NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5263 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d6bea72
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #61049 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61049)
diff --git a/old/61049-8.txt b/old/61049-8.txt
deleted file mode 100644
index c03dd9b..0000000
--- a/old/61049-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5263 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kruununtorppari, by Väinö Kataja
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kruununtorppari
-       Kuvaus kiveliöstä
-
-Author: Väinö Kataja
-
-Release Date: December 30, 2019 [EBook #61049]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUNTORPPARI ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KRUUNUNTORPPARI
-
-Kuvaus kiveliöstä
-
-
-Kirj.
-
-VÄINÖ KATAJA
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1910.
-
-
-
-
-1.
-
-
-Vallesmannin virkahuoneessa puhelee kaksi miestä. Vallesmanni on vanha
-mies, ja vanha on hänen vieraansakin, Romakkaniemen Jooseppi,
-uudistalokas kaukana olevan Moinajärven rannalta.
-
-Kevätkeliä hyväkseen käyttäen on Jooseppi lähtenyt nimismiehen
-puheille tiedustamaan, mitä alkaa kuulua Romakkaniemen uudistalon
-perinnöksihaku-hommasta.
-
-Hyvät tuttavat ovat vanha nimismies ja Romakkaniemen Jooseppi. Kunnon
-mieheksi on nimismies Joosepin tuntenut ja senvuoksi pitääkin häntä
-hyvänä vieraana. Ja kannattaakin pitää. Ei ole ollut Joosepin tapana
-tyhjänä kirkolle saapua yksinäisen järvensä rannalta. Aina on tuomista
-ollut. Milloin metsälintua laukku pullollaan, milloin säkillinen
-järvisiikaa, milloin mitäkin. Ja kun nimismiehen tuli lähteä
-Moinajärvelle pitämään kruununkatselimista uudistalolla, oli silloin
-aina Jooseppi veneineen vastassa Alpaslahden rannalla, johon
-rantamailta tuleva polku päättyi. Viime kesänä oli viimeinen katselmus
-pidetty, ja siinä oli käynyt selville, että talo oli kaikin puolin
-siinä kunnossa, että siitä voi täyden veron maksaa ja että talon voi
-perinnöksi lunastaa.
-
-Siitä he nyt puhelevat, ja hyviä uutisia on nimismiehellä Joosepille
-annettavana. Tyytyväisenä ja hyvillään kuuntelee Jooseppi nimismiehen
-puhetta. Hänen toivonsa alkaa siis nyt vihdoinkin täyttyä hänen
-saadessaan talonsa perintötaloksi. Siihen hän on pyrkinyt ja sitä
-varten työtä tehnyt koko elämänsä ajan. Monta kymmentä vuotta on
-kulunut, ennenkuin lyömättömään kiveliöön on talo tullut. Sitkeästi on
-siinä Jooseppi työtä tehnyt ja toivonut. Joko sitten nyt nuoruuden
-toivo alkaisi toteutua? Ei ole köyhän miehen helppo elää kaukana
-kiveliössä, johon ei mikään tie vie. Ei sinne synny talo touhulla ja
-suupieksämällä. Sitkeää, äänetöntä työtä siihen tarvitaan.
-
-Ja kun Jooseppi nyt palauttaa muistiinsa menneet vuosikymmenet,
-tuntuvat ne kuluneen kuin virranjuoksu. Nuorena, vastanaineena miehenä
-hän rupesi Moinajärven rannalle kruunun asukkaaksi ja talon oli nyt
-siihen korkean Romakkaniemen juurelle tehnyt.
-
-Mutta miehen näköinen onkin vielä Jooseppi. Kun hän siinä istuu
-nimismiehen virkapöydän päässä, näyttävät hartiat pöydän levyisiltä.
-Leveät, vankat kämmenet hyväilevät harmajaa partaa, ja sinisistä
-silmistä loistaa melkein lapsellinen ilo. Hän onkin ollut nuorena komea
-mies ja voimastaan kuuluisa, vankin isävainajansa kuudesta pojasta.
-Mutta nyt on jo paras voima kulunut kiviä vääntäessä ja vartalon
-notkeus kangistunut niityn raivauksessa. Mutta helpompien päivien ja
-huolettoman elämän toivo virkistää nyt häntä, ja vähä väliä ilmestyy
-hänen kasvoilleen päiväpaisteinen hymy.
-
-"Joko häntä sitten saanee vähän huolettomammat päivät?" arvelee hän
-vielä vakuudeksi.
-
-"Jo sinä nyt tarvitsetkin. Vanhaksi alat jo tulla ja koko ikäsi olet
-raatanut kuin karhu. Ei sinne vain joka mies olisi taloa tehnyt. Eipä
-ole muihin Moinajärven niemiin asukasta tullut, vaikka maita olisi..."
-
-"Eipä taida tämä nykyinen polvi... se ei luota maatyöhön, vaan pyrkii
-rahallisiin ansioihin."
-
-"Kuinka ne sinun poikasi...?"
-
-"Samanlaisia ovat kuin muutkin nuoret miehet. Puulaakin töissä kulkevat
-kesät, talvet. Eikä näytä olevan apua sanomisesta."
-
-"Jaa, jaa... siinä se on..."
-
-"Ahtaallehan se ottaa elämän joskus kiveliön asukkaalla, niinkuin
-minullakin. Kun joutuu tiettömien korpien taakse kauas ihmisten
-ilmoilta, ottaa joskus lujalle. On siinä ollut monta mustaa päivää
-minullakin, kun lapset olivat pieniä..."
-
-"Sen ymmärrän..."
-
-"Vallesmanni sen ymmärtää ja on nähnyt siksi monta kertaa meidänkin
-elämämme..."
-
-"Paljon kurjempia paikkoja on tässä pitäjässä muita. Romakkaniemi on
-parhaiten hoidettu kruunun uudistalo koko pitäjässä..."
-
-Jooseppi hymähti nimismiehen kiitoksesta.
-
-"Jos pojat olisivat alkaneet tehdä työtä siinä, niinkuin uskoin, kun
-vielä olivat pieniä, niin pian me olisimme siitä tehneet hyvän talon.
-Paljon olisi vielä korpia ja lihavia ojanvarsia, joihin saisi
-niittyä... Mutta ei käy enää minultakaan työnteko niinkuin ennen...
-Mutta jos nyt käy niinkuin vallesmanni sanoo..."
-
-"Ettäkö perintötaloksi...?"
-
-"Niinpä vain."
-
-"No varmaa se on... Perintökirja on jo minun takanani..."
-
-Jooseppi hämmästyi sanattomaksi. Tuo vallesmanni oli aina pitänyt hänen
-puoltaan. Hän tuli niin hyvilleen, että teki mieli mennä vallesmannia
-kaulasta kiittämään.
-
-Hetken mietittyään arveli Jooseppi: -- Se ei olekaan enää kruunu
-isäntänä sitten.
-
-Se lause lähti sydämen pohjasta, jossa vuosikymmeniä oli vartonut
-ilmoille päästäkseen ja nyt pääsi ja helpotti niin, että Joosepista
-tuntui kuin olisi äkkiä nuortunut.
-
-"No enpä minä olisi uskonut!"
-
-Hän naureskeli, ja silmissä loisti lapsen ilo.
-
-"Kyllä minä vielä kaikki vallesmannin hyvät työt muistan... jahka tästä
-pääsen omaksi isännäksi ja saan velat maksetuksi."
-
-Nimismies selaili papereitaan.
-
-"Täällä ne ovat Romakkaniemen uudistalon paperit kaikki... tässä on se
-ensimmäinen päätös, jossa tila päätettiin perustettavaksi... täällä
-ovat sitten katselmuspöytäkirjat ynnä muut... ja kiinnekirja täällä
-lukon takana."
-
-Nimismies otti avainkimpun taskustaan ja sanoi:
-
-"Saat katsella itsekin."
-
-Hän veti esiin pöytälaatikosta paperiarkin.
-
-"Tässä se on. Jooseppi Pekanpoika Honkasaajo eli Romakkaniemi..."
-
-Jooseppi nousi katsomaan ja näki, että siinä oli hänen nimensä ja
-senaatin sinetti ja koreita nimiä.
-
-"Vai tuo se nyt on. Eipä ole kovinkaan iso."
-
-Nimismies hymähti.
-
-"Ei se iso ole, mutta iso on sillä merkitys."
-
-"Joo. Monta palavaa on tuon paperin takia tehty. Tiennevätkö herrat,
-kuinka lujassa se on ollut?"
-
-"Tuskinpa sitä ajattelevat -- eivätkä he yleensä ajattele semmoisia."
-
-"Ei kummakaan. Helpolla kun aina ovat."
-
-Nimismies katseli ulos ja väliin Jooseppia, joka siinä hyvillä mielin
-puheli. Olisi ollut sanottava vielä Joosepille yksi asia, mutta ei
-hennonnut häiritä hänen hyvää mieltään. Saattaapa sen sanoa toistekin,
-ajatteli hän.
-
-Mutta Jooseppi ei huomannut, että nimismies istui omissa mietteissään
-ja ikäänkuin säälien katseli häntä. Hän vain hyvillä mielin jaaritteli.
-
-"No nyt minä saan asua kuin kotonani ainakin", tuumaili hän. "Eikä
-taida enää vallesmannikaan käydä katselmuksia pitämässä?"
-
-"Ei käy enää. Nyt saat tästä puolin itse purkaa ja rakentaa ja raivata
-niittyä ja tehdä peltoa."
-
-Yhä paremmalle tuulelle Jooseppi tuli sitä mukaa kuin ehti asiaa
-mielessään hautoa. Romakkaniemen uudistalossa oli hyvää metsää, jota
-Jooseppi oli hoitanut kuin silmäteräänsä, toivoen sitten saavansa sen
-myydä, kun talo lunastettaisiin perintötilaksi. Hän oli rakennuksiinkin
-käyttänyt huonompaa metsää ja säästänyt parhaat männiköt. Sitä
-säästömetsää vastaan hän oli tukkiyhtiöltä ottanut lainaa, jotta
-pikemmin saisi talonsa valmiiseen kuntoon. Sen tiesi nimismieskin,
-mutta tiesi myöskin erään toisen asian, joka koski Romakkaniemen
-metsää, mutta jota ei nyt tahtonut Joosepille sanoa.
-
-Mutta Jooseppi jutteli:
-
-"Ja niin minä olen päättänyt -- ja semmoinen on Leenankin mieli --
-ettei myydä kuin sen verran, että puulaakin velka saadaan maksetuksi.
-Loppu kasvakoon, kun ei ole muuta välttämätöntä tarvetta."
-
-"Niin vainkin", sanoi nimismies hajamielisesti. "Kuinka Leena nyt voi?"
-
-Jooseppi muuttui vakavaksi.
-
-"Ei sen Leenan asiat ole oikein hyvin. Kun nuorin poika hukkui, niin
-siitä asti on näin kevätaikoina tinkinyt höperöimään. Ja uskon asioita
-sotkee joukkoon. Ei näy kirjastakaan saavan apua. öisin pelkää
-kuolevansa... ja muuten murehtii kaikista asioista. Mutta kyllä minä
-luulen, että kun kuulee, että jo on meillä kiinteet taloon, niin
-ilostuu ja ehkä alkaa parata."
-
-"Joo, joo."
-
-Nimismies näytti miettivän jotakin muuta.
-
-"Taitaa olla Joosepilla hyvääkin metsää?" hän sitten kysyi.
-
-"On sitä siihen säästämällä vähin karttunut, kun parhaat puut olen
-jättänyt kaatamatta. Ja onhan nähnyt vallesmannikin, että pirtin
-hirretkin ovat aivan honkaa ja vikanaista aihkia..."
-
-"Joo, niinpä vain."
-
-Mutta sitten näytti nimismies muistavan jotakin tähdellisempää.
-
-"En ollut muistaakaan... en ollut muistaakaan", puheli hän ja rupesi
-selailemaan papereitaan.
-
-Jooseppi alkoi jo epäillä, että eihän vain liene siellä joku paha
-paperi hänelle, mutta kun muisti, ettei ollut muita velkoja kuin
-puulaakiin, niin rauhoittui.
-
-"Sinne päin pitäjää tulee nyt ensi kesänä maanmittaritöitä. Kruununmaat
-tulevat kaikki mitattaviksi, kaikki kiveliötkin siellä Moinajärvenkin
-ympäristöllä..."
-
-"Soo, soo..."
-
-"Joo. Sinne tulee hyvää ansiota, sillä maanmittarit tarvitsevat
-rivakoita, sitkeitä miehiä työhönsä. Saisit siellä jo ilmoitella
-nuorille miehille... omille pojillesikin. Ja työtä riittää koko ensi
-kesän ja ehkä vielä tulevankin."
-
-"No jopa kuulen! Milloinkahan alkavat?"
-
-"Hyvin luultavaa, että työ alkaa heti järven auettua."
-
-Jooseppi näkyi miettivän.
-
-"Vaan on siinä mittaamista ja hakkaamista ennenkuin on Moinakiveliökin
-linjoitettu. Paljonkohan maksavat palkkaa... jos tulisi asiasta
-puhetta..."
-
-"Hyvät palkat... sen minä voin vakuuttaa, mutta raskasta onkin työ."
-
-Nuorempana oli Jooseppikin kerran kaksi ollut maanmittarin työssä.
-
-"No on se... ei se nyt juuri _työtä_ ole", arveli hän.
-
-Hetken kuluttua jatkoi nimismies mietteitään.
-
-"Ja siinä teidän talossanne sopii maanmittarien asua, kun työt
-suurimmaksi osaksi tulevat Moinajärven ympäristölle. Siinähän on teillä
-huoneita juuri kyllä, ja aina siinä rahaäyrin saatte vaivastanne
-tekin."
-
-"No jos tyytynevät... On siihen jonkun kerran metsäherrakin yöksi
-jäänyt ja vallesmannikin, he, he..."
-
-"Oojaa... Saavat kiittää, kun pääsevät erämaassa semmoiseen siistiin
-paikkaan, sen minä takaan."
-
-"No, saattelee siinä jo ruokaansa syödä!" kehahti Jooseppikin,
-nimismiehen kiitoksesta yltyneenä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kotiaan päin, Moinajärven rannalle, johon kirkonkylästä on alun
-kuudetta penikulmaa, hiihtelee Jooseppi, Romakkaniemen isäntä. Keveästi
-hiihtää vielä vanha, vaivaantunut mies, ja tanakasti jalka liikkuu,
-käsi sauvaa työntää.
-
-Puoliyön aikaan on Jooseppi noussut suksilleen ja oikaissut suoraan
-kirkonkylästä asumatonta takalistoa kohden. Saatuaan pienet ostoksensa
-sullotuksi laukkuunsa ja nimismiestä puhuteltuaan hän on hyvillä mielin
-lähtenyt taipaleelle. Lyhyt on jo Pohjolan keväinen yö. Taivaan
-talvinen pimeä on tiessään, ja illan ja aamun vinkat jo iskevät silmää
-toisilleen. Ei yö enää yöltä tunnu, vaikka hämy vielä metsillä öitänsä
-viettää.
-
-Talollisten rajalinjoja noudattaen Jooseppi hiihtelee hankea pitkin,
-jonka yökylmä on kovettanut suksenkantavaksi. Ensimmäisen vastaleen
-päälle kun on työntänyt, helpponee kulku, ja loivassa myötäleessä
-luistavat sukset kuin olisi rasvaa alla. Hämyn vuoksi ei vielä erota
-muuta kuin metsän puut ja talvisen taivaan... Jooseppi vaipuu omiin
-ajatuksiinsa. Tie on tuttu, ennen moneen kertaan hiihdetty; tuttuja
-ovat myös maat ja vaarat, eikä öinen hämy hidastuta hänen hiihtoaan.
-Mutta Jooseppi ei muista näin hauskoissa mietteissä ennen hiihtäneensä.
-Oli ollut joitakuita retkiä, jotka varsinkin olivat mieleen painuneet.
-Silloinkin kun talviyönä joutui kirkonkylään lääkärin neuvoja kysymään,
-kun nuorin lapsi syntyi... Ja monena pitkänä vuotena, jona leipä
-jouluksi loppui ja avuton väkensä täytyi turvatta kotia jättää...
-
-Mutta ne olivat jo ohi ne vuodet, ja sitkeän työn hedelmä alkoi kypsyä.
-Täysiä olivat jo lapset ja terveitä... nuorin, vaivainen, hukkui...
-Ollapa Leenakin vielä terve... niinkuin nuorena naimisiin mennessä!
-Talo nyt valmiina, omana! Perintökirja, keisarin käskystä annettu,
-valmiina! Ei muuta enää kuin kirjoihin vain merkitään, että
-Romakkaniemen perintötalo nro 12 Viojärven kylässä. Niin sanoi
-vallesmanni, paras herra maan päällä...
-
-Jooseppia nauratti ajatellessa, kuinka hyvä vanha vallesmanni oli
-ollut. Neuvonut oli ja kehoittanut, että "tee sinä se ja se, niin pian
-olet oma isäntäsi..."
-
-Jos sattuisi nyt metsälle hyvä hinta, niin pian saisi jonkun verran
-päälle puulaakin velasta, että kykenisi palkkaamaan niityn raivaajia.
-
-Yö alkoi valkenemistaan valjeta, raitis keväinen yö muuttui
-kirkassilmäiseksi aamuksi. Kun Jooseppi metsän peitosta päästi suksensa
-myötälettä alas jyrkkärantaiselle metsäjärvelle, hohti jo idän
-taivaanrannalla hopeista vinkkaa, varhaisen aamun tuloa ennustaen.
-Häntä auttoi myötäleen antama vauhti järven poikki, ja toiselta
-rannalta alkoi kohota laaja metsäinen kukkula, jonka poikki oli hakattu
-kruunun rajalinja...
-
-Jooseppi suuntasi nyt hiihtoaan pohjoista kohden, kun tiesi siellä
-olevan tasaisempia maita ja siten pikemmin ehtivänsä Ruokojärvelle,
-jonka rannalla oli uudistalo. Sinne aikoi ehtiä ennenkuin päivä alkaisi
-lämmittää ja huove pudottaa. Siinä keskipäivän ajan levähtäisi.
-
-Niin hän oli tehnyt tullessaan, ja talossa oli käsketty käydä
-palatessakin.
-
-Hyvillä mielin Jooseppi mietiskeli:
-
--- Taitaa sillä olla Ruokojärven Juhanilla omat hommansa... niinpäin
-olen ollut ymmärtävinäni. Kumpaa tytärtä tuumannee, Liinuako vai
-Kreetaa? Sinne meille on hiihtänyt tässä joulun pyhinäkin, ja mitäpä
-varten minua olisi tarvinnut niin hyvitellä ja käskeä käymään, kun muut
-jo ennen ehtivät? Ja jos oikein sanon, niin enpä parempaa vävyä
-haluakaan. Työtyrimpi on kuin minun poikani ja käsistään tekevä. Uutta
-navettaa nytkin oli salvamassa, ja nurkka näkyi nousseen suoraan kuin
-jouhimänty ja salvos oli tiivis ja siisti. Talon mies on ja
-maatyöntekijä. Sellaiset ne kiveliön miehiä ovatkin... ja
-säästäväinen...
-
--- Ja hätäkös nyt on! Jos tahtonee Juhani, niin tulkoon milloin tahtoo
-meille ja käykööt vihille. Kumpaako miettinee, Liinuako vai Kreetaa...
-Olisi hauskaakin saada vereksiä voimia taloon, kun omat pojat huippivat
-kesäkaudet tukkitöissä ja talvet omissa hommissaan ja itselleen
-keräävät. Sopiipa siihen nyt tullakin... perintötalo, josta työnteolla
-tulee vielä vankka talo, joka elättää väkensä reimasti. Mitä
-sanonevatkaan Ruokojärvessä, kun kuulevat, että jo on perintökirja
-annettu!
-
-Jo oli Jooseppi miettiessään lykkinyt lylyään pitkin kruunun rajalinjaa
-niin kauas, että alkoi näkyä korkean Viovaaran huippu oikealta. Hän
-hiihteli nyt Viovaaraa kohden, aikoen sen etelänpuolisen paljukan
-kautta pyrkiä yli.
-
-Kun hän ehti vaaran kylkeen ja nousi päällemmäksi, läikähti kultaista
-aamuauringon valoa häntä vastaan, ja koko siintävä, kaukainen avaruus
-leimahti kuin kirkkaaseen liekkiin. Valoa tulvi tulvimalla asumattoman
-kiveliön hiljaa herääviin keväisiin metsiin. Hän näki auringon kohoavan
-kahden suuren lumilakisen kukkulan välistä kirkkaankellertävänä ja
-valojen kultaavan valkopää-huippuja.
-
-Kun hän ehti paljukan laelle, mistä emävaaran korkein huippu alkoi
-kohota, levisi hänen nähtäväkseen suuri ja ihana jättiläiserämaa. Niin
-kauas kuin silmä kantoi, välkkyivät lumiset vaarain laet kuin kullatut
-kuvut aamukirkkaan auringon huikaisevassa valossa. Alempana vaarain
-kupeilla pohotti vielä varjossa olevia metsiä, joiden latvoihin vain
-päivän säteet osuivat. Näkyi järviä, luikerteli valkoisena,
-polveilevana juovana metsäjoki, joka toisesta järvestä lähtien kierteli
-vaarojen juuritse ja koskena kohisi alempana olevaan järveen. Mutta
-Viovaaran alta sopi jo näkymään rasian muotoinen Ruokojärvi ja
-pienoinen talo sen korkealta rannalta. Se oli ainoa talo tässä
-kiveliössä, ja siihen päästyään oli Jooseppi hiihtänyt puoli matkaa.
-
-Nyt hän saattoi jo nähdä kauemmaskin pohjoiseen, jossa päin vaarat
-näyttivät korkeammilta. Penikulmia laajana pohotti sieltä Moinakiveliö,
-ääretön erämaa, jonka keskeltä kohosi muita korkeampi kukkula,
-Moinatunturi.
-
-Sen tunturin takana oli Moinajärvi, jonka rannalla Romakkaniemen talo
-oli.
-
-Jooseppi korjaili varpaallista, laski laukun hangelle ja aikoi siinä
-panna piippuunsa. Paljukalle sopivat jo päivän säteet lämmittämään,
-eikä hänellä enää ollut Ruokojärvelle kuin pieni huraus vain,
-myötämaata järvelle asti.
-
-Suuri on Jumalan luonto, ja suurin on kevät, joka ajaa pimeyden pois!
-Voi sentään kuinka oli maailmaa pitkälti ja kaunista... oli somia
-järviä, joiden rannoilla huurteiset lepät kimaltelivat ja sulivat
-paljaiksi sitä mukaa kuin päivä ehti lämmittää.
-
-Jooseppi tunsi lapsen iloa mielessään. Ja vaikka hän oli hiihtänyt
-nopeammin kuin ennen, ei hän tuntenut vielä minkäänlaista väsymystä.
-Oliko sitten hänen hyvä mielensä vaiko keväthangen liukas keli hänen
-voimiaan lisäämässä? Ollapa, että hän vielä olisi nuori... ollapa sillä
-iällä, kun yöpyi Moinajärven rannalle ja näki sen unen! Hän työntäisi
-vieläkin, kiertäisi koko Ruokojärven ja hiihtäisi suoraa Moinakiveliötä
-kohden... ja vielä ehtisi kotia ennenkuin huove alkaisi punottaa.
-
-Mutta ei ole enää uskallusta yksin niin pitkälle taipaleelle painua...
-jos päivempänä aurinko alkaisi hyvinkin hankea pehmittää.
-
-Tuli ajatelleeksi tuota Ruokojärven väkeäkin. Yksiin aikoihin he olivat
-Heikin, Ruokojärven isännän, kanssa taloa tänne kiveliöön alkaneet
-hommata. Mutta ei ollut Heikistä kiveliöön eläjäksi. Liian hoikka oli
-varsi, pehmeä käsi ja kuinka lie ollut tervekään. Kituvaa oli elämä
-aina ollut, ja hätä ja puute ainainen... Ei ollut saanut Heikki parka
-isoja toimeen, ja jollei olisi ollut vaimon perintöä, niin tuskin olisi
-takkaansa tulta koskaan sytyttänyt. Järven rannoilta otti heinän kuin
-läjästä kolmelle lehmälleen, mutta sen isommaksi ei ollut taloa saanut.
-
-Ei ollut oikein maahenkeä, arveli Jooseppi. Laiskaksi ei voinut Heikkiä
-sanoa. Käsistään teki talvikaudet rekiä ja risloja, keväiset pitkät
-päivät naputteli veneitä ja niitä rantalaisille myi... Ja hyvänhän sai
-hinnan, kun rantamailla ei ollut semmoista reki- eikä veneseppää. Mutta
-kun jauhotavara oli aina ostossa, jäivät sinne komeat rahat, eikä
-taloon mitään uudistusta liiennyt. Peltoakaan ei ollut kuin neljäsosa
-mitä Romakkaniemessä, ja sekin huonosti viljeltyä. Jooseppi tiesi, että
-Heikille oli jo monet kerrat annettu muistutuksia, että ellei alkaisi
-paremmin taloa asua, niin... Nimismies oli Joosepille niin sanonut.
-
-Tyhjin käsin oli hänkin, Jooseppi, aloittanut. Eipä ollut paljoa muuta
-kuin puhtaat kämmenet ja kirves, kun Romakkaniemeen maihin nousi ja
-kalamiesten saunassa ensi vuoden asui, talvenkin...
-
-Mutta ei käynyt Heikkiä yksin syyttäminen, vaikka toimettomaksi
-Jooseppi hänet arveli. Kovaa olivat kokeneet. Lapsistakin oli ollut
-murhetta. Tyttäristä varsinkin. Joutuivat rantamaille palvelukseen,
-siitä menivät ompelijan oppiin -- ja köyhäinhoidossa ovat nyt
-molemmat... äpärälapsia viis' kuus' kummallakin... kuinka käynee
-nuorimmallekaan, Marille, joka on pappilaan piiaksi mennyt..
-
-Jooseppi alkoi köyttää laukkua selkäänsä, piipun vielä savutessa
-hampaissa. Silmäili sinne päin, josta oli tullut, ja täältä korkealta
-Viovaaran paljukalta näki jylhän kukkulaisen erämaan välkkyvän, --
-nousevan auringon valossa. Sieltä siinsi Jyppyrä, jonka korkeinta
-huippua peitti sakea männikkö ja jonka hän oli sivuuttanut, tännempää
-pohotti Ehovaaran valkoinen laki, jonka huippu oli alaston ja sileä. Ei
-rantamaillekaan päin silmä nähnyt asuttuja tienoita.
-
-Hän kopisti piipusta tuhat, pisti sen taskuunsa ja lykkäsi hiljaiseen
-vauhtiin, jyrkimpiä rinteitä vältellen. Viovaaran kylki oli harvaa
-männikköä, niin että hän, kun viistoon ohjaili, helposti saattoi
-välttää puut ja kiertää louhikot.
-
-Ruokojärven talo näkyi jo aivan selvästi. Ei punaiseksi maalattua
-pilkkua koko talossa, ja rempallaan muutkin paikat!
-
-Kuuluisi Juhani alkavan taloa korjata, mutta kun kruunu hakkaa metsän,
-niin... mitäpä siihen sitten enää asumaan, metsättömään taloon...
-
-Siinä alkoi myötäle jyrketä, ja suksien vauhti eneni sitä mukaa.
-Joosepin täytyi sauvoillaan hiljentää vauhtia, ja sittenkin kiskoi
-aamukylmä ja vinkeä meno vedet silmiin. Mutta kun metsä loppui, päästi
-hän suksensa täyteen vauhtiin ja viillätti nyt kuin lentävä metso
-järveen kallistuvaa myötälettä pitkin, niin että laukun kieli selän
-takana leijaili.
-
-Puolijärveen auttoi myötäleen antama vauhti, ja siitä Jooseppi oikaisi
-taloa kohden, lykkäsi lujasti järven törmälle ja oli pian vainioiden
-takana, josta ei näkynyt muuta kuin seipäitten kärkiä kinoksen alta.
-Valveilla oltiin jo, koska savu nousi sekä navetan että pirtin
-piipuista. Pihalle oli sillä välin nostettu sahajalat, joiden päällä
-köllötti siroja, oksattomia petäjiä.
-
--- Veneen lautojapa täällä miehet sahailevat, -- arveli hän ja alkoi
-asettaa suksiansa seinää vasten. Silloin juuri pyörähti Juhani pihalle
-aamuvirkkuna ja avopäin.
-
-"Terveisiä rantamailta", tervehti Jooseppi.
-
-Mutta Juhanilla tuntui olevan muita mietteitä, koska varsin riensi
-Joosepilta kysymään:
-
-"Eipä tainnut olla minulle mitään?"
-
-"On täällä muuan käärö, mikä lienee. Oinas-Jussi-Pekka sen matkaani
-toimitti."
-
-"Ei huoli puhua pirtissä mitään", ehti Juhani varoittaa.
-
-Jooseppi silmäili Juhania kysyvästi. Mitähän tuolla pojalla nyt olikaan
-mielessä? Eiköhän vain ollut jotakin?
-
-Juhani oli komea, nuori mies; pitkä ja solakka vartalo oli isän
-perintöä. Kasvot olivat punakat ja silmät siniset, mutta niiden ilme
-oli kalsea ja kylmä. Partaa ei ollut vielä vähääkään. Jooseppi ojensi
-povitaskustaan Juhanille tulevan käärön.
-
-"Tämä se on .. En huolinut sitä laukkuun panna, kun Jussi-Pekka
-varoitteli sitä tarkoin säilyttämään", sanoi hän.
-
-"Ei huoli puhua mitään pirtissä", muistutti vielä Juhani.
-
-Ruokojärvessä olikin jo Joosepin tuloa varrottu, kun emännälläkin oli
-monta asiaa Joosepin matkassa.
-
-Ja hyvänä vieraana hänet vastaanotettiin, ja uudet aamukahvit pani
-emäntä tulelle sillä välin kun Jooseppi laukustaan kaivoi taloon
-tulevia ostoksia.
-
-Isäntä Heikki ei ollut vielä ehtinyt pukeutua, vaan vetäessään kenkiä
-jalkaansa kysyi:
-
-"Kävitkö vallesmannin puheilla?"
-
-"Kävin."
-
-Ja Joosepin kasvot taas ilostuivat.
-
-"Hyvää taisi kuulua...?"
-
-"No eipä pahaakaan. Hyvä herra se on vallesmanni..."
-
-"Kuuluu olleen jo lehdessäkin, että Romakkaniemeen on perintökirja
-annettu..."
-
-Jooseppi hätkähti.
-
-"Vai on ollut lehdissä! Kukapa sitä kertoi?"
-
-"Toissa yönä tässä kävivät rantalaiset, Mäkirovan Heikki ja Jorkun
-Kalle, niin kertoivat lehdessä nähneensä. Tuli puheeksi, kun kuulivat,
-että olit hiihtänyt tästä Viovaaran kautta vallesmannin puheille."
-
-"Niinpä ovat nyt asiat", sanoi Jooseppi siihen vain ja alkoi hommata
-piippuunsa. Hän koetti salata iloaan, mutta Ruokojärven mies näki
-kyllä, että Joosepin suu oli hymyssä. Ja Joosepista taas näytti
-niinkuin Heikin silmäin ilmeessä olisi kateutta.
-
-"Hyvä taisi olla hanki?" kysyi Heikki hetken kuluttua.
-
-"Mikäpä ollessa... ei vielä liiaksi kovettunutkaan. Puolenyön aikaan
-lähdin..."
-
-Mutta kamariin toimitti emäntä Joosepin, kahvitti ja levähtämään käski
-panna siksi aikaa kun hän aterian valmistaisi. Väsymys alkoikin jo
-Jooseppia vaivana sitä enemmän, kuta korkeammalle päivä kiipesi ja
-alkoi lämmittää.
-
-"Huove siitä tulee... ei nyt suksi luista", arveli hän.
-
-"Kuumempi tulee päivä kuin eilen", ennusteli emäntäkin. "Panepa tuohon
-nyt pitkäksesi, niin minä tässä navettatöiden välissä toimitan
-lihakeiton."
-
-Emäntä oli jo ehtinyt sokerissa ottaa muutaman tipan hokmannia, jota
-Jooseppi oli hänelle apteekista tuonut.
-
-"Jopa lakkasivat madot mouruamasta, kun roppeja sain", lisäsi hän ja
-meni toimiinsa.
-
-Jooseppi heittäysi pitkäkseen, ja raukaisevan häntä tuntuikin. Mutta
-ennenkuin ennätti nukkua, avasi Juhani hiljaa oven ja tuli kamariin.
-
-"Tulee lämmin päivä", arveli hän.
-
-"Niin tuntuu tekevän."
-
-Juhani istui miettiväisenä ja näytti tahtovan jotakin sanoa.
-
-"Jos pääsiäisen pyhinä hiihtäisin Romakkaniemeen", arveli hän vihdoin.
-
-"Kun sattuisi suksikeliä silloin", sanoi siihen Jooseppi, silmät
-ummessa.
-
-"Taitaa väsyttää", tuumasi Juhani.
-
-"Kun pääsee lämpiämään, niin alkaa raukaista", myönsi Jooseppi.
-
-"Jos viette terveisiä tyttärillenne", pyysi Juhani ja näytti, että
-olisi muutakin sanomista, mutta ei sanonut.
-
-"Keveätpä ne ovat kuljettaa", lupasi Jooseppi ja nukkui siihen.
-
-
-
-2.
-
-
-Kerran eräänä syysiltana hän oli metsästysretkellään yöpynyt suuren,
-seitsensaarisen Moinajärven rannalle, korkean niemen nenään sakeaan
-kuusikkoon. Yö oli ollut lauha, vaikka taivaankantta peittivät tähdet.
-Tuulen henki oli tyyntynyt, ja lämmin nuotio, jonka hän oli sytyttänyt
-kahden kiven väliin, raukaisi ja uuvutti.
-
-Siihen hän oli nukkunut ja aamupuoleen nähnyt unta.
-
-Oli tuntunut siltä kuin hän olisikin valveilla ja levähtäisi siinä
-nuotion lämpimässä. Äkkiä oli siihen viereen ilmaantunut outo mies ja
-puhunut:
-
-"Yövyit tähän!... Olisit noussut vähän matkaa vielä, niemen juurelle
-päin, niin olisit nähnyt sen paikan, johon saat talosi rakentaa. Siinä
-on hyvää, kivetöntä peltomaata, ja loitompana on lihavaa korpea ja
-korterantainen joki..."
-
-"Elä nyt!" oli hän ollut sanovinaan. "Mistäs nuo tiedot sait... outo
-mies?"
-
-Mutta outo ei ollut kuulevinaankaan hänen puheitaan, vaan jatkoi
-omiaan:
-
-"Kun arvaisit oikealle paikalle talosi tehdä... Minä tietäisin, mutta
-on kielletty sanomasta... enkä muuta puhu..."
-
-Ja siihen sanaan oli outo kadonnut järvelle päin...
-
--- Mikä lie ollut miehiään, niin kumma kiilto silmissä ja käynti
-kuulumaton kuin varjolla, -- oli hän miettivinään. Sitten hän muka
-nousi, heitti pari honganpölkkyä lisää nuotioon ja lähti niemen
-juurelle päin kävelemään, kirves kainalossa. Oli kirkas, kuulakka
-keskipäivä juhannuksen jälkeen. Äskeinen kuusikko loppui ja männikkö
-tuli sijaan. Niemen rannoilta päin alkoi kuulua kellojen kalkatusta,
-ikäänkuin siellä olisi karjaa laitumella. Mitä ihmettä? Oliko täällä
-joku asukas? Ei suinkaan. Ei yhtään ihmisasuntoa pitänyt vielä olla
-Moinajärven rannalla. Mutta karjan kellot kuuluivat yhä tarkemmin, kuta
-juuremmaksi nientä hän käveli.
-
--- Mutta jopa on kummaa... jopa on kummaa, -- hän mietti. -- Kuka on
-tänne asumaan tullut ja karjankin jo hankkinut...
-
-Ja kun hän vielä tuokion käveli, ilmestyi hänen eteensä aita ja sievä
-vainio sen toisella puolen. Oras oli jo pitkänä ja välkkyi siinä
-päiväpaisteessa kuin vihreä samettikenttä... Ja talo näkyi siinä
-korkeammalla: aivan uusi pirttirakennus, navetta alempana, aitta
-järvelle päin... ja kai heinälatoja ja muita huoneita...
-
-Ja yhä hän oli olevinaan valveilla. -- Mitä kummaa tämä on? -- oli hän
-yhä miettivinään, sitten nousevinaan aidan yli, ja kun huomasi
-pientaretta pitkin vievän polun, lähti sitä pitkin taloon nousemaan.
-Pihalle paistoi päivä niin kuumasti, että melkein tuntui polttavan.
-Janokin oli. Ei vain yhtään ihmistä näkynyt, ja navetan ovi oli auki.
-Hän meni pirttiin, jonka keltaiseksi maalatulle lattialle oli
-ripoiteltu haavanlehtiä. Ketään ei näkynyt. Hän koetti istua penkille,
-joka täytti koko sivuseinän. Mutta kun hän istahti, romahti penkki
-poikki ja koko sivuseinä kaatui. Hän siunaili hädissään ja läksi
-juoksemaan järvelle päin, niemen nenää kohden... Mutta silloin hän
-näki, että Moinavaarasta suoraan aukeni kuin tulinen tie, joka räiskien
-tuli yli korkeimman laen, jatkui yhtä tulisena poikki leveän järven ja
-näytti taloa kohden tulevan. Ja yhä tulisemmaksi ja kuumemmaksi kävi...
-hänenkin kasvojaan jo poltteli...
-
-"Herra Jumala!" huusi hän ja silloin vasta heräsi, heräsi siihen, että
-nuotio oli syttynyt suureen loimoon ja poltteli hänen kasvojaan.
-
-Silloin alkoi aamu sarastaa.
-
-Mutta hän jäi siihen paikalleen istumaan eikä heti päässyt selville,
-oliko tämä unta vai totta. Niin vilkkaassa unessa oli hän ollut.
-
-Kun hän nyt sitä vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua mieleensä
-palautti, muisti hän tuon unensa yhtä tarkoin, pienimpiin seikkoihin
-asti.
-
-Siitä kun oli oikein hereille päässyt, oli lähtenyt nousemaan niemeen
-päin... ja silloin teki päätöksensä, että siihen rupeisi kruunulle
-torppariksi.
-
-Samana syksynä hän jo toi Leenan ja lapsenkin ja asettui asumaan
-rantalaisten kalasaunaan, jossa kalamiehet kesäisin oleskelivat, kun
-pyydystivät Moinajärven lihavia asujamia. Siinä meni se talvi, ja
-toisena hän oli jo oman katon alla.
-
-Näitä Jooseppi mietiskeli, kun Ruokojärven uudistalosta nousi harjulle
-ja lähti läpi lyömättömien metsien kotiaan päin hiihtämään. Mikä sen
-nyt oli tuon unen mieleen johdattanut? Ei ollut sitä muistanut
-kymmeniin vuosiin, vaikka ensi aikoina Leenan kanssa usein siitä
-puheli. Eikä ollut muuta kertaa sillä lailla unessa mitään ilmoitettu
-eikä neuvottu. Pahana enteenä oli Leena pitänyt sitä suoraa linjaa,
-joka tulisena kulki Moinavaaran jyrkimmän laen yli ja näytti
-Romakkaniemeä lähestyvän...
-
-Lienee ennustanut, että tulee Moinakiveliökin linjoitettavaksi ja
-mitattavaksi -- niinkuin kuuluu tulevankin jo tänä kesänä.
-
-Jooseppi oli kiivennyt Hirviharjun laelle, mistä jo siinsi suuren,
-seitsensaarisen Moinajärven lahtia ja niemien neniä, ja jylhänä,
-armottomana jättiläisenä kohosi Moinatunturin kupera laki penikulmia
-laajasta alustastaan.
-
-Aamu oli kirkas ja kylmä niinkuin eilinenkin aamu, jolloin hän saapui
-Ruokojärvelle, ja kylmää riittäisi vielä niin kauan, että ehtisi kotia
-ennenkuin huove rupeisi pudottamaan. Jooseppi jouduttikin hiihtoaan:
-alkoi jo olla kiire kotitöihin. Vaimoväet siellä yksin taloa pitivät ja
-olivat kai jo pitkästyneetkin. Ei ollut Jooseppi näin kauan aikonut
-viipyäkään, mutta kun päivisin täytyi rokulia pitää huoveen takia, ei
-ehtinytkään takaisin niin pian kuin oli arvellut.
-
--- Vaan jos nyt kuluikin jokunen päivää liiempaa, niin hyviä kuultiin
-uutisia, -- mietiskeli hän ja oikaisi nyt hiihtoaan sakean korven
-poikki suoraan sitä ilmaa kohden, jossa tiesi Romakkaniemen olevan,
-mutta jota ei korkean Susisaaren vuoksi vielä näkynyt.
-
-Ja kun korpi aukeni ja puuttomia ahoja tuli vastaan, tuumi Jooseppi:
-
--- Vielä pitää pari heinälatoa salvaa tässä kevään korvalla Sammaljoen
-niitylle... eikä ole hätää ehtiäkään... syksyllä jo on hirret paikalle
-ajettu. Ollapa, että pojat olisivat kotona... vaan ne eivät... Sinne
-pyrkivät tukkitöihin ja porometsiin. Ja menkööt... mutta eivät ne minun
-talossani isännöitse. Pari pellon ojaa koko kuluneena syksynä saivat
-kaivetuksi, kaksi vankkaa miestä...
-
-Ja kun hän oli laskeutunut Hirviharjulta maahan pistävän lahden
-pohjukkaan, mietti hän:
-
--- Eiköhän olisi ollut Ruokojärven miehelläkin muuta työtä kuin veneen
-lautoja sahata! Kun ei kelvollista niittylatoa ole yhtään ainoaa --
-mutta talo on olevinaan...
-
--- Olenpa kuullut, että Juhanissa olisi miestä talonkin työhön, mutta
-eivät kuulu olevan pojan ja isän välit nykyisinkään oikein hyvät...
-Poromiehenä Juhani oleilee, ja jos lienee perää, mitä raitio Juuso,
-Meltas-paliskunnan mies, sanoi, niin pojalla on pankissa jo kelpo
-summa, josta isä ei kuulu mitään tietävän...
-
--- Kumpaako sitten aikonee, Liinua vai Kreetaa -- en tuota kysynyt --
-enkä tahtonutkaan kysyä. Mutta työtätekeviä ovat molemmat ja
-muutenkin... Ja olisipa se kelpo vävy tervetullut... semmoinen
-säästäväinen mies. Jo oli Jooseppi hiihtänyt ulos lahden pohjukasta ja
-saapunut järven ulapalle, jossa kiva hanki tinki suksea lipeämään. Yli
-vaarain lakien heloitti jo aurinko, ja sen kilo alkoi lämmittää. Suuren
-järven pinta kimalteli ja välkkyi kirkkaassa valossa, niin että silmiä
-huikaisi. Korkearantaista ja louhikkorintaista Susisaarta kohden
-Jooseppi lykkeli, ja kun sen ohi kerran ehtisi, alkaisi Romakkaniemi
-näkyä. Tästä Susisaaren kuvetta pitkin ei ollut kulkutietä koskaan
-muulloin kuin keväthankien ja syyskuivien aikana, jolloin Hirviharjun
-kautta oikaistiin Ruokojärvelle ja siitä taas rantamaille,
-kirkonkylään. Kesäisin pääsi maisia maita kulkien ja järvien lahtia
-kiertäen polkua pitkin Ruokojärvelle, mutta venekulkua ei näiden kahden
-järven välissä ollut. Romakkaniemen kesäreittinä oli koskinen Lumijoki,
-joka Moinajärven eteläisimmästä lahdensopukasta puski kolkon kiveliön
-halki pienempien järvien kautta rantavesille. Se oli vaivaloinen
-kulkutie, eikä sitä Jooseppikaan käyttänyt kirkkotienään.
-
-Mutta jo oli Jooseppi sivuuttanut louhikkorintaisen Susisaaren, ja kun
-hän ehti pohjoispäähän, alkoi Romakkaniemen nenä näkyä. Ensin näkyi
-korkea hiekkaranta, jonka rinnasta päivä jo oli lumen sulattanut, niin
-että kellertävä hiekka paistoi lumisen rantatörmän alta. Korkeammalta,
-niemen juurelta päin, näkyi jo talokin: uljas punaiseksi maalattu
-asuinrakennus, navetta latoineen, aittaa, tallia ja muita huoneita.
-Notkossa peltojen päässä kyyrötti sauna, jota ei ollut punattu. Talolta
-se näytti, näytti varsinkin täällä kiveliössä, jossa naapurit eivät
-voineet sitä häpeään saattaa.
-
--- Romakkaniemen perintötalo Moinajärven rannalla, -- hymähti Jooseppi,
-kun hyvillä mielin katseli kotoaan kohden, jota kirkkaan aamuauringon
-valo sopi valaisemaan. -- Ei se nyt enää ole kruunun torppa eikä
-uudistalo, vaan se on perintötalo, jossa kruunu ei enää isännöitse...
-
-Hyvältä tuntui Joosepin sydämessä ja mieli niin hauskalta, että
-itselleen täytyi hymytä. Mutta siinä olikin paras elämä kulunut, ja
-siihen hän oli ahkeruutensa ja voimansa uhrannut.
-
-Jo näkyi savu nousevan vaaleana kirkasta taivasta kohden. Kuului kuin
-koirain haukuntaa ja väliin kuin poronkellon kalkatusta.
-
-Mutta kun hän saapui lähemmäksi rantaa, näki hän Pontun, vanhan
-typihäntäisen porokoiransa, täyttä laukkaa kynsivän häntä vastaan
-pitkin kovaa järvihankea. Ponttu oli vainunnut isäntänsä tuloa ja
-tuntenut hänet jo jäälle. Ulisten ja hyppien Jooseppia vastaan se
-ilonsa ilmaisi, suu kummassa irvistyksessä.
-
-"No no, no no, so, so, so", hyvitteli sitä Jooseppikin, otti kintaan
-kädestään ja antoi sen haistella paljasta kämmentä.
-
-Noustessaan venevalkamasta törmälle hän huomasi heti vieraan poron
-saunan luona, pulkasta luppoja syödä nopostelemassa. Joku vieras kai
-oli taloon yöpynyt, mutta poromiehiä se ei ollut, sen tunsi Jooseppi
-poron valjaista ja koirasta, joka haukkua jäyskytti, pulkan kupeella
-ärhentäen.
-
-Jooseppi hiihteli pihaan päin ja näki samalla toisen tyttärensä Liinun
-tulevan navetasta, sylissään korkea läjä pestyjä viilipyttyjä.
-
-Liinu oli pitkän solakka, sinisilmäinen tyttö. Hänen hiuksensa olivat
-kullankeltaiset ja kasvot loistivat. Hipiä oli hieno kuin silkki ja
-liikkeet notkeat ja virkut. Kauniiksi tytöksi häntä oli mainittu jo
-muuallakin, ja rippikouluajalla sanottiin lukkarin häneen rakastuneen.
-
-Isänsä nähtyään hän seisahtui sylillisineen keskelle pihaa.
-
-"Terveisiä", toivotti Jooseppi ja kysäisi sitten yhteen menoon:
-
-"Kenen tuo poro on?"
-
-"Kemppaiseksi sanoi itseään ja puulaakin asiaa kertoi teille olevan."
-
-Jooseppi nosti suksensa tikapuita vasten porrasten edessä, sukaisi
-kerran partaansa ja lähti nousemaan portaille.
-
-"Terveisiä laitettiin Ruokojärvestäkin -- Juhaniltakin", muisti hän
-vielä sanoa.
-
-"Ruokojärven kauttako te olette tullut?" kysäisi Liinu eikä ollut
-terveisistä millänsäkään.
-
-"Sen kautta menin, sen kautta oikaisin takaisinkin."
-
-Ja Pontun ja Liinun saattamana kävi Jooseppi sisälle.
-
-Emäntä Leena oli koko ajan ollut vuoteen omana. Houraillutkin oli ja
-pelännyt Joosepille jotakin pahaa tapahtuvan. Ei ollut mikään lohdutus
-auttanut, kertoivat tyttäret. Sillä Kreetakin, vanhempi tytöistä, oli
-pirtissä ja istuen takan luona kuori perunoita lihakeittoon, jota
-oltiin Kemppaiselle valmistamassa. Nyt oli Leena vihoviimein päässyt
-nukkumaan eikä herännyt Joosepin tulostakaan.
-
-Saatuaan laukun selästään ja pantuaan sen keskelle pöytää hän virkkoi:
-
-"Kyllä tästä äitikin rupeaa paranemaan, jahka kuulee hyviä uutisia."
-
-Kreeta, joka oli saanut perunat kuorituksi, virkkoi siihen:
-
-"Tuo Kemppainen tässä jo puhui, että perintökirja on tälle talolle
-annettu."
-
-Kreeta ei vivahtanutkaan sisareensa. Hän oli lyhempi ja tukevampi,
-mustatukkainen ja ruskeasilmäinen, vakavan näköinen, mutta muuten
-miellyttävä.
-
-"Vai sanoi Kemppainen niin! Mistä hiidessä sen nyt jo koko maailma
-tietää?" virkkoi Jooseppi siihen.
-
-Mutta tyttäret huomasivat, että isä tällä kertaa rantamailta
-palatessaan oli paljoa puheliaampi kuin ennen, ja käynnissäkin oli
-ikäänkuin ylpeämpää ryhtiä.
-
-"Niin ovat nyt asiat. Sopisi nyt poikainkin elää talossa, joka
-perintönä kulkee isästä lapseen! Mutta mitä ovat tehneet talon työtä
-sitten kun miehiksi tulivat? Luetut ne päivät ovat. Ja siellä olkoot
-puulaakissa -- minä tässä kyllä vielä toimittelen, mutta kun tulee
-kutsu minulle pois, niin kyllä minä teidän vaivanne ja työnne,
-tyttäret, muistan -- jospa vaikka miehenkin tahtoisitte ottaa..."
-
-Tytöt silmäsivät toisiaan. Tuolla tavalla ei isä koskaan ennen ollut
-puhunut. Mitä kaikella lie tarkoittanutkin!
-
-Ja sillä aikaa kun Jooseppi meni talliin ja muutenkin isännän silmällä
-katseli, miten tytöt hänen poissa ollessaan olivat taloa hoitaneet,
-juttelivat sisaret keskenään.
-
-"Terveiset oli Ruokojärven Juhani laittanut -- sinulle", virkahti Liinu
-ikäänkuin hyvitelläkseen sisartaan, joka aamukauden oli ollut huonolla
-tuulella.
-
-"Sinulle kai ne oli aiottu", tokaisi Kreeta. "En minä ole häntä
-vailla."
-
-Mutta samassa tuli Kemppainen pirttiin. Hänelle oli vuode valmistettu
-kookkaaseen tupaan, johon porstuasta oli ovi oikealle. Tuvan päässä oli
-vielä kaksi sievää kamaria, pihanpuolinen Liinun nimessä ja
-metsänpuolinen Kreetan.
-
-Kemppainen oli jo ikämies, joka oli puulaakin hommissa vanhentunut.
-Koko ikänsä metsiä hiihdellyt ja ajattajana ollut. Puulaaki oli hänet
-nyt Joosepin puheille lähettänyt kuulemaan, joko metsän kaupoista
-sovittaisiin. Haukotellen hän alkoi panna paulakenkiä jalkaansa, ja
-kuultuaan, että Jooseppi jo oli kotia saapunut, hän näytti virkistyvän.
-
-Kreeta meni nyt lehmänhoitoon, ja Liinu jäi keittoa valmistamaan ja
-huoneita siistimään.
-
-Kemppainen alkoi Joosepin kanssa puhella asioistaan. Puulaaki oli vielä
-tänä keväänä aikonut ehtiä hakkauttaa Romakkaniemen metsän ja uittaa
-tukit valtaväylään.
-
-"Siitä ei tule mitään", sanoi Jooseppi kuivasti Kemppaisen puheisiin.
-Hän tunsi nyt olevansa isäntä, hänkin.
-
-"Mitäs helvettiä se on?" kivahti Kemppainen. "Kiittäkää, ettei puulaaki
-jo ennen ole alkanut teitä ahdistella... olisi käynyt teille niinkuin
-Särkirovan miehellekin, että myytiin koko talo."
-
-"Eipäs nyt, mies, leveile... Ei tässä olla niin jäniksenpassilla
-liikkeellä. On niitä muitakin metsänostajia kuin teidän puulaakinne."
-
-"Mutta omansa puulaaki tahtoo -- se uskokaa!" rämisi Kemppainen.
-
-"Omansa saapikin -- puheen mukaan, mutta ei ennen. En minä anna paksun
-lumen aikana metsääni hakata -- ja vie ne terveiset, jos tahdot..."
-
-Kemppainen oli toivonut Joosepin heti suostuvan, ja niin olivat
-puulaakin isännätkin uskoneet. Ja semmoinen oli ollut puhe, kun rahaa
-Joosepille lainasivat, että heti kun talo perinnöksi saataisiin,
-puulaakin annettaisiin metsästä ottaa omansa. Kemppaista harmitti
-kovasti, ettei hän onnistunut asiallaan.
-
-Kiivaasti hän veti kengät jalkaansa ja ärähti:
-
-"Tämä maksaa teille vielä paljon. Pannaan velkakirjat uloshakuun!"
-
-Hän alkoi kätystää ylleen rukkasiansa ja aikoi heti painua taipaleelle.
-
-Jooseppi katseli tyynesti kiukkuisen miehen hommaa ja virkkoi sitten:
-
-"No syö nyt ennenkuin taipaleelle lähdet!"
-
-Kemppainen ei ollut kuulevinaankaan, virkahti vain, kun jo ovessa oli
-menossa:
-
-"Kyllä täällä käy toinen mies asiasta puhumassa."
-
-Ja niin hän työntyi ulos, valjasti ja lähti hankea pitkin viillättämään
-poikki järven Alpaslahtea kohden, josta kesäisin polku vei rantamaille
-päin. Jooseppi katseli sivuikkunasta hänen menoaan, ja tuntui kuin
-olisi joku salainen pelko ilmaantunut hänen sisimpäänsä. Äsken ei
-tuntenut, mutta nyt tuntui.
-
--- Vaan saanhan minä vallesmannilta neuvoja, jos rupeavat hätyyttämään,
--- lohdutteli hän itseään.
-
-Pääsiäisaamuna varhain ajaa hurautti Ruokojärven Juhani Romakkaniemen
-pihalle uljaalla porohärällään, niin että kello kilkatti kuin tuskassa
-ja valjaat välähtelivät punaisen kellertäviltä.
-
-"Jopahan tuli Juhani", virkahti Jooseppi, joka tulijan ensiksi osui
-ikkunasta näkemään. "Pääsiäisen aikana aikoikin tulla."
-
-Tytöt olivat molemmin ulkosalla, Jooseppi ja Leena vain pirtissä.
-Leenakin oli jo niin toipunut, ettei enää houraillut, ja jaksoi vähin
-liikuskellakin huoneessa.
-
-Jooseppi oli Leenallekin selittänyt, mitä Ruokojärven Juhanilla oli
-mielessä. Kunnon mieheksi tiesi Leenakin Juhanin, vaikka usein oli
-kuullut mainittavan hänen omituisesta kitsaudestaan.
-
-"Jos Liinua ajattelisi ja hänet kihlaisi, olisi se paremmin minun
-mieleeni", puhui hän sängystään Joosepille, joka valmistausi vierasta
-vastaanottamaan.
-
-Ja kääntäen laihtuneet, ryppyiset kasvonsa ja suuret, surumieliset
-silmänsä Jooseppiin päin hän jatkoi:
-
-"Sillä ei sitä hyvä peri Liinua... niin on luonnoltaan tullut
-tätivainajaansa, jonka tukkilaiset raiskasivat kuoliaaksi ja jonka
-muistat..."
-
-"Elä nyt anna taas niille omille ajatuksillesi valtaa", nuhteli
-Jooseppi, mutta emäntä jatkoi:
-
-"Sinä et mitään huomaa, joka olet hyvää sukua, mutta minun puolellani
-on paljon huonoja... Kun pitikin tulla tuon Liinun tätivainajaansa,
-että välistä kun katson, niin pahaa tekee... Samanlainen on varsi ja
-silmäin kiilto ja hameen heiluttaminen... vaikka en ennen ole puhunut
-sinulle. Jos maailmalle joutuisi, Liinu, niin hullusti kävisi...
-niinkuin Ruokojärven tyttärillekin."
-
-Emännän ääni oli valittava, ja hän katsoi Jooseppiin kuin apua anoen.
-
-"Elä nyt vaivaa itseäsi taas niillä mietteilläsi, kun nyt olet päässyt
-jaloillesi monesta aikaa. Mihinkäs ne nyt tästä joutuisivat,
-perintötalosta... ja hyvät tyttäret ovat molemmat... ja vävyjä tässä
-tarvittaisiinkin", puheli Jooseppi vaimolleen, jonka taas uskoi alkavan
-hourailla.
-
-"Kreeta on jäykempi -- hän kyllä maailmassa elää", jatkoi Leena, aina
-Jooseppia silmiin katsoen ja hänen katsettaan etsien. "Se on perinyt
-sinun kovan luontosi ja työinnonkin... Koeta sinä nyt puhua Juhanille
-Liinusta..."
-
-Emäntä oihkaisi ikäänkuin johonkin paikkaan olisi kovasti koskenut,
-kääntyi makaamaan seinään päin, ja Jooseppi kuuli hänen höpisevän:
-
-"Molemmat poikani helvetti perii, vaan tyttäreni viepi jo tässä
-elämässä... Jeesus Kristus..."
-
-Jooseppi näki, että Liinu ja Kreeta jo olivat ilmaantuneet pihalle ja
-puhuttelivat Juhania, joka antoi porolleen luppoja pulkasta.
-
--- Tottapahan vieraastaan huolen pitävät, -- arveli hän, mutta meni
-kuitenkin pihalle hänkin, puserosillaan ja avopäin. Lämmin ja hauska
-kevätaamu olikin.
-
-"Moinakiveliön kauttako tulit?" sanoi Jooseppi ja pisti kättä
-Juhanille.
-
-"Niitä maita tulin ja kovaa kyytiä", kehui Juhani.
-
-Ja kun kysyttiin, kuuluiko erinomaisempia, kertoi Juhani viikolla
-käyneensä kirkolla.
-
-"Ja vallesmanni kuuluu olleen hyvin huonona sairaana", tiesi hän
-uutisia.
-
-"Jopa kummaa kuulen! Ja terve oli minun käydessäni... eikä kipujakaan
-valitellut."
-
-Joosepin mieleen jysähti epämääräinen pelko siitä, että jos nyt vanha
-vallesmanni kuolisi... Liekö muistanut käyttää perintökirjaa
-henkikirjurilla -- niinkuin sanoi tarvittavan?
-
-"Jopa on kumma, -- ihmetteli hän vieläkin. Tuliko puheeksi, oliko
-vaarallinen tauti?" tokaisi hän sitten.
-
-"En tuota tarkemmin kysellyt."
-
-Mutta hajamielisenä oli Jooseppi, kun hän Juhanin kanssa kävi sisälle.
-Hän vei Juhanin tupaan, käski istumaan ja haki sängyn alta
-sikaarilaatikon.
-
-Istuivat siinä sitten väkevää sikaaria poltellen toinen toisessa päässä
-pöytää, eikä kumpikaan puhunut mitään. Aurinko kohosi yhä korkeammalle
-ja lämmitti katon räystäitä, niin että lumi alkoi sulaa. Mutta etelän
-taivaalla, auringon alla, näkyi hienoa pilveä kuin usvaa, ja etelästä
-päin kävi tuuli.
-
-"Taitaapa siitä ruveta suveamaan", arveli vihdoin Jooseppi.
-
-Juhani niisti sikaariansa kengän kärkeen ja polki tuhan jalkansa alle.
-
-Liinu toi samalla kahvia kahdella kupilla.
-
-"Olisi tuolla kaapissa tilkkanen hokmannia, jos tahtoisit panna
-sekaan", tarjosi Jooseppi.
-
-Mutta Juhani ei sanonut tahtovansa. Muissa mietteissä istui, ei vain
-kyennyt mitään puhumaan.
-
-"Kumpaako tytärtä sinä sitten meinaat, jos sillä asialla olet?" kysyi
-Jooseppi vihdoin, kun he olivat jääneet kahden kesken.
-
-Juhani katsoi hämmästyneenä. Eikö Jooseppi sitä tiennyt? Eikös Liinu
-ollut sanonut?
-
-"No Liinua minä..."
-
-Ja sitten alkoikin puhe luistaa. Juhani kehui, ettei hän aivan varaton
-ollut: pitäjän säästöpankissa oli sievoinen summa, ja muuten oli
-viidettäkymmentä poroa. Eikä ollut kepulikalu sormuskaan, jonka hän nyt
-oli Liinulle tuonut. Mutta vasta ensi kekrinä menisivät yhteen. Siihen
-mennessä aikoi Juhani hommata talonpaikkaa.
-
-Jooseppi kuunteli hymyssä suin. Eipä ole vain monta nuorta miestä,
-joilla olisi semmoisia säästöjä.
-
-"On tässä sijaa sinullekin, jos tässä halunnette aloittaa elämänne",
-ehdotti hän.
-
-Mutta omaa kotia tuntui Juhani mielivän.
-
-"Olisin minä isältä sen kotitorpan ostanut, mutta siihen kun jäisivät
-ruokittavikseni molemmat, ja kukaties vielä osaisivat siihen sisaretkin
-äpäräsikiöineen... niin eroon haluan."
-
-Juhanin silmät vilkuivat kylmästi, ja ohuet huulet näyttivät
-värähtelevän.
-
-Joosepilla ei ollut siihen mitään sanomista.
-
-"Uuden navetan olen siihen salvannut, ja se riittäköön. Tukinuittoon
-lähden tästä vesien auettua..."
-
-Kylmä oli Juhanin äänikin, kalskahteli kuin pakkasrauta, ja tunteeton
-hänen kylmänharmaa silmänsä.
-
-"Kyllä siinä pian yhden miehen ansio syötäisiin ja kulkijoille
-jaettaisiin, jos antamaan rupeisin", sanoi hän kuin selitykseksi, kun
-ei Jooseppi mitään virkkanut.
-
-Mutta hetken kuluttua nousi Jooseppi mennäkseen ja sanoi:
-
-"No niin. Sopinette sitten Liinun kanssa. Leenan ja minun puolestani ei
-ole mitään vastustelemisia."
-
-Jooseppi meni puhuttelemaan Leenaa.
-
-Emäntä näytti nyt olevan paremmalla tuulella. Näytti siltä kuin olisi
-jokunen ilonsädekin silmistä välähtänyt.
-
-"Jo minä Kreetalta kuulin... Kyllä nyt Liinu turvassa on, kun
-Ruokojärven Juhanin miehekseen ottaa... Menikö se sinne Juhanin
-puheille?" puheli hän, nyt virkeästi.
-
-"Sinne näkyi menevän..."
-
-"Herra on kuullut rukoukseni... Muistatko sinä, Jooseppi, kun sinä
-minua aloit hyväillä?"
-
-"Enpä tuota enää niin muista", arveli Jooseppi, mutta tunnossaan hän
-päätteli, että Leena taas houri, vaikka näytti olevan selvänä.
-
-"Minäpä muistan niinkuin tämän päivän", puheli emäntä, ja silmiin oli
-ilmaantunut omituinen kiilto. "Kun Järvirovasta yhdessä lähdimme
-suksilla naapuriin, kysyit sinä: 'Leena, etkös rupeaisi minulle
-vaimoksi?' Minä hiihdin jälessä, sinä edellä latua aukaisten.
-'Vaimoksesi rupean, vaan en huoraksesi', vastasin minä. Sillä minä
-muistin sisarvainajan, Eveliinan, jonka tukkilaiset raiskasivat. Etkös
-sinä muista häntä? Katsopa tuota Liinun käyntiä ja naurua ja
-liikkeitä..." Emäntä tuntui väsyvän puhuessaan. Mutta kysyi vielä:
-"Koska ne aikovat vihillä käydä?"
-
-Jooseppi rykäisi. Hän oli aivan varma, että Leena houraili.
-
-"Syksyllä vasta. Omaa kotia kuuluu meinaavan Juhani."
-
-Leena ei siihen vastannut mitään. Jooseppikin nousi tuolilta, sängyn
-vierestä, ja kävi kaatamassa lisää kahvia pannusta.
-
-"Sanoin minä, että olisi tässäkin sijaa, jos tahtovat tässä ensiksi
-olla", selitteli Jooseppi, kahvia juodessaan.
-
-Mutta emäntä ei puhunut siihenkään mitään. Itselleen mitä lie höpissyt,
-koska huulet liikkuivat.
-
-Jooseppi jäi siihen takan luo mietteisiinsä istumaan.
-
--- Mistä se lienee tuo Leenan tauti oikein kotoisin? -- mietiskeli hän.
--- Eivät siihen näy auttavan lääkärinkään lääkkeet eivätkä neuvot.
-Olisiko sukuvikaa? Leenan veli oli tullut mielenvikaan ja siinä tilassa
-koskeen hypännyt, äitinsäkin kuului vanhemmiten hourailleen... Mikä
-hänet ymmärtänee ja tietänee...
-
-Ison, jalkaniekan ja kuparirintaisen pannun oli Kreeta kahvia keittänyt
-sulhasmiestä varten, ja siinä se takan nurkalla tuoksui, ihan Joosepin
-nokan alla. Ei malttanut Jooseppi kauan katsella ennenkuin kaatoi taas
-kuppinsa täyteen.
-
-Mutta silloin Ponttukin, joka oli isännän sängystä kiiluvin silmin
-katsellut hänen liikkeitään, hypähti lattialle ja koettaen häntänsä
-tyveä heilutella käveli nöyränä ja silmät sulavina Joosepin luo. Jo
-puraisi Jooseppi palasen sokerista ja heitti sen Pontulle.
-
-"Maista sinäkin nyt... vanhaksi jo tuletkin", sanoi hän.
-
-Mutta tuvassa istuivat kahden kesken Juhani ja Liinu hiljaisella
-äänellä keskenään supatellen. Ja Liinu oli jo pannut päähänsä Juhanin
-antaman valkoisen silkkihuivin ja sormeensa paksun sormuksen.
-
-
-
-
-3.
-
-
-Kun hän ensimmäisenä syksynä asettui tänne vanhaa kalasaunaa
-tiivistämään talvea varten ja hirsiä kartanon paikalle veistämään, jäi
-Leena vielä lapsen kanssa kotitaloonsa, Järvirovaan. Mutta talven
-tullen, parhaan munakan aikana, hän toi Leenankin kolmitakkareessä
-kirkkaana marraskuun päivänä järven yli vetäen. Ikävää oli ensi talven
-aikana Leena pitänyt, kun viikkomääriä piti olla kaksistaan lapsen
-kanssa sillaikaa kun hän, Jooseppi, hiihti metsiä ja haki elatusta.
-Mutta nälkää ei ollut koskaan. Ruokaa antoi kiveliö, ja järvi jakoi
-antimiaan. Silloin oli Leenakin hyvillä mielin kerran kertonut, että
-kun muut häntä pelottivat lähtemästä Romakkaniemeen, niin kauas
-ihmisten ilmoilta, oli Meltas-äijä lohduttanut ja sanonut:
-
-"Sen Honkasaajon Joosepin kanssa uskallat lähteä, mutta enpä minä
-muihin nuoriin miehiin luottaisi. Kova on kiveliö ja kovaa miestä
-kysyy", oli vielä lisännyt.
-
-Epäilleet sitä olivat kaikki, mitenkä tyhjä mies kiveliöön talon tekee.
-Mutta ei epäillyt Jooseppi. Tiesi, että luonnon valmistamia niittyjä
-oli järven lahtien perissä, joihin korvista juoksi ojia, ja että oli
-polvikahlama heinikkoa korvissa, joista ensi vuosina heiniä keräsi. Ja
-kun hän oli kirvesmies ja tekijä, sai Leena kolmantena talvena jo
-kolmen lehmän nännejä tunnustella uudessa, somassa navetassa.
-
-Kun vanha vallesmanni ensi kerran kävi Moinajärvellä, siitä saattoi
-olla parikymmentä vuotta aikaa, oli hän kädestä pitäen Jooseppia
-kiittänyt ja sanonut:
-
-"Niin saapi yksikin mies paljon valmista, kun kaiken aikansa työhön
-käyttää, mutta mitä ovat nyt muut tällä ajalla saaneet!" Ja kiittänyt
-oli Leenaakin.
-
--- Eikä ole omallatunnollani, että olisin laiskana ollut, -- mietiskeli
-Jooseppi, kun lumen lähtiessä varhain aamulla veisteli navettaan
-hinkaloita.
-
-Paljon hän oli taas tänäkin keväänä ehtinyt, senkin jälkeen kun
-kirkolta palasi. Kaksi uutta niittylatoa oli salvanut, ja pian
-valmistuisivat hinkalot, hyvinkin siksi, kun kevätkylvön teko alkaisi.
-
-Piha oli jo lumeton, mutta vainioilla vielä näkyi paksuja kinoksia.
-Järven rannoille oli näinä viimeisinä päivinä ilmaantunut porovettä,
-mutta jäät olivat vielä kivat ja liikkumattomat. Mutta kevät huokui jo
-ilmassa, ja suuri, siintävä kiveliö ympärillä tuoksui kevättä ja
-verestä voimaa. Jos sateeksi panisi, ei monen päivän asia olisi
-ennenkuin järven jäätkin löyhtyisivät. Suvituuli oli tänäänkin kaiken
-päivää pehmeästi puhallellut etelän ilmoilta, ja komea männikkö, joka
-talon taakse, niemen juurelle, oli säästömetsäksi jätetty, huojui
-hiljaa pihkaisine havuneuloineen. Yli navetan harjan, siihen kohden
-pihaa, jossa Jooseppi hinkaloita salvoi, sopi Moinatunturin laki
-pilvien rajalta näkymään. Valkoiselta pohotti vielä sen kalju huippu,
-mutta sen rinteillä ja alhaalla juurella vihannoivat iänikuiset
-jouhimänniköt ja maanvanhat kuusikot.
-
-Hetken hän siinä vielä naputteli, ja tarkkaan kävi vielä kirves
-salvokseen. Mutta olipa Joosepilla nyt kevätaikana monenlaisia
-huoliakin. Kemppaisen käynti oli ensinkin harmittanut, ja pelkoakin
-tuntui, että puulaaki ehkä haastaisi saamisestaan. Ei ollut kuitenkaan
-haastetta vielä kuulunut, eikä ollut tullut vallesmanniltakaan
-perintökirjaa, jonka hän oli luvannut lähettää, jahka kirjoihin
-merkittäisiin, että Romakkaniemi oli perintötalo.
-
--- Mutta tottapa lähettää, tuumi Jooseppi, kun osuu luotettava kulkija,
-jonka matkaan uskaltaa panna. Ei sitä semmoista kirjaa kaikkien
-räkänokkain kanssa sovi lähettää. Ei ole kuulunut sanomia
-vallesmannistakaan, onko paranemaan päin vai yhäkö sairastaa...
-Toipuvan luulisi vielä, kun on semmoinen vankka ja lihava mies! Ja
-minun ikäiseni! Kun kuuluu syntymäpäiväkin olevan sama. Viikkoa ennen
-Mikonpäivää täyttyy kummallakin kolmeseitsemättä.
-
-Oli vielä yksi asia, joka Jooseppia harmitti. Liinu oli kammoissaan
-Juhanin kihloista. Itkeä vikisi eikä tullut kangaspuita liikutelleeksi
-niinkuin olisi pitänyt, vaikka itselleen kutoi ja Kreeta toimitti
-navettatyöt ja hoiti äitiä. Mikä nyt sitten, jos Juhani olikin
-jylkynluontoinen ja visu? -- Hulluahan on sitä murehtia, -- päätteli
-Jooseppi, -- mutta kun yhteen menevät, niin siellä sopikoot... ja jopa
-on minusta näinä päivinä ollut tyynempänä Liinukin...
-
-Jooseppi nopsautti kirveensä kiinni pälkkimättömän hirren vesanteeseen,
-otti tupakkaa kukkarostaan ja haukkasi uuden mällin poskeensa.
-Verkalleen hän käveli rantaan. Sinne vei tie vanhan saunan ohi, joka
-siinä vieläkin suuren kiven vieressä kyyrötti. Siinä se oli ensimmäisen
-talven asunto, eikä ollut sitä tullut puretuksi, vaikka vallesmannikin
-oli siitä joskus maininnut.
-
--- Lahotkoon siihen loppukin... eipä se siinä ole kenenkään tiellä, --
-mietti Jooseppi.
-
-Mutta rantaan ehdittyään ja päästyään rantaporeen yli kahta rankaa
-pitkin, jotka siihen oli sillakseen nostanut, hän lähti rantajäätä
-pitkin kävelemään. Metsän laidassa, vähän matkaa järven lahden
-pohjukasta, oli Joosepilla pato purossa, joka juoksi metsempää kiveliön
-halki, Säkkijärvestä. Siinä oli hänellä ensimmäinen kevätkalan
-pyyntipaikka. Syvään, virtavaan puroon, joka aukeni aikaisin keväällä,
-hän oli rakentanut kuusennäreistä padon, jossa oli vanneniekka merta
-pyydyksenä. Ja kalaa siitä lähti joka hakemalla, illoin aamuin.
-Puolillaan oli nytkin merta välkkyvävatsaisia haukia ja synkkänaamaisia
-ahvenia. Hyvillään Jooseppi nosti merran kaloineen rannalle, jossa jo
-kuusten eteläpuolella oli täplä törmää paljaana. Siihen hän jätti kalat
-potkimaan sillä välin, kunnes oli reikään pannut toisen merran, joka
-oli edellisen päivän päiväpaisteessa kuivanut. Irroitettuaan kalat ja
-ripustettuaan merran kuusenoksaan kuivamaan hän lähti, kalat
-pajukoukussa riippumassa, takaisin. Mutta nyt eivät pysyneet miehen
-ajatukset siinä, mitä oli tekemässä.
-
--- Jahka saan kevätkylvöt kylvetyksi, niin lähden kirkolle... ennen
-tästä ei jouda eikä sovi lähteä. Täytyy ottaa selko, mitä
-vallesmannikin arvelisi... Häneltä ne kuitenkin parhaat neuvot saa.
-
-Sitä oli Jooseppi jo miettinyt siitä asti, kun Kemppainen kävi.
-
-Ei ollut sattunut ketään kulkijaa sitten kun Ruokojärven Juhani oli
-kihlausmatkallaan käynyt. Romakkaniemen kautta ei kulkenut
-tukkilaistenkaan tie, eikä ollut taloon Juhanin lähdön jälkeen ketään
-vierasta ilmestynyt. Välijoesta, jossa oli asukkaita ja joka oli kolmen
-neljänneksen päässä Romakkaniemestä, ei ollut ketään tullut. Olivat kai
-välijokelaisetkin käyttäneet toisia teitä, jos olivat käyneet
-rantamailla.
-
-Jooseppi oli saapunut vanhan saunan kohdalle ja aikoi jo astua telalle
-poreen yli mennäkseen, kun sattui silmäämään järven selälle,
-Alpaslahteen päin. Pitkin päiväpaisteista järven jäätä hiihteli sieltä
-mies puserosillaan ja laukku selässä.
-
--- Mikä kulkija lienee, mutta rantamailta se on tulossa, koska
-Alpaslahdesta päin hiihtää, -- arveli Jooseppi ja jäi siihen seisoa
-töllistelemään. -- Romakkanientä kohden näkyy hiihtävän... Tottapa
-talossa käy.
-
-Jooseppi lähti nousemaan pihaan, antoi kalakimpun Kreetalle ja aikoi
-jatkaa työtänsä. Mutta vähän väliä hän silmäsi järvelle, jossa tulija
-lähestyi vinhaa kyytiä. Eipä ollut niin monia kulkijoita Romakkaniemen
-kautta, ettei uteliaana puheille käynyt. Välistä oli ollut sellaisia
-talvia, ettei käynyt kukaan rantamailla niin syrjäisessä kiveliössä. Ja
-unohtuipa Jooseppikin nyt kirves käteen hiihtäjää katselemaan, unohtui,
-vaikka aina työssä ollessa oli semmoisessa touhussa, ettei päätään
-nostanut, kun tyttäretkin puhuttelivat. Mutta nyt saattoi Joosepin
-uteliaisuuteen olla syynä sekin, että hän rannasta päin odotti sanomia
-ja viestejä. Ja kun hiihtäjä lähestyi rantaa, kipristi Jooseppi
-kulmiaan, että tarkemmin näkisi. Pian hän näytti tulijan tuntevan,
-koska itsekseen arveli:
-
--- Jos ei kahta samanlaista miestä ole, niin tuo ei ole kukaan muu kuin
-Juho-veli Honkasaajosta...
-
-Ja kun tulija saapui rantaan ja suksiaan kantaen nousi maalle Joosepin
-äskeisiä rankoja myöten, tunsi Jooseppi hänet varmasti nuoremmaksi
-veljekseen Juhoksi, joka vieläkin asui kotimökissä toisen järven,
-Lampsijärven, rannalla. Moinajärveltä oli sinne kolmen penikulman
-matka. Ei ollut Juho-veli käynyt Romakkaniemessä kymmeneen vuoteen,
-eivätkä olleet veljekset koko sinä aikana toisiaan tavanneet. Rakkaita
-toisilleen he kyllä olivat aina olleet, mutta vähän liikkuvia kun
-kumpainenkin olivat, niin eivät olleet yhteen sattuneet niin pitkään
-aikaan. Kotonaan mökissään istuskeli Juho kaiket talvet, astioita
-uurtaen ja vasuja valmistellen. Hän eleli rauhallisesti vanhan
-nuorenmiehen elämää ypö yksin. Kesäisin kalasteli ja syksyllä
-rantamaille vei veneenlastin järvisiikoja ja pieniä sillejä. Ja
-kerrottiinpa, että ukko oli vuosien kuluessa kerännyt melkoisen säästön
-ja että monen talollisen velkakirja oli ukon punaisessa, raudoitetussa
-arkussa.
-
-Tervetullut oli vieras Romakkaniemeen, ja leveään hymyyn vetäysi
-Joosepin naama, kun hän puhuttelemaan kävi ja kättäkin pisti, vaikka
-toinen näytti pitävän sitä joutavana kohteliaisuuden ilmauksena.
-
-"Rantamailla olin käymässä", jutteli Juho-veli siinä pihalla, asettaen
-suksiaan hinkalokehän varaan päivän puolelle kuivamaan, "niin tuli
-mieleeni, kun poikkimaisin Viojärvelle tulin, että hiihdänpähän nyt
-Romakkaniemenkin kautta, koska järvissä selkäjäätkin ovat vielä lujat.
-Ja lujat näkyvät olevan vielä tässäkin järvessä... Ajattelin: käynpä
-katsomassa, koska kuuluu Leenakin sairastelleen koko talven."
-
-"Joo, ja hourailemaan pakkailee", lisäsi Jooseppi.
-
-Mutta Juho veli näki heti, että työtä oli talossa tehty sitten hänen
-viime käyntinsä. Talli oli kokonaan uusi ja päärakennukseen oli
-jatkettu kaksi kamaria. Peltoa oli paljon tehty uutta, ja niemen
-juuriniityllekin eli Sorsalahteen oli kolme kookasta heinälatoa
-ilmestynyt.
-
-"Montako sinulla nyt on lypsävää?" tiedusti hän, kun ensin oli hyvillä
-mielin nähnyt, mitä Jooseppi oli puuhaillut.
-
-"Kymmenen niitä nyt on lypsävää, mutta kolmetoista on kytkysessä.
-Enempikin pitäisin, vaan enpä halua, että heinät loppuvat kesken."
-
-"Ohoo. Oletpa niittyä raivannut sitten viime käyntini... Seitsemän oli
-silloin kytkysessä... Taisipa tulla niitty tuosta Ahmaojasta!"
-
-"Tuli, veikkonen... ja vieläkin on raivaamatta vihainenkin vanha virsta
-parasta leppäistä ojanvartta."
-
-Niin siinä veljekset haastelivat, nyt monesta aikaa toisensa
-kohdattuaan. Mutta näkyi päällekin päin, kumpi veljeksistä oli talon
-omalla hartiavoimallaan korpeen tehnyt ja kumpi talvet nikkaroi
-astioita ja kesät kalasteli. Puolta leveämpi oli Joosepin käyrä selkä
-ja puolta leveämmät kämmenet, jotka tumman tervaisina ja mahtavina
-roikkuivat pitkien, raajakkaiden käsivarsien päässä. Hintelä oli
-Juho-veljen muukin ruumis Joosepin leveään persoonaan verrattuna.
-Ainoastaan kasvojen ilmeessä ja harmahtavan parran mallissa, joka kulki
-korvalta leuan alitse toisen korvan alle, oli yhtäläisyyttä, ja siitä
-heidät tunsi veljeksiksi.
-
-"Mutta lienetkö kuullut -- olisiko sattunut kuluneella viikolla
-kulkijaa -- että kuollut on vanha vallesmanni -- paras ystäväsi ja
-herrasi!" kertoi Juho, kun olivat pirttiin nousemassa.
-
-Jooseppi seisahtui yhteen kohti, toinen jalka jo rappusilla.
-
-"Niin kuulin, ja on jo haudattukin", lisäsi Juho.
-
-"Jopa kuoli liika hyvä herra... Onkin ollut minulla tunnossa siitä
-asti, kun kuulin, että oli sairastunut..."
-
-Joosepin ääni ikäänkuin vavahti ja päivän polttama poski kalpeni.
-
-"Kolmeseitsemättä olisi viikkoa ennen Mikonpäivää täyttänyt", jatkoi
-hän. "Yks'ikäisiä olimme päivänkin päälle. Muistan kuin tämän päivän,
-kun aloin tähän Romakkaniemeen immisoonia hakea. Piti olla papinkirja
-matkassa, että kruunu näkee, ettei ole liikoja kirjoituksia. Sitä kun
-vallesmanni katselee, niin remahtaa nauramaan, että 'perhana olla, kun
-olemme yks'ikäisiä miehiä'. Siinä sen kuulin ensi kerran..."
-
-Ja kun he astuivat pirttiin ja vierasta alettiin kestitä, ei Jooseppi
-lakannut vallesmanni-vainajaa kiittelemästä, vaan muisteli yhä uusia
-hyviä töitä.
-
-Leenakin kääntyi vuoteellaan, kun kuuli, kuka vieras oli taloon tullut.
-Kertoi ensiksi, että Ruokojärven Juhanista tulisi vävy taloon, kun oli
-kihlannut Liinun, -- kertoi sen hymysuin, Juhoon katsellen.
-
-"Mutta kuuluuhan sillä olleen Välijoen Villelläkin tästä talosta
-naimahomma", muisteli Juho.
-
-Jooseppi ei puhunut siihen mitään, mutta Leenan poskille nousi puna.
-
-"On semmoinen tuhlari ja väkeviäkin kuuluu maistelevan", sanoi hän.
-
-"Minuun ei asia kuulu, vaan jos niin visu on se Juhani kuin kerrotaan,
-niin ei se vaimolleen täyttä ateriaa anna", tuumaili Juho.
-
-"Liioittelevat ihmiset", sanoi Jooseppi siihen.
-
-Eivätkä enää siitä asiasta puhuneet.
-
-Tuoretta kalakeittoa veli Juholle tarjottiin ja parhaan mukaan
-harvinaista vierasta kestittiin. Mutta syötyä tulivat puheeksi
-kruununmaan asukkaat ja uudistalojen metsät. Juho-veli tuntui olevan
-sitä mieltä, että huonosti ja nylkyrin tavoin kohteli hallitus kovan
-kiveliön asukasta.
-
-"Onhan nyt sinullakin, Jooseppi, elettävä talo tässä", puheli Juho, kun
-kahden kesken istuivat tuvassa, "ja perintökirjan olet saanut. Ja mitä
-velkaa lienet puulaakista ottanut, sen säästömetsällä maksaisit..."
-
-"Niin on aikomus tässä..."
-
-"Niinpä vainkin. Ja kyllä kai sen tarvitsisit. Sillä teepä talo
-asumattomaan järvenniemeen, kauas muista ihmisistä, niin siinä yhden
-miehen ruumis jo vitsaksi vääntyy! Mutta mistä tiedät, eikö kruunu
-hakkaa parhaita puita metsästäsi ja myy omaksi hyväkseen ja laiskojen
-herrojen palkoiksi!"
-
-Jooseppi hämmästyi.
-
-"Ei, ei ole minun kirjoissani semmoisia pykäliä, että kruunu hakkaa...
-Pois se... Mistä helvetistä sinä semmoisia...!"
-
-Jooseppi nousi istumasta, kummallinen levottomuus näytti tärisyttävän
-rauhallista miestä. Ei ollut kirosanaa sen miehen huulilta kuultu sitte
-kun poikasena ollessa.
-
-"Enpä häntä ole juuri sinun kohdaltasi kuullut, vaan lienet kuullut
-Tievon Pekasta, jolla kappelissa oli kruunun talo?"
-
-"En ole sattunut kuulemaan."
-
-Joosepin puhe tuntui käyvän tavallista nopeammin.
-
-"Kävi niin, että kruunu hakkasikin parhaat puut metsästä ja puulaakin
-velka jäi maksamatta ja puulaaki haki velkansa pois, talo myytiin ja
-mies sai marssia matkoihinsa..."
-
-"En ole kuullut... Eikä puhunut vallesmanni-vainaja kruunun hakkuusta
-mitään."
-
-Mutta sen näki Juho-veli, että kovin asia koski Jooseppiin.
-
-"Ja jos kruunu sillä lailla alkaa tästäpuolin asukastaan kohdella, niin
-kiveliöiksi jäävät kaikki kruununmaat -- kukapa lähtee elinajakseen
-työtä tekemään, kun ei mitään toivoa ole vanhan päivän varasta. Kuuluu
-tulleen uusi asetus, vaan en muista vuosilukua, että joka sen vuoden
-jälkeen vasta on immisoonia hakenut, niin niistä kruunu parhaat puut
-hakkaa..."
-
-"Voipi olla. Mutta ei puhunut vallesmanni-vainaja mitään, vaan kehoitti
-tekemään peltoa, raivaamaan niittyä ja joka kohdalle uusimaan, että
-pikemmin perintötaloksi saa..."
-
-"No en tiedä sinun kohdallesi sanoa, vaan niin on käynyt Tievon
-Pekalle."
-
-Jooseppi haki hyvän aikaa kaappinsa laatikosta.
-
-"Täällä pitäisi olla yksi syynipöytäkirja vielä tallella. Se on
-vallesmanni-vainajan omaa kirjoitusta, eikä siinä puhuta kruunun
-hakkuusta mitään", sanoi hän. Vihdoin hän löysi repallaan olevan
-paperiarkin, vei sen Juho-veljen nokan alle ja sanoi: "Lueppas sinä
-tämä... kuinka sinä käsität... Tämä se juuri on... Ei siitä vaan Leena
-ole sitä paikkaa löytänyt."
-
-Veli Juho olikin taitava sekä kirjoituksen että kirjan lukija ja selvän
-tuntui saavan, kun verkalleen luki, Joosepin tarkkaan kuunnellessa:
-
-    Vuonna 1899, syyskuun 30 päivänä, toimitti allekirjoittanut
-    kruununnimismies apumiesten itsellisen Pekka Kävyn ja lautamies
-    Justinus Vitsamaan kanssa katselmuksen Romakkaniemi-nimisellä
-    1/8 manttaalin kruununuudistalolla n:o 8 Viojärven kylässä X:n
-    pitäjässä, tilan haltijan Jooseppi Honkasaajon eli Romakkaniemen
-    saapuvilla ollen.
-
-"Niin näkyy olevan", arveli Juho väliin ja jatkoi sitten:
-
-    Tätä toimitusta koskevista kirjoista havaittiin, että sittenkun
-    Keisarillinen Suomen Senaatti kesäkuun 10 päivänä 1896 antamallaan
-    päätöksellä oli vahvistanut läänin Herra Kuvernöörin maaliskuun 24
-    päivänä 1894 antaman päätöksen, jonka kautta tämä tila on päätetty
-    perustettavaksi ja verotettavaksi 1/8 manttaalin suuruiseksi,
-    oli tilan haltija lokakuun 5 päivänä 1897 tekemässään
-    hakemuksessa pyytänyt päästä siihen asukkaaksi, minkä johdosta
-    Kuvernöörinvirasto lähetepäätöksessä marraskuun 14 p:ltä 1898 oli
-    määrännyt tämän katselmuksen tilalla pidettäväksi; ja kävi
-    toimitus seuraavalla tavalla...
-
-"No siinä sen nyt kuulet", sanoi Jooseppi. "Ei yhtään sanaa ole siitä,
-että kruunu hakkaa..."
-
-"Ei näy olevan. Enkä minä sanonutkaan, että se sinun kohdallesi sattuu,
-vaan sen olen kuullut, että kappelissa käy muillekin samalla tavalla
-kuin Tievon Pekalle."
-
-"Olikohan Pekka laiminlyönyt tehtäviään?" arveli Jooseppi.
-
-"Sitä en tiedä, mutta kehuivat ne kappelilaiset, että vireä on mies, se
-Pekka."
-
-Hetken Jooseppi mietti, sanoi sitten:
-
-"Tässä kun kevät joutuu ja kylvöni saan tehdyksi, on ollutkin
-aikomukseni rantaan lähteä... siitäkin perintökirjasta kuulemaan..."
-
-"Se onkin parasta, kun nyt vallesmannikin on kuollut."
-
-"Joo, niin olen päättänyt... Kuka lienee nyt vallesmannina?"
-
-"Mikä lienee nuori poikanen, kuulin."
-
-Niin siinä veljekset puhelivat, ja tarkkaan kyseli Juho, visu ja vireä,
-kuinka säästäen talossa elettiin.
-
-"Kenelle sinä talvivoin myit?" muisti hän kysyä.
-
-"Tässä jo myin kevättalvella, Isovaaran Iisakille, jonka tunnet."
-
-"Kuuluvat saaneen paremmat hinnat Kemijokivarrella..."
-
-"En ole kuullut..."
-
-Ja Juho sai vielä tietää, että ruokaa oli kesäksi. Oli kolme sadan
-kilon säkkiä ruisjauhoja, suoloja ja ulkonakuivattua poronlihaa...
-Olipa aitan hinkalossa jokunen tynnyri kauniita, valkean sinerviä
-ohria, hallavuosien varalta siemeniksi säästettyjä.
-
-"Ei sovi moittia", kiitteli Juho.
-
-"Joo... ja järven antimet erittäin", kehui Jooseppi.
-
-Pari päivää viipyi Juho vieraana veljensä talossa, jossa pidettiin
-hyvää hoitoa. Mutta koska kesä näytti alkavan tulla tositeolla, suori
-Juho suksensa, köytti laukun selkäänsä ja laittausi taipaleelle.
-
-Halki Moinajärven hän lähti hiihtämään niitä kukkuloita kohti, jotka
-näkyivät kaukana taivaanrannan tasalta. Niiden lähettyvillä oli
-Lampsijärvi, jonka rannalla Juholla, Honkasaajossa, oli näpsä mökkinsä.
-
-
-
-
-4.
-
-
-Kesä on tullut.
-
-Lautisulana lainehtii saivovesinen Moinajärvi, ja rantakoivikot käyvät
-lehteen. Valo on vallannut pimeimmät korvetkin ja kiveliön
-kaukaisimmatkin rotkot. Linnun laulu ei lakkaa, vaikka laine väsyy
-puolenyön kirkkaana hetkenä. Yksinäisen metsäjärven rannoilla on iloa
-ja elämää ja luhikko-ojanteissa vilkasta liikettä. Niemien nenistä ja
-saarien selistä kuuluu käkien kukuntaa, ja peuraparvi ui kahakäteen
-rannalta toiselle. Ihanasti hymyilevät lehdet, ja erämaan vankat metsät
-huokuvat viimeiset kylmät jäässä olleista rinnoistaan.
-
-Poissa on pimeä ja kylmä paennut, ja valo ja lämmin ovat nyt herroina.
-Ei kukaan enää muista pakkasöiden pimeää, ei kukaan ajattele kylmää,
-kun lämmin etelä puhaltaa ja yötä päivää aurinko paistaa.
-
-Polkua pitkin, joka Romakkaniemestä lähtee Välijokeen, kävelee Liinu
-nopein askelin. Uuden saunan vierestä lähtee se polku, joka yhdistää
-naapurit, nousee männikköön talon taakse ja painuu metsään. Varhainen
-on aamu, hiljainen on ympäristö. Tuntuu kuin sykähtelisi ilosta erämaan
-sydän ja kovan kiveliön silmä kyyneltyisi nyt, kun valo ja lämmin
-täyttävät maan ja taivaan. Polku on kaita ja pounikkoa paikoin, vuoroin
-taas kivikkorovaa ja jäkäläkangasta. Mutta päivä paistaa sille puiden
-lomitse, ja kanervakankaalla, jossa kellertävä hiekka peittää polkua,
-tuntuu se jalkaa lämmittävän, kun Liinu avojaloin kävellä keikuttaa. Ei
-ole nyt Liinun suu hymyssä, eivät naura silmät eikä poskille kuoppaa
-ilmesty. Vakavana kävelee Romakkaniemen komea tytär, ja itkettyneet
-ovat siniset silmät. Mutta miellyttävästi notkahtelee vartalo ja
-kauniisti kaartuu jäntevä nilkka, kun hän kiveltä toiselle hypähtää ja
-loikkaa pienien purojen poikki. Heilahtaa silloin pitkä kullankeltainen
-palmikko pyöreiden lanteiden päällä.
-
-Surun viestiä on Liinu viemässä lähimpään naapuriin Välijokeen. Kuolon
-sanomaa saattamassa. Kylmänä makaa nyt Romakkaniemen toimelias ja
-työtyri emäntä Leena, joka melkein kaksi vuotta on kitumalla kuihtunut.
-Poissa on nyt Joosepin jäntevä kumppani, joka yhdessä miehensä kanssa
-talon kiveliöön teki ja muhkean karjan kasvatti. Poissa on
-rohkeamielinen vaimo, joka miestään seurasi asumattoman järven niemeen,
-vaikkei kattoa pään päälle ollut. Toivonut ja toivonut oli Jooseppi,
-että iloiset sanomat virkistäisivät Leenan mieltä ja että kun tulisi
-kesä ja linnut alkaisivat laulaa ja kevätkylvöt oraalle nousisivat,
-silloin Leena toipuisi ja vielä virkoisi entiseksi emännäksi.
-
-Hyviä uutisia hän saikin kuulla: talon tiesi nyt olevan oikein oman,
-mieleisen tiesi saavansa vävypojan. Ruokojärven Juhanin, -- eikä
-minkäänlaisia pahoja asioita olisi pitänyt olla --, mutta sittenkään ei
-enää elämään virkistynyt. Kun järven jäät suvituulilla murenivat, kun
-pihan nurmi jo vihannoi ja ensimmäinen pääsky toi terveiset eteläisiltä
-mailta, silloin umpeen painuivat toimeliaan vaimon silmät ja huulet
-tiiviisti yhteen pusertuivat.
-
-Jooseppi ei ollut näinä viime aikoina vaimoaan ymmärtänyt, vaan oli
-aina uskonut hänen hourailevan, kun lapsista huolehti, kummia unia
-sanoi näkevänsä ja pelkäävänsä jotakin kauheaa, mikä oli tulossa.
-Semmoista oli ollut koko Leenan suku ja varsinkin äitivainaja, joka oli
-nähnyt näkyjä siihen asti, kunnes tuli mielenhäiriöön.
-
-He olivat olleet siinä kaikin äidin vuoteen vieressä, kun loppu
-lähestyi, Jooseppi sängyn laidalla istuen. Viimeiseksi oli sairas
-tahtonut puhua, mutta ei voinutkaan. Silmien ilmeessä oli tervettä
-älyä, huulet liikahtelivat, mutta ääntä ei kuulunut. Syvän surullinen
-oli katse, jonka hän loi tyttäriinsä ennenkuin silmät ummistuivat.
-
-Liinu tunsi kylmiä väreitä pitkin selkäpiitään kulkevan, kun muisteli
-äidin loppua. Hän ei olisi tahtonut äidin vuoteen viereen tullakaan,
-mutta Kreeta ja isä pakottivat. Ja kun Liinu nyt kävellessään palautti
-muistiinsa kuluneen talven tapahtumia ja äitivainajan hajanaisia
-puheita, uskoi hänkin, samoin kuin isä, että äidiltä oli järki
-luiskahtanut. -- Olihan sekin outoa, -- mietti Liinu, -- että äiti niin
-väkisin työnsi minua Juhanille vaimoksi. Äidille mieliksi piti niin
-tehdä. Joulusta asti, jolloin Juhani ensi kerran kosi, hän siitä puhui
-ja Juhania kiitteli...
-
-Tuntui kuin olisi jokin helpotus tullut Liinulle, kun hän nyt muisti,
-että äiti oli poissa eikä enää ollut pakottamassa Juhanille menemään.
-Vastenmielinen oli Juhani Liinun mielestä, vaikka olikin punaverinen.
-Kylmä oli hänen katseensa, eivätkä hänen puheensa lemmeltä tuntuneet.
-Toista olisi Välijoen Ville, pulska tukkipoika, jonka laulu kuului
-kesäisin järveltä kiveliöön asti. Mutta Villeä äitivainaja ja isä
-moittivat viinaan meneväksi ja rentuksi. Äiti ei sallinut Villen olla
-talossa yötäkään.
-
-Monissa mietteissä Liinu kävelee. Hänen vilkas mielensä kuvittelee
-kummia juttuja, hän muistaa rippikouluaikaansa ja iloisia iltoja
-kirkonkylässä. Kerrankin, kun salaa mentiin Mäkelän riiheen yösydännä
-tanssimaan. Sinne tuli herrojakin, keitä lienevät olleet, punssia
-tarjosivat ja tanssata vihkaisivat... Taivas, jos se olisi tullut
-rovastin tietoon!
-
-"Sinäpä olet korea tyttö", oli eräskin sanonut ja pyrkinyt suutelemaan.
-Liinu ei ollut arvannutkaan välttää, ja niin herra oli suudellut ihan
-vasten huulia...
-
-Mutta nyt Liinu ehtii jo kapean joen rannalle, jonka toisella puolella
-on vähäinen talo navettoineen ja muine ulkohuoneineen. Se on
-kruununtorppa, vasta vuosikymmen toista sitten rakennettu. Pieniä
-peltotilkkuja on siinä ympärillä, vanhan kuusisen aidan ympäröiminä. Se
-on Välijoki -- Romakkaniemen lähin naapuri --, jossa asuu Iisakki Väylä
-vaimonsa ja kahden jo täysikäisen lapsensa kanssa.
-
-Hän seisahtuu törmälle. Talon rannassa on vene, mutta ei näy ketään
-liikkeellä. Liinu huutaa. Jo kuulevat sisälle, ja joku silmää ikkunasta
-ulos.
-
-Se on Ville. Näppärästi hän rientää pirtistä ja sieltä rantaan, kun on
-tuntenut tulijan. Hyvällä sysäyksellä on vene kapean joen toisella
-rannalla, ja Liinu tarttuu siihen keulasta kiinni. Uljas nuori mies on
-Ville, katse on avonainen ja silmien ilme lempeä. Mutta roima on varsi
-ja ääni miehekäs. Kysyvin katsein hän silmäilee Liinua eikä saa sanaa
-suustansa. Ruokojärven Juhanin morsiamen tietää Liinun olevan eikä
-siksi puhuttele enää kuin ennen. Tapasivathan kiveliönkin asukkaat
-toisensa silloin tällöin, vaikka taival olikin pitkä. Talvi-illoin, kun
-puhteet olivat pimeät ja pitkät, hiihtivät Romakkaniemen tyttäret
-joskus Välijokeen tarinoimaan, varsinkin silloin, kun tiesivät Villen
-olevan kotosalla, ja välijokelaisetkin kävivät vuorostaan
-Romakkaniemessä. Hiihteli silloin aina Villen ja Mantan matkassa
-Josefiinakin, Välijoen tanakka emäntä, joka kerran oli karhunkin
-ampunut. Ja silloin kerrottiin molemmin puolin mitä oli satuttu
-kuulemaan uutisia. Erään kerran oli Liinu, kun yksin kotia palasi,
-eksynyt ladulta; tuisku oli sen puhaltanut umpeen. Mutta kun oli ollut
-myötätuuli ja hän oli huutanut, oli huudon Välijokeen kuullut Ville...
-ja sitten saattanut Liinun kotia asti.
-
-Niitä matkoja ja illan hauskoja kai nyt nuori mies muisteli, koska ei
-ryhtynyt puheisiin.
-
-"Meillä kävi kuolema", sanoi Liinu, kun he jo olivat päässeet toiselle
-rannalle.
-
-"Äitisikö...?"
-
-"Äiti... Me olimme Kreetan kanssa sitä odottaneet, kun hän heikkeni
-päivä päivältä, mutta isä ei uskonut..."
-
-"Meidän äiti kyllä sanoi, kun hangen aikana palasi: 'ei näe
-Romakkaniemen Leena enää ensi juhannusta'."
-
-He nousivat maihin ja kävivät pihaan päin.
-
-"Apua läksin hakemaan: isääsi, äitiäsi, Mantaa ja sinua... Eihän sitä
-ruumista muutoin saa kirkollekaan, jos ei saa miehiä kantajiksi
-Viojärvelle asti..."
-
-"Kotosalla tässä olemmekin kaikin", sanoi Ville ikäänkuin lohdutukseksi
-Liinulle.
-
-Mutta kun Ville koetti tavoittaa Liinun katsetta, vältti Liinu. Ei
-ennen niin tehnyt, vaan suoraan silmiin katsoi ja nauroi.
-
-Ja nuoren miehen sydämessä sykähti kumman kylmästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Romakkaniemen isossa pirtissä höyläsi Jooseppi arkun lautoja
-Leena-vainajalle. Lämpöiset olivat päivät, ruumis oli pian saatava
-hautaan, ja vaivaloinen ja pitkä matka oli kirkolle.
-
-Kovin tuntui nyt Joosepista huolekkaalta elämä entiseen verraten. Siitä
-asti kun veli Juho kävi, ei Jooseppi ollut saanut oikeaa lepoa yöllä
-eikä päivällä. Monet asiat huolettivat: puulaakin velka, vallesmannin
-kuolema ja perintökirja. Mutta hän ei joutanut lähtemään rantamaille
-tiedustamaan. Kevätkylvön aika lähestyi, ja keli kävi huonoksi. Täytyi
-ensin kevätkylvöt toimittaa, niin sitten olisi aikaa. Mutta juuri kun
-hän kylvi viimeiset siemenet, sattui tämä kaiken muun huolen lisäksi --
-Leenan kuolema... Ei ollut Jooseppi uskonut, että Leenan loppu oli
-tulossa, vaan odottanut, että hän siitä vielä toipuisi ja kesän päälle
-kokonaan paranisi. Mutta toisin oli käynyt. Samoja luulojaan ja uniaan
-Leena yhä oli selitellyt houraillen eikä sanonut kipuja missään olevan.
-Kolmekymmentä vuotta he olivat yhdessä eläneet. Hyvä kumppani oli Leena
-ollut, taitava ja työtyri emäntä siihen asti kun alkoi niitä luulojaan
-selitellä ja uskon asioista puhella. Sitten hän ei enää huolehtinut
-talonkaan töistä, vaan luki kirjaa ja väliin itki... Monta kovaa oli
-koettu Leenan kanssa ja pyritty siihen, että Romakkaniemi saataisiin
-oikeaksi omaksi. Ja nyt juuri olisivat huolettomammat päivät alkaneet,
-tulikin kuolema kesken kaiken.
-
-Kun he joskus nuorempina olivat kuolemasta puhuneet, oli Jooseppi aina
-uskonut ensin kuolevansa, jotta Leena sitten saisi hänet hautaan
-saattaa.
-
--- Mutta ei näy käyvän mikään ihmisen mielen mukaan, -- mietiskeli
-Jooseppi, kun hikipäissä arkkua viimeisteli. -- Ei mennyt toivo toteen
-poikainkaan, Eelin ja Pennen, suhteen. Eivät pysyneet kotona, vaan
-tukkilaisten joukkoon antausivat, ja mitä elämää siellä nyt
-viettänevätkään. Sekin oli Leenaan koskenut, vaikkei hän siitä suoraan
-puhunut.
-
-Ei ollut elänyt se nuorin poika, joka oli Leenan mielestä ollut
-kaikkein rakkain ja josta oikeaa kiveliön miestä kumpikin toivoi...
-Hukkui ihan kotirantaan, aivan kuin vetehinen olisi järveen vetänyt.
-
-Ja kun Jooseppi sai arkun valmiiksi, istahti hän höyläpenkille, ja
-raskas huokaus nousi rinnasta.
-
--- Niinpä tämä tuntuu autiolta minunkin elämäni, kovin yksinpä tunnen
-olevan, -- mietti hän. -- Oli ollut sentään hyvin hauskaa ja tunnolle
-helpottavaa, kun huoliansa sai Leenalle jutella ja yksissä tuumin
-elämänsä järjestää...
-
-Ja kun hän vielä katseli arkkua, löytäisikö silmä siinä virhettä,
-tuumaili hän:
-
--- Enpä minä olisi uskonut, että minä Leenalle arkkua olisin
-tekemässä...
-
-Hän nousi, kävi pihalle ja puheli Kreetalle, joka kesänavetalta tullen
-kantoi isoa maitopyttyä kesäkellariin päärakennuksen pohjoispäähän.
-Lehmät oli Kreeta jo laskenut laitumelle. Kellot kalkattivat
-kasvattimännikön takaa, ja karja tuntui painuvan Sorsalahden niityn
-aidanvartta takakorpea kohti.
-
-Jooseppi seisahtui keskelle pihaa. Päivä paistoi jo korkealta, lämmin
-oli ja järvi tyven. Ei ollut vielä ehtinyt kylvö itää, mutta nurmi
-kasvoi jo pitkänä ruohona pihalla ja peltojen pientareilla. Jooseppi
-osui luomaan katseensa Moinatunturille, jonka harmaja, puuton laki
-sädehti auringon valossa.
-
-Ja siinä samassa hän taas muisti sen unensa, jonka näki, kun tämän
-niemen nenään yöpyi. Karjan kellot kuuluivat nytkin. Joko tulisi nyt
-Moinakiveliökin linjoitettavaksi ja mitattavaksi? Kumma se uni
-sittenkin oli ollut -- entä jos nyt toteutuisi? Vallesmanni-vainaja oli
-sanonut tänä kesänä maanmittarien tulevan, heti vesien auettua. Mutta
-eipä ollut vielä kuulunut...
-
-Keskelle pihaa hän laskeusi pitkäkseen, pää oikean käden varaan, katse
-järven poikki Moinatunturin lakeen päin tähdättynä.
-
--- Olisipa nyt tyven järvellä ruumista kuljettaa, kun joutuisivat
-sieltä avuksi Välijoesta, -- mietiskeli hän. Sieltä pohotti Alpaslahti
-järven toiselta rannalta korkean kuusikkonsa suojasta.
-
-Mutta ei tuntunut olo hyvältä Joosepista siinä pihallakaan. Kolkkoa ja
-ikävää oli kaikki. Hän nousi, käveli maitokellarin ovelle ja katsoi
-kellariin, jossa Kreeta parhaallaan siivilöi maitoa. Jooseppi oli
-avopäin, niinkuin hänen tapansa oli kesäisin.
-
-Siinä tuli kauhean ikävä, kun mieleen johtui Leena ja aamu, jolloin hän
-ensi kerran oli tässä kellarissa maitoa siivilöimässä. Ei ollut
-Kreetakaan äitinsä näköinen, vaan tukevampi, ja tylympi oli katse kuin
-Leena-vainajalla, mutta muuten töittensä puolesta hän oli äitiinsä
-paremmin kuin Liinu, joka teki kaikki hätiköimällä.
-
-Tulisikohan kummastakaan äitinsä vertaista?
-
-"Saadaanpa kuulla, ollaanko Välijoessa kotosalla", sanoi Jooseppi
-vihdoin Kreetalle.
-
-"Totta kai siellä ainakin vanhukset ovat", uskoi Kreeta.
-
-Muuta eivät puhuneet. Ponttukin kävellä vätysteli kellarin luo,
-Joosepin viereen asettui ja haukotteli. Jo tuli kissakin
-maitotilkalleen. Kreeta ojensi mirrille kupposen, josta se kehräten
-alkoi latkia -- vanha tummanharmaa kissa. Eikä uskaltanut Ponttu mennä
-häiritsemään äkeän vanhuksen ateriaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siihen on Romakkaniemen isoon kolmilaitaiseen nuottaveneeseen kannettu
-musta arkku, kannettu sitä varten tehdyillä sapilailla, jotka on
-tarpeellisen kauas toisistaan yhdistetty väännetyillä koivuvitsoilla.
-Siinä he vielä pyörivät maalla ja veneessä, välijokelaiset Josefiina ja
-Manta, punaverinen, nokkela tyttö, Iisakki ja Ville ja Romakkaniemen
-Jooseppi tyttärineen.
-
-Kirkolle ollaan nyt rakasta vainajaa saattamassa. Ponttu häärii siinä
-rannalla, uikuttaa ja pyrkii veneeseen, mutta Jooseppi komentaa sen
-pihaan. Ja kun vene työnnetään vesille, ei Romakkaniemeen jää ketään
-muita kuin Kreeta yksin Pontun ja vanhan kissan kanssa.
-
-Peränpitäjäksi asettuu Jooseppi. Manta ja Liinu tarttuvat airoihin ja
-istuvat soututeljolle. Etukeulassa istuu Josefiina, itkua puserrellen,
-ja piitan päällä Ville. Ja niin raskas, kankea kolmilaita lähtee järven
-poikki Alpaslahtea kohden, johon Viojärvestä tuleva polku loppuu.
-
-Ei ole leikin asia, kun kiveliön asukas kuolee tiettömän erämaan järven
-rannalla. Kaukana on kirkkomaa, johon ruumis on saatettava, kaukana
-pappi, joka mullat heittää. Mutta ei ole muuta tietä, vaan pitää mennä.
-Ei ole Moinajärvestä vesireittiä muuta kuin kuiva Lumionjoki, jota ei
-kuivina kesäaikoina pääse veneellä kulkemaan.
-
-Kun ruumissaatto saapuu Alpaslahteen, on ilta, mutta korkealta paistaa
-vielä aurinko ja ihanalta näyttää Joosepin silmään Romakkaniemi, jonka
-rakennukset on viime kesänä punaisiksi maalattu. Mutta suru nyt täyttää
-hänen sydämensä, ja hänestä tuntuu kuin hän Leenan kuoleman jälkeen
-olisi vanhentunut ja voimat vähentyneet.
-
-Mutta Alpaslahdessa nostetaan ruumispaarit veneestä, ja nyt alkaa
-raskas taival Viojärvelle asti, sillä ruumista on kannettava kahden
-järven välinen taival. Vaivaloinen on polku, nousee ensin jyrkkänä ja
-kallioisena ja jatkuu sitten mutkikkaana kivikkorovaa pitkin, kunnes
-näyttää aukean, leväisen jänkän laitaan loppuvan. Siihen jänkän laitaan
-asti kantavat Jooseppi edellä ja Välijoen Iisakki jäljessä. Mutta
-sitten he laskevat arkun kuivalle maalle, ja vettä tippuva palava on
-kummallakin.
-
-"Pääsisi tämän jänkän poikki onnessa", huoahtaa Jooseppi.
-
-Siihen ovat kaikki istuneet mikä kivelle, mikä mättäälle.
-
-Itkua siinä pusertelee Välijoen emäntä taaskin ja sanoo:
-
-"Siinä on nyt ensimmäinen kuolija Moinajärven rannalta... kenen vuoro
-nyt joutunee? Vaikka viikon päästä jo minutkin vietäisiin..."
-
-Jo ratkeaa Liinukin äänekkääseen itkuun, ja Jooseppi pyyhkäisee
-partaansa.
-
-"Mutta ilolla se tämä vainaja maailman murheista lähti ja nyt taivaassa
-saa juhannusta viettää", puhelee Josefiina itkunsa seasta.
-
-Ville ja Manta tarjoutuvat nyt kantajiksi, mutta Jooseppi ei sano
-heihin tässä jänkällä luottavansa. Sittenkun on jänkän poikki päästy ja
-alkaa kovempaa maata, vaihtuvat kantajat.
-
-Surkean surkeaa on kulku leväisen, heiluvan jänkän poikki. Polveen asti
-uppoaa jalka vettä ja ruskeaa ruostetta roiskuvaan suohon, ja välistä
-mies on silmälleen menossa.
-
-Mutta kun viimein pääsevät jänkän toiseen rantaan, ovat molemmat miehet
-niin uuvuksissa, ettei tahdo paikalta kyetä.
-
-"Saisi se kruunu sen verran asukkaistaan huolta pitää, että tuon jänkän
-porrastaisi", sanoi Välijoen Iisakki, tuimasti katsellen.
-
-"Eipä niistä meille takamaan asukkaille isoa hyötyä teistä ole, vaikka
-niitä saa korjata", arveli Jooseppikin tyytymättömällä äänellä.
-
-Mutta kun he siinä olivat tuokion levänneet ja miehet hikensä
-kuivaneet, lähdettiin taas liikkeelle. Nyt kävi Ville edelläkantajaksi
-ja Manta, tanakka tyttö, jälkeen. Jänkän laidasta alkoikin taas
-tasaista harjua, joka vastaleena kohosi korkealle Viovaaralle.
-Korkeimmalle laelle nousi polku, sillä kahden puolen oli
-louhikkorantoja, joiden sivu ei päässyt yli eikä ympäri. Mutta kun
-nousu yhä jyrkkeni, levähtivät kantajat, ja Josefiina astui Mantan
-sijalle kantajaksi.
-
-Viovaaran laelle päästyä oli aamu jo alkanut, kirkas, kastehelminen
-aamu. Romakkaniemen takaa nousi aurinko, ja suuri, saarekas Moinajärvi
-välkkyi siellä kaukana. Kolkkona jättiläisenä törrötti Moinatunturin
-paljas laki, mutta kullankeltaisina heräilivät kiveliön metsät. Mutta
-eipä näkynyt Viovaaran laelle Välijokea, joka oli piilossa synkän
-korven takana. Sensijaan etelästä päin ja lännestä, jonne oltiin
-menossa, kimalteli suurten vaarain välistä yksinäisiä järviä kuin
-erämaata valvovia silmiä. Jo sopi näkymään Viojärvikin, jonka rannalla
-pienoinen Viojärven kylä oli.
-
-Vuoroin vaihtuivat kantajat, ja vihdoin ruumiinsaattajat uupuneina
-saapuivat Viojärvelle, jossa oli kolme verotaloa ja kaksi mökkiä.
-Viojärven pohjoispäästä lähti kapea, mutta syvävetinen ja
-hauskarantainen Viojoki, joka laski kaukaisista erämaista tulevaan
-valtasuoneen, ja tämä vuorostaan kuljetti kaikki metsäjärvien vedet
-suureen valtaväylään Tornionjokeen. Viojärveltä oli kirkolle asti
-venekulku kaiken kesää, ja senvuoksi viojärveläiset elivätkin
-onnellisemmassa asemassa kuin romakkaniemeläiset, välijokelaiset ja
-monet muut järvikyläläiset. Harvoin sattuu kuolema kesäiseen aikaan
-noilla yksinäisillä järvien rannoilla, ikäänkuin suuri Luoja olisi
-tahtonut pitää henkeä sairaassa siihen asti, että ruumis saatettiin
-kirkolle rekikelillä. Mutta osui joskus. Kerrottiinpa Pahtajärven
-miehestä, että kun vanha vaari keskellä kiireintä heinäaikaa otti ja
-kuoli, ei Pahtajärven mies lähtenyt kiireenä aikana ruumista kirkolle
-kuljettamaan, vaan kaivoi kuopan kaltioon ja pani äijän sinne... Ja kun
-ei ketään kulkijaa käynyt talossa koko kesänä, ei kukaan tiennyt vaarin
-kuolemasta. Kun sitten tuli rekikeli ja jänkät kantoivat, kaivoi
-Pahtajärven mies äijän kaltiosta, pani arkkuun ja ajoi kirkolle.
-
-Mutta eipä ollut osannut niin viisaana olla Pahtajärven mieskään
-rovastia puhutellessa kuin oli ollut älykäs ruumista kätkössä pitämään.
-
-"Koska vaari kuoli", oli rovasti kysynyt.
-
-"Ka, keskellä kuuminta ja kiireintä heinäaikaahan se per -- ... otti ja
-kuoli..."
-
-Vanhantalon pirtissä Viojärven rannalla muisteltiin tätä Pahtajärven
-miehen tekoa.
-
-Mutta talon rannassa hommailivat ruumiinkuljettajat, ja arkku oli jo
-nostettu veneeseen. Siinä oli vieraskin vene, vasta aamulla kirkolta
-päin siihen tullut. Kuului olevan kaksi maanmittaria, jotka ryhtyisivät
-Moinakiveliötä linjoittamaan ja mittaamaan. Kamariin oli herroille
-tehty vuode, siellä he nyt olivat levähtämässä.
-
-Herrojen saattomiehet, Ylinivan miehet kirkonkylästä, juttelivat
-Joosepille, kun venevalkamassa yhteen sattuivat.
-
-"Ne ovat sitten niitä, joista vallesmanni-vainaja keväällä puhui",
-sanoi Jooseppi. "Puhuivatko mitään siitä, aikovatko meille niinkuin
-kesäasuntonsa sijoittaa?"
-
-"Kyllä ne siitä puhuivat, mutta tässä aikoivat levähtää", tiesivät
-miehet kertoa.
-
-Veneen luona he kaikki hommailivat, mutta tästä tuli Mantan ja Liinun
-lähteä takaisin. Toiset, Jooseppi, Iisakki, Josefiina ja Ville,
-lähtisivät vainajaa hautaan asti saattamaan. Rannalla seisoivat tytöt,
-kun vene loittoni järvelle ja Jooseppi ohjaili sitä Viojoen suuta
-kohden. Itkuun Liinu ratkesi ja Mantakin. Tulipa siihen Vanhantalon
-emäntäkin lähtöä katsomaan ja kyynelsilmin vainajasta puheli.
-
-"Onneen ja iloon hän on kostunut", vaikeroi hän. "Jospa meidänkin
-vaelluksemme noin päättyisi!"
-
-Ja taloon levähtämään emäntä kutsui tytöt. Keiton oli jo valmistanut ja
-kahvit keittänyt.
-
-Mutta sitten vasta kun ruumisvene oli Viojärven päähän ehtinyt ja joen
-suulle näkyvistä häipynyt, nousivat tytöt, emännän kutsua noudattaen,
-loivaa rantatörmää ylös taloon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaunis on iltapäivä, kun ruumisvene hyvää kyytiä viiltää pitkin
-mutkikasta Viojokea. Somia, koskisia polvia pistelee joki, kun
-korkeiden törmäinsä välissä virtailee. Veneen perässä istuu Jooseppi,
-joka parhaiten tuntee joen mutkat, ja Ville soutaa. Iisakki ja
-Josefiina istuvat keskellä venettä, piippu suussa kummallakin.
-
-Hauskalta tuntuu nyt kulku, kun virta vie ja linnut laulavat ja
-valoisana välkkyy Pohjolan kesäinen yö. Ja tieto siitä, että
-rantamaille ollaan menossa, tuntuu elävän mieltä ilahduttavan, vaikka
-ollaan kuollutta kuljettamassa. Mutta alajuoksultaan on pieni Viojoki
-virtava kuin myllynränni, ja veneen vauhti enenee sitä nopeammaksi,
-kuta likemmäksi päästään Porolompaloa, johon joki laskee ja jossa se
-yhtyy erämaista tulevaan valtasuoneen. Mutta tarkoin tuntee Jooseppi
-joen polvekkeet, äkkimutkat ja pikkukoskien juonteenperät. Vilahtavat
-vain menijäin silmiin korkeat, heinävät joen törmät ja liikkumattomat
-metsät molemmin puolin.
-
-Vihdoin saavutaan väljemmille vesille ja pauhaaville koskille, joille
-ei ruumislastissa uskalla laskea, vaan arkku kannetaan kosken niskalta
-johtavaa polkua pitkin kosken alle. Ja niin kuljetaan vaivoja
-säästämättä, lepoa nauttimatta, kunnes on päästy kirkonkylän rantaan.
-
-
-
-
-5.
-
-
-Kun Manta ja Liinu ovat vähän maistelleet Vanhantalon emännän keitosta,
-aikovat he heti lähteä paluumatkalle. Kiire on kummallakin. Välijoessa
-ei ole ketään kotona, ja Romakkaniemessä oli Kreeta arka kuin veden
-kala yksin ollessaan. Ruskeassa rapakossa ovat tyttöjen hameenhelmat,
-vaikka he ovat niitä kuoruksissakin kantaneet. Molemmilla
-on varrelliset pieksut, joiden suut on tiukkaan köytetty
-punasinirantuisilla sukkarihmoilla polven alta kiinni. He vaihtavat
-kenkiinsä uudet heinät, kiinnittävät sukkarihmoja ja sitten aikovat
-lähteä.
-
-Vanhantalon emäntä katselee siinä tyttöjen valmistuksia ja puhelee:
-
-"Taitaa tulla nyt sinne Moinakiveliöönkin väkeä tänä kesänä, kun
-kuuluvat kymmenen miestä tarvitsevan töihinsä nämä maanmittarit. Ja
-semmoisia tahtoisivat, jotka ennenkin ovat maanmittarintyötä tehneet."
-
-"Kun ei tullut puheeksi... Meidän Ville on monena kesänä ollut
-maanmittarintöissä", sanoi Manta, vetäen tiukkaan sukkarihmaa pullean
-pohkeensa yläpuolelle.
-
-"Taitavat miehet olla lujassa nyt, kun tukinuitot ovat keskissä, --
-siellä ovat vielä keväisillä matkoillaan meidänkin pojat... Mutta hyvää
-palkkaa kuuluvat lupaavan tottuneille", puheli emäntä. "Väsyksissä
-sanoivat olevansa, mutta mistäpä nyt niin olisivat väsyneet, kun veneen
-pohjalla olivat maata köllöttäneet, -- sanoivat nuo Ylinivan miehet. --
-Nyt nukkua köröttävät eivätkä käskeneet tulla herättämään..."
-
-"Niinhän ne herrat väsyvät", sanoi Manta.
-
-"Joo. Vaikka ovat nuoria miehiä kumpikin."
-
-"Kuuluukin kuolleen se vanha maanmittari, Päänlunti, joka meilläkin
-kerran kävi", sanoi Liinu.
-
-"Outoja nämä ovat. Ensi kertaa kuuluvat olevan näillä mailla ja täällä
-päin. Oikein hauskoja herroja tuntuivat olevan."
-
-Mutta ennenkuin tytöt ehtivät lähteä, muisti emäntä vielä Liinulta
-kysyä:
-
-"No, koska te Ruokojärven Juhanin kanssa yhteen menette?"
-
-"Ei ole tietoa", vastasi Liinu ja keikautti ylpeästi päätänsä.
-
-"Hyvähän se mies on, Juhani, ja rahaa kuuluu olevan pankissa... kuinka
-lienee muutoin sinun mieleisesi. Eivät häntä tämän kylän tytöt hyvänä
-pidä..."
-
-"Itsepä on ottamassa... tottapa oikeaan osaa", sanoi siihen Liinun
-puolesta Manta.
-
-Juuri kun emäntää hyvästeltiin, ilmestyi toinen herroista pihalle. Hän
-näytti nuorelta, komealta mieheltä, ja tytöt nähtyään hän virkkoi:
-
-"Kas, onhan sillä emännällä kaksi komeaa tyttöä, vaikka vakuutti, ettei
-ole."
-
-Hän lähestyi tyttöjä ja jutteli:
-
-"Olisihan tämä muutoin, mutta kun ovat näin valoisat yötkin, ettei
-saata nukkua."
-
-Mutta Vanhantalon emäntä kävi esittelemään:
-
-"Eivät nämä ole meidän kylän tyttöjä. Tämä Manta on Välijoesta ja tämä
-Liinu on Romakkaniemestä. Ruumista ovat tähän olleet saattamassa..."
-
-"Vai Manta ja Liinu", tuumaili herra, vielä uni silmässä.
-
-Siinä samassa lähtivät Manta ja Liinu kujaa kohti, josta polku poikkesi
-navetan taitse Alpaslahteen päin. Nopein askelin he astuivat, Manta
-edellä ja Liinu perässä.
-
-"Sepä näytti mukavalta herralta", sanoi Liinu, kun he olivat ehtineet
-talon näkyvistä.
-
-"Oli kyllä soman näköinen herra, ja uljas oli katsanto."
-
-Taas he kävelivät kovaa kyytiä, niin että risut polulta pirskoilivat.
-
-"Nämä ne ovat niitä herroja, joista isä on puhunut. Ne taitavat tulla
-meille asumaan", kertoi Liinu. "Kuuluvat alkavan Moinakiveliötä
-mitata."
-
-"Niin kuuluvat. Teille tulee sitten vieraita paljon, jos miehetkin
-siihen asettuvat", sanoi Manta.
-
-"Itsellä niillä kuuluu eväät olevan. Vanhantalon emäntä kertoi, että
-kirkolta tulee toinen veneenlasti eväitä tuomaan."
-
-Niin tytöt juttelivat. Mutta ehdittyään Viovaaran laelle, josta
-Moinajärvi ja Romakkaniemi alkoivat näkyä, he istahtivat levähtämään.
-
-"Toista olisi kuitenkin olla rantamailla kuin täällä rämpiä
-rapakkojänkkiä", alkoi Manta puhella, ja hänen silmänsä syttyivät kuin
-tuleen ja posket punoittivat kuin puolukat. "Jahka ensi syksyyn elän,
-niin palvelukseen lähden... Hyvät palkat saa ja talon ruuan ja --
-hauskoja iltamia joka sunnuntai..."
-
-Liinu huokasi.
-
-"Katunut olen", jatkoi Manta, "kun en jo viime syksynä lähtenyt.
-Mikonpäivän sunnuntaina kun kirkolla kävin, tarjosi Maaherran isäntä
-kaksisataa rahapalkkaa ja vuosivärkit..."
-
-"Olisin minäkin lähtenyt, mutta vanhemmat eivät ole päästäneet. Äiti on
-aina pannut vastaan..."
-
-"Sitähän se loruaa meidänkin äiti... Niistä Ruokojärven tyttäristä aina
-esimerkkiä ottaa... Mutta pakkoko on ruveta huoraksi, niin että jos
-miehen tahtoo, niin oikein omakseen ottaa... Ja siellä niitä on vara
-valita... Ei ensimmäisen räkänokan tuumiin ole pakko suostua..."
-
-"Onpa vaankin vara valita! Muistatko toissa Juhannuksena Aavasaksalla?"
-
-"Kuinka en muistaisi! Silloin oli hauskaa sinullakin. Herratkin kävivät
-piiriin ja myötäänsä pyysivät. Muistatko sitä yhtä, joka kahvitkin
-laittoi ja kun pääsi kahden kesken, niin kerjäili suuteloa ja käsiä
-puserteli..."
-
-"Yritti se minultakin..."
-
-"Mutta sitten kävi kummasti, kun ei hyvällä uskonut, vaan kärtti ja
-puristelemaan kävi ja povia tunnustelemaan, niin minä..."
-
-"Mitä sinä...?"
-
-"Minä räiskäytin kämmenellä naamaan ja sanoin, että tuossa..."
-
-He nauroivat sille molemmin.
-
-"Eivät ne kaikki herrat ole semmoisia, vaan tukkilaiset ne vasta härkiä
-ovat", sanoi Liinu.
-
-Mutta lehmäänsä hoitamaan oli Mantalla kiire, ja vartoi kai Kreetakin,
-kun illalla olivat luvanneet palata ja saattoi olla jo lähellä puolta
-yötä. Kiireesti he taas lähtivät astumaan ja saapuivat leväisen jänkän
-laitaan. Siinä he kuorivat hameensa vyötäisilleen ja alkoivat hyppiä
-mättäältä mättäälle, rapakkopaikkoja vältellen.
-
-"Helkkari, kun putosi toinen jalka ihan reiden juurelle asti", huusi
-Manta, joka oli jäänyt Liinusta jälkeen.
-
-"Ja vielä puhtaan paidan panit lähtiessäsi", päivitteli Liinu.
-
-Mutta kostuivat tytöt vihdoin Alpaslahteen Romakkaniemen kookkaan
-kolmilaidan luo. Ihmeellinen yö oli. Taikka oliko yö ollenkaan vai
-oliko vasta ilta, päivänlaskun aika, vai oliko aamuvarhainen,
-päivännousun aika? Sitä eivät tytöt tienneet, vaan koettivat arvailla.
-Romakkaniemen takaa loisti aurinko tulipunaisena ja melkein
-säteettömänä. Saarien metsiköt kumottivat kullalta, ja järvi kiilteli
-kuin kuvastin. Etelän taivaalta näytti vaaleaa pilveä leviävän pitkin
-untuvanpehmoista taivaan kantta.
-
-He työnsivät veneen vesille, ja Liinu istui soutamaan. Yön hiljaisuus
-ja erämaan yksinäisyys vaikuttivat tyttöjenkin mieliin.
-
-"Oletko sinä koskaan oikein rakastanut?" kysyi Manta äkkiä.
-
-"En minä muista, että olisin..."
-
-"Mutta minä muistan... Toissa kesänä, kun Raitikoskella oli tukinuitto.
-Siellä oli niin komea tukkipoika, Juntunen, etten ole koskaan nähnyt."
-
-"Puhutteliko sinua...?"
-
-"Oli sunnuntai-ilta, ja kosken rannalla pidettiin tanssia. Se Juntunen
-ensin soitti, mutta sitten kun rupesi tanssimaan, niin minua ensiksi
-pyysi. Se hukkui sitten Juopakoskeen... Olet kai kuullut?"
-
-"Olen minä kuullut..."
-
-"Jos semmoisia ystäviä kostaisi, niin semmoiselle vaimoksi menisi...
-Lauletaanpa jotakin, että Kreetakin kuulee meidän tulossa olevan."
-
-"Mitä laulamme?"
-
-"Laulamme sitä, että: Maantien varrella katajapensas..." Ja he
-alkoivat:
-
-    Maantien varrell' on katajapensas,
-    ja siinä on tikkelperi.
-    Ja tään kylän poikain liivintaskuss'
-    on Saksan silinteri.
-
-Kauas vuoriseen ympäristöön kierteli laulu, ja kaiku kertoi sen ensin
-lähimmiltä kukkuloilta, sitten kierrellen kaukaisuuteen ja vasta pitkän
-ajan perästä kertoen sen laulajille.
-
-Samassa alkoi Romakkaniemestä päin kuulua koiran haukuntaa.
-
-"Ponttu on kuullut meidän laulumme", sanoi Liinu.
-
-"Pontun ääni se on", sanoi Mantakin.
-
-Kun he olivat hetken olleet ääneti, kysyi Manta:
-
-"Oikeinko sinä todella aiot sille Ruokojärven Juhanille vaimoksi
-mennä?"
-
-"Kihlat se väkisten antoi, mutta en ole sormusta pitänyt enkä
-huiviakaan kuin kerran..."
-
-"No sitä minäkin. En huolisi minäkään, vaikka kahden kirnussa olisin.
-Silmätkin semmoiset totiset ja tylyt..."
-
-He olivat jo puolijärvessä, kun Liinu huudahti:
-
-"Vieras vene on meidän venevalkamassa... ja Ponttu siellä rannalla
-kävelee."
-
-Mantakin herkesi soutamasta ja kääntyi katsomaan.
-
-"Niin on, näemmä, ja pirtin savupiipusta nousee savu..."
-
-"Aivan uusi, vastatervattu vene... nyt näkyy paremmin, kun ei aurinko
-kilota..."
-
-"Kuka mahtanee olla?" kysyi Manta uteliaana.
-
-"Jos ei vain liene se Kemppainen, puulaakin mies, niin sitten se on
-Väänänen, joka viime kesänä oli heinänteossa..."
-
-"Häm, häm", virkkoi Manta, viekas katse pienissä terävissä silmissään.
-"Siellä on Kreetallakin omansa... Onpa se komea mies, vaan kuuluu
-olevan kirjaton, niinkuin kaikki muutkin etelän puolen miehet..."
-
-Siitä Väänäsestä he sitten juttelivat koko välin, kunnes saapuivat
-Romakkaniemen rantaan juuri silloin, kun aurinko paistoi
-kasvattimännikön läpi törmälle ja venevalkamaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Toisen päivän iltana näkivät Romakkaniemen tytöt, jotka kahden olivat
-kotona, savun nousevan Alpaslahdelta. Siitä he arvasivat siellä jonkun
-tulijan olevan, joka halusi päästä taloon.
-
-Ikävä olikin heillä ollut, kun kahden kesken olivat. Nyt vasta tuntui
-äidin kuolema ikävältä. Ei ollut toisella toiselle mitään uutta
-sanomista. Äänettöminä he tekivät töitään eivätkä monta sanaa puhuneet.
-Ei ollut joutanut Välijoen Mantakaan kumppaniksi, kun lehmä tarvitsi
-kotimökillä hoitajaa.
-
-Kun Kreeta tuli lypsämästä ja laski kellarin eteen pytyn, huomasi hän
-savun ensiksi. Siitä hän ilostui ja juoksi sanomaan Liinulle, joka
-rannassa pesi saunan edessä vaatteita.
-
-"Kuka mahtanee olla?"
-
-Kreetakin näytti vilkastuneen tavallisesta olostaan.
-
-"Kun eivät vain ole jo niitä maanmittariherroja", arveli Liinu. "Mutta
-ne ne ovatkin! Muita kulkijoita sieltäpäin ei ole..."
-
-Yhdessä he päättivät lähteä Alpaslahteen. Tulisessa kiireessä Kreeta
-siivilöitsi maidon, ja kumpikin pukeusi parempiin vaatteisiin, panipa
-Liinu vielä palmikkoonsa nauhankin, niinkuin oli nähnyt kirkonkylän
-tyttöjen pitävän.
-
-"Toisenko sinä näit?" kysyi Kreeta, kun he olivat jo järvelle menossa.
-
-"Niin. Se heräsi nukkumasta ja puhui selvää suomea. Oli Välijoen Villen
-kokoinen mies ja vähän huulipartaa... Ei se ylpeältä näyttänyt...
-sirovartaloinen herra."
-
-Ehdittyään likemmäksi Alpaslahtea he erottivat, että kolme miestä
-seisoi rannalla. Tulikin oli jo vähennyt, ettei enää noussut kuin
-vaaleaa pilvisavua, joka pysähtyi kuusten juurelle siihen lähelle,
-jaksamatta enää kohota kesäkirkkaaseen ilmaan. Erottivat senkin, että
-kaksi niistä oli tavallisen jätkän puvussa, mutta kolmas näytti
-herralta, ja Liinu tunsi hänet samaksi, joka oli häntä puhutellut
-Vanhantalon kartanolla.
-
-"Jopas sieltä Manta ja Liinu tulevat", kuulivat he herran huutavan.
-
-"Se luulee sinua Välijoen Mantaksi", kuiskasi Liinu Kreetalle.
-
-"Eipä sattunutkaan Manta", huusi Kreeta takaisin.
-
-Mutta kun kaikki kapsäkit ja muut kamppeet oli kannettu veneeseen ja
-vene lykätty vesille, käski nuori herra miesten ruveta soutamaan ja
-tyttöjen istua joutilaina.
-
-"Kyllä me soudamme", sanoivat tytöt.
-
-Täällä kiveliössä eivät miehet koskaan soutaneet silloin kun naisväkeä
-oli veneessä. Mutta nuori herra ei sittenkään sallinut tyttöjen soutaa.
-
-"Vai olette sisaruksia", puheli hän veneen perästä. "Enpä olisi sitä
-uskonut. Ette ole toistenne näköisiä vähääkään."
-
-Kreeta ja Liinu eivät näyttäneet sisaruksilta. Kreeta mustatukkainen,
-tanakkaa tekoa ja jolealuontoisempi, Liinu vaaleaverinen, pitkä,
-solakka ja notkealiikkeinen.
-
-"Vai saan minä kamarin -- ja sauna on ja kylpeä koska mieli tekee",
-jutteli hän taas veneen perästä. "Ja maitoa saan... hyvä on."
-
-Sitten hän kertoi itsestään. Etelä-Suomesta hän oli kotoisin ja ensi
-kertaa täällä pohjoisessa. Tulisi ehkä täällä päin olemaankin. Tänä
-kesänä tuskin ehdittäisiin koko Moinakiveliötä mitata.
-
-Puhuessaan hän tähtäsi vuoroon Kreetaa, vuoroon Liinua silmiin ja
-hymyili. Komea mies hän olikin tyttöjen mielestä, pitkä, mustatukkainen
-ja hyväluontoinen. Puheli kuin tuttavilleen. Liinu ei oikein uskaltanut
-häntä katsoa silmiin. Näytti kuin nuori herra olisi tahtonut ihan
-lävitse katsoa.
-
-"Vai viikon päästä isänne tulee takaisin", sanoi hän taas.
-
-Ja kun hän muisti, minkälaista leväjänkkää pitkin ruumista oli
-kannettu, alkoi hänelle selvitä erämaan asukkaan elämä. Kauheaa!
-Tämmöistä hän ei ollut osannut ajatellakaan.
-
-Ja kun hän ei kotvaan puhunut mitään, vaan istui omissa ajatuksissaan,
-rohkaisi Kreeta mielensä ja alkoi kysellä. Mikä oli nimi? Kuinka vanha
-hän oli? Oliko veljiä ja sisaria? Oliko jo vaimo ja lapsia, vaikka niin
-nuorelta näytti?
-
-Herra hymähti, sytytti savukkeen ja selitti. Janne Leppiniemi oli nimi.
-Ei ollut sisaria yhtään. Yksi oli velimies Helsingissä. Ei ollut vaimoa
-vielä tiedossakaan.
-
-Liinun mielestä varsinkin oli tämä herra miellyttävä. Eivät olleet
-kirkonkylän herrat noin somia, eivät puhutelleet noin ystävällisesti.
-Tällä oli katse lempeä ja puhe lauhkea, toisilla ilkeä, ja käytös
-röyhkeä, varsinkin metsäkyläläisiä kohtaan, joita rantamailla pidettiin
-tyhmempinä.
-
-Leppiniemi näytti taas vaipuvan omiin mietteisiinsä. Järven selälle hän
-silmäili, katseli saaria ja kukkulaista ympäristöä. Outoa oli tämä
-luonto hänelle ja kirkas valo omituista. Talo, joka tuolta korkealta
-niemeltä paistoi ilta-auringon valossa, näytti somalta punaiseksi
-maalattuine rakennuksineen. Ei se köyhältä näyttänyt, vaikka
-viljelykset olivatkin pieniä. Kuinka he kuitenkin näin hyvin elivät,
-tiettömän erämaan takana! Talon tytöt olivat hyvin puettuja, puhtaita
-ja miellyttäviä impiä. Varsinkin tuo toinen, Liinu. Hänen kasvojensa
-ilme oli herttaisen hyvä, ja sinisten silmien loisto niin kirkas kuin
-tämä ihmevaloinen ilta.
-
-"Olipa ikävää, kun en saanut isäänne puhutella, vaikka hän siitä ohitse
-meni", sanoi hän pitkän ajan perästä.
-
-"Olitte nukkumassa, kun me tulimme ruumiin kanssa taloon."
-
-Kun he ehtivät lähemmäksi Romakkaniemen rantaa, kysyi Liinu:
-
-"Mihinkäs toinen herra on jäänyt?"
-
-Leppiniemi selitti, että toinen, Nyykreeni-niminen, lähti
-Vanhastatalosta Ruokojärveen, jonka takaa hän aloittaisi mittaustyöt.
-Sinne olivat jo työmiehet edeltä päin menneet. Mutta tänne
-Romakkaniemeen saapuisi Nyykreenikin muutaman päivän päästä.
-
-"Ja lisää tänne tulee minullekin miehiä. Vanhantalon isäntä lupasi
-toimittaa."
-
-Kun he olivat aivan likellä rantaa, kysyi Leppiniemi:
-
-"Mikä tuo pienoinen uusi tupa on ihan rannalla?"
-
-"Se on sauna", vastasi Liinu, hänkin sinne päin silmäten. Ja nyt vasta
-Leppiniemi huomasi Liinun pitkän, vaalean palmikon ja sinisen nauhan
-sen latvassa.
-
--- Kylläpä tuon tytön liikkeet ovat miellyttäviä, -- ajatteli hän. --
-Pohjola on paljon kauniimpi kuin koskaan uskoin. Kaunista, puhdasta
-väkeä ja siistejä taloja sydänmaassakin!
-
-Rannalla olivat Ponttu ja kissa vastassa. Ponttu näytti äkäiseltä oudot
-vieraat nähtyään, mennä murjotti taloon päin hiljaa äristen ja lyhyt
-typihäntä pystössä kuin kynttilän pää. Mutta kissa hyppäsi veneeseen ja
-naukuen Kreetan syliin.
-
-"Täällä on talonväki vastassa", nauroi Liinu Leppiniemeen katsahtaen.
-
-Tämä huomasi tytön naurussa semmoista viehkeyttä, että tunsi kuin
-jotakin sanatonta suloa olisi sydämeen uponnut.
-
-Hän katsoi kelloaan. Oli puolenyön aika, mutta aurinko oli vielä
-korkeammalla Moinatunturin huippua, jonka harmaja laki näytti
-sädehtivän.
-
-Omituinen, turvallinen tunne, kuin olisi kotiin tulossa pitkältä
-matkalta, valtasi hänet, kun hän tyttöjen seuraamana nousi kapeaa
-rantapolkua venevalkamasta taloon.
-
-
-
-
-6.
-
-
-Täydellä terällä polttaa keskipäivän kuuma aurinko Joosepin mustaa
-niskaa ja harmaan takin selkää, kun hän hikipäässä kävelee pitkin
-kirkonkylän hietaista ja pölisevää maantietä.
-
-Maalarin mökillä on pidetty hautajaiset ja tuttavia kirkonkyläläisiä
-kutsuttu jatkoksi, sekä kantajiksi että suruvieraiksi. Vehnäskahvit on
-Josefiina, nokkela nainen, toimittanut ja miehille sikaarit, naisille
-kampiaiset. Kaikki on nyt toimitettu. Maalarin mökillä levähtävät vielä
-välijokelaiset ja tarinoivat sillä aikaa kun Jooseppi kulkee
-asioillaan.
-
-Nuorelta, uudelta nimismieheltä on Jooseppi saanut perintökirjansa.
-Vanha vallesmanni oli ehtinyt ennen kuolemaansa panna sen kuoreen ja
-siihen kirjoittaa Joosepin osoitteen. Hyvin on siis se asia
-käynyt. Jooseppi on tiedustellut tältä uudelta nimismieheltä
-kruununhakkuustakin, mutta hän ei sanonut tietävänsä, koska vielä oli
-outo eikä tuntenut näitä asioita.
-
-Häntä neuvottiin metsäherran luo. Hän sen tietää, jos tahtoo sanoa.
-Mutta kiukkuinen, ylpeä ja tuima herra on tämä nykyinen metsäherra,
-joka kuuluu olevan aatelissukua ja kaukaa etelästä tullut. Ei ole
-Nyyperi-vainajan veroinen, joka antoi kättä kiveliön miehellekin
-ja tuttavana naurusuin puhutteli, eikä tunnu tämä osaavan
-suomenkieltäkään. Hän ei käsitä, mitä Jooseppi tarkoittaa; ei käske
-istumaan vanhaa, harmaantunutta miestä, vaan purkaa kiukkuaan.
-
-"Saate stämmingi kaikki nyybyggiläiset... Kruunun maalla laiskana
-syömä... semmottii lorvi te olla..."
-
-"Ei siellä laiskana kauan hengissä pysy", sanoo Jooseppi, "kiveliön
-keskellä!"
-
-"Jaa, jaa, me tiera se..."
-
-Jooseppi sanoo hyvästit ja menee.
-
--- Onpa semmoinen kirja nyt taskussa, että saat konstisi koettaa, --
-arvelee hän, kun metsäherran luota palaa. -- Tämänaikaiset herrat
-taitavatkin olla aika piruja. Mikä lienee tämä uusi vallesmannikin,
-paha on katsanto ja liikkeet ärtyiset... Mikä lieneekään?
-
-Jooseppi ei ole tavannut puulaakin miehiä kirkonkylässä. Muuten on
-kuulunut huhuja, että tulee toisia metsänostajia. Uusi puulaaki kuuluu
-alkavan liikkua nyt näillä mailla.
-
-Maalarin mökillä tietää Nällhuuti, kansan asianajaja ja tietävä mies,
-Joosepille sitä kertoa. Neuvoo vielä:
-
-"Elä sinä, mies, hätäile myymään metsääsi -- kyllä metsä kalusta aina
-käy. Ei ole kukaan sitä katunut, ettei myynyt metsäänsä, vaan sitä on
-moni katunut, että myi..."
-
-Viisas oli mies tuo Nällhuuti, sen nyt tunsi Jooseppikin.
-
-"Polkuhinnasta se puulaaki sinun metsäsi ottaa, kun velassa olet. Mutta
-odota toista ostajaa, niin eri hinnan lupaavat", neuvoi yhä Nällhuuti.
-
-Jooseppi kuunteli tyytyväisenä, ja Josefiina toimitti Nällhuutillekin
-hautajaiskahvit.
-
-"Lieneekö sinulla selvillä, kuinka paljon olet puulaakista rahaa
-ottanut ja montako velkakirjaa olet antanut?" tiedusti Nällhuuti.
-
-"Johan se toki on selvillä", vakuutti Jooseppi.
-
-"Mutta minä olen nähnyt senkin, että pahoin puulaaki pettää oppimatonta
-kansaa. Viime talvikäräjilläkin oli kumma juttu. Vehkalahden mies,
-Kolarista, joka oli puulaakista ottanut metsää vastaan rahaa ja
-kymmenen eri velkakirjaa antanut, joutui puille paljaille. Kaikki
-kymmenen velkakirjaa oli laskettu korkoineen yhteen ja kirjoitettu
-sitten yhteen velkakirjaan koko summa, että asia muka olisi selvempi.
-Ja sen ison velkakirjan alle käsketään Vehkalahden miehen kirjoittaa
-nimensä. No, hän kirjoittaa, mutta ei pyydäkään takaisin ennen
-antamiaan velkakirjoja. Ne jäävät puulaakin haltuun, samoin kuin isokin
-velkakirja. Joo. Ja puulaaki hakkaa metsän, saa saakurin uljaita puita,
-ja kun sitten on kaikki raiskannut, ettei linnunistuinta kuulu jääneen,
-niin haastetaankin Vehkalahden mies käräjiin ja kaikkien velkakirjojen,
-niin pienten kuin sen ison, sisältöä vaaditaan..."
-
-"Jopa oli helvetin hullu mieheksi se Vehkalahden mies", keskeytti
-Välijoen Iisakki, joka makasi sängyssä selällään.
-
-"Kuinka kävi?" kysyi Jooseppi.
-
-"Kävi niin, että velkakirjain sisältö tuomittiin... Mutta asia on vielä
-kesken."
-
-Jooseppi istui miettiväisenä. Vihdoin hän sanoi:
-
-"Eipä tuommoistakaan ole kuulunut ennen."
-
-"Ovat ne tainneet ennenkin pettää, mutta ei ole tullut niin yleiseksi
-tiedoksi", sanoi Nällhuuti.
-
-Nyt Jooseppi ei kuitenkaan enää joutanut kuuntelemaan Nällhuutin
-puheita. Piti vielä käydä Mäkelän puheilla, jolla oli Romakkaniemen
-tieosa korjattavana.
-
-Kalliiksi oli tänä kesänä tullut tienkorjuu, kertoi Mäkelä. Tämä uusi
-nimismies oli määrännyt Romakkaniemen tiehen kolme uutta rumpua
-tehtäväksi. Olisi huutokaupalla myynyt ne tehtäviksi, mutta Mäkelä oli
-ehtinyt väliin.
-
-"Julman täsmällinen mies tämä uusi vallesmanni, ja karjuu kuin peto
-tientarkastuksessa", selitteli Mäkelä. "Lämminneet ne ovat tämän
-tarkastuksen aikana kaikki tientekovelvolliset."
-
-"Ei siitä tullut herrainpäivillä helpotusta manttaalimiehille?" kysyi
-Jooseppi.
-
-"Lieneehän siitä puhetta ollut, ja luvattu on kyllä, mutta kesken on se
-laki vielä", tiesi Mäkelä.
-
-"Taitaa olla ja pysyä aita matalana talonpoikaa kohti aina", arveli
-Jooseppi.
-
-"Ei se vain tällä hommalla meidän asiamme parane -- tieasia ei
-ensinkään."
-
-Mutta koska Mäkelä ei ollut nylkyri ja Joosepilla oli kovin vähän
-rahaa, kun oli vaimovainaja juuri hautaan saatettu ja monenlaisia
-menoja siitä ollut, tyytyi hän siihen, että Jooseppi syksyllä maksaisi
-puolet järvikaloilla, toiset puolet rahalla.
-
-Kun Jooseppi palasi Mäkelän luota maalarin mökille kirkon
-viereen, juttelivat siellä vielä Välijoen Iisakki ja Nällhuuti.
-Kruununuudistaloista he kuuluivat puhuvan, Iisakki selittäen oman
-kruununtorppansa asioita.
-
-Sitten Jooseppi kävi vielä kahdessa kirkonkylän porvarissa minkä
-mitäkin pikkutarvetta ostamassa. Ostipa molemmille tyttärilleen
-tuliaisiksi mustat silkkihuivit ja tötterön rusinoita, joista Liinu oli
-korvaan kuiskannut Vanhantalon rannassa erotessa.
-
-Josefiinakin oli ostanut laukkunsa täyteen minkä mitäkin tarvetta.
-Mutta raskaampaa tavaraa ei mitään otettu. Talvikelillä oli Jooseppikin
-ja samoin Välijoen Iisakki kesäeväät hommannut kaukaiseen kotiinsa. Ei
-olisi nyt jaksanut lastia sauvoakaan väkevävirtaista jokea ylös.
-
-Vihdoin he olivat valmiit lähtemään paluumatkalle, joka vastavirtaan
-oli monin verroin vaivaloisempi kuin tullessa.
-
-Vasta kun he ovat kovimmista koskista ylös sauvoneet, jättäneet
-monitaloiset kylät taakseen ja saapuneet yhä harvenevaan
-jokitörmäasutukseen, vasta sitten he alkavat keskenään vilkkaammin
-jutella, kukin havainnoitaan kirkonkylältä kertoen. Ja Porolompalolla
-levähtäessä, ennenkuin lähdetään Viojokea vastavirtaan puskemaan,
-sukeutuu puhetta monenlaista. Ei ole Porolompalossa muuta asuntoa kuin
-viheliäinen torppa Viojoen suussa, kruununmaalla. Porolompalo on
-torpankin nimi, ja siinä asuu kruunun metsävahti Airis-Mikko
-silmäpuolen vaimonsa kanssa. Mutta kesän aikana siinä käy monenlaisia
-kulkijoita sekä erämaahan, suuriin järvikyliin, menijöitä että sieltä
-palaaviakin. Tukkilaisten käymäpaikka se myös on, vaikkeivät tukit
-koskaan kauan viivy Porolompalolla, se kun on virtava muihin
-lompaloihin verrattuna.
-
-Tarkkaan tiedustelee torpan vaimo, kielevä Anna-Kreeta kirkonkylän
-kuulumisia, ja tarkkaan selittää Josefiina. Miehet makaavat lattialla,
-kullakin laukku päänsä alla. Kun vaimot pauhaavat juorujaan, toinen
-kysyy, toinen selittää, lyhytvartinen piippu suussa kummallakin,
-oikaisee siinä Joosepin vieressä Välijoen Iisakki polvensa suoraksi ja
-virkkaa:
-
-"Eipä siitä tainnut tulla kruununmaan asukkaalle mitään hyötyä näillä
-jälkimmäisillä herrainpäivilläkään. Nällhuuti sanoi, että tiukemmalle
-vain ottavat... että kuka ei kykene maata viljelemään eikä taloa
-rakentamaan, niin pois ajetaan, ja työvaivat myydään. Ennenkuin nyt saa
-talon perinnöksi, on mies harmaa ja haudassa. Ja hakkaahan se kruunu
-kuulemma tästä puolin jokaisesta uudistalosta parhaat puut..."
-
-Jooseppi kuuntelee Iisakin puheita. Mutta sitten hän nousee istumaan,
-kolistaa piippuaan, panee uutta tupakkaa ja kysyy:
-
-"Nällhuutiko kertoi?"
-
-"Nällhuuti, ja oli siitä puhe lautamiehenkin kanssa kirkolla."
-
-Jooseppi miettii hetken, sanoo sitten:
-
-"Jos eläisi vanha vallesmanni, niin kyllä tietäisi ja oikein puhuisi.
-Mutta kuoli liika hyvä mies..."
-
-"Oikein puhut. Mutta minkäpä sille nyt mahtaisi vallesmanni
-vainajakaan, kun hallitus asetuksiaan tiukentaa... Kyllä nyt saa,
-saakeli soikoon, kruunu tästä puolin vartoa, kuka kylmään korpeen alkaa
-taloa tehdä. Sen verran minä sanon..."
-
-"Lieneekö nyt juuri niinkuin Nällhuuti sitä selitteli?" puuttui Ville
-puheeseen.
-
-Ville on mielessään myös kuvitellut, että hän hakisi kruunulta torpan
-paikan Moinajärven Reponiemeen ja naisi Romakkaniemestä. Mutta näistä
-mietteistään hän ei ole kellekään puhunut.
-
-"Niin, tienneekö sentään Nällhuutikaan, vaikka on lakia oppinut kaikkia
-pykäliä", arvelee Jooseppikin Villen puolella.
-
-"Mutta mitäs sanoisit, jos sinultakin parhaat puut hakattaisiin?" kysyy
-Iisakki, Jooseppiin kääntyen.
-
-Siihen Jooseppi ei vastaa. Kerran kaksi nousevat sieraimet kuin pahaa
-henkeä puhaltaen, ja silmissä välähtää kummasti. Mutta Iisakin
-jaaritteluista hän ei ole tietääkseenkään.
-
-Ja siihen kesken puheitansa nukahtavat Iisakki ja Ville. Jooseppi
-valvoo ummessa silmin, eikä tunnu nukuttavan. Enemmän on nyt huolia
-kuin silloin, kun köyhänä miehenä Romakkaniemeen meni. Enemmän
-totisesti, vaikka lapset jo ovat täysi-ikäisiä. Nyt vasta Leenan
-kuolemakin alkaa oikein tuntua, ja nyt vasta hän ymmärtää menettäneensä
-hyvän vaimon. Ja muutenkin, nyt tulee väsymys jo pienestäkin
-ponnistuksesta ja parin vuorokauden valvonnasta. Ennen sai valvoa ja
-tehdä työtä vuorokausimääriä eikä väsymystä tuntunut. Ei muu nytkään
-pahasti mieltä kaiva kuin se, että kenties kruunu sittenkin hakkaa
-metsän parhaat puut... juuri ne, jotka hän on metsäänsä säästänyt,
-käyttäen vain huonoimmat rakennuksiinsa. Eipä ollut vallesmanni
-vainajakaan sitä pykälää tiennyt, koska ei ollut siitä mitään puhunut.
-
-Ja hän tuntee kummallista vihaa nousevan sydämeensä, semmoista, jota ei
-ole koskaan ennen kokenut. Häntä melkein pyörryttää, ja pahaa tekee
-sydänalassa. Ohimoilla jyskyttää veri kuin vasaralla.
-
-"Nyt sinä olet oma isäntäsi", oli vallesmanni-vainaja sanonut, kun
-viimeisen kerran kättä puristi. Tiesikö sitten hänkään!
-
-Vaimot luulivat Joosepin nukkuvan, ja Anna-Kreeta kysyi:
-
-"Et sinä mitään kuullut Ruokojärven Marista, joka pappilassa palvelee?"
-
-"Puhuttelin kyllä. Vartavasten menin pappilaan ja kaivolla kohtasin...
-Hullusti kävi Marillekin... raskaana on. Johan minä sanoin..."
-
-"Herra Isä! Kaikista Ruokojärven tyttäristäkö tulikin porttoja?"
-
-"Niin näkyi käyvän. Saihan sen arvatakin, kun jätkäin kanssa oli aina
-mellastanut..."
-
-Jooseppi kuunteli vaimojen puhetta ja unohti hetkeksi omat mietteensä.
-Leena-vainaja oli aina pelännyt sitä tyttäristään, varsinkin Liinusta.
-Ei laskenut tukkijoelle käymäänkään eikä jätkien sallinut pitkälti
-talossa majailla. Niin he olivat tähän asti säilyneet. Jos nyt saisi
-kaksi kelpo vävymiestä... Tai ehkäpä vielä kostuvat pojatkin kotia, kun
-kuulevat äidin kuolleen. Sopisi Eelin ottaa tuo Välijoen Manta, tanakka
-tyttö...
-
-Mutta taas Jooseppi kuuli vaimojen puhuvan.
-
-"Tuskin siitä Romakkaniemeen niinkään hyvää vävyä Ruokojärven Juhanista
-tulee, kuin Jooseppi taitaa uskoa", sanoi Josefiina, joka oli toivonut
-Liinua Villelle.
-
-"Hassunahan sitä kuuluvat pitävän koko miestä, Juhania... Tukkijoella
-kun oli ollut, niin oli ollut niin visu, ettei raaskinut syödä...
-siellä oli kuollut vasikka Isollajärvellä eräässä talossa, niin salaa
-oli sen nylkenyt ja lihat syönyt... Jätkät saivat tietää sen ja toisena
-päivänä olivat Juhanin laukkuun tukkineet itsekuolleen lampaan karitsan
-ja muuta moskaa... kissan raatokin kuului olleen", selitteli
-Anna-Kreeta.
-
-Juhanin saituudesta oli ennenkin ollut monenlaisia puheita. He
-nauroivat molemmin. Ja Anna-Kreeta vielä lisäsi:
-
-"Kuuluuhan se olleen hänen setävainajansa semmoinen saita, että
-viimeiseksi söi hevosen kavion ja siihen kuoli... Setäänsä kai se on
-tullut Juhani..."
-
-"Muistan kuulleeni... Lampisjärven äijä, se kätki kaikki rahansa
-metsiin ja louhikkoihin, eikä kukaan ole onnistunut löytämään", sanoi
-Josefiina.
-
-Jooseppi oli kyllä kuullut tuommoisia puheita, mutta ei Juhanista
-ainakaan tätä ennen. Senvuoksi kai Liinu oli murehtinut ja salaa
-itkenyt.
-
-Mutta väsymys voitti vihdoin Josefiinankin, ja piippu suussa hän
-kallistui Anna-Kreetan sänkyyn nukahtaakseen. Nukkui sitten
-Jooseppikin, ja kilpaa kuorsasivat kaikki sillä aikaa kun päivä oli
-kuumimmillaan. Mutta kun illempana viileni, lähtivät he mutkikasta
-Viojokea ylöspäin sauvomaan.
-
-Kun he pääsivät Vanhantalon rantaan, oli siinä kolme ihka uutta venettä
-rinnakkain venevalkamassa. Jooseppi arvasi heti, että Ruokojärven
-Heikki oli jo veneitään rantamaille viemässä, komeita, keltaruskeassa
-tervassa olevia veneitä. Ruokojärvestä johti kapea Ruokojoki
-Viojärveen, niin kapea, että siitä vene hädintuskin mahtui. Mutta sitä
-myöten oli Heikki joka kevät veneitä kuljettanut ja hyvät hinnat niistä
-saanut. Usein oli hänellä ollut kaksi uutta venettä, mutta kolmea ei
-ennen ollut näkynyt.
-
-"Eivät kai nuo Heikin kaikki ole", tuumasi Iisakki.
-
-"Jos lie Juhanin tuo kolmas", arveli Ville. "Veneen teossa se hiljan
-keväällä oli, kun Ruokojärven kautta kuljin."
-
-"Juhanin tekemä näkyy olevan tuo kolmas", virkahti Jooseppi, tuntijan
-silmällä veneitä katsellen.
-
-Noustessaan taloon he tapasivat siellä Ruokojärven Heikin ja Juhanin.
-Välijoen Josefiina, toimekas eukko, alkoi sekä Vanhantalon väelle että
-Ruokojärven miehille valmistaa vehnäskahvia. Semmoinen oli ollut
-Joosepin kanssa puhe, että paluumatkalla pidettäisiin Vanhassatalossa
-loput hautajaisista.
-
-
-
-
-7.
-
-
-Joosepin palatessa kotiansa oli ohra jo vihannoivalla oraalla. Viikon
-päivät, vähän runsaamminkin, hän oli viipynyt kirkonkylämatkallaan,
-mutta sillä välin oli luonto käynyt kukkaan. Lehti lepatti jo melkein
-täytenä, kauniisti vihannoi ohran tuuhea oras, ja rantaluhta ulottui
-polveen.
-
-Mutta Jooseppi ei ollut koskaan ennen niin raskain askelin kotitörmää
-taloon noussut kuin nyt. Ponttu heilutti hänelle typihäntäänsä ja oli
-jo rannassa vastassa, rantakoivuissa lauloivat linnut, ja lupaavalta
-näytti nuori oras. Mutta alakuloinen oli vanhan miehen mieli, ja
-sairaalta tuntui ruumis. Eikä mikään tuntunut ilahduttavan... Eikä
-koskaan ollut tuntunut koti näin kylmän tyhjältä, ei silloinkaan, kun
-ensi talvi asuttiin vanhassa saunassa ja karhuntalja oli vuoteena ja
-luhtaheinät pään pohjana.
-
-Terveiset hän toi kirkolta tyttärille, vähin kertoi kuulumisia ja sen,
-mihin hauta kaivettiin ja äidin ruumis kätkettiin. Tuliaiset hän myös
-jakeli ja vuorostaan kuunteli, mitä tytöt olostaan kertoivat, mutta ei
-muuta sanonut. Sitten hän istui yksin Leena-vainajan sängyssä ja
-mietiskeli, väsynyt, voimaton ilme ennen terveenjykevillä kasvoillaan.
-
-"Onko Eelistä ja Pentistä mitään kuulunut?" kysyi hän.
-
-Sanan olivat tytöt veljilleen kaikkien kulkijain matkassa lähettäneet,
-mutta mitään ei ollut pojista kuulunut.
-
-Koettaessaan syödä Jooseppi jauhatti palaa suussa pitkän aikaa eikä
-tuntunut nälkää. Silloin hän pani pitkäkseen ja sanoi olevansa
-väsyksissä.
-
-Leena-vainajan eläessä hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että
-hän jäisi yksin... eikä sitäkään, miltä tuntuisi, jos toinen kuolisi ja
-toinen yksin jäisi... Heillä oli ollut semmoista ahertamista kaikkina
-näinä vuosina Romakkaniemessä, kun toivossa tehtiin työtä ja
-valmistettiin taloa, ettei väsymystä, tautia eikä kuolemaa ollut
-muistettukaan. Yhä vain työtä kesät talvet, niin että unenkin silmistä
-usein vei...
-
-Silloin vielä, kun lapset olivat pieniä ja tässä ympärillä kaikin minkä
-mitäkin auttoivat, oli Leena-vainaja aina iloinen, aina naurusuin,
-vaikka oli ollut koviakin päiviä. Mutta siitä ne olivat alkaneet Leenan
-huolet ja unettomat yöt, kun Eeli ja Pentti väkisin menivät
-tukkilaisten joukkoon ja aina suuremmiksi varttuivat, ja kun hukkui
-nuorin poika, Aukusti, jota molemmin aina kaipasivat.
-
-Ja nyt viime aikoina oli tullut lisäksi tytöistäkin huolia... Kyllä
-Jooseppi sen nyt ymmärsi, miksi Leena valvoi, ja nyt arvasi, että
-vainajalla olisi ollut paljon sanomista hänelle, muttei kaikkea
-sanonut. Kenties Leena ei tahtonut hänelle kaikkia kiusauksiaan
-ilmaista, vai uskoiko, ettei isä kuitenkaan ymmärtäisi äidin huolia...
-Kun tytöt kertoivat maanmittari-herroista, että molemmat olivat
-pyrkineet tänne asumaan, kuunteli Jooseppi heidän puhettaan
-välinpitämättömästi.
-
-"Eivät ne käy kuin sunnuntaisin täällä. Kiveliössä ovat yötäkin, kun
-toisen pitäjän rajalta ovat lähteneet linjoja tuomaan. Syyskesällä
-vasta joutuvat Moinakiveliöön... Voita ne meiltä ostivat, itsellään
-heillä olikin muut eväät, ja saunan pyysivät lämmittämään..."
-
-"Tuntuivatko ylpeiltä?" kysyi Jooseppi kuitenkin.
-
-"Hyviä herroja näyttivät olevan ja terveiset käskivät isännälle sanoa.
-Se pitempi, Leppiniemi nimeltään, meinasi, jotta jopa täällä on hyvä
-talo keskellä kiveliötä. Se kävi maitokellarissakin ja kesänavetalla ja
-oli ihmeissään."
-
-"Tuntuiko ymmärtävän, että tässä on työtä tehty?"
-
-Jooseppi alkoi vähitellen virkistyä äskeisestä alakuloisuudestaan.
-
-"Sitähän se juuri kummailikin, kun kuuli, että isä oli yksin kaikki
-rakennuksetkin salvanut."
-
-"Ei tainnut olla puhetta, että tämä nyt on perintötalo?"
-
-"Ei siitä, vaan hän näytti kartasta, mistä kulkee kruunun ja
-Romakkaniemen rajalinja, jonka sanoi uudestaan aukaistavan..."
-
-"Aukaistavanko? Se on kylliksi selvä... vesatkin olen katkonut", sanoi
-Jooseppi, ja näytti siltä kuin hän olisi säpsähtänyt.
-
-"Ei kai tiennyt... Puheli vain, kun karttojaan katseli..."
-
-Jooseppi ei päässyt entiseen työvauhtiinsa, ja lisäksi hän oli
-vähäpuheinen. Paljon olisi ollut töitä tehtäviä nyt juhannuksen
-tienoissa. Sorsalahdessa oli kaksi sarkaa kesken kuokkimista ja
-ojamullat hajoittamatta. Ne olisi pitänyt saada kylvökuntoon, risut
-poltetuiksi ja tuhka hajoitetuksi. Sillä ruista hän aikoi niihin
-Jaakonpäivän tienoissa kylvää.
-
-Reetkin olisi pitänyt tervata päiväpaisteeseen kuivumaan. Eräänä
-päivänä hän kantoi ne tallin päähän, johon etelän aurinko sopi
-lämpimästi paistamaan, ja aikoi ruveta niitä tervaamaan. Kankea
-tervakin oli lämpöisessä paisteessa pytyssä nurkan juurella niin
-notkistunut, että venyi kuin parhain öljy. Mutta kun hän sai pankkoreen
-jalakset sivellyiksi, niin siihen jäi...
-
-Ja juhannus, ilon ja valon juhla, lähestyi.
-
-Taas eräänä päivänä hän ryhtyi panemaan uusia hinkaloita navettaan,
-mutta kesken jäi sekin työ. Sitten eräänä iltana hän lähti kuokka
-olalla Sorsalahteen, johon polku vei kesänavetan kautta.
-
-Tytöt olivat lypsämässä, ja hän kuuli heidän keskenään supattamalla
-puhelevan ja väliin nauravan...
-
-Eivätkö ne enää äitiä muistaneetkaan! Hänen oma sydämensä oli murheesta
-haljeta! Ei tullut kummastakaan äitinsä veroista.
-
-Hän seisahtui navetan kynnykselle, istahti sitten kynnykselle, pani
-piippuunsa, mutta ei puhunut mitään.
-
-Liinu meni siitä ohitse maitokiulua pyttyyn tyhjentämään ja virkkoi:
-
-"Paarmain käsissä lehmätkin ehtyvät."
-
-"Eiköhän siitä pian aikaa tule sade, joka paarmat vähentää", sanoi
-Jooseppi.
-
-Siinä ne olivat hinkaloissaan lehmät, täynnä korven mehevää ruohoa.
-Valkoisia nupoja kaikki. Siitä yhdestä ainoasta lehmästä,
-Hillankukasta, jonka Juho-veli hääpäivänä lahjoitti heille, hänelle ja
-Leena-vainajalle, polveutui koko karja. Se oli ollut hyvä lypsylehmä ja
-kaksikymmentä kertaa Romakkaniemessä poikinut, ennenkuin joutui
-vanhuuttaan jalattomaksi...
-
-Karja oli ollut Leenan ylpeys. Siitä hän huolehti ja sitä vaali, ja
-hyvin lehmät Leenan hoidossa menestyivät. Ja semmoinen talonvaimo oli
-Leena, että kirkonkylän kauppias aina kummasteli sitä voin paljoutta ja
-hyvyyttä, kun syyskelillä kirkonkylään vietiin.
-
-Mutta kuinka kävisi nyt, kun Leenan silmä ei ollut katsomassa
-karjaansa?
-
-Jooseppi nousi, käveli verkkaan Sorsalahteen ja alkoi kuokkia. Mutta
-toisaalla kulkivat hänen ajatuksensa.
-
--- Jos eläisi nyt vielä vanha vallesmanni, niin hänen puheilleen
-lähtisin heti... Hän sen kyllä tietäisi, onko kruunulla oikeutta hakata
-minun metsääni, -- tuumi hän.
-
-Nällhuuti oli kyllä puhunut siihen suuntaan Välijoen Iisakille, ja
-semmoisen käsityksen hän oli itsekin saanut uuden metsäherran puheista,
-vaikkei tullut oikeaa tolkkua.
-
-Kun hän ennen työskenteli kuokkamaalla, nousi kuokka rivakasti, otti
-leveän ja paksun palan, paksu juuri katkesi kuin korte, ja sitkeä vesa
-taittui. Mutta nyt hän kuokkiessaan kesken lyönninkin unohtui
-mietteisiinsä ja nakkasi sitten kuokanpalan eri suuntaan kuin oli ollut
-aikomus.
-
--- Jos sopisi puhutella näitä maanmittareita, -- ajatteli hän. -- Kyllä
-kai hekin tietävät...
-
-Mutta silloin nousi kuin vihanpuuska heitäkin kohtaan. Mikä ne tänne
-lähetti linjoittamaan ja hakkaamaan juuri tänä kesänä?
-
-Ja sitten puulaakin velka...
-
-Työstä ei tullut mitään. Pois piti heittää kuokkiminen. Ei ollut rauhaa
-tehdä työtä. Selvyys ja varmuus piti saada!
-
-Jooseppi jätti kuokkansa suuren kannon oksaan ja käveli pihaan. Ja
-suoraan kaapilleen hän meni ja alkoi sieltä penkoa.
-
-Hän ei osannut kirjoittaa eikä kirjoitusta lukea, mutta lyijykynällä
-hän oli itse opetellut merkitsemään muistiinpanojansa paperille ja
-almanakkaan. Siellä oli sekin paperiarkki, johon hän oli puulaakista
-ottamansa rahasummat merkinnyt. Siihen hän oli pannut jokaisen summan,
-sillä monta eri kertaa oli täytynyt ottaa.
-
-Saatuaan sen käsiinsä hän istahti pöydän luo ja alkoi laskea yhteen.
-Tämännäköisiä olivat Joosepin muistiinpanot:
-
-    IIIII O k. 11,10 i 13
-    IIII  O k.  4,31 a 14.
-    IIIII O k.  2,29 i 31.
-    ooo   O k.  0,34 i *7.
-
-Hän luki ääneen ja ymmärsi hyvin kirjanpitonsa.
-
-Ensimmäinen otto oli viisisataa markkaa, ja se erä otettiin täyden kuun
-aikana sinä vuonna ja sinä päivänä, johon sen vuoden almanakan laitaan
-oli pantu merkki. Toisella kerralla hän oli ottanut neljäsataa markkaa
-ja kolmannella kerralla taas viisisataa. Neljännellä kerralla ei ollut
-puulaakissa rahaa, ja siksi hän otti kolme sadan kilon jauhosäkkiä,
-jotka nekin oli oikein merkitty sekä muistipaperiin että almanakan
-syrjään.
-
-Hän kävi "kirjansa" läpi, laski yhteen, mutta ei muistanut koroista
-mitään.
-
--- Paljon on ottoja, -- mietti hän. -- Jos vain kruunu hakkaa metsän,
-jota vastaan on velkaa otettu ja jota olen niin säästäen pitänyt,
-niin...
-
-Hän ei uskaltanut ajatella loppuun. Jos puulaaki alkaisi hätyyttää,
-niin kävisi huonosti -- niin paljon oli velkaa. Ja kun hän
-miettiväisenä alkoi koota papereitaan takaisin laatikkoon, päätti hän
-lähteä juhannuksen jälkeen tiedustamaan asian laitaa ja ottamaan varman
-selon. Ennen heinäntekoa olisi parhaiten aikaa, kun Sorsalahden sarkain
-kuokkimisen jättäisi tältä kesältä.
-
-Ja näissä mietteissään ja huolissaan hän käveli edestakaisin pihalla ja
-väliin huoneissa, joissa tyttäret tekivät juhannussiivousta. Sitten hän
-kävi verkkojaan kokemassa ja otti Pontun veneeseen, mutta kovin
-vähäpuheinen hän oli palatessaan, vaikka järvi oli runsaasti jakanut
-antimiaan.
-
-
-
-
-7.
-
-
-Niinkuin laululinnun elämää viettää kansa kesäisin valoisassa
-Pohjolassa. Kauaksi aikaa ei lintunen kätke päätänsä siiven alle, ei
-lepoa kaipaa, vaan laulaa ja iloitsee. Ja niin iloitsevat myös kolkko
-kiveliö ja erämaan ihmiset. Ei tule yötä, ei päivä lopu. Tulvillaan
-välkkyvää valoa ovat pimeät korvet, ja laulusta raikuvat yksinäisen
-metsäjärven rannat.
-
-Hymysuin tuli juhannus Moinajärvenkin rannalle. Laine lipatti iloisesti
-hiekkarantaan, kummalliset valot liitelivät vaarojen lakia pitkin
-lämpimänä autereena, ja kaiku kierteli kaukaisten, kukkulaisten
-kiveliöiden halki.
-
-Juhannusaattona oli Romakkaniemessä vilkasta liikettä ja iloista
-elämää. Maanmittari-herrat olivat palanneet metsästä juhannukseksi
-taloon kylpemään ja lepäämään. Työmiehet olivat hajaantuneet mikä
-minnekin muihin järvikyliin, kun juhannuksena osui olemaan kaksi pyhää.
-Mutta olipa Välijoen Ville, joka myöskin oli linjan hakkuussa, saapunut
-herrain matkassa heidän tavaroitaan kantaen Romakkaniemeen. Mantakin
-oli Välijoesta tullut juhannuspyhiksi naapuriin, kun muihin järvikyliin
-oli pitempi matka.
-
-Saunan lämmityshommissa olivat nyt naiset. Manta ja Kreeta kantoivat jo
-järvestä kirkasta vettä uudella sangolla saunaan, joka tuprutti väkevää
-sauhua kirkkaaseen ilmaan. Liinu valmisteli vereksistä koivunoksista
-pehmeitä vihtoja, ja Ville väänsi siroja koivunvesoja siteiksi.
-
-Mutta pihan nurmella pitkänään makailivat herrat Joosepin kanssa
-puhellen. Nyykreeni-niminen oli lyhyt ja paksu herra, nuori vielä,
-mutta alkua ihramahaan. Nauroi puhuessaan, taliset silmät pullollaan
-kuin kuopistaan putoamassa. Hän miellytti Jooseppia enemmän kuin
-Leppiniemi, joka harvoin hymähti. Nyykreeni oli talonpoikaisempi mies
-Joosepin mielestä ja tuntui ymmärtävän maamiehenkin elämää. Talonpojan
-poika kuului olevankin ja työtä tehnyt niinkuin muutkin. Vieläkin kehui
-kirveen olevan miehen kädessä, kun hän sen otti kouraansa; vieläkin
-sanoi ojanluonnin käyvän, vaikka heti lähtisi yrittämään.
-
-Kiertäen ja varovasti Jooseppi koetti ottaa selvää, mikä kruunulla oli
-tarkoituksena, kun nyt näitä kiveliöitä näin mittautti. Olivathan
-kruunun ja yksityisten rajat selvät.
-
-"Mutta niitä ei ole näitä maita ennen mitattu eikä kartoitettu... nyt
-ne mitataan, ja kruunu luettaa joka puun, että saadaan tietoon sen
-omaisuus", selitteli Nyykreeni.
-
-Leppiniemi naurahti.
-
-Jooseppia harmitti. Poikaseltahan Leppiniemi näytti Nyykreenin
-rinnalla. Vanhempi virkamies kai Nyykreeni olikin.
-
-Monta kertaa pyöri Joosepin huulilla kysymys, kuinka hänen metsälleen
-kävisi, mutta ei oikein uskaltanut.
-
-Tiesivätköhän?
-
-Ja kun hän vihdoin pääsi puheessaan niin pitkälle, että kysyi, ei
-Nyykreeni sanonut sitä asiaa varmaan tietävänsä.
-
-"Mutta jos käykin kruununhakkuu, niin eihän kruunu ota kuin suurimmat
-puut -- jäähän tähän metsää", koki Nyykreeni tietämättömyyttään
-peittää.
-
-"Mutta sepä onkin niin, että minä olen parhaat puut säästänyt ja
-huonoimmat, aihkit ja kelohongat rakennuksiin käyttänyt", sanoi
-Jooseppi, mutta tunnossaan hän päätti, että tämä oli kumma juttu, kun
-eivät tienneet, vaikka olivat olevinaan herroja.
-
-Ei auttanut muu kuin lähteä Nällhuutin puheille kirkonkylään...
-
-Ja hän poistui rantaan päin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saunasta ei enää noussut paksua savua, ainoastaan hienoa höyryä, ja
-sieltä tuoksui jo sieraimiin miellyttävä haju. Manta meni siitä
-herrojen sivu.
-
-"Joko on kylpy kohta valmis?" kysyi Nyykreeni, silmää iskien.
-
-"Kunhan kivenvihat ensin lyödään", vastasi Manta naurahtaen,
-
-    "Tilu likka ihana,
-    tilu reijet lihavat,
-    tilu lii, tilu lii",
-
-lauloi Nyykreeni juuri kun Manta käveli ohi.
-
-"Säms, poika", sanoi Manta, mutta katsahti Nyykreeniin ja nauroi
-mennessään.
-
-Nyykreeni seurasi hänen menoaan vetisin silmin, kuivin suin.
-
-Leppiniemi oli sillä välin mennyt saunan luo ja haastatteli Liinua,
-joka ohkaisessa puvussa ja avopäin näytti sanomattoman miellyttävältä.
-
-"Täällä on kummallista olla täällä Pohjolassa, kun on näin valoisaa",
-jutteli hän ja istui kivelle melkein Liinun viereen. "Kun yöt ovat yhtä
-valoisat kuin päivätkin. Eikä täällä tunnu tarvitsevan nukkuakaan kuin
-silloin tällöin."
-
-Hän katseli, kuinka Liinun sievät kätöset latoivat lehviä somiin
-vihtoihin ja kuinka hän sitten, kun Ville hänelle ojensi siteen,
-näppärästi pyöräytti sen varpujen tyvien ympärille.
-
-"Kukas nyt tällä aikaa nukkuisi", puheli Liinu eikä malttanut
-olla katsahtamatta Leppiniemen kauniisiin silmiin. "Me emme ole
-nukkuneet pariin viikkoon öillä, päivillä hetken, kun aurinko on
-kuumimmillaan..."
-
-"Sepä taitaisikin olla selvintä", arveli Leppiniemikin.
-
-Nyt puuttui Villekin puheeseen.
-
-"Täällä onkin tähän vuodenaikaan tapana öisin tehdä työtä ja päivin
-levähtää. Viileämpää kuitenkin on yöllä eikä ole niin paljon
-syöpäläisiä."
-
-"Mutta öisin mekin tästäpuolin ryhdymme linjatöihin", sanoi Leppiniemi
-innostuen.
-
-Sääsket ja paarmat olivatkin ahdistelleet kuluneella viikolla ihan
-hirveästi.
-
-"Mutta nyt juhannuksen jälkeen niitä vasta oikein ilmaantuu, jos ilma
-näin lämpimänä pysyy", sanoi Ville, ja häntä kadutti, ettei hän ollut
-ymmärtänyt istua sille kivelle, jonka Leppiniemi oli itselleen
-valinnut.
-
-Nyykreeni oli innostunut auttamaan. Kreetan kanssa hän tuli rannasta,
-kantaen isolla saavilla vettä.
-
-"Kyllä tänne nyt jo saisi alkaa riisua", sanoi sitten Kreeta saunasta
-ja heitti puukupilla vettä kiukaalle.
-
-Nyykreeni seisoi saunan ovella ja puheli Kreetalle hymysuin:
-
-"Kreetapa se tuleekin minua kylvettämään."
-
-Ja samalla hän tavoitti Kreetan kättä omaansa.
-
-"Tulkoon tuo Manta, hänellä on parempi saunapää kuin minulla."
-
-"No elä nyt!" vastasi Nyykreeni naurahtaen ja tarttui kaulasta Kreetaa,
-kun tämä saunan ovella pyrki ohitse.
-
-Kreetaa nauratti.
-
--- Tuopa on mukava herra, tuo Nyykreeni, -- ajatteli Kreeta.
-
-Mutta kun kylpy oli valmis ja tuoreita lehviä oli pantu lauteille ja
-seinän rakoihin, riisuutuivat herrat saunaan. Saunan luokse kivien
-päälle he jättivät vaatteensa niinkuin edellisillä kerroilla olivat
-nähneet muidenkin tekevän.
-
-Manta lähti kylvettäjäksi. Ei jättänyt päälleen muuta kuin alushameen
-ja ohkaisen röijyn, jotka otti Liinulta lainaksi, etteivät omat
-vaatteet kastuisi.
-
-Hyvä oli löyly, ja tasaisesti Manta sitä anteli, kastellen vihtaa
-saavissa ja siitä kiuasta pitkin tiputellen. Sillä lailla tuli
-tasainen, pehmoinen ja miellyttävä löyly.
-
-"Mistä Manta sen on oppinut?" kysyi Nyykreeni, joka maata retkotti
-selällään lauteilla.
-
-"Olen minä herroja ennenkin kylvettänyt."
-
-"Soo, soo. Missä niin?"
-
-"Saunassapa tietenkin."
-
-Leppiniemi nauroi.
-
-"Mutta olikos näin komeita herroja?" kysyi Nyykreeni.
-
-"Olivat toki..."
-
-Niin jaarittelivat puolipimeässä saunassa, johon vähän tuli kesäistä
-valoa katonrajassa olevasta pienestä reiästä.
-
-Vihtain roiskinaa, hauskoja mielihyvän huudahduksia kuului sisältä ja
-väliin kiukaan kivien sähisevää pihinää. Mutta vähään aikaan ei
-kuulunut isompaa ääntä.
-
-Äkkiä ponnahti saunan matala, mustunut ovi auki, ja Manta pullahti kuin
-pyssynsuusta saunan eteen.
-
-"Saatanan härkä, kun ei anna pestä rauhassa", kirosi hän saunan edessä.
-"Elä sinä luule, että se on niin löyhässä kuin näyttää", jatkoi hän
-sitten hiljaisemmalla äänellä.
-
-Herrat puhuivat ruotsia keskenään ja nauroivat.
-
-"No Manta tulee nyt kuitenkin jatkamaan pesemistä", houkutteli
-Nyykreeni.
-
-"Tulen minä, mutta pitää olla siivosti", vaati Manta.
-
-"Siivostipa tietenkin", lupasi Nyykreeni puolestaan.
-
-"Pitäisi valella kiehuvalla vedellä tai panna muurasmättääseen",
-kiukutteli Manta, kun uudestaan alkoi hangata Nyykreenin selkää.
-
-Kun herrat olivat kylpeneet, saunan edessä kuivaneet ruumiinsa ja
-pukeutuneet, lähtivät toiset kylpyyn.
-
-Pihalla tapasi Leppiniemi Liinun, joka oli menossa saunaan.
-
-"Lähdemmehän sitten Susisaaressa käymään ja verkkoja kokemaan?" kysyi
-hän.
-
-Liinun kaula oli paljaana, ja posket punoittivat. Päällä oli vain lyhyt
-raitainen alushame, niin että paljaat jalat näkyivät melkein polvesta
-asti. Liinu piirteli oikean jalan varpaalla pihan nurmea, katsomatta
-silmiin Leppiniemeä, ja virkkoi:
-
-"Menemme huomenna kaikin..."
-
-"Kahden olisi hauskempi."
-
-Leppiniemi sanoi sen melkein kuiskaamalla.
-
-Liinu räpsäytti kämmenellä Leppiniemeä käsivarteen ja juoksi nauraen
-saunalle.
-
-Juuri kun Jooseppi oli saunaan riisuutumassa, näki hän Välijoen Iisakin
-laukku selässä kävellä vihmovan polkua pitkin Välijoesta päin. Pian
-sitten Iisakkikin huomasi Joosepin siinä saunaanlähtöhommassa, kiirehti
-hänen luokseen ja hyvää iltaa sanottuaan virkkoi:
-
-"Taisinpa kerjetä saunaan..."
-
-"Parhaiksi kerkisit. Herrat tässä juuri ovat kylpeneet."
-
-"Sattuipa se sitten..."
-
-Ja Iisakkikin alkoi riisuutua.
-
-"Mihinkäs sitten olet menossa?" tiedusti Jooseppi; "näin juhlan
-aattona?"
-
-"Oli minulla ajatus mennä lauttahommiin rantavesille. Niinpä se tuntuu
-raskaalta tuo linjan hakkuu vanhalle miehelle."
-
-"Sinnepäin olen minäkin ollut lähtöajatuksissa."
-
-"Sopisikin sitten, että ottaisimme saattajan Vanhastatalosta
-Porolompaloon asti."
-
-"Niin... taikka jos joutaisi vene lainaksi", sanoi Jooseppi, ja he
-menivät saunaan, karvaiset ruumiit välkkyen ilta-auringon valossa.
-
-Mutta saunan edessä pukeusi Mantakin, tulipunaisena ja hikoilevana.
-
-"Oikea härkä tuo Nyykreeni", sanoi hän Liinulle.
-
-"Leikillään kai", sanoi Liinu.
-
-"Leikilläänpä tietenkin, mutta on sillä rajansa leikilläkin. No, sitten
-hän pyysi anteeksi ja lupasi silkkihuivin vaivoista. Leppiniemi on
-paljoa mieluisempi herra."
-
-"Niin minustakin, mutta Kreeta sanoi, että Nyykreeni on mieluisempi,
-kun on lihavampi..."
-
-"Pyh... Silmätkin kuin putoamassa päästä."
-
-Alastomaksi riisui itsensä Liinukin eikä huomannut, että Leppiniemi
-huoneestaan, ikkunan pielestä, tähtäsi häntä kuin vaaniva peto.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Iisakin seurassa lähti Jooseppikin rantamaille heti kun he olivat
-kylpeneet ja Iisakkikin vielä aterioinut. Villen tuli lähteä
-Viojärvelle asti, Vanhastatalosta noutamaan herrojen juhannuseväitä,
-jotka oli sinne tuotu kirkonkylästä.
-
-Jooseppi kokosi kaikki paperinsa, asiaan kuuluvat ja kuulumattomat, ja
-kääri ne yhteen rullaan, jonka köytti kiinni paksulla verkkolangalla ja
-pani laukkuunsa. Hän tahtoi ottaa kaikki paperinsa matkaan, jos
-sattuisi tarve tulemaan, kun aikoi Nällhuutinkin puheilla käydä.
-
-Jooseppi istui veneen perään, Ville kävi soututeljolle, ja Iisakki
-istui piitalla.
-
-"Taidan muuttaa rantamaille asumaan", puheli Iisakki, kun puheeksi oli
-tullut huono toimeentulo täällä erämaassa. "Siellä sentään saa työtä
-monenlaista. Rovasti ehdotti, että hän antaa torpan asuakseni, jos
-rengiksi rupeisin ja Josefiina karjanhoitajaksi."
-
-"Ettäkö jättäisit oman torppasi...?"
-
-"Pakko lienee jättää niin minun kuin monen muunkin, jos asetukset
-semmoisia ovat kuin olen kuullut. Eikä täällä niin helppo ole elää,
-että kannattaisi kruunun kadehtia."
-
-"Oikein puhut. Sen verran sanon, että lepoa jo ruumis tahtoo, kun
-lyömättömään kiveliöön talon tekee."
-
-"Minä en nyt juuri välitä, mutta tunnen monta kruununmaan asukasta,
-joilla on pieniä lapsia, ja jos pois joutuvat torpistaan, niin
-köyhäinhoitoon käy tie. Semmoista huolta se hallitus maansa raivaajista
-pitää... hohoo..."
-
-Jooseppi kuunteli. Iisakki jatkoi:
-
-"Taitaa kruunu ja hallitus uskoa, että sinäkin olet Romakkaniemestä
-noin vaan kädenkäänteessä talon tehnyt, -- että liika hyvä on miehen
-olla... niin että joutaa siltä hyvyyttä vähän metsäherroillekin. Jos
-todeksi käy se puhe, että Romakkaniemenkin metsä joutuu kruunun
-hakattavaksi..."
-
-Iisakin ääni oli kylmänkatkera, kun jatkoi:
-
-"Mutta sen minä sanon, että syy on sitten näissä pikku herroissa --
-vorstmestareissa; ei sitä keisari tiedä, että leivän vievät suusta
-kovan korven muokkaajalta. Metsäherrat! Ne ovat juuri niitä herroja,
-joita hallitus elättää lystikseen. Ymmärtäväiset miehet sanovat, että
-viikossa oikea kynämies kirjoittaa sen, mitä metsäherrat kokonaisena
-vuotena. Ja palkkaa on monta sataa kuukaudessa... eikä muuta työtä kuin
-viheltää. Mutta jos keisari kerran saa niistä tiedon, niin paremmin
-alkaa asukkaistaan huolta pitää."
-
-Niinpäin ei Jooseppi koskaan ollut asiaa ajatellut.
-
-Pitkän ajan perästä, juuri kun he saapuivat Alpaslahteen, hän virkkoi:
-
-"Vallesmanni-vainaja on kuitenkin minun ja monen muun parasta katsonut,
-sen ymmärrän."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta rauhallisen Romakkaniemen pirtissä alkoi iloinen leikki ja
-hauskat hommat.
-
-Olihan nyt juhannusyö.
-
-Moinatunturin laen yli paistoi sydänyön aurinko sateettomin,
-veripunaisin kasvoin. Kiveliö uinahti hetkeksi, laulu lakkasi
-rannoilta, laine nukahti rannan valkoiselle hiekalle. Mutta valkosiivin
-ja kirkkain kasvoin liiteli kesäisten ilmojen hengetär siunaten ja
-kätensä levittäen uinahtavan erämaan yli...
-
-Erämaan ihanimpana yönä vettyi kovan kiveliönkin kylmä silmä, ja sen
-jäinen sydän suli ja lämpeni.
-
-
-
-
-8.
-
-
-Kaksi viikkoa viipyi Jooseppi kirkonkylämatkallaan. Porolompalosta hän
-sai paluumatkalla kumppanikseen Airis-Mikon, joka nimismiehen asialla
-ollen lähti viemään rahoja maanmittareille, työpalkoiksi linjan
-hakkaajille. Kahden he puskivat Viojokea ylös Mikon näppärällä
-koskiveneellä.
-
-Raskain mielin Jooseppi palasi. Herroja hän ei tosin tavannut muita kun
-rovastin, joka ei tiennyt antaa asiaan paljoa "valaistusta". Mutta sen
-sijaan hän viipyi Nällhuutin luona monta päivää. Viisas mies oli
-Nällhuuti. Otti selvän Joosepin papereista ja tutki asetuksia ja
-lakipykäliä. Ja hän tuli siihen ikävään päätökseen, että kruunulla oli
-oikeus hakata Romakkaniemen metsä, kun perustamispäätös oli jälkeen
-vuoden 1892 annettu. Kumma, ettei ollut jo ennen hakkauttanut!
-
-Niin oli Nällhuuti tutkinut, mutta sittenkin Jooseppi epäili. Eihän
-vallesmanni-vainaja ollut siitä maininnut, vaikka muissa asioissa
-neuvoi. Saattoipa erehtyä Nällhuutikin tai käsittää väärin asetukset.
-
-Puulaakin herrojen puheilla hän oli myös käynyt, ja he olivat luvanneet
-vartoa ensi talveen. Jos he silloin saisivat metsää sen verran kuin
-Joosepin velka teki, niin ei vielä hätyytettäisi. Mutta jos kruunu
-hakkaisi parhaat puut, niin silloin velka haettaisiin ulos.
-
-Jooseppi jäi kuin kiehuvaan koskeen. Ei tiennyt, pääsisikö rannalle vai
-eikö. Toisella puolella puulaaki velkakirjoineen, toisella kruunu
-vaatimassa hänen metsäänsä. Epätieto ja toisinaan pimeät toivottomuuden
-puuskat tekivät hänestä levottoman miehen, jolla ei ollut yön lepoa
-eikä päivän rauhaa. Jos välistä saikin tuntonsa tyynnytetyksi joksikin
-aikaa, niin sitä kamalampana sitten kuvasteli tulevaisuus.
-
-Väliin hänelle tuli semmoinen lapsellinen usko, että oli unohdettu
-hänen metsänsä, kun vanha metsäherra oli päässyt ylempään virkaan eikä
-tämä nuorempi tuntenut asioita. Varmaan se oli kruununkirjoista jäänyt
-pois, koska vallesmanni-vainajakaan ei ollut siitä mitään maininnut...
-
-Mutta Nällhuuti oli vakuuttanut, ettei asiaa sillä tavalla unohdettu.
-Kyllä herrat pitäisivät huolen.
-
-Kun Vanhantalon ranta alkoi näkyä ja he pääsivät virtavalta joelta
-Viojärvelle, virkkoi Airis-Mikko, puheen käännyttyä kruununtorppiin:
-
-"Kuuluvat tulevan pois haastettaviksi tältäkin taustalta Välijoen
-Iisakki ja Ruokojärven Heikki."
-
-"Ka, minkätähden?" kysyi Jooseppi.
-
-"No, kun eivät ole täyttäneet asumavelvollisuuksiaan eivätkä kruunun
-kanssa tehtyä kontrahtia", tiesi Mikko.
-
-"Mistä sinä ne tiedot sait?"
-
-Jooseppi loi Mikkoon synkän silmäyksen. Mitä oli Mikko sitten
-toimittanut kruunun maalla asuessaan? Ei rikkaa ristiin. Ei pottumaata
-ollut viheliäinen pirtin taakse viitsinyt kuokkia!
-
-"Tämä nuori metsäherra kertoi."
-
-"Mutta taitaapa olla sille nuorelle metsäherrallekin kousinpitäjänsä.
-Keisarin käskyä täytyy hänenkin totella... niinkuin kaikkien
-muidenkin."
-
-"Saattaa niin olla, mutta keisarin käsky se onkin, että ajetaan pois...
-joka ei kruununmaata oikeinpäin viljele..."
-
-Jo nousi Joosepille vimma. Niinhän tuo Mikko puhui kuin olisi herra
-itsekin! Kelvoton!
-
-"Mitäs sinä olet kruununmaalla toimittanut... kysyn", sanoi Jooseppi
-kiukkuisella äänellä.
-
-Mikko hymähti.
-
-"Minähän olen kruunun palvelija, jolle tulee panksuuni", hän sanoi,
-eikä Jooseppi siihen enää mitään virkkanut.
-
-Vanhassatalossa he söivät kumpikin.
-
-Kun Jooseppi osui yksinään menemään nurkan taakse, seurasi emäntä
-perässä. Sanoi kahdenkeskistä asiaa Joosepille.
-
-"Ajattelin sinulle tässä kahden kesken puhua, että pysy sinä kotona,
-koska kuuluvat siellä juhannusyönä juoneen ja tanssineen. Olivat
-saaneet Ruokojärven Juhaninkin maistelemaan..."
-
-"Tukkilaisetko?"
-
-"Ne maanmittarit. Koko laukullisen vei Välijoen Ville väkevää. Tuntui,
-että siinä oli, kun laukkua liikutteli."
-
-Jooseppi ei puhunut mitään.
-
-"Minä oikein säälin sinua. Leena-vainaja sentään oli emäntien
-emäntä..."
-
-Jooseppi huokasi.
-
--- Kyllähän minä miespoloinen lujalle tulin vanhoilla päivilläni,
-vaikka luulin nyt pääseväni helpommalle ja kiusattomaan elämään. Kaikki
-kovat koettelemukset tulevat yhtaikaa.
-
-Raskain mielin ja tuntien outoa uupumista hän lähti yksin kävellä
-vätystämään Alpaslahteen vievää polkua. Ei ollut laukku raskas, mutta
-sittenkin se tuntui painavan ja rasittavan kuumana paistepäivänä.
-Avopäin hän käveli, pitkä, harmaja tukka paidan kaulukselle venyen.
-
-Viovaaran laella hän levähti. Siinä taas Leena-vainaja muistui mieleen.
-Leena se osasi tytötkin kousissa pitää, jyrkän sanan sanoi eikä
-päästänyt kylille mellastamaan. Mutta miten kävisi nyt, kun Leenan
-silmät eivät olleet näkemässä! Kun olisivat edes pojat, Eeli ja Penne,
-kotiutuneet... nyt heinäntekoajaksi! Saisivat alkaa isännöidä nyt, ja
-hätäkös olisi valmiissa talossa, jossa oli lypsävä karja ja viljaa
-antavat pellot. Kirkonkylässä oli Jooseppi tavannut tuttavia
-tukkilaisia, jotka olivat kuljettamassa lauttoja meren suulle, ja
-heiltä kuullut, että hänen poikansa olivat jo keväällä menneet
-Ounasjoelle eivätkä suinkaan tulisi rantamaille muualta kuin Kemijokea.
-
-He eivät tietenkään olleet saaneet tietoa äidin kuolemasta.
-
-Siinä korkealla Viovaaran huipulla tuntui viileämmältä ja raitis
-tuulenhenkäys etelästä vilvoitti hänen kuumaa otsaansa ja puhalsi
-avonaisesta paidanrinnasta suoraan ihoon.
-
-Hän nousi ja lähti. Mutta ei käynyt kävely nyt enää niinkuin ennen,
-vielä kolmantenakin kesänä. Raskaalta tuntui jalka, ja vaikka luuli jo
-nousevansa kiven yli, niin ei noussutkaan, vaan töksähti kiveen.
-
-Merkillistä, että hän oli juuri näinä viime aikoina heikontunut.
-
-Kun Romakkaniemi ja Moinajärvi alkoivat näkyä, ei hän tuntenut mielensä
-niin ilostuvan kuin ennen. Vaikka päivä paistoi ja järvessä pienoiset
-laineet liplattivat, näytti kuitenkin kuin sen rannoilta olisi vieras
-hymy myhäillyt; ja vaikka niemennenän pitkät koivut ja männikkö talon
-takana olivat ennallaan, tuntui Joosepista kuin kalseat väreet olisivat
-siellä kahakäteen leijailleet.
-
-Alpaslahdessa hän sytytti suuren nuotion ja istui sen viereen
-tupakoimaan.
-
-Tuulenhenki, joka oli käynyt etelästä päin, oli kokonaan tyyntynyt.
-
-Romakkaniemen rannasta työnnettiin vene vesille, ja se lähti
-Alpaslahteen päin.
-
-Silloin kuului metsän takaa hakkaamista ja kaatuvien puiden parahtavaa
-ryskettä. Hakkuu ja ryske tuntuivat tulevan Moinavaarasta päin, tältä
-puolen tunturin.
-
-Jooseppi kuunteli. Maanmittarit olivat jo siis ehtineet Moinakiveliöön,
-vaikka olivat sanoneet, että vasta syyskesällä sinne joutuisivat. Yhä
-kovemmin kuului ryske, ja Joosepista näytti kuin järvi sen ryskeen
-kuullessaan tyyntyisi ja rantametsät kummastellen ja pelokkaina sitä
-kuuntelisivat...
-
-Noutajavene lähestyi Alpaslahtea, ja Jooseppi tunsi jo noutajankin. Se
-oli menneenkesällinen heinäntekijä, Väänänen, etelän puolen mies, joka
-puheen mukaan nytkin oli tullut Romakkaniemeen heinätyöhön.
-
-Väänänen kertoi kuulumisia omilta matkoiltaan. Hyvät palkat oli
-tukinuitossa maksettu. Moneen taloon oli heinäntekijäksi pyydetty,
-mutta kun kerran oli Joosepille lupautunut, tahtoi hän sanassaan pysyä.
-
-Viikon päivät hän oli jo ollut talossa, isäntää odotellen, -- niin hän
-kertoi. Oli hommannut viikatteet varsiinsa ja tervannut haravat
-päiväpaisteeseen kuivumaan. Sitten hän oli kolmatta vuorokautta hakenut
-lehmää.
-
-"Lehmääkö?" kysyi Jooseppi ikäänkuin nyt vasta heräten omista
-ajatuksistaan.
-
-"Niin, Punakorva jäi kotia tulematta. Ei tullut sitten aamullakaan. Ja
-minä läksin hakemaan. Kolmatta vuorokautta sain hakea ennenkuin löysin.
-Katajajänkällä oli kaltioon mennyt ja siihen kuollut", kertoi Väänänen.
-
-"Se oli paras maitolehmä", sanoi Jooseppi hetken kuluttua. Ja kun
-Väänänen ei tiennyt siihen mitään arvella, jatkoi Jooseppi: "Minkä
-edellä se nyt karjaakin alkanee vastustaa."
-
-Mutta tunnossaan hän päätti, että Leena-vainaja nouti pois nimikkonsa.
-Leenan mieluisin ja rakkain lehmä oli Punakorva ollut. Vei lehmänsä
-mennessään...
-
-Kun he pääsivät puolijärveen, silmäsi Jooseppi taaksensa Moinakiveliöön
-päin.
-
-Hän säpsähti ja muisti nyt taas ihan elävästi sen unensa, jonka silloin
-syysyönä näki, kun ensi kerran maihin nousi Romakkaniemeen ja siihen
-yöpyi...
-
-Sillä suoraan Moinatunturin laen yli kulki nyt suora, leveä linja, jota
-oltiin paraikaa hakkaamassa, ja se näytti viivasuorana tulevan
-Romakkaniemeä kohden, niinkuin unessakin oli näyttänyt. Päivä paistoi
-pitkin linjaa, jonka pää jo oli tulossa kuusikkokorvessa vaaran
-alimmalla rinteellä... juuri niinkuin unessa oli nähnyt...
-
-Leena oli pitänyt sitä linjaa huonona enteenä, kun joskus siitä unesta
-tuli puhe.
-
-Jooseppi muisti Leenan sanoneen:
-
-"Se on se maailman tie, jota pitkin pahennus tänne Romakkaniemeen vielä
-kerran tulee... pahennus ja häväistys, sillä se tie on tulisen helvetin
-tie..."
-
-Hänellä oli ollut kummalliset aavistuksensa, Leena-vainajalla, pelkonsa
-ja luulonsa, joita Jooseppi aina oli uskonut mielenvian oireiksi.
-Puhumattomaksi kävi Jooseppi. Hän oli saanut täällä järvensä niemessä
-kolmattakymmentä vuotta elää, toivoa ja tehdä työtä. Maailmalta ei
-kuulunut mitään, eikä kukaan Leenan ja hänen yksinäistä rauhaansa
-häirinnyt. Ne olivat hauskimmat vuodet, kun lapset eivät vielä olleet
-ripillä käyneet. Yhdessä tehtiin työtä. Uljas talo rakennettiin, ruokaa
-oli, ja karja menestyi ja lisääntyi. Mutta sitten tulivat nämä suuret
-tukkiliikkeet tänne ympäristölle. Jätkäjoukkoon menivät pojat, sillä
-siellä liikuteltiin rahaa. Vaateliaammiksi ja tyytymättömiksi olivat
-tytötkin tulleet sitten kun rippikoulun kävivät ja jonkun kerran
-joulukirkossa...
-
-Sitä oli Leena pelännytkin, aina muistaen onnetonta sisartaan, joka jo
-rippikouluaikana oli syntiin langennut. Jos olisi saanut elää edes
-yksin! Mutta nyt tuli tuo linjan hakkuu ja monet muut...
-
-Entä jos lieneekin sitten tuo linja se, joka tuo onnettomuuden suoraan
-kujaansa pitkin Romakkaniemeen?
-
-Mutta kun he saapuivat ihan lähelle rantaa, heräsi Jooseppi
-mietteistään ja kysyi:
-
-"Onko muitakin vastuksia sattunut?"
-
-"Eipä muuta. Terveinä täällä ovat kaikki pysyneet, mutta minusta
-näyttää, että nuo herrat liiaksi isännöivät teidän poissaollessanne."
-
-Väänäsen äänessä tuntui selvästi mustasukkaisuutta.
-
-
-
-
-9.
-
-
-
-Kesän kuluessa Jooseppi sairasteli vähä väliä. Eikä oikein tervettä
-päivää ollut yhtään. Heinänteon aikana täytyi toisinaan panna maata
-keskellä parasta poutapäivää.
-
-Kummallista se oli Väänäsestä, eivätkä tytötkään voineet olla
-ihmettelemättä. Ennen, muina kesinä hän liehui, varsinkin kuumina
-poutapäivinä, avopäin ja paitahihasillaan, niin ettei hänelle kukaan
-kestänyt. Ja monesti hän silloin muistutti sekä Kreetalle että
-Liinulle: "Liikkukaapa... liikkukaapa!" Nyt hän ei näyttänyt
-välittävän, tekivätkö toisetkaan, kun ei itse kyennyt työhön.
-
-Kun tytöt kysyivät, tunsiko hän missään erittäin kipuja, sanoi hän
-vain, että voimaa oli vähän.
-
-Äitivainajaa he arvelivat hänen niin murehtivan, ja niin arveli
-Välijoen Josefiinakin, kun näki Joosepin laihtuneen ja harmaantuneen
-muutamassa viikossa.
-
-Kummallisen levottomaksi hän oli käynyt. Tytöt olivat nähneet hänet
-useana yönä valvomassa ja kaikennäköisiä papereita tutkimassa ja
-toisesta pinkasta toiseen latomassa. Silloin he aina olivat kuulleet
-hänen itsekseen ääneen puhelevan ja joskus naureskelevankin. Siitä he
-eivät olleet kenellekään kertoneet, mutta sen oli huomannut kerran
-Välijoen Josefiinakin, kun sattui heinäaikana taloon yöpymään.
-
-Joskus sunnuntaisin, kun hän aamulla varhain lähti verkoille, joita
-tavallisesti laski toisen niemen, Reponiemen taakse, hän ei palannut
-ennenkuin iltamyöhällä.
-
-Silloin hän oli vähäpuheinen eikä käynyt juttelemaan maanmittarienkaan
-kanssa, jotka pyhänajaksi aina tulivat taloon saunomaan ja levähtämään.
-Välisti hän pysähtyi keskelle pihaa seisomaan ja katseli suoraan
-Moinatunturin lakea kohden, jonka yli vastahakattu linja suorana juoksi
-järven rantaan asti.
-
-Mutta sattui päiviä sellaisiakin, että hänet tapasi entinen työinto, ja
-silloin hän taas yritti kahdesta miehestä. Puhelipa sellaisina päivinä
-Sorsalahden uudisviljelyksestäkin ja tulevista hommistaan. Kerran jo,
-kun soudettiin järven toiselle rannalle, Luomalanjoelle, heinäntekoon,
-hän alkoi puhella Väänäselle aikovansa jäädä syyskalan pyyntiin koko
-avoveden ajaksi. "Kun ei kuulu omia poikia kotiin", oli hän sanonut.
-
-Niin kului sitten kesä, heinänteko loppui, ja ohra tuleentui
-leikattavaksi. Jooseppi oli leikkuuaikana ollut melkoisen terve, mutta
-hyvin vähäpuheinen. Joskus hän oli nähnyt Liinun itkevän, mutta ei
-ollut kysynyt syytä. Mutta sitten hän oli kerran aterioidessa
-kummastellut sitä, ettei Ruokojärven Juhani ollut koko kesänä käynyt
-talossa. Siihen ei kumpikaan tyttö ollut mitään vastannut.
-
-Kauniina syyspäivänä, kun lehti lepatti kellastuneena ja sänkipellot
-paistoivat alastomilta ja ensimmäinen riihi oli lämpiämässä, otti
-Jooseppi vanhan luodikkonsa seinältä ja läksi Pontun seuraamana
-metsään.
-
-"Jos osuisi linnunpojan saamaan", sanoi hän.
-
-Mutta vähän oli metsälintua näkynyt, eikä Ponttukaan enää jaksanut
-kaasikkoa pitkin niin nuuskia kuin ennen nuorempana. Välijokeen
-vievällä polulla Jooseppikin enimmäkseen pysytteli. Raskaalta tuntui
-sammalikko kävellä. Ja niin hän hiljakseen saapui Välijokeen asti,
-vaikkei aikonut siellä käydäkään.
-
-Manta nouti hänet joen yli.
-
-Josefiinakin tuli jo porrasten edessä vastaan. Jooseppi ei ollut sitten
-Leenan kuoleman käynyt naapurissa.
-
-"Mitäpä leskelle kuuluu?" kysyi Josefiina ja alkoi toimittaa
-kahvipannuaan takkaan.
-
-"Eipä juuri mitään", vastasi Jooseppi alakuloisesti.
-
-"Kovin sinä miesparka taidat kaivata Leena-vainajaa, kun noin olet
-laihtunut ja harmaantunut."
-
-"On tässä tänä kesänä ollut muitakin huolia."
-
-Kun Josefiina oli keittänyt kahvit ja täyttänyt kupit, kutsui hän
-Jooseppia pöydän päähän juomaan.
-
-"Saisit sinä pitää silmällä siellä kotonasi niitä herroja. Kovinpa ne
-olivat juhannusyönä rakkaanluontoisiksi käyneet, ja teilläkin on kaksi
-komeaa tytärtä. Manta kertoi, että väkisten suutelivat häntäkin...
-Ville-pahuksen olivat juottaneet humalaan... tänne tuli itku kurkussa.
-Sitä Liinua niin murehtii."
-
-"Mutta ne ovat naineita miehiä."
-
-"Lie mitä lie, mutta pois minä talostani semmoiset kyyditsisin. Jos
-Leena-vainaja olisi elossa, eivät olisi ne herrat Romakkaniemessä
-vanhenneet."
-
-Jooseppi vaipui mietteisiinsä. Hän ei ollut tullut sitä ajatelleeksi.
-Itse hän oli aina elänyt siveästi eikä koskaan ketään muita rakastanut
-kuin Leena-vainajaa.
-
-"Olihan se lihavampi herra, Nyykreeni, luvannut Mantalle rahaa, jos
-alastomaksi riisuu ja sitten tanssii", kertoi Josefiina.
-
-Jooseppi ei tuntunut oikein käsittävän, mitä herrat noilla vehkeillään
-olivat tarkoittaneet. Mutta sitten johtui hänelle mieleen se, mitä
-Leena-vainaja oli sanonut, mitä aavistellut ja mistä varoitellut.
-Muisti siinä samassa sen suoran, leveän linjan, jota Leena-vainaja oli
-helvetin tieksi sanonut, ja hänelle selveni äkkiä...
-
-Sokea ja tyhmä hän oli ollut, kun ei ollut mitään huomannut! Senvuoksi
-olivatkin Kreeta ja Liinu häntä toimittaneet rantamaille
-juhannusaattona ja senvuoksi järvelle, verkkoja kokemaan
-sunnuntaiyöksi, kun herrat tulivat taloon!
-
-Herrojen hommasta kaikki!
-
-"Ruokojärven Juhanille he olivat maksaneet hyvän palkan -- Juhani kun
-ei mitään väkevää maista, -- ja panneet viemään kirjettä poikki kairan
-Rovaniemeen..."
-
-Joosepin valtasi silmitön viha. Se kohdistui ensiksi kaikkiin
-herroihin, jotka olivat roistoja ja nylkyreitä -- pettäjiä, jotka
-käyttivät rehellisen miehen hikeä hyväkseen. Mutta sitten vasta hänen
-vihansa vimma täyteen voimaansa nousi näitä maanmittareita kohtaan. Ne
-olivat tulleet tänne linjojaan raivaamaan ja hänen rauhallisen kotinsa
-häväisseet. Niillä saattoi olla tiedossaan Romakkaniemenkin metsä,
-vaikkeivät sanoneet... saattoivat olla puulaakinkin kanssa yksissä
-tuumissa!
-
-Hänen rintansa kohosi pari kolme kertaa raskaasti, outo tuli leimahti
-silmissä, ja hänen kookas nyrkkinsä putosi raskaasti pöytään, niin että
-kahvikupit lentelivät lattialle.
-
-Josefiina säpsähti ja katsoi Jooseppiin kuin mielenvikaiseen.
-
-"Elä nyt sentään niin pahaksesi pane... Ei se nyt vielä... mutta
-halusin sinulle huomauttaa", koki hän selitellä.
-
-Mutta kun ensimmäinen vihapuuska oli mennyt, valtasi Joosepin semmoinen
-voimattomuus, että pirtti pimeni. Hän vapisi ja pääsi vaivoin sänkyyn
-pitkäkseen.
-
-Toinnuttuaan hän lähti kiirein askelin kotiaan päin. Kiivaasti hän nyt
-astui, eivätkä polun kivet tai risut hänen kulkuaan nyt hidastuttaneet.
-Juoksun hölkkää sai Ponttu isäntänsä jäljessä panna.
-
-Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli viskata kaikki herrain kamppeet
-järveen, ja Kreetan ja Liinun... niin. Hän ei ollut oikein selvillä,
-kuinka hän sitten...
-
-"Mitä .. mitä sanoisi Leena-vainaja, jos elämässä olisi!" höpisi hän.
-
-Oli jo iltahämy, kun Jooseppi kotinsa pihalle ehti, mutta järvellä
-kajasteli vielä päivän vinkka, niin että hän näki veneen poistuvan sivu
-puolijärven Alpaslahteen päin.
-
-Ruokojärven Juhani seisoi pihalla järvelle katsellen. Ketään muita ei
-näkynyt liikkeellä.
-
-Joosepin vimma laskeusi, kun hän näki Juhanin.
-
-"Keitä ne nuo menijät ovat?" kysyi hän järvelle viitaten.
-
-Ja hän sai kuulla Juhanilta, että ne olivat kaksi maanmittarien
-lähettämää miestä, jotka olivat tulleet heidän kamppeitaan noutamaan.
-Itse he olivat jo menneet rantamaille. Kuului keskeytetyn linjojen
-hakkuu täksi kesäksi.
-
-"Kreeta ja Liinu menivät saattamaan Alpaslahteen", lisäsi Juhani.
-
--- Parhaiksi ehtivätkin pois tieltäni, -- mietti Jooseppi, mutta ei
-virkkanut siitä Juhanille mitään.
-
-Juhani näytti olevan kuivalla tuulella, ja hänen jääkylmät silmänsä
-toljottivat melkein liikkumatta kuopissaan. Huulet olivat tiiviisti
-yhteen puserrettuina, ja sieraimissa kävi hermostuneita väreitä,
-ikäänkuin vaimas olisi nahan alla liikkunut.
-
-Jooseppi ja Juhani eivät olleet tavanneet toisiaan sitten juhannuksen,
-jolloin Viojärven Vanhassatalossa tulivat vastakkain. Juhani olikin
-kaiken kesää ollut rantamailla, lautan sounnissa enimmäkseen. Vasta nyt
-hän oli palannut. Kotonaan, Ruokojärvellä, oli käväisemällä käynyt. Isä
-sairasteli sitä keuhkotautiaan, ja äitiä vaivasivat vatsamadot.
-
-He menivät yhdessä pirttiin. Pilkotuista honkapuista Jooseppi laittoi
-tulen takkaan. Loimuavan tulen vieressä Jooseppi vähän hätkähti, kun
-sattui katsahtamaan Juhaniin. Kummallisen kylmältä näytti Juhani.
-Poskilihakset olivat litistyneet niin liki leukoja, että hän näytti,
-myötäänsä purevan hammastaan. Nälkiintyneeltäkin hän näytti, ja paljon
-oli kesän aikana laihtunutkin.
-
-"Läksin vähän tiedustelemaan siitä keväällisestä asiasta", alkoi Juhani
-soinnuttomalla äänellä puhua.
-
-"Eikös se jo ollut selvä sinun ja Liinun väli silloin?" kysyi Jooseppi.
-
-"Niin, mutta siinä on vähä muutakin. Puulaakin miesten puheilla kävin,
-ja ryöstöön aikoivat panna teidän velkakirjanne. Sanotaan kruunun
-tästäkin metsän hakkaavan... Taitaa tulla talokin myytäväksi, sillä
-eihän irtaimisto riitä puulaakin velkaan, joka kuuluu nousevan
-kuuteentuhanteen korkoineen..."
-
-"Ei ikäpäivänä minun velkani ole niin suuri", karjaisi Jooseppi, niin
-että pirtti jymisi.
-
-Juhani säpsähti. Hän ei ollut koskaan nähnyt Jooseppia tuolla päällä.
-
-"Minulla on paperilla joka penni, mitä olen ottanut. Ja mitä metsään
-kuuluu, niin sitä ei niinkään hakata. Laki se on maassa vielä", sanoi
-Jooseppi sitten vähän tyynempänä.
-
-"Mutta puulaakille oli ilmoitettu, että jos tahtovat västinkiä välttää,
-niin ei saa mennä Romakkaniemen metsää hakkaamaan, vaikka Jooseppi
-lupaisikin", selitti Juhani vuorostaan.
-
-Kumpikin oli hetken vaiti.
-
-"Ei taida sitten Liinullekaan liietä mitään", virkahti vihdoin Juhani,
-syrjäsilmällä Jooseppiin katsellen.
-
-"Tavaraako sinä sitten luulit saavasi, kun Liinun kihlasit?" sanoi
-Jooseppi halveksivasti.
-
-"Kai nyt vaimonkin tulisi joku vuosi myötäjäisillään elää, ettei heti
-miehen tarvitsisi ruveta elättämään... luulen..."
-
-Jooseppi nousi, heitti kuivia honganpirstoja takkaan ja sanoi:
-
-"Ottakoon kaksi lehmäänsä ja vaatteensa, mutta muuta en anna eikä ole
-antamista..."
-
-Juhani mietti hetkisen, puhui sitten houkuttelevalla äänellä, salaa
-Jooseppia silmäillen:
-
-"Jos panisitte kaiken irtaimiston ja vaikkapa talonkin minun nimeeni --
-tehtäisiin oikea kauppakirja -- niin ei pystyisi puulaakikaan saamaan,
-kun koko talo irtaimistoineen olisi minun... Tässä kun on tuo
-Väänänenkin, joka on kirjoitusmies, niin... Sillä lailla ei puulaaki
-saisi mitään, kun kruunu kuitenkin metsän hakkaa..."
-
-Jooseppi mietti. Nyt hän vasta käsitti, mitä Juhani oli miettinyt, kun
-Liinun kihlasi... Romakkaniemen isännäksi se olikin himoinnut... saita!
-
-"Kuka sinulle semmoista on neuvonut?" kysyi Jooseppi hetken kuluttua.
-
-Juhani hytkähti hyvästä mielestä, että Jooseppi jo suostuukin.
-
-"Kävin Nällhuutin puheilla, ja kun hän kuuli, että tulen vävyksi, niin
-sanoi, että se olisi ainoa pelastus... muuten kävisi Joosepille
-huonosti, sanoi. Vasaran alle joutuu talokin..."
-
-Juhani odotti, mitä Jooseppi alkaisi arvella.
-
-"En minä myy taloani, jonka itse korvesta olen kuokkinut... Tee sinäkin
-talo, ota vaimo ja syö ruokaa eläkä rääkkää itseäsi nälällä", sanoi
-Jooseppi jyrkästi.
-
-Juhani yritti vieläkin houkutella.
-
-"Kun vaan kauppakirjat saisit, niin ulos kujasta varmaan ajaisit
-minut", murahti Jooseppi Juhanin puheisiin.
-
-Juhani yritti sitten vähempää.
-
-"No jos kuitenkin kolme lehmää Liinulle annatte ja lampaat ja mitä on
-poroja, tämänvuotiset ohrat kaikki... sitten sänky ja patjat... niin
-Mikkelinä menemme yhteen..."
-
-"Ei tule..."
-
-"Mutta minä vaadin sitten kihlani pois ja huivista rahan", sanoi
-Juhani, nyt vuorostaan hänkin nousten seisomaan.
-
-"Pyydä siltä, jolle olet antanutkin -- oma on asiasi."
-
-Juhani seisoi kalmankalpeana.
-
-"Saatte katua, ettette myynyt minulle", sanoi hän väräjävällä äänellä
-ja painui ulos, paiskaten vankan pirtinoven semmoisella vauhdilla
-kiinni, että seinät helisivät.
-
-Jooseppi jäi yksin. Kuumina paloivat hänen ajatuksensa ja koko maailma
-tuntui olevan nurinpäin. Hän ei jaksanut ajatella yhtään asiaa loppuun.
-Sai kustakin huolestaan sirpaleen mieleensä, mietti sitä hetken,
-koettaen päästä selvyyteen, mutta samassa muistui toinen asia ja
-sekoitti edellisen.
-
-Sitten äkkiä välähti hänen mieleensä eräs ajatus, jota hän ei ollut
-ennen hoksannut...
-
--- Hallituksen puheille tästä pitää lähteä! Siellä varmaan tiedetään...
-Kruunu pitää asukkaansa puolta... ei se ryöstä... Herrain lakia on, jos
-kruunun nimessä minulta metsän hakkaavat... Hallituksen puheille ja
-vaikka keisariin asti!
-
-Hän innostui siitä niin, että alkoi kävellä pitkin lattiaa. Se oli
-onnellinen ajatus, viimeisessä hädässä tullut... Kun ei sitä ennen
-ollut hoksannut eikä Nällhuutikaan ymmärtänyt neuvoa!
-
-Hän pudotti päreitä orrelta, sytytti yhden ja pisti toiset kainaloonsa.
-Kaapilleen hän käveli, palava päre hampaissa, ja alkoi koota
-papereitaan, asiaan kuuluvia ja kuulumattomia kokoon.
-
-Siinä hommassa hänet Kreeta tapasi, kun myöhemmällä palasi
-Alpaslahdesta maanmittarien kamppeiden noutajia saattamasta. Mutta niin
-oli Jooseppi ajatuksissaan, ettei muistanut kysyä mitään Liinusta, joka
-oli aikonut käydä Viojärvellä.
-
-Väänänen, joka iltamyöhään oli Sorsalahdella ojamultia hajoitellut,
-havaitsi Joosepin käytöksessä kummallisen muutoksen tapahtuneen.
-
-"Äkkiäpä ne herrat lähtivätkin. Viime sunnuntaina eivät vielä
-lähdöstään mitään maininneet", sanoi hän. "Taisivat saada kaikki
-tehdyksi", hän lisäsi hetken perästä, kun Jooseppi ei näyttänyt hänen
-puhettaan kuulevan.
-
-Kreeta istui loisteen lämpimään ja tuijotti pitkään kellertäviin
-liekkeihin. Hänen silmäinsä alle oli ilmestynyt mustia juovia, ja hän
-näytti entisestään laihtuneelta.
-
-Mutta seuraavana yönä Jooseppi ei nukkunut lainkaan. Väänänen kuuli
-hänen tuvassa kävelevän edestakaisin, paperirulla vuoroin kummassakin
-kädessä, ja itsekseen puhelevan...
-
-Mies, joka aina ennen ilta- ja aamupuhteet käsitöissä askarteli!
-
-
-
-
-10.
-
-
-Syyskierällä, kun järvet jo olivat jäässä, pehmeät pounikot miehen
-kantavina ja alastomat jänkät lujina, panteen peittäminä
-iljankokenttinä, oli lautamies liikkeellä järvikylillä. Jalkaisin hän
-kulki todistajansa kanssa toiselta järveltä toiselle, ja paljon oli
-haasteita. Muutamia järvikylän isäntiä oli haastettu maantiekorjuun
-laiminlyömisestä, toisia taas olivat kauppiaat saamisista kovistamassa.
-
-Viojärven Vanhassatalossa lautamies levätessään kertoi retkistään.
-Kaksi kierrosta oli vielä käymättä, pisimmillä nurkilla asiat
-toimittamatta, Ruokojärvellä ja Romakkaniemessä ja Välijoessakin.
-
-"Mutta tyhjän saat siellä käynnistä", sanoi Vanhantalon isäntä
-lautamiehelle ja jatkoi katkeralla äänellä: "Ei ole Ruokojärven mies
-enää monen päivän vastuksena kruunulle eikä kunnalle -- hyvä, jos
-hengissä kohtaat. Kuolleet olisivat sinne nälkäänkin, jos ei tämän
-kylän väki olisi ruokaa toimittanut... Kaiketi siitä hallitus kintaansa
-paikkaa, kun mokomankin hallanpesän saa haltuunsa... 'Rakennus- ja
-viljelysvelvollisuuksien laiminlyömisestä'... Kukahan hullu siinä vain
-rupeaa raatamaan pohjattomassa kivikossa, jossa ei parhaanakaan vuonna
-saa kuin lentäviä kaunoja... No, niinkuin sanoin, tuskin on hengissä
-enää Heikki parka -- niin että lähtee se sieltä haastamattakin..."
-
-Lautamieheltä meni mieli vähän noloksi. Hän oli uskonut, että
-Vanhantalon miehestä saisi puolustajan, kun ei hänelle ollut haastetta
-ja kun muutenkin Vanhatalo oli varakas mies, jolla ei ollut velkaa
-herroille eikä talonpojille.
-
-"Mutta asia täytyy kuitenkin toimittaa", sanoi lautamies.
-
-"Sepä tietty. Entä mitäs sanot, jos mies on kuolleena!" naurahti
-Vanhatalo vähän pilkallisesti.
-
-"Samanlainen haaste on Välijoen Iisakillekin", virkkoi taas lautamies.
-
-"Eihän siinä ole Välijoessa yhteen kuukauteen ketään asunut --
-siihenkin torppaan saa nyt 'asuma- ja rakennusvelvollisuuksia' mennä
-täyttämään vaikka vorsmestari itse... Siinä on talo eikä ole lukittu",
-naurahti taas Vanhantalon viisaannäköinen, laihankalpea isäntä.
-
-Lautamies oli luullut, että Vanhantalon isäntä oli tavallinen typerä
-järvikyläläinen, mutta eipä näyttänyt olevankaan.
-
-"Etkä ainakaan tällä kierroksella kohtaa Välijoen Iisakkia. Kesällä jo
-hän meni rantamaille eikä ole takaisin kuulunut. Eikö näkynyt siellä
-päin?"
-
-"Mutta käydä siellä kuitenkin täytyy." Lautamiehen äänestä tuntui kuin
-hän ei oikein uskoisi Vanhantalon isännän puheita.
-
-"Niinpä tietenkin. Käydä käsketyn pitää. Sittenpä hänet tietänet, kun
-joka loukon koluat", arveli Vanhatalo.
-
-Tuli sitten puhe Romakkaniemestä. Lautamies ei tuntunut tietävän
-Romakkaniemen elämästä mitään. Mikonpäivän aikana hän oli tavannut
-Joosepin Nällhuutissa ja siinä antanut puulaakin haasteen. Mutta nyt
-oli jälestäpäin vielä löytynyt muuan velkakirja, jolla pojat Eeli ja
-Penne olivat puulaakista ottaneet rahaa lainaksi ja jossa Jooseppi oli
-takauksessa. Siitä velkakirjasta nyt piti asianomaisille toimittaa
-haaste. Ei tiennyt lautamies sitäkään, että Jooseppi oli jo
-riihenpuinnin aikana lähtenyt isompia herroja puhuttelemaan
-metsäasiassaan.
-
-"Jos hallitusmiehet oikein tietäisivät Joosepin kohtalon, niin en usko,
-että puhtaaksi ryöstäisivät ahkeran ja siivon miehen vanhoilla
-päivillään, vaikka kruunulla olisikin oikeus metsä hakkauttaa. Mutta
-olisi sopinut Joosepinkin toisella tavalla metsäänsä hoitaa -- niinkuin
-moni muu on tehnyt, -- niin lukupuut ne olisivat, jotka kruunu saisi.
-Mutta omakseen luuli saavansa... Ja jos vanha vallesmanni vielä eläisi,
-niin uskon minä, että asia muuttuisi", puheli Vanhatalo.
-
-"Minkäpä sille mahtaisi vallesmanni-vainajakaan, kun asetukset ovat
-muuttuneet", arveli lautamies.
-
-"Muuttuneen kuuluvat, mutta minusta näyttää, että jos kruunu näin
-rupeaa repelöimään ja määriä tekemään kruununmaan asukkaalle, niin ei
-ole yhtään uudistalon halukasta -- saa pitää itse korpensa ja
-kiveliönsä. Kuuluvatkin olevan nämä nykyiset virkaherrat kuin
-ilmiperkeleet kruununmaan asukasta kohtaan, -- kruununvoudista
-alkaen... Luulenpa, että kuluu aikaa, ennenkuin Välijokeen
-ja Ruokojärveen uudet asukkaat tulevat, -- ja miten käynee
-Romakkaniemellekin, -- ei siinäkään vatsa ihrotu, jos ei muualta ruokaa
-tuo..."
-
-Eipä ollut lautamiehellä Vanhantalon isännän puheisiin vastaan
-sanomista. Hänenkin täytyi myöntää, että raskasta oli kiveliön asukkaan
-elämä.
-
-Peltojen laitaan, vainioiden taakse isäntä saattoi lautamiehen
-todistajineen ja neuvoi, miten polku kulki Moinajärvelle.
-
-"Kun Viovaaran laelle nousette, -- ja vaaran alla on merkitty kivi,
-jonka sivu polku vie -- niin kun arvannette järvelle katsoa ja
-Romakkaniemeen päin, näkyy talo niemeltä niinkuin Mooses vuorelta", hän
-neuvoi.
-
-Kirkas ja kylmähkö oli lokakuun päivä, vahvassa kuurassa oli maa, ja
-hiljaisuus vallitsi alakuloisessa syysmetsässä. Polkua noudattaen
-poistuivat miehet Vanhastatalosta Viojärven rannalta Moinakiveliötä
-kohden.
-
-Kun he olivat kävelleet jänkän poikki, joka nyt rennosti kantoi miehen,
-virkkoi toinen:
-
-"Tästä ne ovat ruumiinkin viime kesänä kantaneet."
-
-"Tästä ne ovat kantaneet", virkkoi siihen toinen, mutta sitten he
-ajattelivat kumpikin tapausta äänettöminä itsekseen, miettien kai, että
-jänkkä kesällä oli heiluva levä. Hyvin he osasivat Vanhantalon isännän
-neuvomaa polkua, johon kuura oli tasaisemmasti tarttunut, niin että se
-näytti luikertelevalta valkoiselta nauhalta, joka kierteli
-kalliopahtoja ja louhikoita. Ei ollut näistä miehistä kumpikaan käynyt
-näin kaukana kiveliössä, vaikka omaa pitäjää oli tämäkin. Talvisin ei
-ollut teitä, ja raskas oli kulku kesäisin.
-
-Viovaaralta he näkivät suuren, seitsensaarisen Moinajärven kirkkaana
-kiiltelevän syysjäässään ja punaisen talon sen toisella rannalla,
-korkean Romakkaniemen juurella.
-
-"Komeahan täällä onkin talo..."
-
-"Onpa kyllä... Tämä se on sitten Moinakiveliötä, ja tuo harmaja korkea
-huippu on Moinatunturi..,"
-
-"Niin on... oikeassa olemme..."
-
-Ja he lähtivät jatkamaan matkaansa Moinajärvelle päin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ikävää oli ollut elämä Romakkaniemessä näinä viikkoina, kun Jooseppi
-oli ollut matkallaan, josta ei kukaan mitään tiennyt. Väänänen oli
-tyttöjen kera puinut riihet, ja he olivat yrittäneet syyskalaakin
-nuotalla, mutta vähiin oli saalis pysähtynyt, kun Jooseppi, kalamies,
-ei ollut neuvojaan antamassa.
-
-Välijoen Manta oli mennyt kirkonkylän Maaherralle karjakoksi ja
-Josefiina, yksin jäätyään, myynyt lehmänsä Lampsijärven Mäkelään ja
-muuttanut Romakkaniemeen, jossa oli sijaa ja lämmintä hänellekin. Ville
-oli jo varhain syksyllä mennyt toiseen pitäjään, ja sanomain mukaan hän
-oli nyt tukkitöissä. Iisakki oli ruvennut pappilaan isäntärengiksi ja
-monet sanat Josefiinalle lähettänyt, että hänenkin piti tulla. Hyvän
-torpan oli rovasti antanut heille asuttavaksi.
-
-Mutta eipä pitänyt Josefiina kiirettä rantamaille lähtemään kiveliöstä,
-jossa oli parhaan ikänsä ollut. Hän aikoi nyt ensiksi olla
-Romakkaniemessä, kun tytöt pyysivät, ainakin niin kauan kunnes Jooseppi
-kotiutuisi, josta ei tiennyt millä hetkellä tulisi.
-
-Väänänen toimitteli talon töitä, mutta raskasmielisiä ja ikävässä he
-olivat kaikki. Nyt vasta tytötkin saivat tietää, minkä vuoksi isä koko
-kesän oli murehtinut ja minkälaiset talon asiat olivat...
-
-Ja pian huomasi Josefiina, kuinka tyttöjen omat asiat olivat. Sitä hän
-oli pelännyt, sillä hän oli Mantan puheista saanut kylliksi käsitystä.
-Jopa hän oli kerran ottanut tytöt lujalle, ja itkien he olivat
-tunnustaneet, kuinka herrat heidät pettivät...
-
-"Pettivätkö? Ei suinkaan väkivallalla, jos ei teidän puoleltanne olisi
-ollut suostumusta..."
-
-"Ne lupasivat ottaa rouvakseen", sanoivat molemmat.
-
-"Parhaat naimamiehet! Oppilaitahan ne kuuluvat olleen molemmat...
-Kirkonkylällä olivat kehuneet, että heillä oli ollut hauska kesä
-Moinajärven rannalla."
-
-Silloin tytötkin ymmärsivät, ettei tarvinnut enää odottaa... Kavalasti
-nuo herrat olivat lähteneetkin. Eivät hyvästiä sanoneet eivätkä itse
-kamppeitaankaan tulleet noutamaan. Epätoivossa oli Liinu perään
-lähtenyt, mutta korjanneet olivat luunsa herrat jo Vanhastatalosta.
-
-Kaiken tämän kurjuuden ja ikävän lisäksi ilmestyi eräänä päivänä
-metsäherra miehineen ja alkoi leimata Romakkaniemen metsää. Niinpä
-leimattiin säästömetsänkin kauniit, sirot petäjät, jotka talon takana
-niemen juurella kasvoivat, Joosepin paras puisto, jota hän oli hoitanut
-kuin parasta peltoa!
-
-Väänänen kirosi, ja kun metsänleimaajat pyrkivät taloon yöksi, tarjoili
-hän heille kujasta halkoa. Metsässä he saivat kyyröttää, eikä Väänänen
-antanut tyttöjen myydä maitoakaan, vaikka kultaa maksettaisiin.
-
-"Jumala otti Leenan pois, niin ettei ole tätä kurjuutta näkemässä...
-Kuinka käynee Joosepin... Kestänevätkö miesparan aivot kaikkea
-yhtaikaa?" huokaili Josefiina.
-
-Semmoista oli elämä Romakkaniemessä, kun lautamies todistajineen
-saapui.
-
-Kun Kreeta ja Liinu näkivät outoja tulijoita järvellä, kiipesivät he
-ullakolle piiloon ja varoittivat Josefiinaa mitään heistä
-ilmoittamasta.
-
-Väänäsen kanssa tulivat vieraat pirttiin. Josefiina tunsi lautamiehen
-ja alkoi kirkonkylän kuulumisia udella. Mutta Väänänen istui pitkissä
-mietteissä penkillä ja syljeskeli.
-
-"Olisi ollut asiaa Iisakillekin", sanoi lautamies Josefiinalle.
-
-Josefiina oli kyllä asian arvannut, mutta yhtäkaikki hänen terävä
-luontonsa syttyi tuleen.
-
-"Vai niin", sanoi hän kiukkuisella äänellä. "Vai on asiaa. Kyllä minä
-asian arvaan. Siellä on talo -- ottakaa siitä ja viekää vaikka
-housuntaskussa vorsmestarille... Vähemmällä siitä nälkäpaikasta ja
-hallanpesästä, mikä Välijokikin on, lähtee kuin haasteilla ja
-uhkauksilla... Saa tulla meidän puolesta eläjä ja asukas mistä tahtoo.
-Sopii nyt kruunun tulla linnaansa..."
-
-"No elkäähän nyt", koki lautamies.
-
-Mutta kun Josefiina kerran oli päässyt hyvään vauhtiin, jatkoi hän,
-mäiskien luutaa varteen, niin että akkunat helisivät:
-
-"Ja jos luulette, että on omaisuuksia ja irtaimistoja, joita kruunu
-himoitsee ja hallitus halajaa, niin saan mainita, ettei ole muuta
-pyöreää kuin reikä takapuolessa..."
-
-Sen sanottuaan hän meni luuta kädessä ulos. Lautamies istui
-todistajineen nolona. He eivät olleet sattuneet noin suulasta eukkoa
-matkalla kohtaamaan.
-
-Mutta Väänänen alkoi tiedustella Joosepin asioista, ja saatuaan kuulla,
-kuinka iso velka oli puulaakiin, hän arveli:
-
-"Taitaapa tulla sitten isännän muutos tähän taloon."
-
-Siihen lautamies ei puhunut mitään. Kun hänelle mainittiin, että
-Jooseppi ei ollut tavattavissa ja että Välijoen Iisakki oli
-rantamailla, alkoi hän hommata lähtöä. Mutta sitä ennen hän aukaisi
-laukkunsa, ja miehet alkoivat aterioida. Lautamies kysyi, eikö saisi
-maksua vastaan karjan antimia.
-
-Piiloutunut oli Josefiinakin ja tytöt olivat ullakolla. Mutta
-Väänänen toimitti viilipytyn vieraille, ymmärtäen, että lautamies oli
-viaton tässä asiassa. Hänen mukaansa Väänänen pani kirjeen
-postikonttoriin vietäväksi, ja se oli osoitettu hänen kotipitäjänsä
-kirkkoherranvirastolle. Niine hyvineen lautamies sai todistajansa
-kanssa lähteä liikkeelle Moinajärven rannalta.
-
-Väänänen käveli heidän matkassaan rantaan, vanhan saunan luo asti.
-Hänellä oli mateenkoukkuja ulompana lahdella, ja niitä oli hän aikeissa
-lähteä kokemaan. Mutta saunan luona hän muistikin, ettei kirvestä
-ollutkaan matkassa. Hän aikoi juuri palata sitä noutamaan, kun näki
-Susisaaren takaa miehen ilmaantuvan ja kävelevän taloon päin. Sitä
-tietä eivät tähän vuoden aikaan muut kulkeneet kuin ruokojärveläiset,
-ja Väänänen arvasikin heti, ettei tulija ollut kukaan muu kuin
-Ruokojärven Juhani.
-
-Väänänen jäi seisomaan, katsellen vuoroin lautamiehen ja hänen
-todistajansa jälkeen, jotka jo kävellä huiskivat kaukana järvellä, ja
-vuoroin Susisaaresta päin tulevaa Ruokojärven Juhania.
-
-Mitä saattoi olla Juhanilla asiaa? Viime kerralla täällä käydessään hän
-oli eronnut vihassa ja ottanut kihlansa takaisin Liinulta. Mitä se
-tänne nyt vielä tuli nuuskimaan?
-
-Eipä ollut näiden kahden miehen tervehdys toisilleen kovinkaan
-ystävällinen, kun he rannassa tulivat vastakkain.
-
-"Jopa on järvi mainiolla munakalla", sanoi Juhani.
-
-"Taitaa olla", vastasi Väänänen.
-
-"Yksinkö sinä tässä kesämiehenä olet?" kysyi Juhani.
-
-"Niin on Jooseppi pyytänyt, kun etelään lähti. Mutta mihinkäs sinä
-sitten olet viiruamassa?"
-
-Väänäsen ääni soi kuivalta ja kylmältä.
-
-"Matkaapa on tännekin."
-
-Ja niin miehet lyhyviä, kuivia ja pisteleviä sanoja vaihtaen nousivat
-rannasta pihalle.
-
-Vasta monta tuntia talossa oltuaan Juhani ilmoitti asiansa. Hän kutsui
-Liinun kahden kesken porstuan peräkamariin ja alkoi uudestaan esitellä
-naimahommia. Hän oli kyllä kuullut, kuinka sekä Kreetan että Liinun
-asiat olivat, mutta tahtoi antaa Liinulle anteeksi hairahduksen. Ja kun
-lapsi syntyisi, niin... olkoon hänen nimessään... Viatonhan lapsi oli.
-
-Liinu säpsähti. Hän ei ollut enää odottanut kosijaksi Juhania, joka oli
-isän kanssa viime kerralla niin pahasti riitaantunut. Oliko Juhanilla
-todellakin nyt naimisen tarkoitus?
-
-Hän katsoi Juhanin harmaisiin silmiin, jotka vilkuen ja jääkylminä
-pälyivät kuopissaan, ohuihin huuliin ja sinisenlaihoihin kasvoihin ja
-muisti, että Juhani oli syönyt itsekuolleen vasikan raadon...
-
-Mutta se olisi kuitenkin hänen pelastuksensa, eikä häpeä enää olisi
-niin suuri! Juhani uskoi Liinun vaikenemisen olevan suostumuksen merkin
--- eikä hän ollut sitä epäillytkään -- ja virkkoi:
-
-"Siirrettäisiin nyt heti sinun tavarasi pois Ruokojärveen -- ulosottoon
-ne muuten menevät. Kun nyt isäsikin on poissa, niin sopisi ohriakin
-ottaa, ja hyvä olisi nyt kylmän aikana siirtää, -- jänkät ja järvet
-kantavat..."
-
-Liinu ei vastannut. Juhani tuntui nyt kauhean tylyltä. Hän muisteli
-Välijoen Villeä, rakkaan luontoista ja reipasta poikaa...
-
-"Mutta minä en tohdi mitään liikuttaa, ennenkuin isä tulee", sanoi
-Liinu vihdoin, ollen kahdella päällä, suuressa tuskassa.
-
-"No ymmärräthän itsekin, että jotakin sinullakin pitää olla, kun yhteen
-menemme. Lehmiä, joista saat karjanantia, ja viljaa, joista leipää
-leivot... Ja sillä lailla sinä pääset äpärälasta tekemästä. Äitisi jos
-eläisi, niin pakottaisi..."
-
-"Koeta puhua Kreetalle", esitteli Liinu.
-
-"Ei Kreeta näy minua kärsivän likelläänkään..."
-
-"Mutta minunko sitten pitäisi kärsiä ja ruveta sinun kanssasi raatoja
-syömään!" tokaisi Liinu niin tuskaisena ja asemastaan huolissaan, ettei
-tiennyt mitä puhui.
-
-Mutta nyt nousi Juhanillakin horma nokkaan.
-
-"Saat vielä syödä raatojakin, kun sen pirun penikan synnytät
-maailmaan... Kiitä, jos sinut pelastan, porton."
-
-Liinu ratkesi itkuun. Hänellä ei ollut koskaan ollutkaan kyllin kovaa
-luontoa -- ja nyt oli itku hyvin löyhässä.
-
-Mitä hän tekisi, suostuisiko tuolle tylylle miehelle vaimoksi -- vai
-kärsisikö häpeän?
-
-Hän itki ja vapisi. Silloin hän vielä muisti Välijoen Villen.
-Hyvästellessä oli Ville kättä puristanut ja sanonut, ettei hän Liinua
-koskaan unohtaisi. Mutta Ville ei tiennyt, että hän... niin, että hänet
-oli petetty.
-
-Ei, ei! Ennen hän juoksisi järveen, jollei muu auttaisi.
-
-Ja sanaakaan enää sanomatta hän pyörähti pois huoneesta ja juoksi
-navettaan itkemään. Kreeta riensi hänen jälkeensä tietämättä, mikä nyt
-oli hätänä, kun sisar näytti olevan niin huolissaan ja murheissaan.
-Mutta heidän jäljessään kävellä hyssytti vielä Josefiina ja nähdessään
-molempain päät yhdessä itkemässä sanoi:
-
-"Jo tämä on surkeaa... Saatanan herrat!"
-
-Juhani ja Väänänen jäivät kahden pirttiin.
-
-"Minä olisin tästä talosta myöskin saamassa, mutta kun on aikomus ottaa
-tuo Liinu vaimokseni, niin olkoon, kunhan saan myötäjäiset", alkoi
-Juhani selitellä Väänäselle, ikäänkuin Liinu jo olisi suostumuksensa
-antanut.
-
-"Onkos velkakirja?" kysyi Väänänen.
-
-"Mitäpä se sinuun kuuluu, oli tai ei. Vierashan sinä tässä olet ja
-etelän puolen mies lisäksi."
-
-"Mutta et tästä liikuta mitään, ennenkuin isäntä tulee", sanoi
-Väänänen. "Minun on Jooseppi käskenyt taloa hoitaa siksi, kunnes itse
-palaa herroja puhuttelemasta."
-
-"Entä jos minä en kysy sinulta", ärähti Juhani kiukkuisena.
-
-Mutta tumma puna nousi Väänäsen otsalle, ja silmät salamoivat. Väänänen
-oli vankka ja paksu mies, puolta vankempi Juhania. Vähän arasti silmäsi
-Juhani Väänäsen hartioita.
-
-"Jos halunnet vanhaa henkeäsi säästää, niin tuki suusi", sanoi
-Väänänen.
-
-Ja hetken perästä näkyi Ruokojärven Juhani kävelevän Susisaaren rantaa
-pitkin Ruokojärveä kohden.
-
-Hän ei ollut onnistunut kosinnassaan.
-
-
-
-
-11.
-
-
-
-Sydäntalven kylmä kuu loistaa totiselta taivaalta. Sen valo himmentää
-revontulien loimua ja tähtien kirkkautta.
-
-Hiljaisuus on erämaan metsissä, pakkanen vain paukahtelee kivan hongan
-korossa ja huurteisten korpien kuivissa kuusissa. Kuin hautakummut
-paistavat vaarojen puuttomat, lumiset laet, äänettöminä, kuolleina.
-Mutta rannattoman kiveliön keskeltä siintää järvensilmiä vaarojen
-välistä kuin valkoisia keitaita kuun hopeavalossa.
-
-Tainnoksissa on erämaa, kylmetyksissä kiveliö, ja paksut jäät peittävät
-sinertävien järvien kirkkaita silmiä.
-
-Viojärveltä päin hiihtää mies verkkaan, laukku selässä, Moinakiveliötä
-kohden. Hän ei noudata kesällistä polkua, vaan nousee loivimpia
-rinteitä ja halkaisee suot ja jänkät mistä sattuu.
-
-Hiihtäjä on Romakkaniemen Jooseppi, joka nyt vasta palaa syksylliseltä
-matkaltaan.
-
-Väsyneesti hän hiihtää, ja kolkoilta tuntuvat nyt tutut vaarat ja
-aukeat maat. Kovin on alakuloinen hänen mielensä ja umpi edessä, jos
-mitä ajattelisi. Romakkaniemeen päin hän kuitenkin hiihtää, vaikka
-sydän tuntuu verta vuotavan ja mieli itkevän kivenkovaa kohtaloa.
-
-Matkallaan hän ei ollut saanut mitään toimeen. Virastoissa hän kyllä
-kävi ja herroja puhutteli. Vartoa käskettiin, että asiasta otettaisiin
-selvä. Ja kun vihoviimein tuli tieto, ei muuta lohdutusta annettu kuin
-se, että kruunulla oli oikeus hakkauttaa Romakkaniemen metsä. Silloin
-hän oli kokenut selittää, että siten menisi hänen metsänsä puhtaaksi,
-että vain huonoimmat puut hän oli omiksi tarpeiksi käyttänyt -- mutta
-siihen ei ollut osattu mitään selittää. Senkin hän oli sanonut, että
-oli pitänyt ottaa velkaa kyetäkseen maata viljelemään ja taloa
-rakentamaan siihen kuntoon, että saisi sen perinnöksi. Millä hän siis
-nyt velan maksaisi, kun kruunu hakkaisi metsän? Siihen olivat herrat
-kyllä osanneet vastata, että mitä menit ottamaan velkaa ja sekaantumaan
-asioihin puulaakin kanssa. Ja kun hän siihen selitti, kuinka raskasta
-ja kovaa oli korven elämä, kun tiettömän erämaan takana asui, oli vain
-naurahdettu ja sanottu, ettei hän suinkaan ollut köyhä, koska oli
-nytkin uudet sarkavaatteet yllä...
-
-Pois täytyi lähteä. Yksi ja toinen neuvoi vielä isompain herrain
-puheille, mutta hukkaan meni sielläkin. Ja kun hän mainitsi siitä,
-ettei vallesmanni-vainaja ollut puhunut kruununhakkuusta mitään,
-vastattiin, että kyllä vallesmanni tiesi, mutta ei sanonut...
-
-Takapuolitse kirkonkylää hän oli hiihtänyt. Ei tehnyt mieli tutun kylän
-läpi hiihtää eikä tuttavia puhutella...
-
-Viojärven Vanhassatalossa hän oli levähtänyt, mutta kun tuli korea
-kuutamo, jatkoi hän taas matkaansa. Siellä hän oli kuullut sanomat
-kotoaan, ja silloin oli hänen viimeinenkin voimansa loppunut. Oli
-kerrottu ulosotosta, jonka tämä nuori nimismies oli Airis-Mikko
-mukanaan Romakkaniemessä tehnyt. Kaikki irtaimisto oli mennyt puulaakin
-velkaan, joka ei siitä isosti vähentynyt, ja talo oli lisäksi
-julistettu ulosottoon. Mutta vielä oli viimeinen isku, jonka
-Vanhantalon isäntä lopuksi sanoi ja joka koski Kreetaa ja Liinua... Se
-tieto teki niin pahaa, ettei puukon isku olisi voinut pahempaa tehdä.
-
-Mitä pahaa hän oli tehnyt elämässään, että hänen loppuikänsä oli
-tämmöistä kärsimistä?
-
-Ja kun hän nyt yksin hiihti talvisena yönä, kulki jäänyt elämä
-uudelleen hänen mielessään. Hän ei muistanut viettäneensä työtöntä
-päivää. Lapsena piti lähteä kotimökiltä, Honkasaajosta; renkipoikana
-sai palella pakkaspäivinä, ja raskas, raskas oli lapselle työ... Sitten
-hän raatoi tukkimetsissä ja tutustui Leenaan... Silloin alkoi mieli
-tehdä omaa kotia, kun ikävältä tuntui vieras katto pään päällä...
-
-Hän oli ehtinyt Viovaaran laelle. Suurena valkoisena lumikenttänä näkyi
-järvi saarineen, jotka olivat kuin kokoon kutistuneet pakkasen käsissä.
-Kuun kalpeassa valossa siinti talo korkean niemen juurelta, yksin, kuin
-hyljättynä ja ikävöiden...
-
-Joosepin rinnassa vihlaisi kuin tulinen viillos, joka pani väräjämään
-joka solun ja jäsenen...
-
-Miehuutensa parhaat vuodet hän siinä muisti, Leena-vainajan, rakkaan ja
-hyvän, ainoan ystävän raskaan elämänsä varrella.
-
-Hänellä ei ollut enää ketään, jonka vuoksi eläisi. Ei mitään, mitä
-omaksensa sanoisi. Pojat hummaamassa maailmalla ja tytöt häväisseet
-isänsä ja kotinsa!
-
-Mitä hän teki Romakkaniemessä? Nyt tuntui viimeinenkin jänne
-katkenneen, ja toivoton yksinäisen ja väsyneen tie oli umpinaisena
-edessä...
-
-Mihinkä hän menisi? Mihin päänsä kallistaisi ja odottaisi kuolemaa?
-
-Mutta ajatuksissaan hän sittenkin hiihteli Romakkaniemeen päin
-ikäänkuin vanhaa uraa, jota ennenkin oli järven yli hiihtänyt.
-
-Tullessaan lähemmäksi rantaa ja katsahtaessaan taloon hän havaitsi,
-että koko suuri, kaunis kasvattimännikkö, oksattomat jouhipetäjät, oli
-kaikki talon takaa kaadettu. Ja niemen sivulla näkyi syvä tukkitie,
-joka näytti lähtevän Lumijoelle päin... Puulaaki oli siis jo aloittanut
-metsän hakkuun. Hän ikäänkuin jähmettyi suolapatsaaksi ja katsoi
-hetkisen kylmin, elottomin silmin siihen aukeaan paikkaan, talon
-taakse, jossa korkeat männyt ennen talviöinä humisivat ja kesäilloin
-suloisesti soittivat.
-
-Silloin hän muisti Juho-veljensä, Honkasaajossa, lapsuutensa kodissa...
-Ja hän käänsi ihan maan rannasta sukset pohjoiseen päin ja lähti kuin
-hätyytetty peto hiihtämään niitä vaarojen lakia kohden, jotka kohosivat
-Moinajärven pohjoispäässä ja joiden takana oli Lampsijärvi ja
-Honkasaajo, lapsuudenkoti, järven korkealla rannalla.
-
-Mutta kun hän ehti Moinatunturin laen kohdalle, osuivat silmät väkisin
-siihen leveään, suoraan linjaan, joka laen yli juoksi järven rantaan
-saakka. Kuun kalpeassa valossa se näytti Joosepista kaamealta
-hirviöltä, joka kulki silmää räväyttämättä ja väistymättä, niellen ja
-hävittäen kaikki, mitä sen eteen osui.
-
-Ja taas hän muisti sen unen, jonka oli ensi yötä Romakkaniemessä
-viettäessään nähnyt. Tuota pitkin oli onnettomuus, köyhyys ja häpeä
-tullut... Se oli helvetin tie, joka alkoi pahasta maailmasta ja päättyi
-tänne kiveliön keskelle. Sitä myöten oli tulvimalla tulvinut ensin
-huonoja viestejä, sitten syntiä ja häpeää ja nyt viimeksi köyhyys ja
-kertomaton kurjuus, julma häviö.
-
-Ja hänelle selkeni sekin, ettei Leena-vainaja houraillut, kun aavisti
-pahaa tulevan, kun luuloistaan kertoi ja pelkäsi.
-
-Siksi hän oli kiirehtinyt Liinua naimisiin, kun uskoi sisarvainajansa
-luontoiseksi... Eikä hän itse ollut ymmärtänyt eikä aavistanut mitään!
-
-Nyt hän ymmärsi!
-
-Kavalasti ja salaa olivat herrat menetelleet!
-
-Päälle päätteeksi oli kaikki sattunut yhtenä jonona, kaikki
-onnettomuudet ja raskaat murheet. Ensin vanhan vallesmannin kuolema,
-sitten Leenan, masentaen niin mielen, ettei jaksanut juuri mitään tehdä
-eikä ajatella. Sitten tulivat huolet puulaakin velasta ja
-kruununhakkuun pelko, ja sitten ne maanmittarit, jotka juuri olivat
-helvetin tien aukaisijoita ja hänen häviönsä ja häpeänsä viimeisiä
-suorittajia.
-
-Mutta niin masentunut, niin väsynyt oli hänen mielensä ja niin
-tylstynyt hänen sydämensä, ettei hän enää jaksanut suuttua... eikä
-oikein selvästi sitäkään tuntea kuinka kovaonninen hän oli...
-
-Mutta helpotuksena tuli mieleen, ettei ollut enää pitkä aika kuolemaan.
-Hän tunsi sen. Elämä tuntui olevan kuin kerälle kerittyä nauhaa, joka
-huomaamatta yhä väheni, sydämen alla kierrellen. Kun kerä kuluisi
-loppuun, silloin lakkaisi elämä, tuska ja murhe loppuisivat.
-
-Hän loi silmänsä taivasta kohden, jossa tähdet kimaltelivat. Kuinka se
-näyttikään kirkkaalta ja pyörryttävän korkealta!
-
--- Jumala ja herrojen Herra... Näkeekö ja tunteeko, kuinka täällä
-taistelee kärsivä ihminen? Näkee kyllä, kaikki tietää ja suurena
-tilipäivänä puheilleen käskee!
-
-Ja väsyneessä mielessään hän ajatteli:
-
--- Kun pitkäisen leimaus nyt jyrähtäisi... tuo idän taivas halkeaisi
-kahtia ja suuri valaistus kirkastaisi länttä ja Herra pilven partaalla
-viittaisi kokoon kaiken maailman syntiset...
-
--- Jooseppi Pekanpoika... kärsinyt ja kovaa kokenut... astu tänne
-taivaan iloon...
-
-Sairaloisessa mielenjännityksessä ja kummissa haaveissaan hän hiihti
-niin, että höyry nousi harmaista hiuksista. Hän saapui Moinajärven
-päähän ja kääntyi siitä metsäistä ojan vartta noudattaen Lampsijärveen
-päin.
-
-Oliko oikein totta se eletty elämä Romakkaniemessä, vai oliko hän vielä
-nuori, naimaton mies, joka kulki metsäojan varsilla saukonrautoja
-virittämässä?
-
-Varhain aamulla hän pääsi Juho-veljen luo, lapsuuden kotiin,
-Lampsijärven Honkasaajoon. Eikä moneen viikkoon jaksanut vuoteesta
-nousta.
-
-
-
-
-12.
-
-
-
-Vasta kevättalvella, jolloin lumi vielä oli paksuimmillaan eikä kevään
-kevät vielä ollut mitään mahtanut kiveliön kinoksille, vaikka valon
-valta oli enentynyt, joutui Romakkaniemi myytäväksi.
-
-Huhtikuu oli jo puolivälissä.
-
-Porolompaloon asti oli kruununvouti, talon myyjä, apulaisineen
-hevoskyydillä päässyt, askeltietä kävelyä ajaen. Mutta siinä nousikin
-herroille tie pystyyn. Ei ollut Viojärveen päin muuta kuin suksen latu,
-jota poromiehetkin jolloinkulloin kulkivat.
-
-Airis-Mikko oli herroille hommannut ajoporot, että siitä pääsisivät
-porokyydillä matkaa jatkamaan. Mikolle oli tämä uusi vallesmanni
-asiasta ilmoittanut ja pyytänyt häntä oppaaksi herroille. Mutta
-kiukkuaan purki kruununvouti, joka oli outo täällä pohjoisilla mailla.
-Hän ei ollut ennen istunut poronpulkassa eikä ollut erinomainen
-hiihtäjäkään, vaikka oli nuori mies. Ja hintelä, laiha ja vähäruokainen
-herra oli hänen kirjurinsakin, niinkuin nälkiintynyt koira herransa
-perässä. Puulaakin puolesta oli Kemppainen matkassa. Hän oli jo
-saapunut porollaan vuorokautta ennen Porolompaloon ja siinä herroja
-vartonut.
-
-Silmäpuoli Anna-Kreeta hääräsi siinä, savuava piippu suussa, ja teki
-kruununvoudille selvää Romakkaniemen väestä. Leena-vainajan
-kuolemastakin mainitsi ja lopuksi selitti, että kun viime kesänä kaksi
-nuorta maanmittaria siinä majaili, kihlasivat he molemmat tytöt,
-Nyykreeni-niminen Kreetan ja Leppiniemi-niminen Liinun. Ja naimisiin he
-olivat luvanneet mennä, rouvikseen ottaa salon tyttäret. Mutta eivätpä
-ottaneetkaan...
-
-"Vai eivät ottaneet", sanoi kruununvouti, joka akkunasta katseli,
-kuinka Mikko poroja pihalla valjasteli.
-
-"Eivät ottaneet. Karkaamalla lähtivät, ja raskaiksi jäivät tytöt..."
-
-"Soo, soo. -- Tapahtuuhan semmoista!"
-
-Kruununvouti ei näyttänyt vähääkään miettivän sitä, mitä kuuli
-Anna-Kreetan puhuvan.
-
-"Ovatko he komeitakin tyttöjä?" kysyi nyt kirjuri, hänkin heräten
-velttoudestaan.
-
-"Komeita ovat vieläkin. Liinu onkin maailman kauneimpia tyttöjä.
-Rovastikin oli rippikouluaikana ihmetellyt -- sanonut, ettei niin
-sirovartista tyttöä ole koko pitäjässä. -- Mutta hullusti kävi
-kummallekin..."
-
-Herrat eivät oikein halunneet kuulla Anna-Kreetan jaarituksia, mutta
-hän jatkoi vielä:
-
-"Liika raskas murhe tuli yhden miehen hartioille. Ensin kruunu metsän
-vei, sitten..."
-
-Silloin juuri tuli Mikko sisälle ja kuultuaan, mistä Anna-Kreeta
-herroille puhui, karjaisi närkästyneenä:
-
-"Ole siinä... Ja mene pois herrain nokan alta suutasi soittamasta."
-
-"Taidetaan olla valmiit lähtemään?" kysyi kruununvouti.
-
-"Jopa kohta", ilmoitti Mikko, hakien vielä jotakin pahansiivoisesta
-sängystä.
-
-"Missä hemmetissä toinen vanttu on?"
-
-Hän haki ja kaivoi ja puheli:
-
-"Olisipa hanki nyt niinkuin välisti keväällä jo tähän aikaan on, niin
-pian tästä oltaisiin Viojärvellä, mutta nyt ei. Tie pudottaa, ja lämmin
-on päiväkin liiaksi poron verelle."
-
-Viimein he pääsevät taipaleelle.
-
-Edellä ajaa Mikko, entistä suksenlatua noudattaen, kruununvouti
-pulkassaan Mikon perässä ja sitten kirjuri, hoikkasäärinen herra. Mutta
-viimeksi on jäänyt Kemppainen, sikaari suussa istuen.
-
-Hitaasti kuluu matka, sillä tie on löyhä, ja kun on keskipäivän aika ja
-lämmin paiste, kävellä vätystävät porot suu auki saaloen.
-
-Niin kävelee neljä poroa peräkkäin Viojoen vartta Viojärvelle. Tämä
-matkue on kai nyt viimeinen, ennenkuin Romakkaniemen hävitys on
-täydellinen.
-
-Mutta sitä ei ajattele Mikko, eikä sääli kruununvoutikaan muuta kuin
-omaa ruumistaan, jonka täytyy siinä olla nipistyksessä ahtaassa
-pulkassa. Kirjuri ei mieti mitään, ja Kemppainen on hyvillään siitä,
-että puulaaki taaskin on tämmöisen uskotun toimen hänelle antanut.
-Mutta kun kruununvoudin roikka vihoviimein ehtii Viojärvelle ja nousee
-Vanhantalon pihaan, on siinä ruumisarkku poronreessä, ihan rappusten
-edessä.
-
-Heti tunnetaan Vanhassatalossa, että hän on kruununvouti, sillä häntä
-on näinä päivinä varrottu matkalla Romakkaniemeen taloa puulaakin
-saatavasta myymään.
-
-Mikko toimittelee siinä porot kiinni ja luppoja eteen.
-
-"Jopa oli riivatun pitkä matka ja huono tie", oihkaa kruununvouti, kun
-kirjuri kiskoo hänet pulkasta pönkilleen -- lihavan ja kankean miehen,
-vaikka hän on vielä nuoren näköinen.
-
-"Ja eihän tämä vielä ole Romakkaniemi! Voi sun saakeli... hohoi..."
-
-Ulos on tullut Vanhantalon isäntäkin ja kuullut kruununvoudin puheet.
-Sitten hän astuu tervehtimään.
-
-"Jopa on huono tie tänne", sanoo kruununvouti uudestaan, ikäänkuin
-isäntää moittien.
-
-"Eikö ollut ketään taipaleella, että olisi myydä paukauttanut",
-naurahtaa Vanhatalo pistelevästi. "Herrain asia se on katsoa, että tiet
-ovat hyvät, ja määrätä moukat tekemään. -- Vai oli huono tie..."
-
-Vanhaataloakin on viime käräjissä sakotettu maantienkorjuun
-laiminlyömisestä.
-
-Kruununvouti ymmärtää yskän, mutta eipä tiedä lakipykälää, jolla
-kykenisi suulasta miestä vähän nolaamaan. "Ohoo... täällä on ruumis...
-Kuka se vainaja on?" kysyy hän eikä ole tietävinäänkään Vanhantalon
-äskeisestä vastauksesta.
-
-"Tästä se on naapurista -- Ruokojärvestä, uudistalokas Heikki
-Ruokojärvi eli Järppi", selittää Vanhatalo. "Satuitte vastakkain,
-riitaveljet. Heikki tahtoi näyttää herra kruununvoudille, että hän
-lähtee haastamattakin kruununtalosta pois... tuossa on nyt menossa eikä
-vastaan pane... ei pane", lisää hän sitten.
-
-Kruununvouti katsahtaa kiukkuisesti Vanhaantaloon. Tuon kasvoista ei
-saa selvää, tekeekö pilkkaa vai onko niin tyhmä. Laihat kasvot ovat
-pienet, silmät harmaat ja katse terävä kuin nuoli. Tyhmäksi ei tuota
-miestä oikein voi uskoa.
-
-Mutta kun mennään sisälle suureen tupaan, johon Vanhatalo herrat
-opastaa, virkkaa kruununvouti taas:
-
-"Mahtaako tänä iltana enää ehtiäkään Romakkaniemeen?"
-
-"Sinnekö ollaan menossa?"
-
-Vanhatalo näyttää naurahtavan.
-
-"Mitäs helvettiä minä täällä muutoin rämpisin, ellen asian takia!"
-
-Kruununvouti alkaa närkästyä. Mutta Vanhatalo juttelee:
-
-"Ajattelin, että jos herrat hauskemmakseen ajelevat... näitä
-kruununtaloja katsellen, koska ne tuntuvat olevan niin rakkaat --
-kruunulle. Vai Romakkaniemeen... Noo. Olisipa siitäkin talosta jo
-uskonut vähemmällä väellä lopun saavan."
-
-"Ka, vastaa sitten, mies, onko sinne pitkä matka?"
-
-Kruununvouti kävelee edestakaisin lattialla ja suuttuu yhä enemmän
-tuolle miehelle. Hän ei tunne peräpohjalaisia, etelästä päin kun on
-kotoisin... Ennen ei hänelle ole talonpoikainen mies koskaan noin
-uskaltanut puhua. Hävytön ja suulas lurjus!
-
-"En minä ole mitannut", sanoo Vanhatalo tyynenä. "Mutta nälkä tulee
-välillä yksisuolisella miehellä, sen verran tästä ainakin on matkaa."
-
-"Sinähän olet hävytön mies!"
-
-Kruununvouti pyörähtää tulipunaisena Vanhantalon eteen.
-
-Mutta Vanhantalon kasvoissa ei yksikään väre ole muuttunut. Levollisena
-hän nousee ja virkkaa:
-
-"Ka, kotonani minä olen..."
-
-Ja äänessä helähtää semmoinen varmuus ja häikäilemättömyys, ettei
-kruununvoudilla ole mitään sanomista.
-
-Isäntä kääntyy, menee jurona ulos tuvasta ja rykäisee ovella
-mennessään.
-
-Kruununvouti kävelee taas edestakaisin ja purkaa kiukkuaan,
-kirjurilleen ruotsiksi sopottaen. Mutta mikäs auttaa! Kaukana
-kiveliössä he nyt ovat, teitä ei ole eikä oikein turvaa mihinkään. Yö
-on tulossa. Kahdessa muussa talossa Viojärvellä ei ole muuta lämmintä
-huonetta kuin perheen tupa, jossa koko talonväki asuu ja nukkuu. Tähän
-siis täytyy yöpyä, jos ei tahdo kinokseen panna maata. Ei siis auta
-kiukkuileminen. Ei ole lähellä viheltävää junaa, johon sopisi hypätä ja
-ajaa... niin, vaikka hiiteen täältä tiettömästä erämaasta...
-
-"Tämä onkin niin saatanan laaja nimismiespiiri, että puolikin
-riittäisi, ja harvaan asuttu", sanoo hän, mutta sitten hän alkaa
-tyyntyä.
-
-Emäntä tulee nyt puheille.
-
-"Taitaa olla parasta yöpyä tähän", hän sanoo. "Tästä on mäkinen väli
-Romakkaniemeen. Eikä siellä taitaisi nyt juuri olla sijaa vieraille,
-kun on kaksi lapsivaimoa talossa... Oli se kummaa, että piti juuri tuon
-Joosepin kohdalle noin onnettomasti sattua. Mitä ajatteleekin Jumala,
-kun siivoa ja ahkeraa miestä noin rankaisee. Yhtenä ainoana vuonna hän
-menetti kaikki, vaimonsa, metsänsä ja nyt talonsa, ja molemmat tyttäret
-joutuivat herrain raiskattaviksi... Liika kovakourainen se on kruunukin
-turvatonta kiveliön asukasta kohtaan. Mies raataa ikänsä, taloa
-valmistaa, peltoa tekee, niittyä raivaa... kun talo alkaa elettäväksi
-tulla, niin silloin kaikki menettää..."
-
-"Jaa, jaa... Se on asia, jota minä en voi auttaa", sanoo kruununvouti,
-vielä vähän äskeisessä kiukussaan.
-
-"Mutta ryöstämään te kyllä kykenette", väittää emäntäkin.
-
-Nyt kruununvouti yltyy vimmaan ja komentaa puheilleen Airis-Mikon, joka
-ruokkii poroja. Hän tiedustelee, eikö olisi muita taloja, joihin
-pääsisi yöksi, kun tässä talossa sekä isäntä että emäntä ovat niin
-hävyttömiä ja suulaita, ettei tänne voi jäädä. Mutta Mikko ei sano
-olevan. Toisissa taloissa on vähän sijaa ja likainen hoito.
-
-"Tässä se majaili aina kulkiessaan vanha vallesmannikin ja hyvä tuttava
-olikin tämän isännän ja emännän kanssa", selittää Mikko.
-
-"Mutta ne ovat hävyttömiä ihmisiä!"
-
-Mikko ei uskalla puhua siihen mitään. Sen hän on tullut huomaamaan,
-ettei herroille saa panna vastaan silloin kun ne näyttävät olevan
-suutuksissa. Hiljaa silloin pitää olla ja nöyränä, sillä se miellyttää
-herroja.
-
-"Näyttää pakastavan yöllä, aamukylmäsellä kun lähdemme, olemme pian
-Romakkaniemessä... niin että jos sopisi tässä levähtää", houkuttelee
-Mikko.
-
-"Onko tästä sitten parempi tie kuin tähän asti?" tiukkaa kruununvouti,
-äreänä Mikollekin.
-
-"En nyt tiedä paremmasta, mutta pääsee tästä porolla. Viikolla kuuluu
-entinen Välijoen Ville käyneen rantamailla, ja on tästä, kuulin ma,
-poromiehiäkin hiihdellyt", kokee Mikko selittää.
-
-"Niin te sanotte, että pääsee ja pääsee, -- niinhän te sanoitte
-kotonannekin, että pääsee... Mutta minkälaista pääsemistä tämä on?
-_Frågas billigt_..."
-
-Mikko ei tohdi panna äkäiselle herralle vastaan, vaikka kielellä jo
-pyörii tuima vastaus. Täytyy kärsiä ja nieleskellä karvaat palat alas
-sen, jolla on metsänvartijan virka.
-
-"Samanlaisia lorveja te olette kaikki... Kun tulee se ryssän laki, niin
-kyllä teistä sinni otetaan... _jäfla tuppar_!"
-
-Mutta eipä ole vielä ryssän laki voimassa, ja niin täytyy korskean
-herrankin tyyntyä ja pyytää siivosti yösijaa.
-
-
-
-
-13.
-
-
-Samana aamuna, jona kruununvouti läksi Viojärven Vanhastatalosta
-Romakkaniemeen päin, oltiin Romakkaniemessä aikaisin liikkeellä.
-
-Jooseppi sairasteli yhä vieläkin Honkasaajossa Juhon luona, joka
-kohteli murtunutta miestä veljenrakkaudella. Ei näyttänyt enää
-Joosepista eläjää tulevan. Kova vilutauti oli loputkin voimat vienyt,
-ja toisinaan hän houraili monta päivää yhteen menoon. Eikä ollut
-vuoteesta yrittänytkään nousta.
-
-Romakkaniemeen oli Kemppainen palkannut tulemaan miehiä, jotta
-huutokauppa voitaisiin pitää. Jätkämiehiä ne olivat kaikki ja istuivat
-penkillä keskenään jutellen, varhaisena kevätaamuna.
-
-Josefiina hommaili vieläkin talossa. Ei ollut sopinut jättää kahta
-turvatonta tyttöä yksin, kun synnyttämisen aika oli tullut. Ja molemmat
-he olivatkin sekä Kreeta että Liinu vuoteessa, ja vieressä oli
-kummallakin pieni poikanen. Toisesta pitäjästä oli Välijoen Villekin
-saapunut ja ilmoittanut, ettei hän vieläkään jättäisi Liinua, vaan
-anteeksi antaisi, omakseen ottaisi, ja yhdessä he muuttaisivat pois
-toiseen pitäjään, jossa hän oli hankkinut hyvän toimeentulon.
-
-Heidän matkassaan ei Josefiina kuitenkaan aikonut lähteä, vaan tahtoi
-mennä rantamaille, tuikeaksi eukoksi Iisakille, pappilan torpparille.
-
-Kirjansa oli Väänänenkin saanut kotipitäjästä ja selvästi näkyi
-vieläkin rakkaana pitävän Kreetaa, hellää ystävää, jonka herrat saivat
-viekoitella. Ja keskenään he olivat jo asiansa myös päättäneet ja
-aikoivat vesien auettua siirtyä naapuripitäjääseen, jossa oli alkanut
-iso tukkiliike.
-
-Täksi päiväksi oli pakkohuutokauppa kuulutettu. Tänään siis myytäisiin
-puulaakin velasta Joosepin lyömättömästä korvesta viljelty talo, "ellei
-laillista estettä väliin tulisi". Ja mitäpä estettä tulisi? Niillä,
-jotka tahtoisivat täällä kaukana elää ja kykenisivät työhön, ei ollut
-pääomaa, eikä puulaaki uskonut velkaa. Ja ne taas, joilla oli rahaa,
-eivät kiinnittäneet omaisuuttaan erämaan yksinäiseen taloon, johon
-tietä ei ollut tullut eikä mennyt kesällä eikä talvella.
-
-Siitä puhelivat ne jätkämiehet, jotka Kemppainen oli toimittanut
-huutokauppaväeksi ja jotka olivat tukinhakkuupaikalta hiihtäneet
-kiveliön poikki Romakkaniemeen. Puhelipa siinä Väänänenkin joukkoon, ja
-kun hän kertoi, kuinka Joosepille oli oikeastaan käynyt tässä asiassa,
-silloin tuli jätkienkin sitä surku. Eräs pitkä, vaaleaverinen nuori
-mies kertoi hänen isälleen käyneen samalla lailla ja lasten silloin
-hajaantuneen maailmalle. Missä nyt lienevät? Yksin hän oli lähtenyt
-tänne kauas pohjan perille.
-
-Siinä oli joukossa vielä Ruokojärven Juhanikin, joka oli
-aamuvarhaisella tänne hiihtänyt. Vähäpuheisena hän istui, kapeat kasvot
-laihoina ja verettöminä. Juhanin tiedettiin koettaneen hakea eukkoa
-monelta haaralta tänä talvena, mutta kukaan ei uskaltanut ruveta
-vaimoksi kitsaalle miehelle, vaikka kaikki tiesivät hänet varakkaaksi.
-Ja Josefiina ennusti hänelle samanlaista loppua kuin oli hänen
-sedälläänkin, Lampsijärven äijällä, joka saituudessaan meni niin
-pitkälle, että söi hevosenkavion ja siihen kuoli...
-
-Pirtin sivuakkunasta sopi Alpaslahti näkymään, ja sinne miehet vähä
-väliä katsahtivat nähdäkseen, milloin kruununvoudin roikka ilmestyisi.
-Kemppainen oli jo monta päivää sitten mennyt kruununvoutia vastaan
-Porolompaloon -- herrat olivat niin määränneet -- ja aikonut siellä
-vartoa ja yhtä matkaa sitten tulla Romakkaniemeen, kertoivat jätkät.
-
-Mutta siinä odottaessa tuli puhetta monenlaista, kun aika tahtoi käydä
-pitkäksi. Muuan jätkä, nuori ja vilkas mies, virkkoi saatuaan kuulla,
-mitä tietä talon tyttäret kumpikin olivat lapsen saaneet:
-
-"Mutta elatuksen ne kai haastavat herroilta. Ja sitä tuomitaankin
-herrasmiehiltä sen verran, että tuntuu, ja kaikki kulut lisäksi. Niin
-lähtee, että paukkuu."
-
-Josefiina ja Väänänen kuuntelivat nuoren jätkän puhetta, ja Ville
-kysyi:
-
-"Kun olisi semmoinen mies, joka kykenisi auttamaan ja opastamaan!"
-
-"On niitä semmoisia, eivätkä he tahdo penniäkään ennenkuin asia on
-päättynyt", tiesi nuori jätkä. "Ja jos vielä saattaisi näyttää, että
-naimisen varjolla ovat narranneet, ja jos kihloja jonkunkaanlaisia ovat
-antaneet, niin sitä suurempi eläke lapselle tuomitaan", selitti hän
-lisää.
-
-"Niin se vain käy!" todistivat toisetkin.
-
-"Ei ole vaikeakaan näyttää toteen", sanoi nyt Josefiina. "Tässä on
-muori, joka tietää paljon, ja tyttäreni Manta vielä enemmän. Sormus on
-kummallakin, ja Manta on monta kertaa nähnyt... ja herrat olivat
-kumpainenkin sanoneet, että rouvakseen ottavat. Minunkin mieheni
-Iisakki, joka nyt on pappilassa, on herrain omasta suusta kuullut..."
-
-"No sitten se lähtee kuin hyllyltä", vakuutti nuori mies.
-
-Niin siinä miehet juttelivat. Tuli sitten puhe Joosepistakin, joka
-sairasti yhä eikä jaksanut tulla kuulemaan, kun talo myytiin.
-
-"Tuskin olisi saattanut tulla, jos tervekin olisi", sanoi Väänänen.
-"Pahakseen on pannut nämä asiat kaikki. Kesällä luulin jo monta kertaa,
-että hourata siitä alkaa... Ja kumma oli, ettei alkanut. Mutta nyt
-tautivuoteella onkin houraillut. Ei tuntenut minuakaan, kun puheilla
-kävin. Minulle kertoi hänen veljensä Juho, jonka luona hän sairastaa,
-että kotorantaan asti hän oli hiihtänyt, kun talvella isompain herrain
-puheilta palasi, mutta kun näki tuon kannikon, jossa hänen parhaat
-puunsa ennen huojuivat, oli se tehnyt niin pahaa, ettei taloon, omaan
-kotiinsa, malttanut tulla, vaan rannasta lähti Lampsijärveen
-hiihtämään..."
-
-Miehet kuuntelivat äänettöminä, ja muuan vanhempi jätkä alkoi kertoa
-samantapaisia esimerkkejä muualta Pohjois-Suomesta.
-
-"Koskee se semmoinen mieheen", sanoivat he.
-
-Josefiina puserteli itkua ja samalla kertoi:
-
-"Jo se on nyt saanut kruunu Moinakiveliön tyhjäksi... Pois on käsketty
-meidät -- ja siellä on nyt Välijoessa mökki kylmillä. Ruokojärvikin on
-tyhjänä. Keuhkotautiinsa on kuollut Heikki, ja köyhäinhoitoon joutuu
-kai Kaisakin, kivuloinen ja vanha..."
-
-Juhani, joka oli toisten jätkäin joukossa istunut penkillä, teki asiaa
-ulos.
-
-"Tuossa on sen Ruokojärven Heikin poika... Olisi pojalla ollut varaa
-toimittaa isänsä hautaan, mutta ei penniä kuulu antaneen. On kerrottu,
-että Viojärven Vanhatalo on kuolleen ja kuolinpesän ottanut
-haltuunsa..."
-
-"Onpa se susi pojaksi", sanoivat jätkät.
-
-Ja taas kun puheen väli tuli, silmäilivät he Alpaslahteen.
-
-"Jo ilmaantui poro jäälle", sanoi muuan, joka juuri oli akkunasta
-vahtimassa.
-
-Kaikki riensivät akkunaan.
-
-Kuusikosta ilmaantui ensin Mikko poroineen täyttä laukkaa, myötäle kun
-oli. Vasta hetken perästä kaahotti kruununvoudin poro, raskas mies kuin
-jauhosäkki pulkassa. Poro koetti kynsiä Mikon poron kantapäillä, mutta
-kun oli painava taakka pulkassa, ei jaksanut laukassa seurata, ja
-järvelle päästyä piteni väli pitenemistään. Kirjuri ja Kemppainen
-tömähtivät melkein peräkkäin jäälle, mutta siinä Kemppainen tempasi
-hihnaa, ja yhtenä suittuna nelisti hänen ajokkaansa kirjurin ja
-kruununvoudin porojen ohitse ja pääsi yhä lähemmäs Mikkoa.
-
-Ulos pihalle pullahtivat Romakkaniemen pirtistä jätkätkin ja näkivät,
-kuinka ryöstömiehet, poronkellon kalkattaessa, ajaa karauttivat
-tekemään viimeistä häviötä kiveliön taloon.
-
-Ja kirkas, kaunis ja tyven oli huhtikuun varhainen aamu ja kirkas
-päivä, jona Romakkaniemi pakkohuutokaupassa myytiin ja puulaakin omaksi
-joutui.
-
-
-
-
-14.
-
-
-On taas kesä ja juhannus. Jälleen kaunistavat välkkyvät valot Pohjolaa,
-ja laululliseksi on uudestaan käynyt iloitseva kiveliö.
-
-Suuren, seitsensaarisen Moinajärven rannalla ei kukaan ole kuulemassa,
-kuinka linnut visertävät kilvan ja kiitollisina, kuinka käki kukkuu
-leipää lehteen, kuinka kaiku kiertää korkeuksien huipuilta toisille ja
-kuinka laine loiskii valkoista rantahiekkaa vasten -- yksin kuin
-itkuvirttä veisaten.
-
-Sorsa poikineen ui talon venevalkamaan, ja jänikset lyövät leikkiä
-pihanurmella.
-
-Autioiksi ja asukkaitta on talo jäänyt; ovet pönkittyinä se näyttää
-kuolleitten majalta. Rikkaruohoa kasvavat nyt pellot, joissa tähän
-aikaan ennen vankka oras vihannoi. Rannikkona, oksain ja latvain
-peittämänä kuolon kenttänä on nyt Joosepin entinen kullankeltakyIkinen
-jouhimännikkö. Kuollutta kaikki, missä ennen nuori elämä ja toivo
-sykähteli.
-
-Särkyneestä akkunasta puhaltaa illan tuuli sisälle ja ulvoo ja itkee
-kuin ikävöiden ja kaivaten. Nyt eivät kilkata karjankellot, kun päivä
-lännen maille painuu, eikä ammu lehmä veräjän takana kesänavetan luona.
-Ei näy vireätä vanhaa miestä avopäin Sorsalahdessa kuokkimassa.
-
-Siihen on jäänyt talo asukkaitta. Ei ollut ketään halukasta tulemaan
-erämaan taloon, josta metsä on raiskattu ja joka on kaukana tiestä ja
-muista ihmisasunnoista. Puulaaki saa pitää omanaan! Siihen kai lahoo,
-vainio metsittyy... ja hallitus haukottelee...
-
-Ja niin on sitten Moinakiveliö asukkaitta niinkuin on ollut ennen
-vanhaan. Karhut tekevät sinne pesänsä, ja ahmat vaanien nuuskivat poron
-jälkiä...
-
-Eikä kai kauan kestäne, ennenkuin unohtuu, että siinä kerran, tuossa
-niemellä, on ollut talo, jossa oli vireä vanha mies isäntänä.
-
-Mutta juhannusaattona on sentään saivovetisen, seitsensaarisen
-Moinajärven selällä vene, joka näyttää pyrkivän Romakkaniemeä kohden.
-Viojärven Vanhantalon isäntä on lähtenyt juhannuskalaan nuorimman
-tyttärensä kanssa. Maukkaampi ja lihavampi kala on kirkkaan Moinajärven
-siika, juhlakalaksi otollisempi kuin liejupohjaisen Viojärven
-mustapäinen ahven tai kissastunut, punasilmäinen särki.
-
-Susisaaren taakse hän on heittänyt verkot, tehnyt tulen rannalle, ja
-lämpöisenä, laulullisena iltana hän nyt odottaa aikaa, jolloin lähtisi
-kokemaan.
-
-Silloin alkaa kuulua koiran ulvontaa Romakkaniemestä päin. Välisti
-haukkuu, välisti ulvoo kuin valittaisi... Ja yhä ulvoo ja uikuttaa.
-
-Kuka siellä lienee autiossa, asumattomassa talossa? Eihän siellä
-suinkaan ole kukaan käynyt, kun tyttäret miehineen hiljan keväällä
-muuttivat pois? Olisiko jostakin muusta järvestä sinne poikennut
-kalamiehiä?
-
-Ja yhä uikuttaa ja ulvoo koira, valittaa haikeasti ja pitkään. Silloin
-Vanhatalo työntää veneensä liikkeelle ja lähtee tyttärineen
-Romakkanientä kohden.
-
-Hänelle johtuu mieleen Jooseppi, joka vielä oleskelee veljensä luona ja
-kuuluu jäiden lähtiessä jo olleen virkumpi jalkeillakin, ja käyneen
-kevätkalan pyynnissä veljensä kanssa. Surkeaa hänestä on ajatella, että
-piti elettävästä talosta noin häviö tuleman, ja niin monenlainen
-häviö...
-
-Kun vene on ehtinyt Susisaaren takaa, niin että Romakkaniemi alkaa
-näkyä, havaitsee Vanhatalo veneen olevan syrjittäin talon rannassa,
-venevalkamaa ylempänä. Koira näkyy siinä juoksevan edestakaisin pitkin
-rantahiekkaa ja kuuluu yhä ulvovan.
-
-Mikä se vene saattaa olla, kun ei yhtään ihmistä näy?
-
-Mutta kun he tulevat likemmäksi, tuntee Vanhatalo Pontun, Romakkaniemen
-Joosepin vanhan typihäntäkoiran...
-
-Ponttu kuuluu jo talvella viedyn Joosepille Lamsijärveen! Mikä sen
-tänne entisen kotinsa rannalle nyt on lähettänyt ulvomaan?
-
-Mutta Vanhantalon isännänkin kova luonto säpsähtää, kun hän huomaa,
-että veneen pohjalla selällään retkottaa mies verkkojen päällä. Heti
-hän näkee, että se on Jooseppi. Avopäin ja puseroisillaan on ukko
-siihen kuollut.
-
-"Kotirantaansa tuli kuolemaan, vanha kalamies, kalamiehistä parhain",
-sanoo hän, tunnustellen kuolleen kättä.
-
-Ja hänen silmäänsä nousee kyynel, kun hän sovittaa Jooseppi-vainajan
-laihtuneet kädet ristiin rinnalle.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kruununtorppari, by Väinö Kataja
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUNTORPPARI ***
-
-***** This file should be named 61049-8.txt or 61049-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/1/0/4/61049/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/61049-8.zip b/old/61049-8.zip
deleted file mode 100644
index c12e2b2..0000000
--- a/old/61049-8.zip
+++ /dev/null