diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63760-8.txt | 3612 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63760-8.zip | bin | 69157 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3612 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..0a1832e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63760 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63760) diff --git a/old/63760-8.txt b/old/63760-8.txt deleted file mode 100644 index 848eaf4..0000000 --- a/old/63760-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3612 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Pohjolan puolukoita, by Various - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Pohjolan puolukoita - Keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä - - -Author: Various - - - -Release Date: November 14, 2020 [eBook #63760] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK POHJOLAN PUOLUKOITA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -POHJOLAN PUOLUKOITA - -Keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä - - - - - -Helsingissä, -J.C. Frenckell'in ja Pojan kirjapainossa, -1882. - - - - -SISÄLLYS: - -Rippilapset. (E. Tegnér) -Runoja. (C.J. Stagnelius) - Wladimir Suuri. - Elegia 6. - Linnut - Syksy. - Elegia 20. -Runoja. (F. Schiller) - Kylväjä. - Odysseus. - Juhaniitti-ritari. - Pompeji ja Herkulaneum. - Zeus Herkuleelle. - Muinais-teokset pohjois-matkaajalle. - Kohdallansa pysyy. - Teofanis. - Avain. - Viisaus ja mielellisyys. - Tähtitieteellisiä kirjoja. - Minun uskoni. - Genius nurin-päin käännetyllä soitsulla. - Naisen avu. - Ihanin ilmestys. - Toivo ja täyttämys. - Yhteinen kohtalo. - Kertoma-heksametri. - Oisitko. - Pietarin kirkko. - Saksalainen live-näytelmä. - Tiede. - Kant ja hänen selittäjänsä. -Runoja. (B.E. Malmström) - Angelika. - Kevät-päiviä. - Joki. - Frans Mikael Franzén 1847. -Runoja. (Alkuperäisiä). - J.L. Runeberg'in muisto. - Keväällä. - Tappelu Demmin'iltä. - Kultani kunnia. - Luonnon temppelissä. - Hauta. - Taittunut kukka. -Kuoleman kynnyksiltä. - - - - -Rippilapset. - -(E. Tegnér.) - - - Helluntai, ihastuksen päiv', oli. Maa-kylän kirkko, - Valkea, aamuisess' valossaan oli. Tornilla, kussa - Kukko metallinen on, sätehet kevät-päivyen loisti - Niinkuin apostolillen tuli-kielet kiilteli muinoin. - Taivas siintävä on, hatussaan kevät ruusuja kantain - On pyhä-vaatteissaan, jopa rauhaa, riemua huokui - Tuuli ja myös purokin. Kukat kuiskasivat, puna-huulet, - Rauhan-tervehystään; ilo-mielin lintuset metsän - Oksilla laulelivat, ihanasti kiittäen Luojaa. - Kalmisto, laastuna nyt, oli puhdas. Porttiki vanha - Kaunis, lehtevä ol'; kukin rautainen risti nyt kantoi - Seppelen tuorehen, min sitonut oli rakkaus äsken. - Tiiman-patsaskin, joka kummulla kuolleiden kesken - Ainaki on sata vuotta jo seisonut, kukkia kantoi. - Niinkuin harmaja-pää, kylän ennus-pappi, jot' lapset, - Lapsien lapsetkin sen syntymäpäivänä kruunaa, - Seisoi tietäjä siell' ijäkkäänä, ja mykkänä näytti - Sormella rautaisell' kivitaulua, mittasi aikaa, - Tyynenä kun ijäisyys nukahtaa hänen ympärillänsä. - Kaunistettuna myös sisä-puolelta kirkko on, sillä - Nuoriso, vanhempain sekä taivahan toivo ja lempi, - Alttari-juuressa nyt oli uusiva kastellen liiton. - Pesty ja siivottu siis joka nurkka on, poistettu tuoksu - Seinistä, holvistakin, somien myös penkkien päältä. - Kukkais-tarhana on koko temppeli; johti se mieleen - Leht'-majan juhlaa juur'. Jopa kasvoi muurilla lehto - Aatelikilvestäkin, ja se tamminen saarnajatuoli - Kerran viel' vihoittaa, kuni muinoin Aaronin sauva. - Sielläpä raamattu on ihan lehtien alla, ja kaula - Hopea-kyyhkyisen koristettuna on vilukoilla. - Kuorissa seppeli suur' kävi ympäri taulua, jonka - Hörberg maalannut on; kuten aurinko pilvistä silmää, - Lehdosta katselivat kiharaiset enkeli-kasvot. - Messinkikruunuki nyt, ihan kirkas, holvissa hohti. - Piipuissa kynttilöiden asemesta nyt liljoja nähtiin. - Kellojen ääni jo on helähdellyt; vuorien, laaksoin - Laumat kuuntelemaan oli tulleet oppia oivaa. - Kuuleppas! kumisee yht'-äkkiä urkujen äänet, - Haastavat taivahan kieltä ja liitelevät kuni henget. - Niinkuin Elias, kun levätin hän pilvestä heitti, - Tempasi sieluki pois tomuvaipan, ja veisasi kansa - Het' sopusointuisest' ihanan, iki-mainion virren - Wallin'in tekemän, tuon Pohjan Taavetin-harpun, - Nuotilla herttaisella, min Luther laati, ja veisun - Siivillä taivoa kohti nyt lens' joka sielu, ja kasvot - Loisteli ihmisten, kuni Thabori-vuorella Herran. - Kas, tuli temppelihin nyt lauman arvoisa paimen. - Hän oli kaikillen isä, niinpä hän kutsuttiinkin. - Kristityn vilpittömyys soristus oli harmaja-päisen. - Hän oli armahinen; kuin taivahan enkeli kulki, - Laumojen keskellä hän, totisuuskin miettivä nähtiin - Otsoa kirkastavan, kuni hautojen sammalta päivyt. - Kuin runo-innossaan (ruso illan, mi kalvettuneena - Sielussa haamoittaa viel' muistona luomisen päivän) - Taituri, taivasten sulo-kulta, Johannesta maalaa - Patmossa silmääväks' päin pilvihin, harmaja-pääksi, - Niin oli vanhus tää, niin silmät ja hopea-tukka. - Nousivat seisomahan numeroituissa penkeissä kaikki. - Ah, kuinka herttaisest' ikä-mies joka puolelle katsoi! - Viittasi terveisiään sekä rauhaa, käyskeli kuoriin. - Kaunis ja juhlallinen oli kirkon-palvelus sitten; - Virsiä veisattiin, rukoeltiin, saarnasi vanhus. - Virtasi sen sydämest' monikin sana kansahan, niinkuin - Koittehen kaste ja niinkuin korvessa taivahan manna. - Kaikki kun päätetty ol', esihin meni kuorihin paimen, - Nuoriso jäljissään. Pojat oikeallen asetettiin, - Vartaloltaan solakat, puna-posket, kiehkura-päätkin. - Lemmen kukkaiset, siveät sekä puhtahat neidot, - Poskilla aamun koi, vasemmalle puolelle astui, - Ristissä sormin vaan alas laattiahan yhä katsoin. - Alkoi nyt luetus: kysymyksiä lapsille tehtiin. - Ensin vastasivat soperoisella äänellä lapset, - Vaan ukon katsahdus pian rohkaisi heitä, ja tiedot - Taivahan juoksivat kuin puron aaltolot huulista lasten. - Aina kun vastattiin ja kun mainittiin nimi Jesus, - Poikaset notkistivat heti päätään, niiasi immet. - Paimen herttainen, valo-enkeli nuorison kesken, - Lapsillen selittää lyhyeen Jumalan pyhät neuvot, - Tarkkahan, kumminkin ihan selvään; kaikki se korkein - On opiss', veisussakin heleää, tajuaa sitä lapsi. - Niinkuin elpyvi, kun kevät koittavi, kukkasen poimi, - Lehdet puhkeavat vähitellen, ja paahtava päivä - Kultavi, purpuroitsee nämä, kunnes kukkanen kypsi - Tuoksuavan kuvun aukaisee sekä tuutivi tuuless', - Täälläki kehkeni niin yhä lasten sielusta ristin - Kaita ja kallis tie. Isät, äidit taampana kaikki - Seisovat, silmissä veet, ihastuin, kun nuoriso taisi. - - Vanhus asteli nyt ylös alttari-piirihin; silloin - Muuttunut kerrassaan oli armas sielujen paimen. - Ankara hän oli niin kuin Herran propheta, niinkuin - Tuoni ja tuomiokin, Jumalan edusmiehenä täällä. - Katseli hän sydämeen, lävistäin kuni miekalla mielet. - Ääni sen kuului niin kuin kaukaa ukkosen jyske. - Äkkiä muuttunut näin, kysyen hän haasteli siellä: - "Usko on tää isien, jot' apostolit saarnasi muinoin; - Täähän usko se on, kuhun kastin teitä, kun äidin - Rinnalla riipuitte viel', liki tienoilla taivahan porttein. - Silloin kanteli teit' sylissään, nukahtaissanne, kirkko. - Oottepa nyt heränneet, alas taivahan valkeus virtaa. - Kynnyksellä se nuoruuden tänäpäivänä teidät - Laskevi tutkimahan, valikoitsemahan vapahasti. - Ei ole pakkoa, ei, kysytään vain uskoa varmaa. - Tutkinto-hetki on tää, elämän se on tärkeä käänne, - Siemen vastaisuuden; lentävi muuttamatoinna - Huulista nyt sananen. Ajatelkaa vastaustanne! - Älkää pyytäkökään kavaluudella paimenta pettää; - Tarkka sen silmäys on, kirous on palkkana valheen. - Älkää tie elämän valehdellen alkako; teitä - Kuulevat vanhemmat, suku, veljekset, sisarekset. - Kaikki, mi teillen on maa-ilmassa rakkainta, seisoo - Eessänne kuuntelemassa, ja korkein tuomari teitä - Silmävi auringosta ja vieressä seisova enkel' - Taivahan tauluihin pyhän tunnustuksenne piirtää. - Maaliman Luojahan siis, Isähän, onko uskoa teillä, - Poikaan, Kristukseen, samaten sekä Henkehen heidän? - Tehkää nyt lupaus (lupaus pyhä!) lempiä Herraa - Kuin koko maat' enemmän, kuten veljeä myös lähimmäistä. - Tehkäte nyt lupaus elämällänne uskoa lemmen - Vahvistaa, unohtaa viat muiden, kärsiä toivoss', - Kohtalo viel' mikä lienevi teille, ja peljätä Herraa. - Ihmisten, Jumalan edess' teettekö tään lupauksen?" - Selvään jaahasivat heti poikaset, neitiset myöskin - Myönsivät kuiskuttain. Nyt paimenen otsalta haihtui - Ukkosen pilvi, ja taas hän haasteli leppeä niinkuin - Illan tuuloinen, kuin Baabelin virroilla harput: - "Terve-tulleita siis perimyksehen taivahan olkaa! - Ettepä lapsia oo, vaan veikkoja, siskoja uskoss'. - Miks'ei lapsia tok'? On taivahan valtio lasten. - Lapsia pinnalla maan sekä taivahan tarhoissa taatto, - Halliten perhettään, kurittain sekä anteheks antain, - Tää elämän kuvaus, kuten raamattu kertovi, onpi. - Puhtahat eess' Jumalan ovat autuahat! Koko usko - Puhtauteen perustuu, laps' taivahan onpi se itse. - Miehen urhollisuus sekä lapsen hurskaus on kai - Summa sen uskonnon, jota saarnasi Herra, ja kuoli. - Ah, kun lapsuuden sulosuojasta astelemaan te - Vuosien laaksoihin koleoihin nyt rupeatte, - Oi, kuinka äkkiä on, kovin äkkiä syntyvä teissä - Sen valo-vuorille taas ikävöitsemys, kuss' oli taaton - Haamussa rangaistus, sekä äidin muodossa armo - Antoi suudeltavaks käsiään, viaton oli rinta, - Oil elo leikkiä vaan, käsi taivahan ruusuja pyysi. - Seitsemän-kymmenen vuotias oon ma jo; taivahan taatolt' - Riemuja, murheita sain, mut onneni hetkiset parhaat - Tunsin mie heti, kun vain tarkkahan silmäsin heitä; - Kaikki ne lapsuuden ani armahat tuttavat tunsin. - Viekää kanssanne siis, elämän läpi johtajinanne, - Herttainen rukous sekä puhtaus, morsio lapsen. - Puhtauden koto on, laps-kullat, taivahan tarha. - Huoleti huikkuvi hän elon laineilla, kantaen liljaa, - Kaunoinen, kädessään, hän haahden hallussa nukkuu. - Tyynenä ihmisten vilinää hän silmävi; korvess' - Astuvat enkelitkin esihin hänt' palvelemaan, ei - Tiedä kunniastaan mitäkään hän, nöyränä seuraa - Ystävätään, jos saa. Hänest' älkää luopuko koskaan, - Sillä hän on Jumalasta ja taivahan saa avatuksi. - Hällä on ystäväkin, rukous, sepä lentävi aina - Pilvihin pinnalta maan, on kyyhkyis-postina taivoon. - Henki, se taivahan laps', pakolaisena, vankina täällä - Riuhtovi kahleitaan, kuten liekit pyrkien pilviin, - Sillä se murheissaan isän huoneita muistavi vielä, - Syntymämaatansa, miss' vereksempiä kukkia kasvoi, - Aurinko armahamp' oil ja se leikitsi enkelein kanssa. - Silloin ahtahaks käy, tukehuttavaks maa, kotihinsa - Eksynyt taas haluaa; halun sen nimi hartaus onpi. - Ah, kun tääll' elämän koko raskaus päällemme vierii, - Toivomme lannistaa, kokonaan sen multavi maahan, - On Jumalaa ihanaa rukoella; ne itkevät lapset - Ei aja Hän tyköään, vaan korjavi, auttavi heitä. - Herttaisempi on tok' rukous, kun paistavi onni; - Onnen päivinä, oi, elämän mitä kaunihin onni - Taivahan istuimen edess' nöyränä konttavi, kiittäin - Lahjan syntyä vain, ilo-mielin, ristissä sormin. - Onkohan, lapset, meill' mitäkään, jot' ei antanut Herra? - Ihmisen on, katalan, mikähän, mi ei saatua oisi? - Ah, jumaloitkaa siis, Serafit jumaloitsevat myöskin, - Peittävät siivillään, joit' kuusi on, kasvonsa Hält' mi, - Maaliman muuratessaan, pani tyhjään muurausluodin. - On Sen voimasta maa kuvaus, Sen kunniast' vahvuus. - Kukkivat, kuolevatkin suvut, tähdet puttoavat kuin - Lehdet kuihtunehet, tuhansittain vuosia kuolee - Herran jalkojen eessä; Hän katsovi heitä, ei laske. - Eessään kestävi ken? On tuomari ankara aivan. - Ynseän syöksevi hän alas; kun hän julmana kiljuu, - Kukkulat hyppivät kuin vasikat, kuin kaurihit vuoret. - Miks' toki pelkoa teiss', lapsikullat? Tuomari tuima - Hehkuva rakkaus on, tuless' ei ole Herra, ei myrskyss', - Maantärähyksessä ei, mut tuuloisen huminassa. - Rakkaus on Jumalan olemus, se on luomisen juuri. - Paljon mailmoja on, kuni lapsia, helmassa Herran. - Että se lempisi vain sekä lempeä nauttisi, henkens' - Kukkuvahan tomuhun pani hän, ja se, pystyssä seisoin, - Liekistä taivaisest' sydämen palavan heti tunsi. - Oi, älä sammuta tää tuli! Hengitys on elämän se. - Rakkaus on elo, vaan viha kuolema. Ei isä, äiti - Teit' ole lempinyt kuin Jumal'; autuuttaaksenne teitä, - Hän pojan ainoan uhrasi. Kun meni tuonelahan tää, - Rakkaus voitostaan ihastui; oli täytetty uhri. - Silloin templissä het' repeää esirippu, mi taivaan - Maast' erittää matalasta, ja nousevat hautojen haamut, - Kalveilla huulillaan sopahuttain toiselle toinen - Tuon sanasen: sovitus! selitys koko luomisen pulman. - Rakkaus on sama kuin sovitus, sama pohja on niissä. - Lemmi ihmeno siis, oi, lemmi taattoa taivaan! - Täytä rakkaudesta, mut ei pelost', Herrasi tahto. - Orjat pelkäävät, sydän lempivä mieluisa onpi. - Täydellinen Jumalan edess' on vain rakkaus yksin. - Jos Jumalaa rakastat, rakastat sinä veljiä myöskin. - Taivahan päivä on yks, samaten on rakkaus yksi. - Eikös oo Jumalan kuvasin joka ihmisen otsass'? - Etkö sen kasvoissa sie lue syntyäs? Eikö se kulje - Vierailla laineilla kuin sinäkin? Samat tähtilöt häntä - Eiköhän johdata myös? Miks' veljehes suuttunut oisit? - Vaikka hän vainoiskin sua, anteheks anna. On varsin - Kaunista lausua tok' ijankaikkisen murretta yhden - Ainoan kirjaimen: nimi sen on maalimass' armo. - Tunnetko miehen sen, joka, orjantappurat päässään, - Julmalle pyövelilleen anoi armoa? Onko hän tuttu? - Ah, sinä tunnustat nimeään, elä siis kuni hänkin. - Veljelle kiukkuinen älä oo; sen peittele virheet, - Tiellen eksyvä vie. Hyvä paimen eksyvän lampaan - Helmassa herttaisessa sen äidille riemuiten kantoi. - Lemmen heelmä on tää, hedelmistä se tunnetahankin. - Herran rakkaus on etu luomain, rakkaus meissä - Ääretön huokaus on; ikävöiten se kestävi kaikki, - Kärsivi, riemuitsee, jopa, kyynel silmässä, nauraa. - Toivo sen palkinto on maailmassa. Lempeä toivo - Toimittaa mitä voi; kotohon päin viittavi aina, - Laskevi tuonelahan lujan ankkuri-kynnen ja luopi - Maaliman kauniimman, kuvaelman himmeän, armaan. - Sen lupauksiin turvasivat paremmat suvut meitä. - Toivopa heill' oli vaan; Isän kiitos olkohon, sillä - Meille Hän antanut on enemmän, on toivomme kirkas, - Ei sitä piiritä yö, se on usko, on visseys varma. - Usko on rakkauden valo-silmä, on tuikkiva toivo, - Selvittää ikävän unelmat, kivehen nepä veistää! - Usko on päivytkin elämän, kuni Mooses se paistaa, - Sillä se nähdä sai Jumalan; sepä kahleilla maahan - Taivahan tempaisee. Kas, vaipuvi uus' Jerusalemi - Pilvissä kultaisiss' alas uljaine porttine maahan. - Siellä se innossaan kävelee, pyhimyksiä katsoin, - Laumoja siivikkäitä ei pelkää, tuntevi heidät. - Lempikät', uskokat' siis; teko itsestään heti syntyy, - Kuin valo auringost'; jalous isä oikeuden on. - Ruumis rakkauden on oikeus; kristityn työ on - Uskoa, lempeä vain, kuni kukkanen on suven tuote. - Seuravi kaikkia työ Jumalan luo; siellä se seisoo - Itsestään todistain. Työn tunnustuksen mi kuulee - Huoleti, autuas on; maan päällä se vaiti on, kunnes - Tuoni sen saa puhumaan. Vapisetteko, tullessa tuonen? - Tuoni on rakkauden veli, kaksois-veikko, hän on vain - Tuimempi muodoltaan. Hän, suikaten kalvettuneita - Huulia, hengen, tuon lunastusveren huuhtoman lapsen, - Helmassa tuudittain sitä, enkeli-seurahan viepi. - Kuulen jo kuoleman mie kumisten tulevan, minä huomaan - Lentimet yö-himeät, toki tähtiset; en sitä pelkää. - Vain pelastustapa on sekä armoa kuolo. Sen luona - Rintani hengittää keveästi, ja nään Jumalan myös - Kasvoista kasvoihin, kuten on hän -- aurinko kirkas. - Katselen vuossatojen älyniekkoja, joita ma lemmin. - Nuo edess' istuimen ani kirkkaina seisovat, varsin - Valkeisin puetut, ja he, kantaen harppujen kultaa, - Enkelikielellään ihanaisinta laulavat virttä. - Teitäkin kuolema on, laps-kullat, noutava kerta, - Muistava on väsyneitä. Oi, terve-tultua, armaat! - Muistissa tuoreina siis pysykööt valat kallihit aina. - Olkate onnelliset, iki-onnela määränne olkoon! - Maa tomu-ainetta on; valo-taivahallen vihin teitä. - Lähde rakkauden, Jumal' taivasten, mua kuule, - Kuuntele palvelias rukous, joka lentävi luokses! - Suo edess' istuimen minun kohdata kaikki ne, jotka - Uskonut oot minullen. Rakastin isän lemmellä heitä. - Jospa he lausuisivat minust', että mä johdatin heitä, - Niinkuin mä ymmärsin, elämään; mua tuntekohot viel', - Kaulahan mun kavutkoot. Minun kerran salli ne panna - Puhtaina, niinkuin nyt, etehes, kokeneina, ja huutaa: - 'Kas, isä, tässä mä oon kera lasten, jotka sa annoit!'" - - Itkien haasteli näin. Ikämiehen viittauksesta - Lankesi polvilleen nämä ympäri alttari-pyörön. - Nyt rukouksen hän luki polvillansa ja hiljaa - Sen luki nuorisokin. Hän viimein taivahan rauhaa - Julkaisee vapisten, sima-suin heitä kaikkia siunain. - Päättyvä päivän työ oli nyt; oli lapsille säätty - Nauttia ehtoollist' lähimmäisenä sunnuntaina. - Äkkiä kuin välähys oli ääneti ukko ja laski, - Katsahtain ylöspäin, käden otsalleen. Läpi sielun - Lenteli mietteitä nyt ylevimpiä, loisti sen silmä. - "Nouseva sunnuntai valistaa kentiesi mun hautaa. - Ehkä jo muutama teist', kuni kesken kuihtunut kukka, - Silloin kylmänä on; miks viivyn, hetki on tullut? - Hehkuva on sydän, siis itävän sanan toivon, ja kylvän - Nyt. Mitä alkanut oon, minä täytän; taivahan taaton - Eessä mä vastata saan, ikä-miesi, jos rikkonut oisin. - Vastatkaa minullen, laps-kullat, taivahan kansa, - Ehtoollist' sovinnon nyt ootteko valmihit saamaan? - Tuttu sen merkitys on, useasti ma sen selitin jo. - Uuden liiton on kuva tää, sovinnon pyhä merkki - Keskellä taivon ja maan. On syntinen eksynyt kauas - Pois Jumalasta ja sen olennosta. Jo aikasin häntä - Vietteli tiedon puu; sepä syntiä peittävi vielä. - Tiedossa lankeemus -- sovitus sydämessä on sitten. - Suuri on lankeemus, sovitus on suurempi vielä. - Kas, niin pitkälle kuin iki-muisto voi pyrkiä ta'appäin, - Siivillään väsyneill' etehen päin lennellä toivo, - Synti ja myös sovitus läpi ihmisten elämän käy. - Synti on syntyessään heti täys', sovitus sydämessä - Taivahan enkeleit' vaan uneksii, kuni kätkyen lapsi, - Eikä se tointua voi; se on niinkuin kanteloäänet, - Vangitut henget, joit' vapauttavi soittajan sormi. - Rauhan ruhtinas siis alas astui, armahat lapset, - Nostipa nukkuvan Hän, ja se seisovi säihkyvin, kirkkain - Silmin, voitollisest' sotien nyt syntiä vastaan. - Hän tuli pinnalle maan, meni kirkastettuna täältä, - Ei sydämistämme tok', siell' onpi hän hengessä vielä, - Lempivi, ain' sovittaa. Sovitus on aikojen loppuun. - Hartaina nautitkaa tänäpäivänä sen kuvaus siis. - Merkkihän kuollut on elämättä. On valkeus taivaan - Tuntematon sokealle, luopi sen näkkevä silmä. - Anteeks' saaminen ei lymy leipähän, viinihin, ei, vaan - Puhtaasen povehen. Parannukseen aikomus yksin - Taivaisiks' ylentää nuo maalliset heelmät ja poistaa - Synnin ja kuolemankin. Avattuin sylin rakkaus yksin, - Kyynelinen katumus, kokenut myös tahto, miu kulta - Liekissä puhdistuu, sanoen sanall', kristitty hurskas - Leipää syö sovinnon, sima-viiniä juo sovituksen. - Mutta mi uskaltaa, povessaan viha, astua tänne, - Pilkkaamaan Jumalaa, on kaiketi syyllinen Herran - Ruumiisen, verehen, hän päälleen tuomion tuo ja - Hirveän kuoleman; siit', isä taivahan, varjele meitä! - Ootteko valmiit nyt sovituksen herkkuja syömään?" - Hellänä vanhus näin kyselee, heti myönsivät lapset, - Äänehen nyyhkyttäin. Rukoukset hän luki sitten, - Niin asetuksenkin. Urut nyt kumisee sekä veisu: - Oi, Jumalan karits' sie, joka poisotat maaliman synnit, - Rauhasi meillen suo, oi, armaha kaikkia meitä! - Vanhus nyt vapisten, sini silmässä taivahan helmet, - Kalkin ja lautasenkin pani täyteen, herkkuja antoi. - Silloin niin oli kuin Jumal' päivän silmällä katsois - Temppeliholveihin viel' kirkkaammasti, ja puutkin - Latvansa notkistais, värisis myös hautojen ruoho. - Mutta (sen huomaitsin, jopa tunsinkin) läpi lasten - Jäätyneiden jäsenten väre autuuden heti lensi. - Heist' oli vihreä maa koristettu kuin alttari; juur' kuin - Hengellen Stefanin, tupa taivahan aukeni heille. - Loistelevan Jumalan näkivät, sekä myös Pojan kirkkaan. - Harput soi soreat, sulo-enkelit pilvistä heille - Päätään nyökäyttää, ruso-siipiä viuhuttavat myös. - - Loppunut paimenen työ oli. Lapset, mielissä taivas, - Nousivat seisomahan, jopa itkien suutelivatkin - Kättä sen arvokkaan ikämiehen, vaan sylihinsä - Sulki hän armahiset, pani siunaavat kädet milloin - Rintojen miekkoisten, taas milloin kutrien päälle. - - - - -Runoja., - -(C.J. Stagnelius.) - - - -Wladimir Suuri. - - -Ensimäinen runoelma. - - Läntisten mäkien yli täys-kuu mahtava nousi, - Pilvistä pilkistäin hopean-värisistä, ja siunain - Oivan Theodosian ja Wladimirin loistavan leirin. - Keskellä päällikköin ylimäisenä valtias istui - Ruhtinas-teltissään, jota kirkastivat tulisoitot. - Maljasta kultaisesta ja helmitetystäki lakki - Viinin virtoja hän, makeaa simaviiniä Lesbon. - Soittaja kantelettaan siell', ketterä-sorminen, soitti; - Kun säveleet nämä soi, ihanaa kaks impeä Kreikan, - Harsoihin puetut, hivuksissaan kukkiva seppel, - Hyppeli riemuiten yli-ympäri sankariseuraa. - Juhlien loistopa ei, sävelten ei tenhosa voima, - Kaunon katsehet ei, rypälten ei kiiltävät helmet - Voi toki rauhoittaa katuvan sydämen kivut, eikä - Tuntoa tyydyttää, eikä hengen rientoa estää - Yöstä ja kahleistakin valo-ilmoihin menemästä. - Istui valtias valjuna, peitti sen otsoa pilvi. - Näinhän säikähtyneen merimiehen silmähän astuu - Kallio hirmuinen, joka taivahan pilviä uhkaa. - Istui miettien vaan Wladimir, kuin nukkuva oisi. - Eipä hän katsonut nyt rehevää, komeaa urolaumaa, - Eipä hän kannelten ilosoittoa kuullut, ei nähnyt - Lempeä lemmetärten; nepä tyttöjen huntujen alta - Pilkutti piilostaan, kuten virvat vilkkuvat yöllä. - Sielua varjosi yö, tärisytti nyt rintoa tuska. - Myrkkynä huulillaan sulo-viinin nestehet juoksi. - Hirveä hiljaisuus oli kullasta välkkyvän lauman. - Kylläpä kai näkivät itsvaltiahan kivun kaikki, - Ei toki rohjennut herättää sen sielua ykskään. - Iivan, kiittelemään ani valmis, haasteli vihdoin: - "Ruhtinas Novgorod'in, pajareitasi miksi sä vaivaat? - Käske, ja hälvenevät pimeät sun otsasi pilvet, - Ruhtinas-päästäsikin yö-himmeät huolesi poista. - Sykkielee sydän meiss', vapisemme ja pelko on suuri, - Kasvojen hallitsijan, kuten päivyt, mentyä pilviin, - Emmekä hengitäkään, siks kuin sun silmäsi meidän - Mieliä virkistää, elämään taas kutsuvi meitä. - Mistä sun tuskasi on kotosin? Niin kaukana kuin tuo - Vihreä maa merien tytär on, niin kaukana kuin ui - Taivahan hattarakin, sun vertaises kuka onpi? - Rurik'in istuimella sa herrana oot mehu-maiden; - Mitäpä polveillen sata virtoa kastavi viljan. - Kansaki herttaisin, vakavin mikä mailmassa onpi, - Suojavi istuintas sakeasti välkkyvin keihäin. - Kentillä karjoja käy kovin paljon, ruohoa syöden. - Viljavat pellot myös, vihannaiset, tuutien hiljaa - Tuulissa, aaltoilee; tähät kantavat helmiä kasteen. - Ui kalaparviakin hopeaisia virtojen veessä. - Tunturit on hopeaa täpötäynnä ja kultoa myöskin. - On kai vaskea niissä ja rauta, mi miehiä murhaa. - Niiden ympärill' on ikivanhoja metsiä, joissa - Käy otus-laumoja oivia, joilla on kirjavat turkit. - Vuotavi virrottain sulosin sima ontelo puista, - Kaupunki Novgorodin joka peilavi Wolkovin veessä - Vanhoa kauneuttaan, sekä Pleskov, Kiova ja Isborsk - Tahtoas tottelevat; samaten väki Kasan'in seudun, - Niin myös Bog'in, tuon komean, jumalaallisen virran. - Jalkojes juurehen, kas, pani kruununsa valtias Puolan. - Bjarmien maa varakas, jota jäämeren aalto ja Wienan - Huuhtovi, kuss' jumalan pyhän temppelin turvissa vielä - Hautovat aarteitaan lohikäärmehet, palvelias on, - Europan etelässä myös Taurian saarento kohta. - Ihminen itselleen mitäkään ei mieliä voisi - Pinnalla maan matalan, jota taivas ei antanut sulle. - Maalima, voittamanas, tuo nöyriä uhreja sulle; - Luotolot Aigean sinullen sulo-viiniä antaa. - Naisia nuoria saat Cirkassian maista ja Kreikan. - Heillä on kultaiset kiharat, ihanat punaposket; - Heilläpä oppia on pito-pöydän piirissä taiten - Hyppelemään, himojas sytyttäin sekä laulaen myöskin - Sieluas tuudittamaan, levätessäsi untuva vuoteess', - Tultua tähtisen yön. Ylistää nimeäs joka kansa. - Kun sodit, suojanas on jumaluuden säihkyvä kilpi. - Itkevät kahleissaan nyt jalkasi eessä ne, jotka - Valtaas vastustivat; vapisee, peläten sinun miekkaas, - Ylpeä Bytsantskin sekä risti ja keisarin istuin. - Kun olet taivaasen jumalten ihanaan iloseuraan - Astunut, miekkoinen, viho-viimein, kansasi murheeks, - Temppeliks muuttuva on jalo istuimes, iki uhriks - Slaavien kunnioitus, ja sun mainettas, pyhä urho, - Varrella vuos-satojen, ylistää yhä kultaiset harput". - - Soi pajarin puhe näin. Sanelee jalo ruhtinas surren: - "Taukoa kiittelemäst' mua, Iivani. Taivahan kansa - Yksin autuas on; pikarista se vaahtoavasta - Juo jumalten makeaa ilomettä, ja huoleti aikain - Virtahan kurkistaa, haluten yhä katsoa, kuinka - Hukkuvat aaltoihin vähitellen vuodet ja kansat. - On maja autuuden, kuka ties, ylä puolella tähtein. - Merten vyöttämä maa tosiaan koto on kirouksen. - Ihmisen sielu, mi on valo-ilmojen siittämä lapsi, - Harhailee pimeän elämän sumupolkuja pitkin, - Ain' yhä eempänä vaan kotomaasta ja sammuvi viimein. - Vaikkapa kaunistaa puna-purpura, kruunuki meitä, - Vaikkapa orjanakin moni kyntävi sarkoja vieraan, - Kaikillen toki on kova kohtalo suotuna meille. - Synnymme maalimahan alastonna ja hoitoa vailla, - Valmihit itkemähän; elämän tään laaksojen teillä - Kumppaninamme on vain sumeain surujen paha parvi. - Tummaan tuonelahan viho viimein uuvumme kaikki. - Oi, mua hirvittää, manalan majahan kun ma katson! - Ei uro kannelten helinää, ei maljojen siellä - Kuuntele riemastuin; sulo-suuta ei neitinen anna. - Torven ei helähys, jota vastavi kallioseinä, - Kutsua voi sotahan sitä urhoa, min peri tuoni. - Tuima on tuskani, kun tuo ihmiskohtalo kurja - Mielehen juolahtaa, elämän kun pulmoa muistan. - En toki vaikenemaan minä saa noita ääniä, jotka - Henkeä vaivaavat. Ei öisinä hetkinä yksin, - Voiton juhlanakin, huvituksissa tainnuttavissa - Kuolema korvahan soi, pakenee hymy huulteni kauas. - Ystävät, miekkoinen olen teistä, on onneni oiva! - Oi, on tuntematoin kipu teille, mi purpuran alla - Rintoa syövyttää; salatut ovat vaivani, jotka - Kammiohon kuninkaan, jopa rintahan hiipivät hiljaa - Porttien suljettuin, väkeväin sotavahtien kautta, - Kourin rautaisin käsittäin mua, kun minä istun - Uhkeissa pöydissä, kun olen vuoteilla kimmoavilla. - Oi, kun astunut on sisähän tuo hirveä haamu, - Linnassa loistavi niin valo lamppuin kuin tuli hornan; - Vieraat kalpenevat, helisee kuni kuolema kannel. - Haudan holviksi myös sali juhlainen heti muuttuu. - Ah, minä hylkynä oon, minuhun on suuttunut taivas! - Hiljaisuus kun on matalan maan päällä, ja yö kun - Tähtilöteltan luo, komean, yli maiden ja merten, - Haamuja liitelevän näen leirini vieressä aivan. - Korvahan soi kamalin valitus, kuni itkisi tuoni. - Taas kun kirkkaimman valon antavi päivä, kun astun - Joukkojen keskellä istuimelleni kultahiselle, - On kuni kuuntelisin kuminan sopahuttavan mulle: - 'Ruhtinas, jalkasi alla jo suutaan aukovi horna; - Päällä sun paasikin on verinen säde-miekka, mi uhkaa.' - Tiedän, ystävät, mie toki keinon, jonka ma keksin, - Pelkoni poistamahan. Kun raikuvi räikeä torvi, - Ankara voimassaan, orihit kun hirnuen polkee - Taisteluinnossaan, kun liehuvi lippu ja välkkyy - Miekat sankarien sekä joutset jännitetään myös, - Oi, minä riemastun, ilo valtavi henkeni silloin! - Kuulkaa siis, pajarit, mun käskyni, valmihit olkaa, - Muurit Theodosian väkisin verituiskujen alla - Ottamahan, kun Koi, punasormi, jo on näkyvissä. - Menköön nyt joka mies uni-kullan helmahan, jotta - Voimistuis sotahan; herätkää varahin, kun jo pilvess' - Leivonen riemuiten livertää, ja kun loistava päivyt - Lippua heiluttaa itärannalla ruskean taivaan". - Vaikeni, nousikin hän, kumartain menivät pajarit pois. - Leiri jo uinahtaa, meret valtavi yö sekä maatkin. - Vaan ihan yksin on tuli-tuskissaan Wladimir nyt - Untuvavuoteessaan. Surumielin kuutamo telttiin - Katsoa tirkistää; sini-ilman tähtilölauma - Loisteli loitompaa, kuten hautojen holvissa lamput. - Koskien virtaavaan kova pauhina loittoa kuului, - Niin humu tuulenkin Iällisten kypressien latvoist'. - Näin yli seutujen soipi Cecilian soitto ja laulu, - Kun valitus, hätä maan ylös nousevi temppeli-suojist' - Siivillä soitannon sulo-sointoisen, tykö Luojan. - Silmän kyynelisen Wladimir ylös loi avaruuteen. - Taivahan aavistus sydämen sai sykkimähänkin. - Sormet ristihin hän pani, ei toki voi rukoella. - Äkkiä ui valovirroissa valtiahan lepovuode. - Soi sävel taivainen, hajahus suloruusujen tuntui. - Silmäsi nyt Wladimir ylös; päällään loistava taivas - Kaarittaa kupuaan. Oli taivas tää ihanampi - Tuota, mi liepeiltään ihan kultainen, Aatamin, Eevan - Vuoteen tuoksuavan yli loisti, kun lauleli kertut. - Purpurapilvien päällä ja tähtimöt kutrien kullass', - Kas, valo-vaatteissaan mitä kaunihin nuoriso maahan - Asteli verkalleen. Pyhimysten joukosta jotkut, - Maljoja heiluttain, paratiisin suitsutust' kaasi; - Toiset harpuistaan hyväsointoisist' lumi-sormin - Loihtien kutsuivat esihin sulo-sointuja, toiset - Köörissä laulelivat tään juhlaisen suruvirren: - "Oi, älä riehu sie, Wladimir, niin ristiä vastaan! - Kuolleilla kristittyin älä kylvä kukkivat kentät! - Pelkää tuomariasi Iki-taivahan kostoa huutaa - Kristittyin veri, min sotakentillä vuodattanut oot, - Huutavat kaupunkien muserat sekä templien myöskin. - Syntisi saarnailee, tuhatkieli, ja syyttävi aina. - Oi Wladimir, kadotuksen reunalta pyörähä taappäin, - Ennenkuin iki-yö sun päiväsi nielevi, polkus - Piilossa on pimeän. Oi, sammuta turmio-soihtu! - Notkista katuen sun polvesi juuressa ristin. - Puu elämän on tää lunastuksen loistava risti; - Maata se varjostaa ja sen ruusut kukkivat kauniit. - Sen sulo-suojassa jos olet hetken, sielusi tuska - Kyynel-virtana on heti vuotava, rientävä kauas. - Tyynenä sykkivä on sun rintasi, viilein siivin - Lohdutus-enkeli on sun sieluus lentävä, taivaan - Riemastus povehes niin astuva kuin kevät maahan. - Näätkö sä kaupungin, Wladimir, pyhän kaukana tuolla? - Kas, punasormellaan iki-Koi sen torneja maalaa. - Ei ole muuria siellä, ei miehet miekkoja kanna; - Istuin rakkauden vaan saartama on pelastettuin. - Huoleti autuahat asuvat siell', juhlia viettäin. - Ei hätähuutoa sen katu kullilta koskahan nouse; - Ei majojen makeain soma-suojista huokaust' kuulu. - Ei ole tahroa siellä, mut kukkiva kauneudessaan - Käy suku ihmisten ijänkaiken palmujen alla. - Niin jalo, kaunoinen oli ihminen Edenin maassa - Aikojen aamuna, kun Jumalan kuva hän oli vielä. - Oi, Wladimir, pyhien ilolaumaan etkö sä mieli? - Etkö sä itselles ijankaikkista kruunua soisi? - Ihmishengelle on koko maa ja sen kunnia ahdas. - Taivahan valtio vaan rajaton sekä suuri on tuolla. - Herrapa yksin sen sädekruunuja laskea taitaa". - Vaikeni kannelten sulo soitto ja raukesi veisu; - Tuo valo-ilmestys, kuten ilmiö, sammuen haihtui. - Silmin huikenevin makas' haltija Novgorodin nyt. - Milloin katsovinaan oli enkeleit', räikeän soiton - Milloin kuulevinaan. Kun vihdoin tointuvi jälleen, - Ihmeen huomasi taas. Valohon puetettuna niinkuin - Aurinko paistava, kuin lumivuorten valkea vaippa, - Kas, mitä kaunoisin oli nainen vieressä vuoteen. - Seppeli kultainen koristus oli käkkyräpäisen. - Hälläpä kiilteleväsi kädessään oli liehuva palmu. - Tyyni sen silmäys ol'. Majesteetin kaunihit kasvot - Myös oli; loisteli niist' tyven mieli ja lempeys lämmin. - Paistavi kuutama niin haju-yönä, mi selkeä onpi. - Suun punahuulet hän avas' auki, ja leppeä lausui: - "Oi, älä hämmästy, Wladimir, mua! Mainio Olga, - Äit' Sviatoslav'in, oon; Helenaks mua kutsuvi taivas. - Peljättiin nimeäin, tuhannet mua totteli muinoin; - Mutta jo sammunut on mun suuruus kuin uni turha. - Vietän nyt parempaa elämää pyhimyksien kanssa. - Munkin rintani vaan himojen oli kenttänä muinoin. - Sielua varjosi yö; tämä kaukana eksyvä tiennyt - Ei parempaa olevan, kuin maa ja sen hukkuva onni. - Teurastin minä kuin sinäkin veri-uhreja ennen - Haamuillen pakanain; oli ristin voittava voima - Tuntematon minullen, sekä myös tuo autuas lauma, - Min koto korkea on, ihanin isä taivahan Herra. - Katseli armahtain katalaa tytärtään toki Luoja, - Pois Hän poisteli yön, palamaan pani kynttilän mulle. - Muutuinkin heti mie, suli rintani entinen kylmyys - Taivahan rakkauden sätehissä, kuin talvien nietos. - Rintani uljuuskin savupilvenä hälveni kohta. - Mun elo muinainen alas illan ruskohon vaipui, - Maalima kunnianeen katos pois, ja ma itkussa silmin - Uusia päiviä näin, mitä loistelevimpia, taivaass'. - Niinkuin neitinen, kun tään maaliman rakkaudesta - Sen sydän sykkielee ja sen ruusuja kastavi kyynel, - Yksin kulkevi vaan hämy-puistojen teitä, ja luulee, - Lähdetten liristessä ja kerttujen lauleskelessa, - Lemmikin helmassakin makeassa jo uinuavansa, - Niin muakin muassaan joku sielun tenhosa voima - Kauas korpihin vei, ja mun sieluni estelemättä - Sielläpä huoleti sai sulo sulhoa taivahan muistaa. - Kuinkapa rohkenisin Jumalan etehen toki tulla? - Peilihin tutkinnon minä kurkistin; sepä näytti - Kolkon sieluni, min lumikaunistus oli täynnä - Syntien tahroa vaan. Tärisytti mun rintoa silloin - Hirveä hämmästys; katuen minä armoa pyysin. - Ei Ijankaikkinen oo katuvan hätähuudolta koskaan - Korvansa sulkenut viel': lähetettiin enkeli mulle. - Hän sovintoon minut vei, pyhitykseen sieluni johti. - Päätäni notkistin, pyhän kastehen virtahan astuin. - Kruununi loistelias pian nunnan huntuna liehui. - On katumuksella katkera juuri, mut runkopa kantaa - Tähkiä kultaisii ijänkaiken; itku sen muuttuu - Taivahan helmikkeeks', hekumaksi sen ankarat tuskat. - Luostarikammiossain kuluivat mun päiväni hiljaa. - Ristin juuressa niin elo virtasi kuin puron aalto - Vuorilta liukahtaa, alas juosten helmahan laakson. - Maalima unhottanut oli loistavan Olgan, mi ennen - Oil sota-sankaritar; oli kuin olisin manalassa. - Nunnana kumminkin elämää ihanampata vietin. - Enkelilaumojakin kävi luonani aamuin ja illoin, - Sielua lohduttain sekä lääkiten tuntoni haavat. - Katsoppas, Wladimir, mun luostarinuttuni musta - On valovaippana nyt, päähuntuni kruununa kiiltää. - Taivahan miekkoisist' ilo-ilmoist', palmua kantain, - Maalimahan matalaan minä riemuiten alas katson. - Kaikkine seppelineen, huvineen tämä allani pyörii. - Ei toki taivahat voi läkähyttää lempeä, jolla - Lempivi lapsia äiti, ja taivahan Thabori-tarhoiss' - Rintamme sykkielee, kun maata me muistamme vielä. - Kylläpä kyynelkin mun kirkkahan silmäni kaihtaa - Luojani istuimen liki-tienoilla, autuain kesken, - Kun alas katsahdan matalan maan päälle, ja silloin - Novgorodin, Kiovan sekä Sarmati-puistojen helmoiss' - Helvetin valloillen palavan näen hirveät uhrit. - Kuuntele pyyntöni nyt, Wladimir sinä! Suo toki armon - Armahan auringon Venäläisten maalle jo koittaa! - Sie kera kansasikin etehen ihanan elo-ristin - Notkistu katuen! Kas, ristin juhliva merkki - Voittoja, voimaakin sekä mainetta antava onpi - Kansallen Venäjän. Iki-päiväks' kirjahan Herran - Kirjoitettuna on tuli-kirjaimilla se päätös. - Volgan tienohillen näen koittavan päiviä onnen, - Taivosta vieriävän ihanampia aikoja kuulen. - Miekkoin leimuavin, asu kaunis, välkkyvä päällään, - Rurik'in istuimen yli-ympäri enkelit valvoo. - Siivin ankarin myös yli maiden, joita jo pelko - Valtavi, maan Venäjän sotakotkat lentävät voittain. - Käskyjäkin Jumalan nämä vie, jopa ukkosen tulta - Iskevät rangaisten. Rehevästi Moskova otsan - Nostavi tähtölähän sekä kansojen kohtalot määrää, - Istuen huoleti vaan iki-istuimella, ja taivaan - Kilpi sen suojana on. Wladimir, elä tervennä aina! - Liiaksi kauan jo sain minä kaivata enkeli-harppuin - Sorjaa ääntä ja myös elämän puun, kukkivan, kauniin, - Varjoa tuoksuavaa. Elä tervennä! Mutta mun helmaan - Kiirehi Edenin maassa, ja äidille poikia kerran - Sie lunastettuja tuo tuhansittain voittojen maassa". - Haasteli, sammui nyt, kuten leimaus, taivahan nainen. - Kuulipa saatana sen manalan tulivirtasen vuoriin. - Silloin kauhistus, vihakin värisytti sen rintaa; - Pilvihin hirmuisiin myös peittyi hyljätyn otsa. - Hornan tuutista het' paholainen vaahdoten nousi, - Valtaans' varjelemaan; kamalasti, kun piru astuu, - Helvetin vuoretkin rytisee, sihisee sini-liekit. - Hiljaa asteli hän maan pinnan kukkivan päälle. - Heitteli yöllinen kuu himeää valoaan alas maahan. - Perkele päätään tok' tomuhun alas notkisti, sillä - Taivahan valkeus on ijänkaiken saatanan pelko. - Wladimirin vuoteen eess', isän sen asuhun puetettu, - Seisoi ja silmistään kypärin veti silmikon pois hän, - Juhlainen hämärässä, ja kolkolla äänellä lausui: - "Poikani armahainen, Wladimir! Oi, luilleni rauha - Haudan turvissa suo, mun hengelle taivahan riemu. - Sankarit vaahtoavat vihan vimmaa pilvien päällä; - Viini se taivainen ei maistua voi makealle, - Kun urohot näkevät iletyksen ilkeän, uuden. - Maalima muuttunut on: Töin tuskin vuorilla liekuu - Valkeus sammuvakaan sulo-päivän kaunihin, kirkkaan. - Hautojen synkeä yö jopa nielevi jättiläis-polven. - Maa kerien oma on; nepä ilkkuvat jättiläisluita. - Hempeät kyyhkyset vaan asuvat sumuvuorilla kotkain. - Suuttuen muuttanut on jumalten koko lauma jo maasta. - Taistelukentillä ei sotien Jumal' hilliten ohjaa - Varsaa vaahtoavaa; suloinen, hymyhuulinen Lada - Ei pane kiekuroihin puna-ruusuja, kun kevät kukkii. - Pilvessä nyt Peraun salamaa ihan iskevi hukkaan. - Myrskyn ja pitkäisen jyrinällä hän haastavi turhaan. - Ei hän uhria saa; vihannaisien kenttien päällä - Eipä Woloss varakas Venäjän ole karjojen paimen. -- - Pois ajanut jumalat yks ainoa on -- kuka on se? - Ristihin naulittiin sekä, orjantappura päässään, - Kärsi ja kuoliki hän, joka kristittyin jumal' onpi. - Ei nyt kunniakaan urostöihin kiihota täällä - Heimoa kuolevien; jopa sauva ja ruoska on tullut - Paljoa kalliimmaks, kuin miekka ja valtikka muinoin. - Hylkynä on huvitus. Kas, luopumus, itku ja köyhyys - Kristin taivahasen kuviteltuhun johtavi yksin. - Loistava maalima on kai luostariks muuttuva kohta. - Siell' surusoitollaan rukoukseen kutsuvat kellot - Näyttävät aikaa vaan, ikävää, mikä astuvi verkkaan. - Yksin nyt sinuhun, Wladimir, väki taivahan luottaa; - Kas, sua katselevat haluten isien jalot henget, - Pilvestä kurkistain. Tomuhun, oi, tallaos risti! - Maaliman uudistetun suo kukkia valtasi alla. - Ennenkuin tulevan sulopäivän valkeus aaltoon - Sammuvi, kaupungissa jo juhlan maljoa juot sie. - Kunnias kasvava on. Niin kauan kuin juhliva Volga - Aaltoja vierittää alas Kaspiahan sekä Dnieper - Juoksevi niinkuin Don, niin kauan kuin Bjarmien rikkaan - Maan läpi hyökäisee merehen kovin äkkiä Viena, - Muistosi seisova on, Venäjän runo laulava susta. - Jää hyväst', poikani nyt! Isä parkaas muistele aina". - Saatana haasteli näin, sumupilvenä upposi maahan. - Untapa vihdoin toi valo-enkeli valtiahallen. - - -Toinen runoelma. - - Valkeus aamuinen nyt Wladimirin kultasi leirin. - Laineiden sylihin kuu laski, ja ketterin siivin - Lenteli leivonen niin ilomielin ilmassa laulain. - Ruhtinas Novgorod'in unestaan lyhyestä jo nousi. - On levoton sydän hällä, kun loihtuiset näyt muistaa, - Yön kuvaukset nuo; elämän sekä päivänki tauluss' - On kamalat kuvat viel', tekemät tuon henkisen joukon. - Vuoteessaan Wladimir oli viel' ani kiiltelevässä, - Itsekseen puhuen: "uni mieleni viettänyt onko? - Ruumiin silmäkö ol', mikä yön pimeäss' nykyjänsä - Ilmiön nähnyt on? Minun valvova korvako kuuli - Veisun taivaisten sekä taivahan harppujen äänen? - Olgakohan oli tuo, Sviatoslav'in äiti, mi yöllä - Purpura-huulillaan sulosesti haasteli mulle? - Onkohan ollut mun isävainaja tuo sumuhaamu, - Jonka ma kuulin tääll' puhuvan varoituksia mulle? - Sen avaruuden päällä, min kaunis, kiiltävä päivä - Täyttävi kullallaan ja mi tähtien laumoja kantaa, - On valo-maalima siis? Sitä vastustaa muka toinen, - Harhoissaan hamuten? Mitä huomaitsemme me täällä, - Henkien maaliman vaan kuvausta ja varjoa on kai? - Onkohan raivattu tie, jota myöten enkelit käyvät - Pilvistä pinnalle maan? Niin haamuillen iki kuolio, - Ankara, aukaisee toki portin vaskisen, jotta - Pääsevät maallekin nämä? Niin viha, rakkaus vielä - Kestävi haudassakin? Pimeät ken arvavi pulmat? - Miksipä tahdoitte häiritä Wladimirin unta, te henget, - Hirvittää sydäntään? Oma teidän eipä hän ookkaan, - Mutta hän kulkevi viel' vihannaisia kenttiä, vielä - Riemuittaa valo hänt'. Mitä koskevi teihin, te kuolleet, - Ihmisten eläväin työt, tuumat, askarehetkin? - Arvelet viel', Wladimir? Kuin tyhmä on neuvoa oottaa - Taivaisilta ja myös himeäin utuvarjojen maasta! - Kas, sydämessäsi tääll' on varma ja ainoa ennus. - Sie sitä noudata vaan; verisiin sotihin heti karkaa. - Kunnia kruunuineen urotöihin nyt sua viittaa. - Oi, toki viittaustaan minä seuraan, tähtien tarhaan, - Mainetta saavuttain, ylös voiton riemulla nousen. - Sankari-aikapa taas ihanin on kukkiva maassa. - Temppeleihin pyhitettyihin tulevat jumalat taas. - Kunniakseks, Peraun, komeasti seppelöityinä - Alttareill' hehkuva on tuli, pappien hoitama aina - Päivien päähän ast'. Edessäs, hymyhuulinen Lada, - Poikia, neitojakin iloinen on tanssiva lauma. - Heiliäpä temput on suloiset, koristuksia päässä. - Vieläpä sullenkin, neliotsanen haltia vuoden - Niin sotienkin, oon minä teettävä marmori-linnan - Paljoa kauniimman sitä, min omistat sinä siellä - Vendien saarella kaukana kukkivass' Rügen'in maassa. - Uhria laittava oon sinullenkin vihreä Hertha". - Haasteli, nousipa nyt ylös purpura-vuotehestansa. - Kookkaan vartalon hän teräkseen puki kohta ja otti - Myös asehet kätehen. Tuli telttiin valtiahan jo - Käskyjä kuuntelemaan jalojen pajarein koko lauma. - Kaikilla rautainen oli paita, ja valmihit kaikki - Henkensä uhraamaan isän-maalle ja valtiahalle. - Tappeluhun kimeästi jo kutsui koukero vaski. - Hyppäsi ratsun selkähän nyt Wladimir; läpi porttein - Aukaistuin tulivat sotalaumat, hyökäten leirist' - Kentille, joihin yö hopeaa oli kylvänyt kasteen. - Valtias riemuiten Venäläis-rivien läpi kulki. - Tuulissa tuutivi, kas, kypäristään liehuva töyhtö; - Käissä sen voimakkaan komeasti leimusi miekka. - Katseli hän väkeään rehevästi. Poskilla Ryssäin - Ruskoittaa tulinen sotainto ja silmistä urhoin - Rohkeus leimahtaa. Puhelee nyt valtias ääneen: - "Kiihoitustani ei, Venäläiset, intonne kaipaa. - Näättepä kaupungin vihollisten, miehiä siellä - Muuria seppelöivän; sepä innostuttavi teitä. - Himmeitä ennustuksia, vanhoja myös tarinoita. - Ympäri viedään, kuinka on suurena Ryssien valta - Kukkiva vielä ja kuinka on lapsille mainittaville - Määränä aivoitus, joka meidän onnemme voittaa. - Niin menetelkää siis, sotasankarit, että ei kerran - Tois häpeää isien tomu lapsillen sekä heille. - Kaunis on elo, kun koristaa sitä seppeli maineen. - Maineeton elo on mitä kurjin kuolema, -- kauniist' - Kukkivi puu elämän, joka juo verivirtoja viljan. - Ryssät, kiiruhtakaamme jo Kreikan vennokkahille - Voimamme näyttämähän. Elohon jää muistomme yksin". - Vaikeni; vastaavan tuhansittain ääniä kuului - Valtiahalle, ja myös tuhansittain vastasi itse - Seutujen kai'utkin. Tämä huuto nyt pilvihin nousi: - "Tsaar' Kiovan eläköön, Venäjän sotakunnia myöskin!" - Kreikan kun soturit Sarmatien kuulivat äänen, - Pelkäsivät heti niin kuin lammaslaumaki pelkää, - Loittoa kuullessaan jalopeuran kiljuvan äänen. - Kutsui tappeluhun taas raikea, koukero vaski. - Hirmuinen jyry nyt oli, kun sotalinnoa vastaan - Slaavit karkasivat, kuten aallot vaahtoavaiset - Vierivät vimmassaan kohti rantoja myrskyjen alla. - Muurien korkeudesta ja tornien turvista myöskin - Lingot ja jousetkin tuho-nuolia heitteli viljan. - Kaatui nyt moni mies; esihin toki ryntäsi Ryssät. - Kaikki jo järjestettynä ol' väkirynttäyst' varten, - Kaivanto täynnä ja myös tikapuutkin nostetut pystyyn. - Portit jo huokasivat, kun muurinmurtimet iski. - Muurienkin etehen vihollisten vallien pilkaks - Tornia työnnettiin varustettuine miehine, jotka - Keihästen, kivien raetuiskua kylvivät tuimaa. - Tappelu hurjistui; jo Romanian poikia paljon - Tummaan tuonelahan käsivars' Venäläisien syöksi. - Vallit Theodosian olivat veriruusuja täynnä. - Tappelu tietämätöin oli. Bytsantinien löytö, - Valkea sammumatoin, Venäläisten rynttäystornin - Sai palamaan tukevan. Tuli viljan Ryssiä nieli. - Hirsiäkin jytisten tikapuiden vierivi päälle, - Vauhdissaan musertain miesjoukkoja; uikutus kuului. - Tervaa kiehuvatai, tulikuumaa hietoa muurist' - Hurjina ryntääväin yli kaadettiin; läpi tunki - Pantsari-saumojenkin tuo tuskia tuottava aine. - Tappelu Sarmatien mitätön oli. Niin sotivat myös - Tuulispään vihurit muka tunturi-tammea vastaan. - Kentät kätkevät nää tomuhun, sekä, kruunuja puiden - Heiluttain, vihantaa sade-vihmoa kylvävät maahan. - Runkoine, juurine tok' iki metsäpä seisovi vielä. - Täälläpä kaatui nyt monikin jalo mies pajareista; - Täälläpä kasteli maan verellään monikin Venäläinen. - Sortui urhea Juri ja harmajapää Wsevolodkin, - Hän joka telineissään sadottain oli voittoja saanut; - Pulskea Iigor myös, joka Wolkov'in rannalle jätti - Immen itkemähän. Tämä neitonen kaulosi sangen - Hellänä armastaan; sinisilmän kiilteli kyynel. - "Iigor", haasteli hän, "älä lähde luotani. Pelkään, - Että et mun sylihin suloiseen takaisin tule koskaan". - Aaltoavaan povehen neit' armahisen yhä sulki. - Hellä sen ol' rukous, suu kuuma ja vallaton itku. - Iigorin rinnassa tok' väkevin oli kunnianpyyntö. - Rohkea Oskoldkin, tuo Wladimirin ystävä, surman - Surkean sai, verisen; suri valtias, kun tämä kaatui, - Hiipipä kyynelkin, jalo kyynel, sankarisilmään. - Uljaus Oskold'in yhä kuoleman kielissä kiilsi. - Rinta jo sen korisee, toki kiihoittaa sotilaita. - Rauvenneess' kädessään verinen sekä välkkyvä miekka - Vieläki viittasi tien vihollisten muuria kohti. - Näiden sankarien yleväin kato kaihoa nosti. - Hirmun hirveimmän Romanov'in kuolema tuotti; - Mainio sankari tää suvultaan oli korkea sangen. - Hältäpä vinkuva nuoli, mi muurin suojasta lensi, - Rinnan ruhjais' ja het' hänet kuollunna paiskasi maahan. - Marmorilinnaan kun Kiovaan tuli kuolema-tieto, - Kiekurat kultaiset repi leski ja hurjana itki. - Pyyhipä poskiltas, sinä itkevä, kiiltävä kaste, - Sulje myös sylihis tuo kätkyssä naurava pantti. - On vesa pienoinen tosin vielä, mut taivoa kohden - Tuuhein oksin on pian nouseva voittosa runko. - Laajalta varjostaa se ja suojavi miekkosta mailmaa. - Taivasta Eurpan Romanov'in sankaripolvi - Ain' yhä kaunistaa niin kauan kuin selkä Uralin - Nousevi pilvihin ast', niin kauan kuin Neva-virta - Laineitaan kohisten merehen Warregien kaataa. - Tää suku on ikuinen. Venäjälle se antava on ja - Kaikille kansoille viel' lainlaatijoit', urhoja myöskin. - Jälkeiset varakkaat perinnökseen maaliman saavat. - Päivä jo hämmästyin alemmaks yläkohdalta astui; - Kuumettain vinohon; olivat, kas, kahtehen kertaan - Vastahan Theodosiaa karanneet Venäläiset jo hukkaan. - Kuolleitten toverein veriruumisten kera seisoi - Viel' Wladimir sotilaineen ympäri vallien suojaa. - Hammasta harmissaan purivat soturit, jopa ääneen - Pilkkasivat jumaloitaan. Wladimirin rinnassa yltyi - Vaan yhä urhoisuus, tuo taivahan siittämä liekki. - Hän viha-vimmassaan nyt kiljaisi kuin jalopeura, - Kun sitä haavoittaa yht'äkkiä vinkuva nuoli. - "Ryssät!" ärjäsi hän, ja ne harmaat kallioseinät - Vastasi äänelleen, jopa tärskivät tornine muurit. - "Ryssät! voi toki jos tuo taivasta kiertävä päivä - Vihdoin katsova on häpeäämme, ja voittojen kansa - Hukkavi nyt häveten komeat, satavuotiset palmut! - Ei, tuhansittain ei, jos Wladimirin rinnassa hehkuu - Henkeä hiukankaan! Verituiskujen alla ken tahtoo - Seurata ruhtinastaan? Isien en linnahan mieli - Lyötynä kiiruhtaa, Kiovan komeaan kotohon nyt, - Katselemaan punastuin mun vanhoja merkkejä voiton. - Kuolema taikkapa voitto. Se tahtoni on luja, veikot!" - Haasteli, ratsustaan, joka vaahtosi, hyppäsi maahan. - Julma ja ankarakin hän rynttäysportahat iski - Muuriin huokaavaan väkevällä käs'varrella; niinkuin - Kuoleman-enkeli, jolla on käissään välkkyvä miekka, - Karkasi hän ylöspäin tuhotietään. Kun näki ryssät - Vaaran valtiahan, sotahuudon nostivat julman, - Sinne ryntäsivät, jopa toinen lykkäsi toistaan, - Kuin merilaineet, kuin ukonpilvet taivahan alla, - Vinkuess' pohjaisen. Verituiskun surmien kautta - Armaan valtiahan etehen, sitä suojelemaan nyt, - Tunkeutui sotureita; ja niinkuin tulviva virta - Kaatavi nurmillen, kuss' valkea-villavat laumat - Käyvät laitumellaan, sekä ympäri mökkien, peltoin - Turmiolaineitaan: niin kasvoi paisuva joukko - Aina ja hyökyikin yli valloitettujen muurein. - Impyet Theodosian, vapistuksesta kalmeat aivan, - Aaltoavin kiharin, sydäminkin sykkivin, turhaan - Temppeli-suojissaan avuks huusivat äitiä taivaan. - Juhlalliseen pukuhun puetut papit, harmajapäiset, - Polvia notkistain sen ihmeitä saattavan ristin - Juuressa, nyt anovat eest' kristittyin; sepä turhaa. - Turmio Theodosian oli tullut; sallimus sääsi. - Taivahan helmassa tuo säteikköä kantava neitsyt - Kaupungista jo kasvot käänsi ja korvansa sulki - Huudolta lastenkin, ei tuntenut sääliä yhtään. - Wladimirin loistavan voiton tuottavan tiesi hän varmaan - Oivaa onnea tuon matalan maan piirille, jonka - Peittävä vuossatojen kuluess' oli aikojen kaaos. - Kas, verikylvöstä hän näki nousevan aikoja myöten - Voiton palmujakin, joit' kasteli taivahan kaste, - Kukkivan loistossaan pelastettujen polvien varjoks'. - Olga jo innossaan, punaposki ja vikkelä sormi, - Näppäsi kantelettaan; ihastui pyhimyksien lauma. - Hillitä ryntääväin sotaintoa voitu ei millään. - Vaaleni, hämmästyi nyt Kreikan joukko; se joutset - Päästi ja miekatkin. Päin kaupunkiin osa siitä - Hyökäisee peläten, vaan toiset muurien päällä - Miekalla surmattiin. Verivirtoja Slaavien rauta - Mielellään yhä joi; sepä vallit kuolleilla kylvi. - Niin asujaimet myös, kun pääsevi kaupunkiloissa - Valkea valloilleen, tulen tuimaa raivoa kauan - Vastustaa kokevat, valaen vesivirtoja viljan, - Mutta se mahtava vaan, rajuten kun riehuvi myrsky, - Kiihtyvi kiihtymistään, jopa sylkevi paikasta toiseen - Tuimaa turmiotaan. Pian miehet luopuvat työstään, - Kun tuli yltyvi vaan. Nyt vanhat, korkeat kirkot - Jyskäen lankeavat ja palatsit kaatuvat maahan. - Niin ihan väistyivät sotajoukon voittavan eestä - Laumat suojelijain; koko kaupungin peri ryöstö. - Kuolleilla kylvettiin turut, niin kadutkin, jopa templit - Hurmehin tahrattiin punasiksi ja kuorien suojiss' - Naisia raiskattiin; valitus mitä surkein kuului. - Innossaan Wladimir, verikalpoa kantaen käissään, - Ratsastaa rajuten läpi kaupungin, hävitystä - Pyytävi vastustaa. Its'valtiahan kova ääni, - Missä se pauhasi vaan, väkivallan poistipa kohta. - Niin runolaulussakin tuo mahtava, oiva Poseidon - Aaltoja rankaisee, saa myrskyt viihtymähän myös. - Seisoen rattaissaan, kädessään kolm'haarikas, kiitää - Hän pika-varsoillaan vesien yli; viihtyess' myrskyn, - Vaippa ja kiekuratkin Jumalaa yliympäri liehuu. - Päivyt kultasi nyt, kun sammui, läntiset pilvet. - Loppunut on hävitys, ei kaupungissa nyt kuulu - Parkua Kreikkalaisten, ei voittajan riemua liioin; - Vaan kumu kuului, kun pilatut tytöt, lesket ja äidit - Itkivät nyyhkyttäin. Meri niin, kun tyyntyvi tuuli, - Kauan itkevi vielä; sen lainehet rantoja huimii. - Suojassaan komeassa, min seinät ja lattian peitti - Peittehet kirjaeltut, mukavasti linnassa loikoi - Ruhtinas Novgorodin, verisen sotamelskehen jälkeen. - Kultaiset hetuleet sekä purpurasilkkinen päällys - Sohvassa kimmoavass' oli, kussapa voittaja huokas'. - Valtiahan jalan vieressä ol' asu, loistava kilpi, - Miekka, mi tylsynyt on, kypär'kin, mi timantteja säihkyi. - Purpura-vaatteissaan sinisilmänen poikanen, jonka - Tukkaa tuoksuavaa rusoruusut kaunisti, Lesbon - Viiniä vaahtoavaa its'valtiahan pani maljaan - Seppelöityyn, soreaan. Avataan ovet äkkiä aivan. - Valtiahan etehen varustettua kaks venäläistä - Asteli juhlallisesti, ja toivat nää muassaan myös - Neiden pelkäävän -- ihanaa ken voi kuvaella? - Kaula sen kaunoinen oli, valkeat sen somasormet; - Huntuinen samaten. Siveällä sen rinnalla rippui - Ristiki kultainen, kuva sen jumalan, joka kuoli. - Pitkin hartioitaan valui sahramikeltanen tukka; - Kyynelkasteinen oli poski, ja taivasta kohden - Loi rukoellen hän sinisilmän vettynehen nyt. - Valtiahan etehen soturit heti lankesi maahan, - Sitten he verkalleen ylös nousivat; haasteli toinen: - "Ruhtinas Novgorodin, oi, saalistamme sa katso! - Kas, suloneitoa! Tuo ani armas aurinko, jonka - Rattahat kultaiset sinitaivahan kannella pyörii, - Ei ole koskaan, ei, ihanampata impeä nähnyt. - Luostari-kirkosta tään sorean pimeästä me saimme. - Äänetön, kyynelinen oli hän sekä pelvosta kalvas; - Polvillaan makas vaan pikimustien nunnien kesken - Hän rukouksissaan; jalo, kaunoinen oli nähdä, - Niinkuin pilvissä kuu hopeainen paistavi yöllä. - Teimmeki päätöksen sinullen, oi ruhtinas, viedä - Löydön herttaisen. Paras saalis haltijan onpi". - Vaikeni; tyttöä nyt Wladimir yhä katseli tarkkaan, - Autuas hekkumassaan. Tulisen sotasankarin eessä - Seisoi hellänä hän kuin kristin Venus ja itki. - Lemmen liekistä leimusi Wladimirin rohkea rinta. - Hän oli voitettu; kuin halukkaasti neitisen vartta - Hän soreaa syleillyt käsivarsin oisi, ja huulin - Hehkuvin suudellut pois poskien kosteat helmet; - Ei toki rohjennut; viel' vankina, itkiessäänkin - On ihanuudella tuo pyhä, taivahan siittämä valta. - Ruhtinas Novgorod'in nyt sangen hellänä lausui: - "Neito sa taivainen, miks pelkäät? Miksi sä itket? - En minä surmoa suo sinullen. Wladimirta et tunne. - Miehiä kärsivän mie näen jäykkänä, mutta mun silmä - Impeä itkevät' ei voi katsoa. Poskien helmet - Pyyhi ja naura'pas; ilo ei ole voittajan muutoin. - Kun sinä huokaat, ah, mun huokuvi rohkea rinta, - Polttavi itkusikin sydäntäin tulikuumana aivan". - Vastasi nyt hänellen surumielinen, lempeä vanki: - "Ruhtinas Novgorodin! Jos taistelet, naisia säästäin, - Miehiä vastaan vaan, ole, sankari, armias mulle! - Heimojen armasten tykö, maall' isien minut päästä". - Vaikeni; uudestaan Kiovan jalo ruhtinas alkoi: - "Mitkä sun vanhempas, oi kultani, on, mikä maasi? - Missä sä lapsena oot ilomielin leikkinyt? Varmaan - Aurinko kauniimp' on, ihanammat tähtilöt siellä. - Jos ei Novgorod'in jalo-kruunua kantaisi pääni, - Jos en hoitelis myös maa-ilman suurinta kansaa, - Het' sua seuraisin, unohtain mun valtani loisteen - Pappina hoitaisin sun alttarias pyhä puistoiss'". - Haasteli näin Wladimir; punahuulinen vanki nyt lausui: - "Oi, jos sie tulisit toki, rauhan merkkiä kantain, - Kaupunkiin isien, ylevinten kansojen kesken - Rauhaa solmeamaan tulevaisia aikoja varten! - Kaikki sa tiedä siis, Wladimir, miks' vielä mä piillän? - Konstantinopeli on minun kehtoni. On nimen' Anna. - Veljeni onpi Basilius. Valtiopurpura päällään - Oivana, suurenakin jalo-istuimella hän istuu, - Jonkapa Konstantino jo ammon aikoja sitten - Bospor'in rannoillen oli Tiiber'in kaltailta vienyt. - Ruhtinas Novgorodin, kotihin minun lähteä suokaa! - Kullalla, helmilläkin lunastaa minut veljeni voipi. - Ei korut kallihit tok' sua, voittava ruhtinas, voita. - Suurempi arvostaan kuninkaan-sydämellesi onpi - Arvo ja rakkaus, min vihamiehet antavat sulle". - Tutkivin silmäyksin Wladimir nyt tyttöä katsoi, - Haasteli viimeinkin: "suloruhtinatar, sua uskon. - Miksi en arvannut heti kaikki? Sun otsasi oiva, - Kaunoinen kuni päivä, sun vartalos, aateli myöskin - Kiiltävä kyynelten ihanain läpi, ääni ja käytös - Syntyä ilmaisee, joka purpuran on sukulainen. - Kuinkapa oot toki sie, sisar mahtavan keisarin, täällä, - Neito Romanian sie etevin? Mikä sattumus, Anna, - Veljesi linnasta on, hovistaan ani loisteliaasta - Tänne Tauriahan, sotatelmeihin sinut vienyt, - Wladimirin valtoihin?" Hän vaikeni; ruhtinatar nyt: - "Ruhtinas, ystävä ol' -- nimi sen Eudoksia -- mulla. - Oi, rakastimmepa kuin sisarukset toistansa toinen! - Aina ma seurassaan olin. Tuskin loisteli päivä, - Ennenkuin ihastuin hänen helmahan rientelin, kun taas - Tuikkasi tähtilö-yö, minä nukkuen muistelin häntä. - Meill' oli yhteinen ilo kuin surukin; suru istuu - Marmori-linnoissakin; levoton jos mie olin joskus, - Ääni Eudoksian toi minullen mun onneni jälleen. - Naureli taivahinen sulo-neitinen kuin kevät-päivä. - Sen ilo heitteli niin, kuni aurinko ruusuja mailmaan. - Sielu Eudoksian tyyn' oli; sen sylihin kuvastuipa - Maa sekä taivaskin. Kuvastaa niin lähtehen silmä - Kuuta ja päivääkin sekä partaan kukkia myöskin. - Ei toki kuoleva oo levoss' matkan päättänyt vielä. - Kaikkia haavoittaa tuo nuoria väijyvä käärme. - Äkkiä huolestui Eudoksia, ei puhunutkaan, - Vaan alas painoi tuon kiharaisen, kirkkahan otsan. - Kasteli kyynelten vesi silmää, huokasi rinta. - Neitisen poskellakin pian vaaleni purpura-ruusut. - Kerran ompeli hän, vapisten mun vieressä, kullast' - Ruusuja kankaasen, joka Koosta on; vieripä silloin - Helmilö silmästään mitä kirkkain. Itkevän immen - Suljin mie sylihin ja sen tuskia sääliä pyysin. - Nuolet rakkauden oli sattunehet sen rintaan. - Ei omavaltainen tuo lempivä neitinen ollut; - Kietonut kahleihin Aleksis oli häntä. Ei ollut - Synnyssä, rikkaudessa Eudoksian vertainen hän, mut - Oiva ja uljaskin ja Eudoksian ansaitsi lemmen. - Vanhempain kovien luja päätös luovutti heitä. - Lähti Aleksis siis sotahan Saraseenejä vastaan, - Urhona kuollakseen. Hän saikin sankarikuolon. - Mutta Eudoksia kun sanoman sotakentältä kuuli - Lemmikin surmasta, hän kiharat repi kultaiset päästään, - Tuimissa tuskissaan heti rinnan löi punaseksi. - Valkeni, vaipui hän ihan rauvenneena mun helmaan - Muiskuni saivat taas elohon ja sen tuskihin kurjan. - Lohduttaa koetin mitä hellimmästi mä häntä. - Tempasi itkunikin tikarin kädestään useasti. - Viihtyi viimeinkin Eudoksia, mutta ei ruusut - Kasvanut kasvoillaan, hymy ei sen huulilla sitten. - Jynkkänä istui hän, puristain mun kättäni, huokain, - Kun minä virkistää koetin suloäänellä häntä. - 'Annani!' lausui hän, 'elämäin on sammunut. Hauta - Mullen maalima on, sen lamppuna loistava päivä. - Ehkäpä tutkinto vaan surumielellein levon antaa. - Kaukana ystävistäin sekä Konstantinopelin jyskeest' - Tauriass' luostarihin olen kätkevä entiset päivät'. - Hukkaan vastustin tätä tuumaa. Ystävä lähti. - Täälläpä kaupungiss' majakasta soi varjoa hälle - Suoja, mi tehtynä on siveille neidille, jotka - Taivahan sulhoa vaan yhä vartovat vieressä uskon - Lieden leimuavan, jopa viettävät juhlia toivon. - Linnan loistossa nyt olin itseksein. Suruvaippa - Peitteli luontoakin, mikä kaunoinen oli muinoin. - Vaipui helmahan yön mun luuloni tenhosa luoma. - Mieltäni viehättää ei voineet keisarilinnan - Tanssit loisteliaat, ei harppujen hilpeä sointo. - Niin pakenee yks' vuosi. Eudoksia ystävällensä - Kirjehen lennättää. 'Oi Annani', kirjotti hän, 'mie - Haudan reunalla oon. Läpi portin astelen kohta, - Josta ei kuoleva voi maa-ilmahan jällehen päästä. - Anna, mun luo tule! Sulta ma jäähyväiset tahon ottaa. - Riennä pyyhkimähän hiki kuolon, mi otsoa hyytää, - Silmäni sulkemahan tule! Oi, lähenee pian lähtö!' - Astuin vaunuihin; mua seurasi neitoa kaksi. - Pilvestä yösydämen hopioinut jo kuu oli merta, - Kun minä kaupunkiin tulin; luostarihin heti lensin. - Sielläpä tuskissaan makas, lampun liekuttaessa, - Kuoleva lemmittyin kovin paljon muuttunut. Kasvot - Kalvettuneet olivat; kuvasin oli kuoleman niissä. - Ympäri päätä sen tok' näin koittavan taivahan aamun; - Kiilteli silmässään elämän mitä kirkkahin toivo. - Kun tulin, hän ojentaa käsivarsia laihoja mulle, - Kauloakseen mua, mut alas vaipui heikkona sangen. - Hän mua katsahtaa. 'Oi Anna, mun Annani armas'. - Huokasi viel' koristen sen rinta. Hän kuoli ja lamppu - Liekuttain kamalasti, sammui. Ruumihin viereen - Hirveän yksin jäin; oli luonani tuoni ja yö vaan. - Vuodatin viljavat veet, kun kellojen soidessa arkku - Multahan mullattiin. Sepä tuntui mulle kuin oisi - Henkeni sammunut, kuin suremaan maa-ilmahan tänne - Ois olennostani vaan kuvajainen himmeä jäänyt. - Kuolinpaikasta sen minä en ole luopua voinut. - Varjossa kypressein useasti kuutama-öinä - Luostaripuistossa oon minä käynyt, mielien nähdä - Eessäni leijaavan mun kultani kirkkahan haamun, - Tuodakseen sanomaa ani autuain sielujen maasta. - Turhaan kolkutetaan toki henkien porttia aina; - Tuskien maalimahan asumaan pyhimykset ei muuta. -- - Niinkuin ukkosen nuoli yht'äkkiä lentävi taivaast', - Tai kuni raivossaan, luminietosten sulatessa, - Paisuvat virtojen veet, valaen pois vainiot, karjat, - Theodosian etehen Wladimir sotajoukkone saapui, - Salpasi sen kokonaan; pakohon en taitanut päästä. - Kuolema toivoni vaan oli, kaiken mentyä hukkaan. - En pelännyt mitäkään. Wladimir, nyt kaikki sä tiedät. - Onneni käissäsi on. Toki tiedä -- Basilion sisko - Arvele ei, mikä ois parempaa, joko kuollo tai orjuus". - Vaikeni; näin Wladimir: "sulo ruhtinatar, sinä et oo - Vankini. Käske'päs! Sua kuulevi voitettu linna, - Voittajakin samaten. Mut illan kultainen tähti - Pilvessä vilkuttaa, jopa yökin käärivi huntuun - Metsät ja kaupungit sekä järvien siintävät seljät. - Linnassa vieraanain tämä yö ole! Huomenna, jos ei - Hellällä pyynnöllään Wladimir sua liikutetuks saa, - Keisarikaupunkiin takaisin lähetän sinut täältä". - - -Kolmas runoelma. - - Anna jo men' levollen. Hän patjoille kimmoaville, - Suojassa uudinten, ihanan, jalon vartalon laski. - Yön hämärässäpä juhlallisessa yht'äkkiä kuului - Huiluin ja kannelten kimeäin sulavin helähys nyt - Korvaan helkähtävän. Säveleet nämä lempeät milloin - Voimassaan humisee, taas milloin kaukana kuolee, - Milloin niin helisee kuin riemun äänestä, milloin - Taas kuni murheissaan; oli tää valitus toki hento. - Lemmen päivinä niin punaposkisen neitisen luona - Poikaisen ajatus yhä lentävi, riemuten, pelkäin. - Anna jo uinahtaa. Läpi kultaisten itäporttein - Aurinko asteli nyt ihanaan maa-ilmahan luonnon. - Sen valo taivainen oli kaunis, vaan komeampi - Loisto, mi kimmeltää, kun ruhtinatar avas' silmän. - Sen leposuojahan nyt nais-orjia nuoria astui. - Kylvyn tuoksuavan tekivät nämä sen jäsenille, - Öljyillä voitelivat sen kutrit ja antoivat vaatteet. - Päivä jo huikaisten yläkohdalla seisovi. Astuu - Valtias Annan luo sisähän. Pakenee heti piiat. - Sitten näin anoen tämä uljas ruhtinas lausui: - "Kaunis ruhtinatar! mua tappelu uuvutti hukkaan; - Sie olit mielessäin. Ihanuudesta taivahan kiilsi - Sun kuva sielussain, unikullan poistaen kauas. - Anna, sa kietonut oot minut. Oi minä tyhmä, mä luulin - Lempeä ennenkin kokeneeni! Se huumetus ol' vaan, - Haihtuva pyörrytyskin, mitä immen helmassa tunsin. - Outoja tunteita nyt tuhansittain sieluhun karkaa, - Uusia päiviäkin näen koittavan. Ah, ikävöitsen - Niin sua, armastain, kuni toinen puoleni oisit. - Suo minullen sydämes, oi Anna, ja itsesi. Sitten - Kultaset istuimet olet voittava. Don'ista Vienan - Suuhun hallita saat mun kanssani, uhreja voitat. - Nuortuva on etehes Kiovan luja kaupunki, niin myös - Kauppiva Novgorodkin, sua lempivä valtias niiden. - Rauhalla kultaisellapa sie Venäjän sekä Kreikan - Vallat liittävä oot, ja ne kaks mitä oivinta kansaa - On jumaloitseva ain' sua varjelus-enkelinänsä". - Vaikeni; prinsessaa palavin hän katseli silmin. - Neitinen nyt punastui; pian vaaleus, astuen poskiin, - Pois punaruusut vei. Alas loi hän hämmästyneenä - Silmän kiiltelevän, ylös katsahti voitolla jälleen, - Haltiallen puhuen rehevästi ja tok' vapistenkin: - "Ei, Wladimir, niin, ei! Mene urhosa ruhtinas, ensin - Kreikkalaisten veri pois pesemään käsistäs; Wladimir myös - Heitä ne kouvot pois ikipäiväks, joille sä uhraat, - Ennenkuin minullen, sisarelle Basilion, hiiskut - Lemmestä. Sieluni on, Wladimir, sua kiittävä aina; - En sua lempiä saa. Jos toivotat onnea mulle, - Ah, lähetä minut siis kotohon, niin ain' sua siunaan. - Oi ikävää, mikä on, pyhien taas seurahan päästä! - Mun sydän sykkielee, kun vasken huutava ääni - Kutsuvi temppelihin, kun kristityt juhlallisesti - Laulavat hallelujaan, kun kunniavaatteissa pappi - Suitsutusaineitaan hajottaa, sekä kynttilät kauniit - Es'ripun eess' pyhimmän palavat, ihan kullalle hohtain, - Niinkuin tähtilötkin, ani kirkkaat, päällä Olympon, - Tuon, mikä itse vaan valo-maaliman es'rippu onpi. - Oi, kuvas juurehen taas minä itkien vaipua mielin, - Sie pyhä Maaria, taivahan morsian, äiti ja neitsyt. - Myös etehes, Jumalan', joka kylpein purpuravirroiss', - Rististä maalimahan levität käsivarsias siunain. - Kuuntele, oi Wladimir! pyhien tykö taas minut päästä". - Ruhtinatar puhui näin. Sen säihkyvähän sinisilmään - Kyynele pistäytyi; hän kääntyen pyyhkäsi pois sen. - Murheen hattara himmeä Wladimirin otsoa peitti, - Rintaa valtasivat vihan, lempeyden eri tunteet. - Voittipa vihdoinkin toki lempi, ja haltija haastoi: - "Lähde kristitytär, pakanan surukyyneltä pilkkaa. - Ei Wladimir pidätä sua, sieluni ei sitä siedä, - Jos olisin vähäkään sua vaivannut, sulo impi. - Kuule pyyntöni tää: toki lahjan ottaos, jotta - Bosporin rannalla sie, komeassa sun veljesi linnass', - Muistaisit surevaa Venäläisten tsaaria vielä. - Lahja on pienoinen sinullen -- vain helmiä, kultaa. - Mutta ei antimehen, vaan antajan mielehen yksin, - Katsele taivaiset". Hän vaikeni; hoppea-lippaiss', - Käskystä valtiahan, prinsessalle toi kaksi orjaa - Jos jotakin, mitä laivoillaan sekä rattailla tuottaa - Kaupunki Novgorod'in, mitä kalleinta mailmassa onpi, - Gangeen rannoilta asti ja Gliisin järvestä, jossa - On merikultoakin, koristukseks ruhtinatarten. - Siell' oli kultaiset korut kaulallen, käsille'kin, - Kruunu timanttinen myös, kivinenkin kiiltävä ruusu - Rinnalle tuon ihanan koristukseks, helmilövöitä, - Huntuja hienoja kuin hopeaiset, harmajat usmat, - Joitapa helmasta maan, elonleikkuun iltana, nousee; - Kullasta oil koteloita ja kristallipulloja, joissa - Öljyjä Syyrian maast' oli, Myrrhan nesteitä myöskin. - Nähtiin kaikkea tääll' ihanuuden hyötyä varten. - Kutsui nyt Wladimir sen uljahan, uskotun Dmitrin. - Hän oli kristitty, Wladimirin seurassa tok' pakanoita - Vastaan oil sotinut, nykyään Bulgarialaisen - Telmehen kentältä hän kotihin oli saapunut; ei sen - Kalpoa kastanut oo veri kristittyin. Kiovasta - Loisteliaasta hän hiljattain oli haltijan leiriin - Saapunut, sittenkuin oli täyttänyt tärkeän toimen. - Wladimirin luo tuli hän; tämä sitten haasteli hälle: - "Dmitri, sa ratsusi nyt satuloitse, kiirehi kohta - Lähtemähän sotamiehine aina Bytsantihin asti, - Kreikan keisarin luo sen siskoa viemähän täältä. - Henkesi varjelkoon joka vaarasta häntä, oi Dmitri. - Maksava on Wladimir sinun työs", Ulos astui ja Annaan - Silmän loi surevan, pois mennen. Poskia neidon - Kasteli kyynelveet. Tulivat pian kultaiset vaunut, - Hirnuvat varsat eessä, ja ratsasmiehiä seuras'. - Vaunuihin meni Anna ja palveluspiikoja kanssaan. - Vaunut vierivät pois. Ihanaiset peitteli kasvot - Hunnulla ruhtinatar, serafin myös mietteitä mietti. - - Luolassaan eli, ei Bytsantista kaukana aivan, - Hurskas mies, erokas. Oli Antonius tämä vanhus. - Ei pikarin sima, ei hymyhuulet viekkahat neidon, - Ei lumo kunniankaan, ei ihmis-mieltymys häntä - Vietellyt ole tieltä, mi vie sovintoon, pyhitykseen. - Aikusin veljistään, kodostaankin suojelevasta - Kauas hän pakenee erämaihin. Aurinko, kuu vaan - Siell' oli kumppalinaan, sekä kiiltävät enkelit, jotka - Miettivän vuoteesen ihanain unien kera lensi. - Kantoi maa hänellen elatukseks tuotteita metsän; - Lähtehen vettä hän joi, makaus-sijanaan oli paasi. - Ympäri maan, vesien oli kaksin kerroin jo pannut - Peitteet yö pimeät; jopa mustiin, jynkkihin pilviin - Piilsi Olympon kuu, jopa taivahan tähtilöt kaikki - Äkkiä sammuivat. Rajuilma jo metsässä riehui - Tuimana vimmassaan, rutistuivat vuorien kuuset. - Ilmapa virrottain alas maahan kaatavi vettä, - Pilvissä kärmeilee ukon nuolia, kallio-rotkoist' - Ankara jyske'kin, tärisyttäin vuoria, kaikui. - Annapa kumppanineen ihan huoleti vuoria kulki. - Herra on suojana hällä. Jo seisoi saattava joukko - Neuvotta paikallaan. Hevoset kavioitetut, pelkäin - Ukkoisen jylinää, totelleet ei ohjia miesten. - Äkkiä loisteli nyt pimeän läpi valkeus armas. - Mentihin sinne'päin. Kas, suojelevan kolon suussa - Seisoi tuo erokas, jalo nähdä, soihtua kantain. - Parrassa kiiltelevässä kuin härmä ja hoppea-hiuksiss' - Hän oli kuin kuvaus patriarkkain ai'oista asti. - Korkeall' äänellä hän läpi myrskyn riehuvan lausui: - "Sisko Basilius'en, oi Wladimirin morsian, Anna, - Terve! jos toivonut oot ikä-Antoniusta sa nähdä, - Huoleti astele nyt sen mökkihin, vartoen päivää. - Myrsky on viihtyvä het', sanansaattaja loistavan aamun - Maan yli rauhaisen pian lentävä kultasin siivin". - Ruhtinatar ihastuin, näöltään kuin enkeli, huusi: - "Oi, mun onneni yö, sua siunaan, vaikkapa riehut! - Miehen näyttänyt oot ylevän, min kunniakruunu - Urhojen mainetta on etevämpi ja loistoa vallan. - Riemuiten majahas' menen; Antonius toki mulle - Näytä tie elämän, sinä taivahan ystävä armas, - Jotta ma luolastas pyhitettynä pois menisin taas". - Haasteli, vaunuistaan alas astui, men' pyhän suojaan - Palveluspiikoineen; terästetty ja kestävä lauma - Ulkona vaan levähtää satehest' likomärjällä maalla. - Äänen ennustavan korottaa ikä-miesi ja haastaa: - "Sisko Basilius'en, oi Wladimirin morsian, Anna, - Terve! loistava on sinun onnesi. Kätkyeses' on - Maaria vilkaissut yli tähtien istuimeltaan; - Lapsuudestasikin ovat enkelit kanssasi käyneet. - Sarmati-linnojen päälle sä ristin lippua vielä - Istutat; palvelemaan Jumalaa saat kansoja paljon. - Kukkivan puun elämän Venäläisten maasta jo huomaan - Nousevan taivaasen, sadottain vuoskausia siunain. - Kattojen Novgorod'in yli nostavi suuri Sophia - Uljaita temppelitorneja pilvihin; ympäri häntä - Karttuvi tyttäriään, rivi välkkyvä Volgasta Objiin. - Istuin kaatuva on, joka ensin vainotun ristin - Vahvana turvana ol'. Kas, kansoja, turpanit päässään, - Siirtyvi Europaan aromailtaan Aasian helmoiss'; - Linnankin tekevät nämä Bosporin rannalle; ristin - Kylvökset verehen nämä julmat polkevat aivan. - Kirkko on murheissaan; väkivaltoa vastahan silloin - Yksin Russia vaan väkevin on muuri, ja kuu on - Sammuva, ennenkuin kokonaiseks kasvanut onpi. - Aikojen synkeyteen syvempään mun silmäni katsoo. - Turmion itselleen Euroopa on tuottava itse. - Seinen rannalla kaukaisella on jättiläis-urho - Nouseva pilviä kohti, ja maa sen jalkojen alla - Huokavi tuskissaan Nevahan aina Taagusta asti. - Kirkot raastavi hän sekä luostarit; vangitut kansat - Kulkevat murheissaan, tuon voittajan vaunuja saattain. - Loistava ruhtinas on Venäläisten herrana silloin, - Mainio voimastaan sekä taivahan rakkaudesta. - Hän Aleksander on, maa-ilmalle suotu se toinen, - Entistä suurempi tok'; sen loistavat on avut hällä, - Mutta sen virheet ei. Hän hellänä suojavi mailmaa. - Vastaan lannistajaa hän kamppailee, ukon tulta - Iskien; kas, sotaenkelit voitoissa saattavat häntä. - Hurjan hirviön, sen häpiäks, hän syöksevi maahan. - On ilo kansoilla, kun takaisin pian voittaja kääntyy. - Maille'pa antavi myös ajan kultaisen tämä jälleen. - Annani, riemuitse! Väkeväin tulet tsaarien äidiks'; - Istuin Moskovian toki loistavin onpi, kun jälkeen - Rurik'in saa Romanov ikivanhan, mainion paikan". - - Vaikeni; Antonius tekemään meni ruokoa halpaa. - Valkean lieskaavan virittää hän kolkkohon luolaan. - Mutta se kaunoinen, jalo neitoinen povehensa - Kätkevi tuon erakon sanat, niinkuin Maaria muinoin - Paimenten sanoman sinä yönä, mi toi elon mailmaan. - Viihtyi viimeinkin rajuilma ja ukkosen jyske. - Tähtilöt pilkistivät viel' taivahan kannelta kerran, - Mut pian sammuivat; kas, läntisen rantehen vieress' - Kuu meni kuolemahan, leväten rusopilvien päällä. - Nousipa nyt esihin jalo päivä; timantteja täynnä, - Aurinkoo muaten, sulosulhon muiskuja maistain, - Maa punastui kimaltain. Jopa lintujen laulukin kuului - Pilven haituvien sekä metsän oksien suojast'. - Rotkoistaan näkyviin elikotkin hiipivät hiljaa, - Helmassa metsien taas sekä niittyjen tanssiaksensa. - Alta jo pensasten sekä puiden nousivat Ryssät; - Pyyhkivät kiiltelevistä he vaatteistaan satehen pois, - Myös sidotut hevoset ilomielin päästivät puista. - Anna nyt, kiitellen erokasta, sen luolasta lähti. - Hän erotessaan tuon ikämiehen suuteli kättä. - Ennen iltoa hän komeaan Bytsantihin saapui. - Sulki Basilius nyt sulosen sisaren sylihinsä. - Ei toki armahan tuo verinen sota ryöstänyt hältä. - Saattaja-urhoillen jakelee hän lahjoja viljan. - Dmitrin kaulahan hän pani kultaset käädyt, ja lauman - Kiovan haltian luo lähettää takaisin, sitä kiittäin. - Ilta jo tullut on. Ani kaunihin keisarilinnan - Juhlassa kannel soi. Tuhanten valo-lamppujen tulta - Peilit heijastivat hopeaiset; kukkia viljan - Kiipesi kärmeillen ylös marmoripatsaita pitkin. - Kas, tuli Annan luo sata neitoa, saartaen häntä, - Näyttämähän iloaan. Lymyhyn meni äkkiä Anna. - Yksin kammiossaan, johon paistavi kulkeva kuudan, - Varjossa uudinten hän miettivi vuotehellansa; - Viimeinkin nukahtaa. Eudoksia sen unelmissa - Taivosta ilmestyi. Ei kasvoja kaihtanut musta - Luostarihuntuinen, ei poskia kalpeus kalman. - Niin kuni ennenkin oli hän, kun keisari-linnan - Suojissa lauleli hän ilomielin, soidessa lyyran, - Astui hyppelemään, pani rintahan helmejä kiinni, - Niin kiharoihinkin kivisen koruseppelin pisti. - Hellänä kuiskasi hän kuni lännetär ruusujen kesken: - "Kultani", haasteli hän, "oi Anna, en saa minä tulla - Kruunun kirkkaudessa, en loistossa purpurahunnun, - Kun sinä valvot, en. Sinullen toki onnea tuomaan - Astelin maa-ilmast' alas, kussapa mie ja Aleksis - Loistoa rakkauden iänkaiken nauttia saamme. - Kielellä oot pyhien useasti. Mainehen, onnen - Maassa ja taivossakin perit kaiketi. Loistavan kruunun - Täällä jo voittava oot, sädekruunun pilvien päällä. - Voi hyvin, Annani, nyt! Jumalan sanansaattajaks tänne - Saapunut en ole'kaan; jalomman tämä toimi on hengen. - Lempeni tähden vaan alas astuin pilvistä tänne. - Voi hyvin, Annani, nyt! Iloilmoissa yhdymme kerran". - Haasteli, suutelikin sima-suin sen nukkuvan suuta. - Nyt pakenee uni Annan, ja tyhjän, hehkuvan helman - Turhaan hän levittää. Ei koitar koittanut vielä, - Kantaen hiuksissaan punaset tuliruusut, ja yökin - Valtasi maan kokonaan; mut valvoi kumminki Anna. - Viipyi Theodosiass' Wladimir' vaan päiveä kolme. - Nähty ei vallitsijaa. Sepä linnan suojissa piilsi. - Kas, pyhimykset vaan, Jumal'kin sen tuntehet tunsi. - Mutta kun kolmas aamu jo kultasi taivahan kantta, - Raatiin juhlalliseen jalot ruhtinahat tämä kutsui. - Nyt Wladimir meni istuimelleen; sankarit oivat - Kärpän-kaapuissaan oli ympäri ruhtinas-tuolin. - Joukkoa sankarien oli Oleg, syntysin aina - Rurikist', Novgorod'in, Kiovankin valtiahasta, - Boris, harmajapää, satavuotinen neuvojen Nestor, - Kreikan kauhistus, Jaroslav, varakas uro Konek; - Kynteli peltoja sen tuhat härkää Volkovin rannall'. - Vieläpä Mading, Dir sekä Rognvald, mainiot urhot. - Akkunaholvien kautta jo asteli ruusuinen päivä - Neuvosten salihin. Näin kiiltävä enkeli astuu - Seuraan uskovien, ilon, voiman tuottaja ollen. - Valtasi hiljaisuus; nyt mahtava ruhtinas lausui: - "Oi ylevät pajarit, sotasankarit, viisahat miehet! - Teitä en kutsunut oo sotihin nyt neuvoa saamaan, - Jälleen tuumimahan verisaunoja rauhallisille - Maille ja kansoillen. Surettaa mua suurempi murhe. - Kas, kuin leimahtaa itärannalla kultainen päivä. - Harhojen yöstäpä niin, tuhannen nyt vuotta jo sitten, - Armon aurinko nous' sukukunnille harhaileville. - Kaukana Jordanin hopeaisen rannoilla, kussa - Palmuja tuudittaa sulotuulet taivahan, kussa - Setrit Libanon'in sekä Siion tornine nousee, - On elänyt Jumal', on sovittain koko maaliman kuollut. - Kaikki nyt uudistuu. Taas lempeä viittavi polku - Keskellä taivon ja maan; katumuksen kaitoa tietä - Pyrkivi onnelliseen elohon suku kuolevien taas. - Vainovi kyyhkyinen verikokkoa. Ristipä, voittain - Miekatkin sotilain, sotasankarien ilo-kruunut, - Lentävi ympäri maan; tukenaan on enkelilauma. - Kaupunki kaunoinen, elämän joen kastama, laskee - Pilvistä pinnalle maan: sitä suitsutus pilvinä peittää. - Taivahan kaupungin kuvaus tämä kaupunki onpi. - Kaikilla valkeus on. Venäjää pimeys yhä peittää. - Vielä Peraunillen veriuhreja tuopi sen kansa. - Ei Wladimir sitä tee edespäin. Hän mielivi synnist' - Puhdistaa sydäntään, ylös nousta nuorena veestä - Uuden syntymisen, levähtää elämän ihanan puun - Siimeksessä ja rakkauden meri-rannalla myöskin. - Kuunnelkaa pajarit mun ääneni! Tiedätte kuinka - Mainioks oon Venäjän, minut itse ja teidätki tehnyt. - Keisarin valtoa oon tärisyttänyt rautaisin kourin, - Voittanut kansatkin lähell' Bogia, Kasanin maassa. - Nyt haluan toki mie ilomielin kruununi antaa, - Miekan ja valtikankin sekä purpuravaipan ja muuttaa - Munkkina luostarihin, jos ette mun kanssani käänny. - Ennenkuin merehen on sammunut päivyen soihtu, - Konstantinopelihin komeaan minä matkata tahdon, - Kasteen ottamahan sekä ristille vannomahan myös. - Surmiin, voittoihin, urohot, mun kanssani muinoin - Lähditte; ettekö nyt elohon mua seurata tahdo? - Emmitte. Olkohon niin, Wladimir toki päättänyt onpi". - Vaikeni; huomasivat nyt loistavan ihmehen kaikki. - Suuri ja herttainen hopeaisine pilvine taivas - Päällä on neuvosten; sen keskellä leimuen loisti - Aurinko kultainen, suveaa kesälämpöä antain. - Ristiksi kiilteleväksi, min ympäri ruusuja kiertyi, - Aurinko muuttui nyt; yli sankarien kokouksen - Lenteli kyyhkyinen, lumivalkea, välkkyvin siivin. - Lentänet leyhkäsivät, kuten paimen-laumassa hiljaa - Lännetär hengittää, kuten muiskavi viileä tuuli - Viljeliää, kun hän kivisen saran kultia leikkaa. - Siivikkäät kerubit, sulo purpura poskien päällä, - Pilvistä pilkistivät, puna-ruusuilla reunustetuista; - Äänellään hopean heleällä he laulelivat näin: - "Kiitos nyt Isällen, joka on, joka on yhä aina! - Kiitos myös Pojallen, joka maaliman eestä on kuollut! - Kiitos Hengellekin, joka sielusta poistavi talvet!" - Maahan lankesivat pajarit kera ruhtinahansa; - Sitte he verkalleen ylös nousivat; on näky mennyt. - Ristille vannoivat iki-kuuliaisuutta he kaikki. - Ennenkuin merehen oli lännessä vaipunut päivä, - Ruhtinas Novgorod'in, sotilain kera niin pajareinkin, - Konstantinopelihin komeaan meni rauhassa matkaan. - Ristiä loistelevaa, hopeaistaki kanteli pappi - Astuvien etupäässä. Näin lempeä tähtiki muinoin - Saatteli Bethlehemiin idän tietäjät Persian maasta. - Äkkiä ihme taas Sarmatien silmihin astui. - Pilvien helmasta, kas, kakspäinen kotka nyt maahan - Hiljaa laskeutui, pyhän merkin ympäri lensi, - Siihenpä istuikin, sitä suudellen verinoukin; - Siinä se viipyi siks kuin Konstantinopelin viereen - Tullut on Wladimir. Kas, keisarin käskyst', mi tiesi - Wladimirin toimen nyt, tätä vastaan neitoja Kreikan, - Valkeissa hunnuissaan, tuli laulaen, kukkia kylväin. - Sielua niin pyhänkin, sitehet kun ruumihin särkein - Voittava tää, kokenut, Jerusalmihin uutehen muuttaa, - Portissa kohtaavat lumivalkeat neitiset, jotka - Vaattehet puhdistivat Karitsan verivuossa, ja harppuin - Soidessa vierastaan iki-juhlalle henkien vievät. - Yksin kammiossaan, vaan taivahan laumojen nähden, - Ruhtinatar rukoilee, käheröitään ei sulo-Myrrhan - Nestehet kastelleet, ei helmiä kiiltänyt niissä. - Musta sen huntuinen oli; kultainen ristilö yksin - Riippui rinnallaan siveäll'. Katalan sopi kyllä - Kantaa mustia vaan. Sydäntään tämä neitinen itki. - Muinen se puhdas oil, himojen nyt syöttinä nurkui. - Neitsyn taivahisen kuvan, säihkyvän, eessä hän maaten, - Viljavat silmissään vedet, haasteli hartahast' sangen: - "Lemmen ruhtinahan pyhä äiti, sä morsio taivaan, - Maaria, kuuleppas! Haluten, vapisten sua tohdin - Mie rukoella nyt, rukoella en rohkene poikaas. - Paljastaa kipuaan voi neitsyt neitsylle yksin, - Mutta, ah, kukkainen jumaluuden liekissä kuihtuu. - Tuskani ilmaisen minä sulle. Sa naisena tunnet - Tuskamme itse'kin; sinunkin sydämes läpi kalpa - Kauhea käynyt on; minullen suo lohdutus taivaan. - Kas, minä muuttunut oon; pyhityksen tieltä mun vievät - Äänet tenhotarten. Jopa hornan henkien lauma - Sielussa ilveilee, valoenkelin vaippoa kantain. - Syntien syöttinä oon. Minä lemmin; voi, kuka on se? - Sortaja kristittyin, joka miekalla vainovi heitä. - Ristiä pilkkavi hän, pakanain jumaloilleki uhraa. - Sammuta, Maaria pie, himoliekkini. Taivahan neitsy, - En rukoella voi its' eestäni; oi, Wladimir vaan - Tee toki autuahaks. Hän armosi ansaitseekin. - Itse mä kärsiä voin. Syvempään mua ain' yhä syökse, - Taivahan ruhtinatar, sätehistä sun kasvosi! saakoon - Vaan Wladimir pyhien perinnön, ijankaikkisen kruunun". - Vaikeni; pää syvempään sen vaipui. Poskilla itku - Virtasi taivahinen; sopis' enkelisuukkonen sille. - Rintaki aaltoilee, kun huokavi tuskallisesti. - Valkeus kultainen yht'äkkiä peitti sen päätä. - Katseli, huikenikin. Kas, purpurapilvien päällä - Oiva ja herttainen alas astui taivahan poika. - Posket hehkuivat kuni aamu, kuin tähtilöt silmät, - Lempeä loisteli myös säteikkö sen kiekura-päässä. - Toisessa käissään hän iloharppua kantoi ja toisess' - Palmua viuhuttavaa; hopean-heleälläpä suulla - Haasteli neidollen sanansaattaja taivahan tarhain: - "Taivahan ruhtinatar sua tervehtää, sulo Anna; - Oi, älä viivy tääll'! Wladimir, sun sulhosi vartoo. - Purpurahan pukeu'. Venäjän suvut on sua, Anna, - Äitinä siunaavat satojen pikavuosien alla". - - Haasteli; lenteli pois tuo kiiltävä enkeli. Anna - On rukouksissaan. Rukous sen tuntematon on, - Mutta se kullalla piirretty on Ijankaikkisen kirjaan. - Nousi ja nyt menikin. Oven suussa jo vastahan häntä - Palveluspiikoja on. Tämä herttainen pani tukkaan - Öljyjä Syrian maast', koristuksia Indian myös ja - Pitkin lanteitaan valumaan pani purpurahunnun. - - - -Elegia 6. - - - Pois paennut suvi on; ajaen tulivaunuissa, päivän - Loistelias kuningas ain' etenee etelään. - Eempänä pilvessä liehuvi lamppusi liekki, Selene; - Tähtilöt tuikkivat nyt eempänä holvissa yön. - Talvea ennustaapi jo tuulten viileä viima; - Vaahterakin valittain haiveniaan ravistaa. - Lehdoissa vaiennut valitus satakielisen onpi. - Laaksoissa illakkokaan ei levitä lemuaan. - Oi, miten muuttunut oot, sinä luonto, mun äitini armas. - Ei tähät, ei kukatkaan seppelöi päätäsi nyt. - Kauemmin mua ei lemuinen sun henkesi hurmaa. - Jalkani et etehen kylvele kukkia sie. - Kunnes syntyvi taas kevät, uinaelet väritön, ja - Maasta, mi kuihtunut on, katselen taivohon päin. - Sieltäpä kirkkahammasti kuin suvi-iltoina muinoin, - Kuu avaruuksia nyt paistehellaan valistaa. - Taivolla kiiltelevät tiheämmässä kultaiset tähdet; - Nuo ylös onnelahan viittovat sielua mun. - Oi toki, koskahan murtuvat raskahat maalliset kahleet? - Milloinka leijaelee lentimin loistelevin, - Onnen lapsena, henkeni henkien seurahan, kussa - Palmut leyhkäelee, kultaset kantelot soi? - Kas, kesä mun meni pois; kuvatuksen kukkaset ennää - Kaunistamassa ei oo kenttiä mun elämän. - Lehdossa latvoista ei unet lempeät kuiskuta, ei soi - Lintujen laulussa, ei kuohussa lainehien. - Kuitenkin sydämein tyven on, alas toivehen tähdet - Sallimuksen hämärään taivaista tuikkaelee. - - - -Linnut. - - -Satakieli. - - Niittyjen orvokit kun lemuaa, kun nousevi hiljaa - Kuu, puna kasvoillaan, helmasta lainehien, - Laulelemaan rupean jo, ja Cyprian kukkanen, lilja, - Poskella taivahinen kyynele, laaksoissa on. - Vieras korvailee, uneten, mua varjossa tammen, - Sulhoki lempeämmin muiskavi morsiantaan. - - -Huuhkaja. - - Korvessa, raunioiden sekä hautojen päällä mä nostan - Hirveän mylvinän, kun synkeä yö lähenee. - Peity pilvehen, Liina, ja sammu sa tuikkiva tähti! - Hattarat itkeköhöt! Kuusissa vingu, sa myrsk'! - Tuonen ja haudan tuttava oon. Väristyksellä täyttää - Lauluni hirmuinen yöllisen matkustajan. - - -Leivonen. - - Ruusuilla, kullalla kun Koi kaunistaapi Olympon, - Lentelen taivohon päin, laulaen riemuelen. - Liitelen miekkoinen ihanan sinitaivahan alla - Päällite maan viherän, verhoileman kevähän. - Seeste ja myös vapaus mun rintani riemulla täyttää. - Ei ole koskaan viel' kieleni vaikeroinut. - - -Turturi-kyyhky. - - Lehdossa mie kulutan ikäpäiväni myrttien kesken, - Armastelen, kuherran, morsiantain hyväilen. - Autuuttain ylistän yhä äänellä änkyttävällä. - Lempeni riemusta vaan, tuntehikas, runoan. - En kehumista ma kärkkinyt. Vaan sulokultani nokka, - Hehkuva, vastatkoon laululle suukkosillaan. - - - -Syksy. - - - Aittoihin tilaviin on korjattu sarkojen kulta; - Myös elojuhliakin tanssilla vietetty on. - Tyttöjen lauma Pomonan puistikkoiss' hedelmillä - Täyttänyt on kudotut kopsaset kukkuralleen. - Kukkiva, kaunoinen kesä huo'aten rientävi pois, ja - Maatamme syys lähenee kylmine kiekuroineen. - Murheissaan kedot on, valavat vesivirtoja pilvet, - Kalman karvallinen kuihtunut viidakko on. - Vaskiset rattahat pohjaisen jyrisee, meren selkä - Tummettuu uhaten, ärjyvi tuimistunut. - Kaikkipa muuttunut on. Kukatarten tarhassa, kussa - Hyppelivät nykyään lämpimät lännettäret, - Kussapa suuteli ruusua kullan-pilkukas perho, - Kalseat tuulet vaan vinkuvat kentillä nyt. - Maiden ja järvienkin yli ilman laulavat laumat - Suopeahan etelään muuttanehet ovat pois. - Latvassa lehmuksen käen kukkuminen eipä ennää - Neitisen rintahan luo aaveita rakkauden. - Leivo ei laulele nyt, kun koittavi kultainen päivä, - Kerttu ei vaitele, kun Cynthia suo valoaan. - Paljailla oksilla vaan sysimustia korppia kiikkuu. - Huuhkajan mylvinä öin murheita tuo mukanaan. - Seppeli kutrissaan, ei paimen varjossa ennää, - Karjat kun ilakoi, laulele neitisestään. - Kuunteli piilossaan povin sykkivin tää, esihin niin - Hyökkäsi, suukkosillaan tukkesi lemmikin suun. - Siskojen leikkivien kera ei hymyten tämä ennää, - Lintuset kun livertää, tanssien nurmille käy, - Juhlan seppeltä ei sido, lähtehesen eipä peilaa - Kutrien kultia, ei poskien hehkuakaan; - Ei mene kohtaamaan ilomielin lemmittyänsä. - Luolienkaan hämärää rakkaus ei pyhitä. - Ehtoon tähti, mut ei sun säihkyvä silmäsi, saapi - Nurmella loikoilevan laulajan laulamahan. - Oi, mihin niin pian on paennut ihanuutesi, luonto? - Kussa on nyt Kukatar armaine tyttärineen? - Kukkien ruhtinatar on kuihtunut, hohtava ruusu; - Vuokko, mi ilmautui ensinnä, poissa jo on. - Balsami-orvokkien lemu ei nyt juovuta iltaa, - Läikkyvä tulpani ei loistele nyt värillään. - Narcisso kultainen, kuvajaisen pettämä, kuoli; - Auringon jumalaa Klytia ei ikävöi. - Kaikk' katos'. Nuoruuden sulopäivinä, oi, elämäämme - Toivo ja viehätys niin riemulla seppelöitsee, - Ruusuja tuo esihin tuhansittain tiellemme; kaikki - Tallavi syys surujen, kuihtuvat, kuolevat nuo, - Kun ilojen unehen nukuttaa meit' toivehen sitra, - Taivosta näämme me unt', korvissa toinnumme taas. - Tokkopa nauttivi ihminen vain hukataksensa? Eikö - Tään elämän sekaus vie elämään parempaan, - Syntymä-hetkeä vartoavaan? Pysy luonani kauan, - Sie suloinen värähdys! Elvytä rintani myös. - Kuin kevät-aurinko hehkuva, taivahan armo on kerran - Koittava maalle ja kaikk' saa ihanan elämän. - Silloin ainainen kevät on iki-ruusuine, silloin - Saamme me riemuja, joit' näimme me varjoina tääll'. - Saalihit hauta on antava. Palkitahan joka kyynel; - Voittoa myös jokainen huokaus kantava on. - - - -Elegia 20. - - - Lähtevä oon ma, Amanda, ei koskaan nähdyille maille, - Tuonelahan avaraan. Et tule kanssani sie, - Vaskitetulla sen portilla kättäsi en puristaa saa, - Sen pimeän joen yl' silmäsi ei mua vie. - Oi, miten helppo on kuolema lempivän lemmityn eestä! - Lempeä ei puetus hirvitä, hauta ei myös. - Tolkkua pyytämähän elämästä se, rohkea, rientää, - Es'ripun tuon sumean voitolla raastavi myös. - Taivahan maitapa siellä se katsovi; haimio sinne - Arkadian asettaa, hukkahan etsityn tääll'. - Hauta on temppeli, kun sitä kaunistaa kukat lemmen; - Henkien laulantohan sen pyhä-kuorissa soi. - Hengettäret surevat, nojaten alas patsasta vasten, - Polvistuen pyhätkin sielujen eest' rukoilee, - Kunnes paistavi suuri ja loistoinen ikipäivä - Hautojen synkeyteen, siksikuin enkelien - Ääni ne uinahtavat herättää, heläten: herätkää jo - Kumpiki kultainen! Nyt kevät Eden'in on. - Puistoissa ruusuja on vesihelmine, poimiaksenne; - Toivosta, nautinnost' kukkivi puu elämän. - Lempivien uni on sulo; en näe unta, Amanda! - Rakkauden kera men' toivo ja uskoki pois. - - - - -Runoja. - -(Schiller'in.) - - - -Kylväjä. - - - Siemenen kultaisen sinä toivossa peltohon kylvät; - Kun kevät kukkivi, sie toukosi näät itävän. - Vaan ajan vainiohon, ijän kaiken kukkimahan, miks - Kylvellä aikaelet kultia viisauden? - - - -Odysseus. - - - Löytääkseen kotomaan, meret kaikki Odysseus kiertää; - Schyllan ja myös Charybdin käy kamalan läpi hän, - Hirmuisten merien sekä maidenkin läpi kulkee, - Vieläpä tuonelahan harhautuu pimeään. - Vihdoin hän Ithakan sulo-rannalle nukkuen maatuu. - Kun heräs', itkien ei tuntenut maat' isien. - - - -Juhaniitti-ritarit. - - - Kaunistaa asu ristin teit', sota-leijonat, kun vaan - Teidän turvissa on Akko ja myös Rhodokin, - Kun pyhihin kävijän läpi korven viette ja ootte - Miekalla, kuin kerubin, haudalla tuon pyhän maan. - Vaalian vyölimä tok' koristus ihanampi on teille, - Leijonat taistelujen, suur-sukuiset urohot, - Kun potilas saa hoitoa, nääntyvä hoivoa teiltä, - Kun pyhän laupeuden tehtävän täytätte niin. - Eistin uskonto, oi, sidot yksin sie jalot palmut - Voiman ja nöyryyden yhdeksi seppeleheks. - - - -Pompeji ja Herkulanum. - - - Oi, mikä ihme! Maa, rukoilimme me lähteitä sulta, - Mut mitä meille sun helmasi tuo esihin? - Oisiko kuilussakin elämää, asuneekohan laavan - Kätkössä uus' suku viel? Tuoko se hukkunut on? - Tulkate katselemaan, väki Kreikan ja Kooman, jo löytyy - Pompeji, taas raketaan kaupunki Herkulehen. - Päätyjä vierettäin kohoaa, iso porticus näyttää - Pylväs-käytäviään; oi, elo luokate sill'! - Auki on laaja teaatteri; seitsemäst' portista sinne - Joukot aaltoavat syöksyköhöt sisähän. - Näyttelijät esihin! Atrides, täyttäös uhri; - Kööri Orestea nyt hirveä seuratkohon. - Kunniakaan, se vie mihin? Forum tunnettu onko? - Tuomiotuolilla, kas, nuo mitä miehiä on? - Kirvehet kannelkaa etupäässä te liktorit, menköön - Pretori tuomitsemaan, kantaja saapukohon. - Puhtoiset kadut aukenevat, kivitettynä kulkee - Soukka ja korkea tie vieressä huonehien. - Suojellen näkyviin katot pistävät, kammiot kauniit - Kuin tutut ympäröivät kartanon yksinäisen. - Luukut aukaiskaa nopeaan, lukitut ovet myöskin. - Synkeän yön ajakoon päivä, se hilpeä, pois. - Kas, kuinka kaartelevat somat penkit seiniä, kuinka - Marmorilattiakin kirjava kimmeltelee! - Tuoreina kiiltelevät värit hehkuvat seinässä vielä; - Missä on taituri? Hän pensselin juur' pani pois. - Viljavat, nesteiset hedelmät, sulo kukkaset myöskin - Köynnöksen tekevät viehättävän ihanaks. - Tässäpä luikahtaa, kädessään kori täytetty, Amor, - Purpuraviiniä tuoss' hengettäret pusertaa. - Hurjana tanssivi Bakkantinna, se nukkuvi tuossa. - Väijyvä Fauni ei viel' katsonut tarpehekseen. - Häälyen yhdellä polvella, hän kentauroa nopsaa - Huimana pyörittää, sauvalla sit' ajelee. - Kiirehtikää, pojat, het'! Somat astiat tuossa on. Menkää, - Impyet, kaatamahan ruukkuhun Etrurian! - Tässähän kolm'-jalka on komeoiden sphinksien päällä. - Orjat, hoi, arinaan tehkäte valkea het'! - Ostele, on raha tässä, min mynttäsi mahtava Titus. - Tässäpä vaaka on, kas, painoki tallella on. - Loistava kynttilä pankate oivahan kynttiläjalkaan, - Lamppuhun myös valakaa öljyä kiiltelevää. -- - Kas, mitä lippahass' on! Koristuksia kirkkaita kullast' - Lahjoittaa sinullen, neitinen, sulhosi sun. - Viekää morsian kylpyhyn, voiteita tässä on vielä, - On ruse-ainettakin kristalli-pullossa viel'. - Kuss' ovat miehet? vanhukset? Museossa on koossa - Oivallinen kokous kalliita kääryjä viel'. - Tässä on rihveli kirjoittaakseni, on vaha-taulut. - Ei kadonnut mitäkään, kaikki on kätkenyt maa. - Haltijat huoneiden tulevat näkyviin sekä myöskin - Kaikki ne muut jumalat; miks papit poissa on vaan? - Heiluttaapi caduceustaan somareitinen Hermes, - Sittepä lentävi sen käistä Victoria koht'. - Alttarit seisovat vielä, oi tulkate, oi viritelkää! - Uhratkaa jumalall', kauan jo kaipasi hän. - - - -Zeus Herkuleelle. - - - Et jumaluutta sa oo jumalten mesijuomasta juonut; - Sankarivoimallas nektari-nestehen sait. - - - -Muinais-teokset pohjois-matkaajalle. - - - Matkannut yli virtojen oot, merien yli uinut; - Myös yli Alppienkin vei sinut pyörrykäs tie, - Katselemaan lähempää, ylistäin, ihanuuttani, jonka - Mainetta kiidättää maalima hämmästynyt. - Seisot luonani nyt, kajota minuhun pyhähän saat. - Kuitenkaan oletkos nyt lähempän' mua sie? - - - -Lapsi kehdossa. - - - Lapsi sä miekkoinen! viel kehto on ääretön sulle. - Kun tulet mieheksi, käy ahtahaks maalimakin. - - - -Kohdallansa pysyvä. - - - Aika on hillimätön. Sepä etsivi kestäväisyyttä. - Uskollinen ole vaan, niin ijäks' sen sidot sie. - - - -Teofania. - - Jos näen onnellisen, unohdan jumalat minä taivaan; - Niitäpä muistelen taas, kun minä kärsivän nään. - - - -Avain. - - - Jos tahot itsesi tuntea, katsele, kuin elävät muut; - Jos tahot tuntea muut, silmäsi luo sydämees'. - - - -Viisaus ja mielellisyys. - - - Huipuille viisauden jos mielit, ystävä, päästä, - Uskalla, vaikk' sinullen nauraisi mielellisyys. - Huomaitsee lyhytmielinen rannikon vaan, joka jääpi, - Ei satamaa, kuhun sun urhea lentosi vie. - - - -Tähtitieteellisiä kirjoja. - - - Oi, miten ääretön on, rajaton tuo korkea taivas! - Mut veti turhamaisuus taivahankin tomuhun. - - - -Minun uskoni. - - - Tunnustan mitä uskoa mie? En kaikista yhtään, - Joit' nimität minullen. Miksi ei? Uskosta kai. - - - -Genius nurin-päin käännetyllä soitsulla. - - - Armahiselta se näyttävi soitsulla sammunehella. - Ei toki, herrani, oo kuolema estetinen. - - - -Naisen avu. Naisen avu. - - - Syöksyvi mies elämään, uron-onnea taistelemalla - Voittamahan; hänellen on avut tarpehesen. - Naiselle riittävi yks' avu; onpi se hällä, se astuu - Herttahinen sydämeen, silmähän astuvi ain'. - - - -Ihanin ilmestys. - - - Et ihanuutta sa koskaan nähnyt viel' ole, jos et - Sie sitä nähnyt oo hetkinä kärsimisen. - Et ole nähnyt riemuakaan, jos et sinä nähnyt - Kasvojen kaunisten riemun loistelevan. - - - -Toivo ja täyttämys. - - - Nuorukainen tuhansin pika-purjehin kyntävi merta; - Verkalleen venonen ukkoa vie satamaan. - - - -Yhteinen kohtalo. - - - Kas, erimieliset oomme ja riita on ain' välillämme; - Mutta sun kutrisi vaan harmautuu, kuten mun. - - - -Kertoma-heksameteri. - - - Huimaavasti se vie sinut laineilla kiiltelevillä, - Merta ja taivasta vaan näät edessäs, takanas. - - - -Distiko. - - - Suihkurin veet hopeaiset kuusmitta nostavi ilmaan, - Viismitta laulullinen sitte ne taas pudottaa. - - - -Pietarin kirkko. - - - Erhettynyt olet, jos haet äärettömyyttä sä täällä; - Onpi se mun jalous, että sun teen jalommaks. - - - -Saksalainen ilve-näytelmä. - - - Hulluja on meillä kyllä, ja hupsuja on tosin paljon. - Heistä ei hyötyä tok' oo kometiallekaan. - - - -Tiede. - - - Toiselle tiede on pyhä taivahatar, mutta toisen - Hyödyksi lehmä se on, jostapa voita hän saa. - - - -Kant ja hänen selittäjänsä. - - - Oi, miten yks varakas niin paljon köyhiä ruokkii! - Kun kuninkaat rakentaa, on vetomiehillä työt'. - - - - -Runoja.. - -(B.E. Malmström'in.) - - - -Angelika, - - - -- -- -- Ma tombe est verte! - Sur cette terre deserte - Qu'attends-tu? Je n'y suis pas! - - _Lamartine_. - - - I. - - Lausu; sie sulo tuuli, mi tanssien käyt yli kentän, - Näitkö sä liljani, oi, näitkö sä ruusuni mun? - Lausu'pas puronen, min aaltolo viidassa välkkyy, - Näitkö mun lempeni, oi, näitkö sä morsiamein? - Kyyneliset kukat, ehkäpä saitte te suudella jalkaa - Enkelin karkelevan -- kuolkate onnelliset! - Hattara herttainen, joka liukenet kullassa lännen, - Oi, sinäkös hänen veit hellästi taivahasen? - Laulaja, vaitele vain! ei kuuntele ääntäsi ykskään; - Rinta sa, huokaellos! -- ei sua kuunnella, ei! - Tuiki on tuntematoin suru synkkä, min mahtavan juuren - Kätkevi sielujen yö; vertapa tää suru juo. - Ei toki sielua oo, mi ei riemujen kirkasta pyörää - Vieritä kärsimysten akselin ympäri tääll'. - Ihmisen on sydän kippeä, syystä se mullassa huokaa; - Taivolle arka se on, arka ja tok paranee. - Maan huvihin hepakkaan en vaiheta kyynelet, joita - Hiljaa vuodatan, kun pitkä on muistojen yö, - Hiljaa vuodatan, kun nuo siintävät nään avaruudet, - Kussa mun toivoni on, kussa on Angelikain. - Oi, useasti tok' sydämein oli murtua melkein! - Maan tomuhun ihanat muistini painavat mun, - Sillä mun lemmelläin kevät ol', sydämelläni ruusu. - Myrskypä vei kevähän, tuoni mun ruusuni söi. - - - II. - - Sieluni, siivelles lepo suo! Sumu-itkuhun piillä. - Huolet virtana vain vuotakohot povestas! - Voivota lintuna, min pesä metsässä on hävitetty, - Huokaa kuin kahilass' tuuli, kun syys lähenee! - Toivo on pettävä tuo, jota tuutivat leijuvat pilvet, - Viileä rauha, min tuo tuuli, se on vale vain. - Mutta kun syksynä käy yli kentän ryöstö, ja myrskyt - Vinkuvat, lainehetkin sortuvat kalliohon, - Silloin, sieluni, sen saat uskoa, totta ne haastaa: - Kuoleman kieltä, mi kai tään elämän ydin on. - Oi, mitähän uneksuin, mitä toivoelin, omistinkin. - Luottaessain elämän varjohon pettävähän? - Kruunasi rauha mun yöni, mun päivä ol' voittoja täynnä, - Aamuina toivoelin, iltoina muistelin vaan. - Oi, minun Angelikain, viel' kuuletko maallisen veisun - Ääntä, mi tääll' vapisee kaukana vaivojen maass'? - Kuuletko mietona yönä, kun pilvien helmassa tuulet - Tuuditetaan unehen, huokaust' tuskien maast'? - Kuuletko rintani huokauksen, minun lyyrani äänen? - Taivaassas hymyät? Ehkä ne tuntelet viel'? - Silloin, Angelikain, pakahtuis sydämein, ja ma laulain - Voittoa, lentelisin luoksesi taivahasen. - Mutta ma hengitän viel', suren, harhailen sekä lankeen. - Ei minun Angelikain kuuntele voivotustain. - Ah, valoss' istuvi hän, juo autuitten mesijuomaa, - Enkelien säveleet sielua sen iloittaa. - Vilpeä taivasten hänen henkensä ympäri leyhkää, - Edenin tuoksujakin virtavi sen sylihin. - Rauhaa autuitten ei häiritse maaliman vaiheet; - Kimmahtaa melu täält' taivahan porttihin vain. - Ehkäpä kuitenkin joku kaino ja eksyvä muisti - Angelikan kera lens' sielujen maalimahan. - Muistatko lapsuutes, oi muistatko niinien alla - Leikkien hempeyden, riemujen kuiskauksen? - Kanssasi, oi, kisasin, sua vannoin lempiä, ennen - Kun sitä viel' käsitin, kuolemass' kuin elämäss'. - Eikö, Angelika, niin ihan taivahan tarhassa lemmi - Lauma, mi autuas on, eikö sit' lemmitä niin? - Vielä jos lapsuutes sulo unta sa taivossa muistat, - Oi, rukoellos eest' sieluni, Angelikain! - - - III. - - Vehmas-rannalla mie unien sima-vimmassa istuin - Illalla, kuunnellen laulua lainehien. - Loisteli kuu suvinen hopeaisten pilvien kesken; - Kukkivat niityt joi kuudanta hiukenevaa. - Tuuloiset tohisit, yö huokui hekkumatansa; - Pääs' sydän kahleistaan, rakkaus lauleli vain. - Tyyni mun henkeni ol', väsyneet mun rintani aallot, - Mainingit surujen, hiljenivät kokonaan. - Seutua uinahtavaa minä silmäsin uskaliaasti, - Muistelin maan elämää, voittoa, kuoloakin. - "Ei pidä", aattelin niin, "sinun, sieluni, usmassa itkun - Kauemmin venymän, -- oo luja, oo valoinen! - Käyskele haudalle, vie veres kukkaiskiehkura sinne, - Kaipion viimeinen! Sitte se jättäös taas! - Ryhdy toimihin taas, elämän huvituksihin, poimi - Kultaiset omenat, kukkaset kaunihimmat; - Voi, älä pyydäkään sinä temmata taivahan saaliin. - Mieletön, koskaan et saa sulo Angelikas". - Mietin näin, rupesin sitomaan niit' kukkia, joista - Seppeli tehtihin nyt haudalle Angelikan. - Tähden juhlallisen, joka pilvien halkeamasta - Asteli verkalleen taivahan rantoa, näin. - Oi, minun Angelikain, kuka-ties' tuon tähtilön päällä - Henkesi herttaisen kuolematoin elo on? - Ah, niin kauan kuin näen taivahan haamujen kesken - Leijuvan sun kuvas ain', rakkaudest' kudotun, - Taikkapa kun purojen porinass', tohinassakin tuulten, - Tuoksussa kukkaisten, tähtien kiiltehessäi - Vielä mä huomaitsen minun Angelikan' olemuksen, - Palvelen vaikeroiten taivahist' morsiantain'. - Mut meni pilvehen mun sulo-tähteni; kuunipa laski; - Tenhetär, karkasitkos, haamu, mi pettävä oot? - Jäkkärä-kukkaisista, mun sormeni, seppeli tehkää. - Kiirehi -- hän katos pois -- kaipion viimeinen tää. - Kuitenkin yhä viel' sidon kukkais-kimppua muiston. - Oi, sano, kultani sie! tokko sen valmihiks saan? - - - IV. - - Veisatkaa kohaten suruvirttä, te hempeät haavat! - Notkistukaa, jalavat, -- lemmityn hauta on tää! - Eikö sun latvassas suru-rastas nurkuta, haapa? - Eikö sun helmahas, haut', kyyneliään vala yö? - Kuolon varjossa täällä, Angelika, istua tahdon, - Kanssasi käännellen muistien lehtiä tääll'. - Sun joka paikassa nään; joka lehdellä, taivahan tyttö, - Yksin sun kuvas on, hienona varjona nyt. - Haamu sa puhtauden, puna-ruusuna, oi, olit kaunis, - Kaunis kuihtuessas, vieläpä kuolemassas'! - Enkeli, liiteli vaan olentos -- ei astunut maata; - Ei sitä painanehet maalliset valtimukset. - Taivahan siis elämää elit puoleksi tääll'; useasti, - Ennenkuin katosit, lentimiäs kohotit. - En näe jälkeäs maass'; matonenkin säälisi sai, et - Taittanut karvoa, et siirtänyt rahtuakaan. - Hiljaa kuin valo vaan kävelit, olit aurinko lämmin; - Lemmen liekkinä ain' sieluhun tunkeutuit. - Puhdas, kuin lumi ilmassa, sun olemuksesi viipyi; - Tuulahdus kevein nosteli sun ylös maast'. - Maaliman murheet ei paremmin toki tuntenut ykskään. - Lohdutus herttaisin virtasi sun povestas. - Lempi sun valtimossas oli, hellyydest' eli henkes'. - Kukkipa huulillas kuihtumaton rukous. - Hän toki nukkuvi, sie Ijankaikkinen, nukkuvi täällä. - Tuonela talleltaa luomasi kaunihimman, - Talleltaa ihat nuo, joit' päivät suuteli kilvan, - Joihin huokua ei tohtinut yön kamaluus. - Tuoni ei peljännyt; näki hän mun liljani laaksoss', - Kaas' veritilkan vaan lehteen loistavahan. - Kultani poskilla nyt tuli-ruusuja hehkua alkoi, - Joiss' verinen puna ol', voi, kamalan suloinen! - Vaan veri kuivettui pian; liljani kalpeni, sulki - Kuihtunehen kotelon, kuolemahan kumartui. - Kuoli kuin kantelo-ääni, kuin lännetär, kuoli kuin illan - Kultanen kuumoitus sammuvi temppelin pääll'. - Vaikene nyt valitus, vait', vaiti, hän nukkuvi tässä! - Haapa sa heltyvä, vait', -- kultani on unissaan. - Herttainen uni, sie ijäinen, pyhä tyyneys haudan, - Oi, pian jos minutkin sulkisit sun sylihis'! - - - -Kevät-päiviä. - - - I. - - Taivahan purpura, oi, tuli koittehen! Kuin lumisille - Kentille kylvelet sie aamun ruusuja nyt! - Terve-tultua taas unen-horrosta yöllisen talven, - Koite sie kevähän, terveyden ruso myös! - Miksi jo rakkautes tulimuiskuja viljalta tuhlaat, - Ah, herättääksesi maat', peittelemää lumien? - Nouse riemusta, rintani! Laps' kevähän sekä lemmen, - Laulu, se kaivattu, kas, taas takaisin palajaa! - Sykkivähän povehen tule kultainen, sulo lyyra! - Sieluhun mun koleaan lämpimä luo sävelten! - Laulajan jalkojen juuressa oot sinä mykkänä maannut; - Kauan jo on suru kuin jää levännyt povessain. - Muistojen taivaissa kanssasi miksi soit unta mun nähdä, - Mun herättääksesi vaan huolien korvessa taas? - Mutta nyt taas sävelten heleää hopeaa minä kuulen, - Taas runo-ilmassa kuin muinoin tuutielen. - Laulajan sie kevähän jalo koitto! miks hehkuen muiskaat, - Ah, herättääksesi jään peittelemää sydäntäin? - - - II. - - Lentele, henkeni sie, iloiten runo-ilmojen halki! - Katkaise sitehes, nouse'pa notkosta maan! - Loistavahan pukuhun pue itsesi, liitele pilviin, - Vaipuos, silmissä veet, sen Ijäisen sylihin! - Oi, mikä on elo ihmisen? Ääni, mi soi ihan yksin; - Henkien köörissä vast' merkityksensä se saa. - Taivahan valtoihin siis, sieluni, lempien turvaa; - Lemmellä kohtele myös lapsia kuolevien. - Helmasi aukaise maa-ilmalle, yhdellä haavaa - Lempivähän povehen painaos taivas ja maa. - Hurmova huumehdus, suloinen uni! Kuin patriarkka, - Voimasta rakkauden, painia kanss' Jumalan! - Missä mä löydän sen? Oi, missähän leimu on lemmen? - Sen tuli onk' povessain? Tuhkoa siellä on vaan. - Tuhkaa rakkauden tulen, sammunehen -- -- Iki-päiviks? - Sieluni haudasta soi vastaus: "oi, ijäks', oi". - Jaa, sydämein on tyhjä, on hauta, mi on hävitetty. - Sielläpä kummittelee muistojen haamuja viel'. - Aaveilus vapise! Kuka-ties ajetaan sinä kohta - Kolkosta luolastas; tyhjäksi käypi mun yö. - Taivas suo minullen iki-yössäni valkea vinkka; - Leimaus suo elämäks, taikkapa kuolemakskin! - - - III. - - Oi, sydän! Kuolevien tomu-luomien joukoss' ei yks'kään -- - Tiedänpä sen tosiaan -- vaihtele niin kuni sie. - Milloin sortunut oot sekä ääneti kallioin kesken, - Milloin liehuvi sun lippusi pilvessä taas. - Milloin peilinä sie säde-loistoa taivahan taitat, - Milloin talletat taas, hiilenä, helvetin tult'. - Oi, mihin sie tulet? Pohjolan kalpeahan kevätpäivään. - Siellä, kun päiv' hymyää, pilvi jo itkua luo. - Enkö jo turmion reunalla seisonut? Eessäni kuilu, - Kantava kuoloa vain, -- yö oli ympärilläin. - Enkö mä seiso taas vihannaisilla kunnailla toivon? - Maaliman loistavan nään rauhassa rakkauden. - Hakkaus on ijäinen; sen valtoa tuoni ei murra. - Rakkauden tuli saa kirkastumaan sydämen. - Mutta mi taivahan on, sitä säästävi tuo pyhä liekki, - Sen koeteltuna tuo taas povehen inuvaan. - Haavapa nyt paranee; tuli sen kovemmin sit' ei polta, - Jos elo paistavi vain, vienona kuin kevät-päiv'. - Niin oli lempeni myös; epätoivolla tunsin ma liekin - Riehuvan rinnassani, mun poroks polttelevan, - Kunnes syntyvän mie himojen, huvien sekä tuskan - Raunioist' näin elämän, puhdistuneen, totisen. - En sure ennää nyt. Mikä kuoli, se tuonelan olkoon; - Mutta, mi on elävää, sen omistan elävän'. - En enempää halua; opin luopumust' rakkaudelta. - Kaikesta luopua voin; lempi mun rikkahaks sai. - Lapseksi muutun taas; pesän vihdoin löytävän toivoo - Metsässä sieluni, tuo kyyhky, mi harhaelee. - Jää minun luokseni, kärsivä sielu! ma tuskasi tunnen. - Oi, pysy tääll', sulo-laps'! Leikkisi on viaton. - Vaikk' useastikin panin huolien ketjuhun renkaan, - Riemunki seppelihin kukkani oon sitonut. - Taivas! kun rukoilin salamaa, sain lempesi suukon. - Vast' sua uskoin, kun mun likistit povehes. - Lemmen Ruhtinas, oi, minä kanssasi painia tahdoin, - Mutta sa mun pelastit, lapsesi sait sylihis. - Rintani, riemastu! Ilo-ääniä luo, sinä lyyra! - Sielu, se eksynyt, on löytänyt viel' kotomaan. - Riemua juon Jumalan, kun koittavi aamu, kun ilta, - Morsian ruusuinen, vaipuvi metsälähän. - Riemua juon Jumalan, maan laaksojen helmassa kun nään - Lempeä hoideltavan rinnoissa kuolevien. - Viljan kastavi taas elämäin huvipuistoa kuivaa - Rakkaus taivahinen; Kohta se kukkiva on. - - - -Joki. - - - Ui, miten leikittelee elo ihmis-kohtaloin kanssa! - Niin elo virtaelee, kuin joki vaihetellen. - Tienoilla lapsuuden hymyää kuni lähde se ensin, - Kallastaan kuvastaa, kukkaisaa, vihantaa. - Aaltolo sen solisee kisaten kodin lehtojen helmass', - Raikas ja unhottunut, haltiain tuntema vaan. - Helmassaan, uneten, sepä taivahan tähtiä kantaa; - Huoleti niiden kanss' leikkivi onnellinen. - Hyppäelee esihin vähitellen se kätkyestänsä, - Voimistelee, -- joki niin kasvavi siit' välehen. - Riemulla nuoruuden jo se tanssivi, toivoa täynnä, - Virtansa halkaisee, sen toki taas kokoaa. - Milloin se miekkoisten sulo-saarien rannalla huokaa, - Milloin sen väki taas sortuvi kalliohon. - Joskus se uppoutuu utu-järvihin surren, ja joskus - Riemulla, mainehikas, syöksyvi taas merehen. - Päämäärää elämäin joki ei ikävöitse, Amanda! - Luotolot nuoruuden tuskin se jättänyt on. - Vielä se onneva on, laheat sen lainehet kaartaa - Saaren kukkivan, min sulkenut on sylihin. - Järveksi paisuvi siellä se, kuin meno päättynyt oisi. - Lempien tahtovat sen lainehet kierrellä vain. - Sen pisaroist' haluaa kuvastaa joka ainoa rantaa, - Sen joka aaltolokin kuin povi huokaelee. - Oi, sulo-saari se on! Omenoita se oivia kantaa; - Siell' suvi-tuuletkin laulelevat lemuten. - Sielläpä huokausten sini-pilvistä temppeli näyttää - Arkaadin komean, myrtillä varjostetun. - Mun elämän kevät-virtoa ain' syleilee tämä saari; - Virtani nousevi, -- koht' on yli-pääsemätön. - Silloin se huoleton on: ei laiturit sen yli yl'ty. - Sinne jos purjehtis, riehuisi lainehet sen. - Sie sulo-saareni oot, syleän sua aina, Amanda! - Temppeli loistelias on iloisen jumalan. - On valat siltana sen, raketut rukouksista patsaat; - Holvi on huokauksist': temppeli lemmen se on. - - - -Frans Mikael Franzén 1847. - - - I. - - Ul'ko se syksyn tuuli, mi itkien metsässä liikkui? - Ol'ko se pohjainen, tietävä syksyä vain? - Vaiti! se vaiteli kuin olis huo'annut emo-luonto, - Huo'annut povestaan, surren ja lempienkin. - Pohjola pilvehen käy; kas, pohjan-tähti jo sammuu; - Murheissaan otavan rattahat vieriävät. - Lehdot kuuntelevat, surumielin kiikkuvat latvat; - Kukkasenkin kupuhun nousevat viljavat veet. - Oi! oli syys, joka tul', toi pohjasta kuoleman tiedon. - Järvi ja virta ja maa itkevät laulajataan. - Hongat ja ruusutkin ihanuutensa tunsivat vasta, - Kun runoelmissa sen katselivat kuviaan. - Käskystä tietäjän tään pani ihmeno päästetyn luonnon, - Kaunoiseks kuvatun, sykkivähän sylihin. - Nyt hän poissa jo on, runo-henki on muuttanut täältä; - Lyyrää itketähän, murtunut on se, ei soi. - Oi! tuli syys hänen syntymä-maalleen, kylmeni päivä, - Kuihtuvi kaunistus metsien, niittyjenkin. - Ei kevät-auringolta hän silmänsä sulkenut; hältä - Jää-hyväisen kesä sai, syys hänen hautansa loi. - Talvi sen päälle koht' lumipeittehen laskevi, puhtaan - Kuin hän its', kepeän kuin uni autuahan. - Vaitele, syksyn tuuli! Kun pohjolahan menet toiste, - Lauluni seppele vie haudalle harmajapään. - Siellä se kuihtukohon, tai taivahan itkua juokoon - Illan tyyneydess', Laulajan multien pääll'. - - - II. - - Vuos'sadan lapsuudessa, kun hämmästyneen yli mailman - Lens' vapaus, kumoten kruunut ja alttaritkin, - Kun oli mielissä vain satumaisia sankaritöitä, - Auran rannalla nous' laulaja, nuorukainen. - Aikansa tunsi hän, mut hänellen ei mielehen ollut - Ihmisten metelit, turmio-työt veriset. - Toisin mieltynyt hän oli: niin hän lyyrahan tarttui, - Näppäsi kieliä kuin kaino ja lempivä neit'. - Taistelujen tohinan läpi tok' säveleet nämä tunki, - Tulkiten kuolevien riemuja, tuskiakin. - Niinkuin enkelien oli vieno se laulu ja puhdas; - Tunki se sieluihin kuin suvinen sade juur'. - Sen runo luontainen sapatin sätehist' oli tehty; - Uskon ja rakkauden kyynele kiilteli siit'. - "Ihmisen kasvot" nyt, ruso-aamun kirkkaudessa - Pilvehen katselivat, naurelivat ihanat. - Pohjan eidylli, "ilt' Lapin maassa", kuin yöllinen päivä - Pohjolan tunturillen loistehen loi lumovan. - Ei sydän oo haluaan niin vienona laulanut koskaan, - Lempi ei koskaan niin kainona toivoellut. - Joskus hän tuliseen runohon pani vihmoa viinin, - Vimmassaan tyven kuin tietäjä Kreikan maan. - Hällä se huumaus oil, joka lähtevi viel' jumaloista. - Heben tultapa vain viinirypäleistä hän joi. - Poika jos joi lasiaan iloiten, hyväksyi sitä Impi. - Tuntojen vimma se oil, rakkauden ilo vain. - Joskus tuonelahan meni hän sekä sai elämään taas - Urhojen loistavat työt, hurskauden isien. - Seisoihan sotilas sini-Saimaan aaltojen luona, - Itkien urhoa, min rinta jo sortunut on. - Kaarlon harmajapää sotamies levännyt jo on kauan; - Laulaja, myös väsynyt, hautahan vaipunut on. - Laulun ja kunnian päivä on päättynyt: laskeva päivyt - Heittävi surren vaan hautojen pääll' valoaan. - - - III. - - Suomen maan sorean oli pohjola laulajan kehto. - Siell' oli syntynehet Creutz ja Choraeus ja Hän. - Kätkyt-laulua hälle rastahat lauleli, kun hän - Luonnon helmasta toi ruusuja terveyden. - Nuoren lyyrahan siell' suhisit salojen suvi-tuulet, - Aaltolo, kun uneksui, sai hänet laulamahan. - Vielä hän miehenäkin oli laps' -- oli äitiki lapsi. - Hän oli voimallinen, tok' viaton, suloinen. - Hellä hän ol' vihassaan, totisuudessaan oli hurskas. - Lemmen kyynele sai Sen himot sammumahan. - Lämpimän suutelon Sen lumi-otsalle onnetar painoi. - Nuori ja innokas, hän toimehen sai urotöit'. - Auringon verisen näki nousevan hän meren helmast, - Kun elon-kunnailla hän kunnian kruunuja sai. - Myrskyt ja lainehetkin kovin pauhaavat; sota-jyske - Suomen rannalle tuo turmioit', kuoloakin. - Ruhjautui vapaus, veri-kyynelet kastivat kuumat - Hautoja sankarien, -- -- oi, side katkesi nyt! - Itkipä Ruotsin maa sisartaan, joka rakkahaisesta - Sen sydämest' revittiin -- -- haava on viel' verinen. - Silloin Laulajallen kävi raskahaks mieli; hän otti - Lyyran ja sauvan; sai jäähyväiset kotomaa. - Lohduttamaan surevaa Svea-maat', meren poikki hän kulki; - Laaksojen laulelevain suojassa sai kodon taas. - Lapsuudestani asti ma riemulla muistelen vielä - Kumlan paimentolaa, kauneuden kotomaat'. - Seisoi viel' lakealla, mi tähkien kultia kantaa, - Temppeli juhlallinen, kuin runo taivahinen. - Mutta sen vieressä oil eidyllio helmassa laaksoin. - Laulu ja kauneus siell' leikitsi kukkien kanss'. - Lastensa keskellä siell' eli kauan hän. Patriarkka; - Viljalta loi älyllään kultia, kylveli niit'. - Vihdoin temppeli, tuo ijäkäs sekä korkea kaatui; - Uusipa tehtihin taas, -- sitte ei viihtynyt hän. - Matkasi kauas nyt perimmäisehen Pohjahan, kussa - Sai lumikentiltä hän etsiä kuulijoitaan, - Kussapa keskellä tunturien kohisee kovat virrat, - Kussa on säilynehet nuo tavat muinahiset. - Siellä hän Ängerman-joen rannalla loi kodin uuden. - Soi hänen polvillaan lyyra ja kantelo viel'. - Siell' elon-syksynä Sen -- kuni ilman-kantelo illoin, - Vaitelivat säveleet, raukesivat säräten. - Sammuvahan elon-lamppuhun kaasivat kärsiväisesti - Lemmekkäät kädet ain' öljyä rakkauden. - Sen elo ol' rukous: sapatin pyhä-iltana loi hän - Silmänsä taivahasen, kuiskasi Amen ja kuol'. - Rauha Sen mullalle! Jos ei enkelit haudalla itke, - Onpi se riemusta, kun hänki nyt enkeli on. - - - - -Runoja.. - -(Alkuperäisiä.) - - - -J.L. Runebergin muisto. - -(Ennen painettu Joukahaiseen VIII). - - - Armas maa isien, runolaulun syntymä-seutu! - Nyt suru täyttävi sun, katkera kaipaus on. - Haikean sait sanoman: parahin sun poikasi kuoli, - Maalimast' muuttanut pois ruhtinas on runojen. - Poissa nyt Runeberg on; salihin hän tähtien riensi, - Oiva ja loistava kuin aurinko armahinen. - Kuoren tempasi maa, runohengen vei koteron se; - Saalihin sai komean Tuonela heltymätöin. - Henki nyt taivahan on, hänen kuuluisa kunnia Suomen - Rakkailla rannoilla sen aina hän mainio on. - Tääll' ei kalveta voi ylevän runoniekkamme muisto; - Ainapa myös pysyvät nuo etevät jalotyöt, - Jotka hän loi nerollansa ja joit' ihailemme me täällä: - Serbian maan säveleet, Hauta, mi Perhossa on, - "Hirvenhiihtelijät", "Nadeschda" ja pappilan "Hanna", - "Fjalarkin kuningas", "Vänrikki Stool" jopa myös - Virret hurskauden sekä viel' urohot Salaminin. - Tähtinä rakkauden kaikki ne tuikkaelee. -- - Oi, sinä, Runeberg, loit älytöilläsi kunniapatsaan; - Heittävi oivana tää loistoa ympäri maan. - Kas, yli tunturien, yli vuorten harmaja-päiden - Katsovi patsas tää, nousevi pilvihinkin. - Myös koko Euroopan jalot kansat antavat hälle - Kunnian kuuluisan, mainehen kaunihimman. -- - Köyhä on maa isien, sä timantteja hukkahan etsit, - Kultaki kiiltävi vain pienenä huuhtojallen. - Kuitenkin moni maa, joka rikkahat aartehet kätkee, - Onneva oisi se, jos, varrella vuosisatojen, - Laulaja nousisi sillen niin kuin Runeberg suuri; - Sill' äly oikea on kalliimpi kultoakin. - Kansasi rakkaus aina sun hautasi vartija olkoon, - Kaiho ja kiitollisuus multias kastakohon! - Laakeriseppeli, min hymyhuulin viisas Apollo - Puistossa Parnassin kietonut otsahas on, - Seppelöi maatasi niin kuni maalaamaa kuvastossa - Puittehet kultahiset, kaunihit piirielee. - Suomen maisemat oot, salot, saaret, siintävät järvet, - Rakkahat rannikotkin, synkeät myös erämaat - Maalannut, kuvaten lumouksen aartehet niissä. - Selvähän kertoelit kansamme luontehenkin. - Suomelan astuvi mies kuvaelmistas esihin niin - Suorana, valjuna kuin tääll' lumimaassa hän on. - Mutta kun leimahtaa sotaliekit, kun tykit paukkuu - Julmalla jyskeellään, sankari on joka mies. - Silloin selkenevät nuo tuimat, töykeät kasvot, - Rinta jo aaltoelee, urheus täyttävi sen. - Riemun ja uljuuden sulo-kyynel kaihtavi katseen. - Taistelu, kuolemakin eest' isänmaan jalo on. - Puolustus kotimaan, kun vaara ja turmio uhkaa, - On jalo työ tosiaan, on pyhä velvollisuus. - Tappelukentällähän ihanimpia kukkia kasvaa; - Oi! veriruusuja siell' uhkeita uljaelee. - Kuolon enkeli käy majesteetissaan yli kentän; - Sankari-rintojen hän ruusuja poimielee. - Runeberg armahinen, runotarten ystävä kallis, - Kuuluisan kuvasit ottelun sankarien. - Leikin mainehikkaan sulo-Suomesi kertoelit sie; - Sykkimähän sydämet miesten ja naisien saat, - Milloin vain lukevat runoelmias, taikka jos muutoin - Mielehen juolahtaa Vänrikin kertoelmat. - Nukkuos tyynenä nyt, sinä Pohjan laulaja-joutsen! - Kansasi kiitollisuus kaunihin palkkasi on. - Tauonnut kipus on, monivuotinen vaivasi tänne - Tuskan jäi tupihin, terveyden sinä sait. - Henkesi autuuden ilojuhlia huoleti tuolla - Tähtien tuikkivien turvissa viettävi nyt. - - Kiitos on Jumalan, hänen on myös kunnia aina, - Kantelo-kultaisen että hän Suomelle loi, - Vieläpä lyyrankin ihanaisen, min lumous saa - Poistumahan povien jäät sekä niettehetkin. - - - -Keväällä. - -(Ennen painettu Joukahaiseen VIII.) - - - Huoleti riemuitkaa, ihanan kotomaan asujaimet; - Poikaset, neitosetkin, ikä-miehet ja harmaja-eukot - Riemun juhlia vain pitäkää nyt, laulaen kaikki! - Raivokas talvi jo on sorean, sulo-Suomeni mailta - Kauas rientänyt pois, sen valta on murtunut täällä. - Aarnio-metsien puut, petäjät sekä korkeat koivut - Päältään heittänehet humisten ovat valkean vaipan, - Nostavat pilvihin päin vihannaiset, tuuheat latvat, - Luojaa kiitellen, koko luonnon herttasta Herraa. - Nousevi haudastaan ihan uutena lempeä luonto; - Morsius-hunnullaan viherällä ja helmitetyllä - Kasvonsa kaunistaa se, ja häitään tahtovi viettää - Rannoilla Suomeni maan, Tapion sekä Vellamon luona. - Vieras, hei, ihanin kevät-kulta, sa taivahan lapsi, - Terve-tultua vain, valon enkeli Suomeni helmaan! - Suorsat, joutsenetkin, nuo hilpeät vierahat, jotka - Syksyllä liitelivät etelään päin, ketterin siivin - Kiitävät tervehtämään taas syntymä-seutuja täällä, - Joita he muistelleet, ikävöineetkin ovat aina, - Kaukana ollessaan kypressi- ja laakeri-maissa. - Niin jalo ihminenkin matalan maan korvessa täällä - Tietävi vieras vaan olevansa, ja muistavi aina - Pitkällä matkallaan koto-seutuja taivahan maassa; - Kerkein askelin hän ikävissään pyrkivi sinne. - Vihdoin päättyvikin sen matka, ja siivekäs sielu. - Valkea joutsen nyt, koto rannan varjohon istuu. - - Lintuset lentelevät ilomielin taivahan alla, - Leivonen riemastuin säveleillään kiittävi Luojaa, - Pääskytkin soreat, ihanaiset kartano-vieraat, - Muistellen kotoaan pian jälleen saapuvat tänne; - Suomeni armahinen lumosit, sinä kaunotar, heidät. - Silmäsi siintävä on kuni lempeän neitosi silmä; - Oi, tuhat-järvinen maa, sinä kiiltävä seppeli Pohjan, - Kätkyt kauneuden, ihannes mun sieluni oot sie! - - Taivas selkeä on, vain muutama hattara tuolla - Loittona lännessä ui, kuni joutsenien lumi-parvi. - Päivän antelias kuningas nyt kultoa kylvää - Vuorien, laaksojen päälle, ja järvien läikkyvät lahdet - Kullalle kiiltelevät, kuin kullatut kaikki ne oisi. - Oi, jos hengenkin valo nousisi Suomeni maassa, - Poistais yön kokonaan iki-Väinön kansasta kauas, - Kylväis kultoa ain', valistuksen kallista kultaa! - Vieläpä syksyinen pimeys monen valtavi täällä, - Vielä on kuolon jäät sekä nietokset sydämissä. - Onnea tuo valistus; sepä vahvana suomalaisuuden - Kilpenä ain' yhä ois, katoais ei kansamme koskaan. - Suomeni, köyhä sä oot, sun kansasi joukko on pieni, - Mutta jos tehtäväs teet, pyhät tehtäväs toimitat aina, - Melkoiseks enenet, jopa mainehen kruunuja kannat. - Maasi on kukkiva aina, sun kielesi oiva ja kaunis - Vihdoin voittava on yli-vallan syntyinä-maassa! - Silloin kielesi soi, kuni mahtava kantelo Väinön, - Riemuten voitostaan, yli järvien, rantojen, laaksoin, - Vuorten, metsienkin, ja sun lapsesi tähkiä tieteen - Huoleti noukkivat, kun avarat sekä viljavat pellot - Viisauden avatut yli ympäri maan ovat heille. -- - - Taivahan valtias, oi, suo Suomelle päiviä onnen! - Varjele maa isien, sen lait, pyhä uskonto myöskin. - Armas silmäsi luo, sinä laupias taivahan taatto - Väinön kansahan täällä, ja siunaa lastemme lapset. - - - -Tappelu Demmin'illä. - - - Uljaine urhoineen oli Kustavi Aadolfi suuri - Maastaan matkustanut, meren aaltoja kyntäen, Saksaan. - Turvaten vaan Jumalaan sekä oikeahan asiaansa, - Rohjennut oli hän, tuo pohjan sankari hurskas, - Ryhtyä taisteluhun väkevää Itävaltoa vastaan, - Keisarin valtikkaa sekä paavin liittoa vastaan, - Kansat päästääkseen oman-tunnon vangituksesta, - Jolla katolinen kirkko ja valtion rautainen koura - Uskonto-innossaan sokeassa heit' polkea pyysi. - Ylpeä keisari, min soturit oli tottunehet jo - Voiton-lauluillaan Euroopan täyttämähän, ja - Min sotapäällikkö, tuo ijäkäs sekä yrmikäs Tilly, - Saanut hiljakkoin oli suuren, loistavan voiton - Tanskan-maan kuninkaast', piti turhina hankkehet Ruotsin, - Vieläpä linnassaan ivaten hän Wienissä lausui: - Kylläpä maar' sulattaa etelässä se paahtava päivä - Tuon lumi-ruhtinahan, min pohjola viskasi tänne. - Haastelivat samaten vihollisten leirissä muutkin. - Mutta ei ollutkaan, kuten arveltiin, tämä Ruotsin - Kuuluisin kuningas lumi-höytälehistä ja jäästä. - Sen tuli tuntemahan pian mahtava keisarin valta, - Röyhkeä Ferdinand itse, katolinen kirkko ja paavi. - Kaikki he pelkäsivät, kun Kustavi Aadolfi riensi - Voitollisin sotavoimin pohjaisen läpi Saksan, - Valloitti linnoja, kaupunkiloita ja lemmellä voitti - Kansojen rakkauden sekä myös monen ruhtinahankin. - - Saapunut nyt väkineen kuningas oli Pommerin maahan. - Demmin'in kaupungin etehen sijoittuupi hän siellä, - Mielien valloittaa tämän pienen, tärkeän paikan. - Mut sitä suojelemassa on keisarin päällikkö Conti. - Seisovi hän sotilainensa leirissä linnoitetussa. - Ratsastaa kuningas varahin ulos aamulla kerran, - Voidakseen lähempää vihollis-varustuksia nähdä. - Seitsemänkymmentä Suomen ratsasmiestä hän tälle - Retkelle kanssaan vei, koeteltuja urhoja kaikki. - Kustavi Aadolfin sotajoukossa palveli silloin - Muuan Italian mies; nimi pettäjän tuon oli Ponti. - Ratsastuksesta hän oli tiedon saanut, ja kohta - Contin leirihin lähti ja antoi hankkehen ilmi. - Ratsasmiehiä nyt ison joukon määräsi Conti, - Väijymähän kuningasta sen onsilon vieressä, jonka - Kautta hän aikoi ratsastaa sekä ottamahan myös - Vangiksi oivan tuon otuksen, mi ei vaarasta tiennyt; - Mutta Italialaiset ei toki ampua saisi, - Ett'ei Ruotsalaisten sotaleirihin kuuluisi pauke. -- - Kun kuningas väkineen solakkoon oli ehtinyt, kohta - Ryntäisee esihin vihollisten joukkoja, niinkuin - Rauhaisaan hepo-laumahan syöksähtää susi-parvi, - Kätköistään samoten, vihurin tavoin äkkiä aivan. - Ulvoen raivossaan, nämä nälkäiset pedot, julmat, - Kun näkevät rehevän ori-lauman juoksevan hiljaa - Metsän polkua, het' sen käyvät kimppuhun kaikki. - Nousevi paikalla nyt verinen sekä hirveä melske. - Taistelu-vimmassaan kokevat sudet raatelevaiset - Iskeä herttaisten hepo-parkojen kurkkuhun hampaat. - Puolensa tok' pitävät nämä niinkuin sankarit uljaat. - Hirnuvat raivokkaina ja potkivat ympärillensä. - Raudoitetut kaviot, petohon kun sattuvat, kauas - Paiskaavat poloisen ja se vinkuen henkensä heittää. - Mut monikin hevoinen veressään korisee kamaralla. - Metsän helmoihin, ulisten, petojen koko lauma - Väistyvi vihdoinkin, pahanpäiväiseks kurikoitu. - Kustavi Aadolfin sekä myös hänen vartiostonsa - Kimppuhun hyökkäsivät näin Contin Italialaiset. - Tulvaillen joka puolelta, saarsivat ratsastajat he, - Että yks ainoakaan pakohon ei pääsisi sieltä. - Tässäpä suomalaiset soturit taas uljauttansa - Näyttivät kuuluisaa, kuten ennenkin useasti. - Niin tiheään kuni suinkin he ympäröivät kuningastaan, - Pyytäen puolustaa sen kallista henkeä aina - Kuolohon kalpeahan, verituiskujen tuimien alla. - Hurjana tappeli nyt joka mies urovoimalla, niinkuin - Leijona Nubian maan; yks taisteli kymmentä vastaan. - Kauhea ahdistus solatiellä yht'äkkiä syntyi. - Ratsasmiehet ja myös hevosetkin toistansa toinen - Tuimina tunkivat, ei toki ykskään väistynyt syrjään. - Suur' etu pyssyistään oli ensinnä Suomalaisilla, - Kun vihollisten joukko ei ampunut, kieltoa muistain. - Mutta Italialaiset, luonteeltaan kovin kiivaat, - Suuttuivat pian, kiipesivät ylös vuorien päälle. - Sieltä he ampuivat. Rivi Suomalaisten vähitellen - Alkoi harvenemaan. Veriruusuja ruskeita puhkes' - Rinnoista sankarien; rivien läpi ankara tuoni, - Heiluttain vikatettaan, yllänsä mantteli musta, - Asteli kolkkona, sai elo-saalihin viljavan, kauniin. - Sankari herttainen, jalo ruhtinas karskina vielä - Taisteli harvenneen sotavartion keskellä tiellä. - Kuolijaks ammuttiin hevonen hänen aitansa viimein, - Muuan Italialainen ratsasmies hänet kanssaan - Tempasi, viedäkseen hänet vankina päällikön luokse, - Eikä yks ainoakaan noista harvoista Suomalaisista, - Jotkapa viel' elivät, kuningastaan taitanut auttaa - Suuressa ahtaudessa. Jo koittavi tok' avun hetki. - Ennenkuin kuningas sotilaineen retkelle tälle - Antautui, oli hän hevosmiehiä melkeän määrän - Käskenyt seuraamaan häntä ratsas-matkalla kaukaa. - Ampumisen olivat nämä kuulleet; kohta he täyttä - Laukkaa karkasivat, tulivat kuni leimaus lentäin - Ratsuilla vaahtoisilla, ja tuuliais-myrskynä aivan - Hurjina hyökkäsivät vihollisten kimppuhun kilvan. - Häiriöhön tuli het' sotajoukko Italialainen, - Turvautui pakohon; toki paljon vankia saatiin. - Sykkivin rinnoin nyt sekä riemusta säihkyvin silmin - Ruotsin voittoisat urot kiersivät ruhtinahansa. - Mut satumainen tää pelastus oli ostettu kalliin. - Miehissä melkeittäin oli kaatunehet solakossa - Suomalaiset soturit. Mikä henkihin heist' oli jäänyt - Haavoitettuna ol'. Jalomielinen Kustavi Aadolf - Heltyi itkemähän, kun katseli uljaita näitä, - Jotk' olivat hänen eestään henkensä alttihiks panneet. - "Kuin monen oivallisen urotyön", sanoi hän, "olis vielä - Tehneet sankarit nuo, jos vaan varomatta en oisi - Saattanut kuolemahan kovin aikaiseen minä heitä". - - Lehdillä historian on ottelu Demmin'in luona, - Varrella vuossatojen, tapaus, joka heittävi aina - Kunnian kuuluisan säde-virtoja armahisille - Suomelan seuduillen sekä myös asujaimille niiden - Kunnailla kultaisilla ja laaksoissa laulelevissa. - Uskolliset urohot, jotk' kaukana outojen maiden - Kentillä, velvollisuutenne täyttäen, annoitte alttiiks - Voimanne kalliimmat, verivirtanne kuumat ja myöskin - Henkenne herttaisen, teit' muistavi siunaten Suomi, - Silmässä uljauden jalo kyynel, rinnassa riemu. - - - -Kultani kunnia. - - - Niinkuni kyyhkyinen havumetsän kätkössä yksin - Kaipavi, vaikeroiten, kuollutta kumppaniaan, - Min oli temmannut hänen rinnaltaan pika-luoti, - Rakkaudesta kun hän lauleli onnellinen, - Niinhän rauhaisain tuvan-haltijain turvissa täällä - Onneni päiviä mie ainian muistelen myös, - Muistelen kaipauksella ja kyynel-vieruna vielä - Tuonen turmelemaa kultastain komeaa. - Kaunoinen oli hän, ilokas sekä lempeä myöskin; - Huimasi sieluni siis tenhetär taivahinen. - Sen puna-posket hienoiset olivat ihatarten - Onnellinen kotomaa, jossa he viihtyivät. - Kuin lumi Hermon'in huipulla loisteli kultani otsa; - Sen soma suu suloinen kuin ruso-ruusunen oil. - Kutriset, kultaiset kuni lännen lienteät pilvet - Otsalla auringon, päätä sen kruunasivat. - Silmät sen siniset olivat kuten taivahan kansi, - Tai kuni lähteiden aaltolo armahinen. - Hallitus-istuimen oli rakkaus sen sydämessä - Voittanut itselleen, voittanut valtikankin. - Sieltäpä tuo kuningas jalomielinen, anteliaskin - Onnen ja siunauksen kultia kylveli ain'. - Joukossa kuolevien sepä miekkoinen, mikä täällä - Immen saa ihanan, lempeän lemmitykseen. - Oi, mikä onni se on, mikä taivahan liekkuma-vimma, - Sulkea armahinen sykkivähän sylihin, - Latkia autuuden sirovaa sima-viiniä, jonka - Helmet vain heruvat rakkauden rypäleist'. - On tosiaan ihanaa, kera lemmityn ystävän rientää - Polkuja tään elämän; ei tule tie tukalaks. - Milloin kiivetä saa ylös tunturi-rinteitä, milloin - Notkojen viehättäväin tarhoissa tanssia taas. - Milloin kulkevi tie erämaiden halki ja milloin - Nurmien kukkivien helmassa kiemurtelee. - Vaikkapa vaikea on tämä matkustus useasti, - Rattoisasti se tok' lemmityn seurassa käy, - Käypi, kun kiihoittaa, ilahuttaa toistansa toinen, - Turvauten Jumalaan, onnemme lähtehesen. - Pois meni kultani aikasin, pois tomu-maasta hän riensi. - Maa jalon lainansa vei, henki men' tähtelähän. - Vaitele, laulaja, vain, kuten lahden läikkyvä laine - Syksyllä vaikertelee, sortuen kalliohon! - Huokaa huolias niin kuin eksynyt tuuli, mi hiljaa - Viidakon kellastuneen latvoissa tuutielee. - Illan tyyneydessä sä käyskele haudalle, uhraa - Kultasi kummulla siell' kukka ja kyynelekin. - Riemaha pilvessä, sie minun enkelin'! On tomu kauas - Lentimistäs paennut; oi, nepä kiiltävät nyt! - Niin kuni perhoinen, joka murtanut on koteronsa, - Heikalehtaa kisaten, lentävi päivähän päin, - Nousit myös sinäkin, sulo-lintuni, maan somerosta; - Rientelit riemuellen taivahiseen talohon. - Oi, ovat autuahat, ani autuahat, jotka täällä - Laaksoissa maan matalan voittaen taistelivat! - Siion'in kaupungin iki-vieraina kantavat päässään - Kunnia-kruunuja nyt nuo sotilaat Jumalan, - Soittavat kanteleitaan lumi-sormin ja, kirkkaina kiiltäin, - Juuressa istuimen laulelevat iloiten. - - - -Luonnon temppelissä. - - - Seppelit hiuksissaan, kesä morsiusvaatteissa hohtaa. - Aurinko herttainen, maa-ilmojen valtias uljas, - Vaunuissaan ajelee pika-varsoillaan komeoilla - Hattaroiden yläpuolella, siintävän taivahan alla, - Katsahtaa hymyten sulo-Herthaa, morsiotansa, - Hehkuen lemmessään hänellen myös suikkavi suuta. - Sen ovat suukkoiset tulisemmat viiniä Lesbon, - Sen ovat kaunoiset nuo tuuheat, kultaiset kutrit, - Jotka sen hartiollen alas aaltoavat, hyväellen. - - Armahisen kesäkuun lumo-iltana, seuduilla Pohjan, - Astuvi maamies nyt majastaan, joka nousevi tuolla - Töyrällä juhlaisten petäjäin sekä koivujen kesken. - Tyynenä mielessään kuni järven kiiluva kalvo, - Katsella mielivi hän, miten kasvanehet ovat maansa, - Niityt ruohoiset sekä viljavat vainiot, jotka - Kartanon ympäröivät, lemuten, sulo-vihreydellään. - Tienoon laulelevan nykyisin on kastanut taivas, - Kyllältä kylvellyt tavarastostaan sitä lahjaa, - Jostapa elpyvät taas kukat, kuihtunehet elo-kasvit. - Seisovat nää hymyten, vesi-helmiä kantaen, jotka - Kirkkaina kiiltelevät, noruen yhä kasvuista maahan. - Raskahat roikkaukset kumohon tosin kaatanehet on - Miehenmittaisen, rehevän rukihin, joka kasvoi - Pellolla hyökyillen, kuten lahden läikkyvät laineet. - Ehkäpä ilman haltia sallivi koht' rajutuulen - Lentää vankeudesta ja kiitää valtavin siivin - Ympäri tienoiden, ylös nostaen taivasta kohti - Sarkojen herttaisen, helivän rukihin, joka surren, - Silmissä kyynelehet, ihan maahan painunut onpi. - Maamies! vastaisuutta nyt ei sovi sun epäellä. - Katsehes taivohon luo, rukoellen siunaust' sieltä! - Toivosi kukkikohon kuten nurmen kukkaset tuolla. - Turvau vaan Jumalaan, ole rehti ja vilpitöin aina. - Hän joka silloinkin sinut holhosi, kun oli kallis - Aika, kun nuo kamalat tuho-vierahat, nälkä ja rutto - Kiersivät ympäri maan, ja kun tuonelan ruhtinas tuima - Välkyttäen vikatettaan, runsaita viljoja niitti - Pohjolan tunturi-rinteiltä Vuoksen rannoille saakka, - Hän, kuten ennenkin, sua lemmellä muistava onpi. - - Oi, suloinen suvi on, tämä kaunis hääruno Pohjan. -- - On kuni juhlainen, pyhä temppeli nyt koko luonto. - Suuri on temppeli tää; sen tornin huippua silmä - Ei näe, sillä se pistävi taivasta korkeammalle. - Katto sen kaareva on, sininen, majesteetillinen myös; - Taivahan taituri on kuvannut sen pensselillänsä. - Tähtölän kultaisen, ihanaisen hän pani holviin. - Syys kun valtavi maan, pimeys kun synkeä uhkaa, - Silloin loistelevat tulisoitot taivahan niinkuin - Kynttiläkruunujen kristalli keisarilinnassa, kun on - Kruunausjuhlan ilta ja on hovi vieraita täynnä. - Laattiakin vipajaa paremmin, kuin temppelin, jonka - Ihminen saa raketuksi, jos kohta hän taituri onkin. - On komeampi sen vaippa, kuin kaunihin kankurin kangas. - Tää teos Mestarin on, iki-viisauden jalo aate. - - - -Hauta. - - - Sauvasi murtuu, - Päättyvät sun päiväs; - Multihin muutat, - Matkamiesi maailman! - Tuonela tuima - Suojihinsa sulkee - Raajasi raukat. - - Oi, jospa oisi - Mielessäsi aina - Viimeinen matkas! - Tehtäväsi täytä, - Rehtinä riennä; - Palkkasi on palmu - Rannalla rauhan. - - Ehkäpä täällä - Kyyneleitä kylvät, - Murheita maistat. - Tuikkivien tähtein - Turvissa tuolla - Kyynelesi kuivuu, - Riemu on runsas. - - - -Taittunut kukka, - -(Mukailema.) - - - Kolm' veikkoa, matkalla ollessaan, - Oil kerran saapunut ravintolaan. - - "Onk', rouvani, oltta ja viiniäkin? - Ja missä on tyttönne, hienoisin?" - - "Kyll' oltta ja viiniä oivaa on; - Vei tyttöni tuoni se tunteeton". - - Ja kun he nyt astuvat kammiohon, - Kas, mustassa arkussa neitinen on. - - Yks' veljistä peittehen tempaisee, - Hän silmävi häntä ja huokailee: - - "Jos hengissä oisit, sa herttainen, - Täst' hetkestä oisitpa kultaisen'". - - Pan' toinen paarille peittehen het', - Ja helminä kiilsi sen kyynelehet: - - "Voi, että sä tok' oot kylmänä nyt! - Mont' vuotta ma oon sua lempinyt". - - Mut kolmas nostipa jälleen sen, - Ja suuteli huulia neitokaisen: - - "Ma oon sua lempinyt, armahinen! - Oi, oot ijän-kaiken sa morsiamen'!" - - - - -Kuoleman kynnyksiltä. - - -I. - -Korkean kukkulan kupeilla on matala maja, jota tuuheat koivut -varjostavat. Siellä yksivuotias pienokainen makaa kätkyessään. Riemu -ja viattomuus loistavat hänen taivaansinisistä silmistänsä, terveyden -ruusut punoittavat hänen poskillansa, huulet hymyilevät ja sormet -soreat leikittelevät aamuauringon säteen kanssa, joka kehdon reunalla -hilpeänä hyppelee. Äiti istuu lapsikultaisensa vieressä ja katselee -sulo-silmin, simasuin tuota lempensä kallista panttia. Onnellisuuden -tunne saa hänen sydämensä suloisesti sykkimään. Ahnaat imehnon lapset, -joiden kylmiä, kuivettuneita sieluja vaan kullan kiilto ja hopean hohto -voi ihastuttaa, pitävät häntä köyhänä, onnettomana. Mutta vaihettaisiko -äiti elävän kultansa koko maailman tavaroihin? Ei. Rakkaus omaa -kuvaansa kohtaan on voimallinen hänen povessaan. Ei rupiinin ruso -eikä temantin tenho saisi sieltä hänen lempi-helmeänsä tempaistuksi. -Ja kuitenkin -- voisiko hänen riemunsa riutua, hänen onnensa kukkanen -kuihtua? Oi kauheata mahdollisuutta! - -Kaikkivaltias Luoja vallitsee pilven haituvata ylempänä. Ihanalta -istuimeltaan Hän säihkyvän silmänsä luopi matalan maan majassa -hymyilevään lapsukaiseen, tuohon lempensä esineesen. Järkähtämätöin -on hänen päätöksensä. Pienokainen on otettava kultaiseen kotoonsa -tuolla ylhäällä; hän on säästettävä elon huolista ja tuskista, maailman -riehuvista myrskyistä. -- Jumala viittaa luoksensa kaksi lähettiläistä, -ja salahman nopeudella he lentävät kunniaistuimen juureen, peitellen -siivillään kasvojansa. Toinen heistä on kuoleman enkeli, tuo säälimätön -elon-leikkaaja. Juhlallinen vakavuus vallitsee hänen kasvoillansa, -tuuheat, yömustat kiekurat liehuvat hänen hartioillaan ja paljastettu -miekka välähtää voimakkaan kädessä. Kaikkivaltias haastelee hänelle: -Luo silmäsi matalaan maahan. Etäällä, tuon kukkulan rinteellä näet -vähäisen majan. Olen sinne istuttanut hienoisen ruusun, jotta se vähän -aikaa lemuansa levittäisi ja läheisönsä iloksi kukoistaisi. Mutta -nyt on aikani tullut. Tahdon panna tuo kukkanen toiseen paikkaan, -taivaan tarhaan ijäisesti kiiltämään. Mene siis ja katkaise tuo kaunis -kasvi. -- Toinen olento, mi istuimen edessä seisoo, on elon enkeli. -Kuin kultainen koitto himmeän yön rinnalla hän, tuoneen verrattuna, -loistaa. Ijankaikkinen nuoruus kaunistaa hänen kasvojansa, lumivalkeat -siivet hänen hartioiltaan leviävät ja taivaan tuulessa tuutivat sen -kutrit. Myös hänelle istuimella istuva puhelee: Lentele sinäkin tuon -kukkulan kupeilla olevaan kotoon. Kun kuoleman enkeli on tehtävänsä -täyttänyt, sorista vapautettu henki elämän kiiltävällä juhlapuvulla ja -kanna se helmassasi tänne. - -Molemmat sanansaattajat lähtivät matkaan. Kuolon enkeli -- -sääliväisyyden kyynel silmässä, kun näki onnellisen äidin ihantelevan -kehdossa makaavaa sydänkäpyänsä -- sivalsi kalvallaan pienokaista, -tuota ihanata inehmon lasta. Heti herttaisen hempukan silmät sammuivat, -poskien kukkaset kuihtuivat, huulet kalpenivat ja ihattaret itkien -väistyivät. Väännellen käsiänsä, onneton äiti haikeasti vaikeroitsee: -"oi tuoni, sa tunnoton, miks' riemuni riistit, ainoan aarteeni anastit? -On onneni surmattu! Oi!!"... - -Syvästi huoaten katosi kalpea kalma. Mutta elon enkeli sulki syliinsä -vapautetun hengen ja vei sen, riemuiten, oikeaan onnelahan taivaissa. - - -II. - - "Kun ihminen on kunniassa eikä ole ymmärrystä, - niin hän on verrattu eläimiin, jotka hukkuvat". - - Psalmi 49: 21. - -Kaupungissa, valtakadun varrella kohoaa komea, palatsin tapainen -rakennus. Sen omistaja on rikas paroni H. Olemme tärkeän asian tähden -saaneet kunnian käydä häntä tervehtimässä, vaikka hänen terveytensä jo -useita viikkoja on ollut horjuva. Tultuamme tampuuriin, kuulimme -paronin sangen heikkona sairastavan. Saimme kumminkin astua -sisään. Nyt seisomme hänen makuuhuoneessansa. Se on todellakin -loistava. Pehmeät Persian matot peittävät permannon; suuret heijaisevat -peilit ja muutamat maalaustaiteen mestariteokset kaunistavat -kallisarvoisilla tapeteilla verhotuita seiniä. Uljaat huonekalut ovat -päällystetyt purpurasametilla. Sitä pait nähdään huoneessa hopeaisia -kandelabreja palavine vahakynttilöineen, kauniita kukkavaaseja -kiinalaisesta posliinista, kirjoja rikkaasti kullatuissa kansissa ynnä -muita kalliita kaluja. -- Entäs tämän rikkauden haltija, -- missä hän -on? Tulipunaisen silkkipeitteen alla hän makaa vuoteessansa. Kimmoavat -haahkanuntuvat syleilevät lempeästi hänen raajojansa, vaan eivät voi -asettaa tuota tulista tuskaa, joka syöläästi ahmii hänen ruumistansa. -Kylmiä hikihelmiä tuon-tuostakin slrahtelee hänen kalmankeltaisista -kasvoistansa, hän kierielee kuin mato äärettömissä vaivoissansa -ja syvä, kivullinen huokaus nousee hetkittäin hänen korisevasta -rinnastansa. - -Uhkeassa divanissa, lähellä potilaan päänalaista istuu hänen nuori -puolisonsa, tuskallisesti väännellen käsiänsä ja ääneensä itkien. -"Oi", huudahtaa hän, heittäen rukoilevan silmänsä vuoteen vieressä -seisovaan lääkäriin, "pelastakaa, herra tohtori, mieheni, pelastakaa -Jumalan tähden! Te olette ainoa turvani, taitonne on suuri ja Te voitte -ihmeitä tehdä, jos vain tahdotte. Oi, auttakaa, auttakaa!" Tohtori on -hurskas, vakainen mies. Juhlallisella tyyneydellä hän juuri koettelee -sairaan valtimoa ja vastaa, surullisesti hymyillen: "Ah, rouvaseni, -vallan kernaasti mieltänne noudattaisin ja kuolon kynsistä saaliin -tempaisin, jos se suinkin olisi mahdollista, mutta olenhan vaan heikko, -kuolevainen ihminen. Ei mikään lääkäritaito saa tuonta torjutuksi pois, -kun sen aika on tullut. Kaikki toivo on ohitse. Herra paroni on jo -hengen hieverissä; hän vetää viimeisiä henkäyksiään. Antautukaa siis -kristillisellä kärsiväisyydellä Jumalan tahdon alaiseksi. Soisinpa -sydämestäni, että arvoisa puolisonne olisi aikanaan pyrkinyt korkeimman -lääkärin tykö, sielulleen terveyttä etsimään. Nyt se lienee jo liian -myöhäistä". -- - -Näin haasteli hurskasmielinen lääkäri. Mutta kuolon kielissä -taisteleva kuuli nämä sanat. Silloin hänen sammuvat silmänsä -vielä kerran aukenivat ja iskivät vihan tulta, hänen kalpeat kasvonsa -kauheasti kolkostuivat, hän nousi istualleen vuoteessansa ja, puristaen -nyrkkiänsä, kähisevällä äänellä karjasi: "mene hiiteen, ulkokullattu! -Säästä saarnasi katujen roistoväelle; minä en niitä tarvitse; ilman -Jumalatta olen tullut toimeen eläissäni, ilman Jumalatta tahdon myös -kuolla". Näin haasteli ijankaikkisen totuuden kieltäjä. Mutta nyt -olikin hänen tiimalasinsa loppuun juosnut. Tuo ruumiin ja sielun -ylellinen ponnistus oli vienyt hänen viimeiset elonvoimansa. Aivan -taintuneena vaipui hän jälleen alas ja, hiljaa kiristellen hampaitaan, -heitti henkensä. - - -III. - -Oli ihana ilta kesäkuussa. Kauniisti laulurastas liritteli metsässä. -Lempeät lännettäret olivat jo herenneet humisemasta, mutta päivän -kultainen kuningas, jo laskemaisillaan länteen, jäähyväiseksi heitti -vielä hehkuvia silmäyksiä yli maiden ja vesien. Hänen upeiden -uudintensa ympärillä seisoi hienoja hattaroita, ikäänkuin lauma -hymyileviä taivaan kaunottaria. Päivyt lämpimästi suuteli heitä ja -silloin he kainosti punehtuivat. - -Rasvatyyni oli järven kalvo. Sen tyyneyttä häiritsi ainoastaan joku -hopeanhohtava särki, joka välistä ilakoiden loiskutti, tahi joku sorsa, -joka hiljaa souteli ruovokossa. - -Uneilevaa järveä seppelöitsee lehtevä koivumetsä. Mitään muuta -ihmis-asuntoa ei rannalla ole näkyvissä kuin muuan matala mökki. -Siellä, sammaleisen katon alla, on jo vuosikymmeniä asunut ahkera -kalastaja. Monesti ennen suven suloisina päivinä on hän venheellään -kyntänyt rakkaan järvensä selkiä, milloin karien kyljessä ahmoja -ahvenia onkinut, milloin taas laskenut verkkoja pitkin kohisevan -kahilan reunoja. Usein illoin, kun jo mailleen meni kesäinen aurinko, -kaikui lahdella virren veisuu, joka juhlallisena nousi kalastajan -rinnasta. Missä nyt on vakaamielinen vanhus? Ei sen siivikäs venonen -enää rientele ulapalla, ei sen harras ehtoovirsi enää kajahtele -kaukaa. -- - -Astukaamme sisälle matalaan majaan; käykäämme ukkoa tervehtimässä. -Emme ole häntä pitkään aikaan nähneet. Lieneekö hän enää hengissäkään? -Tuvan ovi, joka antaa lahdelle päin, on selällänsä. Selittämätön -juhlatunne valtaa sielumme, astuessamme sisälle. Todellakin mieltä -ylentävä on se taulu, joka avautuu silmäimme eteen. Sammuvan auringon -säteet valaisevat vienosti tämän yksinkertaisen kodon. On ikäänkuin -Herran kunnia täyttäisi koko huoneen. Ainoastaan kaksi henkeä on -tuvassa: vanha, harmaapäinen kalastaja ja hänen ainoa, 19:ta vuotias -lapsensa. Tämä jälkimäinen, sorea, punaposkinen neito, istuu pöydän -ääressä ja lukee ääneen Johanneksen evankeliumista tuon ylevän -kertomuksen Latsaruksen herättämisestä kuolleista. Mutta seinän -vieressä, vastapäätä avattua tuvan ovea, on vanha, maalamaton sänky. -Siellä tytön isä, kunnian-arvoisa kalastaja, makaa halvalla -olkivuoteellansa. Päivän viimeinen säde kultaapi hänen hopeahiuksiansa, -mutta vielä kirkkaampi on se loiste, minkä hänen elämänsä aurinko, jo -sammumaisillaan, levittää hänen muodollensa. On ikäänkuin näkisimme -hänen kasvojansa kaunistavan sen kirkkauden, joka muinoin -Thabori-vuorella Moosesta ja Eliasta valaisi. Kun neitinen on tauonnut -lukemasta, astumme esiin ja tervehdimme ukkoa, lämpimästi pusertaen -hänen kättänsä. "Kesä-illan tyyneydessä tulimme ihailemaan tätä -suloista seutua, vaan emme nähneet purtenne, kuten usein ennen, lahden -kalvoa kyntelevän. Silloin aavistimme pahaa ja päätimme heti käydä -Teitä katselemassa. Murheeksemme näemme, että makaatte sairaana". - -Hymyillen vastasi vanhus: "Sepä iloittaa minua, että muistitte vanhaa -kalastaja-ukkoa. Olen jo toista viikkoa sairastanut keuhkokuumetta. -Päivä päivältä olen heikontunut ja tunnen nyt loppuni lähenevän. -Panetin oven auki, voidakseni vielä kerran, ennenkuin kuolen, ihannella -Jumalan luontoa juhlapuvussaan ja armasta järveäni. Arvoisa pastorimme -kävi tänään luonani ja vahvisti minua Jumalan sanalla ja sakramentilla. -Vaimoni lähti häntä veneellä viemään pappilahan. Jos enää en näkisi -vaimoani, niin sanokaa hänelle paljo terveisiä minulta. Jumala -siunatkoon häntä ja lastani! Nyt olen valmis lähtemään viimeiselle -matkalle. Ilolla muutan tuonen tuville, sillä Kristus on minulle elämä -ja kuolema on minulle voitto". - -Näin haasteli manalaan matkustavainen. Syvästi liikutettuina -kuuntelimme hänen puhettansa. Kalman karva rupesi vähitellen kattamaan -hänen kasvojansa, hänen silmäinsä tuli sammui ja, murtaen koteronsa, -korkeuteen nousi vapautettu henki. - -Hyvästi jättäissämme, kiilsi kaipion kyynel kalastaja-tytön silmässä. -Hän oli kadottanut maallisen tukensa, jota hellästi rakasti. Ei hän -kuitenkaan "murhehtinut niinkuin muut, joilla ei toivoa ole". Illan -tyyneydessä kun kotiin päin soutelimme, kuulimme vielä kauas järvelle, -kuinka hän, istuen rannalla, veisasi: - - "Jesus, Jesus, salli minun saada sija majassas! - Tullessas suo että sinun iloos pääsen avullas! - Tule, Jesus, joudu vaan, - Että pian nähdä saan - Kasvos kirkkaudessaan!" - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK POHJOLAN PUOLUKOITA*** - - -******* This file should be named 63760-8.txt or 63760-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/7/6/63760 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63760-8.zip b/old/63760-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 25723d6..0000000 --- a/old/63760-8.zip +++ /dev/null |