diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 13:16:13 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 13:16:13 -0800 |
| commit | 41c088facf95af6ba6b5dfe38987f9218b36fd43 (patch) | |
| tree | 094e1c7686d7dcc5153b0a4f7186c031cdadd6dd | |
| parent | b18edceccfc75c80ff754778d3ebbed94a7ed6f5 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60534-8.txt | 6767 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60534-8.zip | bin | 119181 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6767 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b780791 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60534 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60534) diff --git a/old/60534-8.txt b/old/60534-8.txt deleted file mode 100644 index 85cd72b..0000000 --- a/old/60534-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6767 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Tottisalmen perillinen, by Anni Swan - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Tottisalmen perillinen - -Author: Anni Swan - -Release Date: October 20, 2019 [EBook #60534] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOTTISALMEN PERILLINEN *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -TOTTISALMEN PERILLINEN - -Kirj. - -Anni Swan - - - - - -Porvoo * Helsinki, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1918. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Nuori herra. - 2. Kepposia. - 3. Pappilassa. - 4. Yrjö. - 5. Ystäviä ja vihollisia. - 6. Uusi koti. - 7. Koulussa. - 8. Muukalaiset. - 9. Salaperäisyyttä. -10. Tottisalmen perillinen. -11. Ateenassa. -12. Taaskin Tottisalmessa. - - - - - - - -Ensimmäinen luku. - -NUORI HERRA. - - -Maisteri Amos Ticklenius seisoi hajasäärin koulupöydän ääressä. Hänen -pienet hailakansiniset silmänsä hohtivat pyhää tulta silmälasien takaa, -ja luiseva oikea käsi haravoi tuon tuostakin punaista pystytukkaa. Hän -opetti mieliainettaan Kreikan historiaa. - --- Ja silloin nuo jalot kolmesataa, Spartan uljaat pojat, -pelkäämättömät sankarit, päättivät yhtenä miehenä mie-mie -- -- -- - --- Kas niin, nyt hän taas alkaa änkyttää, kuten aina, kun innostuu, -kuiskasi Beata, lihava kymmenvuotias tytöntyllerö, veljelleen -Klaukselle. - -Mutta Klaus ei häntä kuullut. Hänellä oli muuta tärkeämpää tointa. -Hän oli juuri avaamassa sikarilaatikkoa, jonne suurella vaivalla oli -samana aamuna saanut ampiaispesän suljetuksi, ja juuri samalla hetkellä -kun sparttalaiset maisteri Tickleniuksen johdolla viimeiseen mieheen -suistuivat Thermopylain solassa, kuului huoneessa kauhea pörinä, ja -parvi ampiaisia lentää pörräsi pitkästä vankeudestaan vimmastuneena -ympäri huonetta. Beata kirkaisi ja kätki kasvonsa esiliinaan, ja -maisteri Ticklenius seisoi kuin salaman iskemänä. - --- Tämä on kerrassaan julkeata kuulumatonta. - --- Teillä ei ole rahtuakaan ymmärtämystä. Minä teille ke-ke-kerron -sparttalaisten sankarikuolemasta, ja te vain ampiaisia pör-pörr --. -Ja maisteri niisti pitkää terävää nenäänsä kuuluvasti punaiseen -pumpulinenäliinaan. - --- Minä tuon vain hiukkasen eloa kuivaan esitelmäänne, maisteri, ilkkui -Klaus. Ampiaiseni ovat tietysti persialaisia. Sparttalaisten kaaduttua -ne hyökkäävät Ateenaa kohti, ymmärrättehän. - --- Se on ke-ke-kerrassaan liikaa, änkytti maisteri, joka -hyvänsävyisyydestään huolimatta oli todella suuttunut. Hän avasi -ikkunan, ja nyt alkoi hurja ampiaisenajo. Klaus ja Beata hyppivät ja -kirkuivat tarmonsa takaa, meluten minkä ikinä jaksoivat. He kaatoivat -tuolit ja saattoivat tuossa tuokiossa koko kouluhuoneen mullin-mallin. -Maisteri huitoi karttakepillä kuin hullu, kadotti silmälasinsa, -josta oli seurauksena, ettei hän nähnyt mitään, ja kompastui viimein -kaatuneeseen tuoliin, kellahtaen pitkin pituuttaan lattialle. -Ampiaiset lensivät sinne tänne vihaisesti pöristen ja pistellen. -Vihdoin viimein palautui rauha ja järjestys. Tuntia saatettiin jatkaa. -Maisteri Ticklenius nosti nenälleen silmälasit, jotka Beata hurskaan -näköisenä hänelle ojensi, pyyhkäisi nenäliinallaan hiestyneitä -kasvojaan ja sanoi: -- Meillä ei tosin ole enää monta minuuttia -jäljellä, mutta tahdon kuitenkin näyttää teille ihmeen ihanan kuvan, -näytteen kreikkalaisesta taiteesta. Te saatte nyt nähdä Praksiteleen -mestariteoksen. - -Maisterin ääni kävi hartaaksi. Miltei pyhällä kunnioituksella hän veti -pahvikotelosta esille kuvan. - --- Tässä on Hermes, maailman kenties ihanin kuvanveistos, joka -- -- -- - -Kaikuva nauru keskeytti hänet. Beata ja Klaus nauroivat niin, että -kyynelet tippuivat pitkin poskia. - --- Te nauratte, nauratte Hermestä, äänsi maisteri ällistyneenä. - --- Se on niin hullunkurinen, nauroi Beata yhä. - --- Hullunkurinen! Maisteri käänsi nopeasti kuvan itseensä päin, mutta -pudotti sen heti kädestään ja vaipui masentuneena tuolille istumaan. -Kuva jäi lattialle, kasvot ylöspäin. Se oli todellakin harvinaisen hyvä -jäljennös Praksiteleen Hermeestä, mutta voi kuinka turmeltu! Posket oli -maalattu tulipunaisiksi, nenässä riippui viheriäinen rengas, otsalla -törrötti siniset sarvet -- ihana kuva oli aivan pilalla. - -Beata vaikeni äkkiä arastellen maisterin äänettömyyttä, mutta -pahankurinen Klaus tirskui yhä. - --- No, maisteri, mitä pidätte Praksiteleen mestariteoksesta? Minusta se -on enemmän faunin näköinen. - -Maisteri ponnahti pystyyn kuin jänne. - --- Ilkeä nulikka, hän huusi. Sinä -- sinä -- olet kerrassaan sietämätön. - -Klauksen posket kivahtivat tulipunaisiksi. - --- Te, maisteri, tekö uskallatte minua noin puhutella? Nulikka! Te, -köyhä lukurotta, jonka äiti oli minun äitini palveluksessa, ja joka -olette saanut kasvatuksensa isoisäni kukkarosta. Hän suoristi ylpeästi -itseään. -- Ettekö tiedä, että minä olen Tottisalmen perillinen ja voin -milloin tahansa ajaa teidät pihalle? - --- Et vielä, Klaus, et vielä, kuului syvä ääni. - -Kaikki kolme kääntyivät säikähtyneenä oveen päin. Kynnyksellä seisoi -solakka, valkohapsinen ja harmaapartainen vanhus. Hänen tuuheat, -vielä mustat kulmakarvansa olivat rypyssä. Ankarasti hän katseli -tummansinisillä silmillään poikaan. - --- Olen kauan aikaa tuolta parvekkeelta tarkannut käytöstäsi, Klaus, -jatkoi hän tyynesti. Maisteri on oikeassa, sinä olet todellakin -sietämätön nulikka. - -Hänen katseensa osui turmeltuun Hermeskuvaan. - --- Sinäkö tuon olet tehnyt? - -Klaus oli häpeissään ja nolona, mutta sitä salatakseen hän vastasi -kopeasti: - --- Entä sitten! On kai minulla rahoja sen verran, että voin korvata -maisterille tuommoisen pikkuvahingon. - -Hän sieppasi pienen virkatun kukkaron taskustaan ja heitti sen -maisterin jalkojen juureen. - --- Siinä saatte. - -Maisteri hätkähti ja teki torjuvan liikkeen kädellään. - --- Klaus! kuului Beatan kauhistunut ääni. - -Vanhan paronin otsasuonet pullistuivat. Näytti siltä kuin hän olisi -tahtonut iskeä poikaan käsiksi. Mutta hän sanoi vain luonnottoman -tyynellä äänellä: -- Nyt sinä menet paikalla huoneeseesi etkä tule -sieltä, ennenkuin kutsutan sinut. - -Klaus seisoi hetken aikaa uhkamielisenä paikallaan, epäröiden totellako -vai ei. - --- Tottele, Klaus-kulta, tottele, kuiskasi hätääntynyt Beata. - -Klaus heitti ylpeästi niskansa taaksepäin, teki kokokäännöksen ja meni -uhmaavana huoneesta. - -Beata hiipi hänen jäljestään masentuneena ja punaisena. - -Pyydettyään Klauksen puolesta anteeksi loukkautuneelta maisterilta -palasi paroni takaisin parvekkeelle, jolta vanha kaljupäinen tohtori, -talon uskollinen ystävä, oli kohtausta seurannut. - -Paroni kohautti olkapäitään pahastuneena. - --- Siinä veli nyt näkee hänet kaikessa loistossaan. Kiivas, -uppiniskainen ja ylpeä. Ei kukaan ihminen tule toimeen hänen kanssaan -paitsi Jonas, tuo Fredrikin liehakko palvelija, joka mielistelee ja -turmelee pojan pilalle. Hän on opettajainsa epätoivo ja palvelijain -kauhu. - -Vanha tohtori pisti valkoisilla, hyvin hoidetuilla sormillaan nuuskaa -nenäänsä, veti esille silkkinenäliinansa ja aivasti pari kertaa. Sitten -hän hitaasti ravisti kaljua päätään. - --- Hm-hm, ylpeä ja kiivas. Mutta onko ylipäänsä Tottisalmessa koskaan -elänyt ketään sen suvun jäsentä, joka ei olisi ylpeä ja kiivas? Vai -mitä veli arvelee? - -Vanha paroni naurahti vasten tahtoaan. - --- Veli on oikeassa, ylpeitä ja kiivaita me kaikki kyllä, Jumala -paratkoon, olemme olleet, mutta emme halpamielisiä kuten Klaus usein, -emme myös laiskoja ja velttoja. - -Tohtori katseli miettiväisenä eteensä. - --- Hm. Poika on varsin pahansisuinen, sitä ei voi kieltää. Hän -tarvitsisi ankaraa kättä, lujat ohjakset, päättäväisyyttä ennen kaikkea. - --- Niinpä niin, mutta meissä ei enää ole kenessäkään miestä siihen. -Minä olen liian kiivas minäkin, ei vanha soturi kelpaa kasvattajaksi. -Turmelen vain kalliit taimet. Vanhuksen kasvot synkistyivät, oli kuin -jokin varjo hetkeksi olisi pimittänyt hänen kasvonsa. Hän huokasi ja -jatkoi: - --- Fredrikin sinä tunnet, hän ei ajattele nykyjään muuta kuin -terveyttään ja Svedenborgia. Hän antaa pojalle kaikessa myöten. -Ottilia-sisar on aivan liian leppeä ja mukautuva ja Riikke-mamseli -liian vanha. Maisteri Ticklenius taas on kyllä oppinut ja kelpo mies, -mutta aivan mahdoton ohjaamaan sellaista luonnetta kuin Klauksen. Hänen -edeltäjänsä oli vielä mahdottomampi pitämään poikaa kurissa. - -Tohtori tarkkasi nuuskarasiansa kantta, kuin olisi se ollut viisauden -lähde. - --- Lähettäkää poika pois kotoa, sanoi hän sitten äkkiä ja päättävästi. - --- Pois kotoa! - --- Niin! Lähettäkää hänet johonkin syrjäiseen, vaatimattomaan -perheeseen, jossa häntä kohdellaan lempeästi, mutta samalla -lujasti, jossa hän saa tehdä työtä kuin köyhän miehen poika ja elää -yksinkertaisesti. - -Vanha paroni vaipui mietteisiin. -- Veli saattaa olla oikeassa, lausui -hän hetkisen kuluttua. -- Mutta suostuuko hän siihen, suostuvatko -Fredrik ja Ottilia-sisar siihen? - --- Pojalta emme kysy ensinkään lupaa, Ottilia-neiti suostuu kyllä, jos -saamme hänet ymmärtämään, että tarkoitamme pojan parasta. Fredrikistä -lupaan minä taas hänen lääkärinään pitää huolen. Hänelle on terveys -miltei kalliimpi kuin hänen lapsensa. Minä olen jo kauan aikaa -tarkannut Klausta, ja ellei hän ajoissa joudu pois tästä ympäristöstä, -kehittyy hänestä ennen pitkää luonne, jota ei kukaan ihminen voi -rakastaa eikä kunnioittaa. Tohtori hiljensi ääntään. -- Hän muistuttaa -suuresti isosetäänsä: hillitön, oikullinen luonne, itsevaltainen ja -omapäinen. - -Vanha paroni rypisti silmäkulmiaan. -- Olen sen kyllä itsekin -huomannut, ja minua peloittaa jättää Tottisalmi hänen käsiinsä. Jos -asiat olisivat olleet toisin... mutta siitä ei kannata puhua. - -Tohtori katseli osaaottavasti nuoruudenystäväänsä. Hän tiesi, että -tämä ajatteli tällä hetkellä poikaansa, joka kuusitoista vuotta sitten -oli lähtenyt kotoaan eikä sen jälkeen ollut antanut tietoa itsestään. -Huhuttiin väärennetyistä asiapapereista ja suurista peliveloista. Mutta -suku oli pitänyt asian tiukasti salassa, niin ettei mitään varmaa -tiedetty. Ja vähitellen oli nuori kaunis Yrjö-paroni eli luutnantti, -joksi häntä yleisesti oli sanottu, unohtunut. Ei tosin isän sydämestä, -sen tohtori yksin tiesi. Hän ei antanut kylmän kuoren pettää itseään. -Isän sydän ei koskaan ollut lakannut kaipaamasta poikaa, joka oli ollut -hänen ylpeytensä ja kaikkensa maailmassa senjälkeen kuin paronitar, -hänen vaimonsa, oli kuollut. - -Pieni, liukasliikkeinen, huolellisesti puettu mies astui huoneeseen. - --- Herra kapteeni käskee kysyä, eivätkö herrat suvaitse tulla -keltaiseen saliin pelaamaan whistiä. - --- Kyllä, me tulemme kohta, vastasi paroni. - --- Aina yhtä sileä ja kohtelias, huomautti tohtori hymyillen, kun -palvelija nöyrästi kumartaen oli poistunut. - --- Minä en pidä hänestä, mutta Fredrik ei voi hänestä luopua, ikävä -kyllä, sillä hän mielistelee Klausta ja kiihoittaa hänen huonoja -taipumuksiaan. - --- Onnenonkija, luulen, mutta hän hoitaa isäntäänsä erinomaisen -hyvästi. Luulenpa, että hän todellakin pitää hänestä. - --- Niin, Fredrik on kerran pelastanut hänet jostakin pälkähästä -ulkomailla, missä hän eli sangen kurjissa oloissa. - -Kun herrat saapuivat niin sanottuun keltaiseen saliin, istui kapteeni -Fredrik jo whistipöydän ääressä. Hän oli laiha, kivulloisen näköinen -mies, kaukaista sukua paronille ja Yrjön, paronin ainoan pojan, -kasvinkumppani sekä naimisissa paronin tyttären kanssa. Tämä oli -kuitenkin jo aikaisin kuollut, jättäen jälkeensä kaksi lasta, pojan ja -tytön. Vaimonsa kuoleman jälkeen kapteeni oli ottanut eron sotaväestä -ja oleskeli enimmäkseen ulkomailla huvittelemassa. Lapset kasvoivat -Tottisalmessa hemmoteltuina ja tavallaan laiminlyötyinä. Kaikki -säälivät heitä, koska he olivat äidittömiä, mutta kukaan ei oikein -ymmärtänyt ohjata heitä... Ottilia-neiti, paronin naimaton sisar, osasi -paremmin kasvattaa kissoja ja kukkia kuin vilkkaita, elämänhaluisia -lapsia. Tehtyään useita onnistumattomia yrityksiä siihen suuntaan hän -viimein huomasi mahdottomuutensa lastenkasvattajaksi ja hankki lapsille -ranskalaisen opettajattaren. Mademoiselle Denise oli rauhaa rakastava -olento, hän opetti lapsia ääntämään moitteettomasti ranskaa, soittamaan -hiukan pianoa ja kumartamaan sirosti, mutta muutoin hän enimmäkseen -virkkasi pitsejä tai luki romaaneja. - -Kun Klaus oli kuuden vuoden vanha, palasi kapteeni Tottisalmeen -tuhlattuaan vaimonsa omaisuuden mitättömiin. Hänen mukanaan palasi -hänen ruotsinmaalainen palvelijansa Jonas. Tämä palvelija oli -isäntänsä oikea käsi sanan täydessä merkityksessä. Fredrik-kapteeni -ei näet ollut kadottanut ulkomailla ainoastaan omaisuuttaan, vaan -myöskin terveytensä. Häntä vaivasi kova nivelleini, joka sitoi hänet -pyörätuoliin suureksi osaksi vuotta. Iloisesta sotilaasta oli tullut -kärttyisä ukko, joka alati puhui sairaudestaan ja vaati suurta -huomaavaisuutta ympäristöltään. Paroni oli luovuttanut hänelle ja -lapsille koko yläkerran, joka oli uusittu ja hienompi. Itse hän ynnä -Ottilia-neiti asuivat alakerrassa, missä heidän vanhempansakin olivat -asuneet. - -Klaus, jonka oli määrä paronin kuoleman jälkeen periä Tottisalmen vanha -ja komea perintötila, ei paljoa piitannut kärttyisestä isästään, mutta -sitä enemmän Jonaksesta, joka pian sai pojan vaikutuksensa alaiseksi. -Heikon, ylimysmielisen isän ja mielistelevän palvelijan seurassa -kehittyi Klauksen ylpeä, vallanhimoinen luonne peloittavasti. Hän -halveksi kaikkia, jotka eivät olleet aatelisia, ja piti itseään sangen -tärkeänä henkilönä. Liiankin hyvin hän tiesi olevansa Tottisalmen -tuleva isäntä ja suuren rikkauden perijä. - -Mutta tällä hetkellä istui itsetietoinen perillinen varsin masentuneena -huoneessaan vankina. Maisteri oli paronin määräyksestä vääntänyt -oven lukkoon, ja ikkunasta oli mahdoton paeta. Harmistuneena hän -purki vihansa tuoleihin ja pöytiin, antaen niille tuon tuostakin -kostonhimoisen potkun. - -Kuului hiljainen koputus. - -Klaus juoksi ovelle ja painoi korvansa avaimenreikään. - --- Sinäkö, Jonas? - --- Ei, Beata. Kuule, Klaus, me olimme kuitenkin hirveän pahoja -maisterille. Minä pyysin jo anteeksi, ja hän oli niin kiltti. - --- Raukka, kuului halveksivasti avaimenreiästä. - --- Ei ole raukkamaista pyytää anteeksi, kun huomaa tehneensä väärin, -sen on isoisä usein sanonut, puhui Beata kiihkeästi omalta puoleltaan. --- Tee sinäkin niin. - -Äänettömyys. - --- Mitä he tekevät alhaalla? kuului sitten. - --- Pelaavat whistiä. Illallinen on pian valmis. Minä kävin keittiössä -kurkistamassa. Porsasta, sillisalaattia, piiraita ja marenkeja. -Minä aion piiloutua Riikke-mamsellin huoneeseen, kunnes on syöty. -Mademoiselle tietysti hakee minua joka paikasta, mutta minäpä en aio -tyytyä pelkkiin korppuihin ja teehen, kun kerran saan porsasta. - --- Voisit olla siitä minulle kertomatta, sanoi poika katkeralla äänellä. - --- Minä hommaan sinulle jotakin hyvää, kun Emma tuo illallista. -Marenkeja. Ja lintupasteijaa. Siellä on sitäkin. Hyss, mademoiselle -tulla sipsuttaa. - -Ja Beata syöksyi nuolen nopeudella portaita alas. - -Synkkänä Klaus palasi paikalleen. Varmaan hänen mielensä olisi ollut -vieläkin mustempi, jos hän olisi tiennyt, että hänen kohtaloaan -parhaillaan pohdittiin alhaalla keltaisessa salissa. - -Kapteeni oli tohtorille valittanut huonoa terveyttään. Osaaottavana -tohtori kuunteli. - --- Olet todellakin huonossa kunnossa, Fredrik, ja lääkkeet eivät yksin -auta. Sinä tarvitset minun ymmärtääkseni etupäässä lepoa. Tiedätkös, -mitä minä ehdottaisin: Lähetä Klaus pois. Lyönpä veikkaa, että se -vaikuttaisi sinun voimiisi edullisesti. - -Kapteeni loi tohtoriin hämmästyneen katseen. - --- Mitä setä tarkoittaa? - -Tohtori yskähti hämillään pari kertaa. -- Tarkoitan mitä sanon, lähetä -poika pois, niin saat rauhaa. - --- Entä minne? Setä saa uskoa, ettei kuka tahansa ota tuollaista -rajupäistä ja itsepintaista poikaa kuin Klaus, ja jos ottaisikin, ei -kauan pitäisi luonaan. - --- Tiedän sopivan perheen. Tehän tunnette naapuripitäjän kappalaisen, -pastori Pereniuksen, veli ainakin hänet tuntee. Hän oli ennen meidän -rovastilla apulaisena. Minä suosittelen häntä Klauksen kasvattajaksi. -Hän on lujatahtoinen, sivistynyt ja kelpo mies. Rouva on viisas ja -reipas ihminen, oikea papinmuorin esikuva. Heillä on samanikäisiä -lapsia kuin Klaus, ja he ovat kaikki tavallista paremmin kasvatettuja. -Olen käynyt perheessä usein ja tunnen sen hyvin. Heidän pitäjänsä -kuuluu myös minun piiriini, ja pappilassa olenkin tavallisesti yötä. -Sanon vielä kerran: lähettäkää Klaus sinne. - --- Mahdotonta, mutisi kapteeni. - --- Miksi mahdotonta? kysyi paroni tyynesti. - --- Klaus on tottunut aivan toisiin oloihin. Ei hän voisi mukautua -maalaispappilan yksinkertaiseen, köyhään elämään. Hän, niin lellitelty, -niin vaativa. Jonas on todellakin hemmoitellut poikaa aivan liiaksi. - -Kapteeni moitti mielellään palvelijaansa tämän selän takana. - --- Sen pahempi, tohtori kohotti olkapäitään. Se olisi ollut varsin -tepsivä keino hankkia sinulle sekä unta että voimia. - --- Entä mitä setä arvelee? kapteeni kääntyi appensa puoleen. - --- Minusta on ehdotus kaikin puolin miettimisen arvoinen. Klaus -tarvitsee lujaa kättä. Ja sitäpaitsi epäilen, tokko hän maisterin -johdolla voi suorittaa pääsytutkintoa kouluun, jonne hänen on määrä -lähteä syksyllä. - -Sen enempää ei asiasta puhuttu. Mutta hetken kuluttua kapteeni mutisi -puoliääneen: - --- Hän on kyllä hyvin rasittava ja kysyy paljon Jonaksen aikaa. - -Ja siitä päättivät paroni ja tohtori, että siemen oli alkanut itää. - - - - -Toinen luku. - -KEPPOSIA. - - -Seuraavat päivät olivat maisteri Tickleniukselle koettelemuksen -aikaa. Klaus ei vielä ollut päässyt isoisänsä suosioon, ja siitä -nyreissään hän katkeroitti opettajansa mieltä kaikilla mahdollisilla -keinoilla. Hän istui tunnilla halveksiva hymy huulillaan kuuntelematta -opettajan kysymyksiä ja vastasi niihin kaikkiin päin seinää. -Beata piti uskollisesti veljensä puolta ja kiusasi hänkin omalta -osaltaan Ticklenius-parkaa ankarasti. Tosin hän aina tuon tuostakin -sai katumuksen puuskan ja päätti silloin vast'edes käyttäytyä -mallikelpoisesti. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän taas oli -valmis uusiin kepposiin. - -Maisteri tuskastui, kadotti malttinsa, nuhteli ja viimein rukoilikin -oppilaitaan, jotka itsepintaisesti häntä kaikessa vastustivat. Läksyt -menivät penkin alle, laskuesimerkit oli väärin laskettu, vihot täynnä -tahrapilkkuja ja virheitä. Maisteri ei kuitenkaan tahtonut valittaa -paronille, pudisti vain surullisena päätään, kun häneltä kysyttiin -lasten käytöstä. - -Maisterilla oli tapana pistää kätensä taskuun, joten hänen taskunsa -aina pullottivat kuin avonaisen säkin suu. Eräänä laskentotuntina, -kun maisteri parhaillaan seisoi kumarassa molempien lasten välillä -korjaamassa Beatan vihkoa, sujahdutti Klaus äkkiä mustepullon hänen -taskuunsa. Maisteri oli ahkerassa työssä eikä huomannut mitään, korjasi -vain edelleen Beatan sotkuisia lukuja. Soipa sitten päivälliskello, -maisteri teki vielä jonkin muistutuksen vihkoon ja päätti tunnin. - -Päivällispöydässä tarkastivat lasten silmät uteliaina maisterin käsiä. -Mutta ne olivat aivan puhtaat, musteesta ei jälkeäkään. Pettyneenä -kuiskasi Klaus sisarelle: - --- Hän on huomannut sen ja ottanut pois. - --- Ihmeellistä, ettei hän näytä suuttuneelta, kuiskasi Beata takaisin. - -Ottilia-täti loi lapsiin nuhtelevan silmäyksen. Vaikka hän muuten -oli sangen mukautuvainen heidän vikoihinsa nähden, vaati hän ankaraa -pöytäjärjestystä. Lapset eivät saaneet puhua pöydässä, ellei heitä -puhuteltu, vielä vähemmin oli sopivaa, että he kuiskailivat keskenänsä. -Sitäpaitsi oli pöydässä nyt vieraita, vanha täti Sofia ja setä Aksel, -molemmat jäykkiä muodollisuuden ihmisiä ja kiireestä kantapäähän -"hienoja". - -Puhuttiin politiikkaa. Setä Aksel vihasi Napoleonia, paroni ihaili -häntä. Joka kerta, kun molemmat herrat tapasivat toisensa, syntyi -kiivas ottelu. - --- Mutta minä sanon veljelle, että koko maailman historiassa ei ole -ainoatakaan sotapäällikköä, jota ei Napoleon pimittäi -- -- -- Mitä -tämä merkitsee! - -Maisteri oli vetänyt nenäliinansa esille. Mustepullo seurasi mukana. -Roiskis! Jää hyvästi, Ottilia-tädin lumivalkoinen pöytäliina, -sinisenä virtana juoksee muste pitkin kiiltävää pintaasi! -Sofia-tädin aatelisnenälle ja paronin sormille oli pullo pudotessaan -roiskahduttanut aimo tahrat. - -Maisteri oli jähmettyneenä kauhun ja hämmästyksen kivikuvana. -Ottilia-täti punoitti kuin pioni, ja mademoiselle huudahti: Fi donc! -Mutta Sofia-täti pyyhki ylhäisen arvokkaasti nenänsä pitsiliinalla. Hän -ei koskaan hämmentynyt. - --- Maisteri huvitteleikse jotenkin vallattomasti, huomautti kapteeni -ivallisesti. - -Maisteri-rukka änkytti vain, hän oli liiaksi ymmällä. - -Mutta silloin sanoi paroni: -- Oikeat rikolliset istuvat tuossa. Ja hän -osoitti Klausta ja Beataa, jotka tulipunaisina pidätetystä naurusta ja -samalla säikähtyneinä istuivat paikoillaan. Klaus ei ollut arvannut -kepposensa näin loistavasti onnistuvan, liiankin loistavasti, sen hän -ymmärsi läsnäolevien kylmistä ja harmistuneista katseista. - --- Se oli paha kepponen, sanoi Jonas illalla. -- Sekä paroni että -Ottilia-neitikin ovat suuttuneet teihin, Klaus-herra. - -Klaus oli vaiti. Hän oli jo saanut ankarat nuhteet isältänsäkin eikä -halunnut kuulla lisää. Isoisä oli tuskin katsahtanut häneen päivällisen -jälkeen, ja se oli epäsuosion merkki. - -Siitä huolimatta hän parin päivän kuluttua oli valmis uusiin kujeisiin. - -Ottilia-neidillä oli kissa, Mimi, jota hän rakasti enemmän kuin mitään -muuta maailmassa. Se oli kallisarvoista rotua, kaunis ja komea, turkki -oli silkinpehmyt, lumivalkoinen ja hieno, käpälät hyvin muodostuneet. -Se oli lauhkea ja viisas -- oikea kissojen kissa. Sillä oli oma -pieni vuoteensa Ottilia-neidin kamarissa, sitä hoidettiin kuin pikku -prinsessaa, ei kukaan uskaltanut sitä kiusata tai loukata, parhaimmat -herkkupalat sille annettiin. Mutta mitä eivät muut uskaltaneet, sen -Klaus uskalsi. Niin pian kuin täti katosi huoneesta, hän alkoi kissaa -härnätä, veti sitä hännästä, nipisti korvista, upottipa joskus kylmään -vesisaaviinkin. - -Eräänä päivänä lähtivät paroni ja Ottilia-neiti vierailulle viipyen -koko päivän matkallaan. Kapteeni oli vaatinut maisterin mukaansa -shakkia pelaamaan, mademoiselle ja Beata soittivat nelikätisesti. Klaus -kuljeskeli toimetonna ja ikävissään pihalla. Lukea hän ei viitsinyt, -ratsastamaan hän ei saanut lähteä yksin, ei myöskään kalaan, ja Jonas -oli kapteenin asioilla. Ikävissään hän pujahti yläkertaan, kaatoi -shakkipöydän nurin ja juoksi nauraen ympäri huonetta, kun kapteeni -vihaisena huitoi sauvallaan. Hänet ajettiin sieltä ulos ja hän lähti -silloin saliin, missä parhaillaan soitettiin. Täällä hän veti Beataa -palmikosta, ammuskeli leikkipyssyllään ja rummutti koskettimia, kunnes -hänet sieltäkin karkoitettiin. - --- Vous êtes une bête [Sinä olet tuhma], torui mademoiselle. Beata -uhkasi kertoa isoisälle. - -Ulkona Klaus huomasi Mimin, joka leppeästi kehräten istui -ikkunalaudalla lihavana ja lumivalkoisena. Mainio tuuma juolahti -vallattoman pojan päähän. Mimi oli edellisenä päivänä hankkinut hänelle -nuhteet, hän oli vetänyt sitä hännästä. Ottilia-täti oli tullut -huoneeseen ja antanut hänelle kelpo läksytyksen. - --- Ahaa, mademoiselle Mimi. Bonjour, mademoiselle. Comment vous -portez-vous? [Hyvää päivää, neiti. Kuinka jaksatte?] - -Mimi katseli epäluuloisena vihollistaan. Mutta Klaus läheni sitä -mielistelevästi, silitti sen karvaa, ja kissan mukavuus voitti pelon. -Klaus nosti sen hyväillen syliinsä, tarttui lujasti siihen molemmin -käsin ja alkoi kavuta ylös tikapuita myöten. Mimi-rukka epäili, ettei -matka päättyisi hyvin, ja ryhtyi vastarintaan voimainsa takaa. Se sätki -jaloillaan, tarrausi kiinni kynsillään poikaan ja naukui surkeasti. - -Klaus oli joka hetki kadottaa tasapainonsa ja horjahtaa tikapuilta -maahan. Hän oli aikonut vain hiukkasen kiusata Mimiä, mutta kissan -sitkeä vastarinta ärsytti häntä. Hän päätti, kävi miten kävi, toteuttaa -aikomuksensa. Hiljaa naureskellen hän laskeutui portaita alas, haki -vanhan pussin, pisti sätkivän kissan pussiin ja kapusi uudestaan pussi -selässä tikapuita ylös. Säikähtynyt Mimi oli aivan hiljaa pimeässä -asunnossaan eikä liikahtanutkaan. Yks kaks oli Klaus katolla ja -alkoi avata pussin suuta päästääkseen Mimin katolle. Mutta äkkiä hän -sai uuden tuuman. Katolta kohosi lipputanko, ja häijynkurinen poika -naurahti viekkaasti: -- Mimi saa kiikkua, hän puheli sitoen pussin suun -lujasti kiinni, niin että vain kissan pää vähän pilkotti esiin. Sitten -hän solmisi sidenuoran pätkät lujasti lipputankoon. - --- Voi, Mimi-parkaa! Siinä se nyt heilui taivaan ja maan välillä -surkeasti naukuen. Sen lumivalkoinen pää pisti esille pussin suusta, ja -henkensä takaa se käpälillään taisteli päästäkseen vapaaksi. - -Juuri tällä hetkellä ajoivat paronin vaunut pihalle. Mimin hätääntynyt -nau'unta sai Ottilia-neidin levottomana katselemaan ympärilleen. Huikea -huuto pääsi hänen huuliltaan. Korkealla lipputangossa sätki hänen -onneton lemmikkinsä riuhtoen itseään irti pussista. Ottilia-neiti -vaipui pyörtyneenä vaunuihin, mutta paroni huusi ajajalle: -- Katolle, -Ek, tuokaa kissa alas! - -Ek ei uskaltanut vastustaa, vaikka hän kyllä itsekseen murisi, että -kissojen irti-ottaminen hirttonuorasta ei kuulunut hänen virkaansa. -Hän heitti pitkän takin yltään ja kiipesi kömpelösti tikapuita ylös -katolle. Hetken kuluttua lepäsi Mimi-parka surkeana emäntänsä sylissä. - -Riikke-mamseli, mademoiselle ja Beata olivat melun kuultuaan rientäneet -pihalle, ja pian oli nyyhkyttävä Ottilia-täti ja naukuva Mimi saatettu -Ottilia-neidin kamariin, jossa he monien surkuttelujen ja säälin -esineinä vähitellen elpyivät entiselleen. - -Ja sitten kuului yli pihan raikuva huuto: -- Klaus, Klaus, Klaus-herra! - -Sillä sen arvasi jokainen, kuka Mimin niin surkeaan asemaan oli -saattanut. - -Mutta Klaus oli piiloutunut tallin ylisille ja istui heinissä -itsepintaisena ääntä päästämättä koko iltapuolen. - -Illalla hän kuuli Jonaksen äänen alhaalta: - --- Klaus-herra, oletteko siellä? - --- Olen, kuului uhkamielinen vastaus. - --- Kiltti Klaus-herra, tulkaa pian alas. Vanha paroni on hirveän -suuttunut. Minä satuin seisomaan oven takana, ja kuulin tietysti vain -sattumalta, kuinka hän uhkasi Ottilia-neidille lähettää teidät pois -kotoa. - --- Uskaltakoonpas! kuului uhkamielinen vastaus. Isä ei siihen koskaan -suostu. - --- Hänkin on niin suuttunut. Herra kapteeni sanoo, että te saatatte -hänet haudan partaalle. - -Äänettömyys. - --- Tulkaa jo, Klaus-herra, kapteeni on niin levoton. - --- En halua kotiarestia. - -Viekas palvelija mietti hetkisen. - --- Paroni sanoo, että olette pelkuriraukka, kun ette uskalla vastata -teoistanne. Niin ei olisi Kaarle XII milloinkaan tehnyt. - --- Niinkö hän sanoo! Ja tuossa tuokiossa oli Klaus alhaalla Jonaksen -vieressä. - -Ruokasalissa istui paroni synkkänä ja Ottilia-täti itkettynein silmin. -Kapteeni oli jo poistunut omalle puolelleen. Klaus koetti näyttää -rohkealta, mutta oli itse asiassa nolo kuin uitettu koira. - -Isoisä ei kuitenkaan hänen suureksi hämmästyksekseen sanonut moitteen -sanaakaan, vain lyhyen: -- Mene huoneeseesi, sinulle tuodaan sinne -ruoka. - -Klaus sopersi epäselvän hyvää yötä, suuteli molempia vanhuksia kädelle -kuten tavallisesti ja lähti huoneesta. Kynnyksellä hän kuitenkin -epäröi! Tädin itkettyneet silmät vaivasivat häntä. Teki mieli kääntyä -ja pyytää häneltä anteeksi ajattelematonta kujetta. Mutta ylpeys ja -ehkä ujouskin esti. Hänen ei tarvinnut nöyrtyä kenenkään edessä, oli -Jonas usein sanonut, ja hän oli oikeassa. - -Mutta uni karttoi sinä yönä Klauksen silmiä. Levotonna hän heittelihe -vuoteessaan ja näki unta, että Mimi Ottilia-tädin yömyssy päässä itki -hänen vuoteensa reunalla. - - - - -Kolmas luku. - -PAPPILASSA. - - -Pappilan pikku Marialla oli kova päivä. Oli lauantai, ja pappilaan -virtasi väkeä viljalti kirjoituttamaan itsensä ripille. Maria oli vain -yhdeksänvuotias, mutta auttoi nuoresta iästään huolimatta isäänsä -kansliatöissä. Hänen pieni, hento olentonsa katosi miltei tykkänään -korkeitten kirkonkirjaläjien taakse. Vakavana, huulet nipistyksessä -ja sormet koukussa hän piirteli merkkejä ja koukeroita kellastuneihin -lehtiin isän sanelun mukaan. - -Pastori Perenius istui kalotti päässä isossa nahkatuolissaan ja -vastaanotti ripille-ilmoittautuvat joko isällisesti kehoittaen tai -vakavasti nuhdellen, kuten kulloinkin sopi. - -Oikeastaan Mariasta ei ollut lainkaan hauskaa istua pimeässä -kansliahuoneessa, jossa ilma oli ummehtunutta ja täynnä tupakanhajua. -Sen lisäksi isä ahkerasti avasi nuuskarasiaa, niin että Mariaakin alkoi -aivastuttaa. Ja vanhat kirkonkirjat olivat kauhean ikävät ja raskaat -käsitellä. Ulkona huojuttivat sireenit äsken kukkaan puhjenneita -oksiaan ja pääskynen liverteli räystäässä. Jonatan ja Susanna -juoksentelivat pihalla ja koettivat, kumpi voisi korkeammalle puhaltaa -höyhentään, jonka olivat saaneet kanatarhasta. Ollapa heidän joukossaan! - -Mutta Marian mieleen ei juolahtanutkaan pyytää isältä pientä -lomahetkeä. Pastorin väki kasvatti lapsensa kurissa ja Herran -nuhteessa. Työtä heidän täytyi tehdä -- kunkin voimainsa mukaan. - --- Palkka on pieni ja työväki kallista, oli pastorinrouvan tapana sanoa. - --- Ja laiskuus on pahan juuri, lisäsi pastori siihen tavallisesti. - -Pojat, Josef ja Joel varsinkin, eivät olleet oikein kirjaan meneviä. He -työskentelivät mieluummin pellolla ja niityllä kuin kieliopin ääressä. -Mutta Maria-tyttö oli hyväpäinen ja ahkera. Hän oli oppinut lukemaan -yhtä helposti, kuin se pojille oli ollut vaikeata, ja koska hän oli -isänsä silmäterä, piti tämä häntä mielellään huoneessaan. Hänestä -tuli, heti kun hän kutakuinkin oli oppinut kynää ja oikeinkirjoitusta -hallitsemaan, isän pikku kirjuri. - -Maria katseli ikkunasta ulos ja näki paksun pölypilven. Sen keskeltä -sukelsi esiin kaksi mustaa hevosta ja vaunut. - -"Matti Juhonpoika Tynjälä ja vaimo Manta Kustaantytär Ali-Tynjälän -talosta", saneli isä. - -Marian huomio oli kokonaan hevosissa ja vaunuissa. Isä saneli samat -sanat toistamiseen. Tynjälän isäntä ja emäntä seisoivat jäykkinä -kädet kupeilla, mutta Marian silmät olivat ulkona. Äkkiä hän hypähti -seisomaan huudahtaen: - --- Isä, isä, he tulevat tänne, vaunut kääntyivät kujalle. - --- Maria-tyttäreni, ripillekirjoitus on tärkeä toimitus, ja kun sinä -olet siinä osallisena, vaaditaan sinulta vakavaa mieltä, ettet salli -maallisten pikkuseikkojen mieltäsi hämmentää, sanoi pastori verkkaan ja -vakavasti. - -Maria istuutui punaisena paikalleen ja veti aikamoisen koukeron -Tynjälän isännän nimen viereen. - -Mutta nyt ovi aukesi kiivaasti, ja Lotta-äiti pisti päänsä hätääntyneen -näköisenä sisään. - --- Jakob, Jakob, pane kaulus kaulaasi ja toinen takki yllesi. -Tottisalmen paronin vaunut ajavat pihalle. Meidän täytyy kai teurastaa -Väskynän vasikka. - --- Heti, heti, äitikulta. Maria-piikaseni, hae isän kaulus. -- Pastori -tempaisi kalotin päästään, ja riensi makuuhuoneeseen pukeutumaan. - -Kuin myrskytuulen pyyhkäisemänä olivat Jonatan ja Susanna kadonneet -pihalta lastenkamariin, jossa vanha Heta heitä pesi ja harjasi, niin -että saippuavesi räiskyi ja lapset kirkuivat. - -Pastori ja Lotta-äiti ennättivät parahiksi portaille, kun paroni ja -Klaus astuivat mukavista perhevaunuista maahan. Pastori kumarsi, -Lotta-äiti niiasi, ja kaikki ikkunat olivat täynnä kasvoja, jotka nenä -litteinä kurkistivat outoa näkyä. - --- Tervetuloa, herra paroni, tervetuloa, Klaus-herra, liikkui -Lotta-äidin kieli lipeästi. Mutta samassa hän löi kätensä yhteen ja -huusi kauhistuneena: - --- Herran tähden, pojat, mitä siinä töllötätte? Pian peseytymään ja -toiset vaatteet ylle. Anteeksi, herra paroni, he tulevat pellolta ja -ovat työvaatteissa. Kumartakaa toki, pojat. Tämä tässä on Josef ja tämä -on Joel. - -Josef ja Joel kumarsivat, niin että liinatukka heilahti otsalle, ja -katosivat keittiön ovesta. Nyt vasta sai paroni puheenvuoron. - --- Hyvää päivää, herra pastori. Kuinka voitte, arvoisa rouva? -Ottilia-sisareni lähetti terveisiä. Tässä on tyttärenpoikani, nuori -Klaus. - --- Tottisalmen tuleva isäntä, lisäsi pastori hymyillen hyväntahtoisesti. - -Klaus oli mielissään, kun hänelle osattiin antaa arvoa, ja kumarsi -tavallista kohteliaammin. - --- Yrjö, vie paronin hevoset talliin, käski pastori. - -Noin kaksitoistavuotias kaunis, tummasilmäinen poika astui hevosten luo. - --- Meidän hevosiin ei saa koskea muut kuin Ek, sanoi Klaus kiivaasti. - --- Niin, hevoset ovat todellakin rajut, kenties poika neuvoo -ajajallemme tallin. Jos arvoisa isäntäväki suvaitsee, viivymme -mielellämme täällä jonkin aikaa. - -Yrjö katseli mielihyvällä uljaita mustia vaunuhevosia ja siveli niiden -kiiltävää karvaa. - --- Anna hevosten olla, tiuskaisi Klaus. - -Yrjö loi häneen pitkän katseen tummista silmistään ja poistui ääneti -muhkearyhtisen Ekin kanssa, joka pönäkkänä talutti hevoset talliin. - -Paronin katse seurasi poistuvia. - --- Kuka on tuo poika? - --- Hän on renkipoikamme, orpo raukka. - --- Mutta käydäänhän nyt sisään, pyysi Lotta-äiti. - -Vieraat astuivat iloisen kuistin läpi eteiseen ja saliin. Lotta-äiti -loi huolestuneen katseen ympäri huonetta, mutta huoahti helpotuksesta. -Kaikki oli kuin olla piti. Lattia aamulla aikaiseen pesty, puhdas -ja sileä, uunin edessä tuoreita katajia, ikkunoissa valkeat verhot, -amarylliskin oli juuri tänä aamuna aukaissut suuret, punakeltaiset -kukkansa. - -Olipa onni, että sattui olemaan lauantaiaamu, hän ajatteli. - -Nyt tulivat lapset sisään. Ensin tummatukkainen, kirkassilmäinen Maria, -hiukset sievästi sidottuina kireälle palmikolle, taluttaen pikku -Gideonia, sitten Susanna ja Jonatan. Ja viimeksi Josef ja Joel, kaikki -kuusi puhtaina ja sileäksi kammattuina. - -Paroni loi terävän katseensa lapsiparveen tutkistellen kutakin erikseen -ja nyökäytti tuskin huomattavasti päätään. Lapset miellyttivät häntä. -Reippaita, vaatimattomia ja ymmärtäväisiä, sopivaa seuraa Klaukselle. -Avomielinen katse, hyvä piirre suun ympärillä. Ja pieni tyttö oli -kerrassaan herttainen, niin äidillisen ja lempeän näköinen. - -Hän kutsui Marian luokseen, otti tytön ruskettuneet kädet omiinsa ja -sanoi ystävällisesti hymyillen: -- Tartupas nyt tämän vieraasi käteen -ja vie hänet ulos leikkimään. Minä toivoisin, että teistä tulisi hyvät -ystävät. - -Maria loi kirkkaat silmänsä paronista Klaukseen. -- Minä vien hänet -katsomaan vasikoitani, sanoi hän ujostelematta. -- Tule. Ja hän tarttui -Klauksen käteen. - -Klauksen kielellä pyöri vastaus: -- En minä sinun vasikoistasi piittaa. -Mutta hän ei tahtonut olla tytölle epäkohtelias ja seurasi siis -vastustelematta Mariaa. Toiset lapset lähtivät heidän mukaansa. - -Lotta-äiti poistui myös keittiöön, ja paroni jäi pastorin kanssa -kahden. Keskusteltuaan jonkin aikaa kevättöistä -- oltiin näet -toukokuun lopussa -- ryhtyi paroni varsinaiseen asiaansa. Soturin -suorasukaisuudella hän peittelemättä kertoi, mistä syystä oli tullut ja -minkä vuoksi hän piti tärkeänä, että Klaus joutui pois kotoa. Nyt hän -tahtoi kysyä pastorilta, haluaisiko tämä ottaa kotiinsa varsin huonosti -kasvatetun pojan, jonka pahat taipumukset kotona vain lisääntyivät. - --- Pohja on hyvä luullakseni, hän lausui lopuksi, mutta pinnalla on -paljon rikkaruohoja, ja ne olisi nyt kitkettävä pois. Tahdotteko, herra -pastori, ottaa sen toimeksenne, te ja vaimonne? - -Pastori näytti miettivältä. Ei ollut hauskaa ottaa kotiinsa hemmoteltua -aatelispoikaa, joka oli tottunut ylellisyyteen. Mutta toiselta puolen -oli vaikea hylätä paronin pyyntöä. Tottisalmen vanha paroni oli -yleisesti suosittu ja rakastettu oikeamielisyytensä ja avuliaisuutensa -tähden. -- Sitäpaitsi pieni rahanlisä heidän niukkaan talouskassaansa -ei haitannut. - --- Tietysti en pyydä nyt heti vastausta, lausui paroni. Täytyyhän -teidän ensin neuvotella vaimonne kanssa. Se on välttämätöntä. - -Pastori kävi puhuttelemassa Lotta-äitiä, ja tämä oli heti taipuvainen. - --- Tulkoon poika vain tänne, sanoi hän reippaalla tavallaan. Kyllä me, -sinä ja minä, tulemme hänen kanssaan toimeen. - -Ja niin oli asia päätetty. - -Pappilan lapset koettivat sillä aikaa parhaimpansa mukaan huvitella -harvinaista vierastaan. Mutta se ei ollut niinkään helppoa kuin he -vaatimattomuudessaan olivat otaksuneet. Klaus tiesi, mitä varten -hänet oli pappilaan tuotu, ja oli päättänyt olla jäykkä ja ylpeä -alusta alkaen. Matkalla paroni oli hänelle selittänyt heidän käyntinsä -tarkoituksen viitaten siihen, että Klaus mahdollisesti jäisi pappilaan -koko kesäksi. Klaus kuitenkin luuli ja toivoi, että isoisä vain -uhkasi. Hän oli ollut hyvin nöyrä ja katuvainen koko matkan, ja oli -varma siitä, ettei isoisä häntä hennoisi heittää yksin vieraisiin. -Pelkkä ajatus, että hänen täytyisi olla viikonkaan verran poissa -Tottisalmesta, sen suuresta puistosta, mainioista kalavesistä ja koko -rakkaaksi tulleesta ympäristöstä kauhisti häntä. Klaus rakasti kotiaan -sydämensä pohjasta, eipä siis ihme, että hänen mielensä oli apea. - --- Tahdotko nähdä kissaani Mirriä? kysyi Maria. Se on niin soma ja -viisas. - --- En, vastasi Klaus lyhyesti. Kissasta puhuttaessa hän muisti -Mimi-raukkaa ja Ottilia-tätiä. Hänen tuli paha olla. - -Maria hämmentyi. Mirri oli hänen paras aarteensa. Hän kävi aivan -neuvottomaksi, kun ei poikaa sekään huvittanut. - --- Etkö pidä kissoista? kysyi hän arasti. - --- Minä vihaan niitä. - -Maria pelästyi ja katsoi säikähtyneenä ympärilleen, näkyisikö Mirriä -missä. Voi, tuolla se tulla sipsutteli, liehakoivan näköisenä se läheni -lapsia, kehrätä hyrryttäen mielistelevästä. Maria sieppasi sen nopeasti -syliinsä ja riensi juoksujalkaa sisään. - --- Sinä et saa tulla ulos nyt, Mirri, kuiskasi hän kissan korvaan. -Vieras poika ei siedä kissoja, hän voisi tehdä sinulle pahaa. -- Hän -kätki kissan ullakkokomeroon ja palasi hengästyneenä pihalle. - --- Ruvetaanko pallosille? ehdotti Joel. - -Klaus suvaitsi myöntyä. - -Pojat noutivat mailat ja pallot, ja pian oli peli käynnissä. Maria oli -neljäntenä. - --- Maria, Maria! kuului jonkin ajan kuluttua äidin ääni. Tule pitämään -huolta Gideonista. Hän on täällä kaikkien tiellä ja kaataa kermat ja -muut. - --- Kuka nyt rupeaa Marian sijalle? - --- Jonatan, ehdotti Josef. - --- Ei siitä mitään tule, vastusti Joel. Hän on liian pieni, itkee, jos -saa pallon naamaansa. Otetaan Yrjö. - -Pojat noutivat Yrjön ja peliä jatkettiin. - --- Nuori herra ei noudata pelisääntöjä, sanoi Yrjö Klaukselle, joka -pelasi vallattomasti niinkuin itse tahtoi. - -Klaus loi poikaan ylpeän katseen. -- Sinäkö minua komentamaan? -Renkipoika! Kiitä onneasi, että lainkaan saat kanssani pelata. - -Yrjö punastui hiusmartoa myöten. Estääkseen vastausta, joka hänen -kielellään pyöri, hän puraisi huultaan. Sitten hän laski sauvansa -maahan ja kääntyi menemään pois. - --- Yrjö, älä lähde, huusi Joel. Älä viitsi suuttua. Me emme voi jatkaa -peliä ilman sinua. - --- Minä en halua olla vieraan loukattavana, vastasi Yrjö. - --- Sinä jäät, huusi Klaus. Minä käsken, minä tahdon, että sinä jäät. - -Yrjön silmät välähtivät. -- Millä oikeudella te minua käskette? - --- Milläkö? -- Olen Tottisalmen perillinen. - --- Minä en ole Tottisalmen alustalaisia, eikä teillä siis ole oikeutta -minua komentaa. - -Klaus lensi kiukusta punaiseksi. Köyhä poika, renkipoika uskalsi häntä -vastustaa. Hän näki Josefin ja Joelin vetävän suunsa hymyyn, ja se -vielä enemmän häntä ärsytti. - --- Sinä et mene, hän huusi vimmoissaan ja nosti sauvansa lyödäkseen -Yrjöä. Raudanluja käsi tarttui hänen ranteeseensa niin voimakkaasti, -että hän kivusta kirkaisten päästi otteensa. - --- Käyttäytykää siivosti, herra Tottisalmen perillinen, lausui Yrjö -halveksivasti ja päästi otteensa. -- Ek, tule tänne, Ek! huusi Klaus -vihasta vavisten. Kurita tuota poikaa! Tuo ruoska! - -Ek astui pyylevänä tallista, missä hän oli ollut hevosia syöttämässä. - --- Annanko hänelle, niin että tuntuu? - --- Ei, ei, tahdon itse häntä kurittaa. Ruoska minulle. - -Molemmat pojat seisoivat vastatusten. Klaus vihasta tulipunaisena, Yrjö -kalpeana, tummat silmät säihkyen. - -Ek imi piippuaan rauhallisena, mutta Josef ja Joel olivat kuohuksissa. - --- Jos hän iskee Yrjöä ruoskalla, niin annan häntä korvalle, puhisi -Joel itsekseen. - --- Pyydä heti paikalla anteeksi, renki! huusi Klaus. Muutoin saat -maistaa tästä. - --- En ole tehnyt mitään pahaa. - -Ei kukaan pojista huomannut, että näytelmällä oli katselijoita. Paroni -ja pastori olivat tuokion aikaa seuranneet kiivasta kohtausta. Nyt he -astuivat kiihoittuneiden poikien luo juuri parhaiksi estämään Klauksen -ruoskan läimähdystä. - --- Seis, huusi paroni käskevästi. - -Klauksen käsi vaipui alas. - --- Mitä täällä tapahtuu? Paronin kulmakarvat olivat syvissä rypyissä. - --- Hän vastustaa minua. Näetkö, isoisä, tuo renkipoika uskaltaa minua -vastustaa! - --- Yrjö, onko se mahdollista? Sinä synnytät riitaa isäntäsi vieraan -kanssa. Häpeä, poika, torui pastori. - -Yrjö ei vastannut sanaakaan. - --- Mistä riita johtui? kysyi paroni kääntyen Josefin ja Joelin puoleen. -Pojat olivat nähtävästi hämillään. Joel vilkuili Klaukseen. - --- Kerro asia peittelemättä, poikani, sanoi paroni Joelille. - -Joel raaputti kömpelösti jalkojaan, otti hatun päästään ja kertoi -sitten lyhyesti ja selvästi asian juoksun. - -Paroni loi Klaukseen harmistuneen katseen. - --- Minä ihmettelen sinua, Klaus. Pyydä anteeksi pojalta, jota olet -loukannut. - -Klaus heitti ylpeästi päätään taaksepäin. -- Anteeksi, minä, -renkipojalta! En koskaan! - --- Klaus! - -Yrjö astui suuttuneen paronin luo, kumarsi syvään ja lausui: - --- Herra paroni, jätetään asia sikseen. Nuoren herran on vaikea pyytää -anteeksi halvalta renkipojalta, ja minä tulen hyvin toimeen ilman hänen -anteeksipyyntöään. - -Paroni tuijotti häneen sanatonna. - --- Parbleu, teillä on ylpeitä palvelijoita, herra pastori. - --- Yrjö, joko sinä taaskin! varoitti pastori rauhallisella äänellään. - --- Anteeksi, herra pastori, en aikonut ketään loukata. Saanko nyt -mennä? kysyi poika nöyrästi. Olisi haettava Pekan kanssa hevoset haasta. - -Pastori ravisti päätään. -- Mene, poika, mutta muista, ylpeys käy -lankeemuksen edellä. - --- Tuletko mukaan hevosiin? kysyivät Josef ja Joel Klaukselta, joka -vihaisena pieksi nokkosia ruoskallaan. - --- En tuon kanssa. - -Maria juoksi paikalle, niiasi sievästi paronille ja sanoi: -- Äiti -pyysi päivälliselle. - -Paroni, joka hajamielisenä oli tuijottanut Yrjön jälkeen, heräsi -mietteistään. - --- Kiitos, tyttöseni! Vieraat ovatkin oikein nälissään. Hän hymyili -ystävällisesti tytölle, mutta hänen äänensä oli väsynyt. - --- Onko tuo renkipoikanne tästä pitäjästä? kysyi paroni pastorilta, kun -he päivällisen jälkeen istuivat tupakoimassa pastorin huoneessa. - --- Kyllä. Hänen äitinsä tai oikeastaan kasvattiäitinsä oli minun -rippikoululapsiani. Miellyttävä nainen, mutta kuoli aikaisin Yrjö-rukan -vahingoksi. Mies meni uusiin naimisiin karkealuontoisen ja häijysisuisen -naisen kanssa, joka taisi pidellä poikaparkaa pahasti. Poika joutui -minulle oikeastaan vain sattuman kautta tai sanoisinko Jumalan -tahdosta. Pari vuotta sitten olin kinkerimatkalla, ja tieni johti -Mäenpään torpan ohi. Oli helmikuu, ja kylmää lunta ryöpytti vasten -kasvoja, niin että oli oikein tukalaa. Ajaessamme mökin sivuitse sanoin -Pekalle: - --- Pistäydytäänpä tuonne pirttiin, eiköhän sieltä heruisi pisara kahvia -kylmään? Pekka käänsi heti hevosen ja astuimme sisään. Olin käynyt -torpassa Matleena-vainajan eläessä. Silloin siellä oli siistiä ja -puhdasta. Pikku Yrjö istui penkillä aapiskirja kädessä ja tavaili äidin -johdolla kirjaimia. Oli viihtyisää ja hupaista. Nyt huomasin heti, -että elämä oli muuttunut. Tupa oli pahassa siivossa, emäntä tympeän -näköinen, isäntä vanhentunut. Kehdossa itki pieni likainen lapsi, jota -laiha, resuinen poika liikutti. - -Minä sain kahvini tietysti, mutta hyvä mieliala ei tahtonut syntyä. - --- Onko tuo poikanne? kysyin mieheltä. - --- Kasvattipoika, ehätti siihen vaimo. Ja voi herra pastori, kuinka -siitä pojasta on vastusta. Se on niin ilkeä ja pahansisuinen, ettei -mitenkään tahdo sen kanssa toimeen tulla. Me lähetämmekin sen Anttilan -lautamiehelle renkipojaksi, ei se leipänsäkään edestä tee täällä työtä. - -Poika painoi päänsä alas. Minä näin, että hän taisteli itkua vastaan. - --- Mutta eikö ole liian aikaista lähettää noin pientä palvelukseen? -sanoin minä. - --- Siitäpähän oppii. Ja siellä sitä paremmin kurissa pidetään. Tämä -mies on liian pehmeäluontoinen sitä kurittamaan, selitti vaimo -topakasti. - -Minä käännyin miehen puoleen. -- Entinen vaimonne taisi pojasta paljon -pitää? - --- Pitihän se, sanoi mies melkein vastahakoisesti. Hänen oli nähtävästi -paha olla. - -Pojan tummat silmät olivat minuun luotuina. Nähtävästi hän tunsi, että -häntä säälin. Minä kutsuin hänet luokseni. - --- Kasvattiäitisi sanoo, että olet häijy. Mitä luulet Matleena-äidin -arvelevan, jos hän taivaasta katselisi ja näkisi sinun pahuutesi? - -Poika purskahti itkuun. -- En minä ole häijy, nyyhkytti hän, mutta minä -en kärsi, että minua piiskataan. Äiti ei koskaan minua piiskannut, minä -en ole koira. - -Hänen kasvonsa kävivät taas uhkamielisen näköisiksi, niinkuin ne olivat -olleet, kun ensin astuin tupaan. Minä olen sielunpaimen, herra paroni, -näin, että tässä oli taimi Herran yrttitarhassa, joka oli turmiolle -menemässä hoidon puutteesta. Mutta mitä tehdä? Vaimo näytti raa'alta, -tuskinpa häneen neuvot ja nuhteet osuivat. Poika oli heille taakaksi, -he tahtoivat hänestä päästä. Minä tunsin Anttilan lautamiehen, tiesin, -että talo oli kuuluisa siitä, ettei siellä palvelijat pysyneet. Isäntä -ja emäntä olivat yhtä kovaluontoiset. Poika oli niin kaunis ja älykkään -näköinen, hän katseli minua kuin apua pyytäen. - --- Milloin olette aikoneet viedä hänet Anttilaan? kysyin. - --- Jo tänä päivänä, vastasi vaimo nopeasti. Mies ei vastannut mitään, -nähtävästi he olivat eri mieltä asiasta. - -Poika purskahti hiljaiseen, toivottomaan itkuun. Koti oli hänelle -rakas, vaikka häntä kovasti kohdeltiinkin. Häntä kauhisti vieras -isäntä, josta kerrottiin pahoja. Silloin minä tein päätökseni. -- -Antakaa poika minulle, sanoin. Minä tarvitsen juuri Pekalle apulaista. -Anttilan isännälle voitte antaa peruutuksen. Voitte luottaa siihen että -pojalla on parempi minun luonani kuin siellä. - -Vaimo kiitti tyytyväisenä, hän oli iloinen, kun pääsi pojasta sitä -pikemmin. Nopeasti hän syyti pojan vähät tavarat arkkuun, puki ehyet -vaatteet hänen ylleen ja piti jäähyväisiksi pitkän evästyssaarnan. -Poika oli aivan äänetönnä, en tiennyt oliko hän iloinen vai ei. - -Kun läksimme, tuli mies jälkeemme. Hän painoi kättäni porstuassa ja -kuiskasi: - --- Kiitos, pastori, kyllä ymmärrän hyvän sydämenne. Poika on ollut -tunnollani siitä asti, kun tupaan tuli toinen emäntä. Ei se häijy poika -ole, mutta se on kuin nuori varsa, ei kärsi piiskaa. Hyvällä sen saa -vaikka minne. Matleena oli sille niin hellä. Ja hän huokasi syvään, -mies-parka. - -Minä vein pojan kotiin. Kesti jonkin aikaa, ennenkuin hän tottui taloon -ja meihin, arka ja pelästynyt raukka. Mutta vaimoni, herra paroni, on -ihmeellinen nainen, hänellä on tuntosarvet, jollaisia ei kellään. Hän -tietää, missä tarvitaan lakia ja missä evankeliumia. Yrjö pääsi hänen -suosioonsa viikon kuluttua, ja silloin poika oli turvassa, sen tiesin. -Kaksi vuotta hän nyt on ollut talossamme, renkipoikana tosin, mutta -myöskin poikaini toverina. Kiivas hän vieläkin on, ja ylpeydenhenki -yhä elää, sen itse äsken huomasitte, mutta muutoin ei ole parempaa ja -herttaisempaa poikaa tämän ilman kannen alla, sen vakuutan. - --- Onko hänen vanhemmistaan tietoa? - --- Isä oli kuljeksiva veitsenteroittaja, luulen. Muuta ei hänestä -tiedetty. Hän oli saapunut Mäenpään torppaan täydessä kuumeessa -taluttaen poikaa kovassa pyry-ilmassa. Tupaan päästyään hän oli heti -kaatunut penkille ja alkanut hourailla. Isäntä oli koettanut saada -selvää hänen puheistaan, mutta se oli kaikki sekavaa. Yöllä hän oli -kuollut tajuihinsa tulematta. Poika jäi torpan väen luo, joka oli -lapseton. Ei hänkään ollut muuta osannut sanoa kuin nimensä: Yrjö. Sen -verran oli kertonut, että he olivat kulkeneet kauan. -- -- -- - -Avonaisesta ikkunasta kuului Joelin hätäinen ääni: -- Isä äiti, tulkaa -pian! - -Pastori riensi ikkunalle: -- Mikä hätänä, Joel? - --- Voi, isä, joudu. Hän kuolee. - --- Kuolee, kuka kuolee? Puhu, poika! - --- Yrjö. Hän on jo hengetönnä. - -Pastori unohti tavallisen hitautensa, heitti piipun pöydälle ja juoksi -avopäin pihalle. Joel seisoi portailla kalpeana ja vapisevana. Isän -nähtyään hän alkoi juosta. - --- Missä hän on? huusi pastori juostessaan pojan jäljestä. - --- Takapihalla. Siro oli niin hurja. Se oli Klauksen syy. - -Takapihalla kohtasi pastoria surkea näky. Maassa, pää Josefin polvilla, -makasi Yrjö kalmankalpeana ja tajutonna. Oikea käsi riippui hervotonna -kupeella, mutta verihaavaa ei näkynyt. Hänen vieressään seisoi Siro, -pappilan nuori ori, hikisenä ja värisevänä, pää painuksissa. - --- Onko äidille sanottu? - --- Jakob, mitä tämä merkitsee? kuului samassa Lotta-äidin ääni. Hän -ja Maria olivat paronin seurassa rientäneet paikalle käärevaatetta ja -linjamenttipullo mukanaan. - -Pastori tutki Yrjöä hellävaroen. -- Käsivarsi on poikki. Sitäpaitsi hän -luultavasti on saanut jonkin sisällisen vamman. Meidän täytyy kantaa -hänet sisään. - -Hän nosti varovasti pojan käsivarsilleen ja läksi hitaasti, kantaen -raskasta kuormaansa, kulkemaan rakennusta kohti. Toiset seurasivat -äänettöminä, vakavina, Maria hiljaa itkien, Josef ja Joel luoden -vihaisia katseita Klaukseen. Tämä astui kalpeana isoisänsä rinnalla. - -Kanslian leveälle nahkasohvalle oli Lotta-äiti hätäpikaa laittanut -vuoteen, jolle pyörtynyt laskettiin. Sillä aikaa kuin pastori ja hänen -vaimonsa hoitivat Yrjöä, tutki paroni onnettomuuden syytä pojilta. Hän -kutsui heidät saliin ja sulki oven. - --- Miten tämä tapahtui? - -Kaikki kolme poikaa seisoivat äänettöminä. Josef ja Joel olivat -punaiset ja nolon näköiset. Klaus puristi huulensa yhteen ja rypisti -kulmiaan. Hänen oli vaikea hillitä itkua. - --- Kenen oli syy? kysyi paroni toistamiseen. - -Ei vieläkään vastausta. - -Paroni katseli hetken aikaa kutakin erikseen, kääntyi Josefin puoleen -ja sanoi käskevästi: - --- Selitä kaunistelematta, koska oikea rikollinen ei uskalla. - -Klaus heitti päänsä taaksepäin ja lensi tulipunaiseksi. -- Minäkö -en uskaltaisi! Sitä ei isoisän tarvitse kahdesti sanoa. Tuo poika -väitti, etten osaisi ratsastaa oriilla, minä tahdoin näyttää, että -osaan ja uskallan. Pääsinkin hevosen selkään, mutta se karkasi äkkiä -pystyyn ja lähti juoksemaan hurjaa vauhtia. Tietysti olisin saanut -sen hillityksi, mutta silloin renkipoika juuri tien käänteessä tuli -vastaan, hevonen vimmastui yhä enemmän, hän tarttui siihen kiinni, ja -silloin hurjistunut hevonen heitti hänet syrjään, niin että hän kaatui -ja meni tainnoksiin. - --- Siinäkö kaikki, kysyi paroni kääntyen uudestaan Josefin puolelle. - --- Osapuilleen. Siro on aina ollut hurja, se ei ole totellut ketään -muuta kuin renki Pekkaa ja Yrjöä, joka on sitä hoitanut yhdessä Pekan -kanssa. Se onkin vielä melkein varsa vain. Yrjö ratsasti sen selässä -kaivolle juottamaan sitä. Klaus tahtoi silloin myöskin ratsastaa sillä. -Me kielsimme kaikki, mutta hän ei totellut. Sillä aikaa kuin Yrjö -meni kotaan noutamaan vesiämpäriä, nousi Klaus Siron selkään. Siro -nousi pystyyn ja lähti laukkaamaan. Kun Yrjö huomasi vaaran, kiersi -hän kodan tullakseen hevosta vastaan. Mutta Siro oli aivan hurjana ja -syöksyi suoraan häntä kohti, ja sitten onnettomuus tapahtui. Siro-parka -seisahtui heti säyseänä kuin lammas nähdessään Yrjön makaavan edessään. -Se on aina pitänyt Yrjöstä, mutta se ei kärsinyt, että vieras käsi -tarttui siihen, ja se joutui aivan suunniltaan. - --- Ja mitä sanot sinä tähän? kysyi paroni kylmästi Klaukselta. - --- Minä olisin kyllä tullut toimeen ilman häntäkin, vastasi poika -ynseästi. - --- Se ei ole totta, huudahti Joel kiivaasti. Siro syöksyi suoraan -riihtä vasten, ja ellei Yrjö olisi tullut vastaan, olisi Klauksen -käynyt huonosti, siitä olen varma. - --- Poika-parka on siis pelastanut henkesi ehkä omansa kaupalla, sanoi -paroni totisena, luoden Klaukseen kiinteän katseen. - --- Älkää sanoko niin, isoisä, eihän hänellä ole haavaa missään, -huudahti Klaus pelästyneenä. - --- Sitä pahempi, hän on kai saanut jonkin sisällisen tärähdyksen. Jos -hän kuolee, Klaus, on sinun omapäisyytesi siihen syynä. Mutta meidän -täytyy tehdä kaikki mitä voimme pelastaaksemme hänen henkensä. - -Näin sanoen paroni astui takaisin kansliaan jättäen pelästyneet ja -surulliset pojat kolmen kesken. - -Yrjö oli yhä tiedottomana. Maria hautoi hänen päätään kylmällä -kääreellä, ja Lotta-äiti koetti kaataa viinaa suljettujen huulten -väliin. - --- Älkäämme tuhlatko aikaa, pastori, sanoi paroni, minä vien pojan -vaunuissani kotiini. Kelpo tohtorimme tekee hänet terveeksi, jos -se vielä on mahdollista. Ja sen täytyy olla mahdollista, lisäsi -hän puoliääneen. Pojan kauniit kalpeat kasvot liikuttivat häntä -omituisesti. Hän oli mielestään nähnyt ne ennen, kauan sitten. Mutta -missä? - --- Aiotteko todella viedä hänet mukaanne, kysyi hämmästynyt pastori, -mutta -- -- - --- Ei mitään muttaa. Heti kun hevoset ovat valjaissa, lähdemme. -Tottisalmessa on lääkäri aina lähettyvillä, me hoidamme hänet kyllä -hyvin. Klauksen jätän tänne, kuten puhe oli. Vai peräytättekö sananne -sen jälkeen, mitä nyt on tapahtunut? - -Lotta-äiti näytti epäröivältä, mutta pastori vakuutti: -- Emme, herra -paroni. Ellette halveksi meitä kasvattajina, niin otamme sen toimen -mielellämme vastaan. Hän saa osakseen saman kohtelun kuin omat poikani, -se on, hymyili pastori hienosti, hän saa sekä rakkautta että kuria. - --- Niin juuri, nyökkäsi Lotta-äiti. Jumala paratkoon, hän tarvitsee -kumpaakin, poika raukallahan ei ole äitiä. Ja helläsydäminen papinrouva -kuivasi kyynelen silmästään. - -Paroni tarttui hänen käteensä. - --- Olen varma siitä, että Klaus teidän kodissanne on hyvässä hoidossa. -Jumala suokoon, että hän kerran saattaisi nimellemme kunniaa. - -Hetkisen kuluttua vierivät paronin vaunut hitaasti maantietä pitkin. Ek -istui tapansa mukaan jäykkänä ja arvokkaana istuimellaan. Mahdotonta -olisi ollut hänen kasvoistaan lukea ristiriitaisia tunteita, jotka -kuohuttivat hänen muutoin niin levollista mieltään. Nuori herra -- -Tottisalmen nuori herra -- pappilassa, ja pappilan renkipoika vaunuissa -vanhan paronin vieressä. Oletko käynyt höperöksi, vanha Ek? Ja mitä -sanoo tästä Ottilia-neiti? - - - - -Neljäs luku. - -YRJÖ. - - -Suuri oli hämmästys ja ihmettely Tottisalmessa, kun paronin vaunut -ajoivat pihalle ja Ek paronin käskystä nosti tunnottoman pojan -syliinsä. Beata, joka oli juossut isoisää vastaanottamaan, luuli -poikaa Klaukseksi ja päästi kimakan hätähuudon. Tuossa tuokiossa oli -piha täynnä ihmisiä. Mademoiselle sai hysteerisen kohtauksen, ja -Ottilia neiti juoksi noutamaan vettä, joka häneltä läikähti maisteri -Tickleniuksen niskaan, tämä kun ensimmäiseksi sattui hänen tielleen. - -Hämminki lisääntyi vielä enemmän, kun paroni lyhyesti lähetti noutamaan -tohtoria heti ja joutuisaan. - --- Eikö täällä ole ainoatakaan järkevää ihmistä, huusi paroni -jymisevällä äänellä -- onpa toki, siinähän on Riikke-mamseli, Jumalan -kiitos, ottakaa poika haltuunne. - --- Mutta eihän se olekaan Klaus! huusi Beata luotuaan silmäyksen -kalpeaan poikaan. Hyväinen aika, isoisä, kuka se on? - --- Pappilan renkipoika, vastasi paroni. - --- Pappilan renkipoika! Jumalan kiitos, se ei ollutkaan nuori herra -- -pappilan renkipoika vain, toisti palvelusväki iloisena. - -Samassa Yrjö aukaisi silmänsä ja katseli avutonna ympärilleen. Hän -näki pelkkiä outoja kasvoja, kuuli sanat: pappilan renkipoika vain, ja -vaipui uudelleen tainnoksiin. - --- Kas niin, hyvät ihmiset, menkää nyt kukin toimiinne, Klaus-herra -on pappilassa hyvässä turvassa. Ja sen enempää selittämättä paroni -viittasi hämmästyneitä ja kuiskailevia palvelijoita hajaantumaan. - --- Minne minä hänet kannan? kysyi Ek Riikke-mamselilta, renkitupaanko? - --- Minun huoneeseeni, vastasi Riikke-mamseli. - --- Sitä en neuvoisi, virkkoi Ek tuttavallisesti hiljentäen ääntään. -Mamseli ymmärtää, ettei tällaista huutolaispoikaa ole miellyttävää -pitää huoneessaan. - --- Viekää hänet sinne vain, kuului Riikke-mamselin lyhyt ja päättävä -käsky. - --- Sama se, mutta kyllä mamseli vielä katuu, luvalla sanoen, mutisi Ek. - -Riikke-mamseli antoi nopeasti sisäkölle muutamia käskyjä. Pian oli -kapea telttasänky nostettu emännöitsijän huoneeseen, vuode valmistettu -ja poika laskettu vuoteelle. - -Kun Ek ja palvelustyttö olivat lähteneet, katseli vanha mamseli kauan -tajutonta poikaa. Hän työnsi ruskeat hiukset pojan korkealta otsalta. - --- Armollinen Jumala, huokasi hän liittäen ryppyiset kätensä yhteen. -Teetkö sinä meistä pilkkaa? - -Tunnin kuluttua saapui tohtori. Hän tutki tarkoin loukkaantunutta ja -pudisti päätään. -- Paha juttu, mutisi hän. - -Riikke-mamseli katseli häntä huolestuneena. -- Toipuuko hän? - --- Kenties, kenties ei, se oli ilkeä tärähdys, josta luultavasti -seuraa aivokuume. Saamme nähdä, mitä lepo ja hyvä hoito saavat aikaan. -Aiotteko pitää hänet tässä huoneessa, Riikke-mamseli? - --- Kyllä, herra tohtori. - -Tohtori katseli häntä silmälasiensa takaa. - --- Mutta poikahan on teille uppo outo, mikäli ymmärsin paronin -puheesta. Hänhän on tykkänään toisesta pitäjästä. - --- En ole häntä koskaan ennen nähnyt, herra tohtori. - --- Hm, Riikke-mamseli, te olette hyvä ihminen. -- Hän tarkasti poikaa. --- Merkillisen kaunis poika. No niin, saamme nähdä, saamme nähdä. Tehän -olette tottunut sairaanhoitajatar, Riikke-mamseli. - --- Ainahan sitä pitkän elämän varrella saa sellaiseen tottua, vastasi -Riikke-mamseli. - --- Hm, hm, tohtori näytti hajamieliseltä. Sitten hän äkkiä kysyi -osoittaen seinällä riippuvaa nuoren meriupseerin kuvaa ja hiljentäen -ääntään: - --- Miten tuo on tänne joutunut? - --- Kun nuori paroni karkoitettiin kotoa muka väärentäjänä, -- mamseli -korosti sanaa muka, -- ei hänen kuvansa tietysti enää saanut riippua -sukumuotokuvien seurassa, hänhän oli tahrannut kunniallisen nimen. -Paroni käski minun poistaa kuvan huoneestaan. Minä ripustin sen -huoneeseeni vanhempieni rinnalle. Vanhempani olivat kunniallista -väkeä, herra tohtori, ja kunniallinen oli nuori paronikin kiireestä -kantapäähän, sanottakoon hänestä mitä tahansa. -- Ja Riikke-mamseli -katsoi tohtoriin taistelunhaluisena kuin vanha kana, joka tahtoo -poikasiaan suojella. - --- Niin, niin, sanoi tohtori, se oli selittämätön juttu. - -Annettuaan tarkat määräykset sairaan hoidon suhteen tohtori poistui -miettiväisenä. - -Mutta mamseli ryhtyi tarmokkaasti sairaanhoitajatoimeensa. Voudin -tyttären, hiljaisen Annan, hän otti avukseen ja hoiti väsymättömällä -huolella pientä potilastaan. Alussa kyllä näytti siltä kuin olisi -kaikki vaiva ollut turhaa, yötä päivää poika houraili lakkaamatta, -hänen otsansa oli polttava ja kasvonsa punoittavat. - -Koko talo ihmetteli Riikke-mamselin käsittämätöntä hellyyttä -renkipoikaa kohtaan. Ottilia-neiti ei tiennyt paheksuako vai hyväksyä -emännöitsijän äkillistä armeliaisuuden puuskaa. Hänen mielestään -oli hiukan sopimatonta, että tuntematon rahvaanlapsi sairasti -herraskartanossa, väentupa olisi ollut sopivampi paikka. Mutta koska -hän ei voinut suorastaan moittiakaan mamselia, tyytyi hän siihen, että -kohteli häntä hiukkasen jäykemmin kuin tavallisesti. Paroni kävi pari -kertaa katsomassa poikaa ja viipyi kummallakin kertaa kotvan aikaa. -Riikke-mamselille tuli silloin aina kiireellistä asiaa keittiöön ja hän -poistui pyytäen anteeksi paronilta. - --- Pitäähän jättää hänet kahden kesken poikansa kuvan kanssa, hän -mutisi. Ei arvannut vanha emännöitsijä, että isä säilytti ainoan -poikansa kuvaa alati povitaskussaan sitä usein yksin katsellakseen. - -Oli kirkas kesäpäivä. Mamselin huoneessa olivat ikkunauutimet vedetyt -syrjään, ja iloinen päivänsäde leikitteli estelemättä lattialla ja -vuodepeitteellä. Yrjö aukaisi silmänsä ja ihmetteli. Missä hän oli? -Ei pappilassa ainakaan. Ei taivaassakaan, ei sinne kukaan hengissä -pääse, ja elossa hän oli, sen tunsi selvästi. Käsi pyrki korvan taustaa -raapimaan. Merkillistä, hän ei muistanut mitään. - -Huone oli sievä ja siisti. Ikkunaverhot lumivalkeat, pöydällä virkattu -liina ja seinillä kuvia. Ei Martti Lutheria eikä Pyhää Paimenta kuten -pappilan seinällä, vaan Venäjän armollinen keisari Aleksanteri I ja -hänen kaunis keisarinnansa. Oli siellä vielä Isakin uhraaminenkin ja -nuoren meriupseerin kuva. - -Varsinkin viimemainittu oli niin kaunis, ettei Yrjö saanut hänestä -silmiään käännetyksi. Äkkiä kuva alkoi suureta, upseeri laskeutui alas -ja astui hänen luokseen. Yrjö kohotti ruumistaan ojentaakseen hänelle -kättään, mutta silloin upseeri alkoi kummasti pyöriä, koko huone -pyöri, ja Yrjön silmät sulkeutuivat. Kun hän taas heräsi, huomasi hän -kummakseen olevansa vielä samassa huoneessa. Ikkunan ääressä istui -pyylevä, harmaahiuksinen nainen sukanneule käsissä. - --- Hyvää huomenta, tervehti nainen ystävällisesti ja astui Yrjön -vuoteen luo. Jopa olet pitkään nukkunut. - --- Missä minä olen? kysyi Yrjö. Hän oli aivan selvä nyt, vaikka heikko. -Puhe sujui niin kumman kankeasti, melkein kuiskaamalla vain. - --- Tottisalmessa, hyvän ystävän luona. - --- Yrjön silmät välähtivät. Hän muisti. -- Missä Klaus-herra on? kysyi -hän arasti. - --- Hän jäi pappilaan. Mutta nyt emme puhu enempää. Minä menen noutamaan -sinulle ruokaa. - -Ruokaa! Siitä oli varmaan pitkä aika, kun hän oli syönyt. Yrjön -valtasi äkkiä kova nälkä. Ollapa nyt perunapuuroa tai talkkunaa! Ehkä -parhaimmassa tapauksessa paistettua sianlihaa ja perunoita. - -Hetkisen kuluttua Riikke-mamseli palasi tarjotin kädessä. Tarjottimella -ei tosin ollut Yrjön haluamia herkkuja, vaan lihalientä ja munaa, mutta -hyvältä maistuivat nekin. Niin heikko poika kuitenkin vielä oli, ettei -jaksanut lusikkaa kädessään pitää, vaan Riikke-mamselin täytyi häntä -syöttää. - -Syötyään Yrjö kysyi ujosti: -- Kuka te sitten olette? - --- Minä olen Tottisalmen emännöitsijä, Riikke, ja sinun hyvä ystäväsi, -kuten jo äsken sanoin. - -Siitä päivin Yrjö alkoi parata. Rauhallisena hän lepäsi vuoteessaan -hiljaisessa huoneessa, jossa päivin harvoin liikuttiin, Riikke-mamseli -piti näet koko talon ohjakset käsissään, vaikka Ottilia-neiti -näennäisesti olikin emäntänä. Jo aamuvalkeasta hääräili toimekas -emännöitsijä keittiössä, leivintuvassa ja navettapuolella jaellen -käskyjään, toruen ja neuvoen, miten missäkin tarvittiin. Mutta illalla -hän väsyneenä puuhistaan vetäytyi huoneeseensa, ja silloin oli käskevä -emännöitsijä vaihtunut lempeään vanhaan naiseen, joka pehmeällä kädellä -hoivasi kiitollista potilastaan. Ahkerat kädet eivät kuitenkaan olleet -tällöinkään toimettomat. Vaatekappale toisensa jälkeen valmistui -Yrjölle, ja sinä päivänä, jolloin poika lääkärin lupauksen mukaan sai -nousta ylös, oli siisti vaatekerta tuolilla hänen vuoteensa vieressä. - -Näinä hiljaisina kesäiltoina, jolloin neula nopeasti liikkui mamselin -sormissa ja Yrjö makasi vuoteellaan, kertoi poika kaikki, mitä tiesi -elämänvaiheistaan, hoitajalleen. Riikke-mamseli näytti silloin Yrjön -mielestä niin merkillisen pettyneeltä, aivan kuin poika olisi kertonut -hänelle jotakin ikävää. Ja usein hän uudisti saman kysymyksen: -- -Oletko varma siitä, että veitsenteroittaja oli isäsi? - --- Sitä en tiedä, vastasi Yrjö, mutta Mäenpään väki sanoi niin, ja hyvä -hän oli minulle, muuta en muista. - -Eräänä päivänä Yrjö istui kalpeana ja laihana syreenimajassa, jonne -Riikke-mamseli oli hänet vienyt raitista ilmaa hengittämään. Hänellä -oli yllään tummansiniset vaatteet, jotka mamseli oli ommellut Klauksen -vaatteiden mukaan, iho oli käynyt tautivuoteessa kalpeaksi ja hienoksi, -kädet kapeiksi, ja tukka oli kasvanut, kiharoina se ympäröi hänen -korkeata otsaansa. Voimakas ulkoilma oli raukaissut häntä, pää oli -vaipunut taaksepäin, silmät olivat ummessa. Hän nukkui. - -Kuului pyörien ratinaa hiekoitetulta käytävältä, ja hetkisen kuluttua -kapteenin rullatuoli pyöri Jonaksen työntämänä lehtimajaan. Nähdessään -nukkuvan pojan Jonas seisahtui niin äkkiä, että rullatuoli sai aika -sysäyksen. - --- Varovasti, Jonas, varovasti, ajattele selkääni, vaikeroi kapteeni, -mutta vaikeni samassa. Hänkin oli huomannut pojan. Hän kääntyi -palvelijansa puoleen, joka vääntynein kasvoin tuijotti Yrjöön. - --- Jonas, kuiskasi kapteeni. Herran tähden, Jonas, kuka -- --? - --- Miksi pelästytte, herra kapteeni? kuului mamselin ääni samassa -heidän takaansa. - -Emännöitsijän nähdessään Jonas hillitsi mielenliikutuksensa, mutta -kapteeni hoki yhä: -- Kuka hän on? - --- Poika, jonka paroni toi pappilasta, vastasi mamseli katsoen suoraan -kapteenia silmiin. - --- Entä eikö renkipojalla ole sopivampaa paikkaa laiskoitteluun kuin -juuri herrasväen sireenimaja? kysyi Jonas tuikeasti. Ettekö näe, -että kapteeni on aivan suunniltaan nähdessään oudon maankuljeksijan -mielipaikallaan? - --- Näen kyllä, vastasi mamseli merkitsevästi. Yrjö oli herännyt. -Hämillään hän liukui pois mukavalta paikaltaan. - --- Maistuuko uni makealta herrasväen istuimella? kysyi Jonas -ivallisesti. - -Yrjön kalpeat kasvot sävähtivät tulipunaisiksi. -- Anteeksi, sai hän -vaivoin soperretuksi. - --- Syy ei ole pojan, sanoi mamseli. Minä hänet toin tänne. Pyydän -nöyrimmästi anteeksi rohkeuttani, en luullut kapteenin näin aikaisin -tulevan ulos. - -Kapteeni viittasi sovittavasti valkoisella, kapealla kädellään, mutta -emännöitsijä näki hänen vielä luovan vaanivan katseen Yrjöön. - --- Riikke-mamseli, sanoi Yrjö, kun he olivat edenneet jonkin matkaa -syreenimajasta. Miksi he minua vihaavat? - --- Vihaavat! Herran tähden sitä poikaa, millaisia sanoja se käyttää! -Miksi kapteeni ja Jonas sinua vihaisivat? - --- Sitäpä juuri en tiedä. Mutta minä tunnen, että olen heille -vastenmielinen. - --- Loruja, sanoi mamseli, mutta Yrjö kuuli hänen mutisevan jotakin -pahasta omastatunnosta. - -Illemmalla, kun Yrjö jo nukkui, istui Riikke-mamseli syvissä -ajatuksissa neule polvillaan. Hänen jalkainsa juuressa loikoi mukavasti -Almansor, hänen vanha uskollinen koiransa. Se oli lappalaisrotua, eikä -siinä ollut minkäänlaista romanttista koko koirassa paitsi nimi, jonka -sen emäntä jostakin käsittämättömästä syystä oli sille antanut. Mutta -se oli erinomainen keskustelutoveri yksinäiselle mamselille, se ei näet -koskaan häirinnyt mamselin puhetta, kuunteli vain hartaasti. - --- Meidän täytyy hankkia työtä pojalle, Almansor, työtä täällä -kartanossa. Ei käy laatuun, että hän on joutilaana nyt enää, kun -Jonas on häneen silmänsä iskenyt. Pojalle tekisi kyllä, Jumala -paratkoon, hyvää vielä jonkin aikaa koota voimia, mutta paras on -kiirehtiä, ennenkuin toisaalta punotaan juonia. Ruotsalainen on vanha -vehkeilijä. Hm, Almansor, me tiedämme kyllä yhtä ja toista, vaikka -sinua, eläin-rukkaa, ei silloin tosin vielä ollut maailmassakaan. -Huomasin kyllä, että pojan näkö ei ollut heille mieleen, ja nimeni ei -ole Eriikka Logren, elleivät he koeta saada häntä pois lähettyviltään. -Eiköhän liene parasta käydä vanhan Niilon puheilla? Hän voisi ottaa -pojan apulaisekseen, toden totta. Mitäs arvelet, Almansor, eikö se ole -hyvä tuuma? - -Almansor murahti lyhyesti hyväksymisen merkiksi heilauttaen häntäänsä. - -Saatuaan täten neuvonantajansa suostumuksen, riisui mamseli lasit -silmiltään, heitti huivin hartioilleen ja lähti astumaan suurta -halavakäytävää portille päin. - -Vanha Niilo asui pienessä punaisessa mökissä aivan portin pielessä. -Hän oli nuoruudessaan ollut sotilas ja taistellut urhoollisesti -Suomen sodassa, nykyjään hänen toimensa oli rauhallista laatua. Hän -piti käytävät kunnossa ja oli samalla portinvartijana. Ypö yksin hän -eli pienessä siistissä tuvassaan, vaimo oli jo toistakymmentä vuotta -maannut haudassa. Hän oli umpimielinen ja jörö, säästeli sanojaan -eikä antautunut turhiin puheisiin. Siihen oli osaltaan ehkä syynä -sekin, että hänen toinen korvansa oli sodassa tullut kuuroksi, ja iän -lisääntyessä toinenkin kuuli yhä huonommin. - -Ukko hääräili parhaillaan hellan ääressä iltasen valmistuksessa. - --- Voi Jesses, ukko-raiskaa, hän on polttanut olutjuuston pohjaan! -kirkaisi Riikke-mamseli. Taivas varjelkoon, minkälainen palaneen haju -täällä on. - -Vanha Niilo käännähti nopeasti luoden tuiman katseen tulijaan. Mutta -kun hän tunsi mamselin, lauhtuivat hänen parrakkaat kasvonsa, ja hän -lausui surkean näköisenä päätään ravistaen: - --- Paloi pohjaan. - --- Ei hätää, ukkoseni, huusi Riikke-mamseli. Tuo uutta maitoa, kaljaa -ja hiukan etikkaa, niin keitän sinulle olutjuuston, jollaista et -vielä eläissäsi ole maistanut. Sellaista se on, hän jatkoi ääntään -hiljentäen, kun miehet ryhtyvät vaimoväen puuhiin. Kertovathan ne -Ranskassa miesten parhaasta päästä olevan kokkeina, mutta sen minä -silloin sanon, ettei fransmannin ruoka juuri kehuttavaa ole. - -Näin mutisten puhdisti itsetietoinen emännöitsijä kattilan, kaatoi -siihen Niilon tuomat ainekset, ja pian höyrysi sulotuoksuinen -olutjuusto Niilo-ukon suureksi iloksi pöydällä. - --- Nähkääs, Niilo, konsti on siinä, että osaa kaataa pari tippaa -etikkaa joukkoon, huusi Riikke-mamseli hänen korvaansa. Silloin nousee -olutjuusto kokkareille. Mutta sitä eivät piiat usko, ei vaikka sitä -heille sata kertaa saarnaisit. - -Ukko nyökkäsi päätään ja joi tyytyväisenä herkullista juomaansa. -Mamseli odotti, kunnes hän oli tyhjentänyt kulhonsa viimeiseen tippaan -ja sytyttänyt piippunsa, sitten hän siirsi tuolinsa lähemmäksi ja huusi: - --- Te olette, Niilo, aivan liian yksin. Tarvitsisitte apua sekä -puutarhassa että kotona. - -Vanha Niilo luimautti emännöitsijään epäilevän katseen. Hän oli pari -vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen väittänyt samaa mamselille siinä -hartaassa ja uskaliaassa toivossa, että tämä olisi samaa mieltä ja -alentuisi hänen avukseen kotiaskareissa. Mutta silloin oli Riikke -nauranut hänelle vasten silmiä. - --- Mitä hän nyt sitten tulee loruamaan avusta ja yksinäisyydestä, -mutisi ukko puoliääneen, nyt kun molemmat olemme jo lahokantoja -- -vaikka mamseli, Jumala paratkoon, tosin vielä on varsin nuorekas ja -ketterä. - -Mamseli ei ollut tietääkseen ukon mutinasta. -- Tarvitsette apua, -Niilo, toisti hän, jonkun kiltin, ymmärtäväisen ja ahkeran pojan. - -Vanhuksen jännittynyt katse laukesi. Hän pudisti päätään. -- Ei -poikaviikareita. - --- Mutta ettehän te jaksa yksin suorittaa kaikkia askareitanne. - --- En huoli pojista. Laiskoittelevat vain. Enemmän harmia kuin hyötyä. - --- Niin, mutta kuulkaahan nyt. Niilo, poika, jonka paroni toi -pappilasta, tarvitsee työtä ja hyvän isännän. - --- Häh, mikä poika? - -Nyt olisi mamseli mielellään alentanut ääntään, mutta se ei käynyt -laatuun vanhan Niilon kuurouden vuoksi. Hänen täytyi siis siirtyä -vieläkin lähemmäksi ukkoa voidakseen puhua hänen korvaansa. - --- Ettekö ole nähnyt, Niilo, silloin tällöin kalpeata poikaa -puutarhassa? - -Niilo nyökäytti päätään. - --- Ettekö ole huomannut, kenen näköinen hän on? Tässä Riikke hiljensi -ääntään miltei kuiskaukseksi. -- Eikö luutnantti, nuori paroni, ole -juolahtanut mieleenne.? - -Niilo, nosti piipun suustaan, tuijotti mamseliin tuokion suu auki ja -iski sitten nyrkkinsä pöytään. - --- Totisesti, hän sanoi, totisesti, minä olen sitä poikaa kiertänyt -kuin kissa kuumaa puuroa. Nyt vasta minä sen oivallan. Hahhaa, vanha -Niilo, sinä vainusit sittenkin jotakin, et vain omasta päästäsi -hoksannut iskeä naulan päähän. -- Ja sitäkö poikaa mamseli minulle -tarjottelee? - --- Niin juuri. Ottakaa hänet, Niilo, ja pitäkää kuin omaa poikaanne -yhdennäköisyyden vuoksi. Uskokaa minua, kun häntä katselen hänen -nukkuessaan, on kuin työntyisi aika taaksepäin parikymmentä vuotta. -Jumala auttakoon minua vanhaa höpsäkkää, mutta tuntuupa välistä kuin -hoitelisin omaa nuorta siunattua paroniani, jota en suinkaan eläessäni -enää koskaan saa nähdä. - -Ja Riikke-mamseli pyyhkäisi kyyneleen silmänurkastaan. - -Vanha Niilo huojutti hiljaa harmaata päätään. - --- Niin, niin, siitä on jo kuusitoista vuotta, kun nuori paroni ja -Matti hävisivät. Se oli ikävä juttu, perin ikävä ja häpeällinen. Matti -oli sotatoverini, kelpo poika. Yhdessä tappelimme ryssiä vastaan, -yhdessä nähtiin nälkää ja vaivaa, yhdessä tultiin Tottisalmeen paronin -kanssa, joka silloin oli nuori luutnantti. Reima mies oli Matti. -Itsepintainen kuin piru, mutta uskollinen kuin kulta. Pahako heidät -vietteli, hänet ja Yrjö-luutnantin väärentämään sen paperin? - -Vanhus vaikeni hengästyneenä pitkästä puheestaan. - -Riikke-mamseli kavahti pystyyn tuoliltaan ja asettui Niilon eteen -tulipunaisena. - --- Vai viitsii Niilo yhä vielä jankuttaa tuota vanhaa juttua? Matti -silleen. Hän oli nenästä vedettävä ja typerä kuin vanha tallipässi, -mutta luutnantista menen takuuseen. Vesikellona kadotkoon Eriikka -Logren, jos hän on ojentanut sormeaankaan väärään tekoon. - -Niilo raapi korvallistaan. -- Niin, mutta asia oli niin selvä. -Luutnantti oli edellisenä yönä pelissä hävinnyt suuren rahasumman, -yhtä suuren kuin siinä väärennetyssä paperissa oli. Ja miksi hän olisi -paennut sanallakaan puolustautumatta. - -Mamseli nipisti tiukasti huulensa yhteen ja ravisteli hiljalleen -päätään, niin että myssyn nauhat heiluivat. - --- Kyllä, kyllä, todistukset olivat selvät, mutta vanha sydämeni puhuu -toista kieltä. Nuori paroni oli tosin hurjapäinen ja iloinen, saattoipa -joskus pelatakin kumppanien seurassa, mutta petturi hän ei ollut eikä -liioin konna. Ja Tottisalmessa oli sellaista väkeä, jolle oli edullista -kaikki se suru ja häpeä, joka lankesi vanhan paronin pään päälle. Minä -olen nähnyt vehkeilijöiden hiipivän ovien takana ja luikkivan pimeissä -käytävissä. Silmäni eivät petä eikä rehellinen tuntoni. Ja vanhurskas -Jumala tuottaa kyllä totuuden vielä ilmi, sen saa Niilo uskoa. - -Emännöitsijä oli puhunut ikäänkuin itsekseen, hiljentäen yhä -ääntään. Mutta Niilo tuntui ymmärtävän hänen puheensa. Kenties hänen -rehellisessä sotilasmielessään oli liikkunut samat ajatukset, sama -toivo. - --- Se on sitten päätetty asia, että Niilo ottaa pojan, huusi -Riikke-mamseli hiukan tyynnyttyään. Minä pistäyn heti huomisaamuna -siitä paronille puhumassa. - --- Päätetty, päätetty, vastasi Niilo. Hän huokasi pitkään, kun ovi oli -sulkeutunut mamselin jälkeen. - --- Kerrassaan ihmeellinen nainen. Hän rasvaa ihmisen kielen lipeäksi, -niinkuin on tottunut rasvaamaan patojaan ja pannujaan. Minutkin, vanhan -kakkaran, sai puhumaan puuta, heinää. - -Seuraavana aamuna oli kapteeni tavallista ärtyisämpi aamiaisella. - --- Oletko nukkunut huonosti, Fredrik? kysyi Ottilia-neiti osaaottavasti. - -Kapteeni kohautti olkapäitään. - --- Tietäähän Ottilia-täti, että nukun aina huonosti. Mutta älkäämme -siitä puhuko. Tänä yönä oli uneni tosin tavallista huonompi. Olen -aivan liian arkatuntoinen, vähinkin mielenliikutus kysyy voimiani -ylenmääräisesti. - -Jonas, joka tapansa mukaan seisoi isäntänsä tuolin takana häntä -palvellakseen, lausui matalalla äänellä, kunnioittavasti kääntyen -Ottilia-neidin puoleen: - --- Jos suvaitsette, armollinen neiti, kapteeni otti pahakseen tuon -eilisen kohtauksen syreenimajassa. - --- Todellako, Fredrik, siitäkö pahastuit, että poika oli tunkeutunut -syreenimajaan? Täytyy minunkin suuresti ihmetellä, ettei Riikke-mamseli -ymmärrä tehdä suurempaa eroa yhteisen kansan ja herrasväen välillä. Se -on lievimmin sanoen tahditonta. - --- Mutta mitä tämä kaikki oikeastaan merkitsee? kysyi paroni -hyvänsävyisesti. Selittäkääpä minullekin? - --- Oh, pikkuasia vain, vastasi kapteeni. Olin eilen tavallista -väsyneempi, halusin lepoa ja käskin Jonaksen työntämään itseni -syreenimajaan. Sinne tullessamme tapasimme kulkulaispojan, jonka setä -toi mukanaan pappilasta. Hän tuntuu olevan täällä kuin kotonaan, nukkui -lepotuolissa rauhallisena kuin itse kartanon isäntä. - -Paroni naurahti. -- Riikke-mamseli tuntuu hoitavan hyvin turvattiaan. -No, poika kai livisti tiehensä, kun näki teidät. - --- Hän poistui, röyhkeästi tosin, mutta sehän on yhdentekevä. -Raajarikko-raukkaa ei tarvitse kohdella samalla kunnioituksella kuin -terveitä ihmisiä. - --- Jos hän on kohdellut sinua sopimattomasti, tulee hän siitä saamaan -rangaistuksen, sanoi paroni vakavasti. - --- Minä pyydän, setä, antakaamme asian olla sillään, lausui kapteeni. -Ihmettelen vain, miksei poikaa lähetetä takaisin pappilaan. Hän -näytti jo aivan terveeltä. Tuollaisen poikanulikan ei pitäisi suotta -laiskoitella. Se ei ole hänelle hyväksi. - --- Hän onkin jo saanut työtä, sanoi paroni. Hän on tästä päivästä -lähtien vanhan Niilon apulainen. Ukko tarvitsee kyllä apua. - -Kapteeni puraisi huultaan. - --- Iloitsen siitä. Muutoin kummastelen, että uskallat ottaa noin vain -ventovieraita työhösi. Poika ei ole luottamusta herättävä. Hänellä on -julkeat, epämiellyttävät kasvot. - --- Pastori kiitti häntä ja minusta -- paronin kasvoihin levisi -surumielinen ilme -- poika on miellyttävän näköinen. - --- Ja sitäpaitsi, lisäsi Ottilia-neiti sovitellen, voimme lähettää -pojan pois, jos hän käyttäytyy huonosti. - --- Unohdatte, ystäväni, että ilman poikaa Klaus ehkä olisi menettänyt -henkensä. Sinun, Fredrik, tulisi siis ensi sijassa olla kiitollinen -hänelle. Minä puolestani olen päättänyt pitää pojan talossa ja -kasvattaa hänestä kunnon miehen, sanoi paroni, ja hänen äänensä sävystä -kapteeni ymmärsi, ettei kannattanut väitellä vastaan. - -Mutta huoneessaan hän purki vihansa Jonakselle. - --- Jonas, me lähdemme täältä. Minä en enää kestä hänen yliolkaista -kohteluaan. "Sinun, Fredrik, tulisi ensi sijassa olla kiitollinen -hänelle." Aivan kuin olisin pieni poika, jota vanhempi veli ojentaa. -Laita tavarani kokoon, Jonas. Minä tahdon lähteä täältä -- no, miksi et -tottele? - -Jonas oli tottunut isäntänsä voimattomiin vihanpurkauksiin. Levollisena -hän alkoi järjestellä korttipakkaa, joka aina oli kapteenin pöydällä, -puhuen: - --- Tietysti voimme lähteä milloin tahansa tästä siunatusta -harakanpesästä. Arvelen vain, että kapteenin hermot ensin sietäisivät -parin päivän levon, sittenhän vielä hyvin on aikaa matkustaa, vaikka -minun halpa mielipiteeni on se, että kapteenille olisi edullisempaa -jäädä tänne. Sillä vanha paroni on, luvalla sanoen, kuumaverinen ja -voi helposti kuolla halvaukseen, kuten hänen autuas isä-vainajansa, -eversti. Silloin tulee Klaus-herrasta Tottisalmen isäntä, ja te, herra -kapteeni, hänen isänsä ja holhoojansa, olette käskijänä kartanossa. - -Kapteeni huokasi: -- Niin, ellen jo silloin ole haudassa. - --- Jumalan teitä ei voi kukaan arvata, mutta inhimillisillä silmillä -katsoen, elää herra kapteeni vielä kauan. Varsinkin jos minä, -uskollinen palvelijanne, saan teitä hoitaa, niinkuin olen tottunut, -minä, joka tunnen teidän tapanne. - -Ovela palvelija tunsi isäntänsä perinpohjin. Kapteeni tyyntyi ja -taputti häntä olalle. - --- Niin, niin, Jonas, sinä olet uskollinen kuin kulta. Ja panepas nyt -pasianssia. - -Jonas asetteli korttejaan ennustaen niistä isännälleen valoisia -tulevaisuudenkuvia. Kapteeni kuunteli, tyytyväinen hymy -pergamentinkeltaisissa kasvoissaan. Hän tiesi, että Jonas häntä -imarteli ja hyvitteli kuin pientä lasta. Mutta hän oli kokonaan -tarmokkaan palvelijan vallassa ja uskoi mielellään hänen kuvittelujaan. - -Sattumalta hän tuli katsahtaneeksi ikkunasta ulos ja näki -Yrjön Riikke-mamselin seurassa kulkevan portinvartijantuvalle. -Silmänräpäyksessä hänen hyvä tuulensa katosi. - --- Katso, Jonas, siinä hän taas kulkee, huudahti hän kiihkeästi. - --- Rauhoittukaa, herra kapteeni, hermonne ovat todella hyvin huonot, -kun noin annatte joutavan kulkulaisen rauhaanne häiritä. - --- Mutta, Jonas, hän on suuressa määrin jonkun näköinen. - --- Ensi näkemältä kyllä, mutta se haihtuu pian. Nyt tuskin enää -huomaakaan yhdennäköisyyttä. - --- Se ei haihdu, ei minulta ainakaan. Tarkkaa hänen käyntiään, tapaa, -miten hän pitää päänsä pystyssä. Se on tuttua meille molemmille. - -Jonas tuijotti pojan jälkeen ivallisesti hymyillen. -- Herra kapteeni, -mielikuvituksenne on kovin vilkas. - --- Ehkä, ehkä. Tiedätkö, mikä hänen nimensä on? - -Jonas epäröi. -- Yrjö, sanoi hän sitten levollisesti. - -Kapteeni kohotti kätensä ylös. - --- Yrjö, Yrjö! Taivaan tähden, kuinka hän sen nimen on saanut? - --- Yrjö on varsin tavallinen nimi. - --- Mutta sehän on von Sumersien perintönimi. Niin pitkälle kuin tiedän, -ovat Tottisalmen isännät aina olleet Yrjöjä. - --- Klaus-herra on siis ensimmäinen poikkeus, huomautti Jonas viekkaasti -hymyillen. - -Mutta kapteeni ei rauhoittunut. -- Luuletko, kysyi hän hiljentäen -ääntään, että joku toinenkin on keksinyt tuon kirotun yhdennäköisyyden? - -Jonas kohautti olkapäitään. -- Kaikilla ei ole yhtä vilkas mielikuvitus -kuin teillä, rakas isäntäni. - --- Mutta Riikke-mamseli sitten, miksi hän poikaa niin suosii? - --- Vanhan piian oikkuja. - --- Entä appi-isäni? - --- Herra paronin ylpeys ei sietäisi ajatustakaan, että halpa -kerjäläinen olisi hänen poikansa näköinen, sanoi Jonas katkerasti. - -Kapteeni tuijotti eteensä. Viimein hän kysyi matalalla äänellä: -- -Jonas, luuletko, että hän todellakin on kuollut? - --- En ainoastaan luule, vaan tiedän. Näittehän itse omin silmin -kirjeen, jossa tuo Myhrberg, joka itse oli Kreikan sodassa, kertoi -paronille, että hänen poikansa oli saanut surmansa Navarinon -taistelussa. Siitä ei ole epäilystäkään. - --- Niin, niin, kapteeni sulki kasvot käsiinsä. Mutta Matti...? - --- Matti olisi jo aikaa sitten palannut kotimaahan, jos hän olisi -elävien ilmoilla. Te näette aaveita keskellä päivää, kapteeni. - --- Tuo poika, Jonas, on kuin aave entisiltä ajoilta. Jumala itse on -hänet lähettänyt muistuttamaan meitä pahasta teostamme. Yrjö-rukka, -hän oli niin iloinen, niin reipas. Meidän ei olisi pitänyt sitä tehdä, -Jonas. - -Jonas astui askeleen lähemmäksi ja katseli vihertävillä silmillään -tuikeasti kapteeniin. Hänen äänensä oli käskevä. Palvelijasta oli -tullut isäntä. - --- Herra kapteeni, minusta on viisaampaa, että te ette ajattele moisia -asioita, kaikkein vähimmän niistä puhutte. Te tarvitsitte rahoja, -olisitte ollut hukassa ilman niitä. Muistattehan mitä sanoitte: -pojallensa hän antaa anteeksi, mutta ei koskaan köyhälle sukulaiselle. -Mitä te sille mahdoitte, että paroni oli niin ylpeä ja kovasydäminen, -että hän ajoi ainoan poikansa talosta. Ja teille siitä vain oli etua. -Te olitte ylpeä ja vallanhimoinen, tahdoitte päästä Tottisalmen -isännäksi. Ja nyt kun olette lähellä päämaalianne, ruikutatte. - -Kapteeni kyyristyi pelokkaana kokoon rullatuolissaan. Hän uskalsi -kuitenkin vielä kuiskata: -- Mutta syy oli sinun, Jonas, sinä sen -keksit, tuon pirullisen juonen. - -Jonas asetti käsivartensa ristiin ja sanoi loukkautuneella äänellä: --- Niinpä kyllä, ja minkävuoksi? Siksi, että tyhmä raukka, mikä olin, -rakastin isäntääni ja toivoin hänestä Tottisalmen valtiasta. -- Hän -olisi voinut lisätä: -- Ja siksi, että tahdoin itse vallita isäntäni -kautta. - -Kapteeni oli nyt kokonaan masentunut. -- Tiedän, Jonas-kulta, -tiedän sen hyvin. Älä minua luule kiittämättömäksi. Olen vain niin -kiihoittunut tänään. En voi sietää tuon pojan näköä. - --- Mitä siihen tulee, herra kapteeni, -- nyt oli Jonaksen ääni taas -hyvittelevä, -- olkaa rauhassa. Keksimme kai jonkin keinon. Varkaita ei -paroni siedä talossaan, lisäsi hän viekkaasti hymyillen. - --- Älä tee pojalle pahaa. Koeta hyvällä saada hänet pois täältä. -Omatuntoni on jo liiaksi rasitettu. - -Palvelija loi säälivän katseen isäntäänsä. -- Olkaa rauhassa, ja nyt -käykää levolle. Poloinen raukka, hän ajatteli katsellessaan kapteenin -kuihtuneita, taudin murtamia piirteitä. Ellei paroni pian kaadu, ei -sinusta ikinä tule Tottisalmen isäntää. Mutta Klauksesta tulee -- ja -häntä minä vallitsen kuten isääkin. - -Hän kääri huolellisesti peitteen isäntänsä ympärille ja ojensi hänelle -iltajuoman. Itsekkään palvelijan kylmässä sydämessä asui kuitenkin -jonkinlainen kiintymys heikkoa herraansa kohtaan. Fredrik-kapteeni oli -ainoa ihminen maailmassa, jota hän koskaan oli rakastanut. Hän oli -kasvanut löytölastenkodissa, ei koskaan ollut kukaan osoittanut hänelle -rakkautta, kovuutta vain ja halveksimista. Mutta hän oli aina ollut -älykäs ja osannut käyttää ihmisten heikkoutta hyväkseen, petkuttaen -heitä missä saattoi. Hän oli jo joutunut rikoksen tielle, kun kapteeni, -silloin vasta nuori luutnantti, sattumalta tapasi hänet Ruotsissa -käydessään ja pelasti hänet joutumasta oikeuden käsiin. Siitä asti -hän oli palvellut kapteenia uskollisesti ja tunsi herransa paremmin -kuin tämä itse. Klausta hän palveli vain itsekkäistä syistä. Hänhän -oli kartanon tuleva omistaja, ja Jonas tahtoi vallita, vallita tyhmiä -suomalaisia talonpoikia, jotka uskalsivat pitää häntä vertaisenaan. - -Hän suoristi teräksistä ruumistaan. Ohoo, te! Jonas on vielä nuori ja -voimissaan, hän saattaa, kun aika koittaa, musertaa teidät, hölmöläiset. - -Mutta lähtiessään kapteenin huoneesta hän tunsi levottomuutta, -ikäänkuin aavistuksen jostakin uhkaavasta. Vai olisiko hänenkin -omaatuntoaan liikuttanut outo voima? -- Pah, naurahti hän. Tyhjä -mielikuva. Joka tapauksessa on poika saatava pois. Kapteeni on heikko, -kukaties hän vielä taikauskoisessa pelossaan ilmaisee kaikki. - - - - -Viides luku. - -YSTÄVIÄ JA VIHOLLISIA. - - -Pari viikkoa sen jälkeen kuin Yrjö oli muuttanut vanhan Niilon -apulaiseksi, istui maisteri Ticklenius puutarhan perimmäisessä nurkassa -vanhan omenapuun varjossa. Pitkävartinen piippu, hänen uskollisin -ystävänsä, oli penkillä hänen vieressään ja vanha kulunut hattu oli -pudonnut maahan. Mutta maisteri ei sitä huomannut. Haltioituneena -hän luki ääneen kirjaa, jonka eräs ystävä Helsingistä oli hänelle -lähettänyt. Se oli tohtori Elias Lönnrotin toimittama "Muistelmia -ihmisten elämästä kaikkina aikoina" ja se sisälsi katkelmia Iliadista, -jotka erityisesti innostuttivat maisteriamme. - - Tsey isä, Iidan valtiapää, jalo, korkein, suurin. - Armas Päivä sä myös, joka kaiken näät sekä kuulet, - Virrat kanssa ja Maa ja te Vallat maanalaisetki, - Jotk' etten heitä valapattoja rankaisematta! - Toistajat olkaa nyt liiton, valojen tuki vahva: - Jos Menelaon Aleksandron käsi -- -- -- - -Rits! Kova rasahdus, ja päivettynyt, avojalkainen poika tulla tupsahti -ilmasta maisterin niskaan. - -Maisteri hypähti kauhistuneena pystyyn. -- Herran nimessä! Rosvoja -ilmipäivällä! Ehdottomasti hän tarttui kirjaan, kalleimpaan -aarteeseensa ja painoi sitä rintaansa vastaan. - -Poika kömpi tulipunaisena ylös maasta, jonne oli puksahtanut. - --- Anteeksi, herra maisteri, änkkäsi hän hämmentyneenä. Minä se vain -olen, Yrjö. Oksa taittui ja putosin puusta. - --- Ahaa, Niilon apulainen! Entä mitä sinä, veijari, puussa teit? -Varmaankin omenia varastit? Häh! Maisteri tekeytyi niin tuimaksi kuin -suinkin hänen hyväntahtoinen naamansa salli. - -Poika purskahti heleään nauruun. -- Omenia kesäkuussa! Ei, herra -maisteri, niin tyhmä en ole. - --- Mitä siellä sitten teit? Linnunpesiä ryöstit, kovasydäminen -poika. Ai, ai vieläkin niskaani pakottaa. Ja Ticklenius-parka hieroi -julmistuneena niskaansa. - --- En minä linnunpesiä ryöstänyt, vastasi Yrjö hämillään. - --- Mutta mitä sinä sitten, taivaan nimessä, puussa kykit? Toisten -niskoille vierähtääksesikö? - -Yrjön katse oli kiintynyt melkein ahneesti maisterin kädessä olevaan -kirjaan. - --- Mitä maisteri äsken luki? hän viimein punehtuen kysyi. - -Maisterin hailakat silmät saivat eloa. -- Ahaa, sinä kuuntelit? - -Poika väänteli hattua käsissään. - --- Suokaa anteeksi, maisteri, minä olin käytävää lakaisemassa -tässä lähellä ja kuulin maisterin lukevan niin kauniisti. Paremmin -kuullakseni kiipesin puuhun. - -Maisteri haroi tukkaansa. -- Totisesti, poikani, ei ollut kumma, että -kuuntelit halukkaasti. Runo, jota luin, oli näet katkelma kuolematonta -Iliadia. Hän hykersi käsiään mielistyneenä. -- Oiva poika, älykäs -poika. Se oli siis sinusta hauskaa? - --- Oli, mutta se loppui niin pian, kun ilkeä oksa murtui. - --- Älä sure. Saat kuulla lisää. Tässä kirjassa tosin on vain muutamia -katkelmia, mutta minä, tässä maisteri hiljensi ääntään melkein -kuiskaukseksi, aion kääntää koko Iliadin suomen kielelle. Se on -minun suuri elämäntyöni, jota varten minä olen maailmaan tullut ja -opiskellut, minä, köyhän lukkarin poika, Amos Ticklenius. - -Sivumennen mainittakoon, että maisteri oli tätä työtä tehnyt jo -kymmenen vuotta pääsemättä ensimmäistä laulua pitemmälle. - --- Maltahan, jatkoi maisteri kohottaen sormensa nenälle, tule tänne -samaan paikkaan huomenaamulla, niin saat kuulla lisää. - --- Kiitos, huudahti Yrjö iloisesti, mutta lisäsi alakuloisena: -- En -uskalla, Niilo toruu, elleivät käytävät ole kunnossa. - --- Mutta ehkä voit tulla illalla minun huoneeseeni? - -Pojan katse kirkastui. -- Sen voin tehdä. Illalla olen jo seitsemältä -vapaa. - -Vielä kauan sen jälkeen kuin Yrjö iloisena oli poistunut luuta olalla, -mutisi maisteri itsekseen naureskellen: -- Oiva poika, älykäs poika. -Kiipeää puuhun kuunnellakseen Iliadia. Ja huoaten hän lisäsi: -- Klaus -olisi kiivennyt puuhun päästäkseen kuulemasta. - -Samana iltana kuului maisterin ovelta arka koputus, ja Yrjö astui -sisään, pestynä ja harjattuna. Hän jäi arasti oven suuhun seisomaan, -mutta maisteri talutti hänet ystävällisesti pöydän ääreen, ja käski -hänen painaa puuta. - --- Minä luulen, poikani, että minun ensin täytyy lyhyesti johdattaa -sinut mielialaan, joka runoelmassa ilmenee. Zeus Kronoksen poika --- -- -- Sinä tunnet tietysti Kreikan jumalaistarustoa --? - -Yrjö pudisti kieltävästi päätään. - --- Olet kai kuitenkin lukenut Kreikan historiaa? - -Yrjö pudisti taaskin päätään. -- En, pappilassa luin vain Raamatun -historiaa ja katkismusta. Joskus kuulin poikien lukevan latinaa, ja -opin sitä vähän. - --- Taivaan vallat, et tiedä mitään Kreikasta, et helleeneistä! Maisteri -mitteli kiivaasti lattiaa. Sitten hän loistavana kääntyi pojan puoleen. --- Silloinhan on koko Kreikan historia edessämme. - -Yrjö ei vastannut, hänestä oli kaikki kuin satua. - --- Alkakaamme sitten, sanoi maisteri heittäytyen kiikkutuoliin, -nuuskasi pari kertaa, pyyhki nenäänsä kirjavalla nenäliinallaan, -katseli kattoon, rykäisi viimein ja loi tuiman katseen Yrjöön. - --- Helleenit, hän aloitti, ja hänen äänensä sai kumean juhlakaiun. --- Helleenit olivat kaikki, mikä maailmassa on ollut kaunista, -suurta, älykästä. Hehe -- -- -- Hän alkoi änkyttää ja putosi äkkiä -mahtipontisuutensa taivaasta alas maan päälle. - --- He-he, ja avutonna hän katseli Yrjöön odottaen tämän purskahtavan -nauruun, kuten Klaus ja Beata aina tekivät, kun maisterin puhelahja -petti. Mutta Yrjö katseli häneen hartaana, kärsivällisesti odottaen, -milloin maisteri tyyntyisi jatkaakseen. - -Maisteri Tickleniuksella oli varsin huono puhelahja, sen lisäksi hän -oli harvinaisen ujo ja kömpelö. Klauksen ja Beatan oli senvuoksi -aina ollut helppo saattaa hänet hämilleen. He tunsivatkin valtansa, -väärinkäyttäen sitä säälimättä. Heidän erityinen huvinsa oli nähdä -maisteri-rukan innostuvan ja hämmentyvän, jolloin he aina tekivät -puoliääneen huomautuksia hänen naurettavuudestaan. Mutta Yrjö katseli -opettajaan kuin johonkin korkeampaan olentoon. Olihan maisterilla -avaimet tiedonaartehistoon, josta hän niin palavasti halusi ammentaa. - -Tuntiessaan, ettei hänen tarvinnut pelätä ivailua, sai maisteri samassa -takaisin luonnollisen olentonsa. Hän istuutui kiikkutuoliin, josta -oli ponnahtanut ylös, ja alkoi aivan koruttomasti kertoa Kreikan -historiasta hartaalle kuulijalleen. - -Nopeasti kului ilta, ja kun Yrjö lähti, oli hän saanut luvan palata -seuraavana iltana kuulemaan lisää. Ilosta hehkuen hän riensi kotiin -Niilolle uutistaan kertomaan. Mutta Niilo ei ollut yhtä mielissään. - --- Opit vain suotta laiskoittelemaan, toruskeli hän. Et tähän astikaan -ole töitäsi halusta tehnyt, mitä sitten kun maisteri pänttää pääsi -täyteen opinmoskaa! Meidän säädyssä on Kreikan historia vain hölynpölyä. - -Mutta Riikke-mamseli, joka istui parsimassa Niilon ja Yrjön sukkia, oli -toista mieltä. - --- Opi sinä vain, niin paljon kuin saat. Kuka tietää, vaikka oppi olisi -sinulle vielä hyvinkin tarpeen. Ja hän nyökäytti merkitsevästi päätään. - -Emännöitsijä kiintyi päivä päivältä yhä enemmän Yrjöön. Almansor -oli joutunut tykkänään takapajulle emäntänsä suosiossa. Se -korvasi kuitenkin tämän kylmenemisen sillä, että itse suosi Yrjöä -parhaana ystävänään. Joka ilta se mamselin jäljestä tepasteli -portinvartijantuvalle, jossa ilta kului hupaisesti. - -Mutta nykyjään se aniharvoin enää tapasi leikkikumppaniaan kotoa. -Heti kun Yrjö oli lopettanut työnsä puutarhassa, pukeutui hän -pyhävaatteisiin ja riensi maisterin luo. Tämä asui kylkirakennuksessa, -joten Yrjö harvoin tapasi ketään kartanonväestä. Mutta puutarhassa hän -kyllä silloin tällöin kohtasi Beatan, joka aina kohteli häntä nyreästi, -mutta siitä huolimatta usein seisahtui häntä puhuttelemaan, varsinkin -silloin, kun hän tarvitsi kastematoja onkimista varten. Reipas tyttö -miellytti Yrjöä, ja hän sietikin tytöltä kopeampaa käytöstä kuin -keneltäkään muulta. - -Joskus tapahtui myös, että Yrjö tapasi tiellään Jonaksen, ja aina -valtasi hänet sama epämääräinen paha tunne kuin silloin syreenimajassa. -Mutta se haihtui pian, kun hän pääsi maisterin huoneeseen, jossa -tupakan ja vanhojen kirjojen ummehtunut haju sekaantuivat toisiinsa. - -Ticklenius oli näet innokas vanhojen kirjojen kokooja ja tuhlasi niiden -ostamiseen sen pienen osan tuloistaan, mikä ei mennyt hänen köyhälle -äidilleen. - -Eräänä iltana, kun opettaja juuri istui selittämässä oppilaalleen -Spartan valtiomuotoa, kuului koputus, ja paroni astui sisään. - -Hämmentynyt maisteri ponnahti pystyyn, Yrjö niinikään. - --- Hyvää iltaa, tervehti paroni ystävällisesti vähääkään hämmästymättä -Yrjön läsnäolosta. Tulin noutamaan tuota teosta Napoleonista, josta -päivällispöydässä oli puhe, sanoi hän maisterille ja jatkoi Yrjön -puoleen kääntyen: -- Hyvää iltaa, poikani, sinähän näytät oikein -reippaalta. Maisteri on saanut uuden oppilaan, näemmä. - --- Niin -- niin, änkytti maisteri hämillään, opiskelemme hiukan -historiaa, ellei herra paronilla ole mitään sitä vastaan. - --- Ei suinkaan, vastasi paroni, mutta hän ei katsonut maisteriin, vaan -Yrjöön, joka ujostelematta kohtasi hänen tutkivan katseensa. - -Paroni huokasi raskaasti. -- Entä edistyykö oppilaanne? kysyi hän -väkinäisesti hymyillen. - --- Edistyy, edistyy, vakuutti maisteri innokkaasti. Minulla ei vielä -koskaan ole ollut niin lahjakasta oppilasta, lisäsi hän ääntään -hiljentäen. - --- Klaus ei taida vetää hänelle vertoja? - -Hyväntahtoinen maisteri hätääntyi. -- Hm, Klaus hm, hänen taipumuksensa -ovat ehkä -- -- - -Paroni hymyili. -- Älkää huoliko käyttää jäniksenkäpälää. Tiedän varsin -hyvin, ettei Klaus välitä luvuista. Hyvä pastorimme kirjoittaa, että on -mahdotonta saada häntä mieltymään latinan kielioppiin. - --- Tahtoisitko mielelläsi oppia muutakin kuin historiaa? kysyi hän -sitten Yrjöltä. - -Yrjö katseli säteilevin silmin uljasryhtistä, valkohapsista vanhusta. -Vaivoin sai hän soperretuksi: -- Tahtoisin. - --- Mitä maisterimme siitä arvelee, jos pyytäisin teitä antamaan pojalle -opetusta tavallisissa kouluaineissa? Luulenpa, ettei Yrjö sitä surisi. - -Maisteri hykersi käsiään. -- Mielelläni sen teen, paroni, -- hän -taputti ystävällisesti Yrjöä olalle. -- Jo huomenna aloitamme, koska -herra paroni kerran sallii. - --- Entä puutarhatyöni? kysyi Yrjö arasti. - --- Siitä saat levätä. Kuulin Niilolta, että se ei sinua suurestikaan -miellytä. Mene nyt kotiin. Hyvää yötä. - -Yrjö kumarsi ja riensi onnesta melkein pökertyneenä Riikke-mamselille -kertomaan. - --- Ihmeellinen poika, herra paroni, lausui maisteri Yrjön poistuttua. -Voisi luulla häntä valepukuiseksi prinssiksi. - --- Melkein, ja kuitenkin hän on vain köyhän kulkulaisen poika, vastasi -paroni. Maisterin mielestä hänen äänensä oli surullinen. - -Parin päivän kuluttua Jonas ilmestyi kiihoittuneena kapteenin luo. Hän -oli käynyt pyytämässä maisteri Tickleniusta kapteenin shakkitoveriksi. - --- Herra maisteri pyytää anteeksi, mutta hän on estyneenä. Hänellä on -oppilas. - --- Näin kesällä? Eihän Beata nyt lue. - --- Maisterilla on uusi oppilas, niin tärkeä, ettei hän voi laiminlyödä -tuntiaan, kähisi Jonas. - --- Kuka? - --- Kulkulaispoika. Riikke-mamselin kasvatti. - --- Mene heti takaisin maisterin luo. Mitä se merkitsee, että hän, joka -elää täällä miltei armoilla, ottaa sellaisia vapauksia. Tästä täytyy -paronin saada tietää. - --- Hän jo tietää. Se tapahtuu hänen käskystään. - -Kapteeni vaipui sanatonna tuolin selkämystä vastaan, änkäten: -- Mitä -se merkitsee, Jonas? Jonas läheni isäntäänsä ja kuiskasi kumartuen -hänen puoleensa: -- Se merkitsee sitä, että paronikin on huomannut -yhdennäköisyyden. - --- Me olemme hukassa, Jonas. - -Huomattuaan isäntänsä hätääntyvän, sai Jonas takaisin mielenmalttinsa. - --- Herra kapteeni, nyt te taas turhaan hätäilette. Miksi me, te ja -minä, olisimme hukassa, jos muuan kulkulaispoika sattuu olemaan -luutnanttivainajan näköinen? - --- Jonas, minä tunnen, että poika on kohtalon lähettämä. Sydämeni, -omatuntoni sen sanoo. - --- Kaikkia! Se johtuu vain turhasta mietiskelystä ja tyhmistä -loruista, joita luette. Siitä asti kuin aloitte lukea tuota kelvotonta -Svedenborgia, olette aivan sekaisin. Olisitte sallinut minun toimittaa -pojan heti pois täältä kuten tahdoin, niin saisitte olla rauhassa. Eikä -se nytkään ole liian myöhäistä. Minä kyllä laitan sen röyhkeän viikarin -tieltämme. En siedä hänen tekopyhää naamaansa. - --- Mutta onko se välttämätöntä? - --- On, vastasi Jonas kovasti. - -Kapteeni ei enää vastustanut. Hän taipui aina, kun hänen itsevaltias -palvelijansa niin tahtoi. - -Jonkin ajan kuluttua katosi maisterin hopeinen taskukello, jota -hän tavallisesti piti pöydällään. Maisteri oli huolissaan. Kello -oli perintö hänen isältään. Hän ei kuitenkaan kertonut kenellekään -vahingostaan, koska oli vakuutettu siitä, että hajamielisyydessään oli -kadottanut kellon. Yrjön kanssa hän kuitenkin visusti etsi kelloa sitä -löytämättä. Viikon kuluttua katosi pari vanhaa arvokasta hopealusikkaa -keittiökamarista, jossa Riikke-mamseli oli niitä kiilloittanut Yrjön -avulla. Mamseli oli epätoivoissaan ja kertoi asiasta itkusilmin -Ottilia-neidille. - --- Ikävää, sanoi neiti, ja katseli tuikeasti mamseliin. Riiken ei olisi -pitänyt antaa Yrjön kiilloittaa niitä. Se oli varomatonta. Jonas tiesi -kertoa, että maisterilta on hävinnyt hopeakello. Näyttää siltä, kuin -talon hopeat olisivat saaneet jalat sen jälkeen kuin poika on tullut -taloon. - -Emännöitsijän hyväntahtoiset kasvot sävähtivät tulipunaisiksi. - --- Vai tiesi Jonas kertoa? Kas se on kaunista. Nytkö hän taas aloittaa? - -Ottilia-neiti rypisti otsaansa. Jonas oli hänen suosikkinsa -liukaskielisyytensä ja sievän käytöstapansa tähden. - --- Minä en ymmärrä, mitä Riikke tarkoittaa, sanoi hän kylmästi. Mutta -pyytäisin, ettei poikaa tästedes käytettäisi hopeankiilloituksessa. Se -saattaisi käydä meille liian kalliiksi. - -Mamseli oli pakahtua harmiin, mutta vanha tottumus sulki hänen suunsa. -Hän niiasi Ottilia-neidille ja poistui tavallista nopeammin huoneesta. -Omassa pienessä kamarissaan hän kätki kasvonsa esiliinaan ja itki -haikeasti. Hän ei hetkeäkään epäillyt Yrjöä, mutta hän ymmärsi pojan -olevan vaarassa. - -Almansor hyppeli levotonna hänen ympärillään nykien häntä hameesta -ja nosti viimein etukäpälät hänen polvilleen. Emännän mielenliikutus -oli sille uutta, se alkoi vihaisesti haukkua ikäänkuin toruakseen -näkymätöntä vihollista. Riikke-mamseli silitti nyyhkyttäen sen selkää. - --- Niin, niin, Almansor, maailma on ilkeä. Keksipäs jokin neuvo -Yrjö-rukan pelastukseksi. He koettavat varmasti kääntää paronin mielen -häntä vastaan, ja silloin on leikki kaukana. Paroni ei kärsi vilppiä. - -Iltapuolella, kun mamseli seisoi leivintuvassa leipomassa, juoksi Yrjö -sisään kädessään suuri taskukello. - -Mamseli käännähti nopeasti ja tempasi kellon pojan kädestä. -- Mistä -olet tämän saanut? kysyi hän hätääntyneenä. - --- Se on maisterin kello, vastasi Yrjö hengästyneenä kiivaasta -juoksusta. -- Ajatelkaapas, Almansor löysi sen komerosta, Niilon -portaiden alta. - --- Jesses! Emännöitsijä huojutti ruumistaan. Jesses! -- Muuta hän ei -osannut sanoa. - --- Minun täytyy nyt heti viedä kello maisterille, sanoi Yrjö. Kyllä hän -tulee iloiseksi. Mutta millä ihmeen tavalla se on komeroon joutunut? - -Yrjö riensi ulos, mutta törmäsi yhteen Jonaksen kanssa, joka seisoi -aivan oven takana. - --- Anteeksi, en tiennyt teidän olevan siinä, sanoi Yrjö aikoen jatkaa -matkaansa. - --- Ei mitään, hymyili Jonas happamesti pidellen nenäänsä, joka oli -saanut aimo kolauksen. Minulla oli vain pieni asia mamselille. -- -Mutta kas, kelloko sinulla on, ja niin omituisen näköinen, oikein -vanhanaikaista kuosia. Saanko katsella? - -Yrjö näytti kelloa vastahakoisesti. - --- Minun täytyy viedä se heti maisterille. Kello on hänen. - --- Niinkö, siinä tapauksessa saatan minä toimittaa asiasi, olen juuri -menossa maisterin luo. - --- Ettehän vielä ole toimittanut asiaanne Riikke-mamselillekaan, -huomautti Yrjö hiukan ivallisesti. Hän hoksasi Jonaksen kuunnelleen -oven takana. -- Kiitos vain, vien itse kellon. - -Hän lähti, mutta kääntyi vielä kerran ja kohtasi ilkeän katseen -Jonaksen silmistä. - --- Hän vihaa minua, mutta miksi? ajatteli Yrjö taaskin. - -Maisteri ei ollutkaan huoneessaan, mutta palatessaan päärakennuksen ohi -Yrjö näki hänen istuvan parvekkeella paronin ja kapteenin seurassa. - -Vilkas poika ei malttanut odottaa, vaan riensi portaita ylös herrojen -luo. Päänsä paljastaen hän kumarsi hänelle ominaisella sulolla, mutta -hämmentyi kohdatessaan kapteenin katseen. - --- Mitä täällä toimitat, poika? kysyi kapteeni tuikeasti. - --- Anteeksi, minulla on asiaa maisterille. - --- Oliko se niin kiireellistä, että sinun täytyy tunkeutua meitä -häiritsemään? tiuskaisi kapteeni edelleen. Sietämättömän tunkeileva -lurjus, mutisi hän puoliääneen paronille. - -Yrjö punehtui ankarasti. Hän ymmärsi tehneensä tyhmyyden. -- Löysin -maisterin kellon ja tulin sen tuomaan, lausui hän arasti. - --- Minun kelloni! Kiitos, Yrjö, sepä oli hauskaa, riemuitsi maisteri. -Mistä se löytyi? - --- Komerosta Niilon portaiden alta. Almansor sen oikeastaan löysi. - --- Vai Almansor löysi. Ja Niilon portaiden alta? Mitenkä, etkö sinä asu -Niilon luona? kysyi kapteeni pistävästi. - --- Asun, vastasi Yrjö katsoen suoraan kapteenin silmiin. - --- Hm, hm, sepä omituista. Kuinka kello on voinut sinne joutua? Onko -kunnianarvoisan maisterimme tapana ryömiä portaiden alle? Vähemmin -klassillinen tapa, mielestäni. - -Paronin silmät olivat rävähtämättä luotuina Yrjöön. - --- Sinä et siis ollenkaan aavista, miten kello on joutunut komeroon? -kysyi hän hitaasti ja painokkaasti. - --- Jos hän aavistaisikin, ei hän sitä sanoisi. Röyhkeä veitikka, mumisi -kapteeni niin kovaa, että Yrjö kuuli. - -Samassa pojalle selvisi, että häntä epäiltiin. Hän kalpeni ja loi -kapteeniin niin leimuavan katseen, että tämä hämillään loi silmänsä -alas. - --- Saanko nyt mennä? kysyi hän kumartaen paronille. - --- Saat, vastasi paroni lyhyesti. - --- Häpeämätön nulikka, kähisi kapteeni. Varastaa ensin ja käyttäytyy -sitten kuin loukattu ruhtinas. Naurettavaa. Semmoista siitä saa, kun -tuollaisille maankiertäjille osoittaa armeliaisuutta. Setä on aivan -liian hyvä. Mutta nyt kai ovat silmänne auenneet. Varkaita ei setä -talossaan siedä, sen kyllä tunnemme vanhastaan. - -Paroni hätkähti tuskin huomattavasti salaviittauksen kuullessaan. Mutta -levollisesti hän vastasi: -- Oletko varma siitä, että poika on kellon -varastanut, Fredrik? - -Maisteri, joka keskustelun aikana levottomasti oli liikkunut -istuimellaan, kavahti kuin raketti pystyyn huutaen kimeällä äänellä: - --- Ei, ei, Yrjö ei ole varas. Poika on rehellinen kuin kulta. Hänen -luonteensa on jalo, ylevä -- -- -- - --- No, no, maisteri hyvä, älkää nyt taas innostuko. Teillä on -epämiellyttävä tapa huutaa silloin kun innostutte. Minun hermoni eivät -sellaista siedä, sanoi kapteeni kärttyisesti. - --- Anteeksi, sopersi maisteri hämillään. Minä vain tahdoin sanoa -- -- --- - --- Säästäkää mielipiteenne siksi kunnes sitä teiltä kysytään. - --- Minun nähdäkseni, Fredrik, on maisterin mielipide juuri tärkeä. -Hänhän on Yrjön opettaja ja tuntee hänet paremmin kuin me kaksi, ryhtyi -paroni puheeseen. -- Te ette siis luule pojan varastaneen kelloa? - --- Olen suuresti ihmeissäni kellon katoamisesta ja merkillisestä -löytymisestä, mutta olen varma siitä, että Yrjö on syytön. Valitan, -että poikaparka minun huolimattomuuteni tähden on joutunut -epäluulonalaiseksi, puhui maisteri vakavasti. - --- Olen samaa mieltä kuin tekin, sanoi paroni. - --- Tavatonta herkkäuskoisuutta, mutisi kapteeni. -- Huh, täällä on -kylmä, minä tahdon sisään. Missä Jonas on? Hän tarttui laihalla -kädellään soittokelloon. - --- Kenties sallitte minun? kysyi maisteri avuliaasti tarttuen -rullatuolin selkämykseen. - --- Ei kiitos, te voisitte matkalla innostua ja kaataa minut, vastasi -kapteeni myrkyllisesti. - -Jonas ilmestyikin samassa ihmeellisen nopeasti palvelevaisena ja -moitteettomana kuten aina ja pyöritti vihastuneen isäntänsä yläkertaan. - -Mutta portinvartijantuvassa vuodatti Yrjö katkeria kyyneliä. Hän tunsi -sydämensä pohjasta vihaavansa kapteenia. Maisteri ei häntä epäillyt, -sen hän tiesi, mutta paroni -- epäilikö hänkin? Ja juuri hänen -arvostelunsa oli pojasta tärkein. Hän ihaili ja samalla pelkäsikin -komeata, arvokasta vanhusta, jonka synkkiä kasvoja vain harvoin -ystävällinen hymy kirkasti. Yrjö tiesi, että hänellä oli ollut raskas -suru, jota hän ei koskaan voinut unohtaa. - -Kului pari päivää. Yrjö istui kirjoittamassa maisterin huoneessa, kun -palvelija tuli sisään kutsuen häntä paronin luo. Hämmästyneenä poika -katseli opettajaansa. -- Mitähän se tietää? - -Maisteri pudisti päätään. -- En ymmärrä. Kunpa ei vain olisi jotakin -ikävää. - -Sydän kurkussa Yrjö riensi palvelijan jäljestä, joka sanaakaan -sanomatta johdatti hänet paronin työhuoneeseen. Paroni istui -työpöytänsä ääressä pää käsien nojassa. Pöydällä oli kaksi -hopealusikkaa. - -Yrjö seisahtui oven suuhun nöyrästi tervehtien. Paroni tuskin vastasi -tervehdykseen. Hänen kasvoissaan oli ankara ilme. - --- Tunnetko nämä? hän kysyi viitaten lusikoihin. - -Yrjö astui lähemmäksi ja loi kysyvän katseen paroniin. - --- Kyllä, sanoi hän, olen usein kiilloittanut kartanon hopeita, kun -olen ollut mamselin luona. Tiesin, että kaksi oli kateissa. Mamseli oli -niin pahoillaan niiden katoamisesta. - --- Sinua syytetään niiden varastamisesta, sanoi paroni lyhyesti. Hän ei -edes katsonut poikaan. - -Yrjö hätkähti. -- Hyvä Jumala, voihkaisi hän. - -Paronin silmissä välähti ääretön ylenkatse. -- Sinä siis myönnät -ottaneesi ne? - -Paronin katseen nähtyään Yrjö ojentautui ylpeästi. -- En ikinä, sanoi -hän lujasti. - --- Turhaan valehtelet. Lusikat löytyivät sinun arkustasi. - -Nyt Yrjö oli pelkkää uhmaa. - --- Herra paroni, minä toistan vielä: en ole ottanut lusikoita. Varas en -ole. Orpo olen ja koditon, mutta en varas. - -Paroni tunsi sydämensä heltyvän. Poika-rukka, hän oli todella orpo ja -koditon. Kenties voisi hyvä kasvatus hänet vielä pelastaa paheen tieltä. - --- Yrjö, sanoi hän lempeämmällä äänellä, minä olen jo vanha mies. Älä -petä minua. Tunnusta peittelemättä ja suoraan minulle. Lupaan antaa -sinulle anteeksi. Saat jäädä tänne, lukea kuten ennenkin maisterin -johdolla, saat pitää vanhat ystäväsi Riiken ja Niilon. Sinä olet -varhain joutunut maailmalle ja oppinut pahoja. Sano vain peittelemättä -minulle totuus. Olenhan aina ollut sinulle ystävällinen, eikö totta? - -Kyyneleet tulvehtivat Yrjön silmistä. -- Olette, herra paroni, minä -olen teille syvästi kiitollinen. - --- Kerro siis minulle totuus. Kuten äsken jo lupasin, saat jäädä tänne -edelleen, emmekä puhu asiasta enempää, jos myönnät ottaneesi lusikat. - --- Herra parooni, sanoi Yrjö vapisevalla äänellä. Minä kunnioitan teitä -enemmän kuin ketään muuta ihmistä maan päällä, mutta en voi tunnustaa -sellaista, jota en ole tehnyt. - -Paronin kasvot jäykkenivät taas, jääkylmällä äänellä hän sanoi: -- -Sitten lähdet talostani. Varkaita ja valehtelijoita ei täällä suvaita. - -Surullisena katseli Yrjö paronia. Hän oli nuori vielä, ja vaikka hän -puri hammastaan salatakseen mielenliikutustaan, valtasi suru hänet koko -voimallaan. Tottisalmi oli käynyt hänelle rakkaaksi. Hän oli saanut -siellä kodin ja hoivaa, rakkautta ja oppia, pitikö hänen nyt lähteä -ulos avaraan maailmaan, häväistynä, varkaana? Hän ei jaksanut sitä -käsittää, yhä hän seisoi oven suussa. - --- Miten käy? kysyi paroni. Hän ajatteli pojan ehkä vielä katuvan ja -tunnustavan. - -Yrjö kohotti päänsä ja sopersi tukahtuneella äänellä: -- Hyvästi, herra -paroni. Kiitos kaikesta hyvyydestänne. - -Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Paroni istui synkkänä. -- Aivan kuin -silloin, hän kuiskasi, yhtä itsepintainen, yhtä ylpeä. Hän vaipui -mietteisiin, hyvin raskaisiin, päättäen huokauksista, jotka tuon -tuostakin kohottivat hänen rintaansa. - -Koputettiin. Riikke-mamseli astui sisään tavallista punakampana. --- Pyydän anteeksi, että tulen häiritsemään, sanoi hän värisevällä -äänellä, mutta minun täytyi tulla puolustamaan poikaa. Kukapa häntä -muukaan puolustaisi, poloista, lisäsi hän pyyhkien kyyneleen poskeltaan. - --- Tarkoittaako mamseli Yrjöä? - --- Niin, herra paroni. Poika-parka on vallan suunniltaan surusta ja -häpeästä. Hän tahtoo paikalla lähteä talosta, töin tuskin sain hänet -odottamaan siksi, että saan hänen tavaransa kuntoon. - --- Ikävä juttu, mamseli hyvä. Olen siitä kovin pahoillani. Mielelläni -olisin pitänyt pojan täällä, jos hän olisi käyttäytynyt hyvin. Paronin -ääni oli paljoa lempeämpi, kuin mamseli olisi odottanut. - --- Luvalla sanoen, herra paroni, pojassa ei minun mielestäni ole mitään -vikaa, vastasi emännöitsijä topakasti. Jos talossa on henkilöitä, jotka -tahtovat saattaa hänet turmioon, ei poika sille mitään mahda. - -Paroni rypisti kulmiaan. -- Mitä mamseli tarkoittaa? - --- Tarkoitan, että poika on viaton kuin kapalovauva eikä ole koskenut -kenenkään omaisuuteen. - --- Mutta, hyvä mamseli, todistukset ovat päivänselvät. - -Riikke, jonka rohkeus yhä kasvoi, kiersi käsivartensa ristiin ja -vastasi aito naisen tavoin: - --- Todistuksista viis! Niitä ei tarvita silloin kun sydän puhuu omaa -kieltään. -- Paroni on hyvä ja suo anteeksi suorasukaisuuteni, mutta -mieleni on niin täysi, etten voi enää itseäni hillitä. Todistuksia oli -silloinkin kuusitoista vuotta sitten, mutta ei antanut Riiken sydän -itseään pettää. - --- Riikke, te menette liian pitkälle, huusi paroni jyrisevällä äänellä. -Kuka on antanut teille luvan kosketella menneitä asioita? - -Emännöitsijä niiasi syvään, mutta hänen kieltään oli mahdoton nyt enää -sitoa: - --- Olen palvellut talossa neljäkymmentä vuotta, eikä kukaan voi -moittia minun uskollisuuttani. Kuusitoista-vuotias olin vain, kun -autuas Armo-vainaja otti minut palvelukseensa, ja luutnanttia kannoin -käsivarsillani, kun hän vielä oli suloinen Herran enkeli ja ojensi -pieniä käsivarsiaan isäänsä kohti. Minä näin hänen kasvavan ja -varttuvan, ja kaikki oli hyvin, kunnes herra kapteeni ruotsalaisineen -palasi ulkomailta. Silloin keksittiin, että luutnantti oli petturi -ja elostelija. Koottiin todistuksia ja papereita, kunnes rakas nuori -herrani oli menehtyä surusta ja häpeästä ja karkasi pois maasta. -Jumalalle olkoon kiitos siitä, ettei Armo-vainajan tarvinnut sitä -kurjuutta nähdä. Mutta sen sanon rohkeasti tässä Jumalan ja ihmisten -nähden: luutnantti ei ollut väärentäjä, ja Jumala niille anteeksi -antakoon, jotka sotkivat pojan ja isän välin. - -Tämän pitkän puheensa pidettyään purskahti kiihoittunut emännöitsijä -itkuun ja pyörähti äkkiä ulos huoneesta. - -Paroni tuijotti kauan hänen jälkeensä. Sitten hän loi katseen seinälle, -josta hänen vaimovainajansa kauniit kasvot häntä katselivat. - --- Jumalani, kuiskasi hän, jospa hän olisi oikeassa, tuo harras, -uskollinen sielu. Mutta se on mahdotonta. Yrjö, oma poikani, miksi sen -teit? - -Kauan vanhus istui sanatonna surullisiin muistoihin vaipuneena. -Hän näki edessään poikansa uljaana, näki hänen rakkaat, rehelliset -kasvoina. Ne haihtuivat, muuttivat muotoa, nyt hän näki vain pappilan -renkipojan surulliset, syyttävät kasvot ja kuuli sanat: - --- Varas en ole. - -Arka ääni herätti hänet mietteistään. - --- Isoisä! - -Beata oli jo kotvan aikaa seisonut oven suussa hämillään, neuvottomana. -Oli varsin outoa nähdä vallaton Beata arkailevana, senvuoksi paroni, -joka ei ylimalkaan pitänyt siitä, että häntä häirittiin, ystävällisesti -kysyi: -- Mitä nyt, pikku Beata? - -Tyttö epäröi, näkyi, että hänellä oli jotakin erikoista sydämellään. - --- Kas niin, tyttöseni, puhu, jos sinulla on jotakin tärkeätä, muutoin -saat jättää asiasi huomiseen. Olen tänään väsynyt. - -Beata kuuli ensimmäisen kerran isoisän valittavan väsymystä. Hän oli -aina lasten mielestä uljas vanha soturi, jota ruumiilliset vaivat ja -kärsimykset karttoivat. Hän sai ikäänkuin rohkeutta siitä. Astuen -lähemmäksi hän melkein kuiskaten kysyi: - --- Isoisä, voiko Yrjö joutua vankeuteen varkaudesta? - --- Ei, vastasi paroni. Hän on vielä liian nuori. Miksi sitä kysyt? - -Beata käänsi pitsiesiliinaansa, kunnes se oli ryppyinen kuin pesuriepu. - --- Täytyykö hänen lähteä täältä pois? - --- Täytyy. - --- Tuleeko Klaus sitten takaisin? - --- Ei, älä vaivaa minua joutavilla kysymyksilläsi, sanoi paroni -kärsimättömästi. - -Esiliina Beatan käsissä oli nyt yhtenä pallona. -- Ei Yrjö ole -varastanut, sanoi hän hiljaisella äänellä. - --- Kuinka sen tiedät? - -Beata heitti päänsä taaksepäin, puna hänen poskillaan kohosi ja -esiliinasta oli vain riekale jäljellä. - --- Minä kerron kaikki isoisälle, vaikka ei siitä oikeastaan saisi -puhua. Ei Yrjö ole ottanut maisterin kelloa eikä liioin hopealusikoita. -Jonas ne otti ja kätki. - -Paroni ponnahti ylös istuimeltaan ja tarttui lujasti tytön käsivarteen. --- Mitä sinä puhut? - -Hänen kätensä kouristivat kuin ruuvipihdit tytön käsivartta, mutta tämä -puri vain huulensa yhteen pidättääkseen tuskanhuutoa. - --- Jos isoisä päästäisi käteni irti, sanoi hän rauhallisesti. - -Paroni totteli. -- Kerro, komensi hän. Mikä on sinun osasi tässä -siistissä jutussa? - --- Jonas ja minä olemme molemmat vihanneet Yrjöä, koska se oli hänen -syynsä, että Klauksen täytyi jäädä pappilaan. - --- Se ei ollut hänen syynsä, minä olisin muutoinkin vienyt Klauksen -sinne, keskeytti paroni. - --- Mutta minä luulin niin, jatkoi Beata, ja siksi olin koko ajan -hyvin ilkeä Yrjölle. Minä tahdoin, että hän lähtisi pois täältä ja -Klaus tulisi kotiin. Kerran tulin sattumalta ruokasaliin, kun Jonas -pisti taskuunsa kaksi hopealusikkaa. "Mitä sinä teet, Jonas?" kysyin -minä. Hän säpsähti, mutta sitten hän nauroi ja sanoi: "Beata-neiti, -me laitamme niin, että Yrjö lähtee talosta." "Mitä sinä lusikoilla -teet?" kysyin minä. "Ne ovat sota-aseita", nauroi hän, "Beata-neidin -pitää vain luvata, ettei hän puhu kenellekään tästä mitään." "Sama se", -sanoin minä, kunhan vain Klaus tulee takaisin, sillä nähkääs, isoisä, -minulla on ollut kauhean ikävä Klausta. Mademoiselle on niin kuiva ja -kankea kuin aidanseiväs, ja muita tovereita ei minulla ole. "Mutta -sinun täytyy hommata lusikat takaisin", sanoin Jonakselle. "Muutoin -Ottilia-täti suuttuu." "Kyllä, kyllä", hän nauroi, "me näyttelemme vain -pientä komediaa. Muistakaa olla vaiti, Beata-neiti." Juoksin ikkunaan -katsomaan, minne hän meni, ja näin hänen kulkevan Niilon tuvalle päin. -Kysyin myöhemmin, mitä hän siellä teki, mutta hän vain nauroi ja nosti -sormen suulleen. - --- Tänään näin Riikke-mamselin itkevän katkerasti ja kuulin Amalialta, -että Yrjön täytyi lähteä pois, koska hän oli varastanut. Silloin -pelästyin ja arvasin, että se oli Jonaksen työtä. Ja tulin teille -kertomaan, isoisä, sillä en tahdo, että Yrjöä kohdellaan vääryydellä. - -Paroni oli otsa rypyssä kuunnellut tytön pitkää kertomusta. Hän ei -voinut ymmärtää, miksi tuntui niin kevyeltä, vaikka hänen vihansa -kuohahtikin Jonasta vastaan. - -Beatalle hän sanoi: -- Sinä olet ollut oikea kana, typerä ja nenästä -vedettävä. Nyt tulet minun kanssani pyytämään Yrjöltä anteeksi -osuuttasi tähän innoittavaan salajuoneen. Jonaksen kanssa selvitämme -asiat myöhemmin. - -Suuri oli hämmästys portinvartijan tuvassa, kun paroni ja Beata -ilmestyivät. Riikke-mamseli järjesti parhaillaan silmät itkusta -punaisina Yrjön pientä matka-arkkua. Vanha portinvartija imeskeli -kiivaasti tyhjää piippua, jonka hän suruissaan oli unohtanut täyttää, -Yrjö keskusteli puoliääneen maisterin kanssa, joka oli tullut ottamaan -oppilaaltaan jäähyväiset. Kaikki neljä kohosivat pystyyn, kun paroni -Beataa taluttaen astui sisään. - --- Me tulemme pyytämään anteeksi Yrjöltä, sanoi paroni ystävällisesti, -arvokkaalla tavallaan. Tiedämme nyt, että Yrjö on syytön, ja minä -olen hyvin pahoillani siitä, poikani, että sellainen häväistys on -kohdannut sinua kodissani. Saan tehdä paljon puolestasi, ennenkuin -voin sovittaa erehdykseni. Pyydän senvuoksi, että sinä jo tänä päivänä -muutat kotiimme asumaan. Maisteri Tickleniuksen huoneen vieressä on -pieni kamari, jonka sinä saat. Sinun tulee sallia minun pitää huolta -itsestäsi, niinkuin pidän huolta Beatasta ja Klauksesta. Ja ellen minä -osaa, auttaa Riikke-mamseli kyllä. Vai kuinka, mamseli? - -Hän kääntyi hymyillen vanhan emännöitsijän puoleen, joka varmaankin -ensimmäisen kerran elämässään oli aivan sanatonna eikä osannut tehdä -muuta kuin nyökyttää päätänsä. - -Yrjö seisoi äänetönnä, väri vaihteli hänen kasvoissaan. Näkyi, että -hänellä oli kova taistelu kestettävällään. Viimein hän sanoi matalalla -äänellä: - --- Herra paroni, kiitän teitä sydämellisesti ystävällisestä -tarjouksestanne. Mutta jos saan valita, asun mieluummin vanhan -Niilon luona. Kartanossa tulen aina olemaan kaikkien silmissä vain -kerjäläinen, joka elää armopaloilla. Täällä voin ansaita leipäni, -joskaan en ikinä saata maksaa Riikke-mamselille ja Niilolle heidän -hyvyyttään. - -Mutta nyt oli Riikke-mamseli saanut takaisin puhelahjansa. - --- Yrjö, Herran tähden, huudahti hän kauhistuneena. - -Paroni katseli nuorta poikaa, joka seisoi siinä vakaana ja ylpeänä, -mutta hän ei näyttänyt suuttuneelta, pikemmin päinvastoin. - --- Oikein, Yrjö, sanoi hän. Pieni määrä ylpeyttä ei haittaa. Koska -sinusta on ikävä elää armopaloilla, täytyy meidän kai keksiä sinulle -jotakin työtä. Maisteri Ticklenius tarvitsee apulaista, hän järjestää -nykyjään Tottisalmen kirjastoa, joka on sangen laaja. Sinä voit häntä -siinä auttaa. Eikö totta, maisteri, te tarvitsette apulaista? - --- Välttämättömästi, valehteli maisteri silmää rävähdyttämättä. Hän -oli niin mielissään, että lakkaamatta hykersi käsiään ja mutisi -naurahdellen: -- Kelpo mies, jalo mies! Tietysti minä tarvitsen -apulaisen, hi-hii. - -Yrjö epäröi vielä. Hänen oli vaikea unohtaa, että häntä kartanossa oli -sanottu varkaaksi. Vasta kun paroni veti hänet luokseen ja matalalla -äänellä lausui: -- Yrjö, älä kieltäydy, minä rakastin kerran suuresti -erästä, joka oli hyvin sinun näköisesi. Hänen tähtensä ja sovittaakseni -mahdollista rikosta häntä kohtaan pyydän sinua suostumaan ehdotukseeni, -vastasi poika hiljaa: -- Minä tulen. - --- Isoisä, eikö sinusta ole kummallista, että Yrjö on niin ylpeä ja -itsetietoinen, vaikka hän on köyhä, kysyi Beata palatessaan paronin -kanssa kartanoon. -- Mademoiselle sanoo aina, että köyhien tulee olla -nöyriä ja taipuvaisia meille ylhäisille. - --- Sinun mademoisellesi on hanhi, vastasi paroni tuimasti. Ylevä mieli -ei siedä sortoa. Miksi ei köyhä saisi olla yhtä ylpeä kuin niin sanottu -ylhäinen, jos hän on kelpo ihminen? - -Beata nauroi hiljaa. Mainiota! Isoisä sanoo mademoisellea hanheksi. -Ei se juuri olisi Ottilia-tädin mieleen, mutta totta se on. Hän olisi -mielellään puhellut isoisälle päivän tapahtumista, mutta paroni kulki -niin syvissä ajatuksissa, ettei tyttö uskaltanut häntä häiritä. Ja niin -he saapuivat kotiin äänettöminä. - -Mutta yläkerrassa kävi kova myrsky, kun paroni astui sisään vaatien -Jonasta tilille. Kapteeni vaikeroi hermojaan, ja Jonas seisoi pää -painuksissa antaen myrskyn raivota. Silloin tällöin vain hänen -silmissään välähti vihamielinen, häijy katse. - --- Ainoa puolustukseni, herra paroni, sanoi hän viimein nöyrästi, on -että tein kaiken kapteeni-raukan tähden, joka ei voi sietää poikaa. On -totta, että piiloitin sekä kellon että hopealusikat saattaakseni pojan -huonoon valoon. - -Seuraavana päivänä lähtivät kapteeni ja Jonas Tottisalmesta. Paroni -oli vaatinut Jonasta lähtemään talosta, mutta kapteeni ei voinut erota -rakkaasta palvelijastaan, ja niin he molemmat matkustivat Ruotsiin, -johonkin kylpypaikkaan kapteenin hermoja parantamaan. - - - - -Kuudes luku. - -UUSI KOTI. - - -Klaus heräsi sunnuntaiaamuna pappilan ullakkohuoneessa. Puoliunessa, -haukotellen hän hapuili soittokelloa, joka Tottisalmessa aina oli hänen -vuoteensa vieressä Jonasta varten. - -Merkillistä! Soittokello ei ollut paikoillaan. Klaus haukotteli pari -kertaa oikein pitkään ja aukaisi silmänsä. Samassa hän muisti edellisen -päivän tapahtumat. -- Hän ei ollutkaan Tottisalmessa, vaan pappilassa, -pienessä ullakkohuoneessa, joka on mahdollisimman yksinkertaisesti -sisustettu. - -Hän potkaisi vihaisesti sänkyä, kun ei ollut muuta syntipukkia -lähettyvillä. - --- Tuollainen viheliäinen vuode, olkipatja ja tilkkupeite. - -Ovea raotettiin. Joel pisti liinaharjaisen päänsä esiin. - --- Hyvää huomenta, tuletko mukaan kirkkoon? On rippikirkko tänään, -joten lähdemme tavallista aikaisemmin. Joudu siis aamiaiselle. - -Klaus kääntyi toiselle kyljelle vastaamatta sanaakaan. - -Joel astui huoneeseen ja istuutui Klauksen vuoteen reunalle. - --- Kuulepas, Klaus, hän sanoi tuttavallisesti. Älä huoli juonia, siitä -ei ole mitään hyötyä. Isä ja äiti ovat niin merkillisen päättäväisiä, -vaikka he ovatkin maailman kilteimmät ihmiset. Nouse nyt vain ja pue -yllesi, niin lähdemme kirkkoon. - -Ei vastausta. - -Joel nousi lähteäkseen. -- Miten tahdot. Sen pahempi itsellesi. - -Kymmenen minuutin kuluttua tuli Josef. - --- Klaus, tule aamiaiselle joutuin. On jo kiire. - --- Minä tulen, kun minua haluttaa, murahti Klaus ynseästi. - --- Et suinkaan. Olet kai tottunut kotonasi hyvään järjestykseen, ja -tiedät siis, että kaikkien perheenjäsenten tulee saapua säännöllisesti -aterialle. Nouse vain mutkittelematta. - -Josefin poistuttua huoneesta alkoi Klausta hävettää. Hänen täytyi -myöntää, että Josef oli oikeassa. Isoisä oli aina vaatinut ehdotonta -täsmällisyyttä aterioiden suhteen. Yrmeänä hän puki ylleen ja astui -töin tuskin tervehtien ruokailuhuoneeseen, jossa perhe jo oli koolla ja -pöydässä, lapset sileiksi kammattuina, pastori ja Lotta-äiti mustissa -kirkkopuvuissa. - --- Hyvää huomenta, ystäväni, lausui Lotta-äiti ystävällisesti. Tulet -myöhään, mutta se olkoon sinulle anteeksi annettu tällä kertaa, kun et -vielä tunne talon tapoja. Me syömme aina aamiaista kello seitsemän, -pyhänä puoli kahdeksan. Puoli tuntia ennen aamiaista kokoonnutaan -aamuhartauteen. - --- Minä en ole tottunut syömään niin aikaisin, sanoi Klaus -huolimattomasti. - --- Nyt saat tottua, kuului pastorin paikalta. Klaus joutui istumaan -Marian viereen. Tyttö siirsihe ehdottomasti lähemmäksi hiljaista -Josefia. Silloin tällöin hän salavihkaa pälyi vieruskumppaniinsa, joka -silminnähtävästi halveksien ohrapuuroa ja palttuleipää tuskin maistoi -ruokaa. - -Kun ateria oli päättynyt, luki Josef ääneen pöytärukouksen. Kaikki -lapset kättelivät isää ja äitiä. - --- Lähdetkö mukaan kirkkoon, Klaus? kysyi pastori. - --- En, aikoi Klaus vastata, mutta samassa ajoivat hevoset pihalle. -Saattaisihan olla hauska ajella. -- Voinhan tulla, vastasi hän siis -armollisesti. - -Kirkossa Klaus taaskin joutui istumaan Marian viereen. Tyttö avasi -pienen sievän virsikirjansa tarjoten sitä Klauksellekin. Mutta Klaus -työnsi tylysti kirjan luotaan. Hän huomasi tällöin, että tytön silmät -täyttyivät kyynelillä. Pikku Maria oli kodin lemmikki eikä ollut -tottunut tylyyn käytökseen. Pian hän kuitenkin unohti surunsa, kun isä -astui saarnastuoliin. - - Yks päivä parempi - huoneessa Herrani - kuin kaikki maailman ilo, - kuin nopeasti poijes kimmoo. - Mä oves vartijana - tahtoisin olla aina. - -veisasi hän heleästi. - -Ja kun pastori voimakkaalla äänellä luki rippisaarnansa, kuunteli Maria -hartaana, kädet ristissä virsikirjan ympärillä. Vain silloin tällöin -hän loi nuhtelevan katseen pikku Jonataniin, joka haukotellen ja -jalkojaan ojentaen pyrki äidin syliin. - -Klaus katseli häntä syrjästä. Hän häpesi tylyä käytöstään. Miten sievän -näköinen Maria oli istuessaan siinä silmät suurina ja lempeinä, miten -hento ja hiljainen hän oli, aivan kuin pieni hiiri. Beata oli vallan -toista maata, niin vallaton ja voimakas. Aina hän kujeili, kirkossakin, -milloin vain Ottilia-täti käänsi silmänsä pois. - -Voi Beata, voi Tottisalmi! Klauksen silmät vettyivät. - -Kun kirkkoväki saapui kotiin, oli siellä viesti Tottisalmesta, -Ottilia-tädin lähettämä. - -Täti oli lähettänyt vaatteita ja kirjoja, Beata tammipelin ja Robinson -Krusoen, Klauksen lempikirjan, kapteeni hänen pyssynsä ja paroni -vakavan kirjeen. Robinsonin väliin oli Jonas pistänyt kirjelipun, -jossa sanottiin: -- Rohkeutta, nuori herra. Tehkää heidän elämänsä -sietämättömäksi, niin he lähettävät teidät kotiin. - -Klaus sulkeutui aarteineen huoneeseensa eikä näyttäytynyt ennenkuin -illallispöydässä. Siinä hän käyttäytyi niin kopeasti ja nenäkkäästi, -että Lotta äiti huokaisten toivoi, ettei mokoma rauhanhäiritsijä -koskaan olisi tullut taloon. Samaa ajattelivat lapsetkin. Pastori yksin -oli rauhallinen, vain silloin tällöin hän loi Klaukseen katseen, jota -lapset keskenään sanoivat isän tuomiopäiväkatseeksi. - -Seuraavana aamuna Klaus loikoi itsepintaisesti vuoteessaan kello -yhdeksään asti lueskellen Robinsonia. Joel lähetettiin häntä noutamaan, -mutta hän vain haukotteli vastaukseksi toisen kehoituksiin. Kun hän -viimein saapui aamiaiselle, oli ruoka korjattu pöydästä ja hän sai kuin -saikin olla nälissään päivällisiin asti. - -Pastori ja Lotta-äiti olivat ankarasti kasvattaneet lapsensa, ja -samaa kasvatustapaa he noudattivat Klauksen suhteen, kuten pastori -oli paronille luvannut. Klaus puolestaan, joka pienestä pitäen oli -tottunut siihen, että häntä palveltiin ja hemmoteltiin, oli harmissaan -ja ymmällään uudesta ankarasta järjestyksestä. Usein Klaus häpesi -käytöstään, sillä hän ei luonteeltaan ollut häijy, mutta hän muisti -Jonaksen neuvon ja koetti kaikin tavoin tehdä elämän pappilanväelle -niin katkeraksi, että he kyllästyneinä lähettäisivät hänet takaisin -Tottisalmeen. - -Josef ja Joel koettivat ensi alussa houkutella häntä leikkeihin ja -askareihin, mutta vaikka Klauksen tekikin usein mieli ystävöityä -varsinkin iloisen Joelin kanssa, pysyi hän uppiniskaisesti poissa -heidän seurastaan kulkien omia teitään. Hän halveksi pappilan -yksinkertaista elämää, sen koruttomia tapoja ja köyhyyttä. Tuntikausia -hän samoili metsissä variksia ampumassa vastoin pastorin nimenomaista -kieltoa. Pastorin täytyi viimein ottaa pyssy häneltä pois, koska hän -pelkäsi pojan vahingoittavan itseään. - -Uneliaana ja vastahakoisena hän aamuisin ilmestyi arkihuoneeseen, -jossa perhe vietti aamuhartauttaan. Häntä loukkasi se, että pappilan -palvelusväkikin oli koolla aivan kuin perheenjäsenet. Tottisalmessa -oli kyllä aina kohdeltu palvelusväkeä hyvin, se oli perinnäinen tapa, -mutta ero heidän ja perheenjäsenten välillä oli suuri. Ei koskaan olisi -Ottilia-neidin ylimysmieliseen päähän pälkähtänyt kutsua renkejä ja -piikoja arkihuoneeseen, se olisi ollut hänen mielestään kerrassaan -säädytöntä. Mutta pappilassa istuivat kaikki muonarengistä voutiin asti -kuin kotonaan perheen istuimilla veisaten kuuluvalla äänellä isäntäväen -kanssa. - -Vähitellen kuitenkin nämä pienet aamuhetket alkoivat Klausta -miellyttää, vaikka ne joka aamu olivat samanlaisia. Lotta-äiti soitti -harmoniota, pastori istui hänen vieressään aloittaen mahtavalla -äänellään virren, johon lapset ja palvelijat yhtyivät hartaasti -ja tottuneesti. Heleimpänä kaikista kajahteli Marian lapsellinen, -hopeankirkas ääni. Klaus unohtui välistä häntä katselemaan, kun hän -käsivarsi kiedottuna pikku Jonatanin ympärille, hiljaa kuiskasi hänelle -virren sanat, jotta pienokainenkin saattaisi seurata mukana. - -Tottisalmen kirjastossa oli vanha puupiirros, joka esitti Martti -Lutheria perheensä piirissä laulaen ja soittaen. Sitä Klaus muisteli -katsellessaan ympärillään istuvaa perhepiiriä. Niin hartaita he kaikki -olivat, hartaita ja luottavia. Ja Maria oli kuin Lutherin pieni Lenchen. - -Riemuitsevana ja lempeänä soi kaunis virsi hänen huuliltaan: - - Mun silmän, käten nostan - ain ylös mäkihin, - jost' avun tiedän saavan, - ja valon kaunihin. - - Sill' Herra avun lainaa, - kuin maan ja taivaan loi, - hän kuulee huuton' aina - ja suojella kyllä voi. - -Ja tarkkaavana hän kuunteli, kun luettiin raamatusta pitkiä jaksoja. -Pojat saattoivat usein haukotella, Josefkin, joka kuitenkin aikoi -papiksi, mutta ei koskaan Maria. - -Ensin Klaus luuli, että Maria vain teeskenteli, mutta sitten hän -huomasi, että tyttö todella rakasti Jumalan sanaa ja kuunteli sitä -mielellään. Ja se Klausta ihmetytti. Hän oli aina luullut, että Jumalan -sanaa kuunnellaan vain siksi, että vanhemmat ihmiset niin tahtovat. -Kyllähän Beatan ja hänenkin joka sunnuntaiaamupuoli täytyi istua -Ottilia-tädin huoneessa, jossa täti pitkäveteisellä, laulavalla äänellä -luki heille kauhean kuivaa postillaa. He kuuntelivat, kun heidän -täytyi, mutta luetusta he tuskin tajusivat sanaakaan. Ja kun täti oli -lopettanut, hengähtivät he helpotuksesta ja riensivät suin päin ulos -hätäisesti suudeltuaan tätiä kädelle. - -Maria oli todella merkillinen tyttö. - -Klaus oli ollut viikon pappilassa, kun lukutunnit alkoivat. Josefin ja -Joelin oli määrä syksyllä lähteä kouluun, ja pastori tahtoi vahvistaa -heidän tietojaan varsinkin latinassa. Paronin pyynnöstä otti pastori -myöskin Klauksen oppilaakseen. Klaus sai nyt tutustua toisenlaiseen -koulukuriin, kuin Tottisalmessa oli ollut. Pastori oli nuorempana ollut -triviaalikoulussa opettajana, hän tiesi vaatia oppilailtaan ja tekikin -sen täydellä todella. Siksipä kuuluikin kansliahuoneen avonaisesta -ikkunasta uuttera: amo, amas, amat kuin kärpäsen surina, ja ahkerasti -siellä pojat takoivat päähänsä kielioppia ja Cornelius Neposta, vaikka -mieli olikin metsässä ja vesillä. - -Senkin seitsemän kertaa Klaus heitti kyllästyneenä kirjansa nurkkaan ja -karkasi avonaisesta ikkunasta ulos, mutta pastori oli hellittämätön, -ei auttanut mutkittelu, ei valitukset. Hänen jäntevä tahtonsa mursi -hemmotellun pojan vastarinnan. Yhteisestä koettelemuksesta oli -kuitenkin hyötyäkin. Kun pojat hikipäässä olivat yhdessä istuneet -pänttäämässä oratio obliquaa ja oratio rectaa, ja sitten pääsivät -ummehtuneesta kansliasta ulos vapauteen, tunsivat he olevansa -tovereita, joita liitti toisiinsa yhteinen side: kammo lukuhuonetta -kohtaan. Iloisina he silloin temmelsivät metsällä ja rapuretkillä, -ja jos Klaus olikin kiivas ja vallanhimoinen, kuittasivat veljekset -sen leveällä hymyllä tai pahimmassa tapauksessa aimo paukulla Joselin -isällisestä kämmenestä. - -Klauksessa oli ajan kuluessa syttynyt himmeä aavistus siitä, ettei hän -ollutkaan niin tärkeä henkilö, kuin Tottisalmessa luultiin. Nyt, kun ei -Jonaksen imartelu eikä Ottilia-tädin veltto hemmottelu enää ollut häntä -turmelemassa, hän alkoi tuntea itsensä aivan tavalliseksi ihmiseksi. -Silloin hän oli hauska toveri, reipas ja teeskentelemätön, varsinkin -jos kaikki kävi hänen mielensä mukaan. Mutta jos häntä vastustettiin, -suuttui hän usein silmittömästi, ja silloin häntä oli vaikea hillitä. -Ja silloin ei auttanut muu, pastorin täytyi rautakourin tarttua asiaan. -Monta iltapuolta Klaus sai viettää yksin huoneessaan, kun muut olivat -ulkona leikkimässä. Saattoipa silloin usein tapahtua, että ovelta -kuului hiljainen koputus, Marian sileäksi kammattu pää pilkisti arasti -ovesta ja vieno ääni kysyi: - --- Saanko tulla sisään? - --- Tule vain, murisi Klaus ynseästi, ja pikku Maria hypähti sisään -notkeana kuin näätä. - -Kauan aikaa oli Maria arastanut Klausta, joka hänen mielestään oli -"kauhean ilkeä poika". Mutta kerran Klaus jalomielisesti oli pelastanut -Mirrin häijysisuisen naapurin Hallin hampaista, ja sillä teolla hän -voitti Marian luottamuksen ja kiitollisuuden. - --- Sinä olet kuin pieni hiiri, joka tulee lohduttamaan vankilassa -istuvaa onnetonta vankia, huokasi Klaus. Hän oli todella omasta -mielestään sillä hetkellä kärsivä vanki ja pastori hänen kova -vanginvartijansa. - --- Sinä et saa vastustaa isää, varoitti Maria pikkuviisaasti. -Katkismuksessa sanotaan, että pitää olla kuuliainen isälleen ja -äidilleen. - --- Mutta hänpä ei olekaan minun isäni, vastusti Klaus. Ja jos minun -äitini eläisi, ei minua kohdeltaisikaan näin pahasti. - -Tätä väitettä ei Maria kyennyt kumoamaan, se herätti aina hänessä -syvää sääliä. Klaus-raukalla ei ollut äitiä, ihmekös, että hän oli -pahankurinen. Eikä hän koskaan ollut saanut maistaa vitsaa kuten Marian -veljet, jotka olivat hyvin tutut vitsan kanssa, varsinkin Joel. - --- Tahdotko kuulla Tannenpurin Ruusasta? kysyi hän johtaakseen pojan -ajatuksia toisaalle. - --- Anna tulla. - -Marialla oli mainio muisti ja lisäksi laaja mielikuvitus. Hän osasi -kertoa kummallisia tarinoita, joita oli kuullut palvelijoilta tai -itse lukenut ja höystänyt omilla mielikuvillaan niin ihmeellisiksi, -että veljet ja sisaret häntä lumoutuneina kuuntelivat. Klaus oli jo -monta kertaa kuullut kertomuksen jalosta Tannenpurin Ruusasta, joka -rupesi vanginvartijan palvelijaksi saadakseen olla lähellä isäänsä, -uljasta kreivi Eberhardia, vankilassa. Mutta Maria lisäsi joka kerran -kertoessaan aina uuden jännittävän piirteen tarinaan, niin että se aina -oli uusi -- -- -- - -Oli tavattoman kuuma päivä heinäkuun loppupuolella. Pastori oli -antanut pojille luvan läksyistä, ja he olivat, koko joukko, Jonatan ja -Maria sekä Susanna mukaan luettuina, lähteneet poimimaan mesimarjoja. -Mutta retki ei ollut onnistunut. Klausta harmitti, kun ei menty -minne hän tahtoi, Jonatan oli väsynyt ja kärtti yhtä mittaa kotiin. -Päällepäätteeksi vaivasi kuumuus kovasti. Lasten huomaamatta oli -taivaalle kohonnut raskaita pilviä; ja pian ukkonen alkoi jyristä. -Marjamiehet pakenivat läheiseen heinälatoon odottamaan siinä rajuilman -taukoamista. - -Rauhoittaakseen itkevää Susannaa ja Jonatania alkoi Maria kertoa: - -Kauan, kauan aikaa sitten eli Saksassa tai Itävallassa, en oikein -muista kummassa, mahtava ja uljas keisari, Max nimeltään. Hän piti -itseään Jumalan vertaisena ja ylpeili voimastansa, sillä hänen -valtansa alle kuului suuri joukko kansoja ja valtakuntia. Hän halveksi -kaikkia ihmisiä, yksinpä hyvää Jumalaakin, ja vaati, että häntä piti -palveltaman kuin korkeinta maan päällä. - -Eräänä päivänä hän lähti metsästysretkelle vuoristoon, ja hänen -mukanaan oli monta korskeata ritaria ja uljasta ratsumiestä. -Metsänotusta ajaessaan keisari joutui erilleen seurueestaan. Hän näki -komean vuorikauriin, joka pakeni häntä kuin leikillään, harppasi jonkun -askeleen ja pysähtyi taas ikäänkuin katsoakseen, seurasiko takaa-ajaja. -Kauriin kiusanteko kiihoitti Max-keisaria, hän laskeutui maahan hevosen -selästä ja sitoi ratsunsa pyökkiin, sillä polku kävi niin kapeaksi, -että hevonen oli vain esteenä. - -Korkeammalle, yhä korkeammalle kauris pakeni, ja Max-keisari seurasi -sitä kiihkossaan unohtaen kaiken varovaisuuden. Äkkiä hän näki eläimen -aivan edessään, hän tähtäsi, kauris syöksyi kallion taa ja metsästäjä -seurasi sitä sokeasti. Mutta silloin hänen jalkansa luiskahti, hänen -silmissään pimeni, hän vajosi syvälle, syvälle. - -Kun hän avasi silmänsä, kaartui sininen taivaan laki hänen yllään, -mutta syvällä alhaalla hän näki laakson. Hän oli pudonnut kapealle -kallionkielekkeelle ja tarttunut vaatteistaan vuorenseinässä kasvavaan -pensaaseen. Ja hänen yllään kohosi äkkijyrkkä kallio sileänä kuin -seinä. Silloin keisari ymmärsi, ettei mikään voima maan päällä voinut -häntä pelastaa kuolemasta, sillä yhtä mahdoton oli päästä kallioseinää -ylös kuin laskeutua sitä alas. - -Hän kuuli jahtitorven äänen heikkona ja tiesi, että hänen seurueensa -etsi häntä. Hän huusi kovalla äänellä, mutta ei kukaan kuullut hänen -ääntään. Siinä hän nyt seisoi, maiden ja kansojen mahtava hallitsija, -yhtä avutonna kuin avuttomin lapsi valtakunnassa. - -Silloin murtui ylpeän keisarin mieli. Hän huomasi, kuinka pieni ja -mitätön mahtavinkin on taivaan valtiaan kädessä. - -Mutta alhaalla laaksossa oli muuan keisarin seuralaisista sattumalta -luonut silmänsä ylös ja huomannut keisarin pienenä pilkkuna korkealla. -Ääneen vaikeroiden hän kutsui toisetkin koolle, ja he huomasivat, että -keisaria oli mahdoton pelastaa. - -Silloin Max-keisari repäisi muistikirjastaan lehden ja kirjoitti siihen -pyynnön, että he kutsuisivat papin, sillä hän tahtoi viimeisen kerran -nauttia pyhää ehtoollista alamaistensa kanssa. Ja paperin hän heitti -alas laaksoon miestensä jalkain juureen. - -Kun iltakellon ääni kutsui laaksonväen koolle, polvistuivat kaikki -jyrkän kallioseinän juureen hartaasti rukoillen Jumalaa. Ja pappi -koroitti kätensä ja siunasi heitä kaikkia, Max-keisariakin, joka -polvistui nöyränä Jumalan kasvojen eteen. - -Mutta kun hän vielä oli hartaaseen rukoukseen vaipuneena, näki hän -äkkiä edessään valkopukuisen pojan, jonka vaaleat kiharat sädehtivät -ilta-auringon valossa. Poika hymyili leppeästi viitaten häntä -seuraamaan jäljessään. Ja nyt keisari näki kapean polun, niin kapean, -että sitä ihminen töin tuskin pääsi kulkemaan. Mutta valkopukuinen -poika kulki sitä kepeästi, ja keisari seurasi häntä täynnä ihmetystä ja -pelkoa. - -Kun he saapuivat tienristeykselle, missä polku laajeni johtaen alas -laaksoon, katosi poika. Mutta Max-keisari kohotti kätensä taivasta -kohti nöyrästi kiittäen Jumalaa, sillä hän ymmärsi, että poika oli -ollut taivaan sanansaattaja. -- -- -- - --- Kaunis ja opettava tarina, sanoi Josef. - --- Tulikohan Max-keisari jälleen ylpeäksi, kun hän oli päässyt pulasta? -kysyi Susanna. - --- Tietysti, nauroi Joel, niin aina käy: kun on pulassa, niin katuu, -mutta kun taas on kuivalla maalla, ei muista lupauksiaan. Niin Israelin -lapsetkin tekivät. - --- Minäpä en usko sellaista Max-keisarista, vastusti Maria aivan -punaisena. Hänestä tuli jalo ja hyvä ruhtinas, siitä olen varma. - -Klaus oli ääneti. Hänestä tuntui, kuin olisi Marian kertomus -erityisesti sopinut häneen. Ylpeä hänkin oli, ylpeä siksi, että oli -aatelinen ja suuren sukukartanon perillinen. - --- Etkö sinäkin, Klaus, ole samaa mieltä kuin minä? kysyi Maria. - --- Minä luulen -- -- -- Mutta he eivät saaneet koskaan tietää, mitä -Klaus luuli, sillä samassa kuului kauhea jyrähdys, ja yht'äkkiä oli -heinälato ilmitulessa. - --- Salama! Salama on iskenyt latoon, huusi Josef, ja tarttuen -Jonataniin hän syöksyi ladosta, toiset kintereillään. - -Vasta pitkän matkan päässä he uskalsivat seisahtua ja luoda katseen -palavaan latoon. Äkkiä kuului kimeä huuto: Maria! Ja Klaus, joka oli -jäänyt muista vähän jäljelle, kiiti niityn poikki latoa kohti. - --- Taivaan isä, kirkaisi Joelkin, laski Susannan maahan ja alkoi juosta -ladolle. - -Jonatan ja Susanna pitelivät kirkuen kiinni Josefin takista, niin ettei -hän päässyt paikaltaan. Hän näki vain, kuinka Klaus syöksyi palavaan -latoon ja taas takaisin Maria sylissään. Mutta juuri sillä hetkellä, -kun hän hyppäsi ulos ovesta, romahti oven kamana kipeniä heitellen -alas ja sivalsi pudotessaan Klausta olkapäähän. Kiljahtaen Klaus -vaipui maahan polvilleen. Samassa oli jo Joelkin tuulena paikalla. Hän -sieppasi tajuttoman Marian Klauksen sylistä ja kantoi hänet syrjään. -Sitten takaisin Klauksen luo, joka kalpeana makasi maassa. Josefin -avulla, joka nyt myöskin oli saapunut paikalle, hän kantoi Klauksen -Marian viereen. - -Susanna ja Jonatan ulvoivat kilpaa. -- Voi-voi, Maria ja Klaus ovat -kuolleet. - --- Vaiti! komensi Josef. Hän polvistui Marian viereen ja koetti tytön -suonta. Hän ei ollut saanut palohaavoja, hiukset vain olivat hiukan -käpertyneet. Luultavasti hän oli mennyt tainnoksiin salaman iskusta -eikä ollut kyennyt seuraamaan toisia ulos ladosta. Klauksen olkapää -oli saanut pahan palohaavan, hän vaikeroi hiljaa. Maria oli yhä -liikkumatonna, mutta sydän toimi. - --- Joel, riennä heti noutamaan hevosta, käski Josef. Ota ensimmäinen, -minkä tieltä tapaat. - --- Me tulemme mukaan, huusivat Susanna ja Jonatan. Me tahdomme kotiin. - --- Te istutte paikallanne ettekä hiisku sanaakaan, komensi Josef. - -Lapset, jotka olivat tottuneet alistumaan vanhemman veljen tahtoon, -istuivat hiljaa kuin hiiret ojan reunalla, posket märkinä ja likaisina -kyyneleistä. - -Muutaman minuutin kuluttua Joel saapui juoksujalkaa. -- Minulla -on hevonen, huusi hän. Tapasin Alitalon Mikon, joka ajoi heiniä -takamaaltaan. Hän lupasi viedä heidät pappilaan. Miten he jaksavat? - --- Klaus alkaa toipua, mutta Maria on yhä vielä tainnoksissa. - -Alitalon isännän avulla nostettiin Klaus ja Maria heinäkuormalle. Maria -oli yhä liikkumatta, mutta Klaus avasi silmänsä, ja nähdessään Marian -hän rauhoittui. -- Elääkö Maria? kuiskasi hän. - -Josef, nyökäytti päätään, mutta käänsi päänsä salatakseen kyyneliään. -Hän ei luullut Marian enää toipuvan. - -Iloisina olivat lapset aamulla lähteneet marjaretkelleen, surullinen -oli kotiintulo. Hevonen astui käymäjalkaa, sillä tie oli huono ja -Klauksen olkaan koski jokainen pyöräntärähdys viiltävästi. Alitalon -isäntä ja Josef kävelivät hevosen rinnalla. Joel ja pikkulapset olivat -juosseet edeltäkäsin pappilaan kertomaan surullista uutista. - -Kalpeana, avopäin riensi pastori tulijoita vastaan. Nähdessään -lempityttärensä Marian vaaleana ja liikkumattomana lepäävän heinillä -hän pani kätensä ristiin ja kuiskasi: -- Herra, älä pane tätä kuormaa -päällemme. - -Sillä aikaa kuin sairaita kannettiin sisään, oli Lotta-äiti nopeasti -saanut järjestykseen vuoteet omassa makuuhuoneessaan sekä tuonut esille -naurisöljyä, kalkkilinjamenttia ja puhdasta liinakangasta. Varovasti -laskettiin molemmat sairaat vuoteille toistensa viereen. - --- Josef, käske Pekan heti ratsastaa täyttä laukkaa Tottisalmeen. -Kirjoita pari riviä paronille. Heta olkoon käsillä, jos tarvitaan. -Lämpöisiä peitteitä, komensi Lotta äiti. - -Maria käärittiin lämpöisiin peitteisiin, ja pastori koetti herättää -häntä eloon vierittämällä häntä edestakaisin sekä keinotekoisella -hengityksellä. Lotta äiti seurasi hänen toimiaan tuskaisena hoitaessaan -Klauksen käsivarsia. Poika oli kietonut takkinsa Marian ylle -suojellakseen häntä liekeiltä ja tuli oli polttanut pahat haavat ohuen -paidan lävitse. - -Parikymmentä minuuttia teki pastori väsymättä työtä, tuskan hiki -otsalla, hiljaa rukoillen. Sitten vavahtivat Marian kasvot, hieno -puna kohosi poskiin, hän avasi silmänsä. Nähdessään isän rakkaat -kasvot vierellään hän yritti puhua, mutta ei saanut ääntä. Huulet vain -liikkuivat. - --- Hän elää, Jumalalle olkoon kiitos, huudahti pastori. - --- Jumalalle olkoon kiitos, kuiskasi Klauskin, luultavasti ensimmäisen -kerran eläessään. Nyt minäkin paranen, Lotta-äiti. -- Mielenliikutus -vei häneltä kaikki voimat, hän vaipui tainnoksiin. - --- Herrainen aika, nyt hän kuolee ihan käsiin, huudahti Heta, joka tuki -häntä käsivarsillaan. - -Mutta Klaus tointui pian, ja kun hän heräsi, kohtasi hän Marian silmät. -Tyttö hymyili heikosti. - -Keskiyön aikana ajoivat Tottisalmen vaahtoiset hevoset pihalle. Niistä -nousivat paroni, tohtori ja Ottilia-neiti. - --- Voi, paroni, vaikeroi Lotta-äiti masentuneena. Näin huonosti olemme -vaalineet turvattiamme, jonka jätitte huostaamme. - --- Älkää niin sanoko, vastasi paroni vakavasti, Jumalan teitä emme voi -määrätä. - -Mutta Ottilia-neiti sanoi terävästi: -- Ainakaan se ei olisi tapahtunut -hänelle kotona. Tottisalmessa hän ei saa juosta marjassa ukkossäällä. - -Lotta-äiti punehtui, mutta ei sanonut sanaakaan puolustuksekseen. - -Molemmat potilaat nukkuivat. Maria rauhallisesti, mutta Klaus oli -kuumeessa. Tuon tuostakin hän avasi silmänsä ja puhui sekavasti: -- -Maria, Maria, älä jätä Maxia. Vie hänet pois kalliolta. - --- Mitä hän Maxista puhuu? ihmetteli Ottilia-neiti. - --- Hourailee, vastasi tohtori lyhyesti. Hän tutki molempia sairaita. - --- Tyttö kyllä toipuu. Hänen on pysyttävä vuoteessa pari päivää aivan -hiljaa. Klauksen olkapää on kyllä paha, mutta hänellä on hyvä terveys -ja haava paranee verrattain pian, kun sitä hyvin hoidetaan. Kuten jo on -tehtykin, lisäsi hän kumartaen Lotta äidille. Hänessä on jonkin verran -kuumetta, mutta se ei ole vaarallista, kun hän vain saa olla rauhassa. - --- Arveleeko veli, että voimme nyt heti viedä hänet Tottisalmeen? kysyi -paroni. - --- Ei millään muotoa. Antakaa hänen vain olla täällä rauhassa. -Lotta-rouva kyllä hoitaa häntä, hänhän on oikeastaan minun apulaiseni -näillä seuduin. Parantelee ja paikkaa kuin paraskin lääkäri. Minä jään -tietysti tänne yöksi. Huomenaamulla saamme luullakseni olla jotenkin -levolliset heihin nähden. - -Sitten vieraat siirtyivät ruokasaliin. Pastori sai olla sekä isäntänä -että emäntänä ja hoiti tointaan jotenkin kömpelösti. Tuon tuostakin hän -tarjosi leipäkoria tohtorille kysyen: -- Eikö armollinen neiti suvaitse -kääresylttyä? Ja Ottilia-neidille vasikanhyytelöä: -- Olkaa hyvä, -tohtori, piparkakkuja. - -Josef ja Joel saivat kertoa yhä uudelleen aamupäivän tapahtumat. -Ottilia-neiti vuodatti runsaasti kyyneleitä pitsireunaiseen -nenäliinaansa. Paroni ei puhunut paljoa, mutta kun hän kuuli, kuinka -Klaus hetkeäkään epäröimättä oli syöksynyt Mariaa pelastamaan, -kirkastuivat hänen kasvonsa. - -Kun paroni ja Ottilia-neiti aamulla astuivat makuuhuoneeseen, olivat -molemmat lapset hereillä. Kalpeat he olivat kumpikin ja suurisilmäiset, -mutta elämä oli voitolla, sen näki selvästi. - -Klaus punastui mielihyvästä, kun isoisä laski kätensä hänen päälaelleen -lausuen: -- Oikein tehty, poikani, ylpeilen sinusta. - -Ottilia-neiti käytti ahkerasti hajuvesipulloaan, jonka hän kuitenkin -jalomielisesti luovutti Klaukselle. - --- Mutta rakas täti, kuinka voitte tulla toimeen ilman -hajuvesipulloanne? kysyi Klaus vanha veitikka silmissään. - --- Sinun tähtesi, poikani, sinun tähtesi. - -Pari päivää viipyivät Tottisalmelaiset pappilassa, mutta kun Klaus -nähtävästi toipui, lähtivät he takaisin luvaten, että Beata saisi parin -kolmen päivän kuluttua tulla tervehtimään Klausta. - -Ja Beata tuli. Ajoi pappilaan tohtorin vaunuissa iloisena ja -osaaottavana. Tuulispäänä hän syöksyi Klauksen huoneeseen, vuoroin -itki, vuoroin nauroi ja lörpötteli yhtämittaa, niin että tohtorin -viimein täytyi ajaa hänet ulos huoneesta. - -Hän oli saanut luvan viipyä pappilassa kolme päivää, ja turhaan pyyteli -tohtori häntä mukaansa, peläten hänen liiaksi kiihdyttävän Klausta. Hän -ei kuitenkaan kauan viihtynyt Klauksen luona hiljaisessa huoneessa. -Tyhjennettyään koko uutisvarastonsa hän kyllästyi istumaan yhdessä -kohden ja jätti mielellään paikkansa Marialle, kun tämä tuli Klausta -hauskuttamaan. - -Klaus puolestaan iloitsi kyllä sisarensa läsnäolosta, mutta Beata -väsytti häntä. Paljoa mieluummin hän pelasi tammia Marian kanssa tai -kuunteli tytön tarinoita. Maria oli taas entisellään, hiukan kalpeampi -vain. Hellästi hän hoiti Klausta, joka usein oli kärttyisä ja yhtä -usein nöyrästi pyysi anteeksi pikku hoitajaltaan. - -Beata oli pappilassa kuin konsanaan kotona. Hän käänsi koko talon -mullin mallin ullakosta kellariin asti, kavahti ujostelematta pöydän -nurkalle, kun pastori istui kansliassa kirjoittamassa, ja pureskeli -Lotta-äidin piparkakkuja päivät päästään. Pastori huokasi, kirjoitti -väärin ja raapi kynällä korvallistaan, mutta ei ajanut tyttöä pois. -Beatan vastustamaton hyvä tuuli nujersi hänet kokonaan. - --- Jos me noin jaarittelisimme isälle, kun hän kirjoittaa, saisimme -piipunvarresta, sanoi Joel nauraen Josefille. - --- Me emme olekaan aatelisväkeä, vastasi Josef ynseästi. - --- Häpeä, Josef, luuletkos isän semmoisesta piittaavan? Ei, mutta Beata -on niin siunatun hauska; kyllä sinäkin hänestä pidät, vaikka et sitä -myönnä, mörökölli. - -Koko talo huoahti helpotuksesta, kun Beata viimein lähti, ja elämä -alkoi taas käydä vanhaa täsmällistä latuaan. Mutta silti ikävöivät -häntä kaikki, Lotta-äitikin, jonka hillovarastoon Beata oli iskenyt -epäilyttävän suuren loven. Enimmän kuitenkin kaipasivat häntä Susanna -ja Jonatan. Heille oli Beata ollut jonkinlainen kepposten, leikkien ja -hauskojen keksintöjen alati iloinen hengetär. - - - - -Seitsemäs luku. - -KOULUSSA. - - --- Kas niin, nyt on viimeinen mytty sidottu huokasi Heta. -- Nyt ei -muuta kuin kärryihin ja sitten matkalle. - --- Voi, hyvä Heta, eivätkö nämä vielä sovi siihen? Maria juoksi -paikalle käsissään iso läjä harmaita kotikutoisia sukkia. - -Heta avasi kärsivällisesti viidennen kerran myttynsä ja pisti siihen -sukat. -- - -Portaiden edessä seisoi jo Saara, pappilan vanha, vakava tamma. Siroa -ei pastori tahtonut antaa, se oli liian raju. - -Pastori korjaili vielä hevosen valjaita, kiristäen sieltä, höllittäen -täältä. Lotta-äiti antoi viimeiset äidilliset neuvonsa. - --- Josef, sinä olet vanhin, pidä huolta molemmista pojista. Äläkä -vilustuta vatsaasi. Hylkeennahkaisen matkalaukun alaosassa on villainen -vatsavyö sinua varten. Joel, rakas lapsi, älä kuljeksi kaduilla, vaan -lue läksysi ja tottele Hetaa. Muista, Klaus, ettet pyyhi musteisia -sormiasi uusiin liinaisiin nenäliinoihisi, jotka Ottilia-neiti juuri -lähetti sinulle. Tavaroita ei saa turmella eikä muutoinkaan tuhlata, -vaikka onkin rikas. Herran haltuun pojat, olkaa nöyriä ja kuuliaisia -opettajillenne ja viljelkää ahkerasti Jumalan sanaa. - -Saadakseen kaikille neljälle tilaa oli pastori nostattanut heinähäkin -tavallisiin työkärryihin, ja niihin nyt kiipesivät toinen toisensa -jälkeen vanha Heta, Josef, Joel ja Klaus. Klaus muikisti suutaan -noustessaan omituisen näköisiin ajopeleihin. Mutta kun Maria vielä -viimeisenä kurottui kärryjen taa ja ojensi hänelle pussin omia -leipomiaan sokeririnkilöitä, unohti hän harminsa. - -Ja sitten lähdettiin. Pihalla heilutettiin nenäliinoja, Lotta-äiti ja -Maria kyynelsilmin, pojat nostivat hattujaan, ja pappila jäi puitten -varjoon piiloon. Saara juosta lönkytti hiljaista, tasaista menoa, ja -pojat istuivat hiukan allapäin. Vähältä piti, ettei kyynel noussut -silmännurkkaan. Tuntui miltei juhlalliselta. Kesän ilot ja touhut -olivat lopussa, vakava työ vieraassa koulukaupungissa oli edessä. - -Varsinkin Klaus oli alakuloinen. Hän oli viimeiseen asti toivonut -pääsevänsä takaisin Tottisalmeen, mutta nyt hänet lähetettiin kouluun. -Ja siellä oli tosi edessä, sen Josef oli kertonut, joka jo pari vuotta -oli ollut koulussa. Tottisalmessa hän oli vain käväisemällä käynyt. -Oikeastaan hän oli aikonut siellä kauemminkin viipyä, mutta oli -syntynyt ikävä kohtaus, jonka jälkeen Klausta ei enää haluttanut jäädä -kotiin. - -Nyt hän kyllä häpesi koko juttua, häpesi ja katui rehellisesti. Olihan -typerää kantaa kaunaa Yrjöä kohtaan. Mutta Jonas oli kirjoittanut -hänelle, että kapteeni ja hän matkustavat tiehensä Tottisalmesta, -koska kapteeni ja paroni ovat riitaantuneet renkipojasta, jonka paroni -nähtävästi aikoi ottaa kasvatikseen. Ynseästi oli Klaus senvuoksi heti -kotiin tultuaan Yrjöä kohdellut, ja kun käytiin päivälliselle, oli hän -kieltäytynyt istumasta samaan pöytään kuin Yrjö. - --- Mistä ajasta ovat renkipojat alkaneet syödä herrasväen kanssa -Tottisalmessa? oli hän kopeasti kysynyt, kun paroni käski hänen -juonittelematta istua. - --- Yrjö ei enää ole renkipoika, olen ottanut hänet kasvatikseni, oli -isoisä vastannut levollisesti, mutta Klaus näki, että hän oli kauhean -suuttunut. Ja kuitenkin hän yhä uskalsi vastustaa. - --- Mutta hän on kuitenkin ollut renkipoika, minä syön mieluummin omassa -huoneessani kuin hänen pöytätoverinaan. Ja Klaus oli käännähtänyt -lähteäkseen huoneesta. - -Yrjö oli ollut aivan kalpea ja Beata tulipunainen. Mutta isoisä oli -jyrissyt vain: -- Istu. - -Ja Klauksen täytyi totella, vaikka sisu kuohui. - -Se oli ikävä, vastenmielinen juttu. Hän oli jo seuraavana päivänä -lähtenyt pappilaan takaisin, missä suuresti ihmeteltiin hänen pikaista -paluutaan. Marialle yksin hän oli kertonut syyn siihen. -- Merkillistä, -että isoisä niin paljon piti Yrjöstä ja Beatakin, joka ei muutoin -helposti kiintynyt ihmisiin. Nykyään hän kirjeissään puhui miltei -yksinomaan Yrjöstä. - -Näissä mietteissään ei Klaus huomannut, että Saara oli pysähtynyt ja -seisoi liikahtamatta paikallaan. Vasta Joelin äänekäs hoputus sai hänet -heräämään. - --- Soh, Saara, hei, eteenpäin! Kas niin, vanha piikaseni, lönkytä vain -edelleen. Alapas liikutella jalkaa. Soh! - -Mutta Saara oli järkähtämätön. Se oli vanha ja vahva työhevonen, mutta -laiska, eikä sen iällä enää mielellään lähdetä pitkiä taipaleita -ravaamaan. - --- Saara, ala talsia, käski Josefkin. Turhaan, Saara ei astunut -askeltakaan eteenpäin. - --- Ihmeellistä, että setä antoi meille Saaran. Sehän on niin siunatun -itsepintainenkin, ettei sitä saa liikkeelle millään, alkoi Klaus -kiukutella. Häntä harmitti istuessaan siinä epämukavissa ajopeleissä, -kun olisi voinut ajaa Tottisalmen vaunuilla ja parihevosilla. - --- Sanos muuta. - --- Sivalla ruoskalla. - --- Luontokappaleet kuten ihmisetkin tarvitsevat kuritusta, kun eivät -tottele, sanoi Josef saarnaäänellään ja sivalsi Saaraa selkään. - -Saara kulki jonkin matkan ja pysähtyi taas. Sen paksu nahka ei paljoa -piitannut ruoskastakaan, jota pojat eivät säästäneet. - --- Älkää lyökö, sanoi Heta. Minä astun maahan ja talutan. Kyllä se -siitä tottelee. - -Ei askeltakaan edennyt Saara, seisoi vain itsepintaisena paikallaan. - -Pojat kiehuivat kiukusta. Matkamies toisensa jälkeen ajoi ohitse -hymyillen säälivästi onnettomille ajajille. - --- Pistäkää nokkosia hännän alle, huusi eräs jalkamies sivu kulkiessaan. - -Tien varrella kasvoi nokkosia yllin kyllin. Joel hyppäsi maahan, -noukki niitä aika kimpun ja pisti Saaran hännän alle. Ja nytkös Saara -laukkaamaan täyttä vauhtia, niin että Joel tuskin ennätti kärryihin. - -Liekö sitten ollut nokkosten ansio, vai ymmärsikö Saara vihdoinkin, -ettei kannattanut vikuroida, joka tapauksessa se alkoi kiivaasti juosta -ja juoksi ketterästi kestikievariin asti, jossa poikia heidän suureksi -ilokseen odotti Tottisalmesta lähetetyt hevoset. - -Paroni oli pyytänyt, että Klaus yhä edelleen saisi asua pastorin -poikien kanssa yhdessä. He olivat vuokranneet pienen piha-puutalon, ja -Hetan oli määrä hoitaa taloutta. Katurakennuksessa asui Lotta-äidin -naimaton sisar, Vendla-täti, jolle oli uskottu poikien ylin valvonta. - -Hänen luonaan asui neljä koululaista, joista kaksi papinpoikaa, -Vendla-tädin veljen lapsia. - -Kun Vendla-täti oli saanut osansa kotiuutisista ja tuomisista, kömpivät -pojat tyytyväisinä vuoteisiinsa, sillä matka oli ollut pitkä ja -vaivalloinen, pari päivää kestävä. - -Jo kello 6 seuraavana aamuna herätti Josef pojat. -- Joutukaa -vaatteisiin, sisäänpääsytutkinto alkaa kahdeksalta, ja minun täytyy -vielä kuulustella Joelilta Cornelius Neposta. - -Haukotellen pojat heräsivät, mutta pian uni haihtui jännityksen tieltä. -Molempia kauhistutti lähestyvä hetki. Mitä, jos heidät hylätään! -Epätoivon vimmalla lasketti Joel Josefille säännöttömiä verbejä, ja -Klaus pänttäsi päähänsä substantiivien taivutusta. - -Josef oli kymnasisti, Joel ja Klaus pyrkivät triviaalikoulun -kolmannelle luokalle. - -Rehtori itse valvoi tutkintoa. Hän oli pieni, hintelä mies, jonka -terävistä harmaista silmistä loisti äly. Molemmat pojat läpäisivät -tutkinnossa, joskin hiukan hankaamalla, ja suurella riemulla vietettiin -iltapuolella heidän luonaan nekkukemut, joihin Vendla-täti poikineen -oli kutsuttu. - -Juhlalliselta tuntui pojista ensimmäinen päivä koulussa. Jo aamulla -varhain kello 6 soi koulunkello niin kovalla äänellä, että kuului -yli koko pienen koulukaupungin uneliaimmankin koulupojan korvaan. -Nopeasti heittivät pojat vaatteet ylleen, joivat lämmintä olutjuustoa -ja riensivät juoksujalkaa kouluun. Matkalla he tapasivat serkut, Jannen -ja Lassin. Janne oli jo pitkä poika, rehtorilainen. Hän tarttui Joelin -käsivarteen ja kuiskasi: - --- Kuules, tänään me kastamme Josefin. - --- Kastatte! Joel oli pelkkänä kysymysmerkkinä. - --- Niin, niin, etkös sitä tiedä, me rehtorilaiset kastamme aina -syyslukukauden alussa konrehtorilaiset? - --- Keitä ovat rehtorilaiset ja konrehtorilaiset? kysyi Klaus, joka oli -kuullut keskustelun. - --- Voi teitä kapalovauvoja. Luokathan on jaettu kahteen osaan kuten -tiedät: ylä- ja alaosastoon. Neljännen luokan yläosaston pojat ovat -rehtorilaisia ja alaosaston pojat konrehtorilaisia. Me rehtorilaiset -istumme kateederista alkaen luokan yläosassa. Nyt aiomme kastaa ja -antaa heille nimet. Sanokaapa nyt sopiva nimi Josefille. - --- Salomon Saarnaaja! huusivat Joel ja Klaus yhteen ääneen. Hänhän aina -saarnaa. - --- Hyvä on, pannaan korvan taakse, nauroi Janne. Olkaa lähettyvillä, -kun kastamme, niin saatte nähdä koko pelin. - -Klaus, Joel ja Lassi piiloutuivat oven taakse katsomaan kastemenoja. - -Konrehtorilaiset astuivat sisään, toiset kalpeina, tietäen hyvin -mitä tuleva oli, toiset, vahvemmat, taistelunhaluisina. He olivat -nähtävästi päättäneet käyttää nyrkkejään, jos tarvittiin. Rehtorilaiset -hyökkäsivät riemuhuudoin heidän kimppuunsa ja kuljettivat yhden -toisensa jälkeen ison vesisangon luo, jota piirustustunteja varten -pidettiin uunin vieressä. Muuan vankka, papillisen näköinen poika -kaasi kauhalla pari kertaa kastettavan päähän kylmää vettä ja antoi -juhlallisella äänellä hänelle nimen, jonka jälkeen hänet käytettiin -penkin alitse. Kun Josefin vuoro tuli, huudettiin kovalla äänellä: -Salomon Saarnaaja. Josef hätkähti ja loi julmistuneen katseen -ympärilleen. Hän arvasi, että Joel ja Klaus olivat olleet juonessa -osallisina. Eräs vahva konrehtorilainen teki niin kovaa vastarintaa, -että kolmen rehtorilaisen täytyi iskeä häneen käsiksi. Syntyi kova -ottelu, mutta samassa kuului järjestäjän huuto: - --- Opettaja, opettaja! - -Silmänräpäyksessä irtaantuivat ottelijat toisistaan ja rauha palautui. -Mutta poika ei silti päässyt kasteesta, sitä jatkettiin vielä pari -kolme päivää, sillä kastettavia oli monta. - -Klauksesta oli ensin kovin vaikeata tottua kouluelämään ja kovaan -kuriin. Koulussa oli muutamia opettajia, jotka olivat kauhean ankaria -ja kovakouraisia; eivät he patukkaa säästäneet, vaan armotta iskivät, -kun vain vähänkin oli syytä. Tämä patukka oli poikien kauhu. Sen -valmistaminen oli vanhan yksisilmäisen vahtimestarin toimena ja hän -suorittikin työnsä suurella taidolla. Sen paksumpi pää jakaantui -kahteen palmikkoon ja niissä oli kummassakin rengas. Kun tämä -kova pää iski käteen, niin ei sillä kädellä käynyt pariin tuntiin -kirjoittaminen. Varsinkin Lassi joutui usein tekemisiin patukan kanssa. -Hän oli huonopäinen ja muistamaton sekä lisäksi kovin tyttömäinen. Tuon -tuostakin hän sai tulla kateederin luo vastaanottamaan iskuja, kun oli -jättänyt kotiin vihkonsa tai vastannut päin seiniä. Ja aina hän uikutti -yhtä surkeasti. - -Uutterammin kuin kukaan muu opettajista heilutti patukkaa historian -opettaja, liikanimeltään Job, koska hänellä oli usein rohtumia -kasvoissaan. Onneton se, joka sanoi väärän vuosiluvun tai nimen, heti -oli Jobilla aseensa käsillä, ei siinä auttanut enää oikaisut eikä -rukoukset. Joel ja Klaus saivat myös usein maistaa kämmenpatukkaa. -Se oli Klaukselle kova pala nieltäväksi, mutta ei siinä käynyt -niskoitteleminen. Kuri nöyryytti ylpeimmänkin mielen. Se oli -toisenlaista koulunkäyntiä kuin Tottisalmessa, missä oppilaat -komensivat maisteri Ticklenius-raukkaa. Eipä ihme, että pojat -mielellään, milloin vain syytä sattui, jäivät koulusta pois. - -Eräänä päivänä oli pojilla latinan kielioppia 40 sivua kertausläksyä. -Klaus ja Joel olivat olleet pallosilla suuren osan iltapuolta, ja kun -ilta joutui, oli Klauksella vielä puolet läksymäärästä lukematta. Mutta -ulkoilma oli häntä raukaissut, hän sulki kirjansa, meni nukkumaan ja -päätti seuraavana aamuna nousta varhain lukemaan. - -Mutta kun koulunkello soi, oli hän vielä vuoteessa. Mikäs nyt neuvoksi! - --- Joel, minä olen hukassa, hän voihki, se on rehtorin aine, ja minä en -osaa, en rahtuakaan. Sekin, minkä eilen luin, on kuin poispuhallettu -päästäni. - -Joel mietti. - --- Etkö ole kipeä mistään? - --- En, vastasi Klaus murheellisena, minä olen terve kuin pukki. Mutta -maltas, tuntuu todellakin kuin korvaani pistäisi. Toden totta, olen -varmaankin saanut vetoa. -- Josef, huusi hän valittavalla äänellä -toiseen huoneeseen, korviani pakottaa kovasti. Sano rehtorille, sinähän -olet tänään järjestäjä, että minä olen sairas. - --- Loruja, murisi Josef, nouse ylös vain. - -Mutta Klaus pysyi päätöksessään. Hänellä oli korvasärky ja hän jäi -kotiin. Vähän pitkältä aika tuntui, ja sen lisäksi soimasi omatuntokin, -mutta Klaus lohdutti itseään sillä, että muutkin pojat tuon -tuostakin "kraapasivat" koulusta. Oli sellaisiakin, jotka mennessään -koululääkäriltä hakemaan sairaudentodistusta, löivät käsivartensa -kovasti portinpieleen saadakseen valtimon nopeammin sykkimään. - -Maltittomasti hän odotti poikia kotiin koulusta. Joel tulikin -punaposkisena ja reippaana. - --- Kuinka kävi latinan? huusi Klaus jo ovesta hänelle vastaan. - --- Mainiosti. Se meidän rehtori sitten vasta on miesten mies. -Tiedätkös, mitä hän tänään teki? Tulee tunnille, alkaa kuulustella, -pojat eivät osaa, vastaavat väärin, kompastelevat, sanalla sanoen: -olimme aaseja. Rehtorin naama synkistyy, kaikesta näemme, että -ilmapuntari laskeutuu uhkaavasti. Mutta annapas olla. Lassi on juuri -vastannut niin typerästi, kuin ylimalkaan vain Lassi voi, ja me olemme -jännityksessä. Mutta rehtori istuu vain ja katsoo ulos pihalle, joka on -valkoisenaan äsken satanutta lunta. Äkkiä hänen kasvonsa kirkastuvat. - --- Hei, pojat, nyt lumisille, huutaa hän ja rientää ulos, luokka -kintereillään. Ja nyt syntyi lumisota, että pois tieltä. Pojat -heittivät kuin hullut, itse rehtorikin. Lassi-rukka heitti tietysti -erehdyksestä pallon suoraan rehtorin nenään. "Ai, ai", huutaa tämä -vain nauraen. Yht'äkkiä hän taas komentaa: -- Nyt sisään! Märkinä ja -reippaina syöksyimme luokkaan ja tuntia jatkettiin. Ja miten luulet -kieliopin luistaneen? Loistavasti, ukkoseni, loistavasti. Niinkuin ei -koskaan ennen. - -Klaus kuunteli harmistuneena. Tyhmää, että oli jäänyt kotiin. - -Vähän myöhemmin, kun pojat kaikessa rauhassa istuvat pelaamassa tammia, -kuuluu koputus ja Josef ryntää huoneeseen huutaen: -- Rehtori! - -Kauhistusta! Klaus hyppää keittiöön, sieppaa Hetan villahuivin, kietoo -sen jalkainsa ympärille ja istuutuu sohvan kulmaan kärsivän näköisenä, -paksu pumpulitukko korvassa. Rehtori astuu sisään. - --- Hyvää päivää, Värnehjelm, kuulin, että olet sairas, sanoi hän ja -katseli tutkivasti terävillä silmillään Klausta. - --- Vähän korvasärkyä, mumisi Klaus. - --- Oletko saanut mitään lääkkeitä? kysyi rehtori. - --- Tässä on jotakin öljyä, jota pitää tiputtaa korvaan, vastasi Klaus -häikäilemättä. - -Rehtori otti pullon, tarkasti sitä, haistoi ja kysyi: -- Montako tippaa? - --- Viisitoista, vastasi Klaus totisesti. - -Rehtori alkoi tiputtaa pojan korvaan: Yksi kaksi kolme -- -- -- -Polttaako? - -Klaus hyppii yhdellä jalalla suu väärässä: -- Polttaa kauheasti. - --- Viisitoista, laskee rehtori ja panee pullon paikalleen. - -Sitten hän vielä hetkisen juttelee poikien kanssa ja lähtee. - -Tuskin hän on päässyt ovesta ulos, kun Joel, joka koko ajan on istunut -silmät pyöreinä, kauhistuksen ja jännityksen perikuvana, ponnahtaa -pystyyn. - --- En ole moista nähnyt. Mistä sinä sen lääkkeen sait, Klaus? - -Klaus hihittää. -- Minä näetkös aavistin, että hän voisi tulla. Hän käy -usein poikia tervehtimässä, kuten tiedät, ja Vendla-tätihän on hänelle -sukua. Siksi kaadoin vähän vettä vanhaan risiiniöljypulloon ja tiputin -pari pisaraa kahvia joukkoon. Mutta ilkeältä tuntuu nyt korvassa. - -Molemmat pojat nauroivat sydämellisesti onnistuneelle kepposelle, mutta -Josef oli vihainen. - --- Mitä luulet äidin ja isän pitävän tuollaisista vehkeistä, nuhteli -hän. Hyi sentään, ensin laiska ja sitten petollinen. - -Klaus kävi äkkiä totiseksi. Laiska hän oli, se oli totta, mutta -petollinen hän ei tahtonut olla. Maria muistui hänen mieleensä. Mitähän -pieni rehellinen tyttö olisi arvellut hänen kepposestaan? Huh, kunpa -kaikki olisi tekemättä. - -Hän oli pettänyt rehtoria, siitä ei päässyt mihinkään. Suutarin paha -juttu! - -Siitä päivin sujuivat kaikki rehtorin aineet mainiosti Klaukselta. -Kenties arvasi rehtori, joka oli viisas ja laajakatseinen mies, mistä -syystä Klaus, luokan laiskimpia poikia, yht'äkkiä osasi latinansa niin -sujuvasti. Klaus sitä epäili, sillä joskus sattui, että rehtori kysyi: --- Vieläkö Värnehjelmin korvia särkee? - -Ja Klauksesta näytti kuin olisivat hänen huulensa vetäytyneet pieneen -hymyyn. - -Joululomalla ei Klaus matkustanut Tottisalmeen, vaan erään tätinsä luo, -joka asui lähellä koulukaupunkia. Beata vietti myös joulunsa siellä. - -Kun Klaus joulun jälkeen tuli kouluun ja astui luokkaan, näki hän -heti, että Joel, joka syyslukukauden oli istunut hänen vieressään, oli -siirretty istumaan apteekin Nissen viereen. - --- Miksi sinä siellä istut? huusi Klaus hänelle luokan ylitse. - --- Korkeimmasta määräyksestä. Heidän mielestään me kai olemme -yhdenlaisia velikultia ja liian hyviä ystäviä. Sinun viereesi tulee -toinen poika. Tuossa hän tuleekin. Mutta -- suutari sentään -- Joel -aukaisi silmänsä selälleen -- sehän on Yrjö. - -Klaus käännähti nopeasti katsomaan uutta poikaa, johon muutoinkin koko -luokka tuijotti. - -Se oli todella Yrjö. Hän astui luokkaan nähtävästi hämillään siitä, -että oli suuren poikalauman huomion esineenä, mutta suorana, pää -pystyssä ja varsi joustavana. Järjestäjä osoitti hänelle paikan, -ja Yrjö jäi siihen seisomaan. Nyt vasta hän huomasi, kuka hänen -vierustoverinsa oli. Veri karahti hänen poskilleen, ehdottomasti hän -astui askeleen taapäin. Klauskin oli punainen, vimmoissaan. - --- Hävytöntä, ennenkuulumatonta tunkeilua, asettua hänen -vierustoverikseen. Mutta malta, kauan et siinä istu. Kyllä teen olosi -sietämättömäksi, puhisi hän. - -Silloin kysyi Yrjö syvällä, sointuvalla äänellään kääntyen järjestäjän -puoleen: - --- Onko tämä paikka määrätty minulle? - --- Tietysti, koska sinut sinne vein, vastasi järjestäjä kiukkuisesti. - -Yrjö kääntyi Klauksen puoleen ja katseli häntä vakavasti silmiin, -sanoen: - --- Minä en ole itse valinnut paikkaani. - -Klaus ei vastannut, aukaisi vain kirjansa ja alkoi lukea, kuin ei Yrjöä -olisikaan. - -Kun pojat palasivat välitunnilta, oli Klauksen paikalla Beatan -käsialalla kirjoitettu kirje. Klaus ymmärsi Yrjön sen siihen laskeneen. -Mutta hän ei kiittänyt, ei kysynyt mitään. Oli konrehtorin tunti, ja -hänen oli tapana alkaa kuulustelunsa luokan alapäästä ja jatkaa vuoron -perään rivin loppuun asti, joten kukin oppilas osapuilleen tiesi -milloin hänen vuoronsa tulisi. Klaus istui loppupäässä ja tiesi siis, -että hän rauhassa saattoi lukea kirjeensä. Se kuului seuraavasti: - -Rakas Klaus! Yrjö lähtee tänään kouluun ja minä kirjoitan sinulle. -Mademoisellella on hammastauti ja Junolla varsa. Almansor on kuollut. -Sinun pitää olla kiltti Yrjölle; isoisä sanoo, että hän on meidän -kasvattiveljemme, mutta Ottilia-täti ei siitä pidä, koska Yrjö on -halpasäätyinen. Mutta minusta Yrjö on yhtä hieno ja hyvä kuin muutkin -pojat, parempikin. Minä luulen, että mustalaiset ovat ryöstäneet hänet -kehdosta, ja nyt hänen äitinsä itkee ja isä on onneton. Sellaista on -ennenkin tapahtunut, ja Yrjö on kuin prinssi. Maisteri järjestää yhä -isoisän kirjastoa ja on hajamielinen. Voi hyvin ja ole ahkera koulussa. -Sisaresi Beata. - -Klaus pisti kirjeen luettuaan taskuunsa ja katseli Yrjön sivu ikkunasta -ulos. Kasvattiveli! Hän ei välittänyt kasvattiveljestä. - -Noin viikko sen jälkeen sanoi Joel Klaukselle kotimatkalla, rykäistyään -pari kertaa hämillään: - --- Kuules, Klaus, minä en tavallisesti saarnaa; sen ammatin jätän -Josefille, mutta kysäisenpä vain: Miksi sinä oikeastaan kohtelet Yrjöä -niin koppavasti? - -Klaus punehtui: -- Minä en pidä hänestä, vastasi hän lyhyesti. -Sitäpaitsi en ole tottunut seurustelemaan renkien kanssa toverillisesti. - --- Aina sinä tuota jankutat. Koulussa me olemme kaikki tovereita. Ja -niin reilua poikaa kuin Yrjö tapaat harvoin. Hän on lyhyessä ajassa -voittanut sekä toverien että opettajain suosion. Konrehtorikin, -joka aina pauhaa, joutuu hämilleen, kun hän kohtaa katseen Yrjön -ajattelevista silmistä. Etkö ole sitä huomannut? - -Klaus oli ääneti. Joel oli oikeassa, hän tiesi sen. Klaus oli -rehellinen poika, ja hänen täytyi myöntää, että Yrjön koko olemus ja -käytös oli teeskentelemätöntä ja suoraa. Ellei hän olisi ollut Yrjö, -olisi hän Klauksen mielestä ollut kerrassaan hauska toveri. - --- Minä kysyn senkin vuoksi, sanoi Joel, että Yrjö ei tule meille niin -kauan kuin sinä olet noin kopea hänelle. Ja minulla oli tuuma, mainio -tuuma, jonka aioin tänään toteuttaa. Mutta siitä ei nyt tule mitään. - --- Mikä tuuma? kysyi Klaus uteliaasti. - --- Minä olen aikonut ruveta keittämään nekkuja myytäväksi. Siirappia -saan helpolla meidän nurkkakaupasta, ja Nisse on luvannut tuoda -potaskaa isänsä apteekista. Haluaisin uuden oikein hyvän pallon, mutta -isä-ukko ei siihen anna rahaa, siksi aion ansaita rahat itse. Tänä -iltana olin päättänyt keittää pesutuvassa koenekkuja ja kutsua Jannen, -Lassin ja Yrjön ja Kastorin ja Polluxin maistamaan. - -Kastor ja Pollux olivat erään tukkukauppiaan pojat, Kasper ja Henrik -Polykarpus. He olivat kaksoiset, josta syystä toverit olivat antaneet -heille yllämainitut nimet. - -Ehdotus oli houkutteleva. Klaus ei voinut vastustaa kiusausta. Hän -sanoi siis näennäisen välinpitämättömästi: - --- Kutsu sinä vain Yrjö. - --- Sinun pitää kutsua, ei hän muuten tule meille. - -Iltapuolella sanoi Klaus ikäänkuin sivumennen Yrjölle: - --- Tuletko tänään meille, Joelilla on nekkukemut? - --- Sama se, vastasi Yrjö yhtä sivumennen. - -Ja sillä oli ensimmäinen askel astuttu sovintoon molempien poikien -välillä, jotka olivat olleet keskenään taistelunhaluisia kuin kaksi -kukkoa. - -Nekkukemut vietettiin suurella riemulla. Kaksi kymnasistiakin oli -läsnä, Kastorin ja Polluxin vanhin veli ja tämän vierustoveri. Joelin -nekkuja kehuttiin, ja seuraavana päivänä hän möi 30 kappaletta, neljä -kahdella kopeekalla. - -Yrjöstä tuli pian luokan ensimmäisiä oppilaita. Primus ja sekundus -aavistivat hänestä kilpailijaa ja olivat päättäneet puolustaa asemaansa -viimeiseen asti. Klaus jäi hyvin pian hänestä alakynteen ja sai usein -turvata uuteen vierustoveriinsa, joka erinomaisen taitavasti osasi -kuiskata. Mutta toverien silmissä ei niin paljoa merkinnyt se, että -Yrjö osasi läksynsä ja suoritti kuin leikillä tehtävänsä, he antoivat -etupäässä arvoa hänen erinomaisille kyvyilleen. - -Ja kyvyillä tarkoittivat pojat sitä, että hän oli ensimmäinen pallon -lyönnissä, itseoikeutettu kuningas kaikissa palloleikeissä ja -erinomainen kopin vastaanottaja. Luokan ylä- ja alaosaston välillä kävi -kiihkeä kilpailu; toistaiseksi oli yläosasto säännöllisesti voittanut -pallonheitossa. Heidän kuninkaansa oli muuan Forssén-niminen poika, -ja he olivat ruvenneet kovin äänekkäästi kerskailemaan voitoistaan. -Lauantaisin pidettiin tavallisesti kilpailut, ja se lauantai, -jolloin Yrjö heitti pallonsa kirkontornin korkeuteen, siten voittaen -mestaruuden pallonheitossa, oli ikimuistettava päivä luokan alaosaston -aikakirjoissa. Yrjö valittiin heti pallokuninkaaksi ja sai vastaanottaa -palloyhdistyksen kunniamerkin, veripunaiseksi värjätyn hanhensulan. - -Keväällä, kun maa paljastui, olivat pojat rosvosilla kaupungin -ulkopuolella. Lähellä leikkikenttää oli niitty ja niityllä iso lato -puolillaan heiniä. Se oli rosvojen päämaja. Yhdessä nurkassa oli heidän -aarrearkkunsa, vanha pakkalaatikko täynnä sinettejä, perunapyssyjä, -tinanappeja, linnunmunia ja hanhensulkia, jotka oli ryöstetty -konrehtorilaisilta, rehellisessä taistelussa tosin. - -Yrjö oli rosvojen johtaja ja Klaus kapteeni, Joel aarreaitanhoitaja, ja -muonamestarina muuan leipurinpoika, joka toi isänsä kaupasta vanhoja -korppuja. Paitsi neljännen luokan poikia vastaan, sotivat rosvot -sen lisäksi kymnasistien apujoukkona kisällejä vastaan. Nämä olivat -kaikkien koulupoikien perivihollisia, ja alituisesti joutuivat eri -puolueet käsikähmään toistensa kanssa. - -Eräänä keskiviikko-iltana oli kisälleillä ja kymnasisteilla ollut -ankara ottelu. Rosvot eli kleftit, minkä nimen Yrjö oli heille antanut -Kreikan vapaussodan sankarien mukaan, olivat voitokkaasti taistelleet -esirintamassa. Ja siitä antoi kyllä todistuksen poikien ulkonainen -asu. Joelin vasen poski oli pöhöttynyt, niin että silmää tuskin näkyi. -Kastorin nenästä vuosi veri, ja Yrjön takinhiha oli olkapäästä suuhun -halki, muita vammoja mainitsematta. Mutta mitäs siitä! Kisällit oli -karkoitettu taistelutantereelta, ja palkinnoksi urheudestaan saivat -kleftit kymnasisteilta neljä komeata sinettiä. - -Oli mahdotonta näyttäytyä kadulla sellaisina kuin he olivat, rehtori -olisi saattanut tulla vastaan. Poikien korvia kuumensi jo edeltäkäsin -kaikki nuhteet, selkäsaunat ja tukkapöllyt, jotka kotona kaikella -varmuudella odottivat. - --- Mennään päämajaan parantelemaan haavojamme ja vaatteita parsimaan, -ehdotti Pollux. Hänen housuissaan oli suuri repeämä, ja syystä hän -pelkäsi esiintyä ankaran isänsä edessä. - --- Ja mennään kotiin vasta sitten, kun kaikki nukkuvat, lisäsi Kastor -pidellen turvonnutta nenäänsä. - --- Päämajaan! Päämajaan! huusivat kaikki yhteen suuhun. - --- Mutta minulla on kauhea nälkä. Eikö muillakin ole? voihki Lassi -hiljaisella äänellä. - --- Totta, olemme kaikki nälissämme. Muonamestari menköön heti hakemaan -muonaa, määräsi päällikkö. - -Muonamestari uskalsi heikosti vastustaa, mutta hänet nujerrettiin heti. - --- Ja Nisse menköön apteekista noutamaan laastaria ja linjamenttia. -Kapteeni saa lähteä mukaan suojaväeksi, jatkoi Yrjö käskyjään. - --- Ja muistakaa tuoda lankaa ja neulaa mukananne! huusi Pollux poikien -jälkeen. - -Muut riensivät päämajaan, jonka oven he visusti salpasivat sisältäpäin, -ja painautuivat väsyneinä heiniin. - -Noin tunnin kuluttua koputettiin ovelle. - --- Ken siellä! huusi Pollux, jonka toimena oli oven vartioiminen. - --- Rehellisiä kleftejä, kuului vastaus. - --- Tunnussana! - --- Kuolema turkkilaisille! - --- Hyvä on. Ovi avattiin. - -Pikku pyöreä muonamestari sai nuhteita, koska hänen ei ollut -onnistunut saada kokoon kuin kaksikymmentä korppua, ja mitä merkitsi -se kymmenen nälkäisen pojan suussa. Hänen huonot hommansa herättivät -yleisen paheksumisen murinan. Mutta kun Klaus tärkeän näköisenä -veti esille kaksi simapulloa ja tippaleipiä, jotka hän oli ostanut -simamatamilta, ja Nisse vielä lisäksi kaivoi taskuistaan laastarin -ja linjamentin joukosta pitkän lakritsipötkäleen, muuttui rosvojen -mutina riemuhuudoksi. Ottilia-täti lähetti aina Klaukselle runsaasti -taskurahoja, aavistamatta, että ne jotenkin säännöllisesti joutuivat -kleftien hyväksi, toisin sanoen heidän suihinsa. - -Muuan laiha poika, jonka isoisä oli räätäli, pantiin paikkaamaan -rikkinäisiä vaatteita kauhean pitkällä neulalla ja valkoisella rihmalla. - -Oli valoisa kevätilta. Äskeisen ottelun uuvuttamina pojat vaipuivat -toinen toisensa jälkeen makeaan uneen pehmeissä heinissä. - -Äkkiä Pollux herasi. Hän oli kuulevinaan hiljaista puheensupinaa ladon -ulkopuolelta. - --- Ken siellä? huusi hän. Ei vastausta. - --- Tunnussana! - --- Karsseri ja selkäsauna, kuului ivallinen ääni oven takaa. Pitäkää -hauskaa siksi, kunnes rehtorinne ja Moliini tulevat teitä hakemaan. - -Moliini oli ladonomistaja, häijysisuinen teurastaja. - -Pollux aikoi raottaa ovea katsoakseen, keitä rauhanhäiritsijät olivat. -Mutta kauhistusta -- ovi oli teljetty ulkopuolelta. Hän ihan jähmettyi. --- Pojat, huusi hän. Kleftit! Vihollinen on sulkenut meidät ansaan. - -Pojat hypähtivät pystyyn toinen toistaan unisempina ja ryntäsivät -ovelle älyttyään, mistä oli kysymys. - -Aivan oikein. Ovi oli kuin olikin kiinni. He olivat loukussa kuin -rotat. Se oli ilmeisesti kisällien äskeisen tappion kostoa. - --- Lurjukset ovat sulkeneet meidät tänne yöksi, puhisi Kastor. - --- Ja me myöhästymme koulusta huomenna, sanoi Yrjö koleasti. - -Lassi itki. -- Ja saamme karsseria! - -Yleinen alakuloisuus oli vallannut kleftien uskaliaan joukon. -Äänettöminä, pää riipuksissa he istuivat heinissä itsekukin omalla -tavallaan pohtien onnettomuutta. - --- Kyllä kai joku tulee meidät päästämään, koetti Joel rohkaista -toisten mieliä. - --- Kuka? kysyi Kastor ivallisesti - --- Esimerkiksi Josef, sanoi Joel epäröivällä äänellä, mutta ei itsekään -uskonut sitä. - -Tunti toisensa jälkeen kului. Yhä lähemmäksi siirtyi peloittava -hetki, jolloin kolmannen luokan alaosastosta vain puolet astuisi -luokkahuoneeseen. Aamu alkoi sarastaa. Rohkeimmatkin itkivät salaa, -Lassi oikein ulisemalla. - -Ping pang, löi koulun kello. - --- Mutta miksi emme oikeastaan pyri täältä pois! huudahti Yrjö -ponnahtaen pystyyn. Oikea klefti ei koskaan olisi antautunut -taistelematta. - --- Ovi on liian vahvasti teljetty, sanoi Joel toivottomana. Olen -koettanut tyrkätä sitä auki senkin seitsemän kertaa. - --- Jos rynnistäisimme kaikki yhdessä, ehdotti Klaus. - --- Ei, sanoi Yrjö, se on turhaa. Ovi on todellakin liian vahva, se -on uusista ja vankoista laudoista tehty. Katon kautta meidän on -koettaminen. - --- Mutta miten? Sehän on mahdotonta! huusivat pojat toivon kipinä -äänessään. - --- Ei laisinkaan. Katto on, kuten näette, varsin harva. Jos me saamme -puretuksi pari riukua laesta, niin pääsemme katolle. - -Pojat eivät enää vastustaneet. Kiireimmän kautta kasattiin heinät -yhteen läjään, niin että ne ulottuivat lakeen asti. Yksissä voimin -alettiin sitten irroittaa riukuja; onneksi oli katto varsin laho -ja vanha. Viimein heidän onnistui repiä tuohet sen verran syrjään, -että Lassi, joukon hintelin mies, pääsi pujahtamaan katolle. Sieltä -käsin oli sitten helpompi irroittaa malkoja. Ja silloin oli tie auki. -Riemuhuudoin pojat kömpivät katolle. Sieltä oli vain leikin asia hypätä -maahan ja juoksujalkaa rientää kaupunkiin. - -Kun pojat olivat päässeet tullin sisäpuolelle, komensi Yrjö: -- Seis! -Rintama-asentoon! - -Pojat tottelivat. - --- Laulakaa kleftien sotalaulu, kun kuljemme levyseppä Anderssonin -työpajan ohi. Eteenpäin mars, rivittäin! - -Pojat ymmärsivät. Levyseppä Anderssonin kisällit olivat heidän pahimmat -vihollisensa, ja syystä he epäilivät heitä ladon sulkemisesta. -Reippaasti he siis alkoivat marssia hyvässä järjestyksessä, ja -kirkkaassa kevätaamussa kajahti heidän sotalaulunsa: - - Kuin kauan palikaarit, kuin kauan aiomme, - kuin karhut yksin käydä me rotkoiss' vuortemme? - Kuin kauan metsiss' olla ja piillä aina vaan, - pimeiden orjanpäiväin pelossa värjöttäin, - Ja vanhempamme jättää ja lapset synnyinmaan, - myös hellät mielenliitot ja tunnot unhottaa? - Yks hetki kallihimpi on olla vapaana, - kuin tuhat vuotta raskaiss' on orjan kahleissa. - -[Kreikkalaisen vapaudensankarin Rhigasin sepittämä.] - -Tyytyväisyydellä pojat huomasivat, että työpajan ikkunoista kurkisti -pari mustaa noloa naamaa. Ja ylpeinä he jatkoivat matkaansa kouluun. - -Kello löi juuri seitsemää, kun kymmenen yövalvonnasta kalpeata, -pystypäistä poikaa rutistunein vaattein, heinänkorsia hiuksissaan ja -enemmän tai vähemmän laastaroituina astui laajaan luokkahuoneeseen, -missä kaikki muut luokat olivat koolla. Sen ajan tavan mukaan luki -näet kaikki neljä triviaali- eli alkeiskoulun luokkaa samassa -suuressa huoneessa. Kävi kuin suhina yli koko laajan huoneen, kun -pojat marssivat sisään ja asettuivat paikoilleen. Kaikki vainusivat -seikkailua. Muutamat konrehtorilaiset näyttivät niin noloilta, että -kleftit heti arvasivat jonkun heistä kavaltaneen päämajan salaisuuden -kisälleille. - -Kysymyksiä ei kuitenkaan ennätetty tehdä, sillä opettajat astuivat -samassa huoneeseen. Kolmannen luokan alaosastolla oli historiantunti. -Job loi epäluuloisia katseita yöllisiin sankareihin, he olivat hänestä -merkillisen näköiset. - --- No, mikä Pereniuksella on, kun poski on ihan pöhöttynyt? kysyi hän -Joelilta. - --- Hammastauti, mumisi Joel epäselvästi. - --- Hm, mörähti Job ja kääntyi Kastorin puoleen. - --- Entä sinulla? Nenäsi on ihan turvonnut. - -Kastor niisti itseään kuuluvasti. - --- Nuha, herra maisteri, kauhea nuha. - -Mutta kun käytiin läksyihin käsiksi, joutuivat pojat liukkaalle. Kaikki -muut paitsi Yrjö kompastuivat, niin että heidän vuoronsa perään täytyi -astua kateederin luo ottamaan osansa patukasta. Kun kaikki olivat -vastaanottaneet rangaistuksensa, nousi Yrjö päättävästi paikaltaan, -astui opettajan luo ja ojensi molemmat kätensä. - --- No, mitä sinä täällä teet, ärähti Job. - --- Minä en myöskään osaa läksyäni, sanoi Yrjö vakavasti. - --- Älä jaarittele, sinä laskit kuin vettä. - --- Maisteri ei kysynyt kaikkea, intti Yrjö. - -Kenties halutti maisteria saada luokan etevin poika pussiin tai ärsytti -häntä Yrjön rohkea esiintyminen. Joka tapauksessa hän alkoi uudestaan -kuulustella asettaen kysymyksensä niin ylimalkaisesti, että oli vaikea -niihin vastata. Yrjö vastasikin päin mäntyyn joka kysymykseen. - --- Kurjasti luettu, tiuskaisi Job ja iski patukalla pari kolme kertaa -lujasti Yrjöä kämmenille. - -Ensimmäisellä lyönnillä Yrjö hätkähti ja heitti päänsä taaksepäin -kuin vauhko hevonen. Näytti melkein siltä, kuin hän olisi aikonut -iskeä kiinni opettajaan, hänen silmänsä olivat aivan mustat -mielenliikutuksesta ja kasvot liidunvalkoiset. Mutta liikahtamatta hän -sitten otti vastaan seuraavat lyönnit ja palasi kehenkään katsomatta -paikalleen. - -Historian tunnilla kuului tavallisesti aina hiljaista puheen supinaa -luokasta. Mutta nyt istuivat pojat suorina kuin seipäät ja katsoivat -toisiinsa hämmästyneinä. Olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan. - -Ensimmäisen kerran Yrjö oli saanut maistaa patukkaa. Mitä tämä -merkitsi? Miksi Yrjö vastasi niin typerästi, hän, joka aina muulloin -osasi historianläksynsä? Konrehtorilaiset loivat hekin kummastuneina -katseita omalta puoleltaan. Mutta noiden kymmenen kleftin silmät -loistivat ylpeydestä ja itsetietoisuudesta. He yksin ymmärsivät. -Tiesivät, että kleftien päällikkö tahtoi kärsiä sotilaittensa kanssa. -Yrjö oli vastannut tahallaan väärin. - -Samana päivänä kutsuttiin kaikki tappelussa osallisina olleet pojat -rehtorin eteen. Kymnasistit saivat karsseria, mutta kolmasluokkalaiset -vain varoituksen. Mikä ei kuitenkaan estänyt heitä ensi tilassa taas -hyökkäämästä turkkilaisten, se on kisällien kimppuun. - -Nämä yhteiset taistelut ja seikkailut yhdistivät Yrjön ja Klauksen -toisiinsa paremmin kuin mitkään neuvot olisivat kyenneet tekemään. - - - - -Kahdeksas luku. - -MUUKALAISET. - - -Oltiin toukokuun lopussa. Ilma oli kirkas ja viileä, koivut -hiirenkorvalla ja virrat jäistä vapaat. Klaus ja Yrjö ajoivat koulusta -kotiin iloisina ja tyytyväisinä. Kumpikin oli päässyt luokalta. Yrjö -oli lukenut parin luokan ylitse siitä asti, kun hän kaksi vuotta -sitten oli tullut kouluun, ja oli nyt päässyt kymnasistiksi. Klaus -oli vasta konrehtorilainen, ja sekin vain niukinnaukin. Mutta hän ei -sitä surrut. Pääasia oli, että taas pääsi Tottisalmeen ja sai siellä -vapaasti temmeltää metsissä ja mailla. Kirjat nurkkaan ja koulunpenkki -inhotuksiin, muusta viis. - -Eräässä kohden heidän täytyi kulkea virran yli lautalla. Kevät oli -ollut myöhäinen, ja virta oli vielä tulvillaan. Mustana se vieri -tietään pajupensaiden ja nuorten koivujen välitse. Lautturi kohotti -ystävällisesti irvistäen pojille lakkiaan. Hän tiesi, että heillä hänen -varaltaan oli tupakkaa taskussaan. Ei hän ensimmäistä kertaa heitä -virran yli kuljettanut. Punaisesta tuvasta mäen töyräältä vilisti -liinatukkainen, poroposkinen lapsilauma juoksujalkaa rannalle vieraat -älyttyään. Vallaton Klaus heitti heille lentomuiskuja, josta pari -vauraampaa tyttöä niin hämmentyi, että paikalla pyörähtivät takaisin -tupaan. - -Juuri kun lauttaa irroitettiin rannasta, näkyi mäen päällä -kyytirattaat, joissa istui kaksi matkustavaista. He huitoivat käsillään -lautturille huutaen jotakin vieraalla kielellä. - --- Odotetaan, sanoi Yrjö, näyttävät olevan ulkomaalaisia. - -Matkustajat astuivat lautalle. He olivat molemmat tummaverisiä, toinen -vanhanpuoleinen, omituisen villin näköinen, toinen keski-ikäinen, -herrasmies kiireestä kantapäähän. Vanhempi oli nähtävästi palvelija. -He puhuivat keskenään kieltä, jota ei kumpikaan pojista ymmärtänyt, -viittoilivat kiivaasti, varsinkin palvelija, ja katselivat -jonkinlaisella epäluulolla lautturin liikkeitä. Silloin tällöin soi -jokin sana heidän puheestaan tutulta Yrjön korvaan, mutta muukalaiset -puhuivat liian nopeasti, jotta hän olisi voinut oikein tajuta. - -Kun lautta saapui toiselle rannalle, kääntyi nuorempi muukalaisista -lautturin puoleen, kysyen murteellisella suomenkielellä kestikievaria. - -Lautturi irvisti korvallistaan raapien ja sanoi viitaten poikiin: -- -Herra kysyy heiltä. - -Muukalainen katsoi avutonna poikiin. - --- Parlez-vous français? kysyi hän. - --- Oui, monsieur, un peu, vastasi Klaus kohteliaasti. - -Tottisalmessa käytettiin ranskankieltä Ottilia neidin tahdosta aina -aterioilla. Mademoisellen johdolla lapset olivatkin oppineet puhumaan -sujuvasti ranskaa. - -Muukalaisen kasvot kirkastuivat. Siis vihdoinkin tässä erämaassa joku, -jonka kanssa saattoi puhua. - --- Jos suvaitsette, herra, osoitamme teille tien kievariin, sanoi Yrjö -hänkin käyttäen ranskan kieltä. Me -- -- -- Hän keskeytti puheensa -hämmentyen. Muukalaisen palvelija, joka koko ajan lautalla oli -tuijottanut häneen kuin vaanien, teki herralleen kaikenmoisia merkkejä, -vääntäen päätään ja kasvojaan mitä merkillisimpiin muotoihin. - -Nähdessään, että Yrjö huomasi hänen kummalliset eleensä, hän tekeytyi -aivan liikkumattomaksi. Mutta heidän ajaessaan majataloon Yrjö huomasi -miehen taas tarkkaavan häntä salaa. Saatettuaan muukalaiset majataloon, -heittivät pojat hyvästit jatkaakseen matkaa. He aikoivat matkustaa yön -läpi päästäkseen pikemmin kotiin. - -Vieras herra kiitti sulavin sanoin poikia heidän avuliaisuudestaan. -Yrjö ja Klaus käänsivät hevosensa ja ajoivat täyttä laukkaa maantielle -päin. - --- Soma seikkailu, huomautti Yrjö. - --- Mitähän otuksia he oikeastaan olivat, arveli Klaus. Näitkös sen -palvelijan eleitä? Kun sinä heitit hyvästi, oli hänellä senkin -seitsemän temppua. Mitä hän sinusta tahtoi? - --- En ymmärrä. Omituisesti hän käyttäytyi, se on totta. - --- Kun eivät vain olisi olleet rosvoja ja murhamiehiä, tuumi kolealla -äänellä Ek, joka tähän asti oli istunut äänetönnä. - --- Pyh, rosvoja, koska olet nähnyt noin hienoja rosvoja, ukkoseni? - --- Siellähän ne ovat ulkomailla rosvot hienoja kuin ruhtinaat. Kreivit -ja paronit ovat räätäleitä heidän rinnallaan, vakuutti Ek. Jonashan se -kertoi, ja hän kyllä tietää. Ei hän suotta ole kapteenin kanssa maita -mantereita matkustellut. - -Klaus kävi miettivän näköiseksi. - --- Niin, Ek, sanoi hän iskien silmää Yrjölle, kun tarkemmin ajattelen -asiaa, tuntuu minustakin, että heissä oli jotakin rosvomaista, hurjaa -ja vaarallista. Onko sinulla isoisän pistooli mukanasi? - --- Ei, se unohtui, änkytti Ek pelon vallassa. - --- Siinä tapauksessa, ukkoseni, olemme myydyt. Annas kun minä kiipeän -vierellesi ajamaan, niin voin ainakin sivaltaa ruoskalla, jos he -hyökkäävät kimppuumme. Mikäli sinut tunnen, et ole, Ek-paha, juuri -mikään leijonamieli. - -Vallaton poika, joka jo kauan oli himoinnut Ekin viereen saadakseen -ohjakset käsiinsä, pääsi tahtonsa perille. Pahaa aavistamatta luovutti -Ek nöyrästi hänelle ohjakset, joita hän muutoin hallitsi itsevaltiaan -tavoin. Klaus oli onnellinen saadessaan ohjata valjakkoa. Hän oli -nähnyt Pluton ja Vihurin kasvavan varsasta asti, ne olivat hänen -lempihevosensa. - -Valoisassa kevätyössä ajoivat pojat tuoksuvan metsän läpi. Sammakot -kurnuttivat ojassa, käki kukahteli kaukana, ja rastaan suloääninen -valitus soi metsän syvyydestä. Kylät, joiden ohi ajettiin, olivat -hiljaiset, äänettömät. Joku virkuhko Halli vain haukahti talon -portilla. Muutoin oli kaikki salaperäistä, lumottua, mykkää. - -Äkkiä Yrjö läimähytti polveensa. -- Klaus, Klaus, huusi hän. Nyt minä -tiedän, mitä kieltä he puhuivat. - --- Kutka? - --- Muukalaiset tietysti. Se oli kreikan kieltä. Varmasti. Siksi se -tuntui niin tutulta ja samalla vieraalta. Uuskreikkahan on aivan eri -kieli oikeastaan kuin vanha kreikka, varsinkin kansankieli. He olivat -luultavasti kreikkalaisia, ajattelepas, Klaus, helleenien jälkeläisiä. -Olipa hauska, että tapasimme heidät. Jospa vain olisin sen ennen -huomannut, olisin ehkä saanut tietää heiltä yhtä ja toista Kreikasta. - --- Olet aivan yhtä innoissasi kuin Ticklenius, haukotteli Klaus. -Sitäpaitsi muistutti heidän kielensä mielestäni enemmän siansaksaa kuin -Homerosta. - --- Ei, kyllä se kreikkaa oli. Mitähän he täällä tekevät? - --- Rosvoilevat kai. Etkö kuullut Ekin arveluja? - --- Sitä et itsekään usko. He olivat kai matkailijoita, haluavat -tutustua Suomen luontoon. - --- Kyllä se palvelija ainakin on joskus rosvonnut, ellei muuta niin -lampaita ja sikoja naapurin navetasta. Sellaiselta hän näytti. - -Aamuaurinko nousi kultaisena metsän takaa. Ek, joka uskollisesti oli -torkkunut, havahtui ja tarttui koneellisesti ohjaksiin. - --- Ota vain, sanoi Klaus haukotellen, minäkin ennätän vähän nukkua, -ennenkuin päästään kotiin. Ja hän muuttihe takaisin vaunujen sisäosaan -Yrjön viereen. - -Mutta nukkumisesta ei enää tullut mitään. Luonto heräsi visertäen, -piipittäen, raksuttaen, ihanana, virkeänä, hymyilevänä, niinkuin vain -kevätaamu Pohjolassa. - -Kaukaa kuului kukonlaulu, lehmien yninä ja koirien haukunta. Kylät -saivat eloa, punahameiset pohjalaistytöt seisoivat haukotellen rainta -kädessä kujan suussa tai ajelivat lehmiään. - --- Pyydetäänpä lämmintä maitoa, ehdotti Yrjö. -- Ek, pysähtäkää vähän. - --- Hei, tytöt, antakaa meille tilkkanen maitoa, kurkkumme on kuiva kuin -ruuti, huusi Klaus. - -Pörröpäinen tyttö, joka paraillaan lypsi lehmiä pienen talon kujalla, -hymyili iloisesti, veti voimakkailla sormillaan höyryävää maitoa lehmän -utareista ja toi sen pojille vaunuihin. - --- Mainiota, kehui Klaus painaen hopearahan tytön kouraan. -- Ja nyt -käsiksi Riikke-mamselin eväsvasuun. Olen kauhean nälissäni. - --- Eiköhän ajeta vähän hauskempaan kohtaan, ehdotti Yrjö. Tässä on niin -ikävä, ihan kylän suussa. - --- Aja, Ek, mutta nopeasti. - -Kappaleen matkan päähän, vaaleanviheriän koivikon ääreen pysähdyttiin -ja käytiin loistavalla ruokahalulla herkullisen ruokavaraston kimppuun. - -Ja sitten taas matkaan Tottisalmea kohti. - -Jo ajettiin kirkon ohi. Vaivaisukko ojensi naama vinossa peukalotonta -kättään apua pyytäen. - --- Maltas, Ek, annetaan Pekalle lantti. - -Pojat hypähtivät vaunuista ja pistivät kolikon kirkonseinään -kiinnitetyn Puu-Pietarin kouraan. - --- Hei hop, tuossa on silta, vielä vähän matkaa ja sitten Tottisalmi jo -näkyy. Mutta kas, kuka tuolla ratsastaa? - --- Beata! huudahti Yrjö. - --- Toden totta, eikös vain se villikissa ole lähtenyt ratsastamaan -Junollaan, ja näin varhain. Hänen on täytynyt lähteä ainakin kello -neljä liikkeelle. Kyllä hän nyt on antanut mademoiselle Deniselle -unirohtoa. - -Hiukset aamutuulessa liehuen Beata läheni säyseän Junonsa selässä. - --- Bon jour, messieurs, huusi hän jo kaukaa. Tulette kuin etanat, -oikein matelemalla. - --- Anteeksi, neiti, Pluto ja Vihuri ovat olleet koko ajan mitä -parhaimmalla juoksutuulella, sanoi Ek arvokkaasti suoristaen jäykkää -selkäänsä. Häntä ei voinut pahemmin loukata kuin moittimalla hevosia -hitaudesta. - --- Loruja, Ek, madelleet olette, etanoita olette. Mutta samantekevää, -kunhan vain tulette. Ottilia-täti väitti teidän jäävän yöksi -Ali-Mattilan majataloon. Mutta minä tiesin paremmin. Ja oikeassapa olin. - -Hän ratsasti vaunujen sivulla lakkaamatta loruten. Pojat eivät saaneet -suunvuoroa, hän nauroi ja kertoi vuoronperään hassunkurisia juttujaan -beatamaisella, hiukan ylimielisellä, mutta hyväntuulisella tavallaan. -Yrjö ja Klaus nauroivat kilpaa, silloin tällöin täytyi Ekinkin vetää -arvokas suunsa hymyyn. - --- Entä Tickleniuksen Iliadi, joko se alkaa valmistua? - --- Hän on hikoillut yötä päivää sen kimpussa saadakseen ensimmäisen -laulun valmiiksi, kunnes te, tai oikeammin, kunnes Yrjö saapuu. Mutta -pelkään, että tulos on laiha. - --- Ticklenius-parka, sanoi Yrjö keskeyttäen toisten naurun -- siinä on -sentään liikuttavaakin tuossa hänen Iliadissaan ja Hellaan-ihailussaan. -Hän ei tietysti elinaikanaan suoriudu Homeroksestaan, ja siinä hän -kuitenkin ahertaa, uhraten parhaat vuotensa. - --- Hän on hassu, sanoi Klaus. - --- Eikä hän saa siitä penniäkään. Raukka oli niin huonoissa vaatteissa, -että Ottilia-tädin täytyi hommata hänelle uudet. Miksi hän ei voi tehdä -jotakin sellaista, josta hän saa rahaa, sanoi käytännöllinen Beata. - --- Mutta voihan työ sinään tuottaa tyydytystä, arveli Yrjö. - --- Huh, nyt sinä rupeat viisastelemaan taas, se on niin hirveän ikävää, -haukotteli Klaus. -- Eikö sinulla ole mitään makeaa muassasi, Beata? - --- Maltas, Beata veti taskustaan pussin, josta jakeli pojille hyvin -litistyneitä, tahmeita kermakaramelleja. -- Sitäpaitsi minulla oli -pussillinen ihania kullankeltaisia vohveleita. Mutta pahaksi onneksi -olin sitonut pussin niin huonosti satulaan, että se juuri Rekolan kujan -suulla pyrähti rapakkoon joutuen sikojen aamiaiseksi. - --- Hyi sentään! Ja sinä tiedät, että rakastan vohveleita enemmän kuin -mitään muuta maailmassa. - -Vaunut vierivät nyt tuuhean kuusimetsän lävitse, oltiin jo Tottisalmen -alueella. Pluto ja Vihuri kiirehtivät kulkuaan -- tuolla loitompana -häämöitti jo hevoshaka, jossa ne tiesivät toverien kuljeskelevan -tuoreen kevätruohon kimpussa. - -Poikien mielestä koko seutu heti sai ystävällisemmän muodon, mitä -enemmän lähestyttiin Tottisalmea. Asunnot olivat iloiset, punamullalla -maalatut, ikkunoissa oli verhot, palsami tai ahkeraliisa ja verenpisara -kukkivat ikkunalaudalla. Päivänpaisteisimmilla kohdilla oli upea -keisarinkruunu jo avannut teränsä, samoin satakauno. Tottisalmen -alustalaiset olivat yleensä siistiä ja vaurasta väkeä. Siellä täällä -vain asui jokin köyhä perhe, jonka elättäjä oli tyhjäntoimittaja -tai rappeutunut raukka, jota vanha paroni ei tahtonut ajaa pois. --- Ne ovat välttämättömiä, jotta Ottilia-sisar voisi harjoittaa -hyväntekeväisyyttä, oli paronin tapana sanoa, kun joku ihmetteli, että -hän suvaitsi alueellaan sellaista väkeä. - -Ottilia neiti olikin ylen tyytyväinen, kun hän sunnuntai-iltapuolina -sai ajaa "noiden raukkojen" luo kullalla silattu raamattu kainalossa -ja polvilla vasu täynnä ruokaa ja lääkkeitä, joita ani harvoin kukaan -käytti. Matka kävi aina ohjelmanmukaisesti. Ensin Ottilia-neiti nuhteli -ja puhui Jumalasta ja synnistä, perheenäiti itki, ja lapset ulvoivat -pelkästä myötätunnosta. Sitten valitti joku perheenjäsenistä kipua -milloin missäkin ruumiinosassa; armolliselle neidille olisi näet ollut -suuri pettymys, ellei hän olisi saanut ottaa esille laukustaan mixtura -simplexiä, prinssintippoja tai kamomillateetä. Viimein käytiin käsiksi -ruokakoriin, jolloin kyyneleet kuivuivat, ja kaikki kivut unohtuivat. -Isä uskalsi tulla sisään vasta kun vaunut olivat ajaneet pois; -tiedettiin, että Ottilia-neiti kammosi tupakalletulevia, parrakkaita -miehiä. Ne tekivät häneen aina "säädyttömän" vaikutuksen. - -Kun Tottisalmen vaunut ajoivat ohitse, ilmestyi maantielle joukko -liinatukkaisia paitaressuja, jotka kilvan riensivät porttia avaamaan, -saaden kirkkaan kopeekanrahan kukin. - -Pojat heiluttivat hattua ohi ajaessaan. Klaus riemuitsi. - --- Ei missään ole ihanampaa paikkaa kuin Tottisalmi, hän huudahti, -lisäten entiseen ylimieliseen tapaansa: -- Ja se on minun kerran -maailmassa. - --- Ellei oikea perillinen yht'äkkiä ilmesty anastamaan sitä sinulta, -kiusasi Beata. - --- Se on mahdotonta. Yrjö-eno, ainoa perillinen paitsi minua, on -kuollut. - --- Mutta jos hän vain nukkuu jossakin syvällä vuoren sisässä, -kuten keisari Barbarossa, ja ratkaisevalla hetkellä esiintyy sinun -kiusaksesi, pilaili Beata yhä. - -Klaus naurahti voitonvarmasti. -- Mahdotonta. - --- Jo näkyy Tottisalmen lipputanko, huudahti Yrjö. - --- Näkyy, näkyy. Hei Pluto, hei Vihuri, juoskaa. - -Tuossa tuokiossa olivat vaunut jo portilla, jonka pielessä vanha Niilo -entistään sammaltuneempana nosti kätensä sotilaalliseen tervehdykseen. -Hänen silmänsä olivat luodut Yrjöön, ja suu vetäytyi leveään hymyyn, -kun Yrjö ohi ajaessaan ystävällisesti tervehtien heitti tupakkakäärön -hänen syliinsä. - --- Illalla tulen sinua tervehtimään, huusi hän. - -Vaunut vierivät pitkin halavakäytävää päärakennuksen eteen. Portailla -seisoivat paroni, Ottilia neiti, mademoiselle ja Ticklenius, lisäksi -vielä Riikke-mamselikin toisten selän takana. - -Paroni tervehti molempia poikia sydämellisesti, mutta Klaus huomasi -hänen hätkähtävän, kun Yrjö hypähti vaunuista alas. - --- Eivätkö he ole kasvaneet? huusi Beata. Herra kymnasisti ja herra -konrehtorilainen. Katsokaapa Yrjöä, eikö hän ole pitkä? -- Mutta -hyväinen aika, nyt tiedän, kenen näköinen sinä olet. Olen sitä koko -aamun haparoinut, sinähän olet aivan kuin Yrjö-eno siinä kuvassa, joka -riippuu Riikke-mamselin seinällä. - -Paroni näytti kiusaantuneelta, Ottilia-täti oli aivan kankea ja mamseli -punainen. - --- Olen sanonut hirveän tyhmyyden, kuiskasi tyttö Yrjölle. Tässä -talossa ei saa mainita Yrjö-enon nimeä. - -Maisteri Ticklenius pujahti nyt toisten lomitse Yrjön luo. Pyyhkien -ahkerasti pojille niin tutulla nenäliinalla otsaansa hän ojensi Yrjölle -tiheästi kirjoitetun arkin. - --- Minulla-hm-hm minulla on onni tarjota lahjakkaalle -- hm -- onni -tarjota ylevän Kreikan kansan hm-hm -- - -Yrjö tarttui iloisesti paperiin. -- Katkelma Iliadia, ellen erehdy. -Kiitos, maisteri. Jos teillä on aikaa, luemme sen yhdessä illalla. - --- Hm, hm, -- maisterin silmät loistivat ilosta. - -Yläkerran ikkunasta seurasi kaksi silmäparia kohtausta portailla, -kapteenin ja Jonaksen. - -Kapteenin oli taas tuhlattuaan rahansa täytynyt nöyrtyä ja pyytää -turvapaikkaa Tottisalmessa. Erityisenä suosionosoituksena hän oli -pyytänyt saada ottaa Jonaksen mukaansa. Paroni oli viimein suostunut -Ottilia-neidin hartaista pyynnöistä, vaikka hän ei sietänyt Jonasta. - --- Katsokaa renkipoikaa, sähisi Jonas. Ja katsokaa paronia, kuinka -hellästi hän nulikkaa tervehtii. Klaus-herraa tervehditään kyllä ensin, -mutta näkyy hyvin, kumpi heistä on rakkaampi. - -Kapteeni istui synkissä mietteissä. Monta, monta kertaa olivat hän ja -Yrjö von Sumers ajaneet yhdessä kotiin Tottisalmen vaunuissa juuri -niinkuin Klaus ja tuo "kerjäläinen" nyt. Ja juuri tuon näköinen oli -nuori paroni ollut. Otsa, ryhti, tukka, silmäkulmat olivat samat, nenä -vain oli erilainen, hienommin muovautunut, samoin silmien muoto. - -Taaskin huokasi kapteeni kuten kerran ennen. -- Jonas, me olemme -hukassa. - --- Joko taaskin hätäilette, torui Jonas. Mutta hänen äänensä oli -epävarma. Nähtävästi hän ei itsekään ollut oikein levollinen. - --- Se on kohtalo, ähkyi kapteeni. - --- Hiljaa, Klaus-herra tulee. - -Klaus ja Beata astuivat sisään. Klaus tervehti isäänsä sydämellisesti, -mutta Jonasta huomattavan kylmästi. Hän tiesi, että tämä oli vehkeillyt -Yrjöä vastaan, ja tahtoi heti alusta välttää likeistä suhdetta isänsä -palvelijaan. - -Jonas tervehti nöyrästi, aivan kuin olisi ollut luonnollista, että -poika isoksi tultuaan ei enää kohdellut häntä samoin kuin lapsena. -Mutta itsekseen hän päätti voittaa hänet puolelleen. - -Aamiainen oli hilpeä. Pojat kertoivat koulujuttujaan, ja vaikka ne -joskus olivatkin vähän liian rohkeita, niin että Klaus salavihkaa -pälyi isoisään nähdäkseen, rypistyisikö hänen otsansa, herättivät ne -varsinkin Beatassa suurta ihastusta. Ottilia-täti ravisti kyllä päätään -moitiskellen, mutta kukapa olisi hennonut torua kotiinpalanneita -koulupoikia, jos heidän puheensa olikin vähän "sopimatonta". -Mademoisellekin nauroi, niin että kyyneleet vierivät pitkin -puuteroituja poskia, ja Ticklenius hirnui niinkuin ei moneen vuoteen. - --- Mutta hänestä ei koskaan ole ollutkaan lastenkasvattajaksi -- -Ticklenius-rukasta! huokasi Ottilia-neiti itsekseen. - -Paronin silmät loistivat. Oli silminnähtävää, että hänen huomionsa oli -kiintynyt yksinomaan Yrjöön. Klausta hän tuskin huomasikaan. Yrjön -puoleen ainoastaan hän kääntyi kysymyksillään. - -Kapteeni yksin oli synkkä. Ensimmäisen kerran hän nyt istui pöydässä -"renkipojan" kanssa. Paroni käyttäytyi kerrassaan sopimattomasti hänen -mielestään, liehitteli poikaa kuin jotakin erinomaisuutta. Klaus oli -kuin kuokkavieras hänen rinnallaan. - -Aamiaisen jälkeen pojat riensivät ulos. Klaus talliin rakkaita -hevosiaan katsomaan ja Yrjö vanhojen ystäviensä, Riikke-mamselin ja -Niilon luo. - -Riikke-mamseli oikein säteili. Yrjön täytyi pakostakin juoda kaksi -suurta lasillista vattumehua ja tyhjentää lautasellinen tuoreita -leivoksia. Salavihkaa hän loi katseen seinällä riippuvaan nuoren -meriupseerin kuvaan. - --- Riikke-mamseli, sanoi hän reippaasti -- olenko minä todellakin tuon -kuvan näköinen, kuten Beata äsken sanoi? - --- Olet, vastasi Riikke-mamseli päättävästi. Tulehan, Yrjö, katsomaan -Almansorin hautaa, lisäsi hän kiireesti ikäänkuin päästäkseen pois -siitä puheenaineesta. - -Illalla sanoi paroni lyöden Yrjöä olalle: -- Mitä arvelet pienestä -shakista, poikani? - --- Koetetaan vain, vastasi Yrjö nauraen. Klaus ja minä olemme ahkerasti -pelanneet talven kuluessa. - --- Saamme nähdä, saamme nähdä, olemme mekin täällä maisterin kanssa -panneet parastamme. - -Klaus istui isänsä viereen. Kapteeni oli yhä äreällä tuulella. - --- Niin, poika-parka, sanoi hän, tyydy sinä vain minun seuraani. Me -kaksi hyljättyä sovimme hyvin yhteen. Kas tuota hassua Tickleniustakin. -Eikös vain hän liehakoi renkipoikaa, aivan kuin tämä olisi joku -klassillinen sankari. - --- Yrjö onkin hauska poika. Koulussa hän oli sekä opettajien että -toverien suosikki. - --- Entä sinä, Tottisalmen perillinen? - --- Pyh, isäkulta, koulussa ei pidetä lukua arvonimistä eikä muista -koruista. Siellä on mies vain se, jossa on kuntoa ja rohkeutta. Yrjö on -paras latinassa ja kreikassa, taitavin pallonlyöjä ja painija. Ne ovat -hänen arvonimiään, muuta ei tarvita, sitäpaitsi hän on rehellinen ja -kelpo toveri, se riittää jo yhden miehen osalle. - --- Siis oikea ihannepoika. Samaa mieltä näkyy isoisäsikin olevan. Hän -kai mielellänsä vaihtaisi teidät molemmat. - -Klaus vaipui mietteisiin. Isä ja Jonas olivat päivän kuluessa tuon -tuostakin antaneet hänelle vihjauksia samaan suuntaan. Kenties he -olivat oikeassa. -- Hän katseli ryhmää shakkipöydän ympärillä. Isoisän -kasvot säteilivät sisäistä tyytyväisyyttä, hän oli kuin nuortunut. -Yrjön vieressä istui maisteri tyytyväisenä käsiään hykertäen, Beata -istui Yrjön tuolin laidalla, antaen neuvojaan hänelle. Riikke-mamseli -huusi teepöydän äärestä tuon tuostakin: -- Yrjö, enemmän korppuja, nämä -piparkakut ovat mainioita, Yrjö. - -Kateuden oka pisti pojan mieltä. Eikö siis hän, Tottisalmen tuleva -isäntä, mitään merkinnyt -- Yrjökö vain? Ja kuitenkin tämä oli vain -armolapsi, vieras talossa. - -Hyi, kuinka rumasti hän ajatteli, jospa Maria olisi kuullut. - - - - -Yhdeksäs luku. - -SALAPERÄISYYTTÄ. - - -Beata ilmestyi päivällispöytään punaisena ja hengästyneenä. Hän tuskin -malttoi odottaa, kunnes pöytärukous oli luettu, sitten hän huudahti: - --- Minulla on ollut seikkailu. - -Beata uneksi aina seikkailuista. Hänen ainainen surunsa oli se, -että Tottisalmessa elämä oli niin sanomattoman yksitoikkoista ja -jokapäiväistä. - --- Beata, varoitti Ottilia-täti, nuorilla tytöillä ei saa olla -seikkailuja. - --- Mutta, rakas täti, minulla on ollut seikkailu, ei sille mitään voi. - --- Annas kuulua, kehoitti Klaus. - --- Me olimme, Yrjö ja minä, keilaa heittämässä vähän ennen päivällistä. -Kun olimme lopettaneet, meni Yrjö pois, mutta minä jäin vielä -keilahuoneeseen järjestääkseni keilat paikoilleen. Sattumalta silmäsin -ikkunaan ja näin kasvot -- huu mitkä kasvot, tummat, viekkaat, -hirvittävät. Minä kirkaisin, ja samassa katosivat kasvot. Hyökkäsin -ulos suoraa päätä, ymmärrättehän, että kun kerran onnistuu näkemään -rosvon tai kummituksen, niin tahtoo sen nähdä juurta jaksain. Mutta kun -tulin ulos, ei haamusta ollut jälkeäkään. Mitä siitä sanotte? Eikö se -muka ollut seikkailu? - -Beatan kertomus vaikutti eri lailla kuulijoihin. Ottilia-neiti ja -mademoiselle kirkaisivat kauhusta, maisteri mumisi: -- Merkillistä, -kerrassaan merkillistä! Klaus ja Yrjö nauroivat, he olivat vakuutetut -siitä, että Beatan vilkas mielikuvitus oli hänet pettänyt, kapteeni -kehoitti varovaisuuteen varkaiden suhteen, ja paroni loi tutkivan -katseen tyttöön. - --- Puhutko sinä nyt oikein totta, Beata? kysyi hän epäilevällä äänellä. - --- Yhtä totta kuin silloinkin, kun hän hyökkäsi silmät pyöreinä -kertomaan nähneensä mahdottoman suuren elefantin, jota kuljetettiin -häkissä, kun eläin itse asiassa oli nimismiehen suuri rotusika, jota -vietiin markkinoille, nauroi Klaus. - -Beata loi veljeensä musertavan katseen. - --- Vesikellona hävitköön Beata Wärnehjelm, kuten Riikke-mamselin -on tapa sanoa, ellei asia ole ihan niinkuin kerroin, vakuutti hän -punaisena. Pojille voin syöttää juttuja, mutta en isoisälle. - --- Siinä tapauksessa on asiasta otettava selko, sanoi paroni vakavasti. -Hän soitti, Jonas astui sisään. - --- Ottakaa Ek ja Niilo ja etsikää tarkoin koko puisto. Beata-neiti on -nähnyt jonkun vieraan kuljeksivan keilahuoneen lähettyvillä. - --- Isoisä, emmekö mekin saa mennä? pyysi Klaus. - --- Ensin syömme. - -Ateria sujui tavallista nopeammin, ja niin pian kuin Ottilia-neiti -antoi merkin, nousivat pojat paikoiltaan, suutelivat hätäisesti paronin -ja tädin kättä ja ryntäsivät puistoon. - -Siellä heitä kohtasi hauska näky. Niilo sotaisena, uhkaavana, ruostunut -sapeli kädessä marssi pitkin puistokäytävää, Ek hiipi hänen jäljessään -arkana, pälyen ympärilleen, ja Jonas juoksenteli notkea ruokosauva -kädessä sinne tänne portaiden edessä. - --- Kas siinä erinomainen tapa ottaa rosvoja kiinni, nauroi Klaus. -- -Tule, Yrjö, etsitään me keilahuoneen ympäristö. - -Puisto etsittiin ristiin rastiin. Paroni itse oli mukana, mutta -rosvosta ei näkynyt jälkeäkään. Viimein rauhoituttiin ja uskottiin, -kielloista huolimatta pujahti viidakkoihin ja pensaiden taakse -saadakseen "haamun" käsiinsä. Turhaan, se oli kadonnut, haihtunut -ilmaan, kuten oikean haamun tulikin. - -Mutta parin päivän perästä, kun perhe istui iltateetään juomassa -kirjastossa, ryntäsi Beata kuin tuulispää sisään. - --- Beata, Beata, kuka noin juoksee, varoitti Ottilia-täti. -- Tyttö on -aivan sans façons, valitti hän mademoiselle Deniselle, että koko juttu -sittenkin oli Beatan mielikuvitusta. Tyttö oli syvästi loukkaantunut -moisesta epäluottamuksesta. Rohkeasti hän Ottilia-tädin - --- Viis fasooneista! huusi Beata. Nyt ei ole niistä kysymys. Rosvo, -haamu, kummitus on taas näyttäytynyt. - --- Sinulleko? Ja keilahuoneessa? kysyi Klaus ivallisesti. - --- Ei, ei. Emmalle. Tule sisään, Emma. Hän veti puoleksi väkivalloin -sisään vastahakoisen tytön, joka seisoi oven takana, ja tyrkkäsi hänet -paronin eteen sanoen: - --- No, kerro nyt! - -Emma, sisäkkö, niiasi armolliselle herrasväelle ja alkoi lipeällä -kielellä toimittaa: -- Minä kävin äsken ikään mamselin asialla -Mandan luona, joka ompelee. Kotimatkalla poikkesin ottamaan munia -Hellkrenskalta, ja portista tullessani näin Yrjö herran menevän Niilon -tupaan ja lyhyen, tanakan miehen, joka seurasi häntä. En tiedä, mistä -syystä juolahti mieleeni, että pistäynpä katsomassa, joko sydänkukat -Niilon ikkunan alla kukkivat. Mutta kun käännyin nurkan ympäri, -huomasin saman miehen, hän seisoi varpaillaan ikkunan alla seljapuitten -pimennossa ja kurkisti Niilon tupaan, pidellen käsillään kiinni -ikkunalaudasta. Herra jesta! huusin minä. Samassa mies käänsi kasvonsa -minuun ja irvisti niin ilkeästi kuin vain yksi, jonka nimeä en uskalla -mainita. Hän solkkasi jotakin noidankieltä ja lähti kiireesti kulkemaan -porttia kohden. - --- Ja sinä hölmö annoit hänen mennä, sanoi kapteeni vihaisesti. - --- Herra kapteeni, minä olin yksinäinen turvaton naisihminen munakori -kädessä. Ja sitäpaitsi ei se ollut oikea ihminen, siitä panen pääni -pantiksi. - --- Minkänäköinen hän sitten oli? - --- Mustanaamainen, silmät sillä oli kuin kekäleet. Ja irvisti niin -pahasti valkoisilla hampaillaan, että sydämeni oli kurkusta lentää. - --- Juuri sama olento, jonka minä näin. Joko nyt uskotte, etten puhunut -turhia? kysyi Beata voitonvarmana. - --- Mutta mitä tämä oikeastaan merkitsee, päivitteli Ottilia-täti. Sehän -on kauheata, kun julmannäköiset miehet kuljeskelevat puutarhassamme -kuin kotonaan. Yrjö-veli, sinun täytyy ottaa asiasta selko. Muutoin -emme hetkeäkään saata olla rauhassa. Minä jo ihan vapisen. - --- Kyllä, kyllä Ottilia rakas, ole rauhassa. Niilon täytyy pitää portti -suljettuna ja tarkoin vartioida, ettei asiaankuulumattomia päästetä -sisään. Olemme kai tekemisissä jonkun maankiertäjän, luultavasti -mustalaisen kanssa. - --- Kuinka jännittävää! huusi Beata. Ajatelkaa, hän aikoo varmaan -ryöstää Klauksen tai minut ja tehdä meistä nuorallatanssijoita. Ja -sitten isoisä joskus markkinoilla näkee minun tanssivan korkealla, -ohuella nuoralla. Ja hän tuntee minut heti, vaikka nimeni on Esmeralda -ja olen maalattu pähkinäöljyllä ruskeaksi. Ja -- -- -- - --- No silloin sinun täytyy laihtua ainakin parikymmentä naulaa, -keskeytti hänet Klaus nauraen. - -Beata vaikeni heti loukkaantuneena ja loi julmistuneen katseen -veljeensä. Hän ei kärsinyt kuulla puhuttavan lihavuudestaan. - --- Ehkä on kuitenkin paras joka tapauksessa puhua nimismiehelle ensin -tästä sirkustirehtööristä, ennenkuin hän ryöstää meiltä Beatan, sanoi -paroni kuivasti. Ja nyt kehoittaisin teitä menemään rauhassa nukkumaan. -Kyllä minä tämän asian hoidan. - --- Yrjö, kuiskasi Klaus, jos sinä olet samaa mieltä kuin minä, niin me -otamme omin päin asiasta selkoa. Minua huvittaisi näytellä salapoliisin -osaa. - --- Tuohon käteen. - --- Mennään minun huoneeseeni juttelemaan, tai minä ehkä mieluummin -tulen sinun huoneeseesi. Isä on niin herkkä, hän voisi häiriintyä, -minun huoneeni on liian lähellä hänen huonettaan. - -Yrjö hymyili hienosti. Hän tiesi, miksi Klaus ei tahtonut häntä -huoneeseensa. Kapteeni ei voinut sulattaa sitä, että hänen poikansa -seurusteli toverillisesti entisen renkipojan kanssa. - -Pojat vetäytyivät siis Yrjön pieneen huoneeseen, joka yhä vielä oli -maisterin huoneen vieressä. Se oli kuitenkin jo paljon viihtyisämpi -kuin ennen. Riikke-mamselin näppärät kädet olivat saaneet huoneeseen -kodikkaan leiman, vuoteessa oli kirjavat verhot, ja jouluksi oli Yrjö -saanut paronilta kirjoituspöydän ja kiikkutuolin. - -Pitkistä ajoista pojat taas istuivat tuttavallisesti kahden. Jonaksen -myyräntyö oli näet vähitellen kantanut hedelmiä. Mielistelevä palvelija -ymmärsi aikaa myöten voittaa Klauksen puolelleen. Hänen nöyrä -käytöksensä, joka paronissa ja Yrjössä herätti vastenmielisyyttä, ei -loukannut Klausta, koska hän oli siihen lapsuudesta asti tottunut. -Useimmat ihmiset rakastavat mielistelyä; mitä sitten nelitoistavuotias -poika, joka ei vielä tiennyt erottaa kultaa kuonasta. - -Ja Jonas käytti aikaansa hyvin. Varovasti hän kylvi pojan mieleen -epäluuloa ja kateutta Yrjöä kohtaan. Kävipä hän niinkin rohkeaksi, -että uskotteli Klaukselle Yrjön liehakoivan paronia, syrjäyttääkseen -Klauksen isoisänsä suosiosta. - -Klaus ei ensin tahtonut kuulla puhuttavan Yrjöstä pahaa, mutta hänen -mielessään alkoi kuitenkin kyteä hiljaista kaunaa Yrjöä kohtaan. Ja -vaikka hän kielsikin Jonasta Yrjöä soimaamasta, iti salavihjausten -kylvö kuitenkin hänen sydämessään. - -Luonnollisesti tämä vaikutti poikien keskinäiseen suhteeseen. Klaus -ei enää kohdellut Yrjöä yhtä toverillisesti. Yrjö puolestaan oli -yhtä ylpeä ja itsepintainen kuin konsanaan Klaus. Usein sattui -yhteentörmäyksiä molempien ystävyksien välillä. Klaus saattoi joskus -entiseen ylpeään tapaansa kohdella Yrjöä; silloin Yrjön veri kuohahti, -ja hänen teki mieli kurittaa tyhmänylpeätä poikaa. Hän tiesi hyvin, -ettei Klaus missään suhteessa ollut häntä etevämpi tai parempi. Hän oli -vain sattunut syntymään Tottisalmessa, kun Yrjö sitävastoin oli köyhän -veitsenteroittajan poika. - -Näin ollen uhkasi kesä, jota molemmat pojat niin palavasti olivat -odottaneet, käydä sietämättömäksi. Beata oli onneton. Hän oli suuttunut -Klaukseen, sisar ei enää samalla lailla ollut veljensä tahdon alaisena -kuin ennen. Hänen järkähtämätön oikeudentuntonsa sanoi, että Klaus -käyttäytyi pahasti Yrjöä kohtaan. Sitäpaitsi hän oli sydämestään -kiintynyt kasvattiveljeensä, joka harvoin häntä kiusasi. Hän asettuikin -aina rohkeasti Yrjön puolelle poikien keskenäisissä riidoissa. Kerran -Klaus tiuskaisi vihapäissään krokettipelissä Yrjölle, joka oikaisi -häntä jostakin virheestä: - --- Sinun ei tarvitse olla niin kopea. Sinun asemassasi pitäisin -vähempää ääntä, onnenonkija. - --- Klaus, huusi Beata kauhistuneena. - -Yrjö heitti pallon menemään kentän toisesta päästä toiseen, viskasi -sitten nuijansa maahan ja poistui sanaakaan sanomatta. - -Siitä päivin hän vältti Klausta missä saattoi. Ja koska Klaus oli liian -ylpeä pyytääkseen anteeksi, vaikka hän kovasti katuikin kiivauttaan, -pysyi poikien väli kylmänä. - -Tällä kannalla olivat asiat, kun Beatan näkemä haamu ilmestyi -näyttämölle. Ihmeellinen tapaus yhdisti riitapuolet, he olivat taas -toveruksia ja pohtivat innokkaasti asiaa. - --- Kyllä hänellä on jotakin pahaa mielessään, ei hän muutoin täällä -vainuskelisi, arveli Klaus. - -Äkkiä näpsäytti Yrjö sormiaan. -- Nyt minä tiedän. Muistatko molempia -muukalaisia, jotka keväällä matkustivat kanssamme lautalla. Beatan ja -Emman selitys soveltuu juuri palvelijaan: lyhyt, tanakka, kiiluvat -silmät, pitkät viikset. -- - --- Eureka! Hän näytti jo silloin minusta epäilyttävältä. Ja muistatko, -kuinka hän sinua tarkkasi? Merkillistä, kerrassaan merkillistä. - --- Huomenna lähdemme tiedusteluretkelle. Eikö totta? - --- Varmasti. - -Tämän uljaan päätöksen tehtyään pojat läksivät levolle. - -Koko seuraavan päivän he vaanivat puistossa, kuljeskelivat läheisillä -teillä ja samoilivat metsissä. Pölyisinä, vaatteet täynnä risuja ja -lehtiä he palasivat kotiin. Mutta rosvoja ei näkynyt, ei kuulunut. - -Vasta kolmantena päivänä Yrjön onnistui tavata hänet maantiellä lähellä -Tottisalmen tienhaaraa. Hän oli todellakin sama muukalainen, kuten Yrjö -oli arvannut. Mutta koska hän kulki rauhallisesti valtatiellä ketään -häiritsemättä, ei Yrjö pitänyt sopivana ahdistaa häntä, vielä vähemmän -kun mies nöyrästi tervehti häntä kohottaen kunnioittavasti turkkilaista -fetsiään. Yrjö kääntyi kuitenkin ja alkoi jonkin matkan päästä seurata -muukalaista. - -Kappaleen kuljettuaan hän kohtasi paronin, joka ajoi kirkolta päin. -Paronin viittauksesta pysähdytti Ek hevosen, ja Yrjö nousi kieseihin. -Paroni tarkasti poikaa hiukan ivallisesti. - --- Taisit nähdä rosvon, hän tuli äsken meitä vastaan. Minä käväisin -juuri nimismiehen luona ja sain sieltä kuulla yhtä ja toista -rosvostamme eli sirkustirehtööristä. Näyttää hyvin epäilyttävältä, -tokko Beatan toiveet nuorallatanssimisesta toteutuvat. Mies on -albanialainen ja erään kreikkalaisen tiedemiehen palvelija. Hänen -isäntänsä on tutkimusmatkalla Suomessa ja tahtoo tutustua meidänkin -seutuihin. Palvelija on nähtävästi ulotuttanut uteliaisuutensa liian -pitkälle. Siinä kaikki. - --- Olin siis kuitenkin oikeassa, väittäessäni heidän puhuneen kreikkaa -keskenään, sanoi Yrjö. Kyllä kai maisteri Ticklenius innostuu, kun saa -tästä kuulla. - -Paroni hymähti. - --- Tuttavuus heidän kanssaan kenties hiukan jäähdyttää hänen -Kreikan-ihailuaan. Nykyajan kreikkalaiset ovat toista kansaa -kuin muinaisajan helleenit. Sitäpaitsi lienee herra itse tätä -nykyä matkoilla. Senvuoksi kai palvelija niin rohkeasti käy -tutkimusretkillään. He asuvat jonkin matkan päässä täältä, -Metsälinnassa. - - * * * * * - --- Missä Yrjö tänään viipyy? kysyi Ottilia-neiti aamiaispöydässä -nähdessään Yrjön paikan tyhjänä. - -Klaus ja Beata pudistivat päätään. He eivät tienneet. - --- Hän kävi kyllä eilen illalla minun luonani, sanoi maisteri -Ticklenius, ja ellen väärin muista, lupasi hän lähteä tänä aamuna -metsälle. - --- Yksin? kysyi paroni. - -Klaus punastui. Yrjö ja hän olivat eilen illalla kinailleet, ja Klaus -oli taas loukannut Yrjöä. Senvuoksi kai hän oli lähtenyt yksin. - --- Näyttää siltä, kuin ei nuori herra paljoakaan piittaisi talon -tavoista, singahdutti kapteeni ivallisesti. - -Paroni rypisti kulmiaan. Yrjön laiminlyönti harmitti häntä. Hän päätti -nuhdella häntä kahden kesken. - -Mutta kun kokoonnuttiin päivälliselle, ei Yrjö vieläkään ollut -saapuvilla. - --- Häntä on varmaan kohdannut onnettomuus, sanoi Beata huolestuneena. - -Paroni ei puhunut mitään, mutta päivällisen jälkeen hän lähetti Niilon -ottamaan selkoa kadonneesta. Itse hän rauhatonna samoili lähitienoon -ristiin rastiin. - -Hämärissä Niilo palasi, ja hänen kanssaan Klaus, mutta Yrjöä he eivät -olleet nähneet. Oli selvää, että pojalle todellakin oli jotakin -tapahtunut. Nyt lähdettiin oikein joukolla etsimään. Paroni ja -Klaus kulkivat etunenässä, kumpikin syvissä mietteissä. Klauksella -oli kovat oman tunnon vaivat, lakkaamatta hän soimasi itseään ja -halpamielisyyttään kunnon toveria kohtaan. Kuinka kävisi, ellei hän -koskaan enää saisi nähdä Yrjöä? Kamala ajatus tuli hänen mieleensä. - --- Isoisä, kuiskasi hän, Yrjön kanssa oli puhetta, että menisimme -Mustallelammelle sorsia ampumaan. - --- Niinkö? paronin ääni oli käheä. - -Ei kumpikaan sanonut enempää, mutta siinä oli kyllin. Molemmat -tiesivät, että Mustanlammen rannat ovat liejuiset ja upottavat. Ei -ollut kovinkaan kauan siitä, kun muuan Tottisalmen torppareista oli -hukkunut lampeen. - -Mutta kotona istuivat Riikke-mamseli ja Beata mamselin huoneessa pelon -ja toivon vaiheella, vuoroin lohduttaen, vuoroin peloittaen toisiaan. -Tuon tuostakin he juoksivat portille katsomaan, joko etsijöitä näkyisi. - -Sydänyöllä etsijät palasivat väsyneinä, alakuloisina. Pelkkä silmäys -paronin ja Klauksen kalpeihin kasvoihin riitti osoittamaan, että matka -oli ollut turha. - -Laahautuessaan uupuneena huoneeseensa kohtasi Klaus Jonaksen, joka -seisoi portailla kuin väijyvä kissa. Palvelijan kasvot osoittivat niin -selvästi tyytyväisyyttä, että Klaus raivostuneena seisahtui. - --- Sinä kiusanhenki, hän huusi. Ellet sinä olisi aina ja alinomaa ollut -minua yllyttämässä, ei Yrjö olisi mennyt yksin metsälle. Minä en kärsi -sinua! Ja ylenmäärin kiihoittunut poika sivalsi Jonasta korvalle, -niin että tämä horjahti. Sitten hän syöksyi huoneeseensa taakseen -katsomatta. Hän ennätti kuitenkin kuulla palvelijan vihasta värisevällä -äänellä huutavan: - --- Silläkö lailla, Klaus-herra! Niinkö palkitsette uskollisen -palvelijan, jota ilman ette nyt olisi Tottisalmen perillinen! Hohoo -- -tämäkö on palkkani! - - - - -Kymmenes luku. - -TOTTISALMEN PERILLINEN. - - -Missä oli Yrjö? - -Yrjö ja Klaus olivat, kuten ennen on mainittu, päättäneet yhdessä -lähteä Mustallelammelle sorsia ampumaan. Mutta illalla oli heidän -välillään syntynyt pieni kiista, ja Klaus oli loukannut Yrjöä enemmän -ajattelemattomuudessa kuin tarkoituksella. - -Aamulla ei Yrjö vielä ollut unohtanut eikä antanut anteeksi. Hän päätti -lähteä ampumaan, mutta yksin. Paronilta olivat molemmat pojat saaneet -koulusta tultuaan uudet haulikot. Yrjö ei tosin ollut yhtä innokas -metsämies kuin Klaus, mutta mielellään hänkin metsiä samoili pyssy -olalla. - -Aamu oli sumuinen ja raskas. Raskas oli Yrjönkin mieli. Selvemmin -kuin usein ennen hän tunsi olevansa vain vieras, armoleivän syöjä -Tottisalmessa. Hänelle oltiin ystävällisiä, häntä siedettiin, mutta hän -tiesi, että Ottilia-neiti ja varsinkin kapteeni mielellään olisivat -suoneet hänen siirtyvän väentupaan. Ainakin he sallivat hänen selvästi -tuntea, että hän oli tunkeileva, jos hän hetkeksikään unohti olevansa -vain kasvattipoika. - -Entä paroni! Vanhus, jota Yrjö sydämestään rakasti ja kunnioitti, oli -hänkin huomattavasti kylmennyt, hän kohteli Yrjöä usein kuin vierasta. -Se se oli Yrjöstä katkerinta. Poika-parka vaivasi päätään keksiäkseen -syytä tähän muuttuneeseen käytökseen, mutta ei keksinyt muuta, kuin -että hänen vihollistensa oli onnistunut voittaa paronikin puolelleen. -Kuinka hän olisi voinut aavistaa, että vanha mies häpesi liiallista -hellyyttään vierasta poikaa kohtaan, joka niin suuresti muistutti -hänelle hänen kadonnutta poikaansa. Peläten toisten arvaavan syyn hänen -kiintymykseensä, hän kohteli Yrjöä näennäisen kylmästi ja tylysti. - -Alakuloisena Yrjö samoili metsässä. Hänen matkansa päämääränä oli -oikeastaan laaja Mustalampi, joka oli parin kolmen virstan päässä -Tottisalmesta ja jossa asuskeli paljon sorsia. Mutta ajatuksissaan hän -kulki toista tietä ja joutui aivan vastapäiselle puolelle metsää. - -Huomatessaan erehdyksensä hän kääntyi ja joutui silmätysten seisomaan -albanialaisen kanssa. Mies kohotti kunnioittaen fetsiään ja lausui -murteellisella ranskankielellä: -- Herra väsynyt, kulkenut pitkän -matkan. Astua muukalaisen luo lepäämään. - --- Miksikä ei, tuumi Yrjö. Sorsat jääkööt rauhaan. Tästä voi seurata -jotakin hauskempaa. - -Poika ei huomannut ilon välkettä, joka syttyi miehen silmiin, kun -hän suostui hänen pyyntöönsä. Hän ei myöskään huomannut siinä mitään -erikoista, että albanialainen noin vain sattumalta hänet kohtasi -metsässä. Hänen surumielisyytensä haihtui kuin kesäpilvi, reippaasti -hän astui albanialaisen rinnalla koettaen kuvitella mielessään, miltä -Beata näyttäisi, jos äkkiarvaamatta kohtaisi hänet "rosvon" seurassa. - -Jonkin ajan kuluttua he saapuivat ränstyneelle rakennukselle, jonka -koko ulkomuoto puhui rappeutumisen ja autiuden kieltä. Portti oli -vinossa, lukko ruostunut, portaat lahot, käytävät rikkaruohojen -vallassa. Se oli Metsälinna, vanha herraskartano. Kymmenen vuotta -sitten siellä oli asunut nuori elämänhaluinen omistaja, joka vietti -iloista elämää. Mutta äkkiarvaamatta hän matkusti pois eikä palannut -koskaan enää takaisin. Kansa, joka mielellään löytää kummallisia syitä -luonnollisiin asioihin, kertoi kartanossa tapahtuneen salaperäisen -rikoksen, jota kammoten omistaja oli paennut. Senvuoksi sitä seudun -asukkaat yhä vielä vastenmielisesti lähenivät, luullen siellä -kummittelevan. Itse asiassa eli omistaja kaikessa rauhassa Venäjällä, -missä hän oli mennyt naimisiin, ja olisi mielellään myynyt yksinäisen -talonsa, jos olisi ilmestynyt ostaja. Tällä kertaa oli vuokramiehen, -joka oli vuokrannut kartanon maat, onnistunut saada asujia taloon, -nimittäin kreikkalainen ja hänen palvelijansa. Ketterästi liikkuen -johdatti albanialainen Yrjön puolipimeään huoneeseen. - -Ikkunaluukut olivat vielä puoleksi suljetut, joten kirkas aamuvalo vain -säästeliäästi pääsi huoneeseen. - -Palvelija pyysi poikaa istumaan ja riensi itse virvokkeita hankkimaan. -Hetkisen kuluttua hän palasi hymyilevänä kädessään leveä kullalle -hohtava pullo. Siitä hän kaasi korkeaan pikariin kullankeltaista viiniä -ja sanoi, hymyillen niin että valkoiset hampaat kiiluivat... Kirie -[herra], Kreikan viiniä. - -Yrjö aikoi ensin kieltäytyä, mutta häntä halutti maistaa, miltä oikea -kreikkalainen viini maistui. Hän tarttui lasiin ja joi kulauksen. -Se poltti kuin tuli, mutta albanialainen hymyili vain hänen -irvistykselleen sanoen: -- Hellaan viini, voimakas kuin helleeni. - -Ja hän pakotti Yrjön juomaan vielä toistamiseen ja tarjosi hänelle -kullatusta maljasta oudonnäköisiä namuja, joita hän sanoi halvaksi ja -baklavaksi. Yrjö maisteli, pahoitellen vain mielessään sitä, etteivät -Beata ja Klaus olleet mukana seikkailussa. Kaikki oli niin vierasta, -hämärä huone, tumma kiiluvasilmäinen palvelija, väkevä kullankeltainen -viini ja pitkä piippu, josta albanialainen, turkkilaisten toveri, -lattialla istuen veti savuja. Hänen päänsä alkoi tuntua raskaalta. --- Se johtuu kai hänen väkevästä tupakastaan, ajatteli Yrjö ja aikoi -nousta lähteäkseen, mutta käsittämätön velttous pidätti häntä. Hän -haukotteli pitkään muutaman kerran. -- Ei, kyllä minun nyt täytyy -lähteä, hän vielä ajatteli, sitten kaikki sekaantui hänen aivoissaan, -huone alkoi pyöriä, ja hänen päänsä retkahti tuolin selkämystä vastaan. - -Albanialainen hymyili viekkaasti, laski piipun kädestään ja astui pojan -luo. - --- Kirie, mumisi hän suudellen hänen kättään. Sitten hän nosti pojan -keveästi kuin höyhenen ja kantoi hänet viereiseen huoneeseen, jossa -laski hänet leposohvalle. Suljettuaan visusti ikkunaluukut hän hiljaa -hiipi ulos huoneesta ja jatkoi polttamistaan. - - * * * * * - -Beata istui vuoteessa käsivarret kierrettyinä polvien ympäri, -surullisena tarkastaen varpaitaan. Klaus riuhtaisi oven auki ja syöksyi -sisään. - --- Beata, hän huusi, he ovat naaranneet koko lammen päästä päähän, -mutta eivät ole häntä löytäneet. Hän ei siis ainakaan ole hukkunut. - -Beata loi veljeen itkettyneet silmänsä. - --- Missä hän siis on? Oi, varmaan hän on lähtenyt pois iäksi täältä, -koska isä ja Ottilia-täti ovat olleet hänelle niin epäystävällisiä. Hän -on arkatuntoinen, ja hänestä oli vaikea elää täällä, sen tiedän. En -koskaan, koskaan enää saa nähdä Yrjöä. - -Ja ääneen itkien tyttö painoi poskensa polviin. - -Klaus nielaisi, nielaisi, tuntui niin karvaalta kurkussa. Mutta hän -karaisi sitä ja huusi vihaisesti, salatakseen omaa mielenliikutustaan: - --- Älä ulvo kuin koiranpentu. Et sinä sillä häntä kotiin saa. Pue -mieluummin päällesi ja tule mukaani. Minulla on tuuma, loistava tuuma. - --- Äläs! Beata pyyhki kyyneleistä kosteita poskiaan. -- Mikä tuuma? - -Klaus näytti äärettömän tärkeältä ja salaperäiseltä. - --- Tuo albanialainen, näetkös Beata, albanialainen, joka täällä on -väijyskellyt. - -Yhdellä hyppäyksellä oli Beata vuoteesta lattialla, ihmeellistä kyllä -kompastumatta pitkään yöpaitaansa. Kiihkeästi hän tarttui veljensä -käsivarteen. - --- Entä sitten, albanialainen? - --- Hän ei tietenkään, eukkoseni, ole täällä tyhjänpäiten vaaniskellut -ja väijynyt. Muistatko silloinkin keilahuoneen luona, kun olitte Yrjön -kanssa keilaa heittämässä? - --- Oi, oi, minä ymmärrän mitä tarkoitat. Tietysti on asia juuri niin. -Albanialaisethan ovat muistaakseni puoliksi turkkilaisia. He ovat -ryöstäneet Yrjön myydäkseen hänet turkkilaisille orjaksi. Sitäkö -tarkoitat? - --- Pilkulleen. Sinä olet sentään reipas tyttö arvaamaan, mitä toinen -tarkoittaa. - --- Oi, oi, päivitteli Beata yhä. Kuinka jännittävää, kuinka kauheata! -Huu! Yrjö orjana kantamassa suuria kivilohkareita kuten Israelin -lapset. Klaus, meidän täytyy heti juosta isoisälle kertomaan. Tämä -sitten on seikkailua jos mikään. - --- Ei, ei mennä isoisän luo nyt vielä. Minulla on toiset aikeet. -Turkkilaiset ovat tietysti kauhean viekkaita, senhän tiedät. Meidän -täytyy siis toimia ovelasti. Ensin otamme selkoa siitä, missä he häntä -piilottavat. Sitten vasta ilmoitamme isoisälle, hän ottaa mukaansa -miehiä ja piirittää heidän asuntonsa. Niin aina tehdään kirjoissa, -ensin vakoillaan, sitten vasta hyökätään. Me kaksi lähdemme nyt ensin -Junolla ja Vihurilla vakoilemaan. - --- Mainiota! Mennään heti paikalla. Beata ryntäsi ovelle. - --- Pue ensin yllesi. - --- Hyväinen aika, minähän olen vielä paitasillani. Malta viisi -minuuttia, niin olen valmis. - --- Minä menen sillä aikaa satuloimaan hevoset. - -Neljännestunnin kuluttua ratsastivat molemmat kiihkeinä ja -seikkailuhaluisina Metsälinnaa kohti. He olivat aivan varmat asiasta. -Beata varsinkin. - --- Minä vain en ymmärrä, mistä syystä he juuri Yrjöä haluavat, tuumi -Klaus. - -Beatalla oli heti vastaus valmiina. -- Ehkä he aikovat myydä hänet -Turkin sulttaanille tai jollekin pashalle. Yrjöhän on niin kaunis, ja -hovipoikien täytyy tietysti olla kauniita. - -Puitten välistä pilkoitti Metsälinnan punertava katto. Lapset päättivät -sitoa ratsunsa puuhun ja itse hiipiä varpaisillaan vakoilemaan. - --- Minä olen aina lukenut, että hevoset jätetään jonnekin lähelle, -selitti Beata. Ne sidotaan tavallisesti tammeen tai pyökkiin, mutta -koska täällä ei kasva kumpaistakaan, kelpaa koivukin. Kas tuossa on -sopiva puu. - -Sykkivin sydämin he hiipivät varpaisillaan rakennusta kohti. Kaikki oli -hiljaista. Rakennus vaikutti autiolta, lasten mielestä kaamealta. He -saapuivat vanhan lauta-aidan luo, joka ympäröi pihaa ja puutarhaa, ja -nousivat rohkeasti sen päälle paremmin nähdäkseen. - --- Hyss! kuiskasi Beata äkkiä ja tarttui Klausta lujasti käsivarteen. -Katso tuonne. - --- Mitä, mitä! Ai, ai, kuinka sinä minua nipistit, vaikeroi Klaus -pidellen käsivarttaan. - --- Etkö näe. Pihalla on vaunut ja tuossa tulee Yrjö ja molemmat -turkkilaiset. Voi, Klaus, nyt he vievät hänet. - --- Missä, missä? huusi Klaus, joka ei vielä ollut ennättänyt -aidallekaan. - --- Tuolla, tuolla. - --- Huudetaan Yrjöä, ehdotti Klaus. - --- Oletko hullu, se vain pahentaa asiaa. Meidän täytyy heti rientää -kotiin kertomaan. - --- Yrj -- -- -- aloitti Klaus kiellosta huolimatta, kurottaen ruumiinsa -niin kauas kuin sai. - -Porloiskis! Molemmat makasivat maassa korkeassa ruohikossa nokkosten ja -takiaisten keskellä. Vaappuva lauta-aita ei ollut kannattanut heidän -painoaan, vaan luhistui. - -Pökerryksissä, punaisina, vaikeroiden he kohosivat pystyyn ja -ennättivät parahiksi nähdä vaunujen vierivän portista ulos. - --- Senkin aita, harmitteli Klaus pidellen polviaan. Housuni ovat rikki -ja hattuni kissa ties missä. - --- Älä siinä vaatteitasi päivittele, kun toinen on turkkilaisten -vallassa. Pian vain matkaan Junon ja Vihurin luo ja sitten täyttä neliä -Tottisalmeen. - -Beatan karttuunihameesta oli reunukset riekaleina, hänen hattunsa oli -yhtenä ruttuna ja käsivarret naarmuilla. Mutta rohkeasti hän kömpi -kaatuneen aidan yli ja lähti juoksujalkaa hattu toisella korvalla -hevosten luo kiitämään, Klaus ontuen kintereillään. - -Mutta kun he tulivat koivujen luo, olivat hevoset tipo tiessään. - --- No se vielä puuttui, puhisi Klaus. Beata hieroi itkua, mutta malttoi -mielensä. -- Juostaan sitten ehdotti hän ja alkoi rientää Tottisalmea -kohti. Jonkin matkan päästä he kuitenkin tapasivat karkulaiset, -nousivat niiden selkään ja nelistivät täyttä laukkaa Tottisalmea kohti. - -Hikisinä, hengästyneinä ja likaisina he saapuivat kotiin, hyppäsivät -ratsujensa selästä maahan ja syöksyivät sisään. -- Missä isoisä on? -kysyivät he Emmalta rynnätessään hänen ohitseen. - --- Keltaisessa huoneessa, mutta älkää nyt menkö sinne, siellä on -vieraita, kielsi Emma. - -Mutta lapset eivät häntä kuunnelleet. Keltaisen huoneen ovella he -kuitenkin vanhasta tottumuksesta seisahtuivat ja koputtivat. Sitten he -syöksyivät sisään. - --- Isoisä, pian apuun, huusivat he yhteen suuhun. Turkkilaiset ovat -vieneet Yrjön orj -- -- -- - --- Klaus, Beata, kuului isoisän ääni ankarana. Te unohdatte itsenne. -Menkää huoneeseenne heti paikalla ja jättäkää kujeilunne. - -Mutta Beata ei häntä kuunnellut. Ilosta huudahtaen hän heittäytyi Yrjön -kaulaan. - --- Kuinka ihmeellä sinä pääsit heidän käsistään? huusi hän. - --- Beata, täällä on vieraita, kuiskasi Yrjö, irroittaen hämillään tytön -käsivarret kaulastaan. - -Hämmästyneenä Beata katseli ympärilleen. Toden totta, siinä seisoivat -itse turkkilaiset ilmielävinä, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. -Häpeissään hän hiipi ovelle. -- Eivätkö he sitten ryöstäneetkään sinua? -ennätti hän vielä kysyä Yrjöltä. - --- Kerron sitten myöhemmin, kuiskasi Yrjö. Mene nyt vain, olet kauhean -näköinen. - -Beata katseli rikkirevittyä hamettaan ja lian tahraamia valkoisia -sukkiaan. Häpeissään hän lähti huoneesta. Klaus oli jo aikaisemmin -kadonnut. - --- Anteeksi, hyvät herrat, tämä sopimaton välikohtaus, pyysi paroni, -ja nyt suonette minun kiittää teitä siitä, että olette tuoneet -kasvattipoikani takaisin. Olemme ihmetelleet hänen pitkällistä -poissaoloansa ja haluaisimme mielellämme tietää syyn siihen. - -Muukalainen ojensi paronille käyntikorttinsa. Konstantinos -Nikoletopulos, asianajaja, Ateena, luki paroni. Hän katsahti kysyvästi -vieraaseen. - --- Herra paroni, sanoi muukalainen. Asiani on varsin yksityistä laatua. -Sallitteko minun puhua tässä seurassa vaiko kahden kesken kanssanne? - -Paroni viittasi kapteeniin ja Ottilia-neitiin. -- Sisareni ja vävyni, -esitti hän. - -Kreikkalainen kumarsi. -- Siinä tapauksessa koskee asia heitäkin. Ja -laskien kätensä Yrjön olkapäälle hän lisäsi: -- Minä puolestani pyydän, -että tämä nuori herra saa jäädä sisälle. Hän kumarsi paronille ja -lausui vakavasti: -- Herra paroni, minä tuon teille terveisiä poikanne -vaimolta. - -Jos kreikkalainen olisi heittänyt pommin äkkiarvaamatta, olisi -vaikutus tuskin ollut suurempi. Paroni horjahti ja tarttui molemmin -käsin lujasti pöytään, jonka vieressä hän seisoi, kapteeni kävi -tuhkanharmaaksi, ja Ottilia-neiti otti hajuvesipullonsa esille. - --- Poikani vaimolta, änkytti paroni, minulla ei ole poikaa. - --- Poikanne vaimolta, toisti kreikkalainen vakavasti, kapteeninrouva -Helene von Sumersilta. - -Paroni oli kalman kalpea, mutta hallitsi itsensä hyvin. -- Pyydän, -herrani, sanoi hän, istuutukaa. - -Kreikkalainen istuutui, mutta palvelija jäi seisomaan hänen istuimensa -taakse. - --- Te tuotte minulle terveisiä pitkän ajan takaa, sanoi paroni. -Kertokaa. - --- Herra paroni, aloitti kreikkalainen. Siirtykäämme ajassa kuusitoista -vuotta takaperin. Hellaassa oli silloin sota. Uljaat kansalaiseni -olivat nousseet kapinaan sortajiansa, turkkilaisia vastaan. Virtoina -vuosi veri, kodit hävitettiin, ihmisiä surmattiin tuhansittain tai -vietiin orjuuteen. Meidän urhomme, suliotit, kleftit, palikaarit -taistelivat kuin leijonat. Mutta vihollinen oli ylivoimainen, Kreikka -oli perikadon partaalla. Euroopan hallitsijat jättivät sen oman -onnensa nojaan. Silloin saapui Kreikkaan vapaaehtoisia, nuoria, -uljaita, yleviä miehiä, jotka tahtoivat uhrata henkensä sorretun kansan -vapauden puolesta. Näiden ihailtavien sankarien joukossa oli nuori -pohjoismaalainen meriupseeri. Sattumalta hän joutui minun serkkuni, -nuoren Andreas Kalliogaan, asetoveriksi, myöhemmin ystäväksi. Eräässä -taistelussa haavoittui meriupseeri, ja serkkuni vei hänet kotiinsa, -setäni taloon. - -Sedälläni oli tytär, kaunis, nuori. Hän hoiti haavoittunutta, joka -huolellisesta hoidosta vähitellen alkoi toipua. - -Eräänä päivänä astui meriupseeri talon isännän luo. Hän aikoi jättää -hyvästi lähteäkseen seuraavana aamuna taistelutantereelle. Setäni -hämmästyi, sillä sairas oli vielä liian heikko hänen mielestään. -Sitäpaitsi hän oli huomannut, että potilas ja hänen kaunis tyttärensä -rakastivat toisiaan. - --- Te lähdette, hän sanoi. Miksi näin aikaisin? - --- Kunniani ei salli minun viipyä, vastasi upseeri. Ja sitten hän -kertoi, että hänen oli täytynyt lähteä maastaan, koska hänen nimensä -oli tahrattu. Mutta upseerikunniani kautta vannon, hän lisäsi, että -olen syytön rikokseen, josta minua syytetään. - --- Seis, huudahti paroni liikutettuna. Oletteko varma siitä, että hän -niin sanoi? - -Kreikkalainen kumarsi kylmästi. -- Kunniasanallani sen vakuutan, herra -paroni. -- Mutta sallikaa minun jatkaa. Setäni oli vanhaa kreikkalaista -valiosukua, jonka sanotaan polveutuvan suoraan vanhoista helleeneistä. -Hän lausui upseerille: Te olette filhelleeni, olette vuodattanut -vertanne meidän puolestamme. Tyttäreni rakastaa teitä. Se riittää -minulle. - -Niin tuli Helene-serkustani meriupseeri Georgios von Sumersin vaimo. -Kauan ei nuori upseeri kuitenkaan saanut viipyä vaimonsa luona. Heti -kun hän oli aivan terve, lähti hän taas sotapalvelukseen ja kaatui. -Kaatui Navarinon taistelussa. - -Syvä liikutus oli vallannut kuulijat. Paroni istui kasvot käsien -peitossa, Ottilia-neiti itki hiljaa, kapteenin kädet vapisivat, hän -hengitti kiivaasti. - --- Sumersilla oli palvelija, jatkoi tohtori Nikoletopulos, omituinen -olento, jörö, itsepintainen, harvapuheinen, mutta uljas kuten hänen -herransakin. Hän kantoi haavoittuneen herransa hyttiin eikä poistunut -hänen vuoteensa äärestä hetkeksikään. Vähää ennen loppua heräsi -haavoittunut horroksista, lääkäri ja serkkuni Andreas olivat silloin -läsnä, mutta sairas puhui koko ajan kieltä, jota eivät muut ymmärtäneet -kuin palvelija yksin. Hän puhui nopeasti, ja palvelija vastasi yhtä -nopeasti. Hän pyysi mustetta ja paperia ja kirjoitti vapisevalla -kädellä muutaman rivin. Sitten hän otti kellonsa ja ojensi sen sekä -paperin palvelijalleen. Sen jälkeen hän ei enää puhunut. Kuolema tuli -muutaman tunnin kuluttua. - --- Entä paperi, paperi? huusi paroni kiihoittuneena. Saatiinko tietää, -mitä hän oli kirjoittanut? - -Kreikkalainen otti taskustaan suuren vanhanaikaisen kellon ja ojensi -sen paronille. - --- Minun on vihdoinkin viidentoista vuoden jälkeen onnistunut löytää -tämä, sanoi hän. - --- Poikani kello, kuiskasi paroni vapisevalla äänellä. -- Sumersien -perintökello! Hän avasi kellon kuoret ja otti niiden välistä ohuen -kellastuneen paperin. - --- Kallis isä, luki hän, minä olen syytön. Kuolinhetkelläni sen -vakuutan. Matti on luvannut kertoa teille kaikki. Jää hyvästi, rakas -isä! Sano Fredrikille, että annan hänelle anteeksi. - -Kapteeni oli tuhkanharmaa. Hänen kätensä tapaili soittokelloa. -- -Jonas, mutisi hän, missä Jonas? Minä tahdon pois. Voin pahoin. - -Jonas läheni hiipivin askelin. -- Rauhoittukaa, herra, kuiskasi hän. -Mattihan on kuollut. - -Kreikkalainen loi terävän katseen kapteeniin. -- Jos suvaitsette, herra -paroni, jatkan vielä, olen ennättänyt vasta puoleen. - -Paroni nyökkäsi mykkänä. - -Kuuden kuukauden kuluttua miehensä kuoleman jälkeen synnytti Helene -pojan, joka kasteessa sai isänsä mukaan nimen Georgios. Hän oli äitinsä -ainoa ilo. Meriupseerin palvelija, vanha Matti, jäi taloon. Hän rakasti -lasta ja seurasi häntä kaikkialle kuin koira isäntäänsä. Uskollisempaa -hoitajaa ei voinut ajatella. Ukko oli vielä vaiteliaampi ja jurompi -entistään, mutta lapselle hän puhui omalla kielellään, jota ei kukaan -muu ymmärtänyt. Kun Georgios oli kahden vuoden vanha, kohtasi serkkuani -suuri onnettomuus. Matti ja poika olivat aamulla lähteneet yhdessä -ulos. He olivat saaneet luvan mennä puutarhaan kukkia poimimaan. Mutta -he eivät palanneet kotiin enää, ja iltapuolella löydettiin pikkupojan -päähine merestä. Vähän myöhemmin heittivät aallot rantaan kumoutuneen -venheen. Joku oli nähnyt Matin ja pojan soutelevan venheessä. Kohta -senjälkeen nousi kova myrsky, ja otaksuttiin heidän siinä hukkuneen. -Minun on turha kuvailla onnettoman äidin surua. - -Vuodet vierivät. Sattuipa kerran vuohipaimenemme Demetrios, hän -viittasi albanialaiseen, menemään vuoristoon vanhoja tuttaviansa -tervehtimään. Hän yöpyi erääseen majaan, jonka ainoa asukas, vanha -palikaari, makasi sairaana olkivuoteellaan. Demetrios auttoi sairasta, -antoi hänelle viiniä eväspullostaan ja laskeutui itse lepäämään -sairaan vuoteen viereen. Ukko nukkui levottomasti heittelehtien -vuoteellaan, niin ettei Demetrioskaan saanut unta. Hän kohotti -peitettä suojellakseen sairaan paljasta rintaa. Äkkiä hän hätkähti ja -jäi tuijottamaan vanhukseen. Ukon ruskettuneella povella kimaltelee -kultainen risti, ja ristiin oli kaiverrettu merkki, jonka Demetrios -tunsi, tunsi satojen joukosta. Se on amuletti, jota on säilytetty -hänen isäntäväkensä suvussa vuosisatoja, ja jonka vanha isäntä itse -oli ripustanut pojan kaulaan heti syntymän jälkeen. Demetrios tarttui -ahneesti ristiin. Sen taakse oli kaiverrettu sana: Georgios. - -Demetrios kirkaisee. Ukko heräsi ja huomasi ristin hänen kädessään. - --- Mistä olet, kurja, tämän saanut? huusi uskollinen palvelija. -Ryöstänytkö ruumiilta, rosvo? - --- Älä kurista minua, rukoili ukko. Kaikki kerron, en ole kenellekään -vääryyttä tehnyt. - -Ja hän kertoi. Monta monta vuotta sitten kapusi vuorten yli hänen -majaansa muukalainen mies kantaen pientä poikaa sylissään. Lapsi oli -kaunis ja puettu kuten rikkaiden lapset. Mies pyysi, että hän ja -lapsi saisivat yösijaa majassa. Se heille myönnettiinkin. Aamulla -vieras antoi ristin majan omistajalle sanoen: -- Ota tämä muistoksi -muukalaiselta, joka ei enää koskaan palaja vuorillesi. - -Lapsi itki ja pyysi kotiin äitinsä luo, mutta mies lohdutti sitä puhuen -vierasta kieltä, kunnes poika nauroi ilosta. Sitten he lähtivät, enkä -ole heitä sen koommin nähnyt, lopetti vanhus puheensa. Mutta ristin -säilytin muistona muukalaiselta, joka tuli ja meni kuin varjo. - -Vavisten oli Demetrios kuullut vanhuksen kertomuksen. Sitten hän ei -enää vitkastellut, vaan riensi kotiin kertomaan tärkeätä uutistaan. -Lapsi ei siis ehkä ollutkaan kuollut. Matti oli vienyt hänet pois, -ryöstänyt äidiltä. Mistä syystä? Tiedettiin hänen rakastaneen lasta -kuten ennen sen isää. Hän ei siis ollut ryöstänyt poikaa pahassa -tarkoituksessa. Yksi ainoa selitys oli mahdollinen. Georgios oli viety -isänsä kotimaahan, sukunsa luo. - -Nyt ei siis ollut muuta neuvoa kuin hankkia selkoa kapteenivainajan -suvusta. Se ei ollut helppo tehtävä. Vieraana hän oli tullut luoksemme, -suvustaan hän ei paljon puhunut. Hän oli ollut meille kuin veli, joka -hädän hetkellä veljeään auttaa. Tuskin tunsimme hänen kansallisuuttaan. -Minä sain toimekseni hankkia tarpeelliset tiedot. Seurasin jälkiä. -Se ei ollut helppoa niin monen vuoden jäljestä, mutta lopulta, -lukemattomien vastuksien ja pettymysten jälkeen veivät ne minut Suomeen --- tänne. - -Heikko kiljahdus katkaisi kreikkalaisen kertomuksen. Fredrik kapteeni -oli vaipunut tuolin selkämystä vastaan. Hänen huulensa olivat -sinertävät, silmänsä ummessa. Jonas työnsi hänet nopeasti ulos -huoneesta. Hänkin oli kalpea. Ottilia seurasi heitä. - -Mutta paroni loi heihin tuskin silmäystäkään. - --- Entä sitten? kysyi hän tuskin kuuluvasti. - --- Te arvaatte loput, herra paroni, sanoi tohtori Nikoletopulos -matalalla äänellä. - --- Onko se mahdollista, kuiskasi vanha sotilas. Senvuoksi siis, -senvuoksi hän heti oli minulle niin rakas. Yrjö, oma poikani, tule -syliini. Eikö totta, tohtori, hän on -- -- --? - --- Pojanpoikanne, Georgios von Sumers. - -Yrjö seisoi kalpeana, liikahtamatta, kuin unessa. Viimein hän astui -paronin luo. - --- Isoisä, kuiskasi hän nyyhkyttäen ja kiersi käsivartensa vanhuksen -kaulaan. - --- Ja nyt vain pari sanaa selitykseksi, minkävuoksi pojanpoikanne on -ollut kateissa, jatkoi tohtori levollisesti, aivankuin olisi ollut -jokapäiväinen asia, että pojanpoika ja isoisä löysivät toisensa. -Tämä Demetrios, sama vuohipaimen, jota saamme kiittää siitä, että -Matin pakoretki tuli ilmi, on vanha palikaari sekä sen lisäksi -albanialainen. Hän oli heti, kun ensimmäisen kerran näimme nuoren -Georgioksen lautalla, vakuutettu siitä, että hän juuri oli etsimämme. -Minä tietysti en voinut enkä saanut luottaa hänen otaksumiseensa. Otin -selkoa pojan asuntopaikasta ja muutin tänne lähettyville asumaan -- -hän teki anteeksipyytävän liikkeen -- oikeastaan vakoillakseni. En -nimittäin ollut varma siitä, olitteko te, herra paroni, osallisena -Matin lapsenryöstössä. Otin selkoa perheoloistanne, ja sain kuulla, -että poikanne oli poistunut maasta ja kuollut. Mutta Matista ja -pikku Georgioksesta ei kukaan tiennyt mitään. Aloin jo pelätä, -etteivät he koskaan olleet saapuneetkaan perille. Sain kuitenkin -tietää, että teillä oli kasvattipoika, jonka ikä sopi laskelmiini. -Silloin epäilin vahvasti, myönnän sen, että te tahdoitte salata -pojan olemassaolon saadaksenne pitää hänet itse. Matkustin papin -luo, jonka kodista kuulin pojan teille tulleen. Hän osoitti suurta -mielenkiintoa -- ja lähti kanssani tulkiksi torppaan, jossa poika oli -viettänyt aikaisimman lapsuutensa. Kauan aikaa asiata tutkittuamme toi -isäntä viimein meille kellon, joka oli löytynyt veitsenteroittajan, -toisin sanoen Matin taskusta. Nyt oli asia selvillä. Matti-rukka oli -tosiaan lähtenyt vanhaan kotimaahansa luultavasti viedäkseen herransa -tervehdyksen perille. Mutta hän ei tahtonut jättää lasta, joka hänen -mielestään kuului isän suvulle, vaan otti sen mukaansa. Ja niin hän -oli matkustanut pitkät matkat, kunnes puute ja tauti hänet mursivat. -Lähellä päämäärää hän sortui arvaamatta kaikkea sitä tuskaa ja surua, -jonka hänen julma menettelynsä oli kylvänyt lapsen äidin sydämeen. -- -Saatuani varmuuden tässä suhteessa riensin takaisin Metsälinnaan. Mutta -sillä aikaa oli tämä hurja palikaari pannut toimeen kauniita juttuja. -Kyllästyneenä minun pitkällisiin ja perinpohjaisiin tiedusteluihini -hän päätti toimia omin päin. Lujasti vakuutettuna siitä, että te, -herra paroni, salasitte maailmalta ehdoin tahdoin pojanpoikanne -oikean sukuperän, hän tahtoi käyttää viekkautta. Sitä varten hän -samoili kartanonne läheisyydessä ottaakseen selkoa nuoren Georgioksen -elintavoista ja sopivalla hetkellä anastaakseen hänet kuten Matti -kerran. Sopiva hetki koittikin, kun hän eilen tapasi Georgioksen -metsässä ja sai hänet mukaansa Metsälinnaan. Hän antoi pojalle -unijuomaa viinissä ja aikoi sitten nukkuneena viedä hänet talteen. -Onneksi saavuin minä parahiksi estämään tätä tuhmaa seikkailua. Ukko -sai aimo läksytyksen, ja kun Georgios heräsi pitkästä unestaan, toimme -hänet tänne. Nyt tiedätte kaiken, hyvä herra, paitsi että pojanpoikanne -on Kreikan rikkaimpia perijöitä, setäni on kuollut, ja hänen poikansa, -serkkuni Andreas, ja tyttärensä Helene ovat ainoat perilliset. Meillä -ei tosin Kreikassa ole vanhoja aatelissukuja, mutta, -- tässä tohtori -Nikoletopulos kohotti ylpeästi päätään -- kuten jo mainitsin, sukumme -on Hellaan valiosukuja, joten pidämme itsemme täysin vertaisina minkä -ylimyksen kanssa tahansa, voisinpa sanoa ruhtinaan veroisina. - -Paroni kumarsi siroon vanhanaikaiseen tapaan kreikkalaiselle. -- Minä -pyydän kiittää teitä sydämeni pohjasta toimenpiteistänne, ja koska -olette täällä ainoa sukunne edustaja, pyydän samalla lausua iloni -siitä, että poikani on saanut sijan ja kodin perheessänne. - -Ottilia-neiti pisti ovesta säikähtyneet kasvonsa. -- Fredrik on sairas, -sanoi hän hätäisesti. - --- Tule sisään, Ottilia-sisar, lausui paroni tavattoman leppeästi. Ja -laskien kätensä Yrjön olalle hän vei hänet sisarensa luo. -- Tervehdi -häntä, sisar, hän on oikea Sumers, josta voimme ylpeillä me molemmat -vanhat. - -Vanha neiti loi neuvottoman katseen läsnäolijoihin. Hän ei heti -jaksanut käsittää totuutta. Viimein hänen katseensa pysähtyi veljeen, -jonka kasvot olivat kuin kirkastuneet. Silloin hän havahtui, tarttui -pienillä ryppyisillä käsillään Yrjön leukaan ja painoi kuihtuneilla -huulillaan pojan otsalle pienen suudelman. - --- Tervetuloa kotiin, tervetuloa Tottisalmeen, sanoi hän juhlallisella -äänellä. - -Paroni tarttui soittokelloon ja lausui matalalla äänellä muutamia -sanoja sisään tulevalle palvelijalle. Tämä riensi ulos uteliaisuutta -uhkuen, ja hetkisen kuluttua oli koko talonväki koolla suuressa -arkihuoneessa. He tiesivät kaikki, että jotakin tärkeätä oli tekeillä, -sillä siitä asti kuin paroni oli ilmoittanut heille tyttärensä -Evan, Klauksen ja Beatan äidin kuoleman, ei heitä oltu kutsuttu -arkihuoneeseen. Joku kuiskasi, että kaksi turkkilaista oli hyökännyt -taloon ja kuristanut kapteenin kuoliaaksi, toinen taas oli tietävinään, -että Yrjö oli karannut, vieden kaikki talon kalleudet mukaansa. Kolmas -väitti paronin saaneen halvauksen. - -Kaikki arvelut keskeytyivät, kun paroni astui sisään taluttaen Yrjöä. -Heidän järjestään astuivat Ottilia-neiti, molemmat muukalaiset, Klaus -ja Beata, viimeksimainitut uteliaina ja hämmästyneinä. - -Paroni loi silmäyksen palvelijakuntaansa, jonka silmät jännittyneinä -olivat luodut häneen. - --- Ystäväni, puhui paroni kaikuvalla äänellä. Minä olen kutsunut -teidät koolle ilmoittaakseni teille iloisen uutisen. Kaikkiviisas -Jumala, jonka kädessä me ihmislapset olemme, on kääntänyt suruvirren -ilovirreksi ja murheen riemuksi. Rakastettu poikani Yrjö, joka -urhoollisesti taisteltuaan vapauden puolesta kaatui vieraalla maalla, -on jättänyt jälkeensä pojan. Te näette hänet tässä -- hän laski kätensä -Yrjön päälaelle -- ihmeellisiä teitä on Herra kuljettanut hänet, -isäinsä kotiin, vanhaan Tottisalmeen. Tervehtikää häntä, tulevaa -isäntäänne, Tottisalmen perillistä, Yrjö von Sumersia. - -Palvelijain rajaton hämmästys vaihtui ilohuutoihin. Liikutettuina he -kohottivat riemuitsevan eläköönhuudon: -- Eläköön vanha paroni! Eläköön -Tottisalmen perillinen, nuori isäntämme. - -Kyyneleet kiilsivät monen silmissä. Tottisalmessa oli monta palvelijaa, -jotka vielä selvästi muistivat nuoren luutnantin. He iloitsivat -nyt kahdesta syystä. Luutnantti ei siis ollutkaan konna, kuten oli -huhuiltu, ja talo joutuu hänen pojalleen, von Sumersille, eikä -kapteenin perillisille. Yksi ja toinen harmaahapsinen astui Yrjön -luo pudistaen hänen kättään. Etummaisena astui toisten joukosta -Riikke-mamseli loistavana kuin päivä. Hän tarttui Yrjön käteen, niiasi -syvään ja lausui, luoden voitonriemuisen katseen ympärilleen: - --- Vihdoinkin. Jo liian kauan odotin tätä hetkeä. Tervetulemaan, nuoren -luutnanttini poika. Ah, lisäsi hän huoaten, jospa Almansor olisi elänyt -tämän hetken. Hän, koira paha, oli aivan samaa mieltä kuin minäkin. Hän -vainusi kyllä, missä isäntä oli. - -Paroni hymyili. - --- Niin, niin, uskollinen Riikke, sanoi hän taputtaen mamselia olalle. -Te olitte sittenkin oikeassa. Poikani oli syytön. - -Mutta se oli jo liian paljon iloa Riiken uskolliselle sydämelle. Hänen -täytyi nostaa esiliina silmilleen ja nyyhkyttää. - --- Totuus tuli siis kuitenkin ilmi, Niilo, huusi hän pyyhkien silmiään -ja etsien Niiloa katseillaan -- mitä minä sinulle sanoin? - -Vanha Niilo sukelsihe toisten välitse esiin, ja kohottaen kätensä -sotilaalliseen tervehdykseen hän lausui kuuluvalla äänellä: -- Jumala -varjelkoon nuorta paronia. - --- Kiitos Niilo, kelpo ystäväni, vastasi Yrjö iloisesti puristaen ukkoa -kädestä. - -Maisteri Ticklenius käytti ahkerasti nenäliinaansa. Hän oli -yrittämistään yrittänyt sanoa jotakin, mutta ei liikutukseltaan saanut -sanaa suustaan. Viimein hän tyytyi vain puristamaan Yrjön kättä. - -Kalpeana, muista erillään, seisoi Klaus. Beatan riemuitessa uudesta -sukulaisestaan hän oli ääneti. Hänen korvissaan soi paronin sanat: -Tervehtikää tulevaa isäntäänne, Tottisalmen perillistä. - -Hän ei siis ollutkaan enää Tottisalmen perillinen. Toinen oli nyt hänen -sijallaan. Yrjö -- renkipoika, armoleivänsyöjä, jota hän niin usein oli -halveksien kohdellut. - --- Klaus, keskeytti äkkiä mademoisellen ääni hänen katkerat mietteensä. -Missä Beata on? Isänne on hyvin sairas. - -Klaus havahtui kuin unesta. -- Isä-raukka, hän ei tätä kestänyt, -hänenkin ylpeät unelmansa raukesivat. - -Molemmat lapset riensivät alakuloisina riemuitsevan joukon keskeltä -yläkertaan. He hiipivät isän oven taakse, mutta eivät uskaltaneet avata -ovea. Painaessaan korvansa avaimenreikään kuuli Klaus isänsä äänen -valittavana, rukoilevana, ja Jonaksen tylynä vastaavan siihen. Viimein -kuului kova kiljahdus: -- Minä tahdon, tahdon, en saa muutoin rauhaa. -Mene heti. - -Samassa avautui ovi. Jonas astui ulos synkkänä, päättävä ilme -kasvoissaan. Lapset nähdessään hän tiuskaisi: - --- Täällä ei ole teidän paikkanne. Miksi ette mene imartelemaan nuorta -paronia te, kuten kaikki muut? - -Mutta nähdessään Klauksen surulliset kasvot hän sanoi: - --- Minä tein kaikki, mitä taisin puolestanne, Klaus-herra, ja jos -minusta yksin olisi riippunut, ei tuo kreikkalainen sudenpentu olisi -täällä nyt herrana. - --- Hyi, Jonas, huusi Beata kiivaasti. Sinä olet aina ollut paha Yrjölle. - -Mutta Jonas poistui kiireesti jättäen lapset pelästyneinä ja -neuvottomina seisomaan oven eteen. - -Vähän ajan kuluttua astuivat paroni ja vanha tohtori portaita ylös. - --- Isoisä, saammeko mennä isän luo? kysyi Beata. - -Paroni loi kysyvän katseen tohtoriin. - --- Odottakaahan hetkinen, sanoi tohtori, ystävällisesti nyökäten -lapsille. Ehkä annamme isän vähän levätä ensin. - -Lapset istuivat portaille odottamaan. He istuivat kumpikin -mietteissään. Beata koetti alussa johtaa puhetta Yrjön ihmeelliseen -kohtaloon, mutta kun Klaus ei tuntunut olevan puheliaalla päällä, -vaikeni tyttökin ja punoi itseksensä juonta seikkailuun, jonka -pääsankarina Yrjö oli. - -Jonkin ajan kuluttua ovi avautui, paroni ja tohtori astuivat ulos. - --- Arveleeko veli, että minun on jäätävä hänen luokseen, kuten hän -pyysi? kysyi paroni. - -Tohtori mietti. - --- Kenties se on parasta. Ehkäpä hän rauhoittuu, kun saa uskoa huolensa -jollekin. - --- Minä menen sitten. Ja paroni palasi takaisin sairaan huoneeseen. - -Lapset tarttuivat tohtorin käsivarteen. - --- Onko isä kovin sairas? - -Tohtori siveli Beatan päätä. - --- Toivokaamme parasta, lapseni, sanoi hän. Minä jään joka tapauksessa -tänne. - -Tohtorin mentyä kuiskasi Beata veljellensä: -- Isä on hyvin sairas. He -sanovat aina: toivokaamme parasta, kun potilas on huono. Oi isä-rukka, -minä jään ainakin tänne, kunnes isoisä tulee pois. - -Paroni viipyi kauan. Kun hän viimein tuli huoneesta, oli hän -tuhkanharmaa kasvoiltaan. Hän kulki lasten ohi luomatta heihin -katsettakaan. - --- Isoisä, kuiskasi Beata, mutta Klaus tarttui häntä käsivarteen. - --- Hiljaa, sanoi hän katkerasti. Etkö näe, että me emme merkitse enää -mitään. - -Klaus ja Beata eivät koskaan saaneet tietää, mitä heidän isänsä -ja paronin välillä oli tapahtunut. Paroni salasi kaikilta paitsi -sisareltaan, että kapteeni oli hänelle tunnustanut olleensa syyllinen -siihen rikokseen, jonka vuoksi nuoren paronin oli täytynyt lähteä -maasta. - -Raskaasti paroni nyt sai tuntea, että hän kiivaudessaan oli -karkoittanut luotaan ikiajoiksi kunniattomana poikansa, jonka -ainoa vika oli se, että hän iloisessa toveriseurassa oli hävinnyt -viisisataa markkaa pelissä. Mutta ovelasti oli tätä hänen hairahdustaan -väärinkäytetty. Kun hän seuraavana päivänä lähetti naapurikaupungista -Matin viemään kirjettä isälleen, jossa hän mainitsi olevansa -kunniavelassa pyytäen isältä viisisataa markkaa, oli Jonas ottanut -kirjeen Matilta ja luvannut viedä sen perille. Hän tekikin sen, mutta -Fredrik-kapteenin huoneessa lisättiin rahasumman jälkeen nolla, joten -se tuli olemaan 5000 markkaa. Paroni kiivastui ja kieltäytyi jyrkästi -maksamasta velkaa. Myöhemmin hän kuitenkin katui ja lähti kaupunkiin -toimittamaan rahoja pojalleen. - -Hän meni vanhan rahamiehen luo, joka hoiti hänen asioitaan, mutta sai -tältä kuulla, että nuoren paronin palvelija oli jo käynyt nostamassa -rahoja paronin allekirjoittamalla paperilla. Se oli odottamaton -isku, niin odottamaton, että paroni ei huolinut ottaa selkoa -yksityisseikoistakaan. Pääasiahan oli selvä. Yrjö oli väärentänyt -hänen nimensä. Matti, jonka hän otti kuulusteltavakseen, kielsi -jyrkästi koskaan nostaneensa rahoja. Mies-rukka luuli todellakin -herransa olevan syyllisen ja tahtoi hänet pelastaa. Hänen luutnanttinsa -hyvä ystävä, Fredrik-kapteeni, ja Jonas uskottelivat typerälle -palvelijalle, että luutnantti tarvitsi rahoja, muutoin hän menettäisi -virkansa ja kunniansa, ja antoivat hänelle muka luutnantin nimessä -väärennetyn paperin, jonka itse teossa kapteeni oli väärentänyt. Matti -meni rahamiehen luo, sai summan viisituhatta markkaa ja vei rahat -kapteenille, kuten käsketty oli, jotta epäluulo muka ei lankeaisi -luutnanttiin. Yrjölle, joka oli asiasta aivan tietämätön, antoi -kapteeni jalomielisesti 500 markkaa pelivelan suorittamiseksi... Asia, -tuli kuitenkin ilmi, ja merkillistä kyllä se levisi kaupungillekin. -Yrjö tietysti vakuutti viattomuuttaan, mutta paroni ei häntä uskonut. -Kenties olisi asia vielä tutkimalla selvinnyt, mutta nuori paroni oli -kiivas kuten isäkin. Hän pyysi eron sotapalveluksesta ja matkusti pois -kotoa, jossa häntä niin verisesti oli loukattu. Tätä hänen äkillistä -lähtöään pidettiin todistuksena siitä, että hän todella oli syyllinen. -Kapteenille tuli hänen matkansa varsin sopivasti, hän antoikin -hänelle auliisti matkarahat. Myöhemmin kirjoitti Yrjö paroni kyllä -kaksikin kirjettä isälleen, joissa hän levollisemmin koetti todistaa -syyttömyyttään. Mutta nämä kirjeet eivät koskaan tulleet perille -syystä, jonka ainoastaan Jonas ja kapteeni tunsivat. Ja näin olisi -kavala salajuoni miltei onnistunut, ellei kohtalon käsi olisi toisin -ohjannut. - -Vaikka paronista tuntuikin katkeralta, että hänen poikansa oli -syyttömästi saanut kärsiä, keventyi hänen sydämensä kuitenkin kuin -suuresta kuormasta. Ensimmäisen kerran pitkistä ajoista hän saattoi -kohottaa päänsä tietäen, että Sumersien nimi oli tahraton. Hän meni -hakemaan Yrjöä. Oli lohdullista pitää poikaa luonansa ja nähdä hänen -rakkaat kasvonsa, jotka niin suuresti muistuttivat isää. - -Yrjö istui juttelemassa tohtori Nikoletopuloksen kanssa, joka kertoi -hänelle hänen kodistaan Kreikassa. - --- Isoisä, huudahti Yrjö paronin astuessa sisään. Eikö ole kummallista, -että minulla on äiti, oma äiti? - -Paroni hätkähti. Sen hän oli aivan unohtanut. Oli siis toinenkin -henkilö, jolla oli oikeus Yrjöön, joka ehkä vaatisi pojan luokseen. - -Kreikkalainen huomasi hänen mielenliikutuksensa ja nousten seisomaan -hän lausui: - --- Niin, herra paroni, en ole vielä toimittanut loppuun asiaani, jonka -vuoksi tänne saavuin. Poikanne vaimo lähettää teille tervehdyksensä -pyytäen, että hänelle luovuttaisitte lapsen, jota hän niin kauan on -kuolleena surrut. - --- Hän tahtoo pojan luokseen -- pois minun luotani! Mahdotonta, herra, -mahdotonta, ankkasi paroni. - --- Äidin oikeudet, herra paroni, huomautti kreikkalainen tyynesti. - --- Mutta hänen isänsä oli suomalainen, ja pojanpojastani on tuleva -suomalainen kaikella kunnioituksella kansallisuuttanne kohtaan, herra -tohtori. - -Ovela kreikkalainen piti viisaampana tällä kertaa peräytyä. Hän hymyili -siis taas kohteliasta hymyään ja sanoi: -- Toivon, että sovimme tässä -suhteessa, herra paroni. En missään tapauksessa tahtoisi loukata -tunteitanne. - -Paroni tyyntyi, ja pian oli keskustelu taas rauhallisella tolalla. - - * * * * * - -Samana yönä sammui kapteeni Fredrik Wärnehjelmin elämä. Hänen heikko -sydämensä ei kestänyt niin monta mielenliikutusta yhtä haavaa. -Tunnustettuaan rikoksensa paronille hän vaipui horroksiin, ja kun -paroni aamulla aikaisin hiipi hänen huoneeseensa, ilmoitti tohtori, -joka oli valvonut sairaan luona koko yön, että hän oli nukkunut iäksi. - -Klaus ja Beata olivat orpoja. - -Jonas oli kadonnut heti isäntänsä kuoleman jälkeen eikä enää koskaan -näyttäytynyt Tottisalmessa, jota hän kerran oli uneksinut vallitsevansa -heikon isäntänsä kautta. Paroni ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin -häntä rangaistakseen. Hän tiesi, että palvelija oli rakastanut -isäntäänsä, ja vainajan sekä myös Klauksen ja Beatan tähden hän tahtoi -antaa asian raueta. - -Heti hautajaisten jälkeen Klaus pyysi päästä pappilaan. Hän ikävöi -lempeätä Mariaa ja äidillistä pastorin rouvaa. Tottisalmi tuntui nyt -niin vieraalta, se ei enää ollut hänen perintökartanonsa, hänen tuleva -valtakuntansa, toinen oli nyt hänen sijallaan. Beata ja hän olivat -nyt armoleivänsyöjiä. Kapteeni ei ollut jättänyt mitään omaisuutta -jälkeensä, he olivat kokonaan riippuvaiset paronista. - -Vanha paroni ymmärsi hyvin Klauksen mielentilan. Hän valjastutti Pluton -ja Vihurin vaunujen eteen ja kirjoitti Ekin mukana pastorille kirjeen, -jossa hän ilmoitti asiain muuttuneen tilan. - -Pappilan lämpimässä ilmakehässä lieventyi Klauksen ja Beatan suru -aikaa voittaen. Klaus oli salaa pelännyt, että häntä nyt kohdeltaisiin -toisin, kun hän ei enää ollut Tottisalmen perillinen. Mutta hän ei -tuntenut pappilan väkeä. Kaikki kohtelivat häntä aivan samalla lailla -kuin ennenkin, hiukan hellemmin vain hänen isänsä kuoleman takia. -Pojatkin olivat sydämellisemmät. Josef koetti tosin saarnata hänelle -tapansa mukaan puhuen epämääräisin sanoin kaiken katoavaisuudesta -ja koreuden kuihtuvaisuudesta. Mutta Joel katkaisi saarnan varsin -kovakouraisesti, vetäen tuolin Salomon Saarnaajan alta, niin että tämä -äkkiarvaamatta kohotti töppösensä taivasta kohti vähemmin papillisella -tavalla. - -Klaus ymmärsi kyllä, että Joel tällä kertaa oli pilaillut -hienotunteisuudesta häntä itseään kohtaan eikä vallattomuudesta, ja oli -siitä kiitollinen Joelille. - -Beata liikkui ensin pappilassa itkettynein silmin tavallista -hiljaisemmin, kummasteleva Jonatan ja Susanna alituisesti -kintereillään. Lapsi-rukat ymmärsivät kadottaneensa iloisen -leikkitoverinsa ja koettivat kaikin tavoin osoittaa hänelle -myötätuntoaan, usein varsin hullunkurisella tavalla. Jonatan kantoi -hänelle kaikki pyytämänsä kiisket ja salakat, ja Susanna laski eräänä -päivänä juhlallisesti resuisen nukkensa Elviiran, parhaan aarteensa, -Beatan syliin. - -Beatan oli mahdoton pysyä totisena, kun he tepastelivat -vierashuoneeseen, kiipesivät tuolille istumaan ja katselivat häntä -jäykkinä kuin puujumalat, silmät pyöreinä ja kädet ristissä. He -koettivat olla "hienotunteisia", kuten Maria oli heitä neuvonut. - -Kauan ei Beata jaksanut nähdä heidän voimia kysyviä ponnistuksiaan -näyttäytyä surullisilta. Hän alkoi ommella Elviiralle uusia vaatteita, -ja vähitellen hän liukui entiselle leikkikannalleen heidän kanssaan. -Kesti kuitenkin aikoja, ennenkuin hänen naurunsa helisi iloisena kuten -ennen onnellisina päivinä. - - - - -Yhdestoista luku. - -ATEENASSA. - - -Aigeianmeri välkkyi huikaisevan sinisenä päivänpaisteessa. Kaukaa -siinsivät Hymettosvuoren pehmeät ääriviivat, ja vasemmalla kohosi -Salamiin lahdikas rannikko. Laiva halkaisi aaltoja levollisena -rahtuakaan piittaamatta kannelle kerääntyneestä kirjavasta -ihmisjoukosta. Lähestyttiin Pireusta. Matkustajien iloinen sorina oli -vaiennut. Ääneti, hiljaisina he seisoivat katselemiseen vaipuneina. -Erillään muista seisoi pieni ryhmä meille tuttuja henkilöitä. Siinä oli -kylmästi hymyilevä tohtori Nikoletopulos, siinä laiha punatukkainen -maisteri Ticklenius ja kirkassilmäinen Yrjö, joka nyt lähestyi -synnyinseutuaan -- Kreikkaa. - -Yrjön äiti oli heti, saatuaan kuulla, että hänen kuolleena itketty -poikansa todella oli elossa, kirjoittanut kirjeen paronille liikuttavin -sanoin rukoillen ainokaistansa luokseen. - -Ja paroni, ymmärtäen, että äidin ja lapsen välinen side on maallisista -siteistä pyhin, ei enää vastustanut. - -Päätettiin, että Yrjön oli heti lähdettävä Kreikkaan yhdessä tohtori -Nikoletopuloksen ja Demetrioksen kanssa. Hänen oli määrä viipyä siellä -pari kolme vuotta. Ja jotta hänen lukunsa eivät keskeytyisi, lähti -maisteri Ticklenius mukaan hänen opettajanaan. - -Kostein silmin katseli Yrjö eteensä avautuvaa rannikkoa. -- Siinä siis -oli hänen toinen isänmaansa, unelmien ja kauneuden satumaa, tarujen -kehto ja urhojen hauta. - -Hän muisti hämärähetket maisterin pienessä tupakalle tulevassa -huoneessa, jolloin avojalkainen puutarhapoika silmät suurina kuunteli -ihmeellisiä taruja Herakles ja Theseus sankareista, Argonauttien -retkestä ja Troian sodasta. - -Hän muisti vielä enemmän. Muisti salotorpan mäntymäellä, muisti -pirtin, jota vain päre valkea himmeästi valaisi. Hän näki taas torakat -lattialla, keisarinviheriän seinänraoissa, piimähaarikan pöydällä ja -lapsen kehdossa, jota hänen lakkaamatta täytyi liekuttaa. Hän kuuli -torpanemännän toraisan äänen ja lapsen tyytymättömän itkun. - -Hän näki itsensä lempeän Matleena-äidin sylissä iloisena, hellittynä, -sitten arkana ja uhmailevana uuden kasvattiäidin kiusaamana. Monta -korvapuustia tämä oli orvolle sivaltanut, monet tukkapöllyt jauhanut. --- -- -- - -Kuuluva niiskutus herätti Yrjön muistoista. Hän käännähti. Maisteri -pyyhki ahkerasti silmiään punaisella nenäliinallaan. - --- Kun minä ajattelen, Yrjö, puhui hän miltei nyyhkyttämällä, että me, -että minä, Amos Ticklenius, köyhän lukkarin poika, muutaman hetken -kuluttua -- kuluttua -- astun jalkani mainehikkaan Hellaan -- hm-hm -mainehi -- -- -- hm -- se on kerrassaan, kerrassaan kuin unta. - -Ja maisteri peittäytyi punaiseen nenäliinaansa. - -Maisteri-rukka! Yrjön mieleen muistui elävästi Tottisalmi, isoisä, -Beata, Ottilia-täti, Klaus. Kaukana oli nyt Tottisalmi, kaukana Suomi, -kaukana köyhyys ja orpous. Äiti kutsui, oma äiti. - -Demetrios astui kannelle. Hän oli heti laivan saavuttua Kreikan -vesille vaihtanut eurooppalaisen pukunsa ja esiintyi albanialaisena -kiireestä kantapäähän. Ja komealta hän näyttikin. Päätä peitti korkea -punainen, sinitupsuinen lakki, hartioilla liehui takintapainen sininen -vaate, liivit kullalla kirjaillut, samettiset, paidanhihat leveät, -lumivalkoiset, vyöllä oli nahkainen vyö aseineen. Ja lisäksi vielä -lumivalkoinen, polviin asti ulottuva hame, niin runsaasti poimutettu, -että Yrjön mieleen ehdottomasti muistui Beatan tärkätty musliininen -sunnuntaihame. Housut olivat aivan lyhyet, sääriä peittivät punaiset, -sukkanauhoilla pauloitetut sukat, ja jaloissa oli punaiset kärkevät -kengät. - --- Kirie, Hellas, hän lausui osoittaen loistavin silmin rannikkoa. -Vanhan palikaarin sydän täyttyi riemusta, kun hän taas näki edessään -Hellaan komeat vuoret. - -Tohtori Nikoletopulos viittasi pientä valkoista pilkkua kohti. - --- Akropolis, hän sanoi. - -Yrjön sydän sykähti. Hän nipisti kättään. Eikö tämä kaikki ole unta? -Ei, tuolla seisoo maisteri juhlallisena, laihana, terävänenäisenä -aivan kuin Tottisalmessa, siinä on Demetrios, siinä Nikoletopulos. Ja -laiva kulkee jyskyttäen eteenpäin. Ylt'ympäri kohoaa korkeita vuoria, -kimaltelee ihmeellisen sininen meri. - --- Tuossa on Hymettos, ja tuossa on Pentelikon, josta Ateenan marmori -ikiajoista asti on tuotu. Nyt näkyy Ateena, tuo iso valkoinen rakennus -tuolla on kuninkaan linna. Korkea vuori sen takana on Lykabettos-vuori, -selittää tohtori Nikoletopulos. - -Laiva kiertää Pireuksen niemekkeen, hiljentää vauhtiaan -- ollaan -satamassa. - -Nopea vene kiidättää matkustajat maihin. - -Tohtori Nikoletopulos ojentaa kätensä Yrjölle. -- Tervetuloa -synnyinmaahanne, Georgios. - -Ja Demetrios lisää kreikankielellä: - --- Tervetuloa, herra, siihen maahan, jonka vapauden puolesta isänne -kaatui. - -Mutta Yrjön takaa kuului kolea, juhlallinen ääni: - --- Paljasta pääsi, poika, sillä maa, jota poljet, on pyhä. - -Se oli maisteri Ticklenius. - -Eteenpäin kiitävät hevoset viinimaiden ja ikivanhojen oliivilehtojen -ohi. Äkkiä näkyy taas Akropolis, jonka kukkula on kätkenyt silmiltä. - --- Se on paljon pienempi kuin luulin, kuiskaa Yrjö maisterille. -Tämä nyökkää vastaukseksi. Hänkin oli kuvitellut Akropolista paljon -suuremmaksi. Ja muutoinkin. Onko tämä Ateena, hänen unelmiensa ja -toiveittensa kultakaupunki? Pettyneenä hän katselee ympärilleen, kun -he saapuvat kaupunkiin. Tasaiset uudenaikaiset kadut, mitättömät, -ikävät rakennukset. Ihmiset hyörivät, kauppaavat ja puuhaavat aivan -kuin muuallakin maailmassa. Ja sitten täytyi syödä ravintolassa pihviä -ja kalaa hännystakkisen edeskäyvän palvelemana aivan kuin missäkin -jokapäiväisyyden pesässä. Ja hän oli toivonut saavansa syödä viikunoita -ja vuohenjuustoa jossakin paimenmajassa. - --- Herra maisteri, sanoi Nikoletopulos veitikkamaisesti. Ottakaapa -näitä öljymarjoja, ja kas tässä on viiniä, vanhaa kreikkalaista kelpo -tavaraa, jota jo Themistokles joi. - -Maisteri vilkastui. - --- Todellakin? Hän nielaisi suutaan vääntämättä karvaan viinin ja -äitelät öljymarjat. - --- Sillä aikaa kuin odotamme hevosia Kephisiasta, huvittaa teitä ehkä -lähteä Akropoliille, ehdotti tohtori. Ja sitten Kephisiaan, jossa äiti -maltittomasti odottaa poikaansa. - --- Emmekö voi heti lähteä Kephisiaan? kysyi Yrjö ujosti. - --- Aivan heti, nuori ystäväni, mutta laiva saapui niin paljon -tavallista aikaisemmin, etteivät hevoset vielä ole ennättäneet tänne. - -He lähtivät siis astumaan pitkin pölyisiä katuja ja saapuivat, -jätettyään taakseen uuden Ateenan, likaisille, huonosti kivitetyille, -kapeille kaduille. Ja täällä heitä kohtasi vanha Ateena joka -askeleella, raunioina tosin, mutta yhä vielä ihanana. Maisteri oli -voittanut pettymyksensä. Hartaana hän vaelsi raunioiden keskellä, -tavaili kirjoituksia ja teki muistiinpanoja. Hänen suuret taskunsa -olivat pullollaan marmorisirpaleita, hän oli haltioissaan. - --- Jos tätä menoa kestää vielä kauan, olemme vasta huomenna kotona, -kuiskasi tohtori Nikoletopulos hymyillen Yrjölle. - --- Hei, maisteri, huusi Yrjö, tullaan toinen kerta sitten näitä -tutkimaan. Mennään nyt Linnavuorelle. - -Maisteri totteli huokaisten. He poikkesivat vielä katselemaan -Theseuksen kaunista temppeliä, josta maisteri tiesi kertoa Yrjölle, -tohtorin kovasti haukotellessa, seuraavan tarinan: - -"Kun kreikkalaiset Marathonin kentällä taistelivat persialaisia -vastaan, kohosi Theseus haudastaan ja taisteli niin sankarillisesti, -että kreikkalaiset voittivat. Osoittaakseen kiitollisuuttaan lähti -Kimon muutamien ateenalaisten seuraamana Skyrokseen, jonka kuningas -katalasti oli surmannut Theseuksen. Kauan hän etsi Theseuksen hautaa, -mutta viimein lensi mahtava kotka taivaasta ja alkoi valtavilla -kynsillään kaapia maata. Silloin löydettiin sankarin luut ja hänen -keihäänsä ja miekkansa. Kimon kuljetti kaikki Ateenaan, jossa ne -uudestaan haudattiin. Ja Theseuksen muistoksi rakennettiin komea -temppeli, Theseion, jossa tulevat sukupolvet palvelivat Theseusta -puolijumalana." Jyrkkää polkua pitkin jatkettiin matkaa, sivuutettiin -Areiopaginkalliot ja noustiin rapistuneita marmoriportaita Propylaiain -pylväskäytävään. - -Ja viimein saavuttiin vuoren harjalle, jossa Parthenon kohosi ylevässä -ihanuudessaan, vielä hävitettynäkin uhmaten barbaarien tuhotöitä ja -ajan hammasta. - -Hämmästyneinä jäävät Yrjö ja maisteri seisomaan. He eivät puhu, eivät -liikahda, katsovat vain. Katsovat ja ihailevat valtavia, kullanruskeita -pylväitä, siroja Feidiaan veistämiä koristuksia, koko rakennuksen jaloa -muotoa. - --- Tämä on itse kauneus, kuulee Yrjö opettajansa kuiskaavan. Vai oliko -se hän? Onko tuo mies, jonka kasvot säteilevät, jonka silmät loistavat -ja varsi suoristuu, todella maisteri Amos Ticklenius, kuiva, naurettava -koulumestari, kirjatoukka, jota Tottisalmen paroni armosta piti -luonaan, koska hän muuten olisi ehkä nähnyt nälkää? - -Yrjö katsoo häneen ja tajuaa himmeästi: Ikuinen kauneus on aateloinut -mitättömän ulkokuoren, on paljastanut sielun näkyviin. Ja Yrjöstä -tuntuu kuin hän täällä kauneuden temppelissä kasvaisi yhdessä hetkessä -ymmärtämään kauneuden salaisuuden. - -Hän paljastaa päänsä. Lauhkea merituuli liehuttaa hänen hiuksiaan ja -kiertelee Parthenonin pylvähikössä. Kullanvärisinä hohtavat ihanat -pylväät, marmori-immet Erekhtheionin temppelissä hymyilevät, ja ylevänä -kohoaa Niken temppeli. - -Ja tuolla alhaalla kimaltelee Aigeian meri, etäällä siintävät Salamiin -rannat, Aiginan saari. - --- Täällä, missä nyt seisomme, odotti muinoin Aigeus Kreetasta -kotiutuvaa laivaa, täältä hän tarun mukaan syöksyi syvyyteen nähdessään -mustan lipun Theseus-poikansa laivasta, kertoo Nikoletopulos. -- Ja -nyt, nuori herra, hän lisäsi, ennenkuin lähdemme äitinne luo, luokaa -vielä silmäys ympärillenne. Te näette lumipeittoiset vuoret, siintävän -meren, Attikan tasangon öljypuineen ja Ateenan jalkainne alla. Eikö -totta, isänne ei turhan tähden vertaan vuodattanut? Kaunis on Hellas, -ja vapaa täytyy sen kansan olla. - -Yrjö nyökäytti päätään vastaukseksi. -- Olen minäkin helleeni, sen -tunnen täällä, Akropoliilla. - -Demetrios ilmestyy ja astuu Yrjön luo: -- Herra, hevoset ovat tulleet, -valtiatar odottaa Kephisiassa. - -Taaskin vierivät vaunut viinitarhojen ja öljypuumetsien lävitse. Yrjö -istuu mietteissään, ei huomaa uhkeita plataaneja eikä viehättäviä -huviloita. Hän ajattelee äitiä. Minkälainen hän on? Niinkuin -Ottilia-täti? Ei, ei, Ottilia-täti on jo vanha, äiti on vielä nuori -ja kaunis? Niinkuin Lotta-äiti? Ei sellainenkaan. Pastorin rouva on -hyvä, mutta äiti on sittenkin toisenlainen. Hänen kätensä ovat pehmeät, -äänensä lempeä, silmänsä hellät. - -Mutta entä jos hän suutelee? Yrjö ei pidä suuteloista. Hän on nähnyt -tyttöjen suutelevan toisiaan. Beata ja Maria suutelivat usein. Mutta -pojat eivät suutele. - -Vaunut pysähtyvät tasakattoisen rakennuksen eteen, jota suuret tuuheat -plataanit varjostavat. On jo pimeä, mutta sisältä virtaa valoa. Ovi -aukenee, tumma varjo ilmestyy portaille. Kuuluu heikko huuto: Georgios! -Yrjö näkee lempeät tummat silmät, tuntee kaksi pehmeätä käsivartta -ympärillään ja lämpimän suudelman otsallaan. - --- Äiti, kuiskaa hän omalla kielellään, ja äiti ymmärtää hänet, tietää, -mitä merkitsee ensimmäinen sana vieraassa maassa kasvaneen pojan -huulilta. - - - - -Kahdestoista luku. - -TAASKIN TOTTISALMESSA. - - --- Mutta Niilo, sinä vanha veijari, enkö ole sanonut että koivujen -pitää olla täällä täsmälleen kello neljä, torui Beata, ja nyt on kello -jo viisi. Kuinka luulet meidän ennättävän saada ne kaikki pystyyn! - --- Kaksikymmentä kappaletta, vastaa Niilo, joka ajan mennen on käynyt -yhä kuurommaksi. - -Beata nauraa. -- Kyllä kelpaa tehdä tyhmyyksiä, kun on kuuro eikä -ymmärrä nuhteita. Mutta selkäsaunan sinä, Niilo, sittenkin ansaitsisit, -etkä suinkaan tupakkaa, jota näyt toivovan. -- Klaus! huutaa hän ovesta -sisään -- tuo Niilolle vähän tupakkaa ja joudu pystyttämään koivuja. - -Nuori ylioppilas astuu portaille iloisesti viheltäen. - --- Asettakaa te koivut paikoilleen Niilon kanssa. Tähän portaitten -eteen neljä ja toiset tuohon vanhaan paikkaan lehtimajaksi niinkuin -ennenkin. Minä menen huoneita lehvillä koristamaan. Beata riensi -sisään, mutta pyörähti takaisin. -- Kuule, Klaus, minä olen aivan, -aivan varma siitä, että Yrjö tulee tänä iltana. - --- En usko, että hän ennättää. - --- Saatpa nähdä. Hän koettaa päästä kotiin juhannusaatoksi. - -Klaus jäi hyräillen pystyttämään koivuja. Hänen huulensa vetäytyivät -iloiseen hymyyn. Olisipa koko hauska nähdä Yrjöä ja Tickleniusta. - --- Kas niin, Niilo, sanoi hän, lyöden ukkoa olalle, nyt on kaikki -valmista. Menkää nyt kotiin, vetäkää vanha univormu yllenne ja -asettukaa portin pieleen odottamaan. Kukaties saamme harvinaisia -vieraita tänään. - -Ukon katse kirkastuu. -- Nuori paroniko? hän kysyy. - --- Saattaa olla, saattaa olla. Kömmi nyt vain matkoihisi. - -Niilo lähti köpittämään, minkä vanhoilta kankeilta sääriltään pääsi. - --- Ikävää tämä odottaminen, mutisi Klaus, kun kello jo aloitti -seitsemättä. Maria lupasi, että he tulisivat jo aikaisin. - --- Hei, Klaus, kuului samassa iloinen ääni, ja parvi nuoria -vaaleapukuisia tyttöjä ja nuorukaisia läheni halavakäytävää pitkin. -Siinä olivat pappilan nuoret. Josef, kalpea papinkokelas, Joel, joka -saatuaan kahdesti reput ylioppilastutkinnossa oli ruvennut kauppaa -harrastamaan. Maria, suloinen, tummasilmäinen neito, lisäksi vielä -Susanna ja Jonatan, jotka yhä vielä ihailivat Beataa, Jonatan tosin -vain salaa, koska hän jo oli siinä iässä, jolloin pojat ainakin -virallisesti halveksivat tyttöjä. Pastori Perenius oli vuosi sitten, -vanhan rovastin kuoltua, päässyt kirkkoherraksi pitäjään, ja suhde -pappilan ja Tottisalmen nuorten välillä oli yhtä sydämellinen kuin -ennenkin. - -Kahvipöytä oli katettu verannalle. Riikke-mamseli hyöri punaisena ja -pyylevänä kiiltävän kahvipannun kimpussa, Beata apulaisenaan. - -Pöydän päässä istui Ottilia-neiti yhtä suoraselkäisenä kuin ennenkin -ja hänen toisella puolellaan paroni ja tohtori, joka oli käynyt -entistään kaljummaksi. Paronin hiukset olivat lumivalkeat, mutta hänen -kasvoistaan oli kadonnut raskas ilme. Viisi vuotta oli kulunut siitä, -kun Yrjö läksi Kreikkaan, mutta pojan ja vanhuksen suhde ei silti ollut -kylmennyt. He olivat ahkerassa kirjeenvaihdossa koko ajan, ja Yrjö -kertoi tarkoin kirjeissään elämästään ja työstään. Monta hyvää neuvoa -oli elämänviisas isoisä lähettänyt pojanpojalleen merten yli. Ehkäpä -Yrjö olisi ujostellut uskoa silmästä silmään ajatuksiaan ja tunteitaan, -mutta kirjeissä hän saattoi olla avonaisempi. Ja nyt hän oli luvannut -tulla Suomeen, Tottisalmeen, keskustellakseen isoisän kanssa -perinpohjaisesti tulevaisuudestaan. Joka päivä häntä oli odotettu, -paroni ja Beata olivat kiihkeästi avanneet postilaukun joka kerran, kun -se saapui, mutta Yrjöltä ei ollut tietoja, ei riviäkään tulopäivästä. - --- Beata odottaa Yrjöä, nauroi Joel. Katsokaa, kuinka malttamattomana -hän tähystää maantielle päin. Turhapa lienee vaivasi, Beata. - -Beata käänsi häneen hehkuvat kasvonsa: -- Älä luulekaan, olen varma -siitä, että hän tulee. Minä sanon niinkuin Riikke-mamseli: sydämeni ei -petä. - -Jonatan poistui sanaakaan sanomatta, juosten portille päin. Hetkisen -kuluttua kuului äänekäs riemuhuuto: -- He tulevat! Tulevat! ja poika -vilisti juoksujalkaa takaisin. - --- Kutka? Kuka? Yrjökö? - -Kaikki nousivat ja lähtivät liikkeelle. Mutta ennenkuin he ennättivät -portaita kauemmaksi, ajoivat pihalle kyytikärryt, ja niissä kaksi -pölynpeittämää olentoa. Kärryjen jäljestä hyppäsi Niilo tulipunaisena -ja hattuaan heiluttaen. - --- No totta tosiaan, Yrjö ilmielävänä! huudahti Ottilia-täti. - -Kaunis solakka nuorukainen hypähti kärryistä, rientäen syleilemään -paronia ja Ottilia-tätiä. - --- Entä Klaus? Entä Beata? kysyi hän hiukan muukalaisella äänensävyllä. - --- Tässä ollaan! huudahti Klaus iloisesti. Mutta Beataa tuskin enää -tunnet. Makkarasta on tullut onkiliero, ja hän työnsi punastuvan Beatan -Yrjön luo. - -Yrjö katsoi kummastuneena hoikkaa, kaunista tyttöä, joka viidessä -vuodessa oli kehittynyt neidoksi. Sitten hän sirosti suuteli häntä -kädelle. - --- Beata sinä kuitenkin olet, rakas serkkuni, vaikka oletkin kasvanut, -niin etten sinua ollut tuntea. - -Beata säteili. Hän oli odottanut tätä hetkeä miltei siitä asti kuin -Yrjö lähti, oi kuinka hän olikaan odottanut. Ja kuvaillut sitä juuri -tällaiseksi. Hän täysikasvuisena ja Yrjö kohteliaana ihmetellen, että -hän oli tullut niin isoksi. -- Mutta kylläpä Yrjö itsekin oli kasvanut. -Ja kuinka miehekäs hän oli, kuinka jalon näköinen. Mitä olivat muut -hänen rinnallaan, Josef, Joel, Klaus! Mitättömiä poikanulikoita vain! - -Mutta kuka on tuo oppineen näköinen, laiha, kumaraselkäinen tiedemies? -Oi, sinä rakas maisteri Ticklenius, vanha uskollinen sielu. Siinä -sinä seisot nuorten ympäröimänä, änkyttäen, silmälaseja pyyhkien, -liikutettuna, onnellisena. - -Nyt lähestyvät pappilan nuoretkin, jotka tähän asti ovat pysyneet -loitompana. Riemusaatossa viedään Yrjö ja maisteri kahvipöydän ääreen, -jossa Riikke-mamseli vastaanottaa heidät molemmat avosylin. - --- Riikke-mamseli on hiukan harmaantunut, mutta yhtä nuori siltä, sanoo -maisteri ja taputtaa emännöitsijää selkään. - --- Ja maisteri on vain entistään laihempi, sanoo Riikke-mamseli ja -taputtaa maisteria selkään. Ei ne siellä Kreikassa taida ruuanlaittoa -ymmärtää. Tokko syövät oikeata ruokaakaan? - --- Haikaloja vain, Riikke-mamseli, haikaloja ja öljymarjoja ja vähän -vuohenjuustoa lisäksi, nauraa Yrjö. -- Kyllä olemme ikävöineet -Tottisalmen vasikanpaisteja. - --- Voi sentään, hätäilee Riikke-mamseli, ja minä kun ajattelin laittaa -huomiseksi lintua. Täytyy heti rientää keittiöön antamaan käskyjä. -Kyllä pojan pitää saada vasikanpaistia, kun hän tulee oikeaan, -lailliseen kotiinsa. - -Ja Riikke-mamseli pyörähti sisään, heittäen kahvintarjoilun Beatan -huoleksi. - -Myöhemmin, kun kokko jo oli poltettu, tohtori ja pappilan nuoret -lähteneet kotiinsa, istuu perhe paronin työhuoneessa. - --- No, Yrjö, nyt sinä kai jäät Suomeen ja Tottisalmeen? kysyy -Ottilia-täti. Isoisä alkaa jo tulla vanhaksi, hän tarvitsee apua talon -hoidossa. - -Paroni luo tutkivan katseen Yrjöön. Sama kysymys oli kaiken iltaa -pyörinyt hänen huulillaan, vaikka hän ei ollut tahtonut sitä Yrjölle -ensimmäisenä iltana tehdä. Klaus ja Beata luovat myös silmänsä -uteliaina serkkuun, mutta Yrjö on ääneti. Viimein hän nousee ja astuu -paronin luo. - --- Isoisä, sanoo hän hitaasti. Sinä et saa pahastua siitä, mitä nyt -sanon. Minä en voi jäädä vielä Tottisalmeen. Anna Klauksen auttaa -itseäsi. Mikäli olen kirjeistänne ymmärtänyt, on hän siihen sekä -halukas että kykenevä. Minä tiedän, että Klaus on sydämestään kiintynyt -Tottisalmeen. Minäkin rakastan sitä, mutta en samalla lailla kuin -hän. Klaus rakastaa itse maata, Tottisalmea sellaisenaan metsineen, -peltoineen, vainioineen. Eikö totta, serkku? Enkö ole oikeassa? - -Klaus nyökkää äänetönnä. Yrjö on liiankin oikeassa. Vaikealta hänestä -tuntuisi erota Tottisalmesta, hän on kasvanut kiinni kotiturpeeseen. -Karkoittaa hänet pois Tottisalmesta olisi sama kuin katkoa puulta -juuret. - -Paronikin tietää sen. Mutta sittenkin ovat Yrjön sanat raskaat kantaa. -Hänen pojanpoikansa ei tahdo jäädä isiensä perintöä hoitamaan, ei -tahdo kulkea samoja jälkiä kuin he. Mutta oikeastaan hän on jo sitä -aavistanut. Ja ottanut sen vastaan rangaistuksena siitä, että hän -kerran karkoitti syyttömän poikansa kodista, pakottaen hänet pakenemaan -vieraaseen maahan. - --- Ja mitä sinä aiot? kysyy hän hiljaa. - -Yrjön silmät säteilevät: -- Minä olen aikonut harjoittaa vähän aikaa -opintoja täällä Suomessa saadakseni olla teidän luonanne. Ateenassa -suoritin ylioppilastutkinnon. - --- Loistavan, pistää maisteri ylpeänä väliin. - --- Ja nyt voin jatkaa Suomessa. Ateenassa tapasin muutamia ranskalaisia -ja saksalaisia tiedemiehiä, arkeologeja, jotka aikovat ruveta -suorittamaan kaivaustöitä Ateenassa ja muualla Kreikassa. Heihin aion -yhtyä saatuani ensin tietoja ja perusteita. Jos minun onnistuu, jos -käy kuten toivon, voin ehkä hyödyttää sekä Suomea että Kreikkaa. -- -Nykyinen Kreikka, hän lisäsi surumielisesti, on tuottanut minulle monta -pettymystä. Sellaisiksi en ollut kuvaillut vanhan Hellaan jälkeläisiä, -mutta tahdon työskennellä saadakseni esille taideaarteet, jotka vielä -ovat raunioiden kätkössä. Maisteri Ticklenius tulee olemaan uskollinen -työkumppanini. Hänellä on perusteelliset tiedot -- suotta hän ei ole -istunut nenä vanhoissa pergamenteissa kaikkia näitä viittä vuotta. Ja -rahoja minulla on riittävästi. - -Maisteri hykersi käsiään. -- Niin, Yrjö, me näytämme maailmalle -taideteoksia, jotka kauneudellaan hämmästyttävät kaikkia. Kreikka -kätkee vielä povessaan monta aarretta. Rahoja vain tarvitaan ja -viisasta johtoa. - -Paroni ojensi Yrjölle kätensä. - --- Tee, poikani, kuten tahdot. Linnun täytyy saada lentää. Mutta -muista, Tottisalmi on aina kotisi ja Suomi isänmaasi. - --- Luuletko minun sitä koskaan unohtavan, isoisä. Ja Beata auttaa minua -muistamaan, jos joskus unohtaisin sen. Eikö totta, Beata? - -Beata hymyili kyynelten takaa. - --- Minuun voit luottaa. - -Klaus avasi ikkunan. -- Kuuletteko, kuinka käki kukkuu vanhassa -halavassa. Se on siinä kukkunut joka kesä niin kauan kuin muistan. Se -on Tottisalmen käki, meidän oma suvilintumme. - -Beata hiipi lähemmäksi Yrjöä. - --- Katso, Yrjö, kuinka kaunista on täällä vanhassa puistossamme. Miksi -tahdot pois luotamme? - -Yrjö katsoi häneen surumielisesti. - --- Minä olen liian rikas, Beata, sanoi hän, olen saanut kaksi -isänmaata. Kreikkaan minua vetää äiti ja kauneuden kaipuu. Suomeen -olen sidottu tuhansilla siteillä. Ja niin olen tavallani koditon -kulkulainen, jollaisena kerran tulin veitsenteroittajan kanssa -pyryilmalla Mäenpään torppaan. - -Beata laski pienen päivettyneen kätensä Yrjön käteen. -- Et koditon, -Yrjö, et koskaan niin kauan kuin minä ja Tottisalmi olemme pystyssä. - -Paroni katseli molempia nuoria, jotka hiljaa puhelivat kesäyön -vaaleassa valossa. Hänen vanhoille kasvoilleen levisi lempeä hymy. -Kenties oli kuitenkin olemassa side, joka saattoi kiinnittää Yrjön -Tottisalmeen. Vanhus tiesi ja tunsi: maailma myrskyineen houkuttelee -niin kauan kuin on nuori, mutta kun mieli tyyntyy ja hiukset -harmenevat, on hyvä istua kotona halavien varjossa. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Tottisalmen perillinen, by Anni Swan - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOTTISALMEN PERILLINEN *** - -***** This file should be named 60534-8.txt or 60534-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/0/5/3/60534/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60534-8.zip b/old/60534-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f8f1b1f..0000000 --- a/old/60534-8.zip +++ /dev/null |