diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 19:20:12 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 19:20:12 -0800 |
| commit | 347416b6a05e5712af9e243ea26b064f8882c1e8 (patch) | |
| tree | 93dfe3e109cd77ac682acc1a925a5b98ac9d484d | |
| parent | 387f8e375e4bd7b88eddaae1743877ea9dc4661b (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61047-0.txt | 2966 | ||||
| -rw-r--r-- | old/old/61047-8.txt | 3355 | ||||
| -rw-r--r-- | old/old/61047-8.zip | bin | 43401 -> 0 bytes |
6 files changed, 17 insertions, 6321 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5030455 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61047 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61047) diff --git a/old/61047-0.txt b/old/61047-0.txt deleted file mode 100644 index 9ad6de9..0000000 --- a/old/61047-0.txt +++ /dev/null @@ -1,2966 +0,0 @@ -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 61047 *** - -ASLAK HETTA - -Kertova lappalaisrunoelma - - -Kirj. - -LARIN-KYÖSTI - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1909. - - - - -I. - - - Aslak Hetta, päivänpuolen poika, - kasvoi Saamemaassa, sadun maassa, - missä pilviin pyrkii passevaarat, - missä joet huuhtoo kultasantaa, - missä kultaa kiiltää sydämmissä. - - Bigga, hento äiti tunturilla - siitti lumimyrskyss' yöllä pojan - kahlatessaan Urtivaarall' yksin, - mistä Alattion lähteet kumpuu - juosten kohti jäistä valtamerta. - - Sikskö ikuisuuden kaihon sai hän, - sieluun myrskynraivon tuhotöihin - kätkyessä kodan hämärässä - leikkiessään yksin helminauhoin - tähtein tuikkiessa räppänästä? - - Kodan noessa hän yönsä itki, - yksin yleni ja yksin kulki, - tukka tumma, karhea kuin jouhi, - heilui hiilimustain silmäin yllä, - jotka hohtivat kuin huuhkan yöllä. - - Lauri Hetta, Biggan toinen poika - avo-sinisilmä, haavemieli - kulki uneksuen haltioista, - sinipiioista ja prinsessoista - joen äyrähillä vesaikossa. - - Mutta kisoissa hän solakkana - notkui sorjana kuin nuori hirvi, - huima veri paloi poskillansa, - kun hän nauroi, silloin neidot nauroi, - hymyilipä vakaat vanhuksetkin. - - Svakko vaari, vanha salanoita - antoi Aslakille valkeen poron. - "Biegga" porollansa ajoi Aslak - kilpaa tuulen kanssa tuntureilla - yli jäätikköjen, jänkäin, soiden, - - taikka sivautti suksillansa, - heilui peskin liepeet, punahiippa - pojan ponnahtaissa hurjin huudoin - jyrkänteeltä ilmaan läpi ryöpyn, - läpi kuilun kauvas alas laaksoon. - - Jälkeen jäivät porokylän pojat: - Mauna Sompio, mi aina kulki - tyynnä, väkevänä niinkuin virta, - uskollisna niinkuin päivä yötä - seuras hurjan Hetan äkkiteitä. - - Mauna Maggan poika, pystyposki, - vahva, vanttera kuin uroskarhu - kaatoi nuijin pedot, vaani ahmaa, - ystävyydess' syvä niinkuin lähde, - vihapäissään raivokas ja raaka. - - Aslak Rista kolmas kasaveikka, - lyhyt, kiivas, ketterä kuin kärppä, - matki riekkoja ja peurain ääntä, - joikui iloissansa päivät pitkät, - kujeili ja muita nauratteli. - - Matte Jouna, viekas, kade, arka, - ovela ja viisas juoniniekka, - muutti mieltä niinkuin naali karvaa, - vaihtokaupoissa hän petti muita, - teeskenteli tyyntä ystävyyttä. - - Kera kumppanien kasvoi Aslak, - nousi muita päätä pitemmäksi, - kulki käskijänä, kuninkaana, - vaiti ahersi hän kotosalla - kotatulen luona umpimielin. - - Kuunteli kun viisas Svakko kertoi - jumaltarinoitaan Ibmelistä, - joka asuu tähtitaivaan yllä, - hallitsevi suuren kaikkeuden, - jok' on elon, kaiken voiman lähde. - - Puhui Tiermeestä, mi vuoret murskaa, - höystää saamin porolaidunmaita; - Maderakasta, mi taivahilta - ihmiselon hengen maahan saattaa, - siirtää sikiöhön, äidin kohtuun. - - Jabme-aimosta hän hiljaa haastoi: - siellä vainajill' on kolkot kodat, - sieltä noide'n henki saattaa nousta - elävitten maille mahdillansa - taasen paimentamaan porojansa. - - Saivo-aimosta kun Svakko kuiskas, - syttyi lämmin loiste silmihinsä; - Saivovaarass' asuu Saivokansa - riemullisna, njallat täynnä riistaa, - siell' on olo kaikkein onnellisten. - - Siell' ei puute ole jäkälästä, - pyhät petrat kimmaa pensastossa, - aika autuas on pyytäjälle, - ikinuoret naiset, ikinuoret miehet - syö ja nauraa, nukkuu taljoillansa. - - Siellä onnelliset, vanhat noidat - tanssii haltioissaan saivoin kanssa - arparummun hiljaa helistessä, - sinne halaa Svakko iki-koittoon - kerran kaatuessaan hyiseen hankeen. - - Niin se kertoi Svakko, karvarinta, - Aslak nukkui, näki hurjaa unta - muinaisajan saamisankareista, - henki liiti unen hämärissä - tähtein tuikkiessa räppänästä. - - * * * - - Mut kun Svakko vaari oli poissa - salateillä öisin seitain luona, - hiipi Bigga emo pojan luokse, - kertoi Jaaku taatast' tarun hellän - paraimmasta valaanpyytäjästä. - - -- "Kerran susi surmas taatas porot, - toiset ajoi kauvas tuntureille, - silloin taatas poltti vanhan seidan, - avuks huusi Herraa niinkuin Jaakob, - paini yksin yöllä Hengen kanssa. - - Meni pappiin, otti kiesuskasteen, - vaan ei rauhaa enään koskaan saanut, - loput karjaa tappoi pororutto, - silloin taatas otti parhaan poron, - ajoi humalassa meren sulaan. - - Ah, ma muistan hänen hyvyytensä, - häät ja ensi yömme taivasalla! - Vihan sanaa en ma koskaan kuullut: - 'Biritista, loddatsham, mun lintuin!' - oli viime, hellä hyvästinsä." -- - - "Miss' on taata? -- Missä syntyi Kiesus?" - kysyi Aslak. -- "Taivaissa on taata. - Taivaan isä antoi poikasensa, - laittoi asunnoksi kultaluolan, - siellä Kiesus istui opettaen. - - Valkeet porot niinkuin taivaan tähdet - kiersi kiesusluolan valokehää. -- - Rakastihan Kiesus saamikansaa, - rauhass' saami maistoi poronkermaa, - poro sieti sutta, riekko haukkaa." - - "Miksei Kiesus jäänyt ijäks tänne?" - kysyi Aslak silmin säteilevin. - -- "Taivaan taata kaipas poikastansa, - nosti kultapilveen Kiesuksemme, - pyhäpulkassaan taas palaa tänne. - - Loddatsham! Mun oma lintuseni, - sinussa on noidan tuliverta. - Armas Aslak, varo Svakon seitaa, - Gedgge-Ibmelia, kirousta, - joka sielus kaartaa... nuku Aslak!" - - Aslak nukkui. -- Kauvan valvoi - katsoi poikaansa kuin Kiesuslasta, - uness' Aslak puhui Saivomaasta. - Aamull' Aslak lähti hurjaan ajoon - Biegga porollansa tuntureille. - - - - -II. - - - -- "Aslak, nyt on aika! -- Bigga poissa - Sompioss' on Magga emon luona, - hiivi pyhän kotaoven kautta, - siit' ei vielä koskaan nainen hiipinyt, - nyt sun saatan suuren seidan luokse!" - - Svakko kätköst' otti arparummun, - jonka nahkaan oli nästäelty - tähdet, kuut ja metsät, karhut, kodat, - Stuorra junkkeri ja Tiermeen limpsiöt, - Päive itse, Päiveneita'n kehä. - - Kodan luota otti Aslak sukset, - selkään sälytti hän poronsarvet, - tuliluikun; hiljaa hiihtelivät - pohjaan neitsytpuhtaan, valkeen erämaan - niinkuin kaksi harmaan tummaa täplää. - - Metsäss' oli hiljaista ja pyhää, - luonto niinkuin kirkko arkimena, - puista lumi putos pelästyttäin - riekkoparven; valkeen siiven suhina - kasvoi kohahdellen puusta puuhun. - - Tiell' ei viittaa. Käyrät vaivaiskoivut - kiemursivat alta kirkkaan hangen, - taivaanrannall' loisti verijuova - vuoriketjun yllä, joka kohoten - nousi passevaaran loivaan huippuun. - - Sitä kohden nosti Svakko kättään - niinkuin mykkään, pyhään manaukseen. - Laskettihin laaksot, nevat, harjut - yli tunturpurojen ja rotkojen, - huippu hohti, latu taakse taittui. - - Svakko puhui tiellä tarinoiden: - "oli hyvä ennen ollaksemme, - saami seidallensa uhrin antoi, - rauhan saimme, porot siittyi sadottain, - järvet, metsät antoi meille mieliriistaa. - - Naali ajaa pientä peltohiirtä, - näätä Oravaisen pesään pyrkii, - perma, pirkka poltti meiltä metsät, - pahat paapat poltti pyhät seitamme, - petti kauppi, veron vaati vouti. - - Minä yksin poltan pyhän uhrin, - siksi, Aslak, sikii taatas porot, - tuhansittain käy ne tuntureilla, - meill' on lihaa, kenkäheinää, jäkälää; - synnyit, Aslak, suuren tähden alla. - - Astu vastatuulta niinkuin poro, - ristituuli tuo sun lähtökohtaan, - kulje niinkuin yksinäinen polku - ali matalimpain kanervikkojen, - yli korkehimman tunturinkin. - - Staalovaarass' asuu syöjä Staalo, - kun saat voiman, painu erämaahan, - vaadi yksisilmä, paltsasilmä - väkipainiin, hälle aartees ilmaise, - itse aarteensa hän ilmaiseepi! - - Ja kun voitat Staalon yksin yöllä, - iske sauvallasi Staalovaaraan, - aukenevi vuoren sammalseinä, - Lapin kultakruunu kiiltää vuoressa, - voiman saat, maan kunnian ja kruunun! - - Kulje sitten loihduin, taidoin, taijoin, - voita vouti, solmi paha paapa - Vosleva, kun lyö hän pampullansa. - Katsos, tuolla, pohjanpalon puolella - harmaa kummitus jo kohoo ilmaan! - - Tuolla kaukana näät Guoddageidnon, - siellä ruijat saami-isäin puista - rista-ibmelille huoneen veistää, - kultahirsipuu jo harjall' irvistää, - Tiermes lyököön kirkon kansoin kaikin!" - - Puhui Svakko. -- Vaaran paltahalle - kohosivat. -- Alle vaipui metsät, - joet, laaksot; kaukaa kodan sauhu - nousi niinkuin hieno rihma ilmoihin, - hangen helo hohti päivän alla. - - Vuorensolaan miehet solahtivat - lähestyen seidan pyhää paikkaa, - paadell' loisti valkee, irtain kivi - kuin ois Maderakan käsi muovaillut - pään ja kaulan, kuolleen ihmishahmon. - - Svakko nousi pyhään aitaukseen. - Naarashaukka teräsharmain katsein - leijui korkealla seidan yllä, - Aslak nosti tuliluikun silmilleen, - pauke kuiluun kimpos sadoin kaijuin. - - Niinkuin kärppä juoksi puukoin Svakko, - nosti linnun, viilsi pään ja siivet. - -- "Ryömi, ryömi, Aslak, seitaa kohden!" - Svakko maassa ryömi kohti kiveä, - korkeana astui nuori Aslak. - - Seidan eteen Svakko sarvet laski, - kiven nosti, siirsi havut alle, - haukan verellä hän seitaa kastoi; - otti arparummun, tanssi houreissaan, - höpisi ja joikui jumalalleen: - - "Vaadin, vaadin! Pärrää pyhä soitto! - Gedgge-Ibmel! Tanssin uhritanssin. - Puorist! Hastam, hastam kiäta-keesit, - kahden puolen harjun huuto kasvakoon, - vaadin, vaadin, käsivoittosille! - - Anna meille hyvät pyyntipaikat, - asuinpaikat armaat asuamme, - vuoda, vuoda maahan pyhä voima, - näytä kätköt, nosta maasta aarteesi - meidän Aslakille ainuiselle! - - Kannan siivet, sarvet, veriuhrin, - pään ja jalat, suonet, solut annan, v - anna sinä hälle ikivoima, - ettei pysty saitat, surman vasamat, - kirkkomiesten miekat, sotasauvat! - - Ettei risti eikä raivo, rutto - pysty poikaseemme, vaadin, vaadin! - Pyhän seidan verin voitelen ma, - syöt tai olet syömättä, niin sittenkin - olet ijäti mun Ibmelini!" - - Svakko maahan heitti arparummun, - voihki vaahto suussa huumeissansa, - vaan ei loveen langennut. Hän nousi hiljaa, - katsoi Aslakkia kammo kasvoillaan: - "Aslak, Aslak, mikset, kurja, ryömi!" - - "Min' en ryömi niinkuin mato maassa, - ei oo henkeä sun seidassasi, - itse olen oma Ibmelini, - oman kunniani itse kohotan, - itse päähän painan saamikruunun." - - Aslak laaksoon antoi suksen luistaa, - pyrki pohjan puoleen, Kautokeinoon, - pitkä varjo vaipui lumiryöppyyn. - Svakko huusi, omaa ääntään kuunteli, - vanhaa latua taas vaivoin hiihti. - - Kotaan tullessansa soppeen istui, - pyysi suolaa silmää pestäksensä, - jott' ois onni toiste suotuisampi. - Kaksi yötä avaruuteen tuijotti, - kaksi pitkää tuhatvuotisyötä. - - - - -III. - - - Kasvoi poron kanssa kilpaa Aslak, - kasvoi mieheväksi mieleltänsä, - tuli miehuusajan rajut riemut, - paisui käsijänteet, kasvoi järki, - kasvoi itsetunto, intohimo. - - Häikäämättä hoiperteli Aslak - läpi elon helvetit ja taivaat, - liha-viinapatain ympärillä - tuhlas taukoomatta miehuuttansa - heimon miesten, naisten nuotioilla. - - Ylpeyden suuri, musta henki, - seikkailun ja vallan, voiton halu - tuli viluiseksi vieraaksensa - sielun asuntonsa sokkeloihin, - pois hän hääti kaikki hyvät henget. - - Milloin katui, kammoi kuolemata, - milloin kirosi hän kohtaloa - kuin ois Kainin merkki otsallansa, - kulki rauhatonna, etsi rauhaa, - erämaasta etsi Aslak rauhaa. - - Oli joulun aatto. -- Taivas loisti - tuhansine talituikkuinensa, - Haldivaaraa kohti ajoi Aslak - karttain pappiloiden joulupuuta, - etsiäkseen surmaa korven yössä. - - Silloin äkkiä kuin taijoin välkkyi - valo-ilmiöitä kaikkialla, - kaikki iltahämärässä hohti - ruusuvalossa ja varjotonna, - näköhäiriöitä näki Aslak. - - Omat mielikuvat kuvastuivat, - sielun silmiin taittui sadat synnit, - ja hän vavahti ja vaikeroitsi, - näki jalokivi-kiesusluolan, - ja sen eessä seisoi jättiläinen. - - Staalo yksisilmä, ihmissyöjä, - musta peski, patalakki yllä - nosti ilmaan piilukirvestänsä, - joka kasvoi kohti taivaan kantta - yli Haldivaaran heljän huipun. - - -- "Mitä katsot, mitä muistat, mietit?" - kysyi lempeästi ääni takaa. - Aslak kääntyi, näki heimonmiehen, - pyhän, herännehen vaeltajan, - joka poroansa talutteli. - - -- "Staalo, Staalo! Etkö näe häntä, - jättikirvestä ja jättisilmää, - joka hehkuu niinkuin hiiden ahjo, - jos oot ihminen, niin auta mua, - mutta sano, mitä itse katsot!" - - -- "Näen kirkon täynnä pyhää kansaa, - saarnastuolissansa seisoo pappi. - Kookas, kaunis niinkuin keskipäivä - Lapin tunturilla kevään tullen - on Laestadius, kun sana sattuu. - - Sattuu niinkuin vaaru mätään puuhun, - nostaa uudet vesat tyven tynkään. - Surun, ilon äänet kaikkialta - vastaa herätyksen korvenhuutoon, - peto kyyristyvi peloissansa, - - etsii paikkaa, mistä ääni tulee, - vastausta ei saa ihmisiltä, - vastauksen saa se vuoriltansa, - huutaja kun huutaa: parantukaa! - korpivaarat vastaa: parantukaa! - - Huutaja kun huutaa kauvas yöhön, - louhet luuhistuvat, kivet itkee, - amtat, voutikunnat kiukuitsevat, - pitopöytäin luona vapisevat - runoniekkapiispain kultahiipat. - - Pyhä huutaja hän haastaa kieltä - kovaa, raakaa, jota ymmärrämme, - henkensä on meidän heimohenki, - usko oikea ja onni, rauha - asuu erämaiden asukkaissa. - - Porovaras kääntyy pimeässä - suurta Tuomaria pelätessään, - juomari luo hankeen tulijuoman; - hopeemaljat, sormukset ja käädyt - köyhä, saita uhraa uskon työhön. - - Noille pulmusille, pääskysille, - jotka valittavat rajusäässä, - lupaa Lauri Leevi paapa armon, - saattaa syntisen ja heikon heimon - ijankaikkisuuden rantamille. - - Kuule, kuule, mikä riemu, nauru, - mikä perikadon kauhu nousee - rikkirevitystä rinnastasi, - näetkö armon merkit, taivaan merkit, - liikutukset sanan sattuessa! - - Ihmisraukat eksyy synnin yöhön, - yhdyttyään, erottuaan aina - teiltä tietämättömiltä palaa - suureen siskoissarjaan, veljespiiriin, - syleilyhyn lunastetuin laumoin. - - Seuraa mua heimon heikko veli, - Aslak Hetta, kovan onnen orpo!" - -- Aslak hytkähti ja lausui hiljaa: - "minä seuraan korven kulkijata, - minä kuulen, kutsuu huutajasi." - - Aslak käänsi poron vastatuuleen, - ajoi hiljaa Kaaresuvantohon, - näki pienen kirkon joulutulet, - pyhiinvaeltajamielin Aslak - tuli katujana iltasaarnaan. - - Näki kaikki niinkuin unessansa, - valo välkkyi hälle, sydän tunsi - niinkuin taivaan ilon esimaun, - kuunnellessaan korven huutajata - unohti hän kaikki, ajan, paikan. - - Kuin ois vuori ollut saarnastuoli, - oma elämänsä ollut koski, - jonka partaalla hän yksin itki, - kirjavina kuvat ohi vyöryi, - sadat äänet soivat sielussansa. - - Kurimuksen alta sukelsivat - maahiset, mi kynsi kodan seinää, - tuntui käryn, kulon, ruumiin haju, - kellui veneet; kehdot, ruumiskirstut - vaipui nurinniskoin kosken ryöppyyn. - - Kuului rivot joijut, rumat kutsut, - kuului Biggan hellä kehtolaulu, - sääskein, metsälintuin soidinsoitot, - suden ulvonta ja juomaremu, - luonnon kuoron sorasointuäänet. - - Kunnes urut kautta kirkon kaikui, - ilon pasuunoina vyöryi virret, - joita enkelit ja lapset lauloi, - koski lempeämmin kaukaa säisti, - sihisi ja soilui suvantoihin. - - Niin nyt Aslak tunsi astuessaan - kirkonovesta, kun kaikkialla - näki iloisia katsantoja, - ja hän tunsi tyynen, kumman rauhan, - luonnonlapsen suuren luonnon rauhan. - - Kotiin ajoi Aslak aatoksissaan, - tuli raikas tuuli joen jäältä, - pyyhki kirkkahiksi kirkkohoureet, - silloin havahti hän pulkassansa, - muisti epäilynsä erämaassa. - - Muisti Svakon, Staalon harhakuvan. - Vanhat tarinat ja ihmesadut - entisyyden yöstä kohosivat; - erämiesten, noitain rintalapsi - tunsi uhman taas ja epäuskon. - - Onko kaikki hetken heijastusta, - onko hetki ikuisuus ja kaikki? - Niin hän hiljaa kysyi itseltänsä, - huokasi ja katsoi taivahille, - missä aamutähdet verkkaan sammui. - - Poro juoksi hiljaa läähättäen, - pulkka tuuditteli hänet uneen. - Pitkät napaseudun yöt ja kauhut, - ihanaiset suvipäiväin valot - taistelivat salaa sielussansa. - - - - -IV. - - - Hylkeenrasvalampun tuli tuikki - Kautokeinon pappispuustellista, - tuvast' töytäs rippikoululapset, - Lauri Hetta, Rista, kaunis Kadja, - rikkaan Juoksa Vuollenpojan tytär. - - Pihamaalla papin tytär Inka - kesytteli virmaa porovarsaa, - kaatui, nousi, nauroi lumisena, - Lauri hihnaan tarttui, ohjas poron - tasajuoksuun kirkkolahden jäälle. - - Kadja notkahdellen tiellä kulki - kaikki rippipojat kintereillä, - veikeili ja velmui; koko liuta - piehtaroi ja paini kinoksissa - kilpaa juosten joikuen ja naurain. - - Mutta tiellä astui Hvoslev pappi, - äsken nimitetty kirkkoherra - jyhkeen Klement Gundersenin kanssa - kirkolle, min telineitä juuri - kirveskalskein maahan purettihin. - - Kauppi Ruthin talost' ilon remu - kuului pihaan oven auvetessa, - siellä Vasse, Ruthin puotirenki - kauppas värjättyä tulivettä, - piiput, pullot kiersi suusta suuhun. - - Buchti nimismies, mi ullakolla - asui Ruthin, nuoruusveikon luona, - juomasankari ja pamppuniekka - hoippui pönäkkänä pöhönaamoin - viinatupaan katse kiiluvana. - - Siellä istui Aslak sekä Mauna, - Aslak kuvas korpinäkyjänsä, - joulukirkkoa ja lakisaarnaa, - tunnontuskaansa ja kilvoitustaan, - rauhaa, epäilyksen ristiriitaa. - - Matte Jouna yksin syrjäss' seisoi, - laski riksejään ja taljain hintaa, - kuulostellen miesten pakinoita, - kuiskas Buchtin korvaan, pihaan hiipi, - Buchti astui Aslak Hetan eteen: - - -- "Mistä matka? Kaaresuvannosta? - Tuotko tänne hullun papin uskon? - Nään sun nöyrän uhkas, vihas arvaan. - Varo, ettes joudu kruunun kouriin, - kyllä pampuin kiskon kiihkon päästä!" - - -- "Kuule Buhtta, nyt oot kiihdyksissä - Ruutan viinasta, min salaa tuotte, - kuningas sen kielsi kuulutuksin! - Nyt sen kuulit vaikka hengen veisit, - toiste tavataan, nyt papin luokse!" - - -- "Minä täällä olen kuninkaana! - Ulos täältä, ulos joka sorkka! - En ma pelkää noitain pahaa silmää", - sanoi Bucht ja vaipui hoiperoiden - porontaljalle ja vaati viinaa. - - Mutta kirkkoon astui Aslak Hetta, - katsoi ällistyen seiniin, kattoon - kuin ne painaneet ois hartioita, - näki Hvoslev papin kookkaan varren - ristikäytävällä, kulki kohti. - - Mittailivat miehet toisiansa - kiirehestä hamaan kantapäähän. - -- "Mitä etsit?" "Olen Aslak Hetta!" - -- "Kirkonkirjoista sun hyvin tunnen, - et käy ripillä, et usko Luojaan." - - -- "Sinun uskosi on kirkon usko, - minun uskoni on itsessäni, - matala on sun kuin tämä kirkko, - korkea on mun kuin tunturini, - min loi Luoja meille alku-aikaan!" - - -- "Röyhkeä ja korska on sun henkes, - napiset ja pilkkaat Jumalaasi, - lienet vanhain noitain perijuurta, - itsekkyyden templin harjaan nouset, - Gehennaan sun pakanuutes syöksee!" - - -- "Itse itses nostat Luojan sijaan, - mustatakki, kitsas pamppupappi!" - Hvoslev pahkasauvan ilmaan nosti: - -- "Niin siis kuritan sua vihassani, - niinkuin Herra korvess' Israilia!" - - -- "Mikset lyö! Mun luulet voivas ajaa - sauvallasi taivaan valtakuntaan!" - -- "Nyt en lyö, nään sielus surkeuden, - mene korpeen, mieti elämääsi, - nöyrry, tule sitten kansliaani!" - - -- "Näin ma tulin, turhin töin ma menen, - en ma saanut sulta, mitä etsin, - etsin ihmistä, näin kylmän kuoren, - mutta toiste tulen tavoin toisin, - kun on Herran suuri päivä tullut!" - - Aslak meni. Hvoslev puisti päätään: - -- "Katsos, Klement, näin Laestadius niittää - uhalla, min kylvi karuun maahan. - Harha-oppi riivaa ristikansan, - sitä aatellessa sydän itkee." - - Klement koulumestar virkkoi silloin: - -- "viel' et tunne tämän heimon mieltä, - hyvä, nöyrä on se sielultansa. - Katko rautakourin kiihkon taimet, - luota minuun, Ruthiin sekä Buchtiin!" - - Pihaan tultuansa Aslak Hetta - pyyhki otsaltaan kuin painajaisen. - Kuin ois kangastuksen, unen nähnyt, - nähnyt kiusauksen kauniin näyn - seisahtui hän rinnoin huohottavin. - - Kadja upeana pulkassansa - ajoi kirkkokunnaalt' alas jäälle, - eellä Juoksa Vuollenpoika Panne - kääri hihnan käden ympärille, - pulkat kiikkui, hämyyn heilahtivat. - - Aslak muisti Biggan hellät neuvot: - "ota onni, vaimo nuorna ollen, - etsi rakkautta!" -- Aslak mietti - yksinäistä yötään talven tullen, - huokasi ja nousi suksillensa. - - Kadjan sarvitiuvun ääntä kuullen - kauan katsoi Alattion jäälle, - Kadjan kuvan eteen papin hahmo - nousi. -- Yhteen puristi hän huulet, - käänsi sukset kohti kotiansa. - - - - -V. - - - Kevätpurot syöksyi laaksoon, - liituvalkeina ne lirisivät - ali pajun, läpi ruskeen jängän, - missä viklat, kuovit, tiuhdot kirkui, - juuria jo järsi sopulit. - - Vaarain laell' loisti lumi, - kiiruna jo lauloi tunturilla - porovarsan ääntä jäljitellen, - pounuun metsähiiret kaivoi teitään, - sääsket tanssi riemuhäitänsä. - - Kuilun partahalla loisti - lapinvuokko neitsytvalkeana, - tuoksui vanamo jo uneksuen - sirkkain sävelistä, perhosistaan, - poimijaansa ootti uuvana. - - Alattio vihreänä - juoksi äitiänsä merta kohden. - Aslak Hetta Matte Jounan kera - laski veneellänsä huimat kosket - yösenpuolen maahan matkallaan. - - Kuohut kirkastivat silmän, - kosken voima nosti vauhtiin veren, - rakkauden hulluus ajoi miestä - etsimään nyt itsellensä naista, - Kadjaa, saamineittä ihanaa. - - Kielavelgo, sinirinta - Lapin satakieli jokilaaksoss' - soitti ikäväänsä naaraallensa, - lauloi kesäöitten ihanuutta, - kun ei päivä laske milloinkaan. - - Yön ja päivän souti Aslak, - kantoi venheen yli kannaksien - niinkuin nuoren, keveen, oman vaimon. - Nousi maihin, kuuli sadoin soinnuin - pororiekin äänten kiikkuvan. - - Huumeissansa Aslak kulki - Juoksa Vuollenpojan kodan luokse, - porolauma liikkui niinkuin metsä - kevätkiimass' sarviin sekaantuen. - Kadja lypsi lempiporoaan. - - Aslak kulki tytön luokse, - hiljaa laski käden olkapäälle, - Kadja kääntyi, nauroi, poro karkas, - Aslak suopungin kun sarviin heitti, - vaipui vauhko poro polvilleen. - - Alakuloisina silmät - katsoi Kadjaan, kun hän poron päästi, - suopunki taas lensi sirppisarviin, - laumaa piirittäen koirat haukkui, - porot yhteen juoksi peloissaan. - - Myrähdellen Juoksa Panne - pisti päänsä kodasta, miss' äsken - laski rahansa ja nurkkaan kätki: - -- "Vihamiehinäkö vierailette?" - -- "Kosioina!" -- Jouna vastasi. - - "Puorre päive!" -- "Puorist, puorist!" - Tervehtivät miehet vanhaan tapaan - poskiansa yhteen koskettaen. - Juoksa karhuntaljan maahan laski - kunniaksi kaukokosijain. - - Vaiti istuivat, ja Jouna - veti povestansa turskanrakon - täynnä viinaa, kosjopiiput kiersi. - Tulen ympärillä miehet mietti, - Kadja kotaan hiipi arkaillen. - - Taivas räppänästä siinti, - miesten päiden päällä seisoi sauhu, - karangolla riippui musta pata. - Jouna puhui Kadjaa kiemaellen, - Aslak tuijotti vain tulehen. - - "Äsken Aslak tunturilla - ampui rautanuolen petran rintaan, - heitti hajasarvi nuoren hengen, - Aslak olallansa kantoi saaliin - ylpeänä kotikylähän. - - Katkoi kaviot ja sarvet, - heitti virtaan lohen leikkipuuksi, - lihan antoi poika emollensa, - sydämmen sen lämpöisen ja kuuman - toi hän iloisena immelleen." - - Kultasydämmisen korun - heitti Jouna naurain Kadjan syliin. - Juoksa myrähdellen lausui vihdoin: - "En myö neittä yhden petran hintaan, - minkä verran annat poroja?" - - -- "Täyden sadan antaa Aslak - lunnaiks' sulle, Juoksa, aarteestasi." - -- "Anna koiralle, saat pahan sanan, - kuusituhat mull' on entuudesta, - lienee köyhä päivänpuolen mies." - - -- "Teurasporolla ma ostin - hyvän hallin eilen!" vastas Aslak. - -- "En kuin koiraa osta kotinaista, - mitä sanot, Kadja, tunturini - kaikki aarteet sulle antaa voin!" - - -- "Mitä itket, Kadja, mene! - Hullu olet, Aslak Jaakun poika, - kädet tyhjät, aarteita vain päässä, - vihaan päivänpuolen pöyhkää kansaa, - Kadjaa et saa kuuna kulloinkaan!" - - -- "Ahne kaarne, olet, Juoksa, - elit aikasi, et tunne meitä, - tyhjin käsin kerran päähän painan - Lapin kultahiipan, silloin palaan, - vien sun tyttäresi väkisin!" - - -- "Toinen vuos' ei toisen veli! - Porovarkaat palaa aina tänne!" - -- "Varo kiukkuasi, kitsas ukko, - niinkuin merisika hylkeen rasvaa - himoot kultaa, kultaan hukutkin!" - - Niinkuin musta ukkospilvi - lähti Aslak ohi katsomatta. - Jouna salaa nauroi kujeellensa, - kiihkoyrttiviinan tähteet kaatoi - suuhunsa ja juoksi jälessä. - - Kunnahalta Kadja katsoi - kunnes Aslak katos viidakkohon, - tuntui kuin ois päivä pilveen mennyt, - kukka tummunut ja luonto surrut, - sydän särkymistään pelännyt. - - "Kili, kili... vaiti kello! - voi, mun poloistani poroani, - kelle lypsän, kelle joijun, nauran, - kelle koruja nyt, kurja, kannan!" - Kadja itki, vaipui pounulle. - - - - -VI. - - - Paarma ajoi poron merta kohden, - vasten virtaa loiski vahva lohi, - kuuma kaiho ajoi Aslakkia, - ahkioon hän sitoi kotakankaan, - padat, taljat, kaikki kotitarpeet. - - Ajoi levotonna muuttain paikkaa, - nälkä ajoi porot tuntureille, - jäkälä kun oli loppuun syöty, - talvimyrskyyn hukkui moni poro, - minkä susi, ahne ahma säästi. - - Lumipyry peitti niinkuin vuori - koko kodan, silloin räppänästä - lensi kipenät kuin oisi tuli - leimahdellut aivan lumen alta, - vuoren rotkoist' Aslak suojaa etsi. - - Läpi lumen kamppaillen hän kahlas, - Isa-märraa, merta kohden pyrki, - mut ei hanget silmää hivelleetkään, - isän kuolemaa hän usein mietti, - tahtoi nähdä isän merihaudan. - - Mauna, Rista ajoi yhtä matkaa, - Jouna eksyi muka myrskyyn muista, - löysi Hetan valkeen mieliporon, - sen hän tappoi, kiersi Kautokeinoon - myödäksensä lihat kauppiaalle. - - "Ylin ystäväni, Mauna, tiedät", - sanoi Aslak, "leppymätön henki - asuu minussa kuin isän hahmo, - pelkään voimaani, se voima murskaa, - voima sitoo niinkuin verivelka." - - Mauna lohdutteli Aslakkia: - "Aslak, ole mies, oot heimon päämies, - vaikka kurjuus silmiis irvistääkin, - häädä sielustasi Saulin henki, - jääköön isäs muisto haudan yöhön!" - - Niin hän sanoi, vahva rinta paisui, - ystävyyttä loisti vinot silmät. - Matka joutui, raidon päässä Rista - joikui: "nunu, nuu, nyt Alnasnjargaan - päästään poron kesälaitumille!" - - Rista pulkassansa vaappui, haastoi - leikillänsä riitaa Laurin kanssa - kunnes lopulta he kimmastuivat, - puihin taottuaan kämmeneitään - naurain sopivat ja syleilivät. - - -- "Alattionvuonon rantamilla - kasvaa neitoja kuin muuramia!" - nauroi Lauri, siihen Rista ilkkui: - "oispa tuikku tulipakkaskylmään, - Ruuta ilolientään väärin mittaa!" - - Svakko oli vaiti, Aslak vastas: - "kuin on meress' syvä isän hauta - syvä mull' on suru, tahdon juoda, - huku humalaan siis muisti, järki, - juokse uljas poro Guoddageidnoon!" - - Juoksi poro laaksoon rinteheltä, - Kautokeinon kylään hämärissä - pulkat leiskahtivat Ruthin pihaan, - itse Ruth jo seisoi portahilla, - tervetulleiks sanoi matkamiehet. - - Aslak pöytään laski porontaljat, - näädän, saukon nahat, kysyi hintaa. - -- "Kyllä sovimme me kaupoistamme, - ota tuloryyppy, isäs tunsin, - kunnon mies kuin sinä, suora, selvä!" - - -- "Tuoss' on sulle, kettu, ketunnahka!" - tiuskas' Aslak, "kaada rakkoon viinaa, - älä mittaa väärin tällä kertaa, - mittani on täys', oot ehkä hyvä, - mut on Buhtta sinun pahahenkes!" - - Kalpenipa Ruth, mut sanoi hiljaa: - -- "väärin väität, mull' on hellä vaimo, - pohjan perille toin hänet tänne, - täm' on vilun maa, on monta lasta, - täytyy elää. Vasse, kaada viinaa!" - - -- "Kaada Vasse, kerro kaskujasi - taatastani! Terveiks Buhtta, pappi, - ah, ma pakahdun, en täällä kestä, - olkoot nämä maljat viimeiseni!" - sanoi Aslak, lähti kumarassa. - - Pitkään katsoi Ruth ja kulki - pihan yli lempeen vaimon luoksi. - "Antakaamme hänen yksin olla", - sanoi Mauna, miehet joivat loppuun, - suoriuivat yöksi tuttuun majaan. - - Mäen notkoon, joen töyrämälle - kulki Aslak, hangelle hän istui, - kurjuutensa maljan sakkaan joi hän - kunnes juopui, kääri paksun peskin - yli ruumiin, nukkui taivasalle. - - Yöllä heräs Aslak, nousi pystyyn. - Taivaan tausta, pohjan pielet paloi. - Katsoi revontulten liehtomista, - guovsakasakia katsoi Aslak - kuin ois tuless' ollut oma rinta. - - Rajut revontulet liekehtivät, - tulikielet piirsi taivaankantta - singahdellen kauvas korkealle, - vivahdellen tulipunaisina, - kuohahdellen korkein valovaahdoin. - - Keskitaivas rikinkeltaisena, - milloin veriruskeana värjyi, - suureen solmuun kiertyi sädekimput, - lännestä ja idäst' uudet liekit - taittui ristiin alla avaruuden. - - Häikäisevin liekkiaalloin kauvas - taivaan napaan kohos tulimeri, - läiskyi alas, painui pohjoisehen, - nousi, uupui, vaaleni ja liukui - tulikielin niinkuin tummaan kitaan. - - Pohjoiselle taivaan rantamalle - jäi vain leveä ja säteilevä - kultakirjokaari luoden valon - yli tunturien kauvas korpeen, - yli Alattion, öisen kylän. - - Vielä viime suuri sädekimppu - nousi kohden tyyntä korkeutta - niinkuin Luojan käden jättisormet - ojettuina yli avaruuden, - maisen kurjuuden ja jylhän luonnon. - - Kauvan katsoi Aslak avaruuteen, - henki kohos ikimaailmoihin, - sielu kasvoi yksinkamppailussa, - ihmenäyn, valon valtaamana - polvilleen hän vaipui kylmään hankeen. - - - - -VII. - - - Tuli kevään ilmestyksen päivä, - merilinnut lensi maata kohden, - lota pyrki parvin kutupaikkaan, - turska jäless' soilui, lotaa vaani, - tiirat kirkui kiertäin saalistaan. - - "Lota tulee!" huusi pyyntimiehet, - viisihankaveneet työntyi mereen. - Suuri kevät saapui Alnasnjargaan, - saamein suvisaareen, unten saareen - lempein suolatuoksuin hengähtäin. - - Vuonon jäällä porot tuhansittain - teutaroivat maitovasikoineen, - lappalaiset juoksi koirinensa - merkitäkseen oman vasikkansa. - Missä Aslak, missä suopunki? - - Juoksan porolaumain sarvimetsä - liikkui lavealti yli muiden, - yli muiden neitoin loisti Kadja, - mut ei iloinnut hän loistostansa, - kulki rantateitä suruissaan. - - Jouna vilkui Kadjaa kademielin, - puhui viekkain kielin rakkautta, - kutsui valkeaksi poroksensa, - Kadja ylpein suruin kiersi kotaan, - Jounan silmät välkkyi vihasta. - - Rantamilla meren kohistessa - liikkui elämä ja outo into, - toiset lappalaiset turskaa pyysi, - toiset porojansa kesän kaitsi, - illoin istuivat he kodassaan. - - Missä käsi taikka katse yhtyi, - syttyi silmät niinkuin kavevalkeet, - henki hehkui, kulki suusta suuhun - Lauri Leevi isän kovat neuvot, - sanat ankaruuden, autuuden. - - Moni sydän, joka pahaan paatui, - etsi kilvoitusta, kuritusta, - moni kurja peritapa talttui, - raju uskon riemu täytti mielen, - miehet, naiset huusi tuskissaan. - - Pyhiks sanoivat he itseänsä, - suruttomiks sanoivat he muita, - taivaan valtakunta heille luotiin; - niinkuin ennen seitauhrein aikaan - lankesivat loveen huumeissaan. - - Lankesivat maahan, vaahto suussa - hourailivat ihmenäyistänsä, - hirmukauhun, herätyksen jälkeen - julistivat jylhää jumaluuttaan, - synnitöntä henkiruumistaan. - - Jälkeen revontuliyönsä Aslak - tuli Alnasnjargaan kiihkeänä, - nyt hän seisoi yksin kalliolla - kuin ois Sinainvuorella hän seissyt, - kuin ois Luojan kanssa puhellut. - - Meren takaa niinkuin sinimustat - vuoret nousi pilvet. -- Luotoin luona - kävi kare, missä kuorsas mursut, - pyyntimiehet iski keihään kylkeen, - sadat hylkeet nousi pinnalle. - - Taivas, meri tummui, tummui purjeet, - jyrkkiin louhiseiniin jyskyi aallot - pärskähtäin kuin pedon purstot ilmaan, - myrsky ajoi maihin nuottamiehet, - jymy soi kuin rautamoukarin. - - Niinkuin lohikäärmerosvohaahdet - tai kuin pienet saaret nousi valaat - uiden napamaiden iljangoilta, - ohi rosoisien, jäisten lauttain - ajoi nälkä niitä eteenpäin. - - Valas nousi vasten valasta ja kiimoin - kohos pystysuoraan ruiskuttaen - korkeet vesisuihkut sieraimistaan, - loiskui, kellui, sukelsi taas veteen - valkeet kyljet kiilsi kuohuista. - - Silloin iski hylkeet, merisiat - ahnein torahampain valaan kimppuun, - raivoissaan se syöksyi rantaa kohden - kidutuksen henget kintereillä, - koskena soi aallot kupeellaan. - - Hirviöiden kamppailua katsoi - Aslak, muisti isän julman surman - kuin ois nähnyt valkeen ruumiin - katoavan ijäks syvyyksihin - käden kouristaissa harppunaa. - - Eikä näe Aslak vuonon jäällä - porolaumaa, Kadjan punahiippaa, - Kadjan silmiä ei muista Aslak, - korskeuden henki syvyydestä - puhuu hälle tuhon tekoja. - - Kuin ois meri sielussansa soinut - myrskyn enteet paisui povessansa, - kokoon puristi hän ruskeen nyrkin, - hukkukohon maa ja meri, taivas, - nyt hän oli valmis valassaan! - - Silloin nousi Svakko paaden takaa, - kutsui häntä hiljaa äänellänsä: - -- "Aslak, joko löysit salasanan?" - Aslak kalliohon polki jalkaa: - -- "Mene musta henki luotani!" - - "Ole varuillasi!" lausui Svakko, - "ylpeytes yltyy hulluudeksi, - veritöin et voita kultahiippaa, - pappi manaa sinut mahdillansa, - uhkaa hahmonakin haudasta!" - - "Jollet taivu, Svakko, jollet herää, - jollet polta seitaas, jollet suostu - Lauri Leevin uskoon, niin sun pieksen - niinkuin syyhyisen ja vanhan koiran - tai sun heitän meren syvyyteen!" - - Pelästyen Svakko kuiluun luisui. - Aslak astui alas Sinailtansa - niinkuin ois hän Mooses, joka rikkoo - lakitaulut, piirtää tulilausein - uudet käskyt ihmiskohtaloon. - - -- Mikonpäivän aikaan palas saamit - kotipuoleen niinkuin muuttolinnut. - Rajall' ajoi Buchti heitä vastaan, - vihaa täynnä huus hän Aslakille: - "haastan sinut ensi käräjiin, - - päästit poros kainulaisten maille, - heinäsuoviin, millä sakkos maksat!" - Aslak: "haastan Ruutan viinan myöjän, - Lapin kukkaroiden tyhjentäjän, - Lapin veren juojan käräjiin. - - Muista tuoda vanhat, väärät mitat, - jotka Ruuta osti krouvarilta, - joka juotti taatan, tuotti surman hälle, - sitten tulee joskus oma vuoros, - muista, Luulajassa mitä teit!" - - Raito liikkui. Tuijotteli tyynnä - Mauna, Svakko, Lauri nimismiestä, - joikunut ei iloissansa Rista. - -- "Tromsan piispalle vien terveisesi!" - tiuski Buchti, ajoi kotiinpäin. - - * * * - - Pappilassa istui Inka neiti, - Selmalaulua Franzén'in luki, - muisti kesän yksinäiset päivät, - vuorten kattilaan kun päivä paahtoi - polttain jängät siniruskeiksi. - - Näki viileen keltakirkkaan syksyn, - kielavelgo lauloi viime virttään - etelästä, ruusupensaistansa, - sitten muutti, ettei kukaan tiennyt, - hullu riekko nauroi yksinään. - - Erik Sorolaisen postillata - luki Hvoslev, virkkoi vaimollensa: - -- "lohen tuulaalle en tänään lähde, - turhaan katson, turhaan ootan tässä - lappalaisten kotiintuloa. - - Harva tulee mua tervehtimään, - moni ajaa ohi katsomatta, - ymmärrä en tätä seurakuntaa, - tämä velhomaa on suruhuone, - talvi lähestyy taas majaani!" - - -- "Päivä poissa, kuihtuu kaunein kukka", - virkkoi hieno, kalpee papin rouva, - "kuka kestää Ruijan pimeyttä, - tänne tullessani tuntui siltä - maa kuin paennut ois tieltäni?" - - Ingan silmään nousi heljä kyynel, - vieri säkeille ja hukkui helmaan, - leikkikumppaniaan turhaan ootti, - Lauri Hettaa tähyi turhaan Inka, - huimaa villiporon ajajaa. - - Lumihöyteet niinkuin valkeet perhot - leijui ruutuun, hohti pihakenttä, - kaukaa ulvoi susi, talven enne. - "Selvä tie, ei tässä itkut auta!" - Hvoslev nousi, sulki postillan. - - - - -VIII. - - - Kautokeinoss' oli syksymarkkinat. - Yliskamarissa Buchtin luona - istui koulumestar Klement sekä Thude Nordvi, - nurkkasihteeri ja ilveniekka renttu, - pari passaria juopotellen. - - Rommitodit höyrysivät, Bucht vain joi, - Klement arvokkaana harvaan maistoi. - "Nonne plenum optimum sit, ubi omnes pleni!", - luutullansa lallatteli Thude Nordvi, - "ubi omnes pleni!" säisti kuoro. - - -- "Täällä tuntureilla täytyy juoda vaan, - täällä ränstyy vanha virkaruumis, - ränstyy koko elämä ja voima, tunne, tahto, - kuuroille mun huilullani täytyy soittaa, - tiedättekö, kuka oli Mozart!" - - Nosti huilun huulillensa paksu Bucht, - sorasäveleitä siitä päästi, - heitti huilun nurkkaan, iski pyötään nyrkillänsä, - Thude otti huilun, pöydälle hän nousi, - heilutti kuin huutokauppanuijaa. - - "Kuules Bucht, nyt oon sun herra tuomaris: - -- 'onko viime käräjien jälkeen - kihlakuntaan monta lehtolasta synnytetty?' - -- 'Ruthin palkkapiian lapsi, jonka isäks - rahvas väittää itse nimismiestä'. - - Joka kulmakunnan löysät tyttäret, - pienet pikisilmänoidat tunnet. - Varo, Ruth sai monen riksin sakon käräjillä, - Aslak Hetta, Mauna, uskon urheet miehet - vievät meiltä viimein piiat, viinat!" - - -- "Piispankäräjillä saa ne tuomion, - nostan joka roiston hirsipuuhun, - hitto, juokaa, en ma noitaa pelkää, - taikamestari ma olen, paukautan kättä, - Lapin nainen raivostuu kuin hullu!" - - "Nämä villikissat meitä kiihoittaa, - viina tylsistää", niin ilkkui Thude, - "moni vouti tääll' on hulluks tullut harmissansa, - miks sai veli Luulajassa virkapassit, - täällä poronliha maistuu puulle!" - - -- "Luulajassa pieneen rahapulaan jäin, - kruunult' otin hiukan etukäteen, - viikon join, mut tuli kohmelo ja tilinteko, - Ruth, hän täytti vaillingin, siis Ruthin malja, - ja nyt veronkantoon! Kadjan malja! - - Juoksan riksit eivät mulle unta suo, - kota paloi, nyt se kitupiikki - kätkee vuoriin aarteet", puhui Bucht ja hoiperrellen - kiskoi ylleen vanhan sinipoimutakin - kiiltonappisen, läks markkinoille. - - Markkinoilla metsäkansaa vilisi, - erämaista tuli mekkomiehet - Inarista saakka kaupantekoon, ilonpitoon, - hiljaisuuden yössään ihmeseikkailuistaan - nauraakseen taas koko pitkän vuoden. - - Eri ryhmin kulki tietään heränneet - tummin peskin, tummin karsain kasvoin, - halveksien halpaa tyhjää maalliskomeutta; - suruttomat joikui, huolt' ei huomisesta, - kirjopunaisina puvut hohti. - - Joen jäällä porot kilvan kiitivät, - riimutupsuin alla kellot kiikkui, - vöissä, kauluksissa päärmikorut, helyt heilui, - kautokeinolaiset riensi jäälle vastaan, - veivät vieraan tupaan, poron metsään. - - Ajoi saita Juoksa huutain pulkastaan: - "pojat tulkaa, viekää porot talteen!" - Pojat väisti: "ei se koskaan anna vieraslahjaa", - vihdoin Vasse ajoi porot Ruthin pihaan, - mutta Kadja nousi niinkuin päivä - - jälkeen pitkän hämyraskaan Lapin yön. - -- Hylkeennahka verhos pulkan sivut, - koruommeltuina Kadjan porovaljaat helskyi, - Kadjan päässä kapper, suippo sinilakki, - kaulass' siebenavte, ahmankaulus, - - keltapalte-paulapieksut jaloissa, - yllään tulipuna sarkakäyhti, - hopeevyö ja käyrä sarvituppi vyötäröillä; - tuli niinkuin raikas viima tunturilta, - niinkuin morsian, mi etsii ylkää. - - Aslak tunsi kuin ois käärme pistänyt, - ken on paratiisin päivän nähnyt, - joku enkeli sen ajaa miekallansa yöhön, - kurjuuteen ja kylmään, mietti Aslak, väistyi - yrmein mielin ohi kauppatupain. - - Siellä petoskauppaa salaa hierottiin, - kirkkotuvista hän remun kuuli, - äitelyyden, pelon, inhon, ylpeyden tunne - täytti mielen, raskain askelin hän astui - Buchtin veronkantopöydän ääreen. - - Veroluettelo eessään istui Bucht - jakkaralla, tutki rahain leimaa, - mahtavana lyöden nyrkkiä hän kokos ortit, - kun hän riksit otti, paistoi naurisnaama, - vilkui tihrusilmin impiin vuoroin. - - Aslak pöytään laski rahat massistaan. - -- "Ei nää riitä, kaiva tarkkaan taskut, - rästiä on sulla vielä, muistan, entisistä!" - -- "Lumimyrskyyn multa paraat porot hukkui, - huono oli meren kalasaalis." - - -- "Maksa pois! Sun tunnen, lurjus, ennestään, - rahat pois tai ryöstän koko kodan!" - -- "Ota peski, ota porot, ota pettuvelli, - ota silmä, ota vielä sydän multa, - mies oot, jos voit vielä hiukan vuottaa!" - - -- "Minä maksan", sanoi Mauna sävyisään. - -- "Sin' et maksa mitään!", tiuskas Aslak. - -- "Aslak maksaa vasta Herran viime tuomiolla", - ilkkui muuan lattanenä lappalainen, - yli joukon heitti Mauna miehen. - - -- "Hullut! Sopikaatte itse riitanne, - patukka ois teille paras laki, - menkää kotiin, nyt ei aikaa, huomena ma jatkan!" - huusi Bucht ja etsi samein silmin Kadjaa, - muisti Thuden, hoippui ullakolleen. - - Bigga hiipi hiljaa Ruthin keittiöön, - tuliaisiks toi hän poronlihaa, - Ruthin vaimolle hän haastoi lunastuksestansa: - "Luojan henki liikkuu yli tuntureiden - niinkuin lämmin tuuli kukkain kuussa! - - Suuri sielunhätä sull' on, näen sen, - onko Totuus koskaan koputtanut - sydänovees, ristisisar, kaikki suru katoo, - aukaise, niin kuulet taivaan heljät harput, - Luojaa ympäröivän enkel'kuoron!" - - Niin hän puhui, kyynel nousi silmihin, - pyhät kädet helmassa hän istui, - joilla ennen läpi pakkasen ja lumimyrskyn - nääntymättä kantoi pientä Aslakkia - lämmitellen häntä rinnallansa. - - Mutta Ruth vain hieroi kauppaa aitassaan, - vaihtoi ruudit, hamput, padat, kankaat, - porontaljoihin ja näädännahkaan, kapakalaan, - tarjos puorispoksan, tuiman tuloryypyn, - tinki, petti, juotti lappalaista. - - Tuli Aslak, huomas valkeen taljansa - sekä heimomerkin, otti taljan. - -- "Tämän taljani on porovaras sulle myynyt, - kuka, sano!" -- "Enkä sano, liukas lappi, - pidä taljas, mutta korjaa luusi!" - - -- "Miss' on emo?" -- "Oisko päässyt pakana - riivaamaan mun kunnon vaimoani", - sanoi Ruth ja otti puntarin ja juoksi, huusi: - "ulos noita-akka heti talostani, - muuten puntarilla päähäs isken!" - - -- "Tule emo! Tääll' on rutto ilmassa, - herää, Ruuta, muuten syntis kasvaa, - ettei hornan tulikaan voi niitä poroks polttaa!" - Aslak talutteli Biggan kylätielle, - siellä täällä sammui tupain tulet. - - Mutta yliskamarissaan myöhään joi - Bucht ja päissään nukkui lattialle, - Thude sitoi paperiset liperinsä kaulaan, - passarit ne naurain, ruumisvirttä laulain - kantoi vahvan nimismiehen aittaan. - - Tähdet kiilsi yli turvekattojen - niinkuin helyt saamineidon vyössä. -- - Hangell' lojui vielä mässääjät, soi joikusävel, - kaukaa pappilassa sammui talituikku - nuoren Inkaneidin kamarissa. - - - - -IX. - - - Taljallansa Kadja uinaili, - Juoksa nousi, salaa yöhön hiipi, - kodan räppänästä paistoi himmi kuu, - tytön otsaa liiti surun varjo - pimetessä taivaan lempeen soihdun. - - Solast' tullen tuuli leikillään - pyyhki kirkkaaks kuun, mi piirsi - hopeepylvään tunturlammihin, - katsoi herttaisesti räppänästä, - silloin Kadja heräs iloissansa. - - Sitoi eväspussin selkäänsä, - työnsi lylyn lumelle ja lähti - suurta päivänpuolen poikaa etsimään, - rakkauden jumalainen jano - poltti suonissa ja sydämmessä. - - Hiihti harjut, vuomat eessä kuu - kuin se maata oisi lähestynyt, - ja sen täplät näkyi korkokuvina, - loisti laajalti kuin valepäivä, - kuin ois pilaa tehnyt auringolle. - - Yöt ja päivät Kadja hiihteli, - riisti vyöstään kaikki turhat helyt - kiiltokumppaneiksi lumitähtien, - päivin ohjas häntä suuret tähdet, - öisin pienet ilotulituksin. - - Ja se kulku oli kuin ois häät, - ja se oli niinkuin tähden lento - avaruuden suureen äidinsylihin, - Kadja kamppaili kuin ennen Bigga - povess' Aslakkia kantaissansa. - - Aslak kulki yksin kotonaan, - etsi rauhaa, yötä, yöllä unta, - heräs, säikkyi omaa hurjaa aatostaan - kuin ois kuussa nähnyt veripilkut, - kuin ois kahle kaulaa ympäröinyt. - - Bigga koitti häntä lohduttaa, - kulki nöyränä ja salaa surren, - Svakko taipui näöks Hetan oikkuihin, - kävi kirkoss', istui vaiti siellä - Saivo-aimostaan vain uneksuen. - - Kiersi sitten salaa seidan luo. - Valkeen uhriporon viekas Jouna - möi ja vei sen pyhään paikkaan salatein, - päivän päästä oli poro poissa, - "Tiermes tähtiin nosti!" väitti Jouna. - - Niin se Jouna ovelasti möi - moneen kertaan saman valkeen poron, - petosta ei herkkä Svakko huomannut, - katsoi tähtijalokivitarhaan, - mietti heltyneenä hengessänsä: - - Päi veneitä valkoporollaan - ajaa pulkassansa passevaaraa, - kiviin kipeneitä iskee kaviot, - salamana välkkyy vuottoraippa, - puolikuina kiiltää hajasarvet. - - Päivän poikaa Kalla Parne'a, - joka sukset keksi, kävi metsät, - Svakko manasi ja päivän puolelta - katsoi puun ja tutki tyvisuonet, - kaatoi koivun, loi niin sivakkaansa. - - Lauri Hetta maaten selällään - leikki pystykorvain koirain kanssa, - Hilgu, Kirjes, Lunkki, Ränni hyppivät - yli rinnan purren pojan kättä, - äkkiä ne korvaa höristivät. - - "Gump' lä botsuin! Susi poroiss' on!" - huusi Lauri, koirat vimmoin vinkui. - "Kiinni koirat!" huusi Aslak, tempasi - suksikeihään, samosi kuin sauhu, - kaikki miehet syöksyi suksillensa. - - Aslak kiiti, hiihti koko yön, - seuras sutta poikki vuorten laaksoon - kuin ois tuli kiemurrellut takanaan, - jo hän kuuli käheen läähätyksen, - suden tulipunaliekki roikkui. - - Susi haukkas lunta, juoksi taas, - pääsi eelle, luikki mäen alle, - Aslak jängäll' lensi, puski pyrynä, - luonnon riemu sykki suonissansa, - innosta hän itki, yltyi raivoon. - - Kimmahtain hän kirkui, ponnisti, - mies ja saalis tarttui kinosvuoriin, - hukka kääntyi, vihreet silmät säkenöi, - sähisten se nosti karvat pystyyn, - vihaisesti hampaat kalisivat. - - Aslak heilutteli keihästään, - ensin singahutti tuholoihdun: - "koko vihani mä isken sinuun nyt, - pure toiste, paha, porojani, - kuole hiiden hurtta, korven koira!" - - Susi kyyristyi jo hyppyhyn, - silloin keihäs sinkui pedon kitaan, - ulisten se kaatui, sätki säärillään. - Aslak nauroi, niin hän harvoin nauroi, - metsä nauroi, kun hän kotiin hiihti. - - Tiellä tuoreen ladun keksi hän, - joka kierteli kuin eksyksissä, - sitä seuras, näki kaukaa hiihtäjän - heiluvan kuin siipirikko linnun, - tunsi Kadjan, päästi ilohuudon. - - Silloin Kadja kaatui hangelle - raukeet silmät täynnä rakkautta. - Aslak nosti hänet vasten polviaan, - sitoi suksiin, ihmeissänsä vei hän - kalleimpansa Maggan hyvään hoitoon. - - Magga tumma, karkea kuin mies, - kierosilmä, äksy nokinaama - hoivas Kadjaa niinkuin omaa lastansa, - armon autuudesta puhui vuoroin, - vuoroin nauratteli kujeillansa. - - Usein Aslak kulki salaa öin - rauhatonna Maunan kodan luona, - poistui sairaan Kadjan äänen kuullessaan, - mutta kerran sinne hiipiessään - Kadja hangell' istui tähtiyössä. - - -- "Sinä tulit, kuulin askelees!" - -- "Miksi tulit, Kadja?" -- virkkoi Aslak. - -- "Aslak, min' en voinut olla kotona, - luonto käski, oma veri vaati, - Aslak, ihanalta tämä tuntuu!" - - -- "Kadja, Kadja, min' en muuta voi, - mun on pakko, ei oo tämä synti, - suloinen ja ihana sä nähdä oot, - sua halaan, olkoon kirkas hanki - yljänvuode kuin se isän oli. - - Luoja itse meidät liittäköön, - vaan ei papin sormet, musteet, kirjat, - vihkinaiseks sinut tässä vannotan, - tulkoon pelastus tai lyhyt loppu, - loddatsham, mun oma lintuseni!" - - Öin he muistelivat muistojaan, - päivin Aslak kulki karsastellen, - sätti itseään ja lihaa, saatanaa, - palasi taas yöllä lempeänä, - Bigga itki, Lauri erään lähti. - - Svakko karvarinta, suksimies, - harmaa, vanha niinkuin metsänpeikko - kompasteli itseksensä höpisten, - siirtyi töin ja asein nuorten pariin, - kertoi heille muinaistarinoitaan: - - - - -X. - - -TYRNI. - - Asui Jäämimaassa muinoin Tyrni, - renkolaisten päämies, kauppi julma, - asui Saamemaassa uljas Ullok - naisenansa Leila mustakulma. - - Tuli Tyrni, otti veron, ryösti, - väen ratsun selkään Leilan nosti, - Ullok heimon miehet kokoon kutsui, - vuoroin saami, vuoroin jäämi kosti. - - Ajoi Tyrni kerran markkinoille, - kirkon sytytti, miss' oli kansa, - Leila Ullokille sanan saattoi: - "nouse vuorelle ja laita ansa!" - - Ullok vuoren huippuun hirret kiskoi, - polki lumen, tielle vettä valoi, - hakkas vuoren juureen jäiset portaat, - Ullok ootti, vihass' silmät paloi. - - Huomas pirkkalaiset varustuksen, - puukot hampaissa ne vuorta nousi, - nauroi uljas Ullok uhkamielin - kädessänsä jännitetty jousi. - - Hyökkäs hurjin huudoin saamelaiset, - jäämein kalloon hirret, paadet päästi, - niinpä Ullok surmas pirkkalaiset, - yhden ainoan hän hengen säästi: - - "Sano Tyrnille: 'veit noidan naisen, - älä toiste ryöstä Lapin puolta!'" - Manas Ullok, ampui ilmaan nuolen: - "varo aina, Tyrni, noidan nuolta!" - - Ja kun Tyrni huomas Leilan juonen, - murti suuta ja niin suuttui tuosta, - sitoi naisen pulkkaan, antoi peuran - alas jyrkänteeltä kuiluun juosta. - - Ullok etsi Leilaa öin ja päivin, - rinnass' suru, tuska, kalman huoli, - eikä tietty, minne Ullok eksyi, - eikä tietty, minne Ullok kuoli. - - -RUOBBA. - - Ruobba sankar' rautakoura - miekoin, keihäsmiehin lähti - Perman merilinnaan, missä - loisti Anri, Perman tähti. - - Vanhan Perman kaupit toivat - Sindhun mailta kultakamaa, - Anri vuotti huomenlahjaa - sankartöiden kirkastamaa. - - Perman kalmankartanossa - jalokivin hohti haudat, - jumalkuvat kultamaljoin, - ympärillä aidat, raudat. - - Kulki Perman nuorukaiset - juhannusna lemmen lehtoon - neitten kanssa, yksin Anri - astui haaveiss' armaan ehtoon. - - Metsätieltä hyökkäs Ruobba, - ryösti Anrin aarteenansa, - ajoi kauvas tuntureille, - joikui, lauloi iloissansa: - - -- "Anri, Anri, Perman tähti, - vien sun lumolinnoihini, - akkunoista tähdet loistaa, - katto on kuin meren sini." - - -- "Tuulenlinnat, tähtilinnat, - turvekota, arkku multaa! - Himoot niinkuin Ruijan urhot - jumalkuvaa, kalman kultaa." - - -- "Anri armas, sua ma etsin, - nyt ei paina yöt, ei vaivat. - Mutta katsos, merta kyntää - Ruijan lohikäärmelaivat!" - - -- "Loihdi laivat, noidu miehet, - niin mun sankariksein koidut, - prinsessalta sydämmenkin - itsellesi ijäks noidut!" - - Turvekodass' itki Anri, - Ruobba kulki soita, maita. - -- Laivat maihin laski salaa - Ruijan heimoruhtinaita. - - Hiipi kalmankartanohon - rautamiehet kirveet vyöllä. - Kuvat kaatui, ryske kuului, - hätätorvet ammui yöllä. - - Permit syöksyi vuoteiltansa, - heiluttivat tapparoita, - Ruijan miehet kauhuissansa - kapusivat kallioita, - - tuntureille eksyksissä, - loittonivat laivoistansa. - Näki Ruobba rautamiehet, - kulki vastaan soihdullansa. - - -- "Lapin poika, päivän poika, - ilon päivää kerran vietä, - niin saat kultaa pulkan täysi, - näytä meille ensin tietä!" - - Ruobba astui jyrkänteelle, - nosti ilmaan tulisoihdun, - manas esiin suuren meren, - laittoi laivat, teki loihdun. - - "Kuulkaa, soivat sotaharput - Ruijan miesten sankartyöstä, - keulat kohoo, purjeet välkkyy - niinkuin kaarneen siivet yöstä! - - Musta, hurja meri huutaa, - käärmelaivat kelluu veellä, - kukaan teist' ei eksy yöhön, - kun ma soihduin kuljen eellä!" - - Heitti Ruobba soihdun kuiluun, - silloin Anri mieleen muistui. - Kalliolla seisoi Ruobba, - rautamiehet kuiluun suistui. - - Ajoi Ruobba Permanlinnaan, - prinsessan, sen nuoren toi hän, - yhteen veren vuodatti hän, - kolme yötä häitä joi hän. - - Heitti maljan mereen, laivoin - vierahille maille lähti, - palas aartein Permanlinnaan, - kun taas tuikki pohjantähti. - - Kannel kaikui linnass' silloin, - iloisesti Vienan laine - lauloi linnan muurin alla, - kauvas kaikui Ruobban maine. - - - - -XI. - - - Käräjienmäell' lyötiin rikki - Ruthin mitat, siks hän vihan vimmoissaan - yllytteli Hvoslevin ja Buchtin - lyömään jalkapuihin lappalaiset; - kaikkein sydämmissä viha väijyi. - - Bucht vain hohotti ja juovuksissa - ajoi ryöstäin, väen naiset makasi, - eikä ollut monta turvekotaa, - joiss' ei kiristyksistänsä tietty, - kuiskaeltu hänen konnantöistään. - - Aslak harhas poropalkisilla - Kadjaa karttaen ja salaa kaihoten, - Ruthin, Buchtin syytös mieltä kaivoi, - myös hän muisti Biggan pelon, itkun, - kiros' salaa piispat, kirkkokunnat, - - Bigga istui Maunan äidin luona, - virttä veisaili tai Kadjaa lohdutti, - Svakko yksin oli kotosalla, - tuleen tuijotti kuin lyöden arpaa - ihmiselon sala-ongelmista. - - "Pappi ajaa Tromsaan piispan luokse, - pahat peikot virittävät juoniaan, - tulee nälkä, tulee susi, surma, - kirveet laulaa, herää punakukko, - sekasorto, saasta, auta Tiermes! - - Vuoret järkkyy, vapisevat vaarat, - kodat kaatuu, poro lankee polvilleen, - meri kiehuu, tuli nuolee maata, - etsii pakopaikkaa uumenissa, - mylvii, möyryy ulos pääsemättä. - - Hourailenko tässä hornan unta! - Verta, verta, minne katson, verta vaan! - Onko totta, että pappi lentää...? - Kuulen tiuvut, haistan vieraan hajun, - koirat haukkuu... lankesinko loveen?" - - Kotaan astui Hvoslev lumisena, - jäiset puikot riippui hänen hiuksissaan, - astui ankarana keskikotaan - kulmakarvat pystyssä ja lausui - jymyvällä ukkosäänellänsä: - - -- "Svakko! Miss' on pojanpoikas Aslak, - tahdon nähdä elämänne helvetin, - tahdon kukistaa sen rosvoluolan, - josta paha paisuu kaikkialle - myrkyttäen koko Lapin ilman!" - - Svakko heräsi kuin unestansa, - hiipi soppeen tunturille viitaten, - luullen näkevänsä papin haamun - manas: "ootko, kurja, kalmistosta, - mene myrkänä taas Manan maille! - - Sinne manaan sun! Mut miksi kysyn - syitä, jotka tunnen, uness' sinut näin!" - Hvoslev käden nosti kiihkoissansa, - iski kepakolla Svakon päähän: - "kyllä nutistan ma Lapin noidat!" - - Pyhän oven kautta juoksi Svakko. - Hvoslev mietti, istui pulkkaan kuohuissaan, - ajoi suoraa päätä tunturille, - eksyi, kääntyi kotiin, joka kotaan - poikkesi ja pauhas parannusta. - - Tuli seuroihin hän tuomioineen, - pyhät raivostuivat hänet nähdessään, - tyynesti hän jakoi iskujansa - niinkuin isä kurittaissaan lastaan, - kunnes talttui pahin uskon vimma. - - Toista tietä ajoi Bucht ja löysi - tyhjän kodan, näki tulen sammuneen, - leimas ryöstömerkein padat, vuodat, - vieraiks miehiks otti Jounan, rengin, - Maunan kodalle hän sitten ajoi. - - Meni kotaan Bucht ja näki Biggan: - "et mua veisuillasi, vaimo, käännytä - niinkuin koitit kääntää Ruthin vaimon. - Missä miehet, missä sikiösi? - Vastaa, vaimo, lakkaa vinkumasta! - - Vai et vastaa, kyllä tiedän tempun!" - sanoi Bucht ja paukautti käsiään, - Bigga säikähtyi, mut silmä välkkyi, - kimmahtain kuin tiine ilveskissa - raivoissaan hän hyppi, hoki veistä. - - Silloin jolsa Magga painoi Biggan - taljalle, vei Hetan kotaan väkisin, - sanoi mennessänsä: "kuule, Buhtta, - kyllä tunnet meidän heimon naiset - vaan et tunne meidän miesten mieltä!" - - Tulen ääreen istui Bucht, ei kuullut - kuinka Jouna kodan takaa kuunteli, - sopesta hän silloin itkun kuuli, - nosti taljan, näki Kadjan ruumiin: - "kyyhkyseni, nyt sun vihdoin löysin. - - Tule! Isäs kutsuu sua kotiin, - hellästi sun vien kuin omiin häihisi, - mull' on toinen poro mukanani, - oman poros sidon pulkan perään, - niin et eksy enään näille maille!" - - Jouna ajatteli itseksensä: - en ma Aslakille, Buhtallekaan suo - Kadjastani, keskikodan kukkaa. - Keksi keinon, kaivoi pulkan pohjaa, - kaatoi Buchtin poron korvaan viinaa. - - -- "Tässä seison enkä tule kanssas - vaikka sitoisit mun pulkan pohjahan", - sanoi Kadja. -- "Niin siis sinut köytän!" - sanoi Bucht ja halun hurjapäissään - kantoi Kadjan, sitoi pulkan pohjaan. - - Ajohihnall' iski; porohärkä - kaarsi niinkuin koiraa säikähtäessään, - pillastui jo mäen alla, käänsi - sarvet ajajaansa päin ja potki, - toinen poro kiiti Kadjan kanssa. - - Poro yltyi, kaatui Bucht ja ähki, - ryömi pulkan alle, poro potki vaan, - hiljaa kykki Buchti kumarassa, - etsi turhaan viinaeväitänsä, - poron talttuessa esiin kömpi. - - Tunturilta oli Mauna nähnyt - oudot vieraat, ajoi laaksoon porollaan - kohti porokylää, näki Kadjan, - poron kiitämässä tievaa pitkin - polvein nasatessa sähön lailla. - - Kadjan poron Mauna pysäytti, - impi valitteli hälle vaiheitaan. - Silloin virkkoi Mauna vakavana: - -- "Kuule, Kadja, kyllä Aslak kostaa, - mutta nyt sun vien ma Juoksan kotaan. - - Näin sä uuvutat vain urhon mielen, - yhteen veresi kun häneen vuodatit, - vuoti kaikki voima Aslakista, - kääpiöksi käy hän naisen kautta - eikä jättiläiseks jättitöissä!" - - Sanoi, vakavasti houkutteli - Kadjaa mairitellen kotiseuduille. - Porot kiiti niinkuin pilven varjot, - Kadja nyökäytti tuntureille - hyvästinsä, hellät hyväilynsä. - - Mutta Jouna juoksi paliskuntaan, - kehui poropaimenille keppostaan, - kieri lumessa ja noitui, nauroi, - matki Buchtia ja ähki, rähmi. - Svakko tuli hiljaa nuotiolle. - - - - -XII. - - - Kömpelöltä näytti kirkko kunnaallaan - niinkuin hautova ja iso riekko. - Kirkko oli täynnä ristikansaa, - surutonten koreet puvut kiilsi, - pyhäin puvut puhui vakavuutta. - - Tuli vaimot kantain lasta komsassaan, - kirkonseinään sukset pystytettiin, - Ruthin luota hoippui moni lappi, - nosti kirkonportaill' leilin suuhun, - joskus remu kuului messun lomaan. - - Ovensuussa saamilapset leikkivät, - kirkoss' oli hien, pihkan haju, - miesten puolla istui eri ryhmin - Aslak, Mauna, Rista; naisten puolla - Kadja, Bigga kuullen messu-ääntä. - - Lempeästi kirkkoväärtti myhäili - päässä valetukka, piispan lahja, - nähtiin Ruthin vaimo, Klement, Juoksa, - surutonten katseet oli veltot, - pyhäin silmiss' oli kiihkon tulta. - - Astui alttarilta Hvoslev kaapussaan, - nousi, puhui saarnastuolistansa, - alas tulvi tulikivisaarna, - kimpos seiniin, kieri ulos ilmaan - yli hautuusmaan ja kyläkujan. - - Niinkuin vanhan testamentin profeetta, - sotanasiiri hän julki huusi - anateemansa ja iski lautaan, - tankkas sanaa ikivanhaan tapaan - vailla henkeä ja herätystä. - - Aslak katsoi häntä, muoto musteni, - muisti Svakon saamat papin iskut, - muisti pakon, uskon uhkaukset, - pyhän valheen, papin vallanhalun, - verot, vainot, kurjuudet ja kauhut. - - "Lain salama kun iskee Sinailta - ihmissyämmeen, puhkee tuskan huuto, - evankeliumin valonsäteen - kohdatessa raikuu ilon ääni, - mikään ihmisvoima sit' ei estä. - - Jalot, korkeet tunteet ääniin puhkeaa, - muuten ihmissydän särkyy, murtuu, - ei ne vaijeta voi kirkossakaan!" - -- Nuo Laestadiuksen syvät sanat - muisti Aslak, vaipui mietteihinsä. - - Lauri Leevi pappi on kuin papit muut, - minä yksin olen tosi pappi, - seuran ylipaimen, hengen päämies, - en voi kuulla tulvaa palkkasuusta, - veroilla sen autuuden saan maksaa. - - Niin hän mietti, kuuli saarnastuolista - papin väsyttävän, turhan uhkan - raipaniskuista ja jalkapuusta, - silloin havahti hän aatoksistaan, - kuuli itkun tyrskeen naisten luota. - - Biggan olkapäähän Kadja nojasi, - itki ilmi kaikki sala-itkut, - kaikki kaipaukset, synnin tuskat, - mutta käytävällä kulki Magga - elein nauratellen pyhäin seuraa. - - Niinkuin syyskuun hämärässä äkkiä - lankee rankkasade räppänästä - sammuttaen tulen, kodan seiniin - yksitoikkoisesti rummutellen, - niin nyt itku kuului kaikkialta. - - Aslak värisi, ja tunteen humina - kävi ruumiin läpi herkytellen, - voiman hehku kävi sielussansa, - kookkaana ja äkkiarvaamatta - penkille hän nousi, huusi ääneen: - - "Herätkäätte, saamelaiset, herätkää, - pirun profeetta on meidän pappi, - kääntykää jo poijes hänen luotaan, - kääntykää jo poijes pimeästä, - kuulkaa korvess' ääntä huutavaisen! - - Kuulkaa! Kautta Hengen pyhitetty oon, - Hengen vaikutteesta kiroon kaikki - kääntymättömät ma helvettihin, - min' oon tie ja avain autuutehen, - pappi, rukoile, käy polvillesi!" - - Hii ja huu! Nyt riemun huudot kaikuivat. - Niinkuin Daavid tanssi arkin eessä - tanssi Aslak kirkon lattialla, - penkeistänsä nousi miehet, naiset, - huumeissaan ja huutaen ne hyppi. - - Aslak Kadjan pyhään kisaan tempasi. - Mylläkästä yli kaiken kuului - Laurin ääni: "teitte Isän huoneen - rosvoluolaks!" aukas kirkon portit, - hautuusmaalle syöksyi lappalaiset. - - Vanha kirkkoväärtti kulki rauhoittain, - vihdoin joukko hajosi ja tyyntyi, - kirkonkellot soi kuin myrskyn kellot - ihmishulluutta ja ihanuutta, - kaiken kauneutta, kadotusta. - - - - -XIII. - - - Piispankäräjät jo oli käyty, - paimenkirjeet kiersi pappiloita. - Häiväistykset, nuhdesanat lensi - korpiteitä, kautta kotien, - yli sammuneitten nuotioiden. - - Kesän hiljaist' oli kaikkialla, - saamit vaelsivat merenrantaan, - syksyllä kun sieltä palasivat, - leiskui vimma ilmiliekkihin, - alkoi vihan, raivon, hirmun aika. - - Musta katsanto kuin iho heillä, - hulluus silmissä ja vaahto suussa, - ei Laestadiuskaan järjen sanaa - saanut kalloihinsa mahtumaan, - oppi-isänsäkin hylkäsivät. - - Heidän mielestänsä ihmiskunta - mateli kuin mato heidän allaan, - Pojast' oikealla istuivat he, - Luojan jäseniä olivat, - raamattu ja uusi testamentti. - - Maassa uudessa he asustivat, - armorikkaan ajan koitonmaassa, - kuolo olivat, ei kuolla voineet, - synnit saivat antaa anteeksi, - valta oli tuomita ja tappaa. - - Naiset karkasivat miesten luota - 'apostolein' vaimoiksi, ja miehet - pieksi alastomat, nuoret tytöt - jäätyneillä koivunvitsoilla - tunnustamaan salasyntejänsä. - - Kulki Magga kerran metsätiellä, - tuli vastaan Svakko verkkoinensa, - Neitsyt Maariaksi vaati Magga - Svakon itseänsä sanomaan, - Svakko kätkeytyi erämaahan. - - Ajoi Aslak pitkin Saamemaata - Maunan, Laurin kanssa tuntureita, - tasajalkaa hyppien hän riehui, - kodast' ajoi kotaan kuuluttain - pyhää sotaa kirkkokansaa vastaan. - - Oli niinkuin satu-ajan yöstä - ammoin kesytetty eläin oisi - hirviönä esiin hyökkäellyt, - noussut peto ihmisrinnasta - vuosisadat hiljaa maattuansa. - - Kulona hän kulki öin ja päivin, - kerran raamatun hän polki alleen, - eikä rajaa ollut raivollansa, - kaikki Biggan hellät neuvot hän - unohti nyt suuruusuhmassansa. - - Kutsui Aslak kokoon valittunsa, - kotakäräjiin hän kutsui miehet: - -- "nyt on Herran vihanpäivä tullut, - katso, profeettanne minä oon, - katso, minä olen kuninkaanne. - - Kuolkoon Buhtta, kaatukoon myös pappi, - Ruutan yli koston kirves heiluu, - uskottomain synti ei oo surma, - punakukko kohta kohoaa - Ruutan talon harjalle ja kiekuu. - - Mulle annettu on taivaan voima, - Mauna hengessä on vertaiseni, - mutta minä olen kuninkaanne, - Lapin kuningasten kuningas, - vainovalanne nyt vannokaatte!" - - Pystyyn kavahtivat kaikki miehet, - heiluttivat miehet puukkojansa: - "totisesti, sulle valan teemme, - saamelaisten suuri gonagas, - Guovddageidnoon, kaikki Guovddageidnoon!" - - Valan vannottuaan söivät miehet - pyhän atrian, päät taljaan vaipui, - miehet nukkui; Jouna hiljaa luisui - räppänältä kaikki kuultuaan, - riensi sanaa viemään Kautokeinoon. - - * * * - - Istui suruissansa vanha Svakko - risumajan eessä erämaassa - verkot, ahraimensa unohtaen, - silloin tärähti ja vonkui maa - hiljaa vavisten kuin piesty poro. - - Herkän korvan painoi vanhus maahan - kuin ois Jabme-aimost' äänen kuullut, - mutisi ja puhui itseksensä: - "ankea on aika, hukkuu maa, - vanhat jumalat on unhoitettu. - - Korppi muuttuu lumivalkeaksi, - joutsen lentää sysimustin siivin, - talvella saa poro uudet sarvet, - kaihtaa ihmistä ja metsistyy, - käärmeet yöllä käyvät käräjöitään. - - Lapsivuoteeseensa kuolee äidit, - sota, nälkä sortaa parhaat miehet, - naiset kiistelevät jäänehistä, - jalan jälkiäkin suudellen - vuodattavat kurjat kyyneleitään. - - Koira muuttuu sudeks taas ja ulvoo - yksin yössä kodan raunioilla. - Mitä mietin? -- Ehkä kaikki muuttuu - maailmassa ihanaksi taas, - se on vallass' suurten jumalien." - - Niin hän mietti, astui venoseensa, - hiljaa sauvoi sytyttäen soihdun, - iski ahraimella lohen kylkeen, - paistoi kalan risutulella, - nuotionsa ääreen nukkui vihdoin. - - Ympärillä nukkui vanhat vaarat, - vavahtivat kerran unessansa, - alku-aikaa ehkä uneksuen, - tuli-aaltoina kun vyöryivät - jähmettyen jäähän, iki-yöhön. - - - - -XIV. - - - Pyhäinpäivän aatoll' Aslak Hetta - raidon jäless' ajoi Kautokeinoon - eellä ahkiossa koivunraipat, - vuoroin pieksi tiellä tulijoita, - vuoroin poroansa pieksi Aslak. - - Päättyi huomenissa kirkonkylään - Aslak Hetan kuninkainen retki, - hiljaa kirkoss' istui, mutta myrsky - kulki korkein aalloin sielussansa, - sanaa sanomatta ulos lähti. - - Kirkon ovell' ootti Ruth ja heitti - käsiraudat pyhäin jalkain eteen - sekä ilkkui: "nytpä koitetahan - Stefanuksen uskoa!" mut vaiti - astui Aslak ohi kiukuissansa. - - Kuuli pilkkanaurun ympärillään, - näki Juoksan, Kadjan kirkkolähdön, - huomas koulumestar Gundersenin, - kaikki mustui hänen silmissänsä, - pystypäin hän kulki majapaikkaan. - - Lähti suruttomat monin poroin - yöpyäkseen Autsin pieneen kylään. - Aslak yönsä nukkui levotonna, - aatos teki työtään pimeässä, - pahat voimat valvoi vuoteellansa. - - Välähteli salamakin silloin - läpi muiston joka sielun soppeen - valaisten ja hetkeks ihastuttain, - pimeässä vaipui sielu taasen - vielä syvempään ja synkemmäksi. - - Kulki huomenissa Ruthin pihaan, - siellä aitassansa Ruth jo hääri. - Buchtin luona istui Matte Jouna, - Buchti nauroi hänen hädällensä: - "minut tappaa? ken sen uskaltaisi!" - - Pyhät saarsi Ruthin pihamaalla, - hyökkäs Aslak esiin nuijallansa, - maahan löi hän Ruthin sekä huusi: - "kosto pyhän Herran herjaajille, - kuole piru!" iski puukon rintaan. - - Kuuli Buchti Ruthin avunhuudon, - riensi pihaan pamppu kourassansa, - juoksi vahva Mauna häntä vastaan, - painivat kuin vanhat uroskarhut, - kunnes Buchtikin sai puukon iskun. - - Ruthin vaimo katsoi akkunasta, - kaatui kauhuissansa lattialle - tuskan kylmä hiki otsallansa, - tointui, nousi, ryömi takatietä, - pappilaan hän juoksi hädässänsä. - - Helmat humahtivat korvissansa, - vaarat tanssi hänen silmissänsä, - okaat löivät häntä kasvoihinsa, - tuuli hajotteli hiuksiansa, - suru, kauhu karmi sydänalaa. - - Ruthin pihall' itki yksinänsä - Bigga äiti aitan portahalla, - pyhät syöksähtivät Ruthin taloon, - myllertäen, rikkoen ja ryöstäin, - huoneest' toiseen huutain temmelsivät. - - Maasta nousi Bucht ja laahusteli - ullakolleen jättäin verijäljet, - sulki oven, ryömi vuoteeseensa, - mutta Jouna juoksi salateitä, - ajoi avunhakuun Autsin kylään. - - -- "Loddatsham! Mun oma lintuseni, - Aslak, mitä teit, ah, armahani!" - vaikeroitsi Bigga lyyhistyen. - -- "Herra, armahda mua synnillistä!" - voihki Buchti yksin ullakolla. - - Hurjin huudoin juoksi pihaan Magga - jäless' Aslak, Mauna, Rista, Lauri; - uskon veljet näki veripilkut, - kirkuen ne kiipes ullakolle, - ovi särjettihin ryskinällä. - - "Pirun kätyri, nyt kuole, koira!" - huusi Aslak työnsi pitkän puukon - Buchtin rintaan, Magga haloll' iski - puukonpäähän, niinkuin teuras vihdoin - veti Buchti viime henkäyksen. - - Veti henkeänsä Aslak Hetta, - hullu raivon riemu täytti rinnan, - niinkuin humalassa alas juoksi, - roihdun sytytti ja tuleen pisti - Ruthin talon, aitat, rakennukset. - - Hyppi miehet, naiset kartanolla, - hyppi liekit pitkin kattomalkaa, - ikkunoista tulikäärmeet leiskui, - tuli tuuli, nosti tulimeren - kohti korkeutta, joka hohti. - - Kirkonkatto välkkyi valkoisena, - vaivaiskoivut niinkuin ruusupensaat - veriruusuin loisti vasten lunta, - pilvet kiitivät kuin isot koirat - tai kuin rivot aaveet yli vuorten. - - Kuninkaista nauruansa nauroi - Aslak Hetta, Lapin kuninkainen, - nimess' suuren, kurjan kuninkuuden - kädet nosti, huusi miehillensä: - "Pappilaan! Nyt alkaa papin vuoro!" - - Naiset tulen luota kirahtivat - niinkuin hurjat, hullut noita-akat, - kaikki rynkäsivät kylätielle, - eellä Aslak niinkuin villipeura - juoksi, juoksi tietä pappilahan. - - Mäellä hän kääntyi, katsoi hetken - tulikipeneitä, jotka lensi - yli Alattion joen törmän - tuliperhosina liehuellen - lumitähtikukkiin sammuakseen. - - Mutta hartaana ja hiljaisesti - hiipi Bigga Ruthin ruumiin luokse, - nosti kädet kohti korkeutta: - "Älä rankaise mun rakkaintani, - kovin koita, Herra, huonettani!" - - - - -XV. - - - Päivällistä syöden istui perhe - pappilassa vaiti, vakavana. - Papin rouva sanoi lempeästi: - "eilen kirkoss' oli kumman hiljaa, - nyt se hiljaisuus mua peloittaa." - - Virkkoi pappi: "Lapista ei pidä - leipää etsiä, ei sieltä kukaan - viel' oo palannut; ei pakkokeinoin - rauhaa luo, ken miekkaan tarttuu, - miekkaan hukkuu, nyt sen ymmärrän." - - Mutta Inka soitti sormillansa - rummutellen poloneesin tahtiin, - muisti eilisillan tanssiaiset, - pitovieraat, paksun, pyyleen Buchtin, - joka soitti päissään huilullaan. - - Muisti Thude Nordvin kokkapuheet, - muistui mieleen vielä mieluisammin - nuori papin alku, studiosus, - sacri ministeri candidatus, - sukulainen sinisilmäinen. - - Silloin saliin juoksi Ruthin vaimo, - kaikki atrialta pystyyn nousi. -- - "Älä itke, vaimo, älä pelkää, - Inka, rauhoitu, ma käyn ja katson, - koitan hurjan joukon rauhoittaa." - - Sanoi Hvoslev, jätti sauvan nurkkaan, - kulki hiljaa kohti kirkonkylää, - malttaneet ei naiset kotiin jäädä, - kaukaa seurasivat papin tietä, - pappi kulki kohti templiään. - - Niinpä raskaasti ei koskaan käynyt, - kulki rakkaan tiensä kumarassa, - ennen kulki usein ilomielin - sunnuntaisin saarna-aatoksissa, - nyt kuin Golgatalle kävi hän. - - Tuli kiroellen pyhät vastaan, - naiset sylkien ja miehet juosten - eellä Aslak, Mauna, nuori Lauri, - Aslak, Rista, Magga murtain suuta - sakeana sauhu takanaan. - - "Kuule, pappi, huutaja nyt huutaa, - jo on kirves pantu puiden alle, - jos ei puu voi kantaa hedelmiä, - hakataan se, tuleen heitetähän, - Herran päivä lähestynyt on! - - Etkö pelkää Herran vihan tulta, - katso, pappi, noin ne paatunehet, - palaa helvetissä!" -- Aslak Hetta - viittas kädellänsä Ruthin taloon, - käski papin kädet sidottaa. - - Sidottihin kädet selän taakse, - naiset lyötiin kylmin koivunraipoin. - Magga tarttui nuoren Ingan hiuksiin, - nosti käden Lauri, eteen astui, - torjui nyrkiniskun kädellään. - - Katsoi Hvoslev tyynnä, totisena - Aslak Hetan silmiin säikkymättä, - niinkuin risahtaissa korvess' oksan - hirvi, susi katsoo kohdatessaan - toisiaan ne mittas katseillaan. - - Silloin Autsist' tuli apujoukko, - Klement koulumestar' etupäässä - pyssyin sekä nuijin kirkkotieltä, - uhaten hän käski, nosti pyssyn - niinkuin kouluss' ennen keppiään. - - Kimmahtivat pyhät papin luota - surutonten kimppuun, vaihtui iskut, - monet pyörtyi maahan mellakassa, - monet huohottivat haavoissansa, - monet verin maahan tallattiin. - - Karjui joukko kuin ois irti päässeet - kaikki pahat henget helvetistä, - kiiri äänet yli talviseudun, - kaikui intohimon, tuskan huudot - kuin ois sata koiraa haukkunut. - - Kuului vihlovat ja villit äänet - iltahämärässä, sekamelskaan - sotkeentuivat veljet, vihamiehet, - kunnes pyhäin joukot teljettihin, - sidottuina latoon ajettiin. - - Päästettihin pappi siteistänsä, - Inka itki, papin rouva vietiin - tajutonna kotiin, kaikkialta - kuului kirous ja vihan voihke, - ladoss' yhä pyhät mellasti. - - Kiristellen hampaitansa Aslak - ponnisteli pauloissaan ja huusi, - Mauna siteitänsä koitti purra, - Laurin silmään nousi kyynelhelmi, - vieri palkin rakoon polvilta. - - Saapui surutonten lisäjoukot, - kekseillä nyt ulos raastettihin, - kiskottihin pyhät pihamaalle, - lyötiin rautoihin ja vankikyydin - vietiin vankilahan Alteniin. - - Ja se kulku oli murheen kulku, - ruumiskelloin soitto, surusaatto, - ja se kulku oli niinkuin retki - itkun erämaassa, surun maassa, - taivas huokasi ja huokas maa. - - Ja niin harmaana ei hohda koskaan - Lapin taivas kuin se hohti silloin, - ja niin syvään huokaillut ei milloin - Hvoslev katsoessaan akkunasta - tämän kurjan kulun nähdessään. - - Mutta ladon alta ryömi hiljaa - Matte Jouna, nosti pullon suuhun, - ryyppi kunnes juopui, nukkui hankeen, - hampaat irvistivät pimeästä - kohti raskaan taivaan kattoa. - - Kaukaa pilven reunalt' tähti vilkkui - levollisna, yksin kurjaan maahan, - lensi, katos avaruuden kautta - löytämättä onnen toivojaansa, - rauhaa löytämättä lentäissään. - - - - -XVI. - - - Käräjienmäell' Altenissa - voudin, lautakunnan läsnä ollen - antoi tuomituille rättäri - määrä-iskut, vaiti kesti Mauna, - kärsi Aslak sanaa päästämättä. - - Elinkautisvankeuteen vietiin - monet pyhät, Lauri, Magga, Rista. - Aslak, Mauna kuoloon tuomittiin, - vaan ei tunnustaneet syyllisyyttään, - kuoloon kulkivat he täynnä uhmaa. - - Nosti päänsä Aslak yli rahvaan - niinkuin marttiira ja uskon uhri, - huusi korkeana hulluuttaan: - "se on täytetty, ma olen Kristus, - Eli, Eli, lama sabachtani!" - - Uskollisna nytkin seuras Mauna, - mestuupölkylle hän laski päänsä. - Korkealta kaatui kuollessaan - voitelutta, voittamattomana - Aslak, päivänpoika, kuninkainen. - - Kuutamolla yöllä hautas Hvoslev - heidät kalmantarhan aidan taakse, - itkenyt ei Bigga, saamina - aatteli hän: ikuisuuden maahan - pääsi Aslak valoon vaivoistansa. - - Kauvan yksin öillä itki Kadja, - keskikodan kukka rakkauttaan, - luonto sääli hänen suruaan. - -- Meni kesä, talvi, tuli uusi kevät, - uusi talvi satoi unhoon jäljet. - - Rakkauden ehtymätön lähde, - elonhalu nosti uutta terää, - uuden kaihon kukan mullastaan, - tuli yösenpuolen maasta kosjo, - kalastajalappi lohduttaen. - - Hymyi Kadja surunhymyänsä, - puki ylleen tulipunakäyhdin, - hopeevyölle sitoi helynsä, - ajastajan kosjon lahjaa kantoi, - vietti häänsä meren auvetessa. - - Jälkeen häiden vanha Juoksa hoippui, - levotonna kätköraunioillaan - kuin ois raha kättä polttanut, - kerran pororengit löysi ukon - kuollehena riksikasallansa. - - Vankilassa nuori Lauri Hetta - monet talvet, monet kesät istui. - Yli muiston mustain kuilujen - vieri vuodet niinkuin lumivyöry, - paistoi päivä jälkeen myrsky-öitten. - - Sydän suli, tasaantui ja tyyntyi, - yrttitarhoiks ruusunihaniksi - muuttui elämänsä erämaa, - usein Hvoslev kävi hänen luonaan - hädän hetkell' lohduttaen häntä. - - Usein ristikosta nuorukainen - katsoi ikävöiden ijäisyyttä - vapauden jano rinnassaan, - revontulten taivaall' leimutessa - muisti lapsuutensa lempeet muistot. - - Näki uudestaan ne armaat näyt, - kodat loisti niinkuin taikalyhdyt, - nuotiot ja padat rannoilla, - tulen loisteess' soutomiesten varjot, - kuuli tutut joijut, porokellot. - - Tai kun kevään tullen tippui räystäs, - näki joutsenten ja merilintuin - kiitelevän yli vankilan, - kuuli ajojäiden, vapaan meren - korkeen luonnonveisun korvissansa. - - Äkkiä hän nousi vuoteeltansa, - kuuli avainkimpun helisevän, - vouti, Hvoslev astui koppihin, - Lauri toipui lapsuusunelmistaan, - rippikouluajan aatoksistaan. - - Armahduksen sanoman toi vouti, - kummastuen katsoi häneen Lauri, - nousi hiljaa, kääntyi ovella - hyvästellen seiniä ja pöytää, - vuodetta hän katsoi ristikkohon, - - niinkuin mierolainen jättää majan, - jossa yönsä on hän hyvin maannut, - kuin ois jäänyt osa onnestaan, - pala sydämmestä lukon taakse, - maailma taas avarana eessä. - - Niin hän tunsi. Näki vanhan äidin, - vanhan harmaantuneen, köyryn Biggan, - näki Maggan, Ristan, vangit muut, - hyvät heimolaiset vapahina, - näki Ingan kera nuoren sulhon. - - Näki tutut porot, jotka nosti - kruunupäitään hänet huomatessaan, - lumi häikäsi ja päivä loi - hänen silmihinsä onnen väikkeen - kuin ois ensi kerran päivän nähnyt. - - Bigga pojan poskeen painoi posken: - "puorist... kiitos, taivaan taata, annoit - kolme rakkautta; yhden vei - viekas meri, maa vei ahne toisen, - kolmannen sain jälleen, kuopukseni." - - Pulkkaan istui Lauri, toiseen Bigga, - silloin portin eteen vankikyyti - porovarkaan, Matte Jounan toi, - poispäin Jouna käänsi juudaskasvot, - koitti peskiin peittää häpeäänsä. - - Ajoi rakkahille tuntureilleen - Lauri iloisena sydämmessään, - päätään vaarat nyökkäs iloissaan, - tiellä riekot nauroi iloisesti, - Laurikin taas nauroi iloissansa. - - * * * - - Tyrmästänsä päästyänsä Jouna - luisui kurjuutensa kuilun varjoon, - tappelussa silmä puhkaistiin, - kerjäsi ja heti joi hän almun, - kulki ummikkona, untelona. - - Kalastajalappi kujeillansa - kyhäs kerjuukirjeen petturille, - sitä ihmisille näyttäissään - sai hän rovon sijaan selkäsaunan, - huomas juonen, pisti pilkkaajalle: - - "Ruman juoigan mulle, lempo, laitoit, - varoit varasta sä karttamasta, - siksi vamman jalkaas, kätees saat, - toiste muistat Jounan 'silmäpuolen'", - Jouna keksipuulla rikkoi ruudut. - - Jaalaan heitettihin Matte Jouna - Tromsaan vietäväksi, karkas maihin, - siitä asti häntä pelättiin: - lapin käteen, jalkaan puhkes paiseet, - vuoden kamppaili hän elämästään. - - Vanhana ja tekohurskahana - kankein, laihoin jaloin kiersi Jouna - poropaimenena polkujaan - Ruijan rannikoilta rauhatonna, - vieraan leipää söi hän, leipää sylki. - - Yhä etelämpiin maihin vaappui - mieron tiellä tuntemattomana, - kohtaloaan salaa kiroillen, - palannut ei koskaan heimon luokse - Jouna raukka, Jouna silmäpuoli. - - - - -XVII. - - - Lepäs avaruus kuin musta meri, - kaartui pimeys kuin yökön siipi - yli Saamemaan kuin kerran muinoin - yön ja kaiken luomiskauden aikaan, - tähdetönten, tyynten tyhjyyksien. - - Nukkui pedot talviluolissansa, - nukkui kodat lumikinoksissa, - nukkui ihmiset ja porot, koirat, - yksin Nälkä ajoi pulkassansa - pitkää, polutonta erämaata. - - Passevaaran laell' istui Svakko - kirves polvella ja rumpu maassa, - sumun takaa kiilsi seidan hahmo, - liikkumatta istui suuri noita - niinkuin vuosisataisvanha seita, - - jok' on tuijottanut ohi kirkon - tuhat vuotta kauvas kaihisilmin - aavistusten sekä arvoitusten - alla ammottavaan, syvään kuiluun - koskaan löytämättä kaiken pohjaa. - - Sumu katosi kuin sairas kaihi, - tunturit taas nousten noroistansa - seisoivat kuin vanhat jättiläiset, - kiipesivät yli toisiensa, - yli kyhmyselkäin painien ne ryömi. - - Jalat rämpi jängissä ja soissa, - kainaloiden alla pilvet sousi, - kyyristynein, jäykin niskoin jätit - hyppyyn hyökkäävinä kouristuivat, - kohosivat yhä korkeemmalle. - - Nyrkit puristuivat voima-iskuun - taivaan tyhjää kantta tavoitellen - sisus-uumenissa tuli, tuska, - kerta kaikkiansa lyödäksensä - visapäillään puhki taivaan navan. - - Käydäksensä kerran käräjöitä - itse ikuisien istunnoissa, - julki huutaaksensa kaiken tuskan, - kaiken kahlehtivan, öisen kauhun - kylmän kylläisille jumalille. - - Katsoi Svakko pohjaan, katsoi itään, - ootti päivää niinkuin ennen muinoin - esi-isät, vanhat, viisaat noidat - joijuin tervehtivät aurinkoa, - söivät päivän-uhriatrioita. - - Siirsi katseen seitaan manaellen: - "vaadin, vaadin sinut voittosille, - ilkut itseäsi, saita seita, - sulle annoin parhaat poroistani, - sulle uhrasin ma elämäni. - - Mikset lyönyt maahan murhamiestä, - uuvuttanut synkkään syvyytehen - punakäyhtimiestä piiluinensa, - joka kaatoi kaikkein kalleimpani, - Aslak poikaseni poloiseni! - - Päätönnä hän harhaa häpeässä - Jabme-aimon alhon syvyydessä - vailla suopunkia, vailla jousta, - vailla riistaa, ruokaa, metsäkoiraa, - vailla naista, iloa ja rauhaa. - - Gedgge-Ibmel! Jollet liitä yhteen, - minkä käräjillä käsky riisti, - jollet kosta heimohäpeääni, - jollet nosta tänne poikastani - ennen päivän suurta sarastusta, - - niin en usko enään enteitäsi, - enkä paljasta ma vanhaa päätä, - kokoon yhdeksän ma pihkapuuta, - jotka nähnet, tähän pyhään paikkaan - ja sun poroks poltan petturina!" - - Otti Svakko käteen arparummun, - korvaa kallisti hän helinälle - kuunnellakseen ääntä kohtaloiden, - lauloi tolasjuoigan, muinaislaulun, - unohtuneen, kuolleen, kauniin laulun. - - Lauloi Päiveneita'n kuolemasta, - Njavvis-ene'stä hän säkeet siitti, - joka väsyneenä vaivoistansa - lepäs sairahana vuoteellansa - pyhän kota-oven luona yöllä. - - Ikävöitsi päästä iki-iloon, - Tiermeen salamoiden risteillessä - Ibmeliä aina ihaillakseen, - omaa taataistansa, suurta Päivää, - näki oven luona kylmän vieraan. - - Joikui joutsenlaulun pojallensa, - Njavvis-ene lauloi iltalaulun, - kuinka aurinkoinen armas laskee, - kaikki maa käy kovin pimeäksi, - koska, koska tulee kerran aamu! - - Kaunis päivä laskee, karja kuolee, - musta rutto surmaa, paarma pistää, - susi vaeltavi väijyksissä, - valon lapset eksyy yksin yöhön, - Päivä lempeänä länteen laskee. - - Päivä laskee. Kaunis Päiveneita - valon lähteen kotiin taasen lentää, - viepi sylissänsä tyttärensä - yli alimpien auringoiden, - yli yhdeksännen tähtitaivaan. - - Hautakaatte tämä kirkas tomu - Haldivaaran korkeimpahan huippuun, - ikivihreänä hauta hohtaa, - siell' en ole minä, henki liitää - lumipuhtahana Saamemaata. - - Nuori, neitseellinen, puhdas henki - liitää yli lumilakeuden, - valvoo saamineitseen suloutta, - saami-äidin pyhää puhtautta, - koska, koska tulee kerran aamu! - - -- Svakko uupui, vaipui unelmiinsa - kuin ois nähnyt tuhatvuotisunta, - havahti ja katsoi ilman rantaan, - missä kuulti hieno keltajuova - niinkuin palttinainen kuolinliina. - - Tuli tuuli merimatkoiltansa, - pyyhki viileäksi Svakon otsan, - johon sarastus kuin kultaloimi, - niinkuin päärmäelty sulhaskäyhti - kajanteena loisti aamun mailta. - - Hiljaa Svakko kulki kiven luokse - yli pyhän piirin horjumatta, - tervaskantoihin hän tulen pisti, - humahteli liekit korkealle - korven kohahtaissa aamu-yössä. - - Liekkiin laski Svakko uhrisarvet, - heitti helisevän arparummun, - nousi, nosti, kaksin käsin kirveen - taikomatta, vimmavoimin iski, - seidan halkasi ja kaatoi kuiluun. - - Jyrkänteeltä jyrkänteelle vyöryi - pyhä uhrikivi kumahdellen, - onkaloista ponnahteli kaiku - vastaan kaikua ja solaan vaipui, - silloin sammui tuli, päivä nousi. - - Nousi suuri, aina armas päivä, - lämmin, läikähtävä ilon tuoja, - synnyttäjä, kaiken kasvattaja, - nousi niinkuin nousi ensi kerran - ensi ihmisille ensi yönä. - - Hohti huiput, välkkyi Haldivaara - tuhat tuhansissa timanteissa, - säteili nyt koko ilmakehä - joka aarrekätköön, satu-aittaan, - joka kodan räppänään se paistoi. - - Tunturit ne kyyristyivät kokoon - kääpiöiksi korkeen taivaan alla, - alas vaipuivat ne voimatoinna - niinkuin häveten ja jäykistyivät - murinaan ja jylhään mykkyyteensä. - - Katsoi Svakko taivaalle ja itki, - ilosta hän itki ensi kerran: - "vielä kerran sain sun kasvos nähdä - ennen kalmantarhan taivallusta, - nyt sen tunnen, tiedän, tahdon, lähden." - - Niin hän hiljaa hiihti alas vuorta - kaunis, tyyni kajas kasvoillansa, - vaarat takana ja päivä päällä, - alla laaksot, jäkälät ja jängät, - etääll' aamutulen kotasauhut. - - Hiihti hiljaisimpaan erämaahan, - Saivomaahan, suureen suvenmaahan, - missä onnelliset noidat nuortuu - loveen langeten ja uinahtaen - ikipuitten vilpoisimpaan varjoon. - - - - -SELITYKSIÄ. - - -Kautokeinon uskonnollinen meteli tapahtui v. 1852 Kautokeinossa Norjan -Lapissa, lähellä Suomen rajaa. -- Runoelmaan on liitetty myös läheiset -tapahtumat pastori Stockflethin ollessa pappina Kaaresuvannossa. Oman -pappinsa sai Kautokeino vasta v. 1852, jolloin Hvoslev astui virkaan. -Jyrkemmän vastakohdan saavuttamiseksi on Hvoslev kuvauksissa saanut -ankaramman Stockflethin luonteen ominaisuuksia. -- V. 1854 mestattiin -Altenissa metelin pääsyylliset Aslak Hetta ja Mauna Sompio. - -_Päivän poikien_ ajatellaan asuvan päivän puolella, jolla lappalaiset -ymmärtävät eteläpuolella napapiiriä sijaitsevaa rannikkoa. Sen -pohjoispuolella olevaa seutua sanottiin yön puoleksi ja sen asukkaita -yöpuolen kansaksi. - - _Saamemaa_, Lapinmaa. - _Passevaara_, pyhä vaara. - _Biegga_, tuuli. - _Peski_, turkki. - _Matte Jouna_, Johannes Mathiesen. - _Njalla_, paalun päähän rakennettu aitta, missä lappalainen säilyttää - riistaa, juustoa y.m. - "_Koitto_", hämärän lepo, syöttöaika ennen porojen lähtöä pitkälle - taipaleelle. - _Taata_, taatto. - _Biritista_, Bigga, puhuttelumuoto. - _Loddatsham_, lintuseni. - _Gedgge-Ibmel_, kivinen seita. - _Stuorra Junkkeri_, epäjumalien yhteisiä nimiä. - _Paapa_, pappi. - _Staalo_, hiisi, jättiläinen, ihmissyöjä. S. 14. - _Vosleva_, Hvoslev. - _Guoddageidno_, Kautokeino. - _Rista Ibmel_, ristin jumala. - _Puorist! Hastam, hastam kiätä-keesit_, Terve! Vaadin, vaadin - käsivoittosille. - _Haldivaara_, Haldishok. S. 10. - _Laestadius_, Lauri Leevi Laestadius, "Lapin apostoli", synt. v. 1800 - Arjeplougissa, pastorina Kaaresuvannossa; v. 1849, muutti L. - Pajalaan, missä kuoli v. 1861. - _Amta_, hallintoalue. - _Runoniekkapiispat_, Esaias Tegnér, Frans Michael Franzén. - _Buhtta_, Bucht. - _Ruuta_, Ruth. - _Pounu_, mätäs. - _Lapin vuokko_, Dryas octopetale. - _Vanamo_, Linnaea borealis. - _Uuvana_, Diapensia lapponica. - _Kielavelgo_, "Lapin satakieli", Luscinea suecica. - _Pororieki_, porokello. - _Puorre päive_, tervehdyssana. - _Isa-märra_, Jäämeri. S. 38. - _Raito_, poromatkue. - _Alnasnjarga_, Alattion ja Naavuonojen välissä oleva niemimaa. - _Guovsakasak_, revontulet. - _Lota_, pieni lohensukuinen kala. - _Kavevalkeat_, kalevantuli. - _Kainulainen_, Ruijassa asuva suomalainen. - _Passari_, tuomarin palvelija hänen oleskellessaan paikkakunnalla. - _Nonne plenum optimum, ubi omnes pleni_, eiköhän paras täysi-istunto - ole siellä, missä kaikki ovat täynnä (= juopuneina). - _Kapper_, suippo patalakki. - _Siebenavte_, ahmannahkainen irtokaulus. - _Palle_, reunaompelus. - _Käyhti_, takin sijasta käytetty, punaisilla tai keltaisilla nauhoilla - olkapäitten kohdalta koristettu. - _Vuoma, neva, aapa. - _Vuottoraippa_, vetohihna porolla. - _Kalla Parne_, suksien keksijä, metsänkävijä, hirvien kesyttäjä. - _Sivakat_, sukset. - Gumpe lä botsuin_, susi on poroissa. - _Sindhu_, India. - _Palkinen_, porolaidun. - _Tieva_, hiekkainen harju. - _Komsa_, remmillä kannettava, nahasta tehty, pulkan muotoinen - kätkyt, jota lappalaiset äidit kantavat selässään. - _Gonagas_, kuningas - _Autsi_, kylä, sijaitseva peninkulman päässä pohjoiseen - päin Kautokeinosta - _Tolasjuoiga_, muinaislaulu - _Kajas_, kajastus - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Aslak Hetta, by Larin-Kyösti - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 61047 *** diff --git a/old/old/61047-8.txt b/old/old/61047-8.txt deleted file mode 100644 index 44bdba9..0000000 --- a/old/old/61047-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3355 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Aslak Hetta, by Larin-Kyösti - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Aslak Hetta - Kertova lappalaisrunoelma - -Author: Larin-Kyösti - -Release Date: December 30, 2019 [EBook #61047] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ASLAK HETTA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -ASLAK HETTA - -Kertova lappalaisrunoelma - - -Kirj. - -LARIN-KYÖSTI - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1909. - - - - -I. - - - Aslak Hetta, päivänpuolen poika, - kasvoi Saamemaassa, sadun maassa, - missä pilviin pyrkii passevaarat, - missä joet huuhtoo kultasantaa, - missä kultaa kiiltää sydämmissä. - - Bigga, hento äiti tunturilla - siitti lumimyrskyss' yöllä pojan - kahlatessaan Urtivaarall' yksin, - mistä Alattion lähteet kumpuu - juosten kohti jäistä valtamerta. - - Sikskö ikuisuuden kaihon sai hän, - sieluun myrskynraivon tuhotöihin - kätkyessä kodan hämärässä - leikkiessään yksin helminauhoin - tähtein tuikkiessa räppänästä? - - Kodan noessa hän yönsä itki, - yksin yleni ja yksin kulki, - tukka tumma, karhea kuin jouhi, - heilui hiilimustain silmäin yllä, - jotka hohtivat kuin huuhkan yöllä. - - Lauri Hetta, Biggan toinen poika - avo-sinisilmä, haavemieli - kulki uneksuen haltioista, - sinipiioista ja prinsessoista - joen äyrähillä vesaikossa. - - Mutta kisoissa hän solakkana - notkui sorjana kuin nuori hirvi, - huima veri paloi poskillansa, - kun hän nauroi, silloin neidot nauroi, - hymyilipä vakaat vanhuksetkin. - - Svakko vaari, vanha salanoita - antoi Aslakille valkeen poron. - "Biegga" porollansa ajoi Aslak - kilpaa tuulen kanssa tuntureilla - yli jäätikköjen, jänkäin, soiden, - - taikka sivautti suksillansa, - heilui peskin liepeet, punahiippa - pojan ponnahtaissa hurjin huudoin - jyrkänteeltä ilmaan läpi ryöpyn, - läpi kuilun kauvas alas laaksoon. - - Jälkeen jäivät porokylän pojat: - Mauna Sompio, mi aina kulki - tyynnä, väkevänä niinkuin virta, - uskollisna niinkuin päivä yötä - seuras hurjan Hetan äkkiteitä. - - Mauna Maggan poika, pystyposki, - vahva, vanttera kuin uroskarhu - kaatoi nuijin pedot, vaani ahmaa, - ystävyydess' syvä niinkuin lähde, - vihapäissään raivokas ja raaka. - - Aslak Rista kolmas kasaveikka, - lyhyt, kiivas, ketterä kuin kärppä, - matki riekkoja ja peurain ääntä, - joikui iloissansa päivät pitkät, - kujeili ja muita nauratteli. - - Matte Jouna, viekas, kade, arka, - ovela ja viisas juoniniekka, - muutti mieltä niinkuin naali karvaa, - vaihtokaupoissa hän petti muita, - teeskenteli tyyntä ystävyyttä. - - Kera kumppanien kasvoi Aslak, - nousi muita päätä pitemmäksi, - kulki käskijänä, kuninkaana, - vaiti ahersi hän kotosalla - kotatulen luona umpimielin. - - Kuunteli kun viisas Svakko kertoi - jumaltarinoitaan Ibmelistä, - joka asuu tähtitaivaan yllä, - hallitsevi suuren kaikkeuden, - jok' on elon, kaiken voiman lähde. - - Puhui Tiermeestä, mi vuoret murskaa, - höystää saamin porolaidunmaita; - Maderakasta, mi taivahilta - ihmiselon hengen maahan saattaa, - siirtää sikiöhön, äidin kohtuun. - - Jabme-aimosta hän hiljaa haastoi: - siellä vainajill' on kolkot kodat, - sieltä noide'n henki saattaa nousta - elävitten maille mahdillansa - taasen paimentamaan porojansa. - - Saivo-aimosta kun Svakko kuiskas, - syttyi lämmin loiste silmihinsä; - Saivovaarass' asuu Saivokansa - riemullisna, njallat täynnä riistaa, - siell' on olo kaikkein onnellisten. - - Siell' ei puute ole jäkälästä, - pyhät petrat kimmaa pensastossa, - aika autuas on pyytäjälle, - ikinuoret naiset, ikinuoret miehet - syö ja nauraa, nukkuu taljoillansa. - - Siellä onnelliset, vanhat noidat - tanssii haltioissaan saivoin kanssa - arparummun hiljaa helistessä, - sinne halaa Svakko iki-koittoon - kerran kaatuessaan hyiseen hankeen. - - Niin se kertoi Svakko, karvarinta, - Aslak nukkui, näki hurjaa unta - muinaisajan saamisankareista, - henki liiti unen hämärissä - tähtein tuikkiessa räppänästä. - - * * * - - Mut kun Svakko vaari oli poissa - salateillä öisin seitain luona, - hiipi Bigga emo pojan luokse, - kertoi Jaaku taatast' tarun hellän - paraimmasta valaanpyytäjästä. - - -- "Kerran susi surmas taatas porot, - toiset ajoi kauvas tuntureille, - silloin taatas poltti vanhan seidan, - avuks huusi Herraa niinkuin Jaakob, - paini yksin yöllä Hengen kanssa. - - Meni pappiin, otti kiesuskasteen, - vaan ei rauhaa enään koskaan saanut, - loput karjaa tappoi pororutto, - silloin taatas otti parhaan poron, - ajoi humalassa meren sulaan. - - Ah, ma muistan hänen hyvyytensä, - häät ja ensi yömme taivasalla! - Vihan sanaa en ma koskaan kuullut: - 'Biritista, loddatsham, mun lintuin!' - oli viime, hellä hyvästinsä." -- - - "Miss' on taata? -- Missä syntyi Kiesus?" - kysyi Aslak. -- "Taivaissa on taata. - Taivaan isä antoi poikasensa, - laittoi asunnoksi kultaluolan, - siellä Kiesus istui opettaen. - - Valkeet porot niinkuin taivaan tähdet - kiersi kiesusluolan valokehää. -- - Rakastihan Kiesus saamikansaa, - rauhass' saami maistoi poronkermaa, - poro sieti sutta, riekko haukkaa." - - "Miksei Kiesus jäänyt ijäks tänne?" - kysyi Aslak silmin säteilevin. - -- "Taivaan taata kaipas poikastansa, - nosti kultapilveen Kiesuksemme, - pyhäpulkassaan taas palaa tänne. - - Loddatsham! Mun oma lintuseni, - sinussa on noidan tuliverta. - Armas Aslak, varo Svakon seitaa, - Gedgge-Ibmelia, kirousta, - joka sielus kaartaa... nuku Aslak!" - - Aslak nukkui. -- Kauvan valvoi - katsoi poikaansa kuin Kiesuslasta, - uness' Aslak puhui Saivomaasta. - Aamull' Aslak lähti hurjaan ajoon - Biegga porollansa tuntureille. - - - - -II. - - - -- "Aslak, nyt on aika! -- Bigga poissa - Sompioss' on Magga emon luona, - hiivi pyhän kotaoven kautta, - siit' ei vielä koskaan nainen hiipinyt, - nyt sun saatan suuren seidan luokse!" - - Svakko kätköst' otti arparummun, - jonka nahkaan oli nästäelty - tähdet, kuut ja metsät, karhut, kodat, - Stuorra junkkeri ja Tiermeen limpsiöt, - Päive itse, Päiveneita'n kehä. - - Kodan luota otti Aslak sukset, - selkään sälytti hän poronsarvet, - tuliluikun; hiljaa hiihtelivät - pohjaan neitsytpuhtaan, valkeen erämaan - niinkuin kaksi harmaan tummaa täplää. - - Metsäss' oli hiljaista ja pyhää, - luonto niinkuin kirkko arkimena, - puista lumi putos pelästyttäin - riekkoparven; valkeen siiven suhina - kasvoi kohahdellen puusta puuhun. - - Tiell' ei viittaa. Käyrät vaivaiskoivut - kiemursivat alta kirkkaan hangen, - taivaanrannall' loisti verijuova - vuoriketjun yllä, joka kohoten - nousi passevaaran loivaan huippuun. - - Sitä kohden nosti Svakko kättään - niinkuin mykkään, pyhään manaukseen. - Laskettihin laaksot, nevat, harjut - yli tunturpurojen ja rotkojen, - huippu hohti, latu taakse taittui. - - Svakko puhui tiellä tarinoiden: - "oli hyvä ennen ollaksemme, - saami seidallensa uhrin antoi, - rauhan saimme, porot siittyi sadottain, - järvet, metsät antoi meille mieliriistaa. - - Naali ajaa pientä peltohiirtä, - näätä Oravaisen pesään pyrkii, - perma, pirkka poltti meiltä metsät, - pahat paapat poltti pyhät seitamme, - petti kauppi, veron vaati vouti. - - Minä yksin poltan pyhän uhrin, - siksi, Aslak, sikii taatas porot, - tuhansittain käy ne tuntureilla, - meill' on lihaa, kenkäheinää, jäkälää; - synnyit, Aslak, suuren tähden alla. - - Astu vastatuulta niinkuin poro, - ristituuli tuo sun lähtökohtaan, - kulje niinkuin yksinäinen polku - ali matalimpain kanervikkojen, - yli korkehimman tunturinkin. - - Staalovaarass' asuu syöjä Staalo, - kun saat voiman, painu erämaahan, - vaadi yksisilmä, paltsasilmä - väkipainiin, hälle aartees ilmaise, - itse aarteensa hän ilmaiseepi! - - Ja kun voitat Staalon yksin yöllä, - iske sauvallasi Staalovaaraan, - aukenevi vuoren sammalseinä, - Lapin kultakruunu kiiltää vuoressa, - voiman saat, maan kunnian ja kruunun! - - Kulje sitten loihduin, taidoin, taijoin, - voita vouti, solmi paha paapa - Vosleva, kun lyö hän pampullansa. - Katsos, tuolla, pohjanpalon puolella - harmaa kummitus jo kohoo ilmaan! - - Tuolla kaukana näät Guoddageidnon, - siellä ruijat saami-isäin puista - rista-ibmelille huoneen veistää, - kultahirsipuu jo harjall' irvistää, - Tiermes lyököön kirkon kansoin kaikin!" - - Puhui Svakko. -- Vaaran paltahalle - kohosivat. -- Alle vaipui metsät, - joet, laaksot; kaukaa kodan sauhu - nousi niinkuin hieno rihma ilmoihin, - hangen helo hohti päivän alla. - - Vuorensolaan miehet solahtivat - lähestyen seidan pyhää paikkaa, - paadell' loisti valkee, irtain kivi - kuin ois Maderakan käsi muovaillut - pään ja kaulan, kuolleen ihmishahmon. - - Svakko nousi pyhään aitaukseen. - Naarashaukka teräsharmain katsein - leijui korkealla seidan yllä, - Aslak nosti tuliluikun silmilleen, - pauke kuiluun kimpos sadoin kaijuin. - - Niinkuin kärppä juoksi puukoin Svakko, - nosti linnun, viilsi pään ja siivet. - -- "Ryömi, ryömi, Aslak, seitaa kohden!" - Svakko maassa ryömi kohti kiveä, - korkeana astui nuori Aslak. - - Seidan eteen Svakko sarvet laski, - kiven nosti, siirsi havut alle, - haukan verellä hän seitaa kastoi; - otti arparummun, tanssi houreissaan, - höpisi ja joikui jumalalleen: - - "Vaadin, vaadin! Pärrää pyhä soitto! - Gedgge-Ibmel! Tanssin uhritanssin. - Puorist! Hastam, hastam kiäta-keesit, - kahden puolen harjun huuto kasvakoon, - vaadin, vaadin, käsivoittosille! - - Anna meille hyvät pyyntipaikat, - asuinpaikat armaat asuamme, - vuoda, vuoda maahan pyhä voima, - näytä kätköt, nosta maasta aarteesi - meidän Aslakille ainuiselle! - - Kannan siivet, sarvet, veriuhrin, - pään ja jalat, suonet, solut annan, v - anna sinä hälle ikivoima, - ettei pysty saitat, surman vasamat, - kirkkomiesten miekat, sotasauvat! - - Ettei risti eikä raivo, rutto - pysty poikaseemme, vaadin, vaadin! - Pyhän seidan verin voitelen ma, - syöt tai olet syömättä, niin sittenkin - olet ijäti mun Ibmelini!" - - Svakko maahan heitti arparummun, - voihki vaahto suussa huumeissansa, - vaan ei loveen langennut. Hän nousi hiljaa, - katsoi Aslakkia kammo kasvoillaan: - "Aslak, Aslak, mikset, kurja, ryömi!" - - "Min' en ryömi niinkuin mato maassa, - ei oo henkeä sun seidassasi, - itse olen oma Ibmelini, - oman kunniani itse kohotan, - itse päähän painan saamikruunun." - - Aslak laaksoon antoi suksen luistaa, - pyrki pohjan puoleen, Kautokeinoon, - pitkä varjo vaipui lumiryöppyyn. - Svakko huusi, omaa ääntään kuunteli, - vanhaa latua taas vaivoin hiihti. - - Kotaan tullessansa soppeen istui, - pyysi suolaa silmää pestäksensä, - jott' ois onni toiste suotuisampi. - Kaksi yötä avaruuteen tuijotti, - kaksi pitkää tuhatvuotisyötä. - - - - -III. - - - Kasvoi poron kanssa kilpaa Aslak, - kasvoi mieheväksi mieleltänsä, - tuli miehuusajan rajut riemut, - paisui käsijänteet, kasvoi järki, - kasvoi itsetunto, intohimo. - - Häikäämättä hoiperteli Aslak - läpi elon helvetit ja taivaat, - liha-viinapatain ympärillä - tuhlas taukoomatta miehuuttansa - heimon miesten, naisten nuotioilla. - - Ylpeyden suuri, musta henki, - seikkailun ja vallan, voiton halu - tuli viluiseksi vieraaksensa - sielun asuntonsa sokkeloihin, - pois hän hääti kaikki hyvät henget. - - Milloin katui, kammoi kuolemata, - milloin kirosi hän kohtaloa - kuin ois Kainin merkki otsallansa, - kulki rauhatonna, etsi rauhaa, - erämaasta etsi Aslak rauhaa. - - Oli joulun aatto. -- Taivas loisti - tuhansine talituikkuinensa, - Haldivaaraa kohti ajoi Aslak - karttain pappiloiden joulupuuta, - etsiäkseen surmaa korven yössä. - - Silloin äkkiä kuin taijoin välkkyi - valo-ilmiöitä kaikkialla, - kaikki iltahämärässä hohti - ruusuvalossa ja varjotonna, - näköhäiriöitä näki Aslak. - - Omat mielikuvat kuvastuivat, - sielun silmiin taittui sadat synnit, - ja hän vavahti ja vaikeroitsi, - näki jalokivi-kiesusluolan, - ja sen eessä seisoi jättiläinen. - - Staalo yksisilmä, ihmissyöjä, - musta peski, patalakki yllä - nosti ilmaan piilukirvestänsä, - joka kasvoi kohti taivaan kantta - yli Haldivaaran heljän huipun. - - -- "Mitä katsot, mitä muistat, mietit?" - kysyi lempeästi ääni takaa. - Aslak kääntyi, näki heimonmiehen, - pyhän, herännehen vaeltajan, - joka poroansa talutteli. - - -- "Staalo, Staalo! Etkö näe häntä, - jättikirvestä ja jättisilmää, - joka hehkuu niinkuin hiiden ahjo, - jos oot ihminen, niin auta mua, - mutta sano, mitä itse katsot!" - - -- "Näen kirkon täynnä pyhää kansaa, - saarnastuolissansa seisoo pappi. - Kookas, kaunis niinkuin keskipäivä - Lapin tunturilla kevään tullen - on Laestadius, kun sana sattuu. - - Sattuu niinkuin vaaru mätään puuhun, - nostaa uudet vesat tyven tynkään. - Surun, ilon äänet kaikkialta - vastaa herätyksen korvenhuutoon, - peto kyyristyvi peloissansa, - - etsii paikkaa, mistä ääni tulee, - vastausta ei saa ihmisiltä, - vastauksen saa se vuoriltansa, - huutaja kun huutaa: parantukaa! - korpivaarat vastaa: parantukaa! - - Huutaja kun huutaa kauvas yöhön, - louhet luuhistuvat, kivet itkee, - amtat, voutikunnat kiukuitsevat, - pitopöytäin luona vapisevat - runoniekkapiispain kultahiipat. - - Pyhä huutaja hän haastaa kieltä - kovaa, raakaa, jota ymmärrämme, - henkensä on meidän heimohenki, - usko oikea ja onni, rauha - asuu erämaiden asukkaissa. - - Porovaras kääntyy pimeässä - suurta Tuomaria pelätessään, - juomari luo hankeen tulijuoman; - hopeemaljat, sormukset ja käädyt - köyhä, saita uhraa uskon työhön. - - Noille pulmusille, pääskysille, - jotka valittavat rajusäässä, - lupaa Lauri Leevi paapa armon, - saattaa syntisen ja heikon heimon - ijankaikkisuuden rantamille. - - Kuule, kuule, mikä riemu, nauru, - mikä perikadon kauhu nousee - rikkirevitystä rinnastasi, - näetkö armon merkit, taivaan merkit, - liikutukset sanan sattuessa! - - Ihmisraukat eksyy synnin yöhön, - yhdyttyään, erottuaan aina - teiltä tietämättömiltä palaa - suureen siskoissarjaan, veljespiiriin, - syleilyhyn lunastetuin laumoin. - - Seuraa mua heimon heikko veli, - Aslak Hetta, kovan onnen orpo!" - -- Aslak hytkähti ja lausui hiljaa: - "minä seuraan korven kulkijata, - minä kuulen, kutsuu huutajasi." - - Aslak käänsi poron vastatuuleen, - ajoi hiljaa Kaaresuvantohon, - näki pienen kirkon joulutulet, - pyhiinvaeltajamielin Aslak - tuli katujana iltasaarnaan. - - Näki kaikki niinkuin unessansa, - valo välkkyi hälle, sydän tunsi - niinkuin taivaan ilon esimaun, - kuunnellessaan korven huutajata - unohti hän kaikki, ajan, paikan. - - Kuin ois vuori ollut saarnastuoli, - oma elämänsä ollut koski, - jonka partaalla hän yksin itki, - kirjavina kuvat ohi vyöryi, - sadat äänet soivat sielussansa. - - Kurimuksen alta sukelsivat - maahiset, mi kynsi kodan seinää, - tuntui käryn, kulon, ruumiin haju, - kellui veneet; kehdot, ruumiskirstut - vaipui nurinniskoin kosken ryöppyyn. - - Kuului rivot joijut, rumat kutsut, - kuului Biggan hellä kehtolaulu, - sääskein, metsälintuin soidinsoitot, - suden ulvonta ja juomaremu, - luonnon kuoron sorasointuäänet. - - Kunnes urut kautta kirkon kaikui, - ilon pasuunoina vyöryi virret, - joita enkelit ja lapset lauloi, - koski lempeämmin kaukaa säisti, - sihisi ja soilui suvantoihin. - - Niin nyt Aslak tunsi astuessaan - kirkonovesta, kun kaikkialla - näki iloisia katsantoja, - ja hän tunsi tyynen, kumman rauhan, - luonnonlapsen suuren luonnon rauhan. - - Kotiin ajoi Aslak aatoksissaan, - tuli raikas tuuli joen jäältä, - pyyhki kirkkahiksi kirkkohoureet, - silloin havahti hän pulkassansa, - muisti epäilynsä erämaassa. - - Muisti Svakon, Staalon harhakuvan. - Vanhat tarinat ja ihmesadut - entisyyden yöstä kohosivat; - erämiesten, noitain rintalapsi - tunsi uhman taas ja epäuskon. - - Onko kaikki hetken heijastusta, - onko hetki ikuisuus ja kaikki? - Niin hän hiljaa kysyi itseltänsä, - huokasi ja katsoi taivahille, - missä aamutähdet verkkaan sammui. - - Poro juoksi hiljaa läähättäen, - pulkka tuuditteli hänet uneen. - Pitkät napaseudun yöt ja kauhut, - ihanaiset suvipäiväin valot - taistelivat salaa sielussansa. - - - - -IV. - - - Hylkeenrasvalampun tuli tuikki - Kautokeinon pappispuustellista, - tuvast' töytäs rippikoululapset, - Lauri Hetta, Rista, kaunis Kadja, - rikkaan Juoksa Vuollenpojan tytär. - - Pihamaalla papin tytär Inka - kesytteli virmaa porovarsaa, - kaatui, nousi, nauroi lumisena, - Lauri hihnaan tarttui, ohjas poron - tasajuoksuun kirkkolahden jäälle. - - Kadja notkahdellen tiellä kulki - kaikki rippipojat kintereillä, - veikeili ja velmui; koko liuta - piehtaroi ja paini kinoksissa - kilpaa juosten joikuen ja naurain. - - Mutta tiellä astui Hvoslev pappi, - äsken nimitetty kirkkoherra - jyhkeen Klement Gundersenin kanssa - kirkolle, min telineitä juuri - kirveskalskein maahan purettihin. - - Kauppi Ruthin talost' ilon remu - kuului pihaan oven auvetessa, - siellä Vasse, Ruthin puotirenki - kauppas värjättyä tulivettä, - piiput, pullot kiersi suusta suuhun. - - Buchti nimismies, mi ullakolla - asui Ruthin, nuoruusveikon luona, - juomasankari ja pamppuniekka - hoippui pönäkkänä pöhönaamoin - viinatupaan katse kiiluvana. - - Siellä istui Aslak sekä Mauna, - Aslak kuvas korpinäkyjänsä, - joulukirkkoa ja lakisaarnaa, - tunnontuskaansa ja kilvoitustaan, - rauhaa, epäilyksen ristiriitaa. - - Matte Jouna yksin syrjäss' seisoi, - laski riksejään ja taljain hintaa, - kuulostellen miesten pakinoita, - kuiskas Buchtin korvaan, pihaan hiipi, - Buchti astui Aslak Hetan eteen: - - -- "Mistä matka? Kaaresuvannosta? - Tuotko tänne hullun papin uskon? - Nään sun nöyrän uhkas, vihas arvaan. - Varo, ettes joudu kruunun kouriin, - kyllä pampuin kiskon kiihkon päästä!" - - -- "Kuule Buhtta, nyt oot kiihdyksissä - Ruutan viinasta, min salaa tuotte, - kuningas sen kielsi kuulutuksin! - Nyt sen kuulit vaikka hengen veisit, - toiste tavataan, nyt papin luokse!" - - -- "Minä täällä olen kuninkaana! - Ulos täältä, ulos joka sorkka! - En ma pelkää noitain pahaa silmää", - sanoi Bucht ja vaipui hoiperoiden - porontaljalle ja vaati viinaa. - - Mutta kirkkoon astui Aslak Hetta, - katsoi ällistyen seiniin, kattoon - kuin ne painaneet ois hartioita, - näki Hvoslev papin kookkaan varren - ristikäytävällä, kulki kohti. - - Mittailivat miehet toisiansa - kiirehestä hamaan kantapäähän. - -- "Mitä etsit?" "Olen Aslak Hetta!" - -- "Kirkonkirjoista sun hyvin tunnen, - et käy ripillä, et usko Luojaan." - - -- "Sinun uskosi on kirkon usko, - minun uskoni on itsessäni, - matala on sun kuin tämä kirkko, - korkea on mun kuin tunturini, - min loi Luoja meille alku-aikaan!" - - -- "Röyhkeä ja korska on sun henkes, - napiset ja pilkkaat Jumalaasi, - lienet vanhain noitain perijuurta, - itsekkyyden templin harjaan nouset, - Gehennaan sun pakanuutes syöksee!" - - -- "Itse itses nostat Luojan sijaan, - mustatakki, kitsas pamppupappi!" - Hvoslev pahkasauvan ilmaan nosti: - -- "Niin siis kuritan sua vihassani, - niinkuin Herra korvess' Israilia!" - - -- "Mikset lyö! Mun luulet voivas ajaa - sauvallasi taivaan valtakuntaan!" - -- "Nyt en lyö, nään sielus surkeuden, - mene korpeen, mieti elämääsi, - nöyrry, tule sitten kansliaani!" - - -- "Näin ma tulin, turhin töin ma menen, - en ma saanut sulta, mitä etsin, - etsin ihmistä, näin kylmän kuoren, - mutta toiste tulen tavoin toisin, - kun on Herran suuri päivä tullut!" - - Aslak meni. Hvoslev puisti päätään: - -- "Katsos, Klement, näin Laestadius niittää - uhalla, min kylvi karuun maahan. - Harha-oppi riivaa ristikansan, - sitä aatellessa sydän itkee." - - Klement koulumestar virkkoi silloin: - -- "viel' et tunne tämän heimon mieltä, - hyvä, nöyrä on se sielultansa. - Katko rautakourin kiihkon taimet, - luota minuun, Ruthiin sekä Buchtiin!" - - Pihaan tultuansa Aslak Hetta - pyyhki otsaltaan kuin painajaisen. - Kuin ois kangastuksen, unen nähnyt, - nähnyt kiusauksen kauniin näyn - seisahtui hän rinnoin huohottavin. - - Kadja upeana pulkassansa - ajoi kirkkokunnaalt' alas jäälle, - eellä Juoksa Vuollenpoika Panne - kääri hihnan käden ympärille, - pulkat kiikkui, hämyyn heilahtivat. - - Aslak muisti Biggan hellät neuvot: - "ota onni, vaimo nuorna ollen, - etsi rakkautta!" -- Aslak mietti - yksinäistä yötään talven tullen, - huokasi ja nousi suksillensa. - - Kadjan sarvitiuvun ääntä kuullen - kauan katsoi Alattion jäälle, - Kadjan kuvan eteen papin hahmo - nousi. -- Yhteen puristi hän huulet, - käänsi sukset kohti kotiansa. - - - - -V. - - - Kevätpurot syöksyi laaksoon, - liituvalkeina ne lirisivät - ali pajun, läpi ruskeen jängän, - missä viklat, kuovit, tiuhdot kirkui, - juuria jo järsi sopulit. - - Vaarain laell' loisti lumi, - kiiruna jo lauloi tunturilla - porovarsan ääntä jäljitellen, - pounuun metsähiiret kaivoi teitään, - sääsket tanssi riemuhäitänsä. - - Kuilun partahalla loisti - lapinvuokko neitsytvalkeana, - tuoksui vanamo jo uneksuen - sirkkain sävelistä, perhosistaan, - poimijaansa ootti uuvana. - - Alattio vihreänä - juoksi äitiänsä merta kohden. - Aslak Hetta Matte Jounan kera - laski veneellänsä huimat kosket - yösenpuolen maahan matkallaan. - - Kuohut kirkastivat silmän, - kosken voima nosti vauhtiin veren, - rakkauden hulluus ajoi miestä - etsimään nyt itsellensä naista, - Kadjaa, saamineittä ihanaa. - - Kielavelgo, sinirinta - Lapin satakieli jokilaaksoss' - soitti ikäväänsä naaraallensa, - lauloi kesäöitten ihanuutta, - kun ei päivä laske milloinkaan. - - Yön ja päivän souti Aslak, - kantoi venheen yli kannaksien - niinkuin nuoren, keveen, oman vaimon. - Nousi maihin, kuuli sadoin soinnuin - pororiekin äänten kiikkuvan. - - Huumeissansa Aslak kulki - Juoksa Vuollenpojan kodan luokse, - porolauma liikkui niinkuin metsä - kevätkiimass' sarviin sekaantuen. - Kadja lypsi lempiporoaan. - - Aslak kulki tytön luokse, - hiljaa laski käden olkapäälle, - Kadja kääntyi, nauroi, poro karkas, - Aslak suopungin kun sarviin heitti, - vaipui vauhko poro polvilleen. - - Alakuloisina silmät - katsoi Kadjaan, kun hän poron päästi, - suopunki taas lensi sirppisarviin, - laumaa piirittäen koirat haukkui, - porot yhteen juoksi peloissaan. - - Myrähdellen Juoksa Panne - pisti päänsä kodasta, miss' äsken - laski rahansa ja nurkkaan kätki: - -- "Vihamiehinäkö vierailette?" - -- "Kosioina!" -- Jouna vastasi. - - "Puorre päive!" -- "Puorist, puorist!" - Tervehtivät miehet vanhaan tapaan - poskiansa yhteen koskettaen. - Juoksa karhuntaljan maahan laski - kunniaksi kaukokosijain. - - Vaiti istuivat, ja Jouna - veti povestansa turskanrakon - täynnä viinaa, kosjopiiput kiersi. - Tulen ympärillä miehet mietti, - Kadja kotaan hiipi arkaillen. - - Taivas räppänästä siinti, - miesten päiden päällä seisoi sauhu, - karangolla riippui musta pata. - Jouna puhui Kadjaa kiemaellen, - Aslak tuijotti vain tulehen. - - "Äsken Aslak tunturilla - ampui rautanuolen petran rintaan, - heitti hajasarvi nuoren hengen, - Aslak olallansa kantoi saaliin - ylpeänä kotikylähän. - - Katkoi kaviot ja sarvet, - heitti virtaan lohen leikkipuuksi, - lihan antoi poika emollensa, - sydämmen sen lämpöisen ja kuuman - toi hän iloisena immelleen." - - Kultasydämmisen korun - heitti Jouna naurain Kadjan syliin. - Juoksa myrähdellen lausui vihdoin: - "En myö neittä yhden petran hintaan, - minkä verran annat poroja?" - - -- "Täyden sadan antaa Aslak - lunnaiks' sulle, Juoksa, aarteestasi." - -- "Anna koiralle, saat pahan sanan, - kuusituhat mull' on entuudesta, - lienee köyhä päivänpuolen mies." - - -- "Teurasporolla ma ostin - hyvän hallin eilen!" vastas Aslak. - -- "En kuin koiraa osta kotinaista, - mitä sanot, Kadja, tunturini - kaikki aarteet sulle antaa voin!" - - -- "Mitä itket, Kadja, mene! - Hullu olet, Aslak Jaakun poika, - kädet tyhjät, aarteita vain päässä, - vihaan päivänpuolen pöyhkää kansaa, - Kadjaa et saa kuuna kulloinkaan!" - - -- "Ahne kaarne, olet, Juoksa, - elit aikasi, et tunne meitä, - tyhjin käsin kerran päähän painan - Lapin kultahiipan, silloin palaan, - vien sun tyttäresi väkisin!" - - -- "Toinen vuos' ei toisen veli! - Porovarkaat palaa aina tänne!" - -- "Varo kiukkuasi, kitsas ukko, - niinkuin merisika hylkeen rasvaa - himoot kultaa, kultaan hukutkin!" - - Niinkuin musta ukkospilvi - lähti Aslak ohi katsomatta. - Jouna salaa nauroi kujeellensa, - kiihkoyrttiviinan tähteet kaatoi - suuhunsa ja juoksi jälessä. - - Kunnahalta Kadja katsoi - kunnes Aslak katos viidakkohon, - tuntui kuin ois päivä pilveen mennyt, - kukka tummunut ja luonto surrut, - sydän särkymistään pelännyt. - - "Kili, kili... vaiti kello! - voi, mun poloistani poroani, - kelle lypsän, kelle joijun, nauran, - kelle koruja nyt, kurja, kannan!" - Kadja itki, vaipui pounulle. - - - - -VI. - - - Paarma ajoi poron merta kohden, - vasten virtaa loiski vahva lohi, - kuuma kaiho ajoi Aslakkia, - ahkioon hän sitoi kotakankaan, - padat, taljat, kaikki kotitarpeet. - - Ajoi levotonna muuttain paikkaa, - nälkä ajoi porot tuntureille, - jäkälä kun oli loppuun syöty, - talvimyrskyyn hukkui moni poro, - minkä susi, ahne ahma säästi. - - Lumipyry peitti niinkuin vuori - koko kodan, silloin räppänästä - lensi kipenät kuin oisi tuli - leimahdellut aivan lumen alta, - vuoren rotkoist' Aslak suojaa etsi. - - Läpi lumen kamppaillen hän kahlas, - Isa-märraa, merta kohden pyrki, - mut ei hanget silmää hivelleetkään, - isän kuolemaa hän usein mietti, - tahtoi nähdä isän merihaudan. - - Mauna, Rista ajoi yhtä matkaa, - Jouna eksyi muka myrskyyn muista, - löysi Hetan valkeen mieliporon, - sen hän tappoi, kiersi Kautokeinoon - myödäksensä lihat kauppiaalle. - - "Ylin ystäväni, Mauna, tiedät", - sanoi Aslak, "leppymätön henki - asuu minussa kuin isän hahmo, - pelkään voimaani, se voima murskaa, - voima sitoo niinkuin verivelka." - - Mauna lohdutteli Aslakkia: - "Aslak, ole mies, oot heimon päämies, - vaikka kurjuus silmiis irvistääkin, - häädä sielustasi Saulin henki, - jääköön isäs muisto haudan yöhön!" - - Niin hän sanoi, vahva rinta paisui, - ystävyyttä loisti vinot silmät. - Matka joutui, raidon päässä Rista - joikui: "nunu, nuu, nyt Alnasnjargaan - päästään poron kesälaitumille!" - - Rista pulkassansa vaappui, haastoi - leikillänsä riitaa Laurin kanssa - kunnes lopulta he kimmastuivat, - puihin taottuaan kämmeneitään - naurain sopivat ja syleilivät. - - -- "Alattionvuonon rantamilla - kasvaa neitoja kuin muuramia!" - nauroi Lauri, siihen Rista ilkkui: - "oispa tuikku tulipakkaskylmään, - Ruuta ilolientään väärin mittaa!" - - Svakko oli vaiti, Aslak vastas: - "kuin on meress' syvä isän hauta - syvä mull' on suru, tahdon juoda, - huku humalaan siis muisti, järki, - juokse uljas poro Guoddageidnoon!" - - Juoksi poro laaksoon rinteheltä, - Kautokeinon kylään hämärissä - pulkat leiskahtivat Ruthin pihaan, - itse Ruth jo seisoi portahilla, - tervetulleiks sanoi matkamiehet. - - Aslak pöytään laski porontaljat, - näädän, saukon nahat, kysyi hintaa. - -- "Kyllä sovimme me kaupoistamme, - ota tuloryyppy, isäs tunsin, - kunnon mies kuin sinä, suora, selvä!" - - -- "Tuoss' on sulle, kettu, ketunnahka!" - tiuskas' Aslak, "kaada rakkoon viinaa, - älä mittaa väärin tällä kertaa, - mittani on täys', oot ehkä hyvä, - mut on Buhtta sinun pahahenkes!" - - Kalpenipa Ruth, mut sanoi hiljaa: - -- "väärin väität, mull' on hellä vaimo, - pohjan perille toin hänet tänne, - täm' on vilun maa, on monta lasta, - täytyy elää. Vasse, kaada viinaa!" - - -- "Kaada Vasse, kerro kaskujasi - taatastani! Terveiks Buhtta, pappi, - ah, ma pakahdun, en täällä kestä, - olkoot nämä maljat viimeiseni!" - sanoi Aslak, lähti kumarassa. - - Pitkään katsoi Ruth ja kulki - pihan yli lempeen vaimon luoksi. - "Antakaamme hänen yksin olla", - sanoi Mauna, miehet joivat loppuun, - suoriuivat yöksi tuttuun majaan. - - Mäen notkoon, joen töyrämälle - kulki Aslak, hangelle hän istui, - kurjuutensa maljan sakkaan joi hän - kunnes juopui, kääri paksun peskin - yli ruumiin, nukkui taivasalle. - - Yöllä heräs Aslak, nousi pystyyn. - Taivaan tausta, pohjan pielet paloi. - Katsoi revontulten liehtomista, - guovsakasakia katsoi Aslak - kuin ois tuless' ollut oma rinta. - - Rajut revontulet liekehtivät, - tulikielet piirsi taivaankantta - singahdellen kauvas korkealle, - vivahdellen tulipunaisina, - kuohahdellen korkein valovaahdoin. - - Keskitaivas rikinkeltaisena, - milloin veriruskeana värjyi, - suureen solmuun kiertyi sädekimput, - lännestä ja idäst' uudet liekit - taittui ristiin alla avaruuden. - - Häikäisevin liekkiaalloin kauvas - taivaan napaan kohos tulimeri, - läiskyi alas, painui pohjoisehen, - nousi, uupui, vaaleni ja liukui - tulikielin niinkuin tummaan kitaan. - - Pohjoiselle taivaan rantamalle - jäi vain leveä ja säteilevä - kultakirjokaari luoden valon - yli tunturien kauvas korpeen, - yli Alattion, öisen kylän. - - Vielä viime suuri sädekimppu - nousi kohden tyyntä korkeutta - niinkuin Luojan käden jättisormet - ojettuina yli avaruuden, - maisen kurjuuden ja jylhän luonnon. - - Kauvan katsoi Aslak avaruuteen, - henki kohos ikimaailmoihin, - sielu kasvoi yksinkamppailussa, - ihmenäyn, valon valtaamana - polvilleen hän vaipui kylmään hankeen. - - - - -VII. - - - Tuli kevään ilmestyksen päivä, - merilinnut lensi maata kohden, - lota pyrki parvin kutupaikkaan, - turska jäless' soilui, lotaa vaani, - tiirat kirkui kiertäin saalistaan. - - "Lota tulee!" huusi pyyntimiehet, - viisihankaveneet työntyi mereen. - Suuri kevät saapui Alnasnjargaan, - saamein suvisaareen, unten saareen - lempein suolatuoksuin hengähtäin. - - Vuonon jäällä porot tuhansittain - teutaroivat maitovasikoineen, - lappalaiset juoksi koirinensa - merkitäkseen oman vasikkansa. - Missä Aslak, missä suopunki? - - Juoksan porolaumain sarvimetsä - liikkui lavealti yli muiden, - yli muiden neitoin loisti Kadja, - mut ei iloinnut hän loistostansa, - kulki rantateitä suruissaan. - - Jouna vilkui Kadjaa kademielin, - puhui viekkain kielin rakkautta, - kutsui valkeaksi poroksensa, - Kadja ylpein suruin kiersi kotaan, - Jounan silmät välkkyi vihasta. - - Rantamilla meren kohistessa - liikkui elämä ja outo into, - toiset lappalaiset turskaa pyysi, - toiset porojansa kesän kaitsi, - illoin istuivat he kodassaan. - - Missä käsi taikka katse yhtyi, - syttyi silmät niinkuin kavevalkeet, - henki hehkui, kulki suusta suuhun - Lauri Leevi isän kovat neuvot, - sanat ankaruuden, autuuden. - - Moni sydän, joka pahaan paatui, - etsi kilvoitusta, kuritusta, - moni kurja peritapa talttui, - raju uskon riemu täytti mielen, - miehet, naiset huusi tuskissaan. - - Pyhiks sanoivat he itseänsä, - suruttomiks sanoivat he muita, - taivaan valtakunta heille luotiin; - niinkuin ennen seitauhrein aikaan - lankesivat loveen huumeissaan. - - Lankesivat maahan, vaahto suussa - hourailivat ihmenäyistänsä, - hirmukauhun, herätyksen jälkeen - julistivat jylhää jumaluuttaan, - synnitöntä henkiruumistaan. - - Jälkeen revontuliyönsä Aslak - tuli Alnasnjargaan kiihkeänä, - nyt hän seisoi yksin kalliolla - kuin ois Sinainvuorella hän seissyt, - kuin ois Luojan kanssa puhellut. - - Meren takaa niinkuin sinimustat - vuoret nousi pilvet. -- Luotoin luona - kävi kare, missä kuorsas mursut, - pyyntimiehet iski keihään kylkeen, - sadat hylkeet nousi pinnalle. - - Taivas, meri tummui, tummui purjeet, - jyrkkiin louhiseiniin jyskyi aallot - pärskähtäin kuin pedon purstot ilmaan, - myrsky ajoi maihin nuottamiehet, - jymy soi kuin rautamoukarin. - - Niinkuin lohikäärmerosvohaahdet - tai kuin pienet saaret nousi valaat - uiden napamaiden iljangoilta, - ohi rosoisien, jäisten lauttain - ajoi nälkä niitä eteenpäin. - - Valas nousi vasten valasta ja kiimoin - kohos pystysuoraan ruiskuttaen - korkeet vesisuihkut sieraimistaan, - loiskui, kellui, sukelsi taas veteen - valkeet kyljet kiilsi kuohuista. - - Silloin iski hylkeet, merisiat - ahnein torahampain valaan kimppuun, - raivoissaan se syöksyi rantaa kohden - kidutuksen henget kintereillä, - koskena soi aallot kupeellaan. - - Hirviöiden kamppailua katsoi - Aslak, muisti isän julman surman - kuin ois nähnyt valkeen ruumiin - katoavan ijäks syvyyksihin - käden kouristaissa harppunaa. - - Eikä näe Aslak vuonon jäällä - porolaumaa, Kadjan punahiippaa, - Kadjan silmiä ei muista Aslak, - korskeuden henki syvyydestä - puhuu hälle tuhon tekoja. - - Kuin ois meri sielussansa soinut - myrskyn enteet paisui povessansa, - kokoon puristi hän ruskeen nyrkin, - hukkukohon maa ja meri, taivas, - nyt hän oli valmis valassaan! - - Silloin nousi Svakko paaden takaa, - kutsui häntä hiljaa äänellänsä: - -- "Aslak, joko löysit salasanan?" - Aslak kalliohon polki jalkaa: - -- "Mene musta henki luotani!" - - "Ole varuillasi!" lausui Svakko, - "ylpeytes yltyy hulluudeksi, - veritöin et voita kultahiippaa, - pappi manaa sinut mahdillansa, - uhkaa hahmonakin haudasta!" - - "Jollet taivu, Svakko, jollet herää, - jollet polta seitaas, jollet suostu - Lauri Leevin uskoon, niin sun pieksen - niinkuin syyhyisen ja vanhan koiran - tai sun heitän meren syvyyteen!" - - Pelästyen Svakko kuiluun luisui. - Aslak astui alas Sinailtansa - niinkuin ois hän Mooses, joka rikkoo - lakitaulut, piirtää tulilausein - uudet käskyt ihmiskohtaloon. - - -- Mikonpäivän aikaan palas saamit - kotipuoleen niinkuin muuttolinnut. - Rajall' ajoi Buchti heitä vastaan, - vihaa täynnä huus hän Aslakille: - "haastan sinut ensi käräjiin, - - päästit poros kainulaisten maille, - heinäsuoviin, millä sakkos maksat!" - Aslak: "haastan Ruutan viinan myöjän, - Lapin kukkaroiden tyhjentäjän, - Lapin veren juojan käräjiin. - - Muista tuoda vanhat, väärät mitat, - jotka Ruuta osti krouvarilta, - joka juotti taatan, tuotti surman hälle, - sitten tulee joskus oma vuoros, - muista, Luulajassa mitä teit!" - - Raito liikkui. Tuijotteli tyynnä - Mauna, Svakko, Lauri nimismiestä, - joikunut ei iloissansa Rista. - -- "Tromsan piispalle vien terveisesi!" - tiuski Buchti, ajoi kotiinpäin. - - * * * - - Pappilassa istui Inka neiti, - Selmalaulua Franzén'in luki, - muisti kesän yksinäiset päivät, - vuorten kattilaan kun päivä paahtoi - polttain jängät siniruskeiksi. - - Näki viileen keltakirkkaan syksyn, - kielavelgo lauloi viime virttään - etelästä, ruusupensaistansa, - sitten muutti, ettei kukaan tiennyt, - hullu riekko nauroi yksinään. - - Erik Sorolaisen postillata - luki Hvoslev, virkkoi vaimollensa: - -- "lohen tuulaalle en tänään lähde, - turhaan katson, turhaan ootan tässä - lappalaisten kotiintuloa. - - Harva tulee mua tervehtimään, - moni ajaa ohi katsomatta, - ymmärrä en tätä seurakuntaa, - tämä velhomaa on suruhuone, - talvi lähestyy taas majaani!" - - -- "Päivä poissa, kuihtuu kaunein kukka", - virkkoi hieno, kalpee papin rouva, - "kuka kestää Ruijan pimeyttä, - tänne tullessani tuntui siltä - maa kuin paennut ois tieltäni?" - - Ingan silmään nousi heljä kyynel, - vieri säkeille ja hukkui helmaan, - leikkikumppaniaan turhaan ootti, - Lauri Hettaa tähyi turhaan Inka, - huimaa villiporon ajajaa. - - Lumihöyteet niinkuin valkeet perhot - leijui ruutuun, hohti pihakenttä, - kaukaa ulvoi susi, talven enne. - "Selvä tie, ei tässä itkut auta!" - Hvoslev nousi, sulki postillan. - - - - -VIII. - - - Kautokeinoss' oli syksymarkkinat. - Yliskamarissa Buchtin luona - istui koulumestar Klement sekä Thude Nordvi, - nurkkasihteeri ja ilveniekka renttu, - pari passaria juopotellen. - - Rommitodit höyrysivät, Bucht vain joi, - Klement arvokkaana harvaan maistoi. - "Nonne plenum optimum sit, ubi omnes pleni!", - luutullansa lallatteli Thude Nordvi, - "ubi omnes pleni!" säisti kuoro. - - -- "Täällä tuntureilla täytyy juoda vaan, - täällä ränstyy vanha virkaruumis, - ränstyy koko elämä ja voima, tunne, tahto, - kuuroille mun huilullani täytyy soittaa, - tiedättekö, kuka oli Mozart!" - - Nosti huilun huulillensa paksu Bucht, - sorasäveleitä siitä päästi, - heitti huilun nurkkaan, iski pyötään nyrkillänsä, - Thude otti huilun, pöydälle hän nousi, - heilutti kuin huutokauppanuijaa. - - "Kuules Bucht, nyt oon sun herra tuomaris: - -- 'onko viime käräjien jälkeen - kihlakuntaan monta lehtolasta synnytetty?' - -- 'Ruthin palkkapiian lapsi, jonka isäks - rahvas väittää itse nimismiestä'. - - Joka kulmakunnan löysät tyttäret, - pienet pikisilmänoidat tunnet. - Varo, Ruth sai monen riksin sakon käräjillä, - Aslak Hetta, Mauna, uskon urheet miehet - vievät meiltä viimein piiat, viinat!" - - -- "Piispankäräjillä saa ne tuomion, - nostan joka roiston hirsipuuhun, - hitto, juokaa, en ma noitaa pelkää, - taikamestari ma olen, paukautan kättä, - Lapin nainen raivostuu kuin hullu!" - - "Nämä villikissat meitä kiihoittaa, - viina tylsistää", niin ilkkui Thude, - "moni vouti tääll' on hulluks tullut harmissansa, - miks sai veli Luulajassa virkapassit, - täällä poronliha maistuu puulle!" - - -- "Luulajassa pieneen rahapulaan jäin, - kruunult' otin hiukan etukäteen, - viikon join, mut tuli kohmelo ja tilinteko, - Ruth, hän täytti vaillingin, siis Ruthin malja, - ja nyt veronkantoon! Kadjan malja! - - Juoksan riksit eivät mulle unta suo, - kota paloi, nyt se kitupiikki - kätkee vuoriin aarteet", puhui Bucht ja hoiperrellen - kiskoi ylleen vanhan sinipoimutakin - kiiltonappisen, läks markkinoille. - - Markkinoilla metsäkansaa vilisi, - erämaista tuli mekkomiehet - Inarista saakka kaupantekoon, ilonpitoon, - hiljaisuuden yössään ihmeseikkailuistaan - nauraakseen taas koko pitkän vuoden. - - Eri ryhmin kulki tietään heränneet - tummin peskin, tummin karsain kasvoin, - halveksien halpaa tyhjää maalliskomeutta; - suruttomat joikui, huolt' ei huomisesta, - kirjopunaisina puvut hohti. - - Joen jäällä porot kilvan kiitivät, - riimutupsuin alla kellot kiikkui, - vöissä, kauluksissa päärmikorut, helyt heilui, - kautokeinolaiset riensi jäälle vastaan, - veivät vieraan tupaan, poron metsään. - - Ajoi saita Juoksa huutain pulkastaan: - "pojat tulkaa, viekää porot talteen!" - Pojat väisti: "ei se koskaan anna vieraslahjaa", - vihdoin Vasse ajoi porot Ruthin pihaan, - mutta Kadja nousi niinkuin päivä - - jälkeen pitkän hämyraskaan Lapin yön. - -- Hylkeennahka verhos pulkan sivut, - koruommeltuina Kadjan porovaljaat helskyi, - Kadjan päässä kapper, suippo sinilakki, - kaulass' siebenavte, ahmankaulus, - - keltapalte-paulapieksut jaloissa, - yllään tulipuna sarkakäyhti, - hopeevyö ja käyrä sarvituppi vyötäröillä; - tuli niinkuin raikas viima tunturilta, - niinkuin morsian, mi etsii ylkää. - - Aslak tunsi kuin ois käärme pistänyt, - ken on paratiisin päivän nähnyt, - joku enkeli sen ajaa miekallansa yöhön, - kurjuuteen ja kylmään, mietti Aslak, väistyi - yrmein mielin ohi kauppatupain. - - Siellä petoskauppaa salaa hierottiin, - kirkkotuvista hän remun kuuli, - äitelyyden, pelon, inhon, ylpeyden tunne - täytti mielen, raskain askelin hän astui - Buchtin veronkantopöydän ääreen. - - Veroluettelo eessään istui Bucht - jakkaralla, tutki rahain leimaa, - mahtavana lyöden nyrkkiä hän kokos ortit, - kun hän riksit otti, paistoi naurisnaama, - vilkui tihrusilmin impiin vuoroin. - - Aslak pöytään laski rahat massistaan. - -- "Ei nää riitä, kaiva tarkkaan taskut, - rästiä on sulla vielä, muistan, entisistä!" - -- "Lumimyrskyyn multa paraat porot hukkui, - huono oli meren kalasaalis." - - -- "Maksa pois! Sun tunnen, lurjus, ennestään, - rahat pois tai ryöstän koko kodan!" - -- "Ota peski, ota porot, ota pettuvelli, - ota silmä, ota vielä sydän multa, - mies oot, jos voit vielä hiukan vuottaa!" - - -- "Minä maksan", sanoi Mauna sävyisään. - -- "Sin' et maksa mitään!", tiuskas Aslak. - -- "Aslak maksaa vasta Herran viime tuomiolla", - ilkkui muuan lattanenä lappalainen, - yli joukon heitti Mauna miehen. - - -- "Hullut! Sopikaatte itse riitanne, - patukka ois teille paras laki, - menkää kotiin, nyt ei aikaa, huomena ma jatkan!" - huusi Bucht ja etsi samein silmin Kadjaa, - muisti Thuden, hoippui ullakolleen. - - Bigga hiipi hiljaa Ruthin keittiöön, - tuliaisiks toi hän poronlihaa, - Ruthin vaimolle hän haastoi lunastuksestansa: - "Luojan henki liikkuu yli tuntureiden - niinkuin lämmin tuuli kukkain kuussa! - - Suuri sielunhätä sull' on, näen sen, - onko Totuus koskaan koputtanut - sydänovees, ristisisar, kaikki suru katoo, - aukaise, niin kuulet taivaan heljät harput, - Luojaa ympäröivän enkel'kuoron!" - - Niin hän puhui, kyynel nousi silmihin, - pyhät kädet helmassa hän istui, - joilla ennen läpi pakkasen ja lumimyrskyn - nääntymättä kantoi pientä Aslakkia - lämmitellen häntä rinnallansa. - - Mutta Ruth vain hieroi kauppaa aitassaan, - vaihtoi ruudit, hamput, padat, kankaat, - porontaljoihin ja näädännahkaan, kapakalaan, - tarjos puorispoksan, tuiman tuloryypyn, - tinki, petti, juotti lappalaista. - - Tuli Aslak, huomas valkeen taljansa - sekä heimomerkin, otti taljan. - -- "Tämän taljani on porovaras sulle myynyt, - kuka, sano!" -- "Enkä sano, liukas lappi, - pidä taljas, mutta korjaa luusi!" - - -- "Miss' on emo?" -- "Oisko päässyt pakana - riivaamaan mun kunnon vaimoani", - sanoi Ruth ja otti puntarin ja juoksi, huusi: - "ulos noita-akka heti talostani, - muuten puntarilla päähäs isken!" - - -- "Tule emo! Tääll' on rutto ilmassa, - herää, Ruuta, muuten syntis kasvaa, - ettei hornan tulikaan voi niitä poroks polttaa!" - Aslak talutteli Biggan kylätielle, - siellä täällä sammui tupain tulet. - - Mutta yliskamarissaan myöhään joi - Bucht ja päissään nukkui lattialle, - Thude sitoi paperiset liperinsä kaulaan, - passarit ne naurain, ruumisvirttä laulain - kantoi vahvan nimismiehen aittaan. - - Tähdet kiilsi yli turvekattojen - niinkuin helyt saamineidon vyössä. -- - Hangell' lojui vielä mässääjät, soi joikusävel, - kaukaa pappilassa sammui talituikku - nuoren Inkaneidin kamarissa. - - - - -IX. - - - Taljallansa Kadja uinaili, - Juoksa nousi, salaa yöhön hiipi, - kodan räppänästä paistoi himmi kuu, - tytön otsaa liiti surun varjo - pimetessä taivaan lempeen soihdun. - - Solast' tullen tuuli leikillään - pyyhki kirkkaaks kuun, mi piirsi - hopeepylvään tunturlammihin, - katsoi herttaisesti räppänästä, - silloin Kadja heräs iloissansa. - - Sitoi eväspussin selkäänsä, - työnsi lylyn lumelle ja lähti - suurta päivänpuolen poikaa etsimään, - rakkauden jumalainen jano - poltti suonissa ja sydämmessä. - - Hiihti harjut, vuomat eessä kuu - kuin se maata oisi lähestynyt, - ja sen täplät näkyi korkokuvina, - loisti laajalti kuin valepäivä, - kuin ois pilaa tehnyt auringolle. - - Yöt ja päivät Kadja hiihteli, - riisti vyöstään kaikki turhat helyt - kiiltokumppaneiksi lumitähtien, - päivin ohjas häntä suuret tähdet, - öisin pienet ilotulituksin. - - Ja se kulku oli kuin ois häät, - ja se oli niinkuin tähden lento - avaruuden suureen äidinsylihin, - Kadja kamppaili kuin ennen Bigga - povess' Aslakkia kantaissansa. - - Aslak kulki yksin kotonaan, - etsi rauhaa, yötä, yöllä unta, - heräs, säikkyi omaa hurjaa aatostaan - kuin ois kuussa nähnyt veripilkut, - kuin ois kahle kaulaa ympäröinyt. - - Bigga koitti häntä lohduttaa, - kulki nöyränä ja salaa surren, - Svakko taipui näöks Hetan oikkuihin, - kävi kirkoss', istui vaiti siellä - Saivo-aimostaan vain uneksuen. - - Kiersi sitten salaa seidan luo. - Valkeen uhriporon viekas Jouna - möi ja vei sen pyhään paikkaan salatein, - päivän päästä oli poro poissa, - "Tiermes tähtiin nosti!" väitti Jouna. - - Niin se Jouna ovelasti möi - moneen kertaan saman valkeen poron, - petosta ei herkkä Svakko huomannut, - katsoi tähtijalokivitarhaan, - mietti heltyneenä hengessänsä: - - Päi veneitä valkoporollaan - ajaa pulkassansa passevaaraa, - kiviin kipeneitä iskee kaviot, - salamana välkkyy vuottoraippa, - puolikuina kiiltää hajasarvet. - - Päivän poikaa Kalla Parne'a, - joka sukset keksi, kävi metsät, - Svakko manasi ja päivän puolelta - katsoi puun ja tutki tyvisuonet, - kaatoi koivun, loi niin sivakkaansa. - - Lauri Hetta maaten selällään - leikki pystykorvain koirain kanssa, - Hilgu, Kirjes, Lunkki, Ränni hyppivät - yli rinnan purren pojan kättä, - äkkiä ne korvaa höristivät. - - "Gump' lä botsuin! Susi poroiss' on!" - huusi Lauri, koirat vimmoin vinkui. - "Kiinni koirat!" huusi Aslak, tempasi - suksikeihään, samosi kuin sauhu, - kaikki miehet syöksyi suksillensa. - - Aslak kiiti, hiihti koko yön, - seuras sutta poikki vuorten laaksoon - kuin ois tuli kiemurrellut takanaan, - jo hän kuuli käheen läähätyksen, - suden tulipunaliekki roikkui. - - Susi haukkas lunta, juoksi taas, - pääsi eelle, luikki mäen alle, - Aslak jängäll' lensi, puski pyrynä, - luonnon riemu sykki suonissansa, - innosta hän itki, yltyi raivoon. - - Kimmahtain hän kirkui, ponnisti, - mies ja saalis tarttui kinosvuoriin, - hukka kääntyi, vihreet silmät säkenöi, - sähisten se nosti karvat pystyyn, - vihaisesti hampaat kalisivat. - - Aslak heilutteli keihästään, - ensin singahutti tuholoihdun: - "koko vihani mä isken sinuun nyt, - pure toiste, paha, porojani, - kuole hiiden hurtta, korven koira!" - - Susi kyyristyi jo hyppyhyn, - silloin keihäs sinkui pedon kitaan, - ulisten se kaatui, sätki säärillään. - Aslak nauroi, niin hän harvoin nauroi, - metsä nauroi, kun hän kotiin hiihti. - - Tiellä tuoreen ladun keksi hän, - joka kierteli kuin eksyksissä, - sitä seuras, näki kaukaa hiihtäjän - heiluvan kuin siipirikko linnun, - tunsi Kadjan, päästi ilohuudon. - - Silloin Kadja kaatui hangelle - raukeet silmät täynnä rakkautta. - Aslak nosti hänet vasten polviaan, - sitoi suksiin, ihmeissänsä vei hän - kalleimpansa Maggan hyvään hoitoon. - - Magga tumma, karkea kuin mies, - kierosilmä, äksy nokinaama - hoivas Kadjaa niinkuin omaa lastansa, - armon autuudesta puhui vuoroin, - vuoroin nauratteli kujeillansa. - - Usein Aslak kulki salaa öin - rauhatonna Maunan kodan luona, - poistui sairaan Kadjan äänen kuullessaan, - mutta kerran sinne hiipiessään - Kadja hangell' istui tähtiyössä. - - -- "Sinä tulit, kuulin askelees!" - -- "Miksi tulit, Kadja?" -- virkkoi Aslak. - -- "Aslak, min' en voinut olla kotona, - luonto käski, oma veri vaati, - Aslak, ihanalta tämä tuntuu!" - - -- "Kadja, Kadja, min' en muuta voi, - mun on pakko, ei oo tämä synti, - suloinen ja ihana sä nähdä oot, - sua halaan, olkoon kirkas hanki - yljänvuode kuin se isän oli. - - Luoja itse meidät liittäköön, - vaan ei papin sormet, musteet, kirjat, - vihkinaiseks sinut tässä vannotan, - tulkoon pelastus tai lyhyt loppu, - loddatsham, mun oma lintuseni!" - - Öin he muistelivat muistojaan, - päivin Aslak kulki karsastellen, - sätti itseään ja lihaa, saatanaa, - palasi taas yöllä lempeänä, - Bigga itki, Lauri erään lähti. - - Svakko karvarinta, suksimies, - harmaa, vanha niinkuin metsänpeikko - kompasteli itseksensä höpisten, - siirtyi töin ja asein nuorten pariin, - kertoi heille muinaistarinoitaan: - - - - -X. - - -TYRNI. - - Asui Jäämimaassa muinoin Tyrni, - renkolaisten päämies, kauppi julma, - asui Saamemaassa uljas Ullok - naisenansa Leila mustakulma. - - Tuli Tyrni, otti veron, ryösti, - väen ratsun selkään Leilan nosti, - Ullok heimon miehet kokoon kutsui, - vuoroin saami, vuoroin jäämi kosti. - - Ajoi Tyrni kerran markkinoille, - kirkon sytytti, miss' oli kansa, - Leila Ullokille sanan saattoi: - "nouse vuorelle ja laita ansa!" - - Ullok vuoren huippuun hirret kiskoi, - polki lumen, tielle vettä valoi, - hakkas vuoren juureen jäiset portaat, - Ullok ootti, vihass' silmät paloi. - - Huomas pirkkalaiset varustuksen, - puukot hampaissa ne vuorta nousi, - nauroi uljas Ullok uhkamielin - kädessänsä jännitetty jousi. - - Hyökkäs hurjin huudoin saamelaiset, - jäämein kalloon hirret, paadet päästi, - niinpä Ullok surmas pirkkalaiset, - yhden ainoan hän hengen säästi: - - "Sano Tyrnille: 'veit noidan naisen, - älä toiste ryöstä Lapin puolta!'" - Manas Ullok, ampui ilmaan nuolen: - "varo aina, Tyrni, noidan nuolta!" - - Ja kun Tyrni huomas Leilan juonen, - murti suuta ja niin suuttui tuosta, - sitoi naisen pulkkaan, antoi peuran - alas jyrkänteeltä kuiluun juosta. - - Ullok etsi Leilaa öin ja päivin, - rinnass' suru, tuska, kalman huoli, - eikä tietty, minne Ullok eksyi, - eikä tietty, minne Ullok kuoli. - - -RUOBBA. - - Ruobba sankar' rautakoura - miekoin, keihäsmiehin lähti - Perman merilinnaan, missä - loisti Anri, Perman tähti. - - Vanhan Perman kaupit toivat - Sindhun mailta kultakamaa, - Anri vuotti huomenlahjaa - sankartöiden kirkastamaa. - - Perman kalmankartanossa - jalokivin hohti haudat, - jumalkuvat kultamaljoin, - ympärillä aidat, raudat. - - Kulki Perman nuorukaiset - juhannusna lemmen lehtoon - neitten kanssa, yksin Anri - astui haaveiss' armaan ehtoon. - - Metsätieltä hyökkäs Ruobba, - ryösti Anrin aarteenansa, - ajoi kauvas tuntureille, - joikui, lauloi iloissansa: - - -- "Anri, Anri, Perman tähti, - vien sun lumolinnoihini, - akkunoista tähdet loistaa, - katto on kuin meren sini." - - -- "Tuulenlinnat, tähtilinnat, - turvekota, arkku multaa! - Himoot niinkuin Ruijan urhot - jumalkuvaa, kalman kultaa." - - -- "Anri armas, sua ma etsin, - nyt ei paina yöt, ei vaivat. - Mutta katsos, merta kyntää - Ruijan lohikäärmelaivat!" - - -- "Loihdi laivat, noidu miehet, - niin mun sankariksein koidut, - prinsessalta sydämmenkin - itsellesi ijäks noidut!" - - Turvekodass' itki Anri, - Ruobba kulki soita, maita. - -- Laivat maihin laski salaa - Ruijan heimoruhtinaita. - - Hiipi kalmankartanohon - rautamiehet kirveet vyöllä. - Kuvat kaatui, ryske kuului, - hätätorvet ammui yöllä. - - Permit syöksyi vuoteiltansa, - heiluttivat tapparoita, - Ruijan miehet kauhuissansa - kapusivat kallioita, - - tuntureille eksyksissä, - loittonivat laivoistansa. - Näki Ruobba rautamiehet, - kulki vastaan soihdullansa. - - -- "Lapin poika, päivän poika, - ilon päivää kerran vietä, - niin saat kultaa pulkan täysi, - näytä meille ensin tietä!" - - Ruobba astui jyrkänteelle, - nosti ilmaan tulisoihdun, - manas esiin suuren meren, - laittoi laivat, teki loihdun. - - "Kuulkaa, soivat sotaharput - Ruijan miesten sankartyöstä, - keulat kohoo, purjeet välkkyy - niinkuin kaarneen siivet yöstä! - - Musta, hurja meri huutaa, - käärmelaivat kelluu veellä, - kukaan teist' ei eksy yöhön, - kun ma soihduin kuljen eellä!" - - Heitti Ruobba soihdun kuiluun, - silloin Anri mieleen muistui. - Kalliolla seisoi Ruobba, - rautamiehet kuiluun suistui. - - Ajoi Ruobba Permanlinnaan, - prinsessan, sen nuoren toi hän, - yhteen veren vuodatti hän, - kolme yötä häitä joi hän. - - Heitti maljan mereen, laivoin - vierahille maille lähti, - palas aartein Permanlinnaan, - kun taas tuikki pohjantähti. - - Kannel kaikui linnass' silloin, - iloisesti Vienan laine - lauloi linnan muurin alla, - kauvas kaikui Ruobban maine. - - - - -XI. - - - Käräjienmäell' lyötiin rikki - Ruthin mitat, siks hän vihan vimmoissaan - yllytteli Hvoslevin ja Buchtin - lyömään jalkapuihin lappalaiset; - kaikkein sydämmissä viha väijyi. - - Bucht vain hohotti ja juovuksissa - ajoi ryöstäin, väen naiset makasi, - eikä ollut monta turvekotaa, - joiss' ei kiristyksistänsä tietty, - kuiskaeltu hänen konnantöistään. - - Aslak harhas poropalkisilla - Kadjaa karttaen ja salaa kaihoten, - Ruthin, Buchtin syytös mieltä kaivoi, - myös hän muisti Biggan pelon, itkun, - kiros' salaa piispat, kirkkokunnat, - - Bigga istui Maunan äidin luona, - virttä veisaili tai Kadjaa lohdutti, - Svakko yksin oli kotosalla, - tuleen tuijotti kuin lyöden arpaa - ihmiselon sala-ongelmista. - - "Pappi ajaa Tromsaan piispan luokse, - pahat peikot virittävät juoniaan, - tulee nälkä, tulee susi, surma, - kirveet laulaa, herää punakukko, - sekasorto, saasta, auta Tiermes! - - Vuoret järkkyy, vapisevat vaarat, - kodat kaatuu, poro lankee polvilleen, - meri kiehuu, tuli nuolee maata, - etsii pakopaikkaa uumenissa, - mylvii, möyryy ulos pääsemättä. - - Hourailenko tässä hornan unta! - Verta, verta, minne katson, verta vaan! - Onko totta, että pappi lentää...? - Kuulen tiuvut, haistan vieraan hajun, - koirat haukkuu... lankesinko loveen?" - - Kotaan astui Hvoslev lumisena, - jäiset puikot riippui hänen hiuksissaan, - astui ankarana keskikotaan - kulmakarvat pystyssä ja lausui - jymyvällä ukkosäänellänsä: - - -- "Svakko! Miss' on pojanpoikas Aslak, - tahdon nähdä elämänne helvetin, - tahdon kukistaa sen rosvoluolan, - josta paha paisuu kaikkialle - myrkyttäen koko Lapin ilman!" - - Svakko heräsi kuin unestansa, - hiipi soppeen tunturille viitaten, - luullen näkevänsä papin haamun - manas: "ootko, kurja, kalmistosta, - mene myrkänä taas Manan maille! - - Sinne manaan sun! Mut miksi kysyn - syitä, jotka tunnen, uness' sinut näin!" - Hvoslev käden nosti kiihkoissansa, - iski kepakolla Svakon päähän: - "kyllä nutistan ma Lapin noidat!" - - Pyhän oven kautta juoksi Svakko. - Hvoslev mietti, istui pulkkaan kuohuissaan, - ajoi suoraa päätä tunturille, - eksyi, kääntyi kotiin, joka kotaan - poikkesi ja pauhas parannusta. - - Tuli seuroihin hän tuomioineen, - pyhät raivostuivat hänet nähdessään, - tyynesti hän jakoi iskujansa - niinkuin isä kurittaissaan lastaan, - kunnes talttui pahin uskon vimma. - - Toista tietä ajoi Bucht ja löysi - tyhjän kodan, näki tulen sammuneen, - leimas ryöstömerkein padat, vuodat, - vieraiks miehiks otti Jounan, rengin, - Maunan kodalle hän sitten ajoi. - - Meni kotaan Bucht ja näki Biggan: - "et mua veisuillasi, vaimo, käännytä - niinkuin koitit kääntää Ruthin vaimon. - Missä miehet, missä sikiösi? - Vastaa, vaimo, lakkaa vinkumasta! - - Vai et vastaa, kyllä tiedän tempun!" - sanoi Bucht ja paukautti käsiään, - Bigga säikähtyi, mut silmä välkkyi, - kimmahtain kuin tiine ilveskissa - raivoissaan hän hyppi, hoki veistä. - - Silloin jolsa Magga painoi Biggan - taljalle, vei Hetan kotaan väkisin, - sanoi mennessänsä: "kuule, Buhtta, - kyllä tunnet meidän heimon naiset - vaan et tunne meidän miesten mieltä!" - - Tulen ääreen istui Bucht, ei kuullut - kuinka Jouna kodan takaa kuunteli, - sopesta hän silloin itkun kuuli, - nosti taljan, näki Kadjan ruumiin: - "kyyhkyseni, nyt sun vihdoin löysin. - - Tule! Isäs kutsuu sua kotiin, - hellästi sun vien kuin omiin häihisi, - mull' on toinen poro mukanani, - oman poros sidon pulkan perään, - niin et eksy enään näille maille!" - - Jouna ajatteli itseksensä: - en ma Aslakille, Buhtallekaan suo - Kadjastani, keskikodan kukkaa. - Keksi keinon, kaivoi pulkan pohjaa, - kaatoi Buchtin poron korvaan viinaa. - - -- "Tässä seison enkä tule kanssas - vaikka sitoisit mun pulkan pohjahan", - sanoi Kadja. -- "Niin siis sinut köytän!" - sanoi Bucht ja halun hurjapäissään - kantoi Kadjan, sitoi pulkan pohjaan. - - Ajohihnall' iski; porohärkä - kaarsi niinkuin koiraa säikähtäessään, - pillastui jo mäen alla, käänsi - sarvet ajajaansa päin ja potki, - toinen poro kiiti Kadjan kanssa. - - Poro yltyi, kaatui Bucht ja ähki, - ryömi pulkan alle, poro potki vaan, - hiljaa kykki Buchti kumarassa, - etsi turhaan viinaeväitänsä, - poron talttuessa esiin kömpi. - - Tunturilta oli Mauna nähnyt - oudot vieraat, ajoi laaksoon porollaan - kohti porokylää, näki Kadjan, - poron kiitämässä tievaa pitkin - polvein nasatessa sähön lailla. - - Kadjan poron Mauna pysäytti, - impi valitteli hälle vaiheitaan. - Silloin virkkoi Mauna vakavana: - -- "Kuule, Kadja, kyllä Aslak kostaa, - mutta nyt sun vien ma Juoksan kotaan. - - Näin sä uuvutat vain urhon mielen, - yhteen veresi kun häneen vuodatit, - vuoti kaikki voima Aslakista, - kääpiöksi käy hän naisen kautta - eikä jättiläiseks jättitöissä!" - - Sanoi, vakavasti houkutteli - Kadjaa mairitellen kotiseuduille. - Porot kiiti niinkuin pilven varjot, - Kadja nyökäytti tuntureille - hyvästinsä, hellät hyväilynsä. - - Mutta Jouna juoksi paliskuntaan, - kehui poropaimenille keppostaan, - kieri lumessa ja noitui, nauroi, - matki Buchtia ja ähki, rähmi. - Svakko tuli hiljaa nuotiolle. - - - - -XII. - - - Kömpelöltä näytti kirkko kunnaallaan - niinkuin hautova ja iso riekko. - Kirkko oli täynnä ristikansaa, - surutonten koreet puvut kiilsi, - pyhäin puvut puhui vakavuutta. - - Tuli vaimot kantain lasta komsassaan, - kirkonseinään sukset pystytettiin, - Ruthin luota hoippui moni lappi, - nosti kirkonportaill' leilin suuhun, - joskus remu kuului messun lomaan. - - Ovensuussa saamilapset leikkivät, - kirkoss' oli hien, pihkan haju, - miesten puolla istui eri ryhmin - Aslak, Mauna, Rista; naisten puolla - Kadja, Bigga kuullen messu-ääntä. - - Lempeästi kirkkoväärtti myhäili - päässä valetukka, piispan lahja, - nähtiin Ruthin vaimo, Klement, Juoksa, - surutonten katseet oli veltot, - pyhäin silmiss' oli kiihkon tulta. - - Astui alttarilta Hvoslev kaapussaan, - nousi, puhui saarnastuolistansa, - alas tulvi tulikivisaarna, - kimpos seiniin, kieri ulos ilmaan - yli hautuusmaan ja kyläkujan. - - Niinkuin vanhan testamentin profeetta, - sotanasiiri hän julki huusi - anateemansa ja iski lautaan, - tankkas sanaa ikivanhaan tapaan - vailla henkeä ja herätystä. - - Aslak katsoi häntä, muoto musteni, - muisti Svakon saamat papin iskut, - muisti pakon, uskon uhkaukset, - pyhän valheen, papin vallanhalun, - verot, vainot, kurjuudet ja kauhut. - - "Lain salama kun iskee Sinailta - ihmissyämmeen, puhkee tuskan huuto, - evankeliumin valonsäteen - kohdatessa raikuu ilon ääni, - mikään ihmisvoima sit' ei estä. - - Jalot, korkeet tunteet ääniin puhkeaa, - muuten ihmissydän särkyy, murtuu, - ei ne vaijeta voi kirkossakaan!" - -- Nuo Laestadiuksen syvät sanat - muisti Aslak, vaipui mietteihinsä. - - Lauri Leevi pappi on kuin papit muut, - minä yksin olen tosi pappi, - seuran ylipaimen, hengen päämies, - en voi kuulla tulvaa palkkasuusta, - veroilla sen autuuden saan maksaa. - - Niin hän mietti, kuuli saarnastuolista - papin väsyttävän, turhan uhkan - raipaniskuista ja jalkapuusta, - silloin havahti hän aatoksistaan, - kuuli itkun tyrskeen naisten luota. - - Biggan olkapäähän Kadja nojasi, - itki ilmi kaikki sala-itkut, - kaikki kaipaukset, synnin tuskat, - mutta käytävällä kulki Magga - elein nauratellen pyhäin seuraa. - - Niinkuin syyskuun hämärässä äkkiä - lankee rankkasade räppänästä - sammuttaen tulen, kodan seiniin - yksitoikkoisesti rummutellen, - niin nyt itku kuului kaikkialta. - - Aslak värisi, ja tunteen humina - kävi ruumiin läpi herkytellen, - voiman hehku kävi sielussansa, - kookkaana ja äkkiarvaamatta - penkille hän nousi, huusi ääneen: - - "Herätkäätte, saamelaiset, herätkää, - pirun profeetta on meidän pappi, - kääntykää jo poijes hänen luotaan, - kääntykää jo poijes pimeästä, - kuulkaa korvess' ääntä huutavaisen! - - Kuulkaa! Kautta Hengen pyhitetty oon, - Hengen vaikutteesta kiroon kaikki - kääntymättömät ma helvettihin, - min' oon tie ja avain autuutehen, - pappi, rukoile, käy polvillesi!" - - Hii ja huu! Nyt riemun huudot kaikuivat. - Niinkuin Daavid tanssi arkin eessä - tanssi Aslak kirkon lattialla, - penkeistänsä nousi miehet, naiset, - huumeissaan ja huutaen ne hyppi. - - Aslak Kadjan pyhään kisaan tempasi. - Mylläkästä yli kaiken kuului - Laurin ääni: "teitte Isän huoneen - rosvoluolaks!" aukas kirkon portit, - hautuusmaalle syöksyi lappalaiset. - - Vanha kirkkoväärtti kulki rauhoittain, - vihdoin joukko hajosi ja tyyntyi, - kirkonkellot soi kuin myrskyn kellot - ihmishulluutta ja ihanuutta, - kaiken kauneutta, kadotusta. - - - - -XIII. - - - Piispankäräjät jo oli käyty, - paimenkirjeet kiersi pappiloita. - Häiväistykset, nuhdesanat lensi - korpiteitä, kautta kotien, - yli sammuneitten nuotioiden. - - Kesän hiljaist' oli kaikkialla, - saamit vaelsivat merenrantaan, - syksyllä kun sieltä palasivat, - leiskui vimma ilmiliekkihin, - alkoi vihan, raivon, hirmun aika. - - Musta katsanto kuin iho heillä, - hulluus silmissä ja vaahto suussa, - ei Laestadiuskaan järjen sanaa - saanut kalloihinsa mahtumaan, - oppi-isänsäkin hylkäsivät. - - Heidän mielestänsä ihmiskunta - mateli kuin mato heidän allaan, - Pojast' oikealla istuivat he, - Luojan jäseniä olivat, - raamattu ja uusi testamentti. - - Maassa uudessa he asustivat, - armorikkaan ajan koitonmaassa, - kuolo olivat, ei kuolla voineet, - synnit saivat antaa anteeksi, - valta oli tuomita ja tappaa. - - Naiset karkasivat miesten luota - 'apostolein' vaimoiksi, ja miehet - pieksi alastomat, nuoret tytöt - jäätyneillä koivunvitsoilla - tunnustamaan salasyntejänsä. - - Kulki Magga kerran metsätiellä, - tuli vastaan Svakko verkkoinensa, - Neitsyt Maariaksi vaati Magga - Svakon itseänsä sanomaan, - Svakko kätkeytyi erämaahan. - - Ajoi Aslak pitkin Saamemaata - Maunan, Laurin kanssa tuntureita, - tasajalkaa hyppien hän riehui, - kodast' ajoi kotaan kuuluttain - pyhää sotaa kirkkokansaa vastaan. - - Oli niinkuin satu-ajan yöstä - ammoin kesytetty eläin oisi - hirviönä esiin hyökkäellyt, - noussut peto ihmisrinnasta - vuosisadat hiljaa maattuansa. - - Kulona hän kulki öin ja päivin, - kerran raamatun hän polki alleen, - eikä rajaa ollut raivollansa, - kaikki Biggan hellät neuvot hän - unohti nyt suuruusuhmassansa. - - Kutsui Aslak kokoon valittunsa, - kotakäräjiin hän kutsui miehet: - -- "nyt on Herran vihanpäivä tullut, - katso, profeettanne minä oon, - katso, minä olen kuninkaanne. - - Kuolkoon Buhtta, kaatukoon myös pappi, - Ruutan yli koston kirves heiluu, - uskottomain synti ei oo surma, - punakukko kohta kohoaa - Ruutan talon harjalle ja kiekuu. - - Mulle annettu on taivaan voima, - Mauna hengessä on vertaiseni, - mutta minä olen kuninkaanne, - Lapin kuningasten kuningas, - vainovalanne nyt vannokaatte!" - - Pystyyn kavahtivat kaikki miehet, - heiluttivat miehet puukkojansa: - "totisesti, sulle valan teemme, - saamelaisten suuri gonagas, - Guovddageidnoon, kaikki Guovddageidnoon!" - - Valan vannottuaan söivät miehet - pyhän atrian, päät taljaan vaipui, - miehet nukkui; Jouna hiljaa luisui - räppänältä kaikki kuultuaan, - riensi sanaa viemään Kautokeinoon. - - * * * - - Istui suruissansa vanha Svakko - risumajan eessä erämaassa - verkot, ahraimensa unohtaen, - silloin tärähti ja vonkui maa - hiljaa vavisten kuin piesty poro. - - Herkän korvan painoi vanhus maahan - kuin ois Jabme-aimost' äänen kuullut, - mutisi ja puhui itseksensä: - "ankea on aika, hukkuu maa, - vanhat jumalat on unhoitettu. - - Korppi muuttuu lumivalkeaksi, - joutsen lentää sysimustin siivin, - talvella saa poro uudet sarvet, - kaihtaa ihmistä ja metsistyy, - käärmeet yöllä käyvät käräjöitään. - - Lapsivuoteeseensa kuolee äidit, - sota, nälkä sortaa parhaat miehet, - naiset kiistelevät jäänehistä, - jalan jälkiäkin suudellen - vuodattavat kurjat kyyneleitään. - - Koira muuttuu sudeks taas ja ulvoo - yksin yössä kodan raunioilla. - Mitä mietin? -- Ehkä kaikki muuttuu - maailmassa ihanaksi taas, - se on vallass' suurten jumalien." - - Niin hän mietti, astui venoseensa, - hiljaa sauvoi sytyttäen soihdun, - iski ahraimella lohen kylkeen, - paistoi kalan risutulella, - nuotionsa ääreen nukkui vihdoin. - - Ympärillä nukkui vanhat vaarat, - vavahtivat kerran unessansa, - alku-aikaa ehkä uneksuen, - tuli-aaltoina kun vyöryivät - jähmettyen jäähän, iki-yöhön. - - - - -XIV. - - - Pyhäinpäivän aatoll' Aslak Hetta - raidon jäless' ajoi Kautokeinoon - eellä ahkiossa koivunraipat, - vuoroin pieksi tiellä tulijoita, - vuoroin poroansa pieksi Aslak. - - Päättyi huomenissa kirkonkylään - Aslak Hetan kuninkainen retki, - hiljaa kirkoss' istui, mutta myrsky - kulki korkein aalloin sielussansa, - sanaa sanomatta ulos lähti. - - Kirkon ovell' ootti Ruth ja heitti - käsiraudat pyhäin jalkain eteen - sekä ilkkui: "nytpä koitetahan - Stefanuksen uskoa!" mut vaiti - astui Aslak ohi kiukuissansa. - - Kuuli pilkkanaurun ympärillään, - näki Juoksan, Kadjan kirkkolähdön, - huomas koulumestar Gundersenin, - kaikki mustui hänen silmissänsä, - pystypäin hän kulki majapaikkaan. - - Lähti suruttomat monin poroin - yöpyäkseen Autsin pieneen kylään. - Aslak yönsä nukkui levotonna, - aatos teki työtään pimeässä, - pahat voimat valvoi vuoteellansa. - - Välähteli salamakin silloin - läpi muiston joka sielun soppeen - valaisten ja hetkeks ihastuttain, - pimeässä vaipui sielu taasen - vielä syvempään ja synkemmäksi. - - Kulki huomenissa Ruthin pihaan, - siellä aitassansa Ruth jo hääri. - Buchtin luona istui Matte Jouna, - Buchti nauroi hänen hädällensä: - "minut tappaa? ken sen uskaltaisi!" - - Pyhät saarsi Ruthin pihamaalla, - hyökkäs Aslak esiin nuijallansa, - maahan löi hän Ruthin sekä huusi: - "kosto pyhän Herran herjaajille, - kuole piru!" iski puukon rintaan. - - Kuuli Buchti Ruthin avunhuudon, - riensi pihaan pamppu kourassansa, - juoksi vahva Mauna häntä vastaan, - painivat kuin vanhat uroskarhut, - kunnes Buchtikin sai puukon iskun. - - Ruthin vaimo katsoi akkunasta, - kaatui kauhuissansa lattialle - tuskan kylmä hiki otsallansa, - tointui, nousi, ryömi takatietä, - pappilaan hän juoksi hädässänsä. - - Helmat humahtivat korvissansa, - vaarat tanssi hänen silmissänsä, - okaat löivät häntä kasvoihinsa, - tuuli hajotteli hiuksiansa, - suru, kauhu karmi sydänalaa. - - Ruthin pihall' itki yksinänsä - Bigga äiti aitan portahalla, - pyhät syöksähtivät Ruthin taloon, - myllertäen, rikkoen ja ryöstäin, - huoneest' toiseen huutain temmelsivät. - - Maasta nousi Bucht ja laahusteli - ullakolleen jättäin verijäljet, - sulki oven, ryömi vuoteeseensa, - mutta Jouna juoksi salateitä, - ajoi avunhakuun Autsin kylään. - - -- "Loddatsham! Mun oma lintuseni, - Aslak, mitä teit, ah, armahani!" - vaikeroitsi Bigga lyyhistyen. - -- "Herra, armahda mua synnillistä!" - voihki Buchti yksin ullakolla. - - Hurjin huudoin juoksi pihaan Magga - jäless' Aslak, Mauna, Rista, Lauri; - uskon veljet näki veripilkut, - kirkuen ne kiipes ullakolle, - ovi särjettihin ryskinällä. - - "Pirun kätyri, nyt kuole, koira!" - huusi Aslak työnsi pitkän puukon - Buchtin rintaan, Magga haloll' iski - puukonpäähän, niinkuin teuras vihdoin - veti Buchti viime henkäyksen. - - Veti henkeänsä Aslak Hetta, - hullu raivon riemu täytti rinnan, - niinkuin humalassa alas juoksi, - roihdun sytytti ja tuleen pisti - Ruthin talon, aitat, rakennukset. - - Hyppi miehet, naiset kartanolla, - hyppi liekit pitkin kattomalkaa, - ikkunoista tulikäärmeet leiskui, - tuli tuuli, nosti tulimeren - kohti korkeutta, joka hohti. - - Kirkonkatto välkkyi valkoisena, - vaivaiskoivut niinkuin ruusupensaat - veriruusuin loisti vasten lunta, - pilvet kiitivät kuin isot koirat - tai kuin rivot aaveet yli vuorten. - - Kuninkaista nauruansa nauroi - Aslak Hetta, Lapin kuninkainen, - nimess' suuren, kurjan kuninkuuden - kädet nosti, huusi miehillensä: - "Pappilaan! Nyt alkaa papin vuoro!" - - Naiset tulen luota kirahtivat - niinkuin hurjat, hullut noita-akat, - kaikki rynkäsivät kylätielle, - eellä Aslak niinkuin villipeura - juoksi, juoksi tietä pappilahan. - - Mäellä hän kääntyi, katsoi hetken - tulikipeneitä, jotka lensi - yli Alattion joen törmän - tuliperhosina liehuellen - lumitähtikukkiin sammuakseen. - - Mutta hartaana ja hiljaisesti - hiipi Bigga Ruthin ruumiin luokse, - nosti kädet kohti korkeutta: - "Älä rankaise mun rakkaintani, - kovin koita, Herra, huonettani!" - - - - -XV. - - - Päivällistä syöden istui perhe - pappilassa vaiti, vakavana. - Papin rouva sanoi lempeästi: - "eilen kirkoss' oli kumman hiljaa, - nyt se hiljaisuus mua peloittaa." - - Virkkoi pappi: "Lapista ei pidä - leipää etsiä, ei sieltä kukaan - viel' oo palannut; ei pakkokeinoin - rauhaa luo, ken miekkaan tarttuu, - miekkaan hukkuu, nyt sen ymmärrän." - - Mutta Inka soitti sormillansa - rummutellen poloneesin tahtiin, - muisti eilisillan tanssiaiset, - pitovieraat, paksun, pyyleen Buchtin, - joka soitti päissään huilullaan. - - Muisti Thude Nordvin kokkapuheet, - muistui mieleen vielä mieluisammin - nuori papin alku, studiosus, - sacri ministeri candidatus, - sukulainen sinisilmäinen. - - Silloin saliin juoksi Ruthin vaimo, - kaikki atrialta pystyyn nousi. -- - "Älä itke, vaimo, älä pelkää, - Inka, rauhoitu, ma käyn ja katson, - koitan hurjan joukon rauhoittaa." - - Sanoi Hvoslev, jätti sauvan nurkkaan, - kulki hiljaa kohti kirkonkylää, - malttaneet ei naiset kotiin jäädä, - kaukaa seurasivat papin tietä, - pappi kulki kohti templiään. - - Niinpä raskaasti ei koskaan käynyt, - kulki rakkaan tiensä kumarassa, - ennen kulki usein ilomielin - sunnuntaisin saarna-aatoksissa, - nyt kuin Golgatalle kävi hän. - - Tuli kiroellen pyhät vastaan, - naiset sylkien ja miehet juosten - eellä Aslak, Mauna, nuori Lauri, - Aslak, Rista, Magga murtain suuta - sakeana sauhu takanaan. - - "Kuule, pappi, huutaja nyt huutaa, - jo on kirves pantu puiden alle, - jos ei puu voi kantaa hedelmiä, - hakataan se, tuleen heitetähän, - Herran päivä lähestynyt on! - - Etkö pelkää Herran vihan tulta, - katso, pappi, noin ne paatunehet, - palaa helvetissä!" -- Aslak Hetta - viittas kädellänsä Ruthin taloon, - käski papin kädet sidottaa. - - Sidottihin kädet selän taakse, - naiset lyötiin kylmin koivunraipoin. - Magga tarttui nuoren Ingan hiuksiin, - nosti käden Lauri, eteen astui, - torjui nyrkiniskun kädellään. - - Katsoi Hvoslev tyynnä, totisena - Aslak Hetan silmiin säikkymättä, - niinkuin risahtaissa korvess' oksan - hirvi, susi katsoo kohdatessaan - toisiaan ne mittas katseillaan. - - Silloin Autsist' tuli apujoukko, - Klement koulumestar' etupäässä - pyssyin sekä nuijin kirkkotieltä, - uhaten hän käski, nosti pyssyn - niinkuin kouluss' ennen keppiään. - - Kimmahtivat pyhät papin luota - surutonten kimppuun, vaihtui iskut, - monet pyörtyi maahan mellakassa, - monet huohottivat haavoissansa, - monet verin maahan tallattiin. - - Karjui joukko kuin ois irti päässeet - kaikki pahat henget helvetistä, - kiiri äänet yli talviseudun, - kaikui intohimon, tuskan huudot - kuin ois sata koiraa haukkunut. - - Kuului vihlovat ja villit äänet - iltahämärässä, sekamelskaan - sotkeentuivat veljet, vihamiehet, - kunnes pyhäin joukot teljettihin, - sidottuina latoon ajettiin. - - Päästettihin pappi siteistänsä, - Inka itki, papin rouva vietiin - tajutonna kotiin, kaikkialta - kuului kirous ja vihan voihke, - ladoss' yhä pyhät mellasti. - - Kiristellen hampaitansa Aslak - ponnisteli pauloissaan ja huusi, - Mauna siteitänsä koitti purra, - Laurin silmään nousi kyynelhelmi, - vieri palkin rakoon polvilta. - - Saapui surutonten lisäjoukot, - kekseillä nyt ulos raastettihin, - kiskottihin pyhät pihamaalle, - lyötiin rautoihin ja vankikyydin - vietiin vankilahan Alteniin. - - Ja se kulku oli murheen kulku, - ruumiskelloin soitto, surusaatto, - ja se kulku oli niinkuin retki - itkun erämaassa, surun maassa, - taivas huokasi ja huokas maa. - - Ja niin harmaana ei hohda koskaan - Lapin taivas kuin se hohti silloin, - ja niin syvään huokaillut ei milloin - Hvoslev katsoessaan akkunasta - tämän kurjan kulun nähdessään. - - Mutta ladon alta ryömi hiljaa - Matte Jouna, nosti pullon suuhun, - ryyppi kunnes juopui, nukkui hankeen, - hampaat irvistivät pimeästä - kohti raskaan taivaan kattoa. - - Kaukaa pilven reunalt' tähti vilkkui - levollisna, yksin kurjaan maahan, - lensi, katos avaruuden kautta - löytämättä onnen toivojaansa, - rauhaa löytämättä lentäissään. - - - - -XVI. - - - Käräjienmäell' Altenissa - voudin, lautakunnan läsnä ollen - antoi tuomituille rättäri - määrä-iskut, vaiti kesti Mauna, - kärsi Aslak sanaa päästämättä. - - Elinkautisvankeuteen vietiin - monet pyhät, Lauri, Magga, Rista. - Aslak, Mauna kuoloon tuomittiin, - vaan ei tunnustaneet syyllisyyttään, - kuoloon kulkivat he täynnä uhmaa. - - Nosti päänsä Aslak yli rahvaan - niinkuin marttiira ja uskon uhri, - huusi korkeana hulluuttaan: - "se on täytetty, ma olen Kristus, - Eli, Eli, lama sabachtani!" - - Uskollisna nytkin seuras Mauna, - mestuupölkylle hän laski päänsä. - Korkealta kaatui kuollessaan - voitelutta, voittamattomana - Aslak, päivänpoika, kuninkainen. - - Kuutamolla yöllä hautas Hvoslev - heidät kalmantarhan aidan taakse, - itkenyt ei Bigga, saamina - aatteli hän: ikuisuuden maahan - pääsi Aslak valoon vaivoistansa. - - Kauvan yksin öillä itki Kadja, - keskikodan kukka rakkauttaan, - luonto sääli hänen suruaan. - -- Meni kesä, talvi, tuli uusi kevät, - uusi talvi satoi unhoon jäljet. - - Rakkauden ehtymätön lähde, - elonhalu nosti uutta terää, - uuden kaihon kukan mullastaan, - tuli yösenpuolen maasta kosjo, - kalastajalappi lohduttaen. - - Hymyi Kadja surunhymyänsä, - puki ylleen tulipunakäyhdin, - hopeevyölle sitoi helynsä, - ajastajan kosjon lahjaa kantoi, - vietti häänsä meren auvetessa. - - Jälkeen häiden vanha Juoksa hoippui, - levotonna kätköraunioillaan - kuin ois raha kättä polttanut, - kerran pororengit löysi ukon - kuollehena riksikasallansa. - - Vankilassa nuori Lauri Hetta - monet talvet, monet kesät istui. - Yli muiston mustain kuilujen - vieri vuodet niinkuin lumivyöry, - paistoi päivä jälkeen myrsky-öitten. - - Sydän suli, tasaantui ja tyyntyi, - yrttitarhoiks ruusunihaniksi - muuttui elämänsä erämaa, - usein Hvoslev kävi hänen luonaan - hädän hetkell' lohduttaen häntä. - - Usein ristikosta nuorukainen - katsoi ikävöiden ijäisyyttä - vapauden jano rinnassaan, - revontulten taivaall' leimutessa - muisti lapsuutensa lempeet muistot. - - Näki uudestaan ne armaat näyt, - kodat loisti niinkuin taikalyhdyt, - nuotiot ja padat rannoilla, - tulen loisteess' soutomiesten varjot, - kuuli tutut joijut, porokellot. - - Tai kun kevään tullen tippui räystäs, - näki joutsenten ja merilintuin - kiitelevän yli vankilan, - kuuli ajojäiden, vapaan meren - korkeen luonnonveisun korvissansa. - - Äkkiä hän nousi vuoteeltansa, - kuuli avainkimpun helisevän, - vouti, Hvoslev astui koppihin, - Lauri toipui lapsuusunelmistaan, - rippikouluajan aatoksistaan. - - Armahduksen sanoman toi vouti, - kummastuen katsoi häneen Lauri, - nousi hiljaa, kääntyi ovella - hyvästellen seiniä ja pöytää, - vuodetta hän katsoi ristikkohon, - - niinkuin mierolainen jättää majan, - jossa yönsä on hän hyvin maannut, - kuin ois jäänyt osa onnestaan, - pala sydämmestä lukon taakse, - maailma taas avarana eessä. - - Niin hän tunsi. Näki vanhan äidin, - vanhan harmaantuneen, köyryn Biggan, - näki Maggan, Ristan, vangit muut, - hyvät heimolaiset vapahina, - näki Ingan kera nuoren sulhon. - - Näki tutut porot, jotka nosti - kruunupäitään hänet huomatessaan, - lumi häikäsi ja päivä loi - hänen silmihinsä onnen väikkeen - kuin ois ensi kerran päivän nähnyt. - - Bigga pojan poskeen painoi posken: - "puorist... kiitos, taivaan taata, annoit - kolme rakkautta; yhden vei - viekas meri, maa vei ahne toisen, - kolmannen sain jälleen, kuopukseni." - - Pulkkaan istui Lauri, toiseen Bigga, - silloin portin eteen vankikyyti - porovarkaan, Matte Jounan toi, - poispäin Jouna käänsi juudaskasvot, - koitti peskiin peittää häpeäänsä. - - Ajoi rakkahille tuntureilleen - Lauri iloisena sydämmessään, - päätään vaarat nyökkäs iloissaan, - tiellä riekot nauroi iloisesti, - Laurikin taas nauroi iloissansa. - - * * * - - Tyrmästänsä päästyänsä Jouna - luisui kurjuutensa kuilun varjoon, - tappelussa silmä puhkaistiin, - kerjäsi ja heti joi hän almun, - kulki ummikkona, untelona. - - Kalastajalappi kujeillansa - kyhäs kerjuukirjeen petturille, - sitä ihmisille näyttäissään - sai hän rovon sijaan selkäsaunan, - huomas juonen, pisti pilkkaajalle: - - "Ruman juoigan mulle, lempo, laitoit, - varoit varasta sä karttamasta, - siksi vamman jalkaas, kätees saat, - toiste muistat Jounan 'silmäpuolen'", - Jouna keksipuulla rikkoi ruudut. - - Jaalaan heitettihin Matte Jouna - Tromsaan vietäväksi, karkas maihin, - siitä asti häntä pelättiin: - lapin käteen, jalkaan puhkes paiseet, - vuoden kamppaili hän elämästään. - - Vanhana ja tekohurskahana - kankein, laihoin jaloin kiersi Jouna - poropaimenena polkujaan - Ruijan rannikoilta rauhatonna, - vieraan leipää söi hän, leipää sylki. - - Yhä etelämpiin maihin vaappui - mieron tiellä tuntemattomana, - kohtaloaan salaa kiroillen, - palannut ei koskaan heimon luokse - Jouna raukka, Jouna silmäpuoli. - - - - -XVII. - - - Lepäs avaruus kuin musta meri, - kaartui pimeys kuin yökön siipi - yli Saamemaan kuin kerran muinoin - yön ja kaiken luomiskauden aikaan, - tähdetönten, tyynten tyhjyyksien. - - Nukkui pedot talviluolissansa, - nukkui kodat lumikinoksissa, - nukkui ihmiset ja porot, koirat, - yksin Nälkä ajoi pulkassansa - pitkää, polutonta erämaata. - - Passevaaran laell' istui Svakko - kirves polvella ja rumpu maassa, - sumun takaa kiilsi seidan hahmo, - liikkumatta istui suuri noita - niinkuin vuosisataisvanha seita, - - jok' on tuijottanut ohi kirkon - tuhat vuotta kauvas kaihisilmin - aavistusten sekä arvoitusten - alla ammottavaan, syvään kuiluun - koskaan löytämättä kaiken pohjaa. - - Sumu katosi kuin sairas kaihi, - tunturit taas nousten noroistansa - seisoivat kuin vanhat jättiläiset, - kiipesivät yli toisiensa, - yli kyhmyselkäin painien ne ryömi. - - Jalat rämpi jängissä ja soissa, - kainaloiden alla pilvet sousi, - kyyristynein, jäykin niskoin jätit - hyppyyn hyökkäävinä kouristuivat, - kohosivat yhä korkeemmalle. - - Nyrkit puristuivat voima-iskuun - taivaan tyhjää kantta tavoitellen - sisus-uumenissa tuli, tuska, - kerta kaikkiansa lyödäksensä - visapäillään puhki taivaan navan. - - Käydäksensä kerran käräjöitä - itse ikuisien istunnoissa, - julki huutaaksensa kaiken tuskan, - kaiken kahlehtivan, öisen kauhun - kylmän kylläisille jumalille. - - Katsoi Svakko pohjaan, katsoi itään, - ootti päivää niinkuin ennen muinoin - esi-isät, vanhat, viisaat noidat - joijuin tervehtivät aurinkoa, - söivät päivän-uhriatrioita. - - Siirsi katseen seitaan manaellen: - "vaadin, vaadin sinut voittosille, - ilkut itseäsi, saita seita, - sulle annoin parhaat poroistani, - sulle uhrasin ma elämäni. - - Mikset lyönyt maahan murhamiestä, - uuvuttanut synkkään syvyytehen - punakäyhtimiestä piiluinensa, - joka kaatoi kaikkein kalleimpani, - Aslak poikaseni poloiseni! - - Päätönnä hän harhaa häpeässä - Jabme-aimon alhon syvyydessä - vailla suopunkia, vailla jousta, - vailla riistaa, ruokaa, metsäkoiraa, - vailla naista, iloa ja rauhaa. - - Gedgge-Ibmel! Jollet liitä yhteen, - minkä käräjillä käsky riisti, - jollet kosta heimohäpeääni, - jollet nosta tänne poikastani - ennen päivän suurta sarastusta, - - niin en usko enään enteitäsi, - enkä paljasta ma vanhaa päätä, - kokoon yhdeksän ma pihkapuuta, - jotka nähnet, tähän pyhään paikkaan - ja sun poroks poltan petturina!" - - Otti Svakko käteen arparummun, - korvaa kallisti hän helinälle - kuunnellakseen ääntä kohtaloiden, - lauloi tolasjuoigan, muinaislaulun, - unohtuneen, kuolleen, kauniin laulun. - - Lauloi Päiveneita'n kuolemasta, - Njavvis-ene'stä hän säkeet siitti, - joka väsyneenä vaivoistansa - lepäs sairahana vuoteellansa - pyhän kota-oven luona yöllä. - - Ikävöitsi päästä iki-iloon, - Tiermeen salamoiden risteillessä - Ibmeliä aina ihaillakseen, - omaa taataistansa, suurta Päivää, - näki oven luona kylmän vieraan. - - Joikui joutsenlaulun pojallensa, - Njavvis-ene lauloi iltalaulun, - kuinka aurinkoinen armas laskee, - kaikki maa käy kovin pimeäksi, - koska, koska tulee kerran aamu! - - Kaunis päivä laskee, karja kuolee, - musta rutto surmaa, paarma pistää, - susi vaeltavi väijyksissä, - valon lapset eksyy yksin yöhön, - Päivä lempeänä länteen laskee. - - Päivä laskee. Kaunis Päiveneita - valon lähteen kotiin taasen lentää, - viepi sylissänsä tyttärensä - yli alimpien auringoiden, - yli yhdeksännen tähtitaivaan. - - Hautakaatte tämä kirkas tomu - Haldivaaran korkeimpahan huippuun, - ikivihreänä hauta hohtaa, - siell' en ole minä, henki liitää - lumipuhtahana Saamemaata. - - Nuori, neitseellinen, puhdas henki - liitää yli lumilakeuden, - valvoo saamineitseen suloutta, - saami-äidin pyhää puhtautta, - koska, koska tulee kerran aamu! - - -- Svakko uupui, vaipui unelmiinsa - kuin ois nähnyt tuhatvuotisunta, - havahti ja katsoi ilman rantaan, - missä kuulti hieno keltajuova - niinkuin palttinainen kuolinliina. - - Tuli tuuli merimatkoiltansa, - pyyhki viileäksi Svakon otsan, - johon sarastus kuin kultaloimi, - niinkuin päärmäelty sulhaskäyhti - kajanteena loisti aamun mailta. - - Hiljaa Svakko kulki kiven luokse - yli pyhän piirin horjumatta, - tervaskantoihin hän tulen pisti, - humahteli liekit korkealle - korven kohahtaissa aamu-yössä. - - Liekkiin laski Svakko uhrisarvet, - heitti helisevän arparummun, - nousi, nosti, kaksin käsin kirveen - taikomatta, vimmavoimin iski, - seidan halkasi ja kaatoi kuiluun. - - Jyrkänteeltä jyrkänteelle vyöryi - pyhä uhrikivi kumahdellen, - onkaloista ponnahteli kaiku - vastaan kaikua ja solaan vaipui, - silloin sammui tuli, päivä nousi. - - Nousi suuri, aina armas päivä, - lämmin, läikähtävä ilon tuoja, - synnyttäjä, kaiken kasvattaja, - nousi niinkuin nousi ensi kerran - ensi ihmisille ensi yönä. - - Hohti huiput, välkkyi Haldivaara - tuhat tuhansissa timanteissa, - säteili nyt koko ilmakehä - joka aarrekätköön, satu-aittaan, - joka kodan räppänään se paistoi. - - Tunturit ne kyyristyivät kokoon - kääpiöiksi korkeen taivaan alla, - alas vaipuivat ne voimatoinna - niinkuin häveten ja jäykistyivät - murinaan ja jylhään mykkyyteensä. - - Katsoi Svakko taivaalle ja itki, - ilosta hän itki ensi kerran: - "vielä kerran sain sun kasvos nähdä - ennen kalmantarhan taivallusta, - nyt sen tunnen, tiedän, tahdon, lähden." - - Niin hän hiljaa hiihti alas vuorta - kaunis, tyyni kajas kasvoillansa, - vaarat takana ja päivä päällä, - alla laaksot, jäkälät ja jängät, - etääll' aamutulen kotasauhut. - - Hiihti hiljaisimpaan erämaahan, - Saivomaahan, suureen suvenmaahan, - missä onnelliset noidat nuortuu - loveen langeten ja uinahtaen - ikipuitten vilpoisimpaan varjoon. - - - - -SELITYKSIÄ. - - -Kautokeinon uskonnollinen meteli tapahtui v. 1852 Kautokeinossa Norjan -Lapissa, lähellä Suomen rajaa. -- Runoelmaan on liitetty myös läheiset -tapahtumat pastori Stockflethin ollessa pappina Kaaresuvannossa. Oman -pappinsa sai Kautokeino vasta v. 1852, jolloin Hvoslev astui virkaan. -Jyrkemmän vastakohdan saavuttamiseksi on Hvoslev kuvauksissa saanut -ankaramman Stockflethin luonteen ominaisuuksia. -- V. 1854 mestattiin -Altenissa metelin pääsyylliset Aslak Hetta ja Mauna Sompio. - -_Päivän poikien_ ajatellaan asuvan päivän puolella, jolla lappalaiset -ymmärtävät eteläpuolella napapiiriä sijaitsevaa rannikkoa. Sen -pohjoispuolella olevaa seutua sanottiin yön puoleksi ja sen asukkaita -yöpuolen kansaksi. - - _Saamemaa_, Lapinmaa. - _Passevaara_, pyhä vaara. - _Biegga_, tuuli. - _Peski_, turkki. - _Matte Jouna_, Johannes Mathiesen. - _Njalla_, paalun päähän rakennettu aitta, missä lappalainen säilyttää - riistaa, juustoa y.m. - "_Koitto_", hämärän lepo, syöttöaika ennen porojen lähtöä pitkälle - taipaleelle. - _Taata_, taatto. - _Biritista_, Bigga, puhuttelumuoto. - _Loddatsham_, lintuseni. - _Gedgge-Ibmel_, kivinen seita. - _Stuorra Junkkeri_, epäjumalien yhteisiä nimiä. - _Paapa_, pappi. - _Staalo_, hiisi, jättiläinen, ihmissyöjä. S. 14. - _Vosleva_, Hvoslev. - _Guoddageidno_, Kautokeino. - _Rista Ibmel_, ristin jumala. - _Puorist! Hastam, hastam kiätä-keesit_, Terve! Vaadin, vaadin - käsivoittosille. - _Haldivaara_, Haldishok. S. 10. - _Laestadius_, Lauri Leevi Laestadius, "Lapin apostoli", synt. v. 1800 - Arjeplougissa, pastorina Kaaresuvannossa; v. 1849, muutti L. - Pajalaan, missä kuoli v. 1861. - _Amta_, hallintoalue. - _Runoniekkapiispat_, Esaias Tegnér, Frans Michael Franzén. - _Buhtta_, Bucht. - _Ruuta_, Ruth. - _Pounu_, mätäs. - _Lapin vuokko_, Dryas octopetale. - _Vanamo_, Linnaea borealis. - _Uuvana_, Diapensia lapponica. - _Kielavelgo_, "Lapin satakieli", Luscinea suecica. - _Pororieki_, porokello. - _Puorre päive_, tervehdyssana. - _Isa-märra_, Jäämeri. S. 38. - _Raito_, poromatkue. - _Alnasnjarga_, Alattion ja Naavuonojen välissä oleva niemimaa. - _Guovsakasak_, revontulet. - _Lota_, pieni lohensukuinen kala. - _Kavevalkeat_, kalevantuli. - _Kainulainen_, Ruijassa asuva suomalainen. - _Passari_, tuomarin palvelija hänen oleskellessaan paikkakunnalla. - _Nonne plenum optimum, ubi omnes pleni_, eiköhän paras täysi-istunto - ole siellä, missä kaikki ovat täynnä (= juopuneina). - _Kapper_, suippo patalakki. - _Siebenavte_, ahmannahkainen irtokaulus. - _Palle_, reunaompelus. - _Käyhti_, takin sijasta käytetty, punaisilla tai keltaisilla nauhoilla - olkapäitten kohdalta koristettu. - _Vuoma, neva, aapa. - _Vuottoraippa_, vetohihna porolla. - _Kalla Parne_, suksien keksijä, metsänkävijä, hirvien kesyttäjä. - _Sivakat_, sukset. - Gumpe lä botsuin_, susi on poroissa. - _Sindhu_, India. - _Palkinen_, porolaidun. - _Tieva_, hiekkainen harju. - _Komsa_, remmillä kannettava, nahasta tehty, pulkan muotoinen - kätkyt, jota lappalaiset äidit kantavat selässään. - _Gonagas_, kuningas - _Autsi_, kylä, sijaitseva peninkulman päässä pohjoiseen - päin Kautokeinosta - _Tolasjuoiga_, muinaislaulu - _Kajas_, kajastus - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Aslak Hetta, by Larin-Kyösti - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ASLAK HETTA *** - -***** This file should be named 61047-8.txt or 61047-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/1/0/4/61047/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/old/61047-8.zip b/old/old/61047-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index c9dae5f..0000000 --- a/old/old/61047-8.zip +++ /dev/null |