NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4847 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..cc161ad
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #60544 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60544)
diff --git a/old/60544-8.txt b/old/60544-8.txt
deleted file mode 100644
index 123514b..0000000
--- a/old/60544-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4847 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Parantumassa, by Kalle Haapakoski
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Parantumassa
-
-Author: Kalle Haapakoski
-
-Release Date: October 21, 2019 [EBook #60544]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PARANTUMASSA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-PARANTUMASSA
-
-Kirj.
-
-Kalle Koski [Kalle Haapakoski]
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
-1893.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Mitä mahdettiin siellä tehdä?
-
-Jokohan työhön?
-
-Eikä hänellä ollut siihen vähintäkään halua -- eikä ihmekään, sillä
-olihan hän vasta tullut kotiin pääkaupungista pulska kauppaopiston
-päästötodistus taskussa ja tarvitsi hän siis luonnollisesti levätä.
-
-Isä oli niitä entisajan aina kestäviä työkoneita, jotka kävivät aamusta
-iltaan tarvitsematta koskaan lepoa.
-
-Kuka tiesi hänen aikeensa?
-
-Mutta hän meni, kun kerran käsketty oli, vaikka meneminen
-vastenmieliseltä tuntuikin.
-
-Isä istui puoleksi pöydästä käännetyssä pyörätuolissa, vasen käsi
-pöydällä, oikea pitkin sivua riippuen.
-
-Vanhentunut hän oli; kasvojen, varsinkin otsan uurrot olivat käyneet
-syviksi ja jyrkistyneet, katse oli kangistunut, melkeinpä väsyneen
-vaisu näin tavallisessa olossaan; korvallisilta olkapäille asti
-riippuvat hiukset olivat jo lumivalkeat, ja aikanaan miehekkäät hartiat
-olivat käyneet köykkyyn ja kumariksi.
-
-Äiti istui sohvalla nojaten mukavasti sohvan tyynyn pohjaa vasten.
-
-Hän oli kymmenisen vuotta nuorempi kauppiasta, ja näyttikin
-paremmin tämän vanhimmalta tyttäreltä kuin puolisolta. Sillä
-voitokkaasti kilpaili hän vielä hyvinkin paljon nuorempiensa kanssa
-vartalon nuorteudessa ja kasvojen miellyttäväisyydessä. Hän oli jo
-neljänkymmenen, mutta siitä huolimatta näkyi runsaasti ruusujen jälkiä
-hienohipiäisillä poskilla; katse oli vienon kirkas; tummat, huolitellut
-hiukset ja siisti vaalearaitainen puku antoivat hänelle puolestaan
-miellyttävän näön, niin että kaikki sopivat yhteen kuin syyskesän
-kukkasen terät, verhot ja lehdet.
-
-Jotain juhlallista ilmeni vanhuksissa, ja se oli omansa saamaan
-vasta kotiin tulleen nuoren herran mielialan levottomaksi, siinä kun
-hän istui keinutuolissa, toinen jalka toisen polven yli heitettynä,
-puhallellen sankkoja savupilviä kiertämään poimukkaana huuruna ovea
-kohden ja odotellen mitä tulossa mahtoi olla.
-
-Vihdoin kääntyi pyörätuoli istujineen verkalleen, mutta varmasti
-pöydästä, jalka heitettiin toisen yli, käsi nojasi tuolin nojakaareen
-ja niin hän alkoi isällisellä äänellä:
-
--- Nyt olet siis käynyt kauppaopiston läpi, poikani.
-
-Nuoren miehen katse elostui, ja hän nyökäytti itsetietoisesti päätään
-vastaukseksi.
-
--- Sinun sopii nyt saada tietoosi, millainen kotisi tila nykyisin on,
-jatkoi hän alkamaansa tapaan. -- Ehkäpä piankin minun pääni kaatuu, ja
-silloin jäät sinä tämän omistajaksi ja haltijaksi.
-
-Nuorukaisen rinta kohosi ja näytti kuin varma miehuuden tunne, ylpeäkin
-olisi sielussa liikkunut. Mutta isä jatkoi:
-
--- Lieneekö tiedossasi, mitä olet kuluttanut kouluajallasi?
-
--- Ei, ei. Mistäpä minä... eihän niitä ole tullut merkityksi muistiin,
-änkytti hän hämmästyneenä, sillä kysymys oli kerrassaan odottamatta
-häntä kohdannut, ja tiedetäänhän ettei menetettyjä ole koskaan hauska
-muistella ja niistä varsinkaan isän edessä tiliä tehdä.
-
-Siis siitä olikin kysymys. Se masensi mielen ja teki kovin
-levottomaksi. Sillä isä oli joskus ennenkin nureksinut hänen liian
-paljo menettävän. Nyt mahtoi tulla lopputili ja summaksi ansaittu
-nuhdesaarna, isällinen kuritus -- se se nyt niin ankarasti pelotti.
-
--- Kahtena ensimmäisenä vuonna lyseossa -- jatkoi hän armottomasti
-tilintekoa ja kääntyi takaisin pöytään selailemaan ison kirjan
-rapisevia lehtiä -- menetit viisisataa vuodessa.
-
-Se ei ainakaan paljon ollut, sen tilitettävä hyvin tiesi; vaan hän ei
-vastannut mitään -- vallattomasti harhailivat vain ajatukset vuosista
-vuosiin ja koko ulkomuodossa esiytyi rukoileva ilme, että tilinteko
-saisi tähän päättyä.
-
-Mutta isä seurasi tarkoin muistiinpanoja.
-
--- Kolmantena vuonna menetit kuusisataa.
-
-Silloin tietysti hän jo olikin miestyneempi ja päässyt parempiin
-tuttavuuksiin toverien kanssa.
-
--- Neljäntenä vuonna olen lähettänyt sinulle kahdeksansataa.
-
-Se merkitsi koulupojan kehitystä; silloin jo voidaan viettää
-loma-aikoja yksissä, voidaan ihastua vesimyömälän tyttöön ja
-korkeimmasti kehittyneenä ostaa silloin tällöin pullo marjaviiniä; jopa
-punssiakin, varsinkin nimi- ja syntymäpäivänä.
-
--- Viidentenä vuonna tuhat markkaa -- ja päälliseksi jäit vielä
-luokalle.
-
-Isän ääni olikin muuttunut vakavammaksi ja vakavammaksi ja äiti loi
-poikaansa levottoman ja huolekkaan vaikka lempeän katseen, tämä itse
-tuijotti kankeasti lattiaan ja tunsi itsensä perin masentuneeksi.
-
--- Ensimmäisenä vuonna kauppa-opistossa menetit kaksituhatta, toisena
-viisisataa enemmän ja nyt viimeisenä melkein saman summan.
-
-Tuskastuttavaa oli siinä istua ja kuulla, ja yhäkin tuskastuttavammaksi
-kävi, kun isä käännähti vähän pöydästä ja raskaan karvaasti virkkoi:
-
--- Siinä on kokonainen pääoma, jolla moni mies olisi voinut päästä
-hyvinkin pitkälle.
-
-Poikansa tuskallisen tilan oli äidin hellästi vaaniva silmä huomannut
-ja hän nyt väliin virkkoi:
-
--- Eihän Antin ole sopinut köyhemmästi elää kuin muidenkaan.
-
-Se vähän helpotti. Jotain sellaista olisi hänenkin pitänyt sanoa
-ja sillä puollustautua, jos sen olisi sanoiksi saanut. Lapsen
-kiitollisen katseen hän heitti äitiin ja tunsi rakastavansa häntä niin
-äärettömästi, olisi kernaasti vaikka suudellut, kuten ennen pienenä
-poikana hänen helmassaan istuessa.
-
-Isä istui kauan sanaakaan lausumatta.
-
-Antti rohkeni jo tarkastaa häntä.
-
-Hän oli vetäytynyt pöytään, kasvoja ei voinut nähdä, ainoastaan vaan
-kyyryisen seljän, paljaan päälaen ja hopeanharmaat vierihiukset.
-
-Mutta syvät saattoivat olla otsan uurot, katse miettivä, ehkäpä
-ankarakin, sitä aavisti Antti.
-
-Mutta nyt hän ei kumminkaan enää levoton ollut, ei myrskyä peljännyt.
-
-Isä oli ankara mies, ankara ytimiään myöten; mutta hänellä niinkuin
-kaikilla muillakin ihmisillä oli heikkoutensa: hänellä oli hyvä sydän.
-
-Oli jo niin monesti tapahtunut, että uhkaavammatkin pilvet hänen
-otsaltaan poisti hänen vaimonsa, sillä tämä ei voinut häntä paljo
-ensinkään loukata. Ensiksikin sen vuoksi, että isä piti niin paljo
-hänestä ja toiseksi siksi, että äiti aina oli niin hyvä ja kaikin
-puolin mallikelpoinen vaimo. Ja siitä seurasi sekin, että hänen jyrkkä
-mielipiteensä, jota ei kukaan rohjennut edes koettaakaan muuttaa,
-useinkin sai naurettavan keikahduksen ja miesten mies joutui puolisonsa
-sydämmellisyyden valtaan.
-
-Ja kun tämä niin hellästi aina oli ainoaa lastaan rakastanut,
-rakastanut äidin hellimmillä tunteilla, kuten hän isänä itsekin teki,
-vaikka ymmärsikin ankaruuden kasvattavan hyödyn, niin pojan ei koskaan
-ollut tarvinnut kovin isää peljätä, milloin vain äiti oli lähellä.
-
-Antti sen hyvin tiesi, että niukasti olisi rahaakin saanut, jollei äiti
-olisi aina välittäjäksi käynyt -- siksipä hän niin rakastikin häntä
-vielä täytenä miehenä.
-
-Kauppias nousi ja hyväntahtoisesti lausui, melkein itsekseen:
-
--- Niinpä niin. Tahdoin vaan osottaa, miten varallisuutemme on
-supistunut.
-
--- Sitä älkäämme ajatelko, ukkoseni! sanoi äiti kevyesti. -- Nythän
-Antilla on runsaasti tietoa hoitamaan meidän liikettä.
-
-Mutta siihen äännähti isä kaukaisella äänellä:
-
--- Kylläpähän tässä minunkin tietoni riittävät.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Sen enempää hän ei saanut tietää kodin tilasta, eikä halunnutkaan.
-
-Eikä sekään häntä huolestuttanut, ettei isä hänen apuansa katsonut
-tarvitsevan. Lähti ulos.
-
-Käveli kädet housujen taskussa herttaisessa kevätkesän luonnossa,
-vapaana taasen kaikista elämän huolista, nauttien sen minkä voi, ja
-antoi ajatusten lentää tai levätä, miten niiden milloinkin itsensä
-halutti.
-
-Vihantana oli asuinrakennuksen takana pieni puisto, lehti puissa ja
-pensaissa oli melkein täydellinen ja kukkaisiakin näkyi ruohostossa.
-Suruttomina soittelivat linnut puiden oksilla. Kirkas ja lämmin oli
-päivä, etelä hengähteli pehmeästi suvituulen henkeään ja somasti
-liikkuivat siinä puiden viheriät lehdet.
-
-Hän heittäytyi hermottomasti tuuhean koivun varjoon mukavalle
-ruohopenkille.
-
-Koetti ajatella siinä, etsiä hauskoja muistoja huveista ja hurmaavista
-nautinnoista.
-
-Mutta ajatus oli kuin tuli karstottuneessa kynttilän sydämessä, niin
-himmeä, niin uutuneen vaisu. Väliin se yritti lieskahtamaan, mutta
-kohta vaipui taas entiselleen.
-
-Loikoa siinä oli kumminkin mukavaa; katsella tai olla katselematta,
-ajatella tai olla ajattelematta -- sama se.
-
-Milteipä sorea oli hänen hoikkanen vartalonsa pääkaupungista tilatussa
-harmahtavassa kesäpuvussa. Kasvot olivat hienopiirteiset, jopa
-kauniitkin, mutta tavattoman kalpeat, lähes kivuliaan näköiset ja
-veltot. Isojen, sinisten silmien katse oli väsynyt. Mutta otsa oli
-selvä ja somasti kaareva, ja kauniisti laskeusivat sille nuo hiukan
-kihertyneet, tummahtavat hiuskiharat.
-
-Siinä venyessään katseli hän kotvasen tuota käyttämättömyyden tähden
-tervettä, niin terveeksi jäänyttä ruohon-orasta turvepenkillä ja
-ajatteli kotiansa, jonka vastainen omistaja hänestä piti tulla, kuten
-isä oli vasta sanonut.
-
-Tunne siitä oli himmeä, mutta ikävä, vastenmielinen.
-
-Pienoinen puurakennus se oli, jo melkoisesti vanhentunut ja koko
-kartano niin yksinkertainen ja vaatimaton.
-
-Vaikka hän ei ollutkaan mikään loiston ja suuruuden intohimoinen
-ihailija, oli silmä kumminkin tottunut toisellaiseen, ja se sai hänet
-itsekseen virkkamaan:
-
--- Tuommoisen talon omistaja!
-
-Puistosta aikain levenivät kyllä kauas metsänrantaa kohden kouhkeat,
-hyvin sarotut pellot, joissa ruis alkoi tähkää tehdä ja tou'ot putkelle
-päästä, ja niiden äärellä vihersivät hyötyisää heinää kasvavat kedot.
-Mutta niiden hyödystä, niin suuren arvon kuin kauppias niille panikin,
-ei hänellä ollut mitään tietoa.
-
-Hän ei ajatellut, vaan hän tunsi sen vain, että ikäväksi kävisi täällä
-ikänsä elää, täällä maaseudun jylhässä sydämmessä.
-
-Vanha eukko laahusti kyläntietä kantaen voihulikkaa, jäkälänharmaaksi
-hankaunutta, ja peittyi vihdoin kartanon suojaan.
-
-Kauppapuodin ovitiuku kilisi, sen ääni kuului hyvin puistoon.
-
-Siellä nyt isä punninnee eukon voita ja kiistellee hänen kanssaan, kun
-eukko ei ottane uskoakseen, että voi on kevennyt lämpimän kesäpäivän
-sitä suolavedeksi sulatellessa tai että kotoinen vanha puupuntari
-oli epäluotettava. Kahvea punninnee sitten ja sokuria, ja uskottelee
-akalle, jonka tiedot ja käsitys ei kotikulmia ulommas ulotu, että
-ulkomailla oli tullut huono kahvivuosi ja siksi oli sen hinta noussut
--- tai jotain semmoista.
-
-Tavattomasti oli ukko vanhentunut viime näkemästä.
-
-Saattaisi piankin kuolla.
-
-Sitten täytyisi hänen ottaa huolekseen koko talous, seisoa
-myöntipöydän takana pitkät päivät, apuna tuommoinen vähäpätöinen
-poika kuin isälläänkin, ja punnita likaisia voihulikoita ja riidellä
-pahansisuisten ämmäin kanssa.
-
-Olisi sekin elämää.
-
-Omaisuus ei mahtanut olla suuri.
-
-Saattaisi käydä hullusti, joutua vararikkoon, kuten tiesi monesti
-paremmillakin pohjilla käyneen.
-
-Ja sitte?
-
-Sitte olisi elämä mennyttä.
-
-Raskas oli mieliala.
-
-Mutta onneksi näki hän äitinsä tulevan rakennuksen päitse puistoon; se
-näkö haihdutti ikävät mietteet.
-
-Kävellen vielä kepeästi kuin nuoruuden viileinä vuosina, saapui hän
-poikansa luo, joka suvaitsi nousta istumaan ja niin antaa sijaa
-vierelleen. Äiti istui siihen penkille, kertoen siinä rajattomasta
-riemustaan, kun oli saanut vielä rakkaan poikansa kotiin. Hänellä oli
-ollut niin hirmuisen ikävä.
-
-Hän puhui niin sydämmellisesti, että oikein koski Anttiin; mutta katse
-oli niin etsivän ahmiva, niin suora, ettei tämä voinut sitä kestää,
-vaan antoi katseensa veltosti luimaillen laskeutua alas.
-
--- Ikävöinyt olen minäkin äitiä, sanoi hän tavoitellen.
-
--- Oletko muistanut siellä suuren maailman elämässä ja menossa?
-huudahti kiitollinen äiti iloisella äänellä.
-
-Antin kasvot punehtuivat ja katse levottomasti harhaili, tohtimatta
-katsoa äidin kysyviin silmiin.
-
-Sattumalta hän vain osui vilkaisemaan tähän. Ja mitä näki? Jotain
-hiljaista surua hänen hymyssään.
-
--- Olen, olen, hän koetti vakuuttaa, vaikka väkistenkin omantunnon
-oudosta löyleydestä ääni värähteli.
-
-Äiti istui ison aikaa ääneti ajatuksissaan, raskas surumielisyyden ilme
-kasvoilla.
-
-Vihdoin hän virkkoi hiljaisesti, melkein itsekseen:
-
--- Monta unetonta yötä olen viettänyt, kun siellä suuressa maailmassa
-on niin monta viettelystä ja vaaraa; monta rukousta huoannut
-korkeuteen, että lapseni tulisi varjelluksi niistä ja puhtaana palaisi
-vielä kotiin.
-
-Aavistiko hän? Niin uskoi nyt Antti.
-
-Hänen mielialansa kävi niin apeaksi, että melkein olisi saattanut
-vaikka itkeä, ollessaan siinä lempeän äidin edessä semmoisena kuin oli,
-todellakin viettelysten vallassa ja vaaroissa eläneenä, kuten isän
-laskutkin selvän selvään todistivat.
-
-Lempeys on ankarin tuomari.
-
-Hän oli nyt niin masentunut, että oli valmis uskomaan olevansa jollei
-juuri mennyttä kalua, niin ainakin perin turmeltunut, ja vähällä oli
-hän jo heittäytyä äidin helmaan, itkeä ja tunnustaa kaikki hänelle.
-
-Mutta samassa vilahti kumminkin virkistävä toive sielussa. Ehkäpä
-kumminkin voi täällä hellän ja hyvän äidin seurassa muuttua, parantua,
-ehkäpä suloinen kesä virkistää ja vahvistaa sekä väsynyttä ruumista
-että rappeutunutta sielua ja ehkäpä saa tahdon voimaakin.
-
-Ikäänkuin äiti olisi ymmärtänyt poikansa sisäiset tunteet hän virkkoi:
-
--- Mutta erotahan meidän pian kumminkin täytyy.
-
--- Erota? äännähti Antti hämmästyneenä.
-
--- Niin. Isäsi kuuluu jo talvella tuumailleen siitä kauppias Kaukosen
-kanssa.
-
-Häntä väristytti läpi ruumiin kuullessaan.
-
-Suuren maailman elämään oli hän tottunut, vasta juuri tuntenut
-vastenmielistä kammoa maaelämän yksinäisyyttä vastaan; mutta nyt oli
-tunne muuttunut, nyt pelotti häntä kaupunkiin palaaminen.
-
-Hän tunsi nyt niin selvään olevan välttämätöntä hänen saada levätä ja
-parantua täällä maalla yksinäisyydessä ja rauhassa.
-
-Ehkäpä vielä voisi muuttua, tulla isän kaltainen vakava järjestyksen
-mies täällä ollen.
-
-Mutta kaupungissa siellä hyvätkin aikomukset ja lujat päätökset
-raukeisivat ja pyörre nielisi.
-
--- Nytkö heti? kysyi hän hätäisesti.
-
--- Ei toki! Mitä ajatteletkaan, rakas Antti! vastasi äiti. --
-Tarvitsethan levätä lapsi kulta. Sinä näytät niin raukealta ja
-väsyneeltä. Mutta eihän se ole ihmettäkään semmoisten ponnistusten
-perästä.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Parantumassa!
-
-Hän oli jo kutonut koko ohjelman; hän tunsi yhä enemmän tarvitsevansa
-parannusta, ja uskoi myöskin voivansa sen tehdä täällä maalla.
-
-Sillä eihän täällä ollut mitään viettelyksiä eikä vaaroja; väkistenkin
-täytyi tottua säännölliseen ja moitteettomaan elämään.
-
-Mutta se selvä tieto entisen elämän kelpaamattomuudesta, minkä oli ihan
-itsestään tullut huomaamaan, se se nyt kumminkin lannisti mielialan
-entistäänkin väsyneemmäksi ja teki hänet, parantumisen toiveistakaan
-huolimatta, araksi ja kerrassaan pelkuriksi.
-
-Isää oli mahdoton nähdä, vielä mahdottomampi seurustella ja jutella
-hänen kanssaan.
-
-Sillä hänhän oli niin arvokkaan järjestyksellinen ja varma kaikessa.
-Lieneekö koskaan erehtynyt, vielä vähemmän tehnyt milloinkaan
-semmoista, mitä olisi tarvinnut hävetä tai peljätä. Hänellä ei voinut
-olla käsitystäkään kevytmielisestä nuoruudesta.
-
-Eikä hänkään tunkeutunut Antin läheisyyteen, sillä häneltä kuluivat
-päivät kyllin tarkoin toimissaan.
-
-Eikä se ollut tavatontakaan; semmoista se oli ollut aina. Niin paljon
-kuin hän pitikin ainoasta pojastaan, oli tämä kumminkin hänelle aina
-ollut melkein outo.
-
-Aniharvoin ruokapöydässä lausui hän jotain, ja silloinkin noin
-sivumennen, ajatukset kävivät jäykästi omia teitään. Illallispöydästä
-meni hän väsyneen näköisenä suoraan makuuhuoneesensa ja nukkui kohta
-raskaasti.
-
--- Tule, Antti, istumaan tänne ja lukemaan?
-
-Niin äiti useinkin kutsui Anttia kamarin ovelta.
-
-Tämä istui tavallisesti keinutuolissaan selaillen jotain kirjaa ja
-lukienkin, kun osui huomaamaan jonkun hauskan kohdan.
-
-Kirjasto olikin talossa jokseenkin iso; nuoruudessaan oli rouva lukenut
-paljon romaaneja, ja siten kertynyt niitä taloon. Sittemmin lähes
-pariin kymmeneen vuoteen ei ollut ollut aikaa, ja niin ei kirjastakaan
-lisäytynyt eikä uudistunut.
-
-Mutta Antille ne olivat uutta useammat. Kumminkaan ei hän niitä nytkään
-lukenut, selailihan vaan huvikseen ja etsi mieluisia kohtia.
-
-Mutta kun äiti tahtoi häntä saliin, missä itsekin istui neulomassa,
-silloin hän luki, luki ikävimmätkin lehdet läpeensä.
-
-Sillä häntä vaivasi äidin lempeä haastelu, joka sai hänen mielialansa
-aina niin levottomaksi; katse oli niin vienon puhdas, sitä oli mahdoton
-kestää.
-
-Ja äiti tyytyikin hänen itsekseen lukiessaan vain katseluun ja nautti
-siitä -- olihan hänellä nyt rakas poikansa kotona.
-
-Ja kun taasen äidin täytyi poistua kyökkiin, meni Antti kamariinsa, ja
-tuntien hirmuista väsymystä, heittäytyi keinutuoliin ja haukotteli.
-
-Oli niin väsyttävää, ja tukalaa oli aina sisälläkin istua.
-
-Mutta vaikka kesäinen luonto olikin täydessä elossaan, ei se voinut
-elähdyttää häntä, sillä hän oli väsynyt, ja päivä päivältä kävi
-yksinäisyys yhä väsyttävämmäksi.
-
-Siihen kyllä alkoi jo tottua venymiseenkin, niin ettei mitään halunnut,
-ei kaivannut; mutta se tila kumminkin alkoi nukuttaa ja horroksiin
-painaa.
-
-Tuli joskus mieleen karvaita ajatuksia ja tulevaisuus näytti niin
-paksulta pimeältä.
-
-Mutta sitten taasen tuntui niin raukasevan, tarvitsi levätä.
-
-Palvelijat sanoivat hänestä, että heidän nuoriherra oli hirmuisesti
-ylpistynyt; oli se ennen ollut iloinen poika -- ja piiat nauraa
-kihisivät. Mutta kyökkipiialla, joka vasta syksyllä oli taloon tullut,
-oli asiasta toinen mielipide, ettei se ylpeä ole, vaan on muuten vain
-hieno, kuten tavallisesti nuoret herrat kaupungissa ovat.
-
--- Ja mitä se meistä sitten? Hyh!
-
-Mutta kahvea hänelle kantaessaan hän kumminkin olisi mielellään
-tahtonut herättää nuoren herran huomiota; olisi ollut hauskaa saada
-vähän haastella.
-
-Se ei kumminkaan alussa onnistunut; hän ei uskaltanut häiritä häntä,
-sillä olihan hän vain palvelija, kuten toisetkin.
-
-Mutta hän ei ollut tavallinen maalaispalvelija, kaukana siitä. Hänen
-sekä muotonsa että käytöksensä oli aivan toista.
-
-Vartalo oli hentoinen ja kaikin puolin soma ja miellyttävä ja vartalon
-mukaiset vaatteet olivat vallan toisellaiset kuin toisten mekot ja
-kauhtanat. Kasvot olivat sievät ja hienotekoiset, otsan, kasvojen
-ja kaulan hipiä lumivalkea, poskilla vain terve, rusottava puna;
-silmät siniset, isot, elävät ja vilkkaat, niin viehkeän naiselliset
-ja tarkoittavat; hiukset vaaleankellahtavat ja suortuvat somasti
-kiharaiset; huulet kohtalaisen täyteläiset, punervat kuin vasta
-auenneen metsäruusun terät ja mehevät kuin täysikypsä merimansikka
-päivänpuolisella ahon rinteellä.
-
-Vaikka Antti olikin melkein kuin elämään väsynyt hartain katumuksen
-tekijä, täytyi tuon kaiken kumminkin ajanpitkään häneen vaikuttaa.
-
-Väsyneenä oli ensin katse häneen sattunut, mutta vähitellen se oli
-kiintynyt, ja vihdoin oli kuva painunut sielun sisimpään, silmät
-auenneet seposenseljälleen ja katse elostunut.
-
-Kaikki ihmiselliset tunteet, vietit ja intohimot uhkasivat palata ja
-täyttää koko olemuksen elämällä.
-
-Hän tunsi sydämmensä sykkivän kiihkeästi ja epätasaisesti.
-
-Hän ei ollut enää äänetön, kalpea, eloton marmoripatsas, hänen
-vastustamattomasti halutti puhua jotain palvelustytölle ja saada
-hänetkin puhumaan.
-
-Ja se olikin kuin tulen heitto hyvin sytteillä varustettuun uuniin.
-
-Tarvitsi vain kysyä:
-
--- Mistä sinä olet meille muuttanut?
-
-Ja hän kertoi kohta, kertoi pitkän historian elämäänsä, kertoi
-jännittävästi ja heleän kauniilla äänellä. Pääsisällys oli, että hän
-oli tullut kaupungista, kauppias Kaukoselta.
-
-Ei olisi halunnut maalle, vaan äiti oli niin kovin pyytänyt ja
-rukoillut, eikä hän ollut hennonut olla tottelematta. Siellä
-kaupungissa oli ollut niin hauskaa, niin hurmaavan hauskaa!
-
--- Miksi tahtoi äitisi sinua maalle?
-
-Hienosti punastuivat ohimot; mutta suoraan hän kertoi:
-
--- Kun se hupelo luuli minun muuttuneen kaupungissa, niin siksi lähetti
-minut maalle. Sanoi jo näkevänsä, etten ole enää niin viaton kuin hänen
-huostastaan lähteneenä.
-
-Hän nauroi löyhästi ja heitti päätään taaksepäin, jotta suortuvat
-solahtivat niin viettelevän houkuttavina puhtaalle otsalle.
-
-Antti hymyili hänelle ja katse loisti.
-
-Hänkin oli siis parantumassa.
-
-Molemmat parantumassa maaelämän rauhassa, paossa viettelyksiä ja
-vaaroja.
-
-Anttia nauratti, nauratti väkiselläkin tuo yhtäläisyys.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Oli kuin päivä olisi paistanut pimeään kiviluolaan.
-
-Ja hän oli palvelustyttö vain, jollaisesta Antti ei ennen ollut
-viitsinyt ajatellakaan mitään hyvää ja ylevämpää; sillä pienuudesta
-pitäin oli hän tullut tietämään olevansa paljon parempi sikäläisiä
--- se tieto oli kuin itsestään imeytynyt vanhemmista, jotka selvään
-näyttivät asemansa ja arvonsa tajuavan.
-
-Mutta suotakoon se hänelle anteeksi! Olihan hän kumminkin täällä
-kaikesta kauniista köyhässä sydänmaankylässä ainoa, jota voi
-ihastuksella katsoa silmiin, jopa tulla runolliseksikin.
-
-Kaiket päivät ajatteli Antti nyt häntä, ja nautti yksin jo
-ajattelemisestakin.
-
-Tosin hän sen huomasi, ettei se hänelle oikein sopisi ja että se
-melkein alentaa hänen arvoansa -- niin pitkällä jo oli vasta uninen
-ajatuskyky. Mutta mitä hän siitä välitti!
-
-Sillä hän oli rakastunut -- hän itsekin sen uskoi, mutta nauroi vain
-sille.
-
-Almahan se hänessä oli loihtinut eleille uuden elämän halun ja
-rattoisan seurustelun kaipuun. Hänen hymynsä kävi päivä päivältä
-hurmaavammaksi, hänen katseensa lumoavammaksi.
-
-Ja hän näytti ymmärtävän kaikki, oli kuin olisi nähnyt hänen sieluunsa
--- ja siitä hän viehkeni, viehkeni viehkenemistään, ja sulosemmiksi
-kävivät päivät.
-
-Parantumassa!
-
-Antti ei sitä enää muistanut ja tuskinpa olisi siitä välittänyt, jos
-muistanutkin olisi. Hän oli parantunut.
-
--- Herralla taitaa olla ikävä täällä maalla? kysyi Alma kerran kahvea
-Antille hänen kamarissaan tarjotessa ja hänen katseensa oli niin
-herttaisen säälivä ja armas samalla.
-
--- Miten niin?
-
-Sillä Antti ei siitä nyt mitään tiennyt.
-
--- Ajattelin vaan, kun täällä maalla ei ole herralla mitään sopivaa
-seuraa.
-
-Se sattui niin hyvin. Itserakkauden tunne vilahti sielussa; mutta se
-oli vain hetkinen, ja peittyi hurmaavaan ihastuksen tunteesen.
-
-Hän oli vielä niin verrattoman viisas, yhtä viisas kuin kauniskin.
-
-Ensi kerran katsoi Antti häntä tulisen hehkuvasti silmiin.
-
-Alma lensi tulipunaiseksi ja katsoi lattiaan.
-
-Ja siinä semmoisenaan hän vasta kaunis oli.
-
-Valkeahipiäisillä poskilla rusottivat ihanat ruusut, kesän ensimmäisten
-vertaiset, ja ulottuivat ylös ohimoilla valuville kultakutrille -- otsa
-ja kaula olivat vain lumivalkeat.
-
-Hänkö turmeltunut?
-
-Ei, ei! Sadasti ei! Hän oli viattomuus itse.
-
--- Alma!
-
-Alma loi häneen läpitunkevan, hehkuvan, naisellisen katseen, joka
-tuntui sielun sisimpiin intoa ja hekkumaa vuodattavan.
-
-Keinutuoli oli jo aikaa seisahtanut.
-
--- Alma, aseta tarjotin tuonne pöydälle? Hän teki sen.
-
-Kuumina hehkuivat Antin posket, hengityksensä oli hätäinen, melkein
-tukehtuva.
-
--- Tulehan tänne, Alma! hän käski; sillä tunteestaan huolimatta hän
-kumminkin tietämättään tiesi, mikä heidän erotuksensa oli.
-
-Mutta Alma seisoi paikallaan liikahtamatta ja katsoi ujosti eteensä,
-ikäänkuin olisi ollut sanomaisillaan:
-
--- Herra, minä olen nainen.
-
-Mutta semmoisenapa hän olikin niin viehättävän näköinen, niin
-naisellisen, niin houkuttelevan viehkeän, että Antti ihan tietämättään
-kavahti pystyyn ja veti hänet syliinsä, takaisin keinutuoliin
-laskeutuen.
-
-Hän ei vastustanut, taipui vain hermottomana hänen rinnoilleen, ja
-hänen hengityksensä poltteli Antin muutenkin tulikuumaa kaulaa.
-
-Antti suuteli intoisesti hänen ruusuisia mansikkahuuliaan, suuteli
-kerran, toisen, suuteli kymmenestikin.
-
-Kerran ennen oli hän näin kiihkeästi suudellut. Se oli ollut ensi
-lemmen kohtaus valoineen ja lupauksineen.
-
-Nyt hänen ei tarvinnut mitään luvata, mihinkään sitoutua, kuten
-silloin, mutta hän olikin silloin lapsi.
-
-Ehkäpä hän nytkin olisi niin innoissaan ollen vannonut, jos Alma olisi
-valoja vaatinut ja lupauksia.
-
-Mutta hän ei vaatinut mitään, lepäsi vain kuin siipeen ammuttu
-kyyhkynen Antin sylissä raukeana ja tahdotonna.
-
-Askelia salista.
-
-Hän hyppäsi Antin sylistä, heitti silmille venähtäneet suortuat taakse
-ja alkoi kiireesti järjestellä Antin pöytää.
-
-Rouva astui sisälle.
-
--- Se on hyvä, tyttäreni! Ajattelinkin käskeä sinua siivoamaan, puhui
-hän leppeästi.
-
-Antti istui kalpeana hämmästyksestä.
-
-Alma tarjosi hänelle jäähtynyttä kahvea.
-
-Hän ei ottanut, ei voinut. Jäsenet olivat kuin kivettyneet.
-
-Alma poistui.
-
-Hän näytti levolliselta, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
-
-Rouva istui tuolille pöydän viereen ja virkkoi puheen alkuun
-päästäkseen:
-
--- Se on hyvä tyttö tuo Alma, vaikka ottaessani pelkäsin hänen
-tapojansa.
-
-Hän pysähtyi. Katse oli kiintynyt Anttiin; näytti huomaavan jotain.
-
-Mutta sitten hän jatkoi:
-
--- Tytön äiti viime syksynä kaupungissa käydessäni itki minulle ja
-sanoi pelkäävänsä pahinta, että tyttö, kun on vilkas ja huikenteleva
-luonteeltaan, joutuu vielä huonolle jäljelle, kun kaupungissa on niin
-kauheasti viettelyksiä ja vaaroja. Vaimo parka oli köyhyydessään
-kasvattanut orpoa lasta, tehnyt uutterasti työtä ja niin omin neuvoansa
-tytön ihmiseksi saanut. Ja aina sittenkin oli vaalinut häntä neuvoilla
-ja varoituksilla. Minun kävi säälikseni eukko parka, ja kun huolensa
-hyvin tajusin, otin tytön palvelukseen.
-
-Antti istui levottomana ja hypisteli kellonsa periä. Ei olisi tahtonut
-mitään nyt hänestä kuulla. Mutta äiti jatkoi:
-
--- Niin hän on todellakin hyvä tyttö, minä pidän hänestä paljon. Ehkä
-lienee huikenteleva; mutta toivon hänen täällä maalla vakaantuvan.
-
-Anttia väristytti.
-
-Äidin seurassa oli taasen niin hirmuisen tukalaa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kolmen istuivat he aamiaispöydässä, kuten tavallisestikin. Alma tarjosi
-ruokia.
-
-Antti loi häneen sivusilmäyksen aina kuin hän kulki kyökistä
-ruokahuoneesen, mutta niin varovaisen kuin odottaakin sopi näin
-vanhusten läsnä ollessa. Ja hän olikin jo kerjennyt vakautua ja jo
-ajatellakin, sillä olihan hän jo lähes kolme viikkoa ollut kotona ja
-osan siitä ajasta viehkeillyt tytön kanssa, ja heidän välinsä pysynyt
-syvimmässä salaisuudessa. Siinä nyt ei tosin muuta ollutkaan kuin huvi.
-Antti sen jo voi ihan kylmästi ajatella, ettei muu kuin huvi, kun ei
-muutakaan huvia ollut. Mutta huvi elähdytti kumminkin ja piti hänen
-mielialaansa jotenkin pirteänä.
-
-Rouva jatkoi alotettua keskustelua.
-
--- Hän on ankara järjestyksen ihminen, sanoi hän. Kauppias nyökäytti
-tyytyväisenä päätään.
-
--- Ja hirmuisen vaativainen maalaistyttö tietysti, ehätti siihen Antti
-pistelijäästi.
-
--- Ankara ja vaativainen järjestyksen puolesta, huomautti siihen
-kauppias, vieden ison lihaviipaleen suuhunsa. -- Minä kunnioitan
-semmoisia ihmisiä, varsinkin nuoria.
-
-Antti luuli tuossa viimme lauseessa huomaavansa jonkunlaisen
-sivuletkauksen itseänsä vastaan.
-
-Sillä ukko, vaikka ei siitä ollutkaan mitään puhunut, näytti jo usein
-kyllästyneeltä poikansa toimettomaan elämään ja joskus jo sanojen
-lomissa luuli Antti huomanneensa piikkejäkin.
-
-Hän ei vastannut; istui vain ja koetti näyttäytyä niinkuin ei olisi
-koko kysymyksestä välittänyt sen enempää.
-
--- Täytyy ihmetellä Hilman aikaista kehitystä, jatkoi rouva. -- Alun
-toisellakymmenellä oli vasta äitinsä kuollessa. Talouden hoito jäi
-silloin väettömän tytön huoleksi. Mutta siellä oli kumminkin aina
-sievää ja siistiä, aistikas järjestys vallitsi kaikkialla, ja hän hääri
-ja toimi kuin aika ihminen.
-
--- Ja nyt pari vuotta veljeni kuoleman jälkeen on hän itse hoitanut
-järkevästi liikettä ja taloutta, ihan yksin kaikkea. Hämmästyin
-talvella siellä käydessäni sitä asioiden hyvää menoa, mikä siellä oli,
-lisäsi kauppias.
-
-Antti ei siihen mitään sanonut, vaikka harmittikin mieltä tuo tavaton
-kiitos, mitä varsinkin isänsä tavallisesti oli kyllin saita kenestäkään
-ihmisestä lausumaan.
-
-Puhe oli kauppiaan veljentyttärestä, neiti Hilma Heikkisestä, jolta oli
-vasta tullut kirje, missä ilmoitti tulevansa sedän luo kyläilemään ehkä
-parin viikon ajaksi.
-
-Ja vanhukset olivatkin siitä hyvillään, sillä he pitivät hänestä paljon.
-
-Mutta Anttia se ei miellyttänyt.
-
-Hän ei tosin häntä tuntenut, eikä ollut edes nähnyt häntä sittenkuin
-lyseon alemmilla luokilla ollessaan, jolloin Hilma niinikään aloitteli
-koulunkäyntiänsä tyttökoulussa. Siis ei hän itse puolestaan tiennyt,
-millainen koko tyttö nyt oikeastaan oli. Vanhempiensa kertomukset
-hänestä eivät Anttia vain miellyttäneet. Sillä sellaisessa naisessa,
-joka toimii itse asioitaan kuin mies, ei voinut olla rahtuakaan
-naisellista hienoutta ja viehättäväisyyttä, arveli Antti.
-
-Varsinkin olivat häneen pahat epäilykset serkusta heränneet niistä
-alkuenteistä, jotka talossa tapahtuivat heti kirjeen saavuttua.
-
-Äiti, joka tytön hyvin tunsi ja tiesi millainen hän oli, liikkui ja
-lensi niinkuin olisi tuli jalkojen alla polttanut, ja palvelusväki oli
-samallaisessa pyryssä.
-
-Sillä kirjeessä seisoi, että hän aikoi saapua samana päivänä kuin
-kirjekin.
-
-Kaikki oli silloin nurin talossa: sängyt, kaapit, pöydät, tuolit, ja
-sanalla sanoen kaikki olivat saaneet siirtyä paikoiltaan. Ja piikojen
-kosteat raasut ne tunkeutuivat kaikkialle.
-
-Antin rauhallinen kamari ei saanut sekään olla vapaa tuosta
-hävittävästä mullistuksesta, ja koettipa hän olla vaikka missä, aina
-oli hän tiellä ja sai siirtyä muualle.
-
-Itse Almakin oli monesti nykässyt pois tuolin, jolle Antti juuri oli
-aikonut istua, ei hänkään joutanut katsomaan, ei hymyilemään, lensi ja
-pyöri vain kuin tuulessa. Hiki valui kuumuudesta hehkuvia poskia alas
-kaulalle.
-
--- Herran serkku kuuluu olevan erinomainen tomu- ja tahrapaikkojen
-nuuskija, sanoi hän kerran sivumennessään Antille.
-
-Anttia nauratti Alman sukkeluus.
-
-Tomu- ja tahrapaikkojen nuuskija!
-
-Se oli sukkelasti sanottu.
-
-Nyt hän vasta sai oikein selvän kuvan, millainen oikeastaan oli se
-arvoisa serkku, jota varten kaikki tämä mullistus oli tapahtunut.
-
-Ja nyt vasta kuva olikin kaikkea muuta kuin miellyttävä: törkeä
-tekoinen, vino, ilkeä ja sietämättömän pikkumainen.
-
-Mutta toiset odottivat häntä aivan toisellaisin tuntein; olipa isä
-vetänyt päälleen uudemman nutun -- seikka, joka oli vallan tavatonta
-näin arkipäivänä.
-
--- Onko kyökissäkin kaikki tarpeellisessa kunnossa? katsoi hän vielä
-päivällispöydässäkin tarpeelliseksi muistuttaa, vaikka hän muuten ei
-juuri sekautunut naisväen tehtäviin.
-
-Kaikki sanottiin olevan tarpeellisessa kunnossa, ja siihen hän virkkoi
-tyytyväisenä:
-
--- Hyvä!
-
--- Isä, näen mä, odottaa arvokkaita vieraita, pisti Antti muka
-leikillisesti.
-
--- Aivan niin, vastasi tämä. -- Me saamme ehkä piankin kunnian ottaa
-vastaan serkkusi.
-
--- Ja siksi on isä oikein juhlatuulella!
-
--- Näetkös, se kannattaa! Hän on niitä sellaisia ihmisiä, että saisin
-hänet vaikka...
-
-Hän vilkutti leikillisesti silmiään.
-
--- Mitä isä tarkoittaa?
-
--- Niinpä niin. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka hänestä
-tulisi minulle -- miniä.
-
--- Isäpä on tänään oikein veitikkamainen, vastasi Antti huultaan purren
-suutuksissaan, sillä hänen mielessään kummitteli puhuttu sukulainen
-vähintäänkin karkeana talonpoikaiskörrinä. Vilahti jo vastenmielinen
-tunne siitäkin, että hänellä oli sukunimenä sama Heikkinen kuin
-heilläkin, jolla kyllä muutenkin oli iljettävän talonpoikainen
-sointunsa, ja että hän vielä lisäksi julkesi olla heidän sukulainen.
-
-Hän kääntyi akkunaan ja katseli pitkin kylän valtatietä ja kylän
-laiteella olevaa näreikkötakalistoa, mihin tie piiloutui. Ja tuolla,
-missä se mutkikkaana, kylän aukealle solahti, näki hän paksun
-pölypatsaan lähenemistään lähenevän jättäen peräänsä summan, jälkeen
-ohenevan tomukiehkuran. Se läheni kuin oikukas tuulispään kurimo.
-
--- Ehkäpä tulee hän nyt tuossa pölypatsaassa, se odotettu prinsessa.
-
-Se oli Antin paraan ymmärryksen mukaan tilaisuutta varten keksitty
-sukkeluus.
-
--- Totisesti! huudahtivat vanhukset kuin yhdestä suusta.
-
--- Mutta minusta näyttää, että amatsooni istuu rattailla vallan yksin
-ilman kyytimiestä, ivaili edelleen Antti.
-
--- Hän se on, sanoi isä.
-
--- Niin minäkin luulen, myönsi äiti.
-
--- Onpa tosiaan koko körötys! murisi Antti puoliääneen.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Koko Heikkisen väki riensi ulos pihalle, sillä kaikki olivat tuon
-hurjan tulon havainneet. Anttikin oli tullut uteliaisuudesta näkemään,
-miten portilla oli käypä, kun siinä oli jyrkkä käänne tehtävä, että
-rysähtääköhän koko tuulispää tukevaan portinpieleen vai? -- häntä ei
-pelottanut, hän oli vain utelijas.
-
-Ja juuri kuin pääsivät ulos pihalle, syöksyi hevonen hurjana, vauhkona
-portista tallin seinää vasten ja kohona näyttivät kärryt lentävän
-perässä.
-
-Siihen se kumminkin korskuen seisahtui; jos askeleen olisi lisää
-ottanut, niin pää olisi ollut maskina vahvoja hirsiä vasten. Mutta
-lujalle olivatkin ohjakset vedetyt.
-
-Rattailta hyppäsi alas keskikokoinen naishenkilö vahvasti tomuisissa
-vaatteissa ja hattu takaraivoilla kallellaan; kasvot olivat
-tulipunaiset ja silmät säihkyivät.
-
-Suoraan hän juoksi hevosen suitsiin, ei näyttänyt vastaanottajiaan
-huomaavankaan.
-
-Hevonen korskui ja koetti vieläkin riekkua.
-
--- Poku, Poku! Johan sinä nyt varsin vauhkona riehut, hyväseni! Tyynny
-nyt toki! puheli hän taputtaen hevosen höyryävää kaulaa.
-
-Kun vihdoinkin sai hevosen rauhoittumaan, niin hän kääntyi levollisesti
-kartanolla seisojiin ja virkkoi:
-
--- Hyvää päivää, setä ja täti, hyvää päivää!
-
--- Taivaan Jumala! huudahti rouva, joka, kuten kaikki muutkin,
-viimeisestä kohtauksesta oli kauhistuksen vallassa.
-
--- Saisikohan talliin tämän hurjan? puhui tulokas tyynesti.
-
--- Saamme, saamme, lapsi kulta. Mene sinä vain sisälle! sai kauppias
-Heikkinen itse vihdoinkin sanotuksi ja astui lähemmä tervehtimään.
-
--- Tule, Hilma rakas! rouva vapisevalla äänellä puhui. -- Jumalan
-kiitos, että vielä kipene henkeä on sinussa.
-
-Vieras naurahti.
-
--- Ei mitään vaaraa. Terve, terve! Tulista tuloa tosin. E-ei! Kyllä
-niinä itse riisun. On tottunut itsepäiseksi, kun ei melkein koko kesänä
-ole ajettu, puhui hän ja ryhtyi hevosta valjaista riisumaan.
-
-Hän päästi jo toisesta aisasta ja pistäytyi täysin tottuneesti hevosen
-kaulan alitse toisesta päästämään.
-
-Silloin kaikeksi onnettomuudeksi tervehti talon nuori Piiu
-aitauksestaan vierasta huimapäätä, joka kohta teki intohimoisen hypyn
-ja äkkikäänteellä pyörsi tervehtijään, luontoperäisesti korskuen.
-
-Kauppiaan ronkkaan osui pyörä niin voimakkaasti, että hän päistikkaa
-keikahti kartanoon.
-
-Rouva kirkasi kipeästi ja vaipui melkein tiedottomana Antin syliin, ja
-jääkylmät väreet kiirivät tämänkin selkäpiissä.
-
-Mutta neiti Heikkinen riippuili hullun hevosen päässä eikä hellittänyt,
-ennenkuin sai sen asettumaan. Kauppias vääntihen muristen ylös vetäen
-loukkautunutta jalkaansa.
-
--- Suokaa anteeksi, setä! virkkoi Hilma hengästyneenä, taluttaen
-hevosta takaisin.
-
--- Miten lie itsesikin laita? virkkoi siihen kauppias melkein
-surkeasti. -- Mutta missä lemmossa se Pieti on? Antti, vie hevonen
-talliin.
-
-Antti ei kehdannut kieltäytyä, vaikka totisesti vastenmielistä olikin
-ryhtyä mihinkään tekemisiin sekä tuommoisen serkun että enitenkin hänen
-villin hevosensa kanssa.
-
-Mutta tuskin oli hän pari vastenmielistä askelta ottanut, kuin vieras
-luoden häneen vakavan tutkivan katseen virkkoi:
-
--- Tuskin sinä tätä talliin saat. Ryvetät vaan vaatteesi.
-
-Antti punastui kuin koulupoika.
-
--- Neiti luulee siis...
-
--- Niin, todellakin, ettei serkku ole tottunut tämmöisiä vallattomia
-hillitsemään.
-
-Antti puri loukkautuneena huultaan ja seisoi siinä hölmistyneenä ja
-suuttuneena häneen tähdätystä pistoksesta; mutta ei hän sentään voinut
-serkulleen mitään ilkeää vastata paraalla tahdollaankaan.
-
-Löytyy näet ihmisiä, joita väkiselläkin täytyy ihmetellä, vaikkapa ei
-heitä ihailisikaan, ja hän, neiti Heikkinen, kuului tähän ihmisten
-lajiin.
-
-Neiti Heikkinen oli taluttanut hevosen tallin ovelle, aukasi säpin ja
-vei sen itse edellä astuen sisälle.
-
--- Se oli hämmästyttävä kohtaus! huokasi rouva, päästen vähän
-levollisemmaksi, kun vauhko hevonen vihdoinkin oli poistettu näkyvistä.
-
-Portailla seisoivat piiat ja nauraa kikittivät salaa, hupaisesta näystä
-pirteytyneinä.
-
--- Siinä on tyttöä!
-
--- On siinä!
-
-He oikein ihmettelivät.
-
--- Tallirengiksihän tuota muuten luulisi.
-
-Se oli Alma, joka niin sukkelan pistävästi vastatulleesta lausui.
-
-Antti kuuli sen eikä voinut olla sille hymyilemättä.
-
-Kauppias mennä lyyhästi tallin ovelle ja puoliääneen mutisi:
-
--- Ruunaksi tuommoinen peto!
-
--- Kuinka setä?
-
-Neiti Heikkinen pistäytyi juuri tallin ovesta. Kauppias joutui
-hämilleen.
-
--- Poku on kelpo hevonen eikä minulla siis ole mitään häntä vastaan.
-Tuittupäinen tosin; mutta kyllä se siitä talttuu. Mutta sattuiko setään
-pahastikin? kysyi Hilma huolestuneesti.
-
--- Ei ollenkaan, koetti tämä levollisesti vakuuttaa, -- Ronkkaa se vaan
-vähän vikuutti.
-
-Iloisesti ja avoimesti tervehti sitten vieras sukulaisiaan.
-
--- Mutta miten uskallat ajaa tuollaisella vauhkolla? kysyi rouva
-äidillisen hellästi.
-
--- Mihinkäpähän selvältä tieltä päässee, vastasi tyttö korjaten
-taakse solunutta hattuaan. Eikä se tuommoinen aina ole. Sattui nyt
-säikähtymään metsästä hakotaakkaa kantavaa miestä, siinä kaikki!
-
--- Herra siunaa! Se oli varmaankin Pieti! huudahti rouva säikähtyneenä,
-ikäänkuin olisi äkkiä huomannut olevansa yksin syyllinen koko
-vaaranalaiseen tilaan.
-
-Pieti oli todellakin laitettu hakoja noutamaan tallin lattialle. Tuolla
-tiellä hän nyt tallustelikin ryhevä hakotaakka seljässä.
-
-Kaikki olivat menneet sisälle. Antti oli käynyt jäljessä ja ollut
-miettivän näköinen. Se uutuus, mikä vieraan esiytymisessä ja koko
-käytöksessä esiytyi, se se nyt antoi hänelle ajatuksen aihetta.
-Ensi vaikutus ei saattanut arvostelemaan vielä vähemmin ihailemaan,
-synnyttihän vain tuommoista ihmettelyn sekaista kummastelua.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Illalla istuttiin puistossa teetä juomassa.
-
-Kauppias oli nuorekkaalla tuulella, puheli tavallista enemmän, laskipa
-leikkiäkin väliin.
-
-Kaikesta päättäen piti hän erittäin paljon veljensä tyttärestä.
-
-He olivatkin juontuneet innokkaasti keskustelemaan keskenään kauppiaan
-mieli-aineesta, maanviljelyksestä. Hilma kertoi paraallaan, että
-heidän niityillä viime kesänä olivat heinämadot tuhojaan tehneet,
-mutta hän oli kohta teettänyt ne pelloksi ja niihin kylvättänyt
-kauraa ja kylvöheinää. Uutisviljelyksestä ja vuoroviljelyksestä puhui
-hän niin asiantuntijan tavalla, että vanha kauppias kuunteli häntä
-kunnioittavalla tarkkuudella kuin mitäkin vanhaa maanviljelyksen
-neuvojaa.
-
-Keskustelusta olivat jo aikaa jääpyneet toiset, se oli heille sekä
-outoa että nuoren sukulaisen esittelemänä tavatonta ja vastenmielistä
-kuulla.
-
-Rouva istui äänettömänä pöydän toisessa päässä ja hypisteli
-ajatuksissaan ruohon helppeitä helmaansa. Hänen rinnallaan istui Antti
-ja käytti tilaisuutta tarkastellakseen serkkua. Se kävikin hyvin
-päinsä, sillä tämä oli niin kokonaan vajoutunut keskusteluun, ettei
-ollenkaan tarvinnut peljätä hänen tarkastelua häiritsevän.
-
-Hän ei todellakaan ollut ollenkaan semmoinen, miksi hän oli häntä
-kuvitellut.
-
-Siisti ja aistikas, vaikka yksinkertainen oli hänen kansallispukunsa,
-ja koristelematon hattu sopi vallan mainiosti.
-
-Esiytyminen varmaa ja suoraa, mutta ei ollenkaan töykeää eikä raakaa.
-
-Vartalo moitteeton. Rinnat ja vyötäinen tosin eivät olleet erittäin
-silmään pistävät; vaan siihen saattoi olla syynä tuo väljähkö puku.
-
-Kasvot olivat melkein kauniit ja varmaan sitä olisivatkin olleet,
-jollei kevään ja kesän ahva olisi niihin ottanut. Pieni, pyöreähkö
-oli leuka, täyteläiset ja verevät hienohipiäiset posket. Suu oli
-kohtalainen; huulet päättävästi suljetut, hitaat hymyämään. Mutta niitä
-tuli Antti kumminkin pitemmän aikaa tarkastelleeksi. Tuntui kuin niihin
-lemmen viehkeys olisi ollut kahlittuna ja odottaisi vain irtipäästön
-aikaa. Sievä valkoinen hammasrivi näyttäytyi ainoastaan hänen
-puhuessaan. Nenä oli suomalainen, mutta ei tökerö eikä liian kippuraksi
-hätäytynyt. Siniset silmät olivat isot ja elävät, katse viehättävän
-naisellinenkin toisinaan; useimmin kumminkin kiinteän päättävä. Otsa
-oli selvä ja kauniisti, kaareva, mutta ehkä liian korkea. Tukka tuuhea,
-tarkoin ylös kammattu, ettei otsalle päässyt yhtään kiharaa; palmikko
-paksu ja pitkä, paljon alemma vyötäisiä ulettuva.
-
-Ääni oli kaunis, teeskentelemättömän sointuva. Lauseet tulivat selvinä
-ja varmoina, kuin jos jokainen sana olisi ollut perusteellisesti
-punnittu.
-
-Antti oli vaipunut ajatuksiinsa.
-
-Mutta hän oli niin tavattoman erilainen kuin muut naiset, nuoret
-neitoset.
-
-Ajaa esimerkiksi hevosta, tappelee hurjapäisen oriin kanssa kuin mies
-ja taluttaa sen kuonosta talliin -- nuori nainen!
-
-Ja Antti sen taasen tunsi aivan selvästi, ettei se ollut sopivaa.
-
-Todellakin tallirengin tehtäviä.
-
-Ja oliko sekään naisellista, ensinkään sievää ja kainoa, että hän puhui
-pelkästään vain maanviljelyksestä ja yksinomaisesti kauppiaan kanssa,
-joka itse innostuneena aineeseen ei puolestaan siinä mitään epähienoa
-huomannut.
-
-Semmoiset keskustelut olivat Antin mielestä kyllä miesten kesken joskus
-anteeksiannettavia, mutta että nainen semmoisista puhui ja haasteli oli
-kerrassaan epähienoa.
-
-Neiti Heikkinen oli sinutellut häntä. Mutta millä oikeudella? Lapsina
-olivat molemmat sen tehneet ilman vähintäkään sopimusta; nyt olivat
-aika ihmisiä ja kokonaan outoja toisilleen.
-
-Mutta Antti ei ollut mikään ankara eikä liikanainen vaatimuksissaan,
-kun kerran oli asian ottanut oikein perinpohjaisesti punnitakseen.
-
--- Missäpä olisikaan hienompia tapoja oppinut? hän ajatteli, ja melkein
-kävi sääliksi.
-
-Hän lakkasi katselemasta.
-
--- Jos haluat, niin lähdemme iltakävelylle katsomaan kuokoksia tuonne
-vainion laiteelle. Kyllä huomaat, ettei siitä olisi peltoa yksistään
-ojittamalla tullut.
-
--- Mitä ajattelet? Onhan Hilma väsynyt sinne lähtemään, puuttui
-puheesen rouva, melkein nuhtelevasti katsoen kauppiasta.
-
--- En, täti, en ollenkaan ole väsynyt, ehätti Hilma.
-
--- Semmoisen matkan kulkenut!
-
--- Kaikkia! Suottahan olisin nuori, jos tuommoisesta väsyisin.
-Päinvastoin tunnunkin nyt virkeältä, virkeämmältä kuin pitkään aikaan.
-Hei, täti! Minä voisin vaikka kantoja vääntää.
-
-Hänen kasvonsa säihkyivät niin terveen iloisesti ja näytti kuin
-vastustamaton halu olisi pakottanut häntä johonkin vallattomuuteen,
-vaikkapa viskaamaan nurin jonkun seuralaisistaan.
-
-Kauppias nauraa hytkytti kevyesti; mutta hämillään oli rouva, ja Antti
-käänsi ylenkatseellisesti katseensa toisaalle.
-
--- Lähdemmehän? kysyi Hilma.
-
--- Lähdetään vaan, myönsi kauppias.
-
-Selvään huomattava vastenmielisyys kuvastui Antin kasvoilla.
-
--- Serkku näyttää väsyneeltä, virkkoi Hilma heittäen terävän katseen
-häneen.
-
-Antti joutui hämilleen.
-
--- Väsymystä sanotaan olevan kahta lajia, väsymistä työstä ja väsymistä
-levosta, jatkoi Hilma tarkoittavasti.
-
-Antti punastui ja puri huultaan, mutta ei mitään vastannut.
-
-Täytyi lähteä hänenkin.
-
-Yhdessä äidin kanssa kävelivät, kumpikin lähes äänettöminä.
-
-Mutta edellä menivät kauppias ja Hilma, ja vilkkaasti juttelivat
-keskenään.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Neiti Heikkisellä oli tavattoman laajat ja monipuoliset tiedot, kuten
-pian tultiin huomaamaan, ja se tinkimättä tunnustettiin. Itse Antinkin
-se täytyi hiljaisuudessa myöntää, vaikka vastenmielistä se olikin.
-Sillä tämänpä tähden hän kävi yhä aremmaksi ja epävarmemmaksi itse.
-
-Kauppias oli silmittömästi häneen ihastunut -- siihen epäilemättä
-vaikuttivat keskustelut maanviljelyksestä ja karjanhoidosta sekä
-sittemmin kaupasta.
-
-Taloudenhoidosta keskusteli rouva mielellään hänen kanssaan sekä
-varsinkin kasvien hoidosta, johon Hilmakin näytti hyvin ihastuneen.
-Mutta sittenkin oli hän epävarma tunteistaan häntä kohtaan. Toisen
-kerran ihaili rajattomasti, mutta toisen kerran taasen tuntui
-sopimattomalta hänen käytöksensä ja esiytymisensä.
-
-Olipa Anttikin toisinaan sulautua hänen mehevän noreista liikkeistään
-ja hänen kasvojensa, varsinkin noiden isojen sinisilmien elävyydestä.
-Tuntui aina silloin, kuin jos hän olisi ollut kaunis, viehättäväkin.
-
-Mutta siihen hänen olisikin pitänyt pysähtyä, ei mennä pitemmälle, ja
-vielä parempi olisi hänelle itselleen ollut, jos olisi valjastanut
-hullun oriinsa ja mennyt samallaista pyryä, kuin oli tullutkin.
-
-Silloin olisivat kaikki jääneet ihmettelemään, puolitietoisiksi hänen
-suhteensa.
-
-Mutta niin ei hän viisaudessaan ymmärtänyt tehdä.
-
-Ensinnäkin herätti huomiota ja hiljaista paheksumista hänen varomaton
-seurustelunsa palvelusväen ja työläisten kanssa. Niille hän jutteli
-jokaisessa sopivassa tilaisuudessa milloin mitäkin, välin kuultiin
-hänen työväelle lepoaikoina puhuvan sivistyksen tarpeellisuudesta
-ja ihmisten yhdenvertaisuudesta, välin laski leikkiä näiden kanssa,
-nähtiinpä kerran juoksevan kilpaakin jonkun torpparin nuoren,
-huimapäisen tytön kanssa.
-
-Kun rouva kerran ruokapöydässä hyvin varovasti mainitsi tuosta, lausui
-hän suoraan, kuin olisi valmistautunut siihen:
-
--- Seurustelemalla työväen kanssa saamme nämä luottamaan itseemme, ja
-jos meillä jotain hyvää ja edullista on tarjota, niin he sen omistavat.
-
-Siitä ei kumminkaan väittelyä sukeutunut, sillä tämä kysymyksessä oleva
-asia oli toisista niin vähäpätöistä laatua, etteivät siitä katsoneet
-kannattavan pitemmälle puhua. Kauppiaskin vain, vaikka asemassaan aina
-jyrkkä ja alhaisoa luokseen päästämätön, myhähti hyväntahtoisesti
-hänelle niinkuin lapselle, joka viattomuudessaan on sanonut tyhmän
-mutta vähemmän vaarallisen sanan.
-
-Mutta Anttiin koski muutamana päivänä hänen tunkeilemisensa kovin.
-
-Alma oli vienyt kahvea hänelle hänen kamariinsa, missä yksinään ollen
-oli jo totutun tapansa mukaan hyväillyt tyttöä. Tämän pitemmän aikaa
-viivyttyä ja vihdoinkin mentyä kuuli hän raolleen jääneestä ovesta
-serkkunsa puheen.
-
--- Alma!
-
--- No?
-
--- Te olette vielä nuori ja kokematon; siksi varoitan teitä...
-
--- Mistä?
-
-Antti pidätti hengitystään ja kuunteli tarkoin.
-
-Neiti Heikkinen mahtoi olla vähän hämillään, koskapa kului hetkinen,
-ennenkuin hän jatkoi.
-
--- Pelkään, ettette ole tulleet ajatelleeksi, mikä teidän korkein
-rikkautenne on, hän vihdoin puhui.
-
--- Minulla ei ole mitään rikkautta, vastasi tyttö kevyesti.
-
--- Siinäpä se. Te ette ole ajatelleet, että voitte, jos itse tahdotte,
-olla rikkaampi kuin moni kurja kaikkine kultineen, nimittäin jos
-säilyttäydytte puhtaana.
-
-Äänettömyyttä.
-
--- Ajattelemattomuus on useimmin lankeemisen ensimmäinen askel. Siksipä
-neuvonkin teitä, ajatelkaa, varokaa.
-
-Hiukset nousivat pystyyn Antin päässä ja kylmä, jäinen väristys luisui
-läpi ruumiin.
-
--- Tuo, varsinkin meidän naisten onnen kerrassaan kukistaja, hempeyteen
-vajoaminen voipi olla teidän kovinkin läheinen vihollisenne. Sillä te
-olette kevyt ja nautinnoista haaveileva. Mutta teidän täytyy tietää,
-että olette yhtä hyvä ihmisenä kuin kuka hyvänsä ja ettei kenelläkään
-ole oikeutta teidän onnenne pääomaan kajota.
-
-Antti oli saanut kuulla tarpeeksi, ja ymmärsi hyvin tuon hirmuisen
-ihmisen tarkoituksen.
-
-Nyt hän oli perin loukkautunut, koetti halveksia häntä sydämmestään,
-mutta onnistumatta sitä hänelle suoraan osottaa. Siihen oli sekin
-esteenä, että vanhemmat kunnioittivat häntä vielä niin suuresti.
-
-Tosin rouva jo näytti vähin erin luopuvan siitä, varsinkin sen perästä
-kuin Hilma oli tehnyt hänelle julkisen muistutuksen siitä, ettei hän
-täytä haltijan velvollisuutta palvelusväkeensä nähden, kun ei koetakaan
-kehittää heidän henkistä puoltansa.
-
-Antti oli hyvillään, kun äiti loukkautuneena siitä hänelle kertoi. Hän
-koetti kevyesti nauraa semmoisille mielipiteille, ja nauroi niille
-äitikin.
-
-Hilma itse sitä ei kumminkaan saanut kuulla.
-
-Kerran, hänen ollessaan ajelemassa, virkkoi jo rouva kauppiaalle, että
-häntä hämmästytti Hilman käytös ja mielipiteet, sillä hän oli näihin
-asti pitänyt häntä sivistyneenä ihmisenä.
-
--- Ja sinä häntä täytyykin pitää, sillä hänellä on laveat tiedot ja on
-kyvykäs kaikin puolin, vastasi kauppias huolimattomasti.
-
--- Senkö pidät kyllin riittävänä, huomautti rouva loukkautuneesti. --
-Tuoko on kaunista, kun hän tahtoo olla kaikki kaikissa? Jos minä nyt
-sekautuisin sinun asioihisi, kuten hän jo hyvin usein on tehnyt...
-
--- Se nyt on toinen asia.
-
-Mutta hämilleen oli kauppias joutunut.
-
--- Hän on myöskin nainen, ja mikä kerran on muille sopimatonta, on
-hänellekin, väitti rouva.
-
-Kauppias ei puhunut mitään.
-
--- Minua iljettää hänen käytöksensä, puuttui Anttikin puheesen.
-
--- Sinua!
-
-Omituinen oli ukon katse, kiukkuinen, pettynyt ja hämmästynyt yht'aikaa.
-
-Hän poistui sen enemmittä puheitta.
-
-Hän siis toisten harmiksi piti vielä veljensätytärtä suuressa arvossa.
-
-Mutta huolimatta siitä luuli Antti ilokseen pian huomaavansa
-serkun itsensäkin tajuavan, mitä hänestä yleisesti ajateltiin.
-Ja vähäpuheisemmaksi kävi isäkin -- se suloisena tunteena hänen
-sydämmessään hykersi.
-
-Hilma rupesi yhä enemmän istuskelemaan puistossa, missä luki muassaan
-olevia kirjoja, tai kuljeskeli yksinään avarilla tiluksilla. Eikä hän
-sisälläkään ollessaan paljon puhunut, saattoipa niinkin tapahtua, että
-hän tuntikaudet istui salissa toisten seurassa kokonaan lukemiseensa
-uppoutuneena.
-
--- Mikä se on tuo kirja, joka noin sinut kiinnittää.
-
-Hilma nosti katseensa ja vastasi, lisäten vielä olevansa todellakin
-niin kiintynyt siihen, ettei voinut heittää kesken.
-
--- Sepä sitten kirjaa, naurahti kauppias, joka tuskin elämässään
-mihinkään kirjaan oli syvemmin kiintynyt.
-
-Mutta nyt halutti hänenkin sitä katsoa. Ja todellakin valvoi hän
-illalla tavallista myöhäisempään.
-
-Aamulla kysyi Hilma tervehdittyään:
-
--- Mitä piditte kirjasta, setä?
-
--- Hm! Enpähän tullut tarkoin loppuun lukeneeksi, vastasi kauppias
-kierrellen.
-
--- Ettekö? Ja minua se niin miellytti, puhui Hilma avosydämmisesti.
-
--- Hm! Vai miellytti se sinua!
-
--- Todellakin, setä. Se on läpeensä niin luonnollista, niin todellista,
-että luulee elävänsä mukana, näkevänsä hyvät ja pahat puolet ihan
-elävin silmin; melkeinpä iloitsee iloitsevien ja itkee itkevien kanssa
-yhdessä. Itkut siinä eivät ole satunnaisia eivätkä ilot, kaikkiin ovat
-selvät syynsä, aivan jokapäiväisestä ihmiselämästä otetut.
-
--- Minua se ei ollenkaan miellyttänyt, keskeytti kauppias innostuneen
-arvostelijan.
-
--- Sepä kummallista!
-
--- Semmoista roskaa en lue, äännähti kauppias jo melkoisesti
-lämmenneenä. -- Niinkuin ei maailmassa muuten rumaa ja likaista saisi
-nähdä ja kokea! Hiiteen semmoinen roska!
-
--- Niinpä niin. Kuten setäkin myöntää, maailmassa on niin paljon
-mädätystä; tarvitsee leikata, leikata sydäntä myöten.
-
--- Mutta kun ei ole mitään mädätystä, puhui kauppias kiihkeästi --
-niin pitääkö sitten sietää nenänsä edessä kaikkien hylkyjen mädätyksiä
-revittävän?
-
--- Semmoista on meidän yhteiskuntaruumiissa niin paljon, ja sentähden,
-voidaksemme tartunnasta...
-
--- Se on vale! Eikä se sillä parane, että sitä revitään ihmisten nenäin
-edessä. Päinvastoin pahenee. Semmoisten kirjojen ihaileminen osottaa jo
-täydellistä paheen tietoisuutta.
-
-Hän pysähtyi äkkiä ja näytti kuin olisi katunut viimeisiä kiihkolla
-lausutuita sanojaan.
-
-Mutta Antti iloitsi sydämmestään.
-
-Rouva katsoi arasti vuoroin mieheensä, vuoroin Hilmaan ja näytti kuin
-olisi toivonut väittelyn loppuvan.
-
--- Oikein, setä, vastasi Hilma hämmästyttävällä varmuudella. --
-Jospa elämässä ei esiytyisikään semmoista! Mutta kun paheen ilkeät
-siivet ulettuvat kaikkialle, niin pidän onnenani, että tiedän siitä
-jotain, voidakseni vaaroja välttää. Avossa silmin se on helpompaa kuin
-nukkuessa. Muutamia vuosia sitten uhkasi minua sama vähätietoisuuden
-vaara, mikä niin monta nuorta tyttöä on kurjuuteen saattanut. Esimerkin
-avulla siitä pelastuin; sain lukeakseni muutamia kirjoja, joista löysin
-oman itseni tanssimassa nielevässä pyörteessä.
-
--- Hilma, heitä! Minua kauhistuttaa! huudahti rouva todellakin
-kauhistuneen näköisenä.
-
--- Niin, täti, niin minuakin se ajatus, että olisin hukkunut tuohon
-pyörteen vihuriin.
-
-Itsetietoisen pöyhkeydellä sekautui nyt Anttikin puheeseen, koettaen
-antaa sanoilleen mitä juhlallisimman painon.
-
--- Neiti Heikkinen! En olisi odottanut naisen suusta tuollaista
-puhetta, sanoi hän.
-
-Hilma heitti häneen vakavan, melkein säälivän katseen ja vastasi:
-
--- Serkkukin! Jospa elämäsi olisi yhtä kainoa kuin uskottelet korviesi
-olevan!
-
-Antti lensi tulipunaiseksi.
-
--- Lopeta! Minä vaadin sen!
-
-Kauppias oli jo suuttunut väittelystä, sen hänen jyrkkä äänensä kyllin
-selvään todisti.
-
--- Olen oppinut kuulemaan hienoutta naisten puheissa, sanoi Antti
-taasen rohkeutuneena halveksivalla äänellä.
-
-Kauppias katsahti poikaansa ylpeästi ja äiti lempeän hellästi.
-
-Mutta Hilman katsetta hän ei kärsinyt, se oli tuiman ankara, ikäänkuin
-jos hän olisi aikonut murtautua hänen sisimpänsä, kaivautua syvimpiin
-ja rumimpiin elämän salaisuuksiin.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Hilma oli menettänyt viimeisenkin suosion; häntä kohdeltiin, jollei
-juuri tylysti, kumminkin jotenkin kylmästi. Varsinkaan kauppias ei sen
-perästä halunnut hänelle melkein mitään puhua. Hän oli loukkaantunut
-syvästi; sillä vaikka väittelyssä saikin viimeisen sanan, huomasi hän
-varsin hyvin, ettei voitto sillä ollut ratkaistu.
-
-Raskasta oli Hilmastakin, sen hyvin näki kaikesta. Hän oli vähäpuheinen
-silloinkin, kun oli muiden seurassa, ja enimmäkseen hän olikin
-yksikseen, joko sitten istui puistossa lukemassa tai kuljeskeli ympäri
-ajatuksiinsa vaipuneena.
-
-Mutta Antti, vaikka olikin niin loistavasti väittelyssä esiytynyt ja
-saanut sillä vanhempainsa suostumuksen, oli sittenkin niin levoton ja
-arka, ettei mitenkään olisi tahtonut tulla vähimpäänkään yhteyteen
-serkkunsa kanssa. Varsinkin nuo hänen viimeiset sanansa olivat niin
-masentavasti häneen vaikuttaneet.
-
-"Jospa elämäsi olisi yhtä kainoa, kuin uskottelet korviesi olevan!" oli
-serkku hänelle kiinteästi häneen katsoen sanonut.
-
-Nuo sanat pyörivät mielessä ja rasittivat kuin kiusaava painajainen.
-
-Ne saivat hänet väkiselläkin taasen ajattelemaan itseänsä ja elämäänsä,
-eikä hän voinut saada mielestään sitä tunnetta, mikä alinomaa kuiski,
-että serkku oli sittenkin oikeassa.
-
-Hän tunsi oman itsensä, masentui, vieläpä toisinaan teki vakavia
-päätöksiäkin vastaisen elämän varalle.
-
-Ja sitten hän ei voinut olla katkera serkulleen; päinvastoin salaisesti
-kunnioitti tätä ja tämän katsantokantaa.
-
-Kun Hilma joko istui lukemassa puistossa tai ajatuksissaan käveli
-siellä sinne ja tänne puiden ja pensaiden välissä, niin huomaamattaan
-oli Antti useinkin nojautunut akkunaan ja häntä kauan katsellut, ja
-omituista sulavuutta tunsi hän silloin sielussaan, oli kuin ylpeys,
-viimeinenkin karvaus, vieläpä arkuus ja pelkokin olisivat kadonneet,
-muuttuneet -- ihailuksi.
-
-Olihan kaikki hänessä kumminkin niin raitista, niin luontaisen elävää.
-
-Kerran hänen tämmöisessä tilassa ollessaan astui Hilma hänen kamariinsa.
-
-Antti hämmästyi ensin; mutta sitten pyysi kumminkin jotenkin
-myötätuntoisella äänellä istumaan.
-
-Ison aikaa hän istui sanaakaan lausumatta, ja samoin Antti.
-
-Antti oli jo kerjennyt häneen luoda usein salaisia silmäyksiä.
-
-Hän oli sangen miettivän näköinen, melkein surullisen, jollei se vain
-ollut masentumisesta -- Antti melkein uskoi sitä.
-
-Mitä mahtoi hän ajatella?
-
-Antti kävi taasen levottomaksi, ja vihdoin huomaamattaan tuli
-virkkaneeksi:
-
--- Serkulla näyttää olevan ikävä.
-
-Hilma katsoi häneen hetken vakavasti, mutta ei kumminkaan niin lujasti,
-kuten ennen jo useasti.
-
--- Minun oloni täällä lieneekin serkulle, kuten muillekin, vaivaksi.
-
-Antti katsoi häneen hämmästyneesti; olihan muutos odottamattoman suuri.
-
--- Mitenkä niin? hän kysyi.
-
--- Täällä -- hän jatkoi surullisesti -- olen outo ilmiö teistä;
-vapaa, suora ja elämää toisilla silmillä katsova kuin te. Mutta
-siitä huolimatta katson velvollisuudekseni lausua sinulle suoraan
-mielipiteeni, mikä minulla sinusta on.
-
-Aina yhtä surunvoittoinen oli hänen äänensä. Antti oli luonut katseensa
-alas.
-
--- Sinä kuulut nyt levähtävän, jatkoi hän. -- Mutta tuommoinen
-levähtäminen ei tuota lepoa, päinvastoin veltostuttaa se sinua vain
-päivä päivältä. Ryhdy uutteraan työhön ja toimeen! Se saa sinuun
-virkeyttä ja elämisen intoa, se poistaa sinusta tuon aikaisen
-lamautumisen.
-
--- Serkku tietänee, että menen syksyllä kauppias Kaukosen palvelukseen?
-sanoi Antti hämillään.
-
--- Tiedän. Mutta sitäkään en pidä hyvänä. Sinä olet, suo anteeksi että
-sanon suoraan vakaumukseni sinusta, jo niin perin väsynyt hurjasta
-kaupunkielämässä, että olisi paljon parempi pysyäksesi täällä kotonasi
-ja täällä tehdäksesi työtä.
-
-Se oli taasen liikaa ja se suututti häntä; mutta hän ei löytänyt sanoja
-vastatakseen.
-
--- Sinä olet henkisesti masentunut, menettänyt tarmosi, ehkäpä melkein
-tahtosikin. Sinun on ensinnäkin voitettava jokukaan osa takaisin,
-ennenkuin kykenet luovimaan suuren maailman elämässä tiheään löytyviä
-salakareja. Minua surettaa, että jo näin nuorena olet laivasi rappiolle
-ajanut, serkku parka.
-
--- Millä oikeudella serkku niin luulee? äyhkäsi Antti vihaisesti
-
--- Itse, herraseni, olet valitettavasti päivän selvä, varman varma
-vastaus siihen. Kysyhän itseltäsi, innostuttaako elämä sinua. Eikö
-kaikki toimi ja työ ole sinusta ikävää ja arkipäiväistä.
-
-Sen tunsi Antti nyt valitettavan hyvin. Mutta että toinen sen niin
-varmaan tiesi ja sen osoitti, se luonnollisesti häntä suututti.
-
--- Eikö suurin nautintosi elämästä ole ollut semmoista, että sen aina
-täytyy julkisuutta peljätä.
-
-Jo kuohahti Antin sisällä kiukkuinen viha, mutta terätön.
-
--- Mistä serkku aikoo minua sitten syyttää, jos saan luvan
-kysyä? äännähti hän pistelijäästi, koettaen saada äänensä niin
-välinpitämättömän ilkeäksi kuin suinkin voi, päästäksensä hänestä.
-
-Mutta Hilma ei näyttänyt välittävän, jatkoi vaan levollisesti, melkein
-äidinomaisella hellyydellä, katsoen häneen surullisen osanottavasti,
-niinkuin Antti todellakin olisi ollut hänen mielestään auttamattomasti
-mennyttä kalua.
-
--- Serkku hyvä! Sinä olet väsynyt. Et unen puutteesta vaan
-liikanaisesta unesta. Sinä olet henkisesti nukkunut ja niinkuin
-tavallisessakin unessa elänyt itsemääräämätöntä elämää, elänyt viettien
-höllimpienkin määräysten mukaan, ja luultavasti niin ollen mennyt mihin
-asti hyvänsä epäoikeaan. Työhön, työhön, elostavaan työhön sinua neuvon!
-
-Antti koetti pinnistäytyä vastatakseen jotain; mutta häneltä puuttui
-sanoja, ehkäpä ajatuksiakin -- pää tuntui olevan kuin säkki viljaa
-etsivän köyhän miehen olalla.
-
--- Tuntuu siltä kuin minulla olisi joku selittämätön velvollisuus sinua
-kohtaan, Antti; siksi olen sinulle puhunut.
-
-Ja todellakin, sen Anttikin huomasi, oli niinkuin tuossa katseessa
-olisi ollut jotain odottamattoman outoa, surullisen lempeää
-osanottavaisuutta.
-
-Mutta sepä se olikin omansa loukkaamaan. Sillä ylpeys voi elää
-väsyneessäkin rinnassa.
-
--- Minä luulen olevani yhtä viisas kuin serkkukin, jamasi hän jotain
-vastatakseen.
-
--- No, no, serkku! Tässä ei ole kysymyksessä meidän viisautemme
-vertailu, vaan...
-
--- Minua ei haluta kuunnella serkun typerää sekaantumista toisten
-ihmisten elämään ja asioihin, keskeytti Antti ja heitti päänsä
-huolettomasti keinutuolin taustalle.
-
-Hilma loi häneen pettyneen, surullisen silmäyksen ja lähti.
-
--- Loukkautukoon! äännähti Antti huolimattomasti ja karvaasti.
-
--- Mitä hänen tulee minuun, olinpa minä mikä olin ja millainen olin?
-
--- Vai parantaakseen minua!
-
-Hän olisi kostanut, kostanut oikein tuntuvasti. Mutta ei löytänyt
-mitään aukkoa siihen, ei jaksanut edes ajatella mitään.
-
-Illallispöydässä osui hänelle kumminkin tilaisuus.
-
-Hilma tarjosi hänelle sävyisästi, ikäänkuin olisi viimeisen kiistan
-unhottanut, melkeinpä rukoilevaisesti, jonkun muassaan olevan kirjan.
-
-Antin katse elostui.
-
--- Suokaa anteeksi! En ihaile roskakirjallisuutta, hän huolettomasti
-sanoi.
-
--- Vai niin, virkkoi Hilma katkera hymy huulillaan.
-
--- Oikein, poikani! lausui kauppias ja nosti tyytyväisenä olkapäitään.
-
-Antti ei ollut enää katkera; olihan hän voittanut, ja nautti nyt
-voittonsa suloisia hedelmiä. Hän oli melkein virkeän iloinen.
-
--- Niin, meillä ei suosita eikä tarvita semmoista kirjallisuutta,
-lisäsi vielä kauppias päättävästi Antin riemuksi.
-
-
-
-
-X
-
-
-Antti oli monta päivää voittonsa vaikutuksesta hyvällä, melkeinpä
-virkeällä tuulella. Ei välittänyt vähääkään Hilmasta, nauratti vain kun
-näki hänet alakuloisena käyskentelevän milloin missäkin.
-
-Eikä hänkään näyttänyt Anttia huomaavan.
-
-Mutta siitä ei Antti välittänyt.
-
-Kamarissaan istuskeli hän kaiket päivät ja kirjoitteli nyt oikein
-tukulta kirjeitä tuttavilleen ja entisille tovereilleen.
-
-Hän oli niin hyvällä tuulella, että oli pakko purkaa sydäntään.
-
-Hän kertoi pääasiallisesti viimeisistä kohtauksista erään serkkunsa
-kanssa, jota suvaitsi kutsua -- karhunpenikaksi.
-
-Naurun hykähdys pääsi useinkin kirjoittaessa.
-
-Kertoipa hän muutamalle Almastakin -- toki kumminkaan arvoa
-mainitsematta.
-
-Ja hän itsekin hämmästyi sitä hienoa notkeutta, millä osui sen
-tekemään; kerrassaan runolliset olivat lauseet hänen itsensä mielestä.
-
-Mutta juuri kun hän paraillaan ihaili sitä ja siitä mielihyvää nautti,
-astui Alma sisään, itse elävä kuvauksen esine.
-
-Eikä se missään tapauksessa häirinnyt hänen herttaista mielentilaansa;
-päinvastoin virkisti vain lisää lämpöä.
-
-Kaunis, verrattoman viehättävä nyt kuten ennenkin, aivan samanlainen,
-kuin oli hänestä vasta kirjoittanut.
-
-Anttia huvitti lukea se hänelle ja vielä suoraan sanoa, että se nyt oli
-kokonaan, kaikkineen hänestä.
-
-Tyttö hymyili herttaisesti, ja silmissä paloi tuo omituinen hempeys,
-joka maailman alusta on miehille ollut niin vaarallinen kielletyn puun
-hedelmä.
-
-Hän nauroi pehmeästi, melkein häveliäästi ja puhui, että kaikkia se
-herra keksii ja -- viitsiikin.
-
-Antti nautti kaikesta.
-
-Tytön rinta näytti aaltoilevan niin nielevän houkuttelevasti.
-
--- Neiti Heikkinen lähti ajelemaan rouvan kanssa, sanoi hän sitten
-tapaillen.
-
--- Äitikin?
-
--- Niin. Rouva puhui jotain, että tekin...
-
--- Ei minulle ole mitään puhuttu.
-
--- Neiti ei tahtonut.
-
--- Ei tahtonut?
-
-Antin ääni oli käynyt kiinteämmäksi.
-
--- Neiti sanoi hänellä olevan rouvalle tärkeää puhumista, tai jotain
-sellaista hän sanoi.
-
-Veitikkamainen katse seurasi tuota, mutta muuttui vähitellen raskaaksi,
-lähes surulliseksi. Hetken äänettömyys.
-
--- Hän lieneekin morsian.
-
--- Hänkö? Kenen sitten?
-
--- Teidän.
-
-Anttia harmitti, ja hän vain vastenmielisesti myrähti.
-
-Mutta Alma sen ymmärsi, ja hänen katseensa elostui.
-
--- Sitähän minäkin, kun se on niin miesmäinen, hän kevyesti sanoi.
-
-Kuinka noihin hänen silmiinsä olikin autuaallista katsoa!
-
-Alma seisoi niin lähellä Antin edessä, ettei tämän tarvinnut kuin
-vähän ojentautua tarttuakseen hänen vyötäriinsä ja vetääkseen hänet
-hellävaraisesti syliinsä.
-
--- Mutta jos joku tulisi...
-
--- Pane ovi säppiin.
-
-Hän teki sen ja supatti tuskin kuuluvasti:
-
--- Tuo Pieti vielä tulisi... Hypännyt koko päivän minun perässäni.
-
-Antti veti hänet uudestaan syliinsä.
-
--- Pietikö? Mitä sanot?
-
--- Hän. Siltä otukselta en saa missään rauhaa.
-
--- Mitä hän sinusta?
-
--- Tukkii sormusta, minkä on kevätmarkkinoilta ostanut.
-
--- Entä sinä? kysyi Antti nauraen.
-
--- Minäkö tuosta köntistä.
-
-Antin mieli oli vetreä; hän oli kevyt kuin auringon terän editse
-liitävä höyry, mutta samalla salaisesti rauhaton.
-
-Avainta liikutettiin ovessa.
-
-He eivät uskaltaneet täysin hengittääkään.
-
--- Kuka siellä? kysyi vihdoin Antti, kun rykimisestä kuuli, ettei
-siellä ainakaan isänsä ollut; mutta hätäinen oli sittenkin ääni ja
-vavahteleva.
-
--- Minä täällä vaan. Se oli Pietin ääni.
-
--- Mitä tahdot?
-
--- Niin, tuota... Onko Alma siellä?
-
--- Täällä! Oletko järjeltäsi, pöllö!
-
--- Ajattelin vain. Mutta saisinko vähän puhutella herraa?
-
--- Et nyt. Minä levähdän. Puolen tunnin kuluttua.
-
-Vihdoinkin hän meni.
-
-Alman hiukset olivat vallattomassa epäjärjestyksessä.
-
-Mutta nopeasti hän järjesti hiuksensa viettelevät suortuat otsalle ja
-ohimoille, hieroi kämmensyrjällä poskien värin entiselleen, ja hetken
-perästä meni.
-
-Antti heittäytyi sohvalle.
-
-Oli niin säikähtyneen levotonta, niin tukalan kuumaa; tyynykin poltteli
-siihen vaipunutta raskasta päätä.
-
-Ja muutenkin sitä poltteli.
-
-Siellä ajatukset sekavina niin vimmatusti risteilivät.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Tartuttiin avaimeen.
-
-Antti nousi ja kävi keinutuoliin istumaan.
-
-Pieti työntyi sisään.
-
-Iso, jykevä, tavallinen työmies, sävyisät kasvojen piirteet, vaikka
-yksinkertaiset.
-
-Hän seisoi kauan äänettömänä ovipielessä lakkiansa hypistellen ja
-silmät harhailivat levottomina lattiassa.
-
-Hän oli poikasesta pitäin palvellut talossa ja oli saavuttanut
-isäntäväkensä suosion ja täyden luottamuksen, saanut jo monet vuodet
-parempaa palkkaakin kuin toiset tavalliset työmiehet.
-
-Monesti oli kiitetty, ani harvoin moitittu.
-
-Olipa Anttikin hänestä ennen lapsena pitänyt, ja hänen vanhempansa,
-jotka muuten pitivät tarkasti huolta siitä, ettei lapseen työväki saisi
-vaikuttaa alhaista katsantokantaa, antoivat pojan olla vapaasti Pietin
-seurassa, joka oli hiljainen ja hyväluontoinen ja aina hyväntapainen,
-ei koskaan rivostellut puheissaan eikä teoissaan.
-
-Antti oli monen monta kertaa mielihyvällä saanut istua kelkassa, jota
-vasta mieheksi varttunut Pieti oli vetää kiidättänyt pitkin pihaa, tai
-oli nöyrästi pyydettyään päässyt rekeen Pietin haloille tai heinään
-mennessä, tuonne vähän matkan päähän, ja Pieti se oli hänet ensi kerran
-kouluunkin kyydinnyt.
-
-Mutta nyt ei enään moniin vuosiin Antti ollut häntä kohdellut muuna
-kuin palvelijana, tyhmänä kollona, työjuhtana, kuten luonnollistakin,
-kun oli miestynyt ja sivistynyt ja oppinut arvonsa tuntemaan.
-
--- Mitä asiaa? kysyi hän vihdoin kyllästyneenä töykeätekoisen miehen
-läsnäoloon.
-
--- Tuota, alkoi Pieti epävarmasti. -- Minä tuota olen tässä aikonut
-vähän niinkuin naimapuuhiin ruveta.
-
--- Entä sitten?
-
--- Se on tuo Alma, jota olen vähän niinkuin meinannut.
-
-Tuo yksinkertainen tunnustus hytkähdytti Antin sydänalassa.
-
-Pieti seisoi ison aikaa ääneti.
-
--- Hän tuota onkin jo melkein suostunut.
-
--- Vai on.
-
--- Tässä keväällä se jo oli varma asia. Mutta sittenkun nuoriherra tuli
-kotiin, on tyttö ruvennut minulle niskojansa netkauttelemaan.
-
--- Mitä sillä tarkoitat? kysyi Antti hätäisesti, kumminkin koettaen
-pysyttäytyä rauhallisen ja välinpitämättömän näköisenä.
-
-Pieti vastasi tyynesti:
-
--- Olen vain tullut ajatelleeksi, että jos hän niinkuin toivoisi.
-
--- Mies, oletko hullu. Pieti jatkoi edelleen:
-
--- Ja kun olen huomannut kerrankin vähän niinkuin vilkuilevan...
-
--- Kitasi kiinni, aasi!
-
-Mutta Pieti oli päättänyt puhua suunsa puhtaaksi.
-
--- Ja kun nuo toiset piiatkin...
-
--- Mitä?
-
--- Ovat minua kiusotelleet, että se Alma viipyy toisinaan liian kauan
-nuoren herran kamarissa.
-
-Se oli jo ääretöntä röyhkeyttä ja se kiehutti hirmuisesti Antin sisua.
-
--- Olen tuosta tullut vain ajatelleeksi, että jos se herra niinkuin
-huvikseen vain konstaelisi tytön kanssa, lisäsi hän, ja ääni oli
-muuttunut katkerammaksi.
-
--- Ulos täältä, nauta! kirkasi Antti vihasta vapisten. Mutta Pieti
-seisoi vain kuin petäjän kanto kankaassa, ei hievahtanutkaan
-paikaltansa.
-
--- Enhän minä olekaan sitä uskonut; on vain tullut semmoisiakin
-ajatuksia, kun se on tuo Alma ollut niin toisenlainen nykyisin.
-
--- Ulos, roisto!
-
-Mutta kaikki oli turhaa. Hän kohahdutti vain pikkaraisen noita ylen
-leveitä hartioitaan ja seisoi liikahtamatta ovipielessä.
-
-Sen huomasi Antti, ja huomasi myös, ettei hän kovuudellaan voi mitään.
-
--- Mitä minulla on tekemistä teidän naimispuuhiinne? sanoi hän sitten,
-koettaen näyttäytyä niin välinpitämättömältä kuin suinkin. -- Ota hänet
-vaikka huomenna taikka jo tänään.
-
-Pietin kasvot nykähtelivät ilonliikutuksesta. Hän astui Antin eteen ja
-puristi karhunkourallaan tämän kättä.
-
-Iloisesti muljahtivat hänen isot silmänsä, ikäänkuin jos olisi tahtonut
-lisätä:
-
--- Kyllähän sen arvasinkin. Hän meni.
-
-Antti käveli kiihkeästi edestakaisin huoneessaan, puri hammasta ja oli
-kiukuissaan.
-
-Mutta kun hetken perästä tuli rouva kamariin, täytyi hänen taasen
-tekeytyä rauhalliseksi.
-
-Ja nauraen kertoi rouva Alman ja Pietin niin hirmuisesti kinastaneen
-heinitallissa. Mutta ei tiennyt, mistä oli kysymys, ei ollut viitsinyt
-kuunnella, oli suoraan kärryistä tullut sisälle. Hilma oli jäänyt
-hevostaan riisumaan; mahtoi kuulla kaikki.
-
-Antti oli kalpea ja ruumista väristytti.
-
-Mutta sitten muuttui rouvan ääni totiseksi.
-
--- Sanoi sinun olevan henkisesti kuolemaisillasi. Antti puri huultaan.
-
--- Mutta vaikeahan minun on sitä uskoa, jatkoi rouva.
-
-Pidätetty huokaus tunkihen kumminkin rinnasta.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Päivällisen jälkeen olivat he kaikki salissa kahvea juomassa.
-
-Kauppias istui jäykästi nojaten lujatekoisen tuolin selkämykseen ja
-puhalteli haalahtavia savupilviä pitkävartisesta piipustaan.
-
-Hän oli huolettoman näköinen nyt, semmoinen juuri kuin tavallisesti
-ihmiset silloin, kuin jo esiytymisellään tahtovat oikein vasiten
-näyttää toisille, etteivät puutu eivätkä sekaudu mihinkään, turhaa on
-koettaakin.
-
-Antti oli levoton.
-
-Synkkänä istui Hilma ja ajattelevana sohvalla rouvan vieressä, joka
-yksin oli vähän pirteämmällä tuulella.
-
--- Kerro nyt, hyvä Hilma, mistä ne siellä jaahasivat! hän kehoitti,
-ei niinkään uteliaisuudesta, vaan saadakseen ikävän, kankean
-juhlallisuuden loppumaan. -- Eihän tuo nyt vaarallista liene, jos
-joutavaa onkin.
-
--- Sitäpä minäkin toivoisin, virkkoi Hilma luoden Anttiin väsyneen
-säälivän katseen, joka Antista nähtävästi tuntui hirmuiselta, ikäänkuin
-olisi aikonut tunkeutua hänen päänsä jokaiseen aivosokkeloon.
-
-Kuumiksi kihahtivat Antin ohimot ja posket ja hänen hengityksensäkin
-kävi epätasaiseksi.
-
-Hilma näkyi huomaavan sen ja kiinnitti katseensa yhä terävämmin ja
-tuimemmin häneen.
-
-Antti oli tavallistakin kalpeampi.
-
-Kauppias huomasi sen ja vähän levottomasti kysyi:
-
--- Mikä sinulla on?
-
--- Todellakin! huudahti samaan rouva.
-
-Hilman katse yhä vain ahdisti häntä.
-
-Antti oli vallan hämillään eikä tiennyt, mitä olisi siihen vastata.
-
-Hätäytyneesti hän vihdoin tokasi: -- Noin peittelemätön naisen katse
-saa miehenkin hämilleen.
-
-Hilma hymyili katkerasti ja vähääkään loukkautumatta virkkoi:
-
--- Niinköhän, serkku?
-
-Antti pelastui, sillä samassa astui Pieti sisään, ja kaikkein huomio
-kääntyi häneen.
-
--- Mitä asiaa? kysyi kauppias äänellä, mikä hänellä tavallisesti oli
-puhutellessaan palvelijoita ja muita samalla asteella olevia ihmisiä,
-kun ei ollut kysymyksessä tavalliset kauppa-asiat.
-
-Pieti seisoi ovipielessä synkän näköisenä, melkein kuin jos olisi
-saanut kylmää vettä niskaansa, ja tyhmästi tuijotti lattiaan.
-
--- Tuota -- alotti hän soinnuttomalla tapailevalla äänellä -- minun nyt
-täytyy lähteä talosta.
-
--- Lähteä? kysyi kauppias kummastuneena, tuijottaen ankarasti mieheen.
-
--- Mitä nyt? huudahti rouva levottomasti, ikäänkuin hänen herkkään,
-naiselliseen sieluunsa asiain todellisuus olisi hämärästi koskenut.
-
-Hilman silmät iskeytyivät uudestaan Anttiin; katse oli säälimättömän
-ankara.
-
--- Kyllä minun lähteä täytyy, lisäsi Pieti alottamaansa tapaan. --
-Asiat ovat nyt sillä kannalla, etten saata olla tässä talossa.
-
--- Miksi et? ärjäsi kauppias ankarasti.
-
--- Tuota, mitäpä se tähän kuuluu.
-
--- Mitäkö kuuluu? Mutta minä en päästä sinua niin vain kesken vuoden.
-
--- Mutta minä lähden, lähden heti!
-
--- Mene! Mutta palkkaasi et saa! kiljui kauppias, jota jo suunniltaan
-suututti miehen salaperäinen itsekkyys.
-
--- Pitäkää, jos niin tahdotte.
-
-Tuo kuului niin omituiselta; siinä ilmeni halveksivaa yhtäkaikkisuutta
-ja samalla väistymätöntä uhkaa.
-
-Kauppias oli ääneti, katsoi syvästi mieheen ja koetti saada syitä
-selville.
-
-Pieti oli hiljainen, hyväntahtoinen mies, koskaan ei ollut vastustanut,
-ei sanan väännettä ollut välissä. Muutos hämmästytti ja, jos niin
-voidaan sanoa, lannisti kauppiaan kiukkua.
-
--- Sano, miksi olet semmoista ruvennut ajattelemaan! puhui kauppias
-nyt aivan uhottelemattomalla äänellä. -- Poikasesta pitäin olet tässä
-ollut, hyvin palvellut ja hyvän kohtelun sekä palkan saanut.
-
-Tuo näytti koskevan Pietiin.
-
--- Niinhän olen. Vaikeatahan tuo on, mutta minkäpä sille tekee, puhui
-hän vapisevalla äänellä.
-
--- Syy, syy, minkä tähden täytyy!
-
-Pieti oli hetken ääneti ja katse harhaeli. Vihdoin loi hän sen
-häveliäästi Hilmaan ja puhui:
-
--- Kyllä kaiketi sen ryökkinäkin arvaa.
-
-Kauppias ja rouva katsoivat kummastuneina Hilmaan.
-
-Antti oli aivan kalpea ja henkeä ahdisti.
-
--- Mitä, mitä se on? utasi Kauppias Hilmalta.
-
-Rouva peitti kasvonsa käsiin; hän ei enää kehottanut kertomaan.
-
-Ja mykkänä oli Hilma.
-
--- Mitä tiedät? Kerro!
-
-Hilma loi häneen loukkautuneen katseen ja virkkoi:
-
--- Se ei kuulu minulle, setä.
-
-Pitkä, kiduttava äänettömyys.
-
-Mutta vihdoin puhui Pieti.
-
-Hän kertoi, kuinka oli ollut hänellä ja Almalla vakaat tuumat mennä
-yhteen, hän jo sormuksenkin oli kevätmarkkinoilta ostanut. Mutta sitten
-nyt kesällä oli tyttö yhtäkkiä muuttunut; neitikin sen oli kuullut,
-kuinka tallissa oli kerskunut hänelle, ettei ole pakko kontata kun
-kävelläkin taitaa. Oli vielä hänen varotuksiinsa uhotellut, että
-parempi kerran voitaleipää kuin aina kalaaleipää. Jo lopuksi hän sen
-suoraan sanoi, että nuoren herran tähden se ei enää hänestä huoli.
-
-Kauppiaan otsa kyrtistyi ja synkkä pilvi sille nousi. Hän astui ovelle.
-
--- Alma! huusi hän hirmuisen kolkolla äänellä. Hän tuli.
-
-Ensin hän esiytyi kuten ennenkin, viehättävänä ja viehkeänä; vaan pian
-näytti tajuavan, että kysymys oli vakavaa laatua, ja hämmentyi hänkin,
-veret muuttelivat hänen kasvoillaan, välin oli harmahtavan kalpea, pian
-taasen tuskastuneen punastunut.
-
-Tuskallinen äänettömyys, haudan hiljaisuus, jota silloin tällöin vaan
-huokauksiksi puhkeavat hengähdykset häiritsivät.
-
-Tuskin kyettiin selvästi ajattelemaan -- siltä ainakin näytti.
-
-Mutta vihdoin oikasi kauppias kumartuneet hartiansa ja loi ankaran,
-pakoittavan katseen Almaan, joka vapisi kauhistuksesta kyökkiin
-vievällä ovella.
-
--- Kysymys on sinusta ja Pietistä, hän lausui haltijamaisella äänellä.
-
-Alma loi hätäisen, rukoilevan katseen Anttiin ja oli vaiti.
-
--- Sinä olet sopinut jo Pietin kanssa, jatkoi kauppias, ikäänkuin olisi
-ollut kysymys jauhosäkin takauksesta.
-
-Tyttö hyrskähti itkuun ja sanoi:
-
--- Se on niin tuhma.
-
-Pieti katsoi kauheasti häneen ja vastasi.
-
--- Etpähän siitä talvella mitään puhunut, kun hyviä oltiin.
-
-Kauppias oli entisellään.
-
--- Pitemmittä puheitta te laittautte yhteen, sanoi hän jyrkästi.
-
-Hilma loi häneen kiinteän katseen ja sekautui keskusteluun.
-
--- Kuinka, setä, voidaan heitä siihen pakottaa? Perinpohjaista
-miettimistä se tarvitsee heidän molempain puolelta.
-
--- Mitä miettimistä? äännähti kauppias kuivasti, nähtävästi ollenkaan
-ajattelematta Hilman tarkoitusta.
-
-Hilma katsoi tuikeasti häneen eikä vastannut.
-
-Pieti jo alkoi liikkua, siirtyä paikasta paikkaan ja vihdoin verkalleen
-puhui:
-
--- Jos tuota sitten vielä vähän niinkuin miettisi.
-
-Lakin painoi hän päähänsä ja meni.
-
-Samoin meni Almakin.
-
-Äänettömäksi jäivät toiset saliin.
-
-Mutta synkkää oli hiljaisuus.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Antti ei moneen päivään kyennyt mitään selvästi ajattelemaan. Yksinään
-oli hän niin paljon kuin mahdollista, sillä hän häpesi kaikkia.
-
-Eikä hänen yksinäisyyttään häirittykään; isä ei puhunut mitään eikä
-äiti saattanut katsoakaan häneen.
-
-Almaa hän inhosi, sillä hänhän se oli hänen häpeäänsä syynä.
-
-Se oli hyvä, ettei häntä tarvinnut nähdä; sen jälkeen ei Alma ollut
-hänelle kahvea kantanut ja harvoin ruokiakin pöytään tarjonnut. Mutta
-parempi olisi ollut, jos häntä ei koko talossa olisi ollut.
-
-Mutta kerran häirittiin hänen yksinäisyytensä -- Hilma astui sisään.
-
-Antti säikähti, tuiotti häneen elottomasti, ikäänkuin olisi julman,
-hätyyttävän haamun nähnyt.
-
-Hän oli syviin ajatuksiin vaipuneena, alakuloinen ja hajamielisesti
-näytti etsivän jotain puheen alkuun päästäkseen.
-
-Mitä kauemmin äänettömyys kesti, sitä tukalammaksi kävi Antille.
-
-Vihdoin hän pääsi alkuun.
-
-Ääni ei ollut ollenkaan jyrkkä, paremmin surullisen lempeä.
-
--- Tuonnottainen tapaus näkyy sinuun ankarasti koskevan, sanoi hän.
-
--- Mikä tapaus? änkytti Antti tavoitellen, vaikka hyvin käsitti, mistä
-oli kysymys.
-
--- Mikäkö? Serkku parka!
-
-Hänen katseensa oli niin tunkeva.
-
-Antista tuntui niinkuin tuo katse olisi tunkeutunut hänen lävitsensä,
-lukenut kaikki hänen risteilevät ajatuksensa ja niistä selvän
-tunnustuksen.
-
--- Mitä se minua liikuttaa, heidän välinsä? koetti hän kumminkin
-puollustautua.
-
-Mutta Hilma keskusteli nyt hänen kanssaan kiinteällä katseella.
-
--- Minä en ymmärrä, millä oikeudella semmoista minusta...
-
-Kylmä hiki oli jo noussut otsaan.
-
--- Se on sopimatonta, kerrassaan hävytöntä! Hilman katse oli murtavan
-säälivä.
-
--- Minäkö palvelustytöstä?
-
-Hilma hymyili katkerasti ja näkyi vain odottavan lisää.
-
--- Minä tiedän, mikä sopii ja mikä ei sovi.
-
-Mutta hän oli heikko vastustamaan tuon katseen voimakasta vastarintaa.
-
--- Ja mitä se asia muita liikuttaa?
-
-Nyt vierähti kyynel Hilman silmäripsille, kirkas kyynel, mutta
-peljättävä.
-
-Serkku parka! hän vihdoin äännähti tuskin kuuluvalla äänellä, niin
-surullisella, kuin jos äiti olisi kuolemaan tuomitulle lapselleen
-sanonut viimmeiset jäähyväiset.
-
-He katsoivat kauan lattiaan.
-
-Antti ei voinut enää vastustaa, ei puollustautua; hän oli kuin
-rikoksesta hyvin sanoin nuhdeltu nyyhkivä lapsi.
-
-Vihdoin puhui Hilma:
-
--- Mutta ehkä kumminkin, vaikka kovin syvälle oletkin langennut,
-sinussa vielä on elämän siementä jäljellä. Sydämmestäni sitä toivon.
-
-Viimmeinen sana oli tukehtua hänen kurkkuunsa, tuli sameana ulos,
-arasti vavisten, kuin olisi peljännyt mahdottomuutta.
-
-Ja hänen kasvonsa vavahtelivat, silmänsä olivat kirkkaissa kyynelissä;
-hän todellakin -- itki.
-
-Tuo jäykkä luontoko olisi murtunut?
-
-Anttia hämmästyttivät nuo kyynelet, ne pakottivat hänen ajattelemaan;
-mutta ajatuksella ei ollut mitään selvää tulosta. Vaistomaisesti hän
-vain tunsi niiden itseensä hirmuisesti koskevan, ja mitä selvemmälle
-hän siitä pääsi, sitä kuumempia ne olivat, ne olivat tulisia hiiliä, ne
-polttivat vihdoin kuin helvetin tuli hänen sieluaan.
-
-Miksi hän itki, ja juuri tällä hetkellä?
-
-Säälistäkö?
-
-Kyynelien välistä virkkoi Hilma:
-
--- Serkku, serkku! Sinun täytyy kasvaa, kasvaa ihan uudestaan.
-
-Antti vapisi ja tuijotti tunnottomasti lattiaan.
-
-Hilma oli mennyt.
-
-Antti ei vielä ollut liikahtanut paikaltaan.
-
-Mutta hän koetti nyt pudistuttaa itsensä eleille, vaikka huonolla
-menestyksellä; hän koetti ajatella, mutta se oli mahdotonta -- oli kuin
-ajatus olisi sammunut.
-
-Mutta sitäkin vilkkaammin levisivät entiset elämän tapaukset mieleen,
-sielun sameassa kuvastimessa liiteli joukottain kuvia kuin irvisteleviä
-peikkoja, nauraen hänen olemuksensa surkeaa tyhjyyttä.
-
-Vihdoin palautui Hilman kuva hänen mieleensä.
-
-Tuossa oli hän seisonut, siitä katseellaan hänet tunnustuttanut, siitä
-lausunut peittelemättömän tuomionsa, heltynyt kyyneliin ja itkenyt.
-
-Antti ei voinut enää saada hänestä hirveätä, kiusallisen ahdistavaa
-kuvaa... olihan hänellä sydän, olihan hän itkenyt. Lempeän surulliselta
-soi vielä hänen äänensä hänen korvissaan ja hänen katseensa tuntui niin
-osanottavalta. Ja nuo kyynelet, jotka olivat vihdoin niin tulvinaan
-virranneet mielenliikutuksesta kalpeille kasvoille...
-
--- Minunko tähteni?
-
-Häntä värisytti. Oliko hän todellakin niin auttamattomassa tilassa,
-tyhjyyteen vajonnut, parantumaton?
-
-Ja miksi hän niin syvästi olisi surrut hänen tähtensä?
-
-Hän painui kumaraan, antoi päänsä vaipua hermottomasti käsiin ja itki.
-
-Todellakin itki.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Surullinen, mutta säälivä samalla oli katse, millä Hilma sittemmin
-kohtasi Anttia, ja se aina teki häneen masentavan vaikutuksen.
-
-Hän pelkäsi sitä enemmän kuin kiinteää, tuimaa; mutta hän kunnioitti
-sitä myöskin enemmän.
-
-Suoranainen loukkaus hänen puoleltaan ei enää tullut kysymykseenkään,
-vaikka kipeästi koskikin Hilman toisinaan suoraan lausutut arvostelut.
-
-Muuten olivatkin he paljon lähenneet toisiaan olivatpa toisinaan
-yhdessä kävelemässä ja ajelemassakin.
-
-Se oli Hilma, joka lähentymään pyrki, ja Antti noudatti hänen tahtoaan
-kunnioituksesta, vaikka sitä hän ei itselleenkään tunnustanut.
-
-Hilma oli välin hyvinkin virkeä, jopa iloinenkin; mutta Antti, hän ei
-paljon puhunut, sillä tajusihan hän olevansa johonkin määrään voitettu,
-tai sikäläisessä aselevossakin allakynsin.
-
--- Elämää, todellista elämää ja siihen innostusta sinä tarvitset,
-serkku, puhui hän kerran, ollessaan ajelemassa Antin kanssa.
-
-Antti ei vastannut. Hän oli aivan ulkoisen luonnon kaltainen, mikä ei
-ollut kylmää eikä lämmintä, ei hämärää eikä päiväpaisteista, mutta
-pilvistä ja sumeaa.
-
--- Kun elämällä on joku tarkoituksensa, vaikkapa alussa vähänenkin
-päämaali, mihin työllä ja uutteruudella pyrjitään, niin silloin voi
-sanoa olevansa elämisen alussa, ja siitä on luonnollisena seurauksena
-se, että näköpiiri ja katsantokanta laajenee, saapi uusia, aina
-vereksiä aineksia ja varmempia tarkoitusperiä, jotka itsestään
-elähdyttävät ja saattavat elämän mieleiseksi, rakastettavaksi.
-Joutilaisuus, työttömyys on kuolettava tila, jota seuraa tyhjyyden
-tuottama masentuminen, innottomuus ja lopuksi ihmishenkeä kuihduttava
-väärien nautintojen etsiminen ja niissä eläminen.
-
-Antti katsoi ajattelevana vinhasti pyörivään pyörään kykenemättä mitään
-vastaamaan.
-
-Hilma höllitti ohjia ja jalo eläin oikasihe huimaavaan juoksuun.
-Rattaat hypähtelivät ryöpymyksissä ja rilloissa istujat notkahtelivat
-vieterien ponnahduksista.
-
-Hilman silmät säkenöivät ja poskilla hohti raitis puna. Hän todellakin
-nautti elämästä -- ajamisestakin.
-
-Levottomin elein istui Antti hänen vieressään ja jo vihdoin pelon
-pakottamana kielsi häntä niin hurjasti ajamasta.
-
--- Pelkäätkö? kysyi Hilma kevyesti nauraen. Antti ei vastannut.
-
--- Siis ei sinusta kaikki ole yhdentekevää, jatkoi hän samaan tapaan.
-
-Hän hillitsi kumminkin hevosen ja puhui vakavasti:
-
--- Sinä tiedät, että ihmiselämä, samoin kuin koko luonnonkin elämä,
-on kehityslain alaista. Ei ole mitään päämäärää, minkä saavutettua
-voitaisiin siihen seisahtua, on joko uutta etsiminen tai saavutetusta
-taantuminen.
-
-Hän loi terävän silmäyksen Anttiin. Levottomasti painoi tämä heti
-katseensa alas.
-
--- Mutta taantuminen on luonnotonta ja tyhjyyteen käymistä.
-
--- Päämäärän saavuttaminen on elähdyttävintä, sillä silloin aukeaa
-aina uudet, täydellisemmät ja jalommat päämäärät pyrjittäviksi ja
-saavutettaviksi.
-
-Hänen äänensä oli varmaa ja painokasta.
-
--- Olen jo monasti sinulle sanonut, mutta sanon sen vieläkin, että
-sinun on välttämättömästi ryhdyttävä työhön.
-
--- Mitähän täällä sitten teki? virkahti Antti hajamielisen veltosti.
-
-Hilma katsoi häneen lujasti.
-
--- Mitäkö tekisi? Ensinnäkin voit ruveta opettelemaan isääsi
-auttamalla, ja se on velvollisuutesikin.
-
--- Meillä ovat niin pienet konttooritoimet, ettei niihin minun apuani
-tarvita.
-
--- Tee muuta! Myö tavaraa puodissa! Antti naurahti väkinäisesti.
-
--- Mitä? Alhaistako.
-
--- Luuleeko serkku kauppaopistossa sitten tiskipoikia valmistettavan?
-
-Lujasti katsoi häneen Hilma.
-
--- Vai niin, serkku! sanoi hän pitkäveteisesti. -- Etkö ole koskaan
-kuullut, että työ miehen kunnia? Serkku, sinä olet lievimmin sanottuna
-pöyhkeilevä tyhjäntoimittaja.
-
-Antti puri huultaan.
-
--- Uskotko, sanoi hän osottaen suota kaivavaa työmiestä -- että
-tuo mies, vaikka toimeentulonsa saattaa olla kovinkin ahdasta,
-on kymmenesti onnellisempi sinua, sillä hän tietää täyttävänsä
-velvollisuutensa ja luonnon määräämän lain.
-
--- Serkku näkyykin ihailevan suonkaivajia enemmän kuin muita ihmisiä,
-sanoi Antti pistelijäästi mutta veltosti.
-
--- Kaikkia työtelijäitä ihmisiä ihailen samoin. Työttömiä täytyy
-surkutella. Työttömyydestä juontuu sinunkin sielusi tyhjyys, siitä
-veltostunut maailman katsantosi.
-
-Kun olivat palanneet kotipihaan ja Hilma ruvennut hevosta valjaista
-riisumaan, virkkoi Antti:
-
--- Sallitko auttaa?
-
--- Tee hyvin.
-
-Antti joutui hämilleen, sillä Hilma lähti suoraan sisälle ja
-veitikkamainen hymy väikkyi hänen huulillaan.
-
-Mutta Anttia sentään nauratti pulansa.
-
-Ensi kertaa hän riisui hevosta valjaista, ja tuskin sittenkun pahaisena
-poikasena oli tallinovesta jalkansa sisään astunut.
-
-Kevyesti virkkoi Hilma Antin sisälle vihdoin tultua:
-
--- Hyvä! Kiitos, serkku! Sinusta saattaisi tulla hyväkin hevosmies.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Hilma oli jo aikoja huomannut lapsellisuudeksi väitellä kauppiaan
-ja toisten kanssa kirjallisuudesta ja sen semmoisista näille
-vastenmielisistä asioista, sillä varsinkin kauppiaan katsantokantaa oli
-mahdoton jo ikäin erotukseenkin nähden muuttaa.
-
-Siksipä päästiinkin vähitellen aivan itsestään entiselleen, tai ainakin
-näennäisesti siihen. Puheltiin väliin paljonkin; varsinkin kesän
-venyttyä oli kauppias halukas puhumaan maanviljelyksestä, ja kenenkäpä
-kanssa siitä muiden kuin Hilman olisikaan voinut pitemmältä puhua.
-
-Yhdessä kulkivat he tiluksilla; puhelu oli virkeätä lähtiessä ja
-palatessa vieläkin virkeämpää.
-
-Noista kävelyretkistä oli vielä sekin seuraus, että Antti sai useinkin
-olla auttamassa puodissa myöjäpoikasta.
-
-Eikä se hänestä niin kovin vastenmieliseltä tuntunutkaan; aina silloin
-kului päivä paremmin kuin muuten ihan joutilaana ollessa.
-
-Mutta kerran jäi hän lauvantaina puotiin peräänkatsojaksi. Ihmisiä kävi
-paljon, välin oli niitä puoti täynnä. Ei ollut kerjetä mihinkään, kun
-niillä muutamilla vielä oli olevinaan semmoinen kiirekin.
-
-Antti hermostui ja kävi kärsimättömäksi.
-
-Ja ihmekö, jos suututti.
-
-Kyseltiin, tingittiin, juoniteltiin.
-
-Mikä oli näkevinään, ettei punnitus ollut oikein, millä oli mitäkin
-sanomista.
-
-Antti tiuskui, jo kirosikin ja käytti tarkemmin ajattelematta sanaa
-"kollo" jo useat kerrat.
-
-Siitä vihdoin muuan vanha, harmaahapsinen äijä otti muistuttaakseen
-katkeralla mutta vakavalla äänellä.
-
--- Nuori herra ei näy käsittävän, että on kaupan hyöty, kun oivasti
-ostajia saa, hän puhui. -- Sanon sen opiksi, että jos tällä tavalla
-aiotte ruveta menettelemään, ei ole koskaan kiirettä kaupassanne.
-
-Antti ei ollut kuulevinaan.
-
-Ovipielessä rupatti ryhelmä ämmiä.
-
-Vihdoin kiinnitti Antti huomionsa niihin, kun eukot jo kuuluvammin
-puheluintoon päästyään rupesivat jaarittelemaan.
-
--- Ettäkö todella nuori herra?
-
--- Se on silmäänikin totta, uskokaa jos tahdotte.
-
--- Kas, kas, sitä heilakkaa!
-
--- Mutta lieneekö hänen meininkinsä rehellinen?
-
--- Hiljaa, hiljaa! Sitä samaa minäkin epäilen, epäilen suuresti.
-
--- Ettei vaan hullusti kävisi.
-
--- Ja aisaansa potkaisisi.
-
--- Niin on monen käynyt, kun on kovin korkealle kohottanut.
-
-Antti oli niin hermostuneessa tilassa, ettei osannut häävin oikein
-punnita eikä rahaa vastaan ottaa.
-
--- Kirotut ämmät, murisi hän hammasta purren. Eukot jatkoivat vaan.
-
--- Ja niin hyvän miehen kuin olisi Pietistä saanut.
-
--- Sano sinä muuta. Miesten paraita.
-
--- Sanokaa minun sanoneen.
-
--- Samoin minun.
-
--- Se leikki ei hyvään lopu.
-
--- Eikä lopukaan.
-
--- Mitä asiaa ämmillä? kiljasi Antti vihdoin kuumeentapaisella
-kiihkolla.
-
-He hajautuivat ja näyttivät hämillään aprikoivan.
-
--- Tuota, kahvia ja sokeria surkealla sanoi yksi.
-
--- Mene hiiteen surkeoinesi! Täällä ei niin vähin erin myödä.
-
--- On se kauppias itse. Antti ei vastannut.
-
-Eukon täytyi heittää lankarulla ostamatta ja ostaa kaikella rahallaan
-kahvea ja sokeria.
-
-Hetken perästä ryhmittyivät eukot uudestaan supattamaan.
-
--- Pahan luontoinen mies se on.
-
--- Niin on.
-
--- Onneton se joka tuollekin joutuu.
-
--- Kun vaan ei sitä Hilmaa pivartelisi...
-
--- Kuuluu olevan mainio ihminen.
-
--- Ja niin kaikkeen pystyvä.
-
--- Sano sinä. Kuuluu navetassakin käyvän piikoja neuvomassa.
-
--- Eikä talonpoikaisiakaan viero, puhuu kuin vertaisilleen.
-
--- Ja kun on vielä niin kaunis ja niin sööti.
-
--- Ja niin rikas kun kuuluu olevan.
-
--- Mutta jos saa tietää, mitä peliä se tuon tytön kanssa pitää, niin
-mitenkähän käy.
-
--- Sen vielä hänelle sanon, sanon uhallakin. Antti oli pakahtua
-kiukusta.
-
--- Ulos, ämmät, siitä ihmisten tieltä! hän kiljasi. He säikähtivät ja
-mennä tössyttivät ulos toinen toisensa perässä.
-
-Kiusallinen päivätyö kesti lähes iltaan asti.
-
-Kauppias vihdoinkin tuli.
-
-Äreästi vastasi hän isänsä kysymykseen, oliko ollut kiirettä, ja
-poistui saliin, missä heittäytyi sohvalle venymään.
-
-Hilma tuli pirteänä sisään ja kevyesti virkkoi:
-
--- Hei, serkku! Nyt sinä olet kaiketi saanut tehdä työtä ja olet
-tyytyväinen.
-
-Antti ryähti kuivasti.
-
--- Mitä! Oletko huonolla tuulella? Ja minä kun uskoin näkeväni sinut
-oikein iloisena ja pirteänä. Varmaankin on jotain ikävyyttä tapahtunut.
-Olet ehkä punninnut väärin ja saanut siitä ansaitun nuhtelun.
-
-Antti ei ollut kuulevinaan.
-
--- Ehkä väsynyt. Niin, niin, ei se vahingoksi. Työstä väsyminen on
-herttaista, sillä sitä seuraa raukeaan lepoon antautuminen ja uudet
-virkeämmät voimat.
-
-Hilma istui lähemmä Anttia.
-
--- Serkku, teethän hyvin ja lähdet soutamaan minut järven taa. Kuulin
-siellä muutaman vanhan vaimon sairastavan kurjassa hökkelissään. Ehkä
-voisimme olla avuksi.
-
-Hänen äänensä oli nyt pehmoista kuin kesäinen hengähdys.
-
-Antti ei kumminkaan lähtenyt, ei sanonut joutavansa.
-
--- Sitten lähden yksin.
-
--- Kaikkia!
-
-Hilma selvitti, kuinka kaikkia ihmisiä tulee rakastaa ja kuinka
-antaminen on sulostavaa.
-
-Antti vihelteli hetken ja poistui sitten kamariinsa.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Kauppias ei ollut käynyt Antin kamarissa vielä koko aikana hänen kotona
-ollessaan.
-
-Siksipä hämmästyttikin Anttia, kun hän sunnuntaiaamuna astui sisään.
-
-Hän oli erittäin virkeän näköinen, melkein myhäilevä, kun käveli kädet
-housuntaskuissa muutamia kertoja lattian poikki ja sitten istahti
-tuoliin, kevyesti heittäen jalat ristiin.
-
-Antti istui levottomasti odottaen, sillä jotain erityistä oli kumminkin
-kysymyksessä, sen hän varsin hyvin osasi aavistaa.
-
-Kauppias ryähteli ja vihdoin alkoi:
-
--- Sain kirjeen kauppias Kaukoselta. Siihen Antti ei muuta osannut
-vastata kuin:
-
--- Vai niin.
-
--- Hän puhui siinä sinusta.
-
-Antti loi kysyvän katseen isäänsä ja hätäisesti lausui:
-
--- Minusta? Mitä hän minusta puhui? Kauppias hykähti ja hyväntuulisesti
-jatkoi:
-
--- Kertoi olevansa hyvillään, kun saa sinut liikkeensä palvelukseen.
-
--- Sepä hauskaa!
-
-Anttikin jo hymähti ja loi rohkeamman katseen ympärilleen.
-
-Kauppiaan katse oli rasvainen, kun edelleen jatkoi:
-
--- "Sinunlaisesi miehen pojasta odotan paljon", hän kirjoittaa.
-
-Oikein virkeälle tuulelle tuli Antti.
-
--- Nykyisin aikoo lähteä vähän matkalle tyttärensä ja poikansa kanssa
-ja poiketa näinä päivinä meilläkin.
-
--- Sepä hauskaa, kun saadaan semmoisia vieraita. Kerrankin saa
-sivistyneessä seurassa olla täällä ikävässä maakylässä, puhui Antti,
-luoden ylpeän silmäyksen ympärilleen.
-
-Kauppiaan otsa rypistyi ensin, mutta selkeni vähitellen, ja hän jatkoi:
-
--- Kauppias Kaukosen luulen omistavan suuret varat.
-
--- Eiköhän.
-
--- Suuret sillä kumminkin asiat.
-
--- Samoin minäkin luulen.
-
--- Perillisiä siinä on vain kaksi.
-
-Kauppias katsoi kauan lattiaan ja omituisesti myhähteli.
-
--- Tuskin tuntisit enää Suloa, hänen tytärtään, hän sitten lisäsi.
-
--- Onhan siitä tosin aikaa kuin olen hänet nähnyt.
-
--- Siitä on vasta tyttöä sukeutunut; ihan ensimmäinen hän on kaupungin
-ylhäisistäkin, viehättävä, kerrassaan lumoava.
-
-Istuttiin taasen hetken äänettöminä.
-
--- Näin meidän kesken puhuen olen erittäin hyvilläni, kun pääset
-Kaukosen palvelukseen, jatkoi kauppias vilkuttaen leikillisesti
-silmiään ja lisäsi:
-
--- Ei tiedä, mitä voisi vielä tapahtua.
-
-Antti heitti pehmeästi kädet niskaan ja naurussa suin virkkoi:
-
--- Mitä tapahtua?
-
-Kauppias naurahti.
-
--- No, no, se nyt ei oikeastaan tähän kuulu. Mutta saatanhan sen
-suoraankin sanoa. Kuka tietää, vaikka onnistuisit pääsemään tytön
-suosioon ja... Antti nauroi herttaisen keveästi.
-
--- Ennen olen ajatellut sinulle veljenitytärtä, joka ei monelta
-katsantokannalta sekään kauppa mitään hulluinta olisi.
-
--- Se ei tule kysymykseenkään, sanoi Antti tavattoman päättävästi.
-
--- Niinpä niin. Monessa suhteessa kyllä naisten paraita; kelpo toimi-
-ja järjestysihminen ja melkoisen varakaskin. Mutta onhan siinä paljon
-semmoista ja tämmöistäkin, ehkä vaillinaisen kasvatuksen tähden.
-
-Antti sytytti paperossin ja oli taasen äskeisessä hyvänmielen tilassa.
-
--- Nyt herätti minussa Kaukosen kirje aivan toiset ajatukset.
-Kun kerran hän pitää sinusta niin suuresti, niin miksi ei sitten
-tyttärensä sinuun suostuisi, jos toden teolla vain koetat voittaa hänen
-suosiotansa.
-
-Jo kiihtyivät tuosta Antinkin ajatukset; hän melkein jo uinaillen uskoi
-saavuttaneensa ennen uneksimattoman onnensa.
-
-Ja oli tuohon keveään mielentilaan toinenkin syy: luottihan isä
-häneen, katsoi hänen tulevaisuuttaan suureksi ja loistavaksi -- sehän
-on jo omansa mieltä hykähdyttämään ja sydänalassa hentoista lämpöä
-synnyttämään.
-
--- Se olisi sinulle kerrassaan hyppäys pohjattomaan onneen, poikani,
-virkkoi kauppias nousten kävelemään.
-
-Kevyesti nousivat jalat, hartiat näyttivät ojentuneen ja kasvoilla
-väikkyivät virkeän nuoruuden eleet.
-
-Semmoisena astui hän ulos, ikäänkuin jättääkseen onnen sankarin
-yksikseen miettimään elämän vaihtelevia oloja.
-
-Ja hän ajattelikin, ajatteli onnensa äärille ja niiltä jo pujahti kauas
-loitolle sumeaan multa suloiseen rajattomuuteen, missä siivet hunajaan
-takistuivat.
-
--- Semmoisen kuulun sulottaren suosioon, suuteloihin, syleilyihin,
-sitten avioliiton ainaiseen hekkumaan, rikkauteen, loistoon ja korkeaan
-maineesen.
-
-Hän sen vihdoin kumminkin omisti koko suuren liikkeen yksin.
-
-Sillä nuori Kaukonen, hän tiesi sen hyvin, oli mennyttä kalua hurjan
-elämänsä tähden.
-
-Juokoon, meuhatkoon vain.
-
-Hän istui kaikkein käskiänä ummessa kullassa ja kunniassa.
-
-Vilahti mieleen sivumennen Hilma.
-
-Aseman varmuudesta syntyi häntä vastaan oikeutettu uhka; halveksien
-naurahti hän hänelle.
-
-Mutta sekin oli hetkinen pysähdys; taas lensi siivikäs unelma
-rajattomuuden ääriä.
-
--- Sulo, Sulo!
-
-Semmoisia äännähdyksiä uhkuili rinnasta huulia metistäen ja suloisesti
-korvia hivellen.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Vieraat olivat tulleet muutamien hartaan odotuksen päivien perästä ja
-nauttivat paraillaan kauppias Heikkisen vieraanvaraisuudesta, johon ei
-kuulunut ainoastaan talossa tavattomat pöytäherkut, vaan myöskin kaiken
-lisäksi jumaloivan kunnioittava kohtelu isäntäväen puolelta. Ja vieraat
-olivat kyllin hienot hyvän käsittämään ja vastasivat siihen samalla
-mitalla.
-
-Kaikki olikin niin säännöllisen hienoa ja luontevaa, niin herkän
-pehmeää sydämmellisyyttä, kuin jos hentoiset hengettäret olisivat
-suloisin siivin suojelleet tätä paikkaa maailmallisilta tuulilta.
-
-Kesä oli kauniimmillaan kaikessa neitseellisyydessään; tämä oli
-ensimmäinen oikea onnen ja nautinnon kesä Heikkisen kodissa. Juhlatuuli
-oli tarttunut palvelijoihinkin, varpaillaan hiivittiin, kuiskien
-keskusteltiin ja oltiin puolittain pyhäpuvussa.
-
--- Te olette kunnon nuorimies; teille odotan suurta, loistavaa ja
-mainehikasta tulevaisuutta, puhui kauppias Kaukonen Antille, joka
-tämmöisestä ennustuksesta saatti varsin somasti punastua kuin kerrankin
-läksynsä oikein hyvin osannut pieni koulupoika.
-
-Kauppias Kaukonen oli vanhahko, jo vähän kumaraan painunut mies.
-Harmahtavat hiukset peittivät tavallista suurempaa päätä, sokuriset
-silmät olivat houkuttelevan elävät, mieluisesti hymyili suu ja leuka
-oli aivan neitseellisen paljas. Ääni oli rasvainen, keskustelu
-kohtelijasta ja aina tarkoituksen raukaista sekä käytös juhlallisen
-vetävää.
-
-Vaikka ei Heikkisellä oltu koskaan oltu rasvaisen jumalisia eikä
-varsinkaan kauppias suoraluontoisena miehenä sitä suvainnutkaan,
-taivuttiin kumminkin katsomaan oikeudeksi ja kohtuudeksi Kaukosen
-hartaita aamu-, ilta- ja pöytärukouksia, sillä hänen jumalisuutensakin,
-vaikka outoa olikin, tuntui hienolta, miellyttävältä ja houkuttelevalta.
-
--- Teillä uskon olevan kaikki ne puolet, joita kelpo kauppias ja
-liikemies tarvitsee edistyäkseen alallaan, jatkoi Kaukonen puhettaan.
--- Te olette hankkineet itsellenne korkean sivistyksen ja liikemiehelle
-tarpeelliset tieteelliset tiedot, käytännöllinen taipumus on tietysti
-perittyä isältä ja samoin pettämätön rehellisyys. Minä tunnen nämä
-isänne kelpo ominaisuudet vuosikymmenet asioissa hänen kanssansa
-oltuani.
-
-Antille hän sitä puhui, mutta mihinpä pani isäkään korvansa, varsinkin
-kuin tuo puhe niitä niin mieluisesti hiveli.
-
--- Me olemme teille sanomattomasti kiitolliset Antin tähden, virkkoi
-rouva lastaan kaikkia maailmassa enimmän rakastavan äidin tunteekkaalla
-hellyydellä.
-
--- Ei ollenkaan minulle, vastasi Kaukonen poistavasti. -- Teidän oma
-ansionne se on lähinnä Jumalaa, että poikanne on kelpo nuorukainen,
-jonka tulevaisuutta voi pitää taattuna.
-
-Sulo oli istunut keskustelun ajan pehmeästi nojaten sohvan pohjaan,
-leikitellen jalokivin koristetulla sormuksella. Hän oli kieltämättä
-kaunotar, hieno ja miellyttävä, luojan henkivä taideteos.
-
-Paljon hän ei keskustelua seurannut joko tahdottomuudesta tai mistä,
-vaan kumminkin sen verran, että silmä etsi joskus tulevaa isän
-palvelijaa.
-
-Vaikka katse olikin hetkinen, mikä Anttia kohtasi, oli se kumminkin
-kylliksi luomaan hänen rintaansa valoisia maailmoita.
-
-Hän oli kerrassaan hurmaantunut katsellessaan häntä.
-
-Nuori Kaukonen koetti keskustella hänen kanssaan, mutta huonolla
-menestyksellä -- molemmin puolinkin huonolla.
-
-Sillä hän itse oli väsynyt ja veltto.
-
-Kauppias Kaukonen keskusteli nyt Hilman kanssa.
-
--- Mikä minua suuresti ihmetyttää, se olette te, neiti.
-
--- Kuinka niin?
-
-Hilma istui jäykkänä seurassa, melkein vastenmieliset eleet kasvoilla.
-
--- Minua kummastuttaa se, että nainen, vielä niin nuori kuin te, voi
-hoitaa niin hyvin liikettä. Neiti on erittäin kuulu kauppamaailmassa,
-kaikki puhumme teistä mitä suurimmalla kunnioituksella; sanalla sanoen
-te kelpaatte monelle harmaapäiselle porvarille esikuvaksi.
-
--- Vai niin paljon, vastasi Hilma kylmäkiskoisen kuivasti. -- Mutta,
-suokaa anteeksi, se ei minua suurestikaan huvita.
-
-Hämmästyneen katseen loi Kaukonen häneen.
-
--- Kuinka neitiseni? Onko teistä sama, minkä arvon ihmiset teille
-antavat ja onko teillä hyvä vai huono luotto kauppamaailmassa?
-
--- Sen pysyttäminen tai kadottaminen on suurimmakseen kunkin yksilön
-asia.
-
-Keskustelua, varsinkin loppua, olivat kaikki tarkoin seuranneet.
-
-Rouva oli levoton, sedän otsa ryppyinen ja synkkä, Sulo katsoi
-kummastuksella häneen ja vihainen ilme oli Antin kasvoilla, nuori
-Kaukonen oli painautunut kumaraan nojaten päänsä käsiin.
-
-Kaukonen oli hämillään eikä jatkanut.
-
-Mutta suorana, tyynenä istui Hilma ja välinpitämättömän näköisenä.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Sulo kunnioitti Hilman varmuutta ja halusi päästä lähemmin häntä
-tuntemaan, vaikka ensin arkuus häntä siitä estikin.
-
-Seuraavana aamuna kohtasivat he toisensa puistossa.
-
-Tervehdittyään kävelivät he yhdessä pensasrivien välejä.
-
--- Pidättekö, neiti Heikkinen, kukkaisista? alkoi Sulo, kun äänettöminä
-olivat jo hetken kävelleet.
-
--- Kyllä. Niiden tutkiminen tuottaa joskus hyvinkin suurta nautintoa;
-sillä pienuudessaankin ovat ne suuret.
-
--- Niin, voidaanhan ihmisiäkin verrata kukkasiin, sanoi Sulo epäröiden.
-
--- Voidaan todellakin, paha kyllä. He kävelivät ison aikaa äänettöminä.
-
--- Mitä sillä tarkoitatte? kysyi vihdoin Sulo.
-
--- Neiti Kaukonen oletteko koskaan tunteneet itsenne levottomaksi,
-silloin kun suloisimmat tunteet ovat täyttäneet rintanne ja elämä on
-paraiten teille hymyillyt?
-
--- Olen, olen monestikin keskellä ilojen tuntenut semmoista.
-
-Hilma katsoi häneen syvällisen lempeästi ja jatkoi:
-
--- Kukkanen sulkee lehtensä päiväpaisteellakin nousevalle myrskylle.
-Tuommoinen kohtaava levottomuuden tunne rinnassamme ei sekään ole
-aiheeton, vaikka useinkin on tuntematon.
-
--- Mitä se sitten on? Mutta olkaa hyvä ja istukaa
-
--- Se on sisäinen ääni, joka varoittaa sulkeutumaan, vakaistumaan
-elämän myrskyille, joita selkeimmälläkin päivällä voi uhkaavina nousta.
-Paha vaan, ettemme sitä tajua. Me pysymme siten kukkasina, jotka
-kovemmissa myrskyissä sortuvat.
-
-Kyynel vierähti Sulon poskelle.
-
--- Oi, te olette niin voimakas, te tiedätte niin paljon! huudahti hän.
-
--- En, neiti Kaukonen. Mutta siihen koetan pyrkiä. Olen tuntenut
-monesti myrskyissä olevani turvaton.
-
-Sulo katsoi häntä silmiin lapsellisella luottamuksella; hänen katseensa
-paloi täyttämättömästä tiedon halusta, jossa kumminkin toisekseen
-ilmeni kevyt, lapsellinen utelijaisuus.
-
--- Me naiset lienemmekin heikompia myrskyssä kuin miehet, hän sitten
-virkkoi.
-
--- Emme, hyvä neiti, ja jos olemme, on syy siinä, ettemme hanki
-itsellemme vastustusvoimaa, tietoisuutta elämästä. Samassa tilassa
-olevat miehet ovat päinvastoin meitä heikommat. Paljon on taittuneita
-kukkasia niin mies- kuin naismaailmassakin.
-
--- Oi, kyllä minun veljeni on ainakin yksi semmoinen, huokasi Sulo.
-
-Hilma vavahti ja painoi katseensa alas. Sulo jatkoi;
-
--- Häntä on jo vuosia koetettu saada parantumaan, mutta turhaan; on
-pidetty monet kerrat maallakin, mutta palattuaan on ollut samallainen.
-Ja niin herttainen kuin hän olikin nuorempana!
-
-Raskas alakuloisuus valtasi Hilman, hän ei jaksanut enää mitään enempi
-lisätä äskeiseen keskusteluun, vaikka Sulo nyt koettikin sitä jatkaa.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Kauppiaat keskustelivat aluksi rouvan ja nuorten herrain läsnä ollessa
-jonkunlaisesta suuremmasta puu-, terva- ja viljakaupasta, johon
-yhdistyisivät kaikki paikkakunnan liikemiehet ja yrityksen johtajaksi
-tulisi itse Kaukonen, joka tuuman alkuunpanijakin oli. Hän selvitti
-sen juurin jaksoin, kuinka suuri voitto siitä tulisi, kuinka muutenkin
-siitä olisi kaikenpuolinen hyöty sekä osakkaille että maakunnalle. Itse
-sanoi semmoista jo kauan aikoneensa omin päinsä puuhata, mutta sitten
-oli huomannut yritykselle eduksi, että sen osakkaita löytyy kaikkialla
-toiminnan perään katsojina, ja vielä sanoi tahtovansa päästää kaikki
-seudun liikemiehet osakkaiksi tuottelijaaseen yritykseen, joka
-tavallansa tunkeutuu maakauppiasten liikepiiriin.
-
-Ja yrityksen tuottelijaisuuden tekisi vielä kaksinkertaiseksi oman
-laivan sille hankkiminen, joka oman maan tuotteita kuljettaisi
-ulkomaille ja päinvastoin. Se kumminkin saisi jäädä tuonnemmaksi samoin
-kuin useampien sahalaitosten laittaminen.
-
-Hän esitteli sen niin selvästi ja todellisiin näkökohtiin perustuvana,
-ettei ollut epäilemistäkään yrityksen onnistumisesta.
-
-Kauppias Heikkinen tutki kysymystä tyysti kaikilta tahoilta, kuten
-sanoi, ja lopuksi virkkoi:
-
--- Sen mitä ymmärrän, on yritys edullinen.
-
-Kaukonen ilmoitti vielä huokeat yritykseen osalliseksi pääsemisen ehdot.
-
-Tarvitsi vain osakasten sitoutua takaamaan häntä, jolleivät tahdo
-käteisiä rahoja panna liikkeesen; muuten se oli yhdentekevää.
-
-Ja tämän suuren yrityksen tähden täytyi hänen saada Antti
-liikkeeseensä, joka näin ollen tarvitsi kykenevää ja luotettavaa miestä.
-
-Kauppias oli innostunut ikihyväksi, ylpeä nuoruuden vireys loisti hänen
-kasvoistaan ja koko hänen olemuksensa oli nuortunut ja norjennut.
-
-Anttiin katsoivat vanhukset ilolla ja ylpeydellä, ja rohkea oli
-tämänkin katse ja miehekäs.
-
-Loppukeskustelun aikana tulivat Sulo ja Hilma sisään.
-
-Ensin puhelivat he keskenään; mutta pian tarkkeni Hilman huomio toisten
-keskusteluun; kumminkaan hän ei siihen sekautunut.
-
-Viimein kumminkin käännyttiin häneen, selvitettiin yritys ja ehdot ja
-innokkaasti halusi kauppias veljensätytärtä siihen yhtymään.
-
-Mutta kaikkein hämmästykseksi kielsi tämä kohta jyrkästi.
-
--- Minkä tähden? hätäisesti kysyttiin.
-
--- Minä en pidä noin mutkikkaista menettelytavoista, herra Kaukonen,
-sanoi hän jäykästi.
-
--- Mutkikkaista! Tämähän on suoraa suorempaa, neiti hyvä. Yhteisillä
-yrityksillä on aina varmempi menestys kuin yksityisillä, sen
-tietänette, puhui Kaukonen.
-
--- Sen myönnän. Siispä perustakaa säännöllinen yhtiö.
-
--- Neiti ymmärtänee semmoisesta olevan tavattoman paljon puuhaa.
-
--- Tuommoinen yritys kannattaa hyvän perustelun.
-
--- Ja toisekseen siitä olisi tarjona se vaara, että yleisö
-yllytettäisiin yhtiökauppoja puuhaamaan; olisihan se suora opetus, joka
-tuottaisi liikemiehille arvaamatonta vahinkoa.
-
--- Sepä siinä paras puoli olisikin kaiken muun hyvän lisäksi.
-
--- Lapsellisuutta! äännähti kauppias. Ajattele ja ryhdy tuottavaan
-yritykseen.
-
--- Sitä en tee, ja toivon, ettei setäkään siihen ryhdy.
-
--- Pidä suusi kiinni! äyhkäsi kauppias äänellä, joka ei enää tuntunut
-sietävän yhtään tinkimistä.
-
-Hilma kääntyi puhelemaan Sulon kanssa, joka oli suurin silmin katsellut
-häntä väittelyn ajan.
-
-Kyllästynyt oli nuori Kaukonen koko keskusteluun, eikä se enää
-Anttiakaan miellyttänyt.
-
-He lähtivät ulos, kävelivät pitkin pölyistä maantietä ja kun tulivat
-kievarin kohdalle pyörsivät sisälle.
-
-He olivat jo istuneet ison aikaa siellä ja nauttineet olutta, ainoaa
-siellä tarjona olevaa.
-
-Antti oli jo kerjennyt useammat kerrat tahtoa lähtemään, mutta Kaukonen
-tilasi aina vaan uusia.
-
-Hän olikin jo aika lailla humalassa, ja kertoi yhtä ja toista
-elämästänsä.
-
-Vihdoin kertoi hän Hilman jo ennestään tuntevansa.
-
-Oli pari vuotta sitten laitettu juontia unhottamaan maaseudulle; oli
-asunut lähellä kauppias Heikkisen taloa.
-
--- Se pahuus miellytti minua niin, että olin jo kuukauden päivät
-juomatta. Olin rakastunut, sen tunnustan.
-
-Antti jo kävi uteliaaksi.
-
--- Kuinka sitten kävi.
-
--- Saat uskoa, että olen sukkela poika naisia miellyttämään, varsinkin
-silloin olin. Tytöstä näin hyvin, että viihtymään päin oli seurassani.
-
--- No?
-
--- Teinpä sitten kokeen, pikkusen lemmentunnustuksen ja...
-
--- Ja?
-
--- Kuotasin tytön syliini.
-
--- Entä sitten?
-
--- Tuokos juutas siitä sydäntyi, ja sitten se oli välimme lopussa.
-
-Hän nauroi kuivasti, ja nauroi Anttikin.
-
-Naurunsa oli iloista ja tuntui tekevän hyvää; kertomuksen ajalla olikin
-niin ilkeästi värähdellyt sydänalassa.
-
--- Sisareni näkyy viihtyvän hyvin hänen seurassaan; heissä lieneekin
-paljon samanlaista.
-
-Antti ei voinut enää istua, vaan pakotti toverinsakin lähtemään.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Vieraat olivat menneet.
-
-Tuntuvat jäljet he olivat taloon jättäneet, varsinkin Anttiin, joka eli
-nyt kuin suloisessa unessa.
-
-Sulo piti hänestä, sen hän aivan varmaan tiesi, koskapa oli antanut
-hänen suudella marmorivalkeaa kätöstään.
-
-Ja vielä toinenkin syy hänen hyvään mielentilaansa oli.
-
-Nuori Kaukonen oli auttamattomasti mennyttä kalua, hän joi, ei voinut
-olla juomatta, hänen täytyi juoda.
-
-Hän kumminkin oli siinä aina voinut jotakuinkin määrän pitää,
-iloisimmissakin toveriseuroissa.
-
-Omituista!
-
-Hän ei ollut juuri taipuvainen itseänsä muihin eikä päinvastoin
-vertailemaan; mutta nyt hän sen teki.
-
-Hän oli kymmenesti parempi nuorta Kaukosta.
-
-Sen hän tunsi lämmittävän sydänalassaan.
-
-Jos maailma olisi ollutkin täynnä hänenlaisiaan, niin varmaankin olisi
-hän ollut onnellinen ja itseensä luottava mies -- sillä hän olisi ollut
-mallikelpoinen.
-
-Hilpeällä ja hyvällä tuulella olivat kauppias ja rouvakin, pirteät ja
-nuorekkaat.
-
-Mutta Hilma oli levoton ja synkkä. Hän ei puhunut paljon mitään,
-melkeinpä näytti välttelevän kaikkia, ja kumminkin hänen sisällänsä
-pakotti ja ahdisti, hänellä olisi ollut nyt niin paljon puhumista
-sukulaisilleen.
-
--- Miksi, miksi?
-
-Tämmöinen oli ainainen sisällinen kysymys.
-
-Miksi hän pelkäsi setänsä liikeyritykseen ryhtymistä?
-
-Olihan hän vanha, tottunut asioita punnitsemaan, aina osannut luovia
-liikemaailman salakarit, tuskin koskaan kärsinyt suurempia vahingoita.
-
-Miksi se sittenkin häneen niin koski, vaikka siitä jo silloin oli
-mielipiteensä sanonut?
-
-Ja vieläpä paljon muita kysymyksiä, koko elämä oli täynnä äänettömiä
-kysymysmerkkejä.
-
-Miksi hän esimerkiksi epäili Antin onnea hänen siellä palvellessaan,
-suoraan sanoen pelkäsi?
-
-Siihen olisi ollut helpompikin vastata; mutta nyt hän ei siihen kyennyt.
-
-Miksi häneen sitten Antin kohtalo niin läheisesti koski?
-
-Olihan heidän välinsä kerrassaan huono.
-
-Kerran päivällisen jäljestä, kun he kaikin istuivat salissa, ivaili
-kauppias häntä jotenkin purevasti ennakkoluuloisuudesta ja naisen
-ajattelemiskyvystä, kun ei ymmärtänyt liittäytyä niin edulliseen
-yritykseen.
-
-Hilma punastui ensin, mutta pian ollen entisellään vastasi:
-
--- Jospa setä ei niin syvästi halveksisi naisen ajattelemiskykyä kuin
-tekee, niin kehottaisin vieläkin peräytymään siitä yrityksestä, sillä
-minussa ei herätä luottamusta kauppias Kaukosen luonnoton kohteliaisuus.
-
-Kauppias polkasi jalkaa.
-
--- Kuinka semmoista voit ajatellakaan? Hän on tunnettu rehelliseksi
-liikemieheksi, ja lisäksi hän on herännyt mies.
-
-Hilma naurahti.
-
--- Mitä?
-
--- Se saattaakin olla pätevä luotto liikemaailmassa.
-
--- Sinä halveksit uskonnollisia tunteita.
-
--- En koskaan, setä. Mutta sittenkään en voi kaikenlaiseen ulkonaiseen
-hartauteen luottaa.
-
--- Millä perusteilla sinä epäilet häntä?
-
--- Kaikki perusteet eivät aina ole löydettävissä.
-
--- Pidä sitten suusi kiinni! sanoi kauppias halveksien, nousi ylös
-ja käveli vihaisesti lattian poikki ja meni pitemmälle jatkamatta
-huoneeseensa.
-
-Mutta rouva oli heikompi ja kauppiaan mentyä levottomana tarttui
-puheeseen.
-
--- Sano, Hilma, minkätähden epäilet!
-
--- En voi siihen, täti hyvä, selviä perusteita löytää, kuten jo sanoin,
-sanoi Hilma alakuloisesti. -- Muuten oli kysymys heti alkujaan minusta
-vastenmielinen ja yritys epäilyttävä. Siihen saatti hyvinkin vaikuttaa
-itse Kaukonen, jonka esiytymisessä luulin keksiväni jotain tarkoin
-valmistettua liehakoimista.
-
--- Oli siinä minustakin jotain liikanaista, virkkoi rouva. -- Mutta
-eihän silti voi häntä epäillä.
-
--- Serkulla lienee aivan yksityisiä syitä Kaukosen herrasväkeä vastaan,
-sanoi Antti pistelijäästi, muistellen nuoren Kaukosen kertomusta.
-
-Hilma punastui; näytti käsittävän. Äänettömyyttä.
-
--- Soisin niin olevan, sanoi hän vihdoin kuivasti.
-
--- Niin, ja ryhtyyhän siihen paljon muitakin, sanoi rouva kevyemmästi.
-
--- Ryhtyy sentähden, että setä on ryhtynyt siihen. Kun Kaukonen voitti
-hänet, on hän voittanut monet muut; siksipä alkoikin juuri hänestä, kun
-tiesi muiden pitävän häntä suuressa arvossa.
-
-Rouva poistui.
-
-Antti yritti samoin menemään.
-
--- Istuhan nyt täällä, Antti.
-
-Antti totteli koneentapaisesti.
-
-Hilma istui melkein murtuneen näköisenä.
-
-Vihdoin hän virkkoi:
-
--- Serkku hyvä, jospa sinusta tulisi isäsikään kaltainen mies!
-
--- Serkku näkee hyväksi halveksia isääni.
-
--- Sitä en tee. Jos sinä voisitkin saavuttaa hänenlaisensa työkyvyn,
-ensinkin semmoisen halun ja uutteruuden, niin ei olisi epäilemistäkään,
-etteivät ajan virkistävät tuulahdukset sinuun hyvää vaikuttaisi. Isäsi
-on niille vanha; en kummailekaan hänen katsantokantaansa monissa
-nykyajan kysymyksissä. Mutta se minua surettaa, ettei sinulla, serkku,
-ole vanhaa eikä uutta katsantokantaa. Sinä luotat vaan onnen sattumiin,
-serkku; se on todellakin surkeaa. Ja jollei sinussa muutosta tapahdu,
-niin varma perikato on edessäsi.
-
-Turhaan etsi Antti sanoja vastatakseen.
-
-Hilma katsoi häntä terävästi silmiin ja jatkoi:
-
--- Sinä voit innostua tavallasi, vetreytyä ja suuria tulevaisuuden
-unelmiakin voi mielessäsi vilahtaa; mutta minä pelkään sen tilan
-lyhyyttä ja seuraavaa aina mustempaa tyhjyyttä. Lujemmin perustettua
-täytyy olla pysyväisen onnen, sen saavuttamisesta olla jokukaan osa
-omaa.
-
-Hänen äänensä oli heltynyt surullisen myötätuntoiseksi ja katseensakin
-melkein lempeäksi.
-
--- Kun menet palvelukseen, niin tee tarkoin ja huolellisesti tehtäväsi,
-hän jatkoi. -- Sillä on jo ensimmäinen kasvattava vaikutuksensa.
-Vältä joutilaisuutta ja vetelehtivää seuraa. Etsi huvia siveellisistä
-seurapiireistä, lue ja seuraa ajan kaikkia vireillä olevia kysymyksiä.
-Se valostaa elämää, se varmistaa elämisen halua ja voimia vahvistaa.
-
-He olivat ison aikaa äänettöminä molemmat. Huomenna lähden kotiin,
-sanoi vihdoin Hilma.
-
--- Huomenna jo! huudahti Antti.
-
--- Niin. Ilma, jota hengitän täällä, on raskasta minulle.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
--- Älkäähän mitä! Tuntuu vähän oudolta ja niinkuin perheestämme jotain
-puuttuisi, kun ei ole Hilmaa, puheli kauppias muutamana päivänä
-puolispöydässä. -- Vaikkapa hän onkin itsekäs, on hänessä kumminkin
-paljon miellyttäviä puolia. Velivainaja oli aivan samanlainen.
-
-Eikä kauppias sitä puheekseen puhunutkaan; todellakin kaipasivat häntä
-kaikki, oli kuin olisikin ollut perheestä jotain välttämätöntä poissa,
-tyhjä aukko vain jäänyt jäljelle.
-
--- Hän oli niin sydämmellinen ja osanottava, virkkoi rouva lempeästi.
--- Ehkäpä hän ei ollutkaan itsekäs, vaikka niin luulimme.
-
-Kauppias myhäili.
-
--- Lähellä pusketaan, kaukana ammutaan, virkkoi hän leikillä. -- Kelpo
-ihminen hän on, sitä ei voi kieltää.
-
-Enempi hänestä ei puhuttu.
-
-Elämä oli hiljaista, painostavan hiljaista. Kauppias teki työtään
-entiseen tapaansa, möi puodissa ja kävi tarkastelemassa työväkeä.
-Muuten oli hänellä tätä nykyä paljon miettimistä, joka oli omansa hänet
-erottamaan perheestä. Suuret tuumat, suuret voitot, ne eivät antaneet
-enää entistä rauhallista yönlepoa. Kaukosen ja monen muun yritykseen
-yhtyneen kanssa oli hän ahkerassa kirjeenvaihdossa. Nyt kesällä piti
-Kaukosen lähteä ulkomaille kauppasopimuksia tekemään, syksyllä sitten
-alkaisi metsänhakkuu, tervoja ostettiin parastaikaa. Hän oli jo tehnyt
-monet arviolaskut liikkeestä, ja aina oli tulos loistava. Epäillä
-oli mahdoton jo siitäkin syystä, että Antti tuli syksyllä Kaukosen
-palvelukseen. Mutta sittenkin pysyi mieli levottomana. Oli kuin Hilman
-epäilykset olisivat synnyttäneet pimeän peikkoja hänen rintaansa.
-
-Rouva eli edelleen taloustoimissaan, mutta oli alakuloisempi entistään;
-häntä pahimmin vaivasivat Hilman lausumat epäilykset. Mutta kauppiaalle
-hän ei siitä kertaakaan virkkanut, kuten hänen tapansa ei ollutkaan
-koskaan sekautua tämän asioihin.
-
-Kesän kuluessa toteutui Antissa Hilman ennustus.
-
-Hän uneksi kyllä kauan Kaukoselle joutumisensa suurista seurauksista,
-joissa Sulo oli häikäisevä keskusta, ja nauttikin siitä. Mutta voimat
-alkoivat lannistua, alakuloisuus ilkeine epäilyksineen saavutti, ja
-vihdoin oli elämä niin tyhjää, niin kolkkoa, että sydäntä väristytti.
-Kesä oli hirmuisen pitkä, laiskan laiskasti madellen se kului.
-
-Jo oli hän kirjoittanut Sulolle, vavisten sen tehnyt, sydän kurkussa
-odottanut vastausta ja saanutkin.
-
-Sulo puhui käynnistään heillä, kesän suloudesta ja kiitti
-ystävällisestä kohtelusta ja toivotti hänet tervetulleeksi kaupunkiin.
-Mutta sitten puhui hän yksistään Hilmasta; ei kenenkään ihmisen sanonut
-niin häneen vaikuttaneen kuin tämän. "Hän oli kuin monien sekavien
-sydämmeni aavistusten selvä vastaus. Hän opetti minulle muutamissa
-hetkissä enemmän, kuin olen ennen koko elämässäni oppinut."
-
-Se jäyti viimeisenkin toivon Antin sydämmestä.
-
-Sulo ei ollutkaan pehmeäksi hermostunut kaunotar, kuten hän oli
-luullut: hänkin oli luja suuruus, jonka edessä täytyi vapista.
-
-Hän istuskeli päivät kamarissaan väsyneenä ja velttona; mielessä
-liikkuivat vain katkerat epätoivon tunnelmat, jotka nekin samenivat
-vihdoin raskaaksi, rajattomaksi möhkäleeksi, ja ajatukset kiersivät sen
-ympärillä kuin myrskypilvet syysyön peittämän maan.
-
-Välin hän vain heräsi, kun Alma tarjosi hänelle kahvea tai kävi
-huonetta siistimässä -- sitä hän taasen teki entiseen tapaansa, kuten
-keväälläkin.
-
-Mutta näennäisesti herättyäkin painosti.
-
--- Nyt minä olen siitä päässyt, puhui tyttö kerran, tehden veikistävän
-liikkeen.
-
--- Mistä?
-
--- Tuosta Pietistä.
-
--- Vai niin.
-
--- Se itse nyt oli huomaavinaan, ettei meistä hyvää kumminkaan tulisi.
-
-Veltosti naurahti Antti.
-
--- Kuka tuommoisesta! jatkoi tyttö. -- Toistahan on näin elää.
-
-Hän heilahdutti noreasti vartaloaan ja nauroi kevyesti ja helakasti.
-
--- Olet sinä iloinen tyttö, tuli Antti painottomasti sanoneeksi.
-
--- Kuka tässä nuorena huolehtimaan; on sitä aikaa vanhanakin!
-
--- Niinpä niin! myhähti Antti, ja hänestä tuntui kuin tuo lause olisi
-todellakin syvää elämän viisautta. Mitäpä huolehtimaan! Hän nauroi,
-katsoi syvästi tyttöä silmiin, ja ihan oikein! Mitäpä huolehtimaan!
-
-Mutta miten voisi päästä sellaiseen tilaan, niin iloiseksi ja
-välinpitämättömäksi?
-
-Sitä hän koetti vielä jälkeenpäinkin ajatella; mutta sen saavuttaminen
-näytti mahdottomalta sekin.
-
-Hetkeksi voi sen saavuttaa, mutta vain lyhyeksi hetkeksi; intohimotkin
-olivat liian heikot sitä hetkistä pitemmälle pysyttämään.
-
-Äidin tarkka silmä huomasi poikansa masentuneen mielentilan.
-
-Hän etsi tilaisuutta.
-
-Kerran hän puhuikin siitä tapansa mukaisella hienoudella.
-
--- Sinun on, lapsi hyvä, ikävä täällä maansydämmessä; eikähän
-ihmekään. Isäsi ja minä olemme liian vanhat voidaksemme saada sinulle
-minkäänlaista huvia. Mutta pääsethän kohta kaupunkiin toimeen ja
-työhön. Se varmaankin virkistää sinua.
-
-Äidin ääni oli hellän surullinen ja kasvoille ilmeni kaipuun ja huolen
-pilviä.
-
-Mutta hetken perästä hän iloisemmin jatkoi:
-
--- Siellä luulenkin sinulla olevan kaiken, mitä enimmän elämässäsi
-kaipaat.
-
--- Kuinka? Mitä tarkoitatte? kysyi Antti hämillään.
-
--- Suo anteeksi, että sekaudun sinun asioihisi! Sinä rakastuit Suloon.
-Jospa Jumala niin soisikin, että hän olisi sinun, siitä me vanhukset
-olisimme onnelliset.
-
-Antti katsoi alas ja hengitti raskaasti.
-
--- Hän oli niin myötätuntoinen sinulle ja meille.
-
-Antin sydäntä kirveli. Hänen kasvoillaankin jo lepäsi selvät sisällisen
-tuskan merkit.
-
--- Sinä olet epätoivonen siitä. Mutta kunhan joudut sinne, niin en
-epäilekään sinun voivan saada hänestä sydämmesi tunteiden vastinetta.
-
-Antti oli kokonaan heltynyt.
-
-Hän kertoi nyt kaikki äidille.
-
--- Luuletteko vielä, äiti? Hän ei anna pienintäkään toivon sijaa. Jos
-olisin Hilma Heikkinen, silloin voisin toivoa.
-
--- Tuskin se mitään todistaa. Häneltä ei voi viittauksia odottaa,
-siihen hän on liian hieno, lohdutti äiti.
-
-Rauenneesti katsoi Antti häneen ja raskaasti huoaten jatkoi:
-
--- Hän on niin Hilman kaltainen, niin vahva. Se minua, äiti, pelottaa.
-Minä tunnen itseni niin kovin heikoksi; minulla ei ole mitään, millä
-voisin hänet itseeni sitoa.
-
-Hän laskeutui alas käsiensä varaan ja kirkkaat kyynelet vierähtivät
-poskille; hän itki kuin ennen lapsena saadessaan äidin hellän nuhtelun.
-
--- Minä olen niin voimaton! toisti hän vielä heikosti.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Kauppias Kaukonen tehnyt vararikon.
-
-Se oli hirmuinen isku, oli kuin hirmu-ukkonen, mikä yhtäkkiä metsien
-takaa nousee selvälle, vaikka auteriselle kesäpäivän taivaalle sitä
-ristiin rastiin viiltelevine liekkeineen, ankarine ryskeineen ja
-rankkoineen.
-
-Kauppias väsyi alas tuoliin halvaantuneen hermottomasti; istui siinä
-kauan kasvot jäykkinä ja tunnottomina. Rouva huudahti kipeästi, kuin
-jos sydän olisi haljennut ja vaipui tunnottomana sohvalle. Anttikin
-horjui, himmenivät silmät ja ellosti sydänalassa niin ilkeästi.
-
-Tajuttiin kohta ajattelematta, mihin tilaan oli jouduttu.
-
-Silloin oli jo myöhäinen syksy.
-
-Antti oli jo varusteltu Kaukoselle matkustamaan, isän puolelta
-joillakin harvoilla neuvoilla, äidin puolelta taasen nuhteettomilla
-liinavaatteilla, sukilla ja sen semmoisella sekä hartailla,
-äänettömillä rukouksilla korkeuteen.
-
-Syksy oli osaksi tuonut sitä, mitä ei kesä ollut voinut, jonkun verran
-pitempiaikaista virkeyttä ja kevyempää tunnetta.
-
-Runsas sato viljelyksistä ja sen johdosta koko paikkakunnalla syntynyt
-vilkkaampi kauppaliike olivat elähdyttäneet kauppiaan mieltä ja vielä
-olivat yhteiset yrityksetkin tähän asti lupaavilta näyttäneet.
-
-Rouva oli voinut jo varmasti uinailla poikansa vastaisesta onnesta,
-sillä olihan Sulo Antin toiseenkin kirjeesen hyväntahtoisesti
-vastannut. Se, ettei siinä ilmennyt yhtään lemmelle vivahtavaa värettä,
-ei merkinnyt hänen mielestään mitään, se vain kuvasi Sulon täydellistä
-naisen hienotuntoisuutta.
-
-Samasta syystä oli Antti itsekin virkeämpi. Hänkin oli voinut
-taasen uinailla ja toivoa elämään kerrankin palaavan lapsuuden ajan
-valoisuutta ja hilpeyttä Se kumminkin oli suurimmaksi osaksi äidin
-saama hyvänmielen tila.
-
-Nyt oli elämä sitäkin synkempää, se näytti, turhaa sanoakin, kerrassaan
-toivottomalta, oli kuin olisi oltu keskellä siintävän seljän,
-missä ammottava syvyys ilkkuen ojentihe kaikkialle uhkaavana ja
-ylipääsemättömänä hirmuna.
-
-Kauppias ei ensimmäisinä päivinä puhunut kenellekään mitään. Hänen
-hartiansa olivat entistä enemmän kumarassa ja koko muoto oli
-hirmuisesti vanhentunut, haivenet näyttivät olevan harvemmat ja
-harmaammat, miehekäs, käskevä ryhti oli poissa -- hän oli lievemmin
-sanottuna hävinneen ruodilla istuvan herastuomarin näköinen.
-
-Aidastuneet olivat rouvan kasvot, käyneet kellahtavan kalpeiksi ja
-ryppyisiksi; hän väikkyi kuin pilven seottaman päivän varjo, liikkui
-paikasta paikkaan ilman mitään tarkoitusta.
-
--- Meillä ei ole mitään! itki hän yhtenään.
-
-Koskaan ennen ei Antti ollut tullut perinpohjaisemmasti ajatelleeksi
-jokapäivästä toimeentuloaan, suurin huolensa koulussakin oli ollut
-ainoastaan se, ettei aina odottamassaan postissa tullut tahdottu
-raha, joka sekin huoli poistui saatuaan joltain toverilta muutamia
-kymmenikköjä siksi kuin... ja rahaa aina tulikin.
-
-Mutta nyt!
-
-Kodin kulmakivetkin nielee Kaukosen vararikko.
-
-Nyt hän ajatteli, ja ajatusten tulos oli kolkko.
-
-Kerjäläinen!
-
-Nälkäkuolema!
-
-Se vihlasi niin pahasti sydänalassa, että hän kyyneliin heltyi, ja se
-useinkin tapahtui, kun äiti onnettomuutta vaikeroi.
-
-Vihdoin myrähti kauppias tuimasti häneen katsoen:
-
--- Kehtaat, aikainen mies! Sinun tulevaisuutesi olen kerjennyt
-kumminkin turvata: sinä kykenet ansaitsemaan, tiedän mä.
-
-Mutta se lohdutus masensi vain; sillä hän ei luottanut itseensä
-ollenkaan. Kauhea tyhjyyden ja voimattomuuden tunne täytti heikon
-sielun.
-
-Se olikin katkerin huomio, ettei ollut tottunut mihinkään;
-kauppaopiston päästötodistukseen hän ei ensinkään uskaltanut
-tulevaisuuttaan turvata.
-
-Samassa suhteessa kuin itse isäntäväki olivat palvelijatkin muuttuneet,
-vaikka päinvastaiseen suuntaan: heidän arvonsa ja rohkeutensa näytti
-samassa määrässä ylenevän kuin edellisten oli alennut.
-
-Ensimmäisenä uskalsi karjapiika saastaisine jalkoineen astua
-hienomattoiseen saliin palkkaansa vaatimaan, ja häntä seurasivat
-jäljessä toiset.
-
-Kauppias murisi, mutta ei mitään vastannut.
-
-Rouvan silmät kyyneltyivät nähdessään, miten ilkeät jäljet jäivät
-mattoon, kun karjapiika uhkaavasti tallusti peremmä, uhaten haasteen
-antaa, jollei paikalla saa vuosipalkkansa loppua.
-
-Saman vaatimuksen teki Alma ja samoin toiset, edellinen vielä vaatien
-korvausta matkakustannuksista, kun oli viekoteltu mokomaankin
-kerjäläisten pesään.
-
-Jo leimahtivat vihdoin kauppiaan harmaat silmät, hän oikasi vartalonsa
-ja vihan vimmassaan kiljasi:
-
--- Ulos, roistot, tai minä!
-
-Kohtauksessa oli vielä sen verran entistä pontta, että he säikähtyivät
-ja sääriinsä luimivat kaikki, paitsi Pietiä, joka juurevasti jäi vielä
-paikoilleen.
-
--- Mitä sinullakin on tahtomista?
-
--- Tuota, minä vain tulin pyytämään...
-
--- Ulos samaa tietä, lurjus!
-
-Pieti vetäytyi ovelle, mutta seisahtui uudestaan siihen.
-
--- Kun minä nyt olen lapsesta asti ollut talossa, niin, tuota, en
-saattaisi erota, hän jamasi.
-
-Kauppiaan synkkä katse lauhkeni.
-
--- Jos saisin jäädä, niin puoleen palkkaan tyytyisin.
-
-Kauppiaan silmät olivat kosteat.
-
--- Minä, tuota, tekisin kaikkea, hoitaisin lehmiäkin. Enkä minä
-oikeastaan muuta palkkaa tahtoisikaan kuin ruoan ja vaatteet, kun tuota
-on jo säästössäkin.
-
-Rouva itki ja kosteiksi herahtivat Antinkin silmät, ja jollei kauppias
-olisi noussut kiireesti kävelemään, niin mahdollisesti olisi joku
-kiiltävä helmi hänenkin silmissään nähty; sillä väkistenkin väreili
-ääni hänen lausuessaan:
-
--- Hyvä, Pieti! Pysy sinä vaan! Eiköhän tässä Jumalan avulla toimeen
-tulla.
-
--- Kyllä tullaan, siitä kauppias saa olla varma, vakuutti Pieti
-lapsellinen iloisuus kasvoilla.
-
--- Kiitos, Pieti! virkkoi kauppias puristaen miehen karkeaa kättä, ja
-kirkas kyynel vierähti hänen poskelleen.
-
-Pietin mentyä virkkoi kauppias:
-
--- Pieninkin lohdutus tekee hyvää näin ahtaalla ollessa. Ja tuskin
-sentään aivan puille puhtaille jäämmekään. Eivätkähän asiat muuten
-murehtimalla parane.
-
-Sen myönsi rouvakin ja pieni toivonvärähdys kävi Antinkin rintaan; se
-kumminkin pian sammui, sillä hän tajusi, ettei missään tapauksessa
-äidin osa, josta nyt oli puhe, hänen varalleen riittäisi, vaan että
-vanhemmat sen hyvin tarvitsevat.
-
-Mihin mahtoi hän joutua, poloinen? Mihin?
-
-Hän oli kuin metsään eksynyt lapsi.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Kauppias Heikkisen omaisuus, samoin kuin monen muun maakauppiaan, oli
-suistunut suuremman liikemiehen vaurioon, ainoastaan rouvan osa saatiin
-säilytetyksi.
-
-Kaukonen oli tehnyt ilmeisen vääryyden, pettänyt heidät, se tiedettiin,
-mutta asia ei enää ollut parannettavissa.
-
-Kauppias Heikkistä myöskin syyttivät liiketoverit; sillä jollei hän
-olisi, sanoivat, ensimmäisenä yritykseen ryhtynyt, eivät muutkaan sitä
-olisi tehneet.
-
-Antilla ei siis ollut ajattelemistakaan jäädä kotiin; palveluspaikan
-etsimiseen täytyi ryhtyä pakostakin.
-
-Se ensin innostikin ja sai mieleen jonkun verran virkeyttä ja haaveilun
-sekaisia tulevaisuuden mietelmiä, jopa sai unohtumaan koko kotoisen
-onnettomuudenkin hetkeksi.
-
-Mutta sitten tuli näkyviin asian ikävä puoli, ettei häntä näytetty
-missään tarvittavan.
-
-Kymmenkuntaan paikkaan oli isänsä kehotuksesta ja neuvosta jo tehnyt
-hakemuksen, liittäen oikeaksi todistetun otteen kauppaopiston
-päästötodistuksesta; mutta aina saanut lyhyen vastauksen: "Ei tarvita".
-
-Tuo suututti häntä. Hän tiesi monessa konttoorissa istuvan miehiä,
-jotka eivät ole tuskin päivääkään käyneet kauppaopistoa, ja kumminkin
-vastattiin hänelle tuo hävytön "ei tarvita".
-
-Maailmassa oli kaikki mullin mallin, viheliäisessä sekamelskassa, ja
-maailma itse oli itsekäs ja ilkeä, kylmä, kateellinen, kiittämätön,
-sydämmetön.
-
-Ja jotain sellaista näytti äitikin ajattelevan, vaikka hän
-uskottelikin, että kyllä herra asiat parhain päin kääntää, kun hänen
-puoleensa käännytään.
-
-Sitä ei Antti kumminkaan osannut hyvinkään varmana pitää ja kauppias
-itsekin välinpitämättömästi myhähti, aina kuin semmoisesta oli puhe.
-
--- Perhanan täynnä ovatkin paikat! murahti hän jo kerran.
-
--- Niitä on jo silläkin alalla kyllin paljon tarjolla, jatkoi hän
-sitten ajattelevasti.
-
-Se sai kylmät väreet Antin selkäpiihin.
-
-Niitä on jo kyllin paljon!
-
-Ja mihin sitten hän?
-
-Mihin pystyisikään kauppaopiston päästötodistuksineen?
-
-Hän epäili, tunsi vihdoin kykenemättömyytensä, ja kärsi siitä.
-
-Ei saattanut enää pöyhkeillä: oli kurja, kykenemätön, kurjin ihminen
-maailmassa.
-
-Koti oli köyhä, jokainen ateria, minkä siitä söi, teki kolon ja vielä
-tuntuvan sen vähiin varoihin, kulutti vanhempien välttämättömintä
-leipää. Karvaaksi kävi elämä ja kolkoksi, se vaivutti ja teki
-ennestäänkin alakuloisen mielen vieläkin raskaammaksi.
-
-Hän olisi tehnyt työtä, se oli hänen korkein halunsa, mutta ei saanut,
-ei missään tarvittu.
-
-Muistui siinä mieleen Hilman puheet työstä; katkerasti hän naurahti
-silloin, olisi niin mielellään halunnut hänelle purkaa katkerat
-tunteensa, viskata vielä kerran vasten silmiä hänelle, että mitä hän
-tässä sitten tekisi.
-
-Talvi kului kulumistaan ja aina painostavammaksi vain kävi Heikkisellä!
-kaikkein mieliala oli sysimusta, paitsi Pietin, joka uutterasti aamusta
-iltaan työssä hääri ja voi toisinaan laulua tapaillen hyräilläkin.
-
-Kevät teetteli jo tuloaan illansuun paetessa, jopa aurinko välin
-räykeästikin korkeimmalta huipultaan paisti ja sen säteet taistellen
-talven kukkasia vastaan harmaantivat puhtoisen hangen, mustasivat
-likaisiksi viiruiksi talvitiet ja liuottivat vedeksi mäkirinteiden
-valkeaa vaippaa.
-
-Kevät näinkin alullaan saa mieliin himmeitä toiveita ja virkistää;
-mutta Heikkisellä se ei sitä tehnyt: se oli syksyn kevättä.
-
-Ei ollut pitkään aikaan vilahtanutkaan mitään keveämpää, nuorekasta
-tunnelmaa siellä, elämä oli kuin tammikuun hangen peitossa.
-
-Mutta muutamana päivänä astui kauppias pitkästä ajasta omituisen
-iloisen ja keveän näköisenä saliin, missä rouva ja Antti alakuloisena
-istuivat, juuri tuumittuaan turhaan, mistä jonkunkaanlaisen tuottavan
-toimen ja tulolähteen saisi.
-
--- Sain kirjeen Hilmalta, sanoi hän ja istui mukavasti tuoliin.
-
--- Hilmalta? virkkoi rouva katsoen kummastellen miehensä nuortuneita
-kasvojen ilmeitä, ja hänenkin kasvonsa vähitellen kirkastuivat.
-
--- Se on sentäänkin tyttöjen tyttö, jatkoi kauppias entiseen tapaan.
-
--- Mitä hän kirjoittaa sitten?
-
--- No, säälitteleepähän ensin meidän kovaa kohtaloamme.
-
--- Hän ei luottanut yritykseen ja koetti siitä sinuakin varottaa,
-huokasi rouva.
-
-Kauppiaan otsalle nousi pilvenhöyde, mutta poistui pian, ja hän jatkoi:
-
--- Siitä hän ei kirjeessään hiisku sanaakaan.
-
--- Hän on siihen liian hienotuntoinen.
-
--- Niin tai näin, sitä hän ei vain tee. Mutta nyt hän tarjoaa
-pelastavan kätensä meille.
-
--- Hän?
-
--- Aivan niin. Hän ei tahdo muistaa, että olimme röyhkeitä ja tylyjä
-hänelle.
-
--- Siinä hän tekee kauniisti.
-
--- Antti ei ole saanut paikkaa, kun on sitä etsinyt; nyt tarjotaan
-hänelle se hakematta.
-
--- Missä? tokasi Antti hämmästyneen iloisesti.
-
--- Hilma sen tarjoaa.
-
--- Hilma? pääsi tahdoton äännähdys Antilta ja rouvalta.
-
--- Aivan niin. Hän kirjoittaa tässä näin: "Jollei Antilla ole vielä
-paikkaa tiedossa, niin voitte tuumia hänen kanssaan, tahdotteko ja
-tahtooko hän asettua vähempään liiketoimeen."
-
--- Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sanoi kauppias laskien kirjeen
-pöydälle.
-
--- Minä olen iloinen semmoisesta tarjouksesta, sanoi rouva kevyesti. --
-Mutta miten hän nyt tuli sitä ajatelleeksi?
-
--- No niin; kyllähän siinä sentään miehistä miestä tarvitaankin, lausui
-kauppias ajatellen. -- Muuten aikoo hän ryhtyä suuriin yrityksiin
-hänkin.
-
--- Suuriin yrityksiin?
-
--- Niin. Kuten tiedämme, kohisee aivan talon alitse kuohuva koski. Hän
-ei sano enää sietävänsä sen toimetonta tanssia, vaan aikoo rakentaa
-siihen sahan ja myllyn. Se tuottaa arvattavasti hänelle paljon puuhaa.
-Mitä tuumit itse, Antti?
-
-Antti oli vaipunut syviin ajatuksiin. Hän muisti nyt pienimmätkin
-kohtaukset serkkunsa kanssa viime kesältä, ne riihottomina pyörivät
-mielessä ja veivät ajatukset mukaansa. Hän oli puhunut niin paljon
-hänen parantumisestaan; itse taasen oli hän koettanut voimiensa mukaan
-asettua vastarintaan. Nyt hän kaikin puolin hyväksyi serkun olleen
-oikeassa; mutta siksipä juuri hän tunsikin levottomuutta, häntä hävetti
-tarttua tarjottuun apuun.
-
--- Mutta jos tuota vielä koettaisi jostain muualta, sanoi hän epäillen.
-
--- Hm! myhähti kauppias ja heittäytyi kärsimättömästi tuolin selkään.
--- Koeta sitten, jos vielä toivot suurten liikepaikkojen sinua
-vartovan. Koeta vain, se ei ole minun asiani.
-
-Hän nousi ja käveli raskaasti huoneeseensa.
-
-Äänettömyyttä kesti kauan salissa.
-
-Luulen käsittäväni, miksi sinua epäilyttää ottaa tarjousta vastaan,
-virkkoi vihdoin rouva.
-
-Antti loi häneen vaisun ja väsyneen silmäyksen ja nyökähdytti myöntäen
-päätään.
-
--- Me emme kohdelleet häntä, niinkuin meidän olisi pitänyt, jatkoi
-rouva.
-
--- Sitä emme tehneet.
-
--- Mutta hän ymmärtää heikkoutemme.
-
--- Sen luulen.
-
--- Ehkä antoi jo hetikin anteeksi.
-
--- Ehkä.
-
-Keskustelu loppui hetkeksi. Molemmat näyttivät ajattelevan samaa.
-
--- Nyt hän tarjoaa apuaan meille, sanoi rouva hetken kuluttua.
-
--- Niin.
-
--- Luulen, ettei sinulle tulisi siellä ollenkaan epämukavaksi.
-
--- En tiedä, enkä sitä pelkääkään.
-
--- Mitä sitten?
-
-Antti loi arasti katseensa alas. Rouva odotti levottomasti.
-
--- Hän on niin voimakas, lausui vihdoin Antti.
-
--- Niin on.
-
--- Olen heikko; pelkään, pystynkö mihinkään.
-
--- Oi, älä puhu niin, lapseni!
-
--- Minua pelottaa hänen varmuutensa.
-
-Kyynel herahti äidin poskelle.
-
--- Mutta, Antti! Hänellä on hyvä sydän. Kyyneliä kiilui Antinkin
-ripsillä.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-
-Kevään ilta.
-
-Päivän terä oli koko päivän räykeästi valanut painostavan autereisen
-ilman läpi valoaan maahan, joka jo aukeilta oli paljas; vain metsän
-rinteillä varjossa vielä hailean harmaita kinoksia kitui.
-
-Ilta oli nuoskea ja lämmin; kesäillasta se erosi vain siinä, ettei
-siihen ollut sekautunut kasvikunnan mieluisa tuoksu, mikä kesällä
-välinpitämättömintäkin niin viehättää ja virkistää.
-
-Hilman koti oli pienen kylän keskellä, ainoastaan yhdeltä taholta
-lähenteli sitä metsäinen takalisto kapeana kangaspoimuna, jonka
-nokitse vinhasti virtasi pienoinen joki, tehden talon kohdalla
-huimaavan putouksen, sen alla kohta asettuakseen hetkeksi rauhaan,
-taasen verkalleen matkaansa jatkaakseen. Joen ja talon väliin oli
-jo vanhastaan istutettu lehtipuita, mitkä nyt jykevinä seisoivat
-neitseellisessä lehdessä taajoina, monihaaraisina. Vapaat paikat,
-missä ei pensaitakaan ollut, olivat tasaisena kenttänä, missä nuori
-nurmi nykeröisenä vihanti. Puiston toisessa päässä, missä puita oli
-harvemmassa, oli penkeiksi vaottu ja tasoitettu pelto, missä siemen
-vasta alkavaa ituansa teki.
-
-Sisällä istui yksinään Hilma.
-
-Hän oli päivän uutterasti toiminut, nyt väsyneenä istui salissaan,
-ei jouten lojuen nytkään, vaan lukien jotain kirjaa. Mutta kiintynyt
-hän siihen ei ollut, sen siitäkin näki, että kirja useinkin valahti
-helmalle ja silmä vallattomasti etsi jotain tyhjästä huoneesta.
-
-Vihdoin hän aukasi akkunan puiston puolelle ja kumartui siihen
-hengittämään raitista ilmaa.
-
-Pehmeä illan tyyntyvä tuuli hajoitteli ohimoiden suortuvia ja hyväili
-hempeästi poskien vereviä ruusuja.
-
-Hän katsoi luontoa niin tunnollisen vakavasti, kuin jos olisi kuullut
-sen kuiskeen ja ymmärtänyt kaikki; rinta nousi rohkeasti kuin jos olisi
-ujostelematta vastannut keskustelun kysymyksiin.
-
-Hetken vain hän kumminkin siinä seisoi. Veti akkunan kiinni, istui
-entiseen paikkaansa ja rupesi lukemaan.
-
-Mutta taasen vaipui ajatuksiinsa.
-
-Ja ikäänkuin tietämättään puhui:
-
--- Hän on muuttunut paljon. Hän voi työskennellä ja hän tahtoo sitä.
-Mutta hän on, pelkään, minun orjani. Serkku parka!
-
-Hän istui ison aikaa tuiottaen helmallaan olevaan kirjaan.
-
--- Mutta niin ei saa olla; työ ei voimistuta häntä silloin, päinvastoin
-masentaa.
-
--- Hän on entisestään muuttunut. Kumpa se vain olisi kaikki hyvää!
-
--- Seurustelisin hänen kanssaan niin mielelläni, mutta olen itsekin
-muuttunut: hätäilevä, arka olen aina hänen seurassaan.
-
--- Miksi?
-
-Taasen etsiviä ajatuksia.
-
-Vihdoin hän nousi ylös ja ikäänkuin tyrkkien edestään jotain
-vastustajaa kävi toiseen huoneeseen. Hetken perästä palasi.
-
--- Työtä, työtä vielä. Sitten. Kotinsa vararikko sen teki? Minun
-puheilleni hän nauroi silloin.
-
-Hän heittäytyi sohvalle, nojasi sen selkään ja vaipui syviin ajatuksiin.
-
-Nukkunutko?
-
-Jonkun ajan perästä tuli Antti sisään.
-
-Hän seisahtui oven pieleen, loi aran mutta utelijaan silmäyksen
-sohvalla olijaan; oli hiljaa, ei häävin hengittää uskaltanut.
-
-Muuta muutosta hänessä ei näyttänyt tapahtuneen kuin se, että oli nyt
-työpuvussa, jollei oteta huomioon sitä, että hän tuossa asemassaan
-näytti melkein pahaiselta poikaselta.
-
-Hilma loi häneen päin katseensa, huomasi hänet ja punastui.
-
--- Sinä tulit. Tee hyvin ja istu!
-
-Antti totteli. Mutta arasti hän istui lähelle ovea.
-
-Hilma näytti etsivän sanoja.
-
-Kauvan kesti äänettömyys.
-
--- Serkku hyvä! Minusta näyttää, että sinulla on ikävä.
-
-Antti loi häneen kummastelevan katseen.
-
--- Kuinka niin luulet? hän kysyi.
-
--- Sitä en tiedä. Mutta sinä olet niin synkkämielisen näköinen. Suretko
-vielä omaisuutesi niin surkeaa häviöä.
-
-Harvinainen rohkeuden ilme välähti Antin katseessa vastatessaan:
-
--- En. Olenhan mies ja voin hankkia sen verran kuin elääkseni tarvitsen.
-
-Hilman katse yhtäkkiä elostui ja kirkastui. Hän nousi ja tahtomattaan
-astui Antin eteen.
-
--- Jumala suokoon sinulle voimaa, serkku! hän kyynelsilmin virkkoi.
-
-
-
-
-XXV.
-
-
-Kesä oli paraillaan.
-
-Oli sunnuntai-ilta.
-
-Hilma oli kutsunut useita kyläläisiä illanviettoon; seurustelu oli
-vapaata ja rattoisaa, niin vaatimatonta kuin olikin.
-
-Mutta olipa seurassa muitakin paitsi kyläläisiä.
-
-Sulo veljineen oli koko kesän asunut paikkakunnalla; molemmat olivat
-saaneet kutsun ja tulleet.
-
-Sulo olikin seurustellut paljon Hilman kanssa, ja he olivat jo paraita
-ystäviä; sillä heissä oli paljon samallaisia elämän katsantotapoja,
-niin erillaiset kuin itse henkilöinä olivatkin.
-
-Hän oli kyllä paljon muuttunut ja siitä sanoi kiittävänsä ensimmäistä
-tutustumistaan Hilman kanssa; mutta sittenkin oli hän hieno
-kaupunkilainen, jonka rinnalla Hilma oli jykevän suora maalainen.
-
-Nuori Kaukonen oli hänkin muuttunut. Siitä kertoi Sulo hyvillään
-Hilmalle:
-
--- Niin katkerata kuin isän vararikko olikin, oli siitä se hyvä, että
-veljeni kohta rupesi säännöllisesti elämään. Siitä olen sanomattomasti
-iloinen.
-
-Samoin teki se serkkuuni hyvän vaikutuksen, sanoi Hilma.
-
--- Oliko hänkin säännötön? kysäsi Sulo hätäisesti.
-
--- Sitä en tiedä. Kumminkin pelkään toimettomuuden, samassa kuin se
-veltosti henkisiä voimia, myöskin turmelleen tapoja.
-
-He eivät pitemmälle päässeet, sillä Kaukonen tuli heidän seuraansa.
-
-Hän kertoi kevyesti, melkein terveen raittiisti kaikenlaista; saipa
-toisinaan Hilmankin nauramaan sukkeluuksilleen, vaikka tämä olikin koko
-kesän vastenmielisesti ollut hänen seurassaan.
-
--- Voi kuinka se on hauskaa, että olet taasen entinen veljeni! huudahti
-Sulo iloisesti.
-
--- Hauskaa se on itsestänikin, sekautui hän hätäilemättä puheeseen. --
-Neiti ei taida aavistaa, miten onneton on ihminen juoppouden kahleissa.
-
--- Mahdollisesti en, vastasi Hilma tavattoman laimeasti.
-
--- Juoppous on alku kaikkeen paheeseen, jatkoi Kaukonen. -- Se
-veltostaa, tekee haluttomaksi työhön ja toimeen ja vihdoin kuolettaa
-kaiken ihmisellisyyden.
-
--- Voi veljeni! Sinä tiedät sen niin hyvin! huudahti taasen Sulo ja
-puhdas mielihyvä paloi kirkkaissa sinisilmissä.
-
--- Niin, niin; minä tiedän sen, hän jatkoi vähääkään hätäilemättä.
--- Olen ollut kurjaa kurjempi, mutta onnistunut viskaamaan turmion
-ikeen niskastani. Nyt on elämä niin suloista ja vastaisuus, oma luoma
-vastaisuus valoisa.
-
--- Mutta suokaa anteeksi! Meidän täytyy ryhtyä yleiseen iloon; toisille
-vierailleni käy ikäväksi muuten. Lähdemme tupaan tanssimaan, puhui
-Hilma.
-
-Tuvassa oli jo joukko kylän nuorisoa ja joukossa joku vanhempikin
-ihminen.
-
-Siellä tulikin rattoisaa.
-
-Ensin lauloi pieni lauluseura Hilman johdolla joitakin lauluja, sitten
-tanssittiin.
-
-Ensimmäisenä tanssi Hilma Kaukosen kanssa, tanssi reippaasti ja kauan,
-ja Kaukonen jutteli hänelle yhtenään, kun lämpiminä istumaan asettuivat.
-
-Antti oli jäänyt ovensuuhun.
-
-Hän oli synkän ja haluttoman näköinen. Sulo oli hämillään tanssinut
-muutaman talonpojan kanssa.
-
--- Antti, miksi et ollenkaan tanssi? kysäsi Hilma sivumennessään.
-
--- Minua ei nyt haluta.
-
-Antin katse oli raukea ja ääni surunvoittoinen. Mutta kumminkin hän
-pyysi, Hilman toisenkin erän kehotettua, Sulon tanssimaan kanssansa.
-
--- Tämä on sentään niin raitista täällä maalla, ei mitään teeskentelyä,
-virkkoi Sulo, kun he istuivat.
-
--- Neiti pitää tästä?
-
--- Pidän. Vaikka täytyy tunnustaa, että olen kovin hämilläni, kun
-joku noista tekee kankean kumarruksen edessäni. Mutta te olette niin
-alakuloinen tänään.
-
-Väkistenkin varastautui Antin katse tanssijoihin, Hilmaan ja Kaukoseen.
-Hän ei voinut keskustella Sulon kanssa, hän ei enää tarkoin kuullutkaan
-hänen puhettaan.
-
--- Herra Heikkinen! Miksi näytätte minusta niin kummalliselta?
-
-Antti ei kääntänyt katsettaan; syvä huokaus vain tunkihe rinnasta.
-
--- Te ette sittemmin sen onnettoman tapauksen perästä kirjoittanut
-minulle.
-
-Antti ei kuullut.
-
-Sulon katse laskeutui surullisesti alas.
-
-Tanssi oli tauonnut.
-
--- Te olette kokonaan muuttunut. Oletteko siitä onnettomuudesta ehkä
-minullekin suutuksissanne?
-
-Surullinen, lähes itkun sekainen oli hänen äänensä.
-
--- En, en suinkaan, neiti. Kuinka semmoista ajattelette? vastasi Antti
-vavahtaen.
-
--- Te kärsitte hirmuisen vääryyden. Mutta minua pahoittaa, jos minulle
-siitä olette vihainen. Muuta en toivo maailmassa, kuin sopua, kun en
-kerran ole mitään rikkonut.
-
--- Neiti hyvä! Älkää luulko minusta semmoista! sanoi Antti heltyneesti.
-
-Mutta keskustelua ei syntynyt.
-
-Kerran tanssi Antti Hilmankin kanssa, mutta se kävi niin kankeasti,
-kuin jos olisi ensimmäistä kertaa tanssissa ollut.
-
--- Mikä sinulla on, serkku? kysyi Hilma huolestuneesti.
-
-Antti ei saattanut katsoa häntä silmiin.
-
--- Ei mikään, vastasi hän vain väkinäisesti.
-
--- Älä kiellä! Olen nähnyt koko illan, että sinua jokin vaivaa.
-
-Antti poistui ulos.
-
--- Veli on huonolla tuulella tänään, virkkoi Kaukonen tanssiessaan
-taasen Hilman kanssa. -- Mikä häntä vaivannee?
-
--- En tiedä.
-
-Mutta ajatuksiinsa oli Hilmakin vaipunut.
-
--- Minä taasen olen sanomattoman iloinen ja onnellinen saadessani
-tanssia neidin kanssa. Teidän sivullanne on niin keveää, niin
-turvallista, te olette kuin hyvä hengetär syntisen suojana.
-
-Hilma ei näyttänyt kuulevan. Henki olikin sitten koko illan laimeaa,
-kenellekään ei ilo ilolle maistunut.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-
-Illalla lähti Hilma Sulon kanssa kävelemään ja samoin sai Kaukonen
-Antin seuraansa. Tytöt jäivät heti jäljelle.
-
--- Oli onni, että pääsit heti palvelukseen. Olisihan siinä rikas tyttö.
-Mutta kyllä se vaan semmoinen esivalta on, ettei siinä mies taida
-sananvuoroa saada. Huonosti nuo tuota lienevät kasvattaneetkin, pakisi
-Kaukonen heidän kävellessään.
-
-Veri kuohahti Antin poskille.
-
--- Mutta ota vain, onpa rahaa joukossa!
-
-Antti ei saanut mitään vastatuksi, vaikka mieli pakahtuakseen vihasta
-kiehui.
-
-Äänettömänä kävelivät he yhä edelleen.
-
-Tytöt olivat jo jääneet näkymättömiin, tai olivat kääntyneet takaisin.
-
--- Tiedätkö, mikä tuossa asuu? kysyi Kaukonen osottaen tien laidassa
-olevaa pientä tölliä.
-
--- En.
-
--- Älä hiidessä! Pirkkohan sen nimi on. Kävin toisinaan ennen täällä
-ollessani sielläkin. Se on perhanan pulska se. Käymmehän tervehtimässä.
-
--- Minä en kumminkaan lähde.
-
--- Mitä perhanaa! Eihän meitä tässä kukaan näe; metsä peittää meidät
-kaikkialla.
-
-Antti kääntyi palataksensa takaisin, mutta Kaukonen esti häntä.
-
--- Oletko lapsi tai naisellinen houreilija, hyvä veli.
-
-Antti ei vastannut, nykäsihen vain irti ja lähti kävelemään taaksensa
-katsomatta. Kiireesti kuin pakeneva hän käveli ja mieli kuohui kiukusta
-ja inhosta; hän ei koskaan ollut häntä niin halveksinut kuin nyt.
-
-Hän oli kuuma sekä kävelystä että mielen kuohusta.
-
-Vihdoin hän poikkesi metsästä lirisevän purosen partaalle istumaan.
-Katsoi sen tasaista menoa ja sai siinä mielensä vähän tyyntymään.
-
-Mutta sen tyyntyminen antoi vain sijaa toisille, rajummille tunteille.
-
-Taasen hän muisti sen niin elävästi, että Hilma oli useimmat kerrat
-tanssinut Kaukosen kanssa, oli ollut reipas ja pirteä, keskustellut ja
-keveästi naurahtanutkin joskus.
-
-Ja taasen kuohahti veri kiehuvan kuumana hänen päähänsä. Sydän
-tuntui kuivavan, jähmettyvän tunnottomaksi möhkäleeksi! Eikä hän
-enää ajatellut mitään, ei tuntenut mitään selvästi, vaan hän kärsi
-tunnottoman viimeisiä elon voimia jäytäviä tuskia, sielussa leimahteli
-kuin tulia tuhkaan peittyneistä hiilostuneista kekäleistä. Siellä
-näyttäytyivät kaikki hämäränä mutta hirvittävinä peikkoina. Hilmankin
-kuva oli kauhistuttava.
-
-Siinä hän istui kun Kaukonen pitkin askelin kävi sivu ja kauan vielä
-sittenkin samaisessa synkässä sieluntilassa.
-
-Oli jo myöhäinen, ennenkuin kotiin kerkesi.
-
-Hilma oli vielä salissa, jonka läpi Antin oli kulkeminen huoneesensa.
-
-Mitä?
-
-Hän itki.
-
-Ei sanaakaan puhunut.
-
-Poistui sanomatta edes hyvääyötä.
-
-Mitä oli hänelle tapahtunut?
-
-Kauheita aavistuksia lensi mieleen. Hulluudelta ne tosin tuntuivat,
-mutta siltikään niitä ei mielestä saanut syrjäytymään. Olisikohan
-sittenkin rakastunut Kaukoseen, jonka ennen oli pettäjänä luotaan
-poistanut?
-
-Olisiko Kaukonen viekastelut ja hänen entisistä elämän tavoista
-uskoteltu muuttumisensa lumonnut hänet?
-
--- Ei, ei! Se täytyy estää! Minä paljastan hänet semmoisena kuin hän on!
-
-Töytäämällä töytäsi hän ulos.
-
-Seisoi jo Hilman makuuhuoneen oven takana.
-
-Siihen oli seisahtunut, siihen ikäänkuin kivettynyt.
-
-Kuuli tukehtuvaa nyyhkytystä sisältä.
-
-Ei rohjennut edemmä; kauan siinä seisoi.
-
-Vihdoin lähti huoneeseensa sielu sysimustana ja kauhean kolkkona.
-
-
-
-
-XXVII.
-
-
-Kiihkeästi etsi häntä Antti aamulla, tietämättään, miksi niin teki.
-
-Hän ei ollut kotona, oli lähtenyt kävelemään.
-
-Paljastusaikeistaan oli Antti jo peräytynyt; hänellä ei ollut Hilmalle
-siis mitään sanomista. Mutta sittenkin olisi pitänyt saada hänet
-tavata, edes nähdä: sisällä oli niin oudon tyhjää, tunnelma kamalaa
-kuin usvainen paha uni yöllä.
-
-Hän ajatteli tosin jo selvästi ja tulos oli jäykkä varmuus, ettei
-koskaan Hilma voisi rakastua Kaukoseen.
-
-Mutta levottomuus ei tauonnut, sillä oli omat lakinsa ja perusteensa,
-jotka olivat vento vieraita järkiperäiselle ajattelemiselle.
-
-Se voitti.
-
-Olisiko hänkin heikko?
-
-Niin heikko, että olisi rakastunut semmoiseen mieheen?
-
-Eikö tuntisi mädäntynyttä sisusta, kun kuori on kiilloitettu?
-
-Hänen sisällään taistelivat taasen viheliäisenä sekamelskana kaikki
-mahdolliset tunteet, mutta ylinnä siellä sentään oli hillitsemätön
-kiukku.
-
-Olisi musertanut kerrassaan Kaukosen, raa'asti viskannut vaikka
-kuolijaaksi.
-
-Mutta häntä vavahduttivat samassa nuot ajatuksensa ja hän pelkäsi
-itseään kuin julmaa petoa.
-
-Ja kun Hilma tuli kotiin kävelyltä ja kun hän vain vilahdukselta sai
-hänet nähdä, niin silloin oli mieli kokonaan masentunut, ei raivon
-merkkiä ollut jäljellä, tunne oli pehmeää ja taipuisaa kuin vanutettu
-taikina.
-
-Antti kiiruhti hänen perässään saliin.
-
-Hilma vältteli häntä.
-
-Niinkö todellakin?
-
-Se tuntui Antista nyt niin selvältä, varmasti todistetulta, että hän
-rakasti Kaukosta -- siksi vältteli häntä.
-
--- Serkku!
-
-Siihen katkesi; sanat tukehtuivat kurkkuun.
-
-Hilma ei katsonut häneen.
-
-Kylmä väristys kävi läpi Antin ruumiin.
-
-Hulluuden sekainen tunteiden rajuus leimahti hänen sielussaan.
-
-Oli polvillaan hänen edessään.
-
-Mutta sanaakaan ei saanut sanotuksi; kasvot olivat tulipunaiset ja
-silmien säihke rajusti taisteleva.
-
-Hilma katsoi häneen ensin murhaavan tuimasti, mutta se vähitellen
-heltyi; jo kiilsivät kirkkaat kyynelet hänen suurissa silmissään, uusia
-tulvinaan uhkui ja pian silmien sini oli kyyneltulvan sumentama.
-
--- Antti, Antti! hän tuskallisella äänellä vaikeroiden valitti.
-
-Siinä oli niin sydäntä särkevä sointu, että se sielua puristi, pimitti
-ajatukset uhkuvaksi suruksi.
-
--- Toivoin jo sinun voittaneen paljon, jatkoi Hilma raskaasti. --
-Mutta pahat taipumukset ovat sinussa liian suuret, voidaksesi niistä
-vapautua, vaikka tahtoisitkin.
-
-Antti vapisi kauhistuksesta.
-
--- Vai onko sinulla todellista tahtoakaan hyvään?
-
--- On, on, änkytti Antti tietämättään, mitä oikeastaan sanoi.
-
-Hilma huokasi raskaasti.
-
--- Miksi polvistut? Luuletko sillä rikoksesi sovittuvan?
-
--- Rikokseni? jamasi Antti tiedottomasti.
-
-Tuntui kuin sydän olisi pakahtunut.
-
-Hilma katsoi häneen ankarasti, tuomitsevasti ja lausui:
-
-Eikö omatuntosi sano sitä rikokseksi? Onko se hyveestä jo niin
-tietämätön?
-
-Ei, ei! Sinä olet siihen syynä, sinä itse.
-
-Hän kalpeni, peräytyi ja tuijotti Anttiin melkein tunnottomasti.
-
--- Sinä olet minun kasvattajani, minun pelastajani; sinun on kaikki
-mikä minussa elämää, innostusta ja voimaa on, sopersi Antti.
-
-Hän ei vastannut; hän ei enää näyttänyt voivan ajatellakaan.
-
--- Sinä et ole sitä tahtonut etkä tahdo, se on itsestään kytenyt
-tuleksi: minä rakastan sinua, Hilma.
-
-Nyt se oli sanottu, ja se tuntui helpottavan, oli kuin olisi suuren
-elämän tehtävän rohkeasti ja miehuullisesti täyttänyt.
-
-Mutta Hilma?
-
-Salamoita leimahteli hänen itkeneistä silmistään, ne olivat kuin pyhiä
-tulia taivaallista puhtautta puollustamaan.
-
--- Sinä julkenet! hän kolkosti huudahti vihasta kiehuen. -- Eikö
-sinulla ole edes ollenkaan häpyä ja toisen ihmisen tunteiden
-kunnioitusta?
-
-Antti vapisi.
-
-Hilman kasvot olivat niin synkät, niin hirmuisen synkät ja hän polki
-rajusti jalkaansa laattiaan.
-
--- Sano, tunnusta, missä olit illalla, sinä sydämmetön! Tunnusta, jos
-rohkenet!
-
-Ruma aavistus viilsi Antin sielussa.
-
-Hän ei olisi voinut mitään kieltää, sillä niin jäntevä oli nainen hänen
-edessään, oli kuin sielun sisimpienkin salaisuuksien tuntija.
-
-Hän kertoi kaikki häpeämättömällä peittelemättömyydellä.
-
--- Hän kertoi sinun menneen vastoin hänen tahtoaan, äännähti Hilma
-tuskin kuuluvasti.
-
-Ylös kavahti Antti ja vannoi kaiken pyhän ja oikean nimensä
-syyttömyytensä.
-
--- Sen uskon, kuiskasi Hilma.
-
--- Sinä et siis halveksi minua, Hilma? Olen elänyt huonosti; mutta sinä
-olet kylvänyt elämän siemenet minuun. Hoida itse niiden kasvua!
-
-Hilma katsoi alas.
-
--- Kuinka voi hän olla niin hävytön. Sulo ja minä itkimme niin rajusti.
-Se vihlasi niin täällä rinnassa ja sai kerrassaan tarmottomaksi.
-
-Hänen äänensä, vaikka surullinen, oli niin lempeää, niin hentoa; se
-oli suloista Antille kuin hunaja, hänen sielunsa elpyi iloiseksi ja
-ajatuskyky virkeni.
-
-Nuoruuden innolla hän olisi häntä syleillyt, oli niin rohkea, mutta
-hän meni kuin säälimätön hyvä kohtalo, ei lupaavaa silmäystä häneen
-heittänyt.
-
-Hetkinen olikin tunteiden tyyneys.
-
-Yksin jäätyään kuohahti taasen tuskallinen epätoivo rinnassa.
-
--- Entinen elämä, tarkoitukseton ja huono häntä kauhistuttaa, sen hän
-nyt varmasti uskoi, ja se mielen pimitti.
-
--- Mutta enkö voi hänelle näyttää parantuneeni? hän äännähti.
-
-Se oli vain hetkinen toivon pilkahdus, jota kohta seurasi sitäkin
-pimeämpi.
-
--- Miten voisin sovittaa elämäni likaiset jäljet? hän sydäntä
-särkevällä äänellä huokasi.
-
-Mutta siinä tunteessa ei ollut vähintäkään valoa eikä lohdutusta.
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-
-Seuraavana syksynä tarjottiin Antille konttoristin paikka kaupungissa.
-
-Hän oli hämillään näyttäessään sitä Hilmalle, mutta koetti kumminkin
-tarkasti seurata hänen vähimpiäkin kasvojensa ilmeitä.
-
-Ei keksinyt mitään.
-
-Hän oli tyyni, lausuihan vain ilonsa hyvästä tarjouksesta.
-
-Antin sydäntä kirventeli; nyt oli hän huomaavinaan varmasti, ettei
-Hilma häntä rakastanut.
-
--- Mutta sitä en olekaan ansainnut, puhui hän sitten itsekseen.
-
-Hilma kehotti häntä ottamaan tarjous vastaan, koska siitä kaikitenkin
-olisi hänelle suuri hyöty.
-
-Kyyneliä silloin vierähti Antin silmistä.
-
-Hän oli odottanut ja toivonut, oli joskus ollut huomaavinaan
-myötätuntoisuuden ohessa lempeäkin hallitsijattarensa silmissä, sen
-taasen kadottanut kuin hetkellisen virvatulen. Nyt oli hän taasen sitä
-etsinyt, mutta etsinyt turhaan.
-
-Se on mahdotonta, sen hän nyt tajusi.
-
-Vakavasti katsoi häneen Hilma, lempeän osanottavasti ja puhuessa
-värähteli ääni.
-
--- Serkku hyvä! hän lausui. -- Olemme liian vähätietoiset tutkimaan
-tulevaisuuden kohtaloita. Mutta siltikin on meidän katsominen
-tulevaisuutta rohkeasti silmiin odottaessamme siltä toivottua hyvää.
-Sinä olet mies, sinun kyvystäsi en epäile, tee sen mukaan.
-
-Itsekäs olento!
-
-Hän poistui.
-
-Antti katsoi hänen peräänsä kuin iäksi eriävän elämän.
-
--- Kolkko, kylmä ja itsekäs on kohtaloni! hän väsyneesti äännähti
-vaipuen tuolille.
-
--- Mutta olkoon! Elänhän kumminkin. Elämän sulo ja sen nautinto ei ole
-minua varten, sanoi hän sitten karvaasti.
-
-Ja sama uhitteleva ajatus rinnassa hän lähti.
-
-Hän oli nähnyt lähtiessään Hilman silmät kyynelissä, mutta hän ei
-uskaltanut enää toivoa. Ne saattivatkin vain olla ystävyyden ilmaus,
-hänen kohtaloonsa osanottavaisuudesta vierähtäneet, tavalliset
-kohtelijaisuuden kyynelet vain.
-
-Hilma jäi yksin laajennettua liikettään hoitamaan; hän teki työtä
-aamusta aikaisesta myöhään iltaan.
-
-Mutta entinen rattoisuus oli kadonnut.
-
-Iltasin hän istui yksikseen huoneessaan alakuloisena ja
-raskasmielisenä, kuin jos sydämmen pohjalla olisi ollut jotain kuohuvaa
-tuskaa, epätoivoa elämästä tai odottavaa kaihoa.
-
-Joskus näytti väsyneeltä, väsyneeltä kaikkeen.
-
-Antille oli hän toisinaan kirjoittanut, mutta sisältöä ei saanut
-ehyeksi. Saatuaan vastauksen kohoili rinta levottomasti ja arka ilme
-oli katseessa.
-
-Niissä oli toisinaan synkkää sydämmen tuskaa, silloin voi kyynel löytää
-tiensä alas poskelle; toisinaan taasen raitista rohkeutta kärsimään
-elämää semmoisenaan kuin se on -- silloin kirkastui hänen katseensa ja
-hän riemulla huudahti:
-
--- Kasva, voimistu ja voita onnesi, serkku!
-
-Se oli toivotus, mikä sydämmen syvimmästä pohjasta nousi; siihen
-yhdistyi kaikki, mitä siellä oli pyhää ja korkeaa.
-
-Neuvovaa kehotusta ei enää ollut hänen kirjeissään; jos jotain
-semmoista oli, oli se yksistään hellää lohdutusta.
-
-Antin kirjeistä oli karvas mielentila vähitellen kadonnut ja ne
-kuvastivat mielen tyyntymistä; välin vain pilkahti pohjaväri,
-tasaisesti kaipaava kaiho.
-
--- Minä en ole sydämmetön, hän ei saa uskoa sitä, vaikka olenkin hänen
-antanut kasvaakseen kokea, puhui hän kerran. -- Ja hän on kasvanut.
-
-Hän istui kirjoittamaan.
-
-Koko hänen elämänsä salaisuus näytti sulautuvan hänen joka
-kirjoittamaansa sanaan ja hänen kasvoillaan oli tyyni päättäväisyys.
-
--- Serkku, sinä olet vapaa, ja minä olen sinun vallassasi, hän
-kirjoitti.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Parantumassa, by Kalle Haapakoski
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PARANTUMASSA ***
-
-***** This file should be named 60544-8.txt or 60544-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/0/5/4/60544/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/60544-8.zip b/old/60544-8.zip
deleted file mode 100644
index edc6c98..0000000
--- a/old/60544-8.zip
+++ /dev/null