diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62780-8.txt | 3522 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62780-8.zip | bin | 72585 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3522 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..634d399 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62780 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62780) diff --git a/old/62780-8.txt b/old/62780-8.txt deleted file mode 100644 index 01d3a83..0000000 --- a/old/62780-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3522 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Haaksihylky y.m. kertomuksia, by Per -Hallström, Translated by Siiri Karilas - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Haaksihylky y.m. kertomuksia - - -Author: Per Hallström - - - -Release Date: July 28, 2020 [eBook #62780] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAKSIHYLKY Y.M. KERTOMUKSIA*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -HAAKSIHYLKY Y.M. KERTOMUKSIA - -Kokoelmasta "De fyra elementerna" - -Kirj. - -PER HALLSTRÖM - -Suomentanut - -Siiri Karilas - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1911. - - - - -SISÄLLYS: - -Per Hallström. -Haaksihylky. -Sanaton. -Phocas. -Lähteet. - - - - -Per Hallström. - - -Per Hallström (synt. 1866) on nykyisen Ruotsin huomatuimpia -kirjailijoita. Köyhästä kodista lähteneenä hän antautui teknillisiin -opinnoihin, suoritti insinöörintutkinnon ja lähti Amerikkaan, missä -toimi kemistinä kaksi vuotta. Siellä, käytännöllisyyden maassa, hän -sai kokea suuria pettymyksiä; etenkin sivistävän henkisen seurustelun -puutteen hän kipeästi tunsi. Hänen kokemuksensa Amerikassa ja jo -varhaisempikin, ulkonaisessa suhteessa vaikea elämä aiheuttivat -sen puristuksen, joka sai hänen kirjailijakykynsä pulppuamaan -esiin kirkkaana lähteenä. Matkaltansa palattuaan hän alottaakin -kirjailijatoimintansa, jonka tuotteet ovat hämmästyttävän monipuolisia. -Hän on samalla sekä realisti että idealisti. Melkeinpä kaikkia -kirjallisuuden muotoja hän hallitsee: hän on luonut runoja, näytelmiä, -romaaneja ja novelleja, humoreskeja ja yhteiskunnallisia satiireja -valiten aiheensa sekä menneiltä että nykyisiltä ajoilta. Väliin vie -hän lukijansa etelän ja idän maille luoden taidemaalarin siveltimellä -värikylläisiä, tunnelmarikkaita kuvia, väliin taas laulaa valkean -talven ja lumoavan kevään kotimaasta vienon surumielisissä runoissaan. - -Suurimman mestaruuden on Per Hallström saavuttanut novellin alalla. -Hänen kertomuksensa ovat parasta, mitä sillä alalla yleensä on -olemassa. Taiteellisesti hiottu, suppea sanonta, kielen rikkaus, hieno -sielunelämän kuvaus ja sykähyttävä myötätunto valtaavat lukijan. -Myötätunto se usein juuri saa hänet valitsemaan kuvattavansa elämän -lapsipuolista, joista hän on luonut kuolemattomia tyyppejä. - -Per Hallströmin ensimäistä julkaisua, pientä vaatimatonta runokokoelmaa -vuodelta 1891, seurasivat novellikokoelmat "Vilsna fåglar" ja -"Purpur" sekä suurta suosiota saavuttanut teos "En gammal historia." -Mainittakoon vielä näytelmät "Bianca Capello" ja "En veneziansk komedi" -sekä erinomaiset novellikokoelmat "Thanatos" ja "De fyra elementerna". -Viimemainitussa Hallströmin tuotanto esiintyy entistä taiteellisempana, -suurenmoisempana ja sopusointuisempana. - - - - -Haaksihylky. - - -Ulkosaarilla puhuttiin vielä joskus tapauksesta, joka oli sattunut -noin miespolvi sitten. Paikka oli tietty, ja jos osui joutumaan sen -läheisyyteen silakkaverkkoja laskevien kalastajien mukana, saattoi -kuulla sanan, joka pani mielikuvituksen liikkeelle. - -Ylemmä -- sanoivat he merkitsevästi varoittaen etsiessään nuotalle -ankkuripaikkaa likellä rantaa -- ylemmä! Muuten voi virta ajaa sen -sinne. - -Mikä siellä sitten on? tuli kysyneeksi uteliaana merkitsevästä -äänenpainosta. - -Hylky, kuului vastaus aivan kuin koko maailmassa olisi vain yksi -sellainen olemassa. - -Ettäkö kivekset tarttuvat siihen kiinni? - -Ei siksi. Kyllä siinä tarpeeksi syvää on. Mutta kalaonni ei ole -taattu sillä paikalla. Ja kun puhuttiin kalaonnesta, mitteli katse -epäluuloisesti vierasta, jonka suhde tutkimattomiin ja outoihin, -inhimillisiä hankkeita suosiviin tai vastustaviin voimiin oli -epätietoinen ja siten tosin lupaavakin, mutta samalla vaarallinen. - -Niin kauan kuin laskemista kesti, oli mahdoton saada enempiä tietoja, -ja kivekset ja kohot molskahtelivat veteen, niin että kuului kuin -olisi vaiteliaisuuden perään pantu piste toisensa jälkeen. Vasta -kun kaikki oli valmiina ja pyydys kellui ylös ja alas tavallisesti -huomaamattomassa, kuvastelevassa iltamainingissa, saattoi tulla -kysymykseen jotenkin vastahakoinen myöntymys pyyntöön saada nähdä -haaksirikkoutunut laiva, jos siitä vielä oli mitään nähtävissä. - -Eipä ollut paljoa. Siinä oli niin syvää, että tuskin etumastokaan oli -koskaan ulottunut pinnalle, ja nyt olivat molemmat mastot poissa, -joko talteenotettuina tai jonkun keväisen jäänlähdön vieminä. Vasta -sitten, kun oli kauan tuijottanut, käsi kiikariksi koverrettuna, -veden pinnan rajassa, saattoi erottaa kallellaan olevan rungon koko -reelingin. Saattoi nähdä katkenneet vantit, jotka kiemurtelivat -kannella kuin ankeriaat, ankkuripelin joutilaine kampeineen, valmiina -pyörimään kuin joku sadun eläin, ja ruorinvarren kauas sivullepäin -väännettynä samoin kuin silloin kun se teki viimeisen epätoivoisen -yrityksen vaaraa välttääkseen. Kaikki oli tummaa, varjomaista, melkein -aineetonta. Näki myöskin kajuuttaportaan aukon, joka oli musta kuin -kaivos ja tuntui johtavan aivan suunnattomaan kuiluun. Huolimatta -selvästä alastomuudestaan oli se kammottavaa kuten kaikki, mikä on -ollut ihmisten omaa ja sitten luisunut kadoksiin elämän käsistä. Ei -ainoakaan meriruoho eikä leväkasvi ollut siihen juurtunut, luultavasti -syvyyden tähden. Mutta saattoi myös tuntua siltä, kuin jonkinlainen -kirous olisi pitänyt ulohtaalla kaiken kasvullisuuden. Tiheänä -laumana lähestyvä lahnaparvi säikähti laivan varjoa, ja leveät kyljet -välähtivät metallimaisesti sen samassa kääntyessä ja kadotessa. Oli -aivan kuin sadat keihäänkärjet olisivat taittuneet oudon, aavemaisen -valon kajastuksessa. - -Oli mahdotonta käsittää, kuinka alus oli voinut upota sellaiseen -syvyyteen ja siksi kaukana maasta. - -Se oli tapahtunut keskiyöllä, kerrottiin. Kaljaasi oli ollut seudulla -outo, tullut kovaa vauhtia, kovassa myrskyssä. Sitten se oli törmännyt -terävään kallionkulmaan, kimmahtanut taaksepäin jonkun matkaa vajoten -ja luisuen äkkijyrkännettä alas. Ken tietää, miten kaikki oli käynyt. -Siellä se nyt joka tapauksessa oli. - -Ei siis ketään pelastunut miehistöstä. - -Ei kukaan elävänä päässyt sieltä. Eikä sillä hyvä; jälkeenpäinkin se -tuotti onnettomuutta. - -Kun oli kuljettu kappale kotimatkaa, sai kuulla lisää, koko tarinan -sellaisena kuin se oli. - -Tarinat ovat kansan suussa niukkasanaisia, aivan kuin ne vastoin -heidän tahtoaan jäisivät muistiin. He eivät puhu paljoa itsestään -ja vielä vähemmin luonnonvoimista, joista ei juuri tiedä muuta -kuin että niiden luonne on oikukas ja närkästyvä, niiden tahto -hiljaisuutta ja salaperäisyyttä kauttaaltaan. Siihen aikaan, kun ne -olivat taruperäisiä, eläviä yksilöitä, mainittiin niitä kiertelevillä -nimityksillä, sillä oikeissa nimissä piili taikavoima. Vaikka tämä -käsitys nyttemmin on hävinnyt, on siitä jäänyt jäljelle jonkinmoinen -arkailu. Muu johtuu luonteen kalseudesta. Ei ole paljoa sanomista -elämästä, jota on saanut kokea kaikessa sen kuivassa kovuudessa. -Aivan yksinkertaisesti kaikki käy niin ja niin, koska ei toisin voi. -Mieltäkiinnittävää se ei ole, eikä itsekään välitetä olla. Jos joku on -ajatellut ja tuntenut jotain elävästi, ei hän puhu siitä sanaakaan. -Niin säilyttää tarina vain tapahtuman lujan ja kuolleen luurangon, joka -on kokoonpantu muutamista kankeista sanoista, ja vieras kuuntelija -kysyy turhaan: eikö enempää? On ollut enemmän. Luuranko on ollut osa -elävästä ruumiista, joka nyt täytyy jättää arvaamisen varaan. - -Siihen oli hyvää aikaa säyseitten sanojen välillä, joita soudunkin -tahdikkaat liikkeet venyttivät ja katkoivat. Kohta oli kaikki -lopussa, ja veneen jättämä juova sileni ulapan vaaleanvihertävään ja -tiilenpunaiseen peilipintaan ihmeellisessä kesäyön valossa. - -Tapahtuma oli ollut suunnilleen tällainen. - -Haaksirikko tapahtui myöhään eräänä syksynä, jolloin oli tuullut kauan -ja kovasti. Mies, joka hoiti pientä majakkaa laivareitin varrella -olevalla luodolla, ei ollut voinut soutaa tarkastamaan, paloiko lamppu -todellakin. Niin oli hänen tapansa tehdä ainakin muutamia kertoja -öljysäiliön täyttämisten välillä. Hän oli hyvin tunnontarkka, ja nyt -häntä lakkaamatta vaivasi ajatus, että liekki oli saattanut sammua, -vaikka hän tuskin tiesi, kuinka se olisi voinut tapahtua. Hän oli -tehnyt kierroksen ulommaksi, lähdettyään viime kerralla paikalta, -ja nähnyt molempien valojen miettiväisten silmien tavoin loistavan -ja sulkeutuvan, ja vihreässä hämärässä ne olivat saaneet tähtiä -muistuttavan iäisyyttä sädehtivän valon. Kaikki oli kuten pitikin, -ja hän katseli niitä samalla mielihyvällä kuin ennenkin, mutta vesi -kuvastihe jäisenä ja synkkänä ja pian saapuivat puhurit. Päivien -kuluessa hän kävi yhä levottomammaksi, ja joka kerta, kun hän sytytti -piippunsa, lensi ajatus pienen liekin luo ja tikku sai palaa sormeen -asti, ennenkuin hän tuli sen sammuttaneeksi. - -Päivää ennen tapahtumaa oli hän pyytänyt soutuapua eräästä mökistä, -johon oli helpoin päästä. Siellä asui neljä veljestä, mutta yksi ei -voinut tulla kysymykseenkään, sillä hän oli sairas. Hän oli joku -vuosi sitten ollut merihädässä ja pelastunut kyllä eräälle saarelle, -mutta saanut siellä viettää monta vuorokautta nälissään ja vaatteet -jäästä kalisevina. Se oli ollut niin kovaa, ettei hän koskaan voinut -enää lämmitä, vaikka joutui kuumeeseenkin. Hän oli aivan kykenemätön, -säryn murtama, miltei halvattu ja yski keuhkoja ja maksaa, kuten -sanotaan kaloista, jotka ovat nielleet koukun niin, että sisälmykset -vääntyvät ulos sen mukana. Pahinta oli, että koko hänen luonteensa -oli onnettomuudesta muuttunut, hän oli tullut katkeraksi, ilkeäksi ja -kateelliseksi kaikkia kohtaan, joilla oli paremmat olot kuin hänellä. -Hän makasi säyläsohvallaan vuorokaudet läpeensä kääntäen selkänsä -päivään päin, mutta tahtoi neuvoillansa puuttua kaikkeen ja oli siten -taakaksi itselleen ja muille. - -Toiset olivat yhtä hyviä ihmisiä kuin muutkin sillä seudulla, ja -majakanvartia toivoi varmasti saavansa heiltä apua, vaikka retki -olikin vaarallinen. Myrsky riuhtaisi lukonkääkän hänen kädestään, -kun hän astui tupaan, ja rajuilma kävi joka hetki kiivaammaksi, meri -kuohui mustana ja viheriänä rantajään takana, ja taivas oli pelkkää -ajelehtivaa levottomuutta. Hän olisi heti saanut mitä halusi, jollei -sairas olisi äkkiä ruvennut tarkkaamaan mitä oli tekeillä. - -Hän käänsi laihat, venyneet, sinertävät ja verestävät, nyljetyn -hevosen kaltaiset kasvonsa huoneeseen päin. Häntä harmitti vanhuksen -juurtajaksainen puhe ja toimeliaisuus. - --- Mitä te nyt huolehditte? hän kysyi. - --- Lamppu voisi sammua, ja silloin... - --- Sammuako? Ja silloin? Mitä sitten? - --- Voi tapahtua onnettomuus, jos joku laiva sattuisi kulkemaan. - --- Onnettomuuksia tapahtuu aina. Sinä kyllä silloin nukuit rauhassa, -kun minä olin luodolla. Kaikki muut samaten. Ei minulla ollut kovin -hyvä olo. Antaa niiden pirujen käydä samoin! Mereen jääminen ei kai ole -pahinta. - -Tuollaisia ajatuksia eivät toiset, terveitä ollen, voineet käsittää -ja he hankkiutuivat lähtemään ulos. Tässä oli jotain, joka kiihotti -sairasta saamaan mielipiteensä voitolle, ja hän tunsi suorastaan -jonkinlaista elämäniloa. - --- Myrsky taantuu ennen yön tuloa, sanoi hän tyynesti, sen kuulee -otteista. Se on nyt korkeimmillaan. Tunnen sen varmasti ruumiissani. -Odottakaahan vähän aikaa täällä, niin saatte nähdä! - -Ja koska hänen murjotut jäsenensä todellakin olivat osoittautuneet -kykeneviksi aavistamaan säänmuutosta, ottivat veljet hänen sanansa -onkeen. Eihän tarvinnut suotta ruveta vaivaamaan itseään. Päätettiin -odottaa, ja sillä aikaa ilmestyivät pullo ja kortit pöydälle. Ei -tarkattu enää ulkona riehuvia voimia, eikä kukaan huomannut ottaa -ajasta vaaria. Ainoastaan sairas nosti tuontuostakin päätään nauttien -viekkaudestaan ja ehkä ensi kerran elämässään myrskyn raivoamisesta. -Se paisui yhäti, tullen hillittömäksi, se riemuitsi ja vihelsi -hävittämisinnossaan. - -Käy kuten ennustinkin, puheli hän toisinaan. Nyt se pian lannistuu, nyt -siitä ei kohta ole mihinkään, nyt se ei voi enää matoakaan vahingoittaa. - -Toisten ajatuksenjuoksu oli sekava; he vain hymyilivät mukana hänen -oudolle, kummalliselle hymylleen ja panivat sen juomisen laskuun. -Heistä tuntui hauskalta istua siinä, missä nyt olivat. Ennenkuin he -tiesivätkään, tuli hämärä. - -Silloin syttyi välke raajarikon pimeään toivottomaan katseeseen. - --- Parasta olisi sytyttää valo, sanoi hän ilkeän voitonriemuisesti. Nyt -juuri se taisi sammua majakasta. Ja nyt tuntuu taas rupeavan tuulemaan! - -Hän matki sitä vääntäen lapsellisesti, mutta samalla kammottavasti -huuliaan, jotka olivat halkeilleet ja haavoittuneet taudista -- huu, -huu, näin se panee! Ja kun hänen täytyi yskänsä tähden keskeyttää, -kuulivat toiset saman äänen, ainoastaan suurempana ja hurjempana -kaikessa pimeydessä ja autiudessa, kulkevan tuvan katon ylitse, huu, -huu. - -Nyt he ymmärsivät, että olivat antaneet petkuttaa itseään, ja nauroivat -sydämestään sille kuin ainakin onnistuneelle ja hyvänsävyiselle -kepposelle. Oli liian myöhäistä ryhtyä mihinkään, ja kaikki olikin -ehkä ollut vain turhaa hälyytystä. Juotiin ja pelattiin vielä jonkun -aikaa, kunnes alkoi nukuttaa. Ainoastaan majakanvartia muisti vielä -levottomuutensa, mutta lohdutteli itseään sillä, että vaikkakin siihen -voi olla aihetta, ei hän voinut syyttää itseään velvollisuutensa -laiminlyömisestä. - -Seuraavana päivänä huomattiin haaksihylky maalta päin. Pari ruumista -löydettiin ja jotain irtainta, josta laiva voitiin tuntea. Tutkimus -osoitti majakkatulen sammuneen. Polttoainetta oli kyllä, mutta jokin -koneistossa oli joutunut epäkuntoon. Kapteeni ja yksi mies oli -kateissa, mutta ei ollut pitkältä hakuaikaa, sillä talvi jääti pian -vedet. Sen mukana levisi unhotus kaiken yli. - -Eräs veljeksistä ei ensi alussa voinut helposti rauhoittua. Hän oli -nuorin ja luultavasti hentoluonteisin; hän ei ollut vielä nähnyt muuta -maailmaa, kuten toiset, eikä siis tottunut sen tapaan, että ei saa olla -liian arkaluontoinen edesvastuuseensa nähden. Hän moitti itseään siitä, -ettei ollut auttanut, ja oli jonkun aikaa raskasmielinen ja kärsimätön. -Hän ei saanut puhua tapahtumasta, sillä jokainen viittaus siihen tuotti -hänelle sairaan veljen pilkan ja parjaukset. Tämä tunsi melkein vihaa -noita outoja vainajia kohtaan ja tekaisi heitä vastaan syytöksiä mitä -tyhmimmästä ja rikollisimmasta huolimattomuudesta laivan ohjaamisessa. -Tämä pakko syvensi nuoremmassa veljessä vaikutelmaa, mutta tuskin se -sentään jätti jälkeensä vallan syvää arpea, sillä ennen joulua hän taas -oli entisellään. Hän oli voimakas, rohkea ja hilpeä nuori mies, nimeltä -Mauno. - -Keväällä, kun meri pääsi kahleistaan, ruvettiin taas puhumaan hylystä. -Tiesi millä perusteella kulki huhu, että siellä oli rahoja; pian sai -se varmuuden muodon ja summa voitiin sanoa taalereissa. Pojat, jotka -ennen sen enempää ajattelematta olivat katselleet, kuinka etumaston -kehrä oli murtanut tähden kirkkaaseen jääkattoon, näkivät sen nyt -keinuvan ylös-alas aalloissa ja viittovan kaikenlaisia luvaten. He -makailivat pitkät ajat kokkanuora kiinni ja tuijottivat syvyyteen; he -luulivat näkevänsä jos minkälaisia rikkauksia ja tavoittelivat niitä -haroilla, jotka tavallisesti takertuivat touvistoon jääden sinne. Sen -pitemmälle ei päästy, sillä syvyys oli liian suuri. Aikaihmisiä pidätti -tästä pelastusyrityksestä vaisto, joka sanoi sen hyödyttömäksi, sekä -rehellisyys, sillä jos rahoja oli, oli niillä omistajakin. - -Mutta raajarikko, joka makasi säyläsohvallaan, tuli aivan kuin -noidutuksi tämän kuullessaan; hän väänteli ajatusta samalla kuin -itse kiertelehti tuskissaan, hänen katseensa jäätyi ja koveni yhteen -paikkaan tuijottavaksi. Miten hän lie puhunutkin, tosiasia on, että hän -sai veljet myöntymään ja tehtiin suunnitelma. Maunon, joka oli hyvä -uimaan, tuli sukeltaa noutamaan aarretta, ja koko hanke oli pidettävä -salassa. Itse täytyi hänen ruveta johtajaksi, vaikka ei ollut käynyt -oven ulkopuolella sairastumisensa jälkeen. Eräänä aamuna ani varhain -käytiin toimeen. - -Suuri vene pantiin kuntoon ja takateljot peitettiin patjoilla, sairas -kannettiin peitteessä rantaan ja asetettiin niille. Ilma oli kolea, -hän yski melkein kasaan itsensä, kierrellen kuin ankerias lipossa; -hänen kasvonsa kävivät mustiksi kuin hukkuneella, ja puolikuolleena -hänet laskettiin veneeseen. Hän näytti kamalalta auringonvalossa, -maatessaan likaisena likaisella vuoteella läkähtymäisillään haukkoen -henkeä. Sormet hapuilivat kynsimäisen koukistuneina särystä, yskä oli -kumeampiäänistä kuin veden loiske venettä vasten, ja ajettuneita, -märkiviä silmäluomia pakotti kirkkaassa valossa. Mutta hänen noiduttu -tahtonsa voitti aina, hän laski leikkiä ja nauroi, vaikka se tuotti -aina yskänpuuskan, ja kun he tulivat paikalle, kurotti hän päätään -veneenlaidan ylitse, varovaisesti tunnustellen kuin mato ryömiessään -maasta esiin. - -Hänet asetettiin laakealle kalliolle niin, että hän saattoi nähdä -kaikki; siinä hän makasi helteen lisääntyessä ja unohti tuskansa -hyvinvoinnissaan ja innoissaan. -- Toiset pitelivät pingotetulla -nuoralla venettä laivahylyn kohdalla, Mauno riisuutui, pani nuoran -vyötäisilleen, otti kiven syliinsä painoksi ja syöksyi päistikkaa -veteen. - -Hänen piti ensin katsastaa paikkoja ja koettaa, kuinka kauan voi pysyä -veden alla. Raajarikon piti laskea aika suuresta merimieskellostaan, -että tiedettäisiin sitten myöhemmillä kerroilla milloin hänet piti -vetää ylös, jos liian kauan viipyisi. - -Hän viipyi jotensakin kauan. Veneessä-olijat, jotka näkivät hänen -valkean ruumiinsa katoavan, hapuilivat peloissaan nuoraa; raajarikosta -tuntui kello seisovan, niin hitaasti kulki sekuntiviisari. Hänen täytyi -painaa se korvaansa vasten ja pidättää yskäänsä, voidakseen kuunnella. -Äkkiä pisti Mauno päänsä esiin aivan toisesta paikasta kuin he olivat -odottaneet, hymyilevänä, punaisena ja kiiltävänä, läähättävästi -hengittäen. Kun hän kykeni puhumaan, huusi hän iloisesti ja meluavasti, -kuten uivilla on tapana: - --- Se näytti puhtaalta ja siistiltä, kansi oli tyhjä. Oikein se näytti -kummalliselta, saattoi erottaa kaikki tarkkaan. Oli kuin kaikki olisi -ollut isompaa. Edessäpäin oli touveja, muutamia katkenneita vantteja. -Siellä alla oli jotain, mitä lie ollut. - -Raajarikon katse kiilui ahnaasti, ja kello kilahteli ketjua vasten. - --- Siitä sinun olisi pitänyt ottaa selvä. Se voi olla matka-arkku. -Sinun pitäisi pitää nuora varalla ja panna silmukka sen ympärille. - -Ja tuskin hän malttoi odottaa, kunnes veli jaksoi mennä taas alas. - -Mutta Mauno seisoi hyvätuulisena ja hiljaisena veneessä hengähtääkseen. -Kun hän oli valmis, pisti hän käsivartensa irroitetun nuoran -silmukkaan, otti uuden kiven ja sukelsi. - -Heidän hankettaan valaisi nyt iloisuus, joka valtasi jokaisen. Meri -päilyi vaaleansinisenä, ja hilpeät pikku laineet tanssien lipattivat -rantakallioita vasten. Pienet pilvenhattarat kuvastelivat epäselvästi -karehtivassa pinnassa, ja oli kuin olisi alapuolella ollut samanlainen -keveä, valoisa avaruus. Näköpiirin rajassa uiskentelevat saaret olivat -tuskin kiinteämpää ainesta; ne kimmelsivät sinertävän hopeisina. -Raajarikonkin täytyi huomata, kuinka kaikki oli iloista. Sekava -ajatussarja lensi hänen päänsä läpi, kuinka kaikki nyt näytti toiselta -verraten siihen ympäristöön, missä hän viime kerralla oli ollut, -kun meri ärjyi vaatien hänen henkeänsä, sokeana, viheriänmustana ja -jäisenä. Mutta hänen huomionsa kiintyi kelloon. Kesti kauan. Määrätty -aika oli kulunut. Ehkäpä Mauno siellä askaroitsi arkun ja silmukan -kimpussa. Parasta antaa vielä sekunti aikaa! Nyt sekin kului. Vetäkää -nuorasta! - -Veljet tottelivat, ja nyt syntyi silmänräpäyksen kestävä kamppailu -heidän ja syvyyden välillä; nuorassa kiskoi ja rapisteli. Mauno sukelsi -esiin. Hän oli nyt väsyneempi kuin edellisellä kerralla ja tarttui -innokkaasti veneenreunaan. Kesti hetkisen, ennenkuin hän voi puhua ja -saada takaisin reippaan, uskaliaan äänensävynsä. - --- Olitte vähällä saattaa minut kiipeliin, hän sanoi. Nuora oli -touvisolmun alla. Minun oli muutenkin vaikea saada sitä irti, ja sitten -vielä veditte lisäksi. - -Raajarikkoa ei tämä huvittanut. - --- Sinähän olet nyt ylhäällä, huusi hän. Mutta miksi et ottanut mitään -mukaasi? Matka-arkku... - --- Ei se ollut matka-arkku. - --- Miksi sanoit sitten niin? Mikä se sitten oli? - -Mauno kiipesi veneeseen ja seisoi nyt väristen alastomuudessaan. Hän -piti käsiään ruumiista kaukana katsoen heihin inhoten ja melkein -epäillen. - --- Se oli ruumis, vastasi hän synkästi. Se oli kietoutunut köysiin -ja oli vääntänyt itsensä aivan kieroon. En koskenut siihen, en toden -totta. Kuljin aivan sen ohitse liki sen kasvoja ja silloin, yhtäkkiä -sen näin. - -Hän oli vielä näkevinään ruumiin edessään, irvistelevänä, inhottavana -ja viheliäisenä, pussimaisen paisuneine, sinertävine lihaksineen ja -suurine keltaisine hampaineen. Hän sylkäisi ja puhui teeskennellyn -hilpeällä, reippaalla äänellä. - --- Hauskempaakin voi olla. En ole juuri halukas enää tuohon. Kuinka -monta tahdotte saada käsiinne? Minua paleleekin kovasti, en ikipäivänä -ole tuollaista vettä nähnyt. Jos minun pitää sinne vielä mennä, saatte -antaa minulle ryypyn. - --- Sen toki saanet. Ja he ryyppäsivät kukin vuorostaan. - -Mutta Mauno oli vielä kahden vaiheella, hänen kasvonsa olivat verekkäät -ja punaiset paineesta, silmänvalkuaiset olivat verestävät ja ympärystät -pöhöttyneet kuin yöllisistä hurjasteluista. Hän näytti paljoa -vanhemmalta kuin äsken. - --- Mitä minä siellä teen? sanoi hän. Antaa sen jo olla. - -Raajarikko vallan raivostui näistä estelyistä. - --- Ethän vain pelänne ruumiita, sähisi hän. Sinusta ei ole mihinkään. -Olet minua kurjempi. -- Ja hän sadatteli kohtaloaan, että oli pakotettu -makaamaan avutonna toisten kiusan esineenä. Se naula veti, Mauno pyysi -neuvoa. - --- Sinun pitää katsoa kajuuttaan. Siihen kai kykenet? - --- Kykenisinpä kyllä, jos ei ovi olisi lujasti kiinni. Siltä ainakin -näytti minusta. Se on voinut turvota. - --- Siinä tapauksessa taot sitä kivellä, ennenkuin luovut tuumasta. -Käsitätkö? - -Mauno käsitti. - --- Minä teen niin. Mutta pitäkää varanne, kun vedän nuorasta. - -Ja hän valitsi entistä raskaamman painon, jossa oli terävä särmä. - --- Kun nyt kerran täytyy, sanoi hän vaappuen veneenreunalla ja tähdäten -tullakseen oikeaan paikkaan mahdollisimman kauas edellisestä. Sitten -hän katsoi viivytellen ympärilleen, kuin olisi halunnut ottaa oikein -paljon päivänvaloa mukaansa, hengähti syvään täyttääkseen rintansa ja -molskahti veteen raskaasti ja äkkiä kuin hara. - -Veljistä tuntui melkein kamalalta nähdä hänen valkean ruumiinsa -uppoavan pimeyteen. Vaikka valaistus ei ollut muuttunut, ei vesi -enää ollut niin iloisen näköistä. He aavistivat miltä hänestä mahtoi -näyttää. Kaamea viheriä avaruus, jota myrsky myllertää vaahtopäisten -harjojen välillä, pohja kallioineen, mutineen, kiviröykkiöineen -autiona, kylmänä, ahdistavana, mustat varjot onkaloissaan -- koko -kuollut maailma tuolla alhaalla meren pohjassa. - -Se ei ollutkaan kuollut; yhtäkkiä sieltä kuului kumea, kova pamahdus ja -senjälkeen toinen niin voimakas, että melkein säikähdytti. - -Ennenkuin he ehtivät ajatellakaan, että se johtui kivellä takomisesta -ja että vesi vahvisti äänen suurta, tyhjää laivanrunkoa vastaan, -tapahtui jotain kummallisempaa, pahempaa. Valkeanvihreä ainejoukko -tunkeutui pyörteissä veden pinnasta, työntäytyi sen yläpuolelle -ja aukesi ammottavan suuriksi kuplarenkaiksi, kuin jonkinlaiset -näkymättömät olennot olisivat hengähtäneet viimeisen henkäyksensä. -Se oli ilma, joka oli suljettu syvyyteen uponneen laivan muassa; -jälkeenpäin se huomattiin, ei silloin vielä. Oli kuin kaikki -kuollut, ihmiset, laiva, kaikki minkä vesi oli ottanut elävältä ja -tukahduttanut, sukupolvia kestänyt kauhu ja kylmyys, olisivat pyrkineet -ilmoille ja päivänvaloon ja aavemaisen matalasti päästäneet kuuluviin -huudon. He kuulivat sen myllerryksenä, jonka muodostivat erilaiset -äänet ja sanat, valitukset, kiroukset, tervehdykset kotiin, ja samalla -he tajusivat, että se oli vain särkyvien vesikuplien poreilua, jonka -he kuulivat. Ilmaan levisi jääkylmyys ja inhottavan paha haju, joka -suussakin maistui. - -Kaikki kesti vain jonkun sekunnin, ja tuskallisen valppaasti tarkattiin -veljen merkkiä nuorasta. Se tuli melkein heti niin kiivaana nykäyksenä, -että oli vetää heidät kumoon, mutta he rohkaisivat mielensä ja vetivät. -Ensin se tuntui elottomalta painolta, sitten vauhti auttoi sitä -eteenpäin, niin että se sukelsi esiin itsestään heidän eteensä. - -Se oli Maunon paljas valkea ruumis, mutta liikkeet eivät olleet hänen, -eivätkä kasvotkaan. Ne olivat tuskin elävän kasvot, silmät olivat -lasimaiset ja kaksin verroin isommat kuin tavallisesti, huulet verille -purrut ja leukapielet lukossa, ihon väri oli viirukas sekoitus kalpeata -ja verestävää, joka oli jo jäykistynyt ja mustunut. Hän taisteli -henkensä edestä ehtiäkseen veneeseen, mutta jäsenet eivät ottaneet -totellakseen, pää vaipui kerta toisensa perästä veden alle ja katse -pälyili pelokkaasti taaksepäin. Siellä oli jotain tulossa, niitä oli -kaksikin. Olisi voinut luulla näkevänsä kaksinkertaisesti. Mutta vain -ensi kauhun vallassa; sillä toinen ei ollut valkea ja hänellä oli -vaatteet yllään. Hän oli muuten tuskin ihmisen näköinen muodottomaksi -paisuneena, takkuiset hiukset limassa ja nenä pitkänä valkeana nokkana. -Vesi hänen ympärillään sai paksun, öljymäisen, sateenkaarenvärisen -kiillon, kuin olisi sille valutettu rasvaa. - -Pari silmänräpäystä vain sen pää oli näkyvissä vedenpinnan -rajassa; se kääntyi hitaasti selälleen jonkinlaisessa kaameassa -mukavuudenharrastuksessa, paino veti sitä jaloista alaspäin, ja se -vaipui verkallensa syvyyteen. - -Mauno oli silloin veneen luona; hänet vedettiin ylös, ja hänen -maatessaan jäykkänä tuhdolla oli toisilla aikaa ajatella. - -Se oli luonnollisesti yksi alhaalla olevista ruumiista. Se oli -seurannut pyörteen mukana, kun Mauno vedettiin ylös, tahdottomana, -tottelevaisena joka liikkeelle kuten ainakin esineet, joilla on -suunnilleen sama paino kuin vedellä. Se ei olisi pelästyttänyt ketään, -ellei se olisi tullut niin äkkiarvaamatta, ja nyt oltiin jo valmiit -hymyilyyn. Mutta edellinen ilmiö kaikessa selittämättömyydessään -liittyneenä jälkimäiseen teki kaiken taas kammottavaksi. - -Mauno tointui hitaasti ja loi silmänsä kohden taivaan sineä; hän makasi -liikkumatonna selällään tuijottaen siihen. Hän ei tahtonut siinä -vastata kysymyksiin, vaan vasta maalla, ja kun hän nousi veneestä, piti -hän silmänsä suljettuina, kuin ei olisi tahtonut nähdä vilahdustakaan -merestä. Hän katsoi puhuessaan kallioon väistäen muiden katseita. - --- Ei mikään ollut entisen kaltaista. Kun sukelsin, oli pimeämpää -kuin ennen, mutta minä näin paljon kauemmaksi. -- Ja muisto sai hänet -vapisemaan. -- Ahdisti kovin rintaa. En luullut pääseväni pohjaan. - -Raajarikko tahtoi nopeasti päästä asiaan. - --- Sinäkö kolkutit? kysyi hän. - --- Minun täytyi. Lukko oli kiinni. Se kuului hyvin kovalta aivan pääni -vieressä. Vihdoin sain oven auki. Sitten... Enkö saa lopettaa? - --- Tyhmyyksiä! Kuinka se toinen piru tuli mukaan? Oliko se siellä -sisällä? - --- Kun sain oven raolleen, löi ilma vastaani ja ovi riuhtautui -käsistäni. Jokin veti minua alaspäin, korvissa suhisi, kaikki oli -yhtenä pyörteenä. Samassa hyökkäsi se kimppuuni, kädet kurkkuani -tavoitellen. En nähnyt sitä alussa, en tiennyt mistään mitään, minun -piti tarttua siihen pitääkseni sitä loitolla, se oli liukas, kylmä. -Kauheaa se oli. Se irvisteli minulle, tahtoi purra, ja minä taistelin -sitä vastaan. Näytti siltä kuin... - --- Äh, sehän oli kuollut eikä voinut hievahtaakaan. - --- Niin sinä luulet. Taidat tietää sen paremmin. Se kaatoi minut -kumoon, luulin kaiken olevan lopussa. Tahdoin huutaa, mutta muistin, -että silloin menisi henkeni. Se nousisi ilmoille pienenä kuplana. En -sitä voinutkaan, kaikki oli lukossa. Mutta kiskoin nuorasta ja niin -tulin ylös. - -Raajarikko harkitsi hitaasti kuulemaansa. -- Se oli kapteeni, sanoi -hän, se on selvä. Hän oli juossut hakemaan rahoja ja jäi sinne. Näitkö -niitä? - -Mauno ajatteli ja värisi. -- Minä näin paljon, minä, vastasi hän. Minä -näin paljon, minä. -- Mutta oli kuin ei hän olisi löytänyt sanoja sitä -tulkitsemaan. - --- Nyt sinä löydät ne helposti, vai mitä. Tiedät mihin sinun on -mentävä. Kaikki käy kuin tanssi. - -Tämä oli jo toisista veljistäkin liikaa, ja he häpesivät hänen -puolestaan. Mutta he ihmettelivät kuitenkin vaikutusta, jonka hänen -sanansa saivat aikaan Maunossa. Ensin tämä ei niitä käsittänyt, vaan -seisoi hiljaa katsellen maahan ja pudistellen päätään saadakseen veden -korvistaan ja kuullakseen oikein. Jokin kasvoi hänessä, hän hengitti -kiivaasti. - --- Tarkoitatko, että menisin sinne uudestaan, sanoi hän, pureskellen -sanoja kuin ne olisivat sisältäneet jotain tavatonta, -- sinne -takaisin, tuonne alas? - -Raajarikko katsoi kelloon, joka kilahteli hänen vapisevassa kädessään; -hän oli niin innostunut tarkkaamaan aikaa, että joka sekunti tuntui -tappiolta. - --- Tietysti, sanoi hän, mitä varten olisimme muuten tänne tulleet. -Joudu matkaan! - -Silloin tuli Mauno katsahtaneeksi häneen ja näki hänen vääristyneen -ruumiinsa auringonpaisteessa, lähellä itseään. Oli kuin hän ei olisi -koskaan ennen ollut sitä nähnyt, ja hän tuijotti kauhistuneena vaanivaa -kovaa irvistystä ja koko tuota aavemaista olentoa. Samassa välähti -hurjuus hänen silmistään, ja hän päästi kirkunan. - -Siitä ei syntynyt yhtenäistä puhetta, siihen hän ei pystynyt -raivossaan, joka heti sai mielettömyyden voiman. Kaikki -mielenliikutukset, jotka hän oli kokenut tuon niin lyhyen ajan -kuluessa, olivat kuluttaneet sitä lankaa, joka pitää koossa aistimukset -ja ajatukset ja jota me sanomme terveeksi järjeksi, ja nyt se katkesi. -Vieressä olevat kaksi veljeä saattoivat vain muutamista katkonaisista -sanoista arvata hänen kuvitelmansa ja vasta jälkeenpäin, sillä nyt he -saivat kylliksi tekemistä. - -Hän tahtoi hyökätä raajarikon kimppuun ja työntää hänet mereen, hän -sekoitti hänet jumala tiesi minkälaisiin yhteyksiin kuolleen kanssa, -jota vastaan hän oli vedessä taistellut ja joka oli ollut vähällä -voittaa hänet. Täällä maalla hän tahtoi kostaa, syvyyden piti saada -omansa takaisin ja pitää se. Jähmetys, pimeys, viha eläviä vastaan piti -ajaa sinne, mistä se oli kotoisin. - -Kirkkaassa päivänvalossa sukeutui tässä näytelmä, niin kamala, -käsittämätön ja ihmeellinen, että äkkinäinen katsoja ei olisi uskonut -sitä todelliseksi, vaan luullut näkevänsä hullua, kauhistavaa unta. -Siltä tuntui niistä osanottajistakin, joilla oli järki tallella. - -Mielipuolen voimat olivat kasvaneet kaksinkertaisiksi, hänen paljas, -märkä ruumiinsa luiskahteli käsistä, ja kallio oli liukas. Hänen -jalkainsa juuressa oleva avuton raukka oli vähällä saada hengellään -maksaa ahneutensa, hän ryömi kallion reunalla ja ulvoi ja rukoili -puolestaan äänellä, joka tuskin oli inhimillisempi kuin hänen riehuvan -veljensä inhoa ja vihaa ilmaisevat huudot. Hyökkääjän alastomuus ja -mielettömän hurjat liikkeet muistuttivat eläintä, ja oli hirveätä nähdä -hänen tallaavan jaloillaan tuota raihnaista miehen jäännöstä. Molemmat -toiset veljet olivat, hämmästyksissään noiden kahden muuttuneista, -käsittämättömistä olennoista, vähällä antaa kaiken mennä menojaan, -mutta valitus piti heidän sääliään hereillä. Heidän ei olisi onnistunut -tehdä mitään, jolleivät olisi huomanneet nuoraa, joka vielä riippui -Maunon käsivarressa. Siihen he saivat hänet takertumaan ja kiedotuksi. - -Hän ei sitten enää ollut niin hurjistunut, kun sai olla katsomatta -merelle ja veljeensä. Hänet raahattiin metsään, ja siellä hän -vähitellen rauhoittui. Mutta kauan kesti puhutella, ennenkuin saatiin -hänelle vaatteet päälle, sillä mielipuolen kuume ja pelko kaikkea -painoa vastaan ahdisti häntä jo. Hänet piti viedä kotiin maanteitse. -Se kävi hyvin, ja kun hän oli saatu vuoteeseen, vaipui hän tainnoksiin -kovassa kuumeessa. - -Terveytensä hän sai takaisin, mutta pahemmin kävi ymmärryksen. Usein -se oli palaamaisillaan, mutta silloin ajatukset taas takertuivat. -Hän muisti selvästi ja tarkkaan kaiken, mitä oli kokenut laivahylyn -luona, ja hän puhui siitä jokaiselle, jonka tapasi, mietiskeli sitä -ja vaipui siihen lapsenomaisella kauhulla. Hänellä näytti olevan -sellainen käsitys, että hänen jalkainsa alla oleva maa oli ohut ja -hauras kuin jää, joka voi milloin tahansa murtua avaten pohjattoman -kauhujen kuilun. Menneensyksyinen omantunnon haavakin aukeni ja syöpyi -suuremmaksi; hän luuli olevansa ikuisesti kadotettu sentähden, että oli -laiminlyönyt auttamisen. Kun hän vaipui tylsyyden tilaan, tuotti se -hänelle itselleen samoinkuin muillekin lievitystä. - -Veljeään hän ei ollenkaan kärsinyt näkyvissään, mutta kun tämä pian -kuoli, ei se tuottanut hänelle parannusta. Meri oli jäljellä, ja -hän pelkäsi sitä kuin kavalaa eläintä tai pimeyttä. Hän kuljeskeli -vaaratonna, toisten auttamana, jotka eivät paljoa enempää ymmärtäneet, -haparoivin, varovin askelin kuin yönvanhalla jäällä keinuvin liikkein -kuin olisi siten tahtonut tehdä painonsa niin pieneksi kuin suinkin. -Kun hän näki vilahdukseltakin vettä, kääntyi hän äkkiä, mutta katsahti -siihen kuitenkin salaa kuin johonkin persoonallisesti elävään, -salaperäiseen olentoon, joka hurjana ja kavalana vihaa ja pettää -ihmisiä. Vaikka vedenpinta olisi päilynyt auringossa kuinka valoisana -ja huolettomasti hymyillen, näki hän siitä aina tuijottavan myrskyn -vaaleanvihreän silmän ja kaiken sen, mikä piilee sen syvyydessä -tuntematonna, ihmismitan voittavana, ihmisajatuksen yli käyvänä. Niin -sai hän elää saarellaan kuolemaansa saakka. - - - - -Sanaton. - - -I - -Kylä sijaitsi vuorien keskellä juuri siinä kohden, missä tunturiseutu -astui viimeisen porrasaskeleen laajalle, matalalle rannikkoseudulle. -Siihen aikaan oli metsä korkeampaa ja tiheämpää kuin nyt ja ulottui -kaikkialle, missä puitten kasvua eivät vesistöt valtavine syys- -ja kevättulvineen ehkäisseet eivätkä rakennelleet patoja tulvan -tuomisista, jotka sitten kasvoivat harmaata pajupehkoa. Mutta siinä -oli joki, jonka avaraan alhoon ihmiset jo varhain olivat asettuneet -asumaan. He olivat ojittaneet niityt ja kyntäneet parhaimmat pelloksi, -iskeneet kirveen ja tulen jättipuiden juureen ja suku suvulta -laajentaneet aluettaan. Siinä se nyt lepäsi helottaen etelä-auringon -valossa, ei ylen rehevänä, mutta varsin hyvänä ja ystävällisenä -vuoren rinteillä sijaitsevien punaisten talojen alapuolella. Kapeat -peltosarat vivahtelevine laihoineen liittyivät toisiinsa muodostaen -juovitetun ja ruudutetun peitteen, jonka kudonnan keveyttä ja hienoutta -alkukesällä ei mikään kyennyt voittamaan. Yksinpä suoniittyjen pienet -ladotkin loistivat silloin hopeanharmaina muistuttaen hajallaan olevaa, -lepäävää laumaa. Maa oli kuitenkin savista ja vaati jokseenkin kovan -työn hoitoonsa. Se aaltoili vielä eikä ollut saavuttanut tasangon -rauhaa, se nousi ja laski kuin leveän ja voimakkaan rinnan jähmettyneet -hengenvedot. - -Heti yläpuolella muodosti joki kokoonpuristuessaan viimeisen putouksen, -joka ärjyi lannistumatta kesät talvet. Pakkasessa kohosi siitä valkea -usva, joka vyöryi virran mukana peittäen rannat jääkuoreen ennen -varsinaisen lumen tuloa. Lapset juoksivat sumuun ja huutelivat nauraen -toisiaan, vavahtivat äkkiä ja nauroivat hilpeästi ulos tul tultuaan ja -tavatessaan taas toisensa, posket kylmän raikastamina, mutta hiukset -kuin iän harmentamina. Alempana joki jäätyi, mutta jää ei koskaan ollut -täysin luotettavaa syvyyden alati levottomien, pyörteisten voimien -tähden. Usein tapahtui, että joku hukkui siihen, mutta ruumista piti -keväällä etsiä paljon alempaa. Käsivarret olivat usein ojennettuina -pään yläpuolelle aivan kuin viimeisen huudon hakiessa kotia ja -ystäviä; ne olivat jähmettyneet siihen asentoon suonenvedontapaisesti -yrittäessään tarrata kaikkeen, mikä oli rakasta ja turvallista. Arkku -oli tehtävä hyvin pitkäksi, ja se näytti kamalalta ja uhkaavalta; hauta -piti tehdä suuri. Lapsista tuntui, että sieltä voisi kuulua huutoja, -kun aurinko ja lämpö tulevat ja irroittavat kaiken sidotun. - -Vuoret päättyivät jyrkin, hyvin korkein kallioseinämin. Ylinnä -oli metsä, ja koska oli vaikeata kuljettaa puuta sieltä ehyenä, -taikka vain kiivetäkin sinne, sai se seisoa paikallaan ja kasvaa -ja kaatua villinä ja koskemattomana. Jättihongat muuttuivat -luuvalkeiksi puu-luurangoiksi, joissa kotkat pesivät tapansa mukaan, -kuusenlatvojen muodostaman kovan, okaisen ääriviivan yläpuolella. -Kun kaikki oli verhottuna valkeaan, säteili ja paloi koko tienoo -aamu- ja ilta-auringossa taivaan viheriää lasia vasten kuin jääkukat -ikkunaruudussa, ainoastaan paljon suurempana kooltaan etäisyydestä -huolimatta. Kaikki oli jäykkää, suurta ja kummallista kuin unesta -mieleen jääneessä maassa, siellä tapahtuneitten ihmeellisten kokemusten -häivyttyä muistosta. - -Vuodet läpeensä tarttuivat kalliot joka ääneen, joka syntyi niiden -keskessä, ja leikkivät palloa kaiuilla, kunnes ne kuolivat ihmiskorvan -kuulemilta. Kun paimentyttö huuteli karjaa kotiin kaikilla hyväilevältä -sointuvilla nimillä, silloin syvältä kivestä kaikui sama ääni, ja -oli kuin satukansa olisi siellä sisällä myöskin koonnut laumojaan, -suurempia, rikkaampia ja koreampia kuin mitä ihmisillä oli. Tai kuin -he pilkalla olisivat matkineet onttoja ja köyhiä ääniä, tai vihassa ja -vahingonhalussa tahtoneet houkutella luokseen toisten omaisuutta. Näin -erilaiselta se voi kuulostaa hetken ja tunnelman mukaan. - -Kun rekien kulkuset soivat äänekkäästi pakkasessa joelle vievällä -tiellä ja äkkiä katosivat mutkauksessa, silloin kuulosti -jäljellejääneistä, kuin ne olisivat suoraan menneet vuoreen ja -laulaneet edelleen sen sisällä kiemurtelevilla poluilla, jotka olivat -lukitut kuolevaisilta ja mistä ei kuitenkaan yksikään ollut koskaan -palannut takaisin. - -Kaikki suljettu ja salaperäinen, vuosisadasta vuosisataan ahdistettu -ja unohdettu, se tuli seudun asukkaille tunteen taustaksi. Ääniin -tuli syvä, verhottu sointu, joka jäi korvaan soimaan. Lujien kulmien -varjostamat silmät katsoivat miettiväisinä eteensä vakavassa ja -ikäänkuin juhlallisessa rauhassa arkipäivän yksinkertaisimmissakin -askareissa. Huulet olivat lujasti suljetut, ja vaikeneva näytti -kuuntelevan sisäänpäin. - -Siellä kasvoi voimakasta kansaa, tottunutta hillitsemään itseään, mutta -kuuroa sielunsa liikkeille, hiljaista toimessaan, hiljaisempaa ilossaan. - - -II. - -Kerran kuoli siellä mies, ja koska perheen hyvinvointi oli jo ennestään -järkytetty useitten onnettomuustapausten johdosta, täytyi lasten -lähteä kotoansa vieraaseen palvelukseen. Vanhimman tyttären nimi oli -Ingert; hän ei ollut vielä täyskasvuinen, mutta hänestä näytti tulevan -suuri ja voimakas ja kauniskin. Hän tuli erääseen naapuritaloon, jonka -isäntä oli nuori ja naimaton ja jolla oli äitinsä talossaan. Se oli -arvossapidetty, hyvä ja rikas pesä, ja hänen oli siellä hyvä olla. Hän -sai yhä enemmän ja enemmän toimia huostaansa sitä mukaa kuin voimat -ja ymmärrys kasvoivat. Silloin hänen luonteensa muuttui iloisemmaksi, -kun hän tunsi olevansa hyödyksi, muutoin häntä vaivasi tieto siitä, -että oli vajonnut omistavien luokasta ja nyt oli toisten käskettävänä. -Vaikeinta oli olla kotiseudulla siinä asemassa, sillä ne, jotka hänet -näkivät, saattoivat ajatella samaa kuin hän, ja hänen oli torjuminen -luotaan heidän aavistettu säälinsä. - -Vihdoin rupesivat nuoret pitämään toisistaan. He eivät sitä osoittaneet -sanoin eivätkä ilmein, päinvastoin tulivat he vieraammiksi ja melkein -tylyiksi käytökseltään. Kumpikin säilytti omaansa jonkinlaisella -pelolla, joka tuli aremmaksi ja ylpeämmäksi tunteen heissä yhä -kasvaessa. Miksi niin piti olla, sitä he eivät ajatuksissaan -selvittäneet, yhtä vähän kuin miksi pilven varjo toi tuulta ja kylmää -mukanaan; siinä ei auttanut muu kuin kietoa vaate tiukemmin ympärille. -Jos he tutkivat sydäntään, tuntui heistä, että rakkautta, joka olisi -yhtä syvä ja voimakas kuin heidän omansa, tuskin voi olla olemassakaan, -se oli yhtä mahdotonta kuin että myrskytuuli voisi puhaltaa kahdelta -eri taholta. Tuntiessaan oman arvottomuutensa tuli kumpikin siihen -havaintoon, että häntä ei toinen voinut pitää yhtä arvokkaana kuin -hän itse piti toista, eikä kumpikaan tahtonut tyytyä vastaamaan -valheella rehelliseen huutoon. Tytöstä oli myös köyhyytensä esteenä -avioliittoajatukselle. - -Muutoin he olivat kyllin onnellisia saadessaan elää toistensa rinnalla -ja antaessaan työn täyttää tunnonrauhalla päivän. Pitkään aikaan heidän -mieleensä ei johtunut edes pyytää enempää. Mies ei olisi tahtonutkaan -tehdä äitinsä mieltä vastaan, sillä tämä ei ollenkaan tahtonut miniää -taloon. Hänellä oli syöpähaava rinnassa, joten hänellä ei ollut -pitkälti elon aikaa. Sen tahtoi hän elää rauhassa ja tuntea tahtonsa -vallitsevan voimakkaana ja lujana, kunnes hetki oli käsissä, jolloin -sen tuli kääntyä pois ja särkyä. Hän katsoi elämään synkästi, mutta -rohkeasti eikä tahtonut verhota sitä ilon valepukuun. Se sai leikkien -kulkea edelleen tapansa mukaan, sitten kun hän itse oli kätkössä, mutta -nyt hän tahtoi olla hymyilemättä ja suutaan vääntämättä, koska selvästi -tiesi, minkä arvoista se oli. Hän piti paljon Ingertistä juuri tämän -hiljaisuuden tähden, jonka hän luuli sisältävän samaa kylmyyttä kuin -hänen omansakin, ja hän oli ystävällisempi hänelle kuin muille, syystä -että ei saanut tarpeetonta tuttavallisuutta vastaukseksi. Niin kului -aika, kunnes äiti kuoli. - -Nyt tiesi mies, Gabriel oli hänen nimensä, että jos hän ollenkaan -puhuisi, pitäisi sen olla kuolemantapauksesta aiheutuneiden muutosten -yhteydessä. Mutta se oli vastaista hänen sopivaisuudentunteelleen, -hänestä tuntui kiittämättömältä heti sellaisen tappion jälkeen täyttää -aukko ja kääntää suru iloksi. Äiti oli ottanut suuren sijan ja -jättänyt jälkeensä voimakkaan ja juhlallisen muiston; yksin huoneessa -vallitsevan ilman ihmeellinen kylmyys tuntui henkivän puhtautta ja -hiljaisuutta, jota ei ollut rikottava. Poistunut oli vielä heidän -keskellään, ja hänen haamuaan ei pitänyt pelottaa pois ja sulkea ulos -pimeyteen, ikkunasta katsomaan toisten iloa. - -Se, minkä hän sai ja mitä hänen tuli tehdä oli: puhutella Ingertiä ja -kysyä, tahtoiko hän jäädä kuitenkin taloon, vaikka hän nyt oli yksin, -ja tarttua siihen peräsimen osaan, jonka vainaja oli jättänyt. Aika sai -sitten rauhassa tuoda mukanaan sen, mikä oli tapahtuva, jos yleensä -jotain oli tapahtuva. - -Mutta kun Gabriel kysyi häneltä, ääni hillittynä ja määräperäisin -sanoin, ei hän voinutkaan hallita katsettaan. Se hymyili ja hyväili -tulevaisuuden mahdollisuutta; siihen syttyi loiste heidän seisoessaan -eteisenportailla, silmäillen maaliskuun illassa hämärtyvää maisemaa ja -kevätvalon leikkiä lumella. Ja Ingert näki loisteen. - -Ja Ingert oli hyvin ylpeä, ja hänen ajatuksensa oli nopsa ja terävä. - -Hän ei ole koskaan ennen katsonut minuun noin, ajatteli hän, olen -kaunis hänen mielestään, hän tietää, että olen köyhä, ja tahtoo minua -jäämään tänne yksin kanssaan. Jos hän olisi ajatellut pitemmälle, -tarkoittanut jotain enempää, olisi hän nyt sen sanonut. Jos jäisin, -voisi siitä koitua minulle häpeää, sillä en voisi mitään kieltää, -jos hän oikein pyytäisi. Vaikkapa hän vain teeskentelisi rakkautta. -Tiedänhän, mitä miehelle voisi pälkähtää päähän, jos asuisimme täällä -turvallisesti ja tottuneina yksinäisyyteen. - -Ja juuri siksi, että hän itse rakasti niin suuresti, tarttui hän -kovemmin ja ankarammin sydämeensä. Hän tiesi kyllä, että jos niin -olisi tapahtunut, olisi se kunnon miehen puolelta, kuten Gabriel -oli, johtanut avioliittoon. Taikka, jos hän pitäisi varansa, voisi -hän houkutella tämän siihen kunniallisella tavalla, huolimatta -köyhyydestään. Mutta pienintäkään viekkautta tai rumaa keinoa käyttäen -ei hän tahtonut saavuttaa onneaan, jos sitä sanaa ollenkaan sopi -käyttää, ei Gabrielin suhteen, vaikka hän muihin nähden saattoi katsoa -sellaista yhtä ennakkoluulottomalta kannalta, kuin oli tavallista hänen -piirissään. Nyt tarvitaan rohkeutta, ajatteli hän, ja samassa oli -hänellä sitä yllin kyllin ja hän pysyi lujana päätöksessään. - -Ei, sanoi hän, ei hän tahtonut. - -Ja Gabrielin silmissä loiste sammui. Hänkin kävi tilille rakkautensa -kanssa ja tarttui siihen kovasti ja vakavasti. - -Hän ei vastaa rakkauteeni, ajatteli hän. En sitä koskaan ollut -toivonutkaan. Ainoastaan että ehkä joskus... Mutta niin ei pitänyt -käymän. Hän on oikeassa; jos hän niin tuntee, on parasta heti erota. - -Ja täten oli hänelle vielä mahdottomampaa kuin ennen antaa edes -vilahdukseltakaan nähdä, mitä hän oli tarkoittanut. Heidän -hyvästijättönsä oli lyhyt, mutta ystävällinen. Hyvänä isäntänä ja -hyvänä palvelijana he erosivat, mutta raskaat olivat heidän askeleensa -toistensa luota. - - -III. - -Ingert ei tahtonut jäädä paikkakunnalle. Oli mahdotonta elää siellä, -ajan pitkään yhä enemmän etääntyen hänestä, nähdä hänen ottavan vaimon, -tanssia hänen häissään, kohdata hänen lapsiaan. Jos taas sattuma -veisi heidät yhteen, uhkasi vaara uudestaan, sillä nyt, paremmin kuin -koskaan, Ingert tiesi olevansa olemassa vain Gabrielia varten. Hän meni -pois hakemaan uutta palveluspaikkaa, alemmaksi jokivartta ja sieltä -etemmä etelään, tasankomaalle. - -Hän sai paikan erään talonpojan luona, jonka nimi oli Nils. Tällä oli -hallussaan paljon maata ja väkeä, ja hän oli kaikkien arvossapitämä ja -hyvä, vakava mies. Vähän aikaa oli hän ollut leskenä, ja hänellä oli -pieni poika. - -Hän kiintyi vieraaseen tyttöön, joka toimitti hiljaa ja arvokkaasti -askareensa ja ehti siten enemmän kuin muut iloisuudellaan. Hän näytti -kuuluvan eri piiriin kuin kanssapalvelijat, tahtomattaan pysyttäytyen -heistä erillään. Tällaiseksi hänet teki, lukuunottamatta luonnon -antamia taipumuksia ja hiukan surunvoittoista muistoa erilaisesta -syntyperästä, rakkaus ja kaipuu jätettyyn. - -Jos hänellä olisi ollut samat tunteet kuin minulla, ajatteli tyttö, -olisi hän jo seurannut minua ja noutanut minut pois. Nyt olisin heti -suostunut. Olenhan minä alati siellä, vaikka täällä näytän elävän. -Joka yö minun täytyy sinne siirtyä, vaikka en sitten muista, mitä olen -nähnyt. Hänen äänensä kuulen valveellakin omituisine sointuineen, joka -siellä liittyy joka ääneen. En olisi niin väsynyt, jos todellisuudessa -saisin kuluttaa jalkani sinne vievillä poluilla. Hyvä on, ettei häntä -sattuma saata likelle, sillä silloin olisi arpani heitetty. Näin ei voi -elämäni jatkua; minun täytyy, täytyy unhottaa. - -Kun isäntä jonkun ajan kuluttua kysyi Ingertiltä, tahtoiko tämä tulla -hänen vaimokseen, kalpeni hän sen sijaan että olisi punastunut. - -Kohtalo niin tahtoo, ajatteli hän. Se on hyvä ja vakava minulle, ja jos -se taivuttaa minun päätäni niin, että tekee kipeää, tapahtuu tämä siinä -tarkoituksessa, että näkisin pelastukseni. Velvollisuudessa olen tähän -asti löytänyt leponi, vaikka se olikin niukka ja helposti häiriytyvä. -Jos nyt omistan sen suurempana ja juhlallisempana, tiedän sen antavan -vielä enemmän, vaikkakin se maksaa enemmän. Silloin minun täytyy -pakottaa ajatukseni ja sydämeni; sisintä sopukkaa myöten on minusta -tuleva sellainen kuin pitääkin. Miehellä, joka tarjoo minulle kättään, -on aina ollut minusta korkeat ajatukset. Hän ei ole pyytänyt enempää -kuin mitä hänelle voin antaa -- elämäni on hän saapa. Tuo toinen -minussa kuolkoon. Se on pysyvä minusta kaukana, ja tie sinne sulkeutuu -vihdoinkin. - -Ja Ingert myöntyi tarjoukseen ja hänestä tuli määräajan kuluttua Niisin -vaimo. Hän pysyi entisen kaltaisena, yhtä vakavana ja yhtä hiljaisena. -Monet luulivat hänen ylpeilevän asemastaan, mutta kun se soveltui hyvin -hänen arvokkaaseen, nuoreen olentoonsa, kunnioitettiin häntä yhtä -paljon siitä huolimatta. - -Vasta kuukausien kuluttua saapui sanoma tästä lngertin kotipitäjään. -Gabriel oli koko ajan ollut levoton ja rauhaton kenenkään tietämättä -syytä siihen. Hänen luonteensa mukaista ei ollut istua murehtimaan -kadotettua onnea. Eikä kansakaan sillä tavoin käsittänyt elämää. -Vaadittiin paljon itseltään, ja jos se ei riittänyt antamaan rauhaa, -vaadittiin enemmän ja pakottauduttiin eteenpäin. Niin Gabrielkin teki. - -Saadakseen jotain täytettä talvitöistä runsaasti ylijäävälle ajalle -rupesi hän rakentamaan lisää taloonsa, vaikka se oli hänelle jo -tarpeeksi tilava. Tuollainen hyödytön ylellisyys oli siellä silloin, -samoin kuin nytkin, tavallista, ja jos jotkut ihmettelivät, miksi hän -yksinäisyydessään niin teki, päätyivät he arveluun, että hänestä tuntui -vaikealta asua samassa talossa, johon äidin muistot olivat liittyneet. -Itse hän antoi sen selityksen käydä omastaan. Vastahakoisesti otti hän -vastaan apua ja yksin haki hän puut metsästä. Siellä kuuli hän jokaisen -pakkasilmassa terävöityneen kirveeniskun, joka sattui jäätyneeseen -puunrunkoon, kajahtavan takaisin syvältä vuoresta ja vetoreen ketjujen -ratisevan sen sisässä. Silloin oli kuin olisi hänen rakennuksensa -keralla kasvanut toinen hanke, salassa ihmisten silmiltä, yhtä -salaperäisenä ja tuntematonna tarkoitukseltaan kuin hänen omansakin, -mutta suurempana ja valtavampana kuten kaikki, mikä on tulevaisuuden -porttien takana. - -Väliin hän tuumi: Olen antanut onnen mennä luotani ja nyt rakennan -sille jotain, joka aina on pysyvä tyhjänä. Tahdon kuitenkin tehdä sen -valmiiksi. Mitä ne siellä vuoressa rakentavat? Onko niiden kohtalo sama -kuin meidän? Mutta mitä tiedän omastanikaan? Ehkä voi joskus käydä -niin, että talo ei jääkään tyhjäksi, ehkä hän tuntee samoin kuin minä. -Silloin tulee hän takaisin, ja silloin loistaa tupa häntä vastaan ja -sanoo, ettei hän ole poistunut ajatuksistani. Joutuin eteenpäin siis! -Kävipä miten tahansa, on hyvä tehdä työtä väsyksiin asti ja nukkua -rauhassa. Hän oli ennättänyt saada valmiiksi katon ja huoneet, valkeat -ja kajahtelevat tyhjyydessään. - -Silloin tiesi sanoma kertoa, mitä oli tapahtunut. Nyt oli hänen -mahdotonta kauempaa rakentaa, ja aika kävi raskaaksi. - -En voi jäädä tänne, sanoi hän. Täällä ei ole mitään ajateltavaa enää, -ei mitään askaroimista. Hän ei minusta välittänyt, hän ei voi enää -tulla takaisin. Nyt vasta Gabriel ymmärsi häntä varten rakentaneensa -ja että koko hänen toimintaansa oli vahva toivo kannattanut. Hän takoi -lukon ja asetti sen ovelle, eikä hänellä sitten ollut mitään, mikä -häntä olisi kiinnittänyt sille paikalle. - -Minä menen hänen luokseen, ajatteli hän. Se lienee hänelle -samantekevää, sillä hänellä ei voi olla pienintäkään aavistusta -minusta ja minun tunteistani. Minä sanon, että olen köyhtynyt ja että -minun pitää mennä palvelukseen, kuten hänen ennen. Silloin hän antaa -minulle paikan, jos mahdollista, sillä ystävinähän erosimme. Ennen olin -onnellinen, kun sain vain olla hänen läheisyydessään. Yhtä hyvin voin -nyt olla, koska hän silloin oli yhtä kaukana minusta. Tai voin tulla -onnettomaksi -- samantekevä, kunhan saan olla siellä missä hänkin. - -Ja hän jätti talonsa muiden huostaan, sanoi tahtovansa nähdä vähän -maailmaa ja katosi. Ei kukaan tiennyt minne tai miksi, mutta hänen -selityksensä sai käydä täydestä. Sellaista oli ennenkin tapahtunut, -että ihmiset äkillisestä väsymyksestä ja vaihtelunhalusta olivat -jättäneet halpa-arvoisena kaiken, mitä heillä oli, kokeakseen sitä, -mitä eivät tunteneet ja mikä siitä syystä tuntui elämisen arvoiselta. - - -IV. - -Eräänä aamuna tuli outo mies hakemaan työtä Nilsiltä, joka työskenteli -metsässä. - -Seisoessaan lumessa, vapaana ja luontevana muutellen asentoa, katsoi -hän talonpoikaa tutkivasti ja syvästi silmiin, ennenkuin esitti -asiansa. Oli kuin hän olisi tahtonut punnita hänet ja katsoa, mitä hän -oli miehiään, ennenkuin pyysi mitään. Siitä Nils piti, sillä hän tunsi -arvonsa, ja vaati sitä muiltakin. - -Työtä oli saatavissa ja hän sai heti koettaa mihin kykeni. Ei kukaan -riittänyt hänelle voimissa ja taitavuudessa, ja Nils päätti ottaa -hänet rengiksi kysyttyään ensin hänen elämäntarinaansa ja saatuaan -tyydyttävät vastaukset sekä yhtä hyvät vaikutelmat hänen olennostaan. -Mies otti osaa työväen ateriaan ja meni heidän kanssaan illalla kotiin. - -Ingert seisoi lieden äärellä ja näki heidän tulevan sisään, hiljaisessa -rivissä, pitkin, metsänkulusta pehmein askelin, kirveet käsissä. Ensin -hänen miehensä, sitten muut ikäjärjestyksessä, ja viimeksi, kun ovi -juuri oli sulkeutumaisillaan, tuli vieras. - -Ingert kalpeni, hänen katseensa sivuutti niin nopeasti vieraan, että -näytti kuin hän ei olisi tätä huomannutkaan. Hän seisoi liikkumatonna -hilliten vavistuksensa, toisten ääneti asetellessa työkaluja -paikoilleen ja käydessä kehään tulen ympärille. - -Nyt oli Gabriel aikonut näyttää hämmästyneeltä, mennä tervehtimään -Ingertiä tarkasti harkituin elein ja sanoa hänelle, kuinka kummallista -hänestä oli tavata hänet täällä. Tämän kysymykseen olisi hän -vastannut kertomuksella, jonka oli opetellut. Ingert olisi osoittanut -myötätuntoisuutta puolittain vieraasti, hiukan nyreästikin, koska -hänen asemansa Gabrielin suhteen oli niin omituisesti vaihtunut, mutta -olisi kuitenkin ollut suloista ottaa se vastaan ja kuulla taas hänen -ääntään. Mutta hän yksin näki Ingertin katseen, hänen vavistuksensa ja -kalpeutensa punaisessa valaistuksessa, jokin kouristi äkkiä kovasti -ja ylivoimaisen lujasti hänen sydäntänsä ja tukahdutti jokaisen -äännähdyksen. Kaikkein vähimmin olisi hänelle ollut mahdollista sallia -ensi sanansa, ensi liikkeensä Ingertin edessä olla valheen. Sitä hän ei -ollut ennakolta harkinnut. - --- Olen tuonut muassani miehen metsästä, kuten näet, sanoi Nils. - -Ingert ei kuitenkaan katsonut häneen. Hän katsoi hänen takanaan ja -päällään liehuvaan varjoon ja värisi ajatellessaan kohta saavansa -kuulla hänen äänensä. Nyt siitä oli jo kauan, kun se oli kaikunut -hänen unelmissaan, mutta kuten niissä ennen, oli se vielä nytkin oleva -menneisyyden kajahtelevan ilman ympäröimä. - --- Niin näkyy, vastasi hän ainoastaan. - --- Aion pitää hänet täällä, jatkoi isäntä, koska paikka on vapaa ja hän -hakee palvelusta. Saat pitää huolen siitä, että hän saa mitä tarvitsee. - -Kun asia oli niin yksinkertainen laatuaan, ei hän huolinut edes ottaa -selkoa mitä mieltä Ingert oli siitä. Se koski isännän aluetta, ja lyhyt -tiedonanto riitti. Jos hän olisi kiinnittänyt huomionsa Ingertiin, -olisi hän hämmästynyt. - -Ingert tuli kaksin verroin kalpeammaksi ja aikoi painaa sydäntään, -ikäänkuin olisi jokin siihen pistänyt. Mutta käsi ei kohdannut rintaa, -sillä hän pakotti sen pysymään alallaan. Siinä tapahtui taistelu -katkonaisin nytkäyksin. Hän hillitsi myöskin äänensä värähdykset, kun -vastasi, mutta vastaus oli yksitoikkoinen ja lyhyt: - --- Vai niin! Sen teen! - -Nils ei huomannut mitään, ollen väsynyt ja epäluuloton. Toiset -ajattelivat: Hän ei ole tyytyväinen, kun asia tuli niin äkkiä. Ehkä -hän panee pahakseen, kun isäntä yksin päättää asian. Tahtoa hänellä on -kyllä! Mutta heistä ei se seikka ollut erityisen merkillinen. - -Gabriel seisoi paikallaan häiritsemättä, kenenkään kiinnittämättä -häneen huomiota. Hän katsoi katsomistaan, kun Ingert taas kääntyi -tuleen päin ja sen liekki leimahti korkealle sytykkeestä, jonka hän -heitti siihen antaakseen siten askartelua vapiseville käsilleen. - -Miksi hän niin kalpenee? ajatteli Gabriel. Suuttumuksestako? Eikö -hän pidä siitä, että minä, joka olen ollut isäntä, muistutan häntä -siitä ajasta. Se minun olisi pitänyt ottaa huomioon. Tuo ei ole -hyväsydämisesi tehty häneltä, kun hän näkee minut köyhänä. Ei edes -tervehdi! Mutta joka tapauksessa ymmärrän, että minun tulee mennä. -Ei, jotain muuta se on, jotain enempää! Mikä puristaa hänen sydäntään -samoin kuin minunkin? Samako syy? Taivaan Jumala, olenko erehtynyt? -Onko onnettomuuteni paljon, paljon suurempi kuin luulinkaan? Vai eikö -tämä ole onnea, surullista onnea, jota en koskaan saavuta, onnea joka -tapauksessa! Lieden punaisessa kipuna patsaassa ja kekäleissä, jotka -loistivat kuin satulinnat ja luhistuivat maahan kuin elämän jättämät -lahonneet sukupolvet, näki hän heidän särkyneen tulevaisuutensa, heidän -suuren, kovan kohtalonsa. - -Koko illan tuijotti hän sinne katkerana, surumielisenä, tuskan ja -juhlallisen surun valtaamana. Mutta hän ei ollut varma, oliko hän asian -oikein selittänyt, eikä voinut päättää mitään. Väsyneenä ja tulen lumon -vallassa hän tunsi olevansa oikeutettu omistamaan sen köyhän ilon, -jonka oli saanut. Tuossa hyöri Ingert eikä näyttänyt huomaavankaan -hänen olemassaoloaan, mutta hän kuuli hänen askeleensa, aavisti hänen -sydämensä sykinnän, arvasi hänen kukistetut ajatuksensa. - -Mutta Ingert ajatteli: Hän rakastaa minua! Miksi hän muuten olisi -tullut? Nyt olen hukassa, nyt en koskaan enää saa rauhaa. Nyt palaa -elämäni loppuun tuolla lieden tulessa. Kun hän oli yksin Nilsin kanssa -kamarissa ja saattoi puhua vapaasti, sanoi hän: - --- Sinun ei pitäisi pitää tuota miestä täällä. - -Mies hämmästyi. Asia oli jo päätetty ja unohdettu. - --- Ketä tarkoitat? Miksi? - --- Sinä et tiedä hänestä mitään. En pidä siitä. - -Enempää hän ei voinut sanoa, sillä jos hän olisi hipaissutkaan siihen, -mitä oli ollut heidän välillään, olisi se ollut samantekevää, kuin -jos olisi avannut koko sielunsa, koko haavansa. Siinä samassa olisi -kaikki hänen ja miehen välillä ollut lopussa, ja hänenhän piti muistaa -velvollisuutensa ja valansa. - -Nils oli ensi kerran tyytymätön häneen. - --- Se on minun asiani, vastasi hän. Hän on kertonut minulle mitä -tarvitsi. Muuten olen hänelle jo luvannutkin. - -Tästä Ingert ymmärsi, että päätös ei ollut muutettavissa ja että hänen -oli tyytyminen, niin mahdottomalta kuin se hänestä tuntuikin. Hän -valvoi koko yön ja mietti. - -Ehkä hän menee pois itsestään, ajatteli hän. Ei, sitä hän ei tee. -Kerran olemme eronneet. Nyt on kysymys ikuisesta erosta, joka koskee -elämää ja kuolemaa. Mutta minun velvollisuuteni on pakottaa hänet -siihen, oli sitten toivoa tai ei. Samaten kuin tähän asti emme saa -sanaakaan vaihtaa keskenämme. Ei ainoakaan ilme saa kieliä, mitä me -olemme olleet toisillemme, mitä olemme toisillemme. Nyt on se aika -ohitse, jolloin sanat olisivat auttaneet asiaa. Tuli on välillämme, ja -vaikka se kuinka polttaisi ja hivuttaisi, ei mikään saa ilmaista tuskaa. - - -V. - -Aamulla hän oli valkea väsymyksestä, mutta pysytteli suorana ja -toimitti askareensa. Vieraalle miehelle hän ei sanonut sanaakaan -ojentaessaan hänelle ruokaosuuden muitten keralla. Gabrielin sydäntä -kirveli alistuva suru, ja lahja tuntui hänen kädessään nöyryyttävältä -ja raskaalta. - -Kyllä minä erehdyin, ajatteli hän; eilinen oli vain tuhmaa unta. Häntä -varmaankin harmittaa. Mutta jos olen hänelle yhdentekevä, silloin -hänelle minun läsnäoloni ei ole mitään siihen verraten, mitä hänen -näkemisensä on minulle. Ja siinä tapauksessa, kuinka voisin silloin -mennä sanatta pois? Sitä ei voi auttaa; vaikka en koskaan saisi sitä -tietää, täytyisi minun kuitenkin tulla tänne takaisin. Tuo iltavalkea, -se vetää minua puoleensa kuin yölintua. - -Toiset ajattelivat: Me arvasimme oikein. Vieras on hänelle -vastenmielinen. Hän kärsii, kun täytyy kysymättä sietää häntä talossaan. - -Niin Nilskin arveli. Sitä en olisi häneltä odottanut, tuumi hän -itsekseen. Mutta sellaisia naiset ovat. Ehkä tein väärin kieltäessäni -häneltä -- noh, sitä ei enää voi auttaa, ja se menee kai ohi kuten -kaikki muukin. - -Mutta se ei mennyt ohi, ei muuttunut muuksi. - -Melkein vuoden kulki vieras töissä talon muun väen keralla. Hän ei -säästänyt itseään, hän teki kaiken voitavansa saadakseen aikaan -parhainta, eikä kukaan ehtinytkään niin paljon kuin hän. Tuvassa hän ei -vienyt suurta tilaa eikä millään tavoin koettanut tulla huomatuksi. - -Se ei auttanut. - -Ei koskaan emäntä häntä puhutellut, ei koskaan katsonut häneen. Kun -hänen täytyi ojentaa vieraalle ruoka, tapahtui se ilman minkäänmoista -näkyvää epäystävällisyyttä, mutta sanattomasti, aivan kuin tämä ei -olisi ollut ihminen, vaan jokin yliluonnollisista ja salaperäisistä -olennoista, joille vanhan tavan mukaan annettiin talon uhrit juhlain -aikana. Yhtä vaiti ollen otti toinen ne vastaan eikä näyttänyt -kummeksivan hänen käytöksensä omituisuutta. Gabriel painoi päänsä alas, -ja jos oli tulta liedessä, istui hän siihen tuijottaen vakavana, mutta -näöltään tyytyväisenä, ajatustensa ja unelmiensa vankina. - -Hän ajatteli ja uneksi tähän tapaan: - -Hän ei ollut täällä muiden joukossa, hän ei nähnyt Ingertin liikkeitä, -kun tämä kauniina, kalpeana ja hiukan ylpeänä kulki suuressa huoneessa; -hän vain kuunteli häntä. Hänen sisäinen silmänsä loi nopeasti kuvia -korvan vaarinottamisille. Siihen taloon, jonka hän oli jättänyt -tyhjänä ja puolivalmiina talvipakkaseen, kauas kylmien, jäykkien -vuorten keskelle, sinne hän siirtyi joka ilta. Yksin hän ei siellä -ollut; kaikki, mitä hän oli elämältä vaatinut, vaan ei saanut, se oli -hänen kerallaan siellä. Vaitelias nainen, jonka oma hänen sielunsa -oli, mutta joka ei siihen tahtonut katsettansakaan luoda, katsoi -siellä häneen kirkkaasti, syvästi ja loistavasti, puhuikin siellä. -Siellä he molemmat itkivät ja riemuitsivat. Siellä oli lumous heidän -väliltään kaikonnut, siellä piti elämä alettaman. Mutta kaikki ei -ollut tähän vielä valmista; juhlallisesti ja valoisasti piti se ottaa -vastaan. Kaikki suunnitelmat, joita hän ei ollut saanut valmiiksi, -vaan jättänyt jälkeensä paleltumaan syntymättömien sielujen tavoin, -täyttyivät nyt. Paljon kauniimmiksi kuin hän konsanaan oli nähnyt -tai uneksinut, muodostuivat hänen työskennellessään talouskapineet, -jotka täyttäisivät kamarit; kaikki oli loistavaa ja rikasta kuin -peikon aarteet, sen peikon, joka alkoi rakentaa rinnan hänen kanssaan. -Yksitellen ne valmistuivat, ja jokaisesta iloitsivat molemmat kuin -lapset ja ihailivat niitä kauan yhdessä. Heidän parhaillaan tätä -tehdessään saattoi osa työstä kadota hänen käsistään ja häipyä pois tai -koko paikka heidän välillään tulla tyhjäksi. Se ei häntä ihmetyttänyt. -Niin on onnen laita, ajatteli hän; kokonaisena ja täytenä sitä ei -helposti saa haltuunsa. -- Vielä parempaa piti kaiken olla kelvatakseen -Ingertille; aikaa oli yllin kyllin. -- Taas uudestaan alusta, ja -reippain mielin! Vaiva on niin rakas ja siunattu. -- Ja väsymättä -alotti hän unelmissaan uudelleen työnsä. - -Hän istui hiljaa hymyillen, ja hänen silmistään välähtelivät niihin -kuvastuvat kekäleet. Ei koskaan aika tuntunut hänestä pitkältä yöhön -mennessä. - -Mutta joka aamu, kun hän kohtasi Ingertin, hän suuntasi häneen nopean, -vaativan ja kysyvän katseen: Eikö se pian tapahdu? Muistatko, missä -olimme? Vaikka hän kääntyi pois, näki Gabriel, että katse sattui ja -että kalpea välähdys lehahti hänen kasvoilleen ja käsi yritti kohota -ylös, mutta pysähtyi heti. - -Minä kidutan häntä, ajatteli Gabriel; lie syy kuinka suuri tai pieni -tahansa, sama teräs on lävistänyt meidän molempain sydämet. Minun ei -olisi pitänyt tulla, enkä saa jäädä tänne. - -Mutta koko päivän hän ikävöi ja kaipasi kotiin. Hän oli kuin lumottu ja -tunsi, ettei enää vallinnut tahtoansa. - -Olen tavannut osani sellaisena kuin kohtalo sen on minulle määrännyt, -ajatteli hän, enkä sitä valitakaan. Onhan hän minun läheisyydessäni. -Hänelle se ei ole mitään merkinnyt, se on vain loukattua ylpeyttä. Minä -olin hänen isäntänsä ja muistutan häntä siitä, minkä hän tahtoo unohtaa. - -Tuo kaikki oli tullut tavaksi, josta ei voinut poiketa. - -Nils ja väki olivat myös tottuneet ilmaan, jonka vieras oli muassaan -tuonut tupaan, eivätkä useimmiten huomanneetkaan eroa entiseen nähden. -Tehdäkseen kylmyytensä häntä kohtaan vähemmin huomattavaksi ja -siirtääkseen sen epäluulojen ulottuvilta oli Ingert muuttunut kaikkia -kohtaan harvapuheiseksi sanoen ainoastaan tarpeellisimmat. Se kuulunee -hänen olentoonsa, arvelivat toiset, ja heistä hän oli kaunis ylpeässä, -nuoressa arvokkuudessaan, tuskin häntä toivoikaan toisenlaiseksi, sillä -ei ainoakaan hänen velvollisuuksistaan tullut laiminlyödyksi. - -Miehensä lapseen hän suuntasi kaiken, mikä ei muutoin saanut tulla -esiin. Hänestä tuli mitä hellin äiti pojalle, mutta iloton äiti, joka -vain antaa eikä koskaan odota mitään itselleen. Kun lapsi oli sairas, -saattoi hän kulkea ja kantaa sitä nukuttaen tuntikausia, kuunnella -sen vaikerrusta ja omia askeleitaan. Sitten istui hän unohtaen kaiken -muun lasta tuudittaessaan, kuin olisi hänellä ollut suru sylissään, -ja tuijotti lapsen vaalean pään yli tiheneviin, leveihin varjoihin, -ja pimeyteen, joka nousi lattiasta tulvivan virran tavoin. Jos häntä -johonkin kutsuttiin, laski hän taakan luotaan kaipuulla, ikäänkuin -jostain suloisesta eroten. Lapsi piti hänestä, mutta omalla tavallaan. -Se kiintyi häneen, mutta hymyili harvoin hänen läheisyydessään. Se -oli hiljainen ja miettivä, kuin olisi nähnyt aikaihmisten maailman -vakavassa ja pelottavassa tulevaisuudessa. - -Nils kunnioitti Ingertiä vielä enemmän, kun tämä siten kohteli hänen -poikaansa, eikä nähnyt vaimossaan mitään virhettä, vaikka häntä joskus -ihmetyttikin se, että heidän elämänsä oli niin omituisen juhlallista. -Mutta se sopi hyvin hänelle, sillä hän oli hidas ja arvokas luonne, -joka oli kokonaan kiinni velvollisuuksiensa täyttämisessä. - -Ja niin kului aika. - - -VI. - -Eräänä päivänä, kun talvi taas oli tullut, tapahtui jotain. - -Oltiin metsässä kaatamassa puita. Oli satanut paljon lunta. Se oli -alkanut ensin sumulla ja sateella, mutta puhdistanut sittemmin -ilman kirpeäksi pakkaseksi. Siitä syystä oli lumi tarttunut -korkeitten kuusten oksiin raskaiksi möhkäleiksi. Siinä ne riippuivat -eriskummaisten, nukkuvien olentojen muotoisina ja pitivät oksista -kiinni kankeilla jäsenillään, niin ettei juuri mitään pudonnut maahan -kirveeniskujen tärisyttäessä raudankovaa puuta. Nils ei kiinnittänyt -huomiota tähän painonlisäykseen, vaan viipyi liian kauan paikallaan -hakatessaan erään suuren puun tyveä. Samassa runko taittui kuin lasi ja -kaatui suoraan hänen päälleen. - -Kaikki kuulivat rymähdyksen seuraavan liian nopeasti viime iskua, -kaikki käsittivät vaaran, mutta kukaan ei ehtinyt ajatella mitä oli -tehtävä. Ainoastaan vieras mies syöksyi esiin nopeasti kuin petoeläin, -kiskaisi isännän luokseen juuri kun isku hipaisi hänen päätään, heitti -hänet alleen maahan ja sai hänet pelastetuksi. Kättään hän ei ehtinyt -vetää tarpeeksi nopeasti pois. Se sai iskun, ja puun kylkeen jäänyt -oksan tynkä repäisi suuren, syvän haavan siihen. - -Nils nousi ja katsoi ihmeissään pelastajaansa, ennenkuin huomasi, -minkä arvoinen tämän teko oli. Vielä sittenkin kiitollisuudessaan hän -kummasteli tämän käytöstä. - -Mies seisoi omituisen jäykästi hymyillen, kalpeana, loistavin silmin -ja katsoi, kuinka verensä valui valkealle lumelle. Ei ainoakaan piirre -vääntynyt tuskasta, päinvastoin näytti se tuottavan hänelle nautintoa -ja vapautusta. Hän tuijotti punaisten pisarain tipuntaan, kuin olisivat -ne muodostaneet kirjoituksen, jonka selitys oli hänelle suuriarvoinen -ja antoi vastauksen lukuisien kysymysten vuohon. Hän liikutti hiljaa -huuliaan ja sanoi itsekseen: Niin piti käymän. Niin minun piti toimia -ja niin minä toimin. Näin opin tuntemaan itseni. - -Hän oli yhtä kaukana ympäristöstään kuin joka ilta lieden äärellä -istuessaan, unelmiensa vankina kuten silloinkin. - -Kiitos ei tullut kysymykseen, sillä oltiin säästeliäitä sanoissa ja -tunteissa kuten ainakin, mutta Nils kosketti melkein kunnioittavasti -haavoitettua kättä, kun tarkasti vammaa. Hän kehotti heti menemään -kotiin. Voisi olla vaarallista, jos kylmä pääsisi haavaan, sanoi hän. - -Vieraan silmä välähti, kun hän kuuli puhuttavan kotiinmenosta yksin, ja -nyt kaikki huomasivat, kuinka valkeaksi hän oli käynyt haavasta. Mutta -hän hillitsi heikkoutensa, katse kävi taas tyyneksi ja hän oli itsensä -lainen. Hän ei tahtonut noudattaa kehotusta, veri sai juosta niin kauan -kuin tahtoi, ja vain vastahakoisesti hän sitten salli panna siihen -siteen. Kyllä sitä ehtii illalla katsoa, sanoi hän. - -Kun he tulivat kotiin, oli emännän asia hoitaa haavaa. Muutamin sanoin -sai hän tietää mitä oli tapahtunut ja mitä renki oli tehnyt. - -Nyt emäntä varmaankin puhuu hänelle, ajateltiin, nyt kai hiljaisuus -katkeaa. Ja siksi katsottiin jännitettynä häneen. Gabriel tahtoi -pysytellä syrjässä ja peitti kuin häveten kätensä, jossa maksoittunut -veri ja jää rapisi joka liikahduksella. Mutta hänet pakotettiin esiin -emännän luo tulen ääreen. - -Ingert oli aivan valkea -- näytti siltä, että hän käsitti torjutun -vaaran sen koko laajuudessa, ja häntä näytti myöskin liikuttavan ajatus -uhanneesta tappiosta, arveltiin -- hän oli aivan valkea kuin kuollut -eikä hän nyt voinut hillitä vavistustaan. - -Silmät laajenivat laajenemistaan, hengähdykset olivat lyhyitä ja -kiivaita, ja suun seuduilla värähti samassa rajusti ja jäykästi, kuin -olisi kiivas ja sekava puhe tahtonut syöksyä esiin. Mutta hän pidätti -sen. Hän ei edes katsonut vieraaseen, hänen käteensä ainoastaan. -Hänessä on sentään jotain jäätynyttä ja liian kovaa, ajatteli kukin -itsekseen ja käänsi pois katseensa tuntien hiukan vastenmielisyyttä. -Nuo kaksi saivat seisoa siellä kuin yksinään hiljaisuudessa, punaisessa -loisteessa. - -Ingert haalisti vettä, liuotti hyytyneen veren ja otti pois siteen. -Silloin alkoi veri uudelleen juosta. Hän oli vähällä pyörtyä sen -nähdessään, mutta hillitsi itsensä hiljaa ja teki tehtävänsä. Hänen -onnistui miltei kokonaan estää kätensä vapisemasta. - -Haavoitettu hymyili yhtä kummallisesti kuin silloin, kun oli -loukkaantunut, hyvin kalpea oli hänkin, mutta hänen silmänsä ja -kasvonsa loistivat. Oli kuin hän olisi nauttinut tuskasta, kun kiinni -takertunut liina irroitettiin haavasta, mutta kun Ingert kääri uutta, -pehmeää, vavahti suu kuin olisi itku ollut lähellä. Kun kaikki oli -valmiina, seisoi hän vielä paikallaan käsi ojennettuna, kuin olisi -mielellään läpikäynyt kaiken uudestaan vielä kerran. Hänestä näytti -Ingertin liike silmänräpäyksen ajan osoittavan epäilystä, oliko hänen -työnsä lopussa. Se saattoi ilmaista myöskin hänen puoleltaan toivoa -saada pitkittää kauemmin. Gabriel oli varma, että Ingertin sormet -vapisivat. Enempää hän ei saanut tietää, katse ei kohdannut häntä, ja -Ingert vetäysi nopeasti pois. - -Iltakauden istui Gabriel, nyt haavakuumeen punertamana ja silmät -loistavampina kuin muulloin, ja tuijotti tuleen. Kasvoinilmeet -vaihtelivat nopeasti, valoisassa onnessa hymyillen kuville, jotka -ilmestyivät hänen eteensä. - -Taasen oli hän mielessään sieltä poissa. Hänen verensä pulppusi -lämpimänä haavasta, ja sydän kävi keveäksi; samoin kuin pisarat -tulvivat hänen sanansa hurjina ja punaisina saaden nyt vastauksen. -Rakastettu ei ollut sanaton siellä. Sinä teit oikein, sanoi hän. En -koskaan olisi seurannut sinua tänne, jos olisit tehnyt toisin. Nyt -olemme toistemme omat, nyt olemme toistemme omat, eikä mitään halpaa -voi itää ajatuksissamme! -- Mutta koska käsi oli kipeä, ei hän voinut -sinä iltana rakentaa onneaan kuten tavallisesti. Se oli samantekevää, -aika ei käynyt raskaaksi, ja heillä oli tulevaisuus edessään. - -Kun hän meni levolle, oli hän niin suloisen väsynyt kuin lapsi onnesta -ja valosta. - -Joka kerta, kun haavaa hoidettiin, oli samanlaista. Ei mitään muuttunut -heidän käytöksessään toisiaan kohtaan, kaikki kävi sanatta, toisten -huomautuksesta. Lopuksi ei hoitoa enää tarvittu, ja silloin tuntui -Gabrielista hyvin tyhjältä. Vähitellen unohdettiin kaikki, myöskin -kummastus Ingertin kovuuden johdosta. - -Koska renki oli pelastanut Nilsin hengen, saattoi vielä vähemmin kuin -ennen tulla kysymykseen hänen poismenonsa. Hän kuului sinne ja hän oli -siellä oleva aina. Ja kaikki jäi entiselleen. Niin tuli joulu. - - -VII. - -Nilsin suvussa oli säilynyt vanna tapa, joka ennen oli ollut yleinen -niillä tienoin. - -Kun talon isäntä ja emäntä lähtivät kirkkoon jouluaamuna, sanoivat he -juhlallisesti hyvästit koko talon väelle, vaikka useimmat lähtivät -heidän mukaansa matkalle. Se merkitsi sitä, että nyt, suurena -juhlana, irtauduttiin kaikesta, mikä arkipäivien aikana oli voinut -painostaa molemminpuolisesti. Vapautuneena kaikista painostavista -ajatuksista, omatunto tyynenä ja voimakkaana, tuli astua Jumalan ja -hänen loppumattoman armonsa eteen. Koko menneisyys oli oleva kirkkaana -hänen edessään rehellisessä pyrkimyksessään, joka kyllä saattoi -olla vajavainen pienessä ja suuressa, mutta joka kuitenkin koko -ajan oli sisimmässään tahtonut parasta. Muutamalla yksinkertaisella -sanalla pyydettiin toisiltaan anteeksi se, mikä olisi voinut olla -toisin, tai jos itku oli lähellä, tyydyttiin vain käsien puhuvaan -puristukseen. Vastaukseksi lausuttiin kiitos kuluneesta vuodesta ja -siunaus tulevalle. Se soi mielelle rauhaa, ja enempää tuumimatta, -miksi niin oli, huomasi matkan sujuessa, että öiset tähdet näyttivät -niin levollisilta avaruudessaan. Iloisemmin kuin muulloin kohdattiin -kirkon juhlallisesti ja kirkkaasti palavat pienet kynttilät ja heikko -aamusarastus, joka antoi lupauksen lähenevästä auringosta. - -Tälläkin kertaa noudatettiin tapaa. Nils teki kierroksensa valaistussa -tuvassa, katsoi kutakin luottavasti silmiin, pudisti tukevasti -kunkin kättä ja sanoi, mitä hänellä oli sanottavaa, lyhyesti, mutta -levollisesti ja varmasti. Jotain lapsellista ilmeni tuon muutoin niin -arvokkaan ja hiukan karun miehen suoruudessa, ja kaikki ottivat sen -lapsena vastaan. - -Viimeisenä joukossa oli Gabriel. Isäntä puristi lujasti haavan jättämää -arpea. - --- Minä tiedän parhaiten, minkä arvoinen olet ollut vuoden ajalla, -sanoi hän. Meidän välimme on hyvä. - -Vieras katsoi häneen takaisin, kirkkaasti ja vapaasti kuten tapansa -oli. Hän vastasi isännälle, että niin oli, ja toivotti onnea sekä -siunausta matkalle. Itse hän ei aikonut lähteä mukaan, ja nyt hän -vetäytyi huomaamatta pois seurasta ja huoneesta. - -Nils meni panemaan rekeä kuntoon sillä aikaa kuin vaimo sanoi -hyvästinsä. - -Ingertistä oli tämä hyvin vaikeata. Häntä paleli liikutuksesta, ja -valot pistivät häntä kuin neulat. Tosin hän oli kaikille tarkoittanut -hyvää ja täyttänyt velvollisuutensa, mutta enempää ei hänen ollut lupa -tehdä. Kylmältä ja ylpeältä hän lie näyttänyt sivullisista, ja se häntä -suretti enemmän kuin koskaan. Tuotti kumminkin lievitystä tieto, että -Gabriel oli poissa, sillä hänelle hän ei tänäkään aamuna saanut virkkaa -sanaakaan. - -Hän kulki hyvin kalpeana, mutta nopein askelin toisesta toiseen. -Hiljainen, terävä valo loisti hänen ympärillään, hän oli kaunis, mutta -arkamaisen hento; jokaisesta tuntui, että kulunut vuosi oli vienyt -enemmän kuin vuosi saa viedä. Hän on liian nuori kestämään osaansa, -ajateltiin, se ei voi kauan jatkua. Hän ei voinut sanoa paljoa, mutta -hän katsoi katsomistaan, ja hänen silmistään lukivat nuo huomaamiseen -sangen tottumattomatkin, mitä liikkui hänen sielussaan. Koko vuoden -suru ja salaperäinen pakko häämötti synkkänä loiston takana. - -Uskokaa, uskokaa minua, näytti hän aikovan sanoa, minä se en ollut, -eikä minun tahtoni. Kohtalo laski kätensä minun niskalleni; silloin -minun piti pysytellä hyvin suorana, etten kaatuisi lattialle. Mitä te -olette tunteneet, ei ole mitään minuun verraten, uskokaa minua, ei -mitään. - -Hän oli itkemäisillään, mutta oli onnellinen kuten se, joka edes -puolittain saa ilmaista sen, mikä on sidottu vastustamattomalla -voimalla. - --- Olenko ollut sinulle hyvä emäntä, kysyi hän. Ja he vastasivat, -ihmetellen miksi tunsivat itsensä niin liikutetuksi: Kyllä olet ollut. -Kiitos kaikesta. Ja hän sai heidän lämpimät, rehellisesti tarkoitetut -siunauksensa. - -Lopuksi oli vain lapsi jäljellä. - -Hän laskeutui polvilleen pojan eteen, joka seisoi nurkassaan ja suurin, -säikähtynein silmin seurasi tapahtumaa. Nyt olivat kyyneleet vielä -lähempänä puhkeamistaan. Hän tarttui pojan molempiin käsiin ja puhui -tälle kiirehtivin, toisiaan takaa-ajavin sanoin, joita muut tuskin -käsittivät. - --- En ole tehnyt elämääsi iloiseksi, sanoi hän, mutta en voinut, -minulla ei ollut iloa antaa. Kaikki eivät sitä saa. Ehkä sinun itsesi -täytyy se joskus oppia. Silloin pitää pysytellä pystyssä kuitenkin, -näetkös. Enkö sentään hiukkasen ole ollut sinulle äidin sijassa, äidin, -jota sinulla ei ole? Voitko kiittää minua kuluneesta vuodesta? Minä -en väisty, olen kestävä kuten tähänkin saakka, ja jos joskus -- sitä -älköön Jumala suoko -- pääset selvyyteen minusta, silloin myöskin -ymmärrät, että enempää ei voinut olla, ja annat anteeksi puutteet. - -Poika katsoi kummastellen häneen. Niin paljon hän kuitenkin käsitti -sen yhdyssiteen vaikutuksesta, joka oli hiljaa ja synkästi punoutunut -noiden kahden välille, että itku syöksyi esiin. - --- Äiti on ollut hyvä, sopersi hän purkausten välillä ja painautui -arasti häneen, äiti on ollut hyvä. - --- Sinun pitää myös sanoa kiitos. Minä sanon edellä, sanotaan yhdessä. - -Mutta tietämättään hän liitti sen ohessa kätensä ristiin ja lausui -kiitoksensa eräälle toiselle taistelevassa, nyyhkyttävässä surussa, -äänenpainolla, joka pelästytti lasta, niin että se kirkaisi. Ingertin -täytyi viihdyttää poikaa sylissään. - -Kun hän nousi, tunsi hän itsensä keventyneeksi ja vapaaksi. -- Olen -siis kestänyt kokeeni, nyt se on takanani kaikkien muitten varjojen -keralla. - -Mutta hän ei tarkastanut, oliko ketään unohtunut, vaan meni nopeasti -ulos. - -Nils oli valmis ja sytyttänyt soihtunsa. Nyt suuntasi hän sen Ingertiin -ja katsoi tarkkaan häneen, kun kysyi: - --- Oletko sanonut hyvästisi kaikille tuolla sisällä? - -Punerrus, jonka ilma kohotti Ingertin kasvoille kaikkien äskeisten -mielenliikutusten ja ristiriitaisten tunteitten jälkeen, pakeni -pois yhtä nopeasti kuin pimeys hänen ympäriltään. Mutta hän vastasi -rauhallisesti: - --- Olen. - --- Gabrielille myöskin? - -Ingert säpsähti, ja hänen suunsa ympärille jännittyi tuskainen piirre. - --- Hän ei ollut sisällä. - --- Etsi hänet! Sinä et saa unohtaa ketään. - --- Ajattele mitä teet! Älä pakota minua siihen! Mieti tarkoin mitä teet! - -Hänen äänensä kävi kummallisen syväksi. Mies hämmästyi nähdessään, -kuinka suuret, mustat ja epätoivoiset hänen silmänsä olivat tulen niitä -valaistessa. Soihdun liekki hulmusi tuulessa, pimeyskin punertui ja -madaltui. Pakkanen kipinöi ja vaikeroi maassa. - --- Ei saa mitään unohtaa eikä peittää, vastasi hän lujasti, ei nyt -enää. Vapautettuna kaikesta on meidän astuminen Jumalan eteen. - -Tässä mies ei voinut myöntyä. Hän oli tehnyt sen monta kertaa vuoden -kuluessa, kun oli aikonut kosketella asiaa, mutta pidättäytynyt, kun -Ingert joka kerta oli painanut kädellään sydäntään, ikäänkuin siihen -olisi pistänyt. Silloin oli Nils ajatellut: minä olen siihen syypää -sentähden, että saatoin tehdä vastoin hänen tahtoaan. Mutta vieras oli -saanut kärsiä syyttömästi; tänään se oli sovitettava. - -Ingert seisoi katsellen yhä häneen ja tuumi hänen sanojaan. - --- Ei saa unohtaa eikä peittää. Sinä niin sanot. Sinä sen parhaiten -tiennet. - -Ingert tutki hänen kasvoistaan, pysyikö hän lujana vaatimuksessaan, -mutta ei enää kerjännyt. Päinvastoin, hänen katseensa ilmaisi miltei -uhkaa. - -Mutta kun mies yhä seisoi odottaen liikkumattomana ja lujana, -tahtomatta edes toistaa mitä kerran oli sanonut, leimahti hurja liekki -Ingertin silmien pimeydestä, omituinen ilon ja tuskan hohde, jota Nils -ei ymmärtänyt. Hän ei tuntenut häntä samaksi. Hänen sielunsa ei enää -ollut siinä. Hän ei olisi kuullut, jos Nils olisi puhunut, hän kuunteli -jotain etäisyydestä, joka kietoi ja sitoi syvin, salaperäisin äänin. - --- Nyt minä menen, hän vastasi. Ja nopeasti, mutta ei kuitenkaan -niinkuin omasta tahdostaan, vaan oudon voiman johtamana, hän katosi -taloon. - - -VIII. - -Gabriel oli vetäytynyt renkitupaan ollakseen mahdollisimman kaukana; -hän oli yksin. Siellä paloi pieni kynttilä, mutta yö painoi pimeänä -ikkunaruutuja. Oli kylmää ja autiota. - -Hän istui sängyllään ja ajatteli, kuinka hänen vuotensa oli kulunut, -ja häntä paleli. Hän odotti, että oltaisiin jo valmiit, jotta hän -saisi palata tuvan lieden luo. Siellä hän kenties voi saada takaisin -ajatuksensa ja olla melkein onnellinen juhla-aamun kuluessa. - -Silloin hän kuuli Ingertin askeleet ja tunsi ne. - -Hän tiesi heti asian koskevan häntä, ja hän ajatteli: Nyt hän tulee -puhumaan minulle, häntä on pakotettu. Se voi koskea ainoastaan yhtä. -Sitä, että minun pitää mennä, että en saa jäädä tänne. Sitä siis olen -odottanut koko vuoden. Tietysti minun on totteleminen, mutta mitä -minulla on sitten enää maailmassa? - -Ja hän istui liikkumatta paikallaan, katse jännitettynä oveen, -puolittain peläten, puolittain riemuiten. Nyt tuli vihdoin palkka hänen -palveluksestaan, vaikkakin se oli niin köyhä, että hänen täytyi sille -nauraa. Nyt hän oli edes olemassa Ingertille! Ihmisenä ihmisen vastassa -oli hän seisova hänen edessään siksi, kunnes muisto vain oli jäljellä. - -Ingertin käsi oli lukolla. Ovi aukeni ja sulkeutui jälleen. Mutta -Gabriel istui samassa asennossa. - -Hän saa ajaa minut pois, ajatteli hän. En ainoatakaan hänen sanaansa -ole hukkaava. Siihen ne ovat liian kalliit, koska ne ovat ainoat, mitä -saan. Olen kyllin kauan niitä odottanut. - -Ingert tuli suoraan häntä kohden. Hänen käyntinsä oli hyvin nopea, -melkein juokseva. Kasvot loistivat kalpeudesta pimeässä, mutta myöskin -jostain muusta syystä, Gabriel ei vielä tiennyt mistä. - -Kun hän oli aivan Gabrielin kohdalla, avasi hän suunsa puhuakseen, -mutta ei saanut äännähdystäkään kuuluviin. Hän oli niin tottunut -pidättämään niitä hänen läheisyydessään, että ne kieltäytyivät -tottelemasta. Hänen kätensä tavoittelivat rintaa, pysähtyivät kuten -tavallisesti, vapisivat ja jäivät liikkumattomiksi. Nuo tuhannet -pistot, joista hän oli kärsinyt sanatonna, nyt olivat niiden terät taas -siellä. Hänen kasvoihinsa tuli pingotettu jäykkyys, ja kaikki valmistui -kamppailuun. - -Niin antoi hän välttämättömän tulla. - -Kädet kohosivat rinnalle ja puristivat sitä lujasti, kuin olisivat -tahtoneet kaiken terävän painaa syvemmälle sinne, ja sulkeutuivat -suonenvedontapaisesti ikäänkuin veri tulvaa ehkäistäkseen. Hänestä oli -rajattoman tuskallista vaikenemisen pakko. - -Nyt liikkuivat jäykät huulet. Nyt se tuli. - -Mutta siitä ei muodostunut sanoja, tuskin inhimillistä ääntä. Hurjana -vapauttavana huutona se murtausi esiin myrskyisenä riemuna siitä, että -vaitiolo vihdoinkin oli murrettu, mutta samassa se ilmaisi tuskaa -jonkun uuden, vielä entistä valtavamman edessä. Ja hän horjahti ja -vaipui lattiaan. - -Hän ei sinne ehtinyt. Gabriel oli pystyssä ja piti häntä sylissään. Hän -jäi seisomaan, vaikka taakka kävi hyvin painavaksi. - -Ingertin pää oli lähellä häntä, hänen kätensä sivelivät hänen kasvojaan -vapisevin nykäyksin. Hengitys hyväili lämpimänä ja värisevänä hänen -huuliaan. Hän pyysi anteeksi kaikkea, hän valitti heidän yhteistä -suruaan, hymyili heidän hetkelliselle onnelleen, tunnusti koko vuoden -tuskan ja rakkauden, joka oli painunut veriin. - -Ingertillä ei ollut sanoja tähän, vaan ainoastaan kädet, joita hän -vielä jaksoi liikuttaa. Lopuksi -- kaikki tapahtui kuitenkin niin -nopeasti -- oli hänellä vain sielunsa, ja sen hän antoi pitkässä, -omituisen pinnistetyssä henkäyksessä aivan Gabrielin suulla. Sitten hän -oli aivan hiljaa. - -Gabriel oli häntä suudellut suutelemistaan riemuiten ja kyynelöiden. -Hän tunsi pitävänsä käsissään ääretöntä onnea, jonka loisto sai hänet -unohtamaan siihen johtaneen tukalan tien ynnä kaiken muun kovan ja -raskaan. Mutta hän käsitti heti mitä oli tapahtunut, pidättyi ja seisoi -kuunnellen hiljaisuudessa. - -Toisin ei voinut käydä, lanka ei voinut kehräytyä edelleen. Näin täytyi -heidän kohdata toisensa. Gabriel ei edes tiennyt, mitä hän tunsi sen -tapahtuessa, ainoastaan, että niin sen piti olla. Mutta hän ei voinut -päästää Ingertiä luotaan nyt, kun vihdoinkin piti sylissään kaikkea -kaipaamaansa, ja hän seisoi tuudittaen häntä hiljaa, katse suunnattuna -hänen olkansa yli ulos pimeyteen ja yön kylmiin tähtiin. - - -IX. - -Kun tätä kesti liian kauan, tuli Nils noutamaan vaimoaan takaisin. - -Silloin oli vieras istuutunut sängylle saadakseen vapaaksi käden, millä -hyväillä Ingertiä. Hän tuuditti häntä kuin lasta ja tuijotti jäykästi -mieheen. Hän oli samannäköinen kuin tavallisesti iltaisin tulen ääressä. - -Sisäänastujan mykkään hämmästykseen hän ei vastannut. Hän siveli -Ingertin hiuksia otsalta ja osoitti hyväilyllään, kuinka kalpeat ja -muuttuneet tämän kasvot olivat. - --- Hän on kuollut, sanoi hän viimein. Ja hän lisäsi Nilsin -säikähtyneeseen, soinnuttomaan toistantaan: Hän on kuollut, kuten näet. -Hän tuli lopulta luokseni. - -Ja hän tuuditti häntä ja painoi häntä rintaansa vasten kuten ennenkin, -huolimatta vaikka joku näkikin sen ja kuka näki. - -Kun mies seisoi lamautuneena, ajatuksetta, jatkoi hän, yhäti tuudittaen -Ingertiä edestakaisin; - --- Minä rakastin häntä, näetkös, kauan sitten. Siksi tulin tänne. En -toivonut mitään voittavani, enkä saanut edes sanaa. Tahdoin vain olla -häntä lähellä. Sen sain. Elämäänsä hän ei saanut minulle antaa, siksi -antoi hän minulle kuolemansa. Nyt hän on minun. - -Nils ei ymmärtänyt vielä mitään. Hän ei voinut uskoa sitäkään, että -Ingert todellakin oli kuollut. Kaikkihan oli niin käsittämätöntä. - --- Mitä olet tehnyt hänelle? kysyi hän ja lähestyi uhkaavasti. -- -Päästä hänet! Anna tänne! - -Mutta Gabriel istui vain ja tuuditti ja suuntasi häneen omituisen -tyynen, viilentävän katseen. - --- Mitäpä minä olisin tehnyt? Sinä lähetit hänet tänne, eikö niin? -Sinä olet antanut hänet minulle, ja nyt hän on minun, nyt häntä ei -kukaan voi ottaa takaisin. Hän on vaiennut vaikenemistaan pitääkseen -valansa, nyt sen käsitän. Mutta en ennen tiennyt, mitä se hänelle -maksoi. Vaitiolo kiristyi hänen sydämensä ympärille, sillä se oli minun -jo ammoisista ajoista ja se pyrki minulle. Lopulta katkesivat siteet, -mutta silloin ne olivat kuristaneet liian kovasti. Sydän ei voinut -kestää vapauttaan, kaikki oli tullut sille liian pieneksi. Se särkyi -samassa silmänräpäyksessä; mitäpä se muuta olisi tehnyt? Hänen on hyvä -olla, meidän on molempien hyvä. En kyyneltäkään ole itkenyt. - -Nyt alkoi Nils ymmärtää. Hän muisti Ingertin viime ilmeen ja sanan, -hän taisteli itkua vastaan. Hän tunsi, että vieraan katse sulki hänet -Ingertistä pois, ja se koski kipeästi. Mutta hänen oma surunsa, -niin syvästi ja kipeästi kuin hän sen tunsikin, oli liian pieni -uskaltaakseen tässä ilmetä. - --- Sinä hänet olet surmannut, valitti hän. - --- Ehkä olet oikeassa, mutta mitäpä se nyt merkitsee? Katsohan häntä. - -Ja Gabriel pyyhkäisi taas syrjään hänen hiuksensa ja osoitti, että hän -näytti hymyilevän. -- Etkö näe, että onni sen teki! Vielä enemmän, -kohtalo itse. - -Nils sen näki, ja häntä paleli, vielä enemmän syrjään työnnettynä kuin -ennen, sokeassa surussaan. - --- Jos on niin kuin sanoit, sanoi hän, jos on niin kuin sanot... - -Mutta hän ei epäillyt, eikä tiennyt myöskään mitä sitten seurasi hänen -ajatuksissaan. - -Vieras liitti tyynenä sanansa siihen; - --- Silloin kuuluu minulle mitä tässä on hänestä jäljellä. Sitä et -häneltä kieltäne? - -Ja kun mies hämmästyi hänen tavatonta pyyntöänsä, jatkoi hän: - --- Minä vien hänet sinne, missä hän on syntynyt ja kasvanut. Siellä hän -parhaiten lepää. Minulla on siellä talo ja minä rakensin uuden. Sen -jätin tyhjäksi, kun oli varmaa, että hän ei koskaan tule siinä asumaan. -Siellä hän saa maata paareilla. Joka ilta istuissani olen rakentanut -sitä edelleen kuullessani hänen askeleensa, mutta tätä en koskaan -uneksinut. Nyt sopii talo semmoisenaan hänelle. Paljaat, puhtaat -laudat. Nyt se on valmis, ja nyt hänen täytyy päästä kotiin. - -Ja mies antoi lupauksensa hänen katseensa pakottamana ja tuntien -vähäisyytensä tämän suuren, puoleksi käsitetyn, selittämättömän -rinnalla. Kun Gabriel nousi laskien luotaan rakkaan, raskaan taakkansa, -teki hän sen Ingertin viimeistä matkaa valmistaakseen. - -Soihdut olivat palaneet loppuun, huomaamatta kaikessa levottomuudessa -ja kauhussa. Tähdetkin olivat sammuneet. Juhlapäivä valkeni -juhlallisempana ja kylmempänä harmajassa kalpeudessa kuin koskaan -ennen kuluneen vuoden ajalla. Yli vaikeitten maitten ja jäätyneitten -vesistöjen poistui matkue siihen suuntaan vuorien väliin, missä -kulkusen kilinä soi kivistä aivan kuin siellä sisällä, ahdistetussa ja -sidotussa, äärettömän väkevässä ja salaperäisessä, valmistettaisiin -sijaa osalle Ingertin olennosta ja kohtalosta. - - - - -Phocas. - - -Phocas asui kappaleen matkan päässä Sinopen muurien ulkopuolella -puutarhassa, jonka hän oli perinyt aikoja sitten ja joka oli parhaiksi -suuri hänen yksin hoitaa. Siihen meni hänen päivänsä auringon noususta -sen laskuun. - -Siellä hänellä oli tuhansia askareita: hedelmäpuita piti oksastaa, -harventaa, tukea, viiniköynnöksiä oli leikattava ja sidottava -punaisenruskeilla pajunoksilla lämpimintä auringonpaistetta kohden, -vihanneksia oli kylvettävä ja istutettava, kasteltava ja varjostettava, -etanoita piti poimia pois ja pieniä risuvalkeita sytyttää, kun halla -keväällä uhkasi kukanpuhkeamista. Joka ilta, kun hän oli lopettanut -työnsä, olivat hänen kasvonsa tyytyväiset ja hymyilevät ja hänen -selkänsä ja jäsenensä olivat väsymyksen turruttamat. - -Hyvin hän nukkuikin, ja ainoana vaihteluna hänen elämässään olivat -vuodenajat, mutta nämäkin liukuivat niin tasaisesti ja sopuisasti -toisiinsa, ettei hän juuri milloinkaan tullut koonneeksi niitä vuosiksi -ja ajatelleeksi, kuinka monta hänellä niitä oli takanaan ja kuinka -monta mahdollisesti jäljellä. - -Joskus tuli kulkijoita kolkuttamaan hänen portilleen, kun heidän -jalkansa olivat liian turvonneet kyetäkseen palvelemaan heitä -kaupunkiin saakka tai kun heillä ei ollut rahaa, millä maksaa -yösija. Phocas otti kaikki yhtä ystävällisesti vastaan, tarjosi -heille hedelmiään ja vihanneksiaan ja antoi heille pienen huoneensa -leposijaksi. Itse hän asettui etuhuoneen paljaalle lattialle pistäen -jalkansa kumollaan olevaan niinikoriin, etteivät kivet kovin uhoisi -kylmää, ja nukkui sielläkin yhtä hyvin. - -Mitä hänen puutarhansa antimista jäi yli, sen hän jakoi seudun -köyhille, jokaiselle joka vain katsoi häneen ojentaen kättään. -- -Ota se Jumalan siunauksella, sanoi hän, hänpä sen on antanut kasvaa. -Harvoin hän keksi useampia sanoja, mutta hedelmät maistuivat niin -vienoilta ja hyviltä ja paremmilta kuin muiden, Phocaksen ääni oli -niin hiljainen ja tyyni ja hänen ilmeensä niin rauhoittava, että moni -hänen luotaan lähtevä tunsi hänen luonaan asuvan onnen, hiljaisemman -ja suuremman kuin kenenkään muun, ja ihmetteli, ettei se herättänyt -kateutta, vaan ainoastaan kaipuuta. Kauan näki edessään hänen kuvansa -ja silmänsä, ja unohtui miettimään kuinka hänestä oli tullut se, mikä -hän oli, ja tähän kysymykseen toivoi vastausta innokkaammin kuin halusi -saada taas nauttia virkistäviä hedelmiä. - -Tällä tavoin kertyi useita, jotka olivat valmiit liittymään Phocaksen -uskoon, ja he pyysivät häntä saattamaan heitä papin luo, joka kastoi -heidät jonakin yönä syrjäisen, viileän, solisevan lähteen luona. -Pyydettiin myös häneltä itseltään tietoja hänen oppinsa salaisuuksista, -mutta silloin hän näytti heille työstä kuluneita kämmeniään, kuin olisi -jotain niistä pudottanut, ja hymyili nöyrästi. - --- En tiedä muuta kuin mitä teille olen sanonut, vastasi hän. -Salaisuuksia minulla ei ole, ja ymmärrykseni on vähäinen. Hedelmät voin -teille antaa -- minkä arvoisia ne sitten lienevätkin, tulee lahjani -aina sydämestä -- mutta sitä en osaa sanoa, kuinka ne ovat itäneet, -kasvaneet ja kypsyneet. Siihen tarvitaan sadetta, tarvitaan aurinkoa, -niitä pitää hoitaa niin hyvin ja huolellisesti, kuin ne olisivat pieniä -lapsia, ja muuta ei ehdi ajattelemaankaan. - -Uskovaisten seuroissa hän istui uloimmassa rivissä nyökäten silloin -tällöin hyväksyvästi, kun kuuli sanan, jonka täydelleen ymmärsi, -mutta itse hän ei puhunut koskaan. Hän alkoi jo olla vanha. Hiukset -harmenivat ja selkä kumartui sitä enemmän, kuta useampia köynnöksiä ja -vesoja hän nosti aurinkoa kohden. - -Hänen rakkaassa, pienessä maailmassaan olivat kukat hänelle -rakkaimmat. Hän ei niitä viljellyt, sillä maahan oli oikeastaan -olemassa tuottaakseen ravintoa nälkäisille suille, mutta maa kasvatti -niitä itsestään siellä täällä peltosarkojen ja polkujen varsilla, ja -kiviperäisimmässä maassa, kukkulan huipulla, jota hän ei vielä ollut -ehtinyt raivata, kasvoi niitä runsaasti villinä. - -Keskellä talvea pilkotti kuloheinän keskestä satakaunojen valkeita ja -punertavia tähtiä. Kultakukkainen krookus ilmestyi sitten, ikäänkuin -multa olisi leimahtanut pieniin liekkeihin aurinkoa vastaanottamaan. - -Untuvavartiset vuokot pyöreine päineen, jotka niin pian väsyivät, -edustivat kukin erityistä hienoa sinipunervan vivahdusta kohoten -puhtaansinisestä hehkuvimpaan punaan. Hennot narsissit taivuttivat -päitään yhtä somasti, vaikka ei ollut kuvastintakaan, hyasinttien -terälehdet kiertyivät kuin kiharat niillä satuolennoilla, keijukaisilla -ja muilla, joihin ei enää saanut uskoa, mutta joista ei mitenkään -voinut ajatella kovin pahaa. Vielä oli siellä lukemattomia muita, jotka -kaikki olivat yhtä kauniita ja ihmeellisiä. Ja kun oli täysi kevät ja -koko ilma kaikui satakielten riemua ja palavaa rauhattomuutta, löysi -hän monin paikoin valkeita liljoja, joitten suoniverkoissa läpikuultava -puna tiivistyi sisäänpäin, kuin olisi siellä ollut sydän. - -Hän varoi tallaamasta ainoatakaan, ja milloin hänen täytyi uhrata -joku, joka oli tunkeutunut hänen hedelmälliselle maalleen, tapahtui se -lyhyen, hiljaisen taistelun jälkeen, ja silloin täytyi hänen oikein -elävästi muistuttaa itseään siitä, että rajaviivojen piti olla suorat, -ennenkuin hän voi pakottautua vetämään vaon aurallaan. Eikä hän sen -tehtyään katsonut mielellään taakseen. Tämä olikin melkein ainoana -pilvenä hänen taivaallaan, ja senkin hän ajoi pois miettiväisesti ja -päivänpaisteisesti hymyillen inhimilliselle heikkoudelleen. - -Eräänä iltana kesäpuoleen saapui kaksi miestä hänen luokseen tullen -kaupungista päin. - -Heillä näytti olevan kiire ja he tuntuivat olevan kärsimättömiä ja -väsyneitä, suuttuneita toisiinsa riideltyään teistä ja poluista, ja -myöskin epätietoisia siitä, pitikö heidän jäädä tähän vai kulkea -eteenpäin. He olivat kyselleet neuvoa päästäkseen perille, kertoivat -he, mutta olivat saaneet valheellisia ja eksyttäviä vastauksia. Ihmiset -valehtelivat ilkeyttänsä, maailma oli kukkurallaan kiusallisuutta, -kivet polttivat jalkoja, ja nyt heidän täytyi pyytää suojaa yöksi, että -aamulla voisivat alkaa paremmalla onnella. - -Phocas seisoi portillaan ja hänen edessään vieraat tummina illanvaloa -vastaan, synkistynein, rypistynein kasvoin. Heidän päittensä takaa -näkyi kaupunki, jonka yläpuolella oleva ilma oli levotonta ja -sakeaa johtuen liesien savusta ja kaikesta alhaalla vallitsevasta -kilpailevasta, kummallisesta kiireestä. - --- Sen näkee, että tulette tuolta, sanoi hän, ja hänen mieleensä -juohtuivat huhut, joita hänkin oli alkanut kuulla, että maailmassa -karttuivat viha, pahat työt ja ja kaikenmoiset vaarat. Monet olivat -olleet peloissaan ja valitelleet lastensa tähden, olivatpa muutamat -lähteneet tiehensä paikkakunnalta laahaten taakkojaan öisin pitkin -kukkuloitten jyrkkiä teitä ja tukahduttaen langetessaan tuskanhuutonsa. -Itse hän oli asettunut tähän, kuten muuhunkin nähden, rauhalliselle -kannalle. - --- Sieltäpäin ei tule mitään hyvää, lisäsi hän. Olkaa hyvillänne, että -olette sieltä päässeet, ja ottakaa vastaan lepo ja kestitys, jota -teille tarjoan parhaani mukaan! - -Hän vei heidät sisään ja sytytti pari lamppua vierasten kunniaksi, -mutta sitten hänellä oli niin paljon puuhaa heidän tähtensä, ettei hän -ehtinyt katsoakaan heihin, ennenkuin kaikki oli valmista ja hän kantoi -ruuan pöytään. Kauniiksi heitä tuskin voi sanoa. Heidän kätensä olivat -känsäiset, kasvonsa litistyneet monissa nyrkkitaisteluissa. Karkeat, -lyhytkarvaiset silmäkulmat olivat omiaan tekemään katseen pistäväksi -ja raa'aksi. Mutta ruoka maitti heille hyvin, ja se ilahdutti Phocasta -niin suuresti, etteivät he olleet enää niin rumannäköisiä hänen -mielestään. Itse hän ei syönyt mitään, hän vain ajatteli, kuinka -järjestäisi parhaiten ja mukavimmin vierailleen. - -He näyttivät nyt tyytyväisiltä, olivat ojentaneet jalkansa suoriksi ja -laskeneet aseet viereensä. - --- Me olemme kummallisella, asialla, sanoi toinen. Nyt se kyllä voi -tuntua ikävältäkin, kun istuu näin rauhassa ja levossa. Jos saisikin -vain täyttää vatsansa, lepuuttaa jäseniään eikä muuta tarvitsisi, niin -ei maailma olisi hullumpi. Mutta täytyy tehdä yhtä ja toista elääkseen. - -Phocas nyökkäsi ystävällisesti ja miettiväisesti. -- Niin täytyy. Mutta -kun hän ei ollut utelias, ei hän kysynyt, mikä työ heillä nyt oli -tehtävänään. - --- Ihmiset keksivät niin paljon pahoja ja jumalattomia uutuuksia, sanoi -toinen kiukkuisesti ja nyökäytti kömpelöä päätään, ikäänkuin vain siten -saisi ajatuksensa liikkeelle. Niin ei saa jatkua, ja kellä on kourat se -käyköön käsiksi. - -Niin, ihmiset keksivät kaikenlaista, ajatteli Phocas muistaen -levottomuutta herättävät kuulopuheet, joita oli saapunut hänen -korviinsa, mutta hän ei kuitenkaan tahtonut yhtyä tuomitsemaan -lähimmäisiään. - --- Rakkaani, täytyy pysyä tyynenä ja odottaa parempaa aikaa, sanoi -hän vain. Kaikki kai tarkoittavat jotain hyvää, vaikka unohtavat sen -kiireessään. Syksytuulikin on usein kylmä ja vihainen, mutta sen -tarkoituksena on levittää siemeniä. - -Mies ei häntä kuunnellut, vaan jatkoi: - --- Nyt meidät on lähetetty ottamaan selkoa eräästä, jonka sanotaan -olevan pahimman levittämään harhaoppeja ja saattamaan toisia turmioon. -Me viemme hänet tuonne alas ja siellä hän saa varoa nahkaansa. -Me vain saatamme häntä kaikessa ystävyydessä, sitten hän kyllä -tyytyy, hah-hah... Hänen luokseen me juuri haimme tietä, mutta -sitten vetivät ihmiset meitä nenästä kirotussa kavaluudessaan ja -pahansuopaisuudessaan. Hänen nimensä on Phocas, ehkä tiedät sinä, mistä -hänet löytäisimme? - -Phocas toi juuri heille pyöreitä punaisia omenoita kauneimmassa -savivadissaan. Kun hän kuuli nimeään mainittavan ja ymmärsi kaiken, -horjahtivat hänen polvensa ja omenat tuntuivat lentävän reunalle ollen -putoamaisillaan lattiaan. Hän pyrki tasapainoon kaikin voimin, ja se -onnistuikin. Hedelmät pyörivät paikoilleen, mutta kädet vapisivat -kantamuksineen. Hän hymyili hämillään kömpelyydelleen eikä tiennyt mitä -vastaisi. - -Miehet katsoivat häntä ja ajattelivat: Ehkä hän on sen ystävä, jota -haemme? Hän on vanha, kiltti ukkohassu, emme viitsi saattaa häntä nyt -pulaan, kun hän meitä kestitsee. Huomenna on vielä aikaa, ja onhan -niitä muitakin, joilta voi kysyä. - -He eivät toistaneet kysymystään ja Phocas asetti omenat pöydälle ja -vetäysi syrjään odotellen jalka menoon valmiina, voisiko vielä jollain -tavoin heitä palvella. Mutta hänen katseensa oli hiukan hajamielinen, -ja hänen täytyi monta kertaa sitä pidättää, kun se tahtoi harhailla, -heidän päittensä yläpuolitse kiintyen milloin mihinkin tuttuun -esineeseen hänen huoneessaan. - -Kun he olivat lopettaneet, vei hän heidät makuuhuoneeseen ja toivotti -rauhaisaa lepoa. - --- Missäs itse makaat? kysyivät he hyväntahtoisesti, sillä he -huomasivat, ettei talossa ollut muuta kuin yksi makuusija. - --- Älkää siitä huolehtiko, ystäväni, vastasi hän. Kyllä minä löydän -paikan itselleni. Minulla on ensin hiukan puuhaakin. Niin hän jätti -heidät. - -Hän meni puutarhaan ja kulkea haparoitsi kukkulan laella olevalle -paikalle, josta hän paljon piti sen näköalan vuoksi. Aamuisin, kun hän -juuri oli saanut verensä iloisesti kiertämään työskennellen kasteen -viileydessä, nousi aurinko tuolta vastapäätä hänen kohdaltaan. Silloin -tuntui, kuin ei koko hiljaisessa maailmassa olisi muuta kuin taivaan -kultaiset liekit ja oma juhlallisen arka, kummallisesti liikutettu -sielu, joka tunsi pienuutensa, mutta tiesi kuitenkin kuuluvansa -tähän. Koko päivän oli siellä kauniimpaa kuin muualla; sieltä näkyi -vihreitten puitten alle peittyvät pehmeät kummut ja kauimpana vuorien -sininen viiva. Nyt ei sitä näkynyt, sillä oli aivan pimeä. Ainoastaan -tulikärpäset levittelivät hohtavaa ja katoavaa kipunaverkkoaan. - -Phocas sai käsiinsä lapion ja kuokan ja mursi turpeen. Hiukan -surumielisenä hän ajatteli, että nyt hän ei voinut nähdä, vahingoittiko -kukkia, mutta hän työskenteli kuitenkin keskeytymättä asettaen -multapaakut varovaisesti syrjään samassa järjestyksessä kuin oli -ne ottanutkin. Häntä ilahdutti tieto, että paikka oli niin kaunis -päivänvalossa. - -Hän kaivoi kuopan hyvin syväksi, ja se oli aika vaivalloista, kun -sattui tielle kovaa savea lihavan multakerroksen alta, jonka hän tunsi -niin hyvin ja tiesi olevan vaaleanruskeaa, kiiltävää, täynnä eloa -aurinkoon päin käännettynä. - -Kukapa olisi luullut, että tuolla alhaalla on niin jäykkää ja -kuollutta, ajatteli hän tullen surulliseksi, ja häntä rupesi melkein -palelemaan sitä ajatellessa. Mitäpä tuosta, keskeytti hän ajatuksensa, -mitäpä sillä on väliä, kun kerran kuori kukkii niin kauniisti ja -runsaasti. Yö oli pitkälle kulunut, ennenkuin hän joutui valmiiksi, ja -hän oli hyvin väsynyt. - --- Eipä kannata enää mennä sisälle, puhui hän ääneen itsekseen, voisin -vielä herättää heidät. Ei se olisi minullekaan hyvä, sillä silloinhan -he suuttuisivat. Ilma on leuto ja ihana Jumalan hiljaisessa maailmassa. -Minä nukun täällä yhtä hyvin. - -Ja hän asettui haudan partaalle, päänaluksenaan irti otettu -ruohomätäs. Hän ei voinut nukkua heti, ja kääntelehtiessään siinä -edestakaisin joutui hän makaamaan kasvot suoraan ylöspäin, silmät -tuijottaen avaruuteen, joka kaareili ja laajeni sitä katsellessa yhä -korkeammaksi ja suuremmaksi, kuta kauemmin siihen katsoi. Se oli -hyvin syvän sininen, mutta ei hetikään niin tumma kuin miltä se oli -ennen näyttänyt. Pikemminkin oli se muodostettu heikosta valosta, -joka punoutui tuhansista kimpuista ja sulautui toisensa kohtaaviksi -säteiksi. Siinä oli tiheän tiheässä tähtiä, aivan loppumattomiin, minne -vain katsoi. Lakkaamatta löysi hän uusia siitä, missä ensin näytti -olevan vain tyhjää. - -Ne muistuttavat ruohikossa kasvavia satakaunoja, ajatteli hän; ensin -löytää vain muutamia, mutta jos katsoo tarkemmin, löytää yhä useampia -ja useampia, jotka ovat puolittain lehtien ja korsien peitossa. Ja hän -oli iloissaan, että hän tämän yhtäläisyyden avulla luuli ymmärtävänsä -tähtiä paremmin kuin ennen. Tavallisesti oli yötaivasten laki häntä -hiukan pelottanut kummallisella viileällä, hiljaisella suuruudellaan. -Kun hän oli kulkenut kotiin hartaushetkiltä, olivat kaikki nuo valot -olleet hänestä kysymyksien ikuisia virtoja, joita tuskin voi sulkea -ihmissanoihin, mutta jotka kuitenkin ikäänkuin kysyivät jokaiselta: -kuka sinä olet, mikä voima sinussa elää? Nyt ne hänestä olivat -rakkaita, ja hän kesti silmää räpäyttämättä niiden katseet. Kauan hän -siten makasi; viimein sulkeutuivat silmät ja hän vaipui suloiseen uneen. - -Viileydestä päättäen aamupuoleen yötä hän kohosi hitaasti tiedottomasta -levostaan ja rupesi uneksimaan. - -Hän nousi ylöspäin, kuinka, sitä hän ei tiennyt, mutta hän tunsi -selvästi ilmanvedon hiukan palelevana turtumuksena jäsenillään ja -kasvoillaan. Pää ei kallistunut taapäin, jalat eivät tuntuneet -painavan. Yläpuolellaan näki hän tähdet, mutta ne olivat paljon -likempänä, suuremmat ja kirkkaammat kuin muutoin. Ne olivat aivan -niiden kukkien muotoisia, joihin hän oli niitä verrannut; joka säde oli -terälehti, joista ei yksikään ollut toisensa kaltainen, niin pieniä -kuin ne olivatkin. Jokaisella oli oma hohtavan valkea värinsä, joka -vivahteli punaiseen ja kullankeltaiseen. - -Ei hän ollut koskaan nähnyt niitä niin kauniina. Se on ollut silmäini -vika, ajatteli hän; kuinka olenkaan onnellinen, kun saan nähdä ne -sellaisina kuin ne ovat. Ja niiden joukossa loisteli siellä täällä -toisia suurempia kukkia, ihmeellisiä, aavistamattoman ihania. Siinä -oli väriseviä kullanpunaisia liekkejä, jotka oli liitetty yhteen ja -taivutettu ulospäin kuin ruusunlehdet juuri auenneessa kukassa. Siinä -oli loistavia pieniä aurinkoja, jotka näyttivät sulkevan kokonaisen -elävän maailman sädekehäänsä. Siinä oli liljankukkia, valkeita kuin -aamuruskon soihtu; kummallisin kuvioin vetäytyi niissä hehkuva -liljanveri sisäänpäin sykkiviin sydämiin. - -Phocas katseli kyllästymättä, ja vaikka kaikki oli niin suurta ja outoa -mahtavuudessaan, tunsi hän riemuiten kaikki tutukseen. - -Minä ymmärrän niitä, sanoi hän; olen alati ollut niiden seurassa, -vaikka silmäni olivat liian hämärät voidakseen tajuta niiden ihanuutta. -Ne ovat kuuluneet jokapäiväisten tehtävieni piiriin. Ne tuntuivat -silloin vähäpätöisiltä samoin kuin minäkin ja minun työni, mutta nyt -näen, mitä ne sisälsivät. Ja hän avasi sylinsä vetääkseen ne syliinsä -tunteakseen kukkien tuoksun ja koskettaakseen niiden viileää, hienoa -hipiää. - -Hänen kätensä sattui kovasti kosteaan multaan ja kiviin, niin että -hän heräsi. Yläpuolellaan, paljoa kaukaisempana kuin yöllä, hän näki -valonsarastuksen kalventaman taivaan. Tähdet olivat kalpeammat ja -pienemmät, heikommat ja värisevämmät ja näyttivät olevan äärettömän -kaukana. Mutta hän hymyili vielä näkemälleen, hän tunsi ne nyt ja -nyökkäsi ystävällisesti, yhtä paljon jälleentapaamistervehdykseksi kuin -jäähyväisiksi. - -Phocas nousi ja huomasi värisevänsä vilusta. Hän katsoi hautaa, jonka -oli pimeässä kaivanut, ja oli varsin tyytyväinen työhönsä. Sitten hän -meni herättämään vieraitaan. - -Kun he astuivat ulos, oli heillä vastassaan kalpea, selvä aamu, ja ukko -kulki valkeana, vilusta väristen ja kumarassa heidän edellään paikalle, -missä oli yönsä viettänyt. - --- Minä olen Phocas, jota te etsitte, hän sanoi. Nyt tahdon pyytää -teiltä jotain. Älkää viekö minua muassanne tuonne alas! Siellä ei ole -mitään hyvää, enkä minä sovi sinne, sillä tämä on minun maailmani. -Täällä tahtoisin levätä ja siksi olen -- järjestänyt kaikki parhaani -mukaan. Kaikki on valmista. Eihän siitä ole teille mitään vaivaa, vai -kuinka, ystäväni! Pääasiahan olikin, että minut otetaan hengiltä, siis -se ei voi ketään loukata. Tehkää se tällä paikalla, joka on ollut -minulle niin rakas! - -Miehet hämmästyivät eivätkä tahtoneet enää olla tietävinään asiastaan. - --- Me sanomme, ettemme ole löytäneet sinua, vastasivat he. Pakene! Emme -tahdo tehdä sinulle mitään pahaa, kun olet meitä niin ystävällisesti -kestinnyt. - -Phocas innostui ja tuli melkein kiivaaksi kärsimättömyydestä, ettei -hän, kuten tavallisesti, ollut osannut asettaa sanojaan niin, että -hänet heti olisi ymmärretty. - --- Kuinka minä voisin paeta, vastasi hän. Katsokaahan ympärillenne! -Täällähän minun pitää olla, kun kerran olen täällä elänyt. Jos -kieltäydytte, lähetetään toisia, ehkä pahoja ihmisiä, jotka eivät syö -palaakaan luonani, vaan sitovat minut ja raastavat mukaansa. Tekin -saisitte moitteita, ehkä pahempaakin siitä, ettette toimittaneet -asiaanne, -- ei se käy laatuun, senhän käsittänette? Nyt te olette -tyhmiä ja juonikkaita! Tehkää niinkuin olen sanonut ja antakaa minun -lopettaa päiväni täällä. - -Se oli ensimäinen ajatukseni eilen illalla, kun te melkein säikytitte -minut, sillä se näytti niin mahdottomalta... Sitten tulin tänne ja -kaivoin haudan, sillä jos se olisi ollut tekemättä, ette olisi minua -kuunnelleet. Siihen vaivaan ette minun tähteni olisi ruvenneet. Mutta -nyt sen sijaan! Yhtä keveästi kuin muna säretään, otatte te minulta -hengen. Sitten lapioikaa tuota päälleni niin paljon kuin mahtuu. -Turpeetkin olen pannut järjestykseen, niitä tahtoisin myös saada. -Mielelläni soisin, että laittaisitte kaikki sievästi, niin ettei voisi -juuri huomata, että tässä on liikutettu ja rikottu maata. - -Miehet eivät voineet kyllikseen kummastella, he vain tuijottivat -tuijottamistaan. - --- Kun olet niin halukas kuolemaan, sanoivat he, ja koska ehkä olet -oikeassa siinä, mitä puhut vastuusta... pitänee tehdä tahtosi mukaan. -Emme luulleet, että näin tulisimme maksamaan, kun eilen lyykistyit -omenoinesi. Mutta sano meille ensiksi, miksi tämä paikka on sinulle -erityisesti rakas? Ethän vain liene tänne jotain piilottanut, vai mitä? - -Ja heidän kasvoihinsa tuli tyhmän viekas, kova piirre. - -Phocas hymyili niin avoimesti, että se heti teki tyhjäksi epäluulot ja -sai heidät unohtamaan ahneutensa. - --- Kukkien tähden, sanoi hän, ja myöskin näköalan vuoksi, vaikka -sitähän en enää saa nähdä. - --- Niin, ja tuskinpa tulet kukkiakaan enää näkemään. He nauraa -rähättivät hänelle. Heistä hän alkoi tuntua niin omituiselta, että -sääli ja ihailu, jota he ensin olivat tunteneet hänen rohkeuttaan -kohtaan, väistyi raa'an huolettoman välinpitämättömyyden tieltä. - --- Kuka tietää, ystävä raukat? Tiedän niiden pysyvän tässä joka -tapauksessa. Ja juuri viime yönä, kun nukuin ja uneksin, minä ne näin. -Näin paljon muutakin. Tämä on hyvä lepopaikka, olen sen kokenut. -Oletteko valmiit. - -Ja hän polvistui aivan haudan partaalle, niin että ruumis iskun -vaikutuksesta tuli itsestään putoamaan alas. - -Hänen pyövelinsä täyttivät hänen tahtonsa, ja kun he tulivat ihmisten -ilmoille, kertoivat he kummallisesta ukosta. Niin tuli hänen kohtalonsa -tunnetuksi, ja ihmiset hiipivät paikalle, missä hän lepäsi, ja -rukoilivat kauan ja muistelivat häntä kauan ja hartaasti. - -Aikojen kuluessa ruvettiin häntä pitämään pyhimyksenä, ja kun kullakin -näistä on ihmisten joukossa oma piirinsä, joka tarvitsee häntä enemmän -ja kiinnittää häneen suurempia toiveita kuin muihin, tuli Phocaksesta -niiden suojeluspyhimys, jotka maata muokkaavat ja hiljaisuudessa -toimivat yrttitarhureina ja istuttajina. Mutta hänen ystävällisen -voimansa luultiin suojelevan myöskin koko puutarhaa sarkoineen, -hedelmäpuineen, kylvöineen ja pitävän loitolla etanoita ja muita -vahingollisia eläimiä, ja hänen silmälläpitonsa alaisina paisuivat -punastuvat hedelmät, kuori uudistui ja kukat loistivat iloisina ja -suopeina ja ikinuorina vihreässä ruohossa. - - - - -Lähteet. - - -Minusta tuntuu, etten koskaan ole katsonut kevättä niin suoraan -sieluun ja silmiin kuin sillä kerralla. Olinkin silloin poika, ja se -oli ensimäinen matkani pohjoiseen. Viimeiset kouluviikot olivat tänä -heräämisen vuodenaikana kulkeneet ikäänkuin kaukaa ohitseni, aivan -kuin taivaan harmahtavassa sinessä liitävät muuttolintujen parvet -olisivat vieneet ne mukanaan vaaleneviin öihin. Kosken kohina soi yhä -innokkaammin kehottaen, kastanjapuitten umput loistivat yhä valkeampina -valossa, ja sadepilvien suuret haaleat pisarat herättivät pudotessaan -levottomuutta. - -Jos käväisin kaupungin ulkopuolella, ympäröi minua siellä jo ylen -kypsynyt ihanuus. Ihme on tapahtunut, näytti se sanovan, olet liian -myöhään tullut sitä ihailemaan. Kokonainen vuosi ja raskaan talven lumi -ovat nyt välillämme, ennenkuin taas voit tavoitella minua, ja silloin -käy taas samalla lailla. - -Oikeana kesäkuun päivänä istuin sitten rautatievaunussa ja kiisin kohti -metsämaita. Tie, joka johti tuntemattomiin seutuihin, kulki leveän ja -valkeavaahtisena vyöryvän joen ylitse, ja laaja sininen avaruus, jonka -kepeä, raikas ilma ympäröi minua, tuntui niin suurelta ja ihmeellisen -uneksuvalta. Äkkiä säpsähdin hämmästyksestä ja katselin valveutunein -silmin ympärilleni. Olin saavuttanut pakenevan kevään. - -Pilvenpehmoisina varjostivat koivu- ja haapaviidakot notkelmien -hentoa vihreyttä joen kimmeltävän sinen reunoilla, havumetsän vielä -jähmetyksissä olevan tummuuden alapuolella. Aineellisuus näytti niistä -haihtuneen, mutta ne voivat vieläkin välkkyä ja loistaa matalassa -auringonpaisteessa, joka niitä kannatti säteillään, sekä levittää -illan viileyteen voimakasta, hienoa tuoksuaan. Vuodenvanhan ruskean -lehtikerroksen lomista pilkotti kukkia, joita en ollut vielä ehtinyt -poimia enkä omistaa. Oli kuin olisi vasta kuolleen, ikävöiden kaivatun -henkilön haamu ilmestynyt rakkaittensa piiriin, missä hänen muistonsa -oli alkanut vaihtua, ruveten säteilemään iäksi kadotetun runollisuutta, -ja nyt seisonut edessämme valoisasti hymyillen ja hiljaa kuiskannut: -Katsokaa, tässä olen. Tällainen on olemukseni, jota en voinut koskaan -antaa teille kokonaisena. Katsokaa minua, mutta älkää minuun koskeko! - -Todellisuudessaan vielä haaveentapaisena kuin entisyys, väliin kuluvaan -aikaan vaipuvana, väliin pakottavassa rauhattomuudessaan eteenpäin -lentävänä, sellaisena löysin ja käsitin kevään. - -Aurinko meni mailleen, mutta pimeys ei saapunut yön keralla. Minua -kuljetettiin hiljaisten järvien rantamitse, missä äkkijyrkät reunat -laskivat lehtipuitten latvoista muodostetun seppeleen seppeleelle; ne -tuoksuivat vielä kuten äskenkin, mutta loiste oli sammunut. Kalpea valo -vain loisti tuhansin vivahduksin, ja pari alhaalla tuikkivaa tähteä -paloi väristen vavahtelevilla oksilla. Ei kuulunut muuta kuin junan -vyöryvä jyminä ja taaksemme jäävä kaiku ja silloin tällöin laulurastas, -joka säikähtäen vaikeni kesken liverryksen. - -Mahdotonta oli uskoa tätä kaikkea todelliseksi; maa lepäsi oikoisena -ja sidottuna, jäykän profeetallisen innoituksen valtaamana kuunnellen -sisintään ja tuijottaen taivaan valkeansiniseen avaruuteen. Oli kuin -ei se koskaan voisi herätä lumouksestaan, ja oli toivotonta vaikka -houkuttelevaa arvailla sen arvoituksia ja salaisuuksia. - -Matka päättyi, ja minut tuuditti uneen näkymättömän kosken kohina, -kumea pauhu, jonka alkuperästä ei voinut saada selkoa, sillä siihen -tuntui sisältyvän kaikki tuo, mikä oli outoa ja viileää, kasteisen -harmaata ja raikasta. - -Kun heräsin, katosivat öiset vaikutelmat tutustuessani koskeen ja -nähdessäni, kuinka iloisen hurjan ja huolettoman leikin aiheuttama -oli sen kohina. Kevät, jonka olin saavuttanut, ympäröi minua selvällä -päivälläkin, samoinkuin uusi vieras seutukin, johon minun nyt oli -tutustuminen. - -Tienoo oli kaunista korkeahkoine metsäisine vuorineen, joitten -loivenevat rinteet olivat niin pitkät, että ne olivat samalla -sekä suurenmoisen että säyseän näköisiä, varsinkin tähän aikaan, -kun havupuitten tummuus kaikkialla notkelmissa häipyi kevään -kiiltäviin, nuoriin lehtiin. Joki virtasi hitaasti, kunnes joutui -kosken pyörteeseen; sitä ennen se muodosti jonon laajoja järviä, -jotka liittyivät toisiinsa niemien ja saarien lomitse. Jos seisoi -korkeammalla, saattoi nähdä kolme, jopa neljäkin vesikuvastinta -siintelevän toinen toisensa yläpuolella. Metsä oli luoksepääsemätöntä -ja villiä, toisin paikoin kivistä rytöä, toisin paikoin suoperäistä; -tasamaat olivat autioitten rämeitten peittämiä, vuohet siellä kävivät -laitumella keinuvien mätästen ja mustien käpristyneiden puiden -keskessä. Ainoastaan vetten varsilla oli kaunista, tai myöskin jos näki -kaiken kokonaisena näköalana, loistavana ja pehmeänä tulvivassa valossa. - -Eräänä iltapäivänä näin tapauksen, johon kaikki senaikuiset muistot ja -vaikutelmat ovat yhdistyneet. - -Jokeen viettävällä rinteellä oli uutistalo, jonka eräs nuori pari oli -edellisenä syksynä rakennuttanut. Se oli niin uusi, ettei tupaa oltu -vielä maalattu eikä aurinkokaan ollut vielä vaalentanut puun väriä. -Vähäiselle karjalle aiotut suojat olivat keskentekoiset, ei ollut -aitauksia, ei polkuja, kaikki näytti iloiselta ja leikillä sirotellulta -keväiseen vihreyteen. Ei ollut vielä kaivoakaan, ja siitä nyt juuri -olikin kysymys. - -Kuka hyvänsä ei kykene valitsemaan kaivonpaikkaa sillä siinä ei -auta ymmärrys eikä käsivoimat, jollei kerran osaa löytää oikeaa -paikkaa, missä suoni lähenee maanpintaa, ikäänkuin itsestään pyrkien -päivänvaloon. Vedenhakeminen on muodostunut erityiseksi taidoksi, -niin taidoksi sitä tuskin sentään voinee nimittää, sillä sitä ei -voi oppimalla saavuttaa. Sen ainoa välikappale, taikavapa, on -kaikkien saatavissa, mutta se ei toimi jokaisen kädessä. Tämä mahti -on päinvastoin lahja, jonka luullaan olevan perinnäisen ainoastaan -muutamissa suvuissa; kullakin seudulla on oma luottamusmiehensä. - -Näillä tienoin oli sinä eräs talonpoika Grels Olavinpoika muissakin -suhteissa merkillinen mies. Hän kykeni myöskin parantamaan monenlaisia -sairauksia ja ruumiinvammoja; hän oli "viisas". - -Tämä ominaisuus liittyy tavallisesti ikivanhaan taikauskoon ja -pakanuuden ajoilta johtuviin perimätietoihin; keinot ovat usein -luonnottoman raakoja, usein myös syvästi runollisia, perustuen -enimmäkseen vanhoihin uhri tapoihin. - -Tämä ei pitänyt paikkaansa Grelsin suhteen. Hänen keinoihinsa ei -liittynyt vähintäkään taikauskoa. Salaperäisyyttä lie piillyt pohjalla -tuskin hänelle itselleenkään tietoisena, se ilmeni ainoastaan -syvässä, ennakolta tuntevassa silmäyksessä, jolla hän käsitti sairaan -koko olemuksen, taikka yksinkertaisessa, havaintoja tekevässä -mielikuvituksessa, joka anatomisia tietojakin vailla olevana tajusi -välittömästi asiain yhteyden ja ruumiillisuudessa piilevän elämän. Ehkä -kaikki olikin mielikuvitusta? Ken tietää, kuinka paljon tämä ihmisen -salaperäisin ominaisuus voi, kuinka syvällä sen juuret ovat? Kaikessa -luodussa on sillä sijansa, se on ehkä maailman suurin positiivinen -voima. Runoudessa ja sadussa liitelee se vapaana, mutta elää salattuna -ja hiljaisenakin luonnon työpajoissa. Ihmisessä se lienee sitä -voimakkaampi, kuta vaiteliaampi se on ja kuta likempänä äänettömintä, -itsetiedottominta se piilee. Niin oli laita tämän talonpojan, joka ei -koskaan poikennut olemisen todellisuuden ulkopuolelle. - -Harvoin hän epäonnistui, eikä hänelle ollut koskaan sattunut suurta -erehdystä; ammattilääkäritkin kohtelivat häntä suopeudella, vieläpä -kunnioittavastikin. Grels oli luja, järkevä ja päättäväinen mies, joka -ajatteli nopeasti, mutta puhui hitaasti ja vähän; kaikissa tapauksissa -oli hän pitäjän merkillisin ja vaikutusvaltaisin henkilö. Häntä kävi -pitäminen rikkaana, sillä hänen metsänsä olivat koskemattomat, eikä -hän koskaan ollut joutunut kiusaukseen niillä ansaita rahaa. Hänen -elintapansa olivat yksinkertaiset, ja hän uurasti kuin olisi ollut -köyhä. Avustaan hän ei ottanut maksua, vaikka siihen kului usein hänen -kiirein aikansa; hän piti palveluksiaan huvituksena, hiljaisella, -miettivällä ilolla hän ne toimitti. Jo muutaman vuoden oli hän ollut -leskenä, kaksi lasta oli hänellä elossa, poika ja tytär. - -En ollut nähnyt Grelsiä ennen, siksi katselin häntä uteliaana -odottaessani oudon toimituksen alkamista ihmetyksellä ja samalla -jonkinlaisella koulupoikamaisella ylemmyyden tunteella. Hän oli -pitkä ja vielä hoikka, vaikka oli ukkoikää lähellä. Pää oli iso, -voimakkaasti muodostunut, silmät lapsekkaan kirkkaat selvine väreineen, -vaikka katseen nopea päättäväisyys ilmaisi miehekästä ankaruutta. -Ankarapiirteinen oli suukin, jonka harmahtava parta jätti selvästi -näkyviin, mutta minkäänlaista kovuutta ei ollut huomattavissa, -ainoastaan vakavuutta, joka ei koskaan näyttänyt sulautuneen nauruksi. - -Grels istui maassa kuunnellen vaieten talonomistajan jokseenkin -tarpeetonta kertomusta siitä, kuinka hän juuri tähän paikkaan oli -tullut rakentaneeksi ja missä hän tahtoisi kaivon olevan. Grels katsoi -silloin tällöin ystävällisesti hänen ohitseen ystävällistä pientä -taloa kohti, sulki puoleksi silmänsä antaen auringon paistaa vasten -kasvoja, jotka ilmaisivat selvästi tyytyväisyyttä; hänen voimakas -työläiskätensä siveli hentoa ruohoa. Hän oli saapunut tänne järvien -takaa poikansa ja tyttärensä soutamana. Vielä kuvastelivat hänen -mielessään matkan vaikutelmat, jotka olivat uusia tälle vuodelle, mutta -vanhastaan tuttuja ja rakkaita. Tänä tyynenä iltana oli varmaankin -ollut paljon suurta ja omituista nähtävänä. Jokainen rinteellä -kasvava puu selvästi piirtyvänä seijastavaan ulappaan, jokainen -loistavanpunainen talo hymyilevänä kuvalleen, joka vedessä olevassa -varjossa näytti vielä iloisemmalta. Kuljettiin kautta kirkastuneen, -veden ja ilman muodostaman keveän avaruuden, jossa kevään valkeat, -miltei yliluonnolliset näyt leijuivat. - -Nyt hän levähti, nauttien joka hengenvedosta, ja valmistautui tapansa -mukaan kokeeseensa. Huolimatta valppaasta ulkomuodostaan, jossa ei -ollut mitään salaperäistä, ilmaisi hänen olentonsa jotain omituisen -kuuntelevaa, muistuttaen satuolentoja, jotka kuulevat ruohon kasvavan -ja näkevät maan uumeniin. Hänen takanaan näin tyttären, viiden- tai -kuudentoistavuotiaan tytön, joka poimi kukkia. - -Tytön pienet, pyöreät kasvot olivat terveet ja punertavat kuin -kirsikka, vaikka päivä oli jo antanut niille ruskean vivahteen. -Kaulalle solunut huivi jätti näkyviin kastanjanruskean kihartuvan -tukan; kastanjanruskeat olivat tavattoman avoimet silmätkin lyhyine -ripsineen ja valokuvasteluineen. Hänen vartensa oli hento ja joustava, -niinkuin usein nähdään metsämaiden asukkailla; harmajanpunertavassa -leningissään muistutti hän kevään untuvaisia kukkia. - -Grels nousi ja meni leikkaamaan lähimmästä pensaikosta pajuvitsan -itselleen. Hän haki kauan ja huolellisesti, taivuttaen varovasti -verhoavia oksia sivullepäin, ja kun hän oli valinnut, saattoi nähdä, -kuinka sileän kuoren alta pulpahti mahla veitsen leikkauksesta. Hän -katkaisi oksan niin, että se tuli Y:n muotoiseksi, koetteli sopiko se -käsiin ja katsahti ympärilleen arvostellakseen aluetta. Se mahtoi olla -lupaava, koska hän nyökkäsi pojalleen, joka vastahakoisesti totellen -lähestyi. - --- Koetahan vielä kerta, Olavi, sanoi hän, sinunhan pitäisi olla jo -siinä iässä, koetahan! Ja hän ojensi pajuvitsaa hänelle. Nuorukainen -otti sen vastaan vastahakoisesti. - --- Mitäpä se hyödyttää? kysyi hän, mutta kun isän katse oli yhä -kehottava, otti hän pajuvitsan käsiinsä ja lähti kävelemään hiukan -etukumarassa. - -Hän oli voimakasrakenteinen, kookas kahdeksantoistavuotias, reipas -ja ripeä, ja hänen silmäinsä katse oli synkän päättävä. Muutoin oli -hän isänsä näköinen, ainoastaan suu oli isompi, liikkuvampi, ja sen -ympärillä oli jokin tyytymätön, puolittain nyreä, puolittain himokas -ilme. - -Hän kulki kärsimätönnä ja nopeasti rinnettä alas ja näytti olevan -tyytymätön siksi, että kaikkien katseet olivat häneen suunnatut. - -Isä seurasi häntä katseillaan. - --- Sinä et kumarru tarpeeksi, Olavi, hän sanoi. Samoin kuin viime -kerralla. Tuolla lailla et ikinä menesty. Sinä ajattelet jotain, ja se -hajoittaa voiman. - -Olavi pysähtyi äkkiä. - --- Tiedäthän mitä ajattelen, vastasi hän. En voi tehdä enkä sietää -sitä, mihin minulla ei ole halua. - -Sisar huusi innokkaalta kuuluvalla äänellä: - --- Tännepäin, Olavi, miksi et tule tännepäin, poika? Löytäähän sen -ilman vitsaakin, näkeehän sen kukista. Suoni kulkee tästä, sillä kukat -ovat tässä tuoreimmat. Etkö näe? - -Mutta hän ei kuunnellut sisartaan, vaan tarjosi oksaa pois, -vapautuakseen tehtävästään. - --- Ei minusta ole tuollaisiin, sanoi hän matalasti, tiedäthän sen -ennestään, ja niin tulee vastakin olemaan. - -Grels katsoi häntä paheksuen kirkkailla, vakavilla silmillään, otti -vaieten pajuvitsan, ummisti silmänsä puolittain, päivää vasten, ja -alotti kulkunsa. - -Hän piti käsiään polvien kohdalla ja kulki hyvin hitaasti, kuin olisi -hakenut jotain ohuesta ruohikosta, rinnettä ylös, seuraten melkein -huomaamattomia maan syvennyksiä. Matala auringonpaiste verhosi hänen -omituisia, hapuilevia liikkeitään melkein peittäen ne meiltä; koivujen -kiiltävät oksat välkkyivät lasimaisina viidakossa, ja hiirenkorvalla -olevat lehdet kellertivät kultaisina. Viileä, tuoksuva tuulahdus -keinutti illan ilmaa; melkein luuli näkevänsä, kuinka kaste laskeutui -kimmeltävien korsien keskessä loistaville kukille. Seurasimme kaikki -häntä kauempaa, ja talon nuori vaimo, odottamansa lapsen ja kuluneen -talven sisälläolon raskauttamana, oli hänkin uskaltautunut ulos ja -hymyili nyt surumielisen väsyneesti ja samalla toivehikkaasti keväälle, -auringolle ja odotetulle lähteelle. Nopea, iloinen, metallimainen -viserrys soi ilmassa -- pääskyset olivat juuri saapuneet ja -kiitollisina asettuneet asumaan uuden tuvan suojaan, siten ikäänkuin -vihkien sen vaihtelevalle, onnelliselle elämälle. - -Pajuvitsa kääntyi hitaasti, kuin salaperäisen voiman pakottamana, ja -viittasi maata kohden -- iloinen ihmetyksen huudahdus pääsi kaikkien -huulilta. Mutta Grels kulki eteenpäin, kumarruksissa, hapuillen -kuin ennenkin, ja valo teki hänet tuntemattoman, salaperäisen ja -ystävällisen näköiseksi. - -Äkkiä hän pysähtyi, sillä vitsa kääntelehti lyhyin heiluriliikkein -hänen käsissään, jotka väsyneinä, paisunein suonin, tuskin jaksoivat -sitä enää pidellä. Hän työnsi sen maahan merkiksi -- paikka oli -löydetty. Sitten hän oikaisihe nähtävästi väsyneenä ja pyyhki otsaansa. -Siinäkin olivat suonet pullistuneet, ja päivänpaahtama iho oli punainen. - --- Tästä, sanoi hän talonomistajalle, ei sinun tarvitse vallan -syvältä kaivaa, ja vesi on silti hyvää ja raikasta. Ja hän nyökkäsi -ystävällisesti hänelle, nuorelle vaimolle ja heidän kodilleen. Olkoon -siitä teille siunausta ja olkoon teitä monta kauan siitä juomassa! - -Häntä kiitettiin huolimatta hänen torjumisistaan ja puhuttiin vaivan -korvauksesta. Hän pyyhkieli vieläkin väsyneenä otsaansa näyttäen -harkitsevan jotain. Sitten huusi hän päättävästi poikaa luokseen. - --- Menkää te nyt, sanoi hän. Jään tänne katsomaan, että työ tulee -hyvin tehdyksi. Se lienee ollut hänen tapansa, sillä tyttö hymyili -kuin vanhastaan tutulle heikkoudelle. -- Vahinko, ettet tule mukaamme, -isä, vastasi hän, ilta on vielä tyynempi nyt, matkamme tulee olemaan -ihana. Poika nyökkäsi kuuliaisesti, mutta näytti mielessään tekevän -vastaväitteitä tuollaista kalliin ajan tuhlaamista vastaan. Niin -menivät he molemmat veneen luo. - -Grels istuutui taas maahan lepäämään, ja hänen ruskea kätensä hyväili -ruohoa kuten äskettäinkin. Hän näytti olevan hyvillään siitä, että sai -jäädä tähän paikkaan johtamaan raskasta työtä. Nyt vasta hän huomasi -pääskyset ja seurasi kirkkaalla katseellaan niiden siivenlyöntejä, -jotka välähtelivät ilman sinessä. Hän näytti niin onnelliselta kuin -ihminen suinkin voi olla. - -Tämä rohkaisi minua ryhtymään puheisiin hänen kanssaan. Salaperäinen -näytös kiihotti mielikuvitustani. En koskaan ennen ollut tullut -ajatelleeksi, mistä vesi tuli lähteisiin ja kaivoihin ja mikä -merkitys sillä oli meille ihmisille. Pajuvitsakin oli minulle täysi -arvoitus, eikä minun vähäinen tietoni tällaisissa asioissa suonut -siihen vähintäkään selvitystä huolimatta äärimäisistä ponnistuksista. -Tahdoin tietää yhtä paljon kuin hänkin ja aloin puheen viittaamalla -alkeistietoihini ja otaksumiini. - -Hän katsoi minuun ja pudisti hiukan päätään liian monimutkaiselle -viisaudelleni. - --- Pajuvitsa tarvitsee vettä, vastasi hän. Kaikki tarvitsee vettä -elääkseen. Vettä kohti se pyrkii, kun ei enää saa sitä juuren avulla. -Löydämme itsestään sen, mikä on meille välttämätöntä, ellemme hajoita -voimiamme. Jos pistäisin oksan kylliksi syvälle maahan, juurtuisi se -ja siitä kasvaisi puu -- sellainen voima sillä on -- suuri, kaunis -puu siitä tulisi. Mutta lähde kykenee muuhunkin, se suo ihmisille -jokapäiväisen juoman, ja puun tavoin versoo täältä ihmissuku. - --- Mutta mistä suoni tulee? Onko niitä maassa kaikkialla olemassa? - -Hän kuunteli mielellään kysymyksiäni. Näytti siltä, että hän oli -itsekin miettinyt niitä usein. - --- Pilvistä kaikki vesi on kotoisin. Se kiertelee siellä kautta -aikojen kuin veri ihmisen ruumiissa. Enimmäkseen virtaa vesi suoraan -takaisin jokiin tai pysähtyy joksikin aikaa ruohomättääseen ollen -siten hyödyksi, ja lehdet ja korret hengittävät sen taas esiin. Mutta -osa menee syvemmälle. Täällä maan alla -- hän taputti sitä -- on -myös järviä ja puroja. Sen huomaa parhaiten kaivaessaan; siellä on -savikerroksia, jotka eivät läpäise mitään, mutta välillä on soraa ja -kiviä, jotka tihkuvat vettä. Aurinko ei koskaan valaise niitä järviä. -Ei kukaan näe niitä, mutta sittenkin ne ovat olemassa ja täyttävät -tehtävänsä; virta kulkee alati niiden lävitse tuoden yhäti uutta -tullessaan. Elämä olisi mahdotonta ilman niitä, kaikki juuret ulottuvat -sinne. Kovimmallakaan pakkasella, silloin kun kaikki, mitä me näemme, -on jäässä ja lumessa, eivät syvyydet jäädy. Väliin pulpahtaa vesi -itsestään ilmoille jostakin metsärotkosta, siitä muodostuu puro, joka -suurenee joeksi ja koskeksi. Mutta väliin pitää kaivaa se esille, ja -silloin näyttää se itsestään juoksevan vastaan, jos korkeudet sitä -painavat. Silloin vesi on tavallista raikkaampaa ja kirkkaampaa. -Syvyydessä on ollut niin hiljaista ja painostavaa, ja kuten kaikki -muukin iloitsee se päästessään päivän valoon. - -Tästä sain paljon ajattelemisen aihetta, enempikin kuin mitä voin -selittää, varsinkin luonnonhavainnon yhteydessä olevan yksilöllisen -elämän suhteen. En pysähtynytkään tähän, vaan missä ikänä kuljin, -aavistin ja melkein kuulin veden salaperäisen virtauksen maan alla. -Ympäröivä kevät oli entistä rikkaampi ja viehättävämpi, ja kaikki, -lukemattomien rastaitten hurjat, syvät iltaliverryksetkin, tuntui -minusta kaikkea ylläpitäväin hiljaisten, salattujen voimien ilmaukselta. - -Vielä parin päivän ajan näin Grelsiä hänen aherrellessaan iloisena -ja tyytyväisenä lapioineen ja kankineen, kosteudesta ja savesta -läpimärkänä. Kun hän seisoi syvällä maassa, kuulin kuinka hän, luullen -olevansa yksin, lauloi ja hyräili ilosta. Kun kaivo oli valmis, meni -hän kotiinsa. - -Kuulin kerrottavan, että isän ja pojan välit olivat hiukan kireät. -Poika ei sopinut säätyynsä eikä työhönsä, eikä kodin omituisen -hillitty, hiljainen elämä häntä miellyttänyt. Siinä häntä ymmärrettiin, -sillä hän oli hyvin lahjakas, vilkas ja toimelias nuorukainen. Hän -tahtoi "tulla joksikin", nähdä ja kokea elämää, ja hän piti tyhmänä -sitä, ettei myyty metsää tai muuten sillä hankittu rahoja. Grels -vastusti tätä tyynellä, harvasanaisella arvokkuudellaan, joka vei -pojalta rohkeuden saattaa edes kuuluviin ehdotuksiaan, mutta hän -kärsi siitä kuitenkin sekä rakkaudesta poikaansa, että ajatellessaan -mitä kerran tapahtuu, kun hän on poissa. Mutta nämä olivat vain -kuulopuheita; sinä kesänä en enää tavannut ketään siitä perheestä. - -Neljä vuotta myöhemmin tulin taas paikkakunnalle. Siihen mennessä oli -tapahtunut yhtä ja toista; ihmisiä oli kuollut, toisia syntynyt sijaan, -mutta ylipäänsä oli kaikki ennallaan. Samat laulurastaat lauloivat iäti -uusia laulujaan viidakoissa, keväinen vihreys helotti yhtä vaaleana -ja kullanvärisenä iltaisin. Öisin lepäsivät maisemat yhtä kalpeina -tuijottaen kaukokatsein kohti korkeaa taivasta. Hurjassa voimassaan -kohisevan kosken pauhu tuntui selittämättömältä kuten ennenkin. - -Kaivo, jonka Grels oli kaivanut, komeili toisten rinnalla, ja sen -vintti kuvastui terävänä taivasta vastaan. Ympärillä oli elämä -puhjennut kukkaansa. - -Tupa hohti punaisena, ikkunaruuduista kurkistelivat kurjenpolvet ja -palsamit; seinän vierellä oli pieni puutarha, jossa kasvoi kaikenlaista -kylmässä ilmanalassa viihtyvää pensasta. Nyt oli palaavia pääskysiä -vastaanottamassa pari pellavatukkaista pienokaista, jotka kummastellen, -nauraen ja peloissaan taivuttivat päätään koettaen väistää niiden -äkkikäänteitä. - -Olavi Grelsinpoika oli lähtenyt jo aikoja sitten kotoaan. Hän oli ollut -metsätöissä, koska ei ollut saanut muuhunkaan avustusta kotoaan. Aluksi -hänellä ei ollut muuta pääomaa kuin selvä järkensä ja työkykynsä, -mutta niiden avulla oli hän päässyt niin pitkälle, että saattoi ryhtyä -kauppa-asioihin. Häntä oli luonnistanut, mutta kyllä hän olikin saanut -kovaa kokea, kova oli tullut hänestä itsestäänkin. Nyt hänen sanottiin -entistä innokkaammin koettavan saada käsiinsä äitinsä perimäosuuden, -metsäpalstan, voidakseen ryhtyä suurempiin yrityksiin, mutta häntä -estivät siitä muutamat testamentissa olevat määräykset. Isä vastusti -hänen suunnitelmiaan samalla hiljaisella ylemmyydellä. Hän ei tahtonut -joutua nykyaikaisen elämän levottomuuteen ja hän halveksi rahoja sekä -kaikkea mitä niillä sai. Tyttö oli hänen puolellaan koko tyytyväisen -luonteensa iloisella päättäväisyydellä. Tästä oli alkuisin epäsopu -Olavin ja hänen omaistensa välillä. Talvella oli ollut myrskyisiäkin -kohtauksia heidän välillään. Grelsillä oli vielä tytär luonaan, ja -tämän mentyä läheisessä tulevaisuudessa naimisiin piti vävyn, joka oli -Grelsin mieleinen mies, muuttaa taloon pojan sijalle. Tytön tapasin -ensimäiseksi. - -Aurinko oli laskenut. Ilta oli viileä ja viileni yhä. Taivas oli -kirkas, viheriälle vivahtava kuten tavallisesti kasterikkaina iltoina. -Minä kuljin ohrapellon piennarta ja näin kuinka tiheinä pisarat -painoivat hentoja korsia antaen kaikelle harmajan hopeanhohteisen näön. -Kuu loisti keltaisena ja suurena haapametsän yläpuolella, jonka pehmeät -lehdet olivat melkein unohtaneet ikuisen värinänsä. Kosken kohina -ja rastaitten laulu kantoi tännekin, mutta niin toisiinsa ja illan -viileyteen kietoutuneina, niin ihmeellisen etäisinä, kuin eivät olisi -olleet tosia, vaan muisto vain tai tulevaisuuden unelma. - -Vastaiselta puolelta näin erään tytön lähestyvän. - -En tiedä mistä pälkähti päähäni, että hän meni kohtaamaan -rakastettuaan, vaikka olihan se helposti arvattavissakin. Kummallisempi -oli surumielisyyden tunne, joka minut myöskin valtasi, hiukan -surunsekainen aavistus kaiken katoavaisuudesta, joka usein täyttää -mielen silloin kun näkee sitä, mikä on raikkainta ja keväisen kevyttä -elämässä. Ehkä se aiheutui kylmyydestä ja iltatähden lepattavan -valkeasta hehkusta kalpealla taivaalla sekä äänestä, joka täytti -avaruuden. Ehkä oli siinä hiukkanen kateuttakin. Tyttö tuli yhä -lähemmäksi, ja minä tunsin hänet pyöreitten pehmeitten kasvojensa -kirsikkapunasta ja tavasta, millä hän piti kädessään muutamia kukkia, -niin varovaisesti kuin olisi kantanut kädessään virsikirjaa lapsuusajan -sunnuntaipäivinä opitulla tavalla. Hän oli kasvanut, mutta muuten -pysynyt entisellään; hänellä oli sama joustava, hiukan jäykkä ryhti, -joka on tottunut hillitsemään pelkästä olemisen onnesta johtuvan -nuoruudenilon. Mutta silmät loistivat pähkinänruskeina ja avoimina -kuunvalossa eikä suu voinut salata minunkaan läheisyydessäni säteilevän -onnekasta hymyään. Aivan varmaan meni hän tapaamaan rakastettuaan! - -Kun kuljin hänen ohitseen, näin, että hänen hameensa ja jalkansa olivat -aivan märät kasteesta; samoin ilmaisivat kädet ja käsivarret, että hän -oli poiminut kukkia kosteista, tahmeista varsista. Pensaiden oksista -varisseita pisaroita kimalteli raikkaissa kasvoissa ja hiuksissa. Ei -voinut kuvitellakaan kauniimpaa kevään ja nuoruudenilon kuvaa kuin hän -oli tuossa astellessaan pitkin kasteesta harmaata ahoa. - -Pysähdyin ja katselin hänen jälkeensä, mutta vaikka hän luultavasti -tunsi sen, ei hänen huoleton ryhtinsä muuttunut. Kuten olin -arvannutkin, ilmestyi viidakosta mies, varmaankin asianomainen. Tytön -käynti tuli vielä nopeammaksi, hän juoksi mäessä häntä vastaan vapaana -kuin koko maailma olisi saanut olla tässä todistajana, ja sitten he -jatkoivat matkaa rinnan. - -Heidän piti piakkoin mennä naimisiin, ja siitä johtuvissa asioissa -olivat isä ja tytär usein täällä rautatieaseman lähellä asuvien -sukulaisten luona. - -Seuraavana päivänä saapui sinne Olavikin sopimaan joistakin -kauppa-asioista kahden jotensakin ikävän näköisen -pikkukeinottelijatyyppiin kuuluvan miehen kanssa, joiden esiintyminen -oli puolittain kerskuvaa, muistuttaen käräjä-asianajajan viekasta -varmuutta, puolittain arkaa, mikä taas johtui työläisruumiin ja -herraspuvun välisestä ristiriidasta. Olavi oli komea, kaunis poika, -pitkä ja miehekäs, mutta silmien päättäväisyys oli synkempi, suu -kovempi ja tyytymättömämpi kuin ennen. - -He oleskelivat kestikievarissa, missä juotiin, meluttiin ja juteltiin -aika lailla. Vieraat ottivat vilkkaasti osaa perheriitaan saattaen -sen sellaiseen valaistukseen, mikä oli kuvaavaa heidän käsitykselleen -ihmisluonteesta ja sen vaikuttimista. Tämä ei ennustanut hyvää, sillä -Olavi oli kutsunut sinne tulevan lankonsa saadakseen välit selviksi. -Tämä tulikin iltapäivällä, mutta kun hän harmistuneena kieltäytyi -rupeamasta tekemisiin moisen seuran kanssa, lähti Olavi, ollen -jo melkoisesti väkijuomien ja puhelun kiihottama, hänen kanssaan -syrjemmälle keskustelemaan asiasta. Lanko oli kiivas, mutta moitteeton -mies, ja häneen oli koskenut perheen eripuraisuus sekä sanat ja -syytökset, joita hän oli kuullut. - -Keskustelu koski varmaankin Olavin halua myydä metsää tai tukkipuita. -Hän tahtoi saada langon puolelleen vaikuttaakseen siten isään. Kuinka -lienee ollutkaan, kukaan ei aavistanut kuinka syntyi kiivas sanasota, -ja juovuspäissään iski Olavi puukolla riitapuoltaan. - -Uutinen levisi nopeasti, ja paikka oli täynnä väkeä, kun tulin sinne. -Haavoitettua ei oltu viety pois, vaan hänet oli ainoastaan kannettu -lähellä olevan puron luo. - -Hänen morsiamensa oli ensimäisten saapuneiden joukossa ja oli -luultavasti ollut mukana kantamassa. Nyt oli hän polvillaan puron -reunalla ja pitäen sulhon päätä rintaansa vasten pesi tämän otsaa ja -ohimoita nenäliinallaan koneellisen nopein, itsetiedottomin liikkein. -Häntä voi tuskin tuntea eilisillan näöstä; hän oli nyt kalpeampi kuin -kukaan muu, ja hänen silmissään, jotka tuijottivat sulhon silmiin, -oli melkein sama ilme kuin näissä. Katse oli niissä kummallisesti -laajentunut, kuin olisi tahtonut murtaa aistimuksen rajat ja käsittää -enempi kuin kuolevaisen silmät voivat; se oli jäykkä ja ikäänkuin -jäätynyt näön takana kirkkaaksi voiden milloin tahansa murskahtaa -muruiksi kuin jää. Silmät olivat kuitenkin tyynet ja piirre suun -ympärillä rauhallinen, melkein iloinen, kuten sanotaan tavallisesti -olevan niillä, joiden veri vuotaa kuiviin. Hänessä ei ollut mitään -kammottavaa; vaikka isku oli sattunut niin äkkiä ja odottamatta, tuntui -se tulleen hänestä aivan luonnollisesti, eikä hänen miehekäs lujuutensa -ollut murtunut. - -Tytön katse taas törmäsi vasten jotakin läpitunkematonta ja -vihamielistä, ääretöntä tuskaa, josta se kimposi takaisin sattuen -sisässä olevaan haavoitettuun, kärsivään kohtaan ja sitten taas nousten -toivon siiville. Koko hänen olentonsa värähteli kuin soittokoneen -kieli rajusti kosketeltaessa, muiston ja todellisuuden vaiheella. Oli -mahdotonta sovittaa niitä keskenään ja käsittää, että sama minä oli -olemassa tässä äkisti muuttuneessakin maailmassa. - -Liikutus, joka tytössä oli vain sisimmissä ja joka raukeni levoksi -jäykäksi suoristuneessa miehessä, purkautui tämän jalkapuolessa -seisovissa miehissä ja naisissa liikkeiksi, puheeksi ja itkuksi. -Käsivarret ja kädet tekivät kiivaita liikkeitä, risteili neuvoja ja -ehdotuksia, ja kiihtyneisiin ääniin punoutui puron lirinä viileänä -vastakohtana, ja kauempaa säesti sitä kosken kohina. - -Murhaaja seisoi itsekseen kauempana puron yli vievällä portaalla, -tummana kuvastuen iltataivasta vastaan, outona ja kummallisena kuin -itse rikos ja hairahdus. Hän tuijotti veteen, jossa haavasta vuotanut -verijuova sekoittui veden pyörteisiin ja virtasi edelleen hänen -jalkojensa alitse peittyen varjoon. Kiihotus oli hänestä hälvennyt, nyt -häntä näytti palelevan, hän pudisti tuontuostakin olkapäitään, vetäysi -taaksepäin päästäkseen näkemästä vedessä olevaa kalpeiden kasvojensa -kuvaa, mutta tuli yhä uudelleen sitä katsoneeksi. Hän se kaikkein -vähimmin tajusi tätä hämmästyksen ja kauhun kuvaelmaa ja hän tuntui -kaikista surkuteltavimmalta. - -Grels, jota joku oli juossut hakemaan, näkyi tulevan kaukaa astuen -tavalliseen lujaan tapaansa. - -Poika näki hänen tulevan ja vetäytyi syrjään arkana ja saamatonna kuin -pahaa tehnyt lapsi. Hän kiersi meidät kaaressa kulkien puron vartta -ja peittyen kivenharmaitten leppien suojaan. Kestikievarissa olleet -miehet, jotka olivat seisoneet yksikseen tietämättä mihin painua, -seurasivat häntä. Hajamielisenä katsottiin heidän poistumistaan, -mutta unohdettiin se pian. Toivo elpyi kaikissa eloon, kun nähtiin -lääkärin tulevan, eikä kukaan ajatellut muuta. Tytönkin katse keventyi. -Haavoitettu vain oli ennallaan. - -Grels kumartui tutkimaan, hänen voimakkaat kätensä soluivat tottuneesti -ja varovaisesti paljastetulla ruumiilla, hänen silmänsä tutkivat -kirkkaina ja tyyninä haavoitetun silmiä, mutta väistivät tyttären -katsetta. Näytti siltä, kuin olisi hän vartavasten koettanut olla -omaansa ajattelematta voidakseen tavallisella syvällä katseellaan -päästä selvyyteen. Hän kohotti kätensä hiljaisuuden merkiksi, kuunteli -ja ajatteli. Vierestämme ja kauempaa tuleva veden kohina kuului nyt -selvempänä. - -Helppo oli edeltäkäsin tietää tuomio, sillä nyt alkoivat kuolevan -viimeiset korisevat hengenvedot. - -Tyttö ojensi kätensä tarttuen Grelsin käteen. Hän ei ollut ymmärtänyt -eikä huomannut mitään tästä viimeisestä. Hänen katseestaan ikäänkuin -nousi toivon tuskainen huuto, valonpilkahdus, ilokyynelten tulva, -joka tahtoi syöksyä esiin hänen kirkkaista, ruskeista silmistään. Hän -pakotti isän katseen itseensä saadakseen varmuutta. Se oli hyvin syvä, -hyvin hiljainen, ihmeellisen, kammottavan hiljainen. - --- Isä! huusi hän ymmärtäen samassa kaiken. Ääni vaikeni, silmän -loiste sammui. Hän päästi hänen kätensä ja ajatteli vain kuolevaa. -Hän vartioi joka liikettä, jonka tämä kykeni tekemään, joka merkkiä, -jonka tämä ehkä voisi antaa siitä, että tiesi hänen olevan läsnä. Hän -koetti seurata kuolevan raskaita hengenvetoja ja kietoa jokaisen niistä -hellästi ajatuksiin, jotka seurasivat sen pyrkimystä avaruuteen. - -Grels nousi ja kääntyen puolittain poispäin omasta tuskastaan -viittasi läsnäolevia jättämään lähimmän yksin suruunsa. Tässä ilmeni -kunnioitusta, alistumista elämän lakeihin, joka poikkeuksetta -sälyttää kärsimyksen taakan kunkin yksin kannettavaksi, sekä sanojen -halveksumista asioiden musertavan painon rinnalla, olivatpa ne sitten -kuinka ystävällisiä ja tuttuja tahansa. - --- Miten se tapahtui? kysyi hän suunnatakseen huomion pois -kohtauksesta, vaikka kysymyksellä ei ollut suurta merkitystä hetkeen -nähden -- kuka...? - -Selvää oli, ettei oltu kerrottu hänelle onnettomuutta kokonaisuudessaan -ja ettei hän sitä aavistanutkaan. Kukaan ei kyennyt vastaamaan. -Puolittain vaistomaisesti käännyttiin siihen suuntaan, missä murhaaja -oli viimeksi nähty. - -Grels seurasi katseita suunnaten omansakin puron tummaan uomaan päin. -Epäselvä näky sai selvän muodon hänen silmissään samoin kuin viivojen -ja pilkkujen sekamelska siihen tuijottaessa, kun mielikuvitus luo -muodon. Kolmimiehinen ryhmä häämötti metsästä näyttäen painiskelevan. -Eräs heistä heitti toiset luotaan, jotka tahtoivat estää häntä ja -huusivat vielä innokkaita neuvojaan. Olavi tuli hitaasti isäänsä kohden -astuen häntä lähelle. - --- He tahtoivat minua pakenemaan, sanoi hän, mutta mitäpä se -hyödyttäisi? Sinua minä läksin pakoon, mutta tässä taas olen. Mitäpä -pako hyödyttäisi? Minähän olen kuitenkin mennyttä miestä. Vai onko --- hänen äänensä kadotti kumean jähmettyneen sävynsä saaden hurjan -kiihkeän kaiun, jota oli vaikea kuulla, sillä se oli mahdottomuutta -vastaan tähdätty voimakas tuskanhuuto, -- vai onko vielä toivoa? - -Isä tapaili sydäntään painaen sille kätensä. Hän oli nyt aivan kalpea, -mutta pakottautui lujaksi. - --- Tämä on liikaa yhdellä kertaa, änkytti hän. Sinä! Sinäkö sen teit? - --- Mitäpä minä siitä tiedän? Käteni ainakin -- ja hän katsoi siihen -kuin kauheaan vieraaseen esineeseen ja näytti tuntevan ylenannatusta -katsoessaan siinä olevaa veritahraa ja muistaessaan siitä -johtuneen lämpimän tunteen. Niin, jatkoi hän varmasti ja ikäänkuin -peräytymättömästi tuomiten, minä sen tein. Minun pahuuteni sen teki. -Onko vielä toivoa? - -Nämä muutamat hetket olivat kylliksi Grelsille; hän oli jo nähnyt uuden -tapahtuman pohjaan ja mitannut sen syvyyden. - --- Aina on toivoa, sanoi hän, mutta ei tässä tapauksessa sellaista kuin -sinä tarkoitat. Ja vastaukseksi vetäytyi hän askeleen sivulle päin -jättäen näköalan vapaaksi. - -Kuoleva kokosi voimansa äärimäiseen ponnistukseen. Hänen silmänsä -välähtivät, kuin olisivat tahtoneet saada takaisin tavallisen -ihmiskatseen menneisyyden hämärästä kohoavien muistojoukkioiden edessä, -hänen suunsa vääristyi tuskallisesti ja aukeni selälleen. Oli kuin -koko hänen sisimpänsä, tuo tuntematon esine, jota sanotaan sieluksi, -olisi kamppaillen katkonut siteitään vaipuakseen johonkin vielä -tuntemattomampaan ja suurempaan, johonkin pelättyyn ja ikävöityyn. - -Murhaaja käsitti sen, mutta enempää hän ei näyttänyt voivan ajatella -eikä tuntea. Katkera, hedelmätön katumus kajasti synkkänä hänen -silmästään. Jospa en olisi sitä tehnyt, näytti hän kerta toisensa -perään tuskailevan, -- jos, jos! Kunpa en olisi hukannut elämääni! - -Sisaren kasvot kertasivat samat liikkeet kuin armas hänen sylissään, -sanoivat hyvästit samoille muistoille, jähmettyivät samaan kylmyyteen. -Vielä hetkinen jännitystä, niin hän olisi vaipunut ruumiin viereen -yhteiskuolemaan. - -Silloin aukeni kuolevan suu vielä enemmän ja jotain murtausi esiin, -kaikille näkymätönnä, mutta kaikille yhtä todellisena. Tuossa purossa -virtaavan kuplan tavoin se särkyi tuskin kuultavasti äännähtäen ja -katosi. Ja välittömästi kuin hiljaisen ihmeen vaikutuksesta silenivät -kasvojen jännittyneet piirteet entiseen lepoonsa, entistä suurempaan -rauhaan, tyyneyteen, jollaista elämällä ei ole unessakaan. Kun kaikki -näkivät tämän yliluonnollisen kauniin rauhan, illanviileydessä, kumman -kohinan kuuluessa, tuntiessaan jonkin pakenevan, jotain aavistaen -ja muistaen, puhkesivat kyyneleet kaikkien silmistä, runsaimpina ja -vapauttavimpina surevalle kuolevan pääpuolessa, eikä kukaan voinut -nähdä mitään enää. - -Ainoastaan Olavi seisoi jäykkänä, kaikkien tunteitten ulkopuolella, -synkkänä hedelmättömässä katumuksessaan, käsittämättä mitään, -rajattoman köyhänä. - -Grels oli ollut tyttärensä luona silloin kun tämä jätettiin yksin, -ikäänkuin ottaakseen hänet takaisin kärsivien maailmaan ja antaakseen -hänelle tuen ja lämmön varmuuden. Ennenkuin hän vei hänet mukanaan -ruumiin keralla, meni hän poikansa luo, katsoi tätä tutkivasti ja -odotti hänen hyvästiään, millaisena se tulisikin. Tuolla onnettomalla -ei ollut hänelle ajatusta antaa, tuskin katsettakaan. - --- Jään tänne, sanoi hän vain, kunnes minut otetaan. - --- Sitä sinulta odotinkin. Kaikki asiaankuuluva oli sitä myöten -valmista ja päätettyä hänen mielestään. Jos on vielä jotain, niin kutsu -minua, ja minä tulen! - -Mutta ei ollut mitään sen enempää, Olavi jäi paikalle hautoen ja -tuudittaen ajatuksiaan. Ei kukaan vartioinut häntä; ilta tuli, hän -istui vielä paikalla -- kunnes hänet noudettiin. - -Tämän jälkeen en sillä kertaa tavannut Grelsiä enkä hänen tytärtään. -Jostain sanomalehdestä luin oikeudenkäynnistä. Olavi ei kieltänyt -mitään, muttei voinut selittääkään. Hän teki lujan, miehekkään, mutta -ikäänkuin jähmettyneen vaikutuksen. Tuomio oli mahdollisimman lievä, -mutta kylläkin ankara sittenkin, useita vuosia vankeutta. - -Ja kesästä tuli talvi, ja kesät ja talvet vuorottelivat, aika kului. - -Vielä kerran tulin matkustaneeksi sille seudulle, ja löysin saman -kevään kuin ennen ja kaiken entisellään. - -Kesyin Grelsiä, oliko hän vielä elossa ja kuinka voi. - -Kyllä hän eli ja oli entisensä lainen. Mikseikäs olisi? - -Koko tapahtuma näytti unohtuneen. - -Entä tytär, oliko hän naimisissa? - -Ei -- nyt johtui mieleen -- ei, hän ei ollut naimisissa. Hän ei -ollut unohtanut vainajaa. Paljon hän oli muuttunut. Ei vanhentunut -ulkomuotonsa puolesta, mutta hyvin hän oli vakava. Samoinkuin isä ei -hän koskaan nauranut ja muutenkin hän oli isän kaltainen olennoltaan. -Aina he olivatkin yhdessä, olipa sitten kyseessä sairaskäynnit tai muu, -ja molempia mainittiin samalla kunnioituksella, mikä aina oli seurannut -isän nimeä. - -Entä poika, Olavi, oliko hän vielä vankilassa? Tiedettiinkö hänestä -mitään. - -Turvauduttiin sormilaskuun. Kyllä hän mahtoi olla vankilassa, mutta -pian kai aika oli kulunut. Milloin tahansa saattoi hän päästä vapaaksi. -Muuten ei hänestä paljoa tiedetty. - -Kerran oli Grels matkustanut häntä tapaamaan, mutta hän oli lähettänyt -vain terveiset: Olen vielä sama kuin ennen, en ole kyllin arvokas. -Grels oli kääntynyt tyynenä kotiinsa. Ihminen tulee siksi, mihin -hänessä on idut, oli hän sanonut, kun ihmeteltiin vastausta. Jos -hänessä on sitä, mitä odotan hänestä, pulpahtaa se kyllä esiin kerran. -Jollei sitä ole, ei siitä kannata puhuakaan sen enempää. Tänne hän on -tervetullut, silloin kun aika on käsissä. - -Kysyttiin, oliko hän sanonut terveiset pojalleen, että oli antanut -anteeksi, mutta hän vastasi: Mitä taikoja se sana tekisi? Ihminen ei -elä toisen puheista. Ei, en lähettänyt minkäänlaista sanaa. Eikähän -minulla ole mitään anteeksiannettavaa. Minäkö tunkeutuisin poikani ja -hänen kohtalonsa välille? - -Tämä kuulosti kylläkin kummalliselta ja vaikeatajuiselta, mutta ei -ryhdytty tutkimuksiin eikä tuomioon silti, koska asia koski Grelsiä, -joka oli mies ainoa laatuaan. - -Kirkkoherrakin oli ollut kerran kaupungissa ja puhutellut -vankilanpappia. Hänellä ei ollut mitään hyvää sanottavanaan. Vanki oli -aivan toisenlainen kuin muut, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä, -moitteeton käytökseltään, rauhallinen ja tyyni, mutta kuitenkin -luoksepääsemätön. Uskonto ei häneen pystynyt, ei hän kaivannut -vapauteen, mutta ei myöskään peljännyt sitä. Oli kuin hänen sisäinen -elämänsä olisi ollut suljettu kovan ja järkkymättömän välttämättömyyden -holviin, joka oli lujempi kuin vankilanseinät. Kaikkihan on niin -tarkoituksetonta. Jos olisin rangaistukseksi menettänyt henkeni, olisin -sen voinut ymmärtää. Mutta täälläpitäminen on pikkumaista ja tyhmää. -Johtomiehet arvelivat, että hän ehkä kuului noihin synnynnäisiin -rikollisiin, jotka järkkymättömän kohtalon pakosta kulkevat yhä -eteenpäin kerran astumaansa tietä, ja olivat huolissaan ajatellessaan -hänen vapautumistaan. - -Enempää en saanut kuulla, enkä luullut enää tapaavani ketään noista -kolmesta. - -Mutta eräänä päivänä piti taas kaivettaman kaivoa, ja Grels tuli vanhaa -ammattiaan harjoittamaan. Menin sinne häntä katsomaan. - -Hän istui maassa samoin kuin ensi kerralla, kun hänet näin, hän -lepäsi ja kokosi voimia matkan jäljestä, ja hänen kätensä hyväili -hajamielisesti silittäen ruohoa kuten silloinkin. Paljon hän oli -muuttunut, vaikkei hänen ympäristönsä ollut sitä huomannut. Nyt hän oli -vanha mies, tukka oli vetäytynyt taaksepäin otsalta ja harmennut kovin, -selkä oli hiukan kumarassa. Silmät, jotka yhäti olivat lapsellisen -kirkkaat, olivat nyt sisäisen, ajatusten alla piilevän pimeyden -synkistämät. Salaperäisyys oli niihin ottanut asuntonsa. - -Tytär istui hänen läheisyydessään kukkien keskessä; hän ei näyttänyt -olevan enää halukas niitä poimimaan, hän silmäili niitä kuin rakkaita, -pidettyjä esineitä. Hän veti syvään henkeä, hänen sileä ihonsa oli -soudun tuottamasta ponnistuksesta punastunut, kädet lepäsivät helmassa -kuin väsyneet palvelijat, jotka olivat tehneet tehtävänsä niin ettei -mitään ollut enää jäljellä. Hänen katseensakin oli väsähtänyt. Hyvin -suopeana, mutta vakavana se kierteli ympäristöä, kuin olisi tahtonut -sanoa: täällä on niin ihmeellisen kaunista ja iloista, minua täällä -ei kukaan tarvinne! Terveys loisti vielä hänen olemuksestaan, mutta -sittenkin se pisti silmään loistavasta kukkivasta ympäristöstä. - -Tämä olikin ihmeteltävän rikas ja iloinen paikka. - -Rantaäyräät olivat tavallista jyrkemmät, ja niiden rajaviivat, jotka -erottivat ne yläpuolella olevista kunnaista, näkyivät selvästi -hienon ruohon alta. Petäjämetsän muuria verhosivat koivut hohtavan -valkeine runkoineen ja lehvineen, jotka näyttivät olevan pelkkää -kultaista tomua tai usvaa, mutta jotka kuitenkin olivat niin tiheät, -että ainoastaan latvojen yläpuolelta saattoi nähdä havupuitten -tumman taustan. Alapuolella virtasi joki, jonka pinnan kosken alkava -vauhti pani karehtimaan. Siinä karkeloivat tuhannet välkkyvät liekit -ja suuret näkinkengän muotoiset täplät, jotka upposivat sineen ja -ilmestyivät taas pintaan. Tuonnempana, mutkansa tällä puolen, se levisi -laajana ja valkeana kuin taivas pouta pilviä kuvastellen. Niemien ja -saarien lomitse liittyi yhä uusia vesiviiruja toisiinsa. Aurinko, -joka tulvi viheriälle rinteelle, näytti kuin prismasta heijastuen -vaihtuneen suorastaan kukkien väreiksi. Niitä oli siinä ryhmissä ja -kiehkuroissa, kevätesikoita, vuokkoja, leiniköitä yltäkylläisissä, -tavattomissa joukoissa. Uutistalosta, joka oli aivan puhdas ja loistava -pärekattoineen, nousi sinertävä savu. Veturin vihellys viilsi ilmaa, ja -kauempana jymisi juna outoine sisällyksineen terottaen äänellään täällä -vallitsevaa levon ja erilläänolon tunnetta. - -Grels nousi lepuutettuaan väsyneitä käsivarsiaan ja katseli kauan ja -tutkivasti ympärilleen tottunein katsein. - -Hän näytti odottavan aivan erikoista iloa siitä, että löytää täältä -elvyttävät vesisuonet ja jo kumartuen saa kuulla, kuinka ne hiljaa -solisevat ja kumpuilevat syvyydessä. Hän meni leikkaamaan pajunoksan ja -valitsi kauan ja tarkasti. - -Läsnäolijat seurasivat häntä katseillaan, eivätkä muut kuin minä -huomanneet kahta lähestyvää miestä, jotka pysähtyivät uutistalolle. -Heidän puvussaan ja ryhdissään oli jotain näille paikoille outoa, siksi -katselin heitä tarkkaavaisesti. - -Heti tunsin ketä he olivat: Olavi ja luultavasti vankilasta lähetetty -kuljettaja. Sieltä he lienevät tulleet suoraan; varovaisuuden vuoksi ei -oltu tahdottu jättää vankia yksikseen ennen kotiin saapumista. - -Olavin kasvot loistivat jo kaukaa kalpeudesta, joka oli johtunut -sisälläolosta ja ehkä myös liikutuksesta. Säpsähdin. Nyt! Nyt juuriko -hän tuli, keskelle kevättä, keskelle tätä? - -Kuinka hänestä mahtoikaan tuntua kummalliselta ja valtavalta. - -Millaiset olivatkaan hänen viimeiset vankilapäivänsä olleet, kun -tuo levoton kysymys läheni yhä ratkaisuaan: mitä teet elämällä, -joka sinua odottaa ulkopuolella; minne voit siltä mennä piiloon? Ja -samalla tapahtui vuodenajan vaihdos nopeasti, hänestä nopeammin kuin -muista, antaen aavistuksen siitä muurin yli hiipivässä välkkeessä tai -ristikon läpi pujahtavassa valonsäteen tomutanssissa; kevät tuntui -saavuttamattomalta muun menetetyn ohella, kaiken murtuneen elämänilon -keralla. Päivä tuli, jolloin tämä kaikki oli poissa. Hän näki edessään -valmiin, kauniin, mutta vieraan maailman, jossa ei hänelle ollut sijaa. - -Sitten seurasi matka pohjoiseen halki metsien, jotka muistuttivat -hänelle hänen omiaan, yli jokien tutun, herättävän kohinan. -Sitten, äkkiä kohtasi hän taas kevään, toivon, ilon kirvelevänä -mahdollisuutena. Mutta pian palasi taas muisto raskaampana, rikos -entistä suurempana. - -Hän painautui, puolittain tukea hakien pyörrytyksen vallassa, -puolittain piilottautuakseen, tuvan nurkkaan ja seisoi sitten siinä -katsellen hiljaa ja liikkumatonna. - -Grelsillä oli pajuvitsa valmiina, hän kulki hiukan kumartuneena -nurmikon yli. Paju rupesi melkein heti värisemään hänen kädessään, -sillä paikka lie ollut vesiperäinen, mutta hän haki parasta suonta, -kulki mäkeä ylös ja alas edes ja takaisin, katse suunnattuna maahan, ja -päivänsäde leikki hänen kumartuneella, vanhentuneella ruumiillaan. - -Saatoin arvata, kuinka pojan silmät seurasivat laajentuneina tätä, -kuinka muisti kuljetti häntä taapäin ja kuinka samoinkuin lapsuudessa -hänet nytkin täytti kunnioituksen tunne. Kuinka hän luki vanhuuden ja -surun merkit, kuinka kaikki mahtoi tuntua hänestä kummalta kuin uni, -jonka selvitystä jo nukkuvanakin etsii. - -Grels oli löytänyt suonen, hän seurasi sitä, pysähtyi paikkaan, missä -paju kääntyi suoraan maata kohden eikä näyttänyt tahtovan irroittua -siitä, työnsi vitsan maahan ja katsoi ylös. - -Ensimäiseksi sattui hänen silmänsä vastapäätä oleviin pojan kalpeihin -kasvoihin. Kaikki muutkin näkivät ne samassa hetkessä. - -Grels seisoi hiljaa paikallaan ja antoi käsiensä vaipua. Ne vapisivat -kuin vitsa äsken, hapuilivat kummallisesti ympärilleen, pysähtyivät, -laskeutuivat alas puolimatkaan. Yhtäkkiä ne nousivat kuin oudon voiman -pakosta, hän seisoi käsivarret ojossa kirkkain, odottavin katsein. - -Siinä saapui kadotettu nopeasti nurmikon yli, horjahtelevin askelin, -miltei eteenpäin kaatuen. Hän oli jo perillä ja painautui rajusti -nyyhkyttäen toisen syliin. He vapisivat molemmat. - -Käännyin sisareen. - -Hän oli aivan kalpea katsoessaan heihin. Mahdollisesti oli hän "antanut -anteeksi", kuten sanotaan, mutta nyt, nähdessään rakastettunsa -murhamiehen niin likellä, hän ymmärsi mitä tuo sana merkitsee, sillä -tapahtuman muisto kohosi jäätävänä hänen mieleensä. Kosken kohina -soi nyt hänen korvissaan kuin silloinkin, ja se tuntui vetävän -hänet pyörteessään kohti kauhua ja surua, joita vuodet eivät olleet -kuolettaneet, vaan ainoastaan vaivuttaneet uneen. - -Grels irtautui lempeän lujasti poikansa suonenvedontapaisesta -syleilystä, piti häntä ojennetuin käsivarsin edessään ja katsoi -katsomistaan pojan kalpeanloistaviin kasvoihin ja kuumeenhohtoisiin -silmiin. Olavi ei koettanutkaan salata itseään. Näytti siltä, kuin -hän olisi ensinkään ajattelematta itseään antanut sisäisen elämänsä -olla tuon ihmeellisen kirkkaan, salaperäisen, kaikkinäkevän katseen -tutkittavana. Ei kumpikaan heistä välittänyt siitä, että olivat -kaikkien katseltavina, vaikka oli heidän luonteelleen vastaista näyttää -muille sisintään. Aivan yksin he siinä seisoivat ollen ainoastaan -toisilleen olemassa, edustaen kahta sukupolvea, sielu sielua vastaan. - --- Isä, isä, kuului viimein sammaltaen, ja lapsellisen yksinkertainen -sointu oli liikutetussa, miehekkään syvässä äänessä, -- minä pidän -sinusta. Juuri sanojen niukkuus teki sisällön rikkaaksi, ja tyynenä, -lujana kaikui Grelsin vastaus: Se on hyvä ja siunattu asia, poikani. -Tiesin varmaan sen joskus tulevan. Enempiä sanoja ei meidän tarvitse -tuhlata muuhunkaan. - -Ja isä tarttui poikansa käsiin ikäänkuin siten lausuen hänet -tervetulleeksi vertaisten joukkoon; se oli samalla sekä korotus että -hyvästijättö kaikelle entiselle. Toisesta kädestä kiinnipitäen hän vei -hänet tyttärensä luo. - --- Tässä, sanoi hän, on sinulla jotain takaisin voitettavaa. Minut olet -aina omistanut. - -Hän jätti heidät kahden. Hän ei tahtonut häiritä heidän hienointa, -syvintä tunnettaan; hänkin olisi tässä tilinteossa tuntunut vieraalta. -Tai ehkä hän tarvitsi jotain puuhailtavaa voidakseen sisäisesti päästä -tyyneyteen, joka hänessä vasta oli ulkonaista. Oli miten oli, hän -tarttui hieman vapisevin käsin kankeen ja lapioon ja palasi lähteen -paikalle työhön. - -Vankilasta-saattaja tuli nyt hänen luokseen esittääkseen asiansa. -Tämän luottamustoimensa tähden, sekä ollen järjestyksen ja oikeuden -moitteetonryhtinen, vaikkakin virkapuvuton edustaja, hän tunsi olevansa -sangen merkillinen henkilö tässä piirissä, ja se kuvastuikin selvästi -hänen suorakulmaisesta ja jäykästä olemuksestaan. Hän alotti pitkän, -kuivan, lakityyliä tavoittelevan, vahtimestaria ilmaisevan esitelmän, -että koska hän otaksui olevansa tekemisissä holhottavansa isän -kanssa j.n.e. ja kun vankilassa oli syntynyt arveluita vastaisuuteen -nähden j.n.e. ja koska oltiin vakuutetut lujan ja johdonmukaisen -edelleenkasvattamisen hyödystä, sillä perusteella, minkä rankaiseva -oikeus oli vapautettuun laskenut -- ja paljon muuta sellaista -- -niin... Mutta hän ei koskaan päässyt lauseen loppuun. - -Grels nyökkäsi hänelle ystävällisesti hymyillen, katkaisten yhdellä -katseella sanatulvan. Enempää selittelemättä hän työnsi kangen maahan -ja alkoi työnsä, samalla kuin mies harmin ja epäröimisen mykistämänä -loittoni parin askeleen päähän. - -Työ sujui reippain, toiveikkain, siivitetyin ottein, rauta kalskahti -kiviin, ja hän oli nuorempi ja voimakkaampi kuin äsken seisoessaan -siinä ulkonaisen ja sisäisen auringon kirkastamana. - -Sisarukset seisoivat vaieten paikoillaan tuijottaen toistensa -kalpeihin, muuttuneihin kasvoihin. He katsoivat, ei niinkuin -todellista, vaan niinkuin aavenäkyä, joka joskus voi ilmestyä -kiihottuneitten aistien tajuttavaksi silloin kun äkillinen valo -lamauttaa ulkonaisen aistimuksen. Heidän tunteensa olivat liian syvät -pukeutuakseen sanoihin, mykkyys sitoi heidän kielensä, nykyisyys oli -hävinnyt, ainoastaan entisyyden muisto ruumiillistuneena oli elävänä -heidän edessään. - -Sisarelle olivat nämä vuodet olleet kaipauksen ja katkeruuden -täyttämiä, veljelle synkkää jähmetystä tuottavia, päivän -kärsivällisesti suoritetussa toivottomassa työssä, vankilan tyhjyydessä -ne olivat kuluneet. Kuollut makasi siinä heidän jalkainsa juuressa, -teko, joka oli murtanut molempien elämän; lamauttavan kylmänä piteli -kosken kohina sitä heidän välillään. - -Veli kohotti epäröiden, arasti kättään, sisar näki liikkeen, suuntasi -katseensa siihen, säpsähti. Silmänräpäyksen tuijottivat molemmat -siihen, ikäänkuin olisivat vielä nähneet veritahrat. He olivat nyt -toisistaan yhtä kaukana kuin silloin, ja jos he olisivat puhuneet, -olisivat sanat vahvistaneet ikuisen eron. - -Mutta he vaikenivat, käsi vaipui takaisin yhtä pelokkaana kuin oli -noussutkin, ja katseet kohtasivat toisensa. He elivät edelleen -muistoissaan. - -Siinä kulki heidän ajatustensa ohitse sisaren varman, odottavan -onnen kultaamat päivät, siinä veljen nuoruudentoivo, kiihkeä halu -toimintaan, valtaan, elämään. Heidän suunsa värähti surumielisesti; -kauemmas taapäin kulkivat muistot. He näkivät toisensa lapsena, -jolloin ystävyys, leikki ja itsetiedottoman lämpimät tunteet liittivät -heidät toisiinsa, he etsivät toistensa kalpeista kasvoista kadonneita -piirteitä menneiltä ajoilta, samoinkuin palaneen paperin tuhasta -haetaan varjomaista kirjoitusta. - -Hitaasti tapahtui molemmissa muutos; se sai alkunsa sisältäpäin leviten -hiljaisena loistavana valona katseeseen ja tunkeutuen verettömään -ihonpintaan saakka. He eivät enää nähneet vain omaansa, eikä toinen -ollut toiselle vieras. Silta sielusta sieluun oli rakennettu, ihmeen -hetki oli tullut. Veli ja sisar, asetettuina vastakkain kuin kaksi -kastepisaraa, sulivat samaan sääliin toistensa särjetyn elämän -tähden; muistaessaan kaikkea hyvää, mitä olivat yhdessä tunteneet, -he ymmärsivät toisensa, unohtivat itsensä. Tässä ei ollut enää -rikoksentekijä ja kärsinyt, vaan molemmilla oli sama suru ja sama siitä -syntyvä toivo. Ei kumpikaan tiennyt alottaneensa, ensiksi kyyneliin -puhjenneensa, saattaen toisen tekemään samoin, rinta rintaa vasten he -nyt tuudittivat toisensa ja itkunsa sovintoon. Koska kaikki tämä oli -tapahtunut sanatta, ei sillä ollut sanan rajoitustakaan. Syvimmistä -syvyyksistä kumpusi uutta välittömästi ja loppumatta. - -Kun he nostivat katseensa, työskenteli isän kanki yhtä iloisesti -kalahdellen. He astuivat käsi kädessä kuin lapset hänen eteensä. Hän -katsoi heihin ja nyökkäsi, kuin olisi nähnyt juuri sitä, mitä hänen -pitikin nähdä, viittasi silmänräpäyksen odottamaan, kumartui maahan ja -väänsi siitä jotain. Suuri kivi pyörähti rinnettä alas ja putosi jokeen -iloisesti molskahtaen. - -Grels laski työaseensa ja veti heidät syliinsä seisoen suorana ja -hymyilevänä, kirkkain silmin, valoisin ilmein heidän rinnallaan. -Heidän jalkainsa juuresta syöksähti auringonvaloon vesisuihku nousten -maasta kyynärän korkealle maanalaisen painon voimasta. Se pirskotti -vesipisaroita heidän vaatteilleen, laskeutui maahan ja virtasi purona -edelleen kukkien ja ruohon lomitse. Vesisuihku kumpusi esiin kuin -laulu, raikkaana ja välitönnä, ja sen ensi pulpahdus, joka oli aluksi -hiekan ja saven sekainen, tuli äkkiä kirkkaaksi ja säihkyväksi, -loistaen kauneimpana kauniilla seudulla. - -He katselivat tätä hiljaisella ihmetyksellä, käsi kädessä. Katse -puoliksi verhottuna päivänpaisteelta kulkivat he unelmissaan virran -siintävänsinisiä selkiä kotiaan ja tulevaista elämää kohden. Niin minä -jätin heidät. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAKSIHYLKY Y.M. KERTOMUKSIA*** - - -******* This file should be named 62780-8.txt or 62780-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/7/8/62780 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62780-8.zip b/old/62780-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 35867eb..0000000 --- a/old/62780-8.zip +++ /dev/null |