diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60869-8.txt | 6703 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60869-8.zip | bin | 131969 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6703 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9c6f82b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60869 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60869) diff --git a/old/60869-8.txt b/old/60869-8.txt deleted file mode 100644 index d526257..0000000 --- a/old/60869-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6703 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Aikamme uros, by Mikhail Iurevich Lermontov, -Translated by Martti Wuori - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Aikamme uros - - -Author: Mikhail Iurevich Lermontov - - - -Release Date: December 7, 2019 [eBook #60869] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKAMME UROS*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -AIKAMME UROS - -Kirj. - -M. LERMONTOV - -Venäjän kielestä suomensi M. Wuori - - - - - -Helsingissä, -K. E. Holm'in kustannuksella, -1882. - - - - -SISÄLLYS: - -Esipuhe - - I. Beela - II. Maksim Maksiimitsh. - -Petshoorinin päiväkirja. - Esipuhe - I. Taman. - II. Ruhtinatar Mary. - III. Sallimaan uskoja. - - - - -ESIPUHE toiseen painokseen. - - -Jokaisessa kirjassa on esipuhe ensimäinen ja samalla viimeinen asia. -Se on joko selityksenä teoksen tarkoituksesta tahi puhdistaumisena ja -vastauksena arvosteluille. Mutta tavallisesti lukijat eivät välitä -siveellisestä tarkoituksesta ja sanomalehtien hyökkäyksistä, ja senpä -tähden he eivät esipuhetta lue. Ja paha on, että niin on; olletikin -meillä! Yleisömme on vielä niin nuori ja yksinkertainen, ett'ei se -ymmärrä tarua, ellei sen lopussa ole siveys-ohjetta. Se ei arvaa pilaa, -eikä tunne ironiiaa; se on, suorastaan, huonosti kasvatettu. Se ei -vielä tiedä, että kunnollisessa seurassa ja kunnollisessa kirjassa -ilmeinen soimaus ei käy päinsä; että ajan sivistys on keksinyt paljoa -terävämmän, melkein näkymättömän, mutta yhtä hyvin kuolettavan aseen, -joka imarteen verhossa tuottaa väistämättömän ja varman iskun. Meidän -yleisö on moukan vertainen, joka kuunneltuaan kahden, vihamieliseen -hoviin kuuluvan, valtiomiehen puhetta, varmaan luulisi kummankin heistä -pettävän oman hallituksensa keskinäisen, hartaimman ystävyyden eduksi. - -Tämä kirja sai tuonaan kokea muutamien lukijoiden, jopa -sanomalehtienkin onnetonta luottoisuutta sanojen kirjaimelliseen -merkitykseen. Toiset närkästyivät kauheasti, eikä vain pilalla, että -heille pannaan esimerkiksi sellainen siveetön mies, kuin "Aikamme -uros"; toiset taas varsin hienosti huomauttivat, että tekijä on -piirustanut oman ja tuttavainsa kuvat... Vanhaa ja kurjaa pilaa! Mutta, -näköään, on Wenäjä niin luotu, että kaikki siinä uudistuu, paitsi -tuhmuudet. Kaikkein lumoavin taikasatu meillä tuskin, pääsee ilman -soimauksitta persoonallisesta loukkausyrityksestä. - -Arvoisat herrat! "Aikamme Uros" on todellakin kuva, mutta ei yhden -miehen; se on kuva muodostettu meidän sukupolvemme täydellisesti -kehittyneistä paheista. Sanotte minulle taaskin, ett'ei ihminen -voi olla niin ruma, mutta minä sanon teille, että jos te uskotte -kaikkien traagillisten ja romantillisten pahantekijöiden olemisen -mahdollisuutta, miksikä ette sitten usko Petshoorinin todenperäisyyttä? -Jos te olette ihaelleet paljoa kauheampia ja rujompia kuvitelmia, -niin miksikä tämä luonne, ollen myöskin kuvitelma, ei pääse teidän -armoihinne? Eiköhän vain siksi, että siinä on enemmän totta, kuin te -haluaisittekaan? - -Sanotte, ett'ei siveellisyys tästä hyödy. Anteeksi! Kylliksi on jo -ihmisiä makeisilla ruokittu, ja niistä on heidän vatsansa turmeltunut; -tarpeen on katkerat lääkkeet, syövyttävät totuudet. Mutta älkää, -yhtäkaikki, tästä luulko, että tämän kirjan tekijällä koskaan on ollut -pöyhkeätä haavetta ruvetakseen ihmiskunnan paheiden ojentajaksi. -Jumala hänet varjelkoon sellaisesta typeryydestä! Hänestä oli vain -hauskaa piirtää aikuisensa mies, jommoisena hän hänet käsittää, ja, -hänen ja teidän kovaksi onneksi, liian tiheässä on tavannut. Siinäkin -on kylliksi, että tauti on osoitettu löytyvän, mutta kuinka se on -parannettava -- sen vain Jumala tietää! -- - - - - -I. - -Beela. - - -Minä matkustin kyydillä Tiflisestä. Rattaitteni koko kuormana oli -pieni remetti, joka oli puolillaan matkamuistelmia Gruusiasta. Suurin -osa niitä on, teidän onneksenne, hävinnyt, mutta remettini muine -kapineineen on, minun onnekseni, säilynyt eheänä. - -Aurinko alkoi jo kätkeytyä lumiharjanteen taakse, kun olin saapunut -Koishaurskin laaksoon. Kyyditsijäni, osetiini, kiiruhteli väsymättä -hevosia ehtiäksemme yöksi nousta Koishaurskin vuorelle, ja veteli -lauluja täyttä kurkkua. Mikä ihana paikka tuo laakso! Joka haaralla -on luoksepääsemättömiä vuoria, punertavia kallioita, vihriän -seinelijään kierteleminä ja vaahtera-ryhmien seppelöiminä, keltaisia, -ouruveden uurtamia jyrkkäyksiä, ja tuolla ihan korkealla kultaisia -lumi-hetuleita; alhaalla taas Aragva, syleillen toista, nimetöntä -virtaa ja kuminalla syöksyen mustasta, usmaisesta rotkosta, luikertelee -hopealankana ja kimaltelee, kuni käärmeen suomukset. - -Saavuttuamme Koishaurskin vuoren juurelle, seisatuimme juomalan luo. -Siinä parveili meluten noin pari kymmentä grusiinia ja vuorelaista; -läheisyyteen oli karavaani kameleja asettunut yöksi. Minun oli -palkkaaminen härkiä vetämään rattaitani tuolle kirotulle vuorelle, -sillä oli jo syksy ja iljanne -- ja vuori oli noin kaksi virstaa pitkä. - -Ei muu auttanut, kuin palkata kuusi härkää ja muutamia osetiineja. Yksi -heistä heitti remettini hartioilleen ja muut kävivät auttamaan härkiä -melkein yhteen huutoon. - -Minun rattaitteni jäljessä veti neljä härkää toisia rattaita, kuin -ei mitään, huolimatta siitä, että ne olivat kukkuraksi kuormitetut. -Tämä seikka minua kummastutti. Niiden takana kävi omistaja, tupakoiden -pienestä kabardiinilaisesta hopea-helaisesta piipusta. Hänen yllään oli -upsierin takki ilman olkaimia ja päässä tsherkessiläinen hossakarvainen -lakki. Hän näytti olevan noin viiden kymmenen vanha; hänen tummat -kasvonsa osoittivat hänen jo kauan sitten tutustuneen Taka-Kaukaasian -aurinkoon, ja ennen aikaansa harmentuneet viiksensä eivät vastanneet -hänen lujaan käyntiinsä ja ravakkaasen muotoonsa. Minä astuin hänen -luoksensa ja kumarsin; hän vastasi ääneti kumarrukseeni ja laski suuren -savukiemuran. - --- Olemme, ehkä, matkakumppania? - -Hän kumarsi, nytkin ääneti. - --- Te, varmaan, matkustatte Stavroopoliin? - --- Aivan niin... vieden ruumin tavaroita. - --- Sanokaapa, olkaa hyvä, minkä tähden teidän raskaita rattaita neljä -härkää jouten vetää, mutta minun tyhjiä rattaitani kuus' elukkaa tuskin -liikuttaa noiden osetiinien avulla? - -Hän hymähti viekkaasti ja katsahti minuun tarkoittavasti. - --- Te ette varmaankaan ole olleet kauan Kaukaasiassa? - --- Vuoden ajan, vastasin minä. Hän hymähti toistamiseen. - --- Miten niin? - --- Niin vain; nuo aasialaiset ovat kauheita riiviöitä! Luuletteko -heidän auttavan, kun huutavat? Piruhan heidät tietää, mitä he -kiljuvat? Härät heitä kyllä ymmärtävät, sillä vaikka valjastaisitte -kaksikymmentä, niin, jos he vain huutavat tavallaan, eivät härät -hievahda paikaltaan... Kauheita konnia! Mut' minkäs heille saat? Kiskoa -rahaa matkustajilta he kyllä rakastavat... Ovat turmelleet lurjukset! -Saatte nähdä, vielä he teiltä juomarahaakin ottavat. Minä kyllä jo -heidät tunnen; mua eivät petä! - --- Te kauan jo täällä palvelette? - --- Minä olin täällä jo palveluksessa Aleksei Petroovitshin [Jermoolov] -aikana, vastasi hän, suoristaen ryhtiään. Kun hän tuli linjalle, olin -minä ala-luutnanttina -- lisäsi hän -- ja hänen aikanansa sain kaksi -arvoa retkistä vuorelaisia vastaan. - --- Ja nyt? - --- Nyt kuulun kolmanteen linjapataljoonaan. Entä te, rohkenenko kysyä? - -Minä sanoin hänelle. - -Keskustelu loppui siihen, ja me jatkoimme ääneti käyntiämme -vieretysten. Vuoren huipulla kohtasimme lunta. Aurinko oli laskeutunut -ja yö seurasi päivää välittömästi, niinkuin etelässä on tavallista, -mutta lumen kajastuksen tähden voimme me helposti eroittaa tien, joka -yhä vielä kävi nousuun, vaikka ei enää niin jyrkkään. Minä käskin -panemaan remetin rattaille, vaihtamaan härät hevosiin ja katsahdin -viimeisen kerran alas laaksoon; mutta paksu, rotkoista aaltoina -turvannut sumu peitti sen täydellisesti, eikä yhtäkään ääntä sieltä -enää kuulunut korviimme. Osetiinit ympäröivät minua hälisten ja -vaativat juomarahaa, mutta alakatteini kiljasi heille niin äkäisesti, -että he silmänräpäyksessä erkanivat. -- Onpas sitä kansa! sanoi hän: ei -tiedä, mikä leipä on venäjäksi, mut osaapa: "upsieri, anna juomarahaa". -Tataaritkin minusta ovat paremmat; he tok'eivät juo... - -Kyytilään oli vielä virstan verta. Kaikkialla oli hiljaa, niin hiljaa, -että itikan hyrinästä voi seurata sen lentoa. Vasemmalla hämärsi -syvä rotko; sen takana ja edessämme kuvailiivat kelmeällä taivaan -rannalla, jossa iltaruskon viimeinen loiste vielä oli säilynyt, vuorien -tummansiniset huiput, täynnä halkeilemia ja lumikerroksien peittäminä. -Tummalla taivaalla alkoi vilkkua tähtiä, ja, kummallista, minusta ne -näyttivät olevan paljoa korkeammalla, kuin meillä pohjosessa. Molemmin -puolin tietä törrötti paljaita, mustia kiviä, sieltä täältä pilkisti -lumen alta pensaita, eikä ainoa kuiva lehtikään liikkunut; ja hauskaa -oli kuulla keskellä tätä kuolon unta uupuneen kolmivaljakon korskumista -ja venäläisen kellon epätasaista helinää. - -Huomenna tulee mainio ilma! sanoin minä. Alakatteini ei vastannut -sanaakaan, vaan osoitti minulle sormellaan itäistä vuorta, joka kohosi -suoraan vastassamme. - --- Mitä se on? kysyin minä. - --- Gut-vuori. - --- No, niin mitä? - --- Katsokaa, kuinka tuo savuaa. Todellakin, Gut-vuori savusi; sen -syrjillä kapueli keveitä pilvi-viiruja, ja huipulla lepäsi musta -hattara, niin musta, että se tummalla taivaalla näytti pilkulta. - -Me huomasimme jo kyytilän ja sitä ympäröivien sakljojen [savella -laastettu, säleistä tehty rakennus] katot, ja edessämme välkähteli -ystävällisiä tulia, kun kuhahti kostea, kylmä tuuli, rotkossa alkoi -humista ja rupesi hienosti satamaan. Tuskin ennätin pukea ylleni -burkan [lyhyt huopatakki], kun jo tulla tuprusi lunta. Minä katsoin -kunnioituksella alakatteiniin. - --- Meidän on tähän yöpyminen, sanoi hän harmissaan; tuommoisessa -pyryssä ei pääse vuorien yli. Mies, hoi! Onko ollut vyörykkeitä -Krestoovajalla? kysyi hän kyyditsijältä. - --- Ei, herra, vastasi kyyditsijä -- osetiini: -- mutta riippumassa on -paljon, paljon. - -Vierashuoneen puutteesta kyytilässä määrättiin meille yö-sija -savusakljaan. Minä pyysin matkakumppaniani juomaan lasin teetä -kanssani, sillä muassani oli valettu teekannu -- ainoa lohdutukseni -matkoillani Kaukaasiassa. - -Saklja oli yhdeltä sivulta rakennettu kallioon; kolme liukasta, -märkää astinta vei sen ovelle. Haparoiden menin sisään ja tölmäsin -vasten lehmää (navettaa, näet, käytetään siellä etehisenä). Minä en -tietänyt, minne kääntyisin: täällä määkyvät lampaat, tuolla murisee -koira. Onneksi vilkahti syrjässä himmeä valo ja auttoi minua löytämään -toisen, oven tapaisen, aukon. Siinä aukeni kyllin huvittavainen kuva; -avara saklja, jonka katto nojautui kahteen savustuneesen patsaasen, oli -täynnä väkeä. Keskellä räiski maahan hajotettu valkea, ja savu, jota -tuuli katossa olevasta aukosta takasin survoi, levisi ympärinsä niin -paksuna verhona, ett'en pitkään aikaan voinut selviytyä; tulen ääressä -istui kaksi ämmää, joukko lapsia ja laiha grusiini, kaikki ryysyissä. -Ei ollut muuta tehtävänä! me majauduimme valkean ääreen, sytytimme -piiput, ja kohta alkoi teekannu iloisesti kiehua. - --- Kurjia ihmisiä! sanoin minä alakatteinille osoittaen isäntäväkeämme, -joka katseli meitä ääneti jonkinmoisessa hämmästyksessä. - --- Mitä typerintä kansaa! vastasi hän. Uskotteko? He eivät osaa mitään, -eivätkä kykene mihinkään sivistykseen! Yhtä kaikki meidän kabardiinit, -tai tshetshensit, vaikka ovatkin rosvoja ja retkaleita, toki ovat -rajupäitä; mutta eihän näillä ole haluakaan aseisin; kunnon tikaria -ei näe yhdelläkään. Todellakin aika maitovalvattia. [Oset (osetin) -merkitsee maitovalvattia myös.] - --- Olitteko kauankin Tshetsheniassa? - --- Minä oleskelin noin kymmenen vuotta linnoituksessa ruodun kanssa, -Kivi-Kaalamon luona -- tiedättehän? - --- Olen siitä kuullut. - --- Niin, hyvä mies, kyllä saimme tarpeeksemme noista huimapäistä. -Nykyään, Jumalan kiitos, on tok' rauhallisempi; mutta silloin ei -tarvinnut mennä kuin sata askelta vallista, niin jo istui karvanen -perkele väjyksissä, tai seisoppa suu auki, niin het' on paula kaulassa -tai kuula niskassa. Aika poikia vain!... - --- Teillä, luulen, on ollut paljon seikkailuja? sanoin minä -uteliaisuudesta kiihottuneena. - --- Kuinkas ei, onhan... - -Tuossa hän alkoi nyppiä vasenta viistään, kumarsi päänsä ja mietistyi. -Minun teki kauheasti mieleni houkutella häneltä joku juttu -- halu joka -on omituinen kaikille matkustajille ja muistelmien kirjoittajille. -Sillä välin tee oli valmistunut; minä otin remetistä kaksi matkalasia, -täytin ja panin toisen hänen eteensä. Hän särppäsi ja sanoi ikäänkuin -itsekseen: "niin, onhan!" Tämä antoi minulle suurempaa toivoa. -Minä tiedän, että vanhat Kaukaasialaiset mielellään puhelevat ja -kertovat, sillä siihen heillä harvoin on tilaisuutta: mikä seisoo -noin viisi vuotta jossakin takalolla ruotuineen, eikä koko viiteen -vuoteen kukaan hänelle sano: _terveeks'_ (sillä vältvääpeli lausuu: -_terveyttä toivotan_). Ja puheen ainetta kyllä saa: ylt'ympäri on -villiä, eriskummaista kansaa, joka päivä vaaroja, tapauksia sattuu -kummallisia, ja siinä tulee paheksumaan, että meillä niin vähän -muistoon kirjoitetaan. - --- Ettekö tahdo sekoittaa rommia? sanoin kumppanilleni: minulla on -valkoista Tiflisestä; nyt on kylmä. - --- En, kiitoksia, minä en juo. - --- Miksi niin? - --- Niin vain. Olen itselleni vannonut. Ollessani vielä alaluutnanttina, -kerran, näette, maistelimme yhdessä, ja yöllä tapahtui hätä-kutsu; -hutikassa astuimme mekin rintamaan, mutta kyllä siitä saimmekin, kun -Aleksei Petroovitsh kuuli. Herranen aika, kuinka hän vihastui! vähällä -oli antaa oikeuteen. Niinpä niin: toisinaan eletään vuosi ketäkään -näkemättä, ja jos sitten vielä käy ryypiskelemään -- niin hukka perii! - -Tämän kuultuani kadotin melkein kaiken toivoni. - --- Ja otetaanpa tsherkessit, jatkoi hän: kun päihtyvät _busa'sta_ -[laji olutta] häissä tai hautajaisissa, niin alapas jo iskeä. Kerran -minä tuskin pääsin käpälämäkeen, ja olinpa silloin vielä antautuneen -ruhtinaan luona vieraissa. - --- Kuinkas se tapahtui? - --- Silloin... (hän pisti piippuunsa, kiristi vyötään ja alkoi kertoa), -silloin, nähkäätte, seisoin minä linnoituksessa Teerekin takana ruodun -kanssa, -- siitä kohta tulee viisi vuotta. Kerran syksyllä saapui -muonakuormasto, jota seurasi upsieri, nuori, noin viidenkolmatta mies. -Hän tuli luokseni täysissä tamineissa ja ilmoitti olevansa määrätty -jäämään minun luokseni linnoitukseen. Hän oli tuommoinen hyvin hoikka, -kalpea, hänen yllään oli aivan uusi puku, jotta heti arvasin hänen -ei kauan olleen Kaukaasiassa. "Te varmaan", kysyin häneltä, "olette -siirretty Wenäjältä?" -- Aivan niin, herra alakatteini, vastasi hän. -Minä otin häntä kädestä ja sanoin: "Varsin hauskaa; teidän tulee -pikkuisen ikävä... mutta koetetaanhan elää toverina. Ja, olkaa hyvä, -kutsukaa minua vain Maksim Maksiimitshiksi, ja -- mitä varten tuo täysi -asu? tulkaa luokseni aina tavallisessa lakissa". Hänelle annettiin -asunto ja hän majoittui linnoitukseen. - --- Ja mikä oli hänen nimensä? kysyin Maksim Maksiimitshilta. - --- Hänen nimensä oli... Gregorius Aleksandrovitsh Petshoorin. Hän -oli kunnon poika, voin teille vakuuttaa; hiukan vain kummallinen. -Esimerkiksi: sateessa tai pakkasessa oli hän koko päivän metsästämässä; -kaikki paleltuivat ja väsyivät -- mutta hän ei vähääkään. Vaan -kun joskus istui huoneessaan ja vähänkin uhosti, niin jo valittaa -vilustuneensa, tai kun ikkunan luukku vain kolahti, niin jo hypähtää -ja kalpenee; ja itse näin minä, kuinka hän ypö-yksin kävi metsä-si'an -kimppuun; joskus taas ei häntä saa moneen tuntiin puhumaan sanaakaan, -mutta annas kun milloin äityy kertomaan, niin vatsan halkasee naurusta. -Niin, hyvin kummallinen, mut' mahtoi olla rikas mies, sillä jopa sillä -oli kaikenlaisia kalliita kapineita!... - --- Ja asuitteko te kauankin yhdessä? kysyin minä taas. - --- Vuoden ajan. Niin, onhan vain merkillinen tuo vuosi; teki hän mulle -monta kepposta, vaan suokoon ne Herra hälle anteeksi!... Onhan, näette, -semmoisia ihmisiä, joille jo syntymästään on määrätty, että heille on -tapahtuva kaikellaisia tavattomia asioita. - --- Tavattomia? huudahdin minä uteliaisuudella, lisäten hänelle teetä. - --- Kuulkaahan, minä teille tässä kerron. Kuuden virstan paikkeilla -linnoituksesta asui eräs antautunut ruhtinas. Hänen poikansa, noin -viidentoista vuotias nulikka, tavastui ajelemaan meille milloin minkin -tähden. Ja kyllä me turmelimmekin hänet, Gregorius Aleksandrovitsh ja -minä. Mut sepäs rajupää vasta oli ja kerkeä vaikka mihin, joko lakkia -maasta nostamaan täydessä karussa, tai ampumaan. Se vain ei ollut hyvä, -että hänellä oli kauhea himo rahaan. Kerran, piloillaan, lupasi hänelle -Gregorius Aleksandrovitsh kultarahan, jos hän varastaisi paraimman -vuohen isänsä laumasta, ja, älähän huoli, seuraavana yönä toi kun -toikin sen sarvista. Mutta kun joskus pisti mieleemme häntä härsyttää, -niin silmänsä oikein verta tihrusi, ja heti tikariin käsiksi. "Kuule, -Asamat, et sinä kauan päätäsi kanna", sanoin minä hänelle: "pahoin -sinun kallosi käypi". - --- Kerran tuli itse vanha ruhtinas kutsumaan meitä vanhimman tyttärensä -häihin, ja me kun, näette, olimme kunakkia [tuttava, kumppani], -niin ei käynyt kieltäminen, vaikka hän olikin tataarilainen. Niinpä -sitten lähdimme. Aulassa [kaukaasialainen kylä] otti meitä vastaan -joukko koiria kovalla haukunnalla. Naiset, joiden kasvot voimme -nähdä, eivät olleet ensinkään kaunottaria. "Minulla oli paljo parempi -ajatus tsherkessittäristä", sanoi mulle Gregorius Aleksandrovitsh. -- -Vuottakaahan, vastasin minä naurahtaen. Mielessäni oli oma ajatukseni. - --- Ruhtinaan sakljaan oli jo keräytynyt paljo väkeä. Asiaattilaisilla, -näet, on tapana kutsua häihin sekä Pekat että Paavot. Meidät otettiin -vastaan kaikilla kunnian osoituksilla ja vietiin kunatskajaan -[vierastupa]. Minä yhtä kaikki en unhoittanut tarkata, minne meidän -hevosemme pantiin, näette, jos sattuisi jotakin tapahtumaan. - --- Mitenkä he häitä viettävät? kysyin alakatteinilta. - --- Hyvin tavallisesti. Aluksi molla [muhamettilainen pappi] lukee -heille jotakin koraanista; sitten annetaan lahjoja nuorikoille ja -kaikille heidän sukulaisillensa; syödään, juodaan busa'a, sitten alkaa -dshigitovka [vikellys], jolloin joku likainen retkale rehentelee ja -ilveilee kurjalla, ontuvalla luuskalla ja naurattaa arvoisaa seuraa; -sitten, hämärässä, alkaa kunatskajassa, niinkuin meillä sanotaan, -tanssijaiset. Köyhä ukko rahjus remputtaa kolme-kielistä... en muista, -kuinka he nimittävät... no, onhan kuin meidän balalaikka. Tytöt ja -pojat asettuvat kahteen riviin vastatusten, taputtavat kämmeniään ja -laulavat. Silloin astuu keskelle tyttö ja mies, ja alkavat sanella -toisilleen runoja laulamalla, miten sattuu, ja toiset säestävät -kuorona. Petshoorin ja minä istuimme kunniapaikalla, ja siihen tuli -hänen luoksensa isännän nuorin tytär, kuusitoista vuotias tyttö, ja -lauloi hänelle... kuinka sanoisin?... ikäänkuin komplimentiksi. - --- Ettekö muista, mitä hän lauloi? - --- Kyllä; taisi olla näin: "soleat on meidän nuoret dshigitat [uljas -vikeltäjä], viitat heill' on hopealla sirotut, mut nuori venäläinen -upsieri soleampi heitä on, ja kaluunat on hällä kultaiset. Hän on kuin -poppeli heidän keskellä, vaan meidän puistossa ei hän kasvaa, eikä -kukkia saa". Petshoorin nousi, kumarsi hänelle, pani kätensä otsalleen -ja sydämelleen, ja pyysi minua hänelle vastaamaan; minä osaan hyvin -heidän kieltä, ja käänsin hänen vastauksensa. - --- Kun tyttö oli mennyt luotamme, kuiskasin minä Gregorius -Aleksandrovitshille: noh, miltä näytti? -- Mainio! vastasi hän; mikä on -hänen nimensä? - --- Hänen nimensä on Beela, vastasin minä. - --- Ja hän oli todellakin kaunis, pitkä ja hoikka; silmät, mustat kuin -vuorikauriilla, oikein tunkivat sieluun. Petshoorin, miettiväisenä, -ei laskenut häntä silmistään, ja hänkin pilkisteli usein kulmien alta -Petshooriniin. Vaan ei Petshoorin ollut ainoa, joka ihaeli kaunista -ruhtinatarta; huoneen nurkasta katseli häntä kaksi muutakin silmää, -liikkumattomina ja tulisina. Minä aloin tutkistella ja tunsin vanhan -tuttuni Kasbitshin. Hän, näette, ei ollut juuri antautunut, eikä -antautumatonkaan. Epäilyjä oli hänestä paljo, vaikk'ei häntä oltu -huomattu missään vehkeissä. Hän toi meille aina linnoitukseen lampaita -kaupaksi, vaan ei koskaan hieronut kauppaa: minkä pyysi, maksa pois --- mut ei hän helpottanut, vaikka olisi tappanut. Kerrottiin hänestä, -että hän mielellään kuljeskeli Kubaanin taakse abrekkien [kuolemaan -henkensä vihkinyt] kanssa ja, totta puhuen, olikin hänellä oikea rosvon -naama; hän oli pikkunen kasvultaan, kuiva ja hartiakas!... Mutta sepä -vasta vikkelä, vikkelä kuin piru! Hänen beshmettinsä [päällysvaate] -oli aina revitty ja paikattu, mutta pyssy hopeassa. Hänen hevostaan -mainittiin koko Kaukaasiassa -- ja todella ei paremmasta puhettakaan. -Eivätkä sissit häntä suotta kadehtineetkaan, ja koettivathan usein sitä -varastaakin, vaan eipä onnistunut. Vieläkin on silmissäni tuo hevonen, -musta kuin piki, jalat hoikat kuin rautalanka, eikä silmät ollenkaan -huonommat Beelan silmiä; entäs voimaa sitten! aja vaikka 50 virstaa; ja -harjoitettukin -- juoksi kuin koira isäntänsä jälessä! Eikä hän sitä -koskaan sitonut. Semmoinen, näet, pirun hevonen!... - --- Sinä iltana oli Kasbitsh karmeampi kuin koskaan, ja minä huomasin, -että hänellä oli beshmetin alla sotisopa. -- "Eipä hänellä suotta -ole tuo sotisopa", ajattelin minä, "ihan varmaan on hänellä jotakin -mielessä". - --- Sakljassa kävi helteiseksi, ja minä menin ulkoilmaan -vilpoittelemaan. Yö jo laskeutui vuorille ja usma alkoi kuljeskella -pitkin rotkoja. - --- Minun pisti mieleeni poiketa vajaan, jossa hevosemme seisoivat, -katsomaan, oliko heillä rehua, ja eihän varovaisuus koskaan haittaa; -minulla oli mainio hevonen, ja jo usea kabardiini siihen hempeästi -pilkisteli sanoen: _jakshi the, tshek jakshi_ [hyvä on, oikein hyvä]. - --- Astun tuosta pitkin aitaa, kun äkkiä kuulen ääniä; toisen heti -tunsin; se oli Asamat lurjus, isäntämme poika; toinen puhui harvemmin -ja hiljemmin. "Mitä he tuossa juttuavat", ajattelin minä: "eiköhän vain -minun hevosestani?" Minä istahdin aidan viereen ja aloin kuunnella, -kokien olla päästämättä yhtäkään sanaa huomaamatta. Toisinaan -tukehduttivat sakljasta kuuluvain laulujen tohina ja äänien hälinä -minua huvittavan puheen. - --- "Sinulla on mainio hevonen! puhui Asamat; olisinpa isäntä talossa ja -mulla olisi kolmensadan tamman suuruinen tabuuni, niin antaisin puolet -ratsustasi, Kasbitsh!" - --- Vai, Kasbitsh! -- ajattelin minä ja muistin sotisovan. - --- "Niin", vastasi Kasbitsh lyhyen äänettömyyden perästä: "koko -Kabardista et semmoista löydä. Kerran -- se tapahtui Teerekin takana --- lähdin abrekkien kanssa ryöstämään venäläisten tabuuneja; onni -meitä ei silloin suosinut ja me hajaannuimme kuka kunne. Jälessäni -kiiti neljä kasakkaa; takanani kuulin gjaurien huudot ja edessäni -oli tiheä metsä. Minä kyyristyin satulalle ja, antautuen Allahin -huomaan, ensi kerran elämässäni loukkasin hepoani piiskan iskulla. -Se puikki kuin lintu oksien välitse; terävät okaat repivät vaatteeni -ja vaivaisjalavan kuivat vitsat pieksivät kasvojani. Heponi hyppi -kantojen yli ja halkasi pensaat rinnallaan. Parempi olisi ollut jättää -se metsän rinteesen ja juosta piiloon metsään, mutta minun oli sääli -erota hevosestani -- ja siitä profetta palkitsikin minut. Muutamia -kuulia vinkui pääni ylitse ja minä kuulin jo kuinka kasakat riensivät -jäljissäni... Yht'äkkiä tuli eteeni syvä halkeama; ratsuni mietti -kotvan -- ja hyppäsi. Sen takakaviot irtaantuivat vastaiselta äyräältä -ja se riippui etujaloistaan. Minä heitin suitset ja lensin syvänteesen; -tämä pelasti hevoiseni ja se hyppäsi ylös. Kasakat näkivät kaikki, vaan -ei yksikään käynyt minua etsimään; varmaankin luulivat, että satutin -itseni kuoliaksi, ja minä kuulin, mitenkä he syöstyivät hevostani -pyytämään. Sydämeni veristyi; minä ryömin pitkin tiheää ruohoa -syvänteessä, kun huomasin, että metsä päättyi; muutamia kasakkoja -ajoi ulos tasangolle ja kas! suoraan heitä päin nelistää Karagjosini; -kaikki lähtivät huutaen sitä kiinni ottamaan; kauan, kauan he sitä -ajelivat, ja yksi varsinkin oli kaksi kertaa jo heittämäisillään sen -kaulaan suopungin; minä värisin, suljin silmäni ja aloin rukoella. -Muutaman silmänräpäyksen perästä katsoin ylös ja näen, kuinka -Karagjosini lentää, heiluttaen häntäänsä, vapaana kuin tuuli ja gjaurit -kaukana toinen toisensa jälessä vetjustavat kankaalla uuvutetuilla -hevosillaan. Vallah! se on tosi, totinen tosi! Myöhään yöhön istuin -minä syvänteessä. Ja uskotkos, Asamat? äkkiä kuulen pimeässä, että -äyräällä juoksee hevonen, korskuu, hirnuu ja polkee kavioillaan maata; -minä tunsin Karagjosini äänen, se oli hän, minun toverini!... Sen -kovemmin emme ole eronneet." - --- Ja minä kuulin, kuinka hän taputteli kädellään ratsunsa sileätä -kaulaa, antaen sille eri helliä nimityksiä. - --- "Olispa mulla tuhannen tamman suuruinen tabuuni, sanoi Asamat, niin -antaisin sen kokonaan Karagjosistasi." - --- "Ehei, en tahdo", vastasi Kasbitsh välinpitämättömästi. - --- "Kuulepas, Kasbitsh", puhui mairitellen Asamat: -- sinä olet kunnon -mies ja urhea dshigita: vaan minun isäni pelkää venäläisiä, eikä laske -minua vuorille; anna minulle hevosesi ja minä teen, mitä vain tahdot; -varastan sinulle isältäni paraimman luotipyssyn, tahi miekan, tahi mitä -vain haluat -- ja hänen miekkansa on oikea kalpa: pane vain terä kättä -vasten, niin tuo itse imeikse lihaan, ja tuommoinen sotisopa, kuin -sulla, ei ole sinne päinkään. - -Kasbitsh oli ääneti. - --- "Ensi kerran, kuin näin sinun hevosesi, jatkoi Asamat, kun -se allasi kierteli ja hyppi pullistaen sieraimiaan, ja limsiöt -murenina sinkoilivat sen kaviojen alta, tapahtui sielussani jotakin -käsittämätöntä, ja siitä lähtien kaikki minua inhotti: isäni paraita -ratsuja katselin halveksien, minua hävetti näyttäytyä niiden selässä -ja tuska valtasi minut; surren istuin minä päivät pitkät kalliolla -ja vähän väliä ilmaantui ajatuksiini sinun pikimusta heposi uhkeasti -astuen ja sileä selkä suorana kuin nuoli; se katseli minua silmiin -vilkkailla silmillään, ikäänkuin tahtoi se sanoa sanan. Minä kuolen, -Kasbitsh, joll'et sitä minulle myy!" sanoi Asamat vapisevalla äänellä. - --- Minä kuulin, että hän rupesi itkemään; ja sanottava on, että Asamat -oli mitä uppiniskaisin nulikka, eikä hänestä koskaan ennen oltu -kyyneliä puserrettu, ei silloinkaan kuin oli nuorempi. - --- Vastaukseksi hänen kyynelilleen kuului jotakin naurun tapaista. - --- "Kuule, sanoi lujalla äänellä Asamat, sinä näet, että olen valmis -vaikka mihin. Tahdotko, niin varastan sinulle sisareni. Hän tanssii, -ja laulaa, ja neuloo kulta-koruja -- niin että ihme! Semmoista vaimoa -ei ole ollut turkkilaisella padishahallakaan... Jos tahdot, niin -odota minua ensi yönä rotkossa, missä virta juoksee; minä menen hänen -kanssaan siitä sivuitse naapuri-aulaan -- ja hän on omasi. Eikös toki -Beela maksa ratsuasi?" - --- Kauan, kauan oli Kasbitsh vaiti; viimein veti hän, vastauksen -sijaan, puolikovaan vanhaa laulua: - - Kaunotart' aulassa paljo on meillä, - Silmät ne tähtinä paistavat heillä; - Lempiä heitä -- kateellista on, - Vaan vapaus paremp' uskalikon. - Kullalla vaimoa neljä voi viedä, - Vaan hepo virma ei hinnasta tiedä: - Aron se kiitää kuin tuuliaispää, - Eikä se petä, tai jäljelle jää. - -[Pyydän lukijoilta anteeksi, että olen runoksi muuttanut Kasbitshin -laulun, joka, tietysti, minulle kerrottiin suorasanaisena, mutta -- -tottumus on toinen luonto. Kirj. muist.] - -Turhaan rukoeli häntä Asamat myöntymään; itki, mairitteli ja vannoeli; -vihdoin keskeytti hänet Kasbitsh kärsimättömästi: - --- "Mene matkaas', tuhma nulikka! Kaikkia vielä! Sinäkö minun -hevosellani ratsastaisit. Kolmannella askelella se sinut maahan -heittää, ja taitat itseltäsi niskasi kiveen." - --- "Minut!" huudahti Asamat vimmassa ja pojan tikarin säilä helähti -sopisopaa vastaan. Voimakas käsi survasi hänet vasten aitaa, niin -että aita huojahti. "Kohta leikki syntyy!" arvelin minä, juoksin -talliin, suitsetin hevosemme ja vein ne takapihalle. Kahden minuutin -kuluttua oli sakljassa jo kauhea melu. Asamat, näette, juoksi sinne -revityssä beshmetissä ja sanoi, että Kasbitsh tahtoi hänet tappaa. -Kaikki syöksyivät ulos, tarttuivat pyssyihinsä -- ja leikki alkoi! -Kuului huutoa, hälinää ja laukauksia; mutta Kasbitsh oli jo ratsain -ja kierteli joukon keskellä kadulla, huimien, kuin piru, miekalla. -"Paha juttu -- humala vieraissa pidoissa", sanoin minä Gregorius -Aleksandrovitshille, tarttuen hänen käteensä: "Eiköhän ole paras, mitä -pikemmin lähteä tiehemme?" - --- Odotetaanhan, kuinka tämä loppuu. - --- No, varmaan huonosti loppuu; näillä asisattilaisilla käypi aina -niin: kun päihtyvät busa'sta -- niin on heti verisauna valmis! -- Me -nousimme hevosillemme ja nelistimme kotia. - --- Entä Kasbitsh? kysyin minä kärsimättömästi alakatteinilta. - --- Mitäs tuommoiselle tapahtuisi! vastasi hän juoden teensä loppuun -- -puikki pois! - --- Ja haavoittumatta? kysyin minä. - --- Jumala hänen ties'! He ovat sitkeitä, roistot! Olenpa itse nähnyt -muutamia; esimerkiksi: vaikk' on kokonaan peitsillä lävistetty, kuin -seula, niin yhä vain viuhtoo miekalla. -- Kotvan vaiti oltuaan jatkoi -alakatteini polkien jalkaansa maahan: - --- En koskaan anna yhtä itselleni anteeksi: piruko mun lie riivannut -kertomaan Gregorius Aleksandrovitshille, hänen linnoitukseen tultua, -mitä kuulin istuessani aidan vieressä; hän naurahti -- aika viekas kun -oli -- mutta jotakin oli jo hänellä mielessään. - --- Mitä niin? kertokaa, olkaa hyvä. - --- Noh, olkoon menneeksi! kun kerta aloin, niin täytyyhän sitä jatkaa. - --- Neljän päivän kuluttua tulee Asamat linnoitukseen. Tavan mukaan -poikkesi hän Gregorius Aleksandrovitshin luo, joka hänelle aina syötti -makeisia. Minä olin siellä. Alettiin puhua hevosista, ja Petshoorin -rupesi ylistämään Kasbitshin hevosta: sehän vasta, sanoo, on virkku, ja -korea, kuin vuorikauris -- no, suoraan sanoen, moista ei maailmassa. - --- Nuoren tataarin silmyet alkoivat tuikkia, vaan Petshoorin ei ole -huomaavinaankaan: minä aloin puhua muita, mut, älähän, hän heti kääntää -puheen Kasbitshin hevoseen. Tätä juttua kesti joka kerta, kun tuli -Asamat. Kolmen viikon kuluttua aloin huomata, että Asamat kalpenee ja -riutuu, niinkuin käy rakkaudesta romaaneissa. Mitä kummia?... - --- Nähkäähän, minä vasta jäljestäpäin sain tietää koko tämän jutun. -Gregorius Aleksandrovitsh kiihdytti hänet aivan mielettömäksi. -Viimein, niin jo sanookin hänelle: "minä näen, Asamat, että tuo -hevonen sinua kovin miellyttää, mut et sitä ole näkevä enemmän, kuin -omaa niskaasikaan! Noh, sanopas, mitä antaisit sille, joka sen sulle -lahjoittaisi?" - --- Mitä vain tahtoo, vastasi Asamat. - --- Siinä tapauksessa minä sen sinulle hankin, mutta ehdolla... vanno, -että sen täytät... - --- Vannon... Vanno sinäkin! - --- Hyvä! Vannon, että saat hevosen, mutta siitä tulee sinun antaa -minulle sisaresi Beela. Karagjosi on oleva hänen lunnaansa. Toivon, -että kauppa on sinulle edullinen. - --- Asamat oli vaiti. - --- Et tahdo? No, kuinka haluat! Minä luulin, että sinä olet mies, vaan -lapsipa sinä vielä oletkin; aikaista sinun on ratsastaa. - --- Asamat kiihtyi. - --- Entäs isäni? sanoi hän. - --- Eikös hän koskaan ole matkoilla? - --- Totta se. - --- Suostutko? - --- Suostun, kuiskasi Asamat, kalpeana, kuin kuolema. Milloinka? - --- Ensi kerran, kuin Kasbitsh tulee tänne; hän lupasi tuoda kymmenen -lammasta; muusta minä kyllä pidän huolta. Katso vain, Asamat! - --- Niinpä sopivat asian... totta puhuen, huonon asian! Minä puhuin -siitä jäljestä päin Petshoorinille, mutta hän vastasi minulle, että -villi tsherkessitär on onnellinen saadessaan niin mieluisan miehen, -kuin hän on, koska hän, heidän tapaansa, kuitenkin on Beelan mies, ja -että Kasbitsh on roisto, jota tulee rangaista. Päättäkää itse, mitä -siihen voin vastata?... Mutta siihen aikaan minä en tietänyt mitään -heidän salaliitostaan. Niinpä tulikin kerran Kasbitsh kysymään, eikö -tarvittu lampaita ja hunajaa; minä käskin hänen tuomaan seuraavana -päivänä. "Asamat", sanoi Gregorius Aleksandrovitsh, "huomenna on -Karagjosi minun käsissäni; jos tulevana yönä Beela ei ole täällä, niin -et hevostakaan näe..." - --- Hyvä! sanoi Asamat ja ajoi aulaan. Iltasella Gregorius -Aleksandrovitsh asestihe ja lähti ulos linnoituksesta: kuinka he -suostuivat asian -- en tiedä, mutta yöllä molemmat palasivat, ja -vartija näki, että Asamatin satulan poikitse lepäsi nainen, kädet ja -jalat sidottuina, ja pää käärittynä huntuun. - --- Ja hevonen? kysyin alakatteinilta. - --- Heti paikalla. Seuraavana päivänä, varhain aamulla tuli Kasbitsh -tuoden kaupaksi kymmenen lammasta; minä kestitsin hänet teellä, sillä, -vaikka hän olikin rosvo, oli hän yhtä kaikki kunakkini. - --- Me rupesimme tarinoimaan kaikellaista... Äkkiä hypähti Kasbitsh -ylös, hänen kasvonsa muuttuivat -- ja hän juoksi ikkunaan, mutta, -pahaksi onneksi, antoi ikkuna takapihalle. -- "Mikä sinun on?" kysyin -minä. - --- Hevoseni!... hevoseni! sanoi hän kokonaan vavisten. - -Todellakin kuulin kavioiden kapsetta: -- varmaan tuli joku kasakka... - --- Ei! Urus jaman, jaman! [ryssä paha, paha] kirkui hän ja viskautui -päistikkaa ulos, kuin villi pantteri. Kahdessa hyppäyksessä oli hän jo -pihalla; linnoituksen portailla sulki vartija häneltä tien pyssyllä; -hän loikkasi sen yli ja rupesi juoksemaan pitkin tietä. - -Kaukana pöllähteli tomu -- siellä kiiti Asamat virmalla Karagjosilla; -juoksussa otti Kasbitsh huotrasta pyssynsä ja laukasi. Kotvaksi jäi -hän liikkumattomaksi, kunnes vakuuttihe ampuneensa sivuitse; sitten -alkoi hän ruikuttaa, paiskasi pyssynsä kiveen, löi sen pirstoiksi, -reutoihe maassa ja parkui, kuin lapsi... Hänen ympärilleen kokoontui -siihen väkeä linnoituksesta, mutta hän ei huomannut ketään; minä käskin -panemaan hänen viereensä rahat lampaista, mutta hän ei niihin koskenut, -makasi vain kasvoillaan, kuin kuollut. Ja uskotteko, että hän siten -makasi myöhään yöhön ja koko yönkin?... Vasta seuraavana aamuna tuli -hän linnoitukseen ja alkoi pyytää, että hänelle ilmaistaisi ryöstäjä. -Vartija, joka oli nähnyt Asamatin päästävän hevosen ja sillä kiitävän -pois, ei katsonut salaamista välttämättömäksi. Kuullessaan tuon nimen, -säkenöivät Kasbitshin silmät ja hän lähti aulaan, jossa asui Asamatin -isä. - --- Mitäs isä? - --- Siinäpä solmu onkin, ett'ei häntä Kasbitsh tavannut. Hän oli -lähtenyt jonnekin viikon päiviksi, ja tokkohan Asamatin olisi muuten -onnistunutkaan ryöstää sisarensa. - --- Ja kun isä palasi, ei ollut tytärtä eikä poikaa. Asamat oli kyllä -viekas oivaltamaan, että häneltä henki otettaisiin, jos kiinni -joutuisi. Niinpä siitä saakka olikin kadoksissa: varmaan yhtyi hän -johonkin abrekkijoukkoon ja heitti hurjan päänsä Terekin tai Kubaanin -taakse; sepä sen tiekin!... - --- Tunnustan, että aika lailla tuli minunkin osakseni. Heti, saatuani -tietää, että tsherkessitär oli Gregorius Aleksandrovitshin luona, pu'in -minä ylleni olkaimet ja miekan ja menin hänen luokseen. - --- Hän makasi etuhuoneessa vuoteella, toinen käsi niskan alla, toisessa -sammunut piippu; ovi toiseen huoneesen oli lukossa, eikä ovessa ollut -avainta. Kaiken sen minä huomasin heti. Minä aloin rykiä ja koputtaa -koroillani kynnykseen -- vaan hän ei ole kuulevinaan. - --- Herra vänrikki! sanoin minä mitä suinkin ankarasti -- ettekö näe, -että tulin luoksenne. - --- Kas! hyvää päivää, Maksim Maksiimitsh! ettekö tahdo piippua? vastasi -hän nousematta. - --- Anteeks', minä en ole Maksim Maksiimitsh, minä olen alakatteini. - --- Yhden tekevä. Ettekö tahdo teetä? Jospa tietäisitte, mikä huoli -minua painaa? - --- Minä tiedän kaikki, sanoin minä lähestyneenä vuodetta. - --- Sitä parempi, minä en olekaan puhe-tuulella. - --- Herra vänrikki, te olette tehneet rikoksen, josta minäkin voin -joutua vastaamaan... - --- Ja, joutavia! Mikäs hätänä? Pannaanhan, me kaikki puoliksi. - --- Pilat syrjään! Miekkanne, olkaa hyvä! - --- Mitkä, miekkani!... - --- Mitka toi miekan. Tehtyäni velvollisuuteni, istuin hänen viereensä -vuoteelle ja sanoin: kuule, Gregorius Aleksandrovitsh, tunnusta, ett'ei -ole hyvin. - --- Mikä ei ole hyvin? - --- Se, että ryöstit Beelan... Sepä vasta riiviö on, tuo Asamat!... No, -tunnusta, sanoin hänelle. - --- Niin, kun hän minua miellyttää. - --- No, mitäs sitten siihen vastaat?... Minä jouduin hämille. Yhtä -hyvin, kotvan vaiti-olon kuluttua, sanoin hänelle, että jos isä vaatii -tytärtään, niin täytyy antaa. - --- Ei ensinkään täydy! - --- Mutta hän saapi tietää. - --- Miten hän saa tietää? - --- Minä jouduin taas hämille. -- "Kuulkaa Maksim Maksiimitsh!" sanoi -Petshoorin kohoittainneena, "olettehan hyvä mies -- jos minä annan -tyttärensä tuolle villille, niin hän hänet tappaa tai myöpi. Teko on -tehty, ja mitäpä sitä nyt suotta turmellaan, jättäkää hänet minulle ja -itsellenne miekkani..." - --- Näyttäkäähän hänet minulle, sanoin minä. - --- Hän on tuon oven takana; minun itsenikään ei ole onnistunut häntä -nyt nähdä: hän istuu nurkassa, huntuunsa kääriytyneenä, ei puhu, -eikä katso minuun ja on säikyksissään, kuin villi vuorikauris. -Minä palkkasin juomalan emännän; hän osaa tataarien kieltä ja hän -tulee tyttöä hoitamaan ja totuttamaan hänet ajatukseen, että hän on -minun, sen tähden että hän ei ole oleva muiden, kuin minun -- lisäsi -Petshoorin, lyöden nyrkkiään pöytään. -- Minä siihen myönnyin... sillä -mitäs siihen osaa? Ihmisiä löytyy, joille välttämättä täytyy myönnyttää. - --- Mitenkä? kysyin Maksim Maksiimitshilta, saiko hän tosiaankin Beelan -itseensä tottumaan, vai kuihtuiko hän orjuudessa koti-ikävästä? - --- Hyvänen aika! miksikä koti-ikävästä? Linnoitukseen näkyivät samat -vuoret, kuin aulaankin -- eikä noiden villien muuta tarviskaan. Ja sitä -paitsi lahjoitti Gregorius Aleksandrovitsh joka päivä hänelle jotakin; -ensi päivinä hääti hän vaieten ja ylpeästi lahjat, jotka silloin -joutuivat juomalan emännälle ja herättivät hänen kaunopuheliaisuuttaan. -Oi, lahjat! mitäkö ei nainen tee kukitetusta tilkusta!... No, vaan -tämä syrjään... Kauan reistasi Gregorius Aleksandrovitsh Beelan kanssa -ja oppi sillä välin puhumaan tataaria, ja Beela alkoi ymmärtää meidän -kieltä. Vähitellen tottui Beela häntä näkemään, katsoen alussa salaa, -kulmien alta, mutta hän murehti yhä, lauloi puolikovaan laulujaan, niin -että minäkin kävin murheiseksi kuullessani häntä läheisestä huoneesta. -En koskaan unhoita yhtä kohtausta: minä kuljin ikkunan ohi ja katsoin -sisään; Beela istui pankolla, pää rinnalla, ja hänen edessään seisoi -Gregorius Aleksandrovitsh. "Kuule, keijuseni", sanoi hän, "tiedäthän, -että, varhemmin tai myöhemmin, olet oleva minun -- miksikä minua vain -kiusaat? Vai rakastatko jotakin, tshetshentsiä? Siinä tapauksessa -heti päästän sinut kotiasi?" -- Hän vavahteli tuskin huomattavasti ja -pudisti päätään. -- "Vai", jatkoi Gregorius Aleksandrovitsh, "oletko -kokonaan vihoissasi minulle?" Hän huo'ahti. -- "Vai kieltääkö uskontosi -sinua rakastamasta minua?" -- Hän kalpeni ja oli vaiti. -- "Usko minua, -Allah on kaikilla kansakunnilla sama, ja jos hän sallii minun rakastaa -sinua, miksikä hän kieltäisi sinua maksamasta minulle vastarakkautta?" --- Beela katsoi häntä terävästi kasvoihin, ikäänkuin hämmästyneenä -tästä ajatuksesta; hänen silmissään kuvautui luottamattomuus ja halu -vakuuttautumaan. Mitkä silmät! Ne oikein paistoivat, kuni kaksi -kekälettä. - --- Kuule, armas, hyvä Beela! jatkoi Petshoorin, sinä näet, kuinka -sinua rakastan; minä olen valmis kaikki antamaan, sinua huvittaakseni! -minä tahdon, että sinä olisit onnellinen, ja jos sinä jälleen rupeat -murehtimaan, niin minä kuolen. Sano olethan vast'edes iloisempi? -- -Beela kävi miettiväiseksi eikä laskenut mustia silmiään Gregorius -Aleksandrovitshista; sitten hän hymähti lempeästi ja nyykäytti päätään -myöntymisen merkiksi. Gregorius Aleksandrovitsh tarttui hänen, käteensä -ja rupesi suostuttamaan häntä suutelemaan; hän puolustelihe heikosti -ja kertoi ainoastaan: "Olkaa hyvä, ei pidä, ei pidä". Gregorius -Aleksandrovitsh alkoi kärttää, ja Beela rupesi vapisemaan ja itkemään. --- "Minä olen vangittusi", sanoi hän, "ja orjasi, tietysti -- voit -minua pakoittaa" -- ja taas kyyneliä. - --- Gregorius Aleksandrovitsh löi nyrkillä otsaansa ja juoksi ulos -toiseen huoneesen. Minä poikkesin hänen luokseen, hän käveli edes -takasin yrmeänä, kädet ristissä. "Noh, veliseni?" sanoin minä -hänelle. -- "Piruhan tuo on, vaan ei nainen!" vastasi hän: "mut annan -teille kunnia-sanani, että hänet voitan..." Minä pudistin päätäni. -"Veikkaatteko?" sanoi hän: "viikon perästä!" -- "Olkoon!" -- Me löimme -kättä ja erosimme. - --- Seuraavana päivänä laittoi hän heti vasituisen Kisljariin -ostoksille; tuotiin joukko erilaisia persialaisia kankaita; mikä niitä -kaikkia voi luetellakaan. - --- Kuinka luulette, Maksim Maksiimitsh, sanoi hän minulle: -- kestääkö -aasialainen kaunotar tuommoista patteriaa vasten? -- Te ette tunne -tsherkessejä, vastasin minä; ne eivät ole ollenkaan samoja, kuin -grusiinit tai Taka-Kaukaasian tataarit -- ei ollenkaan. Heillä on -sääntönsä ja he ovat toisin kasvatetut. -- Gregorius Aleksandrovitsh -hymyili ja alkoi viheltää marssia. - --- Minäpä olinkin oikeassa, sillä lahjat vaikuttivat vain puoleksi: -Beela kävi ystävällisemmäksi ja luottosammaksi -- siinä kaikki, ja -Gregorius Aleksandrovitsh ryhtyi jo viimeiseen keinoonsa. Eräänä aamuna -käski hän satuloimaan hevosensa, pukeutui tsherkessiksi, asestihe ja -meni sisään hänen luokseen. "Beela", sanoi hän, "sinä tiedät, kuinka -minä sinua rakastan. Minä olin päättänyt ryöstää sinut, luullen, että -sinä minuun rakastut, opittuasi tuntemaan minut, vaan minä erehdyin, -siis -- hyvästi! Ole kaiken omaisuutena täydellisenä emäntänä, tai, jos -tahdot, palaa isäsi luo -- sinä olet vapaa. Minä olen vikapää edessäsi -ja minun täytyy itseäni rangaista. Hyvästi, minä lähden -- mutta minne, -sitä en tiedä! Ehkä en tarvitse kauan hakea kuulaa tai miekan iskua; -silloin muista minua ja anna minulle anteeksi." Hän kääntyi pois, -ojensi Beelalle kätensä hyväisiksi, mutta tämä ei sitä ottanut, ja oli -ääneti. Seisoen oven takana voin minä ainoastaan ra'osta huomata hänen -kasvonsa, ja minun kävi sääli, sillä semmoinen kalman kalpeus peitti -nuo armaat kasvot. Saamatta vastausta kävi Petshoorin muutaman askelen -oveen päin; hän vapisi ja -- luulenpa melkein, että hän olisi ky'ennyt -todellakin täyttämään sen, mitä pilalla puhui. Semmoinen oli mies, -Jumala nähköön! Tuskin vain hän kosketti oveen, kun Beela hypähti, -alkoi kallotella ja heittäytyi hänen kaulaansa. -- Uskotteko, että, -seisoen oven takana, minäkin rupesin itkemään, se on, näette, enhän -juuri itkemään, se oli vain -- tuhmuus! - -Alakatteini vaikeni. - --- Niin, tunnustan, sanoi hän sitten, vedellen viiksiään: minun pisti -vihakseni, ett'ei koskaan mikään nainen minua siten rakastanut. - --- Ja oliko heidän onnensa kestäväinen? kysyin minä. - --- Kyllä; Beela meille sanoi, että siitä päivästä, kuin hän näki -Petshoorinin, hän oli usein hänestä uneksinut, ett'eikä yksikään mies -ollut koskaan tehnyt häneen samallaista vaikutusta. -- Kyllä he olivat -onnelliset! - --- Kuinka ikävätä! huudahdin ehdottomasti. Todellakin, minä odotin -traagillista ratkaisua, ja samassa sitten noin äkki-arvaamatta petyin -toiveissani! -- "Eikö tosiaan", jatkoin minä, "isä arvannut, että hän -oli teillä linnoituksessa?" - --- Voipi, kentiesi, että hän sitä varoi. Muutamien päivien perästä -saimme tietää, että ukko oli tapettu. Nähkää, kuinka se tapahtui... - -Huomioni heräsi jälleen. - --- Sanottava on, että Kasbitsh luuli Asamatin muka isänsä -suostumuksella varastaneen häneltä hevosen, ainakin minä niin oletan. -Kerran odottikin hän tien varrella, noin kolme virstaa aulasta; ukko -palasi, turhaan tytärtänsä etsittyään; hänen palvelijansa olivat -jääneet jälkeen -- se oli hämärässä -- ja hän ajoi miettiväisenä -käyntiä, kun äkkiä Kasbitsh pujahti pensaan takaa, kuin kissa, hyppäsi -hänen taakseen hevosen selkään, heitti hänet maahan tikarin iskulla, -tarttui suitsiin -- ja lähti tipo tiehensä; muutamat palvelijat -näkivät kaiken sen mä'eltä ja kävivät häntä takaa ajamaan, vaan eivät -saavuttaneet. - --- Hän korvasi ratsunsa häviön ja kosti, sanoin minä, tahtoen kuulla -puhumakumppanini mielipidettä. - --- Tietysti oli hän, sanoi alakatteini, heidän mielestään aivan -oikeassa. - -Minua ihmetytti ehdottomasti venäläisten kyky mukautumaan niiden -kansojen tapoihin, joiden keskellä he sattuvat asumaan. En tiedä, -ansaitseeko tämä älyn ominaisuus moitetta vai kiitosta, mutta se -todistaa sen uskomatonta taipuvaisuutta ja selvän, terveen ajatuksen -tajuntaa, joko tuo antaa anteeksi paheen kaikkialla, missä se näkee sen -välttämättömyyden, tahi sen poistamisen mahdottomuuden. - -Sillä välin oli tee juotu; kauan sitten valjastetut hevoset -köntistyivät lumessa; kuu vaalasti lännessä ja oli jo uppoamaisillaan -mustiin hattaroihinsa, jotka riippuivat etäisillä huipuilla, kuin -revityn uutimen repaleet. Vastoin matkakumppanini ennustusta ilma -seijastui ja lupasi meille tyynen aamun; tähtien karkelot ihmeellisinä -kuvailuksina kiersivät kaukaisella taivaan la'ella ja sammuivat toinen -toisensa perään sen mukaan kuin idän vaalahka kuvastus valautui tumman -siniselle kuvulle, valaisten portaittain vuorien jyrkät, neitsyeellisen -lumen peittämät rinteet. Oikealla ja vasemmalla häämötti synkeitä, -salamielisiä kuiluja, ja usmat, palloillen ja kiemurrellen, kuin -käärmeet, ryömivät sinne pitkin läheisten kallioiden halkeimia, -ikäänkuin tuntien ja kammoten päivän lähenemistä. - -Taivaalla ja maan päällä oli kaikki hiljaista, kuin ihmisen sydämessä -aamurukouksen hetkenä; toisinaan vain syöksähteli viileä tuuli idästä, -kohotellen hevosten, härmän peittämiä harjoja. Me lähdimme matkalle; -vaivalla veti viisi laihaa luuskaa rattaitamme suikertavalla tiellä -Gut-vuorelle. Me astuelimme jalkasin takana, pannen kiviä pyörien -alle, kun hevoset uupuivat; näytti, kun tie kävisi taivaasen, sillä, -minkä silmällä voi nähdä, se yhä nousi ja hälveni vihdoin pilveen, -joka vielä eilisestä lepäsi Gut-vuoren huipulla, kuin poutahaukka, -odottaen saalista; lumi narskui jalkaimme alla; ilma kävi niin ohueksi, -että oli vaikea hengittää: veri valui joka hetki päähäni, mutta -jonkinmoinen virkistävä tunne levisi kaikkiin suoniini, ja minusta -tuntui ikäänkuin hauskalta olla niin korkealla maasta -- lapsellinen -tunne, empimättä, mutta, poistuen yhteisön valimesta ja lähestyen -luontoa, käymme ehdottomastikin lapsiksi; sielu eroaa kaikesta, mikä -siihen on vakaantunut, ja se muuttuu jälleen sellaiseksi, jollaisena -se on joskus ollut ja jollaiseksi se varmaan joskus on tuleva. Se, -joka, niinkuin minä, on sattunut kuljeskelemaan autioilla vuorilla -ja kauan totuttamaan silmiänsä niiden kummallisiin muodostuksiin, ja -ahnaasti nielemään niiden rotkoihin valettua, elävystyttävää ilmaa, -se, tietysti, käsittää haluni esittämään, kertomaan ja kuvailemaan -näitä lumoavia kuvia. Vihdoinpa saavuimme Gut-vuorelle, seisatuimme -ja katsahdimme taaksemme; sen päällä riippui harmaa pilvi jonka kylmä -huokuminen uhkasi läheistä myrskyä mutta idässä oli kaikki niin -kirkasta ja kultaista että me, nimittäin minä ja alakatteini, sen -kokonaan unhotimme... Niin, ja alakatteini: yksin kertaisissa sydämissä -on luonnon kauneuden ja ylevyyden tunne voimallisempi, sata kertaa -elävämpi kuin meissä, ihastuneissa kirjoittajissa. - --- Te olette, luullakseni, tottuneet näihin suurenmoisiin kuviin? -sanoin minä hänelle. - --- Kyllä, ja kuulan vinkumiseen voi myös tottua, se on salaamaan -sydämen omavaltaista sykkimistä. - --- Minä olen kuullut, päin vastoin, että toisille vanhoille sotilaille -vieläpä on suloistakin tuo soitanto. - --- Tietysti, jos tahdotte, on se suloista; mutta vain sentähden, että -sydän sykkii kovemmin. Katsokaa, lisäsi hän osoittaen itään: Mikä seutu! - -Ja totta tosiaankin, tuskin missään olin sattunut vielä näkemään -semmoista panoraamaa; alaalla oli Koishaurskin laakso, jota Aragva ja -eräs toinen virta risteili, ikäänkuin kaksi hopealankaa; siellä lipueli -sinertävä sumu paeten aamun lämpimiä säteitä läheisiin soliin: oikealle -ja vasemmalle ojentuivat ristin rastin, lumikinosten ja pensaiden -peittämät vuorien harjanteet, toinen toistaan korkeampina: etäällä oli -samoja vuoria, mutta ei edes kahta samannäköistä kalliota -- ja kaikki -nuo kinokset paistoivat purppuraisessa loistossa niin iloisesti, niin -kirkkaasti, että mielestäni olisi siihen jäänyt iäksi asumaan; aurinko -tuskin kurkisti tummansinisen vuoren takaa, jonka ainoastaan tottunut -silmä voi eroittaa raju-ilman pilvestä, mutta auringon yläpuolella oli -verinen juova, johon kumppanini käänsi erinomaista huomiota. "Minä -sanoin teille", huudahti hän, "että tänään tulee paha sää; täytyy -kiiruhtaa, tahi muutoin se ehkä tapaa meidät Krestoovajalla. Alkakaa -mennä! huusi hän kyyditsijöille". - -Jarrun sijaan pantiin vitjoja pyörien alle, ett'eivät ne vierisi; -hevoset otettiin suitsista ja alettiin laskeutua; oikealla oli kallio, -vasemmalla semmoinen kuilu, että koko kylä osetiineja, jotka asuivat -sen pohjalla, näytti pääskysen pesältä; minä vavahdin ajatellessani, -että usein tässä, yösydännä, tätä tietä myöten, jossa kahdet rattaat -eivät voi kulkea vieretysten, toinenkin postimies noin kymmenen -kertaa vuodessa matkustaa, nousematta tärryttävistä ajoneuvoistaan. -Toinen kyyditsijöistämme oli venäläinen, Jaroslaavilainen talonpoika, -toinen osetiini. Osetiini talutti aisoissa vetäjää suitsista kaikella -mahdollisella varanpidolla, ja oli ennalta päästänyt valjaista -sivu-hevoset -- mutta välinpitämätön venäläisemme ei edes laskeutunut -istuimeltaan! Kun minä häntä huomautin siitä, että hän edes voisi -vaivata itseään remettini vuoksi, jonka jäljestä en ollenkaan halunnut -kiivetä tuohon pohjattomuuteen, vastasi hän minulle: "Hyvä herra! -Kyllä Jumala meidät perille viepi yhtä hyvin kuin heidätkin; emmehän -me ole ensimmäisiä!" -- ja hän oli oikeassa; todellakin olisimme -voineet olla perille tulemattakin, mutta tulimmehan yhtä kaikki. Ja -jospa kaikki ihmiset harkitsisivat enemmän, niin vakuuttautuisivat -elämän ei maksavan sitä, että siitä niin paljon huolitaan... Mutta, -kentiesi, tahdotte tietää lopun Beelan historiasta? -- Ensiksikin, -minä en kirjoita novellia, vaan matkamuistelmia, enkä siis voi antaa -alakatteinin kertoa, ennenkuin hän todellakin alkoi. Senpätähden, -odottakaa, tahi, jos tahdotte, kääntäkää muutama sivu, mutta minä -siihen en kehoita, syystä että kulku Krestoovaja-vuoren yli (elikkä, -niinkuin sitä kutsuu oppinut Gamba, le Mont S:t Cristophe) ansaitsee -huomiotanne. Siis, me laskeuduimme Gut-vuorelta Tshertóva- (Pirun) -laaksoon... Sepä romantillinen nimitys! Luoksepääsemättömien kallioiden -välitse näkyy jo pahan hengen pesä -- eikö mitä: Tshertóva-laakson -nimitys johtuu sanasta "tsherta" (viiva), eikä sanasta "tshert" (piru) --- sillä tässä kävi ennen Gruusian raja. Laakso oli lumi-nietosten -täyttämä, jotka muistuttivat kyllin elävästi Saraatovia, Tambovia ja -muita armaita paikkoja isänmaassa. - -"Tuossa on Krestoovaja!" sanoi, ajettuamme Tshertóva-laaksoon, -alakatteini, osoittaen kunnasta, lumikapalon peittämänä; sen huipulta -häämötti kivinen risti, jonka ohitse kävi töin tuskin huomattava tie, -jota kuljetaan ainoastaan silloin, kuin syrjätie on lumen salpaamana. -Kyyditsijämme ilmoittivat, ett'ei vyörykkeitä vielä ollut ja, -säästääksensä hevosia, veivät meitä ympäri. Käännöksessä tuli meitä -vastaan noin viisikymmentä osetiinia; he tarjosivat meille palvelustaan -ja, tarttuen pyöriin, alkoivat huutaen vetää ja kannattaa rattaitamme. -Tosiaankin, tie oli vaarallinen; oikealla riippui päämme ylitse -lumikasoja, jotka näyttivät odottavan ensi tuulen puuskaa repeytyäkseen -rotkosta, kaita tie oli osaksi lumen peitossa, joka toisin paikoin -vajosi jalkojemme alta, toisin paikoin muuttui jääksi auringon säteiden -ja yöllisen pakkasen vaikutuksesta, niin että vaivalla itse pääsimme; -hevoset kompastelivat; -- vasemmalla loisti syvä vinkalo, jossa vyöri -virta, milloin piiloutuen jääkuoren alle, milloin vaahtoavana hyppien -mustain kivien ylitse. Kahteen tuntiin tuskin ennätimme kiertää -Krestoovaja-vuoren -- kaksi virstaa kahteen tuntiin! Sillä välin pilvet -alenivat, heitteli rakeita ja lunta; tuuli, tunkeutuen rotkoihin, ulvoi -ja vinkui kuni Solovei-Rasboinik [Satakieli-Rosvo, uros venäläisissä -kansan runoissa], ja kohta peittyi kivinen risti sumuun, joka yhä -paksumpina ja tiheämpinä aaltoina tulvasi idästä... Kesken puhetta, -tästä rististä käy kummallinen, mutta yleinen taru, että sen muka -olisi pystyttänyt keisari Pietari I kulkiessaan Kaukaasian poikki; -mutta, ensiksikin, Pietari oli ainoastaan Dagestanissa, ja toiseksi -oli ristiin kirjoitettu suurilla kirjaimilla sen olevan asetetun -kenraali Jermoolovin käskystä, nimittäin v. 1824. Mutta, huolimatta -päällekirjoituksesta, on taru niin juurtunut, että, todella, ei -tiedä, mitä on uskottava, semminkin, kun emme ole tottuneet uskomaan -päällekirjoituksia. - -Meidän oli vielä laskeutuminen noin viisi virstaa pitkin jäätyneitä -kallioita ja likaista lunta tullaksemme Koobin kyytilään. Hevoset -uupuivat, meitä palelsi ja tuisku humisi kovemmin ja kovemmin, -aivan kuin meillä kotona pohjosessa, vaan sen villit sävelet olivat -surullisempia ja alakuloisempia. "Ja sinä, pakolainen", ajattelin minä, -"sinä itket aavoja, ylenpaltisia arojasi! Siellä sinun on kyllä tilaa -levittää kylmät siipesi, mutta täällä sinua tukehduttaa ja sinun on -ahdas, kuni kotkan, joka kirkuen pyristelee rautahäkkinsä aitausta -vasten." - --- Tämä on kurjaa! sanoi alakatteini: katsokaa, ympärillämme ei näy -mitään muuta, kuin sumua ja lunta; tässä täytyy vain joka hetki -pitää varalta, tai tuossa paikassa kaadutaan kuiluun tahi tartutaan -ahdinkoon; ja tuolla alempana, luulen, Baidara niin vehkeilee, ett'ei -sen yli päästä. Tämäpä Aasia vasta maata on! Eihän täällä voi luottaa -ihmisiin eikä virtoihinkaan. - -Kyyditsijät huutaen ja kirkuen pieksivät hevosia, jotka korskuivat -ja tekivät vastarintaa, eivätkä tahtoneet millään mokomin hievahtaa -paikaltaan, huolimatta piiskojen kaunopuheliaisuudesta. "Teidän -arvonne", sanoi vihdoin toinen, "emmehän tänään kuitenkaan pääse -Koobiin; ettekö käske kääntämään vasemmalle, kun se vielä on -mahdollista? Nähkää, tuolla rinteellä haamottaa jotakin -- varmaankin -sakljoja: sinne matkustavaiset aina pysähtyvät tuiskua pitämään: he -sanovat vievänsä meitä sinne, jos annatte juomarahaa", lisäsi hän -osoittaen osetiineja. - --- Tiedän, veliseni, tiedän sinuttakin! sanoi alakatteini. Aika -riiviöitä! Ovathan valmiit juonittelemaan kiskoakseen juomarahaa. - --- Kuitenkin on myöntäminen, sanoin minä, että ilman heitä meidän ei -olisi hyvin. - --- Kyllä niin, mutisi hän; -- mutta nepä ovat saattajia! vainuavathan, -missä voi hyötyä, niinkuin ei ilman heitä tietä löydettäisi. - -Me käännyimme vasemmalle ja niin ja näin saavuimme monien puuhien -perästä viheliäiseen suojapaikkaan, jonka muodosti kaksi paaseista -ja limsiöistä kokoonpantua sakljaa, joita ympäröi yhtäläinen aitaus. -Ryysyinen isäntä-väkemme otti meitä ystävällisesti vastaan. Sittemmin -kuulin, että hallitus heille maksaa ja heitä elättää ehdolla, että -ottavat suojaan tuiskun selkään joutuneita matkustajia. -- Kaikki on -parahaksi, sanoin minä, istuttuani tulen ääreen: -- nyt lopetatte -minulle Beela historian; minä olen varma, ett'ei se siihen päättynyt. - --- Mitenkä te niin varma olette? vastasi minulle alakatteini, -pilkistäen ja viekkaasti hymyillen. - --- Sillä se ei ole asiain mukaista; mikä alkoi tavattomasti, se on -siten loppuvakin. - --- Oikeinhan arvasitte... - --- Sangen ilahuttavaa. - --- Hyvähän teidän on iloita, vaan minun on tosiaankin ikävä -muistellessani. Hän oli mainio tyttö, tuo Beela. Minä totuin häneen -viimein, kuin omaan tyttäreeni, ja hänkin rakasti minua. Sanottava on, -ett'ei minulla ole perhettä; isästä ja äidistä en ole kahteentoista -vuoteen mitään kuullut ja hankkia itselleni vaimoa en ennemmin arvannut --- ja niinpä nyt, nähkäätte, ei enään sovi. Ja minä olin tyytyväinen -löydettyäni jonkun hemmoiteltavakseni. Hän meille lauloi ennen lauluja, -tai tanssi lesginkkaa... Ja hänpä tanssia osasi! Olenhan nähnyt meidän -herrasneitiä, kerran ollessani Moskovassa aateliskokouksessa, noin -kaksikymmentä vuotta sitten -- mutta mitäs heistä! ei sinnepäinkään!... -Gregorius Aleksandrovitsh koristeli hänet kuin nuken, hyväili ja -hemmoitteli, ja hän kävikin luonamme niin kauniiksi, että ihme! -Kasvoista ja käsistä lähti päivetys ja puna heloitti poskilla... Ja -minkälainen hän oli, iloinen, ja aina minua ilveili, veitikka... Jumala -hälle anteeksi antakoon! - --- Entä, kun hänelle ilmoititte isän kuolemasta? - --- Me sen häneltä kauan salasimme, kunnes hän tottui tilaansa; ja kun -se hänelle sanottiin, niin hän itki kaksi päivää ja sitten unhotti. - --- Neljä kuukautta kului mitä suinkin hyvin. Taisin jo puhua, että -Gregorius Aleksandrovitsh; rakasti kiihkeästi metsästystä; ennen -hän oikein himosi metsään ajamaan metsä-sikoja ja metsä-vuohia, --- vaan silloin, hyvä jos meni linnoituksen vallin taakse. Kohta -huomasin, kuitenkin, että hän alkoi käydä miettiväiseksi; hän käveli -vain huoneessaan, kädet selän takana, ja sitten kerran, kenellekään -sanomatta, lähti ampumaan -- koko aamun oli kadoksissa; siten tapahtui -kerta, ja toinen, ja sitten yhä useammin ja useammin... - -"Nyt ei ole hyvin", arvelin minä, "varmaankin on heidän välitsensä -juossut musta kissa". - --- Eräänä aamuna poikkesin heidän asuntoonsa -- onhan kuni tuossa -silmieni edessä: Beela istuu vuoteella, mustassa silkki-beshmetissä, -kalpeana ja niin murheellisena, että minä säikähdin. - --- Missä on Petshoorin? kysyin minä. - --- Metsästämässä. - --- Tänäänkö hän läksi? -- Hän oli ääneti, ikäänkuin olisi hänen ollut -vaikea lausua. - --- Ei, eilen jo, sanoi hän vihdoin, huo'ahtaen. - --- Eiköhän vain hänelle lie jotakin tapahtunut? - --- Eilen koko päivän minä miettimistäni mietin, vastasi hän itkien, -ja keksin kaikenmoisia onnettomuuksia: kuvittelin milloin, että hänet -oli haavoittanut villi metsä-sika, milloin, että hänet oli ryöstänyt -vuorille tshetshentsi... Vaan nyt minusta jo näyttää, ett'ei hän minua -rakasta. - --- Tosiaankin, armaani, pahempaa sinä et ole voinut keksiäkään! - --- Hän rupesi itkemään, kohotti sitten ylpeästi päätään, pyyhki -kyynelensä ja jatkoi: - --- Joll'ei hän minua rakasta, niin kukas estää häntä minua kotiin -lähettämästä? Minä en tahdo häntä rasittaa. Ja jos tätä kauan kestää, -niin minä lähden itse pois; minä en ole hänen orjansa -- minä olen -ruhtinaan tytär!... - --- Minä aloin häntä tyynnyttää. -- Kuule, Beela, eihän hän voi tässä -ikäänsä istua, kuin naulattuna; hän on nuori ja rakastaa otuksia ajaa --- hän menee, ja tulee taas; ja jos sinä rupeat suremaan, niin hänet -pikemmin kyllästytät. - --- Se on totta, se on totta, vastasi hän; minä rupean iloiseksi. -- -Ja nauraa rehottaen otti hän tamburiininsa, alkoi laulaa, tanssia ja -hyppiä minun ympärini; mutta ei tätäkään kauan kestänyt; hän vaipui -taas vuoteelle ja peitti kasvonsa käsillään. - --- Mitä piti minun hänelle tehdä? Nähkäätte, minä en ollut koskaan -seurustellut naisten kanssa. Minä mietin jos jotakin häntä -lohduttaakseni, mutta en keksinyt mitään; kotvan aikaa olimme molemmat -vaiti... Se oli mitä ikävin tila!... - --- "Tahdotko", sanoin minä hänelle viimein, "niin menemme vallille -kävelemään, ilma on mainio!" -- Se oli Syyskuussa. Ja todellakin -oli ihmeellinen, kirkas päivä, eikä kuuma; kaikki vuoret näkyivät, -kuin lautasella. Me menimme ja kävelimme edes takaisin linnoituksen -vallilla; vihdoin kävi hän istumaan nurmelle ja minä hänen viereensä. -Minua tosiaankin naurattaa tätä muistellessani; sillä minä juoksin -hänen jäljessään aivan kuin lapsentyttö. - --- Linnoituksemme seisoi korkealla paikalla, ja näky vallilta oli -ihana. Toisella puolen laaja kenttä, muutamien balkkien [syvänne -eli halkeama] uurtamana, päättyi metsään, joka ulottui aina vuorten -harjanteisiin; siellä täällä kentällä savusi auloja ja käveli -tabuuneja; toisella puolen juoksi pieni puro, ja siihen rajoittui -pensaikko, peittäen limsiö-kunnaat, jotka yhdistyivät Kaukaasian -pääjonoon. Me istuimme bastioonin kulmassa, joten voimme nähdä molemmat -puolet. Äkkiä huomasin jonkun ajavan metsästä harmaalla hevosella. Hän -tuli yhä lähemmäksi, seisattui viimein toiselle puolen puroa, sadan -sylen päähän meistä, ja alkoi käännellä hevostaan, kuin vimmattu. Mitä -kummia!... "Katsopas, Beela", sanoin minä, "sinulla on nuoret silmät; -mikä dshigita tuo on ja ketä hän on tänne tullut huvittamaan?..." - --- Katsottuaan huudahti hän: "se on Kasbitsh!" - --- Vai se rosvo! pilkkaamaanko meitä hän on tänne tullut vai mitä? --- Tarkastettuani, tunsin todellakin Kasbitshin tumman naaman; hän -oli repaleissa ja likainen, kuin ainakin. -- "Tuo on minun isäni -hevonen", sanoi Beela, tarttuen käteeni: hän värisi, kuin lehti, ja -hänen silmänsä kiiluivat. -- Vai niin! arvelin minä, eipä sinussakaan, -käpyseni, rosvon veri nuku! - --- Käypä tänne, sanoin minä vartijalle; tutkistelehan pyssyäsi ja -kellistä mulle tuo pukari -- saat hopea ruplan. -- "Kuten käskette, -korkea arvonne; mutta hän ei seiso paikallaan..." -- Käske! sanoin -minä, nauraen. -- "Hoi, pyhä veli!" huusi vartija, huiskuttaen -hänelle kättään, "vuotahan vähäsen, äläkä tuossa pyöri kuin -villikissa!" -- Kasbitsh seisahtuikin ja alkoi kuunnella: varmaan -luuli, että hänen kanssaan käydään keskusteluihin -- kyllä kai!... -Krenatierini tähtäsi... paksis!... sivutse! -- ruuti vain tupsahti -sankissa, Kasbitsh survasi hevostaan ja se hyppäsi syrjään. Hän nousi -jalustimille, kiljasi jotakin kielellään, uhkasi piiskalla -- ja oli -tipposen tiessään. - --- Etkös sinä häpeä? sanoin minä vartijalle. - --- Hän lähti kuolemaan, teidän korkea-arvonne! vastasi tämä, -semmoisiahan ovat, kirotut, ett'ei heitä kerralla tapa. - --- Neljännestunnin kuluttua palasi Petshoorin metsästämästä. Beela -heittäytyi hänen kaulaansa, eikä valitusta, ei yhtäkään nuhdetta -pitkästä poissa-olosta... Minäkin jo vihastuin Petshooriniin. -- "No, -yht' hyvin"; sanoin minä, "vast'ikään, näet, oli tuossa puron takana -Kasbitsh, ja me häntä ammuimme; kauanko pitää, ennenkuin tekin satutte -hänen kanssaan yhteen? Nuo vuorelaiset ovat kostonhimoista kansaa, ja -luuletteko, hänen ei aavistavan teidän osaksi auttaneen Asamattia? -Minäpä lyön vetoa, että hän nyt tunsi Beelan ja, tiedän että vuosi -sitten Beela häntä kovin miellytti -- itse hän minulle puhui -- ja -jos hän olisi toivonut saavansa joltisetkin lunnaat, niin varmaan -olisi kosinut"... -- Silloin Petshoorin mietistyi. - Niin, täytyy -ruveta varovammaksi... Beela! tästä päivästä ei sinun tule enään käydä -linnoituksen vallilla. - --- Iltasella pidin hänelle pitkät selitykset. Minua harmitti, että hän -oli muuttunut tuota tyttöraiskaa kohtaan, ja paitsi sitä, että hän -vietti puolet päiviä metsästämässä, kävi hänen käytöksensä kylmäksi. -Harvoin hän häntä hyväili, ja tyttö aikoi huomattavasti kuihtua, hänen -kasvuensa viruivat, hänen suuret silmänsä himmentyivät. Kun häneltä -kysyttiin: mitä sinä huo'ahdat, Beela? oletko murheissasi? "En", -vastasi hän. Haluatko jotakin? "En". Onko sinulla ikävä vanhempiasi? -"Minulla ei ole vanhempia". Siten, toisinaan, koko päivään ei hänestä -voinut nyhtää niitäkään muuta, kuin "niin" ja "ei". - --- Tästäpä aloinkin puhella Petshoorinille. "Kuulkaa, Maksim -Maksiimitsh", vastasi hän, "minulla on onneton luonne. Kasvatusko -minut semmoiseksi on tehnyt, vaiko Jumala luonut -- en tiedä; sen -vain tiedän, että jos olen syynä muitten onnettomuuteen, niin en ole -itsekään vähemmin onneton. Tämä on heille, tietysti, huono lohdutus --- mutta asian laita on kuitenkin niin. Ensi nuoruudessani, siitä -hetkestä kuin lähdin vanhempieni holhoudesta, aloin rajusti nauttia -kaikkia huveja, joita rahalla voi saada ja, tietysti, nuo huvit -minua ilettivät. Sitten astuin suureen maailmaan, ja pian yhteisökin -minua...kyllästytti; minä rakastuin vallas-kaunottariin, ja olin -rakastettu, mutta heidän rakkautensa vain kiihdytti kuvitustani ja -itserakkauttani, ja sydän jäi tyhjäksi... Minä aloin lukea, opiskella --- tieteet myöskin minua kyllästyttivät; minä näin, ett'ei kunnia eikä -onni niistä vähääkään riippuneet, sillä onnellisimpia ihmisiä ovat -sivistymättömät, ja kunnia on onni, jota saavuttaakseen tulee vain -olla sukkela. Silloin minun tuli ikävä... Kohta minut siirrettiin -Kaukaasiaan, ja tämä on elämäni kaikkein onnellisin aika. Minä toivoin -ett'ei ikävä asu tshetshentsien kuulien alla, mutta -- turhaan; sillä -kuukaudessa totuin jo niin niiden suhinaan ja kuoleman läheisyyteen, -että, toden totta, vähemmin käänsin siihen huomiotani, kuin hyttysen -hyrinään, ja minun tuli entistä ikävämpi, sillä minä kadotin melkein -viimeisen toivoni. Kun näin Beelan luonani, kun ensi kertaa, pidellen -häntä sylissäni, suutelin hänen mustia kiharoitansa, niin minä, hupsu, -luulin, että hän oli sääliväisen salliman minulle lähettämä enkeli... -Taaskin minä erehdyin: kesyttömän rakkaus ei ole paljoa parempi -ylhäisen neidin rakkautta; edellisen tietämättömyys ja suorasydämisyys -kyllästyttää samoin kuin jälkimäisen virnaileminen. Olkoon menneeksi, -minä rakastan vielä Beelaa, minä olen hänelle kiitollinen muutamista -kyllin suloisista hetkistä, minä annan elämäni hänen puolestansa -- -mutta minun on ikävä hänen kanssaan... Olenko houkkio vai konna -- en -tiedä, mutta totta on, että minäkin hyvin ansaitsen sääliä, kentiesi -enemmän kuin hän; sillä minulla on maailman turmelema sielu, rauhaton -mieli, kyllästymätön sydän; kaikki on minulle vähäistä; minä totun -yhtä pian suruun, kuin nautintoon, ja elämäni käy päivä päivältä -tyhjemmäksi; minulla on jäljellä yksi keino, se on matkustaa. Kun -vain on mahdollista, niin minä lähden -- mutta en Eurooppaan, Jumala -varjelkoon -- vaan Ameriikkaan, Araapiaan, Intiaan -- ehkä jossakin -kuolen tielle! Ainakin olen varma, että se, yhdessä raju-ilmain ja -huonojen teitten kanssa, on viimeinen lohdutus ett'en kohta voivu." --- Siten puhui hän kauan ja hänen sanansa uurtuivat muistiini, sillä -ensi kerran kuulin moisia asioita viidenkolmatta vanhalta mieheltä -ja, Jumala suokoon, viimeisen... Mitä kummaa! Sanokaapas, olkaa hyvä, -pitkitti alakatteini kääntyen puoleeni, te, kun, luultavasti, kauan -ja vielä äskettäin olette oleskelleet pääkaupungissa -- onkos koko -sikäläinen nuoriso tosiaankin samallaista? - -Minä vastasin, että löytyy paljo ihmisiä, jotka puhuvat samoin; että, -varmaankin, on sellaisia, jotka sanovat toden; että, sitä paitsi, -pensistyminen, kuten kuositkin, alettuaan yhteisön yläkerroksista, -laskeutuu alempiin, jotka sen kuluttavat, ja että nykyään ne, -joita enimmiten ja todellakin ikävä vaivaa, kokevat salata tätä -onnettomuutta, kuin pahetta. -- Alakatteini ei käsittänyt näitä -hienouksia, pudisti päätään ja hymähti viekkaasti. - --- Mutta kaiketi, luulen, ovat Ranskalaiset panneet alkuun kuosin -ikävöidä? - --- Ei, Englantilaiset. - --- Katsoppas, vai niin!... vai niin; nehän aina ovat olleet kovimpia -juoppoja!... - -Ehdottomasti johtui mieleeni eräs Moskoovalainen neiti, joka väitti -Byronin ei olleen mitään muuta, kuin juopon. Muutoin oli alakatteinin -huomautus anteeksi annettavampi, sillä, pitäytyäkseen viinasta, koki -hän tietysti vakuuttaa itseään, että kaikki onnettomuudet maailmassa -johtuvat juoppoudesta. - -Sillä välin jatkoi hän kertomustaan seuraavasti: - --- Kasbitsh ei näyttäytynyt enään. Mutta, en tiedä miksi en saanut -päästäni ajatusta, ett'ei hän ilman aikojaan silloin tullut ja että hän -jotakin pahaa juonittelee. - --- Kerran, nähkää, kehoitti Petshoorin minua lähtemään hänen kanssaan -metsä-si'an ajoon, mutta minä emmin kauan, ja oliko minulle sitten -metsäsika mikä ihme esine! Vaan hän vei kun veikin minut mukanaan. --- Otettuamme viisi kappaletta sotamiestä lähdimme me varhain -aamusella. Kello kymmeneen tongimme me kaislikot ja metsän -- mutta -otusta ei kuulu. "Hoi, emmekös lähde pois?" sanoin minä. "Mitäs tässä -niskotellaan? Näkyyhän jo, että päivä sattui näin onneton!" Mutta, -huolimatta helteestä ja väsymyksestä, Gregorius Aleksandrovitsh ei -tahtonut palata ilman saalista... Semmoinenhan oli mies: mitä mieli --- se oli tehtävä; näkyi, että lapsena oli ollut mamman lellikkinä. -Puolipäivän aikana löysimme vihdoin kirotun metsä-si'an -- paks', -paks'! -- eikös mitä: katosi kaislikkoon... semmoinen oli onneton -päivä!... Niinpä, hiukan huo'attuamme, lähdimme kotia... - --- Ääneti ajoimme me rinnan, suitset löyhässä, ja tulimme jo lähelle -itse linnoitusta, niin että pensaikko sen vain kätki meiltä. Äkkiä -kuului laukaus... Me katsoimme toisiimme ja sama epäilys koski -kumpaankin... Päätä havin nelistimme laukausta kohti, ja näimme -vallille kokoontuneen joukon sotamiehiä, jotka osoittivat kedolle, -ja siellä lentää suin päin ratsastaja pidellen jotakin valkoista -satulalla. Gregorius Aleksandrovitsh uikahti aivan kuin tshetshentsi; -pyssy huotrasta -- ja sinne; minä jäljessä. - --- Onneksi eivät hevosemme, onnistumattoman metsästyksen tähden, olleet -uupuneet: ne ponnistivat, ikäänkuin päästäkseen satulan alta, ja joka -silmän räpäys lähemmäksi ja lähemmäksi... Ja vihdoin tunsin minä -Kasbitshin, vaan en voinut eroittaa, mitä hän piteli edessään. Minä -ennätin silloin Petshoorinin ja huusin hänelle: se on Kasbitsh!... Hän -katsahti minuun, nyykäytti päätään ja iski hevostaan vitsalla. - --- Vihdoinpa olimme hänestä vain pyssyn kanto-välillä. Uupunutko lie -ollut Kasbitshin hevonen, vai huonompi meidän hevosia, mutta yhtäkaikki -se, huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan, ei hevonen liikkunut -eteenpäin. Luulen, että hän tällä hetkellä muisti Karagjosiaan. - --- Minä näin, että Petshoorin tähtäsi pyssyään karussa... "Älkää -ampuko!" huusin minä hänelle: "säästäkää latinki, ilmankin hänet -saavutamme". -- Yht'hyvin nuoriso! se tulistuu ijankaikkisesti -sopimattomalla ajalla... Mutta laukaus pamahti ja kuula mursi hevosen -takajalan; se teki kiihosta vielä noin kymmenen hyppäystä, kompastui -ja lankesi polvilleen. Kasbitsh hyppäsi alas ja silloin näimme, että -hän piteli käsissään huntuun käärittyä naista... Se oli Beela, Beela -raukka! -- Kasbitsh huusi meille jotakin kielellään ja kohotti häntä -vastaan tikarinsa... Ei ollut viipymistä: minä laukasin vuorooni, onnen -kaupalla, ja varmaankin sattui kuula hänen olkaansa, sillä hän laski -äkkiä kätensä alas. Kun savu oli hajonnut, makasi maassa haavoitettu -hevonen ja sen vieressä Beela, ja Kasbitsh, heitettyään pyssynsä, -kiipesi, kuin kissa, pensaikkoa myöten ylös kalliolle. Mieleni teki -kaataa hänet sieltä -- mutta ei ollut valmista latinkia! Me hyppäsimme -alas hevosiltamme ja syöksimme Beelan luo. Raukka! hän makasi -liikkumattomana ja veri juoksi virtana haavasta... Jospa, tuo konna! -olisi sydämeen iskenyt -- niin, kun kerran kuollakseen, olisi yhdellä -haavaa kaikki lopettanut, mutta selkään... oikea rosvon isku! Hän oli -tunnotonna. Me revimme hunnun ja sidoimme haavan mitä suinkin kireään. -Turhaan suuteli Petshoorin hänen kylmiä huuliaan -- mikään ei voinut -häntä toinnuttaa. - --- Petshoorin nousi hevosen selkään; minä nostin Beelan maasta ja panin -joten kuten hänen satulalleen; hän kiersi kätensä hänen ympärinsä, -ja me lähdimme takasin. Kotvasen vaiti-olon kuluttua sanoi Gregorius -Aleksandrovitsh minulle: "kuulkaa, Maksim Maksiimitsh, täten emme saa -häntä elävänä kotiin". -- "Se on totta", sanoin minä, ja me laskimme -hevosemme täyttä karkua -- Linnoituksen portilla odotti meitä joukko -väkeä. Varovasti kannoimme me haavoitetun Petshoorinin huoneesen -ja lähetimme noutamaan lääkäriä. Hän tuli, vaikka olikin päissään, -tarkasti haavan ja ilmoitti hänen ei elävän päivää enemmän; mutta hän -erehtyi... - --- Paraniko hän? kysyin alakatteinilta, tarttuen hänen käteensä ja -ehdottomasti ilostuen. - --- Ei, vastasi hän, mutta lääkäri erehtyi siinä että hän eli vielä -kaksi päivää. - --- Kertokaahan "minulle"; millä tavalla Kasbitsh hänet ryösti? - --- Nähkäätte, huolimatta Petshoorinin kiellosta, oli Beela mennyt -linnoituksesta ulos purolle. Oli hyvin kuuma; hän oli istunut kivelle -ja laskenut jalkansa veteen. Silloin hiipi Kasbitsh -- yks'kaks' häneen -kiinni, tukki hänen suunsa, kuljetti pensaikkoon, siellä hyppäsi -hevoselleen ja pötki pakoon. Sillä välin oli Beela ehtinyt huutaa; -vartijat juoksivat hätään, ampuivat, mutta ohitse, ja siihen paikkaan -saavuimme mekin. - --- Miksikäs tahtoi Kasbitsh ryöstää häntä? - --- Hyvänen aika! ovathan tsherkessit tunnettua rosvo-kansaa. Mikä vain -vetelehtii, sitä eivät voi olla puhaltamatta, mitä eivät tarvitsekaan, -niin senkin varastavat... antakaapa sitten tuommoinen anteeksi! Ja sitä -paitsi oli Beela häntä jo kauan miellyttänyt. - --- Ja Beela kuoli? - --- Kuoli; mutta pitkien vaivojen perästä, ja kyllä meilläkin oli -hänestä aika lailla vaivaa. Kello kymmenen tienoissa iltasella hän -tointui; me istuimme hänen vuoteensa vieressä. Heti kun hän oli -au'aissut silmänsä, niin hän alkoi kutsua Petshoorinia. -- "Tässä minä -olen, vieressäsi, dshjanetskani" (= käpyseni), vastasi hän, tarttuen -hänen käteensä. -- Minä kuolen! sanoi Beela. - --- Me aloimme häntä lohduttaa, sanoen, että lääkäri lupasi välttämättä -parantaa hänet. Hän pudisti päätään ja kääntyi seinään päin. Hän ei -tahtonut kuolla!... - --- Yöllä rupesi hän hourailemaan; hänen päätään kuumotti ja toisinaan -juoksi pitkin koko ruumista vilukaisen väreet. Hän puheli johdottomia -puheita isästä ja veljestä, ja hänen teki mielensä vuorille, kotia... -Sitten puhui hän myöskin Petshoorinista, antaen hänelle joukon helliä -nimiä, ja soimasi häntä siitä, että hän oli lakannut rakastamasta -dshjanetskaansa. - --- Petshoorin kuunteli häntä äänetönnä, pää käsille laskettana; mutta -minä en huomannut koko ajalla yhtäkään kyyneltä hänen ripsissään; en -tiedä, eikö hän todellakaan voinut itkeä, vai pidättikö hän itseään? -Mitä minuun tulee, niin en ole nähnyt mitäkään surkeampaa. - --- Aamu-puoleen katosi hourailu. Tunnin ajan makasi hän liikkumatonna, -kelmeänä ja niin heikkona, että tuskin saattoi huomata hänen -hengittävän; sitten tuli hänen parempi olla, ja hän alkoi puhua, -mutta, mistä, luulette?... Eihän tuommoinen ajatus voi syntyä muussa, -kuin kuolevassa!... Alkoi surra sitä, ett'ei hän ollut kristitty, -ett'ei hänen sielunsa toisessa maailmassa koskaan tapaa Gregorius -Aleksandrovitshin sielua, ja että paraatiisissa toinen nainen on oleva -hänen lemmittynsä. Minun pisti mieleeni ristiä hänet ennen kuolemaa, -ja minä esittelin sen hänelle. Hän katseli minua päättämättömänä, -eikä voinut pitkään aikaan lausua sanaakaan, mutta sitten vastasi -kuolevansa siinä uskossa, jossa oli syntynytkin. Siten kului kokonainen -päivä. Kuinka hän muuttui sinä päivänä! Kalpeat posket vajosivat; -silmät kävivät hyvin suuriksi ja hänen huulensa hehkuivat; hän tunsi -sisällisen kuumeen, aivan kuin olisi hänellä ollut rinnassa tulistettu -rauta. - --- Tuli toinen yö; me emme ummistaneet silmiämme, emmekä poistuneet -hänen vuoteensa luota. Hänellä oli kauheat vaivat, hän oihki, -ja tuskin alkoi kipu lievetä, kun hän koki vakuuttaa Gregorius -Aleksandrovitshille olevansa parempi, kehoitti häntä menemään levolle, -suuteli hänen kättänsä, eikä laskenut sitä käsistään. Ennen aamua alkoi -hän tuntea kuoleman ahdistusta, rupesi viskelemään itseään, tempasi -pois siteen ja veri juoksi jälleen. Kun haava sidottiin, rauhoittui hän -kotvaksi ja alkoi pyytää Petshoorinia häntä suutelemaan. Petshoorin -kävi polvilleen vuoteen ääreen, kohotti hänen päätään päänalaiselta ja -painoi huulensa hänen kylmeneville huulilleen. Beela kiersi kovasti -vapisevat kätensä hänen kaulansa ympäri, ikäänkuin tahtoi hän tässä -suudelmassa antaa hänelle sielunsa... Ei, hän teki hyvin, jotta kuoli! -Mitenkäs hänen olisi käynyt, jos Gregorius Aleksandrovitsh olisi hänet -hylännyt? Ja se olisi tapahtunut varhemmin tai myöhemmin. - --- Puolet seuraavasta päivästä oli hän levollisena, äänetönnä ja -kuuliaisena, vaikka lääkäri häntä kovin vaivasi hauteilla ja rohdoilla. --- Hyvänen aika! sanoin minä hänelle, sanoittehan te itse, että hän -välttämättä kuolee; mitä sitten noin paljon yrittelette? -- On parempi, -yhtä kaikki. Maksim Maksiimitsh, vastasi hän: jotta omatunto olisi -levossa. -- Mokoma omatunto! - --- Jälestä puolenpäivän alkoi hän nääntyä janoon. Me aukasimme ikkunan, -mutta pihalla oli kuumempi, kuin huoneessa, panimme jäätä vuoteen -ympäri -- vaan ei mikään auttanut. Minä tiesin, että tuommoinen -sietämätön jano on lopun lähenemisen merkki ja minä sanoin siitä -Petshoorinille. - --- Vettä! vettä!... sanoi Beela käheällä äänellä, kohoittaituaan -vuoteella. - --- Petshoorin kävi vaaleaksi, kuin palttina, otti lasin, täytti sen ja -antoi hänelle. Minä peitin kasvoni käsilläni ja aloin lukea rukousta --- en muista mitä... Niin, hyvä mies, olenhan usein nähnyt ihmisiä -kuolevan sairaaloissa ja tappelutantereella, mutta ei se ole samaa, -ei ensinkään samaa!... Lisäksi tunnustan, että minua murhehdutti se, -ett'ei hän kertaakaan ennen kuolemaansa muistellut minua, ja minä kyllä -häntä rakastin, kuin isä... Ja, totta puhuen, olenkos minä mikään, että -minua muisteltaisiin ennen kuolemaa?... - --- Tuskin oli hän juonut veden, kun hänen tuli helpompi olla, mutta -kolmen minuutin perästä heitti hän henkensä. Me panimme kuvastimen -hänen huulilleen -- se oli kirkas!... - -Minä vein Petshoorinin ulos huoneesta ja me menimme linnoituksen -vallille: kauan kävelimme me rinnan edes takasin, kädet selän takana -ja sanaakaan virkkamatta. Hänen kasvonsa eivät kuvanneet niitäkään -erinomaista, ja tämä minua harmitti; minä olisin, hänen sijassaan, -kuollut suruun. Viimein kävi hän istumaan maahan, siimekseen, ja alkoi -piirtää hiekkaan jotakin kepillään. Minä tahdoin, näette, enemmän -säädyllisyydestä, häntä lohduttaa ja aloin puhella; hän kohotti päätään -ja nauroi... Vilu karsi ihoani tästä naurusta... Minä lähdin teettämään -arkkua. - --- Tunnustan, että puuhailin tätä osaksi ratokseni. Minulla oli pala -termalaamia [kaukaasialaista kangasta]; sillä verhosin minä arkun ja -koristin sen tsherkessiläisillä hopea-kalunneilla, joita Gregorius -Aleksandrovitsh juuri Beelaa varten oli ostanut. - --- Varhain seuraavan päivän aamuna hautasimme me hänet linnoituksen -taakse, puron luo, lähelle sitä paikkaa, missä hän oli istunut -viimeisen kerran. Hänen hautansa ympärillä rehoittaa nyt valkeita -akaasioita ja selja-pensaita. Minä tahdoin asettaa siihen ristin, -mutta, näette, se ei käynyt... sillä, yhtä kaikki, hän ei ollut -kristitty... - --- Entä Petshoorin? kysyin minä. - --- Petshoorin raukka huononi ja raihnasteli kauan; vaan sen koommin me -emme koskaan puhelleet Beelasta. Minä näin, ett'ei se ollut hänelle -mieluista, niin mitäpä siitä puhuisinkaan! -- Kolmen kuukauden kuluttua -hänet määrättiin X-rykmenttiin ja hän lähti Gruusiaan. Siitä saakka -emme ole tavanneet toisiamme... Niin, muistaakseni, taannoin minulle -joku mainitsi, että hän olisi palannut Wenäjälle, mutta sotajoukon -määräyksissä ei siitä ole näkynyt. -- Muutoinhan meidän miehelle -sanomat myöhään saapuvat. - -Sitten kävi hän pitämään pitkää esitelmää siitä, kuinka ei ole hauskaa -saada uutisia vuotta myöhemmin -- luultavasti tukehduttaakseen -surullisia muistoja. - -Minä en häntä keskeyttänyt, vaan en kuunnellutkaan. - -Tunnin kuluttua saatoimme jo matkustaakin. Tuisku asettui, taivas -kirkastui ja me lähdimme matkaan. Tiellä johdin ehdottomasti taas -puheeni Beelaan ja Petshooriniin. - --- Ettekö ole kuulleet, kuinka Kasbitshin kävi? kysyin minä. - --- Kasbitshin? En, todellakaan tiedä... Kuulin minä, että Shansuugien -oikealla siivellä on eräs uskalikko, Kasbitsh, joka punaisessa -beshmetissä ajelee käyntijalkaa hiljakseen meidän laukaustemme alla ja -kumartelee hyvin kohteliaasti, kun kuula läheltä suhisee; vaan tuskinpa -se lienee sama!... - -Koobissa erosin minä Maksim Maksiimitshista. Minä ajoin -posti-hevosilla, ja hän ei voinut, raskaan kuorman tähden, minua -seurata. Me emme luulleet koskaan enään tapaavamme toisiamme, mutta -tapasimme yhtä kaikki, ja jos tahdotte, niin minä siitä kerron, sillä -se on koko historia... Myöntänette, kuitenkin, että Maksim Maksiimitsh -on kunnioitusta ansaitseva mies?... Jos sen teette, niin olen -täydellisesti palkittu, kentiesi, jo liiaksi pitkästä kertomuksestani. - - - - -II. - -Maksim Maksiimitsh. - - -Erottuani Maksim Maksiimitshista, kuljin nopeaan Teerekin ja Darjalskin -notkot, murkinoin Kasbekissa, join teetä Larsissa, ja riensin -iltaseksi Vladikaukaasiaan. Vapautan teidät vuori-kertomuksista, -- -ihastushuudahduksista, jotka eivät kuvaa mitään, olletikin niille, -jotka siellä eivät ole käyneet, ja tilastollisista huomautuksista, -joita varmaankaan ei kukaan käy lukemaan. - -Minä pysähdyin ravintolaan, johon pysähtyvät kaikki matkustavaiset, -ja jossa yhtä kaikki ei ole ketäkään, jota voisi käskeä paistamaan -fasaania tai keittämään kaalia, sillä ne kolme invaliidia, joiden -hoteissa ravintola on, ovat joko niin typeriä, tai niin päissään, -ett'ei heistä saa mitäkään selkoa. - -Minulle ilmoitettiin, että minun oli jääminen siihen vielä kolmeksi -päiväksi, sillä "okaasia" ei ollut vielä saapunut Jekaterinograadista -eikä seuraavasti voinut kääntyä takasin. Mikäpä occasio -(onnettomuus)!... Vaan huono sanaleikki ei ole Wenäläiselle lohdutus. -Pistipä mieleeni ajanvietokseni kirjottaa Maksim Maksiimitshin kertomus -Beelasta, enkä silloin aavistanut sen tulevan olemaan ensi nivelenä -pitkässä kertomussarjassa. Nähkää, kuinka vähäpätöisellä tapauksella -välisti on tähdellisiä seurauksia!... Mutta te ehkä ette tiedä, mitä -"okaasia" on? Se on saattovartijasto, joka käsittää puolen ruotua -jalkaväkeä ja tykin, ja jonka seurassa kuormastot kulkevat Kabardin -kautta Vladikaukaasiasta Jekaterinograadiin. - -Ensimäisen päivän kulutin hyvin ikävästi; seuravana päivänä, varhain -aamusella, ajoi pihaan rattaat... Kas Maksim Maksiimitsh!... Me -tervehdimme toisiamme vanhoina tuttavina. Minä tarjosin hänelle -huoneeni; hän ei kursaillut, vieläpä löi minua olalle ja väänsi suunsa -ikäänkuin hymyyn. Semmoinen omituinen!... - -Maksim Maksiimitshilla oli syvät tiedot keitto-taidossa: ihmeellisen -hyvin paistoi hän fasaanin, valeli sen onnellisesti kurkku-vedellä, -ja tunnustaa täytyy, että ilman häntä olisimme jääneet kuivin ruo'in. -Pullo kahetiinilaista viiniä auttoi meitä unhottamaan ruo'aksien -maltillisen lu'un, joita oli kaikkiaan yksi. Sytytettyämme piippumme -kävimme istumaan -- minä ikkunan, hän lämmitetyn uunin luo, sillä ilma -oli kostea ja kylmä. Me olimme ääneti. Mistä oli meidän puhuminen?... -Hän oli jo kertonut itsestään kaikki, mikä oli huvittavaa, eikä -minulla ollut mitäkään kertomista. Minä katselin ikkunaan. Siellä -täällä Teerekin rannalla, joka levenee levenemistään juoksussaan, -häämötti puiden takaa joukko mataloita taloja, ja etempänä siinsivät -hammas-seinäiset vuoret, joiden takaa pilkisti Kasbek valkoisessa -piispan-hiipassaan. Minä keitin niille hyvästi ajatuksissani: minun -kävi niitä sääli... - -Siten istuimme kauan. Aurinko piiloittui kylmien huippujen taakse, -ja vaaleahko sumu alkoi kuljeskella laaksoissa, kun kadulta kuului -porokellon helinää ja kyyditsijäin huutoa. Muutamia rattaita likaisine -Armeenialaisineen ajoi ravintolan pihaan ja niiden perässä tyhjät -matka-vaunut, joiden keveä kulku, mukava laitos ja veikeä muoto kantoi -jonkinmoisen ulkomaalaisen leiman. Näiden takana kävi pitkäviiksinen -mies, unkarilaisessa takissa, kyllin hyvin puettuna ollakseen -palvelija. Hänen arvostaan ei voinut erehtyä, nähdessään hänen uljasta -tapaansa karistaa tuhkaa piipustaan ja huutaa kyyditsijöille. Hän -oli, selvään, laiskan herran turmeltu palvelija. -- "Sanopa, hyvä -mies", huusin hänelle ikkunasta, "okaasiako siinä tuli, vai mitä?" --- Hän katsoi minuun jokseenkin julkeasti, korjasi kaulahuiviaan ja -kääntyi pois; hänen vieressään kävi Armeenialainen ja tämä vastasi, -hymyillen, hänen puolestaan, että okaasia todella tuli ja palajaa -huomenn' aamuna takasin. -- "Jumalan kiitos!" sanoi Maksim Maksiimitsh, -astuttuaan silloin ikkunan luo. "Kas mitkä ihmeelliset vaunut!" lisäsi -hän, "varmaankin joku virkamies matkustaa tarkastuksille Tifliseen. -Eipä hän näy tuntevan vuoriamme! Mutta ampukaa hiljaa, veli kulta, ne -ei ole pilan asia, murskaksi siinä menevät vaikka englantilaisetkin -rattaat! -- Oli ken olikin -- niin lähtekäämmehän kuulustelemaan"... Me -menimme käytävään. Sen päässä oli ovi auki sivuhuoneeseen. Palvelija ja -kyyditsijä kuljettivat sinne remettiä. - --- Kuule, veikkoiseni, kysyi alakatteini palvelijalta, kenen nuo -ihmeelliset vaunut ovat? häh... Koreat vaunut!... Kääntymättä jupisi -palvelija jotakin itsekseen au'aistessaan remettiä. Maksim Maksiimitsh -vihastui; hän survasi juroa olkapäähän ja sanoi: sinua minä puhuttelen, -hyvä mies... - --- Kenenkäkö vaunut?... Minun herrani... - --- Kukas sinun herrasi on? - --- Petshoorin... - --- Mitäkö? Mitäkö? Petshoorin?... Noh, Herranen aika!... Eikös hän -palvellut Kaukaasiassa?... huudahti Maksim Maksiimitsh nyästen minua -hihasta. Hänen silmistään loisti ilo. - --- Taisi palvella -- minä en ole vielä kauan ollut hänen luonaan. - --- No, vai niin!... niin vai!... Gregorius Aleksandrovitsh?... Niinhän -on hänen nimensä?... Me olimme tuttavia, minä ja herrasi, lisäsi hän, -lyöden ystävällisesti palvelijaa olalle, niin että hän horjahti... - --- Suvaitkaahan, herra; te minua estätte, sanoi tämä, rypistäen -kulmiaan. - --- Sinuapa vasta, veliseni!... tiedätkös, että minä ja herrasi olimme -hartaimpia ystäviä, me asuimmekin yhdessä?... Mut minnekäs hän itse -jäi?... - -Palvelija ilmoitti Petshoorinin jääneen illalliselle ja yöksi eversti -N--in luo. - --- Eikö hän käy täällä iltasella? sanoi Maksim Maksiimitsh; tai etkö -sinä, hyvä mies, mene jotakin varten hänen luokseen?... Jos menet, -niin sano, että täällä on Maksim Maksiimitsh -- sano niin -- kyllä hän -tietää... Minä annan sulle kahdeksan kymmen-kopekkaisen juomarahaa... -Palvelija mursi ylenkatseellisesti kasvojaan kuullessaan niin kainon -lupauksen, mutta sanoi Maksim Maksiimitshille yhtä kaikki täyttävänsä -toimen. - --- Tuossa paikassa hän tänne juoksee!... sanoi Maksim Maksiimitsh -riemuitsevalla katsannolla. Menen portille häntä odottamaan... Paha -vain, ett'en tunne N--iä... - -Maksim Maksiimitsh istui portin pieleen rahille, ja minä menin -huoneeseni. Tunnustan, että minäkin odotin jonkinmoisella -kärsimättömyydellä tuon Petshoorinin ilmestymistä. Vaikka alakatteinin -kertomuksen mukaan en muodostanut varsin oivaa käsitettä itselleni -hänestä, niin näyttivät kuitenkin muutamat piirteet hänen luonteessaan -merkillisiltä. Tunnin perästä toi invaliidi kiehuvan tee-keittiön -ja -kannun. "Maksim Maksiimitsh, ettekö halua teetä?" huusin minä -ikkunasta. - --- Suur' kiitos; eipä juuri haluta. - --- Juokaa toki! Onhan, näette, jo myöhä, ja kylmä. - --- Mitäs siitä; suur' kiitos... - --- No, kuinka haluatte! Minä kävin juomaan yksin, mutta noin kymmenen -minuutin perästä jo ukko tuleekin. - --- Te olette oikeassa; ainahan on parempi juoda teetäkin, -- varroin -vain vartomistani. Mies jo kauan sitten meni hänen luoksensa, mutta -jokin näkyy häntä pidättäneen. - -Hän särppäsi tuota pikaa kupillisen teetä, eikä huolinut toista, vaan -meni uudelleen portille jonkinmoisessa levottomuudessa. Ukkoa näkyi -harmittavan Petshoorinin välinpitämättömyys, semminkin, koska hän -vast'ikään puhui minulle heidän ystävyydestään ja vielä tunti sitten -oli varma, että hän tulee juosten, kun vain kuulee hänen nimensä. - -Oli jo myöhä ja pimeä, kun aukaisin jälleen ikkunan ja aloin kutsua -Maksim Maksiimitshia, sanoen olevan aika mennä levolle; hän jupisi -jotakin hampaiden lomitse; minä toistin kutsumukseni -- vaan hän ei -vastannut mitään. - -Minä heittäydyin pitkälleni sohvalle, kääriytyneenä viittaan ja -jätettyäni kynttilän pankolle minä nukahdin heti ja olisin rauhassa -maannut joll'ei, jo hyvin myöhään, Maksim Maksiimitsh, astuessaan -huoneesen, olisi minua herättänyt. Hän viskasi piippunsa pöydälle, -alkoi kävellä huoneessa, kärhensi valkeata, pani vihdoin maata, mutta -kauan ryki, syljeskeli ja kääntelihe... - --- Syökö teitä luteet? kysyin minä. - --- Syövät, luteet... vastasi hän, raskaasti huo'ahtaen. - -Minä heräsin varhain seuraavana aamuna, mutta Maksim Maksiimitsh oli -kerinnyt ennen minua. Minä löysin hänet istumasta portin luona rahilla. -"Minun täytyy mennä komendantin luo", sanoi hän, "niin tehkää hyvin, -jos Petshoorin tulee, ja lähettäkää minua noutamaan..." - -Minä lupasin. Hän juoksi, ikäänkuin olisivat hänen jäsenensä saaneet -uudelleen nuoruuden voimaa ja nuorteutta. - -Aamu oli raitis ja kaunis. Kultapilvet lateilivat vuorille, ikäänkuin -uusi jono ilmavuoria; portin edustalla levisi laaja tori ja sen takana -oleva kauppa-paikka vilisi kansaa, sillä oli sunnuntai. Avo-jalkaset -osetiini-pojat, pussit kakku-hunajaa selässä, pyörivät ympärilläni; -minä heitä kiroilin, sillä minulla ei ollut aikaa heitä varten -- ja -aloin jo jakaa levottomuutta hyvän alakatteinin kanssa. - -Ei mennyt kymmentä minuuttia, kun torin päässä näkyi se, jota odotimme. -Hän kävi eversti N--in seurassa, joka, saatettuaan hänet ravintolaan, -heitti hänelle hyvästi ja palasi linnoitukseen Minä laitoin heti -invaliidin Maksim Maksiimitshin perään. - -Petshoorinin vastaan tuli ulos hänen palvelijansa ja ilmoitti, että -heti käydään valjastamaan, antoi hänelle sikari-laatikon, ja, saatuaan -muutamia käskyjä, lähti askareilleen. Hänen herransa, sytytettyään -sikarin, haukotti pari kertaa ja istui rahille toiselle puolelle -porttia. Nyt minun tulee kuvata teille hänet. - -Hän oli keski-korkuinen mies. Hänen solakka, hieno vartalonsa ja -leveät hartijansa todistivat lujaa ruumiin rakennusta, joka voi kestää -kaikkia kiertolais-elämän vaivaloisuuksia ja ilman-alan muutoksia, ja -jota ei kukista pääkaupungin elämän irstaisuus eivätkä sielun myrskyt. -Hänen pölyisestä sametti takistaan, joka vain oli suljettu kahdella -alanapilla, pisti näkyviin sokaisevan valkoiset liina-vaatteet, -joka seikka todisti kelpo miehen tapoja. Hänen likaiset käsineensä -näkyivät olevan vaseti ommellut hänen pientä ylimyksellistä kättänsä -varten, ja, kun hän oli riisunut toisen käsineen, ihmetytti minua -hänen vaaleat, laihat sormensa. Hänen käyntinsä oli huolimatoin ja -vitkainen, ja minä huomasin, ett'ei hän heilutellut käsiään, -- joka -on jonkinmoisen salamielisen luonteen merkki. Muutoin ovat nämä vain -minun huomautuksiani, jotka perustuvat omiin havaintoihini, enkä -minä tahdo ollenkaan pakoittaa teitä niitä umpimähkään uskomaan. -Kun hän kävi rahille, taipui hänen suora vartalonsa aivan, kuin -hänellä ei olisi ollut yhtäkään nikamaa selässä; hänen koko -ruumiinsa asema todisti jotakin hermojen heikkoutta ja hän istui, -kuten Balsakkilainen kolmekymmen vuotias virnakka höyhen-tuolissaan -väsyttävien tanssijaisten jälkeen. Ensi silmäykseltä hänen kasvoihinsa -en olisi lukenut hänelle enempää kuin kolmekolmatta vuotta, vaikka -sittemmin olin valmis lukemaan kolmekymmentä. Hänen hymyssään oli -jotakin lapsellista, hänen ihossaan jotakin naisellista lienteyttä. -Hänen vaaleat, luonnosta kiharat hiuksensa reunustivat hyvin somasti -hänen kalpean aatelis-otsansa, jossa ainoasti pitkäin havaintojen -perästä saattoi huomata toisiaan risteileväin ryppyjen jäljet, jotka, -luultavasti, kuvautuivat paljoa selvemmin vihan tahi sisällisen -levottomuuden hetkenä. Vaikka hänen hiuksensa olivatkin vaalean -väriset, olivat hänen viiksensä ja kulmakarvansa mustat -- ja se -on rodun merkki ihmisellä, samoin kuin musta harja ja musta häntä -valkealla hevosella. Lopettaakseni kuvani sanon, että hänellä oli -nenä hiukan pystyssä, sokaisevan valkoiset hampaat ja ruskeat silmät. -Silmistä on minun vielä sanominen muutama sana. - -Ensiksikin, ne eivät nauraneet, kun hän nauroi! -- Ettekö ole sattuneet -huomaamaan sellaista kummaa toisilla ihmisillä?... Se on joko pahan -luonnon tahi syvän, alituisen surun merkki. Puoli-avonaisten luomien -takaa ne kiiluivat eräällä, jos niin käy sanominen, valkoimen -tapaisella loistolla. Se ei ollut sielun innostuksen, eikä vilkkaan, -kuvituksen heijastusta, vaan sokaiseva, kylmä, sileän teräksen tapainen -loiste. Hänen katseensa ei ollut pitkällinen, vaan tunkeutuva ja -raskas; se jätti jälkeensä säädyttömän kysymyksen tukalan vaikutuksen -ja olisi saattanut näyttää röyhkeältä, jollei se olisi ollut niin -välinpitämättömän rauhallinen. Kaikki nämä huomautukset johtuivat -mieleeni, kentiesi, vain siitä syystä, että minä tunsin muutamia -erityiskohtia hänen elämästään, ja ehkäpä hänen muotonsa olisi tehnyt -aivan vastaisen vaikutuksen johonkin toiseen. Mutta, koska ette kuule -hänestä muilta, kuin minulta, niin on ehdottomastikin tähän kuvaukseen -tyytyminen. Lopuksi; sanon, että hän, yleensä, oli jokseenkin kaunis ja -että hänellä oli sellaiset kasvot, jotka erittäin miellyttävät naisia. - -Hevoset olivat jo valjaissa. Tuon tuostakin helähteli kello vempelessä -ja palvelija kävi jo kahdesti ilmoittamassa Petshoorinille, että kaikki -oli valmista; mutta Maksim Maksiimitshia ei vielä kuulunut. Onneksi -oli Petshoorin vaipunut ajatuksiinsa katsellessaan Kaukaasian sinisiä -harjanteita, eikä hän näkynyt ensinkään tekevän kiirutta matkalle. Minä -astuin hänen luokseen. "Jos tahdotte vielä odottaa vähäsen", sanoin -minä, "niin saatte ilon nähdä vanhan tuttavanne..." - --- Niin, oikein! vastasi hän sukkelaan; minulle siitä eilen puhuttiin. -Missäs hän on? -- Minä käännyin torille päin ja näin Maksim -Maksiimitshin juoksevan minkä jaksoi... Muutamain minuuttien perästä -oli hän jo vieressämme: hän voi tuskin hengittää ja hiki valui helminä -hänen kasvoilleen. Märät, harmaat hiustupsut, jotka törröttivät lakin -alta, olivat takertuneet hänen otsaansa, ja hänen polvensa vapisivat... -Hän tahtoi heittäytyä Petshoorinin kaulaan, mutta tämä, hymyillen -ja kyllin kylmästi, vaikka kohteliaasti, ojensi hänelle kätensä. -Alakatteini ällämystyi kotvaksi, mutta tarttui sitten molemmin käsin -himoisesti hänen käteensä. Hän ei voinut vielä puhua. - --- Kuinka hauskaa, kallis Maksim Maksiimitsh! No, mitenkä jaksatte? -sanoi Petshoorin. - --- Ja... sinä?... ja te?... sammalsi ukko, kyynelet silmissä. Kuinka -monta vuotta... kuinka monta päivää... ja minne nyt matka pitää? - --- Lähden Persiaan -- ja etemmäksi... - --- Tokko nyt jo heti?... Odottakaahan, kallis ystäväni! -- Tokko nyt -heti erkanemme?... Emmehän ole moniin aikoihin nähneet toisiamme... - --- Täytyy, Maksim Maksiimitsh, -- oli vastaus. - --- Herranen aika! minnekä teillä on semmoinen kiire? Minulla olisi -paljon kertomista... ja kyselemistä... No, mitä? oletteko eronneet -virasta?... kuinka?... mitenkä teidän on laita? - --- Olen ikävöinyt! vastasi Petshoorin hymyillen. - --- Muistattekos, kun linnoituksessa oltiin ja eleltiin?... Sepä oli -mainio metsästys-paikka!... Olittehan te kova ampuja... Entä Beela?... - -Petshoorin kalpeni hiukkaisen ja kääntyi pois. - -Kyllä, muistan! sanoi hän, melkein heti väkinäisesti haukoitettuaan. - -Maksim Maksiimitsh alkoi rukoilla häntä jäämään vielä kahdeksi -tunniksi. "Syödään oiva päivällinen", sanoi hän, "minulla on kaksi -fasaania; ja kahetiini on täällä mainiota, ei, tietysti, semmoista, -kuin Gruusiassa, mutta yhtä hyvin parempaa laatua... Sitten -pakinoidaan... Te kerrotte minulle olostanne Pietarissa... Hä?"... - --- Tosiaankin, ei minulla ole mitään kertomista, kallis Maksim -Maksiimitsh... Hyvästi sitten, minun täytyy... minun on -kiiruhtaminen... Kiitoksia, ett'ette unhottaneet... lisäsi hän tarttuen -hänen käteensä. - -Ukko rypisteli kulmiaan... Hän oli pahoillaan ja vihoissaan, vaikka hän -koki sitä salata. "Unhottaa!" mutisi hän: "minäpä en ole unhottanut -mitään... No, Jumalan nimeen sitten!... Enpä minä luullut siten teitä -kohtaavani..." - --- No, heittäkää sikseen! sanoi Petshoorin, syleiltyään häntä -ystävällisesti. Olenhan minä sama kuin ennenkin!... mutta mitäs -tehdä?... kullakin on tiensä... Jumala ties, satummeko vielä kohtaamaan -toisiamme!... Tätä puhuessaan istui hän jo vaunuissa ja kyyditsijä -alkoi selvittää ohjaksia. - --- Seis', seis'! huusi äkkiä Maksim Maksiimitsh tarttuen vaunujen -oviin: -- olin ihan unhottaa, että minulle jäivät teidän paperinne, -Gregorius Aleksandrovitsh... minä olen niitä kuljetellut muassani... -sillä luulin teidät tapaavani Gruusiassa, mutta tässähän Jumala soikin -nähdä... Mitä minun niillä on tehtävä?... - --- Mitä tahdotte! vastasi Petshoorin. -- Hyvästi... - --- Siis te Persiaan?... milloinka palajatte? huusi hänen jälkeensä -Maksim Maksiimitsh. - -Vaunut olivat jo kaukana, mutta Petshoorin teki kädellään merkin, jota -voi kääntää seuraavalla tavalla: tuskinpa koskaan! ja miksikä! - -Pitkään aikaan ei enään kuulunut kellon helinää, eikä pyörien rätinää -limsiötieltä, mutta ukkorukka yhä seisoi samalla paikalla syvissä -mietteissä... - -"Niin", sanoi hän vihdoin, kokien ottaa välinpitämättömän muodon, -vaikka harmin kyynel ajoittain kiilsi hänen ripsissään, "olimmehan me -kyllä tuttavia -- mutta, mitäs ovat tuttavat nykyaikaan!... Mitäpä -hänelle minusta? Minä en ole rikas, ei minulla ole virka-arvoja, enkä -minä ikäänikään nähden ole lainkaan hänen vertaisensa... Äläs vain, -minkälaiseksi teikariksi on käynyt, kun taas oleskeli Pietarissa... -Nepäs vaunut!... ja olipas sillä tavaroita!... ja vantti-mies ylpeä, -niin että pois tieltä!..." Nämät sanat lausui hän iroonillisella -hymyllä. "Sanokaapa", jatkoi hän, kääntyen minuun päin: "no, mitäkäs -te tästä ajattelette?... ja mikäs piru hänet nyt Persiaan viepi?... -Naurattavaa se on, Jumal' aut', naurattavaa!... Tiesinhän minä sen, -että hän on hepakko, johon ei käy luottaminen... Vaan vahinko, -yht'hyvin, että hän huonosti päivänsä päättää... mutta mitenkäs muuten -voisi käydäkään!... Olenhan minä sen aina sanonut, ett'ei se ole -mistään kotoisin, joka vanhat ystävänsä unhottaa!..." Sitten kääntyi -hän pois kätkeäkseen mielensä liikutusta ja meni pihalle kävelemään -rattaiden ympäri, ikäänkuin katsellakseen pyöriä, sillä välin kuin -hänen silmänsä vähän väliä täyttyivät kyynelillä. - --- Maksim Maksiimitsh, sanoin minä, lähestyen häntä, mitä paperia -teille Petshoorin jätti? - --- Jumala hänet ties! joitakin muistelmia. - --- Mitä te aiotte niillä tehdä? - --- Mitäkö? Käsken tehdä patruunia. - --- Antakaa ne ennen minulle. - -Hän katsoi minuun ihmetyksellä, jupisi jotakin hampaihinsa ja alkoi -kaivella remettiään; sieltä otti hän vihon ja heitti sen ylenkatseella -maahan; sitten joutuivat toinen, kolmas, ja aina kymmenenteen saakka, -samaan kohtaloon. Hänen harmissaan oli jotakin lapsellista, ja se minua -nauratti, mutta minun kävi myöskin häntä sääli... - --- Siinä ne ovat kaikki, sanoi hän; onnea löydölle... - --- Ja minä voin tehdä niillä, mitä tahdon? - --- Vaikka sanomiin painattaisitte, se ei minuun koske... Olenkos minä -mikä hänen ystävänsä, taikka sukulaisensa?... Kyllähän me elimme yhden -katon alla... vaan vähänkös, kenenkä kanssa eletään?... - -Minä otin paperit ja vein ne tuota pikaa pois, peläten alakatteinin -katuvan. Piakkoin meille ilmoitettiin okaasian lähtevän tunnin päästä, -ja minä käskin valjastamaan. Alakatteini astui huoneesen silloin, kuin -minä panin lakkia päähäni; hän ei näkynyt tekevän lähtöä. Hänellä oli -jonkinmoinen, väkinäinen, kylmä katsanto. - --- Entä te, Maksim Maksiimitsh, ettekö te lähdekään? - --- En. - --- Miksikä ette? - --- En ole vielä nähnyt komendanttia ja minun täytyy jättää hänelle -muutamia ruunun tavaroita. - --- Kävittehän te hänen luonansa? - --- Kävin kyllä, sanoi hän. hämmentyen; mutta hän ei ollut kotona... -enkä häntä odottanut. - -Minä ymmärsin, että ukko-rukka, kentiesi, ensi kerran elämässään, oli -heittänyt viralliset tehtävänsä _omien asiainsa_ vuoksi, (käyttääkseni -virkakieltä) -- ja kuinka hänet siitä palkittiin! - --- Sangen ikävää, sanoin minä hänelle, sangen ikävää, Maksim -Maksiimitsh, että meidän täytyy erota ennen aikojaan. - --- Mitä meistä, sivistymättömistä ukoista, on teidän seuraanne!... -Te olette ylpeätä, suuren maailman nuorisoa. Kyllähän, kun ollaan -tsherkessien kuulien keskellä, silloin yhdessä vaikka minne mennään -- -mutta annapas kun joskus sitten tavataan, niin on häpeä kättäkin lyödä -vanhalle veikolle. - --- Minä en ansaitse näitä nuhteita, Maksim Maksiimitsh. - --- Niin minä, näette, vain sanoin sanoakseni, Muutoin, toivotan teille -kaikkea hyvää ja hauskaa matkaa. - -Me heitimme hyvästi jokseenkin kuivasti. Tuo kelpo Maksim Maksiimitsh -kävi itsepäiseksi, toraisaksi alakatteiniksi! Ja minkä tähden? Sen -tähden, että Petshoorin, hajamielisyydessään tai muusta syystä, oli -ojentanut hänelle kättä, kun tämä tahtoi heittäytyä hänen kaulaansa. -Surullista on nähdä, kun nuoriso kadottaa paraimmat toiveensa ja -haaveensa, kun sen edestä temmaistaan ruusuinen harso, jonka läpi se -katselee ihmisten töitä ja tunteita, vaikka onkin toivoa, että vanhat -harhat vaihtuvat yhtä muutteleviin, mutta sen sijaan yhtä suloisiinkin, -uusiin... Mutta mihinkäs ne vaihdat Maksim Maksiimitshin iässä? -Väkisinkin sydän paatuu, sielu salpautuu... - -Minä lähdin yksin. - - - - - - -Petshoorinin Päiväkirja. - - - - -Esipuhe. - - -Äskettäin kuulin, että Petshoorin, palattuaan Persiasta, oli kuollut. -Tämä tieto minua varsin ilahutti, sillä se antoi minulle oikeuden -painattamaan nämä muistiin panot, ja minä käytin tilaisuutta hyväkseni -pannakseni nimeni vieraalle tuotteelle. Suokoon Jumala, ett'eivät -lukijat minua rankaise sellaisesta viattomasta väärennyksestä! - -Nyt on minun hiukan selittäminen syitä, jotka saivat minut ilmaisemaan -yleisölle minulle perin tuntemattoman miehen sydämen salaisuudet. -Jospa vielä olisi ollut hänen ystävänsä (totisen ystävän kavalan -julkeuden jokainen käsittää), mutta minä näin hänet ainoastaan kerran -elämässäni valta-tiellä, niin muodoin en saata kantaa häntä vastaan -sitä selittämätöntä vihaa, joka, kätkeytyen ystävyyden naamarin alla, -odottaa ainoastaan rakastetun esineen kuolemaa tai onnettomuutta, -purkaakseen hänen päänsä päälle soimausten, neuvojen, ivan ja säälin -rakeita. - -Uudestaan lukiessani näitä muistiin panoja, vakuuttauduin sen -todenperäisyydestä, joka näin armahtamatta toi julki omat heikkoutensa -ja paheensa. Ihmis-sielun, vaikkapa vähäisimmänkin, historia lie -melkein huvittavampi ja hyödyllisempi, kuin kokonaisen kansan historia -olletikin kun se on tulos kypsen älyn havainnoista itsestään Ja kun -se on kirjoitettu ilman turhamaista halua herättämään osan-ottoa tai -ihmettelemistä. Rousseau'n Tunnustuksella on jo se vika, että hän luki -sen ystävilleen. - -Siis, ainoastaan hyödyn halu sai minut painattamaan katkelmat -päiväkirjasta, joka satunnaisesti joutui käsiini. Vaikka olen muuttanut -kaikki nimet, niin luultavasti ne, joista siinä puhutaan, kuitenkin -tuntevat itsensä, ja, kentiesi, löytävät he oikeuttamista menetyksille, -joista tähän asti ovat syyttäneet miestä, jolla enään vast'edes ei ole -mitäkään yhteistä tämän maailman kanssa. Annammehan me melkein aina -anteeksi sen, minkä ymmärrämme. - -Minä olen pannut tähän kirjaan ainoastaan sen, mikä koski Petshoorinin -oloon Kaukaasiassa. Huostaani jäi vielä paksu vihko, jossa hän kertoo -koko elämänsä. Joskus sekin ilmestyy maailman tuomittavaksi, mutta nyt -en raatsi ottaa omakseni tätä vastuutta monesta tärkeästä syystä. - -Kentiesi jotkut lukijat tahtovat tietää minun mielipiteeni Petshoorinin -luonteesta. Vastaukseni on tämän kirjan nimikirjoitus. "Se on pahaa -ivaa!" sanovat he. -- En tiedä. - - - - -I. - -Taman. - - -Taman on viheliäisin kaikista Wenäjän rantakaupungeista. Minä olin -siellä vähällä kuolla nälkään ja päälliseksi vielä tahdottiin minut -hukuttaa. Minä saavuin sinne kyyti-rattailla myöhään yöllä. Kyyditsijä -seisatti uupuneen kolmivaljakon ainoan, kaupunkiin tultaessa olevan, -kivitalon portille. Vartija, Mustanmeren kasakka, kuultuaan kellon -helinän, huusi unen horroksissa ynseällä äänellä: "kuka siellä?" -Alaupsieri ja kymmenys-mies astuivat ulos. Minä selitin heille olevani -upsieri, matkustavani ruunun asioilla toimivaan osastoon ja aloin -pyytää ruunun asuntoa. Kymmenys-mies kuljetti meitä kaupungilla. Joka -ainoassa tuvassa, johon vain tultiin, oli asukkaita. Oli kylmä; minä -rasituin ja tuskastuin, sillä en ollut maannut kolmeen yöhön. -- "Vie -minut vaikka hiiteen, lurjus! kunhan johonkin paikkaan!" huusin minä. --- "Tiedän minä vielä yhden kyysän", vastasi kymmenys-mies, silitellen -korvallistaan, "mutta se ei ole teidän arvonne mieleen, siellä ei ole -kaikki kunnossa!" Käsittämättä viimeisen sanan oikeata merkitystä, -käskin hänen käydä edeltä ja pitkän matkustuksen perästä pitkin -likaisia kujia, joiden molemmilla puolin huomasin vain rappeutuneita -aitoja, tulimme pieneen hökkeliin aivan meren rannalla. - -Täysikuu valaisi uuden asuntoni kaislakaton ja valkeat seinät; -limsiö-vallituksella ympäröidyllä pihalla seisoi, pönkistellen, toinen, -edellistä pienempi ja vanhempi mökki. Ranta kaltoi jyrkkäyksenä mereen -melkein sen seinuksilta ja alaalla loistivat, lakkaamatta solisten, -tumman siniset aallot. Kuu katseli hiljaa levotonta, mutta sille -kuuliaista aljetta, ja sen valossa saatoin eroittaa, kaukana rannasta, -kaksi laivaa, joiden mustat purjeneuvot seittinä kuvautuivat himmeällä -taivaan äärellä. "Onpa laivoja valkamassa", ajattelin minä, "huomenna -lähden Gelendshikkiin". - -Käskylään virkaa toimitti minulla linjakasakka. Käskettyäni häntä -irroittamaan remettini ja laittamaan kyyditsijät pois, kävin isäntää -kutsumaan -- mutta ei kuulu mitään, koputin -- ei hiiskaustakaan... -mitäs tämä on? Viimein kömpi eteisestä noin neljäntoista vuotias poika. - --- "Missä on isäntä?" -- Ei ole, vastasi poika Vähän Wenäjän murteella. --- "Mitä, eikö ollenkaan?" -- Ei ollenkaan. -- "Entä emäntä?" -- Hän -hätkähti kauppalaan. -- "Kukas sitten oven aukaisee?" sanoin minä, -potkaisten siihen jalallani. Ovi aukeni itsestään ja hökkelistä puhalsi -kostealta. Minä sytytin virittimen ja kohotin sen pojan nenän eteen. Se -valaisi kaksi valkeata silmää. Hän oli sokea, umpisokea syntymästään, -ja hän seisoi liikkumattomana edessäni. Minä aloin katsastaa; hänen -kasvojensa piirteitä. - -Tunnustan, että minulla on kova taikaluulo... kaikkia sokeita, -kiero-silmiä, kuuroja, mykkiä, jalattomia, käsittömiä, -kyttyrä-selkäisiä j.m.s. vastaan. Minä olen huomannut, että aina on -joku kummallinen suhde ihmisen ulkomuodon ja sielun välillä, ikäänkuin -jäsenen häviöllä sielukin menettää jonkun aistimen. - -Minäpä aloinkin katsastaa sokean kasvoja, mutta mitäpäs saattaa lukea -kasvoista, joilla ei ole silmiä. Kauan katselin minä häntä ehdottomalla -säälillä, kun äkkiä hänen ohuilla huulillaan vivahti tuskin huomattava -hymy, enkä tiedä miksi, mutta se teki minuun mitä ilkeimmän -vaikutuksen. Mielessäni syntyi epäilys, ett'ei tämä sokea ollutkaan -niin sokea, miltä hän näytti; turhaan ko'in itseäni vakuuttaa, että -kaihta on mahdoton jäljitellä, ja missäkä tarkoituksessa? Mutta mitäs -sille saa? -- olen usein taipuva taika-luuloihini... - --- "Oletko isännän poika?" kysyin häneltä viimein. -- En. -- "Kukas -sinä olet?" -- Köyhä orpo. -- "Onkos emännällä lapsia?" -- Ei; -tytär oli, mutta hän karkasi meren taakse tataariilaisen kanssa. -- -"Minkä tataarilaisen kanssa?" -- Piru hänet tietää! olihan Krimin -tataarilainen, soutaja Kertshistä. - -Minä menin hökkeliin. Kaksi rahia ja pöytä ynnä kauhea arkku takan -vieressä olivat sen koko kalusto. Seinällä ei ollut yhtäkään Jumalan -kuvaa -- paha merkki! Särjetystä ikkunasta tunki merituuli sisään. Minä -vedin remetistä esille vahapätkän ja, sytytettyäni sen, aloin purkaa -tavaroitani, panin nurkkaan miekkani ja pyssyni, pöydälle pistuolit, -levitin burkkani rahille, ja kasakka omansa toiselle; kymmenen minuutin -kuluttua alkoi hän jo kuorsata, mutta minä en voinut nukkua, sillä -pimeässä pyöri yhä edessäni valkosilmäinen poika. - -Siten kului tunnin verta. Kuu paistoi ikkunaan ja sen valo päilyi -hökkelin maa-permannolla. Äkkiä vilahti varjo kirkkaalla juovalla, -joka halkaisi permannon. Minä kohoittauduin ja katsoin ikkunaan. -Toistamiseen juoksi joku sivutse ja katosi, Jumala tiesi minne. Minä -en voinut olettaa tuon olennon juosneen alas jyrkkäydestä, mutta -yhtä kaikki muualle se ei olisi voinut joutua. Minä nousin, pu'in -ylleni beshmetin, pistin tikarini vyöhön ja menin hyvin hiljaa ulos -hökkelistä. Sokea poika tuli vastaani. Minä piileilin aidan viereen, -ja hän kulki ohitseni varmalla, mutta varovalla käynnillä. Kainalossa -kantoi hän jotakin myttyä ja, käännyttyään valkamaan, alkoi laskeutua -kapeata jyrkkää polkua myöten. "Sinä päivänä mykät puhuvat ja sokeat -saavat näkönsä jälleen", ajattelin minä, seuraten häntä semmoisen -matkan päässä, ett'en kadottaisi häntä nä'ystäni. - -Sillä välin alkoi kuu pukeutua pilviin ja merelle kohosi sumu; sen -läpi tuskin paistoi lyhty likeisen laivan perä-keulalta. Rannalla -kimalteli somer-kuohu, joka tuon tuostakin uhkasi sen upottaa. Vaivalla -laskeutuen kuljin alas jyrkkäyttä myöten, kun ihmeekseni näin sokean, -hiukan pysähdyttyään, kääntyvän oikealle ja käyvän niin likeltä vettä, -että näytti, kuin aalto heti hänet tempaisisi ja huuhtoisi pois. Mutta, -näköään, se ei ollut hänen ensimäinen kävelynsä, päättäen varmuudesta, -jolla hän astui kiveltä kivelle ja karttoi halkeamia. Viimein hän -seisattui, ikäänkuin jotakin kuunnellakseen, istautui maahan ja pani -mytyn viereensä. Minä otin vaarin hänen liikkeistään ja kätkeydyin -rannalta esiin pistävän kallion taakse. Muutaman minuutin kuluttua -näkyi vastaiselta puolelta valkea haahmo, joka lähestyi sokeata ja -istui hänen viereensä. Tuuli kantoi ajoittain korviini heidän puhettaan. - --- No, sokea? sanoi naisen ääni, nyt käy raju myrsky ja Jankko ei -tulekaan. -- Jankko ei pelkää myrskyä, vastasi tämä. -- Sumu paksunee, -sanoi taas naisen ääni surullisesti. - --- Sumussa on parempi päästä vartija-laivojen ohitse, oli vastaus. -- -Mutta jos hän hukkuu? -- Niin menet ilman uutta nauhaa pyhänä kirkkoon. - -Seurasi äänettömyys. Minua kummastutti yhtä kaikki se, että sokea oli -puhunut minun kanssani Wähän Wenäjän murteella, mutta nyt puhui selvää -Wenättä. - --- Käethän, minä olin oikeassa, sanoi taas sokea, lyöden kämmeniään -yhteen. -- Jankko ei pelkää merta, eikä tuulta, ei sumua, eikä -ranta-vartijoita. Kuuntelehan: se ei ole vesi, joka loiskii; minäpäs en -petykään -- se on hänen pitkät aironsa. - -Nainen hyppäsi ylös ja alkoi levottoman näköisenä tähystää -kaukaisuuteen. - --- Hourailet, sokea! sanoi hän, minä en näe mitään. - -Tunnustan, että vaikka kuinka ko'in eroittaa kaukaisuudessa jotakin -veneen tapaista, niin en onnistunut. Siten kului noin kymmenen -minuuttia, ja nyt näkyi vaahtoharjojen välistä musta piste; se ei -suurentunut, eikä pienentynyt. Hitaasti kohoten aaltojen harjoille -ja jälleen laskeutuen, lähestyi rantaa vene. "Uskalias oli kulkija, -joka oli päättänyt lähteäkseen moisena yönä lahden poikki kahden -kymmenen virstan matkalle, ja tähdellinen mahtoi olla syykin, -joka oli hänet siihen saanut", arvelin minä ja sydämeni tykytteli -kovasti, katsellessani tuota vene-rukkaa. Vaan se sukelsi, kuin -sorsa, ja sitten, huiskahuttaen nopeasti airoja, ikäänkuin siipiä, -hyppi syvänteestä kuohu-pirskeesen; ja tuossa paikassa, ajattelin -minä, tölmähtää se vauhdilla vasten rantaa ja ritkahtaa pirstoiksi, -mutta se kääntyi sievästi syrjittäin ja puikahti vahingoittumatta -pieneen poukamaan. Siitä astui keskikasvuinen mies, tataarilainen -lampaannahka-lakki päässä, viittasi kädellään ja kaikki kolme kävivät -vetämään jotakin veneestä. Paino oli niin suuri, ett'en vieläkään -ymmärrä, kuinka vene ei uponnut. Otettuaan kukin mytyn hartioilleen, -lähtivät he pitkin rantaa ja kohta kadotin heidät näkyvistä. Minun oli -palaaminen kotia; mutta tunnustan, että kaikki nämä kummallisuudet -huolettivat minua, jotta töin tuskin odotin aamua. - -Kasakkani oli kovin ihmeessään, kun hän, herättyään, näki minut -täydessä puvussa; mutta minä en sanonut, yhtä kaikki, hänelle syytä -siihen. Ihanneltuani tuokion ikkunasta pilvi-hetaleilla kylvettyä -taivasta ja Krimin kaukaista rantaa, joka ulottuu sinipunertavana -juovana ja päättyy kallioon, jonka kärjellä vaalastaa tulitorni, lähdin -minä Fanagoorian linnoitukseen kuulustelemaan komendantilta, milloinka -voisin lähteä Greledshikkiin. - -Mutta -- harmikseni, ei komendantti tietänyt antaa minulle mitäkään -ratkaisevaa vastausta. Laivat, jotka seisoivat valkamassa, olivat -joko vartija- tai kauppa-laivoja, joita ei edes vielä oltu ruvettu -kuormittamaan. -- "Kentiesi kolmen, neljän päivän perästä tulee -posti-laiva", sanoi komendantti, "niin silloin kuullaan". Minä palasin -kotia synkeänä ja vihoissani. Ovessa tuli minua vastaan kasakka -pelästyneen näköisenä. - --- Pahojako kuulumisia, teidän armonne? sanoi hän minulle. - --- Niin, veikkoinen, Jumala ties', milloin täältä päästään. - -Tästä hän kävi vieläkin levottomammaksi ja, kumartuen puoleeni, -kuiskasi minulle: -- täällä ei ole kaikki kunnossa! Minä tapasin -tänään erään Mustanmeren kasakan, joka on minulle tuttu -- me, näette, -olimme viime vuonna samassa osastossa -- ja, kuultuaan, minne olimme -pysähtyneet, sanoi hän: täällä ei ole kaikki kunnossa, veliseni, -ihmiset ovat huonoja!... Ja mikäs, oikeastaan, tuo sokea lie!... yksin -käy hän joka paikassa, torillakin, noutaa leipää, kantaa vettä... on, -näköään, tässä siihen tottunut. - --- Kuules! Onkos edes emäntää näkynyt? - --- Tänään poissa ollessanne tuli ämmä tyttärineen. - --- Mikä tytär? Eihän hänellä ole tytärtä. -- Jumala hänet sitten ties', -mikä hän on, joll'ei tytär; tuollahan tuo ämmä istuu mökissään. - -Minä menin hökkeliin. Takassa paloi kova valkea, jolla kiehui -päivällinen, jotenkin komea köyhimyksille. Ämmä vastasi jokaiseen -kysymykseeni, että hän on kuuro, eikä kuule mitään. Mitä hänen -kanssaan oli tehtävä? Minä käännyin sokean puoleen, joka istui takan -ääressä, pannen risuja tuleen: "Kuulepas, turkasen poika", sanoin minä -nipistäen häntä korvasta, "sanohan, minne sinä yöllä myttyä kuljetit --- hä?" Äkkiä rupesi sokea itkemään, parkui ja oihki: "Minne minä olen -mennyt?... En minä ole minnekään mennyt... myttyä?... mitä myttyä?" --- Tällä kertaa ämmä kuuli ja alkoi jupista: "noin syyttelevät, ja -vielä köyhää! Mitä te hänestä? Mitä hän teille on tehnyt?" Tämä minua -kyllästytti ja minä lähdin pois, varmaan päättäneenä hankkiakseni -selityksen tähän arvoitukseen. - -Minä kääriydyin burkkaan ja istuin aidan viereen kivelle, katsellen -kaukaisuuteen; edessäni levisi yöllisen myrskyn velloma meri ja sen -yksitoikkoinen, nukkuvan kaupungin tohun kaltainen kohina muistutteli -minulle menneitä vuosia, vei ajatukseni pohjoiseen, meidän kylmään -pääkaupunkiimme, ja muistojen kuohuttamana minä unohdin itseni... -Siten kului tunnin verta, ehkä enemmänkin... Äkkiä koski jotakin -lauluntapaista korviini. Se oli, todellakin, laulua, ja raikas ääni -- -mutta mistä?... Minä kuuntelin. Sävelmä oli sievä, milloin verkallinen -ja surullinen, milloin nopea ja vireä. Minä katselin, mutta en nähnyt -ketäkään ympäristöllä, kuuntelin taas ja sävelet lankesivat ikäänkuin -taivaasta. Minä nostin silmäni ja näin mökin katolla seisovan tytön -juovikkaassa hameessa, hiukset hajallaan -- oikee keiju. Suojellen -kämmenellään silmiään auringon, säteitä vastaan, tähysteli hän tarkkaan -kaukaisuuteen, milloin itsekseen nauroi ja aprikoi, milloin alkoi taas -laulaa lauluaan. - -Minä muistan tämän laulun sanasta sanaan: - - Vapahassa vallassaan - Sini-ulapalla - Kulkee yhä laivuet - Valkopurjehiset. - - Noiden laivain keskitse - Kiitää venosen', - Vene ilman purjeitta, - Yksihankainen. - - Myrskykin kun myllertää -- - Vanhat laivuet - Siipensä kohottavat, - Merelle hajoavat. - - Minä silloin merelle - Syvään kumarran: - "Älä koske, paha meri, - Minun venostan'! - - Venoseni kuljettaa - Kalliit' aarteita, - Sitä yössä synkässä - Ohjaa poika hurja-pää". - -Ehdottomasti johtui mieleeni, ettäs yöllä olin kuullut saman äänen. -Minä mietistyin kotvaksi ja kun jälleen katsoin katolle, ei tyttöä -siellä enään ollutkaan. Äkkiä juoksi hän minun ohitseni, hyräillen -jotakin muuta, näpsytteli sormiaan ja meni ämmän luo. Heidän -keskenään syntyi siinä kiista, ämmä vihastui ja tyttö nauraa rehotti -ääneensä. Eikä aikaakaan, aallottareni juosta hypiskelee ja tulee -minuun päin; hän seisattui, katsoi terävästi silmiini, ikäänkuin -hämmästyneenä läsnä-olostani, kääntyi sitten välinpitämättömästi pois -ja meni hiljalleen valkamaa kohti. Mutta ei se siihen loppunut. Koko -päivän hyöri hän asuntoni ympärillä, eikä laulu ja hyppy la'annut -kotvaksikaan. Kummallinen olento! Hänen kasvoissaan ei ollut mitäkään -mielettömyyden merkkiä; päin vastoin pysähtelivät hänen vilkkaat, -tunkeutuvat silmänsä minuun, ja nuo silmät näyttivät jollakin -maneettivoimalla varustetuilta; joka kerta ne ikäänkuin odottivat -kysymystä. Mutta kun vain aloin häntä puhutella, juoksi hän pois, -viekkaasti hymyillen. - -Toden totta, minä en ollut ikänäni nähnyt moista naista. Hän oli -kaukana kaunottaresta, mutta minulla on omat vakuutukseni myöskin -kauneudesta. Hänessä oli paljo rodun merkkiä... ja naisissa, kuin -hevosissakin, on rotu suuri asia -- keksintö, joka on lähtenyt nuoresta -Ranskasta. Se, se on rotu, eikä nuori Ranska, näytäkse käynnissä, -käsissä ja jaloissa; erittäinkin nenä merkitsee paljon. Säännöllinen -nenä on Wenäjällä harvinaisempi pientä jalkaa. - -Laulajattareni näytti olevan noin 18 vuoden vanha. Hänen vartalonsa -tavaton nuorteus, hänen päänsä erinomainen, hänelle yksistään -omituinen kallistaminen, hänen pitkät ruskeat hiuksensa, hänen -hiukan päivettyneen ihonsa kullanmoinen läike kaulassa ja hartioilla -ja erittäin säännöllinen nenänsä -- kaikki tämä oli minusta -hurmaavaa. Vaikka hänen viistoissa silmänluonnissaan saattoi lukea -jotakin kesytöntä ja epäiltävää, vaikka hänen hymyssään oli jotakin -epämääräistä, niin voitti kuitenkin ennakkoluuloni: säännöllinen nenä -sai minut mielettömäksi; minä kuvittelin löytäneeni Goethen Minjoonin --- tuon hänen saksalaisen kuvituksensa oikullisen olennon! ja, -todellakin, oli heidän välillänsä paljon yhtäläisyyttä: samat äkilliset -käänteet rajuimmasta levottomuudesta täydelliseen tyynyyteen, samat -ongelmoiset puheet, samat hypyt ja kummalliset laulut... - -Iltapuolella seisatin minä hänet ovella ja alotin hänen kanssaan -seuraavan puheen: - --- Sanopas, kaunottareni, kysyin minä: -- mitä sinä tänään katolla teit? --- Katselin, mistä päin tuuli kävi. -- Mitä sinulla siitä on? -- Mistä -tuuli, sieltä onnikin. -- Vai niin! laulullako sinä onnea kutsuit? -- -Missä laulua on, siellä on onneakin. -- Mutta jospa laulatkin itsellesi -surua? -- Niin mikä sitten? Missä ei käy hyvin, siellä käypi pahoin, -ja pahasta hyvään taas ei ole pitkältä. -- Kuka sinulle opetti tuon -laulun? -- Ei kukaan opettanut; laulan, mitä päähäni pistää, ja kenen -on kuultava, kuulee, vaan kenen ei, se sitä ei ymmärrä. -- Mikäs nimesi -on, lintuni? -- Joka risti, se tietää. -- Kuka sinut risti? -- Mistä -minä tiedän. -- Sinuapa luihu on! Mutta minäpä tiedän sinusta jotakin -(hänen kasvonsa eivät muuttuneet, eikä hän liikahuttanut huuliaan, -aivan kuin ei asia olisi häntä koskenut). Minä tiedän, että sinä viime -yönä kävit rannalla. -- Ja sitten minä kerroin hänelle hyvin vakavana -kaikki, mitä olin nähnyt, luullen häntä hämmästyttäväni. Eikö mitä! Hän -purskahti nauramaan täyttä kurkkua ja sanoi: Paljon näitte, mutta vähän -tiedätte, ja minkä tiedätte, pitäkää lukon takana. -- Mutta jospa, -esimerkiksi, mielisin ilmoittaa komendantille, sanoin minä, katsoen -hyvin vakavasti, jopa ankarastikin. Hän hypähti äkkiä, alkoi laulaa ja -piiloutui, kuin pensaikosta peloitettu lintu. Viimeiset sanani eivät -olleet ollenkaan paikallaan; silloin minä en arvannut niiden tärkeyttä, -mutta sittemmin sain tilaisuuden niitä katuakseni. - -Heti kun hämärsi, käskin kasakkaani lämmittämään teekannun, kuten -on tapa sotaretkillä, sytytin kynttilän ja kävin pöydän ääreen -istumaan, poltellen matkapiippuani. Olin lopettamassa toisen lasin -teetä, kun ovi äkkiä narisi ja takanani kuului vaatteen ja askelten -vieno kohina; minä säpsähdin ja käännyin -- siinä tuli aallottareni. -Hiljaa ja äänetöinnä kävi hän istumaan vastapäätä minua ja loi minuun -silmänsä, enkä tiedä minkä tähden, mutta tuo katse näytti minusta -ihmeellisen hellältä: se muistutti yhtä niitä silmäilyjä, jotka muinoin -niin omavaltaisesti ilvehtivät elämäni kanssa. Se näkyi odottavan -kysymystä, mutta minä olin vaiti, täynnä selittämätöntä hämmekkiä. -Hänen kasvojaan peitti himmeä kalpeus, joka ilmaisi levottomuutta -sielussa; hänen kätensä harhaeli pöydällä omin valloin ja minä huomasin -siinä hienon väristyksen; hänen rintansa kohosi toisinaan korkealle, -toisinaan näkyi hän pidättävän huokumistaan. Tämä kometiia kävi minusta -pitkälliseksi ja minä olin valmis keskeyttämään äänettömyyden mitä -proosallisimmalla tavalla, se on esittämällä hänelle lasin teetä, kun -hän äkkiä hypähti seisoalle, kiersi kätensä kaulaani, ja märkä, tulinen -suudelma kajahti huulillani. Silmissäni musteni, päätäni huikaisi ja -minä pusersin hänet syliini nuoruuden innon kaikista voimista, mutta -hän luikahti, kuin käärme, käsistäni, kuiskutettuaan korvaani: "ensi -yönä, kaikkien maatessa, tule rannalle!" ja nuolena kiiti hän ulos -huoneesta. Etehisessä kaatoi hän kumoon teekannun ja kynttilän, joka -seisoi permannolla. "Hiton tyttö!" huusi kasakka, joka oli sijoittunut -oljille ja toivoi lämmittäikseen teen jäännöksillä. Ja silloin vasta -minä toivuin. - -Kahden tunnin kuluttua, kun kaikki oli valkamassa hiljennyt, herätin -kasakkani, sanoen: "Jos kuulet minun ampuvan pistuolilla, niin juokse -alas rantaan". Hän siiristi silmänsä ja vastasi koneentapaisesti: -"tottelen, teidän arvonne!" Minä pistin pistuolin vyöhöni ja lähdin. -Tyttö odotti minua äyräällä. Hän oli puettu mitä suinkin ohukaisesti; -pieni huivi vyötti hänen nuortean vartalonsa. - --- Käykää jäljessäni! sanoi hän tarttuen käteeni, ja me aloimme -laskeutua, enkä minä ymmärrä, kuinka minä pääsin alas niskaani -taittamatta. Alaalta me käännyimme oikealle ja kuljimme samaa tietä, -jota myöten aattona olin seurannut sokeata. Kuu ei ollut vielä noussut -ja ainoastaan kaksi tähtöstä, kuni kaksi pelastuksen tulitornia, tuikki -tummansinisellä la'ella. Raskaat laineet vyörivat toinen toisensa -perään täsmälleen ja tasaisesti hiljaa keikutellen venettä, joka -köydestä oli kiinni rannassa. "Käydään veneesen". sanoi kumppanini. -Minä epäröin, sillä minä en rakasta sentimentaalisia venematkoja -merellä, mutta myöhäistä oli enään peräytyä. Hän hyppäsi veneesen, -minä jäljessä, enkä kerinnyt vielä selviytyä, kun jo huomasin olevamme -liikkeessä. "Mitä tämä merkitsee?" sanoin minä vihaisesti. -- "Se -merkitsee", vastasi hän, asettaen minut laudalle ja kiertäen kätensä -vyötäiseni ympäri, "se merkitsee, että minä sinua rakastan"... Ja hänen -poskensa painui poskelleni, ja kasvoillani tunsin minä hänen kuuman -kuohumisensa. Samassa kohahti jotakin veteen; minä tartuin vyöhöni -- -pistuoli oli poissa. Oi! silloin pälkähti mieleeni kauhea epäily, veri -pulppusi päähäni! Katsottuani, huomasin olevamme noin viisikymmentä -syltä rannasta, uida minä en osannut! Minä tahdoin survaista hänet -luotani -- mutta, kuin kissa, takertui hän vaatteisini, ja äkillinen -kova tuuppaus oli vähällä syöstä minut mereen. Vene keikahti, vaan -minä korjaannuin ja meidän kesken syntyi tuima taistelu; vimma -lisäsi minulle voimia, mutta kohta huomasin, ett'en vetänyt vertoja -vastustajalleni sukkeluudessa... "Mitä sinä tahdot!" huusin minä, -puristaen kovasti hänen pieniä käsiään, niin että hänen sormensa -ruskahtelivat. Mutta hän ei huudahtanut, hänen käärme-luontonsa kesti -tämän koetuksen. - --- "Sinä olet nähnyt", vastasi hän, "sinä ilmoitat!" ja -ylenluonnollisella ponnistuksella kaatoi hän minut laidalle; molemmat -riipuimme me vyötäisistä ulos veneestä; hänen hiuksensa koskivat -veteen; hetki oli ratkaiseva. Minä ponnistin polvellani veneen pohjaan, -tartuin toisella kädellä hänen palmikkoonsa, toisella kaulaan; hän -laski vaatteeni ja silmänräpäyksessä heitin minä hänet laineisin. - -Oli jo jotenkin pimeä; hänen päänsä vilkkui pari kertaa kuohun -keskeltä, vaan enempää minä en nähnyt. - -Veneen pohjalta löysin minä puolen vanhaa airoa, ja niin ja näin pääsin -valkamaan, pitkien ponnistusten perästä. Kulkiessani pitkin rantaa -hökkeliini, katsahdin ehdottomasti sinne päin, missä sokea edellisenä -iltana oli odottanut yöllistä kulkijaa. Kuu jo vyöri taivaalle, ja -jotakin valkoista näytti minusta istuvan rannalla; uteliaisuudesta -hiivin, minä lähemmäksi ja kävin jyrkkäydelle pitkälleni ruohikkoon. -Kurottaen hiukan päätäni, saatoin minä kalliolta hyvin nähdä kaikki, -mitä alaalla tehtiin; en varsin kummakseni, vaan melkeinpä ilokseni, -hoksasin siellä aallottareni. Hän puserteli merivaahtoa pitkistä -hiuksistaan, märkä paita muotoili hänen nuortean vartalonsa ja korkean -rintansa. Vähän ajan perästä näkyi kaukaa vene; se läheni nopeasti, -ja siitä, kuten aattonakin, astui mies tataarilaisessa lakissa; -keritty oli hän kasakkojen tapaan ja hänen hihna-vyöstään törrötti -iso puukko. "Jankko", sanoi tyttö, "kaikki on hukassa!" Sitten jatkui -heidän puheensa, mutta niin hiljaa, ett'en voinut niitäkään eroittaa. --- "Missä sokea on?" sanoi vihdoin Jankko, korottaen äänensä. "Minä -lähetin hänet asioille", oli vastaus. Muutamain minuuttien kuluttua -ilmestyi sokea, kantaen selässään säkkiä, jonka hän laski veneesen. - --- Kuule, sokea! sanoi Jankko, vartioi sitä paikkaa... tiedäthän?... -siellä on kalliita tavaroita... sano (nimeä en kuullut), ett'en minä -ole enään hänen palvelijansa. Asiat ovat käyneet huonosti ja minua ei -hän enään näe, sillä nyt on vaarallista, ja siksipä minä lähden muualle -työtä etsimään; mutta tämmöistä uskaliasta ei hän toista löydäkään. -Sano niin, että jos hän olisi paremmin vaivat maksanut, niin ei -Jankkokaan olisi häntä hylännyt; ja tie on minulla, missä vain tuuli -käy ja meri kohisee! -- Kotvan äänettömyyden perästä jatkoi Jankko: -tyttö lähtee kanssani: hän ei voi tänne jäädä; ja sano ämmälle, että, -muka, on aika jo kuolla, sillä hän on kylliksi elellyt, ja kohtuus on -kaikissa paras. Meitä hän ei näe enään. - --- Entä minä? sanoi sokea vaikeroivalla äänellä. - --- Mitä hyötyä minulle sinusta on? oli vastaus. - -Sillä välin oli aallotar astunut veneesen ja viittasi kädellään -kumppanilleen; hän antoi sokealle jotakin käteen, sanoen: "Seh, osta -itsellesi renikoita". -- Vainko? sanoi sokea. "No, seh, tuossa sulle -vielä", ja raha putosi helisten vasten kiveä. Sokea ei sitä nostanut. -Jankko istui veneesen. Tuuli kävi rannalta päin, he kohottivat -pienen purjeen ja kiitivät nopeasti pois. Kauan vilkkui valkea purje -kuutamossa tummien aaltojen keskeltä; sokea istui yhä rannalla, ja -minusta kuului jotakin itkulta. Sokea poika itki tosiaankin, ja hyvin -kauan. Minun tuli häntä sääli... Ja miksi toi minut sallima rehellisten -salakuljettajain rauhalliseen keskuuteen? Kun tyyneen lähteesen -viskattu kivi, häiritsin minä heidän rauhansa, ja olin vähällä itse, -kuin kivi, vajota pohjaan! - -Minä palasin kotia. Etehisessä ratisi puulautasella loppuun palanut -kynttilä, ja kasakkani makasi, huolimatta käskystäni, sikeässä -unessa, molemmin käsin pidellen pyssyä. Minä jätin hänet rauhaan, -otin kynttilän ja menin hökkeliin. Oi! lippaani, hopeahelainen -miekkani, dagestaanilainen, ystäväni lahjoittama tikarini -- kaikki -olivat hävinneet. Silloin minä arvasin, mitä tavaroita kirottu sokea -kuljetti. Herätettyäni kasakkani jotenkin epäkohteliaalla survauksella, -toruin häntä, vihastuin, mutta en sille mitään saanut! Ja eikö olisi -ollut naurattavaa valittaa hallitukselle, että sokea poika minut -oli rosvonnut ja kahdeksantoista vuotias tyttö oli vähällä hukuttaa -minut? Jumalan kiitos saatoin aamulla jo lähteä ja minä jätin Tamanin. -Miten ämmän ja sokea-raukan kävi -- en tiedä. Ja mitäpä minuun kuuluu -ihmiselliset ilot ja murheet, minuun, ruunun asioilla ja vapaalla -kyydillä kuljeskelevaan upsieriin! - - - - -II. - -Ruhtinatar Mary. - - -11 p. Toukokuuta. - -Eilen tulin minä Pjätigorskiin ja vuokrasin asunnon kaupungin laidalla, -kaikkein korkeimmalla paikalla, Maskukin juurella. Raju-ilman aikana -pilvet varmaan koskevat kattooni. Kun kello viisi tänä aamuna aukaisin -ikkunani, niin huoneeni täyttyi sievässä aituudessa kasvavien kukkain -tuoksulla. Kukkivien tuomien oksat katselevat ikkunaani ja tuuli -karistelee toisinaan kirjoituspöydälleni niiden valkoisia terälehtiä. -Kolmelle haaralle on minulla ihana näkö-ala. Lännessä siintää -viisihuippuinen Beshtu, kuni "laanneen myrskyn viimeinen hattara"; -pohjosessa kohoaa Mashuk, Persialaisen karvalakin näköisenä, ja -peittää koko sen puolen taivaan rantaa; idässä on näky iloisempi: -alaalla kirjavoi edessäni siistikäs, uutukainen kaupunki, sorisevat -parannuslähteet ja hälisee erikielistä kansaa, -- ja tuolla, etempänä, -läjittyvät portaittain vuoret yhä sinisempinä ja utuisempina, ja -taivaan rannalla venyy hopeainen jono lumihuippuja, alkaen Kasbekista -ja päättyen kaksipäiseen Elboruseen... Hauskaa on elää tämmöisessä -maassa! Kaikissa suonissani valuu omituinen mielihyvän tunne. Ilma -on puhdas ja raitis, kuin lapsosen suudelma, aurinko on kirkas, -taivas sininen -- mitäpä luulisi enään puuttuvan? Mitä varten sitten -vielä intohimot, toiveet, kaipaukset?... Vaan jopa onkin aika mennä -Elisabethan lähteelle. Sinne sanotaan koko kylpy-yleisön aamusin -kokoontuvan. -- -- - - * * * * * - -Tultuani keskikaupunkiin ja kulkiessani pitkin bulevaardia kohtasin -muutamia joukkoja surullisia kävelijöitä, jotka verkalleen nousivat -vuorta ylös. He olivat suurimmaksi osaksi tilanhaltijoiden perheitä -stepeiltä, jonka voi kohta arvata miesten kuluneista, vanhanaikaisista -takeista ja vaimojen ja tyttärien tavoitelluista koristuksista. He -tunsivat nähtävästi koko _kylpy-nuorison_ perin pohjin, sillä minuun -he katsoivat hellällä uteliaisuudella; takkini Pietarilainen kuosi vei -heidät petyksiin, mutta, nähtyään jalkaväen olkaimet, kääntyivät he -heti pois nurpeissaan. - -Paikkakunnan hallitusmiesten vaimot, niin sanoakseni terveyslähteiden -emännät, olivat suosiollisempia; he kantavat lornjettia ja kääntävät -vähemmin huomiotansa pukuun, sillä he ovat tottuneet Kaukaasiassa -tapaamaan numeronappien alta hehkuvan sydämen ja valkoisen lakin alta -sivistyneen älyn. Nämä naiset ovat sangen armaita, ja sitä kestää -kauan! Joka vuosi tulee heidän jumaloitsijainsa sijaan uusia, ja -siinäpä ehkä onkin heidän väsymättömän herttaisuutensa salaisuus. -Noustessani kapeata polkua Elisabethein lähteelle ennätin minä -lauman sivutse, jossa oli siviilimiehiä ja sotilaita. Nämä, niinkuin -jälestäpäin kuulin, tekevät eri ihmisluokan _veden liikutusta -odottavien_ joukossa. He juovat -- vaan eivät vettä, kävelevät vähäsen, -armastelevat vain sivumennen, lyövät korttia ja valittavat ikävää. -He ovat keikaria; vajottaessaan palmikoidulla kotelolla varustetun -lasinsa rikkihappo-kaivoon, käyvät he akatemiallisiin asentoihin; -siviilit kantavat heleän sinisiä kaulaliinoja, sotilaat antavat -röyhelökauluksensa pistää takin alta näkyviin. He saarnaavat syvää -halveksimista maaseudun naisia kohtaan ja kaipaavat pääkaupungin -aristokraatillisia salonkeja, joihin heillä ei ole pääsyä. - -Ja nyt viimein kaivokin... Lähelle sitä on kentälle rakennettu -pieni punakattoinen suojue vesi-altaan yli, ja etempänä on käytävä -jaloittelemista varten sateen aikana. Penkillä istui muutamia -haavoitettuja upsiereja, vaaleina ja surullisina, kainalosauvat yhdessä -kullakin vieressään. Muutamia naisia käveli edestakaisin kentällä, -odottaen vetten vaikutusta. Heidän joukossansa oli pari, kolme suloista -kasvuetta. Maskukin rinteellä olevassa viiniköynnös-kujassa vilkahteli -silloin tällöin kahdenkeskistä yksinäisyyttä rakastavan kirjava hattu, -sillä tuommoisen hatun vieressä huomasin aina joko sotilaslakin, -tahi ruman, pyöreän hatun. Jyrkällä kalliolla, johon oli rakennettu -huvisuoja, Eolin Harpuksi nimitetty, seisoa tojotti näkyjen harrastajia -suunnaten kaukoputkiaan Elborusta kohti; näiden parissa oli kaksi -maaherraa kasvattinensa, jotka olivat tulleet risatautiansa parantamaan. - -Minä seisatuin hengästyneenä vuoren partaalle ja, nojautuen pienen -huoneuksen nurkkaan, aloin tarkastella ihanaa ympäristöä, kun takanani -äkkiä kuului tuttu ääni: - --- Petshoorin! milloin sinä olet tänne tullut? - -Minä käännyin: Grushnitski! Ja me syleilimme toisiamme. Minä tutustuin -hänen kanssaan toimivassa väestössä. Häntä oli ammuttu jalkaan, ja hän -oli lähtenyt terveyslähteille noin viikkoa ennen minua. - -Grushnitski on alaupsieri ja on vasta vuoden ollut palveluksessa. -Hän kantaa erinomaisella teikarimaisuudella paksua sotamies-viittaa, -ja hänellä on sotamiehen Yrjönristi. Hän on komeavartaloinen, -ruskeaverinen ja mustatukkainen; näöltään luulisi hänen olevan 25 -vanha, vaikka hänellä tuskin lie 21 vuotta. Puhuessaan heittelee hän -päätään taaksepäin ja hypistelee yhtä mittaa viiksiään vasemmalla -kädellään, oikealla kädellään nojautuu hän kainalosauvaansa. Hän -puhuu nopeasti ja koristellusti; hän on niitä ihmisiä, joilla -kaikkia tilaisuuksia varten elämässä on korskeita lauselmia, joita -yksinkertainen kauneus ei liikuta ja jotka mahtavina pukeutuvat -tavattomien tunteiden, ylevien mielenintojen ja omituisten kärsimysten -verhoon. Heidän hauskuutensa on herättää mahtivaikutusta, ja he -miellyttävät hulluuteen asti romantillisia maaseudun neitiä. Vanhoilla -päivillään heistä tulee joko rauhallisia tilanhaltioita tahi juomaria; -välisti kumpiakin. Heillä on usein paljon hyviä ominaisuuksia, mutta -ei rahtuakaan runollisuutta Grushnitski on innokas sanelemaan. Kun -vain puhe poikkeaa tavallisten käsitteiden piiristä, niin ei hänen -sanatulvansa anna kenellekään suunvuoroa Minä en koskaan voi väitellä -hänen kanssaan; vastaväitteisin hän ei vastaa kellekään, eikä hän -ketään kuuntele. Heti kun toinen seisattuu, alkaa hän pitkän katkelman, -joka on olevinaan jossakin yhteydessä edellisen puhujan sanojen kanssa, -mutta joka todellisuudessa onkin vain jatkoa hänen omaan puheesensa. - -Hän on hyvin sukkela sanoissaan; hänen epigramminsa ovat huvittavia, -mutta eivät koskaan sattuvia ja häijyjä, eikä hän koskaan kumoo -yhdellä sanalla. Hän ei tunne ihmisiä ja heidän heikkoja puoliansa, -sillä koko ikänsä hän on vain puuhannut itsensä kanssa. Hänen -tarkoitusperänsä on ruveta romaani-urooksi ja hän on niin usein -kokenut vakuuttaa muille, ett'ei hän ole maailmaa varten luotu olento -ja että hän on määrätty salaisten kärsimysten uhriksi, jotta itsekin -on melkein siihen luuloon vakaantunut. Senpä tähden hän kantaakin -niin ylpeästi sotamies-viittaansa. Minä hänet ymmärsin ja siksi hän -ei minua rakastakaan, vaikka ulkonaisesti kyllä ollaan hyvinkin -ystävällisissä suhteissa. Grrushnitskia pidetään erittäin urhoollisena. -Minä olen hänet nähnyt taistelussa. Hän huiskii miekalla, huutaa -ja syöksyy eteenpäin, silmät ummessa. Se on jotakin epä-venäläistä -urhollisuutta!... - -Minä en häntä myöskään rakasta. Minua aavistuttaa, että me joskus -töytäisemme yhteen kapealla tiellä -- ja toiselle tai toiselle ei ole -käypä hyvin. - -Hänen tulonsa Kaukaasiaan on myöskin seuraus hänen romantillisesta -fanatismistaan. Minä olen varma, että hän aattona ennen lähtöään -kotikylästä synkeän näköisenä sanoi jollekin sievälle naapurittarelle -ei vain ilman aikojaan lähtevänsä palvelukseen, vaan etsivänsä -kuolemaa, sillä... ja sitten, peitettyään silmänsä kädellään, jatkoi -hän, varmaan, näin: "ei! teidän (tahi sinun) ei tule sitä tietää! -Teidän puhdas sielunne kauhistuisi! Ja mitä siitä lähtisi apua? Mikä -minä teille olen? Ja tekö minua ymmärtäisitte?..." ja niin edespäin. - -Hän sanoi itse minulle, että syy hänen astumiseensa K---rykmenttiin on -oleva ikuinen salaisuus hänen ja taivaiden kesken. - -Muutoin on Grushnitski, kun hän heittää traagillisen vaippansa, -jotenkin miellyttävä ja hauska. Olen utelias näkemään häntä naisten -parissa: siinäpä, luullakseni, koettaa parastaan! - -Kohtelumme oli kuin vanhojen tuttavien ainakin. Minä aloin kysellä -häneltä elintavasta terveyslähteillä ja mainittavista henkilöistä. - --- Me vietämme jokseenkin proosallista elämää, sanoi hän -huo'ahdettuaan. Ne, jotka aamusin juovat vettä, ovat velttoja, -kuin kaikki sairaat, ja ne, jotka iltasin juovat viiniä, ovat -tuskastuttavia, kuin terveet ainakin. Nais-seuroja löytyy, mutta -teistä suurta lohdutusta ei ole, sillä he pelaavat whistiä, rumasti -vaatehtivat itsensä ja puhuvat kauhean huonosti Ranskaa! Tänä vuonna -on Moskovasta vain ruhtinatar Liigovskaja tyttärilleen, mutta minä en -ole tuttu heille. Minun sotamies-viittani on selvä hylkäämisen sinetti. -Osan-otto, jonka se herättää, on raskas, kuin almu. - -Samassa kulki ohitsemme kaivolle päin kaksi naista, toinen -keski-ikäinen, toinen nuori ja solea. Heidän hattunsa estivät minua -näkemästä heidän kasvojaan, mutta puetut olivat he paraimman aistin -ankarimpain sääntöjen mukaan, ilman mitäkään liikanaista. Jälkimäisellä -oli umpinainen puku _gris-de-perles_: ohut silkkikaatti ympäröi hänen -hoikan kaulansa. Kengät _couleur puce_ pingottivat nilkasta hänen -laihakkaa pientä jalkaansa niin somasti, että kauneuden salaisuuksia -tuntematonkin olisi välttämättä ällistynyt, jos ei muusta, niin -ihmettelemisestä. Hänen kepeässä, mutta ylimyksellisessä käyneissään -oli jotakin tyttömäistä, jota ei käy määritteleminen, mutta jonka silmä -käsittää. Kun hän kulki ohitsemme, niin löyhähti hänestä samallainen -selittämätön tuoksu, jolle hajahtaa lemmityn naisen kirje. - --- Siinä oli ruhtinatar Liigovskaja, sanoi Grushnitski, ja hänen -tyttärensä Mary (Meeri), niinkuin hän häntä kutsuu Englannin kielen -mukaan. He ovat olleet täällä vasta kolme päivää. - --- Ja sinä jo tiedät hänen nimensä? - --- Niin, minä sattumalta kuulin, vastasi hän punastuen. -- Tunnustan, -ett'en ollenkaan halua tutustua heidän kanssaan, sillä nuo ylpeät -ylimykset katsovat meihin, jalkaväkeläisiin, kuin kesyttömiin -raakalaisiin. Ja mitä he siitä huolivat, onko numeroitun lakin alla -älyä ja sydäntä paksun viitan alla? - --- Onneton viitta! sanoin minä naurahtaen, Mut kukas tuo herra on, joka -lähestyy heitä ja niin avuliaasti tarjoo heille lasia? - --- Se on Moskovalainen keikari Rajeevitsh. Hän on kortin lyöjä, joka -heti näkyy kauheista kultavitjoista, jotka riippuvat hänen sinisillä -liivillään. Kylläpä sillä on paksu sauva -- aivan kuin Robinson -Krusoëlla; entä parta, huomaapas, ja hiukset -- _à la moujik_. - --- Sinä taidat olla äkeissäsi koko ihmiskunnalle? - --- Ja, syystä... - --- Vai, todellakin? - -Tällä hetkellä lähtivät naiset kaivolta ja saapuivat meidän lähelle. -Grushnitski ennätti ottaa draamallisen asennon kainalosauvansa avulla -ja vastasi minulle kovasti ranskaksi: - --- Mon cher, je hais les hommes pour ne pasles mépriser, car autrement -la vie serait une farce trop dégoûtante. - -Sievä neiti kääntyi ja lahjoitti puhujalle pitkän, uteliaan katseen. -Tämän katseen kuvaus oli hyvin epämääräinen, mutta ei ilkkuinen, josta -sisällisesti Grushnitskia sydämestäni onnittelin. - --- Tuo ruhtinatar Mary on erittäin suloinen, sanoin minä hänelle. -- -Hänellä on tuommoiset sametti-silmät -- juuri samettiset, ja minä -neuvon sinua omistamaan tämän sanan, kun tulee puhe hänen silmistään. -Ala- ja ylä-ripset ovat niin pitkät, ett'eivät auringon säteet voi -kuvastaa hänen silmäterissään. Minä rakastan tuommoisia loisteettomia -silmiä: ne ovat niin lauhkeat, ne ikäänkuin hyväilevät katseillaan. -Muutoin, näköään, ei hänen kasvoissaan olekaan muuta kuin suloista... -Mutta onkos hänellä valkoiset hampaat? Se on hyvin tärkeätä! Vahinko, -ett'ei hän hymyillyt sinun kolealle fraasillesi. - --- Sinä puhut sievästä naisesta, kuin englantilaisesta hevosesta, sanoi -Grushnitski nurpeissaan. - --- Mon cher, vastasin minä hänelle, kokien jäljitellä hänen tapaansa, -je méprise les femmes pour ne pas les aimer, car autrement la vie -serait un mélodrame trop ridicule. - -Minä käännyin ja menin pois. Puolen tuntia astuskelin minä -viiniköynnös-käytävässä, kalkkikallioilla ja niiden välisissä -pensaikoissa. Tuli helle, ja minä lähdin käymään kotia. Kulkiessani -rikkihappo-lähteen sivutse, seisatuin katetun kalleriian luo -huo'atakseni sen siimeksessä, ja siinä sain minä tilaisuuden olla -todistajana jokseenkin hauskassa kohtauksessa. Toimivat henkilöt olivat -seuraavassa asemassa: Penkillä kalleriian sisällä istui ruhtinatar -Liigovskaja ja Moskovalainen keikari, näköään, innokkaasti ja vakavasti -puhellen keskenään. Neiti Mary, lopetettuaan, luultavasti, viimeisen -lasinsa, käveli miettiväisenä kaivon lähestöllä. Grushnitski seisoi -aivan kaivon vieressä, ja muita ei ollut kentällä. - -Minä astuin lähemmäksi ja piilouduin kalleriian nurkan taakse. Samassa -pudotti Grushnitski lasinsa hiekkaan ja ponnisteli kumartuakseen, -mutta kipeä jalkansa esti häntä sitä nostamasta. Raukkaa! kuinka hän -keinotteli, nojaten kainalo-sauvaansa, mutta kaikki turhaan! Hänen -kuvailevat kasvonsa ilmaisivat todellakin kärsimistä. - -Ruhtinatar Mary näki kaiken tämän paremmin, kuin minä. - -Kepeämmin, kuin lintu, hyppäsi hän Grushnitskin luo, kumartui, nosti -lasin ja antoi sen hänelle ruumiin liikkeellä, täynnä sanomatonta -suloa; sitten hän punastui kauheasti, katsahti kalleriiaan ja varmana, -ett'ei hänen äitinsä ollut mitään nähnyt, näköään, heti rauhoittui. -Kun Grushnitski aukasi suunsa häntä kiittääkseen, oli hän jo kaukana. -Kotvasen kuluttua lähti hän pois kalleriiasta äitinsä ja keikarin -kanssa, ja, kulkiessaan Grushnitskin sivutse, teki hän itsensä niin -juhlallisen ja mahtavan näköiseksi -- ei kääntynytkään, eikä edes -huomannut Grushnitskin intoista silmäilyä, joka häntä seurasi kunnes -hän, vuoren alla, katosi bulevaardin lehmusten taakse... Ja kohta -vilahti hänen hattunsa kadun poikki; hän juoksi portista yhteen -Pjätigorskin paraimpia taloja. Hänen jäljessään tuli ruhtinatar ja -heitti portilla hyvästi Rajeevitshille. - -Silloin vasta huomasi junkkari-raiska minun läsnä-oloni. - --- Näitkö? sanoi hän, puristaen kovasti kättäni -- hän on oikea enkeli! - --- Miksikä? kysyin minä mitä suurimmalla avosydämisyydellä. - --- Etkös sinä nähnyt? - --- En; näin, että hän nosti lasisi. Jos siinä olisi ollut vartija, -olisi hän tehnyt saman, ja vielä sukkelammin, toivossa saavansa -juomarahaa. Ja onhan, muutoin, selvä, että hänen kävi sinua sääli, -sillä sinä irvistelit niin pahasti, astuessasi ammutulle jalallesi... - --- Etkä sinä ollut vähintäkään liikutettu, katsellessasi häntä, kun -hänen sielunsa loisti hänen kasvoissaan? - --- En. - -Minä valehtelin, mutta mieleni teki häntä vihoittaa. Minussa on -synnynnäinen himo vastustelemaan, ja elämäni on vain jono surullisia -vastustelemisia sydäntä tai järkeä kohtaan. Entusiastin läsnä-olo -jäädyttää minut, kuin kirmeä pakkanen, ja minä luulen, että, jos usein -seurustelisin flegmaatikon kanssa, minusta tulisi kiihkeä haaveksija. -Tunnustan vielä, että ilkeä, mutta tuttu tunne siinä silmänräpäyksessä -pikimmältään lehahti sydämessäni; tämä tunne oli kateus, sanon suoraan -"kateus", sillä olen tottunut aina sanomaan itselleni totuuden. Ja -tuskin löytynee nuorta miestä, johon, hänen kohdatessaan sievän naisen, -joka kiinnittää hänen joutilaan huomionsa ja äkkiä hänen edessään -ilmeisesti etuuttaa toisen, yhtä tuntemattoman, tuskin, sanon minä, -löytynee nuorta miestä (sellaista, tietysti, joka on elänyt suuressa -maailmassa ja on tottunut lellittelemään itserakkauttaan), johon tämä -ei ilkeästi sattuisi. - -Äänettöminä astuimme me, Grushnitski ja minä, vuorta alas ja kuljimme -pitkin bulevaardia sen talon ikkunojen ohitse, jonne kaunottaremme -oli kätkeytynyt. Hän istui ikkunan ääressä. Nykäisten minua kädestä, -heitti Grushnitski häneen yhden noita tumman-hempeitä katseita, jotka -niin vähän naisiin vaikuttavat. Minä tähtäsin häneen lornjettini -ja huomasin, että hän hymyili tälle katseelle ja ett'ei julkea -lornjettini vain turhanpäiväisesti häntä suututtanut. Ja, todellakin, -kuinka uskaltaa kaukaasialainen jalkaväkeläinen tähdätä lasi-sirun -moskovalaiseen ruhtinattareen?... - - -13 p. Toukokuuta. - -Tänä aamuna kävi luonani tohtori; nimensä on Werner, mutta hän on -Wenäläinen. Mikäs kumma se on? Minä tunsin erään Ivanovin, joka oli -Saksalainen. - -Werner on monesta syystä merkillinen mies. Hän on skeptikko ja -materialisti, kuten melkein kaikki lääkärit, ja samalla runoilija, -eikä vain pilanpäiten -- runoilija aina teossa, ja usein sanoissakin, -vaikk'ei hän kuuna päivänä ole kahta säettäkään kirjoittanut. Hän on -tutkinut ihmissydämen kaikki herkät kielet, niinkuin kuolleen ruumiin -suonia tutkitaan, mutta hän ei ole milloinkaan osannut tietojansa -hyväkseen käyttää; samoin välistä taitava anatoomikko ei osaa horkkaa -parantaa. Tavallisesti Werner salavihkaa nauroi potilailleen, mutta -minä näin hänen kerran itkevän kuolevaa sotamiestä... Hän oli köyhä, -haaveksi miljooneista, mutta rahan vuoksi ei hän olisi liikaa askelta -astunut. Hän puhui minulle kerran, että pikemmin tekisi palveluksen -viholliselle, kuin ystävälle, sillä tämä olisi hyväntekeväisyytensä -myymistä, silloin kuin viha vain kasvaa suhteellisesti vastustajan -jalomielisyyden kanssa. Hänellä oli häijy kieli: monta monituista kelpo -miestä mainittiin hänen kompparunojensa kilven alla pahimpana hölmönä; -hänen kilpailijansa, kateelliset vesilääkärit, päästivät huhun, että -hän muka piirtelee irvikuvia sairaistaan -- sairaat vihastuivat ja -melkein kaikki hänet hylkäsivät. Hänen tuttavansa, se on kaikki, -todellakin kunnon ihmiset, Kaukaasiassa palvelevaiset, kokivat turhaan -nostaa hänen langennutta luottamustaan. - -Hänen ulkomuotonsa oli niitä, jotka ensi katsannolta vaikuttavat -vastenmielisesti, mutta sittemmin miellyttävät, kun silmä -säännöttömissä piirteissä tottuu lukemaan kokeneen ja ylevän sielun -leiman. Löytyy esimerkkejä, että naiset ovat hulluuteen asti -rakastuneet sellaisiin miehiin, eivätkä olisi vaihtaneet heidän -rumuuttansa verevimpien, rusoposkisten endymioonein kauneuteen. -Naisille on oikeus annettava, heillä on sielun kauneuden vaisti ja -senpä tähden, kukaties, Wernerin tapaiset miehet niin kiihkeästi naisia -rakastavatkin. - -Werner oli lyhyt kasvultaan, laiha ja heikko kuin lapsi; hänen toinen -jalkansa oli toista lyhyempi, niinkuin Byronilla; runkoon verraten -näytti hänen päänsä suunnattomalta; hän keritti tukkansa melkein -juurta jaksain, ja hänen pääkallonsa sille tavoin paljastuneet -epätasaisuudet olisivat hämmästyttäneet frenoloogia vastakkaisten -taipumusten kummallisella liitoksellaan. Hänen pienet mustat, aina -levottomat silmänsä pyrkivät tunkemaan ajatuksiinne. Hänen pu'ussaan -huomattiin aistia ja siisteyttä; hänen laihat, suonikkaat ja pienet -kätensä koreilivat heleän keltaisissa sormikkaissa. Takki, kaulahuivi -ja liivit olivat aina mustaa painetta. Nuoret kutsuivat häntä -Mefistofeleeksi; hän oli suuttuvinaan tästä liikanimestä, mutta toden -perästä se liehakoi hänen itserakkauttaan. Me käytimme kohta toinen -toisemme ja tulimme tuttaviksi, sillä ystävyyteen minä en kykene; -kahdesta ystävästä toinen aina on toisen orja, vaikk'ei kumpikaan -usein sitä itselleen tunnusta; orjana en voi olla, ja käskeminen tässä -tapauksessa on -- väsyttävä tehtävä, sillä samalla täytyy myöskin -olla pettäjänä. Ja muutoin, onhan minulla palvelijoita ja rahaa! -Tuttaviksi tulimme me seuraavalla tavalla: minä tapasin Wernerin -keskellä suurta, hälisevää nuoriso-parvea; loppupuolella iltaa otti -puhe filosoofillis-metofyysillisen suunnan; juteltiin vakuutuksista: -jokainen oli vakuutettu, mikä mistäkin. - --- Mitä minuun tulee, niin minä olen vakuutettu ainoastaan yhdestä -asiasta... sanoi tohtori. - --- Mistä niin? kysyin minä, haluten tietää miehen mielipidettä, joka -tähän asti oli ollut vaiti. - --- Siitä, vastasi hän, että, varemmin tai myöhemmin, jonakin koreana -iltana kuolen. - --- Minäpä olen rikkaampi teitä, sanoin minä: minulla, tätä paitse, -on vakuutus, se, näette, että eräänä ilkeänä iltana kovaksi onneksi -synnyin maailmaan. - -Kaikkien mielestä me laskettelimme loruja, mutta todellakaan ei kukaan -heistä tätä viisaampaa sanonut. Tästä hetkestä me erotimme toisemme -muiden joukossa. Usein me olimme yhdessä ja pakinoimme kahden kesken -hyvin vakavasti abstraktillisista aineista, kunnes molemmat huomasimme -petkuttelevamme toinen toistamme. Silloin, katsottuamme tarkoittavasti -toistemme silmiin, kuten tekivät roomalaiset auguurit, Ciceroonin -sanojen mukaan, purskahdimme nauruun ja, naurettuamme suumme puhtaaksi, -erosimme iltaamme tyytyväisinä. - -Minä loikoin sohvalla, silmät katossa ja kädet niskan takana, kun -Werner astui huoneeseni. Pantuaan keppinsä nurkkaan, istui hän -nojatuoliin, haukotti ja ilmoitti, että ulkona tulee kuuma. Minä -vastasin kärpästen rasittavan minua -- ja molemmat vaikenimme. - --- Huomatkaa, hyvä tohtori, sanoin minä, että ilman tolvanoita olisi -maailmassa hyvin ikävä... Nähkääs, meitä tässä on kaksi ymmärtäväistä -miestä; me tiedämme edeltä käsin, että kaikesta voipi väitellä, -loppumatta, ja sentähden emme väittelekään; me tiedämme toistemme -melkein kaikki salaiset ajatukset; yksi sana on meille koko historia; -kolmen kertaisen kuoren lävitse näemme jo jokaisen tunteemme siemenen. -Surullinen on meille naurettavaa, naurettava -- ikävää, ja, totta -puhuen, olemme yleisesti kaikesta jotenkin välinpitämättömät, omaa -itseämme lukematta. Niinmuodoin, tunteiden ja ajatusten vaihtoa meidän -kesken ei voi olla; me tiedämme toinen toisestamme kaikki, mitä tietää -tahdomme; ja enempää emme tahdokaan tietää; jäljellä on siis yksi -keino: kertoa uutisia. Sanokaahan joku uutinen. - -Pitkästä puheesta väsyneenä, ummistin silmäni ja haukotin... - -Mietittyään vastasi hän: teidän galimatiassanne on kumminkin ajatus. - --- Kaksi, vastasin minä. - --- Sanokaa minulle toinen, niin minä sanon teille toisen. - --- Hyvä, alkakaa! sanoin minä, yhä kattoon katsellen ja sisällisesti -hymyillen. - --- Te tahdotte tietää joitakin erityisyyksiä, jotka koskevat jotakin -terveyslähteille tulleista, ja minäpä jo arvaan, kestä te huolehditte, -sillä siellä jo teistä kyseltiin. - --- Tohtori! meidän on aivan mahdoton haastella, sillä me luemme -toistemme sielusta. - --- Nyt toinen... - --- Toinen ajatus on tämä: minun teki mieleni saada teitä jotakin -kertomaan; ensiksi, sillä kuunteleminen on vähemmin uuvuttavaa; -toiseksi, ei tule niitäkään sanoneeksi vahingossa; kolmanneksi, saattaa -kuulla toisen salaisuuden; neljänneksi, sillä niin ymmärtäväiset -miehet, kuin te, pidätte enemmän kuuntelijoista, kuin kertojista. Nyt -asiaan: mitä ruhtinatar Liigovskaja teille minusta sanoi?... - --- Oletteko niin varma, että ruhtinatar minulle puhui... eikä neiti? - --- Olen, aivan varma. - --- Mitenkä niin? - --- Sentähden, että neiti kyseli Grushnitskista. - --- Teillä on suuri aprikoimiskyky. Neiti sanoi olevansa vakuutettu, -että tämä nuorukainen sotamies-viitassa on duellin takia alennettu -sotamieheksi... - --- Toivon, että jätitte hänet tähän hauskaan hairahdukseen... - --- Tietysti... - --- Solmu on valmis! huudahdin minä ihastuneena; kometiian suorituksesta -me kyllä hommaamme. Sallima näkyy selvään pitävän huolta, ett'ei -minulla ikävä olisi. - --- Minua ounastaa, sanoi tohtori, että Grushnitski parka joutuu -uhriksenne... - --- Etemmä, tohtori. - --- Ruhtinatar sanoi kasvonne olevan hänelle tutut. Minä huomautin -hänelle, että hän, luultavasti, on tavannut teitä Pietarissa, -seura-elämässä jossakin. Minä sanoin nimenne, ja hän tunsi sen. -Näköään, teidän elämänne tapaukset ovat siellä synnyttäneet suurta -melua... Hän alkoi kertoa teidän retkistänne, lisäten, luultavasti, -omia muistutuksiaan ihmisten laverruksiin... Tytär kuunteli -uteliaisuudella. Hänen kuvituksessaan te kävitte uudenaikaisen romaanin -urooksi... Minä en ruhtinatarta vastustellut, vaikka tiesin hänen -puhuvan perättömiä. - --- Kunnon ystävä! sanoin minä, ojentaen hänelle käteni. Tohtori puristi -sitä tunteella ja jatkoi: - --- Jos tahdotte, niin esittelen teidät... - --- Herran tähden! sanoin minä, lyötyäni käteni yhteen; milloinkas -uroita esitellään? Eiväthän he tutustu muuten, kuin pelastamalla -lemmittynsä varmasta kuolemasta... - --- Ja te tahdotte todellakin armastella neitiä?... - --- Päin vastoin, ihan päin vastoin!... Vihdoinpa riemuitsen, tohtori: -te ette minua käsitä!... Tämä minua, sentään, surettaa, tohtori, -lisäsin minä kotvasen äänettömyyden perästä; minä en koskaan itse -ilmaise salaisuuksiani, mutta kauheasti rakastan, että ne arvataan, -sillä siten voin, jos niin sattuu, niitä evätä. Mutta teidän täytyy -toki kertoa minulle äidistä ja hänen tyttärestään. Mitäs ihmisiä he -ovat? - --- Ensiksi, ruhtinatar on viiden viidettä vanha nainen, vastasi Werner; -vatsa hänellä on oivallinen, mutta veri turmeltu; poskilla punaset -pilkut. Jälki puoliskon elämästään hän on viettänyt Moskovassa ja on -siellä, levossa, turvennut. Hän rakastaa haureita juttuja ja välistä -itse puhuu sopimattomia asioita, kun ei tytärtä ole huoneessa. Hän -ilmoitti minulle, että hänen tyttärensä on viaton, kuin kyyhky. Mitäs -se minuun koskee?... Minä tahdoin hänelle vastata, että hän olisi -huoleti, ett'en minä sitä kenellekään sano. Ruhtinatar parantelee -säilöstäjää, tytär Jumala ties' mitä. Minä käskin molempia juomaan -päiväänsä kaksi lasillista rikkihappo-vettä ja kylpemään kaksi kertaa -viikkoonsa sekoitetussa ammeessa. Ruhtinatar ei näy tottuneen valtaa -pitämään; hän pitää kunniassa tyttärensä älyä ja tietoja, sillä tämä on -lukenu Byronin Englannin kielellä ja osaa algebraa: Moskovassa neidit -näyttävät antautuneen oppi-alalle, ja siinä he, tosiaan, hyvin tekevät. -Meidän miehet ovat ylipäänsä niin epäkohteliaita, että heidän kanssaan -virnaileminen lienee viisaalle naiselle inhottava. Ruhtinatar rakastaa -paljon nuoria miehiä: neiti katsoo heihin jonkinmoisella ylenkatseella --- se on moskovalainen tapa! Moskovassa heitä vain elätetäänkin -neljäkymmenvuotisilla liukaskielisillä. - --- Oletteko te olleet Moskovassa, tohtori? - --- Olen. Minulla oli siellä muuan virkatoimitus. - --- Jatkakaa. - --- Minäpä jo taisin kaikki sanoa... Niin vainkin: neiti, näköään, -rakastaa keskustella tunteista, intohimoista j.n.e. Hän on ollut yhden -talven Pietarissa, mutta se ja erittäinkin yhteisö siellä ei ole häntä -miellyttänyt: hänet, varmaankin, ottivat kylmästi vastaan. - --- Ettekö nähneet ketäkään heidän luonansa tänään? - --- Näin kyllä, yhden ajutantin, yhden suurellisen kaartilaisupsierin -ja erään vasta tulleen rouvasihmisen, ruhtinattaren omaisia miehensä -puolelta; hyvin sievä nainen, mutta, näköään, hyvin kivulloinen. -Ettekö te ole nähneet häntä kaivolla? -- hän on keskikasvuinen, -vaaleanverinen, piirteet säännölliset, kasvojen iho keuhkotautinen, -ja oikealla poskella musta luomi; minua hämmästytti hänen kasvojensa -kuvailevaisuus. - --- Luomi! mutisin minä hampaiden välitse. -- Oikeinko totta? - -Tohtori katsahti minuun ja sanoi juhlallisesti, pantuaan kätensä -minun sydämelleni: "te tunnette hänet!..." Sydämeni ikäänkuin sykki -tavallista kovemmin. - --- Nyt on teidän vuoronne riemuita! sanoin minä; mutta minä luotan -teihin: te ette minua petä. Minä en ole häntä vielä nähnyt, mutta olen -vakuutettu tuntevani, kuvassanne naisen, jota muinoin rakastin... -Älkää puhuko hänelle minusta sanaakaan; jos hän kysyy, niin todistakaa -minusta pahaa. - --- Olkoon menneeksi! sanoi Werner, nyykäyttäen olkapäitään. - -Hänen pois mentyä ahdisti hirveä suru sydäntäni. Sallimusko taas toi -meitä yhteen Kaukaasiassa, vai vasituisestiko hän oli tänne tullut, -tietäen kohtaavansa minut?... ja kuinka me kohtaamme toisiamme?... -ja onko se sitten hän?... Aavistukseni eivät minua koskaan petä. -Maailmassa ei ole miestä, josta mennyt aika saisi sellaisen vallan, -kuin minusta. Jok'ainoa muistutus olleesta surusta tai ilosta iskee -tautimaisesti sieluuni ja johtaa siitä esiin yhä samoja ääniä... Minä -olen tyhmästi luotu: en osaa mitäkään unhottaa -- en mitäkään! - -Päivällisen jälkeen kello kuuden aikaan menin bulevaardille, jossa -oli joukko kansaa. Ruhtinatar istui tyttärineen rahilla ja heidän -ympärillänsä oli nuoria miehiä, jotka heitä kilvan mielittelivät. Minä -asetuin vähän matkan päähän toiselle rahille, seisautin kaksi tuttua -rakuunaupsieria ja aloin heille kertoa jotakin, nähtävästi, hupaista, -sillä he alkoivat nauraa hahattaa kuin hullut. Uteliaisuus houkutteli -luokseni muutamia neidin ympäriltä; ja vähitellen kaikki hänet jättivät -ja yhdistyivät seuraani. Minä vain jatkoin kertomistani: juttuni -olivat mitä hullunkurisimpia ja ivani omituisista ohitse-kulkijoista -oikein raivoisan häijyjä... Siten huvitin minä kuuntelijoitani aina -auringonlaskuun asti. Muutamia kertoja kulki neiti käsitysten äitinsä -kanssa ohitseni, erään ontuvan vanhuksen seuraamana, ja muutamia -kertoja lankesi minuun hänen katseensa, ilmaisten harmia, kokien -ilmaista tyynimielisyyttä... - --- Mitä hän teille jutteli? kysyi neiti eräältä nuorelta mieheltä, -joka kohteliaisuudesta oli palannut hänen luoksensa, varmaan hyvin -huvittavan historian -- urotöistään tappeluissa?... Hän sanoi nämä -sanat jotenkin kovaan ja, luultavasti, aikeessa pistellä minua. "Vai -niin!" arvelin minä, "te ette vain pilanpäiten suutu, armas neiti -ruhtinatar; vartokaahan, ei laulu siihen lopu!" - -Grushnitski seurasi hänen perässään kuin raateleva peto, eikä laskenut -häntä silmistään; lyön vetoa, että hän huomenna pyytää jonkun -esittelemään itseään äidille, joka siitä ihastuu, sillä hänen on ikävä. - - -16 p. Toukokuuta. - -Asiani ovat kahdessa päivässä kauheasti edistyneet. Neiti minua -nimenomaan vihaa; olen jo kuullut niskoilleni pari kolme epigrammia, -jotka ovat jokseenkin pisteliäitä, mutta samalla hyvin maireellisia. -Neiti on hyvin kummissaan siitä, ett'en minä, joka olen tottunut hyvään -seuraan ja olin niin hyvä tuttava hänen pietarilaisten serkkujensa ja -tätiensä kanssa, pyri hänen kanssaan tutustumaan. Me näemme toisemme -joka päivä kaivolla ja bulevaardilla; minä käytän kaikki voimani -syrjäyttääkseni hänen jumaloitsijoitaan, loistavia ajutantteja, -kalpeita Moskovalaisia ja muita -- ja siinä melkein aina onnistun. Minä -olen aina vihannut vieraita luonani, ja nyt on heitä joka päivä talo -täynnä, päivällisellä, illallisella ja pelaamassa, ja minun shampanjani -se se riemuitsee neiti Maryn tenhoisten silmien voitosta! - -Eilen kohtasin minä hänet Tshelahovin puodissa; hän osteli ihmeen -kaunista persialaista mattoa. Hän rukoeli äitiään, ett'ei hän olisi -itara, kun tuo matto muka niin kaunistaisi hänen kammiotaan!... Minä -tarjosin neljäkymmentä ruplaa enemmän ja ostin sen; tästä minut -palkittiin katseella, jossa loisti hurmaavin vimma. Päivällisen aikaan -käskin vaseti kuljettamaan hänen ikkunainsa ohitse tsherkessiläistä -hevostani, tämä peite selässä. Werner oli silloin heillä ja sanoi tämän -kohtauksen tehneen mitä draamallisimman vaikutuksen. Neiti tahtoo -saarnata minua vastaan sotahankkeita; ja olenpa jo huomannut, että -kaksi ajutanttia hänen näkyvissään hyvin kuivasti minua tervehtivät, -mutta käyvät kuitenkin joka päivä luonani päivällisellä. - -Grushnitski on ottanut salamielisen muodon: kävelee kädet selän takana, -eikä tunne ketään. Hänen jalkansa on äkkiä parantunut, hän tuskin -ontuukaan. Hän on jo löytänyt tilaisuuden puuttumaan ruhtinattaren -kanssa puheisin ja sanomaan neidille jonkun sievistelemisen; tämä, -näköään, ei ole varsin arka-aistinen, sillä siitä lähtien vastaa hän -Grrushnitskin tervehdykseen mitä hempeimmällä hymyllä. - --- Etkö sitten millään mokomin tahdo tutustua Liigovskien kanssa? sanoi -hän minulle eilen. - --- En. - --- Hyvänen aika! mitä miellyttävin perhe kylpylähteillä! Kaikitenkin -paras täkäläinen seura... - --- Ystäväni, minua on muuallakin kauheasti kyllästyttänyt. Mutta -käytkös sinä heillä? - --- En vielä; pari kertaa olen puhellut neidin kanssa, siinä kaikki, -sillä itse, näet, pyrkiä toisen Perheesen ei ole oikein mukava, vaikka -se täällä kyllä on tavallista... Toista olisi, jos kantaisin olkaimia... - --- Hyvänen aika! noinhan sinä olet paljoa hauskempi! Suoraan sanoen, -sinä et osaa käyttää edullista asematasi hyväksesi... Juuri sotamiehen -viitta tekee sinut jokaisen tuntehikkaan neidin silmissä urooksi ja -marttyyriksi. - -Grushnitski hymähti itseensä tyytyväisenä. - --- Mitä joutavia! sanoi hän. - --- Minä olen vakuutettu, lisäsin minä, että ruhtinatar Mary on jo -sinuun rakastunut. - -Hän punastui korviaan myöten ja jurostui. Oi, itserakkaus! sinä olet -vipu, jolla Archimedes tahtoi kohottaa maapalloa!... - --- Sinä aina pilailet! sanoi hän ollen olevinaan suutuksissa: -ensiksikin hän minua vielä niin vähän tuntee... - --- Naiset ne vain rakastavat niitä, joita eivät tunne. - --- Ja eihän minulla ole ensinkään vaatimuksia häntä miellyttääkseni; -minä vain tahdoin tutustua miellyttävässä perheessä, ja olisipa -oikein naurullista, jos minulla olisi joitakin toivomuksia... Mutta -tepä, esimerkiksi, olette toista: te, pietarilaiset voittajat, kun -katsahdatte vain -- niin naiset oikein sulautuvat... Mutta tiedätkös, -Petshoorin, mitä neiti sinusta puhui?... - --- Mitenkä? onko hän jo sinulle puhunut minusta?... - --- Älä ilakoi sentään. Minä, sattumalta, jouduin hänen kanssaan -puheesen kaivolla; kolmas sanansa oli: "kuka tuo herra on, jolla on -niin vastenmielinen, raskas katse? hän oli kanssanne, silloin"... Hän -punastui, eikä tahtonut mainita päivää, muistaen armasta käytöstään. -"Ette tarvitse mainita päivää, vastasin minä hänelle, se on oleva -ikuisesti muistossani..." Petshoorin, veliseni! minä en sinua -onnittele, sillä sinä olet hänen luonaan mustissa kirjoissa... Sääli, -tosiaankin, sillä Mary on oikein sulonen tyttö!... - -Huomattava on, että Grushnitski on niitä miehiä, jotka, puhuessaan -naisesta, jonka tuskin tuntevat, nimittävät häntä _Marykseni, -Sofiakseni_, jos hänellä on ollut onni heitä miellyttää. - -Minä olin olevinani hyvin totinen ja vastasin - --- Niin, ei hän ole ruma... Mutta ole varoillasi, Grushnitski! -Wenäläiset naiset suuremmaksi osaksi nauttivat platoonilaista -rakkautta, sekoittamatta siihen ajatusta aviosta, ja platoonilainen -rakkaus se on kaikkein levottomin. Neiti näkyy olevan niitä naisia, -jotka tahtovat, että heitä huvitetaan; jos sinun rinnallasi hänen tulee -ikävä kaksi minuuttia perättäin -- niin olet auttamatta hukassa: sinun -vaiti-olosi tulee herättää hänen uteliaisuuttaan, puheesi se ei saa -häntä koskaan täydellisesti tyydyttää; sinun tulee häntä huolettaa -vähän väliä; hän halveksii julkisesti senkin seitsemän kertaa yleistä -mielipidettä sinun tähtesi ja sanoo sitä uhraukseksi, ja, palkitakseen -siitä itseään, alkaa sinua kiusata, mutta sitten sanoo suoraan, ett'ei -hän voi kärsiä sinua. Ell'et sinä saa valtaa hänestä, niin ei hänen -ensimäinen suutelonsakaan oikeuta sinua toiseen; hän sinun kanssasi -virnailee mielin määrin, mutta kahden vuoden kuluttua, niin jo meneekin -naimiseen rujokkaan kanssa, kuuliaisuudesta äitiään kohtaan, ja alkaa -luulotella olevansa onneton, rakastaneensa vain yhtä miestä, se on -sinua, mutta taivaan ei tahtoneen heitä yhdistää, sillä hänellä oli -sotamiehen viitta, vaikka tämän paksun, harmaan viitan alla sykki -innokas ja jalo sydän... - -Grushnitski löi nyrkkinsä pöytään ja alkoi kävellä edestakaisin -huoneessa. - -Minä nauroin sisällisesti ja kaksi kertaa jo hymyilin, mutta, onneksi, -hän ei sitä huomannut. Selvästi näkyy, että hän on rakastunut, sillä -hän on käynyt entistään luottosammaksi; hänellä on ilmestynyt täällä -tehty, emaljilla varustettu, hopea sormus; minusta tuo näyttää -epäilyttävältä. Minä aloin sitä tarkastella, ja mitäs näinkään?... -pienillä kirjaimilla oli ulkoreunaan kaiverrettu _Maryn_ nimi ja -viereen -- se päivä-määrä, jolloin hän oli nostanut tuon kuuluisan -lasin. Minä salasin keksintöäni, sillä en tahdo pakottaa häntä -tunnustamaan; minä tahdon, että hän itse valitsee minut uskotukseen -- -ja silloinpa vasta minä alan nauttia! - - * * * * * - -Minä nousin myöhään ylös tänään; tullessani kaivolle, siellä ei ollut -enään ketäkään. Ilma kävi kuumaksi; valkoisia, tuuheita hattaroita -kiiti nopeaan lumivuorilta, luvaten ukkosta; kuin sammutettu soitsu, -savusi Mashukin huippu ja sen ympäri luikerteli ja ryömiskeli, kuni -käärmeet, harmaita pilven hetaleita estettyinä kulussaan ja ikäänkuin -takertuneina sen okaiseen pensaikkoon. Ilma oli sähköä täynnä. Minä -kuljin yhä syvemmälle onkaloon viepää viiniköynnös-käytävää myöten; -minun oli ikävä. Minä ajattelin siitä nuoresta naisesta, luomi -poskessa, josta tohtori oli minulle kertonut... Mitä hän täällä tekee? -Ja hänkö se on? Ja miksikä luulen minä, että se on hän? Ja miksi -olen minä vielä niin varma siitä? Vähäkös niitä on naisia, luomi -poskessa! -- Sillä tapaa aprikoiden tulin itse luolalle. Sen holvin -viileässä siimeksessä istuu kivi-istuimella nainen, olkihattu päässä, -mustaan shaaliin käärittynä ja pää rinnalle kumartuneena, hattu -peitti hänen kasvonsa. Minä olin jo kääntyä pois, häiritsemättä hänen -haaveksimisiaan, kun hän katsahti minuun. - --- Veera! huudahdin minä ehdottomasti. Hän säpsähti ja vaaleni. - --- Minä tiesin teidän olevan täällä, sanoi hän. - -Minä istuin hänen viereensä ja tartuin hänen käteensä. Kauan sitten -unohtunut väre juoksi suonissani kuullessani tämän arinaan äänen; hän -katsoi minuun sinisillä ja rauhallisilla silmillään, joista kuvasti -luottamattomuus ja jotakin nuhteen tapaista. - --- Siitä on kauan, kuin emme ole nähneet toisiamme, sanoin minä. - --- Hyvin kauan, ja molemmat olemme paljon muuttuneet! - --- Niinmuodoin sinä et minua enään rakasta?... - --- Minä olen naimisissa!... sanoi hän. - --- Taas? Ja muutamia vuosia sitten oli sama syy olemassa, mutta yhtä -kaikki... - -Hän tempasi kätensä irti; hänen poskensa kuumottivat. - --- Kukaties rakastat toista miestäsi? Hän kääntyi pois vastaamatta. - --- Tai onko hän hyvin mustasukkainen? Äänettömyys. - --- Mitä sitten? Onko hän nuori, kaunis, varmaan sangen rikas? ja sinä -pelkäät... Minä katsahdin häneen ja pelästyin: hänen kasvonsa kuvasivat -syvää epätoivoa; silmissä loisti kyyneliä. - --- Sano minulle, kuiskasi hän vihdoin, onko sinusta hyvin hauskaa minua -kiusata? Minun tulisi sinua vihata. Siitä asti, kuin tunnemme toinen -toisemme, et sinä ole minulle muuta tuottanut, kuin kärsimistä... Hänen -äänensä rupesi vapisemaan, hän kumartui minua kohti ja kallisti päänsä -rinnalleni. - -"Kentiesi", arvelin minä, "sinä juuri siitä syystä minua rakastat; ilot -unhottuvat, mutta surut ei koskaan..." - -Minä syleilin häntä kovasti, ja siten me olimme kauan aikaa. Vihdoin -lähenivät huulemme toinen toisiaan ja yhtyivät kuumaksi, huimaavaksi -suudelmaksi; hänen kätensä olivat kylmät, kuin jää, hänen päätänsä -kuumotti. Siinä alkoi meidän kesken yksi niitä puheita, joilla -paperilla ei ole niitäkään ajatusta, joita ei voi kertoa, eikä muistaa: -äänien merkitys korvaa ja täydentää sanojen merkityksen, niinkuin -italialaisessa operassa. - -Hän ei ensinkään tahdo, että minä tutustuisin hänen miehensä, sen -ontuvan vanhuksen, kanssa, jonka vilahukselta näin bulevaardilla; -naimiseen tämän kanssa hän on mennyt poikansa tähden: ukko on rikas ja -potee säilöstäjää. Minä en ole sallinut itselleni mitäkään pilkantekoa -hänestä, sillä Veera kunnioittaa häntä kuin isää. Miehenään hän hänet -pettää... Kummallinen kapine se on ihmissydän ylipäänsä, ja naisen -erittäinkin! - -Veeran mies, Simo Wasiljevitsh G---v, on etäistä sukua ruhtinatar -Liigovskajalle. He asuvat vierekkäin. Veera käy usein ruhtinattaren -luona: minä annoin hänelle sanani tutustuakseni Liigovskien kanssa ja -armastellakseni neitiä, hänestä huomiota kääntääkseni. Sillä tavoin -eivät suunnitelmani vähääkään häiriytyneet, ja minun tulee hauska... - -Hauska!... Johan minä olen kulkenut sen totisen elämän aikakauden ohi, -jolloin vain onnea etsitään, jolloin sydän tuntee välttämättömäksi -kovasti ja kiihkeästi rakastaa jotakuta; nyt minä vain tahdon tulla -rakastetuksi, ja olla ainoastaan harvojen rakastama; minusta näyttää, -kuin olisi minulle kylliksi yhdestä kestävästä alttiudesta: se on -sydämen kurjaa tottumusta!... - -Yksi seikka minua aina kummastuttaa: minä en ole koskaan joutunut -lemmityn naisen orjaksi, päin vastoin olen aina saanut voittamattoman -vallan hänen tahdostaan ja sydämestään, laisinkaan sitä harrastamatta. -Mikä siihen on syynä? sekö, ett'en ole koskaan mitäkään arvossa pitänyt -ja että he joka hetki ovat pelänneet päästää minua käsistään? vai onko -se lujan elimistön maneetillinen vaikutustani, pelkästään, en ole -sattunut kohtaamaan ynseäluontoista naista? - -Tunnustaa täytyy, ett'en tosiaankaan rakasta naisia, joilla on luonteen -lujuutta; se ei ole heihin kuuluvata!... - -Nyt, vainen, muistankin: kerran, yhden ainoan kerran rakastin naista, -jonka lujaa mieltä en voinut voittaa... Me erosimme vihollisina -- -mutta, kentiesi, jos olisin tavannut hänet viittä vuotta myöhemmin, -olisimme toisin eronneet... - -Veera on sairas, hyvin sairas, vaikk'ei hän sitä tunnusta; pelkään, -että hänellä on keuhkotauti, tahi se, joka kutsutaan _fièvre lente_ -- -tauti joka ei laisinkaan ole venäläinen ja jolla ei ole nimitystäkään -venäjäksi. - -Ukkonen tapasi meidät onkalossa ja pidätti hyvän puolen tuntia. Veera -ei vaatinut minua uskollisuutta vannomaan, eikä kysellytkään, olinko -rakastanut muita siitä, kuin erosimme... Hän luotti minuun jälleen -entisellä huolettomuudella -- ja minäkään en tahdo pettää häntä; -hän onkin ainoa nainen maailmassa, jota minun on ollut mahdoton -pettää. Minä tiedän, että piakkoin taas eroamme, ja, kukaties, -iäksi: molemmat menemme eri teitä hautaan; mutta hänen muistonsa -on pysyvä loukkautumattomana sielussani; minä olen tätä hänelle -aina toistamistani toistanut, ja hän minua uskookin, vaikka sanoo -päinvastoin. - -Me erosimme vihdoin, ja kauan seurasin häntä katseellani, kunnes hänen -hattunsa katosi pensaiden ja kallioiden taakse. Tautimaisesti kouristi -sydäntäni, aivan kuin ensi eroamisen jälkeen. Oi, kuinka ihastuin tästä -tunteesta! Nuoruusko vainen taas tahtoo hyväntekevine myrskyineen -palata luokseni, vai onko tämä vain sen jäähyväissilmäys, sen viimeinen -lahja -- muistiksi?... Mutta naurettavaa on ajatella, että olen vielä -pojan näköinen; kasvot, vaikka kalpeat, ovat toki raittiit; jäsenet -ovat notkeat ja soleat, kiharat kiemurtelevat tuuheina, silmät hohtavat -ja veri kiehuu... - -Kotiin palattuani, nousin hevosen selkään ja mennä nelistin arolle. -Minä rakastan ratsastaa virmalla ratsulla keskellä korkeaa ruohoa -erämaan tuulta vasten; ahnaasti nieleskelen hyvänhajuista ilmaa ja hion -katseeni siniseen kaukaisuuteen, kokien käsittää esineiden terhenisiä -piirteitä, mitkä hetkestä toiseen yhä selkenemistään selkenevät, -olipa mikä murhe tahansa sydämellä, näännyttäköön mikä levottomuus -hyvänsä aatosta -- kaikki ne tuokiossa hajoavat, ja keveäksi käypi -sielu; ruumiin väsymys voittaa mielen häiriön. Ei ole naisen katsetta, -jota en unhottaisi nähdessäni kiehkuraiset vuoret etelä-auringon -valaistuksessa, nähdessäni sinisen taivosen, tahi kuullessani kalliolta -toiselle lankeavan virran tohinaa. - -Luulenpa kyllä, että tämä arvoitus kauan kiusasi kasakoita, jotka, -kopistaan töllistellen, näkivät minun ratsastelevan ilman syytä ja -suuntaa, sillä pu'ustani varmaan luulivat minua tsherkessiksi. Toden -teolla olen kuullutkin sanottavan, että minä tsherkessiläisessä pu'ussa -ratsastaessani olen paljoa enemmän kabardiinin näköinen, kuin monet -kabardiinit itse. Ja tosiaan, mitä tähän jaloon sota-asuun tulee, -olen täysi dandy [lue: dendi = keikari]: mitäkään liikaa kaluunaa ei -ole, kallis pyssy yksinkertaista tekoa, lakki ei ole liian lyhyt- -eikä liian pitkä-karvanen; beshmetti on valkea, tsherkeska tumman -ruskea; säärykset ja korkokengät ovat taivutetut mitä suurimmalla -tarkkuudella. Kauan opettelin minä vuorelaisten asentoa, eikä millään -voi niin imarrella itserakkauttani, kuin tunnustamalla taitoani -Kaukaasialais-tavalla ratsastamisessa. Minä pidän neljä hevoista: -yhden itseäni, kolme tuttaviani varten, ett'ei olisi ikävä yksin -maata kuljeskella. Nämä lainaavat hevosiani hyvin mielellään, mutta -eivät koskaan minun kanssani yhdessä ratsasta. Kello oli jo kuusi -illalla, kun muistin olevan ajan mennä päivälliselle. Hevoseni oli -uupunut; minä ajoin tietä myöten, joka vie Pjätigorskista saksalaiseen -uudisasuntoon, minne kylpijät usein ajelevat _en piquenique_. Tie käydä -luikertaa pensaiden välitse, laskeutuen vähäisiin notkoihin, joissa -juosta tohisee puroja korkean ruohikon siimeksessä; ylt'ympäri kohoavat -portaittain Beshtuni, Käärme-, Rauta- ja Kalju-vuorten siniset louhet. -Yhteen tällaiseen notkoon saavuttuani, jotka täkäläisellä murteella -balkeiksi nimitetään, seisatuin hevostani juottamaan; silloin näkyi -tieltä iloinen ja uhkea kavalkaadi; naiset olivat mustissa ja sinisissä -amasoonipu'uissa; miesten vaatteus muodosti omituisen kirjavan -sekasotkun; edellä ratsasti Grushnitski ruhtinatar Maryn rinnalla. - -Naiset kylpylähteillä uskovat vieläkin tsherkessien tekevän -hyökkäyksiään keskellä kirkasta päivää, ja senpä tähden, luultavasti, -oli Grushnitski paitsi sotamiesviittaa ottanut mukaansa miekan ja pari -pistuolia; jotenkin naurettavalta näytti hän tässä uros-vaatteuksessa. -Korkea pensas peitti minut heiltä, mutta minä voin nähdä kaikki sen -lehdistön läpi ja, heidän kasvojensa näöstä arvatakseni, oli puhe -sentimenttaalinen. Vihdoin lähenivät he vierua; Grushnitski talutti -neidin hevosta suitsista, ja silloin kuulin lopun heidän puheestansa: - --- Siis te tahdotte olla kaiken ikänne Kaukaasiassa? puhui neiti. - --- Mitäs minä Wenäjällä teen? vastasi hänen kavaljeerinsa, maassa, -missä tuhannet ihmiset, syystä että ovat rikkaita, katsovat minuun -ylenkatseella, kun taas täällä -- täällä tämä paksu viittakaan ei -estänyt minua teidän kanssanne tutustumasta... - --- Päin vastoin... sanoi neiti punastuen. - -Grushnitskin kasvot kuvasivat mielihyvää. Hän pitkitti: - --- Täällä kuluu elämäni alituisessa pauhinassa huomaamatta ja -pikaisesti, raakalaisten kuulien keskellä, ja jospa Jumala joka vuosi -laittaisi minulle yhden valoisan naisen katseen, yhden senkaltaisen... - -Samassa tulivat he minun tasalleni; minä iskin hevostani raipalla ja -ajoin esiin pensaan takaa... - --- Mon Dieu, un circassien!... kiljahti neiti kauhistuneena. - -Poistaakseni täydellisesti hänen arvelunsa vastasin ranskaksi, hiukan -kumartaen: - --- Ne craignez rien, madame, je ne suis pas plus dangereux que votre -cavalier... - -Hän joutui hämille -- mutta mistä syystä? erehdyksestäänkö, vaiko -siitä, että vastaukseni hänestä näytti röyhkeältä? Olisin mielissäni, -jos jälkimäinen oletukseni olisi oikea. Grushnitski heitti minuun -tyytymättömän katseen. - -Myöhään iltasella, oliko noin kahtatoista käydessä, menin bulevaardin -lehmuskujaan kävelemään. Kaupunki nukkui; muutamissa ikkunoissa vain -välkähteli tulia. Kolmelta puolen häämöttivät kallioiden harjanteet, -Mashukin haarotukset, jonka huipulla lepäsi paha-enteinen pilvi; idässä -nousi kuu, ja kaukaa kimaltelivat lumivuorien hopeaheltut. Vartijoiden -huudot sekaantuivat yöksi avattujen kuumain lähteiden solinaan. -Aika ajoin kuului kadulla hevosen kajahtava kopina, nagaiskilaisten -rattaiden vikinän ja alakuloisen tataarilais-sävelen säestämänä. - -Minä istuin rahille ja mietistyin. Välttämättömältä tuntui minusta -vuodattaa ajatukseni ystävällisessä puhelussa... mutta kenen kanssa?... -"Mitähän nyt Veera tekee?" arvelin minä. Paljon maksaisin minä tällä -hetkellä saadakseni puristaa hänen kättään. - -Äkkiä kuuluu nopeita, epätasasia askelia... Grushnitski varmaankin... -On kun onkin hän! - --- Mistä nyt? - --- Ruhtinatar Liigovskajalta, sanoi hän hyvin mahtavasti... Mary se -vasta laulaa!... - --- Kuulepas! sanoin minä hänelle, minä lyön vetoa, ett'ei hän tiedä -sinun olevan junkkarin; hän luulee sinun olevan alennetun... - --- Kentiesi. Minä siitä viis'!... sanoi hän hajamielisesti. - --- Ei muuta, minä vain sanon... - --- Mut tiedätkös, sinä hänet tänään vasta kauheasti suututit? Hän piti -sen suunnattomana röyhkeytenä, ja minä tuskin sain häntä vakuutetuksi, -että sinä olet niin hyvin kasvatettu ja niin hyvin tunnet käytöstavat, -ett'et voinut tarkoittaa häntä loukataksesi. Hän sanoo, että sinulla on -julkea katse ja että, varmaankin, luulet hyvin paljon itsestäsi. - --- Hän ei erehdy... Mut etköhän tahdo ottaa häntä puolustaaksesi? - --- Kovaksi onneksi ei minulla siihen ole vielä oikeutta... - --- "Kas, kas!" arvelin minä: "hänellä on, näköään, jo toiveita". - --- Muutoin, sinun on laitasi huonompi, lisäsi Grushnitski: sinun -on nyt hankala tutustua heidän kanssaan -- sääli kyllä! se on mitä -miellyttävimpiä perheitä, joita tunnen... - -Minä hymyilin sisällisesti. - --- Miellyttävin minulle on nyt oma taloni, sanoin minä haukottaen, ja -nousin lähteäkseni. - --- Myönnäthän toki katuvasi?... - --- Kylläpä käskis! Jos tahdon vain, niin menen huomenn' iltana -ruhtinattaren luo... - --- Se sitten nähdään... - --- Ja tehdäkseni sinulle oikein mieliin, rupean neitiä hempimään... - --- Niin, jos hän tahtoo kanssasi puhella... - --- Minä odotan vain sitä hetkeä, kuin sinun puheesi hänelle käypi -pitkäksi... Hyvästi! - --- Minäpä lähden vielä maleksimaan; unta nyt en saa mitenkään... Kuule, -mennäänhän ennen ravintolaan, siellä pelataan... minä tarvitsen tänään -kovaa kiihtymistä... - --- Onnea häviöön... - -Minä menin kotia. - - -21 p. Toukokuuta. - -Lähes viikko on kulunut, enkä vieläkään ole tutustunut Liigovskien -kanssa. Odotan sopivaa tilaisuutta. Grushnitski seuraa, kuin varjo, -neitiä kaikkialla; heidän puheensa ovat loppumattomia; milloinkas hän -neitiä kyllästyttää?... Äiti tätä ei ota huomatakseen, koska muka -Grushnitskista ei ole _sulhaseksi_. Kas sepä äitien logiikkaa! Olen -havainnut pari kolme hempeätä katsetta -- siitä on tehtävä loppu. - -Eilen ilmestyi Veera ensi kerran kaivolle... Sen kovemmin, kuin -tapasimme toisemme onkalossa, ei hän ole käynyt talosta ulkona. Me -upotimme samalla kertaa lasimme veteen ja, kumartuessaan, sanoi hän -minulle korvaan: - --- Etkös tahdo tutustua Liigovskien kanssa?... Siellä vain voimme me -nähdä toisemme... - -Nuhde!... tämä käy ikäväksi! Mutta olenhan minä sen ansainnut... - -Onneksi: huomenna on tanssijaiset kirjoituslistalla ravintolan salissa, -ja minä menen masurkkaa tanssimaan ruhtinatar Maryn kanssa. - - -29 p. Toukokuuta. - -Ravintolan sali oli muuttunut aateliskokouksen saliksi. Kello yhdeksän -kaikki kokoontuivat. Ruhtinatar tyttärilleen oli viimeisiä; monet -naiset katselivat neitiä kateudella ja pahanelkisyydelle, sillä hän -vaatehti itseään aistilla. Ne, jotka lukevat itseään täkäläisiksi -ylimyksiksi, kätkivät kateutensa ja liittyivät häneen. Minkäs sille -saat: Missä naisseuraa on, siellä heti ilmestyvät ylä- ja ala-piirit. -Ikkunan ääressä, väen joukossa, seisoi Grushnitski, kasvot lasia vasten -ja lakkaamatta katsellen jumalatartaan; ohitse kulkiessaan nyykäytti -tämä tuskin huomattavasti hänelle päätään. Grushnitski säteili, kuin -aurinko... - -Tanssit alettiin polonääsillä; sitten soitettiin valssia. Kannukset ne -alkoivat helistä, liepeet ne pyöriä lennähtelivät. - -Minä seisoin erään paksun naisen takana, jota varjostivat ruusunpunaset -höyhenet; hänen pukunsa korkeus muistutti vannehameiden aikoja, ja -kolea, kirjava ihonsa -- mustataftisten mushshien onnellisia päiviä. -Suuren suuri syylä hänen kaulassaan oli termuaarilla peitetty. Hän -puheli kavaljeerilleen, rakuunakatteinille: - --- Sitäpä koko herja kutale, tuo neiti Liigovskaja! Hän, ajatelkaahan. -survaisi minua, eikä pyytänyt anteeksi, mutta ei sillä hyvä, vielä -kääntyi ja katsoi minuun lornjetillaan... C'est impayable... Ja mistä -sitten mokoma ylpeilee? Kyllä minä sen opettaisin... - --- Älkäähän huoliko! vastasi kohtelias kavaljeeri ja läksi toiseen -huoneesen. - -Minä astuin heti neiti Maryn luo ja kutsuin hänet valssaamaan, käyttäen -täkäläisten tapojen vapautta, jotka sallivat tanssia tuntemattoman -kanssa. - -Hän voi tuskin pidättää itseään hymyilemästä ja olla näyttämättä -riemuaan; mutta, yhtä kaikki onnistui hänen jotenkin pian ottaa -aivan välinpitämätön, jopa ankara muoto. Huolimattomasti laski hän -kätensä olalleni, kallisti hiukan päätään -- ja sitten sitä mentiin. -Hekumallisempia ja nuorteampia vyötäisiä en ole ikäpäivinä nähnyt! -Hänen raitis huokumisensa koski kasvoihini; kihara, joka valssin -ryöpyessä oli siskoistaan irtautunut, lipueli toisinaan hehkuvalla -poskellani... Minä tein kolme piiriä (hän valssaa ihmeen hyvin). Hän -hengästyi, hänen silmänsä himmentyivät, tuskin voivat puoli-avonaiset -huulensa kuiskata välttämättömän: merci, monsieur. - -Muutamain minuuttien äänettömyyden perästä sanoin minä hänelle, ollen -mitä nöyrimmän näköisenä: - --- Olen kuullut, että minua, vaikka olen teille perin tuntematon, on -jo kohdannut onnettomuus ansaita teidän epäsuosionne... että te olette -pitäneet minua röyhkeänä... Lieneeköhän se oikein totta? - --- Tahtoisitteko nyt sitten vahvistaa tämän luuloni? vastasi -hän pilkallisella irmalla, joka, muutoin, hyvin sopii hänen -muuttelehtaville kasvoilleen. - --- Jos minussa on ollut röyhkeyttä teitä jossakin solvaisemaan, -niin suvaitkaahan minulle vielä suurempi röyhkeys: pyytämään teiltä -anteeksi... Ja, todellakin, tekisi minun hyvin mieleni näyttää teille -toteen erehtyneenne siitä, mitä minuun tulee... - --- Se on teille hyvin vaikea... - --- Miksikä niin? - --- Siksi, ett'ette te käy meillä, ja nämä tanssijaiset eivät, -luultavasti, tule usein uudistumaan. - -"Se merkitsee", arvelin minä, "että heidän ovensa ovat minulta iäksi -suljetut". - --- Kuulkaapas, neiti, sanoin minä hiukan harmissani, -- katuvaa -rikollista ei pidä koskaan hylätä; epätoivosta voi hän ruveta kahta -rikollisemmaksi...ja silloin... - -Ympärillämme olevien nauru ja kuiske pakotti minua kääntymään ja -lopettamaan fraasini. Muutaman askelen päässä minusta seisoi joukko -miehiä, ja heidän keskellänsä rakuuna-katteini, joka oli julistanut -vihamielisiä hankkeita armasta neitiä vastaan; hän näytti olevan -erittäin tyytyväinen, hykersi käsiään, nauroi ja iski silmää -tovereille... Yht'äkkiä läksi heidän joukostaan pitkäviiksinen ja -punanaamanen herra hännystakissa, suunnaten neitiä kohden horjuvat -askelensa: hän oli, näet, juovuksissa. Tultuaan hämmästyneen neidin -eteen, pani hän kätensä selän taakse, loi häneen sumean harmaat -silmänsä ja lausui käheällä diskantilla: - --- Permettez... noh, ja vielä mitä!... suoraan sanoen; minä -angasheeraan teidät masurkkaan... - --- Mitä te haluatte? sanoi neiti vapisevalla äänellä, heittäen -ympärilleen rukoilevan katseen. Voi toki! kaukana oli hänen äitinsä, -eikä lähellä ollut yhtäkään hänen tuttavia kavaljeeriaan; eräs -ajutantti taisi nähdä kaikki, mutta hän piiloutui väen joukkoon -päästäksensä pois juttuun joutumatta. - -Mitä siis? sanoi juopunut herra, iskettyään silmää rakuuna-katteinille, -joka rohkaisi häntä viittauksillaan: -- vai ettekö suvaitse? -- Vaan -minullapa taas on kunnia angasheerata teitä pour mazure... Luulette, -ehkä, minun olevan juovuksissa? Se ei tee niin mitään!... paljoa -paremmin se käypi vain, saatan teitä vakuuttaa... - -Minä näin, että neiti oli langeta tainnuksiin pelosta ja harmista. - -Minä menin juopuneen herran luo, tartuin jotenkin kovasti hänen -käteensä ja, katsottuani terävästi hänen silmiinsä, pyysin poistumaan --- sillä, lisäsin minä, neiti lupasi jo kauan sitten tanssia masurkkaa -minun kanssani. - --- No, mitäs sille voin?... toisen kerran sitten! sanoi hän naurahtaen -ja vetäytyi häväistyjen toveriensa luo, jotka veivät hänet toiseen -huoneesen. - -Palkinnoksi sain syvän, lumoavan katseen. - -Neiti meni äitinsä luo ja kertoi hänelle kaikki: tämä haki minut muiden -joukosta ja kiitti. Hän sanoi minulle tunteneensa äitini ja olleensa -hyvä ystävä puolelle tusinalle tätiäni. - --- En tiedä, kuinka on käynyt, ett'emme ole ennen tutustuneet, -jatkoi hän; -- mutta tunnustan, että te olette siihen yksin syynä! -te vierastatte kaikkia niin, ett'ei moista missään. Toivon, että -vierashuoneeni ilma on karkottava teidän sairasmielisyytenne... Eikö -niin? - -Minä sanoin yhden niitä fraaseja, joita jokaisella täytyy olla varalla -tällaisia tilaisuuksia varten. - -Fransääsit kestivät kauhean kauan. - -Vihdoin kaikui lavalta soitanto; neiti ja minä kävimme istumaan. - -Minä en puhunut sanaakaan juopuneesta herrasta, en menneestä -käytöksestäni, enkä Grushnitsista. Tuon inhottavan kohtauksen häneen -tekemä vaikutus katosi vähitellen; hänen kasvuensa alkoivat loistaa; -piloja laski hän oikein sievästi; hänen puheensa oli sukkela, ilman -mitäkään sukkeluuden vaatimuksia, vilkas ja vapaa; hänen huomautuksensa -välistä syviä... Hyvin epäselvillä sanoilla annoin hänen tietää, että -hän jo kauan on minua miellyttänyt. Hän kallisti päätään ja punastui -hiukan. - --- Te olette oikein kummallinen, sanoi hän sitten, kohotettuaan minuun -sametti-silmänsä ja teeskennellysti nauraen. - --- Minä en tahtonut teidän kanssanne tutustua, pitkitin minä: -- sillä -teitä ympäröi liian tiheä joukko ihailijoita ja minä pelkäsin tykkänään -siihen katoavani. - --- Turhaan pelkäsitte: he ovat kaikki sangen ikäviä. - --- Kaikki! todellako kaikki? - -Hän katsoi minuun terävästi, ikäänkuin kokien maistella jotakin, -punastui sitten taas vähäsen ja lausui viimein varmasti: kaikki! - --- Myöskin ystäväni Grushnitski? - --- Vai on hän ystävänne? sanoi hän, näyttäen hiukan epäilevältä. - --- On. - --- Hän tietysti ei kuulu ikävien luokkaan... - --- Vaan onnettomien luokkaan, sanoin minä nauraen. - --- Tietysti! Vai teitä naurattaa? Tahtoisin, että te olisitte hänen -sijassaan... - --- Noh, mikä sitten? Olenhan minäkin ennen ollut junkkarina ja, toden -totta, se olikin elämäni parahin aika. - --- Onkos hän junkkari? sanoi hän nopeasti ja sitten lisäsi: ja minä -luulin... - --- Mitä te luulitte?... - --- En mitään!... Kuka tuo nainen tuolla? - -Nyt käänsi puhe suunnan, eikä siihen enään palannutkaan. - -Sitten loppui masurkka, ja me erosimme -- näkemään asti. Naiset -lähtivät pois. Minä menin syömään illallista ja tapasin Wernerin. - --- Ahaa! sanoi hän: vai sillä tapaa! Te, kun ette muuten tahtoneet -neidin kanssa tutustua, kuin pelastamalla hänet varmasta kuolemasta. - --- Minä tein vielä paremmin, vastasin hänelle, minä pelastin hänet -pyörtymästä tanssijaisissa... - --- Miten se kävi? kertokaa. - --- En; arvatkaahan -- te, joka arvaatte kaikki maailmassa! - - -30 p. Toukokuuta. - -Kello seitsemän aikaan iltasella kävelin minä bulevaardilla. -Grushnitski, nähtyään minut kaukaa, tuli luokseni; naurettava riemu -loisti hänen silmistään. Hän puristi kovasti kättäni ja sanoi -traagillisella äänellä: - --- Minä kiitän sinua, Petshoorin... Ymmärräthän minua?... - --- En; vaan kaikissa tapauksissa ei kestä kiittää, vastasin minä, sillä -en omannut tunnollani juuri mitäkään hyväntekoa. - --- Kuinka? entä eilen? vai joko olet unhottanut?... Mary on minulle -kaikki kertonut... - --- Mitä? Onkos teillä nyt jo kaikki yhteistä? yksin kiitollisuuskin? - --- Kuule, sanoi Grushnitski hyvin vakavasti: -- ole niin hyvä, äläkä -tee pilkkaa rakkaudestani, jos tahdot vastakin olla tuttavani... -Näethän, minä rakastan häntä hulluuteen asti...ja minä luulen, minä -toivon, että hän kanssa minua rakastaa... Minulla on sinulle pyyntö: -tulethan sinä tänä iltana heille; lupaa minulle ottaaksesi vaarin -kaikki: minä tiedän sinun olevan kokenut näissä asioissa ja tuntevan -naiset paremmin kuin minä... Naiset! naiset! kuka heitä käsittää? -Heidän hymynsä lausuu aivan toista, kuin heidän katseensa, sanansa -lupaavat ja houkuttelevat, mutta äänensä sysää pois... Välistä he -paikalla käsittävät ja arvaavat kaikkein salaisimman ajatuksemme, -välistä taas eivät ymmärrä mitä selvimpiä viittauksia... Niinpä neiti -Marykin: eilen hänen silmänsä hehkuivat rakkautta, minua katsellessaan, -tänään ne ovat sumeat ja kylmät... - --- Se on, kukaties, seurausta veden vaikutuksesta, vastasin minä. - --- Kaikessa sinä näet pahan puolen... materialisti! lisäsi hän -ylenkatseella. -- Mutta, puhukaamme muista asioista, -- ja huonosta -kalambuurista kävi hän iloiseksi. - -Yhdeksättä käydessä menimme yhdessä ruhtinattaren luo. - -Kulkiessamme Veeran ikkunoiden sivu, näin hänet ikkunassa. Me heitimme -toinen toisellemme pikaisen katseen. Kohta meidän perästämme astui -hän Liigovskien vierashuoneesen. Ruhtinatar esitteli minut hänelle, -kuin omaiselleen. Juotiin teetä; vieraita oli paljo; puhe oli yleinen. -Minä ko'in olla ruhtinattaren mieleen, pilailin ja sain hänet monta -kertaa sydämen pohjasta nauramaan; neitiäkin useasti nauratti, vaan -hän pidätti nauruaan pysyäkseen otetussa roolissaan; hän luulee, että -raukea muoto sopii hänelle hyvin, ja, kentiesi, hän ei erehdykään. -Grushnitski on, näköään, hyvin mielissään, ett'ei iloni tartu neitiin. - -Teen juotua menimme kaikki saliin. - --- Oletko tyytyväinen kuuliaisuuteeni, Veera? Sanoin kulkiessani hänen -ohitsensa. - -Hän heitti minuun katseen, täynnä lempeä ja kiitollisuutta. Minä -olen tottunut niihin katseisin, mutta muinoin ne olivat autuuteni. -Ruhtinatar istutti tyttärensä pianon ääreen; kaikki pyysivät häntä -laulamaan jotakin -- minä olin vaiti, ja käyttäen hyväkseni häiriötä, -menin ikkunan luo Veeran kanssa, joka tahtoi sanoa minulle jotakin -meille molemmille hyvin tärkeätä... Sepä olikin -- joutavaa!... - -Sillä välin harmitti neitiä välinpitämättömyyteni, jonka arvasin -eräästä vihaisesta, säkenöivästä katseesta... Oi! minä ymmärrän -ihmeen hyvin tuota mykkää, vaan lausehikasta, lyhyttä, vaan pontevaa -puhetta!... - -Hän rupesi laulamaan; äänensä ei ole ruma, vaan hän laulaa huonosti... -muutoin, en minä kuunnellutkaan. Grushnitski taas, nojaten -kyynärpäillään pianoon, oikein hautoi häntä silmillään ja tuon -tuostakin sanoi puolikovaan: charmant! délicieux! - --- Kuulehan, sanoi Veera minulle: -- minä en tahdo, että sinä -tutustuisit mieheni kanssa, vaan sinun täytyy pyrkiä välttämättä -ruhtinattaren suosioon; sinulle se on helppoa, sillä sinä voit kaikki, -mitä tahdot. Täällä vain tulemme me näkemään toisemme... - --- Vain?... - -Hän punastui ja jatkoi: -- sinä tiedät, että minä olen orjasi; en -koskaan ole osannut sinua vastustaa... ja siitä minua rangaistaan, -sillä sinä lakkaat minua rakastamasta! Ainakin tahdon minä säilyttää -mainettani... en itseäni varten -- sen sinä tiedät varsin hyvin!... -Oi! minä pyydän sinua: älä kiusaa, niinkuin ennen, minua tyhjillä -epäilyillä ja teeskennellyllä kylmyydellä; minä, ehkä, kohta kuolen, -sillä tunnen päivä päivältä heikontuvani... ja, tästä huolimatta, en -voi ajatella tulevaa elämätäni, minä ajattelen ainoastaan sinusta... -Te, miehet, ette ymmärrä katseen nautintoa, käden puserrusta... vaan -minä, minä sen vannon sinulle, minä, ääntäsi kuunnellessani, tunnen -sellaista syvää, kummallista autuutta, ett'eivät kuumimmat suutelot voi -korvata sitä. - -Sillä välin herkesi ruhtinatar Mary laulamasta. Ylistysten hyminää -sateli hänelle satelemistaan: minä menin hänen luokseen muiden perästä -ja sanoin jotakin hänen äänestään hyvin huolimattomasti. - -Hän nyrpisti suutaan, ulotti ala-huulensa ja kävi istumaan hyvin -pilkallisen näköisenä. - --- Minä olen tästä varsin mielissäni, sanoi hän, semminkin kuin te ette -laisinkaan minua kuunnelleet; mutta te, kentiesi, ette rakastakaan -musiikkia?... - --- Päin vastoin... päivällisen jälkeen erittäinkin. - --- Grushnitski on oikeassa; hän sanoo teillä olevan mitä -proosallisimman aistin... ja minä huomaan, että te rakastatte musiikkia -gastronoomilliselta kannalta. - --- Te erehdytte taaskin, sillä minä en ole ollenkaan herkkusuu; minulla -on sangen kurja vatsa. Vaan musiikki päivällisen jälkeen nukuttaa, ja -ruokalepo on hyvin terveellistä; niinmuodoin rakastan minä musiikkia -lääketieteelliseltä kannalta. Iltasella se taas, päin vastoin, -liiaksi hermoja kiihdyttää: joko käyn minä liian surulliseksi tahi -liian iloiseksi. Kumpikin on rasittavaa, kun ei ole varsinaista syytä -suremaan tai iloitsemaan, ja sitä paitsi seurassa suru on naurettava, -liiallinen ilo taas sopimaton... - -Hän ei kuunnellut loppuun, vaan meni pois ja istui Grushnitskin -viereen; he alkoivat puhella keskenään jotakin sentimenttaalista; neiti -näkyi vastaavan hänen viisaisin fraaseihinsa jotenkin hajamielisesti ja -menestyksettä, vaikka hän kyllä koki olla häntä tarkasti kuulevinaan, -sillä Grushnitski katsoi häneen välistä ihmetellen ja tahtoen arvata -hänen sisällisen mielenliikutuksensa syytä, joka silloin tällöin -kuvastiihen hänen levottomassa katseessaan... - -Mutta minäpä sen kyllä arvaan, armas neiti. Varokaapa vain! Te tahdotte -maksaa minulle samalla mitalla, itserakkauttani haavoittamalla -- siitä -ei lähde mitään! ja jos te tahdotte julistaa minua vastaan sotaa, niin -silloinpa en minä annakaan armoa. - -Illan kuluessa koetin minä muutamia kertoja vaseti sekaantua heidän -puheesensa, mutta hän vastasi minun sanoihini jotenkin kuivasti, -ja minä poistuin heistä vihdoin teeskennellysti hymyillen. Neiti -riemuitsi; Grushnitski myös. Riemuitkaa, ystäväni, joutukaa... ette -te kauan riemuitse!... Kummallista! minulla on aavistusvoima... -Tutustuttuani naisen kanssa olen aina erehtymättä arvannut, tuleeko hän -minua rakastamaan vai ei... - -Lopun iltaa vietin minä Veeran rinnalla ja puhelin kylläkseni entisistä -ajoista... Miksi hän minua niin rakastaa -- en todellakaan tiedä, -semminkin kun hän on ainoa nainen, joka täydellisesti on käsittänyt -minut kaikkine pienine heikkouksineni, pahoine himoineni... Onko -todellakin pahe niin viehättävä?... - -Minä läksin yhdessä pois Grushnitskin kanssa: kadulla otti hän minua -käden alta ja sanoi, kauan aikaa ääneti oltuaan: - --- Noh, mitäs sanot? - -"Sinä olet hölmö!" olin hänelle vastata, vaan pidättiin ja nyykäytin -ainoastaan olkapäitäni. - - -6 p. Kesäkuuta. - -Kaikkina päivinä en ole kertaakaan poikennut järjestelmästäni. -Neitiä alkaa puheeni miellyttää; minä olen kertonut hänelle muutamia -kummallisia tapauksia elämästäni, ja hän alkaa pitää minua harvinaisena -ihmisenä. Minä nauran kaikelle maailmassa, etenkin tunteille, ja -tämä rupeaa häntä pelottamaan. Minun kuulteni ei hän koskaan puutu -Grushnitskin kanssa sentimenttaalisiin väitöksiin, ja monta kertaa -on hän jo vastannut tämän esiytymisiin pilkallisella hymyllä; mutta -joka kerta kuin Grushnitski häntä lähestyy, tekeydyn minä hyvin -nöyrän näköiseksi ja jätän heidät kahden kesken; ensi kerralla oli se -neidille mieleen; toisella kertaa vihastui hän minuun; kolmannella -- -Grushnitskiin. - --- Teillä on hyvin vähän itserakkautta! sanoi hän minulle eilen. -- -Miksi luulette te minulla olevan hauskempi Grushnitskin kanssa? - -Minä vastasin uhraavani tuttavani onnelle oman hauskuuteni... - --- Ja minun hauskuuteni, liitti hän. - -Minä katsoin häneen terävästi ja rupesin hyvin totiseksi. Koko päivänä -en sitten puhellut hänen kanssaan sanaakaan... Iltasella oli hän -miettiväinen; tänä aamuna kaivolla vieläkin enemmän. Kun minä astuin -hänen luokseen, kuunteli hän hajamielisesti Grushnitskia, joka näkyi -olevan haltioissaan luonnosta, mutta heti minut hoksattuaan, purskahti -hän nauramaan (varsin ajattomasti), eikä ollut minua huomaavinaan. Minä -poistuin kauemmaksi ja aloin salaa häntä tarkastaa; hän kääntyi pois -puhumakumppalistaan ja haukotti pari kertaa. Varma on, että Grushnitski -on häntä kyllästyttänyt. -- Kahteen päivään vielä en ai'o puhella hänen -kanssansa. - - -13 p. Kesäkuuta. - -Usein olen itseltäni kysellyt, miksikä niin itsepäisesti tavoittelen -nuoren tytön rakkautta, jota: en tahdo vietellä, enkä koskaan nai? -Mitä tästä; naisellisesta virnailemisesta lähtee? Veera rakastaa minua -enemmän, kuin ruhtinatar Mary koskaan tulee rakastamaan; jospa hän -näyttäisi voittamattomalta kaunottarelta, niin, kukaties, viehättyisin -yrityksen vaikeudesta. - -Mutta ei niin hiukkaistakaan! Niinmuodoin, tämä ei ole sitä levotonta -rakkauden tarvista, joka vaivaa nuoruuden ensi vuosina ja heittelee -naisesta toiseen, kunnes löytyy sellainen, joka ei voi meitä kärsiä; -tästä alkaa sitten pysyväisyys -- todellinen, ääretön lemmen into, -mitä matemaatillisesti voi kuvata viivaksi, joka pisteestä lankeaa -avaruuteen, ja tämän äärettömyyden salaisuus löytyy mahdollisuudessa -päästä tarkoitukseensa, toisin sanoen päähän. - -Mistä syystä minä sitten puuhailen? -- Kateudesta Grushnitskia -kohtaanko? Polonen! hän ei sitä ollenkaan ansaitse. Tahi tämä on -seuraus tuosta ilkeästä, voittamattomasta tunteesta, joka saapi meidät -hävittämään lähimäisemme suloiset erehdykset, voidaksemme ainoastaan -mieliksemme vastata hänelle, kun hän toivottomana kysyy, mitä hänen on -uskominen. - --- Ystäväni, minun laitani oli aivan sama, ja näethän, että minä yhtä -kaikki syön, juon ja makaan rauhassa ja toivon myöskin voivani kuolla -itkemättä ja parkumatta. - -Mutta onhan se ääretön nautinto omistaa nuori, tuskin puhjennut -sielu! Se on kuin kukka, jonka hienoin tuoksu haihtuu tervehtiessään -auringon ensimäistä sädettä; se on poimittava tällä hetkellä ja, -kylläksi haisteltua, viskattava tielle; ehkä sen joku korjaa! Minä -tunnen itsessäni tuon kyllästymättömän persouden, joka nielee -kaikki, mitä tielle sattuu; muiden kärsimyksiä ja iloja pidän minä -itseeni katsoen ravintona, joka kannattaa sieluni voimia. Itse en -minä enään kykene hulluttelemaan intohimon vaikutuksesta; olosuhteet -ovat sortaneet minulta kunnianhimon, mutta se on ilmestynyt toisessa -muodossa: sillä kunnianhimo ei ole muuta kuin vallanhimo, ja suurin -iloni on alistaa tahtoni alle kaikki, mitä minua ympäröi. Herättää -itseään kohtaan rakkauden, alttiuden ja pelon tunnetta -- eikö se -ole vallan ensi merkki ja suurin riemu? Olla syynä jonkun vaivoihin -ja iloihin, omaamatta siihen niitäkään, varsinaista oikeutta -- eikö -se ole ylpeytemme kaikkein suloisin ravinto? Ja mikäs onni on? Se on -kyllästynyt ylpeys. Jospa pitäisin itseäni parempana, voimallisempana -kaikkia muita maailmassa, niin minä olisin onnellinen; jos kaikki -minua rakastaisivat, niin löytyisi minussa äärettömiä rakkauden -lähteitä. Pahe synnyttää paheen ja ensimäinen kärsimys antaa ymmärteen -hauskuudesta vaivata toista. Paheen aate ei voi johtua ihmisen mieleen -ilman, ett'ei hän sitä tahtoisi sovittaa todellisuuteen. Aatteet -ovat elimellisiä olentoja, sanoi muuan; niiden syntyminen antaa jo -niille muodon, ja tämä muoto on toiminta; se, jonka päässä on syntynyt -enemmän aatteita, toimii enemmän kuin muut. Tästä täytyy virka-pöytään -kiinni naulatun neron joko kuolla tahi käydä hulluksi, samoin kuin -lujaruumiinen, käytöksessään maltillinen mies liiasta istumisesta -kuolee halpaukseen. - -Intohimot eivät ole muuta, kuin aatteita, jotka vasta alkavat -kehkeytyä; ne kuuluvat sydämen nuoruuden iälle, ja hullu se on, joka -koko elinaikansa luulee niistä hyökyvänsä: monet tyynet joet alkavat -kohisevina koskina, vaan ei yksikään mereen asti kuohu ja pauhaa. Mutta -tämä tyyneys on usein suuren, vaikka salatun voiman merkki; tunteiden -ja aatosten täyteys ja syvyys ei koskaan salli hurjia puuskia; -kärsiessään ja nauttiessaan tekee sielu itselleen kaikesta ankaran -tilin ja vakuuttaa itseään niin täytyvän olla; se tietää kuivuvansa -alituisesta auringon helteestä, joll'ei raju-ilmaa ole, se tunkeutuu -omaan elämäänsä -- hyväilee ja rankaisee itseään, kuni lempilastaan. -Ainoastaan tässä itsetajunnan korkeimmassa tilassa voi ihminen -arvostella Jumalan oikeuden pitäväisyyttä. - -Lukiessani tätä sivua, huomaan kauas poikenneeni aineestani... Mutta -mikäs hätä?... Itseäni vartenhan minä näitä muistelmia kirjoittelen ja, -niinmuodoin, on kaikki, mitä niihin mättelenkin, aikaa myöten oleva -minulle kallisarvoisena muistona. - - * * * * * - -Grushnitski tuli luokseni ja heittäytyi kaulaani. Hän on ylennetty -upsieriksi. Me joimme shampanjaa. Kohta hänen jäljestään tuli tohtori -Werner. - --- Minä en teitä onnittele, sanoi hän Grushnitskille. - --- Miksi ette? - --- Siksi, että sotamiehen viitta sopii teille hyvin, ja myöntänette -itse, ett'ei täällä, kylpylähteillä, ommeltu jalkaväkeläisen puku lisää -teihin niitäkään viehättävää... Te, nähkäätte, olette tähän asti olleet -poikkeuksena, mutta nyt kuulutte yleiseen sääntöön. - --- Selittäkää, tohtori, mitä selitätte! mutta minua te ette estä -iloitsemasta. Hän ei tiedä, kuiskutti Grushnitski minulle korvaan, -kuinka paljon toiveita nämä olkaimet ovat minulle lisänneet... Oi... -olkaimet, olkaimet! tähtösenne ovat opastustähtiä... Ei! nyt minä olen -oikein onnellinen. - --- Lähdetkö sinä meidän kanssamme kävelemään vajoamalle? kysyin minä -häneltä. - --- Minä? Mistään hinnasta minä en näyttäydy neidille, ennen kuin pukuni -on valmis. - --- Tahdotko, että ilmoitan hänelle ilosi? - --- En, minä pyydän sinua olemaan vaiti... sillä minä tahdon häntä -kummastuttaa... - --- Sanohan minulle sentään, kuinka sinun asiasi hänen kanssaan käyvät? - -Hän joutui hämille ja mietistyi: hän tahtoi kerskata ja valehdella --- vaan se kävi hänen tunnolleen, ja samalla häntä kanssa hävetti -tunnustaa totuutta. - --- Luuletkos, että hän sinua rakastaa?... - --- Josko rakastaa? Herran tähden, Petshoorin, mitä käsitteitä sinulla -on! voiko sitä nyt niin kohta...? Ja jospa hän vielä rakastaakin, niin -kunnon nainen ei sitä toki sano... - --- Hyvä! Siis, sinun mielestäsi, luultavasti kunnon mies ei myöskään -saa puhua mitään lemmestään?... - --- Voi, hyvä veli! Missä asiassa mitenkin menetellään; paljo on, jota -ei puhuta, mutta joka arvataan... - --- Se on totta, se... Mutta rakkaus, jonka voi nähdä silmistä, -ei velvoita naista mihinkään, kun taas sanat... Ole varoillasi, -Grushnitski, hän sinua pettää... - --- Hän?... vastasi Grushnitski, katsoen ylös taivasta kohti, ja -myhähtäen itseensä tyytyväisenä: minun tulee surku sinua, Petshoorin!... - -Hän meni pois. - -Illalla lähti iso seura jalkasin vajoamalle. - -Täkäläisten oppineiden mielestä ei tämä vajoama ole muuta, kuin -sammunut tulivuoren aukko; se on virstan matkaa kaupungista Mashukin -rinteessä. Sinne käy kapea polku pensaiden ja kallioiden välitse; -kiivetessämme vuorta ylös, tarjosin käteni neidille, ja hän ei sitä -heittänyt koko kävelyn aikana. - -Haastelumme alkoi panettelemisella: minä kävin tarkastelemaan meidän -läsnä- ja poissa-olevia tuttujamme; ensin kuvasin heidän naurettavia, -sitten rumia puoliansa. Sappeni rupesi kiehumaan, jylinä alotin -kurillani ja lopetin oikealla häijyydellä. Alussa tämä häntä huvitti, -vaan sitten säikytti. - -Te olette vaarallinen mies! sanoi hän minulle: minä tahtoisin ennen -joutua murhaajan puukon alle, kuin teidän kielellenne... Toden perästä -pyydän minä teitä, että, kun teidän juolahtaa mieleenne puhua minusta -pahaa, ottaisitte puukon ja tappaisitte minut -- luullakseni, se ei käy -teille kovin vaikeaksi. - --- Olenkos minä sitten murhaajan näköinen? - --- Te olette pahempikin... - -Minä jäin kotvaksi miettimään ja sanoin sitten hyvin liikutetun -näköisenä: - --- Niin, kohtaloni on ollut semmoinen aina lapsuudestani saakka! -kaikki näkivät kasvoissani vain huonojen ominaisuuksien merkkejä, -joita minulla ei ollut; mutta kun niitä luultiin löytyvän, niin ne -syntyivätkin. Minä olin siivo, vaan minua sanottiin kavalaksi, ja minä -kävin salamieliseksi. Minä tiesin selvään, mikä on hyvä ja paha -- -ei kukaan minua hyvänä pitänyt, kaikki vain loukkasivat siitä minuun -syntyi salaviha; minä olin juro -- muut lapset olivat iloisia ja -puheliaita; minä luulin olevani heitä ylempänä, vaan pantiin alemmaksi -heitä, ja tästä muutuin kateelliseksi. Minä olisin voinut rakastaa koko -maailmaa -- mutta ei kukaan minua ymmärtänyt; ja minä opin vihaamaan. -Ilon kukkia vailla kului nuoruuteni taistelussa itseni ja maailman -kanssa; paraimmat tunteeni salasin, peläten ivaa, sydämeni syvimmässä -pohjassa, ja sinne ne kuolivat. Minä puhuin totta, mutta kun ei minua -uskottu, niin minä rupesin valehtelemaan; opittuani hyvin tuntemaan -maailman ja seura-elämän temput, tuli minusta taitaja elämän tieteessä, -ja minä näin, kuinka muut taidotta olivat onnellisia, ilmaiseksi -käyttäen niitä etuja, joita minä niin väsymättömästi olin tavoitellut. -Ja silloin heräsi minun povessani epätoivo -- ei se epätoivo, jonka -parantaa pistoolin putki, vaan kylmä, tarmoton epätoivo, joka käy -armauden ja ystävällisen hymyn verhossa. Minusta tuli siveellinen -raajarikko. Sieluni oli toista puoliskoansa vailla; se oli kuivettunut, -haihtunut, kuollut; minä leikkasin sen ja heitin pois. Toinen taas -käydä eleli jokaisen palvelukseksi, vaan tätä ei kukaan huomannut, -sillä ei kukaan tietänyt, että sen hukkunutta puoliskoa löytyikään. -Mutta tepä nyt herätitte minuun muiston siitä, ja minä olen teille -lukenut sen hautakirjoituksen. Monet pitävät yleensä hautakirjoituksia -naurettavina, vaan minä -- en; etenkin kun muistan sen, mitä -niiden alla lepää. Muutoin, enpä minä pyydäkään teitä puoltamaan -mielipidettäni, ja jos esiytymiseni teistä näyttää naurettavalta -- -niin naurakaa vain, olkaa hyvä; sanon teille edeltäkäsin, ett'ei se -minua vähääkään sureta. - -Silloin katsoin minä hänen silmiinsä: niistä vieri kyyneliä; hänen -kätensä, nojaten minun käteeni, vapisi; posket hehkuivat; hänen oli -sääli minua! Sääliväisyys, -- tunne, joka niin helposti voittaa kaikki -naiset, iski kyntensä hänen kokemattomaan sydämeensä. Koko kävelyn -aikana oli hän hajamielinen, eikä virnaillut kenenkään kanssa -- ja se -on suuri merkki! - -Me tulimme vajoamalle; muut naiset heittivät kavaljeerinsa, vaan hän ei -jättänyt minun kättäni. Täkäläisten dandy'en sukkeluudet eivät häntä -naurattaneet, eikä jyrkkä äyräskään, jolla hän seisoi, pelottanut -häntä, kun taas muut neidit kirkuivat ja peittivät silmänsä. - -Palausmatkalla en uudistanut surullista puhettamme; tyhjiin -kysymyksiini ja pilaani vastasi hän lyhyesti ja hajamielisesti. - --- Oletteko te rakastaneet? kysyin häneltä vihdoin. - -Hän katsoi terävästi minuun, pudisti päätään ja vaipui taas -ajatuksiinsa; selvä oli, että hänen teki mieli sanoa jotakin, vaan hän -ei tietänyt, mistä alkaa; hänen povensa aaltoeli... Minkäs sille saat! -musliinihiha on heikko suoja, ja sähkökipene lensi kädestäni hänen -käteensä; siten alkavat melkein kaikki intohimot, ja me petymme usein -luullessamme naisen meitä rakastavan ruumillisten tahi siveellisten -ansioittemme vuoksi; ne, tietysti, valmistavat ja laativat hänen -sydämensä vastaan ottamaan pyhää tulta; mutta ensimäinen kosketus se -kuitenkin asian ratkaisee. - --- Enkös minä tosiaan ole ollut hyvin ystävällinen tänään? sanoi neiti -minulle teeskennellysti hymyillen, palattuamme kävelymatkalta. - -Me erosimme. - -Hän ei ollut tyytyväinen itseensä, vaan soimasi itseään kylmyydestä... -Oi, tämä on ensimäinen, pääriemu! - -Huomenna hän tahtoo minua palkita. Minä jo osaan kaiken tämän ulkoa -- -ja sepä se onkin ikävää. - - -12 p. Kesäkuuta. - -Tänään minä näin Veeran. Hän kiusasi minua -mustasukkaisuudellaan. Ruhtinatar Maryn mieleen näkyy johtuneen uskoa -hänelle sydämensä salaisuudet. Tunnustaa täytyy, onnistunut vaali! - --- Minä arvaan, minne päin asia kallistuu, puhui Veera minulle. Sano -nyt ennen minulle suoraan, että häntä rakastat. - --- Mutta joll'en rakastakaan? - --- Mitäs siitä lähtee, että häntä vainoot, saatat levottomaksi ja -kiihdytät hänen kuvitustaan!... Oi, minä sinut hyvin tunnen! Kuulehan! -jos sinä tahdot, että minä sinua uskon, niin tule viikon kuluttua -Kislovodskiin. Me muutamme sinne ylihuomenna. Ruhtinatar jääpi tänne -kauemmaksi. Vuokraa asunto meidän viereen: me tulemme asumaan suuressa -talossa likellä lähdettä, puolikerroksessa, alaalla ruhtinatar -Liigovskaja, ja vieressä on saman isännän talo, joka ei vielä ole -vuokrattu... Tuletko?... - -Minä lupasin, ja lähetin samana päivänä sitä asuntoa vuokraamaan. - -Kello kuusi tuli luokseni Grushnitski ja ilmoitti, että hänen pukunsa -tulee huomenna valmiiksi, juuri tanssijaisiin. - --- Nyt sitä vasta ai'on tanssia hänen kanssaan koko illan... Annas kun -silloin puhun suuni puhtaaksi! lisäsi hän. - --- Milloinkas ne ovat, tanssijaiset? - --- Huomenna, kah! Etkös sitä nyt tiedä, että on suuri juhla, ja että -täkäläinen virasto ne on ottanut toimekseen... - --- Menkäämme bulevaardille... - --- En mitenkään, tässä kurjassa viitassa... -- Mitä, etkös siitä -pidäkään enään?... Minä menin yksin ja, nähtyäni ruhtinatar Maryn, -kutsuin hänet masurkkaan. Hän näytti olevan ihmeissään ja iloissaan -siitä. - --- Minä luulin, että te vain tanssitte pakosta, niinkuin viime -kerralla, sanoi hän, hyvin suloisesti hymyillen... - -Hän, näköään, ei huomaa ollenkaan Grushnitskin poissa-oloa. - --- Huomenna te hyvin hauskasti kummastutte, sanoin minä hänelle. - --- Mistä?... - -Se on salaisuus... tanssijaisissa itsekin arvaatte. - -Minä lopetin illan ruhtinattaren luona; vieraita ei ollut, paitsi -Veeraa ja erästä hyvin hauskaa ukkoa. Minä olin hyvällä tuulella, -improviseerasin monta tavatonta juttua; neiti istui vastassani -ja kuunteli juorujani niin suurella, jännitetyllä, jopa hellällä -huomiolla, että minun kävi mieleni pahaksi. Minne joutui hänen -vilkkautensa, virnailemisensa, oikkunsa, julkeat kasvojensa murteet, -ylenkatseellinen hymynsä, hajamielinen katseensa?... - -Veera huomasi kaikki; hänen kivulloisilla kasvoillaan kuvautui syvä -suru: hän istui ikkunan suojassa, vajonneena avaraan nojatuoliin... -Minun kävi häntä sääli. - -Silloin kerroin minä koko draamallisen historian hänen ja minun -tuttavuudesta, meidän rakkaudestamme -- tietysti peitellen kaikki -keksimilläni nimillä. - -Minä kuvasin niin vilkkaasti oman hellyyteni, levottomuuteni ja -ihastukseni, ja esitin niin hyvässä valossa hänen menettelynsä ja -luonteensa, että hänen vasten tahtoaankin täytyi antaa minulle anteeksi -virnailemiseni ruhtinatar Maryn kanssa. - -Hän nousi, kävi meidän luoksemme istumaan ja virkistyi... ja vasta -kello kaksi yöllä muistimme, että lääkärit käskevät menemään levolle -kello yksitoista. - - -13 p. Kesäkuuta. - -Puolen tuntia ennen tanssijaisia ilmestyi luokseni Grushnitski -jalkaväkeläis-pu'un täydessä loistossa. Kolmanteen nappiin oli -kiinnitetyt bronssivitjat, joissa riippui suljettu lornjetti; -suunnattoman suuret olkaimet olivat ylöspäin taivutetut, Aamorin -siipein tapaisesti; hänen saappaansa narisivat; vasemmassa kädessä -piteli hän ruskeita kiiltosormikkaita ja lakkia, oikealla pöyhitteli -hän yhtä mittaa pieniin kiharoihin käherrettyä tukkaansa. Mielihyvä -ja samalla joku itseluottamuksen puute kuvastiihen hänen kasvoillaan; -hänen juhlallinen ulkomuotonsa ja pöyhkeä asentonsa olisivat saaneet -minut purskahtamaan nauruun, jos se olisi ollut tarkoituksieni mukaista. - -Hän heitti lakin ja sormikkaat pöydälle, alkoi silittää liepeitään -ja korjaella itseään kuvastimen edessä; hirveän iso, musta huivi oli -käärittynä äärettömän korkealle, mitä kankeimmalle irtonaiskaulurille, -joka pitää könkötteli hänen leukaansa ja nousta törrötti yli tuuman -takin alta esiin; hänestä se vielä oli vähäsen ja hän veti sitä -korkeammalle, korviin asti; tästä vaikeasta työstä -- sillä takin -kaulus oli ahdas ja tukala -- pinnisti veri ihan punasiksi hänen -kasvonsa. - --- Sanovat, että sinä olet näinä päivinä kauheasti hellitellyt minun -ruhtinatartani? sanoi hän jotenkin huolimattomasti, minuun katsomatta. - --- Johan nyt jotakin, kun hullut teetä joisi! vastasin minä hänelle, -kertoen erään, menneen ajan varsin sukkelan hulivilin mielilausetta, -josta Pushkin muinoin oli lauleskellut. - --- Sanopas, käykö tämä puku hyvin minun päälleni?... Äh, kirottu -juutalainen!... kuinka puristaa kainaloista!... Eikös sinulla ole -hajuvesiä? - --- Hyvänen aika, vielä sulle mitä? muutenkin jo haiset paljaalle -ruusuvoiteelle. - --- Vähät siitä, annahan tänne... - -Puolen pulloa valeli hän kaulahuivilleen, nenäliinalleen ja hihoilleen. - --- Ai'otko tanssia? kysyi hän. - --- Enpä tiedä. - --- Pelkään, että minun on alkaminen masurkka Maryn kanssa -- enkä minä -osaa melkein yhtäkään figuuria... - --- Jokos sinä olet hänet kutsunut masurkkaan? - --- En vielä... - --- Varo vain, ett'et myöhästy... - --- Tosiaankin! sanoi hän lyöden otsaansa. Hyvästi... Minä lähden -odottamaan häntä portaiden luo. Hän sieppasi lakkinsa ja juoksi pois. - -Puolen tunnin perästä lähdin minäkin. Kadulla oli pimeää ja autiota; -kokoushuoneen, elikkä, yhden tekevä, ravintolan ympärillä seisoa -tungeksi kansaa; ikkunat olivat valaistut; iltatuuli kantoi korviini -rykmentti-musiikin säveliä. Minä kävelin hiljakseen; minua ikävyytti... -Onkohan todellakin, arvelin minä, ainoa tehtäväni maan päällä -- -kukistaa muiden toiveita? Niin kauan, kuin olen elänyt ja toiminut, -olisi ihan kuin sallimus aina veisi minut muiden draamojen ratkaisuun, -niin kuin ei ilman minutta kukaan voisi kuolla tahi joutua epätoivoon! -Minä olen ollut viidennen näytöksen välttämätönnä henkilönä; vasten -tahtoani olen näytellyt teloittajan tahi kavaltajan katalaa osaa. -Mikä on tässä ollut salliman tarkoituksena?... Lieneeköhän se -määrännyt minut porvarillis-trageedioiden ja perhe-romaanien tekijäksi --- vai apu-toimittajaksiko kertomusten laatijalle, esimerkiksi -"Lukukirjasto"-lehdelle?... Mistäpä sen tietää?... Vähänkös niitä on -ihmisiä, jotka, elämään ruvetessaan, aikovat päättää sen niinkuin -Aleksanteri Suuri, tahi Lordi Byron, eivätkä yhtä hyvin kuuna päivänä -pääse nimineuvosta etemmäksi?... - -Tultuani saliin, kätkeydyin miesten joukkoon ja aloin tehdä -havaintojani. Grushnitski seisoi ruhtinatar Maryn vieressä ja puheli -jotakin hyvin innokkaasti; tämä kuunteli häntä hajamielisesti ja, -viuhka huulia vasten, katseli ympärilleen; hänen kasvoissaan kuvautui -kärsimättömyys, hänen silmänsä etsivät jotakin; minä lähestyin hiljaa -takaapäin, kuunnellakseni heidän haasteluaan. - --- Te kiusaatte minua, neiti! puhui Grushnitski, te olette kauheasti -muuttuneet siitä saakka, kuin en ole teitä nähnyt... - --- Te olette myöskin muuttuneet, vastasi neiti, heittäen häneen -pikaisen katseen, josta hän ei ymmärtänyt eroittaa salaista ivaa. - --- Minä? Minäkö muuttunut?... Oi, en milloinkaan! Tiedättehän sen -olevan mahdotonta! Se, joka teidät on nähnyt kerran, kantaa iäksi -päiviksi muistissaan teidän jumalallisen kuvanne. - --- Lopettakaa nyt jo... - --- Miksikä te ette nyt tahdo kuulla sitä, jota nykyisin, jopa -useastikin, niin suosiollisesti kuuntelitte?... - --- Siksi, ett'en rakasta yhtenään samaa kerrottavaa, vastasi hän -nauraen. - --- Oi, julmasti olen minä erehtynyt!... Hupsu olin, kun luulin, että -nämä olkaimet toki antaisivat minulle oikeuden toivoa... Vaan ei! -Parempi olisi minun ollut ijankaikkisesti pysyä tuossa halveksitussa -sotamiehen viitassa, jota, kukaties, minun tulee kiittää teidän -huomiostanne... - --- Todellakin, teille sopii viitta paljoa paremmin... - -Silloin minä astuin esiin ja kumarsin neidille, joka punastui hiukan ja -lausui sukkelaan: - --- Eikö niin, monsieur Petshoorin, harmaa viitta sopii paljoa paremmin -monsieur Grushnitskille?... - --- Minä en ole samaa mieltä, vastasin minä, univormussa on hän vielä -nuorellisemman näköinen. - -Grushnitski ei kestänyt tätä iskua; niinkuin kaikki pojat, tahtoi hän -pitää itseään suurena miehenä; hän luulee, että intohimojen syvät -jäljet hänen kasvoissaan korvaavat vuosien leiman. Hän heitti minuun -tuiman katseen, polki jalkaansa ja meni pois. - --- Puhukaapa totta, sanoin minä neidille, että vaikka hän aina onkin -ollut naurettava, niin hän tuonaan vielä oli mielestänne hyvin -hauska... harmaassa viitassaan?... - -Hän loi silmänsä maahan, eikä vastannut mitään... - -Grushnitski vainosi koko illan ruhtinatar Maryä, tanssi joko -hänen kanssaan tahi vis-à-vis, eikä muuta kuin katsoa tähtäili -häntä silmillään, huo'ahteli ja suututti häntä rukouksillaan ja -soimauksillaan. Neljännen fransääsin perästä neiti häntä jo vihasi. - -Tuommoista minä en sinulta odottanut, sanoi Grushnitski, astuen -luokseni ja tarttuen käteeni. - --- Mitä niin? - --- Sinä tanssit masurkkaa hänen kanssaan? kysyi hän juhlallisella -äänellä. -- Hän sen minulle sanoi... - --- Niin mitäpä sitten? onkos se mikään salaisuus? - --- Tietty se... Olisihan minun pitänyt arvatakin sitä mokomalta -tytöltä, virnakalta... Mutta kyllä minä sen maksan! - --- Syytä sinä viittaasi tahi olkaimiasi, äläkä häntä! Onkos se hänen -vikansa, ett'et sinä häntä enään miellytä?... - --- Mitäs hän sitten antaa toiveita? - --- Mitäs sinä sitten menet toivomaan? Haluta ja harrastaa jotakin -- -sen kyllä ymmärtää, mutta kukas käskee toivomaan? - --- Sinä voitit vedon, vaan et kokonaan, sanoi hän pahanilkisesti -hymyillen. - -Masurkka alkoi. Grushnitski ei valinnut muita kuin neiti Maryä, muut -kavaljeerit kutsuivat hänet myöskin vähän väliä; se oli, selvään, -liitto minua vastaan -- sitä parempi: hän tahtoo puhua kanssani, vaan -hänet estetään -- ja hänen tekee mielensä kahta kovemmin. - -Minä puristin pari kertaa hänen kättään; toisella kertaa tempasi hän -sen pois, sanaakaan sanomatta. - --- Minä tulen huonosti makaamaan tänä yönä, sanoi hän minulle, kun -masurkka oli loppunut. - --- Siihen on Grushnitski syypää. - --- Eikö mitä! -- Ja hänen kasvonsa kävivät niin miettiväisiksi, niin -surullisiksi, että minä päätin tänä iltana välttämättä suudella hänen -kättään. - -Ruvettiin lähtemään pois. Istuttaessani neitiä vaunuihin painoin -nopeasti hänen pienen kätösensä huuliani vastaan. Oli pimeä, eikä -kukaan voinut sitä nähdä. - -Minä palasin saliin hyvin tyytyväisenä. - -Suuren pöydän ääressä söi nuoriso illallista ja sen joukossa oli -Grushnitski. Kun minä astuin sisään, niin kaikki vaikenivat; näköään, -oli puhe minusta. Monet ovat menneistä tanssijaisista minulle -äkeissään, olletikin rakuuna-katteini; mutta nyt taitaa varmaan minua -vastaan muodostua vihollisjoukko, Grusnitskin ollessa johtajana. -Hänellä on niin ylpeä ja uljas katsanto... - -Se onkin varsin hauskaa; minä rakastan vihollisia, vaikk'en niin, -kuin kristityn tulee. He minua huvittavat, kuohuttavat vereni. -Aina olla varoillaan, vangita joka katse, jokaisen sanan merkitys, -arvata aikomukset, mullistaa salahankkeet, olla olevinaan petettynä, -ja yht'äkkiä yhdellä työkkäyksellä syöstä kumoon heidän kavalien -yritystensä, suuria vainoja maksanut jättiläisrakennus -- kas se, se -minusta on elämää. - -Illallista syötäessä Grushnitski kuiskasi ja iski silmää -rakuuna-katteinille. - - -14 p. Kesäkuuta. - -Tänä aamuna lähti Veera miehineen Kislovodskiin. Heidän vaununsa -tulivat minua vastaan mennessäni ruhtinatar Liigovskajan luoksi. Hän -nyykäytti minulle päätään, hänen katseessaan näkyi nuhde. - -Kukas on syypää? Miksi ei hän tahdo antaa minulle tilaisuutta olemaan -kahden kesken? Rakkaus, niinkuin tulikin -- ilman elätintä, sammun. -Ehkäpä mustasukkaisuus toimittaa sen, jota rukoukseni eivät ole aikaan -saaneet. - -Minä istuin ruhtinattaren luona tunnin umpeensa. Mary ei tullut -näkyviin, hän on sairaana. Iltasella häntä bulevaardilla ei ollut. -Äsken muodostunut joukko, lornjeteilla varustettuina, on tosiaankin -käynyt hirvittäväksi. Hyvä, että neiti on sairaana, muuten he tekisivät -hänelle jotakin hävyttömyyttä. Grushnitskilla on hiukset pörrössä -ja tuimat kasvot. Hän lienee tosiaankin vihoissaan, olletikin on -hänen itserakkautensa loukattu; mutta huvittaahan muutamien ihmisten -epätoivokin!... - -Palattuani kotia, huomasin, että minulta puuttui jotakin. _Minä en -nähnyt häntä! Hän on sairaana!_ Lienenköhän vain tosiaan rakastunut?... -Mitä hulluja! - - -15 p. Kesäkuuta. - -Kello yksitoista aamulla, -- jolloin ruhtinatar Liigovskaja -tavallisesti palavoitsee Jermolovin ammeessa, -- kuljin hänen asuntonsa -ohitse. Neiti istui miettiväisenä ikkunassa, ja, nähtyään minut, -hypähti hän seisoalle. - -Minä menin etehiseen; siellä ei ollut ketäkään palvelijaa, ja, käyttäen -täkäläisten tapojen vapautta, puikahdin ilmoittaumatta vierashuoneesen. - -Valju kalpeus peitti neidin armaita kasvoja. Hän seisoi piaanon -ääressä, nojaten kädellään tuolin selkäimeen; tämä käsi melkein vapisi. -Minä lähestyin häntä hiljaa ja sanoin: - --- Oletteko suutuksissanne minuun? - -Hän loi minuun raukean, syvän katseen: ja pudisti päätään; hänen -huulensa aikoivat lausua jotakin, vaan eivät voineet; silmät täyttyivät -kyynelillä, hän laskeutui tuolille ja peitti käsillä kasvonsa. - --- Mikä teidän on? sanoin minä tarttuen hänen käteensä. - --- Te ette pidä minua arvossa!... Oi, jättäkää minut!... - -Minä kävin muutaman askelen... Hän suoristi itseään tuolissa; silmänsä -säkenöivät. - -Minä seisatuin, tartuin oven ripaan ja sanoin: - --- Antakaas minulle anteeksi, neiti! minä olen menetellyt kuin hullu... -tätä ei toista kertaa tapahdu; minä ryhdyn toimiin sitä vastaan... Mitä -hyvää teidän on tietää, mitä tähän asti on sielussani liikkunut? Te -ette saa sitä koskaan tietää, ja sitä parempi teille. Hyvästi! - -Mennessäni pois minusta kuului, kuin hän olisi itkenyt. - -Iltaan saakka minä käydä kuljeskelin Mashukin ympäristöllä, uuvuin -kauheasti ja, kotiin tultua, heittäydyin vuoteelle ihan hermottomana. - -Luokseni poikkesi Werner. - --- Onko totta, kysyi hän, että te naitte neiti Liigovskajan? - --- Kuinka niin? - --- Koko kaupunki siitä puhuu; kaikki sairaani eivät muuta tee kuin -miettivät tätä tärkeää uutista; ja nuo sairaat ne ovat semmoisia -ihmisiä: kaikki he tietävät! - -"Grushnitskin vehkeitä", arvelin minä. - --- Näyttääkseni teille, tohtori, näiden sanojen perättömyyden, ilmoitan -teille salaisuutena, että huomenna muutan Kislovodskiin... - --- Ja neiti kanssa?... - --- Ei; hän jääpi vielä viikoksi tänne... - --- Siis ette mene naimiseen?... - --- Tohtori, tohtori! katsokaa minuun: olenkos minä sulhasen tai jonkin -sellaisen näköinen? - --- Enhän minä sitä sano... Mutta tiedättehän, että välistä tapahtuu... -lisäsi hän, viekkaasti hymyillen, että rehellinenkin mies on pakotettu -menemään naimiseen, ja löytyyhän mammoja, jotka eivät ainakaan pidä -varalta tämmöisiä tapauksia... Niinmuodoin, ollen tuttavanne, neuvon -teitä olemaan varovampi. Täällä, kylpylähteillä, on vaarallinen ilma, -ja monta monituista pulskaa nuorta miestä, jotka olisivat paremman -kohtalon ansainneet, olen minä nähnyt täältä lähtevän suoraan -vihille... Jopa minunkin, uskotteko, tahtoivat naittaa! Nähkää, eräs -mamma maaseudulta, jonka tytär oli hyvin kalpea. Kovaksi onneksi -satuin sanomaan hänelle, että kasvojen väri kyllä palajaa häiden -jälkeen; silloin hän, kiitollisuuden kyynelet silmissä, tarjoamaan -minulle tyttärensä kättä ja kaikkea omaisuuttansa -- mitä sitä oli, -viisikymmentä sielua. Vaan minä vastasin ett'en ole tähän kelvollinen. - -Werner meni pois varmaan luullen varoittaneensa minua. - -Hänen sanoistaan huomasin, että minusta ja ruhtinatar Marystä jo -on levitetty kaupunkiin kaikenlaisia pahoja huhuja, mutta kylläpä -Grushnitski siitä saunarahat maksaa. - - -18 p. Kesäkuuta. - -Nyt olen jo kolme päivää ollut Kislovodskissa. Veeran näen minä joka -päivä kaivolla ja kävelyllä. Aamusella, herättyäni, istun ikkunan -ääreen ja tähtään lornjettini hänen balkongilleen; hän on jo kauan -sitten pu'ettu ja odottaa sovittua merkkiä; me kohtaamme toisemme, muka -tietämättämme puistossa, joka meidän asunnoistamme viettää kaivolle. -Virkistävä vuori-ilma on palauttanut häneen kasvojen värin ja voimia. -Syystäpä Narsania kutsutaankin sankari-lähteeksi. Täkäläiset asukkaat -vakuuttavat, että Kislovodskin ilma halustuttaa rakkauteen ja että -täällä päättyvät kaikki romaanit, jotka kerran ovat alkaneet Mashukin -juurella. Ja todellakin, kaikki täällä huokuu yksinäisyyttä, kaikki -on täällä salamielistä. Tuuheat lehmukset kumartelevat varjokkaasti -latvojansa ryöppyvän virran yli, joka pudota roiskahtelee paadelta -toiselle ja lomitse viheriöitsevien vuorten uomansa uurtelee. - -Kallioiden rotkot, jotka joka suunnalle täällä haarojansa lähettävät, -ammottavat mustina, äänettömyyttä täynnä. Hyvänhajuinen ilma -levittää kaikkialle korkeiden eteläiskasvien ja valkoisen akaasian -raitista tuoksua, ja lakkaamatta solisevat, suloisesti viihdyttäen, -kylmänkalseat purot, jotka, laakson päässä kohdattuaan, kilpaa -ystävällisesti juoksevat, Podkuumokkiin viimein heittäytyäkseen. -Tältä puolen on rotko leveämpi ja muuttuu viheriäksi loilaksi, jossa -käydä suikertelee tomuinen tie. Joka kerta kuin minä sinne katsahdan, -minusta yhä näyttää, että siellä ajaa vaunut, ja vaunujen ikkunasta -ruusukasvuet tirkistelevät. Ja jo monet vaunut ovat sitä tietä -myöten ajaneet -- mutta _oikeita_ ei vain näy. Etukaupunki, joka on -linnoituksen takana, on kansoittunut; ravintolasta, joka on rakennettu -kukkulalle, muutaman askelen päähän minun asunnostani, alkaa iltasin -pilkoittaa valkeita kaksinkertaisen poppelirivin lävitse; melua ja -lasien kilinää kuuluu myöhään yöhön asti. - -Ei missään juoda niin paljo kahetiinilaista viiniä ja mineraalivettä, -kuin täällä: - - Ja koko joukko kernaast' yhdistää - Molemmat ammatit -- vaan sitä en tee mä. - -Grushnitski joukkoineen rähisee joka päivä ravintolassa, ja minua hän -tuskin tervehtii. - -Hän tuli vasta eilen, ja on jo ennättänyt riitautua kolmen ukon kanssa, -jotka tahtoivat ennen häntä käydä ammeesen. Tosiaankin -- kehittävät -onnettomuudet hänessä sotaista luontoa. - - -22 p. Kesäkuuta. - -Vihdoinpa he tulivat. Minä istuin ikkunan ääressä, kun kuulin heidän -vaunujensa ratinan; sydämeni vavahti... Mitä kummaa tämä on? Lienenkö -vainen rakastunut?... Minulla on niin hullu luonto, että semmoista voi -kyllä minun kanssani tapahtua. - -Minä söin heillä päivällistä. Ruhtinatar itse katseli minua hyvin -hellästi, eikä mennyt pois tyttärensä luota. -- Se on paha asia, se! -Sen sijaan on Veera mustasukkainen neiti Marylle minusta -- menestyinpä -pyrinnössäni! Mitäkös ei nainen tee pahoittaakseen kilpailijataan?! -Muistan minä erään, joka rakasti minua sen tähden, että minä rakastin -toista. Ei löydy mitäkään eriskummallisempaa kuin naisen ymmärrys; -naisia on vaikea vakuuttaa jostakin; he ovat siihen saatavat, että itse -itseään vakuuttavat. Todisteiden järjestys, joilla he taikaluulojaan -kumoavat, on varsin omituinen. Oppiakseen heidän dialektiikkansa, ovat -ymmärryksessä kaikki logiikan koulusäännöt mullistettavat. Esimerkiksi, -tavallinen johdelma: - -Tämä mies minua rakastaa, mutta minä olen naimisessa, siis, en minä saa -häntä rakastaa. - -Naisten johdelma: - -Minä en saa häntä rakastaa, sillä minä olen naimisessa; mutta hän -rakastaa minua -- siis... - -Ja sitten muutamia pisteitä, sillä järki ei enään puhu mitään, vaan -suurimmaksi osaksi puhuvat kieli, silmät ja niiden perästä sydän, jos -semmoista löytyykään. - -Mutta jos nämä muistelmat joskus joutuvat naisten käsiin? -- -"Panettelua!" huutavat he närkästyksissään. - -Niinkauan kuin runoilijat ovat kirjoittaneet ja naiset heitä lukeneet -(josta heille sulimmat kiitokset), on heitä niin monta kertaa kutsuttu -enkeleiksi, että he tosiaankin, sydämen yksinkertaisuudessa, ovat -uskoneet tätä komplimenttia, unhottaen, että samaiset runoilijat rahan -vuoksi ylistivät Neroonia puolijumalaksi... - -Mutta sopimatonta olisi minun puhua heistä semmoisella häijyydellä, -minun, joka en maailmassa muuta rakasta, kuin heitä, minun, joka aina -olen ollut valmis heille uhraamaan rauhani, kunnianhimoni, elämäni... -Enkähän minä harmista tahi loukatusta itserakkaudesta tahdo heiltä -kiskoa pois sitä lumoavaa harsoa, jonka lävitse ainoastaan tottunut -katse voi tunkea. En ollenkaan, kaikki, mitä heistä puhun, on vain -seuraus -- - - Älyni kylmäin havainnoiden - Ja sydämen kurjain huomioiden. - -Naisten pitäisi toivoa, että kaikki miehet heitä yhtä hyvin tuntisivat, -kuin minä, sillä minä rakastan heitä sata kertaa enemmän siitä -saakka, kuin en heitä pelkää ja kuin opin käsittämään heidän pieniä -heikkouksiaan. - -Kesken puhetta: Werner vertasi tuonaan naisia loitsuttuun metsään, -josta Tasso puhuu "Vapautetussa Jerusalemissaan". "Lähestypäs vain", -sanoi hän, "niin lentää päällesi joka haaralta semmoiset kauhut, -että Jumala varjelkoon: velvollisuus, ylpeys, soveliaisuus, yleinen -mielipide, iva, ylenkatse... Älä vain katso, ja astu suoraan eteenpäin, -niin kummitukset vähitellen katoavat ja eteesi aukeaa rauhallinen ja -valoisa kenttä, jonka keskellä kukkii viheriäinen myrtti. Mutta surma -sun vie, jos ensi askelilla sydämesi vavahtaa ja katsot taaksesi!" - - -24 p. Kesäkuuta. - -Tämän päivän ilta oli runsas tapahtumista. Kolmen virstan tienoilla -Kislovodskista, rotkossa, missä Podkuumokki juoksee, on kallio nimeltä -Kaljtsoo (sormus); se on luonnon tekemä portti, joka kohoaa korkealla -mäellä, ja mailleen menevä aurinko heittää sen lävitse maailmalle -viimeisen, hehkuvan katseensa. Monilukuinen ratsastusseura lähti sinne -kivi-ikkunasta auringon laskua katsomaan. Mutta, totta puhuen, ei -yksikään heistä ajatellut aurinkoa. Minä ajoin neiti Mary'n rinnalla; -kotiin palatessamme oli kaalamosta kuljettava Podkuumokin poikki. -Matalimmatkin vuorivirrat ovat vaarallisia etenkin siitä syystä, että -niiden uoma on varsinainen kaleidoskooppi; joka päivä se muuttuu -aaltojen tulvailemisesta: missä eilen oli kivi, siinä tänään on hauta. -Minä otin neidin hevosta kiinni suitsista ja talutin sen veteen, joka -ei ollut polvia syvempi; me aloimme hiljaa kulkea viistoon vasten -virtaa. Tunnettu on, että, kulkiessa vuolaiden virtojen poikki, ei pidä -katsoa veteen, sillä heti alkaa päätä pyörryttää. Minä unhotin tästä -ennättää neiti Mary'ä. - -Me olimme jo aivan keskellä tuiminta juoksua, kun hän yht'äkkiä -huojahti satulassa. Minä kallistuin hänen puoleensa ja kiersin -kädelläni hänen nuortean vartalonsa. - --- Katsokaa ylöspäin! kuiskasin minä hänelle; ei se ole mitään, älkää -vain pelätkö; minä olen kanssanne. - -Hänen tuli parempi; hän tahtoi vapautua kädestäni, vaan minä ympäröin -kovemmin hänen hennon, pehmeän vartalonsa; poskeni melkein koski hänen -poskeensa, joka hehkui, kuin tuli. - --- Mitä te teette minulle?...Herra Jumala!... - -Minä en ottanut huomatakseni hänen värinäänsä ja hämmekkiään, ja -huuleni koskivat hänen helliin poskihinsa; me ajoimme takanapäin, eikä -kukaan meitä nähnyt. Kun me nousimme rannalle, niin kaikki laskivat -juoksuun. Neiti pidätti hevostaan; minä jäin hänen viereensä; näkyi, -että vaiti-oloni häntä rasitti, vaan minä vannoin olevani sanaakaan -sanomatta -- uteliaisuudesta, sillä minun teki mieleni nähdä, kuinka -hän selvittäy tästä vaikeasta tilasta. - --- Joko te minua halveksitte, tahi kovin rakastatte, sanoi hän minulle -vihdoin äänellä, jossa löytyi kyyneliä. -- Kentiesi, tahdotte te -nauraa minulle, kiihdyttää sieluani, ja sitten heittää... Se olisi -niin katalaa, niin halpaa, että yksin oletuskin... Oi, ei! eikö -niin, lisäsi hän hellällä, luottavalla äänellä, eihän minussa ole -näitäkään sellaista, joka poistaa minusta arvossa-pidon? Teidän julkea -käytöksenne... minun täytyy, minun täytyy se teille antaa anteeksi, -sillä minä sallin... Vastatkaa, puhukaahan, minä tahdon kuulla teidän -äänenne!... - -Viimeisissä sanoissa oli semmoista naisellista kärsimättömyyttä, että -minä ehdottomasti hymyilin; kovaksi onneksi alkoi hämärtää... Minä en -vastannut mitään. - --- Te olette vaiti? jatkoi hän. Kentiesi, tahdotte te, että minä ensin -teille sanoisin teitä rakastavani... - -Minä olin ääneti. - --- Tahdotteko sitä? pitkitti hän, nopeasti kääntyen minuun päin... -Hänen katseensa ja äänensä vakavuudessa oli jotakin pelottavaa... - --- Mitä varten? vastasin minä, nyykäyttäen hartioitani. - -Hän iski hevostaan vitsalla ja laski menemään täyttä karkua kapeata, -vaarallista tietä myöten; se tapahtui niin pian, että minä hänet -tuskin saavutin, ja vasta silloin kuin hän yhdistyi muuhun seuraan. -Kotiin asti hän puheli ja naureskeli yhtä mittaa. Hänen liikkeissään -oli jotakin kuumeen tapaista; minuun hän ei kertaakaan katsahtanut. -Kaikki huomasivat tätä tavatonta iloa, ja ruhtinatar sisällisesti -riemuitsi, katsellessansa tytärtään, mutta tyttärelläpä olikin suoraan -hermosetki. Hän tulee viettämään unettoman yön ja itkemään. Tämä ajatus -tuottaa minulle äärettömän nautinnon. Hetkiä löytyy, jolloin minä -käsitän Wampyyrien... ja minut vielä pidetään kunnon poikana; pyrinpä -kantamaankin tätä nimeä! - -Astuttuaan hevostensa selästä, menivät naiset ruhtinattaren luo; -minä olin levottomalla mielellä ja ratsastin sentähden vuorille -haihduttamaan ajatuksia, jotka myllersivät päässäni. Kasteinen ilta -huokui hurmaavaa viileyttä, ja kuu nousi mustien huippujen takaa. -Kengättömän hevoseni askelet kaikuivat kumeasti rotkon hiljaisuudessa; -putouksen luona juotin minä ratsuani, ahnaasti vedin sisääni pari -kertaa etelä-yön raitista ilmaa ja lähdin kotimatkalle. Minä ajoin -etukaupungin kautta. Valkeat alkoivat sammua ikkunoista; vartijat -linnoituksen vallilla ja kasakat ympärillä olevassa etuvartijastossa -vastaelivat pitkään toinen toisilleen... - -Eräästä etukaupungin talosta, joka oli rakennettu rotkon partaalle, -näkyi erinomainen valaistus, ja aika ajoin kuului sieltä sekavaa -puhetta ja huutoa, joka ilmaisi sotilasjuominkia. Minä astuin hevosen -selästä ja hiivin ikkunan luo; luukun ra'osta saatoin nähdä juomaveikot -ja kuulla heidän sanansa. Puhe oli minusta. - -Rakuuna-katteini löi, viinapäissään, nyrkkiä pöytään vaatien huomiota. - --- Hyvät herrat! sanoi hän, tämä ei kelpaa mihinkään. Petshoorin on -kuritettava! Nuo pietarilaiset keltanokat aina herrastelevat kunnes -heitä nenään näpsäytetään. Hän luulee, ett'ei muut ole ihmisiä nähneet, -kuin hän, sentähden muka, että hän aina käy puhtaissa hansikkaissa ja -kiillotetuissa saappaissa. - --- Ja tuo röyhkeä hymyileminen sitten! Mutta minä olen varma, -kuitenkin, että hän on pelkuri, -- aika pelkuri! - --- Sitä minäkin luulen, sanoi Grushnitski. -- Hän koettaa aina -pilanteolla päästä pälkähästä. Kerran minä pidin hänelle semmoiset -ripitykset, että toinen olisi jo siinä paikassa iskenyt minut -kuoliaksi, mutta Petshoorin se kaikki kääntää leikiksi. Se on tietty, -ett'en minä häntä vaatinut taisteluun, sillä se oli hänen asiansa; enkä -tuota tahtonut yhtyäkään... - --- Grushnitski on hänelle äkeissään siitä, että hän ryösti häneltä -neiti Mary'n suosion, sanoi joku. - --- Jopa nyt jotakin keksitte! Minä kyllä häntä pikkuisen suosittelin, -ja sitten heti lopetin, sillä en tahdo naida häntä, ja räävätä tyttöä -ei kuulu minun sääntöihini. - --- Niin kyllä, minä teitä vakuutan, että hän on suurin jänishousu, se -on Petshoorin, eikä Grushnitski, -- Grushnitski se on taas aika poika, -ja sitä paitsi on hän paras ystäväni! sanoi jälleen rakuunakatteini. - --- Hyvät herrat! eikö tässä kukaan häntä puolusta? Ei kukaan? Sen -parempi! Tahdotteko koettaa hänen urhoollisuuttaan? Tämä on teitä -huvittava... - --- Kyllä, mutta mitenkä? - --- Antakaas olla: Grushnitski on hänelle oikein vihoissaan -- hänen on -siis ensi rooli! Hän iskee kiinni johonkin joutavaan asiaan ja vaatii -Petshoorinin taisteluun... Älkäähän huoliko: siinäpä se juttu onkin... -Vaatii taisteluun: hyvä! Kaikki tämä, -- vaadinta, valmistukset ja -ehdot, käy mitä juhlallisimmasti ja kauheimmasti -- sen minä otan -toimekseni; minä tulen sekundantiksesi, veli raukka! Hyvä! Mutta -nähkääs, missä koukku istuu: pistuoleihin ei panna luotia. Minä sen -hyvin takaan, että Petshoorin aristelee -- kuuden askelen päähän minä -heidät panen, piru vieköön! Suostutteko, hyvät herrat? - --- Mainio keksintö!... Suostumme!... Miksikä ei?... kaikui joka taholta. - --- Entä sinä, Grushnitski? - -Vavisten odotin minä hänen vastaustaan; kylmä raivo valtasi minut, -ajatellessani, että ilman tätä sattumusta olisin voinut joutua näiden -tomppelien pilkaksi. Ell'ei Grushnitski olisi suostunut, olisin minä -juossut hänen kaulaansa. Mutta tuokion äänettömyyden perästä nousi -hän paikaltaan, ojensi katteinille kätensä ja sanoi hyvin mahtavasti: -"hyvä, minä suostun!" - -Vaikea on kuvata arvoisan kokouksen yleistä riemastusta. - -Minä palasin kotia kahdenlaisen tunteen kiihottamana. Ensimäinen oli -murhe. "Miksikä he kaikki minua vihaavat?" arvelin minä. -- "Miksikä? -Olenko minä ketäkään solvaissut? En. Vai kuulunko tosiaan niiden -ihmisten lukuun, joidenka muoto yksistään synnyttää vastenmielisyyttä?" -Ja minä tunsin myrkyllisen häijyyden vähitellen kohoavan sieluuni. -"Varokaa itseänne, herra Grushnitski!" sanoin minä, kävellessäni -edestakaisin huoneessani: "minun kanssani ei siten vehkeillä. Te -vielä maksatte aika lailla siitä, että hyväksyitte tyhmien toverienne -mielipiteen. Minä en ole teidän leikkikalunne!..." - -Koko yönä minä en maannut ensinkään. Aamupuolella olin minä keltanen, -kun pomeranssi. - -Aamusella tapasin minä neiti Mary'n kaivolla. - --- Oletteko te kipeä? sanoi hän, terävästi katsellen minua. - --- Minä en ole maannut yöllä. - --- Enkä minä... Minä syytin teitä... kentiesi, suotta aikojani? -- -Mutta selittäkää, minä voin teille anteeksi antaa kaikki... - --- Kaikkiko?... - --- Kaikki... mutta puhukaa totta...ja pikemmin... Nähkäätte, minä -olen paljon ajatellut, kokien selittää ja vanhurskauttaa teidän -käytöstänne: saattaa olla, että te pelkäätte esteitä minun omaisteni -puolelta... älkää olko millännekään: kun he saavat tietää... (hänen -äänensä alkoi vavista), niin minä heidät tyynnytän. Vai pelkäättekö -omaa asemaanne?... Tietäkää, että minä voin uhrata kaikki sen vuoksi, -jota rakastan... Oi, vastatkaa pikemmin -- armahtakaa... ettehän minua -halveksi, eikö niin? - -Hän tarttui minun käteeni. - -Edellämme kulkivat ruhtinatar ja Veeran mies, eivätkä nähneet mitään. -Mutta meitä voivat nähdä kävelevät sairaat, jotka ovat uteliaimmat -kielittelijät kaikista uteliaista, ja sentähden minä nopeasti irroitin -käteni hänen innokkaasta puristuksestaan. - --- Minä teille sanon kaiken toden, vastasin minä neidille; minä en ai'o -puolustaida, enkä selittää, mitä olen tehnyt: minä teitä _en_ rakasta. - -Hänen huulensa hiukan vaalenivat. - --- Jättäkää minut, sanoi hän tuskin huomattavasti. Minä nyykäytin -hartioitani, käännyin ja menin pois. - - -25 p. Kesäkuuta. - -Toisinaan minä halveksin itseäni... ja senpä tähden ehkä halveksin -muitakin... Yleviin puhkuamisiin minä en enään kykene, sillä minä -pelkään näyttää naurettavalta omasta itsestäni. Toinen tarjoisi jo, -minun sijastani, neidille son coeur et sa fortune; mutta minusta on -_naida_-sanalla joku taikamainen valta: kuinka kiihkeästi hyvänsä -rakastaisinkin naista, niin otapa kiinni rakkaus! jos hän vain antaa -minun älytä, että minun pitää hänet naida. Sydämeni kivettyy, eikä sitä -mikään sitten enään pehmitä. Minä olen valmis uhraamaan kaikki, paitsi -sitä; senkin seitsemän kertaa panen minä elämäni, jopa kunnianikin -onnenkaupalle... mutta vapauttani sitä minä en myy. Miksikä minä -sitä pidän niin suuressa arvossa? Mitä minulle siitä lähtee? Minnekä -minä itseäni valmistan, ja mitä minä tulevaisuudesta odotan?... -Todellakaan, en mitään. Tämä on jokin luontainen pelko, selittämätön -aavistus... Sillä löytyyhän niitä ihmisiä, jotka, tietämättä minkä -tähden, pelkäävät hämähäkkiä, torakoita ja hiiriä... Sanonko minä? -Jo lapsena ollessani ennusti eräs ämmä äidilleni minusta, että _minä -kuolen häijyn vaimon tähden_, ja tämä koski silloin minuun kovasti; -sydämessäni syntyi voittamaton inho aviota vastaan... Ja sillä välin -minusta niinkuin tuntuisi, että tämä ennustus toteutuu; ainakin koen -pitää huolta siitä, että se tapahtuisi niin myöhään, kuin suinkin. - - -26 p. Kesäkuuta. - -Eilen saapui tänne silmänkääntäjä Apfelbaum. Ravintolan oville on -ilmestynyt pitkä ohjelma, joka tietää antaa arvoisimmalle yleisölle, -että yllämainittu ihmeellinen silmänkääntäjä, akrobaatti, keemikko -ja optikko, saapi kunnian antaa loistavan näytännön tänäpäivänä -kello kahdeksan illalla, aateliskokouksen salissa (toisin sanoen -- -ravintolassa); piletti maksaa kaksi ja puoli ruplaa. - -Kaikki ovat hankkeissa menemään katsomaan tuota ihmeellistä -silmänkääntäjää; myöskin ruhtinatar Liigovskaja on ostanut piletin, -vaikka hänen tyttärensä onkin sairaana. - -Tänään kuljin päivällisen jälkeen Veeran ikkunoiden alatse; hän istui -yksinään balkongilla; jalkojeni eteen putosi kirjelippu: - -"Yhdeksättä käydessä tänä iltana tule minun luokseni ison oven -kautta; mieheni lähti Pjätigorskiin, ja palajaa vasta huomenn'aamuna. -Palvelusväkeäni illalla ei ole kotona; minä olen jakanut heille -kaikille pilettejä, samoin ruhtinattarenkin palvelijoille. -- Minä -odotan sinua; tule kaikella mokomin." - -"Kas niin!" ajattelin minä, "kävipä vihdoin kuitenkin minun mieltäni -myöten." - -Kello kahdeksan menin silmänkääntäjää katsomaan. Ennen yhdeksää -oli yleisö koossa; ja näytäntö alkoi. Takariveissä näin Veeran ja -ruhtinattaren palvelusväen; he olivat siellä joka ainoa sorkka. -Grushnitski, lornjetti nenällä, istui ensimäisessä rivissä. -Silmänkääntäjä kääntyi hänen puoleensa joka kerta, kuin hän tarvitsi -nenäliinaa, kelloa, sormusta, j.n.e. - -Viime aikoina ei Grushnitski ole enään minua tervehtinyt, ja tänään hän -katsoi minuun pari kertaa jotenkin röyhkeästi. Mutta kyllä hän kaikki -vielä muistaa, kunhan päästään tiliä tekemään. - -Ennen kymmentä minä nousin ja lähdin pois. - -Ulkona oli pimeä kuin pussissa. Raskaat, kylmät hattarat lepäsivät -läheisten vuorten huipuilla; ainoastaan silloin tällöin suhahteli -kuoleva tuuli ravintolaa ympäröivien poppelien latvoissa. Sen -ikkunoiden luona parveili kansaa... Minä laskeuduin alas mäeltä, ja, -portille tultuani, riennätin askeliani. Yht'äkkiä näytti minusta, kuin -joku olisi kulkenut jäljessäni. Minä seisatuin ja katselin ympärilleni, -vaan pimeässä en voinut eroittaa mitään. Varovaisuudeksi minä kuitenkin -kiersin talon, ikäänkuin olisin kävelyllä. Kulkiessani neiti Mary'n -ikkunoiden ohitse, kuulin jälleen takanani askelia; viittaan kääritty -mies juoksi minun sivuitseni. Se seikka hämmästytti minua, vaan minä -kuitenkin hiivin ovelle ja kiiruusti juoksin pimeitä portaita ylös. Ovi -aukeni, ja pieni kätönen tarttui käteeni... - --- Eikö sinua kukaan nähnyt? kuiskasi Veera kyykistyen rintaani vasten. - --- Ei kukaan. - --- Uskotko nyt, että minä sinua rakastan? Oi! kuinka kauan minä emmin -ja kauan kärsin... vaan sinä teet kanssani, mitä tahdot. - -Hänen sydämensä sykki kovasti, kätensä olivat kylmät, kuin jää. Sitten -seurasi mustasukkaisuuden toruja ja valituksia. Hän vaati minua -tunnustamaan itselleen kaikki ja sanoi nöyrästi kärsivänsä muutokseni, -sillä hän toivoi minulle ainoastaan onnea. Minä en tätä täydellisesti -uskonut, mutta rauhoitin häntä valoilla, lupauksilla y.m. - --- Siis sinä et nai Mary'ä? etkä rakasta häntä?... Mutta hän luulee... -tiedätkö, hän, polonen, on sinuun silmittömästi rakastunut!... - - * * * * * - -Kahden aikaan yöllä avasin minä ikkunan, ja, sidottuani yhteen -kaksi shaalia, laskeuduin alabalkongille, pitäen kiinni patsaasta. -Neidin luona paloi valkea. Mikä minut lienee vienyt tälle ikkunalle! -Uudin ei ollut kokonaan suljettu, ja minä saatoin heittää uteliaan -katseen huoneen sisustaan. Mary istui vuoteellaan, kädet ristissä -polvilla; hänen tuuheat hiuksensa olivat kootut nipuilla reunustettuun -yönättyyn; suuri tulipunanen huivi peitti hänen valkoiset olkapäänsä ja -pienonen jalka piileili kirjavissa persialaisissa kotuissa. Hän istui -hievahtamattomana, pää rinnalla; pöydällä hänen edessään oli avattu -kirja, johon hänen silmänsä, täynnä, selittämätöntä surua, näkyivät -tuijottavan, ja sadannen kerran lukevan samaa sivua, ajatusten ollessa -kaukana poissa... - -Silloin liikahti jotakin pensaan takana. Minä hyppäsin balkongilta alas -nurmelle. Näkymätön käsi tarttui hartioihini. - --- "Ähäs!" sanoi karkea ääni: -- "jouduitpas kiinni!... käypäs vielä -yökengässä nuorten ruhtinattarien luona!" - -Pidä kiinni lujasti! huusi toinen, hypäten esiin nurkan takaa. - -Ne olivat Grushnitski ja rakuuna-katteini. - -Minä sivalsin jälkimäistä nyrkillä päähän, heitin hänet kumoon -ja juoksin pensaiden väliin piiloon. Minä tunsin kaikki käytävät -puutarhassa, joka kalttoi meidän taloihin päin. - --- Ottakaa kiinni varkaat!... huusivat he; kuului pyssyn paukaus, ja -suitseva tulppa putosi melkein jalkojeni viereen. - -Tuokiossa olin minä jo huoneessani, riisuin ja panin maata. Tuskin oli -palvelijani ennättänyt panna oven lukkoon, kun Grushnitski ja katteini -alkoivat kolkuttaa. - --- Petshoorin! makaatteko? oletteko siellä?... huusi katteini. - --- Makaan, vastasin minä vihaisesti. - --- Nouskaa ylös! -- varkaita... Tsherkessejä... - --- Minussa on nuha, vastasin minä, pelkään vilustuvani. - -He menivät pois. Suotta minä heille vastasin, olisivathan ainakin -tunnin ajan vielä minua hakeneet puutarhasta. Sillä välin syntyi kauhea -häiriö. Linnoituksesta kiidättivät kasakat, kaikki joutui liikkeelle ja -ruvettiin etsimään Tsherkessejä joka ainoasta pensaasta. Tietysti ei -löydetty mitään. Mutta moni jäi, luultavasti, siihen varmaan uskoon, -että jos linnue olisi näyttänyt enemmän uljuutta ja nopeutta, niin -ainakin pari kymmentä rosvoa olisi jäänyt paikalleen. - - -27 p. Kesäkuuta. - -Tänä aamuna kaivolla ei muuta puhuttukaan, kuin Tsherkessien yöllisestä -hyökkäyksestä. Juotuani määrätyt lasilliset vettä ja käveltyäni noin -kymmenen kertaa pitkin pitkää lehmuskujaa, kohtasin Veeran miehen, -joka juuri oli palannut Pjätigorskista. Hän tarttui käsivarteeni, -ja me menimme ravintolaan einehtimään; hän oli hyvin huolissaan -vaimostaan. "Kuinka hän oli pelästynyt viime yönä!" sanoi hän, "ja -eikös se pitänyt tapahtua juuri minun poissa ollessani". Me kävimme -aamiaiselle nurkka-huoneen oven ääreen; siellä oli kymmenkunta nuorta -miestä, joiden joukossa myöskin Grushnitski. Toistamiseen hankki -minulle sallima tilaisuuden kuulemaan puheen, joka oli ratkaiseva hänen -kohtalonsa. Hän ei minua nähnyt, enkä, niinmuodoin, voinut epäillä -hänen tarkoitustaan; vaan sepä ainoastaan suurensi hänen vikaansa minun -silmissäni. - --- Ja olikohan ne sitten oikein totta Tsherkessejä? sanoi joku. -- -Näkikö heitä kukaan? - --- Minä kerron teille koko totuuden, vastasi Grushnitski; mutta olkaa -hyvät, älkääkä minua ilmi antako. Kuulkaa mitenkä asia oli. Eilen eräs -mies, jota en tahdo mainita, tuli luokseni ja kertoi nähneensä kymmenen -aikaan illalla jonkun hiipivän Liigovskien taloon. Huomattava on, että -ruhtinatar oli täällä, mutta neiti kotona. Niinpä siitä yhdessä menimme -ikkunoiden alle miekkoista vaanimaan. - -Tunnustan, että olin kovin pelossani, vaikka kumppanini kyllä oli -ahkerassa murkinoimistoimessa, sillä hän olisi voinut kuulla jotenkin -ikäviä asioita, jos vain Grushnitski olisi aavistanut totuuden; mutta, -sukkamielen sokaisemana, hän ei epäillytkään Veeraa. - --- Niinpä, nähkäätte, jatkoi Grushnitski, me menimme, otettuamme -mukaamme paljaalla ruudilla ladatun pyssyn, noin vain pelottaaksemme. -Kahteen asti odotimme puutarhassa. Vihdoin -- Jumala sen tiesi mistä -hän ilmestyi, mutta ei vain ikkunasta, sillä se ei avautunut, vaan -varmaankin tuli hän patsaan takana olevasta lasi-ovesta, -- vihdoin, -sanon minä, näemme jonkun laskeutuvan alas balkongilta... Koko -ruhtinatar? -- he? No, sen minä sanon, minkälaiset ovat Moskovalaiset -neidit! Mitä sitten nyt enään voi uskoakaan? Me tahdoimme ottaa -miehen kiinni, vaan hän riuhtasi itsensä irti ja pujahti, kuin jänis, -pensaiden väliin; silloin minä häntä ammuin. - -Grushnitskin ympärillä kuului uskomattomuuden mutinaa. - --- Te ette usko? pitkitti hän: annan teille kunniasanani, että kaikki -on totinen tosi, ja, todisteeksi teille, vaikka sanon sen herran -nimenkin. - --- Sano, sano, kuka se on! kaikui joka haaralta. - --- Petshoorin, vastasi Grushnitski. - -Samassa nosti hän ylös silmänsä -- minä seisoin ovella hänen -vastassaan; hän punastui kauheasti. Minä astuin hänen luokseen ja -sanoin harvaan ja selvästi: - --- Minun on kovin sääli, että tulin sisään sen jälkeen, kuin jo olitte -antaneet kunniasananne mitä inhottavimman panettelun vahvistukseksi. -Läsnäoloni olisi vapauttanut teidät liiasta halpuudesta. - -Grushnitski hypähti pystyyn paikaltaan ja oli sydäntyä. - --- Pyydän teitä, jatkoin minä samalla äänellä, pyydän teitä paikalla -peruuttamaan sananne, sillä te tiedätte varsin hyvin, että se on -sepitystä. Minä en luule, että naisen välinpitämättömyys teidän -loistavia ansioitanne kohtaan ansaitsisi niin julmaa kostoa. Miettikää -tarkkaan, että te, mielipidettänne vahvistamalla, kadotatte oikeuden -kantamaan kunnon miehen nimeä ja panette henkenne uhalle. - -Grushnitski seisoi edessäni, silmät maassa, ja kovassa mielen -liikunnossa. Mutta omantunnon ja itserakkauden taistelu ei kestänyt -kauan. Rakuunakatteini, joka istui hänen vieressään, tyrkkäsi -häntä kyynärpäällään; hän säpsähti ja vastasi minulle pikaisesti, -kohottamatta silmiään: - --- Hyvä herra! mitä minä sanon, sitä minä ajattelenkin, ja olen valmis -kertomaan... Minä en pelkää uhkauksianne, vaan olen kaikkiin valmis. - --- Jälkimäisen olette jo näyttäneet, vastasin minä hänelle kylmästi, -tartuin rakuunakatteinin käsivarteen ja menin ulos huoneesta. - --- Mitä te haluatte? kysyi katteini. - --- Te olette Grushnitskin toveri ja, luultavasti, tulette olemaan hänen -sekundanttinansa? - -Katteini kumarsi hyvin arvoisasti. - --- Oikein arvasitte, vastasi hän, olenpa velvoitettukin olemaan hänen -sekundanttinansa, sillä hänelle tehty loukkaus koskee minuakin. Minä -olin hänen kanssaan viime yönä, liitti hän oikoen koukistunutta -vartaloaan. - --- Vai niin, teitä minä siis niin pahasti löin päähän?... - -Hän kellastui ja sinistyi; salainen elki kuvautui hänen kasvoissaan. - --- Minä saan kunnian lähettää teidän luoksenne tänään sekundanttini, -lisäsin minä, hyvin kohteliaasti kumarrettuani ja ollen huomaamatta -hänen vimmaansa. - -Ravintolan portailla kohtasin minä Veeran miehen, joka, näköään, odotti -minua. - -Hän tarttui käteeni ihastuksen tapaisella tunteella. - --- Jalo nuorukainen, sanoi hän, kyynelet silmissä. Minä kuulin kaikki. -Sehän kiittämätön roisto!... Ota heitä nyt sitten vastaan kunnon -perheesen! Jumalan kiitos, ei minulla ole tyttäriä! Vaan kyllä teitä -palkitsee se, jonka vuoksi panette henkenne uhalle. Ja olkaa varma -minun vaiteliaisuudestani siksi, kuin aika tulee, liitti hän. -- Minä -olen itse ollut nuori ja palvellut sotaväessä, minä tiedän, ett'ei -tämmöisiin asioihin ole sekaantuminen. Hyvästi! - -Raukka! hän iloitsee siitä, ett'ei hänellä ole tyttäriä... - -Minä menin suoraan Wernerin luo, tapasin hänet kotona ja kerroin -hänelle kaikki -- suhteeni Veeraan ja ruhtinatar Mary'in, sekä puhelun, -jonka olin kuullut ja josta sain tietää noiden herrojen aikeen -petkuttaa minua saamalla minua ampumaan paljaalla ruudilla. Mutta nytpä -asia on astunut pilan rajojen yli, eivätkä he, luultavasti, odottaneet -sellaista loppua. - -Tohtori suostui olemaan sekundanttinani, ja minä annoin hänelle -muutamia opetuksia kaksintaistelun ehdoista; hänen tuli pysyä siinä, -että asia tapahtuisi niin salaisesti, kuin mahdollista, sillä vaikka -minä olen koska tahansa valmis antamaan itseni alttiiksi kuolemalle, -niin en vähääkään ole halukas iäksi turmelemaan tulevaisuuttani tässä -maailmassa. - -Sen jälkeen minä menin kotia. Tunnin kuluttua tohtori palasi retkeltään. - --- Teitä vastaan on tosiaan salaliitto, sanoi hän. -- Minä tapasin -Grushnitskin luona rakuunakatteinin ja vielä erään toisen herran, jonka -nimeä minä en muista. Riisuakseni kalossini, seisatuin kotvaseksi -etehiseen. Heidän keskensä oli kauhea melu ja riita... "Minä en suostu -mitenkään!" sanoi Grushnitski: "hän on minua julkisesti loukannut; -silloin oli aivan toista..." -- "Mitä se sinuun kuuluu?" vastasi -katteini: "minä otan kaikki vastuulleni. Minä olen ollut sekundanttina -viidessä taistelussa ja tiedän kyllä, miten siinä tehdään. Minä olen -kaikki miettinyt. Ole vain hyvä, äläkä estä minua. Eikä tuo haittaa -hiukan peloittaa. Ja mitä siitä lähtee vaaraan heittäytyämisestä, -kun kerran voi vapaaksi päästä?..." Silloin minä astuin sisään. He -vaikenivat yht'äkkiä. Välipuheemme kestivät jotensakin kauan. Vihdoin -päätettiin asia seuraavalla tavalla: viiden virstan paikoilla täältä -on jylhä rotko; he lähtevät sinne huomenn' aamuna kello neljä, ja -me täältä puolen tuntia myöhemmin heitä. Te ammutte kuuden askelen -päässä toisistanne -- sitä vaati itse Grushnitski. Tapettu -- pannaan -Tsherkessien nimelle. Mutta kuulkaapa nyt, mitä minä epäilen. He, -näette, sekundantit, ovat, varmaan, hiukan muuttaneet entisen kaavansa -ja tahtovat luodilla ladata yksinomaisesti Grushnitskin pistuolin. -Se näyttää vähän murhan tapaiselta, mutta sallitaanhan juonet -sota-aikaan, olletikin aasialaisessa sodassa. Grushnitski kuitenkin -näyttää jalommalta muita toveriaan. Mitäs luulette? Ilmaistaanko heille -arvanneemme? - --- Eihän milläkään mokomin, tohtori! Olkaa huoleti, kyllä minä puoleni -pidän. - --- Mitäs te ai'otte tehdä? - --- Se on minun salaisuuteni. - --- Varokaa ett'ei teidän käy ohraisesti mutta kuudella askelella! - --- Minä odotan teitä, tohtori, huomenna kello neljä; hevoset ovat -silloin valmiit... Hyvästi! - -Minä istuin kotona, suljettuna huoneeseni, iltaan asti. Ruhtinattaren -palvelija tuli kutsumaan minua heille -- minä käskin häntä sanomaan -minun olevan sairaana. - - * * * * * - -Kello on kaksi yöllä... ei nukuta... Mutta tarpeen olisi uinahtaa, -ett'ei käsi huomenna vapisisi. Vaikeahan on sentään hairahtua kuudella -askelella. Mutta -- herra Grushnitski! eipä teidän peijauksenne -onnistu... me vaihdamme rooleja. Nyt on minun etsittävä salaisen -pelon merkkejä kalpeilta kasvoiltanne. Miksikä te itse määräsitte -nuo kova-onniset kuusi askelta? Te luulette minun ilman vastustusta -otsani pilkaksi antavan... mutta mepä heitämme arpaa... ja silloin... -silloin... mitä, jos onni häntä vetää? jos minun tähteni vihdoin -pettää minut?... Ja ihmekö sitten? Johan se niin kauan on uskollisesti -oikkujani palvellut. - -Entä sitten? Mikäs on kuollessa, kun kerta kuollakseen?! Maailmalle -siitä ei ole suuri vahinko, ja minuakin jo itseäni jotenkin ikävyyttää. -Minä olen kuin tanssijaisissa haukotteleva herra, joka ei lähde -makaamaan vain sen tähden, ett'eivät hänen vaununsa vielä ole tulleet. -Mutta vaunut ovat valmiit... hyvästi! - -Muistutellasseni mennyttä aikaani, kyselen ehdottomasti itseltäni: -miksi olen elänyt? mihin tarkoitukseen olen syntynyt?... Vaan varmaan -semmoinen löytyi ja, varmaankin, oli minulla korkea määräys, sillä -minä tunnen sielussani äärettömiä voimia... Mutta minä en ole tätä -määräystä käsittänyt, minä viehätyin tyhjien, hyödyttömien intohimojen -houkutuksista ja niiden ahjosta lähdin minä kovana ja kylmänä kuin -rauta, vaan olin iäksi hävittänyt ylevien pyrintöjen tulen -- elämän -paraimman kukan. Ja kuinka monasti olen siitä saakka ollut tapparana -salliman käsissä! Teloitusaseena olen langennut tuomittujen uhrien -päähän, usein häijyydettä, aina säälittä... Rakkauteni ei ole -kenellekään tuottanut onnea, sillä minä en ole mitäkään uhrannut -niiden eteen, joita olen rakastanut. Minä olen rakastanut itseäni, -oman huvini vuoksi; olen ainoastaan tyydyttänyt sydämeni kummaa -vaatimusta, ahnaasti appamalla heidän tunteitaan, heidän hellyyttään, -heidän iloansa ja kärsimyksiänsä -- enkä minä ole koskaan voinut ravita -itseäni. Siten, nääntynyt nälkäinen, lannuksissa ollen, nukkuu ja näkee -edessään uhkuvia ruokia ja poreilevia viinejä; ihastuksella syödä -ahmailee hän kuvituksen utuisia antimia, ja hänestä tuntuu helpommalta; -mutta kun hän herää -- haihtuu haaveksima... jääpi jälelle kahta -kovempi nälkä ja epätoivo! - -Ja, kuka ties', minä huomenna kuolen!... eikä maailmassa ole yhtäkään -olentoa, joka minua täydellisesti ymmärtäisi. Mikä pitää minua -pahempana, mikä parempana, kuin minä todella olen... Mikä sanoo: -hän oli hyvä poika, mikä taas -- hän oli roisto. Ja molemmat ovat -väärässä. Maksaako sitten enään vaivaa elää? ja eletään kuitenkin -- -uteliaisuudesta, jotakin uutta odotellen... Naurattaa ja harmittaa! - - * * * * * - -Nyt olen jo ollut puolentoista kuukautta N--- linnoituksessa. Maksim -Maksiimitsh lähti metsästämään... minä olen yksinäni, ja istua -kököttelen ikkunan ääressä; harmaat pilvet ovat peittäneet vuoret -juurineen, ja keltaiselta pilkulta näyttää usman läpi aurinko. Ilma -on kylmä; tuuli vinkuu ja kolistelee ikkunan luukkuja... Minua -ikävyyttää!... Annas kun käyn jatkamaan muistelmiani, joita monet -kummalliset tapahtumat ovat keskeyttäneet. - -Naurattaa lukiessani viimeistä sivua! -- Minä ai'oin kuolla; se oli -mahdotonta, sillä minä en ollut vielä tyhjentänyt kärsimysten maljaa, -ja nyt tuntuu, että minun on vielä kauan elettävä. - -Kuinka selvään ja syvään koko mennyt aikani on valettu muistiini! Ei -yhtäkään piirrettä, ei ainoatakaan värettä ole aika huuhtonut pois. - -Muistan, ett'en maannut hetkeäkään kaksintaistelun edellisenä yönä. -Kauan en minä voinut kirjoittaa, sillä outo levottomuus valtasi minut. -Tunnin verran kävelin minä huoneessani, kävin sitten istumaan ja -aukasin Walter Skott'in romaanin, "Puritaanit Skotlandissa", joka oli -pöydälläni; alussa minä lu'in työläästi, mutta sitten unhotin kaikki, -lumoavan kuvitelman viehättämänä... - -Vihdoin sarasti. Hermoni rauhoittuivat. Minä katsoin peiliin: himmeä -kalpeus peitti kasvoni, jotka vielä kantoivat rasittavan onnettomuuden -jälkiä: mutta silmäni, vaikka ruskean varjon ympäröiminä, loistivat -ylpeinä ja heltymättöminä. Minä olin itseeni tyytyväinen. - -Käskettyäni satuloimaan hevoset, pukeuduin ja juoksin kylpyhuoneesen. -Upotessani kylmän-kiehuvaan Narsani-veteen, tunsin sekä ruumiin- -että sielun-voimani palajavan, ja minä nousin ammeesta raittiina ja -reippaana, ikäänkuin olisin valmistainut tanssijaisiin. Sanokaapa -sitten vieläkin, ett'ei sielu riipu ruumiista!... - -Palattuani kotiin tapasin luonani tohtorin. Hän oli puettuna -säärystimiin, lyhyiseen nuttuun ja tsherkessiläiseen lakkiin. Minä -purskahdin nauruun nähdessäni tuon pikkuisen ukko-nysän kauhean isossa -karvalakissa: hänellä ei ole muutenkaan sotaisat kasvot, mutta silloin -ne olivat vieläkin tavallista pitemmät. - --- Mitä te olette noin surullinen, tohtori? sanoin minä hänelle. -- -Ettekö te ole senkin sata kertaa saattaneet ihmisiä toiseen maailmaan -suurimmalla välinpitämättömyydellä? Ajatelkaahan, että minulla on -sappikuume, minä voin parantua, ja voin kuollakin; kumpikin on -asiain järjestyksen mukaista. Kokekaa pitää minua sairaana, jolla -on teille vielä tuntematon tauti -- ja silloin uteliaisuutenne -herää korkeimmalleen; te voitte tehdä minussa nyt paljon tärkeitä, -fysioloogillisia havainnoita... Väkivaltaisen kuoleman odottaminen, -eikö se jo ole oikea tauti? - -Tämä ajatus hämmästytti tohtoria ja hän muuttui iloiseksi. - -Me nousimme hevosten selkään. Werner kävi molemmin käsin kiinni -suitsiin, ja sitten lähdettiin. Tuota pikaa ratsastimme linnoituksen -ohitse, etukaupungin kautta, ja tulimme rotkoon, jota pitkin käydä -suikerteli tie. Se oli puoleksi kasvanut korkeaa heinää ja tuon -tuostakin katkaisi sitä kohiseva puro, jonka poikki oli sahesta -kuljettava, tohtorin suureksi tuskaksi, sillä joka kerta seisattui -hänen hevosensa veteen. - -Minä en muista nähneeni helakkaampaa, raikkaampaa aamua! Aurinko -vasta pikkaraisen pilkisteli viheriäin huippujen takaa ja, vuodattaen -säteittensä ensimäistä lämpöä huolehtuvaan, viileään yöhön, tuotti -kaikkiin tunteisin jotakin suloista voipumusta. Rotkoon ei vielä -tunkenut vasta heränneen päivättären iloinen katse; se vain kulloitti -kallioiden huippuja, jotka molemmilta puolin yllämme riippuivat. -Tiheälehtiset peh'ot, jotka niiden syvissä halkeamissa kasvoivat, -sirottelivat vähimmästä tuulen löyhkäyksestä hopeasadetta päällemme. -Muistan silloin, enemmän kuin ennen konsanaan, rakastaneeni luontoa. -Uteliaasti tarkastelin minä jokaista kastehelmeä, joka hytisi leveällä -viiniköynnöslehdellä ja josta heijasti miljooneja taivaankaaren -säteitä. Ahnaasti tunki katseeni etäiseen autereen, jonne tie katosi -kapenemistaan kaveten; siellä kalliot yhä sinisemmiksi ja hirveämmiksi -muuttuivat, ja vihdoin ne näkyivät yhdistyvän läpitunkemattomaksi -seinäksi. Me ajoimme ääneti. - --- Oletteko kirjoittaneet testamenttinne? kysyi yht'äkkiä Werner. - --- En. - --- Entä jos teidät tapetaan?... - --- Perilliset ilmautuvat itsestään. - --- Eikö teillä tosiaankaan ole ystäviä, joille tahtoisitte laittaa -viimeiset hyväisenne?... - -Minä pudistin päätäni. - --- Eikö tosiaankaan ole maan päällä naista, jolle tahtoisitte jättää -jotakin muistiksi?... - --- Tahdotteko, tohtori, vastasin minä hänelle, että aukaisen teille -sieluni?... Näette, minä olen jo elänyt sen iän, jolloin kuollessa -mainitaan armaansa nimi ja ystävälle säädetään kihara voideltuja -tahi voitelemattomia hiuksia. Ajatellessani läheistä ja mahdollista -kuolemaa, ajattelen minä vain itseäni; toiset eivät tee sitäkään. Ja -armahtakoon Herra niitä ystäviä, jotka minut huomenna unohtavat, tahi, -sitäkin pahempi, lukevat minun nimelleni Jumala tiesi mitä kaikkia -juoruja, sekä niitä naisia, jotka, toista syleillessään, nauravat -minulle, ett'eivät herättäisi sukkamieltä vainajaa kohtaan! Elämän -myrskystä olen minä vain saanut muutamia aatteita -- enkä yhtäkään -tunnetta. Minä punnitsen ja tutkistelen omia intohimojani ja tekojani -ankaralla uteliaisuudella, mutta ilman osan ottavaisuutta. Minussa on -kaksi ihmistä. Toinen elää sanan täydessä merkityksessä, toinen sitä -tutkii ja tuomitsee. Edellinen, kentiesi, tunnin perästä sanoo teille -ja maailmalle hyvästi iäksi päiviksi, ja jälkimäinen... jälkimäinen?... -Katsokaahan, tohtori: näettekö oikealla kädellä kalliolla kolme -ihmismuotoa häämöttävän? Ne ovat kaiketi meidän vastustajamme... - -Me laskimme menemään. - -Kallion juurella, viidakossa, oli kiinni sidottuna kolme hevosta; me -sidoimme myöskin sinne omamme, ja kapusimme itse kapeata polkua myöten -kedolle, jossa meitä odottivat Grushnitski, rakuunakatteini ja toinen -sekundantti, nimeltä Juhana Ignatjevitsh; hänen sukunimeään en ole -koskaan kuullut. - --- Me olemme teitä jo kauan odottaneet, sanoi rakuunakatteini -iroonillisella hymyllä. - -Minä vedin esiin kelloni ja näytin hänelle. - -Hän pyysi anteeksi, sanoen kellonsa edistävän. - -Muutamia minuutteja kesti tuskallista äänettömyyttä, jonka tohtori -vihdoin keskeytti, kääntymällä Grushnitskin puoleen. - --- Minun mielestäni, sanoi hän, näytettyänne molemmat olevanne valmiit -taistelemaan ja sillä maksettuanne velan kunnian vaatimuksille, -voisitte, hyvät herrat, selittäidä ja päättää asian sovinnossa. - --- Minä olen valmis, sanoin minä. - -Katteini iski silmää Grushnitskille, joka, luullen minun aristelevan, -kävi hyvin ylpeän näköiseksi, vaikka siihen asti himmeä kalpeus oli -peittänyt hänen poskensa. Siitä pitäen, kuin olimme tulleet, loi -hän ensi kerran minuun silmänsä: mutta hänen katseessaan oli jokin -levottomuus, joka osoitti sisällistä taistelua. - --- Selittäkää ehtonne, sanoi hän, ja kaikki, mitä voin teidän vuoksenne -tehdä, olkaa varma... - --- Ehtoni ovat, että te nyt julkisesti peruutatte parjauksenne ja -pyydätte minulta anteeksi... - --- Hyvä herra! minua ihmetyttää, kuinka te uskallatte esittää minulle -moisia asioita?... - --- Siis ammutaan. Minä kohotin hartioitani. - --- Olkoon; mutta ajatelkaahan, että toinen meistä välttämättä tulee -tapetuksi. - --- Toivon, että se olisitte te... - --- Mutta minäpä olen varma vastakohdasta... - -Hän joutui hämille, punastui ja rupesi sitten väkinäisesti nauramaan. - -Katteini tarttui hänen käsivarteensa ja vei hänet syrjään. He -kuiskuttelivat kauan. Minä olin tullut paikalle jotenkin rauhaa -rakastavalla tuulella, mutta tämä kaikki alkoi minua tuskastuttaa. - -Tohtori astui luokseni. - --- Kuulkaa, sanoi hän ilmeisellä levottomuudella, te olette varmaankin -unhottaneet heidän liittonsa?... Minä en osaa ladata pistuolia, vaan -tässä tapauksessa... Te olette kummallinen mies! Sanokaa heille -tietävänne heidän hankkeensa -- eivätkä he uskalla... Mikä ihmeen halu? -he ampuvat, kuin linnun, teidät vialle... - --- Olkaa huoleti, tohtori, pyydän teitä, ja vartokaa... Minä kyllä -laitan niin, ett'ei heidän puolelleen jää mitäkään etua. Kuiskutelkoot, -mitä kuiskuttelevat!... - --- Hyvät herrat! tämä käypi jo ikäväksi, sanoin minä heille kovasti. -Ammutaan, jos ampuakseen; teillä oli eilen kyllä aikaa keskustella. - --- Me olemme valmiit, vastasi katteini. Asettukaa, hyvät herrat! -Tohtori, suvaitkaa mitata kuusi askelta... - --- Asettukaa! kertoi Juhana Ignatjevitsh inisevällä äänellä. - --- Vartokaahan! sanoin minä; vielä yksi ehto. Koska me tulemme ampumaan -kuoleman kaupalla, niin olemme velvoitetut tekemään kaikki, mitä -voimme, että asia pysyisi salassa, ett'eikä sekundanttimme joutuisi -siitä vastaamaan. Suostutteko?... - --- Aivan kernaasti. - --- Siis, kuulkaa, mitä olen miettinyt. Näettekö tuon jyrkän kallion -huipulla, oikealla kädellä, kapean, tasaisen kedon? sieltä maahan on -noin kolmekymmentä syltä, ehkäpä enemmänkin; alaalla on suippoja kiviä. -Kumpikin meistä asettuu aivan partaalle, ja sillä tavoin käypi helppo -haavakin kuolettavaksi. Se on varmaankin toiveittenne mukaista, sillä -te olette itse määränneet kuusi askelta. Se, joka haavoittuu, kaatuu -välttämättä alas ja musertuu murskaksi; kuulan ottaa tohtori ulos, ja -silloin on varsin helppoa selittää tämä äkkinäinen kuolema onnettomaksi -hyppäykseksi. Me heitämme arpaa, kenen on ensin ammuttava. Lopuksi -ilmoitan teille, ett'en toisin taistele. - --- Olkoon! sanoi katteini, katsottuaan tarkoittavasti Grushnitskiin, -joka nyykäytti päätään suostumisen merkiksi. Hänen kasvonsa muuttuivat -vähän väliä. Minä panin hänet tukalaan tilaan. Ampuessaan tavallisilla -ehdoilla, hän olisi voinut tähdätä jalkaani, helposti minua haavoittaa -ja siten tyydyttää kostonsa liiaksi raskauttamatta omaa tuntoaan; mutta -nyt hänen oli joko ampuminen ilmaan, tahi rupeaminen murhaajaksi, -tahi vihdoin heittäminen katala aikeensa alistumalla minun kanssani -samanlaisen vaaran alle. Sillä hetkellä en olisi tahtonut olla hänen -sijassaan. Hän vei katteinin syrjään ja alkoi puhua hänelle jotakin -hyvin innokkaasti. Minä näin, kuinka hänen sinistyneet huulensa -värisivät, mutta katteini kääntyi hänestä pois halveksivalla hymyllä. --- Hullu! sanoi hän Grushnitskille jotenkin kovaan: sinä et ymmärrä -mitään!... Lähtekäämmehän, hyvät herrat! - -Kapea polku kävi ylös jyrkkäydelle pensaiden välitse. Kallion lohkareet -muodostivat epävakaisia astimia noissa luonnon portaissa, ja me aloimme -kavuta niitä myöten tarttuen kiinni pensaisin. - -Grushnitski kävi edellä, hänen jäljessään sekundanttinsa ja sitten -tohtori ja minä. - --- Minä ihmettelen teitä, sanoi tohtori, puristaen kovasti kättäni. --- Antakaas koetella valtasuonta!... Ohoo! aivan kuni kuumeessa!... -mutta kasvoista ei huomaa mitään... silmätkin kiiluvat tavallista -kirkkaampina. - -Samassa tulla rapisi pieniä kiviä jalkojemme eteen. Mitä se on? -Grushnitski oli kompastunut; oksa, johon hän oli tarttunut, taittui, ja -hän olisi vierinyt alas selälleen, ell'eivät hänen sekundanttinsa olisi -saaneet hänestä kiinni. - --- Olkaa varoillanne! huusin minä hänelle, älkää liian aikaiseen -langetko; se on paha enne. Muistakaa Juulius Caesaria! - -Tulimme siitä sitten esiin pistävän kallion huipulle, keto oli -hienolla hiekalla peitetty, ikäänkuin varten vasten kaksintaisteluksi. -Ympärillä vuorien kukkulat, lukemattoman lauman kaltaisina, likistyivät -toisiinsa, hälveten aamun kultaiseen huuruun, ja etelässä kohosi -valkoisena möhkäleenä Elborus sulkien jäähuippujen jonon, joiden -välissä jo juosta harhaeli idästä tulvanneita kultaisia pilviä. Minä -astuin kedon reunalle ja katsoin alas. Päätäni oli vähällä pyörryttää; -siellä, alahalla, näytti kolkolta ja kylmältä, kuin haudassa; -sammaliset kivikärjet, joita myrsky ja aika olivat alas syösneet, -odottivat saalistaan. - -Keto, jossa meidän piti ampua, oli melkein kolmion muotoinen. Esiin -pistävästä kulmasta mitattiin kuusi askelta ja päätettiin, että -se, jonka ensin oli kohtaaminen vihollisen tulta, käy seisomaan -ihan kulmaan selin kuiluun päin; joll'ei hän tule tapetuksi, niin -vastustajat vaihtavat paikkoja. - -Minä päätin jättää kaikki edut Grushnitskille; minä tahdoin koettaa -häntä, ja voihan hänen sielussaan syttyä kipene jalomielisyyttä -- -ja silloin olisi kaikki parhain päin kääntynyt; mutta itserakkaus ja -luonteen heikkous saivat voittoriemun!... Minä tahdoin itselleni täyden -oikeuden olemaan häntä säälimättä, jos sallima minua armahtaa. Kukapa -ei ole tehnyt sellaisia sopimuksia omantuntonsa kanssa? - --- Heittäkää arpaa, tohtori! sanoi katteini. - -Tohtori otti taskustaan hopearahan ja kohotti sen ylös. - --- Risti! huusi Grushnitski nopeasti, niinkuin se, jonka yht'äkkiä -ystävä survauksella on herättänyt. - --- Ruunu! sanoin minä. - -Raha kiekahteli ja putosi helisten alas; kaikki juoksimme katsomaan. - --- Te olette onnellinen, sanoin minä Grushnitskille. Teidän on -ampuminen ensin! Mutta muistakaa, ell'ette minua tapa, niin minä en -hairahda --; en, Jumal'auta! - -Hän punastui; hänen oli häpeä tappaa aseeton mies. Minä katsoin -häntä terävästi silmiin; tuokion minusta näytti, että hän heittäytyy -jalkojeni juureen ja rukoelee anteeksi; mutta käykös tunnustaminen -tuommoista katalaa yritystä?... Hänellä oli enään vain yksi keino -- -ampua ilmaan. Ja minä olin varma hänen niin tekevän! Sitä voi estää -ainoastaan ajatus, että minä vaadin toista taistelua. - --- Nyt! kuiskasi minulle tohtori, tempoen hihastani; ell'ette nyt sano -meidän tietävän heidän aikeensa, niin kaikki on hukassa. Katsokaa, hän -jo lataa... ell'ette te mitään sano, niin minä itse... - --- Ei millään mokomin, tohtori! vastasin minä, pidellen häntä -kädestä. Te pilaatte kaikki, te annoitte minulle sananne olevanne -sekaantumatta... Mitä teillä siinä on tekemistä? Kukaties, minä -tahdonkin tulla tapetuksi... - -Hän katsoi minuun ihmetyksellä. - --- Vai niin, se on toista!... mutta älkää minua syyttäkö toisessa -maailmassa... - -Katteini oli sillä välin ladannut pistuolit ja antoi toisen -Grushnitskille hymyillen ja kuiskaten hänelle jotakin korvaan, toisen -minulle. - -Minä asetuin kedon kulmaan, ponnistaen kovasti vasempaa jalkaani kiveä -vasten ja kumartuen hiukan eteenpäin, ett'en kaatuisi taaksepäin, jos -saisin helpon haavan. - -Grushnitski asettui vastapäätä minua ja, merkin annettua, kohotti -pistuolin. Hänen polvensa vapisivat. Hän tähtäsi suoraan otsaani. - -Selittämätön vimma rupesi kiehumaan povessani. - -Yht'äkkiä laski hän alas pistuolin suun ja, muuttuen vaaleaksi, kuin -palttina, kääntyi sekundanttinsa puoleen: - --- En voi, sanoi hän kumealla äänellä. - --- Pelkuri! vastasi katteini. - -Laukaus pamahti. Kuula hipaisi polveani. Ehdottomasti astuin minä -muutaman askelen eteenpäin, pikemmin poistuakseni äyräältä. - -No, veli Grushnitski, vahinko, että hairahdit! sanoi katteini. Nyt on -sinun vuorosi, asetu! Syleile minua ensin, me emme enään näe toisiamme! -He syleilivät; katteini voi tuskin pidättää nauruaan. -- Älä pelkää, -liitti hän, viekkaasti katsottuaan Grushnitskiin, tässä maailmassa on -kaikki mitätöntä... Suo siellä, vetelä täällä, vastaranta kaikkialla! - -Sanottuaan sopivalla mahtipontisuudella tämän traagillisen fraasin, -meni hän paikalleen. Juhana Ignatjevitsh, kyynelet silmissä, syleili -myöskin Grushnitskia, joka sitten jäi yksin minua vastaan. Vieläkin -koen itselleni selittää, mitä lajia tunnetta silloin kiehui povessani: -siinä oli sekä harmia loukatusta itserakkaudesta että ylenkatsetta, -ja häijyyttä, joka syntyi ajatellessani, että mies, joka siinä niin -vakuutettuna, niin levollisena ja röyhkeänä katseli minua, kaksi -minuuttia sitten, alistamatta itseään mihinkään vaaraan, tahtoi tappaa -minut kuin koiran, sillä, vähän kovemmin jalkaan haavoitettuna, olisin -välttämättä kaatunut alas kalliolta. - -Minä katselin häntä vähän aikaa terävästi silmiin, kokien huomata -edes pientä katumuksen haametta. Mutta minusta näytti, kuin hän olisi -pidättänyt hymyään. - --- Minä neuvon teitä ennen kuolemaa rukoilemaan Jumalaa, sanoin minä -hänelle silloin. - --- Älkää huoliko enemmän minun sielustani, kuin omastannekaan. Pyydän -teitä vain: ampukaa pikemmin. - --- Te ette siis peruuta herjaustanne? ettekä pyydä minulta anteeksi?... -Miettikää hyvin: eikö omatuntonne sano teille mitäkään? - --- Herra Petshoorin! huusi rakuunakatteini. Te ette ole tulleet tänne -ripittämään, pyydän teitä huomauttaakseni... Lopettakaamme pikemmin, -sillä joku sattuu ajamaan rotkossa -- ja näkee meidät. - --- Hyvä! Tohtori, tulkaa tänne. - -Hän tuli, tohtori raukka! Hän oli vaaleampi kuin Grushnitski kymmenen -minuuttia sitten. - -Seuraavat sanat lausuin minä tahallani harvaan, kovaan ja selvään, kuin -kuoleman tuomion: - --- Nämä herrat ovat, luultavasti kiireissään, unhottaneet panna luotia -pistuoliini. Pyydän teitä lataamaan sen uudestaan -- ja hyvin! - --- Se ei ole mahdollista! huusi katteini; se ei ole mahdollista! Minä -latasin molemmat pistuolit. Olisiko tuosta luoti vierinyt ulos... Se ei -ole minun vikani! -- Ja teillä ei ole oikeutta lataamaan uudestaan... -ei mitäkään oikeutta... Se on aivan vastoin sääntöjä; minä en -suvaitse... - --- Hyvä! sanoin minä katteinille. Jos niin on, niin ampukaamme me -samoilla ehdoilla. - -Hän joutui hämille. - -Grushnitski seisoi alla päin, hämmästyneenä ja synkeänä. - --- Anna heidän olla! sanoi hän vihdoin katteinille, joka tahtoi -temmaista pistuolin tohtorin kädestä. -- Tiedäthän itse heidän olevan -oikeassa. - -Turhaan teki katteini hänelle kaikenlaisia merkkejä. -- Grushnitski ei -ottanut niitä huomatakseenkaan. - -Sillä välin oli tohtori ladannut pistuolin ja antoi sen minulle. - -Nähtyään sen, katteini sylkäsi ja polki jalkaansa. - --- Pöllö sinuakin on, veliseni! sanoi hän: koko mokoma pöllö!... Kun -kerran luotit minuun, niin tottelekin sitten kaikessa... Se on sulle -parahiksi! Kuole siihen sitten, kuin kärpänen... Hän kääntyi ja mutisi -pois mennessään: "ja yhtä kaikki se on aivan vastoin sääntöjä". - --- Grushnitski! sanoin minä, vielä on aikaa. Peruuta panettelusi, ja -minä annan sinulle kaikki anteeksi. Sinun ei onnistunut peijata minua, -ja sillä on itserakkauteni tyydytetty. Muista, että olemme ennen olleet -ystäviä. - -Hänen kasvonsa leimahtivat, silmänsä kiiluivat. - --- Ampukaa! vastasi hän. Minä halveksin itseäni, teitä minä vihaan. -Ell'ette minua tapa, niin minä salakkali yöllä murhaan teidät. Meillä -ei ole molemmilla maan päällä sijaa. - --- Minä laukaisin... - -Kun savu oli hajonnut, ei Grushnitskia ollut kedolla enään. Tomu vain -häilyi keveänä patsaana kuilun partaalla. - -Kaikki huudahtivat yhteen ääneen. - --- Finita la comedia! sanoin minä tohtorille. Hän ei vastannut mitään, -vaan kääntyi kauhistuneena pois. - -Minä kohotin hartioitani ja kumarsin Grushnitskin sekundanteille. - -Laskeutuessani alas polkua myöten, huomasin kallioiden halkeamien -välitse Grrushnitskin verisen ruumiin. Ehdottomasti peitin minä silmäni. - -Irroitettuani hevoseni, lähdin käyten ajamaan kotia. Sydämelläni -lepäsi kivi. Aurinko näytti minusta himmeältä, sen säteet eivät minua -lämmittäneet. - -Tällä puolen etukaupunkia käänsin oikealle rotkoon. Ihmismuoto -raskautti minua, minä tahdoin olla yksin. Suitset löyhässä, alla päin, -ajoin minä kauan, ja tulin vihdoin aivan tuntemattomaan paikkaan. Minä -käännyin takasin ja aloin etsiä tietä. Aurinko jo laskeutui, kun minä -lähestyin Kislovodskia, runneltuneena, runneltuneella hevosella. - -Palvelijani ilmoitti Wernerin käyneen minun luonani ja antoi minulle -kaksi kirjettä, toisen häneltä, toisen... Veeralta. - -Minä aukaisin ensimäisen, joka oli seuraavaa sisältöä: - -"Kaikki on järjestetty, niin hyvin, kuin suinkin. Rujostunut ruumis -tuotiin tänne, luoti otettiin ulos. Kaikki luulevat onnettoman -kohtauksen olleen syynä hänen kuolemaansa. Komendantti ainoastaan, joka -luultavasti tiesi teidän riidastanne, pudisti päätään, vaan ei sanonut -mitään. Ei mitään todisteita löydy teitä vastaan, ja te voitte maata -rauhassa, jos voitte... Hyvästi." - -Pitkään aikaan en saattanut au'aista toista kirjettä... Mitäpä hän -kirjoittanee?... Raskas aavistus kuohutti sieluani. - -Kas tässä kirje, joka sanasta sanaan on lähtemättömäksi uurtunut -muistiini: - -"Kirjoitan sinulle täydessä vakuutuksessa, ett'emme koskaan enään näe -toisiamme. Erotessani sinusta muutama vuosi sitten, ajattelin samoin, -mutta taivas näki hyväksi koetella minua toistamiseen; minä en kestänyt -tätä koettelua, heikko sydämeni lannistui jälleen tutun äänen alle... -ethän sentähden halveksi minua -- ethän? Tämä kirje on oleva samalla -jäähyvästini ja tunnustukseni; minä olen velvoitettu sanomaan sinulle -kaikki, mitä sydämelleni on keräytynyt siitä saakka, kuin se sinua -rakastaa. Minä en käy sinua syyttämään, sillä sinä olet kohdellut minua -niin, kuin joka mies ainakin olisi tehnyt. Sinä rakastat minua, kuin -omaisuuttasi, kuin keskenään vaihtuvien ilojen, myrskyjen ja murheiden -lähdettä, joita paitsi elämä on ikävä ja yksitoikkoinen. Sen minä -alussa ymmärsin... Mutta sinä olit onneton, ja minä uhrasin itseni, -toivossa sinun joskus arvostelevan uhraustani ja joskus ymmärtävän sitä -syvää hellyyttä, joka ei riippunut mistäkään ehdoista. Siitä saakka -on aikaa pitkältä kulunut, ja minä olen tunkenut kaikkiin sydämesi -salaisuuksiin... olen vakuuttainut, että se oli turhaa toivomista. -Minusta tuntui katkeralta! Mutta rakkauteni kasvoi yhteen sieluni -kanssa; se himmeni, vaan se ei sammunut". - -"Me eroamme iäksi, mutta voit olla vakuutettu, ett'en koskaan ole -rakastava toista, sillä sinulle on sieluni ammentanut kaikki aarteensa, -kyynelensä ja toivonsa. Se, joka kerran on sinua rakastanut, ei voi -ilman jotakin ylenkatsetta katsoa muihin miehiin, ei sillä, että olisit -heitä parempi, ei, ei! vaan sinun luonnossasi on jotakin erityistä --- sinulle yksistään omituista, jotakin kopeaa ja salamielistä, -äänessäsi, mitä hyvänsä puhuisitkin, on voittamaton valta; ei kukaan -osaa niin alituisesti pyrkiä rakastetuksi, ei kenessäkään ole pahe niin -viehättävä, ei kenenkään katse lupaa niin paljo autuutta, ei kukaan -osaa paremmin käyttää etujansa, eikä kukaan voi olla niin todellisesti -onneton, kuin sinä, sillä ei kukaan ko'e niin paljo vakuuttaa itselleen -vastakohtaa". - -"Nyt minun täytyy selittää sinulle syy pikaiseen lähtööni; se -näyttänee sinusta vähäpätöiseltä, sillä se koskee yksinään minua". - -"Tänä aamuna tuli mieheni luokseni ja kertoi sinun riidastasi -Grushnitskin kanssa. Nähtävästi kasvoni hyvin muuttuivat, sillä hän -katseli minua kauan ja terävästi silmiin; minä olin vähällä langeta -tainnoksiin ajatellessani, että sinun on tänään taisteleminen ja että -minä olen siihen syypää; minä luulin tulevani hulluksi... Mutta nyt, -kun minä kykenen aprikoimaan, olen varma, että sinä jäät elämään. -Mahdotonta, että sinä kuolisit ilman minua, mahdotonta! Mieheni käveli -kauan huoneessa; en tiedä, mitä hän minulle puhui, enkä muista, mitä -minä hänelle vastasin... varmaan sanoin hänelle sinua rakastavani... -Muistan vain, että hän puhelumme lopuksi solvaisi minua kauhealla -sanalla ja meni ulos. Minä kuulin, kuinka hän käski valjastamaan -vaunut... Nyt olen jo kolme tuntia istunut ikkunan ääressä ja odottanut -palaustasi... Mutta sinä elät, sinä et voi kuolla!... Vaunut ovat -melkein valmiit... Hyvästi, hyvästi... Minä olen kadotettu -- mutta -vähät siitä! Jospa voisin olla varma, että sinä minua aina muistat -- -en sano enään rakastat -- en, vaan muistat... Hyvästi; joku tulee... -täytyy piiloittaa kirje..." - -"-- Eikö niin? Ethän sinä rakasta Maryä? Ethän sinä häntä nai? -- -Kuule, sinun täytyy tehdä minulle tämä uhraus; minä olen sinun tähtesi -kadottanut kaikki maailmassa..." - -Kuin mieletön juoksin minä portaille, hyppäsin tsherkessiläisen -hevoseni selkään, jota talutettiin pihalla, ja laskin täyttä karkua -Pjätigorskin tietä myöten. Armahtamatta ajoin minä uupunutta hevostani, -joka korskuen ja vaahdoten kiidätti minua kivistä tietä pitkin. - -Aurinko oli jo kätkeytymäisillään mustaan pilveen, joka lepäsi -läntisten vuorien selänteillä. Rotkossa tuli pimeä ja kostea. Jymeästi -ja yksitoikkoisesti ulvoi Podkuumok, kivien poikki kulkuansa ohjaten. -Minä ratsastin, hengästyen kärsimättömyydestä. Ajatus, ett'en tapaisi -häntä Pjätigorskissa, jyskytti, kuni vasaralla, sydäntäni. Tuokion, -vielä tuokion nähdä hänet, jättää hyvästi ja puristaa hänen kättään... -Minä rukoilin, kiroilin, itkin, nauroin... ei, ei mikään voi kuvata -levottomuuttani, toivottomuuttani!... Mahdollisuudesta kadottavani -hänet ainaiseksi, kävi Veera minulle kalliimmaksi kaikkia maan päällä, -kalliimmaksi elämää, kunniaa, onnea! Jumala tiesi, mitkä kummalliset, -mitkä raivoisat mietteet päässäni kihisivät... Ja sillä välin minä vain -armahtamatta ajaa kiidättelin. -- Mutta aloinpa tuosta huomata, että -ratsuni raskaammin hengittää; pari kertaa se jo kompastuikin tasaisella -tiellä. -- Oli vielä viisi virstaa Essentukkiin -- kasakka-kylään, -jossa voin istua toisen hevosen selkään. - -Kaikki olisi ollut pelastettu, jos ratsullani olisi riittänyt voimia -vielä kymmeneksi minuutiksi! Mutta, kohotessaan pienestä notkosta, -vuorilta tultaessa, jyrkässä käänteessä, se kaatua rojahti maahan. -Minä hyppäsin ketterästi alas, tempoelin suitsista nostaakseni sitä --- vaan turhaan; tuskin huomattava huokaus lähti sen kiristettyjen -hammasten välitse ja muutamain minuuttien perästä se heitti henkensä. -Minä jäin yksin arolle, kadotettuani viimeisen toivoni; minä koettelin -mennä jalkaisin jalkani hervahtivat; päivän vaivoista ja unettomuudesta -vaipuneena minä lankesin märälle nurmelle ja rupesin itkemään, kuin -lapsi. - -Ja kauan makasin minä liikkumattomana katkerasti itkien, pidättämättä -kyyneliäni ja nyyhkytystäni. Minä luulin sydämeni pakahtuvan. -Lujuuteni, kylmäverisyyteni oli haihtunut, kuin huuru. Sielu heikkoni, -järki vaikeni, ja jos joku olisi silloin nähnyt minut, olisi se -halveksien kääntynyt pois. - -Kun öinen kaste ja vuorituuli olivat virkistyttäneet tulista päätäni, -tulivat ajatukseni tavalliseen järjestykseen ja minä ymmärsin, että -oli hyödytöntä ja järjetöntä ajaa kadonnutta onnea. Mitä minä vielä -tarvitsin? -- hänet nähdä? -- miksikä? eikös kaikki ollut väliltämme -loppunut? Yksi katkera jäähyväis-suudelma ei rikastuta muistojani, ja -sen jälkeen on eroaminen vain vaikeampi. - -Minusta oli sentään hyvää, että voin itkeä. Muutoin siihen, kukaties', -oli syynä sortuneet hermot, valvottu yö, kaksi minuuttia pistuolin suun -edessä ja tyhjä vatsa. - -Kaikki oli parahaksi! Tämä uusi kärsimys teki minuun onnellisen -käänteen. Itkeminen on terveellistä, ja sitä paitsi, luultavasti, en -seuraavanakaan yönä olisi silmiäni ummistanut, ell'en olisi ratsastanut -ja ollut pakotettu paluumatkalla käymään viisitoista virstaa. - -Minä tulin takasin Kislovodskiin kello viisi aamulla, heittäydyin -vuoteelleni ja nukuin Napoleonin unta Vaterloon tappelun jälkeen. - -Herättyäni oli ulkona jo pimeä. Minä istuin avonaisen ikkunan ääreen, -aukaisin nuttuni -- ja vuorituuli vilpotteli rintaani, joka ei vielä -ollut rauhoittunut väsymyksen raskaasta unesta. Kaukana toisella puolen -jokea, sitä varjostavien lehmusten tuuheiden latvojen läpi, pilkotteli -tulia linnoituksen ja kylän rakennuksista. Meidän pihalla oli kaikki -hiljaa, ruhtinattaren huoneuksessa oli pimeä. - -Tohtori astui sisään; hänen otsansa oli rypistynyt, ja vastoin -tavallisuutta hän ei ojentanut minulle kättä. - --- Mistä tulette, tohtori? - --- Ruhtinatar Liigovskajalta; hänen tyttärensä on sairas -- hermojen -heikonnusta... Mutta asia on, näette, se, että esivalta jo aavistaa, -ja, paikka ei mitään varmaa voi näyttää toteen, niin kuitenkin neuvon -teitä olemaan varoillanne. Ruhtinatar sanoi minulle tänään tietävänsä -teidän ampuneen hänen tyttärensä tähden. Hänelle on kaikki kertonut -tuo ukko... mikäs se onkaan? Hän oli läsnä teidän kahakassanne -ravintolassa. Minä tuin teitä edeltämään. -- Hyvästi. Kentiesi emme -enään toisiamme näe; teidät lähetetään jonnekin. - -Hän seisattui kynnykselle. Hänen teki mieli puristaa kättäni... ja jos -minä olisin näyttänyt äänelle siihen vähintäkin halua, niin olisi hän -heittäytynyt kaulaani; mutta minä olin kylmä, kuin kivi, ja hän meni -ulos. - -Semmoiset ne ovat kaikki ihmiset! Edeltä käsin he tietävät teon pahat -puolet, auttavat, neulovat, vieläpä sen hyväksyvätkin, nähdessään -toisen keinon mahdottomuuden -- mutta sitten viruttavat kätensä ja -kääntyvät nureksien pois siitä, joka oli rohkea ottamaan päällensä -vastaavaisuuden koko kuorman. Kaikki ne ovat semmoisia, kaikkein -paraimmat, kaikkein viisaimmatkin. - -Saatuani seuraavana aamuna korkeimmalta virastolta käskyn lähtemään -N--- linnoitukseen, poikkesin jäähyväisille ruhtinattaren luo. - -Hän kummastui, kun hänen kysymykseensä, oliko minulla hänelle mitäkään -tärkeätä sanottavaa, vastasin, että toivotan hänelle onnea y.m. - --- Mutta minun täytyy puhua kanssanne hyvin tähdellisiä asioita. - -Minä kävin ääneti istumaan. - -Näkyi, ett'ei hän tietänyt, mistä alkaa; hänen kasvonsa rusottuivat, -hänen pulleat sormensa naputtelivat pöytään; vihdoin alkoi hän -katkonaisella äänellä näin: - --- Kuulkaa, monsieur Petshoorin, minä, luulen että te olette kunnon -mies. - -Minä kumarsin. - --- Olenpa siitä varmakin, jatkoi hän, vaikka teidän käytöksenne on -hiukan epäilyttävä, mutta teillä saattaa olla syitä, joita en tunne, -ja niitäpä teidän pitää nyt minulle uskoa. Te olette puolustaneet -tytärtäni parjauksesta, olette ampuneet hänen tähtensä -- siis olette -panneet henkenne uhalle... Älkää vastatko, minä tiedän, ett'ette sitä -tunnusta, sillä Grushnitski on tapettu (hän teki ristin merkin). -Jumala antaa hänelle anteeksi -- ja, toivon, teille myös... Tämä -ei koske minuun... minä en tahdo teitä soimata, sillä tyttäreni, -vaikka viattomasti, on ollut siihen syynä. Hän on sanonut minulle -kaikki... luullakseni, kaikki; te selititte hänelle rakkautenne... -hän tunnusti teille omansa (ja ruhtinatar huo'ahti raskaasti). Vaan -hän on sairas, ja minä olen varma, ett'ei se ole tavallista tautia! -Salainen suru kuolettaa hänet; hän ei tunnusta, mutta olen varma teidän -olevan siihen syypää... Kuulkaa: te luulette, ehkä, minun hakevan -arvo-asteita, ääretöntä rikkautta -- luopukaa luulostanne, minä tahdon -vain tyttäreni onnea. Nykyinen asemanne ei ole kadehdittava, mutta se -voipi parantua. Teillä on omaisuutta, teitä tyttäreni rakastaa, ja -hän on niin kasvatettu, että hän tuottaa onnea miehelleen. Minä olen -rikas, hän on ainoa lapseni... Sanokaa, mikä teitä pidättää?... Nähkää, -minun ei olisi pitänyt teille tätä kaikkea puhua, mutta minä luotan -sydämeenne, kunniaanne -- muistakaa, minulla on yksi tytär... yksi -ainoa... - -Hän rupesi itkemään. - --- Ruhtinatar, sanoin minä, minun on mahdoton teille vastata, suvaitkaa -minun puhutella tytärtänne kahden kesken... - --- En koskaan! huudahti hän nousten tuolilta kovasti liikutettuna. - --- Kuinka tahdotte, vastasin minä, tehden lähtöä. - -Hän mietistyi, teki minulle merkin kädellään, että odottaisin, ja meni -ulos. - -Kului viisi minuuttia; sydämeni sykki kovasti, mutta ajatukseni olivat -rauhalliset, pääni kylmä; kuinka hyvään etsinkin povestani rakkauden -kipenettä armasta Mary'ä kohtaan, niin olivat ahkeroimiseni turhia. - -Silloin ovi aukeni ja hän astui sisään. Herra Jumala! kuinka hän oli -muuttunut siitä asti, kuin en ollut häntä nähnyt -- ja oliko siitä -kauan? - -Käytyään keskelle huonetta hän huojahti; minä hypähdin seisoalle, -annoin hänelle käteni ja talutin hänet tuoliin. - -Minä seisoin hänen vastassaan. Me olimme kauan vaiti; hänen suuret -silmänsä, täynnä selittämätöntä surua, näkyivät etsivän silmistäni -jotakin toivon kaltaista; hänen vaaleat huulensa kokivat turhaan -hymyillä, hänen hennot kätensä, yhdistettyinä hänen sylissään, olivat -niin laihat ja kuuleat, että minun tuli häntä sääli. - --- Neiti, sanoin minä, te tiedätte minun teille nauraneen? Te varmaan -halveksitte minua. - -Hänen poskillaan näkyi tautimainen puna. - -Minä jatkoin: niinmuodoin te ette voi minua rakastaa. - -Hän kääntyi pois, nojasi kyynärpäänsä pöytään, peitti silmänsä, ja -minusta näytti, että niissä kiilsi kyyneliä. - --- Herra Jumala! lausui hän tuskin huomattavasti. - -Tuopa kävi sietymättömäksi: vielä kotvan ja minä olisin langennut hänen -jalkainsa juureen. - --- Siis itse näette, sanoin minä, mitä suinkin lujalla äänellä ja -teeskennellyllä hymyllä: itse näette, ett'en voi teitä naida. Jospa te -sitä nyt tahtoisittekin, niin pian sen katuisitte. Haasteluni äitinne -kanssa on pakottanut minua selittäimään teille näin avonaisesti ja -näin törkeästi; toivon hänen olevan erehdyksissä; teidän on helppo -häntä siitä poistaa. Näettehän, että minä teidän silmissänne näyttelen -mitä kurjimpaa ja ilettävimpää roolia, vieläpä sen tunnustan -- siinä -kaikki, mitä voin teille tehdä. Kuinka paha luulo tahansa teillä -minusta olisikin, niin minä sille alistun... Näettekö, että olen -kehno teidän rinnallanne?... Eikö niin, että, jospa minua olettekin -rakastaneet, tästä pitäen ylenkatsotte minua?... - -Hän kääntyi minuun päin, kalpeana kuin marmori, hänen silmänsä vain -loistivat ihmeellisesti. - --- Minä vihaan teitä!... sanoi hän. - -Minä kiitin, kumarsin kunnioituksella ja menin pois. - -Tunnin perästä kiidätti kuriiritroikka minua Kislovodskista. Muutaman -virstan päässä Essentukista näin tien varrella virman ratsuni ruumiin; -satulan olivat, luultavasti, ohitse kulkevat kasakat ottaneet ja, sen -paikalla, istui kaksi korppia. Minä huo'ahdin ja käännyin pois. - -Ja nyt täällä, tässä ikävässä linnoituksessa, minä usein kysyn -itseltäni, miettiessäni mennyttä aikaa: miksi en tahtonut astua tälle -salliman avaamalle tielle, jossa minua odotti hiljaiset ilot ja -sielun rauha?... Vaan minä en olisi sopinut sen kohtalon kanssa! Minä -olen kuin merimies, joka on syntynyt ja kasvanut yhteen myrskyihin -ja tappeluihin, ja rannalle heitettynä hän ikävöi ja nääntyy, -kuinka hyvänsä häntä houkuttelisikin varjoisa lehto, miten tahansa -paistaisikin rauhan aurinko; päivät pitkät hän kävelee hiekkarannalla, -kuuntelee vyöryvien aaltojen yksitoikkoista loisketta ja tähystelee -utuiseen kaukaisuuteen, nähdäkseen, eikö siellä, sillä vaalealla -rai'alla, joka erottaa sinisen syvänteen harmaista hattaroista, haamota -kaivattu purje, joka, alussa kalalokin siiven kaltaisena, sitten -vähitellen eriää lakkapäiden vaahdosta ja tasaisesti tulla laskettaa -lähemmäksi autiota satamaa... - - - - -III. - -Sallimaan Uskoja. - - -Minä, näette, kerran satuin oleskelemaan kaksi viikkoa eräässä -kasakka-kylässä, vasemmalla siivellä, jossa myöskin majaeli pataljoona -jalkaväkeä. Iltasin kokoontuivat upsierit vuorotellen toinen toisensa -luo korttia lyömään. - -Kerran, bostoniin kyllästyneinä, kortit pöydän alla, tulimme istuneeksi -hyvin kauan majuori S---in luona; puhelu oli, vastoin tavallisuutta, -hauska. Juteltiin siitä, että meidänkin joukossa löytyy monta, jotka, -niinkuin Muhamettilaiset, uskovat ihmisen kohtalon muka olevan -taivaassa kirjoitetun; jokainen kertoi kaikenlaisia kummallisia -tapauksia _pro_ tai _contra_. - --- Hyvät herrat! kaikki tämä ei todista mitään, sanoi vanha majuori, -- -eihän teistä ole kukaan ollut läsnä noissa kummallisissa tapauksissa, -joilla te vahvistatte mielipiteitänne. - --- Tietysti, ei kukaan, sanoivat monet, mutta me olemme kuulleet -luotettavilta ihmisiltä... - --- Mitä joutavia! sanoi muudan: -- missä ne luotettavat ihmiset -ovat, jotka ovat nähneet luettelon, missä meidän kuolemamme hetki on -määrätty?... Ja jos tosiaan edeltämääräystä eli predestinationia on, -niin mitäs varten sitten meille on annettu tahto, järki? Miksi meidän -pitää tehdä tili teoistamme? - -Silloin eräs upsieri, joka istui huoneen nurkassa, nousi seisoalle ja, -lähestyen verkalleen pöytää, heitti kaikkiin rauhallisen ja juhlallisen -katseen. Hän oli syntyänsä Serbialainen, niinkuin hänen nimestään näkyi. - -Luutnantti Wuulitshin ulkonäkö vastasi täydellisesti hänen -luonteesensa. Pitkä vartalo, tumman veriset kasvot, mustat hiukset, -mustat, terävät silmät, iso, vaan säännöllinen nenä -- hänen kansansa -ominaisuus -- surullinen ja kylmä hymy, joka alituisesti harhaeli -hänen huulillaan -- tämä kaikki ikäänkuin yhdistyi antamaan hänelle -erinomaisen olennon muodon, joka ei voi tasata ajatuksiaan ja -tunteitaan salliman hänelle antamain toveriensa kanssa. - -Hän oli urhoollinen, väitteli harvoin, mutta pätevästi, eikä uskonut -kenellekään sydämensä- ja koti-salaisuuksiaan. Viiniä hän ei juonut -melkein ensinkään. Nuoria kasakka-tyttöjä -- joiden viehkeyttä -on vaikea käsittää, ell'ei ole heitä nähnyt: -- hän ei koskaan -armastellut. Puhuttiinpa sentään, ett'ei everstin rouva ollut aivan -välinpitämätön hänen kuvailevista silmistään; mutta siin' ei ollut -naurun paikka, jos siitä vain Wuulitshille mainittiin. - -Oli ainoastaan yksi kiihko, jota hän ei salannut -- kiihko -kortinlyöntiin. Viheriäisen pöydän ääressä hän unhotti kaikki, -ja tavallisesti hän hävitti; mutta alituiset onnettomuudet vain -kiihdyttivät hänen itsepäisyyttään. Kerrottiin, että hän kerran -sotaretkellä oli yöllä heitellyt pankkia päänalaisella; silloin oli -onni häntä kauheasti kannattanut. Yht'äkkiä kuului laukauksia, lyötiin -hätärumputusta, kaikki hyppäsivät pystyyn ja tarttumaan aseisin. "Pane -_va_-pankki!" [s.o. onnenkaupan-peleissä koko rahapanoksen, joka on -pöydällä, peliin jättäminen. Va la banque!] huusi Wuulitsh, nousematta -ylös, eräälle mitä kiihkeimpiä punkteerajoita. -- Seitonen seisoo! -vastasi hän, juostessaan pois. Huolimatta yleisestä häiriöstä, jakoi -Wuulitsh pankkipidoksen; kortti tulikin. - -Kun hän ilmestyi riviin, niin siellä jo parasta kättä aika lailla -ampua paukutettiin. Wuulitsh ei huolinut kuulista eikä Tshetshentsien -kalvoista, vaan haki tuon onnellisen punkteeraajan. - --- Seitonen tuli! huusi hän nähtyään hänet vihdoin tarkk'ampujien -rivissä, jotka alkoivat ahdistaa vihollista ulos metsästä, ja, -mentyään lähemmäksi, otti hän kukkaronsa ja lompakkonsa ja antoi -ne onnelliselle, huolimatta hänen vastustelemisestaan maksun -sopimattomuudesta. Täytettyään tämän vastenmielisen velvollisuuden, -syöksi hän eteenpäin, viehätti jälkeensä sotamiehet ja aina tappelun -loppuun asti mitä kylmäverisimmästi ampueli Tshetshentsien kanssa. - -Kun luutnantti Wuulitsh astui pöydän ääreen, niin kaikki vaikenivat, -odottaen häneltä jotakin omituista esiytymistä. - --- Hyvät herrat! sanoi hän (hänen äänensä oli levollinen, vaikka -tavallista matalampi): -- hyvät herrat, mitä turhista kiistoista? Te -tahdotte todisteita? Minä esittelen teille koettelemaan minun kanssani, -voiko ihminen omavaltaisesti säätää elämästään, vai onko jokaiselle -edeltäkäsin määrätty surman hetki... Kuka haluaa? - --- En minä, enkä minä! kaikui joka taholta. -- Kummallinen mies! -kaikkiahan päähänsä pistääkin!... - --- Esittelen vedon, sanoin minä piloillani. - --- Mistä? - --- Minä sanon, ett'ei ole edeltämääräystä, sanoin minä, karistaen -pöydälle pari kymmenkuntaa kultarahoja -- kaikki, mitä minulla oli -taskussani. - --- Lyödään, vastasi Wuulitsh kumealla äänellä. -- Majuori, te olette -tuomarina: kas tässä viisitoista kultarahaa; loput viisi te olette -minulle velkaa ja te teette minulle ystävyyden lisäämällä ne tähän. - --- Hyvä, sanoi majuori; vaan minä, todella, en ymmärrä, mitä asia -koskee, ja kuinka ratkaisette riidan?... - -Wuulitsh meni ääneti majuorin makuuhuoneesen; me seurasimme häntä. -Hän astui seinän luo, jolla riippui aseita, ja otti umpimähkään yhden -erikokoisten pistuolien joukosta. Me emme häntä vielä ymmärtäneet; -mutta kun hän jännitti kauan ja karisti ruutia sankille, niin moni -ehdottomasti huudahti ja tarttui häneen kädestä. - --- Mitä sinä teet? Kuule, se on mielettömyyttä! huusivat hänelle. - --- Hyvät herrat! sanoi hän harvaan, irroittaen kätensä, kuka tahtoo -maksaa minusta kaksikymmentä kultarahaa? - -Kaikki olivat vaiti ja syrjäytyivät. - -Wuulitsh meni toiseen huoneesen ja istahti pöydän ääreen; kaikki -seurasimme hänen jäljessään. Hän viittasi meille, että kävisimme -istumaan piiriin. Ääneti tottelimme me häntä; ja silloin sai hän -meistä jonkinmoisen salaisen vallan. Minä katsoin häntä terävästi -silmiin, mutta hän vastasi levollisella ja liikkumattomalla katseella -koettelevaa silmäystäni, ja hänen vaaleat huulensa hymyilivät; vaan, -huolimatta hänen kylmäverisyydestään, näkyi, mielestäni, kuoleman -sinetti hänen kalpeilla kasvoillaan. Minä olen huomannut -- ja monet -vanhat sotilaat ovat huomaustani vahvistaneet -- että usein sen ihmisen -kasvoilla, jonka täytyy kuolla muutamain tuntien perästä, on joku -kummallinen välttämättömän kohtalon leima, niin että tottuneen silmän -on vaikea erehtyä. - --- Te kuolette tänään! sanoin minä hänelle. Hän kääntyi pikaisesti -minuun päin, vaan vastasi harvaan ja rauhallisesti: - --- Ehkä kuolen, ehkäpä en... Sitten kääntyi hän majuoriin päin ja -kysyi, oliko pistuoli ladattu? Majuori hämmennyksissään ei muistanut -varmaan. - --- Olehan jo tuossa, Wuulitsh! huusi joku. Varmaankin se on ladattu, -sillä se riippui lähellä päänalusta; mikä himo sitten suottailemaan!... - --- Tuhmaa pilaa! puuttui siihen toimen. - --- Weikkaan viisikymmentä ruplaa viittä vastaan, ett'ei pistuoli ole -ladattu! huusi kolmas. - -Lyötiin uusi veto. - -Minua kyllästyttivät niin pitkät menot. -- Kuulkaa, sanoin minä, joko -ampukaa tahi ripustakaa pistuoli entiselle paikalleen, ja menkäämme -levolle. - --- Tietysti, huusivat monet: -- menkäämme maata. - --- Hyvät herrat! pyydän teitä seisomaan paikoillanne! sanoi Wuulitsh -pannen pistuolin suun otsaansa vasten. - -Kaikki ikäänkuin kivettyivät. -- Herra Petshoorin, lisäsi hän, ottakaa -ja heittäkää kortti ylös. - -Minä otin pöydältä, muistan sen nytkin, hertta ässän ja heitin ylös. -Huokuminen lakkasi kaikilta. Kaikkien silmät, kuvaten pelkoa ja jotakin -epämääräistä uteliaisuutta, lensivät pistuolista tuhoisaan korttiin, -joka, kiepotellen ilmassa, verkalleen laskeutui alas; samassa, kuin se -koski pöytään, laukasi Wuulitsh hanan... raksahus! - -Jumalan kiitos! huusivat useat; se ei ole ladattu... - --- Katsotaanhan sentään, sanoi Wuulitsh. Hän jännitti jälleen hanan, -tähtäsi lakkiin, joka riippui ikkunan yläpuolella; laukaus pamahti -- -savu täytti huoneen; kun se oli hajonnut, otettiin lakki alas: se oli -keskeltä läväisty ja luoti syvällä seinässä. - -Vähään aikaan ei kukaan voinut sanoa sanaakaan. Wuulitsh pani hyvin -rauhallisesti kukkaroonsa kultarahani. - -Ruvettiin siitä miettimään, miksi ei pistuoli lauennut ensi kerralla. -Mikä väitti, että sankki luultavasti oli tukossa, mikä kuiskasi, että -ruuti ensin oli kostea ja että Wuulitsh sitten karisti uutta; mutta -minä vakuutin, että jälkimäinen oletus oli väärä, sillä minä koko -ajalla en heittänyt silmiäni pistuolista. - --- Te olette onnellinen pelissä! sanoin minä Wuulitshille... - --- Ensi kerran elämässäni, sanoi hän, itsetyytyväisesti hymyillen. -- -Tämä on parempi pankkia ja shtossia. - --- Sen sijaan hiukan vaarallisempaa. - --- Entä nyt? Joko alatte uskoa edeltämääräystä? - --- Uskon; vaan en ymmärrä sittenkään, miksi minusta näytti, että te -välttämättä kuolette tänään... - -Tuo mies, joka vast'ikään aivan tyynellä mielellä oli tähdännyt -otsaansa, säpsähti silloin äkkiä ja hämmentyi. - --- Jopa tätä riittääkin! sanoi hän nousten ylös. Vetomme loppui ja -teidän huomautuksenne eivät minusta näytä nyt olevan paikallaan... - -Hän otti lakkinsa ja läksi pois. Se näytti minusta kummalliselta -- -eikä syyttä. - -Kohta lähtivät kaikki kotihinsa, mikä mitenkin juttuen Wuulitshin -oikuista ja, luultavasti, yksimielisesti kutsuen minua itsekkääksi, -sillä minä olin lyönyt vedon miehen kanssa, joka tahtoi ampua itsensä; -niinkuin hän ei ilman minutta olisi löytänyt sopivaa tilaisuutta... - -Minä palasin kotia tyhjiä kujia myöten. Täytenä ja punaisena, kuin -tulipalon heijastus, alkoi kuu näyttäytyä erikorkuisten talojen takaa. -Tähdet loistivat rauhallisina tumman sinisellä taivaan la'ella, ja -minusta näytti naurattavalta, muistellessani, että muinoin löytyi -sangen viisaita ihmisiä, jotka luulivat noiden taivaan kappalten -ottavan osaa meidän mitättömiin riitoihimme maakaistaleesta tahi -jostakin keksitystä oikeudesta. Ja kuinkas kävi? Nuo lamput, jotka, -heidän mielestään, olivat sytytetyt ainoastaan heidän taistelujansa -ja riemujansa valaisemaan, palavat entisellä loistollaan, vaan -niiden halut ja toivomukset ovat yhdessä heidän kanssaan kauan -sitten sammuneet, kuin tuli, jonka huoleton matkustavainen on metsän -rinteesen virittänyt! Vaan minkä tahdon voiman antoi sentään heille se -vakuutus, että koko taivas lukemattomine asujamineen katselee heitä, -mykällä kyllä, vaan toki muuttumattomalla osanottavaisuudella!... -Mutta me, heidän kurjat jälkeisensä, jotka kuljeskelemme maan päällä -ilman vakuutusta ja uljuutta, ilman huvitusta ja pelkoa, paitsi sitä -ehdotonta kammoa, joka kouristaa sydäntä ajatellessa välttämätöntä -loppua, me emme kykene enään suuriin uhrauksiin ihmiskunnan -edistyksen, emmekä edes oman onnemmekaan eteen, sillä me tunnemme sen -mahdottomuuden, ja, niinkuin esi-isämme heittäytyivät hairahduksesta -toiseen, niin mekin, välinpitämättöminä, astumme epäilyksestä -epäilykseen, omaamatta, niinkuin he, mitäkään toivetta tai edes sitä -epämääräistä, vaikka voimallista nautintoakaan, jonka sielu kohtaa -jokaisessa taistelussa ihmisten tai salliman kanssa... - -Ja paljo muita sellaisia mietteitä kulki mielessäni; minä en niitä -pidättänyt, sillä en rakasta pysähtyä mihinkään abstraktilliseen -ajatukseen, ja mitäpä siitä lähteekään?... Ensi nuoruudessani minä olin -haaveksija; minä rakastin vuorotellen milloin synkkiä, milloin iloisia -kuvia, joita levoton ja ahnas kuvitus minulle piirusteli. Vaan mitä -siitä minulle on jäänyt? -- väsymys vain, niinkuin yöllisen taistelun -jälkeen painajaisen kanssa, ja sekava muisto täynnä sääliä. Tuohon -turhaan taisteluun ammensin minä sieluni innon ja tahtoni lujuuden, -jotka ovat varsinaiselle elämälle välttämättömiä. Minä astuin tähän -elämään elettyäni sen jo ajatuksissani, ja minun kävi ikäväksi ja -inhottavaksi, niinkuin sen, joka lukee huonon mukailun hänelle jo kauan -sitten tutusta kirjasta. - -Tämän illan tapahtuma teki minuun jotenkin syvän vaikutuksen ja -kiihdytti hermojani. En tiedä varmaan, uskonko nyt edeltämääräystä -vai enkö, vaan sinä iltana vahvasti uskoin. Todistus oli sattuva, ja, -huolimatta siitä, että nauroin esi-isillemme ja heidän avuliaalle -tähtitieteellensä, jouduin tahtomattani heidän raitiollensa; vaan minä -seisatuin ajallani tällä vaarallisella tiellä ja, pitäen sääntönä olla -mitäkään suoraan kumoamatta ja mihinkään sokeasti luottamatta, heitin -metafysiikan syrjään ja aloin katsella jalkojeni eteen. Sellainen -varovaisuus oli aivan paikallaan, sillä minä olin vähällä langeta, -tölmäistyäni jotakin paksua ja pehmoista, vaan nähtävästi elotonta -vastaan. Minä kumarruin -- kuu paistoi jo suoraan tielle -- ja mitäs -näen? edessäni makasi sika, joka oli miekalla kahtia halaistu... Tuskin -ennätin minä sitä katsastaa, kun kuulin askelten kapsetta, ja kaksi -kasakkaa juoksi kujasta. Toinen tuli luokseni ja kysyi, olinko nähnyt -juopunutta kasakkaa, joka ajoi takaa sikaa. Minä ilmoitin, ett'en -ollut kasakkaa nähnyt, vaan osoitin hänen raivoisan urhoollisuutensa -onnetonta uhria. - --- Koko ryökäle! sanoi toinen kasakka, annas kun vain päihtyy -ohrajuomasta, niin jo ottaa ja murentaa, mitä vain tielle sattuu. -Lähtekäämme, Jeremeejitsh, etsimään häntä; sitoa hänet pitää, muutoin... - -He menivät pois ja minä jatkoin matkaani suuremmalla varovaisuudella, -ja pääsin vihdoin onnellisesti asuntooni. - -Minä asuin vanhan alaupsierin luona, jota rakastin hänen hyvän -luonteensa, ja erittäinkin hänen sievän tyttärensä Nastjan vuoksi. - -Nastja, turkki korvissa, odotti minua, tavallisuuden mukaan, -veräjällä; kuu valaisi hänen suloiset huulensa, jotka olivat käyneet -sinisiksi yöllisestä pakkasesta. Nähtyään minut, hän hymähti, vaan -minulla ei ollut aikaa häntä varten. "Hyvästi, Nastja!" sanoin minä -ohikulkiessani. Hän oli vastata minulle jotakin, mutta huo'ahti -ainoastaan. - -Minä lukitsin jälkeeni huoneen oven, sytytin kynttilän ja kävin -vuoteelle, mutta tällä erää antoi uni odottaa itseään tavallista -kauemman. Itä jo alkoi vaaleta, kun minä nukuin, vaan, näköään, ei -taivas sallinut minun tänä yönä maata tarpeekseni. Kello neljä aamulla -koputti kaksi nyrkkiä ikkunaani. Minä hyppäsin ylös. "Mitä se on?"... -"Nouse ja pane päällesi!" huusi minulle muutamat äänet. Minä hätäkättä -pukeuduin ja menin ulos. "Tiedätkö, mitä on tapahtunut?" sanoi minulle -yhteen ääneen kolme upsieria, jotka olivat tulleet minua noutamaan; he -olivat kalpeat, kuin kuolema. - --- Mitä? - --- Wuulitsh on tapettu. - -Minä ällämästyin. - --- Tapettu juuri! jatkoivat he. -- Joutukaa! - --- Minnekä niin? - --- Tiellä kuulet. - -Ja me läksimme. He kertoivat minulle kaikki, mitä oli tapahtunut, ja -liittivät jos joitakin huomautuksia kummallisesta edeltämääräyksestä, -joka oli pelastanut hänet välttämättömästä kuolemasta puolen tuntia -ennen surmaansa. Wuulitsh oli kulkenut yksin pimeätä katua, häntä kohti -oli karannut juopunut kasakka, joka oli si'an kuoliaksi silpunnut, -ja olisi ehkä mennyt sivuitse, huomaamatta häntä ell'ei Wuulitsh -yht'äkkiä olisi seisattunut ja sanonut: "ketä sinä etsit, veli -kulta?" -- "Sinua!" vastasi kasakka, iski häntä miekalla ja viilsi -hänet olkapäästä melkein sydämeen asti kahtia... Molemmat kasakat, -jotka olivat tulleet minua vastaan ja ajoivat murhaajaa takaa, olivat -saapuneet paikalle, nostaneet ylös haavoitetun, vaan hän oli jo -viimeisensä hengen vedossa ja sanoi ainoastaan: "hän on oikeassa!" --- Minä yksin käsitin näiden, sanojen himmeän merkityksen, sillä ne -tarkoittivat minua; minä olin tahtomattani ennustanut poloiselle hänen -kohtalonsa; vaistini ei minua pettänyt; minä ihan kuin luin hänen -muuttuneista kasvoistansa läheisen lopun sinetin. - -Murhaaja oli salpautunut autioon mökkiin kylän perällä. Me menimme -sinne. Joukko naisia juoksi itkien samanne päin; siellä täällä hyppäsi -myöhästynyt kasakka kadulle, kiiruussa kiinnittäen tikariaan vyöhön, ja -juosta ennätti edellemme. Häiriö oli kauhea. - -Saavuimme tuosta vihdoin mekin perille ja näimme mökin ympärillä, jonka -ikkunat ja luukut olivat sisältäpäin suljetut, seisovan väkeä. Upsierit -ja kasakat puhelivat kiivaasti keskenään; naiset itkeä ulisivat, -valitellen, voivotellen. Heidän joukostansa pisti silmiini erään ämmän -omituiset kasvot jotka kuvasivat mieletöntä epätoivoa. Hän istui -paksulla pölkyllä, kyynärpäät polvilla, kannattaen käsillä päätään. Se -oli murhaajan äiti. Hänen huulensa liikkuivat ajoittain... lienevätkö -soputtaneet rukousta vai kirousta? - -Sillä välin oli johonkin päin päätettävä ja rikollinen kiinni otettava. - -Minä menin ikkunalle ja katsoin luukun ra'osta sisään. Vaaleana makasi -hän lattialla, pistuoli oikeassa kädessä, veristynyt miekka vieressä. -Hänen kuvailevat silmänsä kamalasti pyöriä muljottelevat; aika ajoin -hän värähteli ja tarttui päähänsä ikäänkuin himmeästi muistutellen -eilistä. Suurta päättäväisyyttä minä en nähnyt hänen levottomassa -katseessaan ja minä sanoin majuorille, että suotta hän ei käske -murtamaan ovea ja anna kasakkojen rynnätä sisään, sillä parempi oli -tehdä se silloin, kuin sitten, kuin hän on kokonaan tointunut. - -Silloin astui vanha jesauli (kasakka-katteini) ovelle ja mainitsi häntä -nimeltä; hän vastasi. - --- Synninhän sinä teit, Jefiimitsh veliseni, sanoi jesauli; -- niin -mitäs tuossa enään muuta, antaudu pois! - --- En antaudu! vastasi kasakka. - --- Pelkäähän tok' Jumalaa! ethän sinä ole mikään hiiden Tshetshentsi, -vaan rehellinen kristitty. Niin, kun kerran synti sinut vietteli, -minkäs sille saat: salliman kynsistä ei pääse mihinkään. - --- Enkä antaudu! huusi kasakka vihaisesti, ja kuului, kuinka hana -naksahteli hänen sitä jännittäessään. - --- Mummu, hoi! sanoi jesauli ämmälle: -- puhuttelepa poikaasi, ehkä -sinua tottelee... Tämähän on vain Jumalan vihoittamista, ja herratkin -tuossa jo kaksi tuntia ovat odottaneet. - -Ämmä katsoi häneen terävästi ja pudisti päätään. - --- Wasili Petroovitsh, sanoi jesauli, astuen majuorin luo: -- ei hän -antaudu -- minä hänet tunnen; jos taas oven murtaa, niin monta miestä -hän hengeltä ottaa. Ettekö ennen käske ampumaan hänet? luukussa on -leveä rako. - -Samassa pälkähti päähäni kummallinen ajatus. Samoin kuin Wuulitshille, -juohtui mieleeni koettaa sallimaa. - --- Vartokaa, sanoin minä majuorille: -- minä otan hänet kiinni elävänä. - -Käskettyäni jesaulin puhelemaan hänen kanssaan ja asetettuani ovelle -kolme kasakkaa, joiden piti olla valmiit sitä murtamaan ja, merkin -annettua, tulemaan avukseni, kiersin minä mökin ympäri ja menin -kohtaloani määräävän ikkunan luo; sydämeni sykki kovasti. - --- Vai, sinä kirottu! huusi jesauli: -- mitä sinä meistä ilveilet, -luuletko ehkä, ett'ei sinua voiteta? -- Hän alkoi kolkuttaa oveen, -minkä jaksoi; tirkistäen ra'osta, seurasin minä kasakan liikkeitä, joka -ei odottanut hyökkäystä siltä taholta, -- tempasin yht'äkkiä luukun -ja syöksin suinpäin ikkunasta sisään. Laukaus kaikui aivan korvani -juuressa, luoti repäisi olkaimen; mutta savu, joka täytti mökin, esti -vastustajaani löytämästä miekkaa, joka oli hänen vieressään. Minä -tartuin hänen käsiinsä; kasakat syöksähtivät sisään ja, vähän ajan -kuluttaa, oli rikollinen jo sidottuna ja vartioittuna viety pois. Väki -hajosi, ja upsierit onnittelivat minua -- kylläpä jostakin. - -Kuinkas ei tuommoisesta sitten voisi ruveta sallimaan uskojaksi? Mutta -kukas sen varmaan tietää, löytyykö joku vakuutus vai eikö?... Ja -hyvin useinkin me pidämme vakuutuksena tunteiden petosta tai järjen -erehdystä!!... Minä rakastan epäillä kaikkia; sellainen mielenlaatu ei -kuitenkaan haittaa luonteen päättäväisyyttä; päin vastoin, mitä minuun -tulee, käyn minä aina rohkeammin eteenpäin, kun en tiedä, mitä edestä -löytyy. Eihän kuolemaa pahempaa koskaan tapahdu -- eikä kuolemalta -niin mihinkään pääse. - -Palattuani linnoitukseen, kerroin Maksim Maksiimitshille kaikki, mitä -minun kanssani oli tapahtunut ja mille olin ollut vieraana miehenä, -sekä halusin tietää hänen mielipiteensä edeltämääräyksestä. Alussa hän -ei ymmärtänyt tätä sanaa, mutta minä sen hänelle selitin, niin hyvin -kuin voin, ja, silloin hän sanoi, pudistaen tarkoittavasti päätään: - --- Kyllä, niinpä vainkin! Sepä se on temppu, joss' on monta mutkaa. -Muutoinhan nämä aasialaiset hanat kyllä usein raksahtelevat, jos ovat -huonosti voidellut, tahi ell'ei niitä hyvin paina sormella. Totta on, -ett'en minäkään rakasta tsherkessiläisiä uurrepyssyjä, ne kun eivät ole -meikäläiselle oikein sopivia: perä on niin lyhyt, että nenähän siinä -paikalla palaa... Mutta miekathan heillä on semmoiset -- että pois -tieltä vain! - -Sitten lisäsi hän, hiukan ajateltuaan: - --- Säälihän on raukkaa... Mutta pirukos hänet riivasi yöllä päihtyneen -kanssa puhumaan! Muutoinpa se jo taisi niin olla syntymästään -sallittu!... - -Enempää minä en voinut urkkia häneltä; hän ylipäänsä ei rakasta -metafyysillisiä väittelyjä. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKAMME UROS*** - - -******* This file should be named 60869-8.txt or 60869-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/8/6/60869 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60869-8.zip b/old/60869-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5eb0768..0000000 --- a/old/60869-8.zip +++ /dev/null |