimakkainta tuskaa, mutta samalla lyhytaikaista ja
-jaloa. Kenties kohtalo sinulle valmistaa vieläkin tuskallisemman ja
-häpeällisemmän kuoleman. Tunnusta! Etkö tunne itseäsi kykeneväksi
-kuinka yleviin tekoihin tahansa, etkö tunne vapautuneesi sortajistasi,
-kun pidät tikarin paljasta kärkeä ojennettuna sydäntäsi kohti?
-
-
-Puoliyön aikaan.
-
-Katselen ulos ikkunastani, yö on selkeä ja rauhallinen. Kuu nousee
-vuorten takaa. Oi, ystäväni kuu! Ehkä hyväilet Teresan kasvoja
-samalla loistavalla säteellä, jolla minun sieluni valaiset? Olen aina
-tervehtinyt sinua, kun ilmestyit lohduttamaan maailman äänetöntä
-yksinäisyyttä. Monta kertaa kotimatkalla Teresan luota olen puhunut
-kanssasi, sinä tunnet kaikki houreeni. Nämä kyyneleiset silmäni ovat
-usein seuranneet sinua aina pilvien kohtuun, jonne peityit, ne ovat
-pilkkopimeinä öinä etsineet sinun valoasi. Sinä olet edelleenkin
-entistä kauniimpana nouseva taivaan rannalle, mutta ystäväsi on
-muuttuva muodottomaksi ja hyljätyksi ruumiiksi, joka ei milloinkaan voi
-ylös nousta. Pyydän sinulta viimeistä palvelusta: valaise säteilläsi
-hautaani, kun Teresa etsii minua vuoren kypressien ja pinjain suojassa.
-
-Ihana aamurusko! En ole pitkään aikaan nukkunut näin rauhallista yötä
-enkä nähnyt näin hymyilevän kirkasta aamua, mutta olivathan silmäni
-aina itkun sumentamat. Ajatukseni olivat harmaat ja mieleni tuskainen.
-
-Loista, loista, oi Luonto, ja lohduta surevia ihmisiä. Minä en enää
-saa loistostasi nauttia. Olen jo kauan tuntenut kauneutesi ja ihaillut
-sinua, olen iloinnut antimistasi. Niin kauan kuin sinä olit minulle
-kaunis ja hyvä, sanoit minulle jumalallisella äänellä: elä. Mutta
-toivottomuudessani olen nähnyt sinutkin veren tahraamana, kukkiesi
-tuoksu on ollut täynnä myrkkyä ja hedelmäsi ovat olleet karvaita. Olet
-osoittautunut lastesi murhaajaksi, lastesi, joita kauneudellasi ja
-lahjoillasi viettelet tuskaan.
-
-Olenko kiittämätön sinua kohtaan? Pitäisikö minun jatkuvasti elää
-nähdäkseni sinut noin kauheana ja kirotakseni sinua? Ei, ei. Koska sinä
-olet minulle muuttunut ja sokaissut minut loistollasi, olet samalla
-itse minut hyljännyt. Eikö minullakin ole oikeus sinua hyljätä? Vielä
-katselen sinua ja vapisen, vielä katselen sinua iloisesti muistellen
-menneitä nautintoja, sillä tiedän, että minun ei enää tarvitse sinua
-peljätä, koska kohta olemme eroitetut. En luule kapinoivani sinua
-vastaan paetessani elämää. Ovathan elämä ja kuolema lakiesi alaisia;
-yhden ainoan syntymisen tien olet meille osoittanut, monta kuoleman
-tietä. Ellet syytä meitä siitä, että sairaus meidät tappaa, kuinka
-voisit siis meitä syyttää, jos intohimot meidät tappavat; niillä on
-sama vaikutus ja sama alkulähde, sillä nekin johtuvat sinusta, eivätkä
-voisi meitä masentaa, ellet sinä olisi niille voimaa antanut. Ethän ole
-määrännyt samaa ikää kaikille ihmisille. Ihmisten tulee syntyä, elää
-ja kuolla, niin määräävät lakisi. Aika ja tapa riippuvat heidän omasta
-valinnastaan.
-
-En riistä sinulta mitään siitä mitä olet minulle antanut. Mitätön
-ruumiini on aina, joskin toisissa muodoissa, oleva sinuun yhdistetty.
-Jos henkeni kuolee samalla, on se häipyvä olevaisuuden äärettömään
-mereen, mutta jos se on kuolematon, jää se elämään ruumiin jälkeen.
-
-Oi, miksi vieläkin liehakoin järkeäni? Kuulenhan Luonnon juhlallisen
-äänen sanovan: "Loin sinut, jotta sinä omaa onneasi tavoitellen samalla
-onnellistuttaisit koko olevaisuutta. Senvuoksi annoin sinulle rakkauden
-elämää ja kammon kuolemaa kohtaan. Mutta jos tuska riistää sinulta
-elämänhalun, olen tasoittanut sinulle monta tietä, jotka johtavat
-vapahdukseen. Sinulla ei ole enää mitään kiitollisuuden velkaa minua
-kohtaan, koska elämä, jonka annoin sinulle lahjana, on muuttunut
-sinulle tuskaksi."
-
-Mikä röyhkeys kuvitella itseään välttämättömäksi! Ajan äärettömässä
-meressä muodostavat minun elinvuoteni vain haihtuvan silmänräpäyksen.
-Etkö näe verivirtoja, joiden kuohuvat laineet kuljettavat rajattoman
-määrän ihmisruumiita? Niitä on miljoonia, joita uhrataan pienen
-maanpalasen valloittamiseksi ja tuskin puolen vuosisataa kestävän
-maineen luomiseksi, jonka pari anastajaa ostaa itselleen kansojen
-elämän kustannuksella. Eikö minun siis pitäisi pelkäämättä uhrata lyhyt
-ja tuskallinen elämäni, elämä, jonka kenties vihollisteni vaino minulta
-kuitenkin riistäisi tai jota ehkä rikokset tulisivat tahraamaan?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hartaasti olen etsinyt ystäväni jälkiä hänen viimeisiltä hetkiltään
-ja samalla hartaudella kuvailen asioita, jotka ovat tietooni tulleet.
-Kuitenkaan en kerro sinulle, lukijani, muuta kuin mitä itse olen nähnyt
-tai silminnäkijöiltä kuullut. En ole päässyt selville siitä, mitä hän
-teki maaliskuun 16,17 ja 18 päivänä. Hän kävi usein herra T:n luona,
-mutta viipyi vain hetkisen. Hän meni kaikkina näinä päivinä ulos ennen
-auringon nousua ja palasi myöhään kotia; hän söi sanaakaan puhumatta,
-ja Michele vakuuttaa, että hän öisin nukkui hyvin. Seuraava kirje ei
-ole päivätty, mutta se lienee kirjoitettu maaliskuun 19:ntenä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuvittelenko, vai karttaako Teresa minua tosiaankin? Oi, hän karttaa
-minua, kaikki karttavat minua. Odoardo on aina hänen vieressään.
-Tahtoisin vielä kerran nähdä hänet yksin. Jo aikoja sitten olisin
-lähtenyt -- sinäkin minua siihen ehtimiseen kehoitat -- mutta minusta
-on niin vaikea lähteä ennenkuin vielä kerran olen kyynelilläni
-kostuttanut hänen kättään. Täydellinen hiljaisuus vallitsee koko
-perheessä. Mennessäni sinne pelkään tapaavani Odoardon. Kun hän puhuu
-kanssani, ei hän koskaan mainitse Teresan nimeä. Muuten hän ei suinkaan
-ole erityisen hienotuntoinen. Ehtimiseen hän kysyy minulta, milloin
-ja minne lähden, ja minä hätkähdin taaksepäin, sillä hän ihan tuntui
-irvistävän; väristen pakenin häntä.
-
-Uudelleen minua kauhistuttaa tuo peloittava totuus, jonka jo kerran
-keksin ja jota sittemmin olin tottunut alistumuksella ajattelemaan:
-olemme kaikki toistemme vihamiehiä. Jos voisit eritellä minkä ihmisen
-ajatuksia tahansa, huomaisit, että hän kernaasti vetäisi miekan
-tupestansa karkoittaakseen lähimmäisensä ja anastaakseen hänen
-omaisuutensa. -- Lorenzo, alan uudestaan horjua. Mutta minun täytyy
-toteuttaa päätökseni ja jättää heidät rauhaan.
-
-J. K. Olen käynyt tuon vanhan naisen luona, josta muistaakseni kerran
-sinulle kerroin. Tuo onneton elää vielä yksinäisyydessään. Voi kulua
-monta päivää hänen tapaamatta ketään, sillä kaikki kyllästyvät
-auttamaan häntä. Hän elää vielä, mutta hänen aistinsa ovat jo monta
-kuukautta taistelleet kuoleman kauhujen kanssa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraa muutamia katkelmia, jotka luultavasti ovat kirjoitettuja samana
-yönä ja lienevät viimeisiä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Riistäkäämme naamio kummitukselta, joka tahtoo meitä peloittaa!
-Olen nähnyt lasten kauhistuvan nähdessään imettäjänsä naamioituna.
-Oi, Kuolema, katson sinua ja teen sinulle kysymyksiä. Itse asiat
-eivät meitä peloita, vaan niiden ulkokuori. Lukemattomat ihmiset
-eivät uskalla kutsua sinua luokseen, mutta uhmaavat sinua kuitenkin
-vapisematta. Olethan sinäkin välttämätön tekijä kehityksessä. Minä
-en enää laisin sinua pelkää, minusta sinä muistutat ilta-unta, lepoa
-töitten jälkeen.
-
-Katsele jyrkän kallion kuvetta, joka riistää alhaalla olevilta
-laaksoilta auringon hedelmöittävän hehkun. Mitä odotan? Vaikka minun
-pitäisi lisätä toisten ihmisten onnea, olen päinvastoin heille
-turmioksi. Minun täytyy kantaa se tuskan taakka, joka on jokaisen
-ihmisen hartioille sälytetty. Mutta jo kahdenkymmenenneljän vuoden
-aikana olen tyhjentänyt kärsimysten kalkin, joka olisi voinut riittää
-pitkänkin elämän ajaksi. Entä toiveet? Enhän minä tunne tulevaisuutta
-enkä siis voi luottaa siihen. Oi, meidän kohtalokas tietämättömyytemme
-imartelee meidän intohimojamme ja lisää inhimillistä onnettomuutta.
-
-Aika rientää ja ajan mukana olen kadottanut sen osan elämästäni, jota
-varten minulla vielä kaksi kuukautta sitten oli olemassa toiveita ja
-lohtua. Vanhat haavani ovat parantumattomia; tunnen ne sydämessäni,
-aivoissani, koko olemuksessani; ne vuotavat verta kuin olisivat aivan
-tuoreita. Riittää, Teresa, riittää. Et ole näkevä minussa heikkoa
-raukkaa, joka sairaana hitain askelin laahustaa kohti hautaa epätoivon
-ja tuskan kiduttamana eikä rohkene yhdellä ainoalla iskulla tulla
-kohtalonsa herraksi.
-
-Koettelen tikarini kärkeä, tartun siihen lujin ottein ja hymyilen. Ei
-muuta kuin isku sykkivään sydämeen ja kaikki on valmista. Näen aina
-tuon tikarin edessäni. Oi, kuka uskaltaa rakastaa sinua, Teresa, kuka
-uskalsi ryöstää sinut minulta? Pakene minua siis, älä tule lähelle
-minua, Odoardo.
-
-Oi, hieron käsiä pestäkseni ne puhtaiksi veritahroista, minusta ne
-jo tuoksuvat rikokselle. Kuitenkin ne ovat viattomat, vielä on aikaa
-yhdellä iskulla vapautua siitä vaarasta, että elän päivän likaa --
-yhden ainoan päivän liikaa. Minulla ei ole varaa elää hetkeäkään liian
-kauan.
-
-
-20. III. illalla.
-
-Olin uljas, mutta se olikin viimeinen kolttonen, joka pääsi lujuuttani
-lannistamaan! Se mikä on päätetty, on päätetty. Mutta sinä, Jumalani,
-joka tunnet sydämeni sisimmän, sinä tiedät, että tämä uhri on enemmän
-kuin veren arvoinen.
-
-Lorenzo, hän oli yksin pikkusisarensa kanssa. Näytti siltä kuin
-olisi hän tahtonut karttaa minua, mutta hän istuutui kuitenkin, ja
-Isabellina juoksi vavisten hänen syliinsä. "Teresa", sanoin hänelle
-lähestyen häntä ja tarttuen hänen käteensä. -- Hän katsoi minuun, ja
-pikku tyttö heittäytyi Teresan kaulaan, kohotti kasvonsa ja kuiskasi:
-"Jacopo ei minua enää rakasta." Ymmärsin hänet. "Enkö rakasta sinua",
-huusin syleillen häntä, "rakastan sinua niin sanomattoman hellästi,
-mutta en tule sinua enää näkemään". -- Oi veljeni, Teresa katsoi
-minua kauhistuneena, puristi lsabellinaa rintaansa vasten, mutta ei
-kuitenkaan kääntänyt katsettaan minusta pois. "Sinä jätät meidät",
-hän sano', "ja tämä pieni lapsi on siis tästälähin ainoa toverini ja
-lohduttajani tuskissani. Tulen aina puhumaan hänelle hänen ystävästään
-ja minun ystävästäni, opetan häntä säälimään sinua ja siunaamaan
-sinua." -- Minusta näytti siltä kuin joku toivon säde olisi kirkastanut
-hänen kasvojaan hänen lausuessaan nuo viimeiset sanat. Kyyneleet
-virtasivat hänen silmistään, ja käteni ovat vielä tätä kirjoittaessani
-kuumat hänen itkustaan. -- "Hyvästi", hän Isäsi. "Hyvästi, mutta ei
-ikuisesti, sano, eihän? Minä täytän lupaukseni" -- näin sanoessaan hän
-otti povestaan esille kuvansa -- "hyvästi, mene, pakene. Muista aina
-minua onnetonta. Kuvani on omien ja äitini kyynelten kostuttama." --
-Omilla käsillään hän ripusti kuvan kaulaani ja painoi sen rintaani
-vasten. Ojensin käteni ja suljin hänet syliini. Hänen henkäyksensä
-tuntui tulikuumilla huulillani, olin jo häntä suutelemaisillani, --
-mutta kuoleman kalpeus levisi, hänen kasvoilleen, hän työnsi minut
-takaisin, tunsin, että hänen kätensä olivat kylmät ja vapisevat.
-Hiljaisella ja surullisella äänellä hän sanoi: "Sääli minua. Hyvästi."
--- Hän heittäytyi sohvalle kiinteästi syleillen Isabellinaa, joka itki
-kanssamme. -- Samassa tuli hänen isänsä, ja meidän onneton tilamme
-lisäsi ehkä hänen omantunnonvaivojaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kotia palatessaan hän oli niin suunniltaan, että Michelekin pelkäsi
-pahinta. Hän alkoi jälleen tutkia papereitaan, ja poltti niistä
-suuren osan lukematta. Ennen vallankumousta hän oli kirjoittanut
-kiinteärakenteisen, melkein klassillisen tutkimuksen Venetsian
-hallitusmuodosta ja varustanut sen Lucanuksen sanoilla: _"Jusque datum
-sceleri"_. ["Rikokset rehoittavat vapaasti." Suom.] Edellisenä vuonna
-oli hän eräänä iltana lukenut Teresalle Laurettan elämäntarinan.
-Teresa kertoi minulle myöhemmin, että ne hajanaiset katkelmat, jotka
-hän huhtikuun 9 päivänä oli lähettänyt minulle, eivät muodostaneet
-kertomuksen alkua, vaan olivat sieltä täältä poimittuja. Hän
-oli kuvaillut yksityiskohtaisesti ja rauhallisemmalla, vähemmän
-intohimoisella tavalla Laurettan kohtaloa. Mutta hän ei säästänyt
-tätäkään kirjoitusta. Hänellä oli tapana lukea vähän, mutta ajatella
-paljon; maailman humusta hän äkkiä pakeni yksinäisyyteen, ja senvuoksi
-oli kirjoittaminen hänelle välttämättömyys. Hänen kirjoistaan on
-minulla kuitenkin säästössä ainoastaan reunamuistutuksilla täydennelty
-Plutarkhos, johon on liitetty useina paperiarkkeina erinäisiä
-tutkielmia ja laajahko kuvaus Nic'an kuolemasta, sekä Tacituksen
-Bodoni-painos, josta on paljon revitty pois; siten puuttuu Vuosikirjaan
-koko toinen osa ja melkoinen erä sotien historiaa, jota hän uutterasti
-käänsi ja kärsivällisesti jäljensi sivujen reunoihin hyvin pienin
-kirjaimin. Ylläolevat katkelmat olen löytänyt paperien joukosta, jotka
-hän arvottomina oli heittänyt pöydän alle. Seuraavat ajatukset -- en
-tiedä, ovatko ne hänen omiaan vai muitten, -- oli hän maaliskuun 3
-päivänä 1794 kirjoittanut Marcus Aureliuksen mietelmien ja tammikuun
-ensimäisenä 1797 uudestaan Tacituksen kanteen. Samalla lauselmalla oli
-sitte lähellä päiväysmerkintä maaliskuun 20. 1799.
-
-       *       *       *       *       *
-
-En tiedä, millä tavalla ja miksi tulin maailmaan, en tiedä, mitä
-maailma on, enkä mitä itse olen. Jos koetan tuota ongelmaa ratkaista,
-vaivun yhä kamalampaan tietämättömyyteen. En tiedä, mitä ruumiini,
-aistini ja sieluni ovat. En voi koskaan tulla tuntemaan sitä osaa
-itsestäni, joka ajattelee kirjoittaessani, joka tutkii olevaisuutta
-ja tutkii minua itseäni. Turhaan koetan järjelläni käsittää minua
-ympäröivän maailmankaikkeuden äärettömyyttä. Olen kuin kytketty
-käsittämättömän avaruuden pieneen nurkkaan tietämättä, miksi olen
-juuri tässä nurkassa enkä jossakin muualla, tai miksi lyhyt elämäni on
-sijoitettu juuri tähän ikuisuuden silmänräpäykseen, ei aikaisempaan tai
-myöhempään. Joka puolella näen ympärilläni äärettömyyden, johon itse
-atoomina häviän.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tarkasteltuaan samana maaliskuun 20 päivän yönä kaikki paperinsa kutsui
-hän luokseen puutarhurin ja Michelen ja antoi heidän riisua kengät
-jalastaan. Sitten lähetti heidät levolle. Nähtävästi hän valvoi koko
-yön, kyhäten tässä aikaisemmin esitetyn kirjeen, ja aamun koitossa hän
-herätti palvelijan käskien tämän toimittaa sananviejän Venetsiaan.
-Sitten hän heittäytyi riisuutumatta vuoteeseen, mutta vain hetkiseksi,
-sillä muuan talonpoika kertoi minulle tavanneensa hänet samana aamuna
-kello kahdeksan Arquàan vievällä tiellä. Ennen puoltapäivää hän palasi
-kotia. Michele tuli ilmoittamaan, että sananviejä odotti. Jacopo, joka
-istui liikkumattomana ja ikäänkuin syviin huoliin vaipuneena, nousi ja
-kirjoitti ikkunan luona seisoen seuraavat rivit:
-
-"Tulen joka tapauksessa. Oi, jos voisin hänelle kirjoittaa kaikesta!
-Tekisi sen niin mielelläni. Mutta jos hänelle kirjoittaisin, ei minulla
-olisi sydäntä tulla. Sano hänelle, että tulen, että hän on jälleen
-näkevä poikansa, mutta ei mitään muuta. Oi, älä murra hänen sydäntään.
-Tahtoisin neuvoa sinulle, miten kohtelet häntä tulevaisuudessa ja miten
-lohdutat häntä. Mutta huuleni polttavat, rintani on raskas, minua
-kuristaa ja voin tuskin hengittää. On kuin joku tarttuisi kurkkuuni ja
-painaisi kädellään sydäntäni. Oi, Lorenzo, mitä sanoisinkaan sinulle;
-olen ihminen. Jumalani, Jumalani, suo minulle vielä tänään kyynelten
-lohdutus."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän sulki kirjeen, mutta ei kirjoittanut osoitetta. Hän katseli kauan
-aikaa taivasta, sitten hän istuutui kirjoituspöydän ääreen pää alas
-painuneena. Useankin kerran palvelija kysyi häneltä, tahtoiko hän vielä
-mitään; hän ei edes kääntynyt taakseen, ainoastaan pudisti päätänsä.
-Samana päivänä hän alkoi kirjoittaa seuraavaa kirjettä Teresalle:
-
-
-Keskiviikkona kello 5.
-
-Alistu taivaan määräyksiin. Kodin rauhassa ja sovinnossa kohtalon
-sinulle antaman puolison kanssa olet löytävä jonkun verran onnea.
-Sinulla on jalo ja onneton isä, sinun täytyy sovittaa hänet äitisi
-kanssa, joka yksinäisenä ja itkevänä kaipaa yksin sinua, sinun täytyy
-uhrata elämäsi maineesi vuoksi. Minä yksin löydän kuolemassa rauhan
-ja kuolemallani palautan rauhan sinunkin kotiisi; mutta sinä onneton
-raukka --?!
-
-Jo monta päivää olen aikonut kirjoittaa sinulle, mutta en voinut
-jatkaa. Laupias Jumala ei ole minua hyljännyt viimeisellä hetkellä, ja
-tämä mielenlujuuteni on hänen kallein lahjansa. Kuolen, kun olen saanut
-äitini siunauksen ja viimeistä kertaa syleillyt ystävääni. Hän on
-antava isällesi sinun kirjeesi, ja anna sinä puolestasi hänelle minun
-kirjeeni; ne todistavat aina rakkautemme pyhyydestä. Rakas ystäväni,
-sinä et ole syypää kuolemaani. Kaikki minun onnettomat intohimoni,
-läheisimpiä omaisiani kohdanneet vastoinkäymiset, ihmisten rikokset,
-varmuus omasta ainaisesta orjuudestani ja kaupatun isänmaani ainaisesta
-häpeästä -- tämä kaikki oli jo aikoja sitten kohtaloni määrännyt. Sinä,
-enkelimäinen nainen, saatoit ainoastaan lieventää kohtaloani, mutta et
-sitä muuttaa milloinkaan. Sinä yksin olet ollut lohdutukseni kaikissa
-onnettomuuksissa, ja se oli iloni. Vastustamaton voima pakoitti sinut
-rakastamaan minua, sydämeni uskoi sinut omakseen; sinä olet minua
-rakastanut ja rakastat minua, mutta nyt, kun olen menettämäisilläni
-sinut, huudan avukseni kuolemaa. Pyydä, ettei isäsi unohda minua.
-Älköön muistoni häntä surettako, antakoon se hänelle voimia säälillään
-lieventää sinun tuskaasi. Johdattakoon se aina hänen mieleensä, että
-hänellä on toinenkin tytär.
-
-Mutta sinä, joka olet minun onnettoman todellinen ystävätär, sinä
-et koskaan voine minua unohtaa. Lue aina uudelleen näitä viimeisiä
-sanojani, jotka, sen vakuutan, kirjoitan sydänverelläni. Ehkä minun
-muistoni on pelastava sinut hairahduksen onnettomuudelta. Kauneutesi,
-nuoruutesi, loistava ulkonainen asemasi tulevat kenties houkuttelemaan
-muita ja itseäsi tahraamaan sen viattomuuden, jonka alttarille olet
-uhrannut ensimäisen ja rakkaimman intohimosi, viattomuuden, joka
-kuitenkin on ainoa lohdutuksesi tuskissa. Kaikki, mikä maailmassa
-on houkuttelevaa, tulee liittoutumaan sinua vastaan riistääkseen
-sinulta kunnioituksen itseäsi kohtaan ja upottaakseen sinut
-niitten lukemattomien naisten joukkoon, jotka myytyään puhtautensa
-myyvät myöskin rakkautensa ja ystävyytensä ja röyhkeästi riemuiten
-osoittelevat petollisuutensa uhreja. Mutta Teresani, sinun hyveesi
-loistaa taivaallisista kasvoistasi ja minä olen pitänyt sitä kunniassa;
-sinä tiedät, että olen palvonut sinua kuin pyhää neitsyttä. -- Oi, tämä
-ystävättäreni taivaallinen kuva, tämä hänen viimeinen kallisarvoinen
-lahjansa täyttää mieleni rohkeudella ja kertoo minulle koko lempeni
-historian. Sinä istuit juuri maalaamassa sitä, kun näin sinut ensi
-kerran. Ihan selvästi näen edessäni kaikki nuo päivät, jotka ovat
-elämäni surullisimmat ja ihanimmat. Sinä olet pyhittänyt minulle tämän
-kuvan, kyyneltesi kostuttamana olet ripustanut sen rinnalleni, ja
-rinnallani leväten se on seuraava minua hautaan. Muistatko, Teresa,
-kuinka katkerasti itkien otin sen vastaan? Alan itkeä uudelleen, ja se
-tuottaa minulle lohdutusta. Jos mitään elämässä on olemassa viimeisen
-henkäyksen jälkeen, omistan sen kokonaan sinulle ja lempeni on tuleva
-kuolemattomaksi minun kanssani. -- Kuule vielä viimeinen, ainoa, pyhä
-rukoukseni! Pyydän sitä onnettoman rakkautemme nimessä, vuodattamiemme
-kyynelten nimessä, sen lapsellisen rakkauden nimessä, jota tunnet
-vanhempiasi kohtaan, joiden uhriksi vapaaehtoisesti olet antautunut.
-Lohduta äiti raukkaani, joka kenties elämänsä myrskyssä tulee luoksesi
-itkemään yhdessä sinun kanssasi tässä rauhallisessa yksinäisyydessä.
-Sinä yksin olet kyllin arvokas häntä säälimään ja lohduttamaan. Mitä
-hänelle jää, jos sinä hänet hylkäät? Kun hän on surullinen ja onneton
-ja vanhuuden näännyttämä, muista aina, että hän on äitini.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Puoliyön aikaan hän lähti postihevosella Euganiasta ja saapui aamulla
-meren rannalle, josta gondolieri souti hänet hänen kotiinsa Venetsiaan.
-Kun tulin sinne, nukkui hän sohvalla rauhallisesti. Herättyään
-pyysi hän minua toimittamaan muutamia asioita ja maksamaan erään
-kirjakauppalaskun. "En voi viipyä täällä kuin tämän päivän", sanoi hän
-minulle.
-
-Vaikka en ollut häntä kahteen vuoteen nähnyt, oli hän kuitenkin
-mielestäni muuttunut odottamattoman vähän. Mutta pian huomasin, että
-hän käveli hitaasti ja laahustaen; hänen äänensä, joka ennen oli
-kantava ja miehekäs, oli tullut rasittuneeksi ja väriseväksi. Siitä
-huolimatta hän yritti keskustella vilkkaasti. Hän kertoi äidilleen
-matkansa tarkoituksesta ja hymyili usein omalla alakuloisella
-tavallaan. Mutta hänen olemuksessaan oli jotakin välttelevää, jota en
-koskaan ennen ollut huomannut. Sanoin hänelle, että muutamat hänen
-ystävistään aikoivat tulla samana päivänä häntä tervehtimään, mutta
-hän ei sanonut ottavansa vastaan ketään; menipä hän itse ilmoittamaan
-portinvartijalle että kukaan ei saanut häntä tavata. Palatessaan hän
-sanoi minulle: "Usein olen päättänyt olla tuottamatta sinulle ja
-äidilleni erohetken tuskaa. Mutta en voinut olla teitä vielä kerran
-näkemättä, vaikkakin saat uskoa, että tämä matka oli miehuuteni kovin
-koetus."
-
-Vähää ennen iltaa hän nousi kuin lähteäkseen, mutta ei saanut sitä
-sanotuksi. Hänen äitinsä tuli hänen luokseen ja kysyi, syleillen häntä
-surullisen näköisenä: "Oletko siis tehnyt päätöksesi, rakas poikani?"
-
-"Olen, olen", vastasi hän syleillen äitiään ja pidättäen kyyneleitään.
-
-"Saankohan koskaan enää nähdä sinua? Olen niin vanha ja väsynyt."
-
-"Ehkä näemme toisemme vielä, rakas äitini. Älkää surko, näemme toisemme
-varmasti, emmekä sitten enää koskaan eroa toisistamme. Mutta nyt -- --
-Lorenzo kertoo siitä tarkemmin."
-
-Äiti kääntyi kauhistuneena minun puoleeni. "Se on totta", sanoin.
-Kerroin hänelle, että valtiollinen vaino oli uuden sodan uhatessa
-tullut entistä ankarammaksi ja että minuakin uhkasi vaara varsinkin
-kirjeenvaihtomme vuoksi, joka oli joutunut sensuurin käsiin. (Nämä
-eivät muuten olleet mitään turhia epäluuloja, sillä muutaman kuukauden
-perästä täytyi minunkin paeta isänmaastani.) Silloin hän huudahti:
-"Sinun täytyy elää, poikani, vaikka oletkin kaukana luotani. Isäsi
-kuoleman jälkeen ei minulla ole ollut onnen hetkeä. Toivoin, että sinä
-olisit vanhuuteni lohduttaja, mutta tapahtukoon Herran tahto. Sinun
-täytyy elää. Itken mieluummin ilman sinua kuin näen sinut vangittuna
-tai kuolleena." Sanat hukkuivat nyyhkytyksiin.
-
-Jacopo puristi hänen kättään ja katsoi häntä kauan ikäänkuin olisi
-tahtonut tunnustaa hänelle salaisuutensa. Mutta hän hillitsi itsensä
-ja pyysi häneltä siunausta. Äiti nosti kätensä sanoen: "Siunaan sinua.
-Siunaan sinua, ja Kaikkivaltias Jumalakin siunatkoon sinua."
-
-Lähtiessään hän vielä kerran syleili äitiänsä. Tuo onneton nainen
-heittäytyi lohduttoman poikansa rinnoille.
-
-He menivät alas ja minä heidän mukanaan. Ovelle tultuaan äiti,
-tuntiessaan raikkaan ilman henkäyksen, kohotti katseensa taivasta
-kohti. Hän varmaan rukoili Jumalaa sielunsa syvyydestä, ja rukous
-tuntui antavan hänelle uusia voimia. Hän ei itkenyt enää, vaan siunasi
-toisen kerran varmalla äänellä poikaansa, ja tämä suuteli uudestaan
-hänen käsiään ja kasvojaan.
-
-Minäkin itkin. Hän syleili minua, lupasi kirjoittaa minulle ja sanoi
-lähtiessään: "Äitini luona olet aina muistava ystävyyttämme". Hän
-kääntyi vielä, katsoi kauan äitiään ja poistui hiljaa. Kadun kulmassa
-hän vielä kerran kääntyi ympäri, tervehti meitä kädenliikkeellä ja
-katsoi meihin surullisesti ikäänkuin ilmaistakseen, että tämä oli hänen
-viimeinen katseensa.
-
-Onneton äiti seisoi portailla toivoen ehkä, että hän palaisi. Mutta
-kun häntä ei enää näkynyt, nojautui hän käsivarteeni, lähti astumaan
-portaita ylös ja sanoi: "Rakas Lorenzo, sydämeni sanoo, että emme näe
-häntä enää koskaan".
-
-Muuan vanha pappi, joka oli tuttava Ortisin perheessä ja oli ollut
-Jacopon kreikankielen opettaja, kertoi meille illalla, että Jacopo
-oli mennyt kirkkoon, jossa Lauretta on haudattu. Ovi oli suljettu,
-mutta hän vaati kellonsoittajaa välttämättömästi avaamaan sen. Tämä
-lähetti erään läheisyydessä asuvan pojan hakemaan avaimia lukkarilta.
-Jacopo istui odottaen kivellä etupihassa. Sitten hän nousi ylös ja
-nojasi päätään kirkon porttia vasten. Oli jo melkein ilta, väkeä alkoi
-kokoontua etupihaan, ja hän lähti pois odottamatta enää. Kellonsoittaja
-oli kertonut nämä asiat vanhalle papille. Muutamia päiviä myöhemmin
-sain tietää, että Jacopo iltayöstä oli käynyt Laurettan äidin luona.
-"Hän oli", kertoi tämä, "hyvin surullinen. Hän ei puhunut minulle
-mitään tyttö raukastani, enkä minäkään tahtonut hänen nimeään mainita,
-jotta en olisi lisännyt Jacopon tuskaa. Lähtiessään hän sanoi minulle:
-menkää niin pian kuin voitte lohduttamaan äitiäni."
-
-Samana iltana hänen äitiänsä kauhistutti omituinen aavistus. Olin
-edellisenä syksynä käydessäni Euganiassa herra T:n luona ääneen
-lukenut osan siitä kirjeestä, jossa Jacopo niin innokkaasti kuvailee
-kotiseutunsa viihdyttävää yksinäisyyttä. Silloin Teresa piirsi kuvan,
-joka esitti Viiden Lähteen järveä. Järven rannalla olevalla rinteellä
-lepää hänen ystävänsä kedolla katsellen auringon laskua. Hän pyysi
-isältään jotakin sopivaa allekirjoitusta, ja tämä ehdotti Danten sanoja:
-
-    "Vapautta hälle kallista hän etsii."
-
-Hän lähetti sittemmin tuon kuvan lahjaksi Jacopon äidille, mutta kielsi
-tätä sanomasta pojalleen, mistä se oli tullut. Jacopolla ei ollutkaan
-siitä aavistusta, mutta käydessään tuona päivänä Venetsiassa hän
-huomasi taulun ja arvasi, kuka tekijä oli. Hän ei puhunut mitään, mutta
-jäätyään hetkiseksi huoneeseen yksin hän rikkoi lasin ja kirjoitti
-noiden sanojen alle Danten mukaan jatkon:
-
-    "sen eestä henkensäkin uhraten".
-
-Lasin ja taulun välistä hän löysi pitkän hiussuortuvan, jonka Teresa
-muutamia päiviä ennen häitään oli leikannut ja kenenkään tietämättä
-piilottanut. Huomatessaan kiharan Ortis leikkasi suortuvan omasta
-tukastansa, sitoi molemmat yhteen mustalla nauhalla ja pani taulun
-paikalleen. Muutamia tunteja myöhemmin hänen äitinsä huomasi säkeen,
-suortuvat ja niitä yhdistävän mustan nauhan, joita viimemainittuja
-Ortis ei ollut tarpeeksi hyvin piilottanut. Seuraavana päivänä hän
-kertoi minulle siitä, ja huomasin että tämä tapaus oli suuresti
-lannistanut hänen Jacopon lähtiessä vielä niin levollista mieltään.
-
-Rauhoittaakseni häntä päätin seurata Jacopoa Anconaan ja lupasin
-kirjoittaa hänelle joka päivä. Jacopo oli sillä välin saapunut Padovaan
-ja viettänyt yönsä professori C:n luona. Lähtiessään seuraavana
-aamuna hän sai professorilta useita suosituskirjeitä ylhäisille
-henkilöille, jotka asuivat Venetsialle ennen kuuluneessa saaristossa
-ja olivat professorin entisiä oppilaita. Jacopo ei kieltäytynyt niitä
-vastaanottamasta, mutta jätti ne kuitenkin pöydälle lähtiessään. Hän
-kulki jalan Euganiaan ja alkoi uudelleen kirjoittaa:
-
-
-Perjantaina kello 1.
-
-Sinäkin, Lorenzo, ainoa ja uskollinen ystäväni, anna minulle anteeksi.
-Minun ei tarvitse sulkea äitiäni sinun huolenpitoosi, sillä tiedän,
-että sinä olet oleva hänelle kuin toinen poika. Oi äitini, sinulla ei
-ole enää poikaa, jonka rintaa vasten voisit kallistaa harmaan pääsi, --
-suudelmasi eivät voi lämmittää kuolevia huuliasi. Mutta ehkä seuraat
-minua pian. Minä epäröin kauan, Lorenzo. Tällä tavallako palkitsen
-neljänkolmatta vuoden huolenpidon ja toiveet?
-
-Mutta näin täytyy! Jumala, joka on kaiken määrännyt, ei tule häntä
-hylkäämään, etkä sinäkään. Oi, niin kauan kun en muuta elämältä
-pyytänyt kuin uskollista ystävää, olin onnellinen. Taivas sinua
-palkitkoon. Mutta ethän sinä voinut aavistaa, että maksaisin
-ystävyytesi kyyneleillä. Älä kuitenkaan ainaisesta valituksestani
-huolimatta haudallani lausu tuota kauheata kirousta: "se, joka tahtoo
-kuolla, ei ketään rakasta". Olen koettanut voittaa itseäni, olen tehnyt
-kaiken voitavani, olen rukoillut Jumalaa. Mutta intohimot hallitsevat
-kokonaan elämääni. Ellen voisi hävittää niitä kuolemallakaan, oi,
-silloin ne vielä saattaisivat minut tuskaan, ahdistukseen, vaaroihin,
-raivoon, surkuteltavaan sokeuteen ja rikoksiin. Eräänä päivänä,
-ennenkuin olin päättänyt kuolla, rukoilin polvillani taivaan armoa,
-ja kyyneleeni vuotivat virtana. Mutta äkkiä kuivuivat kyyneleeni,
-raivo täytti sydämeni, oli kuin taivas olisi lähettänyt äkillisen
-hulluuden mieleeni. Nousin ylös ja kirjoitin tuolle onnettomalle
-neidolle, että lähden odottamaan häntä toiseen maailmaan ja että
-hän seuraisi minua pian; osoitinpa hänelle vielä, millä tavalla
-ja milloin. Ei sääli, ei häpeä, ei omantunnontuskat eikä Jumala,
-ainoastaan tietoisuus siitä, että hän ei enää ollut sama neito kuin
-kaksi kuukautta aikaisemmin, vaan toisen syleilyjen tahraama nainen,
-sai minut katumaan julmaa suunnitelmaani. -- Huomaathan, että elämäni
-olisi teille kaikille paljoa tuskallisempi kuin kuolemani, että se ehkä
-häpäisisi teitä kaikkia. Jos sen sijaan arvokkaasti eroan Teresasta,
-tulee muistoni säilymään pyhänä hänen sydämessään, ja kenties --
-tämä toivomus on ehkä aivan järjetön -- voi hän, vaikka onkin toisen
-orjatar, toivoa kerran pääsevänsä vapaaksi yhtyäkseen minun kanssani
-ikiajoiksi. -- Mutta hyvästi. Anna kaikki nämä paperit hänen isälleen.
-Järjestä kirjastoni ja säilytä se muistona Jacopoltasi. Ota Michele
-palvelukseesi. Anna hänelle kelloni, huonekaluni ja rahat, mitkä tapaat
-kirjoituspöytälaatikostani. Sinä yksin saat sen avata; siellä on kirje
-Teresalle, pyydän, että omakätisesti annat sen hänelle. Hyvästi,
-hyvästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten hän jatkoi Teresalle alottamaansa kirjettä:
-
-Ajatukseni ovat jälleen luonasi, Teresani. Jos oli väärin, että sinä
-eläessäni kuulit minua, voinet ainakin kuulla minua niiltä harvoilta
-hetkiltä, jotka eroittavat minut kuolemasta. Olen pyhittänyt ne
-kokonaan sinulle. Kun saat tämän kirjeen, olen jo maan alla, ja siitä
-hetkestä alkaen ehkä kaikki minut unohtavat, kunnes ei kukaan enää
-muista edes nimeäni. Kuule siis minua niinkuin haudasta kaikuvaa ääntä.
-Sinä olet itkevä päiviäni, jotka haihtuivat kuin öinen näky. Tulet
-itkemään lempeämme, joka oli hyödytön ja surullinen kuin ruumispaareja
-valaisevat soihdut. Oi, Teresani, täytyyhän minun tuskani kerran
-loppua. Käteni ei vapise tarttuessani vapauttavaan rautaan, sillä
-lähden elämästä tietoisena siitä, että rakastat minua, että vielä
-ansaitsen rakkautesi ja kyyneleesi ja että kykenen uhraamaan itseni
-hyveesi puolesta. Nyt ei rakkautesi minua kohtaan enää ole rikos;
-nyt vaadin sitä onnettomuuteni, oman rakkauteni ja kaamean tekoni
-nimessä. Älköön koskaan valjetko päivä, jolloin kulkisit hautakumpuni
-ohi luomatta siihen katsetta! Oi, silloin olisin ikuisesti unohdettu
-sinunkin sydämessäsi!
-
-Sinä luulet, että lähden matkalle. Silloinhan jättäisin sinut uusien
-ristiriitojen ja ainaisen epätoivon valtaan. Jättäisinkö sinut, vaikka
-omistan rakkautesi ja tunnen rakastavani sinua ikuisesti, muka siinä
-toivossa, että lempemme päättyisi ennenkuin elämämme? Ei, kuolema yksin
-pelastaa minut. Jo kauan aikaa sitten olen kaivanut hautaani, olen
-tottunut katselemaan sitä yöt ja päivät ja kylmäverisesti mitannut sen
-syvyyttä -- ja tuskin näinä viimeisinäkään hetkinä luonto kammoksuen
-hätkähtää taaksepäin ja voihkaisee -- mutta menetänhän sinut ja
-kuolen siis. Sinä itse pakenet minua; kyyneleemme yhtyivät. Etkö sinä
-huomannut juhlallisesta tyyneydestäni, että lausuin sinulle viimeiset
-jäähyväiset ja odotin sinulta viimeistä hyvästelyä?
-
-Jos taivaallinen Isä vaatii minulta tiliä teoistani, näytän hänelle
-käteni, joita ei veri tahraa, ja rikoksista puhtaan sydämeni. Sanon
-hänelle: en ole riistänyt leipää orvoilta ja leskiltä, en ole vainonnut
-onnettomia, en ole ketään pettänyt, en ole hyljännyt ystävääni, en ole
-häirinnyt lempivien onnea, en ole turmellut viattomuutta, en ole tehnyt
-veljiä toistensa vihollisiksi, en ole myönyt kuntoani rikkauksista.
-Olen jakanut leipäni tarvitsevaan kanssa, olen itkenyt itkevien mukana,
-olen aina säälinyt inhimillistä kurjuutta. Jos olisit antanut minulle
-isänmaan, olisin sen alttarille uhrannut vereni ja kaiken kykyni.
-Heikko ääneni on rohkeasti julistanut totuutta. Olen tutustunut
-maailmaan ja sen rikoksiin, mutta ne ovat korkeintaan hetkiseksi minua
-tahranneet, olen etsinyt hyvettä yksinäisyydestä. Olen rakastanut,
-sillä Sinä itse olet näyttänyt minulle, mitä onni on, olet kirkastanut
-onnen utukuvaa ikuisen valosi säteillä, olet antanut minulle sydämen,
-joka kykenee tuntemaan ja rakastamaan onnea. Mutta tuhansien toiveiden
-jälkeen olen kadottanut kaiken. Hyödyttömänä muille ja vahingollisena
-itselleni olen vapautunut jatkuvan kurjuuden varmuudesta. Nautitko
-Sinä, Isä, ihmisten huokauksista, vaaditko, että heidän pitäisi kestää
-ylivoimaisia kärsimyksiä, oletko antanut ihmiselle kyvyn itse lopettaa
-kurjuutensa vain sen vuoksi, että hän kuitenkin itkun ja erehdysten
-lamaamana nääntyisi täällä tuskan laaksossa? Tunnen itsessäni, että
-äärimmäisissä kärsimyksissä on olemassa vain kaksi mahdollisuutta:
-kuolema tai rikos.
-
-Älä sure, Teresa, -- jos taivaan Jumala, jota niin suurella hartaudella
-rukoilet, vähänkään välittää ihmisen kaltaisen mitättömän olennon
-elämästä ja kuolemasta, ei Hän ole kääntävä katsettaan minustakaan.
-Hän tietää, että vastustuskykyni on murtunut, Hän on nähnyt sisäiset
-taisteluni ennen kohtalokasta päätöstäni, Hän on kuullut, kuinka
-hartaasti olen pyytänyt Häntä ottamaan minulta tämän kalkin pois.
-Hyvästi siis, hyvästi koko maailma! Oi lemmittyni, onko kyynellähteeni
-siis aivan ehtymätön? Minä itken ja vapisen vielä, mutta vain
-hetkisen, sillä kohta on kaikki lopussa. Oi, intohimoni elävät vielä,
-ne hallitsevat ja polttavat sieluani. Vasta kun ikuinen yö peittää
-katseeni, vien mukanani hautaan toiveeni ja itkuni. Mutta kyyneleiset
-silmäni etsivät sinua vielä ennenkuin sulkeutuvat ikuisesti. Näen
-sinut, näen sinut viimeisen kerran, lausun sinulle viimeiset
-jäähyväiset ja otan sinulta pois kyyneleesi, suuren rakkautemme ainoat
-hedelmät.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tulin Venetsiasta Euganiaan kello 5 ja tapasin hänet muutaman askeleen
-porttinsa ulkopuolella. Hän oli matkalla Teresan luokse vielä
-hyvästelemään. Odottamaton tuloni hämmästytti häntä, vielä enemmän
-päätökseni seurata häntä Anconaan. Hän kiitti minua sydämellisesti,
-mutta koetti kaikin tavoin saada minut siitä luopumaan. Huomatessaan
-järkähtämättömyyteni hän vaikeni ja pyysi minua tulemaan kanssaan
-herra T:n luo. Matkalla hän ei puhunut mitään. Hän kulki hiljalleen ja
-hänen kasvoissaan kuvastui mitä surullisin varmuus. Oi, en saattanut
-aavistaa, että elämän syvimmät ongelmat tuolla hetkellä liikkuivat
-hänen mielessään! Astuimme puutarhaan, hän pysähtyi, kohotti katseensa
-taivasta kohti ja sanoi hetken kuluttua: "Onko sinunkin mielestäsi
-auringon valo tänään kauniimpi kuin koskaan?"
-
-Lähestyessämme Teresan huonetta kuulimme hänen sanovan: "Mutta hänen
-sydämensä ei voi koskaan muuttua". En tiedä, kuuliko Jacopo, joka
-kulki pari askelta takanani, nämä sanat, ainakaan hän ei puhunut
-mitään. Tapasimme aviomiehen, joka käveli ympäri huonetta, ja Teresan
-isän, joka istui pöydän ääressä ajatuksiin vaipuneena. Pitkään aikaan
-ei kukaan virkkanut mitään. Vihdoin Jacopo sanoi: "Huomenna en ole
-täällä enää." Hän meni Teresan luokse ja suuteli hänen kättänsä. Näin
-kyyneleitä Teresan silmissä. Jacopo piti edelleenkin hänen kättään
-omassaan ja pyysi, että hän kutsuisi Isabellinaa. Tuon pikku tytön
-suru ja itku oli niin äkillinen ja lohduton, ettei kukaan meistä
-voinut hillitä kyyneleitään. Kuultuaan, että Jacopo lähtisi, hän
-heittäytyi hänen kaulaansa ja sanoi nyyhkyttäen: "Oi Jacoponi, miksi
-jätät minut, oi Jacoponi, palaja pian". Jacopo ei voinut hillitä
-itseään nähdessään tämän. Hän kantoi Isabellinan äänettömänä Teresan
-syliin. "Hyvästi", lausui hän hänelle, "hyvästi". Hän meni. Herra T.
-saattoi häntä kynnykselle, syleili häntä usean kerran ja suuteli häntä
-huoaten. Odoardo, joka seisoi hänen vieressään, puristi hänen kättään
-ja toivotti hänelle hyvää matkaa.
-
-Oli jo yö. Heti kotia tultuamme käski hän Michelen valjastaa
-hevoset ja pyysi minua lähtemään Padovaan hakemaan professori C:ltä
-suosituskirjeet. Lähdinkin paikalla.
-
-Sillä välin hän lisäsi aamulla minulle kirjoittamaansa kirjeeseen
-seuraavat sanat:
-
-Minun täytyy pyytää sinulta vielä viimeistä tuskallista palvelusta.
-Aioin kirjoittaa siitä papille, mutta tulosi johdosta pyydän sinua
-toimittamaan minulle vielä viimeisen ystävänpalveluksen. Toimita minut
-hautaan siinä asussa, missä minut tavataan. Minut haudattakoon yöllä,
-ilman juhlallisuuksia, ilman hautakiveä pinjain alle lähellä kirkkoa.
-Teresan kuva seuratkoon minua hautaan. 25 päivänä maaliskuuta 1799.
-
-    Ystäväsi Jacopo Ortis.
-
-Hän meni uudelleen ulos. Kello 11 aikaan hän kolkutti erään talonpojan
-portille, joka asui vuoren juurella parin penikulman päässä, herätti
-hänet, pyysi vettä ja joi paljon.
-
-Puoliyön aikaan hän tuli kotia, meni palvelijan huoneeseen, antoi tälle
-kirjeen, joka oli osoitettu minulle, ja pyysi Micheleä toimittamaan sen
-minulle. Hän pudisti palvelijan kättä sanoen: "Hyvästi Michele, rakasta
-minua". Sitten hän loi Micheleen hellän katseen, jätti hänet äkkiä,
-meni jälleen huoneeseensa ja sulki oven. Hän jatkoi kirjettä Teresalle:
-
-
-Kello 1.
-
-Olen käynyt tervehtimässä rakkaita vuoriani ja Viiden Lähteen järveä,
-olen lausunut ikuiset jäähyväiset metsille, kentille ja taivaalle. Oi
-puro, jonka vartta myöten ensimäistä kertaa kuljin taivaallisen neidon
-kotia kohti, kuinka monta kertaa olenkaan heittänyt kukkia laineisiisi,
-jotka virtaavat Teresan ikkunoiden alla, kuinka monta kertaa olenkaan
-Teresan kanssa kulkenut rannoillasi palvoen häntä ihastuneena ja
-kuitenkin ahmien kuoleman kalkkia.
-
-Sinä pyhä silkkiäispuu, usein olen sinuakin palvonut, Sinunkin oksiesi
-suojassa olen vielä kerran huoannut, sinuakin olen viimeisen kerran
-kiittänyt. Teresani, lepäsin hetkisen sen juurella. Ympärillä kasvava
-ruohikko on kerran imenyt suloisimmat kyyneleet, joita koskaan olen
-vuodattanut. Se tuntuu minusta vielä lämpimältä ihanan ruumiisi
-kosketuksesta ja tuoksusta. Ihana ilta, syvästi on muistosi sieluuni
-painunut. Istuin sinun rinnallasi, Teresa, ja kuun säteet valaisivat
-oksien välistä sinun enkelikasvojasi. Näin kyyneleen virtaavan pitkin
-poskiasi, imin sen, meidän huulemme ja henkäyksemme yhtyivät, meidän
-sielumme löysivät silloin toisensa. Oli torstai, toukokuun 13 päivä.
-Siitä hetkestä alkaen olen aina lohduttanut itseäni tuon illan
-muistolla, olen pitänyt itseäni pyhänä ihmisenä, en ole luonut toisiin
-naisiin ainoatakaan katsetta, sillä olen pitänyt heitä arvottomina
-minulle, minulle, joka olen tuntenut suudelmasi autuutta.
-
-Rakastin siis sinua, rakastin sinua ja rakastan sinua yhä rakkaudella
-niin syvällä, että vain minä yksin voin sen käsittää. Mitä merkitsee,
-oi enkelini, kuolema sille, joka on saanut kuulla, että sinä häntä
-rakastat, joka on saanut tuntea sielussaan suudelmasi autuutta ja
-itkeä kanssasi? -- Jalkani ovat jo haudassa, mutta ilmesty tälläkin
-hetkellä, niinkuin ennen, silmieni eteen, jotka kuollessanikin
-kiinnitän sinuun, sinuun, joka pyhässä kauneudessasi väikyt edessäni.
-Aika on lyhyt. Kaikki on valmista, yö on jo pitkälle kulunut. Hyvästi.
-Kohta eroittaa meidät toisistamme joko tyhjyys tai käsittämätön
-ikuisuus. Tyhjyyskö? Niin kai. Sillä jos jään ilman sinua, ellei ole
-olemassa mitään paikkaa, jossa voisimme iäksi yhtyä, rukoilen kuoleman
-juhlallisella hetkellä kaikkivaltiasta Jumalaa, että hän antaisi minun
-hävitä tyhjyyteen. Mutta minä kuolen viattomana, oman itseni herrana,
-täynnä sinua ja varmana kaipuustasi. Anna minulle anteeksi, Teresa.
-Koeta lohduttautua, elää onnettomien vanhempiemme iloksi, sillä sinun
-kuolemasi tuottaisi minun tomulleni heidän kirouksensa.
-
-Jos joku uskaltaisi syyttää sinua onnettomasta kohtalostani, vastaa
-hänelle sillä juhlallisella valalla, jonka vannon heittäytyessäni
-kuolon yöhön: Teresa on viaton. -- Ja nyt ota sieluni huomaasi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Omituinen ääni, joka muistutti pitkää huokausta, herätti viereisessä
-huoneessa nukkuvan palvelijan. Hän luuli ensin, että hänen herransa
-oli häntä kutsunut. Sitten hän avasi ikkunan arvellen, että minä
-mahdollisesti olin huutanut häntä ovelta: hän tiesi nimittäin, että
-minun piti palata ennen päivänkoittoa. Mutta huomatessaan, että kaikki
-oli rauhallista ja yö vielä pilkkosen pimeä, riisuutui hän uudelleen ja
-meni nukkumaan. Hän sanoi minulle myöhemmin, että tuo huokaus oli häntä
-peloittanut, mutta hän ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen suurempaa
-huomiota, sillä hänen herransa puhui usein unissaan.
-
-Seuraavana aamuna Michele kauan aikaa koputti ovelle. Kun hän ei
-saanut vastausta, tempasi hän oven auki. Ensimäisessä huoneessa hän ei
-tavannut ketään. Hän astui silloin pelästyneenä Jacopon makuuhuoneeseen
-ja näki yhä palavan yölampun valossa Jacopon verissään taistelevan
-kuoleman kanssa. Hän avasi ikkunat ja huusi ihmisiä, mutta ketään ei
-tullut. Silloin hän riensi lääkärin luo, mutta ei tavannut tätä kotona,
-sillä hän oli lähtenyt hoitamaan jotakuta kuolevaa. Hän juoksi papin
-luo, mutta tämäkin oli saman kuolevan luona. Hengästyneenä hän tuli
-herra T:n puutarhaan. Samalla hetkellä Teresa oli lähtemäisillään
-kävelylle miehensä kanssa, joka juuri kertoi vaimolleen, että Jacopo
-ei tänäkään yönä ollut lähtenyt. Teresa toivoi saavansa vielä kerran
-sanoa hänelle jäähyväiset. Kun hän näki kaukaa palvelijan, kääntyi
-hän katsomaan, eikö Jacopokin tapansa mukaan tulisi ristikkoportin
-kautta; hän työnsi kasvojaan peittävän harson syrjään ja odotti
-kärsimättömästi, että Jacopo todellakin astuisi esille. Silloin
-juoksi Michele äkkiä hänen luokseen ja pyysi apua herralleen, joka
-oli haavoittanut itseään, mutta luultavasti vielä oli hengissä.
-Teresa kuunteli häntä liikkumatonna, katse yhä käännettynä kohti
-ristikkoporttia; sitten hän sanaakaan sanomatta ja kyyneltäkään
-vuodattamatta vaipui Odoardon syliin.
-
-Herra T. riensi paikalle. Hän toivoi vielä voivansa pelastaa onnettoman
-ystävänsä hengen. Hän tapasi Jacopon sohvalla kasvot päänaluseen
-painuneina. Hän ei liikkunut, mutta hengitti vielä raskaasti. Hän
-oli pistänyt tikarin rintaansa, mutta se oli irtautunut haavasta ja
-pudonnut maahan. Mustan takkinsa ja kaulaliinansa hän oli heittänyt
-viereiselle tuolille. Hänellä oli yllään liivit, pitkät housut ja
-saappaat. Hän oli sitonut ympärilleen silkkisen vyön, jonka lieve
-oli veren tahraama. Luultavasti oli hän koettanut irroittaa sitä
-kuolinkamppailun kestäessä. Herra T. otti hellävaroen hänen yltään
-paidan, joka haavan kohdalla oli verestä kankea. Jacopo hätkähti, nosti
-päätään ja loi häneen katseen, josta kuolema jo selvästi kuvastui.
-Sitten hän ojensi toisen kätensä ikäänkuin estääkseen häntä, toisella
-hän koetti puristaa hänen kättään, mutta hänen päänsä vaipui alas, hän
-katsahti vielä kerran taivaaseen ja heitti henkensä.
-
-Haava oli suuri ja syvä. Vaikka se ei ulottunutkaan sydämeen, oli se
-kuitenkin aiheuttanut tavattoman verenvuodon ja siten jouduttanut
-kuolemaa. Hänen kaulassaan riippui Teresan kuva: sekin oli suureksi
-osaksi veren tahraama, ja huulten jäljet osoittivat, että Jacopo vielä
-kuolintuskissa oli sitä suudellut. Kirjoituspöydällä oli suljettu
-raamattu ja sen päällä kello sekä muutamia paperiarkkeja. Yhteen
-oli kirjoitettu sanat: "rakas äitini" ja vielä jotakin muuta, josta
-emme voineet ymmärtää muuta kuin sanat: "sovitus" ja "ikuinen itku".
-Toisessa paperissa oli ainoastaan hänen äitinsä osoite. Näyttää siltä,
-että hän katuen ensimäistä kirjettään oli alottanut uutta, mutta ei
-jaksanut sitä lopettaa.
-
-Palatessani Padovasta, jossa minun oli täytynyt viipyä kauemmin kuin
-olisin suonut, huomasin kauhukseni, että pihalla seisoi äänetön joukko
-talonpoikia. He katselivat minua hämmästyneinä, ja joku heistä pyysi,
-etten menisi sisälle. Vavisten juoksin huoneeseen ja näin Teresan isän
-epätoivoisena makaavan ruumiin vieressä ja Michelen, kasvot maahan
-painuneina, polvillaan sen luona. En tiedä, mistä sain rohkeuden
-astua ruumiin luo ja panna käteni ystävä raukkani sydämelle. Se oli
-kylmä ja kuollut. En voinut itkeä enkä puhua; mykkänä seisoin ruumiin
-vieressä tarkastellen verivirtoja. Vihdoin saapui pappi ja vähäistä
-myöhemmin lääkäri, jotka muutamien palvelijain avustamina väkivallalla
-kuljettivat meidät pois.
-
-Teresa vietti nämä päivät kuoleman kaltaisessa hiljaisuudessa, surevien
-omaistensa ympäröimänä.
-
-Yöllä kävelin melkein tajuttomana ruumiin jälessä, jonka kolme
-työmiestä hautasi pinjain peittämän vuoren alle.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Jacopo Ortisin Viimeiset Kirjeet, by Ugo Foscolo
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JACOPO ORTISIN VIIMEISET KIRJEET ***
-
-***** This file should be named 57717-8.txt or 57717-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/7/7/1/57717/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-