diff options
| -rw-r--r-- | 58044-0.txt | 4667 | ||||
| -rw-r--r-- | 58044-8.txt | 5049 |
2 files changed, 4667 insertions, 5049 deletions
diff --git a/58044-0.txt b/58044-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1991f5d --- /dev/null +++ b/58044-0.txt @@ -0,0 +1,4667 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58044 *** + + + + + + + + + + + +NAPASEUDUN YÖSSÄ + +Romaani Huippuvuorilta + + +Kirj. + +ØVRE RICHTER FRICH + + +Suomennos + + + + + +Helsingissä, +G. W. Edlundin Kustannusosakeyhtiö, +1917. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Pohjoista kohti. + II. Satumaa. + III. Sumu. + IV. Haaksirikko. + V. Agardb Bay. + VI. "Minä olen upseerin tytär". + VII. Viimeinen keino. + VIII. Pohjoismyrsky tulee. + IX. Ottamkovin majassa. + X. Huippuvuorten koira. + XI. Pimeys tulee. + XII. Revontulien loisteessa. + XIII. Napamaiden ritaristo. + XIV. Pitkä yö. + XV. Odottamaton vieras. + XVI. Valojuova. + XVII. Lähtö majasta. +XVIII. René Marmontin viimeinen keksintö. + XIX. Sassen-laakson jumalat. + XX. Viimeinen päivämarssi. + XXI. Pyyntimiesten luona. + XXII. Erämaan peto. +XXIII. Temppelitunturin varjossa. + XXIV. Langaton sähkölennätinasema. + + + + +I. + +POHJOISTA KOHTI. + + + +16 1/2 solmun vauhdilla höyrysi Hampurin--Australian linjan komea +matkailijahöyrylaiva "Victoria" pohjoista kohti. + +Jäämeren harmaalla ja kiiltävällä pinnalla vyöryivät pitkät mainingit +levollisesti pohjoiseen päin. Joka suunnalla näkyi ainoastaan merta. +Kauimpana taivaanrannalla seisoi aurinko liikkumattomana meren +kynnyksellä ja lähetti valkeita sädekeihäitään, keveitä kuin aavistus, +valoisaan sydänyöhön. + +Kuin mahtava, kalpea kultainen kilpi, ripustettu hämärän reunalle, +loisti siellä kaukana Pohjolan kesäyön ihmeellinen aurinko... + +Suurella matkailijahöyryllä oli ollut vilkas päivä. Sen 400 matkustajaa +oli tervehtinyt Karhusaarta, Jäämeren ensimäistä arktista +edelläkävijää, iloisella juhlalla, jonka lopuksi pantiin toimeen +tanssiaiset tilavalla kävelykannella. Kapteeni Strohmann oli pienessä +puheessa muistuttanut niistä kahdesta rohkeasta miehestä, jotka +ensimäisinä olivat jalallaan astuneet tälle epäystävälliselle saarelle. +Wilhelm Barents ja Jacob Heemskirk olivat miehiä, jotka kulkivat +suoraan läpi jään ja tulen. Ja kirjava kansainvälinen seura, joka luuli +olevansa jossakin suhteessa kaikkien aikojen löytöretkeilijäin +kaltainen, joi monta maljaa "Bären Eiland'in" (Karhusaaren) kunniaksi +ensimäisten myrskylintujen kiertäessä laivaa lepattelevin siivin. + +Mutta "Victoria" jatkoi matkaansa pohjoiseen, laivan soittokunnan +soittaessa toista kiehtovaa valssia toisensa jälkeen sille kaikkien +kansojen sekotukselle, joka puheli kymmenkunnalla kielellä. + +Siellä oli tukkukauppiaita arvoisine rouvineen, vastanaineita, jotka +nauttivat kuherruskuukauden suloja, nuoria hiukan seikkailuhaluisia +miehiä, muuan professori, jolla oli omat tieteelliset suunnitelmansa, +kauniita neitosia vartioivine vanhempineen, joilla oli pieni +sivutarkoitus hankkia jälkeläiselleen joku varakas pankkiiri tai +varaton kreivi -- siellä oli tummasilmäisiä ja tulisia etelän tyttäriä, +joiden ikä oli epämääräinen, mutta tarkoitukset selvät -- siellä oli +myöskin joitakuita rikkaasti koristettuja Rebekkoja, joilta aina riitti +hymy kelle hyvänsä -- lyhyesti sanoen siellä oli koko se ihmeellinen +näyttely olentoja, jonka sattuma kokoaa 11,000 tonnin suuruiselle ensi +luokan matkailijalaivalle. + +Soitto loppui "two-step'iin", mutta nauru ja kuhertelu jatkui pienissä +salasopukoissa ja kulmauksissa. Tarjoilijoilla oli kuin siivet. He +lensivät paikasta paikkaan samppanjapullo toisessa ja puoli tusinaa +seideleitä toisessa kädessä. + +Muuan pariisilainen näyttelijätär, ympärillään ryhmä vanhempia +elostelijan näköisiä herroja, lausui määkivällä paatoksella jotakin +pitkäveteistä runoa auringonlaskusta Normandiassa pikku saksattaren +suudellessa sulhastaan komentosillalle vievien portaiden takana, niin +että läjähti. + +Vähitellen tuli kannelle hiljaisuus. Kultainen pyörä lännessä heitti +viimeisen säteen Mount Miseryn pyöreälle kupoolille -- sitten vaipui +Karhusaari mereen. + +Ja nyt oli leikki lopussa. Väsyneinä ja kalpeina istuivat kaikki +tuijottaen mahtavaan taivaankappaleeseen, joka vaipui maininkiin +kohotakseen seuraavassa silmänräpäyksessä jälleen yli taivaanrannan +koko voittamattomassa loistossaan. Ja yö, joka jo oli nostanut mustan +viittansa, väisti suurta voittajaa -- pitkää, varjotonta päivää... + +Komentosillalla käveli kapteeni Strohmann edestakaisin. Hän oli +voimakas, germaanilainen tyyppi. Tukka oli harmaantunut ohimoilla, joka +piirre leveissä kasvoissa oli kuin ahavan kuluttama, ja monien ryppyjen +keskeltä katseli terävä silmäpari, joka ei koskaan kadottanut +rauhallisuuttaan. + +Nojautuen kompassikaappia vastaan seisoi norjalainen jääluotsi Nils +Johnsen Tromsöstä. Hän oli pitkä, laiha, noin viidenkymmenen ikäinen, +naama hyväntahtoisessa hymyssä. Hän oli kulkenut maailman ympäri +perämiehenä eräällä parkkilaivalla, mutta hänen sydämensä oli vanginnut +elämä siellä kaukana pohjolassa ahtojään seinien juurella -- hänen +lapsuutensa ja nuoruutensa elämä. Monta vuotta hän oli purjehtinut +vesiä Huippuvuorten ympärillä, eikä kukaan toinen jääluotsi Tromsössä +tai Hammerfestissä ollut saavuttanut niin syvällisiä tietoja mahtavan +saaren vuonoista ja rannoista kuin Nils Johnsen. + +Paitsi kapteenia ja luotsia oli komentosillalla tunnettu ranskalainen +professori René Marmont Pariisin Sorbonnesta. Hän oli Europan +suurmiehiä jäätikkötutkimuksen palveluksessa ja hänen teoksensa +Sveitsin jäätiköistä kuuluu geologian perustaviin käsikirjoihin. Tänä +yönä oli hänen käytöksessään aivan tavaton into. + +-- Eikö olekin niin, -- kysyi hän kapteenilta sujuvalla saksankielellä, +-- että jääsuhteet ovat erittäin edulliset tänä vuonna? + +-- Kyllä, -- vastasi kapteeni. -- Niin ainakin väitetään. Vai mitä +arvelette, Johnsen? -- jatkoi hän kääntyen luotsin puoleen. + +-- Tavattoman suotuisat suhteet, kapteeni, -- vastasi jääluotsi +kärsimättömästi irvistäen, hänen kun oli vaikea puhua saksaa. -- Jäät +on lakaistu pois Huippuvuorilta tänä vuonna. + +-- Itäpuoleltakin? -- kysyi professori innostuneesti. + +-- Niinpä kyllä, herra professori. Kolme eri pyyntilaivaa on tänä +vuonna purjehtinut saaren ympäri aina Giles'in maahan asti. +Hinloop-salmessa ei ole jääpalastakaan. + +Professori kääntyi kapteeni Strohmannin puoleen. + +-- "Victoria" käyttää kai silloin harvinaista tilaisuutta tehdäkseen +retken ylöspäin pitkin itärantaa? + +-- Sitä minä en ollut oikeastaan ajatellut, -- vastasi kapteeni +kiireesti, -- mutta jos luotsi arvelee, että vedet ovat selvät ja ettei +ole mitään vaaraa... + +Professori katsoi kysyvästi Johnseniin. Tämä kohautti hymyillen +olkapäitään. + +-- Ei ole ollenkaan vaikeata käväistä Suurvuonolla tänä vuonna, -- +vastasi hän. -- Minä tunnen rannikon kuin viisi sormeani. Ja jos ei +vain tule sumua... + +-- Mutta toisinaanhan on länsirannikollakin sumua, -- keskeytti +professori. + +-- Niin on, -- vastasi luotsi. -- Luulen melkein, että se on pahempi +siellä, missä Golf-virta tapaa jäämerestä etelään kulkevan virran. +Suurvuonolla on sää vakiintuneempi. Mutta jos sinne kerta kaikkiaan +tulee sumu, on se paksu kuin seinä. Vuonna 1858 esimerkiksi tapahtui, +että muuan laivuri, joka oli pyynnissä Suurvuonolla noin 9-10 +peninkulman päässä koilliseen Eteläniemestä, ei osannut takaisin +laivalleen sumun tähden. Hänen täytyi suorastaan soutaa takaisin +Norjaan kuuden miehensä kanssa. He tulivat kotiin kylmänvihat jaloissa +ja eliniäkseen vaivaisina. Niin, se sumu... + +Tuli pieni äänettömyys. + +-- Oikeastaan, -- sanoi professori viimein, -- minulla oli erikoinen +syy ehdotukseeni. Parikymmentä vuotta sitten kulki maanmieheni Rabot +suoraan yli Huippuvuorten, Jäävuonon Sassen Bay'sta Suurvuonon Agardh +Bay'hin. Hänet pysäyttivät lopuksi erittäin omituisen luontoiset +jäävyöryt. Voimatta sanoa mitään ehdottoman varmaa luulen kumminkin, +että yhden ainoan päivän tutkimus näiden jäävyöryjen muodostumisesta +voisi kumota koko meidän nykyisen teoriamme... + +-- No, -- sanoi kapteeni Strohmann. -- Minä en ole sidottu mihinkään +määrättyyn reittiin, vaan voin kulkea minne hyvänsä, missä väylä on +varma. Mutta minä tahdon olla vastuusta vapaa... Lähettäkää lista +kiertämään matkustajien kesken, ja jos saatte kaikki mukaan -- all +right, silloin ohjaa Johnsen meidät Agardh Bay'hin. Ne kaksi päivää, +jotka poikkeamiseen menee, saamme ottaa takaisin toisella taholla. + +Hän ei ehtinyt puhua loppuun -- sillä professori oli jo jättänyt +komentosillan ja iski kuin haukka alas matkustajien joukkoon valtava +paperirulla kädessä. Hänen gallialainen intonsa voitti kaikki. Kaikki, +jotka olivat vielä hereillä, kirjoittivat alle. Ja professori lähetti +uudet kannattajansa hytteihin hankkimaan allekirjoituksia. + +Itärannikolle? -- Luonnollisesti tahdomme itärannikolle, -- sanoivat he +kaikki. + +Ja kahta tuntia myöhemmin tuli professori Marmont hengästyneenä ylös +komentosillalle papereineen. + +-- No? -- kysyi kapteeni. + +-- Tässä he ovat kaikki, -- huusi professori riemastuneena. -- Kaikki +-- paitsi kaksi, joita en voi löytää. Ne ovat nuori vapaaherrallinen +neiti von Heffner ja muuan norjalainen eläintutkija Kristianiasta. +Hitto ties minne he ovat lymynneet! + +-- Nuoresta neidistä vastaan minä, -- selitti kapteeni hymyillen. -- +Hänet on laivanisännistö erikoisesti uskonut minun huostaani, ja hän +on minun mieskohtaisen valvontani alaisena. Kenraaliluutnantti von +Heffner, hänen isänsä, on paraita ystäviäni. Pikku Frida meni +kokkapuolelle puoli tuntia sitten saadakseen häiritsemättä nauttia +keskiyön auringosta. Ja saatte nähdä, että nuorella norjalaisella on +ollut sama maku... + + + + +II. + +SATUMAA. + + +Kapteeni Strohmann oli oikeassa. Kauimpana kokassa ankkuritukin ja +etuluukun välillä istui pieni sylfidinen olento ja katseli hartaasti +aurinkoa, joka nyt riemuitsevana nousi taivaalle. + +Hänen tummat, uneksivat silmänsä loistivat nuoruuden hurmaavista +kasvoista. Pikku paroonitar oli ainoastaan 19-vuotias. + +Istuessaan siinä auringon kultainen loiste norsunluuvalkoisella +otsallaan, jota reunusti kokonainen rikkaus kesyttömiä pikimustia +kiharoita, muistutti hän jotakuta taidemaalari Gainsboroughin +kauneimmista naisista. + +Hänen kasvoillaan oli tuo kalpea väri, jonka alla pikemmin aavistaa +kuin näkee vivahduksen punaiseen -- elämänuskalluksen ja ilon +pohjavirran. + +Se nuori mies, joka seisoi muutamia askelia hänen takanaan nojautuen +oikeanpuolista kaidetta vastaan, ei ollut koskaan uneksinutkaan +saavansa eläessään nähdä niin kaunista profiilia kuin se, joka hänen +edessään häämöitti aamutaivasta vasten. Koko tuo pieni, luja ja +pyöristynyt vartalo, jonka ääriviivoja tuuli auttoi selvemmin +esiintymään, oli täydellinen -- aina kaunismuotoiseen nilkkaan ja +pieniin, ruskeisiin kenkiin saakka, jotka vilahtivat pehmeän musliinin +alta. + +Koskaan ei ollut Jörgen Bratt nähnyt sellaista näkyä. Siitä asti, kun +hän ensi kerran keksi hänet Hampurin laiturilla, oli hänen sydämessään +tuntunut merkillistä ahdistusta joka kerta, kun tuo neito oli tullut +hänen näkyviinsä. + +Muuten Jörgen Bratt ei kuulunut kaikkein helpoimmin syttyviin. Tämä +voimakas mies atleettimaisine hartioineen, luja tarmo vaaleissa ja +reippaissa kasvoissaan ei ollut onnen suosikkeja. Hän oli taistellut +läpi elämänsä vähillä rahoilla, mutta suurella tahdonvoimalla -- oli +ollut erään suuren löytöretkeilijän sihteerinä, opiskellut +eläintiedettä, ollut sanomalehtimiehenä ja seikkailijana, ja nyt +viimeksi oli muuan kaukainen sukulainen Hampurissa hankkinut hänelle +lipun korkeammille leveysasteille. + +Maailman epäsuosio ei kuitenkaan ollut painanut leimaansa tähän +25-vuotiseen mieheen. Hän oli innokas urheilun harjoittaja, ja hänen +nyrkkinsä olivat raskaimpia, mitä Kristianiassa tunnettiin; terve ja +iloinen sielu, joka karaistui vastoinkäymisissä, mutta ei koskaan +kadottanut uskoaan luvattuun maahan. + +Nyt Jörgen Bratt oli käynyt aivan surumieliseksi. Ei ollut hänelle +hyödyksi katsella saavuttamatonta kauneuden kuvaa, joka uneksi tuolla +auringon hehkussa. Tuntui siltä, kuin rakastuminen tunkeutuisi hänen +joka suoneensa ja ryntäisi hänen sydäntään kohti. + +Koskaan ei hänestä ollut tuntunut siltä kuin nyt. Hän oli kuherrellut +monella kielellä, hän oli jättänyt monta leikkivää rakkausseikkailua +hyvällä omallatunnolla. Mutta nyt hän seisoi siinä huokaillen kuin +jokin lemmenkaihosta nääntynyt nuorukainen. + +Hän teki kärsimättömän liikkeen, joka sai nuoren paroonittaren +kääntymään häneen päin. Paroonittaren silmien väliin tuli pieni +tyytymätön ryppy, kun hän huomasi, että joku oli löytänyt tien hänen +mielipaikalleen. Majesteetillisena kokosi hän hameensa ja hyppäsi +kevyesti ja sulavasti alas kannelle. Suomatta unelmiensa todistajalle +katsettakaan hän asteli sievin askelin peräpuolelle. + +Jörgen Bratt katsoi sykkivin sydämin pienen reippaan olennon jälkeen. +Hän huokasi syvään ja tuijotti, teräksenharmaa tahdon välke +uskollisissa sinisissä silmissään, pohjattomaan toivottomuuteen. Hän +koki ravistaa sitä itsestään irti, vihelsi iloista varieteesäveltä, +mutta ääni vaimeni hänen huuliltaan, hän nousi pystyyn ja nyrkkeili +näkymättömän vastustajan kanssa, mutta hänen nyrkkinsä raukesivat pian, +ja hänen katseensa kääntyi apeana sinne, mihin paroonitar oli +hävinnyt... + +Sitten hän kulki hitaasti takaisin kävelykannelle. Siellä puheli +ranskalainen professori vilkkaasti neiti Frida von Heffnerin kanssa. +Molemmat nauroivat. Bratt yritti pujahtaa ohi, mutta professori esti +hänen pakonsa. + +-- Tässähän se eläintutkija on, -- sanoi hän. -- Nimeni on René +Marmont. + +-- Jörgen Bratt, -- vastasi norjalainen lyhyesti. + +Mutta professori ei hellittänyt. Hän esitti edelleen: + +-- Monsieur Bratt -- baronesse von Heffner. + +Pieni saksalainen aatelisneiti nyökkäsi huomaamattomasti, ja Bratt +kumarsi liioitellun kylmästi. + +-- Kuulkaahan, -- sanoi professori. Ja sitten hän selitti heille edut +pikaisesta retkestä pitkin itärantaa heilutellen paperikääröänsä +toisessa ja täytekynää toisessa kädessään. Molemmat kirjoittivat alle, +ja professori syöksi taas ylös komentosillalle jättäen heidät yksin. + +Paroonitar näytti hyvin tyytymättömältä ja polki laivankantta +jalallaan. + +-- Nyt on kylmä, -- mutisi hän. --- Ja kello on paljon -- voi taivas, +sehän on jo kolme, -- lisäsi hän katsoessaan rannerenkaaseensa. -- Minun +täytyy kiirehtiä. Hyvää yötä! + +Bratt kumarsi. Hänen kurkkuunsa oli tarttunut jokin möhkäle, joka esti +puhumasta. Paroonitar katsahti häneen kummastuneena, heitti ylpeästi +niskojaan ja hävisi salongin syvyyksiin... + +Jörgen Bratt ei kaivannut unta. Hän istui tunnin toisensa jälkeen +kannella ja seurasi aaltojen kulkua pohjoiseen. Paksuja pilviä vyöryi +esiin läntiseltä taivaanrannalta, ja aurinko oli harson peitossa. +Pienet väreet samensivat aaltojen pitkiä, keinuvia viivoja, ja kylmää +vaahtoa viskautui "Victorian" kannelle. Päivä oli tulossa. + +Mutta kaukana pohjoisen näköpiirin yläpuolella, missä taivas vielä oli +puhdas, nousi valkea pilvisärkkä huomaamatta kuin kasvaen esiin +merestä. Se sai jyrkemmät piirteet ja ihmeellisen lyijykiillon. Bratt +nousi loistavin silmin ja otti kiikarin esille kotelosta. + +Ja hän näki kokonaisen pikkumaailman kohoavan mahtavassa valossa. Hän +näki valkeiden huippujen panssarinsinisine eetteriseinineen nousevan +taivasta kohti -- se oli mahtava satumainen, villiyden ja uhman maailma +meren tummansinisissä kehyksissä. + +Jörgen Bratt oli hetkessä muuttunut. Surumielisyys oli hälvennyt hänen +kasvoiltaan. Koko hänen seikkailijasydämensä paisui riemusta ja +odotuksesta. + +Sillä tuolla olivat Huippuvuoret, tuhansien jäävyöryjen saari, missä +inhimilliset urotyöt olivat vuosisatoja taistelleet luonnonvoimien +kanssa, missä ihmiset olivat eläneet ja kärsineet pitkinä öinä +mahtavien talvimyrskyjen ulvoessa heidän majojensa ulkopuolella. + + + + +III. + +SUMU. + + +"Victorialla" oli iloiset päivälliset. Vasemmalta kohoavan korkean +saarimaan näky oli kohottanut matkustajien tunnelmaa ja ruokahalua. + +Kaikki tunsivat, että tällaisessa retkessä Jäämerellä oli jotakin +tavatonta. Tämä ei tosiaankaan ollut mikään tavallinen matka +sivistyksen keskellä, ei, vaan nyt kuljettiin teitä, joilla maailman +rohkeimmat miehet olivat uhranneet henkensä laajentaakseen tiedon +rajoja. Voivathan nämä seudut kertoa sellaisista miehistä kuin +Scoresky, Parry ja Markham, ja joka niemellä ja lahdella oli nimi, joka +säilyy napaseutututkimuksen historiassa. Onko silloin kumma, että +kullakin oli mielestään jotakin yhteistä sellaisten miesten kanssa kuin +Nordenskiöld, Nansen, Andrée ja monta muuta. + +Erotus oli kumminkin se, että "Victorialla" ei ollut mitään hätää. + +Päinvastoin. Ruokajärjestys oli sovitettu kaikkein hienostuneimpien +herkkusuitten maun mukaan. Syötiin tavantakaa. Eikä tarvinnut pelätä +kerpukkia. Sitävastoin uhkasi joka päivä kardialgia kaikkine muine +tauteineen, jotka johtuvat liian runsaasta ravinnosta. + +Näillä päivällisillä -- Horn-salmen huippujen suojassa -- oltiin kuten +sanottu hyvin vallattomalla mielellä. Kapteeni Strohmann itse oli +seurueen isäntänä. Hänen oikealla puolellaan istui paroonitar Frida ja +vasemmalla ranskalainen professori, joka säteili hyvää tuulta. + +-- Eikö ole ihmeellistä, -- sanoi hän kauniille vastakumppanilleen, -- +täällä me purjehdimme mielemme mukaan muhkeassa laivassa, vaikka jää +tavallisesti on kuin seinä täälläpäin. Luotsi kävi ylhäällä etumastossa +hetki sitten, ja niin kauas kuin voi nähdä kiikarilla, ei näkynyt +jääpalastakaan. Me ehdimme kyllä seikkailuitta Agardh Bay'hin ennen +keskiyötä. Ja silloin annan jollekulle jäätikölle teidän nimenne, hyvä +neiti. Teistä tulee yksi kuuluisimpia nimiä geologian historiassa... +Asiasta toiseen... millainen on se nuori norjalainen, jonka esitin +teille? Minä pidin niistä kasvoista! + +Pikku neiti katsahti etsivästi pitkin pöytiä. Kauimpana erään pöydän +ääressä hän tapasi hakemansa istumassa perämiehen vieressä. + +-- Oh, -- sanoi hän hymyillen. -- Hän oli hirveän norjalainen. Ei +sanonut sanaakaan. Kumarsi vain kömpelösti. + +-- Oikein sanottu. -- Ranskalainen kumartui pöydän yli ja nyökkäsi. -- +Minä näet tarvitsen oikean miehen, joka kykenee johonkin, kun +tarvitaan. Katsokaahan ympärillenne, neiti, voitteko keksiä ainoatakaan +ihmistä -- paitsi kapteenia ja minua -- joka ei pelkäisi kastaa +jalkojaan. Tai ainoatakaan, joka voisi pitää suunsa kiinni oikealla +hetkellä... Niin, katsokaahan tarkkaan... mutta ette löydä ainoatakaan +tässä pöydänpäässä, ennenkuin osutte vaaleatukkaiseen norjalaiseen +tuolla oven luona... Hän ei osaa kumartaa. Erinomaista! Mutta hän osaa +kyllä nousta jäätikölle tai uskaltaa sylipainisille jääkarhun kanssa, +jos oikein tunnen nuo hartiat. Näittekö hänen silmiään, neiti? Niissä +on seikkailuja. Minä en ensi kertaa näe sitä lajia väkeä. Hekin +kumarsivat huonosti, eikä heidän keskustelunsa ollut erinomaista, mutta +he raatoivat ääntä päästämättä itsensä kuoliaiksi ja leikkivät +revolverilla niinkuin, hyvä neiti, leikitte kahvelillanne. He olivat +kullankaivajia Jukon-joella. Elämä oli heistä uhkapeliä. He pelasivat +pokeria Onnettaren kanssa -- ja hävisivät ylimalkaan. Mutta he kestivät +levollisesti häviönsä, sillä elämä oli tehnyt heistä miehiä... + +-- Professori on oikeassa, -- sanoi kapteeni Strohmann. -- Olen +puhellut aika paljon tuon norjalaisen kanssa. Omituinen mies! Hän on +kulkenut ristiin rastiin yli Alaskan joka suuntaan ja kertoi monta +hauskaa tapausta elämästä Dawson City'n kurjissa lautavajoissa. Tuntee +myös hyvin Huippuvuoret. Kaksi vuotta sitten hän hiihti yksin Jäävuonon +Kap Bohemanista Zeppelinin ilmalaiva-asemalle Crossbay'hin. Niin, se +poika osaa jotakin, vaikkei hän menestyisikään tanssisalissa. + +Nuori paroonitar hymyili kahden kavaljeerinsa ylistyspuheille. + +-- Minä en pidä sellaisista voimaihmisistä, -- vastasi hän torjuen. -- +Me emme tarvitse revolvereita nykyään. Pitäisin paljoa enemmän +miehestä, joka tuntee Goethen ja Heinen kuin sellaisesta, jolla on +taipumuksia ainoastaan jääkarhujen ampumiseen ja hiihtämiseen. + +-- Mitä sanotte molempien lajien yhdistelmästä? -- kysyi professori +vilkkaasti. -- Jospa minä olisin nuoruudessani harrastanut vähän +vähemmän kirjallisuutta ja vähän enemmän ulkoilma-elämää! Tiede vaatii +miehekkyyttä tullakseen hedelmälliseksi. Se ei saa homehtua kirjojen +välissä, sen täytyy päästä ulos vapauteen. Mutta me emme sen parempaa +tienneet siihen aikaan. Ja sentähden on minusta tullut tällainen +naurettava, vanhahko pitkätukkainen, heikkopolvinen ja kauhean puhelias +veitikka. + +Paroonitar nauroi hilpeästi. Se oli nuoren elämänhaluisen naisen +naurua. + +-- Nyt olisi isäni pitänyt kuulla teitä, -- sanoi hän. -- Se oli kuin +hänen suustaan puhuttu, kun luuvalo häntä vaivaa. Sentähden hän +komensikin minut tälle matkalle Huippuvuorille vanhan ystävänsä +kapteeni Strohmannin kanssa. Kiirehdä katsomaan koko maailmaa, +ennenkuin menet naimisiin, sanoi hän. + +Nuori neitonen punastui omaa suorasukaisuuttaan. + +-- Anteeksi, hyvät herrat, -- lisäsi hän arvokkaasti, -- että vaivaan +teitä näillä yksityisasioilla... Sanokaahan, kapteeni, mitä täällä +itärannikolla niin hartaasti tavoitellaan? + +-- Minä en ole täällä koskaan olut, -- vastasi kapteeni, -- siitä +yksinkertaisesta syystä, että vain perin harvoin vuono on jäistä vapaa. +Ei mikään matkailijahöyry ole vielä koskaan kulkenut tätä tietä. Me +siis saavutamme ennätyksen. + +-- Onko se aivan vaaratonta? Eikö voida ajatella, että törmäämme +jäävuoreen? + +-- Ei, siinä suhteessa arvelee luotsi, ettei ole mitään vaaraa. Ainoa, +mistä meille voisi koitua vaara, on sumu, jos se äkkiä nousisi. Virta +on erinomaisen vahva tällä rannikolla, niin että mahdollisuus saada +täällä ajelehtia sinne tänne ei ole juuri ilahduttava. Mutta meillä on +ankkurit... + +-- Kun eivät vain syvyydet ole liian suuria, -- huomautti professori. + +-- Mutta eikö sumu ole koko harvinainen näillä seuduin? -- kysyi Frida. +-- Ja eikö olisikin ihmeellistä, jos se tulisi juuri nyt, kun me olemme +täällä. Se olisi epäkohteliasta sen puolesta, vai miten, kapteeni? + +Pikku paroonitar ei saanut vastausta kysymykseensä. Vartiopalveluksessa +ollut perämies tuli ruokasaliin, kulki pöydän yläpäähän ja kuiskasi +jotakin kapteenin korvaan. Tämä katsahti häneen hämmästyneenä, ja +ihmistuntija olisi huomannut syvän, huolestuneen rypyn leveällä +ahavoituneella otsalla. Mutta hän katsoi hymyillen ympärilleen, +nyökkäsi ystävällisesti perämiehelle ja sanoi: + +-- Minä tulen kohta. + +Perämies meni ja kapteeni jatkoi keskustelua hieman väkinäisesti. + +Paroonitar piti häntä tarkasti silmällä. Hän huomasi, että käsi, joka +piteli lusikkaa, vapisi hiukan. Hän näki myös, kuinka kapteeni +hermostuneesti kääntyi tuolillaan. Sitten hän keskeytti äkkiä +keskustelun, nousi kohteliaasti kumartaen pöytäseuralle ja meni +nopeasti ulos. + +Tuli pitkä hiljaisuus. Frida kuori hajamielisesti ranskalaista +päärynää, mutta unohti sitä maistaa. Ja professori istui syvissä +ajatuksissa pohtien jotakin arvoitusta, joka oli noussut hänen +aivoihinsa. + +Pöytien ääressä tuli yhtäkkiä hiljaista. Ranskalaisen näyttelijättären +kulunut ääni häiritsi hiljaisuutta, ja joku hihittävä nauru raukesi +sikseen... + +Mitä oli tapahtunut?... Kukaan ei tiennyt, mistä se tuli, mutta synkkä +ahdistus hiipi näiden iloisten silmänräpäysihmisten keskuuteen -- -- +raskas puristava tunne ryömi mieliin kuin varoittava enne... Joku +yritti katkaista hiljaisuutta... teennäinen nauru, rohkea sanasutkaus, +puoliksi lausuttu kohteliaisuus -- mutta hiljaisuus levisi nopeasti yli +kaiken. Mikään ei voinut keventää sitä hirveätä painostusta, joka +ahdisti kaikkia -- oli kuin näkymättömiä olentoja hiipisi salonkiin +kietomaan kylmät käsivartensa kaiken elollisen ympärille... + +Professori nosti päätään -- ihmetellen ja hämmästyneenä. + +-- Kuulitteko, mitä hän sanoi? -- kysyi hän hillitysti. + +Pikku paroonitar nyökkäsi. Hän katsahti nopeasti salin toiseen päähän. +Norjalainen oli hävinnyt. Sitten hän kääntyi professoriin päin. + +-- Minä kuulin mitä hän sanoi, -- nyökkäsi hän puoliksi itsekseen. -- +Yhden ainoan sanan. + +-- Minkä? + +-- _Sumu!_ -- vastasi hän hiljaa. Mutta näytti kuin tämä sana olisi +lentänyt tuskaisiin mieliin, herättäen onnettomuuden aavistusta +hirveine pelkoineen. + + + + +IV. + +HAAKSIRIKKO. + + +Komentosillalla seisoivat kapteeni ja jääluotsi. Asema tuntui olevan +muuttumaton. Ei tuulen henkäystäkään liikkunut, ja meri oli kiiltävä ja +tyyni. "Victoria" sivuutti Whales Bay'n, ja kulki nyt muutamien satojen +metrien päässä rannikosta pitkin mahtavia jääylänköjä. Savupiippujen +paksut pilvet jäivät roikkumaan leveinä nauhoina kosteaan ilmaan... ja +laivan kevyt tärinä merkitsi, että koneet työskentelivät korkeimmalla +paineella. + +Mutta kaukana idässä, missä Tuhatsaarien saaristo kajasti +taivaanrannalla ja missä Edge Island kohosi ohuena juovana, vyöryi +valkoisia pilviä esille. Näytti siltä kuin meri olisi kiehunut ja +lähettänyt aaltoilevia höyrypilviä syvyyksistään. Ne levisivät +itäisellä taivaalla hirvittävän nopeasti, ne peittivät kaiken +pumpulinpehmeään vaippaansa, ne pyörivät kuin jättiläismäiset +lumipallot länttä kohti, kunnes käsittivät koko eteläisen ja itäisen +taivaanrannan. Se oli sumu, vaarallinen napamaiden sumu, joka nosti +seinän etelään ja itään, sulkien paluutien suurelta matkailijalaivalta. + +Ainoastaan pohjoiseen oli tie vapaa, ja "Victoria" pakeni selkeyttä +kohti, joka teräslihas mahtavissa koneissaan jännitettynä. + +-- Se ei onnistu, kapteeni, -- sanoi jääluotsi katsahdettuaan +tutkivasti etelää kohti. -- Tunnin päästä peittää sumu peräkannen. +Ankkuroidaan Whales Bay'hin ja odotetaan selkeää säätä. + +Kapteeni Strohmann kohautti hartioitaan. + +-- Vauhtimme on nyt 18 1/2 solmua, -- sanoi hän. + +-- Olisi ihmeellistä, jos emme ehtisi Agardh Bay'hin ennenkuin sumu +meidät tavoittaa. Siellähän on hyvä satama, sanotte. Eikä minulla ole +mitään halua ajaa karille Whales Bay'ssa. Tehän sanoitte itse, ettei +väylä ole siellä selvä. + +-- Mehän voimme hapuilla eteenpäin purren avulla. + +Strohmann oli hetkisen kahden vaiheilla. Hän katsoi taaksepäin, missä +sumu ryömi jo Horn-salmen huippujen yli ja liukui nyt kuin +yliluonnollinen valkoinen varjo pitkin rannikkoa. Sitten hän käänsi +katseensa pohjoista kohti, missä kaikki oli selkeätä ja valoista jään +kimallellessa vihreänä jäykältä, epäystävälliseltä rannalta. + +-- Me jatkamme, -- sanoi hän. + +Luotsi kohautti vain olkapäitään. + +-- Yksi voi olla yhtä hyvä toinenkin, -- mutisi hän. -- Jos saamme +pohjoistuulen päivemmällä, niin olemme kyllä turvassa. + +Näin tapahtui, että kapteeni Strohmann, vanha kokenut laivuri, joka oli +kuljettanut laivoja 25 vuotta ilman ainoatakaan onnettomuutta, nyt teki +ratkaisevassa silmänräpäyksessä virheen, joka oli saattava komeimman +laivan, mikä koskaan oli purjehtinut Huippuvuorten ohi, yhteen +kauheimmista onnettomuuksista merenkulun historiassa. + + * * * * * + +Alhaalla kävelykannella olivat matkustajat kokoontuneet ryhmäksi. Ei +kukaan heistä ymmärtänyt aseman vajavuutta. Mutta se _tunnettiin_. + +Pelästys valtasi heidät kuin vilunväre -- kylmä väristys, joka sai +heidät vaikenemaan kesken puheensa ja katsomaan ympärilleen. He kokivat +pudistaa päällään salaista pelkoa, laskivat leikkiä ja nauroivat, mutta +nauru oli soinnutonta -- he turvautuivat samppanjaan, mutta se maistui +katkeralta. + +Kukaan ei välittänyt valkeasta aaveesta, joka hiipi nopeasti esille +heidän takaansa. He katselivat ainoastaan eteenpäin, missä valo leikki +jäissä ja lumessa. Mutta kuitenkin -- oli kuin koneiden kiihdytetty työ +olisi laulanut väräjävää moll-säveltä heidän mieliinsä. Ja toisinaan +tuntui kuin kylmä ja kostea ilmavirta olisi pistänyt heitä poskeen ja +jäädyttänyt hymyn heidän huulilleen. + +Näytti siltä, kuin kapteeni Strohmann olisi ollut oikeassa. Tunti +toisensa jälkeen kului. Kevyt tuulen henki pohjoisesta tuntui pitävän +sumua loitolla. Mutta sittenkin se ryömi eteenpäin. Sen valkea huntu +levittäytyi nopeasti yli maan heidän takanaan ja pyyhki pois kaikki +ääriviivat "Victorian" jatkaessa hurjaa pakoaan kuin kannustettu +hevonen. + +Iltapuolella näkyi niemi Agadh Bay'n suulla, ja kun suuri patarumpu +kutsui matkustajia pöydän iloihin, nähtiin selvästi mahtava jäätikkö, +joka vyöryy alas pitkin tunturin kylkeä ja ojentaa käsivarttaan kauas +ulos lahdelle. + +Mutta äkkiä tapahtui jotakin, mikä sai kaikki pysähtymään. Hajanaisia +sumun pärskeitä tuli lentäen joka taholta kuin villejä lintuja -- ensin +harvakseen ja yksitellen. Ne näyttivät jättiläismäisiltä +lumihiutaleilta, jotka laskeutuivat laivalle purevan kylmyyden +seuraamina. Ne syleilivät ensiksi peräpuolta, ne taistelivat valoa +vastaan ja voittivat sen, ne ryntäsivät joka taholta, ja vilauksessa +oli "Victoria" suuren sumusärkän vankina. + +Matkustajat katselivat toisiaan hämmästyneinä. Mitä tämä oli? Yhä +tiheämmin kietoutui kaikki läpitunkemattomaan harmauteen. Puhuttiin +ainoastaan kuiskaamalla, ja äänet kuulostivat raskailta, kaameilta. +Tuskin näki vierustoveriaan. + +Hapuiltiin kaiteen ääreen. Meri oli jo aikoja sitten kadonnut. Kaikki +oli sumua. Se tunkeutui laivan kaikkiin aukkoihin ja täytti hytit ja +salongit painavalla kosteudellaan. -- -- Kuinka helposti kaikki kuului! +Matalinkin kuiskaus, hillityinkin yskähdys kuului... Ja mitä se oli? +Kimeä soitto vavahdutti kaikkia. Se kaikui kuin epätoivoinen valitus +syvältä laivan sisältä. Koneet pysähtyivät... ja suuri laiva liukui +hiljaisella vauhdilla kaameaan sumuun... + +Matkustajat kokoontuivat kävelykannelle suuriin ryhmiin kuin +säikähtäneet lampaat. Perämiehet kulkivat heidän joukossaan ja +rauhoittivat hätääntyneimpiä. Sehän oli vain sumua. Aivan vaaraton +juttu vesillä, missä ei ollut pelkoa yhteentörmäyksestä. Muutamassa +minuutissa olisi ankkuri pohjassa ja silloin olisi kaikki "allright"... + +Pikku paroonitar istui mielipaikallaan äärimmäisessä kokassa, kun sumu +tuli. Hän hapuili varovasti perään päin ja tapasi silloin Jörgen +Brattin, joka tuli häntä vastaan. + +-- Kapteeni on lähettänyt minut teitä rauhoittamaan ja auttamaan, jos +jotakin sattuisi, -- sanoi tämä kohteliaasti. + +-- Minä en tarvitse mitään lapsentyttöä, -- vastasi Frida torjuen. + +-- Hyvinkin mahdollista. Mutta kapteeni arveli, että kuitenkin voisitte +tarvita auttavaa kättä, jos... + +-- Jos...? -- kertasi paroonitar kevyt huolestuneisuus äänessä. -- Mitä +te tarkoitatte? Onko vaara lähellä? No, puhukaa sitten, mies! + +-- Laiva, joka kulkee 28 jalkaa syvässä, on aina vaarassa tällaisella +säällä, kun ei näe omaa kättänsäkään, -- vastasi Bratt terävästi. -- +Minä en tahdo kuitenkaan tungetella. Voitte tulla yksinkin toimeen. + +Hän vaikeni äkkiä. Valtava jyrinä kajahti aivan heidän välittömässä +läheisyydessään. Se kuulosti kanuunanlaukaukselta, jolla oli pitkä +kajahteleva ääniaalto perässään. Äänekkäitä kauhunhuutoja kuului +peräkannelta... + +-- Mitä se oli -- voi Jumala -- mitä se oli? -- mutisi nuori tyttö +kalpein huulin. + +-- Joutavia, -- vastasi Bratt. -- Jäätikkö tuolla lahden sisässä on +poikinut. Se on jokapäiväinen ilmiö täälläpäin. Joku suuri jäämöhkäle +on irtaantunut jäävyörystä ja pudonnut mereen. Nyt voimme vyöryaallosta +laskea, kuinka kaukana olemme rannasta... + +Hän ei ollut vielä lausunut viimeistä sanaa, ennenkuin valtava aalto +syöksi "Victorian" leveitä kylkiä vastaan. Suuri laiva kohosi hieman +puristuksen vaikutuksesta, mutta kulki järkähtämättä edelleen. + +-- Me olemme aivan likellä maata, -- huusi Bratt. -- Virralla on täällä +kuuden solmun vauhti, ja se ajaa meidät jollekin karille... Kuulkaa! .. +sanoi hän kuunnellen. -- Kuulkaa, kuinka tuolla kohisee! + +-- Tiukasti oikealle! -- karjui hän keuhkojensa täydellä voimalla +komentosillalle päin. + +Siellähän ymmärrettiin selvästikin, mikä vaara uhkasi. Laiva kallistui +hieman ja viilsi suuressa kaaressa ulospäin. + +-- Selvittäkää ankkurit, -- huusi kapteeni megafooniin. -- Tarkastakaa +luotia! + +-- Viisitoista syltä vettä, -- kuului ääni uloimmasta kokasta. -- +Kaksitoista syltä, -- kuului heti sen jälkeen. + +Silmänräpäys myöhemmin tuntui tärinää peräpuolesta. Molemmat potkurit +peräyttivät epätoivon voimalla. Mutta se oli jo myöhäistä. "Victoria" +kulki viiden solmun vauhdilla niitä vedenalaisia kareja kohti, jotka +aitauksen tavoin ympäröivät Huippuvuorten rannikoita. + +-- Yhdeksän syltä! -- kuului ääni taas. -- Kahdeksan syltä! + +Alihangan puolelta kuului keveästi raapaiseva ääni. Mutta laiva jatkoi +kulkuaan... Sitten tuli kova sysäys, etupuoli kohosi hiukan, ja köli +hyppi voimakkain sysäyksin luodoille. Tuntui siltä, kuin mahtava laiva +olisi kulkenut jättiläismäisen sahanterän yli. Kokkapuoli kohosi, kun +taas peräpuoli vajosi. + +Sitten tuli viimeinen sysäys, ja "Victoria" jäi paikalleen. Sen voimat +olivat lopussa, ja kuin kuoleva eläin se laskeutui kyljelleen. + +Tuli hetken hiljaisuus. + +Sitten puhkesi meteli. Kuulosti siltä, kuin helvetin portit olisi +avattu. Huudot tunkivat sumun läpi. Parkua ja rukouksia kohosi +harmaasta usvasta kuin tuskaista voihkinaa kadotettujen piinapaikasta. +Siinä oli naisten kirkumista ja miesten ulvontaa. + +Mutta yli kaiken jyrisi kapteeni Strohmannin ääni megafoonissa. + +-- Kaikki rauhoittukoot! Ei ole mitään hätää. Seisomme turvallisesti +siinä, missä olemme. + +Ne olivat vanhan kapteenin viimeiset sanat. Kuin ivallisena vastauksena +hänen lohduttavaan vakuutukseensa kuului seuraavassa hetkessä +ihmeellinen ääni keskilaivasta. Oli kuin jättiläiskäsi olisi repinyt +rautalevyjä. Etupuoli vaipui eteenpäin, tulikuilu avaantui molempien +savupiippujen väliin, seurasi ankara räjähdys, ja läpi sumun tunkeutui +musta, sisältä punertava savupilvi. + +Kattilat olivat räjähtäneet ja "Victoria" revennyt kahtia. + +Jyrinä kieri sumupilvien välissä tuhannesti kajahdellen jäävyöryistä ja +tuntureista, ja voimakas ilmanpaine oli hetkeksi päästävinään vilauksen +aurinkoa laivahylylle. Ylväs höyrylaiva oli repeytynyt palasiksi. Se +oli ampunut viimeiset tervehdyslaukauksensa. + +Pitkin laivan laitoja oli huiskin haiskin ruumiita, koneenkäyttäjien ja +lämmittäjien veriset ja palaneet hahmot roikkuivat kiinni +rikkirevityssä rungossa. Kauimpana perässä, ylimmällä kannella, istui +yksinäinen nainen ja repi mielipuolena vaatteitaan. Hän levitti kätensä +ja hänen käheä äänensä hoki yhä uudelleen erään ranskalaisen runon +katkelmaa. + +Se oli ranskalainen näyttelijätär, joka puolialastonna ja hulluna yhä +lausui Musset'n jäähyväislaulua rakkaudelleen. Pikimusta tukka aaltoili +kellertävillä hartioilla ja paljaalla rinnalla, mustien silmien +tuijottaessa kuvitelluille katsojapaikoille ja ammattimaisen +taiteilijahymyn väreillessä punaisilla huulilla... Naisraukka! Hän oli +jälleen rakkaassa Ranskassaan. Hän seisoi näyttämöllä Voltairen talossa +ja oli kuoleva murhenäytelmän viimeisessä näytöksessä... + +Ylpeällä hymyllä otti hän päältään loputkin vaatteistaan -- vielä +viimeinen viittaus taivasta kohti, ja sitten hän hyppäsi ikuiseen +sumuun... + +Ja hiljaisuus laskeutui "Victorian" kuolonretken yli. + +Mutta kuulkaapa -- mitä se oli? + +Rannikolta kuului kuin heikko keskeytymätön kuiske. Oliko se jäätikön +ikuista suhinaa? Vai oliko se kaukaisen ihmisjoukon mutinaa -- +kuolleitten äänettömiä lauluja kuolon virralla? + + + + +V. + +AGARDH BAY. + + +Sumu oli suorittanut loppuun hävitystyönsä nyt, kun "Victoria" +rikkirevittynä ja pahoinpideltynä laskeutui lepoon Huippuvuorten +vedenalaisen saariston teräville kallioille. Sillä ei ollut enää mitään +tehtävää. Muutama minuutti haaksirikon jälkeen tuli pohjoistuuli ja +lakaisi meren puhtaaksi. + +Aurinko heitti säälimättömiä säteitään kuoleman hävityksiin, tavaten +vain ne ainoat elolliset olennot, jotka kuin Jumalan ihmeestä olivat +pelastuneet tuhosta. + +Kun "Victorian" keula sukelsi mereen, huuhtoutuivat paroonitar von +Heffner ja Jörgen Bratt yli kaiteen. Se pelasti heidät molemmat laivan +räjähdyksestä. Mutta meri tuntui olevan yhtä säälimätön kuin sumukin. +Vesi oli jääkylmää, ja pikku paroonitar risti alistuvasti sormensa ja +sulki silmänsä. Hän kadotti tajunsa. + +Bratt oli kuitenkin mies, joka ei hellittänyt niin vähällä. Hän tarttui +pitkään vihreään huntuun, jonka tyttö oli kietonut päänsä ympäri, ja +pujotti sen tainnoksissa olevan käsivarsien alitse. Sitten hän sitoi +sen rintansa ympäri ja alkoi uida pitkin ottein kohti sohisevaa +jäävyöryä. + +Juuri silloin sumu keveni ja näytti uimarille pitkän hietarannan +muutamien satojen kyynärien päässä karien sisäpuolella. Toisissa +olosuhteissa olisi Jörgen Bratt voinut uida useita kilometrejä +väsymättä, mutta tämä uimamatka jäävedessä, kuorma selässä, vaati koko +hänen jäykän voimansa ja sitkeän tarmonsa. Taakka kävi yhä +raskaammaksi, vaatteet liimautuivat kiinni ruumiiseen, ja hänen täytyi +uida pitkät matkat pää veden alla päästäkseen eteenpäin. Voimakas virta +vielä pitensi välimatkaa maihin. + +Äkkiä hän huomasi, että nuori nainen heräsi tainnoksista. Hän tunsi, +kuinka paroonitar nosti päätään hänen olaltaan, kuuli hänen hiljaisen +kauhunhuudahduksensa, kun asema hänelle selvisi. Se oli kuin pienen +linnun piipatus. + +Jörgen Bratt pysähtyi hetkeksi, irrotti huntua ja hengähti syvään. + +-- Osaatteko uida, neiti? --- kysyi hän puoleksi kääntyneenä +seuralaiseensa päin. + +-- Osaan, -- vastasi toinen. -- Koko ruumis tuntuu vain niin kankealta +ja aralta. + +-- Koettakaa, voitteko liikuttaa jäseniä. + +-- Se on kai mahdotonta. + +-- Teidän _täytyy_, -- sanoi Bratt ankarasti. -- Jännittäkää tahtoanne! +Nyt on henkenne kysymyksessä. Me olemme velvolliset taistelemaan sen +puolesta niin kauan kuin voimme. + +Frida teki muutamia uintiliikkeitä käsillään, ja Bratt auttoi häntä +voimakkaalla otteella hänen viittansa kauluksesta. + +-- Kas, kas, -- sanoi hän. -- Sehän käy erinomaisesti. Muutamia metrejä +vielä, niin meillä on pohja jalkojen alla. + +Bratt oli oikeassa. Hiekkasärkkä ulottui kauas merelle päin. Ja +neljännestuntia "Victorian" karilleajon jälkeen oli nuori norjalainen +maissa puoleksi tajuton nainen sylissään. + +Hän laski Fridan varovasti kivelle. + +-- Nyt on tosi edessä, -- sanoi hän käskevästi. -- Hierokaa koko +ruumistanne ja koettakaa juosta. + +-- Minä en voi, -- mutisi tyttö. -- Jalat on kuin lyijyä. Voi Jumala, +mitä minun pitää tehdä? + +-- Teidän _täytyy_ juosta, -- vastasi Bratt kalmankalpeana ja +yhteenpuristetuin huulin. -- Tulkaa nyt! + +Ja hän veti mukaansa Fridaa, joka kompastui, mutta nousi jälleen. +Paroonitar rukoili säästämään, mutta Bratt laahasi häntä armotta +eteenpäin. + +-- Tuntuuko paremmalta nyt? -- kysyi hän. + +-- Jalkoja pistelee niin ilkeästi, -- vastasi Frida. + +-- Mainiota! -- mutisi Bratt. -- Silloin juoksemme kerran vielä, kunnes +olette aivan lämminnyt. Lupaatteko liikutella itseänne, kunnes koko +ruumista polttaa? + +-- No niin, hyvä on! + +Bratt kiirehti takaisin rantaan. Eräs mies kahlasi maihin vetäen +puolikuollutta olentoa perässään. Se oli jääluotsi, joka matkalla oli +löytänyt ranskalaisen professorin ajelehtimasta pelastusvyön varassa. + +-- Olemmeko me ainoat? -- kysyi luotsi alakuloisesti ja viittasi +ylöspäin, missä paroonitar juoksi edestakaisin auringonpaisteessa. -- +Me neljä... neljästäsadasta. Enkä minä ole suuren arvoinen, -- lisäsi +hän väsyneesti. -- Olen saanut jonkin sisällisen vamman, joka vie +voimat. Räjähdys heitti minut selälleni erästä taavettia vastaan. Ei +tässä kauvaa kestä, ennenkuin tulen aivan rammaksi... Olen välttänyt +kuoleman, mutta pian se tulee minua taas hakemaan... Muuten, se on +yhdentekevää. En juuri tahdo palata Tromsöhön, kun tällainen häpeä +sattui. -- Ja hän viittasi ulospäin, missä "Victorian" harvat +jäännökset nyt pistäytyivät esiin sumusta. + +Bratt oli hieromassa professorin vanhoja jäseniä eikä kestänytkään +kauvaa, ennenkuin tämä vilkas mies oli jalkeilla. Hänen pitkä tukkansa +oli tarttunut kiinni soikeaan päähän, ja ruskeat silmät katselivat +kysymysmerkkeinä hänen kalpeista ja älykkäistä kasvoistaan. + +-- Missä me olemme? -- kysyi hän ja veti syvään henkeä. + +Jääluotsi katsahti ympärilleen. + +-- Me olemme perillä, -- sanoi hän ja hymyili katkerasti. -- Tämä on +Agardh Bay. Viisikymmentä metriä pohjoisemmaksi -- ja kaikki olisi +käynyt hyvin. Virta oli tänään liian vahva. Se ajoi meidät kareille. + +-- Agardh Bay! -- toisti professori, ja heikko puna nousi hänen +kalpeille poskilleen. -- Minähän pyysin kapteenia muuttamaan suuntaa. +Kaikki tyyni on minun syyni... Kuinka voin enää katsoa lähimmäisiäni +silmiin?... Minun on syy... Ja jäätikkö tuolla? + +-- Se on juuri Rabotin jäätikkö. + +Professori hymyili surullisesti. + +-- Vai niin, sekö se on? -- kuiskasi hän itsekseen. -- Rabotin +jäätikkö! Sitä tietä on saatavana muuan suurimmista tieteeni voitoista. +Mutta mitä se on maksanut! + +-- Te unohdatte jotakin, herra professori, -- huomautti Bratt. -- +Unohdatte, että olemme ajautuneet maihin ilman muonaa, aseita ja +polttoaineita. Huippuvuoret eivät anna meille mitään. Syksy on jo +pitkälle kulunut ja tie Jäävuonolle kulkee noiden jäätiköiden yli. Kova +lumipyry -- ja me olemme suljetut tänne kuin rotat loukkuun, jos ei +joku pyyntialus tänne eksyisi... Vältyimme hukkumasta "Victorian" +mukana, mutta Herra ties, eikö _se_ olisi ollut parempi kuin nähdä +nälkää ja kuolla viluun täällä jäätiköillä. + +Jääluotsi kohautti hartioitaan. + +-- Niiden meistä, jotka voivat, -- sanoi hän, -- täytyy kiivetä +tunturin yli Sassen Bay'hin. Se on enintäin neljän päivän marssi. +Viimeinen matkailijalaiva tulee noin viikon kuluttua --- kapteeni kyllä +lähettää apua meille, jotka jäämme tänne, jos se vain ei tapahdu liian +myöhään... Pikku paroonitar raukka, -- mutisi hän nähdessään pienen +hennon olennon juoksevan edestakaisin auringonpaisteessa. + +Bratt seurasi hänen katsettaan. + +-- Meillä on _yksi_ mahdollisuus, -- sanoi hän päättävästi. -- Ja sitä +meidän täytyy heti yrittää. Onko näillä seuduin mitään taloa? + +-- Toisella puolen lahtea on pieni viheliäinen venäläismaja, -- vastasi +Johnsen. -- Se on pieni ja matala, mutta se suojaa tuulelta ja pahalta +säältä. Ja tällä rannalla on runsaasti ajopuita. + +Nuo kolme miestä kokosivat mukaansa puunkappaleita ja sälöjä, joita oli +heidän ympärillään. Ne puut olivat tehneet pitkän matkan Siperian +suurten jokien suilta saakka. Ja veden valuessa haaksirikkoisista ja +polvien väristessä kylmyydestä ja väsymyksestä kulkivat he hitaasti +pitkin pitkää hiekkarantaa ja astuivat mahtavan jäätikön juurelle, joka +laski teräksensinisen kypäränsä tunturin päälaelle. + +He eivät puhuneet sanaakaan. Oli kuin hiljaisuus olisi heitä painanut. +Ja heidän jäljissään kulki epätoivo. + + + + +VI. + +"MINÄ OLEN UPSEERIN TYTÄR". + + +Pieni venäläismaja oli melkein näkymätön, se kun oli sammaleen +peitossa. + +Nähtävästikään ei ainoankaan ihmisen jalka ollut sinne astunut +senjälkeen, kun venäläiset pyyntimiehet runsaasti puolitoista +vuosisataa sitten olivat Jäämereltä lähteneet. + +Maja oli rakennettu paksuista hirsistä. Se oli 14 jalkaa pitkä, 10 +jalkaa leveä ja 6 jalkaa korkea. Aivan maan rajassa oli kaksi +ikkuna-aukkoa. Katto oli tasainen ja peitetty paksulla maakerroksella +ja suurilla kivillä. + +Eräälle seinustalle oli muurattu tulisija ja siihen leivinuuni. +Pohjoissivulla oli pieni eteinen, jossa oli ovi idästä päin. Se oli +majan sisäänkäynti ja osaksi se myös valaisi sitä. + +Puupatsaassa oven yläpuolella, joka oli lohjennut saranoiltaan, oli +kirjoitus venäjäksi: "Sija isba staroverska" (Tämä tupa on +vanhauskolainen). Ja ovikamaran alapuolelle oli veitsellä tai taltalla +hakattu nimi: Jeremias Ottamkow. + +Professori Marmont katsahti hämmästyneenä ympärilleen. + +-- Ottamkow! -- sanoi hän miettiväisesti. -- Hänen nimeensä liittyy +sellainen Robinson-seikkailu, joka on maailman merkillisimpiä. Jos +muistan oikein, lähetti Jeremias Ottamkow vuonna 1743 Huippuvuorille +laivan, jonka miehistöön kuului 14 miestä. He joutuivat Suurvuonoon +Edge Islandin kohdalle, minne jää heidät sulki. Neljä miestä, +etunenässä Himkovin veljekset, lähetettiin hakemaan majaa, joka kuului +olevan rakennettu lähiseudulla. He löysivätkin sen, mutta kun heidän +piti palata laivalle, tekivät he sen huomion, että laiva oli samana +yönä joutunut haaksirikkoon. Heillä oli muonaa pariksi päiväksi, yksi +luodikko ja tusina panosta, tulukset, kirves, veitsi ja kattila -- +siinä kaikki, mitä he olivat ottaneet laivasta mukaansa. Nuo +kaksitoista panosta hankkivat heille yhtä monta peuraa, jonkun +laivahylyn kappaleet ainesta aseiksi ja työkaluiksi, maihin ajautuneen +hongan juuri käytettiin jouseksi ja jänne tehtiin karhunjäntereistä. +Tällä kaaripyssyllä tapettiin 250 peuraa ja paljon kettuja. + +-- Tällä tavoin he elivät kuusi vuotta ja ainoastaan yksi heistä sortui +kerpukkiin. Seitsemäntenä vuonna vei muuan pyyntialus heidät takaisin +Venäjälle. + +-- Ranskalainen Le Roy, joka oli Pietarin akatemian jäsen, on +kirjoittanut näiden pyyntimiesten omituisen historian. Olen +muistavinani, että luin sen nuoruudessani. Ihmiset olivat kovempaa +lajia siihen aikaan kuin nyt, -- lisäsi hän huokaisten. + +Bratt oli sillä välin tutkinut majaa. Paitsi suurta rautapataa, +muutamia kattiloita ja kahta hylkeenrasvalamppua ei ollut mitään +työkaluja. Eräässä nurkassa seisoi tynnyri, jonka sisällykselle oli +laskeutunut satavuotinen pöly. Se sisälsi paksua nestettä -- arvatenkin +valaanöljyä. Sisemmällä oli majassa joku määrä ajopuita varastossa. +Seinällä riippuivat tulukset piikivineen ja tauloineen. + +-- Tulta meiltä siis ei ainakaan tule puuttumaan, -- mutisi Johnsen +helpotuksesta huoaten. + +-- Minulla on sikaarinsytyttäjä, -- sanoi Bratt. -- Se voi olla sangen +hyödyllinen niin kauan kuin bensiiniä riittää. + +Kävi selville, ettei merivesi ollut vahingoittanut nykyaikaisia +tuluksia, ja pian leimusi mahtava rovio Ottamkowin vanhassa majassa. + +Sitten Bratt meni ulos noutamaan nuorta tyttöä. Tämä istui kivellä ja +itki, mutta koki salata kyyneliään kuullessaan jonkun lähestyvän. + +-- Ettekö tahdo tulla sisälle majaan? -- sanoi Bratt. -- Olemme +sytyttäneet ihanan rovion. On tärkeätä päästä kuivaksi mahdollisimman +pian, jos tahtoo saada jotakin toimeen. Se ei ole mikään linna, mutta +parempi kuin ei mitään. + +Pikku paroonitar kohotti katseensa. + +-- Minä en jaksa sitä ajatella, -- vastasi hän. -- Onko tosiaankin +totta, että he ovat kuolleet kaikki tyyni, paitsi me neljä. Ja mistä me +saamme ruokaa? Sitä minä en ymmärrä -- täällähän ei ole mitään +elollista -- voi, mikä kauhea maa tämä on! -- Hän peitti kasvot +käsiinsä ja nyyhkytti. + +Bratt kumartui hänen puoleensa. + +-- Ei maksa vaivaa heittäytyä toivottomaksi. Meitä on kolme miestä, +jotka koetamme auttaa teitä täältä. Te ette saa heittää toivoa. Te ette +saa lamauttaa meidän rohkeuttamme. + +Paroonitar nousi nopeasti ja heitti päätään taaksepäin. + +-- Minä olen upseerin tytär, -- sanoi hän ylpeästi. -- Te ette enää saa +nähdä minun itkevän. Isäni oli mukana sekä Sadowassa että Sedanissa -- +hän ei tiedä, mitä pelko on. Mutta teidän tulee muistaa, että minähän +olen ainoastaan nainen, turvaton nainen. + +-- Te erehdytte, -- vastasi Bratt lämpimästi. -- Tuolla majassa ei ole +ainoatakaan miestä, joka ei olisi valmis uhraamaan henkeään teidän +tähtenne. Te olette yhtä hyvässä turvassa kuin isänne talossa. +Luottakaa siihen... Tulkaa nyt, -- lisäsi hän. -- Saamme ryhtyä heti +siihen, mitä on tehtävä. Te olette upseerin tytär, sanoitte... Hyvä, +silloin tiedätte, mitä kuri on. Ja täällä teidän on toteltava +määräyksiä. + +Hän kääntyi odottamatta toisen vastausta ja kulki nopeasti majaa kohti. +Paroonitar puri huultaan ja katsahti kookkaan miehen jälkeen, joka +kulki alaspäin märissä vaatteissaan. + +Sitten hän seurasi pää kumarassa... ja pian senjälkeen hän seisoi +yhdessä toisten kanssa leimuavan valkean ääressä. + +-- Rakas lapseni, -- sanoi professori. -- Kuinka julma onkaan kohtalo! +Minuun nähden ei ole mitään vaaraa. Minä olen saanut osani elämästä, +mutta että te, joka olette nuori, reipas ja elämänhaluinen... + +Frida hymyili. + +-- No mutta herra professori, -- sanoi hän teennäisen iloisesti. -- +Mehän olemme toivomustemme perillä. Ja professorinhan piti antaa sille +jäävyörylle minun nimeni. + +Professori tuijotti häneen hämmästyneenä. Sitten hänen katseensa äkkiä +kirkastui. + +-- Oh -- te olette hurmaava! -- sanoi hän ihaillen. -- Kuinka reipas te +olette! Itse Jumalan lähettämä auringonsäde! + +-- Voi, minä olen varmaan kauhean näköinen! -- huudahti Frida ja +sipaisi hiuksiaan. -- Eikö täällä ole kampaa eikä kuvastinta...? -- Hän +keskeytti äkkiä ja sävähti tulipunaiseksi kohdatessaan Brattin vakavat +silmät. + +-- Te saatte yksin pitää majaa hallussanne puoli tuntia, -- sanoi +Bratt. -- Meillä on jotakin toimittamista alhaalla lahdessa. Neuvon +teitä riisuutumaan ja antamaan vaatteiden kuivaa tulen ääressä. On +tärkeätä, että kaikki pitävät itsensä niin terveinä kuin mahdollista. +Te olette täällä turvassa ja noiden luukkujen kautta tuolla voitte +nähdä meidät. + +Frida nyökkäsi nöyrästi. + +-- Teen niinkuin sanotte. Mutta onko luvallista kysyä, mihin nyt aiotte +ryhtyä? + +Bratt mietti hetken. + +-- Te olette urhoollinen, nuori neiti, -- sanoi hän suoraan. -- Ja +kestätte kyllä kuulla totuuden... Katsokaahan... Tällä puolen +Huippuvuoria on vain vähän hengenpitimiä. Ja vaikka peurat joskus +eksyisivätkin tänne, niin ei meillä ole mitään asetta. Emme voi +kuristaa niitä pelkin käsin... Meidän ainoa toivomme on "Victorian" +hylky. Meidän täytyy päästä sinne tavalla tai toisella, ennenkuin +myrsky tai virta kuljettaa sen pois karilta. Laiva on pilalla, mutta +siellä on vielä paljon, mikä voi auttaa meitä pysymään hengissä. Ennen +kaikkea ruokavaroja ja aseita. Sää ei ole varma. Voimme saada +pohjoismyrskyn milloin hyvänsä. Sentähden täytyy meidän kiirehtiä. + +-- Mutta mitenkä sinne pääsette? -- kysyi Frida huolestuneena. + +-- Samalla tavalla kuin sieltä tulinkin, -- vastasi Bratt maltittomasti +ja kääntyi mennäkseen... + +-- Viipykää silmänräpäys, -- pyysi Frida liikuttavasti. -- Te pidätte +minua varmaankin kauhean kiittämättömänä -- hyödyttömänä, hemmoteltuna +lapsena. Ja sehän minä olenkin. Mutta ennenkuin menette vaaralliseen +tehtäväänne, tahdon kiittää teitä siitä, että olette pelastanut +henkeni. + +Bratt lensi tulipunaiseksi. Koko hänen varmuutensa oli poissa. Hän +yritti sanoa jotakin... Sitten hän kiiruhti toisten perässä alas +rantaan. + +Pikku paroonitar katsoi kauvan hänen jälkeensä. + +Sitten hän alkoi hitaasti riisuutua silloin tällöin katsahtaen +huolestuneesti merelle. Ja samassa hetkessä, kun hän veti päältään +pitsireunaisen paitansa, näki hän alastoman miehen heittäytyvän veteen +uloimmalta niemekkeellä ja reippain vedoin uivan ulospäin. + + + + +VII. + +VIIMEINEN KEINO. + + +-- Mitä teillä on tuossa peltirasiassa? -- kysyi professori, heidän +seistessään alhaalla niemekkeellä. -- Minusta se haisee niin hitosti. + +-- Se on valaanöljyä sieltä majan tynnyristä, ja sillä on aihetta +hieman haista, se kun on pian 190 vuoden vanhaa. + +-- Ette suinkaan aio sitä juoda? -- huudahti professori kauhistuneena. + +-- En, -- vastasi Bratt vetäen päältään märät vaatteensa. -- Se on +aiottu ulkonaisesti käytettäväksi. Luulen, että kylmä vesi vaikuttaa +minuun vähemmän, jos voitelen koko ruumiini Ottamkowin öljyllä. Se ei +ole juuri erittäin mieluista, mutta meidän täytyy sietää pahempaakin. +Tahtovatko herrat auttaa? + +-- Te olette kyllä se mies, joksi teitä luulin, --- sanoi professori. +-- Ja teidän ansioksenne jää, jos joskus pääsemme tästä jäähelvetistä. + +Jääluotsi ravisti päätään. Hänen suunsa oli yhteenpuristettu kuin sen, +joka kärsii kovia tuskia. Hän kumartui ottamaan peltirasian puoleksi +voihkaisten, otti sen sisällystä käteensä ja alkoi hieroa rasvaista +haisevaa nestettä Brattin ruumiiseen. + +Professori tarkasteli ihmetellen valkeata vartaloa, joka seisoi +rannalla. Leveäselkäisessä ruumiissa kuvastui aivan tavaton lujuus ja +voima. + +Ohuen vaalean ihon alla, joka loisti kaulan ahavoituman alapuolella, +näkyivät paksut lihassäikeet toisiinsa pujoutuneina alituisessa +liikkeessä -- aina valveilla, aina valmiina. Hartiat viettivät heikosti +hauislihakseen päin, mikä tietää tavatonta voimaa. Ja leveä rinta, +kalteva lantio-viiva sekä jalkojen selvästi miehinen rakenne kertoivat +sekä synnynnäisestä että harjoitetusta voimasta. Pitkät käsivarret +leveine ranteineen ja jäntereisine lihaksineen olivat sitä lajia, joka +merkitsee jotakin ensiluokkaista sekä nyrkkeilykehässä että +painimatolla. + +-- Kuinka te olette saanut nuo lihakset? -- kysyi professori. + +Bratt hymyili. + +-- Hädässä, vastoinkäymisissä ja vaaroissa, -- vastasi hän. -- +Etelä-Amerikan aropaimenten ja Alaskan kullankaivajien keskuudessa. +Nälässä, tappelussa ja hengenvaarassa. Sellainen se miehelle voimaa +antaa. Jotakin kait täytyy saada kaiken sen sijaan, mitä kaipaa, -- +lisäsi hän hiukan katkerasti. -- Minä en ole koskaan omistanut muuta +kuin voimani, kestävyyteni ja verrattain hyvän mielialani. + +-- Se ei ole tosiaankaan vähäisen, nuori mies, -- sanoi professori. -- +Minä vaihtaisin mielelläni palasen aivojani saadakseni hiukan sitä, +mitä teillä on. Rakas ystävä, tehän olette kuin intiaani. Pikku +ystävättäremme tuolla ylhäällä pelkäisi teitä sellaisena kuin miltä nyt +näytätte... Sanokaa, voimmeko jollakin auttaa teitä täältä maan +puolelta? + +-- Ette, -- vastasi Bratt. -- Annetaan olla. Minun täytynee koettaa +panna kokoon jonkunlainen lautta tuolla hylyllä, jos löydän jotakin, +mikä on mukaanottamisen arvoista. Suurin osa on kai veden alla tai +räjähdyksen turmelemaa. + +Kevyt viileä tuulenhenki puhalsi maihin päin. Auringon editse kulki +pilvi. + +-- Saamme päivemmällä pohjoismyrskyn, -- mutisi jääluotsi. -- Teidän +tulee kiirehtiä. Parin tunnin päästä ette pääse mihinkään. Uikaa kauas +uloimpia kareja kohti, muuten ajaa virta teidät suoraan hiiteen. + +Bratt nyökkäsi, hyppäsi niemekkeeltä ja ui reippaasti ulospäin +osoitettuun suuntaan, toisen vihaisen tuulenpuuskan toisensa perästä +röyheltäessä merta. + +Professori katseli surumielisesti hänen jälkeensä. + +-- Nyt on kysymyksessä meidän kaikkien elämä tai kuolema, -- mutisi +hän. + +-- Ei minun, -- vastasi jääluotsi tyynesti. -- Minulle on kuolema +varma. On kuin kylmä käsi koskettaisi lanteitani. Pian on minusta +teille yhtä vähän hyötyä kuin tyttölapsesta tuolla ylhäällä tuvassa. +Minä vain toivon, että tästä tulisi pian loppu. + +-- Ystäväni, -- sanoi professori lempeästi suurten kyynelten vieriessä +pitkin laihoja poskia. -- Elkää kadottako rohkeuttanne. Muutama päivä +lepoa -- ja saattepa nähdä, että kaikki on ohitse. + +-- Ei, -- vakuutti jääluotsi. -- Nils Johnsen on valmis, ja hyvä +niinkin. Hän on pian lepäävä siinä maassa, missä hänen isänsä ovat +taistelleet ja kärsineet. Meitä lepää monta täällä pitkin saaria. +Huippuvuorten koira saa ulvoa meille pitkinä talviöinä ja jääkarhu +tavoittaa meitä kivien välistä... Hän kohotti päätään. + +-- Katsokaa, -- sanoi hän. -- Hän on jo laivalla. Se mies menee läpi +jään ja tulen kuin Jacob Heemskerk vainaja. + +Professori nousi. + +-- Niin, tosiaankin, -- sanoi hän. -- Eikö hän vain seisokin kuin +pronssinen Apollo taivaanrantaa vasten, reipas poika... + +Jörgen Brattin onnistui vammatta päästä laivahylylle. Hän kömpi sen +sisään kävelykannen kaiteen yli, joka vielä oli veden pinnan +yläpuolella. Laiva oli pahasti kallellaan, niin että hänen täytyi +ryömiä kannen yli portaille, jotka veivät komentosillalle. Kaikkialla +näkyivät räjähdyksen jäljet. Suuret halkeamat irvistivät rautaisessa +kannessa, molemmat savupiiput olivat poikki, ja koneen paksut +rautatangot olivat tunkeutuneet läpi laivan rautakylkien. Mutta Bratt +näki ilokseen, että suuret osat keskikantta salongin ympärillä olivat +jääneet melkein eheiksi. + +Ammottavassa halkeamassa kokkapuolen ja peräpuolen välillä kohtasi +häntä kauhea näky. Neljä veristä ruumista oli paiskautunut +murskaantuneiden rautalevyjen joukkoon riippuen siinä päät veden +yläpuolella. Muutamia suuria valkeita lintuja hyppeli edestakaisin +nokkien sisälmyksiä. Siinä oli työssä kalalokki, Huippuvuorten +saaliinhimoinen korppikotka. Ja alhaalla vedessä räpäyttivät ja +kirkuivat myrskylinnut kuin vihaiset kanat pyöreiden kyyhkyssilmien +melkein tunkeutuessa ulos päästä paljaasta innosta. Muuan jäälokki oli +tunkeutunut kajuuttaan saakka, mistä se nähtävästi oli saanut runsaan +saaliin, sillä ruoka roikkui esille sen nielusta. + +Bratt kulki veneeltä veneelle. Mutta kaikki, jotka olivat kävelykannen +katolla, olivat pirstoina ja pilalla. Kauimpana perässä oli pursi +vesillä. Se riippui vielä taaveteista ja oli täynnä vettä. Tuhtojen +välissä uiskenteli merimiehen ruumis. + +Jännityksestä vavisten liukui Bratt alas köysiä pitkin. Vene riippui +vielä koukuissaan, ja kaikki viittasi siihen, että se oli pantu vesille +karille-ajon ja räjähdyksen välillä. Joko se oli kiireessä tullut +täyteen vettä tai oli perä painanut sen alas -- joka tapauksessa oli +vene vedessä laitoja myöten. Mutta pikainen tarkastus osoitti, että se +oli eheä. Vieläpä olivat airot tuhtojen alla säännöllisessä rivissä. + +Syvä kiitollisuus kohtaloa kohtaan valtasi hänen mielensä. Tällä +veneellä voitaisiin saada paljon toimeen. + +Hän kiipesi reippaasti ylös kannelle, ja ponnistaen kaikki voimansa +hänen onnistui hinata raskaan aluksen peräpuoli ylös ja siten melkein +tyhjentää se vedestä. Merimiehen ruumis huuhtoutui pois viheriänharmaan +jääveden mukana joutuen heti virran valtaan. + +Sitten Bratt meni alas salonkiin. Ruokasalongissa oli illallispöytä +kaatunut kumoon. Siinä oli sekasotku rikottuja tuoleja ja murskattuja +lautasia. Kaikki oli paiskautunut suojan puolelle, ja tarjoiluhuoneen +seinät olivat pirstoutuneet kuin lasi. Vesi oli venttiilien tasalla ja +lotisi salongin keskipalkoille asti. Mitä suurimmalla varovaisuudella +raivasi Bratt tiensä keskeytyneen illallisen raunioiden välitse ja +pääsi siihen kapeaan käytävään, joka vei ruokasäiliöön. Hän löysi +sieltä laatikon säilykkeitä ja kantoi sen kannelle yhdessä suuren +Hampurin-liikkiön kanssa, joka lojui katkenneiden pöydänjalkojen +välissä. Vähitellen hän tyhjensi kokonaisen kaapillisen +siirtomaantavaroita, jotka oli ladottu toistensa päälle pieniin +pusseihin. Siinä oli sokeria, suolaa, kahvia, teetä ja eri jauholajeja. + +Keittiöstä, mikä selvästi oli jätetty suurimmassa kiireessä, löysi hän +suuren häränruhon, jonka joku kokeista oli jättänyt veitsi iskettynä +selkään. Hän otti sen selkäänsä ja kantoi sen ylös toisten varastojen +ääreen. Laatikko laivakorppuja ja paljon tuoretta leipää ajelehti +huoneessa ja meni samaa tietä. Pieni tynnyri suolaamatonta pöytävoita +ynnä kahvipannu ja kaksi galvanisoitua pataa täydensi sen, mitä +keittiöstä löytyi. Siellä ei enää ollut mitään käyttökelpoista. +Lamppuöljyä hän etsi turhaan, mutta sen sijaan hän löysi +tarjoiluhuoneesta monta pakettia steariinikynttilöitä ja otti niitä +niin monta kuin jaksoi kantaa. + +Bratt pysähtyi äkkiä kantaessaan pientä oluttynnyriä kaikenlaisten +elintarpeiden läjään. Mitä se oli? Hänen altaan kuului kummallinen +raapiva ääni. Se oli kuin mahtavan merieläimen murinaa. Ja hylky natisi +kaikissa liitteissään. + + + + +VIII. + +POHJOISMYRSKY TULEE. + + +Jörgen Bratt kävi kalmankalpeaksi. Oliko kaikki hänen työnsä turhaa? +Oli selvää, että peräpuoli oli lipumassa syvyyteen. Hän kiirehti +kannelle. + +Tuntui siltä, kuin jokin näkymätön voima olisi temponut ja repinyt +hylkyä. Pienet aallot huuhtelivat jo varaperäsintä ja kansi oli +kallistunut enemmän. + +Mutta laiva ei lipunut enää. Viimeinen tempaus sai "Victorian" +surulliset jäännökset voihkimaan, mutia hylky makasi kuin ennenkin. + +Mutta tämä varoitus pani Brattin kiirehtimään. Hänen onnistui suurin +ponnistuksin tunkeutua omaan hyttiinsä, mistä lyhyen etsinnän jälkeen +löysi belgialaisen rihlapyssynsä ja painavan patruunalaatikon. Lisäksi +hän otti mukaansa kaikki, mitä siellä oli, pari karkeita saappaita ja +käsilaukun, missä hän tiesi olevan kompassin ja muita hyödyllisiä +esineitä. Kapteenin hytistä hän keksi pienen karbiinin ampumavaroineen +ja erinomaisen Zeiss-kiikarin. Hän pääsi myös pikku paroonittaren +hyttiin, joka oli ylimmässä kerroksessa ylähangan puolella. Se oli +puolillaan vettä, mutta matkalaukku, joka oli verkossa, oli välttänyt +hävityksen. Samoin hieno turkisviitta, joka riippui naulassa, ja +sotilaallisen näköisen vanhanpuolisen miehen valokuva. + +Lopuksi Bratt yritti päästä professorin hyttiin, mutta siitä hänen +täytyi luopua, sillä vesi sulki tien. Hän kaappasi itselleen muutamia +matkalaukkuja, hiukan vaatteita hyttien kaapeista ja kaikki peitteet, +mitkä käsiinsä sai. + +Puolitoista tuntia oli Bratt työskennellyt. Hän oli perin uupunut, ja +hänen täytyi levätä useita kertoja, ennenkuin voi jatkaa. Eräästä +hytistä hän löysi housut ja puseron, jotka hän puki päälleen, ja +sitäpaitsi karvalakin, jonka hän painoi päähänsä korvia myöten. + +Kylmä tuuli pyyhki pitkin kantta, ja tummia, lyijynharmaita pilviä +nousi koilliselle taivaalle. Professori ja jääluotsi istuivat rannalla +ja seurasivat jännittyneen tarkkaavaisesti hänen toimiaan. + +Pitkän luotausköyden avulla, jonka hän leikkasi lyhyiksi pätkiksi, sai +Bratt kaikki löydetyt tavarat lasketuiksi purteen. Se oli pitkällistä +ja vaivaloista työtä, mutta vihdoinkin oli viimeinen kallisarvoinen +laatikko saatu veneeseen pienen oluttynnyrin viereen, ja Bratt saattoi +lähteä. Hän laski veneen veteen ja kiipesi siihen. Sitten hän päästi +koukut irti taaveteista, tarttui airoihin ja souti maihin +pohjoismyrskyn ensimäisten edelläkävijöiden ulvoessa "Victorian" +taklingissa. + +Professori huusi ihastuksesta, kun vene laski maihin. Hän kahlasi +veteen ja auttoi Brattia vetämään ylen lastattua venettä hiekalle ja +hänen gallialainen innostuksensa kasvoi, kun hän näki kallisarvoisen +lastin. + +Hän syleili norjalaista, hyppeli edestakaisin rannalla, repi +taiteilijakiharoitaan, nauroi ja itki. + +-- Nyt te paranette,-- sanoi hän Johnsenille. -- Joko tahdotte tai +ette. Me tulemme elämään kuin kreivit tässä Rabotin jäätikön juurella. +Viikon kuluttua olemme Jäävuonossa ja kuukauden päästä kotona. + +Jääluotsi nousi vaivaloisesti. + +-- No, no, -- sanoi hän yrittäen hymyillä. -- Ei se niin pian käy. +Saamme ensin pitää huolta siitä, että ruokavarat saadaan maihin, muuten +syö myrsky ne meiltä. Jollen erehdy, on noissa pilvissä tuolla lunta. +Ja silloin... + +Bratt katsoi häneen kysyvästi. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Silloin emme voi päästä Sassen Bayhin, -- kuiskasi hän. -- Meidän on +pakko talvehtia täällä tai panna henkemme alttiiksi veneessä. + +Professori ei kuullut mitään. Hän oli innokkaassa puuhassa kantaen +ruokavaroja tupaan. Hän hyräili erästä laulua, joka ei sopinut +maailmankuululle professorille. + +Pikku paroonitar oli heitä vastaanottamassa. Hän ihan säteili. Hänen +vaatteensa olivat kuivaneet, ja hän oli laittanut kuntoon tukkansa ja +koko reippaan olentonsa. Ei olisi ikimaailmassa voinut aavistaa, että +tämä nuori neitonen, hieno puna poskilla, oli muutamia tuntia sitten +taistellut kuoleman kanssa jäämeressä. + +Pikku Frida von Heffner ei tosin ollut niin iloinen ja toivorikas kuin +hän oli olevinaan. Tuska ja tuntemattomien vaarojen pelko tässä +elottomassa seudussa kidutti hänen sydäntään. Mutta hän oli päättänyt +olla rohkea ja reipas onnettomuudessa ja olla lamauttamatta toisten +rohkeutta naiskyynelillä. + +-- Tässä tuomme "Victorian" koko ruokavaraston, -- huusi professori ja +heilutti Hampurin-liikkiötä ilmassa. -- Nyt ei ole enää mitään vaaraa. + +-- Voi, millaisen illallisen saamme, -- sanoi pikku paroonitar +tyytyväisenä. -- Minä kyllä tunnen tuon liikkiön. Onpa tosiaankin onni, +että olette saaneet mukaanne ymmärtäväisen naisihmisen, joka osaa +laittaa ruokaa. + +Pieni venäläismaja täyttyi pian laivan kaikista hyvistä tavaroista, ja +pikku Frida päästi ilohuudon, kun hänen matkalaukkunsa näyttäytyi oven +sisäpuolella ja suuri läjä peittoja ja pieluksia tuli kohta perässä. + +Mutta kun viimeinen laatikko kannettiin lahonneen oven sisäpuolelle ja +luukut oli tarkasti tukittu, tulivat ensimäiset oikulliset +lumihiutaleet lentäen keskelle lyhyttä napamaiden kesää. + +Ne kantoi maihin pahin myrsky, mikä koskaan on Huippuvuorilla +raivonnut. + +Ja lumi hautasi yhtenä ainoana yönä kesän. Se täytti kauhulla koko +maan, se pakotti matkailijalaivat kääntymään takaisin Karhusaaren +kohdalla ja tuhosi yhdessä ainoassa viikossa kaiken sen kauneuden, mikä +voi versoa hiljaisen, valkoisen kuoleman keskellä. + +Se oli Huippuvuorten kovaonninen kesä -- kaukaiselta, karulta +saarimaalta levisi pelko, joka levottomuuden leveillä lokinsiivillä +lensi yli koko maailman. + + + + +IX. + +OTTAMKOVIN MAJASSA. + + +Haaksirikkoiset olivat majaansa suljettuja. Myrsky kiiti ulvoen läpi +lahden, jäätävä kylmyys mukana. Tuli yhä purevampi pakkanen. Lumi, joka +aluksi oli kosteata ja sateensekaista, muuttui yhä lujemmaksi ja +tiiviimmäksi. Hiutaleet lensivät pitkissä vaakasuorissa kerroksissa. +Niitä ajoi raivoava tuuli maan puolelle valittavasti ulvoen. Mutta +Ottamkovin maja oli rakennettu pitkiä talviöitä varten. Pikainen +tarkastelu osoitti, että se oli sekä tiivis että lämmin. Katto oli +viettävä, ja varastossa oleva suuri pino vanhoja ajopuita riitti +moniksi viikoiksi. + +Kolmella miehellä oli yllin kyllin työtä "Victoriasta" saatujen +tavaroiden järjestämisessä, jotka täyttivät melkein puolet pienestä +tuvasta. Kaikki ruokatavarat sijoitettiin luoteisnurkkaan, jota +ennenkin oli nähtävästi käytetty tähän tarkoitukseen. Vanha pöytä, joka +voitiin ripustaa seinälle koukusta, osoitti nimittäin selviä jälkiä +siitä, että sillä oli leikelty leipää. + +Jääluotsi oli ahkerassa touhussa pesten seiniä ja lattiaa vedellä, jota +oli lämmitetty venäläisten vanhassa rautapadassa. Hänen elämänhalunsa +oli jälleen herännyt, ja lämpö vaikutti häneen virkistävästi. Bratt +koki vanhan taltan ja muutamien ruostuneiden naulojen avulla saada +toimeen väliverhoa peitteistä. + +-- Mitä te siellä hommaatte? -- kysyi paroonitar uteliaana. + +-- Sen saatte pian nähdä, -- vastasi Bratt hilpeästi ja ripusti paksut +peitteet nurkan muotoon, joka erotti majasta lounaisen sopen. + +-- Ettekö näe? -- huudahti professori, joka parhaillaan ripusteli +vaatekappaleita nauloihin pitkin yhtä seinää. -- Siitähän tulee oikein +naistenhuone -- neitsytkammio prinsessallemme. + +Nuori neitonen punastui. + +-- Minusta on teille paljon vaivaa, -- sanoi hän. -- Olisi kai ollut +parempi, että olisin jäänyt tuonne mereen muiden kanssa, -- lisäsi hän +väristen. + +-- Te erehdytte, -- huudahti professori innokkaasti. -- Te olette tämän +vanhan venäläismajan hyvä haltiatar, te saatte vahvistaa meidän +rohkeuttamme, kannustaa meitä äärimmäiseen ponnistukseen hädän hetkenä. +Ritarillisuus ei ole vielä kuollut meidän joukostamme! Vai mitä +arvelette? + +-- Nyt on naistenhuone valmis! -- sanoi Bratt ja vei paroonittaren +matkalaukun pieneen nelikulmioon. + +-- Pelkään vain, että neidin sekä kärsivällisyys että tarmo tulee +kovalle koetukselle. Nyt pitäisi meidän esimerkiksi pian saada ruokaa, +vai mitä? Meidän lienee kaikkien hyvinkin nälkä. Ehdotan teetä, kinkkua +ja voileipiä. Kaikki, mitä tarvitsette, löydätte ruokavarastosta. +Paistinpannu on tulisijan vieressä, Johnsen on tuonut vettä, ja tuolta +peitteiden seasta löydätte liinan, johon on sullottu veitsiä, lautasia +ja kahveleita. Sitten saatte kattaa tuon pitkän pöydän. Saamme kai +kuluttaa pari steariinikynttilää päivän merkityksen johdosta. +Tuolta nurkasta tapaatte kaksi kapeakaulaista ruukkua, ne sopivat +hyvin kynttilänjaloiksi. Paketti tulitikkuja on kauimpana +ruokatavaranurkassa, mutta säästäkää tikkuja, meillä ei ole enempää +kuin se paketti. Allez mademoiselle, faites votre devoir, s'il vous +plait! + +Paroonitar katseli häntä kummastuneena. Käskevä ääni viilsi häntä +korvaan. Hänen kielellään oli terävä vastaus, mutta hän jätti sen +lausumatta... ja seuraavassa hetkessä hän oli täydessä toimessa +ruokasäiliössä. + +Bratt veti esiin vanhan kolmijalan, joka lojui tuhassa kaikki jalat +sojossa, ja sen huomattiin hyvin sopivan suuriin kattiloihin ja +pannuihin, jotka oli saatu "Victorian" keittiöstä. Sitten hän vei +muutamia peittoja paroonittaren kammioon ja haki esiin yhden patjan, +ainoan, minkä oli saanut mukaansa. Siitä hän teki vuoteen leveälle +penkille, joka ulottui pitkin koko seinää. Se oli kova vuode, ilman +tyynyjä ja matrasseja, mutta peitteet olivat lämpöisiä ja paksuja, niin +että pikku neidin ei tarvinnut pelätä palelevansa. Muuan +säilykelaatikko pystytettiin pääpuolelle ja pari naulaa lyötiin +seinään. Veitsellään hän leikkasi säilykelaatikkoon reijän ja asetti +siihen kynttilän. Sitten hän haki pari englantilaista romaania +matkalaukustaan ja pani ne kynttilän viereen. + +Sillä välin tutki professori niitä matkalaukkuja, jotka Bratt oli +haalinut mukaansa viime kiireessä. Niissä oli haaksirikkoisille monta +hyödyllistä kapinetta: paitoja, sukkia, ihokkaita, saappaita, pari +taskulamppua, suklaata ja makeisia. Ilolla tervehdittiin pientä +työkalulaatikkoa kaikenlaisine työaseineen, ja erilaisine nauloineen, +samoin ompelurasiaa, joka luultavasti oli kuulunut jollekin hyvin +kunnolliselle ja tunnontarkalle saksalaiselle perheenäidille. Lisäksi +oli pari puolilaatikkoa sikaareja ja muutamia piippuja tupakoineen, +mitkä tavarat herättivät professorissa ihastusta. + +Koko itäinen seinä oli nyt muutettu vaatekaapiksi. Siinä oli +turkistakki, pari ulsteria, kävelyturkki, useita paksuja erikokoisia +urheilupukuja, paksuja nahkaliivejä ja ihokkaita ja useita pareja +sääryksiä ja kalosseja. Lattialla seisoi pieni pataljoona kestäviä +kenkiä. + +-- Enpä luule, että puuttuu mitään, -- sanoi professori miettiväisenä. +-- Ainoa puute olisi ehkä se, ettei ole kintaita. Tässä on vain +silohansikkaita, jotka eivät suinkaan täällä sovi. Muuten on teillä +ollut hyvä onni tavaran hankinnassa. Emme tule kaipaamaan mitään, jos +vain kaikki vaatteet meille sopivat. Niinpä niin, saamme täällä +oivallisen olon. Jos ei kukaan vastusta, omaksun tämän aamutakin ja +nämä nuuskanväräset tohvelit. Luuletteko, että ne pukevat minua? Ne +ovat kuin luodut viisaudenpöllölle ja poikamiehelle. Ja nämä sukat, +jotka olen vetänyt jalkaani, ovat aivan sopivat kapeisiin sääriini. +Minä en pelkää kastaa koipiani, mutta siitä tulee nuha. + +-- Nuhako? -- sanoi Bratt. -- Täällä Huippuvuorilla! Ei ikimaailmassa. +Tässä ilmastossa on vain yksi tauti, ja se on kerpukki. Jos kaikki muu +epäonnistuu tällä saarella, on se saapa merkityksensä maailman +parantolana keuhkotautisille. Tässä ilmassa ei ole mitään bakteereita. +Vuonna 1898 tutki ruotsalainen lääkäri Levin noin 20,000 litraa ilmaa +eri paikoissa täällä. Hänen ei onnistunut todeta ainoatakaan bakteeria. +Hän otti myös täkäläisen veden, lumen ja jään bakteriologisesti +tutkittavaksi. Ne olivat erittäin köyhiä bakteereista. Muuan +saksalainen professori Stuttgartista on kirjoittanut pari väitöskirjaa +Huippuvuorten loistavista edellytyksistä keuhkotautiparantolaksi. + +-- Voimme siis hengittää täällä vapaasti. Se ilahduttaa minua. Nuha on +näet ollut elämäni onnettomuus. Se on vainonnut minua pienestä pitäen. +Luulen nenäni käyneen niin teräväksi siitä, että olen nipistänyt sitä +niin perusteellisesti nenäliinoilla. Nyt minun pitäisi oikeastaan olla +ankarasti vilustunut. Mutta en ole edes kertaakaan niistänyt... Mutta +mitä se on? + +Majassa tuntui paistetun kinkun haju. Paroonitar seisoi tulisijan +ääressä mahtavine paistinpannuineen ja käänsi silavaa tottuneella +kädellä hyvin emäntämäisenä. Tuli heitti kullanpunertavaa hohdetta +pieneen olentoon pehmeine lapsellisine piirteineen ja tummine +uneksivine silmineen. + +Majan ainoan pitkän pöydän ääressä seisoi jääluotsi ja leikkasi leipää +pitkällä tuppipuukollaan. Pieni valkoinen liina, neljä lautasta, kaksi +kahvelia ja kolme veistä näyttivät oikein houkuttelevilta tuossa perin +alkuperäisessä ympäristössä. Suuri sveitsiläisjuusto, ruukku +englantilaista hedelmähilloa ja pikku lautasellinen voita kuvastivat +heikosti niitä ihanuuksia, joita oli ollut "Victorian" pöydällä +kohtalokkaana onnettomuuspäivänä. + +Mutta kun paroonitar ihan omakätisesti laski höyryävän paistinpannun +keskelle litteätä kiveä, joka muun puutteessa asetettiin pöydälle, ei +kukaan haaksirikkoisista hetkeksikään kaivannut hanhenmaksaa ja +hummeria ja kaikkia lämpimiä ruokalajeja suuren matkailijalaivan +herkullisen ruokalistan mukaan. + +-- Hyvät herrat, -- sanoi paroonitar juhlallisesti. -- Pöytä on +katettu. Tahtooko herra professori taluttaa emännän pöytään? + +Professori suorastaan kiemurteli sulasta ihastuksesta. Sitten hän +kumarsi etelä-ranskalaisella kohteliaisuudella ja tarjosi niiaavalle +paroonittarelle käsivartensa. + +-- Seura suokoon anteeksi, -- sanoi arvokas emäntä hymyillen, -- ettei +pöytäkalusto ole oikein täydellinen. Puuttuu muutamia veitsiä ja +kahveleita, eikä kuppeja ole tässä linnassa. Suvaitsevatko herrat juoda +teetä laseista paikan perinnäistapojen mukaan? Venäläismajassa saa +juoda teetä ainoastaan venäläisellä tavalla. Herra hovimestari, +tahdotteko olla ystävällinen ja tarjota teetä, mutta varovasti -- jos +lasi halkeaa, saatte paikalla eron. + +Jääluotsi hymyili. Hänestä oli tullut aivan toinen ihminen viimeisinä +tunteina. Tuskat selässä olivat nähtävästi hellittäneet, ja nyt hän +tarjosi höyryävää teetä hyvin toimekkaasti. + +Professori nauroi kuin lapsi. Hänen suunsa ei ollut hiljaa +silmänräpäystäkään. + +-- Onko professori kotoisin Gascognesta? -- kysyi paroonitar +hillitäkseen hiukan hänen kaunopuheisuuttaan. + +-- Kuinka voitte sen tietää? -- sanoi oppinut mies ihmeissään. -- Tehän +arvaatte kaikki. Niinpä kyllä, minä olen gascognelainen. Olen Henrik +Navarralaisen, d'Artagnanin ja Edmond Rostandin maanmies, kuuluisa +puheliaisuudestani, tunkeilevaisuudestani ja ruokahalustani... + +Ja sitten kävi Cyrano de Bergerac'in maanmies paistetun +Hampurin-silavan kimppuun. + +Se oli ihmeellinen illallinen. Valkea sammui tulisijassa hitaasti, ja +valo kahdesta steariinikynttilästä paksuissa harmaissa kiviruukuissa +heitti häilyviä varjoja pitkin matalaa majaa. + +Mutta ulkoa tunki myrskyn ulvonta heidän korviinsa. Tuntui kuin siellä +ulkona hämärässä taisteltaisiin mahtavaa taistelua, jossa oli toisella +puolen kalpea ja köyhä napamaiden kesä heleine ja puhtaine väreineen ja +toisella napaseudun kauhean yön raivoava valta. + +Ja tuhannet elämät taivuttivat päänsä kuolemaan. Napaseudun koko +kasviston vaaleat sotajoukot! + +Siinä oli keltainen saxifraga, purppurarikko, vaaleankeltainen unikko, +uhitteleva jääleinikkö ja arktisen kesän muut lapset. -- Kaikki +piiskasi valkoinen hirmuvaltias kuoliaiksi... + +Viimeinenkin hiilos vaimeni tulisijalla, majassa oli menty levolle, +paroonitar oli pujahtanut kammioonsa, ja muut jakautuivat penkeille. + +Bratt makasi tuijottaen sammuvaan lieteen. Millainen olikaan tämä päivä +ollut! Koko hänen ruumiinsa oli pehmitetty pahanpäiväiseksi +rasituksissa, ja hän oli perin uupunut, mutta ei voinut nukkua. Hänen +silmänsä katselivat uneksien siihen mailmaan, missä satu elää vaarojen +ja puutteiden keskellä ja missä onni itää hautojen vaiheilla. + +Silloin hän äkkiä kuuli heikkoa ääntä. Se oli kuin sairaan eläimen +valitusta. Hän kuunteli. + +Nyt se kuului jälleen, mutta tällä kertaa muuttui hiljainen voihkina +puolinaiseksi voivotukseksi. Pikku Frida oli kaivanut päänsä tyynyyn ja +nyyhkytti. + + + + +X. + +HUIPPUVUORTEN KOIRA. + + +Frida nukkui 12 tuntia. Herätessään hän oli yksin tuvassa. Hän veti +toisen väliverhon syrjään, ja valoa tuli kahdesta aukosta. Oli selvää, +että myrsky oli asettunut. Kylmyys puri häntä kasvoihin, ja hän veti +jälleen peitot päänsä yli. Hänen koko ruumiinsa tuntui aralta. Kovat +laudat olivat ohuen peitealustan läpi rääkänneet häntä julmasti. + +-- Voi, jos hänen isänsä tietäisi, kuinka kohtalo piteli pahoin hänen +silmäteräänsä kaukana kylmässä, tylyssä pohjolassa, pahalta haisevassa +hirsimajassa, missä tuskin voi seistä suorana, yhdessä kolmen vieraan +miehen kanssa... Kuinka hänen kävisi, jollei apua tulisi? Sitä ei +sietänyt ajatellakaan... + +Ja kuitenkin hänestä tuntui hyvältä. Jospa hänellä vain olisi ollut +kunnollinen sänky höyhenmatrasseineen ja haahkanuntuvainen tyyny!... +Tuliko joku? Hän pisti päänsä esiin ja kuunteli... Ei! Mutta mitä tuo +oli? Pienellä laatikolla, joka teki yöpöydän virkaa, näki hän kahden +romaanin vieressä valokuvakehyksen. Ja epävarmassa valaistuksessa +häämöitti hänelle komeapartaisen miehen kuva. Voi, Jumala, sehän oli +hänen oma isänsä!... Hän nousi penkiltä, tarttui valokuvaan molemmin +käsin ja suuteli sitä yhä uudestaan kyynelten vieriessä pitkin poskia. +Hän tarkasteli rakkaita kasvoja. Kuinka lempeän, kuinka ankaran, kuinka +ylpeän näköiset ne olivat! Isän viisas ja luja katse näytti hänelle +puhuvan: Pikku Frida, elä ole peloissasi. Meidän kaikkien on +suoritettava taistelumme ja koettelemuksemme, jolloin meidän todellinen +ihmisarvomme tulee ilmi. Nyt on siis sinun vuorosi etkä saa sukuamme +häpäistä! + +Frida hypähti vuoteestaan. Isän ääni kuului hänen korvissaan, hän laski +valokuvan kädestään ja veti saappaat jalkaansa; sitten hän meni pöydän +luo, missä oli vesivati ja pala saippuaa. Vieressä oli valkea paperi, +jolle oli kirjoitettu seuraava suppea päiväkäsky: -- Laittakaa +päivällinen valmiiksi klo 3:ksi. -- Ei mitään muuta eikä edes +allekirjoitusta. Seinällä riippui kronometri. Se näytti, että kello oli +jo puoli kolme, ja hän punastui pelästyksestä. Niinkö kauan hän oli +nukkunut? Ja ajattelematta pukuansa hän ryhtyi laittamaan +päivällisruokaa. + +Kaikki oli asetettu hänelle kuntoon. Puut olivat valmiina tulisijalla, +niin että tarvitsi vain sytyttää. Suuri säilykerasia tuoretta lihaa oli +pantu esille. Tarvitsi vain kaataa sisällys johonkin kastrulliin. +Astiat oli pesty ja pantu paikoilleen. Tupa oli siivottu, ja kun nyt +tuli leimahti liedessä, tuntui oikein rattoisalta. Hän tirkisti ulos +ovesta ja päästi hämmästyksen huudon. Koko maisema oli kuin toiseksi +muuttunut. Kaikki oli hohtavan valkoista meren lyijynharmaata taustaa +vasten, ja kalpea, kylmähkö taivas kaareutui yli tämän lohduttoman +valkeuden. + +Tupa oli melkein lumen peitossa. Mutta läpi mahtavan kinoksen, joka oli +kasaantunut tuvan ovea vastaan, oli luotu tie, ja syvät jäljet rantaan +päin osoittivat, minne hänen onnettomuustoverinsa olivat suunnanneet +kulkunsa. Mutta pienet mustat karit lahden eteläisellä sivulla olivat +nyt autioita ja tyhjiä. "Victorian" hylky oli hävinnyt! + +Seinällä riippui kiikari. Hän otti sen ja tutki koko itäisen +taivaanrannan. Ei, siellä ei ollut jälkeäkään ylpeästä aluksesta. Hän +ymmärsi, mikä pettymys sen täytyi olla hänen ystävilleen: hylyssähän +oli niin paljon käyttökelpoista. + +Ihan rannalla hän huomasi nuo kolme miestä tulossa ylöspäin +hanhenmarssissa, nuori norjalainen etunenässä. Luonnollisesti, +_hänenhän_ täytyi raivata tietä korkeiden lumikinosten puhki. Niinhän +sen laita aina oli. Tuo nuori poika komensi heitä kaikkia, häh ajatteli +ja toimi heidän puolestaan. Hän antoi käskyjä -- jospa lihaliemi nyt +vain ottaisi kiehuakseen! Fridankin oli kova nälkä, saatikka noiden, +jotka luultavasti olivat rehkineet ja raastaneet monta tuntia. Hän +levitti liinan pöydälle ja haki esille lautaset, joita olikin onneksi +kyllin monta eikä lusikoitakaan puuttunut. Olisipa vain ollut vähän +useampia veitsiä ja kahveleita siinä muuten niin sisältörikkaassa +liinassa, jonka Bratt oli saanut mukaansa "Victorian" pöydältä. Pönttö +ranskalaista sinappia ja toinen etikkasäilykkeitä oli kuitenkin +pelastettu tuhosta, ja ne hän nyt pani esille, ja sardiinilaatikoiden, +makkaran, kylmän linnunpaistin, hyydytetyn ankeriaan ja majoneesien +sekä kaiken muun seassa, mikä kiireessä oli sotkettu yhteen, keksi hän +äkkiä pienen kukkamaljan ja siinä muutamia puoleksi kuihtuneita +ruusuja. + +Pikku Frida kalpeni liikutuksesta. Se oli ystävällinen tervehdys +sivistyksen taholta, viesti pienestä norjalaisesta kaupungista, jonka +he olivat sivuuttaneet noin kahdeksan -- kymmenen päivää sitten. -- +Tämä on kukkien kaupunki, -- oli kapteeni Strohmann sanonut, kun suuri +korillinen ruusuja heitettiin kannelle laiturilta, -- sen nimi on +Molde, -- lisäsi hän. -- Se on paratiisi lumipeitteisten tunturien +keskellä.. Hän koki virkistää näitä puoleksi kuihtuneita kukkia, jotka +kuitenkin olivat säilyneet erinomaisen hyvin, ja pani maljan pöydälle. +Kuinka se loistikaan puolipimeässä huoneessa! Näytti siltä, kuin pieni +ujo vieras valoisasta suvesta olisi astunut tupaan ja levittänyt iloa +ympärilleen. Frida tuli heti hyvälle tuulelle ja hänen teki mieli +kajahuttaa jokin niistä alasaksalaisista kansanlauluista, joita +talonpojat lauloivat Heffnerin suuren sukutilan ympärillä +Schleswig-Holsteinissa. + +Nyt tulivat miehet! Hän kuuli, kuinka he kopistivat lunta saappaistaan +ulkopuolella. Frida katsahti ulos ovesta. + +-- Hyvää huomenta, hyvät herrat, -- sanoi hän iloisesti. -- Nyt on +päivällinen kohta valmis. Keittäjätär on, sen pahempi, nukkunut hiukan +liikaa, mutta jos hovimestari tahtoo olla niin ystävällinen ja leikata +leipää... Mutta miksi te kaikki olette niin surullisen näköisiä? Onko +tapahtunut jotakin vakavaa? + +-- Se riippuu siitä, miltä kannalta asian ottaa, -- mutisi Bratt. -- +Olette kai nähnyt, että "Victoria" on yöllä hävinnyt? + +-- Ja mikä on pahempaa, hurmaava paroonitar, -- jatkoi professori +kalisevin hampain, -- meri on paiskannut veneemme niin ankarasti +kalliota vastaan, että koko sivu on murskana. Sitä ei voi enää käyttää. +Nyt olemme suljetut tähän kirottuun Agardh-lahteen kuin rotat loukkuun. +Voimme vain jyrsiä silavaa jonkin aikaa ja sitten kuolla... + +-- Lorua! -- sanoi Bratt tuimasti. -- Se nyt vielä puuttuisi, että +panisimme pitkäksemme kuollaksemme tässä vaivaisessa maankolkassa. +Vaikka meidän olisikin pakko talvehtia täällä, niin kyllä me selviämme. +Täytyy vain pysyä pirteinä... ja kas vain tuota... siinähän meillä on +ruusuja, -- lisäsi hän liikutettuna. + +-- Ruusuja! -- huudahti professori. -- Jumala auttakoon, eikö nyt olla +ihan Ranskassa? Mitä sitten valitamme? Voi, taivaan luoja, kuinka tämä +on hauskaa! Minä pysyisin täällä totisesti koko elämäni. Ja lisäksi tuo +tuoksu kastrullista! + +-- Se on lihalientä ja tuoretta lihaa, -- sanoi luotsi. -- Kahdeksan +annosta. Ne tarvitaan. Minä puolestani olen nälkäinen kuin jääkarhu +tammipakkasella. + +Paroonitar katseli hämmästyneenä vuoroin toista, vuoroin toista. Hän ei +tiennyt, pitikö hänen nauraa vai itkeä, mutta professori oli +viehättävä. Hänen äkillinen alakuloisuutensa oli haihtunut. + +-- Teillä on nokipilkku nenän päässä, korkeasti kunnioitettu ystävätär, +-- huusi hän ihastuneena: -- Todellinen nokipilkku! Sepä vasta pukee +teitä! + +Paroonitar kävi hohtavan punaiseksi. + +-- Mitä te sanoitte, nokipilkkuko? + +Hänen silmänsä harhailivat epätoivoisesti etsien kuvastinta ja +pysähtyivät vesivatiin. + +-- Minä en ole pessyt itseäni tänään, -- mutisi hän syyllisen näköisenä +ja pyyhki kasvojaan hunnullaan. + +-- Onnittelen, -- vastasi Bratt. -- Meidän tulee kyllä pakko tottua +siihen, ettei välitetä ulkonäöstämme. Kun taistelee henkensä puolesta, +ei nokipilkku nenän päässä tunnu miltään. Kun Nansen palasi viimeiseltä +napamatkaltaan, voitiin hänestä raaputtaa likaa veitsellä. Mutta emmekö +kaataisi itsellemme pikarillista olutta nyt päivälliseksi? + +-- Bravo, -- huusi professori. -- Ja pieni havanna ruuan päälle, neidin +luvalla. Oh, elämä on ihanaa, vaikkapa 78:lla leveysasteella. Allons +diner! + +Höyryävä lihasoppa hälvensi kaiken surullisuuden. Istuttiin +tuttavallisessa ryhmässä lainaten veistä ja kahvelia toisiltaan, ja +niin katosivat vähitellen kaikki nuo kahdeksan annosta. Olut oli +erinomaista ja yhtä raikasta kuin se, jota saadaan Pschorr'in +kellarista Münchenissä, ja oikean Bock-sikaarin ihmeellinen tuoksu +sekoittui pieneen Philip Morrikseen, joka löydettiin eräästä +piilonurkasta nuoren neidin laukusta. + +Ja elämänilon sininen savu lainehti Ottamkovin tuvassa, se kiemurteli +pitkinä kiehkuroina matalan katon alla. Se antoi toivoa ja unelmia, se +laskeusi kuin unohduksen vaippa mielten yli, jotka olivat epätoivon +kynnyksellä. + +Ja heidän silmiensä eteen nousi kuvia niiltä ajoilta, jolloin +Ottamkovin miehet näkivät viimeisenkin muuttolinnun katoavan +Agardh-niemen taakse ensimäisten lumihiutaleiden ennustaessa pitkää +hirveätä talvea. + +Jääluotsi katkaisi ensiksi tämän ihmeellisen äänettömyyden. + +-- Täällä he istuivat, -- sanoi hän syvällä äänellä. -- Tämän saman +tulen ympärillä, saman pöydän ääressä, nuo Arkangelin pyyntimiesraukat. +He olivat kalpeita, laihtuneita miehiä tyhjine kiillottomine silmineen, +istuen nokimustassa tuvassa savuavan hylkeenrasvalampun valaistuksessa +pimeyden kaartuessa kaikkialla heidän ympärillään. He kävivät +alakuloisiksi, veltoiksi ja väsyneiksi, he taistelivat vastaan +parhaansa mukaan. Niin, täällä he istuivat ja tekivät köyteen solmuja +saadakseen työtä niiden aukomisesta. He ratkoivat neulokset +nahkaturkeistaan, jotta olisi työtä niiden neulomisesta jälleen kiinni. +He vartioivat toisiaan yötä päivää, ettei kerpukki saisi ketään +valtaansa. Jos joku nukkui hyvin kaksi kertaa peräkkäin, silloin +tiedettiin, ettei kerpukki ollut kaukana. Niin he ratkoivat ja tekivät +solmuja vapisevin käsin, jottei uneliaisuus veisi heistä voittoa, +keskeytymättä ja lepäämättä. + +-- Niin, täällä he istuivat... Ja toisinaan he kuulivat kuin ulvontaa +kaukaa! Se on Huippuvuorten koira, kuiskasivat he. He uskoivat tähän +ihme-elukkaan, jolla oli muka asuinpaikkansa kaukana Edge Islandilla. +Se suhahti tuulen lailla yli aallonharjojen, se joi pyyntimiesten +paloviinan ja lähetti kerpukin heidän kimppuunsa. Ja kun sitten... + +Jääluotsi vaikeni, ja hänen kuumesairaat silmänsä tuijottivat toisten +kalpeisiin kasvoihin. + +-- Kuulkaa, sanoi hän. -- Nyt se ulvoo tuolla ulkona! + +Bratt nousi. -- Te olette sairas, Johnsen, -- sanoi hän lempeästi. -- +Teillä on kuume! + +Luotsi kumartui eteenpäin. -- Ei, -- sanoi hän. -- Minä en erehdy. +Siellä se on taas -- kuulkaa! + +Ja tosiaankin! Kaukaa kuului koiran heikko, surkea haukunta. Se oli +kuin kuolevan eläimen avunhuuto. Pikku paroonitar tarttui +vaistomaisesti Brattia käsivarteen. + +-- Tämä on hirveätä, -- kuiskasi hän. -- Mitä me teemme? + +-- Saadaanpa katsoa tuota elukkaa, -- vastasi norjalainen hymyillen +väkinäisesti. -- Jos siinä on vielä pikkusenkin henkeä, voimme tarjota +sille päivällistä. + +Hän tarttui kivääriinsä ja ryntäsi ulos majasta muut kintereillä. -- + +Nyt kuului ääni selvemmin. Se tuli ylhäältä jäävyöryltä. Ja kas tuolla! + +Kaukana jäävyöryn äärimmäisellä reunalla laahasi itseään valkoinen +eläin eteenpäin lumessa, tehden epätoivoisia hyppyjä ja vierähti +jäänreunan yli kyynäränsyvyiseen lumeen. Bratt oli jo kiirehtinyt +eläimen avuksi. Se ei ollut mikään satueläin, vaan jättiläismäinen +eskimokoira. + +Norjalainen oli jo ottanut sen syliinsä ja kantoi sen majalle. Vahva +eläin oli selvästi lopen väsynyt nälästä ja rasituksista. Sen jalat +olivat verisiä haavoista, ja suuri kaulanauha roikkui väljänä paksulla +kaulalla. Bratt laski koiran varovasti tulen eteen. Se jäi makaamaan +liikkumatta, ainoastaan sen kauniit ruskeat silmät harhailivat toisesta +toiseen. + +-- Lyökää se kuoliaaksi, -- sanoi jääluotsi. -- Se on kuolemaisillaan, +ja jos se elää, syö se meidät putipuhtaiksi. + +Paroonitar kumartui koiran puoleen ja taputti sitä päähän. Eläin +kääntyi häneen päin ja nuoli hänen kättään. + +-- Se saa elää, -- sanoi Bratt varmasti. -- Tuollaisesta eläimestä on +siunausta. Se voi olla meille talvella arvaamattomaksi hyödyksi. Minä +tunnen koiran. Se on Wellmanin henkikoira Boy, oivallisin eläin, mikä +koskaan on rekeä vetänyt. Nyt se on seitsenvuotias. Herra ties, kuinka +se on tänne eksynyt! Katsokaahan -- se on jo löytänyt valtiattarensa. + +Ja aivan oikein, suuri koira nousi vaivaloisesti ja laski leveän päänsä +nuoren tytön polvelle. + + + + +XI. + +PIMEYS TULEE. + + +Päivät kuluivat toistensa kaltaisina. Haaksirikkoiset olivat +pystyttäneet Agardh-niemen korkeimmalle huipulle lipputangon, joka oli +ajautunut maihin "Victoriasta". Keltainen peite oli lippuna. Mutta +näytti siltä, kuin pyyntialukset olisivat säikähtyen äkillistä +talvisäätä pysyneet poissa Suurvuonolta. Eräänä päivänä oli jääluotsi +saanut kiikarilla näkyviinsä pienen kaljaasin kaukana Edge Islandin +luona. Haaksirikkoiset kokivat kaikin tavoin tehdä itsensä huomatuiksi. +He ampuivat, hinasivat peitettä ylös ja alas ja huusivat, mutta +kaljaasi kulki tyynesti etelään. + +Niin raukesi viimeinen toivo. Pari yritystä kulkea yli Rabotin jäätikön +ja Milne Edwardin tunturin epäonnistui; mieletöntä olisikin ilman +suksia ja rekiä uskaltaa samota Sassen Bayhin, varsinkin kun +talvehtimisasemilla siellä arvattavasti oli enemmän kuin kylliksi +vaivaa tullakseen itse toimeen. Jää alkoi ryömiä Suurvuonolle, ja +pyyntialukset olivat varmaankin jo jättäneet Jäävuonon. + +Oltiin syyskuun lopussa, ja päivät alkoivat lyhetä. Lumivarpunen, +saaren ainoa laululintu, oli jo virittänyt viimeisen laulunsa ja +poistunut etelään. Ja kaikki muut linnut pakenivat jäätä ja lunta. Vain +Huippuvuorten riekko jäi jäljelle. + +Bratt oli toimessa kaiket päivät. Ennenkuin muut ajattelivatkaan +nousta, oli hän ulkona kolmipiippuinen kiväärinsä olalla, ja kun hänen +toverinsa istuivat suuruksella, tuli hän tupaan suuri kimppu +kaikenlaisia lintuja matkassaan. + +Boy oli hänen alituinen seuralaisensa. Tämä oivallinen koira oli tullut +hyvin suosituksi. Paroonitar oli hoitanut sitä kuin sairasta lasta, ja +pian oli voimakas eläin taas aivan terve, öisin se lojui kuin +uskollisin vartiosotilas nuoren neitosen vuoteen edessä, mutta aikaisin +aamulla se livisti Brattin kanssa ulos kokoamaan varastoja pitkäksi +talveksi. Näillä metsästysretkillä oli siitä arvaamaton hyöty. Sen +verenhimoinen mieli, joka oli saattanut reippaan koiran pahaan +maineeseen siihen aikaan, kun se oli päällikkönä Wellmanin +koiravaljakossa, oli väistynyt hyvin harkitsevan maltin tieltä. Nyt se +alkoi harrastaa lintuja. Boylla oli oma tapansa räpäyttää toista +silmäänsä, kun riekko oli piiloutunut johonkin paikkaan. Ja sen herra +oppi pian ymmärtämään tämän ilmaisutavan. + +Kun tuli näkyviin joku hylje, istuutui Boy päättävästi eikä suostunut +liikkumaan paikalta heiluttaen vain valkeata häntäänsä. + +Ainoastaan kettu herätti siinä metsästysraivon. Sen silmät säkenöivät +ja suu vaahtosi, kun siniharmaa napaseudun kettu pisti esiin terävän +kuononsa lumettoman läikän takaa. Silloin se ryntäsi kuin tuulispää yli +lumen ja jään ja ajoi napamaiden lintuvarkaan perin tarkasti +ampumalinjalle. Tällä tavoin Bratt oli kerännyt huomattavan +talvivaraston lintuja ja hylkeitä. Professori, joka kaikesta +teoreettisesta viisaudestaan huolimatta oli sangen kätevä, oli +innokkaassa puuhassa nylkien kettuja ja hylkeitä täydentääkseen jonkun +verran puutteellista talvipuvustoa. + +Jääluotsi, joka huononi ja heikkeni päivä päivältä, ompeli +hylkeennahkavaatteita paroonittarelle. + +Tämä huomasi pian, että nykyaikaiset vaatteet eivät ole juuri erittäin +kestäviä, kun täytyy tehdä työtä ruuan saamiseksi. Kuukauden kuluttua +riippuivat risat hänestä, vaikka hän niitä alinomaa paikkaili ja +ompeli. Ja hieno turkistakki oli kylläkin lämmin, mutta mitään vaatetta +ei olisi voinut olla epäkäytännöllisempää pitää yllään, kun täytyi +liikuskella lumikinoksissa ja rannan pohjattomassa liejussa ja +lumisohjossa. + +-- Saamme kai neuloa teille talvivaatteet, --- sanoi Bratt eräänä +päivänä, kun he kahlasivat rannalla hakemassa ajopuita. -- Teidän +vaatteenne eivät kohta enää pysy koossa ja jos ei teillä olisi ollut +ihokasta, olisitte suorastaan joutunut hätään. + +-- Mutta mistä saan kangasta? Sitäpaitsi ompelen niin huonosti. +Toivoisin, että täällä olisi ompelijatar, ja melkein häpeän, kun täytyy +näyttäytyä näissä rääsyissä. Ja joka päivä saan uuden repeämän. Se on +aivan hirveätä, kun on tottunut... Niin, elkää luulko, että valitan... + +-- Ei, täällä ei kylläkään ole ompelijatarta, mutta sensijaan mies, +joka osaa neuloa. Jääluotsi tekee teille kauniin ja muodikkaan puvun. + +-- Entä kangas? + +-- Sen saamme tuolta ulkoa, -- ja hän viittasi lahdelle. -- +Hylkeennahkaa, parasta lajia. Johnsen on valmistanut nahat seitsemästä +hylkeestä, jotka olen ampunut näinä viikkoina. Ja pian hän tulee +ottamaan mittaa. Mutta luulenpa sentään, että saatte luopua hameista. +Niistä tulisi niin kauhean epämukavia enkä totta puhuen ole koskaan +kuullut puhuttavan hylkeennahkahameista. + +-- Ette kai tahdo, että minä käyttäisin...? + +-- Miehenvaatteita. En, en juuri sitäkään. Te muututte eskimoneidiksi. +Johnsen tuntee grönlantilaiset muodit ja osaa sen asian toimittaa. +Vakavasti puhuen, -- jatkoi hän huomatessaan, kuinka onnettomana +paroonitar katseli eteensä, -- me saamme järjestää olomme niin +käytännöllisesti kuin suinkin. Siitä riippuu, voimmeko kestää talven +vaivoja. Kun pakkanen tulee, paleltuisitte te kädenkäänteessä +kuoliaaksi tuossa puvussa. Tai myöskin olisi teidän pakko istua sisällä +lieden ääressä, ja se on kaikkea muuta pahempaa. Ei, kyllä te saatte +ryömiä hylkeennahkaan, ei siinä ole mitään kainostelemista. + +Paroonitar tarkasteli häntä salaa. Nuori norjalainen ei ollut juuri +hienon näköinen. Tukka roikkui pitkänä niskassa, parransänki pisti +esiin joka paikasta ja punainen kaulaliina muistutti Hampurin +satamajätkien kaulaliinaa. Mutta viisaat, valppaat silmät ja ruumiin +tarmokas asento ja miehekäs tyyneys saivat paroonittaren luottamaan +häneen. Niinpä kyllä, professori oli oikeassa, hänessä oli jotakin, +joka muistutti seikkailuja. Mahdollisesti hän ei menestyisi +tanssisalissa. Mutta täällä hän oli oikeassa ympäristössään, vaarojen +ja puutteiden keskellä köyhässä ja karussa luonnossa. + +-- No niin, -- sanoi paroonitar. -- Minun on kai pakko totella käskyä, +nyt niinkuin aina. + +-- Niin on, vai mitä sinä sanot, Boy? + +Koira tuijotti kysyvästi toisesta toiseen ruskeilla silmillään, sitten +laskeutui pitkäkseen, pää käpälillä, nöyrästi alistuen. + +-- Siinä näette, -- sanoi Bratt. -- Boy tietää, mikä meille on parasta. +Elämä täällä 70:nnen leveysasteen pohjoispuolella on minulle tuttua. Ja +te olette vielä vasta-alkaja. Mikä on silloin luonnollisempaa kuin että +minä otan komennon, eikö totta? Vielä yksi asia. Kahden viikon päästä +nousee aurinko viimeisen kerran eikä sitten näy kolmeen kuukauteen. Me +jäämme pimeyteen. Te kuulitte, mitä jääluotsi sanoi. Hän tuntee +arktisen talviyön kauhut. Ei hyödytä ollenkaan sulkeutua sisälle ja +olla peloissaan. Ainoa pelastus on liikkeelläolo ja yritteliäisyys. +Silloin on hyvä olla puettu niin, että voi liikkua. Hylkeennahkaa +päästä jalkoihin. Se on sekä lämmintä että mukavaa. + +-- Mukavaa? + +-- Niin, te ryömitte pukuunne kuin makuusäkkiin. Kiedotte itsenne +kapeisiin nahkahihnoihin ja saatte lakin päähänne. + +-- Silloin minusta kai tulee kaunis! + +-- Teistä tulee semmoinen kuin pitääkin. Me emme nyt, sen pahempi, ole +missään palatsissa Hampurissa, vaan kurjassa majassa Huippuvuorilla. +Täytyy mukautua asianhaaroihin. Huomenna alamme ampumaharjoitukset! + +-- Pitääkö minun ampua? + +-- Luonnollisesti! Saatte käydä metsästämässä yhdessä Boyn ja minun +kanssani. Eräässä käsilaukussa oli pieni karhiini, se on kuin luotu +nuorelle neitoselle. Ensin ammumme maaliin. Kymmenen laukausta +säilykerasioihin. Ja sitten saatte harjoitella ampumaan hylkeitä ja +jääkarhuja. + +-- Jopa nyt liioittelette kykyäni! + +-- Saammepa nähdä. Kaikki, mitä olette ennen oppinut, on täällä +hyödytöntä. Saatte alkaa uudestaan alusta. Täällä on taisteltava +olemassaolosta. Teidän pitää harjoittaa ruumistanne kestämään kylmää, +nälkää ja kärsimyksiä, ja sielunne on niin vahvistettava, ettei mikään +voi mieltänne lamauttaa. On olemassa niinsanottua surumielisyyttä. Se +on pohjolan pimeyden vaarallisin tauti. Pää pystyyn, neiti! Hymyilevät +kasvot ovat meille suuremmanarvoiset kuin kokonainen lauma peuroja. + +Paroonitar nauroi iloisesti. + +Heidän yläpuolellaan huimaavassa korkeudessa lensi hanhiparvi kiivaasti +räpyttäen etelää kohti. Huippuvuorten hanhi heitti hyvästit -- siinä +pakenivat viimeiset linnut pitkää talviyötä. + + + + +XII. + +REVONTULIEN LOISTEESSA. + + +Lokakuun 12 päivänä he näkivät auringon viimeisen kerran. Päivänvalo ei +ollut vielä kokonaan jättänyt heitä. Se näyttäytyi heikkona +kajastuksena lännessä, mutta ei voitu erottaa edes kiväärin +tähtäysjyvästä. + +Sinä päivänä paroonitar sai uuden hylkeennahkapukunsa. Jääluotsi, jonka +jalka nyt oli melkein hervoton, istui kymmenen tuntia päivässä +neulomassa nahkoja. Se virkisti kuolemaantuomittua miestä ja ajoi pois +kaikki synkät mietteet. Professori oli heittäytynyt nahkuriksi, ja +Bratt teki nahkahihnoja. + +Sillä tavoin ommeltiin kolme pukua hylkeennahoista. Luotsi ei huolinut +neuloa itselleen. + +-- Minä en tarvitse, -- sanoi hän. + +Se oli juhlallinen hetki, kun ryömittiin talvivaatteisiin. Frida katosi +omaan soppeensa paksu nahkapuku käsivarrella saatuaan ohjeet, kuinka se +vedettiin ylle. Luotsi oli pannut paljon työtä tähän pukuun. Sitä +koristi vyö uumenien kohdalla ja kaunis kaulus siniketun nahasta, joka +voitiin sitoa kaulaan leveällä vaaleanpunaisella, eräästä matkalaukusta +tavatulla silkkinauhalla. Professorin ja Brattin nahkavarusteet olivat +sitä vastoin perin yksinkertaisia, mutta molemmat lausuivat suurimman +tyytyväisyytensä uusiin vaatekappaleisiin. + +Professori pyöriskeli tuvassa kuin espanjalainen kukko. + +-- Nyt sitä vasta muuttui ihmiseksi, -- sanoi hän. -- Tämmöisenä +tultiin esille jääkauden pimeydestä. Tunnen olevani kivikauden +taruihmisiä -- soisinpa, että minut nyt nähtäisiin Sorbonnessa! + +Professori ravisti leijonanharjaansa ja pujotti sormensa karkean parran +läpi, joka jo aikaa sitten oli lakannut muistuttamasta sivistystä. + +Paroonitar kurkisti omasta nurkastaan. + +-- Te näytätte niin hassuilta, -- sanoi hän, -- mutta se ei ole niin +vaarallista teille, jotka olette tottuneet käymään... + +-- Housuissa, -- sanoi professori nauraen. -- Ja näitä te sanotte +housuiksi! Ei, nämä ovat housuhameita, jupe culotte. Viimeistä muotia, +ihana neiti, suoraan Worth'in neulomosta. Astukaa esiin, mademoiselle, +ja antakaa meidän katsella teitä. Ystävänne Johnsen on utelias kuin +pariisilaisräätäli, joka katselee teoksiaan ulkona bulevardeilla! + +-- Minua niin hävettää, -- sanoi Frida, -- sammuttakaa edes toinen +kynttilä. Tuntuu niin oudolta. + +-- Ei, ihastuttavin neitiseni, ette kai ole turhankaino. Tulkaa vain +esille ja antakaa meidän ihailla. + +-- Antakaa minun olla täällä, -- pyysi Frida melkein itkunsekaisesti. +-- Se on kyllä hirveän käytännöllistä, mutta minusta tulee niin +kiusallisen pieni. Boy tuskin tuntee minua enää. + +-- Luulenpa tosiaankin, että olette lisäksi keimaileva, -- sanoi +professori nauraen. + +-- Minäkö keimaileva! -- Nuoren tytön silmät säkenöivät ja pää ylpeästi +pystyssä hän astui neitsytkammiostaan. + +-- Hyväinen aika, -- huusi professori repien kiharoitaan. -- Kuinka +kaunis te olette! Teistä tulisi Grönlannin kuningatar, jos eskimot vain +saisivat teidät nähdä. Te olette koko mestari, Johnsen. + +Tyttö taisteli ujouttaan vastaan seisoessaan siinä ihmeellisessä +puvussa. Hän katseli salaa Brattiin, joka ei kuitenkaan ollut häntä +huomaavinaan. + +-- Se on varmasti vähän liian laaja vyötäreiltä, -- sanoi Frida +arvostellen. + +-- Niin sen pitääkin, -- selitti jääluotsi. -- Täällä pohjoisessa ei +käy päinsä käyttää kureliiviä. Tanssiaisiin emme pääse niinkään pian. + +-- Tietysti ei, -- yhtyi siihen professori. -- Täällä tulee kyllä +toisenlainen tanssi, kun oikea pimeys tulee ja steariinikynttilät +loppuvat. Ja silloin luullakseni juomme niiden hylkeiden maljan, jotka +ovat meille luovuttaneet arvokkaat turkkinsa. + +Frida katsoi toisesta toiseen. Steariinikynttilä heitti häilyvää +valoaan pieneen olentoon. Oh -- hän oli aivan toisenlainen kuin se +hieno neiti, joka oli ollut "Victorian" suosituin matkustaja. Hänen +kalpeat ilmehikkäät kasvonsa olivat laihtuneet eikä tuvan lika ollut +niitä säästänyt. Pienissä käsissä oli selviä jälkiä työstä ja vaivasta. +Ja musta tukka oli aikaa sitten sanonut hyvästit hiusneuloille ja +riippui nyt vallattomina kiharoina pitkin selkää. + +Mutta silmät olivat kaltaisensa -- samat tummat, säteilevät silmät, +jotka tuntuivat aina oleilevan kaukaisessa maailmassa. + +Otsaan oli tullut aivan pieni ryppy, joka oli muuttanut koko luonteen +vienoissa ja lapsellisissa tytönkasvoissa. Tässä rypyssä oli se tarmo, +joka oli karaissut hänen ruumiinsa ja sielunsa. Hän oli vuodattanut ne +kyyneleet, jotka täytyi vuodattaa, ja nyt hän oli tottunut +jokapäiväiseen kaipuuseen. Ja ennen kaikkea hänessä oli herännyt halu +osoittautua sen luottamuksen arvoiseksi, jonka nämä uhrautuvat miehet +häneen panivat. Hän ei ollut enää pieni paroonitar suurelta maatilalta +Schleswig-Holsteinista, pieni vaativainen neiti, jota oli kasvatettu +imarruksin ja nöyrästi alistuen. Elämä oli töykeästi kääntänyt hänestä +kasvonsa, ja nyt oli näyttäytyvä, millaisista aineksista +kenraaliluutnantti von Heffnerin tytär oli tehty. + +Jospa hänen hampurilaiset ystävänsä saisivat nyt nähdä hänet! +Tietäisivätpä he vain, että hän asusti kurjassa tuvassa napaseudun +erämaassa -- kurjemmassa kuin mikään hökkeli S:t Paulissa -- ja paistoi +kalaa kolmelle miehelle! Että hän käyskenteli hylkeennahoissa ja ampui +luodikolla puolipimeässä, pakkasen purressa sormia, ja ettei hän pessyt +itseään useammin kuin pari kertaa viikossa... oh! + +Bratt nousi äkkiä. + +-- Kuulkaa! -- kuiskasi hän. Boy käveli hitaasti ovelle heikosti +muristen, mutta osoittamatta merkkejä suurempaan kiihtymykseen. + +-- Mitähän se voi olla? -- kysyi Frida ja tarttui pieneen karbiiniin, +joka riippui hänen vuoteensa pääpuolen kohdalla. + +-- Ehkä jääkarhu? -- arvaili professori. + +-- Ei! -- vastasi Bratt. -- Silloin olisi Boy kyllä näyttänyt +hampaitaan aivan toisella tavalla. Siellä on varmasti joitakin muita +herroja mellastamassa alhaalla rannassa. -- Hän heitti pyssyn olalleen +ja livahti ulos. Frida veti lakin korvilleen ja seurasi perässä. + +He jäivät hämmästyneinä seisomaan. Sillä kaukana idässä loisti kuu +kalpeana ja kirkkaana tummanviheriällä taivaalla leveän loistavan +juovan lepatellessa edestakaisin Arcturuksen ja Orionin vyön välillä. +Se vivahteli kaikissa väreissä, taivas näkyi liekehtivän säkenöivissä +valoheijastuksissa, jotka tunkeutuivat eetteriin kuin välkkyvät +keihäät. + +Kuu sirotti hopeitaan mahtaville jäälautoille jotka ajelehtivat +etelään, ja äkkiä lipui valtava jäävuori loistavin kyljin fantastiseen +valaistukseen. + +-- Kuinka kaunista täällä on! -- sanoi Bratt uneksien. -- Täällä käyvät +kauneus ja kauhu vierekkäin. Hiljaisuuden ja kuoleman loisto. Kuinka +moni kova sielu onkaan taipunut kaikkivallan edessä, kun revontulet +ovat leimahtaneet taivaalla! Ne sirottivat jääkukkiaan Wilhelm +Barentsin yli, kun hän tapasi kuolemansa jäälauttojen seassa tuolla +ulkona merellä, ja ne valaisivat sellaisille miehille kuin Tobiesen ja +Mathilas tietä ikuiseen lepoon. + +Frida katseli hämmästyneenä nuorta norjalaista. Hänen silmissään oli +kyyneliä. Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta ei saanut sanaakaan +huuliltaan. Jokin raskas käsi tuntui kouristavan hänen sydäntään. + +Boy hankasi itseään Fridaa vasten ja katseli vakavasti merelle. + +Ja kas -- ihan samassa näkyi muutamia suunnattomia mustia olentoja, +jotka vierittelivät itseään edestakaisin kuutamossa. Silloin tällöin +kuului hiljaisuuden läpi heikko haukahtava mylvinä. + +-- Mitä ne ovat? -- kuiskasi Frida. + +-- Ne ovat napamaiden kuolevaa ritaristoa, -- vastasi Bratt. -- +Napameren ylpeimpiä ja jaloimpia eläimiä, mursuja. + + + + +XIII. + +NAPAMAIDEN RITARISTO. + + +Agardh Bay oli nähtävästi "mursu-paikka", mihin vainotut eläimet +pakenivat jaloittelemaan poikasineen kiinteällä maalla. + +Ihmispetojen oli onnistunut tehdä mursun elämä tukalaksi +Huippuvuorilla. Vuosisatojen kuluessa se on ajettu yhä kauemmaksi +pohjoiseen ja itään. Se on väistynyt harppuunien ja räjähtävien kuulien +tieltä. Viisaasti ja maltillisesti se on ryhtynyt peräytymään +tuntemattomille jäälakeuksille, joilta ihmisten on sitä vaikea +saavuttaa. Kenties se on löytänyt jonkin mantereen kaukana pohjoisessa, +missä "merien hevoset" voivat uinailla jäälohkareilla ja leikkiä +valkoisilla lumikentillä jäätikköjen juurella. + +Mutta jonkun kerran se vaeltaa etelään vanhoille metsästysmailleen +Huippuvuorten itäpuolelle. Ja nyt oli pieni parvi kokoontunut siihen +pieneen lahteen, johon kohtalo oli heittänyt neljä haaksirikkoista. + +-- Minua surettaa, että pitää tappaa nämä eläimet, -- sanoi Bratt +paroonittarelle, kun he kiertotietä hiipivät rantaa kohti. -- Mutta me +tarvitsemme ne. Ne merkitsevät meille ruokaa ja valoa pimeiksi öiksi. +Tuollaisessa otuksessa voi olla kuusikin tynnyriä ihraa. Viikon +kuluttua ovat kynttilät lopussa ja silloin saamme käydä käsiksi +Ottamkovin ihralamppuihin... hiljaa, Boy! + +Heidän perässään ryömivä koira oli puoleksi noussut ja murisi. + +Bratt katseli varovaisesti ympärilleen. Mursuparvi makaili entisellä +paikallaan, pari sataa jalkaa heistä. + +-- Aivan tässä vieressä hengittää joku eläin, -- kuiskasi Frida. + +Ja aivan oikein -- ihan sen törmän alapuolelta, jota myöten he ryömivät +huomion välttämiseksi, kuului selvästi suuren eläimen tasainen +hengitys. Se kuulosti vanhalta herralta, jota pahat unet kiusaavat +päivällislevon aikana. Sillä kesken kaikkea näkymätön olento puhkui +nenästään sellaisella tavalla, joka muistutti kuorsaamista. + +-- Se on vahtimassa, -- kuiskasi Bratt. -- Se on ruvennut epäilemään. +Pian se tulee ryömien. Ne ovat uteliaita kuin vanhat akat, nuo iäkkäät +mursut. Jos ette näe tähtäimen uurretta, niin ampukaa pitkin +lumenreunaa, mutta ei ennenkuin minä sanon, sillä meillä ei ole varaa +ampua ohi. + +Tuskin hän oli tämän sanonut, kun mahtava pää kohosi ilmaan kuutamossa +kolmen tai neljänkymmenen askeleen päässä heidän edessään. Mursu ei +ollut selvästikään nähnyt mitään. Se tuijotti majaan, jonka luukkujen +loistavat silmät näyttivät sitä kovin huvittavan. Kuutamo välkkyi sen +kiiltävällä nahalla ja suurissa ruskeissa hevossilmissä. "Vanha herra" +aivasti ja käänteli päätään edestakaisin -- ikäänkuin ei olisi uskonut +omia aistejaan. Tumma olento kuvastui selvästi valkeaa lunta vasten. + +-- Tähdätkää, -- kuiskasi Bratt. -- Keskelle rintaa. + +Silloin mursu äkkiä kääntyi. Sen ruskeat, levolliset silmät ylevine +ilmeineen tuijottivat kahteen ojennettuun pyssyyn. Sen valkoiset +torahampaat ja ulkonevat viikset väkevällä yläleualla ja pyöreä pää +muistuttivat Bismarckin bronssipatsasta. Se kohottautui heikoille +etujaloilleen. + +-- Laukaiskaa, -- huudahti Bratt, ja kaksi laukausta pamahti melkein +yhtaikaa kesken hiljaisuutta. + +Mursun pää painui eteenpäin, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä +koko ruumis vetäytyi kokoon valtavalla, suonenvedon tapaisella +ponnistuksella. Se nousi ja syöksyi epävarmoin, horjuvin liikkein merta +kohti. Se iski kiinni hampain ja kynsin, se pyöri ja hyppi ja heitteli +raskasta ruumistaan kauhealla tarmolla. Mutta eläin oli saanut +kuolinhaavan. Se ei voinut enää nostaa päätään. Joka askeleella se +vajosi sivulle... Vanha vartija taisteli miehuullisesti väsymystä +vastaan, joka oli sen vallannut... Se iski voimattomassa raivossaan +syöksyhampaansa jäätyneeseen lumeen ja kaksi verijuovaa sen jäljissä +loisti kuin mustat nauhat kelmeässä fosforivalossa. + +Sitten se nousi mahtavassa majesteettisuudessaan ja katsoi viimeisen +kerran maalle päin. Se näki, kuinka toverit syöksyivät rannalle, maan +tömistessä niiden alla. Se kiinnitti kuoleviin silmiinsä komean näyn, +kun mahtavat, tummat ruumiit hopeahohtoisen valkovaahdon keskellä +sukelsivat jäälohkareiden väliin. + +Sitten se kaatui väsyneenä kumoon, ja heikot etujalat levisivät suoraan +sivuille. Se avasi suunsa, ja äänettömästi napamaiden jättiläinen +vaipui kuolemaan. Ainoastaan sen suuret, ruskeat silmät säilyttivät +levollisen ilmeensä. Ne tuijottivat suoraan eteensä, kivuttomasti +ijankaikkiseen etäisyyteen... + +Frida seisoi kuin huumaantuneena. Muutamina silmänräpäyksinä hän oli +tuntenut metsästäjän hurmaavan voitonriemun kiitävän suonissaan. +Karhiini tärisi vielä hänen käsissään jännityksestä, pikku ruumis +vapisi hylkeennahkaturkissa. Kaikki tuntui hänestä epätodelliselta. Hän +tunsi ikäänkuin siirtyneensä toiseen maailmaan. Suuri, kalpea kuu, joka +purjehti heidän yläpuolellaan säkenöivässä kirkkaudessa -- oliko se +samalla tavalla tähtikirkkaina talvi-iltoina vaeltanut taivaalla ja +sirottanut kiiltäviä helmiäisjuoviansa Elben hiljaa lipuvaan veteen?... +Ja oliko se vain hänen itsensä varjo, joka kulki täällä vieraan miehen +kanssa ampumassa mursuja? + +-- Halloo, -- huusi joku ääni. + +Hän vavahti. Professori oli kiiruhtanut paikalle ja heilutteli nyt +"Victorian" keittiöveistä kuolleen eläimen päällä, samalla kun Bratt +metsästäjän innolla tutki, mihin luodit olivat osuneet... Kah, kaikki +oli kyllä todellisuutta. Ja hitaasti hän käveli kuolleen mursun luo. + +-- Te olette osannut hyvin, paroonitar, -- sanoi Bratt. -- Teidän +luotinne on tunkeutunut sisään hiukan oikealle vasemmasta lavasta. +Tässä näette läven, se ei ole hernettä suurempi, mutta kuitenkin se +riitti. Suuren eläimen henki on valunut ulos tästä lävestä. Kukaan +pyydystäjä ei olisi sitä paremmin suorittanut. + +-- Ja teidän laukauksenne? + +-- Se osui päähän, ihan silmän viereen. + +-- Sepä vasta jotakin, -- sanoi professori iloisesti. -- Nämä luodit +ovat todisteena ikäänkuin kahdesta elämänperusteesta. Kaunis Diana on, +kuten aina, tähdännyt sydämeen, ja ystävämme Bratt aivoihin. + +-- Mursu parka! -- sanoi Frida. -- Katsokaa kuinka kauniit silmät sillä +on! Niin lempeät ja levolliset. + +-- Ja millainen nahka, -- mutisi professori. -- Luulenpa melkein, ettei +veitsi siihen pysty. -- Tiedemiehen murha-aseen oli selvästikin vaikea +tunkea kovan panssarin läpi. + +-- Meillä on tosiaankin ollut hyvä onni, -- sanoi Bratt. -- Tavallinen +lyijykuula luiskahtaa tuollaisesta nahasta. Ei muu kuin kunnollinen +nikkelikuori voi puhkaista tätä sitkeätä nahkaa, joka on sekä kovempi +että paksumpi kuin krokodiilin talja. Meidän täytyy sahata se rikki. +Huomenna keitämme ihraa ja ylihuomenna kärytämme ihralamppuja paraamme +mukaan. + +-- Ja sunnuntaina syömme mursupihviä, -- huudahti Frida iloisesti. -- +Tarjotaan kuin villisika torahampaineen ja muine tarpeineen. Siitä +tulee juhlallista. Voi, kellä nyt olisi pieni pullollinen Mosel-viiniä! + +-- Ja muutamia hillottuja öljymarjoja, -- mutisi professori. -- Se +muistuttaisi mieleen taloudenhoitajattareni, joka nyt istuu +huoneistossani Vaugirard-kadun varrella ja lukee lehdistä selostusta +kuolemastani -- yhä uudelleen. Vanha, rakas emännöitsijä piti paljon +hillotuista öljymarjoista ja vainajien muistisanoista. Muuten ei, +Jumalan kiitos, ole ketään suremassa professori René Marmont-vainajaa. + +Frida katseli kaihomielisesti merelle. + +-- Isä parka, -- mutisi hän. -- Hänellä ei ollut muita kuin minä. Äiti +kuoli, kun olin pieni tyttö. Hän tulee tekemään kaiken voitavansa +saadakseen tietoja "Victorian" kohtalosta. Me pidämme toisistamme niin +paljon. + +-- Kukapa ei pitäisi teistä, -- sanoi professori liikutettuna. -- En +ymmärrä, miten nuoret miehet tulevat toimeen siellä Hampurissa, kun ei +teitä olekaan enää joulupidoissa. He tulevat pitämään suruharsoa +sydämensä ympärillä. + +-- Kernaasti minun puolestani, -- sanoi Frida hymyillen. + +-- No, älkää olko niin ylimielinen! Eiköhän siellä vain liene joku +komea luutnantti, joka...? + +-- Kenties, -- vastasi paroonitar yhä hymyillen. + +Bratt nousi reippaasti seisaalle. + +-- Katsokaa, -- sanoi hän, -- tuolla jäälohkareella... + +Se oli ihmeellinen näky. Kaukana niemen reunalla ajelehti suuri +jäälautta. Siellä makasivat mursut kylki kyljessä. Mustat ruumiit +loistivat kuutamossa. Ne eivät liikkuneet, mutta kaikki päät olivat +kiinteästi suunnatut maata kohti. Tuntui siltä kuin niiden katseet +seuraisivat kuollutta jättiläistä, joka monena vuonna oli johtanut +heidän matkojaan ja nyt lojui rannalla, sammuneet silmät kääntyneinä +pohjoiseen... sitä maailmaa kohti, joka on ihmislapsille saavuttamaton. + + + + +XIV. + +PITKÄ YÖ. + + +Ja kylmyys tuli. Se levitti jääpeitteen koko tuvan ympärille, se tunki +sisään jokaisesta raostakin terävine jääneuloineen. Toisinaan tuntui +kuin ilma olisi liikkumatta ja jäätyisi, ja kuitenkin tupa oli tiivis +ja hyvä ja jokainen läpi tukittu, jotta lämpö pysyisi sisällä. +Rikkoutuneesta veneestä haaksirikkoiset olivat saaneet runsaasti +polttopuita, ja käryävä ihralamppu paloi yötä päivää, veneen +kokkanuoraa sen sydämenä. Se täytti huoneen hirveällä hajulla. Mutta +siitä ei enää kukaan välittänyt. Savu leijaili raskaana katossa. + +Vähitellen kalpeat kasvot peittyivät likakerrokseen, ja +hylkeennahkaturkit olivat aikoja sitten kadottaneet luonnollisen +värinsä. + +Se oli kauheata aikaa. Ensimäisenä päivänä joulukuuta viimeinenkin +heikko sarastus jätti taivaanrannan; raskas sumu laskeutui kaikkialle, +joten kuunkin valo peittyi heidän näkyvistään. Majan ulkopuolella oli +pimeys kuin läpitunkematon seinä. He eivät nähneet kättään silmien +edessä, vaan täytyi haparoida eteenpäin vanhoja jälkiä myöten, kunnes +uusi lumimyrsky peitti nekin. + +Pimeys ja pakkanen pilasivat heidän hyvän mielialansa. Tuntikausia he +saattoivat istua tulen ympärillä ja tuijottaa suoraan eteensä, +ajattelematta ja puhumatta. Tylsyys ja alistuvaisuus väijyivät +kaikkialla. Tuska oli heistä haihtunut, he eivät pelänneet kuolemaa. +Kauhea välinpitämättömyys elämään pääsi heissä valtaan. Ei kuulunut +enää naurua, ainoastaan Brattin lyhyet ja varmat käskyt, kun uni +painosti silmäluomia. + +Nuori norjalainen oli kuin raudasta. Mikään ei lannistanut hänen +tarmoaan. Synkkänä ja itseensäsulkeutuneena hän istui, huulet +yhteenpuristettuina, ja piti huolta siitä, ettei kukaan päässyt +herpoutumaan. Ruokavarat alkoivat loppua, ja hän vartioitsi vähiä +jätteitä kuin Fafner kultaansa. Hän jakoi kaikki annoksiin, jotka +pienenivät päivä päivältä. He eivät kärsineet puutetta, mutta saivat +aina mennä nälkäisinä levolle. + +Kukaan ei saanut nukkua kuutta tuntia enempää vuorokaudessa, sillä +silloin Bratt herätti. Hänen täytyi toisinaan ajaa toverinsa ylös +makuulta. He rukoilivat, mutta hän oli taipumaton. + +Fridalla oli keskenjäänyt virkkuutyö matkalaukussaan. Hän virkkasi +ahkerasti, ja joka aamu hän purki edellisen päivän työn ja aloitti +uudelleen. Professori pantiin hakkaamaan halkoja, ja jääluotsi sitoi +solmuja ja aukoi ne jälleen kuten Ottamkow-vainajan miehet. + +Muuten Bratt teki kaikki työt. Hän leipoi leipää, valmisti ruokaa; hän +pakotti Fridan ja professorin tekemään pimeässä pitkiä kävelymatkoja, +Boy varmana ja uskollisena oppaana. + +Ja päivät kuluivat toistensa kaltaisina, pimeyden ympäröidessä heitä +joka puolelta. He kävivät päivä päivältä laihemmiksi, vieläpä pienen +Fridankin poskiluut pilkistivät esiin pyöreistä kasvoista. Hänen +tukkansa riippui kampaamatta hartioilla, ja pienet sormet olivat kovia +ja pakkasen puremia. + +Pakkanen oli niin kireä, että metalli muuttui koskettaessa kuin +polttavaksi tuleksi. Jos ulkoilmassa käsineittä tarttui pyssynpiippuun, +jäätyivät sormet kiinni, ja seurauksena oli suuria haavoja. + +Eräänä aamuna Bratt heräsi tavallista myöhemmin ja jäi istumaan +makuulavalleen. Tilanne oli epätoivoinen. Ravintoaineet alkoivat +loppua. Neljä päivää he olivat nyt syöneet vastenmielistä mursunlihaa. +Tosin oli vielä jonkun verran jäljellä "Victorian" laatikoissa, jauhoja +oli koko paljon eikä voitakaan puuttunut, mutta säilykkeet olivat +loppuneet, härän- ja sianliha oli kaikki syöty -- ja vielä oli monta +kuukautta kevääseen. + +Hän huokasi raskaasti ja piirsi veitsellään seinään merkin. Uusi päivä +oli alkanut. Hän laski. Viivoja oli 24... + +Bratt hymyili alakuloisesti; oli 24:s päivä joulukuuta -- jouluaatto. +Hänen kaulassaan tuntui jotakin paksua. Kovat tarmonrypyt silisivät +voimakkaissa kasvoissa ja lapsellinen, uneksiva ilme tuli sinisiin +silmiin. Hän muisti kaukonäkynä onnettoman lapsuutensa Kristianiassa, +jossa hän orpona oli sukulaisensa kodissa nurkasta katsellut toisten +iloa. + +Kukaan äiti ei ollut häntä taluttanut joulukuusen ympäri, eikä kukaan +isä häntä nostanut välkkyvien kynttilöiden tasalle. Molemmat olivat +hukkuneet rakkautensa aamuhetkellä. Meri oli heidät häneltä riistänyt. +Suurena kovan onnen lintuna hän oli kasvanut, tavallaan syrjäytettynä. +Mutta arvonantoa hän oli itselleen hankkinut. Hän oli etevin kaikessa, +koulussa ja leikkikentällä. Tuli ylioppilaaksi, raatoi kokonaisen +vuoden suuren löytöretkeilijän sihteerinä, sai seikkailuhalua, matkusti +Argentinaan, Alaskaan, vaikeuksista vaikeuksiin, seikkailuista +seikkailuihin, uhrauksista kieltäymyksiin... + +Ja nyt oli jouluaatto. Hän hiipi hiljaa paroonittaren makuusuojan +oviverholle. Tämän toinen puoli oli ratkennut, mutta kukaan ei +ollut ripustanut sitä takaisin. Makuulavan edessä istui Boy +heiluttaen pientä hännäntynkäänsä, kun näki isäntänsä. Frida nukkui +hylkeennahkapuvussaan, suu puoliavoimia. Hän valaisi lampulla nukkujan +kasvoja. Hänen sydäntään kirveli nähdessään, kuinka pakkanen, +kieltäytymykset ja rasitukset olivat turmelleet pieniä kasvoja. +Päivittäiset vaikeudet kuluttivat nähtävästi pientä ruumista, mutta +Bratt tiesi kokemuksesta, että ilman liikettä ja ponnistuksia oli +kerpukkikuolema edessä. Parempi sortua työhön kuin velttouden +kylmänvihoihin, jotka tappavat tuuma tuumalta. + +Kuinka turvallisesti ja rauhallisesti Frida nukkui! Bratt oli itselleen +luvannut uhrata kaikkensa pelastaakseen Fridan. Ja miksi? Siksi, että +hän rakasti Fridaa. Hänen hiljainen mykkä rakkautensa asesti hänen +rohkeutensa ja lannistamattoman kovan tarmonsa. Tämä oli hänen elämänsä +ylpein ja kaunein unelma, hänen sydämensä ihmeellinen seikkailu... + +Ja nyt oli jouluaatto. + +Hän hätkähti. Pieni pää käännähti tyynyllä, ja Frida avasi pelästyneenä +silmänsä. Sitten hän sulki ne jälleen. + +-- Voi, antakaa minun nukkua, -- kuiskasi hän. -- Minä olen niin +väsynyt. + +Bratt hellitti kädestään verhon, ja pian hän kuuli Fridan taas +hengittävän kevyesti, rauhallisesti. + +-- Pikku Frida parka, -- mutisi hän liikutettuna. -- Voi, jos voisin +hetkeksikään luoda iloa pieniin vakaviin kasvoihin, tuoda päivänsäteen +siitä maailmasta, joka elää suruttomana ja turvallisena kotilieden +ääressä... + +Hän veti pöydän keskelle lattiaa. Ruokakaapista hän löysi yhden +"Victorian" suurista pöytäliinoista. Se oli kauhean tahraantunut siihen +kasatuista ruokavaroista, mutta verrattuna heidän tavallisesti +käyttämäänsä likaiseen liinaan se näytti häikäisevän valkoiselta. +Tilapäisen ruokasäiliön sisuksista hän kaivoi esille paketin +steariinikynttilöitä -- viimeisen, jonka hän oli kätkenyt juhlallisten +tilaisuuksien varalle. Kynttilät pystytettiin kahteen ruukkuun ja +kahteen pulloon. Suuri, säilytetty luumuvanukas lämmitettiin +kastrullissa. Hän ryömi perimmäiseen nurkkaan, missä oli tallella pieni +lintuvarasto. Hän haki esille neljä metsäkanaa, ja peitti loput +kivillä. Metsästäjän taituruudella hän kyni ja puhdisti linnut. Ne +olivat lihavia ja suurempia kuin meidän metsäkanamme. Hän hieroi niihin +suolaa, pisti pienen palan voita niiden vatsaan, veti ohuen +rautalatasimensa niiden jalkajänteiden läpi ja alkoi kätevästi paistaa +niitä tulella tämän tilapäisen vartaan varassa. Miellyttävä tuoksu +levisi tupaan, ja professori Marmontin uni kävi rauhattomaksi, kun +harvinainen tuoksu hiveli hänen hajuhermojaan. Ja Boy, joka oli viime +aikoina saanut tuntea ajan huonoutta, nuoleskeli hartaasti +ajatellessaan niitä linnunluita, jotka tulisivat sen osaksi. Se seurasi +isäntänsä liikkeitä mitä suurimmalla jännityksellä, ja sen valkea +pörrökaula vapisi ruokahalusta, Brattin kiertäessä ja käännellessä +latasinta hermostuttavan pitkäveteisesti. + +Viimeinkin hän oli valmis, ja Boy näki ilokseen, kuinka metsäkanat +jaettiin neljälle lautaselle, ja keskellä pöytää seisoi pieni ruskea +torni höyryämässä lämpöisellä lautasella. + +Mutta mitä nyt? Boy oli haljeta uteliaisuudesta, kun hänen isäntänsä +omituisesti hymyillen veti esiin komealla, kullatulla korkilla +varustetun mahakkaan pullon. Mitähän se oli? Koira ei tuntenut elämän +ylellisyyttä. Se oli elänyt Huippuvuorilla koko ikänsä. Virgon +satamasta se oli tullut Green-Harbouriin ja sieltä Advent Bayhin. Se oli +elänyt kuivatulla kalalla, jääkarhunlihalla ja hylkeillä koko aikansa. +Se tiesi, mitä nälkä merkitsee, ja oli oppinut syömään, mitä ikänä sai. +Vähän aikaa sitten se oli kaikessa hiljaisuudessa syönyt vanhan +rasvaisen saapasparin, josta ei kellään enää näkynyt olevan mitään +iloa. Mutta metsäkanat, ruskea torni ja naurettava pullo -- kylläpä oli +joutunut lystillisten ihmisten pariin! + +Bratt pani muutamia suuria halkoja takkaan ja sytytti sitten kynttilät. +Kah, maja näytti heti niin valoiselta ja ystävälliseltä! Likaiset +seinät ja katosta pitkinä lankoina riippuva noki eivät tuntuneet enää +niin kammottavilta. Ja kun ihralamppu sammutettiin ja ovi muutamaksi +hetkeksi avattiin raikkaalle, jäätävälle pakkaselle, tuntui kaikki +raskas ja kaamea suorastaan tuuleutuneen ulos. + +Sillä nyt oli jouluaatto. + +Sitten hän herätti muut, ja Boy auttoi iloisesti haukkuen. -- +Kiiruhtakaa, -- sanoi koira reippaalla ja helppotajuisella kielellään. +-- Ettekö näe, että on juhla, ja metsäkanat kylmenevät, -- ja toimelias +eläin hyppeli toisesta toiseen, nuoli heidän käsiään ja repi +vaatteista: -- Ylös! Ylös! + +Unisina he nousivat. Mitä tämä oli? Tämä valomeri, koko tämä +viihtymyksen tunne ja ihanuus! Velttous ja välinpitämättömyys tuntuivat +väistyneen heidän kasvoiltaan. Frida tuijotti toisesta toiseen +hämmästyksen kasvaessa, ja professorin kapeat kasvot, jotka olivat +vaarassa hukkua hiuksien paljouteen, näyttivät pieneksi hetkeksi +jokseenkin säädyllisiltä. + +-- Nyt on jouluaatto, -- sanoi Bratt leppeästi. + +Boy haukahteli vahvistukseksi. + +Kyyneleet silmissä he puristivat toistensa käsiä, Boyn villinä +elämänilosta hypellessä ympärillä ja kiskoessa heitä vaatteista. Tuntui +siltä kuin valoisa ja ystävällinen haltiatar olisi herättänyt heidät +henkiin. He puhuivat kaikki yhtaikaa. He nauroivat ja itkivät +vuorotellen, ja professorin puheliaisuus muistutti vuolasta virtaa. + +-- Eikö tämä ole kuin Brasserie Universellessä? -- sanoi hän. -- Tai +Kempinskissä? Metsäkanoja ja luumuvanukasta! Oh, minun ihana nälkäni! +Mutta taivaan nimessä -- tuohan on samppanjaa! Mistä sen olette +varastanut? Pommery & Greno, gout americain, ihanin juoma maapallolla. +Rakas paroonitar, saanko pyytää teitä valssiin ruuan jälkeen, +ruokahaluni on kuin tulipalo arolla, kaikkinieleväinen, syöden pian +minut itseni. Saanko tarjota prinsessalle hylkeennahkaisen käsivarteni, +niin käymme sorminemme käsiksi, kuten vanha tapa vaatii tässä +maankolkassa. + +He istuivat laatikoille ja matka-arkuille pöydän ympärille ja kävivät +sormin ja hampain käsiksi Huippuvuorten ainoaan talvilintuun. +Sivistyneiden syöntivälineistä ei ollut kukaan välittänyt pitkään +aikaan. Metsäkanat hävisivät pelottavan nopeasti. Ja Boy piti +tunnollisesti huolta, ettei yhtäkään luuta jäänyt jäljelle. + +Hyvin juhlallisesti avattiin samppanjapullo. Korkki suoritti +juhlalaukauksen. He kilistivät toistensa kanssa, ja professorin +innostus paisui. + +-- Mistä olette saanut tätä nektaria? -- kysyi hän. -- Onko se +tipahtanut taivaasta? + +-- Se oli säilykelaatikon pohjalla, -- sanoi Bratt. -- Joku keittäjä +oli kaiketi pannut sen piiloon yksityistä juhlaa varten. + +-- Mikä juoma! Eikö se tunnu jaloissa asti, Johnsen? -- kysyi +professori. + +-- Toivon, että niin olisi, -- sanoi jääluotsi. -- Mutta minä tunnen +sen sydämessäni kiitollisuutena Herraamme kohtaan. + +Professori katseli haaveellisesti eteensä. -- Jospa nyt joku osaisi +pienen jouluvirren, -- sanoi hän koko suu täynnä luumuvanukasta. -- +Äitini opetti niitä minulle monta ollessani pikku poika. Paimenista, +tähdistä ja Betlehemistä. Kaikki oli yksinkertaista ja kaunista, mutta +nyt olen ne unohtanut, ja sitäpaitsi olen kauhean epämusikaalinen. +Mutta te, pikku enkeli, ettekö osaa laulaa meille pientä joululaulua? + +Paroonitar punastui ja katsoi toisesta toiseen. Kaikkien hyvät ja +uskolliset silmät katsoivat häneen rukoilevasti. Kuinka hän pitikään +näistä uskollisista miehistä! + +Ja niin hän lauloi heille vanhan joululaulun. Hänen äänensä oli hauras +ja pieni, mutta haaksirikkois-raukkojen mielestä aukeni pieni rako +siihen ijankaikkiseen ihanuuteen, jossa ei enää ole surua, ei itkua +eikä valitusta... + +Kaikkien silmät kyyneltyivät. He istuivat vaiti ja hiljaa, kun hento +naisääni kuljetti heitä siihen maailmaan, missä kaipuun ja toivon valo +ei koskaan sammu ja missä ihmismielen valtaavat puoliunohtuneet, +hämärät kaukonäyt lapsuuden kauniista ja onnellisesta satumaasta. + + + + +XV. + +ODOTTAMATON VIERAS. + + +Jääluotsi ja Frida olivat lähteneet ulos majasta katsomaan, millainen +sää oli. Sairaan tromsöläisen täytyi puoliksi laahata itseään lumessa, +sillä hänen jalkansa olivat hervottomat. Mutta hänessä ei ilmennyt +merkkiäkään kärsimättömyydestä, eivätkä tuskat häntä lannistaneet. + +Omituinen tunnelma vallitsi maisemassa. Kuu paistoi rikkinäisten +pilvien välistä ja heitti pitkiä, aavemaisia varjoja rannalle ja +jäävyörylle. + +Huippuvuorten hyvät henget tuntuivat heränneen ja valaisivat +joulurauhaa yksinäiselle majalle. Sää oli leudompi, ja jääkylmä sumu, +joka viime viikkoina oli peittänyt kaikki, hajaantui pieniksi, hitaasti +pohjoiseen ajautuviksi pilviksi. Tähdet loistivat pilvien välistä ja +lähettivät hopeasäteitään tummanvihreään eetteriin. + +-- Tuolla on Otava, -- sanoi luotsi, -- ja tuolla pilkistää esiin +Pohjantähti. Tulee kaunis ilma! Ja katsokaa tuonne, tuo suuri W, se on +Cassiopeia. Se on merimiesten lohtu ja ilo. Kun se on näkyvissä, ei +tarvitse mitään pelätä, sillä se osoittaa toisaalta suoraan +Pohjantähteen ja toisaalta Andromedaan, ja silloin on suunta selvä. +Katsokaa, miten kuunsäteet tanssivat jäällä, kaukana ulapalla. Se on +Suurvuono, mainehikas ja kuuluisa Suurvuono. Hollantilaiset panivat sen +nimeksi _Wybe Jans Water_ erään frieslantilaisen laivurin mukaan. Mutta +venäläiset pyyntimiehet, jotka asuivat täällä, antoivat sille nimen +_Titowa Guba_. Se näyttää lempeältä ja luotettavalta, mutta vaarat +väijyvät joka puolella. Heti tässä edessä, keskellä vuonoa, on +hiekkasärkkä, joka on useita penikulmia leveä, ja jokaisen lahden +sulkee vedenalaisten karien aitaus. Eikä väylä täältä Thymen-salmeen ja +Heleyhin sovi suurille laivoille. Koko itäiset Huippuvuoret ovat vielä +tuntematonta manteretta. Täällä on käynyt monta. Sekä _Lamot, Heuglin_ +että _Ekroll_ ovat kirjoittaneet suurista jäälakeuksista, mutta ovat +vain katsahtaneet niihin kuten Mooses Kaanaanmaahan. Täällä +Suurvuonossa on kaunista. Katsokaa, kuinka tuo niemi välkkyy +kuutamossa! Se on _The Foxnose_, ketunkuono. Jos kuolisin täällä, +tahtoisin saada hautani tuonne. Jyrkänteen takana on pieni rotko, jossa +tahtoisin levätä. Voisin silloin maata katsellen merelle, ja merimies +tahtoo mielellään nähdä merta, kuten tiedätte. + +-- Älkää puhuko kuolemasta, -- sanoi Frida. -- Nyt me kaikki tulemme +terveiksi, ja keväällä... + +-- Voi, rakas neiti, -- mutisi luotsi. -- Kuolema ei ole vihollisemme. +Sen saatte oppia täällä erämaassa. Pienissä oloissa herää +kuolemanpelkoa, mutta täällä kulkevat elämä ja kuolema käsi kädessä +kuten kaksi hyvää ystävää, jotka kaikessa ystävyydessä koettelevat +voimiaan, täällä unohtuu pikkumaisuus tähtien yksinäisen suuruuden +piirissä. Me tunnemme itsemme siksi, mitä olemme: tomuhiukkasia +kaikkivaltiaan Jumalan kädessä... On tosin vaikea jättää ne, joita +rakastaa, mutta vanhan miehen on myös hyvä ajatella, että häntä +kuoleman kynnykselle asti seuraavat ystävällisten ja rehellisten +ihmisten hyväntahtoisuus ja sääli. + +-- Rakas, rakas Johnsen, --- sanoi Frida ja tarttui hänen käteensä, +samalla nojautuen hänen olkapäähänsä. + +-- Kiitos, pikku neiti, -- kuiskasi Johnsen liikutettuna. -- Teillä on +sydän kultaa. Onnellinen se mies, jonka haltuun elämänne uskotte, mutta +olkaa varovainen valitessanne. Älkää lahjoittako itseänne arvottomalle. +Älkää valitko häntä tanssisalista tai kylpykaupungista. Älkää kiintykö +sotilaspukuiseen nollaan, joka ei ole mitään kokenut. Minä voisin antaa +teille hyvän neuvon. + +-- On kuin kuulisin isäni äänen, -- kuiskasi Frida haaveillen. -- Hän +ymmärsi minut niin hyvin. Sanokaa, mikä neuvo se on. + +-- En, -- vastasi luotsi hetken mietittyään. -- Minulla ei ole oikeutta +sekaantua teidän elämäänne. Te saatte kyllä muutenkin kuulla neuvoni +hiljaisena kuiskauksena jonakin tyynenä tähtikirkkaana iltana. + +Hän kääntyi äkkiä. + +-- Varmasti joku liikkuu läheisyydessä, -- sanoi hän. -- Onko Boy +ulkona? + +-- Ei, -- vastasi Frida. -- Minä en kuule mitään. Kenties se on vain +jäävyöryn humua. + +Luotsi istui kauan kuunnellein + +-- Kuulin kai väärin, -- sanoi hän lopuksi. -- Puhuakseni totta luulin, +että jääkarhu harppasi vaappuen tuolla ylhäällä jäävyöryllä. +Pyyntimiehet sanovat, että joka jouluaatto tulee jääkarhu talvehtivien +majoille, mutta se ei ole mikään tavallinen rauhallinen jääkarhu, +jollaisia tavataan kesällä ahtojäillä Novaja Semljan likellä. Ei, +joulukarhu on raju ja verenhimoinen. On sattunut, että se on +tunkeutunut majoihin ja raastanut mukaansa jonkun asukkaan. Ja ennen +maailmassa jääkarhut suorastaan piirittivät joulun aikaan yksinäisiä +majoja. Pyyntimiehille ne olivat aina tervetulleita, sillä karhunliha +on hyvin herkullista. + +-- Ensimäinen joulukarhu, josta Huippuvuorten historia kertoo, tuli +vuonna 1634 tervehtimään hollantilaista Andres Janszia ja hänen kuutta +toveriaan, jotka talvehtivat Smeerenburgissa. Jo marraskuussa ilmeni +heissä kerpukin oireita. He eivät voineet toivoa pelastusta muuten +kuin, että "Jumala lähettäisi heille jotakin virkistystä". Ja Jumala +lähettikin heille karhun jouluaattona. He koettivat sitä tappaa, mutta +se oli liian raju ja voimakas ja ajoi heidät majaan, missä he pian +senjälkeen yksitellen kuolivat ja... + +Luotsi vaikeni äkkiä ja nousi puoliksi. + +-- Kuulkaa, -- sanoi hän, -- eikö lumi narissut ihan takanamme...? +Katsokaa! + +Pitkä, hiipivä varjo tuli heidän eteensä lumelle. Rajua koiran +haukuntaa kuului tuvasta. + +Frida katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Aivan hänen edessään kohosi +lumesta mahtava, valkea ruumis, hän kuuli raivoisaa karjumista, näki +jättiläisruumiin kumartuvan hyppäämään... Hän tahtoi paeta, mutta kauhu +lamautti hänen jalkansa. Hän tahtoi huutaa, mutta vain käheä, koriseva +ääni tuli hänen huuliltaan. Ja hän tunsi jo eläimen kuumaa hengitystä +kasvoillaan, kun vahva käsi paiskasi hänet kumoon lumelle majan ovelle. +Jääkarhun kynnet raatelivat hänen käsivarttaan. Mutta peto ei +saavuttanut tarkoitustaan. Sen pienet silmät kipinöivät, kun se käänsi +punaisen kitansa jääluotsia kohti, joka seisoi toisella polvellaan, +odottaen hyökkäystä. Hän oli paljastanut veitsensä ja terävät, +levolliset, harmaat silmät tarkastivat pelotta ylivoimaista +vastustajaa, joka hillittömällä raivolla hyökkäsi häntä kohti. Johnsen +ojensi aseen suoraan eteensä. Mutta karhu ei siitä välittänyt. Se +ryntäsi suoraan kohti pitkää puukkoa ja sai kiiltävän terän vartta +myöten leveään, karvaiseen rintaansa. + +Luotsi kaatui kumoon. Jääkarhun mahtava käpälä oli osunut hänen +päähänsä ja äänettömästi hän vaipui valkealle hangelle. + +Silloin majan ovi aukeni, ja joku olento syöksähti esille kuutamon +läpi. Se oli Boy. Sen raivo oli kauhea. Vaahto valui leuoista, kun se +syöksyi jääkarhun kimppuun ja iski hampaansa sen kurkkuun. Ja siihen se +jäi riippumaan, karvojen seistessä sen ruumiissa pystyssä kuin +harjakset. + +Jääkarhu seisoi kahdella jalalla. Se huitoi epätietoisena käpälillään +ilmassa. Raivo tuntui siitä lähteneen. Veri valui sen rinnasta, ja +puukonkahva näkyi verirenkaassa valkealla turkilla. Se ravisti +miettivästi päätään ja puristi sitten koiraa rintaansa vastaan. Mutta +väkevä Boy riippui kuin iilimato karhun kaulavaltimoissa, veren +juostessa pitkin sen leukoja. + +Samassa silmänräpäyksessä tuli Bratt. Hän oli kiireessä siepannut +käteensä oven vieressä riippuvan vanhan ruosteisen kirveen. Karhukin +tuntui elostuvan nähdessään uuden vihollisensa. Yhdellä käpäläniskulla +se heitti koiran syrjään ja eläinparka vieri ulvoen lumessa. Sitten se +hyökkäsi koko voimallaan vastustajaansa kohti. + +Mutta nyt oli napaseudun yön mahtava valtias tavannut väkevämpänsä. +Ottamkowin kirves suhahti karhun pään ohi ja upposi sen olkapäähän. +Luut rusahtivat, ja toinen käpälä vaipui voimattomana, paksun +verivirran tulvatessa katkotuista suonista. + +Karhu horjui. Sen silmät himmenivät. Elämän virta valui ulos suuresta +ruumiista. Se vaappui sinne tänne, vajosi kokoon ja nousi jälleen. Mikä +tuska nyt tarttui sen rintaan rajumpana kuin nälän kauhut, milloin sen +oli täytynyt tuntikausia turhaan istua hylkeiden puhallusaukoilla +ruokaa odottaen. Pienet silmät tuijottivat tylsinä. Se oli sinänsä +siivo karhu, tyytyväinen ja hauska velikulta, joka taisteli pitkän +talven läpi niin hyvin kuin taisi. Nälkä oli saanut sen raivoihinsa. +Mutta nyt sen ei enää tarvitsisi paastota! Hylkeet saattoivat Agardh +Bayssa hengittää vapaasti ja porot tunturilla kaikessa rauhassa etsiä +jäkäläänsä, sillä nyt Sassen-laakson suuri karhu oli päättänyt +päivänsä. + +Huokaisten se kaatui kumoon, peitti mustan kuononsa terveellä +käpälällään, kuten sen tapana oli, etteivät hylkeet sitä näkisi +valkeata jäätä vasten ja sulki sitten pienet viisaat silmänsä heittäen +henkensä. -- -- -- + +Bratt kantoi luotsin majaan ja laski hänet varovasti penkille. Mykkinä +ja toivottomina he katselivat marmorinkalpeita kasvoja jaloine ja +tyynine piirteineen. Karhun käpälä oli niitä säästänyt. Mutta takaraivo +oli murskattu. + +-- Ystävämme on kuollut, -- sanoi professori juhlallisesti. -- Hän oli +mies ja kuoli kunnian kentällä. Jumala ilahuttakoon hänen sieluansa! + +Mutta Frida tarttui vainajan käteen ja suuteli sitä hellästi. + +-- Sain katsahtaa hänen sieluunsa hänen elämänsä viimeisinä hetkinä, -- +sanoi hän. -- Miten hyvä ja hieno tämä köyhä mies olikaan! Ja hän meni +kuolemaan minun puolestani. + +Hän polvistui nyyhkyttäen ruumiin ääreen. + +Marmont ja Bratt menivät hiljaa ulos. + +Siellä makasi jääkarhu, leveänä ja mahtavana viimeisessä unessaan. Ja +aivan sen rintaan kiinni oli ryöminyt eskimolaiskoira, raadeltuna ja +verisenä, mutta sen ruskeista silmistä loisti voittajan riemu, kun se +makasi kaunis pää kaatuneen vihollisensa rintaa vasten. + +Taivas oli nyt puhdas ja kirkas, ja hiljaisuus hiipi jälleen nukkuvalle +saarelle. + +-- Vain hiljaisuus on suurta, kaikki muu on heikkoutta, -- kuiskasi +professori itsekseen. -- Nyt vasta ymmärrän unohdetun runoilijan sanat. +Sillä hiljaisuus johtaa maanpakolaiset suureen mietiskelyyn. Se on +yksinäisten ja hyljättyjen Jumala. + + + + +XVI. + +VALOJUOVA. + + +Etelässä pitkin jään ulommaista reunaa värähteli leveä ja mahtava +valojuova. Se taittui puhtaan valkoisena kuun valoon, viilsi yön läpi +kuin kirkas miekka ja tunkeutui kauheaan kylmyyteen, joki piti +vallassaan äärettömiä, hiljaisia erämaita. + +Oli sunnuntai-aamu, toinen päivä maaliskuuta. + +Kolme haaksirikkoista seisoi jääluotsin haudalla _The Foxnose'lla_. +Pieni puuristi oli Nils Johnsenin viimeisen leposijan merkkinä. Suuria +kiviä oli vieritetty haudalle estämään jääkarhun hyökkäyksiä. Risti +seisoi niemellä uutena muistomerkkinä lukemattomien muiden joukossa +napaseudun yön vaatimista uhreista. + +Kylmyys oli kovimmillaan. Mutta ilman tyyneyden vuoksi ei se +tuntunut niin ankaralta. Ei pieninkään tuulenhenkäys liikahtanut. +Haaksirikkoiset olivat kokonaan kietoutuneet turkkeihin, vain suu ja +silmät olivat näkyvissä, ja hengitys oli kuin valkoisia pilviä heidän +ympärillään. + +Mutta koittava päivä karkoitti kaiken alakuloisuuden. Pelastus tuntui +hohtavan heitä vastaan välkkyvistä heijastuksista, jotka leikkivät +kuten iloiset lapset äärettömillä lumi- ja jääkentillä. + +Professori keskeytti hiljaisuuden. + +-- Eikö olekin omituista, -- sanoi hän, -- että tämä kauhea maa on +muinoin ollut täynnä mitä rehevintä kasvullisuutta. Kaikkein vanhimpina +aikoina oli täällä suuria metsiä ja jättiläispuita. Täällä oli laajoja +maa-alueita. Mutta ei ollenkaan imettäväisiä, matelijoita tai lintuja. +Sitten Atlantis vaipui mereen. Aallot huuhtelivat tuhansia vuoria +Huippuvuorten korkeimpienkin kärkien ylitse. + +-- Mutta maa kohosi uudelleen. Tältä ajalta, jura-kaudelta, on löydetty +jättiläismäisten matelijoiden luita. Jos olisimme silloin olleet +täällä, olisimme olleet vaarassa joutua lohikäärmeen, ichtyosauruksen +tai kalaliskon kynsiin, joka olisi sukeltanut esille merestä ja +ahmaissut meidät kaikki kolme yhtenä suupalana. + +-- Täällä oli silloin suuria gingko- eli hiuspuumetsiä, jollaisia puita +nyt kasvaa Japanissa ja Kiinassa, ja niissä metsissä eli plesiosaurus. +Jos jäävyöryt joskus sulavat erämaasta, saamme kenties nähdä tämän +jättiläisliskon hyvin säilyneitä luurankoja. Ylimalkaan tulevat monet +pariisilaiset ystäväni kadehtimaan talveani tässä geologian luvatussa +maassa. Toivon vain, että aurinko tulisi pian voidaksemme lähteä +suurelle retkellemme. Sassen-laakson rajalla on Rabotin jäätikkö, joka +kenties voi kertoa meille, että koko nykyinen teoriamme jäävyöryjen +synnystä on vain erehdys. + +-- Tiedän -- olen sitä jo kauan aavistanut, mutta tuo pieni jäävyöry, +joka on idän ja lännen rajana, antaa minulle todistuksen -- jos kestän +niin kauan, -- lisäsi hän itsekseen. + +-- Kertokaa enemmän, professori, -- sanoi Frida. -- Kuinka voi maailma +niin muuttua? + +-- Niin, jos voisin siihen vastata, -- sanoi professori, -- olisin +ratkaissut erään tieteemme suurimpia arvoituksia. -- On olemassa monta +eri olettamusta, kuten esimerkiksi, että toinen napa oli nykyisessä +Persiassa, toinen Meksikossa. Varmasti tiedämme ainoastaan sen, että +maamme on äärettömän vanha. + +-- Näettekö vaakasuorat juovat tunturin seinässä tuolla kaukana? Yhden +tuollaisen, kymmenen sentimetriä leveän juovan muodostuminen kestää +tuhansia vuosia, ja tunturi on toista tuhatta metriä korkea, joten +voitte itsekin laskea, kuinka vanha se on. Tuolla näette harmaita, +keltaisia, punaisia ja mustia juovia, eikö niin? + +-- Punaiset ovat hiekkakiveä alkuajalta, katsokaa niitä +kunnioittavasti, paroonitar. Ne polveutuvat siltä ajalta, jota sanomme +maailman luomiseksi. Paikoittain ne ovat tuhat viisisataa metriä +paksuja. Harmaat kerrokset ovat kalkkikiveä, josta voi löytää koralleja +ja muita merieläimiä. Kerran nämä kerrokset olivat liejua meren +pohjalla, hyvin syvällä. + +-- Keltaiset kerrokset ovat tuliperäistä tuhkaa ja laavaa, mustat +hiiltä, metsistä ja eläimistä jäänyttä. Katsokaa, miten nämä kaikki +ovat vuorotellen peittäneet maankuoren, ajatelkaa, kuinka suunnattomia +aikakausia on kulunut vain yhdenkin tuollaisen kerrostuman +muodostumiseen, jollaisten näette nousevan korkealle taivasta kohti, ja +sanokaa sitten, mitä kaikesta tästä opitte. + +-- Että me olemme hiekkajyväsiä äärettömyydessä, rakas professori, -- +vastasi Frida. -- Huippuvuorten tunturit seisovat täällä todistamassa +äärettömyydestä. Mutta minä olen niin pieni ja heikko, että sittenkin +haluaisin tietää, tuleeko päivälliseksi aiotusta karhunpaistista mureaa +ja hyvää. + +-- Ja siinä olette oikeassa, te Huippuvuorten hurmaavin keittäjätär, -- +sanoi kohtelias ranskalainen. -- Ilman teidän keittotaitoanne ei kai +mielemme joutaisi ajattelemaan menneisyyttä tai tulevaisuutta. Te ette +ainoastaan ammu jääkarhuja ja mursuja hämmästyttävän taitavasti, vaan +osaatte myöskin valmistaa niistä mitä maukkainta ruokaa. Teidän pitäisi +saada mies, joka panee arvoa hyvälle ruualle! + +-- Niin, siitä jääkarhusta, jonka Boy ja minä tapoimme melkein +yksinämme, olen kauhean ylpeä, -- sanoi Frida. -- Siitä oli +taloudessamme suuri apu, vaikka se oli vain keskenkasvuinen penikka. +Mutta eikö tule melkein liiaksi karhusoppaa, karhupihviä, karhunkinkkua +ja karhunkieltä? + +-- Ei, olkaamme iloisia välttämättömästä jääkarhusta, rakas +paroonitar. Se on niin sanoaksemme pelastanut henkemme monta kertaa. +Mielialastamme, elämänhalustamme ja tarmostamme saamme vain kiittää +tuoretta lihaa. Hyvä, voimakas ruoka on karkoittanut alakuloisuuden ja +välinpitämättömyyden meistä kauvas. Katsokaa vain Boyta, kuinka paksu +ja tyytyväinen ja vilkas se on. + +Boy heilutti ihastuneena pientä hännäntynkäänsä ja koetti selittää, +että nyt oli jo kylliksi jaariteltu. Olihan päivällisaika. + +Se astui ontuen heidän edellään tuvalle -- sillä oli vielä pieniä +vammoja jääkarhun syleilystä -- ja haaksirikkoiset loivat luotsin +haudalle viimeisen jäähyväiskatseen ja lähtivät kotiin puolipimeässä. + +Heidän sydämissään kuiskaili toivo auringosta ja kesästä. Pelastus +tuntui niin läheiseltä ja luonnolliselta ja samalla niin +eriskummalliselta ja uskomattoman kaukaiselta. + +-- Kuukauden kuluttua tulevat ensimäiset linnut, -- sanoi Bratt. -- +Kahden kuukauden päästä kuljemme tunturin yli Sassen Bayhin. Kaksi +päivää sen jälkeen olemme Green Harbourissa ja pari tuntia myöhemmin +tiedetään Norjassa, että viimeiset "Victorian" haaksirikosta +eloonjääneet ovat saavuttaneet langattoman lennätinaseman. + +Ja hän puhui edelleen ja teki suunnitelmia silmät loistavina ja +salainen ilon väre äänessä. Hän tunsi itsensä vahvaksi ja rohkeaksi +iloiten saadessaan uhmata vaaroja ja voittaa vastuksia, kun Frida oli +hänen mukanaan. + +Turvallisesti hän taluttaisi Fridaa pitkin huimaavia kuiluja ja +uhkaavien jäävyöryjen poikki. Hänen rohkeutensa ja neuvokkuutensa +voittaisi kaikki, ja sitten heidän päästyään sivistyksen alueelle... +Mitä vielä... Kun Frida puhui rikkaasta kodistaan, suuresta +schleswigiläisestä maatilasta ihanine näköaloineen merelle, tunsi hän +pistosta sydämessään. Olihan hän, koditon, yksinäinen seikkailija +Alaskasta ja Jukonista, tasaisen arkielämän ja huolettoman hyvinvoinnin +vihollinen. + +Mutta kun Frida houkutteli hänet kertomaan elämästä kultahiekkaisilla +jo'illa, missä raskas metalli kiilsi hiekkajyvien seassa, loistivat +hänen silmänsä ja käsivarsien lihakset jännittyivät muistellessa +vapaata, villiä, ihanaa seikkailijaelämää. + +Hiiskumattoman hiljaa kuunteli Frida hänen kertomuksiaan, ja kun vilkas +professori, monien vaarojen ja seikkailujen innostamana, alkoi kertoa +tarinoita Gascognesta, eivät Fridan kuulemat merkillisyydet koskaan +loppuneet. + +He nauroivat ja laskivat leikkiä kuin iloiset lapset ja olivat kaikki +kolme hyviä tovereita. Bratt ei ollut enää umpimielinen, ankara. +Rohkaiseva sana hänen huuliltaan teki Fridan ylpeäksi ja onnelliseksi, +ja pieninkin vetoaminen hänen rohkeuteensa ja tarmoonsa teki hänen +voimansa moninkertaiseksi. + +Iloisena ja leikillisenä Frida tanssi nyt pitkin jäätä +hylkeennahkaisessa housuhameessaan. Äkkiä hän huudahtaen seisahtui... + +-- Katsokaa tuonne! + +Kaikki pysähtyivät. Häikäisevä valonsäde tunki Suurvuonon yli ja +syleili samassa taivasta ja merta. Se lainehti yli maan ja kiilsi +tunturien jääkuoressa. Ja ulommaisen jääaitauksen takaa nousi aurinko +merestä -- pieni kaareva juova elämän valtiaasta. Niin, se oli +auringonjumala! Foibos Apollo ohjasi hevosiaan Ultima Thulea kohti. +Muutamia säihkyviä minuutteja sen kultakypärä loisti teräksenkirkkaalla +jäällä. + +Sitten se käänsi hevosensa, mutta valousva levisi koko taivaalle ja +pysyi kauan Agardh-tunturin huipulla. + + + + +XVII. + +LÄHTÖ MAJASTA. + + +Mitä enemmän tuli valoa, sitä toimeliaammaksi kävi professori Marmont. +Hän liehui asiasta toiseen, aina pila huulilla, ja vapisi yhä +kärsimättömyydestä. + +Arvoisaa professoria oli surkea katsella. Hän muistutti eniten +myskihärkää, suurta, rauhallista alkueläintä tai jotakin esi-isäämme +kivikaudelta, joka olemassa-olonsa taistelussa vain hitaasti siirtyi +puolisivistykseen. + +Mutta hänen mielensä oli yhtä nuori ja reipas kuin hänen ennen +pitäessään kuuluisia luentojaan Rooman geologikongressissa, jolloin +hänen loistava esityksensä Keskieuropan muodostumisesta oli herättänyt +paljon vastaväitteitä ja ihastusta. + +Hän tuntui vainuavan uutta käänteentekevää löytöä. Tuntikausia hän +saattoi seistä jäävyöryn ääressä, kiikari silmällään, ikäänkuin +tahtoisi tunkeutua jäätiköiden salaisuuksien lävitse. Kaukana, siellä +taaempana, oli luvattu maa hautoen tuhatvuotista viisauttaan, jota +ihmiset eivät vielä tunteneet. Ei vasikkakaan karsinassa voinut +hartaammin ikävöidä kevättä, kuin tämä Sorbonnen suurmies. + +Ja kevät tuli. Melkein huomaamatta se hiipi yli maan. Kosteana ja +sumuisena, sateisena ja myrskyisenä se tuli, jäävyöryt narisivat ja +ryskivät, ne kutsuivat taukoamatta, ja jäätikön reunat paljastuivat +päivänvaloon teräksensinisenä panssarina tunturin rinnassa. + +Koko ranta oli juoksevaa jääsohjoa. Purot solisivat, meren jää ritisi +ja paukkui. Vain pieni rinne, jolla maja oli, pysyi jotenkin kuivana. + +Mutta etelästä tuli leppoisa tuuli puhaltaen ja nopein, suhisevin +siiveniskuin halkaisivat ensimäiset kevätlinnut ilmaa Ottamkovin majan +yläpuolella. Siinä lensivät pienet ruokit Milne Edwardsin tunturin +ylitse Jäävuonolle tai Crossbayn lintuvuorelle. + +Oli toukokuun 3:as päivä. Voi, mikä riemu nousi kolmen ihmisen kesken, +jotka olivat taistelleet pitkän talven läpi! Kyyneleet silmissä he +tuijottivat pieniä lintuja, he näkivät niiden häviävän korkeiden +tuntureiden taakse, joiden yli he itsekin pian vaeltaisivat. Ne toivat +viestin uudesta elämästä, uudesta kasvusta ja tulossa olevasta +pelastuksesta. + +He katselivat sierettyneitä sormiaan, joissa kaikissa oli pakkasen +merkkejä. He loivat tutkivan silmäyksen talven kuluttamiin +hylkeennahkavaatteisiinsa. Jääluotsin tunnollisesta työstä huolimatta +ammotti reikiä ja repeämiä kaikkialla likaisessa nahassa, jonka +luonnollinen väri oli aikoja sitten hävinnyt. Vieläpä mainio +siniketunkauluskin, jonka luotsi suurella vaivalla oli ommellut Fridan +pukuun, oli muuttunut joksikin epämääräiseksi. + +Meitä surettaa sanoa, että kaunis, sorea paroonitar lähinnä muistutti +pientä pörröistä mustalaisnaista, joka ei oikein tajunnut saippuan ja +veden merkitystä. + +Pienessä käsilaukussa oli hieno, hopeoitu kuvastin ja harja, mutta sen +pahempi -- molemmat nämä, samoin kuin kynsien hoitoon tarkoitetut +laitteet, olivat kauvan sitten jääneet unohduksiin. + +Bratt oli ollut oikeassa. Elämän taistelu tekee ulkonaisen sivistyksen +vähäpätöiseksi. Ja Frida, hemmoteltu nuori neiti yhteiskunnan +korkeimmista piireistä, oli oppinut tuntemaan seikkoja, joista ei +koskaan olisi voinut uneksiakaan: kieltäymyksiä, puutetta ja +sieluntuskia. + +Hänen mielensä oli karaistunut, hänen ruumiinsa saanut lihaksia ja +jänteitä. Hän saattoi katsoa vaaraa silmiin käden vapisematta. Pitkinä +öinä oli koti-ikävä painanut hänen päänsä syvälle tyynyyn +sanomattomassa tuskassa, mutta nyt sekin aika oli mennyt; ei tuntunut +olevan aikaa ajatella sitä maailmaa, joka oli Agardh Bayn ulkopuolella. + +Huomaamattaan hän alkoi iloita siitä omituisesta erämaan elämästä, jota +hän vietti täällä kurjalla maankolkalla. + +Hän oli saanut uuden hahmon ja välitti paljoa enemmän siitä, että hylje +pisti päänsä esille puhallusaukosta, kuin siitä, millaisia uudet +syysmuodit olivat. Olivatko hatut yhtä suuria ja hame yhtä ahdas? + +Hänen täytyi hymyillä ajatellessaan kaikkea sitä hyödyttömyyttä, joka +oli ollut hänen edelliselle elämälleen ominaista. Hameet, hatut, hieman +kieliä, seuraelämä, monta tuntia kuvastimen edessä, kevyt, leikittelevä +keskustelu -- ne olivat olleet hänen elämänsä sisällyksenä. + +Ja nyt -- --! Illalla maata pannessaan hän tunsi työmiehen väsymystä. +Hän oli raatanut ja ahertanut ja voi hyvällä omallatunnolla nauttia +lepoa. Ensi kerran hän huomasi, miten köyhää elämä on ilman työtä, +ilman todellista tointa, ja tuntuipa toisinaan siltäkin, että +kauhistutti palata vanhan Hansa-kaupungin hyödyttömään oleilemiseen. + +Hän oli vähällä ruveta rakastamaan nokista pientä majaa, kuten sotamies +rakastaa sitä taistelutannerta, joka on nähnyt hänen kovimman +kamppailunsa. Ja kuinka hän saattaisi erota näistä miehistä, jotka +olivat olleet hänen uskollisia tovereitaan pitkinä, pimeinä napaseudun +öinä? Pikku Fridan mieli kävi äkkiä raskaaksi, hän sai kyyneliä +silmiinsä, ja vähitellen hän tajusi kevään laulun nuoressa sydämessään. + +Jörgen Bratt valmisti innokkaasti kaikkea, mitä tarvittiin matkaa +varten tunturien yli. Pukuja pantiin kuntoon niin hyvin kuin voitiin. +Hän valikoi saappaita, ja silloin kävi ilmi, että paroonitar saattaisi +pahimmassa tapauksessa käyttää paria "Viktorian" pikisaumasaappaita, +jos ne tarpeeksi sisustettaisiin hylkeennahalla. Brattilla oli omat +saappaansa, ja professori anasti parin pitkävartisia, jotka näyttivät +voivan kestää kylmää ja kosteutta. + +Edelleen he valmistivat kolme makuusäkkiä huovista ja karhunnahasta. Ne +olivat jotenkin painavia, mutta näyttivät myöskin hyvin +käyttökelpoisilta. + +Fridan pieni käsilaukku muutettiin selkärepuksi muutamien nahkahihnojen +avulla. + +Toukokuun 18 päivänä oltiin lähtövalmiit. Bratt kantoi ruokavaroja +kahdeksaksi päiväksi, makuusäkkinsä ja kiväärinsä. Toiset kantoivat +kumpikin makuusäkkinsä, ja Fridalla oli sitäpaitsi karbiininsa +kainalossa. + +Sitten tuli jäähyväisten hetki! Nyt vasta he huomasivat, kuinka +vaikeata oli erota pienestä tuvasta, joka oli ollut heidän kotinsa koko +pitkän talven. + +Hiljaisina he panivat kaikki kuntoon siltä varalta, että mahdollisesti +täytyisi toisten onnettomien talvehtia Ottamkowin ikivanhassa, vankassa +tuvassa. He ottivat mukaansa vain sen, mikä oli kaikkein +välttämättömintä. + +Boy hyppeli edestakaisin. Se ei osannut pitää tästä lähdöstä. + +-- Mitä ihmettä tämä on? -- sanoivat koiran viisaat silmät. -- Eikö +täällä ole hyvä olla? Eikö ruokakaapissa vielä ole useita lihavia ja +oivallisia karhunpaisteja? + +Ja eläin lymysi lopulta makuupaikalleen hallitsijattarensa sängyn +eteen. + +-- Luulenpa melkein, että koira tahtoo jäädä tänne, -- sanoi +professori, pyyhkien silmiään. -- Minäkin puolestani olen hiukan +alakuloinen. Nämä neljä mustaa seinää ja nämä kovat penkit ovat käyneet +minulle rakkaammiksi kuin tiesinkään... Rakas pikku Frida, -- jatkoi +hän lämpimästi, suurten kyynelten vieriessä pitkin kalpeita poskia, -- +muistakaamme aina Ottamkowin köyhä tupa! Se on opettanut minut uskomaan +hyviin ja rehellisiin miehiin, siihen ritaristoon, joka on häviämässä +suurista yhteiskunnista, ja hienoon, herkkään naissieluun, joka kestää +onnettomuutensa miehen voimalla ja rohkeudella. Sen pahempi en osaa +yhtään jouluvirttä, minähän olen kauhean jumalaton ihminen, mutta +muistan yksinkertaisen pienen gascognelaisen rukouksen, jonka äitini +minulle opetti ollessani pikku poika. Sen tahdon rukoilla viimeisenä +hetkenäni niiden puolesta, joista olen oppinut pitämään pitkänä, +pitkänä yönä Rabotin jäätikön juurella. Ja nyt Jumalan nimeen, hyvästi! + +Vaiti he menivät ulos ja sulkivat oven huolellisesti jälkeensä. Sitten +he vaelsivat hitaasti ylöspäin. Suuria parvia myrskylintuja liiti +pohjoista kohti leppoisassa kevätilmassa. Siinä oli merihepo keltaisine +nokkineen ja harmaine jalkoineen, ja korkealla ilmassa purjehti +pormestarilokki, raskaana ja arvokkaana leveillä siivillään. Kiven +takaa pisti kettu päänsä esiin ja pakeni nähdessään Boyn uhkaavan +hahmon. + +Mutta eskimolaiskoira ei ollut metsästystuulella. Se murisi kyllä aika +lailla. Mutta sen katse painui takaisin hiekkarannalle ja pieneen +tupaan, joka kohosi valkeista lumitäplistä Agardh-tunturin juurella. + +Kolmihenkinen joukko pysähtyi ja katsoi taaksensa. Kaukana häämöitti +risti Nils Johnsenin haudalla harmaansinistä taivaanrantaa vasten, +valonsäde väreili kannaksella, ja silmät kosteina he heiluttivat +viimeiset jäähyväisensä toverille, joka nukkui ikuista unta erämaan +kirkkotarhassa. + + + + +XVIII. + +RENÉ MARMONTIN VIIMEINEN KEKSINTÖ. + + +Siitä tuli työläs tunturiretki yli moreenin, jossa kivet olivat pieniä +ja pyöreitä kuin linnunmunat. + +Korkealla heidän yläpuolellaan kohotti Milne Edwards-tunturi leveää +otsaansa. Mahtavat jäävyöryt, jotka viettivät Suurvuonoa kohti, +peittivät kaikki laaksot ja rotkot. + +Ei voitu mitenkään päästä niiden ohi, ja mitä suurimmalla vaivalla +täytyi haaksirikkoisten ryömiä askel askeleelta niiden rinteillä. +Ainoastaan yhdeltä kohdalta saattoi nousta jäävyöryä ylös. Kesti useita +tunteja, ennenkuin he saapuivat korkeimmalle huipulle. Bratt kulki +etumaisena. Hän pysytteli soikean jäävyöryn korkeimmalla harjalla. +Molemmin puolin se luisui alaspäin levein railoin ja halkeamin. + +Kevätaurinko oli jo sulattanut suurimman osan lumikerrosta, ja itse +jäätikön paljas jäärunko hohti sinisenä heitä kohti. + +Kaikkialla virtasi ja tihkui, ja vesi kokoontui puolijäätyneihin +lätäkköihin, joiden poikki heidän täytyi kahlata. Suuria halkeamia +ammotti heitä vastaan, ja heidän tuli usein kulkea pitkiä kiertoteitä +päästäkseen joidenkuiden ohi. Se oli Conwayn norsunluutie, vaarallinen +ja uhkaava kumeine sisusäänineen ja ihmeellisine kaukokuiskauksineen. + +Hyvin varovasti kuljetti Bratt heitä eteenpäin. Hän käytti kivääriä +alppisauvana ja tunnusteli jäätä edessään joka askeleella, milloin +lumikerros tuntui kätkevän jonkin vaaran. + +Milne Edwards-tunturi näytti tietä. Mikään pilvi ei pimentänyt mahtavaa +vahtitornia läntisten Huippuvuorten jäättömien laaksojen edessä. + +Päivännousun kalpea hohde syleili sen ylintä huippua harmaansinisine +täplineen, jotka loistivat lumikinosten välistä. Yli 3000 jalkaa korkea +vuori vietti etelään, ja mahtava kuilu leikkautui terävässä kulmassa +jäävyöryn alustaa kohti. + +-- Tuolla on sola, -- sanoi Bratt. -- Ainoa tie tämän jäävyöryn yli. +Siitä jäävyöry syöksyy jyrkkänä, melkein pystysuorasti Sassen-laaksoon. +Luoteisessa näemme Rabotin jäätikön ulommaisen haarakkeen. Vuonna 1892 +se sulki häneltä tien, kun hän tahtoi päästä Mohns Bayhin. + +-- Oikeassa olette, -- mutisi professori. -- Jäävyöry on vedenjakajana +idän ja lännen välillä. Se on kuin alkuajan tunturin vyö. Ehdimme kyllä +sinne ennen iltaa. Levätessämme tutkin jäävyöryn muodostusta läntisellä +rinteellä. Oletteko väsynyt, paroonitar? + +Frida katsahti häneen hämmästyneenä. + +-- En ole koskaan tuntenut itseäni niin kevyeksi ja vapaaksi, -- +vastasi hän. -- Voisi melkein luulla, että maan vetovoima on poissa. +Minä suorastaan liitelen näissä painavissa, lämpöisissä vaatteissa. + +-- Se johtuu ilmasta, -- selitti Bratt. -- Ei ole puhtaampaa ilmaa +missään muualla maan päällä. Huippuvuorten tunturi-ilma puhdistaa +keuhkomme ja vahvistaa lihaksiamme. Täällä on terveyden paratiisi. En +tunne mitään paikkaa, missä kylmä ja lämmin niin täydentäisivät +toisiaan kuin täällä, kun on aurinko päämme päällä ja viileä jääilma. +Ainoa muu paikka olisi ehkä Alaska. Olen nähnyt puolikuolleiden miesten +raahautuvan yli-inhimillisine taakkoineen Chilcoot-solan puhki. Heillä +oli huulet veressä ja silmät tuijottivat toivottomuuteen. + +-- Mutta jos he, omin neuvoin tai toisten avulla, saapuivat huipulle ja +tunturituuli puhalsi heihin, saivat he ikäänkuin virkistysjuomaa itse +elämältä. Heidän selkänsä suoristuivat, silmät loistivat ja tuorein +voimin he vaelsivat Jukonille. + +Professori Marmont ei puhunut paljoa, mutta koko hänen laiha ruumiinsa +oli hermostuneessa kiihtymyksessä. Jännitys värisi hänen hienoimmissa +hermosäikeissään, hänen sieraimensa laajenivat, hänen kätensä +vapisivat. Mikään ei jäänyt häneltä huomaamatta. Hän pani merkille +maaperän pienimmätkin muutokset. Kiikari ei levännyt hetkistäkään +kotelossaan. Hän oli kuin jalo rotueläin -- suuri, viisas koira, joka +vainuaa jälkeä. + +-- Täällä sen täytyy olla, -- sanoi hän. -- Olemme nyt korkeimmalla +huipulla, ja muutamien minuuttien kuluttua jäävyöry viettää enemmän +länteen. Tässä on vedenjakaja. Täälläköhän Rabot kääntyi, kun sumu +hänet pysäytti? Niin, aivan oikein, täällä käyvät halkeamat +leveämmiksi, ja katsokaa tuonne! + +Aivan edessään he näkivät kapean sauvan kohoavan jään pinnasta. Se +näytti ikäänkuin kasvavan jäästä. Leveä lumikinos ulottui muutamia +satoja metrejä sen taakse, ja mahtavan halkeaman reuna häämöitti +keskeltä kovaa, yhteenpuhallettua lumikerrosta. + +-- Varokaa, -- huudahti Bratt. -- Kinos voi olla alta ontto! -- Mutta +professori ei kuunnellut. Mikään ei voinut pysäyttää hänen vanhoja +jalkojaan. Hän hyppeli kuin vuorikauris yli epäsäännöllisten +jäämöhkäleiden. Hän kaatui ja nousi jälleen, kunnes saapui merkillisen +sauvan luo, joka varoittaen kohosi lumesta. + +-- Se on alppisauva, -- huusi professori, -- oikea alppisauva. + +Toiset olivat nyt saapuneet hänen luokseen ja katselivat ihmetellen +tätä tunturivaeltajan yksinkertaista muistomerkkiä, joka seisoi +kinoksen reunalla. He koettivat kiskoa sitä irti, mutta se oli jäätynyt +kiinni. + +-- Siinä on nimimerkki kädensijassa, -- sanoi Frida. -- Eikö olekin M +ja C? Kukahan se lienee? + +-- Se on sir Martin Conway, -- sanoi Bratt. -- Hän kulki tätä tietä +vuonna 1896. + +-- Oikein, -- sanoi professori hajamielisenä. Mutta hänen silmänsä +eivät jättäneet mahtavaa halkeamaa, joka synkkänä ja salaperäisenä +näkyi valkeassa lumessa. + +-- Kuka on Martin Conway? -- kysyi Frida. + +-- Hän on Huippuvuorten sankareita, -- vastasi Bratt. -- Ja +toimeliaimpia tiedemiehiä, mitä on koskaan vaeltanut tuntureilla ja +jäällä. Sir Martin on ainoa, joka on kulkenut Huippuvuorten poikki tätä +tietä. Hän teki, mitä Rabot ei voinut. Hän kiipesi 1898 Garwoodin +kanssa Hornsundin huipulle, Huippuvuorten korkeimmalle vuorelle, joka +urotyö aina muistetaan Huippuvuorten historiassa. + +-- Elääkö hän vielä? -- kysyi paroonitar. + +-- Paraissa voimissa, toivoakseni, -- vastasi Bratt hymyillen. -- Jos +satutte joskus Lontooseen, voitte käydä tervehtimässä suurta +edeltäjäänne. Hänen osoitteensa on Hornton House, Kensington. + +Frida nauroi hilpeästi, käyden hyvällä ruokahalulla käsiksi +kappaleeseen karhunlihaa, jota Bratt oli ottanut esille. He +leiriytyivät Conwayn alppisauvan ympärille. Tuntui siltä, kuin he +olisivat saaneet uuden toverin. Elämä voi olla niin raskasta ja +vaikeata, että alppisauvastakin voi tulla elvyttävä kohtaus, ja nyt +heistä tuntui, kuin itse sir Martin istuisi heidän keskessään +näyttämässä tietä pelastukseen. + +Mutta professori ei saanut rauhaa. Hän söi mitä suurimmassa kiireessä. +Koko tieteellinen hajamielisyys oli vallannut hänet, ja ennenkuin +toiset huomasivatkaan, oli hän ryöminyt suuren halkeaman reunalle. + +-- Jumalan tähden, olkaa varovainen! -- huusi Bratt. -- Conway ei ole +suotta jättänyt tänne kallista sauvaansa. + +Mutta professori ei kuullut. Hän vain katsoi -- katsoi silmät selällään +ihmeelliseen, mustansiniseen syvyyteen. Koko hänen sielunsa vapisi +innosta. Hän piirsi aivoihinsa omituiset poikkijuovat leveine +kivennäisvöineen, jotka häämöittivät pimeydestä. + +Hän tutki kerrostumien rakennetta ja pani merkille, kuinka vanha sora +ja savi oli työntynyt jäähän ja nyt säteili maan sisästä. Alkuajan +tunturi tuolla syvällä näytti taistelevan mahtavaa jääpanssaria vastaan +ja koettavan vapautua jäävyöryn painosta; maan mahtava elinvoima +kuolleen ja kylmän elämänkukistajan musertavaa syleilyä vastaan. + +Ja René Marmontin tuijottaessa tuohon kuiluun, missä elämän ja kuoleman +voimat seisoivat vastatusten tuhatvuotisessa kamppailussaan, kehittyi +hänen aivoissaan aivan uusi teoria niistä suurista laeista, jotka +koskevat maailman syntyä... + +-- Nyt sen keksin, -- kuiskasi hän. + +Hän nousi ihastuksissaan. Mahtavassa väläyksessä hän oli katsahtanut +ijankaikkisuuden työpajaan. Hänen silmiänsä häikäisi, maa huojui hänen +jalkainsa alla, kaikki sortui hänen ympärillään, hän tavoitteli +jalansijaa... + +Lumen reuna oli irtautunut, ja huudahtamattakaan hän syöksyi syvyyteen. + +Hänellä oli ratkaistuna eräs tieteen arvoituksista, mutta se hukkui +hänen mukanaan. + +Alhaalla tutkimattomissa syvyyksissä alkumoreenien sylissä häämöitti +René Marmontin sammuviin silmiin loistavana silmänräpäyksenä +ijankaikkisen maailmanarvoituksen ratkaisu. + + + + +XIX. + +SASSEN-LAAKSON JUMALAT. + + +Mitä kauhein kohtalo uhkasi niitä kahta nuorta ihmistä, jotka olivat +yksinään jäljellä. Kaikki tuntui nukkuvan ikuisen hiljaisuuden unta. He +tunsivat olevansa ainoat elämän kipinät kuolleen maailman aavemaisilla +lakeuksilla. + +Ääretön, käsittämätön hiljaisuus -- yksinäisyyden laulu +ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen. + +Silloin tällöin he huusivat professorin nimeä, mutta tiesivät sen +olevan toivotonta. He eivät enää koskaan saisi nähdä ystävänsä +hyväntahtoisia silmiä, kuulla hänen iloista ääntään ja sydämellisiä +sanojaan. René Marmont oli kuollut työnsä ääreen. Hän lepäsi nyt +alhaalla alkuvuoren juurella, jäävyöryjen jäänsininen kirkkoholvi +päänsä päällä. + +Vanha tiedemies oli ollut kuin heidän isänään. Nyt hän oli matkalla +siihen maahan, missä ei ole arvoituksia ja missä kaikki on valoa ja +kirkkautta. Mutta nuori mies ja nuori nainen, jotka nyt istuivat +yksinään, taistelivat surua vastaan, joka raateli heidän sydämiään. He +muistivat tuskaisina kaikki, mikä oli tehnyt hänet heille rakkaaksi, +kieltäymyksissä ja suruissa, ilossa ja toivossa. Miten rattoisa ja +iloinen hän olikaan ollut, miten kiitollinen kaikesta, miten uhrautuva +ja hyvä! Hän hymyili helposti ja itki helposti, kauniin, viinilehvin +seppelöidyn Gascognen oikea poika. + +Boy oli ryöminyt halkeaman reunalle asti, missä omituiset jääkerrokset, +joihin professorin valpas silmä oli kiintynyt, loistivat auringossa. Se +ulvoi surkeasti ja painoi päänsä käpälien vähin. Sitten se jäi +liikkumatta makaamaan. + +He tiesivät, että oli toivotonta odottaa, mutta eivät tahtoneet jättää +kauheata paikkaa, joka oli vaatinut heidän ystävänsä hengen. +Kaksikymmentä neljä tuntia he istuivat siinä ja huusivat yhä uudelleen +professorin nimeä... + +Mutta vain kuolon hiljaisuus vastasi heille, ja epätoivo sydämessä he +ryömivät makuusäkkeihinsä ja koettivat nukkua. Mutta kumpikaan ei +sulkenut silmiään ennenkuin aamupuolella, väsymyksen voittaessa. + +Sitten he vaelsivat hitaasti eteenpäin käsi kädessä kuin kaksi surevaa +lasta, jotka yksinään on ajettu erämaahan. -- -- -- + +Kahdeksan tuntia marssittuaan he olivat saapuneet jäävyöryn +äärimmäiselle reunalle ja Sassen-laakso aukeni heidän eteensä, suuri, +kuollut, synkkä laakso. + +Varovasti, askel askeleelta, he laskeutuivat jyrkkää rinnettä pitkin, +jonka viimeinen osa oli joka askeleella syvyyteen syöksyviä irtonaisia +kiviä. + +Heillä oli mitä ihanin näköala yli ihmeellisen maan. + +Suoraan edessään he näkivät Fulmar-laakson, josta rivi jäävyöryjä johti +ikuiseen lumeen ja jäähän ja jonka ylängöltä yksinäiset tunturit +nousevat toinen toistaan korkeampina yli autioitten lakeuksien, kunnes +taivas ja lumi sulavat yhteen. + +Ei pienintäkään eloa, ei ääntäkään kuultavissa, ei yksikään koski +syössyt tunturien puhki, ei pieninkään puronen solissut kivien välissä. +Vain joki kiemurteli raskaana ja uneliaana laaksoon ja kokosi +jäävyöryjen veden. + +-- Oletteko väsynyt? -- kysyi Bratt. -- Saamme koettaa ehtiä laakson +pohjalle ennen pimeän tuloa. Loppuosa tietä on jokseenkin helppo, +seuraamme vain jokea, jonka näette tuolla alhaalla. + +-- Istukaamme vähän lepäämään, -- pyysi Frida. -- Täällä on niin +ihmeellisen kaunista. Tätä näkyä en koskaan unohda! Katsokaa tuntureita +tuolla kaukana, ne ovat harmaansinisiä, kevyt vihreä sumu ympärillä. En +ole koskaan nähnyt niin ihmeellisiä värejä. Vuorien välissä jäävyöryt +loistavat tummanvihreinä keskellä kaikkea valkoista. + +-- Niin, -- sanoi Bratt, -- voisi melkein luulla täällä eläneen +jättiläisiä, jotka ovat rakentaneet itselleen ihmeellisen kauniita +ja eriskummallisen muotoisia mahtavia temppeleitä. Että täällä +on ollut suuria troopillisia metsiä, senhän tiedämme, katsokaa vain +kiveä jalkaimme edessä! Eikö siinä ole selvä merkki hienosta +saniaisenlehdestä? Kuinka monta miljoonaa vuotta sitten luulette tämän +saniaisen täällä kasvaneen? Täällä on myöskin kivettymiä tammesta, +lehmuksesta, vaahterasta, pähkinäpensaasta ja monista muista sekä +lehti- että havupuista. Täällä on ollut yhtä lämmintä ja hedelmällistä +kuin Italiassa tai Rivieralla! Eikö sitä ole omituista ajatella? + +-- Kyllä, -- vastasi Frida. -- Tässä ympäristössä tuntuu lyhyt elämämme +äärettömän mitättömältä. Koskaan en voi unohtaa, mitä Huippuvuoret ovat +minulle opettaneet, mutta kuulkaa -- mitä se on -- Boy vinkuu ja +haukahtelee alhaalla laaksossa. + +-- Se on löytänyt jotakin, -- sanoi Bratt, -- rientäkäämme. -- Ja käsi +kädessä he melkein juoksivat alas tunturirinnettä minkä kerkisivät. + +Kaukaa kuului Boyn surkea ulvonta, se viilsi kauheana läpi hiljaisuuden +ja sai sydämen vapisemaan heidän rinnassaan. He luulivat näkevänsä +jotakin harmaata laakson toisella puolella, mutta kuitenkaan se ei +ollut mitään elävää, ja vain koiran tarkka katse ja vainuaisti oli +kyennyt sen erottamaan pitkän matkan päästä. + +Maaperä oli nyt sangen hankala. Maa oli liuonnut ja kostea, ja he +vaipuivat polvia myöten saveen. Tuntui kuin polkisi jääkylmälle, aina +vajoovalle tyynylle, joka hetki oli hypättävä syvien, kuivuneiden +puronuomien tai mahtavien, ikuisesti lumipohjaisten kuilujen yli. + +Lopuksi heidän piti kahlata yli leveän, syvän joen, joka harmaana ja +tyynenä raivasi tietään kivien välitse. Vain koiran surkea vinkuminen +oli saanut heidät kahlaamaan jääkylmän virran poikki, ja kun se +osoittautui syvemmäksi kuin he olivat luulleetkaan, pyysi Bratt Fridaa +odottamaan, kunnes hän yksinään kävi katsomassa, kuinka oli asian +laita. + +Kauhea aavistus sanoi hänelle, että se ei ollut nuoren naisen silmille +sopiva näky. -- Tulkaa pian takaisin, -- sanoi Frida. -- On niin +ilkeätä olla täällä yksinään. Ja koettakaa saada koira vaikenemaan, jos +voitte. + +Varmuuden vuoksi Bratt otti kiväärin mukaansa. Mutta se oli +tarpeetonta. Boyn löytö oli yhtä kuollutta ja elotonta kuin kaikki muu, +mitä he olivat matkan varrella tavanneet. + +Brattin lähestyessä koira tuli vinkuen ja ryömien häntä vastaan, +matkalakki suussaan. Vuorista saattoi lukea erään ruotsalaisen +toiminimen ja sanan Stockholm. Bratt astui hitaasti lähemmäksi -- siinä +lojuivat Boyn isännän surulliset jäännökset. -- Vain mytty harmaita +vaatteita ja muutamia luita oli jäljellä, kaiken muun olivat kettu ja +jääkarhu syöneet. Ei mitään muistiinpanokirjaa tai papereita, mutta +vaatteet olivat selvästi olleet uudet ja kallista englantilaista +kangasta. + +Bratt taputti koiraa, vieritti suuria kiviä paikalle ja pani merkille +tunturin, missä ruotsalainen oli kuollut. + +Hänen täytyi melkein väkisin vetää Boy mukaansa ja ainoastaan ottamalla +vainajan matkalakin käteensä hän vähitellen sai koiran seuraamaan. + +Toisella rannalla istui Frida kalpeana ja palellen. + +-- Mitä siellä oli? -- kysyi hän. + +-- Teillähän on vahvat hermot, ja olette jo monesti katsoneet kuolemaa +silmiin, -- vastasi Bratt. -- Se oli Boyn isännän ruumis, luultavasti +ruotsalainen tiedemies... + +-- Miesparka, -- sanoi Frida liikutettuna. -- Kuolla aivan yksinään +täällä erämaassa! Luuletteko hänen kärsineen paljon? + +-- Se on helppo kuolema, -- mutisi Bratt. -- Silloin saa nähdä valoisia +unia. Napamaiden luonto on kuoleville armelias. + +He kulkivat eteenpäin. Mutta Boy kulki pää riipuksissa heidän takanaan +ja kantoi isäntänsä lakkia suussaan. + + + + +XX. + +VIIMEINEN PÄIVÄMARSSI. + + +Molemmat vaeltajat olivat lopen väsyneitä, mutta raahustivat kuitenkin +eteenpäin. He eivät voineet ottaa esille makuusäkkejään ja panna +nukkumaan soiselle maalle. Uni uhkasi vallata heidät. Mutta samalla +vaanivat kauheat ja synkät muistot kaikkialla ja ajoivat heitä +eteenpäin. Hiljaisuus oli kammottava eivätkä he enää kuulleet edes Boyn +iloista, rohkaisevaa haukahtelua. + +Mutta Bratt puheli koko ajan. Hän etsi muististaan kaikki, mitä oli +lukenut ja kuullut Huippuvuorista, ja koetti puhumalla muiden +kärsimyksistä johtaa ajatukset pois heidän omasta kurjuudestaan. + +-- Olenko kertonut Paul Björvikistä? -- kysyi hän. -- Sillä miehellä on +iloiset, lapselliset silmät ja mainion hyvä mieli. Olen tavannut hänet +monta kertaa. Viimeksi Wellmanin ilmapallotalon luona 1898. Boy oli +siellä myös ja piti kauheata elämää muiden koirien kanssa. Paitsi +Björvikiä oli siellä eräs toinen mies, Knut Jonsen, reipas ja voimakas. +Talvella Jonsen hukkui mereen, ja Björvik jäi yksin napaseudun yöhön, +moneksi kuukaudeksi, näkemättä juovaakaan auringosta, kuulematta +ihmisääntä. Aivan vieressä ovat Amsterdam-saari ja Daumanin saari, +missä jääkarhu haeskelee ihmisjäännöksiä. + +-- Mutta kymmenen vuotta aikaisemmin oli Björvikillä ehkä vielä +hirveämpi talvi. Hän oli silloin Frans Josefin maassa yhdessä +"Fram"-laivaan kuuluneen Bentsenin kanssa. + +-- Toisena päivänä tammikuuta Bentsen kuoli kerpukkiin ja kun ruumista +ei voitu haudata eikä myöskään heittää ruoaksi villieläimille, piti +Björvik kuollutta toveria majassaan seitsemän pitkää kuukautta. + +-- Kumma, ettei hän tullut hulluksi, -- sanoi Frida. + +-- Niin, se on käsittämätöntä, -- myönsi Bratt. -- Mutta nämä +maanmieheni Pohjois-Norjasta ovat kovaa väkeä, karaistuneet sielultaan +ja ruumiiltaan. Olemassaolon taistelu on kova heidän kotipaikoillaan, +eivätkä he ole hemmoiteltuja. Kohtalon oikut he kestävät fatalistisella +tyyneydellä. Kun kysyin Paul Björvikiltä, eikö ollut kauheata pitää +ruumista majassa, vastasi hän: + +-- Mitä vielä, olihan siitä hiukan seuraa. + +-- Mutta mikä saa ihmiset talvehtimaan täällä? -- kysyi Frida. -- Onko +maksu niin suuri, vai saavatko he elinkoron kotiin tullessaan? + +-- Ansio on useinkin hyvin kehno, -- vastasi Bratt. -- Alhainen +päiväpalkka tai osuus saaliista, joka tuskin nousee pariin tuhanteen +kruunuun. Ne varustukset, jotka pyyntimiehille annetaan mukaan, ovat +jokseenkin alkeelliset. He asuvat usein ohuessa lautavajassa, missä on +ylen ahdasta. Ruoka on myöskin hyvin puutteellista. Muutamasta +tynnyristä kalanmätiä, jauhoja, ryynejä, herneitä, perunoita, voita, +kahvia ja sokuria ja muutamasta laatikosta säilytettyjä kalapullia +näiden miesten tulee elää melkein kokonainen vuosi. + +-- Kun ajattelemme, että heidän ainoana huvinaan voisi olla syödä +jotakin hyvää ja että ainoa keino kerpukin ehkäisemiseksi on järkevä +ruokajärjestys, sopiva sekoitus kaikkia ravintoaineita, voi heitä +sääliä vieläkin enemmän. Mutta kuitenkin on sattunut, että +pyyntimiesten, jotka ovat nähneet nälkää koko talven ja maltittomina +odottaneet heitä kesän tullen noutavaa laivaa, on täytynyt jäädä tänne +vielä kokonaiseksi pitkäksi vuodeksi nälkään, puutteeseen ja +toivottomuuteen, laivanisännistön välinpitämättömyyden vuoksi. Se on +häpeäksi synnyinmaalleni, ja senkaltaisten vastuuttomien ja +kovasydämisten ihmisten tulisi joutua lain kouriin. + +-- Minun luullakseni itse ilmanala täällä houkuttelee esille ihmisten +huonoimmat ominaisuudet, -- jatkoi Bratt, -- mutta usein myöskin +paraat. On esimerkkejä rohkeudesta ja uhrautuvaisuudesta, mutta +napamaiden mieliala on melkein pahin kaikesta pahasta, mitä täällä on. +Ihmisistä tulee riitaisia, häijyjä, velttoja ja kylmäkiskoisia. He +väsyvät aina näkemään samoja kasvoja ja kuulemaan samoja ääniä, he +suorastaan vihaavat toisiaan ja istuvat mieluummin tuvan ulkopuolella +purevassa myrskyssä ja pakkasessa kuin sisällä tovereittensa seurassa. +Ei mitään tapahdu, heidän ajatuksensa kiertävät yhä vain heidän omassa +pikku maailmassaan, he ikävöivät yksinäisyyttä, mutta ovat kuitenkin +sidotut yhteen kuin muinaisajan kaleeriorjat. + +-- Niin, mutta ajatelkaa, kuinka hyvä meidän on ollut, -- sanoi Frida. +-- Siitä minun on kiittäminen teitä ja professoria. Muistatteko +pitkiä talvi-iltoja, kun hän levitti eteemme koko Huippuvuorten +luomishistorian? Kaksi kertaa maa on ollut meren alla, kahdesti se on +jälleen kohonnut. Täällä on ollut troopillinen ilmasto, senjälkeen +keskieurooppalainen, sitten se on ollut tuliperäisten ainemäärien +peitossa ja nyt ovat suuret osat sisämaajäiden alla, jotka kenties +vähitellen sulavat pois. + +-- Niin, nämä Huippuvuoret ovat omituinen maa, ja se kansa, jolle +kunnia sen tieteellisestä löydöstä kuuluu, on lähinnä ruotsalaiset. De +Geer, Thorell, A.E. Nordenskiöld ja Nathorst ovat ikiajoiksi liittäneet +nimensä tämän maan historiaan. Pian 50 vuotta sitten ruotsalaiset +alkoivat varustaa tieteellisiä retkikuntia näihin seutuihin, jotka +siihen aikaan olivat yhtä villejä ja luoksepääsemättömiä kuin mikä +tuntematon maanosa hyvänsä. Tiedemiesten mukana seurasi +erikoistuntijoita kaikilta aloilta. Minä, joka itse olen hiukan +eläintutkija, voin täysin käsittää sen tutkijanilon, jonka on täytynyt +näissä miehissä syttyä, heidän tullessaan tähän napamaatutkimuksen +klassilliseen maahan. + +-- Katsokaa esimerkiksi tuntureita, ne eivät ole sammaleen eivätkä +puiden peittämiä, ne seisovat paljaina todistamassa luonnon mahtavista +voimista. Katsokaa, kuinka kerrostumat tuolla tunturissa ovat +siirtyneet! Täytyy olla voimaa käsitelläkseen näitä suunnattomia +tunturimääriä sillä tavalla. Katsokaa, kuinka alemmat kerrostumat ovat +siirtyneet satoja metrejä korkeammalle kuin päällimmäiset. Ja itse +kivet kätkevät sellaisten eläinten ja kalojen pääkalloja, jotka ovat +täällä eläneet miljoonia vuosia sitten, kun meret lainehtivat siinä, +missä nyt seisomme. Tuon tunturin kovertaminen lienee veden työtä -- +mennään sinne, kenties löydämme sieltä makuupaikan. + +Pitkin tunturia virtasi pieni koski, ensimäinen, minkä olivat tavanneet +pitkällä vaelluksellaan. Se pulppusi ja kohisi ja antoi eloa +ympäristölle. + +Karhunpaisti tuli esille ja maistui erinomaiselta kylmän, kirkkaan +veden ohella. Sitten he laahasivat makuusäkkinsä pieneen kallionkoloon +ja vaipuivat ihan uupuneina uneen. + +Seuraavana aamuna Frida heräsi siihen, että joku veti häntä +käsivarresta. Se oli kettu, joka näytti tahtovan jakaa suuruksen heidän +kanssaan. Frida kirkaisi, niin että Bratt heräsi ja kettu säikähtyneenä +puikki tiehensä, ennenkuin kumpikaan sai unenpöpperössä pyssyä +käteensä. Boy oli poissa jossakin vuorilla ja metsästi omin neuvoin. +Sitten he saivat hiukan aamiaista ja jatkoivat rohkein mielin +vaivaloista vaellustaan. He kulkivat kulkemistaan. Läpi lumikinosten, +sateen ja sumun. Soista maata pitkin, joka heilahteli joka askeleella, +oli erikoisen vaivaloista marssia. + +Kaikkialla he näkivät poronjälkiä, mutta porot itse olivat +tipotiessään. Mutta Bratt koetti elvyttää Fridaa kertomalla +metsästysjuttuja Huippuvuorilta. + +-- Kun olin täällä ensi kertaa, ei ollut mikään taito ampua poroja. Ne +lähestyivät ilman mitään pelkoa ja jos ampui yhtä, tulivat toiset +lähemmäksi katsomaan, mitä oli tekeillä. + +-- Välistä ne ovat seuranneet ihmisten jäljessä pitkiä matkoja, ne kun +eivät ole lainkaan arkoja. Huippuvuorten poro on pienempi kuin +Skandinavian, kevyt ja siro. Sillä on paksu rasvakerros ihon alla, ja +siitä se luultavasti elää pitkillä vaelluksillaan. On todistettu +porojen vaeltaneen yli jään Novaja Semljasta Huippuvuorille -- jotenkin +pitkä kävely ilman ruokaa, eikö totta? Siitä me kaksi emme selviytyisi. + +Frida koetti hymyillä. Hän oli kauhean väsynyt. Hänen jalkansa olivat +haavaiset ja turvonneet. He olivat nyt vaeltaneet yhtä mittaa +kuusitoista tuntia ja lähenivät Esker-laaksoa. + +Vihdoinkin Bratt pysähtyi pienen solisevan puron reunalle. Raikas, +kylmä vesi ja hiukan ruokaa antoi heille jälleen voimia. + +Heitä piti yllä jännitys ja toivo tavata ihmisiä. Bratt tiesi, että +ihan meren rannalla oli tupa, mutta oliko se asuttu vai tapaisivatko he +vain neljä paljasta seinää ja aution rannan? + +Pari tuntia nukuttuaan he kulkivat edelleen. He tapasivat nyt useampia +lintuja. Muutamat taivaanvuohet vihelsivät alakuloisesti, parvi hanhia +lenteli ilmassa, ne olivat Huippuvuorten hanhia, saaren kauneimpia +lintuja. Muuan jäälokki nokki innokkaasti vanhaa, savesta esiinpistävää +poronnahkaa. Hiukan sammaltakin alkoi näkyä, ja riemastuen he +tervehtivät tätä koittavan kesän merkkiä. + +-- Meidän ei ainakaan tarvitse nähdä nälkää, -- sanoi Bratt. -- Täällä +on runsaasti lintuja, kuten näette. Mutta sanokaa, eikö tuo ole tupa, +minkä näemme tuolla? + +-- On se tupa... Savua nousee piipusta. Näen jonkun liikkuvan... Me +olemme pelastetut! + +Ja he juoksivat alaspäin läpi veden ja liejun, he unohtivat kaiken +surun ja väsymyksen, ja köyhä tupa vieraine ihmisineen tuntui heistä +viittovalta paratiisilta. + +Mutta etäisyys oli suurempi kuin he olivat luulleet. Kirkkaassa, +kevyessä ilmassa kaikki tuntuu olevan likempänä kuin itse asiassa on. +Melkein mahdotonta on arvioida välimatkoja. Sattuu esimerkiksi, että +tottuneet ampujat sovittavat tähtäimen sadalle metrille, vaikka +etäisyys myöhemmin osoittautuu kaksinkertaiseksi. + +Laakson läpi solui Sassen-joki hitaasti ja majesteetillisesti. Siinä ei +ole mitään virtaa. Välistä se jakaantuu laajoiksi suistamoiksi ja +kiemurtelee suurissa mutkissa läpi elottoman erämaanlaakson kuin +mahtava käärme. + +Laakson molemmin puolin kohoaa korkeita tuntureita. Ne ovat +Colorado-vuoret ja Marmier-tunturi ja kauempana pohjoisessa näkyi +Lusitania-tunturin lumipeitteinen otsa. Mutta tunturien seinämät +suistuivat jyrkkinä ja synkkinä alas laaksoon. Niillä oli ihmeellisiä, +fantastisia muotoja. Ne muistuttivat mahtavia ruumisarkkuja, joiden +koristeina oli kuvioita kuvanveistäjän hillittömimmästä +mielikuvituksesta. + +Niin, täällä uinuivat Sassen-laakson jumalat. + +Kivien ja moreenien välistä nousi esille sfinksimäisiä kivipäitä +omituisine julmistuneine piirteineen. Ne kumartuivat laaksoa kohti. +Joku näytti ojentelevan kaulaansa. Ketä ne muistuttivat? Eikö vain +egyptiläisen auringonjumalan puolisoa, lehmäkorvaista jumalatarta +Hatoria? + +He pysähtyivät hetkeksi... Kauhea tunne valtasi heidät, tunkeutui +hiljaisuuteen, laskeutui heihin kivettyneestä satumaailmasta, joka +tuijotti heihin kuolleista, kaukokatseisista kivisilmistä... + +Ja sitten he juoksivat, jääveden ja liejun roiskuessa, juoksivat, +kompastuivat, luisuivat ja taas juoksivat kohti pientä tupaa, joka +viittoi heille kaukana alhaalla Sassen-joen ulommaisessa suistamossa. + + + + +XXI. + +PYYNTIMIESTEN LUONA. + + +He olivat joutuneet "Storstadin" vanhalle talvehtimistuvalle, jonka +kaikki Jäävuonolla-kävijät hyvin tuntevat. + +Savupiipusta nousi ohut, sininen savu, ja suuri, roteva mies, puettuna +paksuun islantilaiseen mekkoon, istui oven sisäpuolella nylkemässä +poroa. + +Kahta pitkämatkaista vaeltajaa kohtasi tyypillinen pyyntikota. + +Roskat ja siivottomuus suorastaan piirittivät pientä rakennusta. +Ympäristö muistutti melkein kolera-hautuumaata, johon ei ole ehditty +haudata kuolleita. Kaikenlaisia eläimiä lojui sekaisin, kettuja, +jääkarhuja ja poroja. Niiden turkit oli nyljetty ja ne näyttivät +surkeilta punaisessa nahattomuudessaan. + +Ja näiden raatojen välissä oli kaikenkaltaista inhottavaa törkyä. +Kaikki oli heitetty sikin sokin, säilykerasioita, ruukkujen +sirpaleita, ruoanjätteitä, perunankuoria ja nahkaa. Ei edes +terveydenhoitolautakunnan vähimmin innokas jäsen olisi voinut sietää +tätä näkyä. Mutta omituisinta oli, että nämä elimelliset aineet eivät +laisinkaan haisseet. Sillä mikään ei mätäne Huippuvuorilla. Jos ei +olisi jääkarhuja eikä kettuja, muuttuisivat siellä kaikki ruumiit +muumioiksi ilman ja tuulten kuivattamina. Liha kuivuu kiinni nikamiin, +mutta mikään mätänemisbakteri ei ole siellä vielä tavannut edullisia +elinehtoja, ei edes pyyntimiesten majojen ympärillä. + +Frida katseli ihmeissään ympärilleen. Hän oli puolen vuoden kuluessa +menettänyt hienouden tunteen eikä paljon välittänyt noesta ja liasta. +Mutta tämä sekamelska kiusasi häntä kuitenkin aika lailla. + +-- Asuuko täällä todellakin ihmisiä? -- kysyi hän puoliääneen. + +-- Sikoja, -- vastasi Bratt yhtä hiljaa. -- Sellaisia, joita syntyy +vain isänmaani syrjäseuduilla. Köyhyys ja rasitukset ovat heidät +luoneet kaltaisikseen. Intiaanitkin Parana-joella pitävät tavaransa +paremmassa järjestyksessä kuin nämä pyyntimiehet. Kylmyys veltostuttaa +heidät -- kuten on meidänkin laita. Mutta se on kovaa kansaa. +Sitkeämpää miestä ei löydy mistään ilmansuunnasta. -- -- + +-- Hyvää päivää, -- sanoi Bratt tuvassa olevalle miehelle. Tällä oli +hyvin tuuhea parta, ja hän katseli uteliaana, kun kaksi vierasta tuli +hylkeennahkavaatteissaan eläinruumiitten yli, jotka lojuivat tuvan oven +edessä. + +-- Päivää, -- tervehti hän ystävällisesti osoittamatta suurempaa +hämmästystä. -- Teillä näkyy olevan Boy mukananne, -- jatkoi hän. -- +Ruotsalainen lienee siis paleltunut kuoliaaksi tunturilla. Olipa sekin +päähänpisto tallustella tänne yksinään. + +-- Löysimme hänen ruumiinsa noin neljännespenikulman päässä länteen +Fulmar-laaksosta, -- sanoi Bratt. + +Mies nyökkäsi. Hän raaputti tupakan piipustaan sangen hitaasti ja +täytti sen jälleen karkealla tupakalla. Ihmiset oppivat olemaan +hätäilemättä näin kaukana pohjoisessa. + +-- Niin, hänen veneensä on vielä tuolla rannalla, -- lisäsi hän. + +-- Mitä se mies sanoo? -- kysyi Frida hermostuneena. + +-- Kärsivällisyyttä, neiti! Nyt olemme norjalaisella alueella ja saamme +mukautua maan tapoihin. Vaikkapa itse Jumalakin laskeutuisi +pyyntimajaan, ei hän saisi muunlaista vastaanottoa. Esittely ei ole +niin nopea täällä kuin Euroopassa. Täytyy mairitella ja puhella hetken +aikaa, ennenkuin astuu kynnyksen yli. + +-- Me tulemme kaukaa, -- jatkoi Bratt, kääntyen pyyntimiehen puoleen. +-- Tämä nuori nainen ja minä olemme ainoat pelastuneet suuresta +matkailijalaivasta, joka teki haaksirikon viime kesänä... + +Pyyntimies vilkastui äkkiä. + +-- Victoria? -- kysyi hän. + +-- Niin, -- vastasi Bratt. + +-- Ja te olette viettäneet talven... + +-- Agardh Bayssa. + +-- Sinä ja tuo nainen? + +-- Meitä oli neljä, mutta kaksi on kuollut. + +-- Ja koira? + +-- Se tuli luoksemme elokuun lopulla pohjoismyrskyn aikana. + +Mies nyökkäsi jälleen. + +-- Te olette tervetulleet, -- sanoi hän. -- Tämä on Högstedin maja, ja +minä olen Eilerts Antonsen Tromsöstä, toverini nimi on Lars, hän on +ulkona kokemassa ansoja. + +He astuivat majaan. Siinä oli kaksi pientä huonetta ja pieni eteinen. +Sisällä ei järjestys ollut myöskään parempi. Ilma oli tukahuttava +haisten ruualle ja huonolle tupakalle. Esineet olivat yleensä siinä, +minne ne kulloinkin oli heitetty. Kuppeja ja vateja oli pesemättöminä +ympäri huonetta. Lattia oli täynnä lastuja ja eläinten nikamia, +muutamia ketunnahkoja riippui kuivamassa, ja poronruumis roikkui +matalan katon rajassa. Mutta kaikki nämä kauheat koristukset korvasi +takan räiskyvä tuli. Vanhat ajopuut paukkuivat, ja liekit nuolivat +miellyttävästi suurta rautapataa. + +Pyyntimies leikkasi suuren palan poronlihaa ja pani sen ilman muuta +pataan. Bratt otti repun selästään, laski molemmat makuusäkit leveälle +penkille, etsi esille pari huopaa ja laittoi kuntoon mukavan makuusijan +seuralaiselleen. + +-- Nyt saatte levätä, -- sanoi hän. -- Olette kai väsynyt. + +Frida hymyili, mutta hänen kätensä vapisivat ja jalat tuskin jaksoivat +häntä kannattaa. Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta ei saanut sanaa +huuliltaan. Kylmä hiki nousi kalpealle otsalle ja kaunis pieni pää +kumartui eteenpäin. + +Bratt kiirehti esille ja sieppasi hänet syliinsä, kantoi hänet +varovasti penkille ja laski hänet tilapäiselle vuoteelle. + +-- Sairas? -- kysyi pyyntimies. + +-- Hän on rasittunut, -- kuiskasi Bratt ja katseli hellästi kalpeita +kasvoja, jotka puolittain peittyivät karhunnahkaan. + +-- Hyvin tehty, -- sanoi Antonsen kuivasti. + +-- Hän on ensimäinen nainen, joka on kulkenut Huippuvuorten poikki, -- +sanoi Bratt. -- Hänen vertaistaan ei ole koko maailmassa. Hän kulki +sitä tietä, jolla Martin Conway hankki itselleen maailmanmaineen, ja +jota Charles Rabotin ei onnistunut kulkea... Kas, hän nukkuu jo, -- +kuiskasi hän. -- Pikku Frida parka! Pian ovat huolesi lopussa. Pitkä, +surullinen seikkailu on ohi ja sitten... + +Hän huokasi ja nousi. + +-- Onko hän vaimosi? -- kysyi Antonsen padan luota. + +-- Ei, -- vastasi Bratt lyhyesti. -- En tuntenut häntä ennestään. +Meidät paiskasi meri yhdessä maihin. Hän on Hampurista. + +-- Olen kuullut puhuttavan siitä haaksirikosta, -- sanoi pyyntimies. -- +Pari hiihtäjää Green Harbourista oli täällä viime viikolla. "Victorian" +hylkyä etsitään Sydkapista Staraschkiniin asti. + +--- Me kuljimme pitkin itärannikkoa, -- sanoi Bratt, -- jouduimme +sumuun ja ajoimme karille Ketunkuonon luona. Laiva halkesi kahtia. +Neljä meistä ui maihin ja pääsi Agardh Bayn venäläiseen majaan. Siellä +elimme talvikauden. Jääluotsi Nils Johnsenin tappoi jääkarhu. + +-- Jumala hänen sieluansa armahtakoon, -- sanoi pyyntimies +juhlallisesti. -- Hän oli paras luotsi, mikä koskaan on jäissä +kulkenut. Entä kolmas? + +-- Se oli ranskalainen professori. Hän putosi syvään jäävyöryn +halkeamaan Edward-tunturilla. + +Pyyntimies näytti miettivältä, silmäili nuorta norjalaista ja pani +merkille sitkeän tarmon parrakkaissa kasvoissa, suonisen kaulan ja +leveät ranteet. + +-- Sinä lienet hyvästä aineesta tehty, -- sanoi hän. -- Meistä ei moni +olisi kestänyt sitä, mitä sinä olet tehnyt. Mutta nyt saat panna maata. +Herätän sinut parin tunnin päästä, jos tahdot. Pane pitkällesi tuohon +sänkyyn. + + * * * * * + +Jörgen Bratt heräsi muutamia tunteja myöhemmin. Hänet valtasi +epämieluisa tunne, ja hän kohottautui sängystään ja hieroi silmiään. + +Huoneeseen oli tullut leveäselkäinen, tumma mies ja seisoi kumartuneena +nukkuvan paroonittaren puoleen. + +Se oli omituinen olento. Hänellä oli suunnaton yläruumis ja kapeat, +hiukan käyrät jalat. Kasvot olivat kellankalpeat, ja tukka riippui kuin +karhea hevosenharja hartioilla. + +Mustissa silmissä oli ilkeä, himokas ilme. Hänessä tuli esille +puolilappalaisen ovela villiys, ja keltaiset, terävät hampaat loistivat +mustan parransängen takaa kuin sudella, kun se syöksähtää hyppyyn. + +Pöydällä seisoi puoliksi tyhjennetty pullo, ja huonon paloviinan haju +täytti huoneen. + + + + +XXII. + +ERÄMAAN PETO. + + +Bratt nousi pelästyneenä ja kuunteli. Hän kuuli Fridan syvän ja +levollisen hengityksen. + +Yhdellä hyppäyksellä hän oli jalkeilla, ja lappalainen kääntyi häneen, +päästäen murisevan äänen, mutta hymyili kunnioittavasti... + +Mies oli niitä tyypillisiä sekarotuolentoja, joita tavataan kaikkialla +rikosten historiassa. Hänen suuri rintakehänsä ja pitkät käsivartensa +ilmaisivat suunnatonta voimaa. Se oli perintö joltakin pyyntimieheltä. +Mutta leveät kasvot mongoolilaisine piirteineen puhuivat selvästi +vaelluskansasta, joka uupumatta on laahustanut lakeuksien poikki. + +Lars lappalaisella ei ollut hyvää mainetta. Hän ei tuntenut itseään +turvalliseksi Norjassa, jossa lainvartijat eivät kärsineet hänen +epäsäännöllisyyksiään, kun paloviina sekoitti hänen aivonsa. Hänen +leveäteräinen veitsensä oli monesti saattanut hänet poliisin kanssa +tekemisiin. Senvuoksi hän viihtyi parhaiten Huippuvuorilla. Hän oli +kelpo pyyntimies, johon luonnonvoimat eivät pystyneet. Kun hän sai +tavallisen annoksensa Norjan kuningaskunnan huonointa paloviinaa, oli +hän tyytyväinen. Ja Lars oli tovereilleen avulias ja muutenkin hauska +mies. Hän teki työnsä paremmin kuin useimmat muut, ja hänen voimansa +olivat suunnattomat. + +Hän hämmästyi aika lailla, kun kotiin tullessaan tapasi tuvassa kaksi +vierasta. Antonsen oli käskenyt hänen antaa heidän nukkua tarpeekseen +ja mennyt sitten ansoja kokemaan. Ja lappalaisen hämmästys oli +muuttunut hurjaksi riemuksi, kun hän keksi, että penkillä makaava pikku +olento olikin nainen -- kaunis pieni Jumalan enkeli sysimustine +kiharoineen. + +Silloin Lars otti viimeisen pullonsa keltaiseksi maalatusta arkusta ja +vahvisti metsäläishimojaan monella hyvällä ryypyllä. Hän hypisteli +pitkää veistään ja tunsi polttavaa halua syöstä sen tuohon kiusalliseen +mieheen, joka makasi sängyssä. Ja mitä enemmän paloviinaa solui hänen +kurkustaan alas, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, että Antonseninkin +henki oli vaarassa, jos hän sekaantuisi toisen yksityisasioihin. + +Mutta odottamatta hän keskeytyi näissä suloisissa, vaikka verisissä +unelmissaan. Hänen edessään seisovalla kookkaalla nuorella miehellä oli +katse, josta Lars ei pitänyt. Siinä seisoi valtias, kirottu vaalea +germaani, hänen rotunsa vihollinen. Ja hän itse oli orja, halveksittu +ja pilkattu... + +-- Ulos! -- kuiskasi Bratt ja viittasi ovelle. Ja hänen asennossaan oli +jotakin, mikä sai merilappalaisen leveän selän alistuvasti taipumaan. +Hän nyökäytti päätään. + +-- Kyllä, kyllä, -- sanoi hän ja meni hitaasti ulos. Mutta ovelta hän +loi salaisen katseen nukkuvaan tyttöön, ja kaksi pitkää keltaista +kulmahammasta loisti paksujen, sinipunaisten huulien välistä... Sitten +hän sulki oven hiljaa jälkeensä. + +Bratt huokasi helpotuksesta. Hän oli nukkunut kauemmin kuin oli +aikonut, ja nälkä vaivasi häntä. Pöydällä oli kappale keitettyä +poronlihaa. Hän jakoi sen kahteen osaan ja nautti kaikessa +hiljaisuudessa oman osansa. + +-- Kukahan tuo epämiellyttävä vintiö on, jonka kanssa Antonsen asuu? -- +ajatteli hän. Milloinkaan hän ei ollut nähnyt mitään niin +vastenmielistä kuin tämä liehutteleva, puolijuopunut orangutangi. + +Tapansa mukaan hän etsi katseillaan pyssyänsä, jonka oli laskenut +penkille. Se oli hävinnyt. Ja Fridan karhiini, jonka hän oli ripustanut +naulaan, oli myös poissa. + +Bratt kävi levottomaksi. Hän etsi kaikkialta, mutta ei löytänyt +ampuma-aseita. Silloin hän kiiruhti ulos ja huusi koiraa. Kovaääninen +haukunta vastasi hänelle vajasta, jossa pyyntimiehet säilyttivät +nahkojaan... Boy oli sinne suljettu. + +Hän kuuli hiipiviä askelia takanaan. Se oli lappalainen, ja nöyrä +asento oli poissa. Hänen keltaiset kasvonsa olivat muuttuneet melkein +kuparinruskeiksi, ja hänen mustia, pistäviä silmiään ympäröi +veripunainen reunus. Hän asettui oven eteen. + +Bratt kääntyi häntä vastaan. + +--- Missä on Antonsen? -- kysyi hän tyynesti. + +-- Poissa, kaukana poissa! -- vastasi lappalainen ja osoitti laaksoon. +Hänen äänensä oli intohimosta paksu ja hänen suuret, karvaiset +nyrkkinsä avautuivat ja sulkeutuivat lakkaamatta. -- Täällä komentaa +Lappalais-Lars, -- lisäsi hän omituisella falsettiäänellä. -- Mene +tiehesi, muuten tapan sinut kuin porsaan! Kirottu sikiö! + +-- Sinä olet juovuksissa, -- sanoi Bratt ja astui pari askelta +taaksepäin. + +-- Koira! -- huusi lappalainen. -- Katsele eläinruumiita ympärilläsi! +Pian sinä makaat niiden joukossa. Minä nyljen sinusta valkoisen +nahkasi, ja tuon naisesi minä... + +Hän vaikeni. + +Nuoren norjalaisen siniset silmät saivat uhkaavan loisteen. Niihin +näkyi tulleen terästä, ja kaksi leveätä, terävää ryppyä ilmaantui nenän +juurelle. + +Lappalainen veti puukkonsa tupesta, otti sen hampaittensa väliin, +riuhtasi päältään paksun poronnahkamekon ja heitti sen luotaan. Hän oli +vyötäisiä myöten alasti. + +Brattin kasvot kävivät kalpeammiksi. Hänen edessään ei ollut enää +ihmisruumis, vaan jonkun muinaisajan eläimen muodoton, mahtava yläosa. +Siinä oli tiheässä pitkiä, paksuja karvoja, jotka pistivät esille +voimakkaasta rinnasta kuin villisian harjakset ja muodostivat kauluksen +lyhyen kaulan ympärille. Pitkät käsivarret heiluivat edestakaisin kuin +gorillan jäsenet, ja lihakset kiemurtelivat kuin paksut köydet +karvapeitteen alla. + +Lappalainen tarttui veitseensä ja ryntäsi vihollisensa kimppuun. +Vimmatusti hän iski norjalaisen rintaa kohti, mutta huolimatta +raskaasta ja epämukavasta puvustaan Brattin onnistui väistää kaikki +iskut. Järkähtämättömän kylmäverisesti hän torjui ja keskitti kaiken +harjoitetun taitonsa tätä eläintä vastaan, joka tavoitti häntä +kauhealla teräskynnellään. + +Lappalainen jäi seisomaan hengästyneenä ja hämmästyneenä norjalaisen +nopeudesta ja voimasta... Sitten Bratt hyökkäsi hänen kimppuunsa, sai +tartutuksi hänen kohotettuun oikeaan käteensä, taittoi taaksepäin hänen +peukalonsa tunnetulla japanilaisella painiotteella, ja puukko putosi +hänen kädestään. Bratt potkaisi sen jalallaan pois, mutta samassa +hetkessä hän tunsi lappalaisen käsivarret vyötäisillään ja hänen +hampaansa olkapäässään. + +Se oli syleily, joka olisi tehnyt lopun melkein kenestä tahansa. +Brattin kylkiluut ratisivat, tuntui kuin teräsrengasta kierrettäisiin +hänen rintansa ympärille. + +Bratt heittäytyi polvilleen, taivutti kätensä taaksepäin pään yli, sai +otteen lappalaisen niskasta ja heitti tuon painavan ruumiin taaksepäin +ylitsensä. Se heitto olisi ollut kunniaksi kenelle maailmanmestarille +hyvänsä. Lappalainen menetti otteensa, ja Brattin ruumis mätkähti +vastustajan rintaa vasten. + +Nyt norjalainen nousi salamannopeasti... Majan ovelta kuului +tuskanhuuto. Frida seisoi kalmankalpeana kynnyksellä. + +-- Päästäkää Boy ulos, jos voitte, -- huusi Bratt hengästyneenä. -- +Lyökää ovi sisään... + +Hän ei ehtinyt puhua loppuun, ennenkuin lappalainen taas oli hänen +kimpussaan. Pitkät käsivarret kiertyivät hänen kaulalleen. + +Mutta nyt oli Brattin vuoro. Hän suuntasi toisen rajun lyönnin toisensa +jälkeen lappalaisen rinnan alle. Ne iskut olisivat tukkineet +hengityksen keneltä hyvänsä, mutta erämaiden peto ei välittänyt niistä +vähääkään. + +Silloin norjalainen muutti menettelyään. Hän keskitti oikean raesateen +iskuja vihollisensa päähän, leuan alle, ohimoihin, nenänjuureen. Jopa +lappalainen horjui... Hänen päänsä oli hänen heikko kohtansa. Suusta +valui verivaahtoa, ja hänen käsivartensa veltostuivat... Vielä yksi +isku kaulan ja hartioiden väliin, ja kuin nuijalla lyöty härkä vaipui +lappalainen maahan, solisluu murtuneena. + +Mutta Brattkaan ei ollut paljoa paremmassa kunnossa. Hän ähki +väsymyksestä. Pitkin vasenta käsivartta, johon oli osunut veitsen isku, +näkyi kapea verijuova. Rintaa pakotti lappalaisen otteen jäljeltä, ja +hänen kulmahampaansa olivat jättäneet syviä haavoja vasempaan hartiaan. + +Bratt heittäytyi maahan ja sulki silmänsä. Hän ei nähnyt, että +lappalainen laahautui veitsen luo ja hitaasti ryömi häntä kohti. + +Silloin kuului äkkiä Boyn haukunta. Se oli päässyt irti, ja ulvoen +samaan tapaan kuin sukulaisensa, napamaiden susi, se hyökkäsi karvaisen +pedon kimppuun samassa silmänräpäyksessä, kun lappalainen kohotti +vasenta kättään syöstäkseen veitsen Brattin kurkkuun. + +Kamalasti rääkyen päästi lappalainen aseensa, ja Boyn hampaat +uppoutuivat hänen hartiaansa. + +Mutta Frida polvistui Brattin viereen ja otti hänen päänsä käsiensä +väliin. + +-- Rakas, rakas ystävä, -- sanoi hän hellästi, kyynelten valuessa +pitkin poskia. -- Minun ainoa, ainoa ystäväni koko maailmassa... + +Bratt katsahti häneen ihmeissään. + +-- Ei minulta mitään puutu, -- sanoi hän ja koetti hymyillä. -- Mutta +olen niin kauhean väsynyt. Tuo peto oli vähällä tukahuttaa minut. Voi, +mikä tappelu... + +Silloin Frida kumartui hänen ylitseen ja suuteli hänen kalpeata +otsaansa. + + + + +XXIII. + +TEMPPELITUNTURIN VARJOSSA. + + +Muutamia tunteja myöhemmin Antonsen tuli takaisin ja kauhistui +kuullessaan, mitä oli tapahtunut. + +-- Se on kirotun paloviinan syy, -- sanoi hän synkkänä. -- Se on +pyyntimiesten pahin vihollinen. Eikä Lars tarvitse paljoakaan, +ennenkuin hän tulee hulluksi. Mutta en ymmärrä, kuinka sait hänet +talttumaan. Meillä on tapana sanoa, että vahvempaa miestä ei ole +napapiirin pohjoispuolella. + +-- Olen kyllä huomannut, että hän on väkevä, -- vastasi Bratt +hymyillen. -- Koko ruumistani pakottaa hänen puristuksestaan. Ennemmin +käyn sylipainiin jääkarhun kuin tuon toverisi kanssa. Hänellä ei +olekaan käsiä, vaan pedon käpälät, ja ellen olisi musertanut hänen +solisluutaan, en tosiaankaan tiedä, kuinka olisi käynyt. Lyönnit eivät +häneen pystyneet. + +-- Nyt hän on säyseä, -- sanoi pyyntimies. -- Hän on sulkeutunut +varastohuoneeseen ja peseytynyt koiranpuremien ja nyrkiniskujen +jälkeen. Solisluun hän on asettanut paikoilleen. Niin, niin, Lars on +kova mies! Hän haluaisi tietää, aiotko antaa hänet ilmi Tromsön +poliisille. + +-- En, sanoi Bratt. -- Nyt ollaan kuitit. + +-- Jaha, siinä tapauksessa hän pyysi sanomaan terveisiä ja +kiittämään... Pyssynne ovat eteisen hyllyllä. Voitte nyt olla +levolliset Larsin puolesta... Hän on laupias kuin lammas ja laulaa +virsiä... Mutta aiotte kaiketi eteenpäin? Jää on auennut vuonosta ja +ellen erehdy, voitte vuorokaudessa soutaa Advent Bayhin. Kap Bohemanin +kohdalla on avovettä. Ruotsalaisen vene on tuolla rannalla. Se on +suuri, merikelpoinen pursi, eikä kirkkaalla, tyynellä säällä ole siinä +mitään hätää. Se lienee kotoisin Long Year Citystä. + +-- Kiitos, -- sanoi Bratt. -- Tahdomme päästä lähtemään niin pian kuin +suinkin. Tunnen hyvin Jäävuonon ja osaan kyllä perille. Emmekö voisi +kiskoa venettä jään reunalle ja lähteä siitä vesille? + +-- Ajattelen juuri samaa asiaa. Jos vedämme veneen Sassen-joen suulle, +on teillä jokseenkin jäistä vapaata vettä pitkin Temppelitunturin +sivua. Lahden itäpuolella kulkee kova virta. Ja jos tulee rajuilma, +voitte soutaa Kap Bohemanin tai Kap Thordsenin suojaan. Molemmissa +paikoissa on ihmisiä. + + * * * * * + +Frida istui vuonon rannalla karhiini käsissään ja katseli uneksien +valoista, säteilevää maisemaa. Boy makasi hänen jalkojensa juuressa. + +Jää ratisi ja paukkui. Kevään levottomuus tuntui levinneen +jääröykkiöihin. Niissä huokasi ja puhkui, ja silloin tällöin muodostui +leveitä halkeamia. + +Kaukana vuonolla ajelehtivat jäälautat virran mukana, ja aurinko +valaisi sieltä täältä näkyvää teräksenharmaata vettä. Ja suuren, +merkillisen tunturin laidassa idässä näkyi leveä, harmaa vesijuova, +joka leveni ja raivasi tietä kulkiessaan. Se oli Sassen-joki, joka +lähetti haalean kevätvirtansa vuonon jääpanssariin ja tunkeutui +voitollisesti perille. + +Pikku paroonitar oli syvissä ajatuksissa. Hän oli tehnyt keksinnön. +Tuntui siltä kuin hieno ja herkkä viulunsävel kevään orkesterista +laulaisi hänen nuoressa mielessään... Niin, tämä ei ollut vain hänen +elämänsä suurtapaus, se oli myöskin hänen sydämensä ihmeellinen +seikkailu. + +Ja hymyilevin silmin hän uneksi tulevaisuudestaan, kahdesta ihmisestä, +jotka vaelsivat suruista, vaivoista ja kieltäymyksistä onnen pitkään, +auringonpaisteiseen päivään. + +-- Rakas Boy, -- kuiskasi hän, -- me emme eroa. Me kolme, jotka olemme +asuneet Ottamkowin majassa. Hän ei saa meitä jättää. + +-- Halloo! + +Frida katsahti sinnepäin. + +Ihan rannassa seisoi Bratt ja viittasi hänelle. Hän ja pyyntimies +ahersivat ruskean veneen kimpussa, joka oli vaipunut soraan. He +tyhjensivät siitä jääveden, vetivät sen jäälle ja alkoivat hitaasti +laahata sitä jokea kohti. + +Se oli raskas matka. Kesken kaikkea vene putosi jäihin, mutta vesi oli +niin matalaa, ettei ollut erikoisen vaikea saada sitä ylös jälleen. + +Ja puolta tuntia myöhemmin loiski vesi pienen veneen laitoja vastaan. +Frida ja Boy astuivat veneeseen. Vähän vettä ja ruokavaroja sekä pieni +raakapurje mastoineen otettiin mukaan. He sanoivat jäähyväiset +reippaalle pyyntimiehelle ja Bratt tarttui airoihin, soutaen ulospäin +pitkin, voimakkain vedoin. Oli ihana, tyyni päivä. + +Aurinko loisti yli leveän, valkoisenharmaan tunturiröykkiön heidän +edessään. Taivaanvuohet vihelsivät rannikolla ja ruokit sukelsivat pää +edellä veteen veneen kokan edessä. + +-- Kuinka ihanaa täällä on, -- sanoi Frida ja hengitti raikasta, leutoa +ilmaa täysin vedoin. -- Tämä on ainakin parempaa kuin soudella +sunnuntaiaamuna pitkin Elbeä, päässä olkihattu, jalassa läpikuultavat +sukat ja yllä valkoista musliinia. Ajatelkaa, kun nyt tulemme takaisin +sivistyksen maihin, kuinka nautimme kunnollisista vaatteista! Ja +hyvästä ruuasta -- ja musiikista! Mutta katsokaa -- tuollahan on oikeat +urut tunturin jyrkänteellä, urut torvineen ja koristuksineen. + +-- Niin, se on Huippuvuorten merkillisimpiä vuoria, -- sanoi Bratt. -- +Sitä ei sanota Temppelitunturiksi tyhjänpäiten. Saatte havaita tuhansia +omituisia vivahduksia tällä tunturinrinteellä. Missään ihmiskäden +rakentamassa temppelissä ei ole niin paljon ylevyyttä ja hartautta kuin +tässä luonnon omituisessa rakennustaiteellisessa oikussa. Pitkin +juovaisia etusivuja näemme kaikkialla komeroita goottilaisine +kaarineen. + +-- Ja katsokaa tuonne, -- huudahti tyttö ihastuneena. -- Komeroiden +sisässä näyttää olevan jättiläismäisiä muistopatsaita, vääristyneitä +fantastisia olentoja, puoliksi eläimiä, puoliksi ihmisiä. Ne +muistuttavat tarueläimiä Notre Dame-kirkossa Pariisissa. Ja tuolta +astelee itse Neitsyt Maria esille pääovesta. + +-- Ja tuolla seisoo assyrialainen kuningas sotavaunuissaan, -- jatkoi +Bratt innokkaasti. -- Koko tunturi on vain fantastista taidehistoriaa. +Pari vuotta sitten hiihdin sen huipun yli -- se oli yhtämittaista +leveätä ylänköä, yksitoikkoisuuden erämaata. + +-- Te näytte tietävän ja tuntevan ihan kaikki, -- sanoi Frida. + +-- Kaikki enkä mitään, -- vastasi Bratt. -- Minulla on aina ollut huono +onni. Kolme vuotta sitten olin löytää kultasuonen Stuart-alueella, +British Columbian rajalla. Mutta kuinka olikaan, joku maankiertäjä ehti +iskeä siihen paalunsa pari tuntia ennen tuloani. Ei, minulla ei ole +koskaan ollut onnea mukanani. Koulussa minua sanottiin kovan onnen +linnuksi. Ainoastaan kerran... + +-- Ja milloin se tapahtui? + +-- Agardh Bayssa, -- kuului epäröivä vastaus, -- kun minulla oli onni +saavuttaa teidän ystävyytenne. + +Frida tunsi punastuvansa, ja Bratt veti airoilla niin, että vesi kohisi +kokassa. + +Pyyntimies oli oikeassa. Vuonon itäreunalla kulki voimakas virta, mikä +oli puhdistanut kulkuväylän. Silloin tällöin vene töyttäsi pieniin +jäälauttoihin, mutta muuten ei ollut mitään hätää. Tunti kului toisensa +jälkeen, mutta Brattissa ei ilmennyt väsymyksen merkkiäkään. Hänen +kädelleen tippui hiukan verta käsivarteen osuneesta veitseniskusta, +mutta sellaiset mitättömyydet eivät tuntuneet häntä häiritsevän. +Myöhään iltapäivällä he saapuivat Kap Bohemaniin. Vuono oli vapaa +ulospäin, mutta Advent Bay oli vielä jään tukkima. + +Kevyt pohjatuuli röyhelsi merta, ja Bratt päätti näin suotuisissa +oloissa suunnata matkan Green Harbouriin. Hän nosti raakapurjeen, ja +pikku alus hyppeli pitkin avaraa vuonoa. + +-- Tuolla puolen ovat Huippuvuorten suuret hiilialueet, -- sanoi Bratt. +-- Siellä on hiiltä kaikissa muodoissa ja lajeissa, suuria suonia +kulkee syvälle tunturien seiniin. Kun Euroopan hiilikaivokset ovat +tyhjennetyt, on Huippuvuorilla vielä pitkäksi ajaksi. Siitä ei ole +kovinkaan monta vuotta, kun ajatus hiilikaivoksen perustamisesta tänne +tuntui hurjalta, fantastiselta unelta. Mutta se on muuttunut +todellisuudeksi. Nyt täällä asuu monta sataa miestä kesät talvet. +Tuolla ahtaan vuonon rannalla on kaksi pientä kaupunkia, Advent City ja +Long Year City. + +-- Kaupunkeja? -- ihmetteli Frida. + +-- Niin, mutta ei erikoisen komeita. Niissä on parikymmentä hirsimajaa +hiilityömiehiä varten, mutta heidän on siellä hyvä olla ja he hakkaavat +noin 10,000 tonnia hiiltä tunturista joka vuosi. Heillä ei ole +oikeastaan mitään valittamista. Ansio on hyvä, heillä on omat +kauppapuodit, mistä saavat ostaa hiukan ylimääräistä -- vähän +ylellisyydentapaista kotitarpeiksi -- ja oma leipomo. Harvoin kuulee +puhuttavan kuolemantapauksista heidän keskuudessaan eikä koskaan +kerpukista tai vilustumistaudeista. Omituista kyllä, nämä pienet +yhteiskunnat ovat ulkopuolella lain suojaa. + +-- Mistä se johtuu? -- kysyi Frida hämmästyneenä. + +-- Ollaanhan nyt Huippuvuorilla, -- vastasi Bratt, -- jotka ovat +napamaaluonnon suuri ulkoilmamuseo, isännätön maa. Täällä matkailijat +voivat tappaa viimeisetkin porot ja hävittää linnut. Mikään +rauhoituslaki ei ulotu tänne. Täällä on kullakin pienellä +hiilikaivoksella oma lainkäyttönsä. Tämä on kuin Klondyke, ennenkuin +laki ulottui sinne, valtavan iso takamaa seikkailijoille ja +keinottelijoille. + +-- Kenelle Huippuvuoret joutuvat? -- kysyi Frida leikkisästi. -- Italia +otti Tripoliksen. Miksi Norja ei ota Huippuvuoria? + +Bratt nauroi. + +-- On niin paljon maita, joilla on tavallaan oikeuksia +Huippuvuoriin. Hollanti on keksinyt tämän maan ja harjoittanut täällä +valaanpyyntiä suuressa mittakaavassa. Englanti samaten, ja eräs +englantilais-norjalainen toiminimi koetti ensiksi jättää tänne +hiilityömiehiään talveksikin. Venäjä on koettanut asuttaa maata, ja sen +pyyntimiehet ovat viettäneet täällä useita vuosia. Ruotsi saa kunnian +maan tieteellisestä tutkimisesta, ja Amerika on pistellyt +omistuspaalujaan Jäävuonon jokaiseen lahteen. Ja mitä Norjaan tulee, +olemme nykyään melkein yksinämme saaneet kehittää Huippuvuorten +mahdollisuuksia. Me olemme pystyttäneet langattoman sähkölennättimen +Green Harbouriin ja joka vuosi lähetämme tänne suuria pyyntilaivueita. +Siinä teillä on Huippuvuorten nykyinen asema. Kaikilla on osuuksia +saareen. Kukaan ei sitä omista. Se on seikkailujen ja seikkailijoiden +saari, Euroopan suuri, rauhoittamaton yhteismaa. + +-- Entä Saksa? Eikö sillä ole mitään ansioita Huippuvuorten suhteen? +-- kysyi paroonitar. + +-- Kyllä, -- vastasi Bratt hymyillen. -- Yksi sen tyttäristä oli +ensimäinen nainen, joka talvehti Jäävuonolla ja kulki saaren poikki +idästä länteen. + +Hän vaikeni äkkiä. Tuuli oli hiukan kiihtynyt, ja pieni purje kiristyi +kuin ilmapallo. Tiheitä pilviä liukui auringon ohi, ja kylmä, +siniharmaa sumu nousi heidän takaansa. + +-- Mitä se on? -- kysyi Frida. + +-- Saamme lumiusvan, -- vastasi Bratt. + +-- Onko se vaarallinen? + +Bratt kohautti hartioitaan. + +-- Kun olemme selvinneet niin monesta pulmasta, niin tulemme kai +toimeen tämänkin kerran, -- sanoi hän. -- Jos käy oikein hullusti, +voimme nousta jossakin maihin ja ryömiä makuusäkkeihimme. + +Mutta heidän takanaan kasvoivat lyijynharmaat pilvet, ne loivat synkän +tunnelman ja muutamia tunteja myöhemmin satelivat ensimäiset, raskaat, +vetiset lumihiutaleet hauraaseen veneeseen. + +Jörgen Bratt laski purjeet ja tarttui airoihin. + +-- Kovan onnen lintu, -- mutisi hän. Sitten hän souti tuulen suuntaan, +valkoisen lumipyryn riehuessa heidän ympärillään. + + + + +XXIV. + +LANGATON SÄHKÖLENNÄTINASEMA. + + +Osastonjohtaja Green Harbourin langattomalla sähkölennätinasemalla +istui työhuoneessaan ja odotti yhdistämistä Ingön asemalle. + +Lumimyrsky oli kestänyt kaksi päivää ja koko ajan oli ollut mahdoton +saada langattomista aalloista selvää. Nyt oli taas kirkasta, mutta +hänen ei ollut kuitenkaan onnistunut lähettää tärkeätä tiedonantoa, +että Bell-salmi ja Jäävuono olivat jäistä vapaat. + +Hammerfestissä odotteli kokonainen laivasto tätä sähkösanomaa. Muun +mukana saksalainen torpeedonhävittäjä, joka keisarin omasta käskystä +oli lähetetty sinne saapuakseen mahdollisimman pian Huippuvuorille. +Sillä oli mukanaan pelastusretkikunta, jonka tuli tutkia kaikki +rannikot mahdollisesti löytääkseen jonkun henkiinjääneen kadonneesta +matkailijalaivasta Victoriasta. + +Osastonpäällikkö hypisteli hermostuneena Marconikoneita ja loi tutkivan +silmäyksen pitkään mastoon, joka seisoi korkealla niemekkeellä Kap +Staraschkinin yläpuolella kuin valpas uskollinen etuvahti kohti avaraa +maailmaa. + +Oli yö, mutta nuori telegrafisti ei jättänyt paikkaansa, ja valo hänen +akkunoistaan heitti heikon kajastuksen kalpeaan hämärään, joka saarsi +pientä satamapaikkaa Jäävuonon ulkoreunalla. + +Hän nousi äkkiä. Eikö kuulunut koiran ulvontaa kaukaa? + +Hän kuunteli, mutta ääni vaimeni. Ja nuori mies vaipui jälleen +unelmiinsa. Kuinka hän kaipasikaan uusia ihmisiä, uusia kasvoja, uusia +kirjoja. Heidän oli oikeastaan hyvä olla, sikäläisten kahdenkymmenen +miehen. Hyvät asunnot, hyvät uunit ja hyvä ruoka. Ja kokonainen pieni +kirjasto. Mutta kuitenkin... Täällä hän oli tavallaan elävänä haudattu, +kaukana kaikesta elämästä ja kaikista tapahtumista, kahlehdittu +ihmislaumaan, joka astui toistensa varpaille ja viihtyi huonosti +toistensa seurassa. + +Telegrafisti hypähti pystyyn. Joku eläin raapi ulko-ovea, ensin hiljaa, +sitten hiukan kovemmin. Hän kuunteli jälleen, ja hänen korviinsa kuului +ähkimistä. + +Hän meni eteiseen ja katsoi akkunasta. Suuri, valkea koira seisoi pää +riipuksissa raapimassa ovea. Telegrafisti avasi heti, ja huoneeseen +hoippui mahtava eskimolaiskoira. Sen pää oli kääntynyt taaksepäin, +ikäänkuin se tahtoisi kiinnittää miehen huomiota johonkin, mikä oli +ulkona. + +Ja kas -- mäkeä ylöspäin astui hoippuen kookas mies raskas taakka +käsivarrella. Hän hoiperteli sinne tänne kuin juopunut. Hän kaatui ja +nousi jälleen, mutta ei ääntäkään tullut hänen huuliltaan. Hän näytti +unissakävijältä, joka sokeasti kulki kohti kaukaista valoa. + +-- Kuka siellä on? -- kysyi telegrafisti. + +Mutta mies ei vastannut. Hän hoiperteli valopiiriin, kompastui +kynnykseen, nousi ähkien päästämättä taakkaansa, työnsi hämmästyneen +telegrafistin syrjään, kulki huoneesta huoneeseen ja löysi sisimmästä +sängyn, jolle hän varovasti laski sylissään kantamansa +hylkeennahkamytyn. + +Silloin telegrafisti näki, että mytty olikin nukkuva nainen. Hän oli +nähnyt paljon ihmeellistä Huippuvuorilla, mutta tämä vei kaikesta +voiton. Kookas mies nojasi seinää vasten. Kalmankalpeat kasvot ja +tuuhea parta ilmaisivat pitkäaikaista kärsimystä ja monia vaivoja. +Miehen kädet vapisivat, hänen jalkansa pettivät hänen allaan. Hän +luhistui kokoon ja kaatui raskaasti huoaten vuoteen eteen. Ja koira +laskeutui muristen hänen viereensä. Mutta hetkeä myöhemmin koiran pää +vaipui etukäpälille. Se nukkui. + +-- Kuta te olette? -- kysyi telegrafisti. + +Lopen uupunut mies kohosi toisen kätensä varaan. Telegrafisti kumartui +hänen puoleensa. + +-- Ajelehtineet veneessä kolme päivää, -- mutisi hän heikolla äänellä. +-- Nukkumatta... luonut veneestä vettä ja soutanut... ihan uupunut... +Antakaa meidän nukkua... Kauan... + +-- Mistä tulette? + +Mies teki kärsimättömän liikkeen. + +-- "Victoria", -- kuiskasi hän tuskin kuuluvalla äänellä. + +Telegrafisti hätkähti. -- Onko teitä useampia? -- kysyi hän. + +-- Me olemme ainoat... Laiva upposi Agardh Bayssa... Kaikki +hukkuivat... Ah, antakaa minun Herran nimessä nukkua... + +Mutta telegrafistin uteliaisuus oli säälimätön. + +-- Sananen vielä, -- sanoi hän. -- Sitten en enää kauempaa kiusaa +teitä, sähkötän apua ja tahtoisin senvuoksi tietää... + +-- Paroonitar Frida von Heffner ja Jörgen Bratt, -- kuiskasi mies +koneellisesti. + +-- Ah, mikä uutinen, -- mutisi telegrafisti itsekseen, pani tyynyn +nukkuvan miehen pään alle ja levitti huopapeitteen sängyssä olevan +naisen yli. Heti senjälkeen hän huomasi kolmen nääntyneen olennon +vaipuneen sikeään uneen. + +Ja kun päivänsarastuksen ensimäiset säteet hivelivät pientä +valaanpyyntiasemaa, lähettivät langattomat aallot sen viestin, että +Jäävuonossa on avovettä ja että ainoat eloonjääneet "Victoriasta" +olivat kurjassa tilassa saapuneet Green Harbouriin. Muutamaa tuntia +myöhemmin höyrysi saksalainen torpeedonhävittäjä Blücher 32 solmun +vauhdilla ulos Hammerfestin satamasta. Laivalla oli myös +kenraaliluutnantti von Heffner, onnellinen isä, joka kyyneleet silmissä +kiitti kaitselmusta lapsensa pelastuksesta. -- -- + +Haaksirikkoiset saivat erinomaista hoitoa. Aseman ainoa nainen, joka +johti taloutta, hoivasi Fridaa paraimmalla tavalla, ja osastonpäällikkö +luovutti oman sänkynsä Brattille. Pitkän, vahvistavan unen jälkeen ja +levättyään päivän he olivat jälleen jalkeilla, ja tuntia myöhemmin +kuului Blücherin höyrypillin ääni Green Harbourin hiilitunturien +välistä. He istuivat aamiaispöydässä, kun telegrafisti tuli huoneeseen +ilosta loistavana. + +-- Nyt tulee pitkämatkaisia vieraita, -- sanoi hän. -- Saksalainen +torpeedonhävittäjä on ankkuroinut satamaan ja vene laskettu vesille. Se +on jo sillan luona. Teidän isänne on tullut teitä noutamaan, -- lisäsi +hän saksaksi paroonittarelle. + +Frida katseli häneen hämmentyneenä. Hän saattoi tuskin uskoa korviaan. + +-- Isä? --- kysyi hän. Telegrafisti nyökkäsi. + +-- Isä -- ah, isä -- rakas, kiltti, herttainen isäni, -- huudahti +Frida, kyynelten sumentaessa hänen silmiänsä. -- Ah vihdoinkin, +vihdoinkin... Missä hän on? + +Ulkoa kuului raskaita askeleita, ja sisään astui sotilaspukuinen mies, +jolla oli suuret viikset ja lempeät, surulliset silmät. Hän katseli +maltitonna ympärilleen. + +-- Missä on tyttäreni? -- kysyi hän telegrafistilta värisevällä +äänellä. + +-- Voi, isä -- etkö enää tunne minua? -- Olenhan minä sinun oma pikku +tyttösi... + +Kenraali von Heffner vavahti. Tuo pieni nainen, nokisessa +hylkeennahkapuvussa, joka oli likainen, revennyt ja pahasti kulunut, +oliko se hänen Fridansa? Kyllä, se oli hänen äänensä, hänen lämpimät, +pirteät silmänsä. + +Vanha kenraali heitti päästään sotilaslakkinsa, levitti sylinsä ja +nosti tyttärensä käsivarsilleen sanomattoman hellästi. Hän itki ja +nauroi samalla kertaa... Rohkea soturi oli kuin lapsi, ja hän hyppeli +matalassa tuvassa pitäen tytärtään sylissään. + +-- Pikku, rakas hylje, -- sanoi hän. -- Kiitoksia, että tulit takaisin +isäsi luo. Etkö näe, että tukkani on käynyt harmaaksi surusta ja +kaipuusta! + +-- Voi, sinä hyvä, rakas vanha karhu, -- kuiskasi Frida hellästi. -- +Nyt ovat kaikki kärsimykset lopussa... Katsoppa käsiäni, eivätkö ne ole +rumat ja paleltuneet, enkä ole pessyt itseäni puoleen vuoteen. + +Kenraali nauroi. + +-- Se ei ole ainakaan pilannut hyvää mielialaasi, -- sanoi hän +iloisesti. -- Mutta nyt saat riisua hylkeennahkasi. Minulla on mukanani +kokonainen matka-arkku sinulle ja oma vaatevarastoni on saattajasi +käytettävänä. Nyt juuri kannetaan tänne tavaroita. Mutta missä on Bratt +-- sehän oli hänen nimensä? + +Frida katsoi ihmeissään ympärilleen. He olivat kahden kesken. + +-- Rakas isä, -- sanoi hän. -- Meitä oli neljä ihmistä, kun pelastuimme +"Victorian" hylystä. Koko talven elimme yhdessä Agardh Bayssa. Niin +hienoja ja jaloja miehiä ei ole koskaan ollut pitämässä huolta +yksinäisestä, turvattomasta naisesta. Kaksi heistä on kuollut. Mutta +Jörgen Bratt pelasti minun henkeni, ei yhden, vaan sadat kerrat. Hän +piti rohkeuttani yllä. Hän raatoi meidän kaikkien puolesta. Hänen +vertaistaan ei ole olemassa, isä. Ja minä olen hänelle velkaa enemmän +kuin elämäni. Hän opetti minut uskomaan kaikkeen, mikä antaa naiselle +hädän hetkenä kunnioitusta itseään kohtaan. Sinä et tiedä, kuinka +kelvolliseksi minä olen tullut, vahvaksi ja karaistuneeksi... Hän ei +ole koskaan puhunut minulle rakkaudesta, mutta tunnen, etten koskaan +voi hänestä erota... Ah, isä, hän on oikein sinun mielesi mukainen +mies. + +-- No, no! -- sanoi kenraali. -- Kyllä minä tunnen sinut, pikku +Fridchen, sinun tahtosi on vahvempi kuin Ehrenbreitstein, ja jos tahdot +miehen, niin saat Jumalan nimessä hänet ottaa. + +-- Minä en tiedä, huoliiko hän minusta, -- sanoi Frida epätietoisena. +-- Hän ei kenties pidä minusta näissä rumissa housuissa. Mutta kun olen +peseytynyt ja kähertänyt tukkani ja saanut ylleni oikein kauniin +puvun... + +-- Maltappas, -- sanoi kenraali. -- Kukapa voisi sinua vastustaa... +Mutta katso, tuolta tulevat matka-arkut ja Punaisen ristin sisar, joka +auttaa sinua. Minä pidän huolta ystäväsi ulkoasusta. Kahden tunnin +kuluttua syömme päivällistä Blücherillä, ja sitten alkaa matka kotiin +rakkaaseen Hampuriimme. -- -- -- + +Samana iltana torpeedonhävittäjä jätti Green Harbourin. Kannella +istuivat nuori mies ja nuori nainen käsi kädessä ja näkivät Horn-salmen +vuorenhuippujen katoavan mereen. Kalpeina ja väsyneinä he nojautuivat +toisiinsa, auringon kastaessa punaista levyään aaltoihin. He +muistelivat sitä maailmaa, jonka olivat jättäneet -- omituista, synkkää +ja kieroa maailmaa, jossa elämä keskittyy lyhyeen kesään ja kuolema +riehuu pitkänä talvena. + +Heidän mieliinsä palasivat raskaat päivät Ottamkovin tuvassa. He +näkivät jääluotsin istuvan hylkeennahkoja neulomassa, he kuulivat +professori Marmontin iloisen naurun. + +Mutta Boy ryömi kokoon heidän jalkainsa juuressa. Se tunsi itsensä +kylläiseksi ja turvalliseksi. Kevein mielin se näki synnyinmaansa +häviävän. Nyt olivat kieltäymyksen ja puutteen päivät päättyneet. Sen +ei enää tarvitsisi elää vanhalla kuivatulla kalalla ja huonoilla +koirakorpuilla. + +Kyllä se nyt tajusi, kuinka oli laita, se näki sen valtijattarensa +silmistä. Nyt kuljettiin eteenpäin onnea kohti. Yön kova todellisuus +oli häipynyt, ja päivän kaunis satu koitti. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Napaseudun yössä, by Øvre Richter Frich + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58044 *** diff --git a/58044-8.txt b/58044-8.txt deleted file mode 100644 index 5d047c7..0000000 --- a/58044-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5049 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Napaseudun yössä, by Øvre Richter Frich - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Napaseudun yössä - Romaani Huippuvuorilta - -Author: Øvre Richter Frich - -Release Date: October 6, 2018 [EBook #58044] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NAPASEUDUN YÖSSÄ *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -NAPASEUDUN YÖSSÄ - -Romaani Huippuvuorilta - - -Kirj. - -ØVRE RICHTER FRICH - - -Suomennos - - - - - -Helsingissä, -G. W. Edlundin Kustannusosakeyhtiö, -1917. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Pohjoista kohti. - II. Satumaa. - III. Sumu. - IV. Haaksirikko. - V. Agardb Bay. - VI. "Minä olen upseerin tytär". - VII. Viimeinen keino. - VIII. Pohjoismyrsky tulee. - IX. Ottamkovin majassa. - X. Huippuvuorten koira. - XI. Pimeys tulee. - XII. Revontulien loisteessa. - XIII. Napamaiden ritaristo. - XIV. Pitkä yö. - XV. Odottamaton vieras. - XVI. Valojuova. - XVII. Lähtö majasta. -XVIII. René Marmontin viimeinen keksintö. - XIX. Sassen-laakson jumalat. - XX. Viimeinen päivämarssi. - XXI. Pyyntimiesten luona. - XXII. Erämaan peto. -XXIII. Temppelitunturin varjossa. - XXIV. Langaton sähkölennätinasema. - - - - -I. - -POHJOISTA KOHTI. - - - -16 1/2 solmun vauhdilla höyrysi Hampurin--Australian linjan komea -matkailijahöyrylaiva "Victoria" pohjoista kohti. - -Jäämeren harmaalla ja kiiltävällä pinnalla vyöryivät pitkät mainingit -levollisesti pohjoiseen päin. Joka suunnalla näkyi ainoastaan merta. -Kauimpana taivaanrannalla seisoi aurinko liikkumattomana meren -kynnyksellä ja lähetti valkeita sädekeihäitään, keveitä kuin aavistus, -valoisaan sydänyöhön. - -Kuin mahtava, kalpea kultainen kilpi, ripustettu hämärän reunalle, -loisti siellä kaukana Pohjolan kesäyön ihmeellinen aurinko... - -Suurella matkailijahöyryllä oli ollut vilkas päivä. Sen 400 matkustajaa -oli tervehtinyt Karhusaarta, Jäämeren ensimäistä arktista -edelläkävijää, iloisella juhlalla, jonka lopuksi pantiin toimeen -tanssiaiset tilavalla kävelykannella. Kapteeni Strohmann oli pienessä -puheessa muistuttanut niistä kahdesta rohkeasta miehestä, jotka -ensimäisinä olivat jalallaan astuneet tälle epäystävälliselle saarelle. -Wilhelm Barents ja Jacob Heemskirk olivat miehiä, jotka kulkivat -suoraan läpi jään ja tulen. Ja kirjava kansainvälinen seura, joka luuli -olevansa jossakin suhteessa kaikkien aikojen löytöretkeilijäin -kaltainen, joi monta maljaa "Bären Eiland'in" (Karhusaaren) kunniaksi -ensimäisten myrskylintujen kiertäessä laivaa lepattelevin siivin. - -Mutta "Victoria" jatkoi matkaansa pohjoiseen, laivan soittokunnan -soittaessa toista kiehtovaa valssia toisensa jälkeen sille kaikkien -kansojen sekotukselle, joka puheli kymmenkunnalla kielellä. - -Siellä oli tukkukauppiaita arvoisine rouvineen, vastanaineita, jotka -nauttivat kuherruskuukauden suloja, nuoria hiukan seikkailuhaluisia -miehiä, muuan professori, jolla oli omat tieteelliset suunnitelmansa, -kauniita neitosia vartioivine vanhempineen, joilla oli pieni -sivutarkoitus hankkia jälkeläiselleen joku varakas pankkiiri tai -varaton kreivi -- siellä oli tummasilmäisiä ja tulisia etelän tyttäriä, -joiden ikä oli epämääräinen, mutta tarkoitukset selvät -- siellä oli -myöskin joitakuita rikkaasti koristettuja Rebekkoja, joilta aina riitti -hymy kelle hyvänsä -- lyhyesti sanoen siellä oli koko se ihmeellinen -näyttely olentoja, jonka sattuma kokoaa 11,000 tonnin suuruiselle ensi -luokan matkailijalaivalle. - -Soitto loppui "two-step'iin", mutta nauru ja kuhertelu jatkui pienissä -salasopukoissa ja kulmauksissa. Tarjoilijoilla oli kuin siivet. He -lensivät paikasta paikkaan samppanjapullo toisessa ja puoli tusinaa -seideleitä toisessa kädessä. - -Muuan pariisilainen näyttelijätär, ympärillään ryhmä vanhempia -elostelijan näköisiä herroja, lausui määkivällä paatoksella jotakin -pitkäveteistä runoa auringonlaskusta Normandiassa pikku saksattaren -suudellessa sulhastaan komentosillalle vievien portaiden takana, niin -että läjähti. - -Vähitellen tuli kannelle hiljaisuus. Kultainen pyörä lännessä heitti -viimeisen säteen Mount Miseryn pyöreälle kupoolille -- sitten vaipui -Karhusaari mereen. - -Ja nyt oli leikki lopussa. Väsyneinä ja kalpeina istuivat kaikki -tuijottaen mahtavaan taivaankappaleeseen, joka vaipui maininkiin -kohotakseen seuraavassa silmänräpäyksessä jälleen yli taivaanrannan -koko voittamattomassa loistossaan. Ja yö, joka jo oli nostanut mustan -viittansa, väisti suurta voittajaa -- pitkää, varjotonta päivää... - -Komentosillalla käveli kapteeni Strohmann edestakaisin. Hän oli -voimakas, germaanilainen tyyppi. Tukka oli harmaantunut ohimoilla, joka -piirre leveissä kasvoissa oli kuin ahavan kuluttama, ja monien ryppyjen -keskeltä katseli terävä silmäpari, joka ei koskaan kadottanut -rauhallisuuttaan. - -Nojautuen kompassikaappia vastaan seisoi norjalainen jääluotsi Nils -Johnsen Tromsöstä. Hän oli pitkä, laiha, noin viidenkymmenen ikäinen, -naama hyväntahtoisessa hymyssä. Hän oli kulkenut maailman ympäri -perämiehenä eräällä parkkilaivalla, mutta hänen sydämensä oli vanginnut -elämä siellä kaukana pohjolassa ahtojään seinien juurella -- hänen -lapsuutensa ja nuoruutensa elämä. Monta vuotta hän oli purjehtinut -vesiä Huippuvuorten ympärillä, eikä kukaan toinen jääluotsi Tromsössä -tai Hammerfestissä ollut saavuttanut niin syvällisiä tietoja mahtavan -saaren vuonoista ja rannoista kuin Nils Johnsen. - -Paitsi kapteenia ja luotsia oli komentosillalla tunnettu ranskalainen -professori René Marmont Pariisin Sorbonnesta. Hän oli Europan -suurmiehiä jäätikkötutkimuksen palveluksessa ja hänen teoksensa -Sveitsin jäätiköistä kuuluu geologian perustaviin käsikirjoihin. Tänä -yönä oli hänen käytöksessään aivan tavaton into. - --- Eikö olekin niin, -- kysyi hän kapteenilta sujuvalla saksankielellä, --- että jääsuhteet ovat erittäin edulliset tänä vuonna? - --- Kyllä, -- vastasi kapteeni. -- Niin ainakin väitetään. Vai mitä -arvelette, Johnsen? -- jatkoi hän kääntyen luotsin puoleen. - --- Tavattoman suotuisat suhteet, kapteeni, -- vastasi jääluotsi -kärsimättömästi irvistäen, hänen kun oli vaikea puhua saksaa. -- Jäät -on lakaistu pois Huippuvuorilta tänä vuonna. - --- Itäpuoleltakin? -- kysyi professori innostuneesti. - --- Niinpä kyllä, herra professori. Kolme eri pyyntilaivaa on tänä -vuonna purjehtinut saaren ympäri aina Giles'in maahan asti. -Hinloop-salmessa ei ole jääpalastakaan. - -Professori kääntyi kapteeni Strohmannin puoleen. - --- "Victoria" käyttää kai silloin harvinaista tilaisuutta tehdäkseen -retken ylöspäin pitkin itärantaa? - --- Sitä minä en ollut oikeastaan ajatellut, -- vastasi kapteeni -kiireesti, -- mutta jos luotsi arvelee, että vedet ovat selvät ja ettei -ole mitään vaaraa... - -Professori katsoi kysyvästi Johnseniin. Tämä kohautti hymyillen -olkapäitään. - --- Ei ole ollenkaan vaikeata käväistä Suurvuonolla tänä vuonna, -- -vastasi hän. -- Minä tunnen rannikon kuin viisi sormeani. Ja jos ei -vain tule sumua... - --- Mutta toisinaanhan on länsirannikollakin sumua, -- keskeytti -professori. - --- Niin on, -- vastasi luotsi. -- Luulen melkein, että se on pahempi -siellä, missä Golf-virta tapaa jäämerestä etelään kulkevan virran. -Suurvuonolla on sää vakiintuneempi. Mutta jos sinne kerta kaikkiaan -tulee sumu, on se paksu kuin seinä. Vuonna 1858 esimerkiksi tapahtui, -että muuan laivuri, joka oli pyynnissä Suurvuonolla noin 9-10 -peninkulman päässä koilliseen Eteläniemestä, ei osannut takaisin -laivalleen sumun tähden. Hänen täytyi suorastaan soutaa takaisin -Norjaan kuuden miehensä kanssa. He tulivat kotiin kylmänvihat jaloissa -ja eliniäkseen vaivaisina. Niin, se sumu... - -Tuli pieni äänettömyys. - --- Oikeastaan, -- sanoi professori viimein, -- minulla oli erikoinen -syy ehdotukseeni. Parikymmentä vuotta sitten kulki maanmieheni Rabot -suoraan yli Huippuvuorten, Jäävuonon Sassen Bay'sta Suurvuonon Agardh -Bay'hin. Hänet pysäyttivät lopuksi erittäin omituisen luontoiset -jäävyöryt. Voimatta sanoa mitään ehdottoman varmaa luulen kumminkin, -että yhden ainoan päivän tutkimus näiden jäävyöryjen muodostumisesta -voisi kumota koko meidän nykyisen teoriamme... - --- No, -- sanoi kapteeni Strohmann. -- Minä en ole sidottu mihinkään -määrättyyn reittiin, vaan voin kulkea minne hyvänsä, missä väylä on -varma. Mutta minä tahdon olla vastuusta vapaa... Lähettäkää lista -kiertämään matkustajien kesken, ja jos saatte kaikki mukaan -- all -right, silloin ohjaa Johnsen meidät Agardh Bay'hin. Ne kaksi päivää, -jotka poikkeamiseen menee, saamme ottaa takaisin toisella taholla. - -Hän ei ehtinyt puhua loppuun -- sillä professori oli jo jättänyt -komentosillan ja iski kuin haukka alas matkustajien joukkoon valtava -paperirulla kädessä. Hänen gallialainen intonsa voitti kaikki. Kaikki, -jotka olivat vielä hereillä, kirjoittivat alle. Ja professori lähetti -uudet kannattajansa hytteihin hankkimaan allekirjoituksia. - -Itärannikolle? -- Luonnollisesti tahdomme itärannikolle, -- sanoivat he -kaikki. - -Ja kahta tuntia myöhemmin tuli professori Marmont hengästyneenä ylös -komentosillalle papereineen. - --- No? -- kysyi kapteeni. - --- Tässä he ovat kaikki, -- huusi professori riemastuneena. -- Kaikki --- paitsi kaksi, joita en voi löytää. Ne ovat nuori vapaaherrallinen -neiti von Heffner ja muuan norjalainen eläintutkija Kristianiasta. -Hitto ties minne he ovat lymynneet! - --- Nuoresta neidistä vastaan minä, -- selitti kapteeni hymyillen. -- -Hänet on laivanisännistö erikoisesti uskonut minun huostaani, ja hän -on minun mieskohtaisen valvontani alaisena. Kenraaliluutnantti von -Heffner, hänen isänsä, on paraita ystäviäni. Pikku Frida meni -kokkapuolelle puoli tuntia sitten saadakseen häiritsemättä nauttia -keskiyön auringosta. Ja saatte nähdä, että nuorella norjalaisella on -ollut sama maku... - - - - -II. - -SATUMAA. - - -Kapteeni Strohmann oli oikeassa. Kauimpana kokassa ankkuritukin ja -etuluukun välillä istui pieni sylfidinen olento ja katseli hartaasti -aurinkoa, joka nyt riemuitsevana nousi taivaalle. - -Hänen tummat, uneksivat silmänsä loistivat nuoruuden hurmaavista -kasvoista. Pikku paroonitar oli ainoastaan 19-vuotias. - -Istuessaan siinä auringon kultainen loiste norsunluuvalkoisella -otsallaan, jota reunusti kokonainen rikkaus kesyttömiä pikimustia -kiharoita, muistutti hän jotakuta taidemaalari Gainsboroughin -kauneimmista naisista. - -Hänen kasvoillaan oli tuo kalpea väri, jonka alla pikemmin aavistaa -kuin näkee vivahduksen punaiseen -- elämänuskalluksen ja ilon -pohjavirran. - -Se nuori mies, joka seisoi muutamia askelia hänen takanaan nojautuen -oikeanpuolista kaidetta vastaan, ei ollut koskaan uneksinutkaan -saavansa eläessään nähdä niin kaunista profiilia kuin se, joka hänen -edessään häämöitti aamutaivasta vasten. Koko tuo pieni, luja ja -pyöristynyt vartalo, jonka ääriviivoja tuuli auttoi selvemmin -esiintymään, oli täydellinen -- aina kaunismuotoiseen nilkkaan ja -pieniin, ruskeisiin kenkiin saakka, jotka vilahtivat pehmeän musliinin -alta. - -Koskaan ei ollut Jörgen Bratt nähnyt sellaista näkyä. Siitä asti, kun -hän ensi kerran keksi hänet Hampurin laiturilla, oli hänen sydämessään -tuntunut merkillistä ahdistusta joka kerta, kun tuo neito oli tullut -hänen näkyviinsä. - -Muuten Jörgen Bratt ei kuulunut kaikkein helpoimmin syttyviin. Tämä -voimakas mies atleettimaisine hartioineen, luja tarmo vaaleissa ja -reippaissa kasvoissaan ei ollut onnen suosikkeja. Hän oli taistellut -läpi elämänsä vähillä rahoilla, mutta suurella tahdonvoimalla -- oli -ollut erään suuren löytöretkeilijän sihteerinä, opiskellut -eläintiedettä, ollut sanomalehtimiehenä ja seikkailijana, ja nyt -viimeksi oli muuan kaukainen sukulainen Hampurissa hankkinut hänelle -lipun korkeammille leveysasteille. - -Maailman epäsuosio ei kuitenkaan ollut painanut leimaansa tähän -25-vuotiseen mieheen. Hän oli innokas urheilun harjoittaja, ja hänen -nyrkkinsä olivat raskaimpia, mitä Kristianiassa tunnettiin; terve ja -iloinen sielu, joka karaistui vastoinkäymisissä, mutta ei koskaan -kadottanut uskoaan luvattuun maahan. - -Nyt Jörgen Bratt oli käynyt aivan surumieliseksi. Ei ollut hänelle -hyödyksi katsella saavuttamatonta kauneuden kuvaa, joka uneksi tuolla -auringon hehkussa. Tuntui siltä, kuin rakastuminen tunkeutuisi hänen -joka suoneensa ja ryntäisi hänen sydäntään kohti. - -Koskaan ei hänestä ollut tuntunut siltä kuin nyt. Hän oli kuherrellut -monella kielellä, hän oli jättänyt monta leikkivää rakkausseikkailua -hyvällä omallatunnolla. Mutta nyt hän seisoi siinä huokaillen kuin -jokin lemmenkaihosta nääntynyt nuorukainen. - -Hän teki kärsimättömän liikkeen, joka sai nuoren paroonittaren -kääntymään häneen päin. Paroonittaren silmien väliin tuli pieni -tyytymätön ryppy, kun hän huomasi, että joku oli löytänyt tien hänen -mielipaikalleen. Majesteetillisena kokosi hän hameensa ja hyppäsi -kevyesti ja sulavasti alas kannelle. Suomatta unelmiensa todistajalle -katsettakaan hän asteli sievin askelin peräpuolelle. - -Jörgen Bratt katsoi sykkivin sydämin pienen reippaan olennon jälkeen. -Hän huokasi syvään ja tuijotti, teräksenharmaa tahdon välke -uskollisissa sinisissä silmissään, pohjattomaan toivottomuuteen. Hän -koki ravistaa sitä itsestään irti, vihelsi iloista varieteesäveltä, -mutta ääni vaimeni hänen huuliltaan, hän nousi pystyyn ja nyrkkeili -näkymättömän vastustajan kanssa, mutta hänen nyrkkinsä raukesivat pian, -ja hänen katseensa kääntyi apeana sinne, mihin paroonitar oli -hävinnyt... - -Sitten hän kulki hitaasti takaisin kävelykannelle. Siellä puheli -ranskalainen professori vilkkaasti neiti Frida von Heffnerin kanssa. -Molemmat nauroivat. Bratt yritti pujahtaa ohi, mutta professori esti -hänen pakonsa. - --- Tässähän se eläintutkija on, -- sanoi hän. -- Nimeni on René -Marmont. - --- Jörgen Bratt, -- vastasi norjalainen lyhyesti. - -Mutta professori ei hellittänyt. Hän esitti edelleen: - --- Monsieur Bratt -- baronesse von Heffner. - -Pieni saksalainen aatelisneiti nyökkäsi huomaamattomasti, ja Bratt -kumarsi liioitellun kylmästi. - --- Kuulkaahan, -- sanoi professori. Ja sitten hän selitti heille edut -pikaisesta retkestä pitkin itärantaa heilutellen paperikääröänsä -toisessa ja täytekynää toisessa kädessään. Molemmat kirjoittivat alle, -ja professori syöksi taas ylös komentosillalle jättäen heidät yksin. - -Paroonitar näytti hyvin tyytymättömältä ja polki laivankantta -jalallaan. - --- Nyt on kylmä, -- mutisi hän. --- Ja kello on paljon -- voi taivas, -sehän on jo kolme, -- lisäsi hän katsoessaan rannerenkaaseensa. -- Minun -täytyy kiirehtiä. Hyvää yötä! - -Bratt kumarsi. Hänen kurkkuunsa oli tarttunut jokin möhkäle, joka esti -puhumasta. Paroonitar katsahti häneen kummastuneena, heitti ylpeästi -niskojaan ja hävisi salongin syvyyksiin... - -Jörgen Bratt ei kaivannut unta. Hän istui tunnin toisensa jälkeen -kannella ja seurasi aaltojen kulkua pohjoiseen. Paksuja pilviä vyöryi -esiin läntiseltä taivaanrannalta, ja aurinko oli harson peitossa. -Pienet väreet samensivat aaltojen pitkiä, keinuvia viivoja, ja kylmää -vaahtoa viskautui "Victorian" kannelle. Päivä oli tulossa. - -Mutta kaukana pohjoisen näköpiirin yläpuolella, missä taivas vielä oli -puhdas, nousi valkea pilvisärkkä huomaamatta kuin kasvaen esiin -merestä. Se sai jyrkemmät piirteet ja ihmeellisen lyijykiillon. Bratt -nousi loistavin silmin ja otti kiikarin esille kotelosta. - -Ja hän näki kokonaisen pikkumaailman kohoavan mahtavassa valossa. Hän -näki valkeiden huippujen panssarinsinisine eetteriseinineen nousevan -taivasta kohti -- se oli mahtava satumainen, villiyden ja uhman maailma -meren tummansinisissä kehyksissä. - -Jörgen Bratt oli hetkessä muuttunut. Surumielisyys oli hälvennyt hänen -kasvoiltaan. Koko hänen seikkailijasydämensä paisui riemusta ja -odotuksesta. - -Sillä tuolla olivat Huippuvuoret, tuhansien jäävyöryjen saari, missä -inhimilliset urotyöt olivat vuosisatoja taistelleet luonnonvoimien -kanssa, missä ihmiset olivat eläneet ja kärsineet pitkinä öinä -mahtavien talvimyrskyjen ulvoessa heidän majojensa ulkopuolella. - - - - -III. - -SUMU. - - -"Victorialla" oli iloiset päivälliset. Vasemmalta kohoavan korkean -saarimaan näky oli kohottanut matkustajien tunnelmaa ja ruokahalua. - -Kaikki tunsivat, että tällaisessa retkessä Jäämerellä oli jotakin -tavatonta. Tämä ei tosiaankaan ollut mikään tavallinen matka -sivistyksen keskellä, ei, vaan nyt kuljettiin teitä, joilla maailman -rohkeimmat miehet olivat uhranneet henkensä laajentaakseen tiedon -rajoja. Voivathan nämä seudut kertoa sellaisista miehistä kuin -Scoresky, Parry ja Markham, ja joka niemellä ja lahdella oli nimi, joka -säilyy napaseutututkimuksen historiassa. Onko silloin kumma, että -kullakin oli mielestään jotakin yhteistä sellaisten miesten kanssa kuin -Nordenskiöld, Nansen, Andrée ja monta muuta. - -Erotus oli kumminkin se, että "Victorialla" ei ollut mitään hätää. - -Päinvastoin. Ruokajärjestys oli sovitettu kaikkein hienostuneimpien -herkkusuitten maun mukaan. Syötiin tavantakaa. Eikä tarvinnut pelätä -kerpukkia. Sitävastoin uhkasi joka päivä kardialgia kaikkine muine -tauteineen, jotka johtuvat liian runsaasta ravinnosta. - -Näillä päivällisillä -- Horn-salmen huippujen suojassa -- oltiin kuten -sanottu hyvin vallattomalla mielellä. Kapteeni Strohmann itse oli -seurueen isäntänä. Hänen oikealla puolellaan istui paroonitar Frida ja -vasemmalla ranskalainen professori, joka säteili hyvää tuulta. - --- Eikö ole ihmeellistä, -- sanoi hän kauniille vastakumppanilleen, -- -täällä me purjehdimme mielemme mukaan muhkeassa laivassa, vaikka jää -tavallisesti on kuin seinä täälläpäin. Luotsi kävi ylhäällä etumastossa -hetki sitten, ja niin kauas kuin voi nähdä kiikarilla, ei näkynyt -jääpalastakaan. Me ehdimme kyllä seikkailuitta Agardh Bay'hin ennen -keskiyötä. Ja silloin annan jollekulle jäätikölle teidän nimenne, hyvä -neiti. Teistä tulee yksi kuuluisimpia nimiä geologian historiassa... -Asiasta toiseen... millainen on se nuori norjalainen, jonka esitin -teille? Minä pidin niistä kasvoista! - -Pikku neiti katsahti etsivästi pitkin pöytiä. Kauimpana erään pöydän -ääressä hän tapasi hakemansa istumassa perämiehen vieressä. - --- Oh, -- sanoi hän hymyillen. -- Hän oli hirveän norjalainen. Ei -sanonut sanaakaan. Kumarsi vain kömpelösti. - --- Oikein sanottu. -- Ranskalainen kumartui pöydän yli ja nyökkäsi. -- -Minä näet tarvitsen oikean miehen, joka kykenee johonkin, kun -tarvitaan. Katsokaahan ympärillenne, neiti, voitteko keksiä ainoatakaan -ihmistä -- paitsi kapteenia ja minua -- joka ei pelkäisi kastaa -jalkojaan. Tai ainoatakaan, joka voisi pitää suunsa kiinni oikealla -hetkellä... Niin, katsokaahan tarkkaan... mutta ette löydä ainoatakaan -tässä pöydänpäässä, ennenkuin osutte vaaleatukkaiseen norjalaiseen -tuolla oven luona... Hän ei osaa kumartaa. Erinomaista! Mutta hän osaa -kyllä nousta jäätikölle tai uskaltaa sylipainisille jääkarhun kanssa, -jos oikein tunnen nuo hartiat. Näittekö hänen silmiään, neiti? Niissä -on seikkailuja. Minä en ensi kertaa näe sitä lajia väkeä. Hekin -kumarsivat huonosti, eikä heidän keskustelunsa ollut erinomaista, mutta -he raatoivat ääntä päästämättä itsensä kuoliaiksi ja leikkivät -revolverilla niinkuin, hyvä neiti, leikitte kahvelillanne. He olivat -kullankaivajia Jukon-joella. Elämä oli heistä uhkapeliä. He pelasivat -pokeria Onnettaren kanssa -- ja hävisivät ylimalkaan. Mutta he kestivät -levollisesti häviönsä, sillä elämä oli tehnyt heistä miehiä... - --- Professori on oikeassa, -- sanoi kapteeni Strohmann. -- Olen -puhellut aika paljon tuon norjalaisen kanssa. Omituinen mies! Hän on -kulkenut ristiin rastiin yli Alaskan joka suuntaan ja kertoi monta -hauskaa tapausta elämästä Dawson City'n kurjissa lautavajoissa. Tuntee -myös hyvin Huippuvuoret. Kaksi vuotta sitten hän hiihti yksin Jäävuonon -Kap Bohemanista Zeppelinin ilmalaiva-asemalle Crossbay'hin. Niin, se -poika osaa jotakin, vaikkei hän menestyisikään tanssisalissa. - -Nuori paroonitar hymyili kahden kavaljeerinsa ylistyspuheille. - --- Minä en pidä sellaisista voimaihmisistä, -- vastasi hän torjuen. -- -Me emme tarvitse revolvereita nykyään. Pitäisin paljoa enemmän -miehestä, joka tuntee Goethen ja Heinen kuin sellaisesta, jolla on -taipumuksia ainoastaan jääkarhujen ampumiseen ja hiihtämiseen. - --- Mitä sanotte molempien lajien yhdistelmästä? -- kysyi professori -vilkkaasti. -- Jospa minä olisin nuoruudessani harrastanut vähän -vähemmän kirjallisuutta ja vähän enemmän ulkoilma-elämää! Tiede vaatii -miehekkyyttä tullakseen hedelmälliseksi. Se ei saa homehtua kirjojen -välissä, sen täytyy päästä ulos vapauteen. Mutta me emme sen parempaa -tienneet siihen aikaan. Ja sentähden on minusta tullut tällainen -naurettava, vanhahko pitkätukkainen, heikkopolvinen ja kauhean puhelias -veitikka. - -Paroonitar nauroi hilpeästi. Se oli nuoren elämänhaluisen naisen -naurua. - --- Nyt olisi isäni pitänyt kuulla teitä, -- sanoi hän. -- Se oli kuin -hänen suustaan puhuttu, kun luuvalo häntä vaivaa. Sentähden hän -komensikin minut tälle matkalle Huippuvuorille vanhan ystävänsä -kapteeni Strohmannin kanssa. Kiirehdä katsomaan koko maailmaa, -ennenkuin menet naimisiin, sanoi hän. - -Nuori neitonen punastui omaa suorasukaisuuttaan. - --- Anteeksi, hyvät herrat, -- lisäsi hän arvokkaasti, -- että vaivaan -teitä näillä yksityisasioilla... Sanokaahan, kapteeni, mitä täällä -itärannikolla niin hartaasti tavoitellaan? - --- Minä en ole täällä koskaan olut, -- vastasi kapteeni, -- siitä -yksinkertaisesta syystä, että vain perin harvoin vuono on jäistä vapaa. -Ei mikään matkailijahöyry ole vielä koskaan kulkenut tätä tietä. Me -siis saavutamme ennätyksen. - --- Onko se aivan vaaratonta? Eikö voida ajatella, että törmäämme -jäävuoreen? - --- Ei, siinä suhteessa arvelee luotsi, ettei ole mitään vaaraa. Ainoa, -mistä meille voisi koitua vaara, on sumu, jos se äkkiä nousisi. Virta -on erinomaisen vahva tällä rannikolla, niin että mahdollisuus saada -täällä ajelehtia sinne tänne ei ole juuri ilahduttava. Mutta meillä on -ankkurit... - --- Kun eivät vain syvyydet ole liian suuria, -- huomautti professori. - --- Mutta eikö sumu ole koko harvinainen näillä seuduin? -- kysyi Frida. --- Ja eikö olisikin ihmeellistä, jos se tulisi juuri nyt, kun me olemme -täällä. Se olisi epäkohteliasta sen puolesta, vai miten, kapteeni? - -Pikku paroonitar ei saanut vastausta kysymykseensä. Vartiopalveluksessa -ollut perämies tuli ruokasaliin, kulki pöydän yläpäähän ja kuiskasi -jotakin kapteenin korvaan. Tämä katsahti häneen hämmästyneenä, ja -ihmistuntija olisi huomannut syvän, huolestuneen rypyn leveällä -ahavoituneella otsalla. Mutta hän katsoi hymyillen ympärilleen, -nyökkäsi ystävällisesti perämiehelle ja sanoi: - --- Minä tulen kohta. - -Perämies meni ja kapteeni jatkoi keskustelua hieman väkinäisesti. - -Paroonitar piti häntä tarkasti silmällä. Hän huomasi, että käsi, joka -piteli lusikkaa, vapisi hiukan. Hän näki myös, kuinka kapteeni -hermostuneesti kääntyi tuolillaan. Sitten hän keskeytti äkkiä -keskustelun, nousi kohteliaasti kumartaen pöytäseuralle ja meni -nopeasti ulos. - -Tuli pitkä hiljaisuus. Frida kuori hajamielisesti ranskalaista -päärynää, mutta unohti sitä maistaa. Ja professori istui syvissä -ajatuksissa pohtien jotakin arvoitusta, joka oli noussut hänen -aivoihinsa. - -Pöytien ääressä tuli yhtäkkiä hiljaista. Ranskalaisen näyttelijättären -kulunut ääni häiritsi hiljaisuutta, ja joku hihittävä nauru raukesi -sikseen... - -Mitä oli tapahtunut?... Kukaan ei tiennyt, mistä se tuli, mutta synkkä -ahdistus hiipi näiden iloisten silmänräpäysihmisten keskuuteen -- -- -raskas puristava tunne ryömi mieliin kuin varoittava enne... Joku -yritti katkaista hiljaisuutta... teennäinen nauru, rohkea sanasutkaus, -puoliksi lausuttu kohteliaisuus -- mutta hiljaisuus levisi nopeasti yli -kaiken. Mikään ei voinut keventää sitä hirveätä painostusta, joka -ahdisti kaikkia -- oli kuin näkymättömiä olentoja hiipisi salonkiin -kietomaan kylmät käsivartensa kaiken elollisen ympärille... - -Professori nosti päätään -- ihmetellen ja hämmästyneenä. - --- Kuulitteko, mitä hän sanoi? -- kysyi hän hillitysti. - -Pikku paroonitar nyökkäsi. Hän katsahti nopeasti salin toiseen päähän. -Norjalainen oli hävinnyt. Sitten hän kääntyi professoriin päin. - --- Minä kuulin mitä hän sanoi, -- nyökkäsi hän puoliksi itsekseen. -- -Yhden ainoan sanan. - --- Minkä? - --- _Sumu!_ -- vastasi hän hiljaa. Mutta näytti kuin tämä sana olisi -lentänyt tuskaisiin mieliin, herättäen onnettomuuden aavistusta -hirveine pelkoineen. - - - - -IV. - -HAAKSIRIKKO. - - -Komentosillalla seisoivat kapteeni ja jääluotsi. Asema tuntui olevan -muuttumaton. Ei tuulen henkäystäkään liikkunut, ja meri oli kiiltävä ja -tyyni. "Victoria" sivuutti Whales Bay'n, ja kulki nyt muutamien satojen -metrien päässä rannikosta pitkin mahtavia jääylänköjä. Savupiippujen -paksut pilvet jäivät roikkumaan leveinä nauhoina kosteaan ilmaan... ja -laivan kevyt tärinä merkitsi, että koneet työskentelivät korkeimmalla -paineella. - -Mutta kaukana idässä, missä Tuhatsaarien saaristo kajasti -taivaanrannalla ja missä Edge Island kohosi ohuena juovana, vyöryi -valkoisia pilviä esille. Näytti siltä kuin meri olisi kiehunut ja -lähettänyt aaltoilevia höyrypilviä syvyyksistään. Ne levisivät -itäisellä taivaalla hirvittävän nopeasti, ne peittivät kaiken -pumpulinpehmeään vaippaansa, ne pyörivät kuin jättiläismäiset -lumipallot länttä kohti, kunnes käsittivät koko eteläisen ja itäisen -taivaanrannan. Se oli sumu, vaarallinen napamaiden sumu, joka nosti -seinän etelään ja itään, sulkien paluutien suurelta matkailijalaivalta. - -Ainoastaan pohjoiseen oli tie vapaa, ja "Victoria" pakeni selkeyttä -kohti, joka teräslihas mahtavissa koneissaan jännitettynä. - --- Se ei onnistu, kapteeni, -- sanoi jääluotsi katsahdettuaan -tutkivasti etelää kohti. -- Tunnin päästä peittää sumu peräkannen. -Ankkuroidaan Whales Bay'hin ja odotetaan selkeää säätä. - -Kapteeni Strohmann kohautti hartioitaan. - --- Vauhtimme on nyt 18 1/2 solmua, -- sanoi hän. - --- Olisi ihmeellistä, jos emme ehtisi Agardh Bay'hin ennenkuin sumu -meidät tavoittaa. Siellähän on hyvä satama, sanotte. Eikä minulla ole -mitään halua ajaa karille Whales Bay'ssa. Tehän sanoitte itse, ettei -väylä ole siellä selvä. - --- Mehän voimme hapuilla eteenpäin purren avulla. - -Strohmann oli hetkisen kahden vaiheilla. Hän katsoi taaksepäin, missä -sumu ryömi jo Horn-salmen huippujen yli ja liukui nyt kuin -yliluonnollinen valkoinen varjo pitkin rannikkoa. Sitten hän käänsi -katseensa pohjoista kohti, missä kaikki oli selkeätä ja valoista jään -kimallellessa vihreänä jäykältä, epäystävälliseltä rannalta. - --- Me jatkamme, -- sanoi hän. - -Luotsi kohautti vain olkapäitään. - --- Yksi voi olla yhtä hyvä toinenkin, -- mutisi hän. -- Jos saamme -pohjoistuulen päivemmällä, niin olemme kyllä turvassa. - -Näin tapahtui, että kapteeni Strohmann, vanha kokenut laivuri, joka oli -kuljettanut laivoja 25 vuotta ilman ainoatakaan onnettomuutta, nyt teki -ratkaisevassa silmänräpäyksessä virheen, joka oli saattava komeimman -laivan, mikä koskaan oli purjehtinut Huippuvuorten ohi, yhteen -kauheimmista onnettomuuksista merenkulun historiassa. - - * * * * * - -Alhaalla kävelykannella olivat matkustajat kokoontuneet ryhmäksi. Ei -kukaan heistä ymmärtänyt aseman vajavuutta. Mutta se _tunnettiin_. - -Pelästys valtasi heidät kuin vilunväre -- kylmä väristys, joka sai -heidät vaikenemaan kesken puheensa ja katsomaan ympärilleen. He kokivat -pudistaa päällään salaista pelkoa, laskivat leikkiä ja nauroivat, mutta -nauru oli soinnutonta -- he turvautuivat samppanjaan, mutta se maistui -katkeralta. - -Kukaan ei välittänyt valkeasta aaveesta, joka hiipi nopeasti esille -heidän takaansa. He katselivat ainoastaan eteenpäin, missä valo leikki -jäissä ja lumessa. Mutta kuitenkin -- oli kuin koneiden kiihdytetty työ -olisi laulanut väräjävää moll-säveltä heidän mieliinsä. Ja toisinaan -tuntui kuin kylmä ja kostea ilmavirta olisi pistänyt heitä poskeen ja -jäädyttänyt hymyn heidän huulilleen. - -Näytti siltä, kuin kapteeni Strohmann olisi ollut oikeassa. Tunti -toisensa jälkeen kului. Kevyt tuulen henki pohjoisesta tuntui pitävän -sumua loitolla. Mutta sittenkin se ryömi eteenpäin. Sen valkea huntu -levittäytyi nopeasti yli maan heidän takanaan ja pyyhki pois kaikki -ääriviivat "Victorian" jatkaessa hurjaa pakoaan kuin kannustettu -hevonen. - -Iltapuolella näkyi niemi Agadh Bay'n suulla, ja kun suuri patarumpu -kutsui matkustajia pöydän iloihin, nähtiin selvästi mahtava jäätikkö, -joka vyöryy alas pitkin tunturin kylkeä ja ojentaa käsivarttaan kauas -ulos lahdelle. - -Mutta äkkiä tapahtui jotakin, mikä sai kaikki pysähtymään. Hajanaisia -sumun pärskeitä tuli lentäen joka taholta kuin villejä lintuja -- ensin -harvakseen ja yksitellen. Ne näyttivät jättiläismäisiltä -lumihiutaleilta, jotka laskeutuivat laivalle purevan kylmyyden -seuraamina. Ne syleilivät ensiksi peräpuolta, ne taistelivat valoa -vastaan ja voittivat sen, ne ryntäsivät joka taholta, ja vilauksessa -oli "Victoria" suuren sumusärkän vankina. - -Matkustajat katselivat toisiaan hämmästyneinä. Mitä tämä oli? Yhä -tiheämmin kietoutui kaikki läpitunkemattomaan harmauteen. Puhuttiin -ainoastaan kuiskaamalla, ja äänet kuulostivat raskailta, kaameilta. -Tuskin näki vierustoveriaan. - -Hapuiltiin kaiteen ääreen. Meri oli jo aikoja sitten kadonnut. Kaikki -oli sumua. Se tunkeutui laivan kaikkiin aukkoihin ja täytti hytit ja -salongit painavalla kosteudellaan. -- -- Kuinka helposti kaikki kuului! -Matalinkin kuiskaus, hillityinkin yskähdys kuului... Ja mitä se oli? -Kimeä soitto vavahdutti kaikkia. Se kaikui kuin epätoivoinen valitus -syvältä laivan sisältä. Koneet pysähtyivät... ja suuri laiva liukui -hiljaisella vauhdilla kaameaan sumuun... - -Matkustajat kokoontuivat kävelykannelle suuriin ryhmiin kuin -säikähtäneet lampaat. Perämiehet kulkivat heidän joukossaan ja -rauhoittivat hätääntyneimpiä. Sehän oli vain sumua. Aivan vaaraton -juttu vesillä, missä ei ollut pelkoa yhteentörmäyksestä. Muutamassa -minuutissa olisi ankkuri pohjassa ja silloin olisi kaikki "allright"... - -Pikku paroonitar istui mielipaikallaan äärimmäisessä kokassa, kun sumu -tuli. Hän hapuili varovasti perään päin ja tapasi silloin Jörgen -Brattin, joka tuli häntä vastaan. - --- Kapteeni on lähettänyt minut teitä rauhoittamaan ja auttamaan, jos -jotakin sattuisi, -- sanoi tämä kohteliaasti. - --- Minä en tarvitse mitään lapsentyttöä, -- vastasi Frida torjuen. - --- Hyvinkin mahdollista. Mutta kapteeni arveli, että kuitenkin voisitte -tarvita auttavaa kättä, jos... - --- Jos...? -- kertasi paroonitar kevyt huolestuneisuus äänessä. -- Mitä -te tarkoitatte? Onko vaara lähellä? No, puhukaa sitten, mies! - --- Laiva, joka kulkee 28 jalkaa syvässä, on aina vaarassa tällaisella -säällä, kun ei näe omaa kättänsäkään, -- vastasi Bratt terävästi. -- -Minä en tahdo kuitenkaan tungetella. Voitte tulla yksinkin toimeen. - -Hän vaikeni äkkiä. Valtava jyrinä kajahti aivan heidän välittömässä -läheisyydessään. Se kuulosti kanuunanlaukaukselta, jolla oli pitkä -kajahteleva ääniaalto perässään. Äänekkäitä kauhunhuutoja kuului -peräkannelta... - --- Mitä se oli -- voi Jumala -- mitä se oli? -- mutisi nuori tyttö -kalpein huulin. - --- Joutavia, -- vastasi Bratt. -- Jäätikkö tuolla lahden sisässä on -poikinut. Se on jokapäiväinen ilmiö täälläpäin. Joku suuri jäämöhkäle -on irtaantunut jäävyörystä ja pudonnut mereen. Nyt voimme vyöryaallosta -laskea, kuinka kaukana olemme rannasta... - -Hän ei ollut vielä lausunut viimeistä sanaa, ennenkuin valtava aalto -syöksi "Victorian" leveitä kylkiä vastaan. Suuri laiva kohosi hieman -puristuksen vaikutuksesta, mutta kulki järkähtämättä edelleen. - --- Me olemme aivan likellä maata, -- huusi Bratt. -- Virralla on täällä -kuuden solmun vauhti, ja se ajaa meidät jollekin karille... Kuulkaa! .. -sanoi hän kuunnellen. -- Kuulkaa, kuinka tuolla kohisee! - --- Tiukasti oikealle! -- karjui hän keuhkojensa täydellä voimalla -komentosillalle päin. - -Siellähän ymmärrettiin selvästikin, mikä vaara uhkasi. Laiva kallistui -hieman ja viilsi suuressa kaaressa ulospäin. - --- Selvittäkää ankkurit, -- huusi kapteeni megafooniin. -- Tarkastakaa -luotia! - --- Viisitoista syltä vettä, -- kuului ääni uloimmasta kokasta. -- -Kaksitoista syltä, -- kuului heti sen jälkeen. - -Silmänräpäys myöhemmin tuntui tärinää peräpuolesta. Molemmat potkurit -peräyttivät epätoivon voimalla. Mutta se oli jo myöhäistä. "Victoria" -kulki viiden solmun vauhdilla niitä vedenalaisia kareja kohti, jotka -aitauksen tavoin ympäröivät Huippuvuorten rannikoita. - --- Yhdeksän syltä! -- kuului ääni taas. -- Kahdeksan syltä! - -Alihangan puolelta kuului keveästi raapaiseva ääni. Mutta laiva jatkoi -kulkuaan... Sitten tuli kova sysäys, etupuoli kohosi hiukan, ja köli -hyppi voimakkain sysäyksin luodoille. Tuntui siltä, kuin mahtava laiva -olisi kulkenut jättiläismäisen sahanterän yli. Kokkapuoli kohosi, kun -taas peräpuoli vajosi. - -Sitten tuli viimeinen sysäys, ja "Victoria" jäi paikalleen. Sen voimat -olivat lopussa, ja kuin kuoleva eläin se laskeutui kyljelleen. - -Tuli hetken hiljaisuus. - -Sitten puhkesi meteli. Kuulosti siltä, kuin helvetin portit olisi -avattu. Huudot tunkivat sumun läpi. Parkua ja rukouksia kohosi -harmaasta usvasta kuin tuskaista voihkinaa kadotettujen piinapaikasta. -Siinä oli naisten kirkumista ja miesten ulvontaa. - -Mutta yli kaiken jyrisi kapteeni Strohmannin ääni megafoonissa. - --- Kaikki rauhoittukoot! Ei ole mitään hätää. Seisomme turvallisesti -siinä, missä olemme. - -Ne olivat vanhan kapteenin viimeiset sanat. Kuin ivallisena vastauksena -hänen lohduttavaan vakuutukseensa kuului seuraavassa hetkessä -ihmeellinen ääni keskilaivasta. Oli kuin jättiläiskäsi olisi repinyt -rautalevyjä. Etupuoli vaipui eteenpäin, tulikuilu avaantui molempien -savupiippujen väliin, seurasi ankara räjähdys, ja läpi sumun tunkeutui -musta, sisältä punertava savupilvi. - -Kattilat olivat räjähtäneet ja "Victoria" revennyt kahtia. - -Jyrinä kieri sumupilvien välissä tuhannesti kajahdellen jäävyöryistä ja -tuntureista, ja voimakas ilmanpaine oli hetkeksi päästävinään vilauksen -aurinkoa laivahylylle. Ylväs höyrylaiva oli repeytynyt palasiksi. Se -oli ampunut viimeiset tervehdyslaukauksensa. - -Pitkin laivan laitoja oli huiskin haiskin ruumiita, koneenkäyttäjien ja -lämmittäjien veriset ja palaneet hahmot roikkuivat kiinni -rikkirevityssä rungossa. Kauimpana perässä, ylimmällä kannella, istui -yksinäinen nainen ja repi mielipuolena vaatteitaan. Hän levitti kätensä -ja hänen käheä äänensä hoki yhä uudelleen erään ranskalaisen runon -katkelmaa. - -Se oli ranskalainen näyttelijätär, joka puolialastonna ja hulluna yhä -lausui Musset'n jäähyväislaulua rakkaudelleen. Pikimusta tukka aaltoili -kellertävillä hartioilla ja paljaalla rinnalla, mustien silmien -tuijottaessa kuvitelluille katsojapaikoille ja ammattimaisen -taiteilijahymyn väreillessä punaisilla huulilla... Naisraukka! Hän oli -jälleen rakkaassa Ranskassaan. Hän seisoi näyttämöllä Voltairen talossa -ja oli kuoleva murhenäytelmän viimeisessä näytöksessä... - -Ylpeällä hymyllä otti hän päältään loputkin vaatteistaan -- vielä -viimeinen viittaus taivasta kohti, ja sitten hän hyppäsi ikuiseen -sumuun... - -Ja hiljaisuus laskeutui "Victorian" kuolonretken yli. - -Mutta kuulkaapa -- mitä se oli? - -Rannikolta kuului kuin heikko keskeytymätön kuiske. Oliko se jäätikön -ikuista suhinaa? Vai oliko se kaukaisen ihmisjoukon mutinaa -- -kuolleitten äänettömiä lauluja kuolon virralla? - - - - -V. - -AGARDH BAY. - - -Sumu oli suorittanut loppuun hävitystyönsä nyt, kun "Victoria" -rikkirevittynä ja pahoinpideltynä laskeutui lepoon Huippuvuorten -vedenalaisen saariston teräville kallioille. Sillä ei ollut enää mitään -tehtävää. Muutama minuutti haaksirikon jälkeen tuli pohjoistuuli ja -lakaisi meren puhtaaksi. - -Aurinko heitti säälimättömiä säteitään kuoleman hävityksiin, tavaten -vain ne ainoat elolliset olennot, jotka kuin Jumalan ihmeestä olivat -pelastuneet tuhosta. - -Kun "Victorian" keula sukelsi mereen, huuhtoutuivat paroonitar von -Heffner ja Jörgen Bratt yli kaiteen. Se pelasti heidät molemmat laivan -räjähdyksestä. Mutta meri tuntui olevan yhtä säälimätön kuin sumukin. -Vesi oli jääkylmää, ja pikku paroonitar risti alistuvasti sormensa ja -sulki silmänsä. Hän kadotti tajunsa. - -Bratt oli kuitenkin mies, joka ei hellittänyt niin vähällä. Hän tarttui -pitkään vihreään huntuun, jonka tyttö oli kietonut päänsä ympäri, ja -pujotti sen tainnoksissa olevan käsivarsien alitse. Sitten hän sitoi -sen rintansa ympäri ja alkoi uida pitkin ottein kohti sohisevaa -jäävyöryä. - -Juuri silloin sumu keveni ja näytti uimarille pitkän hietarannan -muutamien satojen kyynärien päässä karien sisäpuolella. Toisissa -olosuhteissa olisi Jörgen Bratt voinut uida useita kilometrejä -väsymättä, mutta tämä uimamatka jäävedessä, kuorma selässä, vaati koko -hänen jäykän voimansa ja sitkeän tarmonsa. Taakka kävi yhä -raskaammaksi, vaatteet liimautuivat kiinni ruumiiseen, ja hänen täytyi -uida pitkät matkat pää veden alla päästäkseen eteenpäin. Voimakas virta -vielä pitensi välimatkaa maihin. - -Äkkiä hän huomasi, että nuori nainen heräsi tainnoksista. Hän tunsi, -kuinka paroonitar nosti päätään hänen olaltaan, kuuli hänen hiljaisen -kauhunhuudahduksensa, kun asema hänelle selvisi. Se oli kuin pienen -linnun piipatus. - -Jörgen Bratt pysähtyi hetkeksi, irrotti huntua ja hengähti syvään. - --- Osaatteko uida, neiti? --- kysyi hän puoleksi kääntyneenä -seuralaiseensa päin. - --- Osaan, -- vastasi toinen. -- Koko ruumis tuntuu vain niin kankealta -ja aralta. - --- Koettakaa, voitteko liikuttaa jäseniä. - --- Se on kai mahdotonta. - --- Teidän _täytyy_, -- sanoi Bratt ankarasti. -- Jännittäkää tahtoanne! -Nyt on henkenne kysymyksessä. Me olemme velvolliset taistelemaan sen -puolesta niin kauan kuin voimme. - -Frida teki muutamia uintiliikkeitä käsillään, ja Bratt auttoi häntä -voimakkaalla otteella hänen viittansa kauluksesta. - --- Kas, kas, -- sanoi hän. -- Sehän käy erinomaisesti. Muutamia metrejä -vielä, niin meillä on pohja jalkojen alla. - -Bratt oli oikeassa. Hiekkasärkkä ulottui kauas merelle päin. Ja -neljännestuntia "Victorian" karilleajon jälkeen oli nuori norjalainen -maissa puoleksi tajuton nainen sylissään. - -Hän laski Fridan varovasti kivelle. - --- Nyt on tosi edessä, -- sanoi hän käskevästi. -- Hierokaa koko -ruumistanne ja koettakaa juosta. - --- Minä en voi, -- mutisi tyttö. -- Jalat on kuin lyijyä. Voi Jumala, -mitä minun pitää tehdä? - --- Teidän _täytyy_ juosta, -- vastasi Bratt kalmankalpeana ja -yhteenpuristetuin huulin. -- Tulkaa nyt! - -Ja hän veti mukaansa Fridaa, joka kompastui, mutta nousi jälleen. -Paroonitar rukoili säästämään, mutta Bratt laahasi häntä armotta -eteenpäin. - --- Tuntuuko paremmalta nyt? -- kysyi hän. - --- Jalkoja pistelee niin ilkeästi, -- vastasi Frida. - --- Mainiota! -- mutisi Bratt. -- Silloin juoksemme kerran vielä, kunnes -olette aivan lämminnyt. Lupaatteko liikutella itseänne, kunnes koko -ruumista polttaa? - --- No niin, hyvä on! - -Bratt kiirehti takaisin rantaan. Eräs mies kahlasi maihin vetäen -puolikuollutta olentoa perässään. Se oli jääluotsi, joka matkalla oli -löytänyt ranskalaisen professorin ajelehtimasta pelastusvyön varassa. - --- Olemmeko me ainoat? -- kysyi luotsi alakuloisesti ja viittasi -ylöspäin, missä paroonitar juoksi edestakaisin auringonpaisteessa. -- -Me neljä... neljästäsadasta. Enkä minä ole suuren arvoinen, -- lisäsi -hän väsyneesti. -- Olen saanut jonkin sisällisen vamman, joka vie -voimat. Räjähdys heitti minut selälleni erästä taavettia vastaan. Ei -tässä kauvaa kestä, ennenkuin tulen aivan rammaksi... Olen välttänyt -kuoleman, mutta pian se tulee minua taas hakemaan... Muuten, se on -yhdentekevää. En juuri tahdo palata Tromsöhön, kun tällainen häpeä -sattui. -- Ja hän viittasi ulospäin, missä "Victorian" harvat -jäännökset nyt pistäytyivät esiin sumusta. - -Bratt oli hieromassa professorin vanhoja jäseniä eikä kestänytkään -kauvaa, ennenkuin tämä vilkas mies oli jalkeilla. Hänen pitkä tukkansa -oli tarttunut kiinni soikeaan päähän, ja ruskeat silmät katselivat -kysymysmerkkeinä hänen kalpeista ja älykkäistä kasvoistaan. - --- Missä me olemme? -- kysyi hän ja veti syvään henkeä. - -Jääluotsi katsahti ympärilleen. - --- Me olemme perillä, -- sanoi hän ja hymyili katkerasti. -- Tämä on -Agardh Bay. Viisikymmentä metriä pohjoisemmaksi -- ja kaikki olisi -käynyt hyvin. Virta oli tänään liian vahva. Se ajoi meidät kareille. - --- Agardh Bay! -- toisti professori, ja heikko puna nousi hänen -kalpeille poskilleen. -- Minähän pyysin kapteenia muuttamaan suuntaa. -Kaikki tyyni on minun syyni... Kuinka voin enää katsoa lähimmäisiäni -silmiin?... Minun on syy... Ja jäätikkö tuolla? - --- Se on juuri Rabotin jäätikkö. - -Professori hymyili surullisesti. - --- Vai niin, sekö se on? -- kuiskasi hän itsekseen. -- Rabotin -jäätikkö! Sitä tietä on saatavana muuan suurimmista tieteeni voitoista. -Mutta mitä se on maksanut! - --- Te unohdatte jotakin, herra professori, -- huomautti Bratt. -- -Unohdatte, että olemme ajautuneet maihin ilman muonaa, aseita ja -polttoaineita. Huippuvuoret eivät anna meille mitään. Syksy on jo -pitkälle kulunut ja tie Jäävuonolle kulkee noiden jäätiköiden yli. Kova -lumipyry -- ja me olemme suljetut tänne kuin rotat loukkuun, jos ei -joku pyyntialus tänne eksyisi... Vältyimme hukkumasta "Victorian" -mukana, mutta Herra ties, eikö _se_ olisi ollut parempi kuin nähdä -nälkää ja kuolla viluun täällä jäätiköillä. - -Jääluotsi kohautti hartioitaan. - --- Niiden meistä, jotka voivat, -- sanoi hän, -- täytyy kiivetä -tunturin yli Sassen Bay'hin. Se on enintäin neljän päivän marssi. -Viimeinen matkailijalaiva tulee noin viikon kuluttua --- kapteeni kyllä -lähettää apua meille, jotka jäämme tänne, jos se vain ei tapahdu liian -myöhään... Pikku paroonitar raukka, -- mutisi hän nähdessään pienen -hennon olennon juoksevan edestakaisin auringonpaisteessa. - -Bratt seurasi hänen katsettaan. - --- Meillä on _yksi_ mahdollisuus, -- sanoi hän päättävästi. -- Ja sitä -meidän täytyy heti yrittää. Onko näillä seuduin mitään taloa? - --- Toisella puolen lahtea on pieni viheliäinen venäläismaja, -- vastasi -Johnsen. -- Se on pieni ja matala, mutta se suojaa tuulelta ja pahalta -säältä. Ja tällä rannalla on runsaasti ajopuita. - -Nuo kolme miestä kokosivat mukaansa puunkappaleita ja sälöjä, joita oli -heidän ympärillään. Ne puut olivat tehneet pitkän matkan Siperian -suurten jokien suilta saakka. Ja veden valuessa haaksirikkoisista ja -polvien väristessä kylmyydestä ja väsymyksestä kulkivat he hitaasti -pitkin pitkää hiekkarantaa ja astuivat mahtavan jäätikön juurelle, joka -laski teräksensinisen kypäränsä tunturin päälaelle. - -He eivät puhuneet sanaakaan. Oli kuin hiljaisuus olisi heitä painanut. -Ja heidän jäljissään kulki epätoivo. - - - - -VI. - -"MINÄ OLEN UPSEERIN TYTÄR". - - -Pieni venäläismaja oli melkein näkymätön, se kun oli sammaleen -peitossa. - -Nähtävästikään ei ainoankaan ihmisen jalka ollut sinne astunut -senjälkeen, kun venäläiset pyyntimiehet runsaasti puolitoista -vuosisataa sitten olivat Jäämereltä lähteneet. - -Maja oli rakennettu paksuista hirsistä. Se oli 14 jalkaa pitkä, 10 -jalkaa leveä ja 6 jalkaa korkea. Aivan maan rajassa oli kaksi -ikkuna-aukkoa. Katto oli tasainen ja peitetty paksulla maakerroksella -ja suurilla kivillä. - -Eräälle seinustalle oli muurattu tulisija ja siihen leivinuuni. -Pohjoissivulla oli pieni eteinen, jossa oli ovi idästä päin. Se oli -majan sisäänkäynti ja osaksi se myös valaisi sitä. - -Puupatsaassa oven yläpuolella, joka oli lohjennut saranoiltaan, oli -kirjoitus venäjäksi: "Sija isba staroverska" (Tämä tupa on -vanhauskolainen). Ja ovikamaran alapuolelle oli veitsellä tai taltalla -hakattu nimi: Jeremias Ottamkow. - -Professori Marmont katsahti hämmästyneenä ympärilleen. - --- Ottamkow! -- sanoi hän miettiväisesti. -- Hänen nimeensä liittyy -sellainen Robinson-seikkailu, joka on maailman merkillisimpiä. Jos -muistan oikein, lähetti Jeremias Ottamkow vuonna 1743 Huippuvuorille -laivan, jonka miehistöön kuului 14 miestä. He joutuivat Suurvuonoon -Edge Islandin kohdalle, minne jää heidät sulki. Neljä miestä, -etunenässä Himkovin veljekset, lähetettiin hakemaan majaa, joka kuului -olevan rakennettu lähiseudulla. He löysivätkin sen, mutta kun heidän -piti palata laivalle, tekivät he sen huomion, että laiva oli samana -yönä joutunut haaksirikkoon. Heillä oli muonaa pariksi päiväksi, yksi -luodikko ja tusina panosta, tulukset, kirves, veitsi ja kattila -- -siinä kaikki, mitä he olivat ottaneet laivasta mukaansa. Nuo -kaksitoista panosta hankkivat heille yhtä monta peuraa, jonkun -laivahylyn kappaleet ainesta aseiksi ja työkaluiksi, maihin ajautuneen -hongan juuri käytettiin jouseksi ja jänne tehtiin karhunjäntereistä. -Tällä kaaripyssyllä tapettiin 250 peuraa ja paljon kettuja. - --- Tällä tavoin he elivät kuusi vuotta ja ainoastaan yksi heistä sortui -kerpukkiin. Seitsemäntenä vuonna vei muuan pyyntialus heidät takaisin -Venäjälle. - --- Ranskalainen Le Roy, joka oli Pietarin akatemian jäsen, on -kirjoittanut näiden pyyntimiesten omituisen historian. Olen -muistavinani, että luin sen nuoruudessani. Ihmiset olivat kovempaa -lajia siihen aikaan kuin nyt, -- lisäsi hän huokaisten. - -Bratt oli sillä välin tutkinut majaa. Paitsi suurta rautapataa, -muutamia kattiloita ja kahta hylkeenrasvalamppua ei ollut mitään -työkaluja. Eräässä nurkassa seisoi tynnyri, jonka sisällykselle oli -laskeutunut satavuotinen pöly. Se sisälsi paksua nestettä -- arvatenkin -valaanöljyä. Sisemmällä oli majassa joku määrä ajopuita varastossa. -Seinällä riippuivat tulukset piikivineen ja tauloineen. - --- Tulta meiltä siis ei ainakaan tule puuttumaan, -- mutisi Johnsen -helpotuksesta huoaten. - --- Minulla on sikaarinsytyttäjä, -- sanoi Bratt. -- Se voi olla sangen -hyödyllinen niin kauan kuin bensiiniä riittää. - -Kävi selville, ettei merivesi ollut vahingoittanut nykyaikaisia -tuluksia, ja pian leimusi mahtava rovio Ottamkowin vanhassa majassa. - -Sitten Bratt meni ulos noutamaan nuorta tyttöä. Tämä istui kivellä ja -itki, mutta koki salata kyyneliään kuullessaan jonkun lähestyvän. - --- Ettekö tahdo tulla sisälle majaan? -- sanoi Bratt. -- Olemme -sytyttäneet ihanan rovion. On tärkeätä päästä kuivaksi mahdollisimman -pian, jos tahtoo saada jotakin toimeen. Se ei ole mikään linna, mutta -parempi kuin ei mitään. - -Pikku paroonitar kohotti katseensa. - --- Minä en jaksa sitä ajatella, -- vastasi hän. -- Onko tosiaankin -totta, että he ovat kuolleet kaikki tyyni, paitsi me neljä. Ja mistä me -saamme ruokaa? Sitä minä en ymmärrä -- täällähän ei ole mitään -elollista -- voi, mikä kauhea maa tämä on! -- Hän peitti kasvot -käsiinsä ja nyyhkytti. - -Bratt kumartui hänen puoleensa. - --- Ei maksa vaivaa heittäytyä toivottomaksi. Meitä on kolme miestä, -jotka koetamme auttaa teitä täältä. Te ette saa heittää toivoa. Te ette -saa lamauttaa meidän rohkeuttamme. - -Paroonitar nousi nopeasti ja heitti päätään taaksepäin. - --- Minä olen upseerin tytär, -- sanoi hän ylpeästi. -- Te ette enää saa -nähdä minun itkevän. Isäni oli mukana sekä Sadowassa että Sedanissa -- -hän ei tiedä, mitä pelko on. Mutta teidän tulee muistaa, että minähän -olen ainoastaan nainen, turvaton nainen. - --- Te erehdytte, -- vastasi Bratt lämpimästi. -- Tuolla majassa ei ole -ainoatakaan miestä, joka ei olisi valmis uhraamaan henkeään teidän -tähtenne. Te olette yhtä hyvässä turvassa kuin isänne talossa. -Luottakaa siihen... Tulkaa nyt, -- lisäsi hän. -- Saamme ryhtyä heti -siihen, mitä on tehtävä. Te olette upseerin tytär, sanoitte... Hyvä, -silloin tiedätte, mitä kuri on. Ja täällä teidän on toteltava -määräyksiä. - -Hän kääntyi odottamatta toisen vastausta ja kulki nopeasti majaa kohti. -Paroonitar puri huultaan ja katsahti kookkaan miehen jälkeen, joka -kulki alaspäin märissä vaatteissaan. - -Sitten hän seurasi pää kumarassa... ja pian senjälkeen hän seisoi -yhdessä toisten kanssa leimuavan valkean ääressä. - --- Rakas lapseni, -- sanoi professori. -- Kuinka julma onkaan kohtalo! -Minuun nähden ei ole mitään vaaraa. Minä olen saanut osani elämästä, -mutta että te, joka olette nuori, reipas ja elämänhaluinen... - -Frida hymyili. - --- No mutta herra professori, -- sanoi hän teennäisen iloisesti. -- -Mehän olemme toivomustemme perillä. Ja professorinhan piti antaa sille -jäävyörylle minun nimeni. - -Professori tuijotti häneen hämmästyneenä. Sitten hänen katseensa äkkiä -kirkastui. - --- Oh -- te olette hurmaava! -- sanoi hän ihaillen. -- Kuinka reipas te -olette! Itse Jumalan lähettämä auringonsäde! - --- Voi, minä olen varmaan kauhean näköinen! -- huudahti Frida ja -sipaisi hiuksiaan. -- Eikö täällä ole kampaa eikä kuvastinta...? -- Hän -keskeytti äkkiä ja sävähti tulipunaiseksi kohdatessaan Brattin vakavat -silmät. - --- Te saatte yksin pitää majaa hallussanne puoli tuntia, -- sanoi -Bratt. -- Meillä on jotakin toimittamista alhaalla lahdessa. Neuvon -teitä riisuutumaan ja antamaan vaatteiden kuivaa tulen ääressä. On -tärkeätä, että kaikki pitävät itsensä niin terveinä kuin mahdollista. -Te olette täällä turvassa ja noiden luukkujen kautta tuolla voitte -nähdä meidät. - -Frida nyökkäsi nöyrästi. - --- Teen niinkuin sanotte. Mutta onko luvallista kysyä, mihin nyt aiotte -ryhtyä? - -Bratt mietti hetken. - --- Te olette urhoollinen, nuori neiti, -- sanoi hän suoraan. -- Ja -kestätte kyllä kuulla totuuden... Katsokaahan... Tällä puolen -Huippuvuoria on vain vähän hengenpitimiä. Ja vaikka peurat joskus -eksyisivätkin tänne, niin ei meillä ole mitään asetta. Emme voi -kuristaa niitä pelkin käsin... Meidän ainoa toivomme on "Victorian" -hylky. Meidän täytyy päästä sinne tavalla tai toisella, ennenkuin -myrsky tai virta kuljettaa sen pois karilta. Laiva on pilalla, mutta -siellä on vielä paljon, mikä voi auttaa meitä pysymään hengissä. Ennen -kaikkea ruokavaroja ja aseita. Sää ei ole varma. Voimme saada -pohjoismyrskyn milloin hyvänsä. Sentähden täytyy meidän kiirehtiä. - --- Mutta mitenkä sinne pääsette? -- kysyi Frida huolestuneena. - --- Samalla tavalla kuin sieltä tulinkin, -- vastasi Bratt maltittomasti -ja kääntyi mennäkseen... - --- Viipykää silmänräpäys, -- pyysi Frida liikuttavasti. -- Te pidätte -minua varmaankin kauhean kiittämättömänä -- hyödyttömänä, hemmoteltuna -lapsena. Ja sehän minä olenkin. Mutta ennenkuin menette vaaralliseen -tehtäväänne, tahdon kiittää teitä siitä, että olette pelastanut -henkeni. - -Bratt lensi tulipunaiseksi. Koko hänen varmuutensa oli poissa. Hän -yritti sanoa jotakin... Sitten hän kiiruhti toisten perässä alas -rantaan. - -Pikku paroonitar katsoi kauvan hänen jälkeensä. - -Sitten hän alkoi hitaasti riisuutua silloin tällöin katsahtaen -huolestuneesti merelle. Ja samassa hetkessä, kun hän veti päältään -pitsireunaisen paitansa, näki hän alastoman miehen heittäytyvän veteen -uloimmalta niemekkeellä ja reippain vedoin uivan ulospäin. - - - - -VII. - -VIIMEINEN KEINO. - - --- Mitä teillä on tuossa peltirasiassa? -- kysyi professori, heidän -seistessään alhaalla niemekkeellä. -- Minusta se haisee niin hitosti. - --- Se on valaanöljyä sieltä majan tynnyristä, ja sillä on aihetta -hieman haista, se kun on pian 190 vuoden vanhaa. - --- Ette suinkaan aio sitä juoda? -- huudahti professori kauhistuneena. - --- En, -- vastasi Bratt vetäen päältään märät vaatteensa. -- Se on -aiottu ulkonaisesti käytettäväksi. Luulen, että kylmä vesi vaikuttaa -minuun vähemmän, jos voitelen koko ruumiini Ottamkowin öljyllä. Se ei -ole juuri erittäin mieluista, mutta meidän täytyy sietää pahempaakin. -Tahtovatko herrat auttaa? - --- Te olette kyllä se mies, joksi teitä luulin, --- sanoi professori. --- Ja teidän ansioksenne jää, jos joskus pääsemme tästä jäähelvetistä. - -Jääluotsi ravisti päätään. Hänen suunsa oli yhteenpuristettu kuin sen, -joka kärsii kovia tuskia. Hän kumartui ottamaan peltirasian puoleksi -voihkaisten, otti sen sisällystä käteensä ja alkoi hieroa rasvaista -haisevaa nestettä Brattin ruumiiseen. - -Professori tarkasteli ihmetellen valkeata vartaloa, joka seisoi -rannalla. Leveäselkäisessä ruumiissa kuvastui aivan tavaton lujuus ja -voima. - -Ohuen vaalean ihon alla, joka loisti kaulan ahavoituman alapuolella, -näkyivät paksut lihassäikeet toisiinsa pujoutuneina alituisessa -liikkeessä -- aina valveilla, aina valmiina. Hartiat viettivät heikosti -hauislihakseen päin, mikä tietää tavatonta voimaa. Ja leveä rinta, -kalteva lantio-viiva sekä jalkojen selvästi miehinen rakenne kertoivat -sekä synnynnäisestä että harjoitetusta voimasta. Pitkät käsivarret -leveine ranteineen ja jäntereisine lihaksineen olivat sitä lajia, joka -merkitsee jotakin ensiluokkaista sekä nyrkkeilykehässä että -painimatolla. - --- Kuinka te olette saanut nuo lihakset? -- kysyi professori. - -Bratt hymyili. - --- Hädässä, vastoinkäymisissä ja vaaroissa, -- vastasi hän. -- -Etelä-Amerikan aropaimenten ja Alaskan kullankaivajien keskuudessa. -Nälässä, tappelussa ja hengenvaarassa. Sellainen se miehelle voimaa -antaa. Jotakin kait täytyy saada kaiken sen sijaan, mitä kaipaa, -- -lisäsi hän hiukan katkerasti. -- Minä en ole koskaan omistanut muuta -kuin voimani, kestävyyteni ja verrattain hyvän mielialani. - --- Se ei ole tosiaankaan vähäisen, nuori mies, -- sanoi professori. -- -Minä vaihtaisin mielelläni palasen aivojani saadakseni hiukan sitä, -mitä teillä on. Rakas ystävä, tehän olette kuin intiaani. Pikku -ystävättäremme tuolla ylhäällä pelkäisi teitä sellaisena kuin miltä nyt -näytätte... Sanokaa, voimmeko jollakin auttaa teitä täältä maan -puolelta? - --- Ette, -- vastasi Bratt. -- Annetaan olla. Minun täytynee koettaa -panna kokoon jonkunlainen lautta tuolla hylyllä, jos löydän jotakin, -mikä on mukaanottamisen arvoista. Suurin osa on kai veden alla tai -räjähdyksen turmelemaa. - -Kevyt viileä tuulenhenki puhalsi maihin päin. Auringon editse kulki -pilvi. - --- Saamme päivemmällä pohjoismyrskyn, -- mutisi jääluotsi. -- Teidän -tulee kiirehtiä. Parin tunnin päästä ette pääse mihinkään. Uikaa kauas -uloimpia kareja kohti, muuten ajaa virta teidät suoraan hiiteen. - -Bratt nyökkäsi, hyppäsi niemekkeeltä ja ui reippaasti ulospäin -osoitettuun suuntaan, toisen vihaisen tuulenpuuskan toisensa perästä -röyheltäessä merta. - -Professori katseli surumielisesti hänen jälkeensä. - --- Nyt on kysymyksessä meidän kaikkien elämä tai kuolema, -- mutisi -hän. - --- Ei minun, -- vastasi jääluotsi tyynesti. -- Minulle on kuolema -varma. On kuin kylmä käsi koskettaisi lanteitani. Pian on minusta -teille yhtä vähän hyötyä kuin tyttölapsesta tuolla ylhäällä tuvassa. -Minä vain toivon, että tästä tulisi pian loppu. - --- Ystäväni, -- sanoi professori lempeästi suurten kyynelten vieriessä -pitkin laihoja poskia. -- Elkää kadottako rohkeuttanne. Muutama päivä -lepoa -- ja saattepa nähdä, että kaikki on ohitse. - --- Ei, -- vakuutti jääluotsi. -- Nils Johnsen on valmis, ja hyvä -niinkin. Hän on pian lepäävä siinä maassa, missä hänen isänsä ovat -taistelleet ja kärsineet. Meitä lepää monta täällä pitkin saaria. -Huippuvuorten koira saa ulvoa meille pitkinä talviöinä ja jääkarhu -tavoittaa meitä kivien välistä... Hän kohotti päätään. - --- Katsokaa, -- sanoi hän. -- Hän on jo laivalla. Se mies menee läpi -jään ja tulen kuin Jacob Heemskerk vainaja. - -Professori nousi. - --- Niin, tosiaankin, -- sanoi hän. -- Eikö hän vain seisokin kuin -pronssinen Apollo taivaanrantaa vasten, reipas poika... - -Jörgen Brattin onnistui vammatta päästä laivahylylle. Hän kömpi sen -sisään kävelykannen kaiteen yli, joka vielä oli veden pinnan -yläpuolella. Laiva oli pahasti kallellaan, niin että hänen täytyi -ryömiä kannen yli portaille, jotka veivät komentosillalle. Kaikkialla -näkyivät räjähdyksen jäljet. Suuret halkeamat irvistivät rautaisessa -kannessa, molemmat savupiiput olivat poikki, ja koneen paksut -rautatangot olivat tunkeutuneet läpi laivan rautakylkien. Mutta Bratt -näki ilokseen, että suuret osat keskikantta salongin ympärillä olivat -jääneet melkein eheiksi. - -Ammottavassa halkeamassa kokkapuolen ja peräpuolen välillä kohtasi -häntä kauhea näky. Neljä veristä ruumista oli paiskautunut -murskaantuneiden rautalevyjen joukkoon riippuen siinä päät veden -yläpuolella. Muutamia suuria valkeita lintuja hyppeli edestakaisin -nokkien sisälmyksiä. Siinä oli työssä kalalokki, Huippuvuorten -saaliinhimoinen korppikotka. Ja alhaalla vedessä räpäyttivät ja -kirkuivat myrskylinnut kuin vihaiset kanat pyöreiden kyyhkyssilmien -melkein tunkeutuessa ulos päästä paljaasta innosta. Muuan jäälokki oli -tunkeutunut kajuuttaan saakka, mistä se nähtävästi oli saanut runsaan -saaliin, sillä ruoka roikkui esille sen nielusta. - -Bratt kulki veneeltä veneelle. Mutta kaikki, jotka olivat kävelykannen -katolla, olivat pirstoina ja pilalla. Kauimpana perässä oli pursi -vesillä. Se riippui vielä taaveteista ja oli täynnä vettä. Tuhtojen -välissä uiskenteli merimiehen ruumis. - -Jännityksestä vavisten liukui Bratt alas köysiä pitkin. Vene riippui -vielä koukuissaan, ja kaikki viittasi siihen, että se oli pantu vesille -karille-ajon ja räjähdyksen välillä. Joko se oli kiireessä tullut -täyteen vettä tai oli perä painanut sen alas -- joka tapauksessa oli -vene vedessä laitoja myöten. Mutta pikainen tarkastus osoitti, että se -oli eheä. Vieläpä olivat airot tuhtojen alla säännöllisessä rivissä. - -Syvä kiitollisuus kohtaloa kohtaan valtasi hänen mielensä. Tällä -veneellä voitaisiin saada paljon toimeen. - -Hän kiipesi reippaasti ylös kannelle, ja ponnistaen kaikki voimansa -hänen onnistui hinata raskaan aluksen peräpuoli ylös ja siten melkein -tyhjentää se vedestä. Merimiehen ruumis huuhtoutui pois viheriänharmaan -jääveden mukana joutuen heti virran valtaan. - -Sitten Bratt meni alas salonkiin. Ruokasalongissa oli illallispöytä -kaatunut kumoon. Siinä oli sekasotku rikottuja tuoleja ja murskattuja -lautasia. Kaikki oli paiskautunut suojan puolelle, ja tarjoiluhuoneen -seinät olivat pirstoutuneet kuin lasi. Vesi oli venttiilien tasalla ja -lotisi salongin keskipalkoille asti. Mitä suurimmalla varovaisuudella -raivasi Bratt tiensä keskeytyneen illallisen raunioiden välitse ja -pääsi siihen kapeaan käytävään, joka vei ruokasäiliöön. Hän löysi -sieltä laatikon säilykkeitä ja kantoi sen kannelle yhdessä suuren -Hampurin-liikkiön kanssa, joka lojui katkenneiden pöydänjalkojen -välissä. Vähitellen hän tyhjensi kokonaisen kaapillisen -siirtomaantavaroita, jotka oli ladottu toistensa päälle pieniin -pusseihin. Siinä oli sokeria, suolaa, kahvia, teetä ja eri jauholajeja. - -Keittiöstä, mikä selvästi oli jätetty suurimmassa kiireessä, löysi hän -suuren häränruhon, jonka joku kokeista oli jättänyt veitsi iskettynä -selkään. Hän otti sen selkäänsä ja kantoi sen ylös toisten varastojen -ääreen. Laatikko laivakorppuja ja paljon tuoretta leipää ajelehti -huoneessa ja meni samaa tietä. Pieni tynnyri suolaamatonta pöytävoita -ynnä kahvipannu ja kaksi galvanisoitua pataa täydensi sen, mitä -keittiöstä löytyi. Siellä ei enää ollut mitään käyttökelpoista. -Lamppuöljyä hän etsi turhaan, mutta sen sijaan hän löysi -tarjoiluhuoneesta monta pakettia steariinikynttilöitä ja otti niitä -niin monta kuin jaksoi kantaa. - -Bratt pysähtyi äkkiä kantaessaan pientä oluttynnyriä kaikenlaisten -elintarpeiden läjään. Mitä se oli? Hänen altaan kuului kummallinen -raapiva ääni. Se oli kuin mahtavan merieläimen murinaa. Ja hylky natisi -kaikissa liitteissään. - - - - -VIII. - -POHJOISMYRSKY TULEE. - - -Jörgen Bratt kävi kalmankalpeaksi. Oliko kaikki hänen työnsä turhaa? -Oli selvää, että peräpuoli oli lipumassa syvyyteen. Hän kiirehti -kannelle. - -Tuntui siltä, kuin jokin näkymätön voima olisi temponut ja repinyt -hylkyä. Pienet aallot huuhtelivat jo varaperäsintä ja kansi oli -kallistunut enemmän. - -Mutta laiva ei lipunut enää. Viimeinen tempaus sai "Victorian" -surulliset jäännökset voihkimaan, mutia hylky makasi kuin ennenkin. - -Mutta tämä varoitus pani Brattin kiirehtimään. Hänen onnistui suurin -ponnistuksin tunkeutua omaan hyttiinsä, mistä lyhyen etsinnän jälkeen -löysi belgialaisen rihlapyssynsä ja painavan patruunalaatikon. Lisäksi -hän otti mukaansa kaikki, mitä siellä oli, pari karkeita saappaita ja -käsilaukun, missä hän tiesi olevan kompassin ja muita hyödyllisiä -esineitä. Kapteenin hytistä hän keksi pienen karbiinin ampumavaroineen -ja erinomaisen Zeiss-kiikarin. Hän pääsi myös pikku paroonittaren -hyttiin, joka oli ylimmässä kerroksessa ylähangan puolella. Se oli -puolillaan vettä, mutta matkalaukku, joka oli verkossa, oli välttänyt -hävityksen. Samoin hieno turkisviitta, joka riippui naulassa, ja -sotilaallisen näköisen vanhanpuolisen miehen valokuva. - -Lopuksi Bratt yritti päästä professorin hyttiin, mutta siitä hänen -täytyi luopua, sillä vesi sulki tien. Hän kaappasi itselleen muutamia -matkalaukkuja, hiukan vaatteita hyttien kaapeista ja kaikki peitteet, -mitkä käsiinsä sai. - -Puolitoista tuntia oli Bratt työskennellyt. Hän oli perin uupunut, ja -hänen täytyi levätä useita kertoja, ennenkuin voi jatkaa. Eräästä -hytistä hän löysi housut ja puseron, jotka hän puki päälleen, ja -sitäpaitsi karvalakin, jonka hän painoi päähänsä korvia myöten. - -Kylmä tuuli pyyhki pitkin kantta, ja tummia, lyijynharmaita pilviä -nousi koilliselle taivaalle. Professori ja jääluotsi istuivat rannalla -ja seurasivat jännittyneen tarkkaavaisesti hänen toimiaan. - -Pitkän luotausköyden avulla, jonka hän leikkasi lyhyiksi pätkiksi, sai -Bratt kaikki löydetyt tavarat lasketuiksi purteen. Se oli pitkällistä -ja vaivaloista työtä, mutta vihdoinkin oli viimeinen kallisarvoinen -laatikko saatu veneeseen pienen oluttynnyrin viereen, ja Bratt saattoi -lähteä. Hän laski veneen veteen ja kiipesi siihen. Sitten hän päästi -koukut irti taaveteista, tarttui airoihin ja souti maihin -pohjoismyrskyn ensimäisten edelläkävijöiden ulvoessa "Victorian" -taklingissa. - -Professori huusi ihastuksesta, kun vene laski maihin. Hän kahlasi -veteen ja auttoi Brattia vetämään ylen lastattua venettä hiekalle ja -hänen gallialainen innostuksensa kasvoi, kun hän näki kallisarvoisen -lastin. - -Hän syleili norjalaista, hyppeli edestakaisin rannalla, repi -taiteilijakiharoitaan, nauroi ja itki. - --- Nyt te paranette,-- sanoi hän Johnsenille. -- Joko tahdotte tai -ette. Me tulemme elämään kuin kreivit tässä Rabotin jäätikön juurella. -Viikon kuluttua olemme Jäävuonossa ja kuukauden päästä kotona. - -Jääluotsi nousi vaivaloisesti. - --- No, no, -- sanoi hän yrittäen hymyillä. -- Ei se niin pian käy. -Saamme ensin pitää huolta siitä, että ruokavarat saadaan maihin, muuten -syö myrsky ne meiltä. Jollen erehdy, on noissa pilvissä tuolla lunta. -Ja silloin... - -Bratt katsoi häneen kysyvästi. - --- Mitä tarkoitatte? - --- Silloin emme voi päästä Sassen Bayhin, -- kuiskasi hän. -- Meidän on -pakko talvehtia täällä tai panna henkemme alttiiksi veneessä. - -Professori ei kuullut mitään. Hän oli innokkaassa puuhassa kantaen -ruokavaroja tupaan. Hän hyräili erästä laulua, joka ei sopinut -maailmankuululle professorille. - -Pikku paroonitar oli heitä vastaanottamassa. Hän ihan säteili. Hänen -vaatteensa olivat kuivaneet, ja hän oli laittanut kuntoon tukkansa ja -koko reippaan olentonsa. Ei olisi ikimaailmassa voinut aavistaa, että -tämä nuori neitonen, hieno puna poskilla, oli muutamia tuntia sitten -taistellut kuoleman kanssa jäämeressä. - -Pikku Frida von Heffner ei tosin ollut niin iloinen ja toivorikas kuin -hän oli olevinaan. Tuska ja tuntemattomien vaarojen pelko tässä -elottomassa seudussa kidutti hänen sydäntään. Mutta hän oli päättänyt -olla rohkea ja reipas onnettomuudessa ja olla lamauttamatta toisten -rohkeutta naiskyynelillä. - --- Tässä tuomme "Victorian" koko ruokavaraston, -- huusi professori ja -heilutti Hampurin-liikkiötä ilmassa. -- Nyt ei ole enää mitään vaaraa. - --- Voi, millaisen illallisen saamme, -- sanoi pikku paroonitar -tyytyväisenä. -- Minä kyllä tunnen tuon liikkiön. Onpa tosiaankin onni, -että olette saaneet mukaanne ymmärtäväisen naisihmisen, joka osaa -laittaa ruokaa. - -Pieni venäläismaja täyttyi pian laivan kaikista hyvistä tavaroista, ja -pikku Frida päästi ilohuudon, kun hänen matkalaukkunsa näyttäytyi oven -sisäpuolella ja suuri läjä peittoja ja pieluksia tuli kohta perässä. - -Mutta kun viimeinen laatikko kannettiin lahonneen oven sisäpuolelle ja -luukut oli tarkasti tukittu, tulivat ensimäiset oikulliset -lumihiutaleet lentäen keskelle lyhyttä napamaiden kesää. - -Ne kantoi maihin pahin myrsky, mikä koskaan on Huippuvuorilla -raivonnut. - -Ja lumi hautasi yhtenä ainoana yönä kesän. Se täytti kauhulla koko -maan, se pakotti matkailijalaivat kääntymään takaisin Karhusaaren -kohdalla ja tuhosi yhdessä ainoassa viikossa kaiken sen kauneuden, mikä -voi versoa hiljaisen, valkoisen kuoleman keskellä. - -Se oli Huippuvuorten kovaonninen kesä -- kaukaiselta, karulta -saarimaalta levisi pelko, joka levottomuuden leveillä lokinsiivillä -lensi yli koko maailman. - - - - -IX. - -OTTAMKOVIN MAJASSA. - - -Haaksirikkoiset olivat majaansa suljettuja. Myrsky kiiti ulvoen läpi -lahden, jäätävä kylmyys mukana. Tuli yhä purevampi pakkanen. Lumi, joka -aluksi oli kosteata ja sateensekaista, muuttui yhä lujemmaksi ja -tiiviimmäksi. Hiutaleet lensivät pitkissä vaakasuorissa kerroksissa. -Niitä ajoi raivoava tuuli maan puolelle valittavasti ulvoen. Mutta -Ottamkovin maja oli rakennettu pitkiä talviöitä varten. Pikainen -tarkastelu osoitti, että se oli sekä tiivis että lämmin. Katto oli -viettävä, ja varastossa oleva suuri pino vanhoja ajopuita riitti -moniksi viikoiksi. - -Kolmella miehellä oli yllin kyllin työtä "Victoriasta" saatujen -tavaroiden järjestämisessä, jotka täyttivät melkein puolet pienestä -tuvasta. Kaikki ruokatavarat sijoitettiin luoteisnurkkaan, jota -ennenkin oli nähtävästi käytetty tähän tarkoitukseen. Vanha pöytä, joka -voitiin ripustaa seinälle koukusta, osoitti nimittäin selviä jälkiä -siitä, että sillä oli leikelty leipää. - -Jääluotsi oli ahkerassa touhussa pesten seiniä ja lattiaa vedellä, jota -oli lämmitetty venäläisten vanhassa rautapadassa. Hänen elämänhalunsa -oli jälleen herännyt, ja lämpö vaikutti häneen virkistävästi. Bratt -koki vanhan taltan ja muutamien ruostuneiden naulojen avulla saada -toimeen väliverhoa peitteistä. - --- Mitä te siellä hommaatte? -- kysyi paroonitar uteliaana. - --- Sen saatte pian nähdä, -- vastasi Bratt hilpeästi ja ripusti paksut -peitteet nurkan muotoon, joka erotti majasta lounaisen sopen. - --- Ettekö näe? -- huudahti professori, joka parhaillaan ripusteli -vaatekappaleita nauloihin pitkin yhtä seinää. -- Siitähän tulee oikein -naistenhuone -- neitsytkammio prinsessallemme. - -Nuori neitonen punastui. - --- Minusta on teille paljon vaivaa, -- sanoi hän. -- Olisi kai ollut -parempi, että olisin jäänyt tuonne mereen muiden kanssa, -- lisäsi hän -väristen. - --- Te erehdytte, -- huudahti professori innokkaasti. -- Te olette tämän -vanhan venäläismajan hyvä haltiatar, te saatte vahvistaa meidän -rohkeuttamme, kannustaa meitä äärimmäiseen ponnistukseen hädän hetkenä. -Ritarillisuus ei ole vielä kuollut meidän joukostamme! Vai mitä -arvelette? - --- Nyt on naistenhuone valmis! -- sanoi Bratt ja vei paroonittaren -matkalaukun pieneen nelikulmioon. - --- Pelkään vain, että neidin sekä kärsivällisyys että tarmo tulee -kovalle koetukselle. Nyt pitäisi meidän esimerkiksi pian saada ruokaa, -vai mitä? Meidän lienee kaikkien hyvinkin nälkä. Ehdotan teetä, kinkkua -ja voileipiä. Kaikki, mitä tarvitsette, löydätte ruokavarastosta. -Paistinpannu on tulisijan vieressä, Johnsen on tuonut vettä, ja tuolta -peitteiden seasta löydätte liinan, johon on sullottu veitsiä, lautasia -ja kahveleita. Sitten saatte kattaa tuon pitkän pöydän. Saamme kai -kuluttaa pari steariinikynttilää päivän merkityksen johdosta. -Tuolta nurkasta tapaatte kaksi kapeakaulaista ruukkua, ne sopivat -hyvin kynttilänjaloiksi. Paketti tulitikkuja on kauimpana -ruokatavaranurkassa, mutta säästäkää tikkuja, meillä ei ole enempää -kuin se paketti. Allez mademoiselle, faites votre devoir, s'il vous -plait! - -Paroonitar katseli häntä kummastuneena. Käskevä ääni viilsi häntä -korvaan. Hänen kielellään oli terävä vastaus, mutta hän jätti sen -lausumatta... ja seuraavassa hetkessä hän oli täydessä toimessa -ruokasäiliössä. - -Bratt veti esiin vanhan kolmijalan, joka lojui tuhassa kaikki jalat -sojossa, ja sen huomattiin hyvin sopivan suuriin kattiloihin ja -pannuihin, jotka oli saatu "Victorian" keittiöstä. Sitten hän vei -muutamia peittoja paroonittaren kammioon ja haki esiin yhden patjan, -ainoan, minkä oli saanut mukaansa. Siitä hän teki vuoteen leveälle -penkille, joka ulottui pitkin koko seinää. Se oli kova vuode, ilman -tyynyjä ja matrasseja, mutta peitteet olivat lämpöisiä ja paksuja, niin -että pikku neidin ei tarvinnut pelätä palelevansa. Muuan -säilykelaatikko pystytettiin pääpuolelle ja pari naulaa lyötiin -seinään. Veitsellään hän leikkasi säilykelaatikkoon reijän ja asetti -siihen kynttilän. Sitten hän haki pari englantilaista romaania -matkalaukustaan ja pani ne kynttilän viereen. - -Sillä välin tutki professori niitä matkalaukkuja, jotka Bratt oli -haalinut mukaansa viime kiireessä. Niissä oli haaksirikkoisille monta -hyödyllistä kapinetta: paitoja, sukkia, ihokkaita, saappaita, pari -taskulamppua, suklaata ja makeisia. Ilolla tervehdittiin pientä -työkalulaatikkoa kaikenlaisine työaseineen, ja erilaisine nauloineen, -samoin ompelurasiaa, joka luultavasti oli kuulunut jollekin hyvin -kunnolliselle ja tunnontarkalle saksalaiselle perheenäidille. Lisäksi -oli pari puolilaatikkoa sikaareja ja muutamia piippuja tupakoineen, -mitkä tavarat herättivät professorissa ihastusta. - -Koko itäinen seinä oli nyt muutettu vaatekaapiksi. Siinä oli -turkistakki, pari ulsteria, kävelyturkki, useita paksuja erikokoisia -urheilupukuja, paksuja nahkaliivejä ja ihokkaita ja useita pareja -sääryksiä ja kalosseja. Lattialla seisoi pieni pataljoona kestäviä -kenkiä. - --- Enpä luule, että puuttuu mitään, -- sanoi professori miettiväisenä. --- Ainoa puute olisi ehkä se, ettei ole kintaita. Tässä on vain -silohansikkaita, jotka eivät suinkaan täällä sovi. Muuten on teillä -ollut hyvä onni tavaran hankinnassa. Emme tule kaipaamaan mitään, jos -vain kaikki vaatteet meille sopivat. Niinpä niin, saamme täällä -oivallisen olon. Jos ei kukaan vastusta, omaksun tämän aamutakin ja -nämä nuuskanväräset tohvelit. Luuletteko, että ne pukevat minua? Ne -ovat kuin luodut viisaudenpöllölle ja poikamiehelle. Ja nämä sukat, -jotka olen vetänyt jalkaani, ovat aivan sopivat kapeisiin sääriini. -Minä en pelkää kastaa koipiani, mutta siitä tulee nuha. - --- Nuhako? -- sanoi Bratt. -- Täällä Huippuvuorilla! Ei ikimaailmassa. -Tässä ilmastossa on vain yksi tauti, ja se on kerpukki. Jos kaikki muu -epäonnistuu tällä saarella, on se saapa merkityksensä maailman -parantolana keuhkotautisille. Tässä ilmassa ei ole mitään bakteereita. -Vuonna 1898 tutki ruotsalainen lääkäri Levin noin 20,000 litraa ilmaa -eri paikoissa täällä. Hänen ei onnistunut todeta ainoatakaan bakteeria. -Hän otti myös täkäläisen veden, lumen ja jään bakteriologisesti -tutkittavaksi. Ne olivat erittäin köyhiä bakteereista. Muuan -saksalainen professori Stuttgartista on kirjoittanut pari väitöskirjaa -Huippuvuorten loistavista edellytyksistä keuhkotautiparantolaksi. - --- Voimme siis hengittää täällä vapaasti. Se ilahduttaa minua. Nuha on -näet ollut elämäni onnettomuus. Se on vainonnut minua pienestä pitäen. -Luulen nenäni käyneen niin teräväksi siitä, että olen nipistänyt sitä -niin perusteellisesti nenäliinoilla. Nyt minun pitäisi oikeastaan olla -ankarasti vilustunut. Mutta en ole edes kertaakaan niistänyt... Mutta -mitä se on? - -Majassa tuntui paistetun kinkun haju. Paroonitar seisoi tulisijan -ääressä mahtavine paistinpannuineen ja käänsi silavaa tottuneella -kädellä hyvin emäntämäisenä. Tuli heitti kullanpunertavaa hohdetta -pieneen olentoon pehmeine lapsellisine piirteineen ja tummine -uneksivine silmineen. - -Majan ainoan pitkän pöydän ääressä seisoi jääluotsi ja leikkasi leipää -pitkällä tuppipuukollaan. Pieni valkoinen liina, neljä lautasta, kaksi -kahvelia ja kolme veistä näyttivät oikein houkuttelevilta tuossa perin -alkuperäisessä ympäristössä. Suuri sveitsiläisjuusto, ruukku -englantilaista hedelmähilloa ja pikku lautasellinen voita kuvastivat -heikosti niitä ihanuuksia, joita oli ollut "Victorian" pöydällä -kohtalokkaana onnettomuuspäivänä. - -Mutta kun paroonitar ihan omakätisesti laski höyryävän paistinpannun -keskelle litteätä kiveä, joka muun puutteessa asetettiin pöydälle, ei -kukaan haaksirikkoisista hetkeksikään kaivannut hanhenmaksaa ja -hummeria ja kaikkia lämpimiä ruokalajeja suuren matkailijalaivan -herkullisen ruokalistan mukaan. - --- Hyvät herrat, -- sanoi paroonitar juhlallisesti. -- Pöytä on -katettu. Tahtooko herra professori taluttaa emännän pöytään? - -Professori suorastaan kiemurteli sulasta ihastuksesta. Sitten hän -kumarsi etelä-ranskalaisella kohteliaisuudella ja tarjosi niiaavalle -paroonittarelle käsivartensa. - --- Seura suokoon anteeksi, -- sanoi arvokas emäntä hymyillen, -- ettei -pöytäkalusto ole oikein täydellinen. Puuttuu muutamia veitsiä ja -kahveleita, eikä kuppeja ole tässä linnassa. Suvaitsevatko herrat juoda -teetä laseista paikan perinnäistapojen mukaan? Venäläismajassa saa -juoda teetä ainoastaan venäläisellä tavalla. Herra hovimestari, -tahdotteko olla ystävällinen ja tarjota teetä, mutta varovasti -- jos -lasi halkeaa, saatte paikalla eron. - -Jääluotsi hymyili. Hänestä oli tullut aivan toinen ihminen viimeisinä -tunteina. Tuskat selässä olivat nähtävästi hellittäneet, ja nyt hän -tarjosi höyryävää teetä hyvin toimekkaasti. - -Professori nauroi kuin lapsi. Hänen suunsa ei ollut hiljaa -silmänräpäystäkään. - --- Onko professori kotoisin Gascognesta? -- kysyi paroonitar -hillitäkseen hiukan hänen kaunopuheisuuttaan. - --- Kuinka voitte sen tietää? -- sanoi oppinut mies ihmeissään. -- Tehän -arvaatte kaikki. Niinpä kyllä, minä olen gascognelainen. Olen Henrik -Navarralaisen, d'Artagnanin ja Edmond Rostandin maanmies, kuuluisa -puheliaisuudestani, tunkeilevaisuudestani ja ruokahalustani... - -Ja sitten kävi Cyrano de Bergerac'in maanmies paistetun -Hampurin-silavan kimppuun. - -Se oli ihmeellinen illallinen. Valkea sammui tulisijassa hitaasti, ja -valo kahdesta steariinikynttilästä paksuissa harmaissa kiviruukuissa -heitti häilyviä varjoja pitkin matalaa majaa. - -Mutta ulkoa tunki myrskyn ulvonta heidän korviinsa. Tuntui kuin siellä -ulkona hämärässä taisteltaisiin mahtavaa taistelua, jossa oli toisella -puolen kalpea ja köyhä napamaiden kesä heleine ja puhtaine väreineen ja -toisella napaseudun kauhean yön raivoava valta. - -Ja tuhannet elämät taivuttivat päänsä kuolemaan. Napaseudun koko -kasviston vaaleat sotajoukot! - -Siinä oli keltainen saxifraga, purppurarikko, vaaleankeltainen unikko, -uhitteleva jääleinikkö ja arktisen kesän muut lapset. -- Kaikki -piiskasi valkoinen hirmuvaltias kuoliaiksi... - -Viimeinenkin hiilos vaimeni tulisijalla, majassa oli menty levolle, -paroonitar oli pujahtanut kammioonsa, ja muut jakautuivat penkeille. - -Bratt makasi tuijottaen sammuvaan lieteen. Millainen olikaan tämä päivä -ollut! Koko hänen ruumiinsa oli pehmitetty pahanpäiväiseksi -rasituksissa, ja hän oli perin uupunut, mutta ei voinut nukkua. Hänen -silmänsä katselivat uneksien siihen mailmaan, missä satu elää vaarojen -ja puutteiden keskellä ja missä onni itää hautojen vaiheilla. - -Silloin hän äkkiä kuuli heikkoa ääntä. Se oli kuin sairaan eläimen -valitusta. Hän kuunteli. - -Nyt se kuului jälleen, mutta tällä kertaa muuttui hiljainen voihkina -puolinaiseksi voivotukseksi. Pikku Frida oli kaivanut päänsä tyynyyn ja -nyyhkytti. - - - - -X. - -HUIPPUVUORTEN KOIRA. - - -Frida nukkui 12 tuntia. Herätessään hän oli yksin tuvassa. Hän veti -toisen väliverhon syrjään, ja valoa tuli kahdesta aukosta. Oli selvää, -että myrsky oli asettunut. Kylmyys puri häntä kasvoihin, ja hän veti -jälleen peitot päänsä yli. Hänen koko ruumiinsa tuntui aralta. Kovat -laudat olivat ohuen peitealustan läpi rääkänneet häntä julmasti. - --- Voi, jos hänen isänsä tietäisi, kuinka kohtalo piteli pahoin hänen -silmäteräänsä kaukana kylmässä, tylyssä pohjolassa, pahalta haisevassa -hirsimajassa, missä tuskin voi seistä suorana, yhdessä kolmen vieraan -miehen kanssa... Kuinka hänen kävisi, jollei apua tulisi? Sitä ei -sietänyt ajatellakaan... - -Ja kuitenkin hänestä tuntui hyvältä. Jospa hänellä vain olisi ollut -kunnollinen sänky höyhenmatrasseineen ja haahkanuntuvainen tyyny!... -Tuliko joku? Hän pisti päänsä esiin ja kuunteli... Ei! Mutta mitä tuo -oli? Pienellä laatikolla, joka teki yöpöydän virkaa, näki hän kahden -romaanin vieressä valokuvakehyksen. Ja epävarmassa valaistuksessa -häämöitti hänelle komeapartaisen miehen kuva. Voi, Jumala, sehän oli -hänen oma isänsä!... Hän nousi penkiltä, tarttui valokuvaan molemmin -käsin ja suuteli sitä yhä uudestaan kyynelten vieriessä pitkin poskia. -Hän tarkasteli rakkaita kasvoja. Kuinka lempeän, kuinka ankaran, kuinka -ylpeän näköiset ne olivat! Isän viisas ja luja katse näytti hänelle -puhuvan: Pikku Frida, elä ole peloissasi. Meidän kaikkien on -suoritettava taistelumme ja koettelemuksemme, jolloin meidän todellinen -ihmisarvomme tulee ilmi. Nyt on siis sinun vuorosi etkä saa sukuamme -häpäistä! - -Frida hypähti vuoteestaan. Isän ääni kuului hänen korvissaan, hän laski -valokuvan kädestään ja veti saappaat jalkaansa; sitten hän meni pöydän -luo, missä oli vesivati ja pala saippuaa. Vieressä oli valkea paperi, -jolle oli kirjoitettu seuraava suppea päiväkäsky: -- Laittakaa -päivällinen valmiiksi klo 3:ksi. -- Ei mitään muuta eikä edes -allekirjoitusta. Seinällä riippui kronometri. Se näytti, että kello oli -jo puoli kolme, ja hän punastui pelästyksestä. Niinkö kauan hän oli -nukkunut? Ja ajattelematta pukuansa hän ryhtyi laittamaan -päivällisruokaa. - -Kaikki oli asetettu hänelle kuntoon. Puut olivat valmiina tulisijalla, -niin että tarvitsi vain sytyttää. Suuri säilykerasia tuoretta lihaa oli -pantu esille. Tarvitsi vain kaataa sisällys johonkin kastrulliin. -Astiat oli pesty ja pantu paikoilleen. Tupa oli siivottu, ja kun nyt -tuli leimahti liedessä, tuntui oikein rattoisalta. Hän tirkisti ulos -ovesta ja päästi hämmästyksen huudon. Koko maisema oli kuin toiseksi -muuttunut. Kaikki oli hohtavan valkoista meren lyijynharmaata taustaa -vasten, ja kalpea, kylmähkö taivas kaareutui yli tämän lohduttoman -valkeuden. - -Tupa oli melkein lumen peitossa. Mutta läpi mahtavan kinoksen, joka oli -kasaantunut tuvan ovea vastaan, oli luotu tie, ja syvät jäljet rantaan -päin osoittivat, minne hänen onnettomuustoverinsa olivat suunnanneet -kulkunsa. Mutta pienet mustat karit lahden eteläisellä sivulla olivat -nyt autioita ja tyhjiä. "Victorian" hylky oli hävinnyt! - -Seinällä riippui kiikari. Hän otti sen ja tutki koko itäisen -taivaanrannan. Ei, siellä ei ollut jälkeäkään ylpeästä aluksesta. Hän -ymmärsi, mikä pettymys sen täytyi olla hänen ystävilleen: hylyssähän -oli niin paljon käyttökelpoista. - -Ihan rannalla hän huomasi nuo kolme miestä tulossa ylöspäin -hanhenmarssissa, nuori norjalainen etunenässä. Luonnollisesti, -_hänenhän_ täytyi raivata tietä korkeiden lumikinosten puhki. Niinhän -sen laita aina oli. Tuo nuori poika komensi heitä kaikkia, häh ajatteli -ja toimi heidän puolestaan. Hän antoi käskyjä -- jospa lihaliemi nyt -vain ottaisi kiehuakseen! Fridankin oli kova nälkä, saatikka noiden, -jotka luultavasti olivat rehkineet ja raastaneet monta tuntia. Hän -levitti liinan pöydälle ja haki esille lautaset, joita olikin onneksi -kyllin monta eikä lusikoitakaan puuttunut. Olisipa vain ollut vähän -useampia veitsiä ja kahveleita siinä muuten niin sisältörikkaassa -liinassa, jonka Bratt oli saanut mukaansa "Victorian" pöydältä. Pönttö -ranskalaista sinappia ja toinen etikkasäilykkeitä oli kuitenkin -pelastettu tuhosta, ja ne hän nyt pani esille, ja sardiinilaatikoiden, -makkaran, kylmän linnunpaistin, hyydytetyn ankeriaan ja majoneesien -sekä kaiken muun seassa, mikä kiireessä oli sotkettu yhteen, keksi hän -äkkiä pienen kukkamaljan ja siinä muutamia puoleksi kuihtuneita -ruusuja. - -Pikku Frida kalpeni liikutuksesta. Se oli ystävällinen tervehdys -sivistyksen taholta, viesti pienestä norjalaisesta kaupungista, jonka -he olivat sivuuttaneet noin kahdeksan -- kymmenen päivää sitten. -- -Tämä on kukkien kaupunki, -- oli kapteeni Strohmann sanonut, kun suuri -korillinen ruusuja heitettiin kannelle laiturilta, -- sen nimi on -Molde, -- lisäsi hän. -- Se on paratiisi lumipeitteisten tunturien -keskellä.. Hän koki virkistää näitä puoleksi kuihtuneita kukkia, jotka -kuitenkin olivat säilyneet erinomaisen hyvin, ja pani maljan pöydälle. -Kuinka se loistikaan puolipimeässä huoneessa! Näytti siltä, kuin pieni -ujo vieras valoisasta suvesta olisi astunut tupaan ja levittänyt iloa -ympärilleen. Frida tuli heti hyvälle tuulelle ja hänen teki mieli -kajahuttaa jokin niistä alasaksalaisista kansanlauluista, joita -talonpojat lauloivat Heffnerin suuren sukutilan ympärillä -Schleswig-Holsteinissa. - -Nyt tulivat miehet! Hän kuuli, kuinka he kopistivat lunta saappaistaan -ulkopuolella. Frida katsahti ulos ovesta. - --- Hyvää huomenta, hyvät herrat, -- sanoi hän iloisesti. -- Nyt on -päivällinen kohta valmis. Keittäjätär on, sen pahempi, nukkunut hiukan -liikaa, mutta jos hovimestari tahtoo olla niin ystävällinen ja leikata -leipää... Mutta miksi te kaikki olette niin surullisen näköisiä? Onko -tapahtunut jotakin vakavaa? - --- Se riippuu siitä, miltä kannalta asian ottaa, -- mutisi Bratt. -- -Olette kai nähnyt, että "Victoria" on yöllä hävinnyt? - --- Ja mikä on pahempaa, hurmaava paroonitar, -- jatkoi professori -kalisevin hampain, -- meri on paiskannut veneemme niin ankarasti -kalliota vastaan, että koko sivu on murskana. Sitä ei voi enää käyttää. -Nyt olemme suljetut tähän kirottuun Agardh-lahteen kuin rotat loukkuun. -Voimme vain jyrsiä silavaa jonkin aikaa ja sitten kuolla... - --- Lorua! -- sanoi Bratt tuimasti. -- Se nyt vielä puuttuisi, että -panisimme pitkäksemme kuollaksemme tässä vaivaisessa maankolkassa. -Vaikka meidän olisikin pakko talvehtia täällä, niin kyllä me selviämme. -Täytyy vain pysyä pirteinä... ja kas vain tuota... siinähän meillä on -ruusuja, -- lisäsi hän liikutettuna. - --- Ruusuja! -- huudahti professori. -- Jumala auttakoon, eikö nyt olla -ihan Ranskassa? Mitä sitten valitamme? Voi, taivaan luoja, kuinka tämä -on hauskaa! Minä pysyisin täällä totisesti koko elämäni. Ja lisäksi tuo -tuoksu kastrullista! - --- Se on lihalientä ja tuoretta lihaa, -- sanoi luotsi. -- Kahdeksan -annosta. Ne tarvitaan. Minä puolestani olen nälkäinen kuin jääkarhu -tammipakkasella. - -Paroonitar katseli hämmästyneenä vuoroin toista, vuoroin toista. Hän ei -tiennyt, pitikö hänen nauraa vai itkeä, mutta professori oli -viehättävä. Hänen äkillinen alakuloisuutensa oli haihtunut. - --- Teillä on nokipilkku nenän päässä, korkeasti kunnioitettu ystävätär, --- huusi hän ihastuneena: -- Todellinen nokipilkku! Sepä vasta pukee -teitä! - -Paroonitar kävi hohtavan punaiseksi. - --- Mitä te sanoitte, nokipilkkuko? - -Hänen silmänsä harhailivat epätoivoisesti etsien kuvastinta ja -pysähtyivät vesivatiin. - --- Minä en ole pessyt itseäni tänään, -- mutisi hän syyllisen näköisenä -ja pyyhki kasvojaan hunnullaan. - --- Onnittelen, -- vastasi Bratt. -- Meidän tulee kyllä pakko tottua -siihen, ettei välitetä ulkonäöstämme. Kun taistelee henkensä puolesta, -ei nokipilkku nenän päässä tunnu miltään. Kun Nansen palasi viimeiseltä -napamatkaltaan, voitiin hänestä raaputtaa likaa veitsellä. Mutta emmekö -kaataisi itsellemme pikarillista olutta nyt päivälliseksi? - --- Bravo, -- huusi professori. -- Ja pieni havanna ruuan päälle, neidin -luvalla. Oh, elämä on ihanaa, vaikkapa 78:lla leveysasteella. Allons -diner! - -Höyryävä lihasoppa hälvensi kaiken surullisuuden. Istuttiin -tuttavallisessa ryhmässä lainaten veistä ja kahvelia toisiltaan, ja -niin katosivat vähitellen kaikki nuo kahdeksan annosta. Olut oli -erinomaista ja yhtä raikasta kuin se, jota saadaan Pschorr'in -kellarista Münchenissä, ja oikean Bock-sikaarin ihmeellinen tuoksu -sekoittui pieneen Philip Morrikseen, joka löydettiin eräästä -piilonurkasta nuoren neidin laukusta. - -Ja elämänilon sininen savu lainehti Ottamkovin tuvassa, se kiemurteli -pitkinä kiehkuroina matalan katon alla. Se antoi toivoa ja unelmia, se -laskeusi kuin unohduksen vaippa mielten yli, jotka olivat epätoivon -kynnyksellä. - -Ja heidän silmiensä eteen nousi kuvia niiltä ajoilta, jolloin -Ottamkovin miehet näkivät viimeisenkin muuttolinnun katoavan -Agardh-niemen taakse ensimäisten lumihiutaleiden ennustaessa pitkää -hirveätä talvea. - -Jääluotsi katkaisi ensiksi tämän ihmeellisen äänettömyyden. - --- Täällä he istuivat, -- sanoi hän syvällä äänellä. -- Tämän saman -tulen ympärillä, saman pöydän ääressä, nuo Arkangelin pyyntimiesraukat. -He olivat kalpeita, laihtuneita miehiä tyhjine kiillottomine silmineen, -istuen nokimustassa tuvassa savuavan hylkeenrasvalampun valaistuksessa -pimeyden kaartuessa kaikkialla heidän ympärillään. He kävivät -alakuloisiksi, veltoiksi ja väsyneiksi, he taistelivat vastaan -parhaansa mukaan. Niin, täällä he istuivat ja tekivät köyteen solmuja -saadakseen työtä niiden aukomisesta. He ratkoivat neulokset -nahkaturkeistaan, jotta olisi työtä niiden neulomisesta jälleen kiinni. -He vartioivat toisiaan yötä päivää, ettei kerpukki saisi ketään -valtaansa. Jos joku nukkui hyvin kaksi kertaa peräkkäin, silloin -tiedettiin, ettei kerpukki ollut kaukana. Niin he ratkoivat ja tekivät -solmuja vapisevin käsin, jottei uneliaisuus veisi heistä voittoa, -keskeytymättä ja lepäämättä. - --- Niin, täällä he istuivat... Ja toisinaan he kuulivat kuin ulvontaa -kaukaa! Se on Huippuvuorten koira, kuiskasivat he. He uskoivat tähän -ihme-elukkaan, jolla oli muka asuinpaikkansa kaukana Edge Islandilla. -Se suhahti tuulen lailla yli aallonharjojen, se joi pyyntimiesten -paloviinan ja lähetti kerpukin heidän kimppuunsa. Ja kun sitten... - -Jääluotsi vaikeni, ja hänen kuumesairaat silmänsä tuijottivat toisten -kalpeisiin kasvoihin. - --- Kuulkaa, sanoi hän. -- Nyt se ulvoo tuolla ulkona! - -Bratt nousi. -- Te olette sairas, Johnsen, -- sanoi hän lempeästi. -- -Teillä on kuume! - -Luotsi kumartui eteenpäin. -- Ei, -- sanoi hän. -- Minä en erehdy. -Siellä se on taas -- kuulkaa! - -Ja tosiaankin! Kaukaa kuului koiran heikko, surkea haukunta. Se oli -kuin kuolevan eläimen avunhuuto. Pikku paroonitar tarttui -vaistomaisesti Brattia käsivarteen. - --- Tämä on hirveätä, -- kuiskasi hän. -- Mitä me teemme? - --- Saadaanpa katsoa tuota elukkaa, -- vastasi norjalainen hymyillen -väkinäisesti. -- Jos siinä on vielä pikkusenkin henkeä, voimme tarjota -sille päivällistä. - -Hän tarttui kivääriinsä ja ryntäsi ulos majasta muut kintereillä. -- - -Nyt kuului ääni selvemmin. Se tuli ylhäältä jäävyöryltä. Ja kas tuolla! - -Kaukana jäävyöryn äärimmäisellä reunalla laahasi itseään valkoinen -eläin eteenpäin lumessa, tehden epätoivoisia hyppyjä ja vierähti -jäänreunan yli kyynäränsyvyiseen lumeen. Bratt oli jo kiirehtinyt -eläimen avuksi. Se ei ollut mikään satueläin, vaan jättiläismäinen -eskimokoira. - -Norjalainen oli jo ottanut sen syliinsä ja kantoi sen majalle. Vahva -eläin oli selvästi lopen väsynyt nälästä ja rasituksista. Sen jalat -olivat verisiä haavoista, ja suuri kaulanauha roikkui väljänä paksulla -kaulalla. Bratt laski koiran varovasti tulen eteen. Se jäi makaamaan -liikkumatta, ainoastaan sen kauniit ruskeat silmät harhailivat toisesta -toiseen. - --- Lyökää se kuoliaaksi, -- sanoi jääluotsi. -- Se on kuolemaisillaan, -ja jos se elää, syö se meidät putipuhtaiksi. - -Paroonitar kumartui koiran puoleen ja taputti sitä päähän. Eläin -kääntyi häneen päin ja nuoli hänen kättään. - --- Se saa elää, -- sanoi Bratt varmasti. -- Tuollaisesta eläimestä on -siunausta. Se voi olla meille talvella arvaamattomaksi hyödyksi. Minä -tunnen koiran. Se on Wellmanin henkikoira Boy, oivallisin eläin, mikä -koskaan on rekeä vetänyt. Nyt se on seitsenvuotias. Herra ties, kuinka -se on tänne eksynyt! Katsokaahan -- se on jo löytänyt valtiattarensa. - -Ja aivan oikein, suuri koira nousi vaivaloisesti ja laski leveän päänsä -nuoren tytön polvelle. - - - - -XI. - -PIMEYS TULEE. - - -Päivät kuluivat toistensa kaltaisina. Haaksirikkoiset olivat -pystyttäneet Agardh-niemen korkeimmalle huipulle lipputangon, joka oli -ajautunut maihin "Victoriasta". Keltainen peite oli lippuna. Mutta -näytti siltä, kuin pyyntialukset olisivat säikähtyen äkillistä -talvisäätä pysyneet poissa Suurvuonolta. Eräänä päivänä oli jääluotsi -saanut kiikarilla näkyviinsä pienen kaljaasin kaukana Edge Islandin -luona. Haaksirikkoiset kokivat kaikin tavoin tehdä itsensä huomatuiksi. -He ampuivat, hinasivat peitettä ylös ja alas ja huusivat, mutta -kaljaasi kulki tyynesti etelään. - -Niin raukesi viimeinen toivo. Pari yritystä kulkea yli Rabotin jäätikön -ja Milne Edwardin tunturin epäonnistui; mieletöntä olisikin ilman -suksia ja rekiä uskaltaa samota Sassen Bayhin, varsinkin kun -talvehtimisasemilla siellä arvattavasti oli enemmän kuin kylliksi -vaivaa tullakseen itse toimeen. Jää alkoi ryömiä Suurvuonolle, ja -pyyntialukset olivat varmaankin jo jättäneet Jäävuonon. - -Oltiin syyskuun lopussa, ja päivät alkoivat lyhetä. Lumivarpunen, -saaren ainoa laululintu, oli jo virittänyt viimeisen laulunsa ja -poistunut etelään. Ja kaikki muut linnut pakenivat jäätä ja lunta. Vain -Huippuvuorten riekko jäi jäljelle. - -Bratt oli toimessa kaiket päivät. Ennenkuin muut ajattelivatkaan -nousta, oli hän ulkona kolmipiippuinen kiväärinsä olalla, ja kun hänen -toverinsa istuivat suuruksella, tuli hän tupaan suuri kimppu -kaikenlaisia lintuja matkassaan. - -Boy oli hänen alituinen seuralaisensa. Tämä oivallinen koira oli tullut -hyvin suosituksi. Paroonitar oli hoitanut sitä kuin sairasta lasta, ja -pian oli voimakas eläin taas aivan terve, öisin se lojui kuin -uskollisin vartiosotilas nuoren neitosen vuoteen edessä, mutta aikaisin -aamulla se livisti Brattin kanssa ulos kokoamaan varastoja pitkäksi -talveksi. Näillä metsästysretkillä oli siitä arvaamaton hyöty. Sen -verenhimoinen mieli, joka oli saattanut reippaan koiran pahaan -maineeseen siihen aikaan, kun se oli päällikkönä Wellmanin -koiravaljakossa, oli väistynyt hyvin harkitsevan maltin tieltä. Nyt se -alkoi harrastaa lintuja. Boylla oli oma tapansa räpäyttää toista -silmäänsä, kun riekko oli piiloutunut johonkin paikkaan. Ja sen herra -oppi pian ymmärtämään tämän ilmaisutavan. - -Kun tuli näkyviin joku hylje, istuutui Boy päättävästi eikä suostunut -liikkumaan paikalta heiluttaen vain valkeata häntäänsä. - -Ainoastaan kettu herätti siinä metsästysraivon. Sen silmät säkenöivät -ja suu vaahtosi, kun siniharmaa napaseudun kettu pisti esiin terävän -kuononsa lumettoman läikän takaa. Silloin se ryntäsi kuin tuulispää yli -lumen ja jään ja ajoi napamaiden lintuvarkaan perin tarkasti -ampumalinjalle. Tällä tavoin Bratt oli kerännyt huomattavan -talvivaraston lintuja ja hylkeitä. Professori, joka kaikesta -teoreettisesta viisaudestaan huolimatta oli sangen kätevä, oli -innokkaassa puuhassa nylkien kettuja ja hylkeitä täydentääkseen jonkun -verran puutteellista talvipuvustoa. - -Jääluotsi, joka huononi ja heikkeni päivä päivältä, ompeli -hylkeennahkavaatteita paroonittarelle. - -Tämä huomasi pian, että nykyaikaiset vaatteet eivät ole juuri erittäin -kestäviä, kun täytyy tehdä työtä ruuan saamiseksi. Kuukauden kuluttua -riippuivat risat hänestä, vaikka hän niitä alinomaa paikkaili ja -ompeli. Ja hieno turkistakki oli kylläkin lämmin, mutta mitään vaatetta -ei olisi voinut olla epäkäytännöllisempää pitää yllään, kun täytyi -liikuskella lumikinoksissa ja rannan pohjattomassa liejussa ja -lumisohjossa. - --- Saamme kai neuloa teille talvivaatteet, --- sanoi Bratt eräänä -päivänä, kun he kahlasivat rannalla hakemassa ajopuita. -- Teidän -vaatteenne eivät kohta enää pysy koossa ja jos ei teillä olisi ollut -ihokasta, olisitte suorastaan joutunut hätään. - --- Mutta mistä saan kangasta? Sitäpaitsi ompelen niin huonosti. -Toivoisin, että täällä olisi ompelijatar, ja melkein häpeän, kun täytyy -näyttäytyä näissä rääsyissä. Ja joka päivä saan uuden repeämän. Se on -aivan hirveätä, kun on tottunut... Niin, elkää luulko, että valitan... - --- Ei, täällä ei kylläkään ole ompelijatarta, mutta sensijaan mies, -joka osaa neuloa. Jääluotsi tekee teille kauniin ja muodikkaan puvun. - --- Entä kangas? - --- Sen saamme tuolta ulkoa, -- ja hän viittasi lahdelle. -- -Hylkeennahkaa, parasta lajia. Johnsen on valmistanut nahat seitsemästä -hylkeestä, jotka olen ampunut näinä viikkoina. Ja pian hän tulee -ottamaan mittaa. Mutta luulenpa sentään, että saatte luopua hameista. -Niistä tulisi niin kauhean epämukavia enkä totta puhuen ole koskaan -kuullut puhuttavan hylkeennahkahameista. - --- Ette kai tahdo, että minä käyttäisin...? - --- Miehenvaatteita. En, en juuri sitäkään. Te muututte eskimoneidiksi. -Johnsen tuntee grönlantilaiset muodit ja osaa sen asian toimittaa. -Vakavasti puhuen, -- jatkoi hän huomatessaan, kuinka onnettomana -paroonitar katseli eteensä, -- me saamme järjestää olomme niin -käytännöllisesti kuin suinkin. Siitä riippuu, voimmeko kestää talven -vaivoja. Kun pakkanen tulee, paleltuisitte te kädenkäänteessä -kuoliaaksi tuossa puvussa. Tai myöskin olisi teidän pakko istua sisällä -lieden ääressä, ja se on kaikkea muuta pahempaa. Ei, kyllä te saatte -ryömiä hylkeennahkaan, ei siinä ole mitään kainostelemista. - -Paroonitar tarkasteli häntä salaa. Nuori norjalainen ei ollut juuri -hienon näköinen. Tukka roikkui pitkänä niskassa, parransänki pisti -esiin joka paikasta ja punainen kaulaliina muistutti Hampurin -satamajätkien kaulaliinaa. Mutta viisaat, valppaat silmät ja ruumiin -tarmokas asento ja miehekäs tyyneys saivat paroonittaren luottamaan -häneen. Niinpä kyllä, professori oli oikeassa, hänessä oli jotakin, -joka muistutti seikkailuja. Mahdollisesti hän ei menestyisi -tanssisalissa. Mutta täällä hän oli oikeassa ympäristössään, vaarojen -ja puutteiden keskellä köyhässä ja karussa luonnossa. - --- No niin, -- sanoi paroonitar. -- Minun on kai pakko totella käskyä, -nyt niinkuin aina. - --- Niin on, vai mitä sinä sanot, Boy? - -Koira tuijotti kysyvästi toisesta toiseen ruskeilla silmillään, sitten -laskeutui pitkäkseen, pää käpälillä, nöyrästi alistuen. - --- Siinä näette, -- sanoi Bratt. -- Boy tietää, mikä meille on parasta. -Elämä täällä 70:nnen leveysasteen pohjoispuolella on minulle tuttua. Ja -te olette vielä vasta-alkaja. Mikä on silloin luonnollisempaa kuin että -minä otan komennon, eikö totta? Vielä yksi asia. Kahden viikon päästä -nousee aurinko viimeisen kerran eikä sitten näy kolmeen kuukauteen. Me -jäämme pimeyteen. Te kuulitte, mitä jääluotsi sanoi. Hän tuntee -arktisen talviyön kauhut. Ei hyödytä ollenkaan sulkeutua sisälle ja -olla peloissaan. Ainoa pelastus on liikkeelläolo ja yritteliäisyys. -Silloin on hyvä olla puettu niin, että voi liikkua. Hylkeennahkaa -päästä jalkoihin. Se on sekä lämmintä että mukavaa. - --- Mukavaa? - --- Niin, te ryömitte pukuunne kuin makuusäkkiin. Kiedotte itsenne -kapeisiin nahkahihnoihin ja saatte lakin päähänne. - --- Silloin minusta kai tulee kaunis! - --- Teistä tulee semmoinen kuin pitääkin. Me emme nyt, sen pahempi, ole -missään palatsissa Hampurissa, vaan kurjassa majassa Huippuvuorilla. -Täytyy mukautua asianhaaroihin. Huomenna alamme ampumaharjoitukset! - --- Pitääkö minun ampua? - --- Luonnollisesti! Saatte käydä metsästämässä yhdessä Boyn ja minun -kanssani. Eräässä käsilaukussa oli pieni karhiini, se on kuin luotu -nuorelle neitoselle. Ensin ammumme maaliin. Kymmenen laukausta -säilykerasioihin. Ja sitten saatte harjoitella ampumaan hylkeitä ja -jääkarhuja. - --- Jopa nyt liioittelette kykyäni! - --- Saammepa nähdä. Kaikki, mitä olette ennen oppinut, on täällä -hyödytöntä. Saatte alkaa uudestaan alusta. Täällä on taisteltava -olemassaolosta. Teidän pitää harjoittaa ruumistanne kestämään kylmää, -nälkää ja kärsimyksiä, ja sielunne on niin vahvistettava, ettei mikään -voi mieltänne lamauttaa. On olemassa niinsanottua surumielisyyttä. Se -on pohjolan pimeyden vaarallisin tauti. Pää pystyyn, neiti! Hymyilevät -kasvot ovat meille suuremmanarvoiset kuin kokonainen lauma peuroja. - -Paroonitar nauroi iloisesti. - -Heidän yläpuolellaan huimaavassa korkeudessa lensi hanhiparvi kiivaasti -räpyttäen etelää kohti. Huippuvuorten hanhi heitti hyvästit -- siinä -pakenivat viimeiset linnut pitkää talviyötä. - - - - -XII. - -REVONTULIEN LOISTEESSA. - - -Lokakuun 12 päivänä he näkivät auringon viimeisen kerran. Päivänvalo ei -ollut vielä kokonaan jättänyt heitä. Se näyttäytyi heikkona -kajastuksena lännessä, mutta ei voitu erottaa edes kiväärin -tähtäysjyvästä. - -Sinä päivänä paroonitar sai uuden hylkeennahkapukunsa. Jääluotsi, jonka -jalka nyt oli melkein hervoton, istui kymmenen tuntia päivässä -neulomassa nahkoja. Se virkisti kuolemaantuomittua miestä ja ajoi pois -kaikki synkät mietteet. Professori oli heittäytynyt nahkuriksi, ja -Bratt teki nahkahihnoja. - -Sillä tavoin ommeltiin kolme pukua hylkeennahoista. Luotsi ei huolinut -neuloa itselleen. - --- Minä en tarvitse, -- sanoi hän. - -Se oli juhlallinen hetki, kun ryömittiin talvivaatteisiin. Frida katosi -omaan soppeensa paksu nahkapuku käsivarrella saatuaan ohjeet, kuinka se -vedettiin ylle. Luotsi oli pannut paljon työtä tähän pukuun. Sitä -koristi vyö uumenien kohdalla ja kaunis kaulus siniketun nahasta, joka -voitiin sitoa kaulaan leveällä vaaleanpunaisella, eräästä matkalaukusta -tavatulla silkkinauhalla. Professorin ja Brattin nahkavarusteet olivat -sitä vastoin perin yksinkertaisia, mutta molemmat lausuivat suurimman -tyytyväisyytensä uusiin vaatekappaleisiin. - -Professori pyöriskeli tuvassa kuin espanjalainen kukko. - --- Nyt sitä vasta muuttui ihmiseksi, -- sanoi hän. -- Tämmöisenä -tultiin esille jääkauden pimeydestä. Tunnen olevani kivikauden -taruihmisiä -- soisinpa, että minut nyt nähtäisiin Sorbonnessa! - -Professori ravisti leijonanharjaansa ja pujotti sormensa karkean parran -läpi, joka jo aikaa sitten oli lakannut muistuttamasta sivistystä. - -Paroonitar kurkisti omasta nurkastaan. - --- Te näytätte niin hassuilta, -- sanoi hän, -- mutta se ei ole niin -vaarallista teille, jotka olette tottuneet käymään... - --- Housuissa, -- sanoi professori nauraen. -- Ja näitä te sanotte -housuiksi! Ei, nämä ovat housuhameita, jupe culotte. Viimeistä muotia, -ihana neiti, suoraan Worth'in neulomosta. Astukaa esiin, mademoiselle, -ja antakaa meidän katsella teitä. Ystävänne Johnsen on utelias kuin -pariisilaisräätäli, joka katselee teoksiaan ulkona bulevardeilla! - --- Minua niin hävettää, -- sanoi Frida, -- sammuttakaa edes toinen -kynttilä. Tuntuu niin oudolta. - --- Ei, ihastuttavin neitiseni, ette kai ole turhankaino. Tulkaa vain -esille ja antakaa meidän ihailla. - --- Antakaa minun olla täällä, -- pyysi Frida melkein itkunsekaisesti. --- Se on kyllä hirveän käytännöllistä, mutta minusta tulee niin -kiusallisen pieni. Boy tuskin tuntee minua enää. - --- Luulenpa tosiaankin, että olette lisäksi keimaileva, -- sanoi -professori nauraen. - --- Minäkö keimaileva! -- Nuoren tytön silmät säkenöivät ja pää ylpeästi -pystyssä hän astui neitsytkammiostaan. - --- Hyväinen aika, -- huusi professori repien kiharoitaan. -- Kuinka -kaunis te olette! Teistä tulisi Grönlannin kuningatar, jos eskimot vain -saisivat teidät nähdä. Te olette koko mestari, Johnsen. - -Tyttö taisteli ujouttaan vastaan seisoessaan siinä ihmeellisessä -puvussa. Hän katseli salaa Brattiin, joka ei kuitenkaan ollut häntä -huomaavinaan. - --- Se on varmasti vähän liian laaja vyötäreiltä, -- sanoi Frida -arvostellen. - --- Niin sen pitääkin, -- selitti jääluotsi. -- Täällä pohjoisessa ei -käy päinsä käyttää kureliiviä. Tanssiaisiin emme pääse niinkään pian. - --- Tietysti ei, -- yhtyi siihen professori. -- Täällä tulee kyllä -toisenlainen tanssi, kun oikea pimeys tulee ja steariinikynttilät -loppuvat. Ja silloin luullakseni juomme niiden hylkeiden maljan, jotka -ovat meille luovuttaneet arvokkaat turkkinsa. - -Frida katsoi toisesta toiseen. Steariinikynttilä heitti häilyvää -valoaan pieneen olentoon. Oh -- hän oli aivan toisenlainen kuin se -hieno neiti, joka oli ollut "Victorian" suosituin matkustaja. Hänen -kalpeat ilmehikkäät kasvonsa olivat laihtuneet eikä tuvan lika ollut -niitä säästänyt. Pienissä käsissä oli selviä jälkiä työstä ja vaivasta. -Ja musta tukka oli aikaa sitten sanonut hyvästit hiusneuloille ja -riippui nyt vallattomina kiharoina pitkin selkää. - -Mutta silmät olivat kaltaisensa -- samat tummat, säteilevät silmät, -jotka tuntuivat aina oleilevan kaukaisessa maailmassa. - -Otsaan oli tullut aivan pieni ryppy, joka oli muuttanut koko luonteen -vienoissa ja lapsellisissa tytönkasvoissa. Tässä rypyssä oli se tarmo, -joka oli karaissut hänen ruumiinsa ja sielunsa. Hän oli vuodattanut ne -kyyneleet, jotka täytyi vuodattaa, ja nyt hän oli tottunut -jokapäiväiseen kaipuuseen. Ja ennen kaikkea hänessä oli herännyt halu -osoittautua sen luottamuksen arvoiseksi, jonka nämä uhrautuvat miehet -häneen panivat. Hän ei ollut enää pieni paroonitar suurelta maatilalta -Schleswig-Holsteinista, pieni vaativainen neiti, jota oli kasvatettu -imarruksin ja nöyrästi alistuen. Elämä oli töykeästi kääntänyt hänestä -kasvonsa, ja nyt oli näyttäytyvä, millaisista aineksista -kenraaliluutnantti von Heffnerin tytär oli tehty. - -Jospa hänen hampurilaiset ystävänsä saisivat nyt nähdä hänet! -Tietäisivätpä he vain, että hän asusti kurjassa tuvassa napaseudun -erämaassa -- kurjemmassa kuin mikään hökkeli S:t Paulissa -- ja paistoi -kalaa kolmelle miehelle! Että hän käyskenteli hylkeennahoissa ja ampui -luodikolla puolipimeässä, pakkasen purressa sormia, ja ettei hän pessyt -itseään useammin kuin pari kertaa viikossa... oh! - -Bratt nousi äkkiä. - --- Kuulkaa! -- kuiskasi hän. Boy käveli hitaasti ovelle heikosti -muristen, mutta osoittamatta merkkejä suurempaan kiihtymykseen. - --- Mitähän se voi olla? -- kysyi Frida ja tarttui pieneen karbiiniin, -joka riippui hänen vuoteensa pääpuolen kohdalla. - --- Ehkä jääkarhu? -- arvaili professori. - --- Ei! -- vastasi Bratt. -- Silloin olisi Boy kyllä näyttänyt -hampaitaan aivan toisella tavalla. Siellä on varmasti joitakin muita -herroja mellastamassa alhaalla rannassa. -- Hän heitti pyssyn olalleen -ja livahti ulos. Frida veti lakin korvilleen ja seurasi perässä. - -He jäivät hämmästyneinä seisomaan. Sillä kaukana idässä loisti kuu -kalpeana ja kirkkaana tummanviheriällä taivaalla leveän loistavan -juovan lepatellessa edestakaisin Arcturuksen ja Orionin vyön välillä. -Se vivahteli kaikissa väreissä, taivas näkyi liekehtivän säkenöivissä -valoheijastuksissa, jotka tunkeutuivat eetteriin kuin välkkyvät -keihäät. - -Kuu sirotti hopeitaan mahtaville jäälautoille jotka ajelehtivat -etelään, ja äkkiä lipui valtava jäävuori loistavin kyljin fantastiseen -valaistukseen. - --- Kuinka kaunista täällä on! -- sanoi Bratt uneksien. -- Täällä käyvät -kauneus ja kauhu vierekkäin. Hiljaisuuden ja kuoleman loisto. Kuinka -moni kova sielu onkaan taipunut kaikkivallan edessä, kun revontulet -ovat leimahtaneet taivaalla! Ne sirottivat jääkukkiaan Wilhelm -Barentsin yli, kun hän tapasi kuolemansa jäälauttojen seassa tuolla -ulkona merellä, ja ne valaisivat sellaisille miehille kuin Tobiesen ja -Mathilas tietä ikuiseen lepoon. - -Frida katseli hämmästyneenä nuorta norjalaista. Hänen silmissään oli -kyyneliä. Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta ei saanut sanaakaan -huuliltaan. Jokin raskas käsi tuntui kouristavan hänen sydäntään. - -Boy hankasi itseään Fridaa vasten ja katseli vakavasti merelle. - -Ja kas -- ihan samassa näkyi muutamia suunnattomia mustia olentoja, -jotka vierittelivät itseään edestakaisin kuutamossa. Silloin tällöin -kuului hiljaisuuden läpi heikko haukahtava mylvinä. - --- Mitä ne ovat? -- kuiskasi Frida. - --- Ne ovat napamaiden kuolevaa ritaristoa, -- vastasi Bratt. -- -Napameren ylpeimpiä ja jaloimpia eläimiä, mursuja. - - - - -XIII. - -NAPAMAIDEN RITARISTO. - - -Agardh Bay oli nähtävästi "mursu-paikka", mihin vainotut eläimet -pakenivat jaloittelemaan poikasineen kiinteällä maalla. - -Ihmispetojen oli onnistunut tehdä mursun elämä tukalaksi -Huippuvuorilla. Vuosisatojen kuluessa se on ajettu yhä kauemmaksi -pohjoiseen ja itään. Se on väistynyt harppuunien ja räjähtävien kuulien -tieltä. Viisaasti ja maltillisesti se on ryhtynyt peräytymään -tuntemattomille jäälakeuksille, joilta ihmisten on sitä vaikea -saavuttaa. Kenties se on löytänyt jonkin mantereen kaukana pohjoisessa, -missä "merien hevoset" voivat uinailla jäälohkareilla ja leikkiä -valkoisilla lumikentillä jäätikköjen juurella. - -Mutta jonkun kerran se vaeltaa etelään vanhoille metsästysmailleen -Huippuvuorten itäpuolelle. Ja nyt oli pieni parvi kokoontunut siihen -pieneen lahteen, johon kohtalo oli heittänyt neljä haaksirikkoista. - --- Minua surettaa, että pitää tappaa nämä eläimet, -- sanoi Bratt -paroonittarelle, kun he kiertotietä hiipivät rantaa kohti. -- Mutta me -tarvitsemme ne. Ne merkitsevät meille ruokaa ja valoa pimeiksi öiksi. -Tuollaisessa otuksessa voi olla kuusikin tynnyriä ihraa. Viikon -kuluttua ovat kynttilät lopussa ja silloin saamme käydä käsiksi -Ottamkovin ihralamppuihin... hiljaa, Boy! - -Heidän perässään ryömivä koira oli puoleksi noussut ja murisi. - -Bratt katseli varovaisesti ympärilleen. Mursuparvi makaili entisellä -paikallaan, pari sataa jalkaa heistä. - --- Aivan tässä vieressä hengittää joku eläin, -- kuiskasi Frida. - -Ja aivan oikein -- ihan sen törmän alapuolelta, jota myöten he ryömivät -huomion välttämiseksi, kuului selvästi suuren eläimen tasainen -hengitys. Se kuulosti vanhalta herralta, jota pahat unet kiusaavat -päivällislevon aikana. Sillä kesken kaikkea näkymätön olento puhkui -nenästään sellaisella tavalla, joka muistutti kuorsaamista. - --- Se on vahtimassa, -- kuiskasi Bratt. -- Se on ruvennut epäilemään. -Pian se tulee ryömien. Ne ovat uteliaita kuin vanhat akat, nuo iäkkäät -mursut. Jos ette näe tähtäimen uurretta, niin ampukaa pitkin -lumenreunaa, mutta ei ennenkuin minä sanon, sillä meillä ei ole varaa -ampua ohi. - -Tuskin hän oli tämän sanonut, kun mahtava pää kohosi ilmaan kuutamossa -kolmen tai neljänkymmenen askeleen päässä heidän edessään. Mursu ei -ollut selvästikään nähnyt mitään. Se tuijotti majaan, jonka luukkujen -loistavat silmät näyttivät sitä kovin huvittavan. Kuutamo välkkyi sen -kiiltävällä nahalla ja suurissa ruskeissa hevossilmissä. "Vanha herra" -aivasti ja käänteli päätään edestakaisin -- ikäänkuin ei olisi uskonut -omia aistejaan. Tumma olento kuvastui selvästi valkeaa lunta vasten. - --- Tähdätkää, -- kuiskasi Bratt. -- Keskelle rintaa. - -Silloin mursu äkkiä kääntyi. Sen ruskeat, levolliset silmät ylevine -ilmeineen tuijottivat kahteen ojennettuun pyssyyn. Sen valkoiset -torahampaat ja ulkonevat viikset väkevällä yläleualla ja pyöreä pää -muistuttivat Bismarckin bronssipatsasta. Se kohottautui heikoille -etujaloilleen. - --- Laukaiskaa, -- huudahti Bratt, ja kaksi laukausta pamahti melkein -yhtaikaa kesken hiljaisuutta. - -Mursun pää painui eteenpäin, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä -koko ruumis vetäytyi kokoon valtavalla, suonenvedon tapaisella -ponnistuksella. Se nousi ja syöksyi epävarmoin, horjuvin liikkein merta -kohti. Se iski kiinni hampain ja kynsin, se pyöri ja hyppi ja heitteli -raskasta ruumistaan kauhealla tarmolla. Mutta eläin oli saanut -kuolinhaavan. Se ei voinut enää nostaa päätään. Joka askeleella se -vajosi sivulle... Vanha vartija taisteli miehuullisesti väsymystä -vastaan, joka oli sen vallannut... Se iski voimattomassa raivossaan -syöksyhampaansa jäätyneeseen lumeen ja kaksi verijuovaa sen jäljissä -loisti kuin mustat nauhat kelmeässä fosforivalossa. - -Sitten se nousi mahtavassa majesteettisuudessaan ja katsoi viimeisen -kerran maalle päin. Se näki, kuinka toverit syöksyivät rannalle, maan -tömistessä niiden alla. Se kiinnitti kuoleviin silmiinsä komean näyn, -kun mahtavat, tummat ruumiit hopeahohtoisen valkovaahdon keskellä -sukelsivat jäälohkareiden väliin. - -Sitten se kaatui väsyneenä kumoon, ja heikot etujalat levisivät suoraan -sivuille. Se avasi suunsa, ja äänettömästi napamaiden jättiläinen -vaipui kuolemaan. Ainoastaan sen suuret, ruskeat silmät säilyttivät -levollisen ilmeensä. Ne tuijottivat suoraan eteensä, kivuttomasti -ijankaikkiseen etäisyyteen... - -Frida seisoi kuin huumaantuneena. Muutamina silmänräpäyksinä hän oli -tuntenut metsästäjän hurmaavan voitonriemun kiitävän suonissaan. -Karhiini tärisi vielä hänen käsissään jännityksestä, pikku ruumis -vapisi hylkeennahkaturkissa. Kaikki tuntui hänestä epätodelliselta. Hän -tunsi ikäänkuin siirtyneensä toiseen maailmaan. Suuri, kalpea kuu, joka -purjehti heidän yläpuolellaan säkenöivässä kirkkaudessa -- oliko se -samalla tavalla tähtikirkkaina talvi-iltoina vaeltanut taivaalla ja -sirottanut kiiltäviä helmiäisjuoviansa Elben hiljaa lipuvaan veteen?... -Ja oliko se vain hänen itsensä varjo, joka kulki täällä vieraan miehen -kanssa ampumassa mursuja? - --- Halloo, -- huusi joku ääni. - -Hän vavahti. Professori oli kiiruhtanut paikalle ja heilutteli nyt -"Victorian" keittiöveistä kuolleen eläimen päällä, samalla kun Bratt -metsästäjän innolla tutki, mihin luodit olivat osuneet... Kah, kaikki -oli kyllä todellisuutta. Ja hitaasti hän käveli kuolleen mursun luo. - --- Te olette osannut hyvin, paroonitar, -- sanoi Bratt. -- Teidän -luotinne on tunkeutunut sisään hiukan oikealle vasemmasta lavasta. -Tässä näette läven, se ei ole hernettä suurempi, mutta kuitenkin se -riitti. Suuren eläimen henki on valunut ulos tästä lävestä. Kukaan -pyydystäjä ei olisi sitä paremmin suorittanut. - --- Ja teidän laukauksenne? - --- Se osui päähän, ihan silmän viereen. - --- Sepä vasta jotakin, -- sanoi professori iloisesti. -- Nämä luodit -ovat todisteena ikäänkuin kahdesta elämänperusteesta. Kaunis Diana on, -kuten aina, tähdännyt sydämeen, ja ystävämme Bratt aivoihin. - --- Mursu parka! -- sanoi Frida. -- Katsokaa kuinka kauniit silmät sillä -on! Niin lempeät ja levolliset. - --- Ja millainen nahka, -- mutisi professori. -- Luulenpa melkein, ettei -veitsi siihen pysty. -- Tiedemiehen murha-aseen oli selvästikin vaikea -tunkea kovan panssarin läpi. - --- Meillä on tosiaankin ollut hyvä onni, -- sanoi Bratt. -- Tavallinen -lyijykuula luiskahtaa tuollaisesta nahasta. Ei muu kuin kunnollinen -nikkelikuori voi puhkaista tätä sitkeätä nahkaa, joka on sekä kovempi -että paksumpi kuin krokodiilin talja. Meidän täytyy sahata se rikki. -Huomenna keitämme ihraa ja ylihuomenna kärytämme ihralamppuja paraamme -mukaan. - --- Ja sunnuntaina syömme mursupihviä, -- huudahti Frida iloisesti. -- -Tarjotaan kuin villisika torahampaineen ja muine tarpeineen. Siitä -tulee juhlallista. Voi, kellä nyt olisi pieni pullollinen Mosel-viiniä! - --- Ja muutamia hillottuja öljymarjoja, -- mutisi professori. -- Se -muistuttaisi mieleen taloudenhoitajattareni, joka nyt istuu -huoneistossani Vaugirard-kadun varrella ja lukee lehdistä selostusta -kuolemastani -- yhä uudelleen. Vanha, rakas emännöitsijä piti paljon -hillotuista öljymarjoista ja vainajien muistisanoista. Muuten ei, -Jumalan kiitos, ole ketään suremassa professori René Marmont-vainajaa. - -Frida katseli kaihomielisesti merelle. - --- Isä parka, -- mutisi hän. -- Hänellä ei ollut muita kuin minä. Äiti -kuoli, kun olin pieni tyttö. Hän tulee tekemään kaiken voitavansa -saadakseen tietoja "Victorian" kohtalosta. Me pidämme toisistamme niin -paljon. - --- Kukapa ei pitäisi teistä, -- sanoi professori liikutettuna. -- En -ymmärrä, miten nuoret miehet tulevat toimeen siellä Hampurissa, kun ei -teitä olekaan enää joulupidoissa. He tulevat pitämään suruharsoa -sydämensä ympärillä. - --- Kernaasti minun puolestani, -- sanoi Frida hymyillen. - --- No, älkää olko niin ylimielinen! Eiköhän siellä vain liene joku -komea luutnantti, joka...? - --- Kenties, -- vastasi paroonitar yhä hymyillen. - -Bratt nousi reippaasti seisaalle. - --- Katsokaa, -- sanoi hän, -- tuolla jäälohkareella... - -Se oli ihmeellinen näky. Kaukana niemen reunalla ajelehti suuri -jäälautta. Siellä makasivat mursut kylki kyljessä. Mustat ruumiit -loistivat kuutamossa. Ne eivät liikkuneet, mutta kaikki päät olivat -kiinteästi suunnatut maata kohti. Tuntui siltä kuin niiden katseet -seuraisivat kuollutta jättiläistä, joka monena vuonna oli johtanut -heidän matkojaan ja nyt lojui rannalla, sammuneet silmät kääntyneinä -pohjoiseen... sitä maailmaa kohti, joka on ihmislapsille saavuttamaton. - - - - -XIV. - -PITKÄ YÖ. - - -Ja kylmyys tuli. Se levitti jääpeitteen koko tuvan ympärille, se tunki -sisään jokaisesta raostakin terävine jääneuloineen. Toisinaan tuntui -kuin ilma olisi liikkumatta ja jäätyisi, ja kuitenkin tupa oli tiivis -ja hyvä ja jokainen läpi tukittu, jotta lämpö pysyisi sisällä. -Rikkoutuneesta veneestä haaksirikkoiset olivat saaneet runsaasti -polttopuita, ja käryävä ihralamppu paloi yötä päivää, veneen -kokkanuoraa sen sydämenä. Se täytti huoneen hirveällä hajulla. Mutta -siitä ei enää kukaan välittänyt. Savu leijaili raskaana katossa. - -Vähitellen kalpeat kasvot peittyivät likakerrokseen, ja -hylkeennahkaturkit olivat aikoja sitten kadottaneet luonnollisen -värinsä. - -Se oli kauheata aikaa. Ensimäisenä päivänä joulukuuta viimeinenkin -heikko sarastus jätti taivaanrannan; raskas sumu laskeutui kaikkialle, -joten kuunkin valo peittyi heidän näkyvistään. Majan ulkopuolella oli -pimeys kuin läpitunkematon seinä. He eivät nähneet kättään silmien -edessä, vaan täytyi haparoida eteenpäin vanhoja jälkiä myöten, kunnes -uusi lumimyrsky peitti nekin. - -Pimeys ja pakkanen pilasivat heidän hyvän mielialansa. Tuntikausia he -saattoivat istua tulen ympärillä ja tuijottaa suoraan eteensä, -ajattelematta ja puhumatta. Tylsyys ja alistuvaisuus väijyivät -kaikkialla. Tuska oli heistä haihtunut, he eivät pelänneet kuolemaa. -Kauhea välinpitämättömyys elämään pääsi heissä valtaan. Ei kuulunut -enää naurua, ainoastaan Brattin lyhyet ja varmat käskyt, kun uni -painosti silmäluomia. - -Nuori norjalainen oli kuin raudasta. Mikään ei lannistanut hänen -tarmoaan. Synkkänä ja itseensäsulkeutuneena hän istui, huulet -yhteenpuristettuina, ja piti huolta siitä, ettei kukaan päässyt -herpoutumaan. Ruokavarat alkoivat loppua, ja hän vartioitsi vähiä -jätteitä kuin Fafner kultaansa. Hän jakoi kaikki annoksiin, jotka -pienenivät päivä päivältä. He eivät kärsineet puutetta, mutta saivat -aina mennä nälkäisinä levolle. - -Kukaan ei saanut nukkua kuutta tuntia enempää vuorokaudessa, sillä -silloin Bratt herätti. Hänen täytyi toisinaan ajaa toverinsa ylös -makuulta. He rukoilivat, mutta hän oli taipumaton. - -Fridalla oli keskenjäänyt virkkuutyö matkalaukussaan. Hän virkkasi -ahkerasti, ja joka aamu hän purki edellisen päivän työn ja aloitti -uudelleen. Professori pantiin hakkaamaan halkoja, ja jääluotsi sitoi -solmuja ja aukoi ne jälleen kuten Ottamkow-vainajan miehet. - -Muuten Bratt teki kaikki työt. Hän leipoi leipää, valmisti ruokaa; hän -pakotti Fridan ja professorin tekemään pimeässä pitkiä kävelymatkoja, -Boy varmana ja uskollisena oppaana. - -Ja päivät kuluivat toistensa kaltaisina, pimeyden ympäröidessä heitä -joka puolelta. He kävivät päivä päivältä laihemmiksi, vieläpä pienen -Fridankin poskiluut pilkistivät esiin pyöreistä kasvoista. Hänen -tukkansa riippui kampaamatta hartioilla, ja pienet sormet olivat kovia -ja pakkasen puremia. - -Pakkanen oli niin kireä, että metalli muuttui koskettaessa kuin -polttavaksi tuleksi. Jos ulkoilmassa käsineittä tarttui pyssynpiippuun, -jäätyivät sormet kiinni, ja seurauksena oli suuria haavoja. - -Eräänä aamuna Bratt heräsi tavallista myöhemmin ja jäi istumaan -makuulavalleen. Tilanne oli epätoivoinen. Ravintoaineet alkoivat -loppua. Neljä päivää he olivat nyt syöneet vastenmielistä mursunlihaa. -Tosin oli vielä jonkun verran jäljellä "Victorian" laatikoissa, jauhoja -oli koko paljon eikä voitakaan puuttunut, mutta säilykkeet olivat -loppuneet, härän- ja sianliha oli kaikki syöty -- ja vielä oli monta -kuukautta kevääseen. - -Hän huokasi raskaasti ja piirsi veitsellään seinään merkin. Uusi päivä -oli alkanut. Hän laski. Viivoja oli 24... - -Bratt hymyili alakuloisesti; oli 24:s päivä joulukuuta -- jouluaatto. -Hänen kaulassaan tuntui jotakin paksua. Kovat tarmonrypyt silisivät -voimakkaissa kasvoissa ja lapsellinen, uneksiva ilme tuli sinisiin -silmiin. Hän muisti kaukonäkynä onnettoman lapsuutensa Kristianiassa, -jossa hän orpona oli sukulaisensa kodissa nurkasta katsellut toisten -iloa. - -Kukaan äiti ei ollut häntä taluttanut joulukuusen ympäri, eikä kukaan -isä häntä nostanut välkkyvien kynttilöiden tasalle. Molemmat olivat -hukkuneet rakkautensa aamuhetkellä. Meri oli heidät häneltä riistänyt. -Suurena kovan onnen lintuna hän oli kasvanut, tavallaan syrjäytettynä. -Mutta arvonantoa hän oli itselleen hankkinut. Hän oli etevin kaikessa, -koulussa ja leikkikentällä. Tuli ylioppilaaksi, raatoi kokonaisen -vuoden suuren löytöretkeilijän sihteerinä, sai seikkailuhalua, matkusti -Argentinaan, Alaskaan, vaikeuksista vaikeuksiin, seikkailuista -seikkailuihin, uhrauksista kieltäymyksiin... - -Ja nyt oli jouluaatto. Hän hiipi hiljaa paroonittaren makuusuojan -oviverholle. Tämän toinen puoli oli ratkennut, mutta kukaan ei -ollut ripustanut sitä takaisin. Makuulavan edessä istui Boy -heiluttaen pientä hännäntynkäänsä, kun näki isäntänsä. Frida nukkui -hylkeennahkapuvussaan, suu puoliavoimia. Hän valaisi lampulla nukkujan -kasvoja. Hänen sydäntään kirveli nähdessään, kuinka pakkanen, -kieltäytymykset ja rasitukset olivat turmelleet pieniä kasvoja. -Päivittäiset vaikeudet kuluttivat nähtävästi pientä ruumista, mutta -Bratt tiesi kokemuksesta, että ilman liikettä ja ponnistuksia oli -kerpukkikuolema edessä. Parempi sortua työhön kuin velttouden -kylmänvihoihin, jotka tappavat tuuma tuumalta. - -Kuinka turvallisesti ja rauhallisesti Frida nukkui! Bratt oli itselleen -luvannut uhrata kaikkensa pelastaakseen Fridan. Ja miksi? Siksi, että -hän rakasti Fridaa. Hänen hiljainen mykkä rakkautensa asesti hänen -rohkeutensa ja lannistamattoman kovan tarmonsa. Tämä oli hänen elämänsä -ylpein ja kaunein unelma, hänen sydämensä ihmeellinen seikkailu... - -Ja nyt oli jouluaatto. - -Hän hätkähti. Pieni pää käännähti tyynyllä, ja Frida avasi pelästyneenä -silmänsä. Sitten hän sulki ne jälleen. - --- Voi, antakaa minun nukkua, -- kuiskasi hän. -- Minä olen niin -väsynyt. - -Bratt hellitti kädestään verhon, ja pian hän kuuli Fridan taas -hengittävän kevyesti, rauhallisesti. - --- Pikku Frida parka, -- mutisi hän liikutettuna. -- Voi, jos voisin -hetkeksikään luoda iloa pieniin vakaviin kasvoihin, tuoda päivänsäteen -siitä maailmasta, joka elää suruttomana ja turvallisena kotilieden -ääressä... - -Hän veti pöydän keskelle lattiaa. Ruokakaapista hän löysi yhden -"Victorian" suurista pöytäliinoista. Se oli kauhean tahraantunut siihen -kasatuista ruokavaroista, mutta verrattuna heidän tavallisesti -käyttämäänsä likaiseen liinaan se näytti häikäisevän valkoiselta. -Tilapäisen ruokasäiliön sisuksista hän kaivoi esille paketin -steariinikynttilöitä -- viimeisen, jonka hän oli kätkenyt juhlallisten -tilaisuuksien varalle. Kynttilät pystytettiin kahteen ruukkuun ja -kahteen pulloon. Suuri, säilytetty luumuvanukas lämmitettiin -kastrullissa. Hän ryömi perimmäiseen nurkkaan, missä oli tallella pieni -lintuvarasto. Hän haki esille neljä metsäkanaa, ja peitti loput -kivillä. Metsästäjän taituruudella hän kyni ja puhdisti linnut. Ne -olivat lihavia ja suurempia kuin meidän metsäkanamme. Hän hieroi niihin -suolaa, pisti pienen palan voita niiden vatsaan, veti ohuen -rautalatasimensa niiden jalkajänteiden läpi ja alkoi kätevästi paistaa -niitä tulella tämän tilapäisen vartaan varassa. Miellyttävä tuoksu -levisi tupaan, ja professori Marmontin uni kävi rauhattomaksi, kun -harvinainen tuoksu hiveli hänen hajuhermojaan. Ja Boy, joka oli viime -aikoina saanut tuntea ajan huonoutta, nuoleskeli hartaasti -ajatellessaan niitä linnunluita, jotka tulisivat sen osaksi. Se seurasi -isäntänsä liikkeitä mitä suurimmalla jännityksellä, ja sen valkea -pörrökaula vapisi ruokahalusta, Brattin kiertäessä ja käännellessä -latasinta hermostuttavan pitkäveteisesti. - -Viimeinkin hän oli valmis, ja Boy näki ilokseen, kuinka metsäkanat -jaettiin neljälle lautaselle, ja keskellä pöytää seisoi pieni ruskea -torni höyryämässä lämpöisellä lautasella. - -Mutta mitä nyt? Boy oli haljeta uteliaisuudesta, kun hänen isäntänsä -omituisesti hymyillen veti esiin komealla, kullatulla korkilla -varustetun mahakkaan pullon. Mitähän se oli? Koira ei tuntenut elämän -ylellisyyttä. Se oli elänyt Huippuvuorilla koko ikänsä. Virgon -satamasta se oli tullut Green-Harbouriin ja sieltä Advent Bayhin. Se oli -elänyt kuivatulla kalalla, jääkarhunlihalla ja hylkeillä koko aikansa. -Se tiesi, mitä nälkä merkitsee, ja oli oppinut syömään, mitä ikänä sai. -Vähän aikaa sitten se oli kaikessa hiljaisuudessa syönyt vanhan -rasvaisen saapasparin, josta ei kellään enää näkynyt olevan mitään -iloa. Mutta metsäkanat, ruskea torni ja naurettava pullo -- kylläpä oli -joutunut lystillisten ihmisten pariin! - -Bratt pani muutamia suuria halkoja takkaan ja sytytti sitten kynttilät. -Kah, maja näytti heti niin valoiselta ja ystävälliseltä! Likaiset -seinät ja katosta pitkinä lankoina riippuva noki eivät tuntuneet enää -niin kammottavilta. Ja kun ihralamppu sammutettiin ja ovi muutamaksi -hetkeksi avattiin raikkaalle, jäätävälle pakkaselle, tuntui kaikki -raskas ja kaamea suorastaan tuuleutuneen ulos. - -Sillä nyt oli jouluaatto. - -Sitten hän herätti muut, ja Boy auttoi iloisesti haukkuen. -- -Kiiruhtakaa, -- sanoi koira reippaalla ja helppotajuisella kielellään. --- Ettekö näe, että on juhla, ja metsäkanat kylmenevät, -- ja toimelias -eläin hyppeli toisesta toiseen, nuoli heidän käsiään ja repi -vaatteista: -- Ylös! Ylös! - -Unisina he nousivat. Mitä tämä oli? Tämä valomeri, koko tämä -viihtymyksen tunne ja ihanuus! Velttous ja välinpitämättömyys tuntuivat -väistyneen heidän kasvoiltaan. Frida tuijotti toisesta toiseen -hämmästyksen kasvaessa, ja professorin kapeat kasvot, jotka olivat -vaarassa hukkua hiuksien paljouteen, näyttivät pieneksi hetkeksi -jokseenkin säädyllisiltä. - --- Nyt on jouluaatto, -- sanoi Bratt leppeästi. - -Boy haukahteli vahvistukseksi. - -Kyyneleet silmissä he puristivat toistensa käsiä, Boyn villinä -elämänilosta hypellessä ympärillä ja kiskoessa heitä vaatteista. Tuntui -siltä kuin valoisa ja ystävällinen haltiatar olisi herättänyt heidät -henkiin. He puhuivat kaikki yhtaikaa. He nauroivat ja itkivät -vuorotellen, ja professorin puheliaisuus muistutti vuolasta virtaa. - --- Eikö tämä ole kuin Brasserie Universellessä? -- sanoi hän. -- Tai -Kempinskissä? Metsäkanoja ja luumuvanukasta! Oh, minun ihana nälkäni! -Mutta taivaan nimessä -- tuohan on samppanjaa! Mistä sen olette -varastanut? Pommery & Greno, gout americain, ihanin juoma maapallolla. -Rakas paroonitar, saanko pyytää teitä valssiin ruuan jälkeen, -ruokahaluni on kuin tulipalo arolla, kaikkinieleväinen, syöden pian -minut itseni. Saanko tarjota prinsessalle hylkeennahkaisen käsivarteni, -niin käymme sorminemme käsiksi, kuten vanha tapa vaatii tässä -maankolkassa. - -He istuivat laatikoille ja matka-arkuille pöydän ympärille ja kävivät -sormin ja hampain käsiksi Huippuvuorten ainoaan talvilintuun. -Sivistyneiden syöntivälineistä ei ollut kukaan välittänyt pitkään -aikaan. Metsäkanat hävisivät pelottavan nopeasti. Ja Boy piti -tunnollisesti huolta, ettei yhtäkään luuta jäänyt jäljelle. - -Hyvin juhlallisesti avattiin samppanjapullo. Korkki suoritti -juhlalaukauksen. He kilistivät toistensa kanssa, ja professorin -innostus paisui. - --- Mistä olette saanut tätä nektaria? -- kysyi hän. -- Onko se -tipahtanut taivaasta? - --- Se oli säilykelaatikon pohjalla, -- sanoi Bratt. -- Joku keittäjä -oli kaiketi pannut sen piiloon yksityistä juhlaa varten. - --- Mikä juoma! Eikö se tunnu jaloissa asti, Johnsen? -- kysyi -professori. - --- Toivon, että niin olisi, -- sanoi jääluotsi. -- Mutta minä tunnen -sen sydämessäni kiitollisuutena Herraamme kohtaan. - -Professori katseli haaveellisesti eteensä. -- Jospa nyt joku osaisi -pienen jouluvirren, -- sanoi hän koko suu täynnä luumuvanukasta. -- -Äitini opetti niitä minulle monta ollessani pikku poika. Paimenista, -tähdistä ja Betlehemistä. Kaikki oli yksinkertaista ja kaunista, mutta -nyt olen ne unohtanut, ja sitäpaitsi olen kauhean epämusikaalinen. -Mutta te, pikku enkeli, ettekö osaa laulaa meille pientä joululaulua? - -Paroonitar punastui ja katsoi toisesta toiseen. Kaikkien hyvät ja -uskolliset silmät katsoivat häneen rukoilevasti. Kuinka hän pitikään -näistä uskollisista miehistä! - -Ja niin hän lauloi heille vanhan joululaulun. Hänen äänensä oli hauras -ja pieni, mutta haaksirikkois-raukkojen mielestä aukeni pieni rako -siihen ijankaikkiseen ihanuuteen, jossa ei enää ole surua, ei itkua -eikä valitusta... - -Kaikkien silmät kyyneltyivät. He istuivat vaiti ja hiljaa, kun hento -naisääni kuljetti heitä siihen maailmaan, missä kaipuun ja toivon valo -ei koskaan sammu ja missä ihmismielen valtaavat puoliunohtuneet, -hämärät kaukonäyt lapsuuden kauniista ja onnellisesta satumaasta. - - - - -XV. - -ODOTTAMATON VIERAS. - - -Jääluotsi ja Frida olivat lähteneet ulos majasta katsomaan, millainen -sää oli. Sairaan tromsöläisen täytyi puoliksi laahata itseään lumessa, -sillä hänen jalkansa olivat hervottomat. Mutta hänessä ei ilmennyt -merkkiäkään kärsimättömyydestä, eivätkä tuskat häntä lannistaneet. - -Omituinen tunnelma vallitsi maisemassa. Kuu paistoi rikkinäisten -pilvien välistä ja heitti pitkiä, aavemaisia varjoja rannalle ja -jäävyörylle. - -Huippuvuorten hyvät henget tuntuivat heränneen ja valaisivat -joulurauhaa yksinäiselle majalle. Sää oli leudompi, ja jääkylmä sumu, -joka viime viikkoina oli peittänyt kaikki, hajaantui pieniksi, hitaasti -pohjoiseen ajautuviksi pilviksi. Tähdet loistivat pilvien välistä ja -lähettivät hopeasäteitään tummanvihreään eetteriin. - --- Tuolla on Otava, -- sanoi luotsi, -- ja tuolla pilkistää esiin -Pohjantähti. Tulee kaunis ilma! Ja katsokaa tuonne, tuo suuri W, se on -Cassiopeia. Se on merimiesten lohtu ja ilo. Kun se on näkyvissä, ei -tarvitse mitään pelätä, sillä se osoittaa toisaalta suoraan -Pohjantähteen ja toisaalta Andromedaan, ja silloin on suunta selvä. -Katsokaa, miten kuunsäteet tanssivat jäällä, kaukana ulapalla. Se on -Suurvuono, mainehikas ja kuuluisa Suurvuono. Hollantilaiset panivat sen -nimeksi _Wybe Jans Water_ erään frieslantilaisen laivurin mukaan. Mutta -venäläiset pyyntimiehet, jotka asuivat täällä, antoivat sille nimen -_Titowa Guba_. Se näyttää lempeältä ja luotettavalta, mutta vaarat -väijyvät joka puolella. Heti tässä edessä, keskellä vuonoa, on -hiekkasärkkä, joka on useita penikulmia leveä, ja jokaisen lahden -sulkee vedenalaisten karien aitaus. Eikä väylä täältä Thymen-salmeen ja -Heleyhin sovi suurille laivoille. Koko itäiset Huippuvuoret ovat vielä -tuntematonta manteretta. Täällä on käynyt monta. Sekä _Lamot, Heuglin_ -että _Ekroll_ ovat kirjoittaneet suurista jäälakeuksista, mutta ovat -vain katsahtaneet niihin kuten Mooses Kaanaanmaahan. Täällä -Suurvuonossa on kaunista. Katsokaa, kuinka tuo niemi välkkyy -kuutamossa! Se on _The Foxnose_, ketunkuono. Jos kuolisin täällä, -tahtoisin saada hautani tuonne. Jyrkänteen takana on pieni rotko, jossa -tahtoisin levätä. Voisin silloin maata katsellen merelle, ja merimies -tahtoo mielellään nähdä merta, kuten tiedätte. - --- Älkää puhuko kuolemasta, -- sanoi Frida. -- Nyt me kaikki tulemme -terveiksi, ja keväällä... - --- Voi, rakas neiti, -- mutisi luotsi. -- Kuolema ei ole vihollisemme. -Sen saatte oppia täällä erämaassa. Pienissä oloissa herää -kuolemanpelkoa, mutta täällä kulkevat elämä ja kuolema käsi kädessä -kuten kaksi hyvää ystävää, jotka kaikessa ystävyydessä koettelevat -voimiaan, täällä unohtuu pikkumaisuus tähtien yksinäisen suuruuden -piirissä. Me tunnemme itsemme siksi, mitä olemme: tomuhiukkasia -kaikkivaltiaan Jumalan kädessä... On tosin vaikea jättää ne, joita -rakastaa, mutta vanhan miehen on myös hyvä ajatella, että häntä -kuoleman kynnykselle asti seuraavat ystävällisten ja rehellisten -ihmisten hyväntahtoisuus ja sääli. - --- Rakas, rakas Johnsen, --- sanoi Frida ja tarttui hänen käteensä, -samalla nojautuen hänen olkapäähänsä. - --- Kiitos, pikku neiti, -- kuiskasi Johnsen liikutettuna. -- Teillä on -sydän kultaa. Onnellinen se mies, jonka haltuun elämänne uskotte, mutta -olkaa varovainen valitessanne. Älkää lahjoittako itseänne arvottomalle. -Älkää valitko häntä tanssisalista tai kylpykaupungista. Älkää kiintykö -sotilaspukuiseen nollaan, joka ei ole mitään kokenut. Minä voisin antaa -teille hyvän neuvon. - --- On kuin kuulisin isäni äänen, -- kuiskasi Frida haaveillen. -- Hän -ymmärsi minut niin hyvin. Sanokaa, mikä neuvo se on. - --- En, -- vastasi luotsi hetken mietittyään. -- Minulla ei ole oikeutta -sekaantua teidän elämäänne. Te saatte kyllä muutenkin kuulla neuvoni -hiljaisena kuiskauksena jonakin tyynenä tähtikirkkaana iltana. - -Hän kääntyi äkkiä. - --- Varmasti joku liikkuu läheisyydessä, -- sanoi hän. -- Onko Boy -ulkona? - --- Ei, -- vastasi Frida. -- Minä en kuule mitään. Kenties se on vain -jäävyöryn humua. - -Luotsi istui kauan kuunnellein - --- Kuulin kai väärin, -- sanoi hän lopuksi. -- Puhuakseni totta luulin, -että jääkarhu harppasi vaappuen tuolla ylhäällä jäävyöryllä. -Pyyntimiehet sanovat, että joka jouluaatto tulee jääkarhu talvehtivien -majoille, mutta se ei ole mikään tavallinen rauhallinen jääkarhu, -jollaisia tavataan kesällä ahtojäillä Novaja Semljan likellä. Ei, -joulukarhu on raju ja verenhimoinen. On sattunut, että se on -tunkeutunut majoihin ja raastanut mukaansa jonkun asukkaan. Ja ennen -maailmassa jääkarhut suorastaan piirittivät joulun aikaan yksinäisiä -majoja. Pyyntimiehille ne olivat aina tervetulleita, sillä karhunliha -on hyvin herkullista. - --- Ensimäinen joulukarhu, josta Huippuvuorten historia kertoo, tuli -vuonna 1634 tervehtimään hollantilaista Andres Janszia ja hänen kuutta -toveriaan, jotka talvehtivat Smeerenburgissa. Jo marraskuussa ilmeni -heissä kerpukin oireita. He eivät voineet toivoa pelastusta muuten -kuin, että "Jumala lähettäisi heille jotakin virkistystä". Ja Jumala -lähettikin heille karhun jouluaattona. He koettivat sitä tappaa, mutta -se oli liian raju ja voimakas ja ajoi heidät majaan, missä he pian -senjälkeen yksitellen kuolivat ja... - -Luotsi vaikeni äkkiä ja nousi puoliksi. - --- Kuulkaa, -- sanoi hän, -- eikö lumi narissut ihan takanamme...? -Katsokaa! - -Pitkä, hiipivä varjo tuli heidän eteensä lumelle. Rajua koiran -haukuntaa kuului tuvasta. - -Frida katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Aivan hänen edessään kohosi -lumesta mahtava, valkea ruumis, hän kuuli raivoisaa karjumista, näki -jättiläisruumiin kumartuvan hyppäämään... Hän tahtoi paeta, mutta kauhu -lamautti hänen jalkansa. Hän tahtoi huutaa, mutta vain käheä, koriseva -ääni tuli hänen huuliltaan. Ja hän tunsi jo eläimen kuumaa hengitystä -kasvoillaan, kun vahva käsi paiskasi hänet kumoon lumelle majan ovelle. -Jääkarhun kynnet raatelivat hänen käsivarttaan. Mutta peto ei -saavuttanut tarkoitustaan. Sen pienet silmät kipinöivät, kun se käänsi -punaisen kitansa jääluotsia kohti, joka seisoi toisella polvellaan, -odottaen hyökkäystä. Hän oli paljastanut veitsensä ja terävät, -levolliset, harmaat silmät tarkastivat pelotta ylivoimaista -vastustajaa, joka hillittömällä raivolla hyökkäsi häntä kohti. Johnsen -ojensi aseen suoraan eteensä. Mutta karhu ei siitä välittänyt. Se -ryntäsi suoraan kohti pitkää puukkoa ja sai kiiltävän terän vartta -myöten leveään, karvaiseen rintaansa. - -Luotsi kaatui kumoon. Jääkarhun mahtava käpälä oli osunut hänen -päähänsä ja äänettömästi hän vaipui valkealle hangelle. - -Silloin majan ovi aukeni, ja joku olento syöksähti esille kuutamon -läpi. Se oli Boy. Sen raivo oli kauhea. Vaahto valui leuoista, kun se -syöksyi jääkarhun kimppuun ja iski hampaansa sen kurkkuun. Ja siihen se -jäi riippumaan, karvojen seistessä sen ruumiissa pystyssä kuin -harjakset. - -Jääkarhu seisoi kahdella jalalla. Se huitoi epätietoisena käpälillään -ilmassa. Raivo tuntui siitä lähteneen. Veri valui sen rinnasta, ja -puukonkahva näkyi verirenkaassa valkealla turkilla. Se ravisti -miettivästi päätään ja puristi sitten koiraa rintaansa vastaan. Mutta -väkevä Boy riippui kuin iilimato karhun kaulavaltimoissa, veren -juostessa pitkin sen leukoja. - -Samassa silmänräpäyksessä tuli Bratt. Hän oli kiireessä siepannut -käteensä oven vieressä riippuvan vanhan ruosteisen kirveen. Karhukin -tuntui elostuvan nähdessään uuden vihollisensa. Yhdellä käpäläniskulla -se heitti koiran syrjään ja eläinparka vieri ulvoen lumessa. Sitten se -hyökkäsi koko voimallaan vastustajaansa kohti. - -Mutta nyt oli napaseudun yön mahtava valtias tavannut väkevämpänsä. -Ottamkowin kirves suhahti karhun pään ohi ja upposi sen olkapäähän. -Luut rusahtivat, ja toinen käpälä vaipui voimattomana, paksun -verivirran tulvatessa katkotuista suonista. - -Karhu horjui. Sen silmät himmenivät. Elämän virta valui ulos suuresta -ruumiista. Se vaappui sinne tänne, vajosi kokoon ja nousi jälleen. Mikä -tuska nyt tarttui sen rintaan rajumpana kuin nälän kauhut, milloin sen -oli täytynyt tuntikausia turhaan istua hylkeiden puhallusaukoilla -ruokaa odottaen. Pienet silmät tuijottivat tylsinä. Se oli sinänsä -siivo karhu, tyytyväinen ja hauska velikulta, joka taisteli pitkän -talven läpi niin hyvin kuin taisi. Nälkä oli saanut sen raivoihinsa. -Mutta nyt sen ei enää tarvitsisi paastota! Hylkeet saattoivat Agardh -Bayssa hengittää vapaasti ja porot tunturilla kaikessa rauhassa etsiä -jäkäläänsä, sillä nyt Sassen-laakson suuri karhu oli päättänyt -päivänsä. - -Huokaisten se kaatui kumoon, peitti mustan kuononsa terveellä -käpälällään, kuten sen tapana oli, etteivät hylkeet sitä näkisi -valkeata jäätä vasten ja sulki sitten pienet viisaat silmänsä heittäen -henkensä. -- -- -- - -Bratt kantoi luotsin majaan ja laski hänet varovasti penkille. Mykkinä -ja toivottomina he katselivat marmorinkalpeita kasvoja jaloine ja -tyynine piirteineen. Karhun käpälä oli niitä säästänyt. Mutta takaraivo -oli murskattu. - --- Ystävämme on kuollut, -- sanoi professori juhlallisesti. -- Hän oli -mies ja kuoli kunnian kentällä. Jumala ilahuttakoon hänen sieluansa! - -Mutta Frida tarttui vainajan käteen ja suuteli sitä hellästi. - --- Sain katsahtaa hänen sieluunsa hänen elämänsä viimeisinä hetkinä, -- -sanoi hän. -- Miten hyvä ja hieno tämä köyhä mies olikaan! Ja hän meni -kuolemaan minun puolestani. - -Hän polvistui nyyhkyttäen ruumiin ääreen. - -Marmont ja Bratt menivät hiljaa ulos. - -Siellä makasi jääkarhu, leveänä ja mahtavana viimeisessä unessaan. Ja -aivan sen rintaan kiinni oli ryöminyt eskimolaiskoira, raadeltuna ja -verisenä, mutta sen ruskeista silmistä loisti voittajan riemu, kun se -makasi kaunis pää kaatuneen vihollisensa rintaa vasten. - -Taivas oli nyt puhdas ja kirkas, ja hiljaisuus hiipi jälleen nukkuvalle -saarelle. - --- Vain hiljaisuus on suurta, kaikki muu on heikkoutta, -- kuiskasi -professori itsekseen. -- Nyt vasta ymmärrän unohdetun runoilijan sanat. -Sillä hiljaisuus johtaa maanpakolaiset suureen mietiskelyyn. Se on -yksinäisten ja hyljättyjen Jumala. - - - - -XVI. - -VALOJUOVA. - - -Etelässä pitkin jään ulommaista reunaa värähteli leveä ja mahtava -valojuova. Se taittui puhtaan valkoisena kuun valoon, viilsi yön läpi -kuin kirkas miekka ja tunkeutui kauheaan kylmyyteen, joki piti -vallassaan äärettömiä, hiljaisia erämaita. - -Oli sunnuntai-aamu, toinen päivä maaliskuuta. - -Kolme haaksirikkoista seisoi jääluotsin haudalla _The Foxnose'lla_. -Pieni puuristi oli Nils Johnsenin viimeisen leposijan merkkinä. Suuria -kiviä oli vieritetty haudalle estämään jääkarhun hyökkäyksiä. Risti -seisoi niemellä uutena muistomerkkinä lukemattomien muiden joukossa -napaseudun yön vaatimista uhreista. - -Kylmyys oli kovimmillaan. Mutta ilman tyyneyden vuoksi ei se -tuntunut niin ankaralta. Ei pieninkään tuulenhenkäys liikahtanut. -Haaksirikkoiset olivat kokonaan kietoutuneet turkkeihin, vain suu ja -silmät olivat näkyvissä, ja hengitys oli kuin valkoisia pilviä heidän -ympärillään. - -Mutta koittava päivä karkoitti kaiken alakuloisuuden. Pelastus tuntui -hohtavan heitä vastaan välkkyvistä heijastuksista, jotka leikkivät -kuten iloiset lapset äärettömillä lumi- ja jääkentillä. - -Professori keskeytti hiljaisuuden. - --- Eikö olekin omituista, -- sanoi hän, -- että tämä kauhea maa on -muinoin ollut täynnä mitä rehevintä kasvullisuutta. Kaikkein vanhimpina -aikoina oli täällä suuria metsiä ja jättiläispuita. Täällä oli laajoja -maa-alueita. Mutta ei ollenkaan imettäväisiä, matelijoita tai lintuja. -Sitten Atlantis vaipui mereen. Aallot huuhtelivat tuhansia vuoria -Huippuvuorten korkeimpienkin kärkien ylitse. - --- Mutta maa kohosi uudelleen. Tältä ajalta, jura-kaudelta, on löydetty -jättiläismäisten matelijoiden luita. Jos olisimme silloin olleet -täällä, olisimme olleet vaarassa joutua lohikäärmeen, ichtyosauruksen -tai kalaliskon kynsiin, joka olisi sukeltanut esille merestä ja -ahmaissut meidät kaikki kolme yhtenä suupalana. - --- Täällä oli silloin suuria gingko- eli hiuspuumetsiä, jollaisia puita -nyt kasvaa Japanissa ja Kiinassa, ja niissä metsissä eli plesiosaurus. -Jos jäävyöryt joskus sulavat erämaasta, saamme kenties nähdä tämän -jättiläisliskon hyvin säilyneitä luurankoja. Ylimalkaan tulevat monet -pariisilaiset ystäväni kadehtimaan talveani tässä geologian luvatussa -maassa. Toivon vain, että aurinko tulisi pian voidaksemme lähteä -suurelle retkellemme. Sassen-laakson rajalla on Rabotin jäätikkö, joka -kenties voi kertoa meille, että koko nykyinen teoriamme jäävyöryjen -synnystä on vain erehdys. - --- Tiedän -- olen sitä jo kauan aavistanut, mutta tuo pieni jäävyöry, -joka on idän ja lännen rajana, antaa minulle todistuksen -- jos kestän -niin kauan, -- lisäsi hän itsekseen. - --- Kertokaa enemmän, professori, -- sanoi Frida. -- Kuinka voi maailma -niin muuttua? - --- Niin, jos voisin siihen vastata, -- sanoi professori, -- olisin -ratkaissut erään tieteemme suurimpia arvoituksia. -- On olemassa monta -eri olettamusta, kuten esimerkiksi, että toinen napa oli nykyisessä -Persiassa, toinen Meksikossa. Varmasti tiedämme ainoastaan sen, että -maamme on äärettömän vanha. - --- Näettekö vaakasuorat juovat tunturin seinässä tuolla kaukana? Yhden -tuollaisen, kymmenen sentimetriä leveän juovan muodostuminen kestää -tuhansia vuosia, ja tunturi on toista tuhatta metriä korkea, joten -voitte itsekin laskea, kuinka vanha se on. Tuolla näette harmaita, -keltaisia, punaisia ja mustia juovia, eikö niin? - --- Punaiset ovat hiekkakiveä alkuajalta, katsokaa niitä -kunnioittavasti, paroonitar. Ne polveutuvat siltä ajalta, jota sanomme -maailman luomiseksi. Paikoittain ne ovat tuhat viisisataa metriä -paksuja. Harmaat kerrokset ovat kalkkikiveä, josta voi löytää koralleja -ja muita merieläimiä. Kerran nämä kerrokset olivat liejua meren -pohjalla, hyvin syvällä. - --- Keltaiset kerrokset ovat tuliperäistä tuhkaa ja laavaa, mustat -hiiltä, metsistä ja eläimistä jäänyttä. Katsokaa, miten nämä kaikki -ovat vuorotellen peittäneet maankuoren, ajatelkaa, kuinka suunnattomia -aikakausia on kulunut vain yhdenkin tuollaisen kerrostuman -muodostumiseen, jollaisten näette nousevan korkealle taivasta kohti, ja -sanokaa sitten, mitä kaikesta tästä opitte. - --- Että me olemme hiekkajyväsiä äärettömyydessä, rakas professori, -- -vastasi Frida. -- Huippuvuorten tunturit seisovat täällä todistamassa -äärettömyydestä. Mutta minä olen niin pieni ja heikko, että sittenkin -haluaisin tietää, tuleeko päivälliseksi aiotusta karhunpaistista mureaa -ja hyvää. - --- Ja siinä olette oikeassa, te Huippuvuorten hurmaavin keittäjätär, -- -sanoi kohtelias ranskalainen. -- Ilman teidän keittotaitoanne ei kai -mielemme joutaisi ajattelemaan menneisyyttä tai tulevaisuutta. Te ette -ainoastaan ammu jääkarhuja ja mursuja hämmästyttävän taitavasti, vaan -osaatte myöskin valmistaa niistä mitä maukkainta ruokaa. Teidän pitäisi -saada mies, joka panee arvoa hyvälle ruualle! - --- Niin, siitä jääkarhusta, jonka Boy ja minä tapoimme melkein -yksinämme, olen kauhean ylpeä, -- sanoi Frida. -- Siitä oli -taloudessamme suuri apu, vaikka se oli vain keskenkasvuinen penikka. -Mutta eikö tule melkein liiaksi karhusoppaa, karhupihviä, karhunkinkkua -ja karhunkieltä? - --- Ei, olkaamme iloisia välttämättömästä jääkarhusta, rakas -paroonitar. Se on niin sanoaksemme pelastanut henkemme monta kertaa. -Mielialastamme, elämänhalustamme ja tarmostamme saamme vain kiittää -tuoretta lihaa. Hyvä, voimakas ruoka on karkoittanut alakuloisuuden ja -välinpitämättömyyden meistä kauvas. Katsokaa vain Boyta, kuinka paksu -ja tyytyväinen ja vilkas se on. - -Boy heilutti ihastuneena pientä hännäntynkäänsä ja koetti selittää, -että nyt oli jo kylliksi jaariteltu. Olihan päivällisaika. - -Se astui ontuen heidän edellään tuvalle -- sillä oli vielä pieniä -vammoja jääkarhun syleilystä -- ja haaksirikkoiset loivat luotsin -haudalle viimeisen jäähyväiskatseen ja lähtivät kotiin puolipimeässä. - -Heidän sydämissään kuiskaili toivo auringosta ja kesästä. Pelastus -tuntui niin läheiseltä ja luonnolliselta ja samalla niin -eriskummalliselta ja uskomattoman kaukaiselta. - --- Kuukauden kuluttua tulevat ensimäiset linnut, -- sanoi Bratt. -- -Kahden kuukauden päästä kuljemme tunturin yli Sassen Bayhin. Kaksi -päivää sen jälkeen olemme Green Harbourissa ja pari tuntia myöhemmin -tiedetään Norjassa, että viimeiset "Victorian" haaksirikosta -eloonjääneet ovat saavuttaneet langattoman lennätinaseman. - -Ja hän puhui edelleen ja teki suunnitelmia silmät loistavina ja -salainen ilon väre äänessä. Hän tunsi itsensä vahvaksi ja rohkeaksi -iloiten saadessaan uhmata vaaroja ja voittaa vastuksia, kun Frida oli -hänen mukanaan. - -Turvallisesti hän taluttaisi Fridaa pitkin huimaavia kuiluja ja -uhkaavien jäävyöryjen poikki. Hänen rohkeutensa ja neuvokkuutensa -voittaisi kaikki, ja sitten heidän päästyään sivistyksen alueelle... -Mitä vielä... Kun Frida puhui rikkaasta kodistaan, suuresta -schleswigiläisestä maatilasta ihanine näköaloineen merelle, tunsi hän -pistosta sydämessään. Olihan hän, koditon, yksinäinen seikkailija -Alaskasta ja Jukonista, tasaisen arkielämän ja huolettoman hyvinvoinnin -vihollinen. - -Mutta kun Frida houkutteli hänet kertomaan elämästä kultahiekkaisilla -jo'illa, missä raskas metalli kiilsi hiekkajyvien seassa, loistivat -hänen silmänsä ja käsivarsien lihakset jännittyivät muistellessa -vapaata, villiä, ihanaa seikkailijaelämää. - -Hiiskumattoman hiljaa kuunteli Frida hänen kertomuksiaan, ja kun vilkas -professori, monien vaarojen ja seikkailujen innostamana, alkoi kertoa -tarinoita Gascognesta, eivät Fridan kuulemat merkillisyydet koskaan -loppuneet. - -He nauroivat ja laskivat leikkiä kuin iloiset lapset ja olivat kaikki -kolme hyviä tovereita. Bratt ei ollut enää umpimielinen, ankara. -Rohkaiseva sana hänen huuliltaan teki Fridan ylpeäksi ja onnelliseksi, -ja pieninkin vetoaminen hänen rohkeuteensa ja tarmoonsa teki hänen -voimansa moninkertaiseksi. - -Iloisena ja leikillisenä Frida tanssi nyt pitkin jäätä -hylkeennahkaisessa housuhameessaan. Äkkiä hän huudahtaen seisahtui... - --- Katsokaa tuonne! - -Kaikki pysähtyivät. Häikäisevä valonsäde tunki Suurvuonon yli ja -syleili samassa taivasta ja merta. Se lainehti yli maan ja kiilsi -tunturien jääkuoressa. Ja ulommaisen jääaitauksen takaa nousi aurinko -merestä -- pieni kaareva juova elämän valtiaasta. Niin, se oli -auringonjumala! Foibos Apollo ohjasi hevosiaan Ultima Thulea kohti. -Muutamia säihkyviä minuutteja sen kultakypärä loisti teräksenkirkkaalla -jäällä. - -Sitten se käänsi hevosensa, mutta valousva levisi koko taivaalle ja -pysyi kauan Agardh-tunturin huipulla. - - - - -XVII. - -LÄHTÖ MAJASTA. - - -Mitä enemmän tuli valoa, sitä toimeliaammaksi kävi professori Marmont. -Hän liehui asiasta toiseen, aina pila huulilla, ja vapisi yhä -kärsimättömyydestä. - -Arvoisaa professoria oli surkea katsella. Hän muistutti eniten -myskihärkää, suurta, rauhallista alkueläintä tai jotakin esi-isäämme -kivikaudelta, joka olemassa-olonsa taistelussa vain hitaasti siirtyi -puolisivistykseen. - -Mutta hänen mielensä oli yhtä nuori ja reipas kuin hänen ennen -pitäessään kuuluisia luentojaan Rooman geologikongressissa, jolloin -hänen loistava esityksensä Keskieuropan muodostumisesta oli herättänyt -paljon vastaväitteitä ja ihastusta. - -Hän tuntui vainuavan uutta käänteentekevää löytöä. Tuntikausia hän -saattoi seistä jäävyöryn ääressä, kiikari silmällään, ikäänkuin -tahtoisi tunkeutua jäätiköiden salaisuuksien lävitse. Kaukana, siellä -taaempana, oli luvattu maa hautoen tuhatvuotista viisauttaan, jota -ihmiset eivät vielä tunteneet. Ei vasikkakaan karsinassa voinut -hartaammin ikävöidä kevättä, kuin tämä Sorbonnen suurmies. - -Ja kevät tuli. Melkein huomaamatta se hiipi yli maan. Kosteana ja -sumuisena, sateisena ja myrskyisenä se tuli, jäävyöryt narisivat ja -ryskivät, ne kutsuivat taukoamatta, ja jäätikön reunat paljastuivat -päivänvaloon teräksensinisenä panssarina tunturin rinnassa. - -Koko ranta oli juoksevaa jääsohjoa. Purot solisivat, meren jää ritisi -ja paukkui. Vain pieni rinne, jolla maja oli, pysyi jotenkin kuivana. - -Mutta etelästä tuli leppoisa tuuli puhaltaen ja nopein, suhisevin -siiveniskuin halkaisivat ensimäiset kevätlinnut ilmaa Ottamkovin majan -yläpuolella. Siinä lensivät pienet ruokit Milne Edwardsin tunturin -ylitse Jäävuonolle tai Crossbayn lintuvuorelle. - -Oli toukokuun 3:as päivä. Voi, mikä riemu nousi kolmen ihmisen kesken, -jotka olivat taistelleet pitkän talven läpi! Kyyneleet silmissä he -tuijottivat pieniä lintuja, he näkivät niiden häviävän korkeiden -tuntureiden taakse, joiden yli he itsekin pian vaeltaisivat. Ne toivat -viestin uudesta elämästä, uudesta kasvusta ja tulossa olevasta -pelastuksesta. - -He katselivat sierettyneitä sormiaan, joissa kaikissa oli pakkasen -merkkejä. He loivat tutkivan silmäyksen talven kuluttamiin -hylkeennahkavaatteisiinsa. Jääluotsin tunnollisesta työstä huolimatta -ammotti reikiä ja repeämiä kaikkialla likaisessa nahassa, jonka -luonnollinen väri oli aikoja sitten hävinnyt. Vieläpä mainio -siniketunkauluskin, jonka luotsi suurella vaivalla oli ommellut Fridan -pukuun, oli muuttunut joksikin epämääräiseksi. - -Meitä surettaa sanoa, että kaunis, sorea paroonitar lähinnä muistutti -pientä pörröistä mustalaisnaista, joka ei oikein tajunnut saippuan ja -veden merkitystä. - -Pienessä käsilaukussa oli hieno, hopeoitu kuvastin ja harja, mutta sen -pahempi -- molemmat nämä, samoin kuin kynsien hoitoon tarkoitetut -laitteet, olivat kauvan sitten jääneet unohduksiin. - -Bratt oli ollut oikeassa. Elämän taistelu tekee ulkonaisen sivistyksen -vähäpätöiseksi. Ja Frida, hemmoteltu nuori neiti yhteiskunnan -korkeimmista piireistä, oli oppinut tuntemaan seikkoja, joista ei -koskaan olisi voinut uneksiakaan: kieltäymyksiä, puutetta ja -sieluntuskia. - -Hänen mielensä oli karaistunut, hänen ruumiinsa saanut lihaksia ja -jänteitä. Hän saattoi katsoa vaaraa silmiin käden vapisematta. Pitkinä -öinä oli koti-ikävä painanut hänen päänsä syvälle tyynyyn -sanomattomassa tuskassa, mutta nyt sekin aika oli mennyt; ei tuntunut -olevan aikaa ajatella sitä maailmaa, joka oli Agardh Bayn ulkopuolella. - -Huomaamattaan hän alkoi iloita siitä omituisesta erämaan elämästä, jota -hän vietti täällä kurjalla maankolkalla. - -Hän oli saanut uuden hahmon ja välitti paljoa enemmän siitä, että hylje -pisti päänsä esille puhallusaukosta, kuin siitä, millaisia uudet -syysmuodit olivat. Olivatko hatut yhtä suuria ja hame yhtä ahdas? - -Hänen täytyi hymyillä ajatellessaan kaikkea sitä hyödyttömyyttä, joka -oli ollut hänen edelliselle elämälleen ominaista. Hameet, hatut, hieman -kieliä, seuraelämä, monta tuntia kuvastimen edessä, kevyt, leikittelevä -keskustelu -- ne olivat olleet hänen elämänsä sisällyksenä. - -Ja nyt -- --! Illalla maata pannessaan hän tunsi työmiehen väsymystä. -Hän oli raatanut ja ahertanut ja voi hyvällä omallatunnolla nauttia -lepoa. Ensi kerran hän huomasi, miten köyhää elämä on ilman työtä, -ilman todellista tointa, ja tuntuipa toisinaan siltäkin, että -kauhistutti palata vanhan Hansa-kaupungin hyödyttömään oleilemiseen. - -Hän oli vähällä ruveta rakastamaan nokista pientä majaa, kuten sotamies -rakastaa sitä taistelutannerta, joka on nähnyt hänen kovimman -kamppailunsa. Ja kuinka hän saattaisi erota näistä miehistä, jotka -olivat olleet hänen uskollisia tovereitaan pitkinä, pimeinä napaseudun -öinä? Pikku Fridan mieli kävi äkkiä raskaaksi, hän sai kyyneliä -silmiinsä, ja vähitellen hän tajusi kevään laulun nuoressa sydämessään. - -Jörgen Bratt valmisti innokkaasti kaikkea, mitä tarvittiin matkaa -varten tunturien yli. Pukuja pantiin kuntoon niin hyvin kuin voitiin. -Hän valikoi saappaita, ja silloin kävi ilmi, että paroonitar saattaisi -pahimmassa tapauksessa käyttää paria "Viktorian" pikisaumasaappaita, -jos ne tarpeeksi sisustettaisiin hylkeennahalla. Brattilla oli omat -saappaansa, ja professori anasti parin pitkävartisia, jotka näyttivät -voivan kestää kylmää ja kosteutta. - -Edelleen he valmistivat kolme makuusäkkiä huovista ja karhunnahasta. Ne -olivat jotenkin painavia, mutta näyttivät myöskin hyvin -käyttökelpoisilta. - -Fridan pieni käsilaukku muutettiin selkärepuksi muutamien nahkahihnojen -avulla. - -Toukokuun 18 päivänä oltiin lähtövalmiit. Bratt kantoi ruokavaroja -kahdeksaksi päiväksi, makuusäkkinsä ja kiväärinsä. Toiset kantoivat -kumpikin makuusäkkinsä, ja Fridalla oli sitäpaitsi karbiininsa -kainalossa. - -Sitten tuli jäähyväisten hetki! Nyt vasta he huomasivat, kuinka -vaikeata oli erota pienestä tuvasta, joka oli ollut heidän kotinsa koko -pitkän talven. - -Hiljaisina he panivat kaikki kuntoon siltä varalta, että mahdollisesti -täytyisi toisten onnettomien talvehtia Ottamkowin ikivanhassa, vankassa -tuvassa. He ottivat mukaansa vain sen, mikä oli kaikkein -välttämättömintä. - -Boy hyppeli edestakaisin. Se ei osannut pitää tästä lähdöstä. - --- Mitä ihmettä tämä on? -- sanoivat koiran viisaat silmät. -- Eikö -täällä ole hyvä olla? Eikö ruokakaapissa vielä ole useita lihavia ja -oivallisia karhunpaisteja? - -Ja eläin lymysi lopulta makuupaikalleen hallitsijattarensa sängyn -eteen. - --- Luulenpa melkein, että koira tahtoo jäädä tänne, -- sanoi -professori, pyyhkien silmiään. -- Minäkin puolestani olen hiukan -alakuloinen. Nämä neljä mustaa seinää ja nämä kovat penkit ovat käyneet -minulle rakkaammiksi kuin tiesinkään... Rakas pikku Frida, -- jatkoi -hän lämpimästi, suurten kyynelten vieriessä pitkin kalpeita poskia, -- -muistakaamme aina Ottamkowin köyhä tupa! Se on opettanut minut uskomaan -hyviin ja rehellisiin miehiin, siihen ritaristoon, joka on häviämässä -suurista yhteiskunnista, ja hienoon, herkkään naissieluun, joka kestää -onnettomuutensa miehen voimalla ja rohkeudella. Sen pahempi en osaa -yhtään jouluvirttä, minähän olen kauhean jumalaton ihminen, mutta -muistan yksinkertaisen pienen gascognelaisen rukouksen, jonka äitini -minulle opetti ollessani pikku poika. Sen tahdon rukoilla viimeisenä -hetkenäni niiden puolesta, joista olen oppinut pitämään pitkänä, -pitkänä yönä Rabotin jäätikön juurella. Ja nyt Jumalan nimeen, hyvästi! - -Vaiti he menivät ulos ja sulkivat oven huolellisesti jälkeensä. Sitten -he vaelsivat hitaasti ylöspäin. Suuria parvia myrskylintuja liiti -pohjoista kohti leppoisassa kevätilmassa. Siinä oli merihepo keltaisine -nokkineen ja harmaine jalkoineen, ja korkealla ilmassa purjehti -pormestarilokki, raskaana ja arvokkaana leveillä siivillään. Kiven -takaa pisti kettu päänsä esiin ja pakeni nähdessään Boyn uhkaavan -hahmon. - -Mutta eskimolaiskoira ei ollut metsästystuulella. Se murisi kyllä aika -lailla. Mutta sen katse painui takaisin hiekkarannalle ja pieneen -tupaan, joka kohosi valkeista lumitäplistä Agardh-tunturin juurella. - -Kolmihenkinen joukko pysähtyi ja katsoi taaksensa. Kaukana häämöitti -risti Nils Johnsenin haudalla harmaansinistä taivaanrantaa vasten, -valonsäde väreili kannaksella, ja silmät kosteina he heiluttivat -viimeiset jäähyväisensä toverille, joka nukkui ikuista unta erämaan -kirkkotarhassa. - - - - -XVIII. - -RENÉ MARMONTIN VIIMEINEN KEKSINTÖ. - - -Siitä tuli työläs tunturiretki yli moreenin, jossa kivet olivat pieniä -ja pyöreitä kuin linnunmunat. - -Korkealla heidän yläpuolellaan kohotti Milne Edwards-tunturi leveää -otsaansa. Mahtavat jäävyöryt, jotka viettivät Suurvuonoa kohti, -peittivät kaikki laaksot ja rotkot. - -Ei voitu mitenkään päästä niiden ohi, ja mitä suurimmalla vaivalla -täytyi haaksirikkoisten ryömiä askel askeleelta niiden rinteillä. -Ainoastaan yhdeltä kohdalta saattoi nousta jäävyöryä ylös. Kesti useita -tunteja, ennenkuin he saapuivat korkeimmalle huipulle. Bratt kulki -etumaisena. Hän pysytteli soikean jäävyöryn korkeimmalla harjalla. -Molemmin puolin se luisui alaspäin levein railoin ja halkeamin. - -Kevätaurinko oli jo sulattanut suurimman osan lumikerrosta, ja itse -jäätikön paljas jäärunko hohti sinisenä heitä kohti. - -Kaikkialla virtasi ja tihkui, ja vesi kokoontui puolijäätyneihin -lätäkköihin, joiden poikki heidän täytyi kahlata. Suuria halkeamia -ammotti heitä vastaan, ja heidän tuli usein kulkea pitkiä kiertoteitä -päästäkseen joidenkuiden ohi. Se oli Conwayn norsunluutie, vaarallinen -ja uhkaava kumeine sisusäänineen ja ihmeellisine kaukokuiskauksineen. - -Hyvin varovasti kuljetti Bratt heitä eteenpäin. Hän käytti kivääriä -alppisauvana ja tunnusteli jäätä edessään joka askeleella, milloin -lumikerros tuntui kätkevän jonkin vaaran. - -Milne Edwards-tunturi näytti tietä. Mikään pilvi ei pimentänyt mahtavaa -vahtitornia läntisten Huippuvuorten jäättömien laaksojen edessä. - -Päivännousun kalpea hohde syleili sen ylintä huippua harmaansinisine -täplineen, jotka loistivat lumikinosten välistä. Yli 3000 jalkaa korkea -vuori vietti etelään, ja mahtava kuilu leikkautui terävässä kulmassa -jäävyöryn alustaa kohti. - --- Tuolla on sola, -- sanoi Bratt. -- Ainoa tie tämän jäävyöryn yli. -Siitä jäävyöry syöksyy jyrkkänä, melkein pystysuorasti Sassen-laaksoon. -Luoteisessa näemme Rabotin jäätikön ulommaisen haarakkeen. Vuonna 1892 -se sulki häneltä tien, kun hän tahtoi päästä Mohns Bayhin. - --- Oikeassa olette, -- mutisi professori. -- Jäävyöry on vedenjakajana -idän ja lännen välillä. Se on kuin alkuajan tunturin vyö. Ehdimme kyllä -sinne ennen iltaa. Levätessämme tutkin jäävyöryn muodostusta läntisellä -rinteellä. Oletteko väsynyt, paroonitar? - -Frida katsahti häneen hämmästyneenä. - --- En ole koskaan tuntenut itseäni niin kevyeksi ja vapaaksi, -- -vastasi hän. -- Voisi melkein luulla, että maan vetovoima on poissa. -Minä suorastaan liitelen näissä painavissa, lämpöisissä vaatteissa. - --- Se johtuu ilmasta, -- selitti Bratt. -- Ei ole puhtaampaa ilmaa -missään muualla maan päällä. Huippuvuorten tunturi-ilma puhdistaa -keuhkomme ja vahvistaa lihaksiamme. Täällä on terveyden paratiisi. En -tunne mitään paikkaa, missä kylmä ja lämmin niin täydentäisivät -toisiaan kuin täällä, kun on aurinko päämme päällä ja viileä jääilma. -Ainoa muu paikka olisi ehkä Alaska. Olen nähnyt puolikuolleiden miesten -raahautuvan yli-inhimillisine taakkoineen Chilcoot-solan puhki. Heillä -oli huulet veressä ja silmät tuijottivat toivottomuuteen. - --- Mutta jos he, omin neuvoin tai toisten avulla, saapuivat huipulle ja -tunturituuli puhalsi heihin, saivat he ikäänkuin virkistysjuomaa itse -elämältä. Heidän selkänsä suoristuivat, silmät loistivat ja tuorein -voimin he vaelsivat Jukonille. - -Professori Marmont ei puhunut paljoa, mutta koko hänen laiha ruumiinsa -oli hermostuneessa kiihtymyksessä. Jännitys värisi hänen hienoimmissa -hermosäikeissään, hänen sieraimensa laajenivat, hänen kätensä -vapisivat. Mikään ei jäänyt häneltä huomaamatta. Hän pani merkille -maaperän pienimmätkin muutokset. Kiikari ei levännyt hetkistäkään -kotelossaan. Hän oli kuin jalo rotueläin -- suuri, viisas koira, joka -vainuaa jälkeä. - --- Täällä sen täytyy olla, -- sanoi hän. -- Olemme nyt korkeimmalla -huipulla, ja muutamien minuuttien kuluttua jäävyöry viettää enemmän -länteen. Tässä on vedenjakaja. Täälläköhän Rabot kääntyi, kun sumu -hänet pysäytti? Niin, aivan oikein, täällä käyvät halkeamat -leveämmiksi, ja katsokaa tuonne! - -Aivan edessään he näkivät kapean sauvan kohoavan jään pinnasta. Se -näytti ikäänkuin kasvavan jäästä. Leveä lumikinos ulottui muutamia -satoja metrejä sen taakse, ja mahtavan halkeaman reuna häämöitti -keskeltä kovaa, yhteenpuhallettua lumikerrosta. - --- Varokaa, -- huudahti Bratt. -- Kinos voi olla alta ontto! -- Mutta -professori ei kuunnellut. Mikään ei voinut pysäyttää hänen vanhoja -jalkojaan. Hän hyppeli kuin vuorikauris yli epäsäännöllisten -jäämöhkäleiden. Hän kaatui ja nousi jälleen, kunnes saapui merkillisen -sauvan luo, joka varoittaen kohosi lumesta. - --- Se on alppisauva, -- huusi professori, -- oikea alppisauva. - -Toiset olivat nyt saapuneet hänen luokseen ja katselivat ihmetellen -tätä tunturivaeltajan yksinkertaista muistomerkkiä, joka seisoi -kinoksen reunalla. He koettivat kiskoa sitä irti, mutta se oli jäätynyt -kiinni. - --- Siinä on nimimerkki kädensijassa, -- sanoi Frida. -- Eikö olekin M -ja C? Kukahan se lienee? - --- Se on sir Martin Conway, -- sanoi Bratt. -- Hän kulki tätä tietä -vuonna 1896. - --- Oikein, -- sanoi professori hajamielisenä. Mutta hänen silmänsä -eivät jättäneet mahtavaa halkeamaa, joka synkkänä ja salaperäisenä -näkyi valkeassa lumessa. - --- Kuka on Martin Conway? -- kysyi Frida. - --- Hän on Huippuvuorten sankareita, -- vastasi Bratt. -- Ja -toimeliaimpia tiedemiehiä, mitä on koskaan vaeltanut tuntureilla ja -jäällä. Sir Martin on ainoa, joka on kulkenut Huippuvuorten poikki tätä -tietä. Hän teki, mitä Rabot ei voinut. Hän kiipesi 1898 Garwoodin -kanssa Hornsundin huipulle, Huippuvuorten korkeimmalle vuorelle, joka -urotyö aina muistetaan Huippuvuorten historiassa. - --- Elääkö hän vielä? -- kysyi paroonitar. - --- Paraissa voimissa, toivoakseni, -- vastasi Bratt hymyillen. -- Jos -satutte joskus Lontooseen, voitte käydä tervehtimässä suurta -edeltäjäänne. Hänen osoitteensa on Hornton House, Kensington. - -Frida nauroi hilpeästi, käyden hyvällä ruokahalulla käsiksi -kappaleeseen karhunlihaa, jota Bratt oli ottanut esille. He -leiriytyivät Conwayn alppisauvan ympärille. Tuntui siltä, kuin he -olisivat saaneet uuden toverin. Elämä voi olla niin raskasta ja -vaikeata, että alppisauvastakin voi tulla elvyttävä kohtaus, ja nyt -heistä tuntui, kuin itse sir Martin istuisi heidän keskessään -näyttämässä tietä pelastukseen. - -Mutta professori ei saanut rauhaa. Hän söi mitä suurimmassa kiireessä. -Koko tieteellinen hajamielisyys oli vallannut hänet, ja ennenkuin -toiset huomasivatkaan, oli hän ryöminyt suuren halkeaman reunalle. - --- Jumalan tähden, olkaa varovainen! -- huusi Bratt. -- Conway ei ole -suotta jättänyt tänne kallista sauvaansa. - -Mutta professori ei kuullut. Hän vain katsoi -- katsoi silmät selällään -ihmeelliseen, mustansiniseen syvyyteen. Koko hänen sielunsa vapisi -innosta. Hän piirsi aivoihinsa omituiset poikkijuovat leveine -kivennäisvöineen, jotka häämöittivät pimeydestä. - -Hän tutki kerrostumien rakennetta ja pani merkille, kuinka vanha sora -ja savi oli työntynyt jäähän ja nyt säteili maan sisästä. Alkuajan -tunturi tuolla syvällä näytti taistelevan mahtavaa jääpanssaria vastaan -ja koettavan vapautua jäävyöryn painosta; maan mahtava elinvoima -kuolleen ja kylmän elämänkukistajan musertavaa syleilyä vastaan. - -Ja René Marmontin tuijottaessa tuohon kuiluun, missä elämän ja kuoleman -voimat seisoivat vastatusten tuhatvuotisessa kamppailussaan, kehittyi -hänen aivoissaan aivan uusi teoria niistä suurista laeista, jotka -koskevat maailman syntyä... - --- Nyt sen keksin, -- kuiskasi hän. - -Hän nousi ihastuksissaan. Mahtavassa väläyksessä hän oli katsahtanut -ijankaikkisuuden työpajaan. Hänen silmiänsä häikäisi, maa huojui hänen -jalkainsa alla, kaikki sortui hänen ympärillään, hän tavoitteli -jalansijaa... - -Lumen reuna oli irtautunut, ja huudahtamattakaan hän syöksyi syvyyteen. - -Hänellä oli ratkaistuna eräs tieteen arvoituksista, mutta se hukkui -hänen mukanaan. - -Alhaalla tutkimattomissa syvyyksissä alkumoreenien sylissä häämöitti -René Marmontin sammuviin silmiin loistavana silmänräpäyksenä -ijankaikkisen maailmanarvoituksen ratkaisu. - - - - -XIX. - -SASSEN-LAAKSON JUMALAT. - - -Mitä kauhein kohtalo uhkasi niitä kahta nuorta ihmistä, jotka olivat -yksinään jäljellä. Kaikki tuntui nukkuvan ikuisen hiljaisuuden unta. He -tunsivat olevansa ainoat elämän kipinät kuolleen maailman aavemaisilla -lakeuksilla. - -Ääretön, käsittämätön hiljaisuus -- yksinäisyyden laulu -ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen. - -Silloin tällöin he huusivat professorin nimeä, mutta tiesivät sen -olevan toivotonta. He eivät enää koskaan saisi nähdä ystävänsä -hyväntahtoisia silmiä, kuulla hänen iloista ääntään ja sydämellisiä -sanojaan. René Marmont oli kuollut työnsä ääreen. Hän lepäsi nyt -alhaalla alkuvuoren juurella, jäävyöryjen jäänsininen kirkkoholvi -päänsä päällä. - -Vanha tiedemies oli ollut kuin heidän isänään. Nyt hän oli matkalla -siihen maahan, missä ei ole arvoituksia ja missä kaikki on valoa ja -kirkkautta. Mutta nuori mies ja nuori nainen, jotka nyt istuivat -yksinään, taistelivat surua vastaan, joka raateli heidän sydämiään. He -muistivat tuskaisina kaikki, mikä oli tehnyt hänet heille rakkaaksi, -kieltäymyksissä ja suruissa, ilossa ja toivossa. Miten rattoisa ja -iloinen hän olikaan ollut, miten kiitollinen kaikesta, miten uhrautuva -ja hyvä! Hän hymyili helposti ja itki helposti, kauniin, viinilehvin -seppelöidyn Gascognen oikea poika. - -Boy oli ryöminyt halkeaman reunalle asti, missä omituiset jääkerrokset, -joihin professorin valpas silmä oli kiintynyt, loistivat auringossa. Se -ulvoi surkeasti ja painoi päänsä käpälien vähin. Sitten se jäi -liikkumatta makaamaan. - -He tiesivät, että oli toivotonta odottaa, mutta eivät tahtoneet jättää -kauheata paikkaa, joka oli vaatinut heidän ystävänsä hengen. -Kaksikymmentä neljä tuntia he istuivat siinä ja huusivat yhä uudelleen -professorin nimeä... - -Mutta vain kuolon hiljaisuus vastasi heille, ja epätoivo sydämessä he -ryömivät makuusäkkeihinsä ja koettivat nukkua. Mutta kumpikaan ei -sulkenut silmiään ennenkuin aamupuolella, väsymyksen voittaessa. - -Sitten he vaelsivat hitaasti eteenpäin käsi kädessä kuin kaksi surevaa -lasta, jotka yksinään on ajettu erämaahan. -- -- -- - -Kahdeksan tuntia marssittuaan he olivat saapuneet jäävyöryn -äärimmäiselle reunalle ja Sassen-laakso aukeni heidän eteensä, suuri, -kuollut, synkkä laakso. - -Varovasti, askel askeleelta, he laskeutuivat jyrkkää rinnettä pitkin, -jonka viimeinen osa oli joka askeleella syvyyteen syöksyviä irtonaisia -kiviä. - -Heillä oli mitä ihanin näköala yli ihmeellisen maan. - -Suoraan edessään he näkivät Fulmar-laakson, josta rivi jäävyöryjä johti -ikuiseen lumeen ja jäähän ja jonka ylängöltä yksinäiset tunturit -nousevat toinen toistaan korkeampina yli autioitten lakeuksien, kunnes -taivas ja lumi sulavat yhteen. - -Ei pienintäkään eloa, ei ääntäkään kuultavissa, ei yksikään koski -syössyt tunturien puhki, ei pieninkään puronen solissut kivien välissä. -Vain joki kiemurteli raskaana ja uneliaana laaksoon ja kokosi -jäävyöryjen veden. - --- Oletteko väsynyt? -- kysyi Bratt. -- Saamme koettaa ehtiä laakson -pohjalle ennen pimeän tuloa. Loppuosa tietä on jokseenkin helppo, -seuraamme vain jokea, jonka näette tuolla alhaalla. - --- Istukaamme vähän lepäämään, -- pyysi Frida. -- Täällä on niin -ihmeellisen kaunista. Tätä näkyä en koskaan unohda! Katsokaa tuntureita -tuolla kaukana, ne ovat harmaansinisiä, kevyt vihreä sumu ympärillä. En -ole koskaan nähnyt niin ihmeellisiä värejä. Vuorien välissä jäävyöryt -loistavat tummanvihreinä keskellä kaikkea valkoista. - --- Niin, -- sanoi Bratt, -- voisi melkein luulla täällä eläneen -jättiläisiä, jotka ovat rakentaneet itselleen ihmeellisen kauniita -ja eriskummallisen muotoisia mahtavia temppeleitä. Että täällä -on ollut suuria troopillisia metsiä, senhän tiedämme, katsokaa vain -kiveä jalkaimme edessä! Eikö siinä ole selvä merkki hienosta -saniaisenlehdestä? Kuinka monta miljoonaa vuotta sitten luulette tämän -saniaisen täällä kasvaneen? Täällä on myöskin kivettymiä tammesta, -lehmuksesta, vaahterasta, pähkinäpensaasta ja monista muista sekä -lehti- että havupuista. Täällä on ollut yhtä lämmintä ja hedelmällistä -kuin Italiassa tai Rivieralla! Eikö sitä ole omituista ajatella? - --- Kyllä, -- vastasi Frida. -- Tässä ympäristössä tuntuu lyhyt elämämme -äärettömän mitättömältä. Koskaan en voi unohtaa, mitä Huippuvuoret ovat -minulle opettaneet, mutta kuulkaa -- mitä se on -- Boy vinkuu ja -haukahtelee alhaalla laaksossa. - --- Se on löytänyt jotakin, -- sanoi Bratt, -- rientäkäämme. -- Ja käsi -kädessä he melkein juoksivat alas tunturirinnettä minkä kerkisivät. - -Kaukaa kuului Boyn surkea ulvonta, se viilsi kauheana läpi hiljaisuuden -ja sai sydämen vapisemaan heidän rinnassaan. He luulivat näkevänsä -jotakin harmaata laakson toisella puolella, mutta kuitenkaan se ei -ollut mitään elävää, ja vain koiran tarkka katse ja vainuaisti oli -kyennyt sen erottamaan pitkän matkan päästä. - -Maaperä oli nyt sangen hankala. Maa oli liuonnut ja kostea, ja he -vaipuivat polvia myöten saveen. Tuntui kuin polkisi jääkylmälle, aina -vajoovalle tyynylle, joka hetki oli hypättävä syvien, kuivuneiden -puronuomien tai mahtavien, ikuisesti lumipohjaisten kuilujen yli. - -Lopuksi heidän piti kahlata yli leveän, syvän joen, joka harmaana ja -tyynenä raivasi tietään kivien välitse. Vain koiran surkea vinkuminen -oli saanut heidät kahlaamaan jääkylmän virran poikki, ja kun se -osoittautui syvemmäksi kuin he olivat luulleetkaan, pyysi Bratt Fridaa -odottamaan, kunnes hän yksinään kävi katsomassa, kuinka oli asian -laita. - -Kauhea aavistus sanoi hänelle, että se ei ollut nuoren naisen silmille -sopiva näky. -- Tulkaa pian takaisin, -- sanoi Frida. -- On niin -ilkeätä olla täällä yksinään. Ja koettakaa saada koira vaikenemaan, jos -voitte. - -Varmuuden vuoksi Bratt otti kiväärin mukaansa. Mutta se oli -tarpeetonta. Boyn löytö oli yhtä kuollutta ja elotonta kuin kaikki muu, -mitä he olivat matkan varrella tavanneet. - -Brattin lähestyessä koira tuli vinkuen ja ryömien häntä vastaan, -matkalakki suussaan. Vuorista saattoi lukea erään ruotsalaisen -toiminimen ja sanan Stockholm. Bratt astui hitaasti lähemmäksi -- siinä -lojuivat Boyn isännän surulliset jäännökset. -- Vain mytty harmaita -vaatteita ja muutamia luita oli jäljellä, kaiken muun olivat kettu ja -jääkarhu syöneet. Ei mitään muistiinpanokirjaa tai papereita, mutta -vaatteet olivat selvästi olleet uudet ja kallista englantilaista -kangasta. - -Bratt taputti koiraa, vieritti suuria kiviä paikalle ja pani merkille -tunturin, missä ruotsalainen oli kuollut. - -Hänen täytyi melkein väkisin vetää Boy mukaansa ja ainoastaan ottamalla -vainajan matkalakin käteensä hän vähitellen sai koiran seuraamaan. - -Toisella rannalla istui Frida kalpeana ja palellen. - --- Mitä siellä oli? -- kysyi hän. - --- Teillähän on vahvat hermot, ja olette jo monesti katsoneet kuolemaa -silmiin, -- vastasi Bratt. -- Se oli Boyn isännän ruumis, luultavasti -ruotsalainen tiedemies... - --- Miesparka, -- sanoi Frida liikutettuna. -- Kuolla aivan yksinään -täällä erämaassa! Luuletteko hänen kärsineen paljon? - --- Se on helppo kuolema, -- mutisi Bratt. -- Silloin saa nähdä valoisia -unia. Napamaiden luonto on kuoleville armelias. - -He kulkivat eteenpäin. Mutta Boy kulki pää riipuksissa heidän takanaan -ja kantoi isäntänsä lakkia suussaan. - - - - -XX. - -VIIMEINEN PÄIVÄMARSSI. - - -Molemmat vaeltajat olivat lopen väsyneitä, mutta raahustivat kuitenkin -eteenpäin. He eivät voineet ottaa esille makuusäkkejään ja panna -nukkumaan soiselle maalle. Uni uhkasi vallata heidät. Mutta samalla -vaanivat kauheat ja synkät muistot kaikkialla ja ajoivat heitä -eteenpäin. Hiljaisuus oli kammottava eivätkä he enää kuulleet edes Boyn -iloista, rohkaisevaa haukahtelua. - -Mutta Bratt puheli koko ajan. Hän etsi muististaan kaikki, mitä oli -lukenut ja kuullut Huippuvuorista, ja koetti puhumalla muiden -kärsimyksistä johtaa ajatukset pois heidän omasta kurjuudestaan. - --- Olenko kertonut Paul Björvikistä? -- kysyi hän. -- Sillä miehellä on -iloiset, lapselliset silmät ja mainion hyvä mieli. Olen tavannut hänet -monta kertaa. Viimeksi Wellmanin ilmapallotalon luona 1898. Boy oli -siellä myös ja piti kauheata elämää muiden koirien kanssa. Paitsi -Björvikiä oli siellä eräs toinen mies, Knut Jonsen, reipas ja voimakas. -Talvella Jonsen hukkui mereen, ja Björvik jäi yksin napaseudun yöhön, -moneksi kuukaudeksi, näkemättä juovaakaan auringosta, kuulematta -ihmisääntä. Aivan vieressä ovat Amsterdam-saari ja Daumanin saari, -missä jääkarhu haeskelee ihmisjäännöksiä. - --- Mutta kymmenen vuotta aikaisemmin oli Björvikillä ehkä vielä -hirveämpi talvi. Hän oli silloin Frans Josefin maassa yhdessä -"Fram"-laivaan kuuluneen Bentsenin kanssa. - --- Toisena päivänä tammikuuta Bentsen kuoli kerpukkiin ja kun ruumista -ei voitu haudata eikä myöskään heittää ruoaksi villieläimille, piti -Björvik kuollutta toveria majassaan seitsemän pitkää kuukautta. - --- Kumma, ettei hän tullut hulluksi, -- sanoi Frida. - --- Niin, se on käsittämätöntä, -- myönsi Bratt. -- Mutta nämä -maanmieheni Pohjois-Norjasta ovat kovaa väkeä, karaistuneet sielultaan -ja ruumiiltaan. Olemassaolon taistelu on kova heidän kotipaikoillaan, -eivätkä he ole hemmoiteltuja. Kohtalon oikut he kestävät fatalistisella -tyyneydellä. Kun kysyin Paul Björvikiltä, eikö ollut kauheata pitää -ruumista majassa, vastasi hän: - --- Mitä vielä, olihan siitä hiukan seuraa. - --- Mutta mikä saa ihmiset talvehtimaan täällä? -- kysyi Frida. -- Onko -maksu niin suuri, vai saavatko he elinkoron kotiin tullessaan? - --- Ansio on useinkin hyvin kehno, -- vastasi Bratt. -- Alhainen -päiväpalkka tai osuus saaliista, joka tuskin nousee pariin tuhanteen -kruunuun. Ne varustukset, jotka pyyntimiehille annetaan mukaan, ovat -jokseenkin alkeelliset. He asuvat usein ohuessa lautavajassa, missä on -ylen ahdasta. Ruoka on myöskin hyvin puutteellista. Muutamasta -tynnyristä kalanmätiä, jauhoja, ryynejä, herneitä, perunoita, voita, -kahvia ja sokuria ja muutamasta laatikosta säilytettyjä kalapullia -näiden miesten tulee elää melkein kokonainen vuosi. - --- Kun ajattelemme, että heidän ainoana huvinaan voisi olla syödä -jotakin hyvää ja että ainoa keino kerpukin ehkäisemiseksi on järkevä -ruokajärjestys, sopiva sekoitus kaikkia ravintoaineita, voi heitä -sääliä vieläkin enemmän. Mutta kuitenkin on sattunut, että -pyyntimiesten, jotka ovat nähneet nälkää koko talven ja maltittomina -odottaneet heitä kesän tullen noutavaa laivaa, on täytynyt jäädä tänne -vielä kokonaiseksi pitkäksi vuodeksi nälkään, puutteeseen ja -toivottomuuteen, laivanisännistön välinpitämättömyyden vuoksi. Se on -häpeäksi synnyinmaalleni, ja senkaltaisten vastuuttomien ja -kovasydämisten ihmisten tulisi joutua lain kouriin. - --- Minun luullakseni itse ilmanala täällä houkuttelee esille ihmisten -huonoimmat ominaisuudet, -- jatkoi Bratt, -- mutta usein myöskin -paraat. On esimerkkejä rohkeudesta ja uhrautuvaisuudesta, mutta -napamaiden mieliala on melkein pahin kaikesta pahasta, mitä täällä on. -Ihmisistä tulee riitaisia, häijyjä, velttoja ja kylmäkiskoisia. He -väsyvät aina näkemään samoja kasvoja ja kuulemaan samoja ääniä, he -suorastaan vihaavat toisiaan ja istuvat mieluummin tuvan ulkopuolella -purevassa myrskyssä ja pakkasessa kuin sisällä tovereittensa seurassa. -Ei mitään tapahdu, heidän ajatuksensa kiertävät yhä vain heidän omassa -pikku maailmassaan, he ikävöivät yksinäisyyttä, mutta ovat kuitenkin -sidotut yhteen kuin muinaisajan kaleeriorjat. - --- Niin, mutta ajatelkaa, kuinka hyvä meidän on ollut, -- sanoi Frida. --- Siitä minun on kiittäminen teitä ja professoria. Muistatteko -pitkiä talvi-iltoja, kun hän levitti eteemme koko Huippuvuorten -luomishistorian? Kaksi kertaa maa on ollut meren alla, kahdesti se on -jälleen kohonnut. Täällä on ollut troopillinen ilmasto, senjälkeen -keskieurooppalainen, sitten se on ollut tuliperäisten ainemäärien -peitossa ja nyt ovat suuret osat sisämaajäiden alla, jotka kenties -vähitellen sulavat pois. - --- Niin, nämä Huippuvuoret ovat omituinen maa, ja se kansa, jolle -kunnia sen tieteellisestä löydöstä kuuluu, on lähinnä ruotsalaiset. De -Geer, Thorell, A.E. Nordenskiöld ja Nathorst ovat ikiajoiksi liittäneet -nimensä tämän maan historiaan. Pian 50 vuotta sitten ruotsalaiset -alkoivat varustaa tieteellisiä retkikuntia näihin seutuihin, jotka -siihen aikaan olivat yhtä villejä ja luoksepääsemättömiä kuin mikä -tuntematon maanosa hyvänsä. Tiedemiesten mukana seurasi -erikoistuntijoita kaikilta aloilta. Minä, joka itse olen hiukan -eläintutkija, voin täysin käsittää sen tutkijanilon, jonka on täytynyt -näissä miehissä syttyä, heidän tullessaan tähän napamaatutkimuksen -klassilliseen maahan. - --- Katsokaa esimerkiksi tuntureita, ne eivät ole sammaleen eivätkä -puiden peittämiä, ne seisovat paljaina todistamassa luonnon mahtavista -voimista. Katsokaa, kuinka kerrostumat tuolla tunturissa ovat -siirtyneet! Täytyy olla voimaa käsitelläkseen näitä suunnattomia -tunturimääriä sillä tavalla. Katsokaa, kuinka alemmat kerrostumat ovat -siirtyneet satoja metrejä korkeammalle kuin päällimmäiset. Ja itse -kivet kätkevät sellaisten eläinten ja kalojen pääkalloja, jotka ovat -täällä eläneet miljoonia vuosia sitten, kun meret lainehtivat siinä, -missä nyt seisomme. Tuon tunturin kovertaminen lienee veden työtä -- -mennään sinne, kenties löydämme sieltä makuupaikan. - -Pitkin tunturia virtasi pieni koski, ensimäinen, minkä olivat tavanneet -pitkällä vaelluksellaan. Se pulppusi ja kohisi ja antoi eloa -ympäristölle. - -Karhunpaisti tuli esille ja maistui erinomaiselta kylmän, kirkkaan -veden ohella. Sitten he laahasivat makuusäkkinsä pieneen kallionkoloon -ja vaipuivat ihan uupuneina uneen. - -Seuraavana aamuna Frida heräsi siihen, että joku veti häntä -käsivarresta. Se oli kettu, joka näytti tahtovan jakaa suuruksen heidän -kanssaan. Frida kirkaisi, niin että Bratt heräsi ja kettu säikähtyneenä -puikki tiehensä, ennenkuin kumpikaan sai unenpöpperössä pyssyä -käteensä. Boy oli poissa jossakin vuorilla ja metsästi omin neuvoin. -Sitten he saivat hiukan aamiaista ja jatkoivat rohkein mielin -vaivaloista vaellustaan. He kulkivat kulkemistaan. Läpi lumikinosten, -sateen ja sumun. Soista maata pitkin, joka heilahteli joka askeleella, -oli erikoisen vaivaloista marssia. - -Kaikkialla he näkivät poronjälkiä, mutta porot itse olivat -tipotiessään. Mutta Bratt koetti elvyttää Fridaa kertomalla -metsästysjuttuja Huippuvuorilta. - --- Kun olin täällä ensi kertaa, ei ollut mikään taito ampua poroja. Ne -lähestyivät ilman mitään pelkoa ja jos ampui yhtä, tulivat toiset -lähemmäksi katsomaan, mitä oli tekeillä. - --- Välistä ne ovat seuranneet ihmisten jäljessä pitkiä matkoja, ne kun -eivät ole lainkaan arkoja. Huippuvuorten poro on pienempi kuin -Skandinavian, kevyt ja siro. Sillä on paksu rasvakerros ihon alla, ja -siitä se luultavasti elää pitkillä vaelluksillaan. On todistettu -porojen vaeltaneen yli jään Novaja Semljasta Huippuvuorille -- jotenkin -pitkä kävely ilman ruokaa, eikö totta? Siitä me kaksi emme selviytyisi. - -Frida koetti hymyillä. Hän oli kauhean väsynyt. Hänen jalkansa olivat -haavaiset ja turvonneet. He olivat nyt vaeltaneet yhtä mittaa -kuusitoista tuntia ja lähenivät Esker-laaksoa. - -Vihdoinkin Bratt pysähtyi pienen solisevan puron reunalle. Raikas, -kylmä vesi ja hiukan ruokaa antoi heille jälleen voimia. - -Heitä piti yllä jännitys ja toivo tavata ihmisiä. Bratt tiesi, että -ihan meren rannalla oli tupa, mutta oliko se asuttu vai tapaisivatko he -vain neljä paljasta seinää ja aution rannan? - -Pari tuntia nukuttuaan he kulkivat edelleen. He tapasivat nyt useampia -lintuja. Muutamat taivaanvuohet vihelsivät alakuloisesti, parvi hanhia -lenteli ilmassa, ne olivat Huippuvuorten hanhia, saaren kauneimpia -lintuja. Muuan jäälokki nokki innokkaasti vanhaa, savesta esiinpistävää -poronnahkaa. Hiukan sammaltakin alkoi näkyä, ja riemastuen he -tervehtivät tätä koittavan kesän merkkiä. - --- Meidän ei ainakaan tarvitse nähdä nälkää, -- sanoi Bratt. -- Täällä -on runsaasti lintuja, kuten näette. Mutta sanokaa, eikö tuo ole tupa, -minkä näemme tuolla? - --- On se tupa... Savua nousee piipusta. Näen jonkun liikkuvan... Me -olemme pelastetut! - -Ja he juoksivat alaspäin läpi veden ja liejun, he unohtivat kaiken -surun ja väsymyksen, ja köyhä tupa vieraine ihmisineen tuntui heistä -viittovalta paratiisilta. - -Mutta etäisyys oli suurempi kuin he olivat luulleet. Kirkkaassa, -kevyessä ilmassa kaikki tuntuu olevan likempänä kuin itse asiassa on. -Melkein mahdotonta on arvioida välimatkoja. Sattuu esimerkiksi, että -tottuneet ampujat sovittavat tähtäimen sadalle metrille, vaikka -etäisyys myöhemmin osoittautuu kaksinkertaiseksi. - -Laakson läpi solui Sassen-joki hitaasti ja majesteetillisesti. Siinä ei -ole mitään virtaa. Välistä se jakaantuu laajoiksi suistamoiksi ja -kiemurtelee suurissa mutkissa läpi elottoman erämaanlaakson kuin -mahtava käärme. - -Laakson molemmin puolin kohoaa korkeita tuntureita. Ne ovat -Colorado-vuoret ja Marmier-tunturi ja kauempana pohjoisessa näkyi -Lusitania-tunturin lumipeitteinen otsa. Mutta tunturien seinämät -suistuivat jyrkkinä ja synkkinä alas laaksoon. Niillä oli ihmeellisiä, -fantastisia muotoja. Ne muistuttivat mahtavia ruumisarkkuja, joiden -koristeina oli kuvioita kuvanveistäjän hillittömimmästä -mielikuvituksesta. - -Niin, täällä uinuivat Sassen-laakson jumalat. - -Kivien ja moreenien välistä nousi esille sfinksimäisiä kivipäitä -omituisine julmistuneine piirteineen. Ne kumartuivat laaksoa kohti. -Joku näytti ojentelevan kaulaansa. Ketä ne muistuttivat? Eikö vain -egyptiläisen auringonjumalan puolisoa, lehmäkorvaista jumalatarta -Hatoria? - -He pysähtyivät hetkeksi... Kauhea tunne valtasi heidät, tunkeutui -hiljaisuuteen, laskeutui heihin kivettyneestä satumaailmasta, joka -tuijotti heihin kuolleista, kaukokatseisista kivisilmistä... - -Ja sitten he juoksivat, jääveden ja liejun roiskuessa, juoksivat, -kompastuivat, luisuivat ja taas juoksivat kohti pientä tupaa, joka -viittoi heille kaukana alhaalla Sassen-joen ulommaisessa suistamossa. - - - - -XXI. - -PYYNTIMIESTEN LUONA. - - -He olivat joutuneet "Storstadin" vanhalle talvehtimistuvalle, jonka -kaikki Jäävuonolla-kävijät hyvin tuntevat. - -Savupiipusta nousi ohut, sininen savu, ja suuri, roteva mies, puettuna -paksuun islantilaiseen mekkoon, istui oven sisäpuolella nylkemässä -poroa. - -Kahta pitkämatkaista vaeltajaa kohtasi tyypillinen pyyntikota. - -Roskat ja siivottomuus suorastaan piirittivät pientä rakennusta. -Ympäristö muistutti melkein kolera-hautuumaata, johon ei ole ehditty -haudata kuolleita. Kaikenlaisia eläimiä lojui sekaisin, kettuja, -jääkarhuja ja poroja. Niiden turkit oli nyljetty ja ne näyttivät -surkeilta punaisessa nahattomuudessaan. - -Ja näiden raatojen välissä oli kaikenkaltaista inhottavaa törkyä. -Kaikki oli heitetty sikin sokin, säilykerasioita, ruukkujen -sirpaleita, ruoanjätteitä, perunankuoria ja nahkaa. Ei edes -terveydenhoitolautakunnan vähimmin innokas jäsen olisi voinut sietää -tätä näkyä. Mutta omituisinta oli, että nämä elimelliset aineet eivät -laisinkaan haisseet. Sillä mikään ei mätäne Huippuvuorilla. Jos ei -olisi jääkarhuja eikä kettuja, muuttuisivat siellä kaikki ruumiit -muumioiksi ilman ja tuulten kuivattamina. Liha kuivuu kiinni nikamiin, -mutta mikään mätänemisbakteri ei ole siellä vielä tavannut edullisia -elinehtoja, ei edes pyyntimiesten majojen ympärillä. - -Frida katseli ihmeissään ympärilleen. Hän oli puolen vuoden kuluessa -menettänyt hienouden tunteen eikä paljon välittänyt noesta ja liasta. -Mutta tämä sekamelska kiusasi häntä kuitenkin aika lailla. - --- Asuuko täällä todellakin ihmisiä? -- kysyi hän puoliääneen. - --- Sikoja, -- vastasi Bratt yhtä hiljaa. -- Sellaisia, joita syntyy -vain isänmaani syrjäseuduilla. Köyhyys ja rasitukset ovat heidät -luoneet kaltaisikseen. Intiaanitkin Parana-joella pitävät tavaransa -paremmassa järjestyksessä kuin nämä pyyntimiehet. Kylmyys veltostuttaa -heidät -- kuten on meidänkin laita. Mutta se on kovaa kansaa. -Sitkeämpää miestä ei löydy mistään ilmansuunnasta. -- -- - --- Hyvää päivää, -- sanoi Bratt tuvassa olevalle miehelle. Tällä oli -hyvin tuuhea parta, ja hän katseli uteliaana, kun kaksi vierasta tuli -hylkeennahkavaatteissaan eläinruumiitten yli, jotka lojuivat tuvan oven -edessä. - --- Päivää, -- tervehti hän ystävällisesti osoittamatta suurempaa -hämmästystä. -- Teillä näkyy olevan Boy mukananne, -- jatkoi hän. -- -Ruotsalainen lienee siis paleltunut kuoliaaksi tunturilla. Olipa sekin -päähänpisto tallustella tänne yksinään. - --- Löysimme hänen ruumiinsa noin neljännespenikulman päässä länteen -Fulmar-laaksosta, -- sanoi Bratt. - -Mies nyökkäsi. Hän raaputti tupakan piipustaan sangen hitaasti ja -täytti sen jälleen karkealla tupakalla. Ihmiset oppivat olemaan -hätäilemättä näin kaukana pohjoisessa. - --- Niin, hänen veneensä on vielä tuolla rannalla, -- lisäsi hän. - --- Mitä se mies sanoo? -- kysyi Frida hermostuneena. - --- Kärsivällisyyttä, neiti! Nyt olemme norjalaisella alueella ja saamme -mukautua maan tapoihin. Vaikkapa itse Jumalakin laskeutuisi -pyyntimajaan, ei hän saisi muunlaista vastaanottoa. Esittely ei ole -niin nopea täällä kuin Euroopassa. Täytyy mairitella ja puhella hetken -aikaa, ennenkuin astuu kynnyksen yli. - --- Me tulemme kaukaa, -- jatkoi Bratt, kääntyen pyyntimiehen puoleen. --- Tämä nuori nainen ja minä olemme ainoat pelastuneet suuresta -matkailijalaivasta, joka teki haaksirikon viime kesänä... - -Pyyntimies vilkastui äkkiä. - --- Victoria? -- kysyi hän. - --- Niin, -- vastasi Bratt. - --- Ja te olette viettäneet talven... - --- Agardh Bayssa. - --- Sinä ja tuo nainen? - --- Meitä oli neljä, mutta kaksi on kuollut. - --- Ja koira? - --- Se tuli luoksemme elokuun lopulla pohjoismyrskyn aikana. - -Mies nyökkäsi jälleen. - --- Te olette tervetulleet, -- sanoi hän. -- Tämä on Högstedin maja, ja -minä olen Eilerts Antonsen Tromsöstä, toverini nimi on Lars, hän on -ulkona kokemassa ansoja. - -He astuivat majaan. Siinä oli kaksi pientä huonetta ja pieni eteinen. -Sisällä ei järjestys ollut myöskään parempi. Ilma oli tukahuttava -haisten ruualle ja huonolle tupakalle. Esineet olivat yleensä siinä, -minne ne kulloinkin oli heitetty. Kuppeja ja vateja oli pesemättöminä -ympäri huonetta. Lattia oli täynnä lastuja ja eläinten nikamia, -muutamia ketunnahkoja riippui kuivamassa, ja poronruumis roikkui -matalan katon rajassa. Mutta kaikki nämä kauheat koristukset korvasi -takan räiskyvä tuli. Vanhat ajopuut paukkuivat, ja liekit nuolivat -miellyttävästi suurta rautapataa. - -Pyyntimies leikkasi suuren palan poronlihaa ja pani sen ilman muuta -pataan. Bratt otti repun selästään, laski molemmat makuusäkit leveälle -penkille, etsi esille pari huopaa ja laittoi kuntoon mukavan makuusijan -seuralaiselleen. - --- Nyt saatte levätä, -- sanoi hän. -- Olette kai väsynyt. - -Frida hymyili, mutta hänen kätensä vapisivat ja jalat tuskin jaksoivat -häntä kannattaa. Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta ei saanut sanaa -huuliltaan. Kylmä hiki nousi kalpealle otsalle ja kaunis pieni pää -kumartui eteenpäin. - -Bratt kiirehti esille ja sieppasi hänet syliinsä, kantoi hänet -varovasti penkille ja laski hänet tilapäiselle vuoteelle. - --- Sairas? -- kysyi pyyntimies. - --- Hän on rasittunut, -- kuiskasi Bratt ja katseli hellästi kalpeita -kasvoja, jotka puolittain peittyivät karhunnahkaan. - --- Hyvin tehty, -- sanoi Antonsen kuivasti. - --- Hän on ensimäinen nainen, joka on kulkenut Huippuvuorten poikki, -- -sanoi Bratt. -- Hänen vertaistaan ei ole koko maailmassa. Hän kulki -sitä tietä, jolla Martin Conway hankki itselleen maailmanmaineen, ja -jota Charles Rabotin ei onnistunut kulkea... Kas, hän nukkuu jo, -- -kuiskasi hän. -- Pikku Frida parka! Pian ovat huolesi lopussa. Pitkä, -surullinen seikkailu on ohi ja sitten... - -Hän huokasi ja nousi. - --- Onko hän vaimosi? -- kysyi Antonsen padan luota. - --- Ei, -- vastasi Bratt lyhyesti. -- En tuntenut häntä ennestään. -Meidät paiskasi meri yhdessä maihin. Hän on Hampurista. - --- Olen kuullut puhuttavan siitä haaksirikosta, -- sanoi pyyntimies. -- -Pari hiihtäjää Green Harbourista oli täällä viime viikolla. "Victorian" -hylkyä etsitään Sydkapista Staraschkiniin asti. - ---- Me kuljimme pitkin itärannikkoa, -- sanoi Bratt, -- jouduimme -sumuun ja ajoimme karille Ketunkuonon luona. Laiva halkesi kahtia. -Neljä meistä ui maihin ja pääsi Agardh Bayn venäläiseen majaan. Siellä -elimme talvikauden. Jääluotsi Nils Johnsenin tappoi jääkarhu. - --- Jumala hänen sieluansa armahtakoon, -- sanoi pyyntimies -juhlallisesti. -- Hän oli paras luotsi, mikä koskaan on jäissä -kulkenut. Entä kolmas? - --- Se oli ranskalainen professori. Hän putosi syvään jäävyöryn -halkeamaan Edward-tunturilla. - -Pyyntimies näytti miettivältä, silmäili nuorta norjalaista ja pani -merkille sitkeän tarmon parrakkaissa kasvoissa, suonisen kaulan ja -leveät ranteet. - --- Sinä lienet hyvästä aineesta tehty, -- sanoi hän. -- Meistä ei moni -olisi kestänyt sitä, mitä sinä olet tehnyt. Mutta nyt saat panna maata. -Herätän sinut parin tunnin päästä, jos tahdot. Pane pitkällesi tuohon -sänkyyn. - - * * * * * - -Jörgen Bratt heräsi muutamia tunteja myöhemmin. Hänet valtasi -epämieluisa tunne, ja hän kohottautui sängystään ja hieroi silmiään. - -Huoneeseen oli tullut leveäselkäinen, tumma mies ja seisoi kumartuneena -nukkuvan paroonittaren puoleen. - -Se oli omituinen olento. Hänellä oli suunnaton yläruumis ja kapeat, -hiukan käyrät jalat. Kasvot olivat kellankalpeat, ja tukka riippui kuin -karhea hevosenharja hartioilla. - -Mustissa silmissä oli ilkeä, himokas ilme. Hänessä tuli esille -puolilappalaisen ovela villiys, ja keltaiset, terävät hampaat loistivat -mustan parransängen takaa kuin sudella, kun se syöksähtää hyppyyn. - -Pöydällä seisoi puoliksi tyhjennetty pullo, ja huonon paloviinan haju -täytti huoneen. - - - - -XXII. - -ERÄMAAN PETO. - - -Bratt nousi pelästyneenä ja kuunteli. Hän kuuli Fridan syvän ja -levollisen hengityksen. - -Yhdellä hyppäyksellä hän oli jalkeilla, ja lappalainen kääntyi häneen, -päästäen murisevan äänen, mutta hymyili kunnioittavasti... - -Mies oli niitä tyypillisiä sekarotuolentoja, joita tavataan kaikkialla -rikosten historiassa. Hänen suuri rintakehänsä ja pitkät käsivartensa -ilmaisivat suunnatonta voimaa. Se oli perintö joltakin pyyntimieheltä. -Mutta leveät kasvot mongoolilaisine piirteineen puhuivat selvästi -vaelluskansasta, joka uupumatta on laahustanut lakeuksien poikki. - -Lars lappalaisella ei ollut hyvää mainetta. Hän ei tuntenut itseään -turvalliseksi Norjassa, jossa lainvartijat eivät kärsineet hänen -epäsäännöllisyyksiään, kun paloviina sekoitti hänen aivonsa. Hänen -leveäteräinen veitsensä oli monesti saattanut hänet poliisin kanssa -tekemisiin. Senvuoksi hän viihtyi parhaiten Huippuvuorilla. Hän oli -kelpo pyyntimies, johon luonnonvoimat eivät pystyneet. Kun hän sai -tavallisen annoksensa Norjan kuningaskunnan huonointa paloviinaa, oli -hän tyytyväinen. Ja Lars oli tovereilleen avulias ja muutenkin hauska -mies. Hän teki työnsä paremmin kuin useimmat muut, ja hänen voimansa -olivat suunnattomat. - -Hän hämmästyi aika lailla, kun kotiin tullessaan tapasi tuvassa kaksi -vierasta. Antonsen oli käskenyt hänen antaa heidän nukkua tarpeekseen -ja mennyt sitten ansoja kokemaan. Ja lappalaisen hämmästys oli -muuttunut hurjaksi riemuksi, kun hän keksi, että penkillä makaava pikku -olento olikin nainen -- kaunis pieni Jumalan enkeli sysimustine -kiharoineen. - -Silloin Lars otti viimeisen pullonsa keltaiseksi maalatusta arkusta ja -vahvisti metsäläishimojaan monella hyvällä ryypyllä. Hän hypisteli -pitkää veistään ja tunsi polttavaa halua syöstä sen tuohon kiusalliseen -mieheen, joka makasi sängyssä. Ja mitä enemmän paloviinaa solui hänen -kurkustaan alas, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, että Antonseninkin -henki oli vaarassa, jos hän sekaantuisi toisen yksityisasioihin. - -Mutta odottamatta hän keskeytyi näissä suloisissa, vaikka verisissä -unelmissaan. Hänen edessään seisovalla kookkaalla nuorella miehellä oli -katse, josta Lars ei pitänyt. Siinä seisoi valtias, kirottu vaalea -germaani, hänen rotunsa vihollinen. Ja hän itse oli orja, halveksittu -ja pilkattu... - --- Ulos! -- kuiskasi Bratt ja viittasi ovelle. Ja hänen asennossaan oli -jotakin, mikä sai merilappalaisen leveän selän alistuvasti taipumaan. -Hän nyökäytti päätään. - --- Kyllä, kyllä, -- sanoi hän ja meni hitaasti ulos. Mutta ovelta hän -loi salaisen katseen nukkuvaan tyttöön, ja kaksi pitkää keltaista -kulmahammasta loisti paksujen, sinipunaisten huulien välistä... Sitten -hän sulki oven hiljaa jälkeensä. - -Bratt huokasi helpotuksesta. Hän oli nukkunut kauemmin kuin oli -aikonut, ja nälkä vaivasi häntä. Pöydällä oli kappale keitettyä -poronlihaa. Hän jakoi sen kahteen osaan ja nautti kaikessa -hiljaisuudessa oman osansa. - --- Kukahan tuo epämiellyttävä vintiö on, jonka kanssa Antonsen asuu? -- -ajatteli hän. Milloinkaan hän ei ollut nähnyt mitään niin -vastenmielistä kuin tämä liehutteleva, puolijuopunut orangutangi. - -Tapansa mukaan hän etsi katseillaan pyssyänsä, jonka oli laskenut -penkille. Se oli hävinnyt. Ja Fridan karhiini, jonka hän oli ripustanut -naulaan, oli myös poissa. - -Bratt kävi levottomaksi. Hän etsi kaikkialta, mutta ei löytänyt -ampuma-aseita. Silloin hän kiiruhti ulos ja huusi koiraa. Kovaääninen -haukunta vastasi hänelle vajasta, jossa pyyntimiehet säilyttivät -nahkojaan... Boy oli sinne suljettu. - -Hän kuuli hiipiviä askelia takanaan. Se oli lappalainen, ja nöyrä -asento oli poissa. Hänen keltaiset kasvonsa olivat muuttuneet melkein -kuparinruskeiksi, ja hänen mustia, pistäviä silmiään ympäröi -veripunainen reunus. Hän asettui oven eteen. - -Bratt kääntyi häntä vastaan. - ---- Missä on Antonsen? -- kysyi hän tyynesti. - --- Poissa, kaukana poissa! -- vastasi lappalainen ja osoitti laaksoon. -Hänen äänensä oli intohimosta paksu ja hänen suuret, karvaiset -nyrkkinsä avautuivat ja sulkeutuivat lakkaamatta. -- Täällä komentaa -Lappalais-Lars, -- lisäsi hän omituisella falsettiäänellä. -- Mene -tiehesi, muuten tapan sinut kuin porsaan! Kirottu sikiö! - --- Sinä olet juovuksissa, -- sanoi Bratt ja astui pari askelta -taaksepäin. - --- Koira! -- huusi lappalainen. -- Katsele eläinruumiita ympärilläsi! -Pian sinä makaat niiden joukossa. Minä nyljen sinusta valkoisen -nahkasi, ja tuon naisesi minä... - -Hän vaikeni. - -Nuoren norjalaisen siniset silmät saivat uhkaavan loisteen. Niihin -näkyi tulleen terästä, ja kaksi leveätä, terävää ryppyä ilmaantui nenän -juurelle. - -Lappalainen veti puukkonsa tupesta, otti sen hampaittensa väliin, -riuhtasi päältään paksun poronnahkamekon ja heitti sen luotaan. Hän oli -vyötäisiä myöten alasti. - -Brattin kasvot kävivät kalpeammiksi. Hänen edessään ei ollut enää -ihmisruumis, vaan jonkun muinaisajan eläimen muodoton, mahtava yläosa. -Siinä oli tiheässä pitkiä, paksuja karvoja, jotka pistivät esille -voimakkaasta rinnasta kuin villisian harjakset ja muodostivat kauluksen -lyhyen kaulan ympärille. Pitkät käsivarret heiluivat edestakaisin kuin -gorillan jäsenet, ja lihakset kiemurtelivat kuin paksut köydet -karvapeitteen alla. - -Lappalainen tarttui veitseensä ja ryntäsi vihollisensa kimppuun. -Vimmatusti hän iski norjalaisen rintaa kohti, mutta huolimatta -raskaasta ja epämukavasta puvustaan Brattin onnistui väistää kaikki -iskut. Järkähtämättömän kylmäverisesti hän torjui ja keskitti kaiken -harjoitetun taitonsa tätä eläintä vastaan, joka tavoitti häntä -kauhealla teräskynnellään. - -Lappalainen jäi seisomaan hengästyneenä ja hämmästyneenä norjalaisen -nopeudesta ja voimasta... Sitten Bratt hyökkäsi hänen kimppuunsa, sai -tartutuksi hänen kohotettuun oikeaan käteensä, taittoi taaksepäin hänen -peukalonsa tunnetulla japanilaisella painiotteella, ja puukko putosi -hänen kädestään. Bratt potkaisi sen jalallaan pois, mutta samassa -hetkessä hän tunsi lappalaisen käsivarret vyötäisillään ja hänen -hampaansa olkapäässään. - -Se oli syleily, joka olisi tehnyt lopun melkein kenestä tahansa. -Brattin kylkiluut ratisivat, tuntui kuin teräsrengasta kierrettäisiin -hänen rintansa ympärille. - -Bratt heittäytyi polvilleen, taivutti kätensä taaksepäin pään yli, sai -otteen lappalaisen niskasta ja heitti tuon painavan ruumiin taaksepäin -ylitsensä. Se heitto olisi ollut kunniaksi kenelle maailmanmestarille -hyvänsä. Lappalainen menetti otteensa, ja Brattin ruumis mätkähti -vastustajan rintaa vasten. - -Nyt norjalainen nousi salamannopeasti... Majan ovelta kuului -tuskanhuuto. Frida seisoi kalmankalpeana kynnyksellä. - --- Päästäkää Boy ulos, jos voitte, -- huusi Bratt hengästyneenä. -- -Lyökää ovi sisään... - -Hän ei ehtinyt puhua loppuun, ennenkuin lappalainen taas oli hänen -kimpussaan. Pitkät käsivarret kiertyivät hänen kaulalleen. - -Mutta nyt oli Brattin vuoro. Hän suuntasi toisen rajun lyönnin toisensa -jälkeen lappalaisen rinnan alle. Ne iskut olisivat tukkineet -hengityksen keneltä hyvänsä, mutta erämaiden peto ei välittänyt niistä -vähääkään. - -Silloin norjalainen muutti menettelyään. Hän keskitti oikean raesateen -iskuja vihollisensa päähän, leuan alle, ohimoihin, nenänjuureen. Jopa -lappalainen horjui... Hänen päänsä oli hänen heikko kohtansa. Suusta -valui verivaahtoa, ja hänen käsivartensa veltostuivat... Vielä yksi -isku kaulan ja hartioiden väliin, ja kuin nuijalla lyöty härkä vaipui -lappalainen maahan, solisluu murtuneena. - -Mutta Brattkaan ei ollut paljoa paremmassa kunnossa. Hän ähki -väsymyksestä. Pitkin vasenta käsivartta, johon oli osunut veitsen isku, -näkyi kapea verijuova. Rintaa pakotti lappalaisen otteen jäljeltä, ja -hänen kulmahampaansa olivat jättäneet syviä haavoja vasempaan hartiaan. - -Bratt heittäytyi maahan ja sulki silmänsä. Hän ei nähnyt, että -lappalainen laahautui veitsen luo ja hitaasti ryömi häntä kohti. - -Silloin kuului äkkiä Boyn haukunta. Se oli päässyt irti, ja ulvoen -samaan tapaan kuin sukulaisensa, napamaiden susi, se hyökkäsi karvaisen -pedon kimppuun samassa silmänräpäyksessä, kun lappalainen kohotti -vasenta kättään syöstäkseen veitsen Brattin kurkkuun. - -Kamalasti rääkyen päästi lappalainen aseensa, ja Boyn hampaat -uppoutuivat hänen hartiaansa. - -Mutta Frida polvistui Brattin viereen ja otti hänen päänsä käsiensä -väliin. - --- Rakas, rakas ystävä, -- sanoi hän hellästi, kyynelten valuessa -pitkin poskia. -- Minun ainoa, ainoa ystäväni koko maailmassa... - -Bratt katsahti häneen ihmeissään. - --- Ei minulta mitään puutu, -- sanoi hän ja koetti hymyillä. -- Mutta -olen niin kauhean väsynyt. Tuo peto oli vähällä tukahuttaa minut. Voi, -mikä tappelu... - -Silloin Frida kumartui hänen ylitseen ja suuteli hänen kalpeata -otsaansa. - - - - -XXIII. - -TEMPPELITUNTURIN VARJOSSA. - - -Muutamia tunteja myöhemmin Antonsen tuli takaisin ja kauhistui -kuullessaan, mitä oli tapahtunut. - --- Se on kirotun paloviinan syy, -- sanoi hän synkkänä. -- Se on -pyyntimiesten pahin vihollinen. Eikä Lars tarvitse paljoakaan, -ennenkuin hän tulee hulluksi. Mutta en ymmärrä, kuinka sait hänet -talttumaan. Meillä on tapana sanoa, että vahvempaa miestä ei ole -napapiirin pohjoispuolella. - --- Olen kyllä huomannut, että hän on väkevä, -- vastasi Bratt -hymyillen. -- Koko ruumistani pakottaa hänen puristuksestaan. Ennemmin -käyn sylipainiin jääkarhun kuin tuon toverisi kanssa. Hänellä ei -olekaan käsiä, vaan pedon käpälät, ja ellen olisi musertanut hänen -solisluutaan, en tosiaankaan tiedä, kuinka olisi käynyt. Lyönnit eivät -häneen pystyneet. - --- Nyt hän on säyseä, -- sanoi pyyntimies. -- Hän on sulkeutunut -varastohuoneeseen ja peseytynyt koiranpuremien ja nyrkiniskujen -jälkeen. Solisluun hän on asettanut paikoilleen. Niin, niin, Lars on -kova mies! Hän haluaisi tietää, aiotko antaa hänet ilmi Tromsön -poliisille. - --- En, sanoi Bratt. -- Nyt ollaan kuitit. - --- Jaha, siinä tapauksessa hän pyysi sanomaan terveisiä ja -kiittämään... Pyssynne ovat eteisen hyllyllä. Voitte nyt olla -levolliset Larsin puolesta... Hän on laupias kuin lammas ja laulaa -virsiä... Mutta aiotte kaiketi eteenpäin? Jää on auennut vuonosta ja -ellen erehdy, voitte vuorokaudessa soutaa Advent Bayhin. Kap Bohemanin -kohdalla on avovettä. Ruotsalaisen vene on tuolla rannalla. Se on -suuri, merikelpoinen pursi, eikä kirkkaalla, tyynellä säällä ole siinä -mitään hätää. Se lienee kotoisin Long Year Citystä. - --- Kiitos, -- sanoi Bratt. -- Tahdomme päästä lähtemään niin pian kuin -suinkin. Tunnen hyvin Jäävuonon ja osaan kyllä perille. Emmekö voisi -kiskoa venettä jään reunalle ja lähteä siitä vesille? - --- Ajattelen juuri samaa asiaa. Jos vedämme veneen Sassen-joen suulle, -on teillä jokseenkin jäistä vapaata vettä pitkin Temppelitunturin -sivua. Lahden itäpuolella kulkee kova virta. Ja jos tulee rajuilma, -voitte soutaa Kap Bohemanin tai Kap Thordsenin suojaan. Molemmissa -paikoissa on ihmisiä. - - * * * * * - -Frida istui vuonon rannalla karhiini käsissään ja katseli uneksien -valoista, säteilevää maisemaa. Boy makasi hänen jalkojensa juuressa. - -Jää ratisi ja paukkui. Kevään levottomuus tuntui levinneen -jääröykkiöihin. Niissä huokasi ja puhkui, ja silloin tällöin muodostui -leveitä halkeamia. - -Kaukana vuonolla ajelehtivat jäälautat virran mukana, ja aurinko -valaisi sieltä täältä näkyvää teräksenharmaata vettä. Ja suuren, -merkillisen tunturin laidassa idässä näkyi leveä, harmaa vesijuova, -joka leveni ja raivasi tietä kulkiessaan. Se oli Sassen-joki, joka -lähetti haalean kevätvirtansa vuonon jääpanssariin ja tunkeutui -voitollisesti perille. - -Pikku paroonitar oli syvissä ajatuksissa. Hän oli tehnyt keksinnön. -Tuntui siltä kuin hieno ja herkkä viulunsävel kevään orkesterista -laulaisi hänen nuoressa mielessään... Niin, tämä ei ollut vain hänen -elämänsä suurtapaus, se oli myöskin hänen sydämensä ihmeellinen -seikkailu. - -Ja hymyilevin silmin hän uneksi tulevaisuudestaan, kahdesta ihmisestä, -jotka vaelsivat suruista, vaivoista ja kieltäymyksistä onnen pitkään, -auringonpaisteiseen päivään. - --- Rakas Boy, -- kuiskasi hän, -- me emme eroa. Me kolme, jotka olemme -asuneet Ottamkowin majassa. Hän ei saa meitä jättää. - --- Halloo! - -Frida katsahti sinnepäin. - -Ihan rannassa seisoi Bratt ja viittasi hänelle. Hän ja pyyntimies -ahersivat ruskean veneen kimpussa, joka oli vaipunut soraan. He -tyhjensivät siitä jääveden, vetivät sen jäälle ja alkoivat hitaasti -laahata sitä jokea kohti. - -Se oli raskas matka. Kesken kaikkea vene putosi jäihin, mutta vesi oli -niin matalaa, ettei ollut erikoisen vaikea saada sitä ylös jälleen. - -Ja puolta tuntia myöhemmin loiski vesi pienen veneen laitoja vastaan. -Frida ja Boy astuivat veneeseen. Vähän vettä ja ruokavaroja sekä pieni -raakapurje mastoineen otettiin mukaan. He sanoivat jäähyväiset -reippaalle pyyntimiehelle ja Bratt tarttui airoihin, soutaen ulospäin -pitkin, voimakkain vedoin. Oli ihana, tyyni päivä. - -Aurinko loisti yli leveän, valkoisenharmaan tunturiröykkiön heidän -edessään. Taivaanvuohet vihelsivät rannikolla ja ruokit sukelsivat pää -edellä veteen veneen kokan edessä. - --- Kuinka ihanaa täällä on, -- sanoi Frida ja hengitti raikasta, leutoa -ilmaa täysin vedoin. -- Tämä on ainakin parempaa kuin soudella -sunnuntaiaamuna pitkin Elbeä, päässä olkihattu, jalassa läpikuultavat -sukat ja yllä valkoista musliinia. Ajatelkaa, kun nyt tulemme takaisin -sivistyksen maihin, kuinka nautimme kunnollisista vaatteista! Ja -hyvästä ruuasta -- ja musiikista! Mutta katsokaa -- tuollahan on oikeat -urut tunturin jyrkänteellä, urut torvineen ja koristuksineen. - --- Niin, se on Huippuvuorten merkillisimpiä vuoria, -- sanoi Bratt. -- -Sitä ei sanota Temppelitunturiksi tyhjänpäiten. Saatte havaita tuhansia -omituisia vivahduksia tällä tunturinrinteellä. Missään ihmiskäden -rakentamassa temppelissä ei ole niin paljon ylevyyttä ja hartautta kuin -tässä luonnon omituisessa rakennustaiteellisessa oikussa. Pitkin -juovaisia etusivuja näemme kaikkialla komeroita goottilaisine -kaarineen. - --- Ja katsokaa tuonne, -- huudahti tyttö ihastuneena. -- Komeroiden -sisässä näyttää olevan jättiläismäisiä muistopatsaita, vääristyneitä -fantastisia olentoja, puoliksi eläimiä, puoliksi ihmisiä. Ne -muistuttavat tarueläimiä Notre Dame-kirkossa Pariisissa. Ja tuolta -astelee itse Neitsyt Maria esille pääovesta. - --- Ja tuolla seisoo assyrialainen kuningas sotavaunuissaan, -- jatkoi -Bratt innokkaasti. -- Koko tunturi on vain fantastista taidehistoriaa. -Pari vuotta sitten hiihdin sen huipun yli -- se oli yhtämittaista -leveätä ylänköä, yksitoikkoisuuden erämaata. - --- Te näytte tietävän ja tuntevan ihan kaikki, -- sanoi Frida. - --- Kaikki enkä mitään, -- vastasi Bratt. -- Minulla on aina ollut huono -onni. Kolme vuotta sitten olin löytää kultasuonen Stuart-alueella, -British Columbian rajalla. Mutta kuinka olikaan, joku maankiertäjä ehti -iskeä siihen paalunsa pari tuntia ennen tuloani. Ei, minulla ei ole -koskaan ollut onnea mukanani. Koulussa minua sanottiin kovan onnen -linnuksi. Ainoastaan kerran... - --- Ja milloin se tapahtui? - --- Agardh Bayssa, -- kuului epäröivä vastaus, -- kun minulla oli onni -saavuttaa teidän ystävyytenne. - -Frida tunsi punastuvansa, ja Bratt veti airoilla niin, että vesi kohisi -kokassa. - -Pyyntimies oli oikeassa. Vuonon itäreunalla kulki voimakas virta, mikä -oli puhdistanut kulkuväylän. Silloin tällöin vene töyttäsi pieniin -jäälauttoihin, mutta muuten ei ollut mitään hätää. Tunti kului toisensa -jälkeen, mutta Brattissa ei ilmennyt väsymyksen merkkiäkään. Hänen -kädelleen tippui hiukan verta käsivarteen osuneesta veitseniskusta, -mutta sellaiset mitättömyydet eivät tuntuneet häntä häiritsevän. -Myöhään iltapäivällä he saapuivat Kap Bohemaniin. Vuono oli vapaa -ulospäin, mutta Advent Bay oli vielä jään tukkima. - -Kevyt pohjatuuli röyhelsi merta, ja Bratt päätti näin suotuisissa -oloissa suunnata matkan Green Harbouriin. Hän nosti raakapurjeen, ja -pikku alus hyppeli pitkin avaraa vuonoa. - --- Tuolla puolen ovat Huippuvuorten suuret hiilialueet, -- sanoi Bratt. --- Siellä on hiiltä kaikissa muodoissa ja lajeissa, suuria suonia -kulkee syvälle tunturien seiniin. Kun Euroopan hiilikaivokset ovat -tyhjennetyt, on Huippuvuorilla vielä pitkäksi ajaksi. Siitä ei ole -kovinkaan monta vuotta, kun ajatus hiilikaivoksen perustamisesta tänne -tuntui hurjalta, fantastiselta unelta. Mutta se on muuttunut -todellisuudeksi. Nyt täällä asuu monta sataa miestä kesät talvet. -Tuolla ahtaan vuonon rannalla on kaksi pientä kaupunkia, Advent City ja -Long Year City. - --- Kaupunkeja? -- ihmetteli Frida. - --- Niin, mutta ei erikoisen komeita. Niissä on parikymmentä hirsimajaa -hiilityömiehiä varten, mutta heidän on siellä hyvä olla ja he hakkaavat -noin 10,000 tonnia hiiltä tunturista joka vuosi. Heillä ei ole -oikeastaan mitään valittamista. Ansio on hyvä, heillä on omat -kauppapuodit, mistä saavat ostaa hiukan ylimääräistä -- vähän -ylellisyydentapaista kotitarpeiksi -- ja oma leipomo. Harvoin kuulee -puhuttavan kuolemantapauksista heidän keskuudessaan eikä koskaan -kerpukista tai vilustumistaudeista. Omituista kyllä, nämä pienet -yhteiskunnat ovat ulkopuolella lain suojaa. - --- Mistä se johtuu? -- kysyi Frida hämmästyneenä. - --- Ollaanhan nyt Huippuvuorilla, -- vastasi Bratt, -- jotka ovat -napamaaluonnon suuri ulkoilmamuseo, isännätön maa. Täällä matkailijat -voivat tappaa viimeisetkin porot ja hävittää linnut. Mikään -rauhoituslaki ei ulotu tänne. Täällä on kullakin pienellä -hiilikaivoksella oma lainkäyttönsä. Tämä on kuin Klondyke, ennenkuin -laki ulottui sinne, valtavan iso takamaa seikkailijoille ja -keinottelijoille. - --- Kenelle Huippuvuoret joutuvat? -- kysyi Frida leikkisästi. -- Italia -otti Tripoliksen. Miksi Norja ei ota Huippuvuoria? - -Bratt nauroi. - --- On niin paljon maita, joilla on tavallaan oikeuksia -Huippuvuoriin. Hollanti on keksinyt tämän maan ja harjoittanut täällä -valaanpyyntiä suuressa mittakaavassa. Englanti samaten, ja eräs -englantilais-norjalainen toiminimi koetti ensiksi jättää tänne -hiilityömiehiään talveksikin. Venäjä on koettanut asuttaa maata, ja sen -pyyntimiehet ovat viettäneet täällä useita vuosia. Ruotsi saa kunnian -maan tieteellisestä tutkimisesta, ja Amerika on pistellyt -omistuspaalujaan Jäävuonon jokaiseen lahteen. Ja mitä Norjaan tulee, -olemme nykyään melkein yksinämme saaneet kehittää Huippuvuorten -mahdollisuuksia. Me olemme pystyttäneet langattoman sähkölennättimen -Green Harbouriin ja joka vuosi lähetämme tänne suuria pyyntilaivueita. -Siinä teillä on Huippuvuorten nykyinen asema. Kaikilla on osuuksia -saareen. Kukaan ei sitä omista. Se on seikkailujen ja seikkailijoiden -saari, Euroopan suuri, rauhoittamaton yhteismaa. - --- Entä Saksa? Eikö sillä ole mitään ansioita Huippuvuorten suhteen? --- kysyi paroonitar. - --- Kyllä, -- vastasi Bratt hymyillen. -- Yksi sen tyttäristä oli -ensimäinen nainen, joka talvehti Jäävuonolla ja kulki saaren poikki -idästä länteen. - -Hän vaikeni äkkiä. Tuuli oli hiukan kiihtynyt, ja pieni purje kiristyi -kuin ilmapallo. Tiheitä pilviä liukui auringon ohi, ja kylmä, -siniharmaa sumu nousi heidän takaansa. - --- Mitä se on? -- kysyi Frida. - --- Saamme lumiusvan, -- vastasi Bratt. - --- Onko se vaarallinen? - -Bratt kohautti hartioitaan. - --- Kun olemme selvinneet niin monesta pulmasta, niin tulemme kai -toimeen tämänkin kerran, -- sanoi hän. -- Jos käy oikein hullusti, -voimme nousta jossakin maihin ja ryömiä makuusäkkeihimme. - -Mutta heidän takanaan kasvoivat lyijynharmaat pilvet, ne loivat synkän -tunnelman ja muutamia tunteja myöhemmin satelivat ensimäiset, raskaat, -vetiset lumihiutaleet hauraaseen veneeseen. - -Jörgen Bratt laski purjeet ja tarttui airoihin. - --- Kovan onnen lintu, -- mutisi hän. Sitten hän souti tuulen suuntaan, -valkoisen lumipyryn riehuessa heidän ympärillään. - - - - -XXIV. - -LANGATON SÄHKÖLENNÄTINASEMA. - - -Osastonjohtaja Green Harbourin langattomalla sähkölennätinasemalla -istui työhuoneessaan ja odotti yhdistämistä Ingön asemalle. - -Lumimyrsky oli kestänyt kaksi päivää ja koko ajan oli ollut mahdoton -saada langattomista aalloista selvää. Nyt oli taas kirkasta, mutta -hänen ei ollut kuitenkaan onnistunut lähettää tärkeätä tiedonantoa, -että Bell-salmi ja Jäävuono olivat jäistä vapaat. - -Hammerfestissä odotteli kokonainen laivasto tätä sähkösanomaa. Muun -mukana saksalainen torpeedonhävittäjä, joka keisarin omasta käskystä -oli lähetetty sinne saapuakseen mahdollisimman pian Huippuvuorille. -Sillä oli mukanaan pelastusretkikunta, jonka tuli tutkia kaikki -rannikot mahdollisesti löytääkseen jonkun henkiinjääneen kadonneesta -matkailijalaivasta Victoriasta. - -Osastonpäällikkö hypisteli hermostuneena Marconikoneita ja loi tutkivan -silmäyksen pitkään mastoon, joka seisoi korkealla niemekkeellä Kap -Staraschkinin yläpuolella kuin valpas uskollinen etuvahti kohti avaraa -maailmaa. - -Oli yö, mutta nuori telegrafisti ei jättänyt paikkaansa, ja valo hänen -akkunoistaan heitti heikon kajastuksen kalpeaan hämärään, joka saarsi -pientä satamapaikkaa Jäävuonon ulkoreunalla. - -Hän nousi äkkiä. Eikö kuulunut koiran ulvontaa kaukaa? - -Hän kuunteli, mutta ääni vaimeni. Ja nuori mies vaipui jälleen -unelmiinsa. Kuinka hän kaipasikaan uusia ihmisiä, uusia kasvoja, uusia -kirjoja. Heidän oli oikeastaan hyvä olla, sikäläisten kahdenkymmenen -miehen. Hyvät asunnot, hyvät uunit ja hyvä ruoka. Ja kokonainen pieni -kirjasto. Mutta kuitenkin... Täällä hän oli tavallaan elävänä haudattu, -kaukana kaikesta elämästä ja kaikista tapahtumista, kahlehdittu -ihmislaumaan, joka astui toistensa varpaille ja viihtyi huonosti -toistensa seurassa. - -Telegrafisti hypähti pystyyn. Joku eläin raapi ulko-ovea, ensin hiljaa, -sitten hiukan kovemmin. Hän kuunteli jälleen, ja hänen korviinsa kuului -ähkimistä. - -Hän meni eteiseen ja katsoi akkunasta. Suuri, valkea koira seisoi pää -riipuksissa raapimassa ovea. Telegrafisti avasi heti, ja huoneeseen -hoippui mahtava eskimolaiskoira. Sen pää oli kääntynyt taaksepäin, -ikäänkuin se tahtoisi kiinnittää miehen huomiota johonkin, mikä oli -ulkona. - -Ja kas -- mäkeä ylöspäin astui hoippuen kookas mies raskas taakka -käsivarrella. Hän hoiperteli sinne tänne kuin juopunut. Hän kaatui ja -nousi jälleen, mutta ei ääntäkään tullut hänen huuliltaan. Hän näytti -unissakävijältä, joka sokeasti kulki kohti kaukaista valoa. - --- Kuka siellä on? -- kysyi telegrafisti. - -Mutta mies ei vastannut. Hän hoiperteli valopiiriin, kompastui -kynnykseen, nousi ähkien päästämättä taakkaansa, työnsi hämmästyneen -telegrafistin syrjään, kulki huoneesta huoneeseen ja löysi sisimmästä -sängyn, jolle hän varovasti laski sylissään kantamansa -hylkeennahkamytyn. - -Silloin telegrafisti näki, että mytty olikin nukkuva nainen. Hän oli -nähnyt paljon ihmeellistä Huippuvuorilla, mutta tämä vei kaikesta -voiton. Kookas mies nojasi seinää vasten. Kalmankalpeat kasvot ja -tuuhea parta ilmaisivat pitkäaikaista kärsimystä ja monia vaivoja. -Miehen kädet vapisivat, hänen jalkansa pettivät hänen allaan. Hän -luhistui kokoon ja kaatui raskaasti huoaten vuoteen eteen. Ja koira -laskeutui muristen hänen viereensä. Mutta hetkeä myöhemmin koiran pää -vaipui etukäpälille. Se nukkui. - --- Kuta te olette? -- kysyi telegrafisti. - -Lopen uupunut mies kohosi toisen kätensä varaan. Telegrafisti kumartui -hänen puoleensa. - --- Ajelehtineet veneessä kolme päivää, -- mutisi hän heikolla äänellä. --- Nukkumatta... luonut veneestä vettä ja soutanut... ihan uupunut... -Antakaa meidän nukkua... Kauan... - --- Mistä tulette? - -Mies teki kärsimättömän liikkeen. - --- "Victoria", -- kuiskasi hän tuskin kuuluvalla äänellä. - -Telegrafisti hätkähti. -- Onko teitä useampia? -- kysyi hän. - --- Me olemme ainoat... Laiva upposi Agardh Bayssa... Kaikki -hukkuivat... Ah, antakaa minun Herran nimessä nukkua... - -Mutta telegrafistin uteliaisuus oli säälimätön. - --- Sananen vielä, -- sanoi hän. -- Sitten en enää kauempaa kiusaa -teitä, sähkötän apua ja tahtoisin senvuoksi tietää... - --- Paroonitar Frida von Heffner ja Jörgen Bratt, -- kuiskasi mies -koneellisesti. - --- Ah, mikä uutinen, -- mutisi telegrafisti itsekseen, pani tyynyn -nukkuvan miehen pään alle ja levitti huopapeitteen sängyssä olevan -naisen yli. Heti senjälkeen hän huomasi kolmen nääntyneen olennon -vaipuneen sikeään uneen. - -Ja kun päivänsarastuksen ensimäiset säteet hivelivät pientä -valaanpyyntiasemaa, lähettivät langattomat aallot sen viestin, että -Jäävuonossa on avovettä ja että ainoat eloonjääneet "Victoriasta" -olivat kurjassa tilassa saapuneet Green Harbouriin. Muutamaa tuntia -myöhemmin höyrysi saksalainen torpeedonhävittäjä Blücher 32 solmun -vauhdilla ulos Hammerfestin satamasta. Laivalla oli myös -kenraaliluutnantti von Heffner, onnellinen isä, joka kyyneleet silmissä -kiitti kaitselmusta lapsensa pelastuksesta. -- -- - -Haaksirikkoiset saivat erinomaista hoitoa. Aseman ainoa nainen, joka -johti taloutta, hoivasi Fridaa paraimmalla tavalla, ja osastonpäällikkö -luovutti oman sänkynsä Brattille. Pitkän, vahvistavan unen jälkeen ja -levättyään päivän he olivat jälleen jalkeilla, ja tuntia myöhemmin -kuului Blücherin höyrypillin ääni Green Harbourin hiilitunturien -välistä. He istuivat aamiaispöydässä, kun telegrafisti tuli huoneeseen -ilosta loistavana. - --- Nyt tulee pitkämatkaisia vieraita, -- sanoi hän. -- Saksalainen -torpeedonhävittäjä on ankkuroinut satamaan ja vene laskettu vesille. Se -on jo sillan luona. Teidän isänne on tullut teitä noutamaan, -- lisäsi -hän saksaksi paroonittarelle. - -Frida katseli häneen hämmentyneenä. Hän saattoi tuskin uskoa korviaan. - --- Isä? --- kysyi hän. Telegrafisti nyökkäsi. - --- Isä -- ah, isä -- rakas, kiltti, herttainen isäni, -- huudahti -Frida, kyynelten sumentaessa hänen silmiänsä. -- Ah vihdoinkin, -vihdoinkin... Missä hän on? - -Ulkoa kuului raskaita askeleita, ja sisään astui sotilaspukuinen mies, -jolla oli suuret viikset ja lempeät, surulliset silmät. Hän katseli -maltitonna ympärilleen. - --- Missä on tyttäreni? -- kysyi hän telegrafistilta värisevällä -äänellä. - --- Voi, isä -- etkö enää tunne minua? -- Olenhan minä sinun oma pikku -tyttösi... - -Kenraali von Heffner vavahti. Tuo pieni nainen, nokisessa -hylkeennahkapuvussa, joka oli likainen, revennyt ja pahasti kulunut, -oliko se hänen Fridansa? Kyllä, se oli hänen äänensä, hänen lämpimät, -pirteät silmänsä. - -Vanha kenraali heitti päästään sotilaslakkinsa, levitti sylinsä ja -nosti tyttärensä käsivarsilleen sanomattoman hellästi. Hän itki ja -nauroi samalla kertaa... Rohkea soturi oli kuin lapsi, ja hän hyppeli -matalassa tuvassa pitäen tytärtään sylissään. - --- Pikku, rakas hylje, -- sanoi hän. -- Kiitoksia, että tulit takaisin -isäsi luo. Etkö näe, että tukkani on käynyt harmaaksi surusta ja -kaipuusta! - --- Voi, sinä hyvä, rakas vanha karhu, -- kuiskasi Frida hellästi. -- -Nyt ovat kaikki kärsimykset lopussa... Katsoppa käsiäni, eivätkö ne ole -rumat ja paleltuneet, enkä ole pessyt itseäni puoleen vuoteen. - -Kenraali nauroi. - --- Se ei ole ainakaan pilannut hyvää mielialaasi, -- sanoi hän -iloisesti. -- Mutta nyt saat riisua hylkeennahkasi. Minulla on mukanani -kokonainen matka-arkku sinulle ja oma vaatevarastoni on saattajasi -käytettävänä. Nyt juuri kannetaan tänne tavaroita. Mutta missä on Bratt --- sehän oli hänen nimensä? - -Frida katsoi ihmeissään ympärilleen. He olivat kahden kesken. - --- Rakas isä, -- sanoi hän. -- Meitä oli neljä ihmistä, kun pelastuimme -"Victorian" hylystä. Koko talven elimme yhdessä Agardh Bayssa. Niin -hienoja ja jaloja miehiä ei ole koskaan ollut pitämässä huolta -yksinäisestä, turvattomasta naisesta. Kaksi heistä on kuollut. Mutta -Jörgen Bratt pelasti minun henkeni, ei yhden, vaan sadat kerrat. Hän -piti rohkeuttani yllä. Hän raatoi meidän kaikkien puolesta. Hänen -vertaistaan ei ole olemassa, isä. Ja minä olen hänelle velkaa enemmän -kuin elämäni. Hän opetti minut uskomaan kaikkeen, mikä antaa naiselle -hädän hetkenä kunnioitusta itseään kohtaan. Sinä et tiedä, kuinka -kelvolliseksi minä olen tullut, vahvaksi ja karaistuneeksi... Hän ei -ole koskaan puhunut minulle rakkaudesta, mutta tunnen, etten koskaan -voi hänestä erota... Ah, isä, hän on oikein sinun mielesi mukainen -mies. - --- No, no! -- sanoi kenraali. -- Kyllä minä tunnen sinut, pikku -Fridchen, sinun tahtosi on vahvempi kuin Ehrenbreitstein, ja jos tahdot -miehen, niin saat Jumalan nimessä hänet ottaa. - --- Minä en tiedä, huoliiko hän minusta, -- sanoi Frida epätietoisena. --- Hän ei kenties pidä minusta näissä rumissa housuissa. Mutta kun olen -peseytynyt ja kähertänyt tukkani ja saanut ylleni oikein kauniin -puvun... - --- Maltappas, -- sanoi kenraali. -- Kukapa voisi sinua vastustaa... -Mutta katso, tuolta tulevat matka-arkut ja Punaisen ristin sisar, joka -auttaa sinua. Minä pidän huolta ystäväsi ulkoasusta. Kahden tunnin -kuluttua syömme päivällistä Blücherillä, ja sitten alkaa matka kotiin -rakkaaseen Hampuriimme. -- -- -- - -Samana iltana torpeedonhävittäjä jätti Green Harbourin. Kannella -istuivat nuori mies ja nuori nainen käsi kädessä ja näkivät Horn-salmen -vuorenhuippujen katoavan mereen. Kalpeina ja väsyneinä he nojautuivat -toisiinsa, auringon kastaessa punaista levyään aaltoihin. He -muistelivat sitä maailmaa, jonka olivat jättäneet -- omituista, synkkää -ja kieroa maailmaa, jossa elämä keskittyy lyhyeen kesään ja kuolema -riehuu pitkänä talvena. - -Heidän mieliinsä palasivat raskaat päivät Ottamkovin tuvassa. He -näkivät jääluotsin istuvan hylkeennahkoja neulomassa, he kuulivat -professori Marmontin iloisen naurun. - -Mutta Boy ryömi kokoon heidän jalkainsa juuressa. Se tunsi itsensä -kylläiseksi ja turvalliseksi. Kevein mielin se näki synnyinmaansa -häviävän. Nyt olivat kieltäymyksen ja puutteen päivät päättyneet. Sen -ei enää tarvitsisi elää vanhalla kuivatulla kalalla ja huonoilla -koirakorpuilla. - -Kyllä se nyt tajusi, kuinka oli laita, se näki sen valtijattarensa -silmistä. Nyt kuljettiin eteenpäin onnea kohti. Yön kova todellisuus -oli häipynyt, ja päivän kaunis satu koitti. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Napaseudun yössä, by Øvre Richter Frich - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NAPASEUDUN YÖSSÄ *** - -***** This file should be named 58044-8.txt or 58044-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/0/4/58044/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |