diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-04 09:44:07 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-04 09:44:07 -0800 |
| commit | d8c1c06173dae99c2e765002280e1347673a165d (patch) | |
| tree | bf11adf27bbc1341cca176b577d01a995d6a8a09 | |
| parent | 5e24647149c667e156ddc7dcca5c2c05f570fab3 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63594-0.txt | 18683 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63594-0.zip | bin | 381855 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 18683 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..2dc97b6 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63594 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63594) diff --git a/old/63594-0.txt b/old/63594-0.txt deleted file mode 100644 index f2a0eab..0000000 --- a/old/63594-0.txt +++ /dev/null @@ -1,18683 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kristiina Lauritsantytär III: Risti, by -Sigrid Undset - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this ebook. - -Title: Kristiina Lauritsantytär III: Risti - -Author: Sigrid Undset - -Translator: Siiri Siegberg - -Release Date: November 07, 2020 [EBook #63594] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR III: -RISTI *** - - - - -KRISTIINA LAURITSANTYTÄR III: RISTI - -Kirj. - -Sigrid Undset - - -Tekijättären luvalla suomentanut - -Siiri Siegberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1923. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Sukulaissopua. - II. Velalliset. - III. Risti. - - - - - - -I - -SUKULAISSOPUA - - - - -I - - -Erlend Nikulauksenpojan ja Kristiina Lauritsantyttären asuessa toista -vuotta Jørundgaardissa tahtoi kartanon emäntä itse lähteä kesäksi -tunturituvalle. - -Hän oli tuuminut sitä talvesta lähtien. Skjennessä oli ollut vanhoista -ajoista asti sellainen tapa, että emäntä itse hoiti karjatalouden, -sillä eräs sen talon tyttäristä oli kerran lumottu vuoren peittoon, -ja sen jälkeen oli tytön äiti aina tahtonut olla kesät karjamajalla. -Mutta Skjennessä oli omat tapansa useassa suhteessa -- ihmiset olivat -tottuneet siihen eivätkä enää ihmetelleet. - -Muualla ei ollut tapana, että suurkartanoiden naiset itse lähtivät -tunturille. Kristiina tiesi, että jos hän tekisi näin, tulisivat -ihmiset puhumaan asiasta ja oudoksumaan sitä. - --- Mutta joutavat oudoksumaan. Kai heillä muutenkin jo on puhumista -hänestä ja hänen asioistaan. - --- Audun Torberginpojalla ei ollut muuta tavaraa kuin aseensa ja -pitovaatteet naidessaan Ingebjørg Nikulauksentyttären Loptsgaardista. -Hän oli ollut Hamarin piispan ratsupäällikkö; ja piispan ollessa -pohjoisessa uutta kirkkoa vihkimässä kävi Ingebjørgille hullusti. -Nikulaus Sigurdinpoikaan koski tapaus ensin kovasti. Hän vannoi maan -ja taivaan kautta, ettei hänen vävykseen tule mikään ratsumies. Mutta -Ingebjørg sai kaksoset, ja siinä oli kai Nikulauksen mielestä liikaa -lastia yhden kannettavaksi -- niin arvelivat ihmiset nauraen. Hän antoi -tyttärensä Audunille vaimoksi. - -Tämä tapahtui kaksi vuotta ennen Kristiinan häitä. Unohtunut se ei -ollut, ja ihmiset muistivat kyllä Audunin vieraspaikkakuntalaiseksi --- hän oli kotoisin Hadelandista ja hyvää sukua, vaikka tuo suku oli -perin köyhtynyt. Eikä miehestä itsestäänkään oikein pidetty Silissä, -sillä hän oli jäykkäluontoinen ja kova, hidas unohtamaan pahat sekä -hyvät, mutta muuten uuttera työssä ja koko lailla laintunteva; Audun -Torberginpoika oli tavallaan arvossapidetty -- lisäksi hän oli mies, -jonka kanssa laakson asukkaat karttoivat joutua vihoihin. - -Kristiina näki edessään Audunin leveät, ruskeapintaiset, tuuhean, -kiharaisen punaisen tukan ja parran kehystämät kasvot, ja terävät, -pienet, siniset silmät. Miehessä oli jotakin tuttua -- Kristiina oli -nähnyt senkaltaisia kasvoja Husabyn palvelusväen joukossa -- jollakin -Erlendin alustalaisella tai loisella. - -Kartanon emäntä huokasi. Sellaisen miehen oli varmaan helpompi kohota -kunniaan, joka eleli vaimonsa perintötilalla. Joka ei ollut milloinkaan -omistanut muuta. - - * * * * * - -Talven ja kevään kuluessa sai Kristiina alituiseen selitellä Frida -Styrkaarintyttärelle, joka oli tullut heidän mukanaan Trøndelaagenista -ja oli hänen ylin palvelusnaisensa, että näin ja näin tässä laaksossa -oli tapana tehdä kesäisin, tämmöiseen oli heinäväki tottunut ja näin -tehtiin elonkorjuussa. -- Frida muisti tietysti miten Kristiina oli -tehnyt ja teettänyt ennen. Nyt hän tahtoi, että kaiken tuli olla tässä -samoin kuin Ragnfrid Ivarintyttären aikaan. - -Mutta oli sentään vaikea sanoa suoraan, ettei hän itse aikonut jäädä -kartanoon kesäksi. Hän oli ollut Jørundgaardin emäntänä kaksi talvea ja -kesää ja tiesi, että jos hän nyt lähtisi tunturille, pidettäisiin sitä -karkaamisena. - -Hän ymmärsi Erlendin aseman hyvin vaikeaksi. Siitä asti kun Erlend -oli istunut hoitajansa polvella, oli hän tottunut aina käskemään ja -komentamaan kaikkia. Ja jos hän oli suostunut toisen neuvoon tai -alistunut toisen tahtoon, ei hän ollut tiennyt siitä itse. - -Hän ei mitenkään voinut olla sellainen, miltä nyt näytti. Hänellä oli -varmasti ikävä. Kristiina itsekin ikävöi. Hiljaisen, suljetun laakson -pohjalla sijaitseva lapsuudenkoti, leppärantaisen joen ahteesta -kohoavat laakeat pellot, viljelysten keskellä sijaitsevat kartanot -tunturin juurella, painautuneina äkkijyrkkien kalliokylkien alle, -joiden harmaat lovet ammottavat taivasta vasten, vaaleat vieremäjuovat, -jotka levenevät ylhäältä alas, ja laakson pohjalta ylöspäin kiipeävät -kuusi- ja koivumetsät -- tämä ei ollut enää hänen omasta mielestäänkään -maailman kaunein ja turvallisin soppi. Täällä oli ahdasta. Ja Erlendin -mielestä täällä varmaan oli rumaa ja ahdasta ja epäviihtyisää. - -Mutta mistään ei saattanut nähdä, ettei hän olisi viihtynyt hyvin. - - * * * * * - -Sinä päivänä, jolloin karja päästettiin ulos, sai Kristiina viimeinkin -ilmaistuksi aikomuksensa -- illalla, istuessaan illallispöydässä. -Erlend penkoi kalavatia, etsien makeata palaa -- häneltä jäi sormet -vatiin sulasta ihmetyksestä, ja hän tuijotti vaimoonsa. Silloin -Kristiina sanoi nopeasti sen tapahtuvan pääasiassa kaulataudin tähden, -joka liikkui laakson pikkulasten keskuudessa; Munan oli heikko; -Kristiina aikoi viedä hänet ja Lauritsan kanssaan tunturille. - -No niin, arveli Erlend. Kai sitten on parasta, että Kristiina ottaa -Ivarin ja Skulenkin mukaansa. - -Kaksoset hypähtivät paikallaan ja puhuivat loppuaterian ajan kilvan -minkä kerkisivät. He tahtoivat mennä Erlingin matkaan, joka paimensi -lampaita pohjoisessa, Graahøien-kukkuloiden välissä. Kolme vuotta -sitten olivat eräät sililäiset lammaspaimenet tavanneet siellä -karjanvarkaan ja tappaneet hänet Raanekampenilla olevaan kivimajaan --- mies oli ollut joku henkipatto pahantekijä Østerdalenen puolelta. -Palvelijoiden noustua pöydästä kantoivat Ivar ja Skule heti kaikki -aseensa tupaan ja alkoivat puuhailla niiden ääressä. - -Vähän myöhemmin illalla lähti Kristiina etelää kohti Simon -Andreksenpojan tyttärien ja poikainsa Gauten ja Lauritsan kanssa. -Arngjerd Simonintytär oli ollut Jørundgaardissa suurimman osan talvea. -Tyttö oli viidentoista vanha, ja joulun aikaan oli Simon kerran -tuuminut, että Arngjerdin oli aika oppia enemmän kuin mitä hän saattoi -oppia kotona; hän oli jo yhtä taitava kuin palvelusneidot. Kristiina -tarjoutui silloin ottamaan tytön luokseen ja opettamaan hänelle -mitä itse osasi, sillä hän näki Simonin pitävän tytöstä kaikesta -sydämestään ja huolehtivan hänen tulevaisuudestaan. Ja lapselle oli -hyvä päästä näkemään toisenkinlaista taloudenhoitoa kuin Formon. -Simon Andreksenpoika oli vaimonsa molempien vanhempien kuoltua seudun -rikkaimpia miehiä. Hän hoiti tilojaan huolellisesti ja taitavasti, ja -Formon maatalous menestyi hänen ahkerissa ja innokkaissa käsissään. -Mutta sisätalouden laita oli vähän niin ja näin -- palvelusnaiset -määräilivät ja johtivat asioita, ja kun Simon huomasi epäjärjestyksen -ja tuhlailun paisuvan mahdottomiin, hän pestasi palvelijan tai pari -lisää, mutta ei moittinut milloinkaan vaimoansa eikä näyttänyt -odottavan, että tämä tarttuisi pontevammin emännän tehtäviin. Oli kuin -hän ei olisi vieläkään pitänyt Ramborgia oikein täysikasvuisena -- -mutta hän oli hyvin hyvä ja mukautuva vaimoaan kohtaan ja jakoi tälle -ja lapsille lahjoja sopivaan ja sopimattomaan aikaan. - -Kristiina alkoi pitää Arngjerdista tutustuttuaan tähän. Kaunis ei -Arngjerd ollut, mutta hän oli viisas, lempeä ja hyväsydäminen, -sormistaan sukkela ja aikaansaava. Nuoren tytön askarrellessa hänen -kerallaan taloudessa tai istuessa hänen rinnallaan kutomatuvassa illoin -ajatteli Kristiina usein, että olisi ollut hauska, jos joku hänen -lapsistaan olisi ollut tyttö. Tytär kiintyi varmaan paremmin äitiinsä. - -Hän mietti sitä nytkin tänä iltana taluttaessaan Lauritsaa ja -valvoessaan Gautea ja Arngjerdia, jotka kulkivat edellä. Ulvhild -juoksenteli milloin milläkin puolella, astuen rikki vesilätäköiden -hienon jääkuoren -- hän oli olevinaan jokin eläin ja oli kääntänyt -punaisen vaippansa nurin, niin että valkoinen jäniksenkarva oli -päälläpäin. - -Laakson pohjalla taajenivat varjot hämäräksi, joka levisi paljaiden -ruskeiden maiden yli. Ensimmäiset tähdet syttyivät valjuina ja -valottomina korkealla taivaan laessa, missä vedenvihreä kirkkaus -tummui sineksi ja pimeydeksi ja yöksi. Mutta tunturien mustan reunan -takana näkyi vielä leveä keltainen palle, ja siitä levisi kajastus -louhikkovieruun, jonka alitse he kulkivat. Ylinnä taivasta vasten -välkkyivät lumihuiput ja sinertävät jäätiköt, jotka synnyttivät -kuohuvia, pärskyviä puroja kaikkialle tunturin laidoille. Juoksevan -veden ääni täytti koko ilman -- alinna kaikui joen vihainen pauhu. Ja -kaikista lehdoista ja metsistä ja vesakoista kuului linnun laulu. - -Kerran Ulvhild pysähtyi, otti maasta kiven ja viskasi sen sinne, mistä -kuului linnunlaulua. Mutta iso sisko tarttui häntä käsivarteen. Sitten -hän käveli hiljaa kappaleen matkaa, mutta hetken kuluttua hän kiskaisi -itsensä irti ja kirmaisi alamäkeen -- kunnes Gaute huusi häntä. He -olivat sillä kohtaa, missä tie kääntyy kuusimetsään; metsästä kuului -rautajousen ääni. Siellä oli vielä lunta, ja ilmassa tuntui kylmän uho. -Etäämpänä muutamassa aukeassa seisoi Erlend Ivarin ja Skulen kanssa. - -Ivar oli ampunut oravaa; nuoli oli lentänyt kuusen latvaan ja tarttunut -runkoon, ja poika tahtoi saada sen nyt alas. Hän heitti kiven toisensa -jälkeen sitä kohti; puun mahtava runko soinnahti joka kerran kun kivi -sattui siihen. - -"Odotahan, minä koetan osaisinko ampua sen alas sinulle", virkkoi isä. -Hän heitti viitan selkäpuoleen, asetti nuolen jouselle ja tähtäsi, -verrattain huolimattomasti hämärässä. Jousi helähti, nuoli suhahti -ilman halki ja kaivautui kuusenrunkoon pojan nuolen viereen. Erlend -otti uuden nuolen ja ampui toistamiseen -- toinen puuhun osuneista -nuolista putosi viuhkuen oksalta oksalle; toisen nuolen kanta oli -silpoutunut, mutta kärki pysyi yhä puussa kiinni. - -Skule juoksi lumeen hakemaan molempia nuolia. Ivar töllisti -kuusenlatvaan: - -"Tuo on minun, isä, tuo, joka jäi puuhun! Se on rungossa väkää myöten --- se oli luja laukaus, eikö ollut, isä?" -- ja hän alkoi selitellä -Gautelle, miksi hän ei ollut saanut sattumaan oravaan. - -Erlendiä nauratti, ja hän veti viitan paikoilleen: - -"Joko sinä käännyt, Kristiina? Täytyy lähteä kotiin päin. Me aiomme -Naakkven kanssa lähteä teerenpyyntiin huomenaamulla päivän sarastaessa ---" - -Kristiina vastasi nopeasti aikovansa saattaa tytöt perille asti -- -hänen oli puhuttava pari sanaa sisarensa kanssa tänä iltana. - -"Ivar ja Skule voivat mennä äidin mukana ja saattaa kotiin -- jos minä -saan tulla teidän kanssanne, isä", sanoi Gaute. - -Erlend nosti Ulvhild Simonintyttären syliinsä hyvästiksi. Ja koska -tyttö oli hyvin kaunis ja raikkaan näköinen punaisine poskineen, jotka -hohtivat ruskeiden kiharoiden ja valkoisen nahkahilkan keskeltä, -hän suuteli lasta ennen kuin laski hänet maahan ja kääntyi sitten -palatakseen kotiin Gauten kanssa. - -Nyt, kun Erlendillä ei ollut muuta huolehdittavaa, oli hän aina -poikainsa kanssa. -- Ulvhild tarttui tätinsä käteen ja kulki vähän -matkaa sievästi -- sitten hän taas lähti juoksuun ja ryntäsi Ivarin ja -Skulen keskeen. Hän oli todellakin kukoistava lapsi -- mutta vallaton -ja raisu. Jos heillä olisi ollut tytär, olisi Erlend varmaan myös aina -leikkinyt sen kanssa --. - - * * * * * - -Kun he astuivat Formon tupaan, oli Simon siellä vain pienen poikansa -kanssa. Hän istui kunniaistuimella pitkän pöydän keskikohdalla -katsellen Andresta; lapsi oli polvillaan ulkopuolisella penkillä ja -leikki vanhoilla puunauloilla koettaen saada niitä kestämään pystyssä -nuppupuoli alaspäin. Ulvhild huomasi tämän ja unohti mennä tervehtimään -isäänsä; hän kipusi penkille veljensä viereen, tarttui poikasta niskaan -ja alkoi takoa hänen päätään pöytää vasten huutaen, että ne olivat -hänen naulansa, isä oli itse antanut ne hänelle. - -Simon nousi erottamaan lapsia; silloin hän tuli sysänneeksi maahan -pienen kivivadin, joka oli hänen kyynärpäänsä kohdalla. Se putosi -maahan ja särkyi. - -Arngjerd ryömi pöydän alle ja keräsi kokoon kappaleet. Simon otti ne -häneltä, katsoi niitä ja sanoi hyvin onnettomana: "Taitaapa nyt äiti -suuttua!" Se oli pieni, kaunis, hohtavan valkoinen kuvallinen kivivati, -jonka herra Andres Darre oli tuonut Ranskasta; Helga oli saanut sen -häneltä perinnöksi, mutta oli antanut Ramborgille, selitti Simon; -naiset pitivät sitä hyvin suurena kalleutena. Kuullessaan samassa -vaimonsa liikkuvan porstuassa piilotti Simon kätensä selän taakse. - -Ramborg tuli sisään ja tervehti sisartaan ja sisarenpoikia. Hän riisui -vaipan Ulvhildin yltä, ja tyttö juoksi syleilemään isäänsä. - -"Oletpas sinä hieno tänään, Ulvhild -- hopeavyö näin arkena, tarkoitan ---", sanoi Simon, mutta ei voinut koskea lapseen, kun hänen kätensä -olivat täynnä vadinkappaleita. - -Ulvhild huusi, että hänhän oli ollut tänään Kristiina-tädin luona -Jørundgaardissa, siksi äiti oli aamulla pukenut hänet näin komeaksi. - -"Niin, äiti pitääkin sinut niin sievänä -- sinut voisi vaikka panna -kirkon pohjoiskaappiin ihan tuommoisenaan", sanoi Simon hymyillen. -Ainoa työ, johon Ramborg puuttui, oli tyttären pukeminen; Ulvhild oli -aina hyvin laitoksissaan. - -"Miksi sinä seisot noin?" kysyi Ramborg mieheltään. - -Simon näytti vadinkappaleet: "Mitä sinä mahtanet sanoa tästä --", -aloitti Simon. - -Ramborg otti ne käsiinsä: "Ei sinun silti olisi tarvinnut tekeytyä niin -typeräksi --" - -Kristiinasta tuntui pahalta. Oli totta, että Simon oli näyttänyt -hölmöltä seisoessaan siinä vadin palasia piilotellen ja tekeytyessään -ikään kuin hyvin lapselliseksi. Mutta Ramborgin ei olisi tarvinnut -lausua sitä. - -"Minä luulin sinun suuttuvan, kun vatisi meni rikki", sanoi mies. - -"Sinä olet aina pelkäävinäsi ja varovinasi, ettei vain suinkaan mikään -suututtaisi minua -- näin pikkuasioissa", vastasi Ramborg -- ja nyt -huomasivat molemmat toiset, että hän oli itkuun purskahtamaisillaan. - -"Kyllä sinä tiedät, Ramborg, etten minä ainoastaan ole olevinani", -sanoi Simon. "Eivätkä ne ole yksin pikkuasioita --" - -"Mitä lienevät", vastasi vaimo. "Sinä et ole koskaan puhunut minulle -suurista asioista, Simon --" - -Hän kääntyi äkkiä ja lähti porstuan ovea kohti. Simon jäi katsomaan -hänen jälkeensä. Hänen sitten istuutuessaan tuli hänen poikansa Andres -pyrkimään isän syliin. Simon nosti pojan polvelleen ja painoi leukansa -lapsen päälakeen, mutta ei näyttänyt kuulevan tämän puhetta. - -Kotvasen kuluttua sanoi Kristiina hiukan viivytellen: - -"Ramborg ei ole enää niin nuori, Simon -- teidän vanhin lapsenne on jo -seitsemän vuoden vanha --" - -"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Simon -- tarpeettoman terävästi, kuten -Kristiinasta tuntui. - -"En tarkoita sen enempää kuin että sisarestani kenties tuntuu, ettet -sinä luota häneen tarpeeksi -- etkö voisi antaa hänen määrätä vähän -enemmän tässä kartanossa -- yhdessä sinun kanssasi?" - -"_Minun_ vaimoni määrää niin paljon kuin hän tahtoo", vastasi Simon -kiihkeästi. "En vaadi Ramborgia tekemään enemmän kuin hän itse tahtoo, -mutta en ole milloinkaan kieltänyt häntä puuttumasta mihinkään Formon -asioihin. Jos tunnet olomme, niin tiedät, että tämä on totta --" - -"Enhän minä epäilekään", ehätti Kristiina. "Mutta minusta tuntuu usein -siltä, lanko, kuin et sinä muistaisi, että Ramborg nyt on aikuisempi -kuin siihen aikaan, jolloin sinä nait hänet. Muista toki, Simon --" - -"Muista _sinä_ --" hän laski lapsen luotaan ja hypähti paikaltaan, -"että Ramborg ja minä suostuimme toisiimme -- sinä ja minä emme -päässeet niin pitkälle --". Vaimo astui samassa sisään kantaen -olutkulhoa vieraille; Simon astui kiireesti vaimoaan vastaan ja laski -kätensä hänen olkapäälleen: "Voitko ajatella, Ramborg -- sisaresi -luulee, ettet sinä ole tyytyväinen oloihisi", sanoi hän ja nauroi. - -Ramborg nosti katseensa; hänen suuret tummat silmänsä välkkyivät -oudosti, kun hän kysyi: "Kuinka niin? Minä sain mitä halusin, kuten -sinäkin sait -- ellemme me kaksi sisarusta olisi tyytyväiset, niin kuka -sitten --" ja hänkin nauroi. - -Kristiina seisoi paikallaan suuttumuksesta punaisena; hän ei tarttunut -olutkulhoon: - -"Nyt on jo myöhä -- on aika lähteä kotiin", sanoi hän hakien silmillään -poikiaan. - -"Älähän nyt, Kristiina!" Simon otti olutkulhon vaimonsa käsistä ja joi -vieraan maljan. "Heitä pois vihat. Niin tarkkaan ei sovi punnita joka -sanaa, joka lausutaan omaisten välillä -- istu ja anna anteeksi, jos -vastasin sinulle toisin kuin olisi pitänyt --" - -"-- Minua väsyttää", sanoi hän sitten, venyttelihe ja haukotteli. Hän -kysyi pitkällekö Jørundgaardissa oli ennätetty toukojen teossa -- -täällä oli kynnetty nurin kaikki kartanon pohjoispuolella olevat pellot. - -Kristiina lähti niin pian kuin katsoi soveliaaksi. Simonin ei tarvinnut -tulla saattamaan, sanoi hän, kun tämä tarttui huppuviittaansa ja -piiluunsa -- olihan hänellä mukanaan isot pojat. Mutta Simon tahtoi -välttämättä lähteä mukaan -- ja pyysi vielä Ramborgiakin lähtemään -ainakin pihaveräjälle. Ramborg ei tavallisesti milloinkaan lähtenyt -saattamaan, mutta nyt hän saattoi heitä tielle asti. - -Ulkona oli pilkkopimeä, mutta taivas oli tähdessä. Pelloilta huokui -keväinen lannoituksen tuoksu öisen viileyden läpi. Kaikkialta kuului -veden solinaa pimeydessä. - -Simon ja Kristiina kävelivät pohjoista kohti, pojat juoksentelivat -edellä. Kristiina tunsi Simonin tahtovan sanoa jotakin, mutta ei -viitsinyt auttaa häntä tolalle, sillä hän oli vielä hyvin vihainen -äskeisestä. Pitihän hän langostaan -- mutta raja tuli olla sillä, mitä -sai sanoa ja lyödä sitten leikiksi -- joskin oltiin omaisten kesken. -Olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että Kristiinasta juuri siksi tuntui -pahalta nähdä Simonia kiivaana ja karkeana, että tämä oli pysynyt niin -uskollisesti heidän tukenaan vaikeuksissa -- Kristiina ei voinut antaa -vastaiskuja. Hän muisti erään tapauksen, joka oli sattunut ensimmäisenä -talvena, heti heidän tultuaan seudulle: Ramborg oli lähettänyt -noutamaan häntä heille, sillä Simon makasi vuoteessa potien kaulapöhöä. -Tuo tauti vaivasi häntä väliin. Mutta Kristiinan tultua Formoon ja -mentyä Simonin luo ei tämä kärsinyt sitä, että Kristiina kosketti tai -edes katsoi häneen. Hän oli niin raivoissaan, että Ramborgin täytyi -perin onnettomana pyydellä anteeksi, että oli toimittanut sisarensa -sinne. Simon ei ollut samanlainen Ramborgia kohtaan, kertoi tämä, -ollessaan ensi kertaa sairaana heidän naimisiin mentyään, kun vaimo oli -tahtonut hoitaa häntä. Aina kun kaulapaise ilmestyi, hän piilottautui -vanhaan rakennukseen, jota sanottiin Sæmundintuvaksi, ja hänen -lähellään sai olla vain eräs ruma, tuhruinen ja täitätippuva vanha -äijä, jonka nimi oli Gunstein; tämä oli palvellut talossa jo ennen -Simonin syntymää. -- Perästäpäin Simon sitten ilmestyi sovinnontekoon -vaimonsa sisaren luo ja kertoi silloin, ettei hän kärsinyt ketään -lähellään maatessaan sängyn pohjalla; se oli hänestä niin surkean noloa -aikamiehelle. Kristiina oli vastannut lyhyesti: miksikäs niin; eihän -ole mikään synti, että miehellä on kaulapöhö. - -Simon saattoi häntä sillalle asti, ja he vaihtoivat koko matkalla vain -muutaman sanan ilmasta ja talon töistä -- uudistaen saman, mitä olivat -sanoneet jo tuvassa. Simon toivotti hyvää yötä -- mutta kysyi sitten -äkkiä: - -"Tiedätkö sinä, Kristiina, mitä minä olen tehnyt Gautelle, kun poika on -niin vihainen minulle?" - -"Gauteko?" kysyi Kristiina ihmeissään. - -"Niin, etkö ole huomannut? Hän karttaa minua -- ja ellei hän pääse -kohtaamasta minua, avaa hän tuskin suutaan, kun puhun hänelle --" - -Kristiina pudisti päätään; ei hän ollut huomannut sitä; "ellet sinä ole -sanonut leikillä semmoista, josta hän on pahastunut, kuten lapset usein -tekevät --" - -Simon kuuli Kristiinan äänestä, että tämä hymyili; silloin hän -naurahti: "En minä muista, mitä se voisi olla --" - -Sitten hän toivotti uudelleen hyvää yötä ja lähti. - - * * * * * - -Jørundgaardissa oli hyvin hiljaista. Tupa oli pimeä, ja valkea liedellä -sammunut. Bjørgulf makasi valveilla ja sanoi isän ja veljen lähteneen -hyvän aikaa sitten. - -Isännänsängyssä makasi Munan yksin täydessä unessa. -- Äiti painoi -hänet syliinsä laskeuduttuaan levolle. - --- On niin vaikeata puhua asiasta Erlendille, kun ei tämä sitä itse -huomaa. Ettei hänen pitäisi viedä isoja poikia kanssaan metsälle, kun -talossa oli liiankin paljon tekemättömiä töitä. - -Sitä Kristiina ei odottanut, että Erlend itse olisi alkanut kulkea -auran kurjessa. Tuskin hän olisi jaksanut edes tehdä täyttä rupeamaa. -Eikä siitä olisi pitänyt Ulfkaan, että Erlend olisi puuttunut kartanon -töihin. Mutta hänen poikansa eivät saaneet kasvaa niinkuin heidän -isänsä -- oppia vain aseiden käyttöä, riistanpyyntiä ja hevosilla -huvittelemista ja istua lautapelin ääressä papin kanssa, joka koetti -salavihkaa päntätä ritarinpojan päähän vähän latinaa, lukua, laulua ja -harpunsoittoa. Hän piti talossa niin vähän palvelusväkeä juuri siksi, -että tahtoi totuttaa poikansa ymmärtämään lapsesta asti, että heidän -tuli oppia maatöihin. Erlendin poikien ritaritulevaisuus tuntui nykyään -sangen epävarmalta. - -Gaute oli ainoa koko poikalaumasta, joka näytti saavan jotakin aikaan. -Gaute oli uuttera -- mutta hän oli vain kolmentoista ikäinen; olisi -ollut luonnotonta, ellei hän olisi mieluummin seurannut isäänsä, kun -tämä pyysi häntä mukaansa. - -Mutta oli vaikea puhua Erlendille tästä. Sillä Kristiinan vankka -päätös oli, ettei hänen miehensä milloinkaan ollut saava kuulla hänen -suustaan sanaa, josta hän olisi nähnyt vaimonsa moittivan miestään tai -valittavan kohtaloa, johon Erlend oli johtanut itsensä ja poikansa. -Mutta ei ollut helppo saada isää tajuamaan, että hänen poikiensa tuli -tottua itse tekemään työtä kotikartanossa. Kunpa Ulf voisi puhua siitä, -ajatteli Kristiina. - - * * * * * - -Muutettaessa karjaa kevätlaitumelta Høvringiin lähti Kristiina -mukaan tunturille. Kaksosia hän ei huolinut sinne. Nämä olivat pian -yhdentoista vuoden ikäiset ja he olivat rajuimmat ja itsepäisimmät -kaikista hänen lapsistaan; heitä oli vielä vaikeampi pitää kurissa -siksi, että heitä aina oli kaksi vetämässä yhtä köyttä. Milloin hän sai -Ivarin yksin käsiinsä, oli tämä kiltti ja taipuvainen, mutta Skule oli -tuittupäinen ja kiivas -- ja kun molemmat olivat yhdessä, teki Ivar -kaiken, mihin toinen yllytti. - - - - -II - - -Varhain syksyllä lähti Kristiina kerran ulos puolenpäivän aikaan. -Paimen oli kertonut, että alhaalla hakkuupaikalla kasvoi hyvin paljon -tulikukkia ja että Kristiina löytäisi sinne, jos seuraisi joen juoksua. - -Kristiina löysi paikan: se oli jyrkkä, päivänpaahteinen rinne -- -oli juuri paras noukinta-aika. Niitä kasvoi kaikkialla raunioiden -koloissa ja harmaiden kantojen ympärillä -- vaaleita varsia keltaisine, -tiukkaanpusertuneine kukkineen. -- Kristiina pani Munanin poimimaan -vaapukoita risukkoon, josta hän ei voinut päästä pois äidin auttamatta, -ja käski koiran vahtia häntä. Sitten hän veti puukon tupesta ja alkoi -leikellä tulikukkia pitäen kaiken aikaa silmällä pienokaista. Lauritsa -pysytteli hänen kintereillään ja leikkasi hänkin kukkia. - -Kristiina oli aina peloissaan molempien pienten lastensa puolesta -täällä tunturilla. Muuten hän ei enää pelännyt haltioita niin paljon -kuin ennen. Muilta tunturituvilta oli karjaväki jo enimmäkseen palannut -laaksoon, mutta hän oli aikonut jäädä majalleen yli Maarianmessun. Yöt -olivat tosin jo pimeät ja pelottavat, varsinkin milloin tuuli -- tuntui -ilkeältä mennä ulos myöhällä. Mutta nyt oli ollut kauniita ilmoja -- -ja laaksossa oli ollut kuiva vuosi ja laitumet olivat huonot. Miesten -täytyi sellaisissa tapauksissa jäädä tunturille myöhään syksyyn, jopa -talveksi -- ja isä oli sanonut, ettei hän ollut koskaan huomannut -kenenkään vieraan oleksivan heidän karjatuvallaan. - -Kristiina jäi seisomaan yksinäisen kuusen alle keskelle ahoa, kädet -raskaan kukkakantamuksen ympärillä, joka oli hänen sylissään. Paikalta -näki pohjoiseen, kappaleen matkaa Dovrea kohti. Vilja oli kuhilailla -monin paikoin. - -Keltaiset ja päivän polttamat nämäkin rinteet olivat. Mutta hänestä -kotilaaksossa ei ollut milloinkaan oikein vihreää -- ei ainakaan niin -vihreää kuin Trondheimissa. - -Hän ikävöi takaisin siihen kotiin, joka heillä oli ollut siellä -- -kartanoon, joka sijaitsi niin ylväänä ja komeana harjun leveällä -povella, ympärillään avarat pellot ja niityt, jotka ulottuivat alas -laakson pohjaan asti, lehtimetsään, jota kasvoi järven rantamilla. -Hän kaipasi laajaa näköalaa metsäisten kukkuloiden yli, joita vyöryi -esiin toinen toisensa takaa etelässä häämöttävää Dovrefjeldiä kohti. -Ja niittyjä, joissa kasvoi hyvin pitkä ja paksu heinä kesäiseen aikaan -ja joiden tuhannet punaiset kukat hehkuivat iltaruskon valossa, -- ja -äpärikköniittyjä, jotka olivat mehevän vihreät vielä syksylläkin. - -Hänellä saattoi toisinaan olla ikävä vuonoakin -- Birgsin niemiä, -venelaitureita ja laivoja, pursia, tervan ja kalanpyydysten ja -meren hajua -- kaikkea tuota, mitä hän ei ensin ollut voinut kärsiä -pohjoiseen tullessaan. - -Erlend mahtoi ikävöidä kauheasti noita tuoksuja ja merta ja merituulta. - -Kristiina itse kaipasi nyt kaikkea sitä, mikä ennen oli väsyttänyt -häntä -- suurta taloutta, palvelijaparvia, Erlendin miesten -ratsastuskumua pihamaalla, heidän aseittensa kalinaa ja kilkettä -- -vieraita, joita tuli ja meni ja jotka toivat taloon tuoreita tietoja -maan asioista ja laakson ja kaupungin ihmisistä. Hänestä tuntui nyt -elämä tyhjältä, kun tuo kaikki oli vaiennut. - -Ja kaupunkia kirkkoineen ja luostareineen ja pitoineen --. Hän olisi -taas tahtonut kulkea katuja pitkin oma palvelija ja palvelusneito -jäljessään, nousta kauppiaiden parvipuoteihin, valita heidän -tavaroitaan, astua joella kelluviin laivoihin hieromaan kauppaa: -katsella hienoja englantilaisia huntuja, puuhevosia puisine -ratsastajineen, jotka osasivat liikuttaa peitsiään, kun veti langasta. -Hän muisti Nidareidin ulkopuolella olevia ketoja, jonne hän oli vienyt -lapsensa katsomaan opetettuja koiria ja karhuja, ostamaan hunajaleipää -ja saksanpähkinöitä. - -Ja hänet saattoi vallata kerrassaan ihmeellinen koreilunhalu. Hän -muisteli silkkipaitoja ja ohuita, hienoja päähineliinoja, hihatonta, -vaaleansinisestä sametista tehtyä syrcottea, jonka Erlend oli ostanut -hänelle onnettomuuden edellisenä talvena. Siinä oli kärpännahkaiset -reunat syvän uurroksen ympärillä ja avaroissa hiha-aukon suissa, jotka -ylettyivät lanteille asti, niin että vyö näkyi alta. - -Ja väliin hän ikävöi -- ei, eihän sentään, täytyihän hänen olla järkevä -ja iloita, iloita siitä, ettei hänen tarvinnut saada lisää lapsia. -Jouduttuaan vuoteeseen syksyllä teurastuksen jälkeen -- jolloin kävi -kuten kävi. Hyvä se oli. Mutta hän oli itkenyt sitä vähän sentään ensi -öinä keskosten jälkeen. - -Hänestä tuntui kuin siitä olisi kulunut iankaikkisuus, kun hänellä -viimeksi oli kapalolapsi. Munan oli vasta neljän vuoden vanha -- mutta -Kristiinan oli täytynyt jättää hänet vierasten hoteisiin ennen kuin -poika tuli vuodenkaan vanhaksi. Ja kun hän sai Munanin haltuunsa taas, -osasi poika jo kävellä ja puhua eikä tuntenut äitiään. - -Erlend -- voi Erlend. Hän tiesi, ettei Erlend pohjaltaan ollut niin -välinpitämätön kuin miltä näytti. Erlend, tuo alati rauhaton mies, -näytti nyt aina rauhalliselta. Kuten vesi, joka lopulta pysähtyy -juoksussaan kohdattuaan kovan kallioseinän -- alistuu osaansa, virtaa -turpeen alle ja muodostaa tyynen umpilammikon soisine hetteineen. Nyt -hän kulki Jørundgaardissa tyhjää toimitellen, opettaen milloin millekin -pojalle samaa tyhjäntoimitusta. Taikka sitten hän lähti metsälle heidän -kanssaan. Toisinaan hän saattoi innostua tervaamaan ja korjaamaan -jotakin kalarannassa olevaa venettä. Tai yritti opettaa varsoja. -Mutta siinä hänellä ei ollut milloinkaan menestystä -- hän oli liian -malttamaton. - -Hän pysytteli yksikseen, eikä ollut ainakaan huomaavinaan, ettei kukaan -kaivannut hänen seuraansa. Pojat tekivät samoin kuin isä. Ei voinut -sanoa, että heistä olisi pidetty, noista vieraista tulokkaista, jotka -onnettomuus oli johtanut laaksoon ja jotka nyt elivät täällä yhtä -ylpeinä ja vieraina edelleenkin, kysymättä kertaakaan seudun asujaimia -ja puuttumatta täkäläisiin oloihin. Ulf Haldorinpoika oli suorastaan -epäsuosiossa -- hän pilkkasi peittelemättä laaksolaisia, sanoi heitä -typeriksi ja ajastaan jäljelle jääneiksi; se, joka ei ollut kasvanut -meren rannalla, ei ylimalkaan ollut ihminen eikä mikään. - -Ja Kristiina tiesi, ettei hänellä itselläänkään enää ollut monta -ystävää kotikulmallaan. Ei enää --. - -Kristiina suoristautui suonruskeassa sarkapuvussaan, varjosti silmiään -ja katsoi iltapäiväauringon kultaista hohdetta. - -Pohjoisessa näkyi palanen laaksoa ynnä joen valkoisenvihreä juova, -muuten vain tuntureita rykelmä toisensa takana, harmaankeltaisia, -vieremien ja sammalen päällystämiä, louhuisen lumirajan kohdalla -pilviin häipyviä. Vastapäätä työntyi Rostkampenin polvi esiin laakson -ahtaudesta. Laagenin täytyi sillä kohden tehdä mutka juoksussaan; -sen jyminä kuului alhaalta, jossa se uurtautui eteenpäin syvällä -vuorenseinien sisässä syöksyen möyryävänä paasiportaalta toiselle. -- -Sammaltunturin reunan takaa kohosi kaksi mahtavaa Blaahøenkupua, joita -isä oli verrannut naisen rintoihin. - -Erlendin mielestä tämä varmaan oli ahdasta ja rumaa -- henkeä salpaavaa. - -Vähän kauempana etelässä tällä samalla harjulla hän oli nähnyt -haltia-immen lapsena ollessaan. - -Ollessaan pieni, herttainen, sievä tytön tyllykkä, jolla oli -silkinhienot hiukset ja pyöreät punaiset posket -- Kristiina sulki -silmänsä, käänsi päivettyneet kasvonsa suoraan valoa kohti. Hän olisi -tahtonut olla nuori äiti, jonka rinnat olivat kovina maidosta ja sydän -möyheänä kuin vasta kynnetty pelto synnytyksen jälkeen -- niin. Mutta -hänen kaltaisensa ei tarvinnut pelätä; häntä haltiat tuskin kaihosivat -luokseen. Vuorenkuninkaan mielestä eivät kullat näyttäisi miltään -näin näivettyneen ja laihan naisen kaulalla; metsänneito ei halajaisi -laskea lastaan hänen kuivettuneille nänneilleen. Kovalta ja kuivalta -hän omasta mielestäänkin tuntui, aivan kuin tuo kuusenjuuri, joka kulki -hänen jalkansa alla kouristellen kiveä pitkin ja tarrautuen siihen -kiinni. Hän polkaisi sitä samassa tuimasti jalallaan. - -Pikkupojat, jotka olivat tulleet lähemmä, riensivät tekemään samoin, -tömistelivät jalkojaan voimainsa takaa kuusen juurikkoa vasten ja -kysyivät sitten: - -"Miksi te teette noin, äiti?" - -Kristiina istuutui maahan, laski tulikukat helmaansa ja alkoi noppia -auenneita kukkia koriin. - -"Siksi, että kenkä painoi varvastani", vastasi hän niin pitkän ajan -perästä, että pojat olivat unohtaneet jo koko kysymyksen. Mutta he -eivät kiinnittäneet siihen sen enempää huomiota -- he olivat tottuneet -siihen, ettei äiti näyttänyt kuulevan heidän puheitaan tai että hän -havahtui vastaamaan vasta sitten kun he olivat unohtaneet koko asian. - -Lauritsa auttoi häntä kukkien riipimisessä; Munan olisi myös tahtonut -auttaa, mutta repi vain piloille kukanvarret. Silloin äiti otti häneltä -pois tulikukat sanomatta mitään, vihastumatta, omiin ajatuksiinsa -vaipuneena. Vähän ajan kuluttua alkoivat pojat huiskia toisiaan -paljaaksi riivityillä varsilla, jotka äiti oli viskannut syrjään. - -He leikkivät näin hänen polviensa edessä. Kristiina katsoi noita -kahta pyöreää, ruskeatukkaista lapsenpäätä. Ne olivat vielä kovin -samanmalliset, tukanväri oli melkein sama vaaleanruskea, mutta -epämääräisistä pienistä merkeistä ja pikaisesti vilahtavista viitteistä -saattoi äiti nähdä, että nämä lapset tulisivat hyvin erilaisiksi. -Munan tuli varmaan isäänsä: hänellä oli isän vedensiniset silmät ja -samanlainen silkinhieno tukka, joka kulki pehmeänä ja taajana pitkin -kapeaa lakea tehden laineita ja hienoja pyöröjä; se oli tummuva -sysimustaksi aikaa myöten. Hänen pienet kasvonsa, jotka vielä olivat -niin pyöreät leuan ja poskien vaiheilta, että ilokseen sulki käsiensä -väliin tuon raikkaan kukkeuden, kapenisivat ja viruisivat pitkulaisiksi -hänen kasvettuaan hiukan; hänellekin oli kehittyvä isän korkea, kapea -otsa sisäänpainuneine ohimoineen, suora, ulkoneva kolmikulmainen nenä, -jonka harja oli terävä ja kaita, isän ohuet, värähtelevät sieraimet, -jotka jo oli Naakvella ja jotka nähtävästi ilmestyisivät kaksosille. - -Lauritsalla oli ollut pellavankeltainen, silkinhieno, kihara tukka, -kun hän oli pieni. Nyt se oli pähkinänkarvainen, mutta välkkyi kuin -kulta auringonpaisteessa. Se oli silkosen sileä, kylläkin pehmeä, mutta -sentään laadultaan karkeampi ja ikään kuin rehevämpi; se oli sankka -ja paksu, kun sitä koetti sormellaan. Lauritsa muistutti Kristiinaa -itseään; hänellä oli harmaat silmät, pyöreä kasvojen muoto, leveä otsa -ja pehmeä pyöreä leuka; punavalkea iho oli säilyvä yhtä raikkaana -pitkälle miehuuteen. - -Gautellakin oli verevä ihonväri; hän oli aivan isoisänsä näköinen; -hänellä oli soikeahkot, täyteläiset kasvot, raudanharmaat silmät ja -vahva vaaleankeltainen tukka. - -Ainoastaan Bjørgulfin ei voinut sanoa muistuttavan ketään. Hän -oli pisin pojista, hartiakas, vahva ja tukevarakenteinen. Kihara, -villainen, sysimusta tukka kohosi pöyrynä leveältä, valkoiselta -otsalta; hänen silmänsä olivat mustansiniset, mutta kumman -loistottomat, ja hän sipristeli katsoessaan ylös. Kristiina oli aina -hellinyt vähimmin tuota lastaan, hän ei tiennyt mistä se oikein johtui. -Bjørgulf oli otettu häneltä ja annettu imettäjälle heti synnyttyään, -yksitoista kuukautta sen jälkeen hän oli saanut Gauten, ja Gautella -oli ollut huono terveys neljänä ensimmäisenä elinvuotenaan. Kun -äiti oli päässyt jalkeille kaksosten jälkeen, yhä vielä heikkona ja -selkävaivaisena, oli hänen täytynyt kannella tuota isoa poikaa ja -hoidella häntä niin että jouti tuskin vilkaisemaan uusiin lapsiinsa, -paitsi milloin Frida kantoi hänen luokseen Ivarin, joka huusi nälissään --- ja Gaute parkui vuoteessa sillä aikaa kun hän imetti rintalasta. -Hän ei ollut ehtinyt, kautta Neitsyt Maarian, ei ollut enää jaksanut -huolehtia Bjørgulfista --. Ja tämä oli ollut sellainen luonteeltaankin, -että kulki aina mieluimmin yksin ja tuli toimeen omin neuvoin; hän oli -omituinen ja äänetön eikä näyttänyt pitävän hyväilystä. Kristiina oli -luullut häntä vahvimmaksi lapsistaan; Bjørgulf oli hänen mielestään -ollut kuin pieni äksy mörröttävä sonnimullikka. - -Vähitellen hän oli sitten huomannut, ettei tällä ollut oikein hyvä -näkö. Munkit olivat koettaneet hoidella Bjørgulfin silmiä, kun -Kristiina oli Naakkven kanssa Tautrassa, mutta ei siitä ollut tullut -apua. - -Poika oli yhä edelleen sulkeutunut; Kristiina ei päässyt millään tavoin -lähemmäksi häntä. Isän kävi samoin -- Bjørgulf oli ainoa pojista, joka -ei ottanut vastaan Erlendin suopeutta kuin niitty auringonpaistetta. -Vain Naakkvea kohtaan oli Bjørgulf pehmeämpi -- mutta kun äiti koetti -puhua Naakkven kanssa veljestä, vetäytyi tämä pois. Tuskin Erlendkään -onnistui paremmin tässä asiassa, vaikka Naakkve rakasti äärettömästi -isäänsä. -- Ei, Erlendin jälkeläiset olivat enimmäkseen isäänsä, niin -olivat. Kristiina oli nähnyt Lensvikin lapsen viimeksi Nidarosissa -käydessään. Hän oli tavannut herra Baardin Kristuksenkirkon pihalla; -Baard oli tullut kirkosta suuren mies- ja nais- sekä palvelijaparven -keralla; eräs neidoista oli kantanut kapalolasta. Baard Aasulfinpoika -oli astuessaan ohi tervehtinyt Kristiinaa pään nyökkäyksellä, hiljaa ja -arvokkaasti. Rouva ei ollut mukana. - -Hän oli nähnyt lapsen kasvot yhden ainoan silmänräpäyksen. Mutta siinä -oli kylliksi. Ne olivat muistuttaneet pieniä lapsenkasvoja, jotka -olivat levänneet hänen rinnoillaan. - -Arne Gjavvaldinpoika oli ollut mukana eikä ollut voinut hillitä -kieltään -- hän oli sellainen. Hän kertoi herra Baardin -syrjäperillisten olleen vimmoissaan lapsen syntyessä viime talvena. -Mutta Baard oli antanut kastaa sen Aasulfiksi. Erlend Nikulauksenpojan -ja Sunniva-rouvan välillä ei ollut koskaan ollut muuta kuin minkä -kaikki tiesivät -- sitä mies ei näyttänyt epäilevän lainkaan. Ja kun -Erlend oli löyhäsuinen ja varomaton, oli hän kai puhunut turhuuksia -lörpötellessään Sunnivan kanssa -- ja rouva täytti velvollisuutensa -ilmoittaessaan epäluulonsa kuninkaan lähettiläille. Mutta jos he olivat -olleet liian hyviä ystäviä, olisi Sunnivan pitänyt muistaa, että hänen -oma veljensäkin oli ollut Erlendin asioissa. Kun Haftor Graut päätti -päivänsä vankilassa, oli Sunniva mennyt aivan päästään vialle -- hänen -itsesyytöksillään ei ollut loppua ollenkaan. Herra Baard oli seisonut -käsi miekankahvalla ja katsellut ympärilleen puhuessaan tästä, kertoi -Arne. - -Arne oli kertonut siitä myös Erlendille. Kerran oli Sunniva ollut -ylhäällä parvessa miesten seisoessa parvensolan alla. Miehet eivät -tienneet hänen kuulevan heidän puheitaan. Lensvikin ritari oli ollut -haltioissaan pojasta, jonka hänen puolisonsa oli synnyttänyt talvella --- hän ei osannut lainkaan epäillä, ettei hän itse ollut sen isä. - -"Kaipa Baard tietää sen asian parhaiten", oli Erlend vastannut. -Kristiina arvasi, millä äänellä hän oli sen sanonut -- hän oli seisonut -alasluoduin silmin ja vetänyt toista suupieltään hymyyn. - -Herra Baard oli kauhean vihainen noille sukulaisilleen, jotka olivat -toivoneet hänen kuolevan lapsettomana saadakseen periä hänet. Mutta nyt -puhuttiin, ettei tämä sittenkään ollut paikallaan. "Itsehän Baard sen -parhaiten tietää", oli Erlend taas sanonut. - -"Niin kyllä, Erlend. Se poika perii yksinään enemmän kuin sinun -seitsemän poikaasi yhteensä --" - -"Seitsemästä pojastani pidän minä itse huolen, Arne", oli Erlend -vastannut, ja silloin tuli Sunniva-rouva alas; hän ei kärsinyt -puhuttavan pitemmälti tästä. Erlend tuli soman näköiseksi huomatessaan -Sunniva-rouvan. Sitten hän oli ottanut rouvaa kädestä ja jäänyt -seisomaan hänen taakseen siten, että rouvan olkapää kosketti Erlendin -kylkeen. Sunniva oli ymmärtänyt Erlendin seisoessa hänen takanaan -siten ja katsoessa alas hänen varttaan pitkin, että Erlend ikään kuin -sanattomasti uudisti vakuutuksen ja vahvisti häntä. - --- Kristiina huomasi Munanin tuijottavan häneen hiukan peloissaan. -Hän oli varmaan hymyillyt -- ei oikein kaunista hymyä. Mutta äidin -katsoessa _häneen_ hymyili poika paikalla vastaan epävarmasti ja -tunnustellen. - -Kristiina tempasi hänet kiihkeästi syliinsä. Hän oli vielä niin pieni, -niin pieni, tämä hänen nuorimpansa -- ei ollut liian suuri äitinsä -suudeltavaksi ja syleiltäväksi. Kristiina sipristi hänelle toista -silmää -- poika yritti myös sipristää omaansa, mutta molemmat tahtoivat -aina mennä kiinni -- äiti nauroi ääneen, ja silloin nauroi Munankin -niin että helisi, äidin painaessa ja puristaessa häntä itseänsä vasten. - -Lauritsa oli istunut koira sylissään. Molemmat kuulostivat metsään päin. - -"-- Se on isä!" Koira edellä ja poika perässä törmäisivät sitten -molemmat jyrkkää rinnettä alas. - -Kristiina jäi hetkeksi paikalleen. Sitten hän nousi ja meni -kalliokielekkeen päähän. Siellä he nyt tulivat: Erlend, Naakkve, Ivar -ja Skule. He tervehtivät häntä iloisesti ja remuten. - -Kristiina vastasi. Olivatko he tulleet hevosia hakemaan, kysyi -Kristiina. Eivät, vastasi Erlend, Ulf oli aikonut lähettää Sveinbørgin -hevosten hakuun illalla. Erlend oli lähtenyt Naakkven kanssa -hirvenajoon, ja kaksosille oli tullut ikävä äitiä. - -Kristiina ei vastannut mitään. Hän oli ymmärtänyt sen jo ennen kuin -kysyikään. Naakkve talutti koiraa nauhasta. Hän ja isä olivat puetut -harmaan- ja mustankirjavaan sarkamekkoon, joka ei erotu maaperän -väristä. Kaikilla oli jousipyssyt. - -Kristiina kysyi kartanon kuulumisia, ja Erlend jutteli heidän -kulkiessaan rinnettä ylös. Ulfilla oli parhaillaan kovimmat -elonkorjuukiireet; hän oli tyytyväinen satoon, mutta olki oli lyhyttä -ja vilja oli kypsynyt liian äkkiä kuivuudessa ylimmillä pelloilla, -tähkät tahtoivat varista. Ja kaura oli valmis tuossa paikassa. -- -Ulf sanoi olevan välttämätöntä pitää kiirettä. Kristiina nyökkäsi, -astuskeli edelleen eikä virkkanut mitään. - -Hän oli itse mukana lypsyllä navetassa. Hänestä oli hauska se hetki, -jolloin hän istui pimeässä nojaten pulleaa lehmänvatsaa vasten ja -tunsi maidon imelän tuoksun nenässään. Psiu, psiu, kuului pimeästä -siltä taholta, missä karjapaimen lypsi. Voimakas, lämmin navetan haju, -pajuköyden kitinä, sarven kopsahdus puuhun, kytkyessä kastuneella -multalattialla jalkojaan liikuttava lehmä, hännän huiskaukset, joilla -eläimet häätivät luotaan kärpäsiä -- kaikesta tuosta lähti ihmeellinen -rauha. Västäräkit, jotka olivat pitäneet sijaansa täällä kesällä, -olivat lähteneet etelään. - -Lehmät olivat rauhattomia tänään. Blaasida työnsi jalkansa -maitoastiaan. Kristiina torui ja läimäytti sitä kylkeen. Seuraava -vääntäysi ihan vääräksi heti kun Kristiina lähestyi. Sillä oli haavoja -utareissa. Kristiina veti vihkisormuksen sormestaan ja lypsi ensi -suihkauksen sen läpi. - -Hän kuuli Ivarin ja Skulen äänet ulkoa aidan luota -- he kuiskasivat -ja heittivät kivillä vierasta sonnia, joka seurasi heidän karjaansa -joka ilta. He olivat tarjoutuneet auttamaan Finniä vuohien lypsyssä -tarhassa, mutta olivat kyllästyneet siihen. - -Kristiinan noustessa vähän myöhemmin mäkeä ylös olivat nämä pojat -kiusaamassa kaunista valkoista mullikkaa, jonka Kristiina oli antanut -Lauritsalle -- tämä seisoi itkien vieressä. Äiti laski rainnat maahan, -pudisteli poikia hartioista ja työnsi heidät menemään -- poikien piti -jättää rauhaan veljensä vasikka, kun omistaja käski. - -Erlend ja Naakkve istuivat porraspaadella; heillä oli välissään tuore -juusto, josta he työnsivät suuhunsa lohkareen toisensa perästä tukkien -sitä Munaninkin suuhun, joka seisoi Naakkven polvien välissä. Naakkve -oli pannut äidin jouhisiivilän pienokaisen päähän ja sanoi, että nyt -oli Munan näkymätön -- se ei ollut mikään siivilä, vaan taikalakki. -Kaikki kolme nauroivat -- mutta heti kun Naakkve huomasi äidin, hän -ojensi siivilän tälle ja otti rainnat äidin käsistä. - -Kristiina vitkasteli maitoaitassa. Oven yläpuolisko oli raollaan ja -siitä näki ulompaan suojaan -- toiset olivat sytyttäneet aimo roihun. -Häilyvän tulen punerruksessa istuivat nyt Erlend, lapset, palvelusneito -ja kolme paimenta syömässä. - -Kun hän tuli sisään, olivat he jo lopettaneet. Hän näki että pienemmät -pojat oli pantu penkille nukkumaan; he olivat varmaan jo unessa. -Erlend oli heittäytynyt sängylle. Kristiina oli kompastua hänen -päällysnuttuunsa ja saappaihinsa; hän nosti ne ohikulkiessaan maasta ja -meni sitten ulos. - -Taivaalla viipyi vaalea kajastus, ja lännen tuntureiden yllä -kulki punainen viiru; kirkkaassa avaruudessa vaelsi muutama tumma -pilvenhattara. Näytti tulevan kaunis sää huomiseksi, sillä ilma oli -tyyni ja alkoi käydä kylmäksi yötä vasten -- tuuli nukkui, mutta -pohjoisesta, alastomilta harmailta tuntureilta kävi kolea uho, tasainen -kylmän henki. Kaakossa ilmestyi kuu pikkuvuorien takaa melkein -täysipyöreänä, isona ja himmeän punaisena soista nousevassa hienossa -huurussa. - -Vieras sonni kulki ölisten ja mylvien jossakin aukeaa pitkin. Muuten -oli niin äänetöntä, että oikein tuntui pahalta -- ei kuulunut mitään -muuta ääntä kuin heidän tunturiniittynsä alla virtaavan vähäisen -puron lorina ja metsän sisästä tuleva kohu -- rauhaton humina, joka -liikahti oksien välissä, vaikeni ja siirtyi taas toisaanne -- Kristiina -järjesteli muutamia pyttyjä ja kaukaloita, joita oli aitan seinustalla, -Naakkve ja kaksoset tulivat ulos -- äiti kysyi minne he aikoivat mennä. - -He vastasivat tahtovansa nukkua vajassa -- maitoaitassa haisi niin -juustolta ja voilta ja vuohilta, jotka nukkuivat vieressä. - -Naakkve ei lähtenyt heti sisään. Äiti näki hänen harmaankirjavan -hahmonsa vielä kauan äpärikköniityn laidassa metsää vasten. Jonkin ajan -kuluttua tuli palvelustyttö ovesta -- hän säpsähti nähdessään emäntänsä -seinän vierustalla. - -"Etkö mene maata, Astrid -- on jo myöhä --" Tyttö mutisi, että hänellä -oli asiaa läävän taakse. Kristiina jäi paikalleen, kunnes näki hänen -menevän sisään jälleen. Naakkve oli kuudennellatoista. Äiti oli -jo jonkin aikaa saanut pitää silmällä palvelusneitojaan, kun nämä -laskivat leikkiä tuon kauniin, eloisan pojan kanssa. Kristiina lähti -joen rantaan ja laskeutui polvilleen veteen työntyvälle paadelle. -Hänen edessään oli musta, liikkumaton syväys, vain pari pyöröä osoitti -virran liikettä; mutta toisella puolen pauhasi vesi kuohuvana ja kylmää -huokuen. Kuu oli noussut niin korkealle, että se jo valaisi -- siellä -täällä välkähteli joku kostea lehti sen hohteessa. Sitten sattui sen -säde virran viripintaan. - -Erlend lausui Kristiinan nimen aivan hänen selkänsä takaa. Kristiina -pisti käsivartensa jääkylmään veteen ja onki pohjasta pari maitoastiaa, -jotka oli pantu sinne likoamaan, kivipaino sisällään, nousi ja lähti -astumaan takaisin miehensä jäljestä, molemmat kädet astioita täynnä. He -eivät puhelleet keskenään noustessaan rinnettä ylös. - -Aittaan tultuaan Erlend riisuutui kokonaan ja nousi sänkyyn. - -"Etkö sinä pian käy levolle, Kristiina?" kysyi hän sitten. - -"Kunhan minä haukkaan vähän ruokaa --." Kristiina istuutui kolmijalalle -tulisijan eteen leipäkyrsä ja juustonkappale kädessä, pureksi hitaasti -ja tuijotti hiillokseen, joka tummui hiljalleen lattiaan tehdyssä -kivisijassa. - -"Nukutko sinä, Erlend?" kuiskasi hän noustessaan ja pudistellessaan -murusia helmastaan. - -"En --." Kristiina meni juomaan kipollisen piimää nurkassa säilytetystä -astiasta. Sitten hän palasi tulisijan luo, nosti kivilaattaa, peitti -sillä hiilloksen ja ripotti tulikukan kukkaset sille kuivumaan. - -Mutta sitten hän ei enää keksinyt mitään tehtävää. Hän riisuutui -pimeässä ja asettui Erlendin viereen. Kun tämä tarttui häneen, painoi -väsymys Kristiinaa kuin kylmä aalto; koko ruumista uuvutti ja pää -tuntui tyhjältä ja raskaalta, ikään kuin sen sisältö olisi valunut -niskaan, jonne se jäi painamaan kipeän pahkan tavoin. Mutta kun Erlend -kuiskasi hänelle, hän kietoi kuuliaisesti kätensä miehensä kaulaan. - - * * * * * - -Kristiina heräsi tietämättä mikä aika vuorokaudesta oli. Mutta räppänän -vinoruudusta hän näki kuun olevan korkealla. - -Sänky oli ahdas ja lyhyt, joten heidän täytyi maata aivan toisissaan -kiinni. Erlend nukkui, hän hengitti hiljaa ja tasaisesti, rintakehä -kohoili tuskin huomattavasti unessa. Ennen aikaan Kristiinan oli ollut -tapana siirtäytyä lähemmäksi miehensä lämpöistä, tervettä ruumista -herätessään yöllä ja ollessaan peloissaan, kun Erlend hengitti niin -hiljaa -- silloin oli hänestä tuntunut niin häpäisevän suloiselta -tuntea hänen rintansa vierellään nousevan ja laskevan unessa. - -Kotvasen kuluttua hän pujahti sängystä, pukeutui pimeässä ja hiipi -ovelle. - -Kuu vaelsi korkealla yläilmoissa. Soiden silmät ja kalliopaadet, jotka -olivat kastuneet päivällä, välkkyivät -- nyt ne menivät jäähän. Kuu -paistoi lehtimetsään ja hongikkoon. Koko rinne kimalteli kuurassa. Oli -purevan kylmä -- hän painoi käsivartensa povea vasten ja jäi seisomaan -paikalleen. - -Sitten hän lähti kulkemaan puron reunaa rinnettä ylös. Se pulisi ja -posahteli hienojen riitesäikeiden särkyessä. - -Niityn ylälaidassa oli suuri maakivi. Kukaan ei lähestynyt sitä muuta -kuin pakosta ja ristien silloin silmänsä. Sen alle kaadettiin hapanta -kermaa tunturille tultaessa ja sieltä lähdettäessä. Mutta Kristiina ei -ollut kuullut kenenkään nähneen tai kuulleen mitään outoa sen luona -- -tapa oli vain ollut sellainen vanhoista ajoista asti. - -Hän ei tiennyt itsekään mikä häntä veti ulos yöhön. Hän pysähtyi kiven -ääreen -- ja asetti jalkansa erääseen uurteeseen. Hänen vatsansa -kouristui kokoon, hänen vatsansa pohjassa tuntui kylmältä ja tyhjältä -pelosta -- mutta hän ei _tahtonut_ ristiä silmiään. Sitten hän nousi -kivelle ja istuutui sille. - -Siitä näki kauas, kauas. Sisämaan yläpuolella häämöttivät harmaat -kalliot kammottavina kuutamossa. Dovren puolta hallitseva mahtava -huippu kohosi valjuna kylmänkalpeaa taivasta vasten, Graahøn lumi -jäätikkö välkkyi ja Raanekampien vastasatanut lumi ja siniset rotkot -hohtivat. Kuutamossa uinuva tunturi näytti kaameammalta kuin hän oli -osannut aavistaa -- koko avaralla, jäänharmaalla taivaalla tuikki -tuskin yhtään tähteä. Kylmä meni läpi luiden ja ytimien -- kauhu -ja pakkanen ahdistivat häntä joka puolelta. Mutta hän jäi istumaan -uhallakin. - -Hän ei _tahtonut_ mennä nukkumaan pimeään aittaan miehensä lämpimän, -nukkuvan ruumiin viereen. Hän ei kuitenkaan voisi nukkua tänä yönä, sen -hän tunsi. - -Niin totta kuin hän oli isänsä tytär, ei hänen aviomiehensä ollut saava -milloinkaan kuulla hänen moittivan tämän käytöstä. Sillä hän muisti -mitä oli luvannut rukoillessaan Kaikkivaltiasta ja kaikkia taivaan -pyhiä säästämään Erlendin hengen -- -- - -Ja niin hänen täytyi lähteä ulos peikkojen keskeen hengähtämään, sillä -hän oli menehtymäisillään --. - - * * * * * - -Hän istui siinä ja antoi kaikkien vanhojen katkerien ajatusten astua -esiin hyvinä tuttavina. Ja tervehti niitä vanhoin tutuin ajatuksin -- -teennäisin Erlendin puolusteluin. - -Tosin Erlend ei vaatinut häneltä sitä. Erlend ei ollut laskenut -hänen kannettavakseen mitään siitä kaikesta, minkä Kristiina oli -ottanut hartioilleen. Kristiina oli vain siittänyt seitsemän poikaa. -"Seitsemästä pojastani pidän minä itse huolen, Arne --." Mitähän Erlend -oli tarkoittanut noilla sanoillaan. Hän ei kai ollut tarkoittanut -mitään -- muuten vain sanonut. - -Erlend ei ollut pyytänyt häntä kohottamaan Husabyn kartanoa ja maita -parempaan kuntoon. Hän ei ollut pyytänyt häntä taistelemaan henkensä -edestä saadakseen hänet vapaaksi. Hän oli katsonut valtaherran tyynin -mielin, miten hänen tilansa rappeutuivat, miten hänen henkeään -uhattiin, miten hän menetti kaiken omaisuutensa. Rutiköyhänä kesken -onnettomuuttaan hän kantoi yhä päänsä yhtä korkealla kuin ennen, -valtaherran tyyneys ja valtiaan ryhti olemuksessaan hän kulki vieraana -vaimonsa isän kartanossa. - -Mutta kaikki, mitä Kristiina omisti, kuului myös hänen pojilleen. Hänen -hikensä, työnsä ja koko voimansa kuului näille. Mutta silloin piti -kartanon ja hänen itsensä saada myös osa pojista. - -Ei hänen olisi tarvinnut lähteä tunturituvalle kuin mikäkin -töllinvaimo. Mutta hän oli tuntenut olonsa kotona ikään kuin kaikilta -puolin ahdistetuksi ja saarretuksi -- kunnes oli läkähtyä. Silloin -hänen oli täytynyt saada näyttää itselleen, että hän osasi olla -talonpoikaisvaimonkin tehtävissä. Ahertanut ja raatanut hän oli siitä -päivästä asti, jolloin hän ratsasti morsiamena Erlend Nikulauksenpojan -kartanoon -- ja hän oli nähnyt, että _yhden_ täytyi raataa, jotta -jotakin jäisi sille, jota hän kantoi sydämensä alla. Ellei tuon tulevan -isä pystynyt siihen, oli se _hänen_ tehtävänsä. Mutta nyt hänen täytyi -saada varmuus -- varmuus siitä, osasiko hän itse tehdä sen työn, jota -oli vaatinut palvelusnaisiltaan ennen, osasiko hän tehdä sen omilla -käsillään. Ja nyt -- sellainen päivä, jolloin hänen lanteitaan ei -särkenyt, hänen seisottuaan kirnuamassa, oli hyvä päivä. Hyvältä -tuntui aamulla, kun hän itse laski karjansa ulos -- se oli lihonut -ja kaunistunut kesällä; hänen mielensä paino keveni, kun hän huuteli -auringon laskiessa kotiinpalaavia lehmiä. Hänestä oli mieluista nähdä -omaisuuden lisääntyvän -- hänestä tuntui silloin siltä kuin hän olisi -kaivanut perustusta kamaraan, josta hänen poikiensa tulevaisuus oli -kerran kohoava. - -Jørundgaard oli hyvä kartano, mutta ei niin hyvä kuin hän oli luullut. -Eikä Ulf ollut laakson miehiä -- hän saattoi tehdä pahoin ja olla -kärsimätön. Seudun laskujen mukaan saatiin Jørundgaardissa aina runsas -heinä -- heillä oli joen rannalla ja saarilla sijaitsevat suoniittynsä --- mutta heinä siellä ei ollut _hyvää_, sellaista, johon Ulf oli -tottunut Trøndelagenissa. Hän ei ollut tottunut siihen, että koottiin -niin paljon sammalta ja jäkälää, kanervaa ja lehdeksiä, kuten täällä -täytyi tehdä. - -Isä oli tuntenut joka tilkun maallaan, hänellä oli ollut kaikki se -talonpoikaisviisaus, jota juuri täällä tarvittiin. Hän tunsi vuoden -oikut, eri sarkojen kyvyn ottaa vastaan sateet ja kuivuudet, tuulikesät -ja helteet; hän tunsi kotieläinrodut, joiden kantaeläimet itse oli -kasvattanut, parittanut, jalostanut ja sitten myynyt. Kristiina ei -tuntenut niin tarkoin taloansa. Mutta hän tahtoi oppia tuntemaan sen -yhtä hyvin ja -- poikien oli opittava samoin. Erlend ei ollut vaatinut -häneltä milloinkaan sellaista. Hän ei ollut nainut häntä hikeä ja -vaivannäköä varten, hän oli nainut hänet siksi, että hän makaisi hänen -kainalossaan. Sitten, kun aika oli täysi, ilmestyi äidin viereen lapsi, -joka vaati itselleen paikkaa hänen käsivarrellaan, rinnallaan ja -hoivissaan. - -Kristiina vaikeroi hammasta purren. Hän värisi kylmästä ja vihasta. - -"Pactum serva -- se merkitsee norjan kielellä, säilytä uskosi!" - -Entäs tuokin kerta, jolloin Arne Gjavvaldinpoika ja veli Leif -Holmin luostarista olivat olleet Husabyssä hakemassa hänen ja -lasten omaisuutta Nidarosiin. Senkin oli Erlend jättänyt hänen -tehtäväkseen -- itse hän oleili Holmin luostarissa. Kristiina asui -sitten kaupunkikartanossa, jonka munkit omistivat nykyään, ja Arne -Gjavvaldinpoika oli jäänyt hänen luokseen auttamaan häntä neuvoin ja -töin. Arne oli saanut Simonilta kirjeen, jossa tämä pyysi hänen apuaan. - -Arne oli niin innokas kuin olisi pelastanut omia tavaroitaan. Jo samana -iltana, jolloin hän oli tullut kaupunkiin, hän tahtoi mukaansa talliin -Kristiinan ja Raasvoldin Gunna-rouvan, joka oli tullut kaupunkiin -kahden pienimmän keralla. Siellä seisoi seitsemän parasta hevosta -- -miehet olivat olleet suopeita, kun Arne selitti viidellä vanhimmalla -pojalla olleen kullakin oman ratsuhevosensa, samoin talon emännällä -ja tämän miespalvelijalla. Erlendin espanjalaisen oriin hän saattoi -todistaa Erlendin lahjoittaneen pojalleen Nikulaukselle -- vaikkakin se -oli tapahtunut puolittain leikillä. Eipä siksi, että Arne olisi itse -välittänyt tuosta pitkäkoipisesta eläimestä -- mutta hän tiesi Erlendin -pitävän siitä paljon. - -Juhlavarustusta, suurta kypärää ja kultasilaista miekkaa oli Arnen -ollut vaikea luovuttaa -- tosin ne kelpasivat vain turnajaisiin, mutta -olivat suuriarvoiset rahassa. Erlendin mustasilkkisen haarniskapaidan, -jossa oli punaisella langalla ommeltu leijonan kuva, oli hän saanut -pelastetuksi. Ja Erlendin englantilaisen sotavarustuksen hän oli -vaatinut Nikulaukselle. Se oli niin erinomainen, ettei Arne uskonut -koko Norjan maassa olevan sen veroista -- kun näet _ymmärsi_ asian. -Vaikka olihan se kulunut -- Erlend oli _kuluttanut_ aseitaan, hän -oli kuluttanut enemmän kuin moni muu päällikönpoika tähän aikaan ---. Arne hyväili joka esinettä -- kypärää, hartiakaulusta, hiha- -ja säärinahkoja, rautahansikkaita, jotka olivat erittäin mukavat -ja kuitenkin hyvin lujat. Ja entäs miekka -- siinä oli vain halpa -rautakahva, ja kädensijan nahkapäällys oli kulunut -- mutta moista -kappaletta ei nähnyt joka päivä. - -Kristiina oli ottanut miekan helmaansa. Hän tiesi, että Erlend -iloitsisi siitä kuin rakastetusta morsiamesta -- hän ei ollut -milloinkaan käyttänyt muita miekkojaan. Hän oli saanut sen -varhaisimmassa nuoruudessaan Sigmund Torolfinpojalta, joka oli ollut -hänen sänkykumppaninsa henkivartiossa. Yhden ainoan kerran oli Erlend -maininnut tuosta ystävästään Kristiinalle: "Jos ei Jumalalla olisi -ollut semmoinen hirmuinen kiire ottaa Sigmundia tästä maailmasta, olisi -kai moni seikka käynyt toisin päin. Hänen kuoltuaan minä en viihtynyt -kuninkaan kartanossa, vaan pyysin sitten kuninkaalta lupaa päästä -pohjoiseen Gissur Gallen kanssa. Mutta silloin minä en olisi saanut -sinua, kultaseni -- silloin minä olisin ollut nainut mies aikaa ennen -kuin sinä tulit täysikasvuiseksi." - -Munan Baardinpojalta Kristiina oli kuullut Erlendin hoitaneen tuota -ystäväänsä yöt ja päivät aivan kuin äiti lastaan, nukkuneen vain sen, -minkä torkahti sairaan vuoteen laidalle -- viimeisenä talvena, jolloin -Sigmund Torolfinpoika makasi sylkien keuhkonsa ja verensä pienissä -erissä ruumiistaan. Ja kun Sigmund oli haudattu Halvardin-kirkkoon, -oli Erlend käynyt hänen haudallaan tavan takaa, virunut polvillaan -paadella ja surrut. Mutta Kristiinalle hän ei ollut puhunut toveristaan -muuta kuin yhden kerran. Halvardin-kirkossakin oli Kristiina kohtaillut -Erlendiä tuona houretalvena Oslossa. Mutta Erlend ei ollut maininnut -mitään siitä, että hänen paras nuoruudenystävänsä nukkui siellä. -- -Samoin hän oli surrut äitiään; ja Ormin kuollessa kuului hän olleen -aivan suunniltaan surusta. Mutta hän ei puhunut heistä koskaan. -Kristiina tiesi hänen käyneen kaupungissa Margretia katsomassa -- mutta -hän ei puhunut milloinkaan tyttärestään. - --- Aivan kahvan juureen oli piirretty kirjoitusmerkkejä. Enimmät -olivat riimukirjoitusta, josta hän ei saanut selvää eikä Arnekaan, -mutta munkki tutki miekkaa ja sanoi hetken kuluttua: "Pactum serva. Se -merkitsee norjaksi: säilytä uskosi." - -Arne ja veli Leif puhuivat, että myös suurin osa Kristiinan -kotitunturilla olevaa maaomaisuutta -- Erlendin huomenlahjaomaisuus -- -oli pantattu ja haaskattu. Ja he tuumivat, voitaisiinko siitä pelastaa -jotakin. Mutta Kristiina ei tahtonut tietää koko asiasta -- kunnia -ennen kaikkea; hän ei tahtonut kuulla väiteltävän siitä, olivatko -hänen miehensä toimet olleet laillisia. Hän oli kiusaantua kuoliaaksi -Arnen puheista, vaikka tämä tarkoittikin pelkkää hyvää. Kun hän ja -munkki sitten sanoivat hyvää yötä ja lähtivät makuusuojaansa, viskautui -Kristiina polvilleen Gunna-rouvan eteen ja kätki päänsä tämän syliin. - -Hetken kuluttua kohotti vanha rouva hänen päätään. Kristiina nosti -katseensa -- Gunna-rouvan kasvot olivat karkeatekoiset, kellertävät -ja lihavahkot, niissä kulki kolme syvää vakoa yli otsan, joka oli -kuin vahaan veistetty; hänellä oli älykkäät hyväntahtoiset silmät -ja sisäänvajonnut, hampaaton suu, jota varjostivat pitkät harmaat -parranhaivenet. Nuo kasvot olivat olleet Kristiinan edessä monena -vaikeana hetkenä -- Gunna-rouva oli ollut hänen luonaan joka -synnytyksessä, yhtä ainoata kertaa lukuun ottamatta, jolloin Kristiina -oli ollut isänsä kuolinvuoteen ääressä ja saanut sillä tiellä Lauritsan. - -"Niin, niin, tyttäreni", sanoi rouva pidellen hänen ohimoistaan. -"Olenhan minä tukenut sinua toisenkin kerran, kun olet ollut -polvillasi. Mutta tässä taistelussa, Kristiinani, sinun täytyy -langeta itse Jumalan äidin eteen ja rukoilla häntä johdattamaan sinut -vaikeuksien läpi --" - --- Ja olihan Kristiina mielestään niin tehnytkin. Hän luki rukouksensa -ja kappaleen psalttarista joka lauantai-ilta, piti arkkipiispa Eilivin -määräämät paastot, jotka tämä oli vaatinut häneltä synninpäästöä -jakaessaan, antoi almuja ja palveli itse jokaista kulkijaa, joka -pyysi yösijaa, vaikka pyytäjä olisi ollut minkänäköinen. Mutta hän ei -enää tuntenut siitä virtaavan valoa itseensä. Hän tiesi valon olevan -olemassa, mutta oli kuin usvat olisivat peittäneet hänen sisimpänsä. -Se oli kai sitä mitä Gunnulf oli nimittänyt henkiseksi kuivuudeksi. -Sen vuoksi ei kenkään saanut menettää rohkeuttaan, sanoi Sira Eiliv; -tuli pysyä vain lujana rukouksessa ja hyvissä töissä kuten talonpoika, -joka kyntää, lannoittaa ja kylvää -- kyliä Jumala suo itämis-sään, kun -hänen aikansa on käsissä. -- Mutta Sira Eiliv ei ollut milloinkaan itse -hoitanut maata. - -Gunnulfia hän ei ollut nähnyt sen kerran jälkeen. Hän eli pohjoisessa, -Helgelandissa, saarnasi ja keräsi lahjoja luostarilleen. Niin, hän oli -toinen Husabyn ritarin pojista, ja toinen --. - -Mutta Margret Erlendintytär kävi joskus hänen luonansa kaupungissa. -Kauppiaanrouvaa seurasi kaksi palvelusneitoa, hän oli upeasti puettu -ja välkkyi koristeita -- appi oli kultaseppä, joten ne tulivat omasta -talosta. Hän tuntui iloiselta ja tyytyväiseltä -- vaikkei hänellä ollut -lapsia. Hän oli saanut osansa oikeaan aikaan. Herra tiesi, muistiko hän -milloinkaan vaivaisraukkaa, Gimsarin Haakonia -- tämä kuului sentään -voivan liikkua pihamaalla kahden kainalosauvan varassa --. - -Mutta silläkään kertaa ei Kristiina ollut ajatellut katkerin mielin -Erlendiä, siltä hänestä tuntui. Hän uskoi pahimman odottavan Erlendiä -tämän jouduttua vapaaksi vankeudesta. Mutta Erlend oli piiloutunut -luostariin apotti Olavin luo. Muutosta huolehtiminen, kaupungissa -näyttäytyminen nykyoloissa -- meni kai yli Erlend Nikulauksenpojan -voimien. - -Ja sitten he olivat purjehtineet Trondheimin vuonosta Laurentiuksen -laivalla, samalla aluksella, jolla Erlend oli muuttanut Kristiinan -myötäjäiset pohjoiseen silloin kun he olivat saaneet naimaluvan. - -Oli ollut tyyni myöhäissyksyn päivä -- vuonon vesi oli läikkynyt kylmän -harmaana, koko maailma oli ollut viluisen näköinen ja valkoisenkirjava --- tuuli oli ajanut ensi lumen viiruina jäätyneitä vainioita pitkin, -ja kylmänsiniset tunturit olivat lumiläikälliset. Pilvetkin taivaan -kannella, joka muuten oli sininen, näyttivät ikään kuin tuulen tuomalta -jauheelta. Laiva liukui raskaasti ja verkkaan rannikon reunaa ja ohi -niemenkärjen. Kristiina seisoi kannella katsellen aaltojen pärskettä -vuoren alla -- ajatellen, mahtaisiko hän tulla merisairaaksi heidän -ehdittyään selemmälle. - -Erlend seisoi kaiteen luona lähempänä etukeulaa kahden vanhimman pojan -kanssa. Tuuli ravisteli heidän viittojaan ja hiuksiaan. - -He kääntyivät katsomaan Korsfjordille, Gaularosia ja Birgsin satamaa -kohti. Auringonsäde lankesi ruskean- ja valkoisenkirjavalle rannalle. - -Erlend sanoi jotakin pojille. Bjørgulf käännähti äkkiä, lähti kaiteen -luota ja alkoi pyrkiä perään. Hän sohi itselleen tukea keihäällä, -jota hän aina kantoi ja nyt käytti sauvana hoippuessaan tyhjien -soutupenkkien välitse äitinsä ohi -- mustakiharainen pää eteenpäin -ojossa ja silmät niin sikkaralla, ettei niitä näkynyt ensinkään; suu -oli tiukasti suljettu. Hän katosi peräkeulan alle. - -Äiti katsoi kahta jäljellejäänyttä, Erlendiä ja hänen vanhinta -poikaansa. Silloin notkisti Nikulaus toista polvea, kuten hovipoika -tekee tervehtiessään kuningastaan, tarttui isän käteen ja suuteli sitä. - -Erlend kiskaisi kätensä pois. -- Kristiina näki hänen kasvonsa, ne -olivat kalmankalpeat ja värähtelivät hiljaa, sitten hän käänsi pojalle -selkänsä ja hävisi purjeen taakse. - -He olivat yötä eräässä Møren ulkosatamassa. Nyt oli jo paljon kovempi -aallokko -- laiva keikkui ankkurissa, nousi ja laski. Kristiina oli -kojussa, jossa hänen piti nukkua Erlendin ja kahden pienimmän kanssa. -Häntä yökötti, hän ei tahtonut pysyä pystyssä pohjapalkeilla, jotka -aivan kuin juoksivat pois jalkojen alta ja sitten taas nostivat -hänet ilmaan. Sarvilyhty heilui hänen päänsä päällä ja sen pieni -valotuikku loimahteli -- ja hän reistaili Munanin kanssa koettaen -saada tätä toimittamaan tarvettaan palkkien väliin. Kun poika heräsi -unenpöpperöisenä, hän antoi tulla yhdet sekä toiset lajit heidän -vuoteeseensa, rimpuili ja kirkui eikä olisi antanut vieraan vaimon, -äitinsä, koskea häneen ja pidellä häntä sillä aikaa. Silloin tuli -Erlend alas. - -Kristiina ei voinut nähdä hänen katsettaan, kun hän aivan hiljaa kysyi: - -"Näitkö Naakkvea? -- Hän oli silmistään aivan sellainen kuin sinä, -Kristiina." Erlend hengitti kiivaasti ja lyhyin vedoin. "Sellaiset -olivat sinunkin silmäsi sinä aamuna nunnien puutarha-aidan reunassa --- kun olit kuullut minusta kaiken pahan -- ja annoit kuitenkin -luottamuksesi --" - -Silloin hän oli tuntenut ensimmäisen sapenkarvaan katkeruuden pisaran -sydämessään. Varjelkoon Jumala poikaa, ettei tämän tarvitsisi kokea -päivää, jolloin hänen täytyy huomata liittäneensä luottamuksensa -käteen, joka antaa kaiken valua läpi sormien kuin veden ja kuivan -hiedan --. - - * * * * * - -Jo hetki sitten hän oli luullut kuulleensa kavionkopsetta eteläisten -tunturien puolelta. Nyt se kuului taas lähempää: ei siellä ollut -irtohevosia, siellä oli tulossa ratsastaja, joka ajoi kiivaasti -kukkulan alaisten kallioiden yli. - -Pelko jähmetti hänet: kuka ajoi ulkona näin myöhään? Kuolleet ajavat -alakuun aikaan -- eikö kuulunutkin ratsastajia ensimmäisen kintereillä? -Mutta hän jäi sittenkin istumaan; hän ei tiennyt tapahtuiko se siksi, -että hän oli tullut niin kankeaksi, vaiko siksi, että hänen mielensä -oli niin jäykkä tänä yönä. - -Tänne tulija vain aikoi -- nyt hän ratsasti niityn alisen kaalaamon -läpi. Kristiina näki keihäänkärjen välkähtävän pajupensaiden välissä. -Silloin hän laskeutui kiveltä, aikoi juosta takaisin karjatuvalle --- mutta samassa hyppäsi ratsastaja hevosen selästä, sitoi sen -liekapaaluun ja viskasi viittansa sen peitteeksi. Hän nousi rinnettä -- -oli iso ja vahva mies -- nyt tunsi Kristiina tulijan; se oli Simon. - -Nähdessään Kristiinan tulevan vastaan kuutamossa Simon näytti -säikähtävän yhtä pahasti kuin Kristiina oli säikähtänyt häntä hetki -sitten: - -"Herra Jeesus, sinäkö siinä olet vai -- miten ihmeessä sinä liikut -ulkona näin yöllä --? Odotitko minua?" kysyi hän äkkiä aivan kuin -suuressa hädässä, "oletko aavistanut minun tuloni?" - -Kristiina pudisti päätään: - -"En voinut nukkua. -- Lanko, mikä sinua vaivaa?" - -"Andres on niin kipeä, Kristiina -- pelkäämme hänen kuolevan. Silloin -ajattelimme -- tiesimme sinun olevan taitavimman naisen semmoisissa --- hän on oman sisaresi poika, muista tämä. Tahdotko olla niin hyvä -ja lähteä minun kerallani hänen luokseen? -- Ymmärräthän, etten olisi -tullut sinun luoksesi tällä tapaa, ellen olisi tiennyt pojan hengen -olevan kysymyksessä", sanoi Simon rukoilevasti. - -Hän toisti saman Erlendille, joka istui aitassa unisena äänettömän -ihmetyksen vallassa. Erlend koetti lohduttaa lankoa ja selitti kuin -kokenut ainakin, että pikkulapset tulevat helposti kuumeeseen ja -alkavat houria pienimmänkin vilustuksen jälkeen; ehkei se ollut niin -vaarallista kuin miltä näytti. "Ymmärräthän sinä, Erlend, etten minä -olisi tullut hakemaan Kristiinaa näin öiseen aikaan, ellen olisi nähnyt -lapsen kamppailevan kuoleman kanssa", sanoi Simon. - -Kristiina oli puhaltanut hiilet sytyksiin ja pannut puita tulisijaan; -Simon istui tuijottaen tuleen, joi ahneesti Kristiinan tarjoamaa -maitoa, mutta ei huolinut ruoasta. Mieluimmin hän olisi tahtonut lähteä -takaisin paikalla, kun toiset saapuivat "-- jos sinä suostut tulemaan, -Kristiina?" Eräs hänen miehistään oli tulossa tänne perästäpäin -leskivaimon kanssa, joka palveli Formossa; vaimo oli varma ihminen ja -saattoi jäädä tänne hoitamaan asioita siksi aikaa -- Simon vakuutti -uudelleen Aasbjørgin erittäin taitavaksi naiseksi. - -Nostettuaan Kristiinan satulaan sanoi Simon: - -"Tahtoisin ajaa oikotietä, etelän kautta -- ellei sinulla ole mitään -sitä vastaan?" - -Kristiina ei ollut milloinkaan ollut sillä kulmalla, mutta hän -tiesi, että sieltä johti polku laaksoon, alas Formon kartanon takana -olevan jyrkän rinteen reunaa. Hän vastasi myöntävästi -- mutta siinä -tapauksessa täytyi Simonin miehen ratsastaa toista tietä Jørundgaardin -kautta hakemaan sieltä hänen lääkerasiaansa ja yrttejään. Hän saattoi -herättää Gauten, tämä tiesi parhaiten missä ne olivat. - -Suuren suon laidassa he saattoivat ratsastaa rinnatusten, ja Kristiina -kerrotutti itselleen pojan sairaudesta. Formon lapsilla oli ollut -kaulatauti Olavinmessun aikaan, mutta he olivat selviytyneet siitä -helposti. Tämä oli tullut Andrekseen aivan yhtäkkiä juuri kun hän -näytti olevan mitä parhaimmissa voimissa -- keskellä päivää kolme -vuorokautta sitten. Simon oli vienyt hänet mukanaan ulos, oli antanut -pojan istua viljareessä pellolle asti -- kun Andres äkkiä valitti -vilua, ja Simonin katsoessa tärisi poika niin, että hampaat löivät -loukkua. Sitten tuli kuumotus ja yskä, hän sylki pahan näköistä -ruskeata moskaa ja valitti rintaansa kivistävän -- mutta eihän se pikku -raukka osannut sanoa, mihin paikkaan pahimmin koski. - -Kristiina lohdutti Simonia parhaansa mukaan ja ajoi hänen takanaan -kappaleen matkaa. Kerran Simon kääntyi kysymään, oliko Kristiinan vilu, -hän olisi tahtonut antaa oman viittansa Kristiinan vaipan päälle. - -Sitten hän puhui taas pojasta. Hän oli kyllä huomannut, ettei poika -ollut vahva. Mutta Andres oli vahvistunut paljon viime kesänä -ja syksynä -- niin sanoi pojan hoitajakin. Viime päivät ennen -sairastumistaan hän oli ollut vähän rauhaton ja juonikas -- hän -"pelkäsi", kun koirat hyppivät hänen ympärillään tahtoen häntä -leikkimään kanssaan. Sinä päivänä, jolloin hän sai kuumeen, oli Simon -palannut kotiin auringonlaskun aikaan ja tuonut mukanaan muutaman -villisorsan. Muulloin oli poika aina pyytänyt saada leikkiä isän -ampumilla linnuilla, mutta nyt hän huusi ääneen, kun isä heilautti -lintukimppua häntä kohden. Myöhemmin hän kyllä meni salaa koettelemaan -sorsia, mutta tahrautui vereen ja joutui aivan suunniltaan pelosta. Ja -tänä iltana, kun hän makasi tuskaisesti vaikeroiden voimatta nukkua ja -päästä lepoon, hän oli äkkiä huutanut, että haukka tahtoi ottaa -hänet --. - -"-- Muistatko sen päivän Oslossa, jolloin minä sain sanan hänen -syntymästään? Sanoit silloin: 'Nyt sinun sukusi jää Formoon sinun -jälkeesi'." - -"Älä puhu tuolla lailla, Simon -- ikään kuin ajattelisit kuolevasi -pojattomana. Jumala ja lempeä Pyhä Neitsyt voivat auttaa. Ei ole sinun -tapaistasi, lanko, heittää toivoa --" - -"Halfrid, ensimmäinen vaimoni, sanoi samaa, synnytettyään poikamme. -Tiedätkö sinä, Kristiina, että minulla oli poika hänestäkin?" - -"Tiedän. Mutta Andreshan on jo kolmannella vuodella. Kahtena -ensimmäisenä lapsia on vaikein suojella --." Mutta Kristiinasta tuntui, -ettei hänen sanoistaan nyt ollut suurta apua. Ja he ajoivat ajamistaan; -hevoset kapusivat kukkulan reunaa ja heittelivät päitään niin että -suitset helisivät -- eikä hallaisessa yössä kuulunut muuta ääntä kuin -heidän ratsastuksensa ja toisin ajoin veden solina heidän ajaessaan -puron poikki. Kuun valo tunki joka paikkaan; vieremät ja kallioseinät -kumottivat kalmanhohteisina heidän ratsastaessaan harjun reunaa. - -Vihdoinkin he saapuivat perille ja näkivät alas laaksoon. Kuu valaisi -laakson, joen ja suot, ja etäämpänä oleva järvi välkkyi kuin hopea -- -pellot ja niityt olivat aavemaisen vaaleat. - -"Tänä yönä käy halla laaksossakin", sanoi Simon. - -Hän nousi ratsailta ja talutti Kristiinan hevosta mäkeä -laskeuduttaessa. Polku oli monin paikoin niin jyrkkä, että Kristiina -tuskin uskalsi katsoa eteensä. Simon tuki häntä painaen selkänsä hänen -polveaan vasten, ja Kristiina nojasi kädellään hevosen kupeeseen. -Silloin tällöin irtautui kivi hevosen jalan alta ja lähti vierimään -alas, pysähtyi hetkeksi ja vieri taas edelleen, irrotti toisia ja vei -ne mukanaan --. - -Viimein he olivat alhaalla. He ratsastivat ohravainioiden halki -kartanon pohjoispuolitse härmäisten ohrakuhilaiden välissä. -Haavanlehdet rapisivat ja ritisivät ilkeästi tyynessä, valoisassa yössä. - -"Onko se totta", kysyi Simon kuivaten kasvojaan hihallaan, "ettet sinä -tuntenut mitään aavistuksen tapaista --?" - -Kristiina väitti sen olevan totta. Simon lausui: - -"Olen kuullut sanottavan, että ihmiseltä kulkee sana toiselle, kun hän -on oikein kovassa hädässä. Puhuimme Ramborgin kanssa monta kertaa, että -jos sinä olisit ollut kotosalla, olisit varmaan tietänyt neuvon --" - -"En ole ajatellut teitä kumpaistakaan viime päivinä", sanoi Kristiina. -"Usko minua, Simon." Mutta hän näki, ettei siitä ollut lohdutusta. - -Pihalle juoksi pari miestä ottamaan huostaansa hevosia. "Poika voi -kuten sinun lähtiessäsi, Simon, ei sen pahemmin", sanoi toinen nopeasti -katsahdettuaan isännän kasvoihin. Simon nyökkäsi; sitten hän lähti -Kristiinan edellä rouvatupaa kohti. - -Kristiina huomasi vaaran olevan käsissä. Pienokainen nukkui yksin -suuressa, komeassa sängyssä, ähkyi ja huohotti ja viskeli lakkaamatta -päätään edestakaisin pieluksella. Hänen kasvonsa olivat tulikuumat -ja punaiset, silmät olivat kiiltävät ja puoleksi kiinni, ja hänen -oli hyvin vaikea hengittää. Simon seisoi pitäen omassaan Ramborgin -kättä, ja kaikki kartanon naiset olivat kerääntyneet tupaan Kristiinan -ympärille tämän tunnustellessa pojan ruumista. - -Mutta Kristiina puhui niin tyynesti kuin suinkin osasi ja koetti -rohkaista lapsen vanhempia. Keuhkokuume tämä oli. Mutta yö oli pian -ohi eikä käännettä ollut tapahtunut pahempaan päin -- tämän taudin -luonne oli sellainen, että se kääntyi suuntaan tai toiseen kolmantena -tai seitsemäntenä tai yhdeksäntenä yönä ennen kukonlaulua. Hän -pyysi Ramborgia lähettämään palvelijat maata, paitsi kahta, jotta -hänellä olisi apunaan levänneet apulaiset. Ja kun Simonin mies tuli -Jørundgaardista mukanaan lääketarpeet, laittoi Kristiina pojalle -hiostavan juoman ja löi suonta toisesta jalasta, jotta nesteet -valuisivat vähemmäksi rinnasta. - -Ramborg kalpeni nähdessään lapsensa jalasta vuotavan verta. Simon -kietoi kätensä hänen ympärilleen, mutta Ramborg työnsi miehen luotaan -ja istuutui tuolille sängyn jalkopäähän; siinä hän sitten istui -tuijottaen Kristiinaan suurin, mustin silmin sisaren hääräillessä -lapsen ääressä. - - * * * * * - -Päivemmällä, kun poika näytti voivan hiukan paremmin, sai Kristiina -Ramborgin paneutumaan vähäksi aikaa pitkäkseen penkille. Hän tukki -nuoren äidin ympärille patjoja ja peitteitä ja kävi istumaan tämän -pääpuoleen silittäen hiljaa sisarensa otsaa. Ramborg tarttui Kristiinan -käteen: - -"Hyväähän sinä tarkoitat meille?" hän kysyi tukahtuneesti. - -"Kuinka minä voisin tarkoittaa muuta, rakas sisko -- olemmehan me kaksi -ainoat jäljellejääneet koko suvustamme --" - -Ramborg hytkähti huulet tiukasti tukossa, -- niiden takaa kuului pari -kiihkeää tyrskähdystä. Kristiina ei ollut nähnyt sisarensa itkevän kuin -yhden ainoan kerran -- heidän seisoessaan isänsä kuolinvuoteen ääressä. -Nyt pulpahti poskille muutama kiireinen kyynel vierien edelleen alas. -Hän nosti Kristiinan käden ja katsoi sitä. Se oli suuri ja kapea, mutta -tällä kertaa punaisenruskea ja sierettynyt. - -"Se on sittenkin kauniimpi kuin minun", sanoi hän. Ramborgin kädet -olivat valkoiset ja pienet, mutta sormet olivat lyhyet ja kynnet -neliskulmaiset. - -"On se", sanoi hän melkein vihaisesti, kun Kristiina pudisti päätään ja -hymyili. "Ja itsekin sinä olet yhä kauniimpi kuin mitä minä olen ollut -koskaan. Ja isä ja äiti pitivät sinusta enemmän kuin minusta -- aina; -sinä tuotit heille surua ja häpeää, minä olin säyseä ja kuuliainen ja -kiinnyin juuri siihen mieheen, jolle he mieluimmin halusivat minut -naittaa -- mutta sittenkin he rakastivat paljon enemmän sinua." - -"Ei, sisko. Kyllä he rakastivat sinua aivan yhtä paljon. Ole iloinen, -Ramborg, ettet sinä tuottanut heille koskaan muuta kuin iloa -- et -arvaa, kuinka vaikea minun osani on kantaa. He olivat nuorempia -silloin, kun minä olin nuori; sentähden he ehkä puhelivat enemmän minun -kanssani." - -"Niin, kaikki taisivat olla nuorempia siihen aikaan, kun sinä olit -nuori", sanoi Ramborg jälleen huoahtaen. - -Tuokion kuluttua hän nukkui. Kristiina katsoi häntä. Hän ei tuntenut -sisartaan paljoakaan; Ramborg oli lapsi, kun hän itse joutui naimisiin. -Ja hänestä tuntui, että Ramborg oli tavallaan jäänytkin lapseksi. Hän -oli ollut aivan lapsen näköinen istuessaan sairaan poikansa vieressä --- kalpean, säikähtyneen lapsen, joka koettaa taistella pelkoa ja -onnettomuutta vastaan. - -Sattui semmoista, että eläinten kehitys keskeytyi, jos ne olivat -saaneet liian varhain poikasia. Ramborg ei ollut täyttänyt kuuttatoista -saadessaan tyttärensä, ja sen jälkeen hän ei ollut oikein päässyt -varttumisen vauhtiin enää; hän jäi pieneksi ja hennoksi, vaille -rehevyyttä ja hedelmällisyyttä. Hän oli sitten saanut enää tämän ainoan -pojan, joka oli kummallisen voimattoman näköinen -- sillä oli kauniit -kasvot, vaalea ja hyvä ihonväri, mutta koko poika oli sellainen hento -pieni heiveröinen -- se oli alkanut kävellä myöhään ja puhui vielä niin -huonosti, että vain ne, jotka olivat aina lähettyvillä, voivat ymmärtää -hänen puhettaan. Hän vierasti sitä paitsi niin kovasti outoja, että -Kristiina oli tuskin saanut koskea koko sisarenpoikaan tätä ennen. -Jospa Jumala ja Pyhä Olavi soisivat hänen pelastaa tuon pienen raukan --- hän kiittäisi siitä ikänsä kaiken. Tuommoinen lapsellinen äiti ei -suinkaan jaksaisi kestää poikansa kadottamista. Ja hän ymmärsi, että -vaikeaksi taitaisi Simoninkin käydä kadottaa ainoa poikansa --. - -Vasta nyt nähdessään, miten syvästi Simon kärsi hädässään ja -tuskassaan, ymmärsi Kristiina miten sydämellisesti hän oli alkanut -pitää langostaan. Nyt hän ymmärsi isänsä suuren rakkauden Simon -Andreksenpoikaan. Ja hän mietti, eikö isä ollut tehnyt väärin Ramborgia -kohtaan jouduttaessaan siten avioliiton solmimista. Sillä kun hän -katsoi pientä, hentoa sisartaan, tuntui hänestä siltä, että Simon oli -sentään liian vanha ja jämeä ja tasaantunut tuon lapsen puolisoksi. - - - - -III - - -Vuorokaudet kuluivat, ja Andres oli vuoteessa ilman että muutosta näkyi -parempaan tai pahempaan. Pahinta oli, ettei hän voinut juuri ollenkaan -nukkua; hän makasi tilallaan silmät puoliummessa näyttämättä tuntevan -ketään; yskä ja hengenahdistus vaivasivat tuota pientä laihaa ruumista, -ja kuume oli häilyvä. Eräänä iltana oli Kristiina antanut hänelle -rauhoitusjuoman -- poika vaipui horrokseen, mutta tuokion kuluttua näki -Kristiina hänen käyvän sinertävän kalpeaksi ja iho muuttui kylmäksi -ja nahkeaksi. Silloin hän juotti sukkelaan lapselle lämmintä maitoa -ja pani kuumennettuja kiviä jalkapohjien alle eikä sen perästä enää -uskaltanut antaa unijuomaa -- hän ymmärsi pojan olevan liian pienen -sitä kestämään. - -Sira Solmund toi kirkosta pyhät esineet pojan vuoteen ääreen; Simon -ja Ramborg lupasivat rukoilla, paastota ja jakaa almuja, jos Jumala -kuulisi heitä ja antaisi Pojan jäädä eloon. - -Erlend kävi kartanossa kerran; hän ei tahtonut nousta hevosen selästä -ja mennä sisään, minkä vuoksi Kristiina ja Simon tulivat pihalle -puhelemaan hänen kanssaan. Hän katsoi heihin hyvin säälivästi. Mutta -tuo ilme oli aina herättänyt Kristiinassa oudon närkästyksen tunteen. -Kyllähän Erlendistä tuntui pahalta, kun hän näki jonkun sairaana -tai surullisena, mutta se sai hänet ikään kuin jollakin tavoin -hämilleen ja noloksi -- hän oli niin sanomattoman neuvottoman näköinen -surkutellessaan toisia. - -Sen jälkeen kävi joko Naakkve tai kaksoset joka päivä Formossa -kysymässä Andreksen vointia. - - * * * * * - -Ei seitsemäs yökään tuonut muutosta -- mutta päivemmällä näytti poika -vähän terveemmältä -- hänen ihonsa ei ollut niin polttavan kuuma. Simon -ja Kristiina istuivat kahden hänen luonaan päivällisen aikaan. - -Lapsen isä veti esiin kullatun bullan, jota hän kantoi nauhassa -vaatteittensa alla. Hän kumartui pojan yli ja heilutti sitä hänen -edessään, pisti sen lapsen kouraan ja puristi pienet sormet sen -ympärille -- mutta Andres ei näyttänyt tajuavan mitään. - -Tuon bullan oli Simon itse saanut lapsena ja hän oli kantanut sitä aina -sen jälkeen -- hänen isänsä oli tuonut sen mukanaan Ranskasta. Se oli -pyhitetty eräässä luostarissa, jonka nimi oli Pyhän Miikaelin vuori, ja -siinä oli Pyhä Miikael-enkelin kuva; Andreksesta oli aina ollut niin -hauska katsoa sitä, kertoi Simon hyvin hiljaa. Mutta pienokainen luuli -sitä kukoksi; hän kutsui enkelien päällikköä kukoksi. Suuren vaivan -jälkeen oli Simon vihdoin saanut lapsen sanomaan enkeli. Mutta kerran, -kun he olivat seisoneet pihamaalla, näki Andres kukon höyhentävän kanaa -ja sanoi: "enkeli vihainen, isä". - -Kristiina katsoi Simoniin rukoilevasti -- hänen sydämeensä koski se, -mitä Simon puhui pojastaan, vaikka toinen puhui niin tyynesti. Hän oli -niin väsynyt valvomisesta, ettei hänen ollut hyvä ruveta itkemään. - -Simon työnsi bullan takaisin paidankauluksen alle: - -"Niinpä kyllä. Olen valmis antamaan kirkolle kolmivuotisen härän joka -vuosi Pyhän Mikaelin iltana niin kauan kuin elän, jos hän jaksaa -odottaa tätä sielua vähän aikaa. Hänhän olisi keveä kuin kynitty -kananpoika taivaan vaa'assa, pikku Andres raukka", sanoi Simon. Mutta -ääni särähti, kun hän koki nauraa. - -"Simon, Simon!" pyysi toinen. - -"Niin käy kuin on säädetty, Kristiina. Jumala parhaiten tiennee --." -Enempää hän ei puhunut, vaan jäi seisomaan katsoen poikaansa. - - * * * * * - -Kahdeksantena yönä valvoi Simon erään palvelusneidon kanssa Kristiinan -torkkuessa kotvan aikaa penkillä. Hänen herätessään nukkui tyttö. Simon -istui, kuten oli istunut useimpina öinä, penkillä vuoteen pääpuolessa; -hän istui kumarassa, kasvot lapseen päin kääntyneinä. - -"Nukkuuko hän?" kuiskasi Kristiina astuen hiljaa vuoteen luokse. Simon -pyyhkäisi kädellään kasvojaan; Kristiina näki, että hänen poskensa -olivat märät, mutta hän vastasi hiljaa ja tasaisesti: - -"En luule Andreksen nukkuvan ennen kuin hän makaa turpeen alla -vihityssä maassa --. Siltä se näyttää, Kristiina --" - -Kristiina jäi paikalleen seisomaan -- oli kuin hän olisi jähmettynyt. -Hitaasti pakeni veri hänen päivettyneiltä kasvoiltaan, ja hänen -huulensakin menettivät värinsä. - -Sitten hän meni huoneen nurkkaan ja haki päällysvaatteensa. - -"Toimita niin --" hän puhui aivan kuin hänen suutaan olisi kuivannut, -"että olet yksin täällä kun minä palaan. Istu hänen luonaan -- ja kun -näet minun astuvan sisään, älä virka sanaakaan äläkä hiisku asiasta -kenellekään sen jälkeen, älä minulle äläkä muille. Älä edes papillesi ---" - -Simon nousi ja tuli hitaasti häntä vastaan. Hänkin oli kalvennut. - -"Kristiina --!" Hänen äänensä tuskin kuului. "Minä -- en uskalla -- -antaa sinun astua sille tielle --" - -Toinen puki ylleen vaipan, otti nurkassa olevasta arkusta -aivinavaatteen, käänsi sen kokoon ja kätki poveensa. - -"Minä uskallan. Tiedäthän -- ettei kukaan sitten saa tulla lähellemme -eikä puhutella meitä ennen kuin hän herää ja itse ensin puhuu --" - -"Mitä sinun isäsi olisi sanonut tästä!" sanoi Simon kuiskaten yhtä -heikosti kuin äsken. "Kristiina -- älä tee tätä --" - -"Olen minä tehnyt ennenkin sellaista, joka isäni mielestä oli väärää -- -ja silloin vain oman haluni tyydytykseksi. Andres on hänen lihaansa ja -vertansa -- minun lihaani ja vertani, Simon -- ainoan sisareni poika --" - -Simon hengitti raskaasti ja huohottaen; hän katsoi alas. - -"Mutta jollet tahdo, että ryhdyn tähän viimeiseen keinoon, niin --." -Simon seisoi entisessä asennossa, kumarassa ja mitään puhumatta. -Silloin Kristiina otti liinan poveltaan tietämättä, että hänen -kalpeille huulilleen ilmestyi omituinen, melkein pilkallinen hymyn -häive: - -"Etkö tahdo, että menen?" - -Simon käänsi päänsä pois, ja Kristiina kulki hänen ohitseen, astui -kuulumattomasti ovesta ulos ja sulki sen hiljaa jälkeensä. - -Ulkona oli pilkkosen pimeä, ja etelästä kävi pieniä tuulen tohahduksia, -niin että kaikki tähdet välkkyivät ja tuikuttivat rauhattomasti. Hän -ei ollut ehtinyt pitemmälle kuin aitojen väliseen kujaan, vaikka oli -mielestään kulkenut jo iankaikkisuuden. Hänen edessään ja takanaan -tuntui olevan loputon taival; hänestä tuntui kuin hän ei koskaan voisi -kääntyä siltä tieltä, jolle hän nyt tänä yönä oli astunut --. - -Itse pimeyskin oli kuin voima, jota vastaan hän painiskeli. Hän astui -niljaista maata -- tie oli huonossa kunnossa syysajojen jälkeen ja -sulanut suojasäällä. Joka askeleella täytyi hänen ikään kuin tempautua -irti yön ja raa'an kosteuden vallasta, joka takertui hänen jalkoihinsa, -imeytyi ylemmäksi ja painoi hänen helmoissansa. Väliin varisi joku -kuivunut lehti hänen vieritseen maahan -- se kosketti häntä kuin -elollinen olento kehottaen lempeästi, varmana ylivallastaan: käänny -takaisin, hullu -- - -Hänen saavuttuaan ajotielle oli helpompi kulkea: se oli ruohoinen, -eivätkä hänen jalkansa enää uponneet lokaan. Hän tunsi kasvojensa -jäykistyneen kivikoviksi, koko ruumiinsa käyvän jäykäksi ja -jännittyneeksi -- joka askel vei hänet auttamattomasti lähemmä -metsikköä, jonka läpi hänen oli kulkeminen. Hän joutui kuin sisäisen -herpaannuksen valtaan -- hän ei mitenkään uskaltanut mennä pikimustan -metsän läpi; mutta jalat veivät hänet edelleen, eikä hän voinut -kääntyä. Hänen ruumiinsa tuntui vieraalta, hän kulki eteenpäin aivan -kuin unessa. Hän astui varmasti kivien ja juurien ja vesilätäköiden -yli, varoen vaistomaisesti kompastumista, joutumista pois tasaisesta -astuntatahdistaan ja jättäytymistä pelon valtaan. - -Kuuset humisivat yhä lähempänä yössä. Hän astui niiden keskelle yhtä -unenomaisen varmasti. Hän kuuli joka äänen eikä uskaltanut räpäyttää -silmiään pimeyden tähden. Joki kohisi, hongat huokailivat, puro lirisi -kivien yli edessäpäin, hän joutui sen kohdalle ja sitten ohi. Kerran -vyörähti ylhäällä louhikossa kivi aivan kuin joku olisi liikkunut -siellä -- hiki kihosi koko hänen ruumiistaan, mutta hän ei uskaltanut -hidastuttaa kulkuaan eikä kiiruhtaakaan. - -Kristiinan silmät olivat jo niin tottuneet pimeään, että kun hän tuli -ulos metsästä, hän erotti veden välkkeen joessa ja soissa. Vainiot -piirtyivät esiin pimeydestä, taloryhmät näyttivät kuin pimeyden -pesiltä. Taivaskin tuntui alkavan valjeta korkealla -- hän aavisti -sen, mutta ei uskaltanut nostaa katsettaan mustia jyrkkiä vuorensyrjiä -kohti. Hän tiesi pian olevan ajan, jolloin kuu nousee vuorien takaa. - -Hän koetti ajatella, että neljän tunnin kuluttua on päivä: ihmiset -ryhtyvät päivän töihin kaikissa laakson kartanoissa -- ilma alkaa -kajastaa, vuorenkupurat valkenevat. Eihän tie ole pitkä -- päiväsaikaan -ei Formosta ole pitkä matka kirkkoon. Ja silloin hän on jo ollut kauan -kotona. Mutta hänestä tuntui, että silloin hän oli oleva toinen kuin -oli ulos lähtiessään --. - -Hän tiesi, että jos asia olisi koskenut jotakin hänen omaa lastaan, -ei hän olisi uskaltanut ryhtyä tähän viimeiseen keinoon. Kääntämään -Jumalan kättä, kun tämä oli ojentanut sen elävää sielua kohti. -Istuessaan omien sairastavien pikkulastensa vieressä, ollessaan nuori -ja sydämen tuskassa hän oli koettanut sanella väristen: Herra, sinä -rakastat heitä enemmän kuin minä -- tapahtukoon sinun tahtosi --. - -Mutta nyt hän kulki tässä uhmaten omaa pelkoaan. Tuon lapsen, joka ei -ollut hänen omansa, hän tahtoi pelastaa, odottipa tässä elämässä mikä -tahansa --. - --- Sillä sinäkin, Simon Darre, suostuit, kun oli kysymys -rakkaimmastasi, suostuit enempään kuin mihin täysin kunniakas ihminen -saisi suostua. - --- Etkö tahdo, että menen --? Hänessä ei ollut ollut miestä kieltämään. -Syvimmässä sydämessään Kristiina kyllä tiesi, että jos lapsi kuolisi, -jaksaisi Simon kantaa senkin. Mutta hän oli iskenyt Simoniin juuri -sillä hetkellä, jolloin hän näki tämän olevan murtumaisillaan. Ja se -salaisuus heidän välillään oli tästäperin oleva, että Simon tiesi hänen -nähneen hänetkin kerran sellaisella hetkellä, jolloin mies oli horjunut. - -Sillä Simon oli saanut tietää hänestä liian paljon. Kristiina oli -turvautunut hylkäämänsä miehen apuun joka kerran, kun hän itse oli -hädässä valittunsa puolesta. Hän oli kääntynyt hylkimänsä kosijan -puoleen aina, kun hän tarvitsi jotakuta suojelemaan rakkauttaan. -Eikä hän ollut vielä milloinkaan pyytänyt turhaan -- kerta kerran -jälkeen oli Simon astunut hänen eteensä suojaamaan häntä voimallaan ja -hyvyydellään. - --- Tämmöinen kulku oli nyt osaltaan sen velkataakan korvausta, jota hän -tähän hetkeen saakka ei ollut tuntenut niin musertavan raskaaksi. - -Simon oli pakottanut hänet viimein huomaamaan, että hän oli -voimakkaampi kahdesta -- voimakkaampi Kristiinaa itseään ja -voimakkaampi sitä miestä, jonka käsiin Kristiina oli itsensä uskonut. -Kristiina oli ymmärtänyt sen oikeastaan jo sillä hetkellä, jolloin -he kolme kohtasivat toisensa silmästä silmään tuossa häpeän paikassa -Oslossa, -- vaikka hän ei ollut tahtonut sitä nähdä -- että tuo -pyöreäposkinen, pyylevä lörppösuinen pojannulkki oli väkevämpi -kuin -- -- - -Ja niin hän nyt kulki öistä tietään rohkenematta lausua kenenkään hyvän -pyhimyksen nimeä ja ottaen tunnolleen tämän synnin -- kostaakseenko --- vai minkä tähden -- siksi, että hänen oli täytynyt tunnustaa Simon -jaloluontoisemmaksi kuin he kaksi --. - -Mutta nyt sinä myös ymmärrät, Simon -- että kun on kysymyksessä se, -jota ihminen rakastaa enemmän kuin omaa henkeään -- tarttuu hän vaikka -mihin --. - -Kuu oli kiivennyt tunturiharjan takaa Kristiinan noustessa kirkonmäkeä. -Jälleen hänestä tuntui siltä kuin hänen olisi pitänyt sukeltaa uuden -kauhunaallon halki -- kuunpaiste peitti kuin tiheä hämähäkinverkko -kirkon tervatun seinän; kirkko itse seisoi kammottavana ja uhkaavan -mustana tuon ohuen harson alla. Ensi kerran hän näki nurmikummulla -kirkon vieressä olevan ristin, mutta ei uskaltanut mennä sen luokse -tervehtimään tuota siunattua puuta. Hän kömpi aidan yli siltä -kohden, missä tiesi turpeen peittämän kiviaidan matalimmaksi ja -helppopääsyisimmäksi. - -Siellä täällä kiilsi joku hautakivi veden lailla pitkässä, kasteisessa -ruohossa. Kristiina kulki suoraan tarhan läpi köyhien hautoja kohti -eteläisen aidan kupeessa. - -Hän meni sinne, missä muuan köyhä paikkakunnalle muuttanut -vierasseutulainen lepäsi. - -Tämä oli paleltunut tunturille eräänä talvena; hänen kaksi äiditöntä -tytärtään joutuivat kulkemaan huudolla talosta taloon, kunnes Lauritsa -Bjørgulfinpoika otti heidät luokseen Kristuksen laupeuden tähden ja -opetti heidät töihin. Kun nämä tulivat täysikasvuisiksi ja olivat -muuten siivoja tavoiltaan, oli Lauritsa valinnut heille kummallekin -kunnollisen, ahkeran miehen ja antanut heille naittajaisiksi lehmän, -vasikan ja lampaita, ja Ragnfrid antoi sängyn sänkyvaatteineen ynnä -rautapadan -- nämä elivät nyt toimeentulevina vaimoina säätynsä -mukaisissa oloissa. Toinen oli ollut Ramborgin palvelusneitona, ja -Ramborg oli hänen lapsensa sylikummi. - -Anna siis minun ottaa kappale katostasi, Bjarne, Ramborgin pojalle. Hän -paneutui polvilleen ja veti tikarin tupestaan. - -Jääkylmä hiki pusertui hänen otsaltaan ja ylähuulestaan kun hän kaivoi -sormensa kostean turpeen sisään. Se ei tahtonut irtaantua -- juuret -pitelivät kiinni -- hän katkaisi ne tikarillaan. - -Vastalahjaksi täytyy manan hengen saada kolmen sukupolven kautta -perittyä kultaa taikka hopeaa. Kristiina veti sormestaan pienen -rubiineilla koristetun kultasormuksen, joka oli ollut hänen isoäitinsä -kihlasormus -- lapsi on isäni jälkeläinen, hän ajatteli. Hän työnsi -sormuksen niin syvälle multaan kuin saattoi, kääri turvekappaleen -aivinaliinaan ja peitti paikan sammaleilla ja lehdillä. - -Kun hän nousi seisomaan, vapisutti hänen jalkojaan niin että hänen -täytyi jäädä hetkeksi paikalleen ennen kuin hän saattoi kääntyä. Jos -hän nyt katsoisi kyynärpäänsä alle, näkisi hän heidät --. - -Ja hän tunsi katseensa pyrkivän ihan väkisin sinne, aivan kuin kuolleet -olisivat tahtoneet pakottaa häntä tekemään niin. Kaikki nuo vainajat, -jotka hän oli tuntenut ennen. Sinäkö, Kristiina Lauritsantytär, liikut -täällä sellaisilla asioilla --? Arne Gyrdinpoika lepäsi läntisen portin -suussa. Niin, Arne, kai sinä ihmettelet -- minä en ollut sellainen -siihen aikaan, kun me kaksi tunsimme toisemme --. - -Sitten hän kapusi taas muurin yli ja alkoi laskeutua rinnettä alas. - -Kuu paistoi yli seudun. Jørundgaard kohosi aukealta -- kaste välkkyi -kaikilla katoilla. Hän tuijotti sinne melkein tajuttomasti. Oli kuin -hän olisi ollut kuollut siltä kodilta ja kaikilta sen asujaimilta -- -kuin sen ovi olisi iäksi sulkeutunut häneltä, joka nyt kulki näitä -yöllisiä teitä. - -Tie kulki melkein koko matkan tunturin varjossa. Oli alkanut tuulla -navakammin -- häntä vastaan puski tuulenpuuska toisensa jälkeen. Ne -lennättivät kuihtuneita lehtiä hänen päälleen tahtoen osoittaa hänelle -tietä takaisin sinne, mistä hän oli tullut viimeksi. - -Eikä hän suinkaan kulkenut yksin. Hänen takaansa tieltä kuului vähän -väliä hiiviskelevää tassutusta. Sinäkö se olet, Arne --? Katso -taaksesi, Kristiina, koetti se houkutella, katso kyynärpääsi alle --! - -Eikä hän kuitenkaan enää oikeastaan pelännyt. Hän oli vain kylmissään -ja tylsä ja olisi tahtonut vaipua maahan. Tämän yön jälkeen hän ei -varmaankaan pelkäisi mitään maailmassa --. - - * * * * * - -Simon istui tavallisella paikallaan sängyn pääpuolessa lapsen -yli kumartuneena Kristiinan aukaistessa oven ja astuessa sisään. -Silmänräpäykseksi hän kohotti katseensa -- Kristiina ajatteli, mahtoiko -hän itsekin olla yhtä kuluneen ja kurjan ja vanhan näköinen tällä -hetkellä. Sitten Simon painoi kasvonsa vielä alemma ja kätki ne hihaa -vasten. - -Hän horjahti noustessaan paikaltaan ja käänsi kasvonsa toisaalle -kulkiessaan Kristiinan ohi ovea kohti, niska ja hartiat kyyryssä. - -Kristiina sytytti kaksi kynttilää ja asetti ne pöydälle. Poika avasi -silmänsä kumman tiedottomasti, irvisti vähän ja koetti kääntää päänsä -pois valosta. Kun Kristiina oikaisi hänen ruumiinsa niin kuin kuolleen -jäsenet oikaistaan, ei hän yrittänyt muuttaa asentoa -- hän näytti -olevan liian heikko liikahtamaan. - -Sitten Kristiina peitti hänen kasvonsa ja rintansa aivinaliinalla ja -pani turvekaistaleen poikittain sen päälle. - -Silloin pelko taas tulvahti häneen kuin meren laine. - -Hänen täytyi istuutua sängyn viereen. Ikkuna oli aivan penkin -yläpuolella. Hän ei uskaltanut istua selin siihen -- paras katsoa -saattajia silmiin, jos niitä seisoi ikkunan takana. Hän veti -selkätuolin sängyn ääreen ja kävi istumaan kasvot ikkunaan päin -- -yö pakkautui sysimustana ruutua vasten, toinen kynttilöistä kuvastui -lasissa. Kristiina tuijotti siihen jäykin silmin, puristi tuolin -nojapuita niin että nivelet valkenivat, ja hänen käsivarsiaan värisytti -vähän väliä. Hänen jalkansa olivat aivan kuin kuolleet kylmästä ja -kosteudesta -- hänen hampaansa kalisivat kauhusta ja vilusta, ja hiki -valui kuin jäinen vesi kasvoja ja selkää pitkin. Hän istui liikkumatta --- vilkaisi vain silloin tällöin salamannopeasti liinaan, joka kohosi -ja laski hiljaa lapsen hengityksen mukaan. - -Vihdoinkin alkoi ruutu vaaleta. Kuului kukon kiekahdus. Sitten hän -kuuli ulkoa miesten ääniä, kun nämä menivät talliin. - -Hän retkahti veltosti selkänojaa vasten, vapisi kuin kouristuksen -vallassa ja koetti päästä sellaiseen asentoon, etteivät hänen jalkansa -olisi nytkähdelleet niin kovasti. Silloin liikahti liina voimakkaammin --- Andres riuhtaisi sen silmiltään ja alkoi marista -- hän oli jonkin -verran tajuissaan, sillä hän äyskähti vihaisesti Kristiinalle, kun tämä -kavahti pystyyn ja kumartui pojan yli. - -Kristiina kiskaisi liinan turpeineen pois, syöksyi tukkimaan risuja ja -puita uunin suuhun ja heitti manaustarpeet räiskyvään tuleen. Mutta -sitten hänen täytyi nojautua seinään -- kyyneleet virtasivat tulvien -hänen poskilleen. - -Hän otti kauhalla maitoa pikku padasta, joka oli tulella, ja vei sen -lapselle -- mutta Andres oli nukkunut uudestaan. Hän näytti nukkuvan -sikeää, tervettä unta. - -Silloin hän joi maidon itse. Se maistui niin hyvältä että hänen täytyi -hörppiä kolme neljä kauhallista yhteen menoon. - -Hän ei uskaltanut äännähtää -- poika ei ollut sanonut vielä selvää -sanaa. Mutta hän vaipui polvilleen sängyn juureen ja saneli mielessään -äänettömästi: - - Convertere, Domine, aliquantulum; - et deprecare super servos tuos. - Ne ultra memineris iniqui- - tatis nostrae: ecce respice; - populus tuus omnes nos -- - -[Palaa takaisin, Herra, rukoilkaamme sinun palvelijaisi puolesta. Ps. -89. -- Älä vihastu iankaikkisesti äläkä muistele pahoja tekojamme; -katso, mehän olemme kaikki sinun kansaasi. Es. 64.] - --- Niin, niin, hän oli tehnyt hirveän teon. - -Mutta Andres oli vanhempiensa ainoa poika. Hänellä, Kristiinalla, oli -seitsemän! Eikö hänen tullut tehdä voitavaansa sisarensa ainoan pojan -pelastamiseksi? - -Kaikki, mitä hän oli ajatellut tänä yönä, oli vain yön houretta. Ei hän -ollut tehnyt tätä muun kuin sen vuoksi, ettei ollut voinut nähdä tuon -lapsen kuolevan käsiinsä. - -Hän oli tehnyt sen Simonille -- Simonille, joka ei koskaan ollut -pettänyt häntä. Hänelle, joka oli ollut uskollinen ja hyvä kaikille --- ja paras häntä ja hänen omiaan kohtaan. Simon rakasti tuota poikaa -niinkuin silmäteräänsä -- eikö hänen siis ollut tehtävä kaikkensa pojan -hengen pelastamiseksi? Vaikka syntisin keinoin --. - -Synti se oli, mutta rankaise, Jumala, siitä minua. Älä, Herra, rankaise -Simonin ja Ramborgin pientä viatonta lasta --! - -Hän meni sängyn luo, kumartui sen yli ja henkäisi pienelle -vahankeltaiselle kädelle. Suudella hän ei uskaltanut -- poikaa ei -saanut herättää. - -Puhdas ja viaton. -- Hän oli oppinut tämän Aashild-rouvalta kauhun -öinä Haugenilla, kun he olivat jääneet sinne kahden -- Aashild-rouva -oli kertonut hänelle käynnistään Konungahellen hautuumaalla: "Se, -Kristiina, on raskain teko, minkä olen ottanut kantaakseni." -- Mutta -Bjørn Gunnarinpoika ei ollut mikään viaton lapsi maatessaan sairaana, -kun Aashild Gautentyttären serkut olivat tunkeneet miekkansa liian -lähelle hänen sydäntään. Hän oli surmannut toisen heistä, eikä toisesta -tullut enää täyttä miestä sen jälkeen, kun hän oli ollut miekkasilla -Bjørnin kanssa. - -Kristiina seisoi ikkunan luona katsoen kartanolle. Palvelijat -liikkuivat talojen väliä päivän askareissa. Pihamaalla kulki pari -pientä hiehovasikkaa -- ne olivat hyvin sieviä. - -Pimeys kasvattaa niin monenmoisia mietteitä -- ne ovat merenpohjan -kiehtovain hiuksenhienojen kasvien kaltaisia, jotka keinuvat ja -koukertelevat vedessä -- viekoittelevina ja pelottavina niin kauan kuin -elävät omassa vetisessä maaperässään. Lasten haroessa niitä veneeseen -ne ovat vain limainen, ruskea vyyhti. Yössä itävät niin monenmoiset -oudot ajatukset, jotka kiehtovat ja pelottavat. Veli Edvinin puheita -se taisi olla tuo, etteivät kadotuksen uhrit itse tahtoneet eritä -tuskistaan -- viha ja suru olivat heidän nautintonsa -- siksi -Kristus ei voinut heitä pelastaa. Kristiinasta tuo puhe oli kuulunut -houreelta. Häntä värisytti, kun hän nyt alkoi ymmärtää, mitä munkki oli -tarkoittanut. - -Hän kumartui jälleen vuoteen yli -- veti henkeensä pikkulapsen -tuoksua. Simon ja Ramborg eivät kadottaisi lastaan. Mitäpä siitä, jos -näyttäisikin siltä, että hän oli tuntenut tarvetta kohota Simonin -silmissä -- osoittaa tälle, että hän osasi muutakin kuin ottaa -vastaan. Hänen oli ollut pakko uskaltaa jotakin Simonin puolesta -vastapalvelukseksi. - -Tämän jälkeen hän polvistui uudelleen ja saneli yhä uudelleen -psalttarin säkeitä. - - * * * * * - -Sinä aamuna lähti Simon kylvämään talviruista äsken käännettyyn lehdon -eteläpuolella olevaan peltoon. Hän oli saanut päähänsä, että hänen tuli -näyttää siltä kuin hän toivoisi kaiken talossa käyvän entistä latuaan. -Palvelusnaiset olivat joutuneet ihmeisiinsä, kun hän meni heidän -luokseen ilmoittamaan, että Kristiina tahtoi olla yksin pojan luona -siihen asti kun hän lähettäisi heitä noutamaan. Simon oli sanonut saman -Ramborgille tämän herätessä -- sanonut Kristiinan pyytäneen, ettei -kukaan tulisi rouvatupaan sinä päivänä. - -"Etkö sinäkään mene?" kysyi Ramborg nopeasti, johon Simon vastasi: - -"En." - -Mutta päivällisen jälkeen hän jäi kartanolle -- hän ei voinut -mennä kauas talojen luota. Eikä häntä miellyttänyt Ramborgin ilme. -Päivällislevon jälkeen se laukesi. Simon seisoi vilja-aitan luona -nähdessään vaimonsa kiitävän pihan yli. Hän lähti juoksemaan perästä -- -Ramborg paiskautui rouvatuvan ovea vasten, jyskytti sitä nyrkeillänsä -ja huusi niin että se kuului yli koko kartanon, että Kristiinan oli -avattava. - -Simon tarttui häneen koettaen saada häntä järkiinsä. -- Silloin Ramborg -kumartui salamannopeasti ja puri häntä käteen; Simon näki, että Ramborg -oli kuin hurjistunut villipeto: - -"Se on _minun_ lapseni! Mitä te olette tehneet minun pojalleni?" - -"Eihän sinun sisaresi tee Andrekselle muuta kuin hyvää, tiedäthän -sinä sen", sanoi Simon; mutta kun hän tarttui uudelleen Ramborgin -vyötärykseen, tämä rimpuili vastaan huutaen. - -"Tule nyt", sanoi mies silloin ankaralla äänellä: "Ramborg -- etkö -häpeä -- koko palvelusväen nähden --" - -Mutta Ramborg kirkui yhä: - -"Hän on minun lapseni. Et sinä ollut edes hänen luonaan, kun minä -synnytin hänet, Simon", hän huusi, "emme me silloin olleet niin kalliit -sinulle --." - -"Tiedäthän sinä mikä minut siitä esti", vastasi mies väsyneesti. Simon -raastoi vaimonsa alas tupaa kohti, hänen täytyi käyttää väkivaltaa. - -Sen jälkeen hän ei uskaltanut poistua tämän luota. Ramborg tyyntyi -vähitellen, ja kun ilta tuli, hän taipui kokonaan, ja neidot saivat -riisua hänen vaatteensa. - -Simon jäi valvomaan. Tyttäret nukkuivat omassa sängyssään, -palvelusnaiset hän oli lähettänyt ulos. Kerran kun hän nousi ja lähti -liikkeelle, kysyi Ramborg vuoteesta -- hänen äänensä ei ollut yhtään -uninen -- minne hän aikoi mennä. - -"Arvelin paneutua hetkiseksi pitkäkseni sinun viereesi", vastasi Simon -tuokion kuluttua. Hän riisui päällystakin ja kengät ja kömpi taljan ja -villapeitteen väliin. Sitten hän kietoi kätensä vaimon kaulaan: "Kyllä -ymmärrän, että tämä päivä on ollut sinulle pitkä ja raskas --" - -"Sinun sydämesi lyö niin kiivaasti, Simon", sanoi vaimo hetken kuluttua. - -"Ymmärräthän sinä, että minäkin pelkään poikani puolesta. Mutta meidän -täytyy odottaa kärsivällisesti, kunnes Kristiina lähettää sanan." - - * * * * * - -Hän kavahti pystyyn tilaltaan -- jäi kyynärpäänsä varaan -- ja tuijotti -hämmentyneenä Kristiinan kalpeisiin kasvoihin -- ne olivat aivan hänen -omiensa edessä välkkyen kyynelistä aamuhämärässä; Kristiinan käsi oli -hänen rinnallaan. Silmänräpäyksen hän uskoi, ettei hän tällä kertaa -ollut ainoastaan uneksinut. Hän viskautui takaisin pielukselle peittäen -tuskaisesti huudahtaen päänsä käsivarrellaan. Hänen oli vaikea olla, -niin kauheasti sydän takoi hänen rinnassaan, niin raivoisan kiireesti -ja kovasti. - -"Simon, nouse ylös!" Kristiina pudisteli häntä jälleen. "Andres huutaa -isäänsä, etkö kuule -- se on ensimmäinen sana, minkä hän on sanonut --" -Kristiinan kasvot hymyilivät, vaikka kyyneleet virtasivat lakkaamatta. - -Simon nousi istualleen ja pyyhkäisi kasvojaan muutaman kerran. Ei kai -poika siis ollut puhunut unissaan, koska Kristiina herätti hänet. Hän -katsoi Kristiinaan, joka seisoi siinä sängyn edessä lyhtyä pidellen. - -Hiljaa, jottei herättäisi Ramborgia, hän hiipi ulos Kristiinan -perästä. Ilkeä tunne oli yhä rinnassa. Hänestä tuntui kuin jokin olisi -pyrkinyt särkymään hänen sisällään -- minkä tähden hän ei voinut -päästä näkemästä tätä kauheaa unta. Hän, joka valveilla ollessaan -oli kamppaillut kuin mieletön karkottaakseen kaikki sellaiset -ajatukset luotaan. Nukkuessaan, tahdottomana ja vastuuttomana, hän -uneksi sellaista, jonka itse sielunvihollinen varmaan pani hänen -nähtäväkseen -- ja nytkin, kun Kristiina oli istunut valvomassa hänen -kuolemansairaan poikansa vieressä, hän uneksi taas kuin mielipuoli. - -Ulkona satoi, eikä Kristiina oikein tiennyt, mikä aika yöstä oli. Poika -oli ollut puolihorroksissa, mutta ei ollut puhunut. Ja yöllä oli Andres -hänen mielestään nukkunut niin hyvin ja sikeästi, että Kristiinakin -uskalsi paneutua hiukan pitkäkseen Andreksen viereen tunteakseen -milloin poika liikahtaisi. Ja sitten hän oli vaipunut uneen. - -Poika näytti niin pikkuruikkuiselta maatessaan yksin isossa sängyssä, -hän oli hirvittävän kalpea, mutta silmät olivat kirkkaat ja kasvoille -levisi hymy, kun hän huomasi isänsä. Simon laskeutui polvilleen vuoteen -eteen, mutta kun hän aikoi vetää tuon pienen ruumiin vasten rintaansa, -tarttui Kristiina häntä käsivarteen: - -"Älä, älä, Simon, hän on hiestynyt ja täällä on kylmä", hän sanoi ja -veti peitteen paremmin Andreksen ympärille. "Käy sinä ennen hänen -viereensä -- minä lähetän tänne jonkun palvelusnaisista valvomaan -- -minä lähden alas tupaan ja käyn Ramborgin viereen --" - -Simon kömpi peitteen alle. Siinä oli lämmin kuoppa sillä kohtaa, -missä Kristiina oli maannut, ja tyynyllä tuntui heikko makea hiusten -lemu. Simon päästi vaikeroivan äännähdyksen -- sitten hän veti -pienen poikansa puoleensa ja painoi kasvonsa sen kosteita, pehmeitä -lapsenhiuksia vasten. Poika oli käynyt niin pieneksi, että katosi -aivan olemattomiin sylissä, mutta makasi siinä tyytyväisenä ja virkkoi -silloin tällöin jonkun lapsellisen sanan. - -Sitten hän alkoi kopeloida ja nykiä isänsä paidan rinnusta, työnsi -pienen kylmän kätensä sen alle ja veti ulos bullan: - -"Kukko", sanoi hän hyvillään, "sielläpä se oli --." - -Sinä päivänä, jolloin Kristiina oli lähdössä kotiin, tuli Simon hänen -luokseen rouvatupaan ja ojensi hänelle pienen puisen lippaan: - -"Tulin ajatelleeksi, että sinä kenties pitäisit tästä --" - -Kristiina tunsi veistokoristeista, että se oli hänen isänsä työtä. -Sisällä oli aivan pieni hansikasnahan kappaleeseen kääritty kultasolki, -jossa oli smaragdeja. Hän tunsi sen heti -- Lauritsa oli kantanut sitä -paidankauluksessaan ollessaan parhaimmassa juhla-asussa. - -Kristiina kiitti Simonia, mutta lensi sitten hehkuvan punaiseksi. Hän -muisti äkkiä, ettei hän ollut nähnyt isänsä kantavan tätä korua sen -jälkeen, kun hän oli palannut kotiin Oslon luostarista. - -"Milloin isäni antoi tämän sinulle --?" Samassa hän katui kysymystään. - -"Sain sen jäähyväislahjaksi kerran, kun lähdin kartanosta." - -"Tämä on liian suuri lahja", sanoi Kristiina hiljaa ja katsoi maahan. - -Simon hymyili ja vastasi: - -"Sinä tarvitsisit paljon sellaisia, Kristiina -- kun se aika joutuu, -jolloin sinun on lähetettävä poikasi maailmalle kihloineen --" - -Kristiina katsoi häneen ja sanoi: - -"Simon -- minä tarkoitin siksi, että se on isäni peruja -- tiedäthän, -että minä pidän sinusta aivan kuin olisit hänen oma poikansa --" - -"Niinkö?" Simon sipaisi keveästi kämmenellään Kristiinan poskea ja -hymyili omituista lievää hymyä puhuessaan hänelle kuin lapselle: -"Niinhän se taitaa olla, Kristiina, olen huomannut sen --" - - - - -IV - - -Vähän myöhemmin syksyllä oli Simonilla asiaa veljensä luo Dyfriniin. -Hänen siellä ollessaan ilmestyi kosija Arngjerdille. - -Asiaa ei vielä päätetty, ja Simonin mieli oli rauhaton ja epävakaa -hänen ratsastaessaan pohjoiseen. Ehkä hänen olisi pitänyt solmia -kauppa, jotta lapsi olisi ollut turvattu ja hän itse päässyt -huolehtimasta hänen tulevaisuudestaan. Ehkä Gyrd ja Helga olivat -oikeassa -- hän oli ollut järjetön, kun ei ollut tarttunut tarjoukseen -molemmin kourin saadessaan näin hyvän kosijan tyttärelleen. Eiken oli -Formoa isompi kartano, ja Aasmund omisti siitä enemmän kuin kolmannen -osan; hän ei olisi ikinä kosinut pojalleen Arngjerdin kaltaista -halpasyntyistä neitoa, jonka äidinsuku oli vallan tuntematon, ellei -Simonilla olisi ollut panttina puolitoista auranalaa kartanon maata. -Heidän oli täytynyt lainata rahaa sekä Oslon nunnilta että Dyfrinistä, -kun Grunde Aasmundinpoika joutui toista kertaa syypääksi miestappoon. -Grunde oli hurja juovuspäissään -- mutta muuten hän oli oikeamielinen -ja hyväntahtoinen mies, vakuutti Gyrd, ja olisi varmasti taipunut -Arngjerdin tapaisen järkevän ja sävyisän naisen johdettavaksi. - -Mutta Grunde ei ollut monta vuotta nuorempi häntä itseään. Ja Arngjerd -oli nuori. Ja Eikenin väki olisi tahtonut häät jo täksi kevääksi. - -Simonin mielessä heräsi ilkeä muisto -- hän oli ajattelematta sitä -milloin suinkin vain pääsi ajattelemasta. Mutta Arngjerdin naimisen -jouduttua puheenalaiseksi se sukelsi yhä uudelleen esiin. Iloton mies -hän oli ollut herätessään ensimmäisenä aamuna Ramborgin vieressä. Ei -hän ollut suinkaan ollut villimpi ja kiimaisempi sänkyyn käydessään -kuin sulhasen tuli olla -- vaikka hänen mieltään olikin kiihottanut se, -että hän oli nähnyt Kristiinan morsiusnaisten joukossa -- ja Erlendin, -uuden lankonsa niiden miesten joukossa, jotka saattoivat häntä -ylistupaan. Ja herätessään aamulla ja katsoessaan morsiantaan, joka -vielä nukkui, hän oli tuntenut sydämessään aivan kuin pistävän häpeän -tunteen -- hänestä tuntui kuin hän olisi raiskannut lapsen. - --- Vaikka hän tiesi, ettei hänen tarvinnut syyttää itseään siitä. - -_Ramborg_ oli nauranut avatessaan suuret silmänsä. - -"Nyt sinä olet _minun_, Simon" -- oli hän sanonut ja nyhkinyt -sormillaan hänen rintaansa. "Minun isäni on sinun isäsi ja minun -sisareni sinun sisaresi." -- Simon oli joutunut kylmän hien valtaan -pelosta, että Ramborg tuntisi hänen sydämensä seisahtuvan näistä -sanoista. - -Muuten hän kyllä oli tyytyväinen naimisiinsa, sen hän tunnusti -itselleen. Hänen vaimonsa oli rikas, mainiota sukua, nuori, terve, -kaunis ja hyvä. Hän oli synnyttänyt Simonille tyttären ja pojan -- ja -sille ymmärtää semmoinen mies antaa arvoa, joka on elänyt rikkauksien -keskellä vailla lapsia, jotka olisivat pitäneet pesän koossa vanhempien -kuoltua. Heillä oli kaksi lasta -- ja turvattu toimeentulo -- hän -oli vieläkin niin rikas, että saattoi hommata Arngjerdille hyvän -naimakaupan. - -Olisi hän tahtonut vielä toisen pojan -- eikä olisi pannut vastaan, -vaikka Formoon olisi ilmestynyt useampiakin lapsia. Mutta Ramborg oli -hyvillään, kun hänen ei tarvinnut ryhtyä siihen puuhaan. Joten siis -näinkin oli hyvä. Sillä talon viihtyisyyteen vaikutti paljon Ramborgin -mieliala, sitä ei käynyt kieltäminen. Ja tällä olisi saattanut olla -vähän tasaisempi luonne. Simon ei aina tiennyt miten suhtautua -vaimoonsa. Ja talon hoidossakin, emännän tehtävissä, olisi voinut olla -parempi järjestys. Mutta eihän kukaan voi vaatia kaikkea mitä toivoo. -Näin Simon ajatteli kotiin ratsastaessaan. - -Ramborg aikoi lähteä Krukeen Klemensin-messun edellisellä viikolla -- -hän virkistyi aina, kun pääsi silloin tällöin pyörähtämään muuanne. - -Vaikka Herra tiesi miten asiat menestyisivät siellä tällä kertaa. -Sigridille oli tulossa jo kahdeksas lapsi. Ja Simon oli pelästynyt -käydessään sisaren luona paluumatkalla -- Sigrid ei näyttänyt kestävän -enää liikoja. - -Simon oli uhrannut neljä paksua vahakynttilää vanhalle Eyabun Neitsyt -Maarian kuvalle, jota sanottiin erittäin ihmeitätekeväksi, ja luvannut -kirkolle suuria lahjoja, jos Sigrid pääsisi hengissä ja täysin terveenä -synnytyksestään. Sillä hän ei saattanut ajatella, miten Geirmundin ja -kaikkien lasten kävisi, jos äiti kuolisi talosta -- sitä oli aivan -mahdoton ajatella. - -Sigrid ja Geirmund elivät hyvin hyvässä sovussa. Sigrid sanoi, ettei -hän ollut kuullut milloinkaan epäystävällistä sanaa miehensä suusta -ja ettei tämä ollut kertaakaan jättänyt tekemättä mitään, minkä tiesi -voivan ilahduttaa häntä. Huomatessaan Sigridin ikävöivän lasta, jonka -hän oli saanut nuoruudessaan Gjavvald Arnenpojalle, oli mies antanut -Simonin noutaa pojan heille, jotta äiti saisi nähdä hänet luonaan vähän -aikaa. Tuo hemmoteltu aikuislapsi oli kuitenkin tuottanut vain surua -ja pettymystä tulollaan taloon. Tämän jälkeen oli Sigrid liittynyt -mieheensä ja tälle synnyttämiinsä lapsiin kuten köyhä sairas syntinen -liittyy pappiin syntejään tunnustaessaan. - -Hän oli tavallaan iloinenkin nykyään. Eikä Simon ihmetellyt sitä, sillä -harvan miehen rinnalla saattoi olla niin hyvä elää kuin Geirmundin. -Hänellä oli niin kaunis äänikin, että vaikkei hän olisi puhunut sen -kummemmasta kuin kavionkuivetusta potevasta hevosestaan, se kuului -aivan kuin harpunsoitolta. - -Rumat ja oudonnäköiset kasvot oli Geirmund Hersteinin pojalla ollut -aina, mutta hän oli ollut varreltaan vahva ja kaunisrakenteinen ja -oivallinen jousimies, eränkävijä ja taitava asemies. Mutta kolme vuotta -sitten hän oli tullut rammaksi -- hän oli saapunut kerran ryömimällä -laaksoon eräältä pyyntiretkeltä, hinautuen eteenpäin käsineen ja toisen -polven avulla -- toinen jalka oli laahannut murskattuna perässä. Hän -ei voinut nyt kulkea tuvan lattiankaan yli ilman sauvaansa eikä nousta -hevosen selkään tai katsastaa mäkisiä maitaan ilman toisen apua. -Onnettomuus oli seurannut häntä alinomaa, hän oli yksinään pysyvä ja -omituinen eikä ymmärtänyt katsoa kartanonsa menestystä; häntä saattoi -myös puijata kaupoissa ja asioissa niin paljon kuin halusi. Mutta hän -oli kätevä, osasi veistää ja takoa ja puhui viisaasti ja kauniisti. Ja -kun tuo mies sai harpun käsiinsä, täytyi ihmisten itkeä tai nauraa, -sen mukaan mitä Geirmund soitti ja lauloi. Oli melkein kuin olisi -kuunnellut tuota ritaria, josta Geirmund lauloi -- joka oli laulanut -lehdet lehmuksesta ja sarvet lehmikarjan päästä. - -Vanhimmat lapset yhtyivät kertosäkeeseen ja lauloivat isänsä kanssa -- -ja se kuului kauniimmalta kuin kaikki Hamarin kirkonkellot yhtaikaa -soidessaan. Lähinnä nuorin lapsi Inga, joka osasi kävellä pitämällä -kiinni penkin laidasta, mutta ei vielä tapaillut sanoja, hyräili ja -lauleli päivät päästään, ja tuo pieni ääni oli niin vieno ja heljä kuin -hopeatiuku. - -He asuivat yhteen ahtautuneina pienessä vanhassa nokisessa pirtissä --- isäntäväki, lapset ja palvelijat. Parvi, jonka rakentamisesta -Geirmund oli puhunut monet vuodet, jäisi kai rakentamatta -- hän oli -tuskin saanut pystyyn uuden vajan viime vuonna palaneen sijaan. Mutta -vanhemmat eivät hennoneet erota yhdestäkään lapsestaan. Simon oli joka -kerran Krukessa käydessään tarjoutunut ottamaan kasvatettavakseen -jonkun heistä -- Geirmund ja Sigrid kiittivät, mutta eivät luopuneet -omistaan. - -Sigrid oli ehkä sittenkin se hänen sisaruksistaan, jolle oli käynyt -parhaiten maailmassa, ajatteli Simon väliin. Gyrd kertoi tosin Astridin -olevan tyytyväisen uuteen mieheensä -- he asuivat kaukana etelässä -Ryfylken läänissä, eikä Simon ollut nähnyt heitä häiden jälkeen. Mutta -Torgriminpojat riitelivät isäpuolen kanssa, sanoi Gyrd. - -Ja Gudmund oli hyvin iloinen ja tyytyväinen. Mutta jos sellainen oli -miehen onnea, kiitti Simon Jumalaa, ettei heidän isänsä ollut sitä -näkemässä. Heti kun sopivaisuus salli Andres Darren kuoleman jälkeen, -oli Gudmund viettänyt häitä tuon leskinaisen kanssa, josta isä ei ollut -tahtonut kuulla puhuttavankaan. Dyfrinin ritari tuumi, että kun hän oli -valinnut kahdelle vanhimmalle pojalleen, Gyrdille ja Simonille, nuoret, -rikkaat, kauniit morsiamet hyvästä, kunniallisesta suvusta, eikä siitä -ollut koitunut näille kehuttavaa onnea, niin sula kurjuus Gudmundia -odottaisi, jos hän saisi tehdä järjettömän mielihalunsa mukaan. Tordis -Bergintytär oli paljon vanhempi kuin Gudmund ja kohtalaisen varakas, -eikä hänellä ollut lapsia ensimmäisestä aviostaan. Mutta myöhemmin -hän oli saanut tytön eräälle Oslosta olevalle Maariankirkon papille, -ja ihmiset sanoivat hänen olleen liian suopean muutamille toisillekin -miehille -- Gudmund Darrelle muiden muassa heti tähän tutustuttuaan. -Tordis oli Simonin mielestä ruma kuin noita, ja lisäksi säädytön ja -karkea -- mutta hän oli sukkelakielinen ja terävä, ymmärtäväinen ja -hyväluontoinen -- hän olisi itsekin voinut pitää Tordiksesta, jollei -tämä olisi joutunut heidän sukuunsa. Mutta Gudmund höystyi niin, että -sitä oli ilkeä nähdä; hän oli pian yhtä iso ja vahva kuin Simon itse --- eikä se kuulunut Gudmundin luontoon; hän oli ollut hoikka ja kaunis -nuoruudessaan. Hänestä oli tullut niin veltto ja laiska, että Simonin -olisi tehnyt mieli antaa selkään pojalle joka kerran kun näki tämän. -Vihoviimeinen nauta Gudmund oli ollut koko ikänsä, se oli totta -- ja -oli toki onni onnettomuudessa, että lapset saivat äitinsä älyn, joskin -perivät isänsä ulkonäön. Mutta Gudmund oli tyytyväinen elämäänsä --. - -Ei hänen siis olisi tarvinnut harmitella tuon veljen takia niin -suuresti. Ja tavallaan oli tarpeetonta sekin, että hän sääli Gyrdiä. -Mutta joka kerran kun hän meni isänkotiinsa ja näki miten siellä asiat -olivat, se jäi vaivaamaan häntä niin, että oikein sydäntä kivisti -talosta palatessa. - -Varallisuus kasvoi -- veljen lankomies, Ulf Saksenpoika, oli kuninkaan -armossa ja suosiossa, ja hän veti Gyrd Andreksenpojan mukanaan niiden -miesten piiriin, joilla oli suurin valta ja rikkaus tässä maassa. -Mutta Simon ei pitänyt tuosta miehestä -- tuskinpa Gyrdkään piti. -Vastahakoisesti ja ilottomasti astui Gyrd, Dyfrinin herra, tietä, jolle -hänen vaimonsa ja tämän veli tyrkyttivät -- hän teki sen kotirauhan -vuoksi. - -Helga Saksentytär oli noita --. Mutta Gyrdin molemmat pojat ne kai -suurimmaksi osaksi vaikuttivat siihen, että hän näytti niin läpeensä -kiusaantuneelta. Sakse, vanhin, oli kuudentoista korvilla. Melkein joka -ilta täytyi palvelijan auttaa tuo nulikka sänkyyn -- sikahumalassa. -Hän oli varmaan menettänyt järkensä ja terveytensä juopottelemalla -- -ihan hän joisi itsensä hengiltä ennen kuin ehtisi miehuusikään. Eikä -tuo tainnut olla suuri vahinko -- Saksella oli huono maine, vaikka hän -oli vasta niin nuori; hänen raakuutensa ja hurjuutensa olivat tunnetut -koko seudulla. Hän oli äidin suosikki; Gyrd piti enemmän nuoremmasta, -Jon nimisestä. Hän olisikin ollut paremmin omiaan tuottamaan -kunniaa suvulleen, ellei hän olisi ollut hiukan korkeahartiainen ja -käyräselkäinen. Ja sitten hänellä oli jokin sisusvika vatsassa -- hän -ei sietänyt muuta kuin velliä ja ohkoleipää. - - * * * * * - -Yhteistunnosta sukunsa kanssa oli Simon Andreksenpoika aina saanut -salaisesti lohtua, milloin hänen oma elämänsä tuntui hänestä jotenkin -hankalalta. Hänen omat vastuksensa eivät vaivanneet häntä niinkään, -kun hän vain tiesi sisarustensa menestyvän. Ja jos Dyfrinissä olisi -ollut samanlaista kuin isän aikana -- jolloin siellä vallitsi rauha, -tyytyväisyys ja hyvinvointi -- olisi se Simonin mielestä helpottanut -paljon hänen kalvavaa levottomuuttaan. Hänestä tuntui kuin hänen omat -elinjuurensa olisivat olleet kietoutuneet sisarusten juuriin jossakin -syvällä mullan ja pimeyden sisässä. Joka isku, joka kohtasi jotakuta -heistä, paha, joka jäyti jonkun ydintä, tuntui myös toisissa. - -Niin oli ollut laita esimerkiksi Gyrdin ja hänen -- ainakin ennen. Nyt -hän ei enää tiennyt, tunsiko Gyrd samaa. - -Vanhimmasta veljestä -- ja Sigridistä -- oli hän pitänyt eniten. Hän -muisti miten hän poikavuosinaan oli voinut istua katsellen nuorinta -sisartaan, kunnes oli joutunut sellaisen mielihyvän valtaan, että -hänen oli täytynyt tehdä jotakin sitä osoittaakseen. Ja niin hän oli -törmännyt sisarensa kimppuun, kiusannut ja härnäillyt tätä, vetänyt -tätä tukasta, nipistänyt käsivarteen -- hänestä tuntui näet, ettei -hän voinut ilmaista rakkauttaan toisella tapaa joutumatta hämilleen. -Kiusanteko oli välttämätöntä, muuten hän ei olisi nolostumatta voinut -antaa sisarelleen kätkemiään herkkuja ja kutsua häntä leikkeihinsä -laittaessaan myllyjä puroon, rakentaessaan taloja ja tarhoja ja -vuollessaan pajupillejä tytöille kevääksi. - -Kuin poltinraudalla piirrettynä säilyi hänen muistissaan päivä, jolloin -hän oli saanut kuulla sisaren onnettomuudesta. Kaiken talvea hän oli -nähnyt Sigridin surevan menehtyäkseen sulhasvainajaansa -- muuta Simon -ei ollut ymmärtänyt. Kunnes tuli eräs pyhäpäivä kevätpuoleen -- hän oli -seisonut Mandvikin parvensolassa kiukuissaan naisten viipymisestä -- -miehet olivat odottaneet jo kauan pihamaalla pidellen kirkkomatkalle -satuloituja hevosia. Viimein hän suuttui ja meni naisten tupaan. Sigrid -oli vielä vuoteessa -- Simon kysyi kummastellen, oliko sisko sairas. -Simonin vaimo istui sängynlaidalla -- tämän lempeillä, kuihtuneilla -kasvoilla kävi hiljainen väristys, kun hän nosti katseensa ja sanoi: -"On hän sairaskin, lapsiraukka, -- mutta vielä enemmän hän pelkää, -luullakseni -- sinua -- ja toisia omaisiaan -- mitä te tulette sanomaan ---". - -Sisar oli parahtanut, heittäytynyt suinpäin Halfridin syliin ja -puristautunut tähän kietoen laihat, paljaat käsivarret kälynsä vyölle. -Parahdus oli koskenut Simoniin niin, että hänen sydämensä aukeni ja jäi -verettömäksi. Sisaren suru, sisaren häpeä kaivautui hänen rintaansa -niin, ettei hän ollut tuntea itseään -- sitten tuli pelko, joka sai -hänet hiestymään. Mitä heidän isänsä oli tekevä Sigridille? - -Simon oli niin peloissaan rämpiessään Raumarikeen pahimmassa -kelirikossa, että mies, joka oli hänen kanssaan ja jolla ei ollut -paljon ymmärrystä, viimein rupesi laskemaan leikkiä hänen taajoista -toimituksistaan puiden takana. Hän oli ollut jo pitkän aikaa täysi, -nainut mies, mutta pelkäsi nyt niin kauheasti ajatellessaan tulevaa -kohtausta isän kanssa, että hänen täytyi nousta hevosen selästä. - -Isä ei ollut sanonut juuri mitään. Mutta hän oli lysähtänyt kokoon kuin -juureen iskettynä. Saattoi vieläkin tapahtua joskus, kun Simonia pyrki -nukuttamaan liian kauan aamulla, että hän näki edessään tuon näyn ja -heräsi samassa täysin selkeäksi. Isä istui kyyryssä pää rintaa vasten -ja Gyrd seisoi käsi istuimen käsipuulla, hiukan tavallista kalpeampana, -maahan luoduin silmin. - -"Jumalan kiitos, ettei hän ollut täällä, kun se tuli ilmi. Hyvä, että -hän on sinun ja Halfridin luona", oli Gyrd sanonut heidän jäätyään -kahden kesken. - -Tämä oli ainoa kerta, jolloin Simon oli kuullut Gyrdin kiittävän toista -naista enemmän kuin omaa vaimoaan. - -Mutta hän oli nähnyt, miten Gyrd sittenkin aivan kuin kuihtui ja painui -pieneksi jouduttuaan naimisiin Helga Saksentyttären kanssa. - -Siihen aikaan kun hän oli ollut sulhasmies -- Gyrd ei itse puhunut -paljon omista asioistaan, mutta Simon oli nähnyt kaiken -- oli hän -ollut niin säteilevän kaunis kasvoiltaan, että Simonista aivan tuntui -oudolta. Gyrd oli kertonut nähneensä Helgan jo aikaisemmin, mutta -sanoi, ettei hän ollut koskaan puhunut tämän kanssa eikä voinut -ajatella, että tämän rikkaat sukulaiset antaisivat niin rikkaan ja -kauniin morsiamen hänelle. - -Simon oli tuntenut Gyrd Darren nuoruudenaikaisen erikoisen kauneuden -ikään kuin kunniaksi itselleen. Hän oli kaunis mieltä ilahduttavalla -tavalla -- oli kuin kaikkien olisi pitänyt tuntea, että tuossa hienossa -ja hiljaisessa nuoressa miehessä asui hyvyys, ylevä mieli, rohkea ja -jalo sydän. Niin hän sitten joutui Helga Saksentyttären mieheksi -- ja -siihen hän näytti hupenevan --. - -Harvasanainen hän oli ollut ennenkin -- mutta veljekset olivat olleet -aina yhdessä, ja Simon puhui tarpeeksi molempien puolesta. Simon oli -sukkelasuinen, häntä pidettiin hyväpäisenä ja hän oli hyvä juomingeissa -ja leikinlaskussa, metsällä ja kilpa-ajossa. Kaikissa nuorison -huvitteluissa oli Simonilla ystäviä kosolta, kaikki yhtä hyviä ja -läheisiä. Vanhin veli oli muassa -- hän sanoi vähän, mutta hymyili -kaunista, vakavaa hymyään, ja se vähä, minkä hän sanoi, oli ikään kuin -erikoisen painokasta. - -Nyt oli Gyrd Andreksenpoika äänetön kuin lukittu arkku. - -Sinä kesänä, jolloin Simon oli palannut kotiin ja sanonut isälleen, -että he olivat sopineet Kristiina Lauritsantyttären kanssa siitä, että -heitä koskeva sopimus rikottaisiin, hän oli tuntenut Gyrdin ymmärtäneen -koko asian kulun: että Simon oli pitänyt morsiamestaan, että hänellä -oli jokin syy, jonka tähden hän oli valmis luopumaan oikeudestaan ja -että tuo syy oli senlaatuinen, että se kirveli Simonin mieltä. Gyrd -oli pyytänyt hiljaa isän antamaan asian raueta. Mutta Simonille hän ei -ollut koskaan hiiskunut halaistua sanaa siitä, että hän ymmärsi. Ja -Simon tunsi, että jos oli mahdollista pitää veljestä enemmän kuin hän -jo piti, sai sen aikaan Gyrdin vaitiolo. - -Simon _tahtoi_ olla iloinen ja reipas ratsastaessaan kotiin pohjoista -kohti. Tien varrella hän keksi aina jotakin asiaa tuttujen luokse, -joita asui pitkin laakson vartta, ja hän käväisi kartanossa, joi ja -laski leikkiä -- ja ystävät satuloivat hevosensa ja saattoivat häntä -seuraavaan taloon, jossa heidän tovereitaan asui. Oli niin keveää -ratsastaa nyt kuuran aikaan. - -Viimeisen taipaleen hän ratsasti hämärässä. Oluthumala oli haihtunut. -Hänen asepalvelijansa olivat vallattomia ja kovaäänisiä -- mutta isäntä -näkyi käyttäneen jo loppuun koko nauru- ja leikinlaskuvarastonsa -- hän -oli kai väsynyt. - -Sitten hän tuli kotiin. Andres tallusti jäljestä joka paikkaan minne -isä meni. Ulvhild pyöriskeli satulan ympärillä tutkien, oliko isä -tuonut hänelle tuomisia. Arngjerd kantoi esiin olutta ja ruokaa, -kartanon emäntä istuutui viereen hänen syödessään, tarinoi ja kysyi -uutta. Lasten mentyä levolle otti Simon Ramborgin polvelleen, kertoi -terveiset ja tuttujen ja sukulaisten kuulumiset. - -Hänestä olisi ollut häpeällistä ja miehuutonta, jollei hän olisi ollut -tyytyväinen oloihinsa. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä Simonin istuessa Sæmundin tuvassa toi Arngjerd sinne -ruokaa hänelle. Simon ajatteli, että samapa tuo taisi olla vaikka -puhuisi Arngjerdille heti kosijasta, kun he nyt olivat kahden, ja niin -hän kertoi tyttärelleen mitä oli keskusteltu Eikenin miesten kanssa. - -Totta on, ettei Arngjerd ole kaunis, ajatteli isä -- hän katsoi -nuoreen tyttöön tämän seisoessa hänen edessään. Arngjerd oli lyhyt ja -leveärakenteinen, ja kasvot olivat matalat, karkeat ja huonoväriset; -likaisenkellertävä tukka oli epätasainen; se riippui kahtena paksuna -palmikkona selkää pitkin, mutta otsalla se hajaantui ja tahtoi työntyä -silmille, ja hänelle oli tullut tavaksi pyyhkiä sitä syrjään alinomaa. - -"Käyköön kuten te tahdotte, isä", sanoi hän yksivakaisesti Simonin -puhuttua loppuun. - -"Tiedän, että sinä olet hyvä lapsi, mutta mitä itse arvelet asiasta?" - -"En arvele sitä enkä tätä omasta puolestani. Päättäkää te, rakas isä." - -"Asia on niin, Arngjerd, että mielelläni soisin sinun kulkevan vapaana -vielä jonkun vuoden -- vapaana lapsista ja huolista ja edesvastuusta -- -kaikesta tuosta mikä joutuu naisen eteen naimisiin mentyä. Mutta ehkäpä -sinä toivot omille oloillesi ja itsenäiseksi emännäksi --?" - -"Minun takiani on turha kiirehtiä", sanoi tyttö vetäen suutaan hymyyn. - -"Jos sinä joutuisit Eikeniin vaimoksi, olisivat rikkaat sukulaisesi -aivan vieressäsi -- paljas on veljetön pohja", sanoi Simon ja lisäsi -nopeasti ja hiukan hämillään huomatessaan Arngjerdin silmissä salaisen -pienen rävähdyksen: "Tarkoitin Gyrdiä, setääsi." - -"Ymmärrän, ettette tarkoittanut sukulaistani Helgaa", vastasi Arngjerd, -ja sitten molemmat nauroivat. - -Simonin mieli lämpeni kiitollisuudesta Jumalaa ja Neitsyt Maariaa ja -Halfridia kohtaan, joka oli saanut hänet tunnustamaan tämän lapsen. -Kun he joutuivat nauramaan yhdessä, kuten nyt, hän ei tarvinnut muuta -todistusta isyydestään. - -Simon nousi ja pudisti Arngjerdin hihasta jauhoa, joka oli tarttunut -siihen. "Entäs sulhanen -- mitä hänestä pidät?" kysyi isä. - -"Kyllä minä pidän hänestä, minkä häntä olen nähnyt -- eihän sitä -tarvitse uskoa kaikkia puheita --. Mutta päättäkää te, isä --" - -"Olkoon siis niin kuin minä olen sanonut. Aasmund ja Grunde odottakoot -jonkun aikaa, ja jos he sitten vielä pysyvät tarjouksessaan, kun sinä -olet tullut vähän vanhemmaksi, niin --. Mutta sinun tulee tietää, -tyttäreni, että saat itse päättää naimisestasi, jos vähääkään ymmärrät -omaa parastasi. Ja onhan sinulla ymmärrystä, Arngjerd --" - -Simon otti häntä vyötäisiltä. Tytär punastui isän suudellessa häntä -- -ja Simon muisti, että taisi olla pitkä aika siitä, kun hän viimeksi oli -tehnyt näin. Muuten hän ei ollut niitä miehiä, jotka olisivat pelänneet -pyöräyttää vaimoaan vyötäisistä ja peuhata lastensa kanssa. Mutta -se tapahtui aina kuin leikillä -- ja Arngjerd --. Simon tuli äkkiä -ajatelleeksi, että tämä nuori tytär oli varmaan ainoa ihminen Formossa, -jonka kanssa hän joskus saattoi puhua vakavasti. - - * * * * * - -Hän nousi, veti tukon pois eteläseinässä olevasta kolosta ja katsoi -tuon pienen aukon kautta laaksoon. Ilmassa tuntui etelätuulen henki, ja -suuria harmaita pilviä vyöryi alhaalta, missä tunturit yhtyivät sulkien -näköpiirin. Kun auringonsäde pääsi niiden läpi, loistivat kaikki värit -sanomattoman kirkkaina. Suojailma oli nuollut pois harmaan kuuran -- -maat olivat jälleen ruskeat ja kuusimetsä mustansininen -- ja ylinnä -kukkuloilla, missä paljaiden kallioiden jäkälä ja sammal-alue alkoi, -paistoi valo kullankarvaisena. - -Simonista tuntui kuin hän olisi saanut outoa voimaa syystuulen -ja laakson vaihtuvan valon tarkkaamisesta. Jos nyt tuli oikea -Helkamessun-suoja, saataisiin myllyvettä jokiin ainakin jouluun asti. -Ja silloin hän voi lähettää miehet tunturille keräämään sammalta. Oli -ollut niin kuiva syksy -- Laagenin vesi virtasi vähiin kuivuneena ja -matalana keltaisen hiekan ja kalpeiden kivien välissä. - -Täällä pohjoislaaksossa oli vain Jørundgaardilla ja pappilalla oma -mylly joessa. Hän ei halunnut jauhattaa heidän myllyissänsä -- sinne -veisi jo muutenkin koko laakso viljansa jauhettavaksi. Sillä Sira Eirik -otti myllyveroa. Ja ihmisten mielestä hän sai liian tarkan selon heidän -viljoistansa -- hän oli hyvin ahne kymmenysten keräämisessä. Lauritsa -oli aina antanut kaikkien jauhaa myllyssään maksuttomasti, ja Kristiina -tahtoi, että tuo tapa säilyisi edelleen. - -Kun hänen ajatuksensa vain hipaisivatkin Kristiinaa, alkoi hänen -sydämensä väristä kipeästi ja jännittyneesti. - -Oli Simonin- ja Judaksenmessun aattopäivä; silloin hänen oli aina ollut -tapana käydä synnintunnustuksella. Itseään tutkiakseen, paastotakseen -ja rukoillakseen hän nytkin istui tässä Sæmundin-tuvassa, miesten -puidessa viljaa. - -Pian hän syntinsä muisti -- hän oli kironnut, valhetellut, kun ihmiset -kysyivät semmoista, joka ei heihin kuulunut, ja ajanut hirveä vielä -kauan sen jälkeen, kun oli nähnyt auringon asemesta lauantaipyhän -alkaneen, sekä metsästellyt sunnuntai-aamuna, kun laakson kansa oli -messussa. - -Siitä, mitä oli tapahtunut nyt viimeksi pojan ollessa sairaana, -ei hän uskaltanut mainita. Ensi kertaa elämässään hän nyt, joskin -vastahakoisesti, salasi tietyn synnin rippi-isältään. - -Hän oli pohtinut asiaa paljon ja kärsinyt siitä sydämessään. Se taisi -kuulua pääsynteihin -- hän oli harjoittanut noituutta tai suorastaan -houkutellut toisen siihen --. - -Ei hän osannut sitä katuakaan -- ajatellessaan, että ilman sitä olisi -hänen poikansa luultavasti maannut maan povessa nyt. Mutta hän oli -peloissaan ja masentunut -- ja koetti saada selville, oliko lapsi -muuttunut siitä. Ei hän ollut voinut huomata mitään erikoista --. - -Hän tiesi monille linnuille ja villeille eläimille saattavan käydä -niin, että jos ihmiskäsi oli liikutellut niiden munia tai poikasia, -eivät vanhemmat enää huolineet niitä omikseen, vaan hylkäsivät -jälkeläisensä. Ihminen, joka oli saanut järjen lahjan Jumalalta, ei -voinut tehdä siten ja hänelle oli ennemminkin käynyt niin, että kun hän -nyt koski poikaansa, tuntui hänestä siltä kuin hän ei olisi uskaltanut -laskea tätä enää käsistään, niin araksi hän oli tullut Andreksen -suhteen. Mutta samalla hän tajusi miksi kastamattomat, järjettömät -luontokappaleet tunsivat sellaista kauhua poikasiaan kohtaan, kun niitä -oli liikuteltu. Hänestäkin tuntui siltä kuin hänen lapsensa olisi ollut -jollakin tapaa saastutettu. - -Mutta sittenkään hän ei katunut -- eikä toivonut sitä -tapahtumattomaksi. Hän toivoi vain, että sen olisi toimittanut joku -toinen eikä Kristiina. - --- Arngjerd tuli sisään -- hän kysyi erästä avainta: Ramborg luuli sen -jääneen Simonille viime käyttämisen jälkeen. - -Talousasiat menivät yhä enemmän sekaisin. Simon muisti, että hän oli -antanut avaimen takaisin vaimolleen; se oli tapahtunut jo ennen hänen -lähtöään etelään. Kaipa minä sitten sen löydän, tuumi Arngjerd. - -Hän hymyili niin kauniisti -- ja hänellä oli viisaat silmät -- ei hän -ollut niin rumakaan sentään, ajatteli isä. Ja Arngjerdin tukka oli -kaunis, kun hän levitti sen hajalleen juhlina ja pyhinä; se oli vaalea -ja paksu. - -Erlendin äpärätytär oli ollut kaunis -- siitä lähti koko tuosta -kauneudesta pelkkää onnettomuutta. - -Mutta Erlendin tyttären äiti oli ollut kaunis ja korkeasukuinen nainen. -Erlend ei varmaan olisi vilkaissutkaan Arngjerdin äidin kaltaiseen -ihmiseen. Erlend oli astunut ylpeänä rataansa maailmassa -- ja ihanat -ylhäiset rouvat ja neidot olivat seisoneet rivissä tarjoten hänelle -lempeä ja seikkailuja. - -Hänen oma ainoa tämänlaatuinen syntinsä -- kuninkaan kartanon aikaisia -poikamaisia kepposia hän ei laskenut miksikään -- olisi voinut olla -loistavampi, kun hän kerran oli joutunut loukkaamaan hyvää ja arvokasta -vaimoaan. Ei hän ollut katsonut liikoja koko Jorunnia -- hän ei edes -muistanut, miten hän ensin oli joutunut liian lähelle tätä. Hän oli -liikkunut paljon ystävien ja tuttavien luona sinä talvena, ja kun hän -palasi vaimonsa taloon, istui neito odottamassa ja katsoi, että hän -pääsi sänkyyn tuottamatta tulenvaaraa. - -Sen kummempi se seikkailu ei ollut. - --- Eikä hän siis ollut ansainnut edes sitä, että tuosta lapsesta -sukeutui niin hyvätapainen ja että hän oli isälleen niin suuri -ilo. Eikä hänen sopinut lainkaan ajatella tämmöisiä asioita -valmistautuessaan parastaikaa rippiin. - - * * * * * - -Sataa tuhuutteli, kun Simon tuli pimeässä kotiin päin Romundgaardista. -Hän oikaisi poikki pellon. Päivän viimeisessä kalpeassa valossa -häämötti sänki vaaleana ja märkänä. Vanhan saunan seinän luona loisti -jotakin valkoista maassa. Simon lähti tarkastamaan mitä se oli. -Siinä olivat ranskalaisen vadin palaset, saman joka oli mennyt rikki -keväällä. -- Lapset olivat leikkiessään latoneet palaset kivilaatalle, -joka oli asetettu kahden toisen kiven päälle. Simon töytäisi sitä -kirveellään ja kaasi leikkipöydän --. - -Hän katui samassa tekoaan. Mutta hän ei kärsinyt, että mikään johti -hänen mieleensä tuon illan. - -Helpottaakseen hiukan tuntoaan salaamansa synnin johdosta hän oli -kertonut Sira Eirikille unistaan. Oli se tapahtunut senkin vuoksi, -että hänen oli täytynyt keventää sydäntään edes _siitä_. Hän oli jo -ollut lähtemäisillään -- kun hän äkkiä tunsi, että hänen täytyi saada -puhua siitä. Tuo vanha puolisokea pappi oli sitäpaitsi ollut hänen -hengellinen isänsä enemmän kuin kaksitoista vuotta. Ja niin hän oli -palannut ovelta ja polvistunut uudelleen Sira Eirikin eteen. - -Pappi istui liikkumatta, kunnes Simon oli puhunut puhuttavansa. Sitten -hän sanoi -- ja tuo vanha, voimakas ääni kaikui verhottuna pimeästä -lausuen, ettei se ollut synti. Jokaisen taistelevan kirkon jäsenen -täytyi tulla koetelluksi kamppailussa vihollisen kanssa; siksi sallii -Jumala kiusattavan miestä monenlaisilla kiusauksilla. Siihen asti kun -mies ei heitä aseitaan -- siihen asti kun hän ei petä kuninkaansa -lippua ja tietoisesti suostu näkyihin, joita epäpuhdas henki loihtii -hänen eteensä -- siihen asti eivät synnilliset mielikuvittelut ole -syntiä --. - -"En suostu!" Simonia kainostutti, kun hän kuuli oman äänensä. - -Suostunut hän ei ollut _koskaan_. Ne kiusasivat, kiusasivat, kiusasivat -häntä. Herätessään noiden synnillisten unien jälkeen tuntui hänestä -kuin hänelle olisi tehty väkivaltaa nukkuessa. - - * * * * * - -Kaksi vierasta hevosta seisoi aitaan sidottuna pihalla, kun Simon -saapui perille. Ne olivat Erlend Nikulauksenpojan Musta ja Kristiinan -ratsuhevonen. Hän huusi tallirenkiä ja kysyi, miksi niitä ei ollut -viety sisään. Siksi että vieraat olivat sanoneet, ettei se ollut -tarpeellista, vastasi toinen kärttyisästi. - -Tuo nuori mies oli tullut Simonin palvelukseen äsken -- hän oli ennen -palvellut Dyfrinissä. Siellä piti kaiken käydä ritaritapaan, sen -oli Helga saanut aikaan. Mutta jos tuo hupsu Sigurd luuli -- siksi -että hän itse mielellään laski leikkiä miestensä kanssa eikä pannut -pahakseen sukkelaa vastausta -- että täällä Formossa uskalletaan -mukista isäntää vastaan, niin hän saisi kyllä tietää --. Simon oli -juuri haukkumaisillaan miehen pataluhaksi -- kun hän äkkiä hillitsi -itsensä; hänhän palasi juuri ripistä. Jon Daalk sai ottaa tuon -tulokkaan opetettavakseen ja hänen tuli selvittää miehelle, että hyvä -talonpoikaistapa oli yhtä vankka kuin Dyfrinin hovikoreus. - -Ja niin hän kysyi mukiinmenevän maltillisesti, oliko Sigurd ollut -hölmölässä viime vuonna, ja käski hänen viedä hevoset talliin. Mutta -häntä suututti --. - - * * * * * - -Ensimmäisenä sattui hänen silmänsä, kun hän astui sisään, Erlendin -nauravaan naamaan -- pöydällä palavan kynttilän valo lankesi suoraan -penkillä istujaan tämän puolustautuessa Ulvhildia vastaan, joka oli -polvillaan hänen vieressään penkillä ja koetti kynsiä Erlendiä, vai -mitä lienee reuhannut -- hän haroi sormillaan Erlendin kasvoja vasten -ja nauroi niin että oli läkähtyä. - -Erlend kavahti pystyyn ja koetti hätistää lasta loitommalle, mutta -tämä tarttui hänen hihaansa ja jäi riippumaan käsivarteen Erlendin -astuessa lattian yli suorana ja kepein askelin ja tullessa tervehtimään -lankoansa. Tyttö mankui ja piti ääntä, niin että he tuskin voivat -erottaa toistensa puhetta. - -Isä käski hänet palvelusnaisten luokse kotaan -- nämä olivat juuri -saaneet pöydän katetuksi. Kun lapsi nurisi vastaan, tarttui Simon tätä -kovasti käsivarteen ja raastoi hänet erilleen Erlendistä. - -"Tuoss' on --?" Tädin mies otti pihkapurun suustaan ja työnsi sen -lapsen suuhun. "Pidä hyvänäsi, Ulvhild umpukka! -- Tästä sinun -tyttärestäsi, lanko", sanoi Erlend nauraen ja seuraten lasta -katseellaan, "ei tulekaan yhtä taipuisa kuin Arngjerdista." - -Simon ei ollut malttanut olla kertomatta vaimolleen, kuinka -kauniisti Arngjerd oli taipunut hänen naimaehdotukseensa. Mutta ei -hän ollut tarkoittanut sitä jørundgaardilaisten kuultavaksi. Ei se -ollut Ramborgin tapaistakaan -- Simon tiesi, ettei Ramborg pitänyt -Erlendistä. Häntä ei miellyttänyt se, että vaimo oli kertonut asiasta -eikä myöskään se, että Ulvhild näytti pitävän paljon Erlendistä -- hän, -kuten kaikki naisenpuolet. - -Hän meni tervehtimään Kristiinaa; tämä istui uunin vierusnurkassa -Andres sylissään. Poika oli ruvennut pitämään tädistään tämän hoitaessa -häntä toipumisaikana syksyisen taudin jälkeen. - -Simon käsitti, että heillä oli asiaa hänelle, koska Erlend oli mukana -näin aivan odottamatta. Hän ei kuluttanut liioin Formon kynnyksiä. -Simonin täytyi tunnustaa Erlendin suoriutuvan ihmeteltävän hyvin -vaikeasta asemastaan -- kun heidän välinsä olivat semmoiset kuin -olivat. Erlend väisti häntä niin paljon kuin suinkin, mutta he kävivät -toisissaan silloin tällöin, jottei olisi päästy juoruamaan sukulaisten -välisestä epäsovusta, ja he esiintyivät silloin mitä parhaina ystävinä; -Erlend oli hiljainen ja pidättyvä heidän tavatessaan, mutta osasi -sentään olla luonteva ja vapaa. - -Kun ruoka oli kannettu pöytään ja olut tuotu esiin, ilmoitti Erlend -asiansa: - -"Taidat ihmetellä asiaani, Simon -- olemme tulleet kutsumaan sinua ja -Ramborgia häihin --" - -"Nyt sinä lasket leikkiä? Eihän sinun talossasi ole ketään -naimaikäistä?" - -"Miten asian ottaa. Ulf Haldorinpoika aikoo naida --" - -Simon läimäytti reisiään: - -"No johan tässä nyt taitavat vetohärätkin ruveta poikimaan!" - -"Älä sano Ulfia vetohäräksi", sanoi Erlend nauraen. "Sehän siinä on -paha, että mies on ollut liian kuumaverinen --" - -Simon vihelsi. Erlend nauroi jälleen ja sanoi: - -"En minä ollut uskoa silmiäni, kun Herbrandinpojat Medalheimistä tänään -ilmestyivät taloon ja vaativat Ulfia naimaan heidän sisarensa." - -"Herbrand Rembas --? Mutta nehän ovat aivan nuoria poikia -- eihän -heidän sisarensa saata olla niin vanha, että Ulf --?" - -"Hän on kahdenkymmenen vanha. Ja Ulf viidenkymmenen korvissa. Niin." -Erlend oli tullut vakavaksi. "Ymmärräthän sinä, Simon -- ettei tämä -heistä ole kovin häävi naimakauppa; mutta kahdesta pahasta on pienempi -se paha, että Jardtrud joutuu naimisiin Ulfin kanssa. Ja onhan Ulf -ritarin poika ja varakas mies -- ei hänen tarvitse hakea leipäänsä -toisen miehen kartanosta. Meitä hän seurasi tänne siitä syystä, -että mieluummin elää sukulaisten parissa kuin istuu yksin omassa -kartanossaan Skaunissa -- sen jälkeen mitä on tapahtunut --." - -Erlend vaikeni. Hänen kasvoilleen levisi kaunis, herkkä ilme. Sitten -hän jatkoi: - -"Nyt me olemme aikoneet Kristiinan kanssa viettää nuo häät aivan kuin -hän olisi oma veljemme. Lähdemme Ulfin kanssa etelään Musudaliin -nousevalla viikolla ja teemme naimatarjouksen Medalheimissä. Näön -vuoksi, ymmärräthän. Mutta minulla olisi ollut sinulle pieni pyyntö, -lanko. Olen sinulle kiitollisuuden velassa. Mutta Ulfista ei pidetä -näillä seuduin. Ja harvat ovat niin suuressa arvossa kuin sinä -- ja -minä itse taas --" Hän kohautti olkaansa ja naurahti. "Tahtoisitko -sinä olla niin hyvä, Simon, että ratsastaisit kolmantena mukaan ja -rupeaisit Ulfin puhemieheksi? -- Ulf ja minä olemme kulkeneet yksissä -poikavuosista asti", sanoi Erlend pyytelevästi. - -"Tuohon käteen, lanko!" Simon oli punastunut -- hän tunsi itsensä niin -kumman ujoksi ja avuttomaksi Erlendin avosydämisten sanojen johdosta. -"Teen mielelläni kaiken mitä voin Ulf Haldorinpojan hyväksi." - -Kristiina oli istunut tuvan perällä pitäen Andresta sylissään -- poika -vaati välttämättä tätiä riisumaan hänet. Hän astui nyt valoon -- lapsi -istui puolialastomana hänen käsivarrellaan, kädet tätinsä kaulassa. - -"Se on kauniisti tehty, Simon!" sanoi Kristiina hiljaa ojentaen -kätensä. "Kiitos meidän kaikkien puolesta." - -Simon tarttui hänen käteensä keveästi ja virkkoi: - -"Älähän nyt, Kristiina. Minä olen aina pitänyt Ulfista -- teen tämän -mielelläni." Hän tahtoi ottaa pojan Kristiinalta, mutta poika oli -olevinaan ja potki isää pienillä paljailla jaloillaan nauraen ja -puristautuen tätiinsä. - -Simon kuunteli noiden kahden lepertelyä istuessaan puhellen Erlendin -kanssa Ulfin raha-asioista. Poika herahti nauramaan vähän väliä -- -Kristiina osasi niin paljon lasten loruja ja leikkejä ja nauroi hänkin -hyrisevää, pehmeää kurkkunaurua. Kerran, kun Simon vilkaisi sinne, hän -oli tehnyt sormistaan jonkunlaiset kieruportaat, ja Andreksen sormet -olivat ihmisiä, jotka kiipesivät niitä ylös. Viimeinkin hän sai pojan -kätkyeen ja istuutui Ramborgin viereen. Sisaret puhelivat keskenään -kuiskaillen. - - * * * * * - -Totta se oli, tuumi Simon makuulle mentyään, hän oli aina pitänyt -Ulfista. Ja tuon Oslossa vietetyn talven jälkeen, jolloin he olivat -yhdessä taistelleet Kristiinan auttamiseksi, hän oli tuntenut -jonkinlaisen ystävyydentunteen sitovan häntä tuohon mieheen. Hän ei -ollut milloinkaan pitänyt Ulfia muuna kuin vertaisenaan, ritarin -poikana -- ja tämän oikeudeton asema isänsä suvussa siitä syystä, että -hän oli siitetty huoruudessa, sai aikaan vain sen, että Simon oli -sitäkin hellävaraisempi seurustellessaan hänen kanssaan -- jossakin -hänen oman sydämensä sopukassa eli alati rukous Arngjerdin menestyksen -puolesta. Mutta muuten tämä ei ollut mikään kaunis juttu -- tuo -puolivanha mies ja toisaalta kokematon lapsi. -- Vaikka eihän se häneen -kuulunut, että Jardtrud Herbrandintytär oli erehtynyt käydessään -käräjillä kesällä -- Simon ei ollut sukua heille, ja Ulf oli hänen -lankonsa lähisukulainen. - -Ramborg oli pyytämättä tarjoutunut auttamaan Kristiinaa ruokapöydässä -häissä. Se oli Simonista hyvin tehty. Tarpeen vaatiessa osoitti Ramborg -aina minkälaisen kodin tytär hän oli. Hyvä hän oli, ei siitä päässyt -mihinkään. - - - - -V - - -Päivää jälkeen Katrinmessun piti Erlend Nikulauksenpoika sukulaisensa -häät erittäin komeasti. Paljon arvokasta väkeä oli koolla. -- Simon -Darre oli huolehtinut siitä; hän ja hänen vaimonsa olivat hyvin -suositut kaikkialla. Molemmat Olavinkirkon papit olivat siellä, ja Sira -Eirik siunasi talon ja aviovuoteen -- tätä pidettiin suurena kunniana, -sillä Sira Eirikin ei enää ollut tapana suorittaa muuta kuin messut -suurina pyhinä ja joskus muita toimituksia vanhimmille rippilapsilleen. -Simon Darre luki ääneen Ulfin hää- ja huomenlahjasopimuksen, Erlend -piti kauniin pöytäpuheen sukulaisilleen ja Ramborg Lauritsantytär -toimi apuna tarjoilussa yhdessä sisarensa kanssa ja oli myös pukemassa -morsianta ylistuvassa. - -Sittenkään ei syntynyt oikeata iloa näissä häissä. Morsian oli -vanhaa arvossapidettyä ja tunnettua sukua; hänen sukulaisensa ja -kulmakuntalaisensa eivät voineet katsoa hänen saaneen vertaistaan; -olihan hän joutunut ulkokuntalaiselle ja lisäksi miehelle, joka palveli -toisen, joskin sukulaisensa kartanossa. Ulfin syntyperä -- ritarin ja -rikkaan miehen äpäräpoikana -- ei enempää kuin hänen sukulaisuutensa -Erlend Nikulauksenpoikaan ollut Herbrandinpojista kovin kunniakas. - -Ei morsian itsekään ollut tyytyväinen asiain tilaan. Kristiina oli -aivan onnettoman näköinen puhuessaan tästä Simonille tämän käväistessä -asialla Jørundgaardissa muutamia viikkoja häiden jälkeen. Jardtrud -pyyteli lakkaamatta, että Ulf suostuisi muuttamaan tilalleen Skauniin --- hän oli sanonut itkien Kristiinan kuullen ettei hän tiennyt mitään -sen kamalampaa kuin että hänen lapsensa syntyisi rengin poikana. Ulf ei -ollut vastannut tähän mitään. Vastanaineet asuivat siinä rakennuksessa, -jota kutsuttiin neuvosmiehen tuvaksi Jon Einarinpojan mukaan, joka oli -asunut siinä ennen kuin Lauritsa osti koko Laugarbrun ja muutti hänet -sinne. Mutta tuo nimi ei ollut Jardtrudin mieleen. Ja häntä harmitti, -että hänen lehmiensä täytyi olla Kristiinan navetassa --. hän pelkäsi -sitäkin, ettei vain kukaan luulisi häntä Kristiinan palveluspiiaksi. -Eihän se ollut kovin ihmeellistä, tuumi Kristiina -- heidän täytyi -rakennuttaa eri navetta neuvosmiehentuvan viereen, ellei Ulf lähtenyt -vaimonsa kanssa Skauniin. Mikä olisi kenties ollut parasta -- hän -ei ollut enää niin nuori, että olisi voinut vaikeuksitta muuttaa -elintapaansa; ehkä hänen elämänsä kävisi helpommaksi uudessa paikassa. - -Simon ajatteli, ettei Kristiina tainnut olla aivan väärässä. Eikä -Ulfista pidetty koko laaksossa. Hän pilkkasi kaikkea täkäläistä. -Hän oli oivallinen ja aikaansaapa tilanhoitaja, mutta tottumaton -moniin tämän seudun oloihin -- muun muassa hän jätti syksyllä eloon -suuremman karjan kuin minkä tämän puolen elannolla jaksoi elättää -talven yli -- ja kun lehmät kuolivat tai hänen sittenkin täytyi tappaa -osa nääntynyttä karjaa, hän oli suutuksissaan ja sanoi, ettei hän -ollut tottunut sellaisiin töllintapoihin, että eläimiä täytyi ruokkia -kaarnalla jo Paavalinmessusta asti. - -Ja vielä toinen seikka: Trøndelaagenissa oli isännän ja vuokralaisen -suhde vähitellen kääntynyt sellaiseksi, että isäntä vaati maavuokran -eniten tarvitseminaan tavaroina -- heininä, nahkoina, jauhoina, -voina tai villoina -- vaikka olisi ollut sovittu määrätavarasta tai -rahamaksusta. Ja tilan isäntä tai tämän asiamiehet myös arvioivat -maksujen määrän tavaran vaihtuessa usein hyvin mielivaltaisesti. Mutta -kun Ulf yritti sovittaa näitä vaatimuksia Kristiinan verollisiin -täällä, sanoivat ihmiset sitä vääryydeksi ja laittomuudeksi -- mitä se -olikin -- ja vuokralaiset valittivat asiasta Kristiinalle. Tämä nuhteli -Ulfia heti asiasta kuultuaan, mutta Simon tiesi, etteivät ihmiset -moittineet ainoastaan Ulfia, vaan myös Kristiina Lauritsantytärtä. -Simon oli koettanut selittää kaikkialla, missä asiasta tuli puhe, -ettei kartanon emäntä ollut tiennyt Ulfin vaatimuksista ja että miehen -kotipuolessa oli sellaiset tavat. Mutta Simon pelkäsi, ettei tästä -ollut suurta apua -- vaikkakaan kukaan ei sanonut julkisesti häntä -vastaan. - -Simon ei siis tiennyt, toivoisiko hän Ulfin menevän vai jäävän. Miten -Kristiina oli selviävä ilman tuota uutteraa ja uskollista apulaista, -oli vaikea käsittää. Erlendistä ei ollut mihinkään isännän toimessa, ja -heidän poikansa olivat liian nuoret. Mutta Ulf oli jo kääntänyt koko -seudun Kristiinaa vastaan -- ja nyt sattui vielä lisäksi tuo, että mies -oli vietellyt nuoren neidon, jonka suku oli tämän laakson parhaita. -Mutta Kristiina raatoi jo kyllin ankarasti nytkin. - -Jørundgaardilaisten asema ei ollut kovin helppo muutenkaan. Erlendistä -ei pidetty enempää kuin Ulfistakaan. Erlendin apulaista ja sukulaista -pidettiin ylpeänä ja hävyttömänä, mutta isäntä itse oli lempeällä, -hieman veltolla tavallaan vielä vaativampi. Erlend Nikulauksenpoika -ei varmaan huomannut, että hän nostatti ihmiset vastaansa -- hän ei -näyttänyt huomaavan muuta kuin että hän oli mikä oli aina ollut, -olipa hän rikas tahi köyhä, eikä aavistanut, että kukaan _siitä_ -syystä voisi sanoa häntä ylpeäksi. Hän oli ollut kapinahankkeissa -kuningastaan vastaan, mutta oli Maunu-kuninkaan sukulainen, lääninherra -ja aatelismies ja oli itse ajanut karille nuo hankkeet järjettömällä -kevytmielisyydellään -- hän ei varmaan olisi keksinyt edes ajatella, -että moisten peikkojen vuoksi saattaisi joutua konnan kirjoihin -kenenkään silmissä. Simon ei yleensäkään ollut huomannut Erlendin -ajattelevan paljon. - -Hänestä ei ollut helppo päästä perille: kun hänen kanssaan keskusteli, -ei hän ollut suinkaan tyhmä, mutta oli kuin ei hän koskaan olisi -sovittanut itseensä niitä viisaita ja kauniita ajatuksia, joista hän -usein puhui. Oli aivan mahdotonta ajatella, että tuo mies oli jo -pian vanha -- hänellä olisi voinut olla isoja lapsenlapsia jo aikaa -sitten. Kun häntä katsoi tarkemmin, huomasi hänen kasvoissaan olevan -vakoja ja tukassa harmaita hiuksia -- ja sittenkin hän näytti poikansa -Nikulauksen vierellä pikemmin veljeltä kuin isältä. Hän oli yhtä -suoraselkäinen ja notkea kuin Simonin nähdessä hänet ensi kertaa, -hänen äänensä oli yhtä nuorekas ja sointuva. Hän liikkui ihmisten -parissa yhtä huolettomasti ja varmasti kuin ennen, omituinen viehkeys -olemuksessaan. Hän oli ennenkin ollut vierasten parissa hiljainen -ja pidättyvä -- antanut toisten hakea hänen seuraansa enemmän kuin -itse hakenut heitä, niin myötä- kuin vastamäessä. Mutta hän ei -näyttänyt huomaavan, ettei nyt kukaan hakenut sitä. Ja seudun herrat -ja mahtavimmat talonpojat laakson ylä- ja alavarsilla, jotka olivat -kaikki toisilleen sukua naimisten kautta, olivat kimmastuneet tuolle -trøndiläispöpölle, jonka onnettomuus oli viskannut heidän keskuuteensa, -mutta joka piti itseään liian ylhäisenä ja mahtavana pyrkimään heidän -seuraansa. - -Eniten pahaa verta oli herättänyt Erlend Nikulauksenpoikaa kohtaan -kuitenkin se seikka, että hän oli vetänyt Sundbun miehet kerallaan -onnettomuuteen. Guttorm ja Borgar Trondinpojat oli ajettu maanpakoon, -ja heidän osansa laajoista Gjeslingien tiloista ynnä puolet -perintökartanosta joutui kruunun haltuun. Sundbun Ivarin täytyi -maksaa sovintorahoja Maunu-kuninkaalle. Kun Maunu-kuningas sitten -antoi kruunulle luovutetut maat -- sanottiin, ettei se tapahdu -korvauksetta -- ritari Sigurd Erlendinpoika Eldjarnille, myivät Ivar -ja Haavard, nuorin Trondinpojista, joka ei ollut tiennyt veljensä -kavallushankkeista, omat osansa Vaage-tiloista herra Sigurdille, -joka oli heidän ja Lauritsantyttärien serkku: hänen äitinsä, Gudrun -Ivarintytär oli Trond Gjeslingin ja Jørundgaardin Ragnfridin sisar. -Ivar Gjesling muutti Ringheimin kartanoon Toteniin, jonka hän oli -saanut vaimonsa kautta, hänen lapsensa saivat kasvaa äitinsä suku- ja -perintökartanossa. Haavardilla oli vielä suuret alat maata, mutta ne -olivat enimmäkseen Valdresin puolella, ja nyt hän oli naimakaupallaan -saanut suuria tiloja Borgen läänissä. Mutta vaagelaisten ja -norddølilaisten mielestä oli peräti onnetonta, että tuon ikivanhan -suvun oli täytynyt luopua Sundbusta, jossa se oli ollut ja elänyt niin -kauan kuin muistettiin. - --- Lyhyen aikaa oli Sundbu ollut kuningas Haakon Haakoninpojan -uskollisen kannattajan, Erlend Eldjarnin, Godalandin herran käsissä --- Gjeslingit eivät olleet koskaan olleet Sverre-kuninkaan ja hänen -sukunsa lämpimiä kannattajia, ja he siirtyivät Skule-herttuan puolelle, -kun tämä nousi kapinaan Haakon kuningasta vastaan. Mutta Ivar nuorempi -oli saanut Sundbun takaisin Erlend Eldjarnilta tilanvaihdon avulla ja -naittanut tälle vanhimman tyttärensä Gudrunin. Ivarin poika Trond ei -ollut missään suhteessa tuottanut kunniaa suvulleen, mutta hänen neljä -poikaansa olivat reippaita, hyväluontoisia ja rohkeita miehiä, ja -ihmisiä säälitti, että he olivat joutuneet menettämään isiensä kartanon. - -Ja ennen kuin Ivar lähti laaksosta, tapahtui siellä onnettomuus, joka -järkytti ihmisiä vielä enemmän ja lisäsi heidän sääliään Gjeslingejä -kohtaan. Guttorm oli naimaton, mutta Borgarin nuori vaimo eli -Sundbussa. Dagny Bjarnentytär oli aina ollut hiukan heikkoälyinen -ja osoittanut julkisesti rakastavansa miestään rajattomasti --- Borgar Trondinpoika oli kaunis, mutta löyhätapainen. Hänen -maanpakonsa jälkeisenä talvena hukuttautui Dagny Vaagen railoon. -Sitä sanottiin onnettomuustapaukseksi, mutta kaikki ymmärsivät surun -ja kaipauksen vieneen Dagnyltä viimeisenkin järjen kipinän, ja -jokainen surkutteli sydämestään tuon yksinkertaisen, hyvän ja kauniin -nuoren naisen surkeata loppua. Suuttumus suuntautui silloin Erlend -Nikulauksenpoikaan, joka oli tuottanut kaikki nämä onnettomuudet seudun -parhaimmille. Ja nyt joutui sekin puheeksi, miten hän oli käyttäytynyt -sulhasaikanaan Lauritsa Laamanninpojan tytärtä kohtaan -- olihan -Lauritsakin Gjeslingejä äidin puolelta. - -Uusi Sundbun isäntä ei saavuttanut suosiota, vaikka kukaan ei -oikeastaan voinut sanoa mitään pahaa Sigurdista itsestään. Mutta hänen -isänsä, Erlend Eldjarn, oli suututtanut tällä puolen maata jokaisen, -jolla oli ollut tekemistä hänen kanssaan. Kristiina ja Ramborg eivät -olleet tavanneet milloinkaan tätä serkkuansa. Simon tunsi herra -Sigurdin Raumariken ajalta -- hän oli läheistä sukua Haftorinpojille, -ja nämä olivat Gyrd Darren vaimon lähimpiä omaisia. Mutta vaikka nämä -asiat olivat niin monimutkaisia, vältti Simon niin paljon kuin suinkin -herra Sigurdia. Hänen ei tehnyt enää mieli Sundbuhun; Trondinpojat -olivat olleet hänen rakkaita ystäviään, Ramborg oli käynyt joka vuosi -Ivarin ja Borgarin vaimoja tervehtimässä, ja nämä häntä. Herra Sigurd -Erlendinpoika oli sitä paitsi paljon vanhempi Simon Andreksenpoikaa -- -hän oli noin kuusissakymmenissä. - -Kun kaikki asiat olivat sotkeutuneet niin pahoin siitä, että Erlend ja -Kristiina asuivat Jørundgaardissa, tuntui nyt Simonista siltä, että -vaikka Ulfin, heidän voutinsa, naiminen ei itsessään ollut mikään -suuri tapaus, oli se omiaan kuitenkin yhä lisäämään sekasotkua. -Hän ei tavallisesti valitellut nuorelle vaimolleen vaikeuksiaan ja -vastoinkäymisiään. Mutta nyt hän ei voinut olla kertomatta Ramborgille -hiukan näistä asioista. Ja hän tuli sekä hyvilleen että ihmeisiinsä -nähdessään, miten ymmärtävästi Ramborg osasi keskustella niistä ja -miten kauniisti hän koetti tehdä kaiken voitavansa asiain auttamiseksi. - -Ramborg kävi Jørundgaardissa sisarensa luona paljon useammin kuin ennen -ja luopui kokonaan töykeästä käytöksestään Erlendiä kohtaan; kun he -joulupäivänä kohtasivat kirkkomäellä, ei Ramborg suudellut ainoastaan -sisartaan, vaan myös lankoaan. Ennen hän oli aina ivaillut kirpeästi -Erlendin ulkomaalaisia elkeitä -- esimerkiksi sitä, että tämä suuteli -anoppiaan tervehtiessä, ja sen sellaista. - -Simonin mieleen juolahti, kun hän näki Ramborgin laskevan kätensä -Erlendin kaulalle, että hänkin saattoi tehdä samoin vaimonsa sisarelle. -Mutta hän tunsi, ettei hän kuitenkaan voinut. Eihän hänen tapanaan -ollut muutenkaan ollut suudella sukulaisvaimoja -- äiti ja sisaret -olivat nauraneet hänelle vasten silmiä hänen koetettuaan tuota konstia -siihen aikaan, jolloin hän oli palannut kotiin hovipalveluksesta. - -Formon joulukesteissä asetti Ramborg Ulf Haldorinpojan nuoren vaimon -istumaan kunniakkaalle paikalle pöydän yläpäähän ja osoitti sekä -Ulfille että tämän vaimolle morsiusparille kuuluvaa kunnioitusta. Ja -kun Jardtrud sai lapsen, hän lähti tämän avuksi Jørundgaardiin. - -Se tapahtui kuukausi joulun jälkeen -- kaksi kuukautta ennen -määräaikaa, ja poika syntyi kuolleena. Silloin Jardtrud puhui rumia -sanoja -- jos hän olisi arvannut käyvän tällä lailla, ei hän olisi -ollenkaan mennyt naimisiin Ulfin kanssa. Mutta tehtyä ei saanut -tekemättömäksi. - -Ulf Haldorinpojan mieltä ei tiennyt kukaan -- hän oli aivan vaiti. - - * * * * * - -Puolipaaston edellisellä viikolla ratsastivat Erlend Nikulauksenpoika -ja Simon Andreksenpoika yhdessä Kvamiin. Muutamia vuosia ennen -kuolemaansa oli Lauritsa yhdessä parin muun isännän kanssa ostanut -sieltä pienehkön kartanon; suku tahtoi nyt lunastaa sen takaisin -itselleen, mutta oli kysymyksenalaista, oliko myynti aikoinaan -tapahtunut oikealla tavalla ja kaikkien lain määräysten mukaan. -Lauritsan perintöä jaettaessa oli tämä ynnä pari pienempää tilaa, -joiden omistuksesta saattoi syntyä käräjäasia, jätetty koskematta, ja -sisaret olivat tasanneet niistä karttuvat tulot. Siksi lähtivät nyt -Lauritsan molemmat vävyt ajamaan asiaa vaimojensa puolesta. - -Oli tullut sangen paljon väkeä koolle, ja koska tilanhaltijan vaimo -ja lapset makasivat sairaana tuvassa, täytyi miesten tyytyä pitämään -kokoustaan vanhassa vajassa, joka oli kartanon laidassa. Se oli hyvin -ränsistynyt ja laho, eivätkä miehet riisuneet nahkavaippojaan yltään. -Jokaisella oli aseensa aivan käden ulottuvilla ja miekka vyöllä -- -kenenkään ei tehnyt mieli jäädä taloon kauemmaksi aikaa kuin oli pakko. -Mutta jotakin haukattavaa heidän kuitenkin täytyi saada ennen lähtöään, -ja puolipäivän aikaan, kun asia oli saatu ajetuksi loppuun, miehet -ottivat esiin eväänsä ja istuivat penkille eväsreppu sylissään tai -edessään lattialla -- vajassa ei ollut pöytää. - -Kvamin seurakuntapapin puolesta puhui hänen poikansa Holmgeir -Moiseksenpoika. Tämä oli huolimaton ja epäluotettava nuori mies, josta -ei pidetty. Mutta hänen isänsä oli erittäin kunnioitettu ja hänen -äitinsä oli ollut hyvin hyväsukuinen; Holmgeir oli sitä paitsi iso, -vankkarakenteinen mies, kiivas ja riidanhaluinen; siksi kukaan ei -tahtonut joutua suukopuun tämän papinpojan kanssa -- vaikka hän monien -mielestä oli hupaisa ja sukkelasanainen. - -Simon ei tuntenut häntä paljoa eikä pitänyt hänen näöstään. -- -Holmgeirillä oli pitkulaiset, kalpeat, kesakkoiset kasvot ja lyhyt -ylähuuli, joten hänen suuret keltaiset etuhampaansa kiiluivat kuin -rotalla. Mutta Sira Moises oli ollut Lauritsan ystävä, ja ennen kuin -hänen isänsä otti hänet lapsekseen, oli poika ollut kasvatettavana -Jørundgaardissa, puoleksi palvelijana, puoleksi ottopoikana. Siksi -Simon oli aina kohdellut Holmgeir Moiseksenpoikaa ystävällisesti. - -Holmgeir oli nyt vierittänyt pölkyn lieden ääreen ja istui pistellen -evästä -- rastaspaistin ja läskin kappaleita -- tikarinsa kärkeen, -lämmitellen niitä tulella. Hän oli ollut sairas ja saanut kahden -viikon paastovapauden, kertoi hän toisille, jotka pureksivat leipää ja -kuivattua kalaa Holmgeirin ruoan hajun kutkuttaessa heidän nenäänsä. - -Simon oli huonolla tuulella -- hän ei osannut olla oikein -vihoissaankaan, mutta oli jollakin tapaa nolo ja myrryksissä. Koko -omaisuusjuttu oli sekava, ja sopimuskirjat, jotka hän oli saanut -haltuunsa appiukon kuoltua, harmillisen huonosti kirjoitetut; kotoa -lähtiessään hän oli kuitenkin uskonut päässeensä niistä tolkulle -vertaamalla niitä toisiin samanlaisiin. Mutta kuullessaan nyt tässä -kokouksessa toisten todistelut ja nähdessään muutkin sopimuskirjat -hän huomasi, ettei hänen kantansa pitänyt paikkaansa. Mutta toisista -miehistä ei myöskään kukaan saanut parempaa selvää asiasta -- ei edes -lääninherran lääninvouti, joka myös oli läsnä. Alettiin arvella, -että asia oli vietävä käräjille. Silloin Erlend odottamatta puuttui -puheeseen ja pyysi saada nähdä sopimuskirjat. - -Hän oli siihen asti istunut kuunnellen, melkein syrjäisen tavoin. Nyt -hän luki tarkasti läpi jokaisen kirjoituksen, muutamat moneen kertaan. -Sitten hän teki selkoa asian laidasta, lyhyesti ja selvästi -- niin -ja niin kuuluivat lakikirjan sanat ja siten ne selitettiin; kirjojen -kömpelöt ja epäselvät käänteet tarkoittivat sitä ja sitä; jos asia -joutuisi käräjille, se saisi sellaisen tai sellaisen ratkaisun. Tämän -jälkeen hän ehdotti ratkaisua, johon entiset omistajat saattoivat olla -tyytyväiset, mutta joka ei ollut varsin epäedullinen nykyisillekään -isännille. - -Hän nousi seisomaan puhuessaan, vasen käsi keveästi miekankahvalla ja -sopimuskirjapakka huolettomasti oikeassa. Hän esiintyi niin kuin olisi -ollut kokouksen johtaja -- mutta Simon huomasi, ettei hän tiennyt -sitä itse. Näin hän oli tottunut seisomaan ja puhumaan pitäessään -lääninkäräjiä alueellaan -- ja kun hän kääntyi toisten puoleen kysyen, -olivatko he ymmärtäneet hänen selityksensä ja eivätkö he olleet samaa -mieltä, se tapahtui aivan kuin todistajia kuulusteltaessa -- ei -epäkohteliaasti, mutta kuitenkin siten kuin hänen asiansa olisi ollut -kysyä ja toisten vastata. Lopetettuaan puheensa hän ojensi kirjoitukset -lääninvoudille, ikään kuin tämä olisi ollut hänen palvelijansa, ja -istuutui; toisten sitten neuvotellessa ja Simoninkin sanottua sanansa -asiasta Erlend kyllä kuunteli, mutta aivan kuin hän itse olisi ollut -ulkopuolella asian. Hän vastasi lyhyesti, selvästi ja osuvasti, kun -joku kääntyi hänen puoleensa -- raapien samalla kynnellään pois -rasvatahroja, joita oli tullut hänen rintamukseensa, oikaisten vyötään, -vedellen hansikkaitaan käsiensä välissä ja näyttäen odottavan hiukan -kärsimättömästi neuvottelun loppumista. - -Toiset suostuivat Erlendin ehdottamaan sopimukseen, johon Simon saattoi -olla jotakuinkin tyytyväinen; hän olisi tuskin voittanut mitään asian -viemisellä käräjiin. - -Mutta hän oli tullut huonolle tuulelle. Hänestä oli itsestäänkin -lapsellista harmitella sitä, että lanko oli ymmärtänyt asian, mutta -hän ei. Olihan luonnollista, että Erlend tunsi paremmin lain ja -osasi selittää epäselvät paikat, kun hän oli vuosikausia saanut -virkansa puolesta tutkia ja selvitellä ihmisten riita-asioita: eilen -illalla Jørundgaardissa puhuessaan Simonin ja Kristiinan kanssa tästä -kokouksesta ei Erlend ollut ilmaissut mitään kantaa -- hän oli varmaan -kuunnellut vain toisella korvalla. Erlendin täytyi olla laintuntevampi -kuin tavalliset talonpojat, niin oli laita -- mutta oli kuin ei -laki olisi ollenkaan koskenut häntä itseään hänen istuessaan siinä -ohjaamassa toisia välinpitämättömän ystävällisesti -- Simonilla oli -se tunne, ettei Erlend ollut milloinkaan pitänyt lakia ojennusnuorana -omassa elämässään. - -Ja sitten oli niin outoa, että hän saattoi tuolla tapaa nousta puhumaan -yhtäkkiä ollenkaan hämmentymättä. Täytyihän hänen tuntea, että se -johtaisi kaikkien ajatukset siihen, kuka ja mikä hän oli ollut ennen ja -mikä hänen asemansa oli nyt. Simon tunsi kaikkien ajattelevan sitä, -- -useita kai närkästytti koko mies, joka ei ollut milloinkaan välittänyt -ottaa selvää siitä mitä ihmiset ajattelivat hänestä. - -Mutta kukaan ei sanonut mitään. Ja kun kylmästä värjöttävä kirkonmies, -joka oli tullut lääninvoudin mukana, oli istuutunut penkille ja -ottanut kirjoitusvehkeet polvelleen, hän kysyi vähän väliä Erlendin -neuvoa, ja Erlend saneli hänelle nyplien oljenkortta, jonka hän oli -nostanut lattialta ja jota hän nyt punoi pitkien ruskeiden sormiensa -ympärille palmikoiden siitä sormusta. Kun kirkonmies oli saanut -valmiiksi sepustuksen, hän ojensi vasikannahan Erlendille; tämä heitti -olkisormuksen tuleen, otti kirjoituksen ja luki puoliääneen: - -"Jokaiselle, joka tämän kirjoituksen näkee tai kuulee, lähetämme -me Simon Andreksenpoika, Formon herra, Erlend Nikulauksenpoika, -Jørundgaardin herra, Vidar Steininpoika, Klaufastadin herra, Ingemund -ja Toraide Bjørninpojat, Bjørn Ingemundinpoika, Lundarin herra, Alf -Einarinpoika ja Holmgeir Moiseksenpoika tervehdyksen Herrassa ja --. -Onko vaha valmiina?" kysyi hän kirkonmieheltä sormiaan puhallellen. -"Olkoon täten tiedoksiannettu, että vuonna tuhat ja kolmesataa -ja kolmekymmentäkahdeksan jälkeen Herramme Kristuksen syntymän, -perjantaina ennen puolipaaston sunnuntaita, päätimme me Granheimissa, -Kvamin seurakunnassa..." - --- Voimme ottaa pöydäksi arkun, joka on ulkona porstuassa, Alf, -kääntyi hän sanomaan lääninvoudille ja ojensi kirjeen takaisin -kirjoittajalle. - -Simon muisti millainen Erlend oli ollut liikkuessaan vertaistensa -parissa pohjoisessa. Varma ja kursailematon, kuten hän oli nytkin -- -vallaton ja suorasuinen -- mutta hänessä oli ollut lisäksi jotakin -mairittelevaa: hän ei ollut silloin välinpitämätön siitä, mitä ne, -joita hän piti säätyisinään ja sukulaisinaan, ajattelivat hänestä. -Hän oli päinvastoin oikein koettelemalla koettanut saavuttaa suosiota -siellä. - -Simon tunsi äkkiä kylmänkatkerin mielin yhteenkuuluvaisuutensa näihin -laakson talonpoikiin, joita Erlend ei pitänyt senkään vertaa arvossa, -että olisi viitsinyt ottaa selvää, mitä he ajattelivat hänestä. -Erlendin tähden oli hänestäkin tullut talonpoika -- hänen tähtensä -hän oli eronnut rikkaiden ja mahtavien parista. Kelpasihan hänen -olla Formon rikas isäntä -- mutta hän ei voinut unohtaa, että hän -oli jättänyt vertaisensa, heimonsa ja nuoruudenystävänsä siksi, että -hänen oli täytynyt kiertää kerjuulla näiden joukossa ja ettei hän -sen vuoksi iljennyt enää näyttäytyä heidän parissaan -- ei, hän ei -tahtonut ajatella sitä. Tämän lankonsa vuoksi hän oli melkein luopunut -kuninkaastaan ja henkivartion piiristä. Hän oli ilmaissut itsensä -Erlendille niin, että sitä oli kuolemaa katkerampi muistella. Ja Erlend -oli häntä kohtaan sellainen kuin ei hän olisi ymmärtänyt mitään eikä -muistanut mitään. Tuo mies vähätteli sitä, että oli tuhonnut toisen -miehen elämän. - -Erlend puhutteli häntä samassa. - -"Meidän on aika lähteä matkaan, Simon, jos mieli kotiin tänä iltana --- minä käyn katsomassa hevosia." -- Simon nosti silmänsä, ja hänessä -heräsi outo, ilkeä vastenmielisyyden tunne, kun hän katsoi toisen -pitkää, komeaa vartta. Viitanhupun alla oli Erlendillä pieni musta -päänmuotoinen silkkilakki, joka sidottiin leuan alta -- nuo kapeat, -tummat kasvot vaaleansinisine, syvällä otsan varjossa piilevine suurine -silmineen näyttivät vieläkin nuoremmilta ja hienommilta sen sisällä. -"-- Sido sinä kiinni minun reppuni sillä aikaa", sanoi hän ovelta ulos -lähtiessään. - -Toiset miehet jatkoivat puhetta kokousasiasta. Oli outoa, että Lauritsa -oli jättänyt tämän asian näin huonolle selvitykselle, tuumi joku; se -mies tiesi tavallisesti mitä teki -- hän oli kokenein kaikista laakson -miehistä maan ostoa ja myyntiä koskevissa kysymyksissä. - -"Minun isäni siihen on syynä", lausui Holmgeir Papinpoika. "Hän sanoi -itse aamulla, että jos hän olisi kuunnellut Lauritsaa, olisi kaikki -nyt ollut selvä kuin päivä. Mutta tiedättehän te millainen Lauritsa -oli tämmöisissä asioissa -- hän oli aina pappeja kohtaan myöntyisä ja -lauhkea kuin lammas." - -"Mutta oman etunsa oli Lauritsa sentään tavallisesti osannut katsoa", -virkahti joku. - -"Niin hän kai luulikin tekevänsä kuullessaan papin neuvoa", sanoi -Holmgeir nauraen, "saattaa se olla viisasta ajallisissakin asioissa -- -jollei vilkuile palaa, johon kirkko on iskenyt silmänsä." - -Kumman hurskas Lauritsa vain oli ollut, arveli Vidar -- ei hän ollut -koskaan säälinyt maata eikä karjaa, kun oli kysymys kirkosta ja -vaivaisista. - -"Aivan niin", sanoi Holmgeir mietteissään. "Jos minä olisin ollut yhtä -rikas, olisin kai minäkin uhrannut jonkin verran sieluni pelastukseksi. -Mutta en minä olisi viitsinyt hajottaa omaisuuttani molemmin käsin, -kuten hän teki, ja palata kuitenkin aina silmät punaisina ja posket -valkoisina papin luota synnintunnustukselta -- vaikka Lauritsa ripitti -itsensä kerran kuukaudessa --." - -"Katumuksen kyyneleet ovat pyhän hengen kaunis armolahja, Holmgeir", -sanoi vanha Ingemund Bjørninpoika, "autuas se, joka osaa itkeä -syntejään tässä elämässä, sillä hän pääsee helpommalla tulevassa --" - -"Silloin on Lauritsa ollut taivaassa jo aikaa sitten", vastasi -Holmgeir. "Muistan miten hän paastosi ja kidutti lihaansa -- -pitkänäperjantaina hän kuuluu sulkeutuneen parveen ja suomineen itseään -ruoskalla --" - -"Pidä suusi", sanoi Simon Andreksenpoika vihasta vapisten; hän oli -tulipunainen. Ei hän tiennyt, oliko Holmgeirin puheessa perää, mutta -penkoessaan vaimonsa isän kätköjä hän oli löytänyt kirja-arkun pohjalta -pienen kapean puisen lippaan, ja siinä oli ollut sellainen ruoska, -jota luostarissa kutsutaan ojennusnuoraksi; sen yhteenpunotuissa -nahkahihnoissa oli tummia täpliä; se saattoi olla verta. Simon -oli polttanut sen -- haikean kunnioituksen tuntein: hän ymmärsi -tunkeutuneensa sellaiselle alalle toisen ihmisen elämässä, joka ei -ollut aiottu kenenkään kuolevaisen tietoon. - -"-- Ei hän puhunut siitä ainakaan palvelijoilleen", sanoi Simon -hillittyään mielensä sen verran, että uskalsi jatkaa. - -"Voi se olla ihmisten keksintöäkin", vastasi Holmgeir sopuisasti. "Ei -suinkaan hänellä ollut sellaisia syntejä, että hänen olisi tarvinnut ---." Mies virnaili vähän ja jatkoi: -- "Jos minä olisin elänyt yhtä -siveellisesti ja kristillisesti kuin Lauritsa Bjørgulfinpoika -- ja -ollut tuon nyrpeän Rangfrid Ivarintyttären mies -- olisin ennen itkenyt -tekemättä jättämiäni syntejä --" - -Simon hyppäsi paikaltaan ja löi Holmgeiriä vasten suuta niin että tämä -tuupertui taapäin tulisijaa vasten. Tikari putosi Holmgeirin kädestä --- seuraavalla hetkellä hän tapaa sen käteensä ja ryntää Simonia -kohti. Simon suojelee itseään viittansa peittämällä kädellä, tarttuu -Holmgeiriä ranteeseen ja koettaa vääntää hänen kädestään tikaria -- -jolla aikaa papinpoika ehtii antaa hänelle pari nyrkiniskua kasvoihin. -Simon käy kiinni pojan molempiin käsivarsiin, mutta silloin tämä iskee -hampaansa hänen käteensä. - -"Vai puret sinä, koira --!" Simon päästää hänen kätensä, juoksee jonkin -askeleen takaperin ja tempaa miekkansa huotrasta. Hän hyökkää päin -Holmgeiriä, niin että tuo nuori ruumis notkistuu kaarelle, ja miekka -tunkeutuu hänen rintaansa parin tuuman pituudelta. Heti tämän jälkeen -irtautuu Holmgeirin ruumis miekanterästä ja vaipuu raskaasti puolittain -lieden tuleen. - -Simon viskaa pois miekkansa ja tahtoo auttaa Holmgeiriä pois tulen -luota -- mutta samassa hän näkee Vidarin kirveen aivan päänsä päällä. -Hän väistää ja kumartuu alas, saa jälleen miekan käteensä ja ehtii -lyödä tieltään Alf Einarinpojan, lääninvoudin miekan -- pyörähtää -sitten ympäri suojaten itseään Vidarin kirvestä vastaan -- ja näkee -samassa silmäkulmallaan Bjørninpoikien ja Bjørnin, Lunden herran, -tähtäävän häneen keihäänsä kärjellä tuolta puolen lieden. Hän ajaa -silloin Alfia edellään vastaista seinää kohti, mutta huomaa Vidarin -lähestyvän häntä selästäpäin -- Vidar oli raahannut Holmgeirin lieden -laidalta, he olivat serkkuja -- ja Lunden miehet olivat tulemassa -toiselta suunnalta. Hän oli saarrettu joka puolelta -- ja kesken -henkensä puolustusta liikahtaa hänessä arka, onneton ihmetys, että he -kaikki saattavat olla hänen ainoan kimpussa. - -Samassa silmänräpäyksessä välkähtää Erlendin miekka Lunden miesten -ja Simonin välissä. Toralde horjahtaa tieltä ja nojaa seinään. -Salamannopeasti vaihtaa Erlend miekan vasempaan käteensä ja lyö miekan -Alfin kädestä, niin että se lentää kilisten lattiaa pitkin, ja tarttuu -samassa oikealla kädellään Bjørnin keihääseen taivuttaen sen alas. - -"Mene ulos", sanoo hän huohottaen Simonille suojellen lankoaan Vidaria -vastaan. Simon puree hampaansa yhteen ja juoksee keskelle tupaa -ottelemaan Bjørnin ja Ingemundin kanssa. Erlend seisoo hänen sivullaan -ja huutaa melun ja aseenkalinan keskeltä: "Mene ulos, senkin -- nauta! -Pyri ovelle -- meidän täytyy päästä ulos!" - -Älyttyään Erlendin tarkoittavan, että he kumpikin yrittäisivät ulos, -hän vetäytyi selkä edeltä, kaiken aikaa taistellen, vajan ovea kohti. -He juoksivat porstuan läpi ja olivat pihalla -- Simon pari askelta -etempänä talosta, Erlend vielä oven edessä, miekkaa pitelevä käsi -koholla ja kasvot miehiä kohti, jotka ryntäsivät ulos perästä. - -Silmänräpäykseksi Simon aivan kuin sokeni -- talvipäivä oli niin -häikäisevän kirkas ja pistävä -- sinisen taivaan alla paistoi valkoinen -tunturi painuvan auringon kultaamana, ja metsä oli aivan lumen ja -kuuran peitossa. Lumiset kentät säihkyivät ja kimmelsivät kuin kalliit -kivet. - -Hän kuuli Erlendin sanovan: - -"Ei se paranna onnettomuutta, että täällä tapahtuu useampia tappoja. -Käyttäkäämme järkeämme, miehet, ettei synny enempää verenvuodatusta. -Johan se riittää, että minun lankoni on miehentappaja --." - -Simon astui Erlendin rinnalle. - -"Turhan tähden sinä tapoit sisareni pojan, Simon Andreksenpoika", sanoi -Vidar, Klaufastadin herra, joka seisoi ensimmäisenä oviaukossa. - -"Eipä niin aivan turhankaan tähden. Mutta minä en karkaa, sen sinä -tiedät, Vidar -- enkä jätä maksamatta sakkorahoja. Tiedätte jokainen -mistä minut löydätte." - -Erlend puhui vielä hiukan miesten kanssa: "Miten Alfin kävi?" hän kysyi -ja seurasi miehiä sisään. - -Simon jäi seisomaan paikalleen merkillisen saamattomana. Erlend -ilmestyi ulos hetken kuluttua: "Ja nyt hevosen selkään", sanoi hän -astuen edelleen tallia kohden. - -"Onko hän kuollut?" kysyi Simon. - -"On. Ja Alf ja Toralde ja Vidar ovat kaikki haavoittuneet -- mutta -eivät kovin pahasti luullakseni. Holmgeirin hiukset ovat palaneet -takaa." Erlend oli puhunut hyvin vakavasti -- mutta nyt hän purskahti -yhtäkkiä nauruun: "Kyllä nyt vajassa haisee paistetulta räkärastaalta! -Hitto vieköön -- miten te saatoitte joutua tuommoiseen riitaan niin -lyhyessä ajassa?" kysyi hän ällistyksissään. - -Puolikasvuinen poika piteli heidän hevosiaan -- langoksilla ei ollut -kummallakaan mukanaan saattomiehiä. - -Molemmat seisoivat vielä miekka kädessä. Erlend otti lumesta heinätukon -ja kuivasi sillä veren omastaan. Simon teki samoin. -- Kun hän oli -saanut pyyhityksi pois enimmän veren, hän työnsi miekan takaisin -huotraan. Erlend puhdisti omansa hyvin huolellisesti ja hieroi sen -lopulta hyvin kiiltäväksi mekkonsa helmalla. Sitten hän teki sillä pari -pientä leikittelevää hyökkäystä ilmassa -- hymyili samalla kuin jotakin -muistellen -- viskasi sen korkealle ilmaan ja tavoitti sen kiinni -kahvasta; sitten hän työnsi sen tuppeen. - -"Entäs sinun haavasi -- mennään takaisin tupaan niin minä sidon ne -siellä --." Mutta Simon sanoi, ettei niistä kannattanut puhua. - -"Olethan sinäkin veressä, Erlend!" - -"Se ei tee mitään! Minun nahkani on hyvä paranemaan. Minä olen -huomannut, että lihavien haavat ovat aina hitaammat menemään umpeen. -Ja nyt on lisäksi tämmöinen pakkanenkin -- ja meillä on pitkä matka -edessä." - -Erlend sai talon isännältä voidetta ja riepuja ja sitoi huolellisesti -toisen haavat -- Simonilla oli kaksi lihashaavaa aivan toistensa -vieressä vasemmalla puolen rintaa, niistä vuoti ensin paljon verta, -mutta vaarallisia ne eivät olleet. Erlend oli saanut naarmun reiteensä -Bjørnin keihäästä -- se mahtoi olla paha ratsastaessa, tuumi Simon; -mutta lanko vain nauroi: tuskinhan koko isku oli mennyt nahkahousujen -läpi. Hän tuhri siihen vähän voidetta ja pani sen päälle kääreitä -yökylmää vastaan. - -Oli räiskyvä pakkanen. Ennen kuin he olivat ehtineet töyryn alle, jolla -kartano oli, olivat hevoset kuurassa ja miesten vaippojen nahkareunus -valkoinen. - -"Huu-uu!" Erlendiä värisytti. "Kunpa olisimme jo kotona. Meidän täytyy -ratsastaa tuohon kartanoon ja ilmoittaa taposta." - -"Onko se välttämätöntä?" kysyi Simon, "Sanoinhan minä Vidarille, ja he ---" - -"On yhtä hyvä, jos sen teet itse", sanoi Erlend. "Ilmoita asian täällä, -ettei heille jää mitään muistuttamista." - -Aurinko oli jo harjun takana, ilta oli harmaansävyinen, mutta ei ollut -vielä pimeä. He ratsastivat puron reunaa, läpi koivulehdon, joka oli -vielä pörhöisempi kuurasta kuin muu metsä, ilmassa oli niin raaka -kylmän usva täällä alempana laaksossa, että aivan henkeä salpasi. -Erlend valitti kärsimättömästi pitkiä pakkasia ja kylmyyttä, jossa -heidän nyt täytyi ratsastaa kotiin. - -"Ethän sinä vain ole palelluttanut kasvojasi, lanko?" hän kurkisti -huolestuneesti Simonin hupun sisään. Simon hieroi kasvojaan -- ei hän -ollut palelluttanut niitä, mutta hiukan kalpea hän oli istuessaan -ratsunsa selässä. Se ei kaunistanut häntä, sillä hänen isot, lihavahkot -kasvonsa olivat hyvin ahavoituneet ja punertavat, ja kalpeus levisi -harmaina läiskinä pitkin ihoa, tehden sen ikään kuin likaisen väriseksi. - -"Oletko nähnyt ennen miehen luovan lantaa miekalla", sanoi Erlend -- -hän purskahti nauruun, kurottautui etukumaraan satulassa ja matki Alfin -liikkeitä. "Näin Alf tekee -- on siinäkin lääninvouti! Sinun olisi -pitänyt nähdä Ulfin leikkivän miekalla, Simon -- Herra varjele!" - -Leikkivän -- nyt hän oli nähnyt Erlend Nikulauksenpojan siinä -leikissä. Yhä uudelleen ja uudelleen hän näki itsensä ja toiset miehet -miekkasilla lieden luona; se oli käynyt niin nopeaan kuin puiden hakkuu -ja heinän viskaus talonpojalta -- hän näki Erlendin joustavan, nuolena -suihkavan hahmon toisten keskellä, hänen tarkan katseensa, varman -kätensä, hänen hyppynsä ja väistönsä puoleen ja toiseen, hänen nopsan -ja harjaantuneen ruumiinsa liikkeet. - -Siitä oli enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, kun hän itse oli kuulunut -parhaisiin aseenkäyttäjiin henkivartion nuorten miesten joukossa näiden -harjoitellessa leikkikentällä. Mutta sen jälkeen hänellä ei ollut ollut -tilaisuutta käyttää ritaritaitoaan. - -Ja tässä hän nyt ratsasti tunnonvaivoissa, kun oli tullut tappaneeksi -miehen -- hän näki yhä edessään Holmgeirin ruumiin, joka oli -irtaantunut hänen miekastaan ja kaatunut tuleen, kuuli korvissaan -hänen lyhyen korisevan kuolonhuutonsa ja muisteli yhä uudelleen -lyhyen, tuiman ottelun menoa, joka oli seurannut sen jälkeen. Hän -tunsi mielensä apeaksi, masentuneeksi ja hämmentyneeksi -- he olivat -hyökänneet hänen niskaansa yhdellä haavaa, kaikki nuo miehet, juuri kun -hän oli tuntenut kuuluvansa heidän joukkoonsa -- ja sitten oli Erlend -suojannut häntä. - -Pelkuriksi hän ei ollut koskaan uskonut itseään. Hän oli pyytänyt kuusi -karhua näinä vuosina, jolloin hän oli asunut Formossa -- ja kaksi -kertaa hän oli ollut hiuskarvan varassa. Vain ohut puunrunko itsensä ja -raivoisan, haavoittuneen naaraskarhun välissä, vailla muita aseita kuin -keihäänkärki ja kämmenenlevyinen varrenpätkä -- niin hän oli otellut, -eikä leikin herättämä jännitys ollut häirinnyt hänen ajatustensa, -liikkeittensä ja aistiensa varmuutta. Mutta nyt tuolla vajassa ei hän -tiennyt, oliko se ollut pelkoa -- hän oli ollut hämmentynyt, ei ollut -osannut käyttää ajatustaan --. - -Istuessaan kotonaan karhunpyynnin jälkeen, vaatteet riepuina, käsi -kääreessä, kuumeisena, ruhjoutuneena, olkapää revittynä hän oli -tuntenut ainoastaan ylpeää iloa -- pahemminkin olisi saattanut käydä --- miten, sitä hän ei ajatellut. Mutta nyt hänen täytyi ajatella -lakkaamatta, miten hänen olisi käynyt, ellei Erlend olisi tullut avuksi -juuri sillä hetkellä. Hän oli -- ei se ollut suinkaan pelkoa -- mutta -hänestä oli tuntunut niin oudolta nähdä toisten miesten ilmeet -- ja -Holmgeirin kuoleva ruumis --. - -Hän ei ollut tätä ennen tappanut ketään. - -Paitsi tuon ruotsalaisen ratsastajan, jonka hän oli lyönyt -maahan. Se tapahtui sinä vuonna, jolloin kuningas Haakon lähti -sotajoukkoineen Ruotsiin kostamaan herttuoiden murhaa. Hänet oli -lähetetty tiedusteluretkelle -- hän oli saanut mukaansa kolme miestä, -joiden päällikkö hän oli --. hän oli siitä kauhean itsetietoinen -ja ollakseen. Simon muisti, miten hänen miekkansa oli tarttunut -ratsastajan rautalakkiin, niin että hänen täytyi tempoa ja vääntää -se irti; tarkastaessaan sitä aamulla hän huomasi, että terään oli -tullut sälö. Hän ei ollut milloinkaan muistellut tuota tapausta muuten -kuin mielihyvin -- heitä vastassa oli ollut kahdeksan ruotsalaista, --- ainakin hän oli päässyt taistelun makuun; sellaista ei sattunut -joka miehen osalle, joka palveli sinä vuonna henkivartiossa. Kun tuli -valoisaa, hän näki panssaripaidalleen räiskyneen verta ja aivoainetta --- hän oli koettanut olla vaatimattoman näköinen pestessään sitä -puhtaaksi. - -Mutta tuon ratsastajaraukan muistelemisesta ei nyt ollut mitään hyötyä. -Ei, se ei ollut sama asia. Hän ei päässyt vapaaksi ahdistavasta -rauhattomuuden tunteesta ajatellessaan Holmgeir Moiseksenpoikaa. - -Ja sitten hän sai kiittää Erlendiä hengestään. Hän ei vielä tiennyt -mitä siihen sisältyi. Mutta hänestä tuntui, että kaiken täytyi muuttua, -kun hän ja Erlend olivat kuitit. - --- Siinä suhteessa he nyt olivat tasassa. - -Langokset olivat ratsastaneet melkein vaiti. Kerran virkahti Erlend: - -"Olit sinä aika hupsu, Simon, kun et ensiksi ajatellut pyrkiä ulos -ovesta --" - -"Kuinka niin?" kysyi Simon lyhyeen. "Siksikö, että sinä olit ulkona --?" - -"Ei --" Erlendiä nauratti. "Ja vaikka siksikin -- en nyt ajatellut -sitä. Mutta tuosta ahtaasta ovesta he eivät olisi päässeet tulemaan -kuin yksi kerrallaan sinua vastaan. Ja toiseksi on sula ihme nähdä, -miten pian miehet saavat takaisin järkensä joutuessaan paljaan taivaan -alle. Minusta on ilmoinen ihme, ettei tapahtunut enempää hengenhukkaa." - -Hän kysyi pariin kertaa Simonin haavoja. Toinen vastasi, etteivät ne -vaivanneet häntä sanottavasti -- vaikka niitä kirveli aika lailla. - -He saapuivat Formoon illalla, ja Erlend seurasi lankoaan sisään. Hän -oli neuvonut tätä lähettämään lääninherralle kirjelmän tapauksen -menosta jo huomispäivänä, jotta asiat saataisiin kuntoon mitä pikimmin. -Erlend tarjoutui laatimaan Simonille kirjeen vielä samana iltana -- -rinnassa olevien haavain vuoksi oli kai Simonin vaikea käyttää kättään: -"ja huomenna sinun pitää pysyä kauniisti sängyn pohjalla, sillä kyllä -siitä nousee pieni haavakuume --" - -Ramborg ja Arngjerd istuivat odottamassa. Kylmän tähden he olivat -kömpineet uuninvieruspenkille ja vetäneet jalat alleen -- heillä oli -keskellään pelilauta ja he näyttivät aivan lapsilta. - -Simon ei ollut ehtinyt sanoa montakaan sanaa nuoren vaimon lennähtäessä -hänen luokseen ja kietoessa kätensä hänen kaulaansa. Hän veti Simonin -kasvot alas ja painoi poskensa tämän poskeen -- ja puristi Erlendin -käsiä niin lujaa, että tämä sanoi nauraen, ettei hän ollut tiennyt -Ramborgilla olevan niin hyvät käsivoimat. - -Ramborg vaati välttämättä miestään makaamaan yön tuvassa, jotta hän -itse saisi valvoa hänen luonaan. Hän pyysi ja rukoili itku kurkussa -- -silloin Erlend tarjoutui jäämään taloon ja makaamaan Simonin kanssa, -jos Ramborg lähettäisi sananviejän Jørundgaardiin -- oli aika myöhä -ratsastaa kotiin: "ja on sääli Kristiinaa, joka istuu odottamassa tässä -kylmässä -- hänkin odottaa minua aina itse; hyvät vaimot te olette, te -molemmat Lauritsantyttäret --" - -Miesten syödessä ja juodessa istui Ramborg miehensä vieressä painautuen -tätä vasten. Simon taputti hänen käsivarttaan ja kättään -- hän oli -sekä nolo että liikuttunut Ramborgin osoittamasta suuresta rakkaudesta. -Simon makasi Sæmundintuvassa pitkänpaaston ajan, ja kun miehet menivät -sinne, seurasi Ramborg itse perästä ja asetti suuren hunajaolutkattilan -tulelle lämpiämään. - -Sæmundintupa oli ikivanha pieni pirtti, lämmin ja tiheäseinäinen -- -hirret olivat niin paksut, että niitä meni vain neljä joka seinään. Nyt -siellä oli kylmä, mutta Simon viskasi valtavan halkosylyksen tuleen -ja ajoi koiran sänkyynsä -- se sai lämmittää heidän sänkynsä. Sitten -he vetivät pahkatuolin ja panimopenkin lieden ääreen ja asettuivat -lämmittelemään, sillä he olivat läpeensä kontassa matkan jälkeen ja -paatuvassa nautittu ateria oli pehmittänyt heidät vain puolittain. - -Erlend kirjoitti Simonin kirjeen. Sitten he alkoivat riisua vaatteitaan --- kun Simonin haavat taas alkoivat vuotaa hänen liikutellessaan -käsivarsiaan, veti lanko päällysmekon hänen päänsä yli ja saappaat -hänen jalastaan. Erlend laahasi itsekin jalkaansa -- se oli -jäykänlainen ja heltynyt ratsastuksen jälkeen, mutta ei se ollut -sen vaarallisempaa. Sitten he taas kävivät istumaan tulen ääreen, -puolipukeissa -- sisällä oli nyt lämmin ja hyvä olla, ja kattilassa oli -vielä aimo annos olutta. - -"Sinä otat asian liian raskaasti, huomaan minä", sanoi Erlend heidän -siinä istuessaan. He olivat torkkuneet paikoillaan tuijottaen tuleen. -"Ei tuosta Holmgeirista ollut suurtakaan hukkaa --" - -"Ei Sira Moises sano niin", vastasi Simon hiljaa. "Hän on vanha mies ja -hyvä pappi --" - -Erlend nyökkäsi vakavana. - -"On ikävä, että minun piti joutua semmoisen miehen vihoihin. Varsinkin -kun hän asuu niin lähellä. Ja minulla on usein asiaa sille taholle --" - -"Noo -- mutta saattaahan sellaista tapahtua -- jokaiselle meistä. Sinä -joudut kai maksamaan pari kolme mittaa kultaa. Ja Halvard-piispa on -myös ankara herra ripittäessään väkivallantekijöitä -- ja pojan isä on -hänen pappejansa. Mutta selviäähän sinun varoillasi kummastakin --" - -Simon ei virkkanut mitään. Erlend ryhtyi taas puhumaan: - -"Minä saan kai maksaa haavasakkoja" -- hän hymyili -- "enkä minä omista -enempää Norjan maata kuin tuon kartanon Dovrella --" - -"Miten suuri on oikeastaan Haugen?" kysyi Simon. - -"En muista tarkalleen -- se seisoo kauppakirjassa. Mutta ne, jotka -nykyään hoitavat sen maita, maksavat vain pienen veron heinässä. -Kukaan ei tahdo asua siellä -- rakennuksethan kuuluvat olevan -luhistumaisillaan tiedäthän, että ihmiset väittävät tätini ja herra -Bjørnin kummittelevan siellä -- Muuten tiedän, että tämänpäiväisestä -työstäni saan kuulla kiitosta vaimoltani. Kristiina pitää sinusta, -lanko, kuin veljestään." - -Simon hymyili melkein huomaamattomasti istuessaan pimennossa. Hän oli -työntänyt pahkatuolin kauemmaksi ja suojasi kasvojaan kuumuudelta. -Mutta Erlend viihtyi lämpimässä kuin kissa -- hän istui aivan tulen -luona, panimopenkin kulmaan nojautuneena, käsi selkänojan ympärillä ja -haavoittunut jalka toisen käsinojan päällä. - -"Hän sanoi siitä kerran kauniit sanat tässä syksyllä", virkahti Simon -tuokion kuluttua; hänen äänessään oli ivallinen väre. "Hän osoitti -myös syksyllä poikamme sairastaessa olevansa uskollinen sisar"; tämän -hän lausui vakavasti -- mutta sitten uusiintui taas äskeinen pieni -ilvehtivä väre: "Nyt, Erlend, olemme me olleet uskolliset toisillemme, -kuten vannoimme laskiessamme kätemme Lauritsan käteen ja luvatessamme -auttaa toisiamme veljien tavoin --" - -"Niin", sanoi Erlend viattomasti. "Minäkin iloitsen tämän päivän -työstä, lanko." Kotvan aikaa he istuivat kumpikin vaiti. Sitten Erlend -ojensi aivan kuin kokeillen kätensä Simonia kohti. Simon tarttui -siihen, he pudistivat toinen toistensa kättä voimakkaasti, päästivät -kätensä sitten irti ja vetäytyivät kumpikin taas omaan nurkkaansa -hiukan häveliäinä. - -Lopulta Erlend keskeytti hiljaisuuden. Hän oli istunut kauan leuka -käden varassa tuijottaen lieden tuleen, jossa loimahti vain silloin -tällöin enää pieni liekki syttyen ja häilähdellen vähän aikaa -hiiltyneiden puiden keskellä, jotka tuhahtivat kasaan hiljaa huoahtaen. -Pian ei koko roihusta ollut jäljellä muuta kuin mustia hiiliä ja kuumaa -tuhkaa. - -Erlend sanoi aivan hiljaa: - -"Harva mies olisi ollut niin ylevä minua kohtaan, Simon Darre, kuin -sinä olet ollut. Minä -- minä en ole unohtanut --" - -"Vaikene! -- Sinä et tiedä, Erlend --." - -"Taivaan Jumala yksin tietää", kuiskasi Simon arasti ja kiusaantuneesti, -"-- mitä kaikkea miehen mielessä voi piillä --" - -"Niinpä kyllä on", sanoi Erlend yhtä hiljaa ja totisesti. "Emmeköhän me -jokainen liene hänen armonsa tarpeessa --. Mutta miestä on arvosteltava -hänen _tekojensa_ mukaan. Ja minä -- minä --. Jumala siunatkoon sinua, -lanko!" - -Tämän jälkeen he istuivat äännähtämättä -- he eivät tohtineet -hievahtaa, jotteivät olisi ilmaisseet hämiään. - -Kunnes Erlend viimein antoi kätensä vaipua polvelle -- hänen -sormuksessaan oleva sininen kivi välähti kirkkaasti oikean käden -etusormessa. Simon tiesi hänen saaneen sen Kristiinalta palattuaan -vankeudesta. - -"Mutta vanha sananparsi sanoo, Simon, että moni mies saa toisen osan, -kukaan ei saa toisen kohtaloa." - -Simon kohotti äkkiä päänsä. Hänen kasvoilleen levisi hitaasti tumma -puna -- ohimoissa olevat suonet pullistuivat esiin kuin tummat, -koukeroiset jänteet. - -Erlend katsoi häneen tuokion -- ja käänsi katseensa nopeasti pois. -Sitten hänkin punastui -- tummalle pinnalle kohosi hänelle ominainen, -vieno, tyttömäinen puna. Hän istui hiljaa, arkana ja avuttomana, suu -hiukan lapsellisesti raollaan. - -Simon nousi kiivaasti ja astui sängyn luokse: - -"Sinä haluat kai maata ulommaisena" -- hän koetti puhua kiihkottomasti, -mutta hänen äänensä vapisi. - -"Miten vain itse tahdot", sanoi Erlend hervottomasti. Hän nousi -paikaltaan. "Entä tuli?" kysyi hän hölmistyneesti. "Hoidanko minä sen ---" ja hän ryhtyi toimeen. - -"Hoida, hoida -- ja tule sitten maata", sanoi Simon kuten äsken. Hänen -sydämensä jyski niin että hän tuskin kykeni puhumaan. - -Erlend hiipi ääneti kuin varjo pimeässä nahkojen alle aivan sängyn -laitaan ja paneutui pitkäkseen hiljaa kuin metsän eläin. Simonista -tuntui kuin hän tukehtuisi, kun hänen oli pakko kärsiä toista -sängyssään. - - - - -VI - - -Joka vuosi pääsiäisviikolla piti Simon suuret juomapidot seudun väelle. -Paikkakuntalaiset tulivat Formoon kolmantena päivänä messun jälkeen ja -jäivät torstaihin. - -Kristiinalla ei ollut koskaan ollut suurtakaan hauskuutta noista -pääsiäispidoista. Simon ja Ramborg virkkoivat kumpikin nauraen, että -mitä enemmän hälyä ja rymyä, sitä parempi. Simon pyysi aina vieraitaan -ottamaan mukaan lapset, palvelijat ja palvelijoiden lapset, kaikki, -jotka kotoa pääsivät. Ensimmäinen päivä kului rauhallisesti; silloin -puhuivat vain vanhimmat ja mahtavimmat, kun taas nuoriso kuunteli ja -täytti vatsaansa; pienemmät lapset pysyttelivät enimmäkseen toisessa -rakennuksessa. Mutta toisena päivänä kulki isäntä jo aamusta alkaen -nuorten, muun joutilaan väen ja lasten keskellä kehoitellen näitä -juomaan ja pitämään hauskaa, ja silloin yltyivät leikinlaskijat ennen -pitkää niin hurjiksi ja vallattomaksi, että naiset ja nuoret neidot -pakenivat nurkkiin ja jäivät sinne seisoskelemaan nauraa tirskuen, -valmiina karkaamaan vielä kauemmaksi; mutta monet arvokkaimmista -rouvista hakeutuivat Ramborgin rouvatupaan, jonne äidit jo olivat -pelastaneet kaikista pienimmät päätuvan mylläkästä. - -Leikki, joka erityisesti miellytti miehiä, oli käräjien pito -- he -lukivat haasteita, esiintoivat valituksiaan ja kuuluttivat lakeja ja -oikeussakkoja, kääntäen sanat nurin ja mongertaen takaperoisesti. Audun -Torberginpoika osasi ladella kuningas Haakonin Bergenin kauppiaille -osoittaman käskykirjeen, jossa oli määräyksiä miesten sääryksistä, -naisten kenkien päällysnahasta, neuvoja miekan ja suurten ja pienten -kilpien tekijöille -- mutta hän sotki sanat niin hullunkurisesti, -että siitä syntyi vain kaksimielisiä ja rivoja sukkeluuksia. Tämä -leikki päättyi aina niin, etteivät miehetkään lopuksi iljenneet -kuulla hänen lorujaan. Kristiina muisti lapsuutensa ajoilta, ettei -hänen isänsä ollut kärsinyt leikinlaskua kirkon ja jumalanpalveluksen -kustannuksella; mutta muuten Lauritsasta oli hauska hyppiä kilvan -miesten kanssa pöydillä ja penkeillä, kun huudettiin naurusuulla -kaikenlaisia karkeita ja säädyttömiä kompia. - -Simon piti kuitenkin eniten sellaisista leikeistä kuin puukon etsiminen -tuhasta sidotuin silmin tai hunajaleivän kappaleiden onkimisesta -huulilla suuresta olutkulhosta kilvan jonkun toisen kanssa. Toiset -vieraat koettivat tällöin saada heitä nauramaan, niin että olut räiskyi -yli laidan. Taikka semmoisesta leikistä, että oli nostettava sormus -hampailla jauhovakasta. Tupa näytti sen leikin jälkeen sikopahnalta. - -Mutta tänä vuonna tuli pääsiäisviikolla aivan merkillisen kaunis -ilma. Keskiviikkona paistoi aurinko aamusta alkaen niin lämpimästi, -että kaikki lähtivät ulkosalle jo päiväaterian jälkeen. Ja muun -mekastuksen sijasta alkoivat nuoret nyt viskata palloa, ampua maaliin -ja vetää kissanhäntää; sitten he kävivät leikkimään hippaa ja -jyskytanssia ja panivat viimein Geirmundin laulamaan ja soittamaan -harppua -- ja silloin tulivat kaikki mukaan, sekä nuoret että vanhat. -Lunta oli vielä maassa, mutta leppämetsä oli ruskeilla urvuilla ja -päivä hellitti täydeltä terältä sulaneille kukkuloille; vieraiden -purkautuessa ulos illallisen jälkeen kuului joka puolelta lintujen -laulua -- ja silloin rakennettiin kokko pajan takaiselle kentälle, -jossa sitten laulettiin ja tanssittiin myöhään yöhön. Seuraavana aamuna -nukkuivat kaikki pitkään ja lähtivät pitotalosta tavallista myöhemmin. -Jørundgaardilaiset olivat tavallisesti viimeiset -- ja Simon sai tällä -kertaa houkutelluksi Erlendin ja Kristiinan jäämään yli toisen päivän --- Kruken sukulaiset aikoivat jäädä viikon loppuun. - -Simon oli ollut saattamassa viimeisiä vieraita valtatielle asti. -Ilta-aurinko paistoi kauniisti hänen kartanolleen rinteen laitaan; hän -oli lämpimissään ja iloinen juhlahumun jälkeen ja kun hän nyt kulki -kujaa pitkin rauhalliseen ja kodikkaaseen yhdessäoloon, joka seuraa -pitojen jälkeen, pienen omaispiirin jäädessä yhteen toisten mentyä, oli -hänen mielensä kevyempi ja iloisempi kuin pitkään aikaan. - -Alhaalla pajan luona paloi taas kokko -- siellä olivat Erlendinpojat, -Sigridin vanhimmat lapset ja Simonin tyttäret. Simon jäi hetkeksi aidan -viereen katselemaan heitä. Ulvhildin tulipunainen juhlamekko loisti -auringonpaisteessa -- tyttö riehui ja touhusi ja keräsi risuja tuleen --- kunnes äkkiä kompastui maahan pitkin pituuttaan! Isä huusi heille -nauraen, mutta lapset eivät kuulleet --. - -Pihamaalla istui pari palvelusneitoa pikkulapsia paimentamassa -- -nämä istuivat rouvatuvan seinustalla päivää paistattamassa, ja heidän -hiuksensa kiilsivät kuin sulatettu kulta välkkyvää lasiruutua vasten. -Simon nosti pienen Inga Geirmundintyttären korkealle ilmaan ja laski -hänet sitten syliinsä. "Laulapas nyt enolle vähän, Inga-lullikka --" -sanoi hän, mutta tyttösen veli ja Andres vaativat häntä nostamaan -heidätkin ilmaan. - -Puhkuen nousi Simon portaita ylistupaan. Päivä paistoi heleästi -huoneeseen -- ovi oli avattu selälleen. Kaikki istuivat kauniisti -sijoillaan. Pöydän päässä olivat Erlend ja Geirmund kumartuneet harpun -ääreen, johon he sovittivat uusia kieliä; heidän vieressään pöydällä -oli simasarvi. Sigrid oli pitkänään sängyllä ja imetti nuorinta -lastaan; Kristiina ja Ramborg istuivat hänen vieressään; jakkaralla -sisarusten välissä oli hopeakulho. - -Simon kaatoi oman kullatun pikarinsa kukkuroilleen viiniä, astui sängyn -luokse ja joi Sigridin maljan: - -"Tässä ei näy kukaan jäävän janoon paitsi sinä, sisko!" - -Sigrid kohosi kyynärpäilleen ja tarttui pikariin. Rintalapsi päästi -vihaisen huudon, kun sitä häirittiin. - -Simon istuutui penkille, vihelteli hiljaa ja kuunteli puolella korvalla -toisten pakinaa. Sigrid ja Kristiina puhuivat lapsistaan, Ramborg oli -ääneti leikkien Andreksen tuulimyllyllä. Pöydän luona istuvat miehet -sormeilivat harppua viritellen sitä -- Erlend hyräili hiljaa säkeen -pätkää, Geirmund haki sävelen harpusta ja lauloi seuraavan säkeen -- -molemmilla oli hyvin kaunis ääni. - -Hetken kuluttua Simon lähti parvensolaan ja jäi seisomaan veistettyä -pilaria vasten katsoen eteensä. Navetasta kuului nytkin nälkäisten -lehmien ammunta. Jos tätä ilmaa kestäisi jonkun aikaa, ei kevätpula -tulisi olemaan varsin pitkä. - -Kristiina tuli ulos. Simonin ei tarvinnut katsoa taakseen -- hän tunsi -Kristiinan keveät askeleet. Kristiina astui lähemmä ja jäi hänen -viereensä ilta-auringon hohteeseen. - -Simonin mielestä Kristiina ei ollut milloinkaan ollut niin kaunis ja -vieno. Hänestä tuntui äkkiä aivan kuin hänet olisi kohotettu jollakin -tapaa tuonne iltataivaan hohteeseen. Hän henkäisi pitkään: oli suloisen -helppo elää. Runsas, kultainen onni levisi häneen. - -Olihan tämä hänen oma herttainen ystävänsä -- kaikki raskaat ja -katkerat ajatukset, jotka olivat painaneet hänen mieltään, tuntuivat -puoleksi unhoon jääneeltä turhanpäiväsyydeltä. Kunhan vain Kristiina -tulisi iloiseksi jälleen, antaisi hän vaikka koko elämänsä. - -Kyllähän hän näki, että Kristiinan viehkeät kasvot olivat vanhenneet -ja kuluneet. Silmien alle oli tullut koko joukko hienoja kurttuja, -ja iho oli kadottanut hempeytensä; se oli käynyt karheammaksi ja -päivettyneeksi, ja päivettymän alta kuulsi kalpeus. Mutta hänen -mielestään Kristiina oli näyttävä aina yhtä kauniilta, sillä nuo suuret -harmaat silmät, tuo hieno, hiljainen suu, pieni, pyöreä leuka ja tyyni, -hillitty olemus olivat kauneinta mitä Simon tiesi. - -Ja sitten tuntui hyvältä nähdä hänet taas pukeutuneena korkeasyntyisen -rouvan tavoin. Pieni, ohut silkkiliina peitti vain puolittain -kullanruskeat sankat hiukset -- palmikot olivat sidotut ylös ja -pilkistivät esiin korvien takaa -- joukossa oli jo harmaitakin -säikeitä, mutta se ei tehnyt mitään. Ja hänellä oli yllään upea sininen -samettinen päällyshame, joka oli reunustettu kärpännahkoilla -- se -oli niin syvälle uurrettu rinnalta ja hihansuut olivat niin avarat, -että koko pukua näytti rinnalta ja hartioilta pitävän yllä vain -rintasilojen tapaiset kannattimet -- se oli kaunista. Sisäpuolella oli -jotakin hiekanväristä harsovaatetta, aluspuvun tapainen kappale, joka -mukautui aivan ihoa pitkin ylös kaulakuoppaan ja alas ranteisiin. Se -oli kiinnitetty lukuisilla pienillä kullatuilla napeilla, jotka saivat -hänet oudon liikutuksen valtaan -- ne ilahduttivat Simonin mieltä kuin -enkeliparvi. - -Simon kuuli oman sydämensä väkevät, tasaiset lyönnit. Hänestä oli -kirvonnut jotakin -- aivan kuin kahleet. Kaikki ilkeät, vihatut unet -muuttuivat vain öisiksi lumeiksi, ja hän näki rakkautensa Kristiinaan -tämäniltaisessa kirkkaudessa. - -"Sinä katsot niin kummasti minuun, Simon -- miksi sinä hymyilet noin ---?" - -Mies nauroi hiljaista, hilpeää naurua, mutta ei sanonut mitään. Heidän -edessään uinui ilta-auringon kultaama autereinen laakso, linnut -visersivät ja livertelivät heleästi metsän laidassa -- sitten kuului -laulurastaan täysinäinen, kirkas ääni jostakin metsän keskeltä. -Ja tuossa seisoi Kristiina lämpimässä auringonpaisteessa loistaen -juhlaisassa asussaan -- vapautuneena pimeiden, kylmien seinien -sisältä ja karkeista, raskaista vaatteista, jotka haisivat hieltä ja -arkiraadannalta. Voi Kristiina -- oli niin suloista nähdä sinut jälleen -tuollaisena. - -Hän tarttui Kristiinan käteen, joka oli hänen edessään kaidepuulla, -ja kohotti sen ylös: "Tuo sormus on niin kaunis!" sanoi hän, kiersi -sitä hiukan ja laski taas alas Kristiinan käden. Se oli ahavoitunut ja -punainen, ja Simon tunsi mielenkarvautta muistaessaan, miten kaunis tuo -suuri, kapea käsi oli ollut. - -"Ne ovat Arngjerd ja Gaute", sanoi Kristiina. "Nyt he taas riitelevät ---" - -Parvensolan alta kuului näet vihaisia, huutavia ääniä. Sitten sanoi -tyttö harmista kiljaisten: - -"-- Sano, sano vain -- parempi minusta on olla isäni äpärätytär kuin -sinun kunnottoman isäsi poika!" - -Kristiina käännähti ja juoksi portaita alas. Simon seurasi perässä ja -kuuli sieltä pari kolme korvatillikkaa. Kristiina seisoi parven alla -rytyyttäen poikaansa hartioista. - -Lapset katsoivat maahan punaisina, puhumatta, uhmailevina. - -"Kylläpä sinä käyttäydyt kauniisti vieraisilla -- tuotat kunniaa -isällesi ja minulle --" - -Gaute katsoi maahan. Hän vastasi hiljaa ja vihaisesti äidilleen: - -"Hän sanoi -- en tahdo sanoa sitä uudelleen --" - -Simon otti tytärtään leuasta ja pakotti hänet katsomaan silmiin. -Arngjerd tuli yhä punaisemmaksi ja räpytti silmiään isän katseen edessä. - -"Niin" -- hän kiskaisi itsensä irti -- "minä sanoin Gautelle, että -hänen isänsä oli pahantekijä ja maankavaltaja -- mutta hän sanoi -ensin teistä, isä -- että te, te, isä, olette kavaltaja ja että te -saatte kiittää Erlendiä siitä, että elätte nyt rauhassa rikkauksienne -keskellä." - -"Luulin sinua täysikasvuiseksi -- en olisi luullut, että sinä viitsit -ärtyä lasten puheista, niin että unohdat sekä hyvät tavat että -sukulaissovun." -- Hän työnsi tytön vihaisesti luotaan, kääntyi Gauten -puoleen ja kysyi hyvin kireästi: - -"Mitä sinä tarkoitit sillä, ystäväiseni, että minä olen kavaltanut -isäsi? Olen jo ennenkin huomannut, että sinä olet vihainen minulle -- -nyt sinun on sanottava, mistä se johtuu?" - -"Sen te tiedätte!" - -Simon pudisti päätään. Silloin poika huusi vimmoissaan: - -"Se kirje, jonka tähden minun isääni kidutettiin, jotta häneltä -saataisiin tietää, ketkä olivat liittäneet sinettinsä siihen -- minä -olen nähnyt sen, minä! Sillä minä olin viemässä sitä ja minä sen poltin ---" - -"Pidätkö suusi!" Erlend syöksyi heidän joukkoonsa. Hän oli kalmankalpea -kasvoiltaan, huulet olivat siniset ja silmät paloivat. - -"Ei, Erlend -- nyt on parempi, että asiasta tulee selvä. Oliko minun -nimeni mainittu tuossa kirjeessä?" - -"Pidä suusi!" Raivostuneena tarttui isä Gautea rintaan ja hartioihin. -"Luotin sinuun -- poikani! Mutta nyt voisin tappaa sinut --" - -Kristiina juoksi esiin, samoin Simon. Poika pääsi irti ja pakeni -äitinsä turviin. Aivan silmittömänä hän huusi yhteen menoon, piiloutuen -Kristiinan käsivarren taa: - -"Minä aukaisin sen ja katsoin sinettejä ennen kuin poltin sen, isä! -Ajattelin, että kerran ehkä on tuleva päivä, jolloin voisin tehdä -teille palveluksen sillä --" - -"Kirottu poika --!" Erlendin ruumista hytkäytti lyhyt, itkuton -nyyhkytys... - -Simonkin oli kalvennut ja muuttui sitten tummanpunaiseksi häpeästä -toisen tähden. Hän ei rohjennut katsoa Erlendin taholle -- toisen -nöyryytys oli tukehduttaa hänetkin. - -Kristiina seisoi kuin paikalleen jähmettyneenä -- käsivarret yhä -suojelevina poikansa ympärillä. Mutta hänen mielessään liittyi ajatus -ajatukseen salamannopeasti: - -Erlendillä oli ollut hallussaan Simonin sinetti vähän aikaa sinä -keväänä -- langokset olivat yhdessä kaupanneet Lauritsan Veøyssa -omistamaa meripalstaa Holmin luostarille. Erlend oli itse sanonut, -että se taisi olla laitonta, mutta asiasta ei syntynyt jälkilaskuja. -Hän oli näyttänyt Kristiinalle sinettiä ja sanonut, että Simonin olisi -kannattanut hankkia uusi, jossa olisi ollut kauniimpi kaiverruskuvio --- kaikki kolme veljestä olivat laittaneet itselleen isänsä sinetin -jäljennöksen, nimikirjoitus vain oli erilainen. Mutta Gyrdin oli paljon -parempaa työtä, sanoi Erlend. - --- Gyrd Darrelta oli Erlend tuonut terveisiä molemmilla viimeisillä -kerroilla etelästä palattuaan. Kristiina muisti, että häntä oli -ihmetyttänyt, että Erlend kävi Gyrdin luona Dyfrinissä -- he olivat -nähneet toisensa yhden ainoan kerran Ramborgin häissä. Ulf Saksenpoika -oli Gyrdin lanko, Ulf oli kuulunut salaliittolaisiin --. - -"Sinä olet nähnyt väärin, Gaute", sanoi Simon matalalla, mutta varmalla -äänellä. - -"Simon!" Kristiina tarttui vaistomaisesti miehensä käteen. "Muista, -sinun merkkiäsi käyttävät useammat --" - -"Pidä suusi! Joko sinäkin --" Erlend riuhtaisihe irti vaimostaan -tuskaisesti parahtaen ja syöksyi alas tallia kohti. Simon lähti perästä: - -"Erlend -- oliko se veljeni --?" - -"Lähetä hakemaan poikia -- ja tulkaa sitten perästä", kääntyi Erlend -huutamaan vaimoaan kohti. - -Simon saavutti hänet tallin ovessa ja tarttui häntä käsivarteen: - -"Erlend -- oliko se Gyrd --?" - -Erlend ei vastannut, vaan koetti vääntäytyä irti. Hänen kasvonsa olivat -kummalliset, itsepintaiset ja tuhkanharmaat. - -"Erlend -- vastaa minulle -- kuuluiko minun veljeni teidän liittoonne?" - -"Ehkä tahdot käydä miekkasille yksin tein --?" Sanat pusertuivat -hampaiden välistä, ja Simon tunsi, että toinen vapisi kauttaaltaan -heidän painiessaan. - -"Sitä minä en tahdo, kyllä sinä sen tiedät." Simon päästi hänet ja -vaipui pihtipieltä vasten. "Erlend -- iankaikkisen Jumalan nimessä -- -sano, niinkö on asia!" - -Erlend talutti pihalle Mustansa, jolloin Simonin täytyi väistyä ovelta. -Muuan palvelusintoinen renki toi satulan ja suitset, Simon otti ne -häneltä ja lähetti miehen pois; sitten Erlend otti ne Simonilta. - -"Erlend -- voithan sinä sanoa sen nyt -- minulle!" Hän ei tiennyt -itsekään, miksi hän pyysi ja rukoili kuin henkensä edestä. "Erlend -- -vastaa minulle -- Kristuksen kärsimyksen nimessä vaadin minä sinua -vastaamaan -- kuuletko!" - -"Voit jäädä entiseen uskoosi", sanoi Erlend hiljaa ja viiltävästi. - -"Erlend -- minä en ole uskonut -- mitään --" - -"Minä _tiedän_ mitä sinä olet uskonut." Erlend hypähti satulaan. Simon -tarttui hevosen päähän, ja se alkoi tempoa ja heittelehtiä levottomasti. - -"Päästä irti -- taikka jäät alle", sanoi Erlend. - -"Sitten minä kysyn Gyrdiltä -- ratsastan etelään huomispäivänä -- -Jumalauta, Erlend, sinun on sanottava --" - -"Kyllä kai sinä saat vastauksen _häneltä_", sanoi Erlend pilkallisesti -ja kannusti hevosensa; Simon hypähti sivuun. Toinen kiiti pois -kartanosta. - -Puolitiessä pihaa kohtasi Simon Kristiinan; tällä oli päällysvaippa -yllä. Gaute kulki hänen rinnallaan kantaen heidän vaatepussiaan. -Ramborg saattoi sisarta. - -Poika nosti katseensa aran ja hämmästyneen näköisenä. Sitten hän katsoi -toisaanne. Mutta Kristiina kiinnitti suuret silmänsä rävähtämättä -Simoniin -- ne olivat tummat surusta ja vihasta: - -"Miten saatoit uskoa, että Erlend olisi voinut pettää sinut näin!" - -"Minä en uskonut mitään", sanoi Simon kiivaasti. "Luulin tuon -pojannaskalin loruavan joutavia --" - -"Ei, Simon -- en tahdo, että lähdet saattamaan", sanoi Kristiina hiljaa. - -Simon huomasi, että Kristiina oli sanomattoman loukkaantuneen ja -surullisen näköinen. - - * * * * * - -Simonin jäätyä illalla yksin vaimonsa kanssa tupaan, jossa he nyt -riisuutuivat tyttärien nukkuessa toisessa sängyssä, kysyi Ramborg äkkiä: - -"Etkö tiennyt mitään tästä, Simon?" - -"En --? Tiesitkö sinä?" - -Ramborg tuli hänen luokseen, ja pöydällä palava kynttilä valaisi hänet. -Hän oli paitahihasillaan ja alushameisillaan; kiharaiset hiukset olivat -hajallaan. - -"Tiesin -- tiesin yhtä ja toista. Helga oli niin omituinen", -- -Ramborgin kasvot vääntyivät hymyn irveeseen, ja hän oli viluisen -näköinen. "Hän puhui, että nyt oli tuleva toiset ajat Norjassa. -Valtaherrat saisivat samanlaisen vallan kuin muissa maissa" -- Ramborg -hymyili vetäen suutaan väärään. "Ja heitä kutsuttaisiin jälleen -ritareiksi -- ja paroneiksi -- - -"-- Kun sitten näin sinun ryhtyvän ajamaan heidän asioitaan niin -innokkaasti ja olit poissa melkein koko vuoden -- etkä katsonut -joutavasi käydä minun luonani Ringheimissä, jossa minä asuin vieraiden -luona odottaen sinun lastasi -- niin ajattelin, että sinä kenties -tiesit siinä olleen tiukalla muidenkin kuin Erlendin --" - -"Heh! Vai ritareiksi ja paroneiksi!" Simon naurahti lyhyesti ja -vihaisesti. - -"Kristiinan tähdenkö sinä sitten sen vain teit?" - -Simon näki vaimonsa kasvojen olevan kuin hallanpanemat; oli mahdotonta -tekeytyä kuin ei olisi ymmärtänyt Ramborgin tarkoitusta. Epätoivon -uhman vallassa hän sanoi: - -"Niin." - -Sitten hänestä tuntui, että Ramborg oli hullu -- ja hän itse hullu. -Erlend oli hullu -- kaikki olivat menettäneet järkensä tänään. Mutta -nyt siitä tehdään loppu. - -"Tein sen sinun sisaresi tähden, se on totta", sanoi Simon -maltillisesti, "sekä niiden lasten tähden, joilla ei ollut läheisempää -miestä suvussa suojanaan kuin minä. Tein sen myös Erlendin tähden, -koska meidän tuli olla toisillemme uskolliset kuin veljet. -- Älä nyt -rupea mielettömäksi, sillä minä olen nähnyt mielettömyyttä enemmän kuin -tarpeeksi tänä päivänä", sanoi hän kuohahtaen ja lennätti jalastaan -irrottamansa kengän toiseen seinään. - -Ramborg meni sitä hakemaan ja katsoi hirttä, johon se oli osunut: - -"On häpeä, ettei Torbjørg keksinyt itse pestä nokea pois seinästä -pitoja valmisteltaessa -- minä unohdin sanoa siitä." Hän puhdisti -kengän. -- Tämä oli Simonin paras pari, niissä oli pitkä suippeneva -kärki ja punaiset kantapäät -- hän otti sitten toisenkin kengän ja -pisti molemmat hänen vaatearkkuunsa. Mutta Simon näki, että hänen -kätensä vapisivat kauheasti hänen sitä tehdessään. - -Silloin Simon meni Ramborgin luokse ja kietoi käsivartensa hänen -ympärilleen. Toinen likistäytyi häneen kiinni hennoilla jäsenillään -hytkien pidätetystä itkusta ja kuiskaten miehelleen olevansa hyvin -väsynyt --. - - * * * * * - -Seitsemäntenä päivänä ratsasti Simon miehineen Kvamin kautta pohjoiseen -vievälle tielle. He ponnistelivat eteenpäin tuiskussa, joka tuprutteli -suuria, märkiä lumihiutaleita. Puolenpäivän aikaan he saapuivat pieneen -maantien varrella olevaan taloon, jossa pidettiin majalaa. - -Vaimo tuli ulos ja käski Simonia heidän omalle puolelleen -- majalan -puolella oli vain pikkueläjiä. Hän kiskoi Simonin yltä tämän likomärät -päällysvaatteet, ripusti ne kuivumaan nuoralle lieden ääreen ja -siunaili ilmaa: tämmöinen sohjo -- oli sääli hevosia -- Simonin oli kai -täytynyt ratsastaa kiertotietä -- ei kai nyt päässyt Mjøsin yli?" - -"Kyllä sentään, kun on sisua --" - -Vaimo ja hänen ympärillään seisovat lapset hörähtivät nauramaan. -Isommat keksivät kaikenlaista asiaa tupaan, kantoivat sinne puita ja -olutta; pienet kerääntyivät yhteen kasaan oven luo. Simon antoi heille -tavallisesti jonkun lantin ollessaan yötä talossa, ja jos hän oli -tuonut lapsilleen Hämärin kaupungista jotakin suuhun pantavaa, hän -jakoi siitä osan heidänkin suihinsa. Mutta tänään hän ei ollut heitä -huomaavinaan. - -Hän istui penkillä kumarassa, kädet veltosti polvilla ja tuijotti -lieteen, vastaten harvakseen vaimon sanatulvaan. Silloin vaimo sattui -kertomaan Erlend Nikulauksepojan olleen tänään Granheimissa -- -vanhojen tilallisten piti tänään saada ensimmäinen erä kauppasummaa -väliomistajilta. Jos Simon tahtoi, hän saattaisi lähettää lapset lankoa -hakemaan, jotta he voisivat ratsastaa yhdessä kotiin. - -"Ei ole väliä", vastasi Simon. Mutta syödä hän vähän halusi ja sitten -käydä hetkeksi pitkälleen. - --- Kyllä hän kerkesi tavata Erlendin sittenkin. Sen, mitä hänellä oli -sanottavana, tahtoi hän sanoa niin, että Gaute kuuli. Mutta hän ei -välittänyt puhua asiasta muuta kuin yhden kerran. - - * * * * * - -Saattomies, Sigurd, oli asettunut kotaan, jossa vaimo varusti ruokaa. -Oli se ollut aika tarpomista -- ja isäntä oli ollut kuin raivostunut -sonni melkein koko matkan, juttusi hän. Muulloin kuunteli Simon -Andreksenpoika mielellään laakson uutisia, joita hänen miehensä olivat -saaneet ongituksi matkan varrelta käydessään Dyfrinissä. Simonilla -oli tavallisesti joku, välistä useampikin raumarikiläinen leivässään: -miehet pyrkivät mielellään hänen palvelukseensa hänen ollessaan kotona, -sillä hän oli tunnettu hyvänsuovaksi ja avarakätiseksi, iloiseksi -mieheksi, joka ei ollut kopea palvelijoitaan kohtaan. Mutta "pidä -suusi" oli tällä matkalla ollut melkein ainoa vastaus, jonka Sigurd oli -kuullut hänen suustaan. - -Hän oli joutunut vihoihin veljiensä kanssa -- ei ollut jäänyt -edes yöksi Dyfriniin; he olivat olleet yötä eräässä vuokratalossa -etempänä laaksossa. Herra Gyrd -- niin, sillä kuningas oli lyönyt -hänen isäntänsä veljen ritariksi jouluna -- oli tullut ulos pihalle -ja pyytänyt niin kauniisti Simonia jäämään -- mutta Simon oli -vastannut veljelleen tylysti. Ja ylistuvan herrat olivat huutaneet ja -melunneet ja räiskineet niin kauheasti -- Ulf Saksenpoika ja Gudmund -Andreksenpoika olivat olleet kartanossa -- että ihan ihmisiä pelotti. -Jumala tiesi, mistä he olivat niin riitaantuneet --. - -Simon kulki kodan oven ohitse, seisahtui tuokioksi ja kurkisti sisään. -Sigurd puhui silloin kiireesti, että jos hän saisi naskalin ja soljen, -niin hän korjaisi satulan ratkeaman. - -"Onko tässä talossa sellaisia tavaroita kodassa?" sinkautti Simon -hänelle ja meni sitten pois. Sigurd pudisti päätään ja iski silmää -vaimolle Simonin kadottua näkyvistä. - - * * * * * - -Simon työnsi luotaan ruokavadin ja jäi paikalleen istumaan. Hän oli -niin väsynyt, että tuskin jaksoi nousta. Sitten hän kuitenkin nousi ja -viskautui sängylle saappaineen ja kannuksineen -- mutta sääli sentään -sänkyäkin: se oli puhdas ja mukava näin pieniin oloihin nähden. Hän -kohosi istualleen ja veti pois jalkineensa. Kun hän oli näin väsynyt -ja kangistunut, saisi hän kai kiinni unestakin -- hän oli läpimärkä ja -värisi vilusta, mutta kasvoja poltti vielä pitkä ratsastus rajuilmassa. - -Hän kömpi peitteen alle ja käänteli ja koetteli patjoja -- ne haisivat -niin kummasti kalalle. Sitten hän jäi makaamaan puoleksi kyynärpään -varassa. - -Ajatukset alkoivat taas kiertää. Ne olivat kiertäneet näinä päivinä -kuten eläin kiertää kammitsaan sidottuna. - --- Vaikkakin Erling Vidkuninpoika olisi tiennyt, että Gyrd ja Gudmund -Darrelle saattoi myös käydä hullusti, jos Erlend Nikulauksenpoika -olisi taipunut puhumaan -- ei asia voinut pahentua siitä, että hän oli -koettanut kaikkia keinoja voittaakseen Bjarkøn ritarin puolelleen. -Pikemmin päinvastoin -- täytyihän miehen vetää yhtä köyttä veljensä -kanssa, kuolemaan asti, jos siksi tuli. Mutta hän olisi toivonut -tietävänsä, oliko Erling perillä asiasta. Simon punnitsi asiaa puoleen -ja toiseen. Se oli kerrassaan mahdotonta, ettei hän olisi tiennyt -mitään koko kapinahankkeista. Mutta mitä oli Erling tiennyt --? Gyrd -ja Ulf eivät ainakaan näyttäneet tietävän, tiesikö tuo mies heidän -olleen osallisina niissä. Mutta Simon muisti Erlingin maininneen -Haftorinpoikain nimen ja neuvoneen häntä pyytämään apua heiltä, sillä -heidän ystävänsä olivat ennemminkin eniten vaarassa --. Haftorinpojat -olivat Ulf Saksenpojan ja Helgan sisarenlapsia. Oma suu on lähinnä -pussin suuta --! - -Mutta vaikka Erling Vidkuninpoika olisi uskonut, että hän ajatteli -omia veljiäänkin, ei hänen tekonsa pahennut siitä. Erlingin olisi myös -pitänyt huomata, että hän oli tietämätön veljiä uhkaavasta vaarasta. -Sitäpaitsihan hän oli itse sanonut -- hän muisti sanoneensa sen -Stigille -- ettei hän uskonut, että Erlend saataisiin kiduttamalla -puhumaan. - -Olihan näillä tosin syytä pelätä Erlendin suuta. Joskin hän oli -vaiennut kidutuksissa ja vankeudessa, hän saattoi ilmaista asiat -huomaamattaan perästäpäin. - -Vaikka -- Simonista tuntui kuin se olisi ollut ainoa asia, jossa hän -saattoi uskoa Erlendin pitävän suunsa kiinni. Erlend oli äänetön -kuin muuri joka kerran kun keskustelu soljahti sille alalle, juuri -siksi, että hän pelkäsi joutuvansa ilmaisemaan asian. Simon näki -Erlendin tässä suhteessa elävän rajattoman, lapsellisen pelon vallassa --- lapsellisen, sillä sitä, että hän oli ilmaissut koko hankkeen -jalkavaimolleen, ei hän näyttänyt pitävän kovinkaan vaarallisena -kunnialleen. Siihen asti kun hän itse pysyi vaiti, hän katsoi kilpensä -säilyvän tahrattomana ja uskollisuutensa rikkumattomana -- ja Simon oli -huomannut Erlendin araksi kunniastaan tai siitä, mitä hän itse tällä -sanalla tarkoitti. Hän oli joutunut aivan suunniltaan epätoivosta ja -suuttumuksesta ajatellessaan sellaista mahdollisuuttakin, että joku -hänen rikostovereistaan joutuisi ilmi -- nyt, vielä niin pitkän ajan -jälkeen ja syystä, joka ei vaikuttanut sitä eikä tätä niiden miesten -kohtaloon, joita hän oli suojellut hengellään -- kuten myös kunniallaan -ja omaisuudellaan -- nimittäin lapsen loruilusta henkilölle, joka oli -noiden miesten lähin sukulainen --. - --- Erlend oli vannonut käsi ristillä, kaikkien liittolaisten edessä, -hoitavansa asian niin, että jos se epäonnistuisi, vastaisi hän kaikkien -puolesta. Mutta sitä Simon ihmetteli, että vakaat ikämiehet olivat -luottaneet sellaiseen valaan. Nyt, kun Simon tunsi koko salaliiton, -oli se hänestä hulluinta mitä ajatella saattoi. Erlend olisi antanut -rääkätä itsensä kuoliaaksi jäsen jäseneltä pitääkseen valansa -kirjaimellisesti. Samalla aikaa oli salaisuus kymmenvuotisen pojan -hartioilla -- Erlend oli itse järjestänyt asian niin. Eikä sekään ollut -Erlendin ansio, ettei Sunniva Olavintytär joutunut tietämään enemmän -kuin mitä hän tiesi --. Voiko kukaan ymmärtää sellaista miestä! - -Jos hän siis hetken verran oli luullut -- no niin, se mitä Erlend ja -hänen vaimonsa luulivat hänen uskoneen -- oli, kautta taivaan, ollut -lähin mahdollinen johtopäätös Gauten hölpötyksestä, että hän oli nähnyt -Simonin sinetin kavalluskirjeen alla. Ja noiden kahden olisi pitänyt -muistaa, että hän tiesi Erlend Nikulauksenpojasta yhtä ja toista, joten -hänellä oli vähemmän kuin monella muulla syytä uskoa tästä veitikasta -pelkkää hyvää. Mutta nämä olivat kai unohtaneet aikaa sitten sen -seikan, miten hän kerran oli yllättänyt heidät ja nähnyt koko heidän -häpeämättömyytensä --. - -Eikä hänellä siis ollut lainkaan syytä maata tässä häveten kuin koira -sitä, että oli tehnyt Erlendille vääryyttä ajatuksissaan. Herra nähköön --- ei se ollut tapahtunut siksi, että hän olisi tahtonut uskoa pahaa -langostaan -- hänhän oli tullut surulliseksi siitä. Mutta hän tiesi -itsekin, että se oli järjettömän tyhmä epäluulo -- hänen olisi pitänyt -ymmärtää Kristiinan sanomatta, ettei asia voinut olla niin. Yhtä pian -kuin epäluulo, että Erlend oli käyttänyt hänen sinettiään, oli hänessä -herännyt myös tunto siitä, ettei Erlend ollut mitenkään voinut tehdä -sitä. Erlend ei ollut koko elämässään tehnyt kunniatonta tekoa, joka -olisi ollut edeltäkäsin harkittu -- tai jossa olisi ollut jotakin -järkeä --. - -Simon pyörähti toiselle kyljelle ja ähkyi. Hänet oli melkein tehty -höynäksi kaikella tällä sotkulla. Häntä kiusasi se, että Gaute oli -uskonut vuosikausia hänestä sellaista, vaikka oli hulluutta antaa sen -painaa mieltä. Joskin hän piti tästä pojasta ja kaikista Kristiinan -pojista -- nämähän olivat vasta lapsia; mitä hän siis viitsi välittää -siitä, mitä he ajattelivat hänestä! - -Ja kuitenkin hän joutui niin leimuavan vihan valtaan ajatellessaan -niitä miehiä, jotka olivat laskeneet kätensä Erlendin miekankahvalle -ja vannoneet seuraavansa johtajaansa. Mutta jos nämä olivat olleet -sellaisia lampaita, että olivat voineet antaa Erlendin sanahelinän ja -rohkean olemuksen häikäistä itsensä ja luulla, että siinä miehessä oli -päällikönverta, niin olikin aivan luonnollista, että he käyttäytyivät -kuin lampaat koko yrityksen mennessä myttyyn. Hänen silmissään punersi -vieläkin, kun hän muisti mitä kaikkea hän oli kuullut Dyfrinissä -- -että niin useat miehet olivat uskaltaneet jättää maan rauhan ja oman -menestyksensä Erlendin -- ja Haftor Olavinpojan ja Borgar Trondinpojan -käsiin --! Eikä _yhdelläkään_ ollut ollut rohkeutta astua kuninkaan -eteen pyytämään, että tämä tekisi Erlendin kanssa kunniakkaan sovinnon -ja antaisi hänen pitää perintökartanonsa. Heitähän oli niin monta, että -he olisivat voineet vaikka pakottaa hänet siihen. Norjan herroilla oli -siis vähemmän älyä ja miehuutta kuin hän oli luullut. - -Siitäkin hän oli suutuksissaan, että hänet itsensä oli jätetty kokonaan -noiden tuumien ulkopuolelle. Eipä siksi, että _hänet_ olisi saatu -yhtymään tuollaiseen päättömään hankkeeseen. Mutta Erlend ja Gyrd -olivat toimineet hänen selkänsä takana salaten häneltä aikeensa. Olihan -hän yhtä hyvä aatelismies kuin muutkin eikä ollut arvonantoa vailla -siellä, missä hänet tunnettiin. - -Tavallaan hän myönsi Gyrdin olleen oikeassa. Häpäistyään niin pahasti -päällikönarvonsa ei Erlend voinut vaatia, että hänen liittokumppaninsa -olisivat astuneet esiin puoltamaan häntä. Simon tiesi, että jos hän -olisi tavannut Gyrdin yksin, ei hän olisi joutunut eroamaan veljistään -tällä tapaa. Mutta siellä oli ritari Ulf ojennellut pitkiä jalkojaan -selitellen Erlendin tyhmyyttä -- perästäpäin! Ja sitten oli Gudmund -puuttunut puheeseen. Gyrd ja Simon eivät olleet milloinkaan ennen -antaneet nuorimman veljensä vastustaa heitä, mutta mentyään naimisiin -papin jalkavaimon kanssa oli poika niin paisunut ja ylpistynyt ja -tullut niin itsekylläiseksi, että Simon oli katsonut häneen aivan -vimmoissaan -- toinen oli puhunut hyvin koppavasti, ja hänen pyöreä -naamansa oli punoittanut kuin kukon heltta, minkä vuoksi Simonin oli -tehnyt mieli lyödä häntä korvalle. Hän oli lopulta tuskin tiennyt mitä -puhui. - --- Nyt hän siis oli rikkonut välinsä veljiensä kanssa. Hänestä tuntui -kuin hänen verensä olisi juossut kuiviin, kun hän muisti sen -- kuin -hän olisi katkaissut liha- ja verisiteet. Hänestä tuntui tyhjältä sen -jälkeen. Paljas on veljetön pohja. - -Mutta olipa miten oli -- kesken kiivainta sanasotaa hän oli yhtäkkiä -huomannut, miten lienee huomannut, Gyrdin sammuneen, saamattoman -ilmeen, eikä se johtunut yksinomaan siitä, että hän kaipasi kipeästi -suurempaa kotirauhaa. Gyrd piti vieläkin Helgasta, sen hän oli -nähnyt paikalla; se se teki veljen niin kummallisen sidotuksi ja -voimattomaksi. Ja jollakin käsittämättömällä, salaisella tavalla -herätti se hänen raivoaan, koko -- koko elämää kohtaan. - --- Simon kätki kasvot käsiinsä. Niin, he olivat olleet hyviä, -kuuliaisia poikia. He olivat kumpikin, Gyrd ja hän itse, kiintyneet -kiltisti morsiamiin, jotka isä ilmoitti valinneensa heille. Vanhus -oli puhunut heille eräänä iltana niin kauniisti, että he lopulta -olivat istuneet aivan hämillään, -- naimisista ja ystävyydestä ja -uskollisuudesta, jonka tuli vallita kunniallisten, säädykkäiden -aviopuolisoiden välillä, ja oli viimeksi maininnut myös rukouksen, -esirukouksen ja messujen tärkeydestä. Oli paha, ettei heidän isänsä -ollut neuvonut heitä unohtamaankin -- sitten kun ystävyys on -katkennut, kunnia mennyttä, uskollisuus synti ja jäytävä, häpeää -herättävä kärsimys ja jolloin koko siteestä ei ole jäljellä muuta kuin -vertavuotava haava, jota ei voi lääkitä -- - -Erlendin päästyä vapaaksi oli hänet vallannut eräänlainen rauha -- vain -siksi, ettei mies jaksa kärsiä enempää kuin hän oli kärsinyt tuona -aikana Oslossa. Joko tapahtuu jotakin -- tai paranee asia itsestään. - -Ei ollut Simonin mieleen, että Kristiina oli muuttanut Jørundgaardiin -miehineen ja kaikkine lapsineen ja että hänen oli täytynyt kohdata -heitä sekä pysyttää yllä ystävyyttä ja sukulaisuutta. Mutta vielä -paljon pahempi oli ollut -- lohdutteli hän itseään -- asua Kristiinan -kanssa saman katon alla tavalla, joka käy sietämättömäksi miehelle, kun -mies rakastaa naista, joka ei ole hänen vaimonsa eikä mikään tavallinen -sukulaisvaimo. Ja sen, mitä oli tapahtunut Erlendin ja hänen välillä -tuona iltana, jolloin he juhlivat langon pääsyä vankilasta -- hän -pyyhkäisi pois ajatuksistaan: Erlend oli kai ymmärtänyt asian vain -puoleksi eikä vaivannut sillä päätään sen jälkeen. Erlendillä oli niin -ihmeellinen unohtamisen lahja. Ja hänellä itsellään oli kartanonsa ja -vaimonsa, josta hän piti, ja lapset. - -Hän koetti tyytyä oloihin. Ei hän mahtanut sille mitään, että rakasti -vaimonsa sisarta. Tämä oli ollut hänen morsiamensa kerran -- Simon -ei ollut pettänyt häntä. Siihen aikaan, jolloin hän oli mielistynyt -Kristiina Lauritsantyttäreen, oli se ollut hänen velvollisuutensakin, -koska hän piti tätä tulevana aviovaimonaan. Se, että hän sai tämän -sisaren, oli Ramborgin hommaa -- ja Lauritsan. Lauritsa, joka oli niin -viisas mies muuten, ei ollut keksinyt kysyä, oliko hän unohtanut. Tosin -hän ei olisi kärsinyt kuulla edes Lauritsan kysyvän _sitä_. - -Hän ei osannut unohtaa. Hän ei voinut sille mitään. Eikä hän ollut -sanonut yhtään sanaa, jota ei olisi saanut sanoa. Hän ei voinut mitään -perkeleen viekoitteluille ja unille, jotka loukkasivat veren siteitä --- omasta tahdostaan hän ei ollut milloinkaan antautunut synnillisten -lemmenajatusten valtaan. Ja hän oli toiminut kuin uskollinen veli -Kristiinaa ja hänen omaisiaan kohtaan. Sen hän tiesi. - -Lopulta hän oli oppinut tyytymään koko hyvin osaansa. - -Niin kauan kuin hän oli tiennyt palvelevansa noita kahta -- Kristiinaa -ja miestä, jonka tämä oli valinnut hänen sijastaan. Näiden oli aina -täytynyt ottaa vastaan hänen tukeaan. - -Nyt oli asian laita muuttunut. Kristiina oli uskaltanut henkensä ja -sielunsa autuuden hänen poikansa elämän puolesta. Oli kuin kaikki -vanhat haavat olisivat auenneet, kun hän, Simon, oli antanut tämän -tapahtua. - --- Ja sitten hän oli joutunut kiitollisuudenvelkaan Erlendille -hengestään -- vasten tahtoaan, ainoastaan ajatuksissaan -- mutta -sittenkin! - -"-- et dimitte nobis debita nostra, sicut et nos dimittibus debitoribus -nostris." Omituista, ettei Vapahtaja ole opettanut meitä rukoilemaan -"sicut et nos dimittibus creditoribus nostris", ajatteli hän. Lieneekö -se ollut hyvää latinaa -- hän ei ollut milloinkaan ollut taitava siinä -kielessä. Mutta hän tiesi, että velallisilleen hän oli aina antanut -anteeksi arvelematta. _Hänestä_ oli paljon vaikeampaa antaa anteeksi -sille, joka oli köyttänyt velkataakan _hänen_ niskaansa. - -Ja nyt, kun he olivat kuitit -- hän ja nuo kaksi -- tunsi hän virkoavan -eloon kaiken sen kaunan, jota hän oli polkenut maahan vuosikausia. - -Hän ei voinut enää karkottaa ajatuksistaan Erlendiä -- tuota -vähämielistä miestä, joka ei osannut nähdä mitään, oppia mitään eikä -ajatella mitään. Tämä vaivasi nyt hänen mieltään juuri sentähden, ettei -kukaan tiennyt _mitä_ Erlend näki ja ajatteli ja muisti -- hän oli -aivan arvaamaton. - --- Moni mies saa toisen osan, kukaan ei saa toisen kohtaloa --. - -Se on totta se. - -Hän oli pitänyt nuoresta morsiamestaan. Jos hän olisi saanut hänet, -hän olisi ollut onnellinen; he olisivat varmasti eläneet rauhassa ja -rakkaudessa. Ja Kristiina olisi jäänyt siksi, mikä hän oli heidän -tutustuessaan toisiinsa: lempeäksi ja siveäksi ja ymmärtäväiseksi -naiseksi, jolta mies olisi voinut kysyä neuvoa tärkeimmissäkin -asioissa; hieman itsepäinen Kristiina olisi saattanut olla -pikkuasioissa, mutta muuten nöyrä, sillä olihan hän tottunut isänsä -johtoon ja suojelukseen. Mutta sitten sai tuo mies hänet valtoihinsa --- mies, joka ei osannut hallita itseäänkään ja joka ei koskaan ollut -suojellut ketään. Tämä oli haaskannut Kristiinan hempeän neitsyyden, -murtanut hänen ylevän levollisuutensa, rikkonut tuon naissielun -ja pakottanut sen joka suhteessa pinnistämään viimeiset voimansa. -_Kristiinan_ oli täytynyt astua puolustamaan rakastettuaan samoin kuin -pikkulintu puolustaa pesäänsä kirkuen ja pieni ruumis vavisten, kun -pesää lähestytään. Hänen eloisa, hoikka ruumiinsa oli ollut Simonin -mielestä luotu käsillä kannettavaksi ja hellästi hoivattavaksi -- nyt -hän oli nähnyt sen hurjan tahdon jännittämänä, ja tuo sydän sai takoa -rohkeutta ja pelkoa ja taisteluhalua hänen taistellessaan miehensä -ja lastensa puolesta; kyyhkynenkin voi hurjistua ja unohtaa pelkonsa -varjellessaan poikasiaan. - -Jos hän itse olisi ollut Kristiinan mies, jos tämä olisi elänyt -hänen kanssaan kunniallisessa sovinnossa viisitoista vuotta, olisi -Kristiina noussut samoin puolustamaan häntä, jos häntä olisi kohdannut -jokin turma. Tämän Simon tiesi. Rohkeasti ja viisaasti olisi hän -tukenut miestään silloinkin. Mutta hän ei olisi milloinkaan nähnyt -niitä kivikovia kasvoja, jotka olivat olleet suunnatut häneen tuona -iltana Oslossa, jolloin Kristiina kertoi olleensa siinä talossa -ennenkin. Simon ei ollut koskaan kuullut hänen huutavan hänen nimeään -sellaisen villin hädän ja tuskan vallassa. Eikä siihen ollut vastannut -hänen nuoruutensa rehellinen ja suora rakkaus. Se herätti hänessä -samankaltaisen viileyden -- hän ei olisi tullut milloinkaan tietämään -omassa mielessään piilevän sellaista, jos hän olisi astunut Kristiinan -kanssa isien määräämää tasaista latua. - -Ja entä Kristiinan kasvot hänen kulkiessaan Simonin ohi yöhön hakemaan -apua tämän lapselle -- Kristiina ei olisi uskaltanut astua sille -tielle, ellei hänen olisi täytynyt oppia Erlendin vaimona toimimaan -pelottomasti, vaikka sydän vapisi pelosta. Kristiinan kyyneleinen hymy -hänen herättäessään Simonin ja sanoessaan pojan huutavan isäänsä oli -niin ahdistavan suloinen siksi, että hän tiesi mitä merkitsee voitto ja -tappio taistelussa. - -Simon rakasti Erlendin vaimoa -- nytkin. Mutta kai se oli synti, ja -kai hänen siis täytyi kestää osansa ja olla onneton. Sillä hän oli -niin onneton, että hän väliin tunsi vain suurta ihmetystä, että juuri -hänelle oli käynyt näin ja että hän ei keksinyt mitään pelastusta -onnettomuudestaan. - --- Unohtaessaan kaiken hävyn ja oman aatelisen arvonsa ja -muistuttaessaan Erling Vidkuninpojalle asioista, joista kunniallinen -mies ei olisi saanut olla tietävinään, hän oli tehnyt sen ainoastaan -Kristiinan tähden -- ei veljiensä eikä muiden omaisiensa. Ainoastaan -hänen tähtensä hän oli voinut rukoilla tuota miestä kuten -spitaalitautinen rukoilee ja kerjää kirkon ovella kaupungissa näytellen -pahannäköisiä kasvojaan --. - -Hän oli ajatellut, että kerran saisi Kristiina tietää sen. Ei kaikkea, -ei sitä kuinka syvästi hän oli nöyrtynyt. Mutta kun he molemmat kerran -olisivat vanhoja, hän tahtoisi sanoa Kristiinalle: Koetin auttaa sinua -taitoni mukaan, sillä en ollut unohtanut, miten täydestä sydämestä -olisin suonut sinulle hyvää ollessani sulhasesi. - -Erästä seikkaa hän ei tohtinut päästää ajatuksiinsa. Sitä, oliko Erlend -sanonut jotakin Kristiinalle. -- Hän oli ajatellut, että Kristiina -kerran saisi kuulla sen hänen omasta suustaan --. "En ole unohtanut, -että pidin sinusta nuorena ollessamme." Mutta jos Kristiina tiesi sen -ja jos hän oli saanut kuulla sen mieheltään -- silloin hän ei enää -tiennyt, miten hän jaksaisi kestää. - -Kristiinalle yksin oli hän aikonut sen sanoa -- joskus, pitkien aikojen -perästä. Hän oli ajatellut hetkeä, jolloin hän itse toisi sen esiin -- -mutta Erlend oli joutunut tietämään asian, jonka hän luuli kätketyksi -mitä syvimmälle sydämeensä. Ja Ramborgkin tiesi sen -- Simon ei -käsittänyt, mistä tämä oli voinut sen huomata -- hänen oma vaimonsa --- ja Kristiinan mies -- kumpainenkin -- Simon parahti tuskaisesti ja -hurjasti ja viskautui sängyn toiseen laitaan. - --- Auta, hyvä Jumala! Nyt hän itse makasi tässä ilkialasti, väkivallan -uhrina, vertavuotavana, kidutuksen raatelemana, häpeästä värisevänä. - - * * * * * - -Vaimo raotti ovea ja kohtasi vuoteesta Simonin palavat, kuivat, -kuumeiset silmät: "Ettekö nukkunutkaan?" -- Erlend Nikulauksenpoika -ratsasti juuri ohi -- hänellä oli muassaan kaksi poikaansa. Simon -mumisi vihaisesti jotakin käsittämätöntä. - -Hän tahtoi päästää heidät edelle. Muuten oli jo pian aika tuumia -paluumatkaa. - --- Aina kun hän astui sisään ja riisui päällysvaatteensa, tahtoi Andres -heti ottaa isän karvalakin ja painaa sen omaan päähänsä. Pojan istuessa -penkillä hajasäärin ja ratsastaessa Dyfriniin sedän luokse oli raskas -lakki milloin milläkin korvallisella, milloin niskassa kauniilla, -keltaisilla kiharoilla. Mutta ei ollut apua sellaisen muistelemisesta --- milloin pääsisikään poika nyt Dyfriniin sedän luokse. - -Sen sijaan hän johtui muistelemaan toista poikaansa -- Halfridin lasta, -Erlingiä, jota hän ei muistanut kovinkaan usein. Poika oli ollut pieni -kelmeä vainaja -- Erlingin elonpäivinä ei hän ollut nähnyt poikaansa -juuri ollenkaan, kun hänen oli täytynyt istua sen kuolevan äidin luona. -Jos tuo lapsi olisi jäänyt eloon taikka elänyt kauemmin kuin äitinsä --- olisi hän saanut pitää Mandvikin. Silloin hän kai olisi solminut -uuden naimaliiton jonkun etelänpuoleisen kanssa. Jonkun kerran hän -olisi sitten käynyt katsomassa pohjoista kartanoaan. Silloin hän -- ei -tosin olisi _unohtanut_ Kristiinaa -- tämä oli johdattanut hänet niin -omituiseen pyörteeseen, ettei häntä olisi voinut unohtaa. Piru vieköön --- täytyihän miehellä olla oikeus muistella ihmeellisenä seikkailuna -sitä, että hänen oli täytynyt hakea porttolasta, toisen miehen sängystä -morsiamensa, korkeasukuinen neito, joka oli kasvatettu siveydessä ja -kristillisessä hengessä. Mutta silloin hän ei luultavasti kuitenkaan -olisi muistellut häntä niin, että se olisi käynyt vaivaksi ja vienyt -kaiken viehätyksen elämän muilta antimilta. - -Erling olisi nyt ollut neljäntoista vuoden vanha. Kun Andres kerran -joutuisi niin lähelle miehuusikää, oli hän itse oleva vanha ja -loppuunelänyt. - -Niin, niin, -- et sinä Halfrid ollut liian onnellinen minun rinnallani. -Eikä minun osani siis ole aivan ansaitsematon --. - -Erlend Nikulauksenpoika olisi oikeastaan saanut maksaa hengellään -kevytmielisyytensä. Silloin Kristiina olisi istunut leskenä -Jørundgaardissa. - -Mutta silloin hän olisi ehkä harmitellut, että oli nainut mies. Hän -saattoi nykyään kuvitella vaikka mitä mielettömyyksiä. - - * * * * * - -Tuuli oli tyyntynyt, mutta sateli vielä suuria märkiä lumihiutaleita -Simonin ratsastaessa majatalosta. Kevätillassa alkoi kuulua linnun -laulua ja liverryksiä viidakon puolelta, lumisateesta huolimatta. - -Kuten umpeen mennyt ihohaava revähtää auki äkkiliikkeestä ja -aiheuttaa kipua, koski häneenkin muuan vähäpätöinen muisto. Viime -pääsiäispidoissa oli eräs vierasryhmä paistatellut keskipäivän -auringossa. Korkealla koivun latvassa heidän päänsä päällä istui -punarintasatakieli hujautellen huiluääniään kirkkaassa ilmassa. -Geirmund tuli samassa ontuen nurkan takaa kainalosauvansa varassa, -käsi vanhimman poikansa olalla. Hän katsoi ilmaan, seisahtui ja matki -lintua. Poika suipisti huulensa ja alkoi viheltää. He osasivat matkia -melkein kaikkia linnunääniä. Kristiina seisoi vähän matkan päässä parin -naisen kanssa. Hän hymyili niin kauniisti kuunnellessaan. - -Auringonlaskun puolella ohenivat lännen pilvet -- ne vaelsivat -kultaisina valkoisten tunturikylkien ohi ja täyttivät halkeamat ja -pikku laaksot harmaan usvan tavoin. Joki välkkyi himmeän messingin -värisenä -- se kuohui jäästä vapaana, mustana virrasta kohoavien kivien -ympärillä, ja joka kiven peitteenä oli pieni valkoinen lumihattu. - -Väsyneet hevoset astelivat raskaasti huonolla tiellä. Oli -maidonvalkoinen yö, täysikuu kumotti ajelehtivien pilvien ja -sumutukkojen takaa Simonin ratsastaessa Ulajoen rannalla kasvavan -pensaikon läpi. Hänen päästyään sillalle ja sen jälkeen tasaiselle -mäntykankaalle, jonka keskitse talvitie kulki, pinnistivät hevoset -voimiaan -- ne tiesivät pääsevänsä pian talliin. Simon taputti -Diberbeinin höyryävää kaulaa. Hän oli iloinen, että tämä retki oli pian -päättyvä. Ramborg oli kai jo täydessä unessa. - -Tien äkkikäänteessä metsän laidassa oli pieni tupa. Simon ajoi aivan -lähelle ennen kuin huomasi oven edustalla ratsumiehiä. Hän tunsi -Erlendin äänen tämän huutaessa: - -"Sinä tulet siis varmasti ensimmäisenä päivänä pyhien jälkeen -- jotta -minä voin sanoa vaimolleni --?" - -Simon huusi hyvän päivän. Olisi ollut liian omituisen näköistä, jos hän -olisi ajanut edelleen eikä olisi liittynyt heidän seuraansa; mutta hän -käski Sigurdin jatkaa matkaa. Sitten hän ratsasti toisten luo: pojat -olivat Naakkve ja Gaute. Erlend ilmestyi samassa ovelle. - -Toiset vastasivat tervehdykseen hiukan väkinäisesti. Hän näki heidän -kasvonsa, joskaan ei aivan selvästi, yön harsomaisessa valossa -- -Simon oli huomaavinaan heidän ilmeissään epävarmuutta, jännitystä ja -nyreyttä. Silloin hän sanoi muitta mutkitta: - -"Minä tulen Dyfrinistä, lanko." - -"Ehdin jo kuulla, että olit lähtenyt etelään." Erlend seisoi nojaten -satulankaareen ja katsoi maahan. "Sinä olet ajanut lujasti", hän lisäsi -aivan kuin hiljaisuuden kiusaamana. - -"Odottakaa vähän", sanoi Simon nuorille pojille, jotka aikoivat -lähteä. "Teidän on myös kuultava mitä minulla on sanomista. Sinä näit -minun veljeni sinetin kirjeessä, Gaute. Ja minä ymmärsin, että hän ja -nuo isäsi liittolaiset -- hän ja muut herrat, jotka olivat antaneet -sinettinsä junkkeri Haakonin kirjeeseen, jonka sinun isäsi aikoi viedä -Tanskaan -- ovat sinun mielestäsi pitäneet huonosti isällesi tekemän -uskollisuudenvalan --" - -Poika katsoi maahan ja oli vaiti. Erlend virkkoi: - -"Yhtä seikkaa sinä et varmaankaan muistanut ratsastaessasi veljesi luo. -Sitä, että minä ostin kalliilla hinnalla Gyrdin ja toisten kumppanieni -turvallisuuden -- annoin siitä kaiken mitä minulla oli kunniallisen ja -sanassaan pysyvän miehen nimen lisäksi. Nyt ei Gyrd voi luulla muuta -kuin etten minä ole säilyttänyt sitäkään --" - -Simon taivutti häpeissään päänsä. Tuota hän ei ollut ajatellut. - -"Olisit voinut sanoa sen, Erlend, kun kuulit minun aikovan lähteä -Dyfriniin --" - -"Näithän sinä minun olevan niin raivoissani, etten osannut puhua enkä -ajatella ratsastaessani sinun pihaltasi --" - -"En minäkään ollut aivan tolkussani, Erlend --" - -"Et, mutta minusta sinun olisi pitänyt ehtiä miettiä asiaa pitkän -matkan varrella. Enkähän minä olisi voinut pyytää sitäkään, ettet sinä -olisi lähtenyt Dyfriniin veljesi puheille ilmaisematta seikkoja, joista -olin tehnyt vaitiolovalan --" - -Simon jäi miettimään -- ensi hetkessä hänestä toinen oli oikeassa. -Mutta sitten hänelle äkkiä selkeni, että nyt oli Erlend aivan -järjiltään. Olisiko hänen pitänyt pysyä täällä ja antaa Kristiinan ja -tämän poikien luulla niin huonoa hänestä? Hän kysyi tätä Erlendiltä -kiihtyen. - -"Minä en ole hiiskunut sanaakaan tätä ennen, en äidille enkä -veljilleni, Simon", sanoi Gaute kääntäen kauniit, valoisat kasvonsa -tätinsä miestä kohti. - -"Mutta viimein he saivat sen kuitenkin tietää", vastasi Simon jäyhästi. -"Minusta meidän on selvitettävä se, mikä tuona päivänä tuli ilmi. Enkä -minä ymmärrä, että se on isällesi niin aivan odottamatonta -- ethän -sinä ole juuri muuta kuin lapsi, Gaute, ja sinä olit aivan pieni, kun -sinut sotkettiin näihin -- salahankkeisiin." - -"Täytyihän minun voida luottaa omaan poikaani", sanoi Erlend kiivaasti. -"Eikä minulla ollut muuta valittavaa kuin joko jättää kirje Gauten -käsiin tai antaa lääninherran löytää se luotani --" - -Simonista tuntui turhalta jatkaa puhetta. Mutta hän ei voinut pidättyä -sanomasta: - -"Ei se ollut minusta hauskaa, kun kuulin mitä poika on ajatellut -minusta neljän vuoden ajan. Minä olen aina pitänyt sinusta, Gaute." - -Poika ajoi hevosensa pari askelta eteenpäin, ojensi kätensä Simonille; -ja Simon näki hänen kasvojensa tummuvan aivan kuin niille olisi -levinnyt punastus: - -"Antakaa anteeksi, Simon!" - -Simon puristi lapsen kättä. Väliin oli Gaute niin isoisänsä näköinen, -että Simonista tuntui oikein oudolta. Hän oli hieman länkisäärinen ja -vähäisen näköinen kävellessään, mutta mainio ratsastaja, ja hevosen -selässä hän oli niin uljas ja komea kuin nuorukainen saattoi olla. - -He ratsastivat kaikki neljä pohjoista kohti, pojat edellä, ja näiden -jouduttua siksi kauas, etteivät enää voineet kuulla puhetta, ryhtyi -Simon puhumaan: - -"Näetkös, Erlend, sitä minä en voi mitenkään tunnustaa sinun -kohtuudella voivan vaatia, etten minä olisi saanut käydä veljeni luona -kuulemassa totuutta tässä asiassa. Mutta tiedän, että teillä, sinulla -ja Kristiinalla, muuten oli syytä olla vihoissanne. Sillä paikalla -kun nämä" -- hän jäi tapailemaan sanoja -- "omituiset seikat tulivat -ilmi -- tuo, mitä Gaute sanoi minun sinetistäni -- en voi kieltää, -etten olisi ajatellut -- ymmärrän teidän uskoneen minun luulleen -- -sellaista, mikä minun järkeni olisi pitänyt käsittää mahdottomaksi. -Minä siis kyllä ymmärrän teillä olleen suuttumuksen syytä", hän koetti -selittää. - -Hevosten kaviot läiskivät lumisohjossa. Kesti kotvan aikaa ennen kuin -Erlend vastasi, ja hänen äänensä kuului silloin hyvin lempeältä ja -nöyrältä: - -"Mitä muuta sinä olisit voinutkaan ajatella. Tuntuihan se -luonnollisimmalta --" - -"Ei, minun olisi pitänyt tietää, että se oli mahdotonta", keskeytti -Simon hänen puheensa kiusaantuneena. Hetken kuluttua hän kysyi: - -"Oletko sinä luullut minun tienneen veljieni hommista? Ja että minä -heidän tähtensä koetin auttaa sinua?" - -"En!" äännähti Erlend ihmetellen. "Kyllähän minä ymmärsin, ettet -sinä mitenkään voinut tietää siitä. Minä en ollut ilmaissut mitään, -tiesinhän minä sen. Ja uskoinhan toki, etteivät sinun veljesi puhuisi -ajattelemattomasti", nauroi Erlend hiljaa. Sitten hän kävi vakavaksi. -"Kyllähän minä arvasin, että sinä teit sen appiukkomme tähden -- ja -siksi, että olet hyvä", sanoi hän pehmeästi. - -Simon ratsasti hetken aikaa mitään puhumatta. - -"Kun minä maltoin ajatella asiaa -- huomasin, ettet sinä mitenkään -voinut uskoa muuta --" - -"Entä Kristiina, ajatteliko hän samoin?" kysyi Simon vielä hiljemmin. - -"Hän --!" Erlend nauroi jälleen. "Tiedäthän sinä, ettei hän kärsi -kenenkään huomauttavan mitään minusta -- paitsi milloin hän tekee sen -itse. Hän arvelee kai sen riittävän ojennukseksi. Samoin on lasten -laita. Herra varjele, jos minä moitin heitä sanallakaan! Mutta tietysti -minä selitin hänelle --" - -"Teitkö sen todella --" - -"Tein -- aikaa myöten olen saava hänet ymmärtämään. Katsohan, Kristiina -on sellainen, että kun hän ehtii miettiä asiaa, on hän muistava, ettei -meillä ole ollut ketään niin uskollista ystävää kuin sinä ja --" - -Simon tunsi sydämensä väräjän jännittyneesti ja kiihkeästi. Hänestä -oli sietämätöntä, että tuo toinen näytti tarkoittavan, että asia nyt -saattoi painua unohduksiin. Hänen kasvonsa näyttivät sanomattoman -hyvänsuovilta kuutamossa. Simonin ääni vapisi mielenliikutuksesta hänen -alkaessaan puhua: - -"Anna anteeksi, Erlend, en ymmärrä miten saatoin uskoa --" - -"Kuulithan jo", keskeytti toinen hiukan kärsimättömästi, "että minä -ymmärrän sen erinomaisen hyvin. Ethän sinä voinut muuta uskoa --" - -"Kunpa nuo järjettömät kakarat eivät olisi puhuneet mitään", sanoi -Simon kiivaasti. - -"Niin --. Gaute ei ole ikinä saanut semmoista selkäsaunaa kuin silloin. -Ja kaikki johtui siitä, että he kiistelivät esi-isistään -- Reidar -Birkebeinistä ja kuningas Skulesta ja piispa Nikolaksesta." Erlend -pudisti päätään. "Mutta älä nyt enää ajattele koko asiaa, lanko -- on -parasta, että unohdamme sen niin pian kuin suinkin --" - -"Minä en _voi_ unohtaa!" - -"Olehan nyt, Simon!" Erlend lausui sen kuin moittien, lempeän -ihmettelevästi. "Eihän sitä kannata ottaa niin raskaasti --!" - -"Mutta minä en voi, etkö kuule! Minä en ole yhtä hyvä kuin sinä!" - -Erlend katsoi häneen hölmistyneenä. - -"Nyt minä en ymmärrä mitä sinä tarkoitat?" - -"Minä en ole niin hyvä kuin sinä! Minä en voi yhtä helposti unohtaa -niitä, joille olen tehnyt vääryyttä." - -"En ymmärrä mitä sinä tarkoitat", sanoi toinen kuten äsken. - -"Tarkoitan --" Simonin kasvot olivat aivan tuskan ja epätoivon -vääristämät; hän puhui matalalla äänellä, aivan kuin olisi tukahuttanut -halunsa huutaa. "Tarkoitan --. Olen kuullut sinun puhuvan niin -kauniisti laamanni Sigurdista, Steigenin herrasta, tuosta vanhasta -miehestä, jolta sinä ryöstit vaimon. Olen nähnyt ja ymmärtänyt sinun -rakastaneen Lauritsaa täydellä pojan rakkaudella. Enkä ole milloinkaan -huomannut sinun kantavan kaunaa minua kohtaan siksi, että -- -houkuttelit minulta morsiameni --. Minä en ole niin jaloluontoinen kuin -sinä -- minä -- _minä_ kannan kaunaa sitä miestä kohtaan, jolle _minä_ -olen tehnyt vääryyttä --" - -Kasvot jännityksestä kalpeankirjavina hän tuijotti toista silmiin. -Erlend oli kuunnellut häntä suu auki. - -"Tätä en ole tiennyt vielä milloinkaan. _Vihaatko_ sinä minua, Simon?" -kuiskasi hän äärimmäisen ihmetyksen vallassa. - -"Etkö katso minulla olevan syytä siihen?" - -Vaistomaisesti olivat molemmat miehet pysähdyttäneet hevosensa. He -tuijottivat toisiinsa: Simonin pienet silmät välkkyivät kuin rauta. -Yön usvaisessa valossa hän näki Erlendin kapeiden kasvojen juonteissa -tavatonta eloisuutta, aivan kuin jokin olisi pyrkinyt esiin ja -herännyt. Hän nosti katseensa puoleksi suljettujen luomien alta ja puri -väräjävää alahuultaan. - -"Minä en kärsi enää kohdata sinua!" - -"Mies! -- Siitähän on kaksikymmentä vuotta", pääsi Erlendin suusta; hän -oli aivan ymmällä. - -"Niin. Eikö hän -- sinun mielestäsi -- ole sen arvoinen, että häntä -kannattaa muistella kaksikymmentä vuotta?" - -Erlend ojensihe satulassa -- ja katsoi kiinteästi Simoniin. Kuun valo -sytytti sinivihreän sakenen hänen suurissa vaaleissa silmissään. - -"On. Jumala -- Jumala siunatkoon häntä!" - -Silmänräpäyksen hän istui näin. Sitten hän kannusti hevostaan ja -kiiti halki sohjon niin että vesi pärskyi hänen ympärillään. Simon -pidätti Digerbeiniä -- hän oli vähällä lentää satulasta, niin äkkiä -hän seisautti hevosensa. Hän jäi odottamaan metsänlaitaan ja antoi -kärsimättömän eläimen tempoilla, kunnes oli kuullut kavioiden läiskeen -vaikenevan. - -Katumus valtasi hänet heti kun hän oli sanonut sanansa. Hän katui ja -hän häpesi aivan kuin olisi lyönyt järjettömässä vihassa turvatonta -lasta tai hentoa, lauhkeaa, ymmärtämätöntä eläintä. Hänen vihansa oli -kuin murtunut keihäs -- hän oli itsekin murtunut hyökätessään tuon -miehen käsittämätöntä viattomuutta vastaan -- Erlend Nikulauksenpoika, -tuo turmanlintu, ymmärsi niin vähän maailmanmenosta, että hän oli vain -pelkkää avuttomuutta ja tolkuttomuutta koko mies. - -Simon noitui ja kiroili ratsastaessaan. Tolkuton mies, joka oli jo -hyvän joukon viidennelläkymmenellä -- johan hänen nyt alkoi olla aika -ymmärtää miesten puhetta. Joskin Simon oli haavoittanut, oli sekin -sentään, piru vieköön, hyvä asia, että hän kerran oli saanut Erlendin -hereille. - -Nyt tämä ratsasti kotiin Kristiinan luo -- Jumala siunatkoon häntä, -matki Simon. Sitten oli tuo vihoviimeinen sisarusrakkaus viimeinkin -loppuva -- he kaksi ja hän ja hänen joukkonsa joutivat eroamaan. Ja hän -pääsi tapaamasta Kristiina Lauritsantytärtä --. - --- Tuo ajatus oli tukehduttaa hänet. Mutta välipä sillä, piru vieköön ---! Jos sinun silmäsi pahentaa sinua, niin heitä se pois, sanovat -papit. Hän oli tehnyt tämän etupäässä siksi, todisteli hän itselleen, -että hän pääsisi tuosta sisaren- ja veljenrakkaudesta -- hän ei -kestänyt enää. - -Yksi ainoa toive hänellä vielä oli -- ettei Ramborg heräisi hänen -palatessaan. - -Mutta saavuttuaan kujaan hän erotti tumman hahmon haapojen alla. -Ramborgin huntu hohti kuutamossa. - - * * * * * - -Hän kertoi kävelleensä ulkona odottaen siitä asti, kun Sigurd oli -tullut kotiin. Palvelusneidot nukkuivat jo, ja Ramborg otti itse puuroa -padasta, joka oli pantu uuninsuuhun, jotta se pysyisi lämpimänä, kantoi -pöydälle läskiä ja leipää ja laski tuoppiin vasta valmistettua olutta. - -"Etkö jo mene nukkumaan, Ramborg?" kysyi mies syödessään. - -Ramborg ei vastannut mitään. Hän meni kangaspuittensa ääreen ja alkoi -viskellä pieniä kirjavia käämejään loimien läpi. Hän oli pannut alulle -kuvakudoksen aikoen saada sen valmiiksi jouluksi, mutta ei ollut vielä -päässyt pitkälle työssään. - -"Erlend ratsasti pohjoiseen vähän aikaa sitten", sanoi vaimo -kääntymättä päin. "Luulin teidän tulevan yhdessä, Sigurdin puheiden -mukaan." - -"Emme -- ei sattunut soveltumaan?-" - -"Erlend taisi kaivata sänkyynsä enemmän kuin sinä?" Ramborg naurahti. -Kun hän ei saanut vastausta, jatkoi hän: "Hän kaipaa kai aina -Kristiinan luo oltuaan poissa vähäsen aikaa --" - -Simon oli vaiti kauan ennen kuin vastasi: "Erlend ja minä emme eronneet -sovussa." Ramborg kääntyi äkkiä ympäri -- ja silloin Simon kertoi mitä -hän oli kuullut Dyfrinissä sekä ensi osan keskustelustaan Erlendin ja -poikien kanssa. - -"Minusta oli turhaa, että te viitsitte joutua vihoihin semmoisesta -- -kun olette osanneet pysyttää ystävyyden tähän asti." - -"Ehkä kyllä -- mutta niin nyt kävi. Siitä paisuu muuten liian pitkä -puheenaihe täksi illaksi." - -Ramborg kääntyi taas kankaaseensa ja alkoi puuhailla lankoineen. - -"Simon" -- kysyi hän äkkiä. "Vieläkö sinä muistat sadun, jonka Sira -Eirik kerran luki meille -- Raamatusta -- eräästä neidosta, jonka nimi -oli Abisag Sunnamiittilainen?" - -"En." - -"Siihen aikaan kun kuningas Daavid alkoi vanheta ja hänen elinvoimansa -ja miehuutensa kuivua", alkoi vaimo, mutta mies keskeytti hänet: - -"Ramborg kulta, on liian myöhä; ei ole satujenkertomisaika. -- Muistan -minäkin nyt, mitä tuosta neidosta kerrottiin --" - -Ramborg piukkasi pirralla ja oli hetken ääneti. Sitten hän taas puhui: - -"Muistatko sitten sitä satua, jonka minun isäni osasi -- Tristan -mustasta ja vaaleasta Isoldesta?" - -"Muistan." Simon työnsi luotaan ruokavadin, pyyhki kämmensyrjällä -suutaan ja nousi. Hän asettui uunin eteen; jalka uunin syrjällä, -kyynärpää polvella ja leuka kättä vasten hän jäi katsomaan tuleen, joka -oli palamaisillaan loppuun muurin aukossa. Sopesta kankaan luota kuului -Ramborgin arka, särkymäisillään oleva ääni: - -"Minä ajattelin aina kuunnellessani noita satuja, että sellaiset -miehet kuin Daavid ja herra Tristan -- olivat -- en ymmärtänyt heitä --- minusta oli julmaa, etteivät he rakastaneet nuoria vaimojaan, jotka -antoivat heille impeytensä ja sydämensä lempeän ja siveän rakkauden, -enemmän kuin Batseban ja Isolde vaalean kaltaisia naisia, jotka olivat -hukanneet neitsyytensä muiden miesten syliin. Ajattelin, että jos minä -olisin mies, olisin ollut ylpeämpi -- enkä niin sydämetön" -- hän -vaikeni järkyttyneenä. "Minusta oli kauhea sellainen kohtalo, joka tuli -Abisagin ja Bretlandin Isolde poloisen osaksi." Hän kääntyi kiivaasti, -tuli nopeasti lattian yli ja seisahtui miehensä eteen. - -"Mikä sinua vaivaa, Ramborg?" Simon puhui hiljaa ja haluttomasti. "En -ymmärrä mitä tarkoitat tuolla --" - -"Ymmärrät kyllä", sanoi vaimo kiihkeästi. "Sinä olet samanlainen kuin -tuo Tristan --" - -"Sitä minä en voi uskoa", Simon koetti nauraa -- "että minä olisin -sellainen kuin Tristan. Ja nuo kaksi vaimoa, joista kerroit -- elivät -ja kuolivat muistaakseni neitoina heidän miestensä koskematta heihin ---." Hän katsoi vaimoonsa: tämän pienet kolmikulmaiset kasvot olivat -valkoiset, ja hän puraisi huultaan. - -Simon laski maahan jalkansa, kohosi suoraksi ja pani molemmat kädet -vaimonsa olkapäille. - -"Ramborg kulta, meillähän on kaksi lasta", sanoi hän hiljaa. - -Toinen ei vastannut. - -"Minä olen koettanut osoittaa sinulle, että olen kiitollinen siitä -lahjasta. Luulin -- olen koettanut olla hyvä aviomies --" - -Kun ei Ramborg vieläkään sanonut mitään, päästi hän hänet irti, meni -pois ja kävi istumaan penkille. Ramborg tuli perästä, jäi Simonin -eteen ja katsoi mieheensä, tämän leveitä, märkien, savisten säärysten -peittämiä reisiä, raskasta ruumista ja jäyhiä, punaisenruskeita -kasvoja. Hän irvisti vastenmielisyyden puuskassa: - -"Sinusta on tullut niin rumakin vuosien kuluessa, Simon." - -"En minä ole milloinkaan luullut olevani kaunis", sanoi Simon -suutuksissaan. - -"Mutta minä olen nuori ja kaunis --." Ramborg istahti Simonin syliin, -ja kyyneleet tulvahtivat hänen silmistään, kun hän otti miehensä pään -käsiensä väliin ja sanoi: "Simon -- katso minuun -- miksi sinä et voi -olla kiitollinen siitä -- en minä ole antanut kenenkään muun omistaa -itseäni kuin sinun --. ajattelin pikku tytöstä asti, että sellainen -kuin sinä olit, tulisi minunkin mieheni olla. -- Muistatko, miten me -molemmat, Ulvhild ja minä, kilpailimme sinusta -- sinun piti lähteä -isän kanssa katsomaan hänen varsojaan -- sinä nostit Ulvhildin puron -yli, ja isä aikoi nostaa minut, mutta silloin minä huusin, että sinun -piti kantaa minutkin. Muistatko?" - -Simon nyökkäsi. Hän muisti hyvin, miten hän oli hoivaellut Ulvhildiä, -siksi että hän oli säälinyt niin sydämestään tuota viehkeää rampaa -lasta. Nuorimmasta hän ei muistanut muuta kuin että sellainenkin oli -olemassa. - -"Sinulla oli niin kaunis tukka?-." Ramborg työnsi sormensa -vaaleanruskean, laineisen tukan sisään, joka oli painunut otsalle. -"Sinulla ei ole vielä ainoatakaan harmaata haiventa --. Erlendillä on -pian yhtä paljon valkoista kuin mustaa päässään. -- Ja sitten minua -miellyttivät sinun syvät poskikuoppasi, jotka ilmestyivät näkyviin -hymyillessäsi -- ja se, että sinä olit niin iloluontoinen --" - -"Taisinhan minä olla siihen aikaan hiukan kauniimpi kuin nyt --" - -"Ei", kuiskasi vaimo kiihkeästi -- "silloin kun sinä katsot lempeästi -minuun --. Muistatko sen kerran, jolloin minä nukuin ensi kertaa sinun -vieressäsi? - -"Hammastani kolotti, ja minä makasin vaikeroiden tilallani -- isä ja -äiti olivat nukkuneet, parvessa oli pimeä, silloin sinä tulit penkin -ääreen, jossa minä nukuin Ulvhildin kanssa ja kysyit mitä minä itkin. -Käskit minun olla hiljaa ja varoa herättämästä toisia, ja sitten -sinä nostit minut käsivarsillesi; ja silloin sinä niistit kynttilän -sydäntä, vuolit tikun ja pistit sillä kipeää hammasta, kunnes siitä -juoksi veri. Sitten sinä luit parannustaian, ja sitten sitä ei enää -pakottanut, ja sitten minä sain maata sinun sängyssäsi, ja sinä otit -minut syliisi --" Simon laski kätensä hänen päälaelleen ja painoi -hänen päänsä olkapäätään vasten. Nyt, kun Ramborg muistutti tuosta -tapauksesta, muisti hänkin sen: se oli tapahtunut silloin, kun hän -oli Jørundgaardissa ilmoittamassa Lauritsalle siitä, että Kristiina -ja hän itse olivat katsoneet olevan parasta, että heitä koskeva -sopimus purettaisiin. Hän ei ollut nukkunut paljon sinä yönä -- ja nyt -hän muisti nousseensa vuoteesta katsomaan Ramborgia, joka itkeskeli -hammassäryssä. - -"Olenko minä milloinkaan ollut semmoinen sinua kohtaan, Ramborg-kulta --- että sinulla on mielestäsi oikeus sanoa, etten minä pidä sinusta --?" - -"Simon -- enkö minä ole mielestäsi sen arvoinen, että sinä voisit pitää -minusta enemmän kuin Kristiinasta? Hän oli paha ja kavala sinua kohtaan --- minä olen kulkenut sinun perässäsi kuin pieni sylikoira koko ajan." -Simon siirsi hänet polveltaan, nousi ja otti hänen kätensä omiensa -väliin: - -"Älä puhu enää sisarestasi -- sillä tapaa. Ymmärrätköhän sinä itsekään -mitä sanot? Etkö usko minun pelkäävän Jumalaa -- voitko luulla, etten -minä tahtoisi pysyä erilläni häpeästä ja pahimmasta synnistä tai etten -muistaisi lapsiani ja sukuani ynnä ystäviäni? Minähän olen miehesi, -Ramborg -- älä unohda sitä äläkä siis puhu minulle noin --" - -"Tiedän, ettet sinä ole loukannut Jumalan lakeja tai kunnian -vaatimuksia --" - -"En ole milloinkaan puhunut sisarellesi yhtään sellaista sanaa tai -koskenut häneen kädelläni tavalla, josta en voisi vastata viimeisenä -päivänä -- sen minä vannon Jumalan ja Pyhän Simon Pietarin kautta --" - -Ramborg nyökkäsi ääneti. - -"Luuletko sinä, että sisaresi olisi kohdellut minua niin kuin hän on -kohdellut, jos hän olisi ajatellut minun rakastavan häntä syntisin -himoin? Et silloin tunne Kristiinaa." - -"Hän ei ole milloinkaan ajatellut himoitseeko häntä joku toinenkin kuin -Erlend. Hän muistaa tuskin, että me olemme lihaa ja verta mekin --" - -"Siinä sinä sanoit totuuden, Ramborg", vastasi Simon rauhallisesti. -"Mutta silloinhan sinä ymmärrät itsekin, miten mieletöntä sinun on -kiusata minua mustasukkaisuudella." - -Ramborg veti pois kätensä. - -"En tarkoittanut oikein sitäkään, Simon. Mutta sinä et ole koskaan -pitänyt minusta sillä lailla kuin hänestä. Sinä muistelet häntä yhä -- -minua et muista usein, milloin minä en ole edessäsi." - -"En mahda sille mitään, Ramborg, että miehen sydän on luotu -sellaiseksi, että se, mikä on kirjoitettu siihen sen nuorena ollessa, -jättää syvemmän arven kuin kaikki myöhemmät piirrot --" - -"Etkö ole kuullut sitä sananpartta, että miehen sydän liikahtaa ensiksi -äidin kohdussa ja kuolee viimeksi hänen rinnassaan?" sanoi Ramborg -hiljaa. - -"En --. Onko sellainen sananparsi --? Voi se olla tottakin." Simon -siveli keveästi Ramborgin poskea. "Mutta jos me aiomme nukkua tänä -yönä, on meidän mentävä sänkyyn heti", sanoi hän väsyneesti. - - * * * * * - -Ramborg nukkui hetken kuluttua, ja Simon veti hiljaa käsivartensa -hänen niskansa alta, siirsihe sängyn ulommalle laidalle ja veti taljan -leukaansa asti. Hänen paitansa oli aivan märkä hartian kohdalta -Ramborgin kyyneleistä. Simon sääli vaimoaan sydämestään -- ja samalla -hän tunsi uudelleen sydämessään heräävän epätoivoa siitä, ettei hän -enää voisi jatkaa yhdyselämäänsä kohtelemalla Ramborgia kuin sokeaa, -kokematonta lasta. Hänen täytyi tottua tietämään, että Ramborg oli -varttunut nainen. - -Ikkunan takana alkoi jo valjeta -- toukokuun yö oli loppumaisillaan. -Simon oli äärettömän väsynyt -- ja huomenna oli messupäivä. Mutta ei -hän mene kirkkoon huomenna -- vaikka siitä voisi olla siunausta. Hän -oli luvannut Lauritsalle kerran, ettei hän milloinkaan laiminlöisi -messua muuta kuin pätevästä syystä -- mutta ei siitä ollut ollut -hänelle suurtakaan apua, että hän oli pitänyt tuon lupauksen vuodesta -toiseen, mietti hän katkerasti. Huomenna hän ei ratsasta messuun --. - - - - - - -II - -VELALLISET - - - - -I - - -Kristiina ei saanut täyttä selvää siitä, mitä Erlendin ja Simonin -välillä oli tapahtunut. Hänen miehensä kertoi hänelle ja Bjørgulfille, -mitä Simon oli sanonut Dyfrininretkestään, sekä että he sen jälkeen -olivat joutuneet sananvaihtoon, joka oli päättynyt epäsopuun. "Enempää -en voi tästä asiasta sanoa." - -Erlend oli käynyt kalpeaksi, hänen kasvonsa olivat saaneet lujan ja -päättäväisen ilmeen. Kristiina oli nähnyt ne sellaisina joskus ennenkin -heidän naimisissaolonsa aikana ja tiesi, että tämä oli siis asia, josta -mies ei tahtonut sanoa enempää. - -Tuo ilme ei ollut koskaan miellyttänyt häntä. Eihän hän, Herra -nähköön, tahtonut olla muuta kuin yksinkertainen vaimoihminen, -ja hän olisi halunnut olla vapaana kaikesta muusta paitsi lapsia -ja emännän velvollisuutta koskevasta vastuusta. Mutta hänen oli -ollut pakko puuttua moneen asiaan, joka olisi kuulunut miehille -- -ja Erlend oli pitänyt aivan luonnollisena, että ne olivat hänen -niskoillaan. Ja silloin ei ollut hauska nähdä hänellä tuota korskeaa -ja luotaantyöntävää ilmettä Kristiinan tahtoessa tietää mitä hän toimi -omin päin -- mikä koski kuitenkin heidän kaikkien hyvinvointia. - -Kristiinaan vaikutti syvästi Erlendin ja Simonin välinen epäsopu. -Ramborg oli hänen ainoa sisarensa. Ja nyt vasta ajatellessaan, että -hänen täytyi olla vailla Simonin seuraa, huomasi hän oikein, miten -paljon hän oli ruvennut pitämään tuosta miehestä ja kuinka suuressa -kiitollisuudenvelassa hän oli tälle -- Simonin ystävyys oli ollut hänen -paras tukensa vastoinkäymisissä. - -Ja hän tiesi, että tästä nyt alettaisiin puhua koko kulmakunnalla -- -että jørundgaardilaiset olivat nyt joutuneet riitaan Formon Simoninkin -kanssa. Simonista ja Ramborgista piti jokainen. Kristiinaan, hänen -mieheensä ja poikiinsa katsottiin enimmäkseen karsain ja epäluuloisin -silmin, sen hän oli huomannut jo pitkän aikaa. Nyt he tulivat jäämään -aivan yksin. - -Kristiina oli vaipua maahan surusta ja häpeästä ensimmäisenä pyhänä -tullessaan kirkonmäelle ja nähdessään Simonin seisovan siellä eräässä -miesparvessa. Tämä tervehti häntä ja hänen perhettään päätään -nyökäyttäen, mutta ensi kertaa hän jätti tervehtimättä heitä kädestä -pitäen ja puhelematta heidän kanssaan. - -Mutta Ramborg tuli sisarensa luokse ja tarttui hänen käteensä: - -"On ikävä, että miehemme ovat joutuneet riitaan -- mutta eihän meidän, -sinun ja minun, silti tarvitse olla epäsovussa", sanoi hän, nousi -varpailleen ja suuteli Kristiinaa, niin että kaikki kirkkomäellä olevat -sen näkivät. Mutta Kristiina tiesi asianlaidan -- hän tunsi, ettei -Ramborg sentään ollut niin kovin pahoillaan. Hän ei ollut koskaan -pitänyt Erlendistä -- Herra tiesi eikö juuri hän ollut kiihottanut -miestään Erlendiä vastaan, tieten tai tietämättään --. - -Ramborg tuli kuitenkin sen jälkeenkin aina tervehtimään sisartaan -heidän kohdatessaan toisensa kirkon edustalla. Ulvhild kysyi kovaa, -miksi täti ei enää käynyt heidän luonaan, juoksi sitten Erlendin luo -ja syleili tätä ja heidän vanhimpia poikiaan. Arngjerd seisoi hiljaa -äitipuolensa vieressä, tervehti Kristiinaa kädestä ja oli hämillään. -Simon ja Erlend poikineen väistivät toisiaan tarkoin. - -Kristiina kaipasi myös sisarenlapsiaan. Hän oli ruvennut pitämään -noista molemmista tytöistä. Ja eräänä päivänä, kun Ramborg oli tuonut -poikansa messuun, Kristiina suudellessaan sitten kirkkotoimituksen -jälkeen Andresta purskahti itkuun. Tuo pieni, kituvan näköinen poika -oli käynyt niin rakkaaksi hänelle, eikä hän voinut sille mitään, että -hän nyt, kun ei hänellä itsellään enää ollut ihan pieniä lapsia, tunsi -kuin lohdutusta siitä, että sai puuhailla Formon pikkumiehen kanssa ja -hemmotella häntä vanhempien tuodessa hänet Jørundgaardiin. - -Gautelta hän kuuli lähemmin asiasta, sillä tämä kertoi miten Erlendin -ja Simonin välinen riita oli syntynyt tuona yönä, jolloin he tapasivat -toisensa Karvanuttu-Gudrunin tuvan ovella. Mitä enemmän Kristiina -asiaa ajatteli, sitä enemmän hänestä alkoi tuntua siltä, että syy -oli etupäässä Erlendin. Kristiina oli ollut suuttunut Simonille -- -olisihan tämän jo pitänyt tuntea lankonsa siksi hyvin, ettei suotta -olisi ruvennut epäilemään Erlendin pettäneen veljeään epäjalolla -tavalla -- vaikka Erlend saattoikin tehdä yhtä ja toista ihmeellistä -ajattelemattomuudessaan ja kiivaudessaan -- huomattuaan sitten, mitä -oli saanut aikaan, käyttäytyi Erlend kuin pillastunut ori, joka on -riuhtonut itsensä irti ohjista ja säikkyy sitten vauhkoksi nähdessään -mitä vetää perässään. - -Mutta Erlend ei oppinut ymmärtämään, että toisten joskus täytyi puuttua -korjaamaan vahinkoa, jonka aikaansaamisessa hänellä oli ihmeellinen -taito. Ja silloin Erlend ei tiennyt mitä sanoi tai teki. Kristiina -muisti omasta itsestään ajalta, jolloin hän vielä oli nuori ja -herkkämielinen -- miten hänestä kerta kerran jälkeen oli tuntunut siltä -kuin Erlend olisi tallannut hänet jalkoihinsa mielettömällä menollaan. -Omasta veljestäänkin hän oli tehnyt eron -- Gunnulf oli jo ennen -luostariin menoaan vetäytynyt heistä, ja Kristiina oli ymmärtänyt sen -olleen Erlendin syytä -- Erlend oli loukannut niin monesti hurskasta -ja kunnianarvoisaa veljeään, vaikka Gunnulf ei ollut koskaan tehnyt -Erlendille muuta kuin hyvää hänen tietääkseen. Ja nyt hän oli työntänyt -luotaan Simonin, ja kun Kristiina tahtoi tietää, mikä oli saanut aikaan -epäsovun hänen ja heidän ainoan ystävänsä välillä, nosti Erlend vain -nokkaansa vastaten, ettei hän voi sanoa sitä --. - - * * * * * - -Naakkvelle hän tuntui sanoneen enemmän. - -Äiti tuli hyvin levottomaksi ja häneen koski kipeästi, kun hän huomasi, -että Erlend ja vanhin poika vaikenivat tai käänsivät puheen toisiin -asioihin hänen astuessaan tupaan -- eikä tämä tapahtunut harvoin. - -Gaute ja Lauritsa ja Munan liittyivät enemmän äitiinsä kuin Nikulaus -oli liittynyt koskaan, ja Kristiina oli aina puhunut enemmän heidän -kanssaan. Mutta esikoinen oli sittenkin jollakin tapaa lähinnä hänen -sydäntään. Ja hänen jouduttuaan jälleen asumaan Jørundgaardiin olivat -muistot siltä ajalta, jolloin hän oli kantanut tuota ensimmäistään, -elpyneet ihmeellisen eläviksi. Sillä hän joutui huomaamaan monella -tapaa, ettei Silissä ollut unohdettu hänen nuoruudensyntiään. Tuntui -melkein siltä kuin olisi katsottu hänen tahranneen koko kotiseutunsa -kunnian sillä, että hän, sen miehen tytär, jota kaikki pitivät -paikkakunnan johtomiehenä, oli astunut harhapoluille. Sililäiset eivät -olleet antaneet anteeksi sitä, eivätkä sitäkään, että hän oli Erlendin -kanssa, paitsi isälle tuottamaansa surua ja häpeää, tehnyt Lauritsan -pilkanalaiseksi puijaamalla hänet pitämään vietellylle tyttärelleen -komeimmat häät mitä täällä oli nähty miesmuistiin. - -Kristiina ei tiennyt, oliko Erlend saanut vihiä siitä, että ihmiset -nyt pureksivat uudelleen noita menneitä asioita. Mutta vaikka Erlend -olisikin tiennyt siitä, ei hän olisi piitannut siitä sen enempää. Hän -piti Kristiinan kotilaaksolaisia vain sarkahousuina ja torppareina ja -opetti poikansa ajattelemaan samoin. Kristiinan sydäntä kirveli, kun -hän tiesi noiden ihmisten, jotka olivat hellineet häntä ja suoneet -hänelle niin hyvää siihen aikaan, jolloin hän oli pelkästään Lauritsa -Bjørgulfinpojan tytär ja Pohjoislaakson ruusu, halveksivan Erlendiä -ja tämän vaimoa sekä tuomitsevan heitä ankarasti. Hän ei kerjännyt -heidän suosiotaan, hän ei itkenyt sitä, että oli joutunut vieraantumaan -heistä. Mutta se koski. Ja hänen mielestään näyttivät äkkijyrkät -vuorenseinätkin katsovan häneen ja hänen kotiinsa toisin kuin ennen -- -mustina ja uhkaavina ja kivikovia turmanaikeita hautovina. - -Kerran hän oli itkenyt katkerasti -- Erlend oli tietänyt siitä, mutta -oli ollut tyly. Huomatessaan Kristiinan kantaneen hänen lastaan -pitkät, yksinäiset kuukaudet pelokkaan suruisan sydämensä alla ei -hän ollut ottanut häntä syliinsä ja lohduttanut häntä lempeillä ja -hellillä sanoilla, vaan ollut kiukkuinen ja häpeissään tietäessään -tulevan päivän, jolloin kävisi ilmi miten kunniattomasti hän oli -tehnyt Lauritsaa kohtaan -- hän ei ollut ajatellut, että paljon -raskaammaltahan tuo päivä oli tuntuva Kristiinasta, kun hänen oli -astuttava häpeissään ylpeän ja rakastavan isänsä eteen. - -Eikä Erlend ollut iloinnut suuresti silloinkaan, kun Kristiina vihdoin -antoi elämän pojalleen. Sinä hetkenä, jolloin Kristiina oli päässyt -loputtomasta sieluntuskastaan ja pelostaan ja kivuistaan ja nähnyt -ruman, muodottoman syntitaakkansa saavan papin voimakkaiden rukousten -johdosta hengen ja hyvin kehittyneen, mitä suloisimman lapsen muodon --- silloin hänestä oli tuntunut kuin hänen sydämensä olisi sulanut -nöyrästä ilosta ja hänen kuuma, uhmaileva verensäkin muuttunut -makeaksi, viattomaksi valkoiseksi maidoksi. "Jumalan avulla minä kai -ihmistyn kerran", oli Erlend sanonut Kristiinan koettaessa saada -miestään iloitsemaan kanssaan kalliista aarteestaan, jota Kristiina -itse tuskin hennoi päästää käsistään siksi aikaa kun apuvaimot -muuttivat sille vaatteita. Eline Ormintyttären kanssa saamistaan -lapsista Erlend piti, sen Kristiina oli nähnyt ja kuullut. Mutta kun -hän laski Naakkven miehensä käsivarrelle, nyrpisti Erlend nenäänsä ja -kysyi, mitä hän teki tuolla kakaralla, joka oli märkä päältä ja alta. -Vuosikaudet oli Erlend katsonut ynseästi ensimmäiseen aviolliseen -poikaansa voimatta unohtaa, että Naakkve oli ilmestynyt maailmaan -sopimattomaan aikaan -- vaikka poika oli niin kaunis ja reipas lapsi, -että jokaisen olisi pitänyt iloita semmoisesta perillisestä. - -Ja Naakkve oli rakastanut isäänsä niin rajattomasti, että sitä oli -oikein kumma nähdä -- pikkuruikkuisesta tenavasta asti. Hänen pienet -kauniit kasvonsa olivat paistaneet kuin päivä isän vetäessä hänet -hetkiseksi polviensa väliin ja puhuessa hänen kanssaan pari sanaa -tai taluttaessa häntä yli pihan. Uupumatta oli Naakkve koettanut -voittaa isän suosiota siihen aikaan kun Erlend piti kaikista muista -lapsistaan enemmän kuin tästä. Bjørgulf oli ollut isän suosikki poikien -pienenä ollessa, ja silloin oli Erlend väliin vienyt nämä mukanaan -ritariparveen, milloin sattui asiaa sinne -- siellä säilytettiin -kaikkia niitä aseita ja varustuksia, joita ei tarvittu jokapäiväisessä -käytössä. Isän jutellessa ja peuhatessa Bjørgulfin kanssa istui Naakkve -hiljaa kuin hiiri arkun reunalla ähkyen hyvästä mielestä, kun sai olla -mukana. - -Mutta aikaa myöten, kun huono näkö esti Bjørgulfia olemasta isän -retkillä toisten kanssa ja kun hän sitten kävi sulkeutuneeksi ja -vähäsanaiseksi isää kohtaan, muuttui suhde. Nyt tuntui Erlend -melkein hiukan pelkäävän tuota poikaansa. Kristiina koetti arvailla, -mahtoiko Bjørgulf sydämessään moittia isää siitä, että tämä oli -hävittänyt heidän hyvinvointinsa ja murskannut poikiensa tulevaisuuden -suistuessaan asemastaan -- ja mahtoiko Erlend aavistaa sen. Joka -tapauksessa oli Bjørgulf ainoa Erlendinpojista, joka ei näyttänyt -osoittavan sokeaa rakkautta isäänsä ja rajatonta pojanylpeyttä. - -Eräänä päivänä olivat kaksi pienintä huomanneet isän lukevan psalttaria -aamulla ja syövän vettä ja leipää, ikään kuin olisi ollut paasto. He -kysyivät, miksi hän teki niin -- eihän nyt ollut paastopäivä. Erlend -vastasi, että hän teki sen syntiensä tähden. Kristiina tiesi noiden -paastopäivien tarkoittavan sitä parannuksentekoa, joka oli määrätty -Erlendille hänen Sunniva Olavintyttären kanssa tekemänsä aviorikoksen -johdosta, ja vanhimmat pojat tiesivät siitä kyllä. Naakkve ja Gaute -eivät näyttäneet ajattelevan sitä sen enempää, mutta Kristiina sattui -samassa katsomaan Bjørgulfiin: tämä istui paikallaan tirkistäen -likinäköisesti ruokakuppiinsa ja hymyili itsekseen -- Kristiina oli -nähnyt Gunnulfin hymyilevän samalla tapaa silloin, kun Erlend oikein -paljasti itsensä. Hänestä oli tuntunut pahalta --. - -Nyt tahtoi Erlend aina Naakkven lähelleen. Ja tuo nuori miehenalku -oli aivan kaikilla juurillaan kiintynyt isään. Naakkve palveli -isäänsä kuten nuori henkivartion huovi herraansa ja päällikköään: hän -tahtoi välttämättä itse hoitaa hänen hevosensa, pitää kunnossa isänsä -ajovehkeet ja aseet, hän kiinnitti kannuksen isänsä jalkaan ja toi -hänen viittansa Erlendin aikoessa ulos. Hän täytti Erlendin pikarin ja -leikkasi hänen ruokansa palasiksi istuessaan isänsä oikealla puolella -pöydässä. Erlend teki hiukan pilkkaa pojan innosta ja säädykkäistä -tavoista, mutta oli mielissään ja otti Naakkven yhä lujemmin omiin -hoteisiinsa. - -Kristiina näki Erlendin kokonaan unohtaneen, miten _hän_ oli -pyytänyt ja rukoillut miestään osoittamaan lapselle hiukan enemmän -isänrakkautta. Ja Naakkve oli myös unohtanut ajan, jolloin hän oli -hakenut äitinsä luota apua ja turvaa -- aivan pienenä ollessaan. Hän -oli ollut hellä äidilleen ja oli vieläkin omalla tavallaan, mutta -Kristiina tunsi, että mitä vanhemmaksi poika tuli, sitä kauemmas hän -joutui äidin luota ja piiristä. Siihen, mikä kuului äidin tehtäviin, -ei Naakkvella ollut yhtään taipumusta. Hän ei pannut vastaan, kun -Kristiina tahtoi häntä johonkin työhön, mutta hän oli omituisen -kömpelö ja saamaton kaikissa talonpojan tehtävissä -- hän teki työnsä -haluttomasti ja innottomasti eikä ollut joutua valmiiksi koskaan. Äiti -ajatteli, että hän oli velipuolensa Ormin kaltainen monessa suhteessa --- hän oli tämän näköinenkin. Mutta Naakkve oli terve ja voimakas, -reima tanssija ja urheilija, hyvä jousimies ja kohtalaisen taitava -muidenkin aseiden käytössä, varma ratsastaja ja erinomainen suksimies. -Kristiina puhui tästä eräänä päivänä Ulf Haldorinpojalle, Naakkven -kummille. Ulf sanoi: - -"Erlendin päättömyys ei ole ollut kenellekään suuremmaksi vahingoksi -kuin tuolle pojalle. Sillä parempaa ritarin ja joukkopäällikön alkua ei -ole koko Norjan maassa tätä nykyä." - -Mutta äiti huomasi, ettei Naakkve milloinkaan murehtinut tulevaisuutta, -jonka isä oli riistänyt häneltä. - - * * * * * - -Näihin aikoihin oli Norjassa jälleen levottomuutta, ja laaksoja pitkin -kulki erilaisia huhuja, toiset uskottavia, toiset aivan mahdottomia. -Etelä- ja länsi-Norjan sekä Ylämaankin herrat olivat tyytymättömiä -Maunu-kuninkaan hallitustoimiin -- he olivat uhkailleet tarttua -aseisiin, nostattaa rahvaan ja pakottaa herra Maunu Eirikinpojan -hallitsemaan heidän tahtonsa mukaan, muussa tapauksessa he huutaisivat -kuninkaaksi hänen tätinsä pojan, nuoren Jon Haftorinpojan, Sudrheimin -herran -- tämän äiti, Agnes-rouva, oli autuaasti nukkuneen kuningas -Haakon Haaleggin tytär. Jonista itsestään ei kuulunut paljoa, mutta -tämän veljen Sigurdin sanottiin olevan koko yrityksen takana, ja -Bjarne, Erling Vidkuninpojan nuorin poika, kuului myös siihen -- -huhuiltiin Sigurdin luvanneen, että jos Jon tulisi kuninkaaksi, ottaisi -hän jonkun Bjarnin sisarista kuningattareksi, sillä Gisken neidotkin -polveutuivat entisistä Norjan kuninkaista. Herra Ivar Ogmundinpoika, -joka oli ollut Maunu-kuninkaan paras tuki, kuului nyt menneen noiden -nuorten päällikköjen puolelle, kuten monet muutkin maan rikkaimmista -ja korkeasukuisimmista miehistä -- Erling Vidkuninpojan ja Bergenin -piispan sanottiin tukevan yritystä takaapäin. - -Kristiina ei kuunnellut paljon noita huhuja; hän ajatteli katkerana, -että hehän olivat nyt vähäistä väkeä eivätkä valtakunnan asiat -enää koskeneet heitä. Jonkun sanan hän sentään oli kuullut Simon -Andreksenpojalta edellisenä syksynä ja tiesi tämän myös puhuneen -Erlendille. Mutta hän oli huomannut, ettei Simon puhunut mielellään -näistä asioista -- osaksi siksi, ettei hän pitänyt siitä, että hänen -veljensä sekaantuivat noihin vaarallisiin asioihin -- kulkihan ainakin -Gyrd vaimonsa omaisten talutusnuorassa. Sitä paitsi hän pelkäsi, ettei -Erlendistä saattanut olla mieleistä kuulla puhuttavan näistä asioista, -koska hän oli syntynyt istumaan Norjan hallitusmiesten paikalla, vaikka -onnettomuus oli sysännyt hänet pois vertaistensa piiristä. - -Kristiina huomasi kuitenkin Erlendin puhelevan poikiensa kanssa näistä -uutisista. Ja eräänä päivänä hän kuuli Naakkven sanovan: - -"Mutta jos nuo herrat masentavat Maunu-kuninkaan, niin eiväthän he -saata olla niin kehnoja, isä, etteivät ottaisi esille teidän asiaanne -ja pakottaisi kuningasta korvaamaan teille tekemäänsä vääryyttä." - -Erlend nauroi; silloin poika jatkoi: - -"Te näytitte noille herroille tien ja muistutitte heitä siitä, ettei -Norjan herrojen ollut tapana entiseen aikaan istua rauhassa tiloillaan -sietäen kuninkaittensa mielivaltaa. Se maksoi perintötilanne ja -lääninherran-virkanne -- kun taas ne miehet, jotka olivat olleet teidän -liitossanne, pääsivät ehjin nahoin asiasta -- te jouduitte yksin -maksamaan kaikesta --" - -"Sittenhän heillä on vielä enemmän syytä unohtaa minut", sanoi Erlend -nauraen. "Ja arkkipiispanistuin on saanut Husabyn pantiksi. En minä -usko neuvoston herrojen viitsivän ahdistaa tuota köyhää Maunu-kuningas -raukkaa lunastamaan sitä takaisin --" - -"Kuningas on teidän sukulaisenne, samoin Sigurd Haftorinpoika ja -useimmat muut", vastasi Naakkve kiivaasti. "Miten he saattaisivat -häpeämättä pettää sen Norjan herroihin kuuluvan miehen, joka kantoi -kilpeään kunnialla pohjoisissa rajaseuduissa puhdistaen Lapin ja -Vienanmeren rannat kuninkaan ja Jumalan vihollisista -- kyllä he -olisivat kunnottomia, jos sen tekisivät --" - -Erlend vihelsi. - -"Poikani -- minä voin sanoa sinulle erään seikan. En tiedä miten -Haftorinpoikain seikkailu on päättyvä, mutta panen pääni pantiksi -siitä, etteivät he uskalla välkyttää Maunu-kuninkaan edessä -paljastettua norjalaista miekkaa. Suukopuun ja sovinnonhieromiseen se -jää, eikä yksikään nuoli tule lentämään. Eivätkä nuo miehet ole astuva -valjaisiin minun tähteni, sillä he tuntevat minut ja tietävät, etten -minä rävähdä hiottua rautaa, kuten eräät toiset -- - -"Sukulaisia, sanot -- niin, ovathan Maunu ja Haftorinpojat -sinun orpanoitasi. Muistan heidät siltä ajalta, jolloin palvelin -Haakon-kuninkaan kartanossa -- oli Agnes-rouvan onni, että hän oli -kuninkaantytär -- hän olisi kai saanut muuten tyytyä kauppaamaan kaloja -laiturilla, jos ei joku sinun äitisi kaltainen rouva olisi armahtanut -häntä hurskaudessaan ja ottanut häntä navettapiiakseen. Monta kertaa -minä sain niistää noiden Haftorinpoikien nenän heidän ollessaan -menossa isoisänsä eteen ja juostessaan saliin niin rähmäisinä kuin -olisivat tulleet suoraan äitinsä kohdusta -- ja jos minä sitten sulasta -sukulaisrakkaudesta löylyytin heitä hiukan opettaakseni heille ihmisten -tapoja, kirkuivat nämä kuin sianporsaat. Olen kuullut noista Sudrheimin -pojanvesoista myöhemmin varttuneen oikeita miehiä. Mutta yhtä turha -sinun on odottaa apua sieltä kuin etsiä sitä koiran hännästä --" - -Kristiina sanoi Erlendille vähän myöhemmin: - -"Naakkve on niin nuori, rakas mieheni?-. eikö sinusta ole varomatonta -puhua hänelle noin avoimesti sellaisista asioista." - -"Ja sinä olet niin lempeäkielinen, rakas vaimoni", sanoi Erlend -hymyillen, "että ymmärrän sinun tahtovan nuhdella minua. Kun minä -olin Naakkven iässä, tein ensimmäisen Vargøyn-matkani. -- Jos -Ingebjørg-rouva olisi pysynyt suopeana ja uskollisena", puhkesi Erlend -kiihkeästi puhumaan, "olisin lähettänyt hänen palvelukseensa Naakkven -ja Gauten -- Tanskassa olisi kaksi asetaitoista uskalikkoa voinut -päästä eteenpäin --" - -"En minä luullut", sanoi Kristiina katkerasti, "synnyttäessäni sinulle -poikasi, että heidän täytyisi hakea leipänsä vieraasta maasta." - -"En minäkään luullut", sanoi Erlend. "Mutta ihminen päättää, Jumala -säätää, sanotaan --" - - * * * * * - -Nähdessään Erlendin ja poikien, näiden varttuessa, käyttäytyvän aivan -kuin heidän puheensa olisivat olleet yläpuolella naisen käsityskyvyn, -Kristiina huomasi, ettei se ainoastaan loukannut hänen sydäntään. Hän -oli myös huolissaan Erlendin varomattomista puheista -- Erlend ei -muistanut koskaan, että pojat olivat vielä melkein lapsia. - -Ja sitten noilla pojilla, vaikka he olivat niin nuoria -- Nikulaus -oli seitsentoistavuotias, Bjørgulf täytti kuusitoista ja Gaute -oli viisitoista syksyllä -- oli kaikilla kolmella sellainen -tapa seurustella naisväen kanssa, että se herätti mitä suurinta -levottomuutta. - -Ei ollut tosin tapahtunut mitään erikoista, johon olisi voinut iskeä -kiinni. Pojat eivät juosseet naisten jäljissä, eivät olleet milloinkaan -raakoja eivätkä säädyttömiä suustaan, eikä heitä miellyttänyt -palvelijoiden karkea leikinlasku tai näiden kuulemat likaiset juorut. -Siinä suhteessa oli tosin Erlendkin aina ollut säädykäs ja siivo -- -Kristiina oli nähnyt hänen häpeävän puhetta, jolle hänen isänsä ja -Simon saattoivat nauraa sydämellisesti. Mutta Kristiina oli silloin -hämärästi tuntenut, että nuo kaksi nauroivat sillä lailla kuin -talonpojat nauravat tarinoille tyhmästä paholaisesta -- jollaisista -tarinoista oppineet miehet, jotka tuntevat paremmin tämän kavalat -juonet, eivät pidä. - -Ei Erlendkään voinut syyttää itseään siitä, että hän olisi -juoksennellut naisten jäljissä -- vain ne, jotka eivät tunteneet -häntä, saattoivat sanoa häntä höllätapaiseksi siinä mielessä, että -hän olisi houkutellut naisia luokseen ja ehdoin tahdoin vietellyt -heidät. Mitä häneen, Kristiinaan tuli, ei hän ollut milloinkaan voinut -väittää Erlendin saaneen tahtoaan läpi käyttämällä viekoituskeinoja, -petosta tai väkivaltaa. Ja hän oli varma siitä, ettei Erlendin ollut -tarvinnut viekoitella noita kahta muutakaan naista, joiden kanssa -hän oli harjoittanut syntiä. Mutta kun kevytmieliset naiset tekivät -hänelle vallattomia, vietteleviä eleitään, kävi Erlend aivan kuin -uteliaaksi koiranpenikaksi -- koko mies oli silloin salatun holtittoman -kevytmielisyyden vallassa. - -Ja surukseen hän oli nyt huomaavinaan, että Erlendin pojat olivat -tässä asiassa isänsä kaltaiset -- he unohtivat aina ottaa lukuun sen, -mitä ihmiset tulisivat sanomaan, ennen kuin jo toimivat -- jälkeenpäin -se kiusasi heitä kovastikin. Ja kun naiset hymyilivät heille ja -osoittivat heille suopeutta, eivät he käyneet aroiksi tai jäykiksi, -kuten useimmat siinä iässä olevat pojat, vaan hymyilivät vastaan -ja juttelivat ja käyttäytyivät niin vapaasti kuin olisivat olleet -kuninkaan kartanossa ja oppineet hovitapoja. Kristiina pelkäsi heidän -vielä joutuvan onnettomuuksiin ja vaikeuksiin pelkästä viattomuudesta --- rikkaat kartanonemännät ja -tyttäret ja köyhät palvelusnaiset -olivat kaikki Kristiinan mielestä liian hemmottelevia noita kauniita -nuorukaisia kohtaan. -- Mutta jos joku perästäpäin kiusasi heitä jonkun -naisen nimellä, he julmistuivat samoin kuin muutkin heidän ikäisensä. -Pahin kiusoittelija oli Frida Styrkaarintytär -- tämä oli aika -letukka iästään huolimatta, hän ei ollut näet monta vuotta nuorempi -itse kartanonrouvaa -- ja hänellä oli ollut kaksi äpärälasta, joista -viimeiselle oli ollut vaikea löytää isää. Mutta Kristiina oli säälinyt -tuota raukkaa, ja koska hän oli hoitanut hellästi ja hyvin sekä -Bjørgulfia että Skulea näiden ollessa pieniä, oli Kristiina koettanut -olla anteeksiantavainen -- joskin häntä harmitti, että tuo vanha -ihminen aina puhui pojille nuorista neidoista. - -Kristiina ajatteli siis, että oli parasta saada pojat naitetuksi -nuorella iällä. Mutta hän tiesi, ettei se ollut helppoa -- ne miehet, -joiden tyttäret olisivat olleet Naakkven ja Bjørgulfin vertaisia -suvultaan ja syntyperältään, eivät olisi pitäneet heitä kyllin -rikkaina. Ja heidän isänsä kärsimä tuomio ja kuninkaan epäsuosio -oli oleva esteenä, jos pojat yrittäisivät parantaa asemaansa jonkun -valtaherran palveluksessa. Hän muisteli katkerana aikoja, jolloin -Erlend ja Erling Vidkuninpoika olivat suunnitelleet Nikulauksen ja -jonkun drotsin tyttären välistä naimaliittoa. - -Tosin hän tiesi joitakin kasvuiässä olevia neitoja, jotka olisivat -voineet sopia -- rikkautensa ja sukunsa puolesta -- mutta heidän -isänsä olivat pysyneet poissa henkivartiopalveluksesta ja maatuneet -tiloilleen. Hän ei voinut kärsiä ajatusta, että hän ja Erlend -saattaisivat saada epäävän vastauksen tehdessään naimatarjouksen noille -maalaispohatoille. Simon Darre olisi ollut hyvä puhemies -- nyt oli -kuitenkin Erlend karkottanut tuon auttajan. - -Kirkon palvelukseen hän ei luullut yhdelläkään pojallaan olevan halua --- ellei Gautella kenties tai Lauritsalla. Mutta Lauritsa oli vielä -kovin pieni. Ja Gaute oli ainoa hänen pojistaan, josta oli hiukan apua -kartanon töissä. - - * * * * * - -Lumi ja myrskyt olivat runnelleet aitoja tänä vuonna, ja ristinmessun -aikaan satanut lumi myöhästytti töitä, joten täytyi pitää kovaa -kiirettä, jos mieli saada kaikki valmiiksi aikanaan. Sentähden lähetti -Kristiina eräänä päivänä Naakkven ja Bjørgulfin korjaamaan maantien -laidassa olevan pellon viereistä aitaa. - -Puolenpäivän aikaan lähti äiti katsomaan, miten pojat selviäisivät -tuosta tavattomasta työstä. Bjørgulf teki työtä kartanon puolella -- -Kristiina seisahtui hetkeksi puhelemaan hänen kanssaan. Sitten hän meni -edelleen pellon pohjoislaitaa kohti. Silloin hän näki Naakkven seisovan -puhelemassa naisen kanssa, joka oli ratsun selässä aivan aidan ääressä. -Naakkve taputti hevosta, tarttui sitten tyttöä nilkkaan ja antoi sitten -aivan, kuin huomaamatta, kätensä liukua ylemmäksi tytön säärtä pitkin -hameen alla. - -Neito näki ensiksi kartanonrouvan; hän punastui ja sanoi jotakin -Naakkvelle. Tämä veti kiireesti kätensä pois ja oli hiukan hämmentyneen -näköinen. Tyttö aikoi nyt ratsastaa edelleen, mutta Kristiina -tervehti häntä ja puhui sitten jonkun sanan hänen kanssaan kysyen -sukulaisvaimonsa vointia -- tämä oli Ulvsvoldin emännän sisarentytär ja -oli äskettäin tullut vieraisille taloon. Kristiina oli olevinaan aivan -kuin hän ei olisi huomannut mitään ja jäi sitten puhumaan Naakkven -kanssa aidanteosta, neidon ajettua pois. - -Ei kulunut paljoakaan aikaa ennen kuin Kristiina joutui Ulvsvoldiin -kahdeksi viikoksi emännän maatessa lapsivuoteessa, jonka jälkeen hän -oli hyvin sairas. Kristiina oli naapurivaimo, ja hänet kutsuttiin -sinne, koska hänet tunnettiin seudun taitavimmaksi lääkenaiseksi. -Silloin Naakkve kävi useasti äitinsä luona, milloin milläkin asialla, -ja tuo sisarentytär, Eyvor Haakonintytär, keksi silloin aina jotakin -syytä päästä tapaamaan Naakkvea ja puhelemaan tämän kanssa. Se ei ollut -Kristiinan mieleen -- hän ei pitänyt tytöstä eikä voinut pitää Eyvoria -kauniinakaan, kuten hän oli kuullut useimpien miesten pitävän. Hän oli -iloinen kuullessaan Eyvorin palanneen kotiinsa Raumsdaliin. - -Mutta hän ei luullut Naakkven välittäneen Eyvorista, varsinkin -kun hän kuuli Fridan hölpöttävän Loptsgaardin tyttärestä, Aasta -Audunintyttärestä, ja kiusoittelevan Naakkvea tällä. - -Ollessaan kerran panimotuvassa keittämässä katajavettä Kristiina kuuli -Fridan taas vatkuttavan samaa. Naakkve seisoi Gauten ja isän kanssa -takapihalla; he veistivät venettä, jonka aikoivat kalaveneekseen -tunturilammelle -- Erlend oli jotakuinkin hyvä veneentekijä. Naakkve -suuttui, mutta sitten alkoi Gautekin kiusoitella -- Aasta ei ollut -hullumpi naimakauppa, sanoi hän. - -"Ota itse hänet, jos hän on sinusta niin sopiva", virkkoi veli -kiivaasti. - -"En minä huoli hänestä", vastasi Gaute, "sillä olen kuullut, että -punainen tukka ja petäjämetsä viihtyvät laihassa maassa -- mutta -sinustahan punainen tukka on kaunis --" - -"Ei tuo sananparsi sovellu naisiin nähden, poikani", sanoi Erlend -nauraen. "Punatukkaiset naiset ovat usein valkeapintaiset ja pehmeät -käsitellä --" - -Isä nauroi hillittömästi, mutta Kristiina vihastui; tuo oli hänen -mielestään kevytmielistä puhetta moisten nulikkani kuultavaksi. Hän -muisti myös samassa Sunniva Olavintyttärellä olleen punaisen tukan, -vaikka hänen ystävänsä kutsuivat sitä kullankarvaiseksi. Silloin -virkkoi Gaute: - -"Ole iloinen, etten minä sano, etten uskalla synnin tähden. -Pääsiäisen jälkeisenä valvontasunnuntaina sinä istuit Aastan kanssa -kymmenysaitassa koko ajan, kun me tanssimme kirkkomäellä -- tottahan -sinä siis pidät hänestä --" - -Naakkve oli juuri lentämäisillään veljensä niskaan, kun Kristiina tuli -ulos. Gauten mentyä kysyi äiti toiselta pojaltaan: - -"Mitä se Gaute sanoi sinusta ja Aasta Audunintyttärestä?" - -"Taisittehan te kuulla joka sanan", vastasi poika; hän punastui ja -rypisti vihaisesti kulmiaan. - -Kristiina sanoi närkästyneenä: - -"On sekin laitaa, ettette te osaa viettää yhtään valvontayötä -tanssimatta ja juoksentelematta jumalanpalvelusten välillä. Emme me -tehneet niin minun nuorena ollessani --" - -"Mutta tehän olette itse sanonut, äiti, että silloin kun te olitte -neito, oli isoisäni tapana laulaa toisten tanssiessa kirkkomäellä --" - -"Eivät ne olleet sellaisia lauluja eikä se ollut sellaista hurjaa -tanssia kuin nykyään", sanoi äiti, "ja me nuoret pysyimme kauniisti -vanhempiemme parissa -- emme me istuneet parittain aitoissa --" - -Naakkve aikoi vastata vihaisesti. Mutta silloin sattui Kristiina -katsomaan Erlendiin. Tämä hymyili niin tarkoittavasti tähdätessään -toisella silmällä laudan syrjää, jota hän juuri tasoitteli, että -Kristiina katosi vihoissaan takaisin panimotupaan. - --- Mutta hän jäi pohtimaan kuulemaansa. Aasta Audunintytär ei ollut -mikään huono naimakauppa -- Lopstgaard oli varakas talo, ja siellä oli -vain kolme tytärtä eikä ainoatakaan poikaa, ja Ingebjørg, Aastan äiti, -oli hyvin hyvää sukua. - -Ei hän ollut tosin ajatellut, että jørundgaardilaisten tarvitsisi -koskaan kutsua Audun Torberginpoikaa apekseen, mutta Audunilla oli -ollut halvaus talvella, eikä hänen luultu elävän kauan. Ja tyttö oli -sievä ja miellyttävätapainen ja kuului olevan myös pystyvä töihin. -Jos Naakkve piti tytöstä, ei kannattanut vastustaa tätä naimakauppaa. -Heidän täytyi odottaa häitä vielä parisen vuotta -- Aasta ja Naakkve -olivat vielä molemmat niin nuoria -- mutta sitten hän hyväksyisi -ilomielin Aastan miniäkseen. - - * * * * * - -Mutta eräänä päivänä kesken kauneinta kesää tuli Sira Solmundin sisar -lainaamaan jotakin Kristiinalta. Naiset seisoivat aitan ulkopuolella -hyvästelemässä, kun papin sisar sanoo: Mutta oletko kuullut Eyvor -Haakonintyttärestä! Hänen isänsä on ajanut hänet kartanostaan, sillä -tyttö oli raskaana -- ja nyt hän oli palannut ulvsvoldilaisten turviin. - -Naakkve oli ollut asialla aitanparvessa -- hän pysähtyi alimmalle -portaalle. Nähdessään hänen kasvonsa tuli äiti itse niin voimattomaksi, -että jalat tuskin kantoivat häntä. Poika oli korvalehtiä myöten -punainen kulkiessaan kartanorakennusta kohti. - -Mutta Kristiina sai toisen puheesta sen käsityksen, että Eyvorin -asioiden oli täytynyt olla sillä kannalla kauan ennen hänen -tuloaan seudulle kesällä. Viaton poika parkani, ajatteli Kristiina -helpotuksesta huokaisten -- tämä oli kai häpeissään siitä, että oli -uskonut tytöstä hyvää. - -Parin päivän kuluttua nukkui Kristiina yksin yöllä, sillä Erlend oli -lähtenyt kalaan. Hän luuli Naakkven ja Gauten olevan mukana. Mutta -sitten hän heräsi siihen, että Naakkve nykäisi häntä ja kuiskasi -tahtovansa puhua hänen kanssaan. Poika kiipesi sänkyyn ja jäi istumaan -jalkopäähän. - -"Äiti -- minä olen ollut puhumassa tuon Eyvor-paran kanssa nyt yöllä --- minä tiesin, että ihmiset puhuvat valhetta -- tiesin sen niin -varmasti, että olisin voinut vannoa vaikka palava rauta kädessä, että -tuo Romundgaardin harakka valehteli --" - -Äiti makasi hiljaa odottaen jatkoa. Naakkve koetti puhua rauhallisella -äänellä, mutta vähän väliä tahtoi ääni sortua kiihkosta ja -liikutuksesta. - -"Eyvor oli aikonut mennä loppiaismessuun -- hän oli ollut yksin ja -heidän kartanostaan johtava tie kulkee pitkän matkaa läpi metsän. -Silloin hän oli kohdannut kaksi miestä tiellä -- oli vielä pimeä, -eikä hän tiennyt, keitä he olivat, kenties tunturin kuljeksijoita --. -Viimein hän ei ollut jaksanut enää pitää puoliaan, tyttöpoloinen. -Eikä hän uskaltanut valittaa kellekään hätäänsä -- ja kun äiti ja isä -huomasivat hänen onnettomuutensa, he ajoivat hänet kotoa lyöden ja -tukistaen ja toruen häntä. Hän itki niin katkerasti, äiti, kertoessaan -minulle tämän, että se olisi sulattanut kivenkin." Naakkve vaikeni -äkkiä ja huokasi raskaasti. - -Kristiina sanoi, että oli paha, että nuo ilkityöntekijät olivat -päässeet pakoon. Hän toivoi Jumalan käden kohtaavan heitä niin että he -saisivat maksaa teostaan mestauspölkyllä. - -Silloin alkoi Naakkve kertoa Eyvorin isästä, miten rikas tämä oli ja -miten hänelle oli velkaa se ja se tunnettu suku. Lapsen aikoi Eyvor -lähettää kasvatettavaksi toiselle seudulle. Gudmund Darren vaimolla oli -ollut äpärälapsi, jonka isä oli pappi -- ja Sigrid Andreksentytär eli -Krukessa kaikkien kunnioittamana. Se mies oli varmaan kovasydäminen -ja ilkeä, joka tuomitsi Eyvorin katalaksi siksi, että hänen vasten -tahtoaan oli täytynyt kestää sellainen häpeä ja onnettomuus -- kyllä -hän saattoi kelvata kunnon miehen vaimoksi silti. - -Kristiina surkutteli tyttöä ja kirosi väkivallan tekijöitä -- sekä -kiitti ja ylisti mielessään luojaansa siitä, että Naakkve tuli -täysi-ikäiseksi vasta kolmen vuoden perästä. Sitten hän pyysi lempeästi -poikaansa muistamaan, että hänen nyt tuli punnita tarkoin askeleensa, -ei käydä Eyvorin luhdissa myöhään illalla, kuten nyt tänä yönä, eikä -näyttäytyä Ulvsvoldissa, jollei hänellä ollut asiaa isäntäväelle, -muuten hän vasten tahtoaan saattoi antaa aihetta siihen, että ihmiset -alkaisivat puhua vielä pahempaa tuosta lapsiraukasta. Oli tosin helppo -sanoa niille, jotka eivät uskoneet Eyvorin puhetta eivätkä hänen -syyttömyyttään onnettomuuteen, että kavahtakoot Naakkven käsivarsia --- mutta tuolle tyttöparalle saattoi sittenkin koitua vielä enemmän -vahinkoa ihmisten juoruista. - -Kolmen viikon kuluttua tuli Eyvorin isä hakemaan tytärtään -kihlajaisiin ja häihin. Sulhanen oli muuan kelpo talonpojanpoika -hänen kotiseudultaan; ensin olivat molemmat isät vastustaneet heidän -naimistaan siksi että ukot olivat riidassa maanomistuksesta. Talvella -he olivat sopineet, ja nuoret aiottiin kihlata toisilleen -- kun Eyvor -yhtäkkiä ei tahtonutkaan -- hän sanoi mielistyneensä toiseen. Myöhemmin -hän huomasi hyljänneensä liian myöhään aikaisemman ystävänsä. Hän tuli -sitten tätinsä luokse Siliin ja oli kai arvellut saavansa täältä apua -onnettomuutensa salaamiseksi, sillä hän olisi välttämättä tahtonut tuon -uuden miehen. Mutta kun Ulvsvoldin Hillebjørg näki, miten asiat olivat, -hän lähetti tytön takaisin vanhempien luokse. Tytön isä oli raivostunut -ja pieksänyt tytärtään useamman kerran, ja tämä oli sitten paennut -takaisin -- se oli kyllä totta. Mutta nyt oli Eyvorin isä päässyt -yksimielisyyteen aikaisemman kosijan kanssa -- ja nyt sai Eyvor tyytyä -häneen, olipa hän miten nyreissään tahansa. - -Kristiina näki tämän koskevan kipeästi Naakkveen. Monta päivää poika -kulki puhumatta sanaakaan, ja äidin kävi niin sääli häntä, että hän -uskalsi tuskin vilkaista sille suunnallekaan, missä poika oli -- sillä -jos poika sattui kohtaamaan äidin katseen, tuli hän niin punaiseksi ja -näytti niin nololta, että se viilsi Kristiinan sydäntä. - -Kun Jørundgaardin palvelusväki tahtoi puhua näistä tapauksista, sanoi -emäntä terävästi, että heidän oli tukittava suunsa -- tuota likaista -juttua ja huonoa naista ei tarvinnut mainita hänen talossaan. Frida -oli ällistyksissään: olihan hän kuullut Kristiina Lauritsantyttären -monta kertaa tuomitsevan lempeästi ja auttavan molemmin käsin samaan -onnettomuuteen joutuneita neitoja -- Frida oli itsekin kahdesti saanut -nauttia emäntänsä armahtavaisuutta. Mutta se vähä, minkä Kristiina nyt -sanoi Eyvor Haakonintyttärestä, oli niin pahaa, ettei nainen voi sanoa -pahempaa toisesta naisesta. - - * * * * * - -Erlend nauroi, kun Kristiina kertoi hänelle, miten pahasti Naakkve -oli pettynyt. Tämä tapahtui eräänä iltana -- Kristiina istui pihalla -kehräämässä, ja Erlend tuli hänen luokseen viskautuen pitkäkseen -heinikkoon hänen viereensä. - -"Se ei ole mikään vahinko", sanoi isä, "minun mielestäni on poika -pikemminkin oppinut helpolla hinnalla ettei naisten puheisiin ole -uskomista --" - -"Niinkö arvelet", virkahti vaimo; hänen äänensä vapisi hillitystä -vihasta. - -"Niin --" Erlend hymyili. "Luulin sinuakin ensi kertaa tavatessamme -niin vienoksi ja lempeäksi, että tuskin uskalsit haukata -juustonkappaleesta. Pehmeäksi kuin silkkinauha ja lempeäksi kuin -kyyhkynen -- mutta petyinpä aika lailla, Kristiina --" - -"Miten sinä luulisit meille käyneen", sanoi toinen, "jos minä olisin -ollut niin pehmeä ja siloinen?" - -"Älähän huoli --" Erlend tarttui hänen käsiinsä, niin että hänen täytyi -keskeyttää työnsä; ja Kristiina hymyili säihkyvän iloisesti hänelle. -Sitten hän laski päänsä Kristiinan syliin. "En minä arvannut kuinka -suuren onnen Jumala minulle antoi johtaessaan sinut minun luokseni -- -Kristiina!" - - * * * * * - -Mutta kun Kristiinan oli aina pakko hillitä itseään peittääkseen -epätoivonsa Erlendin ymmärtämättömän huolettomuuden tähden, saattoi -sattua, että hänen vihansa kuohui yli äyräiden hänen rangaistessaan -poikiaan näiden pahoista töistä: hän oli silloin kovakätinen ja kiivas. -Varsinkin Ivar ja Skule saivat tuntea tätä. - -Nämä olivat nyt pahimmassa iässä, kolmannellatoista, ja niin -vallattomia ja itsepäisiä, että Kristiina ajatteli usein aivan -onnettomana, mahtoiko Norjassa olla toista äitiä, jonka täytyi -koettaa kasvattaa ihmisiksi kahta tuollaista hurjimusta. Soreita -hekin olivat, kuten kaikki hänen lapsensa, heillä oli silkinhieno, -musta kihara tukka, siniset silmät, mustat kulmakarvat ja kapeat, -hienopiirteiset kasvot. He olivat hyvin pitkiä ikäisikseen, mutta -toistaiseksi kapeahartiaisia ja laihoja -- nivelet työntyivät esiin -kuin oljen solmupaikat. He olivat niin yhdennäköiset, ettei kukaan, -kotiväkeä lukuunottamatta, erottanut heitä toisistaan, ja heitä -kutsuttiin yleisesti vain Jørundgaardin miekkamiehiksi -- sitä ei -tarkoitettu miksikään lempinimeksi. Simon oli ensin antanut heille -leikillä tuon nimen, sillä Erlend oli lahjoittanut kummallekin pienen -miekan, jota he eivät laskeneet käsistään milloinkaan muulloin kuin -kirkossa käydessään. Kristiina ei pitänyt siitä, että heillä oli nuo -miekat, eikä myöskään siitä, että he aina liikkuivat tappara tai keihäs -taikka jousipyssy matkassaan; hän pelkäsi, että nuo kuumaveriset -pojat saisivat aikaan jonkin onnettomuuden niillä. Mutta Erlend sanoi -lyhyesti, että he olivat kyllin vanhoja tottuakseen kantamaan aseita. - -Kristiina oli alituisesti peloissaan noiden kaksostensa vuoksi. -Ellei hän tiennyt, missä he olivat, hän väänteli hiljaisuudessa -käsiään ja rukoili Neitsyt Maariaa ja Pyhää Olavia tuomaan -heidät takaisin elävinä ja vahingoittumattomina. Pojat vaelsivat -tunturilla, lumikentillä ja rotkoissa, joissa ei kukaan ollut ennen -ollut, ryöstivät kotkanpesiä ja toivat kotiin mekkonsa alla julman -näköisiä, keltasilmäisiä, sähiseviä poikasia, he kiipeilivät Laagenin -pohjoisjuoksun takaisilla kallioilla, jossa joki vyöryy putouksesta -toiseen, ja kerran oli Ivar tullut puolikuolleena kotiin yritettyään -ratsastaa opettamattomalla orivarsalla, jonka selkään he, taivas tiesi -millä keinoin, olivat saaneet satulan ja joka sitten oli pudistanut -hänet selästään, niin että poika oli jäänyt riippumaan jalustimeen. -Ilman minkäänlaista asiaa, pelkästä uteliaisuudesta, he olivat -uskaltautuneet Toldstadskogenin lappalaiskotaan -- he olivat oppineet -isältään muutamia lapinkielisiä sanoja, ja heidän tervehdittyään niillä -lappalaisnoitaa oli tämä kestinnyt heitä ruoalla ja juomalla ja pojat -olivat syöneet ihan haljetakseen, vaikka oli paastopäivä. Kristiina oli -aina vaatinut ankarasti lapsia syömään vähän ja sellaista ruokaa, josta -he eivät pitäneet, silloin kun aikuiset paastosivat -- sillä niin oli -häntä itseäänkin kasvatettu pienenä. Ihmeen vuoksi tarttui Erlendkin -kerran vakavasti asiaan, otti pojiltaan pois lappalaisakan evääksi -antamat herkut, poltti ne ja kielsi heitä enää milloinkaan menemästä -niin kauas, missä lappalaiset asuivat. Mutta kuitenkin häntä huvitti -kuulla poikien seikkailusta, ja hän kertoi tämän jälkeen usein Ivarille -ja Skulelle omista retkistään pohjoiseen sekä mitä kaikkea hän oli -nähnyt siellä tuon kansan keskuudessa; ja hän puhui heille lappalaisten -rumaa ja pakanallista mongerrusta. - -Mutta muuten ei Erlend juuri milloinkaan nuhdellut lapsiaan, löipähän -vielä leikiksi senkin, kun Kristiina moitti poikien raisuutta. Kotona -ollessaan pojat tekivät lakkaamatta pahojaan, vaikka osasivat olla -hyödyksikin, kun vaadittiin -- eivät he olleet saamattomia, kuten -Naakkve. Mutta saattoi käydä niinkin, että kun äiti oli pannut heidät -työhön ja tullut katsomaan, miten se sujui, olivat työkalut maassa ja -pojat seisoivat isän vieressä tämän näyttäessä heille miten merimiehet -tekivät solmun tai jotakin muuta samantapaista turhuutta. - -Lauritsa Bjørgulfinpoika oli tehdessään tervalla ristin navetan -ja muiden ulkohuoneiden oveen tavallisesti tuhrinut pensselillä -jonkinlaisia koukeroita sen ympäri -- pyöreän renkaan tai muun -sivauksen joka ristin haaraan. Eräänä päivänä keksivät kaksoset -ampumataulukseen erään noista vanhoista risteistä. Kristiina joutui -epätoivon ja vihan valtaan sellaisesta jumalattomasta menosta, mutta -Erlend ryhtyi puolustamaan lapsia -- nämähän olivat niin nuoria, -sanoi hän, ettei heidän voinut odottaa muistavan ristin pyhyyttä -joka kerran kun näkivät sen navetan ovessa tai lehmän selässä. Pojat -saivat mennä kirkon vieressä olevaa ristiä suutelemaan, polvistumaan -sen eteen ja lukemaan viisi Paternosteria ja viisitoista Avea, sillä -hyvä -- ei tänne tarvinnut kutsuttaa Sira Solmundia sitä varten. Mutta -tällä kertaa äiti sai kannatusta Bjørgulfilta ja Naakkvelta, pappi -noudettiin, ja hän pirskotti vihkivettä seinälle ja otti nuo kaksi -nuorta syntistä ankarasti ojennettaviksi. - --- Toisinaan kaksoset taas syöttivät härille ja pukeille käärmeenpäitä, -jotta nämä tulisivat oikein hurjiksi ja alkaisivat puskea. Tai -härnäsivät Munania siksi, että tämä vielä kulki äidin helmoissa; -ja Gauten kanssa he olivat alituiseen pienessä nahinassa -- toiset -Erlendinpojat elivätkin mitä kauneimmassa veljessovussa. Mutta väliin -Gaute läksytti heitä, jos he yltyivät liian hävyttömiksi. Puhuminen -auttoi yhtä vähän kuin jos olisi puhunut seinille -- ja jos äiti -kiivastui, he seisoivat hänen edessään jäykkinä, kädet nyrkissä, -mulkoillen häneen kulmiensa alta, tulipunaisina vihasta. Kristiina -muisti, mitä Gunnulf oli kertonut Erlendistä --? että tämä oli monta -kertaa lapsena ollessaan viskannut puukon isäänsä vasten ja rynnännyt -hänen kimppuunsa. Silloin hän löi kaksosiaan ja löi heitä kovasti, -sillä häntä alkoi pelottaa, mitä heistä tulisikaan, ellei heitä saisi -kesytetyksi ajoissa. - -Simon Darre oli ainoa, jolla oli ollut jonkin verran valtaa noihin -villivarsoihin --. nämä rakastivat häntä ja lauhtuivat heti, kun tämä -nuhteli heitä hyväntahtoisesti ja tyynesti. Mutta nyt, kun he eivät -enää nähneet Simonia, ei äiti voinut huomata heidän kaipaavankaan -häntä. Lapsen mieli on uskoton, ajatteli Kristiina murhemielin. - -Ja kuitenkin hän tunsi sydämessään olevansa eniten ylpeä juuri noista -pojistaan. Kun hän vain olisi saanut murretuksi tuon ilkeän uhman -ja hurjuuden, ei veljessarjassa olisi ollut toisia niin lupaavia -miehenalkuja kuin he. Heillä oli vankka terveys ja hyvät ruumiinvoimat, -he olivat pelottomia, totuuttarakastavia, anteliaita ja hyviä köyhille, -ja he olivat jo useamman kerran osoittaneet niin suurta neuvokkuutta -ja nopeata päättäväisyyttä, että se Kristiinan mielestä oli aivan -tavatonta heidän iässään. - -Eräänä iltana heinänteon aikaan Kristiina puuhaili myöhään kodassa. -Silloin ryntäsi Munan sisään huutaen, että vanha vuohikarsina oli -tulessa. Kartanolla ei ollut ketään miehiä -- kuka oli pajassa hiomassa -viikatettaan, kuka oli lähtenyt pohjoissillalle, jonne nuorison oli -tapana kokoontua kesäiltoina. Kristiina tempasi pari sankoa ja juoksi -hätään huutaen naispalvelijoilleen, että nämä tulisivat perässä. - -Vuohikarsina oli pikkuinen vanha suoja, jonka katto oli aivan maan -tasalla, ja se sijaitsi kartanopihan ja karjapihan välisessä ahtaassa -kujassa vastapäätä tallin pitkääseinää, kylki kyljessä toisten -ulkorakennusten kanssa. Kristiina juoksi pirtin porstuaan, josta tapasi -käsiinsä kirveen ja palohaan, mutta päästyään tallin nurkan taakse -ei hän nähnyt tulta, vaan ainoastaan savua, jota tuprusi sakeanaan -vuohikarsinan katossa olevasta aukosta. Ivar istui harjahirrellä -hakaten alas kattoa, Skule ja Lauritsa olivat karsinan sisällä kiskoen -irti suuria pärekaistaleita ja tukahuttaen leimahtavia liekkejä ja -kipinöitä. Nyt tulivat paikalle myös Erlend, Ulf sekä miehet, jotka -olivat olleet pajassa -- Munan oli juossut sinne ilmoittamaan asiasta, -ja sitten ei enää ollut asia eikä mikään saada tulta sammumaan. -Mutta siitä olisi voinut paisua vaikka minkälainen onnettomuus -- -ilta oli hyvin tyyni ja hauteinen, silloin tällöin tuntui etelästä -käyvä tuulenhenki; jos tuli olisi päässyt puhkeamaan ilmiliekkiin -vuohikarsinassa, olisivat kaikki pohjoispuolella pihaa olevat -rakennukset, talli, aitat ja kartanorakennukset palaneet nekin. - -Ivar ja Skule olivat olleet tallin katolla -- he olivat pyydystäneet -haukan ja aikoivat nyt ripustaa sen harjalautaan -- kun tunsivat -palaneen katkua ja näkivät alla olevasta katosta kohoavan savua. He -hyppäsivät katolle ja alkoivat hakata rikki palavaa turvetta pienillä -kirveillään sekä lähettivät Lauritsan ja Munanin, jotka leikkivät -vähän matkan päässä, toisen hakaa noutamaan, toisen äidin luokse. -Onneksi olivat kartanon laudat ja hirret hyvin mädät, mutta selvää -oli kumminkin, että kaksoset tällä kertaa olivat pelastaneet äitinsä -kartanon käymällä kiinni palavaan kattoon, hukkaamatta aikaa aikuisten -koollekutsumiseen. - -Ei ollut helppo arvata, miten tuli oli päässyt irti, ellei se ollut -johtunut siitä, että Gaute noin tunti sitten oli vienyt pajaan tulisia -hiiliä, varsinkin kun poika myönsi, ettei kansi ollut ollut kiinni -- -ja niin oli kai joku kipinä lentänyt turvekattoon. - -Mutta siitä puhuttiin vähemmän kuin kaksosten ja Lauritsan -neuvokkuudesta, kun koko talon palveluskunta jäi pitämään yöllä seuraa -Ulfin määräämälle palovahdille, ja Kristiina piti heidät simassa -ja väkevässä oluessa. Kaikkien kolmen pojan käsissä ja jaloissa -oli palohaavoja, ja heidän kenkänsä olivat paahtuneet niin pahoin, -että murtuivat kappaleiksi. Pikku Lauritsa oli vain yhdeksän vuoden -vanha, ja hänen oli vaikea olla valittamatta kipujaan ajanpitkään, -mutta alussa hän oli ylpein kaikista kävellessään edestakaisin kädet -sidottuina ja kuunnellessaan talon väen puolelta tulevaa kiittelyä. - -Sinä yönä veti Erlend vaimonsa rinnalleen heidän pantuaan maata. - -"Kristiina, Kristiina, -- älähän nyt sure niin kauheasti lastesi tähden --- etkö näe, herttaiseni, mikä luonto noissa pojissa on! Sinä olet aina -niin levoton noista kahdesta reippaasta pojasta kuin pelkäisit heidän -päättävän päivänsä joko hirsipuussa tai mestauspölkyllä. Nyt sinun -pitäisi minun mielestäni voida iloita kaiken vaivannäkösi ja huoltesi -ja tuskiesi jälkeen noista vuosista, jolloin sinulla oli lapsi vyösi -alla, lapsi rinnalla ja lapsi käsipuolessa taukoamatta --; silloin sinä -et puhunut mistään muusta kuin noista pienistä sottapekoista, ja nyt, -kun heille on karttunut ikää ja viisautta, kuljet heidän parissaan kuin -sokea ja kuuro ja huomaat tuskin, kun he puhuttelevat sinua. Totisesti -näyttää melkein siltä kuin sinä rakastaisit heitä vähemmän nyt, kun -ei sinun tarvitse kärsiä vaivaa heidän tähtensä ja kun nuo reippaat, -kauniit poikamme tuottavat sinulle iloa ja hyötyä --" - -Kristiina ei uskaltanut vastata sanaakaan. - -Mutta hän makasi paikallaan voimatta vaipua uneen. Ja aamupuoleen -yötä hän kiipesi hiljaa nukkuvan miehensä yli ja meni paljain jaloin -ikkunaluukun ääreen, jonka hän aukaisi. - -Taivas oli sakeanharmaa ja ilma viileä -- kaukana etelässä, missä -tunturit yhtyivät sulkien laakson, kulki sadepilvi lakean yli. -Kartanonrouva katsoi vähän aikaa ulos -- uudenaitan parvessa, jossa -he nukkuivat kesällä, tuli aina niin tukahduttavan kuuma öisin. Ilman -kosteuden myötä tunki voimakas, makea heinän tuoksu parveen. Kesäyössä -äännähteli silloin tällöin uninen lintu. - -Kristiina etsi käsiinsä tulukset ja sytytti kynttilänpätkän. Hän hiipi -penkin luo, jossa Ivar ja Skule nukkuivat -- valaisi heitä kynttilällä -ja kosketti kädellään heidän poskiaan -- heillä tuntui olevan hiukan -kuuma. Hän luki hiljaa Ave Marian ja teki ristinmerkin heidän ylitseen. -Hirsipuu ja mestauspölkky -- miten Erlend saattoikaan laskea leikkiä -sellaisesta -- hän, joka itse oli ollut vähällä --. - -Lauritsa itkeä tuhrusti ja mumisi unissaan. Äiti seisoi hetken aikaa -kumartuneena molempien nuorimpien ääreen, joiden tila oli lyhyellä -lavitsalla vanhempien sängyn jalkopäähän takana. Lauritsa oli -kuumissaan ja punainen ja heittelehti rauhattomasti, mutta ei herännyt -äidin koskettaessa häntä. - -Gaute makasi maidonvalkeat käsivarret niskan alla, pitkän -pellavankeltaisen tukan peitossa -- hän oli potkinut kaikki -sänkyvaatteet yltään. Hän oli niin lämminverinen, että tahtoi aina -nukkua alasti, ja hänellä oli hohtavan valkoinen pinta; kasvojen, -kaulan ja käsien päivetys erottui selvästi muun ruumin väristä. Äiti -veti peitteen hänen vyötäisiinsä asti. - --- Hänen oli niin vaikea vihastua Gautelle -- poika muistutti niin -elävästi hänen isäänsä. Kristiina ei ollut puhunut hänelle monta sanaa -onnettomuudesta, jonka poika oli ollut vähällä aiheuttaa heille. Tuo -poika oli niin viisas ja ymmärtäväinen, että Kristiina uskoi hänen -itsestäänkin ottavan oppia tapauksesta eikä unohtavan sitä. - -Naakkvella ja Bjørgulfilla oli toinen parven sängyistä. Äiti seisoi -kauimman aikaa noiden kahden nuoren miehen luona valaisten heitä -kynttilällä. Tumma haiven peitti jo heidän lapsellisen punaisia, -pehmytilmeisiä huuliaan. Naakkven jalka pisti esiin peitteen alta; se -oli kapea, korkearintainen, korkeakaarteinen jalkapohjan alta -- mutta -ei aivan puhdas. Ja kuitenkin tuntui äidistä siltä kuin hän olisi aivan -vastikään pitänyt tuota miehenalkua kourassaan, painanut sitä poveaan -vasten ja nostanut sen huulilleen sekä puraissut hiljaa jokaista pientä -pyöreätä varvasta, sillä ne olivat niin vaaleanpunaiset ja herttaiset -kuin mustikanvarren kellokukat. - --- Asia oli kai niin, ettei hän ymmärtänyt oikein antaa arvoa Jumalan -hänelle suomille lahjoille. Muisto ajasta, jolloin hän oli kantanut -Naakkvea, ja kauhunkuvista, joiden alle hän oli ollut sortua, herätti -hänen mielessään polttavan tuskan: hän oli saanut vapahduksen, -kuten ihminen, joka herää öisistä kauhun unista ja painajaisen -ahdistavan taakan alta päivän siunattuun valoon. Moni muu nainen oli -havahtunut onnettomille päiville, jotka olivat pahemmat kaikkia heidän -uneksimiaan. Nähdessään vaivaisen tai ramman saattoi hän vieläkin -joutua ahdistuksen valtaan muistaessaan, miten hän oli pelännyt oman -syntymättömän lapsensa puolesta. Silloin hän polvistui Jumalan ja Pyhän -Olavin eteen palavan hartaasti, hänelle tuli kiire tehdä hyviä töitä, -ja hän koetti rukoillessaan pakottaa silmistään totisen katumuksen -kyyneleitä. Mutta hän tunsi sittenkin aina sielussaan tuon sulamattoman -epätyydytyksen tunteen, ja into kylmeni ja itku valui hänen sielunsa -läpi kuten sade yli hiekan. Silloin hän alistui: hänellä ei sittenkään -ollut sitä hurskauden lahjaa, jonka hän oli uskonut isänperinnökseen. -Hän oli kova ja syntinen, mutta ei kai hän ollut huonompi useimpia -muitakaan ihmisiä, ja hänen täytyi siis kestää kuten noiden useimpien -muiden se polttava tuli kuoleman jälkeen, jota tarvittiin, jotta hänen -sielunsa sulaisi ja puhdistuisi. - -Joskus hän olisi kuitenkin kaikesta sydämestään tahtonut olla -toisenlainen. Kun hän esimerkiksi katsoi seitsemää kaunista poikaansa, -jotka istuivat hänen pöytänsä ympärillä tai kun hän nousi messupäivän -aamuna kirkon mäkeä -- kellojen soidessa ja toivottaessa niin lempeästi -Jumalan rauhaa ja iloa -- ja näki nuo ryhdikkäät, komeapukuiset nuoret -pojat, hänen poikansa, edellään mäen rinteessä. Lieneekö kellään muulla -äidillä ollut niin monta poikaa, joista ei ollut tarvinnut kadottaa -ainoatakaan --. Nämä olivat kaikki terveitä ja kauniita, vailla ruumiin -tai sielun vammaa -- ainoastaan Bjørgulf oli hiukan likinäköinen. -Silloin hän toivoi, että hän olisi voinut unohtaa surunsa, muuttua -lempeäksi ja kiitolliseksi, pelätä ja rakastaa Jumalaa, kuten -hänen isänsä oli tehnyt -- hänen isänsä oli sanonut, että sen, -joka nöyrin mielin muistelee syntejään ja taipuu Vapahtajan ristin -alle, ei tarvitse milloinkaan taivuttaa niskaansa minkään ajallisen -onnettomuuden tai vääryyden edessä. - -Kristiina puhalsi kynttilän sammuksiin, niisti sydämen ja piilotti -kynttilän paikalleen ylimmän seinähirren rakoon. Hän meni uudelleen -luukun luokse -- ulkona oli jo aivan valoisa, mutta kaikki näytti -harmaalta ja kylmältä -- matalimmilla katoilla, joiden yli hän näki, -keinui likainen, päivänpaahtama heinä hiljaa tuulessa, ja vastapäätä -olevan ylistuparakennuksen takaisten koivujen lehdissä kuului heikkoa -ritinää. - -Kristiina katsoi käsiään, jotka pitelivät luukun reunasta. Ne olivat -sierettyneet ja kuluneet, käsivarret olivat ruskeat kyynärpäihin -asti ja lihakset pullistuneet ja kovat kuin puu. Hänen ollessaan -nuori olivat lapset imeneet veren ja maidon hänen ruumiistaan, kunnes -kaikki neitseellinen sileys ja raikas pyöreys oli huvennut pois. Nyt -vei arkinen aherrus päivä päivältä osan sen kauneuden rippeistä, -joka oli ollut hänen korkean syntynsä merkki neitona, vaimona ja -aatelisveristen poikiensa äitinä, kävi kiinni kapeisiin, valkoisiin -käsiin, hohtaviin, pehmoisiin käsivarsiin, hempeään ihonväriin, -jota hän oli ennen varjellut huolellisesti päivetykseltä ja pitänyt -vetreänä taidokkaasti valmistetuilla vesillä. Nyt hänestä oli jo -pitkät ajat ollut yhdentekevää, paistoiko aurinko suoraan hänen työstä -hikisille kasvoilleen ja poltti ne yhtä ruskeiksi kuin köyhimmän -talonpoikaisvaimon kasvot. - -Tukka oli ainoa muuttumaton osa hänen tyttöpäiviensä kauneudesta. Se -oli yhtä tuuhea ja ruskea, vaikka hänelle jäi harvoin aikaa pestä ja -hoidella sitä. Paksu sotkuinen palmikko, joka riippui hänen selkäänsä -pitkin, oli ollut avaamatta kolme vuorokautta. - -Kristiina heilautti sen rinnalleen olkansa yli, levitti sen hajalleen -ja pudisteli sitä -- yhä vielä peitti se hänet kuin vaippa ja ulottui -polvien alle. Hän haki suan tavara-arkustaan ja alkoi selvitellä -varovasti sotkeentuneita suortuvamääriään -- väristen silloin tällöin -istuessaan paitasillaan luukun ääressä, josta aamunviileys henki -huoneeseen. - -Saatuaan suorituksi tukkansa ja palmikoituaan sen jälleen tiukaksi, -raskaaksi köydeksi hän tunsi olonsa hiukan helpommaksi. Sitten hän -nosti nukkuvan Munanin hellävaroen syliinsä, laski hänet seinän -vierustalle aviosänkyyn ja pujahti itse hänen ja miehensä keskeen. Hän -kietoi käsivartensa pienimmän poikansa ympärille, asetti hänen päänsä -olkapäätään vasten ja vaipui uneen. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna hän nukkui yli tavallisen ajan; Erlend ja pojat -olivat jo ylhäällä, kun hän heräsi. "Sinä taidat vielä imeä äitisi -rintaa, kun ei kukaan huomaa", sanoi Erlend nähtyään Munanin äitinsä -vieressä. Poika suuttui, juoksi ulos ja nousi erään parvensolaa -kannattavan hirren päähän -- osoittaen siten miehuuttaan. "Hyppää!" -huusi Naakkve alhaalta pihamaalta ja otti sitten vastaan pikkuveljen, -käänsi hänet ylösalaisin ja heitti hänet Bjørgulfille -- ja nuo -aikamiespojat telmivät hänen kanssaan niin että hän lopulta sekä itki -että nauroi. - -Mutta kun Munan seuraavana päivänä itkeskeli siksi, että jousenjänne -oli kimmahtanut hänen sormilleen, käärivät kaksoset hänet vaatteeseen -ja kantoivat hänet sillä tavoin äidin sänkyyn; suun he tukkivat niin -paksulla leipämällillä, että poika oli vähällä tukehtua. - - - - -II - - -Husabyn pappi oli opettanut Erlendin kolme vanhinta poikaa lukemaan. -Nämä eivät olleet erikoisen ahkeria oppilaita, mutta kaikilla kolmella -oli hyvä pää, ja kun heidän äitinsä, joka oli itse nuorena saanut -samanlaista oppia, valvoi heidän lukujaan, niin oppivat he jokseenkin -hyvin. - -Ja sinä vuonna, jolloin Bjørgulf ja Nikulaus olivat olleet Sira Eilivin -kanssa Tautran luostarissa, olivat he oikein tulisin innoin imeneet -tieteiden korkean emon rintoja, niinkuin pappi sanoi. Opetusmestarina -siellä oli hyvin vanha munkki, joka oli kaiken ikänsä uutterasti kuin -mehiläinen imenyt oppia kaikista kirjoista, mitä vain käsiinsä sai, -latinan- ja norjankielisistä. Sira Eiliv oli itsekin kirjaviisauden -ystävä, mutta Husabyssä elellessään oli hänellä ollut vähän tilaisuutta -noudattaa haluaan kirjalliseen askarteluun. Hänelle oli nyt yhdessäolo -Aslak lehtorin kanssa samaa kuin mehukas tunturirehu nälistyneelle -naudalle. Veli Aslakin ja Sira Eilivin ylimpänä ilona oli nyt -ravita oppilaittensa nuoria mieliä kaikkein makeimmalla hunajalla -luostarin kirja-aartehistosta, jota Aslak veli oli lisäillyt monilla -jäljennöksillä ja otteilla mainioimmista tuntemistaan teoksista. -Pian osoittivat pojat sellaista ahkeruutta, että munkin vain harvoin -tarvitsi heille puhuessaan käyttää norjankieltä, ja kun vanhemmat -saapuivat noutamaan heitä kotiin, osasivat molemmat vastata papille -latinaksi sekä sujuvasti että jokseenkin oikein. - -Tätä oppiaan pitivät veljekset sitten edelleenkin vireillä. -Jørundgaardissa ei ollut kirjoista puutetta -- viisi oli Lauritsa -aikanaan omistanut, ja niistä oli kaksi perinnönjaossa tullut -Ramborgin osaksi; mutta tämä ei ollut koskaan tahtonut oppia -lukemaan, ja Simonkin oli siksi huonolukuinen, ettei hän koskaan -hauskuudekseen katsellut kirjaa, vaikka saikin selvän kirjoitetusta -ja taisi itsekin kyhätä kirjoitusta kokoon. Senvuoksi hän pyysikin -Kristiinaa säilyttämään kirjat luonaan, kunnes hänen lapsensa -varttuisivat aikuisemmiksi. Kolme kirjaa, jotka olivat kuuluneet -Erlendin vanhemmille, antoi tämä Kristiinalle kohta heidän naimisiin -mentyään, ja vielä yhden kirjan oli Kristiina saanut lahjaksi Gunnulf -Nikulauksenpojalta; tämä oli itse antanut kopioida siihen kälyänsä -varten otteita kirjasta, jossa puhuttiin Olavi pyhästä ja tämän -ennustuksista, eräitä muita pyhimystaruja sekä sen kirjoituksen, -jonka Oslon harmaat veljet olivat lähettäneet paaville veli Edvin -Rikardinpojasta saadakseen tämän julistetuksi pyhimykseksi. Ja -vihdoin oli Naakkve saanut kirjan Sira Eiliviltä tästä erotessaan. -Naakkve lueskeli ahkerasti veljilleen -- hän luki sujuvasti ja -kauniisti, hiukan laulavalla nuotilla, niinkuin veli Aslak oli häntä -opettanut, sekä omasta rukouskirjastaan että eräästä toisesta, joka -oli kuulunut Lauritsa Bjørgulfinpojalle. Suurimmassa arvossa hän -piti kuitenkin erästä ylen kauniisti kirjoitettua kirjaa, joka oli -kulkenut perintökaluna suvussa sen kuuluisan kantaisän, piispa Nikulaus -Arnenpojan ajoilta lähtien. - -Kristiina olisi mielellään tahtonut antaa nuoremmillekin pojillensa -sen verran oppia kuin heidän arvoisillaan miehenaluilla tuli olla. -Mutta vaikea oli saada näille opettajaa: Sira Eirik oli käynyt -liian vanhaksi, ja Sira Solmund pystyi vain lukemaan sisältä niistä -kirjoista, joita hän käytti jumalanpalveluksessa; suurin osa siitä, -mitä hän paukutti kuuluviin, jäi hänelle itselleen käsittämättömäksi. -Lauritsaa voi joskus iltaisin huvittaa istua Naakkve vierellä ja -antaa veljen opettaa häntä tuntemaan kirjaimia vahataulusta -- -mutta muilla kolmella veljeksellä ei sitten ollut vähääkään halua -sellaiseen lukutaitoon. Kerran otti Kristiina norjankielisen kirjan -käsille ja pyysi Gautea koettamaan, vieläkö tämä muistaisi vähääkään -siitä mitä oli lapsuudessaan oppinut Sira Eiliviltä, mutta Gaute ei -kyennyt tavailemaan edes kolmea sanaa pitemmälle, ja kun vastaan tuli -ensimmäinen lyhennysmerkki, joka piti muuttaa useammaksi kirjaimeksi, -hän löi nauraen kirjan kiinni ja sanoi, että sitä leikkiä hän ei -viitsinyt leikkiä. - -Mutta tämäpä oli syynä siihen, että Sira Solmund eräänä syyskesän -iltana tuli Jørundgaardiin ja pyysi Nikulausta pistäytymään hänen -luonaan. Muuan ulkomaan ritari, joka oli tullut Olavinjuhlilta -Nidarosista, oli majoittunut Romundgaardiin, mutta ei hän eivätkä -hänen asemiehensä eikä renkinsä kyenneet puhumaan norjaa; opas, joka -oli tuonut heidät tänne, pystyi vain vaivoin ymmärtämään jonkun sanan -heidän puheestaan, Sira Eirik makasi sairaana -- eikö Naakkve saisi -lähteä mukaan haastamaan vieraan kanssa latinaa? - -Naakkvea ei oikein tuntunut miellyttävän, että häntä siten tahdottiin -tulkin tehtäviin, mutta ei hän pannut vastaankaan, vaan lähti -papin mukaan. Hän palasi kotiin hyvin myöhään, ja silloin hän oli -jokseenkin humalassa ja leperteli puuta heinää -- hänelle oli juotettu -viiniä, jota vieraalla oli matkassaan ja jota tämä oli tarjoillut -kukkuramitalla papille, lukkarille ja Naakkvellekin. Hänen nimensä -oli jotain sentapaista kuin Alland tai Allart Bekelarin herra, -hän oli kotoisin Flanderista ja oli ollut pyhiinvaellusmatkalla -kaikkiin pohjolan pyhättöihin. Hän oli ollut oikein reilua miestä ja -puhua pajattanut ihan mielentiestä. Ja sitten vasta muisti Naakkve -kertoa varsinaisen asiansa. Täältä aikoi ritari lähteä Osloon ja -sitten Tanskan ja Saksanmaan pyhiinvaelluspaikkoihin, ja hän tahtoi -väenväkisin, että Nikulaus lähtisi hänen mukaansa ja olisi hänellä -tulkkina ainakin niin kauan kuin hän matkusteli tässä maassa. Muuten -Allart herra oli kyllä lujasti uhkaillut, että jos Nikulaus seuraisi -häntä kauemmaksi maailmalle, niin olisi hänessä miestä takomaan -nuorukaisen onni -- siinä maassa, mistä ritari oli kotoisin, tuntuivat -kultaiset kaulakäädyt ja ritarikannukset, raskaat rahakukkarot ja -uljaat asetamineet vain odottelevan, että sellainen reilu nuorukainen -kuin Nikulaus Erlendinpoika kumartuisi ja nostaisi ne maasta omikseen. -Naakkve oli vastannut olevansa vielä alaikäinen ja tarvitsevansa luvan -isältään -- mutta Allart herra oli kuitenkin tyrkyttämällä tyrkyttänyt -hänelle lahjan, joka ei miestä vielä mihinkään lupaukseen sitoisi, -kuten hän nimenomaan sanoi -- puolipitkän luumunvärisen silkkitakin, -jonka hihakaistaleet oli koristettu hopeatiu'uilla. - -Erlend kuunteli pojan rupattelua vaiteliaana, mutta katse terästyneenä. -Naakkven päästyä puheensa loppuun lähetti isä Gauten noutamaan -kirjoituslipasta ja rupesi samalta istumalta kokoonpanemaan -latinankielistä kirjettä -- Bjørgulf sai auttaa häntä siinä urakassa, -sillä Naakkvesta ei tuossa tilassa ollut hiukkaakaan apua, ja isä -lähetti hänet suoraa tietä sänkyyn. Kirjeessä mainittiin, että Erlend -kutsui ritarin vieraaksi luokseen seuraavaksi päiväksi aamurupeamalta, -jotta voitaisiin lähemmin puhella herra Allartin tarjouksesta pestata -jalosukuinen nuori mies Nikulaus Erlendinpoika ritarin aseenkantajaksi. -Ritarin lahjan hän lähetti monin kohteliain anteeksipyynnöin takaisin -anoen Allart herraa säilyttämään sitä huostassaan, kunnes Nikulaus -olisi isänsä suostumuksella pestautunut muukalaisen palvelukseen -sellaisin ehdoin kuin kaikkien maiden ritariston tapa edellytti. - -Erlend sulatti vähäisen nokareen vahaa kirjeen alareunaan ja painoi -siihen sormuksessaan olevan pienen sinettinsä. Sitten hän lähetti -rengin kohta paikalla viemään kirjettä ja silkkitakkia Romundgaardiin. - -"Mies -- ethän vain suinkaan aikone lähettää nuorta poikaasi vieraaseen -maahan tuon oudon muukalaisen matkassa?" sanoi Kristiina koko ruumis -väristen. - -"Saammepa nähdä" -- Erlend hymyili omituisesti. "-- Mutta enpä -luulisi tästä lähtöä tulevan", hän lisäsi nähdessään vaimonsa -mielenliikutuksen; hän hymyili vielä leveämmin ja silitti Kristiinan -poskea. - -Erlendin kehotuksesta oli Kristiina kylvänyt ylispirtin lattialle -kukkia ja katajanhavuja, levittänyt parhaat patjat penkeille ja -pöydille hienot pellavaliinat ja latonut niille herkulliset ruoat -ja juomat parhaissa pöytäastioissa ja harvoin esille otetuissa -hopeahelaisissa juomasarvissa, jotka olivat Lauritsan perua. Erlend oli -ajellut leukansa sileäksi, kähertänyt tukkansa ja pukeutunut ulkomaan -verasta leikattuun, runsaasti koristettuun mustaan kauhtanaan. Hän -meni vierasta vastaan veräjälle saakka, ja kun he vierekkäin astelivat -kartanopihan poikki, ei Kristiina voinut olla ajattelematta, että -hänen miehensä paremminkin muistutti niitä uljaita ulkomaalaisia -ritareita, joista laulajat kertoivat, kuin tuo lihava vaaleaverinen -muukalainen koreankirjavissa sametti- ja sarssihetaleissaan. Itse -hän seisoi ylisparven portaiden päässä parhaissa vaatteissaan ja -silkkihilkassaan; flaamilainen suuteli hänen kättään, kun hän toivotti -tämän tervetulleeksi "bien venu", ja sen enempää eivät he sanoja -vaihtaneet keskenään koko vierailun aikana. Kristiina ei ymmärtänyt -mitään herrojen haastelusta, enempää kuin Sira Solmundkaan, joka oli -seurannut vierastaan. Mutta pappi kerskaili emännälle, että hän sitä -nyt oli perustanut Nikulauksen koko elämän onnen. Siihen ei emäntä -vastannut myöntäen eikä kieltäen. - -Erlend osasi vähän ranskaa ja puhui aika sujuvasti sellaista saksaa -kuin palkkasoturien oli tapana, joten puhe hänen ja vieraan ritarin -välillä luisti liukkaasti ja kohteliaasti. Mutta Kristiina teki -sen huomion, että flaamilainen ei ajan pitkään näyttänyt kovinkaan -tyytyväiseltä, vaikka koettelikin salata pettymystään. Poikiensa -oli Erlend käskenyt vartomaan uuden pirtin parvella, kunnes heitä -lähetettäisiin kutsumaan -- mutta kutsuapa ei kuulunutkaan. - -Erlend seurasi emäntänsä kera ritaria ja pappia veräjälle saakka. Kun -vieraat loittonivat peltovierille, nyhjäisi Erlend kyynärpäällään -vaimoaan kylkeen ja sanoi -- hymyillen tavalla, josta Kristiina ei -pitänyt: - -"Sen miehen matkaan minä en laittaisi Naakkvea Breidiniinkään asti." - -Ulf Haldorinpoika tuli heitä vastaan. Hän ja Erlend haastelivat -keskenään jotain, jota Kristiina ei erottanut, mutta Ulf kiroili -ja syljeskeli tuimasti. Erlend nauraa hohotti ja läimäytti toista -hartioille: - -"Niin, jospa minä olisin ollut samanlainen ummikko kuin täkäläiset -maalaismoukat -- mutta olen minä sentään nähnyt maailmaa sen verran, -etten myy koreita haukanpoikasiani pois käsistäni tuollaisen ahmatin -valtaan. Sira Solmund ei ollut hoksannut asiassa mitään kieroa, se -hurskas pässinpää --" - -Kristiina seisoi käsivarret hervottomina, ja väri vaihteli rajusti -hänen kasvoillaan. Pelko ja häpeä valtasivat hänet niin kokonaan, että -häntä rupesi pyörryttämään; jalat oikein horjuivat hänen allaan. Olihan -hän joskus aavistellut jotain tuollaista olevaksi -- jonain hyvin -kaukaisena, sellaisena, mikä ei tulisi heitä koskaan tapaamaan -- mutta -nyt mokoma saastaisuus rohkeni tulla hipomaan hänen omia kotiportaitaan ---! Hänestä tuntui siltä kuin olisi vastaan kohahtanut ihan viimeinen -ärjyaalto uhaten kaataa hänen elämänsä vaappuvan, myrskyjen kolhiman -purren. Pyhä Jumalan emonen, pitikö hänen vielä saada pelätä yksin -moistakin vaaraa poikiensa sielujen hukaksi --! - -Erlend hymyili yhä samaa ilkeää hymyään: - -"Johan minä eilisillasta alkaen jotain tällaista aavistelin -- Naakkven -puheista päätellen oli Allart herra ollut vähän liiaksi liehakko. -Sillä tiedänhän minä, ettei missään maailmassa ole ritaristapana -pestata nuorukaista palvelukseen suunannolla, halauksella ja kalliilla -lahjoilla, ennen kuin tämän kuntoa on tarpeeksi koeteltu --" - -Vapisten kiireestä kantapäähän kuohahti Kristiina: - -"Minkä vuoksi sinä sitten vaaditkaan minua sirottelemaan ruusuja -lattialle ja panemaan pöydälle parhaat liinat mokomalle --" ja hän -viskasi suustaan kehnoimman nimityksen minkä tiesi. - -Erlend rypisti kulmiaan. Hän oli ottanut maasta kiven ja tähtäsi sillä -Munanin punaista kissaa, joka maha maata hipoen hiipi seinäviertä -pitkin korkean heinikon suojassa tallin oven edustalla terhenteleviä -kananpoikasia kohti. Hiuu -- viuhahti kivi; katti pyyhkäisi viivana -nurkan taa, ja kanaparvi puski kaakattaen sinne ja tänne. Hän käännähti -vaimoonsa päin: - -"-- Minusta tuntui, että pitihän toki saada nähdä miestä, jotta näkisi -olisiko tämä luotettava ihminen -- mutta joka tapauksessa täytyi -minun osoittaa kohteliaisuutta -- enkähän minä ole Allart-herran -rippi-isä. Ja kuulithan itsekin hänen olevan matkalla Osloon." Erlend -naurahti jälleen. "Ja voihan sattua, että joku minun entispäiväin -ystävistäni ja rakkaista heimolaisistani saa kuulla, ettemme mekään -täällä Jørundgaardissa vain istu tappamassa täitä ryysyistämme ja täytä -maaruamme sillillä ja kaurapuurolla --." - - * * * * * - -Bjørgulf poti päänsärkyä ja makasi vuoteessaan, kun Kristiina -illallisen aikaan tuli luhtiin poikien luo, ja Naakkve haikaili, ettei -hänessä ollut miestä lähtemään pirttiin illallispöytään. - -"Näytätpä minusta vähän nololta tänä iltana, poikaseni", sanoi äiti -hänelle. - -"Hoo, luuletteko te minusta semmoista, äiti?" -- Naakkve hymähti -uhitellen. "Jos näytänkin suuremmalta pässinpäältä kuin toiset ja annan -helpommin sokaista silmäni, niin kannattaako tuosta nolostuakaan --" - -"Älä sure sen takia", sanoi isä, kun he istuivat pöydässä ja Naakkve -yhä murjotteli ääntä päästämättä. "Joudut sinäkin vielä kerran onneasi -koettelemaan --" - -"Se riippuu siitä, isä", vastasi Naakkve hyvin hiljaa, jotta vain -Erlend kuulisi sen, "saako Bjørgulf lähteä minun kanssani." Sitten hän -nauroi hiljaa. "Mutta puhukaapas Ivarille ja Skulelle siitä mistä juuri -mainitsitte -- ne vain vartovat sitä hetkeä, jolloin heidän siipensä -kantavat lähteä lentoon --" - -Kristiina nousi pöydästä ja otti pussihilkan päähänsä. Hän aikoi -lähteä sen mierolais-ukon luo, joka asui Ingebjørgskottetissa, sanoi -hän toisille selitykseksi. Kaksoset pyrkivät hänen mukaansa almusäkkiä -kantamaan, mutta hän sanoi tahtovansa käydä yksin. - - * * * * * - -Illat olivat jo jokseenkin pimeät, ja kirkon pohjoispuolelta lähtien -kävi tie metsän halki Hammeraas-harjun pimennossa. Siellä tuulahteli -aina kylmästi, ja jymisevä virta viuhtoi ilmaan ainaista kosteutta. -Isoja valkoisia yöperhosia parveili tiheänä usmana metsän siimeksessä --- toisinaan niitä pyrähteli kulkevaa vaimoa kohti; tämän kasvoja -ja hartioita peittävä valkoinen liinahilkka näytti kiehtovan niitä -pimeästä puoleensa. Kristiina viuhtoi niitä pois kädellään pyrkiessään -tietänsä eteenpäin, hänen jalkansa luiskahti liukkailla havunneulasilla -ja iski kipeästi kiemuraisiin puunjuuriin, joita koukerteli polun -poikki. - --- Muuan painajaisuni oli kiusannut Kristiinaa jo monen vuoden ajan. -Ensi kerran hän oli sen nähnyt sen päivän edellisenä yönä, jolloin -Gaute oli syntynyt, mutta monesti perästäpäinkin oli sattunut, että hän -oli herännyt hiestä likomärkänä, sydän pamppaillen ihan kuin se olisi -tahtonut puhkaista rintakehän, ja uneksinut sitten yhä uudelleen saman -unikuvan. - -Hän näki edessään kukkaniityn -- jyrkän mäenrinteen kuusimetsän -sisässä, joka tummana ja tiheänä kolmelta taholta piiritti niityn, -kun taas rinteen juurella pieni lampi kuvasteli pinnallaan synkkää -metsää ja sen keskellä aukeavaa viheriäistä, kukkeaa päivänsaloa. -Ilta-aurinko kumotti metsän takaa -- ylhäällä harjunlaella puhkaisivat -sen viimeiset säteet puitten tumman pimennon ja pyyhkivät pitkinä -kultaisina väräjävinä viiruina aukean kuvetta alaspäin, ja alhaalla -lammen pinnalla uiskenteli heleitä auringon kultaamia pilvenhattaroita -ulpukanlehtien lomassa. - -Keskellä mäenrinnettä näki Kristiina lapsensa seisomassa -koreiden mäkitervakoiden ja voikukkien ja viheriänvivahteisten -sorsanputkisarjain nietoksessa. Naakkvesta lienee hän tätä ensi -kerran uneksinut -- silloinhan hänellä oli ollut lapsia vain kaksi, -ja Bjørgulf makasi vielä kätkyessä. Myöhemmin hän ei enää koskaan -varmasti tiennyt, mistä lapsestaan hän sellaista uneksi -- nuo -reunoilta leikatun kullanruskean tukan alta paistavat pienet pyöreät -ja päivettyneet kasvot näyttivät hänestä muistuttavan milloin -mitäkin hänen pienokaisistaan, mutta aina oli hänen näkemänsä -lapsi pari- kolmevuotias poikanen ja puettuna samanlaiseen pieneen -ruskeanpunaiseen kolttuun, jollaisia hän ompeli pikkuisilleen -arkipuvuiksi kotonakehrätystä villasta ja jotka oli värjätty mataralla -ja reunustettu punaisilla nauhoilla. - -Itse hän oli välistä seisovinaan lammen toisella rannalla. Tai hän -ei ollut lainkaan sillä paikalla, missä kaikki tuo hänen uneksimansa -sattui, mutta näki kuitenkin kaikki tyynni hyvin --. - -Hän näki pikku poikansa kuljeskelevan sinne ja tänne ja hieroskelevan -kasvojaan haistellessaan kukkia. Ja vaikka hänen sydäntään viilsikin -tympeä tuska, aavistus jostakin tulevaisesta pahasta, niin alkoi tämä -uni kuitenkin aina voimakkaalla, värjyvällä onnentunteella, kun hän -näki pienoisen pilttinsä leikittelevän korealla kukkanurmella. - -Sitten hän äkisti huomaa, kuinka ylhäältä metsänreunan pimennosta -irtautuu jokin elävä, karvainen möhkäle. Se liikkuu äänettömästi, sen -pienet ilkeät silmät välkehtivät. Karhu tulee aivan niitynreunaan, -seisoo etukumarassa ja huojuttaa päätään ja hartioitaan. Sitten se -ottaa vauhtia. Kristiina ei ollut koskaan nähnyt elävää karhua, mutta -sen hän tiesi, etteivät ne tuolla tapaa juokse; mikään oikea karhu ei -tämä ollut. Se juoksee kuin kissa ja vaalenee sitten ihan silmissä --- kuin mikäkin hallava, takkuinen jättiläiskissa se liukuu pitkää, -pehmeää, viettävää rinnettä alas. - -Äiti kärsii kuolemankauhua eikä kuitenkaan kykene liikahtamaan -paikaltaan pienokaistaan pelastamaan; hän ei edes saa ääntä kurkustaan -varottaakseen tätä. Silloin lapsi viimein älyää, että jotain on -tulossa; se kääntyy puolittain ja katselee taaksensa kaltaalle. -Päästäen pienen hirvittävän kirkaisun se yrittää karata alaspäin, -nostelee pikkulasten tavoin jalkojaan korkealle ruohikossa, ja -äiti kuulee tarkasti mehukkaiden putkien naksahtelevan, kun ne -lapsen jaloissa menevät poikki. Sitten pojan jalka tarttuu johonkin -nurmikossa, lapsi kuukahtaa suinpäin kasvoilleen, ja seuraavassa -silmänräpäyksessä on peto sen kimpussa selkä kumarassa ja kuono -alhaalla etukäpälien välissä. Silloin äiti herää --. - -Joka kerta hän jäi makaamaan valveilla tuntikausiksi ennen kuin kykeni -rauhoittumaan -- untahan tuo kaikki vain olikin! Pienimmän lapsensa, -joka makasi hänen ja seinän välissä, hän puristi kiihkeästi povelleen --- ajatellen, että jos tuo kauhea olisi todellisuudessa tapahtunut, -niin olisihan hän voinut tehdä vaikka mitä pelastaakseen pienokaisensa --- pelottaa petoa huutamalla ja seivästä heristämällä -- ja olihan -hänellä vyössään sitä paitsi aina pitkä, terävä puukko. - -Ja juuri kun hän oli tuollaisella lepertelyllä viihdyttänyt mielensä -lepoon, tulla tulvahti koko tuo sanomaton tuska uudestaan hänen -sieluunsa -- jälleen hän seisoi unessa avuttomana ja näki pikku raukan -poloiset turhat ponnistelut päästä irti armottomasta jalka-ansasta -ja väkevästä, hirvittävästä pedosta. Hänestä tuntui kuin olisi hänen -verensä ihan ruvennut kiehumaan ja polttamaan, niin että hänen -ruumiinsa oli raueta sen kuumuudesta ja sydämensä pakahtua, kun se ei -jaksanut kestää niin valtaista veriaaltoa --. - - * * * * * - -Ingebjørgskottet sijaitsi ylhäällä Hammeraas-harjun rinteellä, hiukan -sen tunturipolun alapuolella, joka vei metsästä harjun laelle. Maja oli -seistä törröttänyt siinä jo monta monituista vuotta, ja maa oli annettu -vuokralle eräälle miehelle, joka oli saanut raivata itselleen vähän -halmetta tuvan ympärille. Muuan mierolais-äijä, joka kerjuumatkoillaan -oli uupunut kesken ja jäänyt sinne virumaan, oli nyt majan asujaimena. -Kristiina lähetti ruokaa ja vaatetta ja lääkettä miehelle kuultuaan -tämän kurjasta tilasta, mutta itsellään ei hänellä ollut tähän asti -ollut aikaa käydä sairasta katsomassa. - -Kristiina näki, että miesparka teki loppuaan. Hän antoi tuomisensa -mierolaisvaimolle, joka oli jäänyt hoitamaan vanhusta, autteli sairasta -sen vähän minkä voi, ja kuultuaan, että pappia oli lähetetty hakemaan, -hän pesi sairaan kasvot, kädet ja jalat, jotta ne olisivat puhtaat -viimeistä voitelua vastaanottamaan. - -Kurjassa mökkirähjässä oli aivan sakealta savua ja hirvittävän -tympäisevää köyhänlöyhkää. Kun kaksi naista tuli uutisraivaajan -puolelta sairaan luo, pyysi Kristiina heitä noutamaan Jørundgaardista -kaikkea mitä tarvittiin, sanoi sitten hyvästit ja lähti. Häntä oli -ruvennut ihmeellisesti pelottamaan tavata täällä pappi Corpus Dominin -kera ja senvuoksi hän kohta poikkesi ensimmäiselle vastaantulevalle -syrjätielle. - -Se oli vain lampaiden polku, kuten hän heti kohta huomasi, ja se vei -hänet suoraan ryteikköön. Tuulen kaatamat kelopuut ilmassa törröttävine -juurikkoineen näyttivät ihan kammottavilta; hänen oli pakko kiipeillä -niiden ylitse, missä ei päässyt vieritse välttämään. Näljäinen sammal -livetti hänen jalkainsa alla, kun hän yritti kavuta isojen paasien -lomitse. Hämähäkinseittiä tahmautui hänen kasvoihinsa, ja oksat löivät -häntä ja repivät hänen vaatteitaan. Yrittäessään puronuoman poikki -tai tullessaan jyrkästi viettävään metsän aukeamaan oli hänellä tuska -ja työ löytää tietä tiheän ja limaskaisen lepikon läpi. Ja ilkeitä -valkoisia yöperhosia liiteli vastaan joka paikassa, parveili pimennossa -puitten alla ja lehahti suurina untuvapilvinä ilmaan kanervamättäiltä, -kohta kun hän painoi niitä jalallaan. - -Mutta vihdoin viimein hän pääsi Laagen-järveä kohti viettäville -tasaisille kallioille. Siellä kasvoi pientä käkkyrämäntyä, ja puiden -oli pakko pystyssä pysyäkseen kurottaa juurensa ilmaan ja kietoa ne -yhteen, sillä maaperä oli miltei paljas, vain kuivan, vaaleanharmaan -jäkälän peittämä, joka ratisi jalkojen alla -- paikka paikoin paistoi -välillä mustunut kanervikkomätäs. Havunneulasten pihkainen haju oli -kuumempi ja kirpeämpi ja kuivempi kuin ylempänä vuorella -- täältäpäin -paistoi männikkö alas aina keltaiselta ja kuivaksi paahtuneelta jo -alkukeväästäkin. Valkoiset yökköperhoset seurasivat häntä hellittämättä. - -Koskenkohina viekoitteli häntä puoleensa. Hän astahti aivan jyrkänteen -reunalle ja katseli alas. Syvyydessä suihkusi ja kiehui vesi valkoisina -vaahtopäinä syöksyessään pohjapaasien yli suvannosta suvantoon. - -Koskien yksitoikkoinen pauhina uuvutti hänen muutenkin väsynyttä -sieluaan ja ruumistaan. Se muistutti muistuttamistaan jostakin -- -jostakin, mikä oli tapahtunut ennen muinoin ja mistä pitäen hän -oli alkanut tuntea, ettei hän jaksanut kantaa sitä kohtaloa, jonka -hän omin tahdoin oli valinnut osakseen. Hempeän, hellien suojatun -neitsyytensä hän oli antanut alttiiksi raatelevalle aistilemmelle -- -tuhannessa tuskassa hän oli saanut elää siitä pitäen, orjanaisena aina -ensimmäisestä äitiydestään lähtien. Maailman omaksi hän oli kokonaan -antautunut nuoruusvuosina, ja mitä kovemmin hän rimpuili ja reuhtoi -maailman ansassa, sitä tiukemmin sitein maailma piteli häntä vankinaan. -Poikiaan hän pyrki varjelemaan siivin, joita kahlehti maallisten -huolien orjankahle. Hätänsä ja tuskansa ja sanomattoman heikkoutensa -hän oli koettanut salata kaikilta ihmisiltä, käynyt tietänsä selkä -suorana ja levollisin katsein, ollut vaiti suruistaan ja taistellut -lastensa ajallisen menestyksen hyväksi kaikin mahdollisin keinoin. - -Mutta alati kalvoi ja jäyti mieltä tuo salainen, henkeä salpaava tuska --- jos heidän käy pahoin, niin en jaksa sitä kestää. Ja syvimmällä -sydämensä pohjalla hän kapinoi isänsä ja äitinsä muistoa vastaan. Niin -olivat nämäkin eläneet tuskassa ja huolessa lastensa takia, päivä -päivältä kuolemaa kohti astellessaan, mutta he olivat jaksaneet kantaa -kuormansa -- ei siksi, että olisivat rakastaneet lapsiaan vähemmän, -vaan siksi että olivat rakastaneet heitä paremmalla rakkaudella --. - -Ja pitikö hänen nyt nähdä kamppailunsa loppuvan tähän päätökseen! --- Oliko hän kantanut kohdussaan parven levottomia haukanpoikasia, -jotka istuivat pesänsä reunalla ja odottelivat kärsimättömästi sitä -hetkeä, jolloin heidän siipensä kantaisivat heidät kauas sinertävien -tuntureiden yli. Ja heidän isänsä läjäytti vain kämmeniään yhteen ja -nauroi -- lentäkää, lentäkää, haukanpoikaseni --! - -Verisiä riekaleita hänen sydänjuuristaan he kiskoisivat mukaansa -lentäessään pois, ja siitä he eivät tietäisi mitään. Ja sitten hän -jäisi istumaan jälleen ypö yksin, ja kaikki sydänjuuret, jotka kerran -olivat solmineet hänet kiinni vanhaan lapsuudenkotiin, hän oli itse -ratkonut irti. -- Sellaiseksi tulisi hänen elämänsä sitten, ettei se -ole elävän eikä kuolleen ihmisen oloa --. - - * * * * * - -Hän kompastelihe, syöksähteli suinpäin eteenpäin valjun hallavalla, -rutikuivalla poronjäkäläpohjalla, viitta kietaistuna tiiviisti -korville, sillä mieltä etoi, kun se tarrautui kiinni mäntyjen -käppyräoksiin. Vihdoin viimein hän pääsi niille pienille -niittysaroille, joita aukeni pitäjäntuvan ja kirkon pohjoispuolella. -Hoiperrellessaan liejuista niittyä pitkin, hän erotti edessään -ihmishahmon. "Sinäkö se olet, Kristiina?" Hän tunsi huutajan miehekseen. - -"Kauanpa sinä viivyitkin", sanoi Erlend. "On jo yötinen aika, -Kristiina. Minä rupesin pelkäämään sinun puolestasi." - -"Rupesiko sinua pelottamaan minun takiani?" Kristiinan ääni soinnahti -kalseammalta ja tylymmältä kuin hän tahtoikaan. - -"Eipä juuri pelottamaankaan. Mutta pistipä vain päähäni, että lähtisin -hakemaan sinua." - -He eivät vaihtaneet monta sanaa astuessaan kahden etelään päin. Oli -aivan hiljaista heidän kartanolle tullessaan. Jotkin kotona olevista -hevosista syödä narskuttivat nurmea seinävierillä, mutta kaikki väki -oli jo nukkumatiloillaan. - -Erlend meni suoraan ylisparvea kohti, mutta Kristiina poikkesi kodalle -päin. "Vilkaisenpahan sinne", vastasi hän miehensä kysymykseen. - -Mies seisoi ylistuvan parvekkeella nojaten kaiteeseen ja odotellen -vaimoaan, jonka näki tulevan kodasta palava päre kädessä ja menevän -keittiöön. Mies odotteli aikansa -- sitten hän juoksi alas ja meni -vaimonsa perästä keittiöön. - -Tämä oli sytyttänyt kynttilän ja asettanut sen pöydälle. Erlend tunsi -merkillisen pelon puistatuksen ruumiissaan nähdessään Kristiinan -seisovan tyhjässä tuvassa yksinäisen valotuikun ääressä -- tuvassa oli -vain kiinteät seinäpenkit, ja kynttilän loimossa paistoivat kuluneet -laudat paljailta ja säröisiltä. Liesi oli kylmillään ja puhtaaksi -lakaistu, päreen karsi vain ritisi ja lekotteli vielä sillä. Tämä -tupa ei ollut Erlendillä ja Kristiinalla käytössä, ja ainakin puoli -vuotta oli siitä, kun sitä viimeksi oli lämmitetty. Ilma siellä oli -niin ihmeellisen ummehtunutta; täältä puuttui tykkänään asutun suojan -moninaiset elävät hajut, räppänää ja ovea ei varmaankaan ollut aukaistu -koko aikana -- ja sitten löyhkäsi siellä villalta ja nahalta; moniaita -kokoonkäärittyjä vuotakasoja ja villasäkkejä, jotka Kristiina oli -erotellut aitassa säilytetyistä tavaroista, oli pinottu siihen tyhjään -sänkyyn, jossa Lauritsa ja Ragnfrid aikoinaan olivat maanneet. - -Pöydällä oli koko joukko pieniä lankavyyhtiä -- pellavaista neuletta ja -villalankaa, jotka Kristiina oli pannut syrjään lankoja värjätessään. -Niitä hän siinä hypisteli ja järjesteli sormillaan. - -Erlend istahti isännäntuolille pöydän päähän. Iso tuoli näytti niin -merkillisen tyhjältä tuon hoikan miehen istua, kun siitä oli riistetty -kaikki entiset pielukset ja päällisvaate. Molemmat Olavin-ritarit -ristinkuvin merkittyine kypärineen ja kiipineen, joiden kuvat Lauritsa -oli veistellyt tuolin kädensijoiksi, irvistelivät happamennäköisinä ja -pahantuulisina Erlendin pienien ruskeitten nyrkkien alta. Niin hyvästi -kuin Lauritsa ei kukaan ollut kyennyt veistelemään lehtikoristeita -ja eläinkuvioita, mutta ihmisen hahmoa ei hän ollut oikein saanut -syntymään. - -Kauan oli hiljaista aviopuolisoiden kesken, eikä muuta ääntä kuulunut -yön autiudessa kuin nurmea syöväin hevosten narskutus. - -"Etkö joudu kohta vuoteeseen, Kristiina?" kysyi Erlend viimein. - -"Entä itse?" - -"Ajattelin odotella sinua", sanoi mies. - -"Minun ei tee mieli käydä parvelle -- en saa kuitenkaan nukutuksi --" - -"Mikä sinun mieltäsi nyt oikein painaakaan, Kristiina, kun et luule -saavasi nukutuksi?" kysyi mies hetken perästä. - -Kristiina oikaisi selkänsä. Hän seisoi ja hypisteli sormiensa välissä -kanervanvihreätä villalankavyyhteä. - -"Mitä sinä puhelitkaan tänään Naakkven kanssa --?" Hänen täytyi -nielaista pari kertaa, kun hänen kurkkuaan niin kuivi. "Semmoisen -neuvon tunnuit antavan, joka ei hänelle kelvannut -- te haastelitte -jotain Ivarista ja Skulesta --" - -"Ohoo -- senkös sinä panitkin merkille!" Erlendiä nauratti hiukan. -"Sanoinhan vain pojalle, että onhan minulla vävykin, kun oikein -muistan. -- Vaikka tuskinpa Gerlak enää olisi yhtä nöyrää miestä kuin -ennen aikaan, jolloin hän suuteli kättäni ja kantoi viittaani ja -miekkaani. Mutta hänellä on laivoja merellä -- ja rikkaita sukulaisia -sekä Bremenissä että Englannissa. Se mies ehkä oivaltaa nyt, että hänen -asiansa on auttaa vaimonsa veljiä eteenpäin maailmassa -- en sitä -minäkään säästellyt tavaraani, kun olin rikas ja naitoin tyttäreni -Gerlak Tiedekeninpojalle." - -Kristiina ei virkkanut mitään. Viimein sanoi Erlend hiukan kiukkuisesti: - -"Hyvä isä sentään, Kristiina, älähän nyt seiso ja tuijota siinä kuin -olisit kivipatsas --" - -"Enpä minä vain osannut ajatella, kun me molemmat ensin yhteen tulimme, -että meidän lastemme täytyisi käydä mieroa ja anella leipäänsä -vierasten taloista." - -"En sitä, saakeli soikoon, minäkään ajattele! Mutta jos heidän pitää -lappaa ruokaa sisäänsä seitsemään mieheen näillä sinun tiloillasi, niin -moukiksi he siitä ravinnosta kasvavat, Kristiinaiseni -- ja luulisinpä -minä sentään poikani pystyvän johonkin parempaankin. Aika rasavillejä -näyttää Ivarista ja Skulesta varttuvan -- mutta sellaisillepa pojille -maailma taritsee niin vehnästä kuin hunajakakkuakin; niistä tulee -miehiä, jotka leikkaavat leipänsä miekallaan." - -"Palkkasotureitako sinä aiot pojistasi tehdä --?" - -"Palkkasoturi olin itsekin, kun olin nuori ja seurasin Jaakko-kreivin -matkassa. Jumala hänelle rauhan antakoon, sanon minä -- silloin sain -toki oppia vähin sellaista, mitä mies ei muuten opi tässä maassa -- -istuipa sitten öykkärinä pöytänsä päässä hopeavyö mahallaan ja olutta -maaruunsa särpien tahi nuokkui auransa kurjessa ja haisteli kaakkiensa -takaperiä. Reilusti ja riuskasti minä silloin elelin kreivin pestissä --- sen sanon, vaikka olinkin saanut tämän jalkavammani jo Naakkven -ikäisenä ollessani. -- Sainpa toki ainakin nauttia nuoruudestani -silloin --" - -"Vaikene!" Kristiinan silmissä musteni. "Eikö sinusta olisi suurin -synti ja häpeä, jos pojistani tulisi samanlaisen onnettomuuden orjia ---?" - -"Olisi kylläkin; Jumala varjelkoon heitä lankeamasta samaan kuoppaan --- mutta eipä heidän tarvitse matkia kaikkia isänsä typeryyksiä. Voi -sitä olla ritarikin, Kristiina, ilman että silti on pakko saada moista -syntitaakkaa hartioilleen --" - -"Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, niin sanotaan sanassa, -Erlend!" - -"Hm, tuota olen kyllä kuullut, kultaseni. Ja kuitenkin kuolivat -useimmat sekä sinun että minun esi-isistäni kristillisesti vuoteissaan -ja saivat osakseen viimeisen voitelun ja sielunavun, Kristiina. Eihän -sinun tarvitse mennä kauemmas kuin omaan isääsi -- olipahan hän -nuoruudessaan näyttänyt olevansa kelpo miekkanies hänkin --" - -"Hänen piti palvella kuninkaan sotajoukoissa, ja kuninkaan käskystä -hän, kuten muutkin, tarttui aseisiin puolustaakseen kotinurkkia. Ja -kuitenkin isä itse sanoi, ettei Jumalan tahto ole, että me kastetut, -kristityt miehet kannamme asetta toisiamme vastaan --" - -"Ehei, sen tiedän. Mutta maailma on kerta kaikkiaan sellainen -millaiseksi se tuli, kun Aatami ja Eeva söivät siitä puusta -- ja se -sattui ennen minun aikaani; enhän minä sille mitään mahda, että me -synnissä siitetyt ja syntyneet olemme?-" - -"Jumalattomasti sinä nyt puhelet --!" - -Erlend keskeytti hänet kiivaasti: - -"Kristiina -- sinä tiedät hyvin sen -- en ole ikinä ollut hidas -katumaan ja sovittamaan syntejäni mikäli vain olen kyennyt. Mikään -hurskas mies minä en ole, se on totta. Olen saanut nähdä liian paljon -jo lapsuusvuosistani ja poikaiästäni alkaen. Isäni oli parasta poikaa -kapitulin mahtiherrojen kanssa -- näitä juoksenteli kuin pieniä -porsaita alituisesti hänen luonaan -- Eiliv herra siihen aikaan, -kun hän vielä oli pappi, ja herra Sigvat Lande ja koko muu joukko, -eivätkä he tuoneet mukanaan paljoakaan muuta kuin iänikuista riitaa -ja toraa -- uppiniskaisesti ja kelvottomasti käyttäytyivät omaa -arkkipiispaansa vastaan -- siitä he eivät käyneet yhtään pyhemmiksi ja -rauhaa rakastavammiksi, että joka päivä pitelivät kaikkein pyhimpiä -pyhimyskaluja käsissään ja kohottivat ilmaan Herramme itsensä leivän ja -viinin muodossa --" - -"Emme me ole kelvolliset pappeja tuomitsemaan -- isä sanoi aina, että -meidän velvollisuutemme on notkistaa polvemme heidän pappeudelleen ja -olla heille kuuliaiset, mutta että heidän luonnollinen ihmisensä on -yksistään kaikkivaltiaan Jumalan tuomion alainen --" - -"Johoo, niinpä kyllä!" Erlend venytteli vähän sanojaan. "Tiedänhän -minä hänen sellaista sanoneen, ja olet sinä siitä ennenkin puhunut. -Ja tiedän senkin, että sinä olet hurskasluontoisempi ihminen kuin -mitä minä jaksan olla -- ja sittenkin, Kristiina, on minun vaikea -saada päähäni, että oikein ja Jumalan sanan mukaista olisi, että -sinä aina haudot noita menneitä mielessäsi etkä koskaan saata niitä -unohtaa. Kauhean pitkämuistinen oli sinun isäsikin, Lauritsa-vainaja --- ei silti, että sanoisin isästäsi mitään muuta kuin että hän oli -hurskas ja ylhäisen hyvä ihminen, ja sellainen olet sinäkin, sen minä -tiedän -- mutta monesti, kun sinä puhelet niin lempeästi ja kauniisti, -kuin olisi suussasi pelkkää hunajaa, niin minua pelottaa, että sinä -samalla kuitenkin vatvot sydämessäsi vanhoja vääriä tekoja, ja Jumala -tuomitkoon, oletko sinä yhtä hurskas mieleltäsi kuin kieleltäsi --" - -Yhtäkkiä kuukahti Kristiina etunojoon, kaatui rinta pöytää vasten -kätkien päänsä käsivarsien väliin ja alkoi parkua. Erlend kavahti -pystyyn -- vaimo huusi ja itki ankarin, puistattavin nyyhkytyksin, niin -että selkä tärähteli. Erlend tarttui häntä hartioihin: - -"Kristiina, mikä sinun on --? Mikä sinun on?" toisteli hän, istahti -vaimonsa viereen penkille ja koetteli nostaa hänen päätänsä pystyyn. -"Kristiinaiseni -- älähän huoli noin hirveästi itkeä -- ihanhan minä -pelkään sinun kadottaneen järkesi --" - -"Minua pelottaa!" Kristiina oikaisi itsensä pystyyn ja puristi kätensä -nyrkkiin sylissään. "Minua niin pelottaa -- oi laupias Maaria-emonen, -auta meitä poloisia -- minua niin pelottaa, mitä kaikista pojistani -tuleekaan --" - -"Niin, Kristiinaiseni -- mutta sinä saat tottua siihen -- sinä et -_voi_ enää kauankaan pidellä heitä hameittesi turvissa -- kohta tulee -heistä miehiä, kaikista meidän pojistamme. Ja sinä olet niinkuin imisä -narttu --" Erlend nosti toisen jalan toisen yli, piti käsiään ristissä -polvella ja katseli hiukan väsyneenä vaimoaan -- "sinä irvistät -hampaitasi silmittömästi sekä tutuille että vieraille, kohta kun tulee -puhe poikueestasi." - -Vaimo nousi äkisti seisomaan, oli ääneti kotvan aikaa ja väänteli -käsiään. Sitten hän rupesi kiivaasti astelemaan edestakaisin lattialla. -Hän ei vieläkään virkkanut mitään, ja Erlend istui ja katseli häntä -vaiti. - -"Skule --" Kristiina pysähtyi miehensä eteen. "Onnettomuutta ennustavan -nimen sinä annoit sille pojallesi. Mutta sinä tahdoit sitä väkisin --- sinä _tahdoit_, että herttuan muisto nousisi jälleen eloon siinä -lapsessa --" - -"Siinä nimessä ei ole mitään vikaa, Kristiina. Onnettomuuttako -- sitä -sattuu monenlaista. Minä muistin, kun kohotin isoäitini isän muiston -eloon pojassani, että onni petti tämän, mutta kuningas hän sittenkin -oli totisesti ja paremmalla oikeudella kuin se harjantekijän sikiö --" - -"Olittepa te kuitenkin aika mahtavia siitä hyvästä, sinä ja Munan -Baardinpoika, että olitte Haakon-kuninkaan sukulaismiehiä." - -"Niin, tiedäthän, että Sverren suku sai kuningasverta suoniinsa isäni -tädistä, Margret Skulentyttärestä --" - -Pitkän siunaaman tuijottivat mies ja vaimo toisiaan silmiin. - -"Tiedänpä kyllä, mitä sinä ajattelet, emäntäiseni armas." Erlend -nousi ja kävi jälleen isännänistuimelle. Nojaten käsillään molempiin -veistokuvan kypäripäihin hän kumartui hiukan etunojoon ja hymyili -kylmästi ja ärsyttävästi. "Mutta näethän hyvin, Kristiinaiseni, etten -minä ole maahan sortunut, vaikka minusta tulikin köyhä ja hyljeksitty -mies. Saat sen kernaasti tietää -- minä en sitä pelkää, että isieni -suku on minun mukanani iäksi kaikeksi suistunut vallasta ja kunniasta. -Minutkin onnetar petti -- mutta jos uhkayritykseni olisi vienyt -perille, niin istuisin nyt poikieni kanssa kuninkaan oikealla kädellä, -mihin meillä hänen veriheimolaisinaan olisikin synnynnäinen oikeus. -Minun kohdaltani on leikki lopussa, kuten sanoin -- mutta kun katselen -poikasiani, Kristiina, niin näen heidän osakseen tulevan sellaisen -kohtalon, johon he sukuperänsä nojalla ovatkin oikeutettuja. Sinun ei -tarvitse vaikeroida niin surkeasti heidän takiaan, etkä sinä saa pyrkiä -kahlehtimaan heitä ikuisesti tänne syrjäiseen loukkoon -- anna sinä -heidän vapaasti koetella siipiään, ja silloin ehkä saat nähdä, ennen -kuin kuolema ummistaa silmäsi, että he ovat jälleen saaneet kiinteän -jalansijan isänsä aatelisperinnössä --" - -"Kylläpä sinä jaksatkin lörpötellä!" Katkeran kuumia vihankyyneleitä -pyrki nousemaan vaimon silmiin, mutta hän pyyhkäisi ne rystysillään ja -nauroi irvistellen: - -"Sinä näytät olevan vielä lapsellisempi kuin omat poikasi, Erlend! -Tuollaista sinä viitsit jaaritella -- ja nyt on vielä sama päivä, -jolloin Naakkve oli vähällä saada osakseen sellaisen kunnian, jota -kristityn suu ei kehtaa edes nimittääkään, jollei Jumala laupeudessaan -olisi varjellut meitä --" - -"Minunpa siinä sitten sallittiin olla Jumalan välikappaleena sillä -kertaa" -- Erlend kohautti olkapäitään. Mutta sitten hän sanoi hyvin -totisesti: - -"Sellaista sinun ei tarvitse pelätä, Kristiina-rukkani -- tämäkö se on -säikyttänyt sinut ihan järjiltäsi, vaimo poloiseni!" Hän loi katseensa -maahan ja sanoi melkein hämillään: "Sinun pitää muistaa, Kristiina -- -sinun autuas isävainajasi rukoili meidän lastemme puolesta, niinkuin -hän rukoili meidän kaikkien puolesta alituisesti. Ja minä uskon -lujasti, että niin hyvän miehen esirukoukset auttavat monestakin -pulasta ja vaarasta -- kaikkein pahimmastakin --" Vaimo näki hänen -salaa tekevän ristinmerkin peukalollaan rintansa yli. - -Mutta Kristiina oli niin suunniltaan katkeruudesta, että tuokin vain -ärsytti häntä yhä enemmän: - -"Sillä sinä siis lohdutat itseäsi röhöttäessäsi siinä isäni -isäntätuolilla, että poikasi pelastautuvat hänen rukouksillaan, -niinkuin heitä ruokitaan hänen perinnöllään --" - -Erlend kalpeni: - -"Tarkoitatko sinä, Kristiina -- että minä olen arvoton istumaan -Lauritsa Bjørgulfinpojan istuimella?" - -Vaimo liikutti huuliaan, mutta ei saanut sanaakaan kuuluviin. Erlend -nousi pystyyn ja kumartui häntä kohti: - -"Sitäkö sinä tarkoitat -- sillä jos niin teet, niin en Jumal'avita -koskaan enää istu siinä." - -"Vastaa", sanoi hän jälleen, kun vaimo pysyi äänettömänä. Kristiinan -ruumiin läpi kävi pitkä puistatus. - -"Hän oli -- parempi isäntä ja aviomies --. hän, joka istui siinä -- -ennen sinua", sai hän vihdoin töin tuskin sanotuksi. - -"Varjele kieltäsi, Kristiina!" Erlend astui pari askelta lähemmäksi -vaimoaan. Tämä suoristautui äkisti: - -"Niin, lyö vain minua -- olen sen kestänyt ennenkin, joten jaksan sen -nytkin kestää." - -"Lyödäkö sinua -- sitä en ajatellut." Erlend seisoi ja painoi -nyrkkiään pöytään; jälleen he tuijottivat toisiinsa, ja jälleen oli -miehen kasvoilla tuo merkillinen outo levollisuus, jonka vaimo oli -joskus ennenkin ihmeekseen niillä nähnyt. Nyt se ärsytti hänet aivan -hurjuuteen saakka. Hän tiesi olevansa itse täysin oikeassa, Erlendin -jaaritus oli vallan järjetöntä, edesvastuutonta -- mutta tuo Erlendin -kasvojen ilme sai hänet tuntemaan kuin olisi koko vääryys ollut hänen -omalla puolellaan. - -Hän katseli miestään silmiin, ja vaikka hän itse ihan vapisi pelosta -sitä sanoessaan, sanoi hän kuitenkin: - -"Minä pelkään, ettei minun poikaini osana tule olemaan kohottaa sinun -sukuasi jälleen kunniaan siellä Trønden puolella." - -Erlend valahti veripunaiseksi: - -"Et siis malttanut olla muistuttamatta minulle Sunniva Olavintyttärestä ---" - -"Enhän minä hänen nimeään maininnut, vaan sinä itse." - -Erlend punastui vielä enemmän: - -"Etkö sinä ole tullut koskaan ajatelleeksi, Kristiina -- ettet sinäkään -ollut vallan syytön siihen -- onnettomuuteen -- - -"Muistatko sitä iltaa siellä Nidarosissa -- kun minä tulin sinun -vuoteesi viereen. Kovin onneton olin silloin ja suruissani, että olin -rikkonut sinua vastaan, emäntäiseni -- minä tulin pyytämään sinulta -anteeksi -- väärintekoani. Sinä vastasit minulle käskemällä palaamaan -sinne, missä olin maannut edellisenkin yön --" - -"Voinko minä silloin tietää, että olit maannut sukulaisesi vaimon -vieressä --" - -Erlend seisoi hetkisen kuin naulittuna. Hänen kasvoillaan vaihteli -väri. Sitten hän käännähti kannoillaan ja lähti pirtistä sanaakaan -sanomatta. - -Vaimo ei liikahtanutkaan -- kauan hän seisoi hievahtamatta alallaan -kynttilään tuijottaen, yhteen puristetut nyrkit leuan alla. - -Vihdoin hän viskasi niskojaan ja hengähti syvään. Kerran sieti mies -saada kuullakin tuosta asiasta --. - - * * * * * - -Sitten hän havahtui kuullessaan hevosenkavioiden kapsetta kartanolta --- hän erotti kapseesta miehen taluttavan hevosta. Hän hiipi ovelle ja -kynnyksen yli kuistille, piilottautui kannatinpylvään taa ja kurkisti -pihalle. - -Yö alkoi jo hämärtyä aamuksi. Ulkona kartanolla seisoivat Erlend ja Ulf -Haldorinpoika. Erlend piteli hevostaan, ja vaimo näki sen satuloiduksi -ja miehen matkaan sonnustautuneeksi. Miehet puhelivat keskenään kotvan -aikaa, mutta hän ei voinut erottaa sanoja. Sitten hypähti Erlend -satulaan ja lähti ratsastamaan käyntijalkaa pohjoiselle veräjälle; hän -ei katsahtanut taakseen, mutta näytti yhä puhelevan Ulfin kanssa, joka -astui hevosen rinnalla. - -Miesten jouduttua kujaan kyyristyi Kristiina kaiteen yli kuuntelemaan, -riensi sitten niin äänettömästi veräjälle kuin taisi, seisahtui sinne -tultuaan ja kuulosteli jälleen -- nyt hän voi kuulla, kuinka Erlend -pani Mustan ravaamaan valtatietä pitkin. - -Vähän ajan perästä palasi Ulf takaisin. Hän seisahtui ällistyneenä -nähdessään emännän veräjällä. Siunaaman ajan he tuijottivat toisiaan -harmaassa hämärässä. Ulf oli paljain säärin töppösissään ja viitta -pelkän paidan yllä. - -"Mikä nyt on hätänä?" kysyi emäntä kiivaasti. - -"Sen kai itse tiedät -- minä en sitä arvaa." - -"Minne hän lähti ratsastamaan?" kysyi Kristiina jälleen. - -"Haugeniin." Ulf vaikeni hetkeksi. "Erlend tuli herättämään minut -- -sanoi tahtovansa ratsastaa sinne jo yötä myöten -- kiire hänellä näytti -olevan; oli joitakin asioita täällä talossa, joita hän pyysi minun -toimittamaan hänen poissa ollessaan." - -Kristiina oli kauan ääneti. - -"Oliko hän silloin vihoissaan?" - -"Rauhallinen hän oli." Hetken perästä sanoi Ulf hiljaa: "Minä pelkään -vähän, Kristiina -- etköhän sinä liene sanonut hänelle semmoista, mikä -olisi ollut paras jättää sanomatta?" - -"Sietäköön Erlendkin kerran, että hänelle puhutaan kuten järkevälle -miehelle", vastasi emäntä kiivaasti. - -He kävelivät verkalleen pihan yli. Ulf kääntyi omalle pirtilleen, mutta -Kristiina seurasi häntä: - -"Ulf, kuoma", puheli hän hätäisesti, "ennen vanhaan sinä pyytelit -alituisesti, että minä poikaini takia pysyisin kovana ja puhuisin -järkeä Erlendille." - -"Niin, minä olen viisastunut iän mukana, Kristiina, mutta sinä et ole -sitä tehnyt", vastasi toinen samaan sävyyn kuin ennen. - -"Hyvinpä sinä osaatkin minua lohduttaa", sanoi emäntä katkerasti. - -Mies laski kätensä raskaasti naisen olkapäälle, mutta ei aluksi -virkkanut mitään. He seisoivat äänettöminä -- ympärillä oli niin -hiljaista, että molemmat voivat erottaa kosken ikuisen kohinan, jota he -muulloin eivät panneet merkille. Etäämpänä kylillä kiekuivat kukot, ja -Kristiinan kartanokukko vastasi kaikuvasti tallista. - -"Niin, Kristiina, minä olen saanut oppia säästelemään lohdutuksiani --- sitä tavaraa onkin vahvasti tarvittu tässä talossa elellessä -- ja -nytkin meidän täytyy säästellä sitä, sillä eihän tiedä kuinka kauan -sitä vielä tarvitaan --" - -Kristiina riistäytyi irti hänen kätensä alta; purren hampaansa tiukasti -alahuuleen hän käänsi kasvonsa syrjään ja pakeni sitten juoksujalkaa -kartanoa alas tyhjään keittiötupaan. - -Aamu oli jäätävän kylmä; hän kietoi viittansa tiiviisti ympärilleen ja -veti hilkan huppuun päänsä yli. Kokoon lysähtäneenä, yökasteesta märät -jalat hameen alle vedettyinä ja ristiin pannut käsivarret polvillaan -hän istui kylmän lieden reunalla mietteisiinsä painuneena. Tavan takaa -värähtelivät hänen kasvonsa, mutta itkua ei tullut. - - * * * * * - -Hän lienee nukahtanut ja havahtui sitten äkisti pystyyn selkä kipeänä, -kylmästä kohmettunein ja kankein jäsenin. Ovi oli raollaan -- hän näki -täyden päivän paistavan kartanolle. - -Kristiina meni kuistiin -- aurinko oli jo korkealla, alhaalta -tarhahaasta hän kuuli sen hevosen tiu'un helinän, joka äskettäin -oli käynyt rammaksi. Hän katseli uutispirtille päin. Siellä hän -näki pikku Munanin seisovan ylisparvekkeella ja kurkistelevan ulos -kannatinpilarien välistä. - -Pojat -- ajatus näistä kuohahti hänen sydämensä läpi. Mitähän he -olivatkaan arvelleet, kun herätessään olivat nähneet vanhempien vuoteen -ihan koskemattomaksi! - -Hän juoksi kiireesti pihan poikki lapsen luo -- Munan oli paljaassa -paidassaan. Kohta kun äiti saavutti pojan, tämä pisti kätensä hänen -käteensä aivan kuin olisi ollut peloissaan. - -Ylispirtissä ei kukaan pojista ollut vielä täysissä pukeissaan -- he -eivät arvatenkaan olleet heränneet yöllisestä pihalla liikkumisesta. -Kaikki he katsahtivat äitiin tämän tullessa sisään ja sitten jälleen -alas eteensä. Hän pani sukat Munanin jalkaan ja tahtoi auttaa häntä -vetämään niitä sääriin. - -"Missä isä on?" ihmetteli Lauritsa. - -"Isäsi lähti ratsastamaan pohjoista kohti Haugeniin jo aamuhämärissä", -vastasi äiti. Isommat lapset näkyivät heristävän korviaan, kun hän -jatkoi: "Tiedäthän sinä hänen jo kauan puhelleen siitä, että hänen -pitäisi lähteä katsastamaan, minkälaisessa kunnossa se hänen talonsa -oikein on." - -Molemmat pienimmät tuijottivat äidin kasvoihin suurin ihmettelevin -silmin, mutta viisi vanhinta veljestä salasi häneltä katseensa -mennessään ulos. - - - - -III - - -Päivät vierivät. Ensi alussa Kristiina ei ollut lainkaan peloissaan: -hän ei vaivannut itseään mietiskelemällä, mitä Erlend oikein mahtoi -ajatella, kun karkasi kotoaan tuolla tavalla äkkipäissään yön selkään, -tai kuinka kauan hän aikoi kökötellä metsätilallaan ja rangaista -vaimoaan poissaolollaan. Kristiinaa kiukutti miehensä menettely ylen -määrin ennen kaikkea sen vuoksi, ettei hän voinut kieltää olleensa -itsekin syyllinen epäsopuun ja sanoneensa sanoja, jotka hän nyt olisi -hartaasti halunnut saada lausumattomiksi. - -Olihan hänessä itsessään tosin ennenkin ollut syytä, ja usein hän -oli pikaistuksissaan paiskannut ilkeitä ja pistäviä sanoja miehensä -silmille. Mutta katkerimmin loukkasi häntä se, ettei Erlend koskaan -saattanut unohtaa ja antaa anteeksi ilman että hänen vaimonsa täytyi -nöyrtyä pyytelemään sitä kauniisti häneltä. Eikä Kristiina omasta -mielestään ollutkaan kovin usein hairahtunut -- eikö Erlend voinut -muistaa, että useimmiten oli Kristiina kadottanut itsehillintänsä -silloin, kun oli sattunut olemaan lopen väsynyt ja murheiden murtama -ja sittenkin tuskallisesti pyrkinyt kantamaan ristinsä. Sitä olisi -Erlendin hänen mielestään pitänyt ajatella, ja myös että hän oli saanut -surra vuosikaudet poikiensa tulevaisuudesta ja nyt tänä kesänä kahdesti -kokea hirvittävää hätää Naakkven takia. Nyt olivat Kristiinan silmät -auenneet näkemään, että nuoren äidin vaivan ja tuskan jälkeen seuraa -elämässä aina vanhenevalle äidille uudenlaista huolta ja kärsimystä. --- Miehen huoleton jaarittelu siitä, ettei hän puolestaan ollut -levoton poikien tulevaisuudesta, oli siihen määrään ärsyttänyt häntä, -että hänestä oli tosiaankin tullut kuin mikäkin äkäinen ampiainen -- -tai kuin poikuettaan puolustava emäkoira; Erlend sai kernaasti hänen -puolestaan sanoa häntä koiraemoksi, joka haukkua luskuttaa poikiansa -puolustaessaan. Valppaasti ja varovaisesti hän tahtoi aina valvoa -niiden turvallisuutta niin kauan kuin hänessä hengenrahtua riitti. - -Ja pitikö miehen sen asian takia unohtaa, että hänen vaimonsa oli -seisonut voimainsa mukaan hänen rinnallaan aina kun tarvittiin, ja että -hän oli ollut järkevä ja oikeamielinen tulistumisestaankin huolimatta --- silloin kun mies löi häntä ja kun tämä petti hänet yhdessä tuon -inhottavan kevytmielisen Lenvikin rouvan kanssa -- jos miehen teki -mieli, niin unohtakoon vain! Ei edes nytkään Kristiina voinut tuntea -kovin suurta suuttumusta ja katkeruutta Erlendiä kohtaan muistellessaan -tuota suurinta vääryyttä, minkä tämä oli tehnyt häntä vastaan -- kun -hän ehtimiseen oli valittanut tämän asian takia, niin se oli tapahtunut -vain siksi, että hän tiesi miehensä itsensäkin sitä harmittelevan ja -katuvan pahaa tekoaan. Mutta koskaan hän ei ollut ollut niin vihastunut -Erlendiin -- eikä ollut nytkään, ettei muisto tämän lyönneistä ja -uskottomuudesta ja kaikista sen seurauksista olisi surettanut häntä -eniten miehen itsensä takia -- hän oli aina tuntenut, että Erlend oli -näillä hillittömyytensä purkauksilla pikemminkin rikkonut omaa itseään -ja sielunsa autuutta kuin vaimoaan vastaan. - -Eniten jäivät Kristiinan mieltä kirvelemään kaikki ne pikku haavat, -joita Erlendin kalsea välinpitämättömyys ja lapsekas kärsimättömyys -oli iskenyt häneen -- eipä mies edes ollut välittänyt hillitä lemmen -osoituksissaankaan loukkaavaa himokkuutta ja ajattelemattomuutta, -vaikka tiesikin todellisesti rakastavansa vaimoaan. Kaikkina niinä -vuosina, jolloin Kristiina oli vielä ollut nuori ja pehmytmielinen, -oli hän tuntenut, ettei hänellä kauankaan riittäisi terveyttä eikä -sielunvoimia, kun hänen oli aina istuttava syli täynnä tuollaisia -turvattomia pikkulapsia, jollei isällä ja aviomiehellä itsellään olisi -kylliksi voimia ja rakkautta suojelemaan häntä ja pienokaisia hänen -sylissään. Niin sanomattoman tuskallista oli ollut tuntea itsensä -heikoksi ruumiiltaan ja yksinkertaiseksi ja kokemattomaksi mieleltään, -kun ei samalla voinut luottaa miehensä viisauteen ja voimaan -- tämä -se oli kerta kaikkiaan iskenyt häneen sydänhaavat, jotka sitten eivät -enää ottaneet parantuakseen. Yksinpä sitäkin makean ilon ja nautinnon -hurmaa, joka tulvehti sydämeen, kun sai nostaa ilmoille imeväisen -lapsen, laskea sen suloisen suun rinnalleen ja tuntea tuon pienen -pehmoisen ja lämpöisen palleron istuvan käsivarrellaan, sitäkin -katkeroitti alituinen pelko ja levottomuus -- niin pieni ja turvaton -sinä olet, eikä isässäsi ole miestä pitämään sinua silmäteränään --. - -Ja nyt, kun pikku piltit olivat saaneet housut jalkaansa ja voiman -jäseniinsä, vaikkakaan ei vielä paljoa miehen mieltä -- silloin Erlend -houkutteli ne häneltä. Koko tuo joukko pyöri pois hänen luotaan, isä -ja pojat yhdessä -- tuon ihmeellisen poikamaisen leikinhalun kirmassa, -josta hän oli aina ollut näkevinään pilkahduksen kaikissa kohtaamissaan -miehissä, mutta jota raskaitten surujen painama naisenmieli ei koskaan -jaksa käsittää eikä seurata. - -Siksipä oli Kristiina omasta kohdastaan ainoastaan murheellinen ja -ärtynyt Erlendiä ajatellessaan. Mutta hätä ja tuska täytti hänen -sydämensä, kun hän ajatteli, mitä pojat mahtoivat isän poissaolosta -arvella. - -Ulf oli käynyt Dovrella kahdella satulahevosella viemässä Erlendille -niitä tavaroita, joita tämä oli halunnut itselleen lähetettäväksi --- vaatteita ja hyvän joukon aseita, hänen kaikki neljä joustaan, -pussittain nuolenkärkiä ja rautanauloja sekä kolme koiraa. Munan ja -Lauritsa parahtivat parkumaan, kun Ulf vei pois pienen silokarvaisen ja -riippukorvaisen nartun, hienoa ulkomaan rotua, jonka Erlend oli saanut -Holmin apotilta. Jo pelkkä tosiasia, että isä oli sellaisen harvinaisen -rotueläimen omistaja, korotti hänet poikasten silmissä kaikkien muiden -miesten yläpuolelle. Ja isä oli luvannut, että kun narttu ensi kerran -sai pentuja, oli heillä kullakin lupa valita itselleen joukosta -mieleisensä. - -Kun Ulf Haldorinpoika palasi matkaltaan, tiedusti Kristiina kautta -rantain, oliko Erlend maininnut mitään kotiintulostaan. - -"Ei", sanoi Ulf. "Hän näyttää aikovan asettua sinne oikein olemaan." - -Omasta aloitteestaan ei Ulfilla ollut matkastaan paljon kerrottavaa. -Eikä Kristiinalla ollut halua kyselläkään. - - * * * * * - -Syksyllä, kun uudispirtistä muutettiin vanhaan tupaan, sanoivat -vanhimmat pojat tahtovansa mielellään maata talviajan ylisparvella. -Kristiina salli heidän seurata mielitekoaan ja jäi siten yksin kahden -nuorimpansa kanssa nukkumaan alakertaan. Ensimmäisenä iltana hän sanoi, -että nyt saattoi Lauritsakin muuttaa sänkyyn hänen viereensä. - -Poika piehtaroi ja reuhtoi mielensä hyviksi pehmeällä patjalla. Lapsia -oli makuutettu penkeillä oljilla täytetyillä nahkasäkeillä, peitteinään -villavällyt. Mutta sängyissä oli sinipäällyksiset patjat ja vällyjen -lisäksi hienot raanut -- ja vanhemmilta oli valkeat liinapäälliset -pieluksissaan. - -"Tässä me kai saamme maata vain siihen asti, kunnes isä tulee kotiin", -kysyi Lauritsa, "ja sitten muuttaa takaisin penkille, vai mitä, äiti?" - -"Silloin te voitte nukkua Naakkven ja Bjørgulfin sängyssä", vastasi -äiti. "Jolleivät pojat vain muuta päätään ja tule jälleen tänne alas, -kun ilmat käyvät kylmiksi." Yläkerrassakin oli tosin pieni nurkkaan -muurattu uuni, mutta se antoi enemmän savua kuin lämpöä, ja tuuli -läpäisi pahemmin yläkerran seinistä kuin alhaalla tuvassa. - -Mitä pitemmälle syksy joutui, sitä enemmän alkoi Kristiinan mieleen -hiipiä epämääräistä pelkoa; se kasvoi päivä päivältä, ja jännitys -teki hänen elämänsä katkeraksi. Eikä kukaan muukaan tuntunut tahtovan -kysellä Erlendistä. - -Pitkinä, pimeinä syysöinä hän makasi valveilla kuunnellen pikkulasten -tasaista hengitystä ja tuulen tohinaa talonnurkissa ja ajatteli -Erlendiä. Kunpa tämä edes ei olisi oleksinut _tuossa_ talossa --! - -Kristiinasta oli tuntunut ilkeältä, kun veljekset olivat pitäneet -puhetta Haugenista -- Munan Baardinpoika oli kerran yöpynyt heille -vähän ennen heidän lähtöään Osloon. Munan oli silloin yksin omistanut -tuon talopahasen äitinsä jälkeen. Hän ja Erlend olivat kummatkin -tulleet humalaan ja puhuneet puuta heinää ja Kristiinan tuskaillessa -joutuisivatko he kukaties viimein jaarittelemaan tuosta pahan -onnen paikasta, oli Munan todella saanut päähänsä lahjoittaa sen -Erlendille -- jotta tämä ei olisi vallan osaton Norjan maaperästä. -Tilanvaihto tapahtui leikkiä laskien -- panivatpa he pilkaksi kaikki -kulkupuheetkin, ettei Haugenissa voinut asua, koska siellä muka -kummitteli. Tässä tilaisuudessa tuntui Munan Baardinpoika jo tyyten -unohtaneen, minkä säikähdyksen hänen äitinsä ja tämän miehen kamala -loppu tuossa talossa oli aikoinaan hänelle tuottanut. - -Hän antoi todellakin Erlendille muodollisen luovutuskirjan Haugenin -omistukseen. Kristiina ei ollut voinut salata mielipahaansa siitä, että -hänen miehensä oli tullut tuon kaamean paikan isännäksi. Mutta Erlend -oli lyönyt koko jutun leikiksi: - -"Eipä ole luultavaa, että kumpikaan meistä koskaan astuu jalallaan -tuohon taloon -- lienevätkö sen rakennukset enää pystyssäkään. Eikähän -voi kuvitellakaan, että Aashild-täti tai Bjørn-herra tahtoisivat sen -takia vierittää syntisyynsä meidän niskoillemme -- joten se ei kai tule -meitä pahentamaan, vaikka totta olisikin mitä ihmiset puhelevat -- että -he muka siellä kummittelevat." - -Kun vuosi kuitenkin kului onnellisesti loppuun ja Kristiinan ajatukset -yhä pyörivät Erlendissä ja tämä olossa Haugenissa, hän kävi niin -juroksi ja harvasanaiseksi, että tuskin puheli mitään lapsilleen -tai palkollisilleen, paitsi mitä vastaili heidän kysymyksiinsä; ja -nämä tottuivat karttamaan puhella äidille ja emännälle enempää kuin -ehdottomasti oli välttämätöntä, sillä Kristiina kävi kärsimättömäksi -ja vastasi tiuskaillen, kun he häiritsivät hänen levotonta ja -jännittynyttä sureksimistaan. Itse hän ei tätä juuri nimeksikään -huomannut, niin että kun hän pani merkille, että molemmat nuorimmat -lapset lakkasivat kyselemästä ja puhelemasta isästä hänen kanssaan, -hän vain huokasi ja ihmetteli, kuinka pian lapset kerkiävät unohtaa --- mutta siitä hän ei ollut ollenkaan tietoinen, että hän itse oli -ärtyisillä vastauksillaan karkottanut heidät luotaan käskiessään heitä -pysymään hiljaa ja lakkaamaan häntä kiusaamasta. - -Vanhempienkin poikien kanssa hän puhui hyvin vähän. - - * * * * * - -Niin kauan kuin pakkassäitä kesti, voi hän sentään vastata vieraille, -joita sattui tulemaan taloon isäntää kyselemään, että tämä oleskeli -tuntureilla metsästysonneaan kokemassa. Mutta sitten tuli ensimmäisellä -adventtiviikolla suuri lumisade, joka peitti sekä laaksot että tunturit. - -Varhain aamulla P. Lucian-aaton päivänä, kun ulkona vielä oli -pilkkopimeä ja tähdet kiiluivat, lähti Kristiina navettaan. Silloin -hän näki lumikinokseen pistetyn päresoihdun valossa, että kolme hänen -pojistaan kiinnitti suksia jalkoihinsa pirtin oven edustalla -- ja -vähän matkan päässä seisoi Gauten kimo lumikengät jalassaan ja satula -selässä. Äiti arvasi, minne pojilla oli matka; mutta juuri sen vuoksi -hän ei rohjennut olla näkevinään enempää kuin sanoi, koska tunsi yhden -lähtijöistä Bjørgulfiksi -- toiset olivat Naakkve ja Gaute --: - -"Hiihtelemäänkö sinä lähdet, Bjørgulf -- tänään näyttääkin tulevan -kirkas päivä, poikaseni!" - -"Niinkuin näette, äiti." - -"Kaipa te sentään tulette kotiin ennen puoltapäivää?" kysyi äiti -neuvottomana. Bjørgulf oli hyvin huono hiihtäjä; hänen kipeät -silmänsä eivät kärsineet lumenkiloa, ja talvisaikaan hän pysyttelikin -enimmäkseen sisällä. Mutta Naakkve vastasi, että he kukaties -viipyisivät muutamia päiviä matkallaan. - -Kristiina liikkui kotosalla hyvin levottomana. Kaksoset murjottivat -mieli nyrpeänä, siitä hän huomasi heidänkin pyrkineen matkaan -- -vanhemmat pojat eivät olleet ottaneet heitä mukaansa. - -Viidentenä päivänä vielä hyvissä ajoin, puolipäivän maissa, saapuivat -nuo kolme matkalaista kotiin. He olivat lähteneet taipaleelle jo hyvin -varhain Bjørgulfin takia, kertoi Naakkve -- joutuakseen kotiin, ennen -kuin päivä alkoi paistaa täydeltä terältä. Molemmat toiset kiipesivät -heti ylisparvelle -- Bjørgulf kantoi pusseja ja satulan pirttiin. Kaksi -kaunista koiranpentua oli hänellä tuotavana pikkupojille -- ja nyt -unohtui näiltä äkisti koko entinen äkeys ja mielipaha. Gaute näytti -olevan hämillään, mutta pyrki voittamaan sen: - -"-- Kas tässä", sanoi hän ja purki yhden pusseista; "nämä käski isä -antamaan teille." - -Kimpussa oli neljätoista ylen kaunista kärpännahkaa. Äiti otti -ne vastaan, hämillään hänkin -- hän ei saanut sanaakaan suustaan -kiitokseksi. Hänellä olisi ollut paljon kyseltävää; mutta hän -pelkäsi joutuvansa kokonaan tunteittensa valtaan, jos raottaisi edes -vähäisenkään sydäntään -- ja Gaute oli vielä niin nuori. Hän sai vain -sanotuksi: - -"Ihan valkoisiahan ne näkyvät olevan -- niin, johan tuo talvi onkin -pitkällä --" - -Kun Naakkve tuli alas ja hän ja Gaute kävivät puurovadin kimppuun, -sanoi Kristiina kiireisesti Fridalle, että hän tahtoi itse viedä -ruoan yläkertaan Bjørgulfille. Hänessä oli yht'äkkiä virinnyt toivo, -että tuo harvapuheinen poika, jonka hän aavisti mieleltään paljon -kehittyneemmäksi kuin toiset veljet, kukaties antautuisi pitempiin -puheisiin. - -Poika oli paneutunut pitkäkseen vuoteeseen ja piti märkää vaatetukkoa -silmillään. Äiti ripusti vesikattilan uunin hahlaan, ja Bjørgulfin -syödessä kyynärpäähänsä nojautuen äiti keitti hauteen kuivatuista -silmäruohoista ja leiniköistä. - -Kristiina otti kulhon pojan kädestä, hauteli hänen verestäviä -ja turvonneita silmiään lääkevedellä ja sitoi niille märän -liinakangaskaistaleen, ja vasta sitten hän rohkaisihe kysymään: - -"Eikö isäsi sanonut mitään, milloin hän aikoo palata tänne, meidän -luoksemme?" - -"Ei." - -"Sinä olet aina niin hidas puhumaan, Bjørgulf", moitti äiti hetken -perästä. - -"Se tuntuu olevan sukuvika, äiti hyvä. -- Simonin miehineen me -tapasimme Rostenin pohjoispuolella -- he ajoivat kuormia jonnekin -pohjoiseen päin", jatkoi poika hetken arveltuaan. - -"Puhelitteko te keskenänne?" kysyi äiti. - -"E-ei --" poikaa nauratti. "Meidän suvussamme tuntuu lankouskin käyvän -työlääksi." - -"Syytätkö sinä siitäkin minua!" kivahti äiti. "Ensin sinä valitat -meidän istuvan liiaksi tuppisuina -- ja sitten väität, ettemme jaksa -pitää lankouttakaan voimassa --" - -Bjørgulfia taaskin vain nauratti. Sitten hän kohottihe ylemmäksi -kyynärpäänsä varaan, aivan kuin kuunnellakseen äitinsä hengitystä: - -"Herran nimessä, äiti, ettehän te vain ruvenne tässä vielä itkemään --. -Minä olen väsyksissä ja apea mieleltäni, kun olen tottumaton suksilla -liikkumaan -- älkää te välittäkö siitä mitä sanoin. Tiedänhän minä sen -kylläkin, ettette te ole mikään turhannärkkijä ja riitasäkki." - -Kristiina lähti kohta sen jälkeen pois parvelta. Mutta tämän perästä -hän ei enää olisi mistään hinnasta rohjennut udella tältä pojaltaan, -mitä ajatuksia nuorten mielissä liikkui näistä asioista. - - * * * * * - -Poikain mentyä ylös parvelle hän makasi sitten joka ilta valveilla -ja kuunteli: puhelivatkohan he ehkä keskenään yksin jäätyään? Kuului -saappaiden kolinaa, kun he viskasivat ne lattialle, tuppivöiden -helinää -- hän kuuli heidän äänensä, mutta ei erottanut sanoja -- he -jauhoivat kilvan suutaan ja kävivät meluaviksi -- se näytti olevan -puoleksi riitaa, puoleksi leikkiä. Toinen kaksosista huusi kovaa -- -sitten kiskottiin jotakuta lattiaa pitkin, niin että pölyä lenteli alas -pirtin katosta -- parven ovi lyötiin auki niin kovaa, että rämähti -- -ulkoa kuistilta kuului kolinaa ja melua, ja Ivar ja Skule jyrisyttivät -kiinnivedetyn oven takana -- äiti voi erottaa Gauten kimakan ja nauruun -tukahtuvan äänen. Tämä seisoi varmastikin oven sisäpuolella -- nyt -olivat hän ja kaksoset joutuneet jälleen riitaan, ja leikin lopuksi -Gaute viskasi kaksoset ulos. Vihdoin äiti kuuli Naakkven miehevän -rintaäänen, hän rakensi rauhaa -- molemmat ulos karkotetut laskettiin -jälleen sisään. Vielä hyvän rupeaman kuului ylhäältä puhetta ja naurua, -sitten se siirtyi sänkyihin. Viimein taukosivat äänet tykkänään. Vähän -ajan perästä tuli äidin korviin tasaista kuorsausta. - -Äitiä nauratti alhaalla pimeässä. Gaute kuorsasi, kun hän oli oikein -väsyksissä. Niin oli hänen ukkovaarinsakin tehnyt. Oli se somaa -tuollainen perintöominaisuus -- ne pojista, jotka ulkonäöltään tulivat -Erlendiin, olivat myös siinä suhteessa hänen tapaisensa, että nukkuivat -äänettömästi kuin linnut. Ja maatessaan ja muistellessaan kaikkia -niitä pikkupiirteitä, joiden voi niin ihmeellisen selvästi huomata -periytyvän monien sukupolvien kautta esi-isistä jälkeläisiin, täytyi -Kristiinan jälleen naurahtaa itsekseen. Kiduttava jännitys äidin -sydämessä hellitti hetkeksi, ja sekava unenhämärä saapui vihdoin ja -hämmensi kaikki ajatuslangat -- nukkujan vaipuessa ensin ruumiilliseen -ja sielulliseen hyvinvointiin ja sitten kaiken unhottamiseen --. - --- Nuoriahan he vielä ovat, lohdutti hän itseään unipäissään. Eivät he -tietenkään vielä osaa ottaa elämää raskaalta kannalta. - - * * * * * - -Mutta eräänä päivänä uudenvuoden tienoissa tuli Sira Solmund, -apulaispappi, Kristiinan luo Jørundgaardiin. Ensi kerran hän tuli -sinne kutsumatta, ja Kristiina otti hänet vastaan kuin hyvän vieraan -ainakin, vaikka hän heti aavisteli sydämessään pahaa. Niinpä kävikin -kuin hän oli arvellut -- pappi luuli velvollisuutensa vaativan häntä -ottamaan selkoa, olivatko emäntä ja hänen miehensä omavaltaisesti ja -jumalattomasti katkaisseet avioelämänsä, ja jos niin oli laita, niin -kumpi puolisoista oli edesvastuussa tästä synnistä. - -Kristiina tunsi itsekin tulevansa hätääntyneen puheliaaksi, -räpyttelevänsä kiivaasti silmiään ja haastelevansa liikoja -selitellessään papille, kuinka Erlend oli katsonut asiakseen käydä -tarkastamassa Dovrella olevaa taloaan, joka oli ollut ihan rappiolla -ja retuperällä niin monet vuodet, että rakennuksetkin olivat varmasti -jo maaperässä -- heillä kun oli semmoinen lapsijoukko että näiden -vastaista etua tarvitsi pitää silmällä -- ja paljon muuta samanlaista. -Liian laajasti hän selitteli asioita, niin että yksinpä Sira -Solmundinkin, joka muuten ei ollut mikään terävä-älyinen mies, täytyi -huomata hänen epävarmuutensa -- eikös vain hän alkanutkin ladella, -miten innokas eränkävijä Erlend oli -- sen kai pappi itsekin tiesi. Hän -haki esiin ja näytteli kärpännahkoja, jotka oli saanut mieheltään -- ja -ennen kuin edes itsekään tiesi, oli lahjoittanut ne papille --. - -Häntä oikein suututti, kun pappi oli lähtenyt talosta. Erlendin -olisi totisesti pitänyt itsensä arvata tämäkin harmi -- että kun -hän viipyi sellaisia aikoja kotoa poissa, niin mokoma pappi, mikä -heillä oli, keksisi tietystikin tulla utelemaan, oliko tässä kukaties -kirkkoripityksen aihetta. - -Sira Solmund oli pieni miehen käppyrä; hänen ikäänsä ei ollut helppo -arvata, mutta lienee hän ollut neljänkymmenen korvilla. Hän ei ollut -mikään älypää eikä liioin oppinutkaan mies, mutta hän oli rehellinen, -hurskas ja puhdastapainen pappi. Vanhanpuoleinen sisar -- lapseton -leski ja ilkeä juorukello -- hoiteli hänen pikku pappilaansa. - -Hän tahtoi mielellään osoittautua uuraaksi kirkon palvelijaksi, mutta -hänen uurautensa iski enimmäkseen vain pikkuasioihin ja halpasäätyiseen -kansaan -- hän oli liian arka ja pelokas käydäkseen suurtilallisten -kimppuun ja vaikeita asioita selvittelemään; mutta jos hän kerran -oli päässyt siinäkin alkuun, niin tulistui hän pian kiivaaksi ja -itsepäiseksi intoilijaksi. - -Kuitenkin hän oli hyvässä huudossa seurakuntalaisten keskuudessa. -Yhtenä syynä oli että ihmiset kunnioittivat hänen hiljaista ja -säädyllistä elämäntapaansa, toisena oli se, ettei hän ollut -lähimainkaan niin rahanahne ja riidanhaluinen tehostaessaan kirkon -oikeuksia ja kansan velvollisuuksia kuin Sira Eirik oli ollut. Tämä -kai johtui etupäässä siitä, ettei hänellä ollut vanhan papin rohkeata -luontoa. - -Mutta Sira Eirikiä rakasti ja kunnioitti jokainen täysikasvuinen -ja lapsi koko seudulla. Ihmisiä oli ennen vanhaan monesti -suututtanut, kun pappi oli hellittämättömällä ahneudella pyrkinyt -turvaamaan ja rikastuttamaan niitä lapsia, jotka hän oli siittänyt -haureudessa seuralaisnaisensa kanssa; ensi aikoina hänen täällä -asuessaan oli Sil-laakson kansa saanut tuntea monta tulista tuiskua -hänen kirpaisevasta ankaruudestaan itsekutakin kohtaan, joka oli -vähimmälläkin tavalla rikkonut kirkollista lakia vastaan. Soturi hän -oli ollutkin, ennen kuin oli vihittänyt itsensä papiksi, ja hän oli -seurannut nuoruudessaan merirosvojaarlia, Tornbergin Alf-herraa; sen -kyllä voi havaita hänen käytöksestäänkin. - -Mutta vieläpä silloinkin oli tunturilaakson kansa ollut ylpeä -papistaan, sillä hän oli yläpuolella useimpia muita maan pappismiehiä -tietojensa, suuren kokonsa, ruumiinvoimiensa ja ylimyksellisen -käyttäytymisensä puolesta, ja hänellä oli ollut mitä ihanin -lauluääni. Ja vuosien vieriessä ja niiden raskaiden koettelemusten -alla, joilla Jumala näytti tahtovan rangaista tätä palvelijaansa -hänen nuoruudenerhetystensä takia, oli Sira Eirik Kaarenpoika siihen -määrään edistynyt viisaudessa, hurskaudessa ja oikeamielisyydessä, -että hänen nimensä oli nyt rakastettu ja arvossapidetty kautta koko -hiippakunnan. Kun hän lähti pappeinkokoukseen Hamarin kaupunkiin, -kunnioitettiin häntä siellä kaikkien toisten pappien isän tavoin, -puheltiinpa siitäkin, että piispa Halvard olisi mielellään tahtonut -siirtää hänet sellaiseen kirkonvirkaan, jonka mukana olisi seurannut -korkea arvonimi ja sija tuomiokapitulissa. Mutta Sira Eirikin huhuttiin -pyytäneen saada jäädä sinne, missä hän oli -- hän syytteli vanhuuttaan -ja huononäköisyyttään, joka oli vaivannut häntä jo monet vuodet. - -Silissä nähtiin valtatien varrella, Formosta vähän eteläänpäin, se -kaunis vuolukivinen risti, jonka Sira Eirik oli omalla kustannuksellaan -pystyttänyt sinne, missä rinteeltä tullut kivivyöry oli surmannut hänen -molemmat nuoret lahjakkaat poikansa jo nelisenkymmentä ajastaikaa -sitten. Vieläkään ei seudun vanhempi väki saattanut kulkea ristin ohi -pysähtymättä sen eteen lukemaan Paternosteria ja Ave Mariaa Alfin ja -Kaaren sielujen puolesta. - -Tyttärensä oli pappi naittanut suurin myötäjäisin; hän oli antanut -tämän hyväsukuiselle ja kelvolliselle talollisenpojalle jostakin Vikin -puolelta; kukaan ei ollut osannut ajatella Jon Fisistä muuta kuin -pelkkää hyvää. Kuuden vuoden perästä tuli tytär takaisin isänsä luo, -nälistyneenä, terveys pilalla, rääsyisenä ja ruokkoamattomana, lapsi -kummassakin käsipuolessaan ja kolmas vyössä. Ne Silin asukkaat, jotka -niitä aikoja muistivat, tiesivät hyvin syyn, vaikkeivät sitä koskaan -maininneet: noiden lasten isä oli Oslossa hirtetty varkaana. Jonin -pojistakaan ei ollut tullut kunnon miehiä -- ja nyt he jo makasivat -haudassa kaikki kolme. - -Jo tyttärenpoikainsa eläessä oli Sira Eirik uurastanut ahkerasti -kaunistaakseen kirkkoaan uhkeilla lahjoilla. Näiden poikien kuoltua -kirkko sitten joutui perimään suurimman osan hänen omaisuudestaan ja -kallisarvoisista kirjoistaan. Silin uusi P. Olaville ja P. Tuomaalle -pyhitetty kirkko olikin paljon isompi ja muhkeampi kuin entinen poroksi -palanut, ja Sira Eirik oli kustantanut siihen paljon ihania ja kalliita -koristeita. Hän kävi kirkossa joka päivä ja antautui siellä rukouksiin -ja mietiskelyihin, mutta messun hän luki nykyään vain suurina -juhlapäivinä. - -Sira Solmund se nyttemmin saikin huolehtia enimmistä kirkollisista -toimituksista. Mutta silloin, kun ihmisillä oli jokin erikoisen -suuri suru kannettavanaan tahi kun heidän sielujansa ahdistelivat -oikein pahat tunnonvaivat, lähtivät he mieluimmin vanhan kirkkoherran -puheille, ja kaikista tuntui kuin olisi käynti Sira Eirikin luona ollut -suuri apu. - - * * * * * - -Ja eräänä iltana kevätpuoleen lähti Kristiina Lauritsantytär -Romundgaardiin ja koputti Sira Eirikin pirtinovelle. Mutta hän ei -itsekään oikein tiennyt, miten hänen olisi pitänyt esittää asiansa; -sen vuoksi hän jäi haastelemaan puoleen ja toiseen jätettyään papille -tuomisensa. Viimein vanhus sanoi hiukan kärsimättömästi: - -"Oletko sinä vain tullut tervehtimään minua, Kristiina, ja katsomaan -kuinka minä jaksan? Se on kauniisti tehty, jos niin on laita -- mutta -ehkäpä sinulla on jotain erityistä sydämelläsi, ja jos on, niin haasta -se suoraan äläkä kuluta aikaa joutavalla jaarituksella --" - -Kristiina risti kätensä sylissään ja katseli maahan: - -"Minun ei ole ollenkaan mieleeni, Sira Eirik, että mieheni asustaa -tuolla ylhäällä Haugenissa." - -"Eihän sinne ole pitkä matka", sanoi pappi, "voithan sinä hyvin mennä -puhumaan hänen kanssaan ja pyytää häntä palaamaan heti kotiin. Paljon -ei kai hänellä lienekään tekemistä tuossa pienessä talorähjässä, mikä -vaatisi häntä viipymään siellä enää." - -"Minua pelottaa, kun ajattelen, että hän istuu siellä aina yksinään -näinä talvisina öinä", sanoi vaimo, ja häntä puistatti. - -"Erlend Nikulauksenpoika lienee kyllin vanha ja virkeä pitääkseen -huolen itsestään." - -"Sira Eirik -- sinähän tiedät, mitä kaikkea siellä tapahtui ennen -aikaan?" kuiskasi Kristiina melkein kuulumattomasti. - -Pappi käänsi vanhat sumeat silmänsä häntä kohti -- kerran ne olivat -olleet sysimustat ja kiiluvan terävät. Hän pysyi vaiti. - -"Olet kai kuullut mitä ihmiset sanovat", jatkoi Kristiina yhtä hiljaa -kuin äsken. "Että niiden -- vainajain -- pitäisi siellä kummitella." - -"Tarkoitatko sinä, ettet niiden takia uskalla etsiä miestäsi sieltä -- -tai että pelkäät peikkojen vääntävän niskat nurin häneltä? Jolleivät -ne vielä ole tehneet sitä, Kristiinaiseni, niin antanevat ne hänen -edelleenkin olla rauhassa ja --" pappi naurahti tuimasti. "Hullua -jaaritusta se kaikki on -- kerettiläistä ja taikauskoista ämmäinlorua -koko tuo puhe peikoista ja kummittelevista vainajista. Siellä on -ankarat portinvahdit, pelkään minä, sillä -- missä Bjørn-herraa ja -Aashild-rouvaa pidetään nyt." - -"Sira Eirik", kuiskasi vaimo vapisten, "uskotko sinä, ettei noille -sieluparoille ole mikään pelastus mahdollinen --" - -"Jumala varjelkoon, että minä rohkenisin käydä päättelemään Hänen -armonsa rajoista. Mutta enhän saata myöskään ajatella mahdolliseksi, -että heidän omat voimansa olisivat riittäneet sovittamaan heidän -syntejään siksi pian -- vielä ei kaikkia heidän velkataulujaan ole -keritty ottaa esiin -- vielä ovat kantajina ne rouva-vainajan lapset, -jotka hän otti hengiltä -- ja ne kaksi, jotka kävivät opissa noidan -luona. Ja jos luulisin, että jotain voisi sillä auttaa, että eräitä -hänen tihutöistään saataisiin sovitetuksi, niin --. Mutta koska kerran -Erlend on jäänyt sinne asumaan, niin ei kaiketi Jumala näe olevan -mitään hyötyä siitä, että hänen tätivainajansa ilmestyisi hänelle -varotukseksi. Sillä sen me tiedämme, että Herramme laupeudesta ja -Jumal'äidin säälistä ja kirkon esirukouksista saattaa joskus tapahtua, -että sieluparka saa palata kiirastulesta tähän entiseen kotiinsa, kun -hänen syntinsä on sellaista laatua, että se voidaan sovittaa elävien -ihmisten avulla ja hänen piina-aikaansa siten lyhentää -- niinkuin -kävi sen onnettoman sieluparan, joka oli siirtänyt rajakiven Hovin -ja Jarpstadin kartanoiden väliltä, ja sen Musudalin talollisen, -joka oli tuonut esiin väärät kirjat myllykosken kaupasta. Mutta ei -sieluja päästetä kiirastulesta pois ilman että niillä on laillista -asiaa -- jaaritusta on enin osa kaikesta siitä, mitä ihmiset puhuvat -peikoista ja kummituksista ja perkeleen ilveistä, jotka katoavat kuin -savu tuuleen, kun itsesi turvaat ristinmerkillä ja Jumalan nimeä -mainitsemalla --" - -"Mutta entä autuaat, jotka istuvat Jumalan luona, Sira Eirik?" kysyi -Kristiina jälleen hiljaa. - -"Niistä pyhistä ihmisistä, jotka saavat olla hänen tykönään, tietänet -hyvin, että Jumala voi lähettää heitä asioilleen kuljettamaan -paratiisista hyviä lahjoja ja sanomia." - -"Minä mainitsin sinulle kerran nähneeni unessa veli Edvin -Rikardinpojan", sanoi Kristiina entiseen sävyyn. - -"Niin, joko se oli uni -- ja sellaisen oli sinulle voinut lähettää -Jumala itse tai suojelusenkelisi -- tai oli tuo munkki pyhimys." - -Kristiina kuiskasi väristen: - -"Minun isävainajani --. Sira Eirik, minä olen rukoillut niin hartaasti, -että minun sallittaisiin nähdä hänet silmilläni edes yhden ainokaisen -kerran. Minä ikävöin niin suunnattomasti saada nähdä häntä, Sira Eirik --- ja ehkä minä silloin saisin tietää hänen näöstään, mitä hän toivoisi -minun tekevän. Jospa vain voisin saada neuvon isältäni --" Hänen -täytyi purra huuliaan yhteen, ja hän pyyhkäisi röijynsä helmalla pois -kyyneleet, joita väkisin pyrki silmiin. - -Pappi pudisti päätään. - -"Rukoile sinä vain hänen sielunsa puolesta, Kristiina -- vaikka -uskonkin varmasti, että Lauritsa ja äitisi ovat jo kauan sitten -löytäneet lohdun niiden luona, joilta he etsivät lohtua kaikkiin -suruihinsa maan päällä eläessään. Ja totisesti pysyy Lauritsa sielläkin -uskollisena rakkaudessaan sinuun ja -- mutta sinun rukouksesi ja -meidän messumme hänen sielunrauhansa puolesta solmivat siteen hänen -ja sinun sekä meidän kaikkien välille. Millä tavoin se tapahtuu -- -kas se on niitä salaperäisiä asioita, joita meidän on vaikea ymmärtää --- mutta älä epäilekään, etteikö se tapa ole parempi kuin että häntä -häirittäisiin ikuisessa rauhassaan anomalla häntä tulemaan tänne ja -ilmestymään sinulle --." - -Kristiinan piti istua vähän aikaa ennen kuin hän jaksoi hillitä -mielenliikutustaan sen verran, että uskalsi puhua. Mutta sitten hän -kertoi papille kaikki tyynni, mitä oli tapahtunut hänen ja Erlendin -välillä tuona iltana keittiötuvassa istuttaessa, ja toisti tarkoin -muistamansa mukaan joka sanan, mikä silloin oli tullut lausutuksi. - -Pappi istui kauan vaiti hänen lopetettuaan. Silloin Kristiina löi -kätensä kiihkeästi yhteen ja huusi: - -"Sira Eirik! Tuntuuko sinusta, että minä tein suuremman vääryyden? -Olinko minä sinun mielestäsi niin pahasti väärässä, ettei Erlendille -lueta synniksi, kun hän tuolla tapaa karkaa minun ja meidän poikiemme -luota? Onko sinusta oikein, että hän vaatii minua lähtemään luokseen -ja polvistumaan eteensä ja nielaisemaan kurkustani takaisin kaikki ne -silloiset pahat sanat -- sillä sen minä _tiedän_, että ennen hän ei -palaa meidän luoksemme!" - -"Onko sinun mielestäsi tarvis huutaa tänne Lauritsaa hänen toisesta -kodistaan saadaksesi häneltä neuvoa tässä asiassa?" Pappi nousi pystyyn -ja laski kätensä vaimon olkapäälle: "Ensi kerran kun sinut näin, -Kristiina, olit vain tuollainen pikkutyttö -- Lauritsa otti sinut -polviensa väliin, asetti pienet kätösesi ristiin rinnallesi ja käski -sinun lukemaan Pater nosterin minun kuulteni -- selvästi ja kauniisti -sinä sen taisitkin, vaikket tajunnut siitä ainuttakaan sanaa -- sitten -sinä opit ymmärtämään jok'ainoan meidänkielisen rukouksen sisällön -- -olet tainnut ne unohtaa jo --? - -"Oletko unohtanut, että isäsi opetti sinua ja piti sinua kunniassa ja -rakasti sinua -- että hän myös piti kunniassa tätä samaa miestä, jonka -edessä sinä nyt arkailet nöyristyä -- ja oletko unohtanut, minkälaisen -kauniin kunnialahjan hän valmisti teille molemmille? Tarvitsiko teidän -silloin varkain tavoin ratsastaa pois hänen talostaan -- veittekö te -varkain mennessänne Lauritsa Bjørgulfinpojan huoneen arvon ja kunnian?" - -Itkien kätki Kristiina kasvot käsiinsä. - -"Voitko vielä muistaa, Kristiina, vaatiko hän teitä molempia -polvistumaan eteensä, ennen kuin hänen mielestään kannatti nostaa -teidät ylös hänen isänsyliinsä ja -rakkauteensa? Tuntuuko sinusta liian -kovalta, jos sinun pitää notkistaa pääsi ihmisen edessä, jota vastaan -ehkä et olekaan rikkonut niin paljon kuin olet rikkonut omaa isääsi -vastaan --" - -"Jeesus!" Kristiina itki hillittömästi, "Jeesus -- armahda minua --" - -"Muistat sinä sentään hänen nimensä, huomaan minä", sanoi pappi --- "hänen, jota isäsi opetti sinua opetuslapsena seuraamaan -ja urhoollisena ritarina palvelemaan." Hän kosketti pientä -ristiinnaulitunkuvaa, joka riippui heidän yläpuolellaan. "Synnittä -kuoli Jumalan poika ristillä sovittaakseen kaiken sen, mitä me olimme -rikkoneet häntä itseään vastaan --" - -"Lähde nyt kotiisi, Kristiina, ja punnitse mielessäsi, mitä olen -sinulle sanonut", sanoi Sira Eirik, kun vaimo oli itkulla hiukan -huojentanut mieltään. - - * * * * * - -Mutta sitä seuraavina päivinä puhalsi etelätuuli tuoden mukanaan -myrskyä, lumiräntää ja roiskuvaa sadetta -- välistä sitä tuli niin -roimasti, että ihmiset tuskin pääsivät liikkumaan omalla kartanollaan, -myrsky kun oli lennättää heidät pois koko maankamaralta. Tiet kävivät -joka paikassa ihan kulkemattomiksi. Sitten tuli kevättulvia niin -vuolaita ja ankaroita, että alavimmilla paikoilla asuvien täytyi -kaikota kotoaan. Kristiina muutti enimpine tavaroineen uudispirtin -parvelle, ja karja oli siirrettävä Sira Eirikin kevätnavettaan -- -Jørundgaardin oma kevätnavetta kun sijaitsi virran toisella puolella. -Se oli hirvittävä urakka tuon rajuilman vallitessa -- ahoilla oli lumi -pehmeä kuin sula voi -- ja eläimet olivat ylen kurjassa tilassa mokoman -kovan talven jäljiltä. Kahdelta parhaalta hieholta katkesi matkalla -jalka -- ne olivat hauraat kuin heinänkorret. - -Samana päivänä, jolloin karjaa muutettiin, tulla tupsahti tiellä äkkiä -vastaan Simon Darre neljän renkinsä kera. Nämä ryhtyivät auttamaan. -Olipa siinä tosiaan urakkaa, kun oli kuljetettava moisessa tuulessa ja -ryöppysateessa lehmiä, joita täytyi kannatella kummaltakin puolelta, ja -lampaita ja karitsoita, joita täytyi kanniskella sylissä -- ei ollut -sukulaisilla rauhaa eikä tilaisuutta edes puhelemaankaan keskenään. -Mutta kun illalla oltiin kotiuduttu Jørundgaardiin ja Kristiina oli -saanut lankonsa miehineen istutetuksi pöydän ääreen -- sillä kaikki -touhussa olleet tarvitsivat nyt lämpimän olutkeiton virkistyksekseen --- pääsi Simon hiukan puheisiin hänen kanssaan. Hän pyysi kälyään -lähtemään naisväkensä ja lastensa kanssa Formoon, -- itse hän jäisi -kahden miehensä kera tänne auttamaan Ulfia ja renkejä. Kristiina -kiitti, mutta sanoi tahtovansa pysyä kotona; pojista olivat Lauritsa ja -Munan yhä vielä Ulvsvoldin mäkiniityllä, ja Jardtrud oli lähtenyt Sira -Solmundin luo -- hänestä oli tullut hyvä ystävä papin sisaren kanssa. -Simon sanoi: - -"Näyttääpä ihmisistä tosiaan kummalliselta, Kristiina, kun te -sisarukset ette ole koskaan yksissä. Ramborgin mieli ei tule iloiseksi, -jos palaan kotiin ilman sinua." - -"Taitaahan se näyttää kummalliselta", vastasi käly, "mutta vielä -kummallisemmalta saattaisi tuntua, jos me nyt lähtisimme sisareni luo -kyläilemään, kun ei tämän talon isäntäkään ole kotosalla -- ja ihmiset -tietävät sinun ja hänen olevan riitaisissa väleissä." - -Simon ei virkkanut sen enempää, ja pian hän lähti miehineen matkoihinsa. - -Arentilaisten päivätyöviikko meni hirveän sään humussa, ja tiistaina -tiedettiin laakson pohjanpuoleisissa taloissa kertoa, että nyt -oli tulva jo särkenyt Rostenin sillan -- jonka yli ihmisten oli -täytynyt kulkea päästäkseen Høvringin säteriniitylle. Jopa ruvettiin -pelkäilemään, kuinka kirkon etelänpuoleisen ison sillan tulisi -käymään. Tämä oli rakennettu ylen vahvaksi kaikkein järeimmistä -hirsistä ja keskeltä korkeakaariseksi, alhaalta se oli tuettu -virran pohjaan juntatuilla jykevillä paaluilla; mutta nyt lainehti -tulvavesi sillanpäiden yli rantaäyräiden tasalla ja siltakaaren alle -ruuhkautui kaikenlaista rojua, mitä virta kuljetti mukanaan pohjan -puolelta. Tulvalieju huuhteli kummankin rannan matalia mäentöyräitä, -ja Jørundgaardin mailla oli vettä kokoontunut erääseen kohtaan oikein -lahdelmaksi, melkein huoneiden nurkkiin asti -- siinä kohden oli niitty -notkelmana, ja pajan katto ja puiden latvat pistivät vedestä näkyviin -kuin mitkäkin pikkusaaret. Saarilla olevat ulkoladot oli tulva vienyt -mennessään. - -Virran idänpuoleisista taloista oli vain hyvin vähäsen miehiä -kokoontunut kirkolle. He pelkäsivät, että tulva yht'äkkiä pyyhkäisisi -sillankin menemään, joten he eivät pääsisi enää takaisin kotiin. -Mutta ylhäällä toisella rannalla, Laugarbrun ladon alla olevalla -mäellä, missä oli hiukan suojaa myrskyltä, kihisi lumipyryn takana -ihmisrykelmä. Sira Eirikin sanottiin luvanneen kantaa sillan yli pyhän -ristin ja pystyttää sen itäiselle rantapenkereelle, vaikkei ainoakaan -mies rohkenisi seurata häntä. - -Vihainen lumikuuro viuhui vasten silmiä, kun juhlasaattue astui -ulos kirkosta. Hiutaleet putosivat pitkinä suorina viivoina alas -taivaalta -- eteensä ei erottanut paljon nenäänsä pitemmälle -- vähän -päästä pyyhkivät mustan veden pintaa ja rantavieriä ja metsänkärkiä -isot pilvenvonkaleet, jotka olivat imeneet lisäkosteutta tunturien -lumiharjoilta. Ilma oli täynnä nousevaa ja laskevaa koskenkohua, metsän -suhinaa ja tuulen ulinaa -- vähän väliä mylvähti kumeasti myrskyn -pauhu tunturisolissa ja nuoskeain lumiröykkiöiden vyöryminen paljaita -rinteitä alas. - -Tuohukset sammuivat heti, kun oli tultu kirkonkuistista ulkosalle. -Täysikasvuiset nuoret miehet olivat saaneet tänään kantaakseen -kuoripoikien valkoisia paitoja -- tuuli kiskoi ja repeli niitä. He -kulkivat tiheänä ryhmänä ja kantoivat kirkkolippua pidellen käsillään -kiinni sen reunoista, jotta myrsky ei pääsisi siihen käsiksi, ja -päät kumarassa lähti saattue sitten ponnistelemaan ärjyilman halki -mäkeä kohti. Mutta yli myrskyn ulinan kuului ajoittain kajahduksia -Sira Eirikin mahtavasta äänestä, kun hän vanhuuttaan tutisevana pyrki -eteenpäin laulaen: - -Venite: revertamur ad Dominum; quia ipse cepit & sanabit nos: percutiet -& curabit nos, & vivemus in conspectu ejus. Sciemus sequemurque, ut -cognoscamus Dominum. Alleluia. [Tulkaat jo palatkaamme Herran tykö; -sillä Hän on meidät repinyt ja Hän myös parantaa meidät, Hän on meitä -lyönyt ja Hän myös sitoo meidät. Tuntekaamme ja ahkeroikaamme tuntea -Herraa. (Hosea. 6:1,3.)] - -Kristiina pysähtyi, hän niinkuin kaikki muutkin naiset, kun saattue -tuli sille kohdalle, missä vesi oli vallannut tien, mutta valkopukuiset -nuorukaiset, teinit ja papit olivat joutuneet jo sillalle asti, ja -miehet seurasivat perästä melkein kaikki, vaikka vesi nousikin polviin -asti. - -Silta heilui ja rytisi, ja äkkiä näkivät naiset kokonaisen rakennuksen -tulevan virran mukana pohjoisesta päin ja ajelehtivan siltaa kohti. -Virta painoi ja pyöritteli sitä; se oli puoliksi hajallaan ja sen -hirret murskautuivat, mutta sittenkin se pysyi koossa. Ulvsvoldin -säterimajan emäntä likistyi kiinni Kristiina Lauritsantyttäreen -ja huusi ääneen -- hänen miehensä kaksi puolikasvuista veljeä oli -kuoripoikain joukossa. Kristiina huusi sanattoman rukouksen Neitsyt -Maarialle ja tuijotti jäykin silmin keskellä siltaa seisovaan joukkoon, -josta hän voi erottaa Naakkven valkoisen hahmon lippua piteleväin -miesten välistä. Vaikka myrsky ja kohina tekikin miltei kuuroksi, -luulivat naiset kuitenkin kuulevansa Sira Eirikin äänen. - -Pappi seisoi sillan harjalla ja piteli ristiä korkealla käsissään, kun -haaksirikkoinen rakennus törmäsi siltaa vastaan. Tämä ryski ja ritisi -ja antoi perään -- molemmilla rannoilla seisovista ihmisistä se näytti -taipuvan vähän etelään päin. Saattue jatkoi matkaansa, katosi hetkeksi -siltakaaren taa -- ja tuli sitten jälleen näkyviin toisella rannalla. -Rakennusraunio oli tarttunut muiden hylkypuiden ruuhkaan ja tarrautunut -kiinni silta-arkkuihin. - -Sitten -- äkkiarvaamatta kuin tunnustähden ilmautuminen -- valautui -hopeaista valoa tuulen repelemäin pilviröykkiöiden lomista -- paisuneen -virran kalvo kävi kauttaaltaan himmeän kirkkaaksi niinkuin sulatettu -lyijy. Usvat ja pilvet hajosivat -- aurinko puhkaisihe näkymään, ja kun -saattue palasi takaisin sillan yli, kimaltelivat sen säteet ristillä; -papin märällä valkoisella alballa loistivat stolan ristiinpannut vyöt -purppuransinisinä. Laakso hohteli päivän kultaamana ja kasteesta -kimmeltävänä kuin sinervänmustan luolan pohjalta kiiluva vedenkalvo, -sillä tunturien harjoja pimittivät auringonsäteitten karkottamat mustat -pilvet, usvat pakenivat kuin säikähtyneet haukat kukkulain väliin ja -Formon iso vuorenkeila, jonka kiireellä oli vastasatanutta lunta, -loisteli välkkyvän valkoisena tummaa taivasta vasten. - -Kristiina oli nähnyt Naakkven käyvän ohitse. Likomärät kuoripaidat -olivat imeytyneet kiinni poikien vartaloihin, mutta he lauloivat -täydestä sydämestään kohti voittavaa aurinkoa: - -Salvator mundi, salva nos omnes. Kyrie, eleison, Christe, eleison, -Christe, audi nos --. [Maailman vapahtaja, pelasta meidät kaikki. Herra -armahda, Kristus armahda, Kristus kuule meitä!] - -Papit, risti, kaikki oli käynyt ohitse, ihmisjoukko seurasi perästä -liettyneissä, raskaissa vaatteissaan, mutta he katselivat ihmeissään ja -loistavin silmin seestyvää ilmaa ympärillään ja yhtyivät rukoukseen -- -Kyrie eleison! - -Silloin näki Kristiina -- eikä hän ollut uskoa silmiään, ja nyt hänen -täytyi likistyä kiinni naapurinemäntään pystyssä pysyäkseen. Erlendhän -se kulki mukana tuolla saattueessa; hänellä oli tiukkuvan märkä -peurannahkapeski, jonka hilkka oli vedetty pään yli -- mutta hän se -vain sittenkin oli; hänellä oli suu puoleksi auki ja hän huuteli Kyrie -eleisonia niinkuin toisetkin -- Kristiina ei osannut oikein arvata -hänen kasvojensa ilmettä; sehän kuvasti melkein kuin hymyä --. - -Yhdessä toisten naisten kanssa hän liittyi saattueeseen sen kulkiessa -kirkkomäkeä ylös, huusi toisten kera nuorukaisten mukana, jotka -lauloivat litaniaa. Hän ei kuullut muuta kuin oman sydämensä rajut -lyönnit. - -Messun aikana hän vain kerran näki pienen vilahduksen miehestään. -Itse hän ei rohjennut seisoa tavallisella paikallaan kirkossa, vaan -kätkeytyi pohjoissivulaivan pimentoon. - -Kohta kun jumalanpalvelus oli päättynyt, hän riensi ulos. Hän juoksi -päästäkseen eroon piioistaan, jotka olivat olleet mukana kirkossa. -Ulkona höyrysi kostea maa päivänpaisteessa. Kristiina kiiruhti -yhtäpäätä kotiin huomaamatta edes sitäkään, että tien sijalla oli -pohjaton rapakko. - -Hän kattoi pöydän ja asetti kukkuratäyden simasarven isännänistuimen -kohdalle, ennen kuin edes kerkisi vaihtamaan märät vaatteensa -pyhäpukuun -- tummansiniseen kirjohameeseen, hopeavyöhön, solkikenkiin -ja sinipäärmeiseen röijyyn. Sitten hän lankesi polvilleen pienessä -rukoussuojassaan. Hän ei jaksanut ajatella, ei itse keksiä sellaisia -sanoja, joita hän olisi mieluimmin tahtonut käyttää -- yhä uudelleen -hän hoki Ave Mariaa -- autuain rouvamme, rakas Herra, Neitsyen poika -- -tiedäthän sinä, mitä minä tarkoitan -- - -Kestipä sitä odottaa. Piioiltaan hän kuuli, että miehet olivat kai -menneet jälleen sillalle -- kirveillä ja kekseillä he yrittivät -hajottaa ajopuiden ruuhkaa, joka oli pureutunut kiinni silta-arkkuihin --- sillan kohtalosta siellä kamppailtiin. Papitkin olivat menneet sinne -riisuttuaan ensin messupuvut yltään. - -Iltapäivä oli jo pitkällä, kun miehet viimein tulivat kotiin. Pojat, -Ulf Haldorinpoika ja kolme renkiä -- yksi oli jo vanha mies ja toiset -poikasia -- jotka nykyisin olivat talossa palveluksessa. - -Naakkve oli jo asettunut paikalleen pöytään, isännänistuimen oikealle -puolelle. Sitten hän kavahti äkkiä pystyyn ja lähti ovea kohti. - -Kristiina huusi hiljaa häntä nimeltä. - -Poika palasi ja istuutui uudestaan paikalleen. Veri nousi ja laski -hänen nuorilla kasvoillaan, hän katseli jäykästi maahan, eikä -aikaakaan, kun hänen täytyi purra tiukasti huultaan. Äiti näki hänen -kamppailevan ankarasti säilyttääkseen itsehillintänsä -- mutta kovalle -se otti. - -Vihdoin päästiin sekin ateria toki loppuun. Seinän viereisellä penkillä -istuneet pojat nousivat pöydästä, kiersivät tyhjän isännänistuimen -editse, kohensivat vanhasta tottumuksesta vöitään työnnettyään puukon -tuppeen ja lähtivät ulos. - -Kun kaikki olivat poistuneet, seurasi Kristiina perästä. -Päivänpaisteessa lorisi vesi alas kaikista räystäistä. Kartanolla -ei näkynyt ketään muita kuin Ulf -- tämä seisoi pirttinsä oven -kivikynnyksellä. - -Hänen kasvoilleen tuli ihmeellisen avuton ilme, kun emäntä läheni häntä -pihan poikki. Hän ei virkkanut mitään ennen kuin toinen kysyi hiljaa: - -"Puhelitko hänen kanssaan?" - -"En montakaan sanaa. Naakkve ja hän ne haastelivat, niin että minä --" - -Vähän ajan perästä hän alkoi uudelleen: - -"Häntä vähän pelotti -- teidän kaikkien takia -- kun tuli tällainen -tulva. Sen vuoksi hän sitten sai päähänsä tulla kotipuoleen -katsastamaan, miltä täällä näyttäisi. Naakkve kertoi hänelle, mitä sinä -olit täällä toimitellut. - -"En arvaa mistä hän oli saanut sen kuulla, että sinä olit antanut pois -ne nahat, jotka hän syksyllä lähetti sinulle Gauten myötä. Siitä -hän oli hyvin vihoissaan. Ja siitä, kun sai kuulla, että sinä olit -pujahtanut kotiin kohta messun päätyttyä -- hän oli odottanut, että -jäisit puhelemaan hänen kanssaan --" - -Kristiina ei vastannut; hän pyörähti ympäri ja meni sisään. - - * * * * * - -Tänä kesänä oli alituista toraa ja epäsopua Ulf Haldorinpojan ja tämän -vaimon välillä. Ulfin velipuolen poika, Haldor Joninpoika, oli keväällä -tullut sukulaisensa luo vaimonsa kera; hän oli vasta edellisenä -vuonna mennyt naimisiin. Tarkoitus oli, että Haldor nyt rupeaisi -asumaan sitä Ulfin taloa, jonka tämä omisti Skaunissa, ja muuttaisi -sinne lähtöpäiviltä; mutta Jardtrud kiukutteli siitä, että Ulf oli -hänen mielestään luovuttanut talonpidon nepaimelleen liian huokeilla -ehdoilla, ja hän arvaili miesten ajatuksena olevan, että Haldor saisi -jossain muodossa periäkin tuon talon setänsä jälkeen. - -Haldor oli ollut Kristiinan lähettipoikana Husabyssä, ja Kristiina -piti paljon tuosta nuoresta miehestä ja hänen vaimostaan, joka oli -hiljainen ja miellyttävä nuorikko. Vähän jälkeen juhannuksen sai nuori -pari pojan, ja Kristiina antoi äidin asua kutomatuvassa, jossa tämän -talon emäntien oli ollut itsensäkin tapana viettää lapsivuodeviikkonsa --- mutta Jardtrudia suututti, että Kristiina auttoi synnyttäjää -ylimmäisenä apuvaimona, vaikkakin Jardtrud itse oli vielä aivan nuori -ja kokematon eikä olisi kyennyt auttamaan synnyttäjää eikä hoitamaan -vastasyntynyttä. - -Kristiina oli pojan kummina, ja Ulf toimitti ristiäispidot, mutta -Jardtrudin mielestä hän oli tuhlannut niihin liikoja ja laskenut liian -suuret lahjat sekä lapsen kehtoon että äidin sänkyyn. Lepytteeksi -Ulf lahjoitti vaimolleen juhlallisesti paljon kalleuksia irtaimesta -omaisuudestaan: kullatun rintaristin ketjuineen, turkisvuorisen -viitan, jossa oli iso hopeasolki, kultasormuksen ja rintaneulan. Mutta -vaimo vihoitteli, kun mies ei tahtonut antaa hänelle edes sarkaakaan -omistamastaan maasta, lukuun ottamatta häiden aikana annettua -aviolahjaa -- kaiken muun piti mennä hänen velipuolilleen, jollei -hän itse saanut lapsia. Ja nyt ruikutteli Jardtrud sitä, että hänen -esikoisensa oli kuolleena syntynyt, eikä näyttänyt siltä, että hän enää -saisi toisiakaan -- hän joutuisi koko laakson nauruksi, varsinkin kun -oli itse laajasti puhellut tästä kaikille ihmisille. - -Ulfin täytyi pyytää Kristiinalta, että Haldor ja Audhild saisivat asua -keittiötuvassa sitten kun nuorikko oli kirkotettu. Siihen Kristiina -mielellään suostui. Haldoria hän väitteli, koska tämän näkeminen -toi hänen mieleensä niin paljon sellaista, mikä nyt oli kipeätä -muistaa. Mutta Audhildin kanssa hän puheli paljon, tämä kun tahtoi -väkisin palvella häntä niin paljon kuin osasi. Ja kun lapsi viimein -kesällä kääntyi kipeäksi, otti Kristiina sen hoitoonsa nuorelta ja -kokemattomalta äidiltä. - -Kun nuori pari sitten syksyllä muutti pohjan puoleen, hän kaipasi heitä -paljon, mutta eniten kuitenkin pienokaista. Vaikka hän itse tiesikin -sen surun järjettömäksi, oli hän kaikkina näinä vuosina tuntenut -jonkinlaista tuskaa huomattuaan käyneensä hedelmättömäksi -- eikä hän -kuitenkaan vielä ollut ikäloppu vaimo, ei vielä nelikymmenvuotiaskaan. - -Hänen kamppailussaan kaikkien ikävien muistojen karkottamiseksi oli -ollut suureksi huojennukseksi tilaisuus saada hoidella ja auttaa tuota -lapsellista nuorikkoa ja tämän pienokaista. Ja vaikka oli ollutkin -raskasta nähdä, ettei Ulf Haldorinpojalla ollut sen parempaa siunausta -avioliitossaan kuin hänellä itselläänkään, niin oli voutituvan -perheasiain sovitteleminen kuitenkin auttanut häntä haihduttamaan -raskaita ajatuksiaan. - -Sillä Erlendin käyttäytyminen tuona suurena tulvapäivänä oli -aiheuttanut, ettei hän enää rohjennut arvaillakaan, minkä lopun hänen -oma aviollinen onnettomuutensa saisi. Mies oli kaiken kansan nähden -tullut kotiseudulle ja kirkkoon ja sitten jälleen pyyhältänyt tiehensä -pohjan puoleen sanomatta vaimolleen sanaakaan tervehdykseksi -- se -tuntui Kristiinasta niin sydämettömältä käytökseltä, että hän luuli -lopulta käyvänsä yhtä välinpitämättömäksi Erlendistä kuin tämä hänestä. - - * * * * * - -Simon Andreksenpojan kanssa hän ei ollut vaihtanut halaistua sanaakaan -kevättulvan aikaisen kohtaamisen jälkeen, jolloin lanko oli tullut -auttamaan häntä. Hän kyllä tervehti Simonia ja puheli usein sisarensa -kanssa heidän kohdatessaan toisensa kirkolla. Mutta mitä he ajattelivat -hänen kotoisista asioistaan ja Erlendin äkkimatkasta Dovrelle, siitä -hänellä ei ollut aavistustakaan. - -Mutta Pärttylinmessun edellisenä sunnuntaina oli Dyfrinin Gyrd-herra -ollut formolaisten mukana kirkossa. Simon oli näyttänyt ylen iloiselta -astuessaan messuun veljensä rinnalla. Ja Ramborg oli tullut Kristiinan -puheille jumalanpalveluksen jälkeen ja kuiskannut innokkaasti, että hän -oli jälleen raskaana ja odotteli lasta keväälliseksi Marianpäiväksi. - -"Kristiina, siskoseni, etkö voi tulla tänään meille juhlimaan meidän -kanssamme?" - -Kristiina oli pudistanut surullisesti päätänsä, taputtanut nuoren -vaimon kalpeata poskea ja rukoillut Jumalaa kääntämään tämän asian -iloksi molemmille vanhemmille. Mutta Formoon hän ei voinut lähteä, oli -hän sanonut. - -Riitaannuttuaan lankonsa kanssa oli Simon uskotellut itselleen, että -näin olikin ehkä parempi. Hän oli itse sellaisessa asemassa, ettei -hänen tarvinnut välittää siitä mitä ihmiset sanoivat hänestä ja hänen -elämästään; hän oli auttanut Erlendiä ja Kristiinaa silloin kun apua -oli tarvittu, ja se vähä, millä hän kykeni heitä täällä ollessa -auttamaan, ei ollut sen arvoista, että hänen olisi kannattanut tuon -asian takia hapattaa omaa elämäänsä. - -Mutta kuultuaan, että Erlend oli poistunut seudulta, ei Simon saanut -säilytetyksi sitä raskasmielistä rauhallisuutta, jota hän oli -väenväkisin pyrkinyt vakiinnuttamaan. Turhaan hän sanoi itselleen, -ettei oikeastaan kukaan kunnolleen tiennyt noita Erlendin poissaolon -syitä -- ihmiset pitivät niin paljon suukopua, vaikkeivät tienneet -juuri mitään. Hän ei kuitenkaan voinut missään tapauksessa sekaantua -tähän. Siitä huolimatta pysyi hänen mielensä levottomana. Välistä -hän mietiskeli, eikö hänen olisi lähdettävä Erlendin luo Haugeniin -ja pyydettävä anteeksi heidän erotessaan sanomiaan pahoja sanoja -- -sittenpähän näkisi, eikö hän jollakin keinoin saisi lankonsa ja kälynsä -asioita jälleen oikealle ladulle. Mutta pelkkään pohtimiseen tämä -Simonilta kuitenkin aina jäi. - -Hän ei uskonut, että kukaan olisi voinut hänestä huomata hänen -sisäistä levottomuuttaan. Hän eli niinkuin ennenkin, hoiti taloaan -ja tiluksiaan, oli hilpeä ja joi rohkeasti tuttavaseurassa, makasi -tuntureilla nahkasilla, kun hänellä oli aikaa sellaiseen, hemmotteli -lapsensa piloille kotona ollessaan eikä vaihtanut koskaan nurjaa -sanaa vaimonsa kanssa. Kotiväestä saattoi melkein näyttää siltä -kuin olisivat hänen ja Ramborgin välit nyt paremmat kuin koskaan -ennen, koska vaimokin oli tullut paljon tasaisemmaksi ja tyynemmäksi -luonteeltaan eikä enää koskaan näyttänyt noita oikullisuuden ja -lapsellisen tulistumisen puuskia joutavien pikkuasiain vuoksi. Mutta -sydämessään tunsi Simon arkailua ja epävarmuutta ollessaan vaimonsa -parissa -- hän ei enää saattanut kohdella tätä puolittain lapsena, jota -voi kiusoitella ja hemmotella. Nyt hän ei oikein tiennyt miten hänen -kanssaan olla. - -Eikä hän myöskään tiennyt, miltä kannalta hän asian ottaisi, kun vaimo -eräänä iltana kertoi hänelle olevansa jälleen raskaana. - -"Sinä et kai ole oikein iloinen siitä, vai mitä?" sanoi hän lopuksi ja -silitteli Ramborgin kättä. - -"_Sinä_ kai ainakin olet iloinen, tiedän mä?" Ramborg likistyi häneen -kiinni, itkun ja naurun vaiheilla ollen, ja mies naurahti hiukan -hämillään puristaessaan vaimoaan povelleen. - -"Minä aion olla järkevä tällä kertaa, Simon, enkä enää käyttäydy kuten -ennen. Mutta sinun täytyy pysyä minun luonani -- kuuletkos -- vaikka -kaikki sinun lankosi ja veljesi talutettaisiin riviin sidottuina -hirsipuuhun, niin sinä et saa karata minun luotani!" - -Simon hymähti surumielisesti: - -"Minnekäpä minä menisinkään, Ramborg kulta --. Geirmund, se poloinen -vätys, ei ainakaan sekaannu mihinkään uhkahankkeisiin -- ja hän on -ainoa sukulaisistani ja langoistani, jonka kanssa en tätänykyä ole -riidoissa." - -"Ohoo --" Ramborg nauroi nyt, vaikka kyyneleet tiukkuivat poskia -pitkin. "Se epäsopu kestää vain siihen saakka kunnes he jälleen -sattuvat tarvitsemaan auttajaa ja sinä silloin olet mielestäsi siihen -velkapää. Kyllä minä sinut nyt jo tunnen, ukkoseni --" - - * * * * * - -Kaksi viikkoa tämän jälkeen saapui Gyrd Andreksenpoika aivan -odottamatta vieraaksi. Dyfrinin ritarilla oli yksi ainoa asemies -mukanaan. - -Veljesten kohdatessa toisensa ei montakaan sanaa vaihdettu. Gyrd-herra -antoi tietää, ettei hän ollut monituisiin vuosiin nähnyt Krukessa -asuvaa sisartaan ja tämän miestä ja että hän oli matkalla heitä -katsomaan; ja kun hän nyt kerran oli joutunut tänne laaksoon asti, niin -oli Sigrid ollut sitä mieltä, että hän voi hyvin poiketa Formoonkin, -"ja siksi minä nyt arvelen, velimies, ettet sinä enää ole vihoissasi -minulle, vaan suot minulle ja miehelleni ruokaa ja kattoa huomisaamuun -saakka." - -"Saathan tietää ajatukseni", sanoi Simon -- ja hän katseli maahan, -kasvoiltaan ihan mustanpuhuvana. "Teit kauniisti, Gyrd, kun tulit -katsomaan minua." - -Ruokaa saatuaan veljekset lähtivät yhdessä ulos jaloittelemaan. Ohra -rupesi kellertämään virtaan viettävillä päivärintaisilla mäkipelloilla. -Ilma oli ihmeen kaunis -- Laagenin pinta kimmelteli pienin hohtavin -kilvin leppärantojen välistä. Isoja valkoisia pilvenhattaroita ajelehti -kesätaivaalla -- päivänpaiste täytti koko maljamaisen laakson, ja -vastapäätä törröttävä tunturi päilyi iloisen sinisenä ja vihertävänä -kesälämmön värinässä ja pilvien liikkuvissa varjoissa. - -Haassa heidän selkänsä takana kumisi kuiva aho hevosten polkiessa -- -koko lauma tulla vilisti lepikon halki. Simon nojautui aidan yli: "Hei -varsoja -- pikku heppoja -! Sinun raudikollesi alkaa ikää karttua", -hän sanoi, kun Gyrdin ratsu työnsi kaulaansa aidaspuun yli ja nuuski -isäntänsä olkapäitä. - -"Kahdeksantoista talvea" -- Gyrd hyväili hevosta. "Minusta tuntui, veli --- tarkoitan tuota juttua -- ikävä olisi jos se saisi sekoittaa meidän -välimme", hän vastasi katsomatta veljeensä. - -"On se minuakin kiusannut jok'ikinen päivä", sanoi Simon hiljaa. "Ja -kiitos siitä että tulit, Gyrd." - -He kulkivat aidan viertä eteenpäin, Gyrd edellä, Simon perässä -astuen. Vihdoin he istahtivat pienen keltaiseksi palaneen kivisen -niityn laitaan. Nenään tuli väkevä ja imelä lemu heinäru'oista, joita -seisoskeli harvakseen siellä täällä, missä jäkkäheinää oli kasvanut -kukkiensekaisina mättäinä kiviraunioiden keskellä. Gyrd kertoi -sopimuksesta, joka oli tehty Maunu-kuninkaan ja Haftorinpoikain ynnä -näiden puoluelaisten välillä. Simon kysyi hetken päästä: - -"Etkö luulisi mahdolliseksi, että joku noista Erlend Nikulauksenpojan -sukulaisista tahtoisi auttaa häntä täyteen sovintoon ja kuninkaan -arvoon?" - -"_Minä_ en saa paljoakaan aikaan", vastasi Gyrd Darre. "Ja ne, joilla -siihen valtaa olisi, eivät katsele häntä lempein silmin, Simon. Niin -- -eipä minulla olisi juuri haluakaan haastella siitä nyt --. Minusta hän -oli rohkea ja mieleni mukainen mies, mutta toisten mielestä hän laittoi -hyvin huonon lopun yritykselleen. Mutta mieluimmin olen tästä kokonaan -vaiti -- tiedänhän sinun pitävän paljon lankomiehestäsi --" - -Simon istui ja tirkisteli mäen alla kasvavain leppien -hopeanvivahteisten latvusten ja virran kimaltelevan kalvon yli. -Mietiskellen hän kuunteli toisen puhetta -- ja tavallaanhan Gyrd tuntui -olevan oikeassakin. - -"Muuten me tätänykyä elämmekin vihoissa, Erlend ja minä", hän sanoi. -"On jo aikaa siitä kun viimeksi oltiin puheissa." - -"Minusta sinä tunnutkin vanhetessasi käyneen hirveäksi riitapukariksi", -sanoi Gyrd ja veti suutansa hymyyn. - -"Eikö sinun päähäsi ole milloinkaan tullut", kysyi hän hetken päästä, -"muuttaa pois koko näiltä seuduilta? Meillä heimolaismiehillähän voisi -olla enemmän tukea toisistamme, jos asuisimme paremmin yksissä." - -"Kuinka sinä semmoista voit ajatella --? Formohan on minun -perintötilani." - -"Eikenin Aasmund omistaa siitä osansa perintöosuutenaan. Hän ei -luullakseni ole haluton vaihtamaan perintötilaa toiseen samanlaiseen -- -eikä hän ole vieläkään luopunut siitä ajatuksesta, että jos hän saisi -sinun Arngjerdisi Grunde-pojalleen mainitsemillaan ehdoilla, niin --" - -Simon pudisti päätään. - -"Meidän isoäitimme suku on hallinnut tätä taloa aina pakanuuden ajoilta -asti. Ja Andres-poikaani olen ajatellut tänne isännäksi minun jälkeeni. -Et taida olla oikein järjissäsi, velimies -- pitäisikö minun luopua -Formosta!" - -"Ei -- oikeassahan sinä oletkin." Gyrd rupesi vähän punoittamaan. -"Minä vain ajattelin -- että kukaties --. Raumarikissähän asuvat -enimmät sukulaisesi -- ja nuoruudenystäväsi -- jos kukaties katsoisit -viihtyväsi siellä paremmin." - -"Minä viihdyn _täällä_." Simonkin oli käynyt punaiseksi. "Tämä on se -paikka, jossa voin pojalleni hankkia varman aseman." Hän katsahti -Gyrdiin, ja veljen hienot, ryppyiset kasvot saivat silloin hämillisen -ilmeen. Gyrdin tukka oli jo miltei valkoinen, mutta hän oli silti -vielä yhtä hoikka ja notkea ruumiiltaan kuin nuoruudessaan. Hän -liikahti hiukan levottomana -- joitakin kiviä irtautui raunioista hänen -jaloistaan ja vieri rinnettä alas ohrapeltoon. - -"Ajatteletko sinä vierittää koko raunion minun halmeeseeni", kysyi -Simon hymyillen ja pani leikillään äänensä äkeäksi. Gyrd kavahti -pystyyn keveästi ja joustavasti ja kurotti kätensä avuksi veljelleen, -joka oli kankeampi liikkeiltään. - -Simon piteli veljensä kättä vähän aikaa omassaan ylös noustuaankin. -Sitten hän laski oman kätensä veljen olkapäälle. Silloin teki Gyrd -samoin; kädet höllästi toistensa kaulalla lähtivät veljekset astelemaan -verkalleen mäkien poikki taloon päin. - - * * * * * - -He istuivat illalla yhdessä Sæmundin pirtissä -- Simonin oli määrä -maata veljensä vieressä. Iltarukoukset oli luettu, mutta he tahtoivat -ennen maatapanoaan tyhjentää olutkipon. - -"Benedictus tu in muliebris -- mulieribus -- muistatkos sitä?" naurahti -Simon yht'äkkiä. - -"Kylläpä vain -- maksoi minulle toisenkin selkäsaunan, ennen kuin -Sira Magnus sai päästäni lähtemään mummoni harhaopit" -- Simoniakin -nauratti, kun hän muisteli sitä. "Kovakourainen hän olikin kuin itse -pääjehu. Muistatkos, veli, kerran kun hän kynsi syyhyisiä pohkeitaan -ja oli nostanut kaapunsa helmat polvien yli, niin sinä kuiskasit -minulle, että jos olisit ollut yhtä vaivainen pohkeistasi kuin Magnus -Ketilinpoika, niin olisit tahtonut ruveta papiksi sinäkin ja kantanut -ikäsi pitkää kauhtanaa?" - -Simon myhäili -- hänelle nousi äkkiä mieleen kuva, millaiselta veli -oli näyttänyt kasvuvuosinaan -- aina pakahtumaisillaan pidätetystä -naurunhalusta ja silmät aina surkean kipeinä; pieniä heiveröisiä -vekaroita he silloin olivatkin olleet, ja Sira Magnus oli _tosiaan_ -ollut kovakourainen kurittaessaan heitä. - -Mikään älypää ei Gyrd ollut heidän lapsuudessaan. Eikä Simon nytkään -rakastanut Gyrdiä viisauden takia. Mutta hänen mielensä pulpahti -täyteen kiitollisuutta ja hellyyttä veljeä kohtaan sellaisena kuin tämä -nyt istui hänen vierellään -- joka päivästä, minkä heidän veljeyttään -oli kestänyt nyt kohta neljänkymmenen vuoden ajan -- sillä kaikkine -vikoineenkin oli Gyrd uskollisin ja rehellisin kaikista miehistä. - - * * * * * - -Ja nyt, kun hän oli saanut takaisin Gyrd-veljensä, tuntui Simonista -kuin hän olisi saanut lujan jalansijan ainakin toisen jalkansa alle. -Sillä tähän asti oli hänen elämänsä ollut ihan hirveästi sotkeuksissa -ja rempallaan. - -Lämmin aalto valahti hänen mieleensä joka kerran, kun hän muisti, -kuinka Gyrd oli tullut hänen luokseen sovittamaan jälleen hyväksi sitä -minkä hän itse oli rikkonut -- ratsastaessaan pois veljensä talosta -vihapäin ja kirpein kirouksin. Yltäkylläinen kiitollisuus kuohahti -hänessä -- hänen täytyi kiittää tästä korkeampiakin valtoja. - -Otetaanpa esimerkiksi sellainen mies kuin Lauritsa -- Simon tiesi -hyvin, kuinka tämä olisi käyttäytynyt samanlaisessa tilanteessa. Hän -saattoi seurata appensa esimerkkiä niin pitkälle kuin hänessä oli -miestä -- osoittaa kiitollisuuttaan almujen antamisella ja muulla -semmoisella. Mutta sellaiseen kuin mielenmurtumiseen ja Herran kasvojen -näkemiseen ei hän, Simon, pystynyt, ei ainakaan jollei tirkistellyt -silmiään sokeiksi ristiinnaulitunkuvaan -- ja sellaista mielenmuutosta -ei Lauritsa ollut tarkoittanut. Katumuksen kuumia kyyneleitä hän -ei saanut puserretuksi esiin -- eihän hän ollut itkenytkään muuta -kuin pari kolme kertaa sen jälkeen kun lapsenkengistään pääsi, eikä -silloinkaan sellaisissa tilanteissa, jolloin hänellä olisi ollut -oikeaa syytä -- jolloin hän oli langennut suuriin synnin kuoppiin -- -niinkuin langettuaan naineena miehenä haureuteen Arngjerdin äidin -kanssa ja viime vuonna miehen tapettuaan. Olihan hän silloinkin katunut -katkerasti -- hän katui mielestään aina hartaasti syntejään, tunnusti -ne ripissä huolellisesti ja teki tarkoin papin määräämät sovitustyöt. -Hän luki aina ahkerasti rukouksensa, ei koskaan laiminlyönyt runsaiden -kymmenysten ja almujen antamista -- aina oli hänen kätensä erikoisen -aulis osoittaessaan kunniaa P. Simon apostolille, P. Olaville, P. -Mikaelille ja Neitsyt Maarialle. Muuten hän tyytyi uskomaan mitä Sira -Eirik opetti, että ristissä yksin oli pelastus ja että oli Jumalan -vallassa, eikä miehen itsensä, kuinka hän muuten jaksoi taistella -sielunvihollista vastaan. - -Mutta nyt hän tunsi halua osoittaa kiitollisuuttaan pyhimyksille -jollakin erikoisen hurskaalla tavalla. Hänenhän piti olla syntynyt -itsensä Neitsyt Maarian syntymäpäivänä, niin oli äitivainaja kertonut --- ja hänelle tuli mieleen osoittaa Jumal'emolle kunnioitustaan -rukouksella, jota hän ei muulloin arkipäiväisessä hartaudessaan -käyttänyt. Hän oli näet siihen aikaan, kun oli palvellut kuninkaan -hovissa, kirjoittanut itselleen erikoisen kauniin rukouksen, jonka hän -nyt yht'äkkiä keksi muistinsa komeroista. - -Mutta nyt perästäpäin hän pelkäsi, että enemmän lienee aiheena ollut -Haakon-kuninkaan miellyttäminen kuin Jumalan ja Neitsyt Maarian -kunnioittaminen, että hän kuninkaanväessä palvellessaan oli hankkinut -tuollaisia pieniä rukouskirjasia ja opetellut niitä ulkoa. Kaikki -nuoret miehet olivat tehneet niin, sillä kuninkaan tapana oli ollut -kysellä hovipojiltaan moista hyödyllistä oppia, kun hän iltaisin -makaili kauan valveilla unta saamatta. - -Jaa-a -- olipa siitäkin jo kulunut aikaa. Kuninkaan makuukammio -Oslon hovin kivirakennuksessa. Pienellä pöydällä sängyn vieressä -tuikutti yksinäinen kynttilä -- sen loimu lankesi hienopiirteiselle, -kuihtuneelle ja vanhenneelle miehenpäälle, joka lepäsi korkealla -pystyssä punaisilla silkkipieluksilla. Kun pappi oli päättänyt -ääneenlukemisensa ja poistunut, tarttui kuningas usein itse kirjaan -ja luki maatessaan, raskas nide nojallaan pystyyn nostettuja polvia -vastaan. Kahdella lavitsalla ison muuratun lieden vierellä istuivat -hovipojat. -- Itse hän sai melkein aina pitää vartiota yhdessä -Gunstein Inganpojan kanssa. Kammiossa oli hyvin rattoisaa -- valkea -paloi uunissa kirkkaasti ja lämmitti savua sisään työntämättä, -ristiholvikattoinen huone huokui rauhaa ja seinillä oli aina -kangasverhot. Mutta nukuttamaan tuo istuminen ja nuokkuminen aina pani --- annapa kuunnella ensin papin luvut päästä päähän ja sitten odotella -kuninkaan nukahtamista; tämä sitten ani harvoin sattuikaan ennen puolta -yötä. Hänen nukkuessaan oli pojilla lupa vuorotellen istua vartiossa ja -lepäillä karsinapenkillä, joka sijaitsi uunin ja vastaanottosalin oven -välissä. Sitä hetkeä he sitten odottelivat ikävissään ja haukotustaan -tukahduttaen. - -Välistä kuningas saattoi heretä juttusille heidän kanssaan -- usein -sellaista ei tapahtunut, mutta silloin hän oli kerrassaan ystävällinen -ja lumoava. Tai hän luki kirjastaan ääneen jonkin lauseen tai -runovärssyn, jonka kuulemisesta hän arveli nuorukaisille olevan hyötyä -ja sielunlääkettä. - -Eräänä yönä oli Simon itse herännyt siihen, että oli kuullut -Haakon-kuninkaan huutelevan häntä -- sysipimeässä; kynttilä oli palanut -loppuun. Häpeästä tutisten hän oli saanut puhalletuksi kekäleet uunissa -hehkumaan ja sytyttänyt uuden kynttilän. Kuningas hymyili makuultaan -veitikkamaisesti: - -"Kuorsaako tuo Gunstein aina noin kauheasti?" - -"Kuorsaa, herra!" - -"Sinähän taidat olla hänen vuodetoverinaan yömajassa, eikö niin? -Voisitpa melkein kaiken oikeuden ja kohtuuden mukaan vaatia itsellesi -makuutoveriksi jonkun, joka nukkuessaan pitää vähän pienempää rähinää." - -"Kiitoksia, herra -- mutta ei se minua häiritse, herra kuningas!" - -"Etköhän sinä vain havahtuisi, Simon, kun tuo rokkapata jyrisyttää -suoraan korvaasi -- vai mitä?" - -"Kyllä, teidän armonne, mutta minäpä jysäytän häntä kylkeen ja käännän -häntä vähäisen." - -Kuningasta nauratti. - -"Tokkohan te nuorukaiset käsitätte, mikä suuri jumalanlahja sellainen -hyväunisuus on. Kun tulet minun ikääni, Simon, niin ehkä silloin -muistat nämä minun sanani." - -Kaikki tuo oli niin määrättömän kaukana -- hyvin selvänä tosin, mutta -ei siten, että hän, joka nyt istui tässä, olisi ollut sama henkilö kuin -tuo nuori hovipoika kerran --. - -Eräänä päivänä adventtiviikon alussa, kun Kristiina oli melkein -yksinään kotona -- pojat olivat ajamassa kotiin halkoja ja sammalia -- -hän näki suureksi hämmästyksekseen Simon Darren ratsastavan kartanolle. -Tällä oli asiana pyytää häntä ja hänen poikiaan heille vieraisille -jouluna. - -"Käsität sinä kaiketi, Simon, ettemme voi sitä tehdä", vastasi Kristiina -totisesti. "Voimmehan me silti olla ystäviä sydämissämme, sinä ja -Ramborg ja minä -- mutta eihän ihmisellä ole aina itsellään valtaa -päättää mitä hänen on tekeminen, sen kyllä tiedät." - -"Et kai tahdo ajaa tuota oppiasi niin pitkälle, että kieltäydyt -lähtemästä ainokaisen sisaresi luo, kun tämä laskeutuu lapsivuoteeseen." - -Kristiina sanoi rukoilevansa, että asia suoriutuisi hyvin ja -heille molemmille iloksi, "mutta en kuitenkaan voi vastata sinulle -lopullisesti, voinko tulla vai en." - -"Kylläpä tuo tulee näyttämään aika kummalliselta ihmisten silmissä", -kiivastui Simon. "Sinulla on se maine, että olet paras naapuri ja -lähimmäinen mitä on lähimailla -- ja hän on sisaresi -- ja molemmat -olette emäntiä suurimmissa kartanoissa, mitä täällä pohjan puolella on!" - -"Onhan sitä viime vuosina syntynyt sangen paljon lapsia tämän puolen -suurtiloissa, eikä minua silti ole pyydetty auttajaksi. Ei ole tapana -täällä enää, Simon, että synnyttäjältä katsottaisiin jotain puuttuvan -kun ei Jørundgaardin emäntä ole talossa." Nähdessään Simonin tästä -kovin pahastuvan hän lisäsi: "Vie terveisiä Ramborgille ja sano, että -minä kyllä tulen häntä auttamaan, kun hänen aikansa tulee -- mutta -joulujuhliin en voi lupautua, Simon." - -Loppiaispäivänä Kristiina tapasi Simonin, kun tämä saapui messuun ilman -Ramborgia. Hyvinhän tämä jaksaa, sanoi Simon, mutta hänen pitää nyt -levätä ja koota voimia, sillä huomenna he lähtevät Dyfriniin lapsineen --- on niin kaunis rekikeli, ja kun Gyrdkin on pyytänyt heitä ja -Ramborgin tekee niin mieli päästä ajelemaan, niin -- - - - - -IV - - -Paavalinmessun jälkeisenä päivänä ratsasti Simon Darre pohjoiseen -Mjøsin taa, kaksi renkiä matkassaan. Oli tullut ankara pakkanen, mutta -hänestä tuntui, ettei hän enää saattanut olla poissa kotoa; rekimatkue -sai seurata perästä, heti kun pakkanen vähän lauhtuisi. - -Hamarissa hän tapasi erään tuttavansa, Vigleik Paavalinpojan -Fagabergistä, ja he ratsastivat sitten yhtä matkaa eteenpäin. Tultuaan -Vähään Hamariin he levähtivät jonkin hetken eräässä talossa, missä -myytiin olutta. Heidän istuessaan ja juodessaan karkasivat jotkut -päihtyneet nahkankaupustelijat pystyyn ja alkoivat tapella tuvassa; -lopulta Simon nousi, meni väliin ja erotti heidät, mutta sai sitä -tehdessään puukoniskun oikeaan kyynärvarteensa. Se ei ollut juuri -naarmua pahempi, joten hän ei ollut siitä millänsäkään, mutta olutmuija -tahtoi välttämättä saada sidotuksi rievun sen ympärille. Simon ratsasti -Vigleikin mukana tämän kotiin ja oli siellä yötä. Miehet makasivat -samassa sängyssä, ja aamupuolella Simon heräsi siihen, että toinen -reuhtoi unissaan. Useampaan kertaan Vigleik huusi hänen nimeään, ja -silloin Simon herätti hänet ja kysyi, mikä häntä vaivasi. - -Vigleik ei voinut muistaa untaan kunnolleen. "Mutta pahaa se oli, -ja sinä olit siinä mukana. Yhden seikan minä muistan -- Simon -Reidarinpoika seisoi täällä tuvassa ja kutsui sinua mukaansa ulos -- -minä näin hänet niin selvästi, että olisin voinut lukea joka pisaman -hänen naamassaan." - -"Toivoisinpa, että voisit myydä minulle sen unen", sanoi Simon -puolileikillä ja puolitosissaan. Simon Reidarinpoika oli hänen -serkkunsa, ja he olivat olleet hyvät ystävykset kasvinaikanaan; tämä -Simon oli kuollut kolmetoistavuotiaana. - -Kun miehet aamulla ryhtyivät aterioimaan, näki Vigleik, että Simon ei -ollut napittanut kiinni nuttunsa hihaa oikeasta ranteesta. Ranne oli -punainen ja turvonnut aina alas käden selkää myöten. Hän huomautti -siitä, mutta Simon nauroi. Ja kun tuttava vähän myöhemmin kehoitti -häntä jäämään sinne muutamiksi päiviksi ja odottamaan siellä vaimoaan --- Vigleik ei voinut unohtaa yöllistä untaan -- vastasi Simon miltei -suuttuneena: - -"Et liene minusta niin pahaa uneksinut, että laittautuisin sairaaksi -täinpureman vuoksi --?" - -Auringonlaskun aikaan he ratsastivat Losnajärven jäällä. Oli ollut mitä -kaunein päivä; nyt hehkuivat korkeat siniset ja valkoiset tunturit -kultaisina ja punaisina iltavalaistuksessa, mutta kuuraiset lehdot -pitkin rantamia uinuivat harmahtavina varjossa. Miehillä oli mainiot -hevoset ja reipas ratsastus edessään pitkän järven yli -- pienet -jäänsirut sinkoilivat kilisten ja kalisten hevosten kavioitten alla. -Puhalsi tuima vastaviima; Simonin oli vilu -- mutta kohta sen jälkeen -virtasi hänen ruumiissaan omituisia kuumanpuuskia pakkasesta huolimatta --- sitten vilunpuistatuksia, jotka tuntuivat tunkeutuvan ihan ytimiin -asti. Väliin hän tunsi kielensä turpoavan ja käyvän omituisen paksuksi -nielussa. Ennen kuin he vielä olivat ehtineet järven yli, täytyi hänen -seisahtua ja pyytää toista rengeistä avuksi kiinnittääkseen viittansa -niin, että se kannatti oikeaa käsivartta. - -Miehet olivat kuulleet Vigleik Paavalinpojan puhelevan unestaan; nyt he -tahtoivat, että isäntä näyttäisi heille haavansa. Mutta Simon sanoi, -ettei se ollut mitään -- sitä kivisti vähän: "-- saan ehkä tyytyä -olemaan vasenkätisenä joitakin päiviä." - -Mutta illemmalla, kun kuu oli noussut ja he ratsastivat ylhäällä -harjulla järven pohjoispuolella, ymmärsi Simon itsekin, että hänen -käsivartensa saattoi sittenkin käydä jonkin verran kiusalliseksi. -Kainalossa tuntui särkyä, hevosenselässä nytkyminen tuotti hänelle -kovaa tuskaa -- veri jyskytti kipeässä käsivarressa. Ja päässäkin -jyskytti, ja niskassa ja yli koko ruumiin tuntui kipua. Hänen oli kuuma -ja vilu vuorotellen. - -Talvitie kulki ylhäällä rinteellä, milloin metsän läpi, milloin -valkoisten niittyaukeamien poikki. Simon näki kaiken tämän -- täysikuu -loisti kirkkaana kalpeansinisellä taivaalla, kaikki tähdet se oli -karkottanut kauas luotaan, vain joku harva suuri tähti uskalsi -harhailla kaukana taivaanlaella. Valkoiset kentät kimmelsivät ja -välkkyivät; varjot lankesivat lyhyinä ja terävinä lumelle -- metsässä -väikkyi valo epävarmoina pilkkuina ja viiruina lumisten kuusien -välissä. Simon näki kaiken tämän. - --- Mutta samalla kertaa hän näki aivan selvästi kevätauringon -valaiseman, kuloheinän peittämän mättäikkökentän. Joitakin -kuusennäreitä oli hajallaan siellä täällä takalistolla, ne loistivat -vihreinä kuin sametti päivänpaisteessa. Hän tunsi paikan, se oli -kotihaka Dyfrinissä. Lepikko paistoi kentän takana keväisin, -harmaankiiltävin rungoin ja lehvistöt ruskeina kukista -- taempana -kohosivat Raumarikin harjut tuikkivan sinisinä, vielä lumesta -kirjavina. He kulkivat alas lepikkoa kohti, Simon Reidarinpoika ja hän, -kalastusvehkeet ja haukikeihäät mukanaan -- he olivat menossa järvelle, -joka päilyi tummanharmaana, hauraan jään kattamana, kalastamaan -sulapaikoissa. -- Serkku-vainaja käveli hänen rinnallaan; hän näki -leikkitoverinsa kiharatukan, joka pisti tupsuina esiin lakin alta -punertavan kevätauringon paisteessa; saattoi erottaa joka pisaman pojan -kasvoissa. Toinen Simon työnsi alahuulensa hiukan esiin ja puhalsi -- -pyh, pyh, kun kaima hänen mielestään puhui pötyä. He hyppivät vesiojien -yli. Pohjassa oli sammalta -- se paisui ja kuohui eloisan viheriänä -alhaalla vedessä. - -Vaikka hän olikin täysin selvillä -- näki kaiken aikaa ratsutien kulun -mäkeä ylös ja mäkeä alas metsän läpi valkoisten niittytilkkujen poikki -kimmeltävässä kuutamossa, näki nukkuvien rakennusryhmien kinosmaisine -kattoineen luovan varjoja kentille, näki sumuvyön virran yllä laakson -pohjassa -- ja tiesi, että mies, joka ratsasti ihan hänen takanaan ja -ajoi hänen rinnallaan aukeilla paikoilla, oli Jon -- tuli hän kuitenkin -kutsuneeksi miestä Simoniksi useaan erään. Hän tiesi, että se oli -hullua, mutta ei voinut sille mitään, vaikka näkikin renkien tulevan -säikähtyneen näköisiksi. - -"Meidän on koetettava päästä Roaldstadin munkkien luokse tänä yönä, -miehet", sanoi hän kerran selvittyään. - -Rengit virkkoivat, että heidän mielestään oli koetettava päästä katon -alle mitä pikimmin -- he mainitsivat lähimmän pappilan. Mutta isäntä -pysyi taipumattomana. - -"Se ottaa kyllä hevoset koville, Simon." Rengit vilkaisivat -syrjäsilmällä toisiinsa. - -Mutta Simon naurahti. Saivat jaksaa tämän kerran. Hän ajatteli -rasittavia peninkulmia. Tuska viilsi häntä läpi koko ruumiin, kun hän -nytkyi satulassa. Mutta kotiin hän tahtoi. Sillä nyt hän tiesi olevansa -kuolemansairas --. - -Vaikka häntä vuoroin vilutti ytimiin asti ja vuoroin poltti tulena -talviyössä, niin hän tunsi samalla lienteän kevätauringon paisteen -kotihaassaan, ja kuollut poikanen ja hän kulkivat kulkemistaan lepikkoa -kohti. - -Lyhyiksi hetkiksi harhanäky poistui, ja hänen päänsä tuli selkeäksi, -joskin sitä yhä pakotti hirveästi. Hän pyysi toista rengeistä -leikkaamaan auki hihan kipeän käsivarren kohdalta. Hän kalpeni, ja hiki -norui pitkin hänen kasvojaan, kun Jon Daalk varovasti ratkoi auki nutun -ja paidan ranteesta olkapäähän asti, samalla kun hän itse kannatti -turvonnutta käsivartta vasemmalla kädellään. Se helpotti vähän joksikin -aikaa. - -Miehet tuumivat myöhemmin, että Roaldstadista heidän kai olisi -lähetettävä sana etelään Dyfriniin. Mutta Simon esitti vastaväitteitä. -Hän ei tahtonut huolestuttaa vaimoaan sellaisella sanomalla, kun se -ehkä oli tarpeetonta -- ei ollut hyvä lähteä rekimatkalle sellaisessa -räiskyvässä pakkasessa. Kun ehdittäisiin kotiin Formoon, niin -saataisiin nähdä. Hän koetti hymyillä Sigurdille vilkastuttaakseen -nuorta renkiä -- tämä näytti suorastaan säikähtyneeltä ja onnettomalta. - -"Mutta te saatte lähettää noutamaan Jørundgaardin Kristiinaa, heti kun -pääsemme perille -- hän on hyvin taitava lääkeniekka." Simon tunsi tätä -sanoessaan kielensä paksuksi ja kankeaksi kuin puu. - -Suutele minua, Kristiina, morsiameni! Silloin tämä luulisi hänen -puhuvan houreessa. Ei, Kristiina. Silloin hän hämmästyisi. - -Erlend olisi sen ymmärtänyt. Ramborg olisi sen ymmärtänyt. Mutta -Kristiina -- hän hautoi vain suruaan ja huoltaan -- niin vihoissaan ja -katkeroitunut kuin hän nykyään olikin miehensä takia, ei hän nytkään -ajatellut muita kuin tätä. Sinä et ole koskaan välittänyt minusta edes -sen vertaa, Kristiina, rakastettuni, että olisit ajatellut, tuntuiko -minusta raskaalta, kun täytyi olla veljenä sille, joka oli kerran -luvattu vaimokseni --. - --- Eihän hän ollut tiennyt sitä itsekään silloin, kun hän erosi -Kristiinasta luostarinportin edustalla Oslossa -- että hänen täytyisi -näin yhä muistella häntä. Että hänestä lopuksi alkoi tuntua siltä kuin -ei mikään, mitä hän oli saanut elämässään sen jälkeen, olisi täysin -korvannut sitä, minkä hän menetti silloin. Sitä neitoa, joka oli -luvattu minulle nuoruudessani. - -Kristiinan tuli se kuulla, ennen kuin hän kuolisi. Kristiinan piti -antaa hänelle suudelma. - --- Minä olen se, joka olen sinua rakastanut ja yhä rakastan --. - -Nämä sanat hän oli kuullut kerran eikä voinut koskaan niitä unohtaa. -Ne olivat Neitsyt Maarian ihmeitten kirjasta, ne kuuluivat tarinaan -nunnasta, joka karkasi luostaristaan ritarin seurassa. Neitsyt Maaria -pelasti lopuksi molemmat ja antoi heille anteeksi heidän syntinsä. Jos -oli synti, että hän sanoi sen vaimonsa sisarelle ennen kuolemaansa, -niin sai Jumalan äiti hankkia hänellekin anteeksiannon siitä. Eihän hän -ollut kovin usein vaivannut häntä pyynnöillään. - --- En luullut itsekään silloin, etten voisi tulla oikein iloiseksi tai -hilpeäksi koskaan enää -- - -"Ei, Simon, Sokalle käy liian raskaaksi kantaa meitä molempia -- se on -saanut jo tehdä pitkät matkat tänä yönä", sanoi hän sille, joka oli -noussut hänen taaksensa hevosen selkään tukemaan häntä. "Minä näen -kyllä, että se olet sinä, Sigurd, mutta minusta tuntui kuin olisit -ollut toinen --" - - * * * * * - -He saapuivat pyhiinvaeltajani majataloon aamupuolella, ja ne kaksi -munkkia, jotka sitä pitivät, ottivat sairaan huostaansa. Mutta kun -Simon Andreksenpoika oli jonkin verran virkistynyt heidän hoidossaan -ja kuumehoureet olivat lakanneet, ei hän hellittänyt ennen kuin sai -lainatuksi reen ajaakseen edelleen pohjoiseen. - -Oli hyvä keli, ja he vaihtoivat hevosia matkalla, ajoivat läpi yön ja -saapuivat Formoon seuraavana aamuna päivänkoitteessa. Simon oli maannut -unenhorroksessa kaikkien peitteiden alla, jotka hänen päälleen oli -levitetty. Ne painoivat häntä kovasti -- toisinaan hänestä tuntui kuin -hän makaisi murskattuna raskaiden kalliopaasien alla -- ja päähän koski -ankarasti. Väliin hä ikään kuin pääsi pois. Sitten alkoivat tuskat -jälleen riehua hänessä -- tuntui kuin hänen ruumiinsa olisi paisunut -paisumistaan, tullut suunnattoman suureksi ja ollut räjähtämäisillään -kappaleiksi. Käsivarressa jyskytti ja jyskytti --. - -Simon koetti itse nousta reestä ja mennä sisään -- terve käsivarsi -Jonin hartioilla, Sigurd takaapäin tukemassa. Hän tajusi, että miehet -olivat harmaat ja viiruiset kasvoiltaan väsymyksestä -- he olivat -istuneet satulassa kaksi yötä peräkkäin. Hän tahtoi sanoa heille -jotakin siitä, mutta kieli ei totellut häntä. Hän kompastui kynnykseen -ja syöksähti päistikkaa huoneeseen -- päästäen tuskan mylvinnän, kun -hänen muodottomaksi ajettunut käsivartensa töykkäsi jotakin vastaan. -Hiki norui hänestä, kun hän nieli alas voihkauksia, jotka pyrkivät -tunkemaan esiin, kun häntä riisuttiin ja autettiin sänkyyn. - - * * * * * - -Jonkin aikaa sen jälkeen hän näki, että Kristiina Lauritsantytär seisoi -uunin luona ja survoi jotakin nuijalla puumaljassa. Kolke tuntui -menevän läpi hänen päänsä. Kristiina kaatoi jotakin pienestä padasta -pikariin ja tiputti siihen pisaroita lasipullosta, jonka hän otti -lippaastaan -- tyhjensi surveet maljasta pataan ja pani tulelle. Hän -oli rauhallinen ja varma liikkeissään. - -Nyt hän tuli sängyn luo pikari kädessään. Hän astui hyvin keveästi. Hän -oli yhtä suora ja ryhdikäs kuin tyttönäkin, tuo solakka perheenemäntä -liinapäähineen alta näkyvine laihoine, vakavine kasvoineen. Simonin -niskakin oli ajettunut, siihen koski kipeästi, kun Kristiina työnsi -toisen käsivartensa sen alle ja kohotti häntä. Hän tuki Simonin päätä -rintaansa vasten pitäessään pikaria hänen suunsa edessä vasemmalla -kädellään. - -Simon hymyili vähän, ja kun Kristiina antoi varovasti hänen päänsä -painua takaisin tyynyille, hän tarttui terveellä kädellään Kristiinan -käteen. Se ei ollut pehmeä eikä valkoinenkaan enää, tuo hieno, -pitkänkapea naisenkäsi. - -"Sinun on kai vaikea ommella silkkiä näillä sormillasi nyt", sanoi -Simon. "Mutta hyvät ja keveät ne ovat -- ja suloisen kylmä sinun kätesi -on, Kristiina!" Hän pani sen otsalleen. Kristiina jäi seisomaan siten -kunnes tunsi kämmenensä lämmenneen, silloin hän vaihtoi ja painoi -pehmeästi toisen kätensä sairaan polttavalle otsalle -- aivan liki -hiusrajaa. - -"Käsivartesi on pahana, Simon", sanoi hän. "Mutta Jumalan avulla se -kyllä vielä tulee hyväksi." - -"Pelkään, Kristiina, ettet minua voi parantaa, niin taitava lääkäri -kuin oletkin", sanoi Simon. Mutta hänen ilmeensä oli miltei hilpeä. -Juoma alkoi vaikuttaa; hän tunsi paljon vähemmän kipuja. Mutta silmissä -alkoi tuntua niin omituiselta -- ikään kuin hän ei pystyisi niitä -ohjaamaan -- hän luuli niiden katsovan viistoon toinen toiselle, toinen -toiselle suunnalle. - -"Eiköpähän minun käyne niinkuin määrätty on", sanoi Simon äskeiseen -tapaan. - -Kristiina palasi patojensa luo -- levitti taikinaa liinarievuille, -tuli takaisin ja kääri kuumat siteet käsivarren ympäri sormenpäistä -lähtien, aina selän ympäri ja rinnan yli, missä ajetus näkyi kainalon -alta lähtevinä punaisina juomuina. Se koski ensin, mutta tuotti pian -lievitystä. Kristiina kääri villavaatteen päällimmäiseksi ja pani -pehmeät untuvatyynyt käsivarren alle. Simon kysyi, mitä hän oli pannut -kääreisiin. - -"Siinä on montakin lajia -- rohtoraunioyrtin juurta ja silmäruohoa -parhaasta päästä", sanoi Kristiina. "Jos olisi ollut kesä, olisin -voinut ottaa sitä tuoreena yrttitarhastani. Mutta minulla oli runsaasti --- Jumalan kiitos -- en ole tarvinnut sitä ennen tänä talvena." - -"Mitä sinä kerroitkaan kerran silmäruohosta -- olit kuullut sen -abbedissalta luostarissa ollessasi -- sen nimestä --" - -"Tarkoitatko sitä, että sitä sanotaan monissa maissa pääskynkukaksi -- -aina Kreikanmereltä tänne pohjolanmaille asti?" - -"Niin -- sillä se puhkeaa kukkaan kaikissa maissa silloin kun pääskyset -heräävät talviunestaan?" Simon sulki huulensa tiukempaan. Silloin hän -on maannut mullassa jo kauan --. - -"Tahdon saada lepopaikkani tämän kirkon viereen", hän sanoi, "jos käy -niin, että minä kuolen nyt, Kristiina. Minä olen nyt niin rikas mies, -että Andres luultavasti tulee olemaan jonkunlaisena mahtimiehenä täällä -Formossa aikoinaan. Mahtaakohan tulla poika siitä lapsesta, jonka -Ramborg saa minusta keväällä --? Olisin mielelläni elänyt niin kauan, -että olisin nähnyt kaksi poikaa talossani --" - -Kristiina sanoi lähettäneensä sanan etelään Dyfriniin siitä, että Simon -oli tullut niin sairaaksi. Huomenna Gaute, sananviejä, kai on jo saanut -asian toimitetuksi. - -"Et suinkaan lähettänyt sitä lasta yksin matkalle?" kysyi Simon -säikähtyneenä. - -Ei ollut ollut saatavilla ketään, jonka hän olisi luullut kykenevän -pysymään Gauten matkassa, kun tämä ratsasti Raudenilla, vastasi -Kristiina. Simon sanoi, että siitä tulisi varmaan paha matka -Ramborgille -- kunhan hän ei vain kiirehtisi enemmän kuin jaksaa. -"Mutta lapsiani tahtoisin kyllä mielelläni nähdä --" - -Hetken perästä hän alkoi jälleen puhua lapsistaan. Hän mainitsi -Arngjerdin -- arvellen, oliko ehkä tehnyt väärin, kun ei ollut ottanut -vastaan eikeniläisten tarjousta. Mutta mies tuntui hänestä kovin -vanhalta -- ja hän oli pelännyt sitäkin, että Grunde saattoi olla -hiukan raju tullessaan juovuksiin. Arngjerdin hän olisi tahtonut -asettaa mahdollisimman hyvän turvan taakse. Nyt jäisi Gyrdin ja -Gudmundin tehtäväksi huolehtia hänen naimisiinmenostaan. "Sano -veljilleni, Kristiina, minulta sellaiset terveiset, että heidän on -huolellisesti harkittava tätä asiaa. Jos tahtoisit ottaa hänet luoksesi -Jørundgaardiin joksikin aikaa, niin kiittäisin sinua siellä, missä -makaan. Ja jos Ramborg menee uusiin naimisiin ennen kuin Arngjerd on -miehelässä, niin saat ottaa hänet luoksesi, Kristiina. Ei sinun toki -pidä luulla muuta kuin että Ramborg on ollut kiltti hänelle aina -- -mutta jos hänellä tulee olemaan sekä isäpuoli että äitipuoli, niin -pelkään, että häntä tultaisiin pitämään enemmän palveluspiikana kuin --- muistathan, että olin naimisissa Halfridin kanssa, kun tulin hänen -isäkseen --" - -Kristiina laski kätensä lempeästi Simonin kädelle ja lupasi tehdä tytön -hyväksi kaiken mitä voi. Hän muisteli kaikkea näkemäänsä -- vaikea oli -niiden lasten asema, joilla oli mahtimies isänä ja jotka oli siitetty -aviorikoksessa. Orm ja Margret, Ulf Haldorinpoika --. Hän silitteli -hiljalleen Simonin kättä. - -"Eihän nyt ole varma sekään, että sinä kuolet tällä kertaa, vävy", -sanoi hän ja hymyili hiukan. Vielä saattoi häivähtää immen suloisen ja -lempeän hymyn heijastus noille laihoille ankarille naisenkasvoille. -Sinä suloinen nuori Kristiina --! - - * * * * * - -Simon ei tullut niin kovaan kuumeeseen sinä iltana, ja hän sanoi -tuntevansa vähemmän kipuja. Kun Kristiina muutti siteitä käsivarteen, -ei se ollut niin turvoksissa; liha oli pehmeämpi, Kristiinan sormien -jäljet jäivät näkyviin vähäksi aikaa, kun hän varovasti painoi sitä. - -Kristiina lähetti palvelusväen nukkumaan. Jon Daalkin, joka välttämättä -tahtoi valvoa isäntänsä luona, hän salli paneutua ovensuupenkille. -Arkkupenkin, jonka selusta oli leikkauksin koristettu, hän siirrätti -sängyn luo ja istui siinä. Simon oli väliin horteessa, väliin unessa --- kerran hän herättyään näki, että Kristiina oli etsinyt käsiinsä -värttinän. Hän istui siinä pitkänä ja solakkana, oli pistänyt -kuontalolavan villatukkoineen vasempaan kainaloonsa, sormet punoivat -lankaa, värttinä vaipui ja vaipui hänen helmaansa, -- sitten hän kääri -langan karaan, punoi jälleen, värttinä vaipui -- Simon nukkui sen -katselemiseen. - -Kun hän jälleen heräsi aamupuolella, istui Kristiina samalla tavalla -kehräämässä. Kynttilä, jonka hän oli asettanut niin, että sängyn -uutimet varjostivat Simonia, loi valoansa suoraan hänen kasvoilleen. Ne -olivat hyvin kalpeat ja rauhalliset; täyteläinen, mehevä suu oli tullut -kapeaksi ja tiukasti sulkeutuneeksi, hän istui silmät alasluotuina ja -kehräsi. Hän ei voinut nähdä, että Simon makasi valveilla ja katseli -häntä vuodeteltan varjosta. Hän näytti niin tuiki surulliselta, että -Simonista tuntui kuin olisi hänen sydämensä vuotanut verta hänen siinä -maatessaan Kristiinaa katsellen. - -Kristiina nousi ja meni kohentamaan tulta. Hän kohensi äänettömästi. -Takaisin tultuaan hän kurkisti vuodeteltan sisäpuolelle -- kohtasi -Simonin avoimet, pimeästä häneen tuijottavat silmät. - -"Kuinka on laitasi nyt, Simon?" kysyi Kristiina pehmeästi. - -"Hyvin -- on laitani nyt." - -Mutta Simonista tuntui, että vasemmankin kainalon alla tuntui hellältä -nyt -- ja leuan alla, kun hän liikutti päätään. Ehkei sentään, se kai -oli jonkinlaista luulottelua. - --- Ah, Kristiinasta ei varmaan koskaan tulisi tuntumaan siltä, että hän -oli menettänyt jotakin hylätessään hänen rakkautensa -- sen puolesta -hän saattaisi hyvin puhua hänelle siitä. Se ei voisi mitenkään tehdä -häntä enää murheellisemmaksi. Hän _tahtoi_ sanoa hänelle sen ennen kuin -kuolisi -- _yhden_ ainoan kerran: Olen rakastanut sinua koko näiden -vuosien ajan. - -Kuume yltyi jälleen. Ja vasemmassa käsivarressa _tuntui_ todella kipua. - -"Sinun pitää koettaa nukkua jälleen, Simon. Ehkä sinä nyt pian -paranet", sanoi Kristiina hiljaa. - -"Olen nukkunut paljon tänä yönä." Simon rupesi puhumaan hänelle jälleen -lapsistaan -- niistä kolmesta, jotka hänellä oli ja joista hän piti -niin sydämellisesti -- ja syntymättömästä. Sitten hän vaikeni -- tuskat -palasivat jälleen kovina. "Paneudu nyt nukkumaan vähän, Kristiina. -Jon voi kyllä istua ylhäällä jonkin aikaa, jos arvelet, että jonkun -tarvitsee valvoa." - - * * * * * - -Aamulla, kun Kristiina irrotti kääreitä, katsoi Simon rauhallisesti -hänen epätoivoisiin kasvoihinsa: "Älä huoli, Kristiina, käsivarressa -oli jo liian paljon särkyä ja pahaa verta -- puistatuksiakin minulla -oli, ennen kuin tulin sinun hoitoosi. Sanoinhan jo, ettet voisi -parantaa minua. Älä nyt ole niin murheissasi siitä, Kristiina!" - -"Sinun ei olisi pitänyt kulkea sitä pitkää matkaa", sanoi Kristiina -heikosti. - -"Ei yksikään ihminen elä kauempaa kuin hänelle on määrätty", vastasi -Simon entiseen tapaan. "Minä tahdoin päästä kotiin. On yhtä ja toista -puhuttavaa -- siitä, miten asiat minun jälkeeni on järjestettävä." - -Hän naurahti: - -"Kaikki tulet palavat kerran loppuun." - -Kristiina katsoi häneen kyynelistä kimaltavin silmin. - -Aina oli Simonilla ollut niin paljon sananlaskuja suussaan. Hän katsoi -Simonin punalaikullisiin kasvoihin. Raskaat posket ja leuan aliset -poimut olivat kuin painuneet, syville uurteille laskeutuneet. Silmät -näyttivät samalla tylsiltä ja kiiltäviltä -- sitten oli kuin selkeys -ja taju olisivat palanneet niihin jälleen: Simon katsoi häneen sillä -kiinteällä, tutkivalla katseella, joka useimmiten oli ollut noissa -pienissä, teräksenharmaissa ja terävissä silmissä. - -Täyden päivänvalon tultua huoneeseen Kristiina näki, että Simon oli -laihtunut nenän tienoilta -- valkoinen viiru kulki molemmin puolin alas -suupieliin. - -Hän poistui pienen ikkunaruudun ääreen, seisoi siinä ja nieli itkua. -Ikkunan paksu kuurapeite kimmelsi ja loisti kullanvihertävältä. Ulkona -oli varmaan yhtä kaunis talvipäivä kuin oli ollut koko viikon. - --- Se oli kuoleman merkki, tiesi hän. - -Hän tuli takaisin, pujotti kätensä peitteen alle -- Simonin nilkat ja -sääret olivat pöhöttyneet. - -"Tahdotko -- tahdotko, että lähetämme nyt hakemaan Sira Eirikiä", sanoi -Kristiina hiljaa. - -"Kyllä, illalla", vastasi Simon. - -Hänen täytyi puhua siitä, ennen kuin ripittäytyi ja otti viimeisen -voitelun. Jälkeenpäin hän sai sitten koettaa kääntää mieltään toiselle -suunnalle. - -"Ihmeellistä on, että sinä varmaan tulet ruumiini arkkuunlaittajaksi", -sanoi Simon. "-- Ja mikään kaunis ruumis ei minusta tule, pelkään mä." - -Kristiina nielaisi nyyhkytyksen. Hän meni pois ja laittoi jälleen -virvoitusjuoman. Mutta Simon vastasi: - -"Minä en pidä näistä sinun juomistasi, Kristiina -- ajatukset tulevat -niistä niin sekaviksi." - -Hetken perästä hän pyysi, että Kristiina antaisi hänelle kuitenkin -vähän juotavaa. "Mutta älä pane siihen paljon huumaavaa. Minun on -puhuttava sinun kanssasi eräästä asiasta." - -Hän joi ja makasi odottaen, että tuskat helpottaisivat sen verran, että -hän jaksaisi puhua selvästi ja rauhallisesti Kristiinan kanssa. - -"Etkö halua, että noudamme Sira Eirikin luoksesi -- jotta hän voisi -puhua sinulle sellaisia sanoja, jotka nyt voivat tuottaa sinulle -lohdutusta?" - -"Kyllä pian. Mutta on semmoista, minkä tahtoisin saada sanotuksi -sinulle ensin." - -Hän naurahti. Sitten hän virkkoi: - -"Sano Erlend Nikulauksenpojalle, että niitä sanoja, jotka lausuin -hänelle viimeksi erotessamme, olen katunut joka päivä sen jälkeen. -Käyttäydyin miehuuttomasti ja pikkumaisesti lankoani kohtaan sinä yönä ---. Sano hänelle terveiseni ja pyydä häntä antamaan minulle anteeksi." - -Kristiina istui pää kumarassa -- Simon näki, että hän tuli hehkuvan -punaiseksi liinansa alla. - -"Viethän tämän sanan miehellesi?" kysyi Simon. - -Kristiina nyökäytti hiukan. Silloin virkkoi Simon jälleen: - -"Jos Erlend ei tule hautajaisiini, niin saat etsiä hänet käsiisi, -Kristiina, ja sanoa hänelle sen." - -Kristiina istui mykkänä ja kasvot tummanpunaisina. - -"Ethän kieltäydy tekemästä hyväkseni sitä, mitä pyydän sinulta nyt, kun -kuolen?" kysyi Simon Andreksenpoika. - -"En", kuiskasi Kristiina. "Minä tahdon -- tehdä sen --" - -"On paha pojillesi, Kristiina, että heidän isänsä ja äitinsä välillä on -epäsopua", alkoi Simon jälleen puhua. "Tahtoisin tietää, oletko nähnyt, -kuinka kovasti se heitä vaivaa. Kiusallista on noille reippaille -pojille tietää, että heidän vanhempansa ovat kyläkunnan puheenaiheena." - -Kristiina vastasi jäykästi ja matalasti: - -"Erlend se lähti pois poikiemme luota -- en minä. Ensin menettivät -poikani jalansijan niillä seuduilla, missä he syntyivät suureen sukuun -ja korkeaan kotiin. Kärsikööt nyt, että kylänjuorut kiertävät heidän -kotiaan täällä minun kotilaaksossanikin -- minä en ole sitä saanut -aikaan." - -Simon naurahti ja oli vaiti. Sitten hän lausui: - -"Minä en unohda sitä, Kristiina -- monesta asiasta on sinulla oikeus -valittaa -- huonoon asemaan on Erlend saattanut omaisensa. Mutta sinun -on muistettava -- jos tuo yritys olisi onnistunut, silloin olisivat -hänen poikansa nyt hyvissä varoissa ja hän itse tämän valtakunnan -mahtavimpia ritareita. Kuninkaanpettäjäksi nimitetään miestä joka -epäonnistuu sellaisessa asiassa -- mutta jos hän saa sen menestymään, -silloin puhuvat ihmiset aivan toisin. Puoli Norjaa ajatteli silloin -samoin kuin Erlend -- että meille oli hyvin vähän edullista pitää -yhteistä kuningasta ruotsalaisten kanssa ja että Knut Porsen pojassa -oli varmaankin toisenlaista malmia kuin tuossa liehakossa -- jospa -olisimme voineet saada Haakon-junkkerin itsellemme hänen nuorella -iällään. Monet kannattivat Erlendiä siihen aikaan ja vetivät yhtä -köyttä hänen kanssaan -- he heittivät irti ja puikkivat piiloon, kun -asia tuli julki -- niin tekivät minun omat veljeni ja monet muut, joita -nyt pidetään kelpo ritareina ja aseenkantajina. Erlendin yksin täytyi -kaatua. -- Ja siihen aikaan, Kristiina, osoitti miehesi olevansa reipas -ja rohkea mies -- olkoonpa vain, että hän onkin käyttäytynyt sekä niin -että näin ennen ja jälkeen --" - -Kristiina istui ääneti ja vapisten. - -"Tarkoitan, Kristiina, että jos sinä tuon asian vuoksi olet sanonut -miehellesi katkeria sanoja, niin saat niellä ne takaisin sisääsi. Sinun -pitäisi toki voida tehdä se, Kristiina -- kerranhan pidit kylläkin -lujasti Erlendin puolta -- et sietänyt kuulla totuuden sanaa hänen -käyttäytymisestään sinua kohtaan, kun hän oli menetellyt niin, etten -olisi ikinä uskonut kunnian miehen, saatikka korkeasyntyisen herran ja -hienon henkivartijan -- muistatko, miten tapasin teidät Oslossa? Sen -sinä saatoit antaa anteeksi Erlendille sekä silloin että myöhemmin --" - -Kristiina vastasi hiljaa: - -"Olin heittänyt arpani yhteen hänen kanssaan silloin -- mihin olisin -joutunut sen jälkeen, jos olisin asettunut eri puolelle kuin Erlend?" - -"Katso minuun, Kristiina", sanoi Simon Darre, "ja vastaa minulle -totuudessa pysyen. Jos olisin pitänyt kiinni isäsi antamasta sanasta --- tahtonut ottaa sinut sellaisena kuin olit -- jos olisin sanonut -sinulle, ettet koskaan saisi kuulla minun muistuttavan sinulle -häpeääsi, mutta irti en sinua päästäisi -- mitä olisit tehnyt silloin?" - -"En tiedä." - -Simon nauroi koleasti: - -"Jos olisin pannut määräkseni saada juoda häitä kanssasi -- suopeasti -olisit tuskin ottanut minua syliisi, Kristiina, ihanaiseni --" - -Nyt oli Kristiina käynyt valkeaksi kasvoiltaan. Hän istui katsoen -maahan eikä vastannut. Simon nauroi samoin kuin äsken: - -"En luule, että olisit minulle hellyyttä tuhlannut, kun olisin astunut -luoksesi morsiussänkyyn --" - -"Luulen, että olisin ottanut puukon mukaani sänkyyn", kuiskasi -Kristiina puolitukahtuneesti. - -"Huomaan, että tunnet laulun Borgin Knutista" -- Simon hymyili -mahtavasti. "En ole koskaan kuullut, että sellaista olisi tapahtunut -ihmisten kesken. Mutta Jumala tietää, etkö sinä sittenkin olisi tehnyt -niin, sinä!" - -Vähän ajan perästä hän virkkoi jälleen: - -"Ennen kuulumatontahan on kristittyjen ihmisten kesken sekin, että -aviopuolisot omin päinsä tekevät asumuseron, niinkuin te olette tehneet --- ilman laillista syytä ja piispan lupaa. Ettekö te häpeä -- kaikki -te raastoitte maahan ja kaikkea te uhmailitte päästäksenne yhteen; -siihen aikaan, kun Erlend oli hengenvaarassa, et sinä ajatellut muuta -kuin hänen pelastamistaan, ja hän ajatteli paljon enemmän sinua kuin -seitsemää poikaansa ja mainettaan ja tavaraansa. Mutta kohta kun voitte -omistaa toisenne turvassa ja levossa, niin ette jaksa pitää sopua ja -rauhaa -- epäsopu ja tyytymättömyys vallitsi välillänne Husabyssäkin, -sen näin itse, Kristiina -- - -"Minä sanon sinulle, että poikiesi tähden sinun on pyrittävä -sovintoon miehesi kanssa. Jos sinun puolellasi on pienempi vääryys, -niin lienee sinun myös helpompi ojentaa Erlendille kätesi", sanoi hän -leppeämmin. - -"Se on helpompi sinulle kuin Erlend Nikulauksenpojalle, joka asuu -ylhäällä Haugenissa köyhyydessä", virkkoi Simon jälleen. - -"Ei se ole helppoa minulle", kuiskasi Kristiina. "Näyttää siltä, että -olen osoittanut voivani tehdä kovin vähän lasteni hyväksi. -- Olen -reuhtonut ja raatanut heidän hyväkseen --" - -"Se on totta", sanoi Simon. Sitten hän kysyi: "Muistatko sitä päivää, -jolloin kohtasimme toisemme tiellä Nidarosin lähellä? Sinä istuit -ruohikossa ja annoit Naakkvelle rintaa --" - -Kristiina nyökkäsi. - -"Olisit voinut tehdä rinnoillasi olevalle lapselle niinkuin minun -sisareni teki omalle pojalleen -- luovuttaa hänet luotasi niille, jotka -paremmin kykenivät turvaamaan häntä?" - -Kristiina pudisti päätään. - -"Mutta pyytää hänen isäänsä unohtamaan, mitä ehkä olet sanonut hänelle -vihoissasi -- luuletko voivasi tehdä sen hänen ja kuuden muun kauniin -poikasi hyväksi -- sanoa miehellesi, että noiden nuorten miesten takia -tulee hänen palata heidän luokseen ja kotikartanoonsa?" - -"Minä teen niinkuin sinä tahdot, Simon", sanoi Kristiina hiljaa. -"Kovilla sanoilla sinä olet tämän minulle sanonut", virkkoi hän hetken -perästä. "Ennenkin olet sinä kurittanut minua ankarammin kuin yksikään -muu maallikko --" - -"Mutta nyt voinkin luvata sinulle, että tämä on viimeinen kerta" -- -Simonin ääni sai muinoisen hilpeän, kiusoittelevan sävynsä. "Ei, älä -toki itke noin, Kristiina -- mutta muista, sisareni, että olet luvannut -tämän kuolevalle miehelle." - -Vielä kerran tuli hänen silmiinsä vanha veitikkamainen välke: - -"Tiedäthän, Kristiina -- olen joskus ennenkin saanut kokea, ettei -sinuun ollut luottamista?" - -"Ole hiljaa nyt, rakas", pyysi hän hetken kuluttua, kuunneltuaan -Kristiinan katkonaista, katkeraa itkua: "Muistan, että olet ollut -meille hyvä, uskollinen sisar, sen voit uskoa. Ystäväthän meistä -sittenkin tuli loppujen lopuksi, Kristiinaiseni --" - -Iltapuolella Simon pyysi noutamaan pappia. Sira Eirik saapui, ripitti -hänet ja antoi hänelle viimeisen voitelun ja ehtoollisen. Hän otti -hyvästit palvelusväeltään ja Erlendinpojilta, niiltä viideltä, jotka -olivat kotona -- Naakkven oli Kristiina lähettänyt Krukeen --; Simon -oli pyytänyt saada nähdä Kristiinan lapsia ja sanoa heille hyvästit. - -Kristiina valvoi tämänkin yön kuolevan luona. Aamupuolella hän nukahti -hetkiseksi. Hän heräsi omituiseen ääneen -- Simon vaikeroi hiljaa -maatessaan. Tämä liikutti häntä niin valtavasti -- kuulla _hänen_ -valittavan, hiljaa ja kipeästi kuin onneton, hylätty lapsi, nyt kun hän -kai luuli ettei kukaan sitä kuullut. Hän kumartui ja suuteli moneen -kertaan Simonin kasvoja. Hän tunsi tukahuttavan kalman hajun lehahtavan -jo hänen hengityksestään ja hänen ruumiistaan. Mutta kun päivä valkeni, -hän näki hänen silmiensä olevan yhtä elävät ja kirkkaat ja selkeät. - -Kristiina näki, että hän kärsi kauheita tuskia, kun Jon ja Sigurd -nostivat hänet ylös lakanalla siksi aikaa kun hän korjasi hänen -vuodettaan ja laittoi sen niin pehmeäksi ja hyväksi kuin osasi. Ruokaa -ei hän ollut huolinut nyt vuorokauteen, mutta häntä janotti kovasti. - -Kun Kristiina oli laittanut hänet vuoteeseen, pyysi Simon, että hän -tekisi hänen ylitseen ristinmerkin: "Nyt en voi liikuttaa vasempaakaan -käsivarttani enää." - --- Mutta kun siunaamme ristinmerkillä itseämme tai jotakin, jota -tahdomme ristillä suojata, silloin on meidän johdettava mieleemme, -kuinka risti tuli pyhitetyksi ja mitä se merkitsee, ja muistettava, -että Vapahtajan piinan ja kuoleman kautta sai tämä merkki kunnian ja -voiman -- - -Simon muisti kuulleensa joskus jonkun lukevan nämä sanat. Hänellä ei -tosin ollut ollut tapana ajatella paljon tehdessään ristinmerkkiä -rintansa tai talonsa ja tavaransa yli. -- Hän tunsi itsensä -keskeneräiseksi ja huonosti varustautuneeksi eroamaan tästä maailmasta --- sai lohduttautua sillä, että oli valmistautunut niin hyvin kuin -ehti ripittäytymällä, ja viimeisen voitelun hän oli saanut. Ramborg -- -mutta hän oli niin nuori, ehkäpä hän tulisi paljon iloisemmaksi toisen -miehen kanssa. Hänen lapsensa, ne sai Jumala ottaa turviinsa -- ja Gyrd -pitäisi uskollisesti ja ymmärtäväisesti huolta heidän parhaastaan. Ja -hänen itsensä oli sitten luotettava Jumalaan, joka ei tuomitse ihmistä -hänen arvonsa, vaan oman armonsa mukaan. - -Päivällä saapuivat Sigrid Andreksentytär ja Geirmund Krukesta. Simon -tahtoi silloin, että Kristiina menisi lepäämään, hän kun oli nyt -valvonut ja hoitanut häntä niin kauan. "Ja pian käy kiusalliseksi olla -minun läheisyydessäni", sanoi hän hymyillen hiukan. Silloin Kristiina -puhkesi hetkeksi äänekkäisiin nyyhkytyksiin -- sitten hän kumartui ja -suuteli jälleen tuota kurjaa ruumista, joka oli jo alkanut hajota. - -Simon makasi hiljaa. Kuume ja tuskat olivat nyt paljon lievemmät. Hän -makasi ja ajatteli, että kovin kauan ei kai enää kestäisi, ennen kuin -hän saisi vapautuksen. - -Hän ihmetteli itsekseen, että oli puhunut Kristiinalle sillä tavoin. Ei -hän ollut aikonut sanoa hänelle sitä. Mutta hän ei ollut osannut puhua -toisin. Väliin se häntä oikein harmitti. - -Mutta nyt ehtisivät kylmänvihat kai pian sydämeen asti. Ihmisen sydän -se on, joka ensiksi herää eloon äidin kohdussa ja viimeksi hiljenee -hänessä. Mutta nyt kai se varmaan jo pian hiljenisi hänessä -- - - * * * * * - -Illalla hän oli houreissa. Pari kertaa hän vaikeroi ääneen, niin että -sitä oli kamala kuunnella. Mutta toisin vuoroin hän makasi hiljaa -naurellen ja mainiten omaa nimeään, kuten Kristiina luuli -- mutta -Sigrid, joka istui kumartuneena Simonin yli, kuiskasi hänelle, että -veli varmaan puhui eräästä pojasta, heidän serkustaan, jonka kanssa hän -oli ollut hyvä ystävä lapsuudessa. Keskiyön aikaan Simon rauhoittui -ja näytti nukkuvan. Silloin sai Sigrid houkutelluksi Kristiinan -heittäytymään vähän pitkäkseen huoneen toiseen sänkyyn. - -Kristiina heräsi huoneessa vallitsevaan levottomuuteen -- se oli vähän -ennen päivänkoittoa -- silloin hän kuuli kuolinkamppailun alkaneen. -Simon oli menettänyt puhekyvyn, mutta vielä hän tunsi Kristiinan, -sen tämä saattoi nähdä hänen silmistään. Sitten oli ikään kuin jokin -teräs olisi murtunut niissä -- ne kierähtivät ylös luomien alle. Mutta -vielä makasi Simon jonkin hetken koristen elossa. Pappi oli tullut, -hän luki rukoukset kuolevan puolesta, ja molemmat naiset istuivat -vuoteen vieressä, ja koko talonväki oli huoneessa. Tuntia ennen -puolipäivänsoittoa hän vihdoin veti viimeisen henkäyksensä. - -Seuraavana päivänä saapui Gyrd Darre ratsastaen Formon pihaan. Hän oli -ajanut yhden hevosen pilalle matkalla. Breidinissä ollessaan hän oli jo -kuullut veljensä kuoleman, joten hän oli alussa jokseenkin tyyni. Mutta -kun sisar heittäytyi itkien hänen kaulaansa, hän veti hänet itseään -vasten ja puhkesi hänkin itkemään kuin lapsi. - -Ramborg Lauritsantytär makasi Dyfrinissä vastasyntynyt poika -rinnallaan, kertoi hän. Kun Gaute Erlendinpoika tuli ja toi sanan, -oli hän heti huutanut ääneen, että hän tiesi sen tulevan Simonin -kuolemaksi. Sitten hän kaatui lattialle kouristusten vallassa. Lapsi -oli syntynyt kuusi viikkoa ennen aikaansa, mutta sen toivottiin sentään -jäävän eloon. - -Simon Andreksenpojalle pidettiin komeat hautajaiset, ja hänet -haudattiin aivan Olavinkirkon kuorin viereen. Kyläläisille oli mieleen -se, että hän oli valinnut tämän paikan leposijakseen. Vanha Formon -suku, joka loppui Simon Sæmundinpoikaan miehenpuolelta, oli ollut -mahtava ja kunniakas; Astrid Simonintytär oli tullut rikkaisiin -naimisiin, hänen pojillaan oli ritarinimet ja he istuivat kuninkaan -neuvostossa, mutta he kävivät harvoin äitinsä sukutalossa. Kun hänen -pojanpoikansa asettui asumaan taloon, tuntui ihmisistä melkein kuin -vanha suku olisi jälleen herännyt eloon; pian he unohtivat lukea Simon -Andreksenpoikaa ulkoseutulaiseksi, ja he surivat paljon sitä, että -hänen täytyi kuolla niin nuorena, sillä hän eli vain neljänkymmenen -kahden vuoden vanhaksi. - - - - -V - - -Viikko viikon jälkeen kului, ja Kristiina valmistautui sydämessään -viemään vainajan sanomaa Erlendille. Hän tahtoi sen kyllä tehdä -- -mutta se tuntui hänestä vaikealta. Sillä välin oli paljon toimitettavaa -kotona talossa. Hän kulki ja tinki itseltään lykkäystä. - -Helluntain tienoissa tuli Ramborg Lauritsantytär Formoon. Lapsensa -hän oli jättänyt Dyfriniin. He voivat hyvin, vastasi hän, kun -Kristiina kyseli heistä. Molemmat tytöt olivat itkeneet katkerasti ja -surreet isäänsä. Andres oli liian nuori ymmärtääkseen. Pienin, Simon -Simoninpoika, vaurastui, ja he toivoivat hänen kasvavan suureksi ja -vahvaksi. - -Ramborg kävi kirkolla ja miehensä haudalla pari kertaa; muutoin hän -ei liikkunut mihinkään talostaan. Mutta Kristiina kävi hänen luonaan -niin usein kuin saattoi. Hän toivoi nyt hartaasti, että olisi tuntenut -paremmin nuoren sisarensa. Leski näytti suorastaan lapselliselta -surupuvussaan -- hennolta ja keskenkasvuiselta näytti hänen vartensa -raskaassa, tummansinisessä hameessa, pienet kolmikulmaiset kasvot -olivat keltaiset ja laihat liinakääreissään mustan villaisen hunnun -alla, joka laskeutui jäykästi poimuteltuna päälaelta melkein -hameenhelmaan asti. Ja hänellä oli tummat renkaat suurten silmiensä -alla, joiden terät nyt aina tuijottivat sysimustina ja suurina. - -Heinäaikana oli yksi viikko, jolloin Kristiina ei voinut käydä -sisartaan tapaamassa. Heinäväeltään hän kuuli, että Ramborgin luona -Formossa oli vieras -- Jammælt Halvardinpoika. Kristiina muisti Simonin -maininneen tuosta miehestä; hänellä oli hyvin iso talo jokseenkin -lähellä Dyfriniä, ja hän ja Simon olivat olleet hyvät ystävät -lapsuudesta asti. - -Kun heinäaikaa oli kestänyt viikon, tuli sadeilmoja; Kristiina ratsasti -silloin sisarensa luo. Kristiina istui ja puheli huonosta ilmasta ja -heinänteosta, kyseli miten Formossa asiat sujuivat -- silloin sanoo -Ramborg yhtäkkiä: - -"Jon saa nyt hoitaa kodin täällä -- minä lähden etelään muutaman päivän -perästä, Kristiina." - -"Niin, sinä kai kaipaat lapsiasi, poloinen", arveli Kristiina. - -Ramborg nousi ja käveli lattialla. - -"Sinä saat tietää jotain, joka hämmästyttää sinua", sanoi nuorempi -hetken perästä: "Sinä ja poikasi saatte pian kutsun kihlajaisiin -Dyfriniin. Annoin Jammæltille suostumukseni ennen kuin hän lähti -täältä, ja Gyrd kihlaa minut hänelle." - -Kristiina istui äänettömänä. Sisar seisoi ja tuijotti häneen täyttä -terää, mustasilmäisenä ja kalpeana. Vihdoin vastasi vanhempi: - -"Sinä et siis tule pitämään kauan leskeyttä Simonin jälkeen, ymmärrän -minä. -- Luulin sinun surreen häntä niin syvästi. -- Mutta sinullahan -on nyt oma valtasi --" - -Ramborg ei vastannut. Silloin kysyi Kristiina hetken perästä: - -"Tietääkö Gyrd Darre, että sinä aiot mennä uusiin naimisiin niin pian?" - -"Tietää." Ramborg käveli taasen. "Helgakin kehoittaa -- Jammælt on -rikas." Hän nauroi. "Ja Gyrd on älykäs mies, hän on ymmärtänyt kyllä jo -aikoja sitten, että meidän yhteiselämämme oli kurjaa, Simonin ja minun." - -"Mitä sinä sanotkaan! -- Ei kukaan muu ole varmaankaan otaksunut, -että teidän yhteiselämänne oli kurjaa", virkkoi Kristiina hetken -perästä. "Minä en tiedä kenenkään nähneen muuta kuin ystävyyttä ja -hyvänsuopuutta teidän välillänne. Simon mukautui sinun tahtoosi -kaikessa, antoi sinulle kaikkea, mitä toivoit itsellesi, aina hän -muisti sinun nuoruuttasi ja piti huolta siitä, että saisit nauttia -siitä ja säästyä vaivasta ja raadannasta. Lapsiaan hän rakasti -ja osoitti sinulle joka päivä kiittävänsä sinua siitä, että olit -synnyttänyt hänelle ne molemmat --" - -Ramborg hymyili ivallisesti. - -Kristiina vastasi kiivaasti: - -"No jos niin on, että sinulla on tosiaankin aihetta sanoa, ettei teidän -yhteiselämänne ollut hyvää, niin varmasti ei syy siihen ole Simonin --" - -"Ei", sanoi Ramborg. "Minä otan sen syykseni -- jos et _sinä_ uskalla." - -Kristiina istui tyrmistyneenä. - -"Luulen, että et itse tiedä, mitä puhut, sisko", sanoi hän viimein. - -"Tiedän kyllä", vastasi Ramborg. "Mutta uskon mielelläni, ettet -sinä tiedä sitä. Niin vähän sinä olet ajatellut Simonia, että uskon -kernaasti tämän olevan uutta sinulle. Sinä katsoit kyllä, että oli hyvä -turvata häneen, kun tarvitsit auttajaa, joka mielellään olisi kantanut -vaikka tulista rautaa sinun tähtesi -- milloinkaan ei sinulta liiennyt -niin monta ajatusta sinne, missä Simon Andreksenpoika seisoi, että -olisit kysynyt mitä se hänelle maksoi --. Sain nauttia nuoruudestani, -ihan niin -- iloisena ja laupiaana nosti Simon minut satulaan ja -lähetti minut pois luotaan pitoihin tai huveihin, yhtä iloisena ja -laupiaana hän otti minut vastaan kotiin palatessani -- taputti minua -kuten taputti koiraansa ja hevostansa -- ei kaivannut minua, kuljinpa -missä hyvänsä --." - -Kristiina oli noussut pystyyn -- hän seisoi äänettömänä pöydän -vieressä. Ramborg väänteli käsiään niin että nivelet naksuivat ja -käveli lattialla kävelemistään: - -"Jammælt --" sanoi hän vähän rauhallisemmin. "-- Olen ymmärtänyt jo -vuodet pitkät, mitä hän ajatteli minusta. Näin sen jo silloin, kun -hänen vaimonsa vielä eli. Ei silti, että hän tietäisi ilmaisseensa -itsensä sanoillaan tai käytöksellään -- älä luulekaan! Hän suri -Simonia itsekin niin kovasti -- tuli minun luokseni tämän tästäkin ja -koetti lohduttaa minua -- se on tosi, se! Helga se sanoi sitten meille -molemmille, että hänen mielestään soveltuisi nyt, jos me -- - -"Enkä minä tiedä, mitä minun pitäisi odottaa. En tule milloinkaan sen -enemmän tai vähemmän lohdutetuksi kuin olen --. Nyt haluan koettaa, -millaista on elää sellaisen miehen kanssa, joka on kulkenut vaiti ja -ajatellut minua vuodet pitkät. Tiedän liiankin hyvin, millaista on elää -sellaisen kanssa, joka kulkee vaiti ja ajattelee toista --" - -Kristiina seisoi yhä liikkumatta. Ramborg seisahtui hänen eteensä -silmät säkenöiden: - -"Sinä tiedät, että se on totta, mitä olen sanonut!" - -Kristiina meni ulos huoneesta, ääneti, pää painuksissa. Hänen -seisoessaan sateessa pihalla odottaen, että renki taluttaisi esiin -hänen hevosensa, tuli Ramborg tuvan ovelle -- hän tuijotti vanhempaan -sisareensa mustin, vihaisin silmin. - - * * * * * - -Vasta toisena päivänä Kristiina muisti, mitä hän oli luvannut -Simonille, jos Ramborg menisi uusiin naimisiin. Hän ratsasti silloin -uudelleen Formoon. Se ei tuntunut hänestä helpolta. Ja pahinta oli -tietoisuus siitä, ettei hän kykenisi sanomaan mitään, mikä voisi olla -nuoremmalle sisarelle avuksi tai lohduksi. Tämä naimiskauppa Ælinin -Jammæltin kanssa tuntui hänestä harkitsemattomalta -- kun Ramborg oli -sellaisessa mielentilassa kuin oli. Mutta Kristiina ymmärsi, ettei nyt -hyödyttäisi hänen puhua vastaan. - -Ramborg oli ynseä ja tyly ja tuskin vastasi toiselle. Hän ei tahtonut -millään muotoa suostua siihen, että tytärpuoli tulisi Jørundgaardiin. -"Ei suinkaan talossasi ole sellaista, että näyttäisi mielestäni hyvältä -lähettää nuorta tyttöä sinne." Kristiina vastasi sävyisästi, että -siinä saattoi Ramborg olla oikeassa. Mutta hän oli luvannut Simonille -tarjoutua tähän. - -"No jollei Simon kuumehoureissaan ymmärtänyt loukkaavansa minua, kun -hän sitä pyysi, niin pitäisi sinun toki ymmärtää, että loukkaat minua -sanomalla sen", vastasi Ramborg, ja Kristiinan täytyi palata kotiin -tyhjin toimin. - -Seuraava aamu lupasi poutaa. Mutta kun pojat tulivat sisään -aamiaiselle, sanoi Kristiina, että he saivat tehdä heinän ilman häntä; -hän aikoi lähteä matkalle ja viipyisi ehkä poissa muutamia päiviä. - -"Ajattelen lähteä pohjoiseen Dovrelle tapaamaan isäänne", sanoi hän. -"On tarkoitukseni pyytää häntä unohtamaan välillämme olleen epäsovun -- -kysyä, milloin hän tahtoo tulla kotiin meidän luoksemme." - -Pojat punastuivat; he tuskin uskalsivat nostaa katsettaan, mutta äiti -huomasi hyvin, kuinka iloisiksi he tulivat. Hän veti Munanin luokseen -ja kumartui hänen ylitseen: - -"Sinä kai tuskin muistatkaan isääsi, pienokainen?" - -Poika nyökkäsi, ääneti, säteilevin silmin. Toinen toisensa jälkeen -katsoivat toisetkin pojat äitiin; tämä oli niin nuorekas kasvoiltaan ja -niin kaunis, etteivät he olleet nähneet häntä sellaisena moniin vuosiin. - - * * * * * - -Kristiina tuli pihalle vähän myöhemmin pukeutuneena matkaa varten -kirkkovaatteisiinsa: mustaan villahameeseen, jossa oli sinisiä ja -hopeisia ompeleita kauluksessa ja hihoissa, sekä mustaan hihattomaan -hilkkakaapuunsa, koska oli keskikesä. Naakkve ja Gaute olivat -satuloineet hänen hevosensa ja omansa myös; he aikoivat saattaa äitiä. -Hän ei sanonut mitään vastaan. Mutta hän ei puhellut juuri paljoa -pojilleen heidän ratsastaessaan pohjoiseen Rostenin yli Dovreen. Hän -oli enimmäkseen vaiti ja mietteissään, ja jos hän puhui pojilleen, niin -puhui hän muusta kuin asiastaan. - -Kun he olivat tulleet niin pitkälle, että näkivät mäkien lomitse ja -saattoivat erottaa Haugenin katot taivaanrantaa vasten, käski Kristiina -poikien kääntyä takaisin. - -"Ymmärrättehän kai, että isällänne ja minulla on puhuttavana paljon -sellaista, minkä mieluimmin sanomme kahden kesken." - -Veljekset nyökkäsivät; he hyvästelivät äitiään ja käänsivät ratsunsa -ympäri. - - * * * * * - -Tunturituuli puhalsi viileänä ja raikkaana Kristiinan kuumia poskia -vasten, kun hän pääsi viimeisen mutkan sivu. Aurinko valoi kultaisen -hohteen pienille harmaille rakennuksille, jotka loivat pitkiä varjoja -pihan yli. Ohra oli juuri tähkälle tulossa täällä ylhäällä -- se seisoi -kauniina pienillä saroillaan, loisti ja keinui tuulessa. Kaikilla -kiviraunioilla ja kumpujen huipuilla punoittivat korkeat, kukkivat -horsmat, ja paikoin oli heinä koottu suoviin. Mutta ei mitään eloa -ollut huomattavissa pihalla -- ei edes koiraa, joka olisi tullut -vastaan ja ilmoittanut vieraan. - -Kristiina riisui satulan ja talutti hevosen vesiruuhen luo. Hän ei -halunnut päästää sitä irralleen täällä kartanolla -- siksi hän vei -sen talliin. Päivä paistoi sisään katossa olevasta suuresta reiästä --- turve riippui riekaleina kattohirsien välistä. Eikä paikalla ollut -merkkiäkään siitä, että hevosta olisi ollut siellä ammoisiin aikoihin. -Kristiina hoiti hevosen ja palasi jälleen pihalle. - -Hän kurkisti läävään. Se oli pimeä ja autio -- hän tunsi hajusta, että -sen oli täytynyt olla jo kauan autiona. - -Joitakin metsäeläinten nahkoja oli ripustettu kuivumaan tuparakennuksen -seinälle -- parvi sinisiä kärpäsiä surahti ilmaan, kun hän läheni. -Pohjoispäähän oli luotu leveälti multaa ja turvetta, niin että laudan -reikä oli aivan peitossa. Sen oli Erlend varmaan tehnyt suojaksi -tuulelta. - -Kristiina odotti, että tupa olisi ollut lukossa, mutta ovi aukeni, kun -hän tarttui ripaan. Erlend ei ollut edes sulkenut talonsa ovea. - -Sietämättömän tympeä ilma kohtasi häntä, kun hän astui sisään -- väkevä -ja kirpeä nahan ja tallin haju. Ensimmäinen tunne, mikä hänet valtasi -hänen seisoessaan Erlendin tuvassa, oli viiltävä katumus ja surku. Tämä -asumus näytti hänestä enemmän metsäeläimen pesältä. - -Ah niin, niin, Simon -- sinä olit oikeassa! - -Tupa oli pieni, mutta se oli ollut hieno ja siisti. Olipa uunissa -muurattu savupiippukin, jottei se savuttaisi huoneeseen, kuten tuvan -uunit kotona. Mutta kun hän ryhtyi aukaisemaan peltiä saadakseen -huonon ilman vähän parantumaan, hän näki, että piippu oli tukittu -kivilohkareilla. Kuistille antavan ikkunan lasiruutu oli rikki ja -rievulla tukittu. Ja puulattia, joka ulottui yli koko tuvan, oli niin -likainen, että lankkuja tuskin saattoi erottaa. Ei ollut ainoatakaan -pielusta penkeillä, mutta aseita, taljoja ja vanhoja vaatteita ajelehti -ympäriinsä; likaisella pöydällä virui joitakin ruoanjätteitä. Ja -kärpäsiä surisi kaikkialla. - -Hän säpsähti -- seisoi väristen -- henki salpautuneena mutta sydän -tykyttäen. Perimmäisessä sängyssä -- siinä sängyssä, missä _se_ -oli maannut hänen viimeksi täällä käydessään -- makasi jotakin -sarkavaatteella peitettynä. Hän ei tiennyt itsekään, mitä hän luuli --. - -Sitten hän puri hampaansa yhteen, pakottautui menemään sängyn luo ja -kohottamaan vaatetta. Siinä oli Erlendin haarniska, kypärä ja kilpi. Ne -viruivat paljaalla sängynpohjalla, vaatteella peitettyinä. - -Hän katsahti toiseen sänkyyn. Se se oli, josta he olivat löytäneet -Bjørnin ja Aashildin. Siinä nukkui nyt Erlend. Hän itsekin nukkuisi kai -siinä ensi yönä. - -Mutta millaiselta oli Erlendistä mahtanut tuntua asua tässä talossa, -nukkua täällä --? Jälleen hukkuivat kaikki Kristiinan muut tunteet -sääliin. Hän meni vuoteen luo -- sitä ei varmaan ollut kohennettu -pitkiin aikoihin. Heinät nahka-alustan alla oli maattu ihan koviksi. -Siinä ei ollut muuta kuin joku lampaantalja ja pari sarkapäällyksistä -päänalusta, niin likaisia että haisivat. Tomua ja roskaa pölähti -liikkeelle, kun hän tarttui vuodevaatteisiin. Erlendillä ei ole -parempaa vuodetta kuin jollakin hevospaimenella tallissaan. - -Erlendillä, joka ei milloinkaan voinut saada kylliksi komeutta -ympärilleen. Erlendillä, joka pukeutui silkkipaitaan, samettiin ja -hienoihin turkiksiin, kun vain sai vähänkään tekosyytä siihen -- -joka harmitteli sitä, että Kristiina antoi hänen lastensa kulkea -kotikutoisessa sarassa arkipäivinä ja joka ei ollut koskaan voinut -pitää siitä, että hän imetti ne itse ja kulki piikojensa kanssa -talontyössä kuten torpparinvaimo muka --. - -Hyvä Luoja, mutta itsehän Erlend oli saattanut asiat tälle kannalle --! - --- Ei, minä en sano sanaakaan -- minä otan takaisin sisääni kaiken mitä -olen sanonut, Simon. Sinä olit oikeassa, -- täällä hän ei saa asua, -minun poikaini isä. Minä tarjoan hänelle käteni ja suuni ja pyydän -häntä antamaan anteeksi. - -Se ei ole helppoa, Simon. Mutta sinä olit oikeassa --. Kristiina muisti -nuo terävät, harmaat silmät -- katse yhtä kiinteä melkein loppuun asti. -Tuossa kurjassa ruumiissa, joka oli jo alkanut hajota, loisti hänen -silmistään puhdas ja kirkas äly, kunnes sielu tempaistiin pois niinkuin -miekka työnnetään takaisin. Kristiina tiesi, että asia oli niinkuin -Ramborg oli sanonut. Simon oli rakastanut häntä kaikki nuo vuodet -läpeensä. - -Joka ainoa päivä näinä Simonin kuoleman jälkeisinä kuukausina oli -hänen täytynyt ajatella häntä, ja nyt hänestä tuntui, että hän oli -ymmärtänyt sen jo ennen kuin Ramborg puhui. Hän oli häätynyt ottamaan -tänä aikana uudelleen esiin jokaisen muiston, mitä hänellä oli Simon -Darresta niin kauan kuin hän oli tämän tuntenut. Kaikkina näinä -vuosina hän oli säilyttänyt vääriä muistoja entisestä sulhasestaan; -hän oli väärentänyt noita muistoja niinkuin huono hallitsija väärentää -rahoja ja sekoittaa halpaa metallia hopeaan. Kun Simon vapautti hänet -ja otti kantaakseen syyn sopimuksen rikkomisesta -- oli hän sanonut -itselleen ja uskonutkin, että Simon Andreksenpoika kääntyi halveksien -pois hänen luotaan heti kun ymmärsi hänen olevan häväistyn. Kristiina -oli unohtanut, että kun Simon antoi hänelle vapauden siellä luostarin -tarhassa -- silloin hän varmasti ei vielä ajatellut, ettei hän olisi -puhdas ja viaton. Mutta Simon oli valmis kantamaan häpeän hänen -huikentelevaisuudestaan ja tottelemattomuudestaan ja vaatinut vain, -että hänen isänsä oli saatava tietää, ettei hän, Simon, ollut sanansa -pettäjä --. - -Ja _senkin_ Kristiina nyt tiesi. Saatuaan tietää hänestä pahimman -oli Simon noussut pelastamaan hänelle edes kunnian kuorta maailman -silmissä. Jos Kristiina olisi voinut kääntää mielensä hänen puoleensa -silloin -- niin olisi Simon vielä ottanut hänet vaimokseen kirkon -ovella ja koettanut elää hänen kanssaan niin, ettei Kristiinan olisi -koskaan tarvinnut tuntea tämän kantavan mielessään muistoa hänen -häpeästään. - -Ja sittenkin Kristiina tiesi kaikesta huolimatta, ettei hän olisi -voinut rakastaa Simonia. Ei koskaan hän olisi voinut rakastaa Simon -Andreksenpoikaa --. Vaikkakin Simonissa oli kaikkea sitä, minkä puute -Erlendissä oli saanut hänet ärtymään. Mutta silloin hän itse oli -viheliäinen nainen, joka valitti ja ruikutti --. - -Simon oli antanut, loputtomasti vain antanut sille jota rakasti. Niin -oli kai hänkin, Kristiina, luullut tekevänsä. - -Mutta kun hän otti vastaan Simonin lahjat ajattelemattomana ja -kiittämättömänä, oli Simon hymyillyt. Nyt Kristiina ymmärsi, että Simon -oli usein ollut raskaalla mielellä heidän ollessaan yksissä. Nyt hän -tiesi, että murhe oli piillyt tuon omituisen, liikkumattoman ilmeen -takana -- sitten Simon oli viskannut jonkun sattuvan leikillisyyden -- -sysännyt sen syrjään ja ollut yhtä valmis suojelemaan ja auttamaan ja -antamaan --. - -Kristiina itse oli vihoitellut, tallettanut ja hautonut jokaista tuskaa --- kun hän ojensi lahjojaan eikä Erlend nähnyt sitä --. - -Täällä, tässä huoneessa, hän oli seisonut ja lausunut niin rohkeita -sanoja: "Itse lähdin harhateille enkä tule koskaan syyttämään Erlendiä, -jos tie vie umpeen." Hän oli lausunut tämän sille naiselle, jonka hän -ajoi kuolemaan saadakseen sijaa rakkaudelleen. - -Kristiina voihkaisi ääneen, löi kädet yhteen rinnoilleen ja seisoi -huojutellen ruumistaan. Niin -- hän oli luvannut ylpeästi olla -syyttämättä Erlend Nikulauksenpoikaa, jos tämä kyllästyisi häneen, -pettäisi häntä, vaikkapa lähtisi poiskin hänen luotaan. - -Niin -- mutta jos Erlend olisi tehnyt _sen_ -- niin Kristiinasta -tuntui, olisi hän voinut pitää sanansa. Jos Erlend olisi pettänyt -hänet _yhden_ kerran -- ja se olisi loppunut siihen. Mutta hän ei -ollut pettänyt -- oli vain horjunut ja horjunut ja tehnyt hänen -elämänsä yhdeksi ainoaksi huoleksi ja epävarmuudeksi -- ei, pettänyt ei -Erlend ollut häntä milloinkaan, turvannut ei hän myöskään ollut häntä -milloinkaan -- eikä Kristiina nähnyt tämän kaiken loppua vieläkään. -Tässä hän seisoi nyt kerjäämässä miestään tulemaan takaisin, jotta -tämä voisi tarjota hänelle joka päivä täyden maljan epävarmuutta ja -levottomuutta, turhia odotuksia, kaipauksia ja pelkoa ja toivoa, joka -särkyy --. - -Ja hänestä tuntui, että Erlend oli nyt kuluttanut hänet loppuun. -Hänellä ei ollut enää nuoruutta eikä rohkeutta elää Erlendin kanssa --- eikä hän varmaan tulisi koskaan niin vanhaksi, ettei Erlend -voisi leikkiä hänen mielensä kanssa. Ei kyllin nuori jaksaakseen -elää Erlendin kanssa, ei kyllin vanha jaksaakseen säilyttää -kärsivällisyytensä hänen kanssaan. Nureksija oli hänestä tullut -- hän -oli ehkä aina ollut sellainen. Simon oli oikeassa --. - -Simon -- ja isä. He olivat kestäneet uskollisessa rakkaudessa häneen -kaiken sen, mitä hän oli sälyttänyt heidän kannettavakseen tämän miehen -tähden, jonka kanssa hän itse ei nyt enää jaksanut kestää. - -Ah Simon, minä tiedän, ettet sinä ole toivonut kostoa minulle -milloinkaan. Mahtanetko, Simon, siellä haudassasi tietää, että minua -nyt on kyllä kohdannut kosto. - - * * * * * - -Mutta nyt ei Kristiina enää jaksanut, hänen täytyi ryhtyä johonkin. -Hän korjasi vuoteen, etsi pesintä ja luutaa, mutta sellaista ei -huoneesta näyttänyt löytyvän. Hän katsoi komeroon -- nyt hän ymmärsi, -miksi täällä haisi niin tallilta. Erlend oli laittanut sinne sijan -hevoselleen. Mutta siellä oli siistittyä ja puhdasta. Satula ja -valjaat, jotka riippuivat seinällä, olivat hyvin hoidetut ja voidellut, -ja rikkeimet korjatut. - -Jälleen karkotti sääli kaikki muut ajatukset. Pitikö hän Mustaa tuolla -sisällä siksi, ettei jaksanut olla ihan yksin --? - - * * * * * - -Kristiina kuuli liikettä kuistilta. Hän meni ikkunan luo -- se oli -täynnä tomua ja lukinverkkoja, mutta hän oli erottavinaan jonkun. Hän -veti pois rievun ja kurkisti. Siellä oli nainen, joka laski kuistille -maitosangon ja pienen juuston. Hän oli ikäpuoli, ontuva, ruma ja -köyhästi vaatetettu. Kristiina tiesi tuskin itsekään, kuinka paljon -helpommin hän hengitti. - -Hän siisti tuvan niin hyvin kuin voi. Hän löysi kirjoituksen, jonka -Bjørn Gunnarinpoika oli laatinut erääseen sivuseinän hirteen -- se oli -latinaa, minkä vuoksi hän ei kyennyt selvittämään sitä kokonaan, mutta -kirjoittaja käytti itsestään nimityksiä Dominus ja Miles, ja Kristiina -luki siitä hänen Elvesysselissä olevan sukukartanonsa nimen, jonka hän -oli menettänyt Aashild Gautentyttären tähden. Kunniatuolin hienojen -leikkauskoristeiden joukossa oli Bjørnin kilpivaakuna yksisarvisineen -ja merililjanlehtineen. - - * * * * * - -Jonkin ajan kuluttua Kristiina oli kuulevinaan hevosen liikettä ulkoa. -Hän meni eteiseen ja kurkisti. - -Talon yläpuolella olevasta lehtimetsästä tuli korkea musta ori vetäen -halkokuormaa. Erlend käveli vieressä ja ajoi. Kuormalla istui koira, ja -toisia juoksenteli ympärillä. - -Musta, kastilialaisratsu, uurasti valjaissa ja veti halkoreen perille -pihanurmea pitkin. Muuan koirista hyökkäsi haukkuen pihan poikki. -Erlend, joka oli alkanut riisua valjaita, huomasi nyt koirien -käytöksestä, että jotakin erikoista täytyi olla käsillä. Hän otti -halkokirveen kuormalta ja alkoi astella tuparakennusta kohti. - -Kristiina pakeni jälleen sisään ja päästi salvan alas jälkeensä. Hän -hiipi uuninmuurin viereen, seisoi vavisten ja odotti. - -Erlend astui sisään, tukkikirves kädessä ja koirat loikkien hänen -edellään ja jäljessään kynnyksen yli. Ne löysivät heti vieraan ja -haukkuivat vimmatusti. - -Ensimmäinen, minkä Kristiina näki, oli Erlendin kasvoille läikähtävä -veriaalto, nuorekas ja punainen. Eloisa värähtely hänen hienon ja -herkän suunsa ympärillä, suuret silmät kulmien varjossa -- - -Tuo näky salpasi Kristiinan hengityksen. Hän näki kyllä Erlendin -kasvojen alaosaa peittävän vanhan parransängen, näki, että hänen -takkuinen tukkansa oli raudanharmaa -- mutta väri, joka lehahti hänen -poskilleen ja heti taas katosi nopein vaihtein, oli ihan niinkuin ennen -niiden ollessa vuosiltaan nuoremmat -- hän oli niin nuori ja kaunis, -oli kuin ei mikään olisi voinut saada häntä lannistumaan --. - -Hän oli kurjissa vaatteissa -- sininen paita likainen ja ryysyinen; sen -päällä oli hänellä nahkaiset nyöriliivit, naarmuiset ja hankautuneet ja -nyörinreiät repeytyneet, mutta ne mukautuivat tiiviisti ja pehmeästi -ruumiin miellyttävien ja voimakkaitten liikkeitten mukaan. Tiukat -nahkahousut olivat rikki toisesta polvesta ja ratkenneet ompeleestaan -toisen säären takaa. Eikä hän sittenkään ollut koskaan näyttänyt -enemmän päälliköitten ja mahtimiesten jälkeläiseltä kuin nyt. Kuinka -levollisen kaunis oli hänen pitkän, solakan, leveähartiaisen ja hieman -etukumaran vartalonsa ja pitkien, hoikkien jäseniensä ryhti hänen -seisoessaan siinä hiukan toisen jalkansa varassa, toinen käsi pidellen -kapeilla uumilla olevasta vyöstä, toinen, kirvestä kannattava, sivulla -riippuen. - -Hän oli kutsunut koirat luokseen, seisoi ja katsoi Kristiinaan, -punastui ja kalpeni eikä virkkanut mitään. Pitkän tuokion olivat -molemmat vaiti. Vihdoin mies virkkoi hiukan epävarmalla äänellä: - -"Oletko sinä tullut tänne, Kristiina?" - -"Mieleni teki nähdä, millaista sinulla on täällä", vastasi vaimo. - -"No, sen olet nyt nähnyt." Mies loi katseen yli tuvan. "Näet, että -minulla on täällä mukiinmenevää -- oli hyvä, että satuit tulemaan -sellaisena päivänä, jolloin täällä on siistiä ja hienoa --" Hän huomasi -kuin hymyn varjon Kristiinan kasvoilla. "-- Tai ehkä sinä oletkin -siistinyt täällä", lisäsi hän ja nauroi hiljaa. - -Erlend laski kirveen pois kädestään ja istuutui lattiapenkille nojaten -selkänsä pöytään. Yhtäkkiä hän tuli vakavaksi: - -"Sinä seisot niin -- eihän lie vain mitään hullusti kotona -- -Jørundgaardissa tarkoitan -- poikien suhteen?" - -"Ei." Nyt oli Kristiinalla tilaisuus esittää sanottavansa: "Pojat -vaurastuvat hyvin ja luontuvat kunnollisiksi. Mutta he ikävöivät -kovasti sinua, Erlend. Se minulla oli asiana -- olen tullut tänne, -mieheni, pyytääkseni sinua palaamaan kotiin meidän luoksemme. Me -kaipaamme sinua kaikki?-" Hän loi katseensa alas. - -"Sinä olet hyvännäköinen, Kristiina --" Erlend katsoi häneen hiukan -hymyillen. - -Punaisena, kuin olisi Erlend lyönyt häntä korvalle, seisoi Kristiina. - -"Ei sen vuoksi --" - -"Tiedän kyllä, ettet ole tullut sen vuoksi, että pitäisit itsesi liian -nuorena ja reippaana leskenpäiviä viettämään", puuttui Erlend toisen -lauseeseen tämän pysähdyttyä. "En luule siitä koituvan mitään hyvää, -jos palaisin kotiin, Kristiina", sanoi hän vakavammin. "Sinun käsissäsi -menestyy kaikki Jørundgaardissa, minä tiedän sen -- sinulla on hyvä -onni toimissasi. Ja minä olen varsin tyytyväinen tähän olooni." - -"Pojat eivät viihdy, kun me olemme epäsovussa", vastasi Kristiina -hiljaa. - -"Noo --" Erlend venytti pitkään. "He ovat niin nuoria, en usko sen -niin painavan heitä, etteivät he unohtaisi sitä, kun heidän aikansa -tulee miehistyä. Ja voinhan minä muuten sanoakin sinulle", lisäsi hän -hymähtäen. "Minä tapaan heitä silloin tällöin --" - -Kristiina tiesi sen, -- mutta hän tunsi sen ikään kuin nöyryytykseksi -ja ikään kuin toinen olisi sen siksi tarkoittanutkin -- tämä kun luuli, -ettei hän sitä tiennyt. Pojat eivät koskaan olleet sitä tienneet. Mutta -hän vastasi vakavana: - -"Silloin tiedät myös, että moni asia on Jørundgaardissa toisin kuin -olla pitäisi --" - -"Me emme koskaan puhu sellaisista", sanoi Erlend hymyillen äskeiseen -tapaan. "Me metsästelemme yksissä -- mutta sinun on varmaan nälkä -ja jano" -- hän hypähti ylös. "Ja sinä seisot -- istu toki tähän -selkätuoliin, Kristiina -- istu nyt, rakkaani! En minä tahdo tehdä -sijaasi siinä ahtaaksi --" - -Erlend nouti huoneeseen maidon ja juuston, haki esiin leipää, -voita ja kuivattua lihaa. Kristiinan oli nälkä ja varsinkin jano; -kuitenkin hänen oli vaikea saada ruokaa alas. Erlend söi nopeaan ja -huolimattomasti, kuten hänen tapansa oli ollut aina, kun hän ei ollut -vieraiden joukossa -- mutta hän lopetti pian. - -Hän puheli sillä välin itsestään. Tuolla alempana mäellä asuvat ihmiset -viljelivät hänen maataan ja toivat hänelle maitoa ja vähän ruokaa -- -muuten hän eleli kauempana riistaa pyytäen ja kalastellen. Mutta nyt -hänellä oli aikomuksena lähteä ulkomaille, mainitsi hän äkkiä. Koettaa -päästä jonkun ulkomaalaisen sotapäällikön palvelukseen --. - -"Eihän toki, Erlend!" - -Erlend katsahti häneen nopeaan ja tutkivasti. Mutta Kristiina ei -sanonut enempää. Tuvassa alkoi hämärtää -- Kristiinan kasvot ja -pääliina hohtivat valkoisilta tummaa seinää vasten. Erlend nousi ja -teki tulen uuniin. Sitten hän istahti kahdareisin lattiapenkille, -vaimoonsa päin kääntyneenä; punainen tulenloimu väikehti hänen yllään. - -Kuinka hän saattoi sellaista ajatellakaan! Hänhän oli melkein yhtä -vanha kuin Kristiinan isä oli ollut kuollessaan. Ja saattoi kuitenkin -hyvin uskoa, että hän tekisi sen jonakin päivänä -- lähtisi tuollaisen -päähänpiston ajamana maailmalle etsimään uusia seikkailuja. - -"Eikö mielestäsi se riitä", sanoi vaimo kiivaasti, "eikö se riitä, että -karkasit pois kylästä poikiesi ja minun luotani -- etkö nyt voi enää -olla samassa maassakaan!" - -"Jos olisin ymmärtänyt mitä ajattelet minusta, Kristiina", sanoi Erlend -vakavasti, "niin olisin lähtenyt sinun talostasi jo ennemmin! Mutta -minä ymmärrän nyt, että sinun on täytynyt kärsiä minun takiani _paljon_ ---" - -"Tiedäthän toki sen, Erlend -- sinä puhut _minun_ talostani, mutta -sinulla on isännyysoikeus kaikkeen mitä minulla on." Kristiina kuuli -itsekin, kuinka heikoksi hänen puheensa kävi. - -"Niin", vastasi Erlend. "Mutta minä tiedän itsekin, että olin oman -osuuteni huono isäntä." Hän oli vaiti hetkisen. "Naakkve -- muistan, -kun hän oli vielä syntymätön -- sinä puhuit kantamastasi lapsesta, joka -nousisi kunniaistuimelleni minun jälkeeni. Minä ymmärrän nyt, Kristiina --- se oli kovaa sinulle -- parasta on, että asiat jäävät nykyiselleen. -Ja minä viihdyn hyvin tässä olossani --" - -Kristiina katsoi väristen ympärilleen pimenevässä tuvassa -- nyt -täyttivät varjot joka loukon, ja tulenloimu tanssi --. - -"En minä ymmärrä", sanoi hän valmiina lysähtämään kokoon, "miten sinä -jaksat olla tässä talossa. Sinulla ei ole mitään askartelua, ei ketään -ole lähelläsi -- hankkisit itsellesi edes työmiehen --" - -"Tarkoitat, että minun olisi itse hoidettava taloa --" Erlend nauroi. -"Ei toki, Kristiina, tiedäthän sen, ettei minusta ole paljoa talon -isännäksi. Minä en voi pysyä rauhassa paikoillani --" - -"Rauhassa --. Täällä sinä kyllä olet hyvinkin rauhassa -- koko pitkän -talven --" - -Erlend hymyili itsekseen, katse omituisena, kauas tähyävänä: - -"Niin siinä mielessä --. Kun minun ei tarvitse ajatella muuta kuin -mitä mielessäni väikkyy -- voin mennä ja tulla mieleni mukaan. Niin, -tiedäthän -- minä olen aina ollut sellainen, että kun ei ole mitään, -minkä vuoksi on valvottava, niin minä voin nukkua -- minä nukun kuin -karhu pesässään, kun ilma on sellainen, ettei voi kuljeksia tunturilla ---" - -"Eikö sinua koskaan pelota olla yksin täällä?" kuiskasi Kristiina. - -"Siksikö, että täällä sanotaan kummittelevan? En ole koskaan -huomannut mitään. Toisinaan olen toivonut, että sukulaiseni Bjørn -tulisi tervehtimään minua. Muistatko, kuinka hän kerran sanoi -minulle luulevansa, että minulla ei olisi luontoa tuntea miekanterää -kurkullani. Tekisi mieleni vastata nyt tuolle ritarille, etten -paljoakaan säikähtänyt, kun tunsin köyden henkitorveni ympärillä." - -Kävi pitkä väristys naisen ruumiin läpi. Hän istui äänettömänä. - -Erlend nousi seisomaan. - -"On kai aika meidän mennä jo nukkumaan, Kristiina." - -Jäykistyneenä ja kylmänä näki Kristiina Erlendin ottavan peitteen -varustuksensa päältä, levittävän sen vuoteelle ja sullovan sen -likaisten päänalusten yli. "Se on paras mitä minulla on", sanoi mies. - -"Erlend!" Kristiina painoi käsiään rintansa alle. Hän etsi jotakin -sanottavaa saadakseen vielä vähän lykkäystä -- häntä pelotti niin. -Silloin hän muisti asian, joka hänen piti toimittaa. - -"Erlend -- minulla on sinulle sanoma. Simon pyysi minua kuolinvuoteella -maatessaan viemään sinulle häneltä sellaiset terveiset, että hän oli -katunut joka päivä niitä sanoja, jotka hän sinulle lausui viimeksi -erotessanne. Miehuuttomiksi hän itse niitä sanoi -- ja hän pyysi sinua -antamaan ne hänelle anteeksi." - -"Simon." Erlend seisoi pitäen toisella kädellään sängynpatsaasta ja -katsoen lattiaan. "Hän on se mies, josta vähimmin haluan itselleni -muistutettavan." - -"Enhän minä tiedä, mitä teidän välillänne on ollut", sanoi Kristiina. -Hänestä tuntui, että nuo Erlendin sanat olivat kummallisen -sydämettömät. "Mutta merkillistä olisi eikä lainkaan Simonin tapaista, -jos olisi niinkuin hän itse sanoi, että hän on kohdellut sinua -epäjalosti. Ei liene kaikki syy ollut hänen, jos niin oli --" - -Erlend pudisti päätään: "Hän puolusti ja auttoi minua kuin veli, kun -sitä tarvitsin", sanoi hän matalasti. "Ja minä otin vastaan hänen -apunsa ja ystävyytensä, enkä ymmärtänyt, että hänen on aina ollut -vaikea sietää minua. - -"Minusta tuntuu, että olisi ollut helpompi elää entisaikaan, jolloin -kaksi sellaista miestä kuin hän ja minä menivät kaksintaisteluun -- -kohtasivat toisensa saarella ja antoivat aseonnen ratkaista, kumpi -heistä saisi omistaa vaalean neidon --" - -Hän otti vanhan viitan penkiltä ja heitti sen käsivarrelleen: - -"Ehkä tahdot koirat luoksesi huoneeseen yöksi?" Kristiina oli noussut -seisomaan: - -"Mihin sinä lähdet, Erlend?" - -"Riiheen nukkumaan --" - -"Älä --!" Erlend pysähtyi, jäi seisomaan solakkana ja suorana ja -nuorteana uunin raukenevan hiilloksen himmeässä punahohteessa. "Minä en -uskalla maata yksin tässä huoneessa -- en uskalla --" - -"Uskallatko sitten maata minun sylissäni?" Kristiina erotti hämärässä -hymyn miehensä kasvoilla, ja hän voipui siitä. "Etkö pelkää, että -rutistan sinut kuoliaaksi, Kristiina?" - -"Kunpa tekisitkin sen --" Kristiina vaipui miehensä syliin. - - * * * * * - -Herätessään hän näki ikkunaruudusta, että ulkona mahtoi olla päivä. -Hänen rintaansa painoi ahdistavasti -- Erlend nukkui pää hänen -olallaan, hän oli ojentanut toisen käsivartensa hänen ylitseen ja piti -kädellään hänen vasemmasta olkavarrestaan. - -Vaimo katsoi miehensä raudanharmaata tukkaa. Hän näki omat kutistuneet -rintansa -- niiden ylä- ja alapuolella kuulsivat kylkiluiden korkeat -kaaret ohuen ihopeitteen alla. Hänet valtasi jonkinlainen kauhu, kun -viime yön muistot toinen toisensa jälkeen johtuivat hänen mieleensä. -Tässä huoneessa -- he molemmat siinä iässä --. Vastenmielisyys ja -häpeä valtasivat hänet, kun hän näki verestävät pilkut kuluneissa -äidin-käsivarsissaan, kuivuneessa povessaan. Kiivaasti hän tarttui -taljaan tahtoen peittää itsensä. - -Erlend heräsi, kavahti kyynärpäänsä varaan ja tuijotti vaimonsa -kasvoihin -- hänen silmänsä olivat sysimustat unen jäljiltä: - -"Luulin --", hän heittäytyi jälleen vaimonsa viereen; tämän koko -olemusta värisytti syvään ja rajusti, kun hän kuuli miehensä äänen -riemukkaan ja huolekkaan soinnin -- "luulin nähneeni jälleen unta --" - -Vaimo avasi huulensa hänen suutaan kohti ja kietoi käsivartensa hänen -kaulaansa. Ei koskaan, koskaan ollut tuntunut niin siunatulta --. - -Iltapäivällä, päivänpaisteen jo kellertäessä ja varjojen venyessä -pitkinä vihreällä pihalla, he lähtivät noutamaan vettä purosta. -Erlend kantoi molempia isoja sankoja. Kristiina käveli hänen -rinnallaan nuorteana, solakkana ja norjana. Pääliina oli valahtanut -alas ja virui hänen hartioiltaan; hänen tukkansa loisti ruskeana ja -paljaana päivänpaisteessa. Hän tunsi itsekin sulkiessaan silmänsä -ja kohottaessaan kasvonsa valoa kohti -- että hän oli tullut -punaposkiseksi, että hänen kasvonpiirteensä olivat pehmenneet. Joka -kerta vilkaistessaan mieheensä hän loi liikuttuneena katseensa maahan --- nähdessään Erlendistä, kuinka nuori hän itse oli. - -Erlendin mieleen johtui, että hänen piti pestä itsensä. Sillä aikaa kun -hän meni hiukan alemmaksi puron vartta, istui Kristiina ruohoturpeelle -ja nojasi selkäänsä kiveen. Tunturipuro solisi ja loiskutti hänet -puoliuneen -- silloin tällöin, kun sääsket ja kärpäset koskettivat -hänen ihoaan, hän avasi vähän silmiään ja huitaisi kädellään. Alhaalla -puronpoukamaa reunustavien pajupensaitten välissä hän näki Erlendin -valkoisen ruumiin häämöttävän -- hän seisoi jalka kivelle nostettuna -ja hankasi itseään ruohotukoilla. Kristiina sulki silmänsä jälleen ja -hymyili väsyneen onnellisena. Hän oli yhtä voimaton Erlendiä vastaan -vieläkin --. - -Mies tuli ja heittäytyi ruohikolle hänen eteensä -- tukka märkänä, -vedenviileys punaisilla huulillaan, kun hän painoi ne Kristiinan -käteen. Hän oli ajanut partansa ja hakenut ylleen paremman paidan --- mutta kovin erinomainen ei sekään ollut. Hymyillen hän kouraisi -kainaloaan, mistä paita oli rikki: - -"Olisitpa voinut tuoda minulle paidan, kun vihdoinkin tulit tänne." - -"Otan ommellakseni sinulle paidan heti kun tulen kotiin, Erlend", -vastasi Kristiina hymyillen ja sivusi kädellään miehensä otsaa. Mies -tarttui siihen kiinni: - -"Et koskaan enää lähde nyt täältä, Kristiinaiseni --" - -Vaimo vain hymyili eikä vastannut. Erlend työntyi hiukan eteenpäin, -niin että tuli makaamaan vatsallaan. Pensaiden alla kosteassa varjossa -kasvoi ryhmä pieniä valkoisia tähtikukkia. Niiden lehdet olivat -sinerväsuonisia kuin naisen povet, jokaisen kukan keskellä oli pieni -ruskeansininen nuppu. Erlend poimi ne jok'ainoan: - -"Sinä, Kristiina, joka olet niin viisas sellaisissa, tiedät kai näiden -nimen?" - -"Ne ovat Friggjan-yrttejä -- ei, Erlend --" Hän punastui ja työnsi pois -miehen käden, kun tämä tahtoi pistää kukat hänen povelleen. - -Erlend nauroi ja puraisi hiukan jokaista valkoista terälehteä -yksitellen. Sitten hän pani kukat Kristiinan avoimeen käteen ja sulki -hänen sormensa niiden ympärille: - -"Muistatko, kun kävelimme yrttitarhassa Hofvinin sairaalan luona -- -sinä annoit minulle ruusun?" - -Kristiina pudisti verkalleen päätään ja hymyili hiukan: - -"Enpäs. Sinä otit ruusun minun kädestäni." - -"Ja sinä annoit minun ottaa. Ja samoin annoit minun ottaa itsesikin, -Kristiina -- niin lempeänä ja lauhkeana kuin ruusu -- sitten pistelit -sinä minut verille toisinaan, herttaiseni." Hän heittäytyi Kristiinan -helmaan ja pani käsivartensa hänen vyötäisilleen: "Eilen illalla, -Kristiina -- silloin se ei auttanutkaan -- sinä et päässytkään sillä, -että istuit säyseästi odottaen --" - -Kristiina kallisti kasvonsa alas ja kätki ne hänen olkapäätään vasten. - - * * * * * - -Neljäntenä päivänä he olivat paenneet koivikkoon talon yläpuolella -oleville kummuille. Sillä sinä päivänä vuokraaja korjasi heinää. Ja -Kristiina ja Erlend olivat keskenään yhtä mieltä siitä, vaikkeivät -olleet siitä puhuneet, ettei kenenkään tarvinnut tietää Kristiinan -olevan miehensä luona. Erlend kävi alhaalla rakennusten luona pari -kertaa noutamassa ruokaa ja juomaa, mutta Kristiina jäi istumaan -kummulle pikkukoivujen väliseen kanervikkoon. Siltä paikalta missä -istuivat he saattoivat nähdä miehen ja vaimon uurastavan ja kantavan -heinätaakkoja kotiin selässään. - -"Muistatko", kysyi Erlend, "sitä kertaa, jolloin lupasit, että kun -minä eläisin sulkeutuneena tuntureilla olevaan erakkotaloon, niin sinä -tulisit pitämään minulle taloutta? Sinä tahdot kai tänne kaksi lehmää -ja pientä karjaa --?" - -Kristiina naurahti ja vatvoi hänen tukkaansa. - -"Mitä luulisit poikien pitävän siitä, Erlend -- että heidän äitinsä -lähtisi ja jättäisi heidät sillä tavalla --?" - -"Luulen, että heistä olisi mieleen saada itse isännöidä -Jørundgaardissa", sanoi Erlend hymyillen. "Heillä on siihen kyllä -tarpeeksi ikää. Gautehan on jo täysi isäntä nuoruudestaan huolimatta. -Ja Naakkve on jo melkein mies." - -"Ei toki." Äiti hymyili hiljaa. "Kyllä kai hän itse niin arvelee -- -taitavat arvella niin kaikki viisi -- mutta kyllä kai siihen jotakin -tarvitaan vielä, ennen kuin hänellä on miehen mieltä --" - -"Jos hän isäänsä tulee, niin voi sattua, että hän saa sen myöhään tai -ei koskaan", vastasi Erlend. Hän hymyili ovelasti: "Sinä luulet voivasi -piilottaa kaikki lapsesi vielä viittasi liepeiden alle, Kristiina. -Naakkve tuli poikalapsen isäksi tässä kesällä -- et taida sitä tietää ---?" - -"Eihän --!" Kristiina istui punaisena ja kauhistuneena. - -"No, se oli kuolleena syntynyt -- ja poika varoo nyt varmaan tulemasta -sinne enää -- se oli Paavalin pojan leski täällä Haugsbrekkenissä; -nainen sanoi sen olleen Naakkven, ja aivan syytön hän tuskin oli, -kuinka koko juttu muutoin lienee ollutkin. Niin -- niin vanhaa väkeä me -nyt olemme, sinä ja minä --" - -"Voitko puhua tuolla tavoin siitä, että poikasi on hankkinut itselleen -häpeää ja harmia!" Kristiinan sydäntä leikkasi, että mies saattoi puhua -noin kevytmielisesti -- ja että tätä näytti huvittavan, ettei Kristiina -ollut tiennyt asiasta mitään. - -"No mitä sitten toivot minun sanovan?" kysyi Erlend entiseen sävyyn. -"Poika on kahdeksantoista vuoden vanha. Nyt näet itsekin, ettei -hyödytä suuria sinun kulkea ja paimentaa poikiasi niinkuin he olisivat -lapsia. Kun muutat tänne minun luokseni, voimme neuvotella hänen -naittamisestaan --" - -"Luuletko käyvän helpoksi meille saada Naakkve tasavertaisiin naimisiin ---! Ei, mieheni, tämän jälkeen arvelen sinun itsekin ymmärtävän, -että sinun on seurattava minua kotiin auttamaan minua poikien -hallitsemisessa." - -Erlend kohottausi kiivaasti kyynärpäänsä varaan: - -"Sitä minä en tee, Kristiina. Muukalaisena minä olen ja pysyn sinun -kotipaikallasi -- siellä ei yksikään ihminen muista minusta muuta -kuin että minut tuomittiin kuninkaanpettäjäksi ja maankavaltajaksi. -Etkö koskaan ajatellut minun Jørundgaardissa ollessani, että oloni -siellä oli epämieluista -- olin tottunut kotona Skaunissa olemaan -toisenlaisessa arvossa ihmisten joukossa. Siihenkin aikaan -- -nuoruudessani -- kun puheet liikkuivat minun huonosta elämästäni ja -minä olin kirkonkirouksessa -- olin kuitenkin Erlend Nikulauksenpoika -Husabyn herra! Sitten tuli se aika, Kristiina, jolloin minulla -oli onni näyttää noille pohjanpuolen ihmisille, että aivan isieni -suvusta huonontunut en sentään ollut -- Ei, sanon minä! Täällä, tässä -piskuisessa talossa minä olen vapaa mies -- kukaan ei tähyile eikä -juoruile selkäni takana. -- Kuuletko, Kristiina, ainoa rakkaani -- jää -luokseni! Koskaan et ole saava syytä katua sitä. Täällä on parempi -asua kuin oli Husabyssä konsanaan. En tiedä mistä johtui, Kristiina --- minä en ollut koskaan iloinen enkä huoleton mieleltäni siellä, en -lapsena enkä myöhemminkään. Helvettiä oli oloni silloin kun Eline -oli siellä luonani, emmekä sinä ja minäkään olleet koskaan oikein -vilpittömästi iloisia siellä. Jumala kaikkivaltias tietää kuitenkin, -että minä olen pitänyt sinusta joka päivä ja joka hetki niin kauan kuin -olen sinut tuntenut. Noiduttu lienee se talo ollut -- äiti kiusaantui -siellä kuoliaaksi, ja isäni oli aina iloton mies. Täällä on hyvä olla, -Kristiina -- jos sinä vain tahdot olla luonani. Kristiina -- niin totta -kuin Jumala on kuollut ristillä puolestamme, olet sinä minulle tänään -yhtä rakas kuin sinä iltana, jolloin nukuit viittaani kääriytyneenä -- -Marketanmessun jälkeisenä yönä -- minä istuin ja katselin sinua, sinä -olit niin puhdas ja raikas ja nuori ja taittamaton kukkanen!" - -Kristiina vastasi hiljaa: - -"Muistatko, Erlend, sinä yönä sinä lupasit, ettei minun tarvitsisi -koskaan itkeä yhtään kyyneltä sinun tähtesi --" - -"Niin -- ja sen tietää Jumala ja kaikki taivaan pyhät että tarkoitin -totta! Toisin kävi kyllä -- kai täytyi käydä -- niin kaiketi käynee -aina niin kauan kuin ihminen elää tässä maailmassa. Mutta minä rakastin -sinua sekä silloin, kun kohtelin sinua pahoin, että silloin kun -kohtelin sinua hyvin. Jää tänne, Kristiina --!" - -"Etkö ole koskaan ajatellut sitä", kysyi Kristiina hiljaa kuten -äskenkin. "Että pojillesi mahtaa olla vaikeaa, kun heidän isästään -puhutaan sillä tavalla kuin sanoit. Eiväthän he sentään voi karata -tuntureille kylänjuoruilta kaikki seitsemän --" - -Erlend katsoi maahan: - -"He ovat nuoria", sanoi hän; "uljaita ja kelpo poikia. He selviytyvät -kyllä. Mutta meillä, Kristiina, meillä ei ole kovin monta vuotta -jäljellä ennen kuin meistä tulee vanhoja -- tahdotko tuhlata sen ajan, -jolloin olet vielä kaunis ja terve ja kykenet iloitsemaan elämästä. -Kristiina --?" - -Vaimo loi silmänsä alas miehen silmien hurjan välkkeen edestä. Hetken -perästä hän sanoi: - -"Oletko unohtanut, Erlend, että pojistamme on kaksi vielä pikku lapsia? -Minkä arvoisena pitäisit minua, jos jättäisin Lauritsan ja Munanin?" - -"No voithan ottaa heidät mukaasi tänne tuntureille -- jollei Lauritsa -mieluummin jää veljiensä luokse. Eihän hänkään ole mikään pikkupoika. --- Onko Munan vielä yhtä sievä?" kysyi isä hymyillen. - -"On", sanoi äiti, "hän on kaunis lapsi." - -Sitten he istuivat kauan hiljaa. Ja kun he jälleen alkoivat puhella, he -puhuivat muista asioista. - - * * * * * - -Kristiina heräsi seuraavana aamuna päivän valjetessa, niinkuin oli -herännyt joka aamu täällä tuntureilla -- hän makasi ja kuunteli -hevosten töminää tuvan seinän takaa. Erlendin pää oli miltei hänen -sylissään. Muina aamuina herätessään varhaishetken haaleaan puolivaloon -hän oli tuntenut samaa ahdistusta ja häpeää kuin ensi kerrallakin --- hän oli taistellut vaimentaakseen sitä. Olivathan he epäsopuisa -aviopari, joka oli nyt tehnyt sovinnon; eihän voinut mitään parempaa -tapahtua heidän lapsilleen kuin että heidän vanhempansa tulivat jälleen -ystäviksi. - -Mutta tänä aamuhetkenä hän taisteli muistaakseen poikiaan. Sillä hän -oli kuin vuorennielemä -- suoraan Gerdarudin metsästä, missä Erlend oli -ensi kerran ottanut hänet syleilyynsä, oli tämä kantanut hänet mukanaan -tänne tuntureille. He olivat niin nuoria, ettei voinut olla todellista, -että hän oli jo synnyttänyt tälle miehelle seitsemän poikaa ja että hän -oli pitkien, täysikasvuisten miesten äiti. Mutta oli niinkuin hän olisi -maannut täällä Erlendin sylissä ja nähnyt vain unta niistä pitkistä -vuosista, jotka he olivat eläneet miehenä ja vaimona Husabyssä. Kaikki -Erlendin kevytmieliset sanat houkuttelivat ja soivat hänen mielessään --- hänellä oli huimaavan pelokas tunne, ikään kuin Erlend olisi -pyyhkäissyt pois hänen hartioiltaan seitsenkertaisen vastuun taakan --- sellaiselta mahtoi tuntua nuoresta tammasta, kun se seisoo satula -riisuttuna tunturilaitumella -- kuorma ja satula ja päitset ovat otetut -pois, ja sitä vastaan puhaltaa avaruuden ilmakas tuuli, se on vapaa -käymään laitumella hienoa tunturiruohoa syöden, vapaa kiitämään niin -kauas kuin tahtoo yli avaruuksien --. - -Ja samalla aikaa hän jo kaipasi suloisesti ikävöiden kantamaan uutta -kuormaa. Hän kaipasi jo pientä hellää huimausta tuntien sitä olentoa, -joka nyt tulisi asumaan lähinnä hänen sydäntään yhdeksän pitkän -kuukauden ajan. Hän oli tuntenut sen itsessään varmaksi jo heti ensi -aamusta, jolloin hän heräsi täällä tuntureilla Erlendin sylissä. -Yhdessä hänen mielensä kovan ja kuivan, huohottavan kuumuuden kanssa -oli taakattomuus kaikonnut häneltä. Hänellä oli povensa kätkössä -Erlendin lapsi, ja omituisella lempeällä kärsimättömyydellä kurottui -hänen sielunsa jo sitä hetkeä kohti, jolloin se tulisi päivänvaloon. - -Minun isot poikani eivät tarvitse minua, ajatteli hän. Heistä tuntuu -vain, että minä olen vastuksellinen ja kiusaan heitä. Me tulemme -olemaan vain heidän tiellään, pienokainen ja minä. Ei, minä en voi -lähteä täältä -- meidän on jäätävä tänne Erlendin luo. Minä en voi -lähteä --. - -Mutta kun he istuivat yhdessä aamiaisella, hän yhtäkaikki huomautti, -että nyt hänen täytyi lähteä kotiin lasten luo. - -Hän ajatteli Lauritsaa ja Munania. He olivat siksi isoja, että häntä -hävetti ajatella heidän oleskelevan täällä tunturilla Erlendin ja hänen -luonaan ja kenties katselevan ihmettelevin silmin vanhempiaan, jotka -olivat niin nuortuneet. Mutta ilman häntä eivät nämä kaksi voineet olla. - -Erlend istui ja tuijotti häneen hänen puhuessaan kotiinpaluustaan. -Lopulta hän hymyili ohimennen: - -"No -- jos tahdot, niin saathan lähteä!" - -Erlend tahtoi saattaa häntä matkalle. Ja hän ratsasti mukana aina -läpi Rostenin, Siliin saakka, kunnes kirkonkatto alkoi pilkottaa -kuustenlatvojen yli. Silloin hän sanoi hyvästi. Hän hymyili viimeiseen -asti ovelan luottavaisesti: - -"Tiedäthän sen, Kristiina -- joko tulet yöllä tai päivällä -- joko -minun on odotettava sinua vähän tai kauan aikaa -- minä otan sinut -vastaan iloiten kuin olisit Taivaan kuningatar, joka astuu pilvistä -alas asumukseeni --" - -Kristiina nauroi: - -"Noin suurta en minä uskalla tavoitella. Mutta ymmärrät kai hyvin nyt, -ystäväni, että suuri ilo syntyy kotonasi sinä päivänä, jolloin isäntä -palaa taloonsa." - -Erlend pudisti päätään ja naurahti. Hymyillen he hyvästelivät, -hymyillen kallistui Erlend hänen puoleensa heidän istuessaan rinnakkain -pysäytettyjen ratsujensa selässä ja suuteli häntä moneen kertaan, ja -joka suutelon välissä hän katsoi vaimoon hymyilevillä silmillään: - -"Saamme siis nähdä", virkkoi hän viimein, "kumpi meistä on -itsepäisempi, suloinen Kristiinani. Ei tämä tule olemaan viimeinen -kerta, kun tapaamme -- sen me tiedämme kumpikin!" Kun Kristiina -ratsasti kirkon ohi, hän tunsi pientä väristystä. Oli kuin hän olisi -palannut kotiin vuoresta. Kuin olisi Erlend itse vuorenhaltija, joka ei -voinut tulla kummulla olevan kirkon ja ristin ohi. - -Hän kiristi ohjaksia -- hänen teki mieli kääntää ympäri ja ratsastaa -Erlendin jälkeen. - -Sitten hän loi katseensa vihreiden nurmikenttien yli kauniiseen -taloonsa ja sen niittyihin ja peltoihin ja laakson pohjassa -suikertavaan virtaan. Tunturit kohosivat sinisessä autereessa -- -taivas oli täynnä hattaraisia kesäpilviä. Se oli hulluutta. Tuolla, -heidän poikainsa luona, oli Erlendin koti. Hän ei ollut mikään -keijukaisritari, vaan kristitty mies, vaikkakin ihan täynnä hulluja -oikkuja ja mielettömiä päähänpistoja. Hänen aviomiehensä, jonka kanssa -hän oli puhunut sekä pahat että hyvät -- rakas, rakas, niin pahoin kuin -hän olikin kiusannut häntä arvaamattomilla mielijohteillaan. Hänen oli -siedettävä tuota miestä; kun hän kerran ei voinut elää ilman tätä, niin -oli hänen ponnisteltava ja koeteltava kantaa huoli ja epävarmuus niin -hyvin kuin taisi. Kauan ei hän luullut kestävän, ennen kuin mies tulisi -perässä -- nyt kun he olivat jälleen olleet yhdessä. - - - - -VI - - -Pojille hän sanoi, että isän täytyi järjestää yhtä ja toista -Haugenissa, ennen kuin hän muuttaisi kotiin. Hän kai tulisi vasta -syyspuolella. - -Hän liikkui kotonaan nuorena, punoittavin poskin ja lempein kasvoin, -ripeämpänä työpuuhissaan -- mutta hän ei saanut aikaan niin paljon kuin -ennen hiljaisella ja tasaisella tavallaan. Hän ei nuhdellut poikia -tuikeasti, niinkuin hänen tapansa oli ollut, kun he hairahtuivat -tai eivät oikein olleet hänelle mieliksi. Nyt hän puhui heille -leikillisesti tai sivuutti asian sanomatta mitään. - -Lauritsa tahtoi nyt nukkua isojen veljien kanssa ylistuvassa. - -"No, sinut kai täytyy lukea nyt jo isojen poikien joukkoon, poikani." -Hän pujotti sormensa pojan tiheään, kullanruskeaan tukkaan ja veti -hänet luokseen -- poika ylettyi häntä jo rinnan puoliväliin. "Sinä, -Munan, siedätkö vielä vähän aikaa, että äitisi pitää sinua lapsena?" -- -Iltaisin, kun poikanen oli mennyt vuoteeseen alatuvassa, oli hänestä -kyllä mieluista, että äiti istui sängynlaidalla ja lellitteli häntä -vähän; hän makasi pää äidin helmassa ja jutteli lapsellisemmin kuin -päivällä, jolloin veljet olivat kuulemassa. He puhuivat siitä, milloin -isä tulisi kotiin. - -Sitten hän siirtyi seinän puolelle, ja äiti peitteli hänet. Kristiina -sytytti kynttilän, otti esille poikien korjattavat vaatteet ja istui -ompelemaan. - -Hän irrotti soljen rinnaltaan, tunnusteli kädellään rintojaan. Ne -olivat pyöreät ja kiinteät kuin ihan nuorella naisella. Hän työnsi -hihan ylös aina olkapäähän asti ja katseli alastonta käsivarttaan -valossa. Se oli tullut valkeammaksi, täyteläisemmäksi. Sitten hän -nousi ylös ja käveli -- tunsi kuinka pehmeästi hän astui pehmeissä -sisäkengissään -- siveli solakoita lanteitaan: ne eivät enää olleet -terävät ja kuivat kuin miehen. Veri kävi hänen ruumiissaan kuin mahla -puissa keväällä. Nuoruus versoi hänessä. - - * * * * * - -Hän meni kotaan Fridan kanssa ja ammensi haaleaa vettä -joulumallas-ohrille. Frida oli unohtanut huolehtia niistä ajoissa, ne -olivat turpuneet aivan kuiville. Mutta Kristiina ei soimannut tyttöä -- -hiukan hymyillen hän hääri ja kuunteli toisen puolusteluja. Ensi kerran -oli sattunut Kristiinalle, että hän oli unohtanut huolehtia niistä itse. - -Jouluna olisi Erlend kotona. Kun hän lähettäisi miehelleen tämän -sanoman, niin täytyihän tämän silloin tulla heti. Niin hullu ei mies -toki suinkaan ollut, ettei antaisi perään nyt -- täytyihän hänen -ymmärtää, ettei Kristiina mitenkään voisi muuttaa ylös Haugeniin. -kun ei hän ollut yksin. Mutta hän odottaisi vielä vähän ennen kuin -lähettäisi tämän sanoman -- vaikka asia oli kylläkin varma -- ehkä -aina siihen asti kunnes tuntisi eloa --. Toisena syksynä heidän -Jørundgaardissa asuessaan oli hänen, Kristiinan, täytynyt antaa tietä -kuten sanotaan. Silloin hän oli lohduttautunut varsin pian. Hän ei -pelännyt käyvän siten tällä kertaa -- se oli mahdotonta. Kuitenkin -- - -Hänestä tuntui kuin täytyisi hänen taivuttaa koko olemuksensa suojaksi -tuon pienoisen, hennon elämän ympärille, jota hän kantoi sydämensä alla --- niinkuin käsi koukistetaan suojaksi pienen, vasta sytytetyn liekin -ympärille --. - - * * * * * - -Eräänä päivänä loppusyksyllä tulivat Ivar ja Skule ja sanoivat, että he -tahtoivat ratsastaa isän luo -- tunturilla oli kaunista; he pyysivät -lupaa jäädä häneen luokseen metsästelemään nyt routahallan ajaksi. - -Naakkve ja Bjørgulf istuivat shakkilaudan ääressä; he pysähtyivät -kuuntelemaan. - -"En tiedä", sanoi Kristiina. Sitä hän ei ollut ennen tullut -ajatelleeksi -- kenen hän lähettäisi viemään sanaa. Hän katsoi -molempiin puolikasvuisiin poikiin. Tyhmältä se tuntui hänestä -itsestäänkin, mutta hän ei saanut sanotuksi sitä heille. Hän saattaisi -sanoa, että ottaisivat Lauritsankin mukaan, ja käskeä tätä kertomaan -isälle kahden kesken. Hän oli niin nuori, ettei osaisi ihmetellä. -Kuitenkin -- - -"Isännehän tulee pian tänne", sanoi äiti. "Teidän matkanne voisi -helposti estää häntä. Muuten aion minä itsekin piakkoin lähettää sanan -hänelle." - -Kaksoset nurisivat. Naakkve nosti katseensa pelipöydästä ja sanoi -lyhyesti: "Tehkää niinkuin äiti sanoo, pojat." - - * * * * * - -Joulun alla Kristiina lähetti Naakkven pohjoiseen Erlendin luo. "-- -Saat sanoa hänelle, että nyt alan minä jo kaivata kovasti -- ja niin -tehnette myös te kaikki!" Hän ei maininnut sitä uutta syytä, joka -oli tullut entisten lisäksi -- mahdottomalta tuntui, ettei tuo iso -nuorukainen olisi sitä älynnyt; hän sai päättää itse, ilmoittaisiko -siitä isälle. - -Naakkve palasi takaisin tapaamatta isäänsä. Erlend oli matkustanut -Raumsdaliin, hän oli kai saanut sanan, että hänen tyttärensä miehineen -nyt muuttaisi Bergeniin ja että Margret mielellään tapaisi isäänsä -Veøyssa. - -Se oli käsitettävää --. Kristiina makasi valveilla öisin -- sipaisi -väliin vieressään nukkuvan Munanin kasvoja. Hän suri sitä, ettei Erlend -tullut kotiin jouluksi. Mutta olihan käsitettävää, että hän tahtoi -nähdä tytärtään, kun tarjoutui siihen tilaisuus. Kristiina kuivasi -kyyneleensä sitä mukaa kuin ne vierivät poskelle. Hän oli tullut -jälleen yhtä herkäksi itkemään kuin oli ollut nuorena. - - * * * * * - -Juuri joulun jälkeen kuoli Sira Eirik. Kristiina oli käynyt hänen -luonaan Romundgaardissa pari kertaa syksyllä kirkkoherran ollessa jo -vuoteen omana, ja hän meni hänen hautajaisiinsakin. Muuten hän ei nyt -koskaan liikkunut ihmisten joukossa. Hän tunsi suurta kaipausta, että -heidän vanha kirkkoherransa oli poissa. - -Hautajaisissa hän kuuli, että joku oli tavannut Erlendin pohjanpuolella -Lesjassa; hän oli silloin ollut paluumatkalla kotiinsa. Siis hän tulisi -pian --. - -Sitä seuraavina päivinä hän istui penkillä pienen ikkunan alla, -hengitti käsipeiliinsä, jonka oli hakenut esiin, hankasi sen -kiiltäväksi ja tarkasteli kasvojaan. - -Hän oli ollut päivettynyt kuin talonpoikaisnainen viime vuosina, -mutta kaikki jäljetkin siitä olivat nyt hävinneet. Hänen hipiänsä -oli valkoinen, poskilla oli pyöreät, hehkeänpunaiset ruusut kuin -maalatulla kuvalla. Niin kaunis kasvoiltaan ei hän ollut ollut sitten -neitsyyspäiviensä. Kristiina istui ja pidätti henkeään ihmettelevästä -onnesta. - -Siis he saisivat nyt vihdoinkin sen tyttären, jota Erlend oli toivonut -itselleen niin kovin -- jos viisaitten eukkojen sanat pitivät -paikkansa. Magnhildin. Heidän oli tällä kertaa poikettava tavasta ja -annettava ensiksi Erlendin äidin nimi. - -Hänen mieleensä muistui eräs satu, jonka hän kerran oli kuullut. -Seitsemästä pojasta, jotka ajettiin lainsuojattomina autioille -tuntureille syntymättömän pienen siskon vuoksi. Sitten hän naurahti -itsekseen -- kuinka hän oli tullut tuota ajatelleeksi, ei hän -ymmärtänyt. - -Hän otti ompelutuolistaan sen hienoimmasta valkeasta liinasta tehdyn -paidan, jota hän ompeli yksin ollessaan. Hän nyhti pois lankoja -helmuksesta ja ompeli lintuja ja eläimiä läpinäkyvälle ristikkopohjalle --- siitä oli vuodet pitkät, kun hän oli tehnyt sellaista hienoa työtä. --- Kunpa Erlend tulisi nyt -- kun hän vielä oli vain kaunis, nuori ja -solakka, heleä ja kukoistava. - - * * * * * - -Heti Yrjönmessun jälkeen tuli niin kaunis sää, että oli ihan keväistä. -Lumi suli ja hohti kuin hopea; oli jo paljaita ruskeita päiviä -päivänpuoleisilla rinteillä, ja tunturit peittyivät siniseen usvaan. - -Gaute seisoi eräänä päivänä pihalla ja askarteli rikkiajettua rekeä -korjaillen. Naakkve seisoi halkovajan seinään nojaten ja katseli -veljensä puuhaa. Silloin tuli Kristiina kodasta kantaen molemmilla -käsivarsillaan suurta kaukaloa vastaleivottuja vehnäpötkyjä. - -Gaute seurasi äitiä katseellaan. Sitten hän pani kirveen ja kairan -rekeen, juoksi hänen jäljestään ja otti häneltä kaukalon, kantaen sen -pihan yli aittaan. - -Kristiina oli jäänyt seisomaan posket punaisina. Gauten palattua hän -meni poikien luo: - -"Te saisitte ratsastaa isän luo näinä päivinä -- sanoa, että nyt -on hyvin tärkeä hänen palata kotiin ja ottaa minulta talon johto. -Minä jaksan nyt niin vähän -- ja on luultavaa, että minun on -kevätkiireidenkin aikana maattava sisällä --" - -Nuorukaiset kuuntelivat häntä; hekin punastuivat, mutta Kristiina näki -heidän tulevan hyvin iloiseksi. Naakkve sanoi välinpitämättömyyttä -teeskennellen: - -"Voisimmehan yhtä hyvin lähteä vaikka tänään -- iltapäivällä -- mitä -arvelet, veli?" - - * * * * * - -Jo puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä kuuli Kristiina ratsastajien -saapuvan pihaan. Hän meni ulos -- siellä olivat Naakkve ja Gaute, he -olivat yksin. He seisoivat hevostensa luona, katsoivat maahan eivätkä -sanoneet mitään. - -"Mitä isä vastasi?" kysyi äiti. - -Gaute seisoi ja nojasi keihääseensä, hän ei nostanut katsettaan maasta. -Silloin Naakkve lausui: - -"Isä käski meidän sanoa sinulle, että hän odotti sinua luokseen joka -päivä talvella. Ja hän sanoi, ettet sinä olisi vähemmin tervetullut -kuin viimeksi siellä käydessäsi." - -Väri vaihtui Kristiinan kasvoilla: - -"Ettekö sitten maininneet isälle -- että minun laitani on niin -- ei -ole pitkiä aikoja siihen, kun minä saan taas lapsen --" - -Gaute vastasi nostamatta katsettaan: - -"Isä ei tuntunut pitävän _sitä_ minään syynä -- ettet voisi muuttaa -Haugeniin sen asian vuoksi." - -Kristiina seisoi hetkisen: - -"Mitä hän sanoi?" kysyi hän matalaan ja terävästi. - -Naakkve aikoi vastata. Gaute kohotti kättään, katsoi nopeaan ja -pyytävästi veljeensä. Mutta vanhin poika sanoi siitä huolimatta: - -"Isä käski meidän sanoa tämän: sinä tiesit sitä lasta siitettäessä, -kuinka rikas mies hän oli. Ja jollei hän ole tullut senjälkeen -rikkaammaksi, niin ei hän ole myöskään tullut köyhemmäksi." - -Kristiina kääntyi pois poikien luota ja meni hitaasti tuparakennukseen. -Raskaasti ja väsyneesti hän istuutui penkille ikkunan alle, josta -kevätaurinko oli jo sulattanut pois jään ja kuuran. - --- Tosin _oli_ niin. Hän oli kerjännyt mieheltään saada nukkua tämän -sylissä -- ensin. Mutta Erlend ei tehnyt kauniisti muistuttaessaan -hänelle siitä nyt. Hänen mielestään Erlend ei tehnyt kauniisti -lähettäessään hänelle tämän vastauksen heidän poikiensa mukana --. - - * * * * * - -Kevätsää jatkui yhtä mittaa. Tuli etelätuuli ja puhalsi viikon ajan -- -virta paisui, tuli suureksi ja kohisevaksi. Rinteillä suli ja solisi, -tuntureilla tapahtui lumenvieremiä. Sitten tuli jälleen päivänpaistetta. - -Kristiina seisoi ulkona rakennusten takana sinertävän harmaassa -illassa. Metsikkö vainion alalaidassa oli täynnään linnunlaulua. Gaute -ja kaksoset olivat lähteneet ylös karjamajalle -- aikoivat teeriä -ampumaan. Lintujen kisailun melu kuului taloon asti kaikilta rinteiltä -aamuisin. - -Kristiina painoi käsiään rintansa alle. Nyt oli enää vain lyhyt aika -- -hänen täytyi kestää se loppuun kärsivällisesti. Hän oli kai usein ollut -tuikea ja hankala elämänkumppani hänkin --. Kohtuuton huolehtimisessaan -lasten vuoksi -- ruikuttava, kuten Erlend oli sanonut. Kuitenkin -hänestä tuntui, että Erlend oli nyt tyly. Mutta nyt oli pian se aika, -jolloin Erlendin täytyi tulla hänen luokseen -- sen tiesi tämä itsekin. - -Päivänpaiste ja sadekuurot vuorottelivat. Eräänä iltapäivänä huusivat -pojat häntä. He seisoivat pihalla kaikki seitsemän ynnä koko -palveluskunta. Laakson poikki kaartui kolme sateenkaarta, sisimmän -toinen pää oli juuri Formon rakennusten kohdalla; se oli aivan -kokonainen ja loistavan värikäs; molemmat ulommaiset olivat heikompia -ja häipyivät ylinnä olemattomiin --. - -Vielä heidän seisoessaan tuota ihmeellisen kaunista ilmiötä -tähystelemässä harmaantui ja tummui ilta. Etelästä läheni tupruava -lumipyry. Se syyti lunta niin että koko maailma tuli valkoiseksi -lyhyessä hetkessä. - -Kristiina istui illalla kertoen Munanille kuningas Snjosta ja hänen -ihanasta valkeasta tyttärestään, Mjøll-nimisestä, ynnä kuningas Harald -Luvasta, joka kasvatettiin Dovre jättiläisen luona vuoressa täällä -pohjoisessa Dovren tunturilla. Hän muisti suruisin ja katuvin mielin, -että oli vierinyt vuosia siitä, kun hän oli näin istunut kertomassa -lapsilleen -- oli sääli Lauritsaa ja Munania, hän oli niin vähän -ilahduttanut heitä tällaisella. Ja nyt he olivat pian suuria poikia. -Kun toiset olivat pieniä heidän asuessaan Husabyssä, silloin hän oli -kertonut heille satuja iltaisin -- usein, hyvin usein. - -Hän näki isojen poikien istuvan ja kuuntelevan -- hän tuli hehkuvan -punaiseksi ja lopetti. Munan pyysi häntä kertomaan lisää. Naakkve nousi -ja siirtyi lähemmäksi. - -"Muistatteko, äiti, satua Torstein Uksafotista ja Høilandin metsän -peikoista -- kertokaapa meille se!" - -Kertoessaan Kristiina muisti. He makasivat levähtämässä koivulehdossa -virran rannalla ja söivät välipalaa, hänen isänsä ja tämän -heinäväki, miehet ja naiset. Isä makasi vatsallaan; Kristiina istui -kahdareisin hänen selkänsä taipeessa ja puristi kantapäillään hänen -lanteitaan -- oli kuuma päivä ja senvuoksi hän oli saanut luvan olla -avojaloin, samoin kuin aikuiset naisetkin. Isä lasketteli Høilandin -peikkojen sukuluetteloa: Jernskjoldilla oli Skjoldvor, heillä oli -tyttäret Skjolddis ja Skjoldgjerd, jonka Torstein Uksafot tappoi. -Skjoldgjerdillä oli ollut miehenä Skjoldketil, heidän poikansa -olivat Skjoldbjørn ja Skjoldhedin ja Valskjold, jolla oli vaimona -Skjoldskjessa, he siittivät Skjoldulfin ja Skjoldormin; Skjoldulf sai -Skjoldkatlan, siitti hänen kanssaan Skjoldin ja Skjoldketilin -- - -Sen nimenhän hän oli jo sanonut, huudahti Kolbjørn hymyillen. Sillä -Lauritsa oli kehunut opettavansa heille kaksi tusinaa peikonnimiä, -mutta ei ollut saanut täyteen ensimmäistäkään tusinaa. Lauritsakin -nauroi: "Niinpä niin, mutta ymmärrättehän, että peikotkin antavat -lapsilleen edesmenneitten esi-isiensä nimiä!" Mutta työväki ei antanut -perään; hänet tuomittiin maksamaan heille sakkona simajuomaa. No -saakoot sitten -- illalla kotiin tultua, sanoi isäntä. Mutta väki -tahtoi saada sen heti -- ja lopuksi lähetettiinkin Tordis simaa -noutamaan. - -He nousivat seisomaan ja asettuivat piiriin, ja iso juomasarvi kiersi. -Sitten he ottivat viikatteensa ja haravansa ja lähtivät jälleen -heinäntekoon. Kristiina lähetettiin kotiin tyhjä sarvi mukanaan. Hän -piti sitä edessään kaksin käsin juostessaan avojaloin päivänpaisteessa -vihreää polkua pitkin taloon päin. Väliin hän seisahtui, kun sarven -pohjaan oli kertynyt tilkka simaa -- sitten hän kallisti sen pikku -kasvoilleen ja nuoli kullatun reunan sisä- ja ulkopuolelta sekä omista -sormistaan makean nesteen. - -Kristiina Lauritsantytär istui hiljaa ja katsoi eteensä. Isä! Hän -muisti tämän kasvojen värin synkän vaihtumisen, joka muistutti -metsärinteen kalpenemista myrskynpuuskan vääntäessä puiden lehvistöjä, --- hänen äänensä kylmän ja terävän ivallisen soinnahduksen, hänen -harmaiden silmiensä välkähdyksen, joka muistutti puoleksi esiinvedetyn -miekan välähdystä. Vain silmänräpäys, sitten se hävisi -- iloiseen, -hyväntahtoiseen leikinlaskuun hänen nuorena ollessaan, yhä useammin -hiljaiseen, hiukan raskasmieliseen lempeyteen sitä mukaa kuin hän -vanheni. Hänen isänsä mielessä oli ollut muutakin kuin tuo syvä, hellä -lempeys. Kristiina oli oppinut ymmärtämään vuosien varrella, ettei isän -ihmeellinen lempeys johtunut siitä, ettei hän olisi nähnyt ihmisten -vikoja ja viheliäisyyttä kyllin selkeästi, vaan siitä, että hän aina -tutki omaa sydäntään Jumalan edessä ja musersi sen katumuksessa omien -vikojensa tähden. - -Ei, isä, minä en saa olla kärsimätön. Minäkin olen paljon rikkonut -miestäni vastaan --. - - * * * * * - -Ristinmessunpäivän iltana istui Kristiina aterioimassa talonväen kanssa -ja oli niinkuin muulloinkin. Mutta kun pojat olivat menneet nukkumaan -ylistupaan, hän kutsui hiljaa Ulf Haldorinpojan luokseen. Hän pyysi -tätä menemään karjatalolle Isridin luo ja käskemään hänen tulla emännän -luo vanhaan kutomatupaan. - -Ulf sanoi: "Sinun on lähetettävä hakemaan Ulvsvoldenin Ranveigiä ja -Haldisia, papinsisarta, Kristiina -- kaikkein soveliainta olisi, -jos voisit haettaa Astridin ja Ingebjørgin Loptsgaardista hoitamaan -tuvanpuolta --" - -"Ei ole aikaa siihen", sanoi Kristiina. "Tunsin ensimmäiset poltot jo -vähän jälkeen puolenpäivän. Tee niinkuin sanon, Ulf -- minä en tahdo -luokseni muita kuin omat piikani ja Isridin." - -"Kristiina", sanoi Ulf vakavasti, "etkö käsitä, että siitä voi syntyä -paljon pahaa puhetta, jos ryömit piiloon tänä yönä --" - -Kristiina antoi käsivartensa pudota raskaasti pöydälle. Hän sulki -silmänsä. - -"Puhukoot sitten ne, jotka tahtovat puhua! Minä en jaksa nähdä noita -vieraita vaimoja ympärilläni tänä yönä --" - - * * * * * - -Seuraavana aamuna istuivat isot pojat hiljaa ja ääneti, istuivat ja -katsoivat alas, kun Munan jutteli heille juttelemistaan pikku veljestä, -jonka hän oli nähnyt äidin käsivarrella kutomatuvassa. Viimein sanoi -Bjørgulf, ettei pojan enää tarvinnut puhua _siitä_. - -Kristiina vain makasi ja kuulosti -- hänestä tuntui, ettei hän koskaan -nukkunut niin sikeästi, ettei olisi kuulostanut ja odottanut. - -Hän nousi vuoteesta kahdeksantena päivänä, mutta naiset, jotka olivat -hänen luonaan, ymmärsivät, ettei hän voinut hyvin. Häntä vilutti ja -toisin vuoroin hänellä oli kuuma; yhtenä päivänä hersyi maitoa hänen -rinnoistaan niin että vaatteet tulivat läpimäriksi; seuraavana päivänä -ei hänellä ollut riittävästi lapsellekaan. Mutta hän ei tahtonut -paneutua uudelleen makuulle. Lasta hän ei luovuttanut sylistään -- -hän ei pannut sitä koskaan kehtoon, vaan piti sen yölläkin vieressään -sängyssä; päivän hän kanniskeli sitä, istui lapsineen lieden luona, -siirtyi istumaan vuoteelleen, kuulosti ja odotti ja tuijotti siihen, -vaikka hän ei toisinaan näyttänyt näkevänkään sitä eikä kuulevan, -että se itki. Sitten oli kuin hän olisi herännyt -- hän nosti pojan -käsivarsilleen, käveli kävelemistään lapsi sylissään lattialla; poski -taivutettuna lapsen poskea vasten hän hyräili sille aivan hiljaa, -istuutui ja laittoi sen rinnalle, istui jälleen ja tuijotti niinkuin -ennenkin, kasvot jäykkinä kuin kivi --. - -Kun poika oli noin kuuden viikon vanha -- eikä äiti ollut vielä astunut -jalkaansa kutomahuoneen kynnyksen yli -- tulivat Ulf Haldorinpoika ja -Skule eräänä päivänä sinne. He olivat matka-asussa. - -"No nyt me lähdemme Haugeniin, Kristiina", sanoi Ulf. "Näistä asioista -täytyy kerrankin tulla loppu --" - -Kristiina istui mykkänä ja jäykkänä poika polvellaan. Ensin hän ei -näyttänyt käsittävän. Yhtäkkiä hän kavahti pystyyn tiukkuvan punaisena -kasvoiltaan: - -"Tee niinkuin tahdot. Jos kaipaat oikeaa isäntääsi, niin en tahdo -pidättää sinua. Parasta, että otat palkkasi -- niin ei sinun tarvitse -sitten enää vaivautua tänne meidän luoksemme sen koommin." - -Ulf päästi kamalan kirouksen. Sitten hän katsoi vaimoon, joka seisoi -siinä lapsi painettuna rintaansa vasten. Hän puristi huulensa yhteen ja -vaikeni. - -Mutta Skule astahti askeleen eteenpäin: - -"Niin, äiti -- minä lähden nyt isän luo -- jos te unohdatte, että -Ulf on ollut kasvatusisänä kaikille meille veljeksille, niin saatte -kuitenkin muistaa, että minua ette voi käskeä ja hallita niinkuin -olisin palkkalainen tai sylilapsi --" - -"Vai en?" Äiti löi häntä korvalle, niin että poika hoiperteli: "Minäpä -luulisin saavani käskeä ja hallita teitä kaikkia niin kauan kuin ruokin -ja vaatetan teidät. Mene ulos!" huusi hän ja polki jalkaa. - -Skule oli vimmoissaan. Mutta Ulf sanoi hiljaa: - -"On parempi näin, poika -- että hän on tolkuton ja riehuu, kuin -nähdä hänen istuvan ja tuijottavan niinkuin olisi murehtinut itsensä -järjiltään --" - -Gunhild, sisäkkö, juoksi heidän jälkeensä. Heidän oli heti tultava -kutomatupaan emännän luo -- hän tahtoi puhua heidän ja kaikkien poikien -kanssa. Kristiina käski lyhyeen ja terävästi Ulfin ratsastaa Breidiniin -puhumaan erään miehen kanssa, joka oli vuokrannut häneltä kaksi lehmää; -kaksoset saisivat lähteä hänen mukaansa, eikä heidän tarvinnut palata -kotiin ennen kuin huomenna. Naakkven ja Gauten hän lähetti karjamajalle --- hän käski heidän katsoa Illmanddalenin hevoslaitumelle, miten siellä -asiat olivat -- ja paluumatkalla he saisivat poiketa tervanpolttaja -Bjørnin, Isridin pojan, luo ja käskeä hänen tulla tänne tänä iltana. Ei -hyödyttänyt heidän väittää vastaan, huomennahan oli messupäivä. - -Seuraavana aamuna, kun kelloja soitettiin, lähti Jørundgaardin emäntä -ulos, mukanaan Bjørn ja Isrid, joka kantoi lasta. Hän oli antanut -heille vaatteet, hyvät ja soveliaat, mutta kirkoteltava nainen itse oli -niin koristautunut kullalla, että kaikki saattoivat nähdä, että hän oli -emäntä ja toiset hänen palvelusväkeään. - -Uhmaten ja ylpeänä hän kohtasi ihmettelyn, jonka tunsi lehahtavan -vastaansa kirkonmäellä olevasta väkijoukosta. Niinpä niin, ennen -oli hän tehnyt kirkottelumatkansa toisin -- mahtavimpien emäntien -saattamana. Sira Solmund katsoi häneen kalsein silmin, kun hän seisoi -kirkon ovella kynttilä kädessä -- mutta otti hänet kuitenkin vastaan -tavalliseen tapaan. - -Isrid oli nyt jo vähän lapsehtava eikä ymmärtänyt paljoa; Bjørn oli -omituinen ja harvapuheinen mies, joka ei koskaan välittänyt toisten -asioista. Nämä kaksi olivat kummeina. - -Isrid mainitsi papille lapsen nimen. Pappi hätkähti -- hän viivytteli -hiukan -- sitten hän toisti sen, niin että se kajahti aina päälaivassa -olevan kansan korviin asti: - -"Erlend -- Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen --" - -Kävi kuin pisto läpi koko kirkkorahvaan. Kristiina tunsi hurjaa, -kostonhaluista riemua sen johdosta. - - * * * * * - -Lapsi oli syntyessään näyttänyt varsin voimakkaalta. Mutta kohta ensi -viikosta lähtien oli Kristiina ollut huomaavinaan, ettei se tahtonut -ruveta oikein vaurastumaan. Itse hän oli tuntenut sillä hetkellä, -jona lapsi syntyi, että nyt raukeni hänen sydämensä kokoon kuin -loppuunpalanut kekäle. Ja kun Isrid näytti hänelle vastasyntynyttä, -kuvitteli hän, että elonkipinä oli epävarman näköinen tässä lapsessa. -Mutta hän karkotti tuon vaikutelman -- olihan hän niin lukemattoman -monet kerrat tuntenut kuin hänen sydämensä olisi murtunut. Ja lapsi oli -varsin iso eikä näyttänyt heikolta. - -Mutta hänen levottomuutensa pienokaisen vuoksi kasvoi päivä päivältä. -Lapsi oli kitisevä ja sillä oli huono ruokahalu -- Kristiina sai -kiistellä pitkän aikaa, ennen kuin sai lapsen ottamaan rintaa. Ja kun -hän vihdoinkin oli saanut lapsen houkutelluksi imemään, nukkui tämä -melkein heti. -- Kristiina ei voinut nähdä sen kasvavan. - -Sanomaton oli hänen ahdistuksensa ja sydämentuskansa, kun hän luuli -huomaavansa, että siitä päivästä lähtien, jolloin lapsi oli ollut -kasteella ja saanut isänsä nimen, pikku Erlend kuihtui nopeammin. - -Ei yhtään, niin, ei ainoatakaan lapsistaan hän ollut rakastanut -niin kuin tätä pientä kovan onnen lasta. Yksikään ei ollut siinnyt -niin suloisessa ja hurjassa onnessa, ei yhtään hän ollut kantanut -niin onnellisen odotuksen vallassa. Hän muisteli kuluneita yhdeksää -kuukautta; lopulta hän oli vain taistellut henkensä puolesta -säilyttääkseen toivonsa ja uskonsa. Hän ei jaksanut menettää tätä lasta --- eikä hän jaksanut pelastaa sitä --. - -Kaikkivaltias Jumala, Säälin ruhtinatar, Pyhä Olavi -- hän tunsi itse, -että tällä kertaa ei hyödyttänyt mitään, että hän heittäytyi maahan ja -kerjäsi lapsensa elämää --. - -Anna meille anteeksi velkamme, niinkuin mekin annamme anteeksi -velallisillemme --. - -Hän meni kirkkoon joka messupäivä, niinkuin hänen tapansa oli. Hän -suuteli ovenpieltä, pirskotti ylleen vihkivettä, kumarsi kuoriholvin -yläpuolella olevaa ristiinnaulitunkuvaa. Vapahtaja katsoi alas -surullisena ja lempeänä kuolemantuskassaan. Kristus kuoli pelastaakseen -murhaajansa. Pyhä Olavi seisoo hänen kasvojensa edessä loppumattomissa -esirukouksissa sen kansan puolesta, joka ajoi hänet maanpakoon ja -surmasi hänet. - -Niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme --. - -Autuas Maaria -- lapseni kuolee! Etkö tiedä, Kristiina, että mieluummin -olisin tahtonut kantaa poikani ristin ja kärsiä hänen kuolemansa, kuin -seisonut hänen ristinsä alla ja nähnyt hänen kuolevan --. Mutta koska -tiesin, että sen täytyi tapahtua syntisten pelastukseksi, myönsin -sen sydämessäni -- myönnyin, kun poikani rukoili: Isä, anna heille -anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät --. - --- Niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme --. - -Rukoukseksi ei tule se, mitä sydämessäsi huudat, ennen kuin olet -rukoillut paternosterisi vilpittömästi. - -Anna meille anteeksi velkamme --. Muistatko, kuinka monta kertaa -sinun velkasi annettiin anteeksi? -- Katso poikiasi tuolla miesten -puolella. Katso häntä, joka seisoo etumaisena näyttäen tuon -kauniin nuorukaisparven päälliköltä. Sinun syntisi hedelmä -- pian -kahdenkymmenen vuoden ajan olet nähnyt Jumalan lisäävän hänen -kauneuttaan, mieltään ja miehuuttaan. Katso sääliä -- missä on sinun -säälisi nuorinta, kotona olevaa poikaa kohtaan --. - -Muistatko isääsi, muistatko Simon Darrea? - --- Mutta sisimmällä sydämessään hän ei tuntenut antaneensa anteeksi -Erlendille. Hän ei voinut sitä tehdä, sillä hän ei tahtonut sitä. -Hän piti kiinni rakkautensa maljasta, ei tahtonut luovuttaa sitä -käsistään nytkään, kun se sisälsi enää vain karvaat pohjasakat. Sinä -hetkenä, jolloin hän saattoi antaa anteeksi Erlendille, tai edes olla -ajattelematta häntä tämä kalvava katkeruus mielessään -- silloin oli -kaikki ohi, mitä oli ollut heidän välillään. - -Näin hän seisoi messun ajan tietäen, ettei se häntä hyödyttänyt. Hän -koetti rukoilla: Pyhä Olavi, auta minua, tee ihme minun mielelleni, -niin että voin lausua rukoukseni vilpittömästi -- ajatella Erlendiä -hurskas rauha sielussani. Mutta hän tiesi, ettei hän itsekään toivonut -tämän rukouksen kuulemista. Silloin hän tunsi itse, että oli hyödytöntä -rukoilla, että saisi pitää lapsen. Pieni Erlend oli laina Jumalalta --- vain yhdellä ehdolla hän saisi sen pitää, ja siihen ehtoon hän ei -taipunut. Ja Pyhälle Olaville ei kannattanut valehdella --. - - * * * * * - -Niin hän istui sairaan lapsen ääressä. Hänen kyyneleensä virtasivat -virtaamistaan; hän itki ilman äännähdystäkään ja ilmeen värettäkään, -hänen kasvonsa olivat harmaat ja kivikovat; ainoastaan silmien -valkuaiset ja silmäluomet tulivat veripunaisiksi jälkeenpäin. Jos joku -tuli huoneeseen, hän kuivasi nopeasti kasvonsa ja istui vain mykkänä ja -jäykkänä. - --- Kuitenkin riitti perin vähäinen seikka sulattamaan hänet. Jos -joku isoista pojista tuli sisään, loi katseen kituvaan lapseen ja -virkkoi sille jonkun lempeän, säälivän sanan, niin kykeni äiti tuskin -pidättämään itsensä puhkeamasta äänekkäisiin nyyhkytyksiin. Jos hän -olisi voinut puhua isojen poikien kanssa tuskastaan pienokaisen vuoksi, -niin hänen sydämensä olisi varmaan sulanut, sen hän tiesi. Mutta pojat -olivat alkaneet kaihtaa häntä nyt. Siitä päivästä lähtien, jolloin he -olivat tulleet kotiin ja saaneet kuulla, minkä nimen hän oli antanut -nuorimmalle veljelle, näyttivät pojat liittyneen vielä lähemmin -toisiinsa ja seisovan ikään kuin hyvin kaukana hänestä. Mutta eräänä -päivänä seisoessaan ja katsellessaan lasta virkkoi Naakkve: - -"Äiti, anna minun mennä tapaamaan isää ja sanomaan hänelle, miten tämän -lapsen laita on --" - -"Ei se nyt enää mitään hyödytä", vastasi äiti toivottomasti. - -Munan ei sitä ymmärtänyt. Hän kantoi lelujaan pikkuveikolle, oli -ihastuksissaan, kun sai pidellä tätä ja luuli saaneensa lapsen -hymyilemään. Munan puheli siitä, milloin isä tulisi kotiin, ja arvaili, -mitä hän mahtaisi pitää uudesta pojasta. Kristiina istui vaiti harmaana -kasvoiltaan ja antoi pojan puheiden raadella sieluaan. - -Pienokainen oli nyt laiha ja ryppyinen kuin vanha mies; sen silmät -olivat luonnottoman suuret ja kirkkaat. Kuitenkin se oli alkanut -hymyillä äidille -- tämä vaikeroi hiljaa nähdessään sen. Kristiina -hyväili sen laihoja pikku jäseniä, otti sen jalat käteensä -- koskaan -ei tämä varmaankaan tulisi maatessaan tavoittelemaan ihmeissään noita -somia, vaaleanpunaisia, ihmeellisiä kapineita, jotka rapistelivat -ilmassa hänen yläpuolellaan ja joita hän ei ymmärtänyt omiksi -jaloikseen. Koskaan eivät nämä pienet jalat tulisi astelemaan maassa. - - * * * * * - -Kun Kristiina näin oli istunut kaikki vaivalloiset viikon arkipäivät -loppuun ja katsellut kuolevaa lasta, silloin hän ajatteli -kirkkomatkalle pukeutuessaan, että nyt hän kai toki oli kyllin -pehmennyt. Hän oli antanut anteeksi Erlendille -- tämä oli hänelle -samantekevä. Kunhan hän vain sai pitää suloisimman, kalleimman -omaisuutensa, niin voisi hän helposti antaa anteeksi tuolle miehelle. - -Mutta kun hän ristin edessä kuiski paternosteriaan ja tuli sanoihin: -"sicut et nos dimittimus debitoribus nostris", niin tunsi hän sydämensä -kovettuvan niinkuin nyrkkiin puristuvan käden. Ei! - -Toivottomana ja sielultaan sairaana hän itki, sillä hän ei jaksanut -_tahtoa_ sitä. - -Ja niin kuoli Erlend Erlendinpoika päivää ennen Maria Magdaleenan -juhlaa, vähän vaille kolmen kuukauden vanhana. - - - - -VII - - -Sinä syksynä matkusti piispa Halvard tarkastusmatkalla läpi laakson -pohjoiseen päin. Siliin hän saapui Matinmessun edellisenä päivänä. Oli -yli kaksi vuotta siitä, kun piispa oli käynyt näin kaukana pohjoisessa, -joten oli paljon lapsia ripille laskettavana tällä kertaa. Munan -Erlendinpoika oli niiden joukossa; hän oli nyt kahdeksan vuoden vanha. - -Kristiina pyysi Ulf Haldorinpoikaa saattamaan lapsen piispan eteen -- -hänellä ei nyt ollut kotiseudullaan yhtään ystävää, jota hän olisi -tahtonut pyytää sitä tekemään. Ulf näytti ilahtuvan hänen pyynnöstään. -Kun soitettiin kirkkoon, lähtivät siis nuo kolme, Kristiina, Ulf ja -poikanen kirkolle. Pojat olivat olleet esimessussa, kaikki paitsi -Lauritsa, joka makasi vuoteessa, hän kun oli kuumeessa; he eivät -halunneet lähteä tähän messuun, kun kirkossa tuli olemaan kova tungos. - -Kun he menivät isännöitsijäntuvan ohi, näki Kristiina siinä olevan -monta vierasta hevosta ulkopuolella aitaan sidottuna. Vähän matkan -päässä tiellä heidät saavutti Jardtrud, joka tuli ratsastaen suuren -seurueen kanssa ja ajoi heidän ohitseen. Ulf ei ollut näkevinäänkään -vaimoaan ja tämän tuttavia. - -Kristiina tiesi, ettei Ulf ollut astunut jalallaan oman kynnyksensä yli -pitkään aikaan -- viimeksi heti uudenvuoden jälkeen. Silloin lienee -hänen ja vaimon välillä sattunut vielä tavallistakin ankarampi kohtaus, -ja sen jälkeen oli Ulf muuttanut vaatekirstunsa ja aseensa ylistupaan -ja asui siellä poikien kanssa. Kerran myöhään keväällä oli Kristiina -maininnut, että oli paha, kun Ulf oli niin huonossa sovussa vaimonsa -kanssa -- silloin Ulf katsoi häneen ja nauroi, niin että hän vaikeni. - -Oli päivänpaiste ja kaunis ilma. Pitkin laaksoa kuulsi ilma siintävänä -tunturien välissä. Keltainen lehvistö koivikkorinteillä alkoi -harventua, ja kylässä oli suurin osa viljaa leikattu, mutta vielä -keinui siellä täällä joku ohrapelto kellertävänä talojen luona, ja -niityillä oli äpäre vihreänä ja kasteisena. Kirkon luona oli paljon -väkeä, sieltä kuului oriiden hirnuntaa ja iukuntaa, sillä kirkkotalli -oli täynnä ja monien oli täytynyt sitoa juhtansa ulos. - -Kulki kuin hillitty, vastahakoinen levottomuus väkijoukossa kaikkialla, -minne Kristiina seuralaisineen ehti. Eräs nuori mies läimäytti -reiteensä ja nauroi, mutta vanhemmat ihmiset vaiensivat hänet heti -kiivaasti. Kristiina asteli verkkaisin askelin ja jäykkäryhtisenä -kentän poikki kirkkotarhaan. Hän viipyi ensin hetken lapsen haudalla -ja sitten Simon Andreksenpojan haudalla. Laakea, harmaa hautakivi -oli siinä merkkinä -- siihen oli piirretty silmikkokypäriin ja -suomushaarniskaan puetun miehen hahmokuva, joka nojasi käsiään suureen, -kolmikulmaiseen vaakunamerkillä varustettuun kilpeen. Kiven reunaa -kiersi hakattu kirjoitus: - -In pace. Simon Armiger. Proles Dom. Andreae Filii Gudmundi Militis -Pater Noster. - -Ulf seisoi eteläoven edustalla; hän oli riisunut miekkansa ja laskenut -sen kuistiin. - -Silloin astui Jardtrud kirkkopihaan neljän miehen seurassa -- ne olivat -hänen kaksi veljeään ja kaksi vanhaa talonpoikaa; toinen oli Kolbein -Joninpoika, joka oli ollut Lauritsa Bjørgulfinpojan aseenkantajana -monet vuodet. He menivät kuorin eteläsivulla olevaa papinovea kohti. -Ulf Haldorinpoika hypähti alas ja juoksi heidän eteensä. Kristiina -kuuli heidän puhuvan nopeaan ja kiivaasti -- Ulf tahtoi estää vaimoaan -ja tämän seuruetta menemästä etemmäksi. Kirkkotarhassa olevat ihmiset -siirtyivät lähemmäksi; Kristiinakin käveli sinnepäin. Silloin Ulf -hyppäsi kivilatomukselle, jolla kuisti oli, kumartui sisään ja tarttui -ensimmäiseen kirveeseen, joka oli hänen kätensä ulottuvilla, ja samalla -kun toinen Jardtrudin veljistä yritti kiskaista häntä alas, hypähti -Ulf esiin ja huitaisi kirveellään. Isku sattui lankoa olkapäähän, -ja nyt juoksi ihmisiä paikalle käyden käsiksi Ulfiin. Hän tappeli -riistäytyäkseen irti -- Kristiina näki, että hänen kasvonsa olivat -tummanpunaiset, vääntyneet ja epätoivoiset. - -Silloin tuli Sira Solmund ja eräs piispan seurueen kirjuri papinovelle. -He vaihtoivat joitakin sanoja talonpoikien kanssa. Heti sen jälkeen -otti kolme piispan valkoisella kilvellä varustettua asemiestä Ulfin -haltuunsa ja talutti hänet ulos kirkkomaalta, sillä välin kun hänen -vaimonsa seuralaisineen meni molempien pappien perässä kirkkoon. - -Kristiina astui talonpoikaryhmän luo: - -"Mitä tämä on?" kysyi hän tuimasti. "Minkä tähden te otitte kiinni -Ulfin?" - -"Näit kai itsekin, että hän löi miestä kirkkotarhassa", vastasi eräs -miehistä samaan sävyyn. Kaikki väistyivät kauas Kristiinasta, niin että -hän jäi seisomaan yksin poikineen kirkon ovelle. - -Kristiina luuli ymmärtävänsä -- Ulfin vaimo aikoi valittaa miehestään -piispalle. Ja menettäessään malttinsa ja rikkoessaan kirkkorauhan oli -Ulf saattanut itsensä vaikeaan asemaan. Kun eräs vieras teini tuli -ovelle ja katsoi ulos, meni Kristiina tämän luo, mainitsi nimensä ja -kysyi, voisiko hän päästä piispan puheille. - -Kirkon sisällä oli kaikki kalleudet jo asetettu esille, mutta -kynttilöitä ei ollut vielä sytytetty alttarilla. Vähän päivänpaistetta -pääsi sisään korkealla olevista pyöreistä seinäluukuista virraten -alas tummanruskeiden pilarien välitse. Joukko rahvasta oli jo tullut -sisälle isoonlaivaan ja istui seinänvierustaa pitkin kulkevalla -matalalla penkillä. Kuorissa seisoi äskeinen pieni ryhmä, Jardtrud -Herbrandintytär ja hänen kaksi veljeään -- Geirulv käsivarsi siteessä --- Kolbein Joninpoika, Sigurd Geitung ja Tore Borghildinpoika piispan -istuimen edessä. Tuon veistokoristeisen tuolin takana ja ympärillä -seisoi kaksi nuorta pappia Hamarista, joitakin muita miehiä piispan -seurueesta ynnä Sira Solmund. - -Kaikki he tuijottivat rävähtämättä, kun Jørundgaardin emäntä astui -esiin ja kumarsi syvään piispalle. - -Halvard-herra oli suuri ja täyteläinen mies, ulkonäöltään tavattoman -kunnioitustaherättävä. Punaisen silkkipäähineen alta hohti tukka -lumivalkeana ohimoilta, ja hänen soikean-pyöreät, täyteläiset kasvonsa -punoittivat suurina ja verevinä; hänellä oli voimakas kyömynenä, raskas -leuka, ja suu, kapea kuin rako, piirtyi melkein huuletonna kasvojen -alaosan tiheän, lyhyeksi ajellun ja harmaanvalkoisen parransängen -poikki -- mutta tuuheat kulmakarvat kaartuivat vielä tummina hänen -säkenöivien, sysimustien silmiensä yläpuolella. - -"Jumala olkoon kanssasi, Kristiina Lauritsantytär", lausui -Halvard-herra. Hän katsoi tutkivasti naiseen paksujen kulmakarvojensa -alta. Hänen toinen suuri ja valkoinen vanhuksen-kätensä piteli rinnalla -olevaa kultaristiä, toisessa, tumman sinipunervan kaavun helmassa -lepäävässä kädessä hänellä oli vahataulu. - -"Mikä saa sinut etsimään minua täältä, vaimo Kristiina?" kysyi piispa -jälleen. "Eikö olisi mielestäsi ollut soveliaampaa odottaa iltapäivään -ja tulla luokseni Romundgaardiin sanomaan sitä, mikä on sydämelläsi?" - -"Jardtrud Herbrandintytär on etsinyt, teitä täältä, kunnianarvoisa -isä", vastasi Kristiina. "Nyt on Ulf Haldorinpoika ollut mieheni -seuralaisena viisineljättä vuotta; aina hän on ollut meille uskollinen -ystävä ja auttaja ja hyvä sukulainen -- minä ajattelin, että voisin -ehkä auttaa häntä jollakin tavalla --" - -Jardtrud päästi matalan ivan tai harmin huudahduksen -- kaikki -muut tuijottivat Kristiinaan, kyläläiset katkerina, piispan seurue -jännittyneenä ja uteliaana. Halvard-herra katsahti terävästi -ympärilleen, sitten hän sanoi Kristiinalle: - -"Onko niin, että sinä luulet voivasi saada aikaan Ulf Haldorinpojan -armahduksen? Sinä ehkä tiedät --", sanoi piispa nopeasti ja kohotti -kättään, kun Kristiina aikoi vastata: "Ei kenelläkään ole oikeutta -kysyä sinun lausuntoasi tässä asiassa -- paitsi miehelläsi -- jollei -sinun omatuntosi vaadi sinulta sitä. Ajattele ensin --" - -"Ajattelin etusijassa sitä, herra piispa, että Ulf menetti -mielenmalttinsa ja tarttui aseeseen kirkon luona -- jos voisin -hyödyttää häntä tässä asiassa tarjoamalla takuuta. Tai", jatkoi hän -hyvin vaivalloisesti, "mieheni tekee varmaan tässä asiassa kaiken mitä -hänen vallassaan on auttaakseen ystäväänsä ja sukulaistaan --" - -Piispa kääntyi kärsimättömänä ympärillä olijoihin päin, jotka näyttivät -kaikki olevan voimakkaan liikutuksen vallassa: - -"Tuon naisen ei tarvitse jäädä tänne. Hänen edusmiehensä voivat hyvin -odottaa ulkona isossalaivassa -- menkää sinne kaikki te, siksi aikaa -kun puhun emännän kanssa -- ja antakaa väen mennä ulos niin kauaksi, -- -ja Jardtrud Herbrandintyttären heidän mukanaan." - -Toinen nuorista papeista oli puuhaillut piispan juhla-asun -esilleottamisessa. Nyt hän laski varovasti kultaristisen hiipan -kuorikaavun levitetyille laskoksille, meni alas ja puhutteli vähän -isossalaivassa olevaa rahvasta. Ryhmä seurasi sinne hänen jäljessään. -Rahvas ja Jardtrud sen mukana menivät ulos, ja kirkonpalvelija sulki -ovet. - -"Sinä mainitsit miehesi", sanoi piispa katsoen Kristiinaan samoin kuin -äsken. "Onko totta, että viime kesänä koetit sopia hänen kanssaan?" - -"On, herra." - -"Mutta te ette sopineet?" - -"Herra -- suokaa anteeksi, että sanon sen -- mutta minä en ole -esittänyt valitusta miehestäni. Minä etsin teitä puhuakseni Ulf -Haldorinpojan asiasta --" - -"Tiesikö miehesi siitä, että sinä kannoit lasta?" kysyi Halvard-herra; -hän näytti olevan vihoissaan toisen huomautuksesta. - -"Kyllä, herra", sanoi Kristiina hyvin hiljaa. - -"Miten Erlend Nikulauksenpoika sitten sen asian otti?" kysyi piispa. - -Kristiina seisoi ja vatvoi alasriippuvan pääliinansa nipukkaa sormiensa -välissä -- hän katsoi lattiaan. - -"Eikö hän tahtonut sopia kanssasi, kun hän kuuli sen?" - -"Herra -- suokaa anteeksi --" Kristiina oli käynyt hyvin punaiseksi. -"Olkoon Erlend-herrani ollut minua kohtaan sellainen tai tällainen -- -jos hänen tulonsa tänne voi jotenkuten auttaa Ulfin asiaa, niin olen -varma, että Erlend rientää tänne hänen luokseen." - -Piispa rypisti kulmiaan katsoessaan Kristiinaan: - -"Tarkoitatko, että ystävyys tuohon Ulfiin -- tai kun asia nyt on tullut -julki -- - tahtooko Erlend sittenkin tunnustaa omakseen sen lapsen, -jonka synnytit keväällä?" - -Kristiina kohotti päänsä -- hän tuijotti piispaan silmät selällään ja -suu puoleksi avoinna. Oli kuin hän vasta vähitellen olisi käsittänyt, -mitä piispan sanat merkitsivät. Halvard-herra katsoi häneen vakavasti: - -"Tosin on niin, ettei kukaan, paitsi sinun aviopuolisosi, ole -oikeutettu vetämään sinua tästä lain eteen. Mutta käsitäthän kai, että -niin hyvin hän kuin sinä teette raskaan synnin, jos hän ottaa itselleen -isyyden toisen miehen lapseen suojatakseen Ulfia. On parempi teille -kaikille, jos olette syntiä tehneet, että synti tulee ripitetyksi ja -sovitetuksi." - -Väri vaihtui Kristiinan kasvoilla: - -"Onko joku sanonut, ettei mieheni -- ettei se ollut hänen lapsensa?" - -Piispa kysyi hitaasti: - -"Tahdotko, Kristiina, uskotella minulle, ettet ole edes tiennytkään, -mitä ihmiset puhuvat sinusta ja isännöitsijästäsi --?" - -"En ole", Kristiina suoristautui, seisoi pää hiukan taaksepäin -heitettynä, kasvot valkeina aaltoilevan emännänpäähineen olla. "Nyt -minä pyydän teitä, kunnianarvoisa herra ja isä -- jos joku on kantanut -pahoja puheita minusta selkäni takana, niin käskekää heidän toistamaan -ne minun kuulteni!" - -"Nimiä ei ole mainittu", vastasi piispa. "Se on vastoin lakia. Mutta -Jardtrud Herbrandintytär on anonut lupaa jättää miehensä ja seurata -sukulaistensa mukana kotiin, koska hän syyttää miestään siitä, että -tämä on pitänyt yhteyttä toisen, naimisissa olevan naisen kanssa ja -siittänyt lapsen hänen kanssaan." - -Hetken olivat molemmat vaiti. Sitten sanoi Kristiina jälleen: - -"Herra -- minä pyydän teitä osoittamaan minulle sen armon, että -vaaditte näitä miehiä sanomaan minun kuulteni -- että _minä_ olen tuo -nainen." - -Piispa Halvard katsoi terävästi ja tutkivasti Kristiinaan. Sitten hän -viittasi -- seurue isostalaivasta tuli ja seisahtui hänen tuolinsa -eteen. Halvard-herra lausui: - -"Te hyvät Silin miehet olette tänään kääntyneet puoleeni sopimattomaan -aikaan ja esittäneet minulle kanteen, joka oikeastaan olisi ollut -ensin esitettävä minun asiamiehelleni. Minä mukauduin siihen, koska -tiesin, että te tuskin voitte olla niin täysin perillä laista. Mutta -tässä on tämä nainen, vaimo Kristiina Lauritsantytär Jørundgaardista, -tullut luokseni esittäen omituisen pyynnön -- hän pyytää minua -kysymään teiltä, rohkenetteko sanoa vasten hänen silmiään, että -kylässä on kierrellyt sellainen puhe, ettei hänen miehensä, Erlend -Nikulauksenpoika, olisi sen lapsen isä, jonka hän sai keväällä?" - -Sira Solmund vastasi: - -"Sitä on puhuttu joka talossa ja töllissä tällä seudulla, että tuo -lapsi oli siitetty huoruudessa ja sukurutsauksessa emännän ja hänen -isännöitsijänsä välillä. Ja meistä näyttää vähän uskottavalta, ettei -tämä nainen itsekin tietäisi sellaisen puheen olleen liikkeellä." - -Piispa yritti puhua, mutta Kristiina lausui ääneen ja lujasti: - -"Niin totta kuin Jumala kaikkivaltias, Neitsyt Maaria ja Pyhä Olavi ja -Pyhä Tuomas arkkipiispa minua auttakoot -- minä en ole ikinä tiennyt, -että tätä valhetta on meistä puhuttu." - -"Sitä ei ole helppo ymmärtää -- minkä tähden sinun sitten mielestäsi -tarvitsi salata niin tarkoin, että kannoit lasta?" kysyi pappi. "Sinä -pysyttelit piilossa ihmisiltä ja tulit tuskin ulos huoneestasi koko -talvena." - -"Siitä on kauan, kun minulla on ollut ystäviä tämän seudun talollisten -joukossa -- vähän olen minä seurustellut täkäläisten ihmisten kanssa -viime vuosina. Kuitenkaan en ole tiennyt ennen kuin nyt, että kaikki -näyttävät olevan vihamiehiäni. Mutta minä kävin kirkossa joka -messupäivä", sanoi nainen. - -"Kyllä -- ja verhosit itsesi paksuihin kaapuihin ja pu'it itsesi niin, -ettei voitaisi nähdä sinun käyvän paksuksi vyötäröltä --" - -"En kummemmin kuin jokainen nainen tekee -- itsekukin haluaa näyttää -miellyttävältä ihmisten joukossa", vastasi Kristiina lyhyeen. - -Pappi lausui jälleen: - -"Jos lapsi olisi ollut miehesi, kuten sanot -- silloin et kai -olisi pitänyt sitä niin huonosti, että sait sen kuolemaan huonolla -hoidollasi." - -Toinen nuorista Hamarin papeista astui esiin ja tarttui nopeasti -Kristiinaan. Silmänräpäystä myöhemmin seisoi tämä jälleen kuten -ennenkin, kalpeana ja suorana -- kiittäen pappia kumarruksella. - -Sira Solmund puhui jälleen kiivaasti: - -"Sen sanoivat Jørundgaardin palvelustytöt -- sisareni, joka kävi -talossa, näki sen myös -- tämä nainen kulki siellä ja maito tiukkui -hänen rinnoistaan niin että hänen röijynsä oli läpimärkä -- mutta -jokainen nainen, joka on nähnyt lapsen ruumiin, voi todistaa, että se -kuoli nälkään --" - -Piispa Halvard huiskautti kättään: - -"Tämä riittää, Sira Solmund. Meidän on pysyttävä siinä asiassa, -joka on käsillä, ja se on, eikö Jardtrud Herbrandintyttärellä ollut -muuta esiintuotavana syyttäessään miestään kuin että hän oli kuullut -kulkupuheita, joita tämä emäntä sanoo valheiksi -- ja voiko Kristiina -kumota nämä kulkupuheet. -- Ei kai kukaan sano, että hän on tehnyt -väkivaltaa lapselleen --" - -Mutta Kristiina seisoi kalpeana eikä sanonut enempää. - -Piispa lausui kirkkoherralle: - -"Mutta sinä, Sira Solmund, sinä olisit ollut velvollinen puhumaan tälle -naiselle ja ilmoittamaan hänelle mitä puhuttiin. Etkö ole tehnyt sitä?" - -Pappi tuli punaiseksi: - -"Minä olen sydämestäni rukoillut tämän naisen puolesta, että hän -omasta tahdostaan luopuisi uppiniskaisuudestaan, kääntyisi katumukseen -ja parannukseen. -- Ei hänen isänsä ollut minun ystäväni", sanoi -pappi kiivaasti. "Mutta kuitenkin tiedän sen, että Jørundgaardin -Lauritsa oli oikeamielinen mies ja vahva uskossa. Parempaa hän kai -olisi ansainnut -- mutta tämä hänen tyttärensä on sälyttänyt hänelle -häpeän toisensa jälkeen. Tuskin hän oli täysikasvuinen neito, kun hän -kevytmielisyydellään aiheutti sen, että kaksi kelpo nuorukaista tästä -kylästä sai surmansa. Sitten hän petti sanansa ja rikkoi kihlauksensa -erään kunnollisen ja oivallisen ritarin pojan kanssa, jonka hänen -isänsä oli valinnut hänen miehekseen, ajoi kunniattomalla tavalla -tahtonsa läpi ja sai miehen, joka, kuten te, herra, hyvin tiedätte, -tuomittiin maankavaltajaksi ja ruhtinaanpetturiksi. Mutta minä -ajattelin, että kai se viimeinkin pehmittäisi hänen sydämensä, kun hän -näki olevansa vihattuna ja ylenkatsottuna kaikkien omaistensa kanssa -ja mitä huonoimman maineen tahraamana Jørundgaardissa -- missä hänen -isänsä ja Ragnfrid Ivarintytär elivät joka miehen kunnioittamina ja -rakastamina --. - -"Mutta se oli jo liikaa, kun hän nyt tuli tänne tuomaan poikaansa -ripille laskettavaksi -- ja sen miehen tuli taluttaa poika -teidän eteenne, jonka kanssa koko kylä on tiennyt hänen elävän -kaksinkertaisessa huoruudessa ja sukurutsauksessa --" - -Piispa antoi toiselle merkin, että hän vaikenisi. "Kuinka läheistä -sukua Ulf Haldorinpoika on miehellesi?" kysyi hän Kristiinalta. - -"Ulfin oikea isä oli herra Baard Pietarinpoika Hestnæsista. Hän oli -samaa äitiä Skogheimin Gaute Erlendinpojan, Erlend Nikulauksenpojan -äidinisän kanssa." - -Halvard-herra kääntyi kärsimättömänä Sira Solmundiin päin: - -"Sukurutsausta se ei ole -- naisen anoppi ja Ulf ovat serkukset -- -se on sukulaishäväistys ja raskas synti, jos se on totta -- sinun ei -tarvitse tehdä sitä pahemmaksi." - -"Ulf Haldorinpoika on tämän naisen vanhimman pojan kummi", sanoi Sira -Solmund. - -Piispa katsoi Kristiinaan, ja tämä vastasi: - -"Niin on, herra." - -Halvard-herra istui hetkisen ääneti. - -"Jumala auttakoon sinua, Kristiina Lauritsantytär", lausui hän -surullisesti. "Minä tunsin isäsi ennen muinoin -- olin hänen vieraanaan -Jørundgaardissa nuorena ollessani. Muistan sinut, kun olit kaunis, -viaton lapsi. Jos Lauritsa Bjørgulfinpoika olisi elänyt, ei tätä -olisi tapahtunut. Muista isääsi, Kristiina -- hänen tähtensä on sinun -poistettava päältäsi tämä häpeä ja puhdistauduttava, jos voit --" - -Niinkuin salamanväläyksessä muistui Kristiinan mieleen -- hän tunsi -piispan. Talvipäivä auringonlaskun aikaan -- punainen, pystyyn hyppivä -nuori ori pihalla ja pappi, jonka hehkuvanpunaisia kasvoja kehysti -musta hiuskiehkura; riimunvarressa riippuen, vaahtopärskeitten -tahraamana hän koetti hallita nuorta, vilkasta eläintä ja päästä sen -selkään ilman satulaa. Juopuneita, nauravia jouluvieraita parveili -ympärillä, isä niiden joukossa, kasvot punoittaen juonnista ja -pakkasesta, huudellen raisusti ja hilpeästi. - -Hän kääntyi Kolbein Joninpoikaan päin: - -"Kolbein! Sinä, joka olet tuntenut minut siitä saakka kun kuljin -lapsenkoltussa -- sinä, joka tunsit minut ja sisarukseni kotona isän ja -äidin luona -- minä tiedän, että sinä pidit isästäni niin paljon, että ---. Kolbein -- uskotko sinä tätä minusta?" - -Kolbein katsoi häneen kylmästi ja surullisesti: "Pidimme isästäsi, -sanot. Niin, me hänen talonväkensä, köyhät palkkalaiset ja -rahvaanmiehet, jotka rakastimme Jørungaardin Lauritsaa ja olimme sitä -mieltä, että hän oli juuri sellainen kuin Jumala tahtoo päämiehen -olevan -- - -"Älä kysy meiltä, Kristiina Lauritsantytär, jotka näimme kuinka sinun -isäsi rakasti sinua ja kuinka sinä palkitsit hänen rakkautensa -- mitä -me luulemme sinut liian hyväksi tekemään!" - -Kristiina taivutti päänsä rintaansa vasten. Piispa ei saanut häneltä -enää sanaakaan -- Kristiina ei vastannut enää hänen kysymyksiinsä. - -Silloin nousi Halvard-herra seisomaan. Pääalttarin vieressä oli -pieni ovi kuorin takana kulkevan eteiskäytävän lukittuun osaan. Yhtä -osaa siitä käytettiin säilytyshuoneena, ja toinen osa oli varustettu -pienillä luukuilla, joista spitaaliset voivat saada ehtoollisleivän -ollessaan ulkona messua kuuntelemassa erillään muusta kirkkoväestä. -Mutta nyt ei seurakunnassa ollut useampiin vuosiin ollut yhtään -lepratautia sairastavaa. - -"Ehkä on parasta, että odotat tuolla, Kristiina, kunnes kansa on tullut -sisälle jumalanpalvelukseen. Minä tahdon puhua kanssasi sitten -- mutta -nyt saat mennä kotiisi." - -Kristiina niiasi piispalle. - -"Menisin mieluummin kotiin nyt heti, arvoisa herra, jos sallitte sen." - -"Niinkuin tahdot, Kristiina Lauritsantytär. Jumala olkoon turvanasi, -vaimo -- jos olet viaton, niin he kyllä pelastavat sinut, Jumala itse -ja hänen kärsimystodistajansa, tämän kirkon suojeluspyhät, Pyhä Olavi -ja Pyhä Tuomas, jotka kuolivat oikeuden puolesta." - -Kristiina niiasi jälleen piispalle. Sitten hän meni papinovesta ulos -kirkkomaalle. - -Pieni poikanen uudessa punaisessa mekossaan seisoi siellä aivan yksin, -jäykkänä ja suorana. Munan käänsi kalpeat lapsenkasvonsa hetkeksi ylös -äitiään kohti, hänen silmänsä olivat suuret ja pelästyneet. - -Pojat -- Kristiina ei ollut muistanut heitä ennen. Niinkuin -salamanväläyksessä hän näki poikaparvensa -- sellaisena kuin he olivat -seisoskelleet hänen elämänsä ulkolaiteilla tänä viime vuonna, liki -toisiaan painautuneina kuin hevoslauma ukkosilmalla, pälyilevinä, -arkoina -- kaukana hänestä, sillä välin kun hän taisteli rakkautensa -viimeisissä kuolemankouristuksissa. Mitä he olivat ymmärtäneet, mitä he -olivat ajatelleet, mitä he olivat kärsineet, sillä aikaa kun hän riehui -nurjamielisyydessään --? Miten heidän nyt kävisi --? - -Hän piti Munanin pientä sierettynyttä nyrkkiä kädessään. Lapsi tuijotti -suoraan eteensä -- hänen suunsa seuduilla värähteli hieman, mutta hän -pysyttelihe jäykkänä. - -Käsi kädessä pojan kanssa asteli Kristiina Lauritsantytär hautuumaan -poikki kirkkomäelle. Hän ajatteli poikiaan, ja hänestä tuntui kuin -hänen täytyisi murtua kasaan ja kaatua maahan. Väkijoukko kulkeutui -kirkon ovia kohti kellonsoiton kajahtaessa tapulista. - -Hän oli kerran kuullut tarinan surmatusta miehestä, joka ei voinut -kaatua maahan, niin monta keihästä oli isketty häneen. Hänkään ei -voinut kaatua siinä astellessaan, kaikki nuo silmät, jotka tunkivat -hänen lävitseen, pitivät häntä pystyssä. - - * * * * * - -Äiti ja lapsi astuivat ylistupaan. Pojat seisoivat ryhmässä Bjørgulfin -ympärillä, joka istui pöydän ääressä. Naakkve kohosi veljiensä yli, -toinen käsi puolisokean pojan olkapäällä. Kristiina näki esikoisensa -kapeat, tummat ja sinisilmäiset kasvot, hänen punaista suutaan -kehystävän pehmeän, tumman parranuntuvan. - -"Tiedättekö sen?" kysyi Kristiina tyynesti ja lähestyi poikaryhmää. - -"Tiedämme." Naakkve vastasi kaikkien puolesta. "Gunhild oli kirkolla." - -Kristiina oli hetkisen liikkumatta. Poika oli jälleen kääntynyt -vanhimpaan veljeensä päin. Kunnes äiti virkkoi: - -"Onko joku teistä tiennyt, että sellaista puhuttiin kylällä -- Ulfista -ja minusta?" - -Silloin käännähti Ivar Erlendinpoika äkisti häneen päin: - -"Luuletteko, äiti, ettette te olisi silloin kuullut mitään meidän -toimistamme? Minä en ainakaan olisi istunut hiljaa ja antanut haukkua -äitiäni huoraämmäksi -- en vaikka olisin tiennyt varmasti hänen -_olevankin_!" - -Kristiina sanoi surullisesti: - -"Mitähän te, minun poikani, olettekaan ajatelleet kaikesta siitä, mitä -täällä on tapahtunut viime vuonna!" Pojat seisoivat ääneti. Silloin -Bjørgulf kohotti kasvonsa ja katsoi äitiin kipeillä silmillään: - -"Jeesus Kristus, äiti -- mitä meidän oli ajateltava -- tänä vuonna -- -ja kaikkina sitä edellisinä vuosina! Luuletteko, että meidän oli helppo -tietää, mitä meidän oli ajateltava!" - -Naakkve sanoi: - -"Niin, äiti -- minun olisi kai pitänyt puhua teille -- mutta te olitte -sellainen, ettemme voineet. Ja kun annoitte kastaa nuorimman veljemme -niinkuin olisitte tahtonut julistaa isämme kuolleeksi mieheksi --" Hän -keskeytti voimakkaan liikutuksen valtaamana. - -Bjørgulf puhkesi jälleen puhumaan: - -"Mitään muuta te ette ajatelleet, isä ja sinä, kuin tuota keskinäistä -taisteluanne. Ette ajatelleet, että meistä kasvoi miehiä sillä välin. -Koskaan te ette pitäneet lukua siitä, kuka joutui aseittenne väliin ja -haavoittui verille --" - -Hän oli hypähtänyt pystyyn. Naakkve laski kätensä hänen olallensa. -Kristiina näki sen olevan totta -- nuo kaksi olivat täysiä miehiä. Oli -kuin hän olisi seisonut alasti heidän edessään, itse hän oli häpeämättä -paljastanut itsensä lastensa edessä. - -Se oli erikoisesti pistänyt heidän silmäänsä heidän kasvuaikanaan, että -heidän vanhempansa olivat tulleet vanhoiksi, nuorekkuus sopi heille -huonosti -- mutta he eivät olleet voineet vanhentua kunniallisesti ja -arvokkaasti. - -Silloin kimahti lapsen ääni läpi hiljaisuuden. Munan parahti surkeassa -hädässä: - -"Äiti -- tulevatko ne nyt ottamaan sinut vangiksi, äiti? Tulevatko ne -viemään äidin pois meiltä nyt --?" - -Hän pusersi käsivartensa äidin ympärille ja kaivoi päänsä hänen povensa -alle. Kristiina veti hänet itseään vasten, vaipui penkille ja kahmaisi -itkevän pojan syliinsä; hän koetti viihdyttää tätä: - -"Poikaseni, poikaseni, älä itke noin --" - -"Ei kukaan voi viedä äitiä meiltä." Gaute lähestyi ja tarttui pikku -veikkoon. "Älä itke noin -- eivät ne voi tehdä hänelle mitään. Rauhoitu -nyt, Munan -- tiedäthän hyvin, että me suojelemme äitiämme, poju!" - -Kristiina istui painaen lasta itseään vasten -- oli kuin pienokainen -olisi pelastanut hänet kyynelillään. - -Silloin virkkoi Lauritsa -- hän oli noussut istualleen kuumeenhehku -poskillaan: - -"Niin -- mitä aiotte tehdä, veljet?" - -"Kun messu on lopussa", sanoi Naakkve, "niin menemme pappilaan ja -tarjoamme takuun kasvatusisämme puolesta. Se on ensimmäinen tehtävämme --- ettekö ole samaa mieltä, pojat?" - -Bjørgulf, Gaute, Ivar ja Skule vastasivat myöntäen. Kristiina sanoi: - -"Ulf on käynyt ase kädessä miestä vastaan kirkkotarhassa. Ja jotain on -minun tehtävä vapauttaakseni hänet ja itseni noista parjauksista. Nämä -ovat niin vakavia kuulumisia, pojat, että teidän nuorten miesten on kai -neuvoteltava jonkun kanssa siitä, mihin on ryhdyttävä." - -"Keneltä meidän mielestäsi olisi pyydettävä neuvoa?" kysyi Naakkve -hiukan pilkallisesti. - -"Sundbun Sigurd-herra on minun tätini poika", vastasi äiti viivytellen. - -"Koska hän ei ole muistanut sitä ennen", sanoi nuori mies äskeiseen -tapaan, "niin ei minusta näytä sopivalta, että me Erlendinpojat -kerjäämme häneltä, nyt kun olemme hädässä. Mitä te sanotte, veljet? -Jollemme olekaan täysi-ikäisiä, niin olemme kuitenkin asekuntoisia, me -viisi --" - -"Pojat", sanoi Kristiina. "Te ette pääse mihinkään aseilla tässä -asiassa." - -"Saatte antaa meidän toimia omin päin, äiti", vastasi Naakkve lyhyesti. -"Mutta nyt, äiti, olen sitä mieltä, että teidän on annettava meille -ruokaa. Ja asettukaa pöytään tavalliselle paikallenne -- talonväen -tähden", sanoi hän ikään kuin olisi ollut äidin käskijä. - -Kristiina sai tuskin ollenkaan syödyksi. Hän istui ja ajatteli -- -hän ei uskaltanut kysyä, aikoivatko he nyt lähettää sanan isälle. Ja -hän ajatteli, miten tämä asia edelleen kehittyisi. Hän ei tiennyt -paljon laista tällaisissa asioissa -- hänen täytyi kai torjua huhut -puhdistusvalalla tai kahdentoistavalalla. Silloin se kai tapahtuisi -pääkirkolla Vaagaan Ullinsynissä. Siellä hänellä oli sukulaisia -äidin puolelta melkein jokaisessa suurtalossa. Ja jos hänen valansa -menisi vikaan -- ja hän seisoisi heidän silmiensä edessä voimatta -puhdistautua häpeällisestä syytöksestä. Häpäisisi isänsä --. Isä -oli ollut vierasseutulainen täällä laaksossa. Hän oli voinut itse -puolustaa itseään, häntä olivat kaikki kunnioittaneet. Milloin -Lauritsa Bjørgulfinpoika ryhtyi ajamaan jotakin asiaa käräjillä tai -kokouksessa, hän oli aina saanut täyden kannatuksen. Mutta Kristiina -tiesi, että hänen häpeänsä kohdistuisi isään. Hän näki nyt yhtäkkiä, -miten yksinään hänen isänsä oli ollut -- kaikesta huolimatta yksinään -ja muukalaisena täkäläisen kansan joukossa aina kun hän oli sälyttänyt -hänen kannettavakseen uuden taakan surua ja häpeää ja ylenkatsetta. - -Hän ei ollut uskonut voivansa enää tuntea sellaista -- aina ja aina -uudelleen oli hänestä tuntunut kuin täytyisi hänen sydämensä haljeta -vertavuotaviin haavoihin -? jälleen tuntui kuin se halkeaisi. - -Gaute meni ulos parvelle ja katsoi pohjoiseen: - -"Nyt ihmiset lähtevät kirkosta", sanoi hän. "Odotammeko, kunnes he ovat -ehtineet vähän matkaa tielle?" - -"Ei", vastasi Naakkve. "He saavat kernaasti nähdä, että Erlendinpojat -ovat liikkeellä. Meidän on nyt varustauduttava, pojat. Ei ole haitaksi, -jos pannaan teräslakit päähän." - -Ainoastaan Naakkvella oli täysi asevarustus. Haarniskan hän jätti, -mutta sitoi päähänsä kypärän, otti kilven, miekan ja pitkän säilän. -Bjørgulf ja Gaute panivat päähänsä vanhat rautahatut, joita pojat -käyttivät harjoitellessaan aseidenkäyttöä, mutta Ivarin ja Skulen -täytyi tyytyä pieniin teräslakkeihin, jommoisia soturit vielä -käyttivät. Äiti katseli heidän varustautumistaan. Hänen rintaansa -paisutti niin kummasti: - -"Minusta ei ole soveliasta, pojat, että aseistaudutte tuolla tavoin -lähtiessänne pappilaan", hän sanoi huolissaan. "Teidän ei pidä unohtaa -pyhärauhaa ja piispan läsnäoloa." - -Naakkve vastasi: - -"Kunnia on käynyt kalliiksi täällä Jørundgaardissa nyt, äiti -- meidän -on hankittava sitä sellaiseen hintaan kuin voimme." - -"Älä sinä, Bjørgulf", pyysi äiti tuskaisesti, sillä heikkonäköinen -poika oli ottanut ison sotakirveen. "Muista, että sinä et näe hyvin!" - -"Hoo, kyllä minä aina niin pitkälle näen kuin tämä ulottuu", vastasi -Bjørgulf ja punnitsi tapparaa kädessään. - -Gaute meni nuoren Lauritsan sängyn luo ja otti alas äidinisän suuren -lyömämiekan, jonka poika aina tahtoi pitää riippumassa seinällä -vuoteensa kohdalla. Hän veti sen ulos huotrasta ja katseli sitä: - -"Saat lainata minulle miekkaasi, veikko -- äidinisämme olisi -luultavasti hyvillään siitä, että se saa olla mukana tällä matkalla." - -Kristiina istui ja puristeli käsiään. Oli niinkuin hänen täytyisi -huutaa -- tuskasta ja äärimmäisestä kauhusta, mutta myös voimasta, -joka oli vahvempi sekä tuskaa että pelkoa -- niinkuin hän oli huutanut -silloin, kun hän synnytti nämä miehet. Haavoja, haavoja, haavoja -lukemattomiin hän oli saanut elämässä, mutta hän tiesi nyt, että ne -olivat parantuneet umpeen kaikki -- arvet olivat hellät kuin veresliha --- mutta kuiviin hän ei voinut vuodattaa vertaan, sen hän tiesi -- ei -koskaan hän ollut elänyt niinkuin nyt --! - -Kukat ja lehdet oli häneltä riistetty, mutta häntä ei ollut karsittu -eikä kaadettu. Ensi kerran sen jälkeen, kun hän oli saanut Erlend -Nikulauksenpojan lapsen, hän unohti kokonaan isän ja näki vain hänen -poikansa. - -Mutta pojat eivät katsoneet äitiin, joka istui valkeana, jännittynein, -suuriksi avautunein silmin. Munan makasi vielä hänen helmassaan -- äiti -ei ollut päästänyt häntä käsistään koko tänä aikana. Viisi isompaa -poikaa meni ulos ylistuvasta. - -Kristiina nousi ja meni parvelle. Nyt he tulivat esiin rakennusten -välistä ja kulkivat peräkkäin polkua pitkin Romundgaardiin päin -vaaleiden, nuokkuvien ohrapeltojen välitse. Teräslakit ja rautakypärät -kiilsivät himmeästi, mutta aurinko välkkyi Naakkven säilästä ja -kaksosten keihäänkärjistä. Kristiina jäi seisomaan ja seuraamaan -katseellaan noita viittä nuorukaista. Hän oli heidän kaikkien äiti. - -Palattuaan huoneeseen hän vaipui kokoon arkun eteen, jonka yläpuolella -Maarian kuva oli. Itkunnyyhkytykset olivat pakahduttaa hänet. Munan -alkoi parkua mukana ja painautui itkien äitiin kiinni, Lauritsa -hyppäsi ulos sängystä ja heittäytyi äidin toiselle puolen. Äiti kietoi -käsivartensa molempien nuorimpien poikiensa ympäri. - -Pienokaisen kuoltua hän ei ollut tiennyt, mitä enää rukoilisi. Kovana, -kylmänä, raskaana kuin kivi hän oli tuntenut putoavansa helvetin -ammottavaa kitaa kohti. Nyt purkautui hänen huuliltaan rukouksia -hänen voimatta sille mitään -- ilman hänen tietoista tahtoaan tulvi -hänen sielustaan tuskan ja kiitoksen ja ylistyksen huutoja Maarialle, -neitsyt-äidille, taivaan ja maan kuningattarelle -- Maaria, Maaria, -minä omistan niin paljon, vielä on minulla loppumattomat aarteet -riistettävinä. -- Armeliaisuuden äiti, ota ne varjelukseesi --! - - * * * * * - -Oli paljon väkeä Romundgaardin pihalla. Kun Erlendinpojat saapuivat, -kysyivät jotkut talonpojat, mitä he tahtoivat. - -"Teille emme tahdo mitään -- vielä", vastasi Naakkve hymyillen -ärsyttävästi. "Meillä on asiaa piispalle tänään, Magnus. Sen jälkeen -voi meillä veljeksillä kukaties mielestämme olla vähän puhuttavaa -teidänkin kanssanne. Mutta tänään ei teidän tarvitse pelätä meitä." - -Syntyi vähän huutelua ja levottomuutta. Sira Solmund tuli ulos ja -tahtoi kieltää näitä poikia olemasta siellä, mutta nyt avasivat jotkut -talonpojat suunsa ja arvelivat, että heillä täytyi toki olla lupa -tiedustaa äitiään vastaan tehdystä syytöksestä. Piispan palvelijatkin -tulivat ulos ja sanoivat Erlendinpojille, että nyt he saivat lähteä, -täällä ruvettaisiin aterialle eikä kellään ollut aikaa kuunnella heitä -nyt. Mutta tämä ei ollut talonpoikain mieleen. - -"Mitä tämä on, hyvät ihmiset?" kysyi voimakas ääni heidän -yläpuoleltaan. Kukaan ei ollut huomannut, että Halvard-herra itse oli -tullut ylisparvelle. Nyt hän seisoi siellä punasinervässä kaavussaan, -punainen silkkimyssy valkohapsillaan, suurena ja valtavana ja -käskevänä. "Keitä ovat nämä nuoret miehet?" - -Hänelle vastattiin heidän olevan Jørundgaardin Kristiinan poikia. - -"Oletko sinä vanhin?" kysyi piispa Naakkvelta. "Siispä tahdon puhua -kanssasi. Nämä muut saavat odottaa täällä pihalla sen aikaa." - -Naakkve nousi ylös ylistuvan portaita ja seurasi piispaa huoneeseen. -Halvard-herra istuutui kunniatuoliin ja katsoi nuorukaista, joka seisoi -hänen edessään nojaten suureen säiläänsä. - -"Mikä on nimesi?" - -"Nikulaus Erlendinpoika, herra." - -"Arveletko, että sinun tarvitsee olla noin hyvin aseistautunut, -Nikulaus Erlendinpoika", sanoi toinen hiukan hymyillen, "lähtiessäsi -piispaasi puhuttelemaan?" - -Nikulaus punastui kovasti. Hän meni nurkkaan, pani pois aseensa ja -viittansa ja palasi takaisin. Hän seisoi piispan edessä paljain -hiuksin, pää kumarassa, toinen käsi toisen ranteesta pidellen, -sulavassa ja vapaassa, säädyllisessä ja kunnioittavassa asennossa. - -Halvard-herra ajatteli, että tämä nuori mies oli oppinut kohteliaita -ja hienoja tapoja. Hän ei ollut voinutkaan olla enää pikkulapsi -silloin, kun hänen isänsä sortui rikkaudesta ja kunniasta -- hän muisti -varmaankin sen ajan, jolloin hän oli ollut perintötilallisen poika -Husabyssä. Kaunis mies hän myös oli -- piispan mielestä oli hyvin sääli -häntä. - -"Olivatko ne veljiäsi kaikki, jotka olivat seurassasi? Kuinka monta -teitä Erlendinpoikia on?" - -"Meitä on seitsemän elossa, herra." - --- Niin monta nuorta elämää tähän sekautuneena. Piispalta pääsi -tahtomattaankin huokaus. - -"Istu, Nikulaus -- sinä tahdot varmaan puhua kanssani niistä pahoista -huhuista, joita on liikkeellä äidistäsi ja hänen isännöitsijästään?" - -"Kiitos, arvoisa herra, minä seison mieluummin teidän edessänne." - -Piispa katsoi miettivästi nuorukaiseen. Sitten hän lausui verkkaan: - -"Asia on niin, Nikulaus, että minusta on vaikeata uskoa todeksi sitä, -mitä puhutaan Kristiina Lauritsantyttärestä. Ja oikeutta syyttää häntä -haureudesta ei ole kellään muulla kuin hän miehellään. Mutta tässä -tulee lisäksi sukulaisuus sinun isäsi ja tämän Ulfin välillä, ynnä se, -että hän on sinun kummisi. Ja Jardtrud on esittänyt syytteensä niin, -että moni seikka on tulkittava äitisi häpeäksi. -- Tiedätkö, onko niin -kuin hän sanoo, että mies on usein lyönyt häntä ja karttanut hänen -vuodettaan pian vuoden ajan?" - -"Ulf ja Jardtrud eivät eläneet sovussa keskenään -- kasvatusisämme ei -ollut nuori mennessään naimisiin, ja jonkin verran kovaluontoinen ja -kiivas hän saattaa olla. Meitä veljeksiä ja meidän vanhempiamme kohtaan -hän on aina ollut mitä uskollisin sukulainen ja ystävä. Ensimmäinen -pyyntö, minkä olin aikonut esittää teille, rakas herra, onkin se, että -jos jotakin keinoa siihen on, niin päästäisitte Ulfin vapaalle jalalle -takuuta vastaan." - -"Sinä et kai ole vielä täysi-ikäinen?" kysyi piispa. - -"En, herra. Mutta äitimme suostuu tarjoamaan minkä takuun vain -vaatinette." - -Piispa pudisti päätään. - -"Mutta isämme tahtoo samaa, sen tiedän varmasti. Minun aikomukseni -on ratsastaa täältä suoraan hänen luokseen ja ilmoittaa mitä on -tapahtunut. Jos te sitten tahdotte suoda hänelle keskustelun huomenna ---" - -Piispa tarttui kädellään leukaansa, istui ja hieroi hiukan peukalollaan -parransänkeä niin että kuului heikko rahina. - -"Istu, Nikulaus", sanoi hän, "niin on parempi puhella." Naakkve -kumarsi kiittäen ja istuutui. "-- Mutta onko sitten totta, että Ulf on -kieltäytynyt yhdyselämästä vaimonsa kanssa?" kysyi piispa ikään kuin -olisi tämä asia nyt jälleen johtunut hänen mieleensä. - -"On, herra. Mikäli minä tiedän --" Piispa tuli hymyilleeksi, ja silloin -hymyili nuorukainenkin hiukan. "Ulf on nukkunut ylisillä meidän -veljesten kanssa viime joulusta lähtien." - -Piispa istui jälleen hetken vaiti: "Entä ruoka -- mistä hän sai ruoan?" - -"Hän laitatti vaimollaan eväät itselleen, kun hänen oli mentävä -metsään tai niin poispäin." Naakkven ilme kävi hiukan epävarmaksi. -"Siitä oli hiukan vastusta -- äiti tuumi, että hänen oli paras ruveta -taas yksiin ruokiin meidän kanssamme, niinkuin hän oli ollut ennen -naimisiinmenoaan. Ulf ei sitä halunnut, sillä hän sanoi, että siitä -syntyisi niin paljon puhetta, jos he nyt muuttaisivat sitä sopimusta, -jonka hän ja isä olivat tehneet silloin, kun hän perusti oman kodin; -niistä tavaroista, mitä hän tulisi saamaan kartanosta omaan talouteensa --- ja hänen mielestään oli väärin, että äiti ottaisi hänet jälleen -ruokamiehekseen ilman vähennystä noista saatavista. Mutta äiti sai -tahtonsa läpi, niin että Ulf sai ruokansa yhdessä meidän kanssa -- ja -muusta sovittaisiin sitten myöhemmin." - -"Hm. Äidilläsi on muuten sellainen maine, että hän pitää tarkkaa huolta -tavarastaan ja on hyvin toimellinen ja säästäväinen nainen --" - -"Ei ruokaan nähden", sanoi Naakkve innokkaasti. "Sen voi jokainen -todistaa, jokainen mies tai nainen, joka on palvellut talossamme -- -että ruokaan nähden äiti on mitä aulein ihminen. Siinä suhteessa hän on -samanlainen nyt kuin meidän ollessamme rikkaita -- hän ei ole koskaan -iloisempi kuin voidessaan kantaa jonkun herkkuruoan pöytäänsä -- ja -hän laskee niin runsaalla mitalla, että jokainen palkkalainen aina -sikopaimeneen ja ruotivaivaiseen asti saa osansa makupaloista." - -"Hm." Piispa istui ajatuksissaan. "Mainitsit aikovasi noutaa isäsi?" - -"Niin, herra. Muu olisi kai luonnotonta?" Piispa ei vastannut, -ja silloin Naakkve jatkoi: "Me puhuimme isän kanssa talvella, -Gaute-veljeni ja minä -- puhuimme myös siitä, että äiti kantoi lasta. -Mutta me emme nähneet merkkiäkään emmekä kuulleet hänen suustaan -sanaakaan, jonka olisi voinut selittää niin, että hän olisi epäillyt -äidin täyttä uskollisuutta tai että hän olisi kummastellut. Mutta -isä ei ole koskaan pitänyt olostaan Silissä, hän tahtoi asua omassa -talossaan Dovressa, ja äiti oli siellä jonkin aikaa viime kesänä. Isä -oli pahoillaan, kun äiti ei suostunut jäämään sinne hänen talouttaan -hoitamaan, -- isä tahtoi, että äiti olisi antanut Gauten ja minun -hoitaa Jørundgaardia ja muuttanut itse Haugeniin --" - -Piispa Halvard hieroskeli parransänkeään ja katsoi nuoreen mieheen. - --- Millainen mies nyt Erlend Nikulauksenpoika lie ollutkin -- niin -ei hän sentään niin viheliäinen voinut olla, että syyttäisi vaimoaan -huoruudesta heidän nuorten poikainsa edessä. - -Niin moni seikka kuin näyttikin puhuvan Kristiina Lauritsantytärtä -vastaan, ei piispa kuitenkaan sitä uskonut. Hänestä näytti, että nainen -oli ollut rehellinen kieltäessään tietäneensä, että häntä epäiltiin -suhteista Ulf Haldorinpoikaan. Vaikka hän muistikin, että tämä nainen -oli ennen ollut heikko lihan himon houkutuksille -- häijyillä juonilla -he olivat pakottaneet Lauritsan antamaan suostumuksensa, tämä nainen ja -tuo mies, jonka kanssa hän nyt eli epäsovussa --. - -Kun tuli puhe lapsen kuolemasta, näki piispa heti, että omatunto -soimasi häntä. Mutta jos hän olikin hoitanut huonosti lastaan, niin ei -häntä siitä syystä voitu vetää inhimillisen oikeuden eteen. Sen hän -sai sovittaa Jumalalle rippi-isänsä määräyksen mukaan. Ja lapsihan -voisi olla aviomiehen, vaikka nainen olisikin hoitanut sitä huonosti. -Iloiseksi hän ei millään muotoa voinut tulla joutuessaan jälleen -huolehtimaan pienestä lapsesta, kun oli jo niin vanha, miehensä -jättämä, ja kun hänellä jo oli seitsemän poikaa ennestään huollettavana -paljon niukemmissa oloissa kuin mihin he olivat syntyneet. Olisi -luonnotonta odottaa, että hän olisi rakastanut tätä lasta erikoisen -paljon. - -Piispa ei uskonut, että Kristiina oli uskoton vaimo. Vaikka Jumala -yksin tietää, mitä hän oli kuullut ja kokenut niinä neljänäkymmenenä -vuonna, jotka hän oli ollut pappina ja kuullut rippitunnustuksia. Mutta -hän uskoi tuota naista. - -Erlend Nikulauksenpojan menettelyä tässä asiassa hän ei voinut selittää -muuten kuin yhdellä tavalla. Ei ollut hän välittänyt vaimostaan silloin -kun tämä kantoi lasta, ei silloin kun se syntyi, eikä silloin kun se -kuoli. Hän ei varmaankaan uskonut olevansa lapsen isä --. - -Jäi silloin kysyttäväksi, miten mies toimisi. Nousisiko hän suojelemaan -vaimoaan kaikesta huolimatta heidän seitsemän poikansa vuoksi -- -siten menettelisi kunnian mies. Vai nostaisiko hän, kun tällaista nyt -julkisesti puhuttiin, kanteen vaimoaan vastaan. Siitä päästäen mitä -piispa oli kuullut Husabyn Erlendistä, ei hänestä näyttänyt olevan -syytä luottaa siihen, ettei mies voisi tehdä sellaista. - -"Kutka ovat äitisi lähimmät sukulaiset ja langot?" kysyi hän jälleen. - -"Jammælt Halvardinpoika Ælinissa on naimisissa hänen sisarensa, Simon -Darren lesken kanssa Formosta. Sitten on hänellä kaksi sedänlasta, -Ketil Aasmundinpoika Skogissa ja hänen sisarensa Ragna, joka on vaimona -Sigurd Kyrningillä. Ivar Gjesling Ringheimissä ja hänen veljensä -Haavard Trondinpoika ovat hänen enonsa poikia. Mutta he asuvat kaikki -niin kaukana --" - -"Mutta herra Sigurd Eldjarn Sundbussa -- äitisi ja hän ovat sisarusten -lapsia. Sellaisessa asiassa täytyy ritarin astua esiin suojelemaan -sukulaisnaistaan, Nikulaus! Sinä saat ratsastaa hänen luokseen vielä -tänä päivänä ja antaa hänelle tiedon tästä, ystäväni!" - -Naakkve vastasi viivytellen: - -"Arvoisa herra -- ystävyys hänen ja meidän välillämme on ollut -heikonlaista. Enkä minä usko, että äidin asiaa auttaisi, jos se mies -astuisi puolustamaan häntä. Erlend Eldjarnin suku ei ole suosittu -näillä seuduin. Ei mikään vahingoittanut isääni ihmisten arvostelussa -enemmän kuin se, että Gjeslingit olivat liittyneet häneen siinä -yrityksessä, joka maksoi meille Husabyn ja jossa he menettivät Sundbun." - -"Niin, Erlend Eldjarn", piispa naurahti. "Hänellä olikin tapana joutua -epäsopuun ihmisten kanssa -- kaikkien täällä pohjoisessa olevain -lankojensakin kanssa hän riitaantui. Äidinisäsi, joka oli hurskas mies -eikä pelännyt taipumista, jos rauha ja sopu sukulaisten kesken siitä -vahvistui -- hänkään ei selvinnyt hänestä, vaan tuli hänestä ja Erlend -Eldjarnista katkerimmat vihamiehet." - -"Niin", Naakkve tuli naurahtaneeksi. "Eikä se johtunut suuristakaan -asioista -- kahdesta pitsiliinasta ja yhdestä siniompeleisesta -käsiliinasta; ne oli arvioitu kahteen markkaan rahassa koko hökötys. -Mutta äidinäiti oli teroittanut miehelleen, että nämä esineet tämän -oli välttämättä hankittava itselleen jaossa, ja Gudrun Ivarintytär oli -myös puhunut niistä miehelleen. Erlend otti ne viimein ja kätki ne -matkareppuunsa, mutta Lauritsa otti ne takaisin -- hän oli mielestään -oikeammassa, sillä Ragnfrid oli tehnyt nämä työt ollessaan tyttönä -kotonaan Sundbussa. Mutta sen huomattuaan Erlend löi äidinisää -kasvoihin, ja silloin otti äidinisä ja väänsi hänet kolmasti lattiaan -ja ravisteli häntä kuin nahkaa. Sen jälkeen he eivät koskaan enää -puhuneet toisilleen -- ja kaikki johtui noista pahaisista rääsyistä -- -äidillä on ne arkussaan kotona --." - -Piispa nauroi sydämestään. Hän tunsi hyvin tämän jutun, jonka -kustannuksella oli pidetty paljon hauskaa siihen aikaan, kun se -tapahtui -- Ivarintytärten miehet olivat niin innokkaat tekemään -vaimojensa mieliksi. Mutta hän oli saavuttanut sen mitä tahtoikin -- -nuorukaisen kasvonjuonteet olivat sulaneet hymyyn, valpas, huolestunut -katse oli hetkeksi väistynyt hänen kauniista, sinisenharmaista -silmistään. Sitten Halvard-herra nauroi vielä kovemmin: - -"Puhuivat, Nikulaus, he puhuivat toisilleen vielä kerran sen -jälkeenkin, ja minä olin silloin läsnä. Se tapahtui Oslossa, -joulupidoissa vuotta ennen kuningatar Eufemian kuolemaa. Autuas -herramme kuningas Haakon puhui Lauritsan kanssa -- tämä oli tullut -etelään tervehtiäkseen valtiastaan ja osoittaakseen hänelle uskollista -mieltään -- kuningas puhui Lauritsalle siitä, että oli epäkristillistä -ja pikkumaista tuollainen vihamielisyys sisarusten miesten kesken. -Lauritsa meni Erlendin luo -- tämä seisoi useiden muiden miesten kanssa --- pyysi häntä sydämellisesti antamaan anteeksi hänen tulistumisensa ja -lupasi lähettää tavarat Gudrun-rouvalle sydämellisin terveisin hänen -veljeltään ja sisareltaan. Erlend vastasi suostuvansa sovintoon, jos -Lauritsa tunnustaisi läsnä olevien miesten kuullen menetelleensä kuin -rosvo ja ryöväri heidän appi-isänsä perinnön jaossa. Lauritsa kääntyi -ympäri kantapäillään ja meni pois -- ja tämä oli luullakseni viimeinen -kerta, jolloin Ivar Gjeslingin vävyt kohtasivat toisensa maan päällä", -lopetti piispa ääneen nauraen. - -"Mutta kuule nyt minua, Nikulaus Erlendinpoika", sanoi hän laskien -kätensä yhteen. "En tiedä, onko viisasta pitää niin kiirettä isäsi -hakemisella tänne -- tai tuon Ulf Haldorinpojan vapaaksi päästämisellä. -Äitisi on mielestäni puhdistauduttava -- niin julkisesti kun on puhuttu -siitä, että hän on muka rikkonut. Mutta niinkuin asiat nyt ovat, -luuletko Kristiinan helposti löytävän niitä vaimoja, jotka tahtovat -mennä valalle hänen kanssaan?" - -Nikulaus nosti katseensa piispaan -- hänen silmänsä kävivät -epävarmoiksi ja pelästyneiksi. - -"Odota joitakin päiviä, Nikulaus! Isäsi ja Ulf ovat ulkoseutulaisia -ja vähän suosittuja -- Kristiina ja Jardtrud ovat molemmat täältä -laaksosta -- mutta Jardtrudhan on kauempaa etelästä, äitisi taas on -tämän paikkakunnan lapsia. Ja minä olen huomannut, että kansa ei ole -unohtanut Lauritsa Bjørgulfinpoikaa. Näyttää melkein siltä kuin ihmiset -olisivat tahtoneet rangaista äitiäsi, koska hän on heidän mielestään -ollut huono tytär -- mutta nyt jo huomaan monen oivaltavan, että he -tekivät huonon palveluksen isälle levittämällä sellaista mainetta hänen -tyttärestään -- he katuvat ja harmittelevat, ja pian he eivät toivo -mitään niin hartaasti kuin että Kristiinan onnistuisi puhdistautua -syytöksistä. Ja ehkäpä käy niin, että tuolla Jardtrudilla on varsin -vähän tukea takanaan, kunhan saamme hänen pussinsa pengotuksi. Toinen -asia on se, onko hänen miehensä kuljettava täällä ärsyttämässä ihmisiä -vastaansa --" - -"Arvoisa herra", sanoi Naakkve katsoen piispaan: "Suokaa anteeksi, että -sanon sen, mutta minulle se ei ole ollenkaan mieleen. Ettemme saisi -tehdä mitään kasvatusisämme hyväksi ja ettemme saisi noutaa isääni -seisomaan äidin rinnalla nyt --" - -"Sittenkin pyydän sinua, poikani", sanoi piispa Halvard, "noudattamaan -neuvoani. Älä hätiköi lähtemällä hakemaan Erlend Nikulauksenpoikaa -tänne. Mutta minä annan kirjoittaa Sundbun Sigurd-herralle, että hän -heti matkustaa tapaamaan minua -- mitä tämä on?" Hän nousi ja meni -parvelle. - -Rakennuksen seinää vasten seisoivat Gaute ja Bjørgulf Erlendinpojat, -ja useat piispanmiehet kävivät asein heitä vastaan. Bjørgulf löi yhden -miehen maahan tapparan iskulla juuri kun piispa ja Naakkve tulivat -ulos. Gaute puolustautui miekalla. Jotkut talonpojat pitivät kiinni -Ivaria ja Skulea samalla kun toiset kantoivat pois haavoittunutta -miestä. Sira Solmund seisoi vähän syrjemmällä, ja verta vuoti hänen -suustaan ja nenästään. - -"Lopettakaa, te miehet", huusi Halvard-herra. "Heittäkää pois aseenne, -te Erlendinpojat!" Hän meni alas pihalle ja lähestyi nuorukaisia, jotka -olivat heti totelleet. "Mitä tämä on?" - -Sira Solmund astui esiin, kumarsi ja sanoi: - -"Asia on niin, arvoisa isä, että Gaute Erlendinpoika on rikkonut -rauhanpyhyyden ja lyönyt minua, kirkkoherraansa, niinkuin näette!" - -Silloin astui eräs keski-ikäinen talonpoika esiin, tervehti piispaa ja -lausui: - -"Arvoisa herra, poikaa ärsytettiin pahasti. Pappi puhui hänen äidistään -sellaista, että saattoi tuskin odottaa, että Gaute olisi kärsinyt -kuulla sitä rauhallisena." - -"Ole vaiti, sinä Sira -- minä en voi kuulla useampaa kuin yhtä -teistä kerrallaan", sanoi Halvard-herra kärsimättömästi. "Puhu, Olav -Trondinpoika." - -Olav Trondinpoika lausui: - -"Pappi koetti ärsyttää Erlendinpoikia, mutta Bjørgulf ja Gaute -vastasivat puolestaan hyvinkin malttavasti. Gaute sanoi myös sen, minkä -me kaikki tiedämme todeksi, että Kristiina oli miehensä luona Dovrella -jonkin aikaa viime kesänä, ja silloin se luotiin se poloinen, josta -kaikki tämä kohina on saanut alkunsa. Mutta silloin sanoo pappi, että -jørundgaardilaiset ovat aina olleet niin kirjaviisaita -- Kristiina -tunsi arvatenkin tarinan kuningas Daavidista ja Batseba-rouvasta -- -mutta Erlend Nikulauksenpoika onkin ehkä ollut yhtä ovela kuin Uurian -ritari." - -Piispa tuli kasvoiltaan niin sinisenpunaiseksi kuin hänen oma kaapunsa; -hänen mustat silmänsä säkenöivät. Hän katsoi vähän Sira Solmundiin. -Mutta hän ei kohdistanut sanojaan tälle: - -"Sinä tiedät kai, Gaute Erlendinpoika, että tällä teollasi olet tehnyt -itsesi kironalaiseksi?" sanoi hän. Sitten hän käski viedä Erlendinpojat -kotiinsa Jørundgaardiin; kaksi omista miehistään ja neljä talonpoikaa, -jotka piispa valitsi arvokkaimpien ja ymmärtäväisimpien joukosta, hän -lähetti mukaan vartioimaan heitä. - -"Sinäkin saat seurata mukana, Nikulaus", sanoi hän Naakkvelle, "ja -pysyä rauhassa. Veljesi eivät ole parantaneet äitinne asiaa, mutta -ymmärrän, että heitä on pahasti ärsytetty." - -Sydämessään arveli Hamarin piispa, että pojat tuskin olivat ainakaan -vahingoittaneet Kristiinan asiaa. Hän oli nähnyt, että monet -ajattelivat nyt jo toisin Jørundgaardin emännästä kuin he olivat -ajatelleet aamulla, kun tämä sai maljan vuotamaan ylitse tulemalla -kirkolle Ulf Haldorinpojan kanssa, jotta tämä olisi hänen poikansa -kummina. Yksi näistä oli Kolbein Joninpoika -- ja siksi Halvard-herra -pani hänet vahtijoukon päälliköksi. - - * * * * * - -Naakkve meni ensin ylistupaan, missä Kristiina istui sängyn laidalla -Lauritsan luona, Munan sylissään. Hän kertoi äidille, mitä oli -tapahtunut, mutta pani paljon painoa siihen, että piispa piti häntä -syyttömänä ja että hän arveli nuorempia veljiä kovasti ärsytetyn -väkivaltaiseen menettelyynsä. Hän neuvoi äitiä olemaan menemättä itse -piispan puheille. - -Neljä veljestä tuotiin nyt sisään. Äiti katsoi heihin; hän oli kalpea -ja hänen silmänsä olivat oudot. Keskellä syvää epätoivoa ja huolta -paisutti hänen sydäntään jälleen merkillisesti. Kuitenkin hän sanoi -levollisesti Gautelle: "Pahaan asemaan sinä olet nyt saattanut itsesi, -poikani -- eikä ollut suureksi kunniaksi Lauritsa Bjørgulfinpojan -miekalle, että paljastit sen talonpoikajoukkoa vastaan, joka märehti -juoruja --" - -"Ensinhän paljastin sen piispan asemiehiä vastaan", sanoi Gaute -närkästyneenä. "Mutta totta kyllä ei ollut äidinisällemme suureksi -kunniaksi, että meidän tarvitsi ase kädessä käydä ihmisiä vastaan -sellaisen asian vuoksi --" - -Kristiina katsoi poikaansa. Sitten hänen täytyi kääntyä poispäin. Niin -kipeästi kuin pojan sanat koskivatkin häneen, täytyi hänen hymyillä -samalla -- niinkuin silloin, kun lapsi puraisee maitohampaillaan äidin -nänniä, ajatteli hän. - -"Äiti", sanoi Naakkve, "minun mielestäni on nyt parasta, että te -menette ja otatte Munanin mukaanne. -- Te ette saa antaa hänen olla -yksin hetkeäkään ennen kuin hänen laitansa on paremmin", sanoi hän -hiljaa. "Pitäkää hänet huoneessa, niin ettei hän näe, että hänen -veljiään vartioidaan." - -Kristiina nousi: - -"Poikani -- jos arvelette, etten minä ole siihen arvoton, niin -pyytäisin, että suutelette minua ennen kuin lähden täältä." - -Naakkve, Bjørgulf, Ivar ja Skule tulivat ja suutelivat häntä. -Kironalainen katsoi surumielisenä äitiin -- kun äiti ojensi hänelle -kätensä, hän tarttui hänen hihansa poimuun ja suuteli sitä. Kaikki -nämä viisi, Gautea lukuunottamatta, olivat nyt pitempiä kuin hän, näki -Kristiina. Hän korjasi vähän Lauritsan vuodetta, ja sitten hän meni -ulos Munan mukanaan. - - * * * * * - -Jørundgaardissa oli viisi luhtirakennusta: isotupa, uusitupa, joka oli -ollut kesähuoneena Kristiinan lapsuudessa, ennen kuin Lauritsa sai -valmiiksi ison rakennuksen, vanhatupa ja suola-aitta, jonka yläpuolella -oli luhti; siellä nukkuivat naispalvelijat kesäisin. - -Kristiina meni uudentuvan ylishuoneeseen Munanin kanssa; he olivat -nukkuneet siellä sitten pikku lapsen kuoleman. Siellä hän käveli -edestakaisin lattialla, kun Frida ja Gunhild tulivat tuomaan -iltapuuroa. Kristiina käski Fridan pitää huolta, että vartijat saisivat -olutta ja ruokaa. Tyttö vastasi, että hän oli tehnyt sen -- Naakkven -käskystä -- mutta miehet olivat sanoneet, etteivät he tahtoneet ottaa -mitään emännältä, kun olivat hänen talossaan sellaisella asialla. He -olivat saaneet ruokaa ja juomaa muualta. - -"Kuitenkin saanette viedä heille ainakin olutnassakan", sanoi Kristiina. - -Gunhild, nuori palvelustyttö, oli aivan itkettynyt. - -"Ei meistä talonväestäsi kukaan usko sitä sinusta, Kristiina -Lauritsantytär, sen sinä voit tietää -- aina me sanoimme, että me -uskoimme sen valheeksi." - -"Te olette siis kuulleet noista juoruista", sanoi emäntä. "Parempi -olisi ollut, että olisitte maininneet siitä minulle --" - -"Me emme uskaltaneet Ulfin vuoksi", sanoi Frida, ja Gunhild kertoi -itkien: - -"Hän varotti uhaten meitä kertomasta siitä sinulle -- minä ajattelin -usein tehdä sen ja pyytää sinua olemaan paremmin varuillasi -- kun sinä -jäit istumaan ja juttelemaan Ulfin kanssa myöhään yöhön." - -"Ulf -- hän on siis tiennyt sen?" kysyi Kristiina hiljaa. - -"Jardtrud on syyttänyt häntä siitä jo kauan -- sen vuoksi kai Ulf -pieksikin häntä. Ja eräänä iltana joulun tienoissa, siihen aikaan, -kun sinä aloit tulla paksuksi -- me istuimme juomassa heidän luonaan -isännöitsijäntuvassa -- Solveig ja Øivind olivat siellä ja joitakin -eteläkulman ihmisiä -- silloin Jardtrud sanoi Ulfille, että se oli -hänen tekoaan. Ulf löi häntä vyöllään, niin että solki sai hänet -verille. Mutta jälkeenpäin on Jardtrud vakuutellut ihmisille, ettei Ulf -kieltänyt sanallakaan --" - -"Ja sittenkö siitä on puhuttu kylällä?" kysyi emäntä. - -"Niin. Mutta me talonväkesi olemme aina väittäneet vastaan", sanoi -Gunhild itkien. - -Jotta poika rauhoittuisi, täytyi Kristiinan paneutua vuoteeseen hänen -kanssaan ja ottaa hänet syliinsä, mutta hän ei riisuutunut, eikä hän -saanut ollenkaan unta sinä yönä. - - * * * * * - -Sillä välin oli isossa ylistuvassa tapahtunut, että nuori Lauritsa -oli noussut ja pukenut vaatteet ylleen. Ja iltapuolella, kun Naakkve -oli mennyt alas auttamaan navetan puolella, lähti poika ulos ja meni -talliin. Hän satuloi punaisen ruunan, joka oli Gauten oma; se oli paras -hevonen oriin jälkeen, jolla hän ei uskaltanut ratsastaa. - -Jotkut taloa vartioivista miehistä tulivat ulos ja kysyivät pojalta, -minne hän aikoi lähteä. - -"Enpä ole kuullut, että minä olisin teidän vankinne", vastasi nuori -Lauritsa. "Mutta en minä välitä salata sitä teiltä -- ette suinkaan -voi kieltää minua ratsastamasta Sundbuhun ja noutamasta ritaria tänne -suojelemaan sukulaisnaistaan --" - -"Tulee pian pimeä", sanoi Kolbein Joninpoika. "Emme voi antaa tälle -lapselle lupaa lähteä ratsastamaan Vaagen harjujen yli öiseen aikaan. -Meidän on puhuttava äidille." - -"Ei. älkää tehkö sitä", sanoi Lauritsa. Hänen suunsa seuduilla -nytkähteli hiukan. "Minä ratsastan sellaisella asialla, että luotan -Jumalaan ja Neitsyt Maariaan, he valvovat kulkuani, jos äiti on syytön. -Ja muuten lienee samantekevä --", hän keskeytti ollen puhkeamaisillaan -itkuun. - -Mies tuumi vähän. Kolbein katsoi kaunista, valkotukkaista poikaa: - -"Mene sitten -- ja Jumala olkoon kanssasi, Lauritsa Erlendinpoika", -sanoi hän yrittäen auttaa poikaa satulaan. - -Mutta Lauritsa talutti hevosen eteenpäin, niin että miesten täytyi -väistyä. Pihaveräjän vieressä olevalle suurelle kivelle hän nousi ja -heilautti itsensä siitä Raudenin selkään, sitten hän ratsastaa karautti -länteen päin Vaagaan tielle. - - - - -VIII - - -Lauritsa oli ratsastanut hevosen vaahtoon, kun hän saapui paikalle, -mistä tiesi polun johtavan ylöspäin niiden louhuisten jyrkänteiden -kautta, jotka kaikkialla seuraavat Sil-joen laakson pohjoislaitaa. -Hänen täytyi päästä aavalle ylängölle, ennen kuin tuli pimeä, sen -hän ymmärsi. Hän ei tuntenut tätä Vaagaan, Silin ja Dovren välistä -tunturiseutua, mutta ruuna oli ollut täällä yhtenä kesänä, ja se oli -vienyt Gauten Haugeniin monta kertaa, vaikkakin eri teitä. Nuori -Lauritsa kurottautui eteenpäin ja taputti hevosen kaulaa: - -"Saat nyt etsiä tien Haugeniin, Rauden-poikani. Sinun täytyy viedä -minut isän luo tänä yönä, pikku heppa." - -Heti kun hän oli saapunut tunturin otsalle ja istui jälleen satulassa, -tiheni pimeys nopeasti. Hän ratsasti rämeistä notkoa pitkin; pienet -vuorentöyryt seurasivat toisiaan loppumattomiin taivaanrantaa vasten, -joka tummeni tummenemistaan. Laakson laiteilla oli koivikkorinne, ja -rungot hohtivat valkoisina; äkkiarvaamatta pyyhkäisivät märät lehvät -hevosen rintaa ja pojan kasvoja. Kiviä irtautui hevosen kavioitten alla -ja vieri rinnettä alas notkon pohjaan -- sitten polskuttivat hevosen -jalat liejussa. Rauden etsi tiensä pimeässä, ylös ja alas rinnettä, -niin että puron solina kuului lähempää tai heikkeni. Kerran äänsi joku -eläin öisellä tunturilla, mutta Lauritsa ei voinut erottaa, mitä se oli --- ja tuuli humisi ja soitti, milloin kovemmin milloin heikommin. - -Poika piti keihäänsä ojennettuna hevosen kaulan yli, niin että kärki -pisti esiin sen korvien välitse. Tämä laakso oli juuri karhujen seutua. -Hän mietti, milloinkahan se loppuisi. Aivan hiljaa hän alkoi hyräillä -pimeässä. Kyrie Eleison, Kristeleison, Kyrieleison, Kristeleison --. - -Rauden polskutti tunturivirrassa olevan matalan paikan poikki. -Taivas tähdittyi laajemmalti hänen ympärillään -- huiput häämöttivät -kauempana yön pimeydessä, ja tuuli lauloi toisenlaista säveltä -aavalla ylängöllä. Poika antoi hevosen kulkea omin valloin ja hyräili -kaikki mitä voi muistaa hymnistä "Jesus Redemptor omnium -- Tu lumen -et splendor patris --" ja väliin Kyrie Eleisonia. Nyt hän ratsasti -melkein suoraan etelään, kuten hän saattoi nähdä tähdistä, mutta hän -ei uskaltanut muuta kuin luottaa hevoseen ja antaa sen määrätä. Nyt -he kulkivat pitkin kallionselänteitä, missä poronjäkälä häämötti -vaaleana alla olevalla paasikamaralla. Rauden seisahtui hetkeksi, -puhalteli ja vainusi yöhön. Lauritsa näki itäisen taivaan vaalenevan; -siellä kohosi pilviä, alareunassaan hopeinen päärme. Hevonen lähti -jälleen liikkeelle, nyt suoraan kohti kuunnousua. Olisi siis noin tunti -keskiyöhön, mikäli poika voi päättää. - -Kun kuu kohosi kaukana häämöttävien vuorien yläpuolelle pannen -kukkuloille sataneen uuden lumen kimmeltämään ja valkaisten vuorten -solissa ja huippujen ympärillä uiskentelevat sumuhahtuvat, tunsi -Lauritsa seudun. Hän oli Blaa-vuorten juurella olevilla jäkäläaukeilla. - -Pian sen jälkeen hän löysi polun, joka vei laaksoon. Ja kolme tuntia -myöhemmin Rauden pysähtyi Haugenin kuutamoiselle pihalle. - -Kun Erlend avasi oven, vaipui poika tajuttomana kuistin lattialle. - -Jonkin hetken kuluttua Lauritsa heräsi vuoteessa likaisten, -äikeänhajuisten nahkapeitteiden välissä. Läheiseen seinänrakoon oli -pistetty palava tervastikku. Isä seisoi kumartuneena hänen ylitseen ja -kostutti hänen kasvojaan jollakin; isä oli vain puolipukeissaan, ja -poika näki soihdun valossa, että hänen tukkansa oli ihan harmaa. - -"Äiti --" sanoi nuori Lauritsa nostaen katseensa. - -Erlend käännähti niin, ettei poika voinut nähdä hänen kasvojaan. -"Niin", sanoi hän hetken perästä miltei kuulumattomasti. "Onko äitisi --- onko hän -- onko äitisi -- sairas?" - -"Teidän täytyy tulla kotiin heti, isä, ja pelastaa hänet -- ne -syyttävät nyt häntä pahimmasta, mitä on -- ne ovat vanginneet Ulfin ja -hänet ja veljet, isä!" - -Erlend tunnusteli pojan kuumia kasvoja ja käsiä: "Mitä sinä puhut, -poika!" Mutta Lauritsa nousi istualleen ja kertoi jokseenkin -yhtenäisesti kaiken, mitä kotona oli tapahtunut edellisenä päivänä. Isä -kuunteli äänettömänä, mutta pojan päästyä jonkin matkaa kertomuksessaan -hän alkoi pukeutua valmiiksi; hän veti saappaat jalkaansa ja kiinnitti -niihin kannukset. Sitten hän nouti vähän maitoa ja ruokaa ja vei -lapselle. - -"Mutta sinä et voi olla yksinäsi täällä, poikaseni -- minun on -saatettava sinut Brekkeniin Aslaugin luo onnen kuin ratsastan -Jørundgaardiin." - -"Isä --" Lauritsa tarttui hänen käsivarteensa, "ei -- minä tahdon -lähteä teidän kanssanne kotiin --" - -"Sinähän olet sairas, poika pieni", sanoi Erlend, eikä Lauritsa -muistanut koskaan kuulleensa niin hellää sointua isän äänessä. - -"Ei, isä -- mutta minä tahdon palata teidän kanssanne kotiin äidin luo --- minä tahdon päästä kotiin äidin luo --" Nyt hän itki kuin pikkulapsi. - -"Raudenhan ontuu, poika --" Erlend otti pojan syliinsä, mutta hän ei -saanut lasta viihdytetyksi. "Ja sinä olet niin väsyksissä --. No niin, -niin", sanoi hän lopuksi, "Musta jaksaa kai kantaa meidät molemmat --" - -"Otapas sinä huoleksesi", sanoi hän talutettuaan oman ratsunsa ulos, -pantuaan Raudenin talliin ja annettuaan sille hoitoa, "että joku tulee -tänne korjaamaan hevosesi -- ja minun tavarani." - -"Jäättekö kotiin nyt, isä?" kysyi Lauritsa iloisena. - -Erlend katsoi eteensä ajatuksissaan. - -"En tiedä -- mutta minusta tuntuu, etten enää palaa tänne." - -"Eikö teidän pidä olla vahvemmin aseistautunut, isä?" kysyi poika -taas, sillä Erlend oli paitsi miekkaa ottanut vain jokseenkin kevyen -ja pienen kirveen ja aikoi nyt lähteä ulos tuvasta. "Ettekö ota edes -kilpeä?" - -Erlend katsoi kilpeään. Härännahka oli niin naarmuinen ja viiltoinen, -että punainen leijona valkoisella pohjalla oli miltei kulunut pois. Hän -pani sen takaisin ja levitti peitteen jälleen päälle. - -"Olen aseistautunut tarpeeksi hyvin ajaakseni rahvaanmoukat talostani", -sanoi hän. Hän meni ulos, lukitsi tuvanoven, nousi ratsaille ja auttoi -pojan taakseen istumaan. - -Taivas meni yhä enemmän pilveen; tultuaan vähän alemmaksi rinnettä, -missä metsä oli tiheätä, he ratsastivat pimeässä. Erlend huomasi pojan -olevan niin väsyksissä, että tämä tuskin jaksoi pidellä kiinni; silloin -hän istutti Lauritsan eteensä ja otti hänet käsivartensa varaan. -Nuori vaaleatukkainen pojanpää nojasi hänen rintaansa -- Lauritsa oli -kaikista lapsista eniten äidin näköinen. Erlend suuteli häntä päälaelle -korjatessaan hänen kaulushattuaan. - -"Suriko äiti paljon, kun se pikkulapsi kuoli tässä kesällä?" kysyi hän -kerran aivan hiljaa. - -Nuori Lauritsa vastasi: - -"Ei hän itkenyt sitten kun se oli kuollut. Mutta hän on käynyt -hautausmaan veräjällä joka yö. Gauten ja Naakkven oli tapana seurata -häntä, kun hän meni ulos, mutta he eivät uskaltaneet puhutella häntä, -eivätkä he uskaltaneet ilmaista äidille vartioivansa häntä --" - -Erlend sanoi hetken kuluttua: - -"Eikö hän itkenyt --? Minä muistan sen ajan, jolloin äitisi oli nuori, -silloin hän itki niin helposti kuin kaste tippuu raidanlehdiltä puron -rannalla. Hän oli niin lempeä ja herkkä, kun hän oli sellaisten -joukossa, joiden hän uskoi suovan hänelle hyvää. Sen jälkeen hänen -täytyi oppia tulemaan kovemmaksi -- ja useimmiten se kai oli minun -syytäni." - -"Gunhild ja Frida sanovat, että koko sen ajan, jonka nuorin veljemme -eli", sanoi Lauritsa, "hän itki joka aika ja hetki, kun hän luuli, -ettei kukaan nähnyt." - -"Jumala auttakoon minua", virkkoi Erlend hiljaa. "Minä olen ollut -älytön mies." - -He ratsastivat laaksonpohjassa, ja virranviima puhalsi heidän -selkäänsä. Erlend kietoi pojan ympärille viittansa niin hyvin -kuin taisi. Lauritsa torkkui ja oli vaipumaisillaan uneen -- hän -tajusi, että isästä lemahti samanlainen haju kuin jostakin köyhästä -ryysymekosta. Epäselvästi hän muisti aikaisemmasta lapsuudestaan, -Husabyn ajoilta, kuinka isä lauantaisin saunasta tultuaan otti esiin -joitakin pieniä pallosia, joita hän käsitteli. Ne tuoksuivat niin -hyvältä, ja tuo hieno, suloinen haju pysyi hänen kämmenissään ja -vaatteissaan koko pyhäajan. - -Erlend ratsasti tasaisesti ja ripeästi; täällä alhaalla kankailla -oli aivan pimeä. Sitä itse ollenkaan ajattelematta hän tiesi joka -hetki missä oli -- hän tunsi virrankohinan vaihtelevasta sävystä, -milloin Laagenissa oli virtapaikka ja milloin koskipaikka. Kuljettiin -laakakallion yli, kun kipinöitä sinkosi hevosen kavioista. Musta astui -varmasti ja kevyesti mutkaisten honganjuurien välitse, kun polku kulki -hirsimetsässä; se loskutti ja toussutti pehmeästi, kun mentiin pienten -ruoholampareiden poikki, joiden yli tihkui vuorelta valuva vesinoro. -Päivänkoitteessa oltaisiin kotona -- ja se saattoi sopiakin --. - --- Koko ajan hän tosin muisti sitä etäistä, kuutamosinistä pakkasyötä, -jolloin hän oli ajanut reessä tätä laaksoa alas -- Bjørn Gunnarinpoika -istui takana ja piti kuollutta naista käsivarrellaan. Mutta tuo muisto -oli kalpea ja kaukainen, ja kaukaista ja epätodellista oli kaikki -sekin, mitä lapsi oli kertonut -- se, mitä kylässä kuului tapahtuneen, -ja nuo mielettömät puheet Kristiinasta. Hän ikään kuin ei voinut saada -sitä päähänsä. Kun hän tulisi perille, ehtisi hän kyllä ajatella, -mitä hänen oli tehtävä. Todellista ei ollut mikään paitsi jännitys ja -levottomuus -- nyt hän pian kohtaisi Kristiinan. - -Hän oli odottamistaan odottanut tätä niin hartaasti. Eikä hän koskaan -ollut epäillyt, etteikö hän lopulta tulisi. Aina siihen saakka, kun hän -kuuli, minkä nimen Kristiina oli pannut lapselle. - - * * * * * - -Aamuhämärissä palasivat kirkosta ihmiset, jotka olivat olleet -kuuntelemassa hamarilais-papin lukemaa varhaismessua. Ne, jotka ensiksi -tulivat ulos, näkivät Erlend Nikulauksenpojan ratsastavan ohi kotiinsa -päin, ja he sanoivat sen toisille. Syntyi hiukan levottomuutta ja -paljon juttua; ihmiset kulkeutuivat alaspäin ja seisoskelivat ryhmissä -Jørundgaardin tienhaarassa. - - * * * * * - -Erlend ratsasti pihalle, kun alakuu painui taivaanrannan ja -tunturiharjan väliin valjuna päivänkoitossa. - -Voudintuvan edustalla seisoi ryhmä -- Jardtrudin sukulaiset ja jotkut -hänen ystävänsä, jotka olivat olleet yötä hänen luonaan. Ja kuullessaan -kavioitten töminän pihalta tulivat ne miehet ulos, jotka olivat -istuneet vartioimassa ison rakennuksen alatuvassa. - -Erlend pysähdytti hevosensa. Hän loi katseen talonpoikiin, sitten hän -lausui ääneen ja ivallisesti: - -"Onko täällä minun talossani pidot -- enkä minä tiedä siitä mitään --- vai miksi te kaikki hyvät ihmiset olette kokoontuneet tänne -aamupuhteella?" - -Vihaisia ja synkkiä katseita oli vastassa joka taholla. Erlend istui -ylväänä ja soleana korkeajalkaisella ulkomaalaisella oriillaan. -Mustalla oli ollut pystyharja, mutta nyt se oli takkuinen ja -leikkaamaton, itse hevonen oli jokseenkin huonossa ruokossa ja -sillä oli harmaita karvoja päässä, mutta sen silmissä oli levoton -välke ja se kuopi ja liikehti rauhattomasti, luimisti korviaan ja -viskeli pientä, siroa päätään niin että vaahtopärskeet räiskyivät sen -rinnalle ja lavoille ja ratsastajan päälle. Suitset olivat joskus -aikoinaan olleet punaiset ja satula kullalla painettu; nyt se oli -kulunut ja repeytynyt ja parsittu. Ja mies oli puvultaan melkein kuin -kerjäläinen: yksinkertaisen, mustan villahatun alta pursuva tukka -oli valkoisenharmaa, harmaa parransänki peitti kalpeita, uurteisia, -isonenäisiä kasvoja. Mutta hän istui pystynä ja hymyili ylpeästi -talonpoikajoukolle; nuorelta hän näytti kaikesta huolimatta ja -päällikkömäiseltä -- ja viha läikehti kuumana tuota vierasta miestä -vastaan, joka viipyi siinä pystypäisenä ja masentumattomana -- kaiken -sen surun ja häpeän ja kurjuuden jälkeen, jota hän oli tuottanut -niille, jotka tämä kylänväki luki omiksi päämiehikseen. - -Maltillisesti puhui kuitenkin talonpoika, joka ensiksi vastasi -Erlendille: - -"Näen, että olet tavannut poikasi, Erlend -- silloin arvelen sinun -tietävän, ettemme ole kokoontuneet tänne pitoihin -- ja omituista on, -että tahdot laskea leikkiä sellaisesta asiasta." - -Erlend katsoi lapseen, joka nukkui vielä -- hänen äänensä muuttui -pehmeämmäksi: - -"Poika on sairas, näette kai sen. Ne sanomat, joita hän toi minulle -täältä kylästä, tuntuivat minusta niin uskomattomilta, että luulin -melkein hänen puhuvan kuumehoureissa. -- Jonkin verran niissä kai -onkin perätöntä, huomaan minä --" - -Erlend katsoi kulmat rypyssä tallin oveen päin. Ulf Haldorinpoika ja -pari muuta miestä, niiden joukossa toinen hänen langoistaan, talutti -juuri ulos joitakin hevosia. - -Ulf päästi irti hevosen ja lähestyi nopeasti isäntäänsä: - -"Tuletko vihdoinkin, Erlend -- ja siinä on poikakin -- ylistetty olkoon -Kristus ja Neitsyt Maaria! Hänen äitinsä ei tiedäkään, että hän on -ollut poissa. Meidän piti juuri lähteä häntä etsimään -- piispa päästi -minut vapaalle jalalle valaani vastaan, kun hän kuuli lapsen lähteneen -yksin ratsastamaan Vaagaahon -- miten on Lauritsan laita?" kysyi hän -huolestuneena. - -"Jumalalle olkoon kiitos, että olette löytäneet pojan", sanoi Jardtrud -itkien; hän oli tullut ulos pihalle. - -"Vai olet sinä siinä, Jardtrud", sanoi Erlend. "Ensimmäiseksi -tehtäväkseni tulee nyt laittaa niin, että sinä menet pois talostani -- -sinä ja sinun joukkiosi. Tämän juoruakan me ensiksi ajamme matkaansa -- -ja sitten saa jokainen, joka on valehdellut minun vaimostani, maksaa --" - -"Ei sovi sillä tavalla, Erlend", sanoi Ulf Haldorinpoika. "Jardtrud -on minun aviovaimoni. Luulen, ettei hänellä ja minulla ole suurta -halua pysyä yhdessä, mutta minun talostani hän ei ole lähtevä ennen -kuin olen antanut lankojeni käsiin hänen myötäjäisensä, häälahjansa ja -huomenlahjansa --" - -"Olenko minä tämän talon isäntä?" kysyi Erlend raivoissaan. - -"Sitä saat kysyä Kristiina Lauritsantyttäreltä", sanoi Ulf. "Tuolla hän -tulee." - -Talon emäntä seisoi ylhäällä uudentuvan parvella. Nyt hän laskeutui -hitaasti alas portaita. Hajamielisesti hän veti päähineensä -eteenpäin päälaen yli -- se oli solunut takaraivolle -- ja silitti -kirkkohamettaan, joka vielä eiliseltä oli hänen yllään. Mutta hänen -kasvonsa olivat liikkumattomat kuin kivi. - -Erlend ratsasti häntä vastaan, jalka jalalta -- hiukan eteenpäin -nojautuneena hän tuijotti hätääntyneen epätoivoisena vaimon harmaisiin, -elottomiin kasvoihin. - -"Kristiina", rukoili hän, "oma Kristiinani -- minä olen palannut kotiin -sinun luoksesi." - -Vaimo ei näyttänyt kuulevan eikä näkevän. Silloin Lauritsa, joka -oli istunut isän sylissä ja herännyt vähitellen, solahdutti itsensä -maahan. Joutuessaan ruohikolle poika lysähti kasaan ja jäi makaamaan -hervottomana. - -Äidin kasvoilla kävi värähdys. Hän kumartui alas ja nosti ison pojan -syliinsä, pani hänen päänsä kaulaansa vasten niinkuin hän olisi ollut -pieni lapsi -- mutta pojan pitkät sääret riippuivat velttoina alas -hänen helmaansa pitkin. - -"Kristiina, rakkahin ystäväni", rukoili Erlend epätoivoissaan, "oi -Kristiina, minä tiedän, että liian myöhään tulen luoksesi --" - -Jälleen vavahtivat naisen kasvot: - -"Liian myöhäistä se ei ole", virkkoi hän matalasti ja jäykästi. Hän -tuijotti sylissään tajuttomana viruvaan poikaan. "Viimeinen lapsemme -makaa jo mullassa -- ja nyt on Lauritsan vuoro. Gaute on tullut -kironalaiseksi -- ja muut poikamme -- vielä on meillä kahdella paljon -tuhottavaa, Erlend!" - -Hän kääntyi poispäin miehestään ja alkoi kävellä pihan yli lasta -kantaen. Erlend ratsasti perässä pysytellen hänen vieressään: - -"Kristiina -- Herra Jeesus, mitä minun on tehtävä sinun puolestasi -- -Kristiina, etkö tahdokaan, että jään tänne sinun luoksesi nyt?" - -"Nyt ei ole enää tarpeen sinun tehdä mitään minun puolestani", sanoi -vaimo samoin kuin äsken. "Minua et voi auttaa, jäätpä sitten tänne tai -hyppäät Laageniin --" - -Erlendin pojat olivat tulleet ison ylistuvan parvelle; nyt juoksi Gaute -alas, riensi äitiään vastaan ja tahtoi pysäyttää hänet. - -"Äiti", pyysi Hän. Silloin Kristiina katsoi häneen, ja hän jäi -seisomaan tyrmistyneenä. - -Parvenportaiden juurella seisoi muutamia talonpoikia. - -"Menkää pois siitä, miehet", sanoi Kristiina aikoen mennä ohi -kantamuksineen. - -Musta viskeli päätään ja tepasteli levottomana, Erlend käänsi sen -puoleksi ympäri, ja Kolbein Joninpoika tarttui sitä suitsiin. Kristiina -ei ollut oikein nähnyt -- nyt hän kääntyi vähän ja virkkoi olkansa yli: - -"Päästä irti hevonen, Kolbein -- jos hän tahtoo mennä, niin menköön --" - -"Et ymmärrä, Kristiina, että nyt on aika isännän jäädä taloonsa. Muuten -pitäisi sinunkin ymmärtää se", sanoi hän Erlendille. - -Mutta Erlend sivalsi häntä kynsille ja kannusti oritta eteenpäin, niin -että vanhus kompastui. Pari miestä juoksi paikalle. Erlend huusi: - -"Menkää pois täältä! Teillä ei ole mitään tekemistä minun ja vaimoni -asioissa -- enkä minä ole talonpoika, että antaisin sitoa itseni -tarhaan kuin nauta seimeen. Jos en minä omista tätä taloa, niin ei -talokaan omista minua --!" - -Kristiina kääntyi kokonaan mieheensä ja kirkui: - -"Mene sitten! Mene, mene hornan haltuun, johon olet ajanut minutkin ja -viskannut kaiken, mitä olet omistanut ja saanut käsiisi --" - -Mitä sitten tapahtui, kävi niin nopeasti, ettei kukaan oikein tajunnut -tai voinut ehkäistä. Tore Borghildinpoika ja muuan talonpoika -tarttuivat Kristiinaa käsivarsiin: - -"Kristiina, älä puhu noin miehellesi nyt --" - -Erlend ratsasti heitä kohti: - -"Uskallatteko te koskea minun vaimooni --" Hän heilautti kirvestään -ja iski Tore Borghildinpoikaa. Isku sattui lapaluiden väliin, ja mies -suistui maahan. Erlend kohotti uudelleen kirveensä, mutta juuri kun -hän kohottautui jalustimissaan, syöksi muuan mies keihäänsä häneen: se -sattui häntä nivuksiin. Iskijä oli Tore Borghildinpojan poika. - -Musta kavahti pystyyn ja kuopi etujaloillaan. Erlend puristi polvensa -sen kylkiin ja kumartui hiukan eteenpäin, samalla kun kiristi ohjakset -vasemman kätensä ympäri ja kohotti uudelleen kirveensä. Mutta hän -menetti melkein heti toisen jalustimensa, ja veri huppelehti koskena -hänen vasenta reittään pitkin. Joitakin nuolia ja heittokeihäitä viuhui -pihan yli -- Ulf ja pojat juoksivat rykelmään kirveet koholla ja miekat -paljaina -- silloin muuan mies keihästi oriin Erlendin alta, ja se -lysähti polvilleen hirnuen hurjasti ja kimakasti, niin että hevoset -tallissa vastasivat. - -Erlend nousi seisomaan hajasäärin eläimen yli. Hän otti kiinni -Bjørgulfin olkapäästä ja astui syrjään. Gaute tuli luo ja tarttui -isäänsä toisesta kainalosta. - -"Tappakaa se", sanoi hän hevosesta, joka oli nyt kierähtänyt -kyljelleen, makasi kaula pitkällä, verivaahtoa suupielissä, ja kuopi -valtavilla kavioillaan. Ulf Haldorinpoika lopetti sen. - -Talonpojat olivat väistyneet syrjään. Kaksi miestä kantoi Tore -Borghildinpoikaa isännöitsijäntupaan päin, ja toinen piispan -asemiehistä talutti pois toveriaan, joka oli haavoittunut. - -Kristiina oli laskenut alas Lauritsan, joka oli nyt tullut tajuihinsa. -He seisoivat pitäen kiinni toisistaan. Kristiina ei näyttänyt -käsittävän mitä oli tapahtunut -- se olikin käynyt niin nopeasti. - -Pojat aikoivat taluttaa isän isoon rakennukseen päin, mutta silloin -sanoi Erlend: - -"Minä en tahdo sinne -- en tahdo kuolla siellä missä Lauritsa kuoli --" - -Kristiina juoksi esiin ja heitti käsivartensa miehensä kaulaan. Hänen -jäätyneet kasvonsa murtuivat itkuun, vääntyen niinkuin jää särkyy -kivenheitosta: "Erlend, Erlend!" - -Erlend taivutti päätään, niin että hänen poskensa siveli Kristiinan -poskea, ja seisoi tuokion verran. - -"Auttakaa minut vanhaan tupaan, pojat", sanoi Erlend. "Tahdon maata -siellä --" - -Hätäpikaa saivat äiti ja pojat vuoteen laitetuksi kuntoon vanhaan -ylistupaan ja Erlendin riisutuksi. Kristiina sitoi hänen haavansa. Veri -pulppusi sysäyksittäin nivuksessa olevasta keihäänhaavasta, ja hän oli -saanut nuolenampuman alhaalle rinnan vasemmalle puolelle, mutta siitä -ei juossut paljon verta. - -Erlend hiveli kädellään vaimonsa päätä: - -"Minua sinä et taida voida parantaa, Kristiina-kultani --" - -Kristiina nosti katseensa epätoivoisena -- syvä väristys karmi koko -hänen ruumistaan. Hän muisti, että samoin oli Simonkin sanonut -- ja -hänestä tuntui pahimmalta enteeltä, että Erlend nyt lausui samat sanat. - -Erlend makasi sängyssä, tyynyillä ja pieluksilla korkealle tuettuna -ja vasen jalka ylös koukistettuna verenvuodon pysäyttämiseksi -nivushaavasta. Kristiina istui hänen ylitseen kumartuneena; silloin -Erlend tarttui hänen käteensä: - -"Muistatko ensimmäistä yötä, jolloin nukuimme yhdessä tässä sängyssä, -kultaseni --? Minä en tiennyt, että sinä jo kannoit salaista surua, -jonka minä olin sinulle tuottanut. Eikä se ollut ensimmäinen suru, jota -sinun täytyi kantaa minun tähteni, Kristiina --" - -Vaimo otti miehen käden molempiin omiinsa. Iho oli halkeillut, ja -piintynyttä mustaa oli kapeitten, uurteisten kynsien ympärillä ja -pitkien sormien joka nivelen poimuissa. Kristiina kohotti sen rintaansa -ja huuliaan vasten; hänen kyyneleensä kumpusivat sille. - -"Miten kuumat sinun huulesi ovat", sanoi Erlend hiljaa. "Minä odotin ja -odotin sinua. Minä kaipasin niin kovasti. Viimein ajattelin, että minun -on taivuttava, tultava tänne sinun luoksesi, mutta sitten kuulin --. -Ajattelin, kun kuulin hänen kuolleen, että nyt oli kai liian myöhäistä -minun tulla luoksesi --" - -Kristiina vastasi nyyhkyttäen: - -"Minä odotin sinua vielä sittenkin, Erlend. Ajattelin, että kerran -täytyisi sinun toki tulla pojan haudalle." - -"Silloin sinä et kai olisi ottanut minua vastaan ystävänäsi", sanoi -Erlend. "Ja Jumala tietää, ettei sinulla ollut syytäkään siihen. -- -Sinä olit niin suloinen ja hempeä, Kristiina-kulta", kuiskasi hän ja -ummisti silmänsä. - -Kristiina nyyhki hiljaa vaikeroiden. - -"Nyt ei ole enää muuta", jatkoi mies äskeiseen tapaan, "kuin että -koetamme antaa anteeksi toisillemme kristittyjen aviopuolisoiden lailla --- jos vain voit --" - -"Erlend, Erlend --" Vaimo laskeutui miehen yli ja suuteli hänen -valkoisia kasvojaan. "Sinun ei pidä puhua niin paljon, Erlend-kulta --" - -"Minun täytynee kiirehtiä sanoakseni mitä on sanottavaa", vastasi mies. -"Missä on Naakkve?" kysyi hän levottomana. - -Vastattiin, että heti eilen illalla, kun Naakkve kuuli nuoren veljensä -lähteneen ratsastamaan Sundbuhun, oli hän lähtenyt jäljestä niin kovaa -kuin hevosen jaloista lähti. Hän kai oli nyt aivan poissa suunniltaan, -kun ei ollut löytänyt poikaa. Erlend huokasi ja siirteli rauhattomana -käsiään peitteellä. - -Kotona olevat kuusi poikaa astuivat hänen vuoteensa viereen. - -"Niin, minä en laittanut teille hyviä oloja, poikani", lausui isä. -Häntä alkoi ry'ittää, hän yski harvaan ja varovasti -- veristä -vaahtoa tihkui hänen huulilleen yskiessä. Kristiina pyyhki sen pois -pääliinallaan. Erlend makasi hetkisen hiljaa: - -"Sen te saatte nyt antaa minulle anteeksi, jos mielestänne voitte sen -tehdä. Älkää koskaan unohtako, hyvät pojat, että äitinne on taistellut -teidän puolestanne joka päivä kaikkina vuosina, jotka hän ja minä -olemme olleet yhdessä -- ei ole välillämme ollut koskaan muuta epäsopua -kuin minun aiheuttamaani, kun katsoin liian vähän teidän etuanne -- -mutta hän rakasti teitä enemmän kuin omaa henkeänsä --" - -"Me emme unohda", vastasi Gaute itkien, "että te, isä, olette meidän -silmissämme aina ollut kaikkein urhein mies ja uljain päällikkö. -Ylpeitä olemme olleet siitä, että olemme teidän poikianne, yhtä hyvin -kovan onnen kohdatessa teitä kuin menestyksenne päivinä." - -"Sinä puhut ymmärryksesi mukaan", vastasi Erlend; hän naurahti pientä, -haurasta, yskäistä naurua, "älkääkä tehkö äidillenne sitä surua, että -tulette minuun -- hänellä on ollut tarpeeksi kiusaa siitä pitäen kun -hän sai minut --" - -"Erlend, Erlend", nyyhkytti Kristiina. - -Pojat suutelivat isäänsä kädelle ja poskelle, menivät itkien pois ja -istuutuivat seinän viereen. Gaute otti Munania olkapäästä ja veti -hänet itseään vasten; kaksoset istuivat käsikkäin. Erlend pani jälleen -kätensä Kristiinan käteen. Hänen kätensä oli kylmä; silloin Kristiina -veti peitteet aivan hänen leukaansa asti, mutta piti Erlendin kättä -omassaan yhä edelleen peitteen alla. - -"Erlend", sanoi hän itkien, "Jumala armahtakoon meitä -- me saamme nyt -lähettää noutamaan sinulle pappia --" - -"Niin", sanoi Erlend heikosti. "Joku saa ratsastaa Dovreen noutamaan -Sira Guttormia, minun omaa kirkkoherraani --" - -"Erlend -- hän ei ehdi tulla ajoissa", sanoi Kristiina kauhistuneena. - -"Ehtii", lausui Erlend kiivaasti. "Jos Jumala vain tahtoo suoda minulle --- sillä minä en tahdo ottaa viimeistä palvelusta tuolta papilta, joka -on levittänyt juorua sinusta --" - -"Erlend -- Jeesuksen tähden -- sinä et saa puhua noin --" - -Ulf Haldorinpoika astui esiin ja kumartui kuolevan yli: - -"Minä, Erlend, ratsastan Dovreen --" - -"Muistatko, Ulf", sanoi Erlend; hänen äänensä alkoi nyt käydä heikoksi -ja epäselväksi, "sitä aikaa, kun lähdimme Hestnæsistä, sinä ja minä ---" Hän naurahti. "Minähän lupasin seisoa aina rinnallasi täysin -uskollisena sukulaisenasi. Jumala paratkoon, sukulaiseni, -- useimmiten -en minä, vaan sinä, olet osoittanut sukulaisuskollisuutta, Ulf-ystäväni --- meistä kahdesta. Sinä saat -- ottaa kiitokseni -- ystävä --" - -Ulf kumartui ja suuteli toisen verisiä huulia: - -"Itsellesi kiitokset, Erlend Nikulauksenpoika --" - -Hän sytytti kynttilän, asetti sen kuolevan vuoteen lähelle ja meni ulos. - -Erlendin silmät olivat jälleen painuneet kiinni. Kristiina istui -tuijottaen hänen valkoisiin kasvoihinsa -- hän siveli niitä silloin -tällöin. Hänestä näytti, että Erlend alkoi painua kuolemaa kohti. - -"Erlend", pyysi hän hiljaa. "Jeesuksen tähden -- anna meidän noutaa -Sira Solmund luoksesi. Jumala on Jumala, mikä pappi hänet tuokin -luoksemme --" - -"Ei!" Mies nousi istumaan vuoteessaan, niin että peitteet valahtivat -alas hänen paljaalta, keltaiselta ruumiiltaan. Rinnalla ja vatsalla -olevat siteet värjäytyivät uudelleen helakanpunaisiin läikkiin -esiin pursuavasta tuoreesta verestä. "Syntinen mies minä olen -- -Jumala olkoon minulle armollinen laupeudessaan, niin paljon kuin hän -tahtoo suoda minulle, mutta minä tunnen --" Hän hervahti taaksepäin -pieluksille ja kuiskasi miltei kuulumattomasti: "En elä kyllin kauan -tullakseni -- niin vanhaksi -- ja niin hurskaaksi -- että voisin olla -rauhallisena -- samassa huoneessa sen kanssa, joka on valehdellut -sinusta --" - -"Erlend, Erlend --. ajattele sieluasi!" - -Mies pudisti päätään pieluksilla. Hänen silmäluomensa olivat jälleen -painuneet kiinni. - -"Erlend!" Kristiina löi kätensä yhteen parahtaen tuskaisesti ankarassa -hädässä. "Erlend -- etkö sitten käsitä, että kun sinä kohtelit minua -niin, täytyi sellaisia puheita syntyä!" - -Erlend aukaisi suuret silmänsä. Hänen huulensa olivat sinisen kalpeat --- mutta heijastus hänen nuorekkaasta hymystään häivähti riutuneille -kasvoille: - -"Suutele minua, Kristiina", kuiskasi hän. Hänen äänessään oli naurun -häive. "On kai ollut liian paljon muuta sinun ja minun välillä -- kuin -kristillisyyttä ja avioliittoa -- että voisimme helposti -- antaa -anteeksi toisillemme -- niinkuin kristityt aviokumppanit --" - -Kristiina huusi huutamistaan miehensä nimeä, mutta Erlend makasi -silmät ummessa, kalpeana kuin vastahalkaistu puu harmaiden hiuksiensa -peitossa. Vähän verta norui suupielistä, Kristiina pyyhki sen pois -ja rukoili häntä kuiskaten -- liikkuessaan hän tunsi vaatteittensa -takertuvan kiinni kylminä ja märkinä verestä, johon hän oli tahrautunut -taluttaessaan Erlendiä sisään ja laittaessaan häntä vuoteeseen. -Väliin korisi hiukan Erlendin rinnassa, ja hänen näytti olevan vaikea -hengittää -- mutta hän ei kuullut enää eikä varmaan tajunnutkaan mitään -vaipuessaan tasaisesti ja varmasti kuolemanhorrokseen --. - - * * * * * - -Ylistuvan ovi avautui äkkiä; Naakkve juoksi sisään, heittäytyi maahan -vuoteen eteen, tarttui isän käteen kutsuen häntä ääneen -- - -Häntä seurasi pitkä ja tukeva, matkaviittaan pukeutunut herra. Hän -kumarsi Kristiinalle: - -"Jos olisin tiennyt, sukulaisnaiseni, että te tarvitsitte apua -sukulaisiltanne --" Hän keskeytti nähdessään, että mies teki kuolemaa, -teki ristinmerkin ja poistui huoneen etäisimpään soppeen. Hiljaa alkoi -Sundbun ritari lukea rukousta kuolevan puolesta, mutta Kristiina ei -näyttänyt edes huomanneen Sigurd-herran tuloa. - -Naakkve oli polvillaan vuoteen yli kumartuneena: - -"Isä! Isä! Etkö tunne minua enää, isä!" Hän siirsi kasvonsa sille -Erlendin kädelle, jota Kristiina piti; nuorukaisen kyyneleet ja -suudelmat satoivat molempien vanhempien käsille. - -Kristiina sysäsi hiukan pojan päätä -- ikään kuin puoleksi heräten: - -"Sinä häiritset meitä", sanoi hän kärsimättömästi, "mene pois tästä --" - -Naakkve kohottautui pystyyn polvillaan: - -"Poisko --? Äiti?" - -"Niin -- istu tuonne veljiesi luo --" - -Naakkve kohotti nuoret kasvonsa -- itkusta märät, surusta vääntyneet -- -mutta äidin silmät eivät nähneet mitään. Silloin hän meni penkin luo, -missä muut kuusi veljeä jo istuivat. Kristiina ei sitä huomannut -- hän -tuijotti vain suurin, hämmentynein silmin Erlendin kasvoihin, jotka nyt -loistivat lumivalkoisina kynttilänvalossa. - -Hetken kuluttua avautui ovi jälleen. Kynttilöiden ja kilisevien -hopeatiu'uin seurasi pari teiniä ja pappi Halvard-piispaa huoneeseen. -Ulf Haldorinpoika tuli sisään viimeisenä. Erlendin pojat ja -Sigurd-herra nousivat ja lankesivat polvilleen Herran ruumiin edessä. -Mutta Kristiina kohotti vain vähän päätään -- hän käänsi tuokioksi -tulijoihin päin itkettyneet silmänsä, jotka eivät nähneet mitään. -Sitten hän laskeutui jälleen, niinkuin oli ollutkin, suulleen Erlendin -ruumiin yli. - - - - - - -III - -RISTI - - - - -I - - -Kaikki tulet palavat viimein loppuun. - -Tuli aika, jolloin nämä Simon Darren sanat kaikuivat jälleen Kristiinan -sydämessä. - -Oli neljäs kesä Erlend Nikulauksenpojan kuoleman jälkeen, ja -poikaparvesta olivat vain Gaute ja Lauritsa jäljellä äidin luona -Jørundgaardissa. - -Kaksi vuotta aikaisemmin oli vanha paja palanut, ja Gaute rakensi -uuden kartanosta pohjoiseen valtatielle päin. Vanha paja oli ollut -rakennusten eteläpuolella joelle päin, matalassa maan notkelmassa -Jørundinkummun ja joidenkin valtavien kiviraunioiden välissä, jotka -tarinain mukaan oli muinoin raivattu peltotilkuista. Melkein joka vuosi -kevättulvan aikaan nousi vesi aivan liki pajaa. - -Nyt ei sorasta pistänyt enää esiin muuta kuin halkeilleet, raskaat -laakakivet, jotka osoittivat entistä oven paikkaa, ynnä muurattu -tulisija. Hieno ja pehmeä, kirkkaanviheriä ruoho orasti nyt mustasta -hiilikamarasta. - -Kristiina Lauritsantyttärellä oli pellavamaa tänä vuonna vanhan -pajanpaikan lähellä; Gaute tahtoi kasvattaa viljaa lähempänä taloa -olevilla saroilla, mihin Jørundgaardin emäntien oli ikimuistoisista -ajoista saakka ollut tapana kylvää pellavaa ja istuttaa sipulia. Ja -Kristiinalla oli usein asiaa tälle nurkalle muutenkin kuin pellavaansa -katsomaan. Torstai-iltaisin hän toi olut- ja ruoka-antimensa -kummussa makaavalle isännälle; valoisina kesäiltoina saattoi silloin -niityllä oleva yksinäinen tulisija näyttää ikään kuin jonkinlaiselta -pakanalliselta alttarilta, häämöttäessään siinä ruohikossa -harmaanvalkoisena ja paikoin noen mustuttamana. Paahteisina, kuumina -kesäpäivinä hän meni koreineen kivirauniolle keskipäivän aikaan -poimimaan vaaraimia tai kokoamaan horsmanlehtiä, joista saattoi laittaa -hyvää rauhoittavaa juomaa kuumetautiin. - -Viimeiset helkähdykset kirkonkellojen puolipäivätervehdyksestä -Jumalan äidille häipyivät tunturien väliseen valontäyttämään ilmaan. -Tienoo tuntui paneutuvan lepoon tulisen, kirkkaan päivänpaisteen -uuvuttamana. Aina kasteisesta aamunkoitosta asti oli viikatteiden -laulua kukkaniityillä, sierojen kahnutusta rautaa vasten ja ihmisäänien -huutelua kajahdellut taloista läheltä ja kaukaa. Nyt vaikenivat kaikki -työ touhun äänet; puolipäivälepo alkoi. Kristiina istui rauniossa ja -kuunteli. Vain virrankohinaa kuului nyt, ja lehdet kahisivat hiukan -lehdossa; hienonhienoa rapinaa ja hiljaista kärpästen surinaa niityltä, -yksinäisen kotilehmän kellon kalahtelua jostakin kaukaa. Lintu lentää -liipotti, nopeaan ja äänettömänä, pitkin lepikon laitaa, toinen lintu -lennähti ylös niityn mättäiköstä ja pyrähti visertää lirauttaen vähän -matkan päähän ohdakkeen varteen. - -Mutta rinteellä liukuvat siniset varjot, tunturin reunan takaa -kumpuilevat, kesätaivaan sineen sulavat poutapilvet, Laagenin veden -kimallus puiden takana, päivänpaisteen valkoinen välke lehvillä -- -kaikki tämä tunkeutui hänen tajuntaansa enemmän sisäiseen korvaan -erottuvina hiljaisuuden ääninä kuin silmien näkyinä. Pääliina vedettynä -otsalle suojaksi auringonpaisteelta istui Kristiina kuunnellen valon ja -varjojen leikkiä laakson yllä. - --- Kaikki tulet palavat viimein loppuun --. - -Lepikossa pitkin vesiperäistä joenrantaa kiilui lähteensilmäkkeitä -pimennossa tiheiden pajupensaiden välissä. Siellä kasvoi saraa ja -niittyvillamättäitä, mutta tiheinä mattoina rehotti kurjenjalka -harmaanvihreine viisisormisine lehtineen ja punaruskeine kukkineen. -Kristiina oli poiminut niitä aimo kantamuksen. Hän oli usein miettinyt, -eikö tällä yrtillä olisi hyödyllistä voimaa: hän oli kuivannut sitä ja -kiehuttanut sitä ja hautonut oluessa ja simassa. Mutta se ei näyttänyt -kelpaavan mihinkään. Kuitenkaan ei Kristiina voinut koskaan olla -menemättä rantarämeelle ja kastelematta kenkiään niitä kerätessään. - -Nyt hän nyppi kaikki lehdet varsista ja palmikoi seppeleen tummista -kukkalatvoista. Ne muistuttivat väriltään sekä punaista viiniä että -ruskeaa simaa, olivat pohjalta punaisen hedekimpun alta kosteita ikään -kuin medestä. Kesäisin solmi Kristiina seppeleen ylhäällä isossa -ylistuvassa olevalle Neitsyt Maarian kuvalle -- sellainen oli tapa -etelämaissa, niin hän oli kuullut papeilta, jotka olivat olleet siellä. - -Muuten ei hänellä nyt ollut ketään, kelle laittaa seppeleitä. Tässä -laaksossa ei nuorilla miehillä ollut tapana seppelöidä päätään -lähtiessään karkeloihin kisaniitylle. Trøndelageniin olivat jostakin -henkivartiopalveluksista kotiin palanneet miehet tuoneet tämän tavan. -Äiti ajatteli, että tämä paksu mustanpunainen seppele somistaisi hyvin -kauniisti Gauten vaaleita kasvoja ja kullankeltaista tukkaa -- tai -Lauritsan pähkinänruskeaa harjaa. - --- Kokonainen iankaikkisuus oli siitä ajasta, jolloin hänellä oli -ollut tapana mennä hoitajanaisineen ja pikkupoikineen Husabyn lähellä -olevaan karjahakaan pitkinä kesäisinä poutapäivinä. Silloin eivät hän -ja Frida voineet saada valmiiksi seppeleitä kyllin nopeasti noille -kaikille maltittomille pikku pojille. Hän muisti kantaneensa Lauritsaa -vielä rinnoillaan, mutta Ivarin ja Skulen mielestä rintalapsenkin piti -saada seppele -- sen pitäisi olla hyvin pienistä kukista, tuumivat -nelivuotiaat --. - -Nyt hänellä oli vain aikuisia lapsia. - -Nuori Lauritsa oli viidentoista vuoden vanha; häntä ei kai vielä olisi -voinut laskea täysikasvuiseksi. Mutta äiti oli vähitellen tullut -huomaamaan, että tämä poika oli hänelle etäisin kaikista lapsista. -Lauritsa ei pysytellyt hänestä loitolla tahallaan, niinkuin Bjørgulf -oli tehnyt, eikä hän ollut umpimielinen tai ainakaan näyttänyt -sellaiselta, kuten sokea poika. Mutta hän oli varmasti kuitenkin paljon -vaiteliaampi luonteeltaan -- kukaan ei vain ollut kiinnittänyt siihen -huomiota silloin kun kaikki veljekset olivat kotona: hän oli vaalea ja -terve, näytti aina iloiselta ja hyväntahtoiselta, ja kaikki pitivät -tuosta ystävällisestä lapsesta tulematta ajatelleeksi, että Lauritsa -melkein aina kulki yksin ja vaiti. - -Häntä pidettiin kauneimpana kaikista Jørundgaardin Kristiinan -kauniista pojista. Äidistä tuntui aina, että, se, jota hän juuri sillä -hetkellä ajatteli, oli miltei kaunein, mutta hänkin tunsi, kuinka -Lauritsa Erlendinpojasta näytti säteilevän ikään kuin valaiseva hohde. -Hänen vaaleanruskea tukkansa ja omenanraikkaat poskensa olivat kuin -kullatut, auringonpaisteen kyllästämät; myös hänen suuret tummanharmaat -silmänsäkin näyttivät olevan sirotellut täyteen pieniä keltaisia -kipinöitä -- hän muistutti hyvin paljon Kristiinaa itseänsä sellaisena -kuin hän oli ollut nuorena; äidin vaalea hehkeys oli hänessä ikään kuin -päivetyksen valelema. Ja hän oli iso ja vahva ikäisekseen, pystyvä -ja ripeä kaikessa työssä mihin hänet pantiin, kuuliainen äidilleen -ja vanhemmille veljilleen, iloinen, siivo ja mukautuvainen. Mutta -kuitenkin oli hänessä tuo omituinen etäinen sävy. - -Talvi-iltoina, kun talonväki kokoontui kutomatupaan ja lyhensi -aikaa leikinlaskulla ja juttelulla, itsekunkin askarrellessa oman -työnsä ääressä, istui Lauritsa ihan kuin uneksien. Monena kesäiltana -talon päivätyön päätyttyä meni Kristiina ulos ja istuutui pojan luo -tämän loikoessa nurmikolla pihkaa pureksien tai suolaheinänkortta -suupielessään vatvoen. Hän katsoi pojan silmiä puhutellessaan tätä -- -oli ikään kuin poika olisi palauttanut ajatuksensa jostakin kaukaa. -Sitten hän hymyili suoraan äitiään kohti, vastasi hänelle selvästi -ja järkevästi; usein he saattoivat istua kahden ulkona tantereella -tuntikaudet puhellen keskenään ystävällisesti ja leppoisasti. Mutta -kohta kun Kristiina nousi lähteäkseen sisään, oli ikään kuin Lauritsa -olisi kääntynyt ajatuksineen jälleen harhailemaan kaukaisuuksissa. - -Eikä Kristiina voinut mitenkään päästä selville, mitä poika oikein -niin syvästi mietti. Lauritsa oli varsin ketterä urheilussa ja -aseidenkäytössä -- mutta kuitenkin hän oli paljon vähemmän innostunut -sellaiseen kuin Kristiinan muut pojat olivat olleet, eikä hän koskaan -samoillut yksinään pyyntimatkoilla, vaikka tulikin iloiseksi, kun -Gaute pyysi häntä mukaansa metsästämään. Vielä ainakaan tuo kaunis -nuorukainen ei näyttänyt huomaavan, että naiset katselivat häntä hellin -silmin. Hänellä ei ollut minkäänlaista halua kirjaoppiin, ja puheet -vanhempien veljien luostariinmenoaikeista eivät näyttäneet paljoakaan -kiinnittävän nuorimman mieltä. Kristiina ei voinut mistään päättää -pojan ajatelleen tulevaisuudestaan muuta kuin että hän yhä edelleen -oleksisi aikojaan täällä kotona ja auttaisi Gautea talonhoidossa, -samoin kuin nytkin. - -Toisinaan tuntui Kristiinasta, että Lauritsa muistutti hiukan isäänsä -tuolla omituisella hajamielisellä olemuksellaan -- mutta Erlendin -pehmeä, ponneton luonteenlaatu oli vaihdellut huiman raisuuden kanssa, -eikä Lauritsalla ollut vähääkään isän jyrkkää kiivautta. Erlend ei -ollut milloinkaan ollut niin kaukana kaikesta siitä, mitä hänen -ympärillään liikkui -- - - * * * * * - -Lauritsa oli nyt nuorin. Munan oli nukkunut jo kauan ylhäällä -hautamäellä isänsä ja pikkuveljen rinnalla. Hän kuoli varhain keväällä -vuotta myöhemmin kuin Erlend oli saanut surmansa. - -Leski oli kulkenut miehensä kuoleman jälkeen niinkuin ei olisi -kuullut eikä nähnyt. Enemmän kuin surua ja tuskaa hän tunsi -kohmettavaa kylmyyttä ja tunteetonta voipumusta koko ruumiissaan ja -sielussaan, ikään kuin olisi itsekin vuotanut vertaan kuiviin miehensä -kuolinhaavoista. - -Koko hänen elämänsä oli ollut hänen miehensä sylissä siitä -kohtalokkaasta keskipäivän hetkestä saakka Skogin niittyladossa, -jolloin hän oli ensi kerran antautunut kokonaan Erlend -Nikulauksenpojalle. Silloin hän oli ollut niin nuori ja kokematon; -ei ollut tajunnut tekemästään enempää kuin että koetti salata, että -häntä olisi lähinnä itkettänyt Erlendin hänelle tuottama tuska; mutta -sittenkin hän hymyili, sillä hän uskoi antaneensa rakastajalleen -kalleimman lahjan. Ja olkoonpa se ollut hyvä lahja tai ei -- hän -oli antanut Erlendille itsensä, kokonaan ja ainiaaksi. Jumala oli -laupeudessaan koristanut kauneudella ja terveydellä hänen neitseellisen -elämänsä antaessaan hänen syntyä turvattuun ja kunnialliseen -elämäntilaan, jota hänen vanhempansa olivat suojanneet kaikkina niinä -vuosina, joina he olivat kasvattaneet häntä hellän ankarasti -- -molemmin käsin oli Kristiina antanut kaikki Erlendille, ja sen jälkeen -hän oli elänyt tämän syleilyssä. - -Niin monet kerrat hän oli sitä seuranneina vuosina ottanut vastaan -Erlendin hyväilyt kovana ja kylmänä vihasta ja mukautunut kuuliaisesti -miehensä tahtoon, vaikka hänestä oli tuntunutkin kuin täytyisi hänen -menehtyä väsymyksen näännyttämänä. Jonkinlaista kiukkuista iloa tuntien -hän oli ajatellut nähdessään Erlendin kauniit kasvot ja terveen, -kauniin ruumiin, että tuo ei enää voinut häntä sokaista näkemästä -miehen sydäntä. Niin, Erlend oli yhtä nuori ja yhtä kaunis; yhä hän -saattoi riehahtaa yhtä kuumaan kiihkoon hyväilyissään kuin silloin, -kun Kristiina oli nuori. Mutta hän, Kristiina, oli vanhentunut, niin -hän ajatteli ja tunsi kuin ylpeyden ja voitonriemun huumausta siitä. -Helppoahan on pysyä nuorena sen, joka ei koskaan ota oppiakseen, -joka ei viitsi soveltautua olosuhteiden mukaan eikä viitsi taistella -pakottaakseen olosuhteet mukautumaan miehen tahtoon. - -Mutta silloinkin kun hän otti vastaan Erlendin suutelot tiukasti -suljetuin huulin ja kääntyi koko olemuksellaan hänestä pois -taistellakseen poikiensa tulevaisuuden puolesta, hän aavisti -antautuvansa tähänkin työhön sillä kuumalla hehkulla, jonka mies kerran -oli sytyttänyt hänen vereensä. Vuodet olivat viilentäneet häntä, -luuli hän, sillä hän ei kuumennut enää silloin, kun Erlendin silmiin -syttyi tuo entinen kiilto ja hänen ääneensä se syvä sointu, jotka -olivat saaneet hänet hiukenemaan, tahdottomana ja onnesta raukeana -ensi aikoina, jolloin hän oli tuntenut Erlendin. Mutta samoin kuin hän -silloin oli ikävöinyt saada virkistää eron vaikeutta ja tuskallisuutta -kohtauksessa Erlendin kanssa, samoin ikävöi hän nyt syvästi ja -palavasti päämäärää, joka oli saavutettu sitten kun hän kerran, pitkän -pitkien aikojen perästä, istuisi valkohapsisena eukkona ja näkisi -poikansa hyvissä oloissa ja turvattuina. Erlendin poikien vuoksi hän -nyt kärsi entistä ahdistusta edessäolevasta epävarmuudesta. Yhä kidutti -häntä kaipuu, joka oli kuin nälkä ja polttava jano -- hänen täytyi -saada nähdä poikiensa menestyvän. - -Ja samoin kuin hän ensiksi oli antautunut Erlendille, samoin hän nyt -antautui sille maailmalle, joka oli versonut heidän yhdyselämänsä -ympärille --; heittäytyi tyydyttämään jokaista kohtaavaa vaatimusta, -joka oli täytettävä, tarjoutui jokaiseen työhön, joka oli suoritettava -Erlendin ja hänen lapsiensa viihtymyksen turvaamiseksi. Puolittain -käsitti vaimo itsekin elävänsä Erlendin kanssa, kun hän Husabyssä -asuessaan pohti yhdessä heidän pappinsa kanssa miehen arkussa olevia -kirjeitä, kun hän puheli miehensä torpparien ja työläisten kanssa, -hääri piikojensa kanssa aitoissa ja kodassa, istui hevoshaassa -hoitajanaisten kanssa paimentamassa lapsiaan poutaisena kesäpäivänä. -Hän aavisti itsekin, että hän kohdisti vihansa Erlendiin, kun jokin -kävi talossa hullusti ja kun lapset tekivät vasten äidin tahtoa, -Erlendiä kohti virtasi hänen ilonsa, kun saatiin heinät kuivina -korjuuseen kesällä ja runsaasti viljaa syksyllä, kun vasikat -menestyivät ja kun hän kuuli poikiensa kirmailevan ja nauravan pihalla. -Hänen sydämensä pohjukassa hehkui salaa, että hän oli Erlendin, kun -hän laski valmiina kädestään viimeisen kaikille seitsemälle pojalleen -ompelemistaan pyhäpuvuista ja seisoi riemumielin katselemassa -valmistuneen talventyönsä kaunista kasaa. Erlendiin hän oli kyllästynyt -ja väsynyt, kun kevätiltana palasi joelta piikoineen -- he olivat -pesseet viime keritsemisen villat, keittäneet vettä rannalla olevassa -padassa, huuhdelleet joessa -- ja emäntä itse oli lanteiltaan kuin -piesty, käsivarret pitkälle ylös mustina talista, lampaan haju ja -rasvainen lika tunkeutuneena läpi vaatteiden, niin että hänestä tuntui -kuin ei hänen ruumiinsa voisi tulla puhtaaksi kolmellakaan kylvyllä. - -Ja nyt, kun Erlend oli poissa, tuntui leskestä, ettei hän nähnyt -elämänsä levottomalla touhulla enää olevan mitään tarkoitusta. Erlend -oli kaatunut, ja silloin täytyi hänenkin kuolla kuin puu, jonka juuret -on katkaistu. Ne nuoret vesat, jotka olivat puhjenneet esiin hänen -helmansa ympärille, ne saivat nyt versoa omilla juurillaan. Ne olivat -kyllin vanhoja hoitaakseen kukin oman kohtalonsa. Ohimennen välähti -Kristiinan mieleen: -- jos hän olisi käsittänyt sen ennemmin, silloin -kun Erlend sen sanoi. Varjomaisia kuvia elämästä Erlendin kanssa -ylhäällä tunturitalossa liukui hänen sielunsa läpi -- he molemmat -nuortuneina pikku lapsi välissään. Mutta ei hän silti katunut tai -surrut. Itse hän ei ollut voinut erottaa elämäänsä poikien elämästä, -nyt tulisi kuolema pian heidät erottamaan, sillä ilman Erlendiä ei -hänellä ollut elinvoimaa. Kaikki, mitä oli tapahtunut ja mitä tulisi -tapahtumaan, oli säädetty -- kaikki tapahtuu niinkuin säädetty oli. - - * * * * * - -Hänen hiuksensa ja hipiänsä harmaantuivat, hän viitsi tuskin siistiä -itseään tai panna vaatteitaan kunnollisesti ylleen. Öisin hän makasi -ajatellen elämäänsä Erlendin kanssa, päivin hän kulki kuin unessa, ei -puhunut koskaan kysymättä kenellekään, ei näyttänyt edes kuulevan, kun -pikku pojat puhuivat hänelle. Tuo toimelias ja vireä nainen ei kajonnut -käsillään mihinkään työhön. Rakkaus oli ollut kaiken hänen ajallisen -aherruksensa takana -- Erlend ei ollut siitä paljoakaan välittänyt; hän -ei ollut halunnut sen kaltaista rakkautta. Mutta Kristiina ei voinut -sitä auttaa; hänen luonnossaan oli rakastaa sillä tavoin uurastaen ja -huolehtien. - -Hän näytti olevan solumassa kuolemanhorrosta kohti. Silloin tuli -seudulle kulkutauti kaataen hänen poikansa sairasvuoteelle, ja äiti -heräsi. - -Tauti oli vaarallisempi aikuisille kuin lapsille. Ivariin se tarttui -niin ankarana, ettei kukaan odottanut hänen jäävän eloon. Poika -sai kuumeessa jättiläisvoimat, hän karjui, tahtoi nousta ylös ja -ottaa aseensa -- isän kuolema näytti kajastelevan hänen mielessään. -Hädin tuskin saivat Naakkve ja Bjørgulf hänet hillityksi. Sitten -joutui myös Bjørgulf vuoteeseen. Lauritsan kasvot olivat turvonneet -tuntemattomiksi, silmät kiiluivat elottomasti kahdessa kapeassa raossa --- ikään kuin loppuun palamaisillaan kovassa kuumeessa. - -Äiti valvoi ylistuvassa näiden kolmen luona. Naakkve ja Gaute olivat -sairastaneet tämän taudin pieninä, ja Skule oli paljon vähemmän sairas -kuin toiset veljet, Frida hoiti häntä ja Munania alhaalla tuvassa. -Ei kukaan luullut Munanilla olevan mitään vaaraa, mutta hän ei ollut -koskaan ollut vahva, ja eräänä iltana, kun he luulivat hänet melkein -terveeksi, hän vaipui äkkiä tainnoksiin. Frida ehti juuri parahiksi -ilmoittaa äidille -- Kristiina juoksi alas, ja kohta sen jälkeen veti -Munan viimeisen henkäyksensä hänen sylissään. - -Lapsen kuolema herätti hänet uuteen, täysin valveutuneeseen epätoivoon. -Hänen raju surunsa pikkulapsen vuoksi, joka vaipui kuolemaan äidin -rinnoilta, oli ollut ikään kuin kaikkien surmattujen onnenunelmien -muiston ruskotuksen värittämä. Oman sydämen myrsky piti Kristiinaa -pystyssä silloin. Ja tuo äärimmäinen jännitys, joka päättyi -siihen, että hän näki miehensä surmattavan silmäinsä edessä, jätti -jälkeensä sellaisen sielun uupumuksen, että hän itse uskoi varmasti -kuolevansa pian suruun Erlendin vuoksi. Mutta tämä varmuus tylsytti -tuskan tutkaimen. Hän tunsi hämärän ja varjon tihenevän ympärillään -odottaessaan oven avautuvan hänellekin --. - -Munanin pienen ruumiin ääressä äiti seisoi valveutuneena ja harmaana. -Tuo kaunis suloinen pikku poika oli ollut hänen pienimpänään niin monta -vuotta, viimeisenä lapsukaisena, jota hän vielä uskalsi hellitellä -ja jolle hän saattoi nauraa silloin kun hänen olisi pitänyt olla -ankara ja totinen ja ojentaa poikaansa tämän pienistä pahanteoista ja -ajattelemattomuuksista. Ja Munan oli ollut niin hellä ja kiintynyt -äitiinsä. Tuska viilsi häntä syvään -- niin lujasti kiinni hän oli -vielä elämässä, niin helposti kuin hän luuli ei nainen voinut kuolla -ammennettuaan elonvertansa niin moniin uusiin nuoriin sydämiin. - -Kylmän, kipeän epätoivon vallassa hän kulki ruumisoljilla makaavan -lapsen ja sairaiden poikien väliä. Munan makasi vanhassa tuvassa, -missä aikaisemmin pikku lapsi ja sitten isä olivat maanneet -- kolme -ruumista hänen talossaan vajaan vuoden aikana. Ahdistuksen kuristamin -sydämin, mutta jäykkänä ja mykkänä hän odotti seuraavan kuolemaa -- -hän odotti sitä kuin väistämätöntä kohtaloa. Hän ei ollut koskaan -ymmärtänyt tarpeeksi mitä oli saanut, kun Jumala antoi hänelle niin -monta lasta. Ja pahinta oli, että hän tavallaan oli ymmärtänyt. Mutta -hän oli ajatellut enemmän vaivoja, ahdistusta ja taistelua -- vaikka -olikin saanut oppia yhä uudelleen kaipauksesta, aina kun joku lapsi -kasvoi pois hänen helmastaan, ja riemusta, aina kun uusi lepäsi hänen -rinnoillaan -- että ilo oli sanomattoman paljoa suurempi kuin vaivat -ja tuska. Hän oli napissut siitä että hänen lastensa isä oli niin -epävakainen mies ja ajatteli niin vähän jälkeen jäävää sukuaan. Hän -unohti aina, ettei Erlend ollut ollut toisenlainen silloinkaan, kun -hän, Kristiina, itse rikkoi Jumalan käskyä ja polki omaa sukuaan -saadakseen hänet. - -Nyt oli Erlend kaatunut pois hänen rinnaltaan. Ja nyt hän odotti -saavansa nähdä poikiensa kuolevan toisen toisensa jälkeen. Ehkä hän -joutuisi lopulta istumaan jälleen lapsettomana äitinä. - -Oli niin paljon sellaista, mitä hän tosin oli nähnyt ennenkin, mutta -mitä hän ei ollut paljon ajatellut siihen aikaan kun näki maailman -ikään kuin omansa ja Erlendin rakkauden usvan läpi. Hän oli kyllä -käsittänyt, että Naakkve otti vakavalta kannalta sen, että hän oli -esikoinen ja velvollinen olemaan veljesparvensa päänä ja esimiehenä. -Hän oli myös nähnyt Naakkven olevan hyvin kiintyneen Munaniin. -Kuitenkin hän hätkähti kuin jotakin odottamatonta nähdessään vanhimman -veljen kiihkeän surun nuorimman kuolemasta. - -Mutta muut pojat paranivat, vaikka se kestikin pitkän aikaa. -Pääsiäisenä hän saattoi mennä kirkkoon neljä poikaa mukanaan, mutta -Bjørgulf oli vielä makuulla ja Ivar oli liian heikko mennäkseen ulos -huoneesta. Lauritsa oli kasvanut paljon pituutta sairasvuoteella -maatessaan, ja muutenkin tuntui siltä kuin tämän puolenvuoden -tapahtumat olisivat vieneet hänet pitkän matkaa edelle iästään. - -Silloin tuntui Kristiinasta, että hän oli nyt vanha nainen. Hänen -mielestään saattoi nainen olla nuori niin kauan kuin hänellä on pieniä -lapsia, jotka nukkuvat hänen käsivarrellaan öisin, leikkivät äidin -ympärillä päivin ja vaativat hänen huolenpitoaan ympäri vuorokauden. -Kun lapset ovat kasvaneet äidistä eroon, on äiti vanha nainen. - -Hänen uusi lankonsa Jammælt Halvardinpoika puhui hänelle, että -Erlendinpojat olivat kovin nuoria, ja itse oli Kristiina vain vähän -yli neljänkymmenen; hän tulisi tietenkin pian huomaamaan, että hänen -täytyi mennä uusiin naimisiin; hän tarvitsi miehen, joka voisi auttaa -häntä talon hoidossa ja nuorempien poikien kasvattamisessa. Jammælt -mainitsi useita kunnon miehiä, jotka hänen mielestään voisivat soveltua -puolisoksi Kristiinalle -- Kristiina saisi kyläillä heidän luonaan -Ælinissä syksyllä, ja Jammælt pitäisi huolen siitä, että hän saisi -tavata heitä, ja sitten he voisivat puhua lähemmin näistä asioista. - -Kristiina hymyili vaisusti. Niin -- hän oli vain neljänkymmenen vuoden -vanha. Jos hän olisi kuullut jostakin toisesta naisesta, joka oli -joutunut leskeksi yhtä nuorena, joukko kasvavia lapsia ympärillään, -hän olisi sanonut samaa kuin Jammælt -- että hänen oli mentävä uusiin -naimisiin, etsittävä tukea uudelta mieheltä ja että hän saattoi antaa -tälle vielä useita lapsia. Mutta hän itse ei tahtonut --. - -Kohta pääsiäispyhien jälkeen tuli Ælinin Jammælt Jørundgaardiin; se -oli toinen kerta, jolloin Kristiina tapasi sisarensa uuden miehen. -Kristiina ja hänen poikansa eivät olleet olleet kihlajaisissa -Dyfrinissä eivätkä häissä Ælinissa. Nuo molemmat pidot oli pidetty -peräkkäin liki toisiaan sinä keväänä, jolloin hän kantoi viimeistä -lastaan. Heti kun kuuli Erlend Nikulauksenpojan surmasta, oli Jammælt -rientänyt Siliin; neuvoin ja toimin hän auttoi vaimonsa sisarta ja -sisarenpoikia, järjesti parhaansa mukaan kaikki, mitä oli tehtävä -isännän kuoleman jälkeen, ja otti ajaakseen syytteen surmaajia vastaan, -kun Erlendinpojista ei kukaan vielä ollut täysi-ikäinen. Mutta siihen -aikaan Kristiina ei tajunnut mitään siitä, mitä hänen ympärillään -tapahtui. Ei edes Gudmund Torenpojan tuomio, kun hänet oli todistettu -Erlendin surmaajaksi, näyttänyt paljon liikuttavan häntä. - -Tällä kertaa hän puheli enemmän lankonsa kanssa, ja tämä tuntui hänestä -miellyttävältä mieheltä. Nuori hän ei ollut, samanikäinen kuin Simon -Darre -- vakaa ja tyyni mies, suuri ja tukeva ja hyvin tummaverinen, -kasvonpiirteiltään varsin kaunis, mutta jonkin verran köyryhartiainen. -Hänestä ja Gautesta tuli heti paikalla hyvät ystävät. Naakkve ja -Bjørgulf olivat aina isän kuolemasta asti liittyneet yhä kiinteämmin -toisiinsa ja pysytelleet erillään kaikista muista. Mutta Ivar ja Skule -sanoivat äidille pitävänsä Jammæltista, "-- kuitenkin olisi Ramborg -meidän mielestämme voinut kunnioittaa Simonia pitämällä leskeyttä -vähän kauemmin -- Simonin veroinen ei tämä hänen uusi miehensä sentään -ole." Kristiina huomasi, että nämä hänen kaksi rasavilliään muistivat -vielä Simon Andreksenpoikaa: tämän he olivat sallineet ojentaa -heitä sekä tuimilla sanoilla että näennäisellä leikillä, vaikka nuo -molemmat kärsimättömät pojat eivät sietäneet nuhteen sanaakaan omilta -vanhemmiltaan silmiensä säkenöimättä kiukusta ja käsiensä pusertumatta -nyrkkiin. - -Jammæltin ollessa Jørundgaardissa tuli myös Munan Baardinpoika sinne -kyläilemään Kristiinan luo. Ei ollut nyt enää suuria jäljellä vanhasta -velikullasta. Hän oli tekeytynyt suureksi ja mahtipontiseksi vanhoilla -päivillään, kantaen raskasta ruhoaan jokseenkin ryhdikkäästi, niin -että hän näytti pitemmältä ja arvokkaammalta kuin oli. Nyt oli kihti -köyristänyt hänet, ja nahka lerpotti hänen laihtuneen ruumiinsa -ympärillä; hän oli kuin mikäkin ukonrähjys, kaljupäinen, vain vaivainen -reunus elottomia valkoisia haituvia oli niskan ympärillä. Muinoin -oli vankka, sinisenmusta parranjuuri tummentanut piukkaa, lihakasta -naamaa, mutta nyt versoi harmaa sänki rehevänä kaikissa leuan ja kaulan -veltoissa poimuissa, missä hänen oli vaikea päästä niihin käsiksi -partaveitsellä. Hän oli tullut tihrusilmäiseksi, kuolasi vähän -- ja -lisäksi vaivasi häntä kovasti heikko vatsa. - -Hänellä oli mukanaan Inge-poikansa, jota ihmiset kutsuivat Flugaksi -äidin mukaan; hänkin oli jo vanhahko mies. Isä oli auttanut tätä poikaa -hyvin eteenpäin elämässä; toimittanut hänet rikkaisiin naimisiin ja -saanut Halvard-piispan ottamaan huolehtiakseen Ingestä -- Munan oli -ollut naimisissa piispan serkun kanssa, ja Halvard-herra tahtoi sen -vuoksi mielellään auttaa Ingeä hyvinvointiin, jottei tämän tarvitsisi -kalvaa Katriina-rouvan lasten osaa. Piispa oli saanut virkansa mukana -läänitysmaita Hedemarkenista ja oli silloin ottanut Inge Munaninpojan -toimitsijakseen, joten tällä nyt oli melkoinen maaomaisuus Skaunissa -ja Ridabussa. Hänen äitinsäkin oli ostanut itselleen talon niiltä -seuduin; tämä oli nyt hyvin hurskas ja hyväätekeväinen nainen ja oli -luvannut elää puhtaudessa kuolemaansa asti. "Niin, ei hän ole vielä -ikäloppu eikä raihnainen", sanoi Munan-herra loukkautuneena nähdessään -Kristiinan hymyilevän. Hän olisi kovin mielellään tahtonut järjestää -asiat niin, että Brynhild olisi muuttanut hänen luokseen emännöimään -hänen Hamarin lähellä olevaan taloonsa, mutta tämä ei suostunut siihen. - -Hänellä oli niin vähän iloa vanhoilla päivillään, valitti Munan-herra. -Hänen lapsensa olivat niin eripuraisia -- täyssisarukset olivat -huonoissa väleissä keskenään ja riitelivät ja käräjöivät sisarpuoltensa -kanssa. Pahin oli nuorin tytär; hänet oli Munan saanut jalkavaimonsa -kanssa naineena miehenä ollessaan, joten hän ei voinut antaa tälle -mitään perintöä, ja sen vuoksi tytär kyni isäänsä minkä jaksoi tämän -eläessä. Tytär oli leski ja oli asettunut Skogheimiin, siihen taloon, -joka oli Munan-herran varsinainen tyyssija; ei isä eivätkä sisaret -saaneet häntä sieltä hievahtamaan. Munan pelkäsi häntä kuin hirmua, -mutta kun hän koetti paeta jonkun muun lapsensa luo, piinattiin -häntä sielläkin valituksilla toisten ahneudesta ja epärehellisestä -menettelystä. Parhaiten hän viihtyi nuorimman aviossa syntyneen -tyttärensä luona, joka oli nunnana Gimsøyssä; hän viihtyi mielellään -jonkun hetken luostarin vierasmajassa, koetti silloin hartaasti -parantaa sieluaan katumuksenteolla ja rukouksilla tyttärensä ohjaamana, -mutta hän ei jaksanut kestää sellaista elämää kauan kerrallaan. -Kristiina ei ottanut oikein uskoakseen, että Brynhildin pojat olivat -paljoakaan kiltimpiä isälleen kuin toiset lapset, mutta siinä ei Munan -antanut perään; he olivat hänelle rakkaammat kaikkia muita jälkeläisiä. - -Mutta niin surkea kuin tämä Kristiinan sukulainen olikin, näytti -seurustelu hänen kanssaan saavan Kristiinan kivettyneen murheen ensi -kerran vähän sulamaan. Munan-herra pakisi Erlendistä lakkaamatta --- milloin hän ei ruikuttanut omia koettelemuksiaan, silloin -hän kertoi vain serkku-vainajastaan ja kehui Erlendin urotöitä --- mutta kaikkein mieluimmin hänen raisua nuoruuttaan: Erlendin -huimaa vallattomuutta silloin kun hän ensi kertaa pääsi maailmalle -pois kotoaan Husabystä, missä Magnhild-rouva oli nyreissään hänen -isälleen ja isä vanhimmalle pojalleen, ynnä Hestnæsista ja hurskaan, -vakavan kasvatusisän Baard-herran luota. Munan-herran pakinain olisi -luullut olevan omituista lohdutusta Erlendin surevalle leskelle. -Mutta omalla tavallaan oli ritari rakastanut nuorta sukulaistaan, -ja hänen mielestään tämä aina vei kaikista muista miehistä voiton -kauneudessa, rohkeudessa -- niin, ja ymmärryksessäkin, kunhan hän -vain olisi viitsinyt sitä käyttää, sanoi Munan innokkaasti. Ja vaikka -Kristiinan täytyi ajatella, ettei tainnut olla Erlendin parhaaksi se, -että hän tuli kuninkaan henkivartioon kuudentoista vuoden vanhana, -tämä serkku oppimestarinaan ja ohjaajanaan, niin oli hänen sentään -pakko hymyillä, surumielisesti ja hellästi, kun Munan Baardinpoika -puhui niin että sylki valui suupielistä ja kyyneleet heruivat hänen -vanhoista punareunaisista silmistään, kertoessaan Erlendin säihkyvän -iloisesta elämänhalusta tämän hehkeimmässä nuoruudessa ennen kuin hän -sotkeutui onnettomuuteen Eline Ormintyttären kanssa ja poltti itsensä -elinajakseen. - -Jammælt Halvardinpoika, joka istui vakavasti keskustellen Gauten ja -Naakkven kanssa, katsoi kummastellen kälyynsä. Tämä oli istuutunut -poikkipenkille tuon epämiellyttävän vanhuksen ja Ulf Haldorinpojan -kanssa, joka Jammæltin mielestä näytti jonkin verran synkältä, mutta -Kristiina hymyili puhellessaan heidän kanssaan ja tarjoillessaan -- -Jammælt ei ollut ennen nähnyt hänen hymyilevän, mutta se somisti häntä -kovin, ja hänen pieni, matala naurunsa oli kuin aivan nuoren neidon. - -Jammælt puheli, että oli mahdotonta kaikkien näiden kuuden veljeksen -jäädä oleskelemaan äidin kotitaloon. Eihän ollut odotettavissa, -että kukaan rikas ja tasavertainen mies naittaisi sukulaisnaistaan -Nikulaukselle, jos tämän viisi veljeä jäisivät samaan pesään hänen -kanssaan ja ehkä elämään talon varoista naimisiin mentyäänkin. Ja -heidän olisi nyt ruvettava katselemaan Nikulaukselle vaimoa -- hän -oli kahdenkymmenen vuoden vanha ja hänellä näytti olevan voimakas -luonto. Sentähden tahtoi Jammælt ottaa mukaansa Ivarin ja Skulen -lähtiessään takaisin etelään; siellä hän kyllä löytäisi heille keinoja -menestymiseen. Erlend Nikulauksenpojan jouduttua niin onnettomasti -päiviltä oli käynyt ilmi, että nyt muistivat maan suurpäällikötkin -vainajan olleen heidän vertaisiaan, että hänet synnyltään ja -sukuperältään oli aiottu kulkemaan useimpien heidän edellä, Erlend -kun oli ystävällinen, tavallaan hyvinkin ylväs, rohkea ja urhoollinen -sotapäällikkö -- mutta onni ei ollut ollut hänelle myötäinen. Oli -suhtauduttu tavattoman ankarasti niihin miehiin, jotka olivat olleet -osallisina isännän surmaamiseen hänen omalla pihallaan. Ja Jammælt -tiesi kertoa, että monet olivat kyselleet häneltä Erlendin pojista. -Jouluna hän oli tavannut sudrheimiläisiä, ja he olivat silloin -maininneet, että nämä nuorukaiset olivat heidän sukulaisiaan; Jon-herra -oli käskenyt hänen viedä terveisiä ja sanoa, että omaisinaan hän -ottaisi vastaan ja pitäisi luonaan Erlend Nikulauksenpojan pojat, -jos joku heistä tahtoisi liittyä häneen. Jon Haftorinpojan piti nyt -mennä naimisiin Elin-neidon, Erling Vidkuninpojan vanhimman tyttären -kanssa, ja nuori morsian oli kysynyt, olivatko pojat isänsä näköisiä: -hän muisti hyvin, että Erlend oli vieraillut heidän luonaan Bergenissä -hänen lapsena ollessaan ja että tämä oli ollut hänen mielestään kaunein -kaikista miehistä. Mutta neidon veli, Bjarne Erlinginpoika, oli -sanonut, että mitä vain hän voisi tehdä Erlend Nikulauksenpojan poikien -hyväksi, sen hän tekisi sydämen ilolla. - -Kristiina istui ja katseli kaksoispoikiaan Jammæltin puhuessa. He -kehittyivät yhä enemmän isänsä näköisiksi: silkinhieno, sysimusta tukka -painautui sileänä liki pääkalloa, mutta kähertyi hiukan otsalla ja -solakan niskan ympärillä. Heillä oli kapeat kasvot, korkea, suorana -eteenpäin ulkoneva nenä, hienopiirteinen, pieni suu, lihassolmu -kummassakin suupielessä. Mutta heillä oli lyhyempi ja leveämpi leuka ja -tummemmat silmät kuin Erlendillä. Ja vaimosta tuntui nyt, että ennen -kaikkea oli Erlendin tehnyt niin ihmeellisen kauniiksi juuri hänen -silmänsä, jotka olivat niin yllättävän vaaleansiniset ja kirkkaat -noissa muuten niin tummaverisissä, sysimustan tukan kehystämissä -kasvoissa. - -Mutta nyt välähtivät nuorten poikien silmät teräksensinisiltä, kun -Skule vastasi tätinsä miehelle -- hänellä oli tapana esiintyä kaksosten -puhemiehenä: - -"Me kiitämme teitä tästä hyvästä tarjouksesta, lanko. Mutta me olemme -jo puhuneet Munan-herran ja Ingen kanssa ja neuvotelleet vanhempien -veljiemme kanssa -- olemme jo sopineet Ingen ja hänen isänsä kanssa. -Nämä miehet ovat lähimmät sukulaisemme isän puolelta, ja me menemme -Ingen kanssa etelään ja aiomme olla hänen talossaan tämän kesän ja -vähän pitempäänkin --" - -Pojat tulivat alas tupaan Kristiinan luo illalla, kun hän oli -paneutunut makuulle: - -"Niin, me odotamme teiltä, äiti, että ymmärrätte tämän", sanoi Ivar -Erlendinpoika. - -"Me emme kerjää sukulaisapua ja ystävyyttä niiltä miehiltä, jotka -istuivat vaiti silloin kun näkivät isän kärsivän vääryyttä", lisäsi -Skule. - -Äiti nyökkäsi. - -Hänen mielestään pojat menettelivät oikein. Jammælt oli ymmärtäväinen -ja oikeinajatteleva mies, sen hän käsitti, ja hänen tarjouksensa oli -tehty hyvässä tarkoituksessa -- mutta hänelle oli mieleen, että pojat -olivat uskollisia isälleen. Tosin hän ei ollut ajatellutkaan ennen, -että hänen poikansa joskus tulisivat palvelemaan Brynhild Flugan poikaa. - - * * * * * - -Kaksoset lähtivät Inge Flugan kanssa niin pian kuin Ivar oli kyllin -vahva ratsastamaan. Talossa oli kovin hiljaista heidän mentyään. Äiti -muisti, että viime vuonna näihin aikoihin hän makasi kutomatuvassa -vastasyntynyt lapsi vierellään -- se tuntui hänestä kuin unelta. Niin -lyhyt aika oli siitä, kun hän oli tuntenut itsensä nuoreksi, mieli -täynnä nuoren naisen kaipausta ja surua, toivoa ja vihaa ja rakkautta. --- Nyt oli hänen laumansa supistunut neljään poikaan, eikä hänen -mielessään ollut muuta kuin huolta noista täysikasvuisista nuorista -miehistä. Tähän hiljaisuuteen, joka laskeutui Jørundgaardin ylle -kaksosten lähdettyä, hulmahti hänen tuskansa Bjørgulfin vuoksi kirkkaan -tulenloimun tavoin. - -Kun taloon tuli vieraita, muuttivat Bjørgulf ja Naakkve vanhaan -liesitupaan. Bjørgulf oli ylhäällä vuoteesta päivisin, mutta kuitenkaan -hän ei ollut vielä liikkunut ulkosalla. Sisäistä pelkoa tuntien -Kristiina pani merkille, että Bjørgulf istui aina hiljaa samalla -paikalla eikä kävellyt koskaan lattialla, liikkui yleensä vähän aina -kun äiti oli käymässä hänen luonaan. Äiti tiesi, että hänen silmänsä -olivat huonontuneet viime sairauden aikana. Naakkve oli kovin vaitelias --- mutta sellainenhan hän oli ollut aina isän kuolemasta alkaen, ja -äitiään hän näytti karttavan niin paljon kuin suinkin sopi. - -Vihdoin eräänä päivänä Kristiina rohkaisi mielensä ja kysyi vanhimmalta -pojaltaan, miten Bjørgulfin näön laita nyt oli. Kauan vastaili Naakkve -vältellen. Mutta lopuksi äiti vaati poikaa sanomaan hänelle totuuden. - -Naakkve sanoi: - -"Hän voi erottaa vielä kirkkaan valon --" Samassa valahti nuori mies -itse kalmankalpeaksi, kääntyi äkkiä ja meni ulos huoneesta. - -Myöhemmin päivällä, itkettyään itsensä niin väsyksiin, että luuli nyt -kykenevänsä puhumaan rauhallisesti poikansa kanssa, Kristiina meni -vanhaan tupaan. - -Bjørgulf makasi sängyssä. Heti kun äiti tuli ja istuutui pojan sängyn -laidalle, hän näki pojan kasvoista, että tämä tiesi hänen puhuneen -Naakkven kanssa: - -"Äiti. Te ette saa itkeä, äiti", hän pyysi peloissaan. - -Mieluimmin olisi äiti heittäytynyt poikansa syliin, itkenyt ja -vaikeroinut hänen kovaa kohtaloaan. Mutta hän pujotti vain kätensä -pojan käteen peitteen alle: - -"Kovasti koettelee Jumala sinun miehuuttasi, poikani", hän sanoi ääni -särähtäen. - -Bjørgulfin kasvojenilme vaihtui, tuli lujaksi ja päättäväiseksi. Mutta -kesti kotvan, ennen kuin hän kykeni vastaamaan: - -"Olen tiennyt jo kauan, äiti, että minut oli määrätty kestämään tämä. -Jo silloin kun olimme Tautrassa -- veli Aslak puhui minulle siitä, että -jos minulle kävisi sillä lailla, niin -- - -"Samoin kuin Herraamme Jeesusta kiusattiin erämaassa, sanoi hän --. -Hän sanoi, että oikea erämaa kristityn sielulle on se, että hänen -näkönsä ja aistimensa suljetaan -- silloin hän seuraisi Vapahtajan -jälkiä erämaassa, vaikkakin hänen ruumiinsa olisi keskellä veljien tai -omaisten joukkoa. Hän luki Pyhän Bernhardin kirjoista näistä asioista. -Ja että jos sielu ymmärtää, että Jumala on valinnut hänet erityisesti -sellaiseen kovaan miehuuden koettelemukseen, niin ei hän saa pelätä -sitä, ettei hän jaksa. Jumala tuntee sieluni paremmin kuin sielu itse -tuntee itsensä --" - -Hän jatkoi puhettaan äidille tähän tapaan, osoittaen lohdutuksessaan -ikäisekseen harvinaista viisautta ja sielunvoimaa. - -Illalla tuli Naakkve Kristiinan luo ja pyysi saada puhua hänen kanssaan -kahden kesken. Sitten hän sanoi, että hänellä ja Bjørgulfilla oli -aikomus ruveta hengelliseen veljeskuntaan ja hankkia munkiksivihkimys -Tautrassa. - -Kristiina seisoi tyrmistyneenä, mutta Naakkve jatkoi hyvin -rauhallisena. He tahtoivat odottaa kunnes Gaute tulisi täysi-ikäiseksi -ja voisi toimia äidin ja nuorempien veljesten puolesta. He veisivät -luostarille mukanaan niin paljon omaisuutta kuin Husabyn Erlend -Nikulauksenpojan jälkeläisille sopi, mutta he tahtoivat katsoa myös -veljiensä etua. Isältään eivät Erlendinpojat olleet perineet mitään -mainitsemisen arvoista, mutta ne kolme, jotka olivat syntyneet -ennen Gunnulf Nikulauksenpojan luostariinmenoa, omistivat joitakin -maakappaleita pohjoisessa -- hän oli antanut lahjoja veljenpojilleen -jakamalla rikkauksiaan, vaikkakin hän jätti veljelleen suurimman osan -siitä, mitä ei antanut kirkolle ja hengellisiin tarkoituksiin. Ja kun -Naakkve ja Bjørgulf eivät vaatineet täyttä perintöosaa, se koituisi -myös kevennykseksi Gautelle, josta nyt tulisi suvun pää ja jatkaja, kun -he kaksi kuolisivat maailmalle, sanoi Naakkve. - -Kristiina oli kuin pökerryksissä. Hän ei ollut ikinä uneksinutkaan, -että Naakkve ajattelisi munkkielämää. Mutta hän ei virkkanut mitään -vastaan -- hän oli siinä määrin järkyttynyt. Eikä hän uskaltanut -koettaa taivuttaa poikiaan luopumaan niin kauniista ja hyödyllisestä -aikomuksesta. - -"Jo silloin, kun olimme vielä poikasia ja istuimme yhdessä munkkien -luona siellä pohjoisessa, me lupasimme toisillemme, ettemme koskaan -eroaisi", sanoi Naakkve. - -Äiti nyökkäsi; hän tiesi sen. Mutta hän oli ajatellut sen tarkoitetuksi -niin, että Bjorgulf jäisi asumaan Naakkven luo sittenkin, kun vanhin -veli menisi naimisiin. - -Kristiinasta tuntui miltei ihmeeltä, että Bjørgulf, vaikka oli niin -nuori, saattoi kantaa onnettomuutensa niin miehuullisesti. Niinä -kertoina, jolloin äiti puheli hänen kanssaan kevään kuluessa, ei -hän kuullut muuta kuin jumalisia ja uljaita sanoja poikansa suusta. -Käsittämättömältä se tuntui äidistä -- mutta se johtui varmaankin -siitä, että poika oli ymmärtänyt jo monet vuodet, että tämä olisi -lopputuloksena hänen heikkonäköisyydestään, ja niin hän oli kai -varustanut sieluaan aina siitä asti, kun oli ollut munkkien luona. - -Mutta silloin täytyi Kristiinan ajatella, kuinka kovasti ja raskaasti -tämä hänen onneton lapsensa oli kärsinyt -- ja hän, äiti, oli niin -vähän siitä tajunnut omia huoliaan hautoessaan. Nyt hiipi Kristiina -Lauritsantytär polvistumaan, milloin vain oli yksin, kotona ylistuvassa -olevan Neitsyt Maarian kuvan eteen ja hänen kirkossa olevan alttarinsa -eteen, niin usein kuin kirkko oli auki. Valittaen kaikesta sydämestään -hän rukoili nöyrästi itkien Lunastajan lempeää äitiä olemaan -Bjørgulfille äidin sijaisena ja korvaamaan hänelle sen, minkä hänen -lihallinen äitinsä oli jättänyt tekemättä. - - * * * * * - -Eräänä kesäyönä Kristiina makasi valveilla. Naakkve ja Bjørgulf olivat -silloin jo muuttaneet takaisin isoon ylistupaan, mutta Gaute nukkui -alhaalla Lauritsan kanssa, koska vanhimmat veljet tahtoivat harjoitella -valvomista ja rukoilemista, kuten Naakkve oli sanonut. Kristiina oli -vihdoinkin juuri nukahtamaisillaan, kun heräsi kuullessaan jonkun -hiipivän ylhäällä ylistuvan parvella. Portaita astuttiin alaspäin -haparoiden -- hän tunsi sokean käyntitavan. - -Bjørgulf aikoi kai vain ulos asialle, arveli äiti -- kuitenkin hän -nousi ylös ja hamuili vaatteitaan. Silloin hän kuuli, että ylistuvan -ovi paiskattiin auki -- joku riensi portaita alas parilla kolmella -harppauksella. - -Äiti juoksi eteiseen ja ulos ovesta. Ulkona oli niin sakea sumu, että -pihan toisella puolen olevat rakennukset vain hiukan häämöttivät. -Pihaveräjällä tappeli Bjørgulf rajusti irtautuakseen veljen otteesta. - -"Menetätkö sinä mitään siinä", huusi sokea, "jos pääset minusta -- -silloinhan olet vapautunut valasta -- eikä sinun tarvitse kuolla tältä -maailmalta --" - -Naakkven vastausta Kristiina ei kuullut. Hän juoksi avojaloin märkään -ruohikkoon. Bjørgulf oli saanut nyt riistäytyneeksi irti -- silloin -hän suistui suin päin, kuin iskettynä, veräjän vieressä olevaan isoon -kiveen, törmäten siihen molemmilla nyrkeillään. - -Naakkve näki äidin ja riensi kiiruusti muutaman askeleen häntä vastaan: - -"Menkää sisään, äiti -- tämän minä hoidan parhaiten yksinäni -- teidän -_pitää_ mennä sisään, sanon minä", kuiskasi hän kiihkeästi, kääntyi ja -kumartui jälleen veljensä yli. - -Äiti jäi seisomaan jonkin matkan päähän. Ruohikko oli likomärkä -kasteesta, sitä tippui joka katolta, ja pisaroita vieri alas joka -lehdeltä -- oli satanut koko päivän, mutta nyt olivat pilvet -laskeutuneet alas tiheänä, valkoisena sumuna. Kun pojat hetken kuluttua -tulivat takaisin -- Naakkve oli ottanut Bjørgulfia kainalosta ja -talutti häntä -- väistyi Kristiina oven sisäpuolelle. - -Hän näki Bjørgulfin kasvoista vuotavan verta, hän oli kai loukannut -itsensä kiveen. Tahdottomasti painoi Kristiina käden suullensa ja puri -omaa lihaansa. - -Portailla koetti Bjørgulf vielä kerran riistäytyä irti Naakkvesta -- -hän kompastui seinää vasten ja huusi: - -"Minä kiroan, minä kiroan syntymäpäiväni --!" - -Kuultuaan Naakkven sulkevan ylistuvan oven heidän sisälle mentyään -hiipi Kristiina jäljestä ja seisoi parvella oven ulkopuolella. Kauan -hän kuuli Bjørgulfin äänen sisäpuolelta -- tämä raivosi, huusi ja -kirosi -- joitakin pojan hurjia sanoja hän saattoi erottaa. Väliin hän -ymmärsi Naakkven puhuvan veljelleen, mutta hänen äänensä kuului vain -vaimeana muminana. Lopulta Bjørgulf puhkesi nyyhkyttämään ääneen ja -sydäntäsärkevästi. - -Äiti seisoi väristen vilusta ja tuskasta. Hän oli ehtinyt heittää vain -viitan paitansa ylle; hän seisoi siinä niin kauan, että hänen hajallaan -oleva tukkansa tuli märäksi raa'asta yöilmasta. Vihdoin tuli ylistupaan -hiljaisuus. - -Alatupaan tultuaan hän meni sen sängyn luo, missä Gaute ja Lauritsa -nukkuivat. He eivät olleet heränneet. Kyyneltensä vuotaessa hän ojensi -kätensä pimeässä, tunnusteli kummankin lämpimiä kasvoja ja kuunteli -heidän tasaista, tervettä hengitystään. Hänestä tuntui, että nyt oli -hänellä vain nämä kaksi jäljellä rikkaudestaan. - -Vilusta väristen hän ryömi omaan sänkyynsä. Yksi koirista, joka -makasi Gauten sängyn vieressä, tassutteli lattian poikki ja hyppäsi -Kristiinan sänkyyn kääriytyen mytyksi hänen jalkojensa päälle. Sillä -oli tapana tehdä niin öisin, eikä Kristiina hennonnut ajaa sitä pois, -vaikka se oli raskas ja painoi hänen jalkojaan niin että ne puutuivat; -mutta se oli ollut Erlendin oma ja hänen lemmikkikoiransa, sysimusta, -karkeakarvainen vanha karhukoira. Nyt tänä yönä tuntui Kristiinasta -hyvältä, että se makasi siinä ja sulatti hänen jäätyneitä jalkojaan. - --- Hän ei nähnyt Naakkvea seuraavana aamuna ennen kuin aamiaispöydässä. -Silloin Naakkve tuli sisään ja istuutui kunniatuoliin; se oli ollut -hänen paikkansa isän kuoleman jälkeen. - -Hän ei lausunut sanaakaan aterian aikana, ja hänellä oli tummat renkaat -silmien alla. Äiti seurasi häntä, kun hän lähti jälleen ulos. - -"Miten Bjørgulfin laita on nyt?" kysyi hän hiljaa. - -Naakkve karttoi edelleenkin hänen katsettaan, mutta vastasi yhtä -hiljaa, että Bjørgulf nukkui nyt. - -"Onko -- onko hän ollut sellainen ennen?" kuiskasi Kristiina -pelokkaasti. - -Naakkve nyökkäsi, kääntyi poispäin hänestä ja palasi ylös veljen luo. - -Naakkve paimensi Bjørgulfia myöhään ja varhain ja pysytti äitiä poissa -tämän luota niin paljon kuin kykeni. Mutta Kristiina ymmärsi, että -noilla kahdella nuorella oli monta kireätä hetkeä keskenään. - -Nikulaus Erlendinpojan olisi nyt ollut oltava isäntänä Jørundgaardissa, -mutta hän ei ehtinyt vähääkään pitämään silmällä talonhoitoa. Hänellä -ei näyttänyt olevan siihen halua ja kykyäkään paljoa, samoin kuin hänen -isälläänkään ei ollut ollut. Kristiina ja Gaute saivat siis vastata -koko talosta, sillä tänä kesänä jätti myös Ulf Haldorinpoika heidät. - -Niiden onnettomien tapausten jälkeen, jotka päättyivät Erlend -Nikulauksenpojan surmaan, oli Ulfin vaimo mennyt veljensä mukana -kotiinsa. Ulf jäi Jørundgaardiin -- hän sanoi tahtovansa näyttää -ihmisille, ettei hän ollut ajettavissa pois juoruilla ja valheilla. -Mutta hän vihjaisi kuitenkin, että nyt hän oli kai ollut täällä jo -riittävän kauan; hän ajatteli ehkä muuttaa pohjanpuoleen omaan taloonsa -Skauniin, kun siksi pitkä aika oli kulunut, ettei kukaan voisi sanoa -hänen lähteneen juoruja pakoon. - -Mutta sitten otti piispan edusmies tutkiakseen, oliko Ulf Haldorinpoika -luvattomasti hylännyt vaimonsa. Ulf suoriutui silloin lähtöön, nouti -Jardtrudin ja aikoi matkustaa pohjoiseen, ennen kuin syysilmat -tekivät tien tunturin yli vaikeaksi kulkea. Gautelle hän sanoi -aikovansa ruveta yksiin puuhiin sisarpuolensa miehen kanssa, joka -oli aseseppänä Nidarosissa, ja asua siellä, mutta laittaa Jardtrudin -Skjoldvirkstadiin, jota veljenpoika edelleen hoitaisi hänen puolestaan. - -Viimeisenä iltana joi Kristiina hänen terveydekseen siitä kullatusta -hopeapikarista, jonka hänen isänsä oli saanut isoisältään, herra Ketil -Svenskeltä. Hän pyysi Ulfia ottamaan pikarin ja säilyttämään sen hänen -muistonaan, sitten hän pani entisen Erlendin kultasormuksen hänen -sormeensa; sitä hänen oli pidettävä sukulaisensa muistoksi. - -Ulf suuteli häntä kiitokseksi. "Sekin kuuluu sukulaisuuteen", sanoi hän -hymyillen. "Et tainnut luulla, Kristiina, kun ensi kerran tutustuimme -toisiimme, kun palvelijana noudin sinut ja saatoin sinut herrani -luokse, -- että eroaisimme tällä tavoin?" - -Kristiina tuli hehkuvan punaiseksi, sillä Ulf hymyili hänelle entistä -pilkallista hymyään, mutta hän luuli näkevänsä miehen silmistä, että -tämä oli alakuloinen. Sitten hän virkkoi: - -"Etkö sinä, Ulf, kuitenkin kaipaa takaisin Trøndelageniin, kun olet -syntynyt ja kasvanut siellä pohjoisessa? Minä kaipaan sinne vuonolle -useinkin, vaikka olen elänyt siellä vain muutamia vuosia." Ulf nauroi -samoin kuin äsken; silloin Kristiina sanoi hiljaa: "Jos olen loukannut -sinua joskus nuoruudessani, ylpeydellä tai -- enhän tiennyt, että sinä -ja Erlend olitte lähisukulaisia -- niin se täytyy sinun nyt antaa -minulle anteeksi!" - -"Et ole -- eikä Erlend puolestaan suinkaan tahtonut olla tunnustamatta -sukulaisuutta. Mutta minä olin niin karski nuoruudessani -- jos isäni -oli sysännyt minut pois suvustaan, niin en tahtonut kerjätä --" -Ulf nousi äkkiä ylös ja meni Bjørgulfin luo, joka istui penkillä. -"Ymmärrätkö, Bjørgulf kasvattini, -- isäsi -- ja Gunnulf -- he -osoittivat minulle sukulaismieltä heti siitä pitäen, kun kohtasimme -toisemme poika-pahasina -- päinvastoin kuin veljeni ja sisareni -Hestnæsissä. Sen jälkeen -- en esiintynyt koskaan Erlendin sukulaisena, -paitsi jos näin, että niin voisin paremmin palvella häntä -- ja -hänen vaimoaan -- ja teitä kasvattipoikiani. Ymmärrätkö?" sanoi hän -kiivaasti, laskien kätensä Bjørgulfin kasvoille ja peittäen sammuneet -silmät. - -"Ymmärrän." Bjørgulfin vastaus tuli puoleksi tukahtuneena toisen -sormien takaa; hän nyökäytti Ulfin käteen. - -"Me ymmärrämme, kasvatusisä", Nikulaus laski kätensä raskaasti Ulfin -olalle, ja Gaute meni lähemmäksi ryhmää. - -Kristiinalle tuli omituinen tunne -- oli kuin toiset olisivat puhuneet -asioista, joita hän ei tuntenut. Sitten hänkin lähestyi miehiä sanoen: - -"Luota siihen, Ulf-sukulaiseni, me ymmärrämme sen kaikki -- ei ole -Erlendillä eikä meillä kellään ollut niin uskollista ystävää kuin sinä. -Jumala siunatkoon sinua!" - -Seuraavana päivänä lähti Ulf Haldorinpoika matkalle pohjoiseen. - - * * * * * - -Talven mittaan Bjørgulf rauhoittui, mikäli Kristiina saattoi nähdä. Hän -tuli jälleen ruokapöytään muun talonväen kanssa, kävi heidän mukanaan -messussa ja otti suopeasti ja ystävällisesti vastaan sen avun ja ne -palvelukset, joita äiti niin mielellään tahtoi hänelle osoittaa. - -Ja sitä mukaa kuin aika kului eikä Kristiina koskaan kuullut -poikien mainitsevan luostaria, hän itse tunsi, kuinka sanomattoman -vastenmielisesti hän antoi vanhimman poikansa munkkielämään. - -Hän oli tosin vakuuttunut siitä, että luostari oli varmasti paras -paikka Bjørgulfille. Mutta hän ei käsittänyt, miten hän saattaisi -kestää Naakkven menettämisen sillä tavalla. Niin kai lienee sittenkin -ollut, että esikoinen oli jollakin tavoin sidottu äidin sydämeen vielä -kiinteämmin kuin toiset pojat. - -Ei hän myöskään voinut ymmärtää, että Naakkve olisi sovelias munkiksi. -Hänellä oli tosin erinomainen kyky kirjaviisauden oppimiseen ja -mieltymys hartaudenharjoituksiin; mutta kuitenkaan ei äidistä näyttänyt -hänellä olevan erikoista hengellistä taipumusta. Paikkakunnan kirkossa -hän ei käynyt mitenkään erikoisen hartaasti, hän löi usein laimin -jumalanpalveluksen mitättömistä syistä, ja Kristiina tiesi, ettei -hän eikä Bjørgulf ripittäneet kirkkoherralleen muuta kuin yleisen -synnintunnustuksen. Uusi pappi, Sira Dag Rolfinpoika, oli Blakarsarvin -Rolfin poika, joka oli ollut naimisissa Ragnfrid Ivarintyttären orpanan -kanssa, minkä vuoksi hän kävi usein sukulaisnaisen talossa; hän oli -nuori mies, noin kolmenkymmenen ikäinen, oppinut ja hyvä pappi; mutta -molemmat vanhimmat pojat pysyivät kylminä hänelle. Gaute ja pappi sitä -vastoin ystävystyivät pian keskenään. - -Gaute oli ainoa Erlendinpojista, joka oli saanut ystäviä sililäisistä. -Mutta ei kukaan toisista ollut pysynyt niin vieraana paikkakunnalla -kuin Nikulaus. Häh ei liittynyt koskaan toisten nuorten joukkoon --- jos hän meni sinne, mihin nuoret kokoontuivat tanssimaan tai -seurustelemaan, niin hän seisoi enimmäkseen kisakentän laidassa -ja katseli -- sen näköisenä kuin olisi pitänyt itseään liian -hyvänä olemaan mukana. Mutta jos hän sattui sille päälle, tuli hän -pyytämättä mukaan leikkiin -- ja silloin sanottiin hänen tekevän sen -rehennelläkseen: hän oli rivakka, voimakas ja ketterä, helppo yllyttää -tappeluun -- ja sen jälkeen, kun hän oli voittanut pari kolme seudun -mainituinta urhoa, täytyi ihmisten sietää hänen olemustaan. Ja jos -häntä miellytti tanssia jonkun neidon kanssa, niin ei hän välittänyt -tämän veljistä eikä omaisista, vaan tanssi ja meni istumaan kahden -kesken tytön kanssa -- eikä tapahtunut, että nainen olisi vastannut -kieltäen, kun Nikulaus Erlendinpoika tarjosi hänelle seuraansa. Se ei -tehnyt häntä suositummaksi. - -Veljen tultua sokeaksi poistui Naakkve harvoin hänen luotaan, mutta -jos hän jonakin iltana meni ulos, ei hän ollut erilainen kuin -ennenkään. Pitkät metsästysretkensäkin hän oli nyt miltei kokonaan -lopettanut. Hän osti kuitenkin juuri tänä syksynä itselleen tavattoman -kalliin, valkoisen haukan kesyttäjältä ja harjoitti yhä innokkaasti -jousella-ampumista ja urheilua. Bjørgulf oli opetellut pelaamaan -shakkia sokkona, ja veljekset viettivät usein koko päivän pelilaudan -ääressä, he olivat kumpikin mitä innokkaimpia pelaajia. - -Sitten sai Kristiina kuulla ihmisten puhuvan Naakkvesta ja eräästä -nuoresta neidosta, Tordis Gunnarintyttärestä, Skjennen talosta. -Seuraavana kesänä oli tyttö karjamajalla. Silloin oli Naakkve useita -kertoja poissa kotoa yöllä. Kristiina sai kuulla hänen olleen Tordiksen -luona. - -Äidin sydän vapisi ja lepatti sinne tänne niinkuin haavanlehti -varressaan. Tordis oli vanhaa ja kunniallista sukua, itse hän oli hyvä, -viaton lapsi; ei Naakkve toki hennoisi häväistä häntä. Jos nuoret -unohtivat itsensä, täytyi Naakkven ottaa tyttö vaimokseen. Kipeänä -huolesta ja häpeästä tunsi Kristiina tunnossaan, ettei hän varmaankaan -tulisi kovin paljon murehtimaan, jos niin kävisi. Vain kaksi vuotta -sitten ei hän olisi suvainnut kuulla puhuttavankaan sellaista, että -Tordis Gunnarintytär tulisi emännäksi Jørundgaardiin hänen jälkeensä. -Neidon isoisä eli ja asui talossa neljän naimisissa olevan pojan -kanssa, tytöllä itsellään oli paljon sisaruksia; hänestä tulisi köyhä -morsian. Ja jokainen nainen siinä suvussa sai ainakin yhden älyttömän -lapsen. Hiidenväki vaihtoi lapset tai sumensi ne, --. niin hartaasti -kuin koetettiinkin turvata lapsivuodenaisia, ei näyttänyt olevan -apua kasteesta eikä vihkimyksistä. Skjennessä oli nyt kaksi vanhaa -miestä, joiden Sira Eirik oli ilmoittanut olevan vaihdokkaita, kaksi -kuuromykkää lasta -- ja Tordiksen vanhimman veljen oli metsän neito -tuhonnut, kun hän oli seitsemäntoista vuoden ikäinen. Muuten oli -Skjennen suku kaunista ihmislajia, karjaonni ja menestys seurasivat -heitä, mutta heitä oli liian paljon, jotta suvulle olisi voinut kertyä -rikkautta. - --- Jumala tietää, voisiko Naakkve luopua aikeestaan tekemättä syntiä, -jos hän jo oli lupautunut Neitsyt Maarian palvelijaksi. Mutta munkiksi -aikovan oli sentään aina kokeiltava vuoden verran alokkaana luostarissa -ennen kuin sai vihkimyksen -- hän saattoi silloin itse peräytyä, -jos tunsi, ettei ollut aiottu palvelemaan Jumalaa sillä tavalla. Ja -Kristiina oli kuullut, että se italialainen kreivitär, joka oli suuren -jumaluusoppineen ja saarnaveljen Tuomas Akvinolaisen äiti, oli sulkenut -poikansa huoneeseen yhdessä kauniin ja siveettömän naisen kanssa -horjuttaakseen hänet aikomuksestaan, kun hän tahtoi jättää maailman. -Kristiinasta tuntui, että se oli inhottavinta mitä hän oli kuullut -- -mutta tuo nainen kuoli kuitenkin Jumalan kanssa sovintoon päässeenä. -Silloin ei kai voinut olla niin kauhean syntistä, jos hän ajattelikin, -että hän ottaisi nyt avosylin vastaan Skjennen Tordiksen poikansa -vaimona. - -Syksyllä tuli Jammælt Halvardinpoika Formoon, ja hän vahvisti ne -suuria uutisia koskevat huhut, jotka olivat jo ehtineet tähänkin -laaksoon. Yksissä neuvoin kirkon korkeimpien oppi-isien ynnä Norjan -valtakunnanneuvoston ritarien ja aseenkantajien kanssa oli herra -Maunu Eerikinpoika päättänyt jakaa valtakuntansa niiden kahden pojan -kesken, jotka hän oli saanut kuningattarensa Blanka-rouvan kanssa. -Herrainpäivillä Vardbergissä hän oli nimittänyt nuoremman, junkkeri -Haakonin, Norjan kuninkaaksi; sekä oppineet että maallikkoherrat -olivat vannoneet kaiken pyhän nimessä puolustavansa maata hänen -hyväkseen. Kolmivuotiasta Haakonia mainittiin miellyttäväksi ja -lupaavaksi lapseksi, ja hänet oli kasvatettava tässä maassa, neljä -etevintä norjalaista ritarinrouvaa kasvatusäiteinä ja kaksi hengellistä -ja kaksi maallista ylimystä kasvatusisinä, kun Maunu-kuningas ja -Blanka-kuningatar olivat Ruotsissa. Sanottiin, että herra Erling -Vidkuninpoika ynnä Bergenin ja Oslon piispat olivat luoneet tämän -kuninkaanvaali-ajatuksen, ja Bjarne Erlinginpoika oli eniten -edistänyt asiaa kuninkaan luona; hän rakasti Bjarnea eniten kaikista -norjalaisista alamaisistaan. Ja kaikki odottivat mitä suurinta hyötyä -Norjan vallalle siitä, että norjalaiset nyt saisivat jälleen kuninkaan, -joka eläisi ja asuisi heidän keskuudessaan ja tahtoisi suojella -lakia ja oikeutta ja maan etua, sen sijaan että kuluttaisi aikaansa, -voimiansa ja valtakunnan varallisuutta yrityksiin muissa maissa. - -Kristiina oli kuullut kuninkaanvaalista, samoin kuin hän oli kuullut -kahakasta saksalaisten kauppiaiden kanssa Bergenissä ja kuninkaan -sodista Ruotsissa ja Tanskassa. Mutta se oli liikuttanut häntä niin -vähän. -- niinkuin jyrinän kaiku tunturien välissä, kun ukkosilma -kulkee kaukana olevien seutujen yli. Hänen poikansa olivat kyllä -puhuneet näistä asioista keskenään. Jammaæltin kertomus sai Erlendin -pojat valtavaan mielenkuohuun. Bjørgulf istui käsi otsalla, peittäen -sokeat silmänsä, Gaute kuunteli huulet raollaan, puristaen kourassaan -tikarinkahvaa, Lauritsa hengitti kiivaasti ja kuuluvasti ja katsahti -tuon tuostakin tätinsä miehestä isännäntuolilla istuvaan Naakkveen. -Vanhin veli oli kalpea ja hänen silmänsä hehkuivat. - -"On ollut _monen miehen_ kohtalo", sanoi Naakkve, "että ne, jotka -hänen eläessään ovat kiivaimmin häntä vastustaneet, ovat päätyneet -menestykseen sillä tiellä, jonka hän heille osoitti -- sitten kun -ensin ovat laittaneet hänet matojen ruoaksi. Kun hän on saanut suunsa -täyteen multaa, eivät hänen kavaltajansa enää haikaile vahvistaa hänen -sanojaan." - -"Voipa kyllä olla niin, lanko", sanoi Jammælt hillitsevästi, "että -noissa sanoissasi on jonkin verran perää; isäsi ensinnä kaikista -ajatteli tätä keinoa ryteiköstä pääsemiseksi -- kaksi veljestä -kuninkaanistuimilla täällä ja Ruotsissa. Syväajatuksinen, viisas ja -ylevämielinen herra oli Erlend Nikulauksenpoika, sen ymmärrän. Mutta -varo kuitenkin, mitä sanot, Nikulaus; et suinkaan sinä toivo, että -sinusta kerrotaan sellaista, mikä voi vahingoittaa Skulea --" - -"Skule ei pyytänyt minulta lupaa siihen", sanoi Naakkve tuimasti. - -"Kas hän ei tainnut muistaa, että sinä nyt olet täysi-ikäinen", vastasi -Jammælt äskeiseen tapaan, "enkä minä itsekään tullut sitä ajatelleeksi --- niin että minun suostumuksellani ja kehoituksestani hän vannoi käsi -Bjarnen miekalla --" - -"Luulen hänen kyllä muistaneen sen -- mutta se pojannulkki tiesi, että -minä en olisi ikinä suostunut siihen. Ja gisleläiset tarvitsivat kai -tätä voidetta kipeälle omalletunnolleen --" - --- Skule Erlendinpoika oli nyt ruvennut Bjarne Erlinginpojan -palvelukseen. Hän oli tavannut tuon nuoren ylimyksen ollessaan jouluna -vierailemassa tätinsä luona Ælinissa, ja Bjarne oli antanut pojan -ymmärtää, että oli ensi sijassa Erling-herran ja hänen välityksensä -ansiota, että Erlend aikanaan oli saanut armahduksen -- ilman heidän -tukeaan ei Simon Andreksenpoika olisi koskaan saanut toimitetuksi -asiaansa Maunu-kuninkaan luona. -- Ivar oli vielä Inge Flugan luona. - -Kristiina tiesi, että se, mitä Bjarne Erlinginpoika oli sanonut, -ei ollut aivan perätöntä -- se sopi varsin hyvin yhteen Simonin -oman kertomuksen kanssa hänen Tunsbergin-matkastaan. Kuitenkin oli -Kristiina kaikkina näinä vuosina ajatellut hyvin katkerin tuntein -Erling Vidkuninpoikaa; hänen mielestään tämä olisi voinut auttaa hänen -miestään saamaan paremmat ehdot, jos olisi tahtonut. Bjarne ei kai -pystynyt suuria toimittamaan silloin, aivan nuori kun oli. Kuitenkaan -ei Kristiina oikein pitänyt siitä, että Skule oli liittynyt tuohon -mieheen -- ja lisäksi salpasi hänen henkeään niin omituisesti se, että -kaksoset toimivat aivan omin päin ja olivat siten lähteneet väljille -vesille -- he olivat iältään aivan lapsia äidin mielestä. - -Tämän Jammæltin käynnin jälkeen kasvoi hänen mielensä rauhattomuus -niin, että hän tuskin jaksoi ajatella. Jos nyt, kuten ihmiset -arvelivat, se seikka, että tuo poikapiltti Tunsbergin linnassa oli -nimeltään Norjan kuningas, lisäsi niin sanomattoman paljon maakansan -menestymistä ja turvallisuutta, niin olisi kansa voinut nauttia tätä -hyvyyttä kohta kymmenen vuotta, jos ei Erlend olisi --. Ei! Hän ei -tahtonut ajatella sitä, kun hän ajatteli vainajaa. Mutta hän ei -voinut olla sitä tekemättä juuri siksi, että hän näki isän seisovan -poikien silmissä ihanana ja täydellisenä, maan uljaimpana sankarina -ja päällikkönä, moitteettomana ja virheettömänä. Ja hän itsekin oli -ollut sitä mieltä koko ajan näinä vuosina, että Erlendin vertaiset -ja rikkaat sukulaiset olivat pettäneet hänet; suurta vääryyttä oli -hänen miehensä kärsinyt -- mutta Naakkve kävi asiaan käsiksi liian -jyrkästi sanoessaan, että he olivat laittaneet Erlendin matojen -ruoaksi. Oli hänelläkin, Kristiinalla, oma raskas syynsä -- mutta -etupäässä oli kuitenkin Erlendin turhamaisuus ja hänen epätoivoinen -itsepintaisuutensa syynä hänen kurjaan kuolemaansa. - -Mutta ei -- sittenkään hän ei pitänyt siitä, että Skule nyt oli Bjarne -Erlinginpojan luona. - -Eikö hän koskaan saisi elää sitä päivää, jolloin hän pääsisi kitumasta -tuskassa ja levottomuudessa lakkaamatta? Oi Jeesus, muista sitä tuskaa -ja huolta, jota autuas äitisi kärsi sinun tähtesi, sääli minua, äitiä, -ja lohduta minua --! - - * * * * * - -Gautenkin takia hänellä oli huolia. Siinä pojassa oli mitä -kunnollisimman talonisännän ainesta, mutta hän oli kovin hätäinen -innossaan suvun varallisuuden kohottamiseksi. Naakkve antoi hänelle -vapaat kädet -- ja Gautella oli kädet täynnä mitä moninaisimpia puuhia. -Nyt hän oli yhdessä joidenkin muiden kyläläisten kanssa pannut jälleen -käyntiin vanhat rautasulatot tunturilla. Ja hän möi liian paljon, ei -ainoastaan maaverotuotteita, vaan kartanon omia varastojakin. Kristiina -oli kaiken ikänsä tottunut näkemään aitat täynnä talossaan, ja hän -suuttui aika lailla, kun Gaute nyrpisti nenäänsä härskiytyneelle voille -tai virnisteli kymmenen vuoden vanhalle silavalle, joka riippui hänen -aitassaan. Mutta Kristiina tahtoi tietää, ettei hänen talossaan tulisi -koskaan puutetta ruoasta; ei yhdenkään köyhän tarvinnut lähteä apua -vailla hänen luotaan, jos katovuosi kohtasi seutua. Eikä puutosta -saanut olla talossa, jos tuli sellainen aika, että häitä ja ristiäisiä -ja vieraspitoja pidettäisiin jälleen vanhassa kartanossa. - -Hänen kunnianhimoiset toiveensa poikiin nähden kutistuivat. Hän -olisi ollut tyytyväinen, jos he olisivat tahtoneet asettua rauhassa -asumaan tänne hänen kotiseudulleen. Hän saattaisi koota ja vaihtaa -maaomaisuutensa siten, että kolme poikaa tulisi asumaan omissa -taloissaan. Ja Jørundgaard ynnä joen tämänpuolinen osa Laugarbruta -saattoivat elättää kolmet asukkaat. Jos ei siitä tulisikaan suurta -herraskomeutta -- niin köyhiä ei heistä sentään vielä sittenkään -tulisi. Tässä laaksossa vallitsi rauha -- kaikki maan mahtimiesten -kesken vallitseva levottomuus ei tänne paljon kuulunut. Jos kohta -sitä voitaisiinkin selittää suvun mahdin ja arvon alenemiseksi -- -niin olihan Jumalalla voimaa saattaa heidän jälkeläisensä pitemmälle, -jos hän näki sen olevan heille hyväksi. Mutta turhaan kai hän toivoi -saavansa heidät kootuksi ympärilleen sillä tavalla -- he eivät -varmaankaan asettuisi rauhaan niin helposti, nämä hänen poikansa, -joilla oli isänä Erlend Nikulauksenpoika. - - * * * * * - -Tähän aikaa hän alkoi löytää sielulleen rauhaa ja lievitystä antaessaan -ajatustensa askarrella niiden kahden pienen pojan parissa, jotka hän -oli kätkenyt kirkkomaan multaan. - -Joka päivä näinä vuosina oli hän tosin ajatellut heitä -- arvellut, -nähdessään muiden samanikäisten lasten kasvavan ja varttuvan -- -millaisiahan mahtaisivat hänen lapsensa nyt olla --. - -Nyt hänen liikkuessaan jokapäiväisissä askareissaan yhtä säntillisenä -ja ahkerana, mutta sulkeutuneena ja mietteliäänä, olivat kuolleet -lapset aina hänen luonaan; hänen unelmissaan he kasvoivat ja -varttuivat, ja he luontuivat kaikissa suhteissa sellaisiksi kuin hän -toivoi: Munan oli yhtä uskollinen omaisilleen kuin Naakkve, mutta hän -oli äitiään kohtaan yhtä iloinen ja avomielinen kuin Gaute eikä koskaan -huolestuttanut häntä epävakaisilla päähänpistoilla, hän oli säyseä ja -ajattelevainen kuin Lauritsa, mutta kaikesta kauniista, mitä Munan -itsekseen mietiskeli, hän puheli äitinsä kanssa. Hän oli viisas kuin -Bjørgulf, mutta mikään kova onni ei pimentänyt hänen tietään elämän -läpi, ja siten oli hänen terävä-älyisyytensä vailla katkeruutta; hän -oli omintakeinen, voimakas ja rohkea kuin kaksoset, mutta ei niin -hillitön eikä omavaltainen --. - -Ja kaikki somat, hilpeät muistot lastensa rakastettavasta sulosta -heidän pieninä ollessaan, ne hän muisti nyt jälleen ajatellessaan -pikku Erlendiä. Piltti seisoi hänen helmassaan puettavana: hän piti -käsiään pojan alastoman, palleroisen ruumiin ympärillä, ja pienokainen -kurottautui kätösillään ja ylöspäin kääntyneillä kasvoillaan ja koko -kalliilla ruumiillaan äidin kasvoja ja hänen hyväilyjään kohti. Äiti -opetti häntä kävelemään -- oli pannut kokoontaitetun vaatteen pojan -rinnan poikki ja kainaloiden alitse -- näissä valjaissa poika riippui, -raskaana kuin säkki, ja reutoi niin herttaisen kömpelösti jaloillaan, -nauraen itsekin, kunnes kiemurteli naurusta kuin mato. Äiti kantoi -häntä käsivarrellaan karjapihaan vasikoita ja lampaita katsomaan, -poika huusi ilosta nähdessään emakon kaikkine porsaineen, taivutti -niskojaan taaksepäin katsellessaan tallinlakalla olevia kyyhkysiä. Hän -juoksi äidin ympärillä korkeassa ruohikossa kiviraunioiden luona, huusi -joka marjalle ja söi niitä hänen kädestään niin ahmimalla, että hänen -kämmenensä tuli ihan märäksi pojan ahnaasta pikku suusta. - -Kaikki ilonsa lapsistaan hän muisti ja eli uudelleen unelmissaan noiden -kahden pienokaisen kanssa, ja kaikki surut unohtuivat --. - - * * * * * - -Oli kolmas kevät siitä kun Erlend oli laskettu hautaan. Kristiina ei -kuullut enää sanaakaan Tordiksesta ja Naakkvesta. Mutta hän ei kuullut -enää mainittavan myöskään luostaria. Ja hänen toivonsa kasvoi -- hän -ei voinut sille mitään: hänen oli niin vaikea uhrata vanhin poikansa -luostarille. - -Juuri juhannuksen edellä tuli Ivar Erlendinpoika kotiin Jørundgaardiin. -Kaksoset olivat olleet kasvavia kuusitoistavuotiaita kotoa lähtiessään. -Nyt oli Ivar kasvanut, hän oli lähes kahdeksantoista vuoden vanha, ja -äidin mielestä hän oli tullut niin kauniiksi ja miehekkääksi, ettei hän -voinut kyllikseen katsella häntä. - -Ensimmäisenä aamuna äiti vei aamiaisen Ivarille tämän maatessa vielä -vuoteessaan. Hunajaanleivottua vehnäleipää, lehikäisrieskaa ja olutta, -jota hän oli laskenut viimeisestä jouluksi pannusta tynnyristä. Hän -istui sängynreunalla pojan syödessä ja juodessa, hymyili kaikelle, mitä -tämä sanoi, nousi katselemaan hänen vaatteitaan, käänsi ja hypisteli -jokaista pukukappaletta, penkoi hänen matkasäkkiään, punnitsi hänen -uutta solkeaan kapeassa punaisenruskeassa kädessään, veti hänen -tikarinsa tupesta, kehui sitä ja kaikkia pojan kapistuksia. Sitten hän -istuutui uudelleen vuoteelle, katseli poikaa ja kuunteli hymysuin ja --silmin kaikkea, mitä nuori mies kertoi. - -Silloin sanoi Ivar: - -"Samantekevä, äiti, vaikka sanon teille asiani, joka toi minut kotiin --- tulin saamaan Naakkven suostumusta naimisiinmenooni." - -Hämmästyksissään Kristiina löi kätensä yhteen: - -"Ivar-kulta! Noin nuorena -- et suinkaan liene tehnyt mitään -mielettömyyksiä!" - -Ivar pyysi äitiään kuulemaan. Se oli eräs nuorehko leski, Signe -Gamalintytär Rognheimin talosta Fauskarista. Talo oli kuuden veromarkan -kokoinen ja suurimmaksi osaksi hänen yksityistä omaisuuttaan; hän oli -perinyt ainoan lapsensa. Mutta hän joutui oikeudenkäyntiin miehen -sukulaisten kanssa, ja Inge Fluga oli koettanut hankkia itselleen -kaikenlaista laitonta etua siitä, että auttoi leskeä saamaan -oikeutensa. Ivar oli siitä suuttunut, oli ottanut naisen asiat -huoltaakseen ja seurannut häntä itse piispan luo, sillä Halvard-herra -oli aina osoittanut Ivarille isällistä suopeutta, milloin oli tätä -tavannut. Inge Munaninpojan menettely asiassa ei sietänyt tarkkaa -tutkimusta -- mutta hän oli osannut pysyä ystävyydessä seudun -isoisten kanssa ja säikyttää rahvaan pelkäämään häntä -- ja piispan -hän oli häikäissyt suurella taitavuudella; Munanin tähden ei kai -Halvard-herrakaan halunnut olla erittäin ankara. Mutta nyt ei asia -luontunut hänelle hyväksi -- joten pikkuserkukset olivat eronneet -täydessä vihollisuudessa, kun Ivar otti hevosensa ja lähti pois Inge -Flugan talosta. Sitten oli hänen mieleensä kuitenkin johtunut tehdä -vierailu Rognheimiin, ennen kuin hän poistuisi seudulta. Se tapahtui -pääsiäisen aikaan, ja siitä saakka hän oli ollut Signen luona -- -auttanut tätä kevätaikana talontoimissa -- ja nyt he olivat sopineet -siitä, että Ivar naisi hänet. Hänen mielestään Ivar Erlendinpoika -ei ollut liian nuori hänen miehekseen ja etujensa puoltajaksi. Ja -piispa oli hänelle suosiollinen, kuten sanottu, -- vielä hän oli tosin -liian nuori ja oppimaton, jotta Halvard-herra voisi uskoa hänelle -mitään asioita, mutta Ivar arveli kyllä selviytyvänsä hyvin, jos hän -naimiskaupan kautta tulisi Rognheimin isännäksi. - -Kristiina istui ja sormeili avainkimppua helmassaan. Tuohan oli -järkevää puhetta. Ja Inge Fluga ei tietysti ollut ansainnut parempaa. -Mutta häntä ajattelutti, mitä vanha poloinen Munan Baardinpoika siitä -sanoisi. - -Morsiamesta sai äiti tietää, että Signe oli kolmenkymmenen vuoden -vanha, halpaa ja köyhää sukua, mutta hänen ensimmäinen miehensä oli -päässyt varallisuuteen, joten leski eli nyt vauraissa oloissa, ja itse -hän oli kunniallinen, siivo ja kelpo nainen. - -Nikulaus ja Gaute lähtivät Ivarin mukana etelään katsomaan leskeä, -mutta Kristiina tahtoi jäädä kotiin Bjørgulfin luo. Kun pojat -palasivat kotiin, saattoi Naakkve ilmoittaa äidilleen, että nyt oli -Ivar kihlannut Signe Gamalintyttären. Häät pidettäisiin Rognheimissä -syksyllä. - - * * * * * - -Jonkin aikaa kotiinpaluunsa jälkeen tuli Naakkve äitinsä luo -eräänä iltana, kun tämä istui kutomatuvassa ompelemassa. Hän veti -salvan kiinni perässään. Sitten hän sanoi, että nyt kun Gaute oli -kahdenkymmenen vuoden vanha ja Ivarkin naimisiin mennessään tuli -täysivaltaiseksi, aikoivat hän ja Bjørgulf jo syksyllä lähteä -pohjoiseen pyytääkseen päästä alokkaina luostariin. Kristiina ei -vastannut erikoisempaa, ja he puhuivat sitten vain siitä, millä tavoin -järjestettäisiin se, mitä vanhimmat veljet nyt tahtoisivat erottaa -pesästä. - -Mutta pari päivää myöhemmin kävivät kutsujat Jørundgaardissa -- -Skjennen Aasmund pitäisi pojantyttärensä Tordiksen kihlajaiset erään -kunnollisen dovrelaisen talokkaanpojan kanssa. - -Naakkve tuli äitinsä luo kutomatupaan sinäkin iltana, ja jälleen hän -salpasi oven jälkeensä. Hän istuutui lieden reunalle ja kaiveli oksalla -hiillosta -- Kristiina oli virittänyt pienen tulen, sillä yöt olivat -kylmiä sinä kesänä. - -"Ei muuta kuin pitoja ja juhlimista, äiti", sanoi hän naurahtaen. -"Kihlajaiset Rognheimissä ja kihlajaiset Skjennessä, ja sitten tulee -Ivarin häät -- kun Tordis ratsastaa morsiussaatossa, en minä taida olla -mukana -- silloin olen kai jo pukenut ylleni luostarivaatteet --" - -Kristiina ei vastannut heti. Mutta sitten hän lausui nostamatta -katsettaan ompeluksestaan -- se oli Ivarille tuleva juhlanuttu: - -"Monet olivat kai luulleet, että siitä tulisi Tordis Gunnarintyttärelle -suru, jos sinä rupeat munkiksi." - -"Niin luulin minäkin kerran", virkkoi Naakkve. - -Kristiina antoi ompeluksen vaipua helmaansa. Hän katsoi poikaan -- -tämän kasvot olivat sulkeutuneet ja tyynet. Ja hän oli niin kaunis --- tumma tukka su'ittu taaksepäin valkealta otsalta, se kihartui -niin pehmeästi korvien takana ja kaulan solakan, ruskean varren -ympärillä. Hänellä oli säännöllisemmät piirteet kuin isällä -- kasvot -olivat leveämmät ja lujemmat, nenä ei ollut niin iso eikä suu niin -pieni, kirkkaat siniset silmät sijaitsivat kauniisti suorien, mustien -kulmakarvain alla -- eikä hän kuitenkaan _näyttänyt_ niin kauniilta -kuin Erlend oli ollut. Isän eläimenkaltaista pehmeyttä ja laiskaa -suloa, kulumattoman nuoruuden lumoa ei Naakkvella ollut. - -Äiti otti jälleen työn käsiinsä, mutta ei ommellut. Hetken perästä hän -virkkoi, katsoen alas ja silittäen vaatteen reunaa poimulle neulalla: - -"Huomaa, Naakkve, etten vielä ole sanallakaan vastustanut teidän -hurskasta aiettanne. Mutta sinä olet nuori -- ja kaiketi tiedät sinä, -joka olet paljon oppineempi kuin minä -- että jossain pyhän kirjan -paikassa on kirjoitettuna, että ei sovi miehen kääntyä ja katsoa -taakseen, kun hän kerran on kätensä auraan laskenut." - -Ei ilmekään liikahtanut pojan kasvoilla. - -"Tiedän, että teillä on ollut mielessä tämä jo hyvin kauan", jatkoi -äiti. "Aina lapsesta saakka. Silloin te ette itse ymmärtäneet, mistä -tulisitte kieltäytymään. Nyt, kun olet tullut miehen ikään -- etkö -luule suotavaksi, että koettelisitte vähän kauemmin, onko teillä -kutsumusta. _Sinä_ olet syntynyt ottamaan haltuusi tämän talon ja -tulemaan suvun pääksi --" - -"Te rohkenette neuvoa minua nyt?" Naakkve hengähti raskaasti pari -kertaa. Hän nousi seisomaan -- yhtäkkiä hän tarttui kiivaasti -rintaansa, repäisi auki nutun ja paidan, niin että äiti näki hänen -paljaan rintansa, missä syntymämerkit, viisi pientä veripunaista tulen -pilkkua, häämöttivät mustassa karvakiherteessä: - -"Te luulitte kai, että minä olin liian pieni ymmärtääkseni mitä te -huokailitte itkien ja valittaen, kun suutelitte minua tähän silloin, -kun olin pieni piltti --. Minä en ymmärtänyt sitä silloin, mutta niitä -sanoja, jotka lausuitte, en voinut koskaan unohtaa --. - -"Äiti, äiti -- oletteko unohtanut, että isä kuoli kurjan kuoleman ilman -rippiä ja pappia! -- Ja te uskallatte neuvoa meitä luopumaan! - -"Luullakseni me veljekset tiedämme, mistä kieltäydymme --. Minusta -ei näytä suurelta uhrilta, jos minun on menetettävä tämä talo ja -avioliitto -- ja sellainen rauha ja onni, jota te ja isä yhdessä täällä -nautitte niin kauan kuin voin muistaa --" - -Kristiina pudotti ompeluksensa alas. Kaikki, mitä hän ja Erlend -olivat eläneet -- pahat niinkuin hyvätkin -- koko muistojen rikkaus -tulvahti hänen mieleensä. Niin vähän siis tiesi tämä lapsi siitä, mistä -hän sanoutui irti. Kaikkine nuoruuden tappeluineen, uhkapeleineen, -ajattelemattomine kauppoineen ja lemmenleikkeineen -- ei hän ollut -muuta kuin viaton lapsi. - -Naakkve näki kyynelten nousevan äidin silmiin ja huusi: - -"Quid mihi et tibi est, mulier --" ["Vaimo, mitä minun on sinun -kanssasi!" Joh. 2, 4.] Kristiina säpsähti, mutta poika jatkoi kiihkeän -liikutuksen vallassa: "Jumala ei kai lausunut noita sanoja siksi, että -hän olisi halveksinut äitiänsä. Mutta hän opetti itse äitiään, puhdasta -ja virheetöntä helmeä, kun tämä tahtoi neuvoa hänelle, miten hänen oli -käytettävä sitä voimaa, jonka hän oli saanut taivaalliselta isältään -eikä lihalliselta äidiltään. -- Äiti, te ette saa neuvoa minua tässä -- -älkää rohjetko tehdä sitä --" - -Kristiina painoi kasvonsa alas rintaansa vasten. - -Hetken perästä Naakkve sanoi hyvin hiljaa: - -"Oletteko unohtanut, että ajoitte minut pois luotanne --" Hän vaikeni, -ikään kuin ei olisi luottanut omaan ääneensä. Mutta sitten hän jatkoi -jälleen: "Minä tahdoin polvistua viereenne isän kuolinvuoteen ääreen --- mutta te käskitte minun mennä pois. Ettekö ymmärrä, että sydämeni -vaikeroi rinnassa aina kun sitä muistan?" - -Kristiina kuiskasi miltei kuulumattomasti: - -"Senkö vuoksi sinä olet ollut niin -- kylmä -- minulle koko ajan näinä -vuosina, sen jälkeen kun tulin leskeksi?" - -Poika oli vaiti. - -"Minä alan ymmärtää -- sitä et sinä ole antanut minulle koskaan -anteeksi, Naakkve --" - -Naakkve katsoi syrjään. - -"Toisinaan -- olen kyllä antanut anteeksi", virkkoi hän heikosti. - -"Usein se ei ole varmaankaan tapahtunut --? Naakkve, Naakkve", huusi -äiti katkerasti valittaen, "-- luuletko, että minä rakastin Bjørgulfia -vähemmän kuin sinä -- olenhan minä hänen äitinsä -- olenhan teidän -molempien äiti! Julma sinä olit, kun suljit oven aina hänen ja minun -väliltäni --!" - -Naakkven kalpeat kasvot tulivat yhä valkeammiksi: - -"Niin, äiti, minä suljin oven edestäsi. -- Julmaa, sanot sinä --. -Jeesus lohduttakoon sinua, sinä et tiedä --" Hänen äänensä vaipui -kuiskaukseksi, ikään kuin pojan voimat olisivat loppuneet: "Minä -luulin, ettet sinä voisi -- että meidän täytyisi säästää sinua --" - -Hän käännähti äkkiä, meni ovelle ja veti pois salvan. Mutta sitten hän -jäi seisomaan ovelle, selin Kristiinaan. Vihdoin äiti kutsui häntä -hiljaa nimeltä. Silloin hän palasi takaisin ja seisoi äitinsä edessä -pää kumarassa: - -"Äiti --. Minä ymmärrän kyllä, ettei tämä ole -- helppoa -- teille --" - -Äiti laski kätensä pojan olkapäille. Poika kätki kasvonsa hänen -katseeltaan, mutta taivutti päänsä alas ja suuteli äitinsä toista -rannetta. Kristiina muisti, että samoin oli Naakkven isä tehnyt kerran --- hän ei muistanut milloin --. - -Äiti silitti poikansa hihaa. Silloin poika kohotti kätensä ja taputti -häntä poskelle. Sitten he istuutuivat ja olivat vähän aikaa vaiti. - -"Äiti", sanoi Naakkve hetken kuluttua, tasaisesti ja hiljaa. "Onko -teillä vielä se risti, jonka Orm-veljeni jätti teille?" - -"On", sanoi Kristiina, "hän jätti sen pyytäen, etten koskaan eroaisi -siitä." - -"Luulen, että jos Orm olisi tiennyt tämän, niin hän olisi suostunut -siihen, että minä saisin sen hänen jälkeensä. Minäkin tulen nyt jäämään -ilman perintöä ja sukua --" - -Kristiina otti esiin paitansa alta pienen hopearistin. Naakkve otti -sen vastaan; se oli lämmin äidin rinnasta. Hän suuteli kunnioittavasti -ristin keskellä olevaa pyhäinjäännössäiliötä ja kiinnitti ohuen ketjun -kaulansa ympäri pistäen korun vaatteittensa alle. - -"Muistatko Orm-veljeäsi?" kysyi äiti. - -"En tiedä. Minusta tuntuu -- mutta ehkä se johtuu vain siitä, että te -puhuitte minulle niin paljon hänestä minun pienenä ollessani --" - -Naakkve istui vielä jonkin hetken äitiänsä vastapäätä. Sitten hän nousi: - -"Hyvää yötä, äiti!" - -"Jumala siunatkoon sinua, Naakkve, hyvää yötä!" - -Naakkve meni. Kristiina pani kokoon Ivarin sulhasmekon ja -ompelutarpeensa ja sammutti tulen liedeltä. - -"Jumala siunatkoon sinua, Jumala siunatkoon sinua, Naakkve-kulta --". -Sitten hän puhalsi valon sammuksiin ja poistui vanhasta rakennuksesta. - - * * * * * - -Jonkin aikaa myöhemmin Kristiina kohtasi Tordiksen eräässä talossa -kylällä. Talonväki oli sairaana, joten he eivät olleet voineet korjata -heinäänsä, ja nyt tulivat Olavinkillan veljet ja sisaret auttamaan -heitä yhteisvoimin. Illalla lyöttäytyi Kristiina tytön kanssa yhteen -matkaan. Hän käveli hitaasti ja leppoisasti puhellen yhtä ja toista, -ja jonkin ajan kuluttua hän sai puheen sovitetuksi niin, että Tordis -omasta ehdostaan kertoi Naakkven äidille kaiken, mitä pojan ja hänen -välillä oli ollut. - -Hän oli kohdannut Naakkvea heidän kotihaassaan, ja viime kesänä, kun -hän oli heidän karjamajallaan, oli Naakkve ollut hänen luonaan useita -kertoja öisin. Mutta tämä ei ollut milloinkaan yrittänyt olla liian -rohkea häntä kohtaan. Tyttö tiesi hyvin, mitä ihmiset muuten puhuivat -Naakkvesta -- häntä ei Naakkve ollut koskaan loukannut, ei sanoilla -eikä käytöksellään. Mutta hän oli maannut tytön vieressä peitteellä -joitakin kertoja, ja he olivat puhelleet keskenään --. Tyttö oli -kysynyt häneltä kerran, aikoiko hän kosia häntä. Silloin Naakkve -vastasi, ettei hän voinut sitä tehdä; hän oli lupautunut Neitsyt -Maarian palvelijaksi. Samaa sanoi Naakkve hänelle tässä keväällä, -kerran kun he puhuttelivat toisiaan. Silloin ei tyttö tahtonut kauempaa -vastustaa isoisänsä ja isänsä tahtoa. - -"Pahaksi se olisi koitunut teille molemmille, jos hän olisi rikkonut -lupauksensa ja sinä uhmannut omaisiasi", sanoi Kristiina. Hän seisoi -haravaansa nojaten ja katsoi nuorta neitoa -- lempeät ja kauniit, -pyöreät kasvot tuolla lapsella oli, ja raskas vaalea palmikko mitä -kauneinta tukkaa. "Jumala on varmaan suova sinulle onnea. Tordis-kulta --- uljas, kelpo mies hän tuntuu olevan, tuo sinun sulhasesi." - -"Minä pidän paljon Haavardista", sanoi tyttö -- ja puhkesi sitten -katkeraan itkuun. - -Kristiina lohdutti häntä sellaisin sanoin, jotka sopivat vanhan ja -ymmärtäväisen naisen suuhun. Hänen sisässään vaikeroi kaipaus -- hän -olisi niin kernaasti halunnut kutsua tuota hyvää, raikasta lasta -tyttärekseen. - - * * * * * - -Ivarin häiden jälkeen Kristiina viipyi jonkin aikaa Rognheimissä. -Signe Gamalintytär ei ollut kaunis ja näytti varsin vanhalta ja -kuluneelta, mutta hän oli lempeä ja miellyttävä. Hän näytti rakastavan -nuorta aviomiestään kaikesta sydämestään, ja miehensä äitiä ja -veljiä hän piti hyvänä, ikään kuin olisi katsonut heidän olevan niin -paljon hänen yläpuolellaan, ettei hän mitenkään voinut kunnioittaa -ja palvella heitä kylliksi. Kristiinalle oli aivan uutta, että joku -näki vaivaa täyttääkseen hänen toivomuksiaan ja tehdäkseen hänen -olonsa mieluisaksi. Ei edes silloin, kun hän oli rikkaana rouvana -Husabyssä ja hänellä oli joukoittain palvelijoita käskettävänään, -ollut kukaan palvellut häntä sillä tavalla, että olisi ajatellut -perheenemännän mukavuutta tai hyvinvointia. Hän ei ollut koskaan -säästänyt itseään ohjatessaan kaikkia töitä koko huonekunnan eduksi, -eikä kukaan muukaan ollut tullut ajatelleeksi, että häntä pitäisi -säästää. Signen palvelushaluinen huolenpito anopin viihtymyksestä -koko hänen Rognheimissä olonsa aikana teki Kristiinalle oikein hyvää; -hän mielistyi pian Signeen niin suuresti, että melkein yhtä hartaasti -kuin rukoili Jumalaa suomaan onnea Ivarille hänen avioliitossaan hän -rukoili myös, ettei Signelle koskaan tulisi syytä katua sitä, että oli -lahjoittanut itsensä ja kaiken omaisuutensa niin nuorelle aviomiehelle. - -Kohta Mikonmessun jälkeen lähtivät sitten Naakkve ja Bjørgulf -pohjoiseen Trøndelageniin. Muuta ei Kristiina ollut heistä senjälkeen -kuullut kuin että he olivat saapuneet Nidarosiin terveinä ja että -heidät oli otettu alokkaina Tautran veljeskuntaan. - - * * * * * - -Ja nyt oli Kristiina ollut pian vuoden Jørundgaardissa ainoastaan kaksi -poikaansa luonaan. Mutta hän ihmetteli mielessään, ettei siitä ollut -kauempaa. Sillä sinä päivänä viime syksynä, jona hän ratsastaen palasi -kirkon ohi ja katsoi notkelmaan, missä maat olivat kylmän usvavaipan -verhoamina, niin ettei hän voinut erottaa oman kartanonsa rakennuksia --- hän oli ollut saattamassa molempia poikiaan Dovrelle -- silloin hän -ajatteli, että sellaiselta mahtoi tuntua siitä, joka ratsastaa kotiaan -kohti ja tietää, että siellä on pihassa vain tuhkaa ja kylmiä hiiliä --. - --- Nyt, kun hän lähti astelemaan vanhaa polkua kotiin päin pajanpaikan -ohi -- tänä vuonna se oli kasvanut melkein umpeen, ja keltamatarat, -kissankellot ja hiirenvirnat pursuivat sille viereiseltä rehevältä -niityltä, -- silloin hänestä tuntui melkein, kuin hän olisi nähnyt -siinä oman elämänsä kuvan: säänpurema ja nokinen vanha liesi, johon ei -koskaan enää sytytettäisi tulta; tanner ympärillä oli täynnään pientä -hiilen murskaa, mutta hienoa, lyhyttä ja kiiltävää ruohoa siirotti -kaikkialla yli palopaikan. Ja vanhan ahjon halkeamissa rehottivat -horsmat, jotka kylväytyvät joka paikkaan kasvattaakseen pitkät -kauniinpunaiset kukkatöyhtönsä. - - - - -II - - -Joskus sattui, että kun Kristiina jo oli mennyt levolle, hän heräsi -kartanoon saapuvien ihmisten synnyttämään hälinään. Ylistuvan ovea -jyrisytettiin -- hän kuuli Gauten tervehtivän vieraitaan äänekkäästi -ja iloisesti. Palvelusväen oli noustava ylös ja lähdettävä ulos. -Yläpuolella olevassa tuvassa kolisteltiin ja tömisteltiin -- Kristiina -erotti Ingridin vihaisen äänen. Niin, hän oli hyvä lapsi, tuo nuori -palvelustyttö, ei suvainnut mitään lähentelyä. Nauravien nuorten äänten -hölinä palkitsi hänen terävät, sukkelat sanansa. Frida hoilasi -- se -poloinen ei tullut koskaan sen viisaammaksi; ei ollut monta vuotta -nuorempi kuin Kristiina itse -- ja kuitenkin täytyi talon emännän vielä -pitää häntä silmällä --. - -Sitten Kristiina käänsi kylkeään ja nukkui. - -Gaute oli seuraavana aamuna ylhäällä varhain, kuten hänen tapansa oli --- hän ei ottanut pitempää aamu-unta, vaikka oli juonutkin illalla. -Mutta vieraat eivät tulleet esiin ennen kuin aamiaiselle. Sitten he -jäivät taloon siksi päiväksi -- milloin oli kyseessä kaupanteko, -milloin vain ystävyysvierailu. Gaute oli hyvin vieraanvarainen. - -Kristiina piti huolta siitä, että Gauten vieraita kestittiin parhaalla -tavalla. Hän ei tiennyt itse, että hän hääriessään hymyili hiljaa -isänsä talossa jälleen raikuvalle nuoruuden ja ilonpidon kohinalle. -Mutta hän puhui vähän noiden nuorten miesten kanssa eikä paljon -nähnytkään heitä. Hän näki vain sen, että Gaute oli seuramiehenä -iloinen ja hilpeä. - -Gaute Erlendinpoika oli yhtä hyvin suosittu pieneläjien kuin rikkaitten -talollistenkin kesken. Vaikka oikeudenkäynti Erlendin surmaajia vastaan -oli tuottanut suurta onnettomuutta heidän omaisilleen, niin että oli -joukko taloja ja sukuja, joiden ihmiset tahallaan karttoivat tavata -ketään Erlendinpojista, ei Gautella ollut yhtään vihamiestä. - -Sundbun Sigurd-herra oli kiintynyt mitä lämpimimmin nuoreen -sukulaismieheensä. Tämä Kristiinan orpana, jota hän ei ollut koskaan -tavannut, ennen kuin kohtalo toi hänet Erlend Nikulauksenpojan -kuolinvuoteen luo, oli tällöin osoittanut Kristiinalle mitä -uskollisinta sukulaismieltä. Hän viipyi Jørundgaardissa melkein jouluun -asti ja teki kaiken voitavansa auttaakseen leskeä ja isättömiä poikia. -Erlendinpojat osoittivat kiitollisuuttaan soveliaasti ja kauniisti, -mutta ainoastaan Gaute oli liittynyt lähemmin häneen ja oleskellut -usein Sundbussa sen jälkeen. - -Kun tämä Ivar Gjeslingin tyttärenpoika kerran kuolisi, joutuisi kartano -kokonaan pois suvusta -- hän oli lapseton, ja Haftorinpojat olivat -hänen lähimmät perillisensä. Sigurd-herra oli jokseenkin vanha ja -häntä oli kohdannut se kova kohtalo, että hänen nuori vaimonsa menetti -järkensä ensimmäisessä lapsivuoteessaan. Nyt hän oli viettänyt lähes -neljäkymmentä vuotta tuon hullun vaimon kanssa, mutta vieläkin hän -pistäytyi miltei joka päivä katsomassa, kuinka tämä voi -- vaimo asui -eräässä Sundbun parhaista rakennuksista, ja useita palvelustyttöjä oli -yksinomaan häntä palvelemassa. "Tunnetko minua tänään, Gyrid?" oli -miehen tapana kysyä. Toisinaan vaimo ei vastannut, mutta toisinaan hän -sanoi: "Kyllä minä sinut hyvin tunnen -- sinä olet Ysaias ennustaja, -joka asuu Brotveitissa Brotveitkollenin juurella." Vaimo istui aina -värttinä käsissään -- parhaalla päällä ollessaan hän kehräsi tasaisen -ja hienon langan, mutta kun hänen laitansa oli huonosti, hän purki omat -kehruunsa ja syyti palvelustyttöjen karttaamat villat ympäri huonetta. -Sen jälkeen kun Gaute oli kertonut äidilleen tämän, otti Kristiina -aina orpanansa vastaan sydämellisen ystävällisesti, milloin tämä -sattui taloon tulemaan. Mutta hän kieltäytyi lähtemästä hänen mukanaan -Sundbuhun -- siellä ei hän ollut ollut sitten kuin morsiamena. - -Gaute Erlendinpoika oli paljon lyhyempi varreltaan kuin Kristiinan -muut pojat. Ryhdikkään äidin ja pitkien veljiensä joukossa hän näytti -miltei pieneltä, mutta hän oli hyvinkin keskikokoinen. Yleensä -näytti Gaute pöyhistyvän paljon enemmän kaikissa suhteissa nyt, kun -molemmat vanhemmat veljet ja iässä häntä seuraavat kaksoset olivat -poissa -- heidän joukossaan hän oli ollut hiljainen olennoltaan. -Paikkakunnalla häntä pidettiin tavattoman kauniina miehenä -- hän -olikin kaunis kasvoiltaan. Pellavankeltaisine hiuksineen ja suurine -harmaine silmineen, jotka sijaitsivat hienosti otsan alla, soikeine, -kohtalaisen täyteläisine kasvoineen, raikkaine ihoineen ja kauniine -suineen hän muistutti paljon äidinisäänsä. Pään asento hartioilla oli -kaunis, ja hänellä oli tavattomat voimat hyvinmuodostuneissa, hiukan -suurehkoissa käsissään. Mutta hän oli vähän liian lyhyt alaruumiiltaan -ja länkisäärinen. Sentähden hän aina piti pitkäliepeisiä vaatteita, -milloin ei työn vuoksi ollut suorastaan pakko pitää lyhyttä mekkoa, -vaikka juuri näinä vuosina alettiin yhä enemmän pitää hienona ja -soveliaana, että miehet leikkauttivat juhlavaatteensa lyhyemmiksi -kuin ennen. Talonpojat näkivät tuon muodin laakson läpi matkustavilla -isoisilla. Mutta kun Gaute Erlendinpoika tuli kirkkoon ja pitoihin -jalkoihin ulottuvassa, ompeluksin koristetussa vihreässä pyhänutussaan, -hopeavyö solakalla vyötäröllään ja suuri oravannahkavuorinen viitta -hartiain yli heitettynä, silloin seurasivat paikkakuntalaiset -iloisesti ja suopeasti katseellaan Jørundgaardin nuorta isäntää. -Kädessä oli Gautella aina komea hopeahelainen tappara, jonka Lauritsa -Bjørgulfinpoika oli perinyt apeitaan Ivar Gjeslingiltä -- ja ihmisten -mielestä oli kaunista nähdä, että Gaute Erlendinpoika seurasi -edesmenneiden isien jälkiä, niin nuori kuin olikin, ja noudatti hyviä -vanhoja talonpoikaistapoja sekä pukeutumisessaan että elintavoissaan. - -Ja hevosen selässä Gaute oli kaunein mies, mitä ajatella saattaa. Hän -oli mitä rohkein ratsastaja, ja paikkakuntalaiset kerskuivat, ettei -ollut koko Norjanmaassa hevosta, jota heidän Gautensa ei kykenisi -kesyttämään ja käyttämään ratsunaan. Kun hän oli Bergenissä vuosi -sitten, kerrottiin hänen lannistaneen nuoren oriin, jota ei yksikään -mies ennen ollut voinut hallita ja jolla ei kukaan uskaltanut ratsastaa --- Gauten käsissä siitä tuli niin säyseä, että hän ratsasti sillä ilman -satulaa, vain neidon hiusnauha ohjaksina. Mutta kun Kristiina kyseli -pojaltaan tätä asiaa, tämä vain nauroi eikä ruvennut puhumaan siitä. - -Että Gaute oli kevytmielinen seurustelussaan naisten kanssa, sen -Kristiina tiesi, ja se pahoitti häntä, mutta hän ajatteli, että -useimmiten kai juuri naiset esiintyivät liian hempeinä tuota kaunista -nuorta miestä kohtaan, ja Gaute oli avomielinen ja altis. Leikkiä -ja lorua kai se oli parhaasta päästä -- Gaute ei ottanut sellaisia -kovin painavasti eikä salaillut asioitaan, niinkuin Naakkve oli -tehnyt. Hän tuli itse kertomaan äidilleen, kun oli saanut lapsen -erään Sundbussa asuvan nuoren tytön kanssa -- siitä oli nyt kaksi -vuotta. Lapsen äidistä hän oli huolehtinut auliisti antamalla tälle -hänen olosuhteisiinsa katsoen runsaat myötäjäiset, kuuli Kristiina -Sigurd-herralta, ja lapsen aikoi Gaute ottaa luokseen, kun se oli -vieroitettu. Gaute tuntui olevan hyvin mieltynyt pieneen tyttäreensä; -hän kävi aina sitä katsomassa Vaagaassa ollessaan, -- se oli mitä -suloisin lapsi, sanoi Gaute ylpeänä, ja hän oli antanut kastaa sen -Magnhildiksi. Kristiinakin oli sitä mieltä, että kun poika kerran oli -tehnyt tekosen, niin oli parasta, että hän otti lapsensa luokseen -ja oli sille uskollisena isänä. Kristiina iloitsikin aika lailla -siitä, että saisi pikku Magnhildin kotiinsa. Mutta lapsi kuolikin -vuoden vanhana. Gaute tuli hyvin murheelliseksi kuullessaan sen, ja -Kristiinasta tuntui haikealta, ettei hän ollut saanut kertaakaan nähdä -pientä pojantytärtään. - -Kristiinan oli aina ollut hyvin vaikea nuhdella Gautea. Tämä oli -ollut niin kitulias pienenä ollessaan, ja myöhemminkin hän oli ollut -enemmän riippuvainen äidistään kuin toiset lapset. Ja sitten hän oli -Kristiinan isän näköinen. Ja hän oli ollut niin vakava ja luotettava -lapsena. Totisena ja aikamiesmäisenä hän oli häärinyt äidin mukana -ja tehnyt tälle kaikenlaisia hyväntahtoisia palveluksia, joista hän -lapsellisessa viattomuudessaan arveli äidille olevan paljon hyötyä. -Ei, ankara ei hän ollut koskaan hennonut olla Gautelle -- ja jos tämä -teki tyhmyyksiä ajattelemattomuudesta ja ikäkautensa luonnollisesta -yksinkertaisuudesta, niin ei hän tarvinnutkaan koskaan enempää kuin -muutaman lempeän, ojentavan sanan, niin järkevä ja ajattelevainen oli -poika. - -Kun Gaute oli kahden vuoden vanha, neuvoi Husabyn kotipappi, -joka ymmärsi erittäin hyvin pikkulasten sairauksia, että hänelle -annettaisiin jälleen äidinmaitoa, kun eivät mitkään muut keinot -auttaneet. Kaksoset olivat silloin vastasyntyneitä, ja Fridalla, joka -imetti Skulea, oli paljon enemmän maitoa kuin lapsi jaksoi syödä. -Mutta tyttö inhosi kituliasta lasta -- Gaute oli oudon näköinen -isoine päineen, laihoine, kuihtuneine ruumiineen, ei osannut puhua -eikä pysynyt jaloillaan -- ja sitten hän pelkäsi, että poika olisi -vaihdokas, vaikka se oli ollut terve ja kaunis lapsi, kunnes oli saanut -taudin kymmenen kuukauden vanhana. Kuitenkin Frida kieltäytyi ottamasta -Gautea rinnoilleen, ja niin sai Kristiina ottaa hänet itse, ja poika -sai rintaa äidiltään nelivuotiaaksi asti. - -Sen jälkeen ei Frida ollut koskaan sietänyt Gautea; aina hän oli -nälvinyt tätä niin paljon kuin äidiltä uskalsi. Frida istui nyt -lähinnä emäntää naistenpenkillä, ja hänellä oli avaimet hallussaan, -kun Kristiina oli poissa kotoa. Hän sanoi isäntäväelle kaikki mitä -hänen päähänsä pisti; Kristiina suvaitsi häntä ja otti hänet huvin -kannalta, vaikka Frida usein oli häijy emännällekin -- kuitenkin koetti -Kristiina aina sovittaa ja silittää, kun Frida oli tehnyt tyhmyyksiä -tai ollut liian karkeasuinen. Nyt sisutti Fridaa kovasti se, että -Gaute istui kunniapaikalla ja oli isäntänä talossa. Hän oli pitävinään -tätä pelkkänä poikapahasena, kehui hänen veljiään, mutta eniten -Bjørgulfia ja Skulea, joita hän oli imettänyt, samalla kun pilkkasi -Gauten lyhytkasvuisuutta ja vääriä sääriä. Gaute suhtautui siihen -hyvänlaatuisesti: - -"Niin katsopas, Frida, jos vain olisin saanut imeä sinua, niin olisi -minustakin tullut samanlainen jättiläinen kuin veljistäni. Mutta minun -täytyi tyytyä äitini rintaan --" Gaute hymyili Kristiinalle. - -Usein kuljeksivat äiti ja poika yhdessä ulkona iltaisin. Monin paikoin -olivat polut maiden poikki niin kapeita, että Kristiinan täytyi kävellä -Gauten jäljessä. Gaute asteli edellä pitkävartinen tappara kädessään -mitä täysivaltaisimpana -- äidin täytyi hymyillä hänen selkänsä takana. -Kristiina tunsi vallatonta, nuorekasta halua juosta Gauten kimppuun -takaapäin, puristaa hänet syliinsä, nauraa ja telmiä hänen kanssaan, -niinkuin hän oli joskus tehnyt Gauten ollessa lapsi. - -Joskus he menivät aina pesulaiturille asti joenrantaan, istuivat ja -kuuntelivat, kun virta kohisi vaaleana ja vuolaana illan hämärässä. -Useimmiten he eivät puhelleet paljoa keskenään. Mutta joskus Gaute -kyseli äidiltä tämän seudun ja äidin oman suvun vanhoja asioita. -Kristiina kertoi, mitä oli kuullut ja nähnyt lapsuudessaan. Isää ja -Husabyn aikoja ei koskaan mainittu heidän keskensä sellaisina iltoina. - -"Mutta äiti, te varmaan palellutte siinä istuessanne", sanoi Gaute, "-- -on kylmä ilma tänä iltana." - -"Niinpä niin -- ja ihan kangistunut minä olen tällä kivellä -istumisesta." Kristiinakin nousi seisoalleen. "Minä alan tulla vanhaksi -eukoksi, Gaute hyvä!" - -Ylös rinnettä noustessaan hän nojasi toisella kädellään Gauten -olkapäähän. - -Lauritsa nukkui kuin tukki sängyssään. Kristiina sytytti pienen -rasvalampun -- hänen teki mieli istua vähän nauttien oman mielensä -iltarauhasta. Ja ainahan oli jotakin käsin askarreltavaakin. Hänen -yläpuolellaan kolisteli Gaute jotakin -- sitten hän kuuli hänen -nousevan sänkyyn ylistuvassa. Äiti oikaisi hiukan selkäänsä -- hymyili -hiukan lampun pientä liekkiä kohti. Hän liikutti huuliaan heikosti, -teki ristinmerkin kasvojensa ja rintansa yli ja eteensä ilmaan. Sitten -hän ryhtyi jälleen ompelukseensa. - -Vanha Bjørn-koira nousi ja pudisteli itseään, ojentautui matalaksi -etukäpälilleen ja haukotteli. Sitten se tassutti lattian poikki emännän -luo. Heti kun tämä taputti sitä, se pani etukäpälänsä hänen helmaansa --- kun emäntä puhutteli sitä ystävällisesti, se nuoli innokkaasti -hänen kasvojaan ja käsiään, heiluttaen häntäänsä. Sitten se tassutteli -takaisin -- käänsi päätään ja katsoi emäntään: paha omatunto vilhui -sen pienistä silmistä ja koko sen karheasta vantterasta ruumiista aina -hännännipukkaan asti. Kristiina hymyili hiljaa eikä ollut näkevinään --- silloin koira hyppäsi hänen sänkyynsä ja kääriytyi kokoon sen -jalkopäähän. - -Hetken kuluttua Kristiina sammutti lampun, nipisti sydämen kipinän ja -heitti sen rasvaan. Kesäyön valo häämötti ulkona pienen ruudun takana. -Kristiina luki päivän viimeiset rukoukset, riisuutui hiljaa ja pujahti -sänkyyn. Hän pöyhötti pielukset hyvään kuntoon rinnan ja hartiain alle, -ja koira-vanhus laittautui mukavasti hänen takapuoltaan vasten. Heti -sen jälkeen hän nukkui. - - * * * * * - -Piispa Halvard oli antanut Sira Dagille edustuksensa kylässä, ja -häneltä Gaute osti piispankymmenykset kolmeksi vuodeksi eteenpäin. -Hän osti seudulta myös vuotia ja ruokaa, lähetti tavarat talvikelillä -Raumsdaliin ja edelleen Bergeniin laivoilla keväisin. Kristiina ei -oikein pitänyt näistä pojan hommista -- itse hän oli aina myynyt -tavaransa Hamariin, sillä niin olivat tehneet sekä hänen isänsä -että Simon Andreksenpoika. Mutta Gaute oli liittynyt jonkinlaiseen -kauppayhtiöön lankonsa Gerlak Pausin kanssa -- ja Gerlak oli -pystyvä kauppamies ja läheistä sukua monille Bergenin rikkaimmille -saksalaisille kauppiaille. - -Erlendin tytär Margret ja hänen miehensä olivat tulleet Jørundgaardiin -isän kuoleman jälkeisenä kesänä; he antoivat suuria lahjoja kirkolle -hänen sielunsa puolesta. Kun Margret oli nuorena neitona Husabyssä, ei -hänen ja äitipuolen välillä vallinnut muuta kuin kohtalainen ystävyys, -eikä hän ollut paljon välittänyt pienistä velipuolistaan. Nyt hän oli -kolmenkymmenen vuoden vanha eikä ollut saanut lapsia omassa aviossaan; -nyt hän osoitti kauniille täysikasvuisille veljilleen mitä lämpimintä -sisarenrakkautta, ja hän sai aikaan sopimuksen miehensä ja Gauten -välillä. - -Margret oli vielä kaunis nainen, mutta hän oli tullut niin kookkaaksi -ja paksuksi, ettei Kristiina luullut nähneensä yhtä rehevää -naisihmistä. Mutta sitä useampia hopealevyjä mahtui hänen vyöhönsä, -ja solki niin suuri kuin pieni käsikilpi komeili hyvin sopivasti -hänen leveiden rintojensa keskellä. Hänen painava ruumiinsa oli aina -koristettu kuin mikäkin alttari kalleimmilla kankailla ja kullatulla -metallilla -- Gerlak Tiedekeninpoika näytti rakastavan vaimoaan -ylettömästi. - -Vuosi sitten oli Gaute vieraillut sisarensa ja lankonsa luona -Bergenissä käräjäaikana keväällä, ja syksyllä hän matkusti tunturien -poikki mukanaan hevoslauma, jonka myi siellä. Se matka oli niin -tuottoisa, että Gaute vannoi tekevänsä samanlaisen tänä syksynä. -Kristiina ajatteli, että pojan oli saatava tahtonsa läpi tässä -asiassa. Jonkin verran isän matkustushalua oli kai Gautenkin veressä --- hän asettuisi kyllä tultuaan vanhemmaksi. Kun äiti näki Gauten -hyörivän kipeänä halusta päästä lähtemään, hoputti hän tätä itsekin -- -viime vuonna oli Gauten täytynyt palata tunturien yli täyden talven -vallitessa. - -Niin lähti Gaute matkalle kauniina päivänpaisteisena aamuna kohta -Pärttylinmessun jälkeen. Silloin oli pukkien teurastus -- ja koko -kartano haisi keitetylle pukinlihalle. Ihmiset olivat kylläisiä ja -iloisia; koko kesänä eivät he olleet maistaneet tuoretta lihaa muulloin -kuin suurimpina messupäivinä, mutta nyt he saivat voimakasta lihaa ja -rasvaista, ruokaisaa keittoa sekä aamiaiseksi että illalliseksi monina -päivinä. Kristiina oli raukeana ja hyvällä tuulella vuoden ensimmäisen, -suurteurastuksen ja makkaranteon jälkeen seisoessaan valtatiellä ja -huiskuttaessaan pääliinansa liepeellä Gautelle lähtiäisiksi. Se oli -kaunista nähdä -- oivallisia hevosia, reippaita nuoria miehiä, jotka -ratsastivat välkkyvin asein ja helkkyvin valjain; kävi aika pyrinä, kun -he tulivat korkealle sillalle. Gaute kääntyi satulassaan ja huiskutti -vastaan hatullaan, ja Kristiina huiskutti takaisin päästäen pienen -hurjan ilon ja ylpeyden huudahduksen. - - * * * * * - -Kohta talviyön jälkeen muuttui sää, tuoden sadetta ja räntää kylään, -myrskyä ja lunta tuntureille. Kristiina oli hieman levoton Gauten -puolesta, joka ei ollut vielä palannut. Mutta kuitenkaan ei hän ollut -koskaan niin peloissaan tämän vuoksi kuin oli ollut toisten vuoksi -- -hän uskoi tämän pojan hyvään onneen. - -Viikkoa myöhemmin tuli Kristiina navetasta myöhään illalla ja huomasi -silloin joitakin ratsumiehiä pihaveräjällä. Sumu aaltoili kuin valkea -savu kalvolyhdyn edessä, joka hänellä oli kädessään -- hän meni -sateessa pihan yli nahkapukuisten miesten tummaa ryhmää vastaan: -mahtoikohan se olla Gaute -- oli luonnotonta odottaa vierasta väkeä -niin myöhään --. - -Silloin hän tunsi etumaisen ratsumiehen Sundbun Sigurd-herraksi -- tämä -laskeutui ratsun selästä hiukan raskasliikkeisesti ja ukkomaisesti. - -"Minä tuon uutisia Gautelta, Kristiina", sanoi ritari, kun he olivat -tervehtineet toisiaan. "Hän tuli Sundbuhun eilen --" - -Ulkona oli niin pimeä, ettei Kristiina voinut erottaa hänen ilmettään. -Mutta hänen äänensä oli niin omituinen. Ja lähtiessään menemään -tuvan ovea kohti hän käski miestensä seurata Kristiinan tallipoikaa -miestentupaan. Kristiina alkoi pelätä, kun hän ei sanonut enempää, -mutta kysyi varsin levollisesti, kun he seisoivat kahden tuvassa: - -"Millaisia uutisia ne sitten ovat, hyvä sukulainen? Onko hän sairas, -kun ei hän itse tullut kotiin sinun mukanasi?" - -"Ei, Gaute on niin terve, etten ole koskaan nähnyt häntä terveempänä. -Mutta hänen seurueensa oli väsynyt --" - -Sigurd-herra puhalsi Kristiinan ojentaman olutkannun vaahtokukkuraan, -joi ja kehui olutta. - -"Hyvää on sille tarjottava, joka tuo hyviä uutisia", sanoi emäntä -hymyillen. - -"Enpä tiedä mitä sanot sitten, kun olet kuullut uutiseni loppuun", -virkkoi Sigurd-herra hämillään. "Hän ei tullut yksinään tällä kertaa, -tuo sinun poikasi --" - -Kristiina seisoi odottaen. - -"Hänellä on mukanaan -- niin, se on Hovlandin Helgen tytär -- hän on -tainnut ottaa tämän -- tämän neidon -- tainnut ottaa hänet väkisin isän -luota --" - -Kristiina ei sanonut vielä mitään. Mutta hän istuutui penkille Sigurdia -vastapäätä. Hänen suunsa oli kapea ja kiinnipuristunut. - -"Gaute pyysi minua tulemaan tänne -- hän pelkäsi kai, ettet sinä -pitäisi tästä. Hän pyysi sanomaan sinulle tämän -- ja nyt olen sen -tehnyt", lopetti Sigurd-herra heikosti. - -"Sinun pitää sanoa kaikki mitä tiedät tästä asiasta, Sigurd", pyysi -Kristiina tyynesti. - -Sigurd-herra teki niin -- epäselvästi ja koukerrellen, puhuen laveasti -sinne ja tänne. Hän näytti olevan itse hyvin kauhistunut Gauten -teosta. Mutta Kristiina sai selville hänen kertomuksestaan, että Gaute -oli tavannut tyttöä Bergenissä viime vuonna. Tytön nimi oli Jofrid --- ei, kihlattu hän ei ollut. Mutta Gaute oli kai ymmärtänyt, ettei -hyödyttäisi puhua tytöstä tämän omaisille -- Hovlandin Helge oli -suurrikas, sukua, joka käytti itsestään Duk-nimeä ja omisti maatiloja -enimmäkseen Vossissa. Silloin oli paholainen houkutellut nämä nuoret ---. Sigurd-herra kyhni vaatteitaan ja kynsi päätään aivan kuin olisi -ollut täissä yltyleensä. - -Sitten kesällä -- kun Kristiina luuli Gauten olevan Sundbussa -metsästämässä Sigurd-herran kanssa tunturilaitumen kahta petokarhua -- -silloin hän oli matkustanut tunturin yli Sogniin -- Jofrid oli siellä -naimisissa olevan sisarensa luona; Helgellä oli kolme tytärtä eikä -yhtään poikaa. Sigurd ähkyi tuskasta -- hän oli luvannut Gautelle olla -vaiti siitä. Hän oli kyllä tiennyt, että poika aikoi tyttöä tapaamaan, -mutta ei ollut osannut uneksiakaan, että Gautella oli niin mielettömiä -tuumia. - -"Niin, kyllä kai poikani saa tämän kalliisti maksaa", sanoi Kristiina. -Hänen kasvonsa olivat jäykät ja tyynet. - -Sigurd sanoi, että nythän oli talvi tulossa jo todenteolla -- tiet -kävivät vaikeasti kuljettaviksi. Ja kun hovlandilaiset saivat aikaa -ajatella asioita, niin ehkä he huomaisivat parhaaksi, että Gaute saa -Jofridin omaisten suostumuksella -- kun tyttö nyt jo oli hänen. - -"Mutta jos he eivät tulekaan sille mielelle -- vaan vaativat kostoa -naisenryöstöstä?" - -Sigurd-herra vääntelehti ja kynsi itseään entistä pahemmin: - -"Se on kai sakoilla sovittamaton asia", hän sanoi hiljaa. "En tiedä -niin tarkoin --" - -Kristiina oli vaiti. Silloin jatkoi Sigurd-herra rukoilevalla äänellä: - -"Gaute sanoi -- hän arveli, että sinä ottaisit heidät suopeasti -vastaan. Hän sanoi, ettet sinä vielä ole niin vanha, että olisit -unohtanut -- niin, hän tarkoitti, että sinäkin sait sen miehen, jota -itse halusit, ymmärrätkö?" - -Kristiina nyökäytti päätään. - -"Neito on kaunein lapsi mitä ikänäni olen nähnyt, Kristiina", sanoi -Sigurd hartaasti; hänen silmänsä kostuivat. "Paha on, että perkele on -houkutellut Gauten tähän tihutekoon -- mutta tahdothan sentään ottaa -nuo lapsiraukat ystävällisesti vastaan?" - -Kristiina nyökkäsi jälleen. - - * * * * * - -Seutu oli lionneena, hailakkana ja tummana ryöppyävien sadekuurojen -alla, kun Gaute seuraavana päivänä iltapuolella ratsasti pihaan. - -Kristiina tunsi kylmän hien kihoavan otsalleen nojautuessaan ulkona -ovenkamanaan -- siellä seisoi Gaute nostaen mustaan huppuviittaan -puetun naisen alas hevosen selästä. Nainen oli pieni varreltaan, -ulottui miestä tuskin olkapäihin. Gaute aikoi ottaa häntä kädestä ja -taluttaa hänet esiin -- silloin nainen työnsi hänet syrjään ja meni -yksin Kristiinaa vastaan. Gautelle tuli kiire tervehtimään talonmiehiä -ja antamaan käskyjä mukanaan olleille miehille. Kun hän jälleen katsoi -molempiin ovella olijoihin päin, seisoi Kristiina pitäen vierasta -tyttöä molemmista käsistä. Gaute juoksi sinne päin iloinen tervehdys -huulillaan. Eteisessä otti Sigurd-herra häntä olkapäästä, taputti häntä -isällisesti, ähki ja puhkui kestämästään jännityksestä. - -Kristiina oli aivan yllättynyt, kun tyttö kohotti kasvonsa, jotka -olivat niin valkoiset ja suloiset likomärässä viitanhupussa -- ja hän -oli niin tuiki nuori ja lapsellisen pieni. Kun vieras sanoi: - -"Tervetulon toivotusta en odotakaan teiltä, Gauten äiti -- mutta nyt -ovat kaikki ovet minulta suljetut paitsi tämä. Jos tahdotte sietää -minua tässä talossa, emäntä, niin en ole unohtava, että tulin tänne -ilman tavaraa ja ilman kunniaa, mutta vilpittömästi tahtoen palvella -teitä ja Gautea, herraani --" - --- niin oli Kristiina ottanut tyttöä molemmista käsistä ennen kuin -itsekään arvasi: - -"Jumala antakoon anteeksi pojalleni, mitä hän on rikkonut sinua -vastaan, kaunis lapseni -- tule sisään, Jofrid -- Jumala auttakoon -teitä, niin totta kuin minä tahdon auttaa sinua parhaani mukaan!" - -Heti jälkeenpäin hänestä tuntui, että hän oli tullut ottaneeksi kovin -lämpimästi vastaan tämän naisen, jota hän ei tuntenut. Mutta nyt oli -Jofrid ottanut päällysvaatteet yltään. Hänen raskas, vedensinisestä, -kotikutoisesta sarasta tehty talvipukunsa oli likomärkä helmasta ja -olkapäiltä aivan kastunut viitan läpi. Ja tuossa lapsellisen nuoressa -tytössä oli lempeää, surunvoittoista arvokkuutta -- hän piti pienen -mustatukkaisen päänsä miellyttävästi taivutettuna, kaksi paksua -pikimustaa palmikkoa ulottui alapuolelle hänen vyötäistensä. Kristiina -tarttui lempeästi Jofridin käteen ja talutti hänet lämpimimmälle -paikalle uuninvieruspenkille: "Varmaan sinua palelee?" - -Gaute tuli ja otti äidin kiihkeästi syliinsä: - -"Äiti -- niin on käyvä kuin on säädetty -- oletko nähnyt niin suloista -neitoa kuin minun Jofridini? Hänet minun täytyi saada, maksoi se -minulle mitä hyvänsä -- ja tahdotteko olla hänelle lempeä, rakas -äiti-kultaseni --" - -Suloinen oli Jofrid Helgentytär -- Kristiinan täytyi katsoa häneen -tuon tuostakin. Hän oli lyhyt varreltaan, leveä hartioista ja -lanteilta, mutta pyöreä ja hyvin muodostunut. Ja hänen ihonsa näytti -niin pehmeältä ja puhtaalta, että hän oli kaunis, vaikka hän oli -kasvoiltaan aivan valkoinen. Lyhyet ja leveät kasvojenpiirteet hänellä -oli, mutta posket ja leuan laaja, voimakas kaari tekivät nekin -kauniiksi, ja hänellä oli pitkä, kapeahuulinen ja heleänpunainen suu -ja tasaiset pienet hampaat, jotka muistuttivat lapsen maitohampaita. -Ja kun hän kohotti raskaat silmäluomensa, niin olivat hänen kirkkaat, -harmaanvihreät silmänsä kuin loistavat tähdet pitkien mustien -silmäripsien alla. -- Musta tukka, vaaleat silmät -- se oli Kristiinan -mielestä ollut kauneinta mitä hän oli tiennyt siitä saakka kun hän ensi -kerran näki Erlendin -- sellaiset oli useimmilla hänen omilla kauniilla -pojillaan --. - -Kristiina vei Jofridin istumaan rinnalleen naistenpenkille. Vieras -istui hienona ja kainona oudon talonväen joukossa, söi vähän ja -punastui heleästi aina kun Gaute aterian aikana joi hänen terveydekseen. - -Gaute punoitti ylpeydestä ja levottomasta onnesta istuessaan -kunniatuolissaan. Pojan kotiintulon kunniaksi oli Kristiina pannut -täksi illaksi liinan pöydälle ja asettanut sille kaksi vahakynttilää, -jotka olivat kullatusta vaskesta tehdyissä kynttiläjaloissa. Gaute ja -Sigurd-herra joivat toistensa terveydeksi tuon tuostakin, ja vanha -herra tuli yhä liikuttuneemmaksi, pani käsivartensa Gauten hartioille -ja lupasi puhua hänen asiansa puolesta rikkaille sukulaisilleen, -vieläpä itse Maunu-kuninkaalle -- hän kyllä saisi aikaan sovinnon hänen -ja tytön loukattujen omaisten välille. Sigurd Eldjarnilla itsellään -ei ollut ainoatakaan vihamiestä -- hänen isänsä riitaisa luonne ja -hänen oma kova onnensa vaimonsa suhteen ne olivat tehneet hänet niin -yksinäiseksi. - -Lopuksi hypähti Gaute ylös juomasarvi kädessään. Kuinka kaunis hän -on, ajatteli Kristiina -- ja kuinka isän kaltainen! Tuollaiseksi oli -Kristiinan isäkin tullut alkuhumalassa -- noin elämäniloa säteileväksi, -sorjaksi ja raikkaaksi --. - -"Nyt on minun ja tämän naisen, Jofrid Helgentyttären, käynyt niin, että -me vietämme tupaantuliaisemme tänään, ja häitämme saamme juoda sitten, -jos Jumala meille sen onnen suo. Sinua, Sigurd, kiitämme uskollisesta -sukulaismielestä, ja teitä, äiti, siitä, että otitte meidät vastaan -niinkuin uskolliselta äidinsydämeltänne odotinkin -- niinkuin me veljet -usein puhuimmekin keskenämme, että te olette mielestämme ylevämielisin -nainen ja hellin äiti. Sentähden pyydän teitä tekemään meille sen -kunnian, että itse valmistatte morsiusvuoteemme niin juhlalliseksi -ja kauniiksi, että voin ilman häpeää pyytää Jofridia nukkumaan siinä -kanssani, ja että te itse saatatte Jofridin ylistupaan, jotta hän voi -tulla vuoteeseen niin soveliaalla tavalla kuin suinkin, kun ei hänellä -ole äitiä elossa taikka sukulaisnaisia täällä --" - -Sigurd-herrakin oli nyt juopunut, hän remahti nauruun: - -"-- Tehän nukuitte yhdessä minun ylistuvassani -- en saattanut muuta, -luulin teidän maanneen samassa sängyssä jo ennenkin --" - -Gaute ravisti ylimielisesti kultaista tukkaansa: - -"Niin, sukulainen -- mutta tämä on ensi yö, jonka Jofrid tulee -nukkumaan minun käsivarrellani täällä omassa talossaan -- jos Jumala -suo. - -"Mutta teitä, hyvä väki, minä pyydän juomaan ja pitämään iloa tänä -iltana -- nyt olette nähneet hänet, joka on tuleva minun emännäkseni -Jørundgaardiin -- hän tahi ei kukaan nainen, sen sanon Herramme Jumalan -ja oman kristillisen uskoni nimessä. Minä odotan, että te kunnioitatte -häntä kaikki, sekä miehet että naiset, ja minä odotan teiltä, taloni -miehet, että autatte minua suojelemaan ja puolustamaan häntä niinkuin -miesten sopii." - -Gauten puhetta seuranneen melun ja huutojen pauhinassa nousi Kristiina -hiljaa pöydästä ja kuiskasi Ingridiä tulemaan hänen mukanaan ylistupaan. - -Lauritsa Bjørgulfinpojan komea ylisparvi oli joutunut huonoon kuntoon -niinä vuosina, joina Erlendinpojat olivat siinä asustaneet. Kristiina -ei ollut tahtonut uhrata enemmän kuin välttämättömimmän määrän karkeita -sänky vaatteita ja irtaimistoa huolettomien poikien käytettäväksi, ja -hän antoi harvoin siivota huonetta, koska se ei maksanut vaivaa. Gaute -ja hänen ystävänsä vetivät sisään likaa ja roskaa yhtä pian kuin hän -sai sen lakaistuksi ulos. Huoneeseen oli tarttunut lähtemättömästi -haju miesväestä, joka tulee sisään ja heittäytyy sänkyihin märkänä ja -hikisenä ja metsän ja karjatarhan tahraamana, sekä tallin ja nahan ja -märkien koirien haju. - -Nyt lakaisivat ja siivosivat Kristiina ja palvelustyttö täyttä vauhtia -niin hyvin kuin voivat, emäntä kantoi sisään hienot sänkyvaatteet, -matot ja pielukset, savusti katajalla, ja pienelle pöydälle hän asetti -hopeapikarin ynnä viimeisen viinitilkan, mikä hänellä oli talossa, -vehnäsämpylän ynnä pronssijalustassa olevan vahakynttilän, ja siirsi -sen vuoteen viereen. Nyt oli huoneessa niin hienoa kuin hän voi saada -aikaan niin lyhyessä ajassa. - -Lautaseinällä komeroa vasten riippui aseita -- Erlendin raskas -kahdenkäden lyömämiekka ja pienempi miekka, jota hän tavallisesti -piti mukanaan, kirvesmiehen piiluja ja halkokirveitä -- Bjørgulfin ja -Naakkven veistokirveetkin olivat siinä vielä. Siinä oli myös kaksi -pientä kirvestä, joita pojat harvoin käyttivät, koska ne heidän -mielestään olivat liian keveitä -- mutta niillä oli Kristiinan isä -veistellyt ja muovaillut kaikenlaisia teoksia niin näppärästi ja -varmasti, ettei hänen tarvinnut käyttää puukkoa ja talttaa muuta kuin -viimeiseen siloitteluun. Kristiina kantoi kirveet komeroon ja kätki ne -Erlendin arkkuun, missä oli hänen verinen paitansa ynnä se kirves, joka -oli ollut hänen kädessään silloin kun hän sai surmanhaavansa. - -Nauraen pyysi Gaute, että Lauritsa valaisisi morsiamelle tietä -ylisparveen. Poika tuli sekä hämilleen että ylpeäksi. Kristiina näki, -että Lauritsa ymmärsi kyllä nämä veljen laittomat häät vaaralliseksi -leikiksi, mutta tapahtuman merkillisyys kiihotti ja nostatti hänen -mieltään -- hän katseli säihkyvin silmin Gautea ja tämän suloista -vaimoa. - -Ylisparven portailla tuuli sammutti valon. Jofrid sanoi Kristiinalle: - -"Gauten ei olisi pitänyt pyytää teiltä tätä, vaikka olikin juovuksissa --- älkää tulko mukanani pitemmälle, emäntä. Älkää pelätkö minun -unohtavan, että olen vietelty nainen, omaisteni neuvoista irti -riistäytynyt." - -"En minä ole liian hyvä sinua palvelemaan", virkkoi Kristiina, "siihen -asti kunnes poikani on sovittanut syntinsä sinua vastaan ja sinä voit -kutsua minua anopiksesi laillisesti. Istu tähän, niin kampaan tukkasi --- verrattoman kaunis tukka sinulla onkin, lapsi." - -Mutta kun talonväki oli mennyt levolle ja Kristiina makasi sängyssään, -tunsi hän jälleen jonkinlaista levottomuutta -- aivan arvaamatta -hän oli tullut sanoneeksi tuolle Jofridille enemmän kuin hän tiesi -tarkoittavansa -- vielä. Mutta hän oli niin nuori -- ja hän antoi niin -selvästi nähdä, ettei hän tahtonut saada parempaa kohtelua kuin oli -ansainnut -- olihan hän kunnian ja kuuliaisuuden tieltä karannut lapsi. - -Sellaiselta siis näytti _se_ -- kun ihmiset antoivat morsiussaaton ja -tupaantulon tapahtua ennen häitä. Kristiina huokasi -- kerran hän oli -itsekin ollut halukas uskaltamaan senkin Erlendin vuoksi -- mutta hän -ei tiennyt olisiko rohjennut, jos Erlendin äiti olisi ollut Husabyssä. -Ei, ei, hänen ei pitänyt tehdä tätä pahemmaksi lapselle, joka oli -tuolla ylhäällä --. - -Sigurd-herra kompuroi vielä ympäriinsä huoneessa -- hänen oli nukuttava -Lauritsan kanssa -- jokseenkin liikutettuna, mutta vilpittömän -hyväätarkoittavasti hän puheli molemmista nuorista -- hän ei tulisi -säästämään mitään auttaakseen heidät hyvään päätökseen tässä -uhkapelissä -- - -Seuraavana päivänä näytti Jofrid Gauten äidille, mitä hän oli tuonut -mukanaan taloon -- kaksi nahkasäkkiä vaatteita; pienessä norsunluisessa -lippaassa hänellä oli korunsa. Niinkuin olisi lukenut Kristiinan -ajatukset sanoi Jofrid, että kaikki tämä oli hänen omaa omaisuuttaan, -jonka hän oli saanut käytettäväkseen -- lahjoja ja perintöä, -enimmäkseen äidiltä; hän ei ollut ottanut mitään isältään. - -Kristiina istui surullisena käsi poskella. Se yö ammoisia aikoja -sitten, jolloin hän itse oli koonnut kultansa lippaaseen karatakseen -kotoaan -- enin osa siitä, mitä hän oli pannut kokoon, oli lahjoja -niiltä vanhemmilta, jotka hän oli häväissyt salaa ja joita hän nyt -aikoi loukata ja murehduttaa julkisesti --. - --- Mutta jos tuo oli Jofridin omaa ja hänen äidinperintönsä vain -koruissa, niin täytyi hänen olla upporikkaasta kodista. Kristiina -olisi arvioinut tässä näkemänsä tavarat yli kolmenkymmenen hopeanaulan -arvoisiksi -- jo yksin tulipunainen hame valkoisine nahkareunuksineen -ja hopeakoristeineen ynnä siihen kuuluva silkkivuorinen viitta olivat -varmaankin maksaneet kymmenen, kaksitoista naulaa. Jos tytön isä -suostuisi sopimaan Gauten kanssa, niin olisivat asiat hyvin -- mutta -Gautea ei voinut mitenkään lukea tasavertaiseksi pariksi tälle tytölle. -Ja jos Helge tahtoi rangaista Gautea niin ankarasti kuin hän saattoi ja -kykeni, niin näytti asia mustalta. - -"Tätä sormusta", sanoi Jofrid, "piti äitini aina sormessaan -- jos -te tahdotte ottaa sen vastaan, emäntä, niin silloin tiedän, ettette -tuomitse minua niin ankarasti kuin hyvältä ja korkeasukuiselta naiselta -voisi odottaa." - -"No silloin saan kai minä koettaa olla sinulle äidin sijassa", sanoi -Kristiina hymyillen ja pisti sormuksen sormeensa. Se oli pieni -hopeasormus, jossa oli kaunis valkoinen agaatti, ja Kristiina ajatteli, -että tyttö varmaan piti sitä erittäin kallisarvoisena, koska se oli -muisto hänen äidistään. "Minun on kai annettava sinulle vastalahja, -arvaan minä." -- Hän nouti lippaansa ja haki esiin safiireilla -koristetun kultasormuksen. "Tämän sormuksen pani pojan isä vuoteelleni, -kun olin synnyttänyt Gauten maailmaan." - -Jofrid otti sen vastaan kädelle suudellen. "Mutta muuten olin ajatellut -pyytää toista vastalahjaa -- äiti --", hän sanoi suloisesti hymyillen. -"Älkää pelätkö, että Gaute on tuonut kotiin laiskan tai kelvottoman -naisen. Mutta minulla ei ole yhtään sopivaa työpukua. Antakaa minulle -joku vanha puku ja sallikaa minun ryhtyä auttamaan teitä; ehkä alatte -sitten pitää minusta enemmän kuin on otaksuttavaa nyt --." - -Mutta nyt täytyi Kristiinan näyttää nuoremmalle mitä hänellä oli -arkuissaan, ja Jofrid kehui niin ymmärtävästi kaikkia Kristiinan -kauniita käsitöitä, että tämä lahjoitti hänelle yhtä ja toista -- -kaksi pellavalakanaa silkistä virkatuin välipitsein, sinikirjaisen -pyyhinliinan, neliniitisen verholiinan ja vihdoin pitkän seinäverhon, -johon oli kirjailtu haukkametsästys: "Näiden esineiden en soisi -joutuvan pois tästä talosta -- ja Jumalan ja Pyhän Neitsyen avulla -tulee tämä talo kerran sinun omaksesi." Sitten he siirtyivät yhtä -mielissään aittoihin -- he jatkoivat puuhaansa useita tunteja, ja aika -kului hyvin hauskasti. - -Kristiina olisi antanut Jofridille vihreän sarkahameensa, johon oli -kudottu mustia pilkkuja -- mutta Jofridin mielestä se oli liian hyvä -työpuvuksi. Hän tahtoi, raukka, niin kernaasti miellyttää anoppiaan, -ajatteli Kristiina salaten hymynsä. Vihdoin he löysivät vanhan ruskean -hameen, jonka Jofrid arveli sopivan, kun hän leikkaisi sen lyhyemmäksi -helmasta ja panisi paikat kainaloihin ja kyynärpäihin. Heti täytyi -hänen lainata sakset ja ompeluneuvot ja ryhtyä ompelemaan. Kristiinakin -otti silloin jonkun työn ja niin istuivat molemmat naiset, kun Gaute ja -Sigurd-herra tulivat sisään illalla. - - - - -III - - -Kristiina myönsi täydestä sydämestään, että Jofrid oli nainen, joka -oli näppärä käsistään. _Jos_ asiat kääntyivät hyvin päin, niin oli -Gautella ollut onni matkassaan -- silloin hän saisi vaimon, joka oli -yhtä ahkera ja toimelias kuin oli rikas ja suloinen. Kristiina ei -olisi itse voinut löytää kelvokkaampaa naista omaksi seuraajakseen -Jørundgaardiin -- tuskinpa vaikka olisi etsinyt yli koko Norjan. Niinpä -hän sanoikin eräänä päivänä -- jälkeenpäin ei hän tiennyt miten nuo -sanat olivat livahtaneet hänen suustaan -- että sinä päivänä jona -Jofrid Helgentyttärestä tulisi Gauten aviovaimo, hän luovuttaisi -avaimet nuorelle emännälle ja muuttaisi Lauritsan kanssa vanhaantupaan. - -Jälkeenpäin hän kyllä ajatteli, että hänen olisi ollut harkittava -tarkemmin, ennen kuin sanoi sen. Olikin tapahtunut jo monta kertaa, -että hän oli ollut liian hätäinen puhuessaan Jofridille. - -Mutta seikka oli se, että Jofrid oli huonovointinen. Kristiina oli -ymmärtänyt sen melkein heti kun tyttö tuli taloon. Ja Kristiina muisti -ensimmäistä talveaan Husabyssä -- hän oli naimisissa, hänen miehensä ja -isänsä olivat nyt lankoussuhteessa keskenään, kuinka sitten tulisikin -käymään heidän ystävyytensä, kun vääryys kerran tulisi julki. Kuitenkin -hän oli kärsinyt niin kovin katumuksesta ja häpeästä, ollut katkera -sydämessään Erlendille -- ja hän oli ollut yhdeksäntoista vuoden vanha; -Jofrid oli vasta seitsemäntoista. Ja siinä hän nyt oli, väkisin vietynä -ja oikeudettomana, kaukana kodistaan vieraiden joukossa, Gauten lapsi -sydämensä alla. Kristiina ei kieltänyt itseltään, että Jofrid näytti -olevan paljon voimakkaampi ja urheampi kuin hän itse oli ollut. - -Mutta hän ei ollutkaan loukannut luostarinpyhyyttä, ei rikkonut -lupauksia ja kihlausta, ei pettänyt ja valehdellut ja varastanut -vanhempainsa kunniaa heidän selkänsä takana. Vaikkakin nämä nuoret -olivat uhkamielin tehneet syntiä maan lakia, kuuliaisuutta ja -siveellisyyttä vastaan, niin ei heillä sentään tarvinnut olla niin paha -omatunto. Kristiina rukoili hartaasti, että Gauten uhkateko päättyisi -hyvin -- ja hän luotti siihen, ettei Jumalan vanhurskaus mitenkään -voinut määrätä Gautea ja Jofridia kovemman kohtalon alaiseksi kuin hän -ja Erlend olivat saaneet osakseen -- ja _he_ olivat sentään päässeet -naimisiin, _heidän_ syntinsä lapsi oli syntynyt kaikkien omaistensa -lailliseksi perijäksi. - -Kun eivät Gaute ja Jofrid kumpikaan maininneet asiaa, ei Kristiinakaan -tahtonut ottaa sitä esille, vaikka häntä kovasti haluttikin puhella -tuon kokemattoman naisen kanssa: Jofridin olisi nyt pitänyt säästää -itseään, nauttia aamulepoa sen sijaan että nousi ylös ensimmäisenä koko -talossa -- Kristiina huomasi Jofridin pyrkimyksenä olevan ehtiä ylös -ennen anoppia ja toimittaa enemmän. Mutta Jofrid ei ollut sellainen, -että Kristiinan olisi käynyt yrittäminen osoittaa sääliä. Hän saattoi -vain hiljaisuudessa ottaa pois raskaimmat työt häneltä ja kohdella -häntä kahden kesken ja talonväen nähden niinkuin hän oikeutta myötenkin -olisi ollut talon nuori emäntä. - -Frida oli vimmoissaan siitä, että hänen täytyi väistyä paikaltaan -emännän viereltä ja antaa se Gauten -- hän käytti rumaa sanaa -Jofridista eräänä päivänä, kun hän ja Kristiina olivat kahden kodassa. -Tällä kertaa Kristiina löi palvelusnaistaan: - -"-- Kaunista kuulla sellaista puhetta sinulta, vanha mieshullu narttu!" - -Frida pyyhki veren nenästään ja suultaan: - -"Eikö teidän pitäisi olla parempia, suurpäälliköitten tyttäret, -niinkuin sinä ja tämä Jofrid, kuin mökinmiehen pennut --? Te tiedätte, -että morsiusvuode silkkilakanoineen odottaa teitä varmasti, -- _teidän_ -sitä täytyy olla mieshulluja ja häpeämättömiä, kun ette voi odottaa, -vaan juoksette metsiin nuorten knaappien kanssa ja saatte lehtolapsia --- hyi sanon minä sellaisille!" - -"Vaiti nyt -- mene ulos ja pese itsesi -- sinähän valutat verta -taikinaan", sanoi emäntä jokseenkin tyynesti. - -Ovella tuli Jofrid Fridaa vastaan. Kristiina näki nuoremmasta, että -tämä oli varmaan kuullut hänen keskustelunsa palvelustytön kanssa. - -"Se raukka puhuu niinkuin ymmärtää. Minä en voi ajaa häntä poiskaan --- hänellä ei ole mitään paikkaa, mihin hän voisi mennä." Jofrid -hymyili pilkallisesti. Silloin Kristiina sanoi: "Hän on imettänyt kaksi -poikaani." - -"Gautea hän ei ole imettänyt", vastasi Jofrid. "Sitä hän muistuttaa -sekä Gautelle että minulle tämän tästäkin. Ettekö voi saada häntä -naimisiin?" kysyi hän terävästi. - -Kristiinan täytyi nauraa: - -"Etkö luule minun koettaneen. Mutta siinä ei ole päästy koskaan -pitemmälle kuin että mies saa puhella aiotun morsiamen kanssa --" - -Kristiina ajatteli, pitäisikö hänen käyttää tilaisuutta ja puhua -Jofridin kanssa nyt -- antaa tämän ymmärtää, että hänen puoleltaan -oli vain äidillistä hyväntahtoisuutta odotettavissa. Mutta Jofrid oli -vihaisen ja kylmän näköinen. - -Muuten näkyi Jofridista nyt selvästi, ettei hän kulkenut yksinään. -Sattui sitten eräänä päivänä, että hänen piti puhdistaa höyheniä uusiin -pieluksiin. Kristiina neuvoi häntä sitomaan tukkansa liinalla, niin -ettei se pölisisi täyteen untuvia. Jofrid solmi päähänsä liinavaatteen. - -"Se näyttääkin kai nyt somemmalta kuin paljaat hiukset", sanoi hän -naurahtaen. - -"Niinpä kaiketikin", sanoi Kristiina lyhyesti. - -Hän ei sittenkään ymmärtänyt, että Jofrid halusi laskea siitä leikkiä. - -Joitakin päiviä myöhemmin tuli Kristiina kotaan ja näki Jofridin -aukomassa joitakin teeriä -- hän oli saanut veripärskeitä pitkin -käsivarsiaan. Kauhistuneena Kristiina tempasi hänet syrjään: - -"Lapsi, sinä et saa koskea veriseen nyt -- etkö edes sen vertaa tiedä ---!" - -"No uskotteko sitten, että kaikki on totta, mitä ämmät sellaisista -sanovat?" kysyi Jofrid epäillen. - -Silloin Kristiina kertoi hänelle tulenmerkeistä, jotka Naakkve oli -saanut rintaansa. Tahallaan hän kertoi sen niin, että Jofrid saattoi -ymmärtää, ettei hän ollut vielä naimisissa, kun katseli kirkonpaloa. - -"Et suinkaan ollut luullut minusta sellaista?" kysyi hän hiljaa. - -"Kyllä, Gaute on kertonut minulle kaiken -- teidän isänne oli -luvannut teidät Simon Andreksenpojalle, mutta te karkasitte Erlend -Nikulauksenpojan kanssa hänen tätinsä luo, ja silloin täytyi Lauritsan -antaa suostumuksensa --" - -"Aivan niin ei asia ollut -- me emme karanneet. Simon antoi minulle -vapauden heti kun hän ymmärsi, että minä pidin enemmän Erlendistä, ja -silloin myöntyi isäkin -- vastahakoisesti, mutta hän pani kuitenkin -käteni Erlendin käteen -- olin kihloissa vuoden --. Tuntuuko sinusta -tämä pahemmalta?" kysyi hän, sillä Jofrid oli tullut hehkuvan -punaiseksi ja katsoi kauhistuneena toiseen. - -Tyttö raaputti veitsellä pientä veritahraa ja lihasäikeitä valkoiselta -käsivarreltaan. - -"Kyllä", sanoi hän matalasti, mutta jokseenkin lujasti. "Hyvää mainetta -ja kunniaa en olisi tahtonut menettää tarpeettomasti. -- Mutta tätä -minä en sano Gautelle", lisäsi hän nopeasti. "Hän uskoo isänsä vieneen -teidät väkisin, kun hän ei voinut saada teitä sanapyynnöllä --" - - * * * * * - -Tyttö oli tietysti oikeassa, ajatteli Kristiina. - -Sitä mukaa kuin aika kului ja Kristiina yhtenään ajatteli tätä asiaa, -alkoi hänestä tuntua, että olisi kunniallisinta Gauten lähettää sana -Hovlandin Helgelle, jättää asiansa tämän käsiin ja pyytää Jofridia -aviokseen sellaisilla ehdoilla kuin Helge arvelisi voivansa myöntää -heille. Mutta kun hän puhui tästä Gautelle, tämä näytti hämmästyneeltä -ja vastaili vältellen. Vihdoin kysyi Gaute kiivaasti, saattoiko äiti -toimittaa kirjeen tunturien yli talvisaikaan? Ei, mutta Sira Dag voisi -varmasti toimittaa kirjeen Nesiin ja siitä edelleen pitkin rannikkoa, -sanoi äiti, papithan voivat aina saada kirjelähetykset kulkemaan, -talvisaikaankin. Gaute sanoi, että se tulisi liian kalliiksi. - -"Silloin ei se lapsi tule olemaan aviovaimostasi, jonka saat keväällä", -sanoi äiti harmistuneena. - -"Ei asiaa kuitenkaan voida järjestää niin pian", sanoi Gaute. Hän oli -hyvin vihoissaan, sen Kristiina näki. - -Ilkeä, synkkä ahdistus sai äidissä vallan sitä mukaa kuin aika kului. -Hän ei voinut olla näkemättä, että Gauten ensimmäinen leimuava ilo -Jofridista oli aivan poissa; Gaute kulki allapäin ja huonotuulisena. -Ensi hetkestä alkaen oli tämä asia, Gauten morsiamenryöstö, näyttänyt -mahdollisimman pahalta -- mutta äidin mielestä se kävi vielä paljon -pahemmaksi, jos mies nyt osoittautuisi pelkuriksi jälkeenpäin. Jos -nuoret katuivat syntiään, niin olihan se hyvä -- mutta tämä näytti -pahoin siltä kuin olisi kysymyksessä enemmän miehuuton pelko sitä -miestä kohtaan, jota hän oli loukannut, kuin jumalinen katumus. Gaute -oli juuri se hänen pojistaan, johon hän oli parhaiten uskonut -- ei -voinut olla totta, mitä ihmiset puhuivat, että hän oli epäluotettava ja -kevytmielinen naisten suhteen, nyt jo kyllästynyt Jofridiin, kun tämä -oli kuihtunut ja raskaana ja aika läheni, jolloin miehen oli vastattava -väkivallastaan naisen omaisia kohtaan. - -Hän antoi anteeksi pojalleen -- olihan hän itsekin antautunut niin -helposti viettelykselle, vaikka hän ei koskaan ollut nähnyt silmäinsä -edessä kasvuaikanaan muuta kuin hurskaiden ihmisten siveätä vaellusta ---. Hänen poikansa olivat tienneet lapsuudesta asti, että heidän -oma äitinsä oli rikkonut, isä laittanut lapsia toisen miehen vaimon -kanssa nuoruudessaan ja tehnyt syntiä naidun naisen kanssa, kun he -jo olivat isoja poikia. Ulf Haldorinpoika, heidän kasvatusisänsä, -Fridan kevytmieliset puheet -- oi, eihän ollut kumma, jos nämä nuoret -miehet olivat heikkoja siinä suhteessa. -- Naimisiin oli Gauten -mentävä Jofridin kanssa, jos hän saisi tämän omaisten suostumuksen, ja -pidettävä hyvänään -- mutta sääli olisi Jofridia, jos hän nyt tulisi -näkemään, että Gaute ottaisi hänet pakosta, ilman hyvää tahtoa. - -Eräänä päivänä paaston aikana olivat Kristiina ja Jofrid laittamassa -evässäkkejä tukinhakkaajille. He vasaroivat kuivaa kalaa ohueksi ja -litteäksi, painelivat voita rasioihin, täyttivät puuleilejä oluella -ja maidolla. Kristiina näki, että Jofridin oli kamalan tuskallista -seisoa lakkaamatta jaloillaan tuolla tavoin, mutta Jofrid kävi vain -ärtyisäksi, kun Kristiina kehoitti häntä istumaan ja levähtämään. -Viihdyttääkseen häntä tuli Kristiina silloin kysäisseeksi siitä -seikkailusta oriin kanssa, joka Gauten kerrottiin kesyttäneen neidon -palmikkonauhalla: "se oli kai sinun?" - -"Ei, sanoi Jofrid äkäisesti ja tuli tiukkuvan punaiseksi. Mutta sitten -hän muutti sävyä. - -"Se oli Aasan -- sisareni", sanoi hän nauraen. "Häntä Gaute kosiskeli -ensin, mutta kun minä tulin kotiin, ei hän tiennyt, kummasta meistä -piti enemmän. Mutta Aasan hän oli odottanut olevan Dagrunin luona viime -kesänä, kun hän tuli Sogniin. Ja sitten hän suuttui, kun minä härnäsin -häntä siskollani -- vannoi Jumalan ja ihmisten kautta, ettei hän ollut -niitä miehiä, jotka liiaksi lähentelevät kunnon miesten tyttäriä, ja -ettei Aasan ja hänen välillään ole ollut semmoista, ettei hän ilman -syntiä voisi nukkua minun käsivarrellani ensi yönä, sanoi hän. Minä -otin häntä sanasta --" Jofrid nauroi jälleen. Nähdessään Kristiinan -kasvot hän nyökäytti uhmaavasti. - -"Niin, Gauten minä tahdoin miehekseni, ja voitte luottaa siihen, äiti, -että minä saan hänet. Minä saan tavallisesti tahtoni läpi --" - - * * * * * - -Kristiina heräsi pilkkopimeässä. Kylmä puri poskia ja nenää -- kun hän -veti nahkasia paremmin ympärilleen, tunsi hän niiden tulleen kuuraan -hänen omasta hengityksestään. Oli varmaankin aamupuoli -- mutta -häntä kammotti nousta ylös katsomaan tähtiä. Hän kääriytyi käppyrään -nahkasten alle lämmitelläkseen vielä vähän. Samassa hän muisti unensa. - -Hän oli makaavinaan sängyssään pikkutuvassa ja oli juuri synnyttänyt -lapsen. Se makasi hänen käsivarrellaan kääräistynä lampaannahkaan, -joka oli solunut auki ja päästi näkyviin sen pienen tummanpunaisen -ruumiin -- pikkuruisia käsiään se piti nyrkissä kasvojen edessä, -polvet olivat koukistetut vatsaa vasten ja jalat ristissä -- silloin -tällöin se liikahti vähän. Hän ei tullut ihmetelleeksi, ettei poika -ollut kapaloitu ja ettei huoneessa ollut ketään naista heidän luonaan. -Hänen oma lämpönsä huuhteli kuitenkin lasta, kun se makasi siten liki -häntä; käsivartensa kautta hän tunsi aina sydämenjuuriin saakka, kun -lapsi liikahti. Väsymys ja tuska varjostivat häntä vielä parhaillaan -väistyvän pimeyden tavoin hänen maatessaan siinä poikaa katsellen ja -tuntien, kuinka ilo siitä ja rakkaus siihen lisääntyivät taukoamatta -niinkuin päivänjuova kasvaa pitkin joentörmää --. - -Mutta samalla kun hän makasi siinä sängyssä, seisoi hän myös ulkona -tuvan seinustalla. Hänen alapuolellaan näkyi kylä aamuauringon -paisteessa. Oli varhainen kevättalvipäivä -- hän särpi sisäänsä -sen kirpeää, raikasta ilmaa -- tuuli oli jäätävän kylmä, mutta -siinä oli kaukaisen meren ja lumensulamisen makua: harjut hohtivat -aamuauringon säteissä laakson toisella puolen, lumettomia läikkiä -oli talojen ympärillä, ja kohvahanki kimmelsi hopeanhohtoisena -kaikissa tummanvihreiden metsien aukeamissa. Taivas oli kuin lakaistu, -kuulakkaan keltainen ja vaaleansininen, muutama tumma, tuulenajama -pilvenhattara vain haihattelemassa -- mutta kylmä oli; siinä, missä hän -seisoi, oli lumihanki kivikova vielä yöpakkasen jälkeen, ja rakennusten -välillä oli kylmä varjo, sillä aurinko oli juuri itään päin talosta -olevan harjun yläpuolella. Ja juuri hänen edessään, missä varjo loppui, -liikutteli aamutuuli kuihtunutta, menneenvuotista ruohoa. Se heilui ja -loisti, mutta teräksenkiiltävä jääkuori sitoi vielä sen juuria. - -Oi -- oi. Valitushuokaus kohosi hänen rinnastaan vasten hänen -tahtoaan. Lauritsa hänellä vielä oli luonaan, hän kuuli pojan tasaisen -hengityksen toisesta sängystä. Ja Gaute -- hän makasi ylhäällä -ylistuvassa jalkavaimonsa kanssa. Äiti huokasi jälleen, liikahti -levottomasti, ja vanha Erlendin koira siirtyi hänen koukistettuja -jalkojaan vasten sänkyvaatteiden alla. - -Nyt hän kuuli Jofridin olevan ylhäällä ja kävelevän lattialla. -Kristiina kömpi joutuin sängystä ja veti karvakengät jalkaansa, -sarkahameen ja nahkamekon ylleen. Pimeässä hän mennä haparoi uunin -luo, istui nurkalle ja puhalsi ja penkoi tuhkaa, mutta ei pienintäkään -kipinää -- tulensiemen oli kuollut yöllä. - -Hän kaivoi tulukset esiin vyölliskukkarostaan, mutta taula oli kai -kastunut ja jäätynyt. Viimein hän ei enää viitsinyt rähjätä, vaan otti -hiilipannun ja lähti ylös lainaamaan tulta Jofridilta. - -Siellä paloi hyvä tuli pienessä uunissa ja valaisi huoneen. -Loimunvalossa istui Jofrid kiinnittämässä vaskisoikea paremmin Gauten -poronnahkanuttuun. Kauempaa vuoteen hämärästä hän erotti miehen -paljaan yläruumiin -- Gaute nukkui ilman alusvaatteita kovimmallakin -pakkasella. Gaute oli istuallaan ja oli saanut aamujuoman sänkyyn. - -Jofrid nousi, raskaasti ja emäntämäisenä -- eikö äiti haluaisi -olutsiemausta? Hän oli lämmittänyt aamujuoman Gautelle. Ja äiti -sai ottaa tämän kannun Lauritsalle -- hän lähtisi Gauten kanssa -tukkimetsään tänään. Miesten tulisi kylmä --. - -Kristiina suipisti vastenmielisyyttä tuntien huuliaan seisoessaan -alhaalla omassa huoneessaan virittämässä tulta uuniin. Jofridin -kodikkaat askareet, Gaute, joka makasi siellä ja antoi peittelemättä -ystävättärensä palvella häntä -- jalkavaimon huolenpito laittomasta -kumppanistaan -- kaikki tyynni tuntui hänestä niin julkealta ja -iljettävältä. - - * * * * * - -Lauritsa jäi metsään, mutta Gaute tuli kotiin illalla väsyksissä ja -nälissään. Naiset jäivät silloin istumaan hetkeksi, palvelusväen pois -mentyä, pitämään isännälle seuraa tämän juodessa. - -Kristiina näki, ettei Jofrid voinut hyvin tänä iltana. Yhtäkkiä hän -päästi ompeluksen vaipumaan helmaansa, ja hänen kasvoillaan kulki -tuskan nytkähdyksiä. - -"Oletko kipeä, Jofrid?" kysyi Kristiina hiljaa. - -Kyllä vähän -- jalat ja sääret, vastasi Jofrid. Hän oli rehkinyt koko -päivän tapansa mukaan suostumatta säästämään itseään. Nyt hän oli -saanut pistoksen ja jalat olivat turvonneet. - -Yhtäkkiä herahtivat pienet kyyneleet hänen silmäripsiensä alta. -Kristiina ei ollut koskaan nähnyt naisen itkevän niin omituisesti -- -ääneti, yhteenpurruin hampain hän istui, ja pyöreät kirkkaat kyyneleet --- Kristiinan mielestä ne näyttivät kovilta kuin helmet, ja ne kierivät -alas kuihtuneita, ruskealäikkäisiä kasvoja. Häntä näytti suututtavan, -että hänen oli täytynyt antaa perään -- vastenmielisesti hän antoi -Kristiinan taluttaa itsensä vuoteeseen. - -Gaute tuli jäljessä. - -"Oletko kipeä, Jofrid-kulta?" kysyi hän kömpelösti. Hänen kasvonsa -olivat tulipunaiset pakkasesta, ja hän katseli syrjästä onnettomana, -kun äiti laittoi Jofridin mukavasti makuulle, veti hänen jaloistaan -kengät ja sukat ja ryhtyi hoitelemaan turvonneita jalkoja ja sääriä. -"Oletko kipeä, Jofrid-kulta?" toisti Gaute kysymystään. - -"Olen", sanoi Jofrid hiljaa ja salatun raivokkaasti. "Luuletko minun -muuten käyttäytyvän näin?" - -"Oletko kipeä, Jofridini?" toisti Gaute jälleen. - -"Näet kai sen -- älä seiso siinä töllöttämässä suu auki kuin -mieletön, poika!" Kristiina kääntyi äkkiä säkenöiden poikaansa päin. -Se salaa jomottava paise, jonka oli nostattanut levottomuus miten -kaikki päättyisi, kärsimättömyys siitä, että hänen täytyi sietää -näiden nuorten laadutonta elämää talossaan, kalvava epäilys pojan -miehekkyydestä -- se puhkesi nyt raivokkaaseen suuttumukseen: "Oletko -sellainen nauta, että luulet hänestä ehkä tuntuvan _hyvältä_ -- kun -hän näkee, ettei sinussa ole sen vertaa miestä, että rohkenisit kulkea -tunturin yli, kun tuulee ja tuiskuaa --. Sinä tiedät, että hän saa -pian ryömiä polvillaan, tämä nais-poloinen tässä, ja kiemurrella mitä -kovimmissa tuskissa -- ja äpäräksi tullaan hänen lastaan kutsumaan, -siksi ettet sinä uskalla kohdata hänen isäänsä -- sinä istut ja haudot -penkkiä tuvassa etkä rohkene liikuttaa sormeasikaan puolustaaksesi -naista, joka sinulla on, ja lasta, jonka tulet saamaan. -- _Sinun_ -isäsi ei pelännyt niin kovin minun isääni, ettei hän olisi tohtinut -käydä tämän puheille, eikä hän ollut niin viluinen, ettei olisi -uskaltanut kulkea suksilla tunturin yli talvisaikaan. Hyi sinuas, Gaute --- ja voi minua, että minun täytyy elää se päivä, jolloin minun on -kutsuttava pelkuriksi yhtä niistä pojista, jotka Erlend on siittänyt -minun kanssani!" - -Gaute otti pölkkytuolin kaksin käsin, paiskasi sen lattiaan, juoksi -pöydän luo ja sivalsi maahan kaikki mitä sillä oli. Sitten hän -syöksähti ovelle antaen jäähyväispotkun pölkkytuolille -- he kuulivat -hänen juoksevan kiroillen ylös ylistuvan portaita. - -"Ei, äiti -- nyt te olitte liian ankara Gautelle --" Jofrid kohottautui -kyynärpäänsä varaan. "Te ette voi kohtuudella vaatia, että hänen -olisi pantava henkensä vaaraan lähtemällä tunturin yli talvella -- -tavatakseen isääni ja saadakseen tietää, onko hänen naitava vietelty -morsian ilman muita myötäjäisiä kuin paita, joka oli päälläni, kun hän -vei minut, vai menetettävä maansa?-" - -Suuttumuksen aallot lainehtivat vielä Kristiinan mielessä. Hän vastasi -ylpeästi: - -"En kuitenkaan usko, että _minun_ poikani voi ajatella niin!" - -"Ei", sanoi Jofrid, "-- jollen minä olisi ollut ajattelemassa hänen -puolestaan, niin --" Kun hän näki Kristiinan ilmeen, pilkisti nauru -hänen äänestään: - -"Rakas äiti -- minulla on ollut kyllin kova tekeminen Gauten -pidättämisessä -- nyt minä en tahdo, että hän tekee uusia -mielettömyyksiä minun tähteni ja erottaa meidän lapsemme siitä -varallisuudesta, jonka minä voin odottaa saavani omaisteni jälkeen, jos -Gaute pääsee sellaiseen sovintoon, joka on paras ja kunniallisin meille -kaikille --" - -"Mitä sinä sillä tarkoitat?" kysyi Kristiina. - -"Tarkoitan, että kun omaiseni haastavat Gauten, niin Sigurd-herra -vastaa heille niin, että he ymmärtävät, ettei Gaute ole vailla -heimolaisia. Hän saa taipua maksamaan täydet sakot, mutta sitten kihlaa -isäni minut Gautelle niin, että minä saan takaisin perintöoikeuteni -hänen jälkeensä yhdessä sisarteni kanssa --" - -"Sinä et itsekään ole siis syytön", kysyi Kristiina, "siihen, ettet -ehdi naimisiin ennen kuin lapsesi tulee maailmaan?" - -"Jos olen voinut karata kotoani Gauten kanssa, niin -- Ei suinkaan -kukaan usko hänen panneen paljastettua miekkaa välillemme sänkyyn öisin ---." - -"Eikö hän ensinkään ole kysynyt sinua omaisiltasi?" kysyi Kristiina. - -"Ei, me tiesimme sen olevan turhaa, vaikka Gaute olisi ollut paljon -rikkaampikin kuin hän on." Jofrid purskahti jälleen nauruun. -"Katsokaas, äiti, isä luulee ymmärtävänsä hevoskauppaa paremmin kuin -kukaan muu. Mutta sen on oltava paljon valppaampi kuin isä, joka aikoo -puijata Gaute Erlendinpojan hevosenvaihdossa --" - -Kristiina ei voinut olla hymyilemättä -- niin ilottomalla mielellä kuin -hän olikin. - -"Minä en tunne lakia niin tarkoin näissä asioissa", sanoi hän -vakavasti, "mutta en ole varma siitä, Jofrid, onko Gauten helppo päästä -sellaiseen sovintoon, jota sinä sanot hyväksi. Jos Gaute julistetaan -lainsuojattomaksi ja isäsi ottaa sinut kotiinsa, antaa sinun tuntea -vihansa -- tai vaatii sinua menemään luostariin syntejäsi sovittamaan?-" - -"Ei hän voi panna minua luostariin antamatta mukaani niin runsaita -lahjoja, että tulee huokeammaksi ja kunniallisemmaksi hänen tehdä -sovinto Gauten kanssa ja ottaa sakot: ymmärrättehän, että silloin ei -hänen tarvitse kustantaa myötäjäisiä naittaessaan minut. Että minä -pääsen perinnölle sisarteni kanssa, siihen arvelen Olavin, sisareni -miehen, myöntyvän. Muuten saavat omaiseni ottaa myös tämän minun -lapseni hoivaansa. Ja minä luulen, että isä ajattelee kahteen kertaan -ennen kuin koettaa ottaa minut kotiin Hovlandiin äpärälapsen kanssa -- -antaakseen minun tuntea vihansa -- hän tuntee _minut_ -- - -"Minäkään en tiedä kovin paljon laista, mutta minä tunnen isäni ja -tunnen Gauten. Ja nyt on kulunut jo siksi pitkä aika, että tuo juttu -voi tuskin tulla esiin ennen kuin minä itsekin olen taas kevyt ja -terve; silloin, äiti, ette olekaan näkevä minun itkevän! Ehei, Gaute -saa kyllä aikaan sovinnon sellaisilla ehdoilla kuin --. - -"Ei, äiti -- Gaute, joka on valtaherrain ja kuningasten juurta -- ja te -olette peräisin maan parhaista suvuista: jos teidän täytyikin kärsiä -se, että poikanne vajosivat alas siitä asemasta, johon he olivat -syntyneet, niin tulette jälleen näkemään jälkeläistenne menestyksenkin -minun ja Gauten lapsissa --" - -Kristiina istui vaiti. Saattoi kyllä olla uskottavaa, että kävisi -niinkuin Jofrid tahtoi -- hän ymmärsi, ettei hänen olisi tarvinnut -huolehtia Jofridista niin kovin. Hän oli tullut nyt kovin laihaksi -kasvoiltaan -- posken pehmeä pyöreys oli kulunut kokonaan pois, ja -silloin näkyi paremmin, miten suuri ja voimakas alaleuka hänellä oli. - -Jofrid haukotteli, hinautui istualleen ja katseli ympärilleen etsien -jalkineitaan. Kristiina auttoi ne hänen jalkaansa. Jofrid kiitti: - -"Älkääkä kiusatko Gautea nyt enää, äiti. Ei se ole helppoa hänellekään, -ettei meistä tule avioparia sitä ennen -- mutta minä en tahdo tehdä -lastani köyhäksi jo ennen sen syntymää --" - - * * * * * - -Kaksi viikkoa myöhemmin Jofrid synnytti suuren ja kauniin pojan, ja -Gaute lähetti sanan Sundbuhun samana päivänä; Sigurd-herra tuli silloin -heti Jørundgaardiin ja hän piti Erlend Gautenpoikaa kasteella. Mutta -niin iloinen kuin Kristiina Lauritsantytär olikin pojanpojastaan, -pahoitti hänen mieltään kuitenkin se, että Erlendin nimi tuli ensi -kerran annettavaksi äpärälapselle. - -"Isäsi uskalsi enemmän antaakseen pojalleen hänen oikeutensa", sanoi -hän Gautelle eräänä iltana, kun tämä istui kutomatuvassa ja katseli, -kun hän laittoi pienokaista yökuntoon. Jofrid nukkui jo makeasti -sängyssä. "Hänen rakkaudellaan vanhaan Nikulaus-herraan oli määränsä, -mutta kuitenkaan ei hän varmaan olisi koskaan kunnioittanut isäänsä -niin vähän, että olisi nimittänyt hänen mukaansa pojan, joka ei ollut -aviossa syntynyt." - -"Niin, Orm -- se kai oli annettu äidinisän mukaan?" kysäisi Gaute. "-- -Niin -- niin, äiti, tuo ei ehkä ollut pojan-omaisesti sanottu. Mutta -voittehan ymmärtää meidän poikien huomanneen siihen aikaan kun isä eli, -ettei hän teidän mielestänne voinut olla meille esikuvana kaikissa -asioissa -- mutta nyt te puhutte hänestä yhtä mittaa niinkuin hän olisi -ollut tosi pyhimys -- likipitäen. Tietänette kai meidän tietävän, ettei -hän ollut sellainen. Ylpeitä olisimme me kaikki sinä päivänä, jolloin -olisimme kasvaneet hänen mittaansa -- harteiltamme -- me muistamme, -että hän oli päällikkö ja mies, miesten ensimmäinen kaikissa niissä -hyveissä, jotka eniten miestä kaunistavat -- mutta te ette voi saada -meitä uskomaan, että hän oli säysein ja sivein mies naistentuvassa tahi -kelvollisin isäntä -- - -"Kuitenkaan ei kenenkään tarvitse toivottaa parempaa sinulle, -Erlend-poikani, kuin että tulisit häneen!" Hän otti lapsen, joka nyt -oli valmiiksi kapaloitu, työnsi leukansa vaaleasta villakapalosta -pilkistäviä pikkuruisia punaisia kasvoja vasten: "Tämä kelvokas ja -lupaava nuorukainen, Erlend Gautenpoika Jørundgaardista -- Sinä saat -sanoa isoäidillesi, että _sinä_ et pelkää isäsi pettävän sinua --" Hän -teki ristinmerkin lapsen yli ja pani pojan takaisin Kristiinan helmaan, -siirtyi sängyn luo ja katsoi nukkuvaa nuorta äitiä: - -"Jofridini laita on niin hyvin kuin olla voi, sanotte te. Hän näyttää -kalpealta -- mutta te kai ymmärrätte sellaiset asiat parhaiten -- -nukkukaa hyvin Jumalan rauhassa tässä huoneessa!" - -Kuukauden kuluttua pojan syntymästä piti Gaute suuret ristiäispidot, -joihin kokoontuivat hänen sukulaisensa läheltä ja kaukaa. Kristiina -arvasi, että Gaute oli kutsunut heidät tänne neuvottelemaan hänen -asemastaan -- nyt oli kevät, ja hänen täytyi odottaa pian saavansa -kuulla uutisia Jofridin omaisista. - -Kristiina koki sen ilon, että sai Ivarin ja Skulen yhtä aikaa kotiin. -Ja myös hänen orpanansa saapuivat: Sigurd Kyrning, joka oli naimisissa -hänen sedäntyttärensä kanssa Skogista, Ivar Gjesling Ringheimistä ja -Haavard Trondinpoika. Trondinpoikia hän ei ollut nähnyt sen jälkeen -kun Erlend veti sundbulaiset mukanaan onnettomuuteen. Nyt he olivat jo -vanhahkoja miehiä: he olivat aina olleet huolettomia ja kevytmielisiä, -mutta rohkeita ja suuriluontoisia, eivätkä he olleet paljon muuttuneet --- he kohtelivat sekä Erlendinpoikia että serkkuaan ja seuraajaansa -Sundbussa, ritari Sigurdia, vapaasti ja avoimesti sukulaistapaan. Nyt -juoksi olut ja sima virtanaan pikku Erlendin kunniaksi; Gaute ja Jofrid -ottivat vieraansa vastaan niin ujostelematta kuin olisivat olleet -naimisissa ja kuningas itse pitänyt heidän häänsä --. kaikki olivat -iloisia eikä kukaan näyttänyt ajattelevan, että nuorten kunnia ja -menestys olivat vielä kyseenalaiset. Mutta Kristiina sai tietää, ettei -Jofrid ollut sitä unohtanut: - -"Mitä hilpeämpinä ja karskimpina he kohtaavat isäni, sitä helpommin hän -tulee mukautumaan", sanoi hän. "Eikä Olavi Piper ole koskaan voinut -salata, että hänestä on mieluista istua samalla penkillä vanhoihin -sukuihin kuuluvain miesten kanssa." - -Ainoa, joka ei näyttänyt oikein viihtyvän tässä sukulaisseurassa, -oli herra Jammælt Halvardinpoika. Kuningas Maunu oli antanut hänelle -ritariarvon viime jouluna; Ramborg Lauritsantytärtä kutsuttiin nyt -rouvaksi. - -Tällä kertaa oli Jammælt-herralla mukanaan vanhin poikapuolensa Andres -Simoninpoika. Kristiina oli sitä pyytänyt Jammæltin viimeksi täällä -käydessä, sillä hän oli kuullut huhun, että poika olisi omituinen. -Silloin hän pelästyi kauheasti -- jospa poika oli saanut vian sieluunsa -tai ruumiiseensa siitä vaikutuksesta, mikä hänellä oli siihen ollut -sen pienenä ollessa. Mutta isäpuoli väitti sen perättömäksi, poika oli -terve ja voimakas, hyvä kuin kulta -- ja ehkä hän oli viisaampikin -kuin useimmat muut -- mutta asia oli niin, että hän oli näkijä: -toisinaan hän tuli kuin halvatuksi, ja jälkeenpäin hän teki usein -kaikenlaista merkillistä -- niinkuin viime vuonnakin. Silloin hän -oli eräänä päivänä ottanut hopealusikkansa -- se oli vielä sama, -jonka hän oli saanut Kristiinalta syntymälahjaksi, ja paitariekaleen, -jonka hän oli perinyt isältään -- ja sitten hän lähti talosta joen -yli vievälle valtamaantien sillalle lähelle Ælinia. Siinä hän istui -odottamassa monta tuntia -- sitten tuli sillan yli kolme köyhää, -vanha kerjäläinen ja sylilasta kantava nuori nainen. Andres menee -heidän luokseen, antaa heille tavaransa ja pyytää saada kantaa lasta -naisen puolesta. Kotona jouduttiin pois suunniltaan levottomuudesta, -kun Andres ei tullut kotiin puoliselle eikä illalliselle, -- häntä -lähdettiin etsimään, ja vihdoin sai Jammælt tietoonsa, että Andres -oli nähty kaukana pohjoisessa naapurikylässä joidenkin Kreppiksi ja -Kraakaksi nimitettyjen ihmisten matkassa; hän oli kantanut heidän -tenavaansa. Kun Jammælt vihdoinkin seuraavana päivänä saavutti pojan, -sanoi tämä lopuksi, että hän oli kuullut äänen viime sunnuntaina -messussa seisoessaan ja katsoessaan kuvaa, joka oli maalattu taululle -alttaripöydän yläpuolelle. Se kuvasi Jumalan äitiä ja Pyhää Joosefia -matkaamassa lapsen kanssa Egyptinmaalle, ja hän oli toivonut, että -olisi elänyt heidän aikanaan, sillä silloin hän olisi pyytänyt saada -seurata heitä ja kantaa lasta Neitsyt Maarian puolesta. Silloin hän oli -kuullut äänen, maailman lempeimmän ja suloisimman, joka lupasi antaa -hänelle merkin, jos hän menisi Bjerkheimin sillalle määrättynä -päivänä --. - -Muuten oli Andres vastahakoinen puhumaan näyistään -- sillä heidän -kirkkoherransa sanoi, että ne olivat tietysti osaksi kuvittelua ja -osaksi houretta ja mielenhäiriöitä, ja äitinsä hän säikytti miltei -suunniltaan kummallisella olennollaan. Mutta hän puhui erään vanhan -palvelijattaren, hyvin hurskaan naisen, ja erään saarnaajaveljen -kanssa, jonka oli tapana kulkea kylän kautta paaston ja adventin -aikana. Ja poika tulisi kai valitsemaan hengellisen alan -- joten Simon -Simoninpoika tulisi silloin aikanaan Formon haltijaksi. Tämä oli terve -ja vilkas lapsi, hyvin isänsä näköinen ja Ramborgin lemmikki. - -Ramborg ja Jammælt eivät olleet saaneet vielä lapsia yhdessä; -Kristiina oli kuullut ihmisiltä, jotka olivat nähneet Ramborgin -Raumarikessä, että hän oli tullut hyvin paksuksi ja laiskaksi. Hän -seurusteli etelänpuolen rikkaimpien ja mahtavimpien ihmisten kanssa, -mutta pohjoiseen kotipuoleensa ei hän halunnut koskaan matkustaa, -eikä Kristiina ollut nähnyt ainoaa sisartaan sen jälkeen kun he -olivat aikoinaan eronneet toisistaan Formossa. Mutta Kristiina luuli -tietävänsä, että Ramborg kantoi kaunaa hänelle yhä entiseen tapaan. -Hän eli hyvässä sovussa Jammæltin kanssa, joka oli ottanut hellästi -huolehtiakseen lapsipuoltensa hyvinvoinnista. Jammælt oli sopinut, että -sen miehen vanhin poika, joka tulisi hänen pääperillisekseen, jos hän -kuolisi lapsettomana, kihlaisi Ulvhild Simonintyttären; siten tulisi -ainakin Simonin tytär hyötymään hänen omaisuudestaan hänen kuoltuaan. -Arngjerd oli mennyt naimisiin Eikenin Grunden kanssa vuosi jälkeen -isän kuoleman; Gyrd Darre ja Jammælt olivat lahjoittaneet hänelle niin -runsaat myötäjäiset kuin Simonkin olisi heidän ymmärryksensä mukaan -suonut tälle lapselleen, ja hänellä oli hyvät olot, -- Grunde antautui -vaimon johdettavaksi kaikessa, ja heillä oli jo kolme kaunista lasta. - -Kristiina tuli kumman liikuttuneeksi nähdessään jälleen Simonin ja -Ramborgin vanhimman pojan. Hän oli Lauritsa Bjørgulfinpojan ilmielävä -kuva -- paljon enemmän vielä kuin Gaute. Ja viime vuosina oli -Kristiinan täytynyt luopua uskostaan, että Gaute olisi kovin hänen -isänsä kaltainen luonteeltaan. - -Andres Darre oli kahdentoista vuoden vanha, pitkä ja hoikka, vaalea -ja kaunis ja hieman hiljainen olemukseltaan, vaikka hän näyttikin -terveeltä ja iloluontoiselta, ja hänellä oli hyvät ruumiin voimat -ja hyvä ruokahalu, paitsi ettei hän tahtonut syödä lihaa. Jotakin -erikoista hänessä oli, mikä erotti hänet muista pojista, mutta -Kristiina ei voinut sanoa, mitä se oli, vaikka hän tarkkailikin kovin -poikaa. Andres ystävystyi tätinsä kanssa, mutta hän ei maininnut -koskaan näkyjään eikä langennut hurmostilaan Silissä olonsa aikana. - - * * * * * - -Neljä Erlendinpoikaa näyttivät nauttivan yhdessäolostaan äidinkodissa, -mutta Kristiina ei saanut paljon puhutuksi poikainsa kanssa. Kun -nämä puhelivat keskenään, tunsi Kristiina, että heidän elämänsä ja -menestyksensä oli liukumassa pois hänen näköpiiristään -- ne kaksi, -jotka tulivat maailmalta, olivat eronneet kodistaan, ja ne kaksi, -jotka olivat jäljellä talossa, tulisivat kai pian ottamaan ohjat hänen -käsistään. Käräjät sattuivat juuri keväisen rehunniukkuuden ajaksi, ja -hän näki nyt, että Gaute oli valmistautunut niiden varalta säästämällä -rehua talvella enemmän kuin tavallisesti, ja hän oli saanut lainaksikin -rehua Sigurd-herralta -- mutta kaiken tämän hän oli järjestänyt -neuvottelematta äitinsä kanssa. Ja kaikki neuvottelut Gauten asiasta -käytiin ikään kuin hänen ylitseen, vaikka hän istuikin samassa -huoneessa miesten kanssa. - -Niinpä ei häntä paljon ihmetyttänytkään, kun Ivar eräänä päivänä -tuli ja sanoi, että Lauritsa seurasi häntä, kun hän palasi takaisin -Rognheimiin. - -Ivar Erlendinpoika sanoi kuitenkin eräänä päivänä äidilleen, että -hänen mielestään tämän pitäisi muuttaa hänen luokseen Rognheimiin, kun -Gaute menisi naimisiin: "Signe on paljon hyväsävyisempi miniä yhdessä -asumaan, luulen minä -- ja helpoksi ei teille mitenkään tule koitumaan -jättää valta käsistänne täällä, missä olette tottunut hallitsemaan." -Mutta muuten näytti Ivar pitävän Jofridista, kuten kaikkikin miehet. -Vain Jammælt-herra näytti suhtautuvan häneen vähän kylmäkiskoisemmin. - -Kristiina istui pieni pojanpoikansa sylissään ja ajatteli että -helpoksi ei olo varmaankaan tulisi siellä eikä täällä. Vaikeaa oli -tulla vanhaksi. Tuntui niin äskeiseltä asialta, kun hän itse oli nuori -nainen -- silloin olivat miesten taistelut ja neuvottelut pauhanneet -hänen kohtalonsa ympärillä. Nyt hänet oli sysätty syrjään. Eikä ollut -kauan siitä, kun hänen omat poikansa olivat olleet sellaisia kuin -tämä. Hän muisti unensa vastasyntyneestä lapsesta --. Tähän aikaan hän -tuli ajatelleeksi omaa äitiään -- hän ei voinut muistaa äitiä muuta -kuin vanhahtavana, raskasmielisenä naisena. Mutta tämä oli ollut nuori -maatessaan ja lämmittäessään häntä oman ruumiinsa lämmöllä, äitikin -oli saanut nuoruudessaan merkit ruumiiseensa ja sieluunsa lasten -kantamisesta ja synnyttämisestä, eikä hän ollut varmaan ajatellut -enemmän kuin Kristiina itsekään istuessaan suloinen nuori elämä -rinnoillaan, että niin kauan kuin he molemmat eläisivät, veisi jokainen -päivä lasta yhä kauemmas ja kauemmas äidin helmasta. - -"Kun itse olet synnyttänyt lapsia, Kristiina, niin luulen sinun -ymmärtävän", oli äiti kerran sanonut. Nyt hän ymmärsi, että hänen -äitinsä mieli oli ollut täyteen piirretty muistoja tyttärestä, muistoja -lapseen kohdistuneista ajatuksista siltä ajalta, jolloin se oli -syntymätön, ja kaikilta niiltä vuosilta, joista lapsi itse ei muista -mitään, muistoja pelosta ja toiveesta ja unelmista, joita lapset eivät -tiedä koskaan heistä unelmoidun, ennen kuin heidän oma aikansa tulee -pelätä ja toivoa ja unelmoida salaa --. - -Lopuksi hajaantuivat sukulaiset niin, että muutamat asettuivat -Jammæltin luo Formoon ja muutamat menivät Sigurdin kanssa Vaagaahon. -Mutta vihdoin eräänä päivänä ajaa karautti kaksi Gauten vuokramiestä -laakson eteläosasta kartanoon: nyt oli toimitusmies matkalla pohjoiseen -haastamaan Gautea tämän kotoa, ja neidon isä ja sukulaiset olivat itse -hänen mukanaan. Nuori Lauritsa juoksi heti talliin. Seuraavana iltana -oli Jørundgaardin kartanolle kerääntynyt kuin sotajoukko: kaikki Gauten -sukulaiset olivat siellä aseistettuine miehineen, ja hänen ystävänsä -kylästä olivat myös saapuneet. - -Sitten tuli Hovlandin Helge suuren seurueen kanssa vaatimaan oikeuttaan -naisenryöstäjältä. Kristiina näki vilahdukselta Helge Dukin, kun tämä -ratsasti pihaan rinnakkain herra Paal Sørkvenpojan, itse toimitusmiehen -kanssa. Jofridin isä oli vanhahko, pitkä ja köyryselkäinen, kivulloisen -näköinen mies -- kun hän laskeutui hevosen selästä, näkyi, että hän -oli nilkku. Sisaren mies, Olav Piper oli pieni, leveä ja pyylevä, -punaihoinen ja punatukkainen. - -Gaute meni heitä vastaan, ryhdiltään suorana ja kauniina -- ja hänen -takanaan oli kokonainen heimokunta sukulaisia ja ystäviä; he seisoivat -puolipiirissä isonrakennuksen portaiden edessä, keskellä molemmat -vanhemmat, ritarisäätyiset herrat, Sigurd-herra ja Jammælt-herra. -Kristiina ja Jofrid katselivat kohtausta kutomatuvan seinäluukusta, -mutta he eivät voineet kuulla sanoja, joita lausuttiin. - -Miehet nousivat ylistupaan, ja molemmat naiset kääntyivät kutomatupaan. -He eivät jaksaneet puhella. Kristiina istui lieden luona; Jofrid käveli -lattialla lapsi sylissään. Tätä kesti jonkin aikaa -- sitten Jofrid -kietaisi vaipan lapsen ympärille ja lähti se sylissään ulos. Tuntia -myöhemmin tuli Jammælt Halvardinpoika kälynsä luo kutomatupaan, jossa -tämä istui yksinään, ja kertoi hänelle tuloksen. - -Gaute oli tarjonnut Helge Dukille kuusitoista naulaa kullassa Jofridin -kunniasta ja omasta väkivallankäytöstään jälkeenpäin -- ne olivat samat -sakot, jotka Helgen veli oli saanut poikansa hengestä. Ja hän kihlasi -Jofridin hänen isältään soveliain huomenlahjoin, mutta Helgen tulisi -vastineeksi tehdä täysi sovinto hänen ja tyttärensä kanssa, niin että -tytär saisi samanlaiset myötäjäiset kuin hänen sisarensakin ja tulisi -perinnöstä osalliseksi heidän kanssaan. Sigurd-herra tarjosi Gauten -sukulaisten puolesta takuun siitä, että tämä pitäisi sopimuksen. Helge -Duk näytti heti taipuvalta suostumaan tarjoukseen, mutta hänen vävynsä, -Olav Piper, ja Nerid Kaarenpoika, joka oli Aasan sulhanen, vastustivat -sitä ja arvelivat, että Gaute oli varmaan miehistä julkein, kun rohkeni -itse pyrkiä asettamaan ehtoja naimiselleen neidon kanssa, jonka oli -häväissyt tämän ollessa lankonsa talossa ja sitten ryöstänyt, tahi -vaatia tytölle perintöoikeutta tämän sisarten kanssa. - -Oli helppo nähdä, sanoi Jammælt, että Gautesta itsestään ei ollut -mieluista, että hänen piti tinkiä hintaa naidakseen hyväsukuisen -nuoren neidon, jonka hän oli vietellyt ja joka nyt oli synnyttänyt -hänelle pojan. Mutta hän oli oppinut sekä luvut että rukoukset, niin -ettei hänen tarvinnut lukea niitä kirjasta, sen saattoi myös helposti -ymmärtää. - -Kun he parhaillaan puhuivat asiasta ja ystävät molemmin puolin -koettivat välittää, astui Jofrid sisään lapsi sylissään. Silloin hänen -isänsä murtui eikä kyennyt pidättämään itkuaan. Niin päättyi asia -Jofridin tahdon mukaan. - -Gaute ei olisi ikinä voinut maksaa sellaisia sakkoja, se oli selvää, -mutta Jofridin myötäjäiset asetettiin siten, että ne menivät tasan. -Siten oli kaupan tulos oikeastaan se, että Gaute otti Jofridin -saamatta hänen mukanaan paljoakaan enempää kuin mitä tällä oli ollut -säkeissään taloon tullessaan, mutta hän antoi Jofridille vakuuskirjan -suurimpaan osaan omaisuudestaan vastalahjana ja huomenlahjana, ja hänen -veljensä hyväksyivät sen. Mutta kerran hän tulisi saamaan vaimonsa -kautta suuret rikkaudet -- jollei avioliitto vain jäisi lapsettomaksi, -nauroi Ivar Gjesling, ja miehet nauroivat mukana, mutta Kristiina kävi -tulipunaiseksi, sillä Jammælt oli kuulemassa kaikkea sitä karkeaa -leikinlaskua, mikä nyt seurasi. - -Seuraavana päivänä Gaute Erlendinpoika kihlasi Jofrid Helgentyttären, -ja sitten kävi Jofrid kirkotettavana sellaisella kunnialla kuin hän -olisi ollut aviovaimo -- Sira Dag sanoi, että hänellä oli nyt siihen -oikeus. Sitten hän lähti lapsineen Sundbuhun ja oli Sigurd-herran -suojassa häihin saakka. - -Häät olivat kuukauden perästä, juuri juhannuksen jälkeen; ne olivat -kauniit ja uhkeat. Seuraavana aamuna antoi Kristiina Lauritsantytär -suurella juhlallisuudella avaimet pojalleen, ja Gaute kiinnitti kimpun -vaimonsa vyöhön. - -Sen jälkeen piti herra Sigurd Eldjarn suuret pidot Sundbussa, ja -siellä vannottiin ja vahvistettiin juhlallisesti ystävyys hänen -ja hänen orpanainsa, entisten sundbulaisten välillä. Sigurd-herra -lahjoitti runsain käsin talonsa kalleuksia sekä Gjeslingeille että -kaikille vieraille sukulaisuuden ja ystävyyden läheisyyden mukaan -- -sarvia, pöytäastioita, koruja, aseita, turkiksia ja hevosia. Ihmiset -arvelivat silloin, että Gaute Erlendinpoika oli johtanut tämän -morsiamenryöstöasiansa mitä kunniakkaimpaan päätökseen. - - - - -IV - - -Eräänä kesäaamuna vuotta myöhemmin oli Kristiina ulkona vanhan -liesituvan kuistilla ja järjesti joitakin siinä olevia työkaluarkkuja. -Kuullessaan hevosia talutettavan pihalle hän astui esiin ja katsoi -kuistin pienten pylväiden välistä. Eräs talon miehistä talutti -esiin kahta hevosta, ja tallin ovella oli Gaute; Erlend-lapsi istui -hajasäärin isän hartioilla. Sen pienet vaaleat kasvot katsoivat miehen -keltahiuksisen päälaen yli, ja Gaute piti pojan pikku kätösiä omassa -suuressa ruskeassa kourassaan leukansa alla. Hän ojensi pojan pihan yli -tulevalle palvelustytölle ja nousi ratsaille. Mutta kun Erlend kirkui -ja kurotteli isän jälkeen, otti Gaute hänet uudelleen ja asetti hänet -eteensä satulankaarelle. Samassa tuli Jofrid tuparakennuksesta. - -"Otatko sinä mukaasi Erlendin -- mihin sinä aiot lähteä?" - -Gaute vastasi lähtevänsä myllylle -- se uhkasi mennä virran mukana "-? -ja Erlend tahtoo olla isän kanssa, sanoo hän." - -"Oletko järjiltäsi --!" Jofrid otti joutuin lapsen itselleen, ja Gaute -remahti nauramaan: - -"Etköhän luullut, että aioin ottaa hänet mukaani!" - -"Niin --" vaimokin nauroi: "sinähän raahaat tämän poloisen mukanasi -joka paikkaan -- saattaisinpa helposti uskoa, että sinä tekisit -niinkuin ilves -- söisit pentusi ennemmin kuin antaisit jonkun toisen -saada sen --" - -Jofrid huiskutti lapsen toisella kädellä Gautelle, kun tämä ratsasti -ulos pihasta. Sitten hän laski pojan nurmikolle, kumartui hetkeksi -hänen ylitseen ja puheli vähän, ennen kuin juoksi jälleen uuteen -ylistupaan. - -Kristiina jäi seisomaan ja katsomaan pojanpoikaansa -- aamuaurinko -paistoi niin kauniisti pieneen punapukuiseen lapseen. Nuori Erlend -taapersi ympäriinsä tähystellen ruohikkoon. Nyt hän huomasi kasan -kivensiruja, ja heti tuli hänelle suuri puuha niiden viskelemisessä. -Kristiina nauroi. - -Erlend oli kolme kuukautta toisella vuodella, mutta tavattoman -kehittynyt ikäisekseen vanhempien mielestä, sillä hän sekä käveli että -juoksi ja osasi puhuakin parikolme sanaa. Nyt hän suuntasi kulkunsa -suoraan pientä vesinoroa kohti, joka juoksi pihan alalaidassa ja kasvoi -solisevaksi puroksi, kun tunturilla oli satanut. Kristiina juoksi ulos -ja otti hänet syliinsä: - -"Ei saa -- äiti suuttuu, jos kastelet itsesi --." - -Poika mutristi huuliaan -- varmaankin se nyt mietti, pitäisikö sen -parkua, kun se ei saanut polskutella purossa vai olisiko annettava -myöten -- itsensä kasteleminen oli pahin synti -- Jofrid oli liian -ankara sille sellaisista. Mutta poika näytti niin viisaalta -- -hymyillen Kristiina suuteli sitä, laski sen maahan ja palasi kuistiin. -Työ ei tahtonut kuitenkaan oikein sujua häneltä -- enimmäkseen hän -seisoi ja katseli pihalle. - -Aamuaurinko loisti niin leppoisesti ja kauniisti kolmeen vastapäätä -olevaan luhtirakennukseen -- oli niinkuin ei Kristiina olisi oikein -nähnyt niitä pitkään aikaan -- kuinka komeita nuo rakennukset olivat -pylväsniekkoine luhdinparvineen ja runsaine leikkauskoristeineen. -Kullattu viiri uudentuvan katolla tuulilautojen risteyksessä kimmelsi -takana häämöttävää tunturin siintoa vastaan. Tänä vuonna, märän -alkukesän jälkeen, oli ruoho niin raikasta katoilla. - -Kristiina huoahti, katsoi vielä kerran pikku Erlendia ja kääntyi -jälleen arkkuihinsa päin. - -Yhtäkkiä parahti surkea lapsenhuuto ulkoa -- Kristiina viskasi alas -kaikki mitä hänellä oli käsissään ja juoksi ulos. Erlend seisoi parkuen -ja katsoen vuoroin sormeensa vuoroin puolikuolleeseen ampiaiseen, joka -virui ruohikossa. Kun isoäiti nosti lapsen maasta ja surkutteli häntä, -parkui hän paljon kovemmin, ja kun Kristiina valitellen ja yhä enemmän -päivitellen pani pistokselle märkää multaa ja kylmän, vihreän lehden, -tuli pojan surkeus kerrassaan kauheaksi. - -Hyssytellen ja hellitellen kantoi Kristiina hänet tupaansa ja poika -huusi kuin kuoleman hädässä -- ja pysähtyi kuin leikaten keskelle -ulvontaa: hän tunsi hunajarasian ja sarvilusikan, jotka isoäiti otti -alas ovenkamanalta. Kristiina kastoi lehikäisviipaleita hunajassa ja -syötti poikaa, jatkaen sen ohella surkutteluaan, sivellen poskeaan -pojan vaaleaan niskaan, missä hiukset olivat lyhyet ja vielä hiukan -kähärät siltä ajalta, jolloin hän oli maannut kätkyessään ja kuluttanut -niitä hieromalla päänalusta vasten. Ja Erlend oli nyt unohtanut surunsa -käänsi kasvonsa ylös isoäitiin päin ja pyrki taputtamaan ja suutelemaan -tahmaisin käsin ja suin. - -Juuri kun he siten istuivat, ilmestyi Jofrid ovelle: - -"Oletteko te ottanut hänet sisään -- eihän se ollut tarpeellista, äiti --- minä olin vain ylistuvassa." - -Kristiina mainitsi onnettomuudesta, joka Erlendille oli sattunut -ulkona: "Etkö kuullut sen parkumista?" - -Jofrid kiitti anoppia "-- mutta nyt me emme enää häiritse teitä -kauempaa --" Ja hän otti lapsen, joka nyt kurotteli äitiään kohti -pyrkien tämän syliin, ja meni ulos. - -Kristiina korjasi pois hunajarasian. Sitten hän jäi istumaan -toimettomana. Arkut kuistilla saivat odottaa kunnes Ingrid tulisi -sisään. - - * * * * * - -Tarkoitus oli ollut, että hän saisi Frida Styrkaarintyttären -palvelijakseen muutettuaan vanhaantupaan. Mutta Frida joutuikin -naimisiin erään Helge Dukin seurassa olleen miehen kanssa -- mies oli -nuori ja olisi hyvin voinut olla hänen poikansa. - -"Meidän puolessa ollaan totuttu siihen, että alaisemme kuuntelevat -isäntäväkeään, silloin kun nämä neuvovat heitä heidän omaksi -parhaakseen", sanoi Jofrid, kun Kristiina ihmetteli tuon avioliiton -syntyä. - -"Ja tällä seudulla", sanoi Kristiina, "ovat pieneläjät tottuneet -kuulemaan meitä vain niin kauan kuin me olemme järjellisiä ja seuraavat -neuvoamme vain silloin kun se on yhtä paljon heidän hyödykseen kuin -meidän eduksemme. Minä annan sinulle hyvän neuvon, Jofrid, että muistat -tämän." - -"Niin se on kuin äiti sanoo", virkkoi Gaute, mutta hyvin säyseästi. - -Jo ennen kuin häät oli vietetty, oli Kristiina huomannut, että Gaute -vain hyvin vastahakoisesti vastusti Jofridia. Ja hänestä oli tullut -mitä taipuisin aviomies. - -Anoppi ei kieltänyt, että Gauten monessakin asiassa kannatti kysyä -vaimonsa mieltä -- Jofrid oli harvinaisen ymmärtäväinen, kykenevä ja -ahkera nainen. Eikä hän ollut kevytmielisempi kuin Kristiina itsekään -oli ollut -- olihan hänkin tallannut maahan tyttärenvelvollisuutensa -ja myynyt kunniansa, kun ei voinut saada sitä miestä, joka hänestä -tuntui paremmalta kaupalta. Vasta tahtonsa läpi saatuaan oli hänestä -tullut mitä kunnioitettavin ja uskollisin vaimo. Kristiina käsitti, -että Jofrid rakasti miestään erittäin suuresti -- hän oli ylpeä -tämän kauneudesta ja loistavasta suvusta; Jofridin sisaret olivat -rikkaissa naimisissa, mutta heidän miehiään oli mieluimmin katsottava -kuutamottomana yönä, ja heidän esi-isistään oli paras olla puhumatta, -sanoi Jofrid ivallisesti. Hän piti innokasta huolta miehensä -menestyksestä ja kunniasta, sellaisena kuin hän sen ymmärsi, ja kotona -hän hemmotteli miestään minkä kerkisi -- mutta jos Gaute yritti olla -toista mieltä kuin vaimo pienimmässäkään asiassa, niin myöntyi Jofrid -ensin sellaisin ilmein, että Gaute heti horjui -- ja sitten Jofrid otti -ja puhui hänet toiselle päälle. - -Mutta Gaute viihtyi hyvin kaikesta huolimatta. Ei kukaan voinut -epäillä, etteikö nuorten yhteiselämä ollut hyvää. Gaute oli iloinen -vaimostaan, ja molemmat olivat perin ylpeät pojastaan ja rakastivat -sitä määrättömästi. - -Nyt olisi siis kaikki voinut olla hyvin. Jollei vain Jofrid Helgentytär -olisi ollut -- niin, hän oli saita; Kristiina ei voinut sanoa sitä -muuksi. Jos hän ei olisi ollut sitä, ei Kristiina olisi pahoitellut, -vaikka hän olikin vallanhimoinen. - -Jo leikkuuaikana edellisenä syksynä, heti häiden jälkeen, oli Kristiina -huomannut työväen olevan tyytymätöntä -- vaikka ei kukaan sanonut juuri -mitään. Mutta vanha talonemäntä huomasi sen kyllä sittenkin. - -Kristiinankin aikana oli voinut tapahtua, että väki oli saanut syödä -härskiintynyttä silliä, silavaa niin keltaista ja eltaantunutta kuin -tervaslastut sekä pilaantunutta lihaa. Mutta silloin olivat kaikki -tienneet, että emäntä kyllä korvasi sen toisella kertaa jollakin -erityisen hyvällä, maitopuurolla tai tuoreella juustolla, tai -yllätyksenä tarjotulla hyvällä oluella. Ja jos saatiin ruokaa, johon -oli tullut sivumakua ja joka oli syötävä pois käsistä, niin käsittivät -kaikki, että se oli kuin Kristiinan täyden aitan ylitsevuotamista -- ja -milloin ihmiset joutuivat tarpeeseen, oli Jørundgaardin yltäkylläisyys -koko seudun turvana. Nyt jo tunsivat ihmiset vähemmän varmuutta siitä, -että Jofrid osoittautuisi auliiksi ruokaan nähden, jos puutetta -syntyisi rahvaan keskuudessa. - -Tämä se harmitti anoppia -- sillä se tuntui hänestä vähentävän talon ja -isännän kunniaa. - -Vähät siitä, että hän itse jo tänä ensimmäisenä vuonna oli saanut -tuntea, että miniä suosi omiaan paremmin. Jo Pärttylinmessuksi hän -sai vain kaksi pukinruhoa niiden neljän sijasta, jotka hänen olisi -ollut saatava. Ahma oli tehnyt pahaa tuhoa pikkukarjassa tunturilla -viime kesänä, se oli totta -- kuitenkin oli Kristiinan mielestä häpeä -kitsastella kahden pukin teurastusta niin isossa talossa; mutta hän -oli vaiti. Ja sama oli laita kaikessa, mitä hänen oli saatava talosta --- syysteurastuksessa, jyvissä ja jauhoissa, hänen neljän lehmänsä -ja kahden ratsuhevosensa rehussa -- hän sai liian vähän tai huonoa -tavaraa. Kristiina huomasi sen pahoittavan ja hävettävän Gautea, mutta -tämä ei uskaltanut tehdä mitään vaimolleen eikä niin ollen ollut -näkevinään mitään. - -Gaute oli yhtä antelias kuin kaikki Erlendin pojat. Veljissä oli -äiti kutsunut samaa ominaisuutta tuhlaavaisuudeksi. Mutta Gaute oli -uurastaja, ja itse hän oli vähään tyytyväinen -- kunhan hänellä vain -oli parhaat hevoset ja koirat ja joitakin hyviä haukkoja, niin ei hän -muuten tahtonut elää sen kummemmin kuin laakson pikkutilalliset. Mutta -jos ihmisiä tuli taloon, oli hän ystävällinen isäntä kaikille vieraille -ja antelias kerjäläisille -- ja siinä suhteessa hän oli äidin mielen -mukainen isäntä: siten oli hänen mielestään elettävä isoisten, jotka -asuivat perintökartanoissaan kotiseudullaan: kartutettava tavaraa, -ei käytettävä mitään hyödyttömästi, mutta ei myöskään säästettävä, -kun rakkaus Jumalaan ja hänen köyhiinsä ja huolenpito suvun kunniasta -vaativat jakelemaan tavaraa. - -Nyt Kristiina näki, että Jofrid piti eniten Gauten rikkaista ystävistä -ja arvossapidetyistä sukulaisista. Tässä näytti kuitenkin Gaute -vähimmän taipuvaiselta mukautumaan vaimonsa tahtoon -- hän koetti -pitää ennallaan tuttavuussuhteensa vanhoihin nuoruuden aikaisiin -tovereihinsa -- remutovereihin, kuten Jofrid sanoi, ja Kristiina tuli -nyt tietämään, että Gaute oli tainnut olla jonkin verran hurjempi kuin -hän oli tiennyt. Mutta nuo ystävät eivät tulleet kutsumatta Gauten -kotiin sen jälkeen kun hänestä oli tullut nainut mies. Ja vielä ei -varmaan yksikään köyhä ollut lähtenyt avutta Gauten luota. Mutta hän -antoi paljon vähemmän, kun Jofrid oli näkemässä. Vaimonsa selän takana -hän salavihkaa antoi enemmän. Mutta ei voinut tapahtua paljoa Jofridin -selän takana. - -Ja Kristiina ymmärsi, että Jofrid oli kateellinen hänelle. Gauten -ystävyyden ja luottamuksen oli äiti omistanut täydelleen kaikkina -kuluneina vuosina, siitä saakka kun poika oli ollut hänen kitulapsensa, -joka ei jaksanut elää eikä kuolla. Nyt hän huomasi Jofridin katsovan -karsaasti, jos Gaute istahti äidin luo, kysyi häneltä neuvoa tai pani -hänet kertomaan samoin kuin ennen aikaan. Jos mies unohtui äitinsä luo -vanhaantupaan, niin löysi Jofrid kyllä asiaa sinne --. - -Ja hän tuli kateelliseksi, jos isoäiti piti pikku Erlendiä liiaksi -omanaan. - --- Ulkona pihalla kasvoi lyhyen, tallatun ruohon seassa joitakin -yrttejä, joilla oli nahkamaisen karheat ja tummat lehdet. Mutta nyt -keskikesän poutaisina päivinä versoi jokaisen litteäksi tallatun -lehtiruusun keskeltä pieni varsi, jossa oli puhtaat, vaaleansiniset -pikkukukat. Kristiinasta tuntui, että noiden vanhojen ulkolehtien, -jotka olivat ihmisten ja eläinten jalkojen moninkertaisesta -tallaamisesta arpeutuneet, täytyi rakastaa tuota vaaleakukkaista -keskusterttua samoin kuin hän rakasti pojanpoikaansa. - -Poika tuntui hänestä olevan elämää hänen elämästään ja lihaa hänen -lihastaan yhtä likeisesti, mutta vielä suloisemmin kuin omat lapset. -Saadessaan pitää häntä sylissään ja nähdessään, että pojan äiti sillä -välin piti kateellisesti silmällä heitä molempia, otti pojan niin -pian kuin häveliäisyydeltä saattoi, omistajan varmuudella pani hänet -rinnalleen ja puristi ahnaasti itseään vasten -- silloin kangasti -Kristiina Lauritsantyttärelle uudella tavalla, että oikeassa olivat -jumalansanan selittäjät. Ruumiillinen elämä on auttamattomasti -rauhattomuuden turmelema; siinä maailmassa, missä ihmiset yhtyivät -toisiinsa, siittivät uusia sukupolvia, ajautuivat toisiaan kohti -lihallisen rakkauden vetäminä ja rakastivat omaa lihaansa, siellä -tulivat sydänsurut ja toiveiden särkyminen yhtä varmasti kuin kuura -laskeutuu syksyllä; sekä elämä että kuolema erotti ystävät lopuksi yhtä -varmasti kuin talvi erottaa lehdet puista. - - * * * * * - -Sitten tapahtui eräänä iltana, kaksi viikkoa ennen Olavin-messua, että -kerjäläisseurue tuli Jørundgaardiin ja pyysi saada yösijaa talossa. -Kristiina seisoi vanhantuvan kuistilla -- se oli nyt hänen hallussaan --- hän kuuli Jofridin tulevan ulos ja vastaavan kerjäläisille, että -ruokaa he saisivat, mutta yösijaa hän ei voisi heille antaa: "Meillä on -itsellämme paljon väkeä, ja talossa on anoppi -- hänen hallussaan on -puolet huoneista --" - -Suuttumus leimahti entisessä talon emännässä -- ei ollut tapahtunut -ennen, että matkamiehiltä olisi kielletty yösija Jørundgaardissa, ja -aurinko kosketti jo harjun reunaa. Hän juoksi alas ja astui Jofridin ja -kerjäläisten luo: - -"Yösijan he voivat saada minun tuvassani, Jofrid, ja silloin sopii -yhtä hyvin, että minä annan heille ruokaakin. Tässä talossa ei ole -ennen kielletty yösuojaa kristityltä, kun hän on pyytänyt sitä Jumalan -nimeen." - -"Tehkää niinkuin haluatte, äiti", vastasi Jofrid tulipunaisena. - -Kun Kristiina näki kerjäläiset, oli hän vähällä katua tarjoustaan --- aivan syyttä ei nuori emäntä ollut vastahakoinen ottamaan näitä -ihmisiä taloon yöksi. Gaute ja talonväki olivat kaukana ulkoniityllä -Siljoen varrella eivätkä palaisi kotiin illaksi; Jofrid oli yksin -kotona, paitsi ruotivaivaisia, kahta vanhusta ja kahta lasta, ynnä -Kristiinaa ja hänen palvelustyttöään vanhassatuvassa. Ja niin -monenlaista väkeä kuin Kristiina olikin tottunut näkemään kuljeksivissa -kerjäläismatkueissa -- näistä hän ei pitänyt. Tässä joukossa oli -neljä pitkää ja voimakasta nuorta miestä, kolme punatukkaista, joilla -oli pienet hurjat silmät; he näyttivät olevan veljeksiä, mutta -neljäs, jolta oli joskus ratkottu auki molemmat sieraimet ja jolla -ei ollut korvia, murti puhetta, niinkuin olisi ollut ulkomaalainen. -Sitten oli vielä kaksi vanhusta, pieni köyry ukonrahjus, kasvoiltaan -keltaisenvihreä, tukka ja parta likaisenharmaat, vatsa kuin jonkin -taudin paisuttama; hän kulki kainalosauvoilla, ja vanha akka, jolla -oli veren ja märän läpiryvettämä pääliina ja kaula ja kädet täynnä -haavoja. Kristiinaa puistatti hänen ajatellessaan, että tuo tulisi liki -Erlendiä. Mutta noiden viheliäisten vanhuksien vuoksi oli kuitenkin -hyvä, ettei tämän joukkueen tarvinnut taivaltaa ulkona harjulla tänä -yönä. - -Mutta kerjäläiset käyttäytyivät varsin rauhallisesti. Kerran -kun korvaton yritti tarttua Ingridiin tämän kantaessa ruokaa -pöytään, nousi Bjørn heti pystyyn ja murisi. Muuten he näyttivät -masentuneilta ja väsyneiltä -- olivat raataneet kovin ja saaneet -vähän kokoon, vastasivat he emännän kysymykseen -- Nidarosissa olisi -ehkä paremmat päivät. Eukko tuli iloiseksi, kun Kristiina antoi -hänelle pukinsarvellisen hyvää voidetta, joka oli tehty puhtaimmasta -lampaantalista ja pikkulapsen vedestä -- mutta hän kielsi, kun -Kristiina tarjoutui pehmittämään hänen pääriepunsa lämpimällä vedellä -ja lahjoittamaan hänelle puhtaan liinahuivin -- niin, liinan hän -sentään otti. - -Kuitenkin antoi Kristiina Ingridin, nuoren palvelustytön, panna maata -seinän puolelle sänkyyn. Pari kertaa yön kuluessa Bjørn murisi, mutta -muuten oli kaikki hiljaa. Vähän puoliyön jälkeen juoksi koira ovelle ja -haukahti pari kertaa lyhyeen -- Kristiina kuuli ratsastettavan pihaan -ja ymmärsi, että Gaute palasi kotiin. Hän arvasi Jofridin lähettäneen -hänelle sanan. - -Kristiina pani seuraavana aamuna kerjäläisten pusseihin runsaat -antimet, eivätkä nämä olleet ehtineet paljon kauemmas kuin -pihaveräjästä ulos, ennen kuin hän näki Jofridin ja Gauten suuntaavan -kulkunsa hänen tupaansa kohti. - -Kristiina istuutui ja otti värttinänsä, tervehti lempeästi nuorta -paria, kun tämä astui sisään, ja kysyi Gautelta heinänteosta. Jofrid -nuuski -- vieraat olivat jättäneet jälkeensä huoneeseen tympeän -löyhkän. Mutta anoppi ei ollut sitä näkevinään. Gaute vääntelehti ja -hänen näytti olevan vaikea sanoa asiaansa. Silloin Jofrid puhkesi -puhumaan: - -"On muuan asia, äiti, joka minun mielestäni on nyt paras ottaa -puheeksi. Minä ymmärrän teidän ajattelevan, että minä olen kitsaampi -kuin Jørundgaardin emännän teidän mielestänne sopisi olla. Minä tiedän -teidän ajattelevan niin, ja te ajattelette, että minä sillä vähennän -Gauten kunniaa. Jääköön sikseen se, että minä pelkäsin eilen illalla -ottaa taloon tuota joukkuetta, kun olin yksin kotona sylilapseni ja -muutaman ruotilaisen kanssa, sillä näin teidänkin ymmärtävän sen, heti -kun olitte saanut nähdä vieraanne. Mutta minä olen huomannut ennenkin, -että te pidätte minua kitsaana ruoan annossa ja tylynä köyhille. - -"Minä en ole sellainen, äiti, mutta Jørundgaard ei ole enää -henkivartijan ja rikkaan miehen asuinpaikka, niinkuin se oli teidän -isänne ja äitinne aikana. Rikkaan lapsi te olitte, seurustelitte -rikkaitten ja mahtavien sukulaisten kanssa, tulitte rikkaisiin -naimisiin, ja miehenne vei teidät vielä suurempaan mahtiin ja loistoon -kuin missä olitte kasvanut. Ei kukaan voi odottaakaan teidän käsittävän -täysin vanhoilla päivillänne, kuinka toisenlaisessa asemassa on Gaute, -joka menetti isänperinnön ja jonka on jaettava puolet teidän isänne -rikkaudesta monen veljen kanssa. Mutta minä en uskalla unohtaa, etten -tuonut hänen pesäänsä paljon muuta kuin lapsen, jota kannoin sydämeni -alla, ja raskaan sakonalaisuuden ystävälleni, kun suostuin hänen -väkivallantekoonsa omaisiani kohtaan. Se voi korjaantua ajan mukana --- mutta onhan kuitenkin velvollisuuteni rukoilla Jumalalta isälleni -pitkää ikää. Me olemme nuoria, Gaute ja minä, emme tiedä kuinka monta -lasta meidät on säädetty saamaan. Teidän pitää uskoa, anoppi, ettei -minulla ole muuta ajatusta taloudenpidossani kuin mieheni ja lastemme -paras --" - -"Minä uskon sen, Jofrid." Kristiina katsoi vakavasti miniänsä -tulehtuneisiin kasvoihin. "Enkä ole koskaan sekaantunut sinun -hallintoosi enkä koskaan kieltänyt, että olet kelpo vaimo ja hyvä, -uskollinen puoliso pojalleni. Mutta sinun on annettava minun käyttää -vapaasti omaani, niinkuin olen tottunut tekemään. Kuten sanot, olen -vanha enkä pysty enää opettelemaan uutta." - -Nuoret ymmärsivät, ettei äidillä ollut heille enempää sanottavaa, ja -sanoivat kohta sen jälkeen hyvästi. - -Kuten aina, täytyi Kristiinan myöntää Jofridin olevan oikeassa -- -ensin. Mutta tarkemmin ajateltuaan hänestä tuntui ettei sittenkään; ei -ollut mitään järkeä siinä, että Gauten almuja verrattiin Kristiinan -isän antimiin. Sielumessuja köyhille ja paikkakunnalla kuolleille -vieraille, naima-apua isättömille neidoille, olutkestit isän -rakkaimpien pyhimysten päivinä, avustukset sairaille ja syntisille, -jotka halusivat käydä Pyhää Olavia rukoilemassa -- vaikka Gaute olisi -ollut paljon rikkaampikin kuin oli, ei kukaan olisi odottanut hänen -rupeavan sellaisiin kustannuksiin; Gaute ei ajatellut luojaansa -enempää kuin hänen oli pakko. Hän oli antelias ja hyväsydäminen, mutta -Kristiina oli ymmärtänyt, että hänen isällään oli ollut kunnioitusta -auttamiansa köyhiä kohtaan, koska Jeesus oli valinnut itselleen köyhän -ihmisen osan tullessaan lihaksi. Ja isä oli rakastanut kovaa työtä -ja katsoi kaiken käsityön tulleen kunniaan siitä, että Jumalan äiti -Maaria tahtoi olla työtätekevä nainen, joka kehräsi omalla ja omiensa -elatukseksi, vaikka olikin rikkaitten ihmisten tytär ja Juudanmaan -kuninkaitten ja ylimmäisten pappien sukua. - - * * * * * - -Kaksi päivää myöhemmin, varhain aamulla, kun Jofrid vielä oli -puolipukeissaan ja Gaute makasi sängyssä, tuli Kristiina heidän -luokseen. Hänellä oli yllään harmaasta sarasta tehty hame ja kaapu, -päässään oli hänellä liinan päällä leveälierinen iso huopahattu ja -jalassa vankat kengät. Gaute tuli tulipunaiseksi nähdessään äitinsä -tuossa puvussa. Kristiina sanoi aikovansa lähteä Nidarosiin Pyhän -Olavin juhlille ja pyysi poikaansa pitämään huolta hänen taloudestaan -sillä aikaa. - -Gaute alkoi innokkaasti vastustella, hän tahtoi, että äiti ainakin -lainaisi hevoset ja saattomiehen, ottaisi mukaansa palvelustyttönsä -- -mutta hänen puheensa oli jokseenkin tehotonta, kuten saattoi odottaakin -mieheltä, kun hän makaa alastomana sängyssä äidin silmien edessä. -Kristiinan tuli niin sääli hänen hämmennystään, että hänelle juolahti -mieleen sanoa nähneensä unen. - -"Kaipaan myös nähdä jälleen veljiäsi --." Mutta silloin täytyi -Kristiinan kääntyä poispäin; vielä hän oli tuskin uskaltanut myöntää -omassa sydämessäänkään, kuinka hän halasi ja ikävöi saada nähdä -molempia vanhimpia poikiaan. - -Gaute tahtoi joka tapauksessa saattaa äitiään kappaleen matkaa. Sillä -aikaa kun hän pukeutui ja haukkasi ruokapalaa, istui Kristiina nauraen -ja leikkien pikku Erlendin kanssa -- tämä sirkutti vastaheränneenä ja -virkkuna. Hyvästiksi Kristiina suuteli Jofridia, mitä hän ei ollut -tehnyt milloinkaan ennen. Pihalle oli kokoontunut koko talonväki -- -Ingrid oli kertonut, että Kristiina-emäntä aikoi lähteä toivioretkelle -Nidarosiin. - -Kristiina otti raskaan, rautahelaisen piikkisauvan käteensä, ja kun hän -ei tahtonut ratsastaa, pani Gaute hänen haarapussinsa hevosen selkään -ja ajoi sitä edellään. - -Ylhäällä kirkkomäellä Kristiina kääntyi ja katsoi alas taloonsa -- se -väikkyi niin kauniina kasteisessa, aurinkoisessa aamussa. Joki loisti -valkoisena. Ihmiset seisoivat siellä vielä -- hän erotti Jofridin -vaalean puvun ja pääliinan ynnä lapsen punaisena täplänä hänen -sylissään. Gaute näki äidin kasvojen kalpenevan mielenliikutuksesta. - -Tie vei ylöspäin metsään Hammeraasin harjun varjossa. Kristiina -käveli keveästi kuin nuori tyttö. Äiti ja poika eivät puhuneet paljoa -keskenään. Ja kun he olivat kulkeneet kaksi tuntia, tulivat he -paikalle, missä tie tekee mutkan pohjoiseen Rostkampenin juuritse ja -koko Dovrenseutu jää pohjoiseen kulkijan alapuolelle. Silloin Kristiina -sanoi, ettei Gauten tullut enää saattaa häntä kauemmaksi, mutta ensin -hän tahtoisi istahtaa vähän lepäämään. - -Heidän alapuolellaan väikkyi laakso joen valkovihreän nauhan -halkaisemana ja talot erottuivat pieninä vihreinä pilkkuina metsäisillä -rinteillä. Mutta ylempänä kaareilivat sammaleiset suoylänteet -ruskehtavina ja jäkälänkeltaisina harmaita louhurinteitä ja paljaita -lumiläikkäisiä vuorenlakia vasten. Pilvien varjot vaelsivat laakson -ja ylänköjen yli, mutta pohjoisessa oli tuntureilla aivan kirkasta; -vuorenruho toisensa takana oli vapautunut usvavaipastaan ja siinsi nyt -toinen toistaan kauempana. Ja Kristiinan kaipaus riensi pilvenhattarain -mukana pohjoiseen sille pitkälle taipaleelle, joka hänellä oli -edessään, kiiti yli laakson, salpaavien tunturien välitse, jyrkkiä -autiopolkuja ylänteiden poikki. Joitakin päiviä vielä, niin hän olisi -matkalla Trondheimin kauniiden, vihantain laaksojen halki ja seuraisi -virran varsia suurta vuonoa kohti. Häntä värisytti kun hän muisteli -niitä tuttuja rannikkokyliä, joissa hän oli liikkunut nuoruudessaan. -Erlendin kaunis hahmo väikkyi hänen silmissään nopeasti häilähtelevänä, -epäselvästi, ikään kuin hän olisi katsellut häntä juoksevan veden -kuvastimesta. Viimeiseksi hän tulisi Feginsbrekkaan, marmoriristille --- silloin näkyisi kaupunki hänen edessään joen suulla sinisen vuonon -ja vihreän Strindin välillä, jokitörmällä valtava, vaalea kirkko -huimaavine torneineen ja kultaisine väreineen, ilta-auringon palo -keskellä sen rintaa olevassa ruusussa. Ja kaukana vuonon perukassa -sinisen Frostan vuoren juurella oli Tautra, matalana ja tummana kuin -valaanselkä, kirkontorni kuin selkäevä. Oi Bjørgulfini, oi Naakkve --! - -Mutta kun hän katsoi taakseen olkansa yli, saattoi hän vielä nähdä -vähän kotitunturia Hovringenin juurella. Se oli varjossa, mutta hänen -tottunut silmänsä tunsi, missä tunturilaitumen tie kulki metsässä. -Metsälakeudesta esiinpistävät harmaat kallionnyppylät hän tunsi -- ne -ympäröivät sililäisten vanhaa tunturiniittyä. - -Torven ääniä kantautui tunturilta -- joitakin korkeita säveliä, jotka -häipyivät pois ja kuuluivat jälleen -- kuulosti siltä kuin lapset -olisivat harjoitelleet puhaltamaan. Kaukaista kellonkalkatusta -- ja -kumealta vastaavaa virrankohinaa ja metsän syvää huountaa hiljaisessa -lämpimässä päivässä. Kristiinan sydän vavahteli levottomuudesta -hiljaisuudessa. - -Häntä veti kuin koti-ikävä eteenpäin, kuin koti-ikävä taaksepäin kylää -ja kartanoa kohti. Kuvia vilisi hänen silmissään -- arkipäiväisiä -tapahtumia: hän näki itsensä juoksemassa vuohien kanssa polkua pitkin -harvan metsän läpi heidän tunturilaitumensa eteläpuolella -- lehmä oli -mennyt suohon -- aurinko paistoi kirkkaasti; seisahtuessaan hetkiseksi -kuuntelemaan hän tunsi oman hikensä kirvelevän ihoa. Hän näki kotipihan -lumen peitossa -- harmaanvaalea pyrypäivä hämärtyi kolkoksi talviyöksi --- tuuli oli vähällä puhaltaa hänet takaisin eteiseen, kun hän aukaisi -oven, myrsky salpasi häneltä hengityksen, mutta tuolla ne sukelsivat -esiin, kaksi muodottomaksi pyryttynyttä nahkamekkoista miesmöhkälettä: -Ivar ja Skule palasivat kotiin. Heidän suksiensa nokat upposivat -syvälle siihen isoon nietokseen, joka aina kasautui pihan poikki, kun -tuuli kävi luoteesta. Silloin tuli aina paksut kinostumat kahteen -kohtaan pihaa -- ja yhtäkkiä tuntui siltä kuin hänen täytyisi ajatella -rakkaalla kaipauksella noita kahta kinosta, joita hän ja koko talonväki -olivat kironneet joka talvi -- tuntui kuin hänet olisi tuomittu olemaan -koskaan enää niitä näkemättä. - -Oli kuin kaipaus olisi pakahduttanut hänen sydämensä -- se juoksi sinne -tänne kuin verivirrat, etsi tien kaikkiin seutuihin koko laajassa -maassa, joissa hän oli elänyt, kaikkien hänen poikiensa luo, jotka -harhailivat maailmalla, kaikkien vainajien luo, jotka hänellä oli -mullan alla --. Hän mietti mahtoikohan hän olla lähellä kuolemaa. -Sellaista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut --. - -Silloin hän näki, että Gaute istui tuijottaen häneen. Ja hän hymyili -joutuin ja puolustelevasti -- nyt oli aika heidän sanoa hyvästi ja -hänen jatkaa matkaa. - -Gaute kutsui hevostaan, se oli jyrsiskellen kulkeutunut eteenpäin -vihantaa kumparetta pitkin. Hän juoksi sen jälkeen, palasi, ja he -sanoivat toisilleen hyvästi. Kristiinalla oli jo pussi olalla, Gaute -asetti jalkansa jalustimeen -- silloin hän äkkiä kääntyi ja astahti -askeleen äitiinsä päin. - -"Äiti!" Silmänräpäyksen katsoi Kristiina hänen neuvottomien, häpeävien -silmiensä pohjaan. "Te ette ole tainnut -- te ette ole tainnut olla -kovin tyytyväinen tänä viime vuonna -- äiti, Jofrid tarkoittaa hyvää, -hän kunnioittaa teitä syvästi -- kuitenkin minun olisi kai pitänyt -sanoa hänelle enemmän siitä, millainen nainen te olette ja olette aina -ollut --" - -"Miten olet johtunut sellaista ajattelemaan, Gaute hyvä?" äiti puhui -lempeästi ja ihmetellen. "Tiedän kyllä hyvin itsekin, etten ole enää -nuori, ja vanhoille sanotaan olevan vaikea tehdä mieliksi, mutta -niin ikäloppu en toki sentään ole vielä, etten kykenisi ymmärtämään -sinua ja vaimoasi. Minusta tuntuisi pahalta, jos Jofrid kulkisi siinä -uskossa, että kaikki se, mitä hän on tehnyt säästääkseen minulta työtä -ja huolta, on ollut kiittämätöntä puuhaa. Älä toki ajattele minusta -sellaista, poikani, etten ymmärtäisi vaimosi kunnollisuutta tai omaa -uskollista pojanrakkauttasi -- jos en ole osoittanut sitä niin paljon -kuin te olette kohtuudella saattaneet odottaa, niin on sinun koetettava -olla suopea minua kohtaan ja muistettava, että vanhat ovat sellaisia --" - -Gaute tuijotti äitiinsä suu auki -- "Äiti --!" Sitten hän purskahti -itkuun, nojautui hevoseensa ja seisoi nyyhkytysten puistattamana. - -Mutta Kristiina pysyttäytyi lujana; hänen äänensä ei ilmaissut muuta -kuin ihmetystä ja äidillistä hellyyttä. - -"Gaute poikani, nuori sinä olet iältäsi, ja asianlaita on niin, että -sinä olet aina ollut minun karsinakaritsani, kuten isäsi oli tapana -sanoa. Mutta et saa kuitenkaan noin apeutua, poikani, nyt kun olet itse -talon isäntä ja täysivaltainen mies. Jos olisin menossa Roomaan tai -Jerusalemiin, niin -- mutta suuria vaaroja minä tuskin tulen kohtaamaan -tällä matkalla -- matkaseuraa tulen kyllä saamaan, ymmärräthän, -jos en ennen, niin ainakin Toftariin ehdittyäni. Sieltä menee nyt -toivioretkeläismatkueita joka aamu tähän aikaan --" - -"Äiti, äiti -- antakaa meille anteeksi! Että me siten otimme kaiken -vallan ja arvon käsistänne, työnsimme teidät nurkkaan --" - -Kristiina pudisti päätään hiukan hymyillen: "Ettehän te vain, minun -lapseni, pitäne minua hyvin vallanhimoisena naisena --" - -Gaute kääntyi häneen päin; silloin Kristiina tarttui toisella kädellään -hänen käteensä, pani toisen hänen olkapäälleen ja pyysi häntä vielä -kerran uskomaan, ettei hän ollut kiittämätön häntä tai Jofridia -kohtaan, ja Jumala olkoon hänen kanssaan. Sitten Kristiina käänsi hänet -hevoseen päin ja antoi nauraen hänelle nyrkiniskun hartioiden väliin -hyvän onnen toivotukseksi. - -Kristiina seisoi seuraten katseellaan Gautea, kunnes tämä katosi -pensaikon taa. Gaute näytti niin kauniilta suuren sinertävän hevosen -selässä. - -Kristiinalle tuli niin omituinen tunne -- kaiken ulkopuolella olevan -hän tajusi aivan luonnottoman selvästi, päivänpaisteisen ilman, -honkametsän kuuman tuoksun, pikkueläväin rapinan ruohikossa. Samalla -hän näki itsensä, kuvina, niinkuin kuumesairas luulee näkevänsä kuvia -itsessään -- hänen sisällään oli tyhjä talo, aivan äänetön, pimeä ja -autiolta tuoksuva. Näky vaihtui -- oli rantamatalikko, jolta meri -oli vetäytynyt kauas, kiiltäviä kuluneita kiviä, tummia, elottomia -leväkasoja, kaikenlaista ruuhkaa --. - -Sitten hän korjasi pussiaan, otti sauvansa ja lähti astelemaan laaksoon -päin. -- Jos oli säädetty, ettei hän enää tänne palaisi, niin se oli -Jumalan tahto, turhaa oli pelätä. Mutta se johtui kai pikemminkin -siitä, että hän alkoi vanheta. Hän risti itsensä ja asteli rivakammin --- hän halusi kuitenkin ehtiä rinteelle, missä tie kulki talojen -välillä. - -Vain kappaleen matkan verran saattoi valtatieltä nähdä Haugenin -rakennukset ylhäällä tunturinkupeella. Hänen sydämensä alkoi takoa kun -hän sitä ajatteli. - - * * * * * - -Niinkuin hän oli arvellutkin, kohtasi hän useampia toivioretkeläisiä -saapuessaan illansuussa Toftariin. Seuraavana aamuna lähti heitä -pienoinen parvi taivaltamaan tunturitietä. - -Eräs pappi saattajamiehensä ja kahden naisen, äitinsä ja sisarensa -kanssa, oli ratsain ja pääsi pian paljon edelle jalkamiehiä. Kristiina -tunsi piston sydämessään katsoessaan tuon toisen naisen jälkeen, joka -ratsasti kahden lapsensa välissä. - -Hänen seurueessaan oli kaksi vanhempaa talonpoikaa pienestä talosta -täältä Dovrelta. Sitten oli kaksi nuorempaa miestä Oslosta, kaupungin -käsityöläisiä, ja muuan talonpoika tyttärensä ja tämän miehen kanssa, -molemmat aivan nuoria; heillä oli mukanaan nuoren parin lapsi, noin -puolentoista vuoden vanha pikku tyttö, ja heillä oli hevonen, jolla -he vuorotellen ratsastivat. Nämä kolme olivat kaukaa etelästä, -Andabu-nimisestä kylästä -- Kristiina ei tiennyt missä se oli. -Ensimmäisenä iltana Kristiina pyysi saada katsoa lasta, sillä se itki -ja kitisi lakkaamatta -- se näytti kovin surkealta paksuine kaljuine -päineen ja pienine hervottomine ruumiineen, se ei osannut vielä -puhua eikä edes istua. Äiti näytti häpeävän sitä -- ja kun Kristiina -seuraavana aamuna tarjoutui kantamaan tyttöä jonkin aikaa hänen -puolestaan, sai hän kantaakin sitä yhtenään -- toinen mennä pyyhälsi -kauas edelle; hän näytti olevan jänisemo. Mutta he olivat kovin nuoria, -sekä hän että hänen miehensä, tuskin kahdeksantoistavuotiaita, ja äiti -saattoi kylläkin olla väsynyt kantamaan raskasta lasta, joka yhtenään -kitisi ja itki. Isoisä oli ruma, äänetön ja äreä vanhahko mies, mutta -hän se oli tahtonut lähteä Nidarosiin tyttärentytön matkassa, joten -hänellä näytti olevan hellä sydän tätä kohtaan. Kristiina kulki -matkueen viimeisenä hänen ja kahden fransiskaanimunkin kanssa -- ja -Kristiinaa harmitti, ettei Andabun mies tarjoutunut koskaan lainaamaan -hevostaan munkeille -- saattoihan jokainen nähdä, että nuorempi munkki -oli hirveän sairas. - -Vanhempi, veli Arngrim, oli pyöreä pieni mies, jolla oli pyöreät, -punaiset ja pisamaiset kasvot, vilkkaat ruskeat silmät ja punainen -hiuskiehkura pään ympärillä. Hän puheli yhtenään, enimmäkseen siitä -köyhyydestä, jossa he Skidanin avojalkamunkit, elivät -- veljeskunta -oli hiljattain saanut talon mainitussa kylässä, mutta he olivat niin -tuiki köyhiä, että kykenivät tuskin pitämään yllä jumalanpalvelusta, --- kirkkoa, joka heidän oli aikomus rakentaa, he saisivat tuskin -koskaan pystyyn. Syyn hän pani Gimsøyn rikkaiden nunnien niskoille, -jotka vainosivat köyhiä kerjäläisveljiä kiukkuisesti ja kateellisina -ja olivat nostaneet heitä vastaan oikeusjutun; kerkein kielin hän -kertoi nunnista kaikenlaista pahaa. Kristiinasta oli vastenmielistä -kuulla munkin puhuvan sellaista, ja tämän kertomukset siitä, kuinka -Gimsøyn abbedissa muka oli epäkanonisesti valittu ja kuinka nunnat -nukkuivat sivu rukousaikojensa, lörpöttelivät ja puhuivat sopimattomia -refektorion pöydän ääressä, tuntuivat hänestä kaikkea muuta kuin -uskottavilta -- sanoipa munkki eräästä sisaresta aivan suoraan, että -ihmiset eivät uskoneet hänen eläneen puhtaasti. Mutta Kristiina -näki, että veli Arngrim oli muutoin hyväsydäminen ja avulias mies. -Hän kantoi sairasta lasta pitkät matkat huomatessaan Kristiinan -käsivarsien väsyvän, ja kun lapsi parkui kovin pahasti, hän lähti -juosta loikkimaan pitkin kangasta, kaapu korkealle kohotettuna, niin -että katajat raapivat hänen mustia, karvaisia sääriään ja muta roiskui -suosilmäkkeistä, ja samalla hän hoilasi ja huusi äidille, että tämän -oli nyt odotettava, lapsella oli nälkä. Sitten hän juoksi takaisin -sairaan veli Torgilsin luo, jolle hän oli kuin hellin ja rakkain isä. - -Sairaan munkin vuoksi oli mahdoton ehtiä Hjerdkinniin yöksi, mutta -molemmat dovrelaiset tiesivät jonkun kivimajan järven rannalla vähän -eteläänpäin, ja niin lähtivät toivioretkeläiset sinne. Ilta oli -sillä välin käynyt kylmäksi. Järven rantama oli vesiperäistä, ja -valkoista usvaa uhosi soista, niin että koivikko tippui kastetta. -Pieni kuunsirppi oli läntisten vuorenlakien yläpuolella, melkein yhtä -kalpeankeltaisena ja himmeänä kuin ilmakin. Yhä useammin täytyi veli -Torgilsin pysähtyä; hän yski niin että sitä oli surkea kuulla. Veli -Arngrim tuki häntä silloin, pyyhki jälkeenpäin hänen kasvonsa ja suunsa -ja näytti päätään pudistaen Kristiinalle kättään -- se oli verinen -toisen syljestä. - -He löysivät majan, mutta se oli sortunut. Silloin he etsivät suojaisen -paikan ja laittoivat nuotion. Mutta eteläläis-raukat eivät olleet -arvanneet, että tunturin yö oli niin jäätävän kylmä. Kristiina otti -pussistaan viitan, jonka Gaute oli tyrkyttänyt hänelle, koska se oli -erittäin kevyt ja lämmin -- se oli ostoverkaa, majavannahalla vuorattu. -Kun hän kietoi veli Torgilsin siihen, kuiskasi tämä -- hän oli niin -käheä että sai tuskin ääntä -- että lapsi saisi nukkua viitan sisässä -hänen kanssaan. Niin hän sai sen viereensä, se kitisi ja munkki yski, -mutta välillä he sentään nukkuivat kumpikin. - -Osan yötä Kristiina valvoi yhdessä toisen dovrelaisen ja veli Arngrimin -kanssa ja hoiti nuotiota. Kellanvalkea kajastus siirtyi pohjoiseen --- tunturijärvi väikkyi valkoisena ja tyynenä keskempää, kalat -valvoivat ja loivat renkaita -- mutta toisella rannalla vuorenkukkulan -alla kuvastui vesi mustan tummana. Kerran kuului ilkeä, haukkuva -karjahdus siltä suunnalta -- munkki säpsähti ja tarttui kovasti toisia -käsivarresta. Kristiina ja talonpoika arvelivat, että se oli jokin -eläin -- silloin he kuulivat kiven vierivän, niinkuin joku olisi -kulkenut louhikkojyrkänteellä, ynnä uuden huudon, karkealta kuuluvan. -Munkki alkoi lukea korkealla äänellä: "Jesus Kristus, Soter", erotti -Kristiina, ja "vicit leo de tribu Juda" [Jeesus Kristus, Vapahtaja. -- -Leijona Juudan heimosta on voittanut] -- silloin he kuulivat ikään kuin -oven läimähtävän kiinni vuoren alla. - -Alkoi vaaleta, vastarannan louhikkotöyräs ja koivurykelmät tulivat -näkyviin, -- silloin toinen dovrelainen ja Oslon mies vapauttivat -heidät vartijan toimesta. Viimeinen ajatus, mikä Kristiinalla oli -ennen kuin hän nukkui nuotion ääreen, oli se, että jos he tekisivät -niin lyhyitä päivämatkoja -- ja rahalahja hänen täytyi antaa -kerjäläismunkeille erotessa -- niin häätyisi hän kai pyytämään ruokaa -taloista Gauldaleniin tultuaan. - -Aurinko oli jo melko korkealla ja aamutuuli tummensi vedenpintaa -pienillä vihureilla, kun viluiset toivioretkeläiset kokoontuivat -veli Arngrimin ympärille tämän lukiessa aamurukouksia. Veli Torgils -istui kokoonkäpertyneenä, hampaat kalisten, ja koetti pidättää -yskäänsä mumistessaan mukana. Nähdessään harmaat munkinkaavut, joille -aamuaurinko paistoi, muisti Kristiina nähneensä unta veli Edvinistä -- -hän ei voinut muistaa millaista, mutta hän suuteli polvistuen munkkien -käsiä ja pyysi heitä siunaamaan seuruetta. - - * * * * * - -Majavannahkaviitasta olivat toiset toivioretkeläiset oivaltaneet, -ettei Kristiina ollut halpaa väkeä. Ja kun hän sattui mainitsemaan -kulkeneensa kuninkaantietä Dovren tunturin yli kahdesti ennen, tuli -hänestä jonkinlainen seurueen johtaja. Dovrelaiset eivät olleet koskaan -käyneet Hjerdkinniä kauempana, ja lahtelaiset olivat täällä aivan -outoja. - -Hjerdkinniin he saapuivat jo ennen iltahartausaikaa, ja oltuaan -jumalanpalveluksessa kappelissa lähti Kristiina yksin tunturille. Hän -tahtoi löytää sen polun, jota hän oli kulkenut isänsä kanssa, ja sen -paikan puron rannalla, missä he olivat istuneet yhdessä. Sitä hän -ei löytänyt, mutta hän luuli löytäneensä sen kummun, jolle hän oli -kiivennyt katsomaan isän jälkeen, kun tämä ratsasti pois. Pienet kummut -näillä seuduin olivat kuitenkin hyvin toistensa näköisiä. - -Hän istui polvillaan sianpuolavarvikossa kummun laella. Kesäilta alkoi -käydä hämyiseksi -- pikkuvuorien koivikkorinteet, harmaat louhutöyräät -ja ruskeat suoviirut sulautuivat yhteen, mutta avaran tunturiseudun -yläpuolella kaartui iltataivas pohjattoman syvän ja kirkkaan maljan -tavoin. Se kuvastui valkoisena kaikissa vesisilmäkkeissä, rikkonaisena -ja kalpeampana heijastui taivaan hohde pieneen tunturipuroon, -joka kiiti kohisten ja levottomana kivien yli ja laski vaaleiden -soratöyryjen ympäröimään tunturilampeen. - -Jälleen hänet valtasi tuo ihmeellinen, kuumeenomainen sieluntila: -sisäisen näkökyvyn teroittaminen -- virta tuntui näyttävän hänelle -hänen oman elämänsä kuvan sellaisena kuin hän oli levottomana rientänyt -ajallisuuden erämaan läpi, noussut kiivaaseen kuohuntaan milloin, -vain kivi sattui tielle -- heikosti ja rikkonaisesti ja kalpeasti oli -ikuinen valo päässyt heijastumaan hänen elämäänsä. -- Mutta hänen -äidin-silmäänsä erottui himmeästi, että tuskassa ja murheessa ja -rakkaudessa -- joka kerta, kun synnin hedelmä oli kypsynyt suruksi, --- oli hänen maahansidottu ja omavaltainen sielunsa saavuttanut -heijastuksen taivaallisesta valosta --. - -Terve, Maaria, armoitettu. Siunattu olet sinä vaimojen joukossa ja -siunattu sinun kohtusi hedelmä Jeesus, joka hikoili verta, meidän -tähtemme --. - -Lukiessaan viittä Avemariaa lunastuksen ihmeellisten mysteerioiden -muistoksi hän tunsi, että surujensa turvin hän rohkenisi etsiä suojaa -Jumalan äidin viitan alta. Hänellä oli suru menettämistään lapsista, -oli raskaammat surut jokaisesta hänen poikiaan kohdanneesta kohtalon -iskusta, joita hän ei ollut voinut sovittaa heidän edestään. Maaria, -täydellinen puhtaudessa, nöyryydessä, kuuliaisuudessa Isän tahdolle, -oli surrut kaikista äideistä eniten, ja hänen saalinsa ymmärtäisi -sen heikon ja kalpean heijastuksen syntisen naisen sydämessä, joka -oli hehkunut kuumaa, ja tuhoavaa rakkautta ja kaikkia niitä syntejä, -jotka kuuluvat rakkauden luonteeseen -- uhmaa ja tottelemattomuutta, -paatunutta leppymättömyyttä, itsepäisyyttä ja ylpeyttä -- se oli -kuitenkin kaikitenkin äidin sydän --. - -Kristiina kätki kasvot käsiinsä. Hetken ajan hänestä tuntui kovemmalta -kuin hän voisi kestää, että hän nyt oli erotettu heistä kaikista -- -kaikista pojistaan. - -Sitten hän luki viimeisen Paternosterin. Hän muisti jäähyväisensä isän -kanssa tällä samalla paikalla niin monta vuotta sitten, jäähyväisensä -Gauten kanssa kaksi päivää sitten. Lapsellisesta ajattelemattomuudesta -olivat hänen poikansa loukanneet häntä -- kuitenkin hän tiesi, että jos -he olisivat loukanneet häntä samoin kuin hän oli loukannut isäänsä, -syntisen tahallisesti -- ei se olisi koskaan voinut muuttaa hänen -sydäntään heitä kohtaan. Oli helppoa antaa anteeksi lapsilleen --. - -Gloria patri et filio spiritui sancto luki hän ja suuteli ristiä, -jonka oli kerran saanut isältään, nöyrän kiitollisena tuntiessaan, -että huolimatta kaikesta, huolimatta omasta uhkamielisyydestään, oli -hänenkin levoton sydämensä käsittänyt kalpean häivähdyksen siitä -rakkaudesta, jonka hän oli nähnyt heijastuvan isänsä sielussa, -kirkkaana ja tyynenä kuin valoisa taivas nyt kuvastui suuresta -tunturilammensilmästä. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä oli sää niin harmaa ja kolkon tuulinen, sumuinen ja -sateinen, että Kristiina ei ollut uskaltaa lähteä taipaleelle sairaan -lapsen ja veli Torgilsin kanssa. Mutta munkki itse oli innokkain -- -Kristiina ymmärsi, että veli Torgils pelkäsi kuolevansa ennen kuin -ehtisi Nidarosiin. Niin he lähtivät asumattomalle taipaleelle, mutta -sumu oli toisinaan niin tiheä, ettei Kristiina uskaltanut lähteä -laskeutumaan niitä äkkijyrkkiä, sekä yltä että alta jyrkänteen -reunaamia polkuja, joiden hän muisti olevan tästä alaspäin Drivdalenin -autiotupaan mentäessä. Siksi he laittoivat nuotion päästyään solan -korkeimmalle kohdalle ja asettuivat viettämään yötä. Iltarukouksen -jälkeen veli Arngrim kertoi heille kauniin tarinan merihätään -joutuneesta laivasta, -- laivan pelasti erään abbedissan esirukous -Neitsyt Maarialle, joka antoi aamutähden puhjeta paistamaan meren yllä. - -Munkki näytti mielistyneen Kristiinaan. Tämän istuessa nuotion ääressä -viihdytellen lasta, jotta toiset saisivat nukkua, siirtyi munkki -hänen viereensä ja alkoi kuiskaten kertoa itsestään. Hän oli köyhän -kalastajan poika, ja neljäntoista vuoden vanhana hän oli menettänyt -isänsä ja veljensä merellä eräänä talviyönä, mutta hänet itsensä oli -toinen venekunta saanut pelastetuksi. Se oli hänen mielestään ollut -kuin ihme, ja sitä paitsi hän oli tullut meriaraksi; siten hänessä -oli syntynyt tuuma ruveta munkiksi. Mutta vielä kolme vuotta oli -hänen täytynyt olla kotona äitinsä luona, ja he näkivät nälkää ja -raatoivat kovasti, ja veneessä hän pelkäsi aina -- mutta sitten joutui -sisar naimisiin, ja hänen miehensä otti haltuunsa heidän tupansa ja -veneosuutensa, ja hän saattoi lähteä minoriittiveljien luo Tunsbergiin. -Siellä hän oli ensin saanut kuulla pilkkaa halvan syntyperänsä vuoksi --- mutta gardiani oli hyväntahtoinen ja otti hänet suojelukseensa. Ja -kun veli Torgils Olavinpoika oli sitten tullut veljistöön, tulivat -kaikki munkit paljon hurskaammiksi ja sopuisammiksi, sillä hän oli -niin hurskas ja sävyisä, vaikka oli parasta sukuperää heistä kaikista, -rikasta talonpoikaissukua Slagnista -- ja hänen äitinsä ja sisaruksensa -olivat kovin anteliaita luostaria kohtaan. Mutta kun he sitten olivat -tulleet Skidaniin ja veli Torgils oli sairastunut, oli kaikki taas -käynyt paljon raskaammaksi. Veli Arngrim antoi Kristiinan ymmärtää, -että hän ihmetteli, miten Kristus ja Maaria asettivat niin kivisen tien -köyhille veljillensä astuttavaksi. - -"He valitsivat itsekin köyhyyden maan päällä eläessään", sanoi -Kristiina. - -"Sinun on helppo sanoa niin, rikas nainen kun varmaan olet", sanoi -munkki ärtyisesti. "Et ole tainnut koskaan kokea, miltä tuntuu kulkea -vailla ruokaa" -- ja Kristiinan oli vastattava, että niin oli laita --. - - * * * * * - -Kun he saapuivat kyliin ja matkasivat Updalin ja Soknadalin läpi, sai -veli Torgils sekä ratsastaa että ajaa joitakin osia matkasta, mutta hän -heikkeni heikkenemistään, ja Kristiinan matkaseura vaihtui alituisesti, -sillä toiset erkanivat heistä, mutta uusia toivioretkeläisiä liittyi -matkalla. Kun hän saapui Stauriniin, ei seurueessa ollut jäljellä -niistä, joiden kanssa hän oli taivaltanut tunturin yli, muita kuin -molemmat munkit. Ja aamulla tuli veli Arngrim itkien hänen luokseen -ja kertoi, että veli Torgils oli saanut kovan verensyöksyn yöllä; hän -ei voinut jatkaa matkaa -- nyt he varmaan myöhästyisivät Nidarosista -eivätkä saisi nähdä juhlaa. - -Kristiina kiitti veljiä matkaseurasta, hengellisestä johdatuksesta ja -avusta matkalla. Veli Arngrim näytti hämmästyvän hänen erojaislahjansa -runsautta, sillä hänen kasvonsa kirkastuivat -- nyt oli Kristiinan -saatava häneltä vastalahja: hän veti pussistaan esiin rasian, jossa oli -joitakin kirjeitä. Niihin oli kirjoitettu kaunis rukous ynnä kaikki -Jumalan nimet loppuun; nurkkaan oli jätetty avoin paikka rukoilijan -nimeä varten. - -Kristiina käsitti itsekin mahdottomaksi, että munkki tietäisi mitään -hänestä, kenen kanssa hän oli ollut naimisissa tai mikä hänen miehensä -kohtalo oli, vaikka hän olisikin maininnut isännimensä. Kuitenkin hän -pyysi munkkia kirjoittamaan vain: Kristiina leski. - - * * * * * - -Gauldalenin läpi kulkiessaan hän seurasi kylien ulkolaiteitse vieviä -polkuja, sillä hän ajatteli, että jos hän kohtaisi suurtalojen -asukkaita, niin voisi helposti tapahtua, että joku tuntisi entisen -Husabyn emännän, ja hän tiesi tuskin itsekään, miksi se oli hänestä -niin vastenmielistä. Päivää myöhemmin hän nousi metsäpoluille ja harjun -poikki Vatsfjeldetin pienelle kirkolle, joka oli vihitty Johannes -Kastajalle, mutta jota seudun kansa kutsui Pyhän Edvinin kirkoksi. - -Kappeli oli aukeamalla sankan metsän keskellä; se ynnä takana -oleva kukkula kuvastuivat lampeen, josta terveyttätuova lähde sai -alkunsa. Puron vieressä oli puinen risti, ja ympärillä virui joitakin -kainalosauvoja ja keppejä, läheisissä pensaissa riippui vanhoja -siderääsyjä. - -Kirkon ympärillä oli pieni aitaus, mutta veräjä oli suljettu. -Kristiina polvistui ulkopuolelle ja muisti kuinka hän oli istunut -kirkossa Gaute sylissään. Silloin hän oli ollut silkkiin puettuna, -seudun juhlapukuiset arvomiehet ja naiset ympärillään. Sira Eiliv oli -seisonut aivan vieressä ja pitänyt kiinni Naakkvesta ja Bjørgulfista, -väkijoukossa ulkopuolella olivat olleet hänen palvelustyttönsä ja -saattomiehensä. Silloin hän oli rukoillut niin palavasti, että jos -hänen kituva lapsensa saisi ihmisymmärryksen ja liikkumiskyvyn, niin ei -hän toivoisi enempää -- ei edes sitä, että itse pääsisi siitä pahasta -selkäviasta, joka oli vaivannut häntä kaksosten syntymästä asti. - -Hän ajatteli Gautea, miten kauniina ja uljaana hän istui vankan -sinertävän hevosensa selässä. Ja hän itse -- eipä moni nainen nauttinut -hänen iässään, lähes puolen sadan vuoden vanhana, sellaista terveyttä, -sen hän oli huomannut nyt tunturimatkallaan. Herra, anna minulle vain -se ja se ja se -- niin kiitän sinua enkä pyydä sinulta enää muuta kuin -sitä ja sitä ja sitä -- - -Hän ei kai ollut koskaan rukoillut Jumalalta muuta kuin että saisi -tahtonsa tapahtumaan. Ja aina hän oli saanut mitä tahtoi -- melkein. -Ja nyt hän istui tässä sydän murtuneena -- ei siksi, että hän oli -tehnyt syntiä Jumalaa vastaan, vaan koska hän oli tyytymätön siihen, -että oli saanut seurata omaa tahtoaan tien loppuun asti. Hän ei ollut -tullut Jumalan luo seppeleineen eikä synteineen eikä suruineen -- -ei niin kauan kuin maailmalla vielä oli pisarakaan makeutta hänen -maljaansa sekoitettavana. Mutta nyt hän tuli, nyt, kun hän oli nähnyt, -että maailma on kuin majatalo: jolla ei ole enää mitään annettavaa, se -työnnetään ulos ovesta. - -Hän ei tuntenut mitään iloa päätöksestään -- mutta hänestä tuntui, -ettei hän ollutkaan itse päättänyt sitä. Ne köyhät, jotka tulivat hänen -tupaansa, olivat tulleet käskemään häntä ulos. Toinen tahto kuin hänen -omansa oli pannut hänet köyhien ja sairaiden joukkoon ja käskenyt hänen -mennä heidän kanssaan, pois siitä kodista, jossa hän oli käskenyt -emäntänä ja hallinnut miesten äitinä. Ja kun hän nyt suostui ilman -kovin suurta vastahakoisuutta, niin hän tiesi tekevänsä näin, koska -hän ymmärsi Gauten tulevan viihtymään paremmin, kun hän oli poissa -talosta. Hän oli taivuttanut kohtalon tahtonsa mukaan, hän oli saanut -olonsa sellaiseksi kuin tahtoi -- poikiaan hän ei voinut luoda tahtonsa -mukaisiksi, ne olivat sellaisia miksi Jumala oli heidät luonut, ja -heidän omapäisyytensä ajoi heitä, heidän kanssaan hän jäi alakynteen. -Gaute oli hyvä isäntä, hyvä aviomies ja uskollinen isä, kelpo mies ja -yhtä kunniallinen kuin useimmat muut -- mutta päällikön ainesta hänessä -ei ollut, eikä hänellä ollut sellainen mielikään, että hän olisi -kaivannut sitä, mitä äiti oli hänelle toivotellut. Mutta Gaute piti -kyllä äidistään niin paljon, että häntä kiusasi, kun hän tiesi äidin -odottavan häneltä toista. Sen vuoksi Kristiina tahtoi nyt anoa kotia -ja suojaa, vaikkakin hänen ylpeydelleen maistui karvaalta, että hänen -täytyi tulla niin köyhtyneenä, ettei hänellä ollut mitään uhrattavaa. - -Mutta hän ymmärsi, että _hänen täytyi_ tulla. Kummulla kohoava kuusikko -seisoi ja joi siivilöityvää päivänpaistetta ja humisi hiljaa, pieni -kirkko kyyhötti äänettömänä ja suljettuna ja hikosi tervanhajua. -Kaivaten ajatteli Kristiina munkki-vainajaa, joka oli ottanut häntä -kädestä ja johtanut hänet Jumalan rakkauden vaipasta säteilevään -valoon, kun hän oli viaton lapsi, ojentanut hänelle kätensä viedäkseen -hänet kotiin harhapoluilta kerran toisensa jälkeen, sekä maan päällä -eläessään että sen jälkeen. Ja yhtäkkiä hän muisti ilmielävästi unen, -jonka hän oli nähnyt veli Edvinistä äskeisenä yönä tunturilla: - -Hän oli ollut seisovinaan päivänpaisteessa jonkun suuren talon pihalla, -ja veli Edvin tuli ulos tuvan ovesta. Hänellä oli kädet täynnä leipää, -ja kun hän tuli hänen luokseen, taittoi hän yhdestä leivästä ison -kappaleen ja antoi hänelle -- Kristiina ymmärsi joutuneensa tekemään -niinkuin oli arvellut, pyytämään almua tultuaan kyliin, mutta sitten -hän oli jollakin tavoin yhdyttänyt veli Edvinin, he kulkivat yhdessä -anelemassa --. Samalla hän kuitenkin tiesi, että unella oli kaksinainen -merkitys, talo ei ollut vain suurtalo, vaan se tuntui hänestä -merkitsevän pyhää paikkaa, ja veli Edvin kuului sen asujaimiin, ja -leipä, jota veli Edvin antoi hänelle, ei ollut pelkkää syötävää leipää, -jolta se näytti -- se tarkoitti ehtoollisleipää, panis angelorum, -ja hän otti enkelien ruokaa veli Edvinin kädestä. Ja nyt hän antoi -lupauksensa veli Edvinille. - - - - -V - - -Nyt hän oli vihdoinkin perillä. Kristiina Lauritsantytär istui -levähtämässä heinäru'olla tien vieressä Sionsborgin alapuolella. -Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi; se niittykappale, joka oli -vielä niittämättä, aaltoili punertavana ja kiiltävänä kuin silkki -täysinpuhjennein korsin. Niin punainen oli niitty vain täällä -Trøndelagenissa. Mäen alta näkyi kaistale vuonoa tummansinisenä -ja vaahtopilkkuisena, raikkaan valkeaa merenpärskettä kuohui -kalliotöyryjen juurella niin pitkälle kuin hän näki rantaa -vihreämetsäisen kaupunkiniemen alapuolella. - -Kristiina huoahti pitkään. Kuitenkin -- hyvä oli olla täällä jälleen, -hyvä vaikka samalla omituistakin tietää että nyt hän ei enää koskaan -tulisi täältä poistumaan. Reinin luostarin harmaapukuiset sisaret -seurasivat samoja sääntöjä, Pyhän Bernhardin sääntöjä, kuin Tautran -veljet. Kun hän nousisi aamulla varhain ja menisi kirkkoon, tietäisi -hän, että nyt menevät myös Naakkve ja Bjørgulf paikoilleen munkkien -kuoriin. Niin tulisi hän sittenkin elämään vanhuutensa kahden poikansa -seurassa --. vaikka ei sillä tavalla kuin oli ajatellut. - -Hän veti jalastaan sukat ja kengät ja pesi jalkansa purossa. Nidarosiin -hän tahtoi mennä avojaloin. - -Hänen takanaan ylös linnavuoren rinnettä vievällä polulla mekasti -joukko poikia -- he pysähtyivät ylös porttitornin alle ja koettivat, -voisivatko jollakin keinoin päästä rappeutuneeseen linnoitukseen. -Kun pojat huomasivat hänet, he alkoivat huudella hänelle ylhäältä -säädyttömiä sanoja, nauraen ja meluten. Hän ei ollut kuulevinaan ennen -kuin muuan pieni vekara -- kahdeksanvuotias saattoi poikanen olla -- -lähti vierimään alas jyrkkää nurmirinnettä ja melkein törmäsi häneen, -päästäen joitakin rumia sanoja, joita hän vallattomuudessaan otti -vanhempien suusta. Kristiina kääntyi häneen päin ja sanoi naurahtaen: - -"Ei sinun tarvitse huutaa noin, kyllä minä ymmärrän muutenkin, että -sinä olet peikonpentu, kun sinulla on pyörimähousut päälläsi?-" - -Kun pojat huomasivat naisen vastaavan, tulla tömistivät he koko -joukko. Mutta he tulivat äänettöminä ja häpesivät nähdessään, että hän -oli vanhahko nainen ja pyhiinvaeltajan puvussa, eikä hän soimannut -heitä heidän raaoista sanoistaan, vaan istui ja katsoi heihin suurin, -kirkkain ja levollisin silmin ja pieni salavihkainen hymy suupielissä. -Hänellä oli pyöreät, laihat kasvot, leveä otsa ja pieni, kaartuva -leuka; hän oli päivettynyt ja hyvin ryppyinen silmien alta, mutta ei -kuitenkaan näyttänyt kovin vanhalta. - -Silloin ryhtyivät rohkeimmat pojista puhelemaan ja kyselemään -peittääkseen joukon hämmennystä. Kristiinaa nauratti -- nämä pojat -muistuttivat hänen mielestään niin kovasti hänen omia villivarsojaan, -kaksosia heidän pieninä ollessaan, vaikka hän toivoikin hartaasti, -etteivät _hänen_ poikansa sentään olisi koskaan olleet niin roskaisia -suustaan. Nämä tuntuivat olevan kaupungin pieneläjien lapsia. - -Ja kun tuli se hetki, jota hän oli ikävöinyt koko matkan, jolloin hän -seisoi Feginsbrækkan ristin juurella ja katseli alas Nidarosiin, ei hän -saanutkaan kootuksi sieluaan hartauteen tai mietiskelyyn. Kaikki kylän -kellot puhkesivat samassa soittamaan vesperrukoukseen, mutta pojat -puhelivat kilvan tahtoen osoitella hänelle kaikkea mitä hän näki --. - -Tautraa hän ei voinut nähdä, koska vuonolla Frostan kohdalla kävi -vihurituuli nostattaen sumua ja sadekuuroja. - -Poikaparven keskellä hän laskeutui alas jyrkkiä polkuja Steinbergien -läpi -- ja nyt kilisivät karjankellot ja paimenet huhuilivat joka -taholla -- lehmät palasivat kotiin yhteislaitumelta. Nidareidin -poikki kulkevan muurin portilla täytyi Kristiinan ja hänen nuorten -seuralaistensa odottaa, kunnes karja oli ajettu läpi -- paimenet -luikkasivat, huutelivat ja sättivät, sonnit puskivat, lehmät -tungeksivat sekaisin, ja pojat selittivät kuka minkin härän omisti. Ja -kun he pääsivät portista ja kulkivat katuja kohti, oli Kristiinalla -enemmän kuin tarpeeksi katsomista siinä, mihin lehmänläjien lomiin -astua paljailla jaloillaan tallatulla tantereella. - -Jotkut pojat seurasivat häntä pyytämättä aina Kristuksenkirkon sisään. -Ja kun hän seisoi hämärässä pylväsmetsässä ja katseli eteensä kuorin -valoja ja kultaloistoa kohti, vetivät pojat koko ajan vierasta naista -tahtoen näyttää hänelle ruusuikkunan läpi tunkevaa päivänpaisteen -luomia värillisiä valoläikkiä holvien väIissä, lattian hautakiviä, -alttarien yläpuolella olevia kalliista kankaista laitettuja verhoiluja --- kaikkea sellaista mikä eniten pistää lasten silmään. Kristiina ei -saanut ollenkaan rauhaa ajatustensa kokoamiseen -- mutta jokainen -poikien lausuma sana herätti hänen sydämensä kumean kaipuun -- ensi -sijassa hänen omiin poikiinsa, mutta myös kartanoon, huoneisiin, -talousrakennuksiin, karjaan -- äidin puuhiin ja äidin valtiuteen. - -Hänellä oli yhä tuo vastenmielisyys sitä kohtaan, että joku hänen ja -Erlendin entisistä ystävistä tuntisi hänet. Heillä oli aina tapana olla -kaupunkitalossaan juhlien aikana ja pitää vieraita luonaan -- häntä -pelotti jonkun sellaisen seurueen kohtaaminen. Ulf Haldorinpoika hänen -oli etsittävä käsiinsä, sillä tämä oli hoitanut hänen asiamiehenään -niitä tiluksia, jotka hän vielä omisti täällä pohjoisessa ja jotka hän -nyt aikoi antaa tulolahjanaan Reinin luostarille. Nyt oli Ulfin luona -kuitenkin varmaan hänen sukulaisiaan Skaunista, joten hänen pitäisi -odottaa. Mutta Kristiina tiesi, että eräs mies, joka oli palvellut -Erlendin asemiesjoukossa tämän toimitusmiesaikana, asui pienessä -talossa Bratørenillä harjoittaen lahtivalaan ja pyöriäisen pyyntiä -vuonossa ja pitäen majalaa kalastajille. - -Kaikki huoneet olivat täpötäynnä, vastattiin siellä Kristiinalle, mutta -sitten tuli itse isäntä, Aamunde, paikalle ja tunsi hänet heti. Oli -omituista kuulla miehen huudahtavan hänen vanhaa nimeään: - -"No jopa jotakin -- eikö se ole Erlend Nikulauksenpojan emäntä -Husabystä -- terve, Kristiina -- mitenkäs on selitettävä, että sinä -tulet tänne minun talooni!" - -Miehelle oli vain ilo, jos Kristiina tyytyisi sellaiseen yösijaan, -minkä hän saattoi tarjota, ja hän lupasi itse viedä Kristiinan -purjeveneellä Tautraan juhlan jälkeisenä päivänä. - -Myöhäiseen yöhön Kristiina istui talossa juttelemassa talon isännän -kanssa, ja häneen teki voimakkaan vaikutuksen, kun hän näki, että -Erlendin entiset miehet rakastivat ja kunnioittivat suuresti nuoren -päällikkönsä muistoa -- Aamunde käytti hänestä useaan kertaan sanaa -nuori. Ulf Haidorinpojalta he olivat kuulleet hänen onnettomasta -kuolemastaan, ja Aamunde sanoi, ettei hän koskaan tavannut -Husabyn-aikaisia vanhoja tovereita juomatta urhean isäntänsä muistolle --- ja kaksi kertaa olivat jotkut heistä kokoontuneet yhteen ja -antaneet lukea messun hänen puolestaan hänen kuolinpäivällään. Aamunde -kyseli paljon Erlendinpojista, ja Kristiina kyseli myös vanhoista -tuttavistaan. Oli puoliyö, kun hän joutui sänkyyn Aamunden vaimon -viereen -- mies olisi välttämättä tahtonut, että he molemmat olisivat -muuttaneet pois sängystään luovuttaen sen Kristiinalle, ja vihdoin -täytyi Kristiinan kiittäen suostua ottamaan ainakin hänen paikkansa. - - * * * * * - -Seuraava päivä oli Olavin valviaispäivä. Aamupuolella Kristiina -käyskenteli rantamalla katsellen touhua laiturien luona. Hänen -sydämensä alkoi tykyttää, kun hän näki Tautran apotin nousevan maihin --- mutta hänen seurassaan olevat munkit olivat kaikki ikämiehiä. - -Jo ennen yhdeksättä hetkeä virtasi kansaa Kristuksenkirkkoa kohti -kantaen ja taluttaen sairaitaan ja raajarikkojaan saadakseen -näille sellaisen paikan isossalaivassa, että he tulisivat lähelle -pyhimyslipasta, kun sitä kannettiin ulos juhlasaatossa seuraavana -päivänä puolipäivämessun jälkeen. - -Kun Kristiina tuli myymäläkojujen joukkoon, joita oli pystytetty -kirkkomaan aidan viereen -- niissä myytiin enimmäkseen ruokaa ja -juomaa, vahakynttilöitä ja kaislasta tai koivunvarvuista palmikoituja -tyynyjä istuma-alustaksi kirkon lattialle -- kohtasi hän andebulaiset, -ja Kristiina otti lapsen siksi aikaa että nuori äiti saisi juoduksi -olutta tuopista. Samassa tuli englantilaisten pyhiinvaeltajain kulkue -laulaen ja sytytettyjä kynttilöitä kantaen; hämmingissä, joka syntyi, -kun näiden oli päästävä kojujen luo kasaantuneen ihmispaljouden läpi, -hän eksyi andebulaisista, eikä hän jälkeenpäinkään enää löytänyt heitä. - -Kauan hän harhaili sinne tänne väkijoukon liepeillä hyssytellen -parkuvaa lasta. Kun hän painoi sen kasvot kaulaansa vasten ja hyväili -viihdyttääkseen sitä, se haki suullaan ja imi sen hänen ihoaan vasten; -hän ymmärsi sen olevan nälissään eikä tiennyt mitä tehdä. Äitiä näytti -olevan turha etsiä, hänen täytyi lähteä kaduille tiedustelemaan, -saisiko hän mistään maitoa sille. Mutta kun hän tuli Ylemmälle -Pitkällekadulle pyrkien pohjoiseen päin, syntyi siinä taas suuri -tungos -- etelästä päin tuli ratsastajaseurue ja samalla saapuivat -linnansoturit kuninkaankartanosta kirkon ja ristiveljien talon -väliselle torille. Kristiina tuli tungetuksi lähimmälle poikkikadulle, -mutta sielläkin samosi ratsastajia ja jalankulkijoita kirkkoa kohti, -niin että hänen viimein täytyi kiivetä turvaan kiviaidalle. - -Ilma hänen yläpuolellaan värjyi kellonkumahtelua -- tuomiokirkosta -soitettiin yhdeksättä hetkeä. Lapsi herkesi itkemästä äänen kuullessaan --- se katsoi ylöspäin, ja ymmärryksen häive tuli sen elottomiin silmiin --- se hymyili vähän. Liikuttuneena kumartui vanha äiti ja suuteli -pientä poloista. Silloin hän näki istuvansa Nikulauksentalon, heidän -vanhan kaupunkitalonsa humalatarhaa ympäröivällä kiviaidalla. - -Olisihan hänen pitänyt tuntea tuo turvekaton läpi muurattu savupiippu --- heidän tuparakennuksensa takasivu. Lähinnä häntä olivat sairaalan -rakennukset, jotka Erlendin suureksi harmiksi olivat saaneet oikeuden -tarhan käyttöön yhdessä heidän kanssaan. - -Hän painoi vieraan naisen lasta rintaansa vasten suudellen sitä -suutelemistaan. Silloin joku kosketti häntä polveen. - -Siinä oli munkki puettuna saarnaajaveljien valkoiseen kaapuun ja -mustaan huppukaulukseen. Kristiina katsoi alas keltaisenkalpeihin, -ryppyisiin vanhuksen kasvoihin, -- sisäänvajonnut, kapea ja pitkä suu, -kaksi suurta, syväänvajonnutta merenpihkankeltaista silmää. - -"Voiko se olla -- oletko se sinä itse, Kristiina Lauritsantytär!" -Munkki pani ristityt käsivartensa kiviaidalle ja painoi leukansa -niihin. "-- Oletko sinä täällä!" - -"Gunnulf!" Silloin munkki siirsi päätään, niin että se kosketti aidalla -istuvan Kristiinan polvea: "Onko sinusta niin ihmeellistä, että minä -olen täällä?" Silloin johtui Kristiinan mieleen, että talo, jonka -aidalla hän istui, oli ensin ollut tämän munkin ja sitten hänen oma -talonsa, ja hänestä se oli omituista yhtäkaikki. - -"Mutta mikä lapsi sinulla on sylissäsi -- ei kai tämä suinkaan liene -Gauten lapsi?" - -"Ei --." Ajatellessaan pikku Erlendin terveitä, suloisia kasvoja -ja voimakasta, hyvinmuodostunutta ruumista painoi Kristiina säälin -valtaamana vieraan kitulapsen itseään vasten. "Tämä on erään naisen -lapsi, jonka kanssa tulin yhtä matkaa tunturin yli." - -Mutta silloin hänelle sarasti, mitä Andres Simoninpoika oli nähnyt -lapsellisessa viisaudessaan. Täynnä kunnioitusta hän katsoi sylissään -olevaa viheliäistä eläjää. - -Nyt lapsi itki jälleen, ja hänen täytyi kaikkein ensiksi kysyä -munkilta, tietäisikö tämä, mistä hän voisi saada maitoa lapselle. -Gunnulf vei hänet itäänpäin kirkon ympäri Saarnaajaintalolle ja hankki -hänelle kupillisen maitoa. Kristiinan syöttäessä hoidokkiaan he -juttelivat keskenään, mutta se kävi omituisen hitaasti. - -"Niin pitkä aika on kulunut ja niin paljon on tapahtunut sitten viime -näkemän", sanoi Kristiina surumielisesti. "Ja raskaat olivat varmaan -sinunkin kantaa ne tiedot, joita sait kuulla veljestäsi?" - -"Jumala armahtakoon hänen sielu-parkaansa", kuiskasi veli Gunnulf -järkyttyneenä. - -Vasta kun Kristiina tiedusteli Tautrassa olevista pojistaan, tuli -Gunnulf vähän puheliaammaksi. Sydämellisellä ilolla oli luostari -ottanut vastaan nuo maan parhaisiin sukuihin kuuluvat alokkaat. -Nikulauksella näytti olevan ihanat hengenlahjat ja hän edistyi niin -erinomaisesti opissa ja jumalanpelossa, että apotin täytyi muistella -hänen suurta esi-isäänsä, kyvykästä kirkon soturia piispa Nikulaus -Arnenpoikaa. Näin ensi aikoina. Mutta jonkin aikaa sen jälkeen, kun -he olivat saaneet munkinpuvun, oli Nikulaus alkanut osoittaa hyvin -huonoa käytöstä ja aiheuttanut suurta levottomuutta luostarissa. -Gunnulf ei tiennyt tarkoin syitä -- yksi oli ainakin se, että apotti -Johannes ei myöntänyt nuorille veljille papiksivihkimystä ennen kuin -he olivat täyttäneet kolmekymmentä vuotta, eikä hän tahtonut poiketa -tästä säännöstä Nikulaukseenkaan nähden. Ja kun tuon arvoisan isän -mielestä Nikulaus luki ja mietiskeli enemmän kuin mihin hänelle oli -hengellistä kypsyyttä ja turmeli terveytensä hartaudenharjoituksilla, -hän tahtoi lähettää nuorukaisen erääseen luostarin karjakartanoon, -Inderøen-saarelle, jotta hän jonkun vanhemman munkin käskynalaisena -istuttaisi siellä omenatarhan. Silloin kerrottiin Nikulauksen -yltyneen tottelemattomuuteen apottia kohtaan, syyttäneen veljiään -luostarin omaisuuden tuhlaamisesta ylellisellä elämällä, laiskuudesta -jumalanpalvelukseen ja säädyttömistä puheista. Suurin osa asioista ei -luonnollisesti tullut tietoon luostarin ulkopuolella, sanoi Gunnulf, -mutta hänen kerrottiin myös nousseen vastustamaan sitä veljeä, jonka -apotti oli pannut häntä rankaisemaan. Jonkin aikaa hän oli ollut -luostarin vankilassa, tiesi Gunnulf, mutta lopulta hän oli sentään -lannistunut, kun apotti uhkasi erottaa hänet Bjørgulfista ja lähettää -toisen heistä Munkabuhun -- sokea veli se luultavasti oli esittänyt -tämän keinon. Mutta silloin tuli Nikulaus katuvaiseksi ja säyseäksi. - -"Isän luonne se tulee ilmi heissä", sanoi Gunnulf katkerasti. "Muutahan -ei voinut odottaakaan kuin että veljenpoikieni olisi vaikea oppia -kuuliaisuutta ja pysyä horjumattomina jumalisessa harjoituksessa --" - -"Se voi yhtä hyvin olla heissä äidinperintöä", vastasi Kristiina -surumielisenä. "Tottelemattomuus oli minun pääsyntini, Gunnulf -- ja -epävakainen olin myös. Koko elinikäni olen halunnut sekä seurata oikeaa -tietä että kulkea omia harhapolkujani yhtäkaikki --" - -"Erlendin harhapolkuja, tarkoitat kai", sanoi munkki synkästi. "Veljeni -ei vietellyt sinua vain yhden kerran, Kristiina, vaan minä luulen, -että hän vietteli sinua joka päivä, jonka elit hänen kanssaan. Hän -teki sinut muistamattomaksi, niin ettet sinä tajunnut ajatellessasi -ajatuksia, joita sinun täytyi hävetä, että kaikkitietävältä Jumalalta -et voinut salata mitä ajattelit?-." - -Kristiina tuijotti eteensä. - -"En tiedä, Gunnulf, oletko oikeassa --. en tiedä, olenko koskaan -unohtanut, että Jumala näkee sydämeeni, ja sitä suurempi kai on -syntini. Kuitenkaan ei ole niin, kuten sinä ehkä luulet, että -minun eniten tarvitsisi hävetä epäkainoa haluani tai heikkouttani; -pikemminkin on minun hävettävä sitä, että ajatukseni miehestäni olivat -monta kertaa karvaammat kuin käärmeenmyrkky. Mutta viimeisen täytyi kai -seurata ensimmäistä -- sinähän se sanoit minulle kerran, että ne, jotka -rakastavat toisiaan kuumimmalla kiihkolla, ne ovat lopulta kuin kaksi -käärmettä, jotka purevat toisiaan pyrstöstä. - -"Mutta se on ollut minun lohtunani näinä vuosina, Gunnulf, niin usein -kuin ajattelin sitä, että Erlendin täytyi mennä Jumalan tuomion eteen -saamatta valmistusta tai apua, surmaan syöstynä viha sydämessä ja -verta käsissään -- että hän ei tullut sellaiseksi kuin sinä sanoit ja -kuin minä tulin. Hän ei kätkenyt vihaa eikä vääryyttä enempää kuin -hän kätki muutakaan. -- Gunnulf, hän oli niin kaunis ja näytti niin -rauhalliselta, kun olin pukenut hänen ruumiinsa -- olen varma, että -kaikkitietävä Jumala tietää, ettei Erlend ole koskaan kantanut kaunaa -kenellekään ihmiselle eikä minkään asian tähden." - -Veli katsoi häneen suurin silmin. Sitten hän nyökkäsi. - -Hetken perästä munkki kysyi: - -"Tiedätkö, että Eiliv Serkinpoika on pappina ja nunnien isännöitsijänä -Reinissä?" - -"Onko!" sanoi Kristiina riemukkaan onnellisena. - -"Luulin sinun sentähden valinneen itsellesi juuri tuon paikan", sanoi -Gunnulf. - -Heti sen jälkeen hän mainitsi, että hänen oli palattava luostariinsa. - - * * * * * - -Ensimmäinen nokturni oli alkanut, kun Kristiina tuli kirkkoon. -Päälaivassa ja kaikkien alttarien ympärillä oli kansaa ahdinkoon -asti, mutta eräs kirkonpalvelija, joka näki että hänellä oli -kovin viheliäinen lapsi sylissään, auttoi sysäten häntä eteenpäin -väkijoukossa, niin että hän tuli aivan perille raajarikkojen ja -sairaiden joukkoon, jotka olivat asettuneet keskelle kirkkoa päätornin -kuvun alle, mistä oli hyvä näköala kuoriin. - -Satoja kynttilöitä paloi kirkossa -- kirkonpalvelijat ottivat vastaan -toivioretkeläisten kynttilät ja asettivat ne kynttilänjaloilla -varustettuihin suovamaisiin pikkutorneihin, joita oli sijoitettu pitkin -kirkkoa. Sitä mukaa kuin päivänvalo himmeni kirjavien lasiruutujen -takana, tuli kirkko tunnelmalliseksi palavan vahan hajusta, mutta -vähitellen se täyttyi myös sairaiden ja köyhien rääsyjen happamesta -löyhkästä. - -Kun kuorolaulu kaikui holvien alla ja urut, huilut, pasuunat ja -kielisoittimet soivat, ymmärsi Kristiina minkätähden kirkkoa saattoi -kutsua laivaksi -- tuossa valtavassa kivihuoneessa olivat kaikki -ihmiset kuin laivan kannella, ja laulu oli kuin meren pauhina, jonka -pinnalla se keinui. Väliin se rauhoittui kuin tyyntyviksi mainingeiksi, -kun yksinäinen miesääni kannatti lukukappaletta yli joukkojen. - -Kasvoja kasvojen vieressä, jotka kävivät valkoisemmiksi ja -väsyneemmiksi sitä mukaa kuin valviaisyö kului. Ei juuri kukaan mennyt -ulos jumalanpalvelusten välillä, ei ainakaan niistä, jotka olivat -saaneet paikat keskellä kirkkoa. Nokturnien väliajoilla he torkkuivat -tai rukoilivat. Lapsi nukkui melkein koko yön -- pari kertaa täytyi -Kristiinan hyssyttää sitä hiukan tai antaa sille maitoa puupullosta, -jonka Gunnulf oli hänelle hankkinut luostarista. - -Kohtaus Erlendin veljen kanssa oli merkillisesti ravistanut hänet -eloon, sillä jokainen askel tänne pohjoiseen matkatessa oli tuonut -hänet yhä lähemmäksi vainajan muistoa. Hän oli _ajatellut_ Erlendiä -vähän näinä viime vuosina, kun huolehtiminen kasvavista pojista soi -hänelle vähän aikaa oman kohtalonsa muistelemiseen -- kuitenkin oli -ajatus Erlendistä ollut aina ikään kuin aivan hänen takanaan, hän -ei vain ollut joutanut kääntymään sinnepäin. Nyt hän oli näkevinään -sielunsa niinä vuosina; se oli elänyt niinkuin ihmiset elävät -taloissaan kiireisinä kesäkuukausina, kun muutetaan pois isostatuvasta -ja asutaan luhtirakennuksissa. Mutta silloin käydään ja juostaan -talvituvan ohi kaiken päivää ajattelematta koskaan mennä sinne -sisään, vaikka ei tarvitsisi muuta kuin tarttua kääkään ja aukaista -ovi. Ja kun vihdoin jonakin päivänä tulee sinne asiaa, niin on tupa -tullut vieraaksi ja miltei juhlalliseksi siitä, että siihen on tullut -yksinäisyyden ja hiljaisuuden tuoksu --. - -Mutta puhuessaan sen miehen kanssa, joka oli hänen ja vainajan -yhteiselämään sisältyneen kylvön ja korjuun välisen vaihtelun viimeinen -elossa oleva silminnäkijä -- silloin hänestä tuntui kuin olisi hän -tullut katselleeksi elämäänsä uudella tavalla: aivan niinkuin hän -nousisi kotikylänsä läheiselle kukkulalle, missä ei ole koskaan ennen -ollut, ja sieltä katselisi omaan laaksoonsa. Tuntee jokaisen talon -ja aidan, jokaisen notkon ja puron uoman, mutta on kuin näkisi ensi -kerran, miten kaikki sijaitsee sillä maisemapohjalla, joka kylää -kannattaa. Ja tästä uudesta näkemyksestä hän oli yhtäkkiä löytänyt -sanat, jotka hälvensivät sekä hänen katkeruutensa Erlendiä kohtaan että -huolen hänen äkkikuolemassa temmatun sielunsa tilasta. Kaunaa ei Erlend -ollut koskaan tuntenut; Kristiina näki sen nyt, ja Jumala oli nähnyt -sen aina. - -Niin oli hän nyt vihdoinkin saapunut niin pitkälle, että oli näkevinään -oman elämänsä niinkuin vuorensolan ylimmältä kynnykseltä. Nyt vei -hänen tiensä alas hämärään laaksoon, mutta sitä ennen hän oli saanut -armon ymmärtää, että luostarin yksinäisyydessä ja kuoleman portilla -on häntä odottamassa yksi, joka aina oli nähnyt ihmisten elämän siten -kuin ihmisten asumukset näkyvät tunturinreunalta. Hän oli nähnyt -synnin ja surun ja rakkauden ja vihan ihmisten sydämissä niinkuin -ihminen näkee rikkaat talot ja köyhät töllit, aaltoilevat pellot ja -auhdot erämaat saman maaperän kamaralla. Ja hän oli astunut alas, -hänen jalkansa olivat vaeltaneet kautta ihmisten maiden, seisoneet -linnoissa ja tölleissä, hän oli koonnut rikkaiden ja vähäväkisten surut -ja synnit ja kohottanut ne mukanaan ylös ristille. Ei minun onneani ja -ylimielisyyttäni, vaan syntini ja suruni, oi rakas Herra armias --. -Kristiina katsoi sinne, missä ristiinnaulitun kuva seisoi ylhäälle -korotettuna, huimaavan korkealla voittokaaren yllä. - -Kun aamuaurinko sytytti korkeat, kirjavat ruudut pääkuorin pylväsmetsän -perällä ja niiden punainen, ruskea, vihreä ja sininen jalokiviloiste -himmensi kynttiläin loisteen alttarilta ja sen takaiselta -kultalippaalta, kuunteli Kristiina viimeisen valviaismessun -- -aamumessun. Tämän palvelusmenon lukukappaleiden hän tiesi käsittelevän -Jumalan lääkitsemisihmeitä ja hänen voimaansa hänen uskollisessa -ritarissaan kuningas Olavi Haraldinpojassa. Hän kohotti vieraan sairaan -lapsen kuoria kohti ja rukoili sen puolesta. - -Mutta häntä vilusti niin että hampaat kalisivat pitkästä oleskelusta -kylmässä kirkossa, ja hän tunsi itsensä heikoksi paastosta. Suuren -ihmispaljouden haju ja sairaiden ja köyhien tukahduttava lemu sekoittui -vahakynttiläin käryyn ja laskeutui omituisen rasvaisena ja umpeana ja -raskaana lattialla polvistuvien ylle, kylmänä kylmässä aamussa. Mutta -muuan paksu ja ystävällinen ja iloinen talonpoikaisvaimo, joka oli -istunut ja uinahtanut vähän juuri heidän takanaan olevan pilarin juurta -vasten, karhuntalja allaan ja toinen ramman säärensä peittona, heräsi -nyt ja veti Kristiinan väsyneen pään avaraan helmaansa: "Lepää nyt -vähän, sisar -- sinä tarvitset kyllä lepoa, luulisin --" - -Kristiina nukkui vieraan naisen helmassa ja näki unta: - -Hän astui kynnyksen yli kotitalonsa vanhaan liesitupaan. Hän oli nuori -ja naimaton, sillä hän näki omat paksut ruskeat palmikkonsa, kun ne -riippuivat hänen olkapäittensä etupuolella. Hän oli Erlendin seurassa, -sillä tämä oikaisi itsensä juuri suoraksi astuttuaan hänen edellään -sisään ovenkamanan alitse. - -Lieden luona istui hänen isänsä pannen varsia nuoliin -- hänellä oli -syli täynnä jännerihmakimppuja, ja penkillä kahden puolen häntä oli -kasoittain nuolenkärkiä ja teroitettuja varsia. Juuri heidän astuessaan -sisään kumartui isä eteenpäin hiilikasan yli aikoen ottaa pienen -kolmijalkaisen pronssikupin, jossa hänen oli aina tapana sulattaa -pihkaa. Mutta äkkiä hän nykäisi kätensä takaisin, pudisteli sitä -ilmassa ja pisti sitten palaneet sormenpäänsä suuhunsa ja imi niitä, -samalla kun käänsi päänsä häneen ja Erlendiin päin ja katsoi heihin -kulmat rypyssä ja suu hymyssä --. - -Sitten Kristiina heräsi kasvot märkinä itkusta. - -Hän oli polvillaan puolipäivämessun aikana, kun arkkipiispa itse -suoritti alttaripalveluksen pääalttarin edessä. Pyhäsavupilvet -aaltoilivat läpi kaikuvan kirkon, missä nyt kirjava päivänpaiste -ja vahakynttiläin loiste sekoittuivat toisiinsa; veres, maustettu -suitsutuksentuoksu tihkui kaikkialle ja tukahdutti köyhyyden ja -sairauden hajun. Sydän pakahtuakseen täynnä myötätuntoa köyhien ja -kärsivien joukkoa kohtaan, johon Jumala oli hänet asettanut, rukoili -Kristiina sisarellisen hellyyden huumauksessa kaikkien niiden puolesta, -jotka olivat köyhiä niinkuin hän ja kärsivät niinkuin hän itse oli -kärsinyt. - -"Minä tahdon nousta ja mennä isän tykö --." - - - - -VI - - -Luostari oli pienellä harjulla lähellä vuonoa, joten useimmilla -tuulilla rannan tyrskyjen kohina voitti honkametsän huminan, joka -peitti harjun rinteitä pohjoisessa ja lännessä ja esti näköalan merelle. - -Kristiina oli purjehtiessaan ohi Erlendin kanssa nähnyt kirkontornin -metsän yli, mutta siitä matkasta tuolle hänen esi-isänsä perustamalle -nunnakodille, josta Erlend oli joitakin kertoja puhunut, ei ollut -koskaan tullut totta. Kristiina ei ollut käynyt maissa Reinin luostarin -luona ennen kuin tuli sinne pysyvästi olemaan. - -Hän oli luullut, että elämä täällä olisi sellaista, johon hän oli -tutustunut Oslon tai Bakken nunnaluostareissa, mutta täällä oli hyvin -erilaista ja paljon hiljaisempaa. Täällä olivat sisaret todellakin -kuolleet maailmalta. Ragnhild-rouva, abbedissa, kehuikin että siitä oli -viisi vuotta, kun hän oli käynyt kaupungissa ja yhtä kauan siitä, kun -yksikään nunnista oli astunut jalallaan luostarin alueen ulkopuolelle. - -Täällä ei ollut lapsia kasvatettavana, ja siihen aikaan kun Kristiina -tuli Reiniin, ei luostarissa ollut yhtään alokastakaan; oli niin -monta vuotta siitä, kun joku nuori neito oli pyrkinyt sisarkuntaan, -että sen nuorin jäsen, sisar Borghild Marcellina, oli ollut nunnaksi -vihittynä jo kuusi vuotta. Iältään nuorin oli sisar Turid, mutta hän -oli tullut tänne kuudennella vuodellaan isoisänsä lähettämänä, joka oli -Klemensinkirkon pappi, hyvin ankara ja vakava mies, ja lapsi oli ollut -käsivaivainen syntymästä saakka ja muutenkin vähän viallinen, niin että -hänet oli otettu nunnaksi heti kun hän oli saavuttanut tarpeellisen -iän. Nyt hän oli kolmenkymmenen vuoden vanha ja hyvin kivulloinen, -mutta hänellä oli miellyttävät kasvot, ja heti ensi päivästä luostariin -tultuaan otti Kristiina erikoisesti asiakseen palvella häntä, sillä -sisar Turid muistutti hänen mielestään hänen omaa Ulvhild-sisartaan, -joka kuoli niin nuorena. - -Sira Eiliv sanoi, että halpa syntyperä ei suinkaan ole mikään este -neidoille, jotka tahtovat pyrkiä tänne palvelemaan Jumalaa. Mutta -kuitenkin oli aina Reinin luostarin perustamisesta saakka ollut -niin, että sinne tuli miltei yksinomaan Trøndelagenin mahtavien ja -korkeasukuisten miesten tyttäriä tai leskiä. Mutta niiden huonojen ja -rauhattomien aikojen kestäessä, jotka olivat vallinneet valtakunnassa -autuaan kuninkaan Haakon Pitkäsäären kuoleman jälkeen, näytti hurskaus -paljon vähenneen suurpäälliköiden keskuudessa -- nyt ajattelivat -nunnaelämää etupäässä vain kaupunkilaisten ja varakkaiden talonpoikien -tyttäret. Ja nämä pyrkivät mieluummin Bakkeen, missä monet heistä -olivat olleet oppimassa jumalanpelkoa ja naisten käsitaitoja ja -sisaret olivat enemmän yhdenvertaisesta kansasta lähtöisin, ja siellä -ei eristäytyminen ollut niin ankara eikä luostari ollut niin syrjässä -valtatieltä. - -Muuten ei Kristiina saanut usein tilaisuutta puheluun Sira Eilivin -kanssa, ja hän käsitti pian, että papin asema luostarissa oli sekä -paljotöinen että epämääräinen. Vaikka Rein oli rikas luostari ja -sisarkuntaan kuului tuskin puoltakaan siitä nunnamäärästä, jonka -luostarin varat olisivat voineet elättää, olivat sen raha-asiat -suuressa epäjärjestyksessä ja sen oli vaikea selviytyä menoistaan. -Mutta viimeiset kolme abbedissaa olivat olleet enemmän hurskaita -kuin maallisesti viisaita naisia; kuitenkin olivat he ja heidän -luostarikuntansa pitäneet kynsin hampain kiinni siitä määräyksestä, -etteivät he olleet arkkipiispan käskynalaisia -- tämän he ymmärsivät -niin, etteivät tahtoneet edes ottaa vastaan isällisen suopeita -neuvoja. Ja heidän Tautrasta ja Munkabusta tulleet järjestöveljensä, -jotka olivat toimineet pappeina heidän kirkossaan, olivat aina olleet -vanhoja miehiä, jotta ei syntyisi pahoja puheita, mutta he eivät olleet -pystyneet huolehtimaan muusta kuin kohtalaisen kelvollisesti luostarin -ajallisesta menestyksestä. Kun Skule-kuningas rakennutti kauniin -kivikirkon ja antoi perintötilansa luostarille, rakennettiin huoneet -ensin hirsistä, ja ne olivat palaneet kolmekymmentä vuotta sitten. -Audhild-rouva, joka oli siihen aikaan abbedissana, alkoi rakennuttaa -uusia kivestä, hänen ajaltaan olivat monet kirkossa ja kauniissa -kokoushuoneessa toimeenpannut parannukset. Hän oli myös tehnyt matkan -kenraalikapituliin järjestön emäluostariin, Burgundin Tartiin, ja siltä -matkalta hän oli tuonut sen ihanan norsunluutornin, joka oli kuorissa -pääalttarin luona -- sovelias säilytyspaikka Herran ruumiille, kirkon -upein koristus ja nunnien ylpeys ja armain ilo. Audhild-rouvalla -oli kuollessaan mitä kaunein hurskauden ja hyveen maine, mutta -hänen taitamattomasti johdetut rakennuspuuhansa ja ymmärtämättömät -tilankauppansa olivat vahingoittaneet luostarin hyvinvointia, ja -seuraavat abbedissat eivät olleet pystyneet korjaamaan vahinkoa. - -Miten Sira Eiliv oli joutunut tänne papiksi ja isännöitsijäksi, sitä -ei Kristiina saanut koskaan tietää, mutta niin paljon hän käsitti, -että alusta alkaen olivat abbedissa ja sisaret vastenmielisesti ja -epäluottamuksella ottaneet vastaan maallikkopapin, ja Sira Eilivin -asema Reinissä oli siis sellainen, että hän oli nunnien pappi ja -sielunhoitaja, ja hänen tehtävänään oli saada omaisuudenhoito -hyvälle kannalle ja luostarin tilit järjestykseen, samalla kun hän -tunnusti abbedissan määräysvallan, sisarten itsehallinnon, Tautran -apotin valvontaoikeuden ja pysyi ystävyydessä kirkon toisen papin, -erään Tautran munkin kanssa. Hänen ikänsä ja siveän vaelluksen -maineensa, nöyrä jumalanpelkonsa ja sekä kanonisen että maallisen lain -tuntemuksensa olivat hänelle kyllä suureksi hyödyksi, mutta hänen -täytyi olla hyvin varovainen kaikessa käytöksessään. Yhdessä toisen -papin ja kirkonpalvelijain kanssa hän asui pienessä talossa koilliseen -luostarista. Sinne majoitettiin myös ne munkit, jotka silloin tällöin -tulivat Tautrasta yhteisillä asioilla. Kun Nikulaus kerran vihittäisiin -papiksi, tiesi Kristiina saavansa, jos eläisi niin kauan, kuulla -vanhimman poikansa lukevan messua tämän luostarin kirkossa. - - * * * * * - -Kristiina Lauritsantytär oli ensin otettu luostariin pyrkijänä. Mutta -sitten kun hän oli Ragnhild-rouvalle ja sisarille Sira Eilivin ja -kahden Tautran munkin läsnäollessa luvannut noudattaa elämän puhtautta, -kuuliaisuutta abbedissalle ja sisarille ja kaikesta maallisen -omaisuuden hallinnasta luopumisensa merkiksi antanut sinettinsä Sira -Eiliville, joka löi sen rikki, sai hän pitää samanlaista pukua kuin -sisaretkin: harmaanvalkeaa villahametta, mutta ilman skapulaaria, -valkoista pääliinaa ja mustaa huntua. Tarkoitus oli, että hän jonkin -ajan kuluttua saisi anoa pääsyä sisarten joukkoon vihittynä nunnana. - -Mutta vielä kävi hänen vaikeaksi olla ajattelematta liian paljon -olleita ja entisiä. Ateriain aikana refektoriossa luettavaksi oli -Sira Eiliv kääntänyt norjankielelle kirjan Kristuksen elämästä, jonka -minoriittien kenraali, ylen oppinut ja hurskas tohtori Bonaventura oli -sepittänyt. Ja samalla kun Kristiina kuunteli, niin että hänen silmänsä -kyyneltyivät, kun hän ajatteli kuinka onnellinen se mahtoi olla, joka -saattoi rakastaa Kristusta ja hänen äitiään, ristiään ja kipuaan, -köyhyyttään ja nöyryyttään sillä tavalla kuin tuossa kirjassa sanottiin --- niin täytyi hänen kuitenkin muistella sitä päivää Husabyssä, jolloin -Gunnulf ja Sira Eiliv olivat näyttäneet hänelle latinankielistä -kirjaa, jonka mukaan tämä oli kirjoitettu. Se oli paksu, pieni kirja, -niin ohuelle pergamentille kirjoitettu, ettei Kristiina ollut koskaan -luullut vasikannahkaa voitavan valmistaa niin hienoksi, ja siinä oli -mitä kauneimmat kuvat ja alkukirjaimet; värit hehkuivat kuin jalokivet -kultapohjaa vasten. Sillä välin kertoi Gunnulf nauraen -- ja Sira Eiliv -myönteli hiljaiseen tapaansa hymyillen -- siitä, kuinka he tuon kirjan -ostettuaan olivat olleet niin rahattomia, että heidän oli täytynyt -myydä vaatteitaan ja syödä almuväen kanssa luostarissa, kunnes saivat -kuulla jonkun norjalaisen hengenmiehen saapuneen Pariisiin, jolta he -sitten saivat lainata varoja. - -Kun sisaret aamumessun jälkeen palasivat dormitorioon, jäi Kristiina -kirkkoon. Kesäaamut tuntuivat hänestä siellä suloisilta ja mieluisilta, -mutta talvella siellä oli kauhean kylmä ja häntä pelotti pimeässä niin -monien hautakivien välissä, vaikka hän piti hievahtamatta katseensa -suunnattuna pieneen lamppuun, joka aina paloi norsunluutornin edessä, -missä hostiaa säilytettiin. Mutta olipa kesä tai talvi, niin nunnien -kuorin loukossa viipyessään hän aina ajatteli, että nyt valvoivat -Naakkve ja Bjørgulf rukoillen isänsä sielun puolesta ja että Nikulaus -se oli kehoittanut häntä lukemaan nämä rukoukset ja katumuspsalmit -heidän kanssaan joka aamu aamumessun jälkeen. - -Aina, aina hän näki edessään nuo kaksi sellaisina kuin hän oli -nähnyt heidät sinä sateisen harmaana päivänä, jolloin hän oli -käynyt heidän luostarissaan. Miten Nikulaus yhtäkkiä seisoi hänen -edessään puheluhuoneessa, oudon pitkänä ja vieraana harmaanvalkeassa -munkinpuvussaan, kädet pistettyinä skapulaarin alle, hänen poikansa, -ja sentään niin muuttunut. Pojan yhdennäköisyys isän kanssa se oli -vaikuttanut häneen niin voimakkaasti -- oli niinkuin hän olisi nähnyt -Erlendin munkinkaavussa. - -Samalla kun he istuivat ja puhelivat ja Kristiinan täytyi kertoa -kaikesta, mitä oli tapahtunut talossa sen jälkeen kun Nikulaus oli -lähtenyt kotoa, odotti Kristiina odottamistaan. Vihdoin hän kysyi -huolestuneena, eikö Bjørgulf pian tulisi. - -"En tiedä, äiti", vastasi poika. Hetken perästä hän sanoi: "Bjørgulfin -on ollut vaikeaa taipua ristinsä alle ja palvella Jumalaa --. Ja -hänelle näytti tuottavan huolta, kun hän kuuli sinun olevan täällä -- -että liian monet ajatukset viriäisivät eloon --" - -Sitten Kristiina istui vain syvästi murheellisena ja katsoi -Nikulaukseen tämän puhuessa. Poika oli hyvin päivettynyt kasvoiltaan ja -hänen kätensä olivat työn kuluttamat -- hän mainitsi hymähtäen, että -nyt hänen oli sittenkin täytynyt opetella ohjaamaan auraa ja käyttämään -viikatetta ja sirppiä. Kristiina ei nukkunut yöllä majalassa, hän -riensi kirkkoon, kun aamumessuun soitettiin. Mutta munkit seisoivat -niin, että hän saattoi nähdä vain muutamien kasvot, ja hänen poikiensa -kasvot eivät olleet niiden joukossa. - -Mutta seuraavana päivänä hän käveli puutarhassa erään maallikkoveljen -kanssa, joka työskenteli siellä, ja mies näytteli hänelle niitä -moninaisia harvinaisia kasveja ja puita, joista se oli kuuluisa. Heidän -siten käyskellessään pilvet repeytyivät, aurinko puhkesi paistamaan, -selleri ja sipuli ja ajuruoho höyrysivät, ja suuret, kenttien kulmia -koristavat keltaiset lilja- ja siniset akleijapensaat kimaltelivat -raskaina sadepisaroista. Silloin tulivat hänen poikansa, he tulivat -molemmat ulos kivirakennuksen pienestä kaariovesta. Ja Kristiina -luuli tuntevansa paratiisin esimakua nähdessään noiden pitkien, -vaaleapukuisten veljesten tulevan häntä kohti polkua pitkin omenapuiden -alla. - -Muuten he eivät puhelleet paljon keskenään; Bjørgulf oli vaiti -melkein koko ajan. Hänestä oli tullut jättiläinen varreltaan nyt -täysikasvuisena. Ja oli kuin pitkä ero olisi teroittanut Kristiinan -näköä -- nyt vasta hän käsitti täysin, miten tämän hänen poikansa oli -täytynyt taistella ja tietysti vieläkin täytyi, samalla kun hän kasvoi -niin suureksi ja voimakkaaksi ruumiiltaan, samalla kun hänen sisäinen -katseensa teroittui ja silmien näkö himmeni --. - -Kerran Bjørgulf kysyi imettäjäänsä ja hoitajaansa Frida -Styrkaarintytärtä. Kristiina kertoi tämän menneen naimisiin. - -"Jumala siunatkoon häntä", sanoi munkki. "Hän oli hyvä ihminen -- -minulle hän oli hyvä ja uskollinen kasvatusäiti." - -"Niin, luulenpa melkein, että hän oli sinulle enemmän äiti kuin -minä olin", virkkoi Kristiina murheellisena. "Vähän sinä huomasit -äidinsydäntäni, kun jouduit niin koviin koetuksiin nuorella iälläsi." - -Bjørgulf vastasi hiljaa: - -"Minä kiitän Jumalaa, ettei vihollinen sentään koskaan saanut minua -taivutetuksi sellaiseen miehuuttomuuteen, että olisin koetellut teidän -äidinsydäntänne -- vaikka tunsin sen hyvin -- mutta minä näin, että -teillä oli jo niin raskas kuorma -- ja lähinnä Jumalaa tämä Nikulaus -tässä pelasti minut niinä kertoina, jolloin olin langeta kiusaukseen --" - -Enempää ei puhuttu tästä, eikä myöskään siitä, miten he viihtyivät -luostarissa, tai siitä, että he olisivat rikkoneet ja joutuneet -epäsuosioon. Mutta he näyttivät tulevan hyvin iloisiksi kuullessaan, -että äiti aikoi mennä Reinin luostariin. - -Kun Kristiina tämän rukoushetken jälkeen palasi makuusalin läpi ja -näki sisaret nukkumassa kaksittain olkisäkeillä sängyissään, puettuina -hameisiinsa, joita he eivät koskaan riisuneet yltään, ajatteli hän, -kuinka erilainen hän mahtoi olla kuin nämä naiset, jotka nuoruudestaan -asti olivat vain palvelleet luojaansa. Maailma oli herra, jonka luota -ei ollut helppo paeta, kun kerran oli antautunut sen valtaan. Niin, -eipä kai hän ollut paennutkaan maailmaa, vaan hänet oli karkotettu -siitä, niinkuin tyly isäntä ajaa loppuunkuluneen palvelijan ulos ovesta --- ja nyt hänet oli otettu tänne, niinkuin armelias herra ottaa vanhan -palvelijan ja säälistä antaa sille vähän työtä samalla kun suojaa ja -elättää tuota kulunutta ja ystävätöntä vanhaa ihmistä. - -Nunnien nukkumarakennuksesta vei katettu käytävä kutomatupaan. -Kristiina istui yksin ja kehräsi; Reininnunnat olivat kuuluisat -pellavastaan, ja ne päivät kesällä ja syksyllä, jolloin kaikki -varsinaiset ja maallikkosisaret työskentelivät pellavamaalla, olivat -kuin juhlapäiviä luostarissa, mutta ennen kaikkea se päivä, jolloin -pellavat nyhdettiin. Pellavan valmistaminen, kehrääminen ja kutominen -ja sen kirkkovaatteiksi ompeleminen oli nunnien pääaskarteluna -työtunneilla. Täällä ei ollut ketään, joka olisi jäljentänyt ja -koristanut kirjoja, niinkuin sisaret Oslossa olivat rouva Groa -Guttormintyttären johdolla niin taitavasti tehneet, eikä taitehikasta -ompelua silkillä ja kultalangalla myöskään paljon harjoitettu. - -Jonkin ajan kuluttua Kristiina kuuli mielihyvää tuntien ääniä -heräävästä karjapihasta. Maallikkosisaret menivät kotaan laittamaan -ruokaa palvelusväelle; nunnat eivät koskaan kajonneet ruokaan eikä -juomaan ennen kuin päivämessun jälkeen, paitsi sairaina ollessaan. -Kun aamusoitto soi, meni Kristiina sairastupaan, jos siellä oli joku -potilas, vapauttaakseen sisar Agatan tai jonkun muun nunnan, joka oli -siellä valvomassa. Sisar Turid, poloinen, makasi usein siellä. - -Nyt hän pian saattoi alkaa iloita aamiaisesta, joka seurasi -kolmannen rukoushetken ja luostarin palvelusväelle toimitetun messun -jälkeen. Joka päivä iloitsi Kristiina yhtä paljon tästä kauniista ja -juhlallisesta ateriasta. Refektorio oli hirsistä rakennettu, mutta -kuitenkin kaunis sali, ja siellä söivät kaikki luostarin naiset yhdessä --- nunnat ylimmässä pöydässä, missä abbedissa istui kunniatuolilla, -ja ne kolme vanhaa rouvaa, jotka hänen lisäkseen olivat tulokkaina, -istuivat myös siinä, maallikkosisaret kauempana. Kun rukous oli -lopussa, ruoka ja juoma kannettiin sisään ja kaikki söivät ja joivat -äänettöminä, hiljaisesti ja säädyllisesti käyttäytyen, samalla kun -usein joku sisar luki kirjaa. Kristiina ajatteli, että jos ihmiset -maailmassa voisivat nauttia ateriansa niin siveästi, silloin he varmaan -paremmin ymmärtäisivät, että ruoka ja juoma ovat Jumalan laina, ja -soisivat mieluummin hyvää kristityille tovereilleen ja ajattelisivat -vähemmän itselleen ja omilleen hankkimista. Mutta hänestä itsestäänkin -oli tuntunut toisenlaiselta siihen aikaan, kun hän oli kattanut -pöytänsä iloiselle, meluavalle miesjoukolle, joka nauroi ja hälisi -samalla kun koirat nuuskivat pöydän alla, pistivät kuononsa esiin ja -saivat luupalan tai potkun, riippuen siitä, millä tuulella pojat olivat. - - * * * * * - -Harvoin tuli matkustavaisia luostariin. Silloin tällöin poikkesi -maihin joku suurkartanon väkeä kuljettava alus, joka oli matkalla -vuonoon tai merelle päin, ja miehiä ja emäntiä lapsineen ja nuorine -väkineen tuli Reiniin tervehtimään jotakin sisarten joukossa olevaa -sukulaisnaista. Lisäksi kävi luostarin maatilojen ja kalastuspaikkojen -hoitajia ja sanantuojia Tautrasta silloin tällöin. Niinä juhlina, joita -vietettiin suurimmalla komeudella -- Neitsyt Maarian messupäivinä, -Kristuksen ruumiin juhlana ja Pyhän Andreas-apostolin päivänä -- -kävivät lähikylien asukkaat vuonon molemmilta puolin nunnien kirkossa, -mutta muuten tulivat sinne messuihin vain lähimpänä asuvat luostarin -vuokralaiset ja työläiset. Ne eivät paljon täyttäneet väljää kirkkoa. - -Ja sitten olivat köyhät -- vakinaiset almunsaajat, jotka saivat olutta -ja ruokaa rikkaitten vuosielatustestamenttien mukaan tai muuten -kulkeutuivat Reiniin melkein joka päivä, istuivat kodanseinustalla -ja söivät ja menivät nunnien puheille, kun nämä tulivat pihalle, -valitellakseen huoliaan ja vaivojaan. Sairaita, rampoja ja spitaalisia -kulki ulos ja sisään -- täällä oli monta lepratautista, mutta niitä -oli aina merenrantakylissä, sanoi Ragnhild-rouva. Maanvuokraajia -tuli anomaan maksujen helpotuksia ja lykkäyksiä, ja silloin oli -heillä aina paljon kerrottavaa vastoinkäymisistä ja vaikeuksista. -Mitä viheliäisempiä ja onnettomampia nämä ihmiset olivat, sitä -avomielisemmin ja kainostelemattomammin he kertoivat sisarille -oloistaan, vaikka he mielellään panivatkin onnettomuutensa muitten -syyksi ja käyttivät hurskaita puheenparsia. Ei ollut ihme, jos nunnien -puhelu virkistyshetkillä tai kutomatuvassa paljon liikkuikin noiden -ihmisten elämässä -- saipa Kristiina sisar Turidilta tietää, että -kun nunnien konventissaan piti neuvotella kaupoista ja sellaisista, -solui keskustelu usein jutteluksi niistä ihmisistä, joita nuo -asiat koskivat. Kristiina saattoi kyllä huomata sisarten sanoista, -etteivät he tietäneet siitä, mitä puhuivat, paljoakaan enempää kuin -mitä olivat kuulleet ihmisiltä itseltään tai kylissä käyneiltä -maallikkopalvelijoilta. He olivat hyvin herkkäuskoisia, joko sitten -heidän alaisensa puhuivat hyvää itsestään tai pahaa naapureistaan -- ja -silloin hän ajatteli närkästyneenä kaikkia niitä kertoja, jolloin hän -oli kuullut suruttomien maallikkojen, vieläpä kerjäläismunkinkin, kuten -veli Arngrimin, syyttävän nunnaluostareita juorupesiksi ja sisaria -ahnaiksi kuulemaan panetteluja ja epäsiveää puhetta. Vieläpä juuri -samat ihmiset, jotka tulivat sinne ja toitottivat Ragnhild-rouvalle, -tai kenen sisaren vain saivat käsiinsä, korvat täyteen juttua, -soimasivat keskenään nunnia siitä, että nämä puhuivat toisilleen -niitä juoruja, jotka saapuivat heidän korviinsa siitä maailmasta, -josta he itse olivat kieltäytyneet. Se tuntui hänestä samanarvoiselta -kuin puhe luostarinrouvien ylellisestä elämästä -- sitä levittivät -ihmiset, jotka monta kertaa olivat saaneet sekä aamupalan että murkinan -sisarten käsistä, silloin kun nämä Jumalan palvelijattaret paastosivat, -valvoivat, rukoilivat ja työskentelivät, ennen kuin kaikki yhdessä -kokoontuivat ensimmäiselle juhlalliselle aterialle refektorioon. - -Kristiina palveli siis nunnia rakastavalla kunnioituksella sinä -aikana, joka kävi hänen nunnaksivihkimisensä edellä. Hyvää nunnaa -ei hänestä kai koskaan voisi tulla, arveli hän, siksi oli hän liian -paljon hävittänyt kykyään mielensä hartaaseen keskittämiseen, mutta -hän tulisi niin nöyräksi ja uskolliseksi kuin Jumala armossaan soisi. -Kesällä vuonna 1349 hän oli ollut Reininluostarissa kaksi vuotta, ja -hänet oli luvattu vihkiä nunnaksi ennen joulua. Hän sai sen ilosanoman, -että vihkimistilaisuuteen tulisivat saapumaan hänen molemmat poikansa -apotti Johanneksen seurassa. Veli Bjørgulf oli sanonut kuultuaan äidin -aikeesta: - -"Nyt minun uneni käy toteen -- olen kaksi kertaa tänä vuonna nähnyt -unta, että ennen joulua me molemmat saisimme nähdä hänet -- vaikka -aivan samoin kuin unikuvassani se ei voi tapahtua, sillä unessani minä -näin hänet." - -Veli Nikulaus myös oli tullut hyvin iloiseksi. Mutta samalla kuuli -Kristiina hänestä toisia sanomia, jotka eivät olleet yhtä hyviä. Veli -Nikulaus oli pidellyt väkivaltaisesti joitakin talonpoikia Steinkerissä --- nämä olivat riidassa luostarin kanssa joistakin kalastusoikeuksista, -ja kun munkit yllättivät heidät eräänä yönä hävittämässä luostarin -lohitarhaa, oli veli Nikulaus pieksänyt yhden miehen pahanpäiväisesti -ja heittänyt toisen jokeen, tehden samalla suurta syntiä kiroilemalla. - - - - -VII - - -Joitakin päiviä myöhemmin kuljeksi Kristiina honkametsässä muutamien -nunnien ja maallikkosisarten kanssa keräämässä aitasammalta -vihreänvärjäykseen. Tämä sammal on jokseenkin harvinaista, kasvaa -enimmäkseen tuulenkaatopuilla ja kuivissa oksissa. Naiset hajaantuivat -siten pian metsään ja kadottivat toisensa näkyvistä sumussa. - -Jo useita päiviä oli tätä kummallista ilmaa kestänyt -- ihan tyventä -ja tiheää usvaa, joka näytti merkillisen lyijynsiniseltä merellä -ja vuorilla päin, kun se joskus hälveni sen verran, että saattoi -vähän nähdä ympäristöä. Väliin se tiivistyi tihkusateeksi, väliin -valkeni niin paljon, että vaaleahtava läikkä näkyi sillä suunnalla, -missä aurinko oli sumuvuorien takana. Mutta aina vallitsi omituinen, -painostava saunanlämmin, joka oli ihmeellistä täällä vuonon rannalla -ja siihen vuodenaikaan -- oli kaksi päivää ennen Maarian syntymäjuhlaa --- niin että kaikki ihmiset puhuivat ilmasta ja ihmettelivät mitä se -mahtoi merkitä. - -Kristiina hikoili hautovassa, kosteassa lämmössä, ja huoli Naakkvesta -ahdisti hänen rintaansa. Hän oli tullut metsän laiteelle, mereltä -johtavan tien varteen, ja kun hän seisoi kaaputtaen sammalta aidasta, -tuli Sira Eiliv ratsastaen kotiin päin sumussa. Hän pysähdytti -hevosensa ja virkkoi joitakin sanoja ilmasta, ja niin he joutuivat -puheisiin. Silloin Kristiina kysyi papilta, tiesikö hän mitään Naakkven -asiasta -- vaikka hän tiesikin kysymyksensä turhaksi; Sira Eiliv ei -ollut koskaan tietävinään mitään Tautran luostarin sisäisistä asioista. - -"En luule, Kristiina, että sinun tarvitsee pelätä, ettei hän voisi -tulla tänne talvella sen asian vuoksi", sanoi pappi. "Sillä sitä kai -sinä pelkäät?" - -"On siinä enemmänkin kuin se, Sira Eiliv. Minä pelkään, ettei Naakkve -ole ollenkaan luotu munkiksi." - -"Tarkoitatko, että rohkenet arvostella näitä asioita?" kysyi pappi -rypistäen kulmiaan. Sitten hän laskeutui ratsailta, sitoi hevosensa -kiinni ja kumartui aidan yli katsoen kiinteästi ja tutkivasti naiseen. -Kristiina sanoi: - -"Pelkään, että Nikulauksen käy vaikeaksi taipua luostarikuriin -- ja -hän oli niin nuori lähtiessään luostariin, ei tiennyt mistä kieltäytyi -eikä tuntenut omaa mieltään. Mutta kaikki se, mitä tapahtui hänen -kasvinaikanaan -- isänperinnön menettäminen ja epäsopu, jota hän näki -vanhempien välillä ja joka päättyi Erlendin kuolemaan, sai aikaan sen, -että hän menetti halun elää maailmassa. Mutta minä en voinut koskaan -huomata, että se olisi tehnyt häntä hurskaaksi --" - -"Vai et voinut? -- Onpa kyllä voinut käydä yhtä vaikeaksi Nikulauksen -kuin monen muunkin hyvän munkin taipua luostarikuriin, kuumaluontoinen -kun on ja nuori -- ehkä liian nuori ymmärtämään kääntyessään pois -maailmasta, että maailma on yhtä ankara kurittaja kuin mikä muu herra -tahansa, ja kaiken lopuksi säälimätön herra. Sitä asiaa luulen sinun -itsesikin voivan arvostella, sisar. - -"Ja jos niin on, että Naakkve meni luostariin enemmän veljensä takia -kuin rakkaudesta luojaansa -- niin en kuitenkaan usko, että Jumala -antaa jäädä palkitsematta sen, että hän otti ristin veljensä tähden. -Jumalan äiti Maaria, jota minä tiedän Naakkven kunnioittaneen ja -rakastaneen aina pikkupojasta asti, on kyllä näyttävä hänelle kerran -selkeästi, että hänen poikansa tuli tähän maailmaan ollakseen hänen -veljenään ja kantaakseen ristin hänen puolestaan. - -"Ei --" Hevonen töykkäsi päätään papin rintaan ja pappi hyväili -sitä sanoessaan kuin puoleksi itsekseen: "Aina lapsesta asti oli -Nikulauksellani merkillinen kyky rakastaa ja kärsiä -- minun -luullakseni hän saattoi hyvinkin olla aiottu munkiksi. - -"Mutta sinä, Kristiina", sanoi hän kääntyen naiseen päin, "sinun -olisi ymmärtääkseni pitänyt jo nähdä siksi paljon, että voisit vähän -luottavammin jättäytyä Jumalan kaikkivaltiaan varaan. Etkö ole vielä -ymmärtänyt, että hän ylläpitää jokaista sielua, niin kauan kuin -sielu ei luovu hänestä? Luuletko sinä, niin lapsi kuin vielä oletkin -vanhalla iälläsi, vaimo, että Jumala rankaisee syntiä, kun sinun täytyy -niittää surua ja nöyryytystä siksi, että seurasit omaa haluasi ja -ylimielisyyttäsi teille, joita Jumala on kieltänyt lapsensa kulkemasta? -Tahdotko sanoa, että sinä rankaisit lapsiasi, jos he polttivat kätensä -tarttuessaan kiehuvaan vesikattilaan, jonka lähelle sinä olit kieltänyt -heitä tulemasta, tai jos liukas jää murtui heidän allaan, jää jolle -sinä olit varottanut heitä menemästä? Etkö ole ymmärtänyt, kun hauras -jää murtui sinun allasi -- että sinä painuit alas joka kerta kun itse -päästit irti Jumalan käden, ja pelastuit syvyydestä joka kerta kun -huusit häntä avuksesi. Eikö se rakkaus, joka sitoi sinut ja lihallisen -isäsi toisiinne silloinkin kun uhmasit häntä ja panit oman tahtosi -hänen tahtoaan vastaan, ollut sinulle kuitenkin lohtuna ja elvytyksenä, -kun sinun oli korjattava hedelmät tottelemattomuudestasi häntä kohtaan? - -"Etkö ole vielä ymmärtänyt, sisar, että Jumala on auttanut sinua joka -kerta kun rukoilit -- anoitpa vain puolella sydämellä ja näennäisesti --- ja paljon enemmän kuin rukoilitkaan. Sinä rakastit Jumalaa niinkuin -rakastit isääsi, et niin suuresti kuin rakastit omaa tahtoasi, mutta -kuitenkin niin, että varmaan surit aina, kun erosit hänestä -- ja niin -sinä sait sen armon, että hyvääkin versoi kaiken sen pahan joukkoon, -jota sinun täytyi niittää uhkamielisen kylvösi sadosta -- - -"Sinun pojistasi otti Jumala kaksi luokseen, kun he vielä olivat -viattomia pikkulapsia; heidän vuoksensa ei sinun koskaan tarvitse -pelätä. Ja toiset ovat luontuneet hyvin, -- vaikkapa eivät olisikaan -luontuneet sinun tahtosi mukaan. Samaa kai arveli Lauritsa sinusta --. - -"Ja miehesi, Kristiina -- Jumala olkoon laupias hänen sielulleen -- minä -tiedän, että sinä olet syyttänyt häntä sydämessäsi hyvinkin usein hänen -huolettoman ajattelemattomuutensa vuoksi. Minusta tuntuu, että olisi -paljon raskaampaa ylpeän naisen muistella, että Erlend Nikulauksenpoika -johti sinua mukanaan häpeän ja petoksen ja verivelan kautta, jos olisit -edes kerrankaan nähnyt sen miehen voivan toimia kylmän harkinnan -mukaan. Ja vaikka minä luulen, että sinä juuri uskollisuudellasi yhtä -paljon vihassasi ja ankaruudessasi kuin rakkaudessasikin kykenit -sitomaan Erlendiä niin kauan kuin te molemmat elitte -- poissa -silmistä, poissa mielestä, se oli hänen luontoaan kaikkiin paitsi -sinuun nähden. Jumala auttakoon Erlendiä, minä pelkään, ettei hänellä -ollut koskaan ymmärrystä tuntea tosi katumusta synneistään -- mutta -sitä, mitä miehesi rikkoi sinua vastaan, sitä hän kuitenkin katui -ja suri. Siitä opista rohjennemme uskoa Erlendillä olleen hyötyä -kuolemansa jälkeen." - -Kristiina seisoi hiljaa ja vaiti, eikä Sira Eilivkään sanonut enää -mitään. Hän irrotti ohjakset ja virkkoi: "Rauha olkoon kanssasi", nousi -ratsun selkään ja ajoi pois. - - * * * * * - -Kun Kristiina vähän ajan kuluttua palasi luostariin, tuli sisar Ingrid -portilla häntä vastaan ilmoittaen, että eräs hänen pojistaan oli -tullut häntä tervehtimään -- Skuleksi hän nimitti itseään; hän oli -puheluportilla. - -Skule istui puhellen venemiestensä kanssa -- hän hypähti ylös, kun äiti -tuli ovelle. Oi, Kristiina tunsi omansa tuosta ripeästä liikunnosta --- pieni pää uljaasti koholla leveiden hartiain yllä, pitkät raajat, -solakka vartalo. Säteilevänä hän meni poikaansa vastaan -- mutta -pysähtyi äkkiä ja pidätti henkeään nähdessään hänen kasvonsa -- voi, -kuka oli käsitellyt noin hänen kaunista poikaansa --! - -Ylähuuli oli aivan kuin vatkattu -- jokin isku oli varmaan murskannut -sen, ja sitten se oli parantunut kiinni litteäksi ja venähtäneeksi -ja turmeltuneeksi, valkeankiiltävän arpikudoksen viiruttamaksi; suun -se oli vetänyt vinoon, niin että hän näytti aina virnottavan hiukan -ivallisesti -- ja nenäluu oli ollut murskattu ja parantunut kieroon. -Hän sammalsi vähän puhuessaan -- yksi etuhammas oli poissa ja toinen -oli sinisenmusta ja kuollut. - -Skule punastui äidin katseen edessä: "Ette taida tuntea minua, äiti?" -Hän naurahti ja kosketti sormellaan huultaan -- sen ei tarvinnut -merkitä, että hän osoitti vammaansa, sen saattoi hyvin tulkita -satunnaiseksi eleeksi. - -"Niin kauan emme toki ole olleet erossa, poikani, ettei äitisi enää -tuntisi sinua", vastasi Kristiina tyynesti ja hymyili hämmentymättä. - -Skule Erlendinpoika oli tullut pikkualuksella Bergenistä kaksi päivää -sitten ja tuonut kirjeitä arkkipiispalle ja Nidarosin henkivartiolle -Bjarne Erlendinpojalta. Myöhemmin päivällä kävelivät äiti ja poika -puutarhassa saarnien alla, ja nyt, kun he voivat puhella kahden kesken, -kertoi Skule äidille uutisia veljistään: - -Lauritsa oli vielä Islannissa. -- Äiti ei ollut edes tiennyt hänen -lähteneen sinne. Niin, sanoi Skule, hän oli tavannut nuorimman veljensä -Oslossa viime talvena herrainkäräjillä, hän oli Jammælt Halvardinpojan -seurassa. Mutta sillä pojallahan oli aina ollut halu päästä maailmalle -katselemaan vähän ympärilleen, ja niin hän rupesi Skaalholtin piispan -palvelukseen ja lähti. - -Niin, Skule itse oli seurannut Bjarne-herraa Ruotsiin ja sitten -sotaretkelle Venäjälle. Äiti pudisti hiljaa päätään -- sitäkään hän -ei ollut tiennyt! Skule oli ollut itsensä lainen, nauroi poika -- -nyt hän oli saanut tervehtiä niitä vanhoja ystäviä, joista isä niin -paljon puhui -- karjalaisia, inkeriläisiä, venäläisiä. Ei, se kaunis -kunniahaava ei ollut sotaretkellä ansaittu -- Skule naurahti -- se oli -tappelusta; sen miehen, joka sen hänelle antoi, ei nyt enää koskaan -tarvitse rukoilla leipäänsä. Muuten ei Skulella ollut suurempaa halua -tarkemmin kertoa siitä enempää kuin sotaretkestäkään. Nyt hän oli -Bjarne-herran ratsumiespäällikkönä Bergenissä, ja ritari oli luvannut -hankkia hänelle takaisin joitakin tiluksia, jotka hänen isänsä oli -omistanut Orklan laaksossa ja jotka nyt olivat kruunun hallussa -- -mutta Kristiina näki, että Skulen suuret, teräksenharmaat silmät -tummenivat niin omituisesti, kun hän tämän sanoi. - -"Taidat arvella, ettei sellaiseen lupaukseen ole suuresti luottamista?" -kysyi äiti. - -"Ei, ei", Skule pudisti päätään. "Kirjat tehdään näinä päivinä. -Bjarne-herra on pitänyt kaikki mitä hän lupasi silloin, kun astuin -hänen palvelukseensa -- hän kutsuu minua sukulaisekseen ja ystäväkseen. -Minulla on melkein samanlainen asema hänen talossaan kuin Ulfilla oli -meillä kotona --." Hän nauroi, eikä se kaunistanut hänen runneltuja -kasvojaan. - -Mutta hän oli mitä kaunein mies ruumiinrakenteeltaan nyt -täysikasvuiseksi tultuaan -- hänellä oli uudenmuotinen puku, tiukat -housut ja vartalonmukainen pieni kothardi-nuttu, joka ulottui vain -puolireiteen ja oli napitettu pienillä messinkinapeilla edestä aivan -alas asti, ja se näytti melkein sopimattoman rohkeasti ruumiin notkean -voiman. Näytti siltä kuin hän olisi ollut alusvaatteisillaan, arveli -äiti. Mutta otsa ja kauniit silmät eivät olleet muuttuneet. - -"Sinä näytät siltä kuin jokin painaisi mieltäsi, Skule", uskalsi äiti -huomauttaa. - -"Ei, ei, ei. Ilmasta se vain johtuu", sanoi Skule ja puistaltti -itseään. Usmassa oli omituinen, punaisenruskea kajastus näkymättömän -auringonlaskun vaikutuksesta. Kirkko kohosi puutarhan puitten yli -omituisena, tummana ja läikkyvänä maksanpunaisessa usvassa. Oli -täytynyt soutaa koko vuonomatka tyynessä, kertoi Skule. Sitten hän -nyhjäytti taas vähän itseään ja kertoi lisää veljistä. - -Hän oli käynyt etelänpuolessa Bjarne-herran asialla keväällä, joten -hän saattoi tuoda vereksiä uutisia Ivarilta ja Gautelta, sillä hän -oli ratsastanut halki maan ja mennyt Vaagaasta tunturien yli takaisin -Vestlandetiin. Ivar eli hyvin; heillä oli Rognheimissa kaksi pientä -poikaa, Erlend ja Gamal, kauniita lapsia. "Mutta Jørundgaardissa -jouduin ristiäisiin -- ja silloin arvelivat Jofrid ja Gaute, että kun -te nyt olitte kuollut maailmalta, niin he voivat antaa teidän nimenne -pikku tyttärelleen; Jofrid on niin ylpeä siitä, että te olette hänen -anoppinsa -- niin, te nauratte, mutta katsokaas, nyt kun teidän ei enää -tarvitse asua yhdessä, niin Jofrid ymmärtää kuinka kauniilta kuuluu -puhua 'anopistani Kristiina Lauritsantyttärestä'. Mutta minä annoin -Kristiina Gautentyttärelle parhaan sormukseni, sillä hänellä oli niin -kauniit silmät, että luulen melkein hänestä tulevan teidän näköisenne ---" - -Kristiina hymyili raskasmielisesti: - -"Pian saat minut uskomaan, Skule hyvä, että poikani pitivät minua niin -erinomaisena ja oivallisena kuin miksi vanhukset tavallisesti tulevat, -kun ovat päässeet mullan alle." - -"Älkää puhuko niin, äiti", sanoi poika merkillisen kiivaasti. Sitten -hän naurahti: "Te tiedätte hyvin, että kaikki me veljekset olemme -olleet sitä mieltä siitä saakka kun saimme housut pakaroillemme, että -te olette oivallisin ja ylevämielisin nainen -- vaikka te piditte meitä -monesti lujassa puristuksessa siipienne alla ja me läiskimme ehkä vähän -kovanlaisesti vastaan, ennen kuin pääsimme ulos pesästä -- - -"Mutta siinä te osoititte olleenne oikeassa, että Gautessa oli meistä -veljeksistä eniten päällikön ainesta", sanoi Skule nauraa hohottaen. - -"Ei sinun tarvitse pilkata minua sillä nyt, Skule", sanoi Kristiina -- -ja Skule näki äidin punastuvan nuorekkaasti ja vienosti. Mutta silloin -hän nauroi vielä enemmän: - -"Se on totta, äiti hyvä -- Jørundgaardin Gaute Erlendinpojasta on -tullut mahtava mies pohjoislaaksoihin. Hän tuli niin suureen maineeseen -tuolla morsiamenryöstöllään" -- Skule nauroi täyttä kurkkua; se ei -kaunistanut hänen piloille ruhjottua suutaan. "Siitä on tehty laulu, -ja siinä lauletaan nyt, että hän otti neidon raudalla ja teräksellä -ja taisteli kolme päivää pääksytysten tytön heimolaisten kanssa -tunturilaella -- ja ne pidot, jotka Sigurd-herra piti Sundbussa, kun -hän rakensi sovun sukulaisten kesken kullalla ja hopealla, nekin -luetaan laulussa Gauten kunniaksi. Mutta ei se tunnu paljon haittaavan, -vaikka se on valhettakin: Gaute hallitsee koko kylää ja vähän -ulkopuoltakin -- ja Jofrid hallitsee Gautea --" - -Kristiina pudisti päätään hymyillen pientä surumielistä hymyään. Mutta -hänen kasvonsa nuorentuivat, kun hän katseli Skulea. Nyt näytti hän -Kristiinasta eniten isän kaltaiselta -- tuo nuori soturi runneltuine -kasvoineen uhkui sittenkin eniten Erlendin raikasta elämänuljuutta -- -ja se, että hänen oli niin varhain täytynyt ottaa kohtalonsa omiin -käsiinsä, oli antanut hänelle viileää mielen lujuutta, joka vaikutti -äidin sydämeen hyväätekevän turvalliselta. Sira Eilivin aamulliset -sanat mielessään hän nyt yhtäkkiä käsitti, että niin paljon kuin hän -olikin pelännyt raisujen poikiensa vuoksi ja niin kovakätisesti kuin -hän usein olikin kohdellut heitä, kun levottomuus heidän puolestaan -kiusasi häntä, hän sittenkin olisi ollut paljon vähemmän tyytyväinen -lapsiinsa, jos nämä olisivat olleet säyseitä ja arkoja. - -Sitten Kristiina kyseli kyselemistään pojanpojastaan, pikku Erlendistä --- mutta tätä ei Skule ollut kai kovin tarkoin katsellut -- niin, terve -hän oli ja kaunis ja tottunut saamaan aina tahtonsa läpi. - -Kaamea verimaksan karvainen ruskotus hälveni, ja hämärä tiheni. -Kirkonkellot alkoivat soida; Kristiina ja poika nousivat. Silloin Skule -tarttui äitiään käteen: - -"Äiti", sanoi hän matalasti. "Muistatteko, että minä kerran tein -väkivaltaa teille? Minä viskasin pallokartun vihapäissäni, ja se -sattui teitä silmäkulmaan -- muistatteko? Äiti, kun olemme nyt kahden -kesken, sanokaa minulle, että olette antanut sen minulle täydellisesti -anteeksi!" - -Kristiina hengähti pitkään -- niin, hän muisti. Hän oli käskenyt -kaksosten mennä jollekin asialle karjamajalle -- mutta kun hän tuli -pihalle, kuljeksi hevonen siellä ruohoa jyrsien säkkisatula selässään, -ja pojat juoksivat ja löivät palloa. Kun hän ankarasti torui heitä -siitä, viskasi Skule pallokartun käsistään vihan vimmassa --. Mutta -eniten hän muisti sitä, kun hän kulki silmäluomi aivan umpeen -turvonneena, että veljet katsoivat häntä ja Skulea ja väistivät poikaa, -niinkuin tämä olisi ollut spitaalinen -- Naakkve oli ensin löylyttänyt -häntä armottomasti. Ja Skule kuljeksi ja istuskeli kiehuen uhmaa -ja häpeää kovan, ivallisen ilmeensä takana. Mutta kun äiti illalla -pimeässä seisoi riisuutumassa tuli poika hiipien hänen luokseen -- ei -sanonut mitään, vaan tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. -- Ja kun -äiti kosketti hänen olkapäätään, viskasi hän käsivartensa äidin kaulaan -ja painoi poskensa äidin poskeen -- pojan poski oli viileä ja pehmeä -ja vähän pyöreähkö vielä, lapsenposki vielä, tunsi äiti -- hän oli -sittenkin vain lapsi, tuo itsepäinen, kiivas poika --. - -"Sen olen tehnyt, Skule -- niin täydellisesti, että Jumala yksin sen -tietää, sillä itse en voi sanoa sinulle, kuinka täydellisesti olen -antanut sen sinulle anteeksi, poikani!" - -Hetkisen Kristiina seisoi käsi poikansa olkapäällä. Silloin Skule -tarttui hänen ranteisiinsa, pusersi niitä niin että äiti uikutti -- -seuraavassa tuokiossa hän heittäytyi äitiään vasten yhtä herttaisen -hellänä ja arkana ja ujona kuin silloinkin. - -"Poikani -- mikä sinua vaivaa?" kuiskasi äiti pelästyneenä. - -Hän tunsi pimeässä poikansa pudistavan päätään. Sitten Skule päästi -hänet irti, ja he lähtivät kirkkoon. - - * * * * * - -Messun aikana johtui Kristiinan mieleen, että hän oli unohtanut sokean -Aasa-rouvan vaipan ulos heidän istuessaan aamulla penkillä papinoven -ulkopuolella. Jumalanpalveluksen jälkeen hän kiersi noutamaan sitä. - -Ovikaaren alla seisoi Sira Eiliv lyhty kädessä ynnä Skule. "Hän kuoli, -kun laskimme laituriin", kuuli Kristiina Skulen sanovan kummallisen -hurjalla ja epätoivoisella äänellä. - -"Kuka?" - -Molemmat miehet hätkähtivät kovasti nähdessään hänet. - -"Muuan laivaväestäni", sanoi Skule hiljaa. - -Kristiina katsoi vuoroin kumpaankin. Lyhdynhohteessa hän näki heidän -kasvonsa tolkuttoman pingottuneina, mikä sai hänet päästämään -tahdottoman pelon huudahduksen. Pappi puraisi alahuultaan -- Kristiina -näki, että hänen leukansa värähti. - -"Samantekevä, poikani, jos sanotkin sen äidillesi. Parempi, että kaikki -valmistumme sitä kantamaan, jos Jumala tahtoo herättää tätäkin kansaa -niin kovalla -- --." Mutta Skule oihkaisi eikä sanonut mitään; silloin -pappi lausui: "On tullut kulkutauti Bergeniin, Kristiina. Se suuri -ruttotauti, jonka riehumista ympäri maailman maita olemme kuulleet -huhuja --" - -"Musta surmako --?" kuiskasi Kristiina. - -"Ei hyödytä mitään, jos koettaisinkin kertoa teille, millaista -Bergenissä oli sieltä lähtiessäni", sanoi Skule. "Sitä ei voi kuvitella -kukaan, joka ei ole sitä nähnyt. Bjarne-herra yritti alussa kovasti -tukahduttaa ruttoa rajoittaakseen sen sinne, missä se ensin ilmeni, -Johanneksenluostarin ympärillä oleviin taloihin, hän tahtoi sulkea -koko Pohjoisniemen linnansotureilla, vaikka Mikaelinluostarin munkit -uhkasivat kirouksella --. Satamaan tuli englantilainen laiva, jossa oli -tautia, ja hän kielsi sen purkamasta lastiaan tai miehistöä tulemasta -maihin; joka mies laivalla kuoli, ja silloin hän antoi upottaa sen. -Mutta osa tavaroista oli jo tuotu maihin ja jotkut kaupunkilaiset -kuljettivat salaa lisää laivasta yöllä -- ja Johanneksenkirkon veljet -vaativat, että kuolevien oli saatava sielunhoitoa. Kun ihmisiä alkoi -kuolla kaikkialla ympäri kaupunkia, käsitimme kaiken hyödyttömäksi. Nyt -ei kaupungissa ole mitään muuta elämää kuin ruumiinkantajia -- kaikki, -jotka voivat, pakenevat kaupungista, mutta tauti seuraa heidän mukanaan ---" - -"Oi Jeesus Kristus!" - -"Äiti -- muistatteko viimeistä tunturisopulivuotta kotona Silissä? -Saastaa, joka vallitsi kaikilla teillä ja poluilla -- muistatteko -kuinka niitä virui kuolemassa ja mätänemässä joka pensaassa myrkyttäen -kaikki vesipurot löyhkällä ja saastalla --!" Skule puristi kätensä -nyrkkiin; Kristiinaa puistatti: - -"Herra, armahda meitä kaikkia --! Kiitetty olkoon Jumala ja Neitsyt -Maaria, että sinut kuitenkin lähetettiin tänne, Skule kulta --" - -Mies kiristi hampaitaan pimeässä: - -"Niin sanoimme mekin, mieheni ja minä, sinä aamuna, jolloin nostimme -purjeen ja lasketimme Vaagenia pitkin. Kun tulimme Moldønsalmeen, -sairastui ensimmäinen. Me sidoimme kiviä hänen jalkoihinsa ja ristin -hänen rintaansa, kun hän oli kuollut, lupasimme hänelle sielumessun -Nidarosiin saavuttuamme ja heitimme ruumiin mereen -- Jumala antakoon -sen meille anteeksi. Kahden seuraavan kanssa me laskimme maihin ja -hankimme heille sielunhoitoa ja kirkkomaanrauhan -- kohtaloahan ei -kukaan voi kuitenkaan paeta. Neljäs kuoli, kun soudimme virran suulle, -ja viides viime yönä --" - -"Tarvitseeko sinun palata takaisin kaupunkiin?" kysyi äiti hetken -kuluttua. "Etkö voi jäädä tänne?" - -Skule pudisti päätään nauraen ilottomasti: - -"-- Oh, pian luulen olevan samantekevää, missä on. Hyödytöntä on pelätä --- pelkäävä ihminen on puoleksi kuollut. Mutta toivoisinpa olevani yhtä -vanha kuin te, äiti!" - -"Ei kukaan tiedä mistä se säästyy, joka kuolee nuorena", sanoi äiti -hiljaa. - -"Vaiti, äiti! Ajatelkaa sitä aikaa, jolloin itse olitte kolmenkolmatta -vuoden vanha -- ja tahtoisitteko, että olisitte menettänyt ne vuodet, -jotka olette elänyt sen jälkeen --?" - - * * * * * - -Kaksi viikkoa myöhemmin Kristiina näki ensi kerran ruttosairaan. -Huhuja, että rutto riehui Nidarosissa ja levisi kyliin, oli saapunut -Rissaan -- miten, sitä ei ollut helppo tietää, sillä ihmiset -pysyttelivät kotonaan ja jokainen pakeni metsään ja suolle, jos näki -tuntemattoman matkalaisen tiellä; ei kukaan avannut oveaan oudoille -ihmisille. - -Mutta eräänä aamuna tuli kaksi kalastajaa luostariin kantaen miestä -purjeessa välillään; kun he päivänkoitteessa menivät alukselleen, -olivat he löytäneet laiturin luota vieraan veneen, ja siinä makasi -tämä mies tiedottomana -- hän oli saanut kiinnitetyksi veneensä, mutta -ei jaksanut nousta siitä pois. Mies oli syntynyt eräässä luostarin -alustalaistalossa, mutta hänen sukunsa oli muuttanut pois seudulta. - -Kuoleva makasi märässä purjeessa keskellä pihanurmikkoa, -kalastajat seisoivat kaukana hänestä puhellen Sira Eilivin kanssa. -Maallikkosisaret ja palvelijanaiset olivat paenneet huoneisiin, mutta -nunnat seisoivat ryhmässä konventtihuoneen ovella -- parvi vapisevia, -säikähtyneitä ja epätoivoisia vanhoja naisia. - -Silloin astui Ragnhild-rouva esiin. Hän oli pieni, laiha, vanha nainen, -jolla oli leveät ja litteät kasvot ja pieni, pyöreä, punainen nenä, -joka muistutti nappia; hänen suuret vaaleanruskeat silmänsä olivat -punareunaiset ja vuotivat aina vähän. - -"In nomine patris et filii et spiritus sancti", lausui hän selkeästi, -nielaisten sitten. "Kantakaa hänet vierashuoneeseen --" - -Ja sisar Agata, vanhin nunnista, tunkeutui toisten välitse ja seurasi -käskemättä abbedissaa ja miehiä, jotka kantoivat sairasta. - -Kristiina tuli huoneeseen yön tultua tuoden lääkkeen, jonka hän oli -laittanut valmiiksi ruokakammiossa, ja sisar Agata kysyi, uskalsiko hän -jäädä sinne hoitamaan tulta. - -Kristiinasta tuntui, että hänen pitäisi olla karaistunut -- tottunut -kun oli syntymiin ja kuolemiin, ja olihan hän nähnyt pahempiakin -näkyjä kuin tämä -- hän koetti muistella mitä pahinta oli nähnyt --. -Ruttosairas istui aivan pystyssä, sillä hän oli tukehtumaisillaan -veriseen oksennukseen, jota irtautui hänestä joka yskimällä -- sisar -Agata oli ripustanut hänet jonkinlaiseen silavyöhön, joka kulki hänen -laihan, keltaisen ja punakarvaisen rintansa poikitse, ja hänen päänsä -riippui etukumarassa, kasvot olivat lyijymäisen harmaansiniset, tuon -tuostakin häntä puistattivat vilunväristykset. Mutta sisar Agata istui -rauhallisena lukien rukouksiaan, ja kun mies sai yskänpuuskan, hän -nousi, otti häntä päästä toisella käsivarrella ja piti kuppia hänen -suunsa edessä. Sairas ölisi tuskasta, väänteli kauheasti, ja viimein -hän työnsi mustan kielen pitkälle kidastaan hätähuutojen kuollessa -surkeaan voihkinaan. Nunna tyhjensi kupin tuleen -- ja kun Kristiina -lisäsi siihen katajia ja tuoreet havut ensin täyttivät huoneen -pistävällä, keltaisella savulla ja sitten räiskähtivät liekkeihin, -näki hän sisar Agatan korjailevan tyynyjä ja pieluksia sairaan selän -ja kainalojen alla, pyyhkivän hänen kasvojaan ja ruskeita ruvettuneita -huuliaan etikkavedellä ja vetävän tahrautuneen peitteen hänen ruumiinsa -ylle. Loppu oli lähellä, sanoi Agata Kristiinalle, mies oli jo kylmä, -ensin hän oli ollut kuuma kuin kekäle -- mutta Sira Eiliv oli jo -valmistanut hänet lähtöön. Sitten sisar istuutui sairaan luo, työnsi -kielellään kalmusjuuren paikalleen poskeen ja jatkoi rukoilemistaan. - -Kristiina koetti voittaa tuntemansa kauhean pelon. Hän oli nähnyt -ihmisiä kovemmissa kuoleman tuskissa --. Mutta se oli turhaa -- -tämä oli rutto, Herran rangaistus kaikkien ihmisten salaisesta -kovasydämisyydestä, jonka vain kaikkitietävä Jumala tunsi. -Huumautuneena hän tunsi ikään kuin keinuvansa merellä, missä kaikki -katkerat ja vihaiset ajatukset, joita hän oli ajatellut maailmassa, -kohosivat aaltoina tuhansien toisten joukossa ja murtuivat neuvottomaan -tuskaan ja surkeuteen. Herra, auta meitä, me hukumme --! - -Sira Eiliv tuli huoneeseen myöhemmin yöllä. Hän nuhteli sisar Agataa -tuikeasti siitä, ettei tämä ollut seurannut hänen neuvoaan ja sitonut -etikkaan kastettua liinaa suunsa ja nenänsä eteen. Sisar mutisi -äreästi, ettei se mitään hyödyttänyt -- mutta nyt täytyi sekä hänen -että Kristiinan tehdä niinkuin Sira Eiliv käski. - -Papin tyyneys ja lujuus loivat jonkinlaista rohkeutta Kristiinaankin -- -tai herättivät häpeäntunteen, joten hän uskaltautui pois katajansavusta -ja meni auttamaan sisar Agataa. Sairaasta kävi tukahduttava löyhkä, -jota savu ei voinut voittaa -- ulostuksen, veren, happamen hien ja -hänen kurkustaan tulevan mädänneen haju. Kristiina muisti Skulen sanat -mätänevistä sopuleista; vielä kerran tuli hänelle tuo kauhea halu -paeta, vaikka hän tiesi, ettei ollut mitään paikkaa, mihin tätä olisi -voinut päästä pakoon. Mutta heti kun hän oli saanut pakotetuksi itsensä -käymään käsiksi kuolevaan, oli pahin ohi, ja hän auttoi parhaansa -mukaan aina siihen asti kunnes mies oli vetänyt viimeisen henkäyksensä. -Silloin olivat miehen kasvot jo aivan mustat. - - * * * * * - -Nunnat panivat toimeen juhlakulkueen kantaen pyhäinjäännöksiä, ristiä -ja palavia kynttilöitä kirkon ja luostarikummun ympäri, ja kaikki, mitä -kylässä oli kynnelle kykenevää, seurasi mukana. Mutta muutaman päivän -kuluttua kuoli eräs nainen Strømmen puolella -- ja sitten puhkesi rutto -yhtaikaa joka taholla koko tienoolla. - -Kuolema ja kauhu ja hätä näyttivät siirtäneen ihmiset ajattomuuden -maailmaan -- ei ollut kulunut kuin joitakin viikkoja, päivissä lukien --- ja kuitenkin näytti se maailma, joka oli ollut olemassa ennen kuin -rutto ja surma vaelsivat alastomina yli maan, jo kadonneen ihmisten -muistosta, niinkuin rannikko vajoaa näkymättömiin, kun purressa -lasketetaan myötätuuleen suoraan kohti ulappaa. Oli niinkuin ei -yksikään sielu olisi jaksanut säilyttää muistoa siitä, että kerran -oli elämä ja työpäivien säännöllinen järjestys tuntunut läheiseltä -ja varmalta, kuolema kaukaiselta -- tai käsittää, että samanlaista -tulisi olemaan kerran vastakin -- jolleivät kaikki ihmiset kuolisi -sukupuuttoon. Mutta "kyllä kai me kuolemme kaikki", sanoivat miehet, -jotka toivat äidittömiä pienokaisiaan luostariin; toiset sanoivat sen -tunteettomasti ja kylmästi, toiset itkien ja vaikeroiden; samaa he -sanoivat noutaessaan pappia kuolevien luo, samaa he sanoivat tuodessaan -ruumiita seurakunnan kirkolle harjun laiteelle ja luostarin kirkon -viereiselle hautuumaalle. Usein täytyi heidän itse luoda hauta -- Sira -Eiliv oli pannut vielä jäljelläolevat luostarin maallikkopalvelijat -korjaamaan viljaa luostarin pelloilta, ja kaikkialla kylässä -liikkuessaan hän kehoitti kansaa kokoamaan satoa ja auttamaan toisiaan -karjanhoidossa, jotteivät ihmiset tuhoutuisi nälänhädässä, joka voisi -jatkaa kurjuutta sitten kun rutto olisi kerran raivonnut loppuun. - -Luostarin nunnat osoittivat suhteessaan koettelemukseen jonkinlaista -neuvotonta malttia. He asettuivat vakinaisesti konventtitupaan, -polttivat nuotiota yötä päivää suuressa muuratussa uunissa, nukkuivat -ja söivätkin siellä. Sisar Eiliv neuvoi pitämään suuria tulia taloissa -ja kaikissa huoneissa, missä oli tulisijat, mutta sisaret pelkäsivät -lämmitystä -- he olivat kuulleet niin monta kertaa vanhimmilta -sisarilta kolmekymmentä vuotta sitten raivonneesta tulipalosta. -Ruoka-ajat ja työskentelyajat kävivät säännöttömiksi, ja eri sisarten -toimia ei enää pysytetty erillään sitä mukaa kuin vieraita lapsia tuli -pyytämään ruokaa ja apua. Sairaita kannettiin luostariin -- enimmäkseen -hyvinvoipaa väkeä, joka pystyi ostamaan itselleen hautapaikan ja -sielumessuja luostarista, ja sitten aivan köyhiä ja yksinäisiä, jotka -eivät voineet saada mitään apua kotonaan. Ne, joiden olosuhteet olivat -siltä väliltä, sairastivat ja kuolivat kotonaan. Muutamista taloista -kuolivat kaikki ihmiset. Mutta aikarukouksensa olivat nunnat sentään -tähän saakka kyenneet pitämään. - -Ensimmäinen nunna, joka sairastui, oli sisar Inga, Kristiinan ikäinen, -lähes viisissäkymmenissä oleva nainen, joka kuitenkin pelkäsi -niin kovin kuolemaa, että häntä oli kammottavaa nähdä ja kuulla. -Vilunpuistatukset kohtasivat hänet kirkossa messun aikana, ja hän ryömi -väristen ja hampaat kalisten käsillään ja polvillaan, kerjäten ja -rukoillen Jumalalta ja Neitsyt Maarialta henkeään --. Kohta sen jälkeen -hän makasi polttavassa kuumeessa vaikeroiden, ja verta hikoili hänen -ihostaan. Kristiinaa kammotti -- varmaan hänkin joutuisi yhtä surkean -pelon valtaan, kun hänen aikansa tulisi. Se ei johtunut ainoastaan -siitä, että kuolema oli varma -- vaan siinä oli tuo hirveä kauhu, joka -seurasi ruttokuolemaa. - -Sitten sairastui itse Ragnhild-rouva. Kristiina oli ihmetellyt vähän -sitä, että tämä nainen oli valittu abbedissan korkeaan virkaan -- -hän oli hiljainen, hiukan äreä vanha nainen, oppimaton, näennäisesti -vailla suurempia hengenlahjoja -- mutta kun kuolema laski kätensä -hänen päälleen, näki että hän oli todellakin Kristuksen morsian. -Häneen nostatti rutto paiseita -- hän ei tahtonut suvaita edes -sitä, että hänen hengelliset sisarensa olisivat paljastaneet hänen -vanhaa ruumistaan, mutta toisessa kainalossa tuli paise lopulta niin -suureksi kuin omena, ja hän sai paiseita myös leuan alle, ne tulivat -suuriksi ja veripunaisiksi, lopulta mustanpuhuviksi, hän kärsi niistä -sietämättömiä tuskia ja hehkui kuumeessa, mutta aina kun oli tajuissaan -hän makasi pyhän kärsivällisyyden esikuvana, huokasi Jumalalle -syntiensä anteeksiantoa ja rukoili hartaasti ja kauniisti luostarinsa -ja tyttäriensä puolesta, kaikkien sairaiden ja murheellisten puolesta, -sekä kaikkien niiden sielujen pelastukseksi, joiden nyt oli täältä -erittävä. Itse Sira Eilivkin itki annettuaan hänelle viimeisen voitelun --- ja hänen lujuutensa ja väsymätön intonsa keskellä kaikkea tätä -kurjuutta olivat muuten olleet ihmeteltävät. Ragnhild-rouva oli jo -monta kertaa jättänyt sielunsa Jumalan huomaan ja rukoillut häntä -ottamaan nunnat turvaansa -- silloin alkoivat paiseet hänen ruumiissaan -puhjeta. Mutta tämä osoittautuikin käänteeksi elämään -- niinkuin -ihmiset sen jälkeenkin näyttivät huomaavan, että ne, jotka saivat -taudin paiseiden muodossa, paranivat joskus, kun taas ne, jotka saivat -sen verenoksennuksen muodossa, kuolivat kaikki. - -Oli niinkuin abbedissan esikuva ja se tosiasia, että he olivat nähneet -yhden ruttosairaan, joka ei kuollut, olisi valanut nunniin uutta -rohkeutta. Heidän täytyi nyt itse lypsää ja hoitaa karja, laittaa -ruokansa ja itse noutaa katajia ja tuoreita havuja savustamista varten --- jokainen sai tehdä sitä mikä eteen sattui. He hoitivat sairaita niin -hyvin kuin voivat ja jakoivat lääkeaineita -- teriakki ja kalmusjuuri -olivat loppuneet, he jakoivat inkivääriä, pippuria ja sahramia ja -etikkaa tartuntaa vastaan, maitoa ja ruokaa -- leipä loppui, ja he -leipoivat yöllä -- mausteet loppuivat, ja ihmisten täytyi pureksia -katajanmarjoja ja männynneulasia tartuntaa vastaan. Yksi kerrallaan -sisaret vaipuivat sairasvuoteelle ja kuolivat, ruumiskellot soivat -luostarikirkosta ja seurakunnankirkosta varhain ja myöhään raskaaseen -ilmaan, sillä tuo luonnoton sumu pysyi yhä, näytti kuin olisi ollut -salaperäinen yhteys usvan ja ruttotaudin välillä. Toisinaan se muuttui -pakkas-usvaksi, sataa tihkui alas jääneulasina ja puoli jäisenä -tihkusateena, maa tuli kuuraan -- sitten tuli jälleen suojaimia ja -sumua. Paha ennusmerkki oli ihmisten mielestä se, että merilinnut, -joita muutoin oleskeli tuhansittain sen virran varsilla, joka pistäytyy -maahan vuonosta ja muistuttaa jokea mataline niittyrantoineen, mutta -laajenee suolavetiseksi järveksi Reininluostarin pohjoispuolella, -hävisivät nyt yhtäkkiä, mutta sijaan tuli suunnattomia korppilaumoja -- -joka kivellä pitkin vedenrantaa istui noita mustia lintuja pitäen rumaa -raakuntaansa, samalla kun varisparvia niin suuria, ettei kukaan ennen -ollut nähnyt, laskeutui kaikkiin metsiin ja lehtoihin ja lensi ilkeästi -rääkyen onnettoman maan yli. - -Jonkin kerran Kristiina ajatteli omaisiaan -- poikiaan, jotka olivat -niin hajallaan, lapsenlapsiaan, joita hän ei koskaan saisi nähdä -- -pikku Erlendin kultainen niska väikkyi hänen silmissään. Mutta nämä -näyt tulivat hänelle kaukaisiksi ja kalpeiksi. Nyt tuntui melkein -siltä kuin olisivat kaikki ihmiset olleet toisilleen yhtä läheisiä ja -kaukaisia tässä hädässä. Ja lisäksi oli hänellä yllin kyllin puuhaa -päivät pitkät -- nyt oli suureksi hyödyksi se, että hän oli tottunut -kaikenlaiseen työhön. Hänen istuessaan lypsämässä ilmestyi yhtäkkiä -hänen eteensä harhailevia lapsia, joita hän ei ollut ikinä ennen -nähnyt, ja hän muisti tuskin kysellä mistä he olivat tai miten heidän -kotonaan asiat olivat; hän antoi heille ruokaa ja johti heidät suoraan -kapitulisaliin tai jonnekin muualle, missä paloi liesituli, ja peitteli -heidät sänkyyn dormitoriossa. - -Ihmeekseen hän huomasi, että tänä onnettomuuden aikana, jolloin enemmän -kuin koskaan olisi ollut tarpeen, että jokainen valvoi rukouksessa, hän -ei saanut juuri koskaan aikaa kootakseen ajatuksiaan rukoukseen. Hän -heittäytyi sakramenttikaapin eteen kirkossa, milloin vain oli hetkinen -joutilasta aikaa, mutta hänestä ei lähtenyt kuin sanattomia huokauksia -ja tylsästi saneltuja paternostereja ja aveja. Hän ei tiennyt itse, -että se nunnamaisuus hänen olennossaan ja esiintymisessään, joka oli -häneen tarttunut näiden kahden vuoden aikana, hävisi hänestä yhä -enemmän, ja hän tuli entisen talonemännän kaltaiseksi sitä mukaa kuin -nunnien parvi kutistui, luostarijärjestys höltyi ja abbedissa vielä -oli makuulla, heikkona ja kieli puoleksi halvautuneena -- ja niiden -harvojen, jotka olivat vielä jäljellä, työtaakka kasvoi. - -Eräänä päivänä hän sattumalta kuuli, että Skule oli vielä Nidarosissa --- hänen laivaväkensä oli kuollut tai karannut, eikä hän ollut saanut -uutta miehistöä. Hän oli terve, mutta oli antautunut hurjaan elämään, -niinkuin monet nuoret ihmiset epätoivossaan olivat tehneet. Joka -pelkäsi, oli varma kuolemasta, sanoivat he, ja niin he huumasivat -itsensä remuamalla ja juomalla, pelasivat ja tanssivat ja liehuivat -naisten kanssa. Vieläpä kunniallisten kaupunkilaisten rouvat ja -parhaista suvuista olevat neidot karkasivat pois kotoaan näinä -pahoina aikoina; porttimajanaisten seurassa he juhlivat kyytituvissa -ja kapakoissa hurjistuneiden miesten joukossa. Jumala, anna heille -anteeksi, ajatteli äiti, mutta tuntui kuin hänen sydämensä olisi ollut -liian väsynyt voidakseen paljon surra sitä. - -Mutta olipa maakylissäkin kylliksi syntiä ja villiintymistä. Luostariin -siitä kuului vain vähän, eikä siellä ollutkaan aikaa puhella paljon. -Sira Eiliv, joka kulki kaikkialla sairaiden ja kuolevien luona suomatta -itselleen lepoa, sanoi eräänä päivänä Kristiinalle, että sielujen hätä -oli suurempi kuin ruumiin. - - * * * * * - -Niin he istuivat eräänä iltana konventtituvan lieden ympärillä, -se pieni parvi ihmisiä, joka vielä oli elossa Reinin-luostarissa. -Neljä nunnaa ja kaksi maallikkosisarta, yksi vanha tallimies ja yksi -puolikasvuinen poika, kaksi almunaista ja muutamia lapsia kyyhötti -tulen ympärillä. Selustapenkillä, missä suuri ristiinnaulitunkuva -häämötti hämärässä vaalealla seinällä, makasi abbedissa, ja sisar -Kristiina ja sisar Turid istuivat hänen käsiensä ja jalkojensa ääressä. - -Oli yhdeksän päivää viimeisestä kuolemantapauksesta sisarten joukossa -ja viisi päivää siitä kun kukaan oli kuollut luostarissa tai sen -lähiympäristössä. Rutto näytti olevan laantumassa yli koko seudun, -sanoi Sira Eiliv. Ja ensi kerran lähes kolmeen kuukauteen valautui -ikään kuin rauhan ja turvallisuuden ja viihtymyksen hohde tuon -äänettömänä ja väsyneenä koolla istuvan joukon ylle. Vanha sisar -Torunn Marta antoi rukousnauhansa vaipua helmaansa ja tarttui polvensa -vieressä seisovan pienen tytön käteen: - -"Mitäs hän sanoo? Niin, lapsi, nyt näyttää käyvän taas todeksi, ettei -Jumalan äiti Maaria koskaan käännä armoaan pois lapsistaan kauaksi -aikaa." - -"Ei se ole neitsyt Maaria, sisar Torunn. Hel se on. Silloin hän menee -pois tästä kylästä kimpsuineen kampsuineen, kun viattoman ihmisen veri -vuodatetaan hautausmaan veräjällä -- huomenna hän on jo matkojen päässä ---" - -"Mitä hän sanoo?" kysyi nunna jälleen levottomana. "Hyi sinua, -Magnhild, kun puhut tuollaisia ilkeitä pakanallisuuksia, sinun sietäisi -saada vitsaa --" - -"Sano meille mitä se on, Magnhild -- pelkäämättä" -- sisar Kristiina -seisoi heidän takanaan, hän kysyi henkeään pidättäen. Hän oli -muistanut -- nuoruudessaan hän oli kuullut Aashild-rouvalta kamalista, -sanomattoman syntisistä neuvoista, joita perkele viettelee epätoivoisia -ihmisiä käyttämään. - -Lapset olivat olleet lehdossa seurakunnankirkon luona iltahämärissä, -ja joku pojista oli osunut siellä olevalle maahökkelille; sitten he -olivat salaa tähystelleet joitakin miehiä, jotka neuvottelivat siellä -keskenään. Näytti siltä kuin nuo miehet olisivat ottaneet kiinni pienen -pojan, Ranta-Steinunnin Toren, ja tänä yönä he aikoivat vuodattaa -hänen verensä rutonhaltijalle, Helille. Lapset juttelivat innokkaasti, -ylpeinä siitä, että olivat saaneet aikaihmisten huomion herätetyksi. -Heille ei näyttänyt johtuvan mieleen sääliä Tore-parkaa -- tämä olikin -tosin kuin jokin hylky, kulki kerjuulla kylässä, mutta ei koskaan -luostarissa, ja kun Sira Eiliv tai joku abbedissan läheteistä meni -tapaamaan hänen äitiään, karkasi tämä tai ei ruvennut puheisiin heidän -kanssaan, puhuivatpa he hänelle lempeästi tai ankarasti. Steinunn oli -elänyt Nidarosin kaduilla kymmenkunta vuotta, mutta sitten hän sai -taudin, joka turmeli hänet niin pahoin, ettei hän lopulta voinut enää -hankkia elatustaan totutulla tavallaan, ja silloin hän tuli tähän -kylään asettuen asumaan rannalla olevaan mökkiin. Vieläkin saattoi yksi -tai toinen kerjäläinen tai muu sellainen lyöttäytyä hänen seuraansa -joksikin ajaksi. Kuka hänen poikansa isä oli, sitä hän ei tiennyt -itsekään. - -"Meidän on mentävä sinne", sanoi Kristiina. "Emmehän voi istua täällä, -kun kastetut sielut myyvät itsensä perkeleen haltuun oviemme edustalla." - -Nunnat huudahtivat. Ne olivat kylän pahimpia miehiä, raakoja ja -jumalattomia, ja viimeinen hätä ja epätoivo olivat kai tehneet heistä -todellisia paholaisia. Jospa vain Sira Eiliv olisi ollut kotona, -valittivat nunnat. Ruton aikana oli papin asema tullut sellaiseksi, -että sisaret odottivat hänen pystyvän mihin hyvänsä. - -Kristiina väänteli käsiään: - -"Jos minä menen yksin -- äiti, saanko luvan mennä sinne?" - -Abbedissa tarttui hänen käsivarteensa, niin että hän voihkaisi. Tuo -vanha nainen, jolta halvaus oli vienyt puhekyvyn, nousi jaloilleen; -merkillä hän ilmaisi, että he pukisivat hänet. Hän vaati saada -kultaristin, arvomerkkinsä. Sitten hän tarttui Kristiinaa käsipuoleen -tämä oli nuorin ja voimakkain naisista. Kaikki nunnat nousivat ja -seurasivat. - -Kapitulituvan ja kirkon kuorin välisen pienen huoneen ovesta he -astuivat ulos koleankylmään talviyöhön. Ragnhild-rouva alkoi -väristä ja hänen hampaansa kalisivat -- hän hikoili vielä alinomaa -sairautensa jäljeltä, ja ruttopaiseiden haavat eivät olleet täysin -parantuneet, joten käveleminen tuotti hänelle suuria kipuja. Mutta -hän murisi äreästi ja pudisti päätään, kun sisaret pyysivät häntä -kääntymään takaisin, kouristi kovemmin Kristiinan käsivartta ja asteli -vilusta väristen etunenässä puutarhan halki. Sitä mukaa kuin silmät -tottuivat pimeyteen, erottivat naiset pudonneitten lehtien vaalean -hohteen jalkainsa alla ja hiukan valoa pilviseltä taivaalta paljaiden -puunlatvojen yläpuolelta. Kylmiä pisaroita tippui, ja tuulenhenkäykset -synnyttivät heikon huminan. Kumeana ja raskaana huokui vuonon kohina -rantaa vasten harjun takana. - -Puutarhan alalaidassa oli pieni portti -- sisaria karmi, kun se -kirskahteli kiinniruostuneessa rautanavassaan Kristiinan koettaessa -kiskoa sitä auki. Sitten he hiipivät eteenpäin lehdon läpi seurakunnan -kirkkoa kohti. Nyt he erottivat tervatun ruhon mustempana pimeällä -taustalla, ja lahden tuonpuolisen harjun yllä olevien pilvien -vaaleutta vasten näkyi katon yläosa ynnä harjatorni huipussa olevine -peuranpäineen ja risteineen. - -Niin -- hautuumaalla oli ihmisiä -- he tunsivat sen paremmin kuin -näkivät tai kuulivat. Ja nyt ilmestyi matalalla oleva pieni valonhohde, -niinkuin kalvolyhty olisi seisonut maassa. Pimeys liikkui sen vieressä. - -Nunnat painautuivat yhteen, uikuttivat miltei äänettömästi rukouksia -kuiskiessaan, astuivat joitakin askeleita, pysähtyivät ja kuuntelivat -ja lähestyivät jälleen. He olivat jo melkein hautuumaan veräjällä. -Silloin he kuulivat pimeästä ohuen lapsenäänen huutavan: - -"Ai, ai, tehän olette ryönänneet minun voileipäni!" - -Kristiina päästi irti abbedissan käden, juoksi esiin kirkkomaan portin -alitse. Hän sysäsi syrjään joitakin tummia miehenselkiä, kompasteli -lapiolla luotuihin multakasoihin ja sitten hän tuli avonaisen haudan -partaalle. Hän laskeutui polvilleen, kumartui eteenpäin ja auttoi ylös -pienen pojan, joka seisoi pohjalla naama vielä väärässä, kun oli tullut -vähän multaa sille hyvälle lehikäisrieskalle, jonka hän oli saanut -pysyäkseen rauhallisena kuopassaan. - -Miehet seisoivat mielettömästi säikähtyneinä, valmiina pakenemaan -- -jotkut polkivat maata paikoillaan -- Kristiina näki heidän jalkansa -maassa olevan lyhdyn valossa. Sitten näytti Kristiinasta, että yksi -joukosta aikoi hyökätä hänen kimppuunsa -- samassa häilähtivät -harmaanvalkoiset nunnankaavut esiin -- ja miesjoukko seisoi -neuvottomana. - -Kristiinalla oli poika vielä sylissään, tämä mankui leipäänsä, silloin -Kristiina laski hänet maahan, otti leivän ja pyyhki sen puhtaaksi: - -"Tässä, syö -- nyt on voileipäsi yhtä hyvä. - -"Ja menkää nyt kotiin, te miehet" -- äänen vapiseminen pakotti -Kristiinan pysähtymään hetkiseksi. "Menkää kotiin ja kiittäkää Jumalaa, -että tuli pelastus, ennen kuin saitte tehdyksi teon, jota kävisi -vaikeaksi sovittaa." Nyt hän puhui kuin talonemäntä palvelusväelleen, -lempeästi, mutta sellaisella sävyllä kuin ei olisi vähääkään ajatellut, -etteivät he tottelisi. Tahdottomasti kääntyivät jotkut miehistä porttia -kohti. - -Silloin joku huusi: - -"Odottakaa vähän -- ettekö ymmärrä, että nyt on menossa ainakin henki --- ehkä kaikki mitä omistamme -- kun nuo kirotut munkkienhuorat ovat -saaneet nokkansa työnnetyksi tähän! Ei heidän ole saatava lähteä täältä -ja levittää tietoa tästä --" - -Ei yksikään miehistä liikahtanut -- mutta sisar Agnes kiljahti ja huusi -itkevällä äänellä: - -"Oi suloinen Jeesus, minun ylkäni -- minä kiitän sinua, ettäs suot -palvelijattarillesi kuoleman sinun nimesi kunnian tähden --!" - -Ragnhild-rouva töykkäsi hänet tylysti taakseen, hoippui esiin ja otti -maassa seisovan lyhdyn -- ei kukaan liikauttanut kättään estääkseen -häntä. Kun hän kohotti sen ylös, välkkyi kultaristi hänen rinnallaan. -Hän seisoi sauvaansa nojaten ja valaisi hitaasti ympärillä seisovaa -riviä, nyökäyttäen joka miehelle johon katsoi. Sitten hän viittasi -Kristiinaa puhumaan. Kristiina lausui: - -"Menkää kauniisti ja rauhallisesti kotiinne, rakkaat veljet -- -luottakaa siihen, että arvoisa äiti ja nämä hyvät sisaret ovat niin -sääliväisiä kuin he Jumalaa ja hänen kirkkonsa kunniaa muistaen voivat -olla. Mutta väistykää nyt tieltä, jotta pääsemme pois tämän lapsen -kanssa -- ja menkää sitten kukin kotiinne." - -Miehet seisoivat epävarmoina. Silloin huusi yksi kuin hengenhädässä: - -"Eikö ole parempi, että _yksi_ uhrataan kuin että me kaikki joudumme -tuhon omiksi --! Tämä poika, joka ei ole kenenkään oma --" - -"Hän on Kristuksen oma. Parempi on, että me tuhoudumme joka ainoa, kuin -että teemme väkivaltaa yhdelle hänen pienimmistään --" - -Mutta mies, joka oli puhunut ensin, huusi jälleen: - -"Suus kiinni sellaisista, taikka minä tukin sen tällä" -- hän ravisti -puukkoaan ilmassa. "Menkää te kotiin, pankaa maata, kutsukaa pappinne -lohduttamaan itseänne ja olkaa vaiti tästä -- taikka minä sanon teille -Saatanan nimessä, että tulette tietämään tehneenne pahimman tekonne, -kun tahdoitte sekaantua meidän asioihimme --" - -"Sinun ei tarvitse huutaa niin kovasti, jotta se kuulisi, jonka -nimeä mainitsit, Arntor -- sinä voit tietää, ettei hän ole tästä -kaukana", sanoi Kristiina rauhallisesti, ja jotkut miehistä näyttivät -pelästyneinä hiipivän tahdottomasti lähemmäksi lyhtyä pitävää -abbedissaa. "Pahinta olisi ollut sekä meille että teille, jos olisimme -jääneet kotiin istumaan, kun te ryhdyitte valmistamaan itsellenne -olinsijaa kuumimmassa helvetissä." - -Mutta mies, Arntor, kirosi ja raivosi. Kristiina tiesi hänen vihaavan -nunnia, koska hänen isänsä oli täytynyt pantata heille talonsa, kun -hänen oli maksettava sakko miestaposta ja sukurutsauksesta vaimonsa -serkun kanssa. Nyt hän ryhtyi syytämään suustaan kaikkia vihollisen -kiukkuisimpia valheita sisarista syyttäen heitä synneistä niin mustista -ja luonnottomista, että ainoastaan perkele itse oli voinut johdattaa -ihmisen sellaisia ajattelemaan. - -Nunna-raukat taipuivat pelokkaina ja itkien hänen ivasanojensa alle, -mutta he seisoivat lujina vanhan äitinsä ympärillä; ja tämä piti lyhtyä -ylhäällä ja valaisi miestä katsoen häntä rauhallisesti kasvoihin hänen -riehuessaan. - -Mutta Kristiinassa kuohahti suuttumus kuin leimahtava rovio: - -"Vaikene! Oletko menettänyt järkesi vai onko Jumala lyönyt sinut -sokeudella! Pitäisikö meidän rohjeta napista hänen rangaistuksensa -alla, meidän -- kun olemme nähneet hänen vihittyjen morsiantensa -käyvän miekkaa vastaan, joka paljastettiin maailman syntien vuoksi. -He valvoivat ja rukoilivat silloin, kun me teimme syntiä ja unohdimme -luojamme joka päivä -- he sulkeutuivat rukousten linnaan, silloin kun -me haihattelimme ympäri maailmaa ajellen takaa ahneudessamme paljoa -tavaraa ja vähää tavaraa, omaa riemuamme ja omaa vihaamme. Mutta he -tulivat ulos meidän luoksemme, kun surmanenkeli lähetettiin joukkoomme --- he kokosivat luokseen sairaat ja turvattomat ja nälkäiset -- -kaksitoista sisaristamme on kuollut tähän tautiin, sen te tiedätte -kaikki, ei ainoakaan väistynyt eikä ainoakaan lakannut rukoilemasta -meidän kaikkien puolesta sisarillisella rakkaudella ennen kuin kieli -kuivui heidän suussaan ja elonveri vuoti loppuun --" - -"Kauniistipa puhut itsestäsi ja vertaisistasi --" - -"_Minä_ olen _sinun_ vertaisesi", huusi Kristiina poissa suunniltaan; -"en minä kuulu pyhien sisarten joukkoon -- minä olen yksi teistä --" - -"Kas kuinka nöyräksi tulit, ämmä", sanoi Arntor ivallisesti. "Sinä -pelkäät, huomaan minä. Kunhan kuluu vielä vähän aikaa, niin kutsut -itseäsi kernaasti tämän pojan äidin vertaiseksi." - -"Siitä asiasta Jumala tuomitkoon -- hän kuoli sekä hänen että minun -tähteni, ja hän tuntee meidät molemmat. -- Missä Steinunn on?" - -"Mene hänen hökkeliinsä, niin kyllä löydät hänet", vastasi Arntor. - -"No sitten on jonkun toimitettava sana tuolle naisparalle, että hänen -poikansa on meillä", sanoi Kristiina nunnille. "Meidän on käytävä häntä -tapaamassa huomenna." - -Arntor nauraa virnisti, mutta eräs toinen mies huusi vastenmielisesti: - -"Ei, ei --. Hän on kuollut", sanoi hän Kristiinalle. "Siitä on kaksi -viikkoa, kun Bjarne lähti hänen luotaan ja pani tangon oven päälle. -Silloin hän makasi kuoleman kielissä --" - -"Makasiko hän --" Kristiina katsoi kauhistuneena miehiin. "Eikö kukaan -noutanut pappia hänen luokseen --? Onko -- ruumis -- siellä -- eikä -kellään ole ollut sen vertaa sääliä, että olisi tuonut hänet vihittyyn -multaan -- ja hänen lapsensa te tahdoitte --" - -Naisen kauhistus näytti saavan miehetkin aivan suunniltaan kauhusta -ja häpeästä. He huusivat sekaisin yhteen ääneen; kaikkien muiden yli -kuului yksi ääni: - -"Nouda hänet itse, sisar!" - -"Kyllä! Kuka teistä lähtee mukaani?" - -Ei kukaan vastannut. Arntor huusi: - -"Sinä saat kyllä mennä yksin." - -"Huomenna -- heti kun päivä valkenee, -- me noudamme hänet, Arntor -- -itse ostan hänelle leposijan ja sielumessun --" - -"Mene sinne, mene nyt yöllä -- sitten uskon, että te olette tupaten -täynnä pyhyyttä ja hyvettä --" - -Arntor oli työntänyt naamansa ihan liki hänen kasvojaan. Kristiina -sysäsi nyrkkinsä hänen naamaansa päästäen äänekkään raivon ja pelon -nyyhkytyksen. - -Ragnhild-rouva meni ja asettui Kristiinan rinnalle koettaen saada -sanotuksi jotakin. Nunnat huusivat, että huomenna noudettaisiin kuollut -hautaan. Mutta paholainen näytti vieneen Arntorin järjen, hän huusi yhä -huutamistaan: - -"Mene nyt -- niin uskomme Jumalan laupeuteen --" - -Kristiina suoristautui valkoisena ja jäykkänä: - -"Minä menen." - -Hän nosti lapsen ja antoi sen sisar Torunnin syliin, työnsi miehet -sivulle ja juoksi veräjää kohti nopeaan ja kompastellen mättäisiin -ja multakasoihin nunnien rientäessä valittaen perässä ja sisar -Agneksen huutaessa, että hän tahtoi tulla mukaan. Abbedissa pudisti -yhteenliitettyjä käsiään, että Kristiina pysähtyisi, mutta hän näytti -olevan aivan suunniltaan. - -Samassa syntyi kovaa hämminkiä pimeässä hautuumaan veräjän luona --- seuraavassa tuokiossa kysyi Sira Eilivin ääni, kuka täällä piti -kokousta. Hän astui esiin lyhdynvaloon -- he näkivät, että hänellä oli -kirves kädessä. Nunnat keräytyivät hänen ympärilleen, miehille tuli -kiire puikkia pois pimeässä, mutta veräjällä he kohtasivat miehen, -jolla oli paljastettu miekka kädessä. Syntyi jonkinverran temmellystä -ja aseidenkalinaa, ja Sira Eiliv huusi sinnepäin, että voi jokaista, -joka nyt loukkaa kirkkomaan rauhaa. Kristiina kuuli jonkun sanovan, -että se oli Credokujan väkevä seppä -- kohta sen jälkeen sukelsi pitkä -ja hartiakas, valkotukkainen mies esiin hänen vierestään. Se oli Ulf -Haldorinpoika. - -Pappi ojensi hänelle kirveen -- hän oli lainannut sen Ulfilta. Hän otti -Tore-pojan nunnalta ja lausui: - -"On jo sivu puoliyön -- kuitenkin on parasta, että seuraatte minua -kirkkoon kaikki; näistä asioista tahdon saada selvän vielä tänä yönä." - -Ei kukaan ajatellutkaan olla tottelematta. Mutta kun he olivat tulleet -tielle, erkani yksi harmaanvalkea naishahmo parvesta aikoen poiketa -metsään vievälle polulle. Pappi huusi ja käski häntä tulemaan muiden -mukana. Kristiinan ääni vastasi pimeästä -- hän oli jo ehtinyt vähän -matkaa polulle: - -"Minä en voi tulla, Sira Eiliv, ennen kuin olen täyttänyt lupaukseni --" - -Pappi ja jotkut muut lähtivät juoksemaan. Kristiina seisoi aitaan -nojaten, kun Sira Eiliv saavutti hänet. Pappi kohotti lyhtyä -- -Kristiina oli hirveän kalpea kasvoiltaan, mutta kun pappi katsoi hänen -silmiinsä, näki hän, ettei tämä ollut tullut hulluksi, niinkuin hän -ensin oli pelännyt. - -"Tule kotiin, Kristiina", sanoi hän. "Huomenna lähdemme sinun mukanasi -sinne, jotkut miehet -- minä lähden itse sinun mukanasi sinne --" - -"Minä olen antanut sanani. Minä en voi mennä kotiin, Sira Eiliv, ennen -kuin olen tehnyt mitä olen luvannut." - -Pappi seisoi hetkisen. Sitten hän lausui hiljaa: - -"Ehkä olet oikeassa. Mene sitten, sisar, Jumalan nimeen." - -Kristiina liukui kummallisen varjomaisena pimeyteen, joka nielaisi -hänen harmaan hahmonsa. - - * * * * * - -Kun Ulf Haldorinpoika tuli Kristiinan rinnalle, virkkoi tämä -- puhuen -sysäyksittäin ja kiivaasti: "Mene takaisin -- enhän minä ole pyytänyt -sinua mukaani --" - -Ulf nauroi hiljaa: - -"Kristiina-rouva -- etkö ole oppinut vielä, että jotakin saattaa -tapahtua sinun pyytämättäsi tai käskemättäsi -- etkö ehkä sitäkään, -niin monta kertaa kuin oletkin sen nähnyt -- ettet sinäkään aina jaksa -viedä yksin perille kaikkea mitä otat suorittaaksesi. Mutta nyt minä -autan sinua saamaan perille tämän kuormasi." - -Hongikko humisi heidän yllään, ja aaltojen kohina rannalta kuului -voimakkaampana ja heikompana, aina tuulenpuuskien mukaan. Oli -pilkkopimeää siellä, missä he kulkivat. Hetken kuluttua Ulf virkkoi: - -"-- Olen seurannut sinua ennenkin, Kristiina, kun kuljit ulkona yöllä --- tuntui mielestäni sopivalta, että tulisin mukaasi tälläkin kertaa --" - -Kristiina hengitti kuuluvasti ja kiivaasti pimeässä. Kerran hän -kompastui johonkin, ja Ulf tarttui häneen. Sitten Ulf otti Kristiinaa -kädestä ja talutti häntä. Hetken kuluttua mies ymmärsi, että toinen -itki kävellessään. Silloin hän kysyi, mitä Kristiina itki. - -"Minä itken sitä, kun ajattelen, että sinä olet ollut niin hyvä ja -uskollinen meille aina, Ulf. Mitäpä osaan sanoa --? Tiedän kyllä, -että se oli enimmäkseen Erlendin vuoksi, mutta minä luulen melkein, -sukulaismieheni -- että sinä olet aina tuominnut minua lempeämmin kuin -mihin sinulla oli oikeus siihen nähden, mitä sinä ensiksi näit minun -vaelluksestani." - -"Minä olen pitänyt sinusta, Kristiina -- yhtä paljon kuin hänestä." Ulf -vaikeni. Kristiina ymmärsi hänen olevan voimakkaan mielenliikutuksen -vallassa. Sitten Ulf sanoi: - -"Siksi minusta tuntuu kovalta, kun purjehdin tänne tänään -- tulin -tuomaan sinulle sellaisia uutisia, joitten perillesaattaminen tuntuu -raskaalta minulle itsellenikin. Jumala vahvistakoon sinua, Kristiina." - -"Skulestako?" kysyi Kristiina hetken perästä hiljaa. "Onko Skule -kuollut?" - -"Ei, Skule voi hyvin, kun puhuin hänen kanssaan eilen -- ja nyt ei -kaupungissa enää kuolekaan moni tuohon tautiin. Mutta minä sain uutisia -Tautrasta aamulla." Ulf kuuli Kristiinan huokaavan raskaasti kerran, -mutta hän ei sanonut mitään. Hetken perästä Ulf sanoi: - -"Siitä on jo kymmenen päivää, kun he kuolivat. Mutta luostarissa on -vain neljä veljeä jäljellä, ja saari on melkein kuin lakaistu puhtaaksi -ihmisistä." - -He olivat nyt päässeet metsän läpi. Heidän edessään olevan laakean -maakaistaleen yli tohisi merenpauhina ja tuuli heitä vastaan. Yhdestä -kohti pimeässä häämötti vaaleaa -- pienen lahden rantatyrsky, jyrkkä, -vaalea hiekkatöyry yläpuolella. - -"Hän asuu tuolla", sanoi Kristiina. Ulf tunsi, että hänen lävitseen -kulki pitkiä, kouristuksentapaisia puistatuksia. Hän otti Kristiinaa -lujasti kädestä: - -"Itse olet ottanut tämän suorittaaksesi. Muista se äläkä nyt menetä -malttiasi." - -Kristiina sanoi kummallisen ohuella, hennolla äänellä, jonka tuuli -sieppasi ja vei mukanaan: - -"Nyt käy Bjørgulfin uni toteen -- minä luotan Jumalan ja Neitsyt -Maarian armoon." - -Ulf koetti nähdä hänen kasvojaan -- mutta oli liian pimeä. He -laskeutuivat rantakaistaleelle -- paikoitellen sitä oli niin kapeasti -töyryn alla, että aalto löi silloin tällöin aivan heidän jalkoihinsa -asti. He tarpoivat eteenpäin leväkasojen ja suurten kivien yli. Hetken -kuluttua häämötti tumma keko hiekkatöyryä vasten. - -"Jää tänne", sanoi Ulf lyhyeen. Hän meni pois, murti ovea -- sitten -Kristiina kuuli hänen hakkaavan pajusiteitä ja murtavan taasen. Hän -ymmärsi oven romahtavan sisälle ja Ulfin menevän tuohon mustaan luolaan. - -Yö ei ollut erittäin tuulinen. Mutta oli niin pimeä, ettei Kristiina -voinut nähdä mitään paitsi merellä vilahtelevia pieniä vaahtopilkkuja, -jotka tulivat näkyviin ja hävisivät samassa, sekä lahden hiekkarantaan -murtuvien aaltojen vaaleaa hohdetta; lisäksi hän näki tuon töyryä -vastaan häämöttävän mustan keon. Ja hänestä tuntui, että hän seisoi -pimeässä onkalossa ja että se oli kuoleman esikartano. Murtuvien -aaltojen kohina ja rantakivien lomitse takaisin juoksevan veden solina -kävivät yhteen hänen oman verensä hyrskinän kanssa, vaikka tuntuikin -kuin hänen ruumiinsa olisi ollut hajoamaisillaan, niinkuin kappaleiksi -murtuva astia -- rinnassa särki, niinkuin jokin olisi tahtonut murtaa -sen rikki sisältäpäin; pää tuntui ontolta ja tyhjältä ja ikään kuin -ravistuneelta, ja puuskapäinen tuuli viuhui hänen ympärillään ja -puhalsi suoraan hänen lävitseen. Kummallisen välinpitämättömänä hän -nyt ymmärsi, että hän oli nyt varmaankin saanut itse taudin -- mutta -hän ikään kuin odotti, että pimeys repeäisi valoon, joka pauhaisi ja -voittaisi merenkohinan, ja että hän silloin menehtyisi pelosta. Hän -veti ylös hupun, jonka tuuli oli kiskaissut taaksepäin hänen päästään, -kietoi mustan nunnanviitan tiukasti ympärilleen ja seisoi kädet -ristissä sen alla -- mutta hänen mieleensä ei johtunut rukoilla; oli -niinkuin hänen sielullaan olisi ollut enemmän kuin kyllin tekemistä -murtautumisessa romahtamaisillaan olevasta majasta ulos, ja se oli se, -joka repi rinnassa, kun hän hengitti. - -Hän näki tulen leimahtavan hökkelissä. Vähän ajan kuluttua Ulf -Haldorinpoika huusi häntä: "Saat tulla tänne näyttämään minulle -valoa, Kristiina" -- Ulf seisoi oviaukossa ja ojensi hänelle jotakin -tervatusta puusta laitettua soihtua. - -Ruumiinlöyhkä lemahti tukahduttavana Kristiinaa vastaan, vaikka hökkeli -oli niin harva ja ovi poissa. Jäykin silmin, suu puoliavoinna -- ja hän -tunsi leukansa ja huulensa kankeiksi kuin puu -- hän etsi katseillaan -kuollutta. Mutta näkyi vain pitkä mytty maapermannolla nurkassa; -päällimmäiseksi oli sen ympärille kiedottu Ulfin viitta. - -Ulf oli repinyt jostakin irti pitkiä lautoja ja pannut oven niiden -päälle. Kiroillen kömpelöitä työaseitaan teki hän kirveellään ja -tikarillaan lovia ja reikiä ja koetti köyttää ovea kiinni lautoihin. -Jonkun kerran hän katsahti nopeasti Kristiinaan, ja joka kerta hänen -tummat, harmaapartaiset kasvonsa kiristyivät jäykemmiksi. - -"Tahtoisinpa tietää, miten olit ajatellut yksin suoriutua tästä -urakasta", sanoi hän kumarassa puuhatessaan -- vilkaisi ylös -- -mutta tervasoihdun valaisemat jäykät, elottomat kasvot pysyivät yhtä -liikkumattomina -- ne olivat kuin kuolleen tahi hullun ihmisen kasvot. -"Voitko sanoa minulle sen, Kristiina?" nauroi hän tylysti, mutta se -ei auttanut mitään. "Nyt arvelen olevan sopivan ajan lukea joitakin -rukouksia." - -Yhtä jäykkänä ja tylsänä alkoi Kristiina lukea: - -"Pater noster, qui es in coelis. Adveniat regnum tuum. Fiat voluntas -tua sicut in celo et in terra --." Sitten hän pysähtyi. - -Ulf katsoi häneen. Silloin Ulf jatkoi lukemista: "Panem nostrum -quotidianum da nobis hodie --." Nopeaan ja lujasti hän luki isämeidän -loppuun, meni ja teki ristinmerkin mytyn yli, nopeaan ja lujasti hän -kävi siihen käsiksi ja kantoi sen laittamilleen paareille. - -"Mene edellä sinä", sanoi hän. "Se on ehkä vähän raskaampaa, mutta -sinä tunnet siinä vähemmän löyhkää. Viskaa pois soihtu -- me näemme -varmemmin ilman sitä -- äläkä astu harhaan, Kristiina -- sillä minä en -nyt mielelläni haluaisi käydä enää käsiksi tähän ruumisrähjään." - -Kamppaileva tuska Kristiinan rinnassa tuntui nousevan vastarintaan, -kun hän sai paarientangot olkapäilleen; rintakehä ei _tahtonut_ ottaa -vastaan painoa. Mutta hän puri hampaansa yhteen. Niin kauan kuin he -kulkivat rantaa pitkin, missä tuuli puhalsi, ei hän tuntenut paljon -ruumiinhajua. - -"Tässä minun on kai autettava ylös ensin se ja sitten paarit", sanoi -Ulf, kun he tulivat rinteelle, mistä olivat laskeutuneet alas. - -"Voimme mennä vähän kauemmaksi", sanoi Kristiina, "sinne mistä -leväreillä ajetaan -- siellä ei ole jyrkkää." - -Hänen äänensä kuului tyyneltä ja järkevältä, huomasi mies. Ja hän -alkoi hikoilla ja väristä nyt kun se oli ohi -- hän oli luullut -Kristiinan menettäneen järkensä tänä yönä. He ponnistelivat eteenpäin -sitä hiekkaista polkua, joka vei tasangon poikki hongikkoon päin. -Tuuli puhalsi esteettä Kristiinan yli, mutta se ei kuitenkaan ollut -samanlaista kuin rannalla, ja sitä mukaa kuin he tulivat kauemmaksi -rannan kohinasta, hän tunsi olevansa palamassa ulkoisimman pimeyden -kauhusta. Polun sivulla häämötti vaaleata, siinä oli viljapelto, joka -oli jäänyt leikkaajatta. Sen haju ja lakoontuneiden korsien näky olivat -hänelle paluutervehdyksenä -- ja hänen silmänsä täyttyivät sisarellisen -säälin kyynelillä -- omasta autiosta pelostaan ja hädästään hän palasi -jälleen elävien ja kuolleiden yhdyskuntaan. - -Kamala raadonlöyhkä tulvahti aivan hänen ylitseen toisinaan, kun -tuuli sattui puhaltamaan takaapäin, mutta se ei kuitenkaan ollut niin -inhottavaa kuin hänen seisoessaan rannalla hökkelissä -- avaruus oli -täynnä raikkaiden, kosteiden ja kylmien ilmavirtojen puhtautta. - -Ja paljon voimakkaampi sitä tunnetta, että hän kantoi jotakin kauheaa -paareilla takanaan, oli tietoisuus siitä, että Ulf Haldorinpoika kulki -siellä turvaten hänen selkäänsä siltä mustalta ja elävältä kauhulta, -josta he etääntyivät -- jonka pauhu heikkeni heikkenemistään. - -Hongikon reunaan saavuttuaan he huomasivat tulenloimua. "He tulevat -meitä vastaan", sanoi Ulf. - -Heti sen jälkeen he kohtasivat melkoisen parven miehiä, jotka kantoivat -tervasoihtuja ja paria kalvolyhtyä ynnä ruumisvaatteella peitettyjä -paareja -- Sira Eiliv oli heidän mukanaan, ja ihmetellen huomasi -Kristiina, että joukossa oli useita niistä miehistä, jotka olivat -olleet kirkkomaalla aikaisemmin sinä yönä, ja monet heistä itkivät. Kun -he nostivat taakan hänen hartioiltaan, hän oli kaatumaisillaan. Sira -Eiliv yritti tarttua häneen, mutta silloin hän sanoi nopeasti: - -"Älkää koskeko minuun -- älkää tulko lähelleni -- minussa on itsessäni -rutto, minä tunnen sen --" - -Mutta Sira Eiliv tuki häntä hartioista siitä huolimatta: - -"Silloin on sinulle oleva iloksi, vaimo, muistaa Herramme lausuneen: -'Minkä olet tehnyt yhdelle hänen vähimmistä veljistään tai sisaristaan, -sen olet tehnyt Hänelle itselleen.'" - -Kristiina katsoi pappiin. Sitten hän katsoi sinne, missä miehet -parhaillaan siirsivät ruumista Ulfin kyhäämiltä paareilta -ruumispaareille. Ulfin viitta solahti vähän syrjään -- kuluneen kengän -kärki viilsi esiin tummanmärkänä tervasoihtujen valossa. - -Kristiina meni luo, polvistui paaritankojen väliin ja suuteli kenkää: - -"Jumala olkoon sinulle laupias, sisar -- Jumala ilahduttakoon sieluasi -valossaan -- Jumala katsokoon armollisesti meidän kaikkien puoleen -täällä pimeydessä --" - -Sitten hän luuli, että elämä repeytyisi ulos hänestä -- viiltävä, -sanomaton tuska, niinkuin jotakin sisäistä, jäsenten uloimpiin niveliin -saakka kiinnijuurtunutta olisi raastettu irti. Kaikki, mitä oli hänen -rinnassaan, repeytyi ulos -- hän tunsi kurkkunsa olevan sitä täynnä, -suu tuli täyteen verta, joka maistui suolalta ja likaiselta kuparilta --- seuraavassa tuokiossa oli koko hänen kaapunsa kiiltävänä tummasta -märkyydestä etupuolelta -- Jeesus, noinko paljon on verta vanhassa -naisessa, ajatteli hän. - -Ulf Haldorinpoika nosti hänet syliinsä ja kantoi häntä. - - * * * * * - -Luostarinportilla tulivat nunnat saattuetta vastaan palavat kynttilät -käsissään. Aivan tajuissaan ei Kristiina ollut nytkään, mutta hän -tiesi kuitenkin, että hänet puoleksi kannettiin, puoleksi talutettiin -sisään portista, ja valkoiseksi kalkittu, holvikattoinen huone täyttyi -keltaisten kynttilänliekkien ja punaisten tervassoihtujen lepattavalla -valolla, ja jalkojen töminä pauhasi kuin meri -- mutta kuolevalle se -oli kuin hänen oman vaipuvan elonliekkinsä heijastusta, ja jalkojen -kolina lattiakiviä vastaan tuntui häntä kohti nousevan kuoleman virran -kohinalta. - -Sitten valonhohde levisi laajemmalle -- hän oli jälleen paljaan, pimeän -taivaan alla -- pihalla -- valonhohde väikkyi harmaalla kiviseinällä, -jossa oli vahvoja tukipilareita ja korkeita ikkuna-aukkoja -- se oli -kirkko. Häntä kannettiin jonkun sylissä -- se oli Ulf jälleen -- mutta -nyt tämä tuli hänen tajunnassaan yhdeksi kaikkien kanssa, jotka olivat -kantaneet häntä. Kun hän pani käsivartensa Ulfin niskan ympäri ja -painoi poskensa hänen parrasta karheaa kaulaansa vasten, oli niin kuin -hän olisi ollut jälleen lapsena isänsä sylissä, mutta samalla oli myös, -niinkuin hän itse olisi painanut lasta syliinsä --. Ja Ulfin tumman -pään takana oli punaisia valoja, ja ne näyttivät ikään kuin sen tulen -hohteelta, joka on kaiken rakkauden ylläpitäjä. - -Vähän myöhemmin Kristiina aukaisi silmänsä ja oli täydessä, selkeässä -tajunnassa. Hän oli istualleen tuettuna eräässä dormitorion sängyssä, -eräs nunnista seisoi kumartuneena hänen ylitseen liinaside kasvojen -alaosan verhona; hän tunsi etikanhajun. Se oli sisar Agnes, näki hän -silmistä ja otsassa olevasta pienestä punaisesta käsnästä. Ja nyt oli -päivä -- selkeä, harmaa valo tuli huoneeseen pienestä ikkunasta. - -Hänellä ei ollut nyt tuskia -- hän oli vain läpimärkä hiestä kauhean -raukea ja väsynyt, ja rinnassa pisti ja aristi hengittäessä. Ahnaasti -hän joi virvoitusjuoman, jota sisar Agnes piti hänen suullaan. Mutta -häntä paleli. - -Kristiina laskeutui takaisin pielusten varaan, ja nyt hän muisti kaikki -yön tapahtumat. Mutta hurja aaveväritys oli aivan poissa -- vähän -poissa suunniltaan oli hänen täytynyt olla, ymmärsi hän -- mutta oli -hyvä, että hän oli saanut tehdyksi työn, pelastanut pienen pojan ja -estänyt nuo ihmisraukat sälyttämästä niskoilleen sellaista tihutekoa. -Hän tiesi, että hänellä kyllä oli syytä suureen iloon siitä, että -hän oli saanut onnen tehdä sen juuri ennen kuolemaansa -- mutta hän -ei jaksanut oikein iloita siitä niinkuin olisi pitänyt, hän tunsi -pikemmin samanlaista tyydytystä kuin maatessaan sängyssään kotona -Jørundgaardissa väsyneenä hyvin suoritetun päivätyön jälkeen. Ja sitten -hänen täytyi kiittää Ulfia -- - -Hän oli maininnut Ulfin nimen, ja tämä oli varmaan istunut piilossa -oven luona ja kuullut sen, sillä tuossa hän tuli lattian poikki ja -seisahtui hänen vuoteensa viereen. Kristiina ojensi hänelle kätensä, ja -hän otti sen ja puristi sitä lämpimästi ja lujasti. - -Yhtäkkiä kävi kuoleva nainen rauhattomaksi, kädet haparoivat kaulan -tienoilla paidan poimuja. - -"Mikä on, Kristiina?" kysyi Ulf. - -"Risti", kuiskasi nainen saaden kaivetuksi esiin isän kullatun ristin. -Hän oli muistanut luvanneensa eilen antaa lahjan tuon Steinunn-paran -sielun puolesta. Hän ei ollut muistanut, ettei hän omistanut enää -mitään maailmassa. Hänellä ei ollut nyt mitään muuta kuin tämä risti, -jonka hän oli saanut isältään -- ja sitten vihkisormuksensa. Se hänellä -oli vielä sormessaan. - -Hän veti sen pois ja katseli sitä. Raskaasti se painoi hänen -kämmentään, se oli puhdasta kultaa, ja siihen oli kiinnitetty suuria -punaisia kiviä. Erlend -- ajatteli hän, ja hänelle tuli tunne, että nyt -hänen olisi paras antaa pois tämä -- hän ei tiennyt minkä tähden, mutta -hänestä tuntui vain siltä. Hän sulki silmänsä tuskasta ja ojensi sen -Ulfille: - -"Kenelle aiot sen", kysyi Ulf hiljaa. Kristiina ei vastannut. -"Tarkoitatko että annan sen Skulelle --?" - -Kristiina käänsi päätään, pitäen silmänsä lujasti kiinnipuristettuina. - -"Steinunn -- minä lupasin -- messuja hänelle --" - -Hän aukaisi silmänsä katsoen sormusta, joka oli sepän tummassa -kourassa. Ja hänen kyyneleensä puhkesivat vuolaana virtana, sillä -oli niinkuin ei hän olisi koskaan ennen täysin käsittänyt, mitä se -merkitsi. Elämä, johon tuo sormus oli hänet vihkinyt, jota hän oli -valittanut, jonka alaisena hän oli napissut, riehunut ja uhmaillut -- -kuitenkin oli hän rakastanut sitä niin, iloinnut siitä ja kaikesta sen -pahasta ja hyvästä niin, ettei siinä ollut yhtään päivää, jota ei nyt -olisi tuntunut vaikealta jättää takaisin Jumalalle, ei yhtään tuskaan, -jonka hän olisi voinut uhrata ilman kaipuuta --. - -Ulf ja nunna vaihtoivat joitakin sanoja, joita hän ei kuullut, ja Ulf -poistui huoneesta. Kristiina tahtoi kohottaa kätensä pyyhkiäkseen -silmiään, mutta ei jaksanut -- käsi jäi makaamaan hänen povelleen. -Rinnassa tuntui niin pahalta, käsi painoi niin raskaasti, ja vielä -tuntui siltä kuin sormus olisi yhä ollut sormessa. Hänen päänsä alkoi -jälleen käydä sekavaksi -- hänen täytyi nähdä, oliko totta, että se oli -poissa, ettei hän vain ollut uneksinut antaneensa sen pois -- nyt hän -alkoi myös tulla epävarmaksi, kaikki viime yön tapahtumat, haudassa -ollut lapsi, musta meri nopsine, pienine aallonpilkkeineen, ruumis, -jota hän oli kantanut -- hän ei tiennyt oliko hän nähnyt unta vai ollut -valveilla. Eikä hän jaksanut saada silmiään auki. - -"Sisar", sanoi nunna, "sinä et saa nukkua nyt -- Ulf meni noutamaan -sinulle pappia." - -Kristiina heräsi äkkiä hätkähtäen ihan valveilleen ja loi katseen -käteensä. Kultasormus oli poissa, se oli varmaa -- mutta sillä -kohtaa keskisormessa, missä se oli ollut, oli sileäksikulunut jälki. -Ruskeassa ja sierettyneessä kourassa se näkyi aivan selvästi -- ohut- -ja valkeaihoisen arven kaltaisena -- hän oli erottavinaan sekä kaksi -pyöreää täplää kummallakin puolella olleiden rubiinien paikalla että -pienen piirron, M-kirjaimen, keskuslaatan kohdalla, jossa oli Neitsyt -Maarian pyhä nimimerkki kultaan lävistettynä. - -Ja viimeinen selkeä ajatus, joka muodostui hänen aivoissaan, oli se, -että hän kuolisi, ennen kuki tuo merkki ehti hävitä, ja hän iloitsi -siitä. Hänestä tuntui se mysteeriolta, jota hän ei käsittänyt, -mutta hän tiesi kuitenkin varmasti, että Jumala oli pitänyt häntä -kiinni sopimuksessa, joka oli hänelle asetettu, hänen itsensä sitä -ymmärtämättä, hänen ylitseen vuodatetussa rakkaudessa -- ja huolimatta -hänen omapäisyydestään, huolimatta hänen raskaasta, multaansidotusta -mielestään oli jotakin tuosta rakkaudesta jäänyt häneen, oli -vaikuttanut hänessä kuin päivänpaiste mullassa, oli kasvattanut sadon, -jota ei lemmen kuuminkaan palo eikä lemmen myrskyisinkään viha olleet -voineet kokonaan tuhota. Jumalan palvelijatar hän oli ollut -- äksy, -vastahakoinen palvelija, useimmiten silmänpalvelija rukouksissaan ja -uskoton sydämessään, laiska ja leväperäinen, vailla kärsivällisyyttä -ojennuksia saadessaan, vailla vakavuutta toimissaan -- kuitenkin oli -Jumala pitänyt hänet palveluksessaan, ja kimaltelevan kultasormuksen -alle oli pantu salainen merkki häneen, että hän oli hänen -palvelijattarensa, sen herran ja kuninkaan oma, joka nyt tuli, -papin vihittyjen käsien kantamana, antamaan hänelle vapauden ja -lunastuksen --. - - * * * * * - -Heti sen jälkeen kun Sira Eiliv oli antanut hänelle viimeisen voitelun -ja ehtoollisen, menetti Kristiina Lauritsantytär jälleen tajuntansa. -Hän makasi ankarissa verenoksennuksissa ja polttavassa kuumeessa, ja -pappi, joka jäi hänen luokseen, sanoi nunnille, että hänen loppunsa -tulisi tapahtumaan nopeasti. - -Jonkin kerran oli kuoleva sen verran tajuissaan, että hän tunsi jotkut -kasvot -- Sira Eilivin, sisarien -- Ragnhild-rouva itsekin oli siellä -kerran, ja Ulfin hän näki. Hän koetti osoittaa tuntevansa heidät ja -olevansa hyvillään siitä, että he olivat hänen luonaan ja soivat -hänelle hyvää. Mutta ympärillä seisovista näytti vain siltä kuin hän -olisi hosunut käsillään kuolinkamppailussa. - -Kerran hän näki Munanin kasvot -- hänen pieni poikansa kurkisti häneen -ovenraosta. Sitten hän veti päänsä takaisin, ja äiti makasi tähystellen -ovelle, eikö poika vielä pilkistäisi sieltä. Mutta sen sijaan tuli -Ragnhild-rouva ja pyyhki hänen kasvojaan märällä rievulla, ja se -tuntui niin hyvältä. -- Sitten kaikki hävisi tummanpunaiseen sumuun -ja kohinaan, joka ensin paisui peloittavasti, mutta sitten kohina -vähitellen vaimeni ja punainen sumu oheni ja vaaleni, ja viimein se -oli kuin hieno aamu-usva ennen päivänpaisteen puhkeamista, ja oli ihan -äänetöntä, ja hän tiesi, että nyt hän kuoli -- - -Sira Eiliv ja Ulf Haldorinpoika menivät yhdessä ulos kuolleen luota. -Luostarikartanoon vievälle ovelle he pysähtyivät. - -Oli satanut lunta. Sitä eivät he olleet huomanneet kukaan istuessaan -sairaan luona tämän taistellessa kuolinkamppailuaan. Valkoinen -heijastus vastapäätä olevan kirkon jyrkältä katolta häikäisi -ihmeellisesti; torni loisti harmaantöhmeröistä taivasta vasten. Lumi -verhosi hienona ja valkoisena kaikkia ikkunankehyksiä ja kaikkia kirkon -seinään hakattuja harmaakivisiä ulkonemia. Ja oli kuin nuo molemmat -miehet olisivat viivytelleet, kun eivät hennoneet rikkoa pihan ohutta, -uutta lumiverhoa askelillaan. - -He särpivät sisäänsä ilmaa. Sen tukahduttavan hajun jälkeen, joka aina -löyhkää ruttosairaan luona, maistui se suloiselta -- viileältä, ikään -kuin vähän tyhjältä ja ohuelta, mutta oli kuin tämä ensi lumi olisi -pessyt taudin ja saastan pois ilmasta -- se oli hyvää kuin raikas vesi. - -Tornin kello alkoi jälleen soida -- molemmat katsahtivat ylös sinne, -miten se liikkui ääniluukkujen takana. Pieniä luminokareita irtautui -tornin katolta tärinästä vierien alas ja kasvaen pikku palloiksi. Pälvi -mustaa paanukattoa tuli näkyviin alta. - -"Pysyvää tästä lumesta tuskin taitaa tulla", sanoi Ulf. - -"Ei, kyllä kai se sulaa pois ennen iltaa", vastasi pappi. Pilvissä oli -pieniä kultaisia rakoja, ja lumelle lankesi ikäänkuin tunnusteleva -heikko auringonpilkahdus. - -Miehet seisoivat yhä. Sitten virkkoi Ulf Haldorinpoika hiljaa: - -"Minä tässä mietin, Sira Eiliv -- tahtoisin antaa vähän maata kirkolle --- ja pikarin, jonka hän antoi minulle Lauritsa Bjørgulfinpojan perua --- perustaa messun hänelle -- ja kasvatuspojilleni -- ja myöskin -Erlendille, sukulaismiehelleni --" - -Pappi vastasi yhtä hiljaa ja katsomatta toiseen: - -"-- Minustakin tuntuu luonnolliselta, että sinä katsot tarvitsevasi -osoittaa kiitosta Hänelle, joka johdatti sinut tänne eilen illalla -- -voit kylläkin olla hyvilläsi siitä, että sait auttaa häntä tämän yön -läpi." - -"Niin, sitä minä tarkoitin", sanoi Ulf Haldorinpoika. Sitten hän -naurahti: "Ja nyt minua melkein kaduttaa, pappi, että olen ollut niin -hurskas mies -- häntä kohtaan!" - -"Hyödytöntä tuhlata aikaansa niin turhaan katumukseen", vastasi pappi. - -"Mitä tarkoitat --?" - -"Tarkoitan, että ainoastaan syntejään hyödyttää ihmisen katua", sanoi -pappi. - -"Kuinka niin?" - -"Koska ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala. Emmekä voi mitään hyvää -tehdä paitsi hänen kauttaan. Joten on hyödytöntä katua hyvää tekoa, -Ulf, sillä se hyvä, jota olet tehnyt, on järkkymätön; vaikka kaikki -vuoretkin kukistuisivat, niin se pysyy --" - -"Niinpä -- niin. Sellaisia en minä ymmärrä, Sira hyvä. Minua väsyttää ---" - -"Niin -- ja nälkäkin sinun taitaa jo olla -- saat tulla mukaani tuonne -kotaan, Ulf", sanoi pappi. - -"Kiitos, ei minulla ole ruokahalua", sanoi Ulf Haldorinpoika. - -"Kuitenkin on sinun nyt tultava sinne saamaan ruokaa", sanoi Sira Eiliv -laskien kätensä hänen hihalleen ja vetäen hänet mukaansa. He astuivat -pihalle ja lähtivät kotaan päin. Tahtomattaan he kumpikin astelivat -niin keveästi ja hellävaroen kuin voivat tuoreella lumella. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR III: -RISTI *** - -***** This file should be named 63594-0.txt or 63594-0.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/3/5/9/63594/ - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63594-0.zip b/old/63594-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f26cde0..0000000 --- a/old/63594-0.zip +++ /dev/null |