diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63008-8.txt | 3331 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63008-8.zip | bin | 64801 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3331 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..c7b4bb5 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63008 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63008) diff --git a/old/63008-8.txt b/old/63008-8.txt deleted file mode 100644 index 645f2f4..0000000 --- a/old/63008-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3331 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Unelmia takkavalkean ääressä, by Richard Volkmann-Leander - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Unelmia takkavalkean ääressä - -Author: Richard Volkmann-Leander - -Translator: Theodolinda Hahnsson - -Release Date: August 22, 2020 [EBook #63008] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UNELMIA TAKKAVALKEAN ÄÄRESSÄ *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -UNELMIA TAKKAVALKEAN ÄÄRESSÄ - -Kirj. - -Richard Volkmann-Leander - - -Saksankielestä suomensi - -Th. H. [Theodolinda Hahnsson] - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1903 - - - - -SISÄLLYS: - -Esipuhe -Ihmeelliset urut -Sydänkäpynen -Näkymätön kuningaskunta -Kuningattaresta joka ei osannut mesileipiä leipoa ja - kuninkaasta, joka ei taitanut huuliharppua soittaa -Ihmesormus -Heino suossa -Vanhain akkain mylly -Pieni kyttyräselkäinen tyttö -Lasten kasku -Kolme sisarta, joilla oli lasiset sydämet -Taivas ja helvetti -Pikku neekeri ja kultaprinsessa -Unipuu -Vanha matkakirstu - - - - -Esipuhe - - -Näitten, nyt suomalaiseen kieliasuun puettujen satujen kertoja, -joka käytti salanimeä Richard Leander, on vuonna 1889 kuollut etevä -saksalainen tiedemies, Hallen yliopiston kirurgian professori, Richard -v. Volkmann. - -Ranskalais-saksalaisessa sodassa vv. 1870-1871 seurasi hän ylimmäisenä -kenttälääkärinä saksalaista sotajoukkoa Ranskaan ja Pariisin. -Pitkällisen piirityksen aikana kirjoitti hän ikävinä puhdehetkinä nämät -sievät sadut, jotka hän ensin kirjeinä lähetti lapsilleen. Rauhan -palattua julkaisi hän ne ystäviensä hartaista kehoituksista nimellä: -"Unelmia ranskalaisten kamiinien ääressä" (Träumereien an französischen -Kaminen), jo siten muistuttaen niitä olosuhteita, joiden vallitessa ne -olivat syntyneet. - -Ensimmäinen painos ilmestyi v. 1871; vuonna 1894 oli niitä -Saksassa painettu kokonaista 24 painosta ja sillä välin käännetty -toisillekin kielille, kuten esim. ruotsiksi v. 1881. Näiltä ajoin on -allekirjoittanut yhä muistanut etevän tiedemiehen satujen muotoon -puettuja pikku kertomuksia, ja tarjotessaan valikoiman Leanderin -satuja suomalaiselle yleisölle, toivoo hän, että ne tässäkin asussa -saavuttavat ystäviä pienokaisten keskuudessa. - -_Suomentaja_. - - - - -Ihmeelliset urut - - -Kauvan, kauvan aikaa sitten eli kerran nuori, taitava urkujenrakentaja, -joka oli tehnyt monet urut, joista viimeiset aina olivat edellisiä -paremmat. Vihdoin teki hän kerran urut, jotka olivat rakenteeltaan -niin ihmeelliset, että ne alkoivat soida itsestään, kun kirkkoon -astui Jumalalle otollinen morsiuspari. Kun hän oli saanut nämä -urut valmiiksi, rupesi hän hakemaan itselleen morsianta, valitsi -sitten hurskaimman ja kauneimman maansa tyttären ja laitatti omia -häitään. Mutta kun hän morsiamineen astui kirkon kynnyksen yli, ja -häntä seurasivat hänen ystävänsä ja sukulaisensa pitkässä jonossa, -kullakin kukkaiskimppu kädessä, oli hänen sydämensä ylpeyttä ja -kunnianhimoa täynnä. Ei hän ajatellut morsiantansa eikä Jumalaa, -vaan sitä ainoastaan, että hän oli ylen taitava mestari, jonka teon -vertaista ei kukaan taitaisi luoda, ja että kaikki ihmiset tulisivat -kummastelemaan ja ihmettelemään häntä, kun urut alkaisivat itsestään -soida. Niin astui hän kauniine morsiamineen kirkkoon -- mutta urut -olivat ääneti. Se pahoitti kovin urkujenrakentajan mieltä, sillä hän -luuli ylpeydessään, että vika oli ainoastaan hänen morsiamessaan ja -ettei tämä ollut hänelle uskollinen. Hän ei koko päivään puhunut -sanaakaan hänen kanssaan, pauloitti salaa reppunsa ja läksi matkaansa. -Kun hän sitten oli kulkenut kauas pois, monen sadan peninkulman päähän, -asettui hän vihdoin vieraaseen maahan, jossa ei kukaan häntä tuntenut -eikä kukaan hänestä välittänyt. Siellä eli hän yksinänsä kymmenen -pitkää vuotta; silloin tuli hänen sanomattoman ikävä kotiin, hyljätyn -morsiamensa luo. Hänen täytyi yhä vaan ajatella, kuinka hurskas ja -kaunis hänen morsiamensa oli ollut ja miten hän oli hänet häijysti -hyljännyt. Tehtyään turhaan kaiken, minkä taisi, tukehuttaakseen -ikäväänsä, päätti hän palata kotiin pyytämään morsiameltaan anteeksi. -Hän kulki päivät ja yöt, niin että hänen jalkopohjansa tulivat -vereslihalle ja kuta lähemmä kotiseutuaan hän tuli, sitä kovemmaksi -kävi hänen kaihonsa ja sitä suuremmaksi hänen pelkonsa, ettei hänen -morsiamensa enää pitäisi hänestä yhtä paljon eikä enää olisi hänelle -yhtä ystävällinen kuin ennen. Vihdoin näki hän synnyinkaupunkinsa -tornien kaukana auringonpaisteessa kimaltelevan. Silloin rupesi hän -juoksemaan minkä jaksoi, niin että ihmiset hänen takanaan puistelivat -hänelle päätään ja sanoivat: "Hän on joko hullu tai hän on varastanut." -Mutta kun hän astui kaupungin portista sisään, tuli häntä vastaan -pitkä hautajaissaatto. Ruumisarkun perässä kulki joukko ihmisiä, jotka -itkivät. "Ketä te hyvät ihmiset hautaan viette, kun noin itkette?" -"Urkujenrakentajan kaunista vaimoa, jonka hänen häijy miehensä on -hyljännyt. Hän on osoittanut niin paljon hyvyyttä ja rakkautta, että -me tahdomme haudata hänet kirkkoon." Kun hän tämän kuuli, niin hän -ei virkkanut sanaakaan, vaan kulki ääneti kumarassa päin ruumisarkun -vieressä avustaen sen kantajia. Ei kukaan tuntenut häntä; mutta kun -he yhä vaan kuulivat hänen nyyhkyttävän ja itkevän, niin ei kukaan -häirinnyt häntä, sillä he ajattelivat: varmaan on hänkin niitä monia -köyhiä raukkoja, joille vainaja on hyvää tehnyt. Niin tuli saattokulkue -kirkolle ja kun kantajat astuivat kirkonkynnyksen yli, alkoivat urut -itsestään soida, niin ihanasti, ettei kukaan ollut kuullut urkuja -niin ihanasti soitettavan. He asettivat ruumisarkun alttarin eteen ja -urkujenrakentaja nojautui ääneti lähellä olevaa pilaria vastaan ja -kuunteli säveliä, jotka paisuivat yhä mahtavammiksi, niin mahtaviksi, -että kirkko tärisi perustuksiaan myöten. Hänen silmänsä painuivat -umpeen, sillä hän oli hyvin väsynyt pitkästä matkastaan; mutta hänen -sydämensä riemuitsi, sillä hän tiesi, että Jumala oli antanut hänelle -anteeksi, ja kun urkujen viimeinen sävel hälveni, silloin kaatui hän -kuolleena kiviselle lattialle. Silloin nostivat ihmiset hänet ylös, ja -kun he huomasivat, kuka hän oli, avasivat he ruumisarkun ja asettivat -hänet hänen morsiamensa viereen. Ja kun he panivat arkun kantta kiinni, -alkoivat urut taasen aivan hiljaa soida. Sitten vaikenivat ne taas -eivätkä koskaan ole sen koommin itsestään soineet. - - - - -Sydänkäpynen - - -Kaupunginportin ulkopuolella, juuri niityn laidassa, oli talo. Siinä -asui mies ja vaimo eikä heillä ollut kuin yksi ainoa lapsi, aivan -pieni tyttö. Häntä kutsuivat he Sydänkäpyseksi. Hän oli rakastettava, -hilpeä pieni palleroinen, vikkelä kuin kärppä. Eräänä aamuna varhain -menee äiti keittiöön maitoa noutamaan: silloin nousee pieni palleroinen -vuoteeltaan ja asettuu paitasillaan oven suuhun. Oli ihmeellisen ihana -kesäaamu ja siinä ovensuussa seistessään ajattelee hän näin: "Ehken -huomenna sataa; silloin on parempi, että tänään lähdet kävelemään." -Eipä aikaakaan niin hän jo lähtee menemään, hän juoksee talon taakse -niitylle ja niityltä pensaikkoon. Kun hän tulee kohti pensaikkoa -puistavat pajut totisina varpujaan hänelle ja huutavat: - - "Mitäs tämä hessu, - Pikku paitaressu, - Joll' on sukka toinen vaan? - Se jos sattuu hukkumaan, - Palellappa alkaa - Silloin pientä jalkaa, - Juokse kotiin joutuisaan - Sukat, kengät noutamaan." - -Mutta hän ei kuulekkaan, vaan juoksee pensaikkoon ja pensaikosta -päästyään tulee hän lammikolle. Siinä on ankka kokonainen liuta -poikasia mukanaan, jotka kaikki ovat kullankellertäviä kuni munan -keltuainen, ja alkaa karkeasti rääkättää; sitten juoksee hän -Sydänkäpystä vastaan, avaa nokkansa selko selälleen ja on olevinaan -kuin jos se tahtoisi syödä hänet. Mutta Sydänkäpynen ei pelkää, vaan -kulkee suoraan häntä kohti ja sanoo: - - "Eikös kaakatus jo piisaa, - Sinä sorsa Lörppöliisa?" - -"Äh", sanoo ankka, "sinäkö se olitkin, Sydänkäpynen! Enhän ollut sinua -tunteakkaan; älä vaan pane pahaksi! Et suinkaan, et sinä häiritse -meitä. Noh, miten sinä oikeastaan voit? Miten sinun arvoisa isäsi ja -arvoisa äitisi jaksavat? Olihan se toki hauskaa, että kerrankin tulet -meitä tervehtimään. Sehän on meille suuri kunnia. Olethan sinä noussut -ylös ani varhaan? Vai niin, tahdot kerrankin meidän lammikkoamme nähdä? -Ihana seutu, eikö totta?" - -Kun se on sanottavansa lörpötellyt, kysyy Sydänkäpynen: "Sanoppas -ankka, mistä sinä olet saanut noin monta kanarialintua?" - -"Kanarialintua?" toistaa ankka. "Noh, älähän toki, minun poikasiahan ne -vaan ovat." - -"Mutta nehän visertävät niin hienosti eikä niillä ole höyheniä, vaan -ainoastaan untuvia! Mutta mitä sinun pienet kanarialinnut saavat -syödäkseen?" - -"Ne juovat kirkasta vettä ja syövät hienoa hiekkaa." - -"Mutt'eiväthän ne mitenkään jaksa semmoisella ruualla kasvaa." - -"Toki, toki", sanoo ankka, "hyvä Jumala siunaa heidän ruokansa; ja -onhan hiekassa joskus pieni juuri ja vedessä mato tai simpsukka." - -"Noh, eikö teillä olekkaan siltaa?" kysyy Sydänkäpynen edelleen. - -"Ei", sanoo ankka, "siltaa ei meillä valitettavasti ole ollenkaan. -Mutta jos sinä tahdot päästä lammikon yli, niin soudan minä sinut -kernaasti toiselle puolen." - -Sitten lähtee ankka uimaan, taittaa ison lumpeenlehden, asettaa -Sydänkäpysen sille, ottaa pitkän varren suuhunsa ja vie Sydänkäpysen -toiselle rannalle. Ja pienet ankanpoikaset uiskentelevat hilpeästi -hänen ympärillään. - -"Sulimmat kiitokseni, ankka!" sanoo Sydänkäpynen, kun hän on päässyt -toiselle rannalle. - -"Ei kestä", sanoo ankka. "Jos toistenkin minua tarvitset, olen nöyrin -palvelijasi. Sano terveisiä vanhemmillesi. Hyvästi, hyvästi!" - -Lammikon toisella puolen on taasen iso viheriä niitty; sitä lähtee -Sydänkäpynen edelleen kävelemään. Eipä aikaakaan, niin näkee hän -haikaran ja juoksee suoraan sitä kohti. "Hyvää huomenta, haikara", -sanoo hän; "mitä sinä syötkään, joka on niin vihreänjuomuista ja joka -niin somasti kurnuttaa?" - -"Rimpuilevata", vastaa haikara, "rimpuilevata, Sydänkäpynen!" - -"Anna minullekin vähäsen, minulla on nälkä!" - -"Rimpuileva ei ole sinua varten", sanoo haikara, käy sitten puron -rannalle, pistää pitkän nokkansa syvälle veteen Ja ottaa sieltä ensin -kultaisen maljan täynnänsä maitoa ja sitten vehnäsen. Sitten nostaa hän -toista siipeään ja pudottaa sieltä pussillisen makeisia. Sydänkäpynen -ei kursaile, vaan istuutuu siihen syömään ja juomaan. Kun hän on -kylläinen, sanoo hän: - - "Kiitos kaunokainen - Sulle haikarainen!" - -Sitten juoksee hän edemmä. Eipä aikaakaan niin lentää liitelee siitä -pieni sininen perhonen. "Pikku sinisiipi", sanoo silloin Sydänkäpynen, -"emmekö rupea hippasille?" "Ruvetaan vaan", vastaa perhonen, "mutta -sinä et saa kajota minuun, jott'en menettäisi kaunista, sinistä -karvaani." - -Nyt he ovat hippasilla avaralla niityllä, kunnes tulee ilta. Kun -alkaa tulla hämärä, istuutuu Sydänkäpynen ja ajattelee, että nyt on -aika levähtää, sitten mennään kotiin. Siinä istuessaan huomaa hän, -että kaikki nurmen kukatkin ovat väsyksissä ja tahtovat nukkua. Pikku -satakauno nyökyttää unisena päätänsä, ojentaa sitten itsensä suoraksi, -katselee tuijottavin silmin ympärilleen, ja sitten se taas nyökäyttää -päätänsä. Vieressä on päivänkakkara (ja varmaankin se oli hänen -äitinsä) ja sanoo: - - "Kaadut noin sä torkkuen - Pikku satakaunonen!" - -"Pane maata lapseni!" Ja satakauno kyyristyy kokoon ja nukkuu siihen. -Pieni valkoinen huntu siirtyy silmille niin, että pitsit peittävät -kasvot. Sitten nukkuu päivänkakkarakin. - -Kun Sydänkäpynen näkee, että kaikki nukkuvat, painuvat hänenkin -silmänsä umpeen. Siinä makaa hän nyt niityllä ja nukkuu ja sillä aikaa -juoksee hänen äitinsä yhä vielä etsien häntä koko talosta, etsii ja -itkee. Hän käy joka huoneessa ja tirkistää joka loukkoon, jokaisen -sängyn ja portaittenkin alle. Sitten kulkee hän niitylle pensaikkoon -asti ja pensaikon kautta lammikolle. Lammikon yli ei hän ole voinut -päästä, ajattelee hän ja kulkee takaisin ja hakee vielä kerran kaikista -sopista ja sopukoista, katsoo kaikkien sänkyjen ja portaittenkin alle. -Tehtyään sen, lähtee hän taas niitylle, pensaikkoon ja lammikolle asti. -Sitä tekee hän koko päivän ja kuta kauvemmin hän niin tekee, sitä -enemmän hän itkee. Hänen miehensä juoksee sillä välin kaupungissa ja -tiedustelee eikö kukaan ole Sydänkäpystä nähnyt. - -Mutta kun oli tullut aivan pimeä, tuli eräs niistä kahdestatoista -enkelistä, joiden joka ilta täytyy lentää yli koko maailman, katsomaan -jos missään joku pieni lapsi on käynyt eksyksiin ja viemään sen -takaisin äidilleen, viheriäiselle niityllekin. Kun se näki Sydänkäpysen -siinä nukkuvan, nosti se hänet varovaisesti maasta häntä herättämättä -ja lensi yli kaupungin nähdäkseen missä talossa vielä valkea tuikki. -"Tuossa mahtanee se talo olla, johon hän kuuluu", sanoi enkeli, kun se -näki Sydänkäpysen vanhempain talon, jonka arkihuoneen ikkunoista valo -vielä tuikki. Salaa tirkisti hän ikkunasta sisään: siinä istuivat isä -ja äiti vastatusten pienen pöydän ääressä ja itkivät, pitäen toisiaan -pöydän alla käsistä kiinni. Silloin avasi hän aivan hiljaa ulko-oven, -pani lapsen portaitten alle ja lensi pois. - -Ja vanhemmat istuivat yhä vaan pöydän ääressä. Silloin nousi vaimo -ylös, sytytti vielä kynttilän ja haki sen valossa vielä kerran kaikki -sopet ja sopukat ja sängynalaiset. - -"Vaimoni", sanoi mies surullisena, "olethan sinä jo niin usein turhaan -tähystellyt soppeihin ja sopukoihin ja portaitten alle. Mene maata! -Sydänkäpysemme kai on pudonnut lammikkoon ja hukkunut." - -Mutta hänen vaimonsa ei kuunnellut, vaan etsi yhä edelleen ja kun -hän valaisi portaitten alustaa, oli lapsi siinä nukkumassa. Silloin -huudahti hän ilosta ääneensä niin, että mies kiiruhtain tuli -juoksujalassa portaita alas. Lapsi käsivarrellaan tuli äiti riemuiten -häntä vastaan. - -"Missä se oli? Missä se oli?" huusi isä. - -"Portaitten alla se oli ja nukkui", vastasi vaimo, "ja minä olen -kumminkin tänäpänä niin useasti katsonut portaitten alle." - -Silloin pudisti mies päätään ja sanoi: "Oikein eivät nämät asiat ole, -äiti kulta; kiittäkäämme vaan Jumalaa, että meillä on Sydänkäpysemme -jälleen!" - - - - -Näkymätön kuningaskunta - - -Pienessä tuvassa, joka oli noin neljännestunnin matkan päässä syrjässä -muusta kylästä ja puolitiessä vuorenlaelle, asui vanhan isänsä kanssa -nuori talonpoika nimeltä Jaakko. Heillä oli niin paljon peltomaata, -ettei heiltä elatuksestaan huolta ollut. Juuri tuvan takana alkoi -metsä tammineen ja pyökkeineen, ja se oli niin vanha, että niitten -lapsenlapset, jotka olivat puut istuttaneet, olivat olleet kuolleina jo -satoja vuosia; tuvan edustallapa oli vanha haljennut myllynkivi -- kuka -tiesi, miten se siihen oli joutunut. Sen silmien eteen, joka siihen -asettui istumaan, levisi ihmeellisen kaunis näköala alas laaksoon -ja joelle, joka virtasi laakson läpi ja vuorille, jotka kohosivat -korkealle joen toisella puolen. Tässä istui Jaakko iltasin, kun hän -oli lopettanut työnsä pellollaan, pää käsien varassa, kyynärpäät -polvien nojassa uneksien usein monta tuntia perätysten ja koska hän -välitti vähäsen kylän ihmisistä ja liikkui heidän seurassaan hiljaisena -ja umpimielisenä, niinkuin se, joka kaikenlaisia mietiskelee, niin -kutsuivat ihmiset häntä pilkallisesti Uni-Jaakoksi. - -Kuta vanhemmaksi, sitä hiljaisemmaksi hän myös tuli, ja kun hänen -vanha isänsä vihdoin kuoli, ja hän oli haudannut hänet ison tammen -juurelle, niin tuli hän aivan mykäksi. Kun hän silloin istui -haljenneella myllynkivellä -- ja se tapahtui paljon useammin kuin -ennen -- ja katseli ihanaan laaksoon, miten iltasumut tulivat -toisessa päässä näkyviin ja hitaasti nousivat vuoria kohden, kuinka -vähitellen hämärtämistään jo yhä hämärsi, kunnes vihdoin kuu ja tähdet -kaikessa komeudessaan taivaalla kohosivat: silloin oli hänen niin -kummallista ollakseen. Sillä silloin alkoivat joen aallot laulella, -ensin aivan hiljaa, hyräillen, mutta kohta aivan kuuluvasti, ja ne -lauloivat vuorille, mistä he tulivat, merestä, jonka helmaan he -pyrkivät ja aallottarista, jotka asuivat joen syvyydessä. Silloin -alkoi metsäkin humista, aivan toisin kuin tavallinen metsä, ja kertoi -mitä ihmeellisimpiä asioita. Varsinkin tiesi se vanha tammipuu, jonka -juurella hänen isänsä hauta oli, vielä enemmän kuin kaikki muut -puut. Tähtien, jotka olivat korkealla taivaalla, teki taasen kovasti -mieli heittäytyä alas viheriään metsään ja sinertävään jokeen ja ne -välkkyivät ja värisivät, kuni se, joka ei enää malta pysyä alallaan. -Mutta enkelit, joista aina yksi seisoo kunkin tähden takana, pitivät -niistä kiinni ja sanoivat: "Tähdet, tähdet, älkää tehkö tuhmuuksia! -Olettehan te liian vanhat semmoista tehdäksenne, monen tuhannen vuoden -vanhat ja vanhemmatkin. Pysykää alallanne ja käyttäytykää siivosti!" - -Oli se ihmeellinen laakso! -- Mutta kaiken tämän kuuli ja näki vaan -Uni-Jaakko. Ihmisillä, jotka asuivat kylässä, ei ollut aavistustakaan -siitä, sillä he olivat aivan jokapäiväisiä ihmisiä. Silloin tällöin -kaatoivat he jonkun jättiläispuun, sahasivat sen kappaleiksi ja -pilkkoivat sen, ja kun he siten olivat saaneet sievoisen pinon, -pystyyn, virkkoivat he: "Nyt me voimme taas kotvasen aikaa kahvia -keittää." Ja joessa pesivät he vaatteitaan; se oli hyvin mukavaa -heille. Tahdistapa, kun ne oikein kimaltelivat, eivät he sanoneet -muuta kuin, että: "Tänä yönnä tulee aika pakkanen, kunhan vaan -eivät potaattimme paleltuisi." Jos Uni-Jaakko raukka joskus yritti -saada heitä asiaa toisin käsittämään, niin nauroivat he hänet -pahanpäiväiseksi. Hehän olivatkin aivan tavallisia ihmisiä. - -Kun hän taas eräänä päivänä istui vanhalla myllynkivellä ja mietiskeli, -kuinka hän oli ypöyksin koko maailmassa, nukahti hän. Silloin näki -hän unta, että taivaasta riippui kultainen kiikku kahdessa hopeisessa -nuorassa. Kumpikin nuora oli kiinnitetty tähteen, mutta kiikussa -istui hurmaavan kaunis prinsessa ja kiikkui niin korkealle, että hän -lensi taivaasta asti maahan ja taasen maasta taivaaseen. Joka kerta, -kun kiikku tuli maahan saakka, taputti prinsessa kätösiään ilosta ja -viskasi hänelle ruusun. Mutta äkkiä katkesivat nuorat ja kiikku ynnä -prinsessa lensivät kauas taivaaseen, yhä kauemma ja kauemma, kunnes hän -vihdoin ei enää voinut eroittaa niitä. - -Silloin heräsi hän ja kun hän katsahti ympärilleen, oli hänen -vieressään myllynkivellä iso ruusukimppu. - -Seuraavana päivänä nukkui hän uudestaan ja näki samaa unta. Hänen -herätessään olivat aivan oikein ruusut taasen hänen vierellään. - -Samaten tapahtui koko viikon ajat. Silloin tuumi Uni-Jaakko itsekseen, -että toki lienee hänen unessaan jotakin totta, koska hän yhä vaan -näki samaa unta uudestaan. Hän telkesi tupansa oven ja läksi matkaan -prinsessaa etsimään. - -Kuljettuaan monta päivää, näki hän kaukaa maan, jossa pilvet riippuivat -maata myöten. Hän kulki rivakasti sinne päin, mutta tuli isoon metsään. -Äkkiä kuuli hän surkeaa ähkimistä ja voivottelemista ja kun hän -ehti paikalla, josta ähkiminen ja voivotteleminen kuului, näki hän -kunnia-arvoisen, hopeahapsisen ukon venyvän maassa. Kaksi kammottavan -pahannäköistä, ihka-alastonta miestä, polvistuivat hänen ylitsensä ja -koettivat kuristaa hänet. Silloin katsahti hän ympärilleen, löytääkseen -asetta, jolla hän voisi ahdistaa kumpaakin miestä ja kun hän ei mitään -semmoista löytänyt, kiskasi hän tuskissaan ison puunoksan irralleen. -Tuskin oli hän siihen tarttunut, ennenkun se hänen käsissään muuttui -aimo pertuskaksi. Sillä hän ryntäsi molempia hirviöitä vastaan ja -syöksi sen heihin, niin että he ulvoen päästivät vanhuksen irti ja -juoksivat tiehensä. - -Sitten nosti hän kunnia-arvoisan ukon seisomaan, lohdutti häntä ja -kysyi minkätähden nuo kaksi alastonta miestä olivat tahtoneet kuristaa -hänet. - -Silloin kertoi tämä, että hän oli unien kuningas ja että hän -huomaamattaan oli kävellessään joutunut pahimman vihollisensa, -todellisuuden kuninkaan valtakuntaan. Niin pian kun todellisuuden -kuningas oli huomannut tämän oli hän käskenyt kahden palvelijansa salaa -hyökätä hänen kimppuunsa tappaakseen hänet. - -"Olitko sinä sitten tehnyt jotain pahaa todellisuuden kuninkaalle?" -kysyi Uni-Jaakko. - -"Jumala varjelkoon" vastasi hän. "Mutta hän kohtelee pian muitakin -hyvin röyhkeästi. Se on hänen luonteensa mukaista -- ja minua varsinkin -vihaa hän kuin syntiä." - -"Mutta nuo miehet, jotka hän oli lähettänyt sinua tappamaan, hehän -olivat aivan alasti!" - -"Niinpä kyllä", vastasi kuningas, "ihan ihkosen alasti. Se on -todellisuuden maassa muodinmukaista. Kaikki ihmiset käyvät siellä -alastomina, eikä itse kuningaskaan sitä häpee. He ovat ilettävää -kansaa! -- Mutta koska sinä olet pelastanut henkeni, tahdon osoittautua -kiitolliseksi sinulle ja näyttää sinulle maatani. Se on kai varmaan -maailman ihanimpia ja unet ovat alamaisiani!" - -Sitten kulki unien kuningas edellä ja Jaakko seurasi häntä. Kun he -tulivat siihen paikkaan, missä pilvet riippuivat maahan saakka, osoitti -kuningas laskuovea, joka oli niin pensaaseen kätketty, että sitä -oli mahdoton löytää, ellei sitä tuntenut. Hän avasi sen ja kuletti -seuralaisensa viisisataa porrasaskelta alaspäin kirkkaasti valaistuun -luolaan, joka ihmeellisessä komeudessaan näytti ulottuvan monta -monituista peninkulmaa laajalle. Siellä oli sanomattoman kaunista! -Siellä oli upeita linnoja isojen järvien keskellä olevilla saarilla, -ja saaret uiskentelivat ympäriinsä kuni laivat. Jos tahtoi päästä -sellaiseen linnaan, niin ei tarvinnut muuta kuin asettua rannalle ja -huutaa: - - "Uippas linna rannalle - Valkoiselle sannalle!" - -niin tuli se itsestään rantaan. Vielä oli siellä toisia linnoja -pilvissäkin; ne leijailivat ilmassa. Mutta kun vaan sanoi: - - "Tule, tule tuulentupa - Mulla on jo asuinlupa!" - -niin laskeusivat ne hitaasti maahan. Sitä paitsi oli siellä puutarhoja -ja niissä kukkasia, jotka tuoksuivat päivällä ja valaisivat öisin, -kimaltelevia lintuja, jotka kertoivat satuja ja paljon muuta -ihmeellistä. - -Uni-Jaakko ei voinut lakata kummastelemasta ja ihmettelemästä. - -"Nytpä tahdon sinulle näyttää alamaisianikin, unia", sanoi kuningas. -"Minulla on niitä kolmea eri lajia. Hyviä unia hyville ihmisille, -pahoja unia pahoille ihmisille ja sitä paitsi vielä unitonttuja. Nämät -viimeksimainitut ovat huvikseni, sillä täytyyhän kuninkaankin joskus -saada huvitellaita." -- - -Ensin vei hän hänet siis erääseen linnaan, jonka rakennustyyli oli -niin moninainen, että se näytti oikein naurettavalta. "Täällä asuvat -unitontut", lausui hän, "he ovat pieniä, ylimielisiä, kujeilevia -olentoja. Eivät he tee kenellekään pahaa, he vaan tekevät pilaa." - -"Tuleppas tänne, pienokainen", huusi hän eräälle tontulle, "ja -koeta olla hetkinen totisena." Sitten jatkoi hän, kääntyen -Uni-Jaakon puoleen: "Tiedätkö, mitä tämä vekkuli tekee, jos minä -poikkeustapauksissa annan hänelle luvan kohota maan päälle? Hän -juoksee ensi taloon, sieppaa ensimmäisen rauhassa nukkuvan ihmisen, -jonka hän tavoittaa hänen vuoteestaan, kantaa hänet kirkontornin -huippuun ja heittää hänet sieltä suin päin alas. Sitten juoksee hän -sukkelaan portaita alas, niin että hän ehtii sinne aikasemmin, ottaa -hänet vastaan ja kantaa hänet takaisin kotiin, ja heittää hänet hänen -vuoteelleen niin että rusahtaa ja että hän herää. Silloin tämä hierasee -unen silmistään, katsahtaa aivan ihmeissään ympärilleen ja sanoo: 'Voi, -hyvä Jumala, minusta oli aivan kuin jos olisin pudonnut kirkontornista! -Olipa toki hyvä, että vaan olen nähnyt unta'." - -"Sekö se on?" huudahti Uni-Jaakko. "Näetkös, hän on ollut kerran -minunkin luonani! Mutta jos hän vielä kerran tulee ja minä vaan saan -hänet kiinni, niin hänet paha perii." Tuskin oli hän saanut tämän -sanotuksi, niin juoksi toinen unitonttu pöydän alta näkyviin. Hän oli -melkein pienen koiran näköinen, sillä hänellä oli aivan takkurainen -nuttu ja kieltänsä hän myös näytti. - -"Ei tämäkään juuri sen parempi ole", tuumasi unien kuningas. "Hän -haukkuu kuin koira ja samalla on hänellä jättiläisen voimat. Kun -ihmisille silloin tulee hätä, pitää hän heitä käsistä ja jaloista -kiinni niin, etteivät voi liikahtaakaan." - -"Sen minä myös tunnen", ehätti Uni-Jaakko sanomaan. "Kun tahtoo paeta, -niin on kuin jos olisi yhtä jäykkä ja taipumaton kuin pölkynpää. Kun -tahtoo kohottaa käsivarttaan, niin ei voi sitä tehdä ja jos tahtoo -liikahuttaa jalkaansa, niin ei sitäkään mahda. Monasti ei se ole -koirana, vaan karhuna, tahi rosvona tai muuna ilkiönä!" - -"Minä en enää koskaan ole antava lupaa heille käydä sinun luonasi", -rauhoitti häntä kuningas. "Tule nyt kerran katsomaan pahoja unia, -mutta älä pelkää, ne eivät tee sinulle pahaa; ne ovat vaan pahoja -ihmisiä varten." Samassa astuivat he äärettömän isoon pihaan, jota -korkeat muurit ympäröivät ja johon pääsi vaan mahtavan rautaisen portin -kautta. Täällä vilisi mitä hirvittävimpiä olentoja ja mitä kauheimpia -hirviöitä. Monet niistä olivat ihmisen näköisiä, toiset puoleksi -ihmisten puoleksi eläinten kaltaisia ja useat aivan niinkuin eläimet. -Mutta kuningas puhutteli häntä ystävällisesti ja kysyi: "Etkö huoli -ottaa tarkempaa selkoa siitä mitä unia pahojen ihmisten täytyy nähdä?" -Ja hän viittasi eräälle unelle, joka seisoi lähinnä; se oli kauhea -jättiläinen, jolla oli kummassakin kainalossaan myllynratas. - -"Kerro, mitä ensi yönä aiot tehdä", käski kuningas. - -Silloin kohotti hirviö olkapäitään niin että pää painui niiden väliin, -nauraa irvisti niin että suupielet lähentelivät korvia, puistelihe -niinkuin se tekee, jota jokin asia oikein huvittaa ja vastasi: "Minä -menen sen rikkaan miehen luo, joka antaa isänsä nälkää nähdä. Kun vanha -mies eräänä päivänä oli asettunut poikansa talon kivisille portaille -ja pyysi leipää, tuli poika ulos ja sanoi talonväelleen: 'Ajakaa toki -kerran tuo harakanpelätti tiehensä!' Nyt menen minäkin kerran hänen -luokseen yöllä ja panen hänet kahden myllynrattaan väliin, niin että -hänen kaikki luunsa sievoisesti murusiksi menevät. Kun hän nyt on -oikein pehmeä ja vetelä, niin otan minä häntä niskasta, puistelen häntä -ja sanon: 'Näetkös kuinka sievoisesti sinä nyt varistelet, sinä sen -harakanpelätti!' Silloin herää hän, hänen hampaansa kalisevat suussa ja -hän huutaa: 'Vaimo, tuo minulle vielä toinen peite, minua paleltaa!' Ja -kun hän on taasen nukkunut, teen minä saman uudestaan!" - -Kun Uni-Jaakko oli kuullut tämän, tunkeusi hän väkisin ovesta ulos -vetäen kuningasta mukanaan ja huudahti: "En jää hetkeksikään näitten -pahojen unien seuraan. Sehän on kauheata!" - -Mutta kuningas vei hänet nyt muhkeaan puutarhaan, missä käytävät olivat -hopeasta, kukkaislavat kullasta ja kukat hiotuista jalokivistä. Siellä -olivat hyvät unet kävelemässä. Ensimmäinen uni, jonka hän näki, oli -kuin nuori, kalpea nainen. Hänellä oli toisessa kainalossaan Noanarkku -ja toisessa lipas, jossa oli rakennuspulikoita. - -"Kuka se on?" kysyi Uni-Jaakko. - -"Hän käy joka ilta erään pienen sairaan pojan luona, jonka äiti on -kuollut. Päivällä on poika aivan yksin eikä kukaan välitä hänestä, -mutta iltasin käy tämä uni hänen luonaan, leikkii hänen kanssaan ja jää -koko yöksi hänen luokseen. Poika nukkuu aina jo aikaisin, sentähden -lähteekin hän niin hyvään aikaan. Muut unet lähtevät paljon myöhemmin. --- Tule vaan pois; jos tahdot kaikkia nähdä, niin täytyy meidän pitää -kiirettä!" - -Sitte menivät he kauemma puutarhaan, hyvien unien joukkoon. Siinä oli -miehiä, naisia, vanhuksia ja lapsia ja kaikki olivat he rakastettavan -ja hyvännäköisiä ja puettuina mitä kauneimpiin pukuihin. Kädessään -kantoi usea heistä kaikenlaista, mitä vaan voi mieli tehdä. -- Yhtäkkiä -jäi Uni-Jaakko seisomaan ja huudahti niin ääneensä, että kaikki unet -kääntyivät häntä katsomaan. - -"Mikä sinun on?" kysyi kuningas. - -"Tuollahan minun prinsessani onkin, hän joka on minulle niin useasti -näyttäytynyt ja joka minulle on ruusut lahjoittanut!" huusi Uni-Jaakko -aivan ihastuksissaan. - -"Tieten, tietenkin", vastasi kuningas. "Hän se on. Eikö totta, minä -olen lähettänyt sinulle hyvin kauniin unen. Hän on melkein sievin -kaikista niistä, jotka minulla onkaan." - -Silloin juoksi Uni-Jaakko prinsessan luo, joka parast' aikaa istui -kiikussaan. Niin pian kun hän näki Jaakon tulevan, hyppäsi hän -kiikustaan ja juoksi suoraan hänen syliinsä. Uni-Jaakko tarttui hänen -käteensä ja vei hänet kultaiselle penkille. Sille istuutuivat he ja -kertoivat toisilleen, kuinka hauskaa oli, että taas näkivät toinen -toisensa. Ja kun he olivat sen sanoneet alkoivat he alusta taas. Unien -kuningas käveli sillä aikaa koko ajan pitkin isoa tietä, joka kulki -suoraan puutarhan läpi, edes ja takaisin, kädet selän takana, ja -silloin tällöin katsoi hän taskukelloaan nähdäkseen miten aikaa kului, -sillä yhä vaan eivät Uni-Jaakko ja hänen prinsessansa olleet saaneet -sanotuksi kaikkea mitä heillä oli toisilleen juteltavaa. Vihdoin meni -hän kumminkin heidän luokseen ja sanoi: "Lapsukaiseni, nyt on aika -lopettaa! Sinulla, Uni-Jaakko on vielä pitkä matka kotiisi, enkä minä -voi pitää sinua yötä luonani, sillä minulla ei ole minkäänlaisia -vuoteita, koskapa unet eivät nuku, vaan heidän aina öisin täytyy nousta -ihmisten ilmoille; ja sinun, tyttöseni, täytyy laittautua valmiiksi. -Pukeuduhan tänään aivan ruusunpunaiseen ja tule sitte luokseni, niin -olen sanova kenelle sinun tänä yönä tulee näyttäytyä ja mitä sinä olet -hänelle sanova." - -Kun Uni-Jaakko kuuli tämän, tuli hänen äkkiä niin vaikea ollakseen, -ettei hän moista tuskaa ollut ennen eläissään kokenut. Hän nousi -seisoalleen ja sanoi lujalla äänellä: "Herra kuningas, omasta -prinsessastani en ole koskaan luopuva. Teidän täytyy joko pidättää -minut täällä luonanne, tahi täytyy teidän sallia hänen lähteä minun -seurassani maan päälle. Minä en voi elää ilman häntä, siksi rakastan -häntä liian paljon!" Hänen näin puhuessaan nousi hänen kumpaankin -silmäänsä kyynel, iso kuni pähkinä. - -"Mutta Jaakko, Jaakko", vastasi siihen kuningas, "sehän on sievin -kaikista unista, mitkä minulla on! Mutta koskapa sinä kumminkin olet -pelastanut henkeni, niin olkoon hän omasi. Ota prinsessasi ja nouse -hänen seurassaan maan päälle. Kun olet päässyt sinne, niin ota tuo -hopeinen harso hänen päästään ja heitä se laskuovesta minulla takaisin. -Silloin on prinsessasi muuttuva lihaksi ja vereksi kuten kaikki muutkin -ihmiset sitä ovat; sillä nythän hän vaan on uni." - -Silloin kiitti Uni-Jaakko sydämmellisesti ja sanoi: "Rakas kuningas, -koskapa sinä olet niin tavattoman hyvä, niin uskaltanen vieläkin jotain -pyytää. Näetkös, kuninkaantytär minulla nyt kyllä on, mutta minulta -puuttuu yhä edelleen kuningaskunta, ja onhan se aivan mahdotonta, että -kuninkaantytär voisi olla valtakuntaansa vailla. Etkö voi minulle -semmoista hankkia, olkoonpa se sitten kuinka pieni tahansa?" - -Siihen vastasi kuningas. "Näkyväisiä kuningaskuntia, ei minulla -tosiaankaan ole annettavissa, mutta kyllä näkymättömiä ja näistä olet -saava yhden, isoimpia ja ihanimpia mitä minulla vielä on." - -Silloin kysyi Uni-Jaakko, millainen tuo näkymätön kuningaskunta onkaan; -kuningaspa vaan viittasi salamyhkää siihen, että hän kyllä oli oppiva -sen tietämään, että hän oli vielä kerran ihmettelevä sen komeutta ja -ihanuutta. - -"Onhan", sanoi hän, "tavallisilla, näkyväisillä kuningaskunnilla -myös ikävät puolensa. Sinä olet esimerkiksi tavallisen valtakunnan -kuningas ja varhain aamulla astuu ministeri vuoteesi ääreen ja virkkaa: -Majesteettinne, minä tarvitsen tuhat markkaa valtakunnan menoihin. -Sinä avaat valtionkassakaapin etkä löydä sieltä penniäkään! Mitä sinä -silloin teet? Tahi toisekseen: sinua vastaan käydään sotaa, ja se -toinen kuningas, joka on voittanut sinut nai sinun prinsessasi, vaan -sinut sulkee hän tyrmään. Semmoista ei näkymättömässä kuningaskunnassa -voi tapahtua!" - -"Mutta jos me emme sitä näe", kysyi Uni-Jaakko yhä vaan hiukan -huolissaan, "mitä hyötyä meillä sitten onkaan koko kuningaskunnastamme?" - -"Voi sinua kummallista ihmistä", sanoi kuningas siihen ja nosti -etusormensa otsalleen, "sinä ja prinsessasi, te sen kyllä näette! -Te näette hyvinkin ne linnat ja puutarhat, niityt ja metsät, jotka -valtakuntaanne kuuluvat! Te asutte siinä, käytte kävelemässä siinä ja -voitte sille tehdä mitä vaan haluatte, ainoastaan muut ihmiset eivät -sitä näe." - -Silloin ihastui Uni-Jaakko suuresti, sillä hän oli jo ruvennut -pelkäämään, että ihmiset hänen kylässään ehken katsoivat kierosti -häneen, jos hän tulisi prinsessoineen takaisin kotiinsa ja hänestä -tulisi kuningas. Hyvin liikutettuna sanoi hän jäähyväiset unien -kuninkaalle, nousi prinsessan kanssa nuot viisisataa porrasaskelta -ylöspäin, otti hopeisen harson hänen päästään ja heitti sen alas. -Sitten tahtoi hän sulkea laskuoven, mutta se oli hyvin raskas. Hän -ei voinut sitä pidättää, vaan antoi sen pudota. Silloin syntyi siitä -niin kova paukahdus, kuin jos olisi yht'aikaa laukaissut monta tykkiä, -ja hän meni hetkeksi tainnuksiin. Kun hän taas tointui, istui hän -oman tupansa edustalla vanhalla myllynkivellään ja hänen vieressään -prinsessa, ja hän oli lihaa ja verta kuten tavallinen ihminen. -Tämä piti häntä kädestä, hyväili sitä ja sanoi: "Sinä oma rakas -tuhmeliinini, etkö ole uskaltanut näin pitkään aikaan sanoa kuinka sinä -minua rakastat? Oletko sinä pelännyt minua?" - -Ja kuu nousi taivaalle ja valaisi joen, aallot laulaen loiskivat -rantaa vastaan ja metsä humisi; mutta he vaan yhäti siinä istuivat -ja pakinoivat. Silloin oli kuin jos äkkiä pieni musta pilvi olisi -pimentänyt kuun, ja samassa putosi jotain, ikäänkuin iso moninkerroin -taitettu huivi, heidän jalkainsa juureen. Ja sitten paistoi taasen -kuu täydeltä terältä. He nostivat huivin maasta ja rupesivat sitä -levittämään. Mutta se oli hyvin hieno ja taitettu niin moneen sataan -kertaan, että he tarvitsivat pitkän aikaa siihen. Kun he lopullisesti -olivat saaneet sen täydellisesti levitetyksi oli se kuni iso kartta. -Keskessä juoksi joki ja molemmin puolin oli kaupunkeja, metsiä ja -järviä. Silloin huomasivat he, että se oli kokonainen kuningaskunta ja -että hyvä unienkuningas oli antanut sen taivaasta heille pudota. Ja -kun he nyt tarkastivat pientä tupaansa oli se muuttunut ihmeelliseksi -linnaksi, jossa oli lasiset portaat, marmori kiviset seinämät, -samettiset seinäverhot ja sinihuippuiset solakat tornit. Nyt koettivat -he tointua ja menivät linnaan ja kun he astuivat sisään olivat jo -heidän alamaisensa koolla ja kumarsivat syvään. Rummut pärisivät ja -torvet kaikuivat ja nuoret jalosukuiset pojat kävivät heidän edellään -ja siroittelivat kukkia heidän tielleen. Niin oli heistä nyt tullut -kuningas ja kuningatar. - -Mutta seuraavana aamuna levisi kuin kulovalkea kylään tieto siitä, että -Uni-Jaakko oli palannut kotiin ja että hän oli tuonut nuoren vaimon -muassaan. "Hän nyt oikein typerä lieneekin", sanoivat ihmiset. "Minä -olen hänet jo varhain tänä aamuna nähnytkin, kun menin metsään", ehätti -eräs talonpoika sanomaan. "Hän seisoi miehensä kanssa oven suussa. -Ei hän sen kummempi ole, tavallinen ihminen vaan, pieni ja hento. Ja -jokseenkin köyhästi puettu hän myöskin oli. Mikähän siitä lopultakin -tullee! Miehellä ei ole mitään rikkautta ja tuskinpa toisellakaan -mitään lienee!" - -Niin juorusivat nuo tuhmat ihmiset, sillä he eivät voineet nähdä, että -hän oli kuninkaantytär. Eivätkä he tuhmuudessaan huomanneet, että -pieni tupa oli muuttunut isoksi, ihmeelliseksi linnaksi, sillä olihan -se näkymätön kuningaskunta, joka oli Uni-Jaakolle taivaasta pudonnut. -Siitäpä syystä hän ei noista tuhmista ihmisistä välittänytkään, vaan -eli muhkeasti ja tyytyväisenä kuningaskunnassaan rakkaan prinsessansa -parissa. Ja hän sai kuusi lasta, jotka olivat toinen toistansa -kauniimmat ja he olivat pelkkiä prinssejä ja prinsessoja. Mutt'ei -kukaan kylässä tietänyt siitä niin mitään, sillä sen asukkaat olivat -aivan jokapäiväisiä ihmisiä, jotka olivat ihan liian yksinkertaisia -sitä huomatakseen. - - - - -Kuningattaresta joka ei osannut mesileipiä leipoa ja kuninkaasta, joka -ei tainnut huuliharppua soittaa - - -Makeanmaan kuningas, joka jo muutama vuosi sitten oli ehtinyt -parhaimpaan ikäänsä, oli juuri noussut nukkumasta ja istui -paitasillaan tuolilla, vuoteensa vieressä. Hänen edessään seisoi -hänen hoviministerinsä ja ojensi hänelle hänen sukkansa, joista -toisella oli iso reikä kantapäässä. Mutta vaikka ministeri oli hyvin -huolellisesti kääntänyt sukat niin, ettei kuningas huomaisi reikää, -ja vaikka kuningas muutoin huolehti enemmän kauniista saappaista kuin -eheistä sukista, ei reikä tällä kertaa jäänyt hänen kuninkaalliselta -tarkkanäköisyydeltään huomaamatta. Kauhistuen otti hän sukan -ministeriltä, pisti etusormensa reijästä niin, että se näkyi niveltä -myöten, ja sanoi huoaisten: - -"Mitä se minua auttaa, että olen kuningas, kun minulla ei ole -kuningatarta! Mitä sanoisit, jos ottaisin itselleni vaimon?" - -"Majesteettinne", vastasi ministeri, "se on ylevä aate, aatos joka -varmaan olisi minussakin suurimmassa alamaisuudessa herännyt, ellen -olisi itsessäni tuntenut, että Teidän Majesteettinne itse kaikissa -tapauksissa oli suvaitseva lausua sen tänä päivänä!" - -"Hyvä!" vastasi kuningas, "mutta luuletteko, että minun on niin helppo -löytää vaimo, joka sopii minulle?" - -"Hyh!" sanoi ministeri. "Kymmenen, niin varmaan kuin yhdenkin!" - -"Älä unhoita, että minulla on suuret vaatimukset. Jos mieli jonkun -kuninkaantyttären olla minulle mieliksi, niin täytyy hänen olla älykäs -ja kaunis! Jaompa siinä vielä eräs seikka, johon kiinnitän erittäin -suurta huomiota: sinä tiedät kuinka mielelläni minä syön mesileipiä. -Koko minun valtakunnassani ei ole ainoatakaan ihmistä, joka osaa -niitä leipoa, ei ainakaan niinkuin niitä pitäisi leipoa, ei liian -koviksi eikä liioin pehmeiksikään, vaan murakoiksi: hänen täytyy -välttämättömästi osata mesileipiä leipoa." - -Kun ministeri kuuli tämän valtasi, hänet suuri pelko. Mutta hän -karaisihe ja vastasi: "Kuningas, semmoinen kuin Teidän Majesteettinne -on, on epäilemättä löytävä semmoisenkin prinsessan, joka osaa leipoa -mesileipiä." - -"Noh niin, silloinpa tahdomme yhdessä tiedustella", virkkoi siihen -kuningas ja vieläpä samana päivänä alkoi hän kiertomatkansa niitten -erinäisten naapuriensa luo, joilla hän tiesi olevan naimaikäisiä -prinsessoja. Mutta näitä kaikkia olikin vaan kolme, jotka olivat -samalla niin älykkäitä ja kauniita, että he olivat kuninkaan -mielenmukaisia eikä yksikään heistä osannut leipoa mesileipiä. - -"Mesileipiä en todellakaan osaa leipoa", sanoi ensimmäinen näistä, kun -kuningas tätä asiaa häneltä tiedusteli, "mutta kyllä pieniä, sievoisia -mantelileivoksia. Etkö tyydy semmoisiin?" "En", vastasi kuningas, -"mesileipiä niiden olla täytyy!" - -Toinen kuninkaantytär, kun he nimittäin samaa asiaa häneltä -tiedustelivat, maiskautti kieltään ja sanoi suuttuneena: "Antakaa minun -olla rauhassa tyhmyyksiltänne! Semmoisia kuninkaantyttäriä, jotka -mesileipiä leiposivat, ei ole olemassa!" - -Kaikkein hulluimmin kävi kuninkaalle kolmannen luona, hänen, joka -kumminkin oli kaunein ja älykkäin. Sillä hän ei antanut kuninkaalle -edes aikaa kysymiseen, vaan kysyi itse, josko hän taisi huuliharppua -soittaa. Ja kun kuningas vastasi tähän kieltävästi, antoi hän -hänelle rukkaset ja tuumasi, että se pahoitti häntä kovin. Muutoin -oli hän hänelle mieleen, mutta hän kuuli niin tavattoman mielellään -huuliharppua soitettavan ja oli päättänyt ottaa vaan sen miehekseen, -joka taisi tätä soittokonetta soittaa. - -Silloin ajoi kuningas ministereineen takaisin kotiin ja kun hän astui -vaunustaan, sanoi hän alakuloisena: "Siitä siis ei tullutkaan mitään!" - -Mutta kuninkaalla täytyy välttämättömästi olla kuningatar ja pitemmän -ajan kuluttua kutsutti hän vielä kerran ministerin luokseen ja -selitti hänelle, että hän oli luopunut toiveistaan löytää sellaista -kuninkaantytärtä, joka taisi mesileipiä leipoa, ja että hän oli -päättänyt ottaa vaimokseen sen prinsessan, jonka luona he edellisellä -kerralla ensinnä olivat olleet. "Hän se on, joka osaa leipoa noita -pieniä mantelileivoksia", lisäsi hän. "Mene hänen luokseen ja kysy, -tahtooko hän tulla vaimokseni." - -Seuraavana päivänä tuli ministeri takaisin ja kertoi, että tuo -kuninkaantytär ei enää ollut saatavissa. Hän oli mennyt naimisiin sen -maan kuninkaalle, missä pippuri kasvaa. - -"Noh, mene sen toisen prinsessan luo!" Mutta ministeri tuli nytkin -tyhjin toimin takaisin: vanha kuningas oli sanonut, että asia pahoittaa -häntä sanomattomasti, mutta että hänen tyttärensä oli valitettavasti -kuollut eikä hän siis voinut häntä antaa. - -Silloin mietti kuningas kauvan aikaa, mutta koskapa hän -välttämättömästi tahtoi saada kuningattaren, niin käski hän ministerin -matkustaa vielä kolmannenkin kuninkaantyttären luo, ehken oli hän -sillä välin muuttanut mieltään. Ja ministerin täytyi totella, vaikka -hänellä oli hyvin vähän halua siihen, ja vaikka hänen vaimonsa sanoi, -että se nyt varmaan oli joutavaa. Kuningas odotti huolestuneena hänen -takaisintuloaan. Sillä hän ajatteli prinsessan tekemää kysymystä, mitä -huuliharpun soittamiseen tuli, ja tämä muisto kiusasi häntä. - -Kolmas prinsessa otti kumminkin ministerin hyvin ystävällisesti vastaan -ja sanoi hänelle, että oikeastaan oli hän vakaasti päättänyt ottaa -ainoastaan sen miehekseen, joka taisi huuliharppua soittaa. Mutta -olihan sekin hänen nuoruudenunelmiaan! Hän huomasi, ettei tämä hänen -toivomuksensa voisi toteutua ja kun kuningas muutoin oli hyvin hänelle -mieleen, niin tahtoi hän ottaa hänet miehekseen. - -Silloin ajoi ministeri takaisin sen mitä hevoset vaan juosta jaksoivat -ja kuningas syleili häntä ja antoi hänelle Hännystelijä-ritariston -suuren tähden kaulassa kannettavaksi. Monivärisiä lippuja ripustettiin -kaikkiin paikkoihin kaupungille, köynnöksiä kadun yli toisesta talosta -toiseen, ja häitä vietettiin niin muhkeasti, etteivät ihmiset kahteen -viikkoon tietäneet mistään muusta puhuakkaan. - -Mutta kuningas ja kuningatar elivät iloiten ja riemuiten kokonaisen -vuoden, kuningas oli tykkönään unhoittanut mesileivät ja kuningatar -samaten huuliharpun. - -Eräänä aamuna nousi kuningas sängystään väärältä puolen ja kaikki kävi -hullusti. Satoi koko päivän, valtaomena putosi lattialle ja se pieni -risti, mikä on sen päässä, katkesi, sitten tuli hovimaalari ja toi -valtakunnan uuden kartan ja kun kuningas sitä katseli huomasi hän, että -maat olivat siinä merkityt punaisella värillä eikä sinisellä niinkuin -hän oli käskenyt, ja vihdoin oli kuningattarella päänkivistys. - -Silloin tapahtui, että nuorikot ensi kerran joutuivat riitaan, mistä -syystä, sitä he eivät enää seuraavana aamuna itsekkään tietäneet, tahi -jos sen tiesivätkin, niin eivät he sitä tahtoneet sanoa. Lyhyesti -sanottu: kuningas oli ärtyisällä tuulella ja kuningatar nyrpeällä, -tahtoen aina varata viimeisen sanan itselleen. Kun he molemmat olivat -kotvan aikaa riidelleet, kohotti kuningatar halveksuen olkapäitään ja -sanoi: - -"Ajattelin toki, että vihdoin viimeinkin vaikenisit ja olisit -morkkaamatta kaikkea mikä vaan eteesi sattuu! Ethän itse edes taida -soittaa huuliharppuakaan." - -Mutta tuskin oli hän saanut tämän sanotuksi, ennenkun kuningas puuttui -häneen puheesensa ja sapekkaasti vastasi: "Etkä sinä edes osaa -mesileipiä leipoa!" - -Silloin jäi kuningatar ensi kerran sanattomaksi ja oli ääneti, ja -molemmat menivät sanaa vaihtamatta kukin huoneeseensa. Täällä istui -kuningatar sohvan kulmaan, itki ja ajatteli itsekseen: "Voi sinua -hupakkoa! Missä on järkesi? Tyhmemmin et olisi voinut käyttäytyä." - -Mutta kuningas kulki edes takaisin huoneessaan, hykerteli käsiään ja -sanoi: "Olipa tosi onni, ettei minun vaimoni osaa leipoa mesileipiä! -Mitä olisin muuten vastannutkaan, kun hän soimasi minua siitä, etten -taida huuliharppua soittaa!" - -Kun hän ainakin kolmeen neljään kertaan oli toistanut tämän tuli hän -yhä paremmalle tuulelle. Sitten alkoi hän viheltää suosikkilauluaan, -katsoi sitten kuningattaren suurta maalattua kuvaa, joka riippui hänen -huoneessaan, nousi tuolille pyyhkäistäkseen nenäliinallaan pois sen -hämähäkin langan, joka riippui juuri kuningattaren nenän kohdalla, ja -sanoi vihdoin: - -"Hän on varmaankin hyvin äissään, minun hyvä, pieni vaimoni! Tahdonpa -katsoa mitä hän tekee!" - -Niin sanoen meni hän ovesta siihen pitkään käytävään, johon kaikki -huoneet veivät. Mutta koska kaikki tänään oli nurin, niin oli -kamaripalvelija unhoittanut sytyttää lamput, vaikka kello olikin jo -kahdeksan iltasilla ja siis pilkkosenpimeä. - -Sentähden hapuili kuningas edestään käsillään ja hiipi varovaisesti -seinää myöten. Äkkiä tunsi hän jotain pehmeätä. "Kuka siellä?" kysyi -hän. - -"Minä", vastasi kuningatar. - -"Mitä sinä haet, kultaseni?" - -"Minä tahdoin vaan pyytää sinulta anteeksi", vastasi kuningatar -"koskapa minä olen sinua niin loukannut." - -"Sitä ei sinun ollenkaan tarvitse tehdä!" sanoi kuningas, ja heittäysi -hänen kaulaan. "Minussa on enemmän syytä kuin sinussa ja minä olen -jo aikoja sitten kaiken unhoittanut. Mutta tiedätkös, kahden sanan -käytön valtakunnassamme tahdomme kuolemanrangaistuksen uhalla kieltää, -huuliharpun --" - -"Ja mesileivän", puuttui kuningatar nauraen puheeseen samassa kun hän -vielä salaa pyyhkäsi pari kyyneltä silmistään -- ja siihen se tarina -loppui. - - - - -Ihmesormus - - -Eräs nuori talonpoika, jonka maatalous ei ottanut oikein -luonnistuakseen, istui kerran aurallansa ja levähti hetkisen, -pyyhkäistäkseen hien kasvoistaan. Silloin kulki hänen ohitsensa vanha -noita-akka ja huusi hänelle: "Minkätähden sinä vaivaat itseäsi etkä -kumminkaan saa mitään aikaan. Kulje kaksi päivää suoraan eteenpäin, -kunnes tulet ison petäjän luo, joka kasvaa avonaisella paikalla -metsässä kohoten kaikkia muita puita korkeammalle. Jos sinä sen kaadat -niin on onnesi taattu." - -Talonpoika ei toista käskyä odottanut, vaan otti kirveensä ja lähti -matkaan. Kahden päivän kuluttua löysi hän petäjän. Heti paikalla kävi -hän sen kimppuun kaataakseen sen, ja samassa kun se kaatui ja ryskien -rusahti maahan, putosi sen ylimmästä latvasta linnunpesä, jossa oli -kaksi munaa. Munat vierivät maahan ja menivät rikki ja toisessa tuli -nuori kotka ulos, toisesta vierähti pieni kultasormus: - -Kotka kasvoi silmin nähtävästi kunnes se oli noin puolet miehen -pituudesta, räpäytteli siipiään ikäänkuin jos olisi se tahtonut koettaa -niiden kestävyyttä, kohosi jonkun verran maasta ja huusi sitten: - -"Sinä olet minut pelastanut! Ota kiitollisuuteni osoitteeksi sormus, -joka oli toisessa munassa! Se on ihmesormus. Jos sinä kierrät sitä -sormessasi ja lausut jonkun toivomuksen, niin toteutuu se heti -paikalla. Mutta sormuksessa ei ole varaa kuin vaan yhteen ainoaan -toivomukseen. Kun se on toteutunut, niin on taikavoima sormuksestakin -hävinnyt ja se on vaan kuni tavallinen sormus. Mieti sentähden tarkoin, -ennenkun toivomustasi lausut." - -Sitten kohosi kotka korkealle ilmaan, liiteli vielä kauvan aikaa suuria -kierroksia tehden talonpojan kohdalla ja kiiti sitten kuin nuoli itää -kohden. - -Talonpoika otti sormuksen, pisti sen sormeensa ja läksi paluumatkalle. -Kun tuli, ilta saapui hän erääseen kaupunkiin. Seisoi siellä kultaseppä -puodissansa ja hänellä oli paljon kallisarvoisia sormuksia kaupan. -Silloin näytti talonpoika hänelle sormuksensa ja kysyi, minkä arvoinen -se mahtoi olla. "Eipä sillä juuri ole arvoa niin nimeksikään", vastasi -kultaseppä. Silloin purskahti talonpoika äänekkääseen nauruun ja -kertoi kultasepälle, että se olikin ihmesormus ja enemmän arvoinen -kuin kaikki hänen sormuksensa yhteensä. Mutta kultaseppä oli viekas, -keinotteleva mies. Hän kutsui talonpojan luokseen yötä viettämään ja -sanoi: - -"Sinun tapaisen miehen ja sellaisen kallisarvoisen kalun majoittaminen -tuottaa onnea; jää minun luokseni!" - -Hän kestitsi häntä mitä vieraanvaraisimmin viinillä ja makeilla -sanoilla ja kun tämä yöllä nukkui, otti hän toisen huomaamatta -sormuksen hänen sormestaan ja pani aivan tavallisen sormuksen sen -sijaan. Seuraavana aamuna voi kultaseppä tuskin odottaa, kunnes -talonpoika oli lähtenyt matkaansa. Hän herätti hänet jo aamun -koittaessa ja sanoi: "Sinulla on pitkä matka. On parempi, että -laittaudut jo varhain matkallesi." - -Niin pian kun talonpoika oli lähtenyt tiehensä, meni hän kiireimmän -kautta huoneeseensa, kiersi oven lukkoon, asettui keskelle huonettaan, -kiersi sormusta ja huudahti: "Tahdon heti paikalla saada satatuhatta -markkaa!" - -Tuskin oli hän saanut tämän sanotuksi, niin alkoi sataa kovia, -kiiltäviä markankappaleita niinkuin olisi saavista kaatanut ja markat -iskivät häntä päähän, olkapäihin ja käsivarsiin. Hän alkoi surkeasti -huutaa ja yritti juosta ovesta ulos, mutta ennenkun hän ehti avata sen, -kaatui hän verissään lattialle. Mutta rahasade ei lakannut ja kohta -murtui lattia painon alta ja kultaseppä rahoineen putosi suin päin -syvään kellariin. Sitten satoi markkoja yhä edelleen, kunnes lukumäärä -oli täysi ja lopulta makasi kultaseppä kuolleena kellarissaan suurine -rahoineen. Melun houkuttelemina riensivät naapurit paikalle ja kun -he löysivät kultasepän kuolleena rahaläjän alta sanoivat he: "Ompa -se kumminkin kova onnen sattuma, kun kerrankin rahan siunausta noin -tulvimalla tulee." Sitten tulivat perillisetkin ja jakoivat saaliin -keskenään. - -Sillä välin kulki talonpoika tyytyväisenä kotiinsa ja sinne tultuaan -näytti hän sormuksen vaimolleen. "Nyt ei meiltä enää voi puuttua -mitään, rakas vaimoni", sanoi hän. "Olemme saaneet onnesta kiinni. -Tahdomme vaan oikein visusti punnita, mitä itsellemme toivoisimme." - -Mutta vaimo tiesi paikalla hyvän neuvon. "Mitä sinä siitä tuumit", -sanoi hän, "jos toivoisimme itsellemme hiukan enemmän peltomaata? -Meillähän on sitä niin vähäsen. Tuolla ulottuu vieras palsta peltoimme -keskeen: sen toivomme itsellemme." - -"Sepähän nyt kannattaisi", sanoi mies. "Kunhan vaan teemme vuoden -ajan uutterasti työtä ja meitä onni suosii, niin voimme sen ehken -ostaa." Sitten tekivät mies ja vaimo vuoden ajan työtä oikein voimainsa -takaa eivätkä he koskaan ennen olleet saaneet niin runsasta satoa ja -nyt voivat he ostaa palstan ja heillä oli sittenkin vähän rahaakin -tähteenä. "Näetkös", sanoi mies, "meillä on palstamme ja yhä vielä -toivomisen varaa." - -Silloin tuumi vaimo, että olisippa hyvä, jos he toivoisivat itselleen -vielä yhden lehmän ja yhden hevosen lisäksi. "Vaimo", vastasi mies, -helistellen tähteenä olevia rahoja housuntaskussaan, "miksikä -hukkaisimme toivomustamme semmoiseen vähäpätöiseen asiaan. Lehmän ja -hevosen saamme muutenkin." - -Ja aivan oikein, vieläkin vuoden kuluttua olivat he ansainneet sekä -lehmän että hevosen. Silloin hykerteli mies tyytyväisenä kämmeniään -ja sanoi: "Olemme taasen säästäneet toivomuksemme koko vuoden ajan ja -kumminkin saaneet kaiken sen mitä toivoimme. Ompas meillä onnea!" Mutta -vaimo koki nyt todenteolla taivuttaa miestään toivomusta lausumaan. - -"Minä en enää sinua tunne samaksi ihmiseksi", virkkoi hän. "Ennen sinä -aina valittelit ja säälittelihet ja toivoit itsellesi jos jotakin, ja -nyt kun voit sen saada, jota tahdot, niin vaivaat ja kiusaat itseäsi, -olet kaikkeen tyytyväinen ja annat parhaimpain vuosien mennä hukkaan. -Voisit olla kuningas, keisari, kreivi tahi rikas talonisäntä, kaikki -arkkusi voisivat olla rahoja täynnä -- etkä voi päästä selville siitä, -mitä tahtoisit valita." - -"Ole nyt kiusaamatta ja hätilöimättä", vastasi talonpoika. "Me olemme -kumpaisetkin vielä nuoria ja elämä on pitkä. Sormuksessa on vaan -_yhden_ ainoan toivomuksen varaa ja se on pian kulutettu. Puuttuuko -meiltä sitten mitään? Emmekö ole sormuksen saatuamme vaurastuneet niin, -että koko maailma sitä kummastelee? Ole siis järkevä. Voithan sinä aina -sillä välin miettiä, mitä voisimme itsellemme toivoa." - -Siihen jäi asia sillä kertaa. Mutta oli todellakin kuin jos sormus -olisi tuonut mukanaan runsasta siunausta, sillä aitat ja kammiot -tulivat vuosi vuodelta yhä enemmän täyteen ja muutamain vuosien -kuluttua oli pienestä köyhästä talonpojasta tullut rikas ja mahtava -talonisäntä, joka päivät pitkään aherti renkineen, ikäänkuin jos hän -olisi tahtonut työllään ansaita koko maailman, mutta joka iltakellon -soitua mukavasti ja tyytyväisenä istui talonovensa edustalla ja vastasi -ihmisten tervehdyksiin, kun he toivottivat hänelle hyvää iltaa. - -Niin kului vuosi vuoden jälkeen. Silloin tällöin, kun he olivat kahden -kesken eikä kukaan voinut sitä kuulla, muistutti kyllä vaimo miestään -sormuksen olemassaolosta ja teki hänelle jos minkälaisia ehdoituksia. -Mutta kun mies joka kerran vastasi, että heillä oli vielä ylenkyllin -aikaa ja että paras osa tulee aina viimeiseksi, niin teki hän sitä yhä -harvemmin, ja lopulta tuskin tapahtuikaan, että he olisivat sormuksesta -puhuneet. Tosin kyllä kiersi talonpoika itse sormustaan ainakin -parikymmentä kertaa päivän kuluessa, mutta hän kavahti toivomusta -lausuakseen. - -Jo kaksikymmentä, kolmekymmentä vuotta oli kulunut ja talonpoika ja -hänen vaimonsa olivat tulleet vanhoiksi ja valkohapsisiksi, mutta -toivomus oli yhä vaan lausumatta. Silloin osoitti Jumala heille -armoansa ja antoi heidän kummankin samana yönä nukkua kuoleman uneen. - -Lapset ja lapsenlapset seisoivat kumpaisenkin ruumisarkun ympärillä ja -itkivät, ja kun eräs heistä aikoi ottaa sormuksen säilyttääkseen sitä -muistona, sanoi vanhin poika: - -"Anna isän viedä sormus mukanaan hautaan. Koko elinaikanaan on hänellä -ollut oma salaisuutensa sormuksessa. Se kai on jokin rakas muistolahja. -Äitikin katseli sormusta niin usein; eiköhän hän vaan liene nuorra -ollessaan lahjoittanut sen isälle." - -Niin tapahtui, että vanha talonpoika haudattiin sormuksineen, joka -oli olevinaan ihmesormus, mutta ei sitä ollutkaan ja joka kumminkin -oli tuonut niin paljon onnea taloon, kuin vaan ihminen voi itselleen -toivoa. Sillä oikealla ja väärällä on aina oma suuri eronsa; ja huono -ase hyvässä kädessä on aina enemmän arvoinen, kuin hyvä ase huonommassa. - - - - -Heino suossa - - -"Poikamme on aika metsästäjä", sanoi vanha kuningas. "Hän ratsastaa -joka päivä jousineen metsään. Mutta ei hän koskaan tuo mitään saalista -mukanaan kotiin saakoon hän sitä sitten kuinka paljon tahansa, sillä -hän lahjoittaa kaiken, minkä hän saa, köyhille. Hän on hyvin hyvä -ihminen." - -Niin sanoi vanha kuningas kuningattarelle. Mutta metsänkauriit -ajattelivat aivan toisin. He eivät ollenkaan Heinoa pelänneet, sillä -he tunsivat hänet jo kauvan aikaa ja tiesivät, ettei hän heille mitään -pahaa tehnyt. Hänhän aina vaan ratsasti metsän läpi metsän toiseen -rantaan ja tuolla metsänrannassa oli pieni tupa, jonka puut ja pensaat -melkein tykkönään peittivät ja jonka akkunat ja ovet olivat muratin ja -vuohilehden verhoomina. Mutta oven edustalla seisoi Sinisilmä ja kun -hän näki kuninkaanpojan tulevan, loistivat hänen silmänsä kuni kaksi -tähteä ja valaisivat hänen kasvonsa. -- - -Mutta Heino vaan ei tuonut mitään saalista kotiin ja tahtoi aina -ratsastaa yksinään, ja jos hänen isänsä ratsasti hänen mukanaan, niin -he eivät tavanneet yhtäkään otusta. Silloin vanha kuningas huomasi, -että Heinon metsästysretkillä oli jokin erikoinen tarkoitus. Hän -antoi erään palvelijan salaa hiipiä hänen jäljissään ja tämä kertoi -kaiken. Silloin nousivat veret hänen päähänsä ja hän vihastui kovin, -sillä Heino oli hänen ainoa poikansa ja hänellä oli aikomus naittaa -hänet erään mahtavan kuninkaan tyttären kanssa. Hän kutsutti sentähden -luokseen kaksi metsästäjää, näytti heille ison kultamöykyn, joka oli -yhtä iso kuin heidän päänsä ja lupasi lahjoittaa sen heille, jos he -vaan Sinisilmän tappaisivat. - -Mutta Sinisilmällä oli lumivalkoinen kyyhkynen, joka joka päivä istui -metsän korkeimmassa puussa ja tähysteli kuninkaan kartanoon päin. -Kun Heino nousi ratsunsa selkään tullakseen Sinisilmän luo, lensi se -nopeasti hänen edellään räpäytti siivillään ikkunaan ja huusi: - - "Kuuluu risukosta rapse, - Ratsun kavioiden kapse, - Sinisilmä, sulhosi - Sieltä varmaan saapuvi!" - -Silloin asettui Sinisilmä tupansa oven edustalle ja odotti, kunnes -Heino tuli. - -Kun nyt kyyhkynen illan tullessa näki kummankin metsästäjän hiipivän -metsään, aavisti se pahaa. Se lensi nopeasti linnaan, Heinon ikkunalle -ja räpäytteli siivillään ikkunanruutuihin, kunnes tämä tuli avaamaan -ikkunan, ja kertoi sitten hänelle kaikki tyyni. Hurjaa vauhtia hyökkäsi -Heino metsään ja kun hän saapui pimeälle tuvalle olivat jo metsästäjät -nuorilla sitoneet Sinisilmän ja neuvottelivat nyt, miten he hänet -tappaisivat. Silloin sivalsi Heino heidän päänsä poikki, kantoi ne -kotiin ja asetti ne isänsä huoneen kynnykselle. - -Vanha kuningas ei voinut koko yönä nukkua, vaan kuuli alituiseen -hiljaista vaikeroimista ja ähkimistä ovensa takaa. Kun aamu koitti, -nousi hän ylös ja katsahti syytä tähän. Siinä oli kynnyksellä kummankin -metsästäjän pää ja niiden välissä Heinon kirjoittama kirje, jossa hän -sanoi, ettei hän enää huolinut ei isästä eikä äidistä ja että hän -tahtoi jok'ikisen yön nukkua Sinisilmän kynnyksellä paljastettu miekka -kainalossa. Joka vaan tulisi Sinisilmälle pahaa tekemään, häneltä oli -hän sivaltava pään poikki, samoin kuin hän oli tehnyt kummallekin -metsästäjälle, olipa hän vaikka kuningas itse. - -Kun vanha kuningas oli tämän lukenut, hämmästyi hän kovin. Hän meni -kuningattaren luo ja kertoi hänelle kaiken. Mutta tämä torui häntä -siitä, että hän oli tahtonut tappaa Sinisilmän, ja sanoi: "Sinä olet -pilannut koko asian. Kuka nyt aina kaikki tappaa tahtoo. Te miehet, te -olette tyhmiä, niin toinen kuin toinenkin! Teillä ei muuta neuvoa ole -kuin: joko taipua tahi murtua. Tänäänkin olen pesijältä saanut kuusi -sinun paitaasi ja kaikista kuudesta ovat kaulussidenauhat poissa. -Missä ne ovat? Sinä olet ne tietystikin riuhtaissut poikki, koskapa -olit sitonut ne umpisolmuun, sen sijaan että olisit ne kärsivällisesti -aukaissut. Ja Heino on aivan sinun kaltaisesi. Nyt minun täytyy saattaa -kaikki entiselleen!" - -"Noh niin, niin", vastasi kuningas, joka kai huomasi, että kuningatar -oli oikeassa, "olehan nyt tyyni äläkä toru; ei asia siitä parane." - -Ja kuningatar heittelihe vuoteessaan koko yön sinne tänne ja -mietiskeli, mitä hänen tulisi tehdä. Niinpian kun päivä valkeni, -meni hän niitylle ja kaivoi maasta juurineen erään kasvin, joka oli -myrkyllinen ja jolla oli mustat marjat. Sitten meni hän metsään ja -istutti sen juuri tien viereen. - -Kun hän tuli takaisin kysyi kuningas häneltä, mitä hän oli tehnyt. Hän -vastasi: "Minä olen istuttanut erään kasvin hänen tielleen, sillä on -punainen kukka; joka sen taittaa, hänen täytyy unhoittaa lemmittynsä." - -Kun Heino seuraavana aamuna kulki metsän läpi, oli kasvi tien -vieressä ja sille oli kasvanut kaunis, punainen kukka; se kimalteli -auringon paisteessa ja tuoksui niin kovin, että hän oli melkein -pyörtymäisillään. Mutta vaikka yöllä oli tullut kova kaste maahan, niin -oli kumminkin sekä kasvi että kukka aivan kuivina. Silloin kysyi hän: -"Mikä kasvi sinä olet, johon ei kastekaan tartu?" - -Kukka vastasi: "Kasvi semmoinen, jota ei kukaan muu kuin kuninkaan -lapsi voi löytää." - -Sitten hän taasen kysyi: "Mutta jos minä sinut taittaisin?" ja -kukka vastasi: "Silloin kukoistaisin vielä muhkeammin, sä uljas -kuninkaanpoika." - -Silloin hän ei enää voinut mieltänsä malttaa, vaan taittoi kukan ja kun -hän oli sen tehnyt oli hän unhoittanut lemmittynsä ja meni vanhempainsa -luokse linnaan. - -Kun hänen äitinsä näki hänen tulevan, oli hänellä punainen kukka -napinlävessä. Silloin arvasi tämä, että kaikki oli onnistunut ja hän -huusi kuninkaan luokseen. Tämä meni poikaansa vastaanottamaan, toi -hänelle kultaisen kypärän ja kultaisen haarniskan ja sanoi: "Minä olen -jo vanha ja huono; mene maailmaan katsomaan miltä siellä näyttää. -Jos palaat kahden vuoden kuluttua takaisin, niin olen antava sinulle -kuningaskuntani." Silloin valitsi Heino itselleen kolmekymmentä -aseellista matkakumppania, kulki heidän seuraamana toisesta -kuningaskunnasta toiseen ja ihmetteli maailman ihanuutta. -- - -Mutta, kun Heino ei tullut takaisin, huomasi Sinisilmä hyvinkin, että -hän oli hänet hyljännyt. Joka aamu lähetti hän valkoisen kyyhkysensä -lentämään ja sen täytyi lentää siksi kunnes se oli löytänyt Heinon. Ja -joka ilta tuli valkoinen kyyhkynen takaisin ja kertoi Sinisilmälle, -missä Heino oli ja miten hänen kävi: - - "Virka valko kyyhkyisein, - Kussa kulkee kultasein?" - -ja kyyhkynen vastasi: - - "Ylpeänä vaeltaapi pitkin maailman rantaa." - "Tokko aatteet konsanaan kullan luokse kantaa?" - "Maailman kultaa, kunniaa etsein sinut unhottaa!" - -Kaksi vuotta oli jo kulunut, silloin tuli valkoinen kyyhkynen taaskin -eräänä iltana takaisin, mutta sillä oli veripilkku siivessänsä. - -Silloin kysyi Sinisilmä: - - "Virka valko kyyhkysein, - Kussa kulkee kultasein?" - -Samassa huomasi hän veripilkun ja tuli hyvin murheelliseksi: "Onko hän -kuollut?" kysyi hän: - - "Jospa Luoja sois - Että kuollut ois!" - -kujerti kyyhkynen. - - "Etähältä tuolta - Virvatulten suolta - Kulkijata kohtaan - Valot kummat hohtaa. - - Kultas vaipui tuohon - Virvatulten suohon - Syliin valhevalojen - Kauniin kuningattaren!" - -Silloin käski Sinisilmä valkoisen kyyhkysen asettua hänen olkapäälleen -tietä osoittamaan ja läksi vaeltamaan, Heinoa etsimään. - -Kun hän oli kulkenut kolme päivää, tuli hän virvatulien suolle, jossa -Heino lumottuna oli. Hän asettui hiljaa tien viereen odottamaan -kunnes tulisi ilta. Kun tuli pimeä, niin meni taivaskin pilviin, -jotka kiitivät hirmuista vauhtia eteenpäin. Lepistön lehdet kahisivat -sateessa eikä aikaakaan niin näki hän kaukana ensimmäisten sinisten -liekkien nousevan suosta. Silloin kohenteli hän hameitaan, astui -rohkeasti kaislikkoon ja kulki eteenpäin, koko ajan pelvotta tähystäen -virvatulia. Tie oli vaivaloinen, sillä kohta upposi hän nilkkaa myöten -suohon, tuuli ajoi hänen hiuksensa hajalle, niin että hänen täytyi -pysähtyä sitoakseen ne isoksi niskasolmuksi ja sade huuhtoi hänen -kasvojaan. Mutta suo tuli yhä syvemmäksi ja siniset liekit, jotka -yhä taajalukuisempina kaikin paikoin nousivat näkyviin näyttivät -pilkkaavan häntä. Sillä joskohta kotvan aikaa näytti siltä kuin jos ne -olisivat liikkumattomina olleet tahi vieläpä tulleet hälle vastaan, -niin että hän jo toivoi piankin tavoittavansa ne, niin liukuivat -ne kuitenkin kohta takaisin suon keskelle, tahi sammuivat äkkiä, -noustakseen taasen kauempana olevassa paikassa näkyviin. Hän upposi nyt -melkein polvin suohon eikä voinut astua enemmän kuin kaksi tahi kolme -askelta eteenpäin levähtämättä. Silloin taukosi rajuilma, kuun kapea -puolisko tuli pilvien välistä näkyviin ja hänen edessään keskellä isoa -mustavetistä suohautaa kohosi Suottaren lumottu linna. - -Valkoiset portaat veivät tyynestä vedenpinnasta suureen, avonaiseen -etusaliin, jota monet siniset ja vihreät kristalliset pilarit -kannattivat ja tässä salissa tanssi kirjavana tuiskuna lukematon -joukko virvatulia erään erikoisen kirkkaasti loistavan, muiden -keskestä korkeammalle kohoavan liekin ympäriltä. Äkkiä erosi sekavasta -tungoksesta joukko virvatulia ja muodostivat kaksi kiehkuraa, jotka -huimaavaa vauhtia hyökkäsivät salista. Ja sillä välin kun toinen näistä -jäi linnan portaitten yläpäähän, lähestyi toinen nopeasti ja kohta -eroitti Sinisilmä kaksitoista kalpeata, mutta ihmeellisen kaunista -neitosta, joilla oli otsassaan kultaiset pantanauhat, ja niiden -etupuolessa pienet maljantapaiset syvennykset, joissa sininen liekki -paloi. Hurjasti tanssien kiitivät he kohti Sinisilmää ja piirittivät -hänet ja linnasta kuuluvan, lumoovan soiton säestyksellä lauloivat he: - - "Piirihin - piirihin - Joudu sisko, leikkihin! - Linnassa - ylhäällä - Sua oottaa ystävä! - - Mainen rakkaus unohda, - Joukkohomme kiiruhda! - Tänne tullut, tänne jää, - Monta tääll' on ystävää!" - -Mutta Sinisilmä katsoi rauhallisna ja väistämättä henkiin isoin -kirkkain silmin ja sanoi: "Te ette taida minulle mitään! Jumala -yksin tietää, jos minä hengissä pääsen tästä suosta, mutta jos minun -täytyykin kuolla, niin ette kumminkaan saa minua valtoihinne!" - -Silloin pakenivat neitoset eri suunnille suon piilopaikkoihin. Mutta -niiden sijaan kiiti toinen virvatulien kiehkura, joka tähän saakka -oli tanssinut linnan portaitten edessä. Sen muodosti kaksitoista -ihmeenkaunista, mutta kuolonkalpeaa poikaa, joilla niinikään oli -sinertävät liekit otsissaan. He piirittivät Sinisilmän ja tanssivat -hitaasti hänen ympärillään vuoronperään kohottaen valkoiset -käsivartensa päänsä yli ja vuoron viittoen taaksepäin linnaa kohden. -Ja etenkin eräs heistä läheni yhäti Sinisilmää, ikäänkuin tahtoisi hän -tarttua häneen, ja kun Sinisilmä silmäsi häntä tarkemmin, niin tunsi -hän hänet Heinoksi. - -Silloin sykähti hänen sydämensä ikäänkuin jos häntä olisi miekalla -isketty, ja hän huusi kovasti: "Heino, Jumala auttakoon sinua suuressa -hädässäsi!" - -Tuskin oli hän tämän saanut huudetuksi, niin puhalsi äkäinen vihuri -yli suon ja virvatulet sammuivat. Vesi suohaudassa alkoi lainehtia ja -mustat aallot läiskyen alkoivat huuhtoa linnan valkoisia portaita; -silloin upposi se äänettömästi syvyyteen ja sen sijalle kohosi neljä -mädännyttä paalua, vanhan, pakanain ajoilta säilyneen, kalastajamajan -tähteet. Mutta Sinisilmän edessä vyötäisiään myöten suohon uponneena -seisoi Heino, elossa niinkuin ennenkin, mutta kalpeana ja surullisena. -Hänen hiuksensa riippuivat epäjärjestyksessä hänen silmillään ja hänen -kypäränsä ja haarniskansa olivat ruostuneet. - -"Sinäkö, Sinisilmä, se oletkin?" kysyi hän surumielin. - -"Niin Heino, minä olen." - -"Anna minun olla", vastasi hän, "minä olen mennyt mies!" - -Mutta Sinisilmä ojensi hänelle kätensä ja rohkaisi häntä, ja hän koetti -päästä muutaman askeleen eteenpäin. Sitten hän taas pysähtyi ja sanoi: - - "Mätäs alla hajoo - Suohon jalka vajoo!" - -Mutta tämä piti hänestä yhä lujemmin kiinni ja vastasi: - - "Pidä, pidä kiinni vaan, - Ett' et pääse vaipumaan! - Kyllä sinut kannan - Yli soisen rannan!" - -Siten auttoi hän häntä askel askeleelta edemmä, mutta yhä vaan jäi hän -seisomaan ja sanoi: - - "Mätäs alla hajoo - Suohon jalka vajoo!" - -Ja yhä vaan Sinisilmä lohdutti häntä ja sanoi: - - "Pidä, pidä kiinni vaan, - Ett' et pääse vaipumaan! - Kyllä sinut kannan - Yli soisen rannan!" - -Sanomattomalla vaivalla olivat he vihdoinkin päässeet niin kauas, että -he jo matkan päässä näkivät suon reunan, ja maantien, mutta silloin jäi -Heino liikkumattomana seisomaan ja huudahti: "En jaksa enää, Sinisilmä! -Mene yksin takaisin ja sano äidilleni terveiseni. Sinä kyllä tästä -pääset, sillä sinä et uppoa niin syvälle; mutta minä olen melkein -sydäntäni myöten suossa." Samassa kääntyi hän taaksepäin katsomaan -paikkaa, johon taikalinna oli uponnut. - -"Älä katso taaksesi!" huudahti Sinisilmä huolestuneena. Mutta tuskin -ehti hän nämät sanat lausuakaan, ennenkun yksinäinen sininen liekki -läksi suon keskeltä heitä kohden kiidättämään. Se lähestyi nopeaan ja -virvatulien kuningatar, Suotar itse, seisoi heidän edessään. Hänellä -oli valkoisista lumpeenkukista sidottu seppele päässä, ja hänen -otsapantanaan oli kullankarvainen käärme, joka hiljalleen kiemurteli -hänen otsallaan ja hänen hiuksissaan. Palavin silmin katsoi hän Heinoon -ikäänkuin olisi hän tahtonut tutkia hänen mieltään. Sitten laski hän -kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi rukoillen: "Tule takaisin, Heino!" -Ja tämä katsoi häneen ja oli kahden vaiheilla. - -Silloin tempasi Sinisilmä hänen miekkansa hänen kupeeltaan ja yritti -iskeä sillä Suotarta. Mutta virvatulien kuningatar naurahti ja sanoi: -"Voi sinua typerää lasta, mitä sinä minulle mahdat? Minä en ole -lihaa ja verta." Samassa tarttui hän Heinoon kiinni ja vetäsi hänet -voimakkaasti luokseen, niin että hänen mustat kiharansa peittivät -Heinon kasvot. Mutta sieluntuskissaan huusi Sinisilmä: "Ja vaikkapa -et olisikaan verta ja lihaa, sinä inhoittava nainen, niin on hän, -jonka tahdon kynsistäsi pelastaa semmoinen!" Ja vielä kerran kohotti -hän miekkaa voimalliseen iskuun ja kun Suotar vielä kerran yritti -viedä Heinon, jonka oikeaan käteen hän oli tarttunut, mukaansa, huusi -hän: "Heino, ei se koske!" ja iski häneltä hänen kätensä poikki juuri -ranteen kohdalta. - -Silloin sammui liekki Suottaren otsalta ja hän itse hälveni kuni -utukuva, mutta valkoinen kyyhkynen, joka tähän asti oli Sinisilmän -olalla istunut, lensi nyt Heinon olkapäälle. - -"Nyt olet pelastettu, Heino!" huudahti Sinisilmä kun hän tämän näki. -"Tule, ei ole enää pitkälti maantielle, ponnista viimeiset voimasi! -Näetkös, et uppoo enää syvälle." - -Ja he kulkivat eteenpäin, mutta yhä vaan jäi Heino usein seisomaan ja -sanoi: - - "Voi kuinka suuri on tuskani, armaan'!" - -Mutta Sinisilmä vastasi: - - "Mun tuskani on suuremp' varmaan!" - -Mutta loppumatkan täytyi hänen melkein kantaa Heinoa, ja kun tämä oli -astunut viimeisen askeleen suosta, kaatui hän lopen väsyneenä tielle ja -nukkui siihen. Silloin otti Sinisilmä huivinsa ja sitoi hänen haavansa, -jotta se herkeisi verta vuotamasta. -- Kun hän sitten huomasi, että hän -nukkui hiljaa ja rauhallisesti, otti hän sormuksen, jonka Heino oli -hänelle lahjoittanut, sormestaan, pani sen hänen sormeensa ja läksi -matkalle kotia päin. - -Niinpian kun hän pääsi perille, meni hän vanhan kuninkaan luo ja sanoi -hänelle, katsoen iloisena häneen suurilla sinisillä silmillään: - -"Poikanne olen pelastanut; hän on piakkoin palaava luoksenne. Jumala -teitä siunatkoon, minua ette enää koskaan näe." - -Silloin puristi vanha kuningas hänet rintaansa vastaan ja sanoi: -"Sinisilmä, tyttäreni, sinä voit kantaa kruunua yhtä uljaasti kuin -kuninkaankin lapsi! Jos tahdot antaa hänelle anteeksi ja ottaa -yksikätisen mieheksesi, niin olet oleva hänen kuningattarensa -niinkauvan kuin vaan elänet!" - -Tämän sanottuaan avasi hän ovet ja sisään astui Heino ja sulki -Sinisilmän syliinsä. Silloin syntyi suuri ilo koko maassa ja kaikki -ihmiset tahtoivat nähdä kauniin, hurskaan tytön, joka oli pelastanut -kuninkaanpojan. - -Mutta kun he olivat vihillä kirkossa, alttarin edessä ja heidän -tuli vaihtaa sormuksia, unohti Heino, ettei hänellä oikeata kättä -ollutkaan ja ojensi tyngän papille. Silloin tapahtui ihme, sillä kun -pappi kosketti tynkää, kasvoi siihen terve käsi, kuni valkoinen kukka -ruskeaan oksaan. Mutta rannetta ympäröi punainen juomu, hieno kuni -lanka. Se jäi siihen koko hänen elinajakseen. - - - - -Vanhain akkain mylly - - -Lähellä Apoldan kaupunkia Saksanmaalla on vanhain akkain mylly. Se on -melkein kuni iso kahvimylly, siinä vaan eroitus, ettei sitä väännetä -ylä- vaan alapuolelta. Alhaalla on nimittäin kaksi isoa kampea, joihin -kaksi renkiä tarttuu kun on jauhettava. Ylhäältä lasketaan vanhat akat -myllyyn: ryppyisinä, hiuksettomina ja hampaattomina ne sinne pannaan -ja nuorina he alhaalla tulevat esiin; sievinä ja punaposkisina kuni -omenat. Yksi väännähdys vaan ja sitte valmis; vaan ritinää ja ratinaa -siinä on niin, että selkäpiitä karsii. Mutta jos kysyy niiltä, jotka -tulevat nuortuneina ulos, eikö se hirmuisesti koskenut, niin vastaavat -he: "Eihän toki! Ihmeen ihanata se oli! Melkein niinkuin jos olisi -herännyt varhain aamulla kun on nukkunut oikein hyvin, kun aurinko -paistaa huoneeseen ja linnut laulavat ja puut humisevat ja vielä -vuoteessaan loikoilee ja ojenteleikse. Silloinkin jäseniä välistä -naksauttaa!" - -Pitkän matkan päässä Apoldasta asui ennen vanha vaimo, joka myöskin -oli kuullut myllystä puhuttavan. Kun hän nyt hyvin kernaasti olisi -tahtonut olla nuori, niin teki hän äkkiä eräänä päivänä päätöksensä ja -laittautui matkalle. - -Hidasta oli matkan teko; hänen täytyi usein jäädä seisomaan koska häntä -niin ryvitti, mutta ajan pitkään pääsi hän kumminkin eteenpäin ja -vihdoin viimein pääsi hän myllyllekin. - -"Tahtoisin kernaasti tulla nuoreksi taas ja siitä syystä uudelleen -jauhatuttaa itseni", sanoi hän eräälle rengille, joka kädet -housuntaskuissa istuskeli myllyn edustalla ja puhalteli savuja -piipustaan. "Herra Jumala, kuinka tänne on pitkä matka!" - -"Mikä sitten on nimesi?" kysyi renki haukotellen. - -"Vanhaksi Liisa-muoriksi minua sanovat!" - -"Istukaa penkille vähäksi aikaa, Liisa-muori", sanoi renki, meni -myllyyn, avasi ison kirjan ja tuli sitten pitkä lista kädessään taasen -ulos. - -"Lasku kai se on, poikaseni?" kysyi vanhus. - -"Ei toki!" vastasi renki. "Jauhaminen ei maksa mitään. Mutta tämän alle -täytyy Teidän ensinnä kirjoittaa nimenne!" - -"Nimenikö kirjoittaa?" toisti vanha vaimo. "Niinkö nimikirjoituksellani -perkeleelle lupautua? En, sitä en tee! Minä olen jumalaapelkäävä nainen -ja toivon kerran pääseväni taivaaseen." - -"Ei täällä kumminkaan niin vaarallisia vaadita", nauroi renki. "Listaan -on merkitty kaikki ne tyhmyydet, mitkä eläissänne olette tehneet, -samassa järjestyksessä aikoineen ja tuntineen kuin ne tapahtuivat. -Ennenkun annatte jauhatuttaa itsenne, täytyy Teidän sitoutua, nuoreksi -tultuanne, tekemään vielä kerran samat tyhmyydet ja ihan samassa -järjestyksessä; aivan niinkuin ne ovat tähän listaan merkityt." - -Sitten katsoi hän listaan ja virkkoi hymyillen: "Onhan niitä -tosiaankin koko joukko, Liisa-muori, aika joukko! Kuudennestatoista -kuudenteenkolmatta ikävuoteen yksi kutakin päivää kohden, sunnuntaisin -kaksikin. Sitten niitä on vähemmän. Mutta alkupuolella neljänäkymmentä, -silloin niitä taas, hitto vieköön, on oikein paksulta. Lopulta, -niinkuin tavallista on!" - -Silloin huokasi vanhus ja sanoi: "Ohhoh, eipä silloin kannatakkaan -myllyyn mennä!" - -"Niinpä, niin", vastasi renki "useitten ei sitä kannatakkaan tehdä! -Senpätähden meillä onkin niin hyvä aika, seitsemän joutopäivää viikossa -ja mylly seisoo, varsinkin viime vuosina. Ennen sitä oli liike edes -vähäsen vilkkaampaa." - -"Eikö ole mahdollista pyyhkiä edes jotakin listasta?" kysyi vanhus -vielä kerran ja hyväili rengin poskia. "Kolme asiaa vaan, poikaseni, -kaiken muun tahdon, jos nyt niin olla täytyy, tehdä vielä toisenkin -kerran." - -"Ei", vastasi renki, "se on aivan mahdotonta. Joko -- tahi!" - -"Pitäkää listanne", sanoi silloin vanha vaimo hiukkasen mietittyään, -"olen menettänyt kaiken halun mennä tuhmaan, vanhaan myllyynne!" ja hän -läksi kotiinsa. - -Mutta kun hän tuli sinne ja ihmiset kummissaan katsoivat häneen -ja sanoivat: "Mutta Liisa-muori, Tehän tulette aivan yhtä vanhana -takaisinkin kuin olitte sinne mennessänne! Myllystä kai ei olekaan -taikaa?" -- niin rykäisi hän ja vastasi: "Onhan sitä siinä kylläkin: -mutta minä pelkäsin liian paljon ja mitäs sitten siitä lyhyestä -lisäelämästä hyötyä olisikaan? Voi hyvä Jumala!" - - - - -Pieni kyttyräselkäinen tyttö - - -Oli kerran vaimo ja hänellä yksi ainoa pieni, tyttölapsi. Tämä oli niin -pieni ja kalpea, aivan toisenlainen kuin muut lapset. Sillä kun vaimo -meni hänen kanssaan kävelemään, niin jäivät ihmiset usein seisomaan, -katsoivat hänen jälkeensä ja kuiskasivat jotain toisilleen. Jos silloin -pieni tyttö kysyi äidiltään, minkätähden ihmiset niin kummastuneilta -näyttivät, niin vastasi äiti joka kerta: "Koska sinulla on niin soman -soma uusi mekko ylläsi." Siihen tyytyi pienokainen. Mutta kun he -tulivat taas kotiin, niin nosti äiti tyttärensä syliinsä, suuteli -häntä uudestaan ja yhä uudestaan ja sanoi: "Rakas, oma sydänkäpyseni, -mitenhän sinun käynee kun kerran kuolen. Ei kukaan ihminen tiedä mikä -rakastettava enkeli sinä olet; ei isäsikään!" - -Jonkun ajan kuluttua sairastui äiti aivan äkkiä ja yhdeksäntenä päivänä -kuoli hän. Silloin heittäysi pienen tytön isä aivan toivottomana -kuolleen viereen ja vaati, että hänet haudattaisiin hänen vaimonsa -kanssa yhdessä. Mutta hänen ystävänsä puhuivat hänen kanssaan ja -lohduttivat häntä; silloin luopui hän aikeestaan ja vuoden kuluttua -meni hän uusiin naimisiin toisen naisen kanssa, joka kyllä oli -nuorempi, kauniimpi ja rikkaampi kuin hänen ensimmäinen vaimonsa, -mutt'ei läheskään niin hyvä. - -Pieni tyttö oli koko ajan, sen jälkeen kun hänen äitinsä oli kuollut, -istunut aamusta iltaan huoneessaan, sen ikkunassa, sillä hänellä ei -ollut ketään, joka olisi tahtonut mennä hänen kanssaan kävelemään. Hän -oli tullut vieläkin kalpeammaksi, eikä ollut viimekuluneena vuonna -kasvanut ollenkaan. - -Kun uusi äiti nyt tuli taloon, ajatteli hän: "Nyt voit auringon -kirkkaasti paistaessa mennä kävelemään kaupungin ulkopuolelle kauniita -teitä myöten, joiden varsilla ihanat pensaat ja kukat kasvavat ja missä -niin paljon hienosti puettuja ihmisiä tapaa." Sillä hän asui pienen, -kapean kadun varrella, jonne aurinko vaan harvoin pääsi paistamaan -ja jos istuikin ikkunalaudalla, niin näki vaan pienen kolkan sinistä -taivasta, palasen niin ison kuin nenäliinan. Uusi äiti menikin, joka -päivä kaupungille, niin edellä kuin jälkeenkin puolenpäivän. Silloin -puki hän joka kerta ylleen ihmeen kauniin monivärisen puvun, paljon -kauniimman kuin yksikään niistä oli ollut, mitkä pikku tytön entisellä -äidillä oli ollut, mutta pientä tyttöä ei hän koskaan ottanut mukaansa. - -Silloin rohkaisi tämä mielensä ja eräänä päivänä pyysi hän niin -hartaasti, että pääsisi mukaan. Mutta uusi äiti kielsi jyrkästi sanoen: -"Sinä kait et ole järjissäsi! Mitä ihmiset ajattelisivat, jos minä -näyttäytyisin sinun seurassasi? Sinähän olet aivan kyttyräselkäinen. -Kyttyräselkäiset lapset eivät koskaan mene kävelemään, ne jäävät aina -kotiin." - -Silloin vaikeni pieni tyttö, ja niin pian kun hänen uusi äitinsä oli -lähtenyt pois, asettui hän tuolille ja katseli itseään peilissä; ja -todellakin, hän oli aivan kyttyräselkäinen! Sitten asettui hän taasen -ikkunaansa, katseli alas kadulle ja ajatteli hyvää, entistä vanhaa -äitiään, joka kumminkin oli ottanut hänet joka päivä mukaansa. Sitten -ajatteli hän taasen kyttyräänsä: - -"Mitähän siinä mahtanee olla?" sanoi hän itsekseen, "tuollaisessa -kyttyrässä täytynee kumminkin jotain olla." - -Ja kesä kului loppuun ja kun tuli talvi oli pieni tyttönen käynyt yhä -kalpeammaksi ja huonommaksi, niin ettei hän enää ollenkaan voinut -kiivetä ikkunaan, vaan hänen täytyi alinomaa maata vuoteessaan. -Ja eräänä yönä, siihen vuoden aikaan kun vuokot alkoivat työntää -ensimmäistä vihantaa, tuli hänen vanha entinen hyvä äitinsä hänen -luokseen ja kertoi hänelle, kuinka kultaista ja ihanaa taivaassa oli. - -Seuraavana aamuna oli pieni tyttö kuollut. - -"Älä itke, mieheni!" sanoi uusi äiti: "se oli parasta mikä saattoi -lapsi raukalle tapahtua!" Ja mies ei vastannut sanaakaan, vaan -nyykähytti äänetönnä päätänsä. - -Mutta kun pieni tyttö oli haudassaan, tuli enkeli taivaasta lentäen -isojen, lumivalkoisten siipien varassa, laskeusi haudan viereen -ja koputti sille kuni ovelle. Kohta tuli pieni tyttö haudasta ja -enkeli kertoi hänelle, että hän oli tullut viemään hänet taivaaseen -hänen äitinsä luokse. Silloin kysyi pieni tyttö hiljaa, josko -kyttyräselkäiset lapset myöskin pääsivät taivaaseen. Hän vaan ei voinut -sitä mahdolliseksi ajatella, koskapa taivaassa oli niin kaunista ja -muhkeaa. - -Mutta enkeli vastasi: "Rakas lapsi kultani, ethän sinä enää olekkaan -kyttyräselkäinen!" ja kosketti hänen selkäänsä valkoisella kädellään. -Silloin putosi ilkeännäköinen kyttyrä pois kuni iso tyhjä kuori. Ja -mitä oli sen sisässä? - -Kaksi ihanaa, valkoista enkelinsiipeä! Ne hän levitti lentoon, -ikäänkuin hän olisi aina lentää taitanut ja kiiti enkelin seurassa -kautta kirkkaan auringonpaisteen kohti sinertävää taivasta. Mutta -taivaan ylimmällä rannalla istui hänen entinen vanha äitinsä ja levitti -hänelle sylinsä. Ja hän lensi suoraan siihen. - - - - -Lasten kasku - - -Se hautausmaa, jolla ne kaksi pientä lasta leikki, joista tänään tahdon -teille kertoa, oli korkealla vihantavalla vuorenlaella. Kylä, johon se -kuului, oli sekin korkealla, metsäisen laakson yläpuolella, niin että -se usein peittyi pilviin, kun joku sinertävällä joella souti siitä -ohitse. Mutta hautausmaa oli vielä kylääkin korkeammalla, niin että sen -monet mustat ristit näyttivät ulottuvan taivaaseen asti. Ihmisten oli -kuta kuinkin vaikeata kantaa kuolleensa kylästä hautausmaalle, sillä -tie oli jyrkkä ja kivinen, kunnes päästiin sille viheriälle nurmikolle, -jolla hautausmaa oli, mutta kumminkin tekivät he tämän. Sillä vuoriston -asukkaat eivät voi laaksossa elää; siellä on heidän niin ahdasta ja -masentavaa ollakseen, niinkuin meistä olo syvässä kellarissa tuntuisi --- ja niin on vielä enemmän heidän kuolleittensa laita. Korkealle, -vuorenlaelle täytyi heidät haudata, jotta he voisivat nähdä kauas yli -maan ja mantereen ja laaksoon, missä laivat kulkevat. - -Ihan eräässä hautausmaan kolkassa oli ihmisten unhoittama hauta. Sillä -kasvoi vaan ruohoa ja ruohon puoleksi peittäminä pari valkoista tahi -punasta nurmen kukkaa, joita ei kukaan ollut istuttanut. Sillä haudassa -lepäsi vanha poikamies, jolla ei ollut ei vaimoa eikä lasta, eikä -ylipäätään ketään joka olisi hänestä huolinut. Vierailta mailta oli -hän tullut, mistä, sitä ei kukaan tietänyt. Joka aamu oli hän noussut -vuoren laelle ja oli tuntimäärin siellä istunut. Mutta kohta oli hän -kuollut ja hänet oli haudattu. Nimi oli hänellä myöskin tietysti ollut, -mutta mikä se oli, ei sitä kenkään tiennyt, ei edes haudankaivajakaan. -Kirkonkirjoihin oli vaan merkitty kolme ristiä ja niiden alla oli -luettavana: "vanha muukalainen poikamies, kuoli niin ja niinmonentena -päivänä Herran vuonna silloin ja silloin." -- - -Kaikki tämä oli todellakin hyvin vaatimatonta, mutta haudankaivajan -kaksi pientä lasta, joista minulla juuri oli aikomus teille kertoa, -piti erittäinkin tästä vanhasta unhoitetusta haudasta kirkkomaan -kolkassa, sillä heillä oli lupa leikkiä ja peuhata siellä niin -paljon kuin heitä vaan halutti, vaan toisia hautoja he eivät saaneet -lähestyäkään. Näitä toisia piti haudankaivaja erinomaisessa kunnossa, -ruoho oli vasta leikattua ja tiheää kuin sametin nukki, niillä kukki -myöskin kaikenlaisia kukkasia, joita haudankaivaja hyvin huolellisesti -kasteli, vaikka hänen täytyikin noutaa vettä siihen tarkoitukseen kylän -kaivosta asti. Usealla hautakummulla oli sitä paitsi seppeleitäkin -komeine nauhoineen. - -"Kaisu", sanoi pieni poika, joka oli polvillaan vanhan hautakummun -vieressä, samalla kun hän tyytyväisenä katseli kuoppaa, minkä hän -pienillä käsillään oli kaivanut haudan kylkeen, "Kaisu, talomme on -valmis. Minä olen tasoittanut lattian kirjavilla kivillä ja siroitellut -kukkaslehtiä sille. Minä olen isä ja sinä olet äiti. -- Hyvää huomenta, -äiti, mitä lapset tekevät?" - -"Hannu", vastasi pienokainen, "sinä et saa niin kiirettä pitää. Ei -minulla vielä ole lapsia, mutta pian olen semmoisia hankkiva." Sitten -juoksenteli hän hautakumpujen ja pensaitten välissä ja tuli takaisin -kummatkin kätöset etanoita täynnä: - -"Kuule, isä, minulla on jo seitsemän lasta, seitsemän ihmeen sievää -etanalasta!" "Silloinpa panemme ne hetipaikalla nukkumaan, sillä on jo -myöhäistä." - -He poimivat vihreitä lehtiä, pistivät ne koloon, etanat kuorineen -niiden päälle ja peittivät jokaisen toisella lehdellä. - -"Ole nyt vaiti, Hannu!" huudahti pieni tyttö, "minun täytyy tuudittaa -lapsiani, se minun täytyy tehdä aivan yksinäni. Isä ei koskaan laula -mukana. Sinä voit sillä aikaa vielä mennä työntekoon." - -Ja Hannu juoksi pois, ja Kaisu alkoi pienellä äänellään laulaa: - - "Pikkuruista seitsemän - Äidillä on lasta. - Mikäs estää pieniä - Uneen uupumasta? - Kun on peite pehmoinen, - Äiti vierell' vuotehen. - Silmät kiinni painakaa! - Äiti laulaa, tuudittaa. - Kuules, pikku Kalle, - Jalkas peiton alle!" - -Mutta eräs lehti alkoi liikkua ja yksi etanoista pisti päänsä hienoine -sarvineen esiin sen alta. Silloin näpsähytti pieni tyttö sitä -sormellaan päähän ja sanoi: "Odotahan, sinä Kusti, sinä et koskaan ole -kiltti! Tänäkään aamuna et tahtonut antaa tukkaasi harjata. Menetkö -heti paikalla peitteesi alle!" Ja hän lauloi vielä kerran: - - "Uupuneet kun unehen - Ovat pienokaiset - Alle peiton pehmoisen - Äidin armahaiset, - Hiipii enkel' huoneeseen, - Katsoo lasten vuoteeseen, - Kysyy: lapset somat, - Tokko kiltit ovat? - Helmaan unen armahan - Kaikki he jo varmahan - Vaipunehet lie?" - - "Terveiset vie - Luojalle sie: - Lapseni kiltit - Kiittävät Häntä - Leivästä, voista - Ja piirakoista, - Jotka hän lapsille - Kilteille antaa. - Kiltti on Kalle, - Hänkin jo nukkui - Peittehen alle." - -Kun hän lopetti olivat nuot seitsemän etanaa todellakin siihen -nukkuneet, ainakin pysyttelivät he aivan liikkumattomina ja kun Hannu -ei vielä ollut tullut takaisin, juoksi pieni tyttö vielä kerran -hautausmaalle etanoita etsimään. Hän kokoili suuren määrän esiliinaansa -ja palasi niitten kanssa haudalle. Siinä istui jo Hannu odottamassa. - -"Isä", huusi hän hänelle, "minä olen saanut sata lasta lisää!" - -"Kuulehan, vaimoseni", vastasi pikku poika, "sata lasta on liian -paljon. Meillä on vaan yksi ainoa nukenlautanen ja kaksi pientä -haarukkaa. Milläs ne lapset syövät? Ei kellään äidillä ole sataa lasta. -Eihän ole edes sataa nimeäkään. Miksikä me lapsemme ristimme? Vie ne -takaisin!" - -"Enpähän, Hannu", vastasi pieni tyttö, "sataa lasta pitää on hyvin -hauska. Minä tarvitsen ne kaikki tyyni." -- - -Samassa tuli haudankaivajan nuori vaimo ja toi kaksi isoa voileipää, -sillä ilta oli käsissä. Hän suuteli kumpaakin lasta, nosti heidät -hautakummulle, istumaan ja sanoi: "Varokaa uusia esiliinojanne." -- -Siinä istuivat he nyt äänettöminä kuni hiiret ja söivät. -- - -Mutta vanha poikamies haudassaan oli kuullut kaiken, sillä kuolleet -kuulevat hyvin tarkalleen kaiken, mitä heidän haudallaan puhutaan. Hän -ajatteli sitä aikaa, jolloin hänkin oli ollut pieni poika. Silloin oli -hänkin tuntenut pienen tytön ja he olivat leikkineet yhdessä, olivat -rakentaneet taloja ja olivat olleet olevinaan mies ja vaimo. Ja sitten -ajatteli hän myöhempää aikaa, kun hän oli nähnyt tuon saman pienen -tytön täysi-ikäisenä. Sittemmin ei hän koskaan ollut kuullut hänestä -sanaakaan, sillä hän oli kulkenut omia teitään eivätkä ne mahtaneet -olla parhaimpia, sillä kuta enemmän hän niitä ajatteli ja kuta enemmän -lapset hänen haudallaan pakisivat, sitä murheellisemmaksi tuli hän. Hän -alkoi itkeä ja itki yhä vaan katkerammin. Ja kun haudankaivajan vaimo -asetti lapsensa hänen hautakummulleen istumaan itki hän yhä enemmän. -Hän koetti levittää sylensä heille, sillä hänestä oli kuin jos hänen -olisi täytynyt saada puristaa heidät rintaansa vastaan. Mutta se ei -onnistunut, sillä hänen päällään oli multaa kuuden jalan paksuudelta, -ja kuusi jalkaa multaa painaa paljon. Silloin itki hän yhä enemmän, -ja hän itki vielä senkin jälkeen kun haudankaivajan emäntä jo aikoja -sitten oli käynyt hakemassa pois lapsensa ja pannut ne nukkumaan. - -Mutta kun haudankaivaja seuraavana aamuna tuli hautausmaalle, oli lähde -puhjennut esiin hyljätyn haudan kupeesta. Se oli saanut syntynsä niistä -kyynelistä, mitkä vanha poikamies oli itkenyt. Se pulppusi kirkkaana -hautakummusta ja tuli juuri samasta kolosta, johon molemmat pienet -lapset olivat huoneensa kaivaneet. Silloin ihastui haudankaivaja, -sillä nyt ei hänen enää tarvinnut kantaa vettä kukkain kastelemiseen -jyrkkää polkua myöten ylös kylästä asti. Lähteesen teki hän oikean -juoksuojan ja ympäröi sen kaikilta puolin isoilla kivillä. Tästä -lähtien kasteli hän kaikkia hautoja uuden lähteen vedellä, ja kukat -kukkivat nyt kauniimpina kuin koskaan ennen. Ainoastaan sitä hautaa, -jossa vanha poikamies oli haudattuna, ei hän valellut, sillä olihan -se vanha, kaikkien hylkäämä hauta, josta ei kukaan välittänyt. Mutta -siitä huolimatta kasvoivat kenenkään istuttamattomat vuorikukkaset -muhkeampina hänen haudallaan kuin missään muussa paikassa ja lapset -istuivat usein lähteen partaalla, rakentelivat myllyjä ja antoivat -paperista tehtyjen venheittensä uida sen pinnalla. - - - - -Kolme sisarta, joilla oli lasiset sydämet - - -On ihmisiä, joilla on lasiset sydämet. Jos niitä hellävaroin koskettaa, -soivat ne hienosti kuni hopeiset tiuvut. Mutta jos niitä kolahuttaa, -niin menevät ne rikki. - -Oli ennen kuningas ja kuningatar, joilla oli kolme tytärtä ja kaikilla -heillä oli lasiset sydämet. "Lapseni", sanoi eräänä päivänä kuningatar, -"pitäkää vaari sydämistänne, ne ovat helposti särkyvää tavaraa!" Ja sen -he tekivätkin. - -Eräänä päivänä nojautui kumminkin vanhin sisar ulos ikkunasta kaidetta -vastaan katsoakseen alas puutarhaan, jossa mehiläiset ja perhoset -lentelivät kukasta kukkaan. Siinä puristui hänen sydämensä: kuului -kilahdus ikäänkuin jos jokin olisi mennyt rikki, ja hän kaatui -lattialle, ja oli kuollut. - -Taaskin tapahtui jonkun ajan kuluttua, että toinen tyttäristä joi -kupillisen liian kuumaa kahvia. Kuului taas risahdus ikäänkuin jos -juomalasi olisi särkynyt, ainoastaan heikommin kuin ensi kerralla ja -hänkin kaatui lattialle. Silloin nosti hänen äitinsä hänet ylös ja -katsoi häneen, mutta huomasi ilokseen, että hänen sydämeensä ainoastaan -oli syntynyt särö, mutta että se vielä kesti. - -"Mitä meidän nyt tulee tehdä tyttärellemme?" neuvottelivat kuningas -ja kuningatar. "Hänellä on sydämessään särö ja vaikka se onkin aivan -hieno, niin voi sydän kumminkin hyvin helposti kokonaan särkyä. Meidän -täytyy pitää hyvin tarkkaa huolta hänestä." Mutta kuninkaantytär sanoi: -"Antakaa minun vaan olla! Monasti kestää se, jossa on särö, sittemmin -vielä hyvinkin kauvan!" -- - -Sillä aikaa oli nuorinkin kuninkaantytär kasvanut isoksi ja niin -kauniiksi, hyväksi ja älykkääksi, että kuninkaanpoikia kaikilta -tahoilta tulvaili hänen luokseen häntä kosimaan. Mutta vanha kuningas -oli vahingosta viisastunut ja sanoi: "Minulla on vaan yksi ainoa terve -tytär, ja hänelläkin on lasinen sydän. Jos minun täytyy antaa hänet -jollekin, niin täytyy tämän olla kuningas, joka samalla kertaa on -lasimestari ja ymmärtää pidellä niin helposti särkyvää tavaraa." Mutta -monien sulhasten joukossa ei ollut ainoatakaan, joka samalla aikaa -olisi lasimestariksi valmistautunut, ja siitä syystä täytyi kaikkien -tyhjin toimin lähteä kotiinsa. -- - -Kuninkaan hovissa palvelevien jalosukuisten nuorukaisten joukossa oli -nyt eräskin, joka oli palvellut melkein koko aikansa. Jos hän vielä -kolme kertaa oli kantanut nuorimman kuninkaantyttären laahustinta, -niin tuli hänestä aatelismies. Silloin oli kuningas onnitteleva häntä -ja sanova hänelle: "Sinä olet nyt täysinpalvellut ja aatelismies. Minä -kiitän sinua. Saat mennä." - -Kun hän nyt ensi kerran kantoi kuninkaantyttären laahustinta, huomasi -hän, että hänellä oli kuninkaallinen ryhti. Kun hän toisen kerran -kantoi laahustinta sanoi kuninkaantytär: "Heitä laahustin hetkiseksi, -ojenna kätesi minulle ja saata minut portaita ylös, mutta hienosti -ja kohteliaasti, kuten semmoinen jalosukuiselle nuorukaiselle, -joka saattaa kuninkaantytärtä, sopii." Kun hän tämän teki, huomasi -hän, että hänellä oli kuninkaallinen kätönenkin. Kuninkaantytärkin -huomasi jotain, mutta mitä hän huomasi, sen olen myöhemmin sanova. -Kun nuorukainen vihdoin viimein kolmatta kertaa kantoi laahustinta, -käännähti kuninkaantytär ympäriinsä ja sanoi hänelle: "Kuinka -viehättävästi sinä osaat laahustintani kantaa! Niin viehättävästi -ei kukaan ole sitä vielä tähän asti kantanut." Silloin huomasi -nuorukainen, että hän käytti kuninkaallista puhettakin. Mutta nyt oli -hän täysinpalvellut ja aatelismies. Kuningas kiitti ja onnitteli häntä -ja sanoi, että nyt hän saisi mennä. - -Kun hän läksi, oli kuninkaantytär puutarhan portilla ja sanoi hänelle: -"Sinä olet kantanut laahustintani viehättävämmin kuin kukaan muu. -Kunpahan olisit lasimestari ja kuningas!" - -Siihen vastasi nuorukainen, että hän oli kaikin tavoin koettava tulla -kumpaiseksikin, hänen tuli vaan odottaa häntä, hän oli varmaan kerran -tuleva takaisin. - -Hän meni sentähden erään lasimestarin luo ja kysyi häneltä, eikö hän -tarvitseisi oppipoikaa. "Kyllä kai", vastasi tämä, "mutta sinun täytyy -palvella minun luonani neljä vuotta. Ensimmäisenä vuotena olet sinä -oppiva noutamaan leipää leipurilta, pesemään, harjaamaan ja pukemaan -lapsia. Toisena vuotena olet oppiva tahdastamaan, kolmantena lasia -leikkaamaan ja neljäntenä tulee sinusta mestari." - -Silloin kysyi hän, eikö hän voisi alkaa toisesta päästä, sillä se -olisi paljon sukkelampaa, mutta lasimestari selitti hänelle, että -kunnollisen lasimestarin aina täytyi alkaa alusta alkain, muuten siitä -ei kunnollista synnykkään. - -Tähän tyytyi hän. Ensimmäisenä vuotena nouti hän leipää leipurilta, -pesi ja harjasi lapsia ja puki heidän ylleen. Toisena tahdasti hän, -kolmantena oppi hän lasia leikkaamaan ja neljäntenä tuli hänestä -mestari. Sitten puki hän taas aatelismiehen puvun ylleen, sanoi -jäähyväiset mestarilleen ja tuumiskeli, mitä hänen nyt piti tehdä -tullakseen kuninkaaksi. - -Kun hän nyt kulki kadulla mietteisiinsä vaipuneena ja tuijotti -katukiviin, tuli hänen luokseen eräs mies ja kysyi, oliko hän mitään -kadottanut, koska hän yhä vaan tähysteli maahan. Silloin vastasi hän, -ettei hän kylläkään ollut mitään kadottanut, vaan että hän todellakin -haki jotain, nimittäin kuningaskuntaa, sekä kysyi eikö toinen tiennyt, -miten hänen tuli menetellä tullakseen kuninkaaksi. - -"Kunpahan olisit lasimestari", sanoi silloin mies, "niin kyllä keinon -tietäisin." - -"Minähän olen lasimestari!" vastasi hän, "olen juuri päässyt siksi!" - -Kun hän oli tämän sanonut, kertoi mies hänelle noista kolmesta -sisaresta, joilla oli lasiset sydämet ja miten vanha kuningas -välttämättömästi tahtoi naittaa tyttärensä lasimestarille. "Alussa -oli", niin hän kertoi, "sekin ehtona, että sen lasimestarin, joka -kuninkaan tyttären oli saapa, täytyi olla kuningas tahi kuninkaanpoika; -mutta kun semmoista vaan ei mahda löytyä, joka olisi samalla kertaa -lasimestari ja kuningas, niin on hän nyttemmin helpoittanut ehtojaan, -niinkuin viisaan aina täytyy tehdä, ja asettanut kaksi toista ehtoa. -Lasimestari hänen kumminkin täytyy olla, siitä ei päästä!" - -"Mitkäs nuot kaksi muuta ehtoa ovat?" kysyi nuori aatelismies. - -"Hänen täytyy miellyttää kuninkaantytärtä ja hänellä täytyy olla kädet -kuni sametista. Kun nyt lasimestari tulee, joka on kuninkaantyttären -mieleen ja jolla myös on kädet pehmeät kuni olisivat samettia, niin on -kuninkaan aikomus antaa hänelle tyttärensä ja tehdä hänet, kuoltuaan, -kuninkaaksi. Aika joukko lasimestareita on jo käynyt linnassa, mutt'ei -kukaan ollut kuninkaantyttären mieleen. Sitä paitsi ei kenelläkään -heistä ollut samettiset vaan karkeat kädet, kuten lasimestareilla -tavallisesti onkin." - -Kun nuori aatelismies oli tämän kuullut, meni hän linnaan ilmaisi -kuninkaalle kuka hän oli, muistutti häntä siitä, että hän poikana -oli ollut palveluksessa hänen hovissaan ja kertoi hänelle, että hän -rakkaudesta hänen tyttäreensä oli ruvennut lasimestariksi ja että hän -nyt kernaasti tahtoisi tämän vaimokseen ja soisi tulevansa kuninkaaksi -hänen kuoltuaan. - -Silloin kutsutti kuningas tyttärensä luokseen ja kysyi häneltä, josko -nuori aatelismies oli hänen mieleensä, ja kun hän vastasi myöntävästi -tähän, koskapa hän heti tunsi nuoren miehen, sanoi kuningas, että -nyt piti tämän myöskin vetää hansikkaat kädestään ja näyttää oliko -hänellä myös sametinpehmoiset kädet. Mutta kuninkaantytär arveli, että -semmoinen oli aivan joutavaa, sillä hän tiesi muka aivan varmaan, että -hänellä todellakin oli kädet kuni sametista. Sen hän jo oli huomannut -silloin kun hän saattoi hänet portaita ylös. - -Niin olivat kaikki ehdot täytetyt ja kun kuninkaantytär nyt sai -lasimestarin miehekseen ja tällä sitä paitsi oli sametinpehmeät kädet, -niin voi hän myös pitää vaaria hänen sydämestään ja se kestikin, kunnes -autuas kuolema lopetti kuningattaren päivät. - -Mutta toinen sisar, jonka sydämessä jo oli särö, tuli tädiksi ja -päälle päätteeksi parhaimmaksi tädiksi koko maailmassa. Sitä eivät -vakuuttaneet ainoastaan lapset, jotka entinen nuori aatelismies ja -kuninkaantytär saivat, vaan myöskin kaikki muut ihmiset. Pieniä -prinsessoja opetti hän lukemaan, rukoilemaan ja nukenvaatteita -ompelemaan, ja prinssien todistuksia tarkasteli hän. Sitä, jolla -oli hyvä todistus, kiitti hän paljon ja antoi hänelle jotakin -lahjaksi, mutta jos jollakulla jonkun kerran oli huono todistus, niin -näpsäytti hän häntä nenälle ja sanoi: "Sanoppas kerran, sinä pieni -kuninkaanalku, mitä luulet olevasi? Mikä sinustakin kerran tulee. Sano -vaan! Noh, tuleeko siitä mitään!" Ja kun tämä silloin nyyhkyttäen -vastasi: "Ku-ku-ku-ku-ningas!" nauroi hän ja kysyi: "kuningas? Tottakai -Miidas-kuningas. Jalosukuinen Miidas-kuningas, pitkine aasinkorvineen!" -Silloin häpesi se, joka oli saanut huonon todistuksen, aivan hirveästi. - -Myös tämä toinen kuninkaantytär eli hyvin vanhaksi, vaikka hänen -sydämessään olikin särö. Jos joku sitä ihmetteli, sanoi hän -säännöllisesti: "Mikä nuorra halkee eikä heti säry, sepä juuri usein -vielä kauvankin kestää." -- - -Ja se onkin totta. Sillä minun äidilläni on tuommoinen vanha -kerma-astia, valkopohjainen ja siinä kukkia, jossa myös on ollut särö -niin kauvan kuin minä jaksan muistaa, mutta se kestää yhä vieläkin ja -sen jälkeen kun äitini sen sai, on jo niin monta uutta kerma-astiaa -ostettu ja säretty, ettei niiden lukumäärää kukaan tiedäkkään. - - - - -Taivas ja helvetti - - -Siihen vuodenaikaan, kun maailma on ihanimmillaan ja kun ihmisen on -vaikein erota elämästä, kun syreenit jo kukkivat ja ruusuilla on isot -umput, kulki kaksi matkantekijää taivaaseen vievää tietä, toinen köyhä -ja toinen rikas. Eläissään olivat he asuneet aivan lähekkäin saman -kadun varrella, rikas suuressa muhkeassa talossa, köyhä pienessä -hökkelissä. Mutta kun kuolema ei tee eroitusta, niin tapahtui että -molemmat kuolivat yhtaikaa. Sentähden olivat he myöskin kohdanneet -toisensa taivaantiellä ja kulkivat nyt äänettöminä rinnatusten. - -Mutta tie tuli yhä jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi, ja rikkaasta alkoi -matkanteko tuntua kovin rasittavalta, sillä hän oli lihava ja hengästyi -pian, koska hän eläissään ei koskaan ollut kulkenut niin pitkää matkaa. -Seuraus siitä oli, että köyhä ehti hyvän matkaa häntä edelle ja tuli -ensinnä taivaan valtakunnan portille. Mutta koska hän ei uskaltanut -sitä kolkuttaa, istuutui hän portin edustalle ja ajatteli: "Sinä voit -odottaa rikkaan miehen tuloa; ehken hän kolkuttaa." - -Pitkän ajan kuluttua saapui rikas mies perille, ja kun hän huomasi -portin suljetuksi eikä kukaan heti paikalla tullut avaamaan, alkoi hän -pitää pahaa ääntä ja nyrkeillään lyödä siihen. Silloin kiiruhti Pietari -kiireimmän kautta portille, avasi sen, katseli kumpaista odottavaa ja -sanoi rikkaalle miehelle: "Varmaankin olit _sinä_ se, joka et jaksanut -odottaa. Sinulla ei minun mielestäni ole syytä niin pöyhistellä. Emme -ole juuri kuulleet sinusta niin järin paljon hyvää kerrottavan, siihen -aikaan kun maailmassa elit." - -Silloin katosi rikkaan rohkeus äkkiä, mutta Pietari ei huolinut -sen enempää hänestä, vaan ojensi kätensä köyhälle miehelle, jotta -tämä helpommin pääsisi nousemaan, ja sanoi: "Käykää kumpaisetkin -odotussaliin, niin saamme sitten nähdä miten teidän käy." - -Eivätkä he todellakaan nyt tulleet taivaaseen, vaan ainoastaan isoon -saliin, josta vei monta suljettua ovea ja jossa oli penkkejä pitkin -seinämiä. - -"Levätkää hiukkasen", jatkoi Pietari, "ja odottakaa kunnes tulen -takaisin, mutta käyttäkää aikaanne hyvin, sillä nyt täytyy teidän -päättää siitä, millaiseksi tahdotte olonne täällä. Jokainen saa sen -sellaiseksi kuin hän itse haluaa. Punnitkaa siis asiaa ja sanokaa -suoraan toivomuksenne, kun tulen takaisin, älkääkä unhoittako mitään, -sillä sittemmin on se liian myöhäistä." - -Sen sanottuaan meni hän tiehensä. Kun hän hetkisen kuluttua palasi ja -kysyi, josko he olivat selvillä siitä, millaiseksi he tahtoivat olonsa -ijankaikkisuudessa, hypähti rikas mies seisoalleen ja sanoi, että -hän tahtoi saada ison kultaisen linnan, kauniimman kuin mikä kellään -keisarilla oli ja joka päiväksi mitä maukkainta ruokaa. Suklaata -aamiaiseksi ja joka päivä päivällisiksi vasikanpaistia omenasoseen -kanssa, paistettua makkaraa ynnä keitettyä riisiä ja jälkiruoaksi -hillohyytelöä; ne olivat hänen mieliruokiaan. Illallisiksi tahtoi hän -jotakin muuta. Vielä halusi hän itselleen oikein mukavan nojatuolin ja -aamunutun vihreästä silkistä; Pietarin ei myöskään pitänyt unhoittaa -jokapäiväistä sanomalehteä, sillä hän kyllä tahtoi seurata aikansa -tapahtumia. - -Silloin katsoi Pietari säälien häneen, oli kauvan aikaa ääneti ja kysyi -vihdoin: "Etkö halua mitään muuta?" - -"Kyllä, kyllä!" ehätti rikas mies sanomaan. "Rahoja, paljon rahoja, -kaikki kellarit täyteen niitä; niin paljon, ettei kukaan voi niitä -laskeakkaan!" - -"Kaiken tämän olet saapa", vastasi Pietari. "Tule pois ja seuraa -minua!" Niin sanoen aukaisi hän erään noista monista ovista ja vei -rikkaan miehen muhkeaan, kultaiseen linnaan, jossa kaikki oli niinkuin -tämä oli itselleen toivonut. Näytettyään hänelle kaikki, meni hän -pois ja työnsi rautasalvan linnan portille. Mutta rikas mies pukeutui -vihreään silkkiseen aamunuttuunsa, istuutui nojatuoliinsa, söi ja -joi ja oli hyvillään ja kun hän oli juonut ja syönyt kyllikseen luki -hän sanomalehteään. Ja kerran päivässä meni hän kellariin rahojaan -katsomaan. -- - -Kului kaksikymmentä ja viisikymmentä ja taasen viisikymmentä vuotta, -yhteensä satakaksikymmentä vuotta -- ja kuitenkin on se vaan sekunti -ijankaikkisuudesta -- silloin oli rikas mies niin ikävystynyt -muhkeaan kultaiseen linnaansa, että hän tuskin enää jaksoi sitä -sietää. "Vasikanpaisti ja makkara huononee sekin huononemistaan", -sanoi hän, "kohta ei niitä enää voi syödäkkään". Mutta tämä ei ollut -totta, hän oli vaan ikävystynyt ruokiinsa. "Enkä minä enää lue -sanomalehteänikään", jatkoi hän, "minullehan on aivan yhdentekevää, -mitä maan päällä tapahtuu. Enhän minä siellä tunne yhtään ainoata -ihmistä. Kaikki minun tuttavani ovat aikoja sitten kuolleet. Ne -ihmiset, jotka nyt elävät, tekevät semmoisia hulluuksia ja puhuvat -niin kummasti, että pää ihan pyörälle menee kun sitä lukee." Sitten -hän vaikeni ja haukotteli, sillä hänellä oli hyvin ikävä, ja hetkisen -kuluttua jatkoi hän: - -"En minä myöskään tiedä mitä paljolla rahallani tekisin. Mihin niitä -käyttäisin? Eihän täällä kumminkaan voi mitään ostaa. Kuinka voi -ihminen olla niin tuhma, että hän taivaassa toivoo itselleen rahaa!" -Sitten nousi hän istualtaan, avasi ikkunan ja katsoi ulos. - -Mutta vaikkakohta linnassa kaikkialla oli valoisaa, oli ulkona -kumminkin pilkkoisen pimeä -- niin pimeää, ettei olisi voinut kättänsä -edemmä nähdä -- yhtä pilkkoisen pimeää joka päivä, joka vuosi, -ijankaikkisesti ja siellä vallitsi kuolonhiljaisuus kuni kirkkomaalla. -Silloin sulki hän ikkunan ja istuutui taasen nojatuoliinsa; ja joka -päivä nousi hän kerran tahi kaksikin tuolistaan ulos katsoakseen. -Mutta yhä oli vaan kaikki samanlaista, ja yhä vaan sai hän suklaata -aamiaiseksi, joka päivä vasikanpaistia omenasoseineen, paistettua -makkaraa ynnä keitettyä riisiä ja jälkiruokana hillohyytelöä -päivälliseksi; yhä vaan, yhä vaan, päivä toisensa jälkeen. - -Mutta kun tuhat vuotta oli kulunut umpeen kolahti portin iso rautasalpa -ja Pietari astui sisään. "Noh", kysyi hän, "miten sinä viihdyt?" - -Silloin vimmastui rikas mies. "Mitenkä viihdyn? Huonosti minä -viihdyn, hyvin huonosti! Niin huonosti kuin tällaisessa kamalassa -linnassa ylimalkaan täytyy viihtyä. Miten sinä voit ajatellakkaan, -että tämmöistä voisi kestää kokonaista tuhat vuotta? Täällä ei kuule -mitään, ei näe mitään, ei kukaan huolehdi minusta. Valhetta se vaan -on tuo teidän niin monin sanoin ylistetty taivaanne, teidän ikuinen -autuutenne. Sehän on oikein kurjan kurjaa!" - -Silloin katsoi Pietari kummastuneena häneen ja sanoi: "Et varmaankaan -tiedä missä olet? Ei, ei, sinä olet helvetissä. Itsehän sinä toivoit -helvettiin. Linnasi kuuluu helvettiin." - -"Helvettiin?" toisti rikas mies kauhistuen. "Ei kai tämä ole helvetti? -Missä on sitten perkele ja tuli ja kattilat?" - -"Vai niin", vastasi Pietari, "sinä luulet, että syntisiä yhä vielä -korvennetaan niinkuin ennen muinoin? Ei, siitä on jo aikoja sitten -luovuttu. Mutta helvetissä sinä vaan olet, siitä saat olla varma, ja -aika syvällä helvetissä päälle päätteeksi, niin että sinua voi tulla -oikein sääli. Ajan pitkään päässet itsekin selville asian oikeasta -laadusta." - -Silloin heittäysi rikas mies kauhistuneena nojatuoliinsa, peitti kasvot -käsiinsä ja nyyhkytti: "Helvetissä, helvetissä! Voi minua kurjaa, -viheliäistä ihmisraukkaa, mikä minusta tulee?" - -Mutta Pietari avasi oven ja meni ulos, ja kun hän taas ulkopuolella -työnsi rautasalvan portin eteen, kuuli hän rikkaan miehen yhä vaan -nyyhkyttävän: "Helvetissä, helvetissä! Voi minua kurjaa, viheliäistä -ihmisraukkaa, mikä minusta tulee?" - -Ja taasen kului sata vuotta, ja taasen sata, ja aika kävi rikkaalle -miehelle niin kauhean pitkäksi, ettei kukaan sitä edes mielessään voi -kuvitellakkaan. Ja kun toinen vuosituhannes oli kulunut loppuun, tuli -Pietari taaskin linnaan. - -"Oi!" huusi rikas mies hänelle vastaan, "oi, kuinka minä olen sinua -ikävöinyt! Minä olen hyvin murheellinen. Ja tämmöistäkö täällä aina on -oleva? Koko ijankaikkisuudenko?" Ja hetkisen kuluttua jatkoi hän: "Pyhä -Pietari, kuinka pitkä on ijankaikkisuus?" - -Silloin vastasi Pietari: "kun vielä kymmenentuhatta vuotta on kulunut, -silloin se alkaa". - -Kun rikas mies kuuli tämän, painoi hän päänsä alas ja alkoi katkerasti -itkeä. Mutta Pietari seisoi hänen tuolinsa takana ja laski salaa hänen -kyynelensä ja kun hän huomasi, että ne olivat niin monta, että Jumala -varmaan antaisi hänelle anteeksi, sanoi hän: "Tule, minä olen näyttävä -sinulle jotakin oikein ihanata! Tiedän tuolla ullakolla olevan seinässä -reiän, josta voi nähdä taivaaseen." - -Hän vei hänet portaita myöten ullakolle ja sieltä kaikenlaisen rojun -välitse pieneen huoneeseen. Kun he astuivat siihen pujottautui reiän -läpi kultainen säde, joka kohtasi pyhää Pietaria keskelle hänen -otsaansa, niin että hänen kasvonsa paistoivat kuin palava tulenliekki. - -"Tuleeko se oikeasta taivaasta?" kysyi rikas mies vavisten. - -"Tulee", vastasi Pietari. "Katso nyt sinne!" - -Mutta reikä seinässä oli hiukan korkealla eikä rikas mies juuri -pitkäkasvuinen ollut, niin että hän tuskin ylettyi sen kohdalle. - -"Sinun täytyy tekeytyä niin pitkäksi kuin suinkin ja nousta -varpaillesi", sanoi Pietari. Silloin teki rikas mies kaiken voitavansa, -ja kun hän vihdoin ylettyi reiän kohdalle, niin näki hän todellakin -taivaaseen. Siellä istui Isä Jumala kultaisella valtaistuimellaan -pilvien ja tähtien välissä kaikessa komeudessaan ja loistossaan ja -hänen ympärillänsä olivat kaikki enkelit ja pyhimykset. - -"Oi!" huudahti hän, "tämähän on kauniimpaa ja ihanampaa kuin mitä edes -maan päällä voi aavistaakkaan. Mutta sanohan, kuka hän on, joka istuu -Isän Jumalan jalkain juuressa, selin minuun?" - -"Hän on se köyhä mies, joka asui sinun vieressäsi maan päällä ja -jonka seurassa sinä tänne tulit. Kun minä kehoitin teitä miettimään -millaiseksi halusitte olonne ijankaikkisuudessa tulevan, ei hän -toivonut itselleen muuta kuin jakkaran, jolla saisi istua Jumalan -jalkain juuressa. Ja hän saikin sen, aivan niinkuin sinä sait linnasi." - -Kun hän oli tämän sanonut, meni hän aivan hiljaa pois, ilman että rikas -mies sen huomasi. Sillä hän seisoi yhä vaan varpaillaan ja tirkisti -taivaaseen eikä voinut nähdä kyllikseen. Vaikeata se tosin hänelle -oli, sillä reikä oli aika korkealla, ja hänen täytyi koko ajan seista -varpaillaan, mutta hän teki tämän mielellään, sillä se, minkä hän näki, -oli niin ihanaa. - -Ja vieläkin vuosituhanneksen kuluttua tuli Pietari viimeisen kerran. -Siinä seisoi rikas mies yhä vaan ullakkohuoneessa varpaillaan seinän -vieressä ja katsoi herkeämättä taivaaseen ja oli katsomiseen siinä -määrin vaipunut, ettei huomannut Pietarin tuloa. - -Vihdoin laski Pietari kätensä hänen olkapäälleen, niin että hän -kääntyi, ja sanoi: - -"Tule pois! Nyt olet seissut siinä kyllin kauvan. Syntisi ovat sinulle -anteeksi annetut; minä olen viepä sinut taivaaseen. Eikö totta, olisit -voinut päästä sinne paljon helpommin, kun vaan olisit tahtonut?" - - - - -Pikku neekeri ja kultaprinsessa - - -Oli ennen pieni neekeri raukka, joka oli sysimusta, mutta hänen musta -värinsä ei sittenkään ollut oikeata laatua, sillä se lähti hänestä. -Iltasin oli hänen paidankauluksensa aivan musta, ja jos hän tarttui -äitinsä hameeseen, niin näkyi siinä merkki jokaisesta hänen viidestä -sormestaan. Sentähden ei äiti sallinut hänen sitä tehdäkkään, vaan -työkkäsi hänet aina luotaan, niin pian kun hän tuli lähelle, ja muut -ihmiset kohtelivat häntä vielä kovemmin. - -Kun hän oli neljäntoista vuoden vanha, sanoivat hänen vanhempansa, -että oli jo todellakin ajan vaatimaa, että hän oppisi jotain, niin -että voisi itse ansaita elatuksensa. Silloin pyysi hän heiltä, että -hän saisi lähteä maailmaan ja ruveta soittoniekaksi, ei hän muuksi -kelpaisikaan. - -Mutta hänen isänsä väitti, ettei taide leipää anna ja hänen äitinsä -oikein suuttui ja vastasi ainoastaan: "Tyhmyyksiä, sinusta ei voi tulla -muu kuin musta!" - -Vihdoin sopivat he siitä, että hän soveltui parhaiten nokikolariksi. -He panivat hänet sentähden oppiin erään mestarin luo, ja koska he -häpesivät sitä, että hän oli neekeri, niin sanoivat he, että he olivat -mustanneet hänet nähdäkseen miltä hän näyttäisi nokikolarina. - -Nyt oli siis pikku neekeri nokikolari ja hänen täytyi päivittäin -kiivetä ylös ja alas uuninpiipuissa, jotka usein olivat niin ahtaat, -että hän pelkäsi niihin kiinni tarttuvansa. Mutta aina pääsi hän -onnellisesti katolle, vaikka hänestä usein tuntui kuin jos koko hänen -ihonsa olisi pois hankautunut. Kun hän istui korkealla uuninpiipulla ja -taasen hengitti Jumalan raitista ilmaa ja pääskyset lentelivät hänen -päänsä ympärillä, tunsi hän rintansa paisuvan kuin jos se olisi ollut -pakahtumaisillaan. Silloin heilutteli hän vastaansa ja joiusi niin -äänekkäästi: hooii-hoo! hoo-ii-la-hoo! aivan niinkuin nokikolarien -on tapana joluta, että ihmiset pysähtyivät kaduilla kävellessään ja -sanoivat: "Kuulkaapas vaan tuota mustaa nulikkaa, millainen ääni -hänellä on!" - -Kun hän oli täysin oppinut, käski mestari hänen mennä huoneesensa -peseytymään ja siistiytymään. Hän oli nyt antava hänelle todistuksen ja -tekevä hänestä kisällin. - -Silloin valtasi pikku neekerin kamala pelko, sillä hän ajatteli: "Nyt -tulee kaikki ilmi!" Ja niin kävikin, sillä kun hän puettuna parhaimpiin -vaatteisiinsa tuli mestarin huoneeseen, jossa oppipojat ja kisällit jo -olivat koolla, oli hän vielä hyvin musta, jos kohta vähän vaaleampaa -kuumotti niiltä paikoin, jotka olivat hankautuneet uuninpiipuissa. -Silloin älysivät kaikki kauhistuen miten asianlaita oikeastaan oli. -Mestari selitti, että kisälliä hänestä vaan ei voinut tulla, sillä -eihän hän edes ollut oikea kristittykään, mutta oppipojat hyökkäsivät -hänen päällensä, kiskoivat häneltä hänen vaatteensa ja kantoivat hänen -pihalle. Siellä panivat he hänen pumpun alle, vaikka hän kuinkakin koki -puolustautua, pumppusivat vettä hänen niskaansa ja hankasivat häntä -hiekalla ja luudilla, kunnes heidän käsivartensa varttuivat. Kun he -vihdoin huomasivat, ettei mustuus hänestä lähtenyt huolimatta kaikista -heidän ponnistuksistaan, työnsivät he haukkuen hänet portista ulos. - -Siinä seisoi hän nyt tuo pieni neekeri raukka avuttomana ja -paratiisillisessa puvussa keskellä katua eikä tiennyt mitä tehdä. -Silloin, kulki siitä sattumalta eräs mies, hän silmäsi häntä kiireestä -kantapäähän ja kun hän huomasi, että hän oli neekeri, sanoi hän -olevansa ylhäinen herra ja että hän tahtoi ottaa hänet palvelukseensa. -Hänen ei tarvitseisi tehdä muuta kuin seistä hänen vaunujensa -takapuolella, kun hän läksi ajelemaan rouvineen, niin että voisi heti -huomata, että he olivat ylhäistä herrasväkeä. - -Silloin ei pikku neekeri ruvennut kauvan tuumiskelemaan, vaan seurasi -uutta herraansa ja alussa oli kaikki hyvin. Sillä ylhäisen herran rouva -piti hänestä ja joka kerta kun hän kulki hänen ohitsensa, hyväili hän -häntä. Semmoista ei ollut koskaan ennen hänen elämässään tapahtunut. -Mutta eräänä päivänä, kun he olivat ajelemassa syntyi kauhea rajuilma -ja vesi valui virtanaan, mutta kun he tulivat kotiin, huomasi ylhäinen -herra, että vesi joka valui vaunujen takapuolelta oli aivan mustaa. - -Silloin kysäsi hän äkäisesti pikku neekeriltä, mitä se merkitsi. Tämä -pelästyi kovin, ja kun hän ei voinut keksiä sen parempaa, vastasi hän, -että pilvet olivat olleet aivan mustat ja sentähden oli kai, myös -mustaa vettä satanut. - -"Lörpöttelyä," vastasi ylhäinen herra, joka jo oli huomannut missä syy -oli. Hän otti nenäliinansa sylkäsi sen kulmaan ja pyyhkäsi sillä pienen -neekerin otsaa. Nenäliina tuli mustaksi. - -"Arvasinhan minä sen!" huudahti hän. "Ethän ole edes oikea neekerikään! -Sepä oli kaunis havainto! Hae itsellesi toista palvelusta, minä en voi -sinua käyttää". - -Silloin kokosi pikku neekeri itkien kimpsunsa ja kampsunsa ja yritti -mennä tiehensä. Mutta ylhäisen herran rouva kutsutti hänet vielä -kerran takaisin ja sanoi, että oli vahinko, että hänen miehensä oli -asian huomannut; hän oli sen jo kauvan tietänyt. Oli todellakin -suuri onnettomuus olla neekeri ja päälle päätteeksi semmoinen, josta -väri lähtee, mutta hänen ei tullut kadottaa rohkeuttaan, vaan yhä -edelleenkin olla hyvä ja rehellinen poika, silloin oli hänestä ajan -pitkään tuleva yhtä valkoinen kuin muutkin ihmiset. Sitten lahjoitti -hän hänelle viulun ja peilin, johon hänen tulisi katsoa kerran viikossa. - -Niinpä läksi pikku neekeri avaraan maailmaan ja hänestä tuli -soittoniekka. Ei hänellä tosin ollut opettajaa, joka olisi hänelle -soitellut, mutta hän kuunteli miten linnut lauloivat ja mitä pensaat -ja purot humisivat ja lirisivät ja sen mukaan hän soitteli. Sittemmin -havaitsi hän, että metsän kukilla ja taivaan tähdillä myös oli oma -soittonsa keskiyöllä, vaikka se oli niin hiljaista, ettei kuka tahansa -voinut sitä kuulla. Sen jäljitteleminen oli paljon vaikeampaa. Mutta -kaikkein vaikeimman oppi hän viimeiseksi: soittamaan ihmissydämen -tykytyksen mukaan. Ennenkun hän sen oppi, oli hän kuljeskellut ja -nähnyt paljon. - -Toisinaan suosi häntä onni hänen matkoillaan, mutta enimmäkseen kävi -hänen huonosti. Kun hän iltasin seisahtui pimeässä jonkun talon eteen, -soitteli jonkun kauniin laulun ja pyysi yösijaa, niin hänet kyllä -päästettiin sisälle, mutta kun aamulla huomattiin, kuinka musta hän -oli, ja ettei ollut hyvä tulla häntä liian lähelle, sentähden että -hänestä lähti väri, silloin satelivat kompasanat hänen ympärillään, -toisinaan iskutkin. Mutta hän ei silti menettänyt rohkeuttaan, vaan -ajatteli mitä tuon ylhäisen herran rouva oli sanonut hänelle ja vaelsi -edemmä viuluineen, kaupungista kaupunkiin, toisesta maasta toiseen. -Joka sunnuntai kaivoi hän esille peilinsä, ja katsoi kuinka paljo -mustaa oli hänestä lähtenyt. Paljon ei sitä ollut toisesta sunnuntaista -toiseen, sillä se oli aika kovassa, mutta aina sitä oli jonkunverran -lähtenyt, ja kun hän oli kulkenut viisi vuotta, nähtiin pohjavärin -paistavan joka paikasta esiin. - -Eräänä päivänä tuli hän vento vieraaseen kaupunkiin, jossa kultainen -prinsessa hallitsi, hänellä oli kultainen tukka ja hänen kasvonsa ja -kätensä ja jalkansa olivat pelkkää kultaa. Hän söi kultaveitsellä ja -kultahaarukalla kultaiselta lautaselta, joi kullankarvaista viiniä -ja piti kultaisia vaatteita. Sanalla sanoen, kaikki hänen yllänsä ja -hänen ympärillään oli kultaa. Mutta muutoin oli hän tavattoman pöyhkeä -ja ylpeä, ja vaikka hänen alamaisensa suuresti toivoivat, että hän -valitseisi itselleen jonkun kuninkaanpojan puolisokseen, koskapa he -olivat sitä mieltä, ettei naisvalta ajan pitkään kelpaa, niin ei muka -kukaan ollut kyllin kaunis ja ylhäinen hänelle kelvatakseen. - -Joka aamu ilmoittautui hänen luonaan kosijoina kuusi prinssiä, jotka -edellisenä iltana olivat postivaunuissa kaupunkiin saapuneet. Sillä -laajalti maassa ei puhuttu muusta kuin kultaisesta prinsessasta ja -hänen kauneudestaan. - -Noiden kuuden prinssin täytyi nyt asettautua yhteen riviin hänen -valtaistuimensa eteen ja hän silmäsi heitä kaikilta puolin. Mutta -lopuksi nyrpisti hän aina nenäänsä ja sanoi: - - "Ensimmäinen aivan viisto, - Toinen kaljupää, - Kolmas pulloposkinen, - Niin ettei silmiäkään nää. - Tämä neljäs, eikö totta, - Laiha niinkuin kirkon rotta; - Viides kömpelö ja suur, - Niinkuin jättiläinen juur'. - Entäs tämä kaitaluu, - Viistonenä, ristisuu! - Kotihinne joutukaa, - Matkoihinne marssikaa!" - -Heti paikalla ilmestyi kaksitoista isoa palvelijaa, joilla oli -miehenpituiset vitsat kädessä ja ajoivat koko seurueen paikkakunnalta -pois. Semmoista oli tapahtunut joka päivä monena vuotena. - -Kun pikku neekeri kuuli kerrottavan kuinka ihmeenihana prinsessa oli, -ei hän voinut mitään muuta ajatella. Hän meni hänen palatsiinsa, -istahti portaille, otti viulun käteensä ja rupesi soittamaan kauneinta -kappalettaan. "Ehken katsoo hän ikkunasta", ajatteli hän, "ja silloin -saat sinä hänet nähdä." - -Eipä kestänytkään kauvan, ennenkun kultaprinsessa käski kolmen -kamarineitosensa katsoa kuka se oli, joka ulkona niin kauniisti -soitteli. He tulivat takaisin ilmoittamaan, että siellä oli ihminen, -jolla oli niin kummallinen ihoväri, etteivät he koskaan olleet -kummempaa nähneet. Ensimmäinen väitti, että hän oli kasvoiltaan harmaa -kuni hiiri, toinen, että hän oli harmaa kuni metsäkyyhkynen ja kolmas, -että hän oli harmaa kuni aasi. - -Semmoista täytyi hänen itsensä nähdä, sanoi prinsessa, heidän piti -tuoda hänet sisälle. - -Silloin menivät kamarineitoset vielä kerran alas ja saattoivat hänet -linnaan, ja kun hän sai nähdä prinsessan, joka todellakin oli kultaa -kiireestä kantapäähän ja loisti kuni aurinko, niin häikäisi se ensinnä -hänen silmiään, niin että hänen täytyi ne ummistaa. Mutta kun hän oli -tointunut ja oikein silmännyt prinsessaa, niin ei hän taitanut hillitä -itseään, vaan heittäytyi polvilleen hänen eteensä ja sanoi: - -"Oi, ihanin kultaprinsessa! Olette niin kaunis, ettette sitä itsekkään -voi tietää! Ja joskohta sen tietäisittekin, niin olette kumminkin tuhat -vertaa kauniimpi kuin mitä luulettekaan. Minä olen pieni neekeri, joka -muuttuu yhä valkoisemmaksi ja valkoisemmaksi, eikä se kappale, jonka -soitin lähimainkaan ole kauneimpiani. Puolisohan Teillä täytyy olla, ja -jos tahdotte mennä minun kanssani naimisiin, tulen niin iloiseksi, että -varmaankin hyppään tasajalassa tuon pöydän yli!" - -Kun prinsessa kuuli tämän katsoi hän ensin häneen niinkuin lehmä uuteen -konttiin, sillä erittäin älykäs hän ei, huolimatta kauneudestaan, -ollut ja purskahti sitten semmoiseen nauruun, että hänen täytyi -tarttua tuolinselkään kiinni. Ja nuo kolme kamarineitosta pitivät -myöskin velvollisuutenaan nauraa, ja äkkiä astuivat nuo kaksitoista -käskyläistäkin huoneeseen, ja kun he näkivät kuka siinä oli polvillaan -prinsessan edessä, niin panivat he sellaiseksi nauruksi, että se kuului -koko kaupungissa. - -Silloin valtasi pikku neekerin suuri pelko, sillä hän huomasi, että -hän oli sanonut jotakin tyhmää. Hän tarttui viuluunsa, riuhtasi oven -auki ja hyökkäsi portaita alas. Sitten juoksi hän, katsomatta taakseen, -kautta kaupungin, poikki peltojen ja niittyjen lähimpään metsään. -Siellä heittäysi hän lopen väsyksissä heinikkoon ja itki, niin että oli -pakahtua. - -Mutta vihdoin hän taasen tyyntyi ja sanoi itsekseen: "Kun kuski on -humalassa, niin hevoset pillastuvat. Oletko järjiltäsi? Ajattelitko -mennä kultaprinsessan kanssa naimisiin? Sinä olet järjiltäsi! Sentähden -ei sinun tule ihmetellä, että ihmiset nauravat sinulle." - -Hän ripusti viulun selkäänsä, vihelsi ja jatkoi matkaansa. Hän vaelsi -kuten ennenkin kaupungista kaupunkiin, toisesta maasta toiseen. Ja -vuosi vuodelta tuli hän valkoisemmaksi ja ihmiset oppivat pitämään -hänestä yhä enemmän, sillä ne soittokappaleet, mitkä hän sepitti -tulivat yhä kauniimmat eikä kukaan voinut hänelle viulunsoitossa -vertoja vetää. Ja kun hän oli kasvanut aikamieheksi, niin oli hän aivan -valkoihoinen, jopa vaaleampi ja puhtaampi kuin moni muu. Ei kukaan -ottanut uskoakseen, että hän ennen oli ollut neekeri. - -Tapahtuipa sitten kerran, että hän tuli kauppalaan, jossa oli -markkinat. Siellä näki hän teltan, jossa oli punainen oviverho, joka -kai aikoinaan kerrankin oli ollut uusi, mutta nyt se oli rikkinäinen ja -tahrainen. Teltan edustalla seisoi rääsyinen, kirjavaan nuttuun puettu -mies, joka puhalsi torveen ja huutaen kehoitti kansaa astumaan sisään; -siellä olivat muka maailman suurimmat ihmeet nähtävinä: kaksipäinen -vasikka, joka söi kahdesti vaan sulatti ruuan vaan yhden kerran, -sika, joka taisi korteista ennustaa ja maailmankuulu, ihmeenihana -kultaprinsessa, jota kaikki miehet olivat kilvan kosineet. - -"Tokkohan hän voisi olla sinun kultaprinsessasi?" sanoi hän itsekseen, -mutta siitä huolimatta meni hän telttaan. - -Sisään tultuaan olisi hän mieluummin tahtonut vajota maahan, sillä -hänen kultaprinsessansa oli todellakin sama kuin tämä. Mutta kulta oli -kulunut pois melkein kaikkialta, ja hän näki, että hän olikin vaan -läkkipeltiä. - -"Herra taivaan!" huudahti hän. "Miten sinä olet tänne tullut ja -minkänäköinen sinä oletkaan?" - -"Miten niin?" vastasi hän, ikäänkuin jos hän ei olisi ymmärtänyt -mitään. Kun hän vihdoinkin tuli ajatelleeksi, että tuo mies varmaankin -oli nähnyt hänet ennen maailmassa, silloin kun hän vielä näytti olevan -pelkkää kultaa, lisäsi hän äkäisesti: "Luuletko, sinä sen tomppeli, -että sitä ijankaikkisesti samana pysyy? Pidä sinä vaan huoli itsestäsi!" - -Nyt oli hän vähällä purskahtaa nauruun, sillä hän huomasi, ettei hän -häntä tuntenut. Mutta hänen kävi häntä aivan liiaksi sääli ja sentähden -kysyi hän aivan hiljaa, eikö hän todellakaan tietänyt, kuka hän oli. -Hänhän oli tuo sama pieni neekeri, jolle hän kerran kauvan aikaa sitten -oli niin nauranut. - -Nyt oli prinsessan vuoro vaieta ja hävetä ja monin kyynelin kertoi hän, -miten kulta oli hänestä kulunut, ensinnä parista kohden ja sittemmin -joka paikasta, miten hän kauvan aikaa oli salannut sen alamaisiltaan -ja miten nämät kumminkin lopulta olivat tämän huomanneet ja ajaneet -hänet tiehensä. Nyt kävi hän kaikki markkinat, mutta oli siihen ihan -ikävystynyt ja jos hän vielä oli samaa mieltä kuin ennen, niin tahtoi -hän kernaasti mennä hänen kanssaan naimisiin. - -Tähän vastasi nuori mies hyvin totisena, että hän kyllä sääli häntä -kaikesta sydämestään, mutta että hän oli aivan liian viisas mennäkseen -naimisiin läkkipeltiprinsessan kanssa. Hän puolestaan toivoi varmasti -saavansa häntä paljon paremman vaimon. Niin sanoen lähti hän teltasta -ja antoi läkkipeltiprinsessan olla. Tämä oli pakahtua raivosta -ja toisen lähtiessä huusi hän yhtä mittaa hänen jälkeensä: "Sinä -neekerinulikka! Neekerinulikka! Sinä sysimusta neekerinulikka, josta -väri lähtee!" ja muuta sentapaista. Mutta kukaan ei tietänyt ketä -hän tarkoitti, sillä eihän toisella ollut edes mustaa pilkkuakaan -kasvoissaan. - -Sentähden kulkikin hän rauhallisesti eteenpäin, katsomatta taakseen, -ja oli hyvillään siitä, ettei hän koskaan kuullut tuosta ilkiöstä -puhuttavan. Vielä jatkoi hän jonkun aikaa vanhaa kulkurielämäänsä, -mutta kun hän oli nähnyt melkein koko maailman ja kuljeksiminen alkoi -häntä ikävystyttää, sattui niin että kuningas kuuli puhuttavan hänen -soitostaan ja kutsutti hänet luokseen. Toinen kappale toisensa jälkeen -täytyi hänen kuninkaalle soittaa aina keskiyöhön asti ja vihdoin nousi -kuningas valtaistuimeltaan, syleili häntä ja kysyi, tahtoiko hän ruveta -hänen parhaaksi ystäväkseen. Kun hän vastasi myöntävästi antoi kuningas -hänen ajaa omissa kullatuissa vaunuissaan kaupungin läpi ja lahjoitti -hänelle talon ja niin paljon rahoja, että hänellä oli niitä riittävästi -koko elinajakseen. Ja vaimon hän myöskin sai. Ei hän tosin prinsessaa -saanut ja vielä vähemmin sellaista, joka olisi ollut läpeensä kultaa, -mutta vaimon, jolla oli kultainen sydän. Yhdessä hänen kanssaan eli hän -tyytyväisenä ja kaikkien kunnioittamana pitkään ikään. - -Mutta läkkipeltiprinsessa muuttui päivä päivältä yhä vähemmän -merkilliseksi, ja kun sitten viimeinen kultahitunen oli kulunut -hänestä, viskeltiin häntä sinne tänne, niin että häneen syntyi kuhmuja -ja rosoja joka paikkaan. - -Lopulta joutui hän eräälle lumppujen kerääjälle. Hänen luonaan on hän -vielä tänäkin päivänä eräässä nurkassa kaikenlaisen romun ympäröimänä -ja hänellä on hyvää aikaa ajatella, että tässä maailmassa on paljon -sellaista, joka kuluu pois, sekä kaunista että rumaa, ja että se on -pääasia, mitä alta löytyy. - - - - -Unipuu - - -Sata vuotta tahi enemmänkin aikaa on kai siitä kun salama iski siihen -ja hajoitti sen pirstaleiksi ja yhtä kauvan on auralla kynnetty samalla -paikalla, mutta ennen muinoin kasvoi siinä viheriällä kummulla, -noin satakunta askelta kylän ensimmäisestä talosta iki-vanha iso -puu, sellainen puu, jollaisia ei enää kasva yhtään, koskapa eläimet -ja ihmiset, kasvit ja puut tulevat yhä pienemmiksi ja kurjemmiksi. -Talonpojat sanoivat, että se oli pakanoiden ajoilta, ja että viekkaat -pakanat olivat sen juurella tappaneet erään pyhän apostolin. Silloin -olivat puun juuret saaneet hänen vertaan juoda ja siitä, että se -oli kohonnut sen runkoon ja oksiin, oli se kasvanut niin isoksi ja -vankaksi. Kuka tietää, jos tämä on totta? Mutta erityinen ominaisuus -oli puussa kumminkin, siitä tiesi jokainen, niin pienet kuin isotkin -kylän asukkaat. Joka nukkui sen siimeksessä ja nukkuessaan näki -unta, hänen unensa toteutui pakostakin. Sentähden kutsuttiinkin sitä -ikimuistoisista ajoista unipuuksi eikä kukaan sitä muuksi sanonutkaan. -Oli siinä kumminkin eräs ehto: se joka pani unipuun alle maata, hän ei -saanut miettiä, mistä hänen muka piti nähdä unta. Jos hän kumminkin -sitä teki, niin näki hän sellaisia turhanpäisiä unia, joissa ei ollut -pontta ei perää, ja joista ei ainoakaan viisas ihminen selville -päässyt. Tämähän oli vaikea ehto, koskapa useimmat ihmiset ovat liian -uteliaat ja siitä syystä tuo ei kaikkein useimmille onnistunutkaan ja -siihen aikaan kun se tapahtui, josta tässä kerrotaan, ei kylässä liene -ollut ainoatakaan, ei miestä eikä naista, jolle se kertaakaan olisi -onnistunut. Mutta taikaa oli unipuussa, se on varmaa. -- - -Eräänä kuumana kesäpäivänä, kun ei ilman värähdystäkään tuntunut, -tapahtui nimittäin, että eräs köyhä nuori käsityöläinen, joka monena -vuotena oli vieraissa maissa kovaa kokenut, tuli maantietä myöten -astuskellen. Kun hän tuli kylän kohdalle, käänsi hän turhanpäiten -vielä kerran kaikki taskunsa nurin, niissä kun ei kumminkaan mitään -ollut. "Mitä sinun nyt on tekeminen?" ajatteli hän itsekseen. "Olet -lopen väsyksissä; ilmaiseksi ei yksikään ravintolanpitäjä ota sinua -vastaan ja kerjuu on ikävä ammatti." Silloin huomasi hän ihanan puun -viheriäisine nurmikoineen ja kun se oli ainoastaan muutaman askeleen -päässä maantieltä, rupesi hän pitkälleen sen juurelle nurmikkoon -hiukkasen levähtääkseen. Mutta puu humisi niin kummallisesti ja sen -oksien hiljalleen huojuessa pilkisti milloin sieltä, milloin tuolta -niiden välistä kultainen auringonsäde tai tilkkunen sinertävää -taivasta, hän nukahti ja hänen silmänsä painuivat umpeen. - -Mutta kun hän oli siihen nukkunut, pudotti puu kolmilehtisen oksan ja -se putosi suoraan hänen rinnalleen. Silloin näki hän semmoista unta, -että hän istui muka pöydässä erittäin kodikkaassa huoneessa, ja että -pöytä oli hänen omansa, samoin huone ja koko talo. Ja pöydän ääressä -seisoi nuori nainen, joka molemmin käsin nojasi siihen ja katsoi -hyvin ystävällisesti häneen, ja tämä oli hänen oma vaimonsa. Ja hänen -polvillaan istui muka pieni lapsi, jolle hän syötti puuroa ja koska se -oli liian kuumaa, niin puhalti hän lusikkaa siten sitä jäähdyttääkseen. -Ja vaimo sanoi hänelle: "Kuinka hyvä lapsenpiika sinusta, kultaseni, -on tullutkaan!" ja nauroi. Mutta tuvassa juoksenteli toinenkin lapsi, -paksu punaposkinen poika, joka oli sitonut langan pätkän isoon -porkkanaan, jota hän veti jälessään ja jolle hän alati huusi hei, hei, -ikäänkuin jos se olisi ollut kuinka hyvä hevonen tahansa. Ja molemmat -lapset olivat muka myöskin hänen omat lapsensa. Sellaista unta näki -hän ja uni oli varmaankin hyvin hänen mieleensä, sillä hän naurahti -ääneensä. - -Kun hän heräsi oli ilta jo käsissä ja hänen edessään seisoi -lammaspaimen lampaineen ja sukkapuikkoineen. Silloin hypähti hän -virkeänä jaloilleen, ojentelihe ja venytteli jäseniään ja sanoi: "Voi -herranen aika, kumpahan niin kävisi! Mutta onhan edes hauskaa tietää -millaista elämä voi olla." Silloin astui lammaspaimen hänen luokseen -ja kysyi häneltä, mistä hän tuli ja minne hän aikoi ja josko hän oli -kuullut mitään puusta kerrottavan. Kun hän nyt huomasi tämän olevan -aivan tiedottoman kuni vastasyntynyt lapsi, huudahti hän: "Olettepa Te -oikea onnen helmalapsi! Sillä että Te olette nähneet hyvää unta, sen -voi kasvoistanne jokainen lukea; olenhan minä silmännyt Teitä jo kauvan -aikaa siinä maatessanne." Sitten kertoi hän hänelle mikä taika puussa -oli: "Se, mistä olette unta nähneet toteutuu, se on yhtä totta kuin -että tässä on lammas ja tuossa on pässi. Kysykää vaan kylän ihmisiltä -enkö ole oikeassa! Mutta sanokaapas myös millaista unta Te näitte!" - -"Ukkoseni", vastasi nuori käsityöläinen hymyillen, "minusta et saa -tietoja samalla tavoin ongituksi kuin talonpojista. Kauniin uneni -säilytän itselleni, sitähän ette toki voine pahaksi panna ja jos -panisittekin, niin en siitä välitä!" Eikä hän tätä vaan niin sanoakseen -sanonut, sillä hän ajatteli todellakin niin. Sentähden sanoikin hän -kylään mennessään: "Lörpötystä se on! Tahtoisinpa tietää mistä puu -olisi semmoista viisautta saanut." - -Kun hän tuli kylään huomasi hän kolmannen talon päätypuolessa pitkän -tangon ja sen nenässä kultaisen kruunun. Siinä oli ravintola ja -"Kruu-nun" isäntä seisoi ovessa. Tämä oli juuri mitä parhaimmalla -tuulelle, sillä hän oli jo syönyt illallisensa ja oli yltäkyllin -ravittu; oli hänen otollisin hetkensä. Silloin nosti nuori mies -kohteliaasti lakkiaan ja kysyi eikö hän Jumalan lupaamaa palkkaa -vastaan saisi hänen luonaan yöpaikkaa. Isäntä silmäili solakkaa -nuorukaista hänen pölysissä kuluneissa vaatteissaan kiireestä -kantapäähän. Sitten nyökäytti hän ystävällisesti päätään ja sanoi: -"Istuudu vaan heti tähän lehtimajaan oven kohdalle, lienee meille -jäänyt leipäkannikka ja tuopillinen viiniä sinuakin varten tähteeksi. -Sillä aikaa voivat ne sinulle olkivuoteen kuntoon laittaa." Niin sanoen -meni hän sisään ja lähetti tyttärensä ulos; tämä toi hänelle leipää ja -viiniä, istuutui myöskin pöydän ääreen ja antoi toisen kertoa miltä -maailmassa näytti. Sitten hän taas puolestaan kertoi kaiken, minkä -tiesi: miten vehnä kasvoi ja että naapurin vaimo oli saanut kaksoiset -ja mitä ensi kerran "Kruunussa" soitettaisiin kun tanssiaisia oli -pidettävä. - -Yhtäkkiä nousi hän seisoalleen, nojautui yli pöydän nuorta miestä -kohden ja kysyi: "Mistä olet sinä nuo kolme lehteä rinnallesi saanut?" -Silloin katsoi toinenkin takkinsa rinnusta ja huomasi kolmilehtisen -oksan, joka hänen maatessaan oli siihen pudonnut. Se oli tarttunut -juuri hänen takkinsa rinnukseen. "Ne ovat varmaankin siitä isosta -puusta, joka on juuri kylän ulkopuolella", vastasi hän, "jonka alle -vähäksi aikaa nukahdin". - -Silloin pörhisti tyttö uteliaana korviaan ja odotti, mitä toinen -edelleen sanoisikaan. Mutta kun tämä oli vaiti alkoi hän varovasti -tiedustella, kunnes hän oli varma siitä, että hän todellakin oli -nukkunut unipuun alla ja sitten kulki hän kuin kissa kuuman puuron -ympärillä, kunnes hän luuli päässeensä varmasti perille siitä, -ettei toinen tiennyt mitään unipuun ihmeellisestä voimasta ja -ominaisuuksista, sillä nuorukainen oli veijari ja oli olevinaan, kuin -jos hän ei olisi tietänyt mitään. Kun tyttö oli joutunut tähän luuloon, -nouti hän vieläkin tuopillisen viiniä, puhutteli häntä ystävällisesti -ja kertoi hänelle kaikenlaista, millaisia unia hän itse oli nähnyt ja -lausui pettymyksensä siitä, etteivät ne koskaan toteutuneet. - -Samassa tuli lammaspaimen karjoineen kotiin ajaen lampaitaan kylän -raittia pitkin. Kun hän kulki "Kruunun" ohitse ja näki tytön istuvan -vilkkaasti nuoren miehen kanssa keskustellen, pysähtyi hän kotvaseksi -ja sanoi: "Niin, niin, Teille hän kyllä kauniin unensa kertoo; minulle -hän ei tahtonut mitään sanoa!" Sitten ajoi hän lampaitaan eteenpäin. - -Mutta silloin tuli tyttö vieläkin uteliaammaksi ja kun toinen ei -vieläkään puhunut mitään unennäöstään, ei hän enää voinut mieltänsä -malttaa ja kysyi sentähden aivan suoraan, mitä hän sitten maatessaan -puun alla oli uneksinut. - -Silloin näytti nuori mies, joka oli aika vekkuli ja jonka hänen -kaunis unensa oli saattanut hilpeälle tuulelle, hyvin salaperäiseltä, -vilkutteli silmiään ja sanoi: "Kaunista unta olen minä nähnyt, se on -totta, mutta en minä uskalla sanoa millainen se oli." Mutta tyttö -kyseli yhä enemmän ja kiusasi häntä toki sanomaan millainen uni se -oli. Silloin siirtyi tämä aivan hänen viereensä ja sanoi tosissaan: -"Ajatelkaahan, minä näin unta, että minä olin kerran menevä 'Kruunun' -isännän tyttären kanssa naimisiin ja että minusta oli kerran tuleva -'Kruunun' isäntä!" - -Silloin sävähti tyttö ensin valkeaksi kuin palttina ja sitten -helakanpunaiseksi ja meni huoneeseen. Vähän ajan kuluttua tuli hän -takaisin ja kysyi, oliko hän todellakin semmoista unta nähnyt ja -tarkoittiko hän totta niin puhuessaan. - -"Ihan varmaan", vastasi hän, "juuri Teidän näköisenne oli se, joka -näyttäytyi minulle unissani!" Silloin meni tyttö taaskin sisään eikä -tullut takaisin. Hän meni omaan huoneeseensa ja ajatukset pyörivät -hänen mielessään kuin hampaat myllyn rattaissa; yhä kiersi siinä uudet -ja kumminkin samat, niin ettei siitä loppua tullutkaan. "Hän ei tiedä -mitään tuosta puusta", sanoi hän. "Hän on nähnyt semmoista unta. -Joko tahtonen tahi en, niin siten on kumminkin käypä. Sitä ei käy -muuttaminen." Sitten pani hän maata ja koko yön näki hän unta nuoresta -käsityöläisestä. Kun hän heräsi seuraavana aamuna, tunsi hän tyystiin -hänen kasvonsa piirteet, niin usein oli hän ne unissaan nähnyt -- ja -sievä poika hän oli, sitä ei käynyt kieltäminen. - -Mutta nuori mies oli nukkunut mainiosti olkivuoteellaan, unipuun, -unensa ja sen minkä hän edellisenä iltana oli isännän tyttärelle -sanonut, oli hän jo aikoja sitten unhoittanut. Hän seisoi vierastuvassa -oven suulla ja aikoi juuri ojentaa isännälle kättä jäähyväisiksi. -Silloin astui tyttö huoneeseen ja kun hän näki hänet matkatamineissaan -tunsi hän niin kummallista tuskaa ikäänkuin hän ei saisi sallia, että -hän menisi matkoihinsa. "Isä", sanoi hän, "viini ei ole vielä pulloihin -laskettu eikä tuolla nuorella miehellä ole mitään tekemistä; eikö hän -voisi jäädä tänne päiväkaudeksi niin voisi hän ansaita ruokansa ja -päälle päätteeksi vähän matkarahaakin?" -- Ja "Kruunun" isännällä ei -ollut mitään sitä vastaan, sillä hän oli jo juonut aamullisen tuoppinsa -ja oli syönyt aamiaisensa ja oli ravittu, niin että oli hänen otollisin -aikansa. - -Mutta viinin laskeminen edistyi hitaasti ja tytöllä oli milloin mikin -syy, jonkatähden täytyi noutaa nuori mies kellarista. Kun viiniastia -vihdoinkin oli tyhjänä ja pullot täytetyt, niin tuumi tyttö, että -olisipa se aika hyvä asia, jos hän ennen lähtöään ensinnä auttaisi -vähän peltotöissäkin ja kun hän tästä suoriutui niin oli puutarhassa -paljon semmoista tehtävää, jota ei kukaan ollut sitä ennen tullut -ajatelleeksikaan. Niin kului aika, viikko toisensa jälkeen, ja joka -yö näki tyttö pojasta unta. Iltasin istuivat he lehtimajassa talon -edustalla ja kun hän kertoi kuinka paljon kovaa hän maailmassa -ollessaan oli kokenut, silloin sattui aina jokin rikka tahi karva -hänen, tytön, silmään, niin että hänen täytyi pyyhkiä silmiään -esiliinallaan. - -Vuoden kuluttua oli nuori käsityöläinen yhä vielä talossa ja kaikki -oli niin puhtaaksi luuduttu, valkoista hiekkaa huoneitten lattioille -sirotettu ja sen päälle hienoja katajan oksia riposteltu, ja koko kylä -vietti juhlapäivää. Sillä nuori käsityöläinen vietti häitään "Kruunun" -isännän tyttären kanssa ja kaikki ihmiset iloitsivat, ja se joka ei -iloinnut syystä että hän oli kateellinen, oli ainakin olevinaan iloinen. - -Kohta sen jälkeen oli "Kruunun" isännällä taasen otollisin hetkensä, -koskapa hän oli syönyt itsensä kylläiseksi ja hän istui tupakkarasia -polvillaan nojatuolissaan ja nukkui. Kun hän ei ottanut herätäkseen, -tahtoivat he herättää hänet, mutta hän olikin kuollut, hengetön. Niin -oli nyt nuoresta käsityöläisestä todella tullutkin "Kruunun" isäntä -niinkuin hän leikkiä laskien oli ennustanut ja muutoin toteutui kaikki, -mistä hän puun alla oli unta nähnyt. Sillä kohta oli hänellä kaksi -lastakin ja luultavasti nosti hän kerran jommankumman heistä syliinsä -ja antoi sille syödä ja puhalsi sitä tehdessään lusikkaa, ja varmaankin -juoksenteli toinen poika sill'aikaa porkkanoineen huoneessa, jos kohta -se, jolta olen tämän kertomuksen kuullut, ei ole sitä minulle sanonut -ja vaikka minä unohdin sitä häneltä oitis tiedustella. Mutta varmaankin -on asian laita ollut semmoinen, koskapa se, mistä unipuun alla näki -unta, toteutuu ihan hiuskarvaa myöten. - -Eräänä päivänä -- saattoi olla noin neljä vuotta siitä kun häitä oli -vietetty -- istui nuori isäntä -- sillä nyt oli hän "Kruunun" isäntänä --- vierastuvassa. Silloin tuli hänen vaimonsa sisään, asettui hänen -eteensä ja sanoi: "Ajattelehan, eilen on eräs leikkuumiehistämme -puolenpäivän aikaan nukkunut unipuun alle eikä ole asiata ajatellut. -Tiedätkös millaista unta hän on nähnyt? Hän on nähnyt semmoista unta, -että hän oli upporikas. Ja arvaappas kuka hän on! Vanha Heikki, joka on -niin tyhmä, että häntä käy oikein sääli ja jota me olemme vaan säälistä -palveluksessamme pitäneet. Mitähän hänkin niin paljolla rahalla tehnee?" - -Silloin nauroi hänen miehensä ja sanoi: "Miten voit sinä uskoa -tuommoista tyhmää juttua, sinä, joka muuten olet niin älykäs nainen? -Ajattelehan nyt itse, josko se on mahdollista, että puu, olkoonpa se -vaikka kuinka kaunis ja vanha, tietäisi jotain tulevaisuudesta." - -Silloin katsoi vaimo pitkään mieheensä, puisti päätään ja sanoi -totisena: "Älä tee syntiä! Sellaisista asioista ei ole lupa leikkiä -laskea." - -"En minä laske leikkiä!" vastasi mies. - -Siihen ei vaimo heti paikalla vastannut mitään vaan oli vaiti ikäänkuin -hän ei olisi oikein ymmärtänyt, mutta sanoi sitten: "Mitä sinulla tästä -on? Minä luulin, että sinulla olisi kyllin syytä ollaksesi vanhalle, -pyhälle puulle kiitollinen. Eikö kaikki ole käynyt niinkuin sinä olet -siitä unta nähnyt?" - -Kun hän oli tämän sanonut, hymyili mies mitä ystävällisimmin ja -vastasi: "Jumala tietää, että minä olen kiitollinen, Jumalalle ja -sinulle. Niin, se oli ihana uni. Onhan minusta kuin jos olisi se eilen -tapahtunut, niin tarkoin muistan minä sen vielä. Ja kumminkin on kaikki -tullut tuhat kertaa ihanammaksi kuin mitä uneksin, ja sinä, sinä olet -myöskin tuhat kertaa rakkaampi ja sievempi kuin se nuori nainen, jonka -minä silloin unissani näin." - -Hänen vaimonsa katsoi taaskin pitkään häneen, mutta hän jatkoi: "Mitä -nyt tuohon puuhun tulee ja tuohon uneen, niin ajattelen, sydänkäpyseni, -ettei sitä, joka kernaasti tanssii tarvitse kauvan houkutella ja että -kaiku vastaa niinkuin metsään huutaa. Eihän se mitään kummaa ollut, -että minä, joka olin niin monta vuotta kovaa maailmalla kokenut -kerrankin näin unta rakkaudesta." - -"Mutta ettäpä sinä näit juuri sellaista unta, että olit minun kanssani -naimisiin joutuva!" - -"Semmoista unta en minä koskaan ole nähnyt! Unissani näin minä vaan -nuoren naisen ynnä kaksi lasta, eikä hän ollut lähimainkaan niin sievä -kuin sinä eivätkä lapsetkaan." - -"Hyi!" vastasi vaimo. "Tahdotko sinä tehdä minut vaiko puun -valehtelijaksi? Etkö ole ensimmäisenä päivänä, jolloin näimme toisemme --- silloin iltasella tuolla lehtimajassa -- etkö ole jo heti silloin -sanonut, että olit nähnyt semmoista unta, että tulisit minut naimaan ja -itse pääsisit 'Kruunun' isännäksi?" - -Silloin muistui ensi kerran taas tuo pilapuhe, jota hän nykyisen -vaimonsa kanssa oli pitänyt, miehen mieleen, ja hän virkkoi: "Minä en -voi sitä auttaa, rakas vaimoni! En ole todellakaan nähnyt unta sinusta; -ja jos sen sanoin, niin oli se vaan pilaa. Sinä olit niin utelias; minä -tahdoin sinua vaan hiukkasen narrata." - -Silloin purskahti vaimo kovaan itkuun ja meni ulos. Vähän ajan perästä -läksi mies hänen jälkeensä. Hän seisoi kaivolla ja itki yhä. Hänen -miehensä koki häntä lohduttaa, mutta turhaan. - -"Sinä olet varastanut minun rakkauteni ja viekotellut sydämeni!" sanoi -hän. "Minä en koskaan enää voi tulla iloiseksi!" - -Silloin kysyi hänen miehensä, josko hän ei häntä enää rakastanutkaan, -enemmän kuin ketään muuta ihmistä maailmassa ja eivätkö he olleet -eläneet onnellisempina kuin kukaan muu koko kylässä. Kaikkeen täytyi -hänen vastata myöntämällä, mutta jäi kaikista puheluista huolimatta -yhtä murheelliseksi kuin ennenkin. - -Silloin ajatteli mies: "Antaa hänen itkeä rauhassa. Yön kuluttua on -mieli toinen, huomenna on hän entisellään!" Mutta hän pettyi, sillä -seuraavana aamuna ei hänen vaimonsa tosiaankaan enää itkenyt, vaan hän -oli totinen ja murheellinen ja koki välttää miestään. Jokainen yritys -lohduttaa häntä osottautui tehottomaksi kuten edellisenäkin iltana. -Suurimman osan päivää istui hän jossakin nurkassa ja mietiskeli ja kun -hänen miehensä lähestyi säpsähti hän ikäänkuin olisi hän häntä pelännyt. - -Kun tämmöistä kesti useampana päivänä, ilman että muutosta tapahtui, -valtasi syvä surumielisyys miehenkin, sillä hän pelkäsi että hän oli -ainaiseksi kadottanut vaimonsa rakkauden. Harvasanaisena kulki hän -huoneissaan ja mietti parannuskeinoa, mutta semmoista hän ei tahtonut -keksiä. Silloin meni hän eräänä päivänä ulos kylästä ja kuljeskeli -sinne tänne vainioillaan. Oli kuuma heinäkuun päivä eikä ainoatakaan -pilveä taivaalla. Täysiteräinen vilja aaltoili kuni kultainen meri -ja linnut visertelivät, mutta hänen sydämensä oli surusta raskas. -Silloin näki hän unipuun kaukana; ikäänkuin muitten kuninkaana kohosi -se korkealle taivasta kohden. Hänestä oli ikäänkuin olisi se vihreillä -oksillaan viittonut häntä luokseen kuni vanha, hyvä ystävä, joka -luokseen houkuttelee. Hän meni sen luo ja istuutui sen juurelle ja -ajatteli mennyttä aikaa. Viisi vuotta aikaa oli melkein täsmälleen -kulunut siitä päivästä, jolloin hän ensi kerran köyhänä raukkana oli -levännyt sen siimeksessä ja nähnyt niin ihanaa unta. Oi, niin ihmeen -ihanaa! Ja unta oli kestänyt viisi vuotta. -- - -Entäs nyt! Kaikki oli mennyttä! Ainiaaksi mennyttä! - -Silloin alkoivat puun oksat taaskin humista niinkuin ne olivat -humisseet viisi vuotta sitten, ja oksien huojuessa pilkisti niinkuin -silloinkin milloin sieltä, milloin täältä kultainen auringonsäde tai -palanen sinertävää taivasta lehvien lomitse. Silloin tyyntyi hänen -sydämensä ja hän nukkui siihen, sillä hän ei edellisinä öinä ollut -murheensa tähden saanut unta. Eikä aikaakaan, niin näki hän samaa unta -kuin viisi vuotta sitten, ja naisella, joka seisoi pöydän ääressä -ja lapsilla oli samat vanhastaan tutut, rakkaat kasvot kuin hänen -vaimollaan ja lapsillaan. Ja vaimo katsoi häneen niin ystävällisesti -- -oi, niin ystävällisesti! - -Silloin heräsi hän, ja kun hän huomasi, että se olikin vaan unta ollut, -niin tuli hän yhä murheellisemmaksi. Hän taittoi itselleen pienen, -vihreän oksan puusta, meni kotiinsa ja pani sen virsikirjaansa. Kun -hänen vaimonsa seuraavana päivänä -- se oli sunnuntai -- aikoi mennä -kirkkoon putosi oksa kirjan lehtien välistä. Silloin punastui mies, -joka seisoi vieressä, kumartui sitä ottamaan ja tahtoi pistää sen -taskuunsa. Mutta hänen vaimonsa huomasi sen ja kysyi, mikä lehvä se oli. - -"Se on unipuusta; se on ystävällisempi minua kohtaan kuin sinä!" -vastasi mies. "Sillä kun minä eilen olin ulkona ja istuin sen alla, -nukahdin minä. Silloin kai se tahtoi minua lohduttaa, sillä minä näin -unta, että sinä olit entisesi, ja että olit kaiken unhoittanut. Mutta -sehän ei ole totta! Vanhasta hyvästä puusta ei ole taikaa. Kaunis, -ihana puu se on, mutta tulevaisuudesta ei se tiedä mitään." - -Silloin tuijotti hänen vaimonsa ensiksi pitkään häneen, mutta sitten -oli kuin jos aurinko olisi hänen kasvonsa kirkastanut: "Oletko -todellakin nähnyt semmoista unta?" - -"Olen", vastasi hän vakavana, ja hänen vaimonsa huomasi, että se oli -totta, sillä miehen kasvot värähtelivät, koskapa hän ei tahtonut itkeä. - -"Ja olinko minä todellakin sinun vaimonasi?" - -Kun hän vastasi myöntäen tähänkin, heittäysi hänen vaimonsa hänen -kaulaansa ja suuteli häntä niin moneen kertaan, ettei hän voinut -niitten paljoutta torjuakaan. "Jumalalle olkoon kiitos!", sanoi vaimo, -"nyt on kaikki taasen hyvin! Minähän rakastan sinua niin -- niin, ettet -sitä voi aavistaakkaan! Ja näinä päivinä on minulla ollut semmoinen -tuskallinen pelko, etten minä sinua saisikaan rakastaa sillä ehken -oli Jumala määrännytkin toisen miehen minulle. Sillä sydämeni olet -sinä, häijy mieheni, kumminkin varastanut ja hiukkasen petosta oli -siinä kumminkin! -- Niin, varastanut sinä sen olet! mutta nyt minä -tiedän, ettei se ole sinua auttanut ja että se ilman sitäkin olisi niin -käynyt." Sitten vaikeni hän hetkiseksi ja jatkoi sitten: - -"Eikö totta, sinä et koskaan enää puhu pahaa unipuusta?" - -"En, en koskaan; sillä minä uskon siihen, ehken hiukan toisin kuin -sinä, mutta en silti vähemmän lujasti. Luota siihen! Ja oksan tahdomme -panna kiinni virsikirjaan, ettei se meiltä hukkuisi!" - - - - -Vanha matkakirstu - - -Eräällä vanhalla herralla, joka matkusteli paljon, oli matkakirstu. Ei -se kaunis ollut, vaan päinvastoin hyvin ruma, sillä se oli päällystetty -pörhöisellä hylkeennahkalla ja sillä oli rautavanteet poikitellen ja -raudoitukset nurkissakin ja hylkeennahka oli koin ja toukkien syömää ja -rautavanteet olivat ruosteiset ja aikojen kuluessa olivat rautahelatkin -saaneet useita kuhmuja ja naarmuja. - -"Tämä tietää yhtä ja toista", sanoivat kantajat, kun he heittivät -sen vaunuista. Yks' kaks' kolme heittivät he sen luotaan, niin että -rusahti vaan. Semmoinen kohtelu ei ollut omansa lieventämään vanhan -matkakirstun jo ennaltaan kärttyisää mieltä. Raudoitettuine kulmineen -sysäsi se jokaista, joka tuli sen lähelle. "Eihän teidän tarvitse -tulla liian lähelle minua", murahti se, kun muut matkalaukut, joitten -seurassa se matkusti valittelivat sen käytöstä. "Tehän vaan tahdotte -nähdä, kuinka pörhöinen minä olen." - -Mutta se herra, jonka matkakirstu oli, oli omituinen ihminen. Kun -hän oli kotonaan, täytyi matkakirstun aina olla hänen huoneessaan -kullatun peilin kohdalla, vaikka näyttikin hullunkuriselta, kun vanha -ruma matkakirstu oli muuten niin hienosti ja hauskasti sisustetussa -huoneessa. Ja kun hän oli matkoilla ja asettui jonnekin asumaan, niin -tuotatti hän aina matkakirstun kaikkein ensiksi huoneesensa ja asetti -sen sänkynsä viereen. - -"Kirstussa kai on rahoja", sanoivat ihmiset, "koska hän ei millään -muotoa tahdo päästää sitä näkyvistään". Mutta tässä kohden he -erehtyivät aivan tykkönään. Jotakin oli kyllä kirstussa, mutta rahoja? -Ei, rahoja oli siinä nyt kaikista vähimmän! - -Kun vanha herra oli yksin huoneessaan, painoi hän salaista pontta. Pam! -Kirstu aukeni ja mitähän siinä oli. Tarkoin lukittu, komea lipas, joka -oli päällystetty punaisella sametilla ja kirjailtu kultanauhoilla ja -tupsuilla. - -Niin pian kun joku tuli huoneeseen, kipsis! meni kansi kiinni. - -Mutta vanhan herran palvelijatar oli hyvin viekas. Kerran riisui hän -kenkänsä oven takana ja hiipi aivan hiljaa sukkasillaan kirstun luo sen -auki ollessa. - -Hän oli jo ehtinyt aivan sen luo, mutta kun hän näki punaista ja -kultaisia kirstussa olevan ei hän malttanut mieltänsä, vaan huudahti: -"Herra jumala, vanha kirstuhan on oikein korea sisäpuoleltaan!" Silloin -huomasi matkakirstu, että jokin vieras oli huoneessa. Pam! meni se taas -lukkoon ja vähällä oli se katkaista häneltä sormen, sillä hän oli juuri -aikeessa tunnustella oliko se todellakin samettia ja pehmeää. - -"Hyi!" huusi hän pelästyneenä. "Hyi mokomaa häijyä kirstua! Parasta on -karttaa sitä". Jos joku sittemmin kyseli häneltä jotain kirstusta, jota -hänen herransa niin tarkoin vartioi, tahtoen tietää josko siihen oli -jokin erityinen syy, niin vastasi hän, ettei vanhalla matkakirstulla -ollut sen omituisempia ominaisuuksia kuin muillakaan ja ettei siinä -mitään ollutkaan. Jokaisella ihmisellä oli muka omat omituisuutensa, -varsinkin kaikilla vanhoilla poikamiehillä. Hänen herransa oli nyt -kerran mieltynyt vanhaan pörhöiseen matkakirstuunsa, siinä se. - -Mutta yhtäkaikki oli matkakirstussa jotain tavatonta. Sillä toisinaan -lukitsi vanha herra varovaisesti kaikki ovet, painoi salaista pontta, -niin että kansi aukeni, kuunteli sitten vielä kerran oliko kaikki -oventakana hiljaista, ja jos hän silloin ei kuullut mitään, niin nosti -hän punaisen samettilippaan pöydälle eteensä. Sen jälkeen painoi hän -salaista pontta, joka oli lippaan kyljessä ja punainen satnettikansi -ponnahti auki. - -Ja mitähän siinä olikaan? Uskomatonta kyllä, vaan sittenkin totta! -Pieni, mitä sievin keijukainen, kaksi pitkää palmikkoa niskassa, -jotka riippuivat pitkin selkää, jalassa punakorkoiset pikku kengät. -Hän hyppäsi heti tasajaloin lippaasta, istuutui sille istumaan ja -keinutteli jalkojaan -- se sopi hänelle niin mainion hyvin -- ja alkoi -sitten kertoa mitä kauneimpia satuja. - -Ja vanha herra istui nojatuolissaan ja kuunteli tarkkaavaisena. -- - -Eräänä päivänä, kun he juuri olivat lopettaneet satujen kertomisen, -sanoi hän, keijukainen: "Nyt olen kertonut niin monta kaunista satua -sinulle; minä luulen että sinä unhoitat ne. Etkö voisi kirjoittaa ne -muistiisi?" - -"Kyllähän", vastasi vanha herra, "kyllähän minä ne voisin kirjoittaa, -ainakin suunnilleen, vaikkakohta en lähimainkaan niin kauniisti kuin -sinä niitä kerrot; mutt'ei kukaan saa tietää mistä minä ne olen saanut, -eikä ennen kaikkea että sinä olet piiloitettu vanhaan matkakirstuun. -Sillä sinut minun täytyy saada pitää aivan yksistään itseäni varten. -Muutoin tulevat heti kaikki ihmiset ja tahtovat nähdä sinut ja -kosketella sinua karkeine sormineen. Lippaan samettikin kuluisi siitä." - -"Ei toki, Jumalan tähden ei!" vastasi pieni keijukainen. "Mutta kyllä -ihmiset ällistyisivät, jos he tietäisivät kuka on piiloitettu vanhaan -matkakirstuun". - -Ja sitten hän nauroi. - -"Vaiti!" sanoi äkkiä vanha herra. "Joku kolkuttaa ovea. Piiloudu heti -paikalla lippaaseen!" Kiireesti nosti hän lippaan kirstuun takaisin. -Pam! hylkeennahkainen kansi meni lukkoon, ja kun palvelijatar -- sillä -hän se oli -- tuli teetarjottimineen, oli matkakirstu pörhöisenä -entisellä paikallaan peilin alapuolella. Kun hän kulki sen ohi, -potkaisi hän sitä vanhan herran huomaamatta kylkeen ja mutisi. "Sinä -sen vanha, ilkeä kirstu, olitpa vähällä katkaista sormeni eilen!" - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Unelmia takkavalkean ääressä, by -Richard Volkmann-Leander - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UNELMIA TAKKAVALKEAN ÄÄRESSÄ *** - -***** This file should be named 63008-8.txt or 63008-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/3/0/0/63008/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/63008-8.zip b/old/63008-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 38ed133..0000000 --- a/old/63008-8.zip +++ /dev/null |