NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 2134 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1d02e1a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #60876 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60876)
diff --git a/old/60876-8.txt b/old/60876-8.txt
deleted file mode 100644
index 66270aa..0000000
--- a/old/60876-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2134 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Elämä ja kuolema, by Aarni Kouta
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Elämä ja kuolema
-
-
-Author: Aarni Kouta
-
-
-
-Release Date: December 8, 2019  [eBook #60876]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄ JA KUOLEMA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-ELÄMÄ JA KUOLEMA
-
-Kirj.
-
-AARNI KOUTA
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1917.
-
-
-
-
-SISÄLLYS.
-
-Isä.
-Lusifer.
-Elämä ja Kuolema.
-Talvi.
-    1. Huvila.
-    2. Syystähdet.
-    3. Varisevat lehdet.
-    4. Ensi lumi.
-    5. Maisema.
-    6. Järvi jäätyy.
-    7. Kimaltavat hanget.
-    8. Tähti-yö.
-    9. Sydäntalvi.
-   10. Kevään kajastus.
-Auringosta olet sinä tullut, ja auringoksi pitää sinun
-   jälleen tuleman.
-
-
-
-
-ISÄ.
-
-
-Joka kevät anivarhain he aina saapuivat Kallionkupeelleen, isä, äiti ja
-pienoinen poika. Heidän Kallionkupeensa kohosi jyrkästi
-koivikkorantaisen aavan järven helmasta, kasvoi vallan vuoreksi, ja
-vuoren laella ihan oli heidän korkea kotinsa, jonka punainen katto ja
-vihreät nurkat paistoivat kauaksi yli valoisien ulappain. Ulappa oli
-näet etelään, ja siten pääsi aurinko koko kesän esteettömästi
-nousustaan aina laskuun saakka heille paahtamaan, sillä itään ja vielä
-länteenkin riitti pelkkiä iloisia ilmoja, joihin nousi lehtipuita vain
-senverran, että vipajavaa, hilpeätä huminaa kesti kaiken päivää
-lempeitten tuulien liehtoessa. Mutta pohjaa päin seisoi vankkana
-vartiona ikihongikko, jonka lävitse viluiset viimat eivät milloinkaan
-uskaltaneet, niin että kylmimmällä tuulella, jolloin muut nurkuen
-vetäytyivät suojiinsa, heillä vallitsi melkein kaikkein lämpöisin ja
-tyvenin sää. Silloin pienoinen leikki aina avopäin ja avojaloin
-nurmikolla, jonka kirjavan kukkameren kiltti aurinko sai yhä vain
-valoisampana ja loistavampana siintämään ja läikkymään.
-
-Mutta lumien sulaessa ennenkuin yksikään kukka Kallionkupeella oli
-ehtinyt vielä iloisen silmänsä avata, kuohuivat ja hyppelivät hilpeät
-kevätpurot pitkin vuorenrinnettä alas järveen, joka juuri taisteli
-viimeistä voitollista taistoaan pakenevan talven valtaa vastaan.
-Ranta-äyräillä kohisi kuin heräävän elämän väkevä laulu ikään; jäät
-kaikkosivat kauemmaksi ulapoille, uimahuoneen ympärillä keinuivat
-vallattomat pikku vaahtopäät jo ihan vapaina ja niiden kuohuun yhtyivät
-alas kalliota kierivät kevään ouruvedet muodostaen lopuksi kuin pienen
-kihelmöivän kosken ryöpyn. Vallankuin vaistomaisesti pienokainen kuuli
-näiden äänien kutsun aina rumaan harmaaseen kaupunkiin saakka, vaikka
-talven valta näytti yhä vielä niin varmalta ja järkähtämättömältä
-ylt'ympärillä. Mistä johtui tämä vaisto? Kysy muuttolinnuilta, jotka
-kaukaa auringonmailta kevääksi tänne aina kerkiävät. Eikä poikanen
-tämän koommin antanut vanhemmilleen enää pahaakaan rauhaa, ennenkuin
-nämä olivat koonneet kaikki kesää varten tarvittavat tavarat, sulkeneet
-tiukasti kaupunki-asunnon ovet ja istahtaneet ikävään, ahtaaseen
-rautatievaunuun, joka hitaasti kuljetti heitä läpi lumisten,
-surullisten seutujen. Mutta jo seuraavana päivänä pienokainen ilosta
-huudahdellen rakensi pyöriviä rataslaitoksiaan ja jauhavia myllyjään
-pauhaaviin puroihin, ja hänen suuret rauhalliset silmänsä kuulsivat
-tummina ja vakavina kuin petäjikkö, jonka varjossa hänen keväisten
-leikkiensä paikka oli. Isä mukautui tuossa tuokiossa aina tähän
-olosuhteiden vaihdokseen, sillä hän viihtyi yleensä kaikkialla, missä
-hänen työnsä sujui hyvin, ja missäpä se sitten paremmin olisikaan
-sujunut kuin tuolla kauniilla, väljällä, korkealla Kallionkupeella,
-missä näihin saakka ei ainoakaan epäsointu ollut vielä sorahtanut.
-
-Mutta toisin oli äitirukan laita. Joka päivä hän sanomalehdestä luki,
-mitä teattereissa ja oopperoissa milloinkin esitettiin, mitkä
-maailmankuuluisuudet näin huvikauden lopussakin vielä vierailivat
-missäkin taidelaitoksessa, ja aivankuin kiusaksi kaikki suurimmat
-siellä näihin aikoihin nyt vierailivatkin, jolloin hänen pienoisen
-poikansa hyödyttömät rattaat yötä päivää jauhoivat tyhjää Kallionkupeen
-vallattomien kevätpurojen niitä pyörittäessä. Ikäänkuin noiden suurien
-kuuluisuuksien hyörintä ja pyörintä ei loppujen lopuksi olisi
-ollut aivan yhtä tyhjää, ellei monasti tyhjempääkin kaikessa
-kiillekultaisessa koreudessaan ja tekemällä tehdyssä valhekuoressaan.
-Mutta tämä oli nyt kerta kaikkiaan äidin mielioikku, josta hän ei
-mihinkään päässyt, yhtävähän kuin hän sillä mitään pahaa kenellekään
-tarkoitti. Ei, päinvastoin. Hyvähän äiti oli, hyvänkin hyvä, mutta hän
-nyt oli vain tottunut saamaan elämältä kaiken, mitä milloinkin
-tavoitteli, -- niin aulis oli elämä hänelle ollut, -- ja sellaisissa
-oloissa käy aina hiukan hemmoitelluksi, jolloin pienimmätkin näennäiset
-vastoinkäymiset ärsyttävät liiaksi mieltä, joka ei ennestään ole
-tottunut kenenkään muun tahtoon taipumaan.
-
-Kaikessa tässä ei näkynyt vielä mitään ulkonaista pahaa ennettä
-tulevaisista väijyvistä vaaroista, mutta ehkä piili siinä sensijaan
-sitäkin enemmän sisällisen, ellei nyt juuri vieraantumisen, niin
-ainakin vastakkaisia polkuja polkemaan pyrkivän tahdon itsetiedoton
-siemen. Ja itsetiedoton kasvaa niin kovin pian itsestään tietoiseksi,
-alkaa hiljaa kapinoida, uhkailla, uhitella, uhmata. Leimahtaa
-ensimmäisen ristiriidan sanoiksi, sulaa sovintoon, leimahtaa
-ilmiliekkeihin uudelleen, ärtyy, käy hillittömämmäksi, milloin
-suurentelee, milloin tekee asiat ja suhteet liian ahtaiksi, kunnes
-vihdoin kiihtyy silmittömäksi vihaksi ja kalvavaksi katkeruudeksi, --
-niin heikkoja, niin perin raukkoja me ihmisen lapset yhä vieläkin
-olemme.
-
-Näin kiihtyi äidinkin valittelu kevät keväältä yhä kiihkeämmäksi,
-kasvoi vähitellen kärsimättömyydeksi, josta katkeroitumiseen ei enää
-ole kovinkaan pitkä matka. Ja kun katkeroitumisen ilme kerran on
-kasvoihin koteutunut, niin silloin ei enää todellinen loppu ole liiaksi
-kaukana. Se ilme se pimentää jumalan kirkkaan auringon, sammuttaa
-suuret, kultaiset tähdet taivaankannelta, ja sekoittaa ihanina
-riutuviin iltaruskoihin veren kaamean, sydänyön synkän värin. Silloin
-ei nauru enää kevyenä, virvoittavana hopeakellona huoneissa helise,
-eivät hellät, huolehtivat sanat toisen sielun yksinäistä hätää ja
-avutonta orpoutta lievennä, silloin vain haudanhiljaisuus ja kylmyys
-autioissa suojissa ja kolkoissa kammioissa henkii.
-
-Miksi äiti sitten ensi kärsimättömyytensä isään kohdisti? Siksi, että
-eihän hän pienokaiselle mitään saattanut sanoa, tämä kun tuollaisesta
-mitään ymmärtämättä olisi vain herttaisesti ja avonaisesti hänelle
-hymyillyt. Ja jollekinhan ihmisen nyt aina sentään täytyy saada
-mielensä purkaa, ja ellei todellisia, raskaita syitä ole olemassa, niin
-mielikuvitus, tuo taivaan ihana, mutta vaarallinen lahja, kehittelee ja
-muovailee pienet syyt suuriksi, kevyet raskaiksi, helpot lamaaviksi,
-jos vain on aikaa antaa mielikuvilleen vallan, ja aikaahan juuri
-sydänmaalla kaikista enin on. Ja kun nyt äiti ei ollut tähän saakka
-tottunut kenenkään muun tahtoon taipumaan, ei hän saattanut käsittää,
-miksi isä niin auliisti asettui pienokaisen mielijohteiden mukaan
-juoksemaan, sivuuttaen siten kokonaan hänen tahtonsa. Tietysti isäkin
-tahtoi päästä pois kaupungista, halasi hiljaisuutta ja rauhaa, ja
-sitenhän hänen menettelynsä oli pelkkää itsekkäisyyttä, jota
-olemme oppineet pahana pitämään, vallankin kun emme satu omaa
-itsekkäisyyttämme huomaamaan, jonka nyt ihminen aina viimeksi
-huomaakin. Eikä hänen silti paha tarvitse olla, ei suinkaan, kaukana
-siitä; korkeintaan hän on vain hiukan ajattelematon, ja kukapa meistä
-ei sitä sitten loppujen lopuksi olisi? Älkäämme asettuko toistemme
-tuomareiksi, sillä meissä itsessämme ehkä kumminkin on aina enin
-tuomittavaa. Kukapa sen niin tarkasti tietää!
-
-No niin, kun kivi kerran on joutunut vierimään jyrkännettä alas, niin
-harvoin se pysähtyy, ennenkuin on ennättänyt alas rotkoon. Näin kävi
-äidinkin. Hyvään vauhtiin kerran päästyään hän ei voinut syöksyssään
-enää seisattua, vaan oli hänen luonnon järkähtämättömien lakien mukaan
-suoritettava se loppuun saakka, tuottipa se sitten onnea tai
-onnettomuutta. Hänen kärsimättömyytensä alkoi muuttua hiljaiseksi
-katkeroitumiseksi, mikä ilmeni niiden syytösten muodossa, joita hän
-rupesi isälle lausumaan. Enin hän valitti sitä, että oli vähitellen,
-vuosien kuluessa menettänyt kokonaan itsenäisyytensä, joutunut vain
-toisen tahdon leikkikaluksi, toisen mielivaltaisuuden pelkäksi
-välikappaleeksi. Tätä mies ei voinut milloinkaan todeksi myöntää, hän
-päinvastoin väitti vaimolleen todellisen itsenäisyyden antaneensa;
-hänhän tämän tuhansien muiden joukosta oli itselleen valinnut, omaan
-pyhään, pieneen piiriinsä eroittanut, hennoimpien, kaukaisimpien
-untensa korkeaksi tähdeksi tehnyt, häntä kumartanut, palvellut, hänelle
-tunteittensa suurimman suitsutuksen tuonut. Eikö se riittänyt, eikö se
-toista todistanut? Tietystikään ei; tietysti mies oli hänet kaikista
-muista eroittanut, voidakseen siten häntä vain paremmin vallita,
-tietysti yksinomaan tähän ainoaan piiriin sulkenut, jotta hän ei enää
-olisi voinut kenenkään muun kanssa ajatuksiaan vaihtaa, eikä siten enää
-milloinkaan saada silmiään auki tilansa viheliäisyyttä näkemään. Ja
-tässä mies muka olikin onnistunut. Ei hän, täten heikoksi heikennetty
-nainen, uskaltanut enää yhtään omaa ajatusta ajatella; toisen voima jo
-etäältä, tarvitsematta edes sanaakaan sanoa, lannisti hänet maahan,
-sammutti hänen joka ajatuksensa ja sanansa; mies vallankuin kaukaa
-vakoili ja vaani hänen sieluaan ja kaikkia sen liikkeitä, ja kaikki
-tämä herätti tuossa mielessä vain katkeruutta, pakahduttavaa vihaa.
-Eikä hän kauan sitäpaitsi näitä kiduttavia kahleita enää jaksanut
-kantaa.
-
-Tottahan tietysti on, että ihminen, liitettyään kohtalonsa jonkun
-toisen kohtaloon, aina joutuu tavalla tai toisella kohtalotoveristaan
-riippuvaiseksi. Ypö-yksin hän ei enää voi joka askeltaan itse määrätä,
-ei olla oma herransa, mutta niinhän on tuon toisenkin laita. Molemmat
-he tavallaan menettävät itsenäisyytensä, mutta eivät huomaa sitä niin
-kauan kuin kulkevat samojen tähtien alla; vasta sitten, kun heidän
-poloiset tiensä rupeavat eri tahoille polveilemaan, heidän
-silmänsä aukenevat ja he huomaavat olevansa vankeja. Tai vieläkin
-onnettomammin, toinen vain luulee kahleita kantavansa ja katsoo tuohon
-toiseen rukkaan kuin pyöveliinsä.
-
-Näin yritti isä sävyisästi ajatuksiaan asiasta selvitellä. Kertoi
-hänkin vaimonsa vuoksi suuresti yksinäityneensä, monta kelpo toveriaan
-jättäneensä, äiti kun vuosikausia sitten oli ollut miltei
-mustasukkainen miehensä ystävistäkin, mutta ei isä silti osaansa
-valittaa huolinut, olihan hän saanut kodin sen sijaan, ja oli se näihin
-saakka monin kerroin korvannut kaiken muun menetetyn. Ja oikeastaanhan
-äiti siis itse kauan sitten oli heidän kohtalonsa purren näille
-ulapoille ohjannut, monessa suhteessa oli myöhäistä enää takaisin
-kääntyä, ja jos kääntyikin, niin saattoi haaksirikosta olla melkein
-varma. Mutta mieluummin sanoi äiti ennen vaikka senkin kärsivänsä, kuin
-näitä yksinäisiä aavoja aina ajelehtivansa; hän tahtoi vaihtelevia
-vesiä, uusia rantoja, ja uusia ulapoita, täällä yhä vain näki samat
-aallot ja saman iankaikkisen taivaankannen rajatonten, rannatonten
-vetten yllä kaareutuvan.
-
-Eivätkö he jo olleet eroon kypsiä? Eivät vielä, sillä ero on vaikeampaa
-ja raskaampaa kuin ehkä luullaankaan, se voi olla kuolemaakin
-raskaampi, sen leikkauksen tuskat ovat hirvittävämmät kuin
-leikkausveitsen viillokset arassa, vavahtelevassa, avoimessa lihassa,
-ja senvuoksi poloiset ihmiset koettavat siirtää sitä tuonnemmaksi, aina
-vain tuonnemmaksi. Niin tapahtui nytkin. Nuo kaksi ihmistä
-vieraantuivat kyllä toisilleen jonkun verran, alkoivat laiminlyödä
-kotiaan, etsivät kukin oman seurapiirinsä, isä varsinkin, joka saattoi
-viipyä vuorokausiakin poissa, mutta aika ajoin he kuitenkin taas
-rupesivat toisiaan etsimään. Mutta tällaisen elämän onttous hivutti
-sittenkin heidän hermostoaan, kulutti sitä, rappeutti sen, ja mitä
-rakkauselämästä vielä oli jäljellä, kävi sekin kiihkeäksi,
-saitaloiseksi toinen toisensa kiusaamiseksi ja kiduttamiseksi. Lopuksi
-oli vaikea sanoa, kumpi heistä oli syyllisempi, ehkä kummatkin, ehkä ei
-kumpikaan.
-
-Mutta miehen rakkaus ei ollut sittenkään sammunut, yhtä vähän kuin se
-koskaan voi sammuakaan, jos se kerrankin on ollut suuri, rakastavaa
-itseään suurempi, suurempi kaikkea muuta jumalan kirkkaan auringon
-alla. Ja senvuoksi isä eräänä päivänä, kun äiti viimeinkin tuli
-ilmoittamaan, että hän nyt lopultakin aikoi iäksi lähteä, kuunteli
-häntä kuin olisi omaa kuolemansanomaansa kuunnellut.
-
--- Mitä nyt olen tehnyt? hän kysyi koneellisesti.
-
--- Et tietysti nyt entistä enempää, mutta täytyyhän lopun kerran
-kuitenkin tulla, ja parempi tietysti ennen kuin toinen tai toinen
-todellakin ennättää jotakin entisen lisäksi tehdä.
-
--- Etkö nytkään ole saanut olla itsenäinen? Rakastan yhä vieläkin
-sinua, sinä tiedät sen, ja tulen aina rakastamaan, ja senvuoksi olen
-koettanut antaa sinun seurata kaikkia yksilöllisiä vaistojasi,
-itsenäisyyspyrkimyksiäsi.
-
--- Uskon kyllä, että minua rakastat, mutta sehän se tekee
-itsenäisyyteni juuri ihan mahdottomaksi. Rakkautesi on käynyt yhä
-kiihkeämmäksi, se ihan minut tukahduttaa, sinä ehkä tietämättäsi minut
-ihan masennat maahan sillä, sinä vallankuin henkisesti jo kaukaa vaanit
-ja vartioit minua, sanattomasti epäilet, solvaat, muserrat. Ja
-senvuoksi, jos tahdon elää, minun täytyy lähteä. Ja minä tahdon elää.
-
--- Entä poikamme?
-
--- Hän on vielä niin pieni, parhaiten hän toistaiseksi äitiä tarvitsee;
-siinä suhteessa tuo muutoin niin typerä lakikin asettuu ihmistä
-auttamaan.
-
-Ihmistä auttamaan! Eroa pojasta isä ei ollut milloinkaan tottunut
-mahdollisena ajattelemaankaan. Pojassa hän oli nähnyt sen auringon,
-joka paistaisi hänelle, vaikka avaruuden kaikki muut auringot
-sammuisivat, vaikka tähdet tyhjiksi palaneina tippuisivat kuin turhat
-karstat alas taivailta, vaikka hän itse milloin tahansa kesken
-kaatuisi, -- silloinhan poika vain entistä kirkkaampana ryhtyisi hänen
-uniaan, hänen työtään, hänen tahtoaan jatkamaan. Nyt hänellä ei ollut
-enää poikaakaan, ei aurinkoa, ei tähtikukkivia avaruuksia, nyt oli
-kaikki turhuus, pimeys ja autio tyhjyys. Ihmistä auttamaan! soi kuin
-kolkkona viimana hänen muutoin kuuroissa korvissaan. Ihmistä auttamaan!
-kauas, kauas pois täältä!
-
-Ja isä läksi. Mutta eivät tuntuneet ihmiset apua missään tarvitsevan.
-Jonkun aikaa he vain äitiä säälivät, jonka kauniit nuoruudenunelmat,
-ihanan kotielämän tuo kova, kylmä, tyrannimainen mies oli niin
-säälimättömästi särkenyt; mutta äiti kyllä piti huolen itsestään, ja
-niin ihmiset unohtivat mielellään tuon ilkeän miehenkin pian.
-
-Ja kaikkien unohtamana hän sitten eli, tuskin hänen pienoinen
-poikansakaan monasti kuuli isänsä nimeä mainittavan. Pimeää hänelle oli
-kaikki, pimeää kaikkialla, sillä koti oli ollut hänen ainoa
-valkeutensa, hänen ainoa aurinkonsa, uskonsa ja autuutensa, ja kun se
-häneltä riistettiin, ei hänelle mitään jäänyt jäljelle.
-
-Autiota ja ilotonta oli kaikki, ja tuskin satujen sininen lintukaan
-edes hänen haudallaan unhoa ja sovitusta lauloi, sillä kaikki olivat
-hänet jo sitä ennen unhoittaneet, ja hän kaiken ja kaikki.
-
-                                                   14.1.1916.
-
-
-
-
-LUSIFER
-
-
-Lusifer, valontuoja ja koin korkea tähti, miksi ihmiset Sinua
-paholaiseksi sanovat? Aamulla aina, vähän ennen sarastusta, kun kaikki
-muut tähdet ovat jo valkenevien avaruuksien äärettömiin aaltoihin
-rauenneet, sinä vielä luot puoleemme ylimaailmallisen silmäsi puhtaat,
-valkoiset, surumieliset säteet, jotka paistavat kuin aateluuden merkki
-karuissa taistoissa ja kärsimyksissä kirkastuneiden ihmisten otsalla.
-Sinäkö olisit tuo tuhman ylpeytensä vuoksi taivaista alas syösty
-enkeli, joka kerran itsekin kahlehdittuna tulisit onnetonta ihmissukua
-loimottavissa lieskoissa kiduttamaan? Mahdotonta. Toisen tarun
-tahtoisin Sinusta kertoa; sinun säteittesi koskemattoman pyhä siinto
-itse on sen kerran minulle kuiskannut.
-
-Aikojen aamuhämärissä, jolloin nyt kullan-keltaisena kuumottava
-aurinkomme vielä heitti huikaisevan valkoiset, hehkuvat säteensä
-jääkylmiin avaruuksiin.
-
-jolloin sen kiertävien lasten kipinöivä lauma juuri oli sen
-säkenöivästä äidinsylistä irtautunut, ja alottanut iäisten ratainsa
-palavan piirikarkelon alkulähteensä ympäri,
-
-jolloin luomisen ensimmäinen raivomyrsky ei ollut ehtinyt tyvenenä
-seijastelevaksi sydänpäiväksi seestyä,
-
-silloin asuit Sinä vielä ikuisen Isän etäisissä taivaissa, joiden
-esikartanoita myriaadit aurinkosaatot ovat, ja joiden kaukaisimpina
-kurkihirsinä sinervät tähtisumut siintävät.
-
-Halki suunnattoman pimeyden syöksyvät jättiläismaailmat Ikihengen
-valta-istuinta valaisivat, iäisyyden äärestä ääreen seppelenä kiertävä
-Linnunrata hänen kiireellään sädekehänä siinti, ja rajattomat avaruudet
-lukemattomine aurinkoineen ja määrättömine maailmoineen hänen kunniansa
-korkeata laulua lauloivat.
-
-Ja enkeleiden laumat hänen töittensä ikuisen viisauden edessä kasvonsa
-maahan kumarsivat.
-
-Mutta hengelleen voimaa noutaakseen he yhä käänsivät katseensa niiden
-salamoivien, suunnattomien pallojen puoleen, jotka myrskyn lailla
-jylisten lensivät ratojaan avaruuksien kylmässä, äänettömässä yössä.
-
-Silloin silmäsi sattuivat kerran tuohon pieneen, juuri syttyneeseen
-valkeaan aurinkoon, joka karkeloivien lastensa ympäröimänä kiiti kuin
-ilosta säihkyen kohti tuntemattomia maaleja kaikkeuden himmeässä
-helmassa -- niin nuori, niin luomisen riemusta juopunut se vielä oli.
-
-Mutta elämän ihana kukka ei ollut vielä millään noista pienoisista
-palloista kastekimaltavaa, suurta umpuaan avannut.
-
-Hehkuvina kuin tulenlieskat ne kaikki yhä parveilivat emonsa ympärillä
-paitsi yksi, jota ei erottanut auringosta kuin kaksi vielä sitäkin
-pienempää palloa. Tuo pienoinen maailma, jonka retkeä yksi ainoa
-lapsonen alati uskollisesti seurasi, oli ennättänyt avaruuksien
-jäätävässä pakkasessa jo kovaksi, kiinteäksi tähdeksi jähmettyä.
-
-Lempeänä, safiirin sinisenä se yksin loisti noiden muiden väkevien
-liekkien lomassa, se näet eli vain auringolta lainaamallaan valolla,
-jota sen tiheä, suojaava ilmakehä ympäri avaruutta heijasteli. Ilman
-tuota äidiltään saamaansa lainaa se olisi ihan mustana ja kolkkona
-kulkenut kylmässä yössä, ja ollut siten suorastaan tuon muutoin niin
-loistavan ja ylvään perhekunnan häpeäpilkkuna.
-
-Säälien Sinä tuota pientä, poloista palloa katselit, joka niin karuna
-ja köyhänä oli tuomittu sisarustensa loisteliaassa laumassa kulkemaan,
-mutta hetken kuluttua lähestyit Sinä Isän istuinta, polvistuit hänen
-eteensä ja lausuit:
-
--- Ikuinen, Sinä tiedät tuon pienen, vastasyttyneen valkean auringon
-jäähmettyneen, kiertävän tähti-lapsen. Sallitko, että palvelijasi sinne
-lentää, vieden mukanaan iäisen rakkauden elämää synnyttävän siunauksen
-sen karulle kamaralle?
-
--- Nouse, Lusifer, sillä se on nimesi tästä lähin oleva, ja vie
-rakkauden iäinen valo tuolle pienelle tähdelle, jotta se kirkkaimmaksi
-helmeksi säteilevien sisartensa seassa kävisi.
-
-Ja tuon ikuisen aurinkojen Auringon huikaisevana säteenä Lusifer
-syöksyi halki äärettömien avaruuksien kantaen elämän iäistä siementä
-tuolle pienelle tomuhiukkaselle tuhansien muiden tähtien joukossa,
-josta oli kirkkain helmi sisarustensa siintävään sarjaan tuleva.
-
-Ja katso, kun tuo säihkyvä säde oli maanpinnan saavuttanut, kuohahtivat
-meret pohjiaan myöten sijoillaan, niin että niiden pärske pilviä
-tavoitteli, ja kuohuen ne vetäytyivät edelleen ja tekivät tilaa
-mantereelle, joka milloin viljavana laaksona, milloin karuina vuorina
-ja tunturiseutuina merien muinaisille paikoille leveni.
-
-Ja aukenevaan, aavistelevaan maahan Lusifer, valontuoja, elämän
-siemenet siroitti, kylvi niitä kaikkialle, pauhaaviin meriin, tuimien
-tunturien laelle ja mustaan, odottavaan multaan, ja pian
-tuhatvivahteinen, tykyttävä elämä täytti joka pienimmän sopukan ja
-salatuimmankin kätkön maanpinnalla, ylhäällä ilmoissa ja vielä
-matalalla maankin alla ja merien mitattomissa syvyyksissä.
-
-Ilo ilmoissa helisi, sulotuoksuvien kukkien meret alhaalla aaltoilivat,
-eläimet, suuret ja pienet, kisailivat metsissä, vuorilla ja vesillä, ja
-valkean, hellän aurinko-emon hymy säteili virvoittaen ja eloa antaen
-kaikkialla kuin Ikihengen rakkauden rajaton siunaus halki hyisien,
-autioiden avaruuksien.
-
-Mutta monasti tylyt, kovat vallat hävittivät lyhyessä hetkessä
-Lusiferin työn. Milloin valtavat jäävuoret vyöryivät hyisiltä
-sijoiltaan haudaten alleen kukoistavimmat kentät, milloin taas maa
-avautui ja syöksi hehkuvista syvyyksistään hirvittävät tulivirrat,
-jotka polttivat kaiken ympäristön tyystin karrelle, niin ettei
-silmänkantamiin näkynyt vihantaa kortta eikä virvoittavaa yrttiä.
-
-Mutta Lusiferin ikuinen voima oli rakkaus, joka ei milloinkaan masennu,
-ei koskaan kukistu, vaan vaivoista ja kärsimyksistä kirkastettuna käy
-väsymättä uudelleen työhön, kunnes on sen voitollisesti loppuun
-suorittanut.
-
-Ja vihdoin oli leppymättömän luonnon tyly valta murrettu, ja maa
-kypsynyt ihmisen, valtiaansa ja vaalijansa synnyttämään, ja hänelle
-Lusifer siunaten luovutti tämän elämää kuohuvan kirkkaan tähden, joka
-sinisenä jalokivenä säihkyen kantoi elämää keskellä kuoleman autiota,
-kylmää yötä.
-
-Tämä on taru taivaallisesta rakkaudesta, elämää ja valoa tuovasta
-enkelistä, jota ihmiset paholaiseksi sanovat.
-
-Ja kun aamuisin aina, vähän ennen sarastusta, näen tuon
-ylimaailmallisen siiman puhtaat, valkoiset, surumieliset säteet halki
-äärettömien avaruuksien tänne saakka hohtavan, niin mietin mielessäni,
-että hän, valontuoja, maan kukoistavana meille annettuaan, siirtyi
-naapuritähdellemme, joka kait senvuoksi vielä tänäkin päivänä
-ikirakkauden jumalaista nimeä kantaa.
-
-Sekin tähti näet oli ehtinyt jo vuosmyriaadien kuluessa kovaksi ja
-kiinteäksi palloksi jäähmettyä, ja sen karulle pinnalle Lusifer nyt
-elämän ihanaa siementä siroittaa, jotta sekin kerran rikkaana,
-kirkkaana helmenä kaksoissisarensa rinnalla voisi läpi tyhjien,
-autioiden avaruuksien tanssia, ja elämän liekkiä yhä jatkuvasti vaalia,
-Sittenkun meidän tähtemme kerran aikansa loppuun elettyään kuoleman
-jäisiin, kylmiin kääriliinoihin kietoutuu.
-
-Mutta sieltä kaukaa Lusifer, valontuoja ja koin korkea tähti, vielä
-aamuin, illoin kohti entisiä olinsijojaan puhtaan, valkoisen,
-surumielisen silmänsä siunaten kääntää.
-
-
-
-
-ELÄMÄ JA KUOLEMA
-
-
-Tummanvihreällä varjostimella peitetty lamppu paloi himmeästi
-sairasvuoteen vieressä olevalla yöpöydällä, jolle sitäpaitsi tietysti
-oli ladottu asiaankuuluvat lääkepullot, kuumemittari sekä
-sydämentoimintaa ja ruumiinlämpöä osoittava taulukko. Ja mitäpä muuta
-kuolemaa vartoavan pöydällä olisikaan ollut? Ei hänen aistinsa kukkien
-sulotuoksua tajua, silmät eivät kuvia eivätkä kirjaimia eroita, eivätkä
-aivot jaksa enää toisten ajatuksia ja sanoja seurata. Taulukolle
-piirretty, kovin korkealle nouseva ja matalalle jälleen laskeva
-aaltoviiva muistutti milloin herkkää, värähtelevää hermosäiettä,
-milloin taas kuin hentoa, haurasta kortta, niin haurasta, että
-hukkuvastakaan ei enää tuntunut maksavan vaivaa siihen tarttua; ei se
-kumminkaan olisi kestänyt, ja hukuttavahan hänen nyt kait joka
-tapauksessa loppujen lopuksi sittenkin oli. Ja luultavasti oli koko
-taulukkokin sitäpaitsi hänen mielestään jo kohtalaisen kotvan sitten
-häipynyt. Toiset kädet tuota kohtalokasta viivaa olivat koko ajan
-kuljettaneet, sairaasta toisinaan tuntui kuin olisi näkymätön sormi
-siinä hänen elonlangallaan leikitellyt; ja niinpä kait tuon asian laita
-useimmiten lieneekin. Niin perin vähän me ainakin itse olemme siinä
-mieskohtaisesti määräämässä. Jumala, kohtalo, sallimus, sattuma --
-kaikki sanoja, mielikuvia, jotka jotakin suurta Tuntematonta, tai
-ainakin suurimmaksi osaksi tuntematonta tarkoittavat. Sillä ei ole
-vielä olemassakaan sitä alaa, minkä ihminen perinjuurin tuntisi, minkä
-syvyydet hän olisi pohjia myöten sukeltanut, ja jonka hämärimmätkin
-uumenet hän olisi päivänvaloon tuonut. Ihmiskunnalta on kaikki
-vielä kesken, ja senvuoksi suuri Tuntematon meihin kaikkialta
-tuijottaakin. -- --
-
-Ikkunaverhot olivat vedetyt syrjään, sillä ulkona oli jo pilkkopimeä.
-Syyskesän muutamat suuret, palavat tähdet tuikkivat vain hiljaa sisään,
-eivätkä ne suinkaan sairaalta rauhaa riistäneet, jos hän niitäkään nyt
-edes jaksoi enää huomata. Iltapuolella tuskat ja kuume olivat
-kohoamistaan kohonneet. Tuon seitsen-, kahdeksantoistavuotiaan
-nuorukaisen ruumis oli kouristuksessa ihan väännellyt vuoteella, sillä
-siksi nuoret, turmeltumattomat voimat taistelevat vielä vallan
-epätoivon vimmalla viluista vierasta vastaan. Kumpikaan ei tahdo
-otettaan ollenkaan hellittää, ei elämä eikä kuolema, jotka tässä
-tapauksessa ovat useimmiten kiduttavan tasaväkiset, ja on niiden
-kamppailu senvuoksi kahta kauheampi, sitä kauheampi vain, mitä pienempi
-taistelevien voimien ero on. Lääkäri oli sanonut, että tauti alkoi
-lähestyä nyt käännekohtaansa, tänä yönä lankesi elon ja kuolon arpa,
-kuolon hän arveli äänettömästi päätään puistaen, sillä siksi
-heikentyneet sairaan voimat olivat, mutta ääneen hän kyllä tahtoi
-jotakin toivoa antaa, mikä hänen velvollisuuteensa nyt kuuluikin.
-Sitten hän poistui jättäen potilaan tottuneen hoitajan varaan. Tuskat
-vain lisääntyivät ja kävivät yhä väkivaltaisemmiksi. Aistit
-herkistyivät kummallisesti, milloin ärtyivät, milloin viihtyivät
-ihmeelliseen lepoon, suurentivat ja pienentivät ulkonaisia ilmiöitä,
-sekoittivat ne sisäisiksi, toisin vuoroin taas heijastivat sisäiset
-ulkonaisiksi, milloin heikensivät, milloin taas monistivat joka äänen,
-pienimmän äännähdyksenkin moninkertaiseksi. Aivot alkoivat kutoa omia
-kuviaan, kangastelivat näkyjä ihmisolemuksen ja -kohtaloiden kuiluista,
-kunnes kaikki oli vihdoin sotkeutunut yhdeksi ainoaksi sekavaksi
-vyyhdeksi, josta ei voinut alkua eikä loppua, oleellista eikä
-epä-oleellista toisistaan eroittaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pimeä puutarha. Korkealla ja kaukana välkähtelee vain joku yksinäinen
-tähti, jonka kipenöivässä, kylmässä kiillossa on jo lähenevän hallan
-ensimmäinen, aavisteleva tuntu. Pakkanen, joka panee kaikki, hyytää
-maat, jäätää järvet, autioittaa ihmisrinnan, joka äsken vielä niin
-iloisena ja elämänhaluisena laajeni tulevien ja menevien mieli-alojen
-kuin riemuisina poljentoina siinä vaihdellessa ja tulvehtiessa.
-
-Näin hän miettii, tai ei oikeastaan mieti, tuntee vain, väijyessään
-siinä piiloon kyyristyneenä puutarhansa kaukaisimman lehtimajan
-tiheitten, raskaitten oksien ja runkojen seassa. Ihan sattumalta hän
-oli nähnyt vaimonsa ja parhaan ystävänsä tänne askeleensa suuntaavan.
-Merkillinen vaisto oli siinä silmänräpäyksessä ajanut hänet myös
-liikkeelle, ja oikotietä käyden oli hän ehättänyt ainakin jo ennen
-heitä tänne, ja tässä hän nyt päätti varrota, tapahtuipa sitten mitä
-tahansa.
-
-Pettivätkö nuo kaksi häntä? Moinen ajatus ei ollut kertaakaan tähän
-saakka vielä hänen mieleensä juohtunut. Tähän tuokioon asti hän olisi
-pitänyt sitä ihan mahdottomana, muodottomana, mielipuolisena,
-hourupäisenä, mutta nyt kulki epäily ja mustasukkaisuus sähisten oudon
-tulisen syöstävän lailla kaikesta huolimatta hänen suonissaan. Hänen
-täytyi saada asiasta selko. Jos he olivat viattomia, josta hän yhä
-vieläkin toivoi olevansa ihan varma, niin oli kaiken epäilyn varjokin
-täten kerta kaikkiaan ja ikipäiviksi poistettava. Mutta jos he olivat
-syyllisiä, niin oli se mustin rikos, kuulumattomin häväistys ja
-herjaus, jota mikään mahti maailmassa ei voinut enää puhtaaksi pestä.
-
-Puhumattakaan vaimostaan, joka itse oli häneltä niin suunnattomasti
-vaatinut, ja jonka vaatimukset aina olivat moninkertaisesti tulleet
-täytetyiksi, oli hän sitäpaitsi vielä ystävänsäkin suurin hyväntekijä.
-Perikadon partaalla, niin tuo mies oli ainakin silloin väittänyt,
-oli hän ystävänsä luo saapunut, pyytänyt apua, ja saanutkin sitä
-niin runsaasti, että moista ei voinut enää pelkäksi pieneksi
-ystävälliseksi uhraukseksi sanoa. Sillä siihen määrin hän luontaisesta
-järkevyydestään huolimatta oli aikojen kuluessa kietoutunut toisen
-asioihin, että oli tämän vuoksi sitoumuksissa koko omaisuutensa
-arvosta, mikä ei nyt niin aivan pieni ollutkaan. Runsaasti, vieläpä
-upeastikin hän perheineen eli tuon omaisuuden nykyään tuottamilla
-tuloilla. Isän ja äidin pienoiset perinnöt olivat kaiken alkuna ja
-pohjana, mutta oli hän sitä ahkeralla työllä ja säästeliäällä elämällä
-vuosien kuluessa aina kartuttamistaan kartuttanut, kunnes nyt vielä
-verrattain nuorena miehenä saattoi vetäytyä yksityiselämän rauhaan omia
-harrastuksiaan harrastamaan, joita hänellä olikin sangen paljon, niin
-ettei hän nytkään toimettomana ja laiskana suinkaan päiviään viettänyt,
-kuten niin moni muu hänen asemassaan olisi saattanut tehdä. Koko hänen
-elämänsä oli ollut alusta alkaen oikeata ja rehellistä peliä, joten
-hänen ei tarvinnut mielestään mitään pahojen töitten oikeutettua ja
-ansaittua rangaistusta odotella ja pelätä. Jos elämässä todellakin ne
-lait vallitsivat, joita joka ihminen täällä ihanteenaan saarnasi, niin
-olisi hänen loppunsa päinvastoin pitänyt olla sangenkin valoisa.
-
-Mutta ehkäpä hän ei elämää tuntenutkaan, tai tietysti tunsi, mutta
-tunsi vain toisen puolen, jota vastoin hänellä ei ollut ollut aikaa
-eikä ehkä aina niin haluakaan tuohon toiseen puoleen tutustua, joka
-epäilemättä oli ikävämpi puoli, koskapa tämä toinen puoli oli niin hyvä
-ja valoisa ja hauska, ja ehkäpä hän ei ihmisissäkään tuntenut muuta
-kuin vain tuon toisen puolen, hyvän, ystävällisen, hauskan, ehkenpä --
-imartelevan, tuo ajatus tunkeutui kuin pistävänä okaana hänen
-sydämeensä. Hänhän oli niin sanottu rikas mies, jolle ehkä ei aina oltu
-yhtä rehellisiä ja vilpittömän epä-ystävällisiä ja karuja kuin köyhille
-ja vähävaraisemmille, yleensä sellaisille, joilta ei mitään hyötyä eikä
-mahdollisia tai kuviteltuja etuja voitu odottaa. Osaksi hänen oma
-tyyni, alati tasapainossa oleva luonteensakin myös saattoi etäännyttää
-häntä tällaisten kokemusten piiristä, jopa mahdollisuudestakin joutua
-noin vain äkkipäätä kosketukseen niiden kanssa.
-
-Salaman nopeudella kaikki nämä ajatukset ja tunnot risteilivät hänen
-mielessään, kunnes vihdoin aivan läheltä kuului askelten narina
-hiekkakäytävällä. Niiden ääni oli ihan salvata hänen hengityksensä.
-
-Sieltä he saapuivat, istuivat nyt jo tuossa, nainen turvallisesti
-nojaten miehen rintaa vasten, ja kumpikin lemmen valoja vannoen.
-
--- Mitä luulet hänen sanovan, kun tämän hänelle ilmoitamme? puhkesi
-nainen vihdoin puhumaan.
-
--- Onhan hän nyky-aikainen ihminen, ja silloin hänen pitäisi toisiakin
-modernin hengen läpitunkemia yksilöitä ymmärtää. Ja menköön sitäpaitsi
-itseensä, on hänkin sinua puolestaan siksi paljon pettänyt, lohdutteli
-mies.
-
-Tuo pensaikkoon piiloutunut oli hyökätä esille. Kaiken rajattoman
-petoksen lisäksi koetettiin häneltä siis vielä valheellisesti riistää
-kunniakin, sittenkun nähtävästi oli jo vaimo, lapsi, hänen ainoa
-poikansa ja kaupan päälle vielä omaisuuskin varmasti riistetty.
-
--- Hänkö minulle uskoton? ennen mitä muuta tahansa!
-
--- Kas niin, onko hän oveluudessaan voinut senkin niin tyystin sinulta
-salata, minkä koko muu maailma varsin hyvin tietää. Kysy keltä
-tuttavalta tahansa.
-
--- Vai niin, eipä sitten maksa nähtävästi vaivaa häntä käydä tässä
-säälittelemään. Silmä silmästä, ja hammas hampaasta! Mutta anna
-anteeksi, armaani, eräs kysymys. Niin, sinä et saa pahastua, ihan
-totta, et saa. Olen mieheltäni kuullut, että raha-asiasi ovat sangen
-huonossa kunnossa. Miten tulemme toimeen, miten voimme yhteiskunnan
-typerää tuomiota uhmata?
-
--- Vai on tuo konna käynyt toverinsa ja tosiystävänsä satunnaista
-ahdinkoa maailmalle kuuluuttamassa, ja avustuksellaankin ehkä vielä
-ylvästelemässä.
-
--- Kas niin, sanoinhan, että et saa suuttua, ja nyt suutuit kuitenkin.
-Voihan nyt toki mies vaimolleen senverran asioitaan kertoa. Etkö sinä
-kertoisi? Sano.
-
--- Suuttumuksesta tuskin voin mitään sanoa. No niin, mutta vartoohan
-kosto tässäkin tuota kavaltajaa. Niin, älä luule, että hänelle mitään
-pahaa sittenkään tahtoisin, tunnen tämänkin jälkeen vielä olevani hänen
-ystävänsä, niin merkilliseltä kuin se kuullostaneekin, ja ystävyyttäni
-on todistava se, että kasvatan kunnon miehen hänen pojastaan. Niin
-ennakkoluuloton voi vapaamielinen mies olla!
-
--- Niin, sinä olet aina niin hyvä ja hellä, mutta vastaahan nyt
-kysymykseeni tuosta ikävästä toimeentulosta.
-
--- Siitä kyllä olen tulevaisuudestani huolehtivana miehenä murheen
-pitänyt. Minä en näet olekaan mikään perintöjen kantaja enkä
-vetelehtijä. Paimenpoikana olen elämänurani alkanut, ja nyt olen
-itsekirjoitettu täyttämään kasvatusopin professorin paikan, kun se
-kerran tulee vapaaksi. Varman tien minulle siihen jo aukaisee laaja
-tieteellinen tutkielmani "Aapiskukon ensi askeleet Kalevalan
-kankahilla", muista mieskohtaisista meriiteistäni sekä laajojen
-kansankerrosten luottamusta nauttivasta personallisuudestani
-puhumattakaan.
-
--- Teoksesi Aapiskukosta on tietysti hyvin kaunis, mutta se munii liian
-vähän näin monelle hengelle, ja kasvatusopin professori on vielä
-verrattain nuori mies, puuttui nainen puheeseen.
-
--- Anna minun ensin puhua rauhassa loppuun saakka. Kuka hullu tässä nyt
-työllä on ajatellutkaan elää, en ainakaan minä, siksi neuvokas toki
-luojan kiitos ikäni kaiken olen ollut, hän jatkoi vaivattomasti. No
-niin, miehesi on minulle takuussa koko omaisuutensa suuruisesta
-lainasummasta, todistus muutoin hänen kevytmielisyydestään
-raha-asiainsa hoidossa, mikä voisi johtaa hänet suorinta tietä
-holhoustilaan. Siis on minulla nyt yhtä paljon rahaa kuin hänelläkin,
-sillä en ole noita pennejä suinkaan tuhlannut, kuten ihmiset luulevat,
-olenhan toki elääkseni sivistyneen ihmisen tavoin kymmeniä muita
-takuumiehiä ja -naisia vaivautunut hakemaan. Kun me nyt menemme
-naimisiin, niin teemme tietysti avio-ehdon, rahat asetetaan sinun
-nimiisi, minä teen vararikon, joka tietysti raukeaa senvuoksi,
-että velallinen ei omista mitään, ja niin elämme upeasti ja
-huolettomasti --
-
--- Minun rahoillani! kivahti nainen.
-
-Nyt piiloutunut ei voinut enää hallita itseään, vaan astui suoraan
-noiden kahden pettäjän eteen.
-
--- Minun kait nuo rahat sentään loppujen lopuksi ovat, jotka minulta on
-varastettu, katalasti ryövätty, kuten kaikki muukin. Olen kuullut joka
-sanan siitä hetkestä asti, kun tänne tulitte, hän huusi hirvittävän
-vihan vallassa.
-
--- Mitä, huudahti vaimo, voinko uskoa silmiäni, oletko unohtanut itsesi
-siihen määrin, että alennut vaimoasi vakoilemaan.
-
--- Kaikkea voi odottaa mieheltä, joka syyttää ystäväänsä varkaudesta,
-puuttui tuleva kansan korkein kasvattaja puheeseen. Ei voi mikään
-varkaus tässä tulla kysymykseenkään, kaikki on tapahtunut ja tulee
-tapahtumaan rehellisesti ja laillisessa järjestyksessä. Kiitä onneasi,
-että ei satu olemaan kahta todistajaa läsnä, sillä silloin saisit
-haasteen kunnianloukkauksesta.
-
--- Kiitä onneasi sinäkin, ettei todellakaan ole todistajia ollut
-kuulemassa, millä keinoin sinä olet rahoja säästänyt.
-
--- Niin kiitänkin, ja nyt kait ovat välimme selvät. Pitempiin puheisiin
-en ainakaan minä puolestani antaudu.
-
--- Ei ole minullakaan tähän mitään lisättävää. Toivoisin kuitenkin,
-että osoittautuisit siksi ritarilliseksi, että et erottuamme yrittäisi
-entisen vaimosi mainetta turmella halpamaisilla puheilla tai muilla
-alhaisen ja epämiehekkään koston aikeilla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Masentuneena, pää kumarassa hän kulki asumatonta, autiota korpea. Ei
-hänellä ollut kotia, ei vaimoa, ei lasta, ei ystäviä, jos niitä nyt
-kellään muullakaan oli, sillä ihmiset olivat kerta kaikkiaan vain
-pelkkiä villipetoja, jotka toisiaan vaanivat, väijyivät ja
-raatelivat, puhuen suuria sanoja ihanteista ja ihmisyyden
-ylhäisestä voittokulusta. Tyhjiä sanoja, pikemminkin vain pettäviä
-naamioita, joiden alle raain petomaisuus peitettiin, peitettiin
-tuhansien valhekuorten verhoon, joiden nimiä oli nyky-aikaisuus,
-ennakkoluulottomuus, rohkeus, vapaamielisyys, miehuus. Ja jos
-sattumalta joku yksinäinen, rehellinen sielu erehtyi vielä noita
-ilvesanoja ja tuota narrinpeliä totena pitämään, elämäänsä niiden
-mukaan tosissaan ojentamaan, niin hänelle naurettiin, häntä pidettiin
-pilkkana ja perikatoon tuomittuna. Ja perikatoon hän aina totisesti
-kävikin. -- Hänen entinen ystävänsä, pettäjänsä oli kyllä saanut
-palkkansa, sillä vaimo oli heti rahat omiin nimiinsä saatuaan liittynyt
-johonkin kolmanteen mieheen, mutta mitä se häntä enää liikutti. Häntä
-vain hävetti niin suunnattomasti olla ihminen, hän inhosi sydämensä
-syvimmästä jokaista vastaantulijaa, jos se vain hiukankin edes ihmistä
-muistutti, ja senvuoksi hän oli korpeen paennutkin, jotta olisi saanut
-olla rauhassa, rauhassa ihmisiltä, rauhassa ajatuksilta, joita elämä
-väkisinkin aina synnytti, rauhassa kaikelta ja kaikesta.
-
-Näin hän oli kauan harhaillut, välittämättä vähääkään siitä, että
-pensaikkojen pistävät piikit hänen ruumistaan repivät, ja teiden
-terävät kivet viilsivät hänen paljaat jalkansa verille. Se pikemminkin
-vain tyynnytti hänen kiihtynyttä, aina levotonta mieltään. Ei hän
-mitään enää odottanut, ei toivonut eikä tahtonut. Ei hän edes sitäkään
-tiennyt, miten kauaksi oli jo ihmisten ilmoilta etääntynyt, hän ei
-ollut päiviä eikä hetkiä laskenut, ja näin alkoi muisti ja tietoisuus
-häneltä hiljalleen hävitä, ja mikäli ne hävisivät, sikäli hänen oli
-parempi olla. Hän ei seurannut enää ajan kulkua, ja niinpä kait oli
-iankaikkisuus hänelle jo auennut, sillä iäisyyttähän ei ajalla eikä
-ajanmäärillä mitata. Ja milläpä hän sitäpaitsi aikaakaan olisi
-mitannut, sillä nyt hän vasta huomasi, että oli jo kauan siitä kuin hän
-oli auringon viimeksi nähnyt. Hän kulki vain kuin alituista
-auringonlaskua kohti, mutta milloinkaan ei oikein pimennyt eikä
-myöskään voimakkaasti valjennut, kaikki ympärillä oli kuin omituista,
-outoa valohämyä, mikä ei silmiä kirveltänyt eikä ihoa kuumentanut.
-Lempeätä valoisuutta virtaili vain kaikkialta, metsästä, puista,
-kummuilta, kukkuloilta, lähteistä, jotka honkien juurilla läikkyivät,
-ylhäältä ilmoista, matalalta maankin alta, kaikki kappaleet ikäänkuin
-itsestään sitä säteilivät, ja suuret, kultaiset, kimmeltävät tähdet
-paloivat taivaalla. Ja tähdethän ovat iäisyyden aurinkoja, hän oli
-yhden ainoan auringon asemasta saanut nyt tuhansia, ainaisia
-tulikehriä, joiden säteet eivät polttaneet eivätkä pakahduttaneet,
-lievittivät vain kuin muinaisten tuskien raatelemaa rintaa, ja niinpä
-lienee iäisyys hänelle sittenkin alkanut.
-
-Ja yhä harvemmin hänen mielessään vihloi muistot menneen elämän
-kärsimyksistä, ja jos ne joskus rauhattomiksi kuviksi rupesivatkin
-kokoontumaan, ojentui häntä kohti kuin valkea, näkymätön käsi, joka
-äärettömänä lievityksenä ja unhoituksena laskeutui koko hänen
-olemukseensa, niin että hän tunsi kuin olisi outo hiljaisuus häntä
-ympäröinyt, ihmeellinen armahdus, laupias hellyys hänet tietämisen
-tuskasta tuutinut pois. Aluksi oli kaikki näkymätöntä, niinkuin
-omituista, epämääräistä tuntua vain, mutta vähitellen kaikki
-alkoi olennoitua, tähtien säteet, honkien humina, lähteitten
-laulu, äänettömyyskin ympärillä. Eivät ne tietysti mihinkään
-ruumiilliseen muotoon pukeutuneet, päinvastoin kaikki kävi yhä vain
-aineettomammaksi, mutta olennoituminen ja ruumiillistuminenhan voivat
-aivan vastakkaisia asioita ollakin. Hän eroitti toisen tähden
-olennoituneet säteet toisista, toisen lähteen laulun toisesta
-lähteestä, hongan hongasta, äänettömyyden äänettömyydestä, hiljaisuuden
-vaikenemisesta, kukin niistä oli olento erikseen, mutta sittenkin ne
-muodostivat yhden ainoan äärettömän yhteyden, mikä alati, hänen
-istuessaan valveilla, silmät ummessa, vieläpä unessakin häntä hellästi
-huolitellen ja hyväillen ympäröi, ja lopuksi hän itsekin tunsi
-sulautuvansa, avartuvansa tuohon kaikkien suureen yhteyteen,
-kaikkeuteen, hän näki silmänsä säteet tähtien säteissä tuikkimassa,
-oman hengenvetonsa hän kuuli korpien huminassa, hänen suonensa sykkivät
-lähteitten suonissa, hänen äänensä lauloi ilman tuulien tohinassa, hän
-kasvoi ruohon, yleni yrttien, pensaiden ja puiden kera, ja alkujuurensa
-hän tunsi kaikkialle tunkeutuvan, maan mustiin, outoihin uumeniin ja
-ilmojen avaroihin, autioihin asunnoihin. Hän tiesi vielä olevansa
-yksilö, mutta hän tunsi, että tuo yksilöllisyys oli kerran raukeava,
-haihtuva pois, hän itse vajoava kuin vajoo pisara mereen, kastehelmi
-auringon palavaan, polttavaan paahteeseen, päivä ikuisen yön
-äärettömään syliin, joka on suurin, ainoin ja oleellisin, ja sitä
-hetkeä hän onnensa korkeimpana hetkenä odotti. Sillä silloin hän tiesi
-olevansa yhtä maailmankaikkeuksien kanssa, keinuvansa rajattomien,
-loputtomien avaruuksien alituisessa, lakkaamattomassa kehäkarkelossa,
-palaavansa jälleen alkulähteittensä luo, sulavansa suureen
-synnyttäjäänsä, jossa alku ja loppu, tietoisuus ja tiedottomuus,
-kasvaminen ja kuolema aina toisiaan kaulasivat.
-
-Tämän kaiken hän oli tuntenut, vaikkakaan ei ollut saavuttanut sitä
-vielä. Mutta ikuisen rauhan, katoamattoman onnen aavistus täytti koko
-hänen olemuksensa. Hän ei tiennyt kauanko tätä tilaa oli jo kestänyt,
-hän ei muistanut enää sen alkua, ei ajatellut ollutta, eikä tavoitellut
-tulevaista, antoi tahdottomana kaiken vain tapahtua. Tapahtui kerran
-sitten, että hän kaukaa näki jonkun olennon itseään lähestyvän. Se
-likeni, rupesi saamaan inhimillisiä piirteitä, kasvoi ihmisvartaloksi,
-ja silloin hän vasta muisti menneisyyden, muisti ihmisinhonsa, elämän
-aution, tuskallisen hädän, mutta ei voinut tulevaa paetakaan, pikemmin
-hän istui siinä kuin paikoilleen naulittuna. Hän nosti katseensa, ja
-näki edessään pitkän, solakkavartisen miehen, jonka silmistä loisti
-suunnaton lempeys, ja jonka kirkasta otsaa orjantappuraseppel kiersi.
-Nuo piirteet olivat tutut, kovinkin tutut, hän katsoi niihin kuin olisi
-kauaksi lapsuuteensa katsonut, ja lopulta hän rupesi löytämään sanoja,
-ja puhkesi sitten puhumaan.
-
--- Mestari, missä olen, mitä minulle on tapahtunut? hän kysyi.
-
--- Olet ollut hyvin sairas, kamppaillut elämän ja kuoleman vaiheilla.
-
--- Minä muistan, mutta sitten seurasi jotakin hämärää, kovin
-tuskallista ja kammottavaa, elin oloissa, tapahtui asioita, joita en
-todellisesta kokemuksesta tunne. Mitä oli se?
-
--- Se oli elämän totuutta, jota et ollut vielä ennättänyt kokea, mutta
-joka nyt näkynä nousi eteesi ihmisolemuksen ja -kohtaloiden kuiluista.
-Opettiko tuo totuus sinun elämää rakastamaan?
-
--- Se täytti sieluni jäätävällä kauhulla, mutta mikä on tämä ihana,
-sanomaton rauha, joka yhä vieläkin minua ympäröi?
-
--- Kuoleman ikuinen rauha ja ylimaailmallinen kauneus se on. Rakastatko
-sitä enemmän kuin elämää?
-
--- Olen siis jo kuollut? virkkoi nuorukainen tahtomattaankin vavahtaen,
-ja painoi päänsä alas.
-
--- Et vielä, hymyili kruunattu ihmeellisesti. Mutta sinulle tahdottiin
-näyttää sekä elämän autio hätä että kuoleman ylhäinen ihanuus, jotta
-voisit niistä jommankumman valita. Nyt olet tienristeyksessä, nyt
-valitse, ja sinun tahtosi on tapahtuva.
-
-Samassa ääretön tuska täytti nuorukaisen rinnan, ja hän tunsi kuin
-verta hikoilevansa.
-
--- Vapahtajani, mestarini, en ole kuolemaan sittenkään vielä valmis,
-hän sanoi, päänsä jälleen pystyyn kohottaen. Anna minulle tuskat vaikka
-tuhat kertaa entisiä kovemmat, mutta suo minun sittenkin elämään
-palata. Ellen itse itseäni vain alenna, niin eivät sitä toisetkaan voi
-tehdä. Ja vaikka en muita voisikaan nostaa, niin en tahdo arkana
-sittenkään taistelua välttää enkä sitä vielä ikuiseen rauhaan vaihtaa.
-Anna minun ensin elää, sitten vasta katson kuoleman suuren rauhan
-ansainneeni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Äärimmäisen tuskan vallassa sairas kääntyi vuoteellaan, avasi hiljaa
-silmänsä, ja katsoi hätääntyneenä ympärilleen. Mutta hänen äitinsä
-riensi kädet ojennettuina hänen luokseen; hänen poikansa oli äskettäin
-ruvennut hikoilemaan, kuume oli alenemassa, ja taudin hirvittävä valta
-oli nyt lopulta sittenkin murrettu.
-
-
-
-
-TALVI
-
-
-
-1.
-
-HUVILA.
-
-
-                                              Elokuun 24 pnä ....
-
-Vihdoinkin siis valmis! Kaukaiset aavistelut, vuosikausien unelmat,
-pitkä-aikaiset suunnittelut määrätyn muotonsa saavuttaneina, kovasta,
-harmaasta kivestä, ja puhtaasta, vieläkin pihkalle tuoksuvasta puusta
-rakentuneina. Kaikki on paikoillaan pienintä penkkiä ja matalintakin
-rahia myöten, niin paikoillaan, että mitään ei voisi enää alaltaan
-siirtää, muualle muuttaa, muuttamatta osaa itsestään, näkymätöntä, ehkä
-tärkeintä osaa, uniaan särkemättä, elämäänsä pirstomatta, joka
-muutoinkin on niin kovin pirstaleista. Ja mitäpä kaupunkilaisen,
-varsinkaan tämän maan pääkaupungin asujan elämä muuta voisi olla?
-Pelkkää pirstaletta, josta on vaikeata, vieläpä ajan mittaan ainakin
-tuossa kaupungissa mahdotonta mitään kokonaista ja pysyväistä rakentaa.
-
-Istun ullakko-työhuoneessani kirjoituspöydän ääressä, kaistale valkeata
-paperia edessäni, toimeton kynä kädessä, sillä kirjoittaa en tällä
-hetkellä voi, tuskin tahdonkaan. Olen katsellut auringonlaskua,
-ihmeellistä, ihanaa poismenoa päivän, jommoista en elämässäni muista
-ennen nähneeni paitsi juuri tällä seudulla. Järvi kimaltaa avarana alla
-ja edessäni; se ei ole mikään rajaton, rannaton ulappa, mutta rakennus
-on varsin korkean kallion laella, ja senvuoksi kaikki suhteet
-suurentuvat, viivat käyvät valtavammiksi, välimatkat kasvavat, kaikki
-etääntyy, käy kaukaisemmaksi, väljentyy, vapautuu -- siinä koko
-salaisuus. Pienessä, rajoitetussa maailmassa täytyy kaikkea koettaa
-käyttää rajattomasti hyväkseen, ellei sillä ketään vahingoita; eikä
-itsensä hyödyttäminen, kun se ei kenenkään muun kustannuksella tapahdu,
-ketään vahingoittaakaan voine.
-
-Kuinka kummasti voimakkaiden petäjien rungot nyt päivänlaskussa
-punertuvatkin! Ja iltapilvet ja lännen pienet laineenkareet, joihin
-puhkee ihan violetti värituntu. Tuskin muistan sormukseni
-ametistikivenkään koskaan niin tummansyvänä säteilleen -- ainoa
-"kappale luontoa" muutoin mikä vuosikymmeneen on lähelläni ollut. Tämä
-on jo todellakin rappeutumista, dekadenssia! Ainoana luonnonnautintona
-kova, kylmä kivi, miten kaunis ja kimaltava se muutoin lieneekin.
-
-Tämä kesä oli elämäni painostavimpia. Mitään ulkonaista epäsointua ei
-ollut, sillä olinhan niin monet muut kesät viettänyt kaupungissa, ja
-luullut suuresti siitä nauttivanikin, mutta kaikki sisäiset vaistot
-vetivät nyt sieltä kauas tänne pohjoiseen, pois hälinästä, pois
-ystäväpiiristä, pois elämän myllertävästä tyhjyydestä ja autiudesta
-tänne äänettömään, kuolonhiljaiseen elämän täyteläisyyteen, josta en
-ensi hätään aio paeta takaisin tuonne, tuonne... en tahdo lausua ääneen
-sitä sanaa, en kirjoittaa sitä paperille, sillä pelkään että se ei
-olisi kaunis. Ja täällä kammoan kaikkea rumaa, sillä se tuntisi itsensä
-varmaan kovin kodittomaksi ja orvoksi kaiken tämän hyvän ja hiljaisen
-ja kauniin sitä täällä ympäröidessä.
-
-Aion asettua kokonaiseksi vuodeksi tänne huvilalle työskentelemään.
-Sivumennen sanoen vihaan tuota huvila nimitystä, sillä tarkoitukseni ei
-suinkaan ole milloinkaan missään pelkästään "huvitella", elämä on liian
-vakavaa ja vaativaa tässä iässä jo moiseen ajanvietteeseen, mutta
-paremman puutteessa käytän tätä sanaa vanhasta tottumuksesta ja
-mukavuuden rakkaudesta, ja tänne jään siksi, että tahdon nähdä oikean
-syksyn, ja ennen kaikkea oikean talven, sydänmaan kovan, karun,
-ankaran, totisen talven, jollaista en milloinkaan ennen ole nähnyt. En
-tiedä talvesta oikeastaan yhtään mitään, sillä eihän kaupungin talvi
-ole muuta kuin narrinpeliä. Sillä mitä muuta kuin narrinpeliä on
-sellainen, että ensi tuimemman tuiskun ja pyry-ilman sattuessa
-vedätetään satojentuhansien kustannuksella lumi niin tyystin pois
-kaduilta, että suojan sattuessa pari päivää myöhemmin sama lumi on
-vedettävä kaduille takaisin maksamalla uudet, ihkaisen uudet
-sadattuhannet ilosta käsiään hykerteleville ajomiehille. Kaupungin
-talven vaiheet ja kauneus riippuvat tarkoin poliisisääntöjen
-määräyksistä -- siis jonkunverran rajallista, jotta en sanoisi
-rajoitettua kauneutta. Olisi somaa nähdä jouduttuaan jo tuollepuolen
-kolmenkymmenen ikävuotensa ensi kerran poliisin mielestä ja vallasta,
-vaikkapa nyt suorastaan konstaappelin mielivallasta riippumatonta
-kauneutta.
-
-Useat kaupunkilaisystävät järjestävät syöntinsä, juontinsa, vieläpä
-rakkauselämänsäkin poliisisäädösten mukaan. Heistä tuntuu elämä hyvin
-miellyttävältä, ja ennen kaikkea turvalliselta.
-
-
-
-2.
-
-SYYSTÄHDET.
-
-
-                                             Syyskuun 24 pnä ....
-
-Ja minä kun luulin kadottaneeni kaikki ystävät asettuessani tänne
-kauaksi sydänmaalle! Tai oikeastaan toivoin sitä; olin niin perinjuurin
-väsynyt seurusteluun, tuohon rauhattomaan, pahaksi tottumukseksi
-tulleeseen tapaan, joka rajalliselta ihmiseltä vaatii rajatonta
-sukkeluutta ja säkenöivää neronilotulitusta joka sekunti, muuttaen
-älykkäimmän, herttaisimmankin olennon lopulta iankaikkisesti itseään ja
-toisia toistavaksi koneeksi, jonka oppii jonkun ajan kuluttua "kannesta
-kanteen" ulkoa. Seurustelun pitäisi olla lepoa, ihanaa lievitystä
-yksinäisyyden, työn kovien ponnistelujen perästä, sydäntä ja aivoja
-avartavaa suurta sopusointua, joka jättää "päämme" rauhaan, meidän
-silti tarvitsematta suinkaan typeriä olla, tai siltä edes näyttää.
-Mutta aivot eivät saa levätä, puhumattakaan hermoista ja elimistöstä,
-jotka suorastaan surmataan ylen syömisellä ja juomisella. Niin
-järjettömäksi on seura-elämä varsinkin pääkaupungissamme, muita en
-tässä maassa tunnekaan, lopulta kehittynyt, että kaksi ystävää ei voi
-ajatella sanankaan vaihtoa, ellei kummankin kädessä välkähtele lasi
-kuin mikäkin jalo ase, terävä tikari, joka monasti sekoittaa kantajansa
-siihen määrin, että nämä aamu-yöstä eivät voi mitenkään toinen
-toistansa enää tuntea. Jotkut "järkevät" kansalaiset kertovat
-kehittyneensä jo niin pitkälle, että lasittomina tuntevat olevansa
-avuttomampia kuin jos äkkiä olisivat joutuneet ilki-alastomina suureen
-ihmisjoukkoon häärimään. No niin, taistelkoot minun puolestani siellä
-rauhassa pikareineen, tikareita heissä ei kuitenkaan olisi miestä
-käyttämään, vaikka siihen paikkaan kunniattomina kaatuisivat.
-
-Puhuin alussa ystävistä, jotka luulin tyystin menettäneeni, mutta
-ihmeekseni olenkin huomannut, että suurin osa on seurannut minua
-tänne. Tai täällä ne vasta jälleen olen tavannut, nuo oikeat
-tosi-ystävät, lapsuuden, nuoruuden unien totiset, äänettömät toverit,
-jotka minulle kuitenkin niin rajattoman paljon puhuvat, ovat aina
-puhuneetkin. Ja ilta illalta niitä vain uusia ilmestyy; minä mainitsen
-niitä nimeltä, en ainoatakaan ole vuosien kuluessa unohtanut, eivätkä
-ne minua, siltä minusta tuntuu. Ja mitä pimeämmiksi ja äänettömämmiksi
-illat tulevat, sitä ystävällisemmiksi ja kirkkaammiksi niiden silmien
-säteet vain käyvät, sillä miljoonia vuosisatoja ne jo sijoillaan ovat
-säkenöineet, ja miljoonia, ja taas miljoonia vuosmyriaadeja ne
-sammumiseni jälkeen tulevat yhä vain siintämään iäisten avaruuksien
-kuolon autiossa yössä. Ja eläviä ystäviä ne ovat, paljon elävämpiä kuin
-mikään lasia kallistava veli siellä kaupungin vilinässä. Eläviä, sillä
-kuka meistä pystyisi edes kuvittelemaankaan, miten suunnattomat määrät
-kuohuvaa, myllertävää elämää yksi ainoa tuollainen palava piste
-säteisiinsä kätkee. Tungettelevia ne ystävät eivät tosin ole, lähimpään
-saisin neljäkymmentä miljoonaa ajast'aikaa pikajunalla ajaa huristaa,
-mutta läheisiä ne sittenkin ovat, läheisempiä minulle kuin kukaan tämän
-pallon asujista. Eivätkä ne minulta kysele, eivät tietojani tavoittele,
-itse vain väsymättä haastavat, milloin heitä kuunnella tahdon, ja
-siihen erakolla kyllä on aikaa. Aikaa pitkistä ajoista, sillä kaupungin
-kivimuurien taa ne tavallisesti peittyvät, ellei sumu ole niitä
-peittämässä, mikä merenrantakaupungissa ei monasti suinkaan jää
-tapahtumatta.
-
-Ja mitä nuo ystävät pitkinä, pimeinä, äänettöminä syysiltoina erakolle
-puhuvat? Kummaa satua ne kertovat, tosisatua, kaikkia satuja kauniimpaa
-totta, joka kirkastaa pimeimmänkin illan päivänpaistavaksi, korven
-kolkoimmankin kohinan suvituulen helläksi hyminäksi muuttaa. Ne
-kertovat, että minunkin erakkomajani on tähdelle rakennettu, pienelle,
-sinisenä siintävälle taivaan kiiluvaiselle, joka kuuluu suureen
-aurinkokuntaan, ja se taas vuorostaan vielä suurempaan, yhä vain aste
-asteelta suurempaan, että kaikki kuuluu yhteen, ja yksi kaikkeen,
-kaikkeuteen, jolla ei ole mitään rajaa, eikä mitään mittapuuta.
-Lukemattomia vihannoivia saaria vain äärettömän eetterivaltameren
-helmassa. Täällä tunnen niin selvästi olevani kauniin, sinervän tähden
-asukas, ja kaikki tähdet kun kerran taivaalla loistavat, niin olen
-minäkin taivaassa, olen avaruuksien, maailmankaikkeuden vapaa,
-onnellinen kansalainen; miksi, miksi on tätä ajallista ja samalla
-iankaikkista asumusta murheen laaksoksi opetettu sanomaan, ja siitä
-todella murheen laakso tehtykin? Eivätkö ihmiset viihdy taivaassa,
-koskapa heidän kerran on täytynyt tästä taivaasta itselleen helvetti
-rakentaa, itselleen ja kaikille muille?
-
-Vastako yksinäisyydessä ja äänettömyydessä ihminen uskaltaa tuntea
-taivaassa asuvansa?
-
-
-
-3.
-
-VARISEVAT LEHDET.
-
-
-                                            Lokakuun 15 pnä ....
-
-Niin, taivasta on yksin-olo, ja autuutta ääretön, ainainen äänettömyys.
-Lehdet varisevat, lehdet varisevat...
-
-Punaisina ne putoavat, keltaisina ilmassa karkelevat. Ne täyttävät
-tieni, ja peittävät polkuni, mutta kukaan ei saa niitä pois siitä
-laasta. Halki avaruuksien ne leijailevat kuin pienet, puuntavat tähdet,
-kirkkaat, kipenöivät kulta-auringot, ja taivaat kaartuvat korkeina,
-läpikuultavina kuin olisivat ne kristallista rakennetut, eikä näy
-pilvenhattaraakaan ilmanrantojen kummallista kirkkautta sumentamassa.
-
-Minä yhä vain etsin suurempaa yksinäisyyttä, täydellisempää
-hiljaisuutta. Työnnän venheeni vesille, melon hitaasti pitkin
-peilityventä järven pintaa. Kuinka kaunis tämä maailma sittenkin on,
-kaunis, hyvä ja hiljainen. Pyhä, tahtoisin suoraan sanoa. Miten
-korkeiksi rantojen kalliot ja vuorenharjanteet ovat kasvaneet, kun
-niiden lehtimetsät nyt punakeltaisissa lieskoissaan palavat! Kesän
-vellova vehmaus on niin täyteläistä, liian runsasta ja raskasta, se
-melkein pusertaa, ahdistaa, kutistaa kokoon. Mutta tämä miltei aineeton
-kuulaus ja kirkkaus kohottaa kaiken korkeammaksi, nostaa, kasvattaa,
-keventää ja henkevöittää. -- Jonkun matkan päässä puuntaa pienellä
-rantatöyräällä rakennus, jonka asukkaat ovat hiljan paenneet tätä
-kauneutta pois kaukaiseen, rumaan kaupunkiin. Melon melkein haikealla
-mielellä tuota yksinäistä hyljättyä huvilaa kohti.
-
-Kuivuneet lehdet kahisevat jaloissani kiertäessäni sen autiota
-pihamaata. Niitä on kaikkialla, rantatörmä on niitä täynnä, tiet, polut
-puutarhassa ja rakennuksen ympärillä. Tyhjällä kuistilla ne kahajavat,
-talon katonkin ne ovat peittäneet kuin pahin talvinen pyry-ilma,
-kartanolla ne ihan nietoksina nousevat, kinoksina kohoavat. Ei ole
-ihmiskäsi pitkään aikaan mihinkään koskenut; suunnaton rauha, ikuinen
-lepo on kaikkialle laskeutunut. Syksyn lyhyt päivä on jo mennyt
-mailleen, tuulen viimeinen henkäys häilyttää vielä herkästi kuihtunutta
-kaislikkoa, mutta kuolee kohta, soinnahtaa pois, ikäänkuin ei koskaan
-olisi elossa ollutkaan. Ja sitten tuntuu hiljaisuus ihan aavemaiselta.
-Ei se painosta, ei ilahduta, ei itketä, mutta iki-autiuden siiven
-suhinan tuntee vain sielussaan soivan. Niin perinpohjin äänetöntä,
-niin äärettömän autiota! Kaikki ikkunat ovat peitetyt valkealla
-sanomalehtipaperilla, mutta ei tunnu sittenkään siltä kuin kuollut
-siellä lepäisi, hautaholvit kylmää, kosteata kolkkouttaan huokuisivat.
-Suurempi valtias, mahtavampi majesteetti siellä asuu. Tyhjyys sieltä
-peitettyjen ikkunain läpi tuijottaa, autius siellä asuu, äänettömyys
-siellä öisin pitkän pöydän päässä istuu, kuun kummasti kajastaessa
-ohuitten peitepapereitten puhki sisään. Tyhjyys, autius, äänettömyys,
-kolme kummaa sisarusta, kolme kolkkoa kumppania, jotka joskus kumminkin
-voivat niin kovin rakkaiksi ja läheisiksi käydä.
-
-Kuuluu kuin äänetön, aivan äänetön huokaus soisi jossakin, kuiva lehti
-lehahtaa jo melkein alastomasta koivusta lentoon, häilyy hetken
-ilmassa, ja putoo sitten pimenevään maahan. Lähden kulkemaan
-metsäpolkua myöten kotia.
-
-Polun varrella on avara, laaja viljavainio, jota kellervät kuhilaat nyt
-kauttaaltaan peittävät. Sen takana näen pimenevässä illassa kotini
-kohoavan. Vaimoni käy juuri pihamaan poikki aittaa kohti. Siunaan hänen
-askeleitaan, jotka tähän saakka ovat vain tanssiaisesta toiseen
-kulkeneet, mutta nyt niin kevyesti kahisevissa, kellastuneissa lehdissä
-karkeloivat. Ja siinä halki hämärän tuijottaessani tunnen, että olen
-tähän pieneen maantilkkuun, karuun kamaraan jo kuin kiinni kasvanut,
-tänne ovat juureni juurtuneet, joita niin auttamattoman irrallisina jo
-pidin. Ei tunnu tukalalta enää mikään, päinvastoin iloisena,
-toivorikkaana katson tulevaisuuteen, vaikka tuhkanharmaa hämäryys
-hiipii yli seudun, ja kotini peittyy syysillan synkkään, lohduttomalta
-näyttävään pilkkopimeyteen.
-
-
-
-4.
-
-ENSI LUMI.
-
-
-                                                Lokakuun 23 pnä ....
-
-Varhain se tänä vuonna tulikin; tuskin kahta kuukautta sitä täällä
-tarvitsi varrota. Aamusella maa makasi vielä ihan mustana ja kolkkona,
-mutta hämärissä avaruudet alkoivat äkkiä heijastella outoa valkeutta,
-ja ihmeellinen odotus täytti ihmisen rinnan. Sitten rupesi ilmassa
-liihoittelemaan suuria, raskaita hiutaleita, pehmeitä kuin pehmein
-pumpuli, valkeita kuin valkein vaahti meren raivoisena vyörytellessä
-vesivuoriaan rantakallioita vasten. Mutta mikään ei täällä raivonnut,
-ei riehunut, kaikki kävi päinvastoin entistäänkin hiljaisemmaksi ja
-äänettömämmäksi. Liipoitteli ilmassa vain kuin eksyneitä suuria
-valkoisia lintuja, jotka eivät jaksaneet enää lentää, vaan uupuneina,
-siivet levällään vaipuivat maahan, jääden siihen paikoiltaan
-hievahtamatta makaamaan. Hiipi koko luontoon kuin ääretön väsymys,
-suunnaton raukeus; teki mieli melkein heittäytyä siihen yhä vain
-lisääntyvään lumeen, painaa päänsä puhtaaseen nietokseen, ja antaa
-hiuteiden tippumistansa tippua ylleen, kietoutua kinosten valkeihin,
-viileisiin kääriliinoihin, ja nukahtaa pois vuosituhansien pituiseen
-uneen, loppumattomaan, iankaikkiseen lepoon, mistä minkään tuomion
-torvet eivät turtunutta enää kutsuisi tilinteolle elämästä, jota hän ei
-ollut keneltäkään pyytänyt, eikä näin ollen ollut siitä muille kuin
-itselleen tilinvelvollinen. Mutta hiutaleet vain putoamistaan
-putosivat, ikäänkuin mitään elämää ei tällä maapallolla milloinkaan
-olisi ollutkaan, tai olisi sen viimeinenkin säkene jo vuosisatoja
-sitten sammunut, soinnahtanut pois avaruuksien ainaiseen yöhön...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hetken tunnelmaa, muuttuvaa mieli-alaa, väistyvää väsymystä.
-
-Täysi kuu on juuri kohonnut pimeän metsän takaa, jonka puiden varjot
-vallankuin uhkaavina hiipivät lähemmä taloa. Lähestykööt, tulkoot,
-tuttaviksi kait vain taipuvat. Itse en tahdo välimatkan synnyttämää
-salaperäisyyttä särkeä, mutta jos luonto luokseni pyrkii, niin en
-rajoja rakenna, telkiä tee; saa korpi kasvaa kartanolleni, koivut
-kuistini eteen kohota, hongat tien vaikka huoneeseeni hakea. Tulkoon
-kansoineen, käyköön karjoineen, en käske, en kiellä... Sammutan suuren
-kattolampun, vedän verhot tuvan ikkunain edestä, kuun outo kuulto valuu
-kummana kultavirtana sisään. Näin salaperäisenä en ole maailmaa
-milloinkaan ennen nähnyt. Kaikki on himmeätä, mutta hohtaa kuitenkin.
-Pienten alastomien lehtipuiden, ja voimakkaan, korkean kotipetäjän
-varjot kiemurtelevat niin ihmeellisinä pihamaan hangella. Ulkohuoneet,
-aitat, halkovajat, ometat kutovat omituisen varjokujan, joka yhdistää
-ne salamyhkäisesti toinen toiseensa, odottaa melkein pienen, harmaan
-kotitontun punaisen hiippalakin vilkahtavan jonkun nurkan takaa, tuskin
-tuota näkyä ainakaan suuresti ihmettelemään kävisi. Lieneehän vielä
-nykypäivinäkin elossa jokin vanhoista, hyvistä valloista, tokko tänne
-sydänmaalle saakka ikävä, järkeilevä järki niitä kaikkia on surmaamaan
-ulottunut; sitä en ainakaan tahdo todeksi myöntää, en voi, enkä saakaan
-niin uskoa.
-
-Ei ole äänettömyys koskaan ennen ollut niin täydellinen kuin nyt, istun
-kuin kivettyneenä siinä ikkunassa tuijottaen ulos valkeille
-lakeuksille. Avarat niitut ja vainiot ovat ikäänkuin entisestään vain
-avartuneet, kasvaneet kauaksi näköpiirin tuollekin puolen, ja kuu
-seuloo ihmeellistä utuaan, himmeätä hopeaansa niille. Ja kaukana
-silmänkantamattomien lakeuksien takana näen toisia lakeuksia, toisia
-sydänmaita nukkuvine tölleineen ja taloineen, korpineen ja kankaineen,
-ja kaiken yli kuu kutoo vain salaperäisiä satuverhojaan, ja minä yksin
-vain valvon avarassa, autiossa, kuun hopeoimassa maailmassa, ja
-yksinäisyys ja äänettömyys ovat ainoina kumppaneinani. Ja ne kaksi vain
-kanssani tämän täysin ymmärtävät, täysin tajuavat ja tykkänään
-tietävät, kuinka rajatonta kaikki rajallinenkin rajattomassa
-rajattomuudessaan on.
-
-Rajallisen rajattomuus, siinä ainoa lohtumme, ainoa pelastuksemme,
-ainoa autuutemme, ja senkin me vain täysin tunnemme tällaisena
-yksinäisenä, äänettömänä yönä, jolloin täysikuu paistaa yli äsken
-sataneen lumen kaukana korpien povessa, jotka äärellisinä, mutta
-samalla äärettöminä uinuvat lähenevän talven kylmän, kiiluvan
-tähtitaivaan alla.
-
-
-
-5.
-
-MAISEMA.
-
-
-                                                 Lokakuun 24 pnä ....
-
-Aamulla havahtuessani oli huone tulvillaan päivänpaistetta. Pukeuduin
-nopeasti, ja riensin ikkunaan. Koko luonto siinti ihan huikaisevan
-valkoisena, auringon iloiset, vallattomat säteet aivan hypähtelivät
-paikasta toiseen, valon ja kimaltelevien värien rajaton riemu näytti
-vallanneen koko maailman, joka edellisenä aamuna vielä niin syysmustana
-ja kolkkona odotti tulevan, talvisen kauneutensa ensimmäistä
-juhlahetkeä. Ja nyt se hetki oli vihdoinkin koittanut! Kinokset olivat
-ihan silmissä kasvaneet, aamu-yöstä oli nähtävästi tupruttanut lisää
-lunta, mutta sarastaessa taivas oli seestynyt, ja pienoinen pakkanen
-paukutteli hyisiä kintaitaan hyvillä mielin puidenoksissa ja
-rakennuksen nurkissa. Kolkutti kuin sisään pyrkiäkseen, mutta tuvan
-suuren takan petäjäinen, räiskyvä pystyvalkea pelotti sen pian
-pakosalle. Pikku hupakko, kunhan siitä vain vähänkin vartut ja
-vanhenet, niin tuskin kovinkaan koivuinen kuumuus saa sinut loitommalla
-pysymään. Sinä voit vuorokaudessa, parissa päästä jo voimistasi
-tietoiseksi, ja silloin sinusta vasta hirmuvaltias paisuukin; purot,
-virrat, joet, järvet, laajat merenlahdet ja ulapatkin sinä
-jääkahleinesi kammitsoit, etkä ota kevätauringonkaan voimakkaammissa
-käsissä enää hevin lannistuaksesi; sellaiseksi porhoksi sinä pian
-pöyhistyt. Silloin en sinusta näin paljon pidä, mutta nyt olet soma
-vielä kuin pieni, pörhöinen kissanpoika, ja ihan ilokseen sinun
-kanssasi kisailee ja leikkiä lyö.
-
-Mutta miten on maisema ympärilläni muuttunut, varsinkin korkea,
-metsäinen vuori talon takana. Kaunishan se kesälläkin oli, suuri
-syksyisessä väririkkaudessaan ja loistossaan, mutta nyt se on käynyt
-suorastaan salaperäiseksi, satujen kimaltavaksi kartanoksi,
-tarulinnaksi, peikkojen palatsiksi, joka päivällä jalokivisenä
-kimmeltää, ja hämärissä niin outona häämöittää. Kaikki jyrkät ja
-kirkuvat viivat ovat kadonneet, pehmeänä, sopusointuisena se nyt siinä
-nousee kuin olisi se luotu vain kevyitten, aavemaisen ilmavien anturain
-astuttavaksi. Kummaksi, salamyhkäiseksi on puiden ja pensaiden siimes
-käynyt, ja polut niin ihmeellisinä siinä sinervässä hämyssä
-luikertelevat, ikäänkuin olisi omituinen, oikullinen mielikuvitus ne
-siihen piirtänyt ja haahmoillut, ja kerrassa suurenmoinen on vuoren
-ala-osa, sen paljas, karu, rosoinen rinta, jolle sen kukkuloilta ja
-korkeimmalta laelta ouruava vesi on nyt paksuiksi jääpuikoiksi
-jäähmettynyt. Päivän säteet kun tuohon kovaan timanttipintaan
-taittuvat, niin välkkyy ja kimaltaa se sateenkaaren kaikissa
-värivivahduksissa, siinnollaan silmän ihan sokeaksi huikaisten. Koskaan
-ei kesä tällaiseen kauneuteen voi kasvaa; suuri taikuri on talvi, ja
-suuri taituri, taideniekka, joka vertaistaan turhaan saa tämän taivaan
-kannen alta etsiä.
-
-Terve tuloa, talvi, sinä suuri sadunkertoja, suuri satujen sepittäjä!
-Satujen utua seulo maailmaan, ja kiedo satuverhoihisi suuri luonto ja
-pienet, pienoiset ihmisen lapset!
-
-
-
-6.
-
-JÄRVI JÄÄTYY.
-
-
-                                                 Lokakuun 28 pnä ....
-
-Ei vielä viikkoakaan siitä kun satoi ensi lumen ja nyt on järvi aivan
-kauttaaltaan jäässä. En muista talven kertaakaan tällaista kiirettä
-pitäneen; täytynee ihan uskotella itselleen, että tämä on tapahtunut
-minun vuokseni, pikemmin saadakseni sen, jota niin olen tavoitellut ja
-tulevaksi toivotellut.
-
-Aamusta aikaisin on kuulunut iloisia ääniä alhaalta lahdelta;
-lähitienoon pienet rääsypekot, kömpelöt köntykset, siellä ovat puisilla
-luistimen tapaisillaan jo päivän koitosta saakka liukuilleet ja
-leikkineet. Ihme, että niinkin iloisia ääniä voi raikua noista
-litteistä rinnoista, kumma, kuinka nuo muutoin niin lasittuneet ja
-tylsät köyhäinlasten silmät nyt voivat kimmeltää ja välkähdellä. Talven
-suuri satu ei voi heitäkään olla valtaamatta; vaistomaisesti se sen
-ainakin tekee, miten alhaisella porraspuulla nuo olennot järjellisten
-olioiden joukossa muutoin lienevätkin.
-
-Mutta miksi mietiskelemään näitä vähemmän miellyttäviä ongelmia varojen
-ja ihmishengen viljelyksen puutteen vaikutuksista ja tuloksista
-ihmisaineksessa, kun on tälläkin kertaa paljon ilahuttavampaa
-aprikoimisen aihetta.
-
-Joku päivä sitten sanoin talvea taideniekaksi, ja oikeassa olin, mutta
-kummastella nyt taas täytyy, mikä käytännönkin nero tuossa taiturissa
-piilee. En tiedä ainakaan minä toista ja moista rakentajaa:
-rakennusmestaria, arkkitehtiä, insinööriä, kasvattajaa, rakentajaa siis
-juuri sanan täydessä merkityksessä. Eilen ei voinut soutaa enää
-kirkolle, josta posti ja elintarpeet ovat joka päivä noudettavat,
-rannat olivat näet jo siksi vahvassa jäässä, että ei saattanut olla
-puhettakaan ulapalle pääsystä. Senvuoksi oli koko järvi kierrettävä
-jalan, ja kesti tätä taivallusta runsaan tunnin; nyt viillätän viidessä
-minutissa luistimilla tuon matkan. Nerokkaampaa sillanrakennustapaa
-tuskin enää voisi ajatellakaan. Monista muista yhdyssiteistä ja
-oikoteistä puhumattakaan, joista kesä ei mitään tiedä. Vajottavat,
-upottavat lettosuot tämä mestari kuivaa, lyhyemmiksi korpitaipaleet
-taittaa, avatessaan ne lylyllä liuoteltaviksi.
-
-Ja suuri kasvattaja se on, talvi; minä ainakin sitä kaikesta saan tässä
-suhteessa kiittää. Silmäillessäni tätä ennen kirjoittamiani liuskoja,
-olen niissä näkevinäni aste asteelta kehittyvän kertomuksen
-ihmishengestä, joka oli ihan irrallinen. Irrallisen kaupunkilaiselämän
-kaikilta juuriltaan irroittaman sielun sekavaa olotilaa tuo elämä oli,
-ja oli se jo pienimpiin alku-osiinsa hajoamaisillaan, mutta löysi
-sitten yhdennellätoista hetkellä pelastuksensa sydänmaan luonnon ja
-sydänmaan talven suuresta sylistä. Aste asteelta se alkoi tunkea
-juuriaan tähän pieneen maankamaraan, ja tämän pienen maankamaran kautta
-suureen, rajattomaan luontoon, ja luonnosta maailmankaikkeuteen ja
-avaruuksien aurinkokuntiin. Ja tuntiessaan jälleen johonkin
-juurtuvansa, se alkoi elää ja kasvaa ja hedelmöityä, josta tahdon ja
-tarmon voima kehittyi, ja työkyky ja työn ilo moninkertaisiksi
-monistuivat. Sellaisen kertomuksen noilta riveiltä luin, vai näinkö sen
-rivien takaa nousevan, en tiedä; mutta sen tiedän, että talvea, suurta
-rakentajaa, suurta kasvattajaa minun kaikesta on kiittäminen.
-
-Illalla, kun tähdet olivat jo syttyneet, sidoin minäkin teräkset
-jalkoihini, ja lähdin koettelemaan jään kantavuutta. Ja se kantoi,
-kantoi kaikkialla, siksi kova oli pakkanen jo ollut. -- Kummallisen
-mieli-alan muutoin tuollainen ensimmäinen luistinretki pimeässä illassa
-herättää. Sitä pysyttelee tavallisesti aina ulapalla, missä on avarin
-liikkuma-ala, ja unohtaa siten kokonaan rannat, joita muutoinkin olisi
-vaikea pimeyden ja verrattain suuren välimatkan vuoksi eroittaa.
-Ympärillään, minne katseensa vain kääntääkin, näkee pelkkää mustaa,
-kolkkoa jäätä, johon taivaan palavat tähdet yksin himmeästi kuvastuvat.
-Lakkaa luistelemasta, ja kun tuo ainoa rasahteleva ääni, minkä teräs
-kovaa sitkeätä jäätä leikatessaan synnyttää, on vaiennut, käy kaikki
-ympärillä ihan kuoleman hiljaiseksi. Ainoana heikkona elonmerkkinä ovat
-vain halki kylmien avaruuksien verkkaan putoilevat lumihiuteet, jotka
-äänettömästi häilyvät hetken ilmassa, ja laskeutuvat sitten mustalle,
-kuolleelle jäälle. Haihtuvan ilmakehän viimeisten vesihöyryjätteitten
-hyytyneitä hiutaleita, jotka kuolleen kiertotähtemme käärinliinoihinsa
-kietovat, mietin mielessäni. Ja kuva kasvaa ja jatkuu yhä. Aurinko on
-jo ammoin sitten sammunut, ja itse kuolleena vetää se nyt kuolleita
-kiertolaisiaan perässään halki äärettömien, mitattomien avaruuksien.
-Millaista kohtaloa kohti? mahdotonta tietää, mahdotonta edes
-aavistaakaan. Mutta kuollutta vain kaikki on, kuolleempaa kuin muinoin
-meidän vielä eläessämme oli kuun autiolla alppipinnalla, sillä aurinko
-valaisi ja lämmitti sitä kuitenkin hiukan toisinaan, sulattaen
-jonkunverran sen vuorenhuippujen ikuista jäätä. Mutta tämä jää ei sula
-koskaan millimetriäkään, ei vähene eikä kasva vuosmyriaadien kuluessa,
-jolloin kuollut aurinkokuntamme äänettömästi liitää halki ikuisen
-pimeyden ikuisia, loputtomia äärettömyyksiä kohti, palavien tähtien,
-avaruuksien auringoiden kuvastuessa vain himmeästi tähän mustaan,
-kuolleeseen, autioon jäähän. Minua puistattaa, alan hitaasti liukua
-kotirantaa kohti.
-
-Luistimia jalasta irroittaessani nousee kuun sirppi metsänrannan takaa.
-Terve tuloa, äänetön viestintuoja, valon ikuinen sanansaattaja! Sinun
-kapea, terävä valoviirusi kertoo, että vielä ei ole aurinko sammunut,
-vaikka se kasvonsa on kätkenytkin, sillä olkoonpa yö vaikka kuukausien
-pituinen, niin se kerran päiväksi kuitenkin valkenee, niin kauan kuin
-sinun sirppisi himmeästikin edes sen suurta, ihanaa valoa heijastelee.
-
-Ja kevyemmällä mielellä nousen ylös rantatörmää kotia kohti. Huomenna
-sarastaa kumminkin uusi päivä, olkoonpa se sitten kuinka lyhyt ja
-talvinen tahansa.
-
-
-
-7.
-
-KIMALTAVAT HANGET.
-
-
-                                                Marraskuun 25 pnä ....
-
-    Välkehtii valkoisena hangen pinta,
-    petäjät nuokkuu lumipeitteen alla,
-    syänpäivän kylmä kuulto taivahalla,
-    timanttivöissä vuoren jäinen rinta.
-
-    Väräjää metsä virttä salaisinta.
-    Sinervät varjot peittää tummemmalla
-    hehkulla hanget. Väleen vaipuvalla
-    päivällä silmässään kuin palavinta
-
-    paahdetta. Syntyy aamuruskon myötä
-    hämärä; kaikki hehkuu lyhven hetken.
-    Kultaiset tähdet kuuluttavat yötä.
-    Kuun sirppi uhkaavana yllä kiiltää,
-    alottaa oudon, yöllisen jo retken.
-    Ytimiin saakka vilun teräs viiltää.
-
-Riimileikittelyä! -- Silmäilin yhtenä päivänä Danten "Uuden elämän"
-sonetteja, joiden jäykästi, akateemisen määräperäisesti riimitettyihin
-juhlallisiin säejaksoihin mestari oli valanut etelän veren nopeata,
-lyhytaikaista onnen hehkua ja unten paloa. Eikö voisi vangita sen
-vastakohtaa, pohjan pitkän, kolkon talven tuntua samanlaisiin säkeihin?
-Nähtävästi. Sain sanotuksi, mitä mielin; ei jäänyt pois, ei tullut
-liikaa mitään. -- Riimileikittelyä niin, mutta se herätti eräitä
-ajatuksia; jatkan nyt siis ajatusleikkiä.
-
-Talvemme olennaisimpana ominaisuutena on totuttu pitämään sen muka
-tavatonta pituutta, yksitoikkoisuutta, elotonta jäykkyyttä. Mutta asiaa
-lähemmin katsoen tuskin mikään on sen epätodempaa. Pitkä se kyllä
-tavallaan on, mutta se ei suinkaan niin vaarallista liene, kunhan
-se ei vain pitkästytä. Yksitoikkoinen pitkästyttää, ja senvuoksi
-esim. kesä on hetkittäin minua tavattomasti tympäissyt, sillä
-se juuri suunnattomassa täyteläisyydessään ja muuttumattomassa
-yltäkylläisyydessään on talvea paljon yksitoikkoisempi. Talvessa ei ole
-mitään yksitoikkoista eikä jäykkää, siinä on tilaa suurimmille
-vastakohdille, nopeimmille ylimenoille, hetkellisimmille tunnuille ja
-mieli-aloille. Mikä ääretön valon ja värien ilo voi täyttää, kyllästää
-selkeän, kylmän, aurinkoisen sydänpäivän talvella. Mutta miten lyhyt se
-on. Lyhyt ja nopea kuin onnen lyhyin hehku, unten omituisin, oudoin
-palo, mikä silmänräpäyksessä muuksi voi muuttua.
-
-Kaikki hehkuu, kaikki palaa siitä hetkestä saakka kuin aamuruskon
-ensimmäiset hennot lähteensuonet alkavat hopeisina solista, leveten,
-avartuen päivän voimakkaaksi, virtavaksi kultakymiksi, ja laskien
-vihdoin illan äärettömyyksiin asti häipyvään purppura- ja
-violetti-valtamereen.
-
-Välkkyvänä hopeapurona aamun valo todellakin virtaa läpi maailman.
-Siroittelee milloin palavia timantteja kuuraisten puiden
-korallivalkeuteen, milloin muuttaa taas valkean korallin syvän
-punaisena puuntaviksi koralliriutoiksi ja -metsiksi. Valaisee
-huurteiset petäjät, jotka nukkuvat pehmeän, uuvuttavan lumipeittonsa
-alla, heittäen hangelle syviä, tummansinerviä varjoja, joiden välissä
-tuhannet jalokivet siintävät ja säteilevät, ja sitä henkevyyttä,
-läpikuultoisuutta, mikä talvisen päivän ilmassa värisee! Kaikki on
-käynyt melkein aineettomaksi, pelkäksi puhtaaksi hengeksi, mikä
-terästää, norjentaa ihmistä, tulistuttaa hänen verensä notkeaan,
-lämpimään tanssiin, jolloin aivot toimivat moninverroin entistään
-herkemmin, nopeammin, täsmällisemmin. Ja tarmokkaammin, sillä tahdon
-voimaa ja joustavuutta se suuresti kasvattaa ja lisää.
-
-Ja olkoon kesäinen päivänlasku ja sitä seuraava häilyvä hämy miten
-kaunis ja riutuva tahansa, niin vertoja ei se voi vetää talviselle
-hämärälle, jonka ihmeelliset, salaperäiset värisoinnut vapisevat kautta
-koko luonnon, ja hukkuvat, haihtuvat pois pimeneviin avaruuksiin,
-tummuvaan yöhön. Ja avaruuksien helmaan, öiseen pilkkopimeyteen
-puhkeevat taivaan suuret tähdet, yön ikuiset auringot aina palamaan.
-
-
-
-8.
-
-TÄHTI-YÖ.
-
-
-                                             Marraskuun 27 pnä ....
-
-Kylmin yö mitä tähän saakka on ollut, vaikka entistä kylmemmältä on
-tämä talvi yleensäkin tuntunut ja yhä se sitäpaitsi näyttää vain
-kylmenemistään kylmenevän. Ja miten aikainen se olikaan. Ensi lumi
-pysyi, pakkanen pani maan routaan sen läpi, ja vahvensi järven jään,
-joka ei sekään mistään "varmoista" ennustuksista ja merkeistä
-huolimatta ottanut enää sulaakseen. Vanhat, viisaat ukot ja eukot
-lupasivat "vissisti" mennä soutamalla vielä joulukirkkoonkin, mutta
-soutamatta kait jää, elleivät lumessa soutane! Kerran, pari tosin
-vihmoi hiukan vettä, ja silloin venyivät nuo viisaat suut tietäväiseen
-hymyyn virkkoen, "että sitähän sitä tässä luvattiin, ja veneellä sitä
-vielä mennään tänä vuonna joulukirkkoon kuin mennäänkin". Mutta yöllä
-pakkanen alkoi ihan kiukustuneena paukkua nurkissa, jyski aamunkoittoon
-asti mustalla jäällä kuin olisi sadat tykit siellä tavan takaa
-jylähtäneet, ja kylmät, autiot rannat kumahtelivat ja kaikuivat
-kolkosti kuultavan tähtitaivaan alla. Ja "vanhat, viisaat suut"
-vaikenivat visusti, ja vaiti ne ovat yhä vieläkin, kunnes kevätaurinko
-ne jälleen sulattaa kanssaihmisiä sättimään ja ihmettelemään jumalan
-suuria töitä ja väkeviä ihmeitä täällä kaukana salokylässä. --
-
-Lämpömittari yhä vain alenemistaan alenee. Tähdet kipenöivät ihan kuin
-tulta taivailta syytäen, kuu paistaa heleästi keskellä vahvuuden
-kirkastettua lakea, ja jään järeä tykistö jyskää kuin kunnialaukauksia
-ampuen ulapan ulvoessa ja vonkuessa ympärillä. Juhlajylinää tosiaankin
--- pienen, hennon, juuri syttyneen ihmiselämän kunniaksi, jonka ensi
-äännähdykset yhä tunkeutuvat tuolta alaalta tänne yläkertaan, ensi
-äännähdykset ja valitukset, jotka riemu ääninä sittenkin korvissani
-kaikuvat. Äsken juuri pakkasen korkeimmilleen kohotessa syntyi
-pienoinen poikani täällä kaukana sydänmaalla öisen tähtitaivaan
-kirkkaasti kimaltaessa, kuun hopeavalon hangilla virratessa, ja
-jäätykkien alhaalla järven lakealla ulapalla jylistessä.
-
-Olin läsnä koko ajan, vaikka en milloinkaan ennen olisi voinut edes
-kuvitellakaan siihen kykeneväni. Läsnä ensimmäisistä, äänettömistä
-poltteista aina siihen hetkeen saakka, jolloin uuden syttyvän elämän
-riemuitseva voitollinen huudahdus kohosi halki kylmien avaruuksien yön
-ikuisia tähtiä kohti, ikäänkuin tahtoen tuhansille muille elollisille
-maailmoille kuuluuttaa, että täälläkin oli elämää, syntyvää, kasvavaa,
-kehittyvää, kuolevaa, jälleen ja aina yhä uudelleen syntyvää, joka
-ikuista, palavaa piirikarkeloa tanssien toistui, tuli takaisin, syttyi
-ja sammui, iäti vain syttyi kaikkea sammumista ylpeästi uhmaten, ja
-itse kuolemankin lannistaen, voitokkaasti sen maan tasalle lyöden. Nyt
-alan ymmärtää, miksi kreikkalaiset pitivät synnytyspoltteita pyhinä.
-
-Samoin myös ymmärrän nyt vasta oikein sen pyhyyden, mikä joulu-yönä
-kylmissä, tähtikirkkaissa avaruuksissa värisee. Mikä sydämet suurentaa,
-mielet avartaa, johtaa järjen ja tunteen ikuiseen sopusointuun. Mutta
-sitä ennen on täytynyt olla eksyksissä, rikki revittynä, juurettomana,
-irrallisena, on täytynyt paljon kestää, paljon kärsiä, paljon
-kamppailla, josta kamppailusta vasta suuri kokoontuminen, kokonaisuus,
-suuri sopusointu, suuri rauha on syntynyt. Ympärilläni yö on niin
-suunnattoman syvä, äärettömän äänetön, hiljainen ja pyhä. On kuin olisi
-vapahtaja minullekin syntynyt, omista sisäisistä tuskista ja
-kärsimyksistä kasvanut, joka nyt kapaloituna seimessään lepää. Siunaten
-ja sovittaen, siunaten paljon, mutta enemmän sentään sovittaen;
-sovittaen kaikki, mikä sovitusta kaipaa, hyvitystä halajaa. Ja sitä
-juuri kaikki enin kaipaa, enin tarvitsee, hartaimmin halajaa,
-sillä kuka ei koskaan mitään rikkoneensa tuntisi. Rikkoneensa
-kaikkivaltiasta, pyhää elämää vastaan. Ja elämä on vain elämällä
-sovitettavissa, entinen uudella, mennyt tulevalla, kuollut syntyvällä,
-kasvavalla, jälleen alkavalla, pyhällä myöntämisellä, kuten muuan
-viisas suu kerran on sanonut...
-
-Tähdet ikäänkuin lempeämmin tuikkivat nyt taivaalla, kerääntyvät
-suureksi, siunaavaksi sädekehäksi seimen ylle, johon vastasyntynyt,
-alkava elämä kapaloihinsa käärittynä hentona ja vavahtelevana juuri on
-laskettu.
-
-
-
-9.
-
-SYDÄNTALVI.
-
-
-                                                 Joulukuun 24 pnä ....
-
-Joulukuusen viimeisetkin pienet vahakynttilät ovat jo loppuun palaneet,
-ja hiillos tummennut takassa, jossa neljänkymmenen pakkasasteen vuoksi
-pystyvalkea on melkein vuorokauden umpeensa loimottanut ja räiskynyt.
-Koko talo nukkuu joulu-yön rauhallista, valoisaa unta, sillä kukin on
-ainakin tänään koettanut kanssa-ihmisilleen iloa tuottaa, ja
-onnistunutkin siinä, ja senvuoksi lepo senjälkeen onkin tavallistaan
-syvempi ja lempeämpi. Ihminen on aina tarkoin sellainen, miksi hän oman
-sisäisen elämänsä ajaksi tai vaikkapa iäksikin on tahtonut ja voinut
-virittää. Siksi on uni nyt kunkin sisäisen, rauhallisen virityksen
-hiljaista, itsetiedotonta käyntiä sekä tyyntä vireistä purkautumista.
-
-Eikä tuo hyvä, rauhallinen viritys vaikuta ainoastaan ihmisiin,
-eläviin, tunteviin, iloitseviin ja murehtivaisiin olentoihin, vaan
-ulkonaisesti elottomiin, niin sanottuihin kuolleisiinkin kappaleihin,
-vaikka pohjaltaan, syvimmältään ei mikään itse asiassa näytä kuollutta
-olevankaan. Olin esim. ennen pitänyt kertomusta kolmeatoista lyövästä
-kellosta pelkkänä vanhana taruna, mutta nyt olen havainnut todeksi
-senkin. Syksyllä oli palvelijani ehkä liian raskaan työtaakan vuoksi
-usein hermostunut ja huonolla tuulella. Niihin aikoihin en saanut
-ilta-yöstä oikein unta, ja tulin monasti laskeneeksi keittiössä olevan
-kellon öisiä lyöntejä. Sydänyöllä se kerran ihmeekseni löi selvästi
-kolmetoista kertaa. Epäilin ensin korviani, mutta tein sitten useasti
-saman havainnon. Ja kun toisetkin tulivat heiltä asiaa kysymättäni
-samaa kertomaan, niin olisihan ollut mieletöntä enää sen
-todenperäisyyttä epäillä. Mutta nyt vallitsi sopusointu ja rauha
-talossa, ja kirkkaasti ja selvästi löi keittiönkin kello äsken sydänyön
-kaksitoista lyöntiänsä.
-
-Pakkanen oli niin suunnattoman kova, alun viidettäkymmentä astetta,
-että ilma oli kuin kummaa raskasta usmaa, sakeata, mutta kuitenkin
-läpikuultavaa auteretta täynnä. Ja sen takaa kuumotti täysikuu
-omituisena heleänä punervana pallona, jonka säteet hiipivät viluisina
-sisään tuvan ikkunan kautta, jonka ääressä istuin katsellen ulos
-tulipalopakkasyöhön. "Jumalan rauhaa, ystävä", kuulin erään kevyen
-säderihman itselleni kuin kuiskaavan. "Samaa sinullekin, naapuri!"
-vastasin yhtä äänettömästi. "Etkö tahtoisi lähteä kanssani pienelle
-joulu-yöretkelle suureen luontoon? siellä vietetään sydäntalven juhlaa
-sielläkin", jatkoi vapiseva sädeseitti vaikenevaa puhettaan. "Minulla
-ei ole kyllin paksuja turkkeja voidakseni lähteä tuollaisen sydänjuuria
-jäätävän pakkasen syliin", vastustelin. "Älä ole milläsikään; olen
-saanut tänä yönä senverran lämpöä lainaksi auringolta, etäiseltä
-isännältämme, että voit huoletta heittäytyä helmaani ja seurata
-paleltumatta mukanani, minne mentäneekin", kuulin säteen hennosti
-säkenöivän. "Kernaasti siinä tapauksessa. Mutta jaksatko sinä, vieno,
-hauras verkko kantaa minua, raskasta olentoa?" kysyin.
-
-"Luulet kait minua heikommaksi kuin olenkaan. Muista, että kuljen esim.
-tuon suunnattoman matkan kuusta maahan vajaassa puolessatoista
-sekunnissa, jolla aikaa sinä tuskin ennätät käydä lattiasi yli. Älä
-siis epäile, lähde vain mukaan! Voihan ruumiisi sitäpaitsi jäädä kotia,
-henkesi näkee ilman sitä paljon paremmin, mitä minulla on sinulle nyt
-näytettävänä".
-
-Ja niin sitä sitten lähdettiin. Olin tuossa tuokiossa ikkunan
-ulkopuolella, hennot säderihmat kutoutuivat kevyeksi, kimaltavaksi
-seitiksi ympärilleni, kohosivat korkealle, yhä vain korkeammalle, ja
-niin alkoi välkkyvä lento läpi kylmän, kipenöivän tähti-yön. Koko
-luonto oli kuin juhlaan pukeutunut. Korkea kotipetäjä oli kietoutunut
-kiiluvaan jalokiviviittaan, ja pienet, paljaat lehtipuut seisoivat
-siinä siintävän valkeissa silkkivaipoissaan. Maat ja metsät
-kimaltelivat kuin kauneimmissa timanttikoruissa, ja joka kuusi kohosi
-joulupuuna jääpuikkojen kirkkaina kynttilöinä niiden oksilla ja
-latvoissa palaessa ja tuikkiessa. Ometan ohi kiitäessämme sattui
-sädevaunujeni valo heittämään himmeän kajastuksen parven pieneen
-akkunapahaiseen, jonka kautta näin selvästi sisään sen lämpimiin,
-tuoksuviin heinäkasoihin. Mutta mikä kumma kimallus sieltä nyt
-siintikään silmään? Valovaljakkoni pysähtyi samassa, ja katseeni alkoi
-eroittaa yksityiskohtaisemmin, mitä siellä sisällä tapahtui. Heinät
-helkkyivät hopeakorsina lattialla, ennen niin tomuiset orret kulkivat
-kultaisina kurkihirsinä nyt tuolla timanttiluolaksi muuttuneella
-navetanparvella, jota sadat pienet, säkenöivät kuukivilamput
-valaisivat. Ja niiden valossa leikki heinien hopeakorsilla pieniä
-punahiippaisia tonttu-ukkoja ja -poikia, ja aivan heidän keskellään
-näin oman pienoisen poikani hymyilevänä ja iloisena istuvan ja
-leikkivän niin innokkaasti kuin olisi hän ikänsä juuri siinä seurassa
-ollut. "Mitä kummaa, ovatko haltiat varastaneet pienokaisen kehdosta
-äidin nukkuessa?" ajattelin kauhuissani. "Ole huoletta", säihkyivät
-säteet, "poikasi kyllä lepää kaikessa rauhassa kehdossaan, jos äiti
-sattuisi havahtumaan. Mutta miekkoinen on talonhaltiain lemmikki ja
-suojatti, ja nyt joulu-yönä he ovat saaneet hänet tänne ylisille
-hetkeksi luokseen leikkiä lyömään. Harvoille lapsille sellaista onnea
-on suotu."
-
-Jo kohosimme keveästi jäässä kimaltavan vuoreni jyrkkiä
-jalokivirinteitä yhä korkeammalle ja korkeammalle, yli hyisten
-huippujen lensimme ja painuimme syvemmälle vain korpien pimenevään
-poveen. Metsäpolut allamme aivankuin elivät. Tuolla hyppi ja harppasi
-pieniä, lumivalkoisia jänöjä, ruskeita, tuuheahäntäisiä repoja
-livahteli paasien ja pensaiden kätköstä, ja siellä täällä juosta
-jolkutteli harmaa hukkakin silmät päässä kuin pienet, kirkkaat
-sähkölamput kiiluen. Ei niistä nyt kukaan saalista tavoittanut,
-riistanajoon ryhtynyt; syvä, loistava, äänettömän valtava pakkasyö oli
-vain kaikki jaloin juoksevaiset otukset liikkeelle ajanut. Metsien
-kumma kansa! Sellaista jäsenien ja liikkeitten sulavuutta, viivojen
-pehmeätä, kaunista kaareilua ei muualla elämässä voinut tavata. Mutta
-ei niidenkään näkeminen matkamme varsinainen määrä ollut, syvemmälle
-salon siimekseen vain tiemme tunkeutui. Suuren jättiläiskoivun
-huurteisille, korallivalkeille oksille vasta pysähdyimme.
-
-Pyhä, muinainen uhripuu!
-
-Ainainen humina käy sen oksilla ja latvassa, vaikka yö on tyyni ja
-äänettömän syvä. Kuin sadat tuulikanteleet sen hienoilla, jäisillä
-jäsenillä helisee ja soittaa, ja kummallinen kohina kiertää sen
-lumivalkeata, vankkaa runkoa. Ajast'ajat, aikakaudet, suvut,
-sukupolvet, sukukunnat laulavat sen lehvissä lauluaan, maan mustimpiin
-uumeniin, huimaaviin kuiluihin sen rautaiset juuret jatkuvat ja
-tunkeutuvat, kuin väkevän vantein se koko maapalloa vyöttää, jonka
-varsinaisena napana, pyhänä, pystynä pylväänä se pyhässä yössä kohoaa.
-Sadat kohisevat, kristalliset lähteensuonet kulkevat syvällä kätkössä
-sen juurien lomitse, maan kätketyimmät, kirkkaimmat vedet sen hienoissa
-soluissa virtaavat, maapallon kaikki aineet ja ainesosat ovat sen
-ravintona ja rakentajina, ja siksi siinä kaikki solisee, ja senvuoksi
-se on kaikki kaikessa ja kaikki. Ei ole mitään sen ulkopuolella,
-yläpuolella; magneettina se kaiken vetää luokseen, imee kaukana,
-korkealla purjehtivat pilvet ja hennot, autereiset pilvenhattaratkin
-valkeaan vereensä, juo merien vihreämmän veden, ja etäisen auringon
-huikaisevimmat, siintävimmät säteet ainaiseen janoonsa, kokoo ja taas
-hajottaa kaiken kaikkiin tuuliin ja ilmansuuntiin. Suurimmat ja
-pienimmät virrat siihen virtaavat, ja vaahdoten ne taas syöksyvät siitä
-pois joka taholle, elämän ainainen, vivahteleva, vaihtelevainen kudos
-kulkee sen yllä ja ympärillä, ja yksi ainoa öinen hetki sen oksilla on
-elämän iäinen, täyteläinen, täysi hetki, jonka jälkeen ei elossa enää
-mitään outoa eikä vierasta kohtaa. Joka hermosäikeelläsi kuulet ja
-tajuat sen sanattoman laulun, saat aarteita, kalleuksia, joita et enää
-ikänä voi kadottaa, vajoat, uppoat itse elämään, antaudut elämän
-kiivaimman, palavimman valtimon kuljetettavaksi, eikä retkelläsi ole
-enää loppua oleva. Et näe alkua missään enää, et päätöstä eroita,
-lennät kipinänä elämän polttavan uhritulen ainaisessa piirikarkelossa,
-joka palavana seppeleenä ainaisia, iankaikkisia avaruuksia iästä ikään
-kiertää...
-
-Olet elänyt elämäsi pyhimmän, kirkkaimman, korkeimman joulu-yön,
-syntymäjuhlan, jonka jälkeen et mitään kuolemaa ole milloinkaan enää
-tunteva etkä tajuava.
-
-
-
-10.
-
-KEVÄÄN KAJASTUS.
-
-
-                                              Maaliskuun 7 pnä ....
-
-Talven valta on taittunut. Kuin iloisena viserryksenä väistyy päivä
-toisen, entistään yhä vain kirkkaamman tieltä, hukkuu kuin hankien
-huikaisevaan kimallukseen, haihtuu raikkaitten, keväisten tuulien
-vapauttavaan, väkevään huminaan, joka kuin valtavana, voitokkaana
-virtenä laulaen lentää yli talven unesta valveutuvan maan ja
-jääkahleitaan luovan laajan, levottoman meren.
-
-Jokainen päivä on kuin havahtuvan elämän uusi, hohtava synnyinhetki.
-Ilmat ovat täynnä aavistelevaa odotusta, joka kuin tuhansina
-sulotuoksuina tunkeutuu olemukseen juovuttaen, päihdyttäen, hullauttaen
-aistit, täyttäen sielun kuin siintävän silkin salaperäisellä suhinalla,
-tummien, välkkyvien jalokivien raskaalla, huumaavalla loistolla,
-sydänyön satakielien suurella soitolla.
-
-Nämä alkavan kevään ensimmäiset, kuultavat päivät kuin kruunaavat
-talven iäisen kauneuden. Tuhatsärmäiset timantit leimuavat, syytävät
-tultaan kaikkialla. On kuin sokeat saisivat takaisin näkönsä, kuurojen
-korvat aukenisivat, mykät rupeisivat puhumaan, ja itse valjut
-vainajatkin nousisivat viluisista, jäisistä hautaholveistaan.
-
-Liian köyhiä ovat sanat kuvaamaan tätä uudestisyntymisen suurta,
-riemuitsevaa luomisen juhlaa, liian köyhiä ja kuluneita. Viskaan pois
-kynän, paiskaan paperit syrjään, jätän ne päivän käsiin kellastumaan.
-Pivollinen kahisevia, kuihtuvia syyslehtiä, kajastuksia elämän suuren,
-polttavan, ainaisen auringon korkeasta, kiiluvasta kullasta. Kuvan
-kuva, pisaran pisara. Täyteläisyyden tyhjyys, autiuden avuttomuus,
-alakuloinen huokaus aavistelevassa, ainaisessa odotuksessa, kaukaisessa
-kaipuussa, rajallisen rajattomuudessa, jolla ei mitään alkua ole.
-
-Yhtä vähän kuin loppuakaan.
-
-
-
-
-AURINGOSTA OLET SINÄ TULLUT JA AURINGOKSI PITÄÄ SINUN JÄLLEEN TULEMAN
-
-
-Auringosta olet sinä tullut, pyhästä, polttavasta piiriloimusta, jonka
-alku on siellä, kunne sen viimeisetkin rajat raukeavat.
-
-Aurinko, miljoonat, määrättömät auringot, ovat yhtä. Niissä on elämän
-alku, samoinkuin sen viimeisinkin palava päätepiste. Ulkopuolella sen
-on kuolema, kolkko ja iäinen, sen piirissä elämän hyvä, lempeä, laupias
-rajattomuus.
-
-Aurinko on sinun alkusi, Jumalassa ovat sinun syntysi pyhät, iäiset
-juuret. Aurinko on Jumala, ja Jumala on aurinko, nimistä vähät, kunhan
-niitä vain nöyrinä, kasvot maahan luotuina kumarrat.
-
-Sillä suurta, iäistä, pyhää on nöyränä lähestyttävä, -- tuhon ja
-kadotuksen lapsi olet, jos korskana ja uhmaten kuolemattomia valtoja
-liki käyt.
-
-Sillä ne kostavat, eivät kyllä kosta siten kuin meidän aivomme ovat
-oppineet ajattelemaan, mutta ne kostavat sokaisemalla meidät, niiden
-ikuista, pyhää paistetta meidän pienet, ajalliset silmämme eivät kestä,
-ne pimenevät, meidän ajatuksemme sekoovat, hullautuvat, ja elämään
-mahdottomina, tylyinä, kelvottomina me kuljemme omiin tyhjiin
-toimiimme.
-
-Mitä me olemme, jos olemme irti elämästä, Jumalasta? Me olemme kuin
-tuuli, joka tyhjään puhaltaa, kuin lehti, joka autioon avaruuteen
-lennähtää.
-
-Irti ovat meidän kaikki juuremme, emmekä enää elävinä, vaan jo elossa
-kuolleina, elävältä kuolleina kuljemme omia, elämälle vieraita
-ratojamme.
-
-Elämän iäinen tarkoitus on elämä, Jumala: iäinen hyvyys, iäinen
-kasvaminen, aina kehittyminen yhä korkeampaan ja parempaan, joka elämän
-tarkoitusta palvelee, elämän, elävän Jumalan suurta suunnitelmaa
-toteuttaa, vie ylöspäin, kohottaa meitä.
-
-Näin me olemme auringosta tulleita, auringon hiljaisina, nöyrinä
-lapsina on meidän elettävä, ja aurinkoon on meidän aina aikamme täällä
-vaellettuamme jälleen palattava.
-
-Sillä auringot syttyvät, auringot sammuvat, ja sammuttuaan jälleen
-uuteen aurinkoon, uuteen elämään, Jumalaan yhtyvät, jota lakia ilman ei
-elämää olisi, ei syttyisi mikään, ei kukkisi, kasvaisi ja kehittyisi,
-ei hedelmää kukintansa jälkeen koskaan kantaisi.
-
-Niin paistaa aurinko väärille kuin vanhurskaillekin, mutta iäinen ilo
-on vanhurskaan sen suurissa, suloisissa säteissä jäykkiä jäseniään
-paahdattaa.
-
-Hyvyyttä, lempeyttä, viisautta auringon säteet vanhurskaan olemukseen
-ohjaavat, mutta väärä sen säteitten iäistä kultaa sadattelee.
-
-Mutta iäisempää on siunata kuin sadatella, sillä siunaus tuo aina
-siunausta myötänsä. Ja vaikka sinä olisit kyynelin kylvänyt, vaikka
-väärät sinua syyttä olisivat soimanneet ja sadatelleet, niin kulje
-rataasi aina sittenkin kuin aurinko, siten lopulta raskaimmat ja
-synkimmät pilvet tieltäsi sentäänkin hajoavat.
-
-Sillä hyvän valta on aina suurempi kuin pahan, ja hyvänä, alati hyvänä,
-vaikkakin sanomattomasti, äänettömästi kärsien, sinä lopultakin olet
-voittava, olet elämän säteilevän, päivänpaisteisen kruunun saava, ja
-hiljainen, hyvä hymy huulillasi nukut myrskyistä herätäksesi
-äänettömässä, valkeassa maailmassa, missä kyynelet pyyhitään pois,
-missä tuskia ei ole, ja missä elämä korkeampana, korkeammalle
-kehittyneenä kukkii kuin täällä.
-
-Auringon lapsi, älä paaduta sydäntäsi, siliä korskana ei kohti
-korkeutta kuljeta, ei vihan ja pimeyden lapsena ylhäisille,
-päivänpaisteisille rinteille kohota. Ei, vaan käydään aina vain alemma
-pimeyttä kohti, missä paha asuu, missä pahaa kaikille tahdotaan, ja
-jokaiselle tehdään, kenelle vain tehdä voidaan.
-
-Auringon lapsi, sinun tiesi ei kulje alas, ei alas alhaisuuteen ja
-ilkeyteen; sinun tiesi nousee, yhä vain nousee, kunnes osaltasi olet
-sen täydellisyyden saavuttanut, mikä saavutettavissasi on. Ja niin
-kuljet auringon, pyhän Jumalan polkuja keskellä pimeyden ja kuoleman
-yötä, josta aina yhä uudet auringot, elämän uudet, pyhät hiljaiset
-puistot kautta kylmän ja kolkon tyhjyyden silmääsi kangastavat.
-
-Sillä kaikki ovat yhtä, kaiken kautta kulkee sama pyhä, iäinen voima,
-minkä meidän himmeät silmämme, rajoitettu ajatuksemme vain aavistavat.
-Mutta se silmä, jonka usko on kirkastanut, ja se ajatus, jolle nöyrä,
-omien pienten, vähäpätöisten rajojensa tunteminen on voimia antanut, se
-näkee, tuntee kaiken.
-
-Näkee kuoleman keskellä elämän, joka pyrkii kasvamaan, ja joka hetki
-tekeekin sen, näkee ainaiset auringot maailmoineen, jotka juuri ovat
-tämän pyhän, aina kasvavan elämän asunnoita, koteja lapsien, jotka
-auringosta ovat tulleet, ja joiden aina ja iankaikkisesti pitää
-auringoksi, elämän hehkuvaksi, kasvavaksi ja iäti kehittyväksi
-polttopisteeksi jälleen tuleman.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄ JA KUOLEMA***
-
-
-******* This file should be named 60876-8.txt or 60876-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/8/7/60876
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/60876-8.zip b/old/60876-8.zip
deleted file mode 100644
index 495fb25..0000000
--- a/old/60876-8.zip
+++ /dev/null