diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63789-0.txt | 12139 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63789-0.zip | bin | 256655 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12139 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6e6ab53 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63789 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63789) diff --git a/old/63789-0.txt b/old/63789-0.txt deleted file mode 100644 index 1fff8eb..0000000 --- a/old/63789-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12139 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Ljungarsin taru, by Zacharias Topelius - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this ebook. - -Title: Ljungarsin taru -Author: Zacharias Topelius - -Translator: Helmi Setälä - -Release Date: November 17, 2020 [EBook #63789] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LJUNGARSIN TARU *** - - - - -LJUNGARSIN TARU - -Kirj. - -Z. Topelius - - -Suomensi - -Helmi Setälä - - - - - -Helsingissä, -G. W. Edlund, -1897. - - - - - - - Fulminat, fulget, refulget. - - - -SISÄLLYS: - -Esipuhe. -Ote kirjeestä, jonka Ukkolan lukkari, hyvin uskottu kanttori - Pekka Grön, lähetti painattajalle. - -EDELLINEN OSA. - - 1. Kuinka mestari Gervasius tuli kantamaan veroa Myllyrannan myllystä, - ja mitä silloin tapahtui. - 2. Mitä Myllyrannassa vielä tapahtui ja kuinka ritari Bo Knuutinpoika - Ljungars tuli ratsain myllyyn. - 3. Mitenkä ritari Bo Knuutinpoika vieraili Myllyrannassa, ja mitä - Ursula rouva sai siellä aikaan. - 4. Kuinka Taavi ja mestari Gervasius joutuivat pahaan pulaan, - ja mitä Myllyrannan myllytuvassa vielä tapahtui. - 5. Miten Ljungarsin lapset elelivät Myllyrannassa ja kuinka Beata - Beata neiti tahtoi ajaa Birgerin varsalla. - 6. Kuinka Beata, Birger ja Taavi ratsastivat Junkkarin nevalle. - 7. Junkkarin lähteestä, ja kuinka Beata oli nippasilla valkoisen - tytön kanssa. - 8. Miten valkoinen tyttö opasti Ljungarsin lapset metsän halki - ja mitä sillä aikaa myllyllä tapahtui. - 9. Kuinka Taavi suoriutui Sten herran huoveista. -10. Miten Taavia otettiin vastaan Ljungarsin linnassa. -11. Ihmeellinen luku siitä, mitä Taaville vielä Ljungarsin - linnassa tapahtui. -12. Kuinka Taavi palasi Myllyrantaan ja läksi vapauttamaan - Ljungarsin lapsia. -13. Kuinka Ljungarsin lapset vietiin vankeuteen ja mitä siellä tapahtui. -14. Kuinka Sven menetteli, ja kuinka Taavi tapasi Marjanan - Siverin mökillä. -15. Vieläkin Ljungarsin lasten pelastamisyrityksestä ja mitä silloin - tapahtui. -16. Ljungarsin lasten paosta, kuinka heitä ajettiin takaa ja mihinkä - he lopuksi joutuivat. -17. Kuinka Taavi pakeni Ljungarsin lasten kanssa Ulvilaan ja joutui - sekä ystävien että vihamiesten pariin. -18. Kuinka Mestari Gervasius joutui riitaan anekauppiaan kanssa - ja mitä sitten vielä tapahtui. -19. Pakolaiset saapuvat Naantaliin. -20. Kuinka Taavi ja Ljungarsin lapset esitettiin Naantalin abbedissalle. -21. Mitä pakolaisista päätettiin sekä kuinka luostari sai odottamattomia - vieraita. -22. Kuinka piispa Arvid Kurki saapui Naantalin luostariin ja riitaantui - ylikonfessorin kanssa. -23. Naantalin luostarin tarkastuksesta sekä ritari Lydik Klaunpojasta - ja siitä tehtävästä, jonka hän sai piispa Arvid Kurjelta. -24. Salaisista asioista, joita luostarissa yön aikana saattoi tapahtua, - sekä kuinka mestari Gervasius esti turmiollisen seikan ilmi - tulemasta. -25. Suuresta rajuilmasta Olavinmessuna ja mitä silloin tapahtui. -26. Lydik ritarin ja Ingeborg neiden paosta sekä kuinka piispa ja - haavoitettu ritari kohtasivat toisensa. -27. Bo herran kertomuksesta, Olavinmessusta Naantalissa, sekä mitä - siellä vielä tapahtui piispa Arvidin vierailun aikana. -28. Piispasta, anekauppiaasta ja herra Bo Knuutinpoika Ljungarsista. -29. Miten Ursula rouva näki aaveita Ljungarsin linnassa. -30. Kuinka herra Sten Knuutinpoika saapui Ljungarsiin, sekä vieraasta - ritarista, jonka vaakunassa oli punainen enkeli ja kotkanpää. -31. Sten Knuutinpojan ja ritari Lydik Klaunpoika Djeknen - kaksintaistelusta, sekä odottamattomasta vieraasta, joka - saapui paikalle. -32. Kuinka kaksintaistelu päättyi molempien ritarien välillä, sekä - Ljungarsin suvun surullisesta kohtalosta. -33. Kuinka Arvid piispa tuli Ljungarsin linnaan ja määräsi sen - asukkaiden kohtalot. - -JÄLKIMÄINEN OSA. - - 1. Kohtaus Kuusiston linnassa. - 2. Katumuksentekiä. - 3. Tervehdys herra Bo vainajalta. - 4. Tarina Ljungarsin vaakunasta. - 5. Valtiomies tukalina aikoina. - 6. Kuinka ritari Wulf von Grewensdorp kertoi uutisia Tukholmasta. - 7. Kahden nuoren neiden matka Kuusistosta Naantaliin. - 8. Mitä saattaa tapahtua talvimatkalla Naantaliin. - 9. Kuinka Birger Bonpoika päätti vierailla Ljungarsin linnassa. -10. Ursula rouvan hovipoika. -11. Jouluaatto Ljungarsin linnassa. -12. Kuinka Birger Ljungarsia houkuteltiin pettämään herraansa. -13. Arvid Kurki ja Hemming Gadd. -14. Kuinka kuningas Kristian Tyranni palkitsi Hemmig Gaddia. -15. Mitä sen jälkeen tapahtui Ljungarsin lapsille linnassa ja - kuinka Ursula rouva kadotti taikakalunsa. -16. Kuinka Ljungarsin tyttö ennusti Ursula rouvan perikatoa. -17. Arvid piispasta ja herra Tuomas Wulflsta. -18. Kuinka Ljungarsin lapset seurasivat Arvid piispaa kuolemaan. -19. Juhannuspäivä Myllyrannassa. -20. Viimeinen Ljungars. - - - - -Esipuhe. - - -Toivoen että runoilia Z. Topeliuksen uusin taru suomalaisessakin -asussansa saavuttaa suomenkielisen yleisön ja etupäässä Suomen nuorison -suosion, pyydän saada huomauttaa, että kirjan alkupuoleen minulla -on ollut käytettävänäni eräs käännösluonnos, mutta koska olen sitä -suuressa määrin muutellut ja korjaellut, niin otan senkin osan omalle -vastuulleni. - -_Suomentaja_. - - - - -Ote kirjeestä, jonka Ukkolan lukkari, hyvin uskottu kanttori Pekka -Grön, lähetti painattajalle. -- -- -- - - -Siitä on nyt enemmän kuin 30 vuotta kulunut, kun lähetin Teille, hyvä -herra, vanhan rosvojutun, jonka pitkää esipuhetta ja puuttuvaa loppua -käypi vertaaminen suuripäiseen, mutta pyrstöttömään pelikaaniin. -Te näitte silloin sen vaivan, hyvä herra, että painatitte tämän -kertomuksen "Helsingfors Tidningar" nimiseen sanomalehteen, suureksi -huviksi koulupojille, jotka olivat sotasilla, ja vanhoille mamseleille, -jotka uneksivat kummituksista. - -Syynä siihen, miksi nyt, hyvä herra, vaivaan Teitä tämän taikauskoisen -jutun uudella painoksella on se, että olen löytänyt sen puhtaaksi -kirjoitettuna, ilman esipuhetta, mutta kunnollisesti loppuun -saatettuna, neiti Pantzarskiorta-vainajan sisarentyttären, neiti -Leijomahnin luota, joka hyväntahtoisesti on päästänyt pelikaanin -eheämmän-muotoisena räpyttelemään siipiään tämän maailman sinertävässä -ilmassa. - -Olen kuullut kerrottavan, että neiti Pantzarskiorta oli aikoinansa -suuresti ihaillut englantilaista romaaninkirjoittajaa Walter Scottia, -jonka monia kirjoja viisikymmentä vuotta sitten luettiin enemmän -kuin mitään muuta koko luomakunnassa. Kertomatavasta, seikkailuista -ja kummituksista päättäen neiti Pantzarskiorta on kynäillyt tämän -kertomuksensa englantilaisen mallin mukaan, mitenkä onnistuneesti, -sen jätän sanomatta, mutta eihän ole mikään häpeä räätälille, jos hän -leikkaa hännystakin tai nutun paraiden mallien mukaan, mitkä hänen -aikanansa ovat muodissa, joskin niitä 30 vuotta myöhemmin pidetään -perin vanhanmuotisina. - -Olen jo ennenkin tuonut esiin muutamia syitä, joiden nojalla arvelen -kertomuksen perustuvan seudun kansantaruihin. Meidän pitäjässä on -eräs talo, nimeltä "Junkkari", jonka paikalla muinoin kuului olleen -linna, ja sen takamailla on vieläkin kolea korpi, "Junkkarin neva", -jolla ruotsalaisissa maakirjoissa on nimenä "Ljungars skog". Sitä -paitsi kuuluu siellä olevan lähde, "Junkkarin lähde", missä aina -viime aikoihin asti on harjoitettu paljon pakanallista taikauskoa, -rahakolikolta uhrattu ynnä muita taikatemppuja tehty. Vieläpä kuuluu -täällä entisinä aikoina asuneen ylhäinen suku, jota taru nimittää -"Junkkareiksi", mutta että nimi vain on suomalaisen ääntämisen mukaan -muodostettu "Ljungare" tai "Ljungars", sen minä päätän siitä, että -mainitun "Junkkarin nevan" kohdalla joki muodostaa kosken, jota -sanotaan "Leimauskoskeksi". Siellä on vieläkin nähtävänä suuri, -kammottava kallio, jonka ukonnuoli on halkaissut kahtia huipusta -juureen asti; tässä kallioisessa metsäseudussa näet ukonilmoja -sattuukin paljoa useammasti ja ne raivoavat täällä rajummasti, kuin -muissa osissa maata. - -Ukkolan kirkossa kuuluu olleen vanha aatelinen vaakunakilpi, jonka -keskeen oli maalattu valkoinen tyttö ukonvasama kädessä, sekä sen -alla oli latinainen kirjoitus. Ja näyttää siltä, kuin taru Ljungarsin -aaveesta olisi tästä kuvasta saanut alkunsa. - -Olkoon sen laita miten tahansa, niin minun yksinkertainen mielipiteeni -on se, että syynä siihen taikauskoisuuteen, joka on tavattavana -neiti Pantzarskiortan kertomuksessa, on siinä kuvatun ajan puoleksi -pakanallinen käsitystapa, samoin kuin meidän aikanamme kansa käyttää -munkin ja nunnan nimiä paholaisen nimityksinä. Mutta luulenpa, että -vanhan ja uuden uskon murrosaika on kyllin merkillinen, että siitä -kannattaa lukea painettunakin, varsinkin kun samaan aikaan tässä maassa -tapahtui siirros järjestyksettömästä väkivallasta lakiin ja oikeuteen. -Ja koskei tätä aikaa, minun tietääkseni, ole missään kuvattu niin -sanoakseni arkipuvussaan, semmoisena kuin se jokapäiväisessä olossaan -eli ja oli, vaan ainoastaan historian juhlapuvussa, niin saatte, -hyvä herra, itse päättää, onko tällä tarun tekeleellä minkäänlaista -arvoa. Lopuksi pyydän Teitä, hyvä herra, lisäämään että Tanskan kansa -kaikkina aikoina on ollut rehellinen, uskollinen ja urhea kansa, jonka -kanssa suomalaiset ovat tulleet hyvinä naapureina toimeen, jos kohta -tanskalaisen nimi yhteen aikaan täällä merkitsikin vihollista, ei -kuitenkaan kansan, vaan kuninkaitten tähden. - -Luopuen siitä hullunkurisesta nimimerkistä, jonka suojaan nuorena -poikanulikkana ollessani kätkin vähäpätöisen henkilöni, kirjoitan nyt -nimeni niinkuin se on: - - Teidän nöyrin palvelianne, - _Pekka Gran_, - cantor loci. - -Ukkolassa 4 p. maalisk. 1896. - - - - - - -EDELLINEN OSA. - - - - -1. Kuinka mestari Gervasius tuli kantamaan veroa Myllyrannan myllystä, -ja mitä silloin tapahtui. - - -Kokemäenjoen rannalla sijaitsi 1500-luvun alkupuolella -Myllyranta-niminen kylä. Se oli saanut nimensä, kylän vieressä olevasta -myllystä, jota käytti vuolas koski, yksi niistä monista, joissa -Länsi-Suomen suuret järvet virtaavat Pohjanlahteen Kokemäen jokea -myöten. Hyvin salvetut pirtit, uhkeat karjalaumat laitumilla sekä -muutamat hyvin aidatut peltotilkut siellä täällä näyttivät osottavan -jonkinlaista varallisuutta, mikä ei suinkaan ollut tavallista näinä -rauhattomina aikoina, ja jota sen johdosta naapuriseutujen köyhät -asukkaat katselivat jonkinmoisella kateudella. Tämän varallisuuden syyn -arvasi helposti, kun tiesi, että Myllyranta myllyineen ja runsaine -lohivesineen oli Naantalin birgittalaisluostarin aluetta ja siksi -oli jotenkuten suojattu rasittavilta sotaveroilta ja miltei vielä -tavallisemmilta ryöstöretkiltä, joita tehtiin sekä ystävien että -vihollisten puolelta. - -Eivät moskovalaiset eivätkä liioin tanskalaisetkaan, jotka tähän -aikaan olivat hävittäneet laajoja aloja maata, olleet löytäneet tietä -tähän rauhalliseen seutuun, mutta sitä vastoin oli luostari oman -etunsa nimessä erityisellä hyväntahtoisuudella suosinut tätä etäistä -aluettaan. Luostarin voudin pari kolme kertaa vuodessa uudistuvat -käynnit Myllyrannassa eivät siis tarkoittaneet ainoastaan myllytullin -ja lohiveron kantoa, vaikka tämä tosin oli hänen varsinainen asiansa, -vaan samalla hän tahtoi hyvien neuvojensa ja parannuskeinojensa kautta -yhä kartuttaa luostarin tuloja ja enentää alustalaisten hyvinvointia -ja varallisuutta. Tämän johdosta mylly olikin varustettu peräti -toisin, kuin tavalliset jalkamyllyt, jotka olivat syrjäyttäneet nuo -maassa ennen käytetyt hankalat käsikivet, ja kykenipä se tekemään -joltisia ryynejäkin. Lohipadot oli rakennettu erityisellä huolella -ja peltotilkkuja kynnettiin ja karhittiin kunnollisesti, sen sijaan -että muuten koko maassa yleisesti poltettiin kaskea missä milloinkin -paraiten sopi talojen lähimailla. Tästä seurasikin, että Myllyrantaa -syystä pidettiin tämän maankulman varakkaimpina seutuina, varsinkin -sen jälkeen kuin taajasti asutut ja hyvin viljellyt Turun lähitienoot -olivat joutuneet tanskalaisten hävitysten alaisiksi. - -Eräänä päivänä heti juhannuksen jälkeen vuonna 1512 oli luostarin -uskottu vouti, hartiakas mestari Gervasius saapunut kahden palvelian -seuraamana kylään tavallisissa asioissansa perimään Myllyrannan -veroa luostarille. Tämän mahtavan miehen alkuperäinen kunniallinen -suomalainen nimi oli ollut Järvinen, mutta hän oli tahtonut antaa sille -kunnioitusta-herättävämmän kaiun sieppaamalla itselleen ensimäisen -latinalaisen pyhimyksen nimen, jolle hän arveli olevansa sukua. Mestari -Gervasius oli noita munkin ja maallikon välisiä olentoja, jotka olivat -luostarin maallisena palvelusväkenä, ja jotka hoitivat ja toimittivat -sellaisia tehtäviä, joita nunnaluostarin hurskaat sisaret eivät itse -voineet suorittaa. Merkkinä hänen hengellisestä arvostansa, jolle -hän näytti panevan erityistä painoa, oli hänellä avara musta kaapu, -joka samalla toimitti päällysvaatteen virkaa; mutta rautavuorinen -lakki, joka oli hänen ajamattomassa päässään, hirvennahkakölteri hänen -leveällä rinnallaan ja aika lyömämiekka hänen kupeellaan osottivat -kyllin selvästi, ettei mestari Gervasius luottanut ainoastaan -hengellisiin aseihinsa. Hän oli juuri lopettanut veronkantonsa ja istui -nyt mieluisassa toimessa, myllytuvan rappusilla maistellen Myllyrannan -kotipanoisen juhannus-oluen voimaa, samalla välinpitämättömänä -silmäillen kaunista kesämaisemaa ja jokea, joka virtaili hänen -jalkojensa juuressa. - --- Onpas tuo hyvää paitapalttinaa, Inkeri, -- virkkoi hän hitaasti -uhkealle vanhemmanpuoleiselle naiselle, joka levitteli kankaita -valkenemaan viheriälle pihamaalle. -- Valkoista liinaa, melkein yhtä -hyvää kuin luostarin liinakin; mutta tehän olettekin nuoruudessanne -palvellut luostarissa. - -Tämä, kuten kaikki seuraavakin, lausuttiin suomeksi, koska siihen -aikaan ainoastaan papit, kauppiaat ja osa aatelia puhui muita kieliä, -saksaa yhtä paljon kuin ruotsiakin, puhumattakaan latinasta, jota -hengelliset oppivat Rauman luostarikoulussa. - -Puhuteltu, joka ei ollut mikään vähempiarvoinen henkilö, kuin -myllynhoitaja tai vuokraaja itse ja niin sanoakseni pienen kylän -varsinainen keskipiste, vastasi sukkelasti nostamatta silmiään -kankaista: -- kelvanneehan tuo, mestari. Pyhä Priita on antanut meille -pitkää pellavaa tänä vuonna, ja jotainhan sitä on oppinut nuorina -päivinään, siihen aikaan kuin palvelin abbedissa Ingegerd vainajata, -joka, häpeä sanoakseni, on ollut kummini, sillä isäni oli luostarin -portinvartiana. Levätköön Herran rauhassa, tuo kunnon rouva. Hänen -aikanaan kävi kaikki luostarissa oikeata uraansa, ja pesua ja kutomista -oli yllin, kyllin tietenkin, mutta ajat ovat nyt toiset, mestari -Gervasius; ei kuule puhuttavankaan muusta kuin sodasta ja Jumalan -pilkkaamisesta. Ja vaikka olinkin vain palkkapiika, niin olisin -kai minäkin voinut ottaa hunnun päähäni, samoin kuin moni ylhäinen -neito, koska minä olin kummini suosiossa, mutta mestari, nuoruus ja -viisaus viihtyvät harvoin yhdessä, ja minä olin luonut silmäni Joonas -vainajaan, joka silloin oli reipas nuori mies ja luostarin metsästäjä, -ja joka kerta, kun hän toi hirven tai jäniksen luostarin kyökkiin, -soi korvissani ikäänkuin hääkellojen humina. No, enpä voi sanoa, -että olisin katunut sitä tekoa, mestari, sillä katsokaas, me menimme -naimisiin kaikessa kunniassa, ja saimme myllyn, josta aina on riittänyt -joku jauhovakka meillekin; ja kun Juutilainen, jonka pyhä Henrikki -upottakoon kaikkine joukkoineen, surmasi minun Joonas parkani Pyhän -Kaarinan yönä Turussa [Tanskalainen verilöyly Turussa 2 p. elok. 1509], -sain minä myllyn arennille kuolinpäivääni asti. Siitä Jumala siunatkoon -armollista abbedissaamme, mestari, vaikka luulisinpä maksaneeni veroni -yhtä täsmällisesti jouluna ja juhannuksena kuin joku muukin; mutta minä -tahdoin vain sanoa, että ellen minä nyt lue _avea_ ja _credoa_, kuten -muut puhtaat neidot, niin on se oma vikani, mestari Gervasius, voitte -luottaa sanoihini. - --- En epäile sitä, -- puuttui vouti arvokkaasti puheesen, maistellen -oluttuopistaan; -- ja teillä on nyt kaksi reipasta poikaa, Inkeri -muori, jotka voivat hoitaa myllyä ja lohipatoa sen jälkeen, kuin -Joonaksenne joutui valaskalan vatsaan ja te itse tulette liian vanhaksi. - --- Iästä ei haittaa, -- vastasi Inkeri vähän nyreästi; -- ja kiitos -pyhimysten, vanhempi poikani, Josua, sukeupi yhtä kelvolliseksi -mylläriksi, kuin kuka muu tahansa koko luostarin alueella. Mielelläni -tahtoisin sanoa samaa kummipojastanne Taavista, mestari Gervasius, -mutta hän on peräti toista maata, sen minä sanon, hän tulee isäänsä, -eikä pidä lukua muusta kuin keihäistä ja jousista, jotta pyhät -armahtakoot. Minä puolestani, luulen että ken rautaa mielii, hän rautaa -saapi, mestari, ja kerran kai sama loppu Taavinkin perii... Mutta -katsokaas, tuossa hän tuleekin metsästä, missä hän kuljeskelee päivät -pitkät. Notkista niskasi, senkin nulikka, etkös ymmärrä tervehtiä -risti-isääsi, kunnianarvoista voutia? - -Tämä neuvo annettiin solakalle noin kolmen-, neljäntoista vuotiselle -pojalle, joka avojaloin puikahti pihalle, olalla jousi, joka oli -kantajaansa pidempi, ja selässä pörröinen otus, joka sai kunnian päästä -voudin erityisen huomion esineeksi. -- Mitä nyt, Taavi, -- lausui tuo -mahtava mies armollisesti päätään nyökähyttäen; -- tuotko jo paistia -taloon? Onko se jänis vai metso? - --- Kylläpä kannattaisi kuluttaa jousta jäniksen tai metson vuoksi! --- vastasi poika reippaasti, samassa kuin hän, totellen äidin käskyä -käänsi lammasnahkalakkinsa hiukan toiselle korvalle. - --- Ohhoh, lieneepä sitten kettu, koska näytät niin kopealta. - --- Jotakin parempaa, -- vastasi Taavi. - --- Mitä, sen nulikka? Eihän se vain susi lienekkään? - --- Hiukan pörröisempi, hiukan pörröisempi! -- nauroi poika ja kiepsahti -korollaan ympäri. -- Karhun pentu se on, kolmen kuukauden vanha, -mestari. Ja jos te tahdotte tietää, missä sen emo on, niin voin sanoa -teille, että se makaa koivet pystyssä tuolla Junkkarin nevassa; mutta -minä en kyennyt sitä yksin tänne laahaamaan. - -Vouti pudisti epäillen päätänsä. -- Teitä oli kai siellä koko -jahtiseura? -- virkkoi hän. -- Vai aiotko uskotella minulle, että sinun -lintunuolesi voisivat puhkaista karhun rinnan? - --- Minulla on keihäs, -- vastasi poika rohkeasti; -- mutta kun se -tarttui kiinni karhun rintaan, niin minun täytyi nuijata se kivellä, -sillä olin yksinäni metsässä. - --- Ohhoh, joko sinäkin osaat keksiä metsästysjuttuja! -- virkkoi vouti. - --- Minä en valehtele koskaan, mestari, ja se joka sanoo, että minä -valehtelen... Taavi hillitsi kielensä hehkuvan punaisena, ja hypisteli -jousta tavalla, joka ei osottanut juuri ystävällisiä aikeita. - --- Jatka vain! -- sanoi mestari Gervasius, jota huvitti pojan miehekäs -kiivaus. -- Jatka vain poikani; vaadi minut keihäisille ja miekkasille, -ratsain tai jalan, Pyhän Henrikin tai Pyhän Yrjön kautta; luulenpa että -todellakin kykenet siihen. - --- Mene tiehesi, poika, ja häpeä vähän, kun kehtaat kinata parempien -ihmisten kanssa! -- torui äiti, työntäen raivostuneen metsäläispojan -tupaan. -- Älkää välittäkö, mestari, tuosta huimapäästä; hän on Jumala -nähköön sellainen, jommoiseksi täällä maalla tulee, kun kuljeksii -pitkin vuoria ja nevoja. Mutta kahta asiaa olen minä opettanut -lapsilleni, niin oppimaton kuin muuten olenkin, puhumaan totta ja -pelkäämään Jumalaa ja siunatuita pyhimyksiä. Kun Taavi sanoo, että hän -on tappanut karhun, niin hän on sen myös tappanut, mestari, siihen voi -yhtä hyvin luottaa kuin _credo_'on ja _benedicite_'en ja sitä paitsi se -ei olekkaan ensi kerta. - --- Minä pidän reippaista pojista, Inkeri, enkä todellakaan huomaa siinä -mitään pahaa, että kummipoikani alottaa samoin kuin pyhä kuningas -Taavettikin, joka tappoi jalopeuran. Me elämme sellaisia aikoja, -jolloin kysytään voimakasta käsivartta ja vankkaa sotisopaa, Inkeri, -eikä luostarimme tarvitse ainoastaan rukoilevia naisia, vaan miehiäkin, -jotka heitä puolustavat. Minä pidän pojasta huolta; hänestä voipi -jotakin tulla. Älkää kiittäkö minua, vaimo, ehkäpä se päivä vielä -koittaa, jolloin Taavi ylenee niin korkealle, että hän voi tulla minun -seuraajakseni. Ja nyt kun hevoset ovat levähtäneet, on minun aika -lähteä matkaan. Mutta yksi asia vielä, Inkeri, ennen kuin unohdan, -tuota lohipatoa voisimme pidentää vähän lähemmäksi virran keskustaa. -Pelkäänpä että sieltä pääsee monen monta kaunista lohta ohitse uimaan, -joita paremmin voitaisiin käyttää pyhimysten kunniaksi ja Naantalin -hurskasten sisarien kyökin tarpeeksi. - - - - -2. Mitä Myllyrannassa vielä tapahtui ja kuinka ritari Bo Knuutinpoika -Ljungars tuli ratsain myllyyn. - - -Luostarinvoudin äskeinen ehdotus näytti saattavan Inkeri muorin suureen -pulaan, sillä hän käänteli ja silitteli kankaitansa useampaan kertaan, -ennenkuin hän laski liikkeelle liukkaan kielensä. -- Minä toivoisin, -että teidän ennustuksenne kävisi toteen, mestari, -- virkkoi hän -- ja -että Taavi ymmärtäisi oman etunsa, vaikka olisihan se hänelle liian -suuri kunnia, jos hän pääsisi kerran kapuamaan niin korkealle ja -ylhäiselle kunniasijalle, kuin voudinvirkaan. Mutta totta puhuakseni, -minä luulen hänen oppivan kaikkea muuta kuin luostarin toimia tuolla -Junkkarin nevalla. Tiedättehän, mestari, ett'eivät asiat siellä koskaan -ole olleet oikealla kannalla, ja joka kerta kun poika on tullut sieltä -hämärissä pää täynnä kaikenmoista... en sano enempää, sillä parasta on -olla puhumatta semmoisia, kun tuuli käy pohjoisesta. Mutta sen minä -sanon, pyhät varjelkoot meitä huonoista naapureista, mestari Gervasius, -sillä sellaisia meillä täällä on yllin kyllin. - --- Niin ollen teidän pitäisi -- mitä pikemmin sitä parempi -- lähettää -Taavi luostariin. - --- Sitä olen monasti ajatellutkin, mestari, mutta hän ei tahdo kuulla -siitä puhuttavankaan, ja minulla on hyvä apu hänen lingostansa ja -jousestansa, puhumattakaan siitä, että hän on minun nuorin poikani, -ja... tehkää hyvin, mestari, yksi haarikka lisään! Ette missään -tapauksessa vielä vähään aikaan voi lähteä matkaan. Näyttää siltä kuin -ukkosilma olisi tulossa, ja harvoinpa silloin sattuu, ett'emme saisi -kuulla jotain Ljungarsin väestä. - -Näin sanoen ja voimatta salata äidillistä pelkoansa, että hänen -täytyisi lähettää poika pois kotoa, Inkeri kiiruhti uudestaan -täyttämään aimo tammihaarikkaa, ja jatkoi sitten, salaisesti toivoen -voivansa kääntää voudin ajatukset pois pojasta: - --- Ja mitä lohipatoon tulee, niin sitä samaa Joonas vainajakin aina -sanoi, että tästä uipi useampi pyrstö ohitse, kuin mitä me saamme -kuivalle maalle vedetyksi; mutta mitäpä teemme? Nuo yläpuolella asujat -ovat jumalatonta väkeä, jotka eivät välitä pyhän Priitan omaisuudesta -enempää kuin ruumin oikeudesta, ja kohta kun vaan paalunkin lyömme -valtaväylään, ovat kaikki Ljungarsit niskassamme. Ensiksikin ritari Bo -Knuutinpoika lähin naapurimme, vaikka hänen kanssaan voi sentään puhua -kirkkaan taivaan alla; mutta pyhä neitsyt varjelkoon meitä joutumasta -mihinkään tekemisiin hänen veljensä, ritari Stenin kanssa, olkoonpa -sitten ilma kirkas tai pilvinen. - --- Saadaanpa nähdä, Inkeri, -- lausui vouti otsa rypyssä; -- saadaanpa -nähdä, kuinka kauan arvoisa isämme piispa sallii näiden kopeitten -maallikkojen komentaa meitä, niinkuin he jonkun aikaa ovat halunneet -tehdä. Pyhän Henrikin istuimella istuu nyt eräs Kurkiherra, joka -ei salli kenenkään loukata kirkkoa, olipa kuka tahansa, ja joka -hätätilassa osaa miekkaakin heiluttaa yhtä tukevalla kädellä, kuin hän -jo käyttää piispan sauvaa. Kurjen suku on jo vanhastaan ollut riidassa -Ljungarsien kanssa Satakunnan kalavesistä, ja Ljungarsien epäillään -suuresti pitävän yhtä tanskalaisen puolueen kanssa. Luulenpa sen -vuoksi, että piispa Arvid suojaa selkämme, ja siksipä me rakennammekin -noita vallattomia metsäritaria uhmataksemme patomme kerrassaan poikki -koko virran. - --- Älkää, kaikkien pyhimysten tähden, mestari Gervasius, älkää -mitenkään sellaista ajatelko, ellette tahdo nähdä tupiamme tulessa -ennen Laurin messua ja karjaamme metsään karkoitettuna ensimäisenä -kuutamoyönä heinänkorjuun jälkeen -- huudahti Inkeri toden perästä -hämmästyneenä. - --- Olkaa huoletta ja antakaa minun pitää siitä huoli, -- jatkoi vouti. --- Josua -- nuori mylläri, lesken vanhin poika lähestyi samassa lakki -kourassa, -- Josua, anna miesten heti hakata riittävä määrä paalupuita. -Huomenna rakennamme padon hyvän matkaa tuonnemmaksi. Josua, jonka -jäntterälle, rotevalle ja vankalle ruumiille luonto näytti suoneen -hiukan paksun pään, tuijotti voutiin rehellisin typerin silmin ja -vastasi, kasvolihastakaan liikahuttamatta: -- Niinkuin käskette, -mestari. - -Sitten hän lähti hitain, raskain askelin täyttämään esimiehensä käskyä -vähääkään seurauksista huolehtimatta. - -Vouti tuli nyt nähtävästi hyvälle tuulelle ja lohdutteli, kenties vähän -iloisena toisesta oluthaarikasta, pelästynyttä emäntäänsä seuraavalla -tavalla: -- Valkaiskaa te vaan kankaitanne ja maatkaa yönne rauhassa, -Inkeri; noilla korkeilla herroilla on nyt muutakin ajateltavaa -kuin teidän lohitokeitanne. Bo Knuutinpoika, luulemma, menee kyllä -herrainpäiville, joita muutaman viikon päästä pidetään Tukholmassa, ja -ritari Sten voipi sillä aikaa huvitella itseään varastelemalla hänen -hevosiansa. Nuo herrat eivät kuulu elävän juuri veljellisessä sovussa, -niin sanotaan. Sten Knuutinpoika ei saattane unohtaa, että vanhempi -veli otti Ljungarsin linnan ja jätti nuoremmalle vain muutamia kurjia -kaskimaita kaukana erämaassa. Ja koska Bo Knuutinpojalla on kaksi -poikaa, ei ritari Sten voine ajatellakkaan saavansa periä veljeänsä. - --- Kaksi poikaa ja yksi tytär, -- oikaisi Inkeri mielihyvillään, -kun hän saattoi kehua itsellään olevan niin ylhäisiä tuttavia. --- Nuori Knuutti herra on kohta kahdenkymmenen vanha ja odottaa -kannuksiansa, mutta nuori Birger herra on syntynyt samana vuonna kuin -minun Taavinikin, ja siunattu pikku neiti Beata on Kynttilänpäivästä -yhdeksännellä vuodella. Minä tunnen heidät hyvin aina rouva Cecilia -vainajan ajoista asti. Hän oli Tottien sukua, lempeä ja armollinen -rouva, joka ei pitänyt itseänsä liian hyvänä kysymään neuvoa -kankaankudonnassa ja oluenpanossa alhaisemmilta ihmisiltä, jotka -tiesivät enemmän kuin hän. Hänen aikanansa vallitsi täällä naapurisopu, -ja herrasväen lapset tulivat usein tänne leikkimään meidän lastemme -kanssa, samoinkuin meidänkin kävivät linnassa. Mutta hän kuoli, kuten -tiedätte, kolme vuotta sitten, ja mistä ritari Bo silloin haki toisen -vaimonsa, sitä ei kukaan oikein tiedä. Eipä sen asian laita kuulu -oikein hyvä olevan. Ursula rouva, sanotaan, on hiiden lapsi. Hän on -isältään, vuorenpeikolta, saanut taikakiven, ja niin kauan kuin se on -hänellä, käy hänen aina hyvin. Hän on noitunut Bo herran, siitä voitte -olla varma, mestari. Viime syksynä, hän odotti saavansa pojan. Hänestä -piti tulla Ljungarsin herra. Ja kun poika syntyi, niin se olikin -kuollut. Minä en sano mitään; mutta lapset kai paraiten tietävät, että -edessä emoton lapsi emintimän leipoessa, niinkuin sananlasku sanoo. - --- Olen kuullut sanottavan, että hän on ritarin tytär, joka eräältä -Tallinnan juutalaiselta on oppinut tähdistä ennustamaan. - --- Mistä hän on kotoisin, sitä minä en tiedä, -- jatkoi Inkeri, joka ei -näyttänyt hyvällä silmällä katsovan uutta naapurinrouvaa; -- mutta sen -minä tiedän, että siitä saakka kuin hän tuli Ljungarsin linnaan, saavat -elukat puolta vähemmän rehua ja lapset ja palkolliset kovia kakkuja -pureskella. Ritari Bo itse, joka ennen oli antelias herra, on tullut -itaraksi ja ärtyisäksi, niin ettei häntä enää tunnekkaan. Viipurissa -Bo herra on noiduttu. Musta rouva on Posselta oppinut konstinsa. Ei -kukaan ole vielä nähnyt häntä kristillisessä kirkossa, mutta monet ovat -nähneet rouva Cecilia vainajan vääntelevän käsiään kuutamossa, sen olen -minä omin korvin kuullut hänen kamarineidoltansa Benatalta. Ja sitten -tuo tuolla lähteen luona, mestari, kyllähän te sen tiedätte; se on nyt -näyttäytynyt useammin kuin koskaan ennen. - -Vouti nauroi. -- Ei, Inkeri, -- sanoi hän, -- nyt on parasta, että -annan satuloida hevoseni, kun vielä uskallan lähteä. Te olette niin -taikauskoinen, että voisitte saada hevosetkin pillastumaan. Lopuksi -te kai vielä luulettelette minulle, että naapurimme Ljungarsit ovat -liitossa, ukkosen kanssa. - --- Kullakin on oma uskonsa, mestari, -- vastasi Inkeri loukkaantuneena; --- mutta en minä ole vielä nähnyt ketään heistä ratsastamassa täysissä -varuksissa, ilman ukkosen käymättä kesällä ja pyryämättä talvella. -Näettekö tuota mustaa pilveä, joka nousee yhä ylemmä Puiden latvain -yli? Pettyisinpä pahasti, ellei joku Ljungarsin väestä tulisi tänne. - --- Oh! Niinkuin nuo korkeat herrat voisivat ilmoja hallita. Botolf! -Matti! Satuloitkaa hevoset ja viekää ne talliin! Kun rajuilma on mennyt -ohitse, niin lähdemme matkaan. - -Sillä välin kuin palveliat läksivät käskyä täyttämään, nousi ukkospilvi -yhä korkeammalle. Ilma kävi yhä raskaammaksi, ja luonto muuttui -kuolonhiljaiseksi ja synkäksi, niinkuin on tavallista rankan rajuilman -lähetessä. Inkeri katsahti hakaan päin ja näki lampaitten tunkevan -yhteen joukkoon pää päätä vasten. Hevoset hirnuivat levottomina, lehmät -lakkasivat syömästä ja laskeutuivat pitkäkseen ruohistoon märehtimään. -Lintujen viserrys lakkasi puissa, ja idästä kuului Leimauskosken -pauhina yhä yltyvän. Ei kestänytkään kauan, ennenkuin huikea salama, -jota seurasi räikeä jyrinä iski koskeen ja heti senjälkeen alkoi rankka -sade virtailla raskain pisarin maahan. Ennenkuin vouti vielä ehti -päästä katon suojaan, niin hän kuuli kavioiden kapsetta ja Inkerin -portailta sanovan: -- Kas, tässä he nyt ovat! Tiesinhän minä, että he -olivat tulemassa. - -Kapealla kujalla, joka metsästä kääntyi itää kohti näkyi noin -neljänkymmenen hengen suuruinen joukko rientävän kylää kohti -sateensuojaan. Etumaisena ratsasti kookas vanhemmanpuolinen ritari -täydessä varuksessa kypärinsilmikko avattuna, ja hänen rinnallansa -nuorukainen, myöskin rautapuvussa, joka vaivoin hillitsi salaman -säikähyttämää hevostansa. Lähinnä heitä ratsasti uhkea rouva, jonka -mustassa ratsastuslakissa liehui pitkä sulka; hänen vasemmalla -puolellansa ajoi poika ja oikealla tyttö säyseillä hevosilla, joita -Jalkasin kulkevat palveliat taluttivat suitsista. Heidän jäljissänsä -seurasi noin viisitoista ratsumiestä, jotka olivat kiireestä -kantapäähän asti puettuina rämiseviin rautavaruksiin, yhtä monta -aseellista jalkamiestä ja lopuksi alempaa palvelusväkeä, muiden muassa -pari kolme naispalveliaa sekä kuormahevosia, jotka kuljettivat pitemmän -matkan tarpeita. Koko joukko ohjasi kulkunsa suoraan myllytupaa kohti. - -Se oli ritari Bo Knuutinpoika Ljungars, jota hänen puolisonsa ja -lapsensa saattoivat jonkun matkaa Turkuun päin, hänen lähtiessään -Tukholmaan herrainpäiville. - - - - -3. Mitenkä ritari Bo Knuutinpoika vieraili Myllyrannassa, ja mitä -Ursula rouva sai siellä aikaan. - - -Sillä välin rajuilma puhkesi täyteen raivoon. Salama toisensa jälkeen -välähteli ilmassa. Rakeensekaista sadetta virtaili kaatamalla, ja vinha -myrskytuuli taivutteli ympäröivän metsän puiden latvoja. Lähenevä -joukko joutui epäjärjestykseen: jalkamiehet, naiset ja lapset riensivät -katon suojaan päästäkseen. Ritari Bo Knuutinpoika yksin ei vähääkään -välittänyt luonnon voimien raivosta. Hän hillitsi korskuvaa mustaa -ratsuansa ja jakeli jäykkänä käskyjänsä säikähtyneille palvelioillensa. - --- Anfast, -- sanoi hän pitkälle, laihalle ratsumiehelle, joka ratsasti -hänen vasemmalla puolellansa; -- anna miesten käydä lepäämään tunnin -ajaksi. Tee tuli pirttiin, ja hanki heille olutta. Vie hevoset -katoksen alle, ja tuo niille kauroja myllystä. Knuutti, pidäppä Ursula -rouvan jalustinta. Saata äitisi ja lapset myllytupaan. Mitä nyt, Beata, -luulenpa, että pelkäät? Hupakko! Olet Ljungarsin sukua ja pelkäät -salamaa! - -Nämät viimeiset sanat hän lausui kauniille vaaleanveriselle, -kahdeksanvuotiaalle tytölle, joka vaistomaisesti vavahti joka kerta -kun salama, terävänä kuin tulinuoli, halkaisi ilman. Hänen veljensä, -kolmentoista-vuotias Birger Bonpoika, joka oli puettuna hovipojan -pukuun, lyhyt viitta hartioilla ja hoikka miekka vyöllä, kiiruhti -nostamaan häntä hevosen selästä alas. Vanhempi veli Knuutti suoritti -nähtävästi vastahakoisesti tavallisen kohteliaisuus-palveluksen -emintimälleen, niinkuin isä oli häntä pyytänyt ja saattoi hänet sekä -sisaruksensa myllytupaan. Ritari Bo sitä vastoin näytti pikemmin -huviksensa tahtovan uhmata rajuilmaa, sillä kun muut jo olivat päässeet -suojaan, ratsasti hän verkalleen alas virran rantaan ja tarkasteli -myllyä, lohipatoa ja hyvin viljeltyjä vainioita, jotka vihertävinä -aaltoilivat sateen ja myrskytuulen kaksinkertaisen painon alla. - -Myllytupa, vaikka se olikin kylän paras talo, ei tarjonnut -matkustajalle yhtään sellaisia mukavuuksia, joita nykyaikana odottaa -tapaavansa tavallisessa kestikievarissakin. Yleisesti maalla tavattavia -pirttejä parempi se oli vain siinä suhteessa, että tavallisen -räppänän asemesta siinä oli suuri tiilistä muurattu tulisija ja oikea -savupiippu ja kaksi pientä ikkunaa, sen sijaan että muualla käytettiin -työntilaudalla suljettavia aukkoja, joita pidettiin kiinni tavallisesti -vain talvella. Ei kuitenkaan pidä luulla, että nämät ikkunat olisivat -olleet lasiruuduilla varustetut. Se tavara oli vielä muualla paitsi -kirkoissa ja luostareissa niin harvinaista, että kuningas Kristian -I:sen sanotaan vieneen Tukholman linnan ikkunalasit mukanansa Tanskaan. -Hänen aikojensa jälkeen oli toki ruvettu näkemään lasi-ikkunoita -rikkaimmissa taloissa Turussa, jonne kauppalaivasto niitä toi, samoin -kuin muitakin ylellisyystavaroita, Lyybekistä. Mutta Myllyrannan -myllytupaan ei sitä ollut joutanut muuta kuin kämmenen kokoinen -kaistale, joka oli sovitettu toisen ikkunan ylimpään kulmaan ja siinä -se oli koko kylän kateuden ja uteliaisuuden esineenä. Muut ruudut -olivat osaksi sarvesta, osaksi kissankultalasia, ja niiden läpi valo -heikosti kuulsi avaraan tupaan, mutta ei niistä käynyt näkeminen ulos. -Sen sijaan oli oveen tehty suljettava luukku, josta voitiin päästää -ilmaa tupaan ja vaarallisina aikoina tähystellä. Huonekaluja ei tuvassa -ollut muita kuin iso maalaamaton honkapöytä, samallaiset penkit, suuri -kaappi, kaksi vuodetta päällitysten ja kaksi makuulavaa katon rajalla. -Seinillä oli muutamia aseita ja hirvensarvia sekä oven yläpuolella -kömpelösti veistetty puinen pyhän Brigitan kuva. Siinä luostarin -arvossapidetyn ja varakkaan myllynhoitajan asunnon koko vaatimaton -kalustus. - -Ken on kuunnellut äskeistä keskustelua tämän arvoisan emännän ja -luostarinvoudin mestari Gervasiuksen välillä, arvannee helposti, -etteivät nämät vieraat olleet kummallekaan juuri tervetulleita. Mutta -vieraanvaraisuus oli näinä aikoina, jolloin ani harvoin taikka ei -milloinkaan sattunut yleistä majataloa matkustajien tielle, niin -luonnollinen, etteivät isännät eivätkä vieraat siinä suhteessa yhtään -kursailleet. Vain silloin kuin ruunun voudit ja sotaväki, taikka -piispat ja aateliset suurine seurueineen väärinkäyttivät tätä kaunista -tapaa ja rasittivat talonpoikia kalleilla vierailuillaan, syntyi siitä -useinkin nurinaa ja tehtiinpä joskus vastarintaakin. Väkevämmän oikeus -pääsi silloin aina lopulta voitolle, joko sitten vieraat ajoivat -isännän ulos ovesta taikka päinvastoin. Ja juuri tällaiset väkinäiset -vierailut olivat tänä rauhattomana, usein laittomanakin uniooni-aikana -siihen määrin päässeet valtaan, että maakansa piti sellaisia vieraita, -kuin ritari Bo Knuutinpoikaa ja hänen seuruettansa Myllyrannassa jo -semmoisinaan kovin epätervetulleina ja huolestuttavina. - -Luostarinvouti, joka tiesi mikä hänen arvollensa sopi, istahti -nyreänä rahille uunin viereen eikä ollut tulijoita huomaavinaankaan. -Inkeri muori taas koki näyttää niin iloiselta kuin suinkin ja osotti -ylhäiselle naapurinrouvalle kunniasijan pöydän päähän. Kun hän oli -täyttänyt tämän kohteliaisuuden, ei hänellä mielestänsä ollut enempää -syytä kursailla, ja hän kävi pitämään huolta siitä, että nuori -neiti, joka vanhastaan oli hänen suosikkinsa, sai kuivata kastuneet -vaatteensa äsken sytytetyn takkavalkean ääressä. Yhtyminen oli milt'ei -sydämellinen; pikku tyttö suuteli ja taputteli Inkeriä ja hento Birger, -joka tavallaan oli ottanut sisarensa suojelukseensa, ei myöskään ollut -osottamatta lämpimiä ystävyydentunteitansa hyvää eukkoa kohtaan, jonka -näkeminen näytti molempia ilahuttavan. - -Sillä välin istui Ursula rouva kylmänä ja kopeana pöydän päässä, -viitsien tuskin katsahtaakkaan lapsiin. Kun näki hänet, niin ymmärsi -miten ne taikauskoiset jutut olivat syntyneet, jotka tekivät hänet -niin pelätyksi naapuristossa. Hän oli pitkä ja komea rouva, tuskin -kolmenkymmenen ikäinen. Hänellä oli tuuhea, pikimusta tukka, nenä -korkean kaareva, ja tummat silmät, jotka olivat terävät kuin miekan -kärki. Etelämaissa olisi kai häntä pidetty harvinaisena kaunottarena. -Mutta täällä pohjolassa tuntui hänen hipiänsä liian tummalta, koko -hänen olentonsa ylen oudolta, ja helposti saattoi aavistaa, että tämän -kylmän, kopean kuoren alla piili rajuja intohimoja, joita ei ollut hyvä -tulla liian lähelle. Sitä paitsi ei hänen pukunsakaan ollut omansa -vähentämään sitä vastenmielistä tunnetta, jota koko hänen olentonsa -herätti, sillä yksinkertaisen, ruumiinmukaisen villapuvun asemesta, -jota sen ajan ylhäisimmät naiset arkioloissa käyttivät, oli Ursula -rouvalla pitkä, musta samettinen ratsastuspuku, jota koristi leveä -tulipunainen vyö ja samanväriset nauharuusut hioissa. Hänen omituinen -pukunsa, johon vielä liittyi liehuva strutsinsulka hänen pienessä -mustassa hatussaan, antoi Inkerille aihetta salavihkaa kysäisemään -voudilta, eikö hänen mielestänsä tuo ylhäinen rouva ollut yhtä paljon -metsänhaltian näköinen, kuin kaksi variksenmarjaa ovat toistensa -kaltaisia. - -Kun Ursula rouva oli hetkisen ääneti ja väliäpitämättömästi katsellut -lasten riemua heidän tavatessaan Inkeriä, välähtivät hänen silmänsä, -ikäänkuin jotakin hupaista olisi juolahtanut hänen mieleensä. - -Hän viittasi armollisesti Inkerin luoksensa ja lausui muutamia -kohteliaita sanoja paikan kauneudesta sekä tuvan hyvästä -järjestyksestä. -- Tämä on varmaan hyvin terveellinen paikka, -- jatkoi -hän; -- mutta meidän linnamme lähellä on suo, josta kesäöinä nousee -epäterveellisiä huuruja. Eipä olisi haitaksi niin heikoille lapsille -kuin meidän Birger ja Beata ovat, jos he viettäisivät muutaman viikon -lämpimänä vuoden aikana täällä teidän luonanne. - --- Vai niin, -- ajatteli Inkeri itsekseen, -- armollinen rouva tahtoisi -mielellään päästä lapsipuoliaan näkemästä, ja hyväpä se taitaisi -ollakkin. Mutta hän varoi ilmaisemasta ajatuksiansa ääneen ja vastasi -vain, ettei hän mitenkään voinut toivoa, että hänen halpa tupansa -kelpaisi niin korkeitten vierasten asunnoksi. - -Ursula rouva vastasi hyvin ystävällisesti, että täällä kyllä oli -kaikkea, mitä lasten viihtymiseksi tarvittaisiin; katto suojana, vuode -yöksi, lämmintä maitoa ja tuoretta leipää, koska jauhoista ei voinut -puutetta olla. Hän tahtoi sen vuoksi ehdottaa ritari Bo'lle, ellei -Inkerillä itsellään olisi mitään sitä vastaan, että nuori Birger herra -ja neiti Beata saisivat viettää muutamia viikkoja Myllyrannassa, eikä -hän suinkaan jättäisi runsaasti korvaamatta kaikkea sitä vaivaa, jota -he hänelle tuottaisivat. - -Inkeri koetti Ursula rouvan silmistä päästä hänen ajatustensa -perille, mutta hän kohtasi vain epäselvän, tähystelevän katseen, joka -ei ennustanut hyvää, ja hän oli epäilyksissä, mitä vastata. Häntä -ei todellakaan haluttanut tehdä tuolle mahtavalle rouvalle mitään -palvelusta, mutta samalla hän pelkäsi kieltäytymisellään suututtavansa -häntä. Ei hän tehnyt tätä ehdotusta lasten terveyden tähden, siitä -oli Inkeri varma; ehkä pikemmin sen tapauksen varalta, että Ursula -rouva syksyllä odotti omaa perillistä. Mutta, ajatteli hän, olkoon -syy mikä hyvänsä, niin he ovat kuitenkin siunatun Cecilia rouvan -lapsia. Saavathan he ainakin syödä vatsansa täyteen Myllyrannassa, ja -kukapa tietää, vaikka pyhä Priita olisi keksinyt juuri tämän keinon -pelastaakseen heidät ilkeän emintimänsä kynsistä. Sentähden vastasi -Inkeri lopulta myöntävästi ja niiasi hyvin koreasti, niinkuin häntä oli -luostarissa opetettu, ja vakuutti, että hän hoitaisi rakkaita lapsia -kuin omaa silmäteräänsä. - -Hän ei ehtinyt huomata sitä salaista tyytyväisyyden ilmettä, joka -loisti Ursula rouvan silmistä, sillä hänen huomionsa kiintyi kovaan -meteliin, joka kuului ulkoa, ja samassa hän näki, kuinka kolme, neljä -meluavaa ratsumiestä ritarin seurueesta työnsi tuvan ovesta sisään -hänen oman Taavinsa, jonka kädet olivat selän taakse sidottuina. Syy -siihen oli seuraava: - -Vanhempi veli Josua oli, kuten muistamme, mennyt voudin käskystä kylään -toimittamaan paaluja patoa varten ja siksi aikaa hän oli jättänyt -myllyn Taavin hoidettavaksi. Kun nyt poika juuri oli kaatamassa mutta -jauhettavaa myllyyn, tuli sinne muutamia ratsumiehiä, jotka muitta -mutkitta sieppasivat kukin kaurasäkin hevosille appeeksi. Myllyvahtina -nuori Taavi suuttui tästä menettelystä, ja syytä hänellä siihen olikin, -varsinkin kun kaurat olivat kyläläisten ja ryyneiksi jauhettavat. Ja -kun ratsumiehet ilkkuen ivasivat hänen kiivaita vastaväitteitänsä, ei -hän ajatellut sen enempää, vaan sieppasi lähimmän karinpuun, minkä sai -käteensä, ja viskasi sen varmasti keskelle joukkoa yhtä pahantekiää -vasten naamaa, niin että mies romahti pitkin pituuttaan alas rappusista -ja jäi sinne verissään makaamaan. Täten oli merkki annettu yhteen -noista usein verisistäkin kahakoista, jotka olivat seurauksena -senaikuisista väkinäisistä vierailuista. - -Haavoittuneen toverit rupesivat heti hurjasti ajamaan takaa Taavi -parkaa, joka pääsi heidän keihäiltänsä suojaan ainoastaan peräytymällä -myllynkouruun kohisevan vesirattaan yläpuolelle. Täällä hän joutui -oikean piirityksen alaiseksi ja vasta kun he salpasivat myllynpadon ja -kapusivat alas kouruun, onnistui vihdoin neljän ratsumiehen saada tuo -väkevä poika käsiinsä ja sitoa hänet, saaden kuitenkin samalla monta -naarmua ja sinelmää hänen paljaista nyrkeistänsä, joilla hän viimeiseen -asti piti puoliansa. - -Luultavasti Taavin takaa-ajajat olisivat heti paikalla iskeneet hänet -maahan tai heittäneet hänet myllyn sulkuun, ellei nuori Knuutti herra -olisi tullut väliin ja pidättänyt tuomiovaltaa isällensä, joka nyt, -kun myrsky oli vähän asettunut, palasi takaisin ratsastusmatkaltansa -kylän tiluksilta. Kun ritari astui sisään, oli tupa täynnä hänen -väkeänsä, jotka huutaen vaativat että nuori rikoksentekiä, toisille -varoitukseksi, heti hirtettäisiin. Oikeudenkäynti oli lyhyt. Yksi -ihmishenki ei merkinnyt paljon näinä väkivallan aikoina. - -Mutta katso, silloin esiintyi mestari Gervasius hengellisen arvonsa -koko painolla, joka sangen hyvin soveltui hänen voimakkaalle -vartalollensa, ja lausui pelottomana, että koska rikos oli tehty -luostarin alueella, niin oli tuomiovalta yksinomaan kirkon ja piispan. -Tämän nojalla hän vaati, uhaten kirkon kirousta, että ritari Bo -Gnuutinpoika ja hänen väkensä heti jättäisivät hänen, Gervasiuksen, -haltuun mainitun pojan, joka, jos hän havaittaisiin syylliseksi, eikä -hänen ikänsä olisi esteenä, tuomittaisiin kanoonisen oikeuden ja -kuningas Kristofferin lain mukaan. Samassa haasti vouti ritarin väen -vastaamaan siitä väkivallasta, jota he olivat harjoittaneet luostarin -alustalaisia kohtaan anastamalla myllystä heidän viljaansa. - - - - -4. Kuinka Taavi ja mestari Gervasius joutuivat pahaan pulaan, ja mitä -Myllyrannan myllytuvassa vielä tapahtui. - - -Ritari Bo Knuutinpoika otti kypärin päästänsä, ja mestari Gervasius -luuli hänen tekevän sen kunnioituksesta kirkon edustajaa kohtaan. Mutta -ritarin oli tarpeen vain vähän vilvotella ratsastuksensa jälkeen. -Bo herra soi voudille tuskin halveksivaista katsettakaan antaessaan -kypärinsä aseenkantajalle ja pyytäessään jotakin juotavaa. Aseenkantaja -riensi heti sekoittamaan herrallensa viiniä ja vettä hopeapikariin, -jota varta vasten sen tarkoituksen vuoksi kuljetettiin mukana. - -Bo herra näytti melkoista lyhyemmältä ilman kypäriä, mutta hän -oli sittekin kookas ja uhkea ritari, noin viidenkymmenen-vuotias, -ylevännäköinen ja ryhdikäs. Hänen silmissänsä kuvastui surumielinen -ilme, ikäänkuin häntä vaivaisi jokin salainen tuska, ja ehkäpä syy -oli enemmän siinä, kuin hänen iässänsä, että hänen ruskea tukkansa -oli ruvennut huomattavasti harmaantumaan. Alituiset taistelut sekä -seurustelu raakojen sotamiesten ja melkein yhtä vähän sivistyneen -maa-aatelin kanssa, jota asui hänen yksinäisen linnansa läheisyydessä, -olivat tehneet hänet ankaraksi ja käskeväksi silloinkin, kuin kaikki -hänen ympärillänsä olivat nöyriä ja levollisia. Mutta jos joku ärsytti -hänet vihaan, niin tiedettiin että Ljungarsin herran otsa oli vaskea -ja käsivarsi rautaa Se, joka silloin sattui hänen tiellensä oli -suuresti surkuteltava, sillä hänen viimeinen hetkensä oli tullut, -olipa hän sitten nuori tai vanha, olipa hänellä ritarin kannukset tai -munkin ajettu päälaki, ja kohtasipa hän hänet taistelun melskeessä -tappotanterella tai, niinkuin nytkin, rauhallisessa tuvassa. Välittääkö -salama, joka Ljungarsilla oli kilvessänsä ja jonka kanssa taikauskoinen -kansa luuli hänen sukunsa olevan salaisessa liitossa, välittääkö salama -kehenkä se iskee, kun kerta ukkonen pilvissä jyrisee? - -Senpä tähden kuunneltiin ihmettelynsekaisella hämmästyksellä voudin -tyhmänrohkeata puhetta tälle pelätylle miehelle, eikä Inkerinkään -liukas kieli täyttänyt tehtäväänsä, vaikka asiankulku enemmän -koski häneen, kuin kenenkään muuhun. Mutta kun ritari oli tyynesti -tyhjentänyt pikarinsa, niin hän käski irrottaa Taavin kädet, vilkaisi -häneen ja sanoi: -- Sinä olet murhannut miehen, nulikka! - --- En tiedä, liekö hän kuollut, -- vastasi poika rohkeasti; -- mutta -sen minä tiedän, ettei hän toista kertaa tule varastamaan kauroja -meidän myllystämme. - --- Kuinka vanha olet? -- kysyi ritari. - --- Armollisin herra, -- vastasi Inkeri vikkelästi saaden äkkiä -kielensä kannalleen, -- hän on vain lapsi vielä, kymmenen tai -yhdentoista-vuotias, luullakseni, eikä osaa olla ihmisten kanssa -paremmin kuin metsän elukka. Jos siis, teidän armonne, selkäsauna -riittäisi, niin olisin minä sekä halukas että velkapää sen... - --- Vaiti, vaimo! -- keskeytti häntä ritari, otsa rypyssä toistaen -kysymyksensä. - --- Minä täytän neljätoista pyhäinmiesten päivänä, -- vastasi Taavi -arvelematta ja katsoi tuimasti ritaria silmiin. - --- Haluatko sinä hirteen? -- kysyi ritari. - --- En, -- sanoi Taavi. -- Hirttäkää, armollinen herra, mielemmin hänet, -jonka minä iskin kuoliaaksi, sillä hän oli varas. - -Bo herra ei näyttänyt panevan pahakseen tätä lapsellista vastausta, -sillä hänen suunsa vetäytyi katkeraan hymyyn, ja hän kysyi: -- Ehkä -mielemmin haluaisit minun palvelukseeni? - --- Suostu, suostu! -- kuiski Inkeri ja nyki huolissaan poikaa takista. -Itsekseen ajatteli hän, että poika voisi sitten jollakin tavalla päästä -pakenemaan luostariin. Mutta Taavi tuumiskeli hetken aikaa ja vastasi: - --- Yhdellä ehdolla. - --- Mikä se olisi? -- sanoi Bo herra. - --- Sillä ehdolla, että teidän armonne maksaa kaurat, sillä ne ovat -Pekan ja köyhän Mustilan. Ja sitten -- lisäsi hän katsoen uhkaavasti -ratsumiehiin, jotka olivat sitoneet hänet, -- sillä ehdolla, että saan -antaa selkään jokaiselle, joka minua raukaksi sanoo. - -Tämäkin vastaus olisi pikemmin laimentanut, kuin kiihottanut -ritarin vihaa, joka oikeastaan oli luonteeltansa jalo mies, ellei -Gervasius, joka kirkon edustajana tunsi suuren arvonsa ja tärkeytensä, -kovaksi onneksi olisi pitänyt velvollisuutenaan vastustaa kaikkia -värväämiskokeita luostarin alustalaisten keskuudessa, varsinkin kun hän -oli saanut päähänsä, että hänen ristipoikansa Taavin piti pyrkiä samaan -kunnianarvoiseen asemaan, kuin hänellä itselläänkin oli yhteiskunnassa. -Hän astui siis rohkeasti esiin ja lausui yhtä mahtipontisella äänellä -kuin äskenkin: - --- Minä otan kaikki läsnäolijat todistamaan, että samoinkuin ei -kenelläkään muulla kuin meidän kunnianarvoisimmalla isällämme piispalla -ole valtaa määrätä tämän pojan hengestä ja elämästä, niin ei myöskään -kenelläkään muulla kuin siunatulla äidillämme abbedissalla ole oikeutta -käyttää häntä palvelukseensa, koska hän epäilemättä kuuluu luostarin ja -pyhän Brigitan alustalaisiin. - -Tuskin oli hän saanut sen sanotuksi, mm Ljungarsin ritarin otsa -synkistyi ja hän kääntyi, vastausta antamatta, henkipalveliansa puoleen -sanoen: - --- Anfast, tuolla veräjän pielessä on kaksi koivua. Toiseen sinä hirtät -tuon luostarin voutitolvanan, ja pidä varasi, mies, että sinulla on -vahva köysi, joka kantaa vaikka härän. Toiseen sinä hirtät pojan. -Odotappas; pojan voit ripustaa hamppuköyteen, sen hän kyllä ansaitsee; -mutta pyhän Brigitan palkkalaisille emme koskaan käytä muuta kuin -niintä. - -Tuvassa syntyi nyt aika meteli. Mestari Gervasius aavisti heti pahaa -ritarin katseesta ja tempasi pikaa leveän miekkansa ja riensi takan ja -seinän väliseen soppeen, missä hän sai selkänsä suojaan. Taavi pujahti -samassa sotamiesten käsistä, jotka olivat irrottaneet hänen kätensä, -sieppasi ruosteisen karhunkeihään seinältä ja asettui ketterästi voudin -rinnalle. Mutta uhkapeliin he kumpikin ryhtyivät, sillä heti sen -jälkeen uhkasi heidän rintojansa kolmattakymmentä keihästä ja tapparaa. -Ritari itse ei viitsinyt ottaa osaa tähän epätasaiseen taisteluun ja -seisoi liikkumatta honkapöydän päässä tuvan perällä. Silloin astui -Ursula rouva hänen luokseen ja sanoi todellisella tai teeskennellyllä -vihalla saksaksi: - --- Mitä, armollinen herrani? Vuodatatteko verta minun läsnäollessani? -Tällaistako kunnioitusta ritari tässä maassa osottaa puolisollensa? - --- Viisikymmentä kahta vastaan, viisikymmentä kahta vastaan, onko se -kristillistä, teidän armonne? -- nyyhki Inkeri, turvautuen hädissään -seikkaan, joka oli omiansa koskettamaan ritarin parempia tunteita. -- -Sanoinko kahta vastaan? Ei, vaan puoltatoista! -- lisäsi hän, oikaisten -omaa puhettaan, vahvistaaksensa vieläkin luvunlaskunsa vaikutusta. - --- Tulkaa, rouvani, -- vastasi ritari nähtävästi hämillänsä, -vihastuneelle puolisolleen; -- tulkaa, nouskaamme hevosten selkään ja -antakaamme Anfastin kurittaa noita nenäkkäitä lurjuksia. - -Mutta Ursula rouva, jota ei juuri muuten pidetty herkkäsydämisenä, -näytti tällä kertaa erityisesti haluavan osottaa parempaa puoltansa. -Hän veti herransa ja miehensä hiukan syrjemmälle ja puhui vilkkaasti -viitaten vieläkin saksaa. Inkeri huomasi kuinka tuo pelättävä mies -ikäänkuin joutui ristiriitaisien tunteiden valtaan, joko ne sitten -olivat pelkoa tai vihaa, rakkautta tai inhoa. Ja kun hän vieläkin -näytti epäröivän, näki Inkeri, kuinka Ursula rouva irrotti rinnastansa -neulan, joka edestä piti hänen mustaa ratsupukuaan koossa, ja siinä -neulassa oli kiinni suuri, kullankiiltävä kivi. Toinen olisi pitänyt -aivan luonnollisena asiana, että lämpö tuvassa rasitti tuota ylhäistä -naista ja että hän, sen enempää ajattelematta, irrotti neulan, -voidakseen vapaammin hengittää. Mutta Inkerin mielestä sinkoili tuosta -kiiltävästä kivestä säkeniä, jotka kahlehtivat ritarin salaisella -tenhovoimallaan, sillä heti sen jälkeen ritari suuteli hellästi -puolisoansa otsalle, ja käski taistelevien laskemaan aseensa, sillä -hän tahtoi Ursula rouvan kunniaksi ja hänen pyynnöstänsä, vapauttaa -tuomitut kuolemasta. - -Olipa jo aikakin, sillä vouti ja hänen nuori taistelutoverinsa saivat -kiittää yksinomaan _hyvää_, asemaansa takan nurkassa ja tavattomia -ponnistuksiansa siitä, etteivät jo olleet palasiksi pilkotut tai -seinään naulitut. Vouti oli saanut nirhaman poskeensa, ja Taavin -jakun olivat keihäänkärjet rikkirepineet. Heidän vihollisiansa olivat -rautavarustukset suojelleet. Hurjat sotamiehet, jotka nyt olivat -päässeet hyvään vauhtiin oikeassa ammatissaan, eivät olleet uskoa -korviansa, kun he kuulivat ritarin ukkosäänen käskevän rauhaa. He eivät -olleet tottuneet hemmottelemaan ja Anfast kuului mutisevan partaansa, -että hitto sen noidan periköön, joka on viekoitellut heidän rehellisen -herransa mielen mokomaankin lellittelyyn. - -Käskyä toteltiin kumminkin, ja mestari Gervasius, joka oli saanut aivan -tarpeeksensa hänelle niin sopimattomasta seurasta, väistyi heti ovelle -ilomielin, kun pääsi pelästyneine palvelioineen ja myllyvero vyössänsä -ratsastamaan täyttä nelistä Naantalia kohti. Bo herra kutsui Taavin ja -Inkerin luoksensa ja puhutteli heitä seuraavalla tavalla: - --- Ursula rouva on sanonut minulle, että lasten terveydelle olisi -edullista, jos poikani Birger ja Beata tyttäreni saisivat viettää -muutaman viikon kesästä täällä myllyllä: Minä suostun siihen, ja -te tietänette, Inkeri, että minulla on valtaa palkita, samoin kuin -rankaistakin. Etumaksuksi vaivoistanne jätän poikanne henkiin, vaikka -olenkin kadottanut hänen kauttansa lujakouraisen miehen. Mutta sanokaa -suurisuisille luostarirengeillenne, että he ja heidän nunnansa varokoot -toistamiseen sekaantumasta minun asioihini. Ja sinä poika, minä pidän -siitä, että katsot minua suoraan silmiin. Sinulla on miehen mieli -rinnassasi, ja aikaa voittain sinä kykenet kantamaan rautalakkia yhtä -hyvin kuin kuka muu tahansa. Mutta siitä voimme puhua sitten kun minä -palaan kotiin. Minä uskon nyt nuoren Birger herran ja Beata neiden -sinun suojaasi. Pyhän Yrjänän nimessä, siinä on kunniaa kyllä sinun -nutturepaleillesi. Jos tarvitset kymmenen miestä apuun, niin lähetä -yksi korpinsulka linnanvoudilleni Goliatille, mutta jos tarvitset -kaksikymmentä, niin lähetä kaksi. Jääkää hyvästi; onpa jo aika jatkaa -matkaa. - -Näin sanoen syleili ritari Bo Knuutinpoika hellästi puolisoansa -ja lapsiansa sekä lähti matkalle vanhemman poikansa Knuutin ja -rautapukuisten ratsumiestensä kera, joita nyt oli ylitä vähemmän kuin -ennen. Ursula rouva palasi linnaan vieden mukanansa osan palvelioista, -joiden joukossa oli pahasti haavoitettu ratsumieskin, jota Taavi oli -karinpuulla iskenyt. Mutta nuori Birger herra ja Beata neiti jäivät -kamarineitonsa Renatan kanssa Inkeri muorin luokse Myllyrannan myllyyn. - - - - -5. Miten Ljungarsin lapset elelivät Myllyrannassa ja kuinka Beata -neiti tahtoi ajaa Birgerin varsalla. - - -Myllyrannassa kului nyt monta viikkoa hiljaisesti ja hauskasti. -Kesä oli kaunis, pellot ja niityt vihannoivat, mylly jauhoi monta -viljakappaa Inkerin aittaan ja padosta saatiin enemmän kuin moneen -vuoteen. Tynnyri toisensa jälkeen täyttyi herkullisesta Kokemäen -lohesta, josta pienellä kylällä oli hyvä tulolähde ja luostarin -kymmenyksillä suuri hyöty. Ei edes levottomista naapureistakaan -kuulunut mitään. Tiedettiin vain, että Ursula rouva eleli hiljaisesti -ja yksikseen Ljungarsin linnassa, linnanvoudin Goliat Sveninpojan -turvissa; hänet ynnä puolet huovejaan ja sotamiehiään oli näet Bo -herra jättänyt linnaa suojamaan. Ritarista itsestään kerrottiin, -että hän oli onnellisesti saapunut Turkuun ja sieltä purjehtinut -Tukholmaan. Hänen rajupäisestä veljestään, Sten herrasta, joka muuten -aina kummitteli Inkeri muorin mielessä pahimpana peikkona, mitä hän -tiesi, ei oltu moneen aikaan kuultu hivaustakaan. Ylimaan talonpojat -ja matkustajat, jotka kulkivat Ulvilaan, tiesivät huhun kertovan, -että tämä vastukselleen herra nykyään oli joutunut riitaan Laukon -mahtavien Kurkien kanssa ja että hänellä oli täysi työ suojellessaan -omia etujansa, niin että hänen nyt luultavasti täytyi jättää naapurinsa -rauhaan. Ajat olivat sellaiset, ettei laista ja oikeudesta ollut paljoa -apua, jollei sattunut käsillä olemaan hyviä keihäitä ja tapparoita. -Siitä oli seurauksena, että rauhaa ja järjestystä tavattiin vain -suurempien linnoitusten seuduilla, eikä aina sielläkään, mutta jokainen -aatelismies oli itsevaltainen isäntä talossansa ja menetteli siellä -miten tahtoi. - -Vaikka kaikki näyttikin niin hiljaiselta rauhallisessa Myllyrannassa, -oli kuitenkin yksi seikka, joka tuotti Inkerille salaista huolta, ja -se oli juuri lohipato, joka nyt antoi niin runsaan saaliin. Sitä oli -nimittäin voudin käskystä pidennetty ulommaksi virtaan, ja totta puhuen -se nyt vei osan valtaväylästäkin, johon heillä ei ollut laillista -oikeutta, ja heidän runsas saaliinsa luultavasti oli tekevä ylempänä -asuvien padot ja pyydykset sitä köyhemmiksi. Ja koska Ljungarsin -herrat, sekä Bo että Sten herra kalastivat Myllyrannan yläpuolella, -niin pelkäsi Inkeri sitä suuremmalla syyllä vaarallisten naapuriensa -häntä tästä tilille vaativan, varsinkin kun hän vielä aivan hyvin -muisti heidän entiset uhkauksensa. Senpä vuoksi hän olisi mielellänsä -tyytynyt vähempään lohensaaliisen, jos hän siten olisi päässyt joka yö -uneksimasta keihäänkärjistä ja rautalakeista. Mutta koska hän tiesi, -että mestari Gervasius oli hyvin itsepäinen mies, kun hän kerta oli -saanut tämmöisen tuuman päähänsä, niin hän suuresti toivoi, että hän -saisi neuvotella jonkun luostarin arvoisan isän kanssa; Naantalin -luostarissa oli näet sekä munkkeja että nunnia. - -Mutta keskellä näitä huolia tuntui Inkeristä ikäänkuin -taivaan sallimukselta, että hänellä oli tilaisuutta hoitaa ja -majoittaa Bo herran lapsia, jonka kautta ritari joutui hänelle -kiitollisuudenvelkaan. Lapset tuottivatkin hänelle miltei äidillistä -iloa. Nuori Birger herra ja Beata neiti olivat kumpikin herttaisia -lapsia, jotka eivät ollenkaan näyttäneet kaipaavan isänsä linnaa, -eivätkä millään tavalla antaneet Taavin tuntea, että he olivat -synnyltänsä ja säädyltänsä niin paljoa korkeammalla alhaista -myllärin väkeä. He viihtyivät erinomaisen hyvin kesän raittiissa -vihannuudessa virran äyräällä ja tyytyivät vähääkään valittamatta -vaatimattomaan tupaan, vaikka olisi luullut niin ylhäisellä nuorisolla -olevan suurempiakin mukavuudenvaatimuksia. Niin, tuntuipa Inkerin -mielestä kuin he päivä päivältä olisivat tulleet yhä terveemmän- ja -iloisemman-näköisiksi, eikä hän ollut siitä huomauttamatta ystäväänsä -Renataa. Silloin Renata, joka oli erään Ljungarsin ratsumiehen leski -ja linnan uskottu palvella, kaikessa ystävyydessä hiukan ylhäisesti -heitti niskaansa ja arveli, että tuleehan sitä toimeen lohella ja -rieskamaidollakin, vaikka Cecilia rouvan aikana oli parempiakin -päiviä nähty. Hän muisti vielä sen ajan, jolloin Beata neiti makasi -kullatussa kehdossa silkkityyny päänalustana. Olipa se sentään -toista kuin maalaamaton sänky, kotikutoiset raidit ja siniraitaiset -patjanpäällykset. - --- Enpä luulisi hänen nytkään mäellä makaavan, -- vastasi Inkeri vähän -loukkautuneena. -- Taavi on pyytänyt jok'ainoan metson, jonka untuvilla -neiden tyynyt ovat täytetyt, ja jos raidit eivät ole kyllin koreita -eikä päivällinen tarpeeksi hieno, niin voimmehan tuottaa linnasta -parempaa. -- Inkeri tiesi vallan hyvin, ettei se mitenkään voisi käydä -laatuun. Hän tiesi, että Ursula rouva oli kullatun kehdon asemesta -antanut lapsipuolillensa karhean olkivuoteen ja herkullisen ruuan -asemesta vain niukalta ja huonoa ruokaa palkollisten pöydästä. "Tuottaa -linnasta parempaa" merkitsi siis hänen suussaan miltei samaa kuin: -Häpeä toki vähän! Enkö minä muka tietäisi, että lapset täällä viihtyvät -paremmin, kuin omien vanhempiensa luona? - -Silloin Renata, joka ei mielellään arvostansa luopunut, paremman -puutteessa tavallisesti intti, että Beata neiden kätöset täällä maalla -tulivat ylen karheiksi. Taavin kyllä sopi karata kivien ja kantojen -yli, mutta Birger herralle se oli vähemmän sopivata, ja Beata neiti -oli jo melkein yhtä ruskettunut kuin torpparien tytöt kylässä. Siihen -vastasi Inkeri, että jos lapsia oli pidettävä oikein hienoina, niin -voisivathan he milloin hyvänsä lähteä takaisin ahtaihin, pimeihin -komeroihinsa linnaan, jossa he eivät koskaan muualla nähneet Jumalan -päivänpaistetta kuin kivetyllä linnanpihalla ja autioitten muurien -välistä. Tämä ylhäisten ja alhaisten välinen pikkusota loppui -tavallisesti siten, että Renatan kyynellähteet alkoivat tulvia, kun -hän ajatteli sitä suurta muutosta, mikä linnassa oli tapahtunut -Cecilia rouvan kuoleman jälkeen. Sitten molemmat, sekä Inkeri että -hänen ystävänsä, unohtivat koko kiistan ja keskustelu kääntyi Ursula -rouvaan, kuinka ilkivaltainen hän oli, ja kuinka kaikki linnassa oli -kääntynyt väärälle tolalle, niin ettei siellä nyt ollut oikein laita -ei herrasväen eikä palveliain, ei väen eikä elukkain, eipä edes -- ei -takaamista -- elävien eikä kuolleiden. - -Näytti siltä kuin Taavi olisi tullut paria vuotta vanhemmaksi, tuon -vaarallisen päivän jälkeen, jolloin Ljungarsin ritari vieraili -Myllyrannassa ja nimitti hänet lastensa suojeliaksi. Hän oli omissa -silmissänsä jo aika mies saatuansa sellaisen luottamustoimen ja hän -tahtoi osottaa sen ansainneensa. Hän ei viisaasti kyllä luottanut -Renatan huolenpitoon, vaikka hän kyllä hoiteli ja hemmotteli pikku -neitiänsä, ja mitä taas Birgeriin tuli, niin näytti hän itse pikemmin -tarvitsevan valvontaa, kuin kelpaavan siskonsa suojeliaksi. Vaikka -nuori Birger herra olikin yhtä vanha kuin Taavi, oli hän häntä -lähes päätään lyhyempi, vähäväkinen, maidonvalkea ja hento poika, -hienotunteinen kuin tyttö ja luonteeltaan säysy kuin karitsa. Huhu -kertoi, että ankara Bo herra monasti oli ankarin sanoin nuhdellut -tätä hentoa ja herttaista olentoa, joka oli aivan äitinsä muotoinen -ja oli ollut hänen lempilapsensa, mutta josta niin vähän saattoi -toivoa Ljungarsin upean vaakunakilven arvokasta perijää. Halveksimisen -tunteilla varmaankin oli isä suostunut hänen pyyntöönsä, että hän saisi -eräältä kuljeskelevalta teiniltä oppia lukemaan ja kirjoittamaan, -jota siihen aikaan pidettiin ritarille aivan asiaankuulumattomana -taitona. Sanottiin myöskin, että nuori Birger herra oli paljon enemmän -perehtynyt pieneen, koreaksi maalattuun messukirjaan, jonka hän oli -perinyt äidiltänsä, kuin ratsastamaan isänsä lahjoittamalla tulisella -varsalla ja käyttämään pientä lastenmiekkaa, jota hän syntyperänsä -merkiksi kantoi kupeellansa. Hyvin luultavaa oli myöskin, että Bo -herra oli sallinut hänen nyt hengittää raitista ilmaa Myllyrannassa -sen vuoksi, etteivät hänen heikot voimansa kestäneet hänen ikäistensä -poikien tavallisia aseharjoituksia. Tämä vaihtelu olikin nuorelle -Birger herralle mieleen, hän kun täten saattoi vapaasti elellä -hiljaisissa unelmissansa luonnon helmassa. - -Kaunis, tummakiharainen pikku Beata neiti oli toisenluontoinen kuin -hänen veljensä ja tuli isäänsä niin paljon kuin hento vihertävä vesa -voi tulla korkeaan honkaan. Hän oli vapaa ja raitis kuin taivaan lintu, -vallaton, hurja, kiivas ja iloinen; niin veitikkamainen, itsepäinen -ja muuttelevainen mieleltänsä, kuin kahdeksanvuotiaana saapi olla, -ja kumminkin oli hänen pikku sydämmensä niin hyvä kuin kulta, jos -vaan ymmärsi häntä oikein kohdella. Hoitajansa Renatan kanssa oli hän -alinomaisessa sodassa, joka seuraavassa hetkessä muuttui hyväilyksi ja -päättyi tavallisesti siihen, että tyttö sai tahtonsa läpi. Ja Inkeri, -joka usein murisi, että tyttöä hemmoteltiin vallan pilalle, hellitteli -aivan yhtä paljo, jos ei enemmänkin, suloista suosikkiansa kuin itse -Renata. Siksipä kävi, kuten niin usein näkee, kun kaksi naista kilvan -hemmottelee hyvää lasta, että Beata neiti tuli koko talon, vieläpä -koko kylänkin keskipisteeksi, jota kaikki kursailivat, ja joka olisi -voinut pitää heidät kaikki vallassaan, ellei hän olisi pelännyt Taavia, -ainoata, joka toisinaan uskalsi vastustaa hänen oikkujansa. - --- Tänään minä tahdon ratsastaa Liekillä, -- sanoi Beata eräänä aamuna -hyvin päättävästi. Liekki oli Birgerin hämäläinen varsa, jonka hän oli -tuonut mukanansa Myllyrantaan. Mutta Birger ei itse enää ratsastanut, -ja Liekin mielestä oli hauskempi juoksennella haassa, kuin purra -kuolaimia. - --- Pikku Beata kultani, ei se käy laatuun, hevonen on vauhko, -- väitti -Renata hyväilevällä äänellä. - --- Ei, rakas lapsi, sitä me emme uskalla, -- lausui Inkeri samaan -tapaan. -- Ajatteles, kuinka haikeasti me surisimme, jos joku tapaturma -sattuisi Beata neidelle tuon häijyn elukan selässä. - --- Mutta minä tahdon ajaa Liekillä, nyt kohta minä tahdon ajaa -Liekillä, -- intti tyttö, huolimatta vastaväitteistä. Ja samassa hän -sieppasi pienen kesähattunsa ja juoksi yksin hakaan päin. - --- Ei sinä ilmoisna ikänä! -- huusivat molemmat naishoitajat ja -riensivät perässä; mutta Beatalla oli ketterämmät jalat ja hän lensi -kuin pääskynen pihan poikki. Mitä nyt oli tehtävä? -- Taavi, -- huusi -Inkeri pojalleen, joka juuri tuli myllystä aivan jauhoisena, -- Taavi, -suitsita hevonen, koska neiti välttämättä tahtoo tänään ratsastaa. -Mutta sen minä sanon sinulle, poika, taluta Liekkiä ohjaksista äläkä -päästä sitä irti. Täytyyhän sen armaan lapsen saada vähän huvitella. - --- Tahtooko hän ratsastaa tuolla hurjalla varsalla? Ei, äiti, sen asian -minä ymmärrän paremmin, -- vastasi Taavi. - --- Mitä nyt, senkin nenäkäs nulikka, aiotko vastustaa armollisen neiden -käskyjä? -- huudahti Renata jonka mielestä Taavi kohteli häntä ja hänen -ylhäistä neittään aivan liian vapaasti. - --- Aion kun aionkin, -- vastasi Taavi jyrkästi. Varsa on tullut -hurjaksi laitumella eikä tottele enää ohjia. - --- Mutta voisithan sinä taluttaa sitä kerran pihamaan ympäri, -- arveli -Inkeri, joka ei tahtonut ärsyttää Beatan kiivasta luontoa. - -Taavi pudisti päätään ja saavutti tuota pikaa tytön aidan luona. - --- Ei Beata nyt voi ratsastaa, sillä Liekki on pahankurinen ja -tarvitsee lujat ohjat, -- sanoi hän vakavasti, katsoen häntä -ystävällisesti silmiin. - --- Mutta minä tahdon ratsastaa; heti paikalla minä tahdon ratsastaa! -- -huusi tyttö, hehkuvan punaisena juoksusta ja suuttumuksesta. - --- Ja minä sanon, ettet sinä saa ratsastaa Liekillä. Saat mielemmin -Siivon, äidin vanhan valakan, -- vastasi poika. - --- Ei, minä tahdon ratsastaa Liekillä! Mene, satuloitse se haassa! -- -kirkui itsepäinen tyttö. - --- Sinä olet niin usein halunnut päästä metsään ratsastamaan. Nyt -minä tulen mukaan, ja Birger myöskin, jos häntä haluttaa, ja sitten -sinä saat ratsastaa Siivolla, joka ei koskaan pillastu, ja sitten me -ratsastamme Junkkarin lähteelle, -- jatkoi Taavi sävyisästi, vähääkään -välittämättä suojattinsa lapsellisesta vihasta. - --- Mitä minä huolin Junkkarin lähteestä! Mitä! Sinä olet paha, kun et -anna minun ratsastaa. Mene kohta ja tuo Liekki tänne, -- toisti Beata, -joka ei tahtonut tulla järkiinsä. - --- Mutta jos varsa pillastuu ja viskaa sinut kivikkoon niin itkee Bo -herra, ja Birger ja Renata ja Inkeri muori itkevät, ja minä itkisin -silmät päästäni surusta, -- jatkoi poika lempeästi ja totisesti ja -katsoi vakavasti ja sydämellisesti tytön vilkkaisiin tummiin silmiin, -joista iski tulta melkein kuin Ljungarsin vaakunasta. - -Beata neiti katsoi hetkisen ääneti kunnon poikaa, ja kuinka olikaan, -niin suli hänen vihansa kuin keväinen sadepilvi. -- Ei, -- sanoi hän -vihdoin -- en minä tahdo, että sinä, itkisit silmät päästäsi, eivätkä -muutkaan saa sitä tehdä. Koska sinä tahdot, niin minä ratsastan -Siivolla. Ja sitten me lähdemme Junkkarin lähteelle. - --- Niin, sen me teemme, vastasi Taavi reippaasti. -- Voi kuinka hauska -matka siitä tulee! Minä koen pyydykseni tiellä, ja silloin sinä saat -pienen elävän oravan, joka hyppelee aivan kuin kissanpoika häkissä. Ei -sinun tarvitse sitä katua, että olet tottelevainen tänään. - --- Niin, niin, oravan, oravan! -- huudahti tyttö ja molemmat palasivat -sovinnossa takaisin pihalle. - - - - -6. Kuinka Beata, Birger ja Taavi ratsastivat Junkkarin nevalle. - - -Molemmat naiset hämmästyivät aika lailla, kun he kuulivat, että -lapset aikoivat omin päin lähteä metsään. Inkeri selitti, ettei hän -voinut sallia sellaista vallattomuutta, sillä metsässä kerrottiin -liikkuvan rosvoja, petoja, ja jos jotakin muuta, jota ei niin tarkoin -voinut tietää. Taavi sai hänen puolestansa kyllä kuljeskella missä -hänen mielensä teki, vaikka olisihan hänelläkin muuta tehtävää. Mutta -nuoren herran ja neiden tuli sitä vastoin pysyä kotosalla ja lukea -rukousnauhansa säännöllisesti joka ilta, eikä juoksennella soissa ja -erämaissa. - -Mutta kun Beata kerran oli saanut jonkun oikun päähänsä, niin ei -ollut niinkään helppoa poistaa sitä sieltä ja nyt hän tahtoi nähdä -Junkkarin lähteen, josta Renata niin usein oli kertonut, ja joka oli -maalattuna hänen isänsä kilpeen. Ja jos hän ei saisi lähteä sinne, niin -ratsastaisi hän vielä tänä iltana Liekin selässä, vaikka hänen itsensä -täytyisi panna sille suitset päähän. - -Tätä uhkausta vastaan ei käynyt inttäminen. Taavi sanoi että hän -ottaisi mukaansa sekä jousen että keihään, ja sitä paitsi hän oli -jo sopinut Hirvi-Jaakon kanssa että tämä tulisi mukaan, jotta hän -hätätilassa kantaisi nuorta herraa suopaikkojen poikki, samalla kuin -Taavi itse kantaisi neittä. He lähtisivät ratsastamaan heti päivällisen -jälkeen ja tulisivat hyvissä ajoin kotiin, jo ennen auringonlaskua. Ja -kun Taavin sana, aina siitä saakka kuin hän kiisteli niin miehekkäästi -itse Bo herran kanssa, oli äidin silmissä ikäänkuin kuninkaan sana, -täytyi asianomaisten tyytyä, ja päätettiin lähteä matkaan. - -Kello oli kahden ja kolmen välillä iltapäivällä, kun tuo pieni -nelihenkinen joukko, johon kuului yksi mies, kaksi poikaa ja yksi -tyttö, lähti matkalle. Etunenässä kulki Taavi oppaana ja etuvartiona. -Hänen jäljessään seurasivat Beata ja Birger säysyjen työhevosten -selässä, ja takimaisena tallusteli Jaakko, vanha lohenpyytäjä, -matkueen jälkijoukkona. Vallaton pikku neiti oli iki-ihastunut, kun -hän kerran sai vapaasti samoilla maita ja metsiä. Milloin hän tarvitsi -lehvän karkoittaakseen hyttysiä, milloin hän sillä huiski reippaasti -toisia korville. Birger näki pitkin matkaa jos jotakin merkillistä -tien varrella, milloin punaisen kiven, joka kimmelsi omituisesti; -milloin nurmineilikan joka Jaakon piti poimia hänelle; milloin -kummallisen pilven, joka näytti kierivän puitten latvoilla. Mutta kun -matka lähteelle oli lähes puolen peninkulman pituinen, se kun oli -puolimatkassa melkein linnan ja kylän välillä, ei Taavi huolinut nuoren -herran mieliksi pysähtyä jokaista merkillisyyttä katsomaan, vaan kulki -reippaasti eteenpäin; ja niin tultiin metsään. - -Nykyään ovat koskisen Kokemäenjoen rannat jo kauan olleet metsättöminä, -tai kasvaa niillä lehtipuita ja pieniä mäntyjä, jotka eivät ole -kelvanneet lankuiksi Porin satamaan. Mutta tämän kertomuksen aikoina -kasvoi virran kummallakin puolella vankkaa hirsimetsää, jota vain -paikkapaikoin katkaisi kaskimaa tai jonkun kalastajan köyhä mökki. -Päästyään Myllyrannan kylän luona olevan pienen aukean tasangon poikki -tulivat lapset heti syvään metsään. Nykyisen leveän tien asemesta -kulki sen läpi vain kapea ratsutie Ljungarsin linnaan ja Satakunnan -sisämaahan. Tämä tie, taikka pikemmin polku, joka nykyään ei kelpaisi -huonoimmallekaan kylälle, oli kuitenkin siihen aikaan yleinen kulkutie -sisämaan ja rannikon välillä. Se täytti auttavasti tarkoituksensa, -sillä ainoastaan talvella käytettiin ajokaluja, jota vastoin suvella -melkein aina sekä ihmiset että tavarat sälytettiin veneesen tai hevosen -selkään. - -Kun matkue oli hetken aikaa seurannut tietä ja jokivartta, tarttui -Taavi Beatan hevosen ohjaksiin, talutti sitä vasemmalle ja seurasi -tuskin näkyvää jalkapolkua, joka kulki erämaahan. Toiset tulivat -perässä, ja ennen pitkää katosivat kaikki jäljet, joista olisi -voinut huomata ihmisjalan joskus polkeneen näitä yksinäisiä -seutuja. Lehtimetsä tiheni, kuuset tuuhenivat, hongat kävivät yhä -suuremmoisemmiksi. Suunnattomat lahonneet puunrungot sulkivat tien -joka askelella. Katajapensaat tulivat yhä läpipääsemättömämmiksi, -ja hetteisiä paikkoja täytyi tuon pienen matkueen useasti kiertää. -Ikäänkuin lisätäkseen tienoon jylhyyttä, pisti kaikkialta esiin -sammaleisia kallioita ja suuria vyörykiviä. Tavan takaa tapasi -kiviröykkiöitä, joissa jalka liukastui, sillä kuivana sydänkesänäkin -pysyivät ne alati kosteina tiheitten puitten latvojen siimeksessä. - -Tässä erämaassa oli kuitenkin eloa, jota suurin osa Suomen metsistä -nykyään on vailla. Melkein joka askeleella pyrähti metso tai teeri -pensaikosta. Kettuja ja ilveksiä, jäniksiä, näätiä ja oravia vilisi -kaikkialla. Täältä kuului kumeata mörinää, jonka saattoi selvästi -erottaa koskien kohinasta. Taavi katseli tätä riistan viljavuutta -tottuneen metsämiehen tyyneydellä ja antoi vain Beatalle pienen -ällistyneen jäniksenpojan, jonka hän kaappasi ohimennessään kiinni. -Enempää ei tarvittukaan, että pikku tyttö pysyisi hyvällä tuulella, -mutta Birger tuli levottomaksi ja toivoi, että hän olisi seurannut -Inkeri muorin neuvoa ja pysynyt kiltisti kotona. - -Aina siitä saakka, kuin he poikkesivat metsään, tuntui hänestä, kuin -ei heitä enää olisi ollut neljä vaan viisi henkeä tuossa pienessä -matkueessa. Milloin näytti köyryselkäinen ukko kulkevan heidän -edellänsä tietä näyttämässä, milloin taas oli siinä pieni tyttö, joka -katseli häntä niin kummallisesti pitkän hongan kellertävän rungon -takaa. Väliin taas oli hän kuulevinaan emintimänsä huutavan häntä -nimeltä. Ja kun hän kääntyi taaksensa katsoakseen kuka siellä oli, niin -hän oli selvästi kuulevansa isänsä sotaratsun hirnuvan ja vähän matkan -päässä oikealla vilahdukselta näkevinänsä ritarin korkean kypärin -tuuhean kuusen takaa. - --- Jaakko, -- kuiskasi hän, jottei Taavi ja sisar huomaisi hänen -pelkoansa, -- etkö kuullut ikäänkuin joku olisi huutanut metsässä? - --- Kyllä minä kuulin, -- vastasi Jaakko tyynesti; -- se oli ilvessusi -jossakin tuolla korvessa. - --- Mutta etkö sinä näe mitään tuon pitkän kuusen vieressä? - --- Minä näen, että oksalla riippuu valkoinen sammalparta, -- vastasi -kalastaja yhtä tyynesti. -- Nuori herra ei varmaankaan koskaan ennen -ole kulkenut metsissä? Pelottaako nuorta herraa? - --- En minä pelkää, -- sanoi poika hämillänsä; -- mutta minä ajattelin, -että täällä mahdollisesti olisi muitakin paitsi meitä ja... katsos, nyt -kulkee se pieni valkoinen tyttö taas edellämme! - -Jaakko nyökkäsi yhtä välinpitämättömästi päätään ja arveli, että -täällä sitä kyllä sai nähdä jos jotakin, jota ihmiset eivät oikein voi -ymmärtää, mutta hän tahtoi antaa nuorelle herralle hyvän neuvon. Jos -vain tekee ristinmerkkinsä, eikä välitä kaikista pikkuseikoista ja -antaa reippaan laulun kaikua ilmassa, niin kyllä aaveet saapi ajetuksi -pakosalle. - -Ja ikäänkuin hän olisi tahtonut näyttää sanansa todeksi, rupesi hän -kovalla äänellä laulamaan vanhaa laulua. Sen puoleksi pakanallinen -sisällys sopi hyvin yksitoikkoiseen, koruttomaan ja surulliseen -säveleesen: - - Mariatta neito nuori - Meni piennä paimenehen, - Sukat säärissä punaiset, - Kultanauhat kulmillansa. - Metsä synkkä! - Älä tule! - Mariatta, siellä sulle - Lemmot nauravat lehossa. - - Mariatta pieni piika - Näki marjasen mäellä; - Marjanen mäellä huusi, - Puola karjui kankahalla. - Metsän marja! - Sulje huulet! - Mariatta, siellä sulle - Lemmot nauravat lehossa. - - "Tule, neito, noppimahan, - Punaposki poimimahan, - Ennen kuin etana syöpi, - Mato maahan kaateleepi." - Metsän ääni! - Älä kuule! - Mariatta, siellä sulle - Lemmot nauravat lehossa. - - Mariatta tuhma tyttö - Luuli puolan poimivansa; - Tuo oli Tapion helmi, - Mielikin hely hopea. - Metsän lahja! - Älä luule! - Mariatta, siellä sulle - Lemmot nauravat lehossa. - - Mariatta, Mariatta! - Minne karjasi kadotit? - Lehmät on tarhassa Tapion, - Mielikin lukon takana. - Metsän orja - Itse ole! - Mariatta, siellä sulle - Lemmot nauravat lehossa. - -Hyvää tarkoittaen lauleli vanha kalastaja lauluansa kaiusta huolimatta, -joka kaikilta suunnilta kajahteli sekä kallioista että puista, ja -ikäänkuin vastaili hänelle moninkertaisin sanoin ja sävelin. Mutta -Birgeriä ei hänen laulunsa rohkaissut, päinvastoin rupesi häntä yhä -enemmän kammottamaan. Hän oli nyt aivan selvästi näkevinään saman -valkopukuisen tytön punaisissa sukissa ja hopeanauha hiuksissa -juoksevan heidän rinnallaan metsässä ja kumartuvan poimimaan marjoja -mättäiltä. Mutta hän häpesi enää ilmoittamasta pelkoansa. Kenties -ne olivatkin vain koivujen valkoiset rungot, joita tuuli taivutteli -synkkien kuusten takana. - -Silloin pysähtyi Taavi ja nosti Beatan alas hevosen selästä, sillä -loppumatka oli kuljettava vuoren ylitse ja rämeikön poikki, missä ei -voinut ratsastaa. Hevoset sidottiin kiinni puihin, pantiin paikka -merkille ja jatkettiin jalkaisin matkaa kovin kolkon seudun läpi. -Taavi ja Jaakko saivat nyt usein käsivarsillaan kantaa noita ylhäisiä -lapsia rotkojen ja liejujen yli. Tämä oli heille jotain aivan uutta, -sillä heillä ei ollut käsitystäkään ollut semmoisesta kulusta. Yksin -Birgerkin olisi ollut kovasti huvitettu matkasta, jos hän olisi voinut -olla katselematta ympärilleen ja näkemättä milloin mitäkin, mikä näytti -hiipivän heidän rinnallaan tai edellään kivien ja puitten takana. - -Vihdoinkin he tulivat kauniille aukealle paikalle, jossa oli tasainen -ruohokenttä vuoren juurella. He olivat nyt päässeet matkansa perille. - - - - -7. Junkkarin lähteestä, ja kuinka Beata oli nippasilla valkoisen tytön -kanssa. - - -Ennenkuin sisämaan vedet Kokemäenjokea myöten ehtivät mereen, täytyy -niiden katkaista Kyrönselkä, joka muodostaa niiden luonnollisen -rajavallin lännen puolella, ja ne etsivät sen vuoksi syvimmän -laaksouoman tämän selän ja kaakosta tulevan Salpausselän välillä, joka -on vedenjakajana etelässä. Tähän ihanaan, vuoriseen, mutta silloin -vielä hyvin autioon seutuun Taavi vei pienen seuransa. Hänellä oli -syynsä miksi hän valitsi lyhimmän ja vaivalloisimman tien, vaikka oli -tarjona toinen, jonkun verran pidempi, mutta samalla mukavampi, jota -tavallisesti ne harvat metsästäjät kulkivat, jotka toisinaan kävivät -tässä metsänriistasta rikkaassa vuoriseudussa. Taavi oli nimittäin -huomannut, ettei pääse yhtä nopeasti kulkemaan, kun on nuori neiti -hoidettavana, kuin yksinänsä kuljeksiessa ketterillä pojanjaloilla. -Aurinko rupesi jo kallistumaan lännen puoleen, ja kostea viileys, joka -kukkastuoksun kanssa huokui vuorenrinnettä ylöspäin, ilmaisi selvästi, -että iltasumut jo nousivat alhaalta laaksoista. - -He tulivat nyt notkoon, jonka pohjalla lirisevä puro, keltaisten -leinikköjen ja sorsankukkien ympäröimänä, kuljetti läheisiltä vuorilta -valuvan veden virtaa kohti Puron ja sen rehevien, vihreitten rantojen -yli leijaili jo ohut, tuskin näkyvä sumuharso. Puron toisella puolella -laajeni notko kauniiksi noin viidenkymmenen askelen pituiseksi -ruohokentäksi, mutta vastapäätä oleva kukkula joka oli mäntyjen -peitossa, esti taas edemmäksi näkemästä. - --- Katsokaa, tuolla on mökki! -- huudahti Beata. - --- Ja tuolla mökin ovella seisoo valkoinen tyttö! -- virkkoi -Birger miltei yhtä haavaa, iloiten siitä että hän tapasi muitakin -ihmisolentoja tässä erämaassa, sillä niinkuin lukia jo on huomannut, -tuntui yksinäisyys hänestä hiukan kammottavalta. - -Taavi nyökkäsi päätään hymyillen ja nosti Beatan puron yli. Saman -tempun teki Jaakkokin Birgerille. Kuljettiin sitte ruohikon yli, mutta -vaikka lapset olisivat tähystelleet kuinkakin tarkasti, niin eivät he -voineet enää erottaa ei ihmisiä eikä liioin ihmisasuntojakaan. Se, mitä -Beata oli mökiksi luullut, olikin vain suuri punertava kallionlohkare, -taikka oikeastaan kaksi kallionlohkaretta, sillä se oli haljennut -kahtia. Molemmat lohkareet näyttivät niin höllästi riippuvan lähimmällä -jyrkänteellä, että pelkäsi joka hetki niiden syöksyvän laaksoon. Tämän -lohkareen yläpuolella kasvoi vanha katkolatva petäjä, joko sitten tuuli -oli sen latvan taittanut tai vielä luultavammin raskaat kinokset sen -painollaan katkaisseet, kinokset, jommoisia lumisina talvina keräytyy -havupuihin, ja jotka useinkin murtavat puunrungon tai oksia, kun -suoja tulee ja kosteus tekee lumen kahta vertaa raskaammaksi. Jonkin -sellaisen tapaturman jälkeen näytti puun koko jäljellä oleva elinvoima -kokoontuneen yhteen sivuhaaraan, joka -- paksuna kuin hirsi kurottihen -kallion yli ja loi siihen omituisen varjon, joka etäämmältä katsoen -sai aikaan sen näköhäiriön, että luuli sitä punaiseksi tai ruskeaksi -rakennukseksi. - --- Nyt olemme perillä, -- sanoi Taavi osottaen kalliota. - -Lapset avasivat silmänsä suuriksi, sillä he olivat odottaneet, jotakin -aivan eriskummaista, mutta he eivät voineet nähdä mitään muuta kuin -suuren kiven ja vankan puun. - --- Missä Junkkarin lähde sitten oikeastaan on? -- kysyi Beata. Hän -oli kuvitellut mielessään, että ainakin tämä ihmeellinen sukumuisto, -josta hän oli kuullut puhuttavan varhaisimmasta lapsuudestaan saakka, -olisi jokin komea väliaste Ljungarsin linnan kaivon ja Myllyrannan -myllynsulun välillä. - --- Tässä, -- vastasi Taavi, ja asettui kallion halkeaman eteen. -Tämän halkeaman pohjalta pulppusi kirkas vesisuoni, siitä vesi -keräytyi pieneen luonnolliseen altaasen kallion juurelle ja valui sen -reunojen yhtä rinnettä myöten ruohokentälle, jossa se vihdoin loi -kristalliaarteensa lorisevaan puroon. - --- Siinäkö kaikki tyynni? -- kysyi Beata uudelleen ja hänen äänensä -ilmaisi pettymystä. - --- Ei se mikään järvi ole, -- vastasi Taavi sävyisästi, -- mutta kaunis -lähde se on, ja merkillinen lähde se on Beatan suvulle, sen ovat äiti -ja Renata usein meille kertoneet. Niin kauan kuin Ljungarsin herrat -juovat tästä lähteestä, on heidän sukunsa oleva voittoisa sodassa, ja -rikas ja mahtava rauhan aikana. Mutta joka kerta kun tapaturma kohtaa -heitä, kuivuu lähde joksikin aikaa ja ehtyy kenenkään tietämättä -kokonaan. Kerran eräänä aamuna, kertoi äiti, oli lähde kerrassaan -kuiva. Seuraavana yönä nousi myrsky, ja linna paloi äkkipikaa poroksi. -Siitä on nyt kolme-, neljäkymmentä vuotta kulunut, mutta äiti muistaa -sen vallan hyvin, vaikka hän olikin lapsi, kun Knuutti herra vainaja, -Beatan isoisä, kaatui Brunkebergin tappelussa, ja hänen oma veljensä, -Åke herra, joka oli Tanskan kuninkaan puolella, pisti hänet keihäällä -kuoliaaksi. Mutta kerrotaan, että samassa kun Knuutti herra kaatui, hän -löi tapparallaan Åke herraa vasten kypärää, niin että kirveen varsi -taittui, ja silloin Åke herra kaatui samalla hetkellä kuin Knuutti -herrakin. Silloin, sanoi äiti, oli lähde neljä viikkoa vallan kuivana, -vaikka satoi taivaan täydeltä. Mutta kaksi Ljungarsin herraa vuodatti -sen sijaan sydänverensä Tukholman tanterella. - --- Niin, -- sanoi Birger, -- ja kun minun äitini kuoli neljä vuotta -sitten, oli keväinen aika ja lumi suli, mutta lähde oli kuivana, -ikäänkuin ei olisi ollut pisaraakaan vettä kolmen peninkulman matkalla. -Isälläni oli tapana joka aamu lähettää silmäpuoli Botvid noutamaan -lähteestä vettä, sillä muuta vettä ei isäni tahtonut juoda. Mutta -Botvidista oli ikävä ratsastaa niin pitkää matkaa, ja kerran hän -toi vettä lähimmästä kaivosta. Isäni huomasi sen heti ja hirtätti -Botvidin pitkään koivuun linnan portin eteen. Minä muistan sen vielä -niin selvästi, minä itkin koko päivän, sillä Botvid oli tehnyt minun -parhaan puuhevoseni, ja tuntui niin ilkeältä nähdä hänen roikkuvan kuin -variksenpelättimen siinä pitkässä puussa. Mutta kun äitipuoleni tuli -linnaan, niin hän sanoi joka kerta kun isäni joi vettä, että Junkkarin -lähteen vesi oli epäterveellistä, koska se maistui niin raudalle, ja -siitä ajasta aikain isäni rupesi juomaan muuta vettä. - --- Ja siitä ajasta aikain on Bo herra noiduttu, -- mutisi Jaakko, -katsahtaen varovasti ympärilleen, olisiko joku sivullinen sattumalta -lähitienolla kuuntelemassa. Onneksi eivät lapset kuulleet tätä -loukkaavaa mutinaa, sillä molemmat sanoivat, että he tahtoisivat juoda -lähteestä. - -Taavi toi pari leveätä rentukan lehteä ja tarjosi niitä -juoma-astioiksi, jota tarkoitusta varten niitä tarvitsi vain hiukkasen -taivuttaa. Vesi maistui todellakin hyvin raudalta, mutta se ei estänyt -Ljungarsin lapsia juomasta esi-isiensä juomaa. - -Birger henkäisi syvään ja ojensi itseänsä ihmeteltävän miehekkäästi, -ikäänkuin hänestä äkkiä olisi tullut toinen mies. Hänestä tuntui tällä -haavaa, ikäänkuin hän olisi voinut tarttua vaikka karhua niskasta -kiinni. Mutta Beataan se vaikutti vähemmän ihmeteltävästä, sillä hän -tunsi paikalla kovaa nälkää. Sen vuoksi otettiin eväät esille, voita, -leipää, juustoa ja maitoa, joka maistuikin erinomaisen hyvältä päivän -vaivojen jälkeen viileässä iltailmassa ja kauniilla kukkulalla kallion -rinteessä. - --- Minkä tähden lähde ja kallio on kuvattuna Ljungarsin vaakunassa? -- -kysyi Beata, iloisesti natustellen hyvää tuoretta juustoa. - --- Vanha mänty ja valkoinen tyttö ovat myöskin siinä, -- vastasi -Birger. -- Sen on Renata kertonut meille tuhat kertaa. - --- Luulen kyllä, että hän on sen kertonut, -- sanoi Beata hätäisesti, --- mutta se on satu ja kauniita satuja minä kuuntelen mielelläni -useampaankin kertaan. - --- En tiedä, olisikohan oikein kertoa sitä juuri tällä paikalla, -- -sanoi Birger ja katseli vähän hämillään ympärilleen. - --- Juuri täällä minä tahdon sen kuulla, -- intti Beata, joka ei tapansa -mukaan juuri helpolla luopunut siitä, minkä kerran oli päähänsä saanut. --- Juuri täällä! Ja kun sinä kerrot, niin minä katselen punaista -kalliota ja tuota rumaa vanhaa mäntyä ja kuuntelen kuinka lähde loiskii -kiviä vasten. Silloin minä ajattelen, että Ljungarsin valkoinen tyttö -seisoo lähteen reunalla ja viittaa meille, niinkuin hänen ennen -sanottiin tekevän Ljungarsin lapsille. Mutta alotappas kerrankin! Miksi -sinä katselet niin kummallisesti kalliota? Birger, muistatko, kuinka -isällä on tapana sanoa: Olet Ljungars ja kuitenkin pelkuri! - -Ja iloinen lapsi piirsi etusormellaan pienen ympyrän ilmaan, kuten -tehdään, kun tahdotaan saattaa toista häpeämään. Mutta Birger katseli -kalliota, joka oli noin viidenkymmenen askeleen päässä heistä, ja hänen -vilkas mielimielikuvituksensa oli heti valmis toteuttamaan sisaren -leikillisiä sanoja. Aurinko oli muuttanut asentoa ja valaisi ihanilla -iltasäteillänsä vanhaa mäntyä, joka nyt tykkänään varjosti kallion -keskiosan. Tiheitten havujen lomista pääsi kirkas, punertava valonsäde -tunkeutumaan esiin ja punasi usvan, joka keveänä kohosi kosteasta -maasta. Birger oli taaskin näkevinänsä tuon valkopukuisen tytön haamun, -jonka hän jo monta kertaa ennen oli luullut nähneensä, ja hän seisoi -nyt lähteen partaalla ja viittasi hänelle. - --- Näetkö, Beata? huudahti hän. -- Tuolla -- tuolla, aivan kallion -juurella! - -Sen sijaan että olisi vastannut, Beata hypähti pystyyn ja muutamassa -sekunnissa hän oli osotetulla paikalla. Hän asettui nauraen samaan -asentoon kuin hän arveli Birgerin kuvittelevan mielessänsä tuota -salaperäistä haamua ja viittasi hänelle juhlallisesti kädellänsä. Mutta -Birger joka oli jäänyt kunnaalle, huudahti kauhistuneena, sillä nyt -hänestä näytti aivan kuin kaksi olentoa olisi seisonut kalliolla. - --- Beata, Beata, -- huudahti hän, -- kaikkien pyhimysten nimessä, tule -pois sieltä! Hän seisoo aivan sinun vieressäsi ja viittaa kädellään, -samoinkuin sinäkin. - --- Jos hän seisoo täällä, niin olen minä nippasilla hänen kanssansa, -- -jatkoi Beata yhtä pelottomasti ja huitoi käsillään ympärilleen, oikein -selvästi osottaakseen kuinka vähän hän huoli veljen kuvitelmista. - -Silloin Birgeristä näytti ikäänkuin Beata olisi lyönyt suoraan läpi -utukuvan tämän vähääkään siitä muuttumatta. Se vain yhä viittasi -hänelle puolittain surullisesti, puolittain käskeväisesti. Lähteen -lirinä, joka äskettäin kuului vielä aivan selvästi, sitten kun lintujen -laulu lakkasi metsässä ja tuuli herkesi suhisemasta puitten latvoissa, -heikkeni heikkenemistänsä ja vihdoin hiljeni kuulumattomiin. - -Samassa tuli Taavi, joka Jaakon kanssa oli poiminut lapsille mustikoita -läheisestä mäestä. Hänen läsnäolonsa rohkaisi Birgerin mieltä. Yhdessä -he menivät kalliolle, eivätkä nähneet siellä mitään tavatonta, kuten -helposti saattoi ymmärtääkkin. Beata vain huimasti juoksenteli nippaa -Birgerin kummituksen kanssa. - --- Ljungarsin tyttö! Ljungarsin tyttö! -- huuteli hän vallattomasti. -- -Jos mielemmin tahdot olla piilosilla, niin sano missä olet. - --- Nyt se seisoo vuorella, -- virkkoi Birger, näyttäen sormellaan sitä -ylännettä, jonka yli he olivat tulleet laaksoon. Samallainen ilmiö, -joka syntyy auringonsäteen taittuessa usvan läpi, näytti puitten -lomissa saavan aikaan tämän harhanäyn. Taavi ja Beatakin saattoivat nyt -selvästi nähdä valkoisen tytön viittaavan kädellänsä. - --- Parasta on, että lähdemme heti kotimatkalle, alkaa olla jo myöhä, -- -sanoi Taavi. - --- Mutta kuka tuolla vuorella seisoo? -- kysyi Beata, enemmän -ihmeissään kuin hämmästyneenä huomatessaan, että Birgerin näky oli -käynyt toteen. - --- Hän se on, -- sanoi Taavi totisesti. - --- Kuka hän? Onko se joku paimentyttö, joka on eksynyt metsään? - --- Ei, se on Ljungarsin tyttö, jota sinä itse huusit. Sitä sinun ei -olisi pitänyt tehdä. Minä olen usein nähnyt hänet täällä, ja monasti -hän on vienyt minut harhateille, sillä sellaisiin olentoihin ei voi -koskaan luottaa. - --- Tule, Taavi, ratsastetaan takaisin myllyyn. Ei suinkaan hän tee -meille mitään pahaa? - --- Sitä minä en luulisi. Tavallisesti ei häntä koskaan näe saamatta -jälkeenpäin jotakin mielipahaa. Mutta se ei mitään merkitse, niin kauan -kuin lähteestä vettä juoksee. - --- Niin, juokaamme vielä kerran lähteestä! Mutta... missä on lähde? - -Tämän kysymyksen tekivät kaikki kolme yhtä haavaa. Taavi hieroi -silmiänsä, ikäänkuin hän ei olisi ollut oikein hereillä. Sillä -lähteestä, joka äsken vielä niin rattoisasti lorisi, ei ollut enää -jälkeäkään nähtävänä. Kosteat pikku kivet vain olivat vielä paikoillaan -ja pienet vaalean vihreät sammaleet, jotka kasvoivat sen partailla. - - - - -8. Miten valkoinen tyttö opasti Ljungarsin lapset metsän halki ja mitä -sillä aikaa myllyllä tapahtui. - - - -Taikausko on yhtä vanha kuin maailmakin, eikä sitä koskaan saada täysin -poistetuksi, min kauan kuin maailma pysyy pystyssä. Se muuttaa vain en -aikoina muotoansa. Tämän kertomuksen aikana ei katolinen oppi ollut -voinut hävittää juuria myöten vanhaa pakanallista taikauskoa Suomesta. -Se päinvastoin oli vain sitä kartuttanut omilla lisäyksillänsä, ja -sentähden olikin kansanusko maassa vielä vähää ennen uskonpuhdistusta --- ja paikoittain vielä paljoa myöhemminkin -- omituinen pakanallisen -ja kristillisen taikauskon sekoitus. Kuninkaat ja päämiehet, piispat -ja oppineet uskoivat ja luottivat taikoihin ja loitsuihin, noitiin -ja peikkoihin, veden ja metsän haltioihin. Uskonto itsessäänkin -oli suurimmaksi osaksi täynnä tarinoita pyhästä Erikistä, pyhästä -Olavista, pyhästä Brigitasta, pyhästä Henrikistä, pyhästä Hemmingistä -[Piispa Hemmingin luut pantiin arkkuun Turussa vuonna 1514, joten -hän puolittain sai pyhimyksen arvon. Mutta sitä varten vaadittiin -vielä "kanonisatsionia" eli Rooman paavin juhlallista julistusta, -joka ei ehtinyt tapahtua, ennenkuin uskonpuhdistus teki turhaksi -kaikki sellaiset hankkeet.] ja lukemattomista muista pyhimyksistä, -heidän jäännöksistänsä ja ihmeistä, jotka heidän haudoillansa olivat -tapahtuneet. Mitä sitten saattoi herkkäuskoiselta kansalta odottaa, -jota pidettiin joko tahallaan taikka ilman mitään erityistä tarkoitusta -mitä suurimmassa tietämättömyydessä? Ketään ei siis ihmetyttäne, -että vanha kalastaja ja köyhä myllärinpoika uskoivat metsässä olevan -pakanallisia kummituksia yhtä varmasti, kuin että pyhän Henrikin luut -olivat parantaneet sokeita ja halvatuita. Ja jos ylhäisten herrojen -lapset tiesivätkin vähän enemmän kuin he, niin oli heidän suurempi -tietonsa vain siinä, että he olivat saaneet kuulla koko joukon -kummallisia sukutaruja, joita ei koskaan puuttunut ja joita pidettiin -jonkinmoisena uutena uskonkappaleena vanhoissa ritarilinnoissa. - -Voisipa mennä vieläkin pitemmälle: saattaisi sanoa, että kaikkea -sitä ihmeellistä taikuutta, joka valistuneempina aikoina on kauan -aikaa sitte kadottanut kaiken luottamuksen, ei tänä aikana ainoastaan -uskottu, vaan sitä oli todenteolla olemassakin, sentähden, että sitä -uskottiin. Mutta koska sellainen väitös varmaankin saattaisi vain -useimmat lukijat säälien hymyilemään, niin lienee parasta, että kukin -saa olla omaa mieltänsä siinä asiassa. Katsokaamme nyt vain, kuinka tuo -pieni matkue käyttäytyi Junkkarin metsässä, kun he huomasivat, että -lähde aivan äkkiä ja heidän suureksi hämmästykseksensä oli kuivunut. - -Että sellainen tapahtuma voisi riippua lähteensuonen satunnaisesta -tukkeumisesta, ja siis yhtä luonnollisista syistä kuin vielä meidänkin -päivinämme niin valtavat vesisuonet kuin Motalan virta ja Kyrön koski -tukkeutuvat ja näyttävät kuivuvan, ei juolahtanut kenenkään mieleen, -sillä kaikki tiesivät, kuinka läheisessä yhteydessä tämä lähde oli -Ljungarsien kohtalon kanssa. Ei kukaan tässä pienessä seurassa epäillyt -hetkeäkään, ettei varma tapaturma piakkoin kohtaisi tuota jalosukuista -väkeä, Mutta milloin, missä ja millä tavalla, sitä ei kukaan tiennyt, -ellei tuo aaveentapainen valkea tyttö, joka yhä viittaili mäellä. - -Kun Taavi oli varma siitä, etteivät hänen silmänsä häntä pettäneet, ja -että lähde oli kuivunut, välähti hänen mieleensä, että hän ehkä voisi -ehkäistä onnettomuuden varoittamalla Ljungarsin linnan asujamia. -- -Tulkaa -- sanoi hän, -- rientäkäämme heti linnaan. Ei sinne ole pitempi -matka kuin myllyynkään, ja tie on mukavampi, kuin se jota myöten tänne -kuljimme. - --- Mutta sittenhän meidän täytyisi jäädä yöksi linnaan, -- sanoi Birger -levottomasti. - --- Niin täytyisikin, -- sanoi Taavi, -- mutta minä menen sieltä -Myllyrantaan, jottei äiti luulisi karhujen repineen meidät hengiltä, ja -huomenna tulen minä hakemaan teitä takaisin meille. - --- En minä mene linnaan, minä tahdon mennä myllyyn, -- selitti Beata -näppärästi ja päättäväiseen tapaansa. - --- En minäkään tahdo mennä linnaan, ennenkuin isä tulee takaisin, --- jatkoi Birger ajatellessaan äitipuoltaan, jota molemmat lapset -vaistomaisesti pelkäsivät. - -Taavi mietti hetkisen ja näytti olevan hyvin taipuvainen yksin -lähtemään Ljungarsin linnaan ja jättämään lapset Jaakon suojaan. Mutta -tätä tuumaa kohtasi yhtä jyrkkä vastustus. Kuinka hän hennoisi jättää -suojattinsa niin myöhään illalla keskelle synkkää metsää, varsinkin kun -tässä metsässä oli yliluonnollisia olentoja, joista ei oikein tietänyt, -pitäisikö niitä ystävinä vaiko vihamiehinä pitää. - --- Palataan sitten samaa tietä kuin tulimmekin, -- sanoi Taavi -nyreissään. -- En ollenkaan usko, että valkoinen tyttö aikoo mitään -pahaa Ljungarsin lapsille. Katsokaa, hän viittaa meitä tulemaan. -Seuratkaamme häntä, ja jos hän aikoo viedä meitä harhateille, niin -lupaan minä pitää silmäni auki. - -Kaikki neljä lähtivät nyt viipymättä kotimatkalle. He tulivat purolle, -astuivat ylös kukkulalle, ja kulkivat rotkojen poikki. Yhä vielä -kävi valkoinen tyttö heidän edellänsä. Niin, toisinaan hän näytti -olevan niin lähellä kallionkielekkeen tai tuuhean kuusen takana, että -selvästi erotti hänen tavattoman kauniit, kalpeat, mutta veitikkamaiset -kasvonsa, hänen kellertävät hiuksensa, hopeanauhan hänen otsallaan, -hänen punaiset sukkansa ja hänen valkoisen hameensa poimut sekä leveän -kultavyön, jolla hän oli vyöttänyt hameensa. Marjatan laulu kaikui -vielä Birgerin korvissa. - -Hyvässä seurassa tottuu sentään kaikenmoiseen, joka yksinään ollen -näyttää pelottavalta, eikä pienessä valkoisessa tytössä itsessänsä, -joka tuskin näytti neljää, viittä vuotta vanhemmalta, ollut mitään -pelkoa herättävää. Ihmeteltävän ketterästi hän pujahti kivikkojen yli, -jotka tuottivat niin paljon vaivaa olennoille, jotka olivat lihaa ja -verta. Rotkot ja kalliot hidastuttivat yhtä vähän hänen kulkuansa, kuin -usvaa, joka suosta kohoaapi. Paksut puunrungot näyttivät ikäänkuin -tunkeutuvan hänen läpitsensä, kun hän savuna kiiti niiden ohitse, ja -kun hän leijaili pensaikon yli, niin näytti siltä kuin hänen hameensa -lieve olisi tarttunut katajapensaasen, mutta se olikin vain hämähäkin -verkko, joka hohti valkoiselta, sillä runsas iltakaste oli ripotellut -siihen hienoja helmiänsä. - -He olivat nyt tulleet sille paikalle, jossa hevoset olivat kiinni -sidottuina, ja Siivo, joka vastoin hidasta luontoansa näytti huonosti -viihtyvän yksinäisyydessä, hirnahti ilosta, kun seurue palasi takaisin. -Tuota pikaa olivat Birger ja Beata taas hevosten selässä, ja matkaa -jatkettiin, ruohon käydessä yhä kosteammaksi kasteesta ja sumujen -noustessa yhä sakeampina alangoista. Oltiin heinäkuun puolivälissä, -eikä tarvinnut siis pelätä pimeätä. Mutta kevyt hämäräharso, joka -verhosi seutua, himmeni melkoisesti tiheän metsän puitten varjossa. -Taavi oli hyvillään, kun täysikuu nousi, suurena ja punaisena kuin -kiiltävä vaskikilpi, taivaanrannalle ja valaisi siellä täällä -aukeammilla paikoilla kasteen peittämää kanervikkoa ja niljakkaita -kallioita. - -Yhtäkkiä seisahtui Siivo, liipotti korviansa, eikä suostunut kulkemaan -eteenpäin. Nyt Beata vuorostansa pelästyi. Jo kauan sitten hän oli -toivonut olevansa kotona Myllyrannan myllytuvassa. - --- Mitä nyt? -- sanoi Taavi ja taputteli uskollisen eläimen kaulaa. -- -Mikä sinun on, Siivo? Jos vainuat sutta tuolla pensaikossa, niin luota -minuun, poikaseni; emme me mokomia otuksia pelkää. - -Hevonen pärski eikä liikahtanut paikaltansa. - -Birger selitti omalla tavallansa hevosen vastahakoisuutta. -- Katsokaa, --- sanoi hän, -- valkoinen tyttö ei käy enää meidän edellämme. Hän on -pysähtynyt vähän matkan päähän oikealle ja viittaa meitä seuraamaan -itseänsä. - -Taavikin näki -- taikka oli näkevinänsä -- että leijaileva utukuva, -joka tähän asti oli liidellyt heidän edellänsä, seisoi liikkumatta -sanotulla paikalla, ikäänkuin kehottaen heitä kulkemaan toista tietä. -Tässä paikassa loisti kuu puitten välistä; ja vaikka saattoi nähdä -kultavyön kimmeltävän, niin kuitenkin kuvastui utukuvan ruumiin läpi -korkean kuusen sammaleinen runko, jonka ihmiskädet olivat karsineet -aina ylös saakka, ja jättäneet ainoastaan pienen töyhdön ylimpään -latvaan. Sillä tavalla meneteltiin usein entiseen aikaan ja vielä -nytkin joskus raivaamattomissa seuduissa, niin että matkanneella -olisi merkki ja tienviitta, kun hän pysähtyy epätietoisena oikeasta -suunnasta. [Sellaisia "tikkakuusia" käytetään vielä tänäkin päivänä -rannikolla merimerkkeinä.] - --- Ei, kiitoksia paljon, -- sanoi Taavi suuttuneena, -- sinä olet -viekoitellut minut monasti ennen suohon, enkä minä enää anna peijata -itseäni. Hei, Siivo! Etkö häpeä, vanha narri, kun annat peikkojen -vietellä itseäsi oikealta tieltä? - -Mutta Siivo ei taipunut. Beata rupesi itkemään, vaikka hän olikin -Ljungarsin sukua. Birger huomautti hyvin viisaasti, että joskin ei -voitaisi luottaa valkoiseen tyttöön, niin voisi ainakin antaa hevosen -seurata omaa tahtoansa, sillä varmaankin se halusi yhtä mielellään kuin -muutkin kotiin myllyyn. - -Kun ei muu auttanut, niin Taavin täytyi seurata viittausta, mutta pyhän -Priitan nimessä hän vannoi, ettei hän astuisi askeltakaan edemmäksi, -jos hän huomaisi, että tuo valkoinen lempo tahtoi ilveillä hänen -kanssansa. Hän poikkesi siis vastahakoisesti oikealle karsittua kuusta -kohti, ja tuskin hän oli kääntynyt sinne päin, kun Siivo taas iloisena -lynkytteli samaan suuntaan. - -Taavin suureksi hämmästykseksi tuli pieni matkue nyt entistä -mukavammalle polulle, vaikka hän luuli voivansa vannoa, että kuusi -oli aijottu talvitienviitaksi, mutta kesällä varoitukseksi kulkijalle -läheisestä pohjattomasta suosta. Suo oli tosin paikallansa, sen -huomasi kyllä usvasta ja omituisesta savunsekaisesta ilmasta, jota -öiseen aikaan nousee sellaisista paikoista. Mutta sen reunaa pitkin -kulki tasainen ja kova nurmikko, jolla sekä hevoset että jalkamiehet -saattoivat turvallisesti kulkea. Utukuva leijaili taas heidän edellänsä -entistään kirkkaampana kuun valossa, sillä puut eivät enää sitä -himmentäneet, ja Taavista tuntui, kuin maa olisi tasoittunut sen -askelten alla. Niin oivallista ratsastustietä ei hän koskaan ennen -ollut huomannut Junkkarin nevalla. Kuitenkaan ei hän täydellisesti -luottanut valkoiseen tyttöön ja piti tarkkaa vaaria kuun asennosta -ja virran etäisestä kohinasta, ollakseen varma suunnasta. Hän päätti -siitä, että he kiersivät kaaressa tavallisen tien sivua ja vaikka -kiertotie olikin pitempi, niin tuli tien pituus korvatuksi sen kautta, -että maanlaatu salli heidän nopeammin kulkea eteenpäin. - -Suureksi iloksensa Taavi huomasi koskien kohinasta, joka kuului yhä -lähempää, että heidän tiensä kaareutuikin oikealle taholle, ja turhaan -hän oli pelännyt, että suo tai muut vastukset keskeyttäisivät heidän -matkaansa. Lyhyemmässä ajassa, kuin mikä tavallisella polulla olisi -ollut mahdollista, tuli Myllyrannan myllyn aukea seurueen näkyviin. -Täällä hävisi valkoisen tytön haamu, joka tähän asti oli ollut heidän -oppaansa, ja katosi kokonaan vähän matkan päässä myllystä, ikäänkuin -sen alue olisi tähän loppunut. - -Oli jo myöhäinen ilta, kun Taavi ja hänen suojattinsa saapuivat -väsyneinä ja unisina, mutta terveinä ja eheinä myllyyn. Mutta hänen -hämmästyksensä oli suuri, kun hän näki koko kylänväen jalkeilla, -varustettuna jousilla, keihäillä, lohiahraimilla, ja muilla kiireessä -hankituilla aseilla. Suurempi oli toki ilo ja ihmetys tuvassa, kun -myllynväki ja kylännuoriso näkivät tuon pienen seurueen lähenevän aivan -toiselta taholta, kuin mistä heitä oli odotettu tulevan, sillä valtatie -lähteeltä oli myllyn itäpuolella. Inkeri ja Renata olivat aivan -suunniltansa; he tempasivat lapset hevosten selästä, syleilivät heitä, -itkivät, nauroivat ja puhuivat yhtä haavaa, niin että Taavi rupesi jo -toden perästä pelkäämään, että valkoinen tyttö taikakeinoineen oli -vienyt nämät kunnon ihmiset järjiltä. - --- Mitä tämä tietää? -- huudahti hän. -- Miksikä te olette näin -myöhäiseen liikkeellä ja koko väki aseissa? - --- Miksikä? -- toistivat Renata ja Inkeri yhtä haavaa koettaen huutaa -toinen toistaan äänekkäämmin. -- Pyhät armahtakoon meitä, vieläpä hän -kysyy, tuo tuo nulikka, senkin suden penikka! Jumala siunatkoon teitä, -lapset, kun taas olette onnellisesti kotona. Mutta sen minä sanon, -Taavi, että jos olisin mies, niin sinä saisit maistaa hyvää vuoden -vanhaa koivurieskaa, poika! Kuinka sinä voit viipyä niin myöhäiseen -Ljungarsin lasten kanssa ja pelottaa meitä, köyhiä ihmisparkoja, vallan -kuoliaaksi teidän takianne! Sitä paitsi saamme kai maksaa muutaman -haarikan olutta, ennenkuin saamme kylänväen tyydytetyksi, kun se -teidän tähtenne on luopunut makeasta unestansa. Mutta kuinka ihmeessä -te saatoitte ratsastaa kuutamossa metsän läpi, josta tuskin kissakaan -pääsee kulkemaan keskellä valoisaa päivää? - --- Tulimme vähän viipyneeksi, sillä... niin, tiedättehän äiti, -millainen Junkkarin neva on, -- vastasi Taavi. -- Mutta onko -mahdollista, että väki on tarttunut aseihin sen vuoksi, että me -viivyimme vähän kauemmin kuin mitä olimme aikoneet? - --- Viivyitte vähän kauemmin, sinä vallaton vekkuli! -- kiirehti Inkeri -jatkamaan, kun Renata kaikeksi onneksi sai viileästä iltailmasta -yskänpuuskan, joka esti häntä lujalla äänellään sekaantumasta puheesen, --- viivyitte vähän kauemmin! Etkö sinä, kelvoton, sitten tiedä, että -tuolla maantien vieressä oleksii koko kaksikymmentä Sten herran -ratsumiestä? Josua näki heidät omin silmin, kun minä lähetin hänet -teitä hakemaan, Ja joukon johtajana on halkinenäinen Sven. Josua tunsi -hänet korpinsulasta, joka oli hänen rautalakissansa. - --- Te olette oikeassa, äiti, -- sanoi Taavi miettiväisenä. -- Jos Sven -ja Sten herran ratsumiehet ovat siellä, niin minä kyllä ymmärrän, miksi -kylä on aseissa. Mutta minä en käsitä, mitä yhteyttä heillä olisi -meidän retkemme kanssa Junkkarin lähteelle? - --- Sen sanon minä sinulle, sokea, ellet sinä itse ymmärrä, -- pauhasi -Inkeri suuttuneena. -- Eivät ratsumiehet huviksensa ole oleskelleet -sen vieressä. Sten herra katsoo karsain silmin veljeänsä Bo'ta. Pyhä -Henrikki varjelkoon meitä semmoisesta veljessovusta, joka jo vanhastaan -on siinä suvussa vallinnut. Enkä minä mistään hinnasta tahtoisi, -että nuori Birger herra ja siunattu pikku neitemme joutuisivat Sten -herran kynsiin... Mutta tässä me seisomme, Renata, ja unohdamme viedä -lapsiraukat levolle. Tulkaa lapset, minä keitän teille maitoa, jotta -lämpenisitte! - --- Olette oikeassa, äitiseni, ja nyt minä ymmärrän, miksi valkoinen -tyttö... Niin, niin se on, kiitos sinulle, kummitus; tänään sinä olet -meille tehnyt hyvän työn. Mutta odottakaas vähän äiti, minä kerron -teille jotakin. Kello kuusi tänä iltana oli vielä vettä Junkkarin -lahkeessa niinkuin ainakin, mutta kello seitsemän se oli ihan -kerrassaan kuiva. - --- Mitä sinä sanot? -- huudahti Inkeri kauhistuen ajatellessaan, mitä -hänen lapsuudessaan oli tapahtunut. - --- Minä sanon, että kello seitsemästä alkain tänä iltana on Junkkarin -lähde ollut kuiva ja että minä vielä tänä yönä lähden ilmoittamaan -siitä linnaan. - - - - -9. Kuinka Taavi suoriutui Sten herran huoveista. - - -Hämmästykseksensä Inkeri kuuli Taavin vielä samana yönä aikovan lähteä -Ljungarsin linnaan. Hyvin ei sen rakkaan pojan kävisi, jos Sten herran -ratsumiehet -- taikka huovit, niinkuin niitä siihen aikaan nimitettiin --- saisivat hänet kynsiinsä. Ja kukapa tiesi, mihin he voisivat ryhtyä -hänen poissa ollessansa? Joko he olivat tulleet anastamaan Ljungarsin -lapsia, taikka -- kuiskasi paha omatunto Inkerin korvaan -- olivat -he tulleet kostamaan lohipadosta, joka tuotti niin paljo vahinkoa -Sten herralle ja kaikille ylempänä asuville. Mikä tahansa heidän -aikomuksensa olikaan, oli heillä epäilemättä paha mielessä. Pienellä -kylällä, jossa kaikkiaan oli tuskin kaksikymmentä aseellista miestä, -ja jotka eivät suinkaan voineet vetää vertoja ratsumiehille ase- ja -sotataidossa, oli siis kylläkin syytä pelätä näitä vastenmielisiä -vieraita. Jos Bo herra olisi ollut kotosalla, niin olisi voitu toivoa -linnasta apua. Mutta Ursula rouvaan ei ollut luottamista, eikä -linnanvouti varmaankaan halunnut luopua vähäisestä miehistöstään, jonka -Bo herra oli hänelle jättänyt, varsinkin kun itse linnakin tarvitsi -mitä huolellisinta vartioimista. - -Huolimatta vastustaa näitä väitteitä meni Taavi talliin, missä hänellä -oli kesy korppi, ja tempasi sen siivestä kaksi mustaa sulkaa. - --- Luulenpa, -- hän sanoi, -- että vouti tottelee Bo herran merkkiä. Ja -mitä Sten herran huoveihin tulee, niin kyllä minä pidän huolen siitä, -että he jättävät äidin rauhaan, kunnes minä palaan. - --- Mitä pyhimysten nimessä sinä ajattelet, poika? -- virkahti äiti, -joka ei sanottavasti rauhoittunut Taavin vakuutuksesta. -- Ethän sinä -vain aikone omin päin ruveta ottelemaan ratsumiesten kanssa? - --- Miksikä en, -- vastasi poika. -- Mutta olkaa huoletta, kyllä -minä siitä selviän. Antakaa toisen puolen väestä vartioida aidan -luona, sillä aikaa kuin toiset pukimissansa makaavat riihessä aseet -vieressänsä. Lukekaa sitten rukouksenne, äitiseni, ja pankaa maata, -ennenkuin aurinko ehtii noihin koivuihin tuonne kosken rannalle, olen -minä jo kotona. - -Näin sanoen tarttui Taavi lyhyeesen karhunkeihääsensä, ripusti pitkän -jousen olallensa, pisti useita nuolia vyöhönsä ja niiden rinnalle -pienen kirveen, joka hätätilassa myöskin saattoi aseesta käydä. Siten -varustautuen yön seikkailujen varalta, lähti hän viipymättä Ljungarsia -kohti. - -Iltaruskon viimeiset säteet punasivat vielä omituisella loisteellaan -luoteisen taivaanrannan ja koko luonnossa vallitsi valoisa, rauhallinen -hiljaisuus, joka tekee pohjolan kesäyön niin omituisen viehättäväksi. -Puoliyö oli jo tulossa, ja kuu nousi yhä kalpeampana ylemmä taivaalle. -Viheriän vainion ojista kuului ruisrääkän käheä ääni ja rannan -koivuissa lauleli rastas kaunista lauluansa, johon aika-ajoin vastasi -yhtä sointuisa viserrys virran toiselta rannalta. - -Taavi vältti aukeata ratsutietä, joka vei Junkkarin nevalle, ja -hiipi rantaa pitkin, kunnes hän saapui metsään. Siellä hän poikkesi -vasemmalle ja hiipi varovasti eteenpäin, kunnes hän tuli tien -läheisyyteen, ja seurasi varovaisesti tien kaarroksia metsän laidassa, -missä puun varjot häntä paremmin suojasivat. Ensi alussa ei hän -huomannut mitään epäiltävää. Ainoastaan jänikset ja oravat, jotka -pelästyneinä heräsivät lyhyestä unestansa, juoksentelivat siellä täällä -pensaikon kuivien oksien välissä. - -Hän rupesi jo luulemaan, että Josua turhanpäiten oli säikähyttänyt -kylää olemattomilla vaaroilla, kun hän vähän matkan päässä tien -pohjoispuolelta kuuli hevosen hirnuntaa. Pian vastasi hirnuntaan -toinen, ja ennen pitkää Taavi näki savua puitten välistä. Hän hiipi -nyt ääneti ja varovaisesti eteenpäin ja huomasi heti, että Josua oli -erehtynyt laskuissansa, mutta ei erehtynyt niistä vieraista, jotka -olivat lähestyneet Myllyrantaa. - -Pienellä avoimella ruohikolla metsässä seisoi yksitoista satuloittua -hevosta puihin sidottuina ja vähän matkan päässä lähellä tien reunaa, -oli joukko aseellisia huoveja asettunut sytytetyn tulen ympärille. -Taavi laski, että niitä oli kymmenen luvultansa. Yksi oli siis -lähetetty vakoomaan tai tähystämään. - -Nämä miehet näyttivät hurjilta ja rosvomaisilta ja heidän aseensa -olivat ruosteiset. Hevoset niinkuin he itsekkin, näyttivät laihoilta -ja nälkäisiltä. He olivat toisellaista väkeä kuin Bo herran reippaat, -hyvin puetut ja hyvillä aseilla varustetut miehet. Taavi tunsi muutamia -heistä, jotka hän tiesi olevan Sten herran palveluksessa, erittäinkin -johtajan, jonka kasvot kirveenisku oli hirveästi rumentanut, ja jota -yleisesti sanottiin halkinenäiseksi Sveniksi. He näyttivät teurastaneen -pari lammasta, jotka he varmaankin olivat näpistäneet Ljungarsin -laitumilta, ja he loikoilivat nyt aterian päätettyänsä mukavasti -ruohikossa. - --- Katsoppas, missä Kukko viipyy! -- lausui johtaja kärsimättömästi. -- -Myllyn roskaväki on jo aikoja sitten vaipunut unen helmaan, ja on aika -ryhtyä toimeen, ennenkuin aurinko nousee. - -Taavi rupesi epäilemään, ettei ruisrääkän ääni kylän pellossa ollut -oikeata laatua. Kukko oli Sten herran sukkelin vakoilia, joka -lähetettiin aina edeltäpäin tunnustelemaan, oliko ilma puhdas, kun -jokin konnantyö oli tekeillä. Nimensä oli hän saanut harvinaisesta -taidostansa osotella kaikkien eläinten ääniä, erittäinkin kukkoa. - -Yksi ratsumiehistä ojentelihen vastahakoisesti haukotellen ja nousi -ylös seuratakseen päällikön käskyä. - -Taavi ei siekaillut kauempaa, vaan ryömi nopeasti takaisin sille -paikalle, minne hevoset olivat kiinni sidottuina, noin kolmenkymmenen -askeleen päähän ratsumiesten leiripaikasta. Onneksi estivät muutamat -puut ja pensaat heitä esteettömästi näkemästä sille taholle. - -Hevoset huomasivat hänet, nostivat korvansa pystyyn ja osottivat -levottomuutta. Mutta heti, kun ne huomasivat, ettei mikään peto -hiipinyt heidän luokseen, sallivat ne hänen lähestyä ilmaisematta hänen -läsnäoloansa tai panematta häneen vähintäkään huomiota. - -Nopeasti tarttui nyt Taavi pieneen veitseensä, jota hän aina kantoi -vyöllänsä, ja katkoi satulavyöt hevosilta toisen toisensa jälkeen. Se -oli nopeaa työtä ja kävi mestarillisen kiireesti. Kun tämä oli tehty, -juolahti hänen mieleensä, että ratsumiehet hätätilassa saattoivat -tulla satuloittakin toimeen. Hän rupesi sen vuoksi katkomaan myöskin -ohjaksia ja riimuja, kuitenkin sillä tavalla, etteivät hevoset heti -voineet riuhtoa itsensä irti. Kun hän vielä oli siinä toimessa, kuului -huuhkajan huuto aivan läheltä metsästä. Taavi ymmärsi, että se oli -sovittu merkki, sillä ratsumiehet nousivat ylös leiripaikaltansa ja -valmistautuivat jatkamaan matkaa. - -Taavi ei ollut mikään houkkio, että hän olisi ruvennut odottamaan -heiltä palkkaa teostansa. Hän juoksi pakoon ja oli juuri ehtinyt -kohtalaisen nuolenkantaman päähän, kun häntä vastustamattomasti halutti -nähdä, mihinkä toimiin metsäritarit nyt ryhtyisivät. Hän kiipesi -korkeaan kuuseen, josta hän saattoi pitää heitä silmällä, mutta itse -hän pysyi hyvässä piilossa. - -Ei kestänytkään kauan, ennenkuin hän kuuli halkinaisen Svenin -kiroilevan mitä kauheimmasti, johon muu joukko hartaasti yhtyi. Neljä, -viisi miestä ryntäsi metsään ja he löivät ja pistivät joka pensaasen. -Mutta vakoilia, jota sanottiin Kukoksi, virkkoi niin kovalla äänellä, -että se kuului aina kuuseen asti: -- Tämän on myllärin Taavi tehnyt. -Minä näin hänen hiipivän kylästä ja kaukana ei hän voi olla. Pahus sen -pojan periköön, hän voi tehdä meille enemmän haittaa, kuin kymmenen -muuta koko kylässä. - --- Hänen ei tarvitse kiittää kyydistä, kun saamme hänet korvasta -kiinni, -- vastasi Sven julmistuneena. -- Kun hän kylästä lähtee ensi -kerralla, saa hän roikkua minun mustan hevoseni hännässä. - -Sitten jatkettiin neuvottelua hiljemmällä äänellä, ja Taavi ymmärsi, -ettei hän saanut enempää aikaa tuhlata. Mutta ennenkuin hän kapusi alas -tähystyspaikastansa, niin hän päätti lähettää vielä pienen tervehdyksen -palkaksi Svenin ystävällisestä lupauksesta, että hän pitäisi häntä -suosiollisessa muistossa. Hän siirsi oksia hiukan sivummaksi, jännitti -jousensa ja päästi, niin hyvin kuin hämärässä saattoi, pitkän nuolen -keskelle ratsumieslaumaa. Huudahdus ja kirous todistivat, että hän oli -maaliin osannut. - -Nyt kiipesi Taavi, ketterästi kuin orava, alas kuusesta ja lähti -käpälämäkeen, minkä ennätti. Mennessänsä hän vielä halusi poikamaiseen -tapaansa ärsyttää vihollisiansa ja kukkui, niin että metsä kaikui. -Raivostuneet ratsumiehet ajoivat häntä jalkaisin takaa, mutta turhaan. -Taavi tunsi siksi hyvin kaikki sellaiset polut ja loukot tässä -metsässä, että oli mahdotonta häntä nyt enää saada kiinni ja ennen -pitkää hän oli päässyt hyvän matkaa heidän edellensä Ljungarsiin -vievällä tiellä. - -Aamurusko rupesi jo taivaan koillista kulmaa punaamaan, kun -Taavi vaivalloisesti samottuansa erämaiden läpi saapui vanhaan -herraskartanoon, jonka lukija jo tuntee Ljungarsin linnan nimellä. -Ei kuitenkaan pidä luulla, että se olisi ollut mikään säännöllinen -linnoitus, niinkuin ruunun linnat keskiajalla Suomessa ja kuin -esimerkiksi vanhat ritarilinnat Rein-virran varrella. Suomen -maa-aateli ei ollut niin rikas eikä väestö niin lukuisa, että olisi -voitu rakentaa niin kalliita rakennuksia kuin Turun linna, Kuusisto, -Raasepori, Hämeen linna ynnä muut isommat linnoitukset olivat, joiden -rakentaminen ja ylläpito tavallisesti köyhdytti koko ympäristön. Mutta -rauhattomat ajat ja itsensä suojelemisen pakko olivat tehneet jokaisen -herraskartanon pienen linnoituksen kaltaiseksi, joka riitti suojaamaan -äkkiarvaamattomilta hyökkäyksiltä, jos kohta ei oikeata piiritystä -kestämään. Tavallisesti kuului näihin niin sanottuihin linnoihin -päärakennus kivestä tai puusta, vahva raudoitettu portti muuri, joka -ympäröi sekä päärakennusta että muutamia pienempiä huonerivejä, välistä -myöskin multavalli tai aniharvoin vedellä täytetty vallihauta. Tämän -harvinaisen edun olivat Ljungarsin herrat osanneet hankkia itselleen -käyttämällä hyväksensä läheistä virtaa. Päärakennuksen kaksi kerrosta -oli tiilestä ja maakerros hakkaamatonta graniittia. Sen pitkäpuoli oli -kohden virtaa, joka vuolaana koskena kohisi rakennuksen akkunoitten tai -oikeammin ampumareikien alatse. Tätä jokseenkin kömpelösti rakennettua, -mutta lujaa rakennusta ja sen ulkohuoneita, joiden joukossa oli talli -ja rehuladot 50 hevosta varten, ympäröi kolmelta taholta 8 jalan -korkuinen kivinen muuri, jota ylinnä peitti multakerros ja joka oli -varustettu rintavarustuksella ja kolmella tai neljällä pitkällä -sotaputkella. Johtamalla vettä kosken yläosasta syvään kaivokseen eli -juopaan muurin ympärille oli siihen saatu raitista ja alituisesti -juoksevaa vettä ja vihollisen ylipääsöä vaikeuttivat vielä terävät -paalut eli niin kutsutut espanjalaiset ratsumiehet. Muurin läpi -kulki portti ja vallihaudan yli nostosilta, jota vielä suojasi pieni -torni, jonka ampumarei'istä jousimiehet saattoivat hallita linnan -valtatietä. Ollakseen, niinkuin me sanoisimme, suurempi herraskartano, -oli Ljungarsin linna jotenkin lujasti varustettu, ja lujempikin kuin -moni muu aatelisrakennus maassamme tähän aikaan. Kaiken muun lisäksi -se oli vielä hyvin sotaisan suvun hallussa ja oli siinä miehistö, joka -tavallisissa oloissa oli 40 jopa 50 varustetun miehen suuruinen. Tätä -nykyä oli sentään tämä miesvoima, kuten muistamme, Ljungarsin herran -Ruotsinmatkan tähden puolta pienempi. - -Taavi tuli nyt tähän linnaan ja tapasi niinkuin oli arvannutkin, -nostosillan ylhäällä. - - - - -10. Miten Taavia otettiin vastaan Ljungarsin linnassa. - - -Samoin kuin useimpien muittenkin aatelishovien oli myös Ljungarsin -linnan ympärillä kylä, joka oli asettunut ikäänkuin linnan turviin. -Mutta sen rappeutunut ulkomuoto, huonosti hoidetut kaskimaat ja -aitaamattomat laitumet osottivat kyllin selvästi, ettei rauhallinen -viljelys viihtynyt tässä sotaisessa naapuristossa. - -Taavi oli menehtyä janosta, mutta hän ei malttanut edes juoda -vallihaudasta, vaan huusi heti vartiaa, joka oli pienessä tornissa -portin vieressä. -- Päästäkää minut sisään, -- hän sanoi, -- minun -täytyy heti paikalla saada puhutella Goliatia. - --- Mene matkaasi, ja anna ihmisten maata rauhassa, taikka minä paikkaan -sinun nuttusi teiren sulilla, -- ärjäsi vartia äkäisesti murtamalla -puhuen suomea, samassa kuin hän kurkisti ulos tornin reiästä. - --- Ja minä paikkaan sinun kurkkusi korpin sulilla, ellet paikalla laske -minua sisään, -- huusi poika takaisin, näyttäen säikähtämättä kahta -sulkaa, jotka hänellä oli vyössänsä. Hän tunsi miehen, se oli Malko -niminen liivinmaalainen, joka vuosi sitten oli tullut Ursula rouvan -muassa linnaan. - -Joko vahti tunsi tämän merkin, jota monasti käytettiin sen laatuisia -sanomia lähettäissä, taikka hän huomasi Taavin päättäväisestä äänestä, -että jotakin oli tapahtumassa, oli miten oli, hän laski mutisten pitkät -tikapuut alas, joita toisinaan käytettiin tähän tarkoitukseen, kun ei -viitsitty laskea siltaa alas. Niiden avulla kapusi Taavi pian muurin -sisäpuolelle. - --- Nyt sinä olet sisällä, -- sanoi mies häijysti irvistellen. -- Laita -että pääset yhtä hyvin ulos. - --- Herätä heti vouti, -- käski Taavi mahtavasti, -- olen Bo herran -käskystä täällä. - --- Jopa jotakin! -- ivaili mies. -- Ikäänkuin voudilla ei olisi muuta -tehtävää, kuin nousta vuoteeltaan kaikkien kananvarkaitten takia! Mitä -sinä tahdot? Mikä on asiasi? - --- Olen jo sanonut sinulle, että olen täällä Bo herran käskystä, ja -jollet heti vie minua voudin luo, niin varo päätäsi, -- vastasi poika. - --- No, no, nykyaikaan luulee jokainen piimäsuu voivansa vetää miestä -parrasta. Seuraa minua, niin vien sinut linnaan. - -Vartia ravisti nyt toista miestä, joka makasi tornissa, ja pani hänet -vartioimaan, jonka jälkeen hän ohjasi Taavin takaoven kautta siihen -korkeaan pimeään sokkeloon, joka oli Ljungarsin linnan päärakennuksena. - -Taavi ei ollut koskaan ennen käynyt tämän suuren kartanon sisällä. -Varhaisimmasta lapsuudestaan alkain se ollut hänen pelkonsa ja -kunnioituksensa esineenä, ja sentähden häntä melkein kammotti astua -valoisasta kesäyöstä pimeyteen, jossa vain hänen ohjaajansa raskaitten -askelien ääni johti häntä ahtaissa käytävissä. He astuivat ylös kapeita -kiertoportaita, kunnes he tulivat pieneen etuhuoneesen toisessa -kerroksessa. - --- Odota täällä, -- sanoi hänen seuralaisensa ja jätti hänet yksin -pimeään. - -Taavi odotteli ja odotteli; odotus tuntui niin pitkältä hänen -malttamattomasta mielestänsä, mutta vihdoin tuli mies takaisin. - --- Seuraa minua, -- sanoi iän taaskin. - --- Onko tämä Goliatin huone? -- kysyi poika. - --- Seuraa vaan minua! -- toisti mies yhtä harvapuheisesti ja vei hänet -kahden kamarin läpi erään kulmahuoneen ovelle, jonka hän aukaisi, -työnsi pojan sisään ja jäi itse ulkopuolelle odottamaan. Kirkas valo -häikäisi Taavin silmiä, ja samassa hän huomasi olevansa aivan yksin, -ei, kuten hän oli luullut, linnanvoudin Goliatin kanssa, vaan Ursula -rouvan kanssa, jota hän kaikista vähimmin olisi halunnut kohdata. - -Ursula rouva istui valvoen kaiken yötä kahden vahakynttilän valossa, -mustassa samettipuvussa, jota hän aina käytti, ja joka niin -omituisella tavalla lisäsi hänen kauneuttansa, mutta samalla teki -hänet niin synkän, miltei epäilyttävän näköiseksi kansan silmissä. -Huone, johon Taavi niin äkkiarvaamatta tuli, ei liioin ollut omansa -poistamaan hänen epäilyksiänsä ja lisäämään hänen luottamustansa tähän -pelottavaan rouvaan. Siinä oli vain yksi ainoa pieni kulmaikkuna, -ja sekin oli mustan verhon, peitossa. Tavallisen pyhän neitsyen -kuvan sijasta riippui seinällä kummallisia metalliesineitä, joista -toiset olivat pyöreitä, toiset kolmikulmaisia, ja joiden tarkoitusta -Taavi ei tiennyt. Ikkunan vieressä oli korkealla telineellä pitkä -musta putki, joka oli samantapainen kuin umpiputket ulkona muurilla. -Pöydällä oli toisella hopeisella telineellä maalattu pallo, joka -_oli täynnä_ kaikenmoisia eriskummaisia kuvioita -- varmaankaan ei -mikään messukirja. Taavi ei ollut koskaan edes aavistanutkaan, että -maailmassa voisi muita kirjoja olla. Muutamat pergamenttikääröt ja -vahataulu, joka myöskin oli piirustettu täyteen merkkejä, täydensivät -kokoelmaa. Yhdessä Ursula rouvan koko olennon kanssa teki se Taaviin -jotenkin saman vaikutuksen, kuin jos hänet yhtäkkiä olisi viety -ilkeän noita-akan salaiseen työpajaan, juuri sinä hetkenä kuin hän -yön yksinäisyydessä paraikaa olisi valmistamassa jotakin ilkityötä -lähimäistensä vahingoksi. - -Taavi ei voinut tietää, että Ursula rouva, samoin kuin niin moni muukin -tänä aikana ja vielä kauan jälkeenkin päin, harjotti astrologiaa -eli tähti-ennustamistaitoa. Joskin tämä salainen tiedonhalu ei aina -ollut aivan vapaa, maallisista tarkoituksista, niin oli se kumminkin -tutkimusta, jota näinä aikoina harjoitti moni jumalinen ja oppinut -henkilö yhtä hyvin kuin Ursula rouvakin. - -Mustapukuinen rouva katsahti ylös ja loi Taaviin mustat, läpitunkevat -silmänsä kysyen: - --- Mitä sinä täällä teet? - -Taavi kokosi kaiken rohkeutensa, mikä hänellä vielä oli jäljellä ja -vastasi: -- Tahdon puhutella linnanvoutia ja ilmoittaa hänelle, että -Junkkarin lähde kuivui kello seitsemän tänä iltana. - --- Mitä sitten? Mitä se voutiin koskee, jos lähde onkin kuivunut? - --- Ajattelin vaan, -- jatkoi Taavi hämillään, -- että se aina on -ennustanut pahaa Ljungarseille, ja päätin sentähden antaa siitä tietoa, -jos se ehkä jotakin merkitsisi. - --- Mitä hullua puhetta tuo on? Eikö sinulla ole muuta sanottavaa? -Vartia sanoi, että Bo herra oli sinut lähettänyt. - --- Bo herra onkin lähettänyt minut, koska hän pyysi minua antamaan -yhden tai kaksi korpin sulkaa Goliatille merkiksi, jos jokin -vaara uhkaisi nuorta Birger herraa ja Beata neitiä. Ja nyt aikoo -halkinenäinen Sven, ja kymmenen Sten herran huovia hyökätä kylään ja -me tarvitsemme apua, Teidän armonne, sillä muuten en minä voi vastata -Ljungarsin lapsista. - --- Hullutuksia! Luuletko sinä, että Sten herran huovit uskaltaisivat -hyökätä kylään niin kauan kuin se on Bo herran suojeluksen alaisena? - --- Luulen kyllä, -- vastasi Taavi reippaasti. -- Ja siitä syystä, -Teidän armonne, kaikkien pyhimysten tähden, älkää salliko minun -kauemmin odottaa, vaan antakaa heti käsky kymmenelle miehelle, että he -nousevat hevosen selkään ja seuraavat minua kylään, sillä muuten en -tiedä, mitä saattaa tapahtua. - -Ursula rouva näytti tuumivan hetken aikaa. Sitten soitti hän kelloa, -ja vartia, joka oli jäänyt ulos, astui sisään. -- Malko, -- sanoi hän -kylmästi, -- vie poika määrättyyn paikkaansa, ja odota kunnes saat -tarkempia käskyjä. - --- Armollinen rouva, -- pyysi Taavi innokkaasti ja hellittämättä, -- -jos kymmenen miestä on mielestänne liiaksi, niin lähettäkää viisi, ja -minä lupaan, ettei mitään pahaa tapahdu nuorelle herralle eikä neidelle. - -Ursula rouva ei vastannut mitään, viittasi vain kädellään, ja heti sen -jälkeen oli Taavi taaskin pimeässä porraskäytävässä. Mutta tällä kertaa -talutti liiviläinen Malko häntä käsivarresta. - --- Minä tahdon puhua Goliatin kanssa! -- huusi poika, sekä koetti -epäröiden päästä irti. - --- Tule vaan, -- sanoi hänen saattajansa, -- Goliat on täällä alhaalla, -saat kohta tavata häntä. - -Vähän tyyntyneenä tästä lupauksesta, seurasi Taavi alas rappusia, -kunnes he alikerrassa tulivat suurelle raudoitetulle ovelle, johon -aamuaurinko loi säteensä raollaan olevasta ulkopuolisesta takaovesta. --- Täällä Goliat asuu, astu sisään vaan! -- sanoi Malko ja avasi -ruosteisen lukon. Ja ennenkuin Taavi ehti kysyäkkään, kuinka -linnanvouti oli valinnut niin kummallisen asunnon, oli Malko työntänyt -hänet pilkkosen pimeään kellariin, mistä ummehtunut, jääkylmä ilma -löyhkähti häntä vastaan. - -Liian myöhään huomasi petetty poika, ettei hänen "määrätty paikkansa", -johonka hän nyt oli tullut, ollut muuta kuin yksi noita pimeitä -vankilaholveja, joita ei koskaan puuttunut keskiajan ritarilinnoissa. -Mutta samassa kuin hän sen huomasi, meni raskas ovi hänen takanansa -lukkoon, ja hän kuuli saattajansa sanovan ivallisella äänellä: -- -Hyvää yötä nuori herra! Hyvää yötä, Taavetti jalopeuran luolassa! Kun -vastedes pistät nokkasi tänne, niin varo, ettet jätä häntääsi satimeen! - -Taavi ei ollut mikään pelkuri, mutta nyt hän oli kadottaa kaiken -rohkeutensa. Hän oli kuullut sanottavan Ljungarsin vankilaholveja -toivottomiksi muureiksi ja nyt hän itse oli elävältä haudattu näihin -puolittain maanalaisiin luoliin, joissa niin moni vanki ennen häntä -oli henkäissyt viimeisen henkäyksensä keskinäisten taisteluiden -aikana. Mikä olisi hänen äitinsä kohtalo, ja Ljungarsin lasten ja koko -kylän? Sten herran ratsumiehet olivat varmaankin jo saaneet katkaistut -hihnansa korjatuiksi ja olivat valmiit murhaten ja polttaen hävittämään -Myllyrantaa. Eikä hän voinut auttaa heitä! Tämä ajatus oli hänelle niin -kiusallinen, että hän ikänsä koko lapsellisella kiivaudella heittäytyi -rautaovea vastaan, ja puoliksi uhkasi, puoliksi rukoili siinä turhassa -toivossa, että pahansuopa vartia olisi vain tahtonut ilvehtiä hänen -kanssaan ja seisoisi vielä oven ulkopuolella päästääkseen hänet ulos. -Mutta turhaan. Malko oli välittämättä hänen uhkauksistansa, sekä -rukouksistansa lähtenyt jo pois ja luultavasti mennyt korvaamaan -vahinkoansa, nukahtamalla makeasti nostosillan tornissa. - -Kun Taavi huomasi, ettei kukaan hänelle vastannut, ja että rautaovi -kesti kaikki hänen ponnistelunsa, niin hän istahti kostealle -lattialle ja purskahti katkeraan itkuun, niinkuin jokainen poika -hänen asemassansa olisi tehnyt, pettyneenä ja tietämättä mitään -pelastuskeinoa. - -Kun hän siten oli itkenyt hyvän aikaa, rupesi hän lukemaan kaikkia -niitä rukouksia pyhimyksille ja neitsyt Maarialle, jotka hän -oli äidiltänsä oppinut, ja sen tehtyänsä hänestä tuntui paljoa -rauhallisemmalta. Hän ryhtyi nyt, pimeässä hapuillen tutkimaan -vankilaansa. Se oli matala, mutta avara holvi, kahta- tai -viittätoista askelta pitkä ja leveä, sekä näytti olevan etuhuone -sisempään vankikoppiin, jonka lukittu ovi aukeni ulospäin. Taavi -jyskytti tätä ovea; eihän hänellä ollut muutakaan tehtävää. Suureksi -hämmästykseksensä vastattiin hänen koputukseensa sisäpuolelta. - --- Sinäkö se olet, Malko? Avaa ovi ja tuo minulle vettä, minä kuolen -janoon, -- huusi surkea ääni sisäholvista. - -Vettä? Nyt vasta tunsi Taavikin polttavaa janoa. -- Kuka sinä olet? -- -kysyi poika ja painoi päänsä oveen. - --- Kuka itse sitten olet? -- kysyi ääni, pettyneenä toivossaan. - --- Minä olen Myllyrannan Taavi, -- vastasi poika -- ja minut on -konnamaisesti vangittu, kun tulin apua pyytämään Sten herran huoveja -vastaan. - --- Sitten saat kauan odottaa, poika parka, -- toisti ääni. -- Minä -olen Goliat, Bo herran uskottu palvelia ja linnanvouti. Kaksi viikkoa -olen minä jo kitunut tässä vankilassa, sentähden että tottelin herrani -käskyjä. Ursula rouva ja Malko ne tässä linnassa nyt vallitsevat. -He ovat lähettäneet pois ja raivanneet tieltänsä jokaisen, joka on -ollut Bo herralle uskollinen, ja pyhimykset tietäkööt, mitä heillä on -mielessä, mutta hyvää se ei ole. Sten herran huoveja vastaan sanoit? -Jumala suokoon, Taavi, että voisimme suojella herramme lapsia! - --- Me murtaudumme ulos, Goliat, meitä on kaksi, me murtaudumme ulos! -- -sanoi Taavi rohkeammalla mielellä, kun hän huomasi, että hänellä oli -toveri onnettomuudessaan. Hän rupesi aavistamaan, että Ursula rouvan -petos, hänen oma vankeutensa ja Sten herran aikeet olivat jossakin -salaisessa yhteydessä toistensa kanssa. - --- Ulos me emme voi murtautua, se on aivan mahdotonta, -- vastasi -vanki. -- Kyllä minä muurit tunnen; ennen voisi korppi nokkia -Ljungarsin kallion kappaleiksi. Sitä paitsi on tämä holvi puoleksi -virran pinnan alla. Mutta, -- jatkoi hän hiljemmällä äänellä, -- -pitäkäämme varamme, Taavi, kun Malko ensi kerralla tuo meille ruokaa, -elleivät he aio antaa meidän nälkään ja janoon kuolla. Heti kun hän -avaa minun oveni, niin ota häntä jaloista kiinni, poika, minä tiedän, -että sinä olet vahva, ja sitten pyhä Priita pitäköön lopusta huolen. -Olkaamme kärsivälliset, siksi ja älkäämme enää puhelko. Seinilläkin on -korvat. - -Taavi lupasi tehdä parastansa, ja taas vallitsi pimeässä holvissa -haudan hiljaisuus. Minuutit tuntuivat tunteja pidemmiltä, ja tunnit -kuluivat niin vitkalleen, kuin olisivat ne olleet viikkoja. Poika -löysi yhdeltä seinältä kivilavitsan ja olkilyhteen. Väsymys sai vallan -edellisen päivän ja yön vaivalloisten jalkamatkojen jälkeen ja hän -nukahti sikeästi, niinkuin neljäntoista vuoden vanhana voipi nukkua se, -jolla on raitis ruumis ja hyvä omatunto. - - - - -11. Ihmeellinen luku siitä, mitä Taaville vielä Ljungarsin linnassa -tapahtui. - - -Taavi oli luultavasti maannut useita tunteja hyvän omantunnon unta, -kun eilispäivän tapahtumat rupesivat hämärästi hänen aivoissaan -kummittelemaan. Hän luuli taas olevansa Junkkarin lähteellä. Hän -aikoi juoda siitä mutta lähde oli niin kuiva, etteivät edes kivetkään -sen pohjalla olleet kosteita. Vähän matkan päässä kunnaalla seisoi -tuo salaperäinen tyttö ja viittoi häntä seuraamaan itseänsä. Mutta -hän ei voinut liikuttaa ei kättä eikä jalkaa; hän oli ikäänkuin -kiinni kasvanut kallioon. Pikku tyttö viittasi yhä kiivaammin ja -maltittomammin hän ymmärsi kyllä, että hänen olisi pitänyt lähteä, -mutta se oli aivan mahdotonta. Vanhan männyn takaa häämöittivät mustan -samettihameen liepeet. Se oli Ursula rouva, ja hän loihti hänet -mustilla läpitunkevilla silmillään. Kaukaa metsästä kuului huutoa, ja -taivaalle nousi sakea savu Hän ei voinut kauemmin epäillä, Myllyranta -se paloi, ja hänen äitinsä ja Beata ja Birger huusivat apua. - -Tuskan vallassa Taavi riuhtasihen unen käsistä. Lumous oli kadonnut! -Hän heräsi ja istui kivilavitsalla pilkkopimeässä kammottavassa -vankilaholvissa. - -Ensi hetkessä hän aikoi huutaa Goliatia, jotta hän voisi turvautua edes -yhteen ihmisolentoon. Mutta kääntyessään sinne päin hän näki jotakin, -joka täytti hänet uudella kauhulla. - -Pimeän holvin vastaiselle seinälle näkyi kalpea, hämärä loiste -heijastuvan, jotenkin samaan tapaan, kuin syysyönä näkee heikon kuun -valon kaukana järvellä. Mitä kauemmin Taavi katseli valoa ja ihmetteli, -mitä se voisi olla, sitä selvemmäksi se tuli ja näytti käyvän yhä -kirkkaammaksi. Hän ei uskaltanutkaan koputtaa ovelle. Hän istui -liikahtamatta ja katseli tuota käsittämätöntä valopilkkua etäällä -pimeässä. - -Hetken päästä loistava pilkku tuli yhä kirkkaammaksi ja hän huomasi, -että Ljungarsin valkoisen tytön haamu vähitellen ilmestyi kiviseinälle. -Hän saattoi jo erottaa sen hameen, sitten pään ja käsivarret, hopeaisen -otsanauhankin, ja kultavyön hänen uumillansa ja lopuksi punaiset -sukatkin. Mitä kauemmin hän sitä katseli, sitä varmemmaksi hän tuli, -että se oli hän. Nyt hän näki myöskin hänen kalpeat poskensa, kauniit -lapselliset silmänsä, jotka muistuttivat Beatan silmiä, ja samalla -sekä suruisen että veitikkamaisen hymyn hänen hienoilla pienosilla -huulillaan. Usein hän oli ennenkin nähnyt hänet lähteellä ja metsässä, -mutta niin lähellä häntä ei hän ollut koskaan ollut, ja mihinkä hän -voisi häntä paeta? Noin kymmenen minuutin kuluessa haamu selveni -selvenemistään, kunnes se vihdoin aivan selvänä seisoi kuuden tai -seitsemän askelen päässä hänestä. Taavi huomasi ihmeeksensä, että -vaikka itse kuva seisoikin niin loistavana hänen edessään, niin -ei siitä kuitenkaan heijastunut vähintäkään valoa lattialle hänen -jalkojensa juureen, vaan kaikki hänen ympärillänsä oli yhtä pimeää kuin -ennenkin. Poika hieroi silmiään; tokkopa hän vielä näki unta? - -Voimatta liikahtaa paikaltansa tai suutansa avata, ei hänellä ollut -muuta tehtävää, kuin kärsivällisesti odottaa, mikä olisi tämän -ilmestyksen loppuna. Silloin hänestä tuntui, kuin hän kuulisi kaukana -Junkkarin lähteen lorisevan. Tämä hiljainen, yksitoikkoinen lorina -kävi yhä äänekkäämmäksi ja muuttui vähitellen säveleksi -- samaksi -vanhaksi säveleksi, jolla hän niin usein oli tullut Hirvi-Jaakon -laulavan Marjatan laulua. Taavista näytti, kuin haamun huulet olisivat -liikkuneet. Vihdoin hän huomasikin, että haamu lauloi ja hän erotti jo -sanatkin: - - Mustat on hamehen helmat. - Mustempi sydän pahalla. - Rikottu on lasten rauha, - Uhattu elämä nuorten. - Väki lyöty! - Lapset viety! - Mustat on hamehen helmat, - Mustempi sydän sitäkin. - -Näistä pelottavista sanoista huolimatta oli sävel tuttu ja herätti -Taavissa niin suurta luottamusta, että hän vähitellen tointui ja -uskalsi epäröivällä äänellä kysyä: -- Mitä sinä tahdot, että minä -tekisin? - -Haamu jatkoi lauluansa: - - Ketulla on käytävänsä - Saukolla salaovensa; - Eikä tiedä tornin haukka, - Eikä muista musta korppi. - Ulos! koeta! - Uljas poika! - Ketulla on käytävänsä, - Saukolla salaovensa. - -Taavin rohkeus kasvoi yhä, ja kun haamu viimeiset sanat laulettuaan -kääntyi oikealle holvissa, niin hän tunsi itsellänsä olevan voimaa -sitä seurata. Mutta samassa juolahti hänen mieleensä, että Ljungarsin -valkoinen tyttö niin usein ennen oli vienyt hänet metsässä harhateille. -Hänen vanha epäluulonsa heräsi, ja hän pysähtyi sen ajatuksen -hämmentämänä, että hän oli aikeessa seurata pakanallista kummitusta. -Äiti oli sanonut hänelle, että se oli synti pyhimyksiä vastaan. - -Valkoinen tyttö näytti arvaavan hänen ajatuksensa, sillä hänen pienet -huulensa liikkuivat jälleen ja hän lauloi viitaten häntä kädellään: - - Valkea on kosken vaahti, - Valkeammat vaatteheni. - Min' olen turvana, tukena - Lapsilla oman sukuni. - Huolet' ollos! - Tänne tullos! - Valkea on kosken vaahti, - Valkeammat vaatteheni. - -Näin laulaen katseli haamu häntä hopeanhohtavilla kirkkailla -silmillänsä, niin että Taavi tahtomattansakin taas tuli ajatelleeksi -Beataa. Hän luuli nyt voivansa epäröimättä seurata tuota salaperäistä -olentoa, koska se niin selvästi sanoi tahtovansa suojella noita -rakkaita lapsia, jotka Bo herra oli hänen haltuunsa uskonut. Haamu -kiiti nyt holvin perimmäiseen nurkkaan ja näytti siellä yhtäkkiä -katoavan. Taavi seurasi sitä sykkivin sydämin ja tunsi enemmän kuin -näki, että suuri kivi oli vieritetty paikaltansa. Sen takana oli pimeä -luola tai käytävä, jota myöten tuo valkoinen haamu leijaili eteenpäin. --- Odota! -- huusi Taavi. -- Vapauta myöskin linnanvouti Goliat, joka -istuu vangittuna sisemmässä holvissa. - -Haamu ei vastannut; se vain leijaili eteenpäin. -- Goliat, Goliat! -- -huusi Taavi ja jyskytti rautaovea. Ei kukaan vastannut. Goliat oli joko -nukahtanut, tai ehkä hän oli jo kuollut nälkään. Surusydämin täytyi -Taavin jättää hänet oman onnensa nojaan ja hapuilla eteenpäin pimeässä -käytävässä. - -Luultavasti oli joku Ljungarsin entisistä herroista kaivattanut tämän -salaisen tien, kuten usein oli tapana tehdä näinä rauhattomina aikoina, -joko sitä varten, että voitaisiin lähettää vakoojia linnan lähistöön -taikka itse pelastaakseen, jos ylen voimakas vihollinen ryntäisi -linnaan ja valloittaisi sen. Taavi oli usein kuullut äitinsä kertovan -salaisesta maanalaisesta käytävästä, joka kulki Turun tuomiokirkosta -joen alitse piispan taloon. Hän oli kuulevinansa kosken kohinaa päänsä -päällä ja kauhistuen hän ajatteli, että tämä käytävä mahdollisesti -kulki virran alitse; sillä mitä suuntaa hän kulki, oli hänen mahdoton -arvata. Paikka paikoin, missä kallio sattui tiellä olemaan, oli -käytävä niin matala, että Taavin täytyi nelinkontan ryömiä eteenpäin. -Toisin paikoin oli se korkeampi, niin että hän saattoi kulkea melkein -suorana. Joka askeleella hän kompastui kiviin ja sorakasoihin. Ilma -oli paksu, kylmä ja kuitenkin hikinen. Vettä tippui alas seinämiltä, -ja Taavi saattoi sammuttaa sillä janonsa. Näytti siltä kuin käytävää -ei olisi moneen aikaan käytetty. Se oli sentähden hyvin rappeutunut ja -mahdollisesti aivan unohtunut nykyisiltä Ljungarsin asukkailta. - -Matka oli pitkä ja vaivalloinen. Rotkojen kohdilla, joita sattui -toisinaan olemaan pääkäytävän sivuilla, ei Taavi mitenkään olisi -voinut oikeata tietä löytää, jollei valkoinen haamu vaaleansinertävänä -hohteena alati olisi liidellyt hänen edellään, niinkuin eilenkin -metsässä vähääkään välittämättä esteistä, jotka sattuivat hänen -tiellensä. Vanhempi tai kömpelömpi kulkia kuin Taavi tuskin olisi -kestänyt tämän matkan vaivoja. Mutta ajatellessaan Ljungarsin lapsia -pysyi hänen rohkeutensa vireillä, eikä se jäänyt palkkaansa vaille. - -Hetken päästä Taavi aavisti, että hän läheni käytävän suuta, sillä -raittiimpaa ilmaa virtaili häntä vastaan ja pian hän näkikin -edessänsä heikon päivänvalon. Hän kiiruhti askeleitansa uudistunein -voimin. Haamu leijaili hänen edellään aukosta ulos, ja Taavi seurasi -sitä. Ihanan kesäaamun kirkas loiste häikäisi hänen silmiänsä. Hän -katsahti ympärilleen ja huomasi olevansa tiheässä metsässä noin -neljännespenikulman päässä Ljungarsin linnasta. - - - - -12. Kuinka Taavi palasi Myllyrantaan ja läksi vapauttamaan Ljungarsin -lapsia. - - -Kun Taavi huomasi olevansa vapaana vankeudestansa ja keskellä metsää, -kappaleen matkan päässä Ljungarsin linnasta, oli aurinko jo korkealla -taivaalla. Kello saattoi olla noin 8 aamulla. Kaikki hänen ympärillään -oli päivänpaisteista ja vihertävää. Linnut visertivät, oravat -hyppelivät iloisina kuusissa ja etäältä kuului koskien tuttu kohina, -tuon ikuisen taistelun ääni, joka kaikessa rauhattomuudessaankin aina -vaikuttaa unettavan rauhoittavasti. Vain kaukana etelässä leijaili -mustanharmaja kotka mahtavan leveillä suvillansa vaalean vihreän -koivumetsän yläpuolella. - -Taavi katsahti taakseen. Hän tunsi paikan suuresta kaatuneesta -hongasta, jonka juurien alta hän viime talvena oli herättänyt karhun -pesästään. Hän pani tarkoin merkille maanalaisen käytävän suun. Se -oli helppo tuntea väärästä tuomesta, joka kasvoi sen päällä ja jonka -yläpuolella oli pieni orjantappurapensaita kasvava kunnas. Mutta kun -Taavi oli tarkoin painanut nämät merkit mieleensä, niin hän muisti -äkkiä, että aika kului ja ettei hän tiennyt, mitä Myllyrannassa hänen -poissa ollessaan oli tapahtunut. - -Hän katseli, mihin valkoinen tyttö oli joutunut, mutta hän oli -kadonnut. Vain vaalean harmaa pilvi ajelehti tuulen mukana kuusien ja -koivujen välitse siihen suuntaan, missä mylly sijaitsi. - -Taavi ei mietiskellyt kauan. Hän oli neljäntoista vuoden vanha, eikä -hän ollut syönyt sitten eilisen päivällisen, mutta sitävastoin juossut -ja kävellyt monta penikulmaa. Kumminkaan ei hän kumartunut syödäkseen -mustikkaakaan mättäältä. Hän läksi juoksemaan, minkä jaksoi, oikoteitä -metsän läpi Myllyrantaa kohti. - -Sykkivin sydämin hän saapui aukealle kentälle myllyn eteen. Hienoa -savua nousi virran rannalta, eikä se hyvää ennustanut. Taavi avasi -silmänsä selkosen selälleen: hän tunsi kylän, tunsi myllyn, mutta -äitinsä taloa, tuota hauskaa ja hyvin rakennettua myllytupaa, ei hän -voinut erottaa. - -Tuska joudutti hänen askeleitansa, ja pian hän seisoi tutunomaisella -ja rakkaalla pihamaalla. Tupaa ei enää ollut; sen tuhasta savu nousi. -Se oli palanut eikä hänen tarvinnut epäillä, kuka tämän konnantyön -oli tehnyt. Hän ymmärsi, että Sten herran huovit olivat täyttäneet -tehtävänsä. - -Hän juoksi kylään. Sieltä, Hirvi-Jaakon köyhästä mökistä, hän löysi -äitinsä ja Renatan, joka oli vielä puolikuolleena pelästyksestä. Hän -sai nyt kuulla, mitä hänen poissaollessaan oli tapahtunut, ja se riitti -selittämään hänelle, missä ilkeämielisessä, petollisessa tarkoituksessa -häntä oli pidätetty linnan vankilassa. Kahta tuntia auringon nousun -jälkeen olivat Sten herran huovit ratsastaneet kylää kohti. He olivat -lyhyen mutta ankaran ottelun jälkeen lyöneet tappiolle aidan luokse -kokoontuneet kyläläiset, sitten ratsastaneet myllytuvalle, ryöstäneet -nuoren Birger herran ja Beata neiden ja sytyttäneet tuvan tuleen, -kuitenkin ensin riistettyänsä kaiken irtaimen omaisuuden, jolla oli -jotakin arvoa. Poissa olivat kauniit kankaat, joista Inkeri oli ollut -niin ylpeä, poissa hyvin ladotut lohitynnörit, jotka olivat aiotut -makupaloiksi Naantalin arvoisille veljille ja sisarille; poissa kaikki -kauniit ketun ja näädän nahat, jotka Taavi oli riipustanut vinnille -kuivamaan ja joilla suoritettiin suuri osa luostarin veroa. Talli ja -navetta oli palaneet poroksi, mutta hevoset ja karja olivat olleet -ulkona laitumella ja siten pelastuneet. Mylly seisoi koskematta -paikallansa. Senkin ilkiöt olivat sytyttäneet tuleen, mutta Josua, -joka oli piiloutunut myllynkourun alle, oli rosvojen lähdettyä saanut -tulen sammumaan. He olivat koettaneet tehdä niin suurta vahinkoa -kuin suinkin; ryynit, jauhot ja viljat he olivat kaataneet maahan, -ratsastaneet hedelmöivien ruispeltojen läpi, sotkeneet laihon, ja -siellä täällä hurjan hävityksen keskellä näkyi veren jälkiä. Kaksi -kylän väestä oli kaatunut ensimäisessä hyökkäyksessä ja kolme tai -neljä haavoittunut. Luultavasti ratsumiehetkin olivat saaneet vammoja -ilkityössään, sillä kaksi oli vaivoin pysynyt hevosen selässä ja -toverit saivat laahata heidät mukanansa. Sanalla sanoen, tämä oli yksi -noita verisiä väkivallan töitä, joita tapahtui usein näillä laittomilla -seuduilla, jonne ei maallisen vallan heikko käsivarsi ulottunut ja -missä ei edes luostarien ja kirkkojen alusmaitakaan aina säästetty. - -Suurella vaivalla sai Taavi äidiltään ja Renatalta selvät tiedot -tapahtumasta, sillä molemmat nyyhkivät ja kertoivat yhtä haavaa -huutaen toinen toistaan kovemmalla äänellä, eivätkä suinkaan antaneet -kertomukselle soisempaa väritystä. Mutta koska nämät urheat naiset -eivät olleet tyytyväiset vain turhaan valitukseen, tarvitsivat he -jonkun, jolle he voisivat purkaa kaiken harminsa ja vihansa, ja siksi -he valitsivat viattoman Taavin. - --- Jos sinä olisit ollut täällä, kelvoton, -- toruili äiti, -- niin -olisit ainakin voinut pelastaa kankaat, sammuttaa tulen ja kärventää -noiden roistojen nenät, kun he kokoilivat tuoreen leipämme ja kauniit -lohemme myttyihin hevosten selkään. Pyhä Priita meitä armahtakoon! -Sen sijaan että auttaisi köyhää äitiänsä vihollisen kynsistä, juoksee -poika kuin hupsu mustan rouvan luo, joka varmaan olisi antanut meidän -kaikkien vaikka maahan tupertua, ennenkuin olisi edes kanankaitsijaansa -apuun lähettänyt. - --- Ja sen sijaan että suojelisi rakkaita lapsia, jotka Bo herra -typeryydessään jätti hänen hoitoonsa, paneutuu tuo vetelys mäelle -maata! -- pauhasi Renata, joka sivutuksissaan pojan luullusta -petostyöstä, oli unohtamaisillaan kaikki pyhimykset, joita hän äsken -juuri oli rukoillut kurittamaan ryöväriroistoja. - --- En minä ole maannut mäellä, enkä myöskään olisi tullut yksin -takaisin, jos Goliatilla olisi jotakin sanottavaa linnassa, -- vastasi -Taavi hiljaisesti. -- Mitä on tapahtunut, se on tapahtunut, äiti, ja -mielemmin minä olisin suonut tulevani elävänä haudatuksi Ljungarsin -kellariin, ja mielemmin olisi mylly ja talo saanut palaa, kuin Birger -ja Beata joutua rosvojen valtaan. Mutta mitä apua nyt lähtee itkusta? -Sanokaa, minne päin he ratsastivat, ja ennenkuin aurinko ensi kerran -nousee, vien minä Bo herran lapset turvaan, taikka, äiti, ette enää -koskaan saa Taavianne nähdä tässä maailmassa. - --- Sinäkö? Oletko sinä mieletön? - --- Juuri minä, äiti. Bo herra ei saa sanoa, että minä olisin pettänyt -hänen luottamuksensa. Mutta aika joutuu. Minä tahdon tietää, minnepäin -ratsumiehet ajoivat lasten kanssa? - --- Minnekö ajoivat? Minnekä he olisivat ajaneet, elleivät Ljungarsiin -päin, taikka oikeammin Lettoon, Sten herran kartanoon tuonne yläkoskien -varrelle? - --- Siitä on varmaan jo kulunut enemmän kuin tunti, muuten he olisivat -tulleet vastaan minua tiellä. - --- Siitä on jo enemmän kuin kolme tuntia, kuin he riistivät lapset -meidän sylistämme ja ajaa nelistivät tiehensä. Mutta tuskin he ovat -vielä ehtineet Ljungarsia kauemmaksi. Heidän hevosensa olivat väsyneet, -ja he kiroilivat kauheasti, että jotain heidän satuloissansa oli -joutunut epäkuntoon. - --- Sepä hyvä. Nyt minun täytyy saada kuusi kylän parasta hevosta. -Hirvi-Jaakko, Antti ja Eljas seuraavat minua. - --- Taavi, rakas poikani, -- huudahti Inkeri hämmästyneenä, -- ajattele, -mitä sinä teet! Aiotko sinä kolmen pojan ja yhden ukon kanssa hyökätä -koko rosvojoukon kimppuun? - --- Se on minun asiani, äiti. Me annamme tuolle naapurin rouvalle ja -Sten herrallekin, jos siksi tulee, sellaisen löylytyksen, että he eivät -toisten enää halua polttaa taloja ja rosvota lapsia. - --- Ursula rouvalle! Kaikki hyvät pyhimykset sinua varjelkoot, lapseni, -ettet koskaan joutuisi riitaan mustan rouvan kanssa! - --- Saadaanpa nähdä. Mutta nyt toimeen, äiti. Muutama leipäkyrsä on -meille kylliksi, ja niin paljon on kai vielä tulipalosta jäljellä. - -Ihmetellen kuunteli Inkeri poikansa päättäviä, miehekkäitä sanoja. Hän -ei enää tuntenut Taaviansa. Poika oli kasvanut häntä päätä pitemmäksi, -ja hänestä näytti, kuin hän olisi taas, tänä ainoana yönä, tullut monta -vuotta vanhemmaksi. Huokaillen lähti Inkeri toimittamaan tarvittavaa -evästä, ja Taavi keräsi pienen seuransa, johon kuului kylän reippaimmat -ja neuvokkaimmat miehet. Ei kestänyt kauan ennenkuin kostajat lähtivät -matkalle innolla, joka vastasi kaikkien katkeroitunutta mieltä. -Tosisuomalaisten tapaan olivat Myllyrannan asukkaat tarvinneet -melkoisen ajan voittaakseen hidasmielisen tyyneytensä, ja kun vihdoin -myllytupa oli tuhkana ja useat heidän ystävänsä ja sukulaisensa -kuoleman kielissä, oli heidän vihansa vähitellen kohonnut niin -korkealle, että he mielellänsä suostuivat auttamaan Taavia hänen -uhkarohkeassa yrityksessänsä. Ei ainoastaan kolme, vaan kaikki, jotka -kykenivät käyttämään keihästä ja kirvestä, halusivat häntä seurata. -Niin suuren arvon hän oli saavuttanut kylässä rettelönsä jälkeen Bo -herran kanssa. Taavi oli kuitenkin siksi viisas, että hän pani enemmän -arvoa retkikuntansa nopeuteen ja hiljaisuuteen, kuin mieslukuun, -joka olisi hänelle ollut vain esteenä. Sitäpaitsi oli sama miesvoima -äskettäin niin loistavalla tavalla osottanut huonoa sotakuntoisuuttaan -suomalla niin täydellisen voiton vähempilukuiselle viholliselle. - -Nuo neljä ratsastajaa ottivat aluksi kaksi vakoojaa mukaansa, -jotka hiipivät heidän edellänsä metsän laidassa, jotta varoisivat -väijymysyrityksiä. Tämä varovaisuus oli tarpeeton. Päättäen kavioitten -jäljistä olivat Sten herran huovit pysähtymättä ajaneet nelistäen -Ljungarsin linnaa kohti. - -Mutta Taavilla oli omat syynsä miksi hän ei valinnut samaa tietä, vaan -kääntyi vasemmalle lähdetielle, samalle tielle, jota pitkin hän eilen -aivan toisenlaisissa oloissa oli kulkenut, -- silloin huolettomana -poikana, joka ratsasti näyttämään kahdelle lapselle Junkkarin lähdettä; -nyt verenkostajana, joka aikoi henkensä uhalla otella hurjien rosvojen -kanssa näiden samojen kavalasti ryöstettyjen lasten tähden. Taavi oli -tänä yönä ollut niin monenlaisten tunteitten vallassa, että häntä -tuskin kummastuttikaan, kun Ljungarsin tytön valkoinen haamu taas -liiteli hänen edellään, heti kun hän vähän oli syventynyt metsään. -Hänen tahtomattansakin teki tämä näky häneen turvallisen vaikutuksen. -Hänellä oli kumppaninansa olento, yhdentekevä mitä laatua se oli, -joka toivoi samaa kuin hänkin ja joka kenties nytkin, samoinkuin -vankilaholvissakin, osottaisi hänelle pelastuksen tien siinä, missä -kaikki inhimillinen voima ja viisaus näytti olevan turhaa. Sitä, joka -vankilan kolkossa pimeydessä ja hiljaisuudessa oli nähnyt sellaisen -olennon aivan vieressänsä ja kuullut hengen salaperäisiä kuiskauksia, -sitä ei voinut saman hengen läsnäolo keskellä päivää ja ihmisten -seurassa mitenkään pelottaa. Taavi päätti tällä kertaa epäilemättä -seurata haamun johdatusta, ollen varma siitä, että hän siten kaikkein -pikemmin ja varmemmin löytäisi kadonneet turvattinsa. - -Valkoinen tyttö näytti ymmärtävän hänen ajatuksensa. Se pysähtyi -toisinaan, käden viittauksella kehottaen häntä seuraamaan, ja johdatti -hänet siten metsän läpi Ljungarsin päätien vieritse. - - - - -13. Kuinka Ljungarsin lapset vietiin vankeuteen ja mitä siellä tapahtui. - - -Jos suosiollinen lukija tuntee jotakin ystävyyttä paria turvatonta -lasta kohtaan, jotka ovat joutuneet rosvojen käsiin, niin voimme nyt -hetkeksi jättää Taavin seuralaisineen valkoisen tytön huostaan ja sen -sijaan silmäillä, Mitä nuorelle Birger herralle ja Beata neidelle -tapahtui tuon rajun hyökkäyksen jälkeen, jonka alaisena Myllyrannan -kylä oli ollut. - -Molemmat lapset nukkuivat, väsyneinä pitkästä metsämatkastaan, juuri -makeimmassa unessaan, kun heidät äkkiä temmattiin ylös vuoteistaan ja -nostettiin, vielä puolinukuksissa hevosen selkään ja vietiin aika ravia -pois palavasta talosta. Hämmästyneinä ja unimielissään eivät he edes -koettaneet vastustella, ja mitä apua siitä olisikaan ollut? Heidän -silmänsä sidottiin heti, eivätkä he sentähden voineet nähdä, mihinkä -heitä vietiin, tai kuka heitä piti sylissään hevosen selässä. Ainoa -mitä he muistivat, kun he vähitellen heräsivät unestansa, oli, että he -olivat nähneet tulen hohteen, ja kuulleet vieraitten ihmisten meluavan -heidän ympärillänsä ja Inkerin ja Renatan huutavan heitä nimeltä. He -koettivat riistää siteen silmiltään, mutta heitä estettiin siitä. He -kokivat riuhtoa itsensä irti; turha vaiva. He itkivät ja rukoilivat -saadaksensa tietää, minne heitä vietiin; ei kukaan vastannut. Ja kun -he sitten olivat istuneet hetkisen aikaa ja kuunnelleet yksitoikkoista -kavionkapsetta, sai väsymys taas vallan heissä, ja he nukkuivat -kumpikin uudestaan ryövääjiensä satuloissa. - -Kun he heräsivät, pysähtyivät ratsumiehet, jotta hevoset saisivat -levähtää, ja antoivat lapsille maitoa juoda. Olihan toki joku, joka -tahtoi heille hyvää. Beatan onnistui hetkeksi työntää side sen verran -ylös, että hän vilaukselta saattoi nähdä miehen, joka piteli häntä -kiinni. Hän oli rautapuvussa kiireestä kantapäähän asti ja hänen -ruosteisessa asussansa oli veripilkkuja. Kypärin alta näki Beata -partaiset kasvot, joiden julma muoto näytti vieläkin iljettävämmältä, -kun nenä oli ikäänkuin kahtia halkaistu. - -Tämä ruma mies antoi hänelle maitoa. -- Juo niin paljon kuin tahdot, -- -sanoi hän ystävällisemmin, kuin mitä ulkomuodosta päättäen olisi voinut -luulla, -- mutta sulje korpinluukkusi. -- Ja sitten veti hän taas -siteen tytön silmille. Beata oli vaiti. - --- Olisinpa luullut, että enemmin Turun piispa rupeaisi palkkasoturiksi -kuin Sven lapsenpiiaksi, -- nauroi hänen vieressänsä toinen ratsumies, -joka piteli Birgeriä. - --- Älä juo, Beata, -- sanoi poika suutuksissaan. -- Kuollaan mielemmin -janoon, kuin otamme mitään noilta häijyiltä rosvoilta. Isä tulee kyllä -takaisin, ja silloin he saavat nähdä, mitä hänen lastensa rosvoaminen -heille maksaa. - --- Ole vaiti, nulikka, -- ärjäsi nyt toinen ratsumies. -- Sven, -heitetään kakarat koskeen, niin pääsemme koko hommasta vähimmällä -vaivalla. - -Sven ei viitsinyt vastata mitään. Mutta olipa sitten ehdotus pilaa tai -todentekoa, niin sai se tarkoitetun vaikutuksensa aikaan, sillä Birger -ei enää avannut suutansa eikä Beata kurkistanut siteen alta. - -Matkaa jatkettiin nyt keskeyttämättä, kunnes koskien kohina kuului yhä -lähempää, ja lopulta ihan hevosten kavioiden alta, kun ne astuivat -epätasaista ja horjuvaa puusiltaa myöten. Heti senjälkeen avautui -portti, ratsumiehet seisauttivat hevosensa, lapset nostettiin satulasta -ja vietiin, yhä vieläkin silmät sidottuina, taloon. Täällä talutettiin -heitä jyrkkiä, kurjia rappusia taikka oikeammin tikapuita myöten ylös, -ja jätettiin yksikseen huoneesen, jonka ovi suljettiin ulkopuolelta -hakaan. - -Nyt vasta he saattoivat riistää siteet silmiltään ja uteliaina he -katselivat ympärilleen. He olivat kurjassa ullakkohuoneessa, ihan -korkean tuohikaton alla, joka kuului suurenpuoleiseen rakennukseen. -Huoneen ulkoseinässä oli yksi ainoa pieni avoin luukku. Lattia ja -seinät olivat veistämättömistä honkahirsistä, ja huonekaluja ei ollut -muita kuin kaksi korkeaa höyläämätöntä jakkaraa. Muuten saattoi -huoneesta päättää, että rakennus oli toiseen malliin rakennettu, kuin -tavalliset pirtit. - -Veli ja sisar riensivät nyt kumpikin luukulle ja jakkaroiden avulla -he kurkistivat ulos, nähdäksensä, missä he nyt olivat. Heidän eteensä -aukeni kolkko, autio ja tuntematon seutu, jonka läpi virtasi joki. Se -näytti juoksevan juuri talon perustuksien vieressä. - -Lapset katsahtivat toisiinsa surumielin ja pettynein toivein. -- Minä -luulin, että ne veivät meidät myllyyn takaisin, kun kuulin kosken -pauhaavan, -- sanoi Beata. - --- Ei, -- sanoi Birger, -- miksi he sitten olisivat vieneet meidät -pois sieltä? Minä luulin, että äitipuolemme olisi tehnyt meille häijyn -kepposen, ja että nyt olisimme taas Ljungarsin linnassa. - -Ja molemmat turvattomat lapset purskahtivat katkeraan itkuun. - --- Tiedätkö mitä? -- sanoi hetken päästä Beata, pyhkien pois -kyynelensä; hänen kasvonsa saivat jälleen päättäväisen ilmeen, joka -sopi hänelle niin erittäin hyvin. -- Minä luulen, että on parempi olla -rosvojen käsissä, kuin kotona Ljungarsissa, niin kauan kuin isä on -poissa. - --- Mutta siellä meillä ainakin oli Goliat, -- vastasi Birger -murheissaan. - --- Hoh, -- sanoi tyttö, -- nyt me olemme heidän vallassansa, mutta me -karkaamme. Mitä pikemmin sitä parempi. - --- Luukku on niin pieni ja koski kohisee allamme. -- Kun yö tulee, niin -me kiipeemme katolle. - --- Mutta kuinka me sinne pääsemme? - --- Koettakaamme. -- Ja hän koetti kiivetä ylös seinän epätasaisia -hirsiä myöten, mutta se ei ottanut onnistuakseen. - --- Ah, -- huokasi Birger, -- jos Taavi nyt olisi täällä. Hän aina keksi -jonkun neuvon. - --- Hiljaa! -- kuiskasi tyttö. -- Etkö kuule jonkun puhuvan huoneessa -meidän allamme? - -Molemmat kuuntelivat. He kuulivat epäselviä ääniä huoneesta, joka oli -heidän allansa. Beata huomasi, että yksi permannon hirsistä keinui -hänen jalkojensa alla. Se oli naulojen puutteessa kiinnitetty puisilla -vaarnoilla, mutta nämä olivat lahonneet, ja tukki päässyt irti. - -Yksin voimin nostivat lapset hiljaa tukin ylös. Kun sen alla oli vain -harvassa hirsiä, niin saattoi aukosta sekä kuulla että nähdä, mitä -alhaalla huoneessa tapahtui. Tukki pysyi helposti pystyssä toisen -jakkaran avulla, joka työnnettiin sen alle, ja molemmat lapset kävivät -pitkäkseen lattialle, missä he hämmästyksekseen saivat näkymättöminä -todistajina kuulla keskustelua, jonka esineenä he itse etupäässä olivat. - -He näkivät alhaalla suuren, pitkän huoneen, johon valo pääsi vain -kahdesta tai kolmesta kapeasta ampumareiästä huoneen alaseinässä, joka -oli muurattu, tai oikeammin kokoon ladottu hakkaamattomasta harmaasta -kivestä. Tämä huone näytti olevan jonkun tavallista talonpoikaa -arvokkaamman henkilön keittiö, ruokasali, vastaanotto- ja makuuhuone -samalla kertaa. Huoneen perällä jykeätekoisessa takassa paloi tuli, -jonka ääressä nuori ja kaunis, mutta kalpea ja alakuloinen nainen -puuhaili valmistaen ateriaa äsken ammutusta riistasta. Keskellä -huonetta seisoi pitkänlainen ruokapöytä, jonne oli heitetty sikin -sokin aseita, valjaita ja edellisen aterian jätteitä. Puoleksi -mustuneet penkit, hirvensarvia, keihäitä, vanhoja haarniskoja seinällä, -sekä kauempana perimmäisellä seinällä, juuri lasten kohdalla, -kömpelötekoinen vuode repaleisine uutimineen, jossa vielä saattoi -erottaa entisten kultausten jälkiä, -- siinä huoneen koko siivoton -sisustus, joka selvästi todisti asukkaitten köyhyyttä, huolimattomuutta -ja raakaa, hillitöntä elintapaa. Puoleksi istuallaan lepäsi vuoteessa -jättiläisen pituinen mies, joka näytti olevan talon herra. Hän ei -saattanut olla 35 tai 40 vuotta vanhempi, mutta hänen muotonsa oli -kalvakka, laiha ja kovin villiytynyt. Hänen jalkansa oli haavoittunut; -luultavasti nuolen tapaamasta; se näytti tuottavan hänelle tuskaa, -sillä hän huudahti usein kärsimättömästi ja kiroili hurjasti. Nuori -nainen astui silloin takan luo, ja tarjosi nöyrästi apuansa, mutta -hän työnsi hänet tuimasti luotaan ja jatkoi keskusteluaan kahden -miehen kanssa, jotka seisoivat hänen edessään ja näyttivät vieläkin -hurjemmilta kuin hän itse. - -Birger tunsi tämän miehen. Hän oli nähnyt hänet vain yhden ainoan -kerran ennen, mutta sellaisissa olosuhteissa, jotka olivat painuneet -syvälle hänen lapsen mieleensä. Eräänä syys-iltana kaksi vuotta sitten, -oli illan hämärässä eräs ritari seisonut neljän sotamiehen kanssa -Ljungarsin linnan nostosillan edessä ja pyytänyt yösijaa. Bo herra oli -silloin itse mennyt vierasta vastaan, ja Birger oli uteliaana hiipinyt -perässä. Mutta heti kun Bo herra tulisoihtujen valossa näki vieraan -kasvot avoimesta kypärinsilmikosta, niin käänsi hän hänelle selkänsä ja -jätti hänet ulos sateesen seisomaan. Niin, Bo herra oli heti käskenyt -huolellisesti vartioida nostosiltaa ja asettaa vartioita muurille, ja -sinä yönä oli linnan miehistö valvonut täysissä varuksissa ikäänkuin -verivihollinen olisi seisonut portilla. Vieras ritari oli silloin -ratsastanut pois pimeässä, uhaten kostaa tämän häpeän Bo herralle ja -hänen suvullensa. Mutta sotamiehet olivat kuiskailleet keskenään, että -Bo herra oli menetellyt oikein, vaikka hän olikin kieltänyt omalta -veljeltänsä Steniltä, Leton herralta yösijaa linnassaan ja jättänyt -hänet sateesen ja syyspimeään. - -Birger nykäisi sisartansa hameesta ja kuiskasi: - --- Beata, Beata, tuo on meidän setämme Sten herra, ja me olemme hänen -talossaan Letossa, peninkulman päässä Ljungarsista. - --- Ja tuo ilkeä mies, jonka nenä on halki, on juuri sama, joka piti -minua edessään hevosen selässä, -- kuiskasi Beata veljelleen. - --- Tuo kolmas, pieni hoikka mies, joka puhuu ja yhtä päätä räpyttelee -ilkeitä silmiään, -- kuiskasi Birger, -- hän, se uhkasi heittää meidät -koskeen; minä tunnen hänet äänestä. Mutta kuunnellaanpa mitä ne sanovat. - -Haavoitettu ritari, jota nyt tahdomme nimittää Sten herraksi, ei -näyttänyt olevan tyytyväinen siihen kertomukseen, jonka hänen huovinsa -antoivat kylässä käynnistään. -- Hiisi vieköön luostarin roistot -lohipadon ja paljon muunkin tähden, -- ärjäsi ritari kiivaasti. -- -Miksi ette polttaneet koko kylää viimeiseen nurkkaan asti heidän -kirottujen, ulkokullaisten päittensä päälle? - -Halkinenäinen Sven vastasi tähän, vähän häpeissään, että eräs poika -oli päässyt hiipimään ulos kylästä, eikä voitu tietää, vaikkapa hän -olisi voinut hankkia jostakin apua, heiltä kun oli kulunut kaksi -tuntia satulain korjaamiseen, ja sen vuoksi oli ollut pakko kiireesti -toimittaa itse pääasia. - --- Olisittehan voineet ottaa puolen tusinaa luotettavia miehiä -Ljungarsista, -- vastasi ritari. - --- Anteeksi, teidän armonne, -- virkahti silmiään räpyttelevä hoikka -mies, joka ei ollut kukaan muu kuin vakooja Kukko, -- Goliat on kyllä -hyvässä tallessa, mutta enpä luule, että Ljungarsin rouva tällä kertaa -olisi tahtonut auttaa meitä muulla tavalla kuin ummistamalla silmänsä, -ratsastaessamme siitä ohitse. - --- Hitto vieköön sen mustan rouvan mitä pikemmin sitä parempi, kerran -se kuitenkin siksi tulee, -- sanoi ritari nyreästi ja kärsimättömästi. --- Ja miksi te toitte nuo kakarat minun niskoilleni? Niinkuin ei täällä -olisi puuhaa ja vaivaa jo muutenkin. - -Miehet katselivat merkitseväisesti toisiinsa. -- Sitäpä minäkin sanoin -Svenille, -- virkahti Kukko arvokkaasti. - --- Minä luulin, että teidän armonne Bo herran vuoksi...ja että teidän -armonne tahtoisi lähettää ne pois tieltä ystäviemme luo Hämeesen, -- -virkahti halkinenäinen Sven, ja raappi neuvotonna korvallistansa. - -Ritari puri äkäisenä huultansa. -- Aasit! -- huudahti hän. -- Ellette -olisi tyhmempiä kuin Hämeen pässit, niin ymmärtäisitte puolinaistakin -sanaa. Mitä minä teen noilla käärmeen sikiöillä? Siitä saan kiittää -tuota kirottua nuolta, jonka Laukossa sain. Marjaana, onko tämäkin -olevinaan side, senkin velho? Ulos, nainen, tuo parempia yrttejä! Ja --- odotas, voit tuoda noita-akan Siveristä jalkaani lukemaan. Sano -hänelle, että minun täytyy olla jaloillani ylihuomenna, ja ellei hän -tule sinun seurassasi, niin annan minä nipistää tulisilla pihdeillä -hänen punaista nenäänsä, ymmärrätkö? No, mars, mitä sinä siinä -ällistelet? - --- Mutta Siverin noita-akka on liitossa pirun kanssa, ja se on syntiä, --- lausui nuori naisparka nöyrästi ja pelokkaasti, uskaltamatta -kuitenkaan ilmaista ajatustansa. - --- Syntiäkö? Hullutusta! - -Ritari nauroi tuimasti. -- No, mene sitten Ursula rouvan luo, jos se -on vähemmän syntistä! Laita itsesi ulos ja muista, että minä tahdon -ylihuomenna olla jaloillani, muuten... - -Marjaana ei kuunnellut uhkausta loppuun, vaan riensi ulos, jättäen -paistit jäntterän piian hoidettavaksi. Mutta sillä aikaa kuuli Birger -hoikan miehen kuiskaavan Svenille: -- Parasta lienee heittää ne nyt -kohta veteen. - --- Ei, kuiskasi Sven vältellen; -- odottakaamme mielemmin yötä. He ovat -sentään Bo herran lapsia. - - - - -14. Kuinka Sven menetteli, ja kuinka Taavi tapasi Marjaanan Siverin -mökillä. - - -Kun Birger Bonpoika Ljungars kuuli halkinenäisen Svenin kuiskailevan -ilkeän toverinsa kanssa, valtasi hänet määrätön pelko ja hän antoi -lattiahirren laskeutua hiljaa alas, niin että se peitti aukon. Birger -oli siksi vanha, että hän saattoi Svenin sanojen johdosta pelätä -jotakin salaista juonta, jonka Sten herra ehkä hyväksyisi, vaikka -hän ei tahtonutkaan antaa siihen suoranaista käskyä, ja hän päätti -siitä syystä olla varuillansa. Ihmeeksensä hän huomasi, että Beata -jäi paikoillensa makaamaan. Lapsi rukka oli nukahtanut makeasti ja -unohtanut kaikki huolet ja vaarat, loikoessaan pitkänään lattialla ja -katsellessaan julmaa setäänsä. - -Birger riisui takkinsa ja levitti sen sisarensa alle, ja nosti hänen -päänsä jakkaran nojaan, niin että hänellä olisi niin mukava makuupaikka -kuin suinkin. Sitten hän istahti vartioimaan siltä varalta, että -jotain epäilyttävää tapahtuisi, ja vastusteli hetkisen urheasti unta, -joka ratsastuksen ja yövalvonnan jälkeen raskaasti painoi hänen -silmäluomiansa. Mutta väsymys, hiljaisuus ja yksinäisyys tekivät hänen -hyvät aikeensa tyhjiksi. Ennen pitkää hän itsekkin, nojaten pienen -huoneen nurkkaan, nukahti aiotusta vartiotoimestansa. - -Silloin aukeni ovi hiljaa, ja sisään astui mies; se oli tuo julma -Sven. Tuokion aikaa hän seisoi ääneti ja katseli nukkuvia lapsia, ja -mutisi itsekseen kuten alhaallakin, että "he ovat sentään Bo herran -lapsia." Sitten hän laski permannolle ison kivivadin, joka oli täynnä -kaurapuuroa, ja pienen maitoruukun. Sen jälkeen hän otti pienet neli-, -viisinappulaiset tikapuut esille, nosti ne pystyyn seinää vasten, -kiipesi ylös ja työnsi voimakkaalla kädellä tuohet ja malat yhdestä -nurkasta pois tieltä, niin että kattoon jäi reikä. Sitten hän otti -pitkän niiniköyden, joka ympäröi hänen vyötäisiään, sitoi toisen -pään kiinni lattiahirteen ja työnsi köyden toisen pään ulos reiästä, -jossa hän kiinnitti sen vielä kattoriuvun ympäri. Kun hän oli saanut -sen tehdyksi, niin hän taas seisoi hetkisen neuvottomana, ikäänkuin -odottaen että lapset heräisivät. Mutta koska he yhä edelleen nukkuivat, -niin hän meni pois ja mutisi, että hän kyllä palaisi takaisin oikeaan -aikaan. - -Niin pitkältä oli salaperäinen kohtalo kehrännyt lankansa Ljungarsin -lasten ympärille, kun me taaskin, hyväntahtoisen lukian suostumuksella, -jätämme heidät Leton rosvolinnaan nukkumaan, ja palaamme katsomaan -mihin toimiin Taavi sillä aikaa oli ryhtynyt heitä pelastaaksensa. - -Taavi ja hänen seuralaisensa olivat ratsastaneet Junkkarin kuivuneen -lähteen ohitse ja sieltä lähenneet linnaa tavallista ratsutietä pitkin. -Mutta he olivat varovaisuuden vuoksi kuljettaneet hevosensa sivuteitse -pelätyn Ursula rouvan linnan ohi, niin ettei tornin vartia voinut -heitä huomata, ja sitten he olivat jatkaneet matkaansa ylimaantietä -myöten, joka vei Lettoon. Taavilla oli opas, johon hän nyt täysin -luotti. Valkoinen, salaperäinen tyttö liiteli alati hänen edellään. -Vaikka olikin ilmipäivä ja aurinko loisti korkealla taivaalla, näki -hän utuhaamun aivan selvästi leijailevan kanervikon yli, samoinkuin -aamutuuli ajaa edellään öisen sumun jätteitä. Poika seurasi arvelematta -tätä viittausta, varsinkin kun tuoreista kavioitten jäljistä saattoi -päättää, että hänen takaa-ajamansa rosvot olivat kulkeneet samaa tietä. -Siten hän läheni puolenpäivän aikana sitä pahanmaineista seutua, jossa -Sten herra joukkoinensa asui. - -Noin neljännespenikulman päässä Letosta oli Siverin mäki, joka oli -huonossa huudossa sen vuoksi, että siinä oli pakanuudenaikuinen -uhripaikka ja senpä tähden tällä kohdalla yksinäinen matkamies -mielellään kiirehdytti askeleitansa iltahämärässä. Kukkulan laella oli -vielä pieni tasainen kivitetty paikka, joka muodosti ympyrän suuremman -laakean kallion ympärille. Tällaisilla kivitetyillä paikoilla, joita -tunnetaan "Jatulin tarhojen" nimellä, uhrasivat pakanat ennen muinoin -epäjumalillensa. Mutta ikäänkuin poistaakseen tästä epäpyhästä paikasta -sen ikivanhan taikavoiman, olivat kristityt myöhempinä aikoina -pystyttäneet ristin juuri mäen alapuolelle, tien viereen. Ani harvoin -kulki kukaan matkamies siitä ohitse mutisematta hurskasta rukousta, -vaikka hänellä olisi ollut suurikin kiire. Eräs vanha vaimo, jota -paikan mukaan nimitettiin Siveriksi, oli asettunut tänne asumaan, -joko sitte paikan omituinen vetovoima lie häntä viehättänyt, tai -ehkäpä hän halusi herättää pelkoa ja kunnioitusta ympäristössänsä. -Mäen rinteessä, noin ristin ja uhripaikan keskivälillä, oli hänellä -pieni rappeutunut mökki. Hänen siinä asuessansa niin sanoaksemme -kristinuskon ja pakanuuden keskivälillä, arvelivat toiset että hän -oli jonkinlainen erakko tai pyhimys, toiset taas julkisesti syyttivät -häntä pakanalliseksi noita-akaksi, joka taikakeinoillansa osasi lääkitä -haavoja, parantaa ja nostaa tauteja, hankkia takaisin varastettua -tavaraa ja yleensä harjoittaa sellaista tointa, joka ei ollut liioin -ylentävää hurskaille kristityille. - -Taavi ja hänen kumppaninsa olivat juuri ehtineet tälle mäelle ja -valmistautuivat lukemaan tavallista rukousta ohi ratsastaessansa, kun -poika huomasi, että Ljungarsin tyttö poikkesi tieltä vasemmalle ja -katosi matalan turvemajan luona mäen rinteesen. - -Taavi seurasi tätä viittausta sitä mielemmin, kun oli jo ratsastettu -siksi pitkältä, että täytyi antaa hevosten syödä ja levätä hetkisen -aikaa. Hän poikkesi siitä syystä majaan päin ja rohkaisi pelästyneitä -seuralaisiaan vakuuttamalla, ettei paikan pahalla asukkaalla ollut -mitään valtaa niiden ylitse, jotka antautuivat pyhän neitsyen ja -pyhän Priitan suojaan. Ratsastajat astuivat alas ja antoivat hevosten -syödä tuoretta viheriäistä ruohoa rinteeltä, mutta itse he välttivät -lähestymästä majaa ja istahtivat aterioimaan evästänsä. - -Vähän epäröityänsä päätti Taavi astua majaan, toivoen että valkosen -tytön ohjaus ehkä antaisi hänelle jotakin tietoa hänen matkansa -päämäärästä. Mutta aikoessaan avata matalaa ovea, hän kuuli sieltä -ääniä ja hän jäi ulkopuolelle kuuntelemaan. Hän tunsi äänestä Siverin -noita-akan, joka puhui hyvin kiivaasti, sekoittaen yhteen pakanallista -taikauskoa ja katolilaista jumalisuutta melkein tähän tapaan: - --- Sano herrallesi, että Hiiden nuolet puhkaiskoot hänen jalkansa -ja pyhän Henrikin verinen peukalo repiköön silmät hänen päästänsä. -Uskaltaako hän, tuo kadotettu ja pyhimyksien kirooma, joka on -tahrannut kätensä verellä ja hakannut maahan jumalien lehdot, ja -koonnut Ukon salamat rikoksellisen päänsä päälle, uskaltaako hän -uhkailla Siveriä tulisilla pihdeillään ja murhakeihäillään? Voi häntä! -Murtukoon hänen miekkansa kahvan kohdalta, menköön hänen sotisopansa -tuhansiksi pirstaleiksi ja kyykäärme pistäköön hänen hevostansa -takajalkaan. Koirat karkoittakoot hänet sudenluolastansa. Tuli ja vesi -hänet hukuttakoot. Lemmon liekkiöt kärventäkööt hänen karvansa tuli -vastoilla. Pyhä Henrikki kuulkoon minua! Leton sudet uhkaavat minua -hehkuvilla pihdeillänsä, mutta minä syöksen heidät palavaan järveen. - --- Älä suutu, hyvä eukko, -- kuului mökistä nuoremman naisen ääni, -joka huomattavasti värähteli pelosta ja nöyryytyksestä. -- Kuka sen -on sanonut, että Sten herra olisi uhannut sinua palavilla pihdeillä? -Kultaa hän antaa sinulle, paljon kultaa, jos parannat hänen jalkansa -jonka nuoli on haavoittanut. - --- Hyvä eukko! -- toisti noita-akka pilkallisesti. -- Kuka on sanonut -sinulle, että minä olen hyvä? Korppi on hyvä, kun se on puhkaissut -pikkulintujen silmät. Sinulla on kauniit silmät, sinulla, ja vielä -kauniimmat ne olivat ennenkuin tulit Leton suden luo. Minullakin oli -tytär, ei hän ollut paljoakaan sinua vanhempi, mutta paljoa kauniimpi, -sataa vertaa kauniimpi. Hänen poskensa olivat kuin nurmineilikat ja -hänen silmänsä loistivat kuin kesäinen kuutamo viheriäisillä lehvillä -Laurin messun aikana. Sten herra otti hänet minulta samoinkuin hän on -ottanut sinutkin ja monta muuta maan tytärtä ja poikaa ja laahannut -ne rosvoluolaansa Kokemäenjoen koskien rannalle, kunnes neilikat -kuihtuivat ja kuutamo katosi yön pimeyteen. Vai kiellätkö sinä, -ettei hän ole uhannut minua hehkuvilla pihdeillä? Vai tarjooko hän -minulle kultaa? Hiiden kultaa, lemmon kultaa, pirun kultaa! Manalan -mustia kiviä! Tuonen rautasormia! Kultaako? Minä annan hänelle rautaa -sen sijaan, hyvää rautaa kristityn jousesta. Eilen se sattui hänen -jalkaansa; huomenna se osuu hänen sydämeensä ja puhkaisee hänen -haarniskansa kuin sukkapuikko taulanpalan... Mene matkaas, sinä -näivettynyt ruoho; huomenna sinut viskataan tuleen. - -Ovi aukeni ja Leton nuori kalpea nainen, jota lapset olivat kuulleet -Marjaanaksi kutsuttavan, kiiruhti ulos, kintereillä mielipuoli -noita-akka, joka yhä sätti häntä herjauksillaan. Marjaana olisi -paennut, mutta pelko, ja kenties myöskin omantunnon soimaukset, veivät -hänen voimansa, niin että hän mäen alla vaipui tunnottomana kapealle -polulle. - -Kohta kun Siveri näki Taavin, niin hän hillitsi raivonsa, otti häntä -käsivarresta kiinni ja tuijottaen häntä silmiin kuiskasi: -- Etsitkö -sinä Ljungarsin lapsia? - --- Etsin, -- sanoi Taavi saman taikauskoisen kauhun vallassa, jolla -koko ympäristö tätä noita-akkaa katseli. - --- Minä tiesin kyllä, että sinä tulisit, -- jatkoi noita riemuiten. -- -Neitsyt Maaria ja Hiisi ovat valinneet sinut aseekseen rankaisemaan -Leton ritaria naisten kyynelten ja lasten ruikutusten tähden. Mutta -aika ei vielä ole tullut, poikaseni, ei vielä tänään. Sinä tulet liian -myöhään. Aurinko oli jo alhaalla taivaalla, kun Ljungarsin lapset -ratsastivat Siverin majan ohitse. - --- Pyhimykset varjelkoot, etten tulisi liian myöhään heitä pelastamaan, --- vastasi Taavi. -- Mutta mitä sinä heistä tiedät? Minkä neuvon voit -minulle antaa? - -Siveri sanoi: -- Susia pyydetään hautoihin eikä jouhisatimiin. Jos -tahdot kuin houkkio ennen iltaa riippua niiniköydessä Leton muureilla, -niin ratsasta suoraa päätä perille ja kiiruhda, jos olet elämääsi -kyllästynyt. Mutta jos tahdot pelastaa lapset, niin odota täällä, -kunnes aurinko laskee tuolla kunnaalla näkyvän mustan kuusen taakse. -Ratsasta sitten huoletta nuolen kantaman päähän Letosta, ja lapset -tulevat sinua vastaan, silloin kuin vähimmin heitä odotat. - --- Mutta nainen, joka äsken oli sinun luonasi, hän antaa meidät ilmi. - --- Minä olen sitonut hänen jalkansa, -- lausui Siveri halveksivaisesti, -ikäänkuin Marjaana hänen taikakeinojensa vaikutuksesta olisi mennyt -tainnoksiin. Näivettynyttä ruohoa, näivettynyttä ruohoa; antaa hänen -maata! - -Taavi ei kuitenkaan hennonnut jättää onnetonta avutta. Hän juoksi -hakemaan vettä lähteestä mäenrinteeltä ja kostutti sillä nuoren naisen -kalpeata otsaa, jonka valkeutta vielä kohotti tuuhea ja tavattoman -kaunis tumma tukka. Hän virkosi vähitellen ja katseli Taavia epäilevin -silmin, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: -- ansaitsenko minä, että -joku ihmisolento osottaa minulle lempeyttä? - --- Olet liiaksi heikko voidaksesi käydä, -- sanoi Taavi hänelle. -- -Saat minulta hevosen lainaksi, jos tahdot paeta Leton ilkeän ritarin -luota? - -Marjaana nousi ylös ja hänen mieleensä muistui jotain. -- Ei, -- sanoi -hän kiivaasti, -- minun täytyy heti lähteä Lettoon. Sten herra on -haavoittunut, eikä kukaan muu kuin minä osaa hänen haavaansa hoitaa. - --- Kohteleeko Sten herra sitten niin hyvin sinua? -- kysyi Taavi -sääliväisesti, sillä hänellä oli syytä epäillä sitä. - --- Se on yhdentekevää. Niin, kyllä hän osaa olla hyväkin, kun hän vain -on terve. Minun täytyy lähteä takaisin, nyt kohta minun täytyy mennä -Lettoon takaisin, Sten herra odottaa minua. -- Ja näin sanoen hän -yritti astua muutaman askeleen, mutta hän horjui ja olisi kaatunut, -ellei Taavi olisi häntä tukenut. - --- Näethän, ettei se käy päinsä, -- sanoi Taavi ja vei hänet -puoliväkisin pehmeälle nurmikolle, jossa hän levitti hevosloimen hänen -allensa ja valmisti hänelle tuota pikaa mukavan lepopaikan. -- Lepää -tässä hiukan, kunnes olet vähän voimistunut, minä vien sinut sitten -ritarin taloon takaisin. - -Marjaanan täytyi vihdoinkin suostua tähän vastentahtoiseen -odottamiseen, joka tuotti hänelle niin suurta levottomuutta. Toisinaan -vain kuultiin hänen vielä valittelevan: -- Ritari odottaa minua! Kuka -hoitaa Sten kerran haavaa? - --- Jospa hän olisi edes kahdenneksikymmenenneksi osaksi niin kaunis -kuin minun Appuni, niin sanoisin, että olet tehnyt laupeuden työn, -- -lausui noita halveksivasti. -- Mutta miksi täytyy toisen kukan kuihtua -ennen kuin toisen? Kuivunutta ruohoa, kuivunutta ruohoa, eikä se kelpaa -edes ensi kevääksi säästettäväksi! - - - - -15. Vieläkin Ljungarsin lasten pelastamisyrityksestä ja mitä silloin -tapahtui. - - -Taavi neuvotteli seuralaistensa kanssa, ja kaikki olivat sitä mieltä, -että oli iltaa odotettava, ennenkuin yritettäisiin lähetä Lettoa. -Tiedettiin, että vanha Siveri kantoi leppymätöntä vihaa Sten herraa -kohtaan. Sen jutun kaikki tunsivat. Siveri oli erään Bo herran soturin -leski; mies oli kaatunut taistelussa, ja heille jäi tytär, joka oli -niin kaunis, ettei hänen vertaistansa tavattu seitsemässä pitäjässä. -Silloin jo ihmiset sanoivat, että Siveri oli joka aamu hieronut -tytärtänsä Appua karhun silmistä keitetyllä voiteella; se hänet niin -kauniiksi teki. Mutta se ei estänyt, että Sten herra, taikka oikeammin -hänen kätyrinsä, eräänä talvi-iltana tytön mennessä avannolta vettä -noutamaan, tarttuivat häneen uumista kiinni, heittivät hänet hevosen -selkään ja ratsastivat hänen kanssaan Leton kartanoon. Turhaan raappi -äiti kyntensä rikki Leton kivimuuriin. Turhaan hän valitti Bo herralle, -joka silloin oli sotatoimissa, ja Turun piispalle, jolla siihen aikaan -oli muuta ajateltavaa. Appu oli kadonnut, ja Siveri asettui asumaan -tuohon pahamaineiseen mökkiin, ollakseen lähempänä Lettoa. Mutta tästä -ajasta alkaen tuli Siveri mielipuoleksi ja sekoitti kristillistä ja -pakanallista taikauskoa yhteen, vaikka hänellä itse asiassa oli vain -yksi ainoa ajatus, nimittäin miten hän voisi löytää kadonneen lapsensa -ja kostaa Sten herralle. Mökin huono maine siirtyi luonnollisesti -Siveriin itseensä ja hulluudessaankin hän käsitti sangen hyvin, että -tämä maine oli hänen ainoa puolustuskeinonsa tässä vaarallisessa -naapuristossa, jonka vuoksi hän ei ensinkään tahtonut sitä kieltääkkään. - -Päivä kului. Hirvi-Jaakko ja nuo kaksi kylän nuorukaista paneutuivat -makuulle metsikköön, ja sillä aikaa Taavi oli vartioimassa. Marjaana -rukka istui vielä mäellä. Hän luuli aivan varmasti, että Siveri oli -noitunut hänet ja hänen mielikuvituksensa voima oli niin suuri, että -vaikka hän kärsimättömästi halusi päästä takaisin Leton hirmuvaltiaan -luokse, hän ei kumminkaan voinut astua neljää askeltakaan, maahan -vaipumatta. - -Iltapäivällä tuli Letosta linnan soturi hakemaan Marjaanaa. Sten herra -oli ankarasti käskenyt, että hänen piti heti rientää kotiin. Taavi -kätkeytyi majaan, eikä tarvittu muuta kuin että Siveri meni uhkaellen -tulijaa vastaan, niin hän pötki käpälämäkeen, uskaltamatta edes -taaksensa katsoa. Useampia sanantuojia ei tullutkaan. Ensimäinen oli -luultavasti kertomuksellaan pelottanut toiset, niin ettei kukaan enää -halunnut häiritä pelottavaa noita-akkaa. - -Vähitellen laski heinäkuun aurinko alemma taivaanrantaa kohti ja -vihdoin se oli puolittain ehtinyt kunnaalla kasvavan synkän petäjän -peittoon. Silloin varustautui pieni joukko lähtöön. Siveri rukoili -vuoroin neitsyt Maariaa, vuoroin metsän jumalan Tapion emäntää -suojelemaan heidän yritystään; Marjaana pantiin toisen irtonaisen -hevosen selkään ja sitte lähdettiin matkaan. - -Oikealla puolella valtatietä, joka johti sisäiseen Satakuntaan, kulki -kurja ratsutie alas virran vartta myöten ja vei Lettoon. Metsä oli -täällä niin tiheätä, että saattoi aivan huomaamatta lähestyä taloa -noin nuolen kantahan päähän. Se olisi kuitenkin muuten tuskin ollut -mahdollista, ellei Sten herra olisi ollut kykenemätön pitämään silmällä -huolimatonta väkeään. - --- Marjaana, -- sanoi Taavi, joka tunsi syvää sääliä onnetonta naista -kohtaan, -- sinä voit nyt palata Sten herran taloon. Mutta jos tahdot -seurata hyvää neuvoa, niin käänny mielemmin takaisin, ja ratsasta, -minkä ehdit, Myllyrantaan, ja sitten minä pidän huolta siitä, että -pääset muuttamaan niin kauaksi täältä, jottei Sten herra koskaan enää -saa sinua valtoihinsa. - -Marjaana hyppäsi hevosen selästä, ja riensi vastaamatta taloa kohti, -ikäänkuin hän olisi itsekkin pelännyt, että hän antaisi vietellä -itsensä pakoon. Hirvi-Jaakko katseli ihmeissään hänen jälkeensä, otti -sitten aivan tyynesti jousensa ja pani nuolen kouruun, mutisten: -- -Tyhmä poika! Hän antaa meidät kaikki ilmi. - -Taavi tarttui hänen käsivarteensa. -- Anna jousen olla, kunnes sitä -paremmin tarvitsemme, -- sanoi hän. -- Häpeä, Jaakko! Turvatonta naista! - --- Sinun olisi pitänyt neuloa hänen kielensä kiinni, ennenkuin päästit -hänet irti, -- vastasi kalastaja suuttuneena. -- Katsos vaan kuinka -nopsasti hän luikertelee tuonne sudenpesään. Mutta semmoista se on, kun -pojat ovat ymmärtävinään enemmän kuin aikamiehet. Mitähän sinä nyt aiot -tehdä? - -Taavilla oli ollut hyvä aikaa valmistautua tähän kysymykseen, mutta -sittenkin hän jäi vanhalle seuraajalleen vastauksen velkaan. Hän häpesi -tunnustaa, että hän salaa luotti Siverin lupaukseen. -- Täytyy odottaa -yötä, -- sanoi hän vihdoin, jotakin sanoakseen. - --- Odottaa? Niin, odottaa kunnes koko vaapsahaisparvi ryntää niskaamme, --- tiuskasi Jaakko. -- Olinpa minä oikea pässinpää, kun tulin sinun -kanssasi tänne, että halkinenäinen Sven saisi teurastaa minut kuin -jouluporsaan ennen huomisaamua! - --- Hiljaa, -- sanoi Taavi, -- tuolla tulee hän itse! - -Sillä aikaa kuin toiset pitelivät hevosia kiinni, olivat Taavi ja -Jaakko astuneet maahan, ja puitten ja pensaitten suojassa hiipineet -kenenkään huomaamatta niin lähelle taloa kuin suinkin. Heidän edessään -kohosi tuo yksinäinen, koko seudussa pelätty ja kammottu kartano taikka -linna, jos sitä siksi tahtoo nimittää, vaikka Letto paljon vähemmän -kuin Ljungars ansaitsi tätä kunnianimeä. Letto oli ruma ja rappeutunut -rakennus, jykevistä hirsistä rakennettu saarelle keskelle virtaa, -joka tällä kohdalla oli sangen vuolas. Kapeamman virranuoman yli kävi -vitsaksilla liitetty kaarisilta, joka yhdisti saaren mantereesen. Ainoa -varsinainen varustus, minkä saattoi nähdä, oli pieni neljän tai viiden -kyynärän korkuinen kivimuuri, joka oli rakennettu saarelle juuri sillan -eteen ja varustettu kapealla portilla, joka tällä hetkellä oli auki -ja ilman puolustajaa. Nähtävästi Leton asukkaat etupäässä luottivat -siltaansa, jonka helposti saattoi hajoittaa, niin pian kuin vihollinen -tuli näkyviin, ja taas laskea ulos, kun vaara oli väistetty. - -Tälle sillalle astui nyt vanha tuttavamme halkinenäinen Sven, ja -talutti kuormahevosta. Tämä toimi olisi paremmin sopinut jollekin -Myllyrannan ajomiehelle, kuin Leton rosvolle, sillä hevosen selkään -oli sälytetty rauhallisia viljasäkkejä. Ei ollut lainkaan tavatonta, -että nämät maantieritarit, juuri kun he olivat tehneet, taikka olivat -aikeessa tehdä jonkin oikein ilkeän kujeen, näyttäytyivät aivan -rauhallisiksi ja toivat jauhettavaa Myllyrannan myllyyn. Mutta he -olivat siksi varovaisia, etteivät he koskaan lähteneet sellaiselle -retkelle ilman riittävää miesvoimaa, ja ilman rautavuorisia lakkeja ja -rautapaitoja nuttujensa alla. Se oli vain ihmeellistä, että Sven näytti -lähtevän matkalle yksinänsä, ja heti sellaisen ilkityön jälkeen, joka -varmaan oli herättänyt sitä suurempaa huomiota, kun se oli kohdannut Bo -herran lapsia ja luostarin rauhoitettua omaisuutta. - --- Kenenkähän merkillä nuo säkit lienevät merkityt, -- kuiskasi Jaakko -Taaville pensaassa. -- Jos sinä olet samaa mieltä kuin minä, niin -ratsastamme heti samaa tietä takaisin kuin olemme tulleetkin. Sveniä -ei ole hyvä peijata. Annanpa ajaa päälakeni yhtä paljaaksi, kuin -kerjäläismunkin, ellei tuo ilkiö ole kätkenyt tusinan lurjuksia metsään -selkämme taakse, ja nyt hän aikoo vietellä meitä sievästi satimeen. - --- Ritari on haavoittunut, ja Sven on hänen oikea kätensä, -- sanoi -Taavi mietiskellen. -- Annetaan hänen tulla meidän ja noiden toisten -väliin, ja otetaan hänet sitten kiinni joko hengissä tai hengettömänä. -Hänet me otamme panttivangiksi Ljungarsin lasten varalta. - -Näin sanoen Taavi hiipi takaisin odottavien ystäviensä luo -antamaan heille tarpeellisia ohjauksia ja oli muutamien minuuttien -kuluttua taaskin etumaisella paikallaan. Vanha kalastaja oli liian -hidasluontoinen ruvetakseen vastustamaan tätä, vaikka se ei lainkaan -ollut hänelle mieleen. Salaisena syynä siihen, että Taavin kumppanit, -jotka olivat häntä niin paljoa vanhemmat, suostuivat alistumaan hänen -valtansa alle, oli se, että luonto oli suonut Taaville niin paljon -suuremmassa määrässä reippautta ja päättäväisyyttä, kuin Myllyrannan -muille asukkaille. - -Aurinko oli sillä välin laskenut, ja puitten varjot kävivät yhä -tummemmiksi. Sven jatkoi hiljalleen matkaansa kaarisillan yli ja sitten -metsään, monta kertaa salavihkaa katsahtaen taaksensa, ikäänkuin hän -olisi pelännyt ritarin kartanoa enemmän, kuin sitä asumatonta seutua, -jota kohti hän kulki näin myöhään illalla. Hän kulki aivan Taavin ja -Jaakon ohi, mutta ei huomannut heitä. Jaakko pisti taaskin nuolen -jouseensa, mutta Taavi tarttui jälleen hänen käsivarteensa kiinni. -- -Ei verta! Meidän täytyy saada hänet kiinni elävältä, -- kuiskasi poika, -vaikka hänen sydämensä sykki nuoruuden koko kiihkolla nähdessään tuon -inhottavan rosvon, joka niin äskettäin oli polttanut hänen äitinsä -talon ja ryöstänyt hänen turvattinsa. - -Oli tärkeätä antaa Svenin rauhassa kulkea niin syvälle metsään, ettei -häntä voitu talosta nähdä eikä kuulla, ja heti kun hän oli ehtinyt -ohi, hiipivät Taavi ja Jaakko varovasti perässä. Antti ja Eljas olivat -saaneet käskyn vetäytyä taaksepäin hevosineen ja siten pitkitettiin -hiljaista takaa-ajoa, kunnes taas oli tultu Siverin mökin kohdalle. - -Nyt oli aika tullut. Myllyrannan pieni parvi ryntäsi esiin kahdelta -taholta yht'aikaa, etumaiset ratsain, takimaiset jalkaisin, ja sulkivat -tien Sveniltä. -- Antaudu, -- huusi Taavi, -- taikka muuten saavat -korpit työtä tänä yönä Siverin mäellä! - --- Mitä ihmettä? Ketä roistoja te olette, kun käytte ihmisten kimppuun -aukealla maantiellä! -- vastasi Sven aivan huolettomasti, torjuen -tapparallaan neljää keihästä, jotka tähtäsivät hänen rautaista -nuttuansa. - --- Me olemme Myllyrannasta, -- vastasi Taavi, voimatta kauemmin hillitä -suuttumustaan. -- Murhapolttajia ja lasten ryövääjiä me rankaisemme -niinkuin he ansaitsevatkin ja jollet heti paikalla heitä pois aseitasi, -niin lävistämme nuttusi. - --- Neljä yhtä vastaan, se on sangen sopivaa parrattomille pojille, -- -ivaili Sven. -- Vai tulette te Myllyrannasta? No sittenhän te voitte -säästää vaivojani ja viedä säkkini myllyyn. -- Näin sanoen hän irrotti -säkit hevosen selästä ja nosti ne vasemmalla kädellään varovasti -maahan, oikealla kädellään yhä torjuellen keihäitä. - --- Pois paistinvartaasi! -- huudahti Taavi raivostuneena ja tähtäsi -kopeata rosvoa kohti voimakkaan iskun, samassa kuin Jaakko tarttui -hänen toiseen jalkaansa aikoen vetää hänet alas hevosen selästä. - --- Joutuupa sitä hyttysten käsiin näin iltahämyssä! -- huusi Sven -halveksivasti, torjui iskun ja antoi väkevän, hyvin opetetun hevosensa -hypähtää taaksepäin, niin että se kaasi Jaakon maahan. Samassa -lämähytti hän tapparansa varrella Anttia ja Eijasta korville, tarttui -kuormahevosensa ohjiin, kannusti omaansa, ja ivallisesti nauraen hän -ajoi täyttä nelistä hämmästyneiden ahdistajiensa käsistä. - -Taavi, joka vielä oli jalkaisin, ei voinut ajaa häntä takaa, vaikka -hänellä olisi ollut siihen haluakin, ja toiset seisoivat ällistyneinä -ja puolitainnuksissa saamistansa aimo sivalluksista. He olivat -joutuneet tekemisiin miehen kanssa, joka oli paljoa tottuneempi -sellaisiin seikkailuihin kuin he, ja sentähden hän oli tehnyt kaikki -heidän tuumansa tyhjiksi. - --- Nyt minä ratsastan kotiin, -- sanoi Jaakko äreästi. Hän oli -mielestänsä jo tehnyt kylläksi tämän kunnian vuoksi. - -Taivas oli vetäytynyt pilveen ja hämärä lisääntynyt. Taavi oli -kumminkin lujasti päättänyt palata Lettoon, vaikka hänen täytyisi -lähteä yksin, kun aivan äkkiarvaamatta tuttu ääni, joka tuntui tulevan -maan alta, huusi hänen nimeään. - -He olivat Siverin mökin edustalla. Ei kukaan voi moittia tuota -oppimatonta poikaa siitä, että hän nyt luuli pahan hengen puhuttelevan -häntä maan alta. Mutta kohta toisti vienompi ääni hänen nimensä samaan -tukahutettuun tapaan, ikäänkuin olisi se tullut kaukaa syvyydestä. - --- Birger, Beata! -- huudahti hän. Kenties joutuivat he juuri tällä -hetkellä Sten herran julmuuden uhreiksi, ja ehkäpä heidän hätähuutonsa -etäisyydestä huolimatta kaikuivat hänen korvaansa. - -Silloin hän näki hämärässä ne säkit, jotka Sven oli jättänyt tielle. -Perin hämmästyksissään hän aukaisi nauhat, ja katso, nuo rakkaat, kauan -kaivatut, kadonneet lapset hyppäsivät kuin vapauteen lasketut linnut -ylös säkeistä ja heittäytyivät hänen kaulaansa! - - - - -16. Ljungarsin lasten paosta, kuinka heitä ajettiin takaa ja mihinkä he -lopuksi joutuivat. - - -Taavin hämmästys, kun hän niin aavistamatta sai takaisin kadonneet -turvattinsa, lisääntyi vielä melkoisesti, kun he vilkkaasti ja sikin -sokin kertoivat, miten he olivat joutuneet tähän omituiseen asemaan. -Kun he olivat heränneet ullakkohuoneessa, olivat he löytäneet -puurovadin ja maitoruukun vierestänsä lattialta. Vasta sitten kun he -olivat nauttineet hyvät herkut, oli Birgerin mieleen juolahtanut, että -ruoka mahdollisesti oli myrkytettyä. Kaikeksi kauhistukseksi astui -vielä halkinenäinen Sven samassa huoneesen, kantaen olallansa kahta -tyhjää säkkiä. Lapset luulivat silloin, että heidän viimeinen hetkensä -oli tullut ja koettivat saada tuon julman miehen sydäntä heltymään. -Hän oli lohdutellut heitä lempein sanoin ja kertonut heille, että hän -oli palvellut Ljungarsin linnassa heidän äitinsä aikana, mutta nyt hän -palveli Sten herraa ja oli herransa käskystä tuonut heidät Lettoon, -luullen, ettei heille siellä mitään pahaa tapahtuisi. Mutta siihen hän -ei enää voinut luottaa, ja siitä syystä hän tahtoi nyt auttaa heitä -pakenemaan, heidän äitinsä tähden. Heidän piti vaan astua säkkeihin ja -olla hyvällä mielellä. Hän lupasi asettaa niin, ettei kukaan epäilisi -heidän pakoansa, ja kun se tulisi huomatuksi, niin luultaisiin, että -he olisivat repineet reiän heikkoon kattoon ja kiivenneet niiniköyttä -pitkin alas, jonka hän juuri sitä varten oli kiinnittänyt kattoon. Sitä -paitsi oli hän tehnyt läven säkkeihin, niin että he saisivat pistää -päänsä ulos, koska vaan halusivat, mutta hän varotti heitä tekemästä -sitä ennenkuin he olisivat päässeet hyvän matkaa eteenpäin. Ja kun he -pääsisivät takaisin Bo herran luo, niin hän pyysi heitä muistamaan -halkinenäistä Sveniä. Ei voinut niin tarkoin tietää, milloin he -voisivat palkita hänelle sen ystävyydentyön, jonka hän nyt teki heille -henkensä uhalla. - --- Ei Sven näyttänyt ollenkaan pahalta, kun hän puhui sitä meille, -- -virkahti Beata innokkaasti. -- Hänet on kerran tuomittu hirtettäväksi -siitä syystä, että hän ajoi Bo herran parhaan hevosen piloille suohon. -Sillä kertaa äidin rukous pelasti hänen henkensä, eikä Sven ole niin -julma kuin miltä hän näyttää. Hän muisti äitiämme ja auttoi meitä -pakenemaan. - --- En minä oikein uskonut häntä, -- lisäsi Birger, -- mutta mitä me -olisimme tehneet? Me teimme niinkuin hän pyysi ja hän nosti meidät -hartioillensa ja pani meidät hevosen selkään. -- Minnekkä sinä näin -myöhään menet, Sven? kysyivät miehet kartanolla. -- Minä menen -ystäviäni tervehtimään Myllyrantaan, vastasi Sven. -- Oletko sinä -hullu? sanoivat toiset; -- missä on myllyntullisi? Silloin työnsi Sven -pitkän sotatapparansa maahan, niin että se helisi ja sanoi: tässä on -minun myllytullini! Mutta toiset nauroivat ja sanoivat: kyllä Sven tuo -useamman säkin takaisin, kuin mitä hän viepi. - --- Niin, -- sanoi Beata, -- me heiluimme niin hirveästi, kun riipuimme -hevosen kyljessä, mutta minä en uskaltanut pistää päätäni ulos, -ennenkuin kuulin sinun äänesi, Taavi! - --- Ja nyt me ratsastamme Ljungarsiin, -- lausui Birger. -- Äitipuolemme -tosin ei liene liioin suopea meille, mutta onhan siellä rehellinen -Goliat, hän suojelee meitä kyllä, ja sitten olet sinä, Taavi, ja sinun -äitisi ja Renata. Teidän täytyy nyt kaikkien muuttaa Ljungarsiin, -kunnes isä tulee kotiin. - -Taavi ei vastannut mitään. Hän tiesi paremmin, miten asian laita oli ja -hänellä oli tuuma, jonka hän piti vastaiseksi salassa. Ei hetkeäkään -ollut hukattavana, sillä ei voinut tietää koska Sten herra ja kavala -Kukko, joka oli sataa vertaa Sveniä pahempi, huomaisivat kepposen ja -silloin olisi Leton rosvojoukko heidän kintereillään. Lapset nostettiin -heti heille varattujen hevosten selkään, Taavi tarttui Beatan hevosen -ohjaksiin ja matkaa jatkettiin viipymättä. - -Kauhuksensa pakolaiset kuulivat noita-akan kimakan äänen takanansa -mäeltä huutavan: -- Ajakaa, ajakaa, -- huusi hän heidän jälkeensä, --- ajakaa niin että kivet säkenöivät! Susi nukkuu, ja karhun pennut -ryömivät ulos hänen luolastansa. Ajakaa! Ajakaa! Neitsyt Maaria istuu -pilven reunalla ja kehrää pitkää, pitkää lankaa silkistä ja kullasta. -Kun lanka valmistuu, kutovat maahiset siitä verkon, ja siitä tulee -sudenverkko. Ajakaa, ajakaa! Pikemmin ajaa onni, nopeammin ajaa terveys -ritarin talosta. Jo istuu Kivutar, tuskan tyttö, kaukana rautavuorella -ja keittää kaikki hänen tekonsa vaskikattilassa, Kattila kuohuu yli -reunojen, pihisee ruohikossa, se virtaa kuin tulipuro pitkin vuoren -rinteitä. Aja, Taavi, aja, takanasi savu nousee, Leton työt suitsuavat -taivasta kohti! - -Ja hän seisoi iltahämärässä kunnaalla molemmat kädet ojennettuina -taivasta kohti, ikäänkuin loihtiakseen ukkosen esiin ja lauloi loitsua, -joka kauan pysyi kansan muistossa ja nimitettiin - - _Siverin loitsurunoksi._ - - Ukko ylinen jumala - Työnnytti tulisen nuolen, - Ampui vaskisen vasaman - -- Tulinuoli, minne lennät, - Minne, vaskinen vasama? - -- Menen louhta louhtamahan, - Kalliot katkomahan. - -- Ei kivi kipuja itke, - Paasi vaivoja valita, - Riennä rintahan inehmon, - Ukkospoikien povehen, - Heihin leima leimahuta, - Iske heihin hiiden haava, - Aseta ikuinen arpi, - Vihan vimma viihtymätön! - Oi on vaskinen vasama, - Sinä paaduta sydämet, - Sinä rinnat raukaisuta, - Suet suista kankahalla, - Korven kontiot kesytä. - Oi Ukko ylijumala, - Rakenna rajuinen ilma, - Nosta suuri säiden voima, - Salamasi säihkyttele, - Lausuttele lausehesi. - Ken suulla suurenteleksen, - Hältä mahti murtukohon, - Maan madoksi maatukohon. - Yksi on ylijumala, - Yksi valtias väkevä. - -Siten purki mielipuoli kirouksiansa, kunnes hänen äänensä katosi -etäisyyteen ja sekoittui yötuuleen, joka suhisi pitkien puitten -latvoissa tien varrella. Taivas oli mennyt yhä enemmän pilveen, -rajuilma oli tulossa, ja yö oli tähän vuodenaikaan nähden tavattoman -pimeä. Ei mikään kuitenkaan olisi voinut olla suotuisampaa Taavin -tuumille, sillä nyt hän saattoi kulkea aivan läheltä Ljungarsin linnaa, -pelkäämättä, että tornin vartia tuntisi ja huutaisi heitä. - -Tämän toiveen teki kuitenkin Birger turhaksi, joka, nähdessään että -Taavi pysähtämättä ratsasti nostosillan ohitse, huusi hänelle, että -hän ajoi väärään; he olivat nyt muka perillä ja pitäisi pysäyttää ja -ilmoittaa heidän tuloansa. - --- Tahdotko saattaa meidät kaikki onnettomiksi? -- kuiskasi Taavi -kiirehtien seuruetta. - --- Mutta minä tahdon puhua Goliatin kanssa; hän kyllä suojelee meitä, --- jatkoi poika itsepäisesti. - --- Goliat istuu vangittuna linnan syvimmässä holvissa eikä voi auttaa -meitä, ei sinua eikä minua. Mutta yhden minä tiedän, joka on valveilla, -ja hänen ohitsensa meidän on paras ratsastaa, -- vastasi Taavi. - -Birger vaikeni. Mutta kovaksi onneksi oli se jo liian myöhäistä. Vartia -oli luultavasti tuntenut hänen äänensä, sillä muurilta kuului huutoja -ja hämärässä nähtiin ihmishaamuja kiireesti häärivän siellä. - --- Nyt minä toivon, että Siverin sanat toteutuisivat ja me voisimme -ratsastaa, niin että kivet kipinöisivät, -- huudahti Taavi, ja hänen -pelkonsa tarttui pian koko seuraan. Ajettiin niin nopeaan kuin suinkin -voitiin noita kankeita myllykoneja saada menemään, mutta he eivät -olleet ehtineet vielä puolitiehenkään Myllyrantaan, kun jo Taavin -tottuneet korvat kuulivat hevosten kopinaa takaapäin. Onneksi olivat -pakolaiset vielä sen verran edellä, että he ehtivät pujahtaa läheiseen -metsään. He valitsivat ainoan keinon, mikä heillä vielä oli tarjona, -astuivat alas hevosten selästä, päästivät ne irti omin päin hakemaan -kotiansa, ja poikkesivat kiireesti tieltä raivaamattomaan metsään, -missä ei ollut helppo heitä löytää ja ajaa takaa. - -Pian kuulivatkin he iloksensa ratsumiesten laukkaavan ohi, ja -kiiruhtivat Myllyrannan irtonaisten hevosten jäljissä, jotka saivat -jalat allensa, kun he yöilmassa tunsivat tuttujen syöttöhakojen heinän -tuoksun. Silminnähtävästi ratsastajat olivat Ljungarsista, ja Ursula -rouva oli varmaan lähettänyt heidät hakemaan lapsia takaisin linnaan. -Mutta tätä Taavi tahtoi ehkäistä ja suunnitteli mielessänsä, miten -hän veisi heidät sellaiseen turvapaikkaan, jonne heidän epäiltävän ja -pelätyn äitipuolensa käsi ei enää ulottuisi. - -Silloin rupesi tuulemaan ja satamaan. Etäältä kuului heikko ukkosen -ääni, ja siellä täällä kuusien välistä näkyi salama välähtävän mustaa -pilviseinää vasten. Hirvi-Jaakko mutisi, että sitä hän oli jo kauan -odottanutkin. Sitä ei muka koskaan puuttunut, kun Ljungarsin väki oli -seikkailuretkillä. - -Taavi otti Beatan syliinsä ja kuljetti pientä joukkoansa yksinäisiä -metsäpolkuja pitkin Myllyrantaa kohti. Mutta sen sijaan että hän olisi -lähestynyt kylää, missä ratsumiehet turhaan etsiskelivät, vei poika -joukkonsa kiertoteitse kylän ohitse ja tuli siten virran rantaan -kappaleen matkaa lohipatojen alapuolelle. Täällä hän kuiskasi jotakin -Jaakolle korvaan ja lähetti luotaan pienen armeijansa, joka tähän asti -oli uskollisesti häntä seurannut sekä vaaroissa että vastuksissa. - --- Vie äidille terveiset, -- sanoi hän, -- ja kiellä häntä -huolehtimasta! Hän saapi meistä tietoja sieltä, mistä Leton vainukoirat -eivät löydä meitä, eivätkä Ljungarsin haukat havaitse. - --- Minnekkähän hän aikonee laahata heidät, -- ärisi Jaakko palatessaan -kylään molempien nuorukaisten kanssa. -- Ikäänkuin Bo herran lapset -olisivat kissanpoikasia joita voi langan pätkällä viekotella ja pistää -minne van haluaa, niiden sätkyttelemättä takakäpäliään! Mutta semmoista -se on, kun pojat ovat ymmärtävinään enemmän kuin aikaihmiset ja -sekaantuvat asioihin, joita he eivät käsitä. - -Jaakko oli yksi niitä, jotka voimatta itse tehdä ripeätä päätöstä, -eivät voi sietää, että joku toinen rohkeasti tarttuu asioitten -kulkuun, mutta seuraavat sittenkin, joskin vastahakoisesti lujempaa -tahtoa, melkeinpä kuin härkä, joka sarvistaan sidottuna työrattaihin, -vastaanponnistellen ja mylvien seuraa johtajaansa vaikka minne, yksin -teurastuspenkkiinkin. Nyt oli Jaakko saanut sarvensa irti, mutta hän -oli tottunut puskemaan ja oikeaan suomalaiseen tapaan hän tunsi vasta -silloin, kun hän oli päässyt vapaaksi riippuvaisesta asemastansa, -nöyryytystä siitä, että hän oli antanut pojan käskeä itseänsä. Nyt -oli hänen vuoronsa käskeä: hän ojensi selkänsä suoraksi ja marssi -voittoisan sotapäällikön juhlallisilla askelilla takaisin Myllyrantaan. - -Virran rannalla oli vanha rappeutunut nuottakota, josta kalastajat -etsivät katon suojaa, kun he monena lokakuun pimeänä ja sateisena -yönä vetivät siikanuottaa. Tähän yksinäiseen ja kätkettyyn suojukseen -vei Taavi turvattinsa. Täällä heillä oli tarjona mitä he kipeimmin -kaipasivat: varma piilopaikka, sateensuoja sekä pehmeä ja kuiva -nuottavuode. Nuotat riippuivat siellä leveissä ja syvissä poimuissa, -ja he laskivat takimaiset alas ja levittivät ne vuoteeksi. Kalastajat -voivat vakuuttaa, että moni on saanut maata huonommalla vuoteella -märällä ilmalla, eivätkä lapset tarvinneetkaan liiallisia houkutuksia -tyytyäksensä siihen, mitä talo tarjosi. He haukkasinet hiukan Taavin -eväästä ja rupesivat sitte levolle. - -Mutta heidän nuori suojeliansa -- itsekkin vielä miltei lapsi --, -joka oli ottanut tuon tärkeän toimen tehtaaksensa, päätti vartioida -nuottakodan ovella. Ukkonen oli laannut, mutta sade vuosi vielä -virtanaan ja hurja myrskytuuli taivutteli koivujen latvoja, pauhullansa -yhtyen kosken kohinaan. Kerran oli Taavi näkevinänsä Ljungarsin -valkoisen tytön leijailevan kosken yläpuolella. Mutta se olikin vain -veden vaahtia, joka pirskui kiviä vasten ja kimalteli omituisesti -nousevan aamuruskon ensi säteissä. - - - - -17. Kuinka Taavi pakeni Ljungarsin lasten kanssa Ulvilaan ja joutui -sekä ystävien että vihamiesten pariin. - - -Taavi ja hänen turvattinsa pysyivät neljä yötä ja neljä päivää -syrjäisessä suojapaikassaan piilossa. Sinä aikana varusti heidän vanha -ystävänsä Jaakko heitä öiseen aikaan kaikella, mitä he tarvitsivat, -mutta hän ei ilmoittanut edes Myllyrannan ystävällisille, mutta -puheliaille naisille heidän piilopaikkaansa. Taavi oli varmuuden vuoksi -irroittanut muutamia hirsiä nuottakodan permannosta ja niiden alle -tehnyt komeron, johon kaikki kolme mahtuivat, jos vaara heitä uhkasi. -Onneksi pääsivät pakolaiset vain pienellä pelästymisellä. Vakoilevia -ratsumiehiä, milloin Sten herran, milloin Ursula rouvan väkeä, samoili -seudussa ristin rastin ja he lähestyivät pari kertaa nuottakotaakin. -Mutta vilkaistuaan sinne sisään ja nähtyään sen autioksi, he taas -ratsastivat tiehensä ja jatkoivat etsimistänsä metsissä. Ettei se -heille onnistunut on helppo arvata, ja muutamia päiviä harjoitettuaan -pikku vierailuansa kylässä kaikenmoisten tekosyiden nojalla ja -anastettuansa kaikki, mitä käsiinsä saivat, he vihdoinkin lähtivät -kotiinsa ilmoittamaan turhasta etsinnästään. - -Neljäntenä yönä heidän tultuansa piilopaikkaansa virran varrelle, -toi Jaakko sen ilosanoman, että tie oli vapaa. Hänellä oli mukanansa -talonpoikaispukuja ja puhtaita liinavaatteita lapsille sekä voita, -leipää, kutunjuustoa, lohta ja maitoa Inkerin ruoka-aitasta. Samalla -kertaa hän toi vähän Turun rahaa Inkerin ja Renatan pienistä -säästövaroistakin sekä kolme hevosta, ilmoittaen, minnekkä ne saisi -jättää perille tullessa. Ne olivat tosin kylän huonoimmat hevoset, yksi -oli ontuva, toinen satulan lyöttämä, kolmas paha pattikontti. Sillä -Sten herran väki oli ottanut paraimmat hevoset ja jäljelle jääneistä -tarvittiin vetojuhdat maanviljelyksen tarpeihin. Joka tapauksessa oli -apu tervetullut ja lapset erosivat vanhasta liittolaisestaan hellästi -puristaen hänen kättänsä. Turvautuen Jumalaan, pyhään Henrikkiin ja -pyhään Priittaan he lähtivät öiselle matkalleen virran vartta pitkin -länteenpäin Ulvilan kaupunkia kohti. - -Vaikka pakolaiset olisivat voineetkin turvallisuuttaan alttiiksi -panematta kulkea kuin muut matkustajat, eivät he sittenkään olisi -tiellänsä tavanneet kyytihevosia eikä kestikievareita, sillä siihen -aikaan ei tunnettu sellaisia mukavuuksia. He sanoivat olevansa -orpolapsia, matkalla erään kaukaisen sukulaisen luo, ja he poikkesivat -milloin mihinkin taloon tai kylään tien varrelle. Koska seutu lähempänä -rannikkoa oli tiheämmin asuttu ja tie samassa määrässä turvallisempi -sissien ja rosvojen hyökkäyksiltä, jotka häiritsivät ylimaan seutuja, -päättyi matka enemmittä vaaroitta. - -Pyhän Henrikin saarnahuoneessa Ylistaron kylässä pitivät he -hartaushetkensä ja antoivat hurskaan lahjan kuparimaljaan, joka oli -siellä esillä köyhien toivioretkeläisten hyväksi, ja jo seuraavana -päivänä illalla he saapuivat Ulvilan kaupunkiin. - -Nykyisestä rikkaasta ja uhkeasta Porista ei tämän kertomuksen -aikana ollut edes nimeäkään. [Pori oli kuninkaankartano, joka -sijaitsi luoteesen päin silloisesta kaupungista, ja vasta vuonna -1558 Juhana herttuan toimesta muutettiin kaupunki lähemmä satamaa -ja sai sittemmin nimensä kartanosta.] Mutta jo kaksi sataa vuotta -aikasemmin oli Kokemäen joen väkirikkaalla rannalla, Ylistaron -kylässä, viisi penikulmaa kaakkoon päin nykyisestä Porista, vanha -kaupunki tai kauppala, jota nimitettiin Teljän kaupungiksi. Se -oli sittemmin muutettu lähemmäksi rannikkoa ja saanut nimeksensä -Ulvilan Olavi pyhimyksen mukaan. Koska tällä seudulla oli runsaasti -laivanrakennusaineita ja turkiksia, oli Ulvila Albrecht kuninkaalta ja -seuraavilta hallitsioilta saanut edullisempia kauppaoikeuksia, kuin -mikään muu Suomen kauppakaupunki, Turkua lukuunottamatta. Unioonin -aikana se olikin siihen määrään vaurastunut, että Tukholma rupesi sitä -kadehtimaan ja sai aikaan sen, että valtionhoitaja Sten Sture vanhempi -supisti Ulvilan vanhoja kauppaetuja. Tämä tapahtui vuonna 1502, ja -siitä ajasta aikain vähentyi kaupungin entinen varallisuus melkoisesti. -Vieläkin se korjaili ja keräili, mitä valtava virta toi sinne muassaan, -mutta nämät tuotteet olivat nykyään vietävät Turkuun tai Tukholmaan, ja -koska molemmat nämät kaupungit olivat joutuneet rappiolle sisällisten -sotien kautta, eivät ne voineet edes omaksi hyödyksensä käyttää sitä -vientitavaraa, jota Ulvila parkaa niin kohtuuttomasti pakotettiin -niille tarjoamaan. - -Lasten tullessa kaupunkiin, saattoikin siellä kaikkialla nähdä alkavan -rappeutumisen merkkejä. He ratsastivat kaupunkiin ahtaita ja vääriä -katuja pitkin. Rakennukset olivat aikaan nähden sangen kauniit ja hyvin -rakennetut, kaikki yksikerroksisia, päädyt kadun puolella; huoneita ei -niissä ollut kuin kauppapuoti, tupa ja kamari. Suurempaa ylellisyyttä -ei vielä silloin, ja kauvan jälkeenkäänpäin Suomessa tunnettu. Rannassa -oli kosolta aittoja, laivaveistämöitä ja säilytyspaikkoja, joissa oli -lahonnutta, lastaamatta jäänyttä puutavaraa. Veistämöt ja aitat olivat -enimmäkseen tyhjinä, liike kaduilla oli vähäinen eikä sinnepäinkään -sama kuin kaupungin vaurauden aikana. Yhdestä veistämöstä vain -kuului vielä kirveeniskuja ja vasaranlyöntejä, mutta ei sielläkään -työskennelty Ulvilan omaa laivastoa varten. Uusi valtionhoitaja oli -Ivar Flemingin, Kokemäen kartanon, kautta tilannut muutamia kuljetus- -ja sotalaivoja, jotka olivat aiotut silloisina vaarallisina aikoina -vahvistamaan valtakunnan laivastoa tanskalaisia vastaan. - -Ensi kertaa Taavi ja hänen nuoret ystävänsä näkivät kaupungin. Niin -vähäpätöiseltä kuin Ulvila olisi näyttänytkin uudempien aikojen ja -toisien katselioitten silmissä, niin olivat nämät kapeat, likaiset -kadut, lukuisat rakennukset, joista isoimmat olivat varustetut -oikeilla savupiipuilla ja muutamat pienillä lasi-ikkunoillakin, niin -ihan uutta metsäseutujen kokemattomille lapsosille, etteivät he -ihmeissään ja ällistyksissään tienneet, minnepäin kääntyä. Erittäinkin -herättivät myymälät heissä suurta ihmetystä. Useimmat olivat hyvin -yksinkertaisia, pieni suojus vain talon kadunpuoleisessa päässä, -johon oli ripustettu tai levitetty esille halukkaiden ostajien -houkuttelemiseksi kaikenmoisia hyödyllisiä, mutta koruttomia esineitä, -kuten saviastioita, satuloita ja hihnoja, vaski- ja tina-astioita, -kirveitä ja veitsiä, naskaleita ja höyliä, anturanahkaa ja rukkasia, -Ruotsin liinaa, saukonnahkaisia röijyjä, sukkia ja lammasnahkaisia -takkeja, hamppua, suolaa, pippuria, tulikiveä ja kaikenlaista muuta -tavaraa. Kalleimpia mutta samalla harvinaisimpia tavaroita olivat -flandrilaiset verat, joita tänne asettuneet saksalaiset kauppiaat -olivat tuottaneet, sitä paitsi kaikenlajisia aseita aatelistoa -ja huoveja varten, joilla oli varaa tai halua hankkia itsellensä -parempaa tämänlaatuista tavaraa. Hunajaa oli kaupan sekä suuremmissa -että pienemmissä ruukuissa, samoinkuin palsamia ja suitsutusainetta. -Harvoin puuttui hyvinvarustetuista puodeista suurempia sekä -pienempiä vahakynttilöitä, joita hartaat seurakuntalaiset käyttivät -jumalanpalveluksissa, kaikenlaisia ja monenhintaisia rukousnauhoja -suuriarvoisista kalleuksista alkaen, joissa helmet olivat kullasta, -hopeasta, helmistä ja merenkullasta, aina sellaisiin saakka, joita -köyhäkin rovollansa saattoi lunastaa ja joihin oli pujoteltu -värillisiä puukuulia, pähkinöitä tai kirsikan sydämiä; sitä paitsi -vielä ristiinnaulitun ja pyhäin kuvia, suurempia ja pienempiä ynnä -monenlaatuisia: hopeaisia, vaskisia, puisia tai savisia, pergamentille -painettuja ja kömpelöitä saksalaisia puupiirroksia. Ilman näitä -esineitä ei kukaan tahtonut olla, ja kukin valitsi varansa ja aistinsa -mukaan. Ei liioin ollut ainoatakaan myymälää, jonka ovella ei olisi -ollut suojelevana kotijumalana neitsyt Maarian, pyhän Priitan, pyhän -Olavin tai pyhän Henrikin kuvaa. Kylttejä oli monenmoisia, joissa -kussakin oli suojeluspyhimyksen kuva, mutta ei ainoassakaan omistajan -nimeä tai muita kirjoituksia. Ne olisivat olleet aivan tarpeettomia, -sillä paitsi pappeja ja munkkeja ei kukaan olisi osannut lukea niitä, -vielä vähemmin niitä kirjoittaa. - -Beata ihastui niin kaikkeen tähän komeuteen, varsinkin helminauhoihin -ja hunajaruukkuihin, että hän päästi ohjakset irralleen ja antoi -hevosen mennä, minne tahtoi. Taavin ja Birgerin konit arvelivat -voivansa seurata toverinsa esimerkkiä, ja ne kaikki poikkesivat omin -päinsä eräälle pihalle, missä näkivät kuusi tai seitsemän muuta hevosta -heinäkasan ja muutamien kaurapussien ympärillä, ja missä näytti -tarjoutuvan lepoa matkan vaivoista. - -Tuskin olivat matkustajamme päässeet pihalle, kun Taavi, joka ensiksi -virkosi ihmetyksestänsä, oli tuntevinansa lyhytkasvuisen, hoikan ja -kavalannäköisen miehen, joka tarkkaavasti katseli häntä vanhan talon -ikkunareiästä. - --- Tulkaa pian pois täältä toivioretkeläisten majataloon, -- sanoi hän -ja käänsi pikaisesti hevosensa kadulle päin. -- Inkeri oli neuvonut -heille tämän majatalon, johon sekä luostarin väki että hartaat -toivioretkeläiset tavallisesti poikkesivat, ja jonka emäntä oli hänen -sukulaisensa. - -Beata ja Birger vitkastelivat. Heidän mielestään saattoi kaupungissa -hakea majataloa, mistä vain halutti. -- Tulkaa! -- toisti Taavi -kiivaasti; -- minä näin jonkun tuolla, joka huomasi meidät, pahimman, -jonka voimme täällä tavata; se oli Kukko, Sten herran vakooja. Hän -on arvannut minne me suuntasimme matkamme ja on varmaan ratsastanut -edeltäpäin ottaakseen meidät täällä kiinni. - -Tämä nimi jo riitti peloittamaan lapset pakoon. Ulvila, joka äsken -näytti heistä niin ihmeelliseltä ja ihastuttavalta, tuntui nyt -ainoastaan pelottavalta, sitten kun he niin äkkiarvaamatta olivat -tavanneet siellä vaarallisimman takaa-ajajansa. Mistä he nyt saisivat -varman turvapaikan? He kyselivät tietä toivioretkeläisten majataloon; -heitä neuvottiin kaupungin toiseen päähän. He kiirehdyttivät -vastahakoisia hevosiansa ja ravasivat aika vauhtia osotettuun suuntaan. - -Mutta kadut, niinkuin jo sanoimme, olivat kovin kapeat, ja oli -kielletty ajamasta kovaa vauhtia kaupungissa, joka olikin sangen -tarpeellinen kielto. Pakolaisillamme ei ollut aavistustakaan siitä, ja -Birger ja Beata, jotka eivät liioin olleet taitavia ratsastajia, eivät -osanneet välttää eteensattuvia esineitä, ja seurauksena oli, että he -ajoivat milloin minkin yli, joka heidän tiellensä sattui. Missä kirkui -akka, jonka maitokiulun he olivat kaataneet, tuolla savenvalaja, jonka -saviastia oli rikki lyöty. Lopuksi olivat he ajamaisillaan kumoon -erään mahtavan ja hartiakkaan henkilön, joka tuntien loukkaamattoman -arvonsa, vaelsi huolettomana heidän edellänsä, aavistamatta sitä vaaraa -joka ratsastajien varomattomuuden takia oli uhkaamassa hänen leveätä -selkäänsä. - --- Mitä nyt, hävyttömät katupojat, ettekö näe, että ihmisiä kulkee -edellänne? -- karjasi mies äkäisesti katsoen taaksensa ja huomaten että -hänen kaunis sininen sarkanuttunsa, jossa oli nahkakölteri rinnalla ja -miekka vyöllä, oli katuliassa. - --- Mestari Gervasius! Mestari Gervasius! -- huudahti Taavi, kovin -iloissaan tästä toisesta aavistamattomasta kohtaamisesta. - --- Sinäkö se oletkin, veijari? -- ärähti vanha tuttumme, luostarin -vouti, jonka mielessä yhtymisen iloa jonkun verran hämmensi tunto -selkäänsä sattuneesta töytäyksestä. -- Eikö sinulla ole parempaa -tehtävää kuin ajella hullun tavoin pitkin Ulvilan katuja? - --- Älkää olko vihainen! -- pyysi poika hartaasti. -- Kaikkien -pyhimysten nimessä, mestari, suojelkaa Ljungarsin lapsia, sillä tuolla -kadun toisessa päässä on Sten herran väkeä, jotka ovat tulleet meitä -takaa-ajamaan! - - - - -18. Kuinka mestari Gervasius joutui riitaan anekauppiaan kanssa ja mitä -sitten vielä tapahtui. - - -Kohta kun mestari Gervasius näki Sten herran miehet, jotka tulivat -ratsastaen kadun toisessa päässä, niin hän joudutti askeleitaan ja -sai siten pakolaiset viedyksi "toivioretkeläisten majataloon", jossa -hän tavallisesti itsekkin asui kaupungissa käydessään. Majatalon -pihan ympärille oli, niinkuin useimmissa muissakin Ulvilan taloissa, -rakennettu korkea aita, ja sen portin päällä komeili muodoton, -kaikenmoisilla aistittomilla koruilla koristeltu pyhimyksenkuva, -joka oli kuvaavinaan pyhää Birgittaa. Sen oli määrä osottaa, että -paikka oli aiottu lepopaikaksi niille hartaille ihmisille, jotka -sisä- ja pohjoisosista maata vaelsivat Turun tuomiokirkkoon tai -Naantalin luostariin. Mutta jos joku luuli että majatalossa vallitsi -luostarimainen hiljaisuus ja äänettömyys, niin hän pettyi suuresti, -sillä kartano oli täynnä väkeä ja sieltä kuului niin kova hälinä, että -se enemmän muistutti metelistä markkinaelämää, kuin toivioretkeläisten -rauhallista lepopaikkaa pyhiinvaellusmatkallansa. - -Keskellä kartanoa seisoi lyhyt, paksu dominikaanimunkki paljain -päin, likaisessa mustasta kamlottikankaasta tehdyssä kaavussa, nuora -vyöllä, niinkuin kerjäläismunkkien oli tapa pukeutua, ja tarjoili -kaupaksi omituista tavaraa, jota hän säilytti lujasti raudoitetussa -arkussa valjaista päästetyillä rattaillansa. Päättäen hänen murtavasta -puheestansa, oli arvoisa isä ulkomaalainen, luultavasti saksalainen, -mutta hän oli oppinut suomea sokertamaan ja muutamia ruotsin sanoja, -joita hän ahkerasti käytti yhdessä latinalaisten sujuvien lauseparsien -kanssa, jota rahvas silloin kunnioitti yhtä paljon, ellei enemmänkin, -kuin moni nykyään vanhan virsikirjan suomea. Hänellä oli sitäpaitsi -tulkki mukanansa, rappiolle joutunut saksalainen rihkamakauppias -Müller, joka kilvan munkin kanssa ylisteli tavaraa ihmettelevälle -joukolle, jolle tällaiset markkinat näkyivät olevan jotakin aivan outoa. - --- _Benedicite, filii, pagani atque barbari, imo barbarissimi, et -vos quoque, filiae et mulieres stupidissimae!_ [Jumala siunatkoon -teitä, pakanat!] -- huusi munkki sujuvalla saarnannuotilla, varmana -siitä, että hänen latinankielisiä haukkumasanojansa pidettäisiin yhtä -mieltä-ylentävinä, kuin ne olivat käsittämättömiä. -- Kuka tahto -osta se autuus sen pienen maallisen kultan und hopjan edest, för -gold und silfver, se tulkko kiirust, _per Sanctum Petrum_, ostama -_margaritas ex profundo suibus_. Se ise ja eiti huutta _in purgatorio -misericordia_. [Ostamaan omaisilleen helmiä syvyydestä. Isä ja äiti -huutavat kiirastulessa sääliväisyyttä.] Und se piene Turku pfennig osta -ne vappaks; se piene pala hopja vapatta kuolluit ja elävit, syntynei ja -syntymättömi, päistikka gerad ins himmelrike! _Per sanctum Dominicum, -Olavum, Ericum, Henricum et in gloriam sanctae virginis, salvete -animas!_ [Pyhän Dominicuksen, Olavin, Eerikin, Henrikin ja pyhän -neitsyen kunnian tähden; pelastakaa heidän sielunsa.] - --- Hän sanoo, -- tulkitsi rihkamakauppias vapaasti suomentaen, -- -että Rooman pyhä isä armahtaa hurskaita lapsiansa täällä pohjolassa -ja lähettää heille autuuden halvasta hinnasta. Täällä te voitte -pienellä rovolla pelastaa isänne ja äitinne kiirastulesta, ja pienellä -hopearahalla te voitte ostaa kaikki synnit anteeksi sekä itsellenne -että kelle tahansa, sekä kuolleille että eläville, syntyneille -ja syntymättömille, tarvitsematta ripittää itseänne Turussa tai -Naantalissa, missä munkit teitä nylkevät ja pettävät. Voivatko he teitä -auttaa? Eivät voi, yhtä vähän kuin nilkku akka voi kengittää äksyä -hevosta. _Per sanctnm Dominicum, Olavum, Ericum, Henricum, Brigittam, -Parasitum_ ja niin edespäin, ja niin edespäin, _salpeter spradibas!_ - --- Kuulkaa, kuulkaa, hyvät ihmiset! Niin totta kuin minä olen -kunniallinen mies, olette te joutuneet tekemisiin valehteliain ja -petturien kanssa, jotka teitä ryöstävät ja riistävät, niin, he ovat -susia lammasten vaatteissa, jotka häpeämättömästi panettelevat -meidän pyhiä isiämme Turussa ja Naantalissa! -- huusi nyt pontevalla -äänellä mestari Gervasius. Hän oli yhtä suuresti hämmästyneenä kuin -vihastuneena kuunnellut tätä julkeata puhetta ja arveli, että hänen -puoleksi hengellinen arvonsa luostarin taloudenhoitajana valtuutti -hänet pitämään esimiestensä puolta. Mahdollista on myös, että tuo -tarmokas vouti, vaikkei hän ollutkaan oikeutettu siihen mestarin eli -maisterin arvonimeen, jolla hänen alaisensa häntä kunnioittivat, oli -sivumennen sen verran oppinut latinaa, että hän huomasi, millä vähän -sopivalla tavalla häpeemätön kerjäläismunkki ja hänen arvoisa toverinsa -käyttivät tätä kieltä. Jätämme sanomatta, eikö hänen oikeutettu -suuttumuksensa johtunut samalla siitä sopimattomasta kilpailusta, -jolla anekauppias uhkasi ryöstää luostarilta yhden sen paraimmista -tulolähteistä. - -Hänen ankara vastalauseensa tekikin tehtävänsä. Suurin osa -kokoontuneesta kansasta tunsi syvää kunnioitusta luostaria ja -tuomiokirkkoa kohtaan, ja sentähden tulkin hyökkäys pyhiä isiä -vastaan enemmän vahingoitti kuin hyödytti hänen asiaansa. Väki -rupesi jo vetäytymään pois, huutaen, että vouti oli oikeassa ja että -kerjäläismunkki olisi ajettava ulos portista. Toiset taas, joiden -silmissä katolinen kirkko väärinkäytöksiensä vuoksi oli kadottanut -kaiken arvonsa, näyttivät haluavan pitää munkin puolta, vain siksi että -heitä huvitti nähdä kahden niin suuren kirkollisen mahtimiehen, kuin -voudin ja anekauppiaan, rupeavan tukkanuottasille. Väkijoukko jakaantui -huutaen, meluten ja elämöiden, kahteen puolueesen. Mutta kun useimmat -näyttivät yhtyvän mestari Gervasiukseen, olisi voitto nähtävästi -kallistunut hänen puolellensa, jollei hänen säikähtämätön vastustajansa -olisi ratkaisevalla mahtitempulla kääntänyt asiata päinvastaiseksi, -joten voitto yhtäkkiä siirtyi roomalaiselle puolelle. - -Pieni munkki kiipesi näet rattaillensa, niin että hän näkyi kaikkien -muitten yli, ja veti juhlallisesti esille suuren pärmäkirjan, jossa -riippui monta keltaista ja punaista vahasinettiä, ylinnä paavin -suuri sinetti ikäänkuin täysikuu taivaanlaella. Ja nyt tulvaili tuon -kaunopuheisen isän huulilta loukkaantuneen hengellisen arvon koko -voimalla latinaa, saksaa ja suomea, enimmin toki latinaa, ja tulkki oli -heti valmis omalla tavallansa kääntämään tätä sanatulvaa. Hän uhkasi -kirkon pannalla sekä ajallisella ja ijankaikkisella kirouksella kaikkia -niitä, jotka uskalsivat epäillä tätä kieltämätöntä asiakirjaa, jonka -pyhä isä korkeanomakätisesti oli allekirjoittanut. Se oli siis siihen -määrään pyhä, että hänen mielestänsä heidän pitäisi suudella hiekkaa -niiden kärryjen pyörien alta, jotka olivat saaneet kunnian kuljettaa -tätä ihmeteltävää asiakirjaa ja niin arvokasta henkilöä, kuin paavin -lähettilästä. -- Mutta tässä, -- jatkoi tulkki, sovittaen sanansa -kuulioitten mukaan, -- tässä seisotte te kuin elukat ja mulkoilette -aurinkoa, vaikka taivaan lintusetkin osottavat kunnioitustansa -sille, jolle kaikki valta on annettu sitoa ja päästää maan päällä. -Ymmärrättekö, pöllöpäät? _Salibassi farifas!_ - -Viimeinen todistus oli taitavasti temmattu niin sanoaksemme tuulesta, -sillä samassa maahan varisseet jyvät viekottelivat koko parven -varpusia rattaitten ympärille. Enempää ei tarvittukaan lisäämään -pärmäkirjan vastustamatonta vaikutusta, pärmäkirjan, joka oli itse -Rooman; paavin allekirjoittama, ja tämän valtahan oli uskonkappale, -sitä enemmän uskottu ja kunnioitettu, mitä etäämpänä Roomasta oltiin. -Uskonpuhdistuksen historian ajoilta tiedetäänkin, että paavi Leo -X, joka lähetti anekauppiaansa kokoilemaan varoja Pietarinkirkon -rakentamista varten Roomaan, sai suurimmat tulonsa etäisimmistä -maista. Täällä tämä kaupustelu, aivan uusi ja tuntematon kun se oli, -vähäksi aikaa ällistytti rahvaan mielet uskomattomalla julkeudellansa, -mutta samalla se toi myöskin tavattoman hävyttömyytensä takia -uskonpuhdistuksen jäljessänsä. - -Mestari Gervasius näki nyt, että hänen puoluelaisensa hänet äkkiä -hylkäsivät ja tulvailivat joukottain anekauppiaan luo suutelemaan -hänen käsiänsä ja hänen likaisen kaapunsa liepeitä. Lempeänä ja -anteeksiantavana paimenena munkki soi heille tämän oikeuden ja saivatpa -vielä muutamat valitut osakseen sen kadehdittavan onnen, että heidän -sallittiin suudella tuon kallisarvoisen asiakirjan takapuolta, tietysti -ei kuitenkaan ilmaiseksi, vaan oli siitä suuresta armosta suoritettava -runsaat antimet kirkolle. Nämät lahjat sekä anekirjojen hinnat -kilahtelivat suureen ja täysinäiseen kukkaroon, joka riippui nuorasta -pyhän miehen vyötäisillä. Kauppa kävi ihmeen hyvin. Vanhat ja nuoret, -miehet ja naiset kaivoivat kiireesti esille kaikki rahansa, niin, -monet juoksivat kaupunkiin hakemaan tai lainaamaan toisilta enemmän -rahaa, voidakseen lunastaa omaisensa kiirastulesta ja ostaa itsellensä -synninpäästön pyhimysten ylimääräisten hyvien töiden perustuksella. -Painetut liput, jotka sisälsivät paavin anteeksiannon latinan kielellä -sekä neitsyt Maarian tai jonkun muun kirkon pyhimyksen kuvan, vaelsivat -toinen toisensa perästä munkin kirstusta yhä kasvavaan kansajoukkoon, -joka joutui vastustamattoman huumauksen valtaan. Kellä ei ollut rahaa, -hän toi vaatteita, ruokatavaroita, aseita, työkaluja ja kaikkea, millä -arveltiin olevan rahanarvoa, munkin kärryille, kerjäten kyynelsilmin -synninpäästöä; vieläpä ne, joilla ei ollut mitään rahanarvoista, -halusivat kilvan edes kosketella pyhiä anekirjoja. Vanhat akat -ryömivät polvillaan rattaitten luoksi, saadakseen edes suudella pyhää -maata pyörien alta ja äidit kurottelivat kirkuvia lapsiansa munkkiin -päin rukoillen, että pyhän isän lähetti ainakin tekisi ristinmerkin -heidän ylitsensä. Toiset, vähemmin hartaat, mutta yhtä taikauskoiset, -tappelivat anekirjoista, repivät ne rikki ja säilyttivät palaset, -siinä luulossa, että joka palassa piili ihmeitätekevä voima. Yhteen -pihan nurkkaan oli istahtanut muutamia Fleming herran sotureita aitan -portaille ja he pelasivat arpapeliä paavin kirjeistä, jotka siten -kävivät kädestä käteen, kuten setelit meidän päivinämme, -- pilkkaavia -seteleitä, jotka vähäisen parannuksen ehdolla lupasivat omistajalle, -vaikka hän olisi mitä paatunein konna, viattoman omantunnon ja taivaan -autuuden! - -Taavi ja hänen nuoret seuralaisensa joutuivat saman huumauksen -valtaan kuin kaikki muutkin. He ottivat esille pienet matkarahansa, -ja koettivat hekin tunkeutua esiin saadaksensa noita ihmeitätekeviä -paperiliuskoja. Onneksi oli mestari Gervasiuksella, vaikka hän olikin -suuresti hämmennyksissään, kun paavin sinetti hänet siten oli ryöstänyt -aseettomaksi, vielä siksi suuri määrä harrasta virkaintoansa jäljellä, -että hänen oli vaikea kateellisin ja tyytymättömin silmin jäädä -katselemaan tuota julkeata muukalaista, joka kursailematta tempasi -leivän Naantalin rippi-isien suusta. Hän koetti siksi päästä sievästi -peräytymään, ja siihen hänellä olikin monta syytä. Hän huomasi näet -pian, että Sten herran ratsumiehiä oli yhtynyt väkijoukkoon, ja koska -oikeudenkäynti Ulvilassa oli yhtä horjuvalla kannalla kuin muissakin -osissa maata, ei ollut takaamista, mitä näillä laista välittämättömillä -veijareilla oli mielessä Ljungarsin lasten turmioksi. - -Odottamaton tapaus, joka anekaupan aikana ei ollut niinkään -harvinainen, tuli tässä pulassa voudin avuksi Pöyhistyneenä sitä -suunnattomasta arvosta, jonka paavin sinetti oli hänelle tuottanut, -rupesi munkki yhä häpeemättömämmin kaupittelemaan tavaraansa. Hän -myi halvasta hinnasta synninpäästön, ei vain jo tehdyistä synneistä, -vaan vielä niistäkin, joita _vastedes aiottiin tehdä_. Varsinkin -soturit halusivat hartaasti tätä tavaraa, epäilemättä siinä toivossa, -että talonpojat ja matkustajat saisivat monin kerroin korvata siitä -maksetun hinnan. Kiusaus tuli yhä suuremmaksi. Mestari Gervasius, -joka tunsi väkensä, huomasi salaisella vahingonilolla, kuinka Sten -herran ratsumiehet, jotka olivat työntäytyneet aivan kärryjen -luo, tuon tuostakin loivat ahneita silmäyksiä munkin täysinäiseen -kukkaroon. Eikä hän pettynytkään. Yksi sotureista, joka oli tunnettu -Nahkasiiven nimellä, rohkein ja neuvokkain koko rosvojoukosta lähinnä -Stenin vakoilija Kukkoa, oli juuri ostanut itselleen päästökirjan -vastedes kokonaisen kuukauden aikana tehtävistä synneistä. Mutta kun -toverit, kenties tahallansa, tunkivat ja työnsivät minkä jaksoivat, -oli Nahkasiipi kompastuvinaan kärryihin, samalla kuin hän oli -poislähdössä. Langetessaan hän tarttui munkin kaapuun kiinni, veti -hänet maahan ja kopeloitsi niin taitavasti hänen köysivyötään, että -tuo raskas rahakukkaro sattui epähuomiosta siirtymään munkin vyöstä -Nahkasiiven vahvoihin kouriin. Tuskin mies oli tämän runsaan saaliin -saanut anastetuksi, niin hän ketterästi kuin kissa luikahti tiehensä -toveriensa jalkojen välitse, työnsi syrjään kaikki, jotka olivat -hänen tiellänsä, hyppäsi valmiina odottavan hevosensa selkään ja oli -muutamassa sekunnissa kadonnut ällistyneen väkijoukon ja kirkuvan -munkin näkyvistä. - -Kauhea meteli nousi pihalla. Kaikki syöksivät sikin sokin, huutaen, -että varas oli kiinni otettava, ja kaikista enimmin huusivat juuri Sten -herran soturit ja samalla he ratsastivat toisten tielle ollen ajavinaan -pahantekiää takaa ja estivät siten toisia häntä seuraamasta. Turhaan -päästeli munkki, jolta niin häpeällisesti oli viety hänen runsas -saaliinsa, kirkon hirmuisimpia pannansalamoita kaikilla tunnetuilla -kielillä julkeata rosvoa ja koko tätä kurjaa ja harhaoppista maata -vastaan. Turhaan yhtyi hänen kirouksiinsa akkojen ulvonta, lasten itku -ja saksalaisen rihkamakauppiaan haukkumasanat. Varas oli poissa, poissa -hurskaan isän koko suomalainen kolehti Rooman Pietarinkirkkoa varten, -ja toistaiseksi ei hänellä ollut muuta jäljellä kuin toivo saada tappio -pian korvatuksi uusilla kaupaksi tarjotuilla paperinipuilla. - -Mestari Gervasius huomasi parhaaksi vetäytyä pois koko pelistä; hän sai -vaivalla palveliansa käsiinsä, vei Taavin, Beatan ja Birgerin mukaansa, -sekä hiipi kaikessa hiljaisuudessa rantaan, missä oli alus valmiina -purjehtimaan hänen ja hänen keräämänsä luostariveron kanssa Naantaliin. - - - - -19. Pakolaiset saapuvat Naantaliin. - - -Kauniina lauantaiaamuna heinäkuun lopulla armon vuonna 1512 purjehti -se pieni alus, jossa mestari Gervasius ja Myllyrannan pakolaiset -kulkivat, onnellisesti Naantalin satamaan ja laski laituriin, hiukan -luostarin alapuolelle. Jos Taavin ja hänen ystäviensä mielestä Ulvila -oli ollut kovin ihmeteltävä, niin nyt vielä suuremmassa määrässä heidän -kunnioitustansa herätti muhkea luostarin kirkko sekä ne monet ja -pitkät, sekä kiviset että puiset rakennukset, jotka kohosivat mäellä -kirkon vasemmalla puolella ja muodostivat varsinaisen luostarin. -Brigittalais-luostarikunnan sääntöjen mukaan oli luostarissa kaksi -osastoa, toinen nunnia ja heidän abbedissaansa varten ja toinen -munkkeja ja heidän ylikonfessoriansa eli yliripittäjäänsä varten. -Kumpikin osasto oli kuitenkin eri rakennuksessa, ja nunnilla oli se -etu, että heidän asuntonsa oli rakennettu kirkon yhteyteen, jotta -messuja voitaisiin pitää kautta koko vuorokauden kaikkina vuoden -aikoina. - -Sataman oikealla puolella sijaitsi pieni kaupunki tai kauppala, joka -oli melkoista laajempi ja varakkaampi kuin myöhempien aikojen Naantali. -Siellä tarvittiin majataloja monelle hurskaalle ihmiselle, jotka -tekivät toivioretkiä luostariin kaikista Suomen eri seuduista, joko -itse saadaksensa rippiä ja synninpäästöä, taikka pyytääksensä messujen -lukua kuolleitten omaistensa puolesta. Naantalin messuja, jotka olivat -Brigitta pyhimyksen erityisen suojeluksen alaisina -- puhumattakaan -neitsyt Maariasta ja Johannes kastajasta, jotka myöskin kuuluivat -luostarin suojeluspyhien joukkoon, -- pidettiin sekä komeampina ja -täydellisempinä, kuin useampien muitten Suomen kirkkojen, että myöskin -erityisesti pyhinä ja vaikuttavina. Ja nämät monet toivioretkeläiset -eivät suinkaan tulleet tyhjin käsin. Tosin ei koskaan kielletty -köyhältä ripitystä eikä muita kirkon hyviätöitä. Päinvastoin jaettiin -paljon almuja, varsinkin niinä päivinä, joita vartavasten vietettiin -suojeluspyhimysten kunniaksi, nimittäin kesäkuun 24 päivänä, lokakuun -6 päivänä, lukuisina Maarian päivinä ja myöskin, sukulaisuuden -vuoksi, Kaarinan messuna elokuun 2 päivänä, koska ruotsalainen -Katarina pyhimys oli pyhän Brigitan tytär. Mutta aikakauden yleinen -usko oli, että rakkaat pyhimykset, tai totta puhuen heidän maalliset -edustajansa, pitivät kaikenlaisia lahjoja luostareille ja kirkoille -sangen ansiollisina ja otollisina; ja sentähden toivat kaikki varojensa -mukaan jotakin mukanansa. Rikkaat lahjoittivat tiluksia, kartanoita -ja hopeakannuja. Vähempivaraiset toivat voita, viljaa, turkiksia ja -muuta tavaraa. Ne, joilla ei ollut muuta kuin hurskaat sydämensä ja -terveet käsivartensa, tekivät elonkorjuun aikana työtä päiväpalkatta -luostarin tiluksilla, vetivät kiviä sen rakennuksia varten ja -kitkivät rikkaruohoja sen puutarhoista. Siten tuli kuitenkin koko -seutu varakkaaksi, kaupusteliat ja käsityöläiset asettuivat luostarin -läheisyyteen, jolle he maksoivat vuotuista veroa, ja harjoittivat -kannattavia ammatteja monenlaisia tavaroita myöskennellen, vaikka -kaikki ulkomaan kauppa oli Turun kaupungille pidätetty. - -Samoin kuin monet muut ylhäisessä asemassa olevat miehet, ei mestari -Gervasiuskaan ollut välinpitämätön siitä vaikutuksesta, minkä kaikki -tämä komeus teki hänen nuoriin matkakumppaneihinsa. Vieläpä hän -suvaitsi näyttää heille luostarin lukuisia pitkulaisia rakennuksia, -jotka kaikki olivat varustetut savupiipuilla ja lasi-ikkunoilla, -selittää niiden tarkoitusta ja edeltäpäin kuvaili sitä juhlallista -jumalanpalvelusta, jonka he omin silmin saisivat huomenna nähdä -Olavinmessussa. Mutta hän ei huolinut heille kertoa, että luostarin -paraimmat päivät jo olivat olleet ja menneet, sitten kuin aikakauden -yhä kasvava epäusko ja jumalattomuus oli vaikuttanut sen, että -lahjoitukset yhä vähenivät ja toivioretket yhä harvenivat. Luostaria -oli sitäpaitsi, niinkuin kaikkina merkillisinä ajanvaiheina, kohdannut -kova isku, jonka moni selitti lähenevän perikadon enteeksi, nimittäin -tuo suuri rutto syksyllä 1508, jonka uhreiksi oli joutunut kokonaista -35 veljeä ja sisarta molemmilta osastoilta. Tosin oli Vadstenan -emäluostari seuraavana vuonna lähettänyt kuusi sisarta ja oman -ylikonfessorinsa Naantaliin vahinkoa kärsineen laitoksen avuksi, ja jos -ajat olisivat olleet samat kuin ennen, niin luultavasti olisi kaikki -taas voinut tulla entiselleen. Mutta niinkuin asianlaita nyt oli, ei -Naantali enää koskaan voinut täydellisesti toipua tästä hirmuisesta -iskusta, ja vaikka luostari kaikissa suhteissa vielä säilytti -ulkonaisen loistonsa, niin oli mestari Gervasius kyllin perehtynyt -kaikkiin sen salaisuuksiin, että hän selvästi ennakolta tunsi sillä -olevan alkavan rappion edessään. - -Yksi toive piti vielä Naantalin alenevaa rohkeutta vireillä ja se oli -Turun uusi piispa Arvid Kurki. Luostari oli nimittäin ollut pitkissä -ja kiivaissa riidoissa edellisten Turun piispojen kanssa, sillä -kaksi suurta herraa ei sovi saman katon alle, ja Naantali oli siksi -lähellä Turkua, että se hengellisillä markkinoilla tuotti paljon -haittaa sikäläiselle tuomiokirkolle, luostarille ja piispalle. Vaikka -Naantalilla olikin hyvänä selänsuojana Vadstena ja Sturet, joiden -mielestä Turun mahtavat piispat toisinaan olivat liian itsevaltaisia -herroja, niin oli ruotsalaisilla ystävillä viime aikoina ollut -kylliksi tekemistä omissa huolissansa, ja siitä syystä oli pyhän -Priitan konventti Suomessa viime aikoina joutunut alakynteen. Mutta -tämä hengellinen sota näytti nyt säätyvän sovinnoksi. Piispa Arvid -oli viisas herra. Hän tiesi jotakuinkin mitä tiimaa ajan kello -näytti. Hän tunsi varmaan jo etäältä tulevan maailmanpalon hajun, -syttyaineet olivat valmiina, kun kipinä viisi vuotta myöhemmin leimahti -Wittenbergissä. Hän käsitti kenties myöskin, että näinä tukalina -aikoina oli parempi pitää Naantalia, joka vielä oli suuressa arvossa, -ystävänä, kuin vihamiehenä. Ja luostari, jonka ylpeys oli suuresti -lannistunut äskeisen onnettomuuden takia, näytti omasta puolestansa -taipuvaisemmalta nöyrtymään piispan valtikkaan alle kuin ennen. - -Jotenkin semmoisella kannalla olivat asiat siihen aikaan, kun -mestari Gervasius vei pakolaisensa luostarin turviin. Tuo hyvä mies -ei unohtanut teroittaa heidän mieliinsä sitä kunnioitusta, jota he -olivat velkapäät osottamaan niille mahtaville henkilöille, joille -heidät täällä esitettäisiin. Hän neuvoi heitä tekemään ristinmerkkiä -astuessaan luostarin portista sisään, polvistumaan abbedissan -eteen ja pyytämään hänen siunaustaan, nimittämään ylikonfessoria -kunnianarvoiseksi isäksi, sekä pyyhkimään, tomun kengistänsä eteiseen -tullessansa. Taaville hän erittäin muistutti, ettei hän saanut -millään muotoa luostarissa niistää nenäänsä sillä yksinkertaisella ja -luonnollisella tavalla, johon hän Myllyrannassa oli tottunut. - -Tätä kaikkea lupasivat lapset tarkasti noudattaa, ja sitten vei heidän -suojeliansa heidät, ällistyneinä ja uteliaina, luostarin suureen -odotussaliin. - -Täällä joutui heidän kärsivällisyytensä aluksi kovan koetuksen -alaiseksi, sillä vouti jätti heidät yksikseen ja meni ilmoittamaan -matkastansa ja antamaan talonmestarille ohjeita hänen aluksensa lastin -purkamisesta. Lapsia kummastutti, etteivät luostarin palveliat, jotka -hiljakseen astuskelivat huoneen läpi, ensinkään näyttäneet huomaavan -heitä. Kaikki, jotka heidän näkyviinsä tulivat, näyttivät mahtavilta -ja salaperäisiltä. Suuri tiimalasi keskimäisen ikkunan komerossa -juoksi niin hiljaa ja yksitoikkoisesti, hiekkajyvä toisensa perästä, -kuin olisi aikakin tahtonut pysäyttää kulkunsa. Vanha palveleva -sisar tuli ulos vasu käsivarrellaan, jossa oli rohtoja ja tuoretta -spenaattia eräälle sairaalle kaupunkiin vietäväksi, ja vastasi -lasten nöyrään tervehdykseen hiljaisesti lausumalla; benedicite. -Kaksi nuorta luostarin palvelustyttöä pyyhki tomua ikkunoista ja -kuiskailivat salavihkaa toisillensa ikäänkuin heillä olisi ollut joku -valtiosalaisuus takanaan. Kaksi kalpeata ja ryhditöntä kuoripoikaa, -noin Taavin ja Birgerin ikäisiä, odotteli uskaltamatta sanaakaan -virkahtaa, kirkkolaulajan käskyjä huomispäivän varalle. Väliin kulki -huoneen läpi sanantuoja kapitulin istunnosta: silloin kaikkien -silmät kääntyivät säikähtyneinä sille taholle, ikäänkuin he olisivat -odottaneet jotakin onnettomuuden sanomaa. Suuressa salissa, jossa -ikkunat olivat sangen pienet, vallitsi hämärä, vaikka oli valoisa -kesäinen aamu. Ilmakin olisi tuntunut lapsista tukahuttavalta, jollei -yksi ikkunoista olisi ollut auki puutarhaan päin, jonka raittiit -kesätuoksun-tuulahdukset muistuttivat pakolaisille sitä nuoruutta ja -terveyttä uhkuvaa luontoa, josta he äskettäin olivat lähteneet. - -Luostarissa vallitsi ikäänkuin ahdistuksen tunne ja perikadon aavistus. -Taavi ja hänen ystävänsä olivat tietämättänsä joutuneet näkemään tämän -loistavan ja mahtavan laitoksen juuri kesken sen kotoisia huolia, -joita oli maailmalta salattava. Metsän kokemattomat lapset eivät -sitä ymmärtäneet. Heistä luostarin ilma tuntui tukahuttavalta ja -painostavalta. Tuskin he olivat muurien sisään astuneet, ennenkuin he -taas halusivat päästä sieltä pois. - -Vihdoin tuli mestari Gervasius ilmoittamaan, että kapitulin istunto -oli päättynyt, ja että lapset nyt esiteltäisiin abbedissalle, jolle -oli ilmoitettu heidän tulonsa ja pyyntönsä päästä luostarin turviin. -Tätä tärkeätä esittelyä varten vouti oli toimeliaisuudessaan tuonut -kamman ja harjan mukanansa, joilla lapset hätäpikaa siistittiin -ja hän varoitti heitä, etteivät vaan unohtaisi tuiki tarpeellisia -kunnianosotuksia. - -Sen jälkeen kuljetettiin heitä pitkää pimeätä käytävää myöten, josta -sivuovet veivät nunnien kammioihin; heidän mielestään se näytti -pikemmin hautaholvilta, kuin ihmisasunnolta. Tämän käytävän päässä -avautui suurenlainen ovi, joka aukeni kahteen isonpuoleiseen ja -odottamattoman komeasti kalustettuun huoneesen, joissa asui Naantalin -silloinen mahtava abbedissa, "Neitsyt sisar Margareta Juhanantytär", -niinkuin häntä nimitettiin eräässä siltä ajalta säilyneessä -pärmäkirjassa. - -Näiden huoneitten sisustus -- jykevä, hopealla ja norsunluulla -koristeltu pöytä, puuleikkauksilla kaunistettu avainkaappi, jossa -säilytettiin luostarin pääavaimia, korkeanojaiset suuret tammituolit, -täyshopeinen ristiinnaulitun kuva, jonka alla oli rukousjakkara ja -koruompeleinen tyyny abbedissan yksityistä hartautta varten, sekä -syvät ikkunakomerot ja maalatut ikkunaruudut, joista vain heikko ja -värillinen valo pääsi huoneesen, kaikki tämä oli aiottu tekemään -valtavaa vaikutusta niihin uskovaisiin ja uskomattomiin, jotka saivat -kunnian yksityisesti päästä paikan hengellisen haltiattaren puheille. -Myllyrannan lapsista tuntui kuin he seisoisivat Rooman pyhän isän -edessä, ja vain vapisevin polvin he kykenivät noudattamaan niitä -tarkkoja määräyksiä, joita heidän suojeliansa, vouti, niin suurella -huolella oli ennakolta painanut heidän päähänsä. - - - - -20. Kuinka Taavi ja Ljungarsin lapset esiteltiin Naantalin abbedissalle. - - -Jalosukuinen, hurskas ja apostolinen "Neitsyt sisar Margareta -Juhanantytär", Naantalin brigittalaisluostarin abbedissa, on Suomen -kirkkohistoriassa ainoasti nimeltä tunnettu, mutta jos saa uskoa -tätä kertomusta, niin hän oli siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, -kunnianarvoisa, hienohipiänen ja vielä sangen kaunis nainen, iältään -neljän, viidenkymmenen vuoden välillä, sekä jonkun verran lihavampi, -kuin mitä olisi luullut hänen olevan hänen painavien huoliensa vuoksi; -muuten hän näytti pikemmin hyväsydämiseltä, kuin ankaralta. Hän oli -juuri ollut puheenjohtajana kapitulin neuvottelussa, ja hänellä oli -vielä yllään se pitkä valkoinen huntu, jota sellaisissa juhlatiloissa -käytettiin. Hänen rinnallansa riippui hienoissa kultavitjoissa -hopearisti, eivätkä luostarin säännöt kieltäneet häntä käyttämästä -suurta luostarin sinetillä varustettua kantasormusta harvinaisen -kauniissa kädessään, jota hän -- ehkä jokin vielä kuolettamaton -maailmallisen turhuuden jäännös sydämessään -- kuului pitävän -enemmän nähtävissä, kuin mikä sopi hänen hengelliselle arvollensa. -Epätietoisesti, melkeinpä pelokkaasti hän usein katsahti pitkään -ja laihaan, ankaran- ja epämiellyttävännäköiseen mieheen, joka nyt -seisoi hänen rinnallaan. Näistä katseista päättäen ei kaitselmus ollut -suonut hanalle sitä lujaa ja käskevää luonnetta, jota niin tärkeässä -asemassa olisi tarvittu näinä kovina aikoina. Ja se väsymyksensekainen -kärsimättömyys, jolla hän näytti hoitavan hallitustoimiansa, osotti -pikemmin, että tämä hyvä abbedissa olisi mielemmin kuin loistavassa -asemassaan luostarissa, ollut kunniallisena papinrouvana maalla, -ympärillä tusina reippaita lapsia ja joukko toimekkaita palvelioita, -sekä porsaita ja nautakarjaa hyvinhoidetussa navetassa, niitä kun on -helpompi hallita, kuin hurskaita luostarikonventteja ja uppiniskaisia -pappeja. - -Pitkä munkki hänen rinnallaan ei ollut kukaan vähemmänarvoinen mies, -kuin ylikonfessori Sven Thordinpoika, joka kolme vuotta sitten oli -eronnut samasta korkeasta virasta Vadstenassa ja siirtynyt Naantaliin -uudelleen kohottaakseen puoleksirappeutunutta tytärluostaria. Tämä -mies, sanoo kertomuksemme, oli sitä ainetta, josta katolinen kirkko -oli rakentanut peruspylväänsä. Koko hänen ryhdissään oli jotakin -raudankovaa, joka ehdottomasti pakotti tottelemaan ja pelkäämään. Ja -jos uskalsi katsoa häntä suoraan silmiin, niin näki niissä uskoninnon -tulen, joka asianhaarain mukaan saattoi lämmittää hänen ympäristöänsä -taikka leimahtaa tuhoatuottavaksi vimmaksi. Abbedissaa kohtaan hän -säntillisesti osotti sitä kunnioitusta, joka hänen arvolleen tuli. -Mutta Taavinkin tottumaton silmä huomasi helposti, että ylikonfessori -se täällä hallitsi ja ohjasi kaikkea, ja että abbedissalla oli vain -sen vallan ulkokuori, joka todellisuudessa oli hänen tarmokkaamman -virkaveljensä käsissä. - -Kun lapset olivat tavan mukaan polvistuneet ja saaneet abbedissan -siunauksen, niin hän viittasi kädellään Birgeriä ja Beataa istumaan -nojatuoleihin, mutta Taavi sai jäädä ovensuuhun seisomaan. Poika paran -poskille kohosi tumma puna. Hän oli melkein jo unohtanut, kuinka suuri -ero oli köyhän myllärin pojan ja maan milteipä vanhimman aatelisperheen -ylhäisten perillisten välillä. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, -että häntä siitä juuri täällä muistutettaisiin, ja mitä joku muu -olisi pitänyt luonnollisena asiana, se loukkasi ja nöyryytti Taavia -koskettaen hänen neljäntoista-vuotiaan sydämensä arinta kohtaa. - --- Hyvät lapset, -- sanoi abbedissa suopeasti, -- minulle on kerrottu, -että jumalattomat ihmiset ovat riistäneet teidät isänne määräämästä -asunnosta, ja että te pyydätte päästä luostarin ja pyhimyksien turviin, -kunnes Bo Knuutinpoika Ljungars palaa takaisin Ruotsista. - -Birger vastasi myöntävästi, hämillään sammaltaen puhettaan. - --- Minua ihmetyttää, -- jatkoi abbedissa, -- ettette mieluummin -hakeneet turvaa isänne kartanosta, joka kuuluu olevan hyvin varustettu -rosvoja vastaan ja jossa emintimänne varmaankin olisi tarjonnut teille -turvaa ja hoitoa. - -Birger oli vaiti. Beata, joka jo oli osaksi ehtinyt saada takaisin -rohkean mielensä, vastasi säikähtämättä: -- En minä tahdo lähteä -Ljungarsiin, niin kauan kuin isämme on poissa. Ursula rouva on niin -paha meille. Ursula rouva on noita-akka. - --- Mieletön lapsi, -- sanoi abbedissa, -- niinkö sinä olet oppinut, -kunnioittamaan häntä, joka on sinulla äidin siassa? Mitä isäsi on -sanova sellaisesta tottelemattomuudesta? - -Birger punastui. -- En minä tiedä, onko äitipuolemme noita, -- sanoi -hän, -- mutta sen minä tiedän, että hän vihaa meitä, että hän on -antanut vangita uskollisen Goliatimme linnan holviin, ja että hän on -liitossa niiden kanssa, jotka ryöstivät meidät. Sen voi Taavi todistaa. - -Abbedissa katsahti neuvotonna neuvonantajaansa, ja kun hän oli saanut -tämän suostumuksen, niin hän kääntyi Taaviin ja käski hänen tarkasti -selittää mitä lapsille oli tapahtunut, ja mitä syytä heillä saattoi -olla niin loukkaaviin epäluuloihin omaa äitipuoltaan kohtaan. - -Taavi selitti lyhyesti, mitä oli tapahtunut, eikä salannut, mitä -luuli tietävänsä Ursula rouvan osallisuudesta Sten herran petokseen -ja hyökkäyksestä myllykylään. Hän ei salannut muuta kuin Ljungarsin -valkoisen tytön osallisuuden hänen seikkailuihinsa. - -Abbedissa kuunteli äänetönnä tätä kertomusta ja meni sitten -ylikonfessorin kanssa sisähuoneesen neuvottelemaan, mikä vastaus lasten -pyyntöön olisi annettava. - --- Arvoisa isä, -- sanoi hän huolissaan, -- teidän viisautenne ymmärtää -kyllä, kuinka vaarallista näinä rauhattomina aikoina on loukata niin -mahtavaa, vaikka jumalatonta sukua, kuin Ljungarsin herroja. Jos Bo -herralla olisikin syytä olla kiitollisuuden velassa meille siitä -suojeluksesta, jota me annamme hänen lapsillensa, niin vaatii varmaan -Ursula rouva heidät takaisin, ja minä pelkään pahoin, etteivät lasten -kertomukset ole vallan perättömiä. Jos hän todellakin on liitossa -paholaisen kanssa, niin iän koettaa kaikin tavoin vahingoittaa meitä, -ja Bo herra, jota hän rajattomasti vallitsee, on lukeva meille viaksi -sen, josta olisimme ansainneet hänen kiitollisuutensa. - -Ylikonfessori hymyili halveksien sanoessansa: -- te tiedätte, -kunnianarvoinen sisar, epäilemättä, että koko meidän tehtävämme -on taistelua perkelettä vastaan, ja hänen kiusauksensa saattavat -ainoastaan tuottaa pyhälle Brigitallemme uutta kunniaa ja luostarille -uutta mainetta. - --- Arvoisan veljen mielipide on siis se, että me otamme lapset vastaan? - --- Sitä minä en sano. Pyhimykset valistakoot meitä, sisareni. Jos -heidän tarkoituksensa on, että paha suku hävittää itse itsensä, niin ei -meidän sovi ryhtyä sitä estämään. - --- Siis tarkoitatte, arvoisa veli, että meidän ei tule myöntyä lasten -pyyntöön? - --- Minä jätän sen kokonaan kunnianarvoisen sisaren viisauden -harkittavaksi, -- jatkoi konfessori, melkein ilkeästi, näyttäen -tuntevan huvia heikon ja hämmentyneen virkasisarensa neuvottomuudesta. - --- Ilmeistä väkivaltaa on ainakin tehty luostarin omaisuutta ja -alustalaisia vastaan Myllyrannassa. Ja koska se on Sten herran tekoa, -joka on vihassa Bo herran kanssa, niin pitäisi meidän ehkä koettaa -tehdä jotakin saadaksemme Bo herralta apua väkivallantekiöitä vastaan! - --- Nouskoot jumalattomat toisiansa vastaan ja hukuttakoot toisensa. -_Pereant inimici Dei in peccatis suis. Dominus caecos eos faciet; -pervastabunt se invicem_. [Hukkukoot Jumalan vihamiehet synneissänsä. -Herra on tekevä heidät sokeiksi; hävittäkööt he keskenään toinen -toisensa.] - --- Siis tulee meidän sittenkin suostua lasten pyyntöön ja suojella -heitä? - --- Kunnianarvoinen rouva sisar, tehkää, mitä parhaaksi näette, mutta -minä en voi kehottaa siihen, -- vastasi taipumaton neuvonantaja. - --- Mutta taivaan ja siunatun pyhän Brigitan nimessä, arvoisa veli, -sanokaa sitten suoraan ajatuksenne, viimeisen kerran minä rukoilen -sitä teiltä, -- puhkesi abbedissa raukka lausumaan samalla sekä -huolestuneena että suuttuneena ja kärsimätönnä. Hän oli niin kauan -tottunut ajattelemaan veli Svenin selvemmällä päällä, että hän nyt -oikeutetulla suuttumuksella luuli huomaavansa, että tämä oli jättänyt -hänet pulaan. - -Ylikonfessori oikaisi vartensa, heitti sen teeskennellyn nöyrän äänen, -jolla hän vast'ikään oli puhunut, ja vastasi matalalla, terävällä, -käskevällä äänellä: - --- Olen jo monta kertaa sanonut teille, sisar Margareta, että Herran -tahto ei edisty ontumalla kummallekin puolelle, kuten te ja teidän -edeltäjänne olette tehneet, meidän pyhän asiamme korvaamattomaksi -vahingoksi. Te olette kumartaneet milloin piispaa, milloin -maailmallisia herroja; milloin pelosta, milloin väärän voiton himosta, -milloin taas mukavuudesta, päästäksenne taistelemasta sitä taistelua, -jonka Herra on pannut pyhiensä taisteltavaksi. Ja nyt te tahdotte -samalla olla ystävyydessä sekä toisen että toisen herran kanssa, -niinkuin sanotaan: _eum apellamus vere politicum, qui Demn ita colit, -ut Diabolum nullo modo offendat_. [Se vasta on oikea valtioviisas, -joka niin palvelee Jumalaa, ettei hän perkelettäkään millään tavalla -loukkaa.] Mutta minä sanon teille: tämä on ulkokultaisuutta, joka -tuottaa luostarille taivaan vihan, heikontaa pyhimysten esirukouksien -voiman ja saattaa meidät riitaan maallikkojen kanssa. Eivätkö nämät -Ljungarsin herrat jo monessa miespolvessa ole murhanneet, vainonneet -ja häväisseet Jumalan pyhiä, ryöstäneet kirkon omaisuutta, minkä -vain ovat voineet, ja koonneet päänsä päälle kauheita veljesvainoja, -jotka ovat suvusta sukuun kohdanneet heitä, kuin taivaan pannanuolet? -Eikö tämän suvun kanta-äiti ollut vihitty nunna, joka ryöstettiin -Roeskilden luostarista, ja eikö sen vuoksi tämä jumalaton suku kaikkina -aikoina ole ollut kummituksien ja noituuden vallassa? Ja te epäilette -heittää heitä perikatoon! Tahdotteko te vielä lisäksi olla liitossa -ja ystävyydessä näiden kirouksen sikiöiden kanssa? Sisar Margareta, -sisar Margareta, varokaa pyhää Brigittaa, ettei hän ikipäiviksi -tempaisi teiltä pois auttavaa kättänsä! Karkoittakaa nämät kauhistuksen -lapset kynnykseltänne. Mutta jos te välttämättä tahdotte pitää heidät -luonanne, niin olkoot he vain panttina, jonka heidän isänsä saa ostaa -takaisin koko omaisuudellaan ja lupaamalla vastedes ruveta kirkon -vasalliksi. - - - - -21. Mitä pakolaisista päätettiin sekä kuinka luostari sai -odottamattomia vieraita. - - -Abbedissaa hänen ankaran ja taipumattoman virkaveljensä esiintuomat -syyt enemmän pelottivat kuin vakuuttivat. Mutta hän katsoi kuitenkin -parhaaksi olla suoraan vastustamatta hänen mielipidettään, sillä -hän ajatteli niinkuin heikkojen ja epävakaisten sielujen tapa on, -että aika neuvon tuopi. Suomi oli käynyt ylikonfessorin levottomalle -ja vallanhimoiselle hengelle liian ahtaaksi, ja vaikka hän olikin -kyllin viisas huomatakseen, että Naantalille olisi edullista olla -paremmissa väleissä Turun piispan kanssa, niin hän oli itse liian -ylpeä kumartaakseen kankeata papinniskaansa tälle hengelliselle -yliherralleen. Veli Sven Thordinpoika oli sen vuoksi ilmoittanut, että -hän muutaman päivän kuluttua palaisi Vadstenaan, suureksi suruksi -abbedissalle ja Naantalin molemmille konventeille, sekä munkeille -että nunnille, jotka saivat tuota tarmokasta miestä kiittää monesta -toimenpiteestä luostarin vaurastuttamiseksi. - -Turhaan he olivat monissa tärkeissä neuvotteluissa koettaneet saada -häntä pysymään toimessaan, luostarin varsinaisena hallitusmiehenä. -Hän oli puolustuksekseen maininnut tärkeitä toimia Ruotsissa ja pysyi -lujasti päätöksessään. Kenties hän ymmärsi sangen hyvin, ettei hänen -lähtönsä niin syvästi surettanut hurskaita veljiä ja sisaria, kuin -miltä se nyt näytti, kaikista vähimmin abbedissaa, joka tunsi hänen -anastamansa vallan enemmän häntä nöyryyttävän kuin miellyttävän. -Samalla kertaa kuin hän tunsi itsensä turvattomaksi ja avuttomaksi -menettäessään tämän vahvan tuen, ei hän saattanut olla tuntematta -salaista tyytyväisyyttä, päästessään vapaaksi kurittajastansa, ja -tätä ajatellessaan hän päätti toistaiseksi suoda Ljungarsin lapsille -turvapaikan luostarissa. -- Me pidämme heidät panttivankeina, -- hän -sanoi, -- ja teemme sillä välin valituksen Arvid piispalle siitä -väkivallanteosta, joka on kohdannut alustalaisiamme Myllyrannassa. - -Neitsyt Margareta tiesi varsin hyvin, että jokainen sana, jonka -hän piispasta lausui oli kuin neulanpistos ylikonfessorille, ja -hengellisessä pukimessaankin oli hän liiaksi nainen voidakseen luopua -tästä kostosta. Mutta veli Sven kohautti vain olkapäitään tämän -nuppineulan pistoksen johdosta, jota hän katsoi arvoansa alentavaksi, -ja vastasi: - --- Minä olen nyt sanonut vähäpätöisen mielipiteeni; kunnianarvoinen -sisar tekee minkä parhaaksi näkee. Sten herra on ryöväri ja verikoira, -joka vetää yhtä köyttä tanskalaisen puolueen kanssa ja on sitäpaitsi -riidassa piispan sukulaisten kanssa. Arvoisan sisaren ei siis liene -vaikea viekoitella sitä, jonka ilmankin mieli tekee, ja ehkäpä -jonakin päivänä Leton kartano tasoitetaan maan tasalle. Mutta samalla -kertaa olette, arvoisa sisar, tehnyt Bo herran kahta vertaa entistään -mahtavammaksi, hakkaamalla poikki sen vitsan, jonka taivas itse on -asettanut hänen varallensa. Tämä vitsa on hänen veljensä Sten herra. -Toivotan onnea että luostarin alusmaat saavat niin hyvän naapurin. - --- Arveletteko siis, arvoisa veli, ettei minun pitäisi valittaa? -- -virkahti abbedissa, uudelleen äskeisen neuvottomuuden vallassa. - --- Valittakaa, sisar hyvä, nöyryyttäkää itsenne, lannistakaa ylpeytenne -tottelemaan hengellistä isäämme Turussa! Olinpa unohtamaisillani, että -Bo herran varalla on vieläkin korkeampi vitsa, kuin hurja veli; hänellä -on nainen, hänen vaimonsa, se ehkä riittänee. Ja nyt hyvästi, sisareni; -pyhät valaiskoot meidän heikkoa ymmärrystämme. Minä menen kuulemaan -voudin tilintekoa hänen viime veronkannostaan. - -Näin sanoen ylikonfessori poistui, jäykkänä, ryhdikkäänä, varmana -omasta paremmuudestaan, suomatta ainoatakaan silmäystä etuhuoneessa -odottaville lapsille. Abbedissa sitä vastoin puhutteli heitä -ystävällisesti, lupasi suojella heitä ja käski osottaa Birgerille ja -Beatalle paikan sisarten pöydässä, sekä luostarikammion asuinhuoneeksi, -mutta Taavi majoitettiin pihan toiselle puolelle luostarin renkien -joukkoon. - -Margareta sisar palasi nyt yksityiseen huoneesensa, missä hän -helpotusta tuntien riisui virkapukunsa, joka lämpimänä vuodenaikana -tuntui liian rasittavalta, puki ylleen kevyemmät vaatteet ja meni -sitten alas puutarhaan, joka oli hänen mielipaikkansa. Siellä hän -tarkasteli kaali-istutuksia ja marjapensaita, poimi madot pois -lehdiltä, ja katseli puhtaalla ilolla kauniita omena- ja kirsikkapuita -sekä käski palvelevia sisaria pitämään huolellisesti taimilavoja -auki, ja kitkemään rikkaruohot persiljoista, dillistä, meiramista ja -porkkanoista. Itse hän vihdoin suloisella mielihyvän tunteella pysähtyi -parin kukkapenkereen ääreen, joihin oli istutettu ihania ruusuja, -tulpaaneja ja neilikoita, jotka luostari vartavasten oli tuottanut -Alankomaista. Tässä rauhallisessa ja mieluisassa toimessa pelästytti -hänet kuitenkin pahanpäiväisesti eräs luostarin palvelia, joka oli -lähetetty jollakin asialla Turkuun ja joka nyt veräjän edustalla -hyppäsi vaahtoisen hevosen selästä sekä tuli suoraan haltiattarensa -luo, kun näki tämän olevan puutarhassa. - -Jo kaukaa hän huusi: -- Teidän arvoisuutenne, kiiruhtakaa heti -luostariin, piispa on matkalla tänne neljänkymmenen palvelian seurassa! -Minä ratsastin heidän ohitsensa Raision kirkon kohdalla, ja puolen -tunnin kuluttua he ovat täällä! - -Margareta sisar parka! Hänen ainoa ilonsa, joka hänellä oli -hedelmistään ja kukistaan, ainoa maallinen korvaus kaikista hänen -vaivoistaan ja huolistaan, oli nyt kokonaan häiritty! Hänellä oli -kyllä syytä kummeksua tätä odottamatonta sanomaa, sillä kun piispa -joskus kunnioitti luostaria käynnillään, mikä ei koskaan tapahtunut -ilman tärkeitä syitä ja lukuisaa seuruetta, oli ollut sekä tavan että -kohteliaisuuden mukaista, että vartavasten lähetetty sanantuoja paria -kolmea päivää ennen oli ilmoittanut asian, jotta vastaanotto tulisi -niin arvokkaaksi kuin sellainen korkea-arvoinen vieras saattoi odottaa. -Joko Arvid piispa nyt tahtoi osottaa valtaansa laiminlyömällä tämän -muodollisen vaatimuksen, taikka hän aikoi äkkiarvaamatta tarkastaa -luostaria. Jos selitti tätä äkkinäistä käyntiä millä tavalla hyvänsä, -niin ei piispan laiminlyönti saattanut muuta kuin loukata ylpeätä -luostaria, joka tähän asti, ainoana brigittalaiskunnan edustajana -Suomessa ja Vadstenan haaraosastona, oli sangen vähän ollut hänen -valtansa alainen. Ja mitäpä ylikonfessori tästä sanoisi, hän joka -piti itseänsä melkein yhtä suurena herrana kuin itse piispakin. Mikä -onni, jos hän jo olisi ollut tiessänsä matkalla Ruotsiin, niin ettei -abbedissan tarvitsisi kiusaantua kahden tulen välissä, niinkuin varmaan -oli käypä, jos nämät pappismiehet joutuisivat riitaan, kuten syystä -kyllä saattoi pelätä! - -Mutta nyt oli todellakin muuta ajateltavaa, ettei liemi ja velli -palaisi pohjaan päivälliseksi, niinkuin aina sanotaan käyvän, kun -piispa pistäytyy kyökkiä katsomassa. - -Syvään huoahtaen kiirehti Margareta sisar uudestaan pukeutumaan -juhlapukuunsa, jaellen käskyjä joka taholle; ja hänen kunniakseksensa -on myönnettävä että hän hoiti melkoista paremmin hyvän emännän -toimia kuin huolettavaa hengellistä hallitusvirkaansa. Luostarissa -syntyi kova hälinä. Sisaret ja naispalveliat juoksivat kilvan hätä -pikaa kiilloittamaan ja puhdistamaan kaikkea, minkä ehtivät. Munkit -kiiruhtivat hädissänsä, hälyytettyinä siitä lyhyestä levosta, jonka -he olivat suoneet itsellensä kapitulin kokouksen jälkeen kuumana -kesäpäivänä, järjestämään messupaitojansa, tuulettamaan kammioitansa, -tomuttamaan luostarin kirjastoa, ja ajamaan ulos ovesta ne teinit ja -sairaat, jotka tavallisuuden mukaan olivat tulleet sinne, edelliset -saamaan henkistä ravintoa ja jälkimäiset ruumiillista lääkettä. -Ylikonfessori oli ainoa, jota tuo suuri uutinen ei näyttänyt erittäin -liikuttavan. Hän jatkoi kirjettänsä Vadstenaan, jonka hän juuri oli -alottanut, mutta jakeli sitä tehdessään, ikäänkuin ohimennen, muutamia -lyhyitä, tarkkoja määräyksiä, jotka olivat aiotut asettamaan hänen -alueensa mitä paraimpaan valoon ja poistamaan näkyvistä kaikkea -semmoista, joka ei ollut aiottu asiaankuulumattomien silmien nähtäväksi. - -Toimekkaimmin puuhasivat mestari Gervasius ja hänen kovaonninen -talonmestarinsa, jota huudettiin kahdeltakymmeneltä eri taholta -yhtähaavaa. Hänen tuli laittaa talli kuntoon hevosia varten, hankkia -tuoretta kalaa ja metsänriistaa päivälliseksi, siistitä pihaa, -ripottaa lehtiä portille ja pihalle, tiuskia rengeille, joista ei -koskaan näyttänyt tulevan valmista, tuoda olutta luostarin kellarista, -olla poliisina uteliaassa ihmisjoukossa, joka koko kaupungista oli -kokoontunut tänne katsomaan vieraitten tuloa, sekä suorittaa sadoittain -muita toimia, jotka panivat mies paran pään kerrassaan pyörälle. Vouti -hikoili ja puhkui, sai toruja esimiehiltään ja jakeli niitä runsaasti -alaisilleen. Hänen pulansa vielä paheni, kun hän sai käskyn lähettää -jonkun luotettavan henkilön tähystelemään Raision tielle ja hankkimaan -tarkempia tietoja piispan tulosta. Kaikki palveliat olivat kiinni -valmistuspuuhissa, eikä sinä hetkenä ollut ketä lähettää; silloin vouti -huomasi Taavin, joka seisoa töllisteli toimetonna renkituvan rappusilla. - --- Taavi, reipas poikani, otappa laukki, jonka nuo tolvanat ovat -jättäneet kiinni kaivon luo, ja ratsasta heti pitkin Turun tietä. -Odota vähän matkan päässä ulkopuolella kaupunkia, ja kohta kun näet -tomun nousevan maantiellä piispan hevosten astunnosta, niin aja -henkesi tiestä, poika, niin että saamme juhlakulkueen järjestykseen, -muuten minä olen onneton ihminen! -- huudahti vouti, pyyhkäisten hikeä -päivettyneeltä otsaltaan. -- Odotas vähän, -- lisäsi hän; -- sano -miehille, jotka poraavat kiviä tuolla satamavuorella, etteivät he ammu, -silloin kun hänen pyhyytensä ratsastaa ohi. Eivät ne aasit välitä -ihmisten silmistä eikä korvista, vaikka itse pyhä Priita ratsastaisi -heidän ohitsensa tietä pitkin. - -Taavi ei toista käskyä kaivannut. Vilauksessa hän oli hevosen selässä -ja ajoi nelisti niin nopeaan, kuin lihava luostarin koni sai koipensa -liikkumaan, osotettua suuntaa kohti, ja pian hän oli jättänyt taaksensa -Naantalin pienen keltaiseksi maalatun tulliportin, jonka ylimmällä -kaarella komeili Priita pyhimyksen kuva. - -Kauaksi ei hän kumminkaan ehtinyt, niin hän jo näki pikaviestin -ilmoittaman komean saaton, jossa oli noin neljäkymmentä hevosta, -hiljaista karkua ajaen lähestyvän kaupunkia. Etunenässä ratsasti kaksi -uljasta aseilla varustettua palveliaa, jotka vanhan tavan mukaan -tarkastelivat, oliko tie avoinna. Näiden jäljessä seurasi säysyllä -ratsullansa piispa itse, yllä yksinkertainen, tummanvärinen, villainen -matkakaapu, joka peitti hänen papillisen pukunsa, sekä päässä matala -turkkireunuksinen päähine, jota hänellä oli tapana tällaisilla -matkoilla käyttää arvokkaan, mutta epämukavan piispanhiipan asemesta. -Hänen molemmilla puolillansa ratsasti kaksi hänen ylintä kaniikkiansa -samassa puvussa kuin hänkin, ja aivan hänen takanansa rautapuvussa -kypärinsilmikko avoinna, eräs ritari jonka raskaampia aseita, kilpeä -ja keihästä, kantoi hänen seurueesensa kuuluva aseenkantaja. Sitten -seurasi koko joukon sekä hengellisiä että maallisia palvelioita, kaikki -ratsain. Näistä oli kaksi- tai viisitoista samoin täysissä aseissa; -nämät muodostivat jonkinlaisen henkivartioston, taikka, niinkuin -luultavampaa oli, kuuluivat ritarin yksityiseen seurueesen. - -Ennenkuin Taavi malttoi uteliaisuudeltaan noudattaa voudin käskyä ja -heti kääntyä takaisin luostariin sanaa viemään, sattui odottamaton -tapaus, joka saattoi hänet kokonaan unohtamaan tärkeän tehtävänsä. - -Tämän kertomuksen aikana käytettiin jo ruutia yleisesti vuoren -särkemisessä, ja voudin pelko toteutuikin, ennenkuin Taavi ehti -onnettomuutta ehkäisemään. Vuorensärkiät satamavuorella kävivät juuri, -huolettomuudessaan ja aavistamatta korkeitten vieraitten tuloa, -laskemaan laukauksiaan, ennenkuin lähtivät päivällisaterialleen. Koska -tämä tapahtui aivan lähellä tietä sinkoilivat kivenpalaset ratsumiesten -päähän, heidän hevosensa pillastuivat ja jotkut lähtivät nelistämään -täyttä karkua. Säyseimmätkin ratsut kävivät levottomiksi. Arvid piispa, -joka muuten oli hyvä ratsumies, puheli paraikaa lähimmän naapurinsa -kanssa, ohjakset luiskahtivat hänen kädestään, ja hevonen lähti -kiitämään sellaista kyytiä, että se näytti uhkaavan turmiota Turun -piispanistuimen silloiselle haltialle. - - - - -22. Kuinka piispa Arvid Kärki saapui Naantalin luostariin ja riitaantui -ylikonfessorin kanssa. - - -Luostarin rehevät ja huolella hoidetut tilukset tarvitsivat monta -veräjää ja aitaa suojaksensa. Eräältä tämmöiseltä veräjältä näki Taavi -piispan seuralaisineen ratsastavan täyttä lentoa pillastuneitten -hevosten selässä ja suurimmassa sekasorrossa kaupunkia kohti. - -Reipas poika tietää, mitä hänen on tehtävä. Taavi hyppäsi maahan, -sulki veräjän ja pysähdytti ensimäisen hevosen, jonka selässä istui -itse Turun arvokas piispa. Säikähtynyt eläin hypähti sivulle ja näytti -haluavan kiitää yli aidan, mutta Taavi kaappasi samassa hetkessä -riippuvat ohjat ja esti hevosen aikeet, joka korvat pystyssä ja -sieramet levällään kuunteli vuorensärkiäin laukausten jatkuvaa jyrinää. - --- _Te Deum laudamus!_ -- huudahti Arvid piispa, toinnuttuansa ensi -säikähdyksestään. -- Totta tosiaan, _mi fili_, pyhä Brigitta on -sinut lähettänyt, sillä sinun hengellinen ylipaimenesi olisi ilman -sinun reipasta tekoasi ratsastanut hyvin surkeassa tilassa Naantalin -kaupunkiin. Mutta kuinka teidän laitanne on, _domine Henrice?_ Pelkään -pahoin, ettei kukaan meistä enää pääsisi voitolle turnauspelissä taikka -saisi palkintoa kilpa-ajossa. - -Viimeiset sanat hän lausui Turun tuomioprovastille, mestari Henrik -Vennelle, vanhalle kirkon palvelialle, joka oli vielä surkeammassa -tilassa kuin piispa itse. Hän oli näet suullansa hevosen selässä, ja -piti kiinni sen kaulasta samalla kuin hänen pullea ruumiinsa kieppuili -kuin villasäkki milloin toiselle, milloin toiselle puolelle. Voimatta -vastata hän viittasi lähintä naapuriansa ja käskynalaistansa, Turun -pääteiniä, mestari Paavalia, joka kesti melkoista urheammin kovaa -leikkiä ja joka vuorostaan taas kutsui muutamia kirkonpalvelioita -apuun, niin että arvoisa provasti saatiin varovasti nostetuksi alas -hevosen selästä ja asetetuksi omille jaloillensa. Mutta tuskin mestari -Henrik tunsi maata jalkainsa alla, niin hän rupesi omin neuvoin, -liikkaamaan kaupunkia kohti niin nopsaan kuin vain saattoi. - --- Mikä tulinen kiire, arvoisa veli? -- huusi piispa hänelle. - -Mutta Henrik mestari astui vain eteenpäin, mutisten: - --- _Conquassabunt terram sub pedibus nostris_, he järistyttävät maan -meidän jalkaimme alta. -- Niin suuresti oppinut ja korkea-arvoinen -kuin Henrik mestari olikin -- häntä pidettiin kylläkin saksalaisen -valtaruhtinaan arvoisena -- muisti hän heti äsken tapahtunutta -Viipurin pamausta ja oli aivan varma siitä, että se jyrinä, jonka -hän nyt kuuli, oli ilkeiden taikakeinojen työtä, ehkäpä kerrassaan -kavala salajuoni häntä vastaan, jonka alkuunpanioina olivat Naantalin -luostariveljet ja erittäinkin ylikonfessori Sven Thordinpoika, jonka -kanssa Turun tuomiokapituli ei ollut kaikista paraimmissa väleissä. --- _Siste, quaeso, et moderare passum, donec sequamur_ [Seisahdu, -tee hyvin ja hiljennä vauhtisi, kunnes mekin ennätämme.] -- jatkoi -piispa pikemmin huvitettuna, kuin pahoillansa tästä tavattomasta -tottelemattomuudesta. Mutta tuomioprovasti laukkasi eteenpäin niin -että hiki tippui, kunnes hän arveli olevansa räjähdyksen piirin -ulkopuolella. Silloin Henrik mestari pysähtyi kaupungin portille ja -katsahti taakseen. Koko saattojoukko seurasi häntä jalan jonkun matkan -päässä. Arvid piispa oli näet katsonut paraaksi kävellä jäljellä olevan -lyhyen matkan, ja kun hän kävi jalan, niin ei seuratapa sallinut -kenenkään hänen seuralaisensa istua hevosen selässä. Ainoa, joka ei -katsonut tarvitsevansa noudattaa sellaisia kursailuja, oli Taavi, -joka vihdoinkin muisti varsinaisen tehtävänsä ja koetti nyt korvata -vitkailunsa ratsastamalla oikotietä aitojen ja niittyjen poikki -voidakseen ajoissa tuoda sanaa vieraitten tulosta. - -Oikeastaan tämä huoli oli jotenkin tarpeeton, sillä Naantalin -väestö oli jo jalkeilla ja keräytyi kaupungin portille mitä -kunnioittavaisimmasti odottaen. Henki kurkussa tuli myöskin muutamia -munkkeja piispaa vastaanottamaan heidän alueensa rajalla. Mutta -ylikonfessori oli, täysin tajuten oman tärkeytensä, pysähtynyt -luostarin portille, siinä lujassa päätöksessä, ettei hän astu -askeltakaan enemmän, kuin mitä hän katsoi kerrassaan välttämättömäksi, -nöyrtyäkseen Suomen kirkon ja oman ylipaimenensa edessä. - -Arvid piispa oli riisunut yltänsä matkavaipan ja pannut päähänsä -korkean kullatun hiippansa. Tämä hänen piispallinen pukunsa, -sekä Kurjen suvulta perimänsä ylevä ryhti tekivät hänet sangen -uljaannäköiseksi, ja kun hän jalkaisin astui portista kaupunkiin, -lankesivat nuo sadat katseliat itsestänsä polvillensa ja Naantalin -pormestari astui esiin ja tarjosi, hänkin polvea notkistaen, -alamaisuutensa osotukseksi piispalle kaupungin avaimet. - -Suopea hymy, joka niin äskettäin oli väreillyt hengellisen herran -huulilla, oli nyt väistynyt ja se mitä näkyi, se oli vain arvokkuutta -ja majesteetillista ryhtiä. Siinä oli kirkon ruhtinas, joka -armollisesti tervehti uskollista kansaansa, ja kun hän vitkalleen -astui eteenpäin, jaellen siunaustansa oikealle ja vasemmalle, tunsi -kukin, että hän edusti valtaa, jonka edessä keisarit ja kuninkaat -vuosituhansien kuluessa olivat polvistuneet. Itse tuo äskettäin niin -pelkuri tuomioprovasti Henrik, nosti tämän loiston heijastuksen -valossa harmaan päänsä koko joukon korkeammalle. Paavali mestari -koki niin tarkasti kuin suinkin jäljitellä esimiehensä juhlallista -käyntiä, ja vähäpätöisinkin palvelia loi nöyriin Naantalilaisiin -jotenkin samanlaisia katseita, kuin millä Rhodus saaren kolossi katseli -kalastajaveneitä, jotka soutivat sen jalkojen juuressa. - -Piispa oli kyllä huomannut, ettei ylikonfessori ollut saapuvilla hänen -kaupunkiin astuessaan, mutta hän ei ollut siitä tietävinään. Mitä -lähemmäksi hän tuli luostaria, sitä juhlallisemmaksi kävi vastaanotto, -mikä kaikki oli väsymättömän uutteran voudin ansiota. Nuoret tytöt -sirottelivat piispan tielle viheriöitä koivun lehtiä ja ja luostarin -puutarhassa kasvaneita ruusuja. Kirkonkellot alkoivat soida. Abbedissa, -nunniensa etunenässä, tuli hänen korkea-arvoisuuttansa vastaan vähän -matkan päässä luostarista, veisaten virttä _Benedictus ille_. Niin -pitkälle oli kaikki saatu kiitettävään järjestykseen. Mutta ne, jotka -tyystemmin tarkastelivat korkeata vierasta, saattoivat ehkä huomata, -että hänen ylevää otsaansa pimensi pilvi. Abbedissa ei sittemmin, -kertoessaan tästä elämänsä tärkeästä tapahtumasta, milloinkaan -jättänyt kuvailematta kuinka hämmästynyt hän oli, kun katu oli -niin huonosti lakaistu, että korkea-arvoinen vieras astui toisella -jalallaan lehmänjälkeen, ja kuinka hän häpesi luostarin puutteellisen -järjestyksen valvonnan vuoksi, kun kaksi pellavatukkaista poikaa oli -päässyt kiipeämään raitapuuhun kadun varrelle, missä he tukkanuottaa -vetäen riitelivät paraasta paikasta, juuri piispan ohi kulkiessa. - -Tarkkanäköisemmät katseliat olisivat kuitenkin helposti huomanneet, -ettei piispa kiinnittänyt suurta huomiota näihin abbedissan mielestä -niin huolettaviin seikkoihin. Hänen katseensa etsi erästä, joka -ei ollut mukana juhlakulkueessa, luostarin miehistä päämiestä, -ylikonfessori Sven Thordinpoikaa. - -Tämä mahtava herra odotti useimpien munkkiensa kanssa luostarin -portilla ja teki omasta puolestaan töin tuskin sen kunniatervehdyksen, -jonka veljeskunnan säännöt määräsivät. Munkit virittivät virren _In -gloriam_. - -Piispa vastasi tähän tervehdykseen, samoinkuin kaikkiin muihinkin, -siunauksella ja astui luostariin. Kaikesta näki että lääniherra se -tässä astui vasalliensa asuntoon. - -Hänelle tarjottiin tavallinen tervetulijaismalja, viiniä ja vettä. -Hän työnsi sen luotaan. Välittämättä niistä ikävöivistä katseista, -joita hänen seuralaisensa loivat sille taholle, missä arvelivat -luostarin keittiön ja ruokasalin siaitsevan, suuntasi piispa heti -askeleensa kirkkoon, joka oli koristettu lehdillä ja kukkasilla niin -hyvin kuin kiireessä oli voitu aikaansaada. Väkeä tulvasi sisään, ja -ylikonfessorin oli pakko lukea messu. - -Sen loputtua kuului juhlamenoihin, että hän kantoi vihkivesi-astian -piispan luoksi, joka sen siunasi, ja sitten oli ylikonfessorin vielä -pirskottaminen läsnäolioita, muiden muassa piispan koko seuruetta, -vihkivedellä. Isä Sven Thordinpoika sai vaivoin salatuksi epäpyhän -kiukkunsa, joka kiehui hänen sisässään. - -Kun tämä juhlameno oli suoritettu, vietiin piispa munkkien osaston -paraimpaan huoneesen, ja täällä vaati seuratapa, että häntä lähimmän -miehen, siis taaskin ylikonfessorin, tuli tarjota hänelle hopeainen -pesuvati ja vesikannu. Tähänkin nöyryyttävään velvollisuuteen täytyi -tuon uppiniskaisen pääpapin alistua. Kardinaali pitää jalustinta -paaville, ruhtinaspiispa kardinaalille; luostarin esimiehen tuli -osottaa piispallensa samaa alamaista nöyryyttä, ja hän taas vuorostaan -vaati samaa käskynalaisiltansa. Sellainen oli tuo tarkoin määrätty -pappisvaltainen arvoaskelma; ehdotonta kuuliaisuutta ja alistumista -askel askeleelta, aina pyhän Pietarin istuimelle asti. - -Mutta olipa sitten niin, että kiukku Sven Thordinpojan rinnassa -kiehahti yli reunojensa, taikka että hän ehdollansa haki tilaisuutta -voidakseen osottaa esimiehelleen halveksumistaan, joka tapauksessa hän -käyttäytyi toimessaan niin kömpelösti, että kaasi suuren osan kannun -sisällystä piispan jaloille. - -Arvid piispa sanoi tyynesti latinaksi: -- Poikani, ota käsiliina ja -kuivaa meidän kenkämme! - -Mutta tämä kävi yli sen määrän, mitä ylikonfessori jaksoi sulattaa, -varsinkin kun Turun kaniikit olivat huoneessa läsnä. Hän ei koukistanut -hiuskarvankaan vertaa jäykkää niskaansa noudattaakseen käskyä. Hän -viittasi vain eteisessä seisovaa munkkia luoksensa ja sanoi hänelle: -- -veli Martin, pyyhi korkea-arvoisen isän kengät! Arvid piispa käski -sulkea ovet ja jatkoi, näyttämättä pienintäkään yllätyksen tai vihan -merkkiä, yhä latinaksi: -- Poikani, pyhä kirkko opettaa meille, -että nöyryyttäisimme maailmallisen ylpeytemme ja pesisimme yksin -kerjäläistenkin jalat. Me pyydämme sinua, täytä velvollisuutesi! - -Mutta Sven Thordinpoika ei ollut se mies, jota tämä tyyni arvokkaisuus -olisi saattanut hämille. Hän ei hievahtanut paikaltansa ja vastasi -väkinäisesti teeskennellen ulkonaista kunnioitusta: -- Minä en -kieltäydy täyttämästä velvollisuuttani kaikille niille, joille olen -velkapää sitä tekemään. Mutta teidän kunnianarvoisuutenne ei ole -minun esimieheni. Minä olen Jumalan, pyhän Brigitan, hänen armonsa -_arkkipiispan_ ja hurskaan äitimme, Vadstenan abbedissan arvoton -palvelia. - --- Mitä, poikani? -- lausui piispa. -- Emmekö me ole uskoneet sinun -hoitoosi Naantalin luostarimme veljeskonventtia? - --- Olen suostunut tähän toimeen _curam gerens'inä_, siksi aikaa kuin -itse haluan, -- vastasi isä Sven. -- Teidän kunnianarvoisuutenne tietää -hyvin, missä tilassa luostari oli, kun minä otin sen johdon käsiini, -mutta nyt, kun asiat ovat kääntyneet paremmalle kannalle, olen minä -tänään veljien ja sisarten osastoille ilmoittanut aikovani ensi tilassa -palata Vadstenaan. - --- Me otamme sinun alamaisen anomuksesi harkintamme alaiseksi, -- -vastasi piispa. -- Me tunnemme, niinkuin itsekkin sanot, ne murheet, -jotka Korkeimman tahdosta ovat kohdanneet teidän veljeskonventtianne -1509 vuoden ruttotaudin aikana. Mutta sitä vastoin sen nykyinen tila -ja sinun hallintosi, poikani, ovat meille tietymättömiä. Me olemmekin -tulleet tänne, _propter visitationem_, siinä tarkoituksessa, että -itse persoonallisesti vakuuttautuisimme sinun uutteruudestasi ja -tunnollisuudestasi; mutta meidän täytyy tunnustaa, että sinä olet -ottanut meitä vastaan tavalla, joka ei juuri ole sopusoinnussa sen -tottelevaisuuden kanssa, jota olet velkapää osottamaan kirkolliselle -päämiehellesi, _dum hic moraris, sub tegmine nostro_. [Niin kauan kuin -viivyt täällä meidän kattomme alla.] - --- Hänen armonsa arkkipiispa -- yritti isä Sven sanoa. - --- Meidän kunnianarvoinen veljemme Upsalassa saa meiltä osaksensa -kaiken sen kunnian kuin hänelle tulee, -- vastasi Arvid piispa -arvokkaasti. -- Mutta niin kauan kuin Rooman pyhä isä on uskonut Suomen -kirkon meidän, halvan palveliansa hoitoon ja suojaan, olemme me hänen -sijaisenansa kirkkomme palveliain yliherrana; ja minä kysyn sinulta, -poikani, vieläkin kerran, tahdotko täyttää velvollisuutesi? - -Ylikonfessori punastui ja kalpeni vuoroin. Hän tiesi epäilemättä, -että Arvid piispa oli persoonallisesti tunnettu ja hyvissä kirjoissa -Roomassa ja että hän saattaisi, arkkipiispan ja abbedissan -suojeluksesta huolimatta, vaikuttaa sen että hän menettäisi virkansa, -jos hän liiaksi kauan vastustelisi. Sentähden hänestä oli parasta -totella käskyä ja näön vuoksi pyyhkiä käsiliinalla piispan kenkiä. -- -_Do tibi absolutionem_ [Minä annan sinulle synninpäästön.] -- sanoi -piispa ja levitti kätensä polvistuneen yli. -- Mene rauhaan; sinun -tulee sovittaa tottelemattomuutesi kolmen päivän paastolla. - - - - -23. Naantalin luostarin tarkastuksesta sekä ritari Lydik Klaunpojasta -ja siitä tehtävästä, jonka hän sai piispa Arvid Kurjelta. - - -Sääli että niin monta Naantalin luostarin päivä- ja talouskirjaa -sekä muita tärkeitä asiapapereita on kadonnut seuraavien aikojen -levottomissa vaiheissa. Muuten ehkä muinaistutkija olisi voinut -löytää niistä aineksia täydelliseen teokseen, joka olisi käsitellyt -sitä yksinkertaista ateriaa, jonka Naantalin abbedissa, Margareta -Juhanantytär tarjosi tänä merkillisenä päivänä piispa Arvid Kurjelle -sekä hänen kunnianarvoisille, jalosukuisille, kunniasyntyisille, -hyvinymmärtäväisille ja urhoollisille seuralaisilleen. Luultavaa, on -ettei siitä puuttunut luostarissa kasvatettuja lihavia vasikoita, -lampaita, kananpoikia, tai hirvenpaistia läheisimmästä metsästä, -lohia ja kampeloita luostarin runsaista kalavesistä, kaikenlaisia -maukkaita kasviksia luostarin puutarhasta, hunajaa sen mehiläispesistä -tai harvinaisia ryytejä Turusta, joista sokuri oli mitä harvinaisin, -koska vielä siihen aikaan yhtä tai kahta sokurinaulaa näkyy pidetyn -suurena ylellisyytenä juhlallisissa tilaisuuksissa. On myöskin -luultavaa, että väkevän kotipanoisen oluen ohessa tyhjennettiin -luostarin kellarista muutamia tynnyreitä espanjalaista ja reiniläistä -viiniäkin. Veljeskunnan säännöt eivät myöskään kieltäneet tämmöisissä -tärkeissä tilaisuuksissa tarjoamasta ruokaa hopea-astioista, jommoisia -luostari oli saanut lahjaksi suuret määrät, vaikka sisaret ja veljet -jokapäiväisessä olossa säännöllisesti yhteisessä ateriapöydässänsä -käyttivät vain tinalautasia, tinalusikoita ja ruukkuja. Sanalla sanoen, -vaikka panetteliat eivät olisi voineet moittia Naantalin hurskasta -luostaria liiallisesta ylellisyydestä toisten luostarien rinnalla, -joissa kyökkiä ja kellaria pidettiin ainakin yhtä tärkeinä kuin -sakaristoa, niin emme, sen hyvinvarustettuihin aittoihin ja tunnettuun -vieraanvaraisuuteen nähden, saata muuta olettaa, kuin että piispa -Arvidia ja hänen joukkoansa kestitettiin sinä päivänä tavalla, jolle ei -moni linna eikä varmaankaan mikään muu luostari Suomessa siihen aikaan -olisi voinut vetää vertoja. - -Totta puhuaksemme olikin hurskas sisar Margareta oikeassa -mielityössänsä, kun hän sai istuttaa porkkanoita, valmistaa kastiketta -tai vispilöidä tusinan munankeltuaisia kerman ja vehnäjauhojen sekaan. -Keskellä puuhiansa hän viihtyi erinomaisesti; kaikki luonnistui häneltä -mainiosti, hän sai aikaan suorastaan mestariteoksia. Oi, jospa suotuisa -kohtalo oli sallinut hänen tulla vireäksi emännäksi, joksi luonto -oli hänet aikonut, niin ei arvatenkaan hänen nimensä olisi säilynyt -jälkimaailman tiettäväksi, mutta hänen elämänsä olisi kulunut kuin -hiljaisesti pyreilevä kastike, sen sijaan että nyt ajan leimuava tuli -usein ja pahoin poltti sen pohjaan. - -Päivällisen jälkeen alotettiin tarkastusta, joka kesti aina -iltaan saakka. Arvid piispa oli ankara herra, joka väsymättömällä -innolla rankaisi kaikkia väärinkäytöksiä, jotka hänen edeltäjiensä -aikoina olivat saaneet juurtua. Hän tahtoi saada selkoa kaikesta, -kirkosta ja kirjastosta alkaen aina munkkien kammioihin saakka, -sekä veronkantokirjoista että rästiluetteloista. Hänen kaniikkinsa -pitivät niinikään tiukkaa tarkastusta kaikesta, mitä saattaisi -lukea luostarinhallinnon viaksi. Mutta jos he olivat ennakolta -arvelleet, että luostarissa vallitsisi epäjärjestys ja huono hoito, -niin he erehtyivät suuresti. He eivät voineet löytää vähintäkään -syytä moittia ylikonfessoria, Sven Thordinpoikaa. Huonon ajan -luonnollisena seurauksena oli se, että luostarin tulot viime vuosina -olivat vähenneet; ei liioin voinut hallinnon viaksi lukea sitä, että -muutamat pyhimysten kuvat olivat vanhuuttaan haljenneet; ja kulunut -maalaus rippituoleissa osotti vain uutteraa käytäntöä. Kaikki muu -- -rukoushuone, kellotapuli, sairashuone, luostarikoulu, y.m. oli hyvässä -kunnossa. Isä Sven oli pitänyt sekä munkkeja että nunnia ankarassa -kurissa. - -Se mikä eniten miellytti piispaa ja miltei herätti kateutta hänessä, -oli luostarikirjasto. Tanskalaiset olivat vast'ikään ryöstäneet Turun -tuomiokirkolta suurimman osan sen kirjoista, paitsi niitä, joita -säilytettiin Kuusiston linnassa. Naantalin oli onnistunut säilyttää ja -joka sisälsi noin kuusi- tai seitsemänkymmentä nidosta -- määrän, joka -siihen aikaan Suomessa oli tavattoman suuri. Siellä oli kirkko-isien -rinnalla ruotsalaisiakin kirjoja: pyhän Katarinan elämän vaiheet, -Makkabealaisten kirjat, Judithin, Esterin ja Ruthin kirja, Lucianus, -Tyndalus, pyhä Justina ja taikuri Cyprianus sekä useita huvittavia ja -ihmeellisiä legendoja, jotka kaikki oppinut ja uuttera veli Johannes -Budde oli Naantalissa kääntänyt ja käsinkirjoittanut. Suomessakin -kirjallisuuden ensimäinen kehto oli luostarikammioissa. - -Näyttipä siltä kuin tarkastus olisi päättynyt odottamattoman -rauhallisesti, kun piispa huomasi päiväkirjassa vereksen muistiinpanon -siitä väkivallasta, joka oli kohdannut luostarin alustalaisia -Myllyrannan kylässä. - --- Mitä tämä tietää? -- huudahti hän otsa rypyssä. -- Taloja poltetaan, -tiloja ryöstetään, lapsia rosvotaan, eikä valitusta tehdä siitä, ei -hengelliselle eikä maalliselle esivallalle? - -Ylikonfessori kertoi tapauksen voudin ilmoituksen mukaan, eikä jättänyt -mainitsematta, että Ljungarsin molemmat herrat, sekä Bo että Sten herra -olivat kirkon ja luostarin verivihollisia. - -Piispa tuli vihan vimmoihin. Kirkon päämiehenä hän tahtoi rankaista -jokaista, joka loukkasi sen oikeuksia; Kurjen suvun jäsenenä hän -ei liioin voinut unohtaa sitä vanhaa vihamielisyyttä, joka oli -vallinnut hänen ja Ljungarsin suvun välillä. Hetken aikaa hän näytti -taipuvaiselta lykkäämään asian Jooseppi Pietarinpojan, Julan herran ja -Turun linnanvoudin ratkaistavaksi. Mutta näinä rauhattomina aikoina ei -voinut toivoa paljoa apua sieltäkään. -- Kutsukaa tänne sukulaiseni, -ritari Lydik Klaunpoika Djekne, -- sanoi hän hiukan mietittyään. - -Tämä nuori herra, joka oli seurannut piispaa hänen Naantalin -matkallansa, oli päivällisen jälkeen lähtenyt kävelemään kaupungille, -mutta kun se kävi hänestä yksitoikkoiseksi, niin hänen päähänsä pisti -heittäytyä ruohopenkereelle puutarhaan ja lauleskella siellä hyvinkin -maallisia lauluja luutun säestyksellä, jonka hänen asepalveliansa -olivat tuoneet muitten tavaroitten keralla. Ei ole muistoonpantuna, -mitä nunnat tästä pilasta arvelivat, mutta luultavaa on, etteivät -hänen laulunsa olleet vaikutustaan tekemättä hurskaan talon nuorempiin -jäseniin, varsinkin kun hän istui aivan heidän kammioinsa pienten -ikkunain alla. Sitä paitsi oli ritari nuori, iloinen herra, jonka -siniset silmät ja leikattu vaalea tukka näyttivät niin somilta ruskean -samettihatun alta ja jonka vaaleansininen, keltaisella silkillä -vuorattu verkakauhtana niin keikailevasti liehui tuulen hengessä hänen -solakan vartalonsa ympärillä. Itsekkin hän näytti jotain sellaista -varovan, sillä hän katsahti usein salavihkaa erääsen ikkunaan, -ja jos tarkoin tarkasteli, niin saattoi huomata ristikon takaa -kaistaleen valkoista huntua, jonka alta pilkoitti kaksi tummaa silmää. -Näytti siltä kuin nuo silmät olisivat olleet kiintyneet johonkin -kirjaan, mutta mitä ne lukivat sitä ei tiedä kenkään. Onneksi -- tai -onnettomuudeksi -- oli abbedissa siksi kiinni maallisissa toimissa ja -vanhat sisaret odottivat siksi uteliaina tarkastuksen päätöstä, että -nuori, ylhäinen ja kaunis uusikko, neitsyt Ingeborg Bitze saattoi -jokseenkin rauhassa kuunnella joutilaan ritarin hellää soittelua -puutarhassa. - -Lydik ritari oli juuri alottanut laulua "Iisa neidosta", kun hänet -kutsuttiin piispan luo. Huoaten hän laski luuttunsa penkereelle, -painoi kätensä sydämelleen osottaakseen, että nuo tummat silmät, jotka -katselivat häntä ristikon takaa, olivat haavoittaneet hänen sydäntänsä, -ja totteli sitten käskyä. - -Sillä välin piispa Arvid oli kutsuttanut Ljungarsin lapset luoksensa -ja kyseli mitä tarkimmin kaikkea, mikä koski heidän ryöstöänsä. -Suurimmalla varovaisuudella hän otti selkoa Ursula rouvan -osallisuudesta tähän seikkailuun. Hän rypisti otsaansa ja vaihtoi -muutamia sanoja latinankielellä kaniikkiensa kanssa ja lupasi sitten -lapsille suojelusta sekä omasta että luostarin puolesta, kunnes Bo -herra palaisi takaisin. - -Birger ja Beata saivat mennä ja he olivat suuresti hämmästyksissään -siitä, että niin suurellinen herra oli ruvennut heitä tutkimaan. - -Sen jälkeen piispa lausui: - --- Veljeni, tämä asia on sangen tärkeä sekä maalliselle että -hengelliselle järjestykselle. Te tiedätte kaikki, kuinka laki ja oikeus -tässä maassa, Jumala nähköön, on näinä surkeina aikoina joutunut -rappiolle ja kuinka muutamat herrat maaseuduilla käyttäytyvät kuin -pakanat ilman lakia ja oikeutta, milloin toisiansa, milloin köyhiä -talonpoikia ja yhteistä kansaa vastaan, miten vain heidän mielensä -tekee. Toiselta puolen on kuultu, että perkele näinä aikoina on tuonut -noituutta ja pahuutta maahan, heikkojen sielujen lankeemukseksi ja -hurskaiden suureksi vastukseksi. Meidän rakas ja kunnioitettava -veljemme, valtionhoitaja herra Sten ei kykene suojelemaan tätä -kaukaista maanäärtä sen ulkonaisilta, saati sitten sisäisiltä -vihollisilta, ja päälliköt ja voudit saavat ummistaa silmänsä -asioilta, joita he eivät kykene rankaisemaan. Sentähden Me tahdomme, -apostolisen virkamme voimalla, suojella tätä köyhää maata ja vapauttaa -sen pahantekiöistä ja noituudesta, mikäli Me siihen kykenemme, johon -Jumala ja hänen pyhimyksensä Meitä armollisesti auttakoot. Viime -keväänä Me hyväksi aluksi rankaisimme Didrik Hanssonia sen johdosta, -että hän uskalsi harjoittaa rosvousta Rauman kaupungissa: ja nyt Me -Jumalan avulla tahdomme kurittaa noita Leton ryöväreitä sekä Ljungarsin -pimeyden henkiä. Meidän sukulaisemme Lydik lähteköön huomenna messun -jälkeen viidentoista asepalvelian seurassa ja ratsastakoon Leton -kartanoon. Siellä hän naulatkoon portille haasteen, joka sisältää, että -herra Sten Knuutinpojan tulee yhdeksän päivän kuluessa saapua Turkuun -vastaamaan siitä väkivallasta, jota hänen joukkonsa on harjoittanut -luostarin alustalaisia vastaan Myllyrannan kylässä. Mitä taas lapsiin -tulee, tahdomme toistaiseksi odottaa Bo herran kotiintuloa. Mutta te, -arvoisa veli ja mestari Paavali, ratsastakaa Lydik herran mukana ja -seuratkaa häntä Letosta Ljungarsiin, jonne te Jumalan ja pyhän kirkon -nimessä vaaditte sisäänpääsöä ja otatte tarkan selon rouva Ursulasta -ja hänen taikatempuistaan, joista teidän on sitte Meille tili tehtävä. -Ja jos, josta Jumala varjelkoon, teitä kohdeltaisiin väkivallalla -tai osotettaisiin teille ja teidän sanantuojallenne semmoista -halveksimista, joka vahingoittaisi meidän pyhän kirkkomme valtaa -ja arvoa, niin annamme Me teille edeltäkäsin täyden synninpäästön -kaikesta, mitä siinä saattaisikin tapahtua. Kaiken tämän Me vahvistamme -teille piispallisella kirjeellämme ja sinetillämme. Jumalan haltuun! Ja -nyt arvoisa veli Sven, anna soittaa iltamessuun. - -Arvid piispa antoi käskynsä ruhtinaan arvokkaisuudella, niinkuin -hän itse asiassa olikin tähän aikaan Suomen todellinen ruhtinas ja -herra. Joka kerta kun kuningasvalta Ruotsissa oli voimakas, veti se -ohjakset kireälle ja koetti kaikella tavalla masentaa kirkon mahtavia -ruhtinaita Turussa. Mutta jos sen voima oli murtunut ja heikko, -niinkuin nyt, jolloin maa ei tunnustanut tanskalaista kuningasta -omaksensa ja nuoren valtionhoitajan oli pakko kaikin keinoin tavoittaa -kirkon ystävyyttä ja kannatusta, niin tarttuivat Turun piispat itse -ohjaksiin. Arvid piispa oli viisas ja toimelias herra ja hän tiesi mitä -ajat vaativat. Ei kukaan uskaltanutkaan vastustaa hänen käskyjänsä. -Hän istui siinä vartevana, suorana ja ylhäisenä parhaassa miehuuden -ja mahtinsa voimassa. Hän oli tuskin viidenkymmenen vanha iältänsä, -komea vartaloltansa, komea piispallisessa puvussansa, täysin tajuten -rajattoman mahtinsa ja valtansa koko kansan yli. Hän oli katolisuuden -iltaruskon viimeinen loiste tässä pohjoisessa maassa ja yksi kirkon -kunniakkaimpia sotureita; loistava tähti, joka kerran oli vajoava -meren syvyyteen, mutta joka läpi aikojen hämärän loi loistonsa aina -etäisimpiin sukupolviin asti, joille hänen mahtavuutensa ja oppinsa oli -muuttunut vain vanhaksi taruksi. - - - - -24. Salaisista asioista, joita luostarissa yön aikana saattoi tapahtua, -sekä kuinka mestari Gervasius esti turmiollisen seikan ilmi tulemasta. - - -Iltamessu oli päättynyt, illallinen syöty ja vähitellen hiljeni monien -vieraitten tuottama hälinä Naantalin luostarissa. Kesäyö pimeni -myöhään, mutta vihdoin kuitenkin peittyivät pitkät asuinrakennukset, -arvokas temppeli sekä puutarhan tuuheat tammet yön hämärään vaippaan. -Pieni kaupunki lepäsi unen helmassa. Hiljainen maininki loiski läheistä -rantaa vasten, ja kaukaa synkältä selältä loisti iltaruskon viimeinen -kalpeneva siinne. Yhdestä ikkunasta vain tuikki himmeä ja juhlallinen -valonsäde; se oli ikuisen lampun valo, joka yöt päivät paloi Jumalan -äidin kuvan edessä luostarikirkon kuorissa. - -Aivan autiota ei kuitenkaan ollut eräässä luostarin kylkirakennuksessa, -sillä sinne oli lyöttäytynyt yhteen kolme hyvää veljestä, mestari -Gervasius, kirkkolaulaja veli Markus ja piispan hovimestari Cleopkas -Gerde. Kaikessa hiljaisuudessa he olivat, sulostuttaaksensa päivän -vaivoja, istahtaneet pöytään, jossa oli tarjona kylmää ruokaa sekä -salaa kuljetettu ruukku tuota kuuluisata kirsikkajuomaa. Nämät -järjestyksen valvojat eivät uskaltaneet sytyttää kynttilää siitä -täysin oikeutetusta pelosta, että he tulisivat siten osottaneeksi -käskynalaisillensa esimerkkiä, jota ei oikein kävisi kehuminen. Senpä -tähden he istuivat melkein pimeässä, mutta siitä huolimatta heidän -tottuneet kätensä löysivät helposti haarikan, ja heidän liukkaat -kielensä liikkuivat päivän tapahtumien alalla. Heidän asemassaan olevat -henkilöt tuntevat tavallisesti tarkalleen esimiestensä salaisuudet, -ja jos meidän vuosisatamme pitkät korvat olisivat voineet ulottua -kuuntelemaan tämän salaperäisen kolmimiehistön keskustelua, niin on -luultavaa että tietäisimme paljoa enemmän kuin mitä nyt tiedämme -1500-luvun piispain sekä luostarin aikakirjoista. - -Hovimestari selitti ystävillensä painavasti, niinkuin ainakin mies, -joka tuntee mahtavien neuvottelut viidellä sormellansa, että syynä -piispan äkilliseen käyntiin oli se, että valtionhoitajaa herra -Steniä odotettiin ensi syyskuussa Turkuun, jolloin hän halusi -persoonallisesti neuvotella Arvid piispan kanssa, miten valtakunta ja -Suomi parhaiten puolustautuisi tanskalaisia ja venäläisiä vastaan. Sen -ohessa että piispa katsoi tärkeäksi, että hänellä oli käytettävänä -luotettavaa väkeä kaikkialla maassa, tahtoi hän samalla ottaa selkoa -myös luostarin varallisuudesta, sen tapauksen varalta, että kirkon -täytyisi, alistua sotaveroa maksamaan näinä huonoina raha-aikoina. -- -Ja sentähden, -- jatkoi Cleophas Gerde, joka tavallisesti haarikan -pohjaa kallistaessansa pisti hiukan latinaa joukkoon -- sentähden -kolikat pöytään, _Gervasi! Tibi frater! Bonum potum, bonam sitem et -bonum appetitum!_ [Maljasi, veikko! Hyvää juomaa, hyvää janoa ja hyvää -ruokahalua!] - --- Hänen korkea-arvoisuutensa saisi mielemmin ajaa maasta kaikki -kerjäläismunkit ja anekauppiaat, jotka hävyttömästi ryöstävät meidän -köyhältä luostariltamme sen lailliset tulot, -- vastasi vouti. -- -Hirtettäköön minut karsimattomaan koivuun, jos meillä koko tällä -viikolla on ollut enemmän kuin viisitoista markkaa tuloja ripityksestä -ja synninpäästöstä, sen jälkeen kuin tuo saksalainen peijari on -ruvennut kuljeksimaan pitkin maata. Ja paljonko proventteja te -luulette meillä nykyään olevan? [Proventeiksi sanottiin sitä maksua, -jonka uusikot suorittivat elatuksestansa, ennenkuin heidät vihittiin -nunniksi.] Yksi ainoa tyttönen tänä vuonna, pieni sievänaamainen neiti -Bitze, on lahjoittanut meille talontontin ja muutamia laihoja niittyjä. -Mutta mitä luulette ansaitsevamme muutamista köyhtyneistä leskistä ja -ruotivaivaisista lapsista? Kauniita tuloja, veli Gerde, ja niitäkö -hänen kunnianarvoisuutensa ei soisi meille köyhyydessämme ankaraa -paastoa ja jokapäiväistä kidutusta kestäessämme. - -Vouti mutisi nämät sanat epäselvällä äänellä, sillä hänellä sattui -olemaan suu täynnä kinkkua ja juustoa, jotka erinomaisen lajinsa -puolesta olisivat olleet omansa tyydyttämään hienointakin herkkusuuta. - --- Meillä ei ole edes ollut varaa lunastaa sitä uutta taulua, joka -tilattiin Danzigista kuoria varten. Meidän priorimme, isä Mathias on -parasta aikaa toivioretkellä Jakob Compostellalaisen luo anoen hänen -esirukouksiensa apua meidän surkuteltavaan köyhyyteemme, -- huokasi -kirkonpalvelia pannen haarikan pöydälle ja pyyhkäisi aimo kulauksen -jälkeen tyytyväisesti suutaan. - --- Loruja, -- väitti hovimestari, jonka leukasaranat kirsikkajuoman ja -siihen lisätyn erinomaisen ranskalaisen viinin vaikutuksesta rupesivat -hiukan hitaasti toimimaan. -- Ikäänkuin me emme Turussa tietäisi, -että te otatte kultavitjat jokaisesta benedicitestä ja ritaritilan -jokaisesta sielumessusta. Kuules, maisteri tai tohtori, mikä lienetkin, -veli Bulvasi, _ut ita clicam_; -- te paistatte omenanne perhanan -hienosti itse kiirastulessa. - --- Minä toivon ettet itse tule siellä paistetuksi, -- vastasi vouti -suuttuneena. -- Siitä saakka kuin Kreeta Juhontytär antoi meille -Bölen Maskussa, emme ole muita lahjakirjoja saaneet, kuin muutamia -poltettuja kaskia ja kalavesiä, joissa ei ole muita kaloja kuin kiiskiä -ja muikkuja ja päälle päätteeksi olemme saaneet riidellä niistä -perillisten kanssa. - --- _Taceat hereticus, dum fideles laborant in vineto_ [Kerettiläinen -olkoon vaiti kun uskolliset työskentelevät viinitarhassa.] -- jatkoi -hovimestari yhä vallattomampana. -- Sanoppas, mitä muuta uutta te -olette oppineet Vadstenassa, sen jälkeen kuin viimeksi tapasimme -toisemme tässä hurskaassa talossa? Sanotaan että brigittiläiskunta on -niin helläsydäminen, ettei ole vaikea saada synninpäästöä joistakuista -pienistä rakkaudenseikkailuista, vai mitä arvelet, _domine Abulfasi?_ -Tämä juoma on tosiaankin parempaa, kuin mitä olisimme voineet toivoa -saavamme täällä sydänmaassa ja me sallimme sinun sentähden tarjota -meille vieläkin haarikan. - -Mestari Gervasius huomasi, että hän jo oli harjoittanut -vieraanvaraisuutta suuremmassa määrässä, kuin mitä luostarin maine -ja hänen oma turvallisuutensa salli. Hän aikoi sentähden vastata -kiertelevästi, kun samassa hiljainen ääni läheisestä puutarhasta sai -sanat hänen huuliltaan mykkenemään ja hän painoi korvansa pieneen -ikkunaruutuun kuulostellaksensa. - -Ehkäpä hovimestarinkin satunnaisesti huonontunut kuulo teroittui -pimeässä ja hiljaisuudessa, sillä hän nykäisi salavihkaa voutia takista -ja koetti kuiskuttaa niin hiljaa, ettei veli Markus kuulisi sitä: -- -Pyhän Jaakopin nimessä, puutarhasta kuuluu luutun soittoa! - --- Tässä on vuoteeni, Gerde; toivon sinulle hyvää yötä ja että arvoisa -herrasi tapaa sinut selväpäisenä huomenna, -- sanoi isäntä, mestari -Gervasius ja jätti hovimestarin sekä kolmannen juomaveikon sopimaan -mielensä mukaan tyhjästä haarikasta sekä ruuanjäännöksistä. - -Varmuuden vuoksi kääriytyi vouti käsillä olevaan munkkikaapuun. -Tultuaan ulos pihalle ei hän enää kuullut mitään epäilystä herättävää. -Koko luostari tuntui niin hiljaiselta kuin holvattu hauta. Mutta -mestari Gervasius ei luottanut siihen, vaan veti saappaat jalastansa ja -hiipi varpaillaan lähemmäksi puutarhaa, jonka takaporttiin hänellä oli -avain. - -Ennenkuin hän pääsi portille, täytyi hänen kulkea munkkien kammioiden -ohi, jotka sijaitsivat vastapäätä kylkirakennusta. Rakennukset loivat -tumman varjon luostarin pihalle, mutta ikkunoita vastakkaisella -seinällä valaisi öinen hämy. Viimeinen ikkuna oikealla oli Sven -Thordinpojan huoneen ikkuna. Musta vartalo kuvastui selvästi ahtaasta, -ikkunareiästä, eikä ollut vaikea tuntea ylikonfessorin kaljupäätä, joka -nojautui ulos avonaisesta ikkunasta ja kuunteli. - -Mestari Gervasiuksen voudinsydän säpsähti ja hän kiirehdytti -askeleitansa. Tuskin hän ehti kääntyä kulman ympäri ja astua -puutarhaan; niin hän jälleen kuuli saman äänen, joka oli herättänyt -hänen epäillystään. Humalikkolehdosta aivan nunnien ikkunoitten alta -kuului hiljaista luutun soittoa. -- Suomi on varmaankin Naantalin -luostarille kiitollisuuden velassa ensimäisistä humalikoista, samoin -kuin myöskin liinaa ja hamppua ensiksi ruvettiin viljelemään luostarin -mailla, -- pysyväisimmät hyvät työt mitä luostari on jättänyt jälkeensä -pohjoismaihin. - -Vouti kyykistyi alas ja kulki huomaamatta karviaismarjapensaitten -suojassa aina humalikkolehtoon saakka. Hän taivutti varovaisesti -suuret lehdet sivulle ja hämärässä hän silloin huomasi jotakin, joka -täytti hänen mielensä ihmetyksellä, hämmästyksellä ja oikeutetulla -suuttumuksella. - -Ylhäällä pienessä ristikkoikkunassa istui kaunis neiti Ingeborg Bitze -uusikkopuvussansa kosketellen luutun kieliä ja ikkunan alla istui -ritari Lydik Klaunpoika Djekne antaen hänelle opetusta soitannossa. -Senkaltaisia opetustunteja sellaisten olosuhteiden vallitessa on -kaikkina aikoina pidetty vaarallisina nunnaluostareissa, ja vaikka -huhu joskus ennen oli tiennyt kertoa, etteivät tämmöiset kohtaukset -olleet aivan kuulumattomia hurskaassa Naantalissakaan, niin oli -ankara ylikonfessori viimeisenä kolmena vuonna saanut kaikki pahat -kielet vaikenemaan. Naantali oli hänen johtonsa aikana, ja verrattuna -kevytmieliseen Vadstenaan, oikea esikuva brigittiläiskunnalle, ja -vouti, joka omasta puolestansa oli jättänyt taaksensa intohimojen ajan, -oli siksi viisas, että hän käsitti mikä suuri etu laitoksella oli -hyvästä maineestansa sellaisena aikana, jolloin kaikki sen muut tuet -horjuivat. Lydik ritari oli juuri laulanut laulun pikku Liisasta: - - Pieni Liisa lian istuvi tammella - Ja laulavi laulua kaunista, - Viheriöivien lehmusten alla. - - Ja kuningas korkeessa tornissaan - Nyt kerääpi lauluhun ihanaan, - Viherjöivien lehmusten alla. - --- Rakkahin neiti, -- kuiskasi ritari, -- nyt minä olen laulanut -teille kaikki ne laulut, jotka opin ollessani hovipoikana herra Sten -Svantenpojan luona Vesteråsin linnassa. Laulakaa te nyt minulle, -kaikkein suloisin kukkani, suomalaisia lauluja, joita olette Turussa -oppinut. Minä tiedän, että te osaatte useitakin. - --- Kyllähän minä olen kuullut enemmän lauluja kuin lintujen ääniä, --- vastasi neiti Ingeborg ujosti, -- ja kyllä minä vielä muistan -sekä "Elinan surman", "Inkerin sulhot", sekä uuden laulun Viipurin -pamauksesta. Mutta ne ovat talonpoikaislauluja, rakas herra Lydik, ja -mielemmin minä tahtoisin uudestaan kuulla laulua herra Hillebrandista -ja pikku Leenasta. - --- Sallikaa minun kuulla teidän laulujanne, ruusutarhan kaunihin -lilja! -- huokasi ritari senaikuisella kukkaskielellä ja samassa hän -luultavasti loi neiteen himosta hiukeevan katseen, vaikkei sitä voinut -pimeässä erottaa. -- Kuinka tuo hupainen laulu olikaan, jonka kuulin -teidän laulavan kaksi vuotta sitten Turussa: - - Älä itke, neiti rukka! - --- Ja sitäkö te, herra Lydik, sanotte hupaiseksi lauluksi! Minä -toivoisin etten koskaan olisi oppinut sitä, sillä se on niin -surullinen, -- sanoi neiti Ingeborg surunvoittoisesti. - --- Jos se on surullinen, niin minun rakkahin kyyhkyni ja -paratiisilintuni ei saa sitä koskaan enää laulaa, -- vastasi ritari. --- Iloisesti satakieleni viserrelköön viheriässä lehdossa. Silkillä ja -helmillä levätköön hänen sydämensä kukkasvankeudessa. - --- Siihen minä en kehottaisi, -- puuttui mestari Gervasius -puheesen, jonka mielestä oli aika veisata toista virttä, sillä -hän oli kuulevinansa pelättävän ylikonfessorin hiipivän esiin -karviaismarjapensaiden ja hernemaitten takaa. - -Molemmat nuoret hypähtivät ylös ikäänkuin käärme olisi heitä puraissut. -Ritari pudotti luuttunsa ja tarttui kiinni miekankahvaan. - --- Niinpä se vaan on, -- jatkoi vouti puhettaan, astuen esiin. -- Minä -neuvoisin sitä, jolle vapaus ja kunnia on kallis, soittamaan luuttuaan -siellä, missä korvat eivät sitä kuule, sillä isä Sven ei ole kaukana, -eikä Arvid piispa ymmärrä Vadstenan tapoja. - -Ingeborg neiti lensi kuin pelästynyt lintu pois ikkunasta. Ritari -suostui synkentynein mielin lainaamaan munkinkaavun ja katosi varjojen -joukkoon. - -Kahta minuuttia myöhemmin oli ylikonfessori puutarhassa. -- Mitä on -tekeillä? -- kuiskasi hän vastaantulevalle voudille. - --- Täällä oli poikia kaupungista herneitä varastamassa, -- vastasi -vouti. - --- Eikö muuta? -- vastasi isä Sven pettyneenä. Hän olisi niin -mielellänsä tahtonut nöyryyttää Arvid piispaa aikaansaamalla -häväistystä hänen sukulaisellensa, tuolle nuorelle keikarille, jolla -oli silkkivuorinen samettivaippa. - - - - -25. Suuresta rajuilmasta Olavinmessuna ja mitä silloin tapahtui. - - -Luostarikirkon suuri kello ilmoitti sydänyön tuloa ja sen syvä, -juhlallinen kaiku, jonka sanottiin hajoittavan rajuilmat ja ajavan -pahat henget pakosalle, ei vielä ollut ehtinyt haihtua kallioiden -ja muurien lomiin, kun kirkon maalatuista ikkunoista tulet alkoivat -tuikkia ja messunsävelet seurasivat heti kellojen ääntä. Nunnat -kulkivat juhlasaatossa kirkkoon tavalliseen sydänyön messuun, jota -tällä kertaa vietettiin tavallista juhlallisemmin alkavan Olavinpäivän -sekä piispan kunniaksi. - -Melkein samaan aikaan tuli toinen saatto munkkien puolelta. Sen -etupäässä astui piispa ja hänen kaniikkinsa, jotka eivät uskaltaneet -rasittavan matkankaan jälkeen rikkoa luostarinsääntöjä ja nauttia -rauhallisen levon suloutta, sekä ylikonfessori, joka ei ollut -yhtään paneutunut levolle. Kaikki olivat täydessä juhlapuvussa, -yksin kirkkolaulajakin, Markus veli, oli äkkiä muuttunut haarikan -kallistajasta arvokkaaksi virkamieheksi ja uniset munkitkin kokosivat -kaiken arvokkaisuutensa, johon hetken tärkeys ja korkean ylipapin -läsnäolo heitä velvoitti. - -Mestari Gervasius ei juuri luottanut väkeensä ja senpätähden hän piti -vartiota kaiken yötä estääkseen äkkiyllätyksiä tapahtumasta. Mutta -hänen pelkonsa tyyntyi suuresti, kun hän vartalosta ja käynnistä -tunsi neiti Ingeborgin nunnan hunnun alta. Hän saattoi olla rauhassa -luostarin hyvästä maineesta. - -Turha toivo! Kun munkkien saatto kulki hänen sivutsensa hänen -seisoessansa kirkon muuria vasten, kumartui viimeinen rivissäkulkia -hiukan eteenpäin ja kuiskasi hänen korvaansa: _pax vobiscum!_ Se oli -ritari Lydikin maallinen ääni, siitä hän oli varma. Kevytmielinen -nuorukainen oli käyttänyt lainaamaansa kaapua tavalla, jota vouti -hyväntahtoisuudessaan ei lainkaan ollut tarkoittanut. - -Sillä välin alkoi messu siunattujen vahakynttilöiden valossa, jotka -kirkkaasti valaisivat luostarikirkkoa. Vaikka vouti olikin niin useasti -välinpitämättömästi katsellut näitä juhlallisuuksia, niin tekivät -ne nyt häneen harvinaisen vaikutuksen. Yö oli yhä enemmän pimennyt, -ukkosilma oli tulossa, eikä kestänyt kauan ennenkuin salama aika-ajoin -leimahti ikkunaruutuja vasten ja kumeat jyrähdykset, jotka paukkuivat -yhä lähempänä, olivat voittaa urkujen hillityn äänen, kuoripoikien -laulun ja pappien juhlallisen messun kirkossa. - -Voudin ajatukset kiintyivät vaistomaisesti siihen päivään, jolloin -hän viimeksi näki mahtavan ukkosilman Myllyrannan myllyllä. -- -Voisipa luulla, -- sanoi hän itseksensä, -- että joku Ljungarseista -taas on liikkeellä. Turhia haaveita! Varmaankin olen hiukan liiaksi -kallistellut haarikkaa. - -Rajuilma yltyi, sade virtaili virtanaan ja mestari Gervasius pakeni -porttiholvin suojaan. Mutta hän ei jättänyt vartiotointaan; yhä -edelleen hän piti silmällä epäiltävää kaapua. - -Vihuri kävi läheisen selän yli, vaahtopäiset aallot loistivat valkeina -salaman valossa ja vanhat tammet puutarhan muurin reunassa suhisivat -niin ihmeen synkästi. Huikeat, paukahtavat jyrinät, ikäänkuin raskaat -vaunut olisivat hirveällä vauhdilla ajaneet kivetyllä kadulla, -osottivat että synkät, mustat pilvet vähitellen keräytyivät lauetakseen -aivan kirkon kohdalla. Messua jatkettiin: luonnon raivolla ei näyttänyt -olevan mitään vaikutusvoimaa noihin kirkkaihin, syviin ja juhlallisiin -säveliin, jotka kohosivat temppelistä, samoinkuin se, mikä on pyhää -maailmassa, tyynenä luopi katseensa tämän katoavaisen maailman -pimeyteen ja myrskyihin, synteihin ja intohimoihin. - -Suuren kellon ääni kajahteli jälleen. Se ikäänkuin kutsui avuksi -korkeampia voimia. Salama iski torniin, sulatti uurteen kuparikattoon --- niinkuin jäljestäpäin huomattiin -- ja tärisytti kirkkoa perustuksia -myöten. Mutta kellon ääni ei vaiennut, ja Arvid piispa nähtiin -valkoisessa juhlapuvussa seisovan loistavalla pääalttarilla. - -Silloin vouti, kesken kärsivällistä odotustaan, säpsähti äkkiä ja -teroitti korvansa kuunnellakseen ääniä myrskyn pauhinassa. Hän oli -kuulevinansa, että joku kolkutti luostarin lukittua porttia. - --- Luultavasti minä erehdyin, -- ajatteli hän itseksensä. -- Varmaan -myrsky repäisi jonkun ikkunaluukun ja heitti sen seinää vasten tuolla -alhaalla kylkirakennuksessa. - -Mutta kolkutus kuului uudelleen: raskaita, määräkkäitä lyöntejä, -niinkuin joku kärsimättömästi haluaisi päästä sisään, mutta pitää -velvollisuutenaan kunnioittaa talonväen yörauhaa. - -Mestari Gervasius riensi portille. -- Kuka siellä? -- kysyi hän -aukaisematta porttia. - --- Sairas, joka on avuntarpeessa, -- vastattiin ulkoa. - --- Menkää kaupungin majataloon ja tulkaa huomenna uudelleen! -- -tiuskasi vouti. - --- Me emme voi odottaa, -- vastattiin taaskin ulkopuolelta. -- Pyhän -Henrikin ja pyhän Brigitan tähden, päästäkää meidät sisään! Meidän -mukanamme on ritari, joka varmaan kuolee tässä hirveässä rajuilmassa, -jos hänelle ei anneta yrttejä, voiteita ja lääkkeitä luostarissa. - --- Ritariko? -- toisti vouti vihaisena. -- Kaikki maankuljeksiat -nykyään sanovat olevansa ritareita. Mikä hän on nimeltään? - --- Sen saatte aikoinaan kuulla; mutta jos ette laske meitä heti -sisään, niin valitamme huomenna piispalle, sillä me tiedämme, että hän -paraillaan oleskelee luostarissa. - -Se auttoi. Mestari Gervasius veti vastahakoisesti telkimen pois -portista ja laski sisään odottavat, jotka seisoivat portin edessä aivan -läpimärkinä. - -Neljä aseellista miestä ratsasti luostarin pihalle. Heidän hevosensa -olivat nääntyneet väsymyksestä, ja he itse näyttivät masentuneilta -ja alakuloisilta. Kolme heistä tuki neljättä, joka vaivoin pysyi -satulassaan ja tuo neljäs oli kookas ritari. - -Sen verran kuin pimeässä saattoi erottaa, oli hänen varustuksensa -tahrattu ja särkynyt, hänen käsivartensa riippui voimatonna ohjaksissa, -hänen päänsä oli sidottu osottaen että se oli pahasti haavoitettu, ja -raskaan kypärän asemesta oli hänellä kevyt hattu päässä, sekin veressä, -niinkuin kaikki muukin. - -Veljeskunnan säännöissä oli nimenomaan määrätty, ja se olikin luostarin -kauneimpia puolia, että vieraanvaraisuutta oli osotettava ilman -erotusta kaikille vieraille, mutta erittäinkin kodittomille, köyhille -ja sairaille. He saivat vapaan asunnon, ruuan ja lääkärin hoidon, -eikä kukaan tiedustellut heidän nimeänsä eikä säätyänsä, jos he eivät -itsestänsä halunneet sitä ilmaista. Rauhattomien aikojen tähden ei -mestari. Gervasius heti tahtonut avata porttia, mutta kun hän huomasi, -että tuliat todellakin olivat suuresti luostarin vieraanvaraisuuden -tarpeessa, saattoi hän heidät, sen enempää kyselemättä, sairaita -ja vieraita varten varattuihin vierashuoneihin, samalla pyytäen -kohteliaasti anteeksi, ettei hän voinut tarjota heille mukavampaa -asuntoa, sillä paremmat huoneet olivat piispan ja hänen seurueensa -käytettävinä. - -Kun ritari oli päässyt levolle yksinkertaiseen vuoteesensa, hevoset -viety talliin, palveliat saaneet virvoitusta ja takkavalkea oli -sytytetty, jonka ääressä he saattoivat kuivata märkiä vaatteitansa, -läksi voutikin pariksi tunniksi levolle kootaksensa voimia huomispäivän -puuhien varalle. Sadetta kesti yhä, mutta ukkosilma oli tauonnut; messu -oli päättynyt, koko luostari uinui unen helmassa aamuvartioon saakka ja -ainoastaan ikuinen lamppu loisti taaskin yksinänsä ja hartaana Jumalan -äidin kuvan edessä luostarikirkon kuorissa. - -Mutta tuskinpa oli virkeä aamuaurinko ehtinyt nousta kuusten latvoihin -koilliselle taivaankulmalle ja tuhannet pikkulinnut riemulla tervehtiä -ihanaa päivää, niin pikku kaupunki jälleen elpyi eloon, ja eloa -heräsi luostarinkin synkkien muurien sisäpuolelle. Öinen rajuilma -oli useita viikkoja kestäneen kuivuuden jälkeen virkistänyt janoavaa -luontoa, vesipisarat kimmelsivät kukissa ja vihreillä lehdillä, -kauniit tammet luostaripuutarhassa levittelivät tuuheata lehväkupuansa -auringonpaisteessa, herneenvarret näyttivät kohonneen pystyyn -virvoittavan kylvyn jälkeen, pellava kukki, mehiläiset luostarin -mehiläispesistä kilvan kimalaisten kanssa nauttivat aamiaistaan -ruusupensaissa ja pääskyt kiertelivät sukkelasti pyörähdellen -tornin ympärillä, ikäänkuin he olisivat vaatineet uneliaita lokkeja -kilpasoutuun sinertävällä ilmaulapalla. Koko luonto loisti terveyttä ja -nuoruutta, kaikesta päättäen oli päivänpaisteinen, rauhaisa ja ihana -kesäpäivä tulossa. - -Mutta silloin alkoi tavatonta liikettä näkyä nunnien puolelta. Ovissa -juostiin, kurkisteltiin ristikkojen takaa, portailla näyttäytyi nunnia, -alussa yksitellen, lopulta yhä useampia, ja vihdoin siellä näkyi itse -abbedissakin hämillänsä ja neuvotonna. Jotakin oli tapahtunut, jotakin -haettiin, koetettiin etsiä puutarhasta; sitten herätettiin vouti, hän -ravisteli luostarin rengit hereille, muutamia hevosia satuloittiin ja -ratsumiehiä läksi rientämään eri tahoille. Kaikki kävi niin hiljaa ja -salaperäisesti kuin mahdollista. Varsinkin varottiin, ettei pidettäisi -vähintäkään melua munkkien osaston puolella, jossa piispa nukkui. - -Mutta eipä kestänyt kauan ennenkuin asia tuli ylikonfessorin kuuluviin, -joka alituisesti valvoi ja vakoili kaikkea. Sittenkun hän itse oli -ottanut selkoa asiasta ja huomannut sen todeksi, niin hän suuntasi -askelensa rohkeasti piispan huoneihin ja vaati että etuhuoneessa -vartioiva palvelia päästäisi hänet heti sisään. - -Arvid piispalla oli, samoin kuin muillakin kirkon ruhtinailla -mukavuusvaatimuksia, jotka olivat hänen arvonsa mukaisia. Koska hän -sydänyön aikana oli alistunut seuraamaan rasittavia sääntöjä, oli -hänellä mielestänsä oikeus maata rauhassa ja hän oli käskenyt palveliaa -herättämään häntä vasta seitsemältä. Mutta nyt oli kello vasta -viisi aamusella. Palvelia kieltäytyi sen johdosta päästämästä häntä -makuusuojaan. - --- Sano hänen korkea-arvoisuudellensa, että eräs hänen seuralaisistansa -on törkeästi loukannut luostarin pyhyyttä ja palkinnut sen -vieraanvaraisuuden jumalattomalla solvauksella! -- huudahti suuttunut -munkki niin kovalla äänellä, että se välttämättä kuului sisempään -huoneesen. - -Tarkoitus saavutettiin täydellisesti, sillä piispa näyttäysi heti -yöpuvussaan huoneensa ovella ja kysyi mitä oli tapahtunut. - --- Ei mitään muuta, -- vastasi ylikonfessori riemuiten, -- kuin -että ne, joitten etupäässä tulisi olla luostarin suojelioita, ovat -solvaisseet sitä ja polkeneet sen lait jalkojensa alle. Teidän -korkea-arvoisuutenne oma sukulainen ja seuralainen, ritari Lydik -Klaunpoika Djekne on tänä yönä salaisesti luostarista ryöstänyt -jalosukuisen neitsyen Ingeborg Bitzen, joka ennen pitkää oli -saapa hunnun ja tuleva vihityksi pyhän neitsyen ja pyhän Birgitan -palvelukseen. - - - - -36. Lydik ritarin ja Ingeborg neiden paosta sekä kuinka piispa ja -haavoitettu ritari kohtasivat toisensa. - - -Uhkamielinen munkki luuli epäilemättä syvästi nöyryyttäneensä -ja loukanneensa vihattua esimiestänsä. Mutta mitä tahansa Arvid -piispa tunsikin kuullessaan tuon odottamattoman tiedon sukulaisensa -rikoksesta, joka tapauksessa hän hillitsi itsensä täydellisesti ja -vastasi heti: -- Me pidämme varmana, veljeni, että vain teidän intonne -luostarin edun puolesta on saattanut teidät unohtamaan, millä tavalla -teidän on asianne esitettävä. Me sallimme teidän kapitulisalissa -odottaa käskyjämme. - --- Teidän korkea-arvoisuutenne antaa kai käskyn ajaa takaa jumalatonta -rikollista, sukulaistanne herra Lydikiä, ja väkivallalla tuoda hänet -takaisin...? - --- Kurt, -- sanoi piispa henkipalveliallensa, -- saata kunnianarvoista -veljeä; tätä nykyä me tulemme toimeen ilman hänen palvelustansa. - -Näin sanoen Arvid piispa sulki oven ja palvelia oli heti valmis -kiivaalla, mutta samalla merkitsevällä liikkeellä seuraamaan herransa -käskyä. Jos ylikonfessori tällä hetkellä olisi istunut pyhän Pietarin -istuimella, niin piispa Arvid ei olisi kovin vakavasti istunut pyhän -Henrikin istuimella. - -Sillä välin oli koko luostari liikkeellä. Varmaankaan ei mikään -nykyajan pikkukaupunki ole saavuttanut yhtä suurta taitoa -juorujuttujen keksimisessä, kuin keskiajan luostarit. Mutta mitenkä -nuo vangitut nunna ja munkki raukat saisivatkaan pitkät väliajat -kulumaan hengellisten rukoushetkiensä ja yksitoikkoisten maallisten -askareittensa välillä? Niinpä jo tiedettiin Ingeborg neiden sinne -tullessa, ettei hän omasta tahdostaan halunnut huntua, ja syyksi siihen -luultiin, että hän iloisina nuoruudenpäivinänsä Turussa oli salaisesti -rakastunut. Ja aivan aiheeton tämä luulo ei tainnut ollakkaan. Mutta -hänen kunnianhimoinen sukunsa oli toivonut aikaa voittaen saavansa -jonkun omaisistansa Naantalin mahtavan luostarin johtoon, eikä -luostarillakaan tietysti ollut mitään sitä vastaan, koska sille, paitsi -suurta proventtia, oli eduksi että sen sisarien ja veljien joukossa -oli maan ylhäisiäkin. Tämä toive oli nyt rauennut ja kaikki liukkaat -kielet joutuivat lipeään liikkeesen. Etenkin ne nunnat, jotka ehkä -suurimmalla mielihyvällä olisivat sallineet jonkun nuoren kauniin -ritarin hevosellaan ryöstää heidät pois, tuomitsivat kaikista kovimmin -nuoren uusikon pakoa, ja he kiistelivät jo edeltäkäsin, minkälainen -rankaistus olisi säädettävä senkaltaisesta rikoksesta varoitukseksi -vastaisen varallekin. Abbedissa itse ei kuulunut niiden joukkoon. Tosin -oli hyväsydäminen Margareta sisar niin pahoillaan ja hämmästyksissään, -kuin hänen hiljainen luonteensa suinkin salli; mutta ajatellessansa, -mitä piispa sanoisi ja veli Sven arvelisi, hän huokasi itsekseen kaiken -sen turhan puuhan tähden, joka nyt jälleen oli seuraava tätä tapausta -ja rasittava abbedissa raukkaa, joka ei muuta halunnut kuin saada elää -rauhassa. - -Huolestuneena Margareta sisar läksi aamumessuun. Hän hengähti -kepeämmin, kun hän huomasi että piispa kaikeksi onneksi ei ollut -läsnä. Harvoin on messua suoritettu suuremmalla kiireellä ja -hajamielisyydellä. Kuoripojat lauloivat tavallisen läksynsä, latinaiset -rukoukset luettiin hirveällä vauhdilla, mutta kaikkien ajatukset olivat -valloillaan ratsastamassa pakolaisten perässä. Pyhän Brigitan kuva, -joka oli veistetty puksipuusta ja koristettu hopealla ja norsunluulla, -silmäili synkkänä ja uhkaavana korkealta asemaltansa alttarin oikealta -puolelta pyhään Johannekseen, vasemmanpuoliseen naapuriinsa. Urut yksin -eivät antaneet hartauttaan häiritä. Ne eivät teeskennelleet, vaan -kaiuttivat _Gloria in excelsis_ lauluansa yhtä tyyninä ja juhlallisina -kuin ainakin, vähääkään välittämättä elämän pikkuhuolista. - -Sillä välin pantiin toimeen tiedusteluja, jotka eivät kuitenkaan -tuottaneet mitään tulosta. Ritarin hevonen seisoi rauhallisesti -tallissa, mutta yksi hänen aseenkantajistansa ja Ingeborg neiden vanha -imettäjä, joka oli seurannut häntä luostariin, olivat kadonneet. -Tutkittiin satamassa olevat alukset ja silloin huomattiin että yksi -oli purjehtinut rannasta kello 3 ja 4 välillä aamulla. Selvää oli, -että pakolaiset olivat meritse paenneet, ja koska ukkosilman jälkeen -oli noussut navakka tuuli, ja alus jo oli ehtinyt pitkälle, täytyi -toistaiseksi luopua kaikista takaa-ajon yrityksistä. - -Arvid piispa johti puhetta munkkien konventissa, näennäisesti -tyynenä mutta mieleltään synkkänä. Hän ajatteli ehkä pitkällisten -sotien ja maan sisällisten levottomuutten onnettomia seurauksia; -kuinka kuuliaisuuden, siveyden ja uskonnon siteet olivat tulleet -yhä löyhemmiksi ja voimattomammiksi pitämään koossa irtaantuneita -intohimoja. Kehenkä hän enää voisi luottaa, kun hänen oma -sukulaisensakin niin ilmeisesti uhmaili luostarin lakeja vieläpä -hänen läsnäollessansa? Kukapa nyt enää kunnioittaisi hänen pilkattua -arvoansa? Surumielin hän valmistautui tarkastuksen lopetettuansa -palaamaan Turkuun. - -Silloin hänelle ilmoitettiin, että tuntematon, haavoittunut ritari, -joka yöllä oli etsinyt suojaa luostarista, pyysi saada tavata piispaa -eräässä luostarin yksinkertaisimmista vierashuoneista. - -Haavoittuneiden ja sairaitten pyynnöt olivat käskyjä Arvid piispalle. -Hän läksi sentähden heti mestari Paavalin kanssa mainittuun huoneesen. - -Pieni ikkuna oli verholla peitetty ja valaisi vain hämärästi huonetta. -Kolme palveliaa, jotka olivat olleet haavoittuneen seurassa, poistuivat -piispan tullessa sisään ja asettuivat vartioimaan oven ulkopuolelle, -ikäänkuin estääkseen asiaankuulumattomia sisälle pääsemästä. - -Huoneen perällä oli vaatimaton vuode ja siitä kohousi vaivoin -istualleen korkeavartaloinen mies, joka sanoi äreästi ja -kärsimättömästi: -- Älkää pahastuko, teidän armonne, mutta kahden -keskustellessa on kolmas liikaa. - --- Mene, Paavali, -- sanoi piispa heti seuralaisellensa. -- Hän tahtoo -ripittäytyä. - --- Suokaa anteeksi, -- kuiskasi mestari latinaksi; -- teidän armollanne -on vihollisia sekä luostarin sisä- että ulkopuolella. Nuo kolme miestä, -jotka äsken menivät ulos, asettuivat vahtiin ovelle. - --- Mene, poikani, -- jatkoi piispa levollisena. -- Etkö häpeä pelätä -haavoittunutta miestä? - -Arkkidiakoni poistui vastahakoisesti, mutta päätti salaa kutsua -muutamia piispan aseellisia palvelioita pitämään silmällä vieraita. - --- Olemmeko kahden? -- kysyi mies vuoteeltaan. - --- Emme, -- sanoi piispa. -- Paitsi meitä on vielä yksi läsnä: -- -Jumala! - -Haavoittunut oli hetkisen ääneti, pyyhkäisi puoleksi harmaantuneet -hiuksensa siltä puolelta otsaa, joka ei ollut siteen peitossa ja kysyi: --- Arvid Jaakonpoika, tunnetko minut? - -Piispa tarkasteli häntä hämärässä huoneessa ja vastasi: -- En. - --- Vedä verho tuon kurjan luukun edestä ja katsele minua tarkemmin, -- -jatkoi mies. - --- Bo Knuutinpoika Ljungars! -- huudahti piispa. - --- Tiesinhän minä, että sinä tuntisit minut, -- jatkoi ritari hymyllä, -joka näytti hurjansekaiselta. -- Muistatko vielä, kun me hiihtelimme -yhdessä Laukossa? Ja muistatko niitä kahta sudenpenikkaa, jotka me -löysimme kuusen juurelta metsässä? Me jaoimme saaliin veljellisesti: -sinä otit toisen ja ruokit sitä kuorimattomalla maidolla kesyttääksesi -sitä. Sinun hellää immensydäntäsi! Penikka kasvoi ja puri kuoliaaksi -sinun lempikoirasi Hussin, -- tuon, jota me muut sanoimme abbotiksi, -muistatkos; sillä oli valkea hiippa päässä. Meidän olisi pitänyt sanoa -sitä piispaksi. Se oli siivosti tehty sudelta: se olisi voinut puraista -sinua itseäsikin kurkkuun. Mutta minä heitin pentuni koirille, ja siinä -minä tein oikein. - --- Me olimme siihen aikaan vallattomia poikia, veli Bo. - --- Meidän isämme olivat ystäviä, niin kauan kuin sitä kesti, ja he -olivat yksissä neuvoin Flemingejä ja Frillejä vastaan. Mutta sinun -suonissasi on vaan maitoa, Arvid! Sinä valitsit huonoimman toimen, -mihin aatelismies voi ryhtyä; sinä rupesit lukemaan. Kukapa sitä olisi -luullut niin reippaasta hevosmiehestä? Lempo soikoon, mies, -- miksikä -rupesit papiksi? - --- Jättäkäämme nuo muistot, -- sanoi piispa vältellen, -- ja sano -minulle mielemmin, vanha ystävä, miten voin olla sinulle avuksi. Minä -luulin sinun tähän aikaan olevan Tukholmassa. - --- Sinä olet oikeassa, -- vastasi ritari ja pyyhkäisi kädellään -otsaansa, ikäänkuin selvittääkseen sekavia ajatuksiaan. -- Sen -sijaan minä olen täällä, niinkuin näet, -- haavoittuneena, kurjana, -hyljättynä, vaivalla päästen pakoon kuolemaa ja vankeutta. Oi, -Knuuttini! Poikani! Silmieni ilo! Nuori kotkani! Nuo roistot karkasivat -sinun kimppuusi, kun olit haarniskatta, muuten sinä olisit rutistanut -ne mäsäksi kuin sammakot! Mutta se on mennyttä, kaikki mennyttä! - -Onneton ritari heittäytyi tuskansa vallassa vuoteelleen ja näytti -nyyhkyttävän, mutta kyynel ei puhjennut esiin kostuttamaan hänen -silmäluomiaan ja huojentamaan isänsydämen surua. - -Kun hän oli hiukan tointunut, koetti Arvid piispa todellisen -sielunpaimenen hellyydellä tarjota uskonnon lohdutusta entiselle -leikkikumppanilleen. Hänen onnistui ainakin tyynnyttää hänen kuohuvaa -mieltänsä, niin että hän hämmentymättä saattoi kertoa onnetonta -kohtaloaan. Väliin hän kuitenkin hurjilla huudahduksilla keskeytti -kertomustansa. - --- Me olimme vuokranneet aluksen Turusta, -- kertoi hän, -- ja -olimme matkalla Tukholmaan, mutta saimme vastatuulen tähden viipyä -kaksi viikkoa Ahvenanmaana. Minä kävin Eerikki Juhananpoika Wasen -luona Kastelholmassa. Waset ja me olemme ennen yhdessä vastustaneet -Stureja, nyt me olemme samalla puolella, sillä Juutilainen petti -meidät. Lyhyesti, me kävimme yhdessä hirvijahdissa; aika ei ollut -luvallinen, mutta jotakin meidän piti tehdä. Minun Knuuttini ja -nuori Kustaa Eerikinpoika lensivät kuin kotkapari metsässä. Olisitpa -nähnyt heidät, piispa! He olivat sellaista puuta, josta kuninkaita -tehdään! Minä sanoin Eerikki herralle: jospa me lyöttäytyisimmekin -yhteen ja anastaisimme valtakunnat pojillemme? Sinun Kustaasi ottaa -Ruotsin, minun Knuuttini Suomen. Herra Eerikki nauroi, niinkuin hänen -tapansa on; hurskas sielu, herra piispa; hänestä voisi tulla pappi. -Vihdoin tuuli kääntyi koilliseen; me erosimme Waseista ja purjehdimme -pois. Signilskärin luona me laskimme yöksi ankkurin. Silloin nousi -myrsky ja ukkosenilma; ukkonen seuraa meitä maalla ja merellä. Meidän -nukkuessamme ja salamoiden leimutessa mastoissamme hyökkäsivät -tanskalaiset niskaamme aivan aavistamattamme. Ne olivat Otto Rudin -joukkoa; minä tunsin, heidät punaisista hankkiluksistaan, mutta itse -hän ei ollut mukana. Muuten minä olisin sinun puolestasi, piispa, -saanut kiittää häntä viimeisistä Turussa. Vaikka he yllättivät meidät -unessa, haarniskoitta, kypärittä ja kiivittä, puolustauduimme me kuin -karhut jousimiehiä vastaan. Toista tuntia taistelu kesti, ja minun -kuninkaallinen, komea kotkanpoikani oli kaatanut kuusi vihollista -hurmeiselle kannelle, kun hän sai keihäänpiston suojattomaan kylkeensä -ja syöksyi mereen. Oi, sinä yönä Junkkarin lähde varmaan kuivui viime -pisaraansa saakka! - -Tässä ritari vaikeni ja hetki aikaa kului, ennenkuin hän taas saattoi -jatkaa: - --- Taikauskoa, piispa, kurjia eukkojen satuja, älä niihin pane -huomiota!... Ei maksa juuri vaivaa kertoa, mitä sitten tapahtui. -Tanskalaiset voittivat minut ja jäljellejääneen joukkoni ylivoimallaan -ja veivät meidät vangittuina laivaan. Me luovailimme muutaman viikon -ajan merellä ja hävitimme useita suomalaisia laivoja. Me vietimme erään -myrskyisen yön Paraisten saaristossa. Minun oli onnistunut keskustella -muiden vankien kanssa. Me hyökkäsimme vuorostamme tanskalaisten -kimppuun, löimme heidät viimeiseen mieheen asti ja heitimme muutamat -elävinä mereen. Sen jälkeen me suuntasimme Turkua kohti mutta tuuli -ajoi meidät Naantalin rantaan ja me saimme kuulla, että sinä olit -täällä. Kun minä sain hevoseni tänne Turusta, päätin minä etsiä sinua. -Naarmu, jonka viime löylyssä sain, vaivaa minua enemmän, kuin mitä -olisin luullut. Mutta nyt minä olen täällä, piispa, -- minä olen täällä -pyytämässä sinun apuasi voidakseni kostaa poikani kuolemaa! - - - - -27. Bo herran kertomuksesta, Olavinmessusta Naantalissa, sekä mitä -siellä vielä tapahtui piispa Arvidin vierailun aikana. - - --- Selitä, Bo Knuutinpoika, -- sanoi piispa Arvid hiljaisesti. -- -Kuinka minä voisin kostaa sinun poikasi kuolemaa? Ylettyisikö minun -heikko käsivarteni kauas meren toiselle puolelle ja voisiko se masentaa -tanskalaisten valtaa? - -Ritari nousi istualleen, tarttui piispan käteen ja katsoi häntä -jäykästi kasvoihin. -- Kuule minua, sanoi hän. -- Minun isoisälläni Bo -Ollinpojalla oli verivihollinen, se oli hänen ainoa veljensä Alrik, -liialta nimeltä Raajarikko, sentähden että hänen vasen käsivartensa -oli lyhyempi kuin oikea. Minun isoisäni oli kuningas Kristianin -puoluelainen, mutta Alrik Raajarikko puolusti Kaarle Knuutinpoikaa. -Aina sen mukaan, kellä herralla oli valta Suomessa, ryösti Alrik Bon -taloa tai Bo Alrikin taloa. Vihdoin tahtoi piispa Olavi rakentaa -sovintoa heidän välillensä ja kutsui heidät Turkuun. He tulivat -kumpikin aseellisen joukkonsa kanssa ja lähenivät eri teitä kaupungin -porttia. Silloin kannusti Bo herra hevostansa, ehtiäksensä edelle, -mutta samassa kannusti myös Alrik hevostansa ja he tulivat portissa -vastakkain. Raajarikko Alrik vetäisi pitkällä käsivarrellansa miekkansa -ja löi isoisäni hevoselta kaulan poikki, niin että se kaatui maahan, -ja silloin minun isoisäni löi miekallaan herra Alrikin käden poikki. -Alrikilla oli silloin vielä lyhyempi käsivartensa jäljellä ja hän -löi isoisääni olkapäähän rautapaidan läpi, niin että hän paikalla -kaatui. Mutta samana iltana juoksi Raajarikko Airikin veri kuiviin -lähimmässä talossa. Minun isoisäni jätti jälkeensä kaksi poikaa Knuutin -ja Åken. Minun isäni Knuutti oli Sten Sturen miehiä, setäni Åke taas -kuningas Kristianin. Åke karkoitettiin maanpakolaisuuteen, mutta hän -tuli takaisin tanskalaisten kanssa ja kohtasi isäni Brunkebergin -taistelussa. Siellä Åke herra lävisti keihäällä isäni, Knuutti herran. -Mutta samassa hetkessä löi Knuutti herra veljeänsä sotatapparalla -suoraan kypäränkupuraa kohti, niin että tapparan varsi katkesi. Sinä -hetkenä taaskin kaksi Ljungarsin veljeä tuotti toisilleen surman. Mitä -sinä siihen sanot, pappi? Ljungarsien suonissa ei juokse maitoheraa. - --- Minä sanon siihen, -- vastasi piispa arvokkaasti, -- että nämät -veriset ja inhottavat veljesvihat ovat häpeäpilkkuna koko maalle. Ja -jos sinä toivot, että minä kirkon paimenena ihailisin tai hyväksyisin -näitä hurjia väkivallantöitä, niin sinä erehdyt suuresti. Minä tahdon -päinvastoin Jumalan ja pyhän Henrikin avulla koettaa estää teidän -mielettömiä taistelujanne. Minä kuulutan jumalanrauhan yli koko maan, -enkä minä kehota ketään aatelismiestä rikkomaan tätä rauhaa, niin totta -kuin hän haluaa välttää sekä kirkon että maallisen vallan rankaisevaa -käsivartta. - --- Kuulehan vielä, -- jatkoi ritari, joka tuskin näytti kuuntelevan -piispan sanoja. -- Minun isäni, Knuutti herra, jätti myös jälkeensä -kaksi poikaa, minut ja veljeni Stenin. Minä, joka olin vanhempi, -sain isiemme linnan osakseni ja sitä veljeni ei ole koskaan voinut -antaa anteeksi. Hän läksi erämaihin ja rakennutti tien varrelle Leton -kartanon, jossa hänestä piankin tuli kaikkien matkustajien vitsaus. Jos -minä pidin yhtä tanskalaisten kanssa, niin hän yhtyi Stureihin, tai -päinvastoin. Minun hevoseni katosivat laitamiltaan, minun lohipatoni -hävitettiin kesäöinä. Eräänä syysiltana tuli Sten herra portilleni; -silloin satoi ja salamoitsi, mutta sen sijaan että olisin avannut -hänelle porttini, minä asetin mieheni muureille, keihäät ojossa, nuolet -jousissa. Sten vannoi kostoa, ja hän on pitänyt lupauksensa. Hän -lähetti minun luokseni erään karkurin, Hurrin, yksikorvaisen miehen, -ja se lurjus uskotteli minua, että hänen isäntänsä oli häpeällisesti -hakannut toisen häneltä pois. Mies oli taitava jousimies, ja minä -tarvitsin sellaisia. Minä otin hänet palvelukseeni. Hän se juuri oli, -joka kavalsi meidät tanskalaisille Signilskärin luona. Sitten, kun -me jälleen otimme laivan haltuumme Paraisissa, silloin minä hirtätin -konnan pää alaspäin ja panetin painoja miehen ranteihin. Kurja, -viheliäinen kosto! Hän tunnusti, että veljeni Sten oli palkannut hänet. -Tiesinhän sen, että niin lopuksi kävisi. Ja nyt, Arvid Jaakonpoika, -minä pyydän sinulta apua kostaakseni, sillä minun väkeni on kaatunut -taistelussa, itse minä olen haavoitettu ja voimaton, mutta sinä olet -rikas, Arvid; sinulla on sotilaita, vaikka oletkin piispa, ja sinä olet -yhä vieläkin aatelismies, vaikka oletkin ajattanut päälakesi. - -Uupuneena kiivaasta mielenliikutuksesta ritari taas heittäytyi -vuoteellensa. Mutta piispa Arvid oli hetken aikaa ääneti ja näytti -miettivän. Vihdoin hän sanoi: -- Kostoa en voi sinulle luvata, onneton -veljeni, sillä se sotii pyhää virkaani vastaan, jonka tulee rakentaa -rauhaa ja sovintoa maan päällä. Mutta hengellistä ja maallista oikeutta -minä voin luvata sinulle ja sitä tarvitaankin enemmän, kuin mitä sinä -voit aavistaa. Mutta ennen kaikkea rauhoita ja hoida haavojasi; minä -lähetän luoksesi veli Mattiaksen, joka on taitava valmistamaan hyviä -lääkkeitä. Sinun vuoksesi tahdon viipyä vielä päivän luostarissa ja -sitten me voimme tuumia, mitä olisi tehtävä. _Pax tecum_, veljeni; minä -menen puolipäivämessuun. - -Kun piispa läksi ritarin luota jumalanpalvelukseen, jossa häntä -jo kauan oli odotettu, antoi hän käskyn sulkea Birgerin ja Beatan -huoneihinsa, jottei haavoittunutta ennen aikojaan uusilla huolilla -häirittäisi. Heti pantiin luostarin senaikuinen kuuluisa lääkkeitten -valmistustaito koetteelle, ja Bo herra sai nauttia rauhoittavaa juomaa, -jonka vaikutuksesta hän nukkui koko päivän ja herätessänsä tunsi -itsensä melkoista virkeämmäksi. - -Messua vietettiin tavallisella komeudella. Ei ainoastaan Naantalin -kaupungin koko väestö, vaan myöskin aatelisia, pappeja ja talonpoikia -lähiseuduilta tulvaili sinä päivänä luostariin ja sen edustalle. -Kaikki tahtoivat nähdä mahtavaa piispaa loistavassa juhlapuvussansa -ja kullatussa messupaidassa pääalttarin edessä, tai ihmetellä pyhien -jäännöksiä, joita jumalanpalveluksen jälkeen juhlakulussa kannettiin -kaupungin läpi. Useat näistä jäännöksistä olivat semmoisten pyhimysten -luita, joita ainoastaan kirkkoisät tunsivat; ne olivat suurilla -summilla ostetut Roomasta ja niitä säilytettiin nyt pienissä hopea- -tai norsunluurasioissa. Kallisarvoisin näistä oli kultarasia, jonka -sisällä ei ollut mitään vähäarvoisempaa kuin apostoli Paavalin järeä -poskihammas. Muunkinlaisia hyvin pyhiä jäännöksiä kuljetettiin -saattokulussa mukana, esimerkiksi pyhän Priitan rukouskirjaa; tämä -kallisarvoinen muisto, joka oli kätkettynä kalliisen, kultaha'oilla -kiinnitettyyn koteloon, oli lahja Vadstenan emäluostarilta. Vielä -nähtiin saattokulussa pyhän Eerikin kannukset, joiden luultiin -parantavan hammastautia; sen hevosen kuolaimet, jolla pyhä Henrikki oli -ajanut, kun Lalli hänet murhasi, pyhän piispa Hemmingin villasukat, -jotka aivan varmasti paransivat ontuvia ja rampoja, kun he vain -niitä koskettivat varpaanpäillä, j.n.e. Pyhien jäännösten edellä -kannettiin hopea-astioissa vihkivettä, jota pirskotettiin läsnäolevien -päälle, sekä suitsutusastiaa, josta hyvä tuoksu levisi kautta koko -kaupungin. Kaksitoista kuoripoikaa, valkoisiin paitoihin puettuina, -kävi laulaen munkkien kulkueen edellä, ja nunnien edellä kulki yhtä -monta valkeapukuista tyttöä, jotka sirottelivat kukkia ja lehviä -luostarissa tehdyistä somista vasuista. Ja heti kun vasut tyhjenivät, -täyttivät naiset ja lapset katseliajoukosta ne uudelleen. Komeutta -lisäsi vielä kuusi suurta, poikittain riipustettua lippua, jotka olivat -tehdyt keltaisesta, punaisesta ja sinisestä silkistä ja koristetut -pyhän neitsyen, Johannes kastajan, pyhän Olavin, pyhän Eerikin, pyhän -Henrikin ja pyhän Birgitan kuvilla. [Nimeä kirjoitettiin vaihdellen -muodoissa Brigitta ja Birgitta.] Tämmöinen loisto ja prameus oli -omansa kansassa herättämään suuria ajatuksia kirkon ja sen paimenten -määrättömästä vallasta. - -Kirkko oli, niinkuin ainakin juhlapäivänä, koristettu kukilla ja -lehvillä lattiasta kattoon saakka ja vahakynttilät, jotka paloivat -kuorissa ja pääalttarilla keskellä valoisata päivää, valaisivat vain -heikosti kirkkoa ja sen pieniä maalatuita ikkunaruutuja. Kirkon -sisäänkäytävissä oli uhrimaljoja, joihin hurskaat saattoivat panna -antimensa pyhän Priitan kunniaksi. - -Jumalanpalveluksen jälkeen antoi piispa omalla kustannuksellansa -kaupungin ja paikkakunnan kaikille köyhille runsaan aterian, jota -tarjoiltiin varta vasten pystytetyissä teltoissa. Hänen hovimestarinsa -laski suurista tynnyreistä mietoa, mutta makeata olutta. Almujenjakaja -jakeli täysin kourin -- ei kuitenkaan rahaa, sillä siitä oli suuri -puute -- vaan pieniä n.s. penninki-kynttilöitä, joita käytettiin -juhlakulkueissa, sekä jalkineita ja sukkia köyhille lapsille, -lähenevän talven varalle. Iltapäivällä alkoi sitä paitsi kaupungilla -suuret markkinat, joiden ei katolisuuden aikana katsottu häiritsevän -juhlapäiviä, vaan ne päinvastoin vetivät paljon kansaa kirkkojen -läheisyyteen. Lukemattomat matkustajat tulivat luostariin kahtalaisessa -tarkoituksessa, sekä rippiä käymään että kauppaa tekemään. Markkinoilta -he menivät rippituoliin, ja kun he siellä olivat itsensä ripittäneet, -uhranneet rovon pyhimyksille ja saaneet synninpäästön, niin he -palasivat markkinoille, monikin ehkä aikoen pettää lähimäisensä ja -ansaita niin paljon, että hän taaskin saattaisi ostaa synninpäästön -ja kuitenkin kaupallansa voittaa jonkun rovon säästöön. Minkäarvoinen -tämä tulonlähde oli luostareille, näkyy siitäkin, että jo sataa vuotta -aikaisemmin kuningatar Philippa oli vastannut paavi Martti I:selle, -kun oli ollut puhe anekaupan poistamisesta, että sen lakkauttaminen -syöksisi brigittalaisluostarit häviön partaalle. Ja kuinka suuressa -määrässä olikaan tämä kaupanteko ihmisten synneistä ja omistatunnoista -lisääntynyt kuningatar Philippan ajoilta! - -On siis helposti ymmärrettävä, että mestari Gervasius hämmästyi -ja suuttui pahanpäiväisesti, kun hän iltapäivällä kävellessänsä -virkatoimillaan kaupungilla huomasi saman lihavan, inhottavan -dominikaanimunkin, jonka kanssa hän oli riitaantunut Ulvilassa, ja -jonka hävyttömyys oli siihen määrin kasvanut, että hän oli asettunut -anekauppoineen tuskin kolmensadan askelen päähän luostarin portista. -Tietysti oli munkilla tulkkinsakin mukana ja tämä koki päivänselväksi -todistaa kansalle, kuinka narrimaista oli turhanpäiten ripittää -itseänsä luostarissa, koska heillä täällä oli tilaisuus ostaa paljoa -voimakkaampaa synninpäästöä, vieläpä saada Rooman pyhän isän omakätinen -synninpäästökirjakin. Ja verraten siihen, mitä he luostarissa -saivat maksaa kelvottomasta tavarasta, oli kaikki tämä saatavana -todellakin polkuhinnasta. Vouti huomasi tosi-iloksensa, että tämä -puhe herätti nurinaa Naantalin asukkaiden joukossa, sillä he olivat -kaikki kiintyneet luostariin ja pitivät hyvällä syyllä sen etuja -ominaan. Mutta useihin matkustajiin, ja etenkin Turkulaisiin, jotka -jo kauan aikaa olivat kateudella huomanneet Naantalin rikkauksien yhä -lisääntyvän, teki tämä puhe sitä paremman vaikutuksen, eikä kestänyt -kauan, ennenkuin dominikaanin vyötäröllä riippuva uusi kukkaro alkoi -paisua yhä pulleammaksi, ja hänen pienet painetut paperiliuskansa -levisivät yhä tiheämmin kasvavan kansajoukon riveihin. Mestari -Gervasius piti varansa, ettei hän toistamiseen joutuisi tekemiseen -kaikkivaltiaan paavinkirjeen kanssa. Hän tiesi, mitä hän teki; hän meni -esimiehensä, ylikonfessorin luo. - --- Mene tiehesi ja anna munkin kaupitella, -- vastasi Sven Thordinpoika -rypistäen otsaansa. -- Se on piispan tahto. - -Vouti totteli epäillen ja ihmetellen. Hän huomasi kyllä että asiassa -oli jokin mutka. Mutta hän ei voinut kärsiä, että hänen rakas -luostarinsa saisi tänä päivänä kärsiä toisen häväistyksen toisensa -jälkeen. Hän kertoi tuumansa kaikessa hiljaisuudessa muutamille -lujakouraisille kaupungin porvareille, ja ennenkuin tunti oli kulunut, -nousi hirveä meteli kansajoukossa luostarinportin ulkopuolella. - --- Hän ryöstää paljaaksi luostarimme ja häpäisee pyhää Priitaa! --- huusivat naantalilaiset ja tunkeilivat seipäineen ja kivineen -anekauppiaan rattaiden ääreen. - --- Se on noitaukko, joka myö sieluja perkeleelle! -- huusivat toiset. - --- Mutta hänellä on paavin omakätinen kirje ja sinetti! -- väittivät -toiset. - --- Hävetköön paavi, jos hän lähettää meidän niskoillemme mokomia -konnia! -- vastasivat uudet äänet, joissa saattoi jo erottaa -uskonpuhdistuksen ukonjyrinän etäistä kaikua. - --- Heittäkäämme munkki rattaineen mereen! -- huusivat rohkeimmat -ja siten alkoi käsikahakka, joka helposti olisi voinut -verenvuodatuksellakin päättyä, koska useat matkustajat puolustivat -munkkia. Nyrkit heiluivat jo usealla taholla ja kohotettujen karttujen -keskellä kiilsi jo joku miekkakin. Naiset pakenivat, lapset itkivät -ja dominikaani antoi latinaisten kirousten jyrähdellä ilmassa. Mutta -äkkiä väistyivät joukot itsestään sivulle ja kaikki hiljenivät, niin -että selvästi saattoi kuulla kaukana lännessä meren hyrskyävän etäisiin -kallioihin. - -Arvid piispa lähestyi korkea hiippa päässä, pappiensa ympäröimänä. -Hän kohotti käsivartensa puoleksi uhaten, puoleksi siunaten, ja aseet -laskeutuivat taistelevien käsistä. Hän puhui muutamia sanoja kansalle, -puhui voimakkaasti, puhui lempeästi, ja tuhansiin nouseva, äsken -niin hurjistunut ja vimmastunut ihmisjoukko laskeutui vaistomaisesti -polvilleen ja hiljainen kuiske kävi miehestä mieheen tiheitten rivien -läpi: - --- Pyhä isä, anna meille siunauksesi! -- - --- Benedicite! -- sanoi piispa kuuluvasti ja vakaasti. -- Pyhän kirkon -nimessä kehotan teitä rauhaan ja sovintoon. Menkää, lapseni, älkääkä -täst'edes syntiä tehkö! -- - - - - -28. Piispasta, anekauppiaasta ja herra Bo Knuutinpoika Ljungarsista. - - --- Arvoisa veli, -- sanoi piispa latinan kielellä anekauppiaalle, -- -suvaitsetteko näyttää meille valtakirjan, joka tuottaa meille sen edun, -että saamme nähdä teitä Suomessa? - -Munkki astui esiin pöyhkeänä ja ojensi esiin paavinkirjan suurine -sinetteineen, mutta varovaisuuden vuoksi hän ei päästänyt sitä irti -kädestänsä. - --- Aivan oikein, -- jatkoi piispa äkkiä silmäisten sen sisällystä. -- -Meidän pyhä isämme Roomassa on antanut teidän myötäväksenne aneita -Ruotsissa ja Suomessa, ja meidän, hänen halpojen palveliainsa, tulee -noudattaa hänen sanaansa ja käskyänsä. - -Munkki oikaisi lihavaa ruumistansa ja vastasi röyhkeästi, että -kaikki ne, jotka ovat tuottaneet hänelle rauhattomuutta, olisivat -julistettavat kirkon pannaan. Ja hän varoitti ketään estämästä hänen -pyhää toimintaansa. Hän oli tullut pohjoista tietä Ruotsista ja oli -nyt aikeissa lähteä Turkuun jatkaakseen kauppaansa itse tuomiokirkon -portilla. - --- Ja siihen teillä on täysi oikeus, arvoisa veli, -- sanoi piispa -järkähtämättömällä tyyneydellä. -- Pyhä isä on antanut teille oikeuden -myödä aneita kaikkialla maassa, mutta koska hän ei ole teidän tointanne -varten määrännyt mitään määräaikaa, niin me näemme kohtuulliseksi -määrätä, kaiken rauhattomuuden estämiseksi, että te tästä lähtien -saatte kaupita tavaraanne kello kymmenestä illalla neljään aamulla. -- - -Ääretön ilo, jota tuskin piispan läsnäolokaan saattoi hillitä, syntyi -tämän määräyksen johdosta läsnäolevien joukossa -- Onnea hyville -markkinoille, arvoisa veli! -- huusivat naantalilaiset. -- Herran -tähden, älkää petkuttako yölepakoita! Ja sallikaa toki pöllöparkojen -hiukan tinkiä synninpäästöstä! - -Dominikaani säpsähti. Oliko todellakin olemassa piispa, joka uskalsi -sortaa hänen oikeuksiansa, panematta vaaralle alttiiksi hiippaansa ja -sauvaansa. Ja hän mutisi jotakin sentapaista, että hän kirjoittamalla -yhden ainoan kirjeen Roomaan voisi panna koko Suomen, piispoineen ja -tuomiokapituleineen kirkon kiroukseen. - -Mutta niin pitkälle ei Arvid piispa aikonut asiata ajaa. Hän oli viisas -mies; hän tiesi aivan hyvin, että tuollainen häpeemätön lurjus, jolla -oli paavinkirje taskussansa, voisi saada arveluttavia sekaannuksia -aikaan. Hän viittasi sentähden munkin luoksensa ja kuiskasi hänelle -hiljaa korvaan. -- Varo itseäsi, ettei paha vihollinen saa sinua -valtoihinsa, veljeni, sillä siinä suhteessa ei ole suomalaisiin -luottamista! Tahdotko ottaa viisikymmentä markkaa Turun rahaa ja lähteä -minun aluksellani huomenna Riikaan? - -Dominikaani katsahti salavihkaa ensin ympärillä seisoviin, joiden -kasvot eivät ennustaneet mitään hyvää, ja sitte piispaan, joka seisoi -siinä korkeana, levollisena ja vakavana juhlapuvussansa. Luultavasti -hän tunsi tällä kertaa oman voimattomuutensa, sillä hiukan mietittyänsä -hän oli taipuvainen ottamaan tarjouksen vastaan. Siten saatiin -hyvällä hinnalla poistumaan yksi pahimpia iilimatoja, jotka imivät -maan kuivilleen. Mutta kalliimmaksi kävi Sten Sture nuoremmalle eräs -toinen anekauppaneuvos, paavin lähettiläs Archimboldus. Tätä herraa ei -käynyt ostaminen vähemmällä kuin suurilla rahasummilla, täyshopeisella -pöydällä ja salaisella lupauksella Upsalan arkkipiispanistuimeen. - -Mutta tuskin oli Arvid piispa hyvällä tavalla vapautunut tästä -rasittavasta vieraasta, niin hän palasi takaisin huoneesensa ja istahti -omakätisesti kirjoittamaan Rooman pyhälle isälle kirjettä, tekoansa -siinä puhdistaen. Niin vaarallisia olivat nämä pienet sekä suuret -verenimijät, joita Rooma lähetti ylt'ympäri koko kristityn maailman, -ja moni piispa oli saanut keikahtaa istuimeltansa sentähden, että oli -uskaltanut vastustaa hävytöntä kerjäläismunkkia, joka oli varustettu -samalla kaikkivaltiaalla paavillisella kirjelmällä, jonka edessä -kuninkaat ja keisarit kumartuivat maahan saakka. - -Tuon tärkeän kirjeen konsepti oli juuri valmiiksi kirjoitettu ja -jätetty puhtaaksikirjoittajalle pergamentille piirrettäväksi, kun -piispa kuuli kavion kapsetta luostarin pihalta ja aseitten helinää -käytävästä. Selittääksemme tätä, täytyy meidän siirtyä pari tuntia -taaksepäin. - -Nuori ystävämme, Myllyrannan Taavi oli tietysti ihmeissänsä katsellut -kaikkea sitä tavatonta komeutta ja ihanuutta, jota hän omin silmin -sai täällä nähdä ja joka oli niin paljoa suurenmoisempaa, kuin mitä -hän yksinäisellä kotiseudullansa oli voinut edes aavistaa. Hän oli -kuljeskellut markkinoilla, ihastellut kaikkea ihmeellistä, mitä siellä -oli nähtävänä, niinkuin tanssivia karhuja, kömpelöitä ilveilykaappeja -ja irvistäviä marakatteja, joista toiset olivat puetut ritareiksi, -toiset taas munkeiksi. Hän oli myöskin ollut mukana anekauppiaan -kahakassa: kuka ei tahtoisi olla mukana sellaisessa ilossa? Taavi huusi -yhdessä toisten kanssa; mutta kun hän ei vielä ollut päättänyt, kumpaa -puoluetta hän kannattaisi, niin hän punnitsi käsissänsä paria rannasta -löytämäänsä pilaantunutta munaa, ja mietti itseksensä, antaisiko hän -niiden tuoksun tulla anekauppiaan kaavun osalle, vai ampuisiko hän -niillä hänen vastustajiansa. Mutta samassa johtui hänen mieleensä, että -Birger ja Beata olivat koko päivän istuneet pimeässä kammiossa. Se -tuntui Taavin mielestä kohtuuttomalta ja hän hiipi takaisin luostariin -vapauttamaan vankeja, joka hänelle hyvin onnistuikin, sillä ei kellään -ollut aikaa ajatella heidän vartioimistansa. - -Mutta sattuman kautta oli Bo herra juuri herännyt pitkästä, -vahvistavasta unestansa ja katseli ajatuksiinsa vaipuneena ulos -pienestä ikkunasta, kun hän hämmästykseksensä huomasi lasten hiipivän -luostarin takaportista ulos. Ja hän lähetti palveliansa kutsumaan -heidät sisään. Lapset luulivat luostaripalvelian ajavan heitä takaa ja -juoksivat minkä jaksoivat markkinoille, kun he kuulivat heitä nimeltä -huudettavan ja tunsivat Bo herran huovin. - --- Birger herra! Neiti Beata! -- huusi sotamies. -- Bo herra tahtoo -puhutella teitä! - -Birger ja Beata lensivät kuin lintuset takaisin häkkiinsä, mutta -Taavi jäi ällistyneenä ulkopuolelle ja heitti suutuksissaan oivat -ampumavaransa luostarinmuuriin. - -Ljungarsin lapset riensivät ilosta huudahtaen isänsä syliin. Lapsi -parat tunsivat olevansa niin hyljätyt ja olivat kokeneet niin paljon, -siitä saakka kuin he erosivat isästänsä, että he eivät yhtään -muistaneet pelätäkkään häntä. Ankara ritarikin heltyi. Muistelossansa -vanhimman poikansa kuolemaa, vuosi hänen isänsydämensä verta, -ja salainen kyynelkin tunki vastahakoisesti esiin hänen tuiman -silmäluomensa alta. - -Ritarin ihmetellessä että hän niin odottamatta tapasi heidät -Naantalissa rupesivat Birger ja Beata yhtä haavaa kertomaan ihmeellisiä -vaiheitansa. Ritarin katse synkistyi; ukkospilvi nousi yhä uhkaavampana -hänen otsalleen. Lopuksi hän kutsutti Taavin sisään. - --- Etkö sinä ole sama rohkea poika, joka löit minun sotilastani ja -jonka minä armahdin sillä ehdolla, että sinä palvelisit ja suojelisit -minun lapsiani kesän kuluessa? - --- Olen, -- vastasi Taavi. - --- Ja kuinka sinä olet täyttänyt käskyni? Sinä olet sallinut ryöstää -lapset? - --- Mutta minä olen vapauttanut heidät ja tuonut heidät luostarin -suojaan. - --- Vastaa, poika, miksi sinä et vienyt heitä Ursula rouvan luo linnaan? - --- Sentähden, että Ursula rouva on sulkenut Goliatin vankilaholviin. -Ja sentähden, että hän käski pitkää Malkoa pistämään minut kellariin, -kun minä pyysin apua Birgerin ja Beatan puolesta, ja että hän antoi -sotilaansa ajaa meitä takaa, kun me pääsimme Sten herraa pakoon. - -Ritari katseli häntä tylysti ja sanoi: -- Minä otan itse selkoa asian -laidasta. Me ratsastamme vielä tänä yönä Ljungarsiin, ja sinä seuraat -minua. Jos olet puhunut totta, niin pidän minä sinut henkipalvelianani. -Mutta jos olet valehdellut, niin heitän minä sinut jalat ja kädet -sidottuina koskeen. - -Arvid piispa oli juuri lopettanut kirjeensä paaville, kun Bo herra -astui ilmoittamatta hänen huoneesensa. - --- Minä olen, -- sanoi hän, -- saanut sellaisia tietoja, että minun -täytyy ratsastaa yötä päivää, ennenkuin Ljungarsissa ja Letossa saadaan -vihiä takaisintulostani. Tahdotko kahdeksi viikoksi lainata minulle -kymmenen tai kaksikymmentä huovia? - --- Sinun turvaksesi teen kaikki mitä voin; mutta kostoasi varten en -mitään, -- vastasi piispa. - --- Kuinka, -- sanoi ritari suuttuen. -- Sinä kieltäydyt auttamasta -minua oikeutettuun kostooni? - --- Minä autan sinua haastamaan Sten herraa, tai ketä sinä vain haluat, -pohjois-Suomen laamannin tai Turun hengellisen tuomioistuimen eteen. -Mutta jos lupaat minulle, ettet rupea kostamaan oman käden oikeudella, -niin ovat kaikki huovini sinun käskettävinäsi. - --- Ja sinä olet aatelismies! Sinä kärsit petosta, kärsit kuolettavaa -häpeää ja jättäisit kostosi parin kirjurin käsiin! - --- Kostoni minä jättäisin Jumalan käsiin; maallisen oikeuden maan lain -alaiseksi. - --- Olenpa houkkio, kun seison tässä kuuntelemassa pelkurimaisen ja -ulkokullatun papin pakinoita! -- huudahti ritari voimatta hillitä -vihaansa. -- Jää hyvästi, Arvid Jaakonpoika, taidatpa muistaa nuoruuden -ajoiltamme, että Bo Knuutinpoika Ljungarsilla on hyvä lainsäätäjä -vasemmalla kupeellansa, ja se laamanni on tuomitseva kysymättä sinulta -neuvoa. - --- Varo itseäsi, veljeni, -- varoitti piispa. -- Älä tee väkivaltaa, -älä pakota minua puolustamaan lain pyhyyttä! Ja sitä paitsi et ole -vielä tointunut haavastasi. Odota huomiseen, niin annan sinulle sopivan -seurueen. - --- Poikani, Knuutti, lepää kostamatta Itämeren syvyydessä ja sinä -tahtoisit, että minä lepäisin luostarisi höyhenpatjoilla! Kuitenkin -yhdessä asiassa voit olla minulle avuksi. Anna lapsilleni pari -luotettavaa palveliaa turvaksi, ja anna heidän hiljalleen seurata minua -Ljungarsiin. - --- Sen lupaan mielelläni, -- vastasi piispa. - Bo Knuutinpoika, -eroammeko me vihollisina? Etkö sinä huomaa, että korkean samoin kuin -alhaisenkin täytyy alistua lain voiman alle? - -Ritari Bo ei häntä kuullut. Hän seisoi jo pihalla, puristi lastensa -käsiä, nousi hevosen selkään, ja ratsasti heti pois kaupungista -neljän palveliansa seurassa, Taavi neljäntenä. Arvid piispa katsahti -hänen jälkeensä surumielin. -- Milloin, -- sanoi hän itseksensä, -- -milloinkahan tuo hillitön aateli on lakkaava viskaamasta veristä, -velimurhaista miekkaansa lain vaa'alle? - - - - -29. Miten Ursula rouva näki aaveita Ljungarsin linnassa. - - -Ursula rouva istui eräänä aamuna tornihuoneessansa suuren tammipöydän -ääressä taivaanpallo edessänsä. Hän oli hyvin kalpea; saattoi huomata, -että hän oli valvonut suuren osan yötä. Hänen pitkät mustat hiuksensa -valuivat huolimattomasti alas hänen pyöreille olkapäillensä ja -hänen mustassa, ruumiinmukaisessa samettipuvussansa kimmelsi, kuten -ainakin, tuo salaperäinen kivi. Hänen edessänsä seisoi hänen uusi -linnanvoutinsa, liiviläinen Malko. - --- Sinulla on siis tarkka tieto siitä, että he ovat päässeet pakenemaan -Naantaliin. - --- Aivan varma, armollinen rouva. Sten herraan miehet ajoivat heitä -takaa Ulvilaan asti ja olisivat ottaneet heidät siellä kiinni, -jollei Nahkasiipi olisi mieltynyt erään anekauppiaan kukkaroon. Mir -nix, dir nix, alles unter einander, niin luostarivouti sai viedyksi -Birger herran ja Beata neiden laivaansa ja purjehti heidän kanssansa -Naantaliin. - --- Pitäisi tehdä sitä, mitä on saanut toimeksensa, eikä puuttua muuhun. -Sano Sten herralle, että hän hirtättää varkaan. - --- Sten herra ei ole jättävä teidän armonne käskyjä täyttämättä. - --- Ja sitten tuo anekauppias. Parempi olisi ollut anastaa hänen -anekirjeensä, niistä meillä olisi ollut enempi hyötyä. Meillä ei ole -synninpäästöä enää muuta kuin yhdeksi viikoksi jäljellä. Malko, minä -olen tänä yönä tutkinut tähtiä. Ne eivät ennusta meille hyvää; ne -varoittavat minua piakkoin uhkaavasta vaarasta. Meidän täytyy olla -varovaisia. Valmistaudu matkaan. Minä kirjoitan Naantalin abbedissalle -ja vaadin lapset takaisin. Mahdollisesti he panevat vastaan, mutta sano -heille, että Goliat on taaskin linnanvoutina ja että heidän isäänsä -odotetaan joka päivä kotiintulevaksi. - --- Luottakaa minuun, armollinen rouva. - --- Odotahan, joka tapauksessa voit vapauttaa meidät tuosta hävyttömästä -myllärinpojasta. Hän on viekas ja uhkarohkea, hän voi käydä meille -vaaralliseksi. Olisit ansainnut riippua hirsipuussa, Malko, kun päästit -hänet pakenemaan kellarista. - --- Voin antaa hirttää itseni, armollinen rouva, jos rautaovi ei ollut -pönkitetty kiinni, ja paksujen muurien läpi hän ei ole voinut murtautua -ulos. Minä olen tutkinut jok'ainoan kiven kellarissa. Se on noiduttu, -täällä ei ole kaikki niinkuin pitäisi olla. - --- Pidä varasi, ettet anna pettää itseäsi. Minkä valkoisen aaveen Jonas -sanoo nähneensä linnanmuurilla? Petosta on mukana pelissä, tähtien -nimessä, minä otan siitä selon ja heitätän petturit elävältä hehkuvaan -uuniin. - --- Armollinen rouva, sanotaan... - --- Mitä sanotaan? - --- Kansa sanoo, että Cecilia rouvan haamu leijailee linnanmuurilla. - -Ursula rouva nauroi pilkallisesti. - --- Jos tämä näky uudistuu vielä, niin on minulle siitä heti -ilmoitettava. Olkoon se rouva Cecilia tai joku kadotuksen henki, minä -tahdon tutustua siihen. On kohtuullista, että niin läheiset sukulaiset -oppivat tuntemaan toisensa. -- Vielä yksi asia, elääkö Goliat vielä? - --- Teidän armonne käskyn mukaan on hän saanut ruokaa, mutta ei vettä. -Vielä eilen minä kuulin hänen ähkyvän siellä. Jano tekee hänet -hulluksi. Luullakseni ei hän huomenna enää ole meidän vastuksinamme. - --- Mene, orja, äläkä puhu _meistä_, kun sanot täyttäväsi minun käskyni. -Kahden tunnin kuluttua sinun pitää olla valmis lähtemään matkalle -Naantaliin. - -Malko läksi selkä syvästi kumarruksissa, kunnes ovi sulkeutui hänen -ja hänen emäntänsä välille. Sitten hän katsahti kierosti taaksensa -ja mutisi äkeissänsä: -- Niin kopea, armollinen rouvani! Jos Malko -onkin ennen ollut orjasi, niin tuntee hän nyt liiankin paljon sinun -keinojasi, antaakseen hirttää itseänsä. Malkoko hirtettäisiin? Kukapa -sitte hirttäisi armollisen rouvan? Mutta Malko tahtoo odottaa. Malko -tahtoo nähdä, kuka paraiten maksaa. - -Sillä aikaa kuin palvelia sellaisella mielellä läksi täyttämään -rouvansa käskyjä, heittäytyi Ursula rouva pienelle vuoteellensa -tornikamarissaan levätäkseen pari tuntia väsyttävän yövalvonnan -jälkeen. Mutta uni pakeni hänen silmistänsä. Tuhannet kunnianhimoiset -aikeet ja rauhattomat ajatukset risteilivät hänen mielessään. Oi, hänen -poikaansa, hänen poikaansa, joka oli hänelle kaikki kaikessa ja joka -tuli maailmaan vain kuollaksensa! Siitä hetkestä saakka hän ei voinut -kärsiä Ljungarsin lapsia. He eivät saisi periä sitä, mikä ei tullut -hänenkään poikansa osaksi! - -Hän oli laskenut uutimet pienen ikkunan eteen, huone oli melkein -pilkkoisen pimeä ja kosken kohina kuului niinkuin ainakin linnanmuurin -alapuolelta. Sen yksitoikkoinen ääni oli jo lopulta vaivuttaa uneen -tuon kunnianhimoisen naisen ajatukset, kun hänet äkkiä herätti -horroksestansa kylmä viima, joka riensi läpi huoneen ja jäähdytti -hänen kuumat poskensa. Hän avasi silmänsä. Kuuden askeleen päässä -hänestä, aivan verhotun ikkunan ääressä seisoi valkoinen haamu, ei -kuitenkaan sureva äiti, vaan hento, valkoinen tyttö, noin neljän tai -viiden vuoden vanhan lapsen kaltainen. Hänen valkoisen hameensa alta, -joka oli kultaisella vyöllä vyötetty, pisti esiin punaiset sukat ja -pienet hopeasolkiset punakengät. Haamu katseli Ursula rouvaa puoleksi -surullisena ja puoleksi ynseänä ja pilkallisena, ja vaikka hänen vieno -äänensä tuntui ikäänkuin sekaantuvan kosken kohinaan, saattoi kuitenkin -selvästi erottaa seuraavat sanat, joissa linnanrouvan omat ajatukset -kuvastuivat: - - Poiss' on linnut paulastasi, - Viattomat vallastasi; - Kevät-aikas on kulunut. - Kadonnut kukoistuksesi. - Vaalene! - Vapise! - Poiss: on linnut paulastasi. - Viattomat vallastasi. - -Vain hetken aikaa vastustamaton kauhistus masensi ylpeän linnanrouvan, -niinkuin jokaisen ihmisen käypi nähdessänsä tuntemattoman, -yliluonnollisen olennon vieressänsä. Mutta hän rohkaisi äkisti -mielensä, kohosi istualleen ja kysyi rohkeasti: -- Ken olet, ja mitä -tahdot minulta? - -Olento vastasi: - - Ken olen, älä kysele, - Älä turhin tiedustele; - Oman suojelen sukuni, - Pienoisia puolustelen. - Kostoa - Kavahda! - Ken olen, älä kysele, - Älä turhin tiedustele. - --- Minä en pelkää sinua, kurja kummitus! -- huudahti Ursula rouva, -repäisi rinnastansa keltaisen topaasin ja ojensi sitä haamua kohti. --- Tunnetko tämän merkin, jolla kuningas Salomon aikoinansa hallitsi -henkiä? Polvistu minun eteeni, voimaton valekuva, ja alistu minun -tahtoni alle, sillä minulla on voima murtaa tuo vyö, jota pidät -uumillasi! - -Kun hän uhkaillen lähestyi haamua, väistyi tämä tieltä, tai oikeammin -hän haihtui pois, ja lopulta hän häämötti vain kuin valkea harso -ikkunaverhojen välistä, Mutta sama vieno, kohiseva ääni kuiskasi tai -lauloi pilkallisesti: - - Kytke tuuli taivahalla, - Estä virta kosken alla; - Ilman impeä utuista - Et pelota, et pidätä. - Tehoton - Taikas on. - Kytke tuuli taivahalla, - Estä virta kosken alla! - -Viimeiset sanat eivät vielä olleet lakanneet kuulumasta, kun haamu -jo oli tietymättömiin kadonnut, ikäänkuin uudinten läpi haihtunut -pois. Ursula rouva oli vieläkin kuulevinaan sen pilkallista ääntä, -työntäessään uutimet sivulle ja nähdessään kosken kuohun kimmeltävän -auringonpaisteessa ja yhä kuullessaan sen yksitoikkoista, uuvuttavaa, -sanatonta kohinaa. - --- Olisikohan tuo vanha juutalainen voinut pettää minua? -- huudahti -hän, tahtomattaankin vapisten ja epäröiden. -- Minä kuitenkin annoin -tämän kallisarvoisen kiven lunastukseksi isäni linnan, niin kunniani -ja omantuntonikin, jotta kerran voisin alistaa jalkojeni alle kaikki -olennot, niin elävät kuin kuolleetkin. Olisikohan yksinkertainen kansa -oikeassa? Olisikohan todellakin olemassa henki, minun noitakeinojani -voimakkaampi, joka suojelisi tätä vihattua sukua, jonka kohtalolla minä -leikittelen niin kauan kuin minua haluttaa, kunnes aika kukistaa sen? -Ja mitä merkitsevät tähtien salaperäiset varotukset? Vanki kadonnut -tietämättömiin suljettujen ovien ja sylenpaksuisten muurien läpi! -Onko siis tämä linna toisten vallassa kuin minun? Kärsivällisyyttä! -Suuren Salomon Benhasin oppilas ei ole turhaan uhrannut poskiensa -punaa ja kuluttanut viittätoista vuotta elämästänsä oppiaksensa -kesyttämään luontoa ja henkiä. Minä tarvitsen vain synninpäästöä, -enemmän synninpäästöä; on hirveätä ajatella kiirastulta. Toistaiseksi -tarvitsen pyhimystenkin suosiota. Mitä? Jospa lähettäisin timanttisen -helminauhani pyhälle Birgitalle Naantaliin? Olipa se hyvä ajatus. -Sanotaan hänen kernaasti ottavan lahjoja vastaan, kysymättä keneltä -lahja tulee. Niin, hän auttaa minua, ja kun hän kerta on puolellani, -niin minä uhmaan Ljungarsin vihaa, vaikkapa he lähettäisivät minun -kimppuuni legioneja haamuja. - -Tämän taikauskoisen ajatuksen elähyttämänä heitti Ursula rouva -kopean silmäyksen torninikkunasta ulos ja keksi kymmen- tai -kaksitoistahenkisen ratsastajajoukon, joka ajoi nelistä Myllyrannasta -Ljungarsiin vievällä tiellä. - - - - -30. Kuinka herra Sten Knuutinpoika saapui Ljungarsiin, sekä vieraasta -ritarista, jonka vaakunassa oli punainen enkeli ja kotkanpää. - - -Ratsastajat pysähtyivät Ljungarsin linnan portille ja pyysivät päästä -sisään. Etumaisena ratsasti pitkä, laiha ja ahavoittunut ritari, joka -oli helposti tunnettava kauniista vartalostansa. Se oli herra Sten -Knuutinpoika, Leton kartanon herra ja Ljungarsin herran nuorempi veli. - -Sten herra oli noin neljänkymmenen vuoden vanha, voimakas, notkea, -kauniskasvuinen mies. Hänen tukkansa oli pitkä ja tumma, hiukan kulunut -kypäränreunasta, parta tumma, silmät siniset ja vilkkaat ja kasvot -itsestään miehuullisen kauniit, mutta niitä rumensi kaksi suurta arpea -otsassa ja vasemmalla poskella. Kaikki hänen liikkeensä ilmaisivat -päättäväisyyttä ja rohkeutta. Tapa, millä hän ohjasi hevostansa, osotti -taitavaa ratsastajaa; ja ääni, millä hän pyysi päästä sisään, todisti -hillitsemätöntä kiivautta. Hän oli nyt parantunut nuolenhaavasta, joka -niin kauan oli koetellut hänen malttiansa, ja paluumatkallaan Ulvilan -tienoilta hän oli kulkenut Myllyrannan läpi, ohimennessänsä revittänyt -lohipadon ja ryöstänyt taloista kaiken, mitä hän kiireessä oli voinut -ottaa mukanansa. - -Sten herra sekä hänen joukkonsa näyttivät tällä kertaa paljoa -muhkeammilta ja säädyllisemmiltä kuin tavallista. Sten herran varustus -oli kiilloitettu, kypärässä hänellä oli höyhentöyhtö ja satula oli uusi -ja kaunis. Hänen huovinsa olivat parhaan taitonsa mukaan paikanneet -vanhoja tamineitaan. Kaikki olivat puhtaat kasvoiltansa, niin, olipa -usealla uudet viitatkin, jalustimet ja hihnat, jotka luultavasti joku -matkustava kauppias oli saanut kunnian lainata kunnianarvoiselle -seurueelle, saamatta penniäkään korvausta. - -Sama portti, jonka Bo herra kerran syyssateessa niin kylmästi oli -sulkenut veljeltänsä, avautui nyt selkosen selälleen Sten herralle ja -hänen huoveillensa, jotka kursailematta anastivat asunnon itsellensä -linnassa ikään kuin olisivat olleet siellä kotonansa. Ursula rouva -vastaanotti lankonsa juhlallisella arvokkaisuudella ritarisalissa -ja tarjosi hänelle tavallisen tervetuliaismaljan. Sten herrakin -koetti hiukkasen mukautua ajan kohteliaihin tapoihin; alistuipa hän -suutelemaankin linnanrouvan ojennettua kättä ja kohteliaasti kehumaan -hänen lakastumatonta kauneuttansa. Mutta tämä herra ei ollut juuri -tottunut hovitapoihin, vaikka vanhastaan hänen muistissaan oli -säilynyt muutamia lauseparsia sinnepäin. Ei kestänyt kauan, ennenkuin -hän ilmoitti tuovansa tärkeätä sanomaa ja pyysi saada kahdenkesken -keskustella rouvan kanssa. - -Ursula rouva vaihtoi pikaisen silmäyksen hänen kanssaan; hän näytti -odottaneen sitä ja vei hänet sisempään huoneesen, Bo herran asesaliin. - --- Bo herra ja hänen poikansa Knuutti ovat kuolleet, -- sanoi ritari -välinpitämättömästi ja ilman mitään valmistuksia, heittäytyen -huolimattomasti istumaan vanhalle tammituolille, jonka selkänojaan oli -Ljungarsin vaakuna leikattuna. - -Vaikka Ursula rouva oli odottanutkin tätä sanaa, niin hän kuitenkin -kalpeni ja näytti hetken epäröivän, vaatisiko säädyllisyys, että -hän näyttäisi murehtivalta leskeltä saadessaan niin odottamattoman -surusanoman. - -Sten herra huomasi hänen epäröimisensä, nyökkäsi hänelle tutunomaisesti -päätä ja sanoi puoleksi ilvehtien: -- Hämmästyttääkö se teitä, rouvani! -Enpä luullut, että vapaus tuntuisi teistä vastenmieliseltä. - --- Minä vastaan teille, kun voitte todistaa minulle ettei sanomanne ole -väärä, -- vastasi Ursula rouva kopeasti. Hänellä ei ollut halua vaihtaa -toista herraa toiseen. - -Sten herra hymyili katkerasti. -- On turhaa, kaunis rouvani, -- -sanoi hän, -- että me koetamme olla vieraat toisillemme. Te olette -suvainnut ottaa vastaan ihailuni, enkä minä ole salannut, millä -tavalla minä olen kokenut ansaita sitä. Te tiedätte siis, että minulla -on palveluksessani muutamia sukkelia miehiä ja niiden joukossa eräs -Hurri, joka hämäläiseksi on aika viisas. Te tiedätte myöskin, että -tuo Hurri antoi leikata toisen korvansa -- joka maksoi minulle -kauniit summat -- uskotellaksensa Bo herralle jos jotain minun -julmuudestani. Se onnistuikin niin hyvin, että mies sai selon Bo -herran matkasuunnitelmasta, ja hän luonnollisesti antoi siitä vihiä -tanskalaisille ystävillemme. Ulvilassa minä tapasin erään laivurin, -joka äskettäin oli palannut Tukholmasta. Tuo mies sai kerta myrskyn -tähden laskea ankkuriin Signilsskärin edustalla, ja siellä hän sai -nähdä oikean mestarityön, jonka kaksi Otto Rudin kaleerilaivaa sai -aikaan, lyhyesti, _hyvä_ rouva, tanskalaiset valloittivat yöllä -Bo herran laivan, ja koko miehistö, niin hyvin rakas veljeni kuin -veljenpoikanikin surmattiin kovan ottelun jälkeen viimeiseen mieheen -saakka. Oletteko nyt tyytyväinen? - --- Huhu ei vielä ole mikään todistus. - --- Ja miksi te tätä sanotte? -- Ritari otti pienen, kultaisen -kantasormuksen esiin. - -Ursula rouva tarkasti sormusta ja sanoi kylmästi: -- Tämän sormuksen -sai poikapuoleni Knuutti lapsena kumminlahjaksi Sten Sture vanhemmalta. - --- Aivan niin. Laivuri jäi tanskalaisia peläten kokonaiseksi viikoksi -Signilsskäriin. Sillä aikaa heitti hyrsky useita ruumiita rannalle, ja -niiden joukossa oli nuori mies, jonka keihäs oli lävistänyt. Laivuri -hautasi hänet, luki muutaman pater nosterin hänen haudallansa ja piti -palkkanansa tämän sormuksen, joka oli kuolleen sormessa. - -Ursula rouva veti syvään henkeänsä ja sanoi hymyillen: -- Minun -täytyy kai vihdoin uskoa, että olen leski, koska te, herra ritari, -näytte sitä niin suuresti haluavan. -- Enkö minä ikävöitsisi sitä -päivää, joka yhdistäisi meidät, kaunis rouvani? Mikä nyt enää estäisi -meitä hallitsemasta tätä linnaa ja kaikkia siihen kuuluvia maita, te -kauneudellanne ja minä miekallani. - --- Kaksi estettä, herra ritari, ja tätä nykyä ne eivät ole meidän -vallassamme. - --- Oi, nuo lapset! Mutta te olette oikeassa, he voivat aikaa myöten -käydä meille vaarallisiksi. Minun voutini Sven vakuutti, ettei hän -koskaan ole nähnyt niin uhkarohkeita lapsia. He murtautuivat katosta -ulos Letossa, hinasivat itsensä nuoran avulla alas ja luiskahtivat -minun käsistäni. - --- Olkaa huoletta, urhokas ritarini. Te olette pitänyt huolta toisesta -puolesta, nyt minä otan toisen huolekseni. Älkäämme ajatelko koko -asiaa. Teidän väkenne tulee viettää hauska päivä Ljungarsissa. -Koettakaamme nöyrästi kantaa suruamme. - -Ritari naurahti ja hänen muutenkin niin tuimat kasvonsa tulivat -vieläkin tuimemmiksi. Ja sinä päivänä valmistettiin Ljungarsin linnassa -suuret kemut. - -Kaksi tuntia päivällisten jälkeen, kun kaikkialla vallitsi hilpeä -mieliala, kuului odottamatonta torventoitotusta portilta ja puoleksi -päihtynyt vartia ilmoitti, että eräs vieras ritari, jolla oli -kaksikymmentä huovia seurassansa, halusi puhutella linnanrouvaa. - --- Millainen vaakuna on hänen kilvessänsä? -- kysyi Ursula rouva. - --- Veripunainen enkeli, jolla on musta kotkanpää ja ihonväriset -kädet valkealla pohjalla, -- vastasi Malko, joka oli tähystänyt -vartiotornissa. - --- Se on Djeknen suvun vaakuna. [Tällainen vaakuna riippui Nousiaisten -ja Porvoon kirkoissa. Toisilla tämän kuuluisan suvun haaroilla oli -kilvessä kolme lumpeenlehteä tai kolme kuusikärkistä tähteä.] Ja koska -he ovat piispan sukulaisia, niin tiedustelkaamme, mitä papeilla on -meille sanottavaa, -- sanoi Sten herra. - -Asian laita oli seuraava. Kun ritari Lydik Klaunpoika oli vienyt -neitosensa Naantalin luostarista hyvään turvaan ystävänsä ja -sukulaisensa, ritari Iivari Flemingin luo Kokemäen kartanoon, niin -hänen mielestään hänen ritari-velvollisuutensa ja kunniansa vaati häntä -täyttämään sitä tehtävää, jonka piispa oli antanut hänelle toimeksi. -Sitä tarkoitusta varten luovutti herra Fleming hänelle kaksikymmentä -huovia, ja kuultuansa, että Sten herra oli Ljungarsin linnassa, niin -hän tuli nyt sinne toimittamaan asiaansa. - -Ursula rouva läksi heti Sten herran ja muutamien aseellisten miesten -seuraamana muurille ja kysyi vieraalta ritarilta, mitä asiaa hänellä -oli. - -Ritari, jonka kilvessä oli tuo kuuluisa Djeknen suvun vaakuna, antoi -uudestaan puhaltaa torvea ja kysyi, oliko hänellä kunnia puhutella Sten -Knuutinpoikaa, Leton herraa ja korkeasukuista Ursula rouvaa, ritari Bo -Knuutinpoika Ljungarsin puolisoa? - -Sten herra vastasi, että sanantuoja oli oikeassa ja lisäsi ivallisesti, -että hän olisi hyvin mielissänsä, jos Turun piispa lähettäisi hänelle -säkillisen synninpäästöä, sillä juuri tänään hän oli syönyt luostarin -lohta, ja ensi tilassa hän joisi luostarin oluttakin, jos piispalla ei -olisi mitään sitä vastaan. - -Vieras ritari ei ollut kuulevinaan tätä ivapuhetta, vaan painoi -keihäänsä maahan ja puhui niin kovasti että hänen äänensä kaikui -linnanpihalle saakka: - --- Minä Lydik Klaunpoika, Kankaisten herra [Djeknen suku käytti -Kankaisten herran nimeä ennenkuin tämä säterikartano, luultavasti -naimisen kautta, joutui Hornin suvulle], ritari Jumalan, pyhän -neitsyen, pyhän Olavin ja pyhän Henrikin palveluksessa, teen sinulle -tietäväksi, Sten Knuutinpoika, joka sanot itseäsi Leton herraksi, sekä -ritariksi ja aatelismieheksi, joka kuitenkin olisi vielä todistettava: -minun korkea, armollinen ja kunnianarvoinen herrani, Turun piispa -Jumalan armosta ja pyhän isän määräyksestä, ilmoittaa sinulle minun -kauttani, että sinä olet syytetty rikoksesta maan rauhaa ja kirkon -omaisuutta vastaan: koska olet kavalasti ja väkivallalla ryöstänyt -jalosukuisen ja korkeasyntyisen herra Birger Bonpojan sekä neiti Beata -Bontyttären heidän oikeasta ja laillisesta asuinpaikastansa ja kätkenyt -heidät ryöväripesääsi, koska olet väkivaltaa ja vääryyttä harjoittanut -rauhallisia matkustajia kohtaan, jotka ovat asioissansa kulkeneet, ja -lopuksi koska olet polttanut, haavoittanut, murhannut ja rääkännyt -kirkon alustalaisia Myllyrannan kylässä, ja rosvon ja ilkimyksen tavoin -riistänyt heiltä heidän omaisuuttansa, joka on kaikille tiettyä. Tämän -kaiken tähden minun armollinen herrani, kirkon suojeliana ja maan -rauhan vartiana haastaa minun kauttani sinut oikeuteen ja kutsuu sinut -yhdeksän päivän kuluessa vastaamaan teoistasi korkeasti-ennenmainitun -herran ja piispan luo Kuusiston linnaan Turun kaupungin läheisyyteen. -Ja jos sinä et seuraa tätä haastoa, niin julistan minä sinut jokaisen -jalkaportaaksi sekä mahdottomaksi kantamaan ritarin nimeä ja -kunnianmerkkiä; tämän minä todeksi näytän kelle tahansa hengellä ja -verellä, keihäällä ja miekalla, ratsain tai jalkaisin, Jumalan ja pyhän -neitsyen nimeen; niin totta kuin minua Kristus ja pyhä Henrik auttakoot -ruumiin ja hengen puolesta. - -Näin sanoen heitti ritari Lydik hansikkansa maahan, kohotti keihäänsä -ja odotti vastausta. - -Sten herran mielestä oli hänen puheensa liian pitkä ja Ursula -rouvan läsnäolo sekä tervetuliaismaljat eivät olleet juuri omansa -lauhduttamaan tämän herran hurjaa mielialaa. Sen sijaan että hän olisi -vastannut, repäsi hän lähimmän joutsimiehen kädestä joutsen, tähtäsi -ja lennätti samassa vingahtavan nuolen herra Lydikin päätä kohden. -Heleästi kilahtaen lensi nuoli ritarin ojennettua kilpeä kohti, lävisti -veripunaisen enkelin sydämen ja tunkeutui yhä syvemmälle haarniskan -läpi hänen vasempaan olkapäähänsä. Tätä kavalaa laukausta tervehdittiin -toiselta puolen ilon, toiselta kostonhuudolla, mutta samalla se -nopeudellaan ja voimallaan herätti jokaisen jousimiehen ihastusta. - - - - -31. Sten Knuutinpojan ja ritari Lydik Klaunpoika Djeknen -kaksintaistelusta, sekä odottamattomasta vieraasta, joka saapui -paikalle. - - -Ritari Lydik Klaunpojan kauniit kasvonpiirteet jotka näkyivät avatusta -kypäräsilmikosta vääntyivät hetkeksi, kenties pikemmin vihasta kuin -tuskasta. Hän veti nuolen olkapäästänsä, mursi sen moneksi palaseksi, -viskasi sen muuria vasten ja huusi: - --- Samalla tavalla kuin nyt minä muserran tämän hauraan, petollisen -nuolen, niin minä muserran täten Sten Knuutinpojan kunnian ja -julistan hänet vilpilliseksi konnaksi. Kaikki läsnäolevat minä otan -todistajiksi, että olen haastanut Sten Knuutinpojan oikeuteen ja miten -hän on siihen vastannut. Mitä kunnioitettuun Ljungarsin rouvaan tulee... - --- Ampukaa hänet! Hän häpäisee linnanrouvaanne! -- kuului Sten herran -ääni muurilta ja samassa lennätti miehistö taaskin jousistansa kolme, -neljä nuolta. Lydik herra, joka tällä kertaa piti paremmin varansa, -väisti taitavasti nuolet kilvellänsä ja jatkoi sitten vakavalla äänellä: - --- Mitä kunnioitettuun Ljungarsin rouvaan tulee, niin lähettää minun -armollinen herrani hänelle kunnioittavan tervehdyksensä ja pyytää -että hän suvaitsisi ottaa vastaan yhden hänen papeistansa, joka tulee -pyytämään kahdenkeskistä keskustelua hänen kanssansa. - --- Tervehdi armollista herraasi, -- vastasi Sten herra, -- että jos hän -omassa persoonassansa haluaa käydä täällä, niin me koetamme parhaan -taitomme mukaan kestitä häntä. Mutta koska me emme aio ripityttää -itseämme hänen papeillansa, niin on hyvin luultavaa, että semmoinen -herrasmies täältä lähtiessänsä on sileämmäksi ajettu, kuin tänne -tullessaan. - -Sillä välin olivat Flemingin soturit, epäröiden ja kiihottuneina -väistyneet muurien luota niin kauaksi, että joutuivat ampumamatkaa -ulommaksi. Heillä ei ollut jousia, eivätkä he voineet vastata kavalaa -tervehdystä. Lydik herra yksin piti paikkansa nuolen kantomatkan -piirissä, vähääkään välittämättä nuolista, jotka tuon tuostakin -lensivät hänen kilpeensä. Eikä hän odottanutkaan turhaan. Mitä tahansa -herra Stenistä oli sanottukin, niin hän ei todellakaan olisi ansainnut -pelkurimaisuuden syytöstä. Hänen hiukan päihtynyt väkensä tarvitsi -aikaa satuloidakseen hevosensa ja pukeutuakseen uudelleen varuksiinsa. -He olivat nyt valmiit ja yhdessä Ursula rouvan väen kanssa, oli heitä -noin kolmekymmentä aseellista huovia, joten he siis olivat lukuisammat -päällekarkaajia. Mutta koska Flemingin soturit olivat tunnetut -kelvostansa ja sotataidostansa, päätti Sten herra vain hätätilassa -sallia käsikahakkaa. Hän antoi siis joukkonsa marssia vihollista -vastaan hyvässä sotajärjestyksessä, mutta pysähdytti sen alaslasketulle -nostosillalle, nosti keihäänkärjellä Lydik herran hansikan maasta ja -ratsasti sitten odottavan vihollisen luo yksinänsä, ilman muita aseita -kuin miekka kädessä. - --- Tunnusta nyt syntisi, suurisuinen poikanulikka, sillä elävänä sinä -et tältä paikalta pääse! -- huusi Sten herra hirvittävällä äänellä. - -Taistelu hevosen selässä alkoi taistelusääntöjen mukaan peitsellä, -mutta kun Lydik herra huomasi vastustajansa tarttuvan miekkaan, niin -hän heitti peitsen pois ja paljasti miekkansa. Tällaisessa miekkailussa -oli päävaikeus siinä, että täytyi yhtä aikaa vasemmalla kädellä ohjata -hevosta ja käyttää kilpeä, ja voitto riippuu suureksi osaksi hevosen -tottumuksesta ja ratsastajan taitavuudesta. Se taistelioista, joka -päästi vihollisen kupeellensa tai selkänsä taakse, oli melkein aina -mennyttä kalua. - -Pian kävi selväksi, ettei Lydik herra tuottanut häpeätä Svante -Sturen asekoululle, jonka oppilas hän oli. Vaikka hänen olkapäänsä -oli haavoitettu, käytti hän asettansa niin notkeasti ja taitavasti, -että hän olisi ollut paljoa vahvemman vihollisensa kanssa täysin -tasavoimainen, jos hänellä vain olisi ollut oma hevosensa, joka oli -tottunut hänen ohjaamiseensa. Pahaksi onneksi hänen oli täytynyt -se jättää paetessansa Naantalista ja nyt hän ratsasti Flemingin -sotaratsulla, joka oli kömpelö ja tottumaton tämänkaltaisiin -seikkailuihin. - -Sten herra pettyi toiveessansa, että hän jo ensi hyökkäyksellä -voisi lyödä nuorukaisen maahan. Senpä tähden hän käänsi hevosensa -sivulle, pyöräytti äkisti ympäri ja ajoi sellaisella vauhdilla vasten -vastustajaansa, ettei Lydik herra ehtinyt ajoissa kääntyä, vaan sai -samassa hirveän, musertavan miekaniskun kilpensä sisäpuolelle, suoraan -ennestään jo haavoittuneesen vasempaan olkapäähänsä. Tämä isku, joka -olisi voinut lyödä häränkin maahan, oli voimakkaampi kuin mitä hänen -hyvä flandrilainen varusteensa saattoi kestää. Maailma musteni hänen -silmissänsä, kilpi tulipunaisine enkeleineen vaipui maahan hänen -hervottomasta kädestänsä ja uusi isku, joka tällä kertaa kohtasi hänen -kypäränsä sivua, heitti hänet tunnottomana ja suinpäin satulasta -maahan. -- Näin käyköön jokaisen, joka kajoaa Sten Knuutinpojan -kunniaan! -- huusi Sten herra voitonriemulla ja hyppäsi hevosensa -selästä täyttääkseen vieläkin yhdellä loppuiskulla verisen työnsä, -kun samassa yksi Flemingin sotilaista laukkasi paikalle pelastamaan -johtajaansa. Tähän asti olivat molemmat puolueet katselleet asiaan -sekaantumatta hurjaa kaksintaistelua; mutta nyt ratsasti Sten herran -väki linnan puolelta hänen apuunsa, eikä kestänyt kauan, ennenkuin -taistelu oli täydessä vauhdissa, -- yksi noita hurjia, yksityisiä -taisteluita, jotka niin useasti verellä tahrasivat maata Sturein -aikakautena. Kummaltakin puolelta tehtiin hyökkäyksiä peitsillä ja -tapparoilla, ja huudettiin korkealla äänellä. Sten herra tungettiin -erilleen kaatuneesta vihollisestansa ja hänen täytyi uudelleen nousta -hevosensa selkään. - -Muurilla seisoi Ursula rouva ja katseli taistelua uhmamielin, -halveksivasti hymyillen. Keltainen topaasi kimalteli hänen rinnassansa -ilta-auringon loisteessa; hänen tummat silmänsä salamoivat, ja -ikäänkuin taivas olisi tahtonut todeksi tunnustaa taikauskoista tarua, -joka kertoi Ljungarsin suvun polveutuvan salamasta, nousi läntiselle -taivaanrannalle synkkä pilvi ja metsäisillä kunnailla alkoivat kalpeat -tulikielet risteillä. - -Sten herran miehet ryntäsivät kiivaasti ja heidän johtajansa -taisteli sellaisella urheudella, joka olisi kelvannut suuremmallekin -taistelutantereelle ja puolustamaan parempaakin asiaa. Hänen suunnaton -miekkansa kaasi säälimättä toisen toisensa jälkeen Flemingin miehistä, -jotka askel askeleelta vetäytyivät takaisin hyvässä järjestyksessä, -kuljettaen haavoittunutta ritaria keskellänsä. - -Mutta tuskin he olivat päässeet linnanportin näköpiiristä, niin -ylivoima ahdisti heitä niin valtavasti että heidän rivinsä murtui ja -näytti siltä, kuin heidän tappionsa olisi ollut varma. Neljä hevosta -karkasi pois tyhjin satuloin; neljä haavoittunutta sotilasta pysyi -vaivoin satulassa ja Sten herra raivasi yhä edelleen itsellensä tietä -haavoittuneen luo, josta kukaan ei enää näyttänyt voivan häntä estää. - -Silloin ilmestyi Myllyrantaan vievälle tielle pieni, viisimiehinen -joukko, jonka johtajana näytti olevan munkki, sillä kookas mies, joka -ratsasti joukon etunenässä, oli päätä myöten mustan kaavun peitossa. -Kun nuo ratsastajat huomasivat taistelun, kannustivat he hevosiansa ja -ajoivat kiivasta karkua taistelupaikalle, jossa he heti peitsinensä -syöksyivät Sten herran väen kimppuun. Flemingin miehet saivat hetken -hengittämisen aikaa, kääntyivät takaisin ja ryhtyivät taas vuorostansa -hyökkäämään. - -Vaikka tämä apujoukko olikin niin pieni, niin vaikutti sen tulo -ratkaisevasti taistelun menoon. Sten herran väki luuli tulokkaita Arvid -piispan etujoukoksi, joka tuli Lydik herran apuun ja lyhyen taistelun -perästä he laukkasivat ohjakset valloillaan takaisin linnaan. - -Ljungarsin ja Leton väki vahvistui tässä luulossa vielä senkin -johdosta, että munkki, joka johti vieraita ratsumiehiä, jäi alussa -välinpitämätönnä metsänlaitaan. Hänen otaksuttiin olevan piispan -lähettilään, jonka tulon Lydik herra jo edeltäpäin oli ilmoittanut. - -Tämä äänetön katselia oli asettunut tien laitaan Ljungarsin puolelle, -niin että jokaisen joka sinne aikoi, täytyi kulkea aivan hänen -ohitsensa. Liikkumatta ja välinpitämätönnä hän näki toisen toisensa -jälkeen pakenevan hänen ohitsensa. Sten herra yksin vain uhmaten -taisteli Flemingin sotureita vastaan. - -Silloin ratsasti munkki hitaasti paikalle ja viittasi ratsumiehille -että lakkaisivat taistelusta. Ikäänkuin hiljaisesta sopimuksesta -vetäytyivät kaikki pois ja jättivät Sten herran tielle tuntemattoman -ratsumiehen kera. - -Mutta Sten herra näytti tyytyvän kaksintaistelussa äsken saamaansa -voittoon ja kannusti hevostansa seuratakseen muita linnaan. Mutta -kookas munkki asettui hänen tiellensä. - --- Mitä, pappi, onko sinulla muuta kuin yksi henki menetettävänä? - -Vastauksen asemesta veti munkki pitkän miekkansa kaapunsa alta ja iski -Sten herran hevosta niin kovasti niskaan, että pää melkein irtaantui -ruumiista ja hevonen sekä ratsumies pyörähtivät toistensa yli keskellä -verivirtaa. - -Mies, joka saattoi antaa senkaltaisia iskuja, olisi nyt ilman mitään -vaivaa voinut kaataa Sten herrankin maahan. Mutta munkki ei käyttänyt -etua hyväksensä, hän ei liikahtanut paikaltaankaan, ennenkuin ritari -vihan vimmoissansa oli irroittautunut jalustimistaan. Silloin hänkin -hyppäsi hevosensa selästä ja niin he seisoivat hetken vastatusten, -katsellen vihaisin katsein toisiansa. - --- Kaljupää konna! -- huusi Sten herra, -- sinä tapoit hyvän hevoseni, -ja nyt minä heitän sinun pääsi sen pään viereen. - --- Säästä sanasi, Sten Knuutinpoika, ja käytä mielemmin miekkaasi, -sillä pyhän Henrikin luitten kautta, ei se koskaan ole ollut sinulle -niin tarpeen kuin tänään! -- vastasi munkki, heittäen päähineensä pois -ja paljastaen sen alta ritarin kypärän. - - - - -32. Kuinka kaksintaistelu päättyi molempien ritarien välillä, sekä -Ljungarsin suvun surullisesta kohtalosta. - - --- Oletpa munkki tai maallikko, niin tänään saat maistaa Ljungarsin -säilää! -- huudahti Sten herra ja antoi vastustajalleen toisen iskun -toisensa jälkeen, niin että hän, jolla ei ollut kilpeä, vain mitä -suurimmalla taitavuudella saattoi suojella itseään. Mutta Sten herra ei -siten saavuttanut mitään erityistä etua; päin vastoin hän tunsi kätensä -väsyvän ja kaikki hänen iskunsa kilpistyivät tuntemattoman ritarin -varusteesta ja miekasta, ikäänkuin lasipinnasta. - --- Saat viisi minuuttia hengähtääksesi, -- sanoi vieras. - -Vastauksen asemesta iski Sten herra niin voimakkaasti vieraan päätä -kohti, että leukahihna katkesi ja kypärä putosi maahan. Munkkikaapuun -puettu ritari seisoi nyt siinä paljain päin, hänen kasvonsa olivat -kalpeat ja tuimat ja harmaantuneet kiharat ympäröivät hänen päätään. Se -oli Bo Knuutinpoika, Ljungarsin herra. - -Tämä odottamaton näky sai Sten herran kauhun valtaan. Hän tuijotti -hetken aikaa veljeensä, ikäänkuin hän olisi ollut haamu kuolleitten -mailta. - --- Sinä olet tapattanut Knuutti poikani, -- sanoi Bo herra. -- -Mutta sinä olet veljeni, ja minä suon sinulle viiden minuutin ajan -valmistaaksesi kuolemaan ja minä luetan messuja sinun sielusi puolesta. - -Sten herran jäsenet tulivat nyt äkkiä liikkeesen, ei kuitenkaan -taistellaksensa, vaan paetaksensa. Hän heitti kilpensä pois ja juoksi -pakoon metsään päin, toivoen voivansa kiertämällä päästä linnaan. - -Bo herra seurasi häntä hitaammin, mutta vähemmin väsyneenä. Ratsumiehet -näkivät heidän katoavan puitten suojaan; Bo herran väki, Taavi -etumaisena, seurasi kaukaa molempia ritareita. He ajoivat toisiaan -takaa niinkuin susi paimenkoiraa ja he tunkeutuivat yhä syvemmälle -tiheään metsään. - -Hetken kuluttua huomasi Taavi joutuneensa kauas erilleen -seuralaisistaan, ja kuusien kahinasta hän saattoi väin aavistaa, mitä -tietä veljekset, takaa-ajaja ja pakolainen kulkivat metsän tiheikössä. -Poika parka ei ajatellut mitään muuta, kuin miten hän voisi auttaa -Bo herraa ja tietämättänsä hän vihdoin joutui Junkkarin lähteelle. -Lähde oli kuiva, niin kuiva kuin ei koskaan vesipisaraakaan olisi -sirahdellut sen sammaltuneella kivipohjalla. Vanha, koukkuinen mänty -loi varjonsa punertavalle, ukonnuolen halkaisemalle kivilohkareelle. -Iltasumu kohousi harsona suoperäisestä maasta ja kaste kimalteli jo -heinänkorsissa. Kaikki muistutti sitä iltaa, jolloin Taavi viimeksi oli -käynyt siellä Ljungarsin lasten kanssa. Taavin sydän tykytti kiivaasta -juoksusta. Bo herraa ei kuulunut; Sten herraa ei näkynyt. Hiljaisuus ja -rauha näytti vallitsevan tässä laaksosessa. - --- Mutta varmaan he juoksivat tänne päin, -- sanoi hän itseksensä. --- Kas tuossa on jälki märässä sammalessa! Ja tuossa katkennut oksa. -Tuossa miekanhuotra! Se on Bo herran! Ja tuossa... - -Taavi ei rohjennut sanoa sitä sanaa suustaan. Hän seisoi tuskin -kahdenkymmenen askelen päässä kivilohkareesta ja näki selvästi -näön, joka ei ollut hänelle vieras. Kun mailleen menevä aurinko -loisti lehtien ja usvan läpi kallioseinälle, ilmaantui siihen sama -valkoinen olento, jonka oikea koti näytti olevan tässä yksinäisessä -laaksossa. Hän ei voinut erehtyä; se oli Ljungarsin tyttö valkoisessa -verhassansa, kultavyö uumillansa ja punaiset sukat jalassa. Hänen -tavallinen uhmaileva ja pilkallinen katseensa oli nyt entistä tuimempi, -ikäänkuin itsepäisen lapsen, joka on polkenut rikki lempinukkensa. Hän -seisoi liikkumatta puoleksi poiskääntyneenä ja Taavi oli kuulevinansa -seuraavat sanat tai laulun, joka ehkä ei ollut muuta kuin öisen tuulen -hiljaista huminaa vanhan männyn nystyräisissä oksissa: - - Kuka kaatoi kankahalta - Hongan pilviä pitävän; - Kuka syöksi hongan päältä - Kotkan ilmojen isännän? - Sukuni - Sortuvi. - Kuka kaatoi kaukahalta - Hongan pilviä pitävän? - - Ei tiedä teräs sokea, - Mihin maalihin osuvi, - Ei tunne pimeä pilvi, - Mitä kohti kulkenevi. - Tiedoton, - Tunnoton. - Ei tiedä teräs sokea, - Mihin maalihin osuvi. - -Vaikka tämä laulu tuntuikin niin hurjalta, puoleksi valittavalta ja -puoleksi pilkalliselta, oli Taavi jo siksi tottunut tähän ihmeelliseen -olentoon, että hän rohkaisi mielensä ja uskalsi kysyä, mistä hän -löytäisi Bo herran. -- Sinä sen kyllä tiedät, sinä! -- lisäsi hän. -- -Jos olet Ljungarsien ystävä, niin suojele herraani, äläkä salli hirveän -Sten herran tappaa häntä! - -Usvakuva ei näyttänyt panevan mitään huomiota hänen kehotukseensa, -vaan jatkoi -- jos se todellakin oli hän -- hämmentäen seuraavat sanat -puitten oksissa yhä kiihtyvän tuulen suhinaan: - - Syöksy taivahan salama. - Säkenöivä ilman säilä; - Pahuuden pesät kukista. - Väkivallan suojat särje! - Sytytä, - Hävitä! - Syöksy taivahan salama, - Säkenöivä ilman säilä! - -Haamun kasvot vääntyivät hänen näin sanoessaan ja kävivät yhä -epäselvemmiksi, ja lopulta ei silmä voinut erottaa muuta kuin paljaan -kallioseinän. Näytti siltä kuin synkät ukkospilvet olisivat kiirehtien -totelleet manausta, sillä tuskin olivat viimeiset sanat kajahtaneet -tuuleen, niin kirkas salama valaisi korkeimman männyn, joka seisoi -lähteen toisella puolen olevalla kunnaalla, ja sen mukana seurasi -räikeä jyrähdys, joka tavallisesti merkitsee että ukkonen on iskenyt -maahan. Taavi joutui uudelleen tuskan valtaan. Hän ei voinut jäädä -paikalleen, paeta hän ei myöskään tahtonut, ennen kuin hän oli löytänyt -herransa. Hän kiipesi vastakkaiselle kukkulalle: ei mitään jälkeä, ei -vähintäkään ääntä. Hän palasi takaisin laaksoon, hän tutki uudestaan -sammalessa näkemiänsä jälkiä. Ne johtivat kallion toiselle puolelle, -samalle nurmikolle, missä Birger ja Beata kaksi viikkoa sitten olivat -iloisina nauttineet illallisensa. Ruoho oli poljettu ja veressä. Vähän -kauempana, kallion vieressä olevan käyrän männyn takaa löysi Taavi -etsittävänsä, mutta sellaisessa tilassa, että hämmästys ja kauhistus -täytti hänen mielensä. - -Molemmat veljekset, Bo herra ja Sten herra, makasivat verissänsä -kanervikolla. Kun Sten herra ei mitenkään enää voinut paeta, oli hän -luultavasti epätoivossansa koettanut puolustautua. Hän makasi siinä -olkapää halaistuna ja hänen hurjissa, ruhjoutuneissa kasvoissansa asui -viha. Mutta Bo herrakin makasi hänen vieressänsä syvissä haavoissaan, -ja hänen kauniit, harmaantuneet kiharansa olivat poikkileikatut, sillä -isku oli kohdannut häntä vasempaan ohimoon sellaisella voimalla, että -Sten herran miekka oli siihen katkennut. Kaksi urhokasta miestä, kaksi -etevätä tottunutta soturia, jotka onnellisemmissa oloissa olisivat -voineet voittaa ja vuodattaa kunnialla verensä isänmaan eteen, olivat -tässä kunniatta ja voittoriemutta kaatuneet, veljesmurhaisessa -kaksintaistelussa, yksityisen vihan ja koston uhreina. Tämä laiton ja -verinen aikakausi ei vielä ollut kyennyt sitomaan oman käden kostoa -lailla ja oikeudella, vaan oli ikäänkuin koonnut itseensä kaikki -keskiajan sotaisat levottomuudet, jotta nuo tulossa olevat ensimäisen -Kustaan päivät esiintyisivät sitä kirkkaammassa valossa. - -Taavi heittäytyi kaatuneen herransa yli ja koetti kaikin neuvoin saada -häntä henkiin. Mutta se oli turhaa. Bo herra oli päättänyt maalliset -taistelunsa ja lähtenyt tapaamaan vanhinta poikaansa, jonka kuoleman -hän omaksi turmioksensa oli niin katkerasti kostanut. - -Sillä välin oli kova rajuilma puhjennut, jommoinen yksin näissä -kallioisissa seuduissakin, joissa ukkosilmat niin useasti raivoavat, -oli harvinainen. Ukon iskemän männyn latva oli syttynyt tuleen ja -myrsky oli heitellyt palavia havuja lähimäisiin kuusiin ja mäntyihin. -Niistä tuli levisi kuivaan kanervaan, joka paloi kahisten kuin -oljet, ja näiden runsaiden sytykkeiden kasvattamina liekit leveänä -kolmikulmiona, kapea tulikieleke huippuna, kohosivat ilmaan; sade niitä -vain vähän hillitsi, mutta ei sammuttanut. Hetken kuluttua oli aivan -mahdotonta kestää tukahduttavaa savua, joka painui sille puolelle, -missä Taavi seisoi ja koki viimeiseen saakka pelastaa liekistä kuolleen -herransa ruumista. Mutta hänen täytyi surusydämin luopua tästä -yrityksestä, ja hän otti vain Bo herran miekan mukanansa ja kiiruhti -etsimään metsään eksyneitä seuralaisiansa. - - - - -33. Kuinka Arvid piispa tuli Ljungarsin linnaan ja määräsi sen -asukkaiden kohtalot. - - -Sillä välin olivat paenneet soturit kertoneet Ursula-rouvalle, jolla ei -ollut aavistustakaan, että hänen kuolleeksi luultu miehensä oli ollut -häntä niin lähellä, sen väärän huhun, että Arvid piispa oli suurella -sotavoimalla tulossa linnaa piirittämään. Hän oli heti käskenyt nostaa -sillan, ladata sotaputket kivillä, korjata rappeutuneet kohdat muurissa -ja ylipäänsä ryhtyä sellaisiin toimiin linnan puolustukseksi, joita -aika myönsi. Sten herran viipyminen huolestutti häntä, mutta kun hän -tiesi hänen olevan yhtä viekkaan kuin uhkarohkeankin, niin hän toivoi -hänen vielä tulevan hänelle apuun niiden seuralaistensa kanssa, joita -hänellä saattoi olla siellä täällä metsässä. - -Illalla nousi rajuilma ja kulovalkean savu tunkeutui linnaan saakka. -Ursula rouva lähetti tiedustelioita, mutta he palasivat tyhjin toimin, -sillä Flemingin soturit vartioivat tarkasti kaikkia käytäviä. Niin -kului yö ja koko seuraava vuorokausi. - -Kolmantena päivänä kahakan ja kaksintaistelun jälkeen toteutui -sattumalta tuo väärä huhu ainakin osittain. Arvid piispa läheni, tosin -ei suurella sotavoimalla, mutta hän oli Bo herran lähdettyä Naantalista -suuresti huolehtinut, miten tämä taistelu päättyisi, joka koski niin -läheisesti kirkonkin etuja. Ja kun hän sitäpaitsi kuuli että ritari -Lydik oli kulkenut Kokemäelle päin, niin hänelle muistui mieleen, -että hänellä oli syytä lähteä tarkastusmatkalle näille seuduille -sekä paluumatkalla käväistä Rauman luostarissa ja koulussa. Hän -läksi viipymättä matkalle, 40 henkeä seuranansa niistä, toinen puoli -aseellisia; sitä paitsi seurasivat Birger ja Beata hänen suojassansa -Ljungarsin linnaan. - -Sillä välin oli Taavi pikalähetillä ilmoittanut piispalle Junkkarin -lähteellä tapahtuneesta onnettomasta kaksintaistelusta. Tämä uutinen -kiirehdytti siihen määrään piispan matkaa, että hän jo kolmannen päivän -illalla saapui Myllyrantaan ja levättyänsä siellä yön, seuraavana -aamuna läksi Ljungarsin linnaan aseellisine miehineen, joihin oli -liittynyt noin kaksikymmentä miestä Myllyrannan kylästä. - -Ursula rouva oli viettänyt rauhattoman yön. Sten herra viipyi poissa, -hämäriä huhuja kulki, että Bo herra oli palannut takaisin, Malkoon -ei ollut luottamista, miehistö tuntui pelonalaiselta ja keskusteli -antaumisesta, sillä linna ei voinut kestää ylivoimaista piiritystä. -Mutta uhkarohkea linnanrouva luotti epäilemättä salaiseen taikakeinoon, -jota hän oli jo lapsuudessaan isänsä linnassa Liivinmaalla oppinut -eräältä vanhalta juutalaiselta taikurilta ja joka oli täydelleen -sopusoinnussa aikakauden taikauskon kanssa. - -Näin oli asiain laita, kun Ursula rouva, joka jo oli saanut kuulla -kaksintaistelusta lähteen luona, näki neljäntenä aamuna taistelun -jälkeen piirittäjien pienen joukon äkkiä lisääntyneen noin 60 -aseelliseen mieheen, jotka piirittivät linnaa joka puolelta. Heti -sen jälkeen tuli tavanmukainen torventoitottaja kehottaen linnaa -antautumaan. - -Vastaus kuului: -- Tervehdä hänen armoansa ja kysy, milloinka on tullut -tavaksi, että piispat väkivallalla murtautuvat rauhallisiin asuntoihin -ja uhkaavat aatelisnaisia aseilla ja verenvuodatuksella. Tervehdä häntä -ja sano, että kaikki väkivalta on turhaa, sillä koko linna on hänen -armonsa käskettävänä. - -Heti sen jälkeen laskettiin nostosilta ja Arvid piispa astui -henkivartioineen Ljungarsin linnaan. - -Ursula rouva oli linnan avainten kanssa jo portilla häntä vastassa. Hän -oli pukeutunut kallisarvoisimpaan surupukuunsa; hänen suunsa oli mitä -herttaisimmassa hymyssä, mutta hänen sydämessään vallitsi samalla pelko -ja katkeruus. Kaikki hänen väkensä oli laskenut aseensa linnan pihalle; -kaikki linnan ovet seisoivat selkosen selällään ja linnansaliin oli -katettu juhlallinen ateria. Näytti siltä kuin olisi tahdottu viettää -juhlaa suuren ja tervetulleen vieraan kunniaksi. - -Arvid piispa ei antanut pettää itseänsä. Hän pani miehiä seisomaan -joka ovelle, asetti vartioita muureille ja otatti miehistöltä yksin -puukotkin pois, jotka heillä maan tavan mukaan oli vyössänsä. Ursula -rouva ei osottanut tyytymättömyyttä; hän oli nöyrä ja alistuvainen -ja myöntyi kaikkeen. Aivan huomaamatta hän vain laitti niin, että -hänen kauneutensa esiintyi edullisimmassa valossa, eikä se voinut -olla vaikuttamatta edes piispankaan seitsenkertaisesti pansaroittuun -sydämeen. - -Ja millä äidillisellä hellyydellä hän iloitsi nähdessään lapsensa! -Ei milloinkaan enää hän tahtonut lähettää heitä noiden jumalattomien -ihmisten pariin, jotka olivat tuottaneet hänelle ja heille niin -paljon huolta. Oi, hän oli itkenyt yöt päivät, kun kuuli, että heidät -oli ryöstetty. Ja sen lisäksi oli kohtalo tuottanut hänelle vielä -senkin koettelemuksen, että, hän oli kadottanut parhaan, urhokkaimman -puolison, ritarikunnan kunnian ja kaunistuksen, tuon uljaan Bo herran, -jota hän ilolla oli seurannut rikkaammasta kotimaastansa, elääksensä -hänen kanssansa näissä yksinäisissä, metsäisissä erämaissa! Sten herra -oli pyytänyt häntä rakentamaan sovintoa veljensä kanssa; kuinka hän -olisi voinut olla suostumatta niin kiitettävään pyyntöön? Mutta, -- -ja hän huokasi syvään -- hirveä erehdys teki hyvän aikeen tyhjäksi ja -oli syynä onnettomaan loppuun, jota hän ei voisi lakata suremasta koko -elämänsä aikana. - --- Hyvä rouva, -- sanoi piispa, jonka sydän ei kuitenkaan sekään ollut -kokonaan kiveä, -- jos teidän puheenne on tosi, niin teitä on julmasti -paneteltu, enkä minä kiellä teiltä ansaitsemaanne hyvitystä. Mutta -sallikaa minun kuitenkin sanoa teille, että Bo herran lapset eivät -enää saa jäädä teidän turviinne. Beata neiti kasvatetaan Naantalin -luostarissa ja Birger herra saapi oman valintansa mukaan joko olla -mukana aatelisissa harjoituksissa herra Flemingin johdolla Kokemäen -kartanossa, taikka nauttia opillista kasvatusta minun valvontani alla -Rauman luostarikoulussa. - --- Siis, armollinen herra, -- sanoi Ursula rouva hymyillen, -- te ette -pidä minua enää noitana eikä miehenmurhaajana? - --- Toivoakseni, -- vastasi piispa, -- ja sitä paitsi voitte te täällä -häiritsemättömässä rauhassanne osottaa jalomielisyyttänne hoitamalla -hyvin isättömien lastenne laillista perintöä. - -Ursula rouva puri huultansa; hän ei saanut kirkkoruhtinasta -johdatetuksi sinne, minne hän tahtoi, mutta hän ajatteli; aika neuvon -keksii. - --- Taavi, -- sanoi Arvid piispa tuolle reippaalle pojalle, -- sinä olet -uskollisesti palvellut Bo herraa hänen viimeisinä päivinänsä. Sitä -paitsi olet eräässä tilaisuudessa ansainnut kirkon kiitollisuutta. -Tahdotko tulla minun palvelukseeni? - --- Pitääkö minusta siinä tapauksessa tulla pappi? -- kysyi poika. - --- No, eihän se kai olisi niin vaarallista, luullakseni. Mutta ole -huoleti; ei hevosen selässä papiksi lueta. - --- Saanko minä uhrata henkeni ja ruumiini teidän armonne palvelukseksi? - --- Ehkäpä kyllä; ajat ovat kovat ja rauhattomat, poikani. - --- Saanko minä haarniskan, selkäkilven ja teräskypärän, niinkuin -muutkin huovit? - --- Sinulla on monta ehtoa; mutta sehän on itsestäänkin selvä. - --- Saanko minä myöskin avaimen vankilaholviin, joka on kellarin -sisäpuolella? - --- Ota vain, narri. Ursula rouva on sanonut minulle, että siellä on -vaan rottia. - -Taavi riensi pois ja tuli hetken perästä takaisin pienen harmaan ukon -kanssa, joka oli enemmän aaveen kuin ihmisen näköinen. - --- Goliat! -- huudahti Ursula rouva. -- Minä luulin, että olisit aikoja -sitten kuollut. - --- Eipä se ihme olisikaan, -- sanoi Taavi, -- kahteen viikkoon hän ei -ole saanut muuta kuin suolaista leipää, eikä tippaakaan vettä. Onneksi -oli Goliatilla ystävä hädässä, nimittäin virta, josta aina välistä -sirahteli joku pisara muurin halkeaman läpi. - --- Ensi kertaa näen tämmöisen Taavetin tuollaisen Goliatin rinnalla, --- vastasi piispa hymyillen. -- Mutta te, jalo rouva, -- jatkoi hän -vakavammin, -- mitä te voitte tähän syytökseen vastata? - --- Että Goliat on petturi ja tuo poika valehtelia, teidän armonne. - --- Kyllin, rouvani! Teillä on vielä jalansiaa tässä linnassa; niin -kauan kuin mahdollista minä tahdon kunnioittaa teitä Bo herran -puolisona. Mutta muistakaa, että teidän kerran vielä on tehtävä tili -Ljungarsin lasten perintö-osuudesta! - -Ursula rouva kohotti olkapäitänsä. Mitä hän ajatteli, on tietymätöntä, -mutta ehkäpä se vielä selviää tämän kertomuksen jatkossa. - -_Edellisen osan loppu_. - - - - - - -JÄLKIMÄINEN OSA. - - - - -1. Kohtaus Kuusiston linnassa. - - -Useinkin sattuu maailmanhistoriassa, että vaihtuva aikakausi, ennenkuin -se väistyy toisen tieltä, vielä kerran puhkeaa täyteen kukoistukseensa -siten, että jossakin jalossa, loistavassa henkilössä kuvastuu -sammuvan ajan parhaimmat ja kunniarikkaimmat ominaisuudet. Niinpä -ilmestyi keskiajan iltapuhteena Ruotsissa mies, joka oli puhtaimpia -luonteita, mitä tämä ritarillinen aika on tuottanut, ritariston kukka -ja kaunistus, tuo urhokas, ylevä ja jalo Sten Sture nuorempi. Ja -sattuipa samaan aikaan Suomessa, juuri niinä päivinä, jolloin katolisen -aikakauden aurinko oli laskemaisillaan, että pyhän Henrikin istuimella -istui mies, joka oli arvokkaimpia ja voimakkaimpia mitä pohjolassa -milloinkaan on ollut edustamassa Rooman pappisvaltaa, jalomielinen ja -samalla valtioviisas Arvid Kurki. Molemmat nämä miehet koettivat sekä -yksin voimin että eriksensä pitää voimassa heikkonevaa isänmaatansa; -molemmat he joutuivat kohtalonsa uhriksi ja sortuivat, niinkuin silloin -arveltiin, korvaamattomaksi vahingoksi maallensa. Mutta he sortuivat -oikealla ajalla ja siirtyivät uuden ajan miesten tieltä ja molemmat -he saattoivat ylpeydellä sanoa, että he ottivat aikakautensa mukanaan -hautaan. - -Sten Sture oli kuollut Bogesundin taistelussa saamiinsa haavoihin -Mälarin jäällä, ja verinen Kristian oli lähettänyt palkkasoturinsa -panemaan valtansa alle Ruotsia ja Suomea, kun eräänä syyspäivänä vuonna -1520 yksinäinen vanha vaeltaja lähestyi hämärissä hyvin varustetun -Kuusiston linnan porttia ja pyysi päästä sisään. Päivä oli ollut -sateinen, ja vaeltajan, joka oli läpimärkä, väsynyt ja viluinen, ei -olisi luullut voivan herättää portinvartian epäilyksiä. Kuitenkin -vastattiin, että ei kukaan muu kuin linnan oma väki päässyt portista -sisään, jos hänellä ei ollut kirjettä tai sinettiä todisteena, että -hän kulki oikeissa asioissa ja että hänellä oli jotakin toimitettavaa -linnassa. Se huolellisuus, jolla piispa Arvid Kurki oli korjauttanut -vanhat muurit, ne tuliputket, joilla muurit olivat varustetut, ja -etuvartiat, jotka yöt päivät vartioivat kaikkia käytäviä, olivat -selvänä todistuksena siitä, että epävarmat ajat vaativat tavatonta -varovaisuutta. Mahdotonta oli tietää, minkälaisessa valepuvussa -tanskalainen vakooja voisi salaa hiipiä linnaan ja kavaltaen ilmaisisi -viimeisen varustuksen, jossa saattoi olla suojassa vieraalta -valtaajalta. - -Vaeltaja, jonka pyyntö hyljättiin semmoisella kovuudella, joka ei juuri -näyttänyt soveltuvan kristillisen ylipaimenen palvelialle, kohotti -vielä kerran vapisevan äänensä ja pyysi saada puhutella junkkeri Birger -Bonpoikaa, joka oleskeli linnassa. - --- Junkkeri Birgeriäkö? -- toisti vartia äkäisesti. -- En tunne sen -nimistä junkkeria. Menkää tiehenne, niin ehditte vielä kaupunkiin -ennenkuin pimeä teidät yllättää. - --- Minulle on sanottu, että junkkeri Birger, Ljungarsin herra, on -parast'aikaa Kuusiston linnassa, -- vastasi vaeltaja itsepäisesti. - --- Jos tarkoitatte teiniä, niin hänellä tuskin on halua jutella -maantienkuleksian kanssa juuri nyt kun hän huomenna vihitään papiksi, --- vastasi vartia. - -Vastaus oli hiukan pilkallinen ja näytti kuohuttavan vaeltajan mieltä. --- Vihitään papiksi! -- huudahti hän tuskaisesti. -- Pyhä neitsyt, -se on siis totta, ja minä tulen liian myöhään voidakseni ehkäistä -onnettomuutta! - --- No, eipä näinä aikoina se lie niinkään onnetonta, jos voipi lihota -luostarissa tai tuomiokapitulissa, jota vastoin me muut paljoa -vähemmästä saamme panna nahkamme alttiiksi, -- jatkoi sotamies samaan -tapaan. -- Mutta menkää jo tiehenne, tallimestari tulee tuolta. Hän ei -kärsi turhaa juttelua palvelustoimissa. - -Samassa tuli kookas nuori mies, jolla pukuna oli teräskypärä ja -hirvennahkainen költeri sekä lisäksi valkoinen sotavyö, joka -oli piispan väen tunnusmerkkinä. Hän näytti pitävän vahtien -tarkastusta ja pysähtyi muurille luultavasti sen johdosta, että -hän kuuli ääniä nostosillalta. -- Mikäs nyt? -- sanoi hän nopeasti -katsahtaen tuliaa. -- Sinäkö se olet, vanha Goliat, ja yksinkö sinä, -seitsenkymmenenvuotias vanhus, kuljeskelet? Mitä sinä täältä etsit? -Miksikä et pysy Kokemäen kartanossa, herra Flemingin luona? - --- Sen minä sanon sille, jota asia koskee, -- sanoi vanhus varovasti. --- Mutta te olette oikeassa, nuori mies, minä olen vanha ja näköni on -hämärtynyt. Te tunnette minut, mutta minä en voi hämärässä tuntea teitä. - --- Päästäkää ukko sisään, minä vastaan hänestä, -- käski tallimestari. - -Nostosilta laskettiin alas ja Ljungarsin entinen linnanvouti ja uskottu -palvelia Goliat pääsi Kuusiston linnaan. - --- Katsele minua nyt tarkemmin, kunnon ystäväni, ja muisteleppa -mielessäsi nälkävankeuttasi Ljungarsin linnan kellariholveissa, -- -sanoi hirvennahkakölterinen nuorukainen, ystävällisesti johdatettuaan -vanhuksen pimeästä porttiholvista linnanpihalle. - --- No, kiitos pyhimysten, onpa se Myllyrannan Taavetti! -- huudahti -Goliat. -- Vanha muistini alkaa pettää minua. Miten ihmeessä olet sinä -tänne joutunut? - --- Hevosen selässä, ukko, ymmärtääkseni. Etkö sinä enää muista, -että minä kahdeksan vuotta sitten tulin korkea-arvoisan piispa-isän -palvelukseen ja sain valita sileäksi ajetun kalotin ja tiviin -rautakypärän välillä. Ja koska minulle aina on kannusten kilinä ollut -mieleisempää kuin tillitellä messuja munkkien kanssa, niin minä -valitsin kypärän. Ja koska piispa, jota Jumala siunatkoon, oli niin -ymmärtäväinen, ettei hän sentähden minusta vähemmän pitänyt, niin olen -puhdistanut myllyntomun itsestäni ja palvellut häntä hevosenselässä -paremmin kuin mitä kuorissa olisin voinut häntä palvella. Kaksi -vuotta sitten minä tulin hänen armonsa tallimestariksi ja kukapa -tietää, Goliat, jos yhä edelleenkin yhtä reippaasti täällä meillä -otellaan, niin... Mutta sama se. Äiti on nyt Kuusistossa; Myllyrannassa -hänellä oli niin pahoja unia aina siitä saakka kuin Ursula rouva sai -komentovallan Ljungarsin linnassa, ja meidän aikanamme on parempi -nukkua kivimuurin kuin puuseinän takana. Seuraa nyt minua; ehkäpä -tapaat täällä useampiakin tuttuja kuin mitä luuletkaan. Pyhän Priitan -luitten nimessä, Goliat, sinä et ole lihonnut Flemingin ruuassa; -näytätpä melkein yhtä surkealta kuin ollessasi Ljungarsin rottien -seurassa. - -Tämän keskustelun kestäessä Taavi vei vieraansa pieneen huoneesensa -linnan torniin, ja Goliat huomasi että tuo entinen hurja ja -rohkeamielinen myllärinpoika oli näinä kahdeksana vuonna piispan -palveluksessa varttunut reippaaksi nuoreksi soturiksi. Se seikka, -että Taavi joka päivä oli ollut tilaisuudessa näkemään mitä Suomessa -siihen aikaan oli korkeasyntyisintä ja sivistyneintä, ei ollut -tietenkään ollut vaikuttamatta Taavin avonaiseen mieleen ja hän oli, -esiintymättä millään tavoin turhilla vaatimuksilla, jotka eivät -sopineet luostarin yksinkertaisen vouraajan pojalle, itsetiedottomasti -omistanut sen kohteliaan käytöstavan ja ritarillisen ryhdin, joka -oli häntä paljoa ylempien yhteiskuntaluokkien tunnusmerkkinä. Goliat -ymmärsi sangen hyvin Taavin hienotunteisuuden, kun tämä ei tahtonut -viedä häntä uteliaan linnanväen katseltavaksi siinä surkeassa -tilassa, johon raihnainen vanhus pitkän jalkamatkan ja epäedullisen -vuodenajan vaikutuksesta oli joutunut, vaan ensiksi hankki hänelle -kuivia vaatteita, leimuavan takkavalkean ja haarikan lämmitettyä, ja -inkiväärillä maustettua olutta, jota useasti käytettiin tämmöisissä -tapauksissa elinvoimien virkistykseksi. - -Kun sitten vanha linnanvouti tunsi mieluisan lämmöntunteen vähitellen -pehmittävän hänen jäseniänsä, päätti hän varovaisesti tiedustella -jotain, joka näytti olevan hänen sydämellään ja joka luultavasti oli -hänen vaivalloiset matkansa tarkoituksena. - --- Sinun on täällä hyvä olla, poikani, -- sanoi hän. -- Piispa ei -olekkaan milloinkaan ollut mikään saivarennylkiä, ja minä olen kuullut -että hän on ollut aivan isän sijaisena minun rakkaan herra vainajani -lapsille. Sanoppas, junkkeri Birger on kai tätä nykyä Kuusistossa? - --- On kyllä, ja samoin Beata neitikin. Hepä tulevat iloisiksi sinut -nähdessänsä, Goliat. - --- Ne rakkaat, siunatut lapset! Pyhä neitsyt, minä saan siis vielä -kerran nähdä heitä, ennenkuin ummistan silmäni lepoon! Onko pikku Beata -vielä yhtä iloinen ja vallaton kuin ennenkin? Hyppääkö hän vieläkin -yhdellä ainoalla hyppäyksellä satulaan, ja juokseeko hän vieläkin -yhtä uhmaavalla kasvojenilmeellä karkuun, kun Renata häntä toruu? -Muistaakseni hän lähetettiin hurskaan rouvamme, Naantalin abbedissan -kouluun! - --- Niin kyllä, ja siellä hän oppi sekä lukemaan että kirjoittamaan, -ompelemaan ja kutomaan, mutta katsoppas, huntuun he eivät saaneet -häntä suostumaan, vaikka nuo hyvät sisaret eivät vaivaansa säästäneet. -Ljungars on Myllyrannan lähin naapuri ja tekee alinomaa haittaa -luostarin lohipadoille. Luostari ja mestari Gervasius kyllä kovin -mielellänsä ottaisivat palasen rantaa myllykosken yläpuolelta. Mutta -tiedä, Beata neiti on nyt kuudentoista vanha ja on jo vapautunut -Renatan torumisista. Mutta kyllä hän osaa ratsastaa ja heiluttaa -peistä, jos niiksi tulee, ja jousta hän käyttää niin taitavasti, että --- siitä minä voin kerskailla, joka olen ollut hänen opettajansa -- -että, ennenkuin kotka tähyää teeren metsässä, on sen jo ennättänyt -lävistää Beata neiden nuoli. Siinä syy, miksikä ei abbedissa voinut -enää pitää häntä aisoissa, vaan lähetti hänet viime kesänä Arvid -piispan turviin. Mitä etua siitä koitunee luostarille, sen saamme kai -nähdä. - --- Ljungarsin verta! Ljungarsin nuolia! -- huudahti vanhus tyytyväisenä -ja siveli partaansa. -- Mutta sanoppa, jos Beata on oppinut sellaisia -tapoja luostarissa, niin on kai junkkeri Birgeristä, joka on -nimenomaan saanut harjaantua miekkaa ja peistä käyttämään tullut nopsa -asepalvelia, ja hän kai on pian valmis saamaan kultaiset kannuksetkin, -jos hän hiukankin tulee isäänsä, Bo herraan. - --- Birger tulee äitiinsä, lempeään Cecilia rouvaan, josta äitini vielä -puhuu kyynelsilmin, -- vastasi Taavi vältellen. - - - - -2. Katumuksentekiä. - - --- Mutta se ei ole mahdollista, -- jatkoi vanha linnanvouti nähtävästi -levottomana; -- ei ole mahdollista, että minun herrani poika, -Ljungarsin suvun jäsen voisi aikoa jotain niin mieletöntä, kuin... -- -Sana tarttui hänen kurkkuunsa. - --- Kuin ruveta papiksi, sitäkö tarkoitat? -- sanoi Taavi leikillisesti. --- Kyllä, se on sekä mahdollista että totta, ja ennenkuin toista -kertaa puhut ylenkatseella hengellisestä säädystä, niin pyydän minä -sinua muistamaan, Goliat ystäväni, että olet piispan linnassa ja -puhuttelet korkea-arvoisen isän uskollista palveliaa, joka voisi pitää -velvollisuutenaan vaatia sinulta sellaisen häpäisevän puheen tähden -ankaraa katumusharjoitusta -- esimerkiksi juomaan hänen kanssaan -haarikallisen pursuolutta. - --- Ei, Taavi, ei, rakas poikani, se on mahdotonta, sitä ei kukaan -voi saada minun päähäni, vaikka kuulinkin jo tuon paksupäisen vahdin -pälpättävän jotain sentapaista. Junkkeri Birgerkö pukeutuisi kaapuun ja -laulaisi messuja paljaspäisenä sen sijaan että hän eläisi ja kuolisi -ritarina miekka kädessä, niinkuin hänen esi-isänsäkin? Sanoppa, onko -piispa pannut poika paran pään pyörälle? - --- Minä luulen, -- sanoi Taavi, että piispa sangen mielellään sitoo -Birgerin kirkkoon, sillä Ljungarsin suku on aina ollut riidassa -hengellisten isien kanssa ja tuottanut heille enemmän haittaa kuin -kymmenen muuta herrassukua yhteensä. Piispa itse on korkeata sukua -ja sukulaisuussuhteissa maan etevimpien sukujen kanssa. Ehkäpä hän -ajoissa tahtoo etsiä itselleen yhtä korkeasukuista seuraajaa, ja kukapa -tietää, vaikka Ljungarsin Birger herrasta kerran voisi tulla yhtä -hyvä Kuusiston linnanherra, kuin Arvid Kurjestakin. Mutta tällä en -tahdo sanoa, että Birgeriä on tarvinnut kovin viekotella. Muistathan, -kuinka hän jo poikana istui nenä tuossa koreassa kirjassa, jossa oli -niin kauniita pyhimysten kuvia, eikä kyennyt edes kunnolleen hevosta -hoitamaan. Olipa Beata, niin pieni kuin hän olikin, kerran vähällä -ratsastaa hänet kumoon, sillä aikaa kuin hän ratsasti unessa ja tavaili -ajatuksissaan mustia kirjainkoukeroitaan? Juo, Goliat, ja muista -katumusharjoitustasi! - --- Mutta saihan poika oppia sekä ratsastamaan että miekkailemaan, -- -sanoi vanhus surkealla katseella. - --- No niin, juuri sen verran, ettei häntä voitu puhaltaa kumoon. -Mutta viisitoistavuotiaana hän omasta pyynnöstänsä lähetettiin Rauman -luostarikouluun, ja siellä on viiden vuoden kuluessa päntätty häneen -litaniaa ja ajettu hänestä käsivoima ulos. Pyhä Priita tietäköön, -että minä pidän junkkeri Birgeristä ja uhraisin hänen tähtensä kurjan -henkeni, jos hänellä olisi siitä hyötyä, mutta ratsumieheksi ja -miekkailiaksi, -- ei vanha Goliat, siksi sinä et kuuna päivänä saa -häntä, vaikka asettaisit hänet päälaellensa seisomaan, ja siksipä -luulen, että lopulta kuitenkin on parasta niinkuin asia nyt on. -Piispalla, katsos, on makeanleivän päivät, vaikka, Jumala paratkoon, -hänelläkin on paljo päänvaivaa, sen minä voin todistaa, joka olen näinä -aikoina nähnyt Arvid piispan riitelevän tanskalaisten kanssa. - --- Sitäpä minä pelkäsinkin, että asiat niin olisivat. Minä sanon -sinulle jotakin näin meidän kesken, Taavi. Minä tulin tänne saadakseni -puhua rakkaan herrani pojan kanssa, ennenkuin minun silmäni painuvat -umpeen, ja siihen minun täytyy saada tilaisuutta vielä tänä iltana. -Huomenna, katsos... - --- Huomenna hän tekee valansa, kyllä ymmärrän. Mutta minä pelkään, -ettei hän ota sinua vastaan. Hän on paastonnut koko yön ja eilisestä -saakka hän on sulkeutunut huoneesensa, jossa hän rukoilee ja harjoittaa -katumusta. Näetkö lampun tuolla? Hänen ikkunansa on tässä vastapäätä. -Useana yönä, kun olen tarkastanut vahteja, olen nähnyt tuon lampun -palavan kaiken yötä. - --- Mutta minun täytyy saada puhutella häntä! Oi, Ursula rouva, Ursula -rouva! Ehkäpä hänen lopulta tavalla tai toisella onnistuu perinjuurin -hävittää Bo herran lapset! - --- Luuletko todellakin, että Ursula rouva on pelissä mukana? --; -huudahti Taavi hämmästyneenä, sillä se kauhu ja inho, jota hän -aina lapsuudestaan saakka oli tuntenut Ljungarsin linnan kuuluisaa -rouvaa kohtaan, oli ainoastaan uinahtanut, mutta ei kadonnut hänen -muistissansa ja mielikuvituksestansa. - --- Tokko minä luulen? -- toisti Goliat. -- Minä olen siitä aivan varma. -Ei se ole muuta, -- ja vanhus katseli epäilevästi ympärilleen ja sanoi -kuiskaten: -- ei se ole muuta kuin noitajuomaa, tiedäthän. Minä epäilin -sitä jo pojan pienenä ollessa. Ljungarsin herroja on kyllä usein -pidetty pakanoina, mutta ei kukaan heistä ole käynyt mustassa kaavussa. - --- Sano mielemmin, että rouva on noitunut tuon kirjan, muistathan, kun -hän vielä oli lapsi! -- huudahti Taavi, joka uskoi yhtä lujasti kuin -muutkin senaikuisia taikauskoisia luuloja. Kuullessaan jo yksin Ursula -rouvan nimenkin, unohti Taavi kaikki ne järkevät syyt, joilla hän itse -oli koettanut vakuuttaa Goliatia, että Birgerin antauminen hengelliseen -säätyyn oli sangen ymmärrettävää. -- Odotappa, -- jatkoi hän, -- niin -minä koetan, saako junkkerin suljettua ovea avatuksi. - -Näin sanoen hän jätti vieraansa yksin ja kiiruhti ulos. Goliat sai -odottaa kauan. Hän seisoi pienen torni-ikkunan ääressä ja tarkasteli -vastapäistä ikkunaa. Lamppu sieltä lekutteli niin himmeästi pimeään -syysyöhön. Välistä sen valoa himmensi varjo, joka jälleen katosi. -Goliat kuunteli. Hän oli väliin kuulevinansa syviä huokauksia, jotka -tunkeutuivat paksujen kivimuurien läpi. -- Pyhä neitsyt, -- rukoili -hän, -- anna minun, vanhan palvelian, ajoissa karkoittaa onnettomuus -herrani talosta ja estää sitä joutumasta perikatoon! - -Vihdoin tuli Taavi takaisin. Hän oli kolkuttanut ovea, mutta sisään hän -ei ollut päässyt. Hän oli ulkopuolelta ilmoittanut, että Goliatilla -oli hyvin tärkeätä asiaa hänelle, mutta häntä oli käsketty odottamaan -huomis-iltaan. Oli tuiki mahdotonta, arveli Taavi, nyt puhutella heidän -yhteisten huoliensa esinettä. - --- Mitä? Mahdotontako? -- sanoi itsepäinen ukko. -- Seuraa minua, -Taavi, minä aion itse koettaa, mitä vanhan uskollisen palvelian rukous -saa aikaan. - --- Tule, -- sanoi tallimestari. - -He astuivat kapeita torninportaita alas, menivät linnanpihan poikki ja -tulivat vastakkaiseen linnan-kylkirakennukseen. Kun he siellä olivat -kulkeneet jonkinmoisen päävartion läpi, niin he tulivat käytävää myöten -kapealle ovelle. -- Me olemme perillä, -- kuiskasi Taavi. - -He kuuntelivat hetkisen. Sisältä kuului lyhyitä, katkonaisia askeleita -ja väliin viuhuvaa ääntä, joka sai Goliatin värisemään. - -Hän kolkutti ovea. -- Birger herra! -- hän huusi. -- Avatkaa, minä -se olen, Goliat, isänne uskollinen palvelia, jolla on teille sangen -tärkeätä asiaa. - --- Tule huomenna uudelleen! -- vastattiin sisäpuolelta. Se oli Birgerin -ääni, mutta sillä ei ollut nuoren miehen raitista metallinhelähdystä, -vaan pikemmin se tuntui ukon raukealta, mörisevältä ääneltä. - --- Jumalan ja kaikkien pyhimysten tähden, avatkaa! Minun asiatani ei -voi jättää toiseksi kertaa. Minä vannotan teitä, Birger herra, oman -menestyksenne ja isänne muiston nimessä... - --- Minä pyydän, älä häiritse minua; odota huomiseeni, minä en voi nyt -ottaa sinua vastaan, -- vastasi taaskin ääni sisästä. - --- Ei, teidän täytyy kuulla minua, Birger herra, minä en mene pois, -vaikka minun pitäisi valvoa kaiken yötä teidän ovenne ulkopuolella. -Minulla on teille tervehdys isävainajaltanne! - -Hetken äänettömyyden ja epäillyksen jälkeen ovi avautui. Vanha vouti -pääsi yksin sisään, ja Taavi palasi toimiinsa linnaan. - -Huone oli pieni ja pimeä ja sen kapea ikkuna, jossa kuitenkin oli -lasiruutuja, oli syvällä vahvassa muurissa. Olkivuode, yksinkertainen -tuoli, maalaamaton pöytä, pöydällä kaksi kirjaa, nurkassa -ristiinnaulitun kuva ja sen alla lamppu, siinä koko kalusto, joka -kohtasi Goliatin silmää tässä synkässä, luostarimaisessa kammiossa. - -Goliatin edessä seisoi nuorukainen; hänen kasvonsa olivat käyneet -kalpeiksi ja laihoiksi paastosta ja yövalvonnasta ja vaivoin -vain Goliat tunsi hänet tuoksi entiseksi kauniiksi, lempeäksi ja -haaveilevaksi pojaksi, joka viihtyi niin hyvin kukkien ja perhosten -parissa Kokemäenjoen rannalla. Hänellä oli yllään harmaaveljesten puku, -hallava, ruma villakaapu, karkea nuora vyötäisillä ja alaskäännetyn -huppukauluksen alta pilkisti esiin jouhipaita. Goliatin astuessa sisään -oli hänellä kädessänsä tuollainen lyhyt teräväsiimainen ruoska eli -solmupiiska, jota käytettiin ankarissa katumusharjoituksissa, ja vanhan -uskollisen palvelian tutkistelevalta silmältä ei jäänyt huomaamatta, -että siimat olivat verentahrassa. - -Goliat purskahti itkuun, eikä saanut hyvään aikaan sanaakaan suustansa. - --- Mitä sinä tahdot? -- kysyi poika lyhyesti ja kärsimättömästi, eikä -tuntunut erittäin liikutetulta nähdessänsä vanhan ystävänsä. Hän näytti -häiriytyneeltä ja silminnähtävästi hän oli kiusaantunut, kun hän ei -saanut rauhassa suorittaa katumusharjoituksiansa. - --- Mitäkö minä tahdon? -- huokasi Goliat nyyhkyttäen. -- Minä tahdon -kysyä, puhuttelenko minä rakkaan isäntäni poikaa, Birger Bonpoikaa, -Ljungarsin herraa, sukunsa nuorinta jäsentä, joka on syntynyt kantamaan -miekkaa sivullansa? - --- Hyvä, hyvä, näethän että minä olen edessäsi. Mutta sano asiasi -lyhyesti, sillä luullakseni se on maallista laatua. - --- Maallista laatuako? Jos niin tahdotte. Minä olen vanha mies haudan -partaalla, ja puhuttelen nuorukaista, joka nyt vasta astuu elämään. -Jos niinä puhun maallisia asioita, niin minä teen sen teidän tähtenne, -herra. Minä tahdon estää suurta onnettomuutta ja sanon teille: te ette -voi, ettekä saa ruveta hengelliseen säätyyn. - -Nuorukainen pudisti surumielisesti päätään. -- Minä kuuntelen sinua -kärsivällisesti, -- hän sanoi, -- sillä se on velvollisuuteni, mutta -minä pyydän sinua vieläkin, puhu lyhyesti, sillä Jumalan äidin tahto -on, että minä rupean hänen palvelukseensa ja minun päätöstäni et sinä, -eikä kukaan kuolevainen saa järkähytetyksi. - --- Jumalan äidin tahto! -- toisti taaskin vanhus, tapansa mukaan -itsepäisesti takertuen toisen sanoihin. -- Jumalan äidin tahto! -Älkää sitä sanoko, herra! Perkeleen tahto se on, eikä kenenkään -muun, kyllä minä tiedän mistä se tulee. Jumalan äiti ei voi koskaan -vaatia, että Suomen urhoollisimman ritarin poika tulisi aseettomaksi, -pelkurimaiseksi, tekopyhäksi munkiksi ja että hänen loistava sukunsa -vapaaehtoisesti sammuisi kurjassa munkinluolassa. Oi, jalo herrani, -ajatelkaa nuoruuttanne, muistakaa sisartanne ja isänne muistoa! -Kaatukaa sodassa, jos se on Jumalan ja pyhimysten tahto, niinkuin -kaikki teidän esi-isännekin ovat kaatuneet, miekka kädessä ja -urhomielin, niin vanha Goliat, jos hän silloin elää, ei sure katkeralla -mielellä teidän nuorta henkeänne ja nimeänne. Mutta kaiken sen -nimessä, mikä on teille rakasta, älkää haudatko itseänne elävältä, -olkaa uskollinen isienne perinnölle ja älkää salliko voitonhimoisten -luostarien, ryöstäessään perintö-osuuttanne, ulkokultaisesti osottaa -teeskenneltyä osanottoa Ljungarsin jalon veren sammumiseen, -- sen -suvun, jota he eivät milloinkaan ole voineet sietää! - - - - -3. Tervehdys herra Bo vainajalta. - - -Goliat vaikeni, ikäänkuin odottaakseen, minkä vaikutuksen hänen -kaunopuheisuutensa olisi tehnyt kuuliaansa. Mutta hän jäi vastausta -vaille. Birger tuijotti häneen mietteihinsä vaipuneena, eikä -varmaankaan ollut kuullut muuta kuin ensimäiset sanat. - --- Sinä olet oikeassa, -- sanoi hän; -- taivaan tahdon alle täytyy -alistua. Mutta liha on heikko, Goliat. Lihaa ja verta vastaan ihmisen -täytyy taistella... - --- Kuinka? -- vastasi vanha palvelia. -- Ettekö ole ymmärtänyt minua? -Sanotteko, että ihmisen täytyy taistella omaa vertansa vastaan? Niin, -tuo ruoska on veressä, teidän veressänne, herra, ja se on teidän oman -kätenne vuodattamaa! -- Näin sanoen hän työnsi huppukauluksen pois -nuorukaisen olkapäiltä ja huomasi hänen selässänsä selviä ruoskan -jälkiä. - --- Niin pitkällekö, -- huudahti hän, -- on kirous seurannut Ljungarsin -sukua, että sen jälkeläiset vuodatettuaan toistensa verta, vihdoin -vuodattavat omaansakin. - --- Mene tiehesi! -- huudahti nuorukainen, työntäen äkkiä ja kiivaasti -neuvonantajan luotaan. - --- En, minä en mene, ennenkuin olen puhunut teille, -- vastasi -vanhus päättävästi. -- Ja jollette kuuntele minua, niin täytyy -teidän kuolleita kuunnella. Minulla on teille tuotavana tervehdys -Bo Knuutinpojalta, Ljungarsin herralta, isältänne, joka nyt on maan -multana. - --- Puhu! Mutta lyhyesti! - --- Kas niin, herra, aivan niin, lyhyesti ja käskevästi, niin kuin -isännekin, siitä minä pidän; tuota surkeata ilmettä, joka teillä äsken -oli, en voi kärsiä, kun ette edes kuullutkaan mitä teille sanoin. -Työntäkää minut luotanne, niinkuin äsken, lyökää minua, heittäkää minut -alas portaista, jos niin tahdotte, sallikaa minun nähdä Ljungarsin -kiivasta verta vihastuneilla poskipäillänne, mutta ei ruoskassa, jolla -orjia piiskataan! No niin, minä puhun. Te olette nyt kahdenkolmatta -vuoden vanha. Minun olisi pitänyt tulla teidän luoksenne kun täytitte -yhdennenkolmatta ikävuotenne, mutta siihen aikaan minä sairastin. Minä -sain muistelman Ljungarsin linnan holveista. - -Birger kohotti maltittomasti olkapäitään. - --- Malttia. Minä tulen nyt itse asiaan. Birger Bonpoika Ljungars, -tunnetteko sukunne historian? Oletteko koskaan tarkastellut Ljungarsin -vaakunaa? - -Goliat muisti että Birger jo lapsuudessansa oli suurimmalla -uteliaisuudella katsellut tuota ihmeellistä vaakunaa ja oli ollut -hyvin huvitettu niistä kummallisista taruista, jotka olivat tämän -vaakunan yhteydessä. Tämä lapsuudenmuisto leimahti äkkiä ihka elävänä -nuorukaisen mieleen. - --- Ne ovat maallisia, turhia asioita, joita sinulla ei ole oikeutta -tänä hetkenä muistuttaa minun mieleeni. Mutta kerro minulle kuitenkin, -mitä siitä tiedät. Minä olen usein ihmetellyt niiden kuvien merkitystä, -eikä kukaan ole vielä voinut minulle niitä oikein selittää. Kilpeä -kannattaa kaksi kruunattua jalopeuraa ja niiden yläpuolella on Ruotsin -valtiovaakunan kolme kruunua. Keskikilpi on poikkivyöllä jaettu kahtia. -Vasemmalla... mutta sehän on pelkkää hullutusta, josta ei maksa vaivaa -puhua. - --- Miettikäämme. Vasemmalla, sanoitte? - --- Vasemmalla on lapsen kuva, pieni noin nelivuotias tyttö valkeassa -puvussa, päässä hänellä on hopeainen nauha, kultainen vyö uumillansa ja -punaiset sukat jalassa, aivan kuin... - --- Aivan oikein. Aivan samanlainen, kuin sanotaan Ljungarsin tytön -vielä tänäpäivänäkin olevan. Ja oikeassa kädessään... - --- Oikeassa kädessään hänellä on ukonnuoli. - --- Oikealla puolella poikkivyön alapuolella on lähde, joka kumpuaa -esiin haljenneen kallion juurelta. - --- Junkkarin lähde! Mutta kalliolla on käyrä mänty... - -Ja vaakunan alla on latinalainen kirjoitus. - --- _Fulminat, Fulget, refulget!_ [Salamoi, välkkyy, välkähtää.] Oi, -Goliat, älkäämme enää ajatelko sitä. -- Näin sanoen Birger istahti -olkivuoteelleen, ja viittasi, niinkuin lapsi, joka haluaa kuulla -satuja, Goliatia viereensä istumaan. - -Goliat ei ollut kuulevinansa hänen viimeisiä sanojaan ja koetti yhä -enemmän kiinnittää kuuliansa huomiota. - --- Olipa, -- jatkoi hän, -- syysilta niinkuin nytkin, mutta yksitoista -vuotta sitten. Otto Rud oli ryöstänyt ja polttanut Turun kaupungin -Kaarinan yönä ja kaikki ritarit sekä läheltä että kaukaa olivat -kutsutut maata puolustamaan. Sinä päivänä oli meillä ollut kiivas -ottelu tanskalaisten kanssa. Bo herran hevonen oli saanut rintalevyyn -keihääniskun; Bo herra itse taisteluun kykenemättömänä oikeaan -käsivarteen saamansa iskun vuoksi oli vähällä joutua vangituksi ja -tapetuksi, kun minun, hänen halvan palveliansa, onnistui pelastaa -herrani lainaamalla hänelle hevoseni. Illalla minä tapasin hänet -uudestaan. Meitä oli silloin kolmekymmentä miestä metsässä Lemun -niemellä, emmekä uskaltaneet virittää valkeata syyssateessa, sillä -meidän pieni joukkomme pelkäsi vihollista, joka milloin tahansa saattoi -kiertää meidät kymmenkertaisella voimallansa... Mutta ehkä minun pitkät -puheeni väsyttävät teitä? - --- Jatka, jatka! - --- Silloin sanoi Bo herra minulle, kun olin sitonut hänen käsivartensa -niin hyvin kuin saatoin sitä pimeässä tehdä, sillä minä osaan -jotakuinkin hoitaa sellaisia haavoja, joita terävät aseet ovat -iskeneet, mutta nuijan ja sotatapparan jälkiin minä en mielelläni puutu --- silloin sanoi Bo herra: mitä arvelet, Goliat, näemmeköhän vielä -kerran auringon nousua? Ja ennenkuin tiesin, mitä siihen vastaisin, -tarttui hän käteeni ja sanoi: lupaa minulle, jos pääset pakoon ja elät -minua kauemmin, että kerrot pojilleni, mitä minä en itse ole voinut -heille kertoa, koska he vielä ovat niin pienet. Mutta älä kerro heille -sitä, mitä nyt sinulle sanon, ennenkuin he ovat täysi-ikäiset miehet -ja ovat saaneet kultakannukset, taikka ovat täyttäneet yksikolmatta -vuotta, sillä se on meidän sukusalaisuutemme; vaikka se tuntuukin -lapsensadulta, kysytään sen kestämiseen miehen mieltä. Kuuletteko, -Birger herra? Miehen mieltä! - --- Minä kuulen. Mutta jatka, Goliat! Kerro minulle kaikki! - --- Kun olin luvannut täyttää Bo herran tahdon, niin hän puhui -seuraavaan tapaan meidän istuessamme synkän kuusen suojassa, ja -kun taivas vähitellen selkeni, loisti kuu kuusen oksien lomitse ja -kimalteli kirkkaasti isäntäni haarniskassa. Goliat, sanoi hän, sano -pojilleni, että he rakastaisivat eivätkä vihaisi toisiansa, sillä -veljesvihan kirous seuraa sukuamme aina sen alusta alkain. Sano heille, -että me olemme liitossa salaman ja elementtien kanssa ja että nimemme -on saanut alkunsa leimauksesta kauhealla ja hirvittävällä tavalla, -sillä me emme voi hallita niitä voimia, jotka palvelevat meitä, emmekä -tiedä milloin salama kääntyy meitä itseämme kohti. Sano heille, että -he pysyisivät kristinuskossa, vihittäisivät itsensä vaimoihinsa, -antaisivat kastaa lapsiansa ja luettaisivat messuja vanhempainsa -sielujen pelastukseksi, sillä siihen täytyy noiden tuntemattomien, -salaisien voimien pakosta alistua, vaikka se ei olekkaan heille -mieleen. Sano myös lapsilleni, ettei heidän tule kuin pahimmassa -hätätilassa lähestyä kirkkoa, tehdä ristinmerkkiä tai pirskoittaa -vihkivettä päällensä, kun ukkosilma raivoaa. Ja ennen kaikkea, paina -se heidän mieleensä, Goliat, ja käske heidän sanoa samaa lapsillensa, -lastensa lapsille ja lastensalasten lapsille, aina meidän sukumme -viimeiseen saakka, ettei kukaan heistä, ei mies eikä nainenkaan -rupeaisi hengelliseen säätyyn... - --- Vaiti! Aiotko pilkata pyhää kirkkoa? - --- Älä keskeytä minua! Varoita heitä, sanoi Bo herra, ettei kukaan -heistä rupeaisi kirkon palvelukseen, ei munkiksi eikä nunnaksi, ei -papiksi eikä kirkon vasalliksi, sillä siitä koituisi sukumme varma -kadotus. Ja jos joku tulisi viekoitelluksi siihen, vaikka minä sitä -suuresti epäilen, niin sano hänelle, että se on vain noitakeinojen ja -pahan vaikutusta; sillä samoin kuin meillä on tuntematon suojelushenki, -niin on toisia henkiä, jotka toimivat meidän perikadoksemme. Anna -heille vettä Junkkarin lähteestä juodaksensa, sillä siitä vedestä -on meidän veremme luotu, ja sitä vettä me vielä tänä päivänä juomme -terveydeksemme ja onneksemme. - -Näin sanoen Goliat otti kuluneen takkinsa povitaskusta pienen sarvesta -tehdyn pullon esiin ja ojensi sen rukoilevasti katsoen nuorelle -herrallensa. Mutta Birger hypähti ylös istualtansa, ikäänkuin käärme -olisi pistänyt häntä ja käveli kiivaasti edes takaisin. Nähtävästi -hän taisteli kiivaasti itsensä kanssa; hän mutisi itsekseen jotain -manausta, jolla kirkon miehet tavallisesti koettivat karkoittaa pahoja -henkiä. - --- Lapsena te usein joitte tätä vettä, -- sanoi Goliat sävyisästi. -- -Se on niin läpinäkyvää kuin keväinen ilma ja vilvoittavaa kuin yötuuli. -Teidän äitinne haetti tätä vettä joka aamu lähteestä, mutta Ursula -rouva ei koskaan tahtonut sitä juoda. Pankaa mieleenne, Ursula rouva! -Rakas, hyvä Birger herra, ettekö tahdo juoda äitinne juomaa? - --- Mene pois, kiusaaja, mene pois, julma kummitus, -- huudahti -nuorukainen ja viuhtoi käsillään. -- Etkö ole seurannut minua tänne -saakka ja joka yö seisonut vuoteeni ääressä? Sinun kultavyösi se -on kiirastulesta, ja helvetistä ovat punaiset sukkasi! Etkö ole -lukemattomia kertoja laskenut kättäsi messukirjalleni ja levittänyt -valkoista hamettasi harsona pyhimysten kuville! Etkö ole, joka kerta -kun olen koettanut rukoilla _Pater peccavi_ ja _In te speravimus_ -rukousta, huutanut korvaani: _fulminat, fulget!_ ja toisen kerran taas: -_refulget, refulget!_ Etkö ole sekottanut kirottua lauluasi yksin -pyhän messunkin säveleihin ja laulanut korvaani: "Syöksy taivahan -salama, säkenöivä ilman säilä." Joka kerran kun minä lauloin _Sancta -Maria, ora pro nobis!_ [Pyhä Maaria, rukoile puolestamme] väänsit sinä -yksin Jumalan äidinkin nimen ja viekottelit minua laulamaan _Mariatta, -Mariatta!_ Ja nyt sinä seisot ristiinnaulitun kuvan edessä ja himmennät -ristin valkoisella hameellasi! Pois, pois syvyyteen! Uskallatko -uhkailla minua, vaikka näet, että minä halveksin sinua? Pelasta minut, -Taavi, pelasta minut! Etkö näe kuinka hopeanauha hänen hiuksissaan -kimmeltää kuin tuli? - -Ja onneton nuorukainen heittäytyi olkivuoteelleen väsyneenä paastosta -ja yövalvonnasta, joka oli pingottanut hänen mielikuvituksensa aina -hulluuten saakka, ja kätki kasvonsa käsiinsä. - --- Hänen täytyy juoda vettä, hänen täytyy juoda Junkkarin lähteestä, -vapaaehtoisesti tai tahtomattansakin, -- mutisi Goliat hiljaa -itseksensä. - - - - -4. Tarina Ljungarsin vaakunasta. - - -Birger lepäsi hetken aikaa ääneti ja liikkumatta kasvot painuneena -olkivuoteesen, päästäkseen sitä hirmukuvaa pakoon, joka näytti -seuraavan häntä. Tätä tilaisuutta vanha palvelia käytti hyväksensä ja -kaatoi veden pullostansa vanhaan hopeapikariin, joka oli pöydällä. Kun -hän oli sen tehnyt, niin hän pisti muutaman halon uuniin ja hetken -kuluttua leimusi uunissa iloinen takkavalkea, joka valaisi kirkkaasti -pimeän huoneen. - --- Minun täytyy pelastaa hänet vastoin tahtoansakin, -- sanoi Goliat -itseksensä. -- Mutta kuinka? Jos voisin tuottaa tanskalaiset tänne -ja hankkia kovan piirityksen niskaamme? Se antaisi poika paralle -muuta ajattelemista. Saadaanpa nähdä, saadaanpa nähdä. Toistaiseksi -täytyy saada papiksivihkiminen lykätyksi. Ja kuinka se käypi laatuun? -En minä mielelläni taittaisi herrani pojan jalkaa tai kättä, mutta -jollei ole muuta neuvoa, niin... ei hätä lakia lue. Joka tapauksessa -ei se ole juuri paljoa pahempaa kuin itsensä ruoskiminenkaan... Tuossa -on tuo kirottu kiusankappale! Se ei ainakaan enää saa vahingoittaa -kärpästäkään! - -Ja lapsellisella vahingonilolla Goliat otti pelottavan ruoskan -lattialta, heitti sen takkavalkeaan ja katseli kuinka se hitaasti -paloi. -- Rätisetkö, nylkyri? -- mutisi hän. -- Rätise kiirastulessa, -inhottava hirviö; minä lämmitän sinua, niin ettet toista kertaa -himoitse aatelista verta! -- Näin sanoen hän työnsi ruoskan edemmäksi -kekäleitten joukkoon, jossa liekit sen vastahakoisesti nielaisivat, -mutta vielä hiiltyneenäkin se seisoi pystyssä uhaten neljällä -voimattomalla siimallansa, jotka olivat enää vain hiipuvaa tuhkaa. - -Takkavalkean voimakas valo herätti Birgerin vähitellen tuntoihinsa. -Hän nousi ylös, katsoi epäröiden ympärillensä ja näytti rohkaisevan -mielensä, kun hän ei enää nähnyt tuota pelottavaa harhanäkyä. -- Oletko -vielä täällä, vanha uskollinen ystäväni? -- sanoi hän tyytyväisenä, kun -hänellä oli liittolainen vastustamassa kapinallista mielikuvitustansa. - --- Rakas herra, sallikaa minun valvoa teidän luonanne tänä yönä, sillä -te ette ole hyvissä voimissa, -- sanoi Goliat. - --- Minä voin jo paremmin. Mutta usko minua, että veri ja hermot -kärsivät kovasti, kun sama näky on seurannut minua kuutena yönä -perätysten... Minun ei tarvitse selittää sinulle mikä se on. Turhaan -minä olen paastonnut, kiduttanut ruumistani ja rukoillut kaikilta -pyhimyksiltä apua... Mutta älkäämme enää sitä ajatelko, minun voimani -eivät kestä sitä kauvemmin. Jää minun luokseni, Goliat, ja suojele -minua omalta itseltäni! - --- No, kiitetty olkoon pyhä Henrikki, nythän te taas puhutte niinkuin -ymmärtäväinen, nuori mies ainakin. Niin, rakas herra, minä makaan -niinkuin koira teidän jaloissanne enkä poistu paikaltani, vaikka -potkisittekin minut luotanne. Goliat on vanha ja väsähtänyt, mutta -osaapa hän vielä haukkua ja purrakin. Muistatteko isänne vanhaa -paimenkoiraa, Thoria, jolla oli niin pitkät korvat ja joka peninkulman -päästä saattoi erottaa Ljungarsin sotilaan Leton ratsumiehestä, kun -tuuli kävi siltä puolen? Muistatteko, kuinka Ursula rouva tuli aivan -punaiseksi kasvoistansa, kun te sidoitte hänen mustan samettihattunsa -Thorin pörröiseen päähän...? - --- Niin, ja etukäpälissä hänellä oli Knuutin polussaappaat ja -takakäpälissään Beatan kengät. Näytti niin hullunkuriselta, kun hän -tallusteli lihavan tallipässimme perässä. - --- Ja silloin Ursula rouva kerrassaan tuprusi tulta... - --- Mutta sinä kätkit minut vahtikojuun, kunnes myrsky oli tauonnut ja -isäni tuli kotiin metsästysretkeltään. Etpä sinä silloin ensi kertaa -pitänyt puoliani, Goliat. - --- Ja Jumalan avulla en viimeistäkään kertaa. Ursula rouva ei voinut -koskaan antaa minulle anteeksi niitä kepposia, joita tein hänelle. - --- Sentähden hän heittikin sinut vankilaholviin. Beata ja minä olimme -siihen syypäät, uskollinen Goliatini. Kuinka voisinkaan palkita -uskollisuutesi? - --- Älkäämme puhuko siitä, herra. Hän on niin vähän saanut minua -lannistumaan, että tekisi mieleni vielä vanhoilla päivilläni tehdä -hänelle kepposet. - --- No, mitenkä sitten? - --- Niin, siten, että saattaisin teidät linnanherrana takaisin -Ljungarsiin. Kylläpä emintimänne hämmästyisi, hän joka luulee teitä -luvuista rasittuneeksi raukaksi ja pelkuriksi! Mutta me peijaamme -häntä. Te olette nyt täysi-ikäinen ja voitte milloin tahansa vyöttää -sivullenne isänne miekan, ratsastaa isienne linnaan, kolkuttaa porttia -ja sanoa: Ljungars, avaa porttisi, herrasi tulee! - -Nuorukainen huokasi ja astui pitkin askelin lattian poikki. Hänen -kalpeat poskensa punehtuivat, konemaisesti hän tarttui pikariin, -kohotti sen huulillensa sammuttaakseen sillä janoansa ja joi -mielihyvällä. Goliat hymyili harmaasen partaansa. -- Niin, -- sanoi -hän luottavaisesti, -- kaikki kääntyy vielä parhaaksi, isänne miekka -ei ruostu huotrassansa, teidän kaunis perintötilanne ei lihota ahnaita -munkkeja eikä siitä liioin tule noita-akan tyyssijaa. Sen päivän, -jolloin te ratsastatte linnaan nuoren, jalon puolisonne kanssa, joka on -suloinen kuin taivaan enkeli ja aivan äiti vainajanne kaltainen, sen -päivän toivon minäkin vielä näkeväni, ja sinä päivänä, Birger herra, on -Ljungarsin suku uudestaan kohoava suuruuteen ja kunniaan. - --- Isäni miekka, -- toisti nuorukainen säihkyvin silmin. Tänä hetkenä -oli hänessä jotain, joka muistutti hänen urhoollista isäänsä, Bo herraa. - --- Taavi on sen teille pelastanut, huomenna te vyötätte sen vyöllenne -ja lähdette sotaan tanskalaisia vastaan voittamaan itsellenne -kannukset, -- huudahti Goliat vilkkaasti. Itseksensä hän lisäsi: -- -Pyhä Priita siunasi pakanallisen juoman; se tekee saman vaikutuksen -Ljungarsin vereen, kuin vesi sepän sangossa: se karaisee terästä. - --- Mutta sinä et vielä kertonut minulle Ljungarsin vaakunasta, -- -jatkoi nuorukainen. - --- Te ette tahtonut kuunnella minua, jalo herra. Mutta nyt, kun näen -kuninkaanveren punaavan nuoria poskianne, nyt voin jatkaa Bo herran -kertomusta. - --- Kuninkaanko veren, sanot? - --- Ettekö ole aavistanut, mitä nuo kolme kruunua sukuvaakunassanne -merkitsevät? Rohkeutta, herra! Nyt te olette vahva, ettekä enää vapise -kuin lapsi ämmänjutuista. - --- Se on ihmeellistä, Goliat, minusta tuntuu aivan kuin haluaisin -nousta hevosen selkään. Mutta jatka! - --- No niin, istuessamme korkean kuusen suojassa ja kuun valaessa -loistoaan Ljungarsin kiiltäviin teräskypäröihin, jatkoi Bo herra -kertomustansa seuraavalla tavalla: - -Birger Jarlilla, Bjelbon herralla, joka kuului tuohon mahtavaan, ja -sittemmin onnettomaan Folkungasukuun, oli neljä poikaa; Valdemar ja -Magnus tulivat Ruotsin kuninkaiksi, mutta Bengtistä tuli Suomen herttua -ja Eerikistä Smålandin herttaa. Kuningas Valdemarilla oli suloinen -puoliso, Sofia, joka oli tanskalaista syntyperää, mutta hänen kälynsä, -prinsessa Jutta, oli vieläkin suloisempi. Jutta oli ollut vihitty -nunna ja Roeskilden luostarin abbedissa, mutta hän oli kääntynyt -takaisin maailman turhuuteen, sillä hän rakasti sitä enemmän kuin -Jumalaa, kunniatansa ja omaatuntoansa. Mutta kävipä niin, että kuningas -Valdemar, joka oli aikansa kaunein mies, rakastui prinsessa Juttaan, -joka oli sen ajan kaunein nainen. - -Eräänä päivänä, kun kuningas ja prinsessa olivat metsästysretkellä, -nousi kova ukkosilma, ja heidän täytyi viettää yötä luolassa. Ukkosilma -lakkasi, mutta kuninkaalla, kuningattarella ja prinsessalla oli -sittemmin tapana sanoa, että heidän onnettomuutensa saivat alkunsa tänä -yönä. Ja sattuipa myöskin joka kerta, kun prinsessa Jutta läksi kesällä -ratsastamaan, että ukkonen jyrisi ja salamat leimahtelivat. - -Kuningatar Sofia kävi päivä päivältä kalpeammaksi ja kuningas itse -tuli surumieliseksi ja katuvaiseksi. Sitä ei prinsessa voinut kärsiä, -vaan hän itsekkin tuli synkkämieliseksi ja läksi Bengt herttuan kanssa -Suomeen hirviä pyytämään. - -Herttua Bengt Birgerinpoika oli Linköpingin piispa, mutta mieleltänsä -hän oli enemmän maailmallinen kuin hengellinen ja hän koetti -huvituksilla karkoittaa prinsessan synkkämielisyyttä. Koska hän piti -paljon hurjista metsästysretkistä, niin hän ajatti esille karhuja ja -metsästi niitä kaukana Satakunnan erämaissa. Herttualla oli Sam niminen -lappalainen kääpiö, ja hän osasi noitua. Sam sai seurata herttuata -hänen metsästysretkillänsä, sillä hän tiesi karhujen piilopaikat -ja niinpä tuli koko seurue kerta sille paikalle, jota sittemmin -nimitettiin Junkkarin -- se on Ljungarsin lähteeksi. Prinsessalla oli -sinä päivänä valkoinen puku, tanskalainen kruunu tummilla hiuksillaan, -hopeanauha kulmillaan, kultavyö vyötäisillään ja punaiset sukat ja -kengät jalassa. -- Mutta te ette kuuntele minua, Birger herra. - --- Jatka! -- vastasi nuorukainen ja katsoi arasti ympärilleen hämärässä -huoneessa. -- Tuon puvun tunnen minä liiankin hyvin. - --- Ei ole hyvä, -- jatkoi Goliat, -- kertoa sellaisia asioita pimeässä; -minä lisään puita uuniin, niin että kaikki kummitukset pakenevat. -Mihinkä me jäimmekään? Niin, kaikki jotka tunsivat prinsessa Jutan, -olivat ihmeissään että metsästysretkeä tähän asti oli suosinut mitä -ihanin kesäilma. Seurue istahti ruohikkoon koukkuisen männyn siimekseen -tuon suuren kallion luo, tiedättehän, ja prinsessa Jutalle tuli kova -jano, mutta vettä ei ollut peninkulman matkalla. - -Silloin Bengt herttua veti paksun kultasormuksensa sormestaan, -kutsui Samia ja käski hänen hankkia prinsessalle vettä. Jos se -hänelle onnistuisi, niin hän saisi sormuksen, muussa tapauksessa hän -ripustettaisiin lähimpään puuhun. Sam otti sormuksen, luki veden luvut -ja löi sauvallansa kallioon. Heti kumpusi kalliosta kirkas lähde esiin -ja kääpiö kiiruhti tarjoamaan prinsessalle virkistävää juomaa. Mutta -prinsessa oli sinä päivänä synkällä mielellä, työnsi kääpiön luotaan -ja huudahti: kuinka sinä uskallat, muodoton hirviö, käsilläsi tahrata -kuninkaantyttären juomaa? Jos olet niin taitava taikatempuissasi, kuin -kehut olevasi, niin lähetä minulle juomaani tarjoamaan palvelia, joka -on minun arvoiseni! - -Silloin, kerrotaan, hymyili muodoton kääpiö ja vakuutti lähettävänsä -hienon, soman tyttösen, joka olisi aivan prinsessan kaltainen sekä -ulkomuotonsa että pukunsa puolesta, tytön, joka ei ainoastansa tarjoisi -hänelle juomaa, vaan joka palvelisi häntä ja hänen jälkeläisiänsä, niin -kauan kuin olisi olemassa joku hänen veriheimolaisensa. Hänen tuli -antaa hänelle vain pieni kaistale puvustansa. - -Uteliaana ihmetellen voisiko hän pitää sanansa, prinsessa Jutta ojensi -kääpiölle kaistaleen valkoisesta puvustansa, joka oli repeytynyt -orjantappurapensaasen. - -Sam mutisi loihtulukunsa ja heitti valkoisen kangaskaistaleen -lähteesen. Se kellui veden varassa; se näkyi silmään vielä nurmikon -luona, mutta sitten alkoi sumua kohota lähteestä ja sumusta nousi mitä -sievin valkoinen tyttö, prinsessan täydellinen kuva, paitsi että tyttö -oli niin pieni, hento ja hoikka kuin nelivuotias lapsi. Tuo valkoinen -tyttö astui prinsessan luo, tarjosi hänelle lähdevettä hopeamaljasta -ja prinsessa joi. Mutta tuskin hän oli saanut juoduksi, niin taivas -synkistyi ja kauhistuttava ukonilma nousi, jottei senkaltaista -koskaan ole nähty. Prinsessa olisi paennut, mutta hän ei voinut, -hänen kamarineitsyensä hajaantuivat ja Bengt herttuan, joka oli -aikeessa pelastaa häntä, raasti myrskytuuli kauas pois. Kun rajuilma -vihdoin tyyntyi ja herttua palasi takaisin sille paikalle, minne hän -oli jättänyt prinsessan, oli ukonnuoli halaissut suuren punertavan -kallion ja sen juurella makasi prinsessa Jutta kuolleena, mutta hänen -jaloissansa lepäsi pieni elävä poikalapsi unen helmassa ruohistossa. - -Bengt herttua olisi mielellänsä suonut prinsessalle kuninkaalliset -hautajaiset, mutta koska hän oli ollut vihitty nunna, joka oli -rikkonut luostarilupauksensa, ei kukaan pappi tahtonut siunata hänen -ruumistansa, eikä liioin kastaa hänen lastansa. Herttua kasvatti pojan -linnassansa, nimitti hänet Knuutiksi ja antoi hänelle Ljungarsin nimen, -vaakunan ja tilukset muistoksi hänen sukuperästänsä. Kun poika oli -viidentoista vuoden vanha, niin hän kuuli linnanpihalla leikittelevien -lasten sanovan toisillensa: "tuossa käy Knuutti Ei-kenenkään poika, joka -on kastamaton." Knuutti otti kiven ja löi sillä lapsia, sitten hän -meni linnankappalaisen luo ja pyysi kastetta. Matta sitä hän ei voinut -saada, sillä hänen kätensä olivat veressä. Sen jälkeen Knuutti kulki -kirkosta kirkkoon, kaupungista kaupunkiin ja pyysi kastetta, mutta yksi -pappi kysyi häneltä: kuka isäsi oli? ja toinen kysyi: ken oli äitisi? -Kun Knuutti ei tahtonut antaa vastausta näihin kysymyksiin, niin ei -kukaan tahtonut häntä kastaakkaan ja niin hän vihdoin tuli samalla -pyynnöllä Rooman pyhän isän luo. Paavi kysyi niinkuin kaikki muutkin: -kuka oli isäsi? ken äitisi? Knuutti vastasi: metsänmänty oli isäni ja -hopealähde äitini, mutta jos tahdotte vielä lisää tietää, niin olen -prinsessa Jutan poika. Silloin sanoi paavi: mene pois, sinä kadotettu; -minäkö siunaisin luostarilainrikkojan pojan! Ja Knuutti läksi -vihoissansa pois, kastoi itse itsensä Junkkarin lähteessä ja kirosi -itsensä ja koko sukunsa, niin että jos joku heistä rupeaisi kirkon tai -luostarin palvelukseen, siitä koituisi hänelle vain onnettomuutta ja -varma perikato. Sitten hän rakensi Ljungarsin linnan ja tuli sukunsa -kantaisäksi, suvun, joka aina on ollut kirkon vihollisia. Mutta -kaikkialla minne hän vain kulki, seurasi häntä ukkonen ja Folkunga -suvun verinen sukuviha kulki perintönä hänen jälkeläisillensä. - -Goliat lopetti Bo herran kertomuksen, tarttui Birgeriä käteen kiinni ja -sanoi: -- Olette nyt kuullut sukunne tarinan; vieläkö haluatte ruveta -kirkon palvelukseen? - -Birger vastasi vain: -- En ainakaan huomenna! Se olisi mahdotonta. - - - - -5. Valtiomies tukalina aikoina. - - -Ruotsin aikakirjoissa murhemuistoinen verinen marraskuu vuonna 1520 -oli jo keskivaiheilleen kulumassa, ja Suomessa odotettiin kiihkoisasti -ja kärsimättömästi uutisia Tukholmasta. Tiedettiin, että kuningas -Kristianin kruunausta marraskuun 4 päivänä sekä seuraavia päiviä -vietettäisiin suurilla juhlallisuuksilla. Niinikään tiedettiin, että -kuningas Tukholman antaumuksessa syyskuun 5 päivänä oli luvannut -entisille vihollisillensa, sekä ruotsalaisille että suomalaisille -herroille, antaa anteeksi ja unohtaa, mitä ennen oli tapahtunut. Olipa -hän luvannut Sturen leskellekin, Kristiina Gyllenstjernalle suuria -läänityksiä, muun muassa Hämeen linnan ja läänin sekä Kokemäen kartanon -Suomessa. Eihän siis ollut muuta kuin hyvää odotettavissa. Mutta -suomalaiset kuitenkin olivat olleet kuninkaan käskylle tottelemattomia: -kuningas oli pyytänyt ja käskenyt kruunaukseen Suomen etevimmät miehet, -mutta he eivät totelleet käskyä. Turhaan oli vanha Hemming Gadd, joka -oli tullut maahan tanskalaisten sotajoukkojen kanssa ja antanut suun -täydeltä hyviä lupauksia, koettanut selvittää suomalaisille, kuinka -tarpeellista ja edullista heille olisi noudattaa kuninkaan kutsua. -Käsky oli toistamiseen uudistettu, mutta ei sitä sittenkään toteltu. -Tuntui ikäänkuin käryn hajua ilmassa. Mitähän kuningas tähän sanoisi? -Sitä erittäin haluttiin tietää. - -Mutta pimeät ja myrskyt Ahvenanmerellä estivät sanomia saapumasta. -Levottomana, mutta hiljaa ja varovasti oli Arvid piispa sulkeutunut -Kuusiston linnaan, jonne hän tanskalaisten tullessa oli kuljetuttanut -omat ja kirkon paraimmat kalleudet. Hän ei uskaltanut enää lähteä -Turkuun, sen jälkeen kuin linna oli miehitetty tanskalaisilla, -mutta hän ei näyttänyt pelkoansa. Hän oli huonovointinen, eikä -voinut lähteä ulos huoneistansa koleaan syysilmaan, mutta se ei -estänyt häntä suurimmassa salaisuudessa tarkastamasta linnan -puolustusvarustuksia ja aika-ajoin pitämästä silmällä vahteja, jossa -toimessa häntä uskollisesti avusti hänen tallimestarinsa Taavi. -Kenties kuiskailivatkin hänen kadehtiansa ja soimaajansa, että juuri -hän ennen muita oli yllyttänyt suomalaisten herrojen epäluuloja -kuningasta vastaan ja varoittanut heitä lähtemästä kruunaukseen. Mutta -toiset taas sitä vastoin kuiskailivat, että hän oli ollut niin valmis -ottamaan vastaan tanskalaisia sotajoukkoja ja pitänyt huolta siitä, -että heitä runsaasti kestittiin Turussa. Niin, olipa hän jo kesäkuussa -tänä vuonna, samalla kuin hän vakuutti tuntevansa sydämellistä iloa ja -muuttumatonta ystävyyttä, toivottanut onnea maankavaltajalle piispa -Kustaa Trollelle, sen johdosta, että hän oli uudestaan päässyt Upsalan -piispanistuimelle. Panetteluunhan siis täytyi perustua kaikkien -semmoisten epäluuloisten arvelujen, ettei Arvid piispa muka tuntisi -kaikkein nöyrintä mielialaa Kristian kuningasta kohtaan. - -Olihan piispa vain rauhallisimmassa tarkoituksessa ja estääksensä -turhaa verenvuotoa, antanut kuljettaa Kuusistoon suuren joukon aseita -ja vieläkin suuremmaksi varmuudeksi haudannut ne linnan kellareihin. -Taavi oli ymmärtänyt niin hyvin harjoittaa tätä salakuljetusta, ettei -edes linnan uskollinen miehistökään tiennyt muuta, kuin että piispa oli -koonnut suunnattoman määrän ruokatavaroita ja olutta kellareihin, eikä -se tieto perätön ollutkaan. Täytyihän varata talvitarpeita, ja kukapa -tiesi, vaikka ensi vuonna sattuisi kato ja kallis aika? - -Arvid piispa istui eräänä aamupäivänä huoneessansa Kuusistossa ja -järjesteli innokkaasti kirkon arkistoa sekä varovaisuuden vuoksi -kopioitutti muutamia tärkeimpiä asiakirjoja. Tässä työssä hänellä oli -apuna kaksi nuorta teiniä, tai uusikkoa eli latinaksi _novitii_, jotka -aikoivat pappissäätyyn. Piispa vertasi parasta aikaa erästä paavin -bullan jäljennöstä, kun hän äkkiä keskeytti lukemisensa ja katsoi -terävästi toiseen apulaiseensa. - --- No, Birger Bonpoika, -- huudahti hän, -- oletko hullu? Jo kolmatta -kertaa sinä vääristät pyhän neitsyen siunattua nimeä! Katsos tässä; -etkö ole taaskin kirjoittanut: _in gloriam sanctissimae et beatissimae -Mariattae, matris Dei?_ [Pyhän ja autuaan Mariatan, Jumalan äidin -kunniaksi.] - --- Armoa, arvoisa isä, armoa! -- huudahti nuorukainen kalveten ja -heittäytyi vimmastuneen esimiehensä jalkoihin. - --- Poikani, -- jatkoi piispa, -- minä huomaan nyt, että sinä et ole -valmis -- kaukana siitä -- pukeutumaan pyhän kirkon juhlapukuun, niin -kauan kuin sinun mielesi riippuu kiinni maallisissa asioissa, ja sen -vuoksi sinä olet joka päivä altis perkeleen kiusauksille. Mene, -- -lisäsi hän lempeämmällä äänellä, -- mene, poika parkani, ano anteeksi -pyhältä neitsyeltä ja koeta lepyttää häntä kolmen päivän ankaralla -paastolla... - --- Arvoisa isä, -- huokasi Birger, -- te olette sallinut minun ripittää -itseni teille. Te tiedätte kaikki ja tiedätte siis myöskin, että minä -olen kaikkein halvin teidän uusikoistanne. Te tiedätte, että kummitus -seuraa minua, enkä minä voi päästä siitä erilleni. Mitä enemmän minä -paastoan ja kidutan ruumistani, sitä uutterammin tuo hornan harhakuva -laulaa lauluansa korvaani. Ei minulla ole rauhaa, ei yöllä eikä -päivällä. Päivällä en voi nähdä mitään valkoista näkemättä punaiset -sukat sen alla ja yöllä minä usein nousen istumaan vuoteellani, sillä -minusta tuntuu kuin salamat leimahtelisivat kammioni ikkunaan. Minä -kuulen hevosten hirnuvan, kannusten kilisevän ja miekaniskujen viuhuvan -linnanmuurien ulkopuolelta. - -Piispa pudisti päätänsä. -- Epäilemättä, -- hän sanoi, -- paholainen -juonittelee herkkäuskoisen ja maailmaa rakastavan sielusi kanssa. -Ota tämä pyhänjäännös ja pidä sitä povellasi; se on pyhän Henrikin -katkenneen peukalon kynsi, joka on kultaan puutetta; se varmasti -suojelee kaikilta kiusauksilta. Mutta minä huomaan, että tarvitset -jotain ulkonaista tointa... jonkun vaarallisen ja vaivalloisen -tehtävän, joka vaatii kaikki sielunvoimasi. Mene, poikani, minä -ajattelen asiata. - -Samassa Taavi astui kiiruulla sisään ja ilmoitti, että Turusta päin -läheni noin kuudenkymmenen ratsumiehen suuruinen joukko. - --- Kutsu Niilo herra tänne. Ladatkaa tuliputket. Anna miehistölle -aseita. Miehitä muurit. Mutta toimita kaikki hiljaisesti. Sano -sotamiehille, että he pysyvät piilossa. Pidä nostosiltaa silmällä. -Kutsu papit ja Olavi mestari tänne. Sano hovipojille, että he -pukeutuvat juhlapukuihinsa. Odotahan, pyydä myöskin Beata ja Elina -neiti tänne! - -Piispa jakeli käskynsä levollisesti, lyhyesti ja varmasti. Niilo -ritari, Kuusiston linnan päällikkö tuli ja sai määräyksensä. Piispa -itse järjesti pukunsa ja huoneensa sen osan mukaiseksi, jonka hän -oli ottanut näytelläksensä. Hetken kuluttua kuului torventoitotusta -ja ilmoitettiin, että herra Tuomas Wulf von Grewensdorp, Kristian -kuninkaan asettama Turun päällikkö, halusi seurueineen päästä linnaan. - -Niilo herra näyttäytyi nostosillalla, tervehti kohteliaasti saksalaista -ritaria ja valitti, että hänen korkea-arvoinen herransa piispa parasta -aikaa oli hyvin sairaana ja heikkona voimiltansa ja että linnassa oli -suuri tilanpuute. Piispa pyysi kuitenkin ritari Wulfia ja kahta hänen -seuralaistansa luoksensa, mutta ikävä kyllä hän ei voinut ottaa vastaan -muita ritari Wulfin seuralaisia, joka hänelle olisi ollut suuri kunnia -ja ilo. Ritarin väkeä koetettaisiin niin hyvin kuin suinkin mahdollista -kestitä lähimäisissä taloissa, ja jos ritari halusi vakuutta oman -persoonansa turvaksi, niin annettaisiin neljä piispan palveluksessa -olevaa nuorta aatelismiestä pantiksi. - -Viimeinen tarjous oli muodonasia, jota tapa vaati, joka liiankin usein -näinä epäluotettavina aikoina huomattiin hyvinkin tarpeelliseksi. -Ritari Wulf -- lihavanlainen, vanhanpuoleinen herra, jonka väijyvät, -viekkaat silmät eivät olleet sopusoinnussa sen lystikkään suoruuden -kanssa, jota hän mielellänsä tahtoi näyttää -- kielsi iloisesti -tarjouksen jälkipuolen ja sanoi vain väellensä saksaksi niin ääneen, -että Niilo herra sen kuuli: "Enkö ole sanonut teille, senkin penikat, -että te kiroilette niin riivatusti, ettei hurskas piispa teitä kärsi -pyhässä talossansa! Korjatkaa luunne peijakkaan haltuun ja natustelkaa -sianlihaa, missä voitte sitä saada varastamatta." - -Tämän matkapassin saatuansa vetäytyivät sotamiehet takaisin. Kun ei -enää ollut pakko pelätä päällekarkausta, laskettiin nostosilta alas ja -ritari Wulf ratsasti linnaan kahden miehensä seurassa. - -Pian näkyikin, että ahtaassa linnassa oli paljo asukkaita. Piispan -arvo vaati, että kuninkaan edustaja Suomessa oli otettava arvonsa -mukaisella komeudella vastaan. Ritari Wulf kulki ensin kaksinkertaisten -aseellisten sotamiesrivien läpi, jotka seisoivat linnanpihalla kahden -piispan väreihin puetun ritarin komennettamina. Pääkäytävällä oli Niilo -herra häntä vastassa, ja Niilo herran takana joka neljännellä portaalla -seisoi kaksi hovipoikaa, kaikkiansa kuusitoista, sinivalkoisiin -samettipukuihin puettua nuorukaista, jotka kuuluivat Suomen korkeimpiin -perheihin. Asesalissa odottivat papit, dekaanuksen, mestari Konradin -johtamina, ja tänne saivat vieraan ritarin seuralaiset jäädä odottamaan -ja hän yksin pääsi tuomioherran saattamana piispan yksityisiin -huoneihin salin sisäpuolelle. - -Se, joka puoli tuntia sitten oli silmäillyt tähän työhuoneesen, huomasi -nyt ihmeeksensä sen muuttuneen sairashuoneeksi. Kadonneet olivat kaikki -jäljet kirkkoarkistosta, kirjoitusneuvoista ja muista töistä, joiden -ääressä piispa äsken vielä oli innokkaasti työskennellyt. Väkevä -kamfertin haju pisti kuningas Kristianin lähettilään nenään heti hänen -sisään astuessaan. Arvid piispa itse oli puoleksi makuulla leposohvalla -ja yllä hänellä oli komea juhlapuku, jonkinlainen sekoitus sairas- ja -piispallisesta virkapuvusta. Hän näytti todellakin niin kuihtuneelta -ja vanhentuneelta, tuo arvoisa isä, että olisi melkein -- jos se ei -olisi ollut loukkaavaa hänen hengelliselle arvollensa -- voinut epäillä -hienoa harmaata ja kellertävää poskimaalia käytetyn. Hänen toisella -puolellansa seisoi huolistuneena hänen lääkärinsä, Olavi mestari, -ja toisella puolella sairaanhoitajina ne molemmat aatelisneidet, -jotka olivat paenneet Kuusiston linnan turviin, tummakutrinen -kuusitoistavuotias Beata Bontytär Ljungars, jonka silmät iskivät tulta -ja jolla oli veitikkamainen uhmaava ryhti, sekä niinikään nuori, mutta -vaaleaverinen, helläsydäminen ja ujo Elina Kurki, piispan läheisen -sukulaisen tytär. - -Ritarin astuessa sisään poistuivat nuoret neitoset, täytettyänsä ainoan -ja helpon tehtävänsä esiintyä koristuksena taulussa. Olavi mestarikin -poistui, asetettuaan pöydälle virkistävän juoman, jonka hän juuri oli -valmistanut, ja piispa jäi yksin kuningas Kristianin palvelian kanssa; -kettu ja jalopeura samassa luolassa, -- sanottakoon se piispa Arvidin -valtioviisasten ominaisuuksien ylistykseksi. Hänessä yhtyi ketun -viekkaus jalopeuran sydämeen. - - - - -6. Kuinka ritari Wulf von Grewensdorp kertoi uutisia Tukholmasta. - - --- Was tausend, korkea-arvoinen herra, schlecht gebraten, schlecht -geschlafen, -- huudahti ritari Wulf astuessaan huoneesen semmoisella -oikopäisellä tavalla, jota helposti saattoi käsittää soturin -suoruudeksi, ja puhui suurella varmuudella saksan ja tanskan sekaista -sotkua, jota on aivan mahdotonta jäljitellä. - -Piispan jaloista kasvonjuonteista välähti esiin ilme, joka osotti että -hän tunsi kirkkoruhtinas-arvonsa loukatuksi, mutta hän hillitsi vihansa -ja vastasi vain. - --- Terve tultuanne, korkeasti kunnioitettava herra, halpaan linnaani, -ja ottakaa samalla vastaan kiitokseni siitä, että sallitte minun -tarjota armolliselle herrallemme Kristian kuninkaalle uskollista -palvelustani, niin pitkälle kuin heikot voimani myöntävät. - -Tämän tervehdyksen kursasteleva ja määräkäs laatu lannisti heti -suuresti ritarin julkeutta ja hän jatkoi kohteliaammin: - --- Danke, danke, teidän korkea-arvoisuutenne. Thut mir leid, että -terveydentilanne on niin huono. Hoffen bessere Zeiten, toivokaamme -parempia aikoja, teidän korkea-arvoisuutenne. - --- Olen tosiaankin hyvin pahoillani, -- vastasi piispa, -- että onneton -sairauteni juuri näinä aikoina on estänyt minua seuraamasta armollisen -kuninkaamme kutsua ja käskyä ja olemasta läsnä hänen kunniakkaassa -kruunauksessansa Tukholmassa. Suvaitkaa vieläkin vakuuttaa hänen -armoansa, että ainoastaan minun täydellinen kykenemättömyyteni on ollut -syynä siihen, että minä en voinut olla mukana yhdessä kunnioitettavan -ja hurskaan veljeni, korkea-arvoisen arkkipiispa Trollen ja valtakunnan -muitten pappien kanssa osottamassa kunnioitustani hänen armollensa -tässä onnellisessa ja iloisessa tilaisuudessa. - -Ritari Wulf puri huultansa ja näytti vasten tapaansa olevan hämillänsä. - --- Allerdings, -- sanoi hän, -- allerdings. Hänen armonsa tietää kyllä, -että Turun korkea-arvoinen piispa on ein herzensguter Mensch und -getreuer Unter -- than, -- hyväsydäminen mies ja uskollinen alamainen, -ja sentähden... on suuresti ilahduttava teidän korkea-arvoisuuttanne, -että juuri tänä yönä on tullut hyviä tietoja Tukholmasta... voinpa -sanoa, erittäin onnellisia tietoja -- sehr gute Nachrichten. - --- Minä en ole vielä saanut minkäänlaisia tietoja -kruunausjuhlallisuuksista, ja minä olisin hyvin kiitollinen teille, -jos tahtoisitte kertoa minulle jotain, -- sanoi piispa tutkistelevasti -katsoen sanansaattajaan. -- Minä olen aivan varma, -- lisäsi hän, -kun Wulf ei heti vastannut, -- että hänen armonsa on suosiollisen -lupauksensa mukaan osottanut lempeyttä ja antanut anteeksi niille -Ruotsin piispoille ja ritareille, jotka tähän asti onnettomuudeksensa -olivat joutuneet hänen armonsa epäsuosion ja tyytymättömyyden alaisiksi. - --- Kyllä, kyllä, hänen armonsa on hyvin armollinen, hyvin lempeä ja -anteeksiantava, -- vastasi ritari sanoja tapaillen. -- Kolme päivää -perätysten tanssittiin Tukholman linnassa: viel Schmaus, ungeheuer Bier -und Wein getrunken... [Suuret syömingit, äärettömät oluen ja viinin -juomingit...] - --- Onko siis vietetty yleistä sovintojuhlaa? Toivottavasti kaikki -loppui hyvin ja kaikki erosivat iloisina ja kiitollisina kuninkaan -osottamasta armosta? - --- Hagelwetter! Warum sollten sie nicht frölich sein? [Miksikä he -eivät olisi iloinneet?] Kaikki ihmiset olivat niin hiivatun iloisia ja -kiitollisia. Niin, tietenkin kaikki kuninkaan uskolliset alamaiset ja -oikeat ystävät. - --- Mutta neitsyen ja kaikkien pyhimysten nimessä, herra ritari, te -sanotte tätä kaikkea äänellä, joka herättää minussa pelkoa, ettei -kaikki olekkaan käynyt niin onnellisesti, kuin mitä olisi odottanut! Ei -suinkaan Sturen leskelle ja valtakunnan aatelismiehille ja papistolle -ole mitään pahaa tapahtunut? - --- Was, donner! Onhan teidän korkea-arvoisuutenne kuninkaan ystävä ja -hänen puoluelaisensa? - --- Juuri sentähden, herra ritari, en voi koskaan luulla, että hänen -armonsa olisi rikkonut lupaustansa, jonka hän pyhästi vannoi kun -Tukholma teki sopimuksen pyhän Egidin päivän jälkeisenä keskiviikkona. - --- Oh, bitte, eihän se ollut kuningas, vaan Upsalan piispa, -joka paljailla polvillansa rukoili oikeutta kerettiläisille ja -kapinoitseville paavinhäväisiöille. Versichere, alles gerichtlich -abgethan. [Vakuutan teille, kaikki on käynyt oikeudenmukaisesti.] -Piispa valittaa; kuningas kysyy: voitteko sanoa minulle, rakkaat -lapseni, ovatko kaikki nämät hyvät miehet kerettiläisiä? Ruotsin hyvät -herrat ja neuvosto vastaavat siihen: ovat, ovat. Nun, also nichts -weiter; alle kaputt. [No niin, ei muuta: kaikki he ovat mennyttä kalua.] - --- Se ei ole mahdollista! Kuinka on Strengnäsin Mathias piispan laita? - --- Kaputt. - --- Skaran Vincentius? - --- Kaputt. - --- Knuutti Kurki? - --- Kaputt. - --- Eerikki Juhananpoika Wase? - --- Kaputt. - --- Linköpingin piispa Brask? - --- Oh, der Fuchs ist aus der Falle gelaufen. [Se kettu karkasi -satimesta.] - --- Joachim Brahe? - --- Kaputt. - --- Eerikki Gyllenstjerna? - --- Kaputt. - --- Mutta hänen sisarellensa, Kristiina rouvalle, eihän hänelle ole -mitään pahaa tapahtunut? - --- Oh, nichts, nichts. Meidän armollinen kuninkaamme on sallinut -hänen vapaasti valita veteen nukuttamisen, polttamisen tai elävänä -hautaamisen välillä. - --- Taivainen taatto! Entä muut Tukholman ylhäiset rouvat? Rouva Cecilia -af Eka? Rouva Sigrid Baner? - --- Minä tiedän vain, että Sigrid rouva pistettiin säkkiin ja heitettiin -virtaan, -- vastasi ritari Wulf hiukan hämillänsä leikillisellä äänellä. - --- Se on tarua, perätöntä juttua! Herra ritari, pilkkaatteko te -herkkäuskoisuuttani? - --- Donnerwetter, tiedänhän minä, että hän heitettiin niinkuin -kissanpoika Norrströmiin, mutta hän vedettiin sieltä ylös jälleen, jota -tavallisesti ei tehdä kaikille kissanpojille. - -Niin jatkoi ritari Wulf kertomustansa salaamatta vahingoniloansa -ja antoi kuuliallensa pisara pisaralta näitä myrkyllisiä uutisia, -joista suurin osa oli liiankin totta, ottamatta lukuun Kristiina -Gyllenstjernaa, joka niinkuin tunnettu, sai nääntyä Kööpenhaminan -hirvittävässä sinisessä tornissa. Arvid piispa tarvitsi koko uljuutensa -ja itsensähillitsemis-taitonsa voidaksensa peittää ilvehtivältä -sanantuojalta niitä inhon, surun ja katkeruuden tunteita, jotka -liikkuivat hänen jalossa sielussansa. Ylpeä Kurjen suvun veri kuohui -valtavasti hänen suonissansa. Hetkeksi lensi se pikainen ajatus -hänen mieleensä, että hän pidättäisi Kristian kuninkaan päällikön -vankinansa, nyt kun hän oli hänen vallassansa, karkaisi sitten -Turkuun tanskalaisen sotavoiman kimppuun, -- jota ei pitäisi olla -vaikea voittaa, ilman johtajaa ja avuntoivetta kun se oli tähän -vuodenaikaan, -- ja sitten lopulta astuisi yleisen kapinan etupäähän, -karkoittaisi tanskalaiset Suomesta ja sitten...? Niin sitten ei -Suomella olisi hallitsiaa Sten Sturen kuoleman jälkeen, ja kuka olisi -siihen tehtävään enemmän oikeutettu kuin Suomen kirkon hallitusmies, -hän, joka tiesi kahdella tavalla olevansa kansan pää? Eihän se olisi -muuta kuin hänen edeltäjiensä, Turun piispojen, pyhän Hemmingin ja -suuren Maunu Olavinpoika Tavastin rohkeiden unelmien toteuttamista! -Suomi pappisvaltaisena tasavaltana, kirkkovaltiona, paavin suojeluksen -alaisena, omavalitsema elinajaksi asetettu piispa hallitsiana, -- -siinä perusajatus ja suunnitelma, jota ei koskaan selvästi sanoin -lausuttu, mutta joka ilmeni kokonaisessa siihen suuntaan viittaavassa -toimintajärjestelmässä. Ja milloinka hetki olisi ollut suotuisampi, -kuin juuri tässä epäjärjestyksen, herrattomuuden ja sekasorron aikana, -kun maallinen valta oli tullut niin vihatuksi Kristianin verisen -pyövelinmiekan takia ja kirkolla yksin, -- tuolla iankaikkisella, joka -seisoi kalliolla valmiina uhmaamaan kaikkien aikojen myrskyjä, -- -näytti olevan voimaa tarjota suojelusta uhkaavaa kukistusta vastaan. - -Vallan perkele seisoi temppelin harjalla ja kuiskasi Arvid Kurjelle: -nämät kaikki minä annan sinulle, jos sinä lankeet maahan ja rukoilet -minua! - -Mutta Arvid piispa oli liian viisas antaakseen tunteitten -valtioviisauden hurmata itseänsä. Hän rakasti siksi paljon -isänmaatansa, ettei hän tahtonut suin päin ja ilman valmistuksia -heittää sitä epätoivoisiin taisteluihin. Ei täällä, eikä Ruotsissakaan -voinut olla mitään apua vallanhimoisesta aatelista, joka keskenänsä -oli kateellinen ja vihamielinen. Ja mitä oli aatelin yläpuolella? -Harvalukuinen, suureksi osaksi oppimaton ja kautta koko maan sirotettu -papisto. Mitä oli taas aatelin alapuolella? Vieläkin oppimattomampi, -harvalukuinen ja hajaantunut kansa, joka lapsuudesta saakka oli -tottunut kulkemaan mahtavampien talutusnuorassa. Ei, tällä kertaa ei -voinut mitään tehdä. Mutta ehkäpä lähin tulevaisuus pimeästä povestansa -synnyttäisi miehen, joka kykenisi tuohon suureen työhön ja onnistuisi -yhdistämään yhdeksi voimanilmaukseksi kaikki särkyneet tahdot, kaikki -hajonneet, pitkissä taisteluissa verta vuotaneet voimat... - -Arvid piispa päätti odottaa! - -Ja tehtyään tämän päätöksen, jonka hän oli punninnut ja päättänyt -lyhyemmässä ajassa, kuin mikä tässä on tarvittu sen kirjoittamiseen, -sai piispa takaisin koko voimansa ja päättäväisyytensä. Vihattu -sanantuoja ei saisi riemuita, hänen silmänsä oli vain sokaistava, -hänen epäilyksensä uuvutettavat uneen, kunnes hetki tulisi, jolloin -itsevaltiaan vihattu valta tallattaisiin jalkojen alle. -- Älkää -ihmetelkö, herra ritari, -- sanoi nyt piispa arvokkaasti ja aivan -levollisesti, -- älkää ihmetelkö, että niin odottamattomat uutiset -kuohuttavat vanhan, heikon miehen mieltä, jonka vähäisiä jäljellä -olevia voimia pitkällinen sairaus on kuluttanut. Ihmisenä ja -rauhallisena kirkon palveliana minun täytyy syvästi surkutella -onnetonta kohtaloa, joka on tullut niin monen korkean henkilön, entisen -ystävän ja ruotsalaisen sukulaisen osaksi. Mutta kansalaisena ja -uskollisena alamaisena on minun velvollisuuteni kunnioittaa kuninkaani -päätöstä ja neuvoston tuomiota. Pyhän roomalaisen istuimen halpana -sijaisena tässä maassa voin minä vain toivoa, että Upsalan arkkipiispa -on toiminut omantuntonsa ja kanonisen oikeuden mukaan, jonka alle -kirkon paimenten täytyy alistua, ja rukoilla Jumalaa, pyhää Eerikkiä -ja pyhää Brigittaa, että tämä tapaus tuottaisi isänmaalle todellista -hyvää. Ja nyt -- kun olette suvainnut ilmoittaa minulle nämät uutiset -ja tunnette mielipiteeni niiden johdosta, -- sallikaa minun kysyä, -mitenkä vielä voin palvella armollista kuningastamme ja teidän -jalosukuisuuttanne? - --- Haue mich in tausend Stücken [Hakatkaa minut tuhansiksi paloiksi!], --- huudahti raaka soturi ällistyneenä ja kahdenvaiheilla, miltä -kannalta hänen tulisi katsoa sellaista valtiollista uskontunnustusta, --- minun täytyy sanoa, että teidän korkea-arvoisuutenne on sangen -ymmärtäväinen mies, joka mielellään suopi noille kirotuille -kerettiläisille ansaitun palkkansa. Ja jos teidän korkea-arvoisuutenne -nyt tahtoisi muuttaa Turkuun ja tuottaa minulle sen kunnian, että -teidän korkea-arvoisuutenne rupeaisi minun naapurikseni, niin olisi -teidän korkea-arvoisuudellanne siellä paljoa parempi olla kuin -täällä, se totta puhuakseni olikin minun todellinen asiani. Näinä -aikoina, verdamme mich, ei puutu pahoja kieliä varsinkin kapinoitsevan -aateliston joukossa, jonka kuninkaamme kerran on lannistava, mutta -teidän korkea-arvoisuutenne voipi sillä välin saarnata heille rauhaa ja -sovintoa. Teidän korkea-arvoisuutenne voi takoa näitä suomalaiskoiria -ympäri korvia, että ne pysyisivät nahoissaan niinkuin hyvät lapset, -jolleivät he tahdo vitsaa _in posterioribus_ [takaosiinsa]. Joka -tapauksessa on teidän korkea-arvoisuudellanne siitä suurta hyötyä. -Kuningas saapi tietää, ettei teidän korkea-arvoisuudellanne ole osaa -suomalaisen aatelin uppiniskaisuudessa, vaikka kielitteliät sanovat -teidän korkea-arvoisuutenne olleen Sturen parhaan ystävän ja kuninkaan -vihollisen. - -Ritari Wulf vilkutti viekkaita silmiänsä ikäänkuin hän olisi tahtonut -lisätä: älä ole liian kopea, ukkoseni, näethän että olet käsissäni! - -Arvid piispa hymyili lempeästi, vaikka hänen rintansa kiehui vimmasta. --- Teidän jalosukuisuutenne, -- sanoi hän, -- osaa koskettaa meitä, -kirkon rauhallisia miehiä arkaan kohtaan, ja minua ilahuttaa, että -teidän jalosukuisuutenne on sellainen kuninkaan palvelia, että teidän -kanssanne saattaa sanoa viisaan sanan kahden kesken. Lyhyesti, me -ymmärrämme toisemme. Minä en huomaa todellakaan mitään syytä, miksikä -me olisimme vihollisia, koska meillä kummallakin on hyötyä siitä, -että olemme ystävykset. Tehkäämme sentähden liitto keskenämme. Minä -lupaan käyttää kaiken vaikutusvoimani Kristian kuninkaan eduksi, ja -te taas puolestanne lupaatte hävittää jäljet siitä, mitä te sanotte -minun ystävyydekseni Sturein kanssa. Ehkäpä minulla olisi joku -muukin ehto, esimerkiksi joku kannattava pastoraatti, jonka tulot -olisivat hyvin tervetulleet näinä köyhinä aikoina. Mutta siitä me -voimme sittemmin puhua, samoin kuin muutostani Turkuun. Te olette -yhtä viisas, kuin olette urhoollinenkin, ritari Wulf; älkää sentähden -ihmetelkö, että toistaiseksi nukun paremmin Kuusiston linnassa, kuin -teidän keihäittenne suojassa. Sitä paitsi huomatkaa, että liittomme -on pidettävä salassa. Voidakseni toimia yhteisen asiamme hyväksi, -täytyy minun näyttää aivan vilpittömältä. Ei haittaisi, jos te joskus -sanoisitte jonkun kovan sanan minusta, ikäänkuin minä vielä olisin -epäsuosiossa ja tanskalainen puolue minua vainoisi. Minun sanoillani -olisi silloin parempi kaiku. Siis, teidän jalosukuisuutenne, me olemme -tästä hetkestä alkain julkisia vihollisia, mutta salaisia ystäviä. -Ymmärrättekö minua? - --- Oh ganz schön. Potztausend, teidän korkea-arvoisuutenne on hyvin -viisas mies, hyvin ymmärtäväinen mies. - - - - -7. Kahden nuoren neiden matka Kuusistosta Naantaliin. - - -Tuskin oli ritari Wulf von Grewensdorp seurueineen lähtenyt -Kuusistosta, niin Arvid piispa sulkeutui huoneesensa ja kutsutti -luoksensa tallimestarinsa Taavin, sekä nuoren Birger Bonpoika -Ljungarsin. -- Aika on sellainen, -- sanoi hän heille, -- että maa -etusijassa tarvitsee pyhimysten esirukouksia, mutta sitä lähinnä -miehiä, jotka kykenevät sekä viisasta päätä että terävätä miekkaa -käyttämään. Birger Bonpoika, minä suon sinulle nyt tilaisuuden näyttää -miehuudenkokeen ja annan sinulle muuta ajateltavaa kuin pahojen henkien -vainoamista. Ota nämä kirjeet ja vie ne varmasti perille, niin pian -kuin vain voit. Minä uskon siten oman onneni ja isänmaan menestyksen -sinun käsiisi. Anna lyödä itsesi mielemmin palasiksi, ennenkuin jätät -kirjeet jonkun muun käteen, kuin kelle ne ovat aiotut! - -Birgerin silmissä leimahti vilahdukselta Ljungarsin tuli, mutta -hän näytti epäilevän. -- Arvoisa isä, -- sammalsi hän, -- henkeni -on teidän käytettävänänne, ja minä koetan parhaan taitoni mukaan -täyttää toimenne. Mutta älkää pahastuko, jos minä, nähtyäni, kuinka -ystävällisesti te otitte vastaan tyrannin päällikön, kysyn teiltä, -_hänenkö_ asioissansa ja _hänenkö_ eduksensa minun tulee viedä kirjeet -perille. - --- Mene, poikani, äläkä utele asioita, joita sinä, niin nuori ja -kokematon kuin olet, et voi käsittää. Olethan sinä niin kauan tutkinut -kirkkomme lakeja, etkä vieläkään tiedä, että palvelian ensimäinen -velvollisuus on ehdottomasti totella hengellistä yliherraansa? Mitä -sinuun tulee, Taavi poikani, -- jatkoi piispa, eikä ollut huomaavinaan, -kuinka nuorukainen punastui, -- niin sinulle minä annan toisen -tehtävän. Anna heti satuloida kymmenen hevosta ja valjastaa toiset -hevoset neljän reen eteen. Laittaudu sitten valmiiksi kahdeksan -parhaimman sotilaani kanssa saattamaan neiti Elinaa ja Beataa sekä -äitiäsi ja muita naispalvelioita hurskaan sisaremme luo Naantaliin, -jossa heillä on sopivampi ja varmempi turvapaikka näinä rauhattomina -aikoina. - -Taavi, jolle palvelus oli kaikki kaikessa, oli heti valmis ja notkisti, -niin kuin tapa vaati, polvea piispalle, saadakseen hänen siunauksensa -ennen matkallelähtöä. - --- Ettekö anna minullekin siunaustanne? -- kysyi Birger. - --- Sen teen, -- sanoi piispa juhlallisesti ojentaen kätensä, -- mene, -poikani, mene, sinä veristen väkivallanmiesten ja kirkon vihollisten -vielä tahraton jälkeläinen, mene, sovita heidän erehdyksensä ja palvele -uskollisesti hyvää asiaa sillä tavoin kuin olet kutsuttu. Polvistu; -minä siunaan sinua Jumalan, Pyhän Eerikin ja pyhän Henrikin nimessä! - -Nuorukainen polvistui; hänen rintaansa ahdisti, mutta samassa hän -hengähti jo helpommin. Solki, joka piti hänen vyötänsä kiinni, katkesi -ja hänen isänsä miekka, jonka hän tanskalaisten saapuessa oli vyöttänyt -vyöllensä, putosi kilisten lattialle. - --- Tiesinhän sen, -- sanoi piispa hymyillen, -- ettei Ljungarsin teräs -heti suostu pyhän Henrikin palvelukseen. Sinun asiasi on nyt, poikani, -opettaa sille uusia tapoja. Voit alottaa matkasi Taavin seurassa ja -saattaa sisartasi Naantaliin. Sieltä sinä ratsastat niin nopeaan kuin -ratsusi vain kestää Kankaisiin ja sieltä kirjeitten määräpaikkaan. -Pyhimykset seuratkoon teitä; menkää rauhaan! - -Vaikka Kuusiston linnanherra vast'ikään oli tehnyt sopimuksen -tanskalaisen päällikön kanssa, epäili hän sittenkin tanskalaisten -rauhallisia aikomuksia, ja hän antoi heti kahta kiivaammin korjata -muureja, etenkin meren puolelta ja tuotti linnaan yhä enemmän -ruokavaroja lähiseuduilta. Kristian kuninkaan ja hänen lähettiläidensä -ystävyydenvakuutukset olivat sitä laatua, ettei Arvid piispa pitänyt -salaista hyökkäystä linnaan mahdottomana, kenties jo ensi yönä, -ja senvuoksi ei myöhäinen vuodenaika eikä liioin lähenevä ilta -voinut estää häntä suinpäin lähettämästä nuoria neitosia ja heidän -palvelusväkeänsä pois luostarista. He erosivat isällisestä ystävästänsä -jättäen sydämelliset ja liikuttavat hyvästit; mutta oleskelu ahtaassa -linnassa, jonne oli kokoontunut yhä enemmän sotaväkeä, oli käynyt -näille nuorille naisille niin rasittavaksi, että he mielellänsäkin -vaihtoivat nämät kivimuurit raittiisen ajomatkaan ja siihen toivoon, -että saisivat mukavampaa asuntoa rikkaassa ja hyvinvarustetussa -luostarissa. - -Jo tunnin kuluttua tanskalaisten lähdöstä he istuivat reessä. Heidän -saattojoukkonaan oli Birger ja Taavi ja kahdeksan muuta ratsumiestä -sekä vanha Inkeri, Renata ja kolme kamarineitsyttä. Nostosilta -vedettiin rätisten ylös heidän jälkeensä ja pian pikku joukko ajoi -täyttä nelistä Naantalia kohti semmoisella vauhdilla, joka ei lainkaan -ollut seurueen vanhojen, mutta sitä enemmän nuorten mieleen. - -Oli raitis ja kylmä joulukuun päivä, jommoisia joskus sattuu tänä -pimeänäkin vuodenaikana, kun aurinko raivaa itselleen tien paksujen -talvipilvien läpi. Maa oli jäässä, hienon lumivaipan peitossa ja kumisi -hevosten kavioitten alla. Huude koristeli koivun lehdettömiä oksia ja -kimmelteli tuhansissa värivivahduksissa levittäen loistoaan taempana -kasvaville ikuisesti viheriöiville kuusillekin. Pyyt pyrähtelivät -puissa, oravat kiipeilivät notkeasti honkien lumisia runkoja myöten ja -kantojen takaa tirkisteli jänis harmahtavan valkeassa talviturkissansa -pelästyneenä ja uteliaana ohitsekiitävää seuraa. Kulku kääntyi piakkoin -jäljettömälle jäälle, jossa tienviittana vain silloin tällöin oli -äskettäin sinne pistetty kuusenhavu. Taavi oli ymmärtänyt hoitaa hyvin -tallimestarinvirkaansa, sillä hevoset olivat hyvin kengitetyt ja -laukkasivat kompastumatta täyttä vauhtia hienon valkoisen lumiharson -peittämillä jäillä. - -Taavi ja Birger ratsastivat nuorten neitosten reen kupeilla ja matkan -kuluksi he vaihtoivat monta iloista sanaa. Onnellinen ikä, kun kovimmat -ajat ja uhkaavat vaarat eivät kykene lannistamaan mielen jäntevyyttä -eikä ryöstämään raittiilta luonnon kuvalta sen viehättävää suloutta! -Nuoret tytöt eivät osottaneet mitenkään haluavansa takaisin. He -laskivat leikkiä milloin matkastansa, milloin toisistansa. Ja kun -sattumalta -- jos se lie sattumus ollut -- Birger oli joutunut Elina -neiden viereen ja Taavi Beatan puolelle, ei toiselta puolelta puuttunut -ujoja ja vakavia sanoja, eikä toiselta vallattomia pistopuheita ja -pilaa. - --- Onko se totta, että aurinko on paljoa lämpimämpi kaukana -Vaalinmaalla, etteivät järvet siellä koskaan jäädy, ja ettei siellä -koskaan voi ajaa reellä? -- kysyi Elina neiti. - --- Se on totta, -- vastasi Birger, -- ja vielä etelämpänä, lähellä -Egyptiä ja pyhää maata kuuluu olevan maa, jota sanotaan Morianmaaksi. -Siellä on kesä koko vuoden umpeensa, ihmiset ovat mustia ja sieltä -tuodaan kalliita mausteita, niinkuin kanelia ja inkivääriä. - --- Kuinka te olette viisas, Birger herra! -- huudahti Elina -viattomasti. -- Voiko tuollaista lukea kirjoista? - --- Paljoa enemmänkin, paljoa enemmän, Elina neiti! - -Minä olen vaan oppimaton teini, mutta kuulisittepa isä Vincentiä -Raumalla! Hän osaa selittää pakanallisia kieliä ja hän tietää -edeltäkäsin, milloin aurinko ja kuu pimenee! -- Mutta eikö ole -epäkristillistä tietää niin suuria Jumalan ihmeitä edeltäkäsin? -Auringon- ja kuunpimennyshän aina ennustaa suurten miesten kuolemaa tai -sotaa ruttoa ja nälänhätää. Silloinhan isä Vincent voinee edeltäpäin -määrätä viimeisen tuomiopäivänkin. - --- Sitä minä en usko, -- vastasi nuorukainen, -- mutta Jumala yksin -tietää, ovatko sellaiset tiedot oikeita ja kristillisiä. Lauri isä, -joka osaa ulkoa kaikki kirkkoisät, sanoo, että se tieto on pahaksi. -Hän sanoo että nyt varmaan on maailman viimeiset päivät, koska ihmiset -ovat niin viisaita ja tahtovat mestaroida Jumalan luomista, ikäänkuin -he ymmärtäisivät sen asian paremmin. Saksassa Wittenbergissä kuuluu -olevan eräs augustiinilaismunkki, nimeltä Martti, joka on kieltänyt -paavin erehtymättömyydenkin, eikä se ole juuri vähempää kuin Jumalan -kieltäminenkään. Lauri isä sanoo, että tuo Martti isä on itse -Antikristus, josta puhutaan Ilmestyskirjassa. - --- Sepä olisi paha, se, -- sanoi Elina alakuloisesti. - --- Sanokaas muuta! -- huudahti nuorukainen innokkaasti. -- Hän kieltää -pyhän katolisen kirkon! Sanoo ripitystä sopotukseksi! Kiirastulta -lastensaduksi! Synninpäästöä ja hyviä tekoja tarpeettomiksi autuuden -saavuttamiseksi! Niin, se on tosiaankin hyvin pahaa. Saadaanpa nähdä, -että tuo Martti, tai Lutherus, joksi hän nimittää itseään, tulee -poltetuksi, niin kuin niin monen hänen edeltäjänsä kerettiläisen on -käynyt. - --- Minä tarkoitan, -- sanoi Elina teeskentelemättä, -- että on paha, -kun kirjoissa on niin paljon väärää. Minä olisin muuten pyytänyt teiltä -jotakin. - --- Tehkää se, Elina neiti! Pyytäkää minulta jotakin oikein suurta ja -vaarallista tointa, joka voisi osottaa kuinka paljon minä... Pyytäkää -henkeäni! - --- No, mitä te sanotte! Mitäpä minä tekisin teidän hengellänne? Mutta -minä olen niin kauan ajatellut jotakin, joka olisi niin huvittavaa, -tiedättekös, mutta nyt minä en uskalla sitä sanoa. - --- Sanokaa toki, rakas neiti, sanokaa toki! - --- Se on varmaan hyvin syntistä ja pahaa, mutta minä en saa sitä -päästäni... Minä oppisin niin mielelläni lukemaan! - --- Kuinka mainiota! Minä opetan teitä, Elina neiti. Me luemme sitte -yhdessä tuon ihanan kirjan marttyyrien elämästä, jonka olen perinyt -äidiltäni. Minä selitän teille niitä rakkaita kauniita kuvia ja sitte -me luemme mestari Tuomaan kauniin laulun uskollisuudesta... - --- Mutta se on varmaan latinankielinen? - --- Laulu uskollisuudesta on ruotsinkielinen. Me voimme myöskin lukea -Herman piispan ihanan runon pyhästä Elisifistä. - --- Eikö ole mitään suomenkielistä luettavaa? Sitä minä parhaiten -ymmärtäisin, ja se olisi minulle rakkainta. -- On muistettava, että -koko tämä keskustelu kävi suomeksi. Tähän aikaan Suomen korkeinkin -aateli käytti seurustelukielenänsä tavallisesti suomen kieltä, vaikka -useimmat, joskaan ei kaikki, ymmärsivät ja puhuivat ruotsia omituisesti -suomeksi murtamalla. - --- Ei, -- sanoi Birger, -- on vain suomalaisia rukouksia. Messukirja ja -käsikirja, jotka ovat painetut tuolla uudella saksalaisella keinolla, -ovat latinankielisiä. - --- Lukekaamme sitte yhdessä uskollisuudesta, -- kuiskasi Elina Kurki. - -Reen toisella puolella kävi keskustelu toiseen suuntaan. - --- Te ajatte niin kovaa, Beata neiti. Ettekö pelkää ajavanne kumoon? - --- Vai ajanko mielestäsi liian kovaan? Jos pelkäät kompastuvasi -jäällä, niin jättäydy jälkeen, me hoidamme itsemme ilmankin semmoista -hevos-itkuria kuin sinä olet. -- Ja samassa Beata, joka itse ohjasi -hevosta, läimähytti reippaasti piiskallaan kylmään talvi-ilmaan. -Hevonen riuhtasi juoksuun, ja lennossa kiidettiin liukasta jääkenttää. - --- Muistaako Beata vielä, kuinka me ratsastimme Junkkarin lähteelle? -Sillä kertaa taisi Beata pelätä? - --- Sinähän se näit aaveita, enkä minä. Kuinka sen oravan kävi, jonka -minulle lupasit? Sitä en ole koskaan saanut. - --- Beata muistaa kyllä, että sillä kertaa tuli muuta ajateltavaa. Minä -pidän lupaukseni mielessä. - --- Sitä en usko, ennen kuin näen. Sinä ajattelet vain hevosia, sinä. Ja -sinä olet käynyt niin kopeaksi, Taavi. Ikäänkuin tallimestari ei olisi -tavallaan ihminenkään. - --- Olenko minä tullut kopeaksi? - --- Se sinä kyllä olet. Sinä et sinuttele minua enää. Sinä luulet -olevasi minun suojeliani. Ehkäpä haluaisit antaa minut Kristian -kuninkaan käsiinkin, vain osottaaksesi minulle, kuinka mahtava sinä -olet! - --- Minäkö antaisin teidät Kristian kuninkaan käsiin! Kyllä Juutilainen -saisi ennemmin pilkota minut palasiksi niinkuin kuivan heinän! Mutta -te olette nyt korkea aatelisneito, Beata, ja minä olen vain alhainen -soturi, jonka tulee pitää suurimpana kunnianansa, kun saa pitää teidän -jalustintanne tai nostaa teidän rekenne kuopasta, jos suvaitsette ajaa -kumoon. - --- Sinä olet inhottava. Silloin kuin sinä istuit vielä äitisi sylissä, -kykenit sinä painimaan karhun kanssa metsässä. Mutta kun olet tullut -pitkäksi ja voimakkaaksi ja sait kelpo miekan kupeellesi, et toivo -suurempaa kunniaa kuin olla kaiken ikäsi tavallisena tallirenkinä! - --- Ja kuitenkin te sanoitte vast'ikään, että olin kopea! -- huokasi -Taavi. - - - - -8. Mitä saattaa tapahtua talvimatkalla Naantaliin. - - -Kun matkamiehet olivat päässeet jäältä metsään, tarttui Taavi -jouseensa, jota hän aina kuljetti mukanansa ja otti povestansa pienen -tylppäpäisen lintunuolen, tähtäsi korkeata kuusta kohden ja ampui. -Tuuheitten oksien lomista putosi maahan soma orava, joka oli mennyt -tainnoksiin ja tämän saaliinsa tallimestari ojensi naapurillensa rekeen. - --- Tässä on mitä lupasin, -- sanoi hän. -- Jos Beata haluaa useampia, -niin metsässä on niitä tuhansittain. - --- Mitä minä huolin sinun kuolleista oravistasi, -- vastasi nuori -tyttö, joka tänään oli oikullisella tuulella. - --- Sanokaa vain sana, niin minä teen kuolleet eläviksi, -- huudahti -nuorukainen ja hieroi tunnotonta eläintä lumella sydänalaan. Orava -virkosi ja osotti kiitollisuuttaan jousimiehelle puraisemalla häntä -sormeen. -- Näettekö? -- sanoi Taavi, -- minä vuodan verta teidän -tähtenne! - --- Mikä sankari sinusta on tullut, -- pilkkasi tyttö. - --- Mikä kunniakas haava! Minun tähteni sinä antaisit vaikka ketun -puraista itseäsi tuolla lumisen kallion juurella. - -Toinen suurempi ja terävämpi nuoli lensi Taavin jousenjänteestä. Kettu -kiepsahti kumoon ja punasi lumen verellänsä. - --- Jos minä teidän tähtenne, Beata, voin herättää kuolleita, niin -minä voin toisella kertaa tappaa eläviäkin! -- huudahti nuorukainen -harmistuneena. -- Mutta kiiruhtakaamme nyt, sillä Ljungarsit ovat -liikkeellä ja silloin tavallisesti rajuilma puhkeaa esiin. - -Taavi oli oikeassa. Raskas, harmahtavan musta pilvi peitti jo kalpean -joulukuunauringon, kirkas ilma sumentui ja kuusien suhina ennusti -lähenevää myrskyä. Lyhyin talvitie Naantaliin kulki vielä puolen -peninkulman matkan jäätä myöden, mutta Taavi epäili lähteä, sillä ilta -jo pimeni. - -Beata huomasi sen. -- Onko mahdollista, -- sanoi hän ivaten, -- että -urhoollinen sankari, joka on voittanut kettuja ja oravia, pelkäisi -lyhyttä jäämatkaa! -- Hän ei aavistanut vaaraa, jonka alaiseksi hän -saattoi toiset näillä sanoillansa. Nuorukainen oli jo ennestään kyllin -ärsytetty. Hän ratsasti jäälle ja toiset seurasivat häntä. - -He eivät olleet ehtineet vielä kauas rannasta, niin rajuilma puhkesi -täyteen voimaansa. Sumea ilma kävi vieläkin pimeämmäksi sakeasta -lumipyrystä, niin että matkamiehet ikäänkuin kääriytyivät valkoiseen -taljaan ja saattoivat tuskin nähdä kolmen kyynärän vertaa eteensä. -Samassa tuli kylmä tuuliaispää pohjoisesta, joka kiivaasti ruoski lunta -heidän kasvoihinsa, sokaisi hevosilta silmät ja kokosi niin korkeita -nietoksia jäljettömälle jäälle, että seurue mitä suurimmalla vaivalla -ja vain askel askeleelta saattoi liikkua eteenpäin. Olisi ehkä vielä -voitu kääntyä takaisin, mutta Taavi ratsasti vain etumaisena eteenpäin. --- Saadaampa nähdä, kuka meistä ensiksi kadottaa rohkeutensa, -- mutisi -hän. - -Hänen äitinsä Inkeri ja Renata huusivat hänelle kovalla äänellä ja -pyysivät häntä kääntymään takaisin rantaan. Taavi ei kuullut heitä, -vaan ratsasti eteenpäin. - --- Vaikkapa hän olisi kymmenen kertaa Ljungarsin sukua, niin opetan -minä hänelle mikä pelko on, -- sanoi hän hiljaa itseksensä. - -Pimeä ja rajuilma lisääntyi yhä ja hevoset kaahlasivat kylkiään myöten -kinoksissa; pian oli mahdotonta päästä paikalta. Ratsumiehet alkoivat -ääneen nurista, naiset itkeä. Taavi pysähtyi hetkeksi, mutta Beata ei -näyttänyt pelon merkkiäkään. -- Minä en käänny ennenkuin hän pyytää, --- ajatteli Taavi ja itsepäisenä kuin suomalainen ainakin hän koki -tunkeutua eteenpäin. - -Pian oli yhtä mahdotonta kääntyä takaisin kuin jatkaa matkaakin. -Muutamien ratsumiesten täytyi nousta hevosten selästä ja nostaa rekiä, -jotka joka hetki olivat hukkua kinoksiin. Sakeassa lumituiskussa ei -kukaan tiennyt minnepäin suunnata kulkua; kahlattiin umpimähkään -eteenpäin ja ajettiin pyörössä, niin kuin usein tällaisissa tapauksissa -käypi. - -Birger oli jo hyvän aikaa kulkenut Elinan vieressä. Taavikin jätti -hevosensa sotamiehelle ja meni nostamaan nuorten neitosten rekeä. -- -Mitä Beata arvelee retkestä? -- kysyi hän. - --- Sen minä sanon, kun tulemme perille, -- vastasi Ljungarsin neiti -uhmailevasti. - --- Eteenpäin! -- huusi Taavi. - --- Se ei käy, -- vastasivat ratsumiehet. - --- Täytyy käydä! -- käski suuttunut johtaja. - --- Se on mahdotonta, -- vastasivat taaskin ratsumiehet. - -Eikä se käynytkään. Lumi oli paikoittain miehen korkuista, hevoset -ja väki väsyneet. Taavi kiroili Beatan uppiniskaisuutta ja omaa -itsepäisyyttään. - -Pidettiin neuvottelua. Useimmat arvelivat, että oli asetuttava -varus-asemaan jäälle ja odotettava päivän tuloa. Kuusitoista tuntia -tässä pimeydessä, pakkasessa ja rajuilmassa, ilman katon suojaa, tulta, -ravintoa niin ihmisille kuin hevosillekin, eiköhän siitä koituisi -kaikkien surma? - --- Se on mahdotonta! -- huudahti Taavi. - --- Meidän täytyy irroittaa hevoset reistä ja raivata itsellemme tie -ratsain! - --- Se on yhtä mahdotonta! -- väittivät ratsumiehet. -- Hevoset eivät -jaksa kantaa meitä kahtakymmentä askelta kauemmaksi. - --- Sitte me käymme jalan ja kannamme naisia. - --- Yhtä mahdotonta! Tuskin me pääsemme itsekkään liikkeelle. Meidän -jäsenemme ovat jäykistyneet pakkasesta. - --- Mutta rajuilma asettuu. - --- Ei niin kauan kuin kaksi Ljungarsia on seurassamme tänä yönä! - -Aika isku, jonka Taavi antoi tapparansa varrella, olisi varmaankin -heittänyt julkean puhujan kinokseen, josta hänen olisi ollut vaikea -enää nousta ylös, jollei isku onneksi olisi pimeässä mennyt harhaan. - -Mutta joku keino oli keksittävä. Hevoset päästettiin valjaista, -reet asetettiin kyljelleen ja peitettiin vällyillä, niin että -seurueen naispuoliset henkilöt edes pääsivät hiukan suojaan jäiseltä -myrskytuulelta. Taavi läksi neljän reippaimman soturin seurassa -jalkaisin etsimään rantaa ja hankkimaan apua. - -He eivät olleet päässeet kauaksi, kun he kuulivat ääniä ja heitä kohti -läheni jotain, joka pimeässäkin näytti varjolta. - -Taavi kyykistyi miehineen varovaisesti kinoksiin ja kuunteli. Pian -he puheesta tunsivat heidät tanskalaisiksi sotureiksi, jotka varmaan -olivat käyneet Turussa ruokavaroja hankkimassa, ja heidätkin oli -rajuilma yllättänyt jäällä. Ratsumiehet lähestyivät vaivalloisesti -pyrkien eteenpäin ja huomaamatta matkamiehiä. - --- Kuinka monta sinä erotat? -- kuiskasi Taavi naapurillensa. - --- Yksi, kaksi, kolme, kuusi, kahdeksan... Joko niitä on kymmenen, -kaksikymmentä tai kolmekymmentä hevosta; en minä ole kissa, että -pimeässä näkisin, -- vastasi vieruskumppani. - --- Vaikkapa heitä olisi viisikymmentä, niin he saavat tänään tanssia -meidän pillimme mukaan; itse pyhä Priita on lähettänyt heidät -avuksemme. Mutta nuo jääkarhut haluavat yhtä paljon kuin mekin -takkavalkean ja oluthaarikan ääreen; he eivät hyväntahtoisesti rupea -turhaan vaivaan. Pitäkää nyt varanne, pojat! Sinä, Matti, kierrä -heidän oikealle puolellensa, ja sinä, Antti, vasemmalle; sinä, Kekri, -hiivi heidän taaksensa ja Aaron ja minä ahdistamme heitä edestäpäin. -Kun minä huudan, huudatte te kukin taholtanne, niin että he luulevat -piirittäjiänsä kymmenkertaisesti lukuisammiksi. Sitten me anastamme -heidän aseensa ja pidämme vain niin monta hevosta, kuin voimme hoitaa. -Ei verta, pojat, jos he eivät rupea tekemään vastarintaa! Nuo raukat -ovat yhtä viluiset kuin mekin, ja pyhimysten täytyy olla meidän -puolellamme. Jollemme onnistu, niin tervehtikää äitiäni! Mutta jos -onnistumme, saatte te tynnyrillisen Naantalin parasta olutta ja sitä -paitsi kymmenen Turun hopeapenninkiä kukin, että voitte paremmin -sisustaa lakkinne ensi talvena. - --- Olkoon menneeksi, -- sanoivat miehet. -- Me hakkaamme kätemme -lämpimiksi juutilaisten selkään! - -Suunnitelma pantiin toimeen. Ratsumiesten kulku kävi niin hitaasti, -että heidän piiloutuneet vihollisensa helposti ehtivät hajaantua -kulkueen kaikille puolille. Kun se oli tehty, ryntäsi Taavi kumppaninsa -kanssa tanskalaisten etujoukkoa vastaan ja toiset ahdistivat heitä -takaa ja sivulta kovasti huutaen, siten salaten vähäisen joukkonsa. - -Tanskalaisraukat, jotka paleltuneina ja lumisina laahasivat itseään -eteenpäin puolikuolleina lumiukkoina, olisivat ennemmin odottaneet -jään halkeavan heidän allansa, kuin vihollisen ahdistavan heitä -pimeässä ja rajuilmassa. Taikauskon valtaamana he luulivat pahojen -henkien koko sotavoimalla käyvän heidän kimppuunsa, myrsky ja -lumituisku liittolaisinansa. Hämmästyneinä ja ymmällä he kokoontuivat -yhteen joukkoon, koettamatta edes vetää miekkaa esille tai kohottaa -sotatapparaa paleltuneilla sormillaan. - --- Aseet pois, taikka olette kuoleman omat! -- huusi Taavi heille -ruotsiksi, jota he kaikki ymmärsivät. Samalla kertaa kajahuttivat -hänen seuralaisensa uusia huutoja ja pari heistä pysytteli paremman -vaikutuksen vuoksi jonkun matkan päässä taistelupaikasta. - -Käskyä toteltiin; ensi sekaannuksessa ei kukaan ajatellut vastarintaa -tehdä. Taavi ja hänen miehensä anastivat aseet toiselta toisensa -jälkeen ja heittivät aseet kauaksi kinoksiin. Samalla he heittivät -miehet hevosten selästä ja valitsivat itselleen vahvimmat joukosta. - -Aluksi kävi kaikki onnellisesti ja hyvin. Mutta tanskalainen joukko -oli kolmenkymmen miehen vahvuinen ja aseitten anastaminen vei liiaksi -aikaa. Vaikka olikin pimeä, rupesivat ratsumiehet epäilemään, että -heidän vihollisensa olivat kovempiääniset kuin lukuisat ja lopulta -vähimmin säikähtäneet tarttuivat keihäihinsä, jotka riippuivat -satulannupeissa. Taistelu syttyi; tanskalaisetkin rohkaisivat toisiaan -huudoilla. Aseettomat etsivät aseitaan ja tulivat tovereittensa avuksi. -Taavin ja hänen uhkarohkeitten tovereittensa onneksi oli melkein -mahdotonta pimeässä erottaa ystävää vihollisesta. Sieltä täältä kaikui -sotahuutoja: pyhä Eerikki apuun! pyhä Henrikki apuun! Tanskalaiset -löivät toisiansa, pakenivat toisiansa ja tallasivat toisiaan -kinoksissa. Kun lopulta kuului huuto "pyhä Henrikki apuun" kauempaakin -Birgerin ja jäljellejääneitten Kuusiston soturien joukosta, jotka -olivat kuulleet melun ja kiiruhtivat apuun, arvelivat tanskalaiset -vastarinnan turhaksi ja antautuivat vangeiksi. - -Ennenkuin Birger väkinensä oli ehtinyt kahlata taistelupaikalle, oli -Taavi riisunut vihollisilta aseet ja ajoi heitä edellään jalkaisin -kinoksen halki. Kuusi haavoittunutta täytyi toistaiseksi jättää -paikalle. Taavilta vuosi verta vasemmasta poskesta keihään haavasta ja -Kekri oli saanut ankaran nuijaniskun käsivarteensa, mutta oluttynnyriä -ajatellessansa hän kuitenkin kykeni ajamaan viisi tai kuusi -paleltunutta vihollista edelläänsä niinkuin karjalaumaa. - -Kulkue saapui varus-asemalle. On turhaa koettaa kuvata hämmästystä ja -heti sen jälkeen seuraavaa iloa, joka valtasi nuo puoleksi paleltuneet -ja masentuneet Naantalin toivioretkeläiset. Heti lähdettiin matkaan. -Osa tanskalaisista pakotettiin polkemaan tietä, toiset saivat työntää -rekiä ja taluttaa hevosia ohjaksista. Onneksi raskaat lumipilvet -hajaantuivat vähitellen, myrsky lakkasi ja tähtiä ilmaantui taivaalle. -Maatakin saattoi jo erottaa kaukaa ja parin tunnin vaivalloisen työn -jälkeen saavuttiin erääsen kylään. Täällä päästi Taavi vankinsa irti, -kun vielä oli siksi pimeätä, ettei ollut helppoa tuntea häntä ja -hänen väkeänsä. Mutta Kuusiston seurue ei pysähdyttänyt kulkuansa -ennenkuin se aamumpana viluissaan ja väsyneenä saapui Naantaliin, jossa -matkamiehet otettiin vieraanvaraisesti vastaan luostarissa. - --- Sinä olet verissäsi, Taavi! -- huudahti Beata, kun he vihdoin -pääsivät lämpimään ja valoon. - --- Kettu puraisi minua poskeen kallion juurella, -- vastasi -nuorukainen. -- Mitä piditte matkasta Beata neiti? - --- Niin, -- sanoi Ljungarsin neiti, -- minä tunnen itsepäisen pojan, -jolle parta alkaa kasvaa. - - - - -9. Kuinka Birger Bonpoika päätti vierailla Ljungarsin linnassa. - - -Tanskalaiset päälliköt Suomessa olivat koettaneet niin kauan kuin -mahdollista pitää salassa Tukholman verilöylyä, voidakseen ryhtyä -tarpeellisiin varokeinoihin, ja sitten vasta kun ritari Wulf von -Grewensdorp oli varma aikeistansa, suvaitsi hän ilmoittaa Arvid -piispalle tämän hirvittävän uutisen. - -Turusta levisi vähitellen huhu ja hämmästys, sillä siihen aikaan -ei ollut postinkulkua. Joulun aikana kuului kauhistuksen huuto -etelä-Suomeen ja vasta keskitalvella se oli ulottunut maan -kaukaisimpiin osiin. Kaikkialla, niin kaupungeissa kuin kylissä, -tämä uutinen herätti kauhistusta ja tuskaa. Kristian kuningas ei -voinut täällä, niinkuin Ruotsissa, jaella talonpojille suolaa ja -silliä; eivät he liioin olleet kuulleet hänen kaunista puhettansa, -jossa hän selitteli talonpoikais-ystävällisistä aikeistansa ja -jossa puheessa kai todella oli jonkun verran perääkin. Täällä oli -päinvastoin ainoa, mitä talonpojat tiesivät tanskalaisten vallasta, -että he ryöstivät rannikoita, kaappasivat kauppalaivoja ja estivät -meriliikettä Ruotsiin, jonka johdosta maa sai kärsiä suolan puutetta ja -tavaranvienti keskeytyi. Samasta syystä olivat kaupungitkin vihastuneet -tanskalaiseen valtaan. Molemmat viimeiset Sturet olivat rakkaassa -muistossa; ensimäistä ei ollut Suomessa suosittu, sillä hän ei pitänyt -maasta huolta, vaan jätti sen alttiiksi venäläisten hyökkäyksille. -Ensimäinen vaikutus, jonka Tukholman verilöyly siis täällä teki, oli -teeskentelemätön pelonsekainen inho kaupungissa ja kylissä, ja se -haava, joka oli isketty Ruotsiin, vuosi meren tällä puolen melkein yhtä -runsaasti verta, kuin niillä Ruotsin seuduilla, joissa vihamielisyys -tanskalaisia kohtaan oli korkeimmilleen kohonnut. - -Etenkin herätti eräs tapaus suomalaisissa surua ja katkeruutta, -nimittäin se, että Kristian kuningas halpamaiseksi kostoksi kaivatti -ja poltatti suositun Svante Sturen kuolleen ruumiin. Katolisena -aikakautena kansa syvästi kunnioitti hautoja ja vihittyä maata, samoin -kuin pyhimysten jäännöksiä, ja kun haudan pyhitettyä lepoa ei enää -voitu turvata häpäisevältä väkivallalta, tuntui kaikista siltä kuin ei -kukaan eläväkään enää olisi suojassa mestaajien raivolta. - -Ihmeellistä kyllä, ei Suomen aatelisto, jonka olisi pitänyt -syvimmin tuntea valtakunnan häpeää ja joka lähinnä sai pelätä omaa -turvallisuuttansa, näyttänyt ensi alussa paheksuvan tätä veristä -sanomaa. Niitä, jotka jäivät ruotsalaisia sukulaisiaan ja ystäviään -suremaan -- ja niitä oli useitakin -- ei ensi alussa saatu uskomaan -huhua; toiset uinailivat väärässä suruttomuudessa. Hemming Gadd, jota -Suomessa pidettiin suuressa arvossa, oli koko kesän ja syksyn siihen -määrään ylistellyt Kristian kuninkaan lempeyttä, että suomalainen -aatelisto, jonka keskuudessa varmaankin iti paljo kateutta Ruotsin -vallanhimoista, usein röyhkeätäkin ritaristoa kohtaan, taaskin antoi -kannatusta tanskalaiselle puolueelle. Suomalaiset aatelismiehet olivat -kieltäytyneet tottelemasta kuninkaan kutsua kruunaukseen; he olivat -siksi viisaat, että he tahtoivat odottaa asiain menoa. Mutta salaisena -syynä monellakin oli se, että heistä oli vastenmielistä esiintyä -niin juhlallisessa tilaisuudessa liian vähällä loistolla ja sallia -sekä tanskalaisten että ruotsalaisten voittaa heidät komeudessa. -Jonkunlaisen itsenäisyyshengen siemeniä oli kauan itänyt suomalaisessa -maa-aatelissa, joka kuninkaista ja laeista välittämättä, eleli vapaina -herroina etäisillä tiluksillansa ja esiintyi kruunun palveluksessa vain -milloin mieli teki tai milloin yksityiset taistelut eivät vieneet sen -aikaa. Mitä heihin koski, kuka Ruotsissa hallitsi kuninkaana tai kuinka -häntä kruunattiin, kun vain itse saivat elää herroiksi ja ruhtinaiksi -tiluksillaan? - -Arvid piispan salaiset varoitukset kohtasivat siksi monella taholla -kuuroja korvia. Yksinään ja yksinkertaiseksi sotilaaksi puettuna nuori -Birger Bonpoika ratsasti yöt päivät ja kuljetti näitä salaisia kirjeitä -säterikartanoihin suomatta itselleen muuta kuin välttämättömintä -lepoa. Kankaisten ja Suitian herrat, Villniemen, Kuitian, Laukon ja -Kokemäen kartanon herrat, kaikki he ja monet muutkin ottivat piispan -kirjeet niin kylmäkiskoisesti vastaan, ettei kirjeentuoja voinut toivoa -erinomaisia seurauksia toimestansa. - -Tulipa sitten Birger päivää ennen joulua syntymäseuduillensa ja lepäsi -tuntemattomana tunnin aikaa Myllyrannan kylässä. Taavin vanhemmalla -veljellä Josualla oli nyt luostarin mylly ja lohipato arennilla. -Ja huonompiin käsiin olisi hurskaitten sisarten omaisuus voinut -joutua. Josua oli yhtä vakava, jörömäinen ja harvapuheinen kuin tämän -kertomuksen alussakin, mutta poltettu talo oli uudestaan rakettu, -navetta laajennettu, myllyssä oli kahta vertaa suuremmat jauhinkivet -Sakkulasta, pato oli mainiossa kunnossa, vaikka se tällä haavaa oli -jään peitossa, ja entisten hävitettyjen peltojen lumipeitteen alta -pisti esiin sieltä täältä vihreä rukiinoras, todistaen että nykyisellä -vuokraajalla oli kykyä hoitamaan sekä vettä että maata. - -Jouluolut kävi kuurnassa, tuore leipä höyrysi uunissa, varpuset -visertelivät myllynkatolla ja näyttivät odottavan ikivanhaa -oikeuttansa, heille jouluaamuna tulevaa olkilyhdettä. Hyvällä -mielellä Birger pudisteli lumen viluisista jäsenistänsä leimuavan -takkavalkean ääressä; kaikki näytti kutsuvan häntä levähtämään täällä -vanhojen lapsuudenystäviensä parissa vaivalloisen matkan jälkeen. -Mutta nuorukaisen rinnassa heräsi omituisia ajatuksia. Nähdessään -lapsuudenystävänsä hän äkkiä sai halun lähteä vanhaan isiensä linnaan, -Ljungarsin linnaan, jota hän ei ollut nähnyt kahdeksaan vuoteen ja -omin silmin ottaa selkoa sen nykyisestä tilasta. Linnahan oli hänen -omansa, hän oli nyt täysi-ikäinen ja saattoi milloin taliansa vaatia -takaisin perintötilansa. Sitä hän ei ollut ajatellut lukujensa aikana, -valvoessansa ja paastotessansa hengelliseen säätyyn valmistuakseen. -Mihinkä hän, kirkon opetuslapsi, käyttäisi tätä yksinäistä linnaa -raivaamattomassa metsässä, tätä isiensä turvapaikkaa verisien -taistelujen aikana? Hengelliset tuumansa hän nyt oli toistaiseksi -jättänyt syrjään, ja niiden paikan olivat kannukset, rautalakki ja -miekka anastaneet. Lapsuudenmuistojen kera alkoi Ljungarsin nuori veri -kuohua nuorukaisen suonissa; hän tahtoi ainakin nähdä perintötilansa ja -päättää sitten, vaatisiko hän takaisin isiensä linnan ja milloinka hän -sen tekisi. - --- Mitä Ljungarsista kuuluu? -- sanoi vieras sotamies aterioidessaan -Josuan tuvassa Myllyrannan myllyllä. - --- Ei mitään, -- vastasi Josua lyhyesti ja terotti innokkaasti -myllynkarinta kovasimella. - --- Onko Ursula rouva entisellään? Pitääkö hän vieläkin yhtä kovaa -komentoa linnassa? - --- Niin sanotaan. - --- Eikö tiedetä mitään herra Bo vainajan lapsista? - -Josua kiinnitti suuret harmaat silmänsä kysyjään, katseli häntä -epäilevästi ja pudisti päätänsä. -- Ei mitään, -- vastasi hän. - -Kun Birger pettyi toiveessaan saada mitään irti tältä taholta, niin hän -kääntyi Josuan nuoren vaimon puoleen, joka pesi penkkejä, puuastioita -ja saviruukkuja jouluksi. Hän kiitteli talon tuoretta leipää, mainiota -voita ja kehui Myllyrantaa onnelliseksi, se kun oli luostarin -suojeluksen alaisena, jota vastoin aatelisten tilukset saivat kärsiä -sortoa ja kiskomisia. - -Silla, myllärin nuori vaimo, oli taipuvaisempi kuin hänen miehensä ja -katseli ystävällisellä uteliaisuudella kaunista nuorukaista. -- Emmepä -me ainakaan haluaisi vaihtaa Ljungarsien kanssa, -- sanoi hän, -- mutta -linnassa onkin nyt toiset tavat kuin Bo herran ja Cecilia rouvan aikana. - --- Tunsitteko te Bo herran ja Cecilia rouvan? -- kysyi Birger sykkivin -sydämin. - --- Tunsinko minä heidät? Olenhan minä syntynyt Ljungarsin kylässä, -Cecilia rouva oli minun kummini ja hänen mukaansa minulle nimikin -annettiin. Jumala siunatkoon häntä, hän oli hyvä rouva, kyllä minä -häntä vielä muistan, vaikka olinkin lapsi, kun Jumala kutsui hänet -luoksensa. Ja rakas pikku Beata neiti ja ystävällinen Birger herra, -enkö minä muistaisi kuinka me yhdessä kokoilimme kiviä virran rannalta -ja rakensimme veteen tokeita pikku kaloille. Pitkään aikaan emme ole -heistä mitään kuulleet. Sanotaan että Beata on korkea-arvoisen piispan -kasvattitytär ja Birger herra kuuluu olevan pappi; hän oli liian -hurskasmielinen tätä maailmaa varten. Kun hänen veljensä, Knuutti -herra, heitteli kivillä meitä kylänlapsia, niin Birger herra asettui -väliin, niin että kivet osuivat häneen eikä meihin. - --- Ette te suinkaan tuntisi häntä, jos hän joskus tulisi näille -tienoille? -- kysyi nuorukainen lämpimästi. - --- Se on mahdollista, -- vastasi nuori vaimo. -- Varsinkin jos hän -paremmin osaisi peittää hienon paidankauluksensa karhean sotamiestakin -alle, -- lisäsi hän kuiskaten, katsahtaen viekkaasti häneen, samalla -kun hän kävi aivan läheltä hänen ohitsensa asettaaksensa hyllylle -puhdistetut astiat. - -Birger odotti hetken, kunnes Josua oli lähtenyt myllyyn. -- Kuinka, -Silla? -- kysyi hän. -- Minä en tuntenut sinua, mutta sinä tunsit minut? - --- Jos minun muistini olisikin ollut niin huono, niin olisi teillä -pitänyt olla enemmän teeskentelemiskykyä eikä heti ruveta kyselemään -Ljungarsin linnaa. Voi, rakas herra, kuinka te tulette siunattuun -äitiinne! Mutta kaikkien pyhimysten nimessä, minä pyydän, älkää -ilmaisko kuka olette, sillä Josua katsoo karsain silmin kaikkeen, mikä -Ljungarsin nimellä käy, sen jälkeen kuin Ljungarsit polttivat hänen -talonsa ja elämöivät täällä niinkuin te ehkä muistatte, kahdeksan -vuotta sitten. Hän voisi vaikka antaa teidät ilmi tanskalaisille, jotka -tulivat eilen Ursula rouvan luo linnaan. - --- Linnaanko sinä sanot? Ja sinne minä juuri aion lähteä tänä iltana. - --- Lähtisittekö te Ljungarsin linnaan? Tekö? - --- Ihmetyttäisikö se sinua, jos mielelläni tahtoisin nähdä isäni tilaa, -joka kai oikeudenmukaisesti on vielä minun? - --- Juuri siksi, katsokaas, juuri siksi! Tekö aikoisitte lähteä -Ljungarsiin! Birger herra, kaikkien pyhimysten nimessä, oletteko -suunniltanne? Ettekö ymmärrä, että Ursula rouva sanoisi sitä päivää -onnenpäiväksi, jolloin hän saisi teidät valtaansa? - - - - -10. Ursula rouvan hovipoika. - - --- Mitä sinä tiedät Ursula rouvasta? -- kysyi Birger. -- Kenpäties hän -ei lopulta olekkaan niin paha, kuin ihmiset luulevat? - --- Mitäkö minä tiedän? -- toisti nuori vaimo suutuksissaan. -- Minä -tiedän vaan, että vanhoilla rotilla on terävät hampaat. Minä tiedän, -että luuta joka uunissa on nokeentunut, ei puhdistu iltakasteessa. Minä -tiedän, että karhun pennut eivät mielellään mene siihen pesään, jossa -heidän isänsä on tapettu. Sitäpaitsi -- ja hän teki ristimerkin -- -minä tiedän myöskin, ettei saa puhua pahasta, sillä siinä paha missä -puhutaan. - --- Jos olet ystäväni ja tahdot tehdä minulle hyvän työn, josta minä -olisin sinulle hyvin kiitollinen, niin hanki minulle tilaisuutta päästä -tuntemattomana linnaan. - --- Juuri sentähden että olen teidän ystävänne, sanon minä: nouskaa -heti satulaan ja ratsastakaa niin pitkälle kuin tietä piisaa, mutta -älkää ratsastako Ljungarsiin! Ymmärrättekö, vai mitä? Eikö herra usko -minua? Ratsastakaa sitte vain linnaan, niin että opitte toisen kerran -tottelemaan viisaitten ihmisten neuvoja. Mutta mikä Josuata vaivaa? -Enkö sitä sanonut? Se käy aina toteen: jos paholaista puolellakin -sanalla mainitsee, niin ei hänen joukkonsa ole kaukana. Pitäkää nyt -huolta itsestänne, herra, minun seinäni ovat vielä koristamatta. - -Näin sanoen nuori emäntä läksi valmistamaan monimutkaisia, väliin -hyvin koristavia päreristejä ja tähtiä, joita Satakunnassa yleisesti -käytettiin seinäkoristeina joulun aikana. Tuvan ulkopuolella kuului tuo -muuten niin hiljainen isäntä kiivaasti keskustelevan jonkun kanssa, -joka yhtä kiivaasti hänelle vastasi. Heti sen jälkeen hän astui tupaan, -heitti kintaansa penkille ja mutisi: -- Sinnekö sitä pitäisi lähteä -jouluaattona! - --- Ohhoo, -- sanoi vaimo, -- pitäisikö lähteä noidan luo! Mitä -Ljungarsin väki tahtoo? - --- Kukko on täällä poikasensa kanssa ja tahtoo tällä elävällä hetkellä -saada heiniä ja olkia. Tanskalaisten hevoset ovat tyhjentäneet ladot. - --- Maksavatko he? - --- No kerrankin ihmeen vuoksi. - --- Anna heille sitte mitä he tahtovat. - --- Mutta minä en jätä lihavaa valakkaani heidän käsiinsä, jotta -huomenna saisin linnasta takaisin laihan luuskan. Enkä minä itse sinne -jouluaattona lähde, eikä liioin kukaan rengeistä. - -Vaimo epäili hetken aikaa. Sitten hän sanoi välinpitämättömästi: -- -Voithan pyytää tuota sotamiestä, joka istuu tuossa takan ääressä. -Hänellä on asiaa linnaan. -- Niin, -- sanoi Birger, -- minä lähden -sinne joka tapauksessa ja vastaan siitä, että huomenaamuna saatte -valakkanne eheänä takaisin. - -Josua tarkasteli häntä halveksivasti. -- Sitä sanovat kaikki -hevosvarkaat, -- murisi hän. - --- Minä jätän siksi aikaa oman hevoseni talliin ja tässä on maksua -ruuasta ja rehusta, -- sanoi nuorukainen ja laski pari Turunpenninkiä -pöydälle. - -Ehdotus oli helähtelevä ja pehmitti myllärin sydämen, varsinkin kun -hän juuri äsken oli asiantuntian katseella tarkastanut Birgerin hyvää -hämäläistä hevosta. Hän läksi nyreänä panemaan heiniä häkkiin, mutta -ovessa hän vielä mutisi jotain petkuttajista, jotka Jumala tiesi mistä -kuljeksivat ympäri maata parempien ihmisten hevosilla. - --- Minä tein teille mieliksi, Birger herra, -- sanoi myllärin vaimo, --- ja jos teillä on siitä vahinkoa ruumiin tai menestyksenne puolesta, -niin älkää minua syyttäkö. Pistäkää paidankauluksenne piiloon, sanon -minä. Ottakaa mieheni takki ja jättäkää sotilasnuttunne tänne; älkääkä -unohtako kirvestä, koska jätätte miekkanne tänne, ja kas tässä, ottakaa -vyö ja puukko, ei sitä tiedä, mikä voipi olla tarpeen. Muistakaa, -että olette renki, jonka me äskettäin olemme ottaneet Ulvilasta -palvelukseemme; mutta pitäkää suunne kiinni, jos mahdollista ja -vannokaa pyhän Olavin, älkääkä mitenkään pyhän Priitan nimeen, jos ette -tahdo vannoa jonkun pahemman nimeen, niinkuin linnassa on tapana. Vielä -yksi asia: varokaa, ettette liiaksi katsele sitä keltaista rintaneulaa, -joka on aina Ursula rouvan povella, sillä se kääntää silmät, viettelee -pahaan ja koko hänen valtansa on siinä. Koettakaa mielemmin kaikin -tavoin saada se valtaanne, Birger herra, sillä silloin ei mikään vaara -voi uhata teitä, ei Ljungarseja eikä liioin meitä. Sentähden minä -sallin teidän lähteä. Minä ajattelen, ehkä pyhimykset sitä tahtovat. -Mutta olkaa kaiken mokomin viisas ja varovainen, sillä jos Ursula rouva -hiukankin huomaa teidän haluavan kiveä, niin te olette myöty, vaikkapa -teillä olisi Arvid piispan kaikki soturit vartiapiirinä ympärillänne. -Jääkää hyvästi, älkää antako meidän odottaa itseänne. Jumala teitä -siunatkoon ja antakoon minulle anteeksi, jos tämä tekoni on syntiä. - -Kun Birger oli vaihtanut takkia, niin hän läksi ulos kuormansa luo. -Suuri heinähäkki, jossa oli sekä heiniä että olkia, seisoi valmiina -pihalla ja kaksi Ljungarsin ratsumiestä oli valmiina seuraamaan sitä. -Jos Birger ei olisi ollut haaveileva lapsi viimeksi kotiseudullansa -käydessään, niin hän olisi ehkä tuntenut toisen ratsumiehen Sten -herra vainajan vaarallisimmaksi vakoiliaksi, Kukoksi, ja olisi sen -johdosta ehkä lykännyt matkansa toistaiseksi. Sen sijaan kääntyi -hänen huomionsa yksinomaan toiseen Ljungarsin lähettilääsen, -vallattomaan mustatukkaiseen pieneen poikaan, noin kahdeksan- tai -yhdeksänvuotiaasen, joka ratsasti nuoren varsan selässä. Hevonen -olisi kyllä ollut sopiva hänelle, jollei se olisi ollut kovin raju -sellaiselle ratsumiehelle. Poika, niinkuin Birger myöhemmin sai kuulla, -oli jonkinlaisena kasvattipoikana Ursula rouvalla ja kun hän usein -seurasi Kukon mukana, oli hän saanut Kukonpojan pilkkanimen. Mutta heti -hypätessänsä satulaan hän osotti sellaista reippautta ja varmuutta, -että hän ensi hetkestä voitti uuden kumppaninsa ihailun ja ystävyyden. - -Birger hyppäsi kuorman päälle ja aikoi ajaa. - --- Alas, tyhmyri; aiotkos painaa olkia, ikäänkuin kuorma ei muutenkin -olisi tarpeeksi raskas! -- huusi myllärin vaimo emännän mahtavuudella -ja jotta hänen sanoillansa olisi vieläkin enemmän painoa, sivalsi -hän Birgeriä olkapäähän pärenipulla, joka hänellä oli kädessään. -Nuorukainen hyppäsi vähän hämillään alas, ja samassa kuin emäntä kulki -ohitse, niin hän kuiskasi kiireesti: -- Varokaa Kukkoa! - -Oli liian myöhäistä kääntyä takaisin. Joukko lähti liikkeelle ja Birger -jäi yksin olkikuormineen kulkemaan Ljungarsin väen kanssa. - -Myllyrannasta Ljungarsiin oli noin puolen peninkulman matka sen -aikuista huonoa tietä, joka kulki pitkin Kokemäenjokea Ulvilasta -sisäiseen Satakuntaan. Tie oli ahteinen, joki ei vielä kannattanut -hevosta ja olkikuorma liiti epäilyttävällä tavalla mäissä. Birgerin -sydän tykytti: hänen tottumattomuutensa voisi antaa hänet ilmi; kaikin -voimin hän piti vastaan ja oli vähällä saada koko kuorman päällensä. - --- Oletko kauan ajanut Josuan valakalla, toveri? -- kysyi ratsumies, -jota nimitettiin Kukoksi ja joka oli hoikka, vaaleaverinen ja -kierosilmäinen mies. - --- Minut pestattiin myllyyn eikä hevosia hoitamaan, -- vastasi Birger -vältellen. - --- Minä huomaan sen, -- sanoi Kukko. -- Aja suoraan mäkeä alas ja -käänny varovasti sivulle, muuten kaadat. - --- Myllärin renkinä on kurjaa olla! -- huudahti pikku Kukonpoika ja -niisti pöyhkeästi nenäänsä luonnollisella nenäliinallansa. -- Rupea -meidän rouvamme palvelukseen, niin minä opetan sinua ratsastamaan ja -ajamaan! - -Birger ei vastannut. Hän toivoi vaitiolonsa kautta voivansa välttää -enempiä kysymyksiä, mutta siinä hän erehtyi. Kukonpoika näkyi -mieltyneen myllärinrenkiin, luultavasti sentähden, että hän tunsi -olevansa niin paljon häntä etevämpi. Hän piti hyppivää varsaansa -kuorman rinnalla ja jatkoi: - --- Mitä sinä pidät minun hevosestani? Sitä sinä et saisi valjastaa -olkikuorman eteen. Ja mitä pidät takistani? Katsoppas, siinä on musta -lampaannahkainen sisuste; sellainen sinulla pitäisi olla, poika parka, -tuon surkean sarkanutun asemesta. Minkälaista ruokaa sinä saat, -viheliäinen raukka? Et sinä varmaan ole nähnyt lihaa tai kalaa viime -joulusta saakka, mutta meillä, herrasväellä, on silavaa kerran viikossa -ja kalaa perjantaisin. Saatko sinä usein selkääsi? - --- Kotitarpeeksi aina välistä, -- sanoi luultu renki. - --- Kyllä mekin saamme selkäämme, -- jatkoi poika, -- mutta meidän -laitamme on toinen, me annamme enemmän kuin mitä saamme. Kaikilla -herraspalvelioilla on oikeus piiskata talonpoikia, mutta jos talonpoika -lyöpi meitä, niin me lyömme häneltä ensin käsivarret ja jalat ja sitten -pään poikki. Me voimme hänet upottaakkin, jos vain avanto sattuu -tielle. Sentähden -- mutta mikä on nimesi? - --- Nikku. - --- Sentähden, Nikku, pitää sinun olla kohtelias niin kauan kuin olet -myllärinrenkinä, mutta jos tahdot liittyä meihin, niin minä opetan -sinua kohtelemaan talonpoikia. Katsos minulla on keihäs. - --- Minä näen sen. -- Pojalla oli selässään ratsumiehen keihäs, jonka -varsi oli katkennut. - --- Minä olen pian yhdeksän vuoden vanha, -- jatkoi hän ylpeästi, -- -ja kun minä täytän kaksitoista vuotta, niin on Ursula rouva luvannut -minulle miekan kupeelleni. Tiedätkös, minä olen hänen hovipoikansa. - -Birger, jota tämä pöyhkeä sankari suuresti huvitti, ei voinut olla -kysymättä häneltä: -- Kannatko sinä joskus hänen laahustansakin? - -Kukonpoika tarttui piiskansa varteen ja kysyi: -- Mitä sinä tarkoitat, -moukka? - --- Minä luulin, että sekin kuuluisi virkaan, -- vastasi renki typerästi. - --- Se on sinun onnesi, -- sanoi poika, -- että olet niin hirveän tuhma. -Jos sinä teet pilkkaa minusta, niin naulaan sinut tuohon kuuseen. -Tiedätkös, mitä minä tein eräälle Ljungarsin kylän pojalle, joka -uskalsi sanoa minua kukonpojaksi? - --- Mitä sinä teit hänelle? - --- Minä olisin lyönyt hänet kuoliaaksi, jos minulla olisi sattunut -olemaan keihäs mukana. Mutta minä sanoin hänelle: odotahan, sanoin -minä, kun ensikerralla tavataan! Olisitpa nähnyt, kuinka hän juoksi -käpälämäkeen. - --- Sitä minä en ihmettele, -- sanoi Birger, ja ennenkuin he olivat -ehtineet puolimatkaankaan, oli hänen onnistunut täydellisesti -voittaa Kukonpojan suosio pyytämällä häneltä ensi tilaisuudessa -opetusta ratsastamisessa, jousella-ammunnassa, miekkailussa ja muissa -ritarillisissa harjoituksissa, josta pieni toivorikas talonpoikien -kiusaaja suuresti ylpeili. Ystävyys tuli vieläkin lujemmaksi, kun -Birger sai kiinni tienvierestä pienen jäniksen, jonka hän antoi -suojeliallensa. - --- Jos sinä rupeat meidän rouvan palvelukseen, niin voit aikaa voittaen -tulla minun tallirengikseni, -- sanoi Kukonpoika suosiollisella -päännyökkäyksellä, joka sopi hänelle mainiosti. - -Kolmas toveri ratsasti ääneti, ja välinpitämätönnä edeltä, ja niin -seura lähestyi Ljungarsin linnaa. Pieni kylä, jossa linnan talonpojat -asuivat, oli niin kauan kuin Birger saattoi muistaa, ollut köyhä ja -kurja, mutta ei se nyt ollut entistään kurjempi. Olipa siellä muutamia -uusia talojakin ja takoissa palavat jouluvalkeat leimuilivat niin -iloisesti hämärässä pienistä avonaisista luukuista, jotka tekivät -ikkunoitten virkaa silloin kuin ne eivät olleet oljilla tukitut. Linna -näytti nyt lujemmin varustetulta kuin Bo herran aikana. Vastapäätä -vanhaa tornia nostosillan luona oli rakennettu uusi vallinnurkka, jossa -jousimiehet saattoivat puolustautua. Muurit näyttivät korotetuilta ja -olivat hyvässä kunnossa. Rannanpuolella, jossa pettämätön virta aina -oli linnan suojana, näkyi vilaukselta tuliputkia, jotka saattoivat -pyyhkäistä koko vastakkaisen rannan puhtaaksi. Kaikesta näkyi, -että Ursula rouva piti komentoa voimakkaalla kädellä eikä huolinut -vastaanottaa kutsumattomia vieraita. Kuitenkin hän nyt oli päästänyt -tanskalaisia linnaan ja muurilla, näkyi linnansotilaan sivulla -tanskalainenkin vahtisoturi. Mitä Ursula rouva sillä tarkoitti? - -Kun sovittu tunnussana oli huudettu, laskettiin nostosilta alas ja -Birger, Ljungarsin herra marssi isiensä linnaan. Hänen sydämensä -tykki valtavammin, kun hänen mieleensä johtuivat kaikki ne muistot, -jotka täällä olivat saaneet hänen povensa kohoomaan, mutta hän -päätti tuntemattomana ottaa selkoa, miten Ursula rouva hoiti hänen -perintötilaansa ja sen mukaan päättää, vaatisiko hän itselleen -oikeutensa takaisin ja milloinka hän sen tekisi. - -Ei kukaan näyttänyt panevan huomiota häneen. Piha oli täynnä sotilaita, -tallit täynnä hevosia ja Myllyrannan renki saattoi häiritsemättä -katsella ympärillänsä vallitsevaa hälinää. Tanskalaiset tahtoivat -olla herroina, ja se näkyi suututtavan Ljungarsin väkeä. Vasta -tullut heinä- ja olkikuorma sai riidan puhkeamaan. Se ei riittänyt -kaikille ja kumpikin puolue koetti anastaa niin paljon kuin -mahdollista hevosillensa. Kuorman ympärillä tuupiskeltiin, linnan -sotamiehet sysättiin sivulle ja kiireessään he lausuivat jonkun sanan -kuokkavieraista, jotka eivät hävenneet ottaa rehua talon omien hevosten -suun edestä. Muuta ei tarvittukaan tanskalaisten ärsyttämiseksi. He -muka kyllä näyttävät, he sanoivat, suomalaiselle roskaväelle, kuka -oli herra maassa, ja sitten he rupesivat armottomasti pieksemään -vastustajiansa. He tekivät vastarintaa ja tappelu tuli yleiseksi. Melua -ja huutoa kuului joka kulmalta linnanpihaa. - - - - -11. Jouluaatto Ljungarsin linnassa. - - -Jättäkäämme hetkeksi Birger Ljungars kenenkään huomaamatta seisomaan -isiensä linnan portaitten ääreen ja silmäilkäämme ylempään -linnansaliin, jossa Ursula rouva oli äsken pitänyt hämärätä -keskustellen tanskalaisen joukon päällikön, nuoren upseerin ja ritarin -Esbjörn Svarten kanssa. - -Kopea ja kuuluisa Ljungarsin rouva ei ollut juuri vanhentunut näinä -kahdeksana vuonna, ja vaikka hän oli lähes neljänkymmenen vuoden vanha, -saattoi hänen puvustansa ja koko olemuksestansa huomata, että hänellä -oli vielä aivan liiankin hyvin muistissaan kaikki ne kohteliaisuudet, -joita oli hänen kauneudestansa lausuttu, mukautuaksensa -hyväntahtoisesti ajan hävityksen alaiseksi. Hänellä oli yllään musta -samettinen verha, joka tosin ei ollut niin leveä, kuin uudempi kuosi -olisi vaatinut, mutta jota koristamassa oli laahus. Verhaa peitti -ruumiinmukainen talviröijy, joka oli sisustettu suopelinnahalla, ja -päässä hänellä oli tuommoinen meidän aikuistemme mielestä jotenkin -vähän aistikas seppele helmiä ja hiussykeröitä, jommoisessa asussa -hänen aikalaisensa Sten Sture nuoremman puoliso Kristiina Gyllenstjerna -nähdään kuvattuna. Rinnassa piti röijyä kiinni tuo suuri keltainen -topaasineula, joka oli herättänyt kylänväessä taikauskoisia luuloja ja -joka todellakin leimuavan takkavalkean valossa loisti ihmeellisissä -värivivahduksissa. - --- Te luulette siis, -- jatkoi ritari Esbjörn, -- että korkea-arvoinen -Kuusiston piispa juonittelee kuningasta vastaan? - --- Minä olen siitä aivan varma, -- vastasi Ursula rouva matalalla -äänellä. -- Eräs minun vakoojistani, joka toissapäivänä kävi Kokemäen -kartanossa, vakuuttaa että Fleming samana päivänä sai kirjeen -piispalta. Sanotaan, että salainen lähettiläs Kuusistosta ratsastaa -pitkin maata ja yllyttää herroja oikeudenmukaista hallitusta vastaan. - --- Mitä herroihin tulee, -- huomautti ritari hymyillen, -- niin ei -kuninkaalla liene paljon syytä heitä pelätä. - --- Mitä te sillä tarkoitatte? - --- Minä tarkoitan, -- mutta suokaa anteeksi, kaunis rouvani, minä en -tahdo ajatella mitään pahaa suomalaisesta aatelistosta, niin kauan -kuin sillä on kunnia lukea Ljungarsin suvun edustaja kauneimpien -koristustensa joukkoon. Minun mielipiteeni on se, että Arvid piispaa -on silmällä pidettävä, hän yksin voi vahingoittaa kuninkaan asiaa -enemmän, kuin kaikki muut yhteensä. Hänen röyhkeytensä käy todellakin -liian pitkälle. Mitä te siitä arvelette? Joku viikko sitte hyökkäsi -erään komennuskuntani kimppuun lumituiskussa jäällä lähellä Naantalin -luostaria useita satoja kuljeksivia rosvoja, jotka anastivat heidän -aseensa ja muun omaisuutensa sekä pakottivat heitä olemaan avullisina -kuljettamaan saalistansa lähimpään kylään. Näiden rosvojen joukossa -epäillään olleen useita piispan sotilaita. - --- Se ei yhtään ihmetytä minua. Minä voisin kertoa teille erään -tapauksen, miten piispa itse samankaltaisen rosvojoukon etunenässä -julkisesti tunkeutui tähän kurjaan pieneen linnaan, jossa minulla nyt -on kunnia ottaa teidät vastaan. Hän ryösti minulta rakkaat lapsipuoleni -kasvattaaksensa heidät hengelliseen säätyyn ja ottaakseen heidän -omaisuutensa haltuunsa. Onneksi ei hän vielä ole uskaltanut tuoda -esiin laittomia vaatimuksiansa. Oi, herra ritari, auttakaa minua -vaatimaan takaisin lapsi parkani, jotka menehtyvät piispan hirmuvallan -alla ja jotka niin hartaasti haluavat takaisin minun syliini. Siten -te palvelisitte kuningastannekin, sillä, tarvitseeko minun sitä -sanoakkaan, syynä minun kärsimääni vainoon on ollut vain se, että -olen aina ollut armollisen Kristian kuninkaan ja hänen kunniakkaan -edeltäjänsä uskollinen ja harras puoluelainen. - --- Teillä on täysi oikeus, -- sanoi ritari, -- saada minun ja kaikkien -uskollisten alamaisten apua niin oikeassa asiassa. Ryöstää äidiltä -hänen lapsensa! Luulevatko nuo hurjat suomalaiset ylimyspapit, että -he voivat vieläkin mellastaa samalla tavalla kuin maankavaltajain -Sturein aikana? Oi, te pyhän kirkon ruhtinaat, ylpeämmät niskat kuin -teidän ovat vast'ikään saaneet notkistua mestauskirveen alle Tukholman -torilla! Odottakaahan hiukan, kyllä teidänkin vuoronne tulee! Minä -lupaan teille, että uudet markkinat alkavat nyt Suomessa ja alku -tehdään Hämeenlinnassa, jonne minä nyt aion lähteä joukkoineni. - --- Hämeenlinnassako? -- huudahti Ursula rouva uteliaana. - -Ritari aikoi vastata, mutta samassa kuului melua pihalta, tanskalainen -alapäällikkö astui sisään ja ilmoitti päälliköllensä, että kahakka oli -syttynyt tanskalaisten ja suomalaisten sotilaitten välillä. Ritari -Esbjörn nousi ylös ja läksi salista. - -Ursula rouva jäi yksikseen ja katseli miettivänä takkavalkeaan. -- -Kaikki käy hyvin, kaikki käy hyvin! -- sanoi hän riemuiten itsekseen. --- Kun tahtoo ottaa humalia, niin pitää ensin kiskoa salot maasta. Ja -meidän ylpeä humalikkosalkomme Kuusistossa on pian makaava päätönnä -maassa, niinkuin kaikki muutkin. Kun hän on käsissäni, niin ovat -myös lapset vallassani, ja kun he kerran ovat minun, niin minä olen -turvassa, eikä minun tarvitse vakoilla jokaista ohitse kulkevaa -ratsumiestä, joka mahdollisesti voisi riistää minulta leskentilani. -Entä sitten? Sitten! Eikö vanha juutalainen isäni linnassa luvannut -minulle, että minä kerran kohoaisin niin korkealle, että voisin -halveksien luoda silmäni tähän kurjaan maahan ja koko tähän surkeaan -ihmissukukuntaan, jota minä ole syntynyt hallitsemaan? Niin, sitte minä -kiipeän tanskalaisten olkapäille. Minä olen nuori, kuningas Kristian -on kerran ennenkin lumottu ja kaunis Dyvika on jo maannut kolme vuotta -haudassa. Sigbrit, Sigbrit, sinun valtasi oli suuri, mutta se ei ollut -kuitenkaan niin suuri kuin minun, sillä sinulla ei ollut hornan tulessa -kuumennettua taikakalua. Tämän pienen kiven voimalla minä voitan sinut -ja poljen sinut, poljen koko maailman jalkojeni alle! - -Näin sanoen Ursula rouva irroitti keltaisen neulan rinnastansa, piti -sitä tulta vasten ja katseli sen loistoa. -- Mitä? Erehtyisinkö, vai -miksi loistosi on tänä iltana niin himmeä? Olisikohan joku tai jotain, -joka himmentää kirkkautesi, odottamatta tullut linnaan? Minun pitää -tiedustella tähdiltä. Vielä tänä iltana tulee niiden ilmaista minulle, -kuinka monta elonpäivää Arvid piispalla vielä on. Äkkiä huusi iloinen -lapsenääni hänen takaansa: - --- Kas, kuinka kaunis kivi, ristiäitini. Sen sinä voit antaa minulle, -niin saat sen sijaan lentävän oravani! - -Ursula rouva säpsähti ja kääntyi taaksensa. Hänen takanansa seisoi -pikku Kukonpoika varpaillansa ja katseli rohkeasti salaperäistä ja -vaiheväristä rintaneulaa. - --- Mitä nyt? -- huudahti mahtava rouva kiivaasti. -- Kuinka sinä -uskallat, nulikka, hiipiä noin nenäkkäästi minun taakseni? - --- Pelästyitkö? -- kysyi poika yhä ujostelematta, joka selvästi -osotti, että hänellä oli tunnustetun suosikin kaikki luvalliset sekä -luvattomat oikeudet. -- Oi, ristiäitini, minä en luullut, että sinä -olisit niin helposti pelästyväinen. Sano minulle, mikä kivi tuo on? -Onko se piikiveä? Mistä sinä olet sen saanut, ristiäiti? Löytyykö -sellaisia metsissä? Kesällä minäkin löysin koreita punaisia kiviä -Junkkarin lähteeltä, ja kansa sanoi, että Ljungarsien veri on painanut -ne punaisiksi. Vaihdappa tuo keltainen minun kanssani, niin saat -punaisia sijaan. Ursula rouva pisti neulan rintaansa, työnsi pojan -kärsimättömästi luotansa ja käski hänen mennä pois. - -Mutta Kukonpoika ei antanut niin nolosti ajaa itseään pois. -- Oletko -sinä taas pahoillasi, ristiäiti? -- kysyi hän hyväilevällä äänellä. -- -Miksi sinä olet vihainen minulle? Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa ja -sanothan sinä usein itsekkin, että minä olen ainoa, joka sinua rakastan. - --- Mene nyt, mene! -- huudahti ankara rouva, mutta sellaisella äänellä, -että viekas poika ymmärsi, ettei hänen vihansa kauan kestäisi. Hän ei -jättänyt myöskään käyttämättä voittoansa. - --- Nyt sinä olet taas kiltti, -- sanoi hän. -- Kun sinä olet noin -vihaisen näköinen, niin minä muistan aina pyhää Priitaa kirkonovella, -sitä joka on puusta veistetty ja irvistää niin ilkeästi. Onko se -mahdollista, ristiäiti, että hän olisi pyhimys? Mutta silloin kuin sinä -näytät kiltiltä, -- niin juuri noin, kun naurat hiukan, niin sinä olet -oikein kaunis, silloin sinä muistutat kuningas Herodeksen tytärtä, joka -tanssii kuninkaan edessä Johannes kastajan kuvan alla suuressa taulussa -kirkossa. Ei, kas vaan, nyt olit taas pyhä Priita. Jos minä olisin -kuningas Herodes, tekisin sinut kuningattareksi; sepä vasta olisi -komeata, ristiäiti, jos sinulla olisi kruunu päässä! - -Ursula rouva hymyili. Hänenkin musta sielunsa oli rakkauden tarpeessa. -Hän pyyhkäisi pojan kauniit tummat kiharat otsalta ja sanoi hymyillen: --- Sinulla aina puhetta piisaa, kun kerran alkuun pääset. Missä olet -taaskin lentänyt pitkin vuoria ja kukkuloita? - --- Minä olin Kukon kanssa heiniä hakemassa Myllyrannasta. Ja sitte minä -pestasin sinulle rengin. Tosin hän on typerä niinkuin kaikki muutkin, -mutta kyllä hänestä hyvä tulee, kun minä saan häntä opettaa. Ristiäiti, -ota hänet minun tallirengikseni. Tahdotko häntä nähdä? - -Kukko astui nyt sisään ja kuiskasi emännällensä pari sanaa, -joita Kukonpoika turhaan koetti kuunnella. Ursula rouva punastui -huomattavasti ja kuiskasi jotain vastaukseksi, jonka jälkeen vakooja -läksi pois. - --- Jos lupaat, ettet käy liian kopeaksi ja nenäkkääksi, -- sanoi hän, --- niin minä ehkä voisin pestata sinulle tallirengin. Mene, vie hänet -huoneesesi, niin minä ilmoitan sitten, milloin minulla on aikaa jutella -hänen kanssansa palveluksesta. - -Kukonpoika hypähti ilosta, suuteli Ursula rouvan kättä, niinkuin häntä -oli opetettu tekemään juhlallisissa tilaisuuksissa ja hyppäsi yhdellä -jalalla ulos huoneesta, eikä enää muistanutkaan keltaista kiveä, joka -niin suuresti oli huvittanut häntä hänen tullessansa. - -Ljungarsin rouva käveli edestakaisin lattialla ja hänen mustista -silmistänsä loisti pelonsekaista, salaista voitonriemua. -- Siksi, -- -mutisi hän, -- siksi siis loistosi himmeni, hyvä liittolaiseni! Mutta -älä pelkää, voitto on meidän, hän tulee vapaaehtoisesti meidän käsiimme -ja tästä päivästä alkain ei meillä ole syytä vapista! - -Sillä välin oli ritari Esbjörn vaan vaivoin saanut melun asettumaan -pihalla, ja koska ritari tahtoi olla oikeudenmukainen tuomari, päättyi -käsikahakka siten, että kolme tanskalaista ja yhdeksän suomalaista sai -jouluaattona ylimääräiseksi kestitykseksi kolmekymmentä paria raippoja -kukin. Välttääkseen sellaisten huvitusten uudistumista, suljettiin -puolet Ljungarsin sotilaista erityiseen linnankylkirakennukseen ja -toiset lähetettiin vahtiin; sitä vastoin vastatulleita, joista suurin -osa oli saksalaisia palkkasotureita, kestitettiin juhlan kunniaksi -kinkulla ja oluella. - -Hillitsemätön ilo vallitsi tässä osassa linnaa, jossa suomalaista -olutta juotiin vuoroin Kristian kuninkaan, ja vuoroin hänen mahtavan -lankonsa, keisari Kaarlo V:nnen onneksi. Linnan toisella puolella -naispuoliset palveliat sulkivat levottomina ovensa peläten tunkeilevia -vieraita. Ja linnan saliin katettiin hienompi pöytä, jonka päässä -Ursula rouva ja ritari Esbjörn istuivat; heidän ympärillensä asettui -kolme tai neljä tanskalaista alapäällikköä sekä linnan nykyinen vouti -Veit Holtzbauer, joka oli liiviläinen samoin kuin hänen edeltäjänsä -Malkokin. - -Ursula rouvan takana seisoi hänen hovipoikansa, joka oli saanut -toimeksensa ojentaa hänelle pyyhintä, kun palveliat tarjoilivat -vadeista. Palkaksi siitä sai hovipoika useinkin makupaloja, joita hänen -emäntänsä ojensi hänelle terävän veitsensä päästä. Haarukka ei ollut -käytännössä: lusikat olivat hopeiset, samoin vadit ja lautasetkin -pöydän yläpäässä, mutta alapäässä oli tina-astioita ja palvelioilla -ruukkuja. - -Sen vanhan yleisesti Suomessa käytännössä olleen tavan, että -isäntäväki ja palveliat aterioitsivat, etenkin juhlatilaisuuksissa, -saman pöydän ääressä, oli Ursula rouva poistanut linnastansa, ja -varsinkaan tänä jouluaattona ei se lainkaan olisi käynyt laatuun. Ei -mikään noista iloisista joululeikeistä, jotka olivat yleiset koko -maassa, tullut kysymykseenkään Ljungarsin linnassa. Ainoastaan tuo -alkuansa saksalainen tapa panna papu puuroon ei saanut puuttua, sillä -sen arveltiin ennustavan tavatonta onnea sille, jonka lautaselle se -joutui. Siksi Kukonpoika seurasi silmät selällään vieraitten liikkeitä -nähdäksensä, kenenkä osalle papu tulisi ja kellä siis olisi syytä -odottaa kaikkea mahdollista onnea. - --- Pyhä Olavi, -- huokasi pikku puuronsyöjä, niinkuin hän oli kuullut -toistenkin sanovan, kun he jotakin hyvin kernaasti halusivat, -- anna -pavun tulla minun osalleni ja anna Nikku tallirengikseni, niin minä -lahjoitan sinulle minun vanhan piiskani, jota minä en enää tarvitse, ja -jos sinä olet vihoissasi pyhälle Priitalle, niin minä napsahutan hänen -nenänsä poikki kirkonovella, niin pian kuin pääsen sinne. - -Jos jokin olisi voinut hellyttää pyhän Olavin kovaa sydäntä, niin olisi -pikku Kukonpojan hurskaan rukouksen pitänyt se tehdä. Mutta ikävä kyllä -ei pyhimys tällä kertaa osottanut sääliväisyyttä, vaikka poika lupasi -kostaa niin pelottavalle kilpailialle kuin itse pyhälle Priitalle, -sillä kun kaikki vadit oli tarjottu ympäri pöytää, huomattiin että -onnenpapu ei ollut joutunut kenellekään vähemmälle kuin pöydän päässä -istuvalle, Ursula rouvalle itselleen. - - - - -12. Kuinka Birger Ljungarsia houkuteltiin pettämään herraansa. - - -Ilta-ateria alkoi kello kuudelta ja päättyi seitsemältä. Talonpojan -tuvassa alkoivat samaan aikaan joululeikit ja melua ja naurua kesti -aina myöhään iltaan saakka. Mutta Ljungarsin synkässä linnassa ei -ollut jouluiloa muualla kuin Kukonpojan tempuissa ja pilanteossa -kartanonväen kanssa. Puoleksi päihtyneet sotamiehet huvittelivat -itseään alisalissa tunnetulla joulunuijalla, joka leikki kävi siten, -että nuija ripustettiin nuorasta kattoon ja läsnäolevat kävivät vuoroin -pitkäkseen lattialle ja koettivat toisella kädellänsä pyörittää nuijaa -tasaisesti ympäri, samassa kuin he kokivat juoda haarikasta olutta -läikyttämättä siitä pisaraakaan maahan. Birger oli seisonut kauan -aikaa linnanpihalla kaihomielin. Hän ajatteli ensimäistä lapsuuttansa, -jolloin hänen äitinsä vielä eli ja niitä iloisia joulujuhlia, joita -silloin Ljungarsissa vietettiin. Hän muisti leikkejä, joulukynttilöitä, -joulupukkia, jota ei koskaan puuttunut, olkia ja äärettömän suurta -kakkua, joka asetettiin keskelle pöytää ihailtavaksi ja jota sanottiin -joulukarjuksi. Hän yksin täällä nyt muisteli näitä iloisia tapoja. Ei -karja eikä edes varpusetkaan saisi nyt, niin kuin ennen, osaa joulun -ylellisyydestä. Kas vaan, -- tuolla hiipii eräs vanha vaimo pelokkaana -ja varovaisesti, ikäänkuin hänellä olisi jotain pahaa mielessä, pihan -poikki. Birger tunsi hänet: se oli vanha raihnainen karjapiika, joka -oli palvellut linnassa aina Cecilia rouvan ajoilta asti ja pidetty -edelleen palveluksessa, sillä hän rakasti lehmiä ja emäntä oli -huomannut, ettei kukaan muu saanut lehmiä niin runsaasti lypsämään. -Mitä hänellä nyt oli kädessänsä ja miksi hän hiipi niin salaperäisesti -navettaan? - -Tuo hyvä vaimo ei saanut rauhaa, ennenkuin hän oli pannut kellokkaan -sarviin seppeleen, jonka hän oli sitonut juhannusyönä yhdeksästä eri -lajista kukkia. Kädessä hänellä oli puurokuppi: sen hän asetti haltiaa -varten, sillä jos haltia ei saanut puuroa jouluyönä, niin ei tullut -onnea seuraavana vuonna. -- Niin, -- ajatteli Birger, -- äiti asetti -aina jouluiltana meidän pöydällemme kipposen olutta enkeleille! Ei -kukaan enää ajattele enkeleitä Ljungarsin linnassa. - -Samassa kulki vanha palvelia aivan hänen ohitsensa näkemättä häntä -pimeässä. Hänen uskollisuutensa liikutti Birgerin hellää sydäntä. -Hän otti kultarahan taskustansa ja pudotti sen huomaamatta vaimon -hameentaskuun. Jouluaamuna hän luulisi sitä tontun lahjaksi. - -Tämä ajatus elähytti Birgerin alakuloista mieltä; samassa hän kuuli -Kukonpojan huutavan häntä ja tämä vei hänet suojelian tavoin pieneen -huoneesensa yläkerrokseen ja näytti hänelle varushuoneensa, jossa oli -jos joitakin katkenneita ja ruostuneita vanhoja aseita, jotka poika oli -koonnut linnan romukätköistä. -- Mitä pidät miekastani? -- kysyi hän. - -Birger tunsi huoneen: se oli hänen oma entinen pieni kamarinsa. Hän -tunsi myöskin ruosteisen leikkikalun: se oli hänen oma pieni miekkansa, -jonka Bo herra oli antanut erään kuuluisan asesepän Tukholmassa -valmistaa hänelle, kun hän oli kahdeksan vuoden vanha. - --- Se on kaunis miekka, kun sen puhdistaa, -- sanoi Birger ja rupesi -hieromaan ruostetta pois. - --- Eikö totta? -- huudahti poika ihastuneena. -- Miekan lape on silattu -hopealla ja lähellä kahvaa on jotain kuvan tapaista. - --- Se on Ljungarsin vaakuna. - --- Luuletko niin? Mutta sen alla on viivoja; mitähän ne merkinnevät? - --- Ne ovat kirjaimia ja ne merkitsevät nimeä: _Birger_. - -Kukonpojan silmät suurenivat. -- Osaatko sinä lukea? -- kysyi hän -salaamatta hämmästystänsä. - --- Kyllä kai minä opin selittämään joitakuita viivoja, sinä aikana kun -minä palvelin pyhää Priitaa Naantalissa, -- vastasi Myllyrannan oppinut -myllynrenki. - -Poika kohotti olkapäitään niin kuin hän oli nähnyt aikaihmisten -tekevän. -- Kyllä näkyy että olet talonpoika, -- sanoi hän -halveksivasti, -- ja kyllä minulle tulee vaikeaksi opettaa sinulle -jotain kunnollista. Oletko koskaan kuullut, että paremmat ihmiset -oppisivat lukemaan? Mutta minä koetan olla kärsivällinen, jos sinä -hoidat hyvin toimesi. Puhdista nyt minun aseitani sill'aikaa kuin minä -käyn ristiäitini luona. - -Birger kiillotti iloisella mielellä entistä leikkimiekkaansa. Tämä -pieni miekka oli ollut hänen ensimäinen ihastuksensa. Oi, aikoja -sitte hän oli unohtanut sen, mutta kun hän nyt jälleen punnitsi sitä -kädessänsä ja tarkasteli nimeänsä ja vaakunaansa miekan lappeessa, -niin hänestä tuntui, kuin hän ei enää tahtoisi siitä luopua. Runoissa -lauletaan joskus puhuvista miekoista. Tämä pieni hopealla silattu -säilä näytti sanovan entiselle omistajallensa: -- Miksi sinä et vaadi -perintöäsi takaisin? Ota ainakin minut. -- Ja hän piilotti pienen -miekan takkinsa alle. - -Sisään tuotiin leipää, juustoa ja olutta. Hetken perästä tuli -Kukonpoikakin ja ilmoitti, että Ursula rouva tahtoi pukua uuden -tallirengin kanssa hänen uudesta toimestansa. - -Birger seurasi sykkivin sydämin, ja tuli samaan puoliympyrän-muotoiseen -tornihuoneesen, jossa Taavi oli kerran nähnyt Ljungarsin mustan -rouvan tutkivan tähtiä. Huone oli entisellään, Birger tunsi sen -aivan hyvin, Kulmaikkuna jossa oli suuri kaukoputki, musta uudin, -madonnankuva seinällä, tähtikarttapallo hopeisine telineineen ja -kummalliset pergamenttikääröt osottivat, että Ljungarsin oppinut ja -tähtitietoinen rouva yhä edelleen tutki samoja salaisia tieteitä, jotka -olivat levittäneet hänestä sen yleisen huhun, että hän osasi noitua ja -oli liitossa paholaisen kanssa. Birgerin astuessa huoneesen oli hän -epäilemättä juuri neuvotellut tähtien kanssa ja saanut tyydyttäviä -merkkejä, sillä hänen huulillansa oli hymy, jota hän tuskin koetti -salata. - --- Mene tiehesi! -- sanoi hän Kukonpojalle. - --- Enkö minä saa olla läsnä, kun ristiäiti pestaa minulle tallirengin? --- kysyi poika pahoillansa. - --- Et, -- sanoi Ursula rouva. -- Sinun on aika panna maata. - -Poika meni ja heitti pitkän, tyytymättömän ja epäilevän katseen -ankaraan emäntäänsä. Ursula rouva jäi yksin poikapuolensa kanssa. - -Nuorukainen koetti rohkaista mielensä, sillä hän aavisti, että valepuku -ei voisi pettää hänen viekasta äitipuoltansa. Hän odotti myrskyävää -kohtausta, mutta samapa se; hän toivoi suoraa peliä. - -Ursula rouva katseli häntä hetken aikaa ääneti ja hänen kasvoissansa -kuvastui kysyväinen, melkeinpä ilveilevä ilme, ikäänkuin hän olisi -tahtonut ensin tutkia, olisiko entisestä pojasta tullut mies, jota -hänellä olisi ollut syytä pelätä, vai lukenut teini, jota hän saattoi -pilkata. - -Sitten hän sanoi hyvin ystävällisesti: -- Birger Bonpoika, tervetuloa -Ljungarsiin! - -Hän ei ollut siis erehtynyt: Ursula rouva tiesi kaikki. - --- Minä kiitän teitä, hyvä rouva, -- vastasi Birger käyden istumaan. - --- Minun jalosukuinen poikani suonee kai anteeksi, ettei häntä ole -otettu vastaan halpaan linnaamme kaikella sillä kunnioituksella ja -kunnianosotuksella, johon hänellä olisi ollut täysi oikeus ja jota -minä en olisi jättänyt tekemättä, jos minulla olisi ollut aavistusta -rakkaasta käynnistänne. Minä huomaan, että hän jonkun erehdyksen kautta -on vaihtanut itselleen myllärin takin ja minulle sanottiin, että hän -omassa persoonassansa on suvainnut tuoda meidän hevosillemme rehua. - --- Hyvä rouva, -- vastasi Birger, jota Ursula rouvan pilkkaava ääni -ärsytti, -- minä olen tullut tänne, koska toiset asiat vaativat minua -teidän naapuristoonne ja koska minä mielelläni tahdoin nähdä isieni -linnaa. Minä olen tullut tänne tässä puvussa ja tällä tavalla, koska -tahdoin säästää teiltä vastaanottoa, joka ehkä olisi tuntunut teiltä -vastukselliselta. Te olette ennättänyt minun edelleni, ja minä olen -kiitollinen, jos sallitte minun levätä yhden yön tämän katon alla. - --- Joka oikeudenmukaisesti on sinun omasi? Etkö sinä sitä tarkoittanut? - --- Se on kaikkien isieni perillisten oma ja minä kunnioitan hänen -muistoansa siksi paljon, etten koskaan voi katsoa hänen leskeänsä -vieraaksi hänen linnassansa. - --- Hyvin sanottu Rauman luostarikoulussa opituksi! Mutta annas kun -katselen sinua, poikani, siitä on pitkä aika, kun näimme toisemme. -Niin, rupeatpa todellakin jo saamaan haivenia leukaasi. Sitä enemmän -vaivaa sinulla on siitä, kun saat jokaista messunlukua varten ajaa -partasi. Mitä? Eikö sinun tukkasi olekkaan vielä ajettu? Mutta onhan -minulle kerrottu, että sinä olet piispan lempilapsi; eikö sinun tule -olla kaikessa arvoisien esimiestesi kaltainen? Ajettu päälaki on -pyhimysten sädekehän vertauskuva, ja sinä, rakas Birgerini, olit jo -lapsuudestasi saakka määrätty pyhimykseksi. - --- En tiedä, hyvä rouva, miksi olen määrätty, mutta en ainakaan teidän -pilkkanne esineeksi. Minä pyydän teitä muistamaan, että se veri, joka -minun suonissani virtaa, ei ole tunnettu jäiseksi. - --- Niin, se on totta, sinun äitisi, Cecilia rouva, kuuluu olleen -mm laupias kuin lammas. Siinä teet oikein kun tahdot olla hänen -kaltaisensa. Maailma on paha ja hullutuksia täynnä. Onnellinen hän, -joka luostarin hiljaisessa rauhassa ja kirkkoherrakunnan tyyneessä -valkamassa voi säilyttää nahkansa naarmuitta ja omantuntonsa nuhteitta! -Mutta sanehan, mitä hyvälle piispalle nykyään kuuluu? Onko totta, -että hän sauvoineen hiippoineen on vannoutunut Kristian kuninkaan ja -tanskalaisten liittoon? - --- Sitä en minä tiedä. - --- Sanotaan, -- niin, sanotaan niin ihmeen paljon! -- että piispa on -luvannut kuninkaalle viekotella herrat paulaan pelastaaksensa oman -nahkansa. Hän kuuluu lähettäneen kirjeitä pitkin maata erään nuoren -pojan mukana ja sanotaan hänen edeltäpäin suostuneen ritari Wulf von -Grewensdorpin kanssa Turussa, että hän näissä kirjeissä kehottaisi -herroja julkeaan kapinaan saadakseen heidät siten paulaan. - --- Se on halpamaista valhetta. Arvid piispa ei ole petturi. - --- Oh, kuinka sinä voit sen tietää? Ehkäpä sinä tiedät, mitä kirjeetkin -sisältävät? - --- En, hyvä rouva. - --- Kyllä kai se niin on, sillä ritari Esbjörn Svarte sanoi tavanneensa -piispan lähettilään Kokemäen kartanossa ja päättäneen hänen kanssansa -pettää Flemingiä, saadakseen niin pian kuin mahdollista Flemingin pään. - --- Sen Esbjörn valehtelee kuin kunniaton konna! - --- Vai niin? Kuinka sinä sen tiedät? Kuuleppas Birger, -- ja Ursula -rouva muuttui nyt sekä sydämelliseksi että helläksi -- sinä koetat -turhaan pettää minua, sillä minä luen tähdistä ja sentähden minä tiedän -kaikki; niin, usko minua, minä tunnen sinun sisimmät ajatuksesi. -Sinä olet piispan lähettiläs: sinä luulet varoittavasi herroja, etkä -aavista, että sinä syökset näiden petollisten kirjeitten kautta meidän -maamme parhaat miehet varmaan perikatoon. Mutta minä tahdon sinun -parastasi, -- minä rakastin sinun isääsi, kuinka minä en rakastaisi -hänen lapsiansa! Minä en tahtoisi sinusta sanottavan, että olet -tuottanut onnettomuutta maallesi. Sinä aiot lähteä täältä Laukkoon, -ja viet kirjeen piispan sukulaiselle, Juhana Kurjelle. Anna tuo kirje -minulle, niin minä voin näyttää sinulle toteen, että se on yhtä -petollinen kuin ne toisetkin. - --- Mutta te erehdytte, -- sammalsi nuorukainen punastuen; samassa -hänen mielensä täyttyi epäilyksellä ja levottomuudella, kun hän muisti -piispan pitkää, epäilystä herättävää keskustelua ritari Wulf von -Grewensdorpin kanssa. - --- Minä en olisi uskonut, -- huokasi Ursula rouva katsoen hellästi -moittien häneen, -- että nuo kavalat papit olisivat jo niin varhain -turmelleet Birgerin tahrattoman sielun! Koko sukusi on taistellut -kirkon vehkeitä vastaan, ja sinä kehtaat ajaa tämän kirkon asioita! -Piispan viekkaan kavaluuden tähden sinä tahdot pettää maasi ja -valehdella isäsi leskelle? - --- No hyvä, kirje minulla on; mutta älkää pyytäkö, minä en voi sitä -teille näyttää. - --- Sinun, meidän kaikkien onnen tähden, Birger, rakas poikani, anna tuo -kirje minulle, todelliselle ystävällesi, toiselle äidillesi! - -Ursula rouva pyysi niin sydämellisesti, hän kiinnitti suuret, mustat -silmänsä nuorukaiseen ja katseli häneen niin hellästi ja rukoilevasti, -että Birger tunsi päätöksensä horjuvan ja vaivoin hän sai sanotuksi: - --- Minä olen luvannut, ja lupaus on pyhä. - --- Mutta, -- jatkoi kaunis, rukoileva rouva kahta kiihkeämmin, -- onko -mitään pyhempää kuin äidin rukous ja isänmaan onni? Tiedä, minä olen -tutkinut kohtaloasi tähdistä ja ne ennustavat että sinä voit joko -pelastaa maasi tai tuottaa sille ja itsellesi perikadon! - -Birgerin silmiä huimasi; hän tunsi olevansa enemmän huumautunut, -hurmaantunut ja soaistu kuin vakautunut. Hän pisti kätensä poveensa, -jossa hän säilytti kirjeitä ihopaitaan ommeltuina... Silloin -hänen katseensa kiintyi neulaan, joka loisteli niin ihmeellisissä -vivahduksissa Ursula rouvan rinnassa aivan hänen läheisyydessään... Hän -muisti kauhulla myllärin vaimon varoituksen, rohkaisi mielensä, tempasi -neulan samettiröijystä ja heitti sen kauas pois lattialle, ja keltainen -kivi se vielä pudotessaankin kimalteli niin ihmeellisesti. -- Tuossa, --- huudahti hän harmistuneena, -- tuossa on lemmon lentäväsi, musta -noita-akka, ja nyt sinulla ei enää ole voimaa noitua minua ja vietellä -minua pettämään herraani! - -Ikäänkuin toteuttaakseen hänen sanojansa vääntyivät kauniin -linnanrouvan kasvot äkkiä ja ilmaisivat hirveää vihaa ja raivoa. Hän -peräytyi useita askelia, hänen äsken niin hellät silmänsä muuttuivat -äkkiä hirveän synkiksi ja onnettomuutta uhkaaviksi ja vastauksen -asemesta hän kiivaasti jalallaan polki lattiaa. Se osa huonetta, jossa -Birger seisoi, vajosi äkkiä hänen jalkojensa alta ja ennenkuin hän ehti -tehdä vastarintaa tai koettaa paeta, hän painui nopeasti alas pimeään, -tuntemattomaan syvyyteen. Korkealla päänsä yläpuolella hän vielä -näki heikon valonsäteen ja kuuli Ursula rouvan pilkkaavalla äänellä -kuiskaavan: -- Nuku, Birger Bonpoika, Ljungarsin herra, nuku isiesi -linnassa! Tänä yönä saat vierailla mustan noita-akan luona. - -Ääni vaikeni, valo katosi, kaikkialla oli pilkkosen pimeää. - - - - -13. Arvid Kurki ja Hemming Gadd. - - -Veren ja kauhistuksen vuonna 1520, kun isänmaa seisoi surevana leskenä -Sten Sture nuoremman haudan partaalla, kun valtion ohjaton alus -ajelehti haaksirikkoisena tuuli-ajolla ja ylt'ympäri ei näkynyt muuta -pelastusta vierasta hirmuvaltaa vastaan kuin häpeällinen alistuminen -tai kunniakas kuolema, -- silloin ilmestyi kaksi miestä, jotka -ryhtyivät ajattelemaan ja toimimaan toinen Suomen, toinen Ruotsin -ja samalla myös Suomen puolesta. Nämät miehet olivat Turun piispa -Arvid Kurki ja Linköpingin _electus_ Hemming Gadd. [Häntä nimitettiin -nimellä _electus_ eli valittu sentähden, ettei hän ollut saanut paavin -vahvistusta Linköpingin piispanvirkaan.] - -Molemmat he olivat rohkeita, sukkelia, älykkäitä miehiä, jotka selvästi -tajusivat aikansa tilan ja molemmat he kohosivat kuin kaksi kirkasta -iltatähteä pohjoismaiden katolisen aikakauden taivaanrannalle, juuri -silloin kuin katolisuuden aurinko laski veripunaisiin pilviin. -Molemmat he valtioviisaasti notkistautuivat vaaran hetkenä rajuilman -lähetessä, ja molemmat myrsky lopulta pyyhkäisi pois maan päältä. -Mutta he kumartelivat eri tavalla: toinen kohotti heti taas päänsä -pystyyn, mutta toinen koki saavuttaa päämaalinsa tomussa matelemalla, -ja sentähden, kun he kumpikin kaatuivat, kaatui toinen siinä, mihin hän -oli kohonnut pystyssä seisomaan, mutta toinen jäi makaamaan, siihen -missä hän makasi. - -Kun Hemming Gadd, kaunopuheisuutensa voimalla, joka niin usein oli -voittanut Rooman paavit ja kardinaalit, syyskuun alussa oli houkutellut -Tukholman ja Kristiina Gyllenstjernan antautumaan, niin Kristian -kuningas lähetti hänet sotajoukolla todennäköisesti jo kesällä -valloitettuun Suomeen, jotta hän sielläkin "toteuttaisi unionin". -Hän oli silloin kahdeksankymmenen vuoden vanha, mutta ei koskaan -viisikolmatta-vuotias nuorukainen ole väsymättömämmällä innolla -voittanut kaikkia vastuksia itsensä ja lemmittynsä väliltä, kuin tämä -vanhus tuskin kahta kuukautta pitemmässä ajassa käänsi kaikki, mitä -hänen tiellensä sattui, Kristian kuninkaan ja tanskalaisen vallan -eduksi. Hänen nerollansa oli enää vain lyhyt loistoaika jäljellä, hänen -täytyi käyttää aikaa hyväksensä ja hän kulki ristin rastin etelä-Suomen -tänä syksynä. Marraskuun 10 p:nä, kaksi päivää Tukholman verilöylyn, -jälkeen, hän Viipurin raastuvassa vahvisti kaupungin erioikeudet ja -kuukautta myöhemmin hän oli taas länsi-Suomessa, aavistamatta että hän -sieltä löytäisi hautansa. - -Eräänä päivänä, kertoo kertomuksemme, tuli Kuusistoon Arvid piispan luo -vastenmielinen vieras. Tohtori Hemming, joka oli puhunut kumoon koko -Suomen, koetti nyt kaunopuheisuudellaan vihdoin voittaa viimeisenkin -varustuksen. Mutta hän kohtasikin mestarinsa. - -Kun näki nämä molemmat merkilliset miehet, -- Suomen kirkon -korkeakasvuisen, voimakkaan, ritarillisen, mutta viisaan ja -varovaisen ruhtinaan ja ylipaimenen tuon pienen, hopeahapsisen, -kahdeksankymmen-vuotiaan luopion rinnalla, jonka silmät liikkuivat -vilkkaasti päässä, jolla oli lipeä kieli suussa, ja joka korkeasta -iästänsä huolimatta oli vielä vilkas liikkeiltänsä -- kun näki -heidän seisovan silmä silmää vasten ja tuovan esiin kaiken -kaunopuheisuutensa, kaiken valtioviisautensa, niin ilmeni heidän -olennoissansa pappisvaltainen korkeus, joka Jumalan korkeimmassa -nimessä vallitsi maailmaa hänen valtionhoitajanansa, ja samalla kertaa -yhtäsuuri pappisvaltainen viekkaus, joka myöskin Jumalan nimessä hiipi -uskonkappaleena kristilliseen uskoon, poltti kansanraamatun, sitoi -omattunnot ja nimitti itseänsä kerskaillen _servus servorum Dei_, -Jumalan palveliain palveliaksi. Pappisvalta, jonka tunnuskuvana oli -hiippa, sauva ja purppurakaapu -- se oli Arvid piispa; pappisvalta -mustassa tohtorinkaavussa, jesuiittojen edeltäjä, joka kumaraselkäisenä -väijyi neuvoskamarissa maailmanvaltaa -- sen edustaja oli Hemming -Gadd. Nämät molemmat katolisen kirkon maallisen vallan pääainekset -seisoivat nyt vastatusten vihamielisinä täällä pohjoisessa. Jos ne -olisivat yhtyneet, niin ne ehkä olisivat hetkeksi voineet pidättää ajan -pyörivää ratasta, mutta erillänsä niiden täytyi molempien ruhjoutua sen -vauhdista. - --- Mitä, viisas ja korkea-arvoinen veljeni? -- sanoi oppinut tohtori, -uudistaen vieläkin kerran ne todisteet, joilla hän turhaan oli -koettanut järkähyttää piispan varovaista kieltoa. -- Epäilyttääkö -teitä vieläkin isänmaamme pelastus? Tahdotteko yhä edelleenkin sen -heittää hillittömän aatelin ilkivallan ja vallanhimon alaiseksi? Te, -joka itse kuulutte synnyltänne tähän aateliin, vaikka viisautenne ja -isänmaanrakkautenne kautta olette kohonnut sitä paljon korkeammalle, -ettekö te pelkää sitä syytöstä, että olisitte uhrannut kansan onnen -säätyetujen- ja puolue-ennakkoluulojen tähden? Teitä syytetään, -korkea-arvoinen veli, -- ja Jumala tietää, mitä vääryyttä teille -tehdään, -- siitä, että te itse olette tahtonut sortaa Suomea ja -erottaa sen Ruotsin valtakunnasta. - --- Minun tietääkseni, -- vastasi piispa hymyillen, -- on ollut -aina edullisempaa Suomelle, kun sitä on Turusta hallittu kuin -Kööpenhaminasta. Mutta arvokas veljeni unohtaa, että olen tehnyt -uskollisuudenvalan Kristian kuninkaalle. Mitä vaaditaan sen lisäksi? -Tahdotaanko, että minä antaisin laulaa _tedeum'ia_ Turun tuomiokirkossa -sen johdosta, mitä Tukholmassa on tapahtunut? Vai tahdotaanko, että -minä rupeaisin tanskalaisten sotamiesten päälliköksi Turun linnaan? -_Vestigia terrent_. [Jäljet kauhistuttavat.] Meidän armollisella -kuninkaallamme on todellakin omituinen tapa palkita uskollisia -linnanpäälliköitään. Vastikään sain todistuksen siitä. Åke Yrjänänpoika -Tott mestattiin Hämeenlinnassa marraskuun 27 päivänä. Tahdotaanko ehkä, -että minä laskisin sauvan kädestäni ja tarttuisin mestauskirveesen? - --- Ei mitään senkaltaista, -- vastasi tohtori. -- Tiedättehän, -korkea-arvoinen veljeni, varsin hyvin, että maallisella vallalla on -kerettiläisensä, samoin kuin kirkollakin. Kirkko polttaa heidät, -kuningas mestauttaa heidät, ja kun rikkaruoho on kitketty, niin vehnä -rehottaa. Aatelisten valta on masentunut. Meillä on nyt ainoastaan -kuningas ja kansa. Talonpojat ovat oppineet puhumaan. - --- Minä tiedän, että arvoisa veli on suonut heille sananvuoron. Ehkäpä -uusi Engelbrekt antaa heille miekan. - --- Kristian kuningas on, sanotaan, talonpoikaiskuningas. Minä sanon: se -tekee hänet kirkon suojeliaksi. - --- Epäilemättä. Todisteena siitä ovat ne piispat, jotka äsken -kumarsivat hänen armollensa niin syvään, että he unohtivat päänsä -Tukholman suurtorille. - --- Kuunnelkaa minua loppuun asti, ja teidän viisautenne, vaikka se -sekottaakin koiruohoa hunajaan, on myöntävä, että olen oikeassa. -Meidän armollisella herrallamme ei ole kapinallista aatelistoa -valtakunnassansa, eikä hän semmoista tahdo uudelleen saada; sentähden -on hänen sitä vaikeampi olla vailla kirkon kannatusta. Kansa se on -nykyään kirkko, sillä sen, minkä kirkko tahtoo, tahtoo kansakin. -Kuningas hallitsee, mutta kirkko johtaa. - --- Kirkko on Jumalan armosta, eikä kuninkaitten tai herrojen suosiosta, -sen tiennee arvokas veljeni itse! -- vastasi Arvid piispa ylevästi. -Paavin vahvistama, laillinen kirkkoruhtinas siinä puhui valtionhoitajan -nimittämälle, mutta paavin pannaan panemalle Linköpingin _electus'elle_. - -Tohtori Hemming puri huultansa. -- Älkäämme kiistelkö opinkappaleista, --- vastasi hän. -- Minä tarjoan teille kuninkaani ja herrani puolesta -rajoittamatonta hengellistä valtaa, jota ei edes paavi voi teiltä -pois ottaa, ja maallista maaherruutta. Minä lasken Suomen teidän -jalkojenne juureen; teillä on sen omantunnon avain; minä tarjoan -teille sen maallisen vallan avainta. Tukholma on etäällä ja teidän -edeltäjänne ovat käyttäneet sitä hyväksensä. Mutta Kööpenhamina on -vieläkin kauempana ja siitä teillä on oleva vieläkin enemmän hyötyä, -kuin edeltäjillänne. Minä kysyn siis teiltä: tahdotteko te, tosin ei -nimeltä, mutta itse asiassa, tulla Suomen kuninkaaksi? - --- Ja mitä ehtoja minulta vaaditaan tästä kunniasta...? - --- Se ehto vaaditaan teiltä, että te käytätte side- ja päästönavainta -Kristian kuninkaan eduksi; että te käännätte kansan mielen hänen -puoleensa ja vieroitatte sen hänen vihollisistansa kaikilla niillä -keinoilla, jotka teillä on vallassanne ja turvaatte kaikiksi ajoiksi -Kalmarinliiton Suomessa. - --- Eikö mitään muuta? - --- Se riittää. - --- Kuulkaa sitte vastaukseni. Sanokaa armolliselle Kristian -kuninkaalle, että hän arvostelee liian suureksi minun vähäistä -vaikutusvoimaani. Minä olen vain Jumalan, enkä ruhtinaitten palvelia. -Jos minulla on Suomen omantunnon avain, niin olkaa varma siitä, että -minä lasken sen Hänen valtaistuimensa juureen, joka on minulle sen -uskonut. Minä olen Suomen paimen; möisinkö minä laumani? Ja jos minä -unohtaisin velvollisuuteni siihen määrään, että vaihtaisin laillisen -valtani laittomaan, jota te minulle nyt tarjoatte, ja joka olisi -selvää kapinaa Rooman pyhää isää vastaan, jos minä, Suomen kirkon -laillinen maallinen päämies Jumalan, pyhän Henrikin ja pyhän isän -nimessä, rupeaisin tänäpäivänä Kristian kuninkaan käskynhaltiaksi, -niin millaisen takuun te voisitte antaa minulle, etten minä huomenna -menetä päätäni samoin kuin Skaran Vincentius, Strengnäsin Mathias ja -muut veritodistajat tänä kauhistuksen aikana? Kuka voi minulle sanoa, -saatteko te, arvoisa veljeni, joka tänään laskette Suomen jalkojeni -juureen, saatteko te itse huomenna hallita edes omaa harmaata päätänne? - -Pieni valkotukkainen ukko nousi ylös ja sanoi haukankatse silmissänsä: - --- Kuka voi sen meille sanoa? Ei ainakaan pergamentit, jotka -valehtelevat, eikä liioin ruhtinaitten suosio, joka vaihtuu yhtä usein -kuin uusi- ja loppukuu, vaan tuo taivaallinen kipinä meidän otsassamme, -teidän ja minun, joka hallitsee asioitten kulkua ja pakottaa ruhtinaat -oman etunsa tähden säästämään ja suojelemaan meitä. Me olemme -aikakauden miehiä; se lepää meidän olkapäillämme, ikäänkuin kahden -pylvään varassa, joista toinen on idässä ja toinen lännessä, eikä näitä -pylväitä voi murtaa murskaksi ilman kaiken muun sortumatta niiden -mukana. Te olette Suomen piispa, se on vähäpätöinen asia, sillä siinä -toimessa on kaksikolmatta ollut ennen teitä. Mutta te olette vieläkin -enemmän, te olette Suomen sielu ja omatunto; Suomi ajattelee teidän -päällänne, tuntee teidän sydämellänne. Siksi teille sanotaan: ruvetkaa -Suomen käsivarreksi! Mitä minun halpaan itseeni tulee, niin huhuillaan -minusta, että olen jonkinlainen kuninkaantekiä. - -Arvid piispa vastasi haukankatsetta kotkankatseella. -- Sokaistu! --- hän huudahti. -- Ettekö käsitä, että tuuliaispään, joka käy maan -yli, ensin täytyy kohdata korkeimpia vuorenhuippuja? Te olette -antanut Ruotsille kaksi valtionhoitajaa ja yhden kuninkaan. Teidän -kaunopuheisuutenne on koonnut sotajoukkoja, valloittanut linnoituksia -ja pääkaupunkeja -- niin, vieläpä taluttanut nuorasta kolmea paavia -ja heidän kardinaalejaan. Te olette kahdesti pelastanut isänmaanne, -mutta kolmannella kerralla te kaupittelette sitä ja myötte sen enimmän -tarjoovalle. Ja te tunnette itsenne levolliseksi korkealla asemallanne, -vaikka viha alhaalta pistelee kantapäihinne ja itsevaltiaan pelko -ylhäältäpäin terottaa piilua päälakeanne kohti. - --- Jos minä jätin valtakunnan unionille, -- vastasi tohtori Hemmig -kiivaasti, -- niin tein sen kolmannen kerran pelastaakseni isänmaan, -silloin kuin te ja kaikki muut epäröitte. Minä olen Ruotsin kansa, -ja sentähden ei kenkään uskalla hiuskarvaakaan notkistaa minun -päästäni. Varokaa, ylpeä piispa; tuollaisen puheen ja suomalaisen -itsepintaisuutenne kautta te saatte notkistaa päänne ennenkuin minä! - --- Se on totta, -- vastasi Arvid piispa ylevän levollisena, -- me -seisomme kumpikin kurimuksen äyräällä, ja molemmat me varmaankin sinne -putoamme, sillä teidän ylistämänne kuningas ei kärsi mitään valtaa, ei -miekan eikä ajatuksen valtaa, rinnallansa. Mutta jos minä kaadun, niin -minä kaadun yhdessä isänmaani kanssa ja sen eteen; se on hyvä seura, -veljeni. Minä toivon että te voitte toivoa samaa itsellenne. Sillä -jos te kaadutte, tohtori Hemming Gadd, niin ei kokonainen kunniakas -ja uskollisuudelle pyhitetty elämä voi vapauttaa teitä jälkimaailman -tuomiosta, ja te kaadutte kahteen kertaan: ajan ja historian tuomion -edessä! - --- Onko se teidän viimeinen sananne, korkea-arvoinen veli? - --- Viimeinen sanani. - --- Jääkää hyvästi. Käykäämme kumpikin kohtaloamme kohti; Ruotsi minun, -Suomi teidän seurassanne! - - - - -14. Kuinka kuningas Kristian Tyranni palkitsi Hemming Gaddia. - - -Kolmantena adventtisunnuntaina joulukuun 16 p:nä aamumessun jälkeen -tohtori Hemming istui Raaseporissa ja ajatteli innokkaasti, miten -hän toteuttaisi suuret aikeensa unionin eduksi. Samassa hänelle -ilmoitettiin hieno aatelisnainen, joka oli tullut sinne saadakseen -puhutella tätä mahtavata herraa. Sisään astui kookas, mustapukuinen -nainen, tavattoman kaunis ja kovin ylpeä. Se oli Ursula rouva, ritari -Bo Knuutinpoika Ljungarsin leski. Korkea-arvoinen tohtori, joka -oli enemmän seuramies kuin pappi, ei tuntenut minkäänlaista kauhua -naisia kohtaan, mutta kiireellisten töittensä tähden hän päätti -suorittaa käynnin niin nopeasti kuin mahdollista, sillä hän arveli -saavansa kuulla uusia valituksia ajan rasituksista ja tanskalaisten -kiskomisista. -- Hyvä rouva, -- sanoi hän, -- millä minä voin teitä -palvella? - --- Minua vähäisen, mutta kuningasta ja Suomea suuresti, -- vastasi -Ursula rouva rohkeasti. - -Tohtori kävi tarkkaavaiseksi. -- Puhukaa! - hän sanoi. - -Ursula rouva rupesi kuvaamaan -- eikä suinkaan kaikkein miedoimmilla -väreillä -- kaikkea sitä vainoa, mitä hänen tanskalaisen puolueen -uskollisena palveliana oli täytynyt kärsiä, ja selitti sitten, että -hänen suurella ponnistuksella on onnistunut hankkia tärkeitä papereita, -jotka hän mielellänsä jättäisi tohtorin käytettäviksi. Palkkioksi hän -pyysi saada tytärpuolensa Beatan luoksensa, jota hän sydämellisesti -rakasti ja jonka Arvid piispa vääryydellä oli ryöstänyt hänen luotansa. - --- Ei mikään ole kohtuullisempaa ja luonnollisempaa, -- vastasi tohtori -Hemming. -- Puhukaa, hyvä rouva! Armollisen herramme ja kuninkaamme -nimessä minä lupaan, että toivomuksenne tulee jo huomispäivänä -täytetyksi. - --- Aluksi, -- jatkoi tuo viisas rouva, -- jätän minä tässä -teidän arvoisuudellenne luettelon kaikista niistä ritareista ja -aatelismiehistä, jotka ovat vannoutuneet vastustamaan tanskalaista -valtaa ja karkoittamaan sen Suomesta. - --- Hyvä, rouva, hyvä! -- ja tohtori silmäili paperia. -- Eerikki -Fleming; sen kyllä uskon; -- Åke Tott; hän ei voi enää vahinkoa -tehdä; -- Henrik Steninpoika Renhufvud; vai hänkö myöskin? -- -Niilo Eskilinpoika Baner; mehän olimme vast'ikään yhdessä messua -kuuntelemassa; -- Juhana Kurki, se oli luultavaa; -- Tönne Eerikinpoika -Tott; mitä? Itse Raaseporin päällikkökö? Mutta oletteko varma siitä? - --- Aivan varma, teidän arvoisuutenne. - --- Te olette oikeassa, petos väijyy meitä joka puolelta niinkuin -käärmeet. Mutta minä kaipaan tässä nimiä... vaikuttavia nimiä. - --- Olkaa huoleti, teidän arvoisuutenne. Jos tästä paperista puuttuu -salaliiton pää, niin on se vain sentähden, että minulla on varmoja -todisteita piispan petollisuudesta. - --- Tyttäreni, mitä sinä uskallat sanoa korkea-arvoisesta veljestäni, -Turun piispasta! -- huudahti tohtori Hemming hyvin näytellyllä -hämmästyksellä. - --- Minä sanon vain, että linnankellarit Kuusistossa ovat reunojaan -myöten täynnä ruutia ja kaikenlaisia aseita, ja minun sanani voi -todistaa todeksi eräs piispan oma palvelia, joka on ollut avullisena -kätkemistyössä. - --- Se on mahdotonta, uskomatonta! Kuinka voisi ajatella sellaista niin -hurskaasta ja pyhästä miehestä! Ei, hyvä rouva, poispannut sotamiehet -valehtelevat usein hirvittävästi herroistansa. - --- Jos teidän arvoisuutenne lupaa suosiollisesti muistaa halpaa -palveliatansa kuninkaan luona, niin minä voin antaa piispan omakätisen -kirjallisen todisteen teidän käsiinne. - --- Sepä olisi todellakin kauheata, niin, aivan odottamatonta! Mutta -puhukaa, tyttäreni, antakaa minun käsiini valtakunnan turvan vuoksi -tuo todiste, niin saatatte, niin totta kuin minulla on onni ja ilo -nauttia kuninkaamme erityistä suosiota ja armoa, saatatte sellaisesta -todisteesta vaatia loistavimman palkinnon kuninkaan omasta kädestä. - -Ursula rouva ojensi pienen siron paperin, joka oli piispan omakätisesti -kirjoittama. -- Lukekaa! -- sanoi hän. - -Tohtori Hemming luki: "Jalosukuiselle ja kunnioitetulle Juhana -Knuutinpojalle, rakkaalle sukulaiselleni Laukon kartanossa. Rakas -veli, olkaa varoillanne, sillä pahat ajat ovat tulossa. Jumala on -sallinut tuon väärän, valapattoisen ja jumalanpilkkaajan, Kristian -kuninkaan harjoittaa kauheata hirmuvaltaisuutta ja vuodattaa viatonta -verta Tukholmassa... Ja vähällä me itsekkin joudumme saman kohtelun -alaiseksi..." - --- Pyhän neitsyen nimessä! -- huudahti Hemming voimatta salata iloansa, --- tämä paperi on kreivikunnan arvoinen! Minun käy piispaa sääliksi; -mutta sanokaa, kuinka te olette saanut tämän paperin käsiinne? - --- Sen lähettilään kautta, jonka piispa on lähettänyt pitkin maata -aateliskartanoihin. Minä olen sulkenut hänet Ljungarsin linnan -kellareihin ja anastin kirjeen häneltä hänen nukkuessansa. - --- Tyttäreni, te olette tehnyt niin suuren palveluksen valtakunnalle, -että te ansaitsette ruhtinaallisen palkinnon. Kuningas on vast'ikään -ottanut kapinallisen Sturen leskeltä hänen läänityksensä, Hämeen -linnan ja läänin. Valitkaa puolisoksenne joku kuninkaan uskollisista -päälliköistä Suomessa, niin Kristiina Gyllenstjernan rikas läänitys on -teistä saava arvokkaan omistajan! - -Ursula rouvan silmät säihkyivät. -- Hartain haluni olisi, -- sanoi -hän, -- että teidän suosionne kautta, korkea-arvoinen herra, saisin -tilaisuuden persoonallisesti vakuuttaa kuninkaalle alamaiset -mielipiteeni. - --- Kuningas oleskelee vielä Ruotsissa, ja te seuraatte minua sinne. -Vuodenaika on epäedullinen, tyttäreni, mutta kyllä meri jäätyy; silloin -me lähdemme sinne. Minä haluan päästä pois täältä; Suomessa näkee niin -pahoja unia. Ajatelkaahan, tänä yönä... Mutta unia kuin lumia; ei niitä -maksa vaivaa ajatella. - --- Suvaitsisitteko, teidän arvoisuutenne, kertoa minulle unenne? Minä -olen hiukan harjoitellut unien selittämistä. - --- Minä ymmärrän, te olette seurannut maan tapaa; täällä ei tosiaankaan -tiedetä muusta kuin taikauskosta. Mutta olkoon menneeksi, minä uneksin -että kuningas lähetti minulle hopeisen, jalokivillä koristetun -kaulanauhan, jonka Viipurin maaherra, Rolf Matinpoika antoi minulle, -hän joka saattoi minua tänne. Mitä te sellaisesta unesta arvelette? - --- Teidän arvoisuutenne saapi epäilemättä pian vastaanottaa jonkun -uuden, loistavan armonosotuksen, -- vastasi Ursula rouva vältellen. - --- Minä uskon sen. Varsinkin jos sen minulle ojentaa Rolf Matinpoika, -ystäväni ja luotettavin mieheni, joka minun avullani on kohonnut -yksinkertaisesta, sotilaasta nykyiseen kunniaansa. Uskollinen, -rehellinen Rolfini, se sinua ilahduttaisi! Hyvä, hyvä, älkää välittäkö -tällaisista turhista loruista; tiedättehän että vanhukset ovat -puheliaita. Näyttääpä siltä kuin kova pakkanen olisi tulossa... Kas, -pyhän Eerikin luitten kautta, linnanpihalle karahuttaa juuri ratsumies! -Tunnen soturimerkin; hän on kuninkaan omia sanantuojia. Hänellä on -varmaan jokin tärkeä sanoma tuotavana, sillä hevonen on vaahdossa ja -höyryää niinkuin kattila. - --- Katsokaa, teidän arvoisuutenne, uni toteutuu! Mutta minä en tahdo -kauemmin teitä vaivata. - --- Ei, jääkää, hyvä rouva! Te olette selittänyt uneni; teidän tulee -myös olla todistajana sen toteutumisesta. Armolliset pyhimykset, -aikoisikohan kuningas todellakin tuottaa minulle iloisen yllätyksen? -Niin, se on mahdollista, se on luultavaa. Eikö hän saa minua kiittää -Tukholman kaupungista ja Ruotsin kruunusta? Enkö minä ole vast'ikään -ihmeteltävällä menestykselle alistanut koko Suomen hänen valtansa alle? -Niin, niin, hän tietää, että minä pitelen hänen valtakuntansa avaimia -käsissäni, ja hän on niin usein vakuuttanut minulle, ettei niin suuria -palveluksia millään tavalla voi kylliksi palkita. Lempeä ja armollinen -herrani! Mitä hän minulle aikonee? Ehkäpä Turun piispanistuimen? Vaan -ei, se olisi liian halpa paikka Hemming Gaddille. Ehkäpä Upsalan -arkkipiispanistuimen? Vaan ei, _ei vielä_ voi Trollea päähän lyödä. -Kardinaalinhattuako...? Miksikä ei kardinaalinhattua? Kristian kuningas -voi paljon vaikuttaa lankoonsa keisari Kaarloon, ja mitä keisari -pyytää, sitä ei Rooman pyhä isä uskalla kieltää. Kun kerran olen -päässyt kardinaaliksi, niin seison jo paavinistuimen portailla... -Ruotsi, joka minua nyt herjaa, on oleva onnellinen saadessaan -sanoa itseään minun isänmaakseni. Minä kostan sille tekemällä -sen onnelliseksi vastoin sen omaa tahtoa; minä panen perustuksen -uudelle aikakaudelle, jonka tunnusmerkkinä on vapaa kansa voimakkaan -kuningasvallan alla. Mutta te, kirkon armolliset ruhtinaat, te joiden -ivanaurun esineenä niin usein on ollut halpa _electus_, kun hän vaati -teitä esiin leimahtelevalla puheellansa, te saatte ehkä vielä kerran -suudella hänen purppurakaapunsa lievettä, ja sen pannakirouksen, jonka -te uskalsitte singahduttaa minua vastaan silloin kuin minut työnnettiin -Linköpingin kurjalta piispanistuimelta, sen pannan minä singahdutan -seitsenkertaisesti teille takaisin. Kun kerran olen kirkon ja -kristikunnan herrana, luon uutta onnea maailmaan ja annan historialle -uuden käänteen... - -Ja tuo pieni, hopeahapsinen vanhus, joka kahdeksankymmenen vuotiaana -oli uudelleen tullut lapseksi, mutta joka kuitenkin oli säilyttänyt -neronsa, uhkarohkeutensa ja korkealle tähtäävän kunnianhimonsa, näytti -näin puhuessaan kohoavan jättiläiseksi, muuttuvan nuorukaiseksi! Hänen -soinnuton äänensä muuttui heleäksi, hänen kellahtaneet poskensa saivat -nuoruuden punan, hänen katseessaan ilmeni ylpeää innostusta; -- ei -koskaan tuo kuuluisa ja maailmanviisas Hemming Gadd ollut nuoruutensa -ja kunniansa voimakkaimpina päivinä puhunut tulisemmin, ei hurmannut -kuulijataan suuremmalla nerolla, eikä silmäillyt tulevaisuuteen -purppurahohteisemman valon läpi kuin... - -Silloin astui Rolf Matinpoika sotamiesten seurassa huoneesen, ja huusi -tuimalla äänellä: - --- Tuossa on petturi! Ottakaa hänet kiinni kuninkaan nimessä! - --- Kenet? Minutko? -- sanoi vanhus enemmän kummastuneena kuin -säikähtäneenä. Hän ei ehtinyt sanoa muuta, niin sotamiehet jo -tarttuivat lujasti kiinni hänen olkapäihinsä ja laahasivat hänet -mukanansa. - --- Katalat, uskallatteko te käydä käsin kuninkaan valtuusmieheen -Suomessa? -- huudahti tohtori Hemming arvokkaasti. -- Ettekö tiedä, -että minä yhdellä sanalla voin saattaa päänne vaaraan? Ja oletteko te -niin hävyttömät, että tällaisessa ilkiteossa vetoatte kuninkaan nimeen? - --- Mitä hän lörpöttelee, tuo vanha narri? -- ärjäsi Rolf Matinpoika -kärsimättömästi. -- Katsos tässä, lue! Jos olet tohtori, niin kai osaat -lukea kuninkaan kirjeen. -- Ja hän piteli vankinsa edessä kirjettä, -joka oli kuninkaan omakätisesti allekirjoittama ja jossa oli käsky -Viipurin maaherralle heti vangita ja mestata tohtori Hemming Gadd. - -Nyt vasta selvisi totuus koko hirvittävässä todellisuudessansa -Kristian kuninkaan onnettomalle, sokaistulle puhemiehelle. -- Voi -minua, -- huudahti hän, -- voi sitä päivää, jolloin minä opin kirjaa -lukemaan, lukemaan kuninkaan allekirjoitusta! Voi niitä ruhtinaita, -jotka varastavat kruunuja! Voi niitä kansoja, jotka sallivat ne -ryöstää itseltänsä! Voi niitä hulluja, jotka odottavat kiitosta -kuninkaanpalveluksista ja unohtavat, että kuluneet työkalut heitetään -tuleen! Voi maatani, jonka olen laskenut mestaajan käsiin! Ja voi -minua, seitsenkertaisesti onnetonta, joka kylvin tuulta ja niitän -myrskyä, minua mieletöntä hupsua, joka ryömin hautaani, silloin kuin -luulin kohoavani kunnian kukkuloille ja jonka pitkä kunniakas elämä -isänmaan hyväksi loppuu kurjaan kuoloon muukalaisten palkassa. - -Onneton vanhus jatkoi valituksiaan, kunnes hän kuulustelutta ja -tuomiotta vietiin mestauspaikalle Raaseporin muurien ulkopuolelle. -Siellä hänessä heräsi toinen huoli. -- Rippi-isä! -- huusi hän. -- -Antakaa minulle rippi-isä! Minä olen tehnyt syntiä pyhää roomalaista -kirkkoa vastaan! Minulla on ollut kirkon palvelian nimi, mutta -sydämessäni ovat asuneet kaiken maailman halut! - --- Ripitä itsesi minulle, vanha hupsu, mutta tee se nopeasti, sillä -minulla on kiire, minä en aio sinun tähtesi antaa hirvenpaistini -jäähtyä päivälliseksi! -- vastasi Rolf Matinpoika, joka oli oppinut -mestariltansa olemaan harras kuninkaan palveluksessa. - --- Sinä, sinä, sinä, ystäväni, poikani! -- huudahti epätoivoinen -vanhus. -- Sinä, jonka minä loin tyhjästä, sinuun minä luulin voivani -luottaa, vaikkapa koko maailma minut hylkäisi, ja nyt sinä olet -pyövelini ja pilkkaat hyväntekiääsi hänen viime hetkenänsä! Mitta -on täysi, minä olen valmis... Jää hyvästi, maani! Älä minua vihaa, -surkuttele kohtaloani! Minun vereni tulkoon Kristian kuninkaan pään -päälle ja tahratkoon yhdessä monen muun veren kanssa ainaiseksi -Kristian kuninkaan nimeä. Jää hyvästi, jää hyvästi, _Kuningas Kristian -Tyranni!_ - -Heti sen jälkeen katkaisi kirves tohtori Hemmingin valkoisen pään, -ja yhdessä hänen kanssansa samalla hetkellä ja paikalla mestattiin -Niilo Eskilinpoika Baner. Historioitsia Tegel kertoo, että Kristian -kuninkaalla ja hänen kätyreillänsä oli niin kova kiire työssänsä, ettei -heillä ollut aikaa hankkia mestauskirvestä, vaan että kuuluisan ja -aikanansa niin suuresti ihaillun Hemming Gaddin henki sammui tavallisen -salvukirveen iskusta. - -Mutta Ursula rouva palasi kauhistuksissaan takaisin linnaansa. - - - - -15. Mitä sen jälkeen tapahtui Ljungarsin lapsille linnassa ja kuinka -Ursula rouva kadotti taikakalunsa. - - -Useita viikkoja oli kulunut. Birger Bonpoika Ljungars istui vangittuna -ja suruissansa kellariholvissa isänsä linnan alla. Oli kylmä talvi; -useimmat Kokemäenjoen kosket jäätyivät. Vangilla ei ollut tulisijaa ja -vuoteena hänellä oli karhea matto, joka oli oljille levitetty. Mutta ei -hänen sittenkään ollut kylmä. Joka päivä hän sai kovan leipäkakun, joka -oli suolaveteen kastettu, mutta ei pisaraakaan vettä juodaksensa. Mutta -ei hänellä sittenkään ollut jano eikä nälkä. - -Suosiollinen lukija, joka on tavannut niin paljon selittämättömiä, -melkeinpä yliluonnollisia tapahtumia tässä kertomuksessa, ehkäpä ei -pidä tätä seikkaa ihmeellisempänä, kuin paljoa muutakaan. Aika oli niin -sydänjuuriaan myöten täynnä kaikenlaista taikuutta, pakanallista ja -katollista harhauskoa, että juuri siinä on kaikkein näiden tapahtumien -todellisuus. - -Usko, joka siirtää vuoria, pystyy siis myöskin järkähyttämään luonnon -tunnettuja lakeja, ja se mitä aika tai joku henkilö lujasti ja varmasti -uskoo, se on sille ajalle tai henkilölle täyttä todellisuutta. - -Kun nuori Birger, Ljungarsin herra, joutui vankeuteen pudotessaan -tuollaisen kavalan luukun läpi, jommoisia tänä petollisena aikakautena -usein käytettiin, niin hän oli aivan varma siitä, että hän täällä -isiensä linnassa tapaisi uudelleen saman kummituskuvan, joka niin -kauan oli häntä seurannut, tuon saman Ljungarsin valkoisen tytön, -jonka kansa luuli suojelevan hänen sukuansa aina kantaisän syntymästä -saakka, jolloin lappalainen noitaukko loitsi valkoisen tytön esiin -tarjoomaan Jutta prinsessalle hopeapikarin. Ja hän tuli. Hän ei -tullut ainoastaan sinä yönä, vaan hän kävi joka yö hänen luonaan -vankeudessa. Hän tuli joka kerta samaan aikaan, vaikka Birgerillä -ei ollut muuta ajanmäärääjää, kuin heikko valonsäde, joka loisti -sisään pienestä ristikolla varustetusta muurinluukusta. Silloin aina -ilmestyi vastakkaiselle seinälle vaalea valo, joka vähitellen yhä -vahvistui, muodostui vanhaksi tutuksi valkoiseksi tytöksi, jolla oli -hopeanauha otsalla, kultavyö uumillaan, punaiset sukat ja valkoiset -kengät jalassa. Joka kerta humahti hiljaa holvissa ja humina vähitellen -muodostui sanoiksi ja lauluksi, samalla puoleksi surun-, puoleksi -pilansekaisella säveleellä: - - Ole poikani peloton, - Pian katkot kahlehesi. - Mutta heitä mustat munkit, - Palaja, tule takaisin! - Hätäsi - Loppuvi. - Ole poikani peloton - Pian katkot kahlehesi. - --- Ei, -- vastasi Birger, -- mene pois luotani, paha olento! Ehtoasi -minä en voi täyttää; uskostani en voi luopua; ennemmin kuolen. - -Ja silloin joka kerta laulu suli huokaukseksi ja olento haihtui -pimeään, mutta suloinen lämpö tunkeutui holviin, tyhjä vesiastia -täyttyi maidolla, ja suolainen leipä vaihtui tuoreesen leipään ja -juustoon. Birgerillä oli omat ajatuksensa tästä hyväntahtoisuudesta, -jota ilman hän aikoja sitten olisi paleltunut ja kuollut janoon. Hän -aavisti, että hän sai samaa ruokaa, jota vanha karjakko nyt joka ilta -asetti tonttua varten, varmana siitä, että hänen lahjansa otettiin -mielihyvällä vastaan, koska vasu ja ruukku joka aamu olivat tyhjät. - -Siten kului vuorokausi toisensa jälkeen, viikko viikon jälkeen. Aika -tuntui niin kuolettavan pitkältä, mutta Birger ei antautunut kiusauksen -valtaan. Hän tahtoi paeta, mutta omin voiminsa. Hän tutki holvia. -Yhdessä nurkassa oli muuri vierinyt alas, niin että siihen oli syntynyt -aukko. Hän ryömi aukosta sisään ja tuli toiseen holviin, joka oli -täynnä ruutitynnyreitä. Ei ulospääsöä missään ja millainen naapuruus! - -Kun Ursula rouva palasi Raaseporista, niin hän luuli poikapuolensa jo -kauan sitten nääntyneen, mutta ihmeeksensä hän tapasikin hänet terveenä -ja reippaana. Hän tutkisteli tähtiä ja luuli huomaavansa, että ne -ennustivat suurta muutosta. Hyvä, ajatteli hän, pojalla on vielä yksi -elinpäivä jäljellä. - -Seuraavana aamuna ajaa karautti linnanpihalle kaksi rekeä muutamien -ratsumiesten saattamina Myllyrannan puoleiselta tieltä. Tuliat olivat -Ursula rouvan tytärpuoli, Beata neiti ja hänen seuranansa hänen -imettäjänsä, vanha Renata, ja heitä saattamassa oli tallimestari Taavi -sekä muutamia piispan sotilaita. Ei ole vaikea arvata matkan syytä. -Kaikkialta oli etsitty ja kyselty kadonnutta Birgeriä. Vihdoin oli -Myllyrannan Josuan vaimon kautta päästy oikealle jäljelle, ja Beata -neiti, joka suurimmalla levottomuudella halusi löytää veljensä, oli -rohkeasti päättänyt itse lähteä häntä etsimään. Kuitenkin hän oli ollut -siksi huolenpitäväinen, että hän oli hankkinut itselleen piispalta -luvan, saattojoukon sekä turvakirjan, jossa ankarasti uhattiin -ja varoitettiin jokaista estämästä tai loukkaamasta häntä hänen -luvallisessa toimessansa. - -Ursula rouva hieroi käsiänsä salaisesta vahingonilosta. -- Kaikki käy -hyvin, -- sanoi hän itseksensä, -- niin, tosiaankin, täällä tapahtuu -suuri muutos, sillä nyt he ovat kaikki käsissäni. - -Hän vastaanotti tytärpuolensa kaikella kunnioituksella, sulki hänet -hellästi syliinsä, eikä hän voinut kyllin ilmaista iloansa nähdessään -jälleen rakkaan, kauan kaivatun tyttärensä. - --- Hyvä rouva, -- sanoi Beata kärsimättömästi, -- minä tulin tänne -tiedustelemaan veljeäni, joka neljä viikkoa sitte saapui tänne -talonpojanpuvussa, tuoden olkikuormaa Myllyrannasta. Hevosen ja reen te -olitte lähettänyt takaisin, mutta ajuri on kadonnut. - --- Mitä? -- huudahti Ursula rouva. -- Olisiko tuo onneton nuori mies -ollut Birger? Mutta ei se voi olla mahdollista? - --- Miksi te sanotte häntä onnettomaksi? -- kysyi Beata levottomasti. -- -Mitä on tapahtunut? - --- En minä häntä nähnyt, --; vastasi äitipuoli, -- sillä hän oli vain -yötä renkituvassa. Seuraavana päivänä minulle kerrottiin, että hän oli -aikonut mennä kosken yli, mutta jää oli heikko; hän putosi virtaan. - --- Pyhimysten nimessä! -- huudahti tyttö kauhistuksissaan. -- Mutta -minä en usko sitä; te olette murhannut hänet! - --- Tule, tyttäreni, äläkä anna surun sinua harhauttaa. Tule huoneeseni, -niin minä kerron sinulle tarkemmin tuosta surullisesta tapahtumasta. -- -Ja hän vei hellästi Beatan huoneesensa, jota vastoin Renata, Taavi ja -muut seuralaiset jäivät hämmästyneinä alasaliin. - -Sillä välin kuin tämä tapahtui linnan yläosissa, tuli Birgerin -maanalaiseen vankilaan odottamaton vieras. Joku kopeloi kauvan aikaa -oven lukkoa; vihdoin se avautui ja hyvä ystävämme, pikku Kukonpoika, -astui sisään. - --- He luulivat etten minä kuullut, -- sanoi hän mielissänsä, kun hänen -kujeensa oli onnistunut, -- mutta minä kuulin Ursula rouvan sanovan -Kukolle, ettei sinulle enää saisi antaa ensinkään ruokaa tänne holviin. -Ja kun Kukko oli sattunut laskemaan kädestänsä avainkimpun, niin minä -ajattelin: Ei, hänen pitää ainakin saada minun aamiasvoileipäni! -Tiedätkös, minun on ollut niin ikävä sinua! Kun sinä katosit, niin -ei kukaan ole viitsinyt kiilloittaa minun aseitani, eikä minulla ole -tallirenkiäkään. Rengit ovat niin laiskoja ja typeriä, ne katkaisivat -eilen minun satulavyönikin. Sinusta minä pidän paljoa enemmän, vaikka -sinäkin olet hieman tuhma ja taitamaton, mutta sinusta ehkä voisi tulla -ihminen aikaa myöten. - --- Kiitos, -- sanoi Birger ystävällisesti, -- mutta syö vaan itse -voileipäsi, sillä minun ei ole nälkä. - --- Sitten me panemme sen kahtia, -- sanoi poika ja natusteli reippaasti -palaansa. -- Minä otan toisen puolen ja sinä säästät toisen, siltä -varalta, että kuolisit nälkään. Eikö se ole kovasti ikävää, että pieni -hopeinen miekkani on varastettu? Minä maksaisin vaikka mitä, jos saisin -sen takaisin. Katsos, tämän keltaisen kiven, jota ristiäiti aina pitää -rinnassansa, hän pudotti äsken, kun hän juoksi vierasta neittä vastaan. -Lystikseni otin sen ylös, katsos kuinka se pimeässä kimaltelee! - --- Tuliko joku vieras neiti linnaan? - --- Niin, aivan äsken. Heillä oli kaksi hyvää hevosta, toinen oli -punainen ja toinen valkoinen, mutta muut vain nahkakoneja. He sanoivat, -että tuo neiti on ristiäitini tytärpuoli. - --- Anna minulle tuo kivi, niin saat hopeamiekkasi! -- sanoi Birger -vaivoin hilliten kärsimättömyyttään. - --- Mitä? Sinäkö oletkin varastanut miekkani? -- huusi Kukonpoika -kiivaasti. -- Anna se heti takaisin, taikka minä hirtätän sinut, kun -olet nälkään kuollut! - --- En minä ole varastanut miekkaasi; säilä on minun ja minun nimeni -on piirretty siihen selvillä kirjaimilla. Minä olen Birger Bonpoika -Ljungars. Mutta minä lahjoitan sinulle miekan, jos sinä annat tuon -keltaisen kiven minulle. - -Jollei holvissa olisi ollut niin pimeä, niin olisi voinut huomata -kuinka hämmästyneenä Kukonpoika töllisteli Birgeriä. Mutta hänen -ajatuksensa kääntyivät heti toisaalle, kun hän tunsi kauan kaivatun -säilän koskettavan kättänsä. Kiusaus oli liian suuri. -- Annas miekka -tänne, -- sanoi hän, -- olipa se ennen sinun tai minun! Ja tässä -saat kiven; tuollaisia roskakiviä minä voin milloin tahansa poimia -ristiäidille kosken partaalta. - -Birger tarttui kuuluisaan taikakaluun; se tuntui polttavan hänen -kättänsä. -- Nyt sinä lasket minut uloskin, -- sanoi hän reippaasti ja -läheni puoleksi avointa ovea. - -Mutta Kukonpoika kerkesi ennen häntä. -- Ohoo, sanoi hän, -- luuletko -sinä, että minä sinun tähtesi huolisin saada selkääni Kukolta? -- -Samassa hän luikahti notkeasti ohitse, juoksi ulos ja paiskasi oven -lukkoon. Turhaan ponnisti Birger voimiansa. Ovi kesti kaikkia kokeita, -eikä Kukonpoikaa enää kuulunut. Vanki oli taaskin holviinsa suljettuna, -ja juuri sinä hetkenä, kun hänen sisarensa ja ystävänsä olivat hänen -yläpuolellansa linnassa, aavistamatta hänen täällä oloansa! - -Silloin kuului ratisevaa ääntä ylhäältä katosta. Sama laskuluukku, -jonka läpi Birger oli pudonnut, vajosi äkkiä alas ja hänen sisarensa -Beata vaipui puoleksi tiedotonna kellariholviin. Tuttu, ilveilevä ääni -huusi ylhäältä: -- Hyvästi, tyttäreni, terveisiä veljellesi! - -Molemmat sisarukset, jotka niin odottamatta kohtasivat toisensa, -vaipuivat itkien toistensa syliin. - -Tuskin he olivat ehtineet kertoa toisilleen jonkun osan vaiheistansa, -niin heidän huomionsa kiintyi kelmeään valoon holvin vastakkaisella -seinällä ja tavallista pikemmin seisoi Ljungarsin tyttö heidän -edessänsä. Hänen hennoissa, uhmailevissa ja oikullisissa -lapsenkasvoissansa kuvastui tavattoman raju ja riemustunut ilme. -Tavallista nopeammin huminakin muodostui lauluksi ja molemmat vangit -erottivat selvästi seuraavat sanat: - - Itke, ylpeä emäntä, - Kuopille punaiset posket! - Onnesi kivi katosi, - Tuli surmaksi sinulle. - Taikas' on - Tehoton. - Itke, ylpeä emäntä, - Kuopille punaiset posket! - -Sitten haamu liikkui viittoen ovelle päin ja jatkoi lauluansa: - - Rautaiset ovet avajan, - Kiviseinät tieltä siirrän. - Mikään ei minua estä - Pois sinua päästämästä. - Vapaudu, - Pelastu! - Rautaiset ovet avajan, - Kiviseinät tieltä siirrän. - -Vielä laulaessansa kosketti valkoinen tyttö hiljaa rautaovea, joka -ääneti kääntyi saranoillaan ja päästi vangit vapaasti ulos. Kun he -tulivat linnanpihalle, niin siellä oli kaikki sikinsokin. Sinne oli -saapunut tanskalainen joukko ja piti ylvästelevää puhetta. Linnanväki -näytti pelokkaalta; jotain tapahtui sisällä, joka saattoi kaikki -salaisen vavistuksen alaiseksi. - -Kesken tätä yleistä sekasortoa onnistui Birgerin ja Beatan löytää -väkensä ja hevosensa sekä huomaamatta päästä pakoon avonaisesta -portista, jonka vartiat näyttivät jättäneen vartioimatta. Vielä -metsässäkin he olivat näkevinänsä omituisen hohteen häilyvän lumella ja -siitä huomaavinansa Ljungarsin tytön heitä seuraavan, mutta pian hän -katosi ja molemmat sisarukset kiitivät eteenpäin iloisina ja kevein -mielin Naantaliin vievällä tiellä. - - - - -16. Kuinka Ljungarsin tyttö ennusti Ursula rouvan perikatoa. - - -Kun Ursula rouva oli pannut tytärpuolensa katoomaan samalla tavalla -kuin Birgerkin aikaisemmin oli hautaantunut Ljungarsin vankilaholviin, -levisi synkkä ja halveksiva hymy ylpeän linnanrouvan huulille. Hän -ei ajatellut nuoren tytön surullista kohtaloa, hän tuumiskeli vain -mitä seurauksia piispan turvakirjeen rikkomisesta voisi olla. -- Minä -olen nyt astunut täyden askelen, -- sanoi hän itseksensä. -- Minun ja -uhkamielisen pappiylimyksen välillä on nyt syttynyt ilmisota elämästä -ja kuolemasta. Onneksi on valta minun puolellani ja se palvelus, jonka -minä olen tehnyt tanskalaisille, on niin suuri, ettei Kristian kuningas -voi mitään pyyntöä minulta kieltää. Kylläpä maksaakin vaivaa puuhata -niin paljon tämän kurjan metsähökkelin tähden! Korkeammalle minä -tahdon kohota. Päivä on koittava, jolloin minä kuninkaan intohimojen -avulla vallitsen pohjolassa... -- Pohjolassako? -- jatkoi hän. -- Kuka -sen sanoo, että minä tyydyn näihin kolmeen kurjaan lumivaltakuntaan -ja niiden jääkruunuihin? Kristian kuningas on oleva minulle vain -astinlautana keisarin suosioon. Sanotaan, ettei aurinko koskaan mene -mailleen Kaarlo keisarin valtakunnassa. Sellainen valta, se olisi -minulle omiansa; se yksin olisi minun hallitsiahaluni arvoinen! - -Hänen näin sanoessaan kävi humina läpi huoneen, jommoista Ursula rouva -kerran ennenkin oli kuullut ja kun hän kääntyi, seisoi Ljungarsin -valkoinen tyttö hänen takanansa. Omituinen, pilkkaava, uhkaileva ja -uhmaava hymy hennon kummituksen oikullisissa kasvonjuonteissa näytti -ikäänkuin kuvastavan linnanrouvan omaa hymyä. Mutta Ursula rouva ei -siitä, säikähtynyt: hän astui askelen taaksepäin ja kysyi rohkeasti: -- -Mitä tahdot, ilkeä haamu? Kuinka sinä uskallat uhmailla voimaani? - -Tyttö lauloi: - - Kuningatar, keisarinna, - Ylhäisyydessä ylinnä! - Kaiken vallan jos sa veisit, - Maailman murenteleisit. - Aikees' on - Verraton. - Kuningatar, keisarinna, - Ylhäisyydessä ylinnä! - --- Mitä tuo äkillinen uhkarohkeus merkitsee? -- huudahti linnanrouva -suutuksissaan. -- Kurja haamu, uskallatko pilkata sitä, joka on sinua -voimakkaampi? Etkö tiedä että minulla on hornan tulessa kuumennettu -taikakalu, jolla kuningas Salomo sitoi alkuaineitten henget? Polvistu, -voimaton utukuva ja lauhduta vihaani, etten sitoisi sinua meren pohjaan -tai kahlehtisi sinua kauaksi pohjoiseen Pohjolan kipumäkeen! - -Haamun kasvot vääntyivät vieläkin uhkaavammiksi ja pilkallisemmiksi, ja -hän lauloi uudelleen: - - Itke, ylpeä emäntä, - Kuopille punaiset posket! - Onnesi kivi katosi, - Tuli surmaksi sinulle. - Taikas' on - Tehoton. - Itke, ylpeä emäntä, - Kuopille punaiset posket! - -Ursula rouva tarttui kädellään rintaansa ja joutui kauhistuksen -valtaan. Rintaneula oli poissa, keltainen kivi kadonnut... Hän -saattoi sitä tuskin uskoa... hän raasti mustan röijynsä rikki, hän -juoksi kulmakaappinsa luo, jossa hän säilytteli kalleuksiansa, mutta -koristetta ei löytynyt... Voimatta kauemmin kestää haamun ivaavaa -katsetta hän syöksyi ulos. - -Viereisessä huoneessa hän kohtasi Kukonpojan, tarttui kovasti häntä -käsivarteen ja vaati häneltä kadonnutta koristetta. -- Sinulla se -täytyy olla! Tunnusta, viekas nulikka! Sinä olet kauan halunnut -koristettani! Sinä olet sen varastanut! - --- Tarkoittaako ristiäiti sitä keltaista kiveä? -- kysyi poika, joka -tunsi omantunnon soimauksia. - --- Juuri sitä. Missä se on? Annas tänne? - --- En minä sitä varastanut. Minä löysin sen lattialta. Mutta, katsos, -se... minä olen sen lainannut. - --- Oletko lainannut? Kenelle? - --- Myllyrannan nuorelle rengille, tulevalle tallirengilleni, joka nyt -istuu vankina holvissa. Hän antoi minulle takaisin hopeasäiläni. Älä -ole pahoillasi, ristiäiti; saathan sinä heti kiven takaisin, tai minä -etsin sinulle uuden kosken partaalta. - --- Minkä käärmeen minä olen elättänyt povellani! -- huudahti Ursula -rouva ja tarttui niin kovakouraisesti poikaa käsivarteen, että hän -huusi tuskasta. -- Onneton poika, sinä et tiedä, mitä olet tehnyt! -Ja sinun, sinunko piti ryöstää minulta taikakaluni, -- sinä Sten -Knuutinpojan kurja sikiö, jonka minä pelastin maantieltä ja jota -heikkoudessani rakastin kuin omaa lasta! Mutta minä sen ansaitsen, -- -jatkoi hän väännellen käsiänsä, -- minun olisi pitänyt hävittää koko -tuo kirottu suku, joka tuopi onnettomuutta mukanansa. Minä hakkasin -toisen haaran poikki, mutta minä kastelin ja hoidin toista. Vastaa, -kummitusko se sinua vietteli minua pettämään? - --- Hyi, ristiäiti, nyt sinä olet taas ilkeä, -- vastasi poika -koettaen uudelleen voittaa lemmikin entisen vallan. -- Sanotko sinä -kummitukseksi sitä pientä valkoista tyttöä, jolla on hopeanauha päässä -ja punaiset kengät jalassa? Hänet minä olen usein tavannut, ja hän se -vast'ikään pyysi minua menemään holviin. Minä luulin häntä kyläntytöksi. - --- Enkö sitä sanonut! Minä olen petetty, hukassa ja sinä sen olet -aikaansaanut! Iloitse, onneton lapsi! Sinä olet puolustanut sukuasi; -sinä olet Ljungars! - --- Mitä sinä sanot, ristiäiti? Olenko minä Ljungarsin sukua? - -Kostonhimoinen ajatus välähti Ursula rouvan mieleen. -- Kuule nyt -minua, -- hän sanoi, -- jos minä en enää saisi tilaisuutta sitä sinulle -sanoa! Sinun isäsi oli Sten Knuutinpoika, Leton herra, Bo herran, -Ljungarsin perintötilan omistajan veli- ja verivihollinen, sillä se on -ollut tämän suvun sukutapa ja sukuperintö. Sinun äitisi oli Sten herran -palvelia Marjaana. Säästääkseni sinua tulevaisuuden-aikeitani varten, -kehotin minä Sten herraa vihityttämään itseään äitisi kanssa, joka pian -sen jälkeen kuoli, ja tunnustamaan sinua lailliseksi perilliseksensä. -Jos minä kuolisin, niin tuolta kulmakaapista sinä löydät todistukset. -Mutta lupaa minulle, vanno minulle, että sinä vihaat ja koetat hävittää -muut sukulaisesi, niinkuin isäsi teki, ennen sinua ja poikasi on sinun -jälkeesi tekevä! Lupaa se minulle; muuten sinun täytyy heti kuolla! - --- Kyllä minä teen niinkuin ristiäiti sanoo, -- vastasi poika vapisten. - --- Vanno pyhän Olavin kautta! - --- Minä vannon pyhän Olavin kautta, -- änkytti Kukonpoika. Itsekseen -hän ajatteli: kyllä pyhä Olavi kuuluu olevan voimakas, mutta toiset -sanovat, että pyhä Eerikki on vieläkin voimakkaampi ja pyhä Henrikki, -sanotaan, on kaikista voimakkain. - --- Mene, äläkä ilmaise sitä, mitä nyt tiedät, jos henkesi on sinulle -kallis. - -Ursula rouva kiiruhti nyt holviin ottaakseen pois Birgeriltä koristeen, -johon hän ajan taikauskon mukaan arveli onnensa tai onnettomuutensa -olevan yhdistetyn. Mutta hän ei ehtinyt portaita edemmäksi, ennenkuin -tanskalaisjoukko pysähdytti hänet. Tanskalaiset olivat juuri vasta -saapuneet Rolf Matinpojan johdolla linnaan, jonne he ilman vastarintaa -pääsivät. - --- Tässä hän on. Ottakaa maankavaltaja kiinni! -- huusi Rolf -sotamiehille. - --- Tässä on varmaan erehdys tapahtunut, -- väitti Ursula rouva -kopeasti. -- Niin vähän minä olen kavaltaja, että olen armollisen -kuninkaamme uskollisin palvella Suomessa ja olen koettanut kaikella -tavalla edistää tanskalaisten asiaa. - --- Mitä, hyvä rouva? Ettekö te tunne tätä paperia, joka jäi teiltä -Raaseporiin, silloin kuin te teitte salaisen liiton tuon kavaltajan -Hemming Gaddin kanssa, ja jossa on kaikkien teidän liittolaistenne -nimet? - --- Mutta minun aikomuksenihan oli antaa tuo lista kuninkaan käsiin -hänen asiansa harrastuksen osotteeksi! - --- Uskotelkaa meitä! Ehkäpä tahdotte senkin kieltää, että tuo Hemming -lurjus lupasi teille palkaksi Hämeen linnan ja läänin? Oi, hyvä rouva, -te luulitte olevanne turvassa, mutta teitä on vakoiltu ja tiedetään -että olette ollut liitossa Hemmingin kanssa pettääksenne kuningasta. - --- Tuhma mies! En kuningasta, vaan suomalaisia minä olen vihannut ja -pettänyt! - --- Vai niin, te syytätte itseänne kaksinkertaisesta petoksesta? Sitä -paremmin te ansaitsette rangaistuksenne. Ottakaa hänet kiinni, sotilaat! - -Mutta Ursula rouva ei niin pian antautunut. Hän kääntyi äkkiä ympäri, -pakeni portaita ylös tornikamariin ja salpasi oven. Tanskalaiset -seurasivat häntä. - -Kun he vaivoin saivat oven murretuksi auki niin huone oli tyhjä. He -eivät voineet tietää, että Ursula rouva oli salaisesta luukusta paennut -kellariholviin ja vielä vähemmän he aavistivat, että hänellä siellä -oli tallessa hyvä ruutivarasto, siltä varalta, että Arvid piispan väki -tekisi rynnäkön. - -Sillä aikaa kuin he innokkaasti etsivät Ursula rouvaa linnasta ristin -ja rastin, niin hän aikoi paeta kellarista. Mutta vaikka hänellä oli -avain ja lukko sitä totteli vääntäessä, niin hänen oli mahdotonta avata -ovea. Hän ponnisti turhaan kaikki voimansa: tuntui siltä, kuin joku -häntä voimakkaampi olisi ulkopuolelta pitänyt vastaan. Lopulta hän -aavisti syyn siihen; hän oli erottavinansa hiljaista, tuttua säveltä, -joka yhä kaikui hänen korvissansa: - - "Onnesi kivi katosi..." - -Samassa tanskalaiset olivat keksineet luukun ja heidän äänensä -kuului holvinaukosta. Ursula rouva ei halunnut antaa pyytää itseään -rotansatimeen. Tämä kunnianhimoinen nainen oli niin kauan pelannut -elämästä ja kuolemasta, että hän oli valmistunut menettämisen -mahdollisuuteen. - --- No hyvä, -- sanoi hän, -- minä kuolen, niin kuin olen elänytkin, -ilman pelkoa. Kaikki tai ei mitään, samapa se! Laula, valju haamu, -kurjia laulujasi! Minä uhmaan pilkkaasi ja hautaan mukanani koko -Ljungarsin suvun. Birger ja Beata eivät ole voineet paeta. He ovat -vielä varmaan kellariholvissa. - -Hän seisoi ruutikellarin aukolla ja taskussaan hänellä oli tulukset. -Kiireesti hän sytytti taulan ja heitti sen aukosta sisään. Osa -tanskalaisista hinautui alas holvinaukon kautta, toiset tunkeutuivat -ulkoapäin kellariin. Äkkiä holvi täyttyi savulla ja horjui hirveästi -ilmanpainosta. Samassa maa vavahti, jää halkesi Kokemäenjoen koskista -ja kumealla järinällä raukesi Ljungarsin linna raunioiksi. - - - - -17. Arvid piispasta ja herra Tuomas Wulflsta. - - -Kun Birger seuralaisineen oli ehtinyt kappaleen matkaa Ljungarsista, -niin he huomasivat Kukonpojan, joka innokkaasti etsi kiviä virran -partaalta. -- Mitä sinä teet täällä? -- kysyi Birger hetkeksi hilliten -nopeaa kulkuansa. - --- Minä etsin ristiäidille parempaa kiveä, -- vastasi pieni mies, jonka -omatunto oli herännyt hänen muistaessaan Ursula rouvan vihaa. - -Birgerin hyvä sydän heltyi ajatellessaan pojan kohtaloa. -- Seuraa -meitä! -- huusi hän. -- Sinun ristiäitisi on noita, ja sinä saat -ratsastaa minun hevoseni selässä takanani. - --- Etkö häpeä! -- vastasi Kukonpoika, jota tämä tarjous suuresti -loukkasi. -- Minäkö ratsastaisin sinun hevosesi selässä sinun takanasi! -Minä panen sinut itsesi ratsastamaan takaperin lehmän selkään. - --- Mutta Ursula rouva upottaa sinut koskeen, koska sinä otit hänen -kivensä. - --- Entäs sitte! Minä löysin paljoa kauniimman. Samassa maa tärisi, -virran jää halkesi ja vesi kuohuili esiin halkeamista. Kumea, ukkosen -tapainen jyrinä kuului ja koko se seutu, josta vastikään häämötti -Ljungarsin linnan torni, peittyi sakeaan, tuhanharmaasen savupilveen. - -Pakolaiset pysähtyivät hämmästyksissään ja katsoivat taaksensa. Birger -muisti ruutikellaria. -- Onnettomuus! -- huudahti hän. -- Kääntykäämme -takaisin! - --- Eteenpäin! -- huusi Taavi. -- Minä näin tanskalaisia linnassa -ja minun tulee vastata herralleni piispalle Ljungarsin suvun -jälellejääneistä jäsenistä. - --- Se on minun linnani! -- sanoi Birger isänsä lausumatapaan. - --- Mutta minun on vastattava teidän hengestänne! -- vastasi Taavi yhtä -varmasti. - --- Eteenpäin! -- sanoi Beata. -- Taavi on oikeassa. - -Birger epäili. -- No hyvä! -- sanoi hän vihdoin. -- Jää hyvästi, -Ljungars! Mutta Kukonpojan me otamme mukaamme! - --- Hän hyppäsi hevosen selästä alas, tarttui poikaan kiinni ja heitti -hänet Renatan rekeen, jossa ajaja hänen vimmatuista ponnistelemisistaan -huolimatta piti häntä kiinni Renatan hoitaessa ohjaksia. - -Pakolaiset jatkoivat enemmittä seikkailuitta matkaansa etelää -kohti Naantaliin, ja sinne Taavi heidät jätti tehdäksensä tiliä -matkastansa piispalle. Luostari-ilman mukana palasivat Birgerin -horjuvat ajatukset jälleen hengelliseen säätyyn. Hän oli kyllästynyt -maallisiin seikkailuihin, kyllästynyt oloonsa Ljungarsin linnan -kellarissa, joka oli hänelle ollut paastonaika täynnä kummituksia. -Hänen uuden kääntymyksensä ensimäisenä seurauksena oli se, että hän -lahjoitti Ursula rouvan keltaisen topaasin pyhän Brigitan kruunuun -luostarikirkkoon. Pyhimys vastaanotti empimättä tuon epäiltävän lahjan -ja piti sitä riemuiten voitonmerkkinä kruunussaan. Legenda kuningas -Salomonin sormuksesta, johon tämä kivi oli kiinnetty, oli yleisesti -tunnettu ja se lisäsi suuresti pyhimyksen kunniaa. Mutta Ursula rouvan -topaasi ei ollut ainoa laatuansa. Samoin kuin tänä aikana oli olemassa -useita Pietarin partakarvoja ja Paavalin poskihampaita, niin oli -myöskin useita kiviä, joilla kuningas Salomo oli hallinnut henkiä, -ja niitä sekä kristityt että juutalaiset ostivat ja möivät suurilla -summilla. - -Birger Bonpoika pyysi uudelleen saada vihittäytyä munkiksi Naantalin -luostariin. - --- Ei vielä, poikani, ei vielä, -- sanoi piispa. -- Valmistaudu vielä -vuosi aikaa rukouksilla ja opinnoilla! Aika on nykyään sellaista, että -kirkko tarvitsee useampia haarniskoja kuin messuja puolustuksekseen. - -Ja vaarat ahdistivat joka taholta; henki, kunnia ja vapaus oli -kysymyksessä. Julman Kristian kuninkaan varjo levisi kautta koko Suomen -maan, yli sen horjuvan kirkon, riitaisen aateliston ja hajaantuneen, -pitkällisten sotien sortaman kansan. Yötä päivää tähystelivät -vartiat Kuusiston linnan muureilla epäilyttäviä laivoja merellä ja -tanskalaisten peitsiä metsänrannassa. Turku oli auttamattomasti -vihollisen vallassa, Naantali pelastautui hädin tuskin myöntyväisellä -vieraanvaraisuudella tanskalaisten partioretkeläisten kiskomisista. -Arvid piispa kuulusteli jokaista sanomaa, joka tuli Ruotsista. Eikö -siellä noussut uutta Engelbrektiä vapaudenasiaa puolustamaan? Niin, -eräs nuori mies, Kustaa Eerikinpoika oli, antautumalla monelle vaaralle -alttiiksi, asettunut taalalaisten etunenään, puhdistanut pohjoiset -maakunnat, ja valtiohoitajaksi valittuna kulkenut Tukholmaa kohti. -Mutta merellä tanskalaiset olivat vallassa; Suomelle ei näyttänyt -toivoa koittavan. - -Vuonna 1521 syyskuun 21 päivänä kirjoitti Arvid piispa kuningas -Kristianille uuden vakuutuksen muuttumattomasta uskollisuudestansa -ja pyysi vaihtaa Paraisten pitäjän Sauvoon ja Runan kartanoon. Hän -tiesi vallan hyvin, etteivät tyrannit usko muita vakuutuksia kuin -itsekkäisyyden vaikuttamia. Kuninkaan armollinen vastaus oli yhtä -mielistelevä ja teeskentelevä. Ja Birger Bonpoika sekä kaikki piispan -vilpittömät ystävät surivat tätä kirkon ja koko maan etevimmän miehen -petollisuutta. - -He eivät nähneet piispan käden vapisevan, kun hän teeskennellen -kirjoitti tämän kirjeen. Vihan huudahdus kävi kautta koko maan, ja kun -Kustaa Eerikinpoika myöhemmin syksyllä lähetti Arvid Vestgöten Suomeen, -liittyivät monet hänen seuraansa karkoittaakseen vihollista maasta. -Marraskuun 24 päivänä suomalaiset ryntäsivät Turun linnaa vastaan, eikä -Arvid piispa silloin enää saattanut eikä tahtonut teeskennellä. Salassa -olleet aseet otettiin esille Kuusiston linnankellareista ja lähetettiin -miehistön kanssa vahvistamaan piiritysjoukkoa. Ainoastaan pieni joukko -jäi piispan turvaksi. Naamari oli poistunut: Arvid piispa tahtoi seisoa -tai kaatua yhdessä isänmaan kanssa. - -Oli mies, joka tämän tiedon kuullessansa naureskeli hyvillään -punaiseen partaansa, ja tämä mies oli piispan vanha tuttava, Turun -linnanpäällikkö, herra Tuomas Wulf von Grewendorp. Hän oli sitä kauan -odottanut. -- Potz tausend! Jetzt soll der schlaue Fuchs icke mere lure -den dumme Wolf. Jetzt halte ich ihn bei den Ohren; wette, er kommt -nicht los uden han levner den Peltz im Sticke. [Tuhat tulimaista! Nyt -ei tuo viekas kettu voi enää peijata tuhmaa sutta. Nyt minä pitelen -häntä korvista kiinni; lyön vetoa, hän ei pääse pälkähästä jättämättä -turkkiansa.] - -Tuomas herra olikin siinä asemassa että hän saattoi ivata -vihollisiansa. Piirittäjillä ei ollut kanuunia ja Turun linna oli -vahvasti varustettu ja siinä oli runsaasti ruokavaroja sekä sotaan -tottunut miehistö. Aika-ajoin tehtiin onnistuneita hyökkäyksiä ja -otettiin vankeja, jotka Tuomas herra hyväntuulensa osotukseksi -riipustutti linnanmuurille. Kristian kuninkaalta tuli käsky, ettei -pettureita saisi säästää, ja Tuomas herra oli säilyttänyt muutamia -herroja panttivankina kansan uskollisuudesta. Hän oli heti valmis -ja mestautti Viipurin maaherran, Tönne Eerikinpoika Tottin sekä -pohjois-Suomen laamannin Henrikki Stenpoika Renhufvudin. Silloin herra -Tuomas Wulf naureskeli taaskin punaiseen partaansa, ja toivoi jonakuna -kauniina päivänä voivansa osottaa Arvid piispallekin saman kunnian. - -Kaikesta tästä toi piispan uskollinen tallimestari tietoja herrallensa. -Yhä synkemmäksi kävi kaikki Suomen kirkon mainehikkaan päämiehen -ympärillä. Vielä hän oli turvassa Kuusiston linnanmuurien sisäpuolella, -vielä oli meri jään peitteessä, mutta ensimäinen kevätpäivä oli tuova -tanskalaisen laivaston purjeet mukanansa; silloin maa oli hukassa ja -hän yhdessä maan kanssa. Eräänä päivänä huhtikuun alussa ilmoitti hänen -uskollinen Taavinsa, että Turun tuloväylän ulkopuoliset selät siinsivät -sinisinä auringon loisteessa. Silloin piispa kokoili kalleimmat -aarteensa ja pakeni dekanuksensa, maisteri Conradin, sekä lukuisan -seurueen kanssa rantatietä pohjoiseen Raumalle käsin. Pian sen jälkeen -ottivat tanskalaiset suojattoman Kuusiston linnan haltuunsa. - -Naantalissa syntyi hirveä häiriö, kun kuultiin, että piispa oli yöllä -matkustanut luostarin ohitse. Nunnat itkivät, messu takertui munkkien -kurkkuun. Kuka nyt puolustaisi pyhää Birgittaa, kun kirkon ruhtinas -jätti lujan linnansa? Monet tahtoivat seurata häntä; mestari Gervasius -sulki abbedissan käskystä luostarin portit. Tuo hyvä sisar Margareta -Juhanantytär osotti ensi kertaa eläissään rohkeutta, jota muilta tällä -hetkellä puuttui. Pyhä Priita oli nainen; jos miehet hänet hylkäsivät, -niin tuli naisten häntä puolustaa! - -Päätettiin, että Birger ja Beata, jotka olivat orpoja kumpikin, -seuraisivat hengellistä isäänsä. Neiti Elina Kurki lähetettiin Laukon -kartanoon. Kukonpoika uskottiin mestari Gervasiuksen hoitoon, joka oli -ottanut toimeksensa kasvattaa tuosta huimapäästä ihmisen, vaikka se -toimi olikin sangen vaivalloinen. - -Pian sen jälkeen ilmestyi Severin Norrby voimakkaan tanskalaisen -laivaston, kanuunien ja ruokavarojen keralla Turun edustalle. Silloin -täytyi huonosti varustetun suomalaisen piiritysjoukon luopua Turun -linnan valloitus-aikeesta ja peräytyä Hämeesen. Sen lähtiessä 23 -päivänä toukokuuta vuonna 1522 sytytettiin kaupungissa ruutivarasto -tuleen, jota ei tahdottu jättää tanskalaisten käytettäväksi ja tulipalo -hävitti silloin suurimman osan Turun kaupunkia. Severin Norrbyn -väki astui maihin ja ryösti palavan kaupungin. Suomen silloisesta -pääkaupungista säilyi vain muutamia autioita taloja, joiden asukkaat -olivat paenneet, mutta paikoillensa jäivät seisomaan palamattomina -tuomiokirkko ja linna, odottaen uuden kaupungin ja maan uutta -ylösnousemusta. - -Punapartainen herra Tuomas Wulf von Grewensdorp, hän se vasta -riemuitsi! Kaksi vastoinkäymistä harmitti häntä: toinen oli se, ettei -hän saanut hirttää piispaa ja toinen, että hän oli antanut herra -Eerikki Flemingin karata hirttämättä linnan vankeudesta. Eerikki herra -oli valalla vakuuttanut että hän ihaili suuresti Kristian kuningasta -ja että hän oli Kustaa Eerikinpojan verivihollinen. Tuomas herra salli -hänen seurata mukana eräässä hyökkäyksessä, joka tehtiin linnasta, -ja tätä tilaisuutta tuo kiittämätön oli käyttänyt kääntääkseen -miekankärkensä tanskalaisia vastaan ja vapautuakseen koko joukosta. -Sodassa kyllä voipi tuollaisista onnettomuuksista lohduttautua, mutta -Tuomas herra sai uutta syytä katua herkkäuskoisuuttaan. - -Eerikki Flemingin onnistunut juoni miellytti näet Kustaa Eerikinpoikaa -siihen määrin, että hän antoi hänelle päällikkyyden eräässä pienessä -laivastossa, jonka hän oli koonnut Ahvenanmaan saaristoon voidakseen -pitää vihollista silmällä. Siihen aikaan oli Tukholmassa, jota -ruotsalainen joukko piiritti, ruokavarojen puute, ja Kristian kuningas -antoi herra Tuomaalle käskyn hankkia sinne ruokavaroja Suomesta. Tuomas -herra purjehti sinne laivastonsa kanssa Turusta, ja kun hän saapui -Ahvenanmaalle niin hän lähetti varmuuden vuoksi pienen laivaveneen -vakoilemaan, olisiko reitti selvä. Eerikki Fleming oli laivoinensa -erään niemen suojassa; he anastivat veneen pukeutuivat miehistön -vaatteihin ja suuntasivat kulkunsa tanskalaista laivastoa kohti. Tuomas -herra oli utelias hän läksi veneessä vakoilialaivan luo ja kysyi: alles -sicher? [Kaikki varmaa?] On kyllä, vastattiin. Tuomas herra astui -vakoilialaivaan ja aavistamattaan hän joutui Flemingin vangiksi joka -heti purjehti takaisin ystäviensä luo. Ruotsalainen laivasto hyökkäsi -tanskalaisen kimppuun, jotka olivat ilman päällikköä, ja pääsi kovan -taistelun jälkeen voitolle, tanskalaiset puolustautuivat tappelussa -niin miehuullisesti, että eräs heidän laivoistansa "Suomalainen -prinssi", oli ammuttava upoksiin, niin että se hukkui kaikkine -miehistöineen. Tuomas herra vietiin Kustaa Eerikinpojan luo ja palkaksi -siitä kujeesta, että hän oli hirtättänyt vankinsa Turun linnassa, -tuomittiin hän samallaiseen kuolemaan ja ripustettiin sopivaan tammeen. -Tuomas herra ei pelännyt kuolemaa. Hän olisi nauranut vieläkin -punaiseen partaansa, jollei köysi olisi ollut niintä ja ansaitseehan -kelvollinen soturi ainakin hamppunuoran! - - - - -18. Kuinka Ljungarsin lapset seurasivat Arvid piispaa kuolemaan. - - -Ljungarsin linna oli sorana ja tuhkana. Sen laillinen perillinen, -Birger Bonpoika saattoi nyt Ursula rouvan kuoleman jälkeen ilman mitään -estettä lahjoittaa maatilan kalavesineen Naantalin luostarille, johon -hän itse aikoi ruveta munkiksi. Mikään ei saattanut olla luostarille -mieluisampaa kuin yhdistää tämä vaarallinen naapuri Myllyrannan -alusmaihin, joten saattoi luostarille turvata runsaan lohenkalastuksen. -Inkeri ei voinut kyllin kiitellä rakkaan nuoren herransa päätöstä, ja -Silla kertoi sekä lapsille ja lastenlapsille, kuinka hän kerran oli -napahuttanut Ljungarsin herraa olkapäälle. Nyt ei ollut huolta muusta -kuin Leton kartanosta, jonka Kukonpoika saisi perinnöksensä kun hän -tulisi täysi-ikäiseksi. -- Omena ei putoa kauas puusta, -- arveli -Inkeri. -- Isän tavat ovat juurtuneet tuohon käärmeensikiöön. Miksikä -hän säästyi, kun paholainen kohosi ilmaan hänen ristiäitinsä kanssa? - --- Hän elää kai voidakseen jonakuna yönä sytyttää Myllyrannan tuleen -kaikista neljästä nurkasta, -- sanoi Josua, joka kantoi vanhaa vihaa -Ljungarsin väkeä kohtaan. -- Menkääpäs, äiti, Siverin noidan luo. -Siveri noituu hänet rammaksi ja sokeaksi. - --- Oletko järjiltäsi? Kukonpoika on pyhän Priitan suojeluksen alla. - --- Hohoo, kyllä hän karkaa, -- arveli Josua. - -Näytti siltä, kuin tämä ennustus olisi toteutunut, sillä samana -aamuna kun Birger aikoi lähteä, oli Kukonpoika kadonnut luostarista. -Turhaan hän oli rukoillut päästä mukaan matkalle, ja siksi hän oli, -tuo kymmenvuotias lapsi, luikahtanut pois luostarin orjuudesta ja -pelottavan mestari Gervasiuksen käsistä. Samaan aikaan katosi myöskin -kallisarvoinen topaasi pyhän Priitan kruunusta. - -Birger ja Beata sanoivat luostariin jääville ystävilleen jäähyväiset -ja lähtivät matkalle, toivoen tapaavansa piispan Raumalla. Hän ei -ollutkaan siellä, hän oli pitänyt vain lyhyen messun luostarissa ja -jatkanut matkaansa pohjoiseen päin. Ljungarsin lapset seurasivat -hänen jälkiänsä ja tulivat Ulvilaan. Ei sielläkään piispa ollut -viipynyt, sillä hän pelkäsi tanskalaisten laivoja, jotka joka päivä -saattoivat tulla näkyviin. Pohjoisemmassa ei siihen aikaan ollut -ainoatakaan kaupunkia Suomessa; vain Korsholman puoleksi rappeutunut -linna saattoi tarjota epävarmaa suojaa. Birger ja Beata jatkoivat yhä -matkaansa, ja ennättivät vihdoin kirkon pakenevan isän Pohjanmaan -etelärajalla Närpiössä. Täällä hän oli levähtänyt pari päivää, samalla -kuin meritoimiin tottuneet ranta-asukkaat vakoilivat alituisesti -epäillyttäviä purjeita myrskyisellä ulapalla. Severin Norrby koetti -yhtä väsymättömästi kuin herra Tuomaskin, tavoittaa tätä Kristian -kuninkaan kostolle niin kallisarvoista saalista. - -Närpiö on viljava alankomaa, jonka ruotsia puhuva väestö harjoitti -kannattavaa kauppaa vastakkaisen Ruotsin-rannikon kanssa. Kirkkoherra -oli koonnut lukuisan joukon seurakuntalaisia vanhaan kirkkoon olemaan -läsnä semmoisessa harvinaisessa juhlallisuudessa, jossa piispa -itse luki messua. Vielä kerran Arvid piispa seisoi juhlapuvussansa -alttarin edessä ja jakoi kirkon siunausta polvistuneelle, itkevälle -kansalle. Vielä kerran tämä jäykkäniskainen kansa kumarsi päätänsä -Rooman herruudelle ja kaikille sen pyhimyksille. Mutta se oli Rooman -ja pyhimysten jäähyväiset pohjolassa: pyhäinmiesten yö, jota seurasi -uskonpuhdistuksen huomen. - -Norrby saattoi nousta maalle Närpiössä aivan yhtä helposti kuin -eteläisemmälläkin rannikolla. Piispa oli vuokrannut Ruotsin matkaansa -varten puoleksi katetun jahdin, jommoiset täällä olivat käytännössä. -Alus oli ahdas ja epämukava; siihen lastattiin piispan kallein -omaisuus, ja siinä oli tilaa 20 hengelle, mutta piispan seurue nousi -yli 40 hengen. Aika oli kallis, vaara uhkaava ja kun ei ollut muuta -neuvoa, niin sijoitettiin ne, jotka eivät saaneet tilaa jahdissa, -suureen kannettomaan verkkoveneesen, ainoaan, joka oli saatavissa. - -Eräänä varhaisena kauniina kevätaamuna läksi piispa seurueineen -odottaviin aluksiin. Taivas oli selkeä, ilma lämmin, meren pinta -karehteli vienon kaakkotuulen puhaltaessa, joka ennusti edullista -matkailmaa. Kaikki olivat hyvällä mielellä; toivottiin ennen iltaa -päästävän Ruotsin rannikolle. - -Silloin Taavi tuli Birgerin luo, joka kävi aivan piispan jäljissä, -osotti rantaan ja kysyi hiljaisella äänellä, näkikö hän jotakin -erityistä. - -Birger vaaleni. Hän seurasi silmällään osotettua suuntaa kohti ja -hän näki selvästi Ljungarsin valkoisen tytön, joka leijaili veden -yläpuolella rannan ja veneitten välillä. Hän ei ollut nähnyt häntä -siitä saakka kuin Ljungarsin linna pamahti ilmaan ja hän luuli iäksi -vapautuneensa hänen tungettelevaisuudestaan. - --- Älkää lähtekö, Birger herra, älkää tänään lähtekö, vaan jääkää -Beatan kanssa tänne, -- pyysi Taavi innokkaasti. -- Näettehän, kuinka -hän torjuen ojentaa molemmat kätensä. Teitä hän varoittaa; ei hän -välitä meistä muista. - -Birger teki ristinmerkin. -- Pelkäisinkö minä pakanallista kummitusta? -En, Taavi, en; jos minulla ei olisi muuta syytä seurata hengellistä -päämiestäni, niin tämä olisi riittävä olemaan häntä hylkäämättä hänen -paetessaan maapakolaisuuteen. - --- Ei, älkää lähtekö, älkää lähtekö! Tiedättehän, että ukkonen ja -myrsky aina seuraavat Ljungarsin sukua. Ettekö tunne ukkosta ilmassa? -Älkää lähtekö, rakas herra; jos ette itsenne tähden, niin piispan ja -sisarenne tähden! - --- Mitäs nyt? -- kysyi Arvid piispa, joka kuuli viimeiset sanat ja -kääntyi taaksensa. - -Birger vastasi: -- Teidän korkea-arvoisuutenne tietää, että minua on -pakanallinen kummitus jonkun aikaa vainonnut ja Taavi koettaa nyt -uskotella minua, että se varoittaa minua lähtemästä matkalle. - -Piispa hymyili. -- Harhakuvia! Poikani, sinä olet usein huomaava, että -pahat voimat koettavat tehdä tyhjäksi Jumalan tahdon. Tämä ei ole -mitään muuta kuin niiden tavallisia taikatemppuja. - --- Minä luotan siihen, teidän korkea-arvoisuutenne, ja seuraan teitä, -tapahtui sitte mitä tahansa. - --- Seuraa minua, poikani. Jos tahdot alistua minun kohtalooni, niin -tapahtukoon Jumalan tahto sinulle ja meille kaikille! - -Birger ja Beata seurasivat herraansa veneessä laivaan. Valkoinen -haamu leijaili yhä varoitellen veden pinnalla ja vene kulki sen läpi -ikäänkuin hienon sumuharson läpi. Birger vain tunsi äkkinäisen, viileän -tuulahduksen lämpimässä kevätilmassa. - -Sekä laivassa että veneessä, jotka kumpikin olivat täydessä lastissa, -nostettiin purjeet ja sitte suunnattiin kulku lounaista kohti merelle. -Rannalla seisoi taaja ihmisjoukko kyynelsilmin katsellen lähtöä. -Vielä kaukaa ulapalta näkyi piispa Arvid Kurki kohottavan siunaavasti -käsiänsä rakasta maata kohti, jota hänen katseensa ei koskaan enää -ollut tavoittava. - -Taavi johti pienempää venettä, jossa muutamat piispan seuralaiset, -muuttotavarat ja kaksi soutajaa seurasivat suurempaa alusta. Vanha -kalastaja piti perää. Kun vene oli kulkenut sisempien selkien poikki, -niin huomattiin aavalla merellä, että tuuli otti paremmin piispan -jahdin purjeihin, joten se ennätti toisen veneen edelle. Välimatka -eneni yhä. Tuuli rupesi tyyntymään, päivällisen aikana oli tuuli aivan -asettunut ja täytyi tarttua airoihin. Myrskyinen Pohjanlahti oli -hiljaisesti heijuvana kuvastimena ja yhä mahdottomammalta näytti, että -ennen iltaa saavuttaisiin ruotsalaiselle rannikolle. - -Taavi vaihtoi pari sanaa vanhan kalastajan kanssa, jonka ammatti ja -pakko oli tehnyt ilmanennustajaksi. - --- Mitäkö minä luulen? -- toisti peränpitäjä äreästi. -- Minä luulen, -että puolen tunnin perästä nousee ukkonen. Tuuli kääntyy luoteesen. - --- Luuletteko, että jahti kestää tuulta? - --- Miksikä se ei kestäisi, jos se olisi hyvin lastattu? Mutta niinkuin -se nyt on, niin pyhä Priita pidelköön sitä pystyssä kölillänsä. Minun -mielestäni me käännymme ajoissa takaisin. - --- Mekö kääntyisimme? Emme koskaan! Soutakaa rivakasti! - -Ja Taavi tarttui itsekkin airoon, jotta he ennättäisivät jahdin, joka -löyhin purjein vaarui hyökyaalloilla. - -Kohoavat ukkospilvet synkistyttivät taivaan. Kun vene oli päässyt parin -kaapelinmitan [kaapelinmitta = 120 syltä] päähän jahdista, rupesi -raskaita sadepisaria tippumaan ja ensimäinen salama halkaisi kaakkoisen -taivaanrannan. Pian sen jälkeen röyhelsi eteenpäin kiitävä musta aalto -merenpinnan ja luoteistuuli pauhaili torvineen, rumpuineen. Jahti sai -uutta vauhtia ja jatkoi kotkansiivin kulkuaan lounaista kohti ja hetken -kuluttua se oli ennättänyt kauaksi toisen veneen edelle. Venhe seurasi -purjeet pingollaan tyrskyävällä merellä. Tunnin kuluttua näkyi jahdin -huippu vain liitelevänä kaarnana valkopäisillä aalloilla. Neljänneksen -kuluttua sekin oli kadonnut, eikä toisella veneellä ollut muuta neuvoa -kuin ajatella omaa pelastusta myrskyssä ja sateessa. - -Vene luovasi tuulessa länteen päin koettaen päästä maihin lähimmälle -ruotsalaiselle rannikolle. Tuli ilta, yö saapui, onneksi toki keväinen -yö, eikä vielä maata näkynyt. Taavi muisteli Beataa, Birgeriä ja -piispaa. Missähän he nyt olivat? - -Kerran vene oli aivan kaatumassa. Hyökylaine löi veneen laidan yli -tuulenpuolelta ja suojanpuolelta tuli vettä veneesen. Vene kohousi -jälleen ja irtaantui johonkin määrin hyökylaineesta, mutta masto oli -painunut reunan yli ja laahautui mukana laineilla. Suurella vaivalla -irtauduttiin tästä vaarallisesta lisäkkeestä, mutta vene ajelehti nyt -kallellaan aaltojen hyrskyssä. Kaikki tarttuivat airoihin ja koettivat -päästä tuulen alle. Ja siten jatkettiin tätä tuskallista taistelua -aamuun saakka, kunnes aurinko taas nousi koillisessa tyrskyvän meren -yli. - -Vain se, joka on kokenut sellaisen yön, voi kuvailla mielessään, millä -tunteella pakolaiset näkivät auringon kimaltelevan aaltojen harjoilla. -Tuulikin vähitellen asettui ja kääntyi koilliseen. Vaatekappaleen -saattoi kiinnittää hätäpurjeeksi airoon kiinni ja vene totteli -paremmin ruoria. Kello neljän aikana näkyi suoraan edessäpäin joku -noita kallioisia kareja, jotka muodostavat sekä ruotsalaisen, että -suomalaisen rannikon ulkovarustuksen. Kello viiden aikana noustiin -maalle kalliokarille, jossa oli vähän tilaisuutta hoitaa naispuolisia -matkustajia. Heitä oli kuusi kaikkiansa, ja koko ajan he olivat -maanneet veneen pohjalla aivan läpimärkinä ja vilusta värisevinä. - -Rannalta löytyi vesiajopuita, ja sytytettiin tuli. Rohkeus palasi -yhdessä lämmön ja toivon kanssa. Pakolaiset kuivasivat vaatteitansa, -maistelivat eväitänsä ja ylistivät pyhimyksiä. Milloin arveltiin pyhän -Henrikin, milloin pyhän Priitan tai pyhän Eerikin, milloin taas pyhän -Olavin pelastaneen heidät. Vanhalla kalastajalla, perämiehellä, oli -oma mielipiteensä. -- Pitää olla sovinnossa neitsyt Maarian kanssa, -- -sanoi hän, -- ja osata loihtusanat: - - Jeesus aaltoja aseta, - Maaria ve'en väkeä, - Ett'ei parsku parraspuille, - Pääse päälle kaarieni! - Mene tuuli tuonnemmaksi, - Ylitse meren yheksän, - Tahi nouse taivahalle - Ylös pilvihin ajaite. - -Päivällisen aikana nousi tuuli idästä, vene kesti hyvin tuulta ja -ennen illan tuloa olivat pakolaiset onnellisesti laskeneet maihin -ruotsalaiselle rannikolle nykyisen Söderhamnin läheisyyteen. -Ensimäiseksi huoleksi ruvettiin tiedustelemaan piispan, Birgerin ja -heidän seuralaistensa kohtaloa. Ei kukaan tässä seudussa ollut kuullut -heistä mitään. Taavi läksi eteläänpäin, kyseli pitkin koko rannikkoa. -Vihdoin Öregrundissa hän sai varman tiedon siitä, mitä hän niin kauan -oli pelännyt, ja joka vaivutti koko Suomen suruun. Pirstaleita ja -muutamia ruumiita olivat aallot heittäneet rannalle. Epäilemisen -syytä ei ollut enää. Piispa, maisteri Conrad, Birger herra, Beata -neiti, kaikki jotka olivat olleet mukana tuossa liiaksi lastatussa, -onnettomassa aluksessa, olivat saaneet hautansa rannan tyrskyissä 23 -päivänä toukokuuta vuonna 1522, eikä kukaan pelastunut voidakseen -kertoa heidän viime hetkistänsä. Piispa Arvid Kurjen mukana vaipui -katolinen aikakausi Suomen historiassa meren syvyyteen, mutta hänen -maansa ja kansansa eli nähdäkseen uuden ajan koittoa. - - - - -19. Juhannuspäivä Myllyrannassa. - - -Samoin kuin kesäkuun aurinko illalla uudelleen lähenee sitä seutua, -josta se aamulla on lähtenyt, samoin palaa tämäkin kertomus monen -taistelun ja seikkailun jälkeen ensimäiseen rauhalliseen lähtökohtaansa -Satakuntaan Kokemäenjoen varrelle, Myllyrannan myllylle. Kaksitoista -vuotta on kulunut siitä, kuin Arvid piispa sai surmansa aalloissa, -ja nyt on siis armon vuosi 1534, ja juhannuksen aika taaskin. Paljon -on näinä kahtenatoista vuotena muuttunut pohjoismaissa, paljon -ihmisten uskossakin, jossa historian sydän sykkii. Uskonpuhdistus oli -hyljännyt Rooman paavin ja hänen kirkkonsa ja ottanut häneltä pois -ennen kieltämättömän oikeuden tuomita kaikkien omiatuntoja, mutta -tarvittiin vielä aikaa ja rauhaa, ennenkuin voitiin löytää uusi ja -korkeampi tuomari, kuin kuningas, joka paavin sijaan oli astunut kirkon -päämieheksi. Raamattu, jonka Luther oli kääntänyt saksan kielelle, -ja uusitestamentti, joka painettiin ruotsiksi vuonna 1526, olivat -Suomeen nähden vielä latinaa ja pappien viisautta. Kansa tunsi omalla -kielellään vain isämeidän-rukouksen ja pyhimystaruja, ja nyt koetettiin -heille uskotella, että pyhimysten palvelus oli harhauskoa. Ketä oli -uskottava? Kehen luotettava, kun kaikki tuntui horjuvan? - -Myllyrannassa ei voitu huomata muuta rauhattomuuden ulkonaista jälkeä, -kuin että toinen puoli sen taistelukykyisistä asukkaista joka yö sai -valvoa aseissa, peläten erästä rosvojoukkoa, joka Leton tienoilta -levitti kauhua kautta, koko Satakunnan. Mylly, lohipato, aidat, pellot -ja rakennukset virran rannalla osottivat hyvää hoitoa. Ja kuitenkin -oli suuri muutos tapahtunut tässäkin maailman sopukassa. Vesteråsin -resessin jälkeen vuonna 1527 oli Myllyranta, samoin kuin useimmat -muutkin luostaritilukset, otettu kruunulle ja lähinnä se oli Satakunnan -voudin käskynalainen, jota odotettiin paikalle kuninkaan nimessä -ottamaan Myllyrantaa haltuunsa. - -Eipä puuttunut puheluaihetta siitä pienestä vanhasta tuttavapiiristä, -joka juhannuspäivänä oli kokoontunut talon tammien suojaan -yksitoikkoisesti kohisevan kosken partaalle. Kuisti oli koristettu -puolikasvuisilla koivuilla ja kukkassalko pihalla kutsui kylän nuorisoa -leikkeihin. Inkeri, seitsemänkymmenen-vuotinen eukko, istui iloisena -ja reippaana keinulaudallaan. Hänen vieressään oikealla puolella -oli mestari Gervasius, joka näytti nyt paljoa raihnaisemmalta kuin -arvokkaan mahtavuutensa aikana, ja vasemmalla istuivat Josua ja Silla. -Ruohikkoon sekä pihalle kokonaisille sekä puolinaisille myllynkiville -oli asettunut suuri joukko kylän asujamia. Kaikkien huomio oli -kiintynyt kahdenkymmenen-vuotiseen teiniin, Josuan vanhimpaan poikaan, -Eljakseen, joka oli ollut uskonpuhdistajan Pietari Särkilahden -oppilaana. Hän oli vastikään palanut kotiin Turusta ja selitteli -innokkaasti sukulaisilleen uutta oppia. - --- Se on niin, -- lopetti nuorukainen esitelmänsä saarnan äänenä ja -nuoruuden koko luottamuksella vasta omistamaansa oppiin, -- se on -niin, katsokaa, me olemme nyt päässeet kirkkaasen auringonvaloon -myllykamarin pimeästä, johon vain pieni päivänsäde luukusta tunkeutuu. -Pimeys, se on Rooman paavi ja hänen munkkinsa epäjumalanpalveluksineen; -auringonvalo on meidän Vapahtajamme armo, joka yksin kirkastaa -maailman ja antaa kaikki meidän syntimme anteeksi, ei kullalla eikä -hopealla, ei messuilla, ei paastoilla eikä hyvillä töillä, vaan verensä -ja laupeutensa kautta, kun me vain uskomme. Paavi ja koko hänen -joukkonsa ovat vain syntisiä ihmisiä, jotka joutuvat helvettiin omassa -vanhurskaudessaan ja vetävät toisia mukanansa. Pyhimykset pitäkööt -huolta siitä, että itse tulevat vapahdetuiksi, sillä heillä ei ole -ylimääräisiä hyviätöitä muita syntisiä varten... Minä sanon teille, -että kiirastuli on satua, ripitys turhanpäivästä korvaan-sopotusta, -ja messun ovat laiskat munkit keskineet vietelläkseen rahoja köyhiltä -lähimäisiltään... - -Ennenkin oli jo kuultu jotakin, mutta tämä tuntui menevän liian -pitkälle. Kuuliat rupesivat napisemaan, toiset tekivät ristinmerkkejä, -mestari Gervasius nousi ylös, ja Inkeri rukoili hiljaa itseksensä, että -pyhä Priita antaisi anteeksi hänen pojanpojallensa, tuolle nulikalle, -joka niin hirveästi pilkkasi Jumalaa. Mutta nuorukainen jatkoi pelotta: - --- Pyhä Priita, pyhä Henrikki, pyhä Eerikki, pyhä Olavi, pyhä -Fransiscus, ja minkä nimisiä he kaikki lienevätkin, minä sanon teille, -hyvät ihmiset, kaikki nuo raukat ryömivät nyt paljailla polvillaan -elävien ja kuolleitten tuomarin edessä ja rukoilevat häntä antamaan -typerille ihmisille anteeksi heidän epäjumalanpalveluksensa! Kysykää -heidän puu- ja kivikuviltansa, voivatko he kuulla teitä? Voivatko ne -teille vastata? Mutta te koristelette niitä hopealla ja kullalla ja -turhamaisilla koruilla, ikäänkuin ei Jumalalla olisi heille mitään -parempaa annettavaa. Te suitsutatte heille pyhää savua ja jos tuli -tarttuisi heihin, niin he palaisivat poroksi. Neitsyt Maaria oli heitä -kaikkia korkeampi ja kuitenkaan hän ei ollut muuta kuin köyhä syntinen -ihminen, niinkuin me kaikki, hänen autuutensa oli hänelle vain armosta -annettu. Miksi te polvistutte hänen eteensä? Ettekö ole lukeneet -ensimäistä käskyä: Älköön sinulla olko muita jumalia minun edessäni! - -Hän ei saanut jatkaa. Vihanhuudahdukset keskeyttivät puhujaa. -Josua käski häntä vaikenemaan. Mestari Gervasius uhkaili häntä -ryhmysauvallansa, Silla kiiruhti suojelemaan häntä. -- Antakaa minun -puhua, äiti! -- huudahti nuori Eljas. -- Lyökää minua, kivittäkää -minut, niinkuin Stefanus kivitettiin, minä tahdon puhua, julistaa -totuutta, eikä helvetin portit voi minua kukistaa! - --- Mitä minä sanoin sinulle, Silla, -- nyyhkytti Inkeri, -- kun sallit -pojan tehdä oman tahtonsa mukaan ja mennä teiniksi Turkuun? Milloin -olet nähnyt myllärinpojan lukevan latinaa? Toista oli Taavin laita; -minä olisin suonut, että Eljas mielemmin olisi valinnut miekan ja -kypärän, niinkuin Taavi ja hänen isänsä tekivät. Mutta sinä olit -niin turhamainen ja tahdoit kuulla hänen lukevan sielumessua sinun -kuolleelle tomullesi. - --- Jumalan rauha, äiti! Mistä on kysymys? Minulla on miekka ja kypärä, -mutta minä olen oppinut Birger Bonpojalta lukemaan kirjaa, -- sanoi -odottamatta hänen takaansa rautapukuinen mies, joka melun kestäessä oli -kenenkään huomaamatta ratsastanut pihaan. - --- Taavi! -- huudahtivat yhtä suuta Inkeri, Silla ja Josua. - -Niin, Taavi oli nyt taas monen vuoden perästä vanhalla kotiseudullansa, -ja lapsuudentunteet sydämessänsä hän syleili äitiään ja sukulaisiaan, -niin että hänen rautavaruksensa rämisi. Kun ensi näkemisen ilo oli -asettunut ja ensimäiset kysymykset tehty, niin hän tahtoi tietää, mikä -oli syynä siihen, että rauhaisassa Myllyrannassa näin tavattomasti -meluttiin. - -Kymmenen ääntä vastasi yhtä aikaa: - --- Eljas, Josuan poika, on tuonut Turusta jumalatonta kerettiläisoppia! -Hän pilkkaa pyhimyksiä, kieltää messun, paavin ja kaiken jumalisuuden. -Hän on Antikristus, joka on tuleva viimeisinä aikoina. - --- Mutta ettekö te ole kuulleet, että hurskas piispamme Martti Skytte -ja kaikki jumaliset miehet Turussa, niin, itse kuningaskin tunnustaa -samaa uskoa kuin Eljaskin? - --- Kyllähän me olemme kuulleet niin paljon uudenaikaisia asioita, -ettei köyhä kristitty enää voi erottaa latinaista Jumalan sanaa -suomenkielisistä ihmisopeista. Mutta meille on sanottu, että uusi usko -ei ole mitään muuta kuin vanha vain hiukan parannettuna. [Kuningas -Kustaa tahtoi saattaa luterilaisen opin maahan vain katolisen uskon -parannettuna muotona.] - --- Miksi sitte kiistelette? Vastaa minulle, Eljas, uskotko Jumalaan, -Kristukseen, Jumalan poikaan, ja Jumalan ilmoitettuun sanaan? - --- Elämässä ja kuolemassa! -- vastasi nuorukainen. -- Mutta... - --- Se riittää, -- keskeytti häntä Taavi. - --- Kuulettehan sen itse. Tunnustaisiko Antikristus sellaista uskoa? -Ja jos te pääasiassa olette samaa mieltä, niin miksikä te annatte -vähemmän tärkeitten kysymysten erottaa teitä? Jumalan sanaa opetetaan -nyt ruotsinkielellä; me näemme vielä sen päivän, jolloin Jumala puhuu -suomeksikin. - -Teiniä ei ahdistettu sen enempää ja väki hajaantui päästäkseen suojaan -lähenevältä ukkosilmalta. - -Uskonpuhdistus raivasi itselleen tien Suomeen epäilysten ja -omantunnon-rauhattomuuden kautta, mutta se ajatus, että Jumala nyt -ymmärsi kansankin kieltä, vaikutti yhä tyynnyttävämmin. Agricolan -suomalainen uusitestametti painettiin vuonna 1548. Vasta melkein -vuosisataa myöhemmin, vuonna 1642, ilmestyi koko raamattu kansan -äidinkielellä. - -Taavi kertoi vaiheistansa piispan onnettoman haaksirikon jälkeen. Hän -oli ruvennut sotilaaksi Eerikki Flemingin laivastossa, oli ollut mukana -hirttämässä junkkeri Tuomas Wulfia, valloittamassa Kastelholmaa, Turun -ja Kuusiston linnoja ja sen jälkeen palvellut kuningas Kustaata yhtä -uskollisesti kuin ennen muinoin Bo Knuutinpoikaa ja Arvid piispaa. Nyt -hän oli palannut Suomeen kuninkaan asioissa. -- Mutta, -- lisäsi hän, --- kuinka rakas risti-isäni tulee toimeen tänä uutena aikana? - --- Kulunut luuta! -- huokasi mestari Gervasius. -- Kuningas on -anastanut pyhän Priitan leivän ja lihavat lohemme Myllyrannasta. -Jumala siunatkoon sisar Margareta vainajaa; hän osasi erottaa -taimenen nahkalohesta. Uusi abbedissa, Valpuri sisar, on Flemingin -sukua, ja hänen nenänsä on paksunahkainen; mitä hän minua tarvitsisi -palveluksessaan? Niin olen minä vanhoilla päivilläni tullut kruunun -isännöitsijäksi Myllyrantaan. - --- Ajatteles, Taavi, vanhan Renatan elämä loppui, kun hän sai tiedon -Ljungarsin lapsista! -- sanoi Inkeri. - --- Mutta kerro enemmän itsestäsi ja uudesta virastasi! Sinä olet jo -aikoja sitten siinä iässä, jolloin kunnon mies hankkii itselleen hyvän -vaimon. Oletko sinä naimisissa, poikaseni? - -Taavi oli hetken aikaa ääneti. -- Sen asian laita, äiti, on sama -kuin Renatan ja Ljungarsin lasten, -- sanoi hän vitkastellen. -- -Myllärinpoikien ei pitäisi koskaan katsella hienoja neitosia. Mutta -vanha lempi on lujassa, äiti. Miksikä minä menisin naimisiin? - --- No kuulehan! Olet sotilas ja pelkuri! Kyllä sinussa olisi ollut -miestä ansaitsemaan kannukset sodassa, ja sitte ei siunattu neitemme -koskaan olisi joutunut hukkaan meren hyrskyyn! Mutta mikä virka sinulla -nyt on, ja miksi sinä ratsastit tänne kymmenen ratsumiehen seurassa? - --- Minä olen kuninkaan läänitysmies pohjois-Satakunnassa ja tulen -valvomaan järjestystä läänissä, koska on valitettu sissien tuhotöitä ja -herrojen mielivaltaa. - -Inkerin silmät suurenivat. -- Kuninkaan läänitysmies! Mutta sittenhän -sinä olet herrojen arvoinen! - --- Ja minun esimieheni! -- sanoi mestari Gervasius hämmästyneenä -ja nousi ylös osottaaksensa entiselle ristipojallensa -velvollisuuden-mukaista kunnioitusta. - --- En minä ole ainoa aateloimaton, jolle on uskottu niin korkea toimi, --- selitti Taavi. -- Kustaa kuningas saa pitää varansa, etteivät -piispat ja aatelismiehet kasva hänen päänsä ylitse. Flemingit, -sanotaan, aikovat sukulunastuksella saada kruunulta takaisin Ljungarsin -ja Myllyrannan. He eivät tiedä, että yksi Ljungarsin suvusta vielä on -elossa, ja Myllyrannasta minä pidän huolen. - --- Yksi Ljungars vielä elossa!-- huudahti Inkeri. -- Sitten hän ei ole -kaukana, koska ukkonen käypi juhannuspäivänä. - --- Hän on minun seurassani, äiti. Ehkä muistatte vielä Kukonpoikaa, -jonka minä kerran kuljetin Ljungarsista tänne? - -Mestari Gervasius muisti hänet liiankin hyvin. -- Oi, tuo hävitön -huimapää, joka karkasi minun isällisestä kuristani Naantalissa, ja -josta ei sen jälkeen ole kuulunut mitään! Minä luulin hänen kuolleen jo -aikoja sitte. - --- Tuo sudenpenikka! -- huudahti Inkeri. -- Hän asettuu varmaankin -Kukon väen etunenään, joka mellastaa Ljungarsin metsässä. Asettakaa -kahdenkertaiset yövahdit, mestari Gervasius. - --- Knuutti Steninpoika ei ole enää mikään huimapää, hän on -kahdenkolmatta vuoden vanha, -- vastasi Taavi. -- Minä vangitsin hänet -Aggerhusissa Kristian kuninkaan viimeisellä sotaretkellä, ja aina -siitä saakka hän on minua seurannut. Hän on nyt täällä todistaaksensa -laillisen perintöoikeutensa Ljungarsin linnaan ja Leton kartanoon, -mutta hän tahtoo vielä toistaiseksi olla tuntematon. Antakaa hänen -saada yösija muiden ratsumiesten mukana. Huomenna me ratsastamme -eteenpäin. - - - - -20. Viimeinen Ljungars. - - -Seuraavana aamuna tapaamme me jälleen Taavin ja hänen kumppaninsa, -Knuutti Steninpoika Ljungarsin, jota ennen sanottiin Kukonpojaksi, -Ljungarsin linnan autioilla rauniolla. Kun omistajaa ei kuulunut, -joutui tila muutaman vuoden kuluttua Naantalin luostarille ja sittemmin -se muutettiin kruununtilaksi, mutta näinä ahtaina aikoina ei kukaan -ollut ruvennut uudestaan rakentamaan vanhaa herraskartanoa. Muurit -olivat raunioina ja tuhkaa ja puoleksi hiiltyneitä hirsiä oli hajallaan -kellariholvin ympärillä. Taavin ratsumiehet olivat majoittuneet kylään, -jossa oli vain muutamia kurjia hökkeleitä ja jonka asukkaiden epäiltiin -olevan liitossa sissien kanssa. - --- Knuutti Steninpoika istui ääneti sortuneilla muureilla, joiden herra -hän oli. Hän oli kaunis tummatukkainen nuorukainen, kookas ja vahva -ruumiinrakenteeltaan, niinkuin koko hänen sukunsa, mutta nuoruudeninto -ja terveys oli kadonnut hänen kalpeilta poskiltansa. Hänen katseensa -kiintyi raskasmielisenä synkkään ympäristöön. Joko hänen elämänsä -oli kulunut liian nopeasti, taikka hän oli kärsinyt liiaksi, mutta -nuorella iällänsä hän näytti väsähtäneeltä ratsumieheltä, joka pysähtyy -tienhaaraan. - --- Miksi ajattelemme menneitä aikoja, -- lohdutteli Taavi. -- Ljungars -on kadonnut, Lettoa ei ole enää olemassa, eikä sitä koskaan olisi -pitänytkään olla. Sinussa on tulevaisuus, sinussa on toivo, ja sinun -käsiesi alla on uusi Ljungars kohoava tuhasta. - --- Kiitos, -- sanoi nuorukainen surumielisesti. -- Minä kerron sinulle -jotakin, jota en ole vielä uskonut kellekään ihmiselle. Kun sinä löysit -minut kahdeksanvuotiaana kosken partaalta ja Birger kaappasi minut -mukaansa, niin minä tunsin ensi kertaa eläissäni omantunnon voiman. -Tunnetko sinä omaatuntoa? - --- Hiukan, -- vastasi Taavi. - --- Et, sinä et sitä tunne, sinä et tiedä, että se määrää koko meidän -elämämme. Minulla oli ristiäiti; sano mitä tahdot Ursula rouvasta, -mutta hän rakasti minua, minua yksin koko maailmassa. Minä hukkasin -hänen onnenkivensä, joka hänelle oli kaikki kaikessa. Silloin minä -käsitin vain, että hän oli minulle pahoillansa; mutta kun minä -kuulin Ljungarsin linnan pamahtavan ilmaan, silloin minä ymmärsin, -että minä olin syypää hänen kuolemaansa. Tuo ajatus puraisi minua -kuin käärme. Birger lahjoitti kiven pyhälle Priitalle. Kun minä -karkasin Naantalista, niin otin kiven mukaani ja juoksin yötä päivää -Ljungarsiin, toivoen voivani tuolla kivellä herättää ristiäitini -haudasta. Minä en löytänyt häntä, hän lepäsi tuhan peitossa, ja minun -syyni ei tullut sovitetuksi. Siverin noita löysi minut puolikuolleena -metsästä, otti minut luoksensa ja piti minua kaksi vuotta mökissänsä. -Silloin minä, kiittämätön, taaskin karkasin sissien luo vuoristoon. -Kahden vuoden kuluttua karkasin heidänkin luotaan Turkuun. Sitten minä -rupesin merimieheksi tanskalaiseen laivaan, palvelin kuusi vuotta -kuningas Kristiania ja loput sinä tiedät. - --- Miksikä annat lapsuuden hairahdusten vaivata itseäsi? Etkö ymmärrä, -että Jumala on ohjannut sinut niin monen vaaran ja vaiheen läpi, jotta -miehenä voisit hyvittää entiset vikasi? - --- Ei, Taavi, ei, vielä on jotain, jota en voi hyvittää. Kun ristiäiti -nuhteli minua kivestä, niin hän pakotti minut vannomaan pyhän Olavin -kautta, että hävittäisin koko Ljungarsin suvun... - --- Mutta sehän on nyt mahdotonta! - --- Miksikä mahdotonta? Vielä yksi Ljungars elää, vielä tämä kauhea -vala sitoo minua. Miksikä minä, onneton, läksin sinä päivänä etsimään -uutta onnenkiveä virran rannalta? Miksikä minä en kymmenvuotisena -kuollut metsään? Miksikä minua ei surma perinyt sissien luona, miksi en -kaatunut yhdessä niin monen kuolleen mukana taistelutantereelle? Vala -on minut pelastanut, vala minua sitoo. Ja katsos, Taavi, nyt kääntyy -se minuun itseeni, viimeistä Ljungarsia vastaan! Se on meidän sukumme -kirous. Minun täytyy surmata, eikä minulla ole, niinkuin isilläni, -veljeä, jonka voisin uhrata. Mitä minun tulee tehdä? Minä inhoan -itsemurhaa; siihen vain pelkuri turvautuu. Anna minun taistella, mies -miestä vastaan, anna minulle kunniallinen kuolema, Taavi, enkä minä -enää koskaan valita! - --- No niin, -- sanoi Taavi, -- maamme tarvitsee rauhaa ja järjestystä. -Meidän toimenamme on hävittää se rosvojoukko, joka vielä entisten -laittomien aikojen perintönä kuljeksii maassa. Nämät sissit taistelevat -henkensä uhalla, siinä saat kyllä tilaisuutta taisteluun, mutta sinä -elät ja vapaudut valastasi. Sinä hävität väkivallan Ljungarsin ja -alotat uuden Ljungarsin suvun, jonka vaakunakilvessä on laki ja oikeus. - -Knuutti Steninpoika karkasi ylös. Puna palasi hänen poskipäihinsä, -rohkeutta ja elämäniloa loisti hänen nuorukais-silmistänsä. Tämä -ajatus oli hänelle niin odottamattoman uusi, niin toiverikas ja -hyvittävä, että hän tunsi itsensä äkisti aivan muuttuneeksi. -- Sinä -olet oikeassa, riemuitsi hän. -- Niin minä tahdon elää! Vanhoista -Ljungarseista ei ole ketään jäljellä! - -Ratsumiehet olivat lähettäneet vakoilioita metsään, ja he palasivat -ilmoittamaan,. että sissit oleskelivat kapeassa vuorensolassa puolen -peninkulman päässä Ljungarsista. Heitä oli kolmekymmentä aseellista -miestä ja he luottivat siihen, että vuoren luo oli mahdotonta -päästä. Luultavasti he myöskin tiesivät, kuinka vähäinen luvultansa -ratsumiesten joukko oli. Taavi päätti viipymättä saartaa heidät ja -mistä hinnasta hyvänsä vapauttaa ylimaan seudut tästä maanrasituksesta, -joka jo vuosikausia oli levittänyt kauhistusta ympäristöönsä. -Lapsuudestaan saakka Taavi tunsi jok'ainoan rotkon tässä metsässä ja -tämän tietonsa nojalle hän perusti koko suunnitelmansa. - -Sissit eivät voineet tietää, että kymmenmiehinen nostojoukko -Myllyrannan kylästä seurasi jalan ratsumiehiä ja oli saapunut tuntia -myöhemmin Ljungarsiin. Ratsumiehet jättivät hevosensa neljän kylämiehen -vartioittavaksi ja jakaantuivat toisten kuuden kanssa kolmeen osastoon, -jotka eri tahoilta tunkeutuivat raivaamattomaan metsään. - -Tuskin olivat Taavi, Knuutti Steninpoika ja neljä ratsumiestä päässeet -kuusien suojaan, niin Knuutti huudahti: -- Pysähtykää, katsokaa, hän -seisoo meidän edessämme ja sulkee tiemme! -- Knuutti tunsi Ljungarsin -valkoisen tytön, joka monta kertaa ennen oli varoittanut ja ohjannut -häntä, mutta kahteen vuoteen hän ei ollut häntä nähnyt. - -Taavia värisytti. Hän muisti näkyä, kun Birger ja Beata soutivat -piispan kanssa onnettomalle matkallensa Närpiöstä. Mutta, hän ei saanut -epäillä, hän jatkoi kulkua. Haamu leijaili polulla ja he kulkivat aivan -hänen liepeittensä läpi, tuntematta muuta kuin viileän tuulahduksen. - -He kulkivat Junkkarin lähteen ohi. Päivä oli helteinen, ja kova jano -vaivasi kulkioita, mutta lähde oli kuiva. Knuutti Steninpoika pysähtyi -ja kaivoi miekkansa kärjellä hiekkaa lähteenpohjassa. -- Eteenpäin! -- -huusi Taavi. -- Odota vähän, -- pyysi Knuutti. -- Täällä minä lapsena -heitin onnenkiven lähteesen, kun minä en voinut herättää ristiäitiäni -haudasta. - -Taavi ei kuullut häntä; hän seisoi selin lähteesen. Tässä metsässä -täytyi pitää silmät auki. Jotakin liikkui punaisen kallion takana. -Taavi jännitti jousensa, mutta hän ei huomannut, että samana hetkenä -nuoli suhisi ilmassa ja osui Knuutti Steninpoikaan, hänen seisoessaan -kumartuneena lähteen yli. - -Mies pakeni juoksujalassa metsään. Hän kaatui Taavin nuolen kaatamana. -Kuka hän oli? Kukko! Vanha petturi antoi vielä kuollessaan merkin, -kiekahutti kuin kukko, josta hän pilkkanimensä oli saanut. Hän ei ollut -yksin. Pensaikoissa väjyi hänen väkensä ja odotti päällekarkaajiaan -polulla lähteen luona. - -Osat vaihtuivat nyt. Taavin ja hänen seuralaistensa, joita oli -yhteensä viisi henkeä lukuunottamatta Knuutti Steninpoikaa, täytyi nyt -hyökkäyksen asemesta puolustautua kolmeakymmentä rosvoa vastaan, jotka -syöksyivät esiin metsästä. - -Taavi puhalsi metsästystorveensa, joka aina riippui hänen sivullansa. -Kalliosta kallioon vastasi kaiku toistamalla annetun merkin. Nuo viisi -miestä odottivat päällekarkausta punaisen kallion kyljessä, sillä -siellä heidän selkänsä olivat turvassa. Tervehdykseksi sateli heitä -vastaan nuolia, jotka voimattomina ja räiskien kimpoilivat kallioon. -Taavin jousi ei jäänyt vastausta vaille. Hurjat huudot kaikuvat -metsässä ja Ljungarsin tuttu ukkonen ilmoitti etäältä läsnäoloansa. - -Kun sissit huomasivat, että heidän nuolensa kimpoilivat kallioon, -tulivat he lähemmäksi peitsineen ja karhunkeihäineen. Jouset heitettiin -syrjään, nuijat kohosivat sotatapparoita vasten. Taavi ja hänen väkensä -saivat kiittää hengestään vain haarniskoitaan ja kypäriään, joita ei -sisseillä ollut. Mutta kun rosvot vihdoin toinen toisensa jälkeen -kiipesivät kalliolle ja sieltä heittelivät kiviä vihollistensa päälle, -niin sota uhkasi loppua laillisen järjestyksen varmaan tappioon. Kaksi -Taavin väestä oli pahasti haavoittuneena vaipunut maahan, kahdella oli -vähempiä haavoja. Taavi yksin ei ollut haavoittunut. Missä oli Knuutti -Steninpoika? Ei mitään vastausta kuulunut. Katolisen Suomen sotahuuto: -pyhä Eerikki avuksi! kaikui ahdistettujen huulilta, mutta samassa -taistelu sai odottamattoman käänteen. - -Ne kaksi osastoa, jotka Taavi oli lähettänyt kaartamaan rosvoluolaa, -olivat huomanneet sen tyhjäksi, ja metsästystorven merkin johdolla -raivanneet itselleen tien vuorien ja pensaikkojen poikki. Heitä oli -vain kaksitoista miestä, mutta heidän hajaantuneet huutonsa saattoivat -sissit pelkäämään suurtakin sotavoimaa. Hyökkääjien rivit joutuivat -sekasortoon. Taistelu loppui, sissit heittivät aseensa pois ja -hajaantuivat rajusti juosten piilopaikkoihinsa vuorten lomiin. - -Taavi seurasi heitä joukkoinensa. Se oli loppumaton, vaivalloinen -ajo, jota kesti suurimman osan päivää. Iltapuolella oli toinen puoli -sisseistä vangittu ja sidottu nuoriin, mutta sitte täytyi Taavin -keskeyttää ajo, sillä nousi hirveän voimakas ukkosilma. Taivas -liekehti, salamat risteilivät ilmassa, vihurit kaatoivat jäykimmät -männyt tai salama ne halkaisi kahtia. Ei koskaan kukaan ollut nähnyt -tämäntapaista rajuilmaa näillä seuduilla, vaikka kesäisin ukkonen -täällä oli melkein jokapäiväinen vieras. - -Kuuden aikaan illalla rajuilma asettui ja taivas selkeni. Väsyneinä, -märkinä, nälkäisinä läksi Taavi joukkoineen vuortenrotkoista, joista -sissit olivat etsineet turvaa, ja palasi vankeineen Ljungarsin kylään. -He kulkivat jälleen lähteen ohitse. Sen kuivalla hiekkapohjalla, -kallioiden varjossa, lepäsi nuorukainen verissään. Knuutti Steninpoika -Ljungars oli kuolettavasti haavoittunut ja hänen verensä oli juossut -kuiviin. Hänen kumartuessaan hiekan yli ja etsiessään onnenkiveä oli -Kukon nuoli lävistänyt hänen vasemman-olkapäänsä juuri siitä kohdasta, -joka oli jäänyt suojaamattomaksi kypärin ja selkähaarniskan välille. -Hänen otsallaan ja huulillaan kuvastui tyyni onnellinen rauhanpiirre; -ei vähintäkään tuskan eikä surun jälkeä voinut huomata, vaikka kaikki -toiveet pettivät juuri sinä elämän aikana, jolloin toivoo kaikkea. - -Hän hengitti vielä. Taavi etsi vesipisaraa, millä virvoittaisi kuolevan -verettömiä huulia. Aivan kallion juurella hän huomasi Ljungarsin -valkoisen tytön tutun haamun. Hän näytti surullisemmalta, hennommalta -ja hoikemmalta kuin ennen. Kultainen vyö hänen uumillaan oli kavennut -hienoksi langaksi, joka vaivoin näytti pitävän hänen utuista vartaloaan -koossa. Puiden latvoissa kävi hiljainen, sanaton humina. Taavin vielä -katsellessa utukuvaa katkesi hieno kultalanka hänen uumiltaan ja koko -olento haihtui ilmaan. Hän kääntyi taaksensa; kuoleva oli vetänyt -viimeisen hengenvetonsa. - -Myrskyistä päivää ja ukkosilmaa seurasi kirkas ja tyyni kesäilta, joka -ei pimennyt yöksi. Mutta sellainen ei ollut Suomen kohtalo Kustaa -Vaasan ja hänen seuraajiensa hallituksen aikana; sillä myrskyjä -ei puuttunut. Se ennusti vain onnellisen tulevaisuuden valoisaa -iltaa päivinä, jotka kerran tulevat. Väkivallan laiton, verinen ja -mielivaltainen aikakausi oli loppunut. Ja vuorien ja vesien taa laskeva -aurinko valaisi kirkkaasti viimeisen Ljungarsin unohdettua hautaa. - -_Ljungarsin tarun loppu_. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LJUNGARSIN TARU *** - -***** This file should be named 63789-0.txt or 63789-0.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/3/7/8/63789/ - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63789-0.zip b/old/63789-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3ca8bc4..0000000 --- a/old/63789-0.zip +++ /dev/null |