diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64973-0.txt | 10325 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64973-0.zip | bin | 197839 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 10325 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1b009de --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64973 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64973) diff --git a/old/64973-0.txt b/old/64973-0.txt deleted file mode 100644 index 1972f8c..0000000 --- a/old/64973-0.txt +++ /dev/null @@ -1,10325 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Suomalainen lukemisto, by Various, Edited by -Knut Cannelin - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Suomalainen lukemisto - - -Author: Various - -Editor: Knut Cannelin - -Release Date: March 31, 2021 [eBook #64973] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMALAINEN LUKEMISTO*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -SUOMALAINEN LUKEMISTO - -Toimittanut - -Knut Cannelin - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1889. - - - - -SISÄLLYS: - -Esipuhe. - -Ensimmäinen jakso. - - 1. Pukki ja kettu. - 2. Jalopeura ja kettu. - 3. Karhu ja hiiri. - 4. Totuus ja valhe. - 5. Suulas akka. - 6. Hiidenkivi. _A. Kivi_ - 7. Puijon mäki. _Suomen Kuvalehdestä_ - 8. Sudenpyynti suksilla. _Suomen Kuvalehdestä_ - 9. Suksimiesten laulu. _J. Krohn (Suonio)_ -10. Kotka ja nälkäkurki. _O. Vuorinen_ -11. Mielikki. _J. Krohn (Suonio)_ -12. Sananlaskuja. -13. Käen pesintö. _O. Vuorinen_ -14. Lohi. _Suomen Kuvalehdestä_ -15. Kuun tarinoita. _J. Krohn (Suonio)_ -16. Mitä koski kohisee? Mitä kuuset kuiskailee? _Th. Hahnsson_ -17. Kreetta Haapasalo. _Suomen Kuvalehdestä_ -18. Arvoituksia. -19. Mehtolan Musti. _O. Vuorinen_ -20. Näkymätön vieras. _K. J. Gummerus_ (Ylhäiset ja alhaiset) - -Toinen jakso. - - 1. Jouluaamu Pohjanmaan pappilassa. _E. Aspelin (Eliel)_ - 2. Tunturisopuli. _Suomen Kuvalehdestä_ - 3. Rikas köyhänäkin. _Th. Hahnsson_ - 4. Pieni mierolainen. _Uno von Schrowe_ - 5. Savonlinnan ihmeet. _Y. Yrjö-Koskinen_ - 6. Tyttö. _J. Reijonen_ - 7. Suomen kelloista. _K. Suomalainen_ - 8. Kaiku. _J. W. Calamnius_ - 9. Kohtaus Nuijasodasta. _Suomen Kuvalehdestä_ -10. Ilkka. _K. Kramsu_ -11. Köyhäinmajassa. _Th. Hahnsson_ -12. Hailinpyynti Uudenmaan saaristossa. _K. Suomalainen_ -13. Sananlaskuja. -14. Koivuni jouluyö. _A. Rahkonen_ - -Kolmas jakso. - - 1. Kun isä lampun osti. _J. Brofeldt (Juhani Aho)_ - 2. Entisestä ja nykyisestä ajasta. _Paavo Korhonen_ - 3. Eräs kirkkomatka Inarissa. _K. Cannelin_ - 4. Kirkkoveneessä. _J. P. Hannikainen_ - 5. Turun palo v. 1827. _Suomen Kuvalehdestä_ - 6. Eräs Sakeus Pyöriän kertomuksia. _P. Päivärinta_ - 7. Vapautettu kuningatar. _Paavo Cajander_ - 8. Karsikot. _R. Aspelin_ - 9. Imatra. _Suomen Kuvalehdestä_ -10. Koskenlaskijan morsiamet. _A. Ahlqvist (Oksanen)_ -11. Kuvaelma Suursaarelta. _V. Porkka_ -12. Uudistalo. _P. Päivärinta_ - -Neljäs jakso. - - 1. Pietari Brahe ja Turun yliopisto. _Y. Yrjö-Koskinen_ - 2. Pietari Brahen kuvapatsaan vihkiäisissä 29/5 1888. - _J. Krohn (Suonio)_ - 3. Roinilan talossa. _Minna Canth_ - 4. Eräästä elämäkerrasta. _A. Ahlqvist_ - 5. Muinaissuomalaisten taikauskosta. _E. Lönnrot_ - 6. Ilmarinen. _J. Krohn_ - 7. Aino. _J. Krohn_ - 8. Runoja kantelettaresta - 1. Eriskummainen kantele. I. 1. - 2. Älä on ääntäni kulunut. I. 6. - 3. Korpi kurjalla kotina. I. 36. - 4. Ohoh kullaista kotia. I. 75. - 5. Mipä paimenten olla? I. 171. - 6. Jo tulen kotihin I. 182. - 7. Oisko linnun lentoneuvot. II. 44. - 8. Maassa mieleni matavi. II. 128. - 9. Kyllä huoli virttä tuopi. II. 131. - 10. Viel' on vuoro valvoakkin. II. 192. - 11. Minä pyy pesätön lintu. II. 226. - 12. Soria on sotainen tauti. II. 265. - 13. Omat on virret oppimani. II. 280. - 14. Muut ja minä. II. 298. - 15. Emon torat, II. 309. - 16. Penu pieni koiraseni. II. 340. - 9. Loitsurunoja - 1. Loitsijan perustussanat. - 2. Manaus koskeen. - 3. Hammastautia vastaan. - 4. Käärmeen puremaa vastaan. - 5. Jäniksen sanat. - 6. Karian sanat. - 7. Suden manaussanat. - 8. Kalastus-sanat. - 9. Kylvösanat. -10. Tulen synty. - -Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet. _K. Raitio_ - - - - -Esipuhe. - - -Sen jälkeen kuin prof. A. Ahlqvist'in "Uusi suomalainen lukemisto" -painosta annettiin on suomalaisen kirjallisuuden kaikilla aloilla ja -varsinkin kaunokirjallisuuden alalla ilmestynyt useita eteviä -kirjailijoita, jotka mainitussa lukemistossa tietysti eivät ole voineet -tulla edustetuiksi. Sen ohessa on suomenkielikin viime vuosikymmenien -kuluessa kehittymistään kehittynyt ja rikastunut; kielensä puolesta -mallikelpoisemman suomalaisen lukemiston tarve on sentähden jo kauan -ollut tunnustettu. Nämät seikat ovatkin olleet päävaikuttimina tämän -lukemiston toimittamiseen ja sen sisällyksen määränneet. -- Etupäässä -olen tähän ottanut -- enimmäkseen oman käden oikeudella, joka asian -hyvän tarkoituksen vuoksi suotakoon anteeksi -- uudemman -kaunokirjallisuutemme tuotteita, joissa kieli on reipasta ja sujuvaa, -ja jotka sisällyksensä puolesta voinevat pitää oppilaiden mieliä -vireillä; vieraskielisen lukemiston suhteen -- tämä on näet aiottu -etupäässä ruotsinkielisiä koulujamme varten -- on nim. ajatukseni se, -että sen ennen kaikkea tulee olla kielensä puolesta uusimman -kehityskannan mukainen ja sisällykseensä nähden huvittava ja -helppotajuinen; totisemmat aineet jääkööt äidinkielellä opetettaviksi. - -Saadakseni oikeinkirjotuksen lukemistossa kauttaaltaan yhtäläiseksi -olen muutamissa kohden rohjennut muutella jonkun kirjailijan omaa -kirjotustapaa; viimmeisessä (4:ssä) jaksossa olen kumminkin säilyttänyt -kunkin kirjailijan omituisen oikeinkirjotuksen, pitäen suotavana ja -tarpeellisenakin, että oppilaat korkeammalla asteella tutustuvat -toisenkinlaisiin käytännössä oleviin sanamuotoihin, jommoisia muuta -suomalaista kirjallisuutta lukiessa voi sattua heidän eteensä. -Lauserakennuksenkin suhteen on yhtäläisyyden saavuttamiseksi ja joskus -muustakin syystä paikoittain joku pienempi muutos ollut tarpeen. -- -Sisällykseen olen ainoastaan ani harvoin ja varovalla kädellä koskenut, -kun se esim. jossakin kohden muuten olisi saattanut lukijain -hienotuntoisuutta loukata. - -Sanastosta [ei tässä mukana] mainittakoon, että siihen -- sanakirjoissa -tähän asti yleisen tavan mukaan -- olen ottanut nominein _nominativi_- -ja _genetivi-muodot_, verbeistä taas _presensin 1 persoonan_ ja _1 -infinitivin_, joka ei kumminkaan estä opettajaa sanoja kysellessään -vaatimasta muidenkin omituisempien muotojen, nk. yksikön _partitivin, -illativin_ ja monikon _genetivin_ sekä verbien _optativin_ tuntemista -ja luettelemista. -- Yleensä olen ottanut sanastoon lukemistossa -löytyvät johdannaiset ja yhdysperäisetkin sanat; vaan 3:sta jaksosta -alkaen olen jättänyt ottamatta semmoiset yhdysperäiset, joiden -yhdysosat semmoisinaan jo ennestään löytyvät sanastosta ja jotka -yhdysperäisinä eivät ole saaneet mitään erikoismerkitystä, esim. -kirkkomatka, tiedemies y.m. -- Lukemiston loppuun liitetystä lehtori K. -Raition tekemästä suomalaisen kirjallisuuden historiasta, joka voitanee -korkeimmalla luokalla ottaa läksyttäin suomenkielen suullista -harjotusta varten luettavaksi, ovat tavallisimpien johtopäätteiden -kautta syntyneet sanat niinikään jäänet sanastoon ottamatta, kun -alkusana sanaston avulla voidaan saada selville. - -Lopuksi käytän tätä tilaisuutta lausuakseni suurimmat kiitokseni -kaikille niille, jotka neuvoillaan ja toimillaan ovat minua tämän -lukemiston toimittamisessa auttaneet. - -Helsingissä, elok. 25 p. 1889. - -_Knut Cannelin_. - - - - - - -ENSIMMÄINEN JAKSO. - - - - -1. Pukki ja kettu. - - -Pukki ja kettu olivat kumpikin pudonneet syvään kuoppaan, josta eivät -voineet päästä ylös. Vaan viimmein kettu, aina viekas ja kavala, keksi -seuraavan neuvon. Sanoi pukille: "Jo nyt tiedän, kuinka pääsemme ylös". -"Kuinka?" kysyi pukki. "Niin, vastasi kettu, että kohoat etujaloillesi -pystyyn kuopan laitaa vastaan, minä nousen sarvillesi, hyppään siitä -ylös ja vedän sinunkin jälkeeni". Pukki ihastui sen neuvon kuultuansa -ja teki niinkuin kettu oli pyytänyt. Vaan kettu itse ylös päästyänsä ei -ollenkaan huolinut pukista, irvisteli vaan, kun toinen häntä petoksesta -soimasi, ja sanoi: "Jos sinulla, pukki raukka, olisi semmoinen mieli -kuin parta, niin semmoiseen kuoppaan et olisi joutunutkaan." - -_Hulluilla herrat kyntävät_. - - - - -2. Jalopeura ja kettu. - - -Jalopeura vanhana ei enää voinut metsän eläviä ajamalla saada kiinni, -jonka tähden hänen täytyi miettiä uusi keino, millä elatusta saisi. -Pani tien viereen maata ja oli olevinaan sairas. Kun näki jonkun sivu -kulkevan, niin sanoi: "Voi vaivaista minua, kuinka päätäni kivistää ja -sisuksiani polttaa. Tuskin elänkään huomispäivään asti, anna siis -anteeksi, jos olen sinua vastaan rikkonut. En tahtoisi omantuntoni -vaivalla täältä erota". Näin sanoi hän, ja moni sivukulkevista astui -lähemmäksi katsomaan, voisiko jollakin lievittää hänen viimmeisiä -tuskiansa. Mutta jalopeura söi heidät suuhunsa ja eli sillä tavalla -liikuttamatta jalkaansa pitkät ajat. Tuli viimmein kettukin paikalle. -Hänellekkin piti jalopeura vanhan puheensa ja kysyi, mitä hän arveli, -kun ei tullut lähemmäksi. Kettu vastasi: "Kummastelen jälkiä; moni on -mennyt, vaan ei yksikään palannut". - -_Tuhmalle tuli vahinko, sen viisas opiksi otti_. - - - - -3. Karhu ja hiiri. - - -Karhu oli tarttunut ansaan ja koki kaikin voiminsa päästä irti pahasta -pulastaan, vaan ei jaksanut köysiä katkaista. Kun ei muuta neuvoa -tietänyt, pani hän maata. Kun hän siihen oli nukkunut, kokoontui koko -joukko hiiriä hänen ympärilleen ja ne alkoivat keskenään leikkiä. -Näiden telmeestä heräsi karhu ja sai yhden heistä kynsiinsä; se oli -ihan hänen turvallensa hypännyt. Hiiri anoi rikostaan anteeksi, sanoi -vahingossa sen tehneensä ja lupasi kerran vielä karhun hyvyyden kostaa, -jos nyt irti pääsisi. Tästä leppyi karhun mieli ja hän laski hiiren -kynsistään, sanoen: "Yhtä mitätön olet, jos sinut syön tai säästän, -joudathan olla rauhassa, raukka". Hiiri irti päästyänsä keräsi metsästä -muita kumppaneita ja palasi niiden kanssa karhun luokse. Kaikki -alkoivat hampaillansa ansan köysiä jyrsiä pelastaaksensa karhua. -Viimmein saivatkin ansan paulat poikki purruiksi ja karhu pääsi -hädästänsä. Sille virkkoi nyt hiiri: "Pidit, karhu, minua halpana etkä -uskonut, että täyttäisin lupaukseni, vaan nyt sen näet, että hiirikin -taitaa hyvän hyvällä palkita". Karhu ei vastannut mitään, vaan läksi -häpeissään matkaansa, kuljeskellen metsää niinkuin ennenkin. - - - - -4. Totuus ja Valhe. - - -Totuus ja Valhe kulkivat kerran yhdessä. Valhe kysyi Totuudelta: "Mikä -mies sinä olet?" Totuus sanoi: "Minä olen totinen Totuus, joka en ikänä -taida valehdella". Totuus kysyi Valheelta: "Mikä mies sinä sitten -olet?" -- "Minä olen totinen Valhe, joka en ikänä taida totta puhua". -Niiden tuli käydessä nälkä. Valhe sanoi Totuudelle: "Syökäämme sinun -evääsi ensin ja minun evääni sitten, ehkä minä olen väkevämpi mies -kantamaan." Ne söivät Totuuden evään loppuun. Valhe ei antanutkaan -Totuudelle ruokaa, sanoi vaan: "En anna, ennenkuin annat toisen silmäsi -puhkaista". Totuus antoi puhkaista silmänsä, mutta Valhe ei antanut -sittenkään ruokaa; tahtoi vielä toisenkin silmän puhkaista ja saikin. -Valhe jätti sitten kirkkopihalle Totuuden. Kolme korppia lensi kirkon -harjalle. Ensimmäinen sanoi: "Tiedänpä minä, mitä tiedän. Tässä -kirkkopihalla on sokea mies. Jos hän ottaisi kirkon nurkan alta kolmen -korttelin syvyydeltä multaa ja pyyhkeilisi sillä silmiänsä, niin hän -näkisi selvemmin kuin ennen." Toinen korppi lauloi: "Tiedänpä minäkin, -mitä tiedän. Tässä kaupungissa asuu kuningas, jonka tytär sairastaa -vaarallista tautia, eikä häntä saa paranemaan millään muulla kuin että -alttarin alta, siitä, jossa pappi seisoo, kaivetaan korttelin -syvyydeltä multaa, voidellaan sillä tuo tytär, niin hän paranee". -Kolmas korppi lauloi: "Tiedänpä minäkin, mitä tiedän. Tässä kaupungissa -maksaa yksi lusikallinen vettä monta hopearahaa, mutta jos -saarnastuolin alta kaivettaisiin suuri kivi, niin tästä kaupungista ei -ikänä vesi loppuisi." - -Totuus meni kaupungille, kun ensin oli voidellut silmänsä, ja pyysi -vettä juodaksensa. Sanottiin veden maksavan siinä kaupungissa niin -paljon, ett'ei kulkevainen sitä voi ostaa. Totuus meni kuninkaan luokse -ja puhui kuninkaan tyttären sairaudesta, laittoi voiteet korpin neuvon -mukaan ja neuvoi, kuinka vesi riittäisi kaupungille. Kuningas pyysi -Totuuden tykönsä asumaan, mutta Totuus ei tahtonut sentähden että -kaupungissa niin paljon valehdeltiin. Kuningas maksoi sitte kullalla -palkan Totuudelle, lahjotti omat vaatteensa sille. Totuus lähti taas -kävelemään mailmaan ja joutui samaa Valhetta vastaan, joka ennen hänen -kanssaan käveli. Valhe ei tuntenut Totuutta, vaan Totuus tunsi Valheen. -Kohta kun Valhe kuuli, mistä Totuus oli rikkaaksi tullut, niin käski -Valhe Totuuden puhkaista hänen silmänsä ja jättää hänet kirkkopihalle. -Totuus teki niin. Valhe odotti korppien laulua ja korpit lensivätkin -taas laulamaan saman kirkon harjalle. Ensimmäinen korppi lauloi: -"Tiedänpä minä, mitä tiedän." -- "Mitä sinä tiedät?" "Tässä -kirkkopihalla on sokea mies." Toinen lauloi: "Tiedänpä minä, mitä -tiedän." -- "Mitä sinä tiedät?" "Se olisi tapettava." Kolmas lauloi: -"Tiedänpä minäkin, mitä tiedän. Se olisi haudattava." Kaikki korpit -lensivät Valheen niskaan, repivät sen, tappoivat ja hautasivat siihen -samaan kirkkopihaan. Valhe kuoli, Totuus elää. Sen pituinen se. - - - - -5. Suulas akka. - - -Oli kerran ukko ja akka. Akka oli ylen suulas. Minkä kodissaan saa -tietää, sen sanoo kaikille kylässä. Ukko taas oli hyvä metsämies ja -kalastaja. Hän sattuu kerran metsässä kulkiessaan löytämään aarteen ja -alkaa miettiä mielessään, kuinka hän nyt sen aarteen hiljaisuudessa -saisi kotia, kun hänellä on suulas akka, että minkä vaan saa kuulla, -sen muille heti kertoo. -- No, ei muuta neuvoksi; oli ukko sinä päivänä -löytänyt hauen rysästä ja metsässä taas oli metso käynyt ritaan. Ne hän -vaihetti keskenänsä, metson hän pani rysään ja hauen muutti ritaan. -Kulki kotiinsa ja sanoi akallensa: "Minä aarteen löysin metsästä; -huomenna käymme tuomassa rahat sieltä." "No, vai sinä aarteen löysit!" -sanoi akka vastaan, ja hänen mielensä jo alkoi hehkua kylään sanomaan -sitä, vaan ukko ei laskenut; lähdettiin levolle. Kului se yö siten. -Aamulla laittautuvat kantamaan rahoja aarteesta ja menevät yhdessä -metsään. Täällä kun lammin rannalle tullaan, niin virkkaa ukko -akallensa: "Odota vähäisen, olisi minulla tässä pyydys." Kun katsotaan -saalista, täällä on metso rysässä. -- Kuljetaan vähän matkaa tuosta, -kunnes päästään linnunpyydyksille, ja katsotaan niitäkin, niin täällä -taas on hauki ridassa. Se otetaan siitä ja käyvät aarteelle, josta -kaikki rahat pannaan takkoihin, ja lähdetään kantamaan niitä kotiin. -No, päästään kylään, käydään, astutaan pihoja myöten. Jo tekisi akan -mieli taloihin sanoja viemään, vaan ukko taas estää häntä menemästä. -Vaan Kumminkin poikkeaa akka kujaan, lähteäksensä taloon; sattuivat -koirat siinä tappelemaan keskenänsä, ärisevät pihalla, niin huutaa ukko -akalleen: "Älä mene, akkaseni, etkö kuule, kuinka siinä talossa akka -miestään lyöpi." Akka säikähti siitä, ei mennytkään taloon, ja ukko sai -aarteen kotiinsa kyläkunnan kuulematta. -- No, maattiin yö taaskin, -vaan kun päivä tuli, akka ei pysynyt kauemmin kotona, vaan juoksi jo -huomeneksella kylään, siihen taloon pistäysi, johon eilen oli ollut -menemäisillään, ja alkoi kertoa asiataan kaikille ja sanoi: "Me aarteen -löysimme, löysimme metsästä aarteen, minun ukkoni sen jo toissa päivänä -iltasella sieltä löysi ja tuli sanomaan minulle. Vaan myöhä oli, vasta -eilen yhdessä kävimme paikalla, sieltä kaksi takallista rahaa -kannoimme; ne olivat suuria ne takat." "Ka, mistäpä aarteen löysitte?" -kysyi isäntä. -- "Tuolta, tuolta metsästä", selvitti akka kiireissään, -"Matti ja minä yhdessä saloja kuljimme ja katsoimme pyydyksiä ensin, -niin rysässä oli metso ja ridasta saatiin hauki; me ne ensin otimme, -siitä edemmäksi menimme, niin..." "Valehtelet", sanoi isäntä, -"valehtelet varmaankin, milloin käypi rysään metso tai ritaan hauki? -Tuota eivät usko hullutkaan." -- "Usko pois", arveli akka, "löysimme me -aarteen, kaksi takallista kannoimme rahaa metsästä eilen ja tästä kylän -kautta vielä siihen aikaan kuljimme, kun sinua täällä vaimosi pieksi." -"Missä ja milloin on minua vaimoni lyönyt", huusi isäntä suuttuen, -"kaikki valehtelet tässä, ei ole mitään puheessasi perää; mene -matkaasi, taikka..." - -Akka ei muuta neuvoa nähnyt, vaan juoksi minkä joutui kotiinsa eikä sen -jälkeen enää huolinut ukkonsa asioita kylässä ilmotella, vaan oli -toimellinen ja tarkka kaikessa puheessansa. Sen pituinen se. - - - - -6. Hiidenkivi. - - -Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen -Hiiden-ruhtinas, mahtavin tenhomies Pohjolassa. Oli hänellä peura, ja -kaunis, verrattoman nopea juoksemaan. Tuo sorea eläin läksi kerran -kevättalvisena päivänä karkaamaan hangelle ja rupesi samoamaan ympäri -Suomennientä. Silloin moni joutsimies nähtyänsä kullankarvaisen ja -heleäsilmäisen peuran riensi sitä vainoamaan karkaistulla nuolellansa. -Mutta ei kukaan voinut häntä seurata, vaan pian jätti hän kauas -jälkeensä hiihtävän miehen. Peura joutui viimmein Hämeenmaahan, jossa -löytyi eräs mainio hiihtäjä ja joutsimies. Tämä nyt sai vainun Hiiden -komeasta peurasta, läksi kohta sitä kiehtomaan, liukuen sileillä -suksillansa, olalla tuima kaari. Kiljuvalla vauhdilla kiiti peura -pitkin tasaista hankea, mutta vielä tuimemmalla vauhdilla joutsimies -hänen jäljessään. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että -jyrkät mäet ylös, alas. Mutta rupesipa viimmein väsymys saavuttamaan -peuraa; hän jo kovin huohottaen pakeni, hänen juoksunsa heikkeni ja -likemmäksi saapui mies. Silloin tapahtui kumma, joka kuitenkin on -ennenkin nähty pidättävän monen ampumaniekan nuolen. Äkisti kääntyi -peura, lähestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen -hereitä kyyneleitä. Mutta vähääkään arvelematta lähetti armoton mies -vasamansa, lävisti ihanan eläimen otsan ja niin kaatui Hiiden peura, -punaten verellänsä valkean lumen. - -Silloin Hiisi, käyskellen Pohjanperän kolkoissa laaksoissa, tunsi -äkisti sydämmensä kiertyvän ja tiesi kohta, että hänen kultainen -varsansa vaelteli vaarassa. Hän kiirehti ylös tunturille, jossa hänen -linnansa oli, ja rupesi noitakurkistimellansa tähtäilemään etelään -päin. Nyt näki hän kaukana tummassa kuusistossa peuransa, joka, -veressään uiskellen, kierteli itseänsä kuoleman tuskissa; ja myös näki -hän murhamiehen seisovan uhrinsa vieressä riemuitsevalla katsannolla. -Silloin julmistui hän hirmuisesti, tempasi linnansa muurista suuren -neliskulmaisen kivimöhkäleen, sinkautti sen korkealle ilmaan, lentämään -joutsimiestä kohden, Hämeen saloille. Voimallisella pauhulla ja -huminalla kiiti ankara kivi, suuressa kaaressa halkaisten pilvien -tuulisen maailman. Se kohosi ylös taivaan kumuun, vaipui taas alas, -vaipui päivään päin, ja juuri joutsimiehen päänlaelle putosi ääretön -paino, haudaten hänet allensa iankaikkiseksi. - - _A, Kivi_. - - - - -7. Puijon mäki. - - -Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole -sykähtävin sydämmin useasti ihaellut synnyinmaansa somia näkyaloja! Kas -tuota jylhää vuorta! Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen -halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia -oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa; -kaikki on siinä jylhää, vaan sentään sopusointuista ja silmää -mielyttävää, somaa. Käy vähän matkaa metsän halki, tulet ehkä -kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi. Edessäsi näet -suuren järvenselän, jonka sinertävien laineiden läikynnässä uiskentelee -vihertäviä saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja heinäniittyjä, -ja niiden välistä pilkistelee siellä täällä ihmis-asunnoita. Etäällä, -järven toisella puolella, siintää korkeita kunnaita taivaan rannalla. -Tällaisia näkyaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen -nientä, vaan erittäinkin on Savo niistä rikas. - -Jos joskus käyt Kallaveden tienoilla, älä suinkaan jätä käymättä Puijon -mäellä, jos sinulla on luonnon ihanuudelle vähänkin avoin mieli. -Kauniina kesä-iltana on näky tästä mitä herttaisimpia. Luo silmäsi -minnepäin tahansa, joka haaralla näet Kallavettä saarineen ja -niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinervillä salmilla -keksinee ehkä silmäsi sauhua tupruttavan höyryveneen, joka kiitää samaa -nientä kohden, jonka keskisellä mäellä parhaallaan luontoa ihailet. -Tämä ilmottaa kohta, ett'ei luonto täällä enää ole kokonaan omassa -vapaudessaan, ett'ei Tapio ole enään täällä yksin-omaisena valtijaana. -Samalla niemellä on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille -on luonto suonut niin soman ja miellyttävän kävelypaikan kuin -Kuopiolaisille Puijon mäki on. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -8. Sudenpyynti suksilta. - - -Melkein pettämätön susien hävittämisen keino on se, jota Savossa ennen -käytettiin ja paikoittain vieläkin käytetään. Se, joka talvella, -silloin kun hanki ei kannata, huomaa verekset suden jäljet, ottaa kohta -sukset ja lähtee perässä hiihtämään. Kiirettä ei tässä liioin ole, -pääasia on vaan, että aina hiihdetään; sillä hiihdettäköön hiljemmin -tai kovemmin, saavutetaan kuitenkin susi kaikissa tapauksissa viimmein -kiinni. Temppu on nimittäin se, että tuo hiihtäjä, kun hän ei enää -jaksa hiihtää edemmäksi, poikkeaa lähimmäiseen taloon ja neuvoo, mihin -jäljet ovat häneltä jääneet. Silloin on yhden tai parinkin miehen -velvollisuus kohta lähteä jatkamaan ajoa. Vereksillä voimilla ja -saaliin toivossa luistavat he hyvää vauhtia lumitanteria myöten, mäkeä -ylös ja mäkeä alas, pedon jäljet varmana oppaanansa. Ensimmäisestä -vainoojastaan, jos tämä paljon jäljempää alotti retkensä, hukka -kentiesi ei vielä ollut paljon tietänytkään. Mutta nämät tässä -luultavasti joutuvat jo niin likelle, että susi heistä vihin saapi ja -kiiruhtaa kulkuansa. Mutta mitäs siitä apua! Joka askeleella pettää tuo -kavala lumi ja harmaatakki parka saa ponnistaa kaikki voimansa -päästäksensä ylös kuopasta, jonka hän itsellensä on kaivanut. Mutta -tuskin on se päässyt, niin vajoaa se jo uudestaan vatsaansa myöten -toiseen kuoppaan. Tällä lailla lähenevät vainoojat lähenemistään, ja -jos hekin vielä väsyvät, niin poikkeavat taas lähimmäiseen taloon, -josta jälleen yksi tai kaksi miestä lähtee jatkamaan. Olkoon yö, olkoon -päivä, hukka raiska ei saa silmänräpäykseksikään levähtää. Viimmein -hiihtäjät tullessaan tiheästä viidakosta ulos jo näkevät saaliinsa -edessään. Tässä on luisu alasmäki ja iloisesti hurraten huilauttavat -nyt ajajat viimmeisen matkan pätkän. Susi, huudosta peljästyneenä, -harppaa vielä hurjasti muutamia kymmeniä askeleita eteenpäin, mutta -saakin viimmein nyt kokea, että "kaiken kierrät, surmaasi et kierrä." -Likelle ennättänyt vainooja kohottaa sauvansa, jonka toinen pää on -terävällä rautakärjellä varustettu, ja pistää sen syvälle hukan -kylkeen. Vielä tuima ulvahdus, vielä vähän hurjaa temmellystä, niin on -loppu. - -Tämmöistä on sudenpyynti hiihtämisellä. Se on melkein varmin kaikista -keinoista. Tyhjäksi voi pyynti ainoastaan silloin mennä, jos nousee -paha pyry-ilma, joka ajaa jäljet umpeen. Esteeksi ovat maantietkin, -koska niillä susi saa kovaa maata myöten oikoa ja jäljet ovat -vaikeammat erottaa. Mutta kauan se ei kuitenkaan mahtane pysyä teillä, -jotka ihmis-asuntojen likelle vievät; perään-ajoa havaitessaan se -mieluimmin pyrkii tiettömille saloille, jossa luulee paremmin -säilyvänsä. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -9. Suksimiesten laulu. - - - Ylös. Suomen pojat nuoret, - Ulos sukset survaiskaa! - Lumi peittää laaksot, vuoret, - Hyv' on meidän luisuttaa. - Jalka potkee, - Suksi notkee - Sujuilevi sukkelaan. - - Heräs' tuuli tuntureilla, - Lehahti jo lentämään, -- - Sukkelat on sukset meillä, -- - Lähtään, veikot, kiistämään! - Saishan koittaa, - Kumpi voittaa, - Eikö tuulta saavuttais! - - Koti kontion on tuossa -- - Siihen sukset kääntäkää! - Havuin alla korpisuossa - Vanhus nukkuu röhöttää. -- - Kuules ukko, - Oves' lukko - Miehissä jo murretaan! - - Kohoaapi kämmenille - Metsän kuulu kuningas. -- - Lähtään, otso, painisille, - Tässä löydät vertojas'! - Hammasluske, - Keihäsruske - Kaikuttavi korpea. - - Jo on karhu kaatununna; - Keihäs sattui rintahan; - Ukko nukkuu uupununna - Sikeintä untahan. -- - Riemuellen, - Soitatellen - Viekää saalis kotihin! - - Vaan kun verivainolainen - Suomehemme rynnättää, - Silloin saalia toisellainen, - Veikot, meitä hiihdättää. - Käsi sauvan, - Toinen raudan - Teräväisen tempoaa. - - Verihinsä kohta nääntyy, - Kuka meitä vastustaa, - Kenpä pakosalle kääntyy, - Senkin suksi saavuttaa. - Pelastettu, - Rakastettu - Kohta ompi kotimaa. - - _J. Krohn (Suonio)_. - - - - -10. Kotka ja nälkäkurki. - - -Kotka lenteli kerran Afrikassa Saharan erämaan yli. Huomasipa -nälkäkurjen juoksevan hyvää vauhtia hietikossa. Nälkäkurjen nopea -juoksu alkoi herättää kateutta tuossa lyhytjalkaisessa ilmanlinnussa, -mutta samassa juohtui hänen mieleensä, ett'ei nälkäkurki voi ollenkaan -lentää töyhtömäisillä siivillään. Äkkiä tuiskahti hän alas, alkoi -pilkata nälkäkurkea, mutta itseään hän kiitteli ja kehui: - -"Hyvää päivää, nälkäkurki! Varmaan nälkä vatsassasi nävertelee ja -pakottaa sinut tuollaisella kiireellä einettäsi etsimään!" - -Nälkäkurki olisi voinut vastata: "Ei nimi miestä pilaa!" Hän ei -kuitenkaan mitään vastannut; luultavasti ajatteli hän: "Ei suuret sanat -suuta halkaise." - -Kotka jatkoi: "Voi pahainen päivä! Oletpa varvastellessasi varpaasikin -kadottanut, koska niitä on jäljellä vaan kaksi kummassakin jalassa, -- -vai lienet nälissäsi syönyt omat varpaasi. Minulla on yhdessä jalassa -niin monta varvasta kuin sinulla kaikkiaan. Katsoppas kynsivekaroitani; -niillä voin ottaa ruokani, vaikka -- selästäsi." - -Nälkäkurki vavahti, mutta pysyi ääneti. - -Kotka jatkoi: "Entäs nokkasi sitten, moinen töpykkä! Roomalaisnenät, -maailman kauneimmat ja kuuluisimmat nenät, verrataan tavallisesti -somuudessa minun nokkaani. Ja onpa matkaa nokastasi mahaan! Ennättää -vielä palan nieltyäsi nälkä viidesti vihlaista sulattimia, ennenkuin -ruoka joutuu mokoman kaularoikkanan läpi." - -Nälkäkurki nyykytteli päätänsä. - -Kotka jatkoi: "Jos muutoinkin jo olet kaikin puolin katala, oletpa -päällepäätteeksi siivillä ja pyrstöllä tykkänään pilattu. Niillä ei ole -minkäänlaista virkaa. Minä kun levitän lentoneuvoni, kohoan niin -ylhäälle kuin haluan. Uljuuteni on ääretön. Tosin muutamat typerät -haukkuvat minua raatelijaksi, mutta maailman nerot, runoniekat ja -ruhtinaat tietävät antaa minulle oikean arvon. Kenpä voisi -luetellakkaan, kuinka monessa runossa minun nimeni on kunniotuksella -mainittu. Ja hallitsijat sitten -- niin heidän vertaisensahan minä -olenkin. Jos esimerkiksi rahassa on kuninkaan kuva tahi minun kuvani, -yks' kaikki, se käypi täydestä." - -Nälkäkurki pudisti päätänsä. - -Kotka jatkoi: "Huomaatko sinä, kurja olento, minkä verrattoman kunnian -tein sinulle, kun alensin itseni ja rupesin pakinoimaan kanssasi, -sinun, joka et ikipäivinäsi ole muuta nähnyt kuin tämän erämaan --" - -"Ja taivaan," tokaisi nälkäkurki. - -Kotka joutui hämilleen. Hän oli luullut, ett'ei taivasta näe muut kuin -pilvien palteilla liikkujat. Jäähyväisiä sanomatta lehahti hän lentoon -ja suunnitti kulkunsa maiden ja merien ylitse Suomen suurille saloille. - -Vuosia kului. Kotka, tapansa mukaan, iski kyntensä talonpojan -lampaaseen, yrittäen sitä viedä saaliikseen. Typerä paimenpoika, joka -ei osannut huomata kotkan työtä jaloksi, riensi ryövärin kimppuun ja -löi sen seipäällä kuolijaaksi. Kuljettipa vielä raadon kotiinsa ja -naulasi sen, siivet levälleen, tallin oven päälle. Suomen -metsästys-yhdistys maksoi pojalle siitä tapporahaa kolme markkaa. -Vähitellen tippuivat kotkan sulat ja höyhenet likaan tallattaviksi, -kunnes koko kummitus viskattiin tunkioon. - -Vuosia kului. Nälkäkurki vanheni ja kuoli erämaahan. Onnellinen -kauppamatkustaja löysi sen. Huolellisesti kokoili hän nälkäkurjen -siipi- ja pyrstöhöyhenet ja asetti ne kalleimpain tavarainsa joukkoon, -mutta ruumiin hautasi hän hiekkaan. Kauppias möi sitten höyhenet -toiselle, toinen kolmannelle, ja viimmein joutuivat ne tänne meidän -kotimaahamme. Suomen ihanat ja suloiset rouvat kaunistavat nyt niillä -päähineitänsä. - -Niinpä tosiaankin. Tämä ei suinkaan ollut ainoa kerta kuin unhotettu -tai halpana pidetty erämaan lapsi on jättänyt paremman perinnön kuin -hänen ylä-ilmoissa liikkuva halveksijansa. - - _O. Vuorinen_ - - - - -11. Mielikki. - - -Tunnetteko Mielikkiä? Mielikki on metsän emäntä, salon mieluinen muori. - -Hänellä on aika komea talo, komeampi ja suurempi kuin keisarien ja -kuningasten palatsitkin. Se on melkein yhtä suuri kuin koko Suomen maa -ja korkeudelle se ylettyy aivan taivaaseen asti. Taivaan kansi sillä -onkin kattona. Päivällä siinä enimmiten palaa suuri kaasuliekki, joka -samassa on niin laitettu, että lämmittää huoneet; yöllä pannaan lakeen -riippumaan suuri kynttiläruunu, jossa monta tuhatta kynttilätä palaa; -välin sytytetään sen lisäksi vielä suuri himmeävaloinen öljylamppu. - -Mielikin ulkohuoneita, aittoja ja karsinoita sanotaan viidakoiksi tai -lehdoiksi; niissä hän pitää kaikellaista tavaransa ynnä myöskin pientä -karjaansa: jäneksiä, metsäsikoja, metsähiiriä, teeriä, pyitä, tikkoja -ja monellaisia muita eläviä. Paikoittain on hänellä myöskin suuria ja -pieniä vesialtaita, missä hän ahvenia, haukia, kiiskiä, muikkuja ja -muita kaloja elävinä pitää, siksikuin tarvitaan. Mielikki näet on -huolellinen ja tarkka emäntä, joka pitää murhetta huomispäivästäkin. -Vieraskamarinsa hän nimittää niityiksi ja nurmiksi; niiden lattialle on -hän levittänyt kalliita, monenkarvaisia mattoja, jotka ovat täynnä -hyvää hajua; pöydillä, joita siinä mäenrinteiksi sanotaan, on koko -suven aina makeisia vierasten varalla, välin mansikoita, välin -vaaraimia, välin puoloja; talvella siellä ei juuri käy vieraita, -sentähden eivät makeispöydät olekkaan laitoksessaan. - -Välin tulevat tietysti lattiat likaisiksi, kellertävän näköisiksi; -silloin ne ovat pestävät. Jos Mielikillä sattuu vieraita olemaan -huoneissaan, niin hän pyytää heitä vähäksi aikaa aittaan menemään, -juuri siksi että saisi pölyn pois huuhdotuksi matoista. Toisinaan on -hänellä oikein lauantaipuuha, vaikk'ei se tapahdu niin joka viikko kuin -muilla emännillä. Silloin hän pyytää anteeksi että hänen nyt täytyy -käskeä vieraansa kotiin menemään, sillä semmoisissa tiloissa pestään -kaikki huoneet ja aitatkin, ja vieraalle voi pahempaakin vahinkoa -sattua kuin kastuminen. Mielikillä näet on, niinkuin Amerikassakin -kuuluu olevan, aina talon tarpeiksi vesivaroja ylisellä. Kun sitten -huoneet ovat pestävät, niin piiat kaatavat vaan tuolta ylhäältä vettä -lattialle, tavallisesti seulan kautta, että tulisi tasaisesti joka -paikkaan, mutta välistä myöskin saavittain. Ylisellä tietysti on pimeä, -jonka tähden siellä täytyy valkealla käydä, ja tiedäthän piikain tavan, -että monesti eivät huoli ottaa lyhtyä, ottavat vaan palavia päreitä, -joista kekäleitä voi pudota alas ja polttaa kenen hyvänsä. - -Oma makuukamarinsa on Mielikillä korven keskellä, Havulinna nimeltään; -sepä vasta on kaunis. Pitkät hongat seisovat siinä niinkuin pielet -kirkossa, ja niiden latvat ovat niin tarkoin toisiinsa liitettyinä, -että makuukamarissa aina on vilpas ja vähän hämärä. Lattia on peitetty -pehmeimmillä viheriäisillä sammalilla, joilla ei kengän kopina -kuulu ja on suloista maata. Siinä tuvassaan Mielikki, niinkuin muu -vanhan-aikuinen kansa, pitää suurta karjaansakkin, karhuja, hirviä, -peuroja ja metsoja. - -Mielikki rakastaa hellästi lapsia ja pitää ne hyvin hyvinä, jos -nimittäin hyviä ja siivoja lapsia tulee hänelle vieraiksi. Mutta jos -sinne tulee joku laiskuri kuljeksimaan, ennenkuin hän on työnsä tehnyt, -taikka joku vallaton ilman vanhempainsa luvatta, silloin Mielikki ei -ota häntä hyvin vastaan. Hän samassa muuttaa koko asuntonsa, niin että -sinitaivas näyttää harmaalta, viheriäinen nurmi kuloheinältä, lintuin -laulut kuuluvat korpin rääkynnältä ja marjaset maistuvat katkerilta. Ja -lopuksi hän vielä antaa vanhemmille tiedon ja viepi heille aitastansa -vahvan ja norjan vitsan tottelemattoman makupalaksi. Varsinkin suuttuu -hän, jos pienet lapset myöhään iltasilla tulevat hänen luoksensa; -silloin hän lähettää tuhansittain pieniä itikoita eli sääksiä heitä -pistelemään, panee puut ja kivet mörköinä pelottelemaan ja juoksuttelee -pahoja lapsia eksyksissä ympäri lumperoisiinsa, niin että viimmein -pelosta ja väsymyksestä ovat nääntymäisillään. Ja kiittäkööt onneansa, -jos ei Mielikin vihaiset koirat, sudet, revi heitä kappaleiksi. - - _J. Krohn (Suonio)_. - - - - -12. Sananlaskuja. - - - Kun on olutta, niin on ystäviä. - Ei koirakaan kotiväkeä hauku. - Ei syvästä kaivosta vesi lopu. - Ei taito ole taakaksi. - Ei tuki suovaa alenna. - Ain' on laiska aikehessa. - Hiiri syöpi köyhän säästön. - Ei kalaa saada jalkaa kastamatta. - Huono vahti tekee monta varasta. - Ken pahat hyviksi saapi, Suomen suot se siltoaapi. - Vala varkaan miekka. - Herrain elo, köyhäin vero. - Isännän askeleet pellon höystävät. - Kärsivä kaikki voittaa. - Ei susi koiran kuolemata itke. - Ennen vettä veljeltä kuin vieraalta olutta. - Aikoja on se kuollut, joka itseänsä moittii. - Kiitä muille muita maita, itsellesi omia maita. - Riko ei mieli miehen päätä, lohi ei koskea sokaise. - Aina onni saanehella, ei aina ansainnehella. - Ajallansa työn teko, hetkellänsä ilon pito. - Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo. - Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekkin. - Sovinnolla on sija suuri, ahdas riidalla asunto. - Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi - Joka ei ota saatuansa, se ei saa tarvittuansa. - Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. - Meret suuretkin sulavat, ei sula sydän suruinen. - Paeten pahasta pääsee, syöden leipäkannikasta. - Parempi hyvä ero kuin paha yhteys. - Syöty leikattu palanen, annettu luvattu lahja. - Ei ole paimenen pyhistä, eikä lapsen armottoman. - Kussa laki lakkaa, siinä vaivaisuus alkaa. - Parempi tyhjä kukkaro kuin lainattu raha. - Tuli opetti salvamahan, kylä käymähän käräjät. - Tauditta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu. - Toivotaan meren takaista, vaan ei turpehen alaista. - - - - -13. Käen pesintö. - - -"Pehmeä ja lämmin kuin käen pesä", on sananparsi. Sillä on melkein -samallainen leikkisä merkitys kuin sananparrella: "Kestävä ja vahva -kuin jänisnahka." Kuitenkin on edellisen sananparren leikillisyys monta -vertaa sukkelampi kuin jälkimmäisen; sillä onhan jänisnahalla toki -nimeksi kestävyyttä ja vahvuutta, mutta käen pesällä ei ole ollenkaan -pehmeyttä eikä lämpimyyttä. Syy on yksinkertainen. Käellä ei tähän -maailman aikaan olekkaan pesää. Asia ei ole niin ymmärrettävä, että -käki kanervikkoon tahi puun oksalle synnyttäisi eläviä poikia -- -lintuin tyttäristä kansa valitettavasti ei tiedä mitään -- semmoisia -poikia, jotka syntymäpäivänänsä jo kykenisivät hakemaan ruokansa ja -kenties kukkuisivatkin kilvassa emänsä kanssa. Ei suinkaan! Käki munii, -munista syntyvät hautomalla pojat, jotka viikkokausia ovat heikkoja ja -tarvitsevat hoitoa. - -Olipa kerran aika, jolloin kaikille luoduille määrättiin tehtävänsä ja -tarkotuksensa. Silloin pienten lintuin elikkä laululintuin tehtäväksi -annettiin kevätluonnon sulostuttaminen laululiverryksillä; sen lisäksi -uskottiin heille huolenpito siitä, ett'ei hyönteisten valtakunta pääse -kovin paisumaan ja rasitusta tekemään kasvien valtakunnalle. - -Useat hyönteiset, erittäinkin niiden toukat, ovat suuria syömäriä, ja -ne turmelisivat kaikki kasvit, jos ei niitä pidettäisi tarpeellisessa -kurissa. Pikkulinnuille on annettu valta käyttää näitä kasvikunnan -vihollisia ruoaksensa ja niinpä he tekevätkin. - -Mutta keväällä purojen liristessä, puiden viheriöidessä, nurmien -kukostaessa on Leivolla, Peipolla, Pääskyllä, Rastaalla ja muilla -laululinnuilla niin paljon suloista nähtävänä, niin paljon laulamisen -ainetta, että tuskin ruokaansa muistavat nauttia. Sitä paitsi on heillä -samaan aikaan yksityiset perheellisen elämän toimet ja puuhat: -pesänrakentamiset, munimiset ja hautomiset, jotka kaikki vaativat -aikansa. Hyönteisten liikanaista lisääntymistä keväällä ja kesän alussa -ei kukaan heistä jouda kunnollisesti vastustamaan. Katso! Kasvikunta -surkastuu. Toukkia vilisee joka paikassa. Pikkulinnuille hätä käteen. -Mitäs neuvoksi? - -Pidettiinpä kokous. Siihen kutsuttiin neuvottelemaan kaikki ne linnut, -jotka paarmoja, kärpäsiä ja muita hyönteisiä syövät ja niiden toukkia -hävittävät. Kokouksen esimieheksi valittiin yksimielisesti Satakieli. -Hänpä siihen toimeen olikin erittäin sopiva, sillä hän osaa kaikkein -lintuin kieltä. - -Keskustelu oli vilkas. Kaikki kokouksen jäsenet olivat yksimielisiä -siitä, että synnyinmaan vihollisten lisäytyminen on estettävä, vaikkapa -semmoinen toimi uhrauksiakin vaatisi. Koetettiin keksiä keino. Yksi -ehdotteli yhtä, toinen toista. "Monta miestä, monta mieltä." Satakieli -kuulusteli muilta linnuilta, kuinka monta hyönteistä tahi toukkaa kukin -heistä pesimis-aikana päivässä hävitti. Vastauksista havaittiin, että -jo pesänteko-aikana kovan työn tähden ei joudettu tarpeeksi hyönteisiä -tavottelemaan ja sitten hautomis-aikana olivat hellät äitilinnut -milt'ei kokonaan unhottaneet ruokansa. Heitä ei sentään kenenkään -sopinut moittia, sillä se olisi ollut äidinrakkauden halveksimista. -Vieläpä tultiin keskustelussa huomaamaan, että pesimis- ja -hautomis-aikana etenkin nuo rumat karvapeittoiset hyönteistoukat, -"ukonkoirat", pääsivät suuresti lisäytymään ja tuhoilemaan kasvia. -Niitä oli suuruutensakkin vuoksi pienten lintuin vaikea hävittää. Joku -ehdotteli, että Varis sukulaisinensa ottaisi hävittääksensä -karvapeittoisia toukkia, arvellen, ett'eivät ne heille olisi liian -suuria ja karheita. Mutta toiset ilmottivat, ett'ei Varikseen eikä -hänen sukulaisiinsa ole luottamista, ja onhan jo sananparreksi -tullutkin: "Meni kuin variksen vala." Varis sen kuultuaan lensi -uhkaavaisesti raakuttaen tiehensä ja Harakka päästi korvia särkevän -pilkkanaurun. - -Kun Käki kuusen latvassa istuessaan kuuli, että karvaisten toukkain -hävittäminen pani pikkulinnut pahimpaan pulaan, kukahteli hän -kauniisti: "Karvapeittoiset toukat, nehän juuri ovatkin minun parhaita -herkkujani. Kylläpä niitä söisin syötyänikin! Söisin, söisin! -Pesimispuuhat ja hautomishankkeet ottavat aikani." - -"Kuules, Käki kulta", huusivat pikkulinnut yhdestä suusta, "kuules, -kultainen Käkönen, tule munimaan täst'edes meidän pesäämme. Muni vaan -muna kuhunkin pesään, kyllä me haudomme munasi ja ruokimme poikasi, -kunhan sinä pidät tarkkaa huolta siitä, ett'eivät karvaiset -hyönteistoukat turmele kasvien menestystä suloisessa syntymämaassamme!" - -"Kyllä mielelläni suostuisin ehdotukseenne", vastasi Käki, "mutta minun -poikani, suoraan sanoen, ovat runsasruokaisia, ne syövät paljon; entä -jos omat poikanne tulevat puutetta kärsimään." - -"Synnyinmaan etu on tärkeämpi kuin jokaisen yksityisen etu", -tirkuttivat pikkulinnut. "Me ravitsemme poikasi, vaikkapa itse omain -lastemme kanssa näkisimme nälkää." - -Sovinto syntyi, liitto lyötiin. Siitä ajasta ei ole Käki pesää -rakentanut, vaan on muninut pienten lintuin pesään, munan kuhunkin. -Ahkerasti ahdistaa Käki turmiollisia hyönteisiä ja toukkia muiden -lintuin pesimisaikana. Vieläpä antaa hän kuulla suloista kukkumistansa, -jonka ihanasta helkkeestä nuoret neidot naimavuotta ja vanhukset -kuolinvuotta ennustavat. - -Jokainen pikkulintu, jonka pesään Käki on muninut, pitää pyhänä -velvollisuutenansa hautoa munan pojaksi ja noitaa pojan -täysikasvuiseksi. Maailmassa tuskin mitään muuta hoitolasta niin -hellästi ja huolellisesti kasvatetaan. Semmoinen puuha ei ole -pikkulinnuille vähäpätöinen; mutta eipä ole se ilokaan vähäinen, kun -tietää kasvattavansa "poikaa", josta kerran on oleva hyötyä -synnyinmaalle. - - _O. Vuorinen_. - - - - -14. Lohi. - - -Lohi on levoton veitikka. Kauan ei se viihdy syntymämaillaan eli -pikemmin sanoen syntymävesissään, jokien pohjassa, vaikka siellä kyllä -on kaunis olla kirkkaassa, vilppaassa tupasessa. Jo pienenä pahaisena -tuntuu hänestä tämä hänen kotinsa kovin ahtaalta, kovin köyhältä; hän -lähtee kaukaisille ulkomaille, ulkovesille piti sanoakkin, onnea -hakemaan. Eikä se toivossaan petykkään. Ulapoilla aukeilla -uiskennellen, hän kasvaa, hän lihoo, hän paisuu aika vonkaleeksi, -oikein isoksi herraksi, ja semmoisena hän viimmein näkee hyväksi taas -tulla katsomaan tuota eriskummallista maailman nurkkaa, missä hän ensin -on päivän valon nähnyt. Ja hän viepi kanssansa monta samallaista -veitikkaa; he keräytyvät suureksi, monta tuhatta sisältäväksi laumaksi -ja alkavat nousta jokien suista ylös. Vähän he huolivat siitä, onko -vastavirta kova. Heillä on sama luonne kuin muinaisella akalla, joka -hukkui, he ponnistavat aina vastavirtaan. Tuleepa silloin koski -vastaan; siihen toki luulisit niiden pysähtyvän. Vielä mitä! He -paiskahtavat väkevällä, pontevalla pyrstöllänsä, ja vuptis! jo -loiskahtavat veteen yläpuolelle koskea. Taikka jos hyppäys sattui -olemaan liian lyhyt ja ne putosivat virran vietäviksi, niin yrittävät -toisen kerran ja kolmannenkin, siksikuin onnistuu. Lohella ei -kuitenkaan aina ole onni seurassa; se usein sattuu hyppäämään satimeen -ja silloin se joutuu itse lihavaksi makupalaksi. Jokien poikki on näet -lohien nousuajaksi asetettu laitoksia, nimeltä padot, joihin noita -hyviä, herkullisia kaloja pyydetään. Olipa muutama herra Skotlannissa -kerran laittanut lohikoskeensa padan semmoiselle paikalle, että aina -välistä lohia lompsahti siihen sisään, jolloin pata otettiin pois ja -pantiin tulelle. Kas sepä oli mukavasti varustettu, niin ett'ei voi -mukavampaa ajatellakkaan, paitsi jos laittaisi niin, että lohet jo -keitettyinä hyppäisivät suoraan suuhun! - -Eivät ole ajat niinkuin ennen! Sitä valitetaan kaikissa asioissa ja -niinpä myös lohien suhteen. Ei ole enää Pohjanmaallakaan se aika, -jolloin palvelijat pestiä ottaessaan tekivät sen lujan ehdon, ettei -saisi syöttää heille lohta useammin kuin kolme kertaa viikossa. Lohen -saalis on suuresti vähennyt ja vähenee vähenemistänsä. Mutta jos -ihminen paljon hävittää, niin osaapa hän myös, jos tahtoo, -hävitykset jälleen parantaakkin. Moneen paikkaan on perustettu -lohensiitys-laitoksia, joissa lohen määhnää sekä poikia hoidetaan, -siksikuin ne ovat niin suuriksi kasvaneet, ett'eivät enää mahdu joka -hauen kitaan. Sillä keinolla on ulkomailla saatu lohirikkaaksi jälleen -moni joki, josta ne jo olivat melkein sukupuuttoon hävinneet. -Suomessakin on useampia tämmöisiä "lohikouluja", joista jo on päästetty -satoja tuhansia oppilaita ulos. Mutta mikä heille päähän pistänee, -eivätpä kuulukkaan palaavan syntymäpaikoilleen, niinkuin siivon lohen, -varsinkin koulutetun ja sivistyneen, tapa vaatisi. Näyttää siltä, kuin -Saksan ruokoiset rannat heidän mielestänsä olisivat makeammat. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -15. Kuun tarinoita. - - -I. - -Paljon, virkkoi kuu, olen kuullut kehuttavan ruusuin kauneutta ja -varsinkin sanotaan niiden kauneimpina olevan, kun kasteen pisara niissä -kiiltelee kuin timantti morsiamen otsassa. Näitä kuullessani on -useinkin mieleni tehnyt sitä nähdä; vaan juuri silloin, kun päivän -koittaessa kaste kukkiin laskeutuu, täytyy minun aina lähteä pois, -piilemään. - -Kerran olen kuitenkin nähnyt koko kedon täynnä ihanimpia ruusuja ja -yhdessä niistä kastepisaran, kalliimman ja kirkkaamman kuin ne, joista -te ihmiset kehutte. - -Oli vielä talvi, minä kuljin lakean kankaan yli. Päivällä oli siinä -ollut vilkasta elämää; nyt se oli autiona -- päivällä oli siinä -kuulunut tykkien pauhina, voittohuutoja ja kaatuneiden valitus; nyt oli -kaikki ääneti. Se oli Siikajoen tanner. Palavalla innolla oli tässä -Suomen joukko tapellut kotimaan puolesta. Se rakkauden liekki oli -saattanut talven nietoksetkin kukkimaan; -- mihin vaan silmänsä loi, -paistoi valkoiselta lumelta punaisia veriruusuja. Tätä katsellessani -läheni neitonen tappelutannerta; hän asteli kuolleiden joukossa; hän -katseli, etsiskeli jotain -- ja viimmein hän lankesi polvilleen nuoren -kaatuneen sotilaan viereen. -- Hänen kupeestansa oli punaisia ruusuja -valunut lumelle. -- Neito häntä katseli ja hänen silmistään herui -kyynelpisara; se tipahti veriruusun päälle lumelle. -- Kah se oli -kallein kaste kauneimmassa ruusussa. - - -II. - -Oli Toukokuun alku. Talvi oli jo muuttanut pois majoiltamme, mutta -meri, manner oli vielä ramua täynnä, niinkuin muuttajilta aina jääpi. - -Uusi asukas, kevät, oli vasta tullut eikä vielä ollut kerjinnyt -huoneitansa siivota. Pölyisinä hämähäkin verkkoina roikkui vielä -harmaita pilviä laessa; särkyneitä jääsirpaleita ajeli aalloilla; -nurmipermanto oli vielä lakaisematta; ei ollut vielä kulo peitetty -kirjavalla kukkasmatolla; lehdettömät puut näyttivät ikkunan pieliltä, -joista uutimet on pois otettu. Kevät ei huonettaan vielä oikein saanut -lämmitetyksikään; ilma oli semmoinen, josta Virolainen sanoo: suven -silmät, talven hampaat. - -Illalla tuli kuu taas puheilleni. Ohoh, sanoi hän, myöhäiset tässä -ollaan. Toista on tuossa ikuisen kevään kodissa. Ihana, sanomattoman -ihana on Italia! Mitäs on tämä vaalea hursti, joka teillä kesällä -laeksi on levitetty, Italian tummansinisen taivaan rinnalla. Tässä ei -tähtiä näy ollenkaan ja minäkin töin tuskin pääsen näkyviin. Toista on -siellä. -- Kuu oli nähtävästi pahalla tuulellaan; se oli taitanut -matkalla vilustua. Se vaikeni ja oli äkäisen näköinen. Mutta kohta se -taas selkeni ja virkkoi: Niin, niin! Kyllä on Etelä ihana; mutta miksi -kääntyy maneetin silmä aina Pohjoseen päin; miksi - - -- syksylinnun lähtevän - On sävel niin surullinen? - Keväillä mielimaillehen - Se rientää riemuiten! - -Vaan mitäs minä tyhjiä rupatan; parempi olisi ruveta jotain -tarinoimaan. Ja koska Italiaa mainitsin, juttelen sinulle siitä. - -Minä kerran luikertelin Nizzan yli. Teillä oli vielä tuima talvi, -siellä oli suloinen suvi. - -Meren maininki kohoili hiljalleen niinkuin makaajan rinta. Ilma oli -lämmin ja täynnä tuoksua. Sitruuna- ja pomeranssipuut olivat valkeilla -kukkakinoksilla peitetyt; tuossa taivaan äärellä näkyivät korkeat -Alpit, jotka ovat tämän paratiisin vartijat Pohjan pahoja peikkoja -vastaan. Ja meren, mantereen ylitse kaarrutteli Etelän taivas, jonka -pimeässä pohjassa tähdet välkkyivät niinkuin kultakirjat kuningattaren -morsiuspeitossa. - -Meren aalloissa keinui pienoinen vene; kaksi soutajaa sitä välistä -kiidätteli kulkemaan; kultaisena kuohui silloin laine kokassa ja -airoista tippueli kultapisaroita; välistä soutajat levähtivät ja vene -luikerteli hiljaa itsekseen. Perässä istui neito; se nähtävästi oli -Italian ihana tytär. Mustana kuin yö liehuivat pitkät suortuvansa -tuulessa ja silmät tuikkivat kuin tähtien tulet. Hänen vieressään istui -nuorukainen. Keltakähärät, sinisilmät ja punaiset ruusut valkeilla -poskilla ilmottivat Pohjan poikaa. He istuivat käsityksin, ja huulet -kuiskailivat suloisia sanoja. He katsahtivat ylös taivaaseen. -Joutsenjoukko lensi heidän ylitsensä. Siivet suhahtelivat; niillä oli -niin kiire; riemuhuuto kajahti; ne olivat matkalla Pohjoseen. -- -Nuorukaisen sydän sykähti, silmäin kirkkaus sokaistui, hän vaikeni ja -istui synkkänä. - -"Mikäs sinun taas on, armas Antonio; joko pilvi taas on peittänyt -Pohjantähteni loisteen? Mitäs sinä suret, kun koko luonto autuaana -riemuitsee?" -- Nuorukainen viittasi joutsenia ja virkkoi: "Katso -noita; ne rientävät Pohjaan, ja minäkin olen Pohjan lapsi". "Pohja, -Pohja", huokasi neito. "Mikä lumous Pohjassa on? Tässä on paratiisi, -siellä yön ja pakkasen valta; tässä olet terveyden jälleen saanut, -siellä sinut kohtaisi kuolema. Tässä on sinulla lempi ja siellä..." -Nuorukainen huusi: "Siellä on syntymämaa!" - - -III. - -Minä tulen Delawarejoen rannalta, sanoi kuu. Siellä seisoo tuuhean -vaahteralehdon suojassa soma talo. Se on tiileistä rakennettu ja seiniä -myöten kasvaa murattiköynnöksiä niin tiheään, että niiden peitosta -ikkunat pilkistelevät vaan niinkuin silmät naamiosta. Talon ympärillä -on kukkaslavoja ja edempänä kauniit pellot ja niityt pensas-aitoineen. --- Kas semmoinen on amerikkalainen _farm_. Se on toista kuin teidän -maanne hirsihökkelit ja seiväs-aidat. - -Vähän matkaa asumahuoneista on vanha aitta. Se on pölkyistä kyhätty, ja -sen turtaunut, mustennut muoto osottaa selvästi sen olevan perintöä -niiltä ajoilta, jolloin ensimmäiset uudis-asukkaat tänne asettuivat. -Sen yliselle on talonväki korjannut vanhaa ramua pois jaloista. Minä -sitä rupesin tarkastelemaan, ja mitä virkat, jos sanon, että muun -joukosta keksin vanhan kanteleen, jossa kuitenkin vielä näkyi pari -katkennutta vaskikieltä. -- Kanteleenko! huutanet naurussa suin, -kaikkia tuon vanhuksen heikot silmät ovatkin näkevinänsä! kuinka olisi -Suomen kantele joutunut amerikkalaiseen taloon? -- Olipa kuitenkin, ja -siitä vaan näkyy, että maassa, maailmassa on paljon teihin koskevia -asioita, joista ei teidän Suomalaisten viisaustiede vielä ole saanut -vihiä. - -Minä, näet, olen tässä samassa paikassa käynyt 200 vuotta takaperin. -Silloin oli nykyinen vanha aitta korkeammassa virassa, se oli -uudis-asukasten asumahuoneena. Siihen aikaan peitti korpi vielä -suurimman osan nykyistä viljavaa laaksoa. Yhdessä kohden oli kuitenkin -jo metsä kaadettu. Siinä näkyi sakeassa savussa liikkuvia olentoja. -Mustuneina, hiestyneinä he viertelivät suuria, kyteviä pölkkyjä maata -myöten. Ja kummastuksella katselivat heidän hollantilaiset naapurinsa -sitä outoa menoa. - -Talon vanhaa ukkoa näissä töissä et olisi nähnyt; hän niihin ei enää -kyennyt. Päivät pitkät istuskeli vanhus ruuhessaan järven tyynellä -lahdella; hän oli onkivinansa, mutta saalista ei karttunut paljon. Ukko -kökötti syvissä mietteissänsä eikä huomannutkaan, kuinka kalat -nykielivät syöttiä. Hänen mietteensä oli kaukana, aivan toisella -puolella avaraa valtamerta, noissa Savon synkissä saloissa, missä hän -oli syntynyt ja toivonut saavansa levätä viimmeistä lepoa. Kun -Kristiina-kuningattaren kehotuksesta hänen lapsensa muuttivat, oli -hänkin heitä seurannut tähän onnen luvattuun maahan, mutta vanhaa -honkaa on vaikeampi siirtää kuin nuorta vesaa; monta sydänjuurta -katkeaa, ja uudessa paikassa se kituu kitumistaan kunnes kuivuu. - -Pyhä-iltana tässä talossa oli iloista melua. Likeisistä ruotsalaisista -ja hollantilaisista taloista kävi usein nuorisoa vanhan "Finnin" -farmilla, jossa aina oli vieraanvaraa. Talon sinisilmät eivät suotta -olleet Suomen sukuperää; he olivat suloudellaan kokonaan lumonneet -nuorten miesten sydämmet. -- Siinä soitettiin, siinä tanssittiin, siinä -riemasteltiin kaikella tavalla. Mutta ukkoa ei nähty jänteisissä -iloissa sen enempää kuin töissäkään. Hänestä oli kaikki outoa siinä -menossa: vieras mieli, vieras kieli. Hän vaan istui yksinänsä -saunakodassa ja lauleli itseksensä noita kansansa ikirunoja, joita oli -kuullut kotimaassa - - Piimäsuuna pikkaraisna - Maitopartana pahaisna. - -Kolmas vuosisata jo vierii vanhuksen haudan ylitse; hänen lapsensa -unhottivat muukalaisten joukossa kotikielensä; lasten lapset olivat -sitä tuskin tunteneetkaan. He muuttuivat Ruotsalaisiksi, sitten -Hollantilaisiksi, viimmein Englantilaisiksi, ja nykyinen polvi ei -muistakkaan enää, mistä alkuperästä se on lähtenyt. Mutta ukon kannel -säilyy vielä unhotettuna, tuntematonna muun ramun joukossa vanhan aitan -pölyisessä nurkassa. - - _J. Krohn (Suonio)_. - - - - -16. Mitä koski kohisee? Mitä kuuset kuiskailevat? - - -Tuuheassa kuusikossa oli erään myllärin asunto ja siitä ainoastaan -muutama sylenmitta kohisevan kosken rannalle, jossa vesimylly ankarasti -hyöri ja pyöri. Tuon kosken partaalla istui useasti nuori kasvava tyttö --- hän istui avojaloin, avopäin, ja tuuli sai vapaasti liehutella hänen -kiharoitaan. Siinä oleskeli hän aina tuntikaudet, kunnes kuusikosta -myllärin vaimon kutsuva ääni vaati häntä pois tulemaan. Eräänä aamuna, -jolloin kastehelmet vielä kimaltelivat ja linnut tuhansittain -visertelivät, läksi myllärin Helmi taas ahtaasta tupasesta, katkismus -kädessä, avopäin juoksemaan metsään. Hän juoksi, kunnes ennätti lähellä -olevan lähteen reunalle, jossa hän sitten istahti kaatuneen puun -rungolle lukupätkäänsä muka lukemaan. Hetkisen vaan hän kirjaan -silmäili, mutta laski sen sitten pois ja nousi osottelemaan lintujen -ääniä, mutta eipä tuo kauan häntä huvittanut, sillä kuuluipa nyt -kuusien latvoista hiljainen tuulen humina, ja heti meni Helmi vakaana -taas istumaan puun rungolle; hän kuunteli tarkkaan, sormensa vaipuivat -ristiin; tuo kesäisen luonnon ihana juhlavirsi oli kokonaan voittanut -Helmin sydämmen. Mutta äkkiä nousi hän paikaltaan, huudahtaen: "En, -minä en ymmärrä, mitä te kuuset minulta vaaditte, mihin te niin -hellästi hyväillen minua käskette! Juoksenpa kosken rannalle, kosken -kohina puhuu samoin, ehkä siitä paremmin saan selkoa" -- ja Helmi -juoksi rannalle. Siinä hän nyt istui kuunnellen kosken lakkaamatonta, -yksitoikkoista pauhinaa, välistä läskein kätensä silmilleen, jotta -kuulonsa siten tulisi tarkemmaksi. Näin olisi hän taaskin istunut monet -hetket, joll'ei eräs nuorukainen, joka tuli myllytietä pitkin, olisi -hänelle huutanut: "Kuules tyttö, missä kotosi on? Varmaankin olet -näiltä paikoilta, kosk'ei sinulla ole edes huivia päässä." - -"Tuolla kuusikossa on kotoni", vastasi Helmi ja kiirehti samassa herran -edelle kotia päin. - -"Onko teillä lehmiä?" kysyi herra. "On kyllä." "Saako äidiltäsi ostaa -ruokaa?" "Saa kyllä." "Osaatko sinä muuta puhua kuin: saa kyllä ja on -kyllä?" "Kyllä" -- vastasi tyttö, mutta jätti herran sikseen ja rupesi -juoksemaan kotia. - -"Nuo mökin lapset ovat hyvin jäykkiä", ajatteli nuorukainen. "Lieneekö -heissä mitään hienompia tunteita?" -- sitten miettien ennätti hän -myllärin asunnolle ja kuuli samassa Helmin sanovan: - -"Tuolla tulee valkolakki". -- Nuorukainen oli ylioppilas ja -luonnontutkija, joka kulki metsissä kukkia ja hyönteisiä -etsiskelemässä. Hän astui tupaseen ja pyysi ostaa ruokaa. Myllärin -vaimo valmisti heti vieraalle yksinkertaisen aterian, vaan sen -tehtyänsä sanoi hän Helmille: "Tuo kirjasi tänne, että luetan -lukupätkääsi?" - -"Kirjani jäi lähteelle", sanoi Helmi punastuen, "enkä vielä ole -lukenutkaan." - -"No, hyvänen aika, tuota lasta! Ei sinusta koskaan ihmistä tule! Sillä -ehdolla juuri pääsit ulos, että luettavasi lukisit." - -"Niin, mutta siellä kuuset taas humisivat minulle kovin kauniisti, -minun täytyi niitä kuunnella, ja sitten unhotin koko kirjani, mutta -juoksenpa sen noutamaan kotia." Näin sanoen Helmi puikahti ulos ovesta, -ja myllärin vaimo valitti nyt vieraalle, miten tytön ulkoaluku kävi -huonosti, kun hän vaan aina tahtoi oleskella luonnon ääniä -kuuntelemassa. -- "Helmi on jo Vapusta kolmannellatoista, kyllä hänellä -on ikää, vaikka hän on vähäinen ko'oltaan ja niin äärettömän -lapsellinen, että luulee kosken kohinassa ja kuusien huminassa -kuulevansa paljon, josta hän ei selvää saa; 'mutta jahka tulen -vanhemmaksi, kyllä kai sitten niitä ymmärrän' -- sanoo tyttö." - -Äidin vielä puhuessa palasi Helmi jo kotia, kirja kädessä. Ylioppilas -kysyi, oliko myllärin väellä sanomalehtiä. "Ei ole", vastasi vaimo. -"Osaako Helmi sisältälukua, vai onko sekin vaikeaa hänelle?" - -"Kyllä sisältäluku hänen suustaan vieriää kuten pavut pussista -- sehän -nyt lukeekin latinaiset ja kaikki." - -"Tässä on minulla sanomalehti, jonka otin mukaani kaupungista; tuleppas -sitä lukemaan, jotta saan kuulla, miten osaat." Helmi tuli -juoksujalkaa. Siinä kappaleessa, josta nuorukainen käski hänen lukea, -kehotettiin lämpimästi ja innokkaasti kaikkia rakastamaan isänmaataan. --- Tyttö luki selvästi ja sujuvasti vähän aikaa, vaan yht'äkkiä hän -huudahti: - -"Äiti! Nyt minä tiedän, mitä koski kohisee, ja mitä kuuset kuiskaavat. -Voi äiti! Ne sanovat: 'rakasta isänmaatasi!' Nyt sen tiedän, sillä -aivan samoja tuntee sydämmeni niitten kohinaa tuolla ulkona -kuunnellessani, kuin jolloin tätä luen; joka kerta kuin tässä -isänmaanrakkaudesta puhutaan, niin sydämmeni lämpenee, tuntuupa -ikäänkuin kesäinen tuuli sinne virtailisi. Voi äitini! minäkin -tahtoisin rakkautta osottaa isänmaalleni, mutta olen niin pieni, niin -pieni, ett'en voi mitään!" - -"Lapsi, tee työtä ja kokoo viisautta! Ensiksikin tulee sinun muistaa, -että Jumalan pelko on kaiken viisauden alku; siitä kaikki hyvyys tulee. -Jos sen muistat ja aina ahkerasti työtä teet siinä, missä sinulle on -työala määrätty, niin tulee sinustakin isänmaallesi hyödyllinen jäsen, -ja siten voit sinäkin osottaa rakkauttasi." - -"Kyllä minä tästä lähtein rupean ahkeraksi", vakuutti Helmi, ja tuon -lupauksensa hän myöskin on pitänyt; mutta luonnon helmassa hän vieläkin -halusta lepohetkensä viettää, "kuunnellen sen kuusen huminata, jonka -juurella hänen asuntonsa on." - -Ylioppilaasta tahdon mainita sen verran, että hänen ajatuksensa "mökin -lapsista" olivat ihan muuttuneet, kun hän myllärin tupasesta pois meni. - - _Th. Hahnsson_. - - - - - -17. Kreetta Haapasalo. - - - Soitto on suruista tehty, - Murehista muovaeltu. - -Oli vuosi 1853. Halla, harmaatakki kuokkavieras, oli taas kerran käynyt -Suomen pelloilla. Kerjäläisiä rienteli kaupunkeihin, varsinkin -pääkaupunkiin, samoin kuin kärpäset syyskylmän alkaessa etsivät suojaa -lämpimistä tuvista. Tuli silloin myös eräs huono reki, huono, laiha -hevonen edessä, Helsinkiin, kuljettaen äitiä ynnä hänen kahta lastansa. -Ne eivät kuitenkaan olleet kerjäläisiä, ne eivät rukoilleetkaan -leipämurua _ilmaiseksi_ onnellisemmilta veljiltänsä; heillä oli -tuomisensa muassaan, jota tahtoivat _vaihtaa_ leipään. Se äiti oli -_Kreetta Haapasalo_, köyhän kruununtilallisen vaimo Yli-Vetelin -kappelista Kokkolan pitäjää. Heidän pieni talonsa muulloinkin heitä -vaan töin tuskin elätti; nyt oli halla aitan aivan tyhjäksi tehnyt. -Kreetta oli, ruokaa lapsilleen hankkiaksensa, mennyt apulaiseksi -pitäjän räätälille; mutta hän oli ompeluun tottumaton, neulat -katkeilivat, langat menivät poikki. Räätäli ei voinut häntä pitää -työssänsä. "Älä huoli", lohdutti hän katkerasti itkevää kuitenkin, "jos -et juuri ommella osaa, niin osaatpa laulaa sitä paremmin. Mene -kaupunkiin laulamaan, niin kyllä saat leipää itsellesi!" -- Kreetta -Haapasalolla oli näet pienestä asti ollut suuri halu ja taito sekä -lauluun että soittoon. Kuudenvuotisena tyttö-tynkkäsenä oli hän jo -alkanut soitella kuutta kieltä, jotka oli lautaan viritetty. Sittemmin -laittoi hänelle tuttava varsinaisen 14-kielisen kanteleen. - -Kreetta noudatti hyväntahtoisen räätälin neuvoa ja läksi ajamaan -re'ellään pitkää Pohjan rantaa, käyden kaikissa kaupungeissa. Uskalsipa -hän sitten, koska häntä joka paikassa lempeästi otettiin vastaan, mennä -myös etelään päin, jossa kanteleen sävelet jo olivat aikaa sitten -unohtuneet. Hän kulki Jyväskylän ja Hämeenlinnan kautta ja tuli lopulla -Tammikuuta v. 1853 Helsinkiin. Sielläkin oli hänelle onni yhtä -myötäinen. Hän sai soittaa milloin tämän, milloin tuon perheen kodissa, -ja ihastutteli kaikkia koristelemattomalla, sujuvalla soitannollaan ja -heleällä, kauniilla, vaikka tietysti harjottamattornalla äänellään. -Runsaasti karttui myös rahalahjoja jokaisena tämmöisenä iltana Kreetan -kukkaroon, ja kun hän keväämpänä kotiinsa palasi, saattoi hän -saaliillaan suorittaa pienen tilansa kaikki velat. Myöhemminkin, joka -kerta kuin kovempi katovuosi on kohdannut Suomen kansaa, on hän -uudelleen ottanut kanteleensa ja "laulanut leipää" leivättömille -lapsilleen. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -18. Arvoituksia. - - - 1. Lauta kaatui lammikkoon, ei koskaan kuiva eikä mätäne? - 2. Pohjaton, kanneton, tuoretta lihaa täynnä? - 3. Rautainen hiiri, liinainen häntä? - 4. Ensin nahka nyljetään, sitten villat keritään? - 5. Ei huku vedessä, ei pala tulessa, eikä mahdu maan rakoon? - 6. Hakee, hakee, eikä soisi löytävänsä? - 7. Kun metsään menee, niin kotiin katsoo, kun kotiin tulee, - niin metsään katsoo? - 8. Helsingissä hakataan, tänne lastut lentelevät? - 9. Kannettava väsyy, kantaja ei väsy? - 10. Henki alla, henki päällä, siinä hengetön välissä? - 11. Lahdet kaidat, niemet pitkät, kalliot nenässä nienten? - 12. Korppi lentää leuhottelee, veri siivistä tippuu? - 13. Kolmasti päivässä päälleen pukee, enimmät ajat alasti seisoo? - 14. Kuolleet kotihin tuotiin, varas puuhun hirtettiin, tie kumohon - kaadettiin? - 15. Lentää lintu siivetönnä puuhun lehdettömään, tuli neitsyt - suutonna, syöpi linnun siivettömän? - 16. Helmet neideltä putosi, kuu kuuli, päivä löysi? - 17. Huoneen suuruinen, lehden kevyinen? - 18. Huone ruokaa täynnä, ei kattoa ja harvat seinät? - 19. Härkä meillä tapettiin, sarvet maahan nakattiin, nahka syötiin, - veri myötiin, lihat poltettiin? - 20. Ikkunasta mahtuu, ovesta ei mahdukkaan? - 21. Ikä kaikki kannetaan, kerta, kaksi tarvitaan? - 22. Iso härkä, tervaselkä, pyhän pellon pientareella? - 23. Jota enemmän ottaa, sitä suuremmaksi tulee? - 24. Kaksi kättä, kaksi päätä, neljä silmää, kuusi jalkaa? - 25. Kaksi laivaa merellä, iän kaiken purjehtivat, eivät - toistansa tapaa? - 26. Kaksi lasta, kaksi emoa, kolme päätä kaikkinansa? - 27. Kattila mäellä kiehui, ilman puitta, tervaksitta? - 28. Kirjavaa karjaa ajetaan niinistä siltaa rautaiseen linnaan? - 29. Kivinen pelto, koivuinen siemen, rautainen aura? - 30. Korkeampi kotaa, matalampi rekeä, mustempi syttä, valkeampi - lunta? - 31. Korvat on, ei kuule, silmät on, ei näe? - 32. Kuningas kuulee, harvoin näkee, Jumala ei sinä ikänä, talonpoika - joka päivä? - 33. Latva kuin vasta, keskus kuin kerä, juuri kuin hiiren häntä? - 34. Metsässä syntyy, metsässä kasvaa, ihmisen polvella itkee? - 35. Pikku aittanen mäellä, ei ovea, ikkunata? - 36. Vanha akka, musta vaippa, kulkee kylä kylältä, tulta - tiedustelemassa, valkeata vaatimassa? - 37. Vanha ukko, uusi takki, joka vuosi ommellaan, ratkotaan? - 38. Vedessä syntyy, veteen kuolee, ympäri maitten kulkee, - ei rahatta rekeen istu, joka taloon tahdotaan? - 39. Viisi veljeä vihaista, yhteen porstuaan menevät, eri tupiin - erkanevat? - 40. Ymmyrkäinen kuin muna, pitempi kuin kirkon seinä? - -Arvoitusten sanat: 1. Kieli. 2. Sormus. 3. Neula lankoineen. 4. Kenkä -ja sukka riisutaan. 5. Nimi. 6. Verkonpaikkaaja reikää. 7. Kirves tai -kuokka olalla. 8. Sanomalehdet. 9. Vene. 10. Hevonen, ratsastaja ja -satula. 11. Sormien välit, sormet ja kynnet. 12. Vene. 13. Ruokapöytä. -14. Kalat, nuotta ja vene. 15. Lumitykky puun oksalla ja päiväpaiste. -16. Kaste. 17. Ilma huoneessa. 18. Pelto. 19. Petäjä, oksat, kuori, -terva ja puu. 20. Valo. 21. Sormus tai miekka. 22. Kirkko. 23. Hauta. -24. Ratsastaja ja hevonen. 25. Aurinko ja kuu. 26. Äiti, tytär ja -tyttären lapsi. 27. Muurahaispesä. 28. Herneet, seula ja pata. 29. -Tulukset. 30. Harakka. 31. Saavi eli korvo. 32. Vertaisensa. 33. Nauris -kasvaessaan. 34. Viulu. 35. Muna. 36. Yö tai syksy. 37. Järvi, joka -kesällä on sulana, talvella jäässä. 38. Suola. 39. Sormi ja sormikas. -40. Lankakerä. - - - - -19. Mehtolan Musti. - - -Kun asetus määräsi, että kaikki koirat Suomessa olivat verollisiksi -laskettavat, silloin katkaistiin väkivaltaisesti monen Mustin -elämänlanka. Niinpä kerrotaan täytenä totena, ett'ei kuuluisassa -Hölmölän kylässä ole nykyään yhtään nelijalkaista haukkujata. Mainio -kestikievari Matias Hölmöliin oli silloin kutsunut kokoon kaikki -kylällisensä, avannut suunsa ja sanonut: "Mitäs me Hölmöläiset -tuhlaisimme markkojamme koirain päärahaksi, jotka ovat hyödyttömiä -luontokappaleita talossa. Kun me muinoin annoimme rahamme -silmänkääntäjälle, saimme toki nähdä ihmeellisiä ulkomaan eläimiä, nyt -kun antaisimme rahamme, saisimme nähdä omia koiriamme. Oletteko -kuulleet kummempaa?" - -"Me emme ole kuulleet kummempaa", huusivat Hölmöläiset yhdestä suusta. -Ja koirain kohtalo oli määrätty. - -Mutta ei ainoastaan Hölmölässä, vaan monessa muussakin kyläkunnassa -surmattiin koirat sukupuuttoon. Surmaajat aikoivat kaiketi tästälähin -itse toimittaa koirain velvollisuuksia, se on, haukkua varkaat pois -taloista ja pedot pois laitumilta. - -Mehtolankin Mikko, joka asui yksinäisessä torpassaan kaukana kylästä, -oli sattunut kuulemaan koirain verotuskauhusta. Mikko oli mielevä mies. -Hän läksi nimismieheltä asiaa tiedustamaan ja sanoikin hänelle suoraan: -"Herra vallesmanni, tehän ymmärrätte kaikki lain pykälät, ilmottakaa -minulle, saanko ampua koirani lakia rikkomatta?" - -Nimismies tiedusteli syytä Mikon kysymykseen. - -"Syy on se", selitti Mikko, "että minä ennen ampuisin Mustin kuin -maksaisin kaksi markkaa päärahaa." - -Hän ei ollut röyhkeä nimismies, joka Mikkoon olisi suuttunut. Hän sanoi -nauraen: "Ei sinua oman koirasi ampumisesta Siperiaan tuomita, eikä -muuhunkaan edesvastaukseen; mutta mietippäs asiaa, etköhän siellä -korven kolkassa Mustia tarvinne." - -"Kyllä mietin, kyllä mietin, herra vallesmanni, kiitoksia paljon!" -lausui Mikko Mehtonen. - -Ja kotiin tullessaan mietti Mikko, miten hän Mustilta hengen riistäisi. - -Sillä aikaa oli eräs kulkuräätäli käynyt Mehtolan torpassa työtä -kysymässä. Hän oli jutellut torpan emännälle, Liisalle, yhtä ja toista -suuresta maailmasta. Hän oli päästänyt suustansa senkin viisauden, että -koirat täst'edes pidetään muka suuremmassa arvossa kuin naiset, koska -koirasta on maksettava kaksi markkaa päärahaa, naisesta vaan markka. - -Mokoma ruma iva suututti Liisan pahanpäiväiseksi ja hän Käski räätälin -heti mennä tiehensä. - -Kun räätäli oli ennättänyt lähteä, tuli Mikko Mehtonen kotiin. Hän otti -orrelta vanhan piilukko-pyssynsä ja tarkasteli sen kelvollisuutta. -Lapset, kuusivuotinen Aaro ja nelivuotinen Anni, pyörivät isänsä luona -kysellen: "Isä, mitä aiotte ampua!" - -Mikko vitkasteli, mutta vastasi viimmein: "Minä ammun Mustin." - -"Mustin joutaakin ampua, se syöpi paljon, ja sitten vielä on kallis -pääraha maksettava", pakisi torpan emäntä Liisa, sillä hän oli räätälin -ivasta suuttunut Mustiinkin. Toista mielipidettä olivat ainoastaan -lapset. Anni rupesi katkerasti itkemään ja tarttuen lattialla makaavan -Mustin kaulaan rukoili hän: "Älkää, hyvä isä, ampuko Mustia! Musti -kuolee, Musti on niin hyvä." - -"Älkää, isä kulta, ampuko Mustia; kun se taas syksyllä haukkuu oravata, -minä pudistelen puuta, orava hyppää maahan, Musti ottaa kiinni", saneli -Aaro. - -"Niin, te lapset ette ymmärrä asiata", virkkoi Mikko. "Nyt pitäisi -vähän ajan perästä maksaa päärahaa eli veroa Mustista kaksi markkaa -joka vuosi. Minulla ei ole liikoja rahoja tuhlattaviksi, lapseni. -Kahdella markalla saatan ostaa Aarolle hatun ja Annille kaulaliinan." - -Mutta Aaro ihastui yhtä vähän uudesta hatusta kuin Auni kaulaliinasta. -Kyynelsilmin katselivat he, kuinka isänsä sulatteli lyijynappia -möhkäleeksi, jota sitten takoi ja muodosteli pyssyyn sopivaksi. - -Omituista oli, että Musti nähdessään lasten itkevän ja kuullessaan -nimeänsä usein mainittavan tuli hyvin levottomaksi, kunnes viimmein -töytäsi etukäpälillään tuvan oven auki ja meni ulos. - -Mikko ei ollut siitä millänsäkkään, laati vaan panosta pyssyyn. - -Aarokin pistäysi ulos ja häristeli luudan varrella Mustia, jotta se -pakenisi. Ja Musti läksikin juosta lunguttamaan saunan taakse. - -Ennenkuin Aaro tupaan palasi, kävi hän aitasta noutamassa pienen -rahakukkaronsa, jossa oli markka viisikymmentä penniä. Ne lennätti hän -isällensä, lausuen: "Tässä on kaikki rahani, jotka oravan nahoista olen -saanut; jos enempi tarvitaan Mustin verorahaksi, kyllä minä lopun -suoritan, kun ensi syksynä saan oravia Mustin kanssa." - -Annikin juoksi noutamaan rahansa; ei ollut säästönsä suuren suuri, eikä -pienen pieni; seitsemän penniä ja yksi kopeikka hänellä oli ja ne hän -antoi isällensä. - -Mikko luki lastensa rahat ja suunsa vetäysi hymyyn. Antaessaan rahat -takaisin sanoi hän: "Koska teillä, lapseni, on niin vähän rahaa, -ett'eivät ne riitä Mustin verorahaksi, eikä kopeikka siihen asiaan -kelvannekkaan, niin pitäkää säästönne, minä itse maksan veron tänä -vuonna." - -Liisakin hyväili pientä tyttöänsä, sanoen: "Eihän isä ammu Mustia, -Anniseni; hän vaan muuten pani pyssyn panokseen. Kummitätisi antamat -rahat olisit menettänyt turhaan, pieni hupsukka." - -Mikko pisti panoksessa olevan pyssyn orrelle. - -Aaro juoksi ulos ja kutsui Mustin saunan takaa tupaan, ja vanha rauha -vallitsi Mehtolan torpassa. - -Kului muutama viikko. Oli lämmin kevätpäivä. Mikko ja Liisa, tultuansa -tattarimaan aitaa tekemästä, söivät päivällisen ja menivät sitten -levähtämään. Mustikin makasi lattialla, pää käpäläin päällä. Aaro ja -Anni leikittelivät ulkona. - -Anni oli olevinaan emäntä, Aaro isäntä. He odottivat vieraita. -Sentähden leipoi Anni nyt monenlaatuisia multaleipiä ja savipiirakoita, -joihin hietaa pantiin sydämmeksi. Aaro laitteli uunia kuntoon ja nyhti -sitten ruohoa saunan sivu tulevain vierasten hevosille. Heidän -toimiansa ja liikkeitänsä tirkisteli pensaan takaa varsin odottamaton -vieras. Se oli susi. Anni siitä tietämättä lähestyi pensasta -tehdäksensä luudan, jolla muka lattian lakaisisi. Samassa hyökkäsikin -peto pensaan juuresta ja koppasi lapsiparan kiinni. Anna kirkasi. Aaro -parkui. Musti kuuli lasten hätähuudot. Rajusti haukahtaen paiskasi se -oven auki ja lensi nuolen nopeudella suden niskaan. Mikko ja Liisa -heräsivät koiran tölmäyksestä ja ulos mentyään näkivät he, kuinka susi -kirvotti lapsen suustansa ja ryhtyi ottelemaan koiran kanssa. Liisa -itkien ja huutaen riensi tempaamaan pois pienen Anninsa vaarasta. Mutta -Mikko pistäysi tupaan, sieppasi orrelta pyssyn ja kiiruhti suden -perään, jonka kulkua Musti viivytteli. Jo paukahti pyssy, ja luoti, -joka ennen oli aiottu Mustin surmaksi, lävisti nyt suden sydämmen. - -Hirveä säikähdys muuttui raikkaaksi riemuksi. Anni ei toki saanutkaan -mitään vammaa, sillä peto oli sattunut ottamaan vaatteista kiinni. -Liisa itki ilosta ja laati paikalla voileivän Mustille. Aaro ja Anni -taputtelivat Mustia ja silittelivät sen tappelussa pörhöttyneitä -karvoja. - -Mikko itse meni kohta nimismiehen luo ja maksoi Mustin verorahan, -ilmottaen, millaisen onnen Musti oli heille tuottanut. Nimismies, joka -luuli, että Mikko hänen neuvostaan oli jättänyt Mustin ampumatta, -virkkoi ylpeästi: "Sanoinhan sinulle, että siellä korven kolkassa -Mustia kyllä tarvitset." Mikko kiitti nimismiestä hyvästä neuvosta ja -lupasi tuoda kontillisen kaloja tahi lintuparin lahjaksi hänelle. - -Kauppapuodista osti Mikko vielä samana päivänä Annille soman -kaulaliinan ja Aarolle uuden hatun. Niin riemuista iltaa ei liene ennen -vietetty Mehtolan torpassa. Ja sopipa riemuitakkin. Musti oli -pelastanut lapsen. Mustin tähden oli pyssyyn pantu luoti, joka suden -surmasi. Mikko tiesi saavansa sudesta tapporahaa sata markkaa. Mikko -tiesi suden nahan hinnalla saavansa Mustin veron maksetuksi, vaikka se -vanhaksikin eläisi. - -Jos Hölmöläiset saisivat kuulla Mehtolan Mustin suuret ansiot, -hankkisivat he kyllä kymmenen koiraa joka taloon, ja jos ne eivät ensi -vuonna susia tappaisi, olisi taas kaikkein koirain kuolemantuomio -valmis. Hölmölässä ei tehdä mitään kesken-eräisesti, vaan -juurtajaksain, perinpohjaisesti. - - _O. Vuorinen_. - - -20. Näkymätön vieras. - - - Korvessa oli kotomme, - Maantiellä majasijamme, - Karhut kanssa kumppanimme. - Ei mieli mesiä tehnyt, - Kylki kuuta kasvattanut - Pahan pakkasen käsissä, - Kovan ilman kouratessa, - Hengen hädäss', heltehessä. - -Satakunnassa oli tämän vuosisadan alkupuolella tölli, ja pellot halla -viisi vuotta peräksyttäin oli typi tyhjiksi pannut. Kuudes kesä oli -tullut, oli kulunut puoleksi. -- Tämä tölli oli sijansa saanut synkässä -metsän korvessa, kaukana muista ihmisistä. Tölli itse ei ole mikään -eriskummallinen; ei, päinvastoin on se aivan tavallinen. Tölli oli -sisältä semmoinen kuin useat töllit siihen aikaan olivat, se on: huone, -jonka ovinurkassa oli takka, lakeinen eli räppänä katon keskellä, josta -savu pääsi kulkemaan, lavitsat ja vuoteet seiniin kiinni isketyt; -peräseinän vieressä kaitainen, pitkä, haarajalkainen pöytä -- siinä oli -kaikki, ainakin Metsämaassa. Paikka paikan nimittää. Tölli oli metsän -korvessa, siitä sen nimi: Metsämaa. Pane tähän lisäksi: pari arkkua, -muuan puinen lusikka, pata, härkin, ruhmo ja pari kirvestä, niin siinä -ovat kaikki huonekalut, ell'et lehmää, joka oven suussa seisoo, ja -porsasta, joka kaadetun kätkyen alle nuuskii, tahi päreitä orrella -taikka apekiulua ja petäjäammetta lue huonekaluiksi. - -Metsämaa kutsuttiin kirkonkirjoissa torpaksi, vaan se oli niin -vähäinen, että sen isäntä teki ainoastaan yhden päivätyön viikossa -kartanoon. Muita maksuja oli voinaula joka kesä lehmältä kirkkoherralle -ja päivätyö kirkkoherran ruoassa pappilaan. Tuon lisäksi maksettiin -isännältä, emännältä ja appiukolta vähäinen henkiraha kruunulle. Lapsia -oli Metsämaassa kuusi, vaan ne olivat vielä nuoria, vanhin 18-, nuorin -7-vuotinen. - -Appiukon nuoruudessa kylvettiin Metsämaassa puoli tynnyriä ja kaksi -kappaa, ja kaskeen neljätoista kappaa. Nyt kylvettiin viisi kappaa, -väliin kahdeksan kaikkiaan. Muutamia vuosia takaperin saatiin pellosta -viisi tynnyriä. Nyt kuorittiin petäjät pellon ympäriltä leiväksi. -Hallan on nälkä; halla pitää paljon rukiista, ohrasta ja kaurasta. Jos -se ennen viljelijää pellolle ehtii, syö se pellot puhtaiksi. Halla -rakastaa ylellisyyttä, se imee mehun ja jättää kuivan kuoren. Kuori -käytetään myllyssä, kuori leivotaan jauhona, mutta tämä jauho, jos -toimelias emäntä on saanut leivän koossa pysymään, on leipänä karkeaa, -imelää, pahaa syödä, mustaa nähdä. Luonnollista tuo on. Halla vei -sydämmen. -- Niinkuin jo sanoimme, on viisi vuotta peräksyttäin halla -ennen sirppiä ennättänyt Metsämaan pelloille. Se on kovaa! Nyt on kevät -ollut ihana ja kesä kaunis. Jo toivoivat Metsämaan asukkaat. "Jumala on -viimmein hätämme huomannut, kuullut hartaat rukouksemme. Vai onko -pappia kiittäminen; pappia, joka aina pyhin saarnastuolissa on -rukoillut: 'Varjele, o Jumala, meitä hedelmättömistä vuosista, nälästä -ja kalliista ajasta'." - -Päivät ovat kauniit, yöt lämpimät. Moni talollinen, joka viimme vuonna -näki otsansa hiessä tehdyn työn turhaksi ja jo toivoi tämän vuoden -runsaasta saaliista voivansa maksaa velkansa, silmäilee iloiten Jumalan -taivasta. Tölliläinen kiittää kaikkivaltiasta, luullen saavansa vielä -kerran nähdä jyväleipää pöydällänsä. Ilo on surua seurannut. Isännät -kulkevat kilvan seppien luona teettämässä itselleen ja työväelleen -vankkoja sirppejä. Viikon päivät vielä, niin kauniit pellot ovat -kuhilaita täynnä. Nyt ei ennätä halla, nyt on sirpin vuoro korjata -jyvät. Päivä on ollut kaunis; ei ole taivaalla pilven kipinää näkynyt. -Ilta ehtii. Jo pudistaa vanhus päätänsä; jo silmäilee hän surullisesti -kirvestä, jolla on monta leipäpetäjää kaatanut. Ehtimiseen käy hän -ulkona katsomassa, eikö pilviä taivaalla näkyisi, eikö vähäinenkään -tuuli alkaisi puhaltaa. -- Turhaan! Taivas on selkeä, tuuli uneksii. - -"Jo on toivomme hukassa", sanoo vanhus huoaten. - -Nyt lentää pitkän tulevan vuoden suru ja nälkä epäileväisten silmäin -ohitse. Kaikki ovat tähän saakka toivoneet. He eivät toivo enää, sillä -vanhuksen sanat eivät valehtele. Vanhus on vankka ennustaja. - -Tänä yönä ei tule unta kenenkään silmiin. - -Ilta joutuu, ilma kiihtyy, jähtymistään jähtyy yö. Yö kuluu. Kuten yö -kuluu, siten valitus kuuluu. Jo koittaa alkavan, uuden päivän aamurusko -idässä taivaan rannalla. Jo nousee aurinko, jo ovat säteet tervehtineet -tähkiä; vaan oljet, jotka illalla kuormaansa kumarsivat, seisovat nyt -mahtavasti suorina. - -Halla on käynyt, on runsaat kymmeniset ottanut. -- Sama aurinko herätti -eilen työhön iloisia, tämän aamupäivän loiste näkee epäilyksen alaisia. -Taitaako aurinko kummeksia tätä? Hän on siihen tottunut. Hän laskee -säteensä puitten välistä järvelle. Jo ymmärtää hän. Järven rannat ovat -jäätyneet. -- Näkymätön vieras on käynyt. - - * * * * * - -Kalajärven rannalla oli tuo Metsämaan tölli. Muuta huonetta ei rannalla -ollut; mutta vähän matkaa töllistä metsään päin näkyi lato, karjalato. - -Viimme yönä ei nukkunut Metsämaassa kukaan muu kuin nuorin poika. - -Töllissä oli vuosi takaperin useita lampaitakin. Jaakko, Metsämaan -isäntä, myi ne, sai jyviä, kylvi jyvät -- niitti olkia. - -Yö on kulunut, päivä on puolessa. Tähän saakka ovat tölliläiset -istuneet töllissä pian sanaakaan toisilleen sanomatta. Nuorin poika ei -töllissä ollut, hän keikkui ruuhessa järven rannalla. - -Suuri on aina tuon näkymättömän vieraan seura. Missä se vaan on -kulkenut, siellä on sillä aina ollut jättää joka tölliin, joka ihmisen -sydämmeen joku seurastaan -- useampiin paikkoihin useampiakin. - -Metsämaahan jätti se viimme yönä: surun, nälän ja epäilyksen. - -Jaakko istuu lavitsalla pöydän vieressä, nojaten kasvojaan käsiinsä. -Anoppi ja Eeva, emäntä, istuvat takalla. Lapset itkevät ja valittavat. - -Ruhmo on kaadettu, on vierinyt sairastavan lehmän jaloille, porsas on -kaatanut apekiulun ja heittänyt sen sisällyksen lattialle. Tuota ei -kukaan huomannut. - -"Kova on kohta!" sanoi viimmein anoppi. - -"Ei ole kourallistakaan jyviä!" valitti Eeva. - -"Kova on kohta!" kertoi Jaakko. - -Anoppi oli surullinen, Eevan oli nälkä, Jaakko epäilyksen kahleissa. - -Mutta lapsen suru ei ole katkera. "Mikäs nyt neuvoksi?" lausui vihdoin -Jaakko ja nousi lavitsalta. "En suinkaan tiedä muuta, kuin että myymme -lehmämme ja porsaan ja uudestaan lähdemme petäjäin keruulle." - -"Jos lehmän ja porsaan myisitkin, kuinka kauan luulet niillä saatujen -jyväin riittävän? Maitopisara on välttämätön Metsämaassa; petäjä on -sittenkin karvas." - -"Oikein Eeva, mutta luuletko meidän petäjäleivällä tulevaan syksyyn -jaksavan, ja jos meissä henki pysyisikin, luuletko petäjässä -tallentuvan voimia?" - -"Jumala tiennee, mitä nyt on tehtävä?" huokasi vaimo. - -"En juuri paljon huolisi itseni tähden syötävästä", lausui Jaakko, -"mutta millähän nyt tahdot kylvää pellon? Olisi toivo kumminkin -parempia päiviä, jos vaan siementä löytyisi. Tämä vuosi kuluisi -niinkuin muutkin." - -"Minä lähden palvelemaan", sanoi jäykästi vanhin poika. - -"Ja minä, ja minä, ja minä", huusivat kaikki lapset. - -"Kyösti, Sakari ja Liisa taitaisivat juuri palvelukseen kelvata", sanoi -isä suruisesti, "ja jos itse tahdotte, luulen sen olevan sekä teille -että meille hyödyksi." - -Äiti itki. - -"Taidamme saada lehmän pitää, jos nuo saavat palveluspaikan", puhui -Jaakko vähän ajan kuluttua. - -"Ja jos sitten porsaan viemme Turkuun, niin saadaan aina joku kappa", -sanoi Eeva. - -"Vähän porsaalla saa", lausui anoppi. - -Tämän vuoden halla teki paljon muutoksia Metsämaassa. - -Ensimmäinen muutos oli muuttaminen. Kyösti, Sakari ja Liisa läksivät -palvelemaan. Halla oli ollut välikappaleena; se ajoi pesästä ulos pojat -kenties useampia vuosia ennen, kuin tähän aikaan näillä seuduin -tavallista oli, eli ei nälkä, niinkuin tässä, pakottanut. - -Kyösti, Sakari ja Liisa muuttivat, että lehmä sai oven suuhun jäädä -seisomaan. Mutta porsas myytiin. Nuorimman pojan kyyneleet eivät tuota -estäneet. Lapsikin sai tuntea hallan seurauksia. Porsas oli pojan paras -ystävä. He söivät molemmat petäjäleipää, he hyppelivät yksissä; he -rakastivat toisiansa. Nyt oli poika leikkikumppanitta. - -Joulun edellä kuoli anoppi. Sekin hallan seuraus. Petäjä ei häntä enää -elättänyt. Hän kuivui kuin kaadettu puu, väsyi väsymistään, kunnes -hänen ruumiinsa voimat loppuivat. -- Jaakko, Eeva, pikku Jaakko ja -Kaisa olivat vaaleankeltaiset. Surullista oli nähdä köyhää perhettä. -Nuorin poika oli ainoa, jonka poskilla vielä vaalea kukostus asui. -Ell'ei lehmää olisi ollut, ei olisi kukaan uutta kevättä nähnyt. Ell'ei -lehmää olisi ollut, olisi halla Voiton voittanut. - - _K. J. Gummerus_. - (Ylhäiset ja alhaiset). - - - - - - -TOINEN JAKSO. - - - - -1. Jouluaamu Pohjanmaan pappilassa. - - -"Anna lasten nukkua", kuiskasi äiti Maijalle, "ne heräävät itsestään -kyllä varain ennättääksensä kirkkoon; mutta sytytä jo kynttilät -akkunoihin!" Molemmat menivät ja lasten kamari jäi jälleen pimeäksi. -Vilauksensa näkyi vaan kiharatukkaisia päitä pehmeillä pään-alaisilla. -Pimeässä väikkyi valoisia unelmia suljettujen silmälautasien alla. - -On jouluaamu. - -Kynttilöitä sytytettiin joka akkunaan, ja kauas loisti niiden valo -pitkin tietä tervehtimään vaeltajia, jotka kirkolle pyrkivät. Himmeänä -aamuna valaisi iso huone loistavine akkunoineen ympäristön. Vaeltajan -silmissä oli se avoin ja turvallinen kuin rehellisen miehen sydän. - -Jo kuuli Maija itseänsä huudettavan. Lapset olivat heränneet ja vilkas -liike syntyi heidän kamarissaan. "Mitä kello on? missä minun vaatteeni -ovat, Maija? ehdimmekö vielä kirkkoon? miks'ei Maija ole meitä -herättänyt?" kysyttiin yht'aikaa, että Maijan oli vaikea kaikkeen -vastata. Rauhallisemmiksi tulivat he vasta, kun kuulivat isän vielä -olevan kotona. Kiireesti ja iloisesti pukivat lapset yllensä. Tässä -puuhassa eivät ajatukset ennättäneet selvitä. Pian toinen toisensa -perästä valmistui ja meni ulos kamarista. - -On jouluaamu! Outo hiljaisuus vallitsee kaikkialla, vaikka äidillä, -isolla sisarella ja Liisalla onkin paljon askaroimista saadakseen -kaikki niin toimitetuksi, ettei kenenkään sen vuoksi tarvitsisi olla -kirkkoon menemättä. Ilo on lasten sydämmissä, vaan eivätpä he tiedä, -mikä heidät totisiksi teki. Eivät tiedä, onko siihen syynä tuo -alakuloinen joulupuu, joka vielä seisoo keskellä salin lattiaa loppuun -palaneine kynttilöineen, vai isä, joka kamarissaan hyräilee -jouluvirttä. Nurkassa olivat pakettipaperit paikallaan. Pianolla ja -pöydällä nähtiin joitakuita joululahjoja. Kaikki muistutti iloista -iltaa; mutta muisto vaan enensi tuota salaista tunnetta, joka karkottaa -ihmisistä tavallisen mielen. - -Kimeitä kulkusia kuului ulkoa. Lapset katsoivat ulos akkunasta, mutta -muuta eivät nähneet kuin hahmot omista verevistä kasvoistansa. - -Isä teki lähtöä kirkkoon. Isot turkit oli hän pukenut päällensä ja -myhäillen sanoi hän jäähyväiset lapsille. Sinne jäivät nyt lapset -yksinänsä isän kamariin, jossa kuitenkin pian rupesi heille ikävältä -tuntumaan, kun isä oli poissa. Kirkkoon, kirkkoon he haluavat, sinnehän -jokainen tänä aamuna pyrkii. - -Jo olivatkin toiset valmiit lähtemään. Täysi työ oli äidillä ja isolla -sisarella saada lapset ottamaan kylläksi vaatteita yllensä, ett'eivät -kirkossa paleltuisi. He katsoivat näet äidin varovaisuuden kokonansa -liialliseksi. Äiti ja Johannes istuivat toiseen rekeen, iso sisar -Väinön ja Selman kanssa toiseen. Ainoastaan pikku sisar nukkui vielä -makeata unta, josta häntä ei suinkaan saanut herättää. Maija jäi hänen -hoitajaksensa ja kodon vartijaksi. - -Hauska oli matka kirkolle jouluaamuna. Virkut olivat hevoset; keveästi -luistivat re'et sileällä tiellä; kulkuset soivat kimeästi. Metsä -molemmin puolin tietä lepäsi pimeässä varjossa; mutta tähdet taivaalla -tuikkivat, ja valkoinen lumi tiellä ja tien vieressä valaisi himmeästi -kuljettavaa rataa. - -Samassa jo metsä loppui. Joka akkunasta koko kirkonkylässä näkyi -loimoava takkavalkea. Käyden ajettiin kirkkomäkeä ylös. Siinä voi jo -kirkon akkunoissa erottaa joka kynttilän erikseen ja korkea torni -häämötti tähdikästä taivasta kohden. - -Jumalanpalvelus oli jo aljettu, kun astuttiin kirkkoon. Äiti tahtoi -Väinöä istumaan kanssansa penkkiin; mutta vaikka kirkossa oltiin, pani -Väinö vastaan. Oikealla puolen käytävää, jossa muut miehet istuivat, -piti hänenkin istua ja uskaliaasti seurasi hän Johannesta, jättäen -naiset omaan huomaansa. - -Ensin tietysti katsottiin, ja paljon oli täällä katsomista. Satoja -kynttilöitä alttarilla, kruunuissa, saarnastuolilla ja penkkien -väliseinillä. Hauskaa oli katsella, kuinka akat ruskeilla sormillaan -niistivät kynttilöitä, niin levollisesti, kuin ei valkea polttaisikaan. -Lukkari veisasi suu auki ankaralla äänellä, mahtavasti johtaen miesten -vakavia, horisevia, sekä vaimoväen heleitä, kimakoita ääniä. Erään -vanhan akan -- siltä ainakin kuului -- kimeä ääni erisi pistävästi -toisista, ja tavan takaa Väinö käänteli päätänsä kuullakseen, mistä tuo -ääni oikeastaan mahtoi tulla. Penkeissä istui monta hyvin tuttua, ja -käytävillä seisoi lapsia vanhempinensa, nojaten penkin seiniin. Juuri -keskellä kirkkoa, jossa käytävät ristitsevät toisiaan, seisoi Takalan -muori. Pikku Liisa piti häntä lujasti hameesta, mutta Jooseppi, joka -oli Väinön ikäinen, piti molemmin käsin totisena lakkiaan leukansa -alla. - -Virsi loppui ja isä, joka valkeassa messupuvussaan seisoi alttarin -edessä, rupesi messuamaan. Mahtavasti kaikui hänen äänensä kirkossa ja -hän näytti niin oudon vakavalta. - -Sitten alkoi lukkari taas veisata, ja juuri samaa virttä, joka eilen -ehtoolla kotona veisattiin. Ihmeellistä oli sitä tässä nyt kuulla. -Tuossa istuu äiti ja Selma ja iso sisar, ja tuolla alttarilla seisoo -juhlallisessa puvussaan isä. Lapsista tuntui ikäänkuin olisivat kotona -olleet; ehkä koto yht'äkkiä oli kirkoksi muuttunut. Kaikki tuntui niin -pyhältä. Pyhältä näytti kansa, joka hartaudella veisasi. Pyhältä se -kirkas valo, jonka joulukynttilät loivat kirkkoon. Ja kun isä uudestaan -rupesi messuamaan, kuului hänen äänensä niin sanomattoman lempeältä: -"älkäät peljätkö", messusi hän, "sillä katso, minä ilmotan teille -suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä -syntynyt Vapahtaja." - -Niistä sanoista hän sitten saarnasi. - -Pyhä oli tämä aamu. Kuin muinoin Betlehemissä kaikui enkelein -kiitoslaulu: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja -ihmisille hyvä tahto." Kuvat alttaritaululla, Vapahtaja ja lapset, -joita hän siunasi, ja kansa, joka seisoi siinä läsnä, näyttivät elävän, -ja he hymyilivät pyhästä ilosta. - - _E. Aspelin (Ellei)_. - - - - -2. Tunturisopuli. - - -Pohjan perillä, Lapin tuntureilla, löytyy pieniä eläviä, joita aina -noin 6, 7 tai 10 vuoden päästä vaivaa muuttamisen halu. Ja vaikka eivät -suinkaan tiedä, mimmoinen se maa on, jonne aikovat muuttaa, niin -lähtevät ne kumminkin umpimähkään matkalle, onnensa ja usein -nahkansakkin kaupalle. - -Nämä elävät ovat noin 572 tuuman pituisia, lyhythäntäisiä, -ruosteenkeltaisen- ja mustankirjavia, kuuluvat hiirten heimoon ja niitä -nimitetään _tunturisopuleiksi_ (lat. Myodes lemmus L.). Ne asuvat Lapin -tuntureilla, mättäisillä, pensaisilla mailla, metsänrajaa ylempänä. -Siellä ne kaivavat kolonsa ja rakentavat pesänsä mättäisiin ja elävät -pensaitten kuorista sekä muista kasviaineista. Mutta kun heidän lukunsa -on kasvanut suureksi ja kotiseutu alkaa tuntua ahtaalta, keräytyvät he -yhteen joukkoon ja lähtevät, suureksi iloksi kärpille, pöllöille, -haukoille ja muillekkin petoeläimille, matkustamaan, kulkien niin -suoraan kuin mahdollista sinne päin, jonne kerran ovat matkansa -alkaneet, kääntymättä oikealle tai vasemmalle, nousten vuorien yli, -uiden jokien, järvien ja merenlahtienkin poikki, ja tulvaavat yht'äkkiä -maakuntiin, joissa heitä moneen aikaan ei ole nähty ollenkaan. Linné -luuli heidän olevan niin tarkkoja suoraan kulkemaan, että, jos ihminen -sattui heitä vastaan tulemaan, sopuli ei antanut tietä, vaan koetteli -ihmisen jalkain välitse suoraan matkaansa jatkaa. -- Luonteeltansa ovat -ne hyvin rohkeita ja niin äkäisiä, että jos niille keppiä osottaa, -iskevät ne siihen niin kovasti hampain kiinni, että jäävät keppiin -riippumaan, kun sen nostaa ylös. - -Välistä ne matkustavat niin suurissa parvissa, että niitä voi verrata -Egyptin heinäsirkkoihin. Marraskuussa v. 1868 sattui höyrylaiva -Throndhjemin vuonolla uivaan sopuliparveen, joka oli niin suuri, että -alus enemmän kuin neljännestunnin kulki parven läpi, ja niin etäälle, -kuin laivan kannelta voi nähdä, vilisi vuonon pinta uivia sopuleita. -Vuonna 1823 niitä kuoli Hernösandin kaupungin kaduille niin paljon, -että niitä hevoskuormittain sieltä vedettiin pois. Sopuleille itselleen -nämä matkat kuitenkin ovat onnettomimmat, sillä suurin osa niistä -hukkuu tai menettää muulla tavoin henkensä näillä retkillä. - -Näillä matkoillansa ne usein ovat suureksi vastukseksi ihmisellekkin. -Niin valitti norjalainen rovasti Heyendahl, että ne Stangvigin -pappilassa syksyllä v. 1827 käydessään pitivät kissain kanssa semmoista -elämää, että hän ei tahtonut saada yörauhaa. Mutta pahempaakin ne -saavat aikaan. Ne turmelevat välistä niityt ja vainiot niin peräti, -että Norjassa monessa paikoin on täytynyt muuttaa elukat toiselle -puolelle vuonoa, kun sopulit ovat hävittäneet kaiken heinänkasvun -toiselta puolelta; ja jos ne sattuvat tulemaan, ennenkuin vilja on -pelloilta korjattu, niin tulee tuho yhä suuremmaksi. - -Että elävä, joka näin paljon vahinkoa matkaan saattaa, jo vanhoista -ajoista asti on vetänyt paljon huomiota puoleensa, on luonnollista. -Niin esim. kertoo arvoisa Upsalan arkkipiispa Olaus Magnus tekemässään -kirjassa _Historia de Gentibus Septentrionalibus_, joka v. 1555 -painettiin Roomassa, myyränkokoisesta elävästä, joka myrskyisinä ja -sateisina aikoina putosi pilvistä. Siitä hän ei ollut aivan selvillä, -olivatko ne pilvestä syntyneet vaiko muualta pilviin joutuneet. Mutta -niin myrkyllisiä hän tietää niitten olevan, että mitä kasvia ne vaan -kerran puraisevat, se kuolee pois. Ja kun ne viimmein itse kuolevat, -joka tapahtuu määrätyllä ajalla, niin ilma tulee heidän mätänevistä -raadoistaan niin myrkylliseksi, että se ihmisiin vaikuttaa pyörrytys- -ja keltatautia. - -'Oppinut Vormius koki vielä 17:llä vuosisadalla antaa luonnollisen -selityksen siitä, miten ne tuntureilta voivat pilviin joutua, mutta v. -1740 teki Kaarle Linné näistä ilmamatkoista lopun. Hän tiesi nimittäin -omasta kokemuksestaan kertoa pilvien olevan paljasta sumua, joka ei -siis voinut pienintäkään hiirtä kannattaa, vaikka ennen oli luultu sen -voivan viedä Lappalaisen poroineenkin matkassaan. - -Mutta vaikka tunturisopulit eivät ole pilvistä syntyneitä, eivätkä edes -taivaasta tippuneita, niin ovat heidän matkansa kuitenkin kyllä -kummallisia ja onnettomia. - - (Suomen Kuvalehdestä.) - - - - -3. Rikas köyhänäkin. - - -T--n kaupungin katuja pitkin ajoi komeissa vaunuissaan eräs rikas, -mahtava nuori rouva. Kaksi somasti vaatetettua lasta istui hänen -kanssaan vaunuissa. - -"Äiti", sanoi näistä vanhempi, "ajakaamme maalle, siellä ovat jo kaikki -lehdikot viheriäiset, ja siellä jo käkikin kukkuu." - -"Menkäämme Annaa katsomaan", pyysi nuorempi, "hän sanoi asuvansa -kaupungin lähellä." - -Rouva kysyi palvelijaltansa: "Tiedätkö, missä Annan asunto on?" -Palvelija vastasi tietävänsä, ja nyt ajoivat, että kivikadut tärisivät, -pois kaupungista maalle päin. - -Anna oli ennen ollut tämän mahtavan rouvan nuoremman lapsen hoitajana; -silloin hänellä oli iso palkka, hyvät vaatteet ja hyvä ruoka, vaan -vapaus häneltä puuttui, hän oli toisen palvelija. Annan siisti ja hyvä -luonto saattoi hänet pian erään nuoren rehellisen työmiehen tuttavaksi -ja morsiameksi. Hän tuli naiduksi ja sai oman kodon. Tässä kodossaan -oli hän onnellisena elänyt jo kaksi vuotta. Tämän entisen -palvelustyttönsä asunnolle käski nyt rouva palvelijansa ajamaan. - -Vähän aikaa ajettuansa seisatti palvelija vähäisen mökin edustalle. -Mökki oli niin vähäinen ja matala, että melkein oli peittymäisillänsä -sen vieressä kasvavien pihlajain leheviin oksiin. - -"Tässäkö Anna asuu?" kysyi rouva. - -"Niin tässä", vastasi palvelija ja aukasi mökin oven, käskein -herrasväkeänsä astumaan sisälle. - -Uljas rouva meni lastensa kanssa matalasta ovesta tupaseen ja katseli -säälien nuorta vaimoa, joka heidän sisään tullessaan liikutti kätkyessä -makaavaa pientä lastansa. - -"Voi Anna parka!" huudahtivat tytöt, "tämä sinun kotosipa ei ole paljon -isompi, kuin meidän ison kahlekoiran koppeli." - -"Vaiti, vaiti, lapset!" sanoi rouva, "älkää toki noin puhuko! Anna -raukalla nyt ilmankin on kärsimistä, kun hän ei enää asu meidän -talossamme, jossa hänellä aina oli kyllin kaikkea." Mutta Anna meni -ilosilmin vieraitansa vastaan ja sanoi: "Rouva hyvä, teillä oli -minulla hyvä palveluspaikka, vaan te ette saata aavistaakkaan, kuinka -suuren-arvoinen oma koto on sille, jonka aina on täytynyt toista -palvella. Tämä vähäinen mökki on minun oma kotoni, ja minä olen -onnellisempi tässä kuin koskaan ennen." - -Rouva katseli kummastellen nuorta vaimoa, vaan Annan kukostavat posket -ja onnesta loistavat silmät todistivat, että hän oli totta puhunut, -mutta rouvan mielestä oli mökki niin ahdas, että hengähdystäkin -tukahutti, ja pian hän taas istui vaunuissaan ajaen kaupunkiin päin. - -Vuodet kuluivat! Anna istui mökissään kangaspuissa, palttinata kutoen; -hänen miehensä oli työssä, ja kolme vähäistä lasta leikitteli -lattialla. Anna kutoi, että kangaspuut jyskyivät, eikä huomannut, että -vaunut olivat seisahtaneet mökin edustalle, ennenkuin ovi aukeni, ja -hänen entinen emäntänsä lastensa kanssa taas astui matalaan huoneeseen. - -"Kah, minun hyvä rouvani!" huudahti Anna, ja pyyhkeillen hikeä -otsastansa sanoi hän: "Kudoin niin, ett'en huomannutkaan, että tulitte. -Tulkaa istumaan -- lapset, menkää pois tieltä, että pikku neitosetkin -istumaan pääsevät." - -"Voi Anna!" sanoi rouva, "on sinulla paljo vastuksia varmaankin. Oikein -minun tulee sinua sääli, kun muistan, kuinka poskesi punottivat meillä -ollessasi, ja nyt olet noin laihtunut ja vaaleaksi käynyt." - -"Rouva hyvä, ei ole minulla yhtään hätää; mieheni saa hyvän päiväpalkan -ja minä, kun tämän kankaani valmiiksi saan, lähden kaupunkiin sitä -myymään; siitä tulee taas rahaa hyvästi elatukseksemme." - -Rouva antoi Annan lapsille makeisia, sanoi sitten hyvästi ja läksi taas -pois, kummeksien, miten tuommoisessa mökissä, kuin Annan koto oli, -saattaisi elää kolmen lapsen kanssa. - -Taas oli muutamia vuosia kulunut, ja nämät vuodet olivat Annalle monta -kärsimystä tuottaneet: hänen miehensä oli kuollut, köyhiä vuosia oli -ollut, jonka vuoksi Annallakin oli työn puute. Hänen täytyi lastensa -kanssa mennä ihmisten armoa anomaan. Kun he eräänä päivänä kulkivat -T--n kaupungin katuja pitkin, niin nuori tyttö, joka koulusta palasi, -tapasi heidät ja huudahti: "Anna!" Tämä tyttö oli Annan entinen -hoitolapsi. "Voi Anna hyvä", sanoi tyttö, "tule äitini tykö, hän -sinulle kyllä jotakin antaa!" Vaimo meni ja tultuansa tuohon komeaan -taloon muistui hänen mieleensä selvästi se aika, jolloin hän ennen -täällä palveli. - -Rouva tuli Annan luo ja antoi hänen lapsillensa vanhoja vaatteita ja -heille kaikille ruokaa. Anna otti nämät vastaan lausuen tuhansia -kiitoksia. Nyt sanoi rouva: "Oi Anna parka! Etkö tunne itseäsi kovin -onnettomaksi täällä, näissä huoneissa, joissa ennen olet suruttomia -päiviä elänyt." - -"Rouva hyvä", vastasi Anna, "mieron tie on joka paikassa raskas, vaan -onneton en toki ole, en, en suinkaan; minä tiedän, että kaikki -vastoinkäymiset, jotka Jumala minulle lähettää, ovat iäiseksi -onnekseni, ja sydämmessäni löytyy tunto, joka on minun maallinen -onneni; se seuraa minua kuhunka menemme, se tunto on: äidinrakkaus. -Jokainen hymyily näitten pienten huulilta tekee minun sydämmelleni -sanomattoman ilon; kuinka siis saattaisin sanoa itseäni onnettomaksi!" - -"Äidinrakkaus!" sanoi rouva, "oikein sanoit, se on väkevä tunne -sydämmessämme. Minä katselin lapsia ja ajattelin: Kuinka kovaa eikö -olisi, jos minun täytyisi nähdä omat lapseni tuossa tilassa -- ja -päätinpä ottaa sinun sekä lapsesi asumaan tuonne meidän pakarituvan -takana olevaan kamariin; siellä saat työtä tehdä ja olla minun -ruoassani. Katso Anna! tämän lahjan antoi sinulle äidinrakkaus." - -Annan silmistä vieri kyyneleitä, ja hän kiitteli sydämmellisesti -entistä mahtavaa emäntäänsä, mutta rouva sanoi: - -"Älä minua kiitä! -- Anna! sinä olet köyhyydessäsi rikkaampi kuin minä, -sillä sinulla on tyytyväinen sydän, vaan minä olen usein tyytymätön, -vaikka minulla on maallista tavaraa kyllä. Tätä tahdon sinullekkin -antaa, mutta ja'a sinä sen sijaan hyvällä esimerkilläsi minulle -parempaa tavaraasi: sitä täydellistä tyytyväisyyttä, joka kaikissa -elämänvaiheissasi sinun noin onnelliseksi tekee." - - _Th. Hahnsson_. - - - - -4. Pieni mierolainen. - - - Armas päivä paistaa, kohta - Lämpimäks' jo muuttuu sää, - Hanki loisteessansa hohtaa, - Sulain kiteet kimmeltää. - - Poika repaleissa vallan - Saloss' yksin kuljeksii. - Hongat, kuuset huminallaan - Häntä täällä tervehtii. - - Pieni mierolainen aina - Yhä rientää eteenpäin, - Eipä murhe mieltä paina, - Rallatellen laulaa näin: - - "Hopsis, jalat! Väsymystä - Tunnetteko? Talohon - Kohta päästään, siellä kysta - Minullekkin kyllin on. - - Hongat, kuuset, vaiheitani - Tahdotteko tietää te? - Kuulkaa, tässä kulkeissani - Minä teille kerron ne. - - Aina muistan riemuin vielä - Isän armaan mökkiä; - Viisi meit' ol' lasta siellä, - Vanhin niistä olin mä. - - Muistan, kuinka kotikaski - Tähkäpäin jo kellerti; - Noro hallan irti laski, - Julma viljan runteli. - - Talvi tuli, loppui leipä; - Petäjäistä syötihin -- - Äitiin tarttui tauti, veipä - Hänet kohta hautaankin. - - Häntä mustaan saatoin, itkin - Haudallaan ma hetkisen, - Kyynel poskipäätä pitkin - Vieri, jääksi hyytyen. - - Siitä asti tepastellut - Olen mieron tietä ain'... - Jopa sulle kertoellut - Olen, metsä, muistelmain. - - Hopsis, jalat, joutukaa jo! - Muuten yövyn korpehen. - Varjot synkät lankeaa jo, - Tuolla päivä laskeiksen." -- - - Yhä kiitää, vaan ei vielä - Ihmis-asuntoa näy. - Metsän haamut poikaa tiellä - Uhkaa, mustaks' yö jo käy. - - Kylmä yltyy. Tähtein valo - Syttyy taivahalla jo, - Leimuelee pohjanpalo, - Huokaa synkkä hongisto. - - Kohta aamun koittehessa - Öinen jylhyys häviää -- - Vaan, ken tuolla kinoksessa - Kalvenneena lepäjää? - - Pieni mierolainen siellä - Lepoon vaipui viimmeiseen, - Jäätyneenä kiiltää vielä - Kyynel silmän murtuneen. - - _Uno von Schrowe_. - - - - -5. Savonlinnan ihmeet. - - -Olipa kummallinen seutu tuo rajalinnan paikka erämaiden liepeessä. - -Näin kertoo Olaus Magnus, Upsalan entinen arkkipiispa, joka on lähtenyt -Opinpuhdistusta pakoon eteläisille maille ja siellä julkaisee -kuvallisen maantieteensä Ruotsin valtakunnasta, sen kansoista ja -luonnon-ilmiöistä. - -Kaukana perimmäisessä Suomenmaassa, mutta Ruotsin vallan alueella, on -linna, joka Uudeksilinnaksi nimitetään. Se on ihmeteltävällä nerolla -rakennettu, sekä luonnon että taiteen vahvistama, seisoen ympyriäisen -kallion päällä. Yksi ainoa portti siitä viepi länttä kohden; portin -edustalla on lauttasilta, vahvoilla rautavitjoilla kiinnitettynä, ja -tämä vedetään aina yöksi koneiden avulla rantaan -- tosin ankaralla -työllä väkevän virran tähden. Tuo leveä joki, joka siitä ohitse kulkee, -on syvyydeltään tutkimaton. Se tulee kaukaisista järvistä, -Vienan "valkoisesta" merestä saakka; vaan linnan kohdalta se on -mustapohjainen, ja kaikki kalat, jotka siinä syntyvät ja elävät, lohet -ja taimenet, hauet ja ahvenet sekä muut pehmeälihaiset kalat ovat ihan -mustia, mutta kuitenkin hyviä maultansa. Lahnakin siinä virrassa on -kesällä musta, vaikka talvella valkoinen. Ja kun joki sitten purkauu, -kulkien Viipurin ohitse, muuttaa se itse järvenkin mustaksi. - -Muitakin kummia täällä toisinaan nähdään. Kova on isännyyden virka -täällä vihollisvallan kynnyksellä, kova myöskin laki, jonka alla -linnanväki elää. Jos vartija nukkuu asemaansa, syöstään hän säälimättä -tornin harjalta virtaan. Surma ja perikato ovat siis aina tarjona sekä -päällikölle että hänen miehillensä. Mutta jokaisen onnettomuuden edellä -käypi kummallinen aave. Silloin näet ilmestyy virran aaltojen päälle -neitonen, joka kanteleen viehättävällä soitolla yön hiljaisuutta -häiritsee, ikäänkuin Seirenien tavalla houkutellen ihmisparat -luoksensa. - -Semmoinen on Uusi-linna Suomen perimmäisillä rajoilla; semmoinen virta -ihmeinensä, joka siitä ohitse kulkee. - -Muutkin olot näillä syrjäisillä rajaseuduilla ovat kyllä omituisia. -Kummankin puolen asukkaat tekevät alituisia ryöstöretkiä toistensa -maille. Venäjänpuoliset silloin kulkevat pitkissä köykäisissä veneissä, -20 tai 25 henkeä kussakin, erämaiden vesiä myöten; missä vesimatka -loppuu, kantavat he veneensä hartioillaan taipaleen yli, kunnes tulevat -toiseen vedenjaksoon. Suomenpuoliset samoin tekevät yhtäläisiä retkiä -Venäjän alueelle. Vaan kumpaistenkin retket tarkottavat vähemmin sotaa -kuin ryöstöä. Rosvoaminen on osa näiden seutujen elinkeinoista. Niin -hurjia ovat senpuoliset maan-asukkaat, että kuninkaan on täytynyt kovan -rangaistuksen uhalla kieltää heitä pitämästä kotonaan varsinaisia -sota-aseita, niinkuin peitsiä, miekkoja ja tapparoita, ett'eivät -keskenänsä surmatöitä tekisi. Ainoastaan kirveitä ja työaseita saavat -he viljellä kotitarpeiksensa, ja heidän rakennuksensa ovatkin -ihmeteltäviä. Vaan vihollisen läheisyyden vuoksi täytyy kumminkin olla -jonkinlaisia puollustus-aseita. Suomalaiset ovat tarkkoja joutsimiehiä, -ja käsivarren voimilta ovat he sangen väkeviä, joka tulee siitä, -että juovat paljon ja hyvää olutta. Kun nyt viholliset tekevät -päällekarkauksia, he heitä ensin kaukaa vastustavat nuolilla, joita -joutsista ja lingoista lennätetään. Kun lähemmäksi tullaan, viskataan -tarkalla kädellä kivi, joka on vahvaan hihnaan kiinnitetty, taikkapa -heitetään suopunki, semmoinen, jolla metsän eläviä kiehdotaan. Sitten -ryhdytään pitkiin keihäisiin, joiden kärjet on tulessa karkaistu -tai nauloilla terotettu. Miehet ja naiset ovat yhtä ankarat -puollustustyössä, ja se, jolla ei muuta asetta ole, hän viskaa verkkoja -ja kalalippoja vihollisen pään yli, temmaten vastustajansa, jopa -ratsumiehenkin kumoon. Mutta suuremmaksi avuksi ovat Suomalaisille -heidän vihaiset koiransa, joita Venäläisten hevoset yhtä paljon -pelkäävät, kuin Persian ratsut ennen muinoin kammoivat kameleja. Sillä -nämä koirat ovat opetetut karkaamaan hevosten turpaan, jolloin ratsu -nousee takajaloillensa ja viskaa miehen maahan. - -Näin mellastellaan pitkin Suomen itärajaa, Karjalan kyläkunnissa ja -Savon sydänmailla. - -Vaan palatkaamme vielä hetkisen ajaksi takasin Savonlinnan -kummitus-taruihin. Pari vuosisataa sen jälkeen kuin Olaus Magnus uutena -Pliniona kirjotti merkilliset juttunsa "Arx nova'n" ihmeistä, on -Säämingin pappi kaikessa hiljaisuudessa piirtänyt kirkonkirjaansa -seuraavan muistelman: - -Hamasta linnan rakentamisesta asti on siinä aina elätetty musta oinas, -niin että toisen kuoltua aina toinen uusi on hankittu, ja kun -Venäläiset Ison-Vihan aikana pitivät linnaa: hallussansa, hekin samoin -hoitivat linnan mustaa oinasta. Vaan nyt viimme kesänä eli v. 1728 on -Olli päässyt linnasta ulos sillalle, josta luiskahti virtaan ja hukkui, -ja sen perästä ei ole toista enää hankittu. - -Muuta emme tiedä Savonlinnan mustasta oinaasta, joka vasta kuollessaan -tuli kuuluisaksi ja pantiin kirkonkirjaan. Kenties se ei ollutkaan -aivan epäkirkollista alkuperää. Kenties se oli ollut tuon taivaallisen -Pyhän Olavin halpa, maallinen edustaja. - - _Y. Yrjd-Koskinen_. - - - - -6. Tyttö. - - -Varmaankin olivat Haapajärven kyläläiset olleet erittäin tuhlaavaisia -nimien suhteen, koska yksi heistä oli jäänyt aivan nimettömäksikin. -Häntä kutsuttiin suorastaan "tytöksi", luultavasti sen vuoksi että hän -oli naisihminen. Kentiesi oli hänellä kirkonkirjoissa toinenkin nimi, -vaan siitä ei kukaan tiennyt mitään. Tyttönä tämä olento vaan sai -kulkea läpi elämänsä, ja sillä nimellä hänet tunnettiin koko -pitäjässäkin. Jos tytöltä itseltään kysyttiin, kuka hän oli, sanoi hän -olevansa "hullu tyttö", ja siihen vastaukseen oli uteliaimmankin -tyytyminen. Kaikki, jotka tytön lähemmin tunsivat, olivat vakuutetut -siitä, ettei hän itse ollut tuota liikanimeä keksinyt, ja ehkä olikin -joku muu sen hänen suuhunsa pannut. Pääasia oli, että hän itse piti -sanomattoman paljon tuosta nimestään ja aina käytti sitä sanan "minä" -asemasta. - -Tyttö-paralla ei enää ollut isää eikä äitiä. Äiti oli kuollut -sotakesänä, jolloin suolat olivat niin kalliit, "ett'ei tahtonut -rahallakaan saada", niinkuin Mäkelän muori sanoi. Muutamat pahat kielet -kertoivat tytön isän olleen mustalaisen, joka oli jättänyt vaimonsa ja -lapsensa turvattomiksi oman onnensa nojaan. Tytön ikäiset naispuolet -eivät muusta osanneet puhuakkaan kuin hänen mustalaissuvustaau, sillä -tyttö oli kauniimpi kuin he kaikki yhteensä. - -Tytöllä tietysti ei ollut kotiakaan ja mitäpäs hän sillä olisi -tehnytkään, hän kun ei kauan viihtynyt yhdessä kohden. Hän oli -kuitenkin tervetullut kaikkiin rikkaisiinkin taloihin, vaikka hän oli -niin köyhä, ettei hänellä ollut mitään. Olipa hän vielä köyhempikin, -sillä häneltä puuttui järjen valo, tuo -- henkeä lukuun ottamatta -- -kallein Jumalan lahjoista. Syystä siis ihmiset ihmettelivät, mitä -varten Luoja tuollaisiakin olennoita on luonut, sillä sellainen oli -tyttö ollut lapsuudestansa asti. He ihmettelivät ja keskustelivat usein -pitkät iltapuhteet tätä kysymystä, mutta selville he eivät koskaan sitä -saaneet. Tuo kummasteleminen ja syyn tutkiminen tytön olemiseen ei -lähtenyt mistään nureksimisesta Luojan laitoksia vastaan, vaan -puhtaasta lähimmäisen rakkaudesta. - -Samaa kiitettävää tunnetta osotti sekin seikka, että kaikki muut -kohtelivat tyttöä hellästi, paitsi ilkeät tyttöheilakat, joiden ei -sanota toisessakaan elämässä voivan täydellisesti leppyä sille, joka -täällä on sattunut olemaan heitä kauniimpi, olkoonpa se sitten hullu -tai viisas. Ei kuitenkaan voi sanoa, että nämätkään tytölle juuri pahaa -tekivät, vaikka he eivät kohdelleet häntä niin hellästi kuin muut. -Kukapa tyttöä kohtaan olisi voinut paha ollakkaan, sillä hän oli aina -niin sievä, nöyrä ja hiljainen, ettei hän itseänsä purevaa itikkaakaan -olisi hennonut ajaa pois. Jos joku ankarana talviyönä olisi ajanut -hänet kattonsa alta yön selkään tahi korjannut hänen edestään -ruokavadin pois, ennenkuin hän oli ennättänyt nälkänsä tyydyttää, niin -olisi hän tytöltä saanut palkinnoksi nöyrän "suuren kiitoksen" niinkuin -hyvästä työstä, sillä tyttö oli aina vahvasti vakuutettu siitä, että -kaikki tarkottivat hänen parastaan. - -Niinkuin sanottu, oli Luoja varustanut tytön tavattomassa määrässä -kauneuden lahjalla, vaan tyttö ei millään muotoa voinut kärsiä itseään -kauniiksi kehuttavan, sillä hän oli saanut päähänsä, että se oli -jotakin hirmuisen ilkeätä. Jos joku vahingossakin, tytön kuullen, sitä -sattui mainitsemaan, teki hän aina viisaasti, jos ajoissa ymmärsi paeta -kuulumattomiin, sillä tytöllä oli kova käsi. Tavallisesti palkitseekin -luonto ruumiillisilla lahjoilla sen, mikä sielun omaisuuksissa puuttuu, -ja niin oli tytönkin laita. Hän oli väkevin ihminen niillä seuduilla, -sen tiesivät kaikki. Olipa hän kerran, eräänä syksynä, kantanut -metsästä Viljakkalan tuvan lattialle aika ison, vielä lämpimän -karhurötkäleen ja ihmetellyt vaan, kenen tuo niin äreä koira mahtoi -olla, joka oli purrut häntä, vaikka hän ei muuta kuin silitteli sitä. - -Todellakin osotti tyttö-paran pahoin revitty käsivarsi, ett'ei metsän -kuningas sietänyt kaunottarenkaan hyväilemisiä enemmän kuin tyttökään -mairitusta. Muuan suutari ei ollut uskonut tyttöä niin tavattoman -väkeväksi ja koetti kaikin tavoin saada häntä voimiansa näyttämään; -vaan turhaan! Silloin oli hänelle pälähtänyt päähän sanoa tyttöä -kauniiksi, ja se keino auttoi. Tytön kummallisesti hehkuvat mustat -silmät iskivät äkkiä tulta, hienot sinertävät suonet hänen otsassaan -muuttuivat tuhoa uhkaaviksi, paksuiksi juoviksi, ja tumma puna peitti -hänen kasvonsa. Kädet kouristuivat nyrkeiksi ja kiljahtaen ryntäsi hän -suutarin kimppuun. Varmaankin olisi suutarin viimmeinen hetki ollut -käsissä, joll'ei neljä pirtissä olevaa muuta miestä työllä ja tuskalla -olisi saanut tyttöä hänestä irti kiskotuksi. Tytön raivo ei kuitenkaan -kestänyt kauan. Hetkisen kuluttua istui hän penkille ja peitettyään -kasvonsa käsillään päätyi hän itkemään ja itki itsensä taas hyvälle -tuulelle. Mainioimman urotyönsä teki tyttö muutamana Juhannuspäivänä. -Oli näet pitäjälle levinnyt huhu, että Juhannuksena saarnaisi Maunolan -nuori Janne-maisteri. Jos muutoinkin miehissä olisi kirkkoon menty, -ajoi sinne nyt uteliaisuus nekin, jotka eivät vuosikausiin olleet -Herran huoneen ovea avanneet. Kirkko oli täpö täynnä väkeä; -käytävilläkin istui joukottain ämmiä, kun eivät enää penkeissä sijaa -saaneet. Tyttökin oli jäänyt' seisomaan käyttävälle, läntisen lehterin -alle. - -Alkupuoli Jumalanpalvelusta oli jo pidetty ja saarnavirsi veisattu. -Hitailla, vakavilla askeleilla astui kalpea nuorukainen sakaristosta -saarnastuoliin. Silloin syntyi kirkossa liikettä. Kaikki tahtoivat -nähdä "nuorta pappia" ja nousivat seisoalleen kurkistelemaan. Läntistä -lehteriä kannattava keskiparrupa oli lahonnut toisesta päästä ja napsis --- se oli poikki. Lehteri rupesi tulla jyrisemään alas; huutoja, -voivotuksia ja parkua kuului nyt kirkossa ja väkevämmät sulloivat -paetessaan heikompia jalkoihinsa. Ainoa, joka ei ymmärtänyt vaaransa -suuruutta eikä paikaltaan liikahtanut, oli tyttö. Hän tarttui kiinni -putoavaan parruun ja, raikkaalla äänellä laulaen: - - "Herra mua johtaapi, - Jos minne kulkenen, - Ja tieni viimmein ohjaapi - Tykönsä taivaaseen", - -joka oli ainoa värssy, jonka hän koskaan oli saanut opituksi, piti hän -vastaan kaikin voimin. Kovin kauan ei hän kuitenkaan tuota luonnotonta -painoa jaksanut estää putoamasta, vaan kuitenkin siksi, että lehterin -alla olevat kerkisivät mennä pakoon ja moni lehterillä istuvistakin -ennätti päästä turvallisemmille paikoille. Kun tytön voimat väsyivät, -kolhasi parru häntä kovasti päähän ja putosi jymähtäen lattialle, -pyörtyneen tytön viereen. Puolikymmentä miestä tuli myöskin alas tuota -suorinta tietä ja parilta katkesi jalka, muutamalta käsi, vaan Pelkolan -nuori isäntä pääsi paljaalla säikähdyksellä. - -Tunnottomana kannettiin verissään makaava tyttö lähimmäiseen taloon, -eikä kukaan olisi uskonut hänen enää virkoavan henkiin. - -Pastorin ja Pelkolan isännän toimesta hankittiin hänelle sitten -lääkäri, joka poimi tytön pääkallosta pois pieniä luun sirpaleita ja -ihmetteli erittäinkin yhtä niistä, joka oli rustottunut sellaiseksi, -että näytti ja vuosikausia olleen irrallaan. Silloin muisti Mäkelän -muori tytön pikkuisena pahaisena pudonneen heidän kaivoonsa ja arveli -siinä sen sirusen irti päässeen, ja lääkäri arveli sitä samaa. Kolmen -kuukauden kuluttua jätti tyttö sairasvuoteensa, ja nytkös ihmiset vasta -ihmettelemistä saivat, kun hän rupesi Pelkolaan piiaksi ja käyttäytyi -kaikin puolin niinkuin muutkin täysijärkiset ihmiset. Alussa ei tuota -muutosta oikein tahdottu uskoa, sillä sitä pidettiin aivan -mahdottomana, vaan vähitellen totuttiin siihenkin, ja kun kahden vuoden -perästä nähtiin tyttö yhdessä muiden kanssa laskettavan Herran -ehtoolliselle, haihtui kaikki epäilys. Pastori oli julistanut hänet -parhaaksi lukijaksi koko isossa Haapajärven kylässä ja sen vuoksi -lahjottanut hänelle suuren nahkakantisen Raamatunkin; siis ei kellään -ollut mitään muistuttamista, kun syksyllä kuulutettiin pyhään -avioliittoon: "kunniallinen talon-isäntä, nuorimies Matti Pelkonen ja -piika, siveä neitsyt Gertrud Schwarz, molemmat Haapajärven kylästä." -Kuulutusta seurasi sitten häät, ja häitä onnellinen avioelämä. Tytöksi -Pelkolan emäntää aina sittenkin kylän kesken kutsuttiin, mutta nyt oli -sen eteen sana "viisas" lisätty, eikä aivan syyttäkään. Kauan puhelivat -ihmiset keskenään siitä muutoksesta, joka tytössä järjen suhteen oli -tapahtunut, ja muutamat luulivat lääkärin sen saaneen aikaan, toiset -väittivät luusirun pois-ottamisen sen vaikuttaneen, vaan tyttö itse -sanoi sitä armollisen Jumalan työksi. - - _J. Reijonen_. - - - - -7. Suomen kelloista. - - -Kello on nykyään niin ylt'yleinen, niin tavallinen kapine, että tuskin -voimme käsittää, mitenkä ihminen ilman kelloa voisi toimeen tullakkaan. -Kellohan se nykyään on, joka melkein kaikki toimemme ja työmme määrää, -yksin lepomme ja työmme ja ateriaimme ajan. Mitä suuremmaksi ihmisen -niin sanottu sivistys kohoaa, sitä tarkemman vaarin hän ottaa ajasta, -ja sitä tärkeämmäksi hänelle kello tulee. Muistakaamme esimerkiksi -tuota ylen tarkkaa rautatienkulkua; siinähän on joka ainoalle -minuutille oma tehtävänsä määrätty. Rautatien junat, ne eivät tule -eivätkä lähde ennen aikojaan eivätkä myöhästy milloinkaan -- muuta kuin -poikkeustapauksissa. Onko tämmöinen levoton säntillisyys ihmiskunnan -onnelle välttämätöntä, vaiko ei -- se jääköön viisasten tutkittavaksi. -Se vaan on varmaa, että nykyinen kehitys sitä vaatii, mutta sen -noudattamisen tekee ainoastaan kello mahdolliseksi. - -Mutta mitenkäs oli laita siihen aikaan, jolloin ei kelloja maailmassa -ollutkaan? Tultiin tietysti vähemmällä tarkkuudella toimeen. Ilman -kelloa ei toki ihminen milloinkaan ole ollut. Jonkinmoisia kelloja on -aina ollut. Nykyiset täydelliset kellomme ovat kehittyneet -yksinkertaisista hiekka- ja vesikelloista. Mutta osasipa ihminen jakaa -aikaansa jo ennen sitäkin, ja kellohan ei muuta ole kuin ajanjakaja. -Kelloja on siis ollut alusta saakka, vaikka ne vasta myöhemmin -varsinaisina kellokoneina saivat havaannollisen muotonsa. Luonto itse -oli silloin kellona. - -Ajan jakaminen on kaikille kansoille yhteistä ja ihan luonnollinen -välttämättömyys. Auringon nousu ja lasku pakotti ihmisen jakamaan ajan -yöhön ja päivään. Kuun eri vaiheet tarjosivat pitempiä ajanjaksoja, -erillaiset ilman vaihetukset vielä pitempiä. Tänään huomattiin auringon -nousevan tuon kukkulan takaa ja laskevan tuon lahden helmaan; jonkun -päivän perästä oli nousu- sekä laskupaikkana jo toinen; parin päivän -perästä yhä jälleen toinen, ja niin kului pitkä aika, kunnes eräänä -aamuna aurinko jälleen nousi tuon äsken mainitun, tähdelle pannun -kukkulan takaa ja meni jälleen lepäämään entisen lahden laineisiin. -Tämä ajanjakso oli vuosi, ja se uudistui aina yhtä monen päivän -perästä. - -Päivät, kuukaudet ja vuodet ovat niin muodoin aivan luonnollisia -merkkejä luonnon suuressa kellotaulussa kaikilla kansoilla. Niinpä -vanhoilla Suomalaisillakin. - -Jos ensinnäkin tarkastamme vuorokautta vanhoilla Suomalaisilla, niin -huomaamme, että he sen jakoivat erinomaisen tarkasti, jopa useampaan -osaan kuin moni muu kansa. Niinpä erottaa kansa vielä tänäkin päivänä -seuraavat osat vuorokaudesta: aamu, aamupuhde, aamupuoli, sydänpäivä, -iltapuoli, iltapuhde, ilta, iltayö, sydän-yö, aamuyö. Sitä paitsi oli -vielä erittäinkin päivän aika jaettu moneen eri osaan. Siinä oli päivä -(= aurinko) milloin sylen, milloin kahden sylen, milloin kolmen sylen -korkeudella, milloin se oli halki maan (noin kello 10 e.pp.), milloin -poikki maan (noin kello 2 j.pp.)> milloin vitaisissaan (lännen mailla, -noin kello 4 j.pp.). - -Viikko ei ollut vanhoille Suomalaisille tuntematon ajanjakso sekään. -Meidän viikkosana on tosin lainasana, mutta muutamilla suomensukuisilla -kansoilla on tälle käsitteelle omituinen sana, joka alkuaan merkitsee -seitsemää. - -Kuukausi nykyisessä ajanlaskussa on peräti vaihteleva käsite, koska -sillä väliin tarkotetaan 30:n, väliin 31:n, joskus 28:n, vieläpä -29:nkin päivän aikaa. Varsinainen kuukausi s.o. kuun kiertoaika on -oikeastaan lähes 28 päivää, ja juuri semmoista ajanjaksoa nimittivätkin -vanhat Suomalaiset kuukaudeksi, joten heidän vuodessansa, niinkuin -luonnollista onkin, ei ollutkaan kaksitoista, vaan kolmetoista -kuukautta (13 kertaa 28 = 364). Nämät vanhat kuukaudet olivat -seuraavat: ensimmäinen sydänkuu, toinen sydänkuu, vaahtokuu, huuhtikuu, -sulamakuu (myös toukokuu), kesäkuu, heinäkuu, mätäkuu, elokuu, syyskuu, -lokakuu (myös likakuu), routakuu, joulukuu. - -Paitsi jo edellämainituita vuorokauden jakoja, lienee vanhoilla -Suomalaisilla ollut käytännössä vuorokauden osittaminen tunteihinkin, -koskapa siihen löytyy oma sanakin, nimittäin hetki. Olivatko hetket -aina yhtä pitkät, ja kuinka pitkät ne olivat, -- siitä ei kumminkaan -vielä tähän asti ole selkoa saatu. - -Samoin kuin auringon kulku ja eri asemat taivaalla määräsivät päivän -eri ajat, samoin tutkittiin taivaan tähdistä yön hetkien kulumista. -Varsinkin oli Otava tässä kohden aivan tarkka kello. Sananlaskuissa on -säilynyt monta todistusta siitä. Ja osaapa sydänmaan mies tänäkin -päivänä Otavasta ottaa merkin, milloin on "nuorten nousuaika." Tähdistä -päättää öinen vaeltaja salolla vieläkin ajan kulumisen, samoin kuin -vielä joka paikassa Suomessa paimenpoika illalla varjonsa pituudesta -tietää kotialähdön ajan. - -Mitä nyt varsinaisiin kellokoneisiin tulee, niin saamme pitää varmana, -että hiekka- ja aurinkokellot olivat meidänkin maassa jo varhain -tunnetut. Milloin varsinaiset luotikellot Suomeen tulivat, sitä ei voi -täsmälleen sanoa. Se kumminkin tiedetään, että tornikelloja oli -kuudennentoista vuosisadan keskipalkoilla ainakin Turussa ja -Savonlinnassa. Hämeenlinnaan toimitettiin tornikello seuraavan -vuosisadan alussa. Juhana-herttuan hovissa näkyy olleen 2 seinäkelloa, -joista toisessa oli niin sanottu herättäjä. Kuinka suuria ja -järeätekoisia sen aikuiset tornikellot olivat, näkee muun muassa siitä, -että vuonna 1589 ostettiin Turun tuomiokirkon kelloa varten köysi, joka -painoi 3 leiviskää! Tunnit löi kello ainakin Turun tuomiokirkossa -tavalliseen kirkonkelloon. - -Viipurissa oli kirkontornissa kello ainakin jo vuonna 1600, ja saman -vuosisadan lopulla oli kello sekä Turun linnassa että vielä Turun -raastuvassakin. - - _K. Suomalainen_. - - - - -8, Kaiku. - - -"Kuule, kuinka kaikuu!" olet sinä usein ihastuksella huudahtanut, kun -näkymättömät henget vuoren rotkoista tahi metsän tummuudesta ovat -kerranneet ääntä tai jyminää, joka tapahtui sinun likelläsi. Ja -ihanahan kaiku on kun se kaukaa vastaa nuorison iloisiin lauluihin, -metsästäjäin kajahtavaisiin torviin tahi ylpeän juhlasaaton riemuisaan -ryminään. - -Kaiku, ollen ihmis-äänen kaltainen, on usein oikein pelottavainen. -Muistan vielä hyvin tuon viileän elokuunillan, jolloin hiljaa -soutelimme järven tyyntä sinikalvoa. Kirkas kuu jakeli hopeista -rikkauttansa niin runsaasti että sanoit haluavasi ainoastaan sadannen -osan tästä rikkaudesta voidaksesi sinä vuorostasi jaella sitä -nääntyvälle kansallesi. Veneemme oli tullut tuon korkean rannalla -kohoavan vuoren juurelle, ja jyrkkä kallioseinä kertasi nyt sanojasi -niin pelottavalla tarkkuudella, että selvään näin, kuinka hento -olentosi vavahti. - -"Se oli varmaan ihmishenki, joka vuoresta vastasi", sanoit sinä vielä -liikutettuna, kun maalle olimme laskeneet. Ja todellakin, ihmishenkihän -se on. - -Kaiku on kuitenkin sen ohessa yhtä usein ilokas, leikitteleväinen ja -pilkallinen. Riemua jos lasket, niin riemahtaapa kaikukin; laulua jos -virität, niin virittääpä kaikukin, ja lorua jos lörpöttelet, niin -lörpöttääpä kaikukin. - -Senpä tähden koko kaiku sinusta välistä on näyttänyt suulaalta naiselta -eli kielekkäältä tytöltä, joka ilman aikojansa lörpöttelee. Ja niinpä -se onkin; Kreikkalaisilla on hänestä tämmöinen satu: Eekho (Kaiku) oli -Oreadi eli Vuori-nymfa Boiootian maakunnassa, suloisessa Hellaassa. Hän -oli iloinen ja kaunis, niinkuin jumalalliset olennot ainakin, mutta sen -ohessa myöskin leikillinen ja niin puhelias, että hänen kauniit -toverinsa kutsuivat häntä "monipuheiseksi." He rakastivat häntä -kuitenkin hänen ilomielisyytensä tähden, jopa hellittelivätkin, sillä -sukkelan kielensä kautta oli hän tilaisuudessa heitä auttaa. - -Nymfat olivat, niinkuin tiedät, puolijumalallisia olentoja, joiden -elämä oli pelkkää autuaallista riemua ja työttömyyttä. He rakastivat -iloa, laulua ja tanssia. Sentähden oli heidän seuransa varsin mieluinen -kaikille, itse jumaloillekkin. Sillä, samoin kuin kuolon-alaiset, -rakastivat kuolemattomatkin suloisia tansseja, lauluja ja riemullista -iloa. Niin tuo lystillinen ruma Paan-jumalakin. Kun tämä oli saanut -valmiiksi suloäänisen huilunsa, jossa Syrinki-nymfan henki oli, ja, -tätä mieluisaa soitinta soittaen, kulki vuoria, laaksoja, niin -silloinpa iloisat Vuorinymfat tanssivat hänen ympärinsä, yhdistivät -heleät äänensä hänen soitantoonsa ja lauloivat hänen kunniakseen -jumalallisia ylistysvirsiä. - -Mutta eipä Paan ainoastaan mieltynyt vuoren-neitojen iloon. Itse -taivaan korkea isäkin, Zey Olympolainen, lievitti monta kertaa raskaita -hallituksensa huolia, ottaen osaa soreain Nymfain seuroihin. Hän -ilahutti silloin kuninkaallista sydäntänsä katsellen kaunokaisten -armaita tansseja, kuunnellen heidän riemulaulukaan. Ja joskuspa saattoi -tapahtua, että jumalain korkea isä niin riemastui näistä ilokisoista, -että hän, hetkeksi unhottaen olympillisen majesteetinsä, itse -ylhäisyydessään otti osaa jumalallisten neitsyjen riemuihin ja tanhuili -heidän parissansa. Ihanat immet olivat silloin ylin määrin ihastuneet -pilveinjohtajan suopeaan armoon. - -Mutta yksi oli, jota tämmöinen käytös ei ollenkaan ihastuttanut. Se oli -taivaan jalo ruhtinatar, korkeamielinen Heera elikkä Juuno. Ei hän -voinut kärsiä sitä, että hänen korkea puolisonsa huvitteli itseänsä -puolijumalallisten Nymfain seuroissa, hän joka oli korkein jumalallinen -olento, taivaan ja maan herra, jumaloiden ja ihmisten luoja, luonnon -ikivaltias ja hallitsija. Ja mikä paha huhu siitä voi nousta, että -Olympon ruhtinas etsi huvitusta Olympon ulkopuolella! - -Kaikin mokomin oli tämä estettävä. - -Tähän tarkotukseen hän koetti äkkiarvaamattomalla läsnäolollansa -hämmästyttää puolisoansa, kun tämä oli Nymfain seurassa. Mutta turhaan -koetti hän näihin päästä kenenkään huomaamatta. Joka kerta kuin hän jo -luuli pääsevänsä tarkotuksensa perille, oli vilkas Eekho hänen -tiellänsä, viivytellen häntä viekkaalla puheliaisuudellansa, siksi että -kaikki Nymfat ennättivät hajota ja tulenleimahuttaja palata takasin -Olympoon. - -Näin kävi useita kertoja. Aina oli kielekäs Eekho hänen tiellänsä. - -Viimmein ei ollut Heeralla muuta neuvoa, kuin toimittaa Eekho pois -tieltä. Ja niin hän tekikin. - -Kiivastuneena monista yrityksistänsä, jotka Eekho aina teki turhiksi, -otti Heera häneltä pois puhetaidon, jättäen sitä hänelle ainoastaan sen -verran jäljelle, että hän voi matkia toisen viimmeisiä sanoja, mutta ei -itsestään virkata yhtään sanaa, eipä edes antaa mitään ääntäkään. - -Tämmöisen rangaistuksen sai Eekho. Ja että se tuntui kovalta -semmoiselle, joka oli tottunut aina puhumaan, aina kieltänsä -liikuttamaan, sen arvaa jokainen. -- Halu puhumaan ei ollut näet -kadonnut taidon kanssa. Se yhä pysyy hänessä. Senpä tähden liehuu hänen -halukas henkensä kaikkialla saadaksensa kuulla jotakin ääntä, jonka hän -heti matkii. - -Sillä matkimishalunsa ei rajaudu ainoastaan ihmisten puheisiin. Ei, -kaikkia ääniä hän kertaa. Ihmisiä hän kyllä ei enään voi pettää, mutta -välistä onnistuu se hänelle eläinten suhteen. Tästäpä esim. tulee, että -välistä saapi kuulla koirien haukkuvan hurjasti ja yhä julmistuvan -silmittömiksi, vaikk'ei siihen voi mitään syytä havaita. He haukkuvat -silloin Eekhoa, jota he luulevat ilkeäksi ärsyttäjäksi, joka tahallansa -tahtoo heitä pilkata. Ja ovatko he siinä asiassa niin peräti väärässä? - -Kuinka lieneekään: Eekho sai rangaistuksen, eipä aivan vähäistäkään. -Tästä voi monelle sinun sisaristasi -- Eekhon sukulaisia -- antaa -opettavaisen neuvonkin. - - _J. W. Calamnius_. - - - - -9. Kohtaus Nuijasodasta. - - -Ikimuistettava vuosi 1596 oli loppumaisillaan. Silloin nähtiin kaikilla -teillä ja poluilla Pohjois- ja Keski-Suomessa talonpoikais-joukkoja, -jäntevät joutset selässä, raskaat nuijat olalla, pitkät karhunkeihäät -kädessä. Kauan aikaa olivat he suomalaisella pitkämielisyydellään -syöttäneet, juottaneet viimmeisiä varojansa Klaus Flemingin ahneille -huoveille (ratsumiehille) ja kärsineet näiden röyhkeyttä ja -väkivaltaisuutta. Mutta viimmein oli maltin mitta täyteen tullut, ja -hillitsemättömänä oli nyt yhtä perisuomalainen kostonvimma vuotanut yli -kaikkein reunojen. Herrojen ja huovien kartanot suitsusivat nyt -kekäleinä; niiden omistajat, jos olivat joutuneet hurjistuneen rahvaan -käsiin, oli työnnetty järvien sekä jokien jääkohvan alle. - -Kaukana Pohjanmaalla oli tämä tulva ottanut alkunsa; se oli nyt -vierinyt sieltä alas Satakuntaan, Hämeeseen sekä Savoon. Tarkotusperänä -oli Turun linna; sen "nuijamiehet" tahtoivat murtaa alas kiviraunioksi, -jättiläishautakummuksi pääkiusaajallensa "Siutian Klaulle." - -Suurin laine, Jaakko Ilkan joukko, oli Tampereen seuduille alas -virrannut. Lähdettäissä oli siinä ollut vaan 7-800 miestä, mutta pitkin -matkaa oli se joka askeleella yhä paisunut. Urhot olivat matkallaan -nostaneet Ikalisten korpien asukkaat sekä Hämeenkyrön ja Pirkkalan -viljavainioiden kyntäjät. Toinen haarajoukko oli tullut syrjäiseltä -Rautalammilta asti, joka jo kerran ennen oli omin päin ja hyvällä -menestyksellä kapinoinut huoveja vastaan: - - "Kivijärven kiltit miehet, - Vahvat Vastingin urohot, - Otti nuijat nurkastansa, - Pimeästä pitkät varret, - Joilla huoveja hosuivat, - Ryyttäreitä rynkyttivät." - -Matkalla olivat vielä Keuruun ja Ruoveden miehet lisänneet joukkoa. - -Tällä tavoin useammiksi tuhansiksi karttuneina olivat talonpojat nyt -saapuneet Nokian kartanolle. Suuria parvia Hämeestä tiedettiin vielä -olevan tulossa avuksi, toisia toivottiin. Jämsän, Kuhmoisten, Padasjoen -urhot olivat jo täysissä hankkeissa; Asikkalan, Nastolan, Hollolan, -Lammin, Hattulan miehet odottivat vaan ensimmäistä menestyksen merkkiä, -yhtyäkseen samaan tuumaan. Hämäläisten tuloa odotellen, majaili nyt -Ilkan joukko täällä, juoda viiletellen suuhunsa Nokian kartanon -runsaita jouluoluita. - -Tapaninpäivänä ryntäsivät Knuutti Kurki ja livar Tavast parin sadan -huovin kanssa heidän päälleen. Mutta mitä he olisivat saaneet toimeen -näin suurta ylivoimaa vastaan! Lyhyen kahakan jälkeen pakenivat huovit, -minkä kaviot kerkisivät, takasin Turun tietä myöten. - -Muutamia päiviä myöhemmin kestivät Nuijamiehet hyvällä menestyksellä -toisenkin, paljoa ankaramman taistelun. Itse tuo peljätty Klaus Fleming -oli nyt rientänyt tänne melkoisen sotavoiman kanssa. Hänellä oli neljä -lippukuntaa jalkaväkeä ja kaksi lippukuntaa huoveja; olipa myös -useampia suuria tykkejä. Vuoden viimmeisenä päivänä yritti hän tällä -voimallansa, varmaankin 3,000:lla miehellä, vallottaa talonpoikain -leirin. Mutta turhaan ryntäilivät sekä huovit että jalkamiehet kerran -kertansa perästä talonpoikien vahvaa asemaa vastaan; turhaan myös hänen -tykkinsä paukuttelivat, viskaillen surmapallojansa. Talonpojat pitivät -paikkansa järkähtämättä; ilta pimeni, eikä ollut sotaväki vielä päässyt -kyynäränkään vertaa edemmäksi. Jos nyt vaan Hämäläiset olisivat -joutuneet lisäksi ja ruvenneet ahdistamaan toiselta puolelta, olisipa -silloin Klaus Flemingille tullut aika kuuma löyly. - -Hänenkin jäykän luonteensa oli kuitenkin jo sitä ennen vaara -pehmittänyt; hän oli jo ryhtynyt sovitteluhankkeisiin. Tappelun jälkeen -lähetti hän yöllä Knuutti Kurjen sekä Pohjanmaan voudin Aaprahami -Melkiorinpojan nuijamiesten puheille. Hän tarjosi Pohjalaisille täyden -vapauden linnaleiristä (sotaväen majotuksesta), siksikuin kuningas -Sigismund, joka ei ollutkaan Ruotsin valtakunnassa asumassa, vaan -kaukana Puolan maalla, itse ratkaisisi riidan-alaisen asian. Omasta -puolestansa vaati hän tästä, että talonpojat hiljaisuudessa menisivät -kotiinsa ja antaisivat kapinan alkajat sekä johtajat, erittäinkin -Jaakko Ilkan, hänen käsiinsä. Tuskinpa lienee hän itsekkään toivonut -Nuijamiesten suostuvan tähän viimmeiseen ehtoon, mutta, häpeä kyllä, -siihen myönnyttiinkin täydellisesti. Eipä tiedetä, millä viekkailla -sanoilla lähettiläät osasivat talonpoikien mielen niin peräti saattaa -pyörryksiin. - -Rangaistus tästä kurjasta, epäkunniallisesta sovinnosta ei kuitenkaan -viipynyt kovin kauan. Ilkka, joka jo ajoissa huomasi "hänen nahkaansa -kaupittavan", oli salaa hypännyt yhden ryöstetyn huovin hevosen selkään -ja päässyt yön pimeyden suojassa pakenemaan. Talonpojat eivät siis enää -voineetkaan täyttää sovintonsa pääehtoa. Se pelko siis nyt rupesi heitä -ahdistamaan, että Klaus herra voisi luulla Ilkan paon tapahtuneen -heidän luvallansa ja siitä rankaisisi heitä kaikkia. Vastarinnasta ei -nyt enää voinut olla puhettakaan. Kukahan äsköisen tärkeän petoksen -perästä olisi uskaltanut heille ruveta päällysmieheksi? Suurin laumoin -alkoivat siis nuijamiehet paeta leiristänsä, kukin kokien pelastaa vaan -omaa päätänsä. - -Lähteissään muutamat pakenijoista jostakin syystä sytyttivät erään -ladon. Se herätti Fleming'in etuvartijain huomion ja ne pian ottivat -selvän asian laidasta. Tykin pamahdus saatti kohta koko leirin -hereille, eikä aikaakaan, niin jo ajaa karauttelivat huovit nurjinta -vauhtia talonpoikien perään. Pari penikulmaa ajettuaan he jo -saavuttivat ta'immaiset joukot. Tästäkös nyt nuijamiehille aika hätä -tuli! He alkoivat viskata ulos re'istänsä kaikki saaliit, jotka olivat -retkellään aateliskartanoista ryöstäneet. Viljat sirotettiin pitkin -tietä säkeistä, höyhenet karistettiin tuulen vietäviksi ulos patjoista, -hopeiset astiat lennätettiin hangen rakoihin. Näin kevennettynä enin -osa talonpojista pääsi pakoon, poiketen metsiin, joihin huovit -raskaissa rautapaidoissansa eivät saattaneet seurata syvän lumen -tähden. Mutta paljon talonpoikia kuitenkin sinä surkeana yönä tapettiin -tai otettiin vangiksi. Takaa-ajajat eivät seisahtuneet ennen kuin -puolivälissä sitä kahdentoista penikulman levyistä metsäkangasta, joka -erotti Satakunnan Pohjanmaasta. - -Nokian kohdalta meidänkin aikoina löytyvät monet sotakalut: keihään -päät, kirveet y.m. ovat yhä vielä tämän kahakan todistuksena. Samoin on -myös paljon aseita sekä ihmisen luita kaivettu Kalman mäestä, joka on -virstan matkan päässä kartanosta etelään päin. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -10. Ilkka. - - - Viel' elää Ilkan työt, kenties - Kauankin, kansan suussa. - Hän eli niinkuin Suomen mies - Ja kuoli -- hirsipuussa. - - Ol' Ilkka talonpoika vaan, - Siis suur' ei suvultansa; - Mutt' jaloin poika Suomenmaan - Hän oli aikanansa. - - Hänt' ajan hurjan myrskyihin - Vei oikku onnetarten; - Hän sopi niihin kuitenkin - Kuin tehty niitä varten. - - Se aik' ol' ajoist' ankarin - Ja itkun aika varmaan, - Kun käsissä Klaus Flemingin - Ol' ohjat maamme armaan. - - Kyll' itki moni huokaillen; - Ett' oikeus on pilkka: - Mutt' itkiessä toisien, - Niin itkenyt ei Ilkka. - - Vaan koska kansa valittaa, - Hän neuvon sille antaa: - "Niin kauan huolta nähdä saa, - Kuin tahtoo sitä kantaa." - - "Ken vaivojansa vaikertaa, - On vaivojensa vanki, - Ei oikeutta maassa saa - Ken itse sit' ei hanki." - - "Siis vapauteen taistellen - Ken miehen mieltä kantaa: - Tie suorin kulkee onnehen - Lähellä kuolon rantaa!" - - Ja vasamata nopsempaan, - Jonk' ilmaan viskas' jousi, - Nää sanat lensi halki maan, - Ja Suomen kansa nousi. - - Nyt liekki sodan verisen - Levisi pitkin maata: - Ei Suomi sotaa Ilkkaisen - Unohtaa koskaan saata. - - Jo kohtas kosto sortajat - Kädellä ankaralla, - Siks' kunnes juonet kavalat - Löi Ilkan Nokialla. - - Tuo teot suuret kunniaa: - Tok' viedä voivat muuhun, - Ja Ilkan tietä suorimpaa - Ne veivät hirsipuuhun. - - Mutt' varmaan Ilkan neuvo tää - Viel' elää kansan suussa: - Kauniimpi orjan elämää - On kuolo hirsipuussa. - - _K. Kramsu_. - - - - -11. Köyhäinmajassa. - - -Erään pikku kaupungin kadun varrella oli sievä rakennus, jonka -aukaistusta akkunasta nuori ylioppilas näkyi katselevan kadulla olevaa -liikettä. Hän nojaili akkunanlautaa vasten, hyräillen: - - "Suomi, armas synnyinmaamme, - Tuhatjärvinen --" - -"Antakaa, hyvä herra, penni", huusi vähäinen poikanulikka surkealla -äänellä. - -"Älä teeskentele", sanoi ylioppilas. "Tuossa toki saat pennin, mutta -jos olisit luonnollisella äänellä pyytänyt, olisit saanut 5 penniä." -Poika meni ja eräs rikas herra, joka samassa tuli paikalle, tervehti -nuorukaista,o sanoen: "Hyvää päivää! älkää noille rahoja tuhlatko! -kyllä kerjäläisiä on niin kauan kuin laiskureitakin; tehkööt ihmiset -työtä, niin ei heidän tarvitse kerjätä." - -"Se kyllä paljon kurjuutta estäisi", vastasi nuorukainen, "sillä -valitettavasti löytyy köyhiä, jotka eivät oikein ole käyttäneet -aikaansa, yhtä hyvin kuin rikkaitakin, jotka eivät ole oikein -käyttäneet tavaraansa. -- Mutta moni on köyhä, olematta itse siihen -syypää." - -"Hm -- hm, niin kyllä", vastasi herra ja läksi matkoihinsa. Ylioppilas -rupesi taas hyräilemään lauluansa alusta alkaen ja oli juuri laulanut: - - "Täällä kehdon, kodon saamme, - Haudan rauhaisen --" - -kun eräs sievän näköinen, hoikka nuorukainen, joka tuli kävellen katua -pitkin, seisahtui akkunan eteen, sanoen: "Hyvää huomenta, Keto!" - -"Huomenta, huomenta! Minne matka?" - -"Aion mennä etsimään kansan joukosta sopivia malleja, jotta saattaisin -maalata oikein alkuperäisiä muotokuvia. Tuleppa mukaani! mitäs tuolla -kuumuudessa venyskelet? täällä ulkona aamu-ilmassa on virkistävää -kävellä." - -"Maltas! heti olen valmis tulemaan." Keto otti lakkinsa, riensi ulos -kadulle ystävänsä luokse, joka, niinkuin jo kuulimme, oli nuori -maalari, ja nyt molemmat läksivät kävelemään. "Mistä nyt aiot kuviasi -etsiä?" kysyi Keto. - -"Köyhäinhuoneesta", vastasi maalari; "minä olen siellä jo käynyt -ennenkin juttelemassa monen sekä nuoren että vanhan kanssa ja -havainnut, että minulla saattaa olla paljo hyötyä heistä." - -"No niin, tuo hyöty -- sehän sitten vasta tulee ilmi, kun saadaan nähdä -ja arvostella pensselisi tuotteita." - -"En tarkota ainoastaan heidän ulkomuotoaan, myöskin heidän sisällinen -elämänsä, johon vähitellen tutustun, on monessa suhteessa -opettavainen." - -"Halukkaimmin minä olisin kävellyt maalle päin", sanoi Keto, "mutta -koska tuossa nyt jo olemme määrän päässä, niin mennäänpä vaan -kurjuudenkin majaa katsomaan." - -Ystävät astuivat havutettuja portaita pitkin ja tulivat tupaan, -jossa joukko köyhyyttä kärsiviä oli saanut suojansa. Siellä oli -kaiken-ikäisiä, ja kullekkin oli annettu hänen kykynsä mukaista työtä. -Eräs seura oli lahjottanut lapsille vaatteita, että olivat ulkonäöltään -jotenkin siistit. Muuten näiden köyhäin kasvot ilmaisivat hyvin -erilaisia tunteita. Lapset yleensä näyttivät suruttomilta ja -tyytyväisiltä, mutta vanhemmista toiset olivat surullisen, -toiset nöyrän ja kärsivällisen näköisiä, toiset taas ikäänkuin -suuttuneet koko laitokseen. Muutamat näyttivät ihan tylstyneiltä ja -välinpitämättömiltä, aivan kuin mennyt aika olisi vienyt heiltä kaiken -toivon. Eräs vanha akka erittäinkin veti näitten nuorukaisten huomiota -puoleensa. Tämä suori höyheniä ja teki työtänsä kovin ahkeraan; hänen -vaatteensa olivat siistit ja hänen ulkomuodossaan ilmaantui sellainen -tyytyväisyys, joka on ainoastaan sillä, joka tietää sekä ilon että -surun päivien olevan Jumalalta ja siis nöyryydellä vastaan otettavia. -Lapset istuivat halusta hänen ympärillään, sillä muori kertoi heille -satuja, ja näin oli hänellä pieni ystäväjoukko, jolle hän tuli -kalliiksi. Nuori maalari rupesi piirtämään tuon akan kuvaa, mutta -ylioppilas halusi tietoja hänen elämänvaiheistaan, jonka vuoksi -kysyikin akalta: "Mitenkä olette tänne joutunut, te kun olette noin -ahkera? Eikö teillä ole omaisia?" - -"Kyllä on montakin, vaan eivät ole kovin hyvissä varoissa nekään", -sanoi muori, ja syvä huokaus nousi hänen rinnastaan. - -"Joll'ette pahastuisi", sanoi Keto, "pyytäisin teitä kertomaan jotakin -elämänvaiheistanne. Olette suvainnut ystäväni maalata kuvanne, suokaa -nyt minunkin piirtää muistiini jotakin kokemuksistanne." - -"Hyvä, oppinut herra! minun elämäkertani on aivan tavallinen", vastasi -akka, "sillä tasaisesti ja onnellisesti on eloni aika yleensä vierinyt --- vaan ainahan noita kovempia säitäkin on täytynyt välistä kestää. -Mutta koska haluatte kuulla jotakin elämästäni, tahdon teille kertoa, -miten se on kulunut tähän asti, ja miten tänne jouduin: - -"Minäkin olin ennen nuori ja iloinen; palveluspaikkoja en juuri -muutellut. Palveltuani 10 vuotta isäntäväkeäni sain hopearahan -rintaani, se annettiin oikein kirkossa -- juuri Mikonpäivänä -- ja -rahaan oli kirjotettu: 'uskollisesta palveluksesta.' -- Tässä sen -näette." Muori otti nauhan kaulastansa, jossa tuo rakas muisto hänen -isäntäväestään vielä kirkkaana riippui. "Kun sen sain", jatkoi hän, -"oli minulla juhlahetki; ette voi sitä ymmärtää, mitä silloin tunsin -- -ehkä sentään -- näinhän ennen, kuinka iloisena isäntäni nuori maisteri -tuli kotia, kun oli saanut lakkiinsa tuollaisen kultatähden, joka -teilläkin nyt on -- totta tuo on teille onnen tunteita tuottanut? -- -Mutta jatkanpa kertomustani. -- Sittemmin joutui isäntäni vanhin tytär -naimisiin eräälle papille ja minä rupesin heidän palvelukseensa, vaan -pian jouduin itsekkin naimisiin. Minä ja mieheni teimme ahkeraan työtä -ja pääsimme hyvään torppaan tämän kaupungin maaseurakuntaan. Jumala -siunasi meille kuusi perillistä, ja me tulimme jotenkin hyvin toimeen, -vaikka varat eivät suuret olleet. Mutta lapset kasvoivat eivätkä -tyytyneet siihen, mitä heille kotona saatoimme hankkia, vaan menivät -palvelukseen ja joutuivat sinne tänne nekin. Mieheni kuoli, -- kun -Matinpäivään päästään, on hän jo 12 vuotta mullassa maannut -- kova oli -eronhetki, me kun olimme onnelliset olleet -- mutta -- hänen otti -Jumala! Kaivata sain, vaan en valittaa. Nuorin poikani piti nyt torppaa --- minun oma rakas Tuomoni -- niin, minä ja hän hoidimme tölliä, kaikki -oli hyvin; hän oli hellä lapsi ja ainoa, joka ei pesästään lentänyt -- -mutta, hänellekkin oli luotu kumppani -- poikani meni naimisiin -- ja -minä olisin pitänyt hänen vaimoaan tyttärenäni, mutta miniäni oli aina -ynseä minulle ja ikäänkuin kadehti minulta sitä hellyyttä, jota poikani -minulle osotti. Minä huomasin tuon ja läksin kaksi vuotta sen jälkeen -kuin miniän sain, muiden lapsieni luo. Kolme vuotta olin poissa. Joka -paikassa havaitsin olevani 'liika kalu sälyjen seassa' ja itse myöskin -ikävöitsin takaisin tuota entistä kotiani katsomaan. Palasinpa siis -nuorimman poikani luo. Torppaan tultuani tuli Tuomo minua vastaan ja -oli kovin iloinen, kun sai jälleen nähdä äitinsä. Miniäni, joka myöskin -ensin kyllä osotti hyväntahtoisuutta kohtaani, kävi piankin taas -kylmäksi minulle ja antoi tuon tuostakin pistosanoja sekä miehellensä -että minulle. Minä sitä en ollut huomaavinani, vaan tein ahkerasti -työtä; koska hänellä oli minusta hyvä apu, kärsi hän minua toki. Näin -vuodet kuluivat, vaan kerran eräänä syksynä olin puoloja poimimassa -takamailla, ja silloin vilustuin kovin, joten jouduin vuoteen omaksi. -Minä sairastin kauan, mutta kuitenkin pääsin siitä vuoteesta -jaloilleni; voimani eivät toki enään tulleet entiselleen. Poikani perhe -kasvoi ja kuulinpa miniäni usein sanovan: 'Ahtaus täällä on joka -haaralla, kun väkeä on liikojakin.' Tuomo ei puhunut mitään, mutta -näytti synkältä, ja eräänä päivänä ilmotti hän saaneensa minulle paikan -köyhäinhuoneessa. -- Se oli salaman-isku se ja kovin kohtaus -elämässäni, kun rakas poikani, oma Tuomoni, minun hylkäsi, vaan Jumala -häntä siunatkoon ja varjelkoon, ettei hänen tarvitsisi kärsiä, mitä -minä sillä hetkellä kärsin! Se oli ainoa kerta, jolloin olin onneton, -sillä minä soimasin itseäni siitä, että olin huonosti kasvattanut -poikani; -- rakkautta ei minulta puuttunut häntä kasvattaessani, mutta -jotakin kuitenkin olin laiminlyönyt, ja silloin on ihminen onnettomin, -kun hän havaitsee erehtyneensä ja näkee, ett'ei sitä kuitenkaan -parantaa voi! Siinä nyt on elämäkertani kaikessa yksinkertaisuudessaan; -mitäpä hyötyä teillä siitä on, teillä, jotka olette viisaat ja -oppineet? --" - -"Ja te saatatte sydämmestänne antaa anteeksi pojallenne?" kysyi -maalari. - -"Herra hyvä", vastasi muori, "anteeksi antaminen on paljoa helpompaa -kuin anteeksi pyytäminen." -- - -"Muori, kuulkaa!" sanoi maalari innokkaasti, "kun olen kuvanne -maalannut, pidän sen muistona teistä. Jos joskus hairahtuisin siten, -että tahtoisin olla tottelematon köyhille vanhemmilleni, niin katselen -teidän kuvaanne, ja se kyllä muistuttaa minulle teidän kertomustanne -sekä kuinka pitkälle itsekkäisyys saattaa mennä." - -"Ja onpa", lausui Keto, "meillä yhteinenkin äiti, jota meidän myös -tulee rakastaa, ja jonka onneksi olemme velvolliset tekemään työtä. Se, -joka tylysti ajattelee ainoastaan omaa itseänsä eikä työskentele tämän -äitinsä hyväksi, hänkin on kiittämätön lapsi! Teidän kertomuksenne, -muori, minä piirrän paperille, jotta se, jos itsekkäisyys viettelisi -minua, olisi hyvänä muistuttajana siitä, että minun tulee tehdä työtä -rakkaan äitimme, armaan Suomemme hyväksi, sillä muuten olen minäkin -äitini hylkääjä!" - -Näin lausuttuaan nuorukaiset sanoivat jäähyväiset ja läksivät -köyhäinmajasta. Muori ajatteli itsekseen: "Oppinut, näen mä. saattaa -kaikesta oppia ottaa." - - _Th. Hahnsson_. - - - - -12. Hailinpyynti Uudenmaan saaristossa. - - --- "No maisteri!" sanoi minulle isäntäni, jonka luokse olin muuttanut -kesäksi Uudenmaan saaristoon. "Lähdettekö tänään verkonlaskentaan?" - --- "Lähden mielellänikin", vastasin minä, "sillä tämä rantanuotan veto -alkaa käydä hyvin yksipuoliseksi." - -Ja todellakin! Joka päivä aina samat apajalle soudut, samat köyden -vääntämiset, samat nuotiovalkeat ja rantakalan syönnit, ja ennen -kaikkia niukka saalis, -- niistä olin jo saanut tarpeekseni. - -Päivällisen jälkeen läksimme, minä neljäntenä miehenä, ulapalle. Erään -kallion kohdalla laskettiin ensin seisovat verkot. Ne pantiin noin 10 -sylen päähän toisistansa aivan vaakasuoriin linjoihin, kiinni -molemmista päistä. Minua oudostutti tuo verkkojen laskeminen niin -lähelle toisiansa samaan suuntaan, mutta veneväki naurahti vain. -- -"Odottakaa huomiseen", virkkoivat he. "Ennen yötä laskevat muut -verkkojansa vielä meidän verkkojemme väliin, ja kalaa tulee, jos vaan -on tullakseen!" - -Alkoi jo olla ilta, kun läksimme yhä edemmäksi ulapalle, ja vasta -kaukana selällä laskettiin 3 ja 5:kin syltä korkeat verkot, useampia -yhteen jataan. Viimmeinen verkko kiinnitettiin veneeseen ja purjeet -laskettiin alas. Tuulen ja merenvirtain oli määrä kuljettaa meitä, -minne tahtoivat, joko hailiparven päälle tahi ohi. Onnen kauppaa on -kalamiehen toimi kerrassaan! - -Tuli yö kylmineen, tuulineen ja pimeyksineen. Olihan jo elokuu -puolivälissä. En voi kieltää, ett'en tuntenut hieman pelkoa tällaisesta -umpimähkäisestä kulusta aavalla meren selällä. Eikä tämä pelko suinkaan -vähentynyt niistä kertomuksista, joilla venemiehet höystelivät -yksinkertaista illallistamme. Ne päättyivät, nämä kertomukset, usein -runsaisiin saaliisiin, mutta usein myös myrskyihin ja menetettyihin -verkkoihin ja välistä rannalle jääneisiin leskiin ja orpoihin. Toiselta -puolen taas oli tässä yöllisessä keinumisessa meren ulapalla jotakin -salaista viehätystä. Välistä vingahti tuuli maston köysissä, ja aalto -löi vilkkaammin veneen kylkeen; ja silloin liikahti uninen pursi -kiivaammin, niinkuin liikahtaa torkkuva mies, kun pää hiljalleen -painuessaan viimmein kadottaa tasapainonsa. Ylhäällä taivaalla -kimaltelivat tähdet. Minä koetin haeskella niistä harvoja tuttaviani, --- mikä ääretön paljous niitä, joita en ensinkään tuntenut! Minä panin -kokkaan pitkäkseni ja tunsin tuommoista suloista raukeamista -jäsenissäni. En enää selvään erottanut miesten puheita. Joskus vaan, -kun vihuri tuli ja vene keikahti, kuului joku virkkavan: - --- "Kaisa!" - -Välistä heräsin nauruun; joku miehistä oli kai sanonut jonkun -sanasutkauksen. Kuulin vielä, kun joku virkkoi: - --- "Tuolla on Söderskär!" - -En jaksanut enää kohottaa päätäni. Olin vaan näkevinäni Söderskär'in -majakan vilkkuvalkeat. Mutta nekin kävivät yhä harvemmiksi. Minä nukuin -kokonaan. -- -- Heräsin kovaan puheeseen ja alituisiin liikkeisiin. -Aamu oli jo valjennut, mutta taivas oli pilvessä ja meri lakkapäissä. -Venemiehet vetivät verkkojansa veneeseen kiiruimman kaupassa. Minä -hyppäsin ylös ja yritin auttaa, mutta koko yritykseni jäi sikseen, kun -isäntä virkkoi: -- "Kyllä nyt on parasta, että maisteri pysyy kokassa!" - -Kiivaasti tekivät miehet raskasta työtään. Ei kykene moiseen toimeen -se, jolla ei ole vuosikausien harjaantumista siinä. Kerrassaan ankara -työ! Ei arvaa sisämaan mies, siepatessaan vadista hailia pyrstöstä -kiinni ja lyödessään sitä ensin vadin laitaan, kuinka monta -hikipisaraa, kuinka monta ponnistusta on vaadittu, ennenkuin tämä -välttämätön särvin on joutunut valmiina vatiin! -- Tuuli yltyi -yltymistään. Se vonkui kamalasti köysissä ja vene keikkui kovasti -aalloilla, jotka vihaisesti möyrivät sen ympärillä. Minä odotin joka -hetki isännän käskyä: "hakkaa poikki!" Mutta yhä vetivät miehet, ja -hopean hohtoisina kiilsivät hailit verkkojen silmukoissa, pyrstöänsä -lyöden, kunnes uusi päälle tullut verkkokerros pakotti heidät olemaan -alallaan. Suurella mielen jännityksellä katselin minä miesten työtä. -Viimmeinen verkko oli jo nousemaisillaan. Ja vihdoin, kun sen pää jo -näkyi, komensi isäntä: - ---- "Reivaa purje ja vedä ylös!" - -Käsky oli pian noudatettu. Tuuli työnnähti vimmatusti purjeeseen. Vene -keikahti tavattomasti, ja niin läksimme laitamyötäiseen kulkemaan -rantaan päin. - --- "Söderskär'iä kohti!" komensi isäntä. - -Tuimasti kiiti vene reivatuillakin purjeilla kilpaa sen laidoilla -kiehuvien aaltojen kanssa. Söderskär alkoi kohota yhä ylemmäksi taivaan -rannasta, kunnes vihdoin, parin tunnin purjehduksen perästä, laskimme -sen kallioiseen kylkeen. - -Helpoltapa tuntui jälleen päästä kuivalle maalle ja saada lämmitellä -ystävällisten majakkamiesten tuvassa. - --- "Myrskyksi vaan vetää taas", puhuivat Söderskär'in miehet. "Kunhan -vaan ei tulisi samallaista möyryä, kuin oli tässä toissa yönä. Herra -varjelkoon!" - --- "Tapahtuiko mitään erinomaista?" - --- "Tapahtuipa niinkin. Virolainen jaala koetti päästä silloisessa -hirveässä myrskyssä tänne, mutta eivät tienneet poloiset tuota -salakaria tuolla -- näettekö, kuinka sen pinta paljastuu nytkin aallon -pohjalta! Me yritimme apuun, mutta aalto kävi niin kova, ett'emme -päässeet liikkeelle ensinkään. Jaala tuli suoraa päätä karia kohti. -Aalto paiskasi sen kariin." - --- "Pirstaleiksiko meni?" - --- "Ei pienaakaan enää nähty. Sinne meni pursi ja miehet!..." - -Kamalalta kuului tämä jutelma, kerrottuna majakkamiehen -yksitoikkoisella äänellä. - -"Kuinka olisi meidän käynyt, jos olisimme samana yönä olleet -ulapalla?..." - - _K. Suomalainen_. - - - - -13. Sananlaskuja. - - - Mikä sodassa saadaan, se sodassa syödään. - Parempi tyhjä kukkaro kuin lainattu raha. - Veli velkaa tehdessä, veljen poika maksaessa. - Kirjava keto kesällä, ihmisen ikä kirjavampi. - Edessä emoton lapsi emintimän leipoessa. - Parempi emosen vitsa kuin vieraan vehnäleipä. - Karjassa talon juuri, emännässä karjan juuri. - Pere pellon kuokkii, pelto perehen ruokkii. - Talonpoika vuoden poika, kauppamies venehen poika. - Seppä syöpi selvän leivän, auranpainaja paremman. - Kyllä rukki ruoan tuopi, kehrävarsi keittämistä. - Jonka saapi vuolemalla, sen syöpi nuolemalla. - Kurja kankahan kutoja, vaivainen venetten seppä. - Tyhjä neuvo neulan tiestä, nälkä naskalin nenästä. - Laari langat kehräjääpi, aitta kankahat kutoopi. - Kukko talon ilmottaa, haukkuu koira korvessakin. - Suojaa puna meressä, vettä pilvi luotehessa. - Pelottaa pimeä pilvi, savenkarvainen sataapi. - Käki tuo suven sanoman, pääsky päivän lämpeämän. - Ei pohja suvea kiellä, eikä kylmiä etelä. - Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana. - Itä kesän istuttaa, länsituuli lämmittää. - Varis huutaa iltasella huomeneksi hyvää säätä; varis raakkuu - aamusella päiväksi pahaa säätä. - Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, viikkokausi - kivenviasta, yksi päivä pääskysestä, västäräkistä ei vähääkään. - Kiiskinen kaloja vanhin, vata vanhin pyydyksiä, pata vanhin - astioita. - Ei ole aittahan asiaa, eikä tietä kellarihin, kun on juomiset - joella, suurus suolla sammalissa. - Mitä enemmän elää, sitä useamman kärpäsen näkee. - Tule joulu, koska joudut, kyll' on kystä aitassani: sirkan reisi, - paarman jalka, peipposen peräpakara. - Ottaisin minäkin orjan, pitäisin minäkin piian, jos se syömättä - eläisi, tarkenisi vaattehitta. - Kaksi on kaunista kesällä: lehti puussa, ruoho maassa, tuomen - kukka kolmantena. - Keitä munaa, et saa lientä; neuvo hullua, et saa mieltä. - Milloin laiska työn tekeepi: talvella ei tarkene, kesällä ei - kerkiä, syksyllä on suuret tuulet, keväällä vettä paljon. - Ole orjana kokilla, käskyläisnä keittäjällä: vedä vettä, kanna - puita, näe nälkää kaiken päivän. - Paljo on mustia merellä, ei ole kaikki hylkehiä; paljo on kantoja - kaskella, ei ole kaikki karhun päitä. - - - - -14. Koivuni jouluyö. - - -Hinnuksen mäellä ikkunain luona seisoo suuren suuri yksinäinen koivu. -Koska hän jo on vanha, Sampsa Pellervoisen kylvämä, niin on hän -Väinämöisestä oppinut laulamaan, vaan hänen laulunsa on tähän saakka -aina ollut surullista, >niin murheellista; aina hän vaan vaikeroi. Eikä -ihme, sillä keväällä, kun toiset puut sen läheisyydessä kuiskailevat -toisillensa iloa ja riemua, alkaessaan pukeutua kauniiseen, vihantaan -pukuun, tulee sydämmetön ihminen, pistää terävällä puukollaan koivun -kylkeen suuren haavan ja imee siitä sen elinnestettä, makeaa kuin -hunaja. Koivupa tuosta surkastuu, surkastuupa yhä enemmän, varsinkin -kun se näkee, miten vähän edempänä isähaapa ja äitihaapa vihannoivassa -puvussaan puhelevat lempeästi keskenänsä vienon tuulen soidessa ja -ihanalla mielellä katselevat ympärillä olevia, yhä kaunistuvia -lapsiansa. Ihmekkö siis, että hän laulaa surullisella äänellä. - -Tulevat sitten kesän ystävälliset, helteiset päivät. Autuus ja elämä -kaikuvat metsässä, lumoen niin ihmeellisellä, tavalla ihmissydämmen; -kedot ja laaksot vihannoivat, pihlajat ja tuomet kukkivat, lepät ja -tuon vanhan koivun lapset, lasten lapset ja muut sukulaiset koreilevat, -virkistäen ihmisen väsynyttä silmää. Mutta hän, tuo Sampsa Pellervoisen -kylvämä koivu, on niin surkean näköinen; hänen lehtensä ovat pienet, -tummat, hän kun näet oli kadottanut osan elinnestettänsä. Eivät -linnutkaan laskeu sen oksille; he lentävät muihin tuuheampiin, -siimeksisempiin puihin visertelemään ilolaulujansa. Välistä, vaikka ani -harvoin, sattuu tikka siihen lentämään, vaan sekin tekee pahaa koivu -paralle, hakaten sen kylkeen haavoja; ja jos joskus ylpeä harakka -viitsii armostansa levähtää sen oksalla, niin sekin vaan nauraa -räkättää pilkkanauruansa. Kesäkään ei siis tuonut koivulleni iloa, ja -hän lauloi nyt, ei kateudesta, mutta murheesta, vielä surullisemmalla -äänellä, niin surullisella, että minun huolettomuudesta paatunut -sydämmeni heltyi. Mietinpä sentähden tehdä koivuni onnellisemmaksi. -Minä sidotin kiinni sen latvaan pitkän riuvun ja vedin tämän nenään -nuoran avulla suuren, kauniin lipun; ja koska hänen laulunsa oli -ikäänkuin oman sydämmeni laulua, rakensinpa koivun oksille lavan, -jossa, kyyneleitä vuodattaen, tahdoin kuunnella kesä-iltoina koivuni -surullisia säveleitä. Mutta korvani olivat nyt kuurot, ja mielestäni -oli siis tuo koivu nyt niin kaunis ja niin onnellinen; lippu liehui sen -latvassa, liehui koreasti luikerrellen; ja entä lava sitten -istumapenkkeineen ja ristikko-käsipuineen! Luulinpa kaikkien näiden -toki vetävän ihmisten silmät koivun puoleen. Mutta turhaan; hänestä ei -sittenkään huolinut kukaan. - -Rupesivatpa vielä päälliseksi syksyn tuimat, vihaiset haltijat -riehumaan. Kova humina kuului ilmassa heidän siipiensä liikunnosta, ja -rapsis! Ne riuhtasivat lipun palasiksi, lennättäen näitä kauas, kauas -pois; ryhtivätpä vielä lavaakin, niin että ne rautanaulat, joilla sen -olin oksiin kiinni lyönyt, repivät koivun haavoja vaan yhä suuremmiksi. -Eivät lehtiäkään jäljelle jättäneet, nuo armottomat; niitä he -kuljettivat sinne ja tänne ja veivätpä suuria oksiakin kerallansa. -Ainoastaan lipunriuku jäi jäljelle ikäänkuin muistopatsaaksi koivun, -minun mielestäni komeimmasta ajasta. "Voi koivu-parkaa! hän lauloi -kuolinvirttänsä, hän on jo kuollut!" huokasin minä surullisesti. Mutta -Luonnotar, joka juuri loi valkean vaippansa maahan, haudaten sen alle -ruohot ja kukat, joilta samoin kuin puiltakin kuolon enkeli oli -korjannut viimmeisenkin elon talteen, kuiskasi ystävällisesti minulle: -"Ei koivusi ole kuollut, vaikka se siltä näyttää; se elää. Hyvä Jumala, -joka pitää murheen kaikista, niin luotujensa kruunusta kuin maan -madostakin, antaen heille onnellisemman ajan ja autuaallisemman riemun, -on koivullesikin varustava ihanan palkkion sen kärsimisistä." - -Tulipa viimmein se aatto-ilta, jolloin me ihmiset, kukin -perhekunnassamme, puhtaalla sydämmellä riemuitsemme, jaeskellen lahjoja -omaisillemme ja katsellen, miten viattomat lapset tanssiskelevat -piirissä joulukuusen ympärillä; tulipa sen jälkeen se yö, jouluyö, -josta Pyhä Raamattu tietää niin paljon ihmeellisiä asioita kertoilla. -Juuri tänä yönä astui taivaasta enkeli koivuni luo, suuteli sitä ja -varisteli valkoisia, ihania lumikukkia sen päälle. Kohonnut kuu taas -puolestansa sytytteli leimullaan jääkynttilöitä sen oksille palamaan. -Täten tuli tuo tähän saakka surkean näköinen puu ennen muita -koristetuksi niin ihanan kauniiksi, että se siitä itsekkin vapisi. Ja -kun sydän-yö lähestyi, ja kukko alkoi aamuvirttänsä kujertaa, rupesi -koivukin taas laulamaan, mutta niin suloisilla sävelillä, ikäänkuin -nämät olisivat Väinämöisen uudesta kanteleesta lähteneet. Metsä kaikui -ja kaikui yhä raikkaammasti, ja sävelet vierivät tuhat-äänisinä -taivasta kohti. Koko luonto kuuli nuo viehättävät äänet ja kaikki -linnut -- samoin kuin muinoin Väinämöisenkin soittoa kuullessaan -- -levittivät siipensä lentoon, mennäksensä koivun luo. Tänne kiiruhti -korppi juhlapuvussaan, musta hännystakki yllä, pulmunen lumivalkeassa -viitassaan, varpunen harmaassa mekossaan, harakkakin hymysuin, -viheriänloistavassa hameessaan. Nähtiinpä joukossa häkkilintujakin, -sillä hekin olivat laulun kuulleet, vieläpä huoneitten sisällä -ollessaankin siihen ihastuneet ja samassa vaikeroinneet ulos -päästäksensä koivun luo, johon saivatkin tilaisuuden, kun pienoiset -kevät-yhtiön jäsenet, saatuansa joululahjaksi "Kevät-yhtiön Kirjan" -olivat sääliväisyydestä laskeneet laululintunsa orjuudesta vapaiksi. -Kalatkin olivat luultavasti järven jään alle tuon ihanan laulun -kuulleet, koska hekin kiiruhtivat juoksevaan, jäättömään puroon, joka -virtaa lähellä koivuamme, ja kohottivat päänsä veden pinnan yli. -Sammalkin pilkisti lumen alta; ihmiskorva vaan oli kuuro koivun -sulolaululle. - -Olipa täällä riemua koivun luona. Talviunestaan heränneet hyönteiset -olivat täällä: kärpäset lentelivät luikerrellen, perhoset lekottelivat -loistavia siipiänsä ja hyttyset survoivat, kaikki ihastuksissaan koivun -ympärillä. Tulimatojakin näkyi tuhansittain ja ne hohtivat laulavan -puun juurella ikäänkuin vahakynttilät. Nopeajalkaiset jänikset ja -vikkelät oravat tanssivat niin iloisina sen ympärillä parittain -piiritanssejaan, niin että seuraavana aamunakin vielä jäljet heidän -iloansa osottivat. Kaikki, jänikset, oravat, korpit, pulmuset, -varpuset, hyönteiset viettivät siis tuossa suloista jouluhartauttaan ja -kuunnellessaan koivun laulua uneksivat ne tulevaa lämmittävää aurinkoa. -Silloinpa koivu värähytti oksiansa ja pulmunen huusi: "kah joulupukki, -joulupukki", niin että kaikki unelmistaan heräsivät. Koivun oksista ja -urvuista todellakin sateli kaikille joululahjoja, makeita, hyvin -makeita hedelmiä, jopa kaloillekkin jyväsiä, joita tuuli lennätteli -heille, jopa maallekkin osansa, nim. lumikukkia. Jokainen tuosta rupesi -iloitsemaan ja riemua täynnä kiiruhtivat kaikki lähemmäksi koivua häntä -kiittämään, ylistämään. Häkkilinnut visertävät hänelle kiitosvirttään. -Varpunen tekisi samoin, mutta suu on täynnä makeisia, hän vaan -kumartaa, nuokuttaa päätänsä kiitosmerkiksi; täten kiittää jäniskin, -nakertaen koivun lahjottamia pitkiä rusinoita, samoin oravakin -pureskellen koivun pähkinöitä. Pulmunen ja korppi ylistävät lahjan -antajaa niin kauniisti kuin taitavat, ja harakka, joka kesällä koivun -oksalla nauroi pilkkalauluaan, on nyt kohonnut koivun latvassa vielä -jäljellä olevan riuvun nenään ja laskettelee sieltä ylistysvirttä -hänelle niin kimakalla äänellä, että koko luonto kuulee. Hyönteisetkin -yhtyvät vikisemään samaa virttä ja mykät kalat pirskottavat -pyrstöillään vettä taivasta kohti, kiitoksen ja ylistyksen osotukseksi. -Toiset puut nuokuttavat latvojaan kunniotukseksi ja tuo synkeämielinen -närekkin luo pois lumiverhon päältään ja tekee viheriässä puvussaan -kumarruksen koivulle. Tähdet katsovat kirkkailla silmillä tuota ylevää -juhlanviettoa ja hyvä Jumala hymyilee taivaassa suloisesti onnellisen -koivuni joululle. - - _A. Rahkonen_. - - - - - - -KOLMAS JAKSO. - - - - -1. Kun isä lampun osti. - - -Kun isä lampun osti tai vähän sitä ennen, sanoi hän äidille näinikään: - -"Äiti hoi, kuulehan, -- eiköhän ostettaisi lamppua meillekkin?" - -"Mitä lamppua?" - -"No, etkö sinä tiedä, että kirkonkylän kauppamies on Pietarista tuonut -semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. -Jo ovat pappilaankin semmoisen ostaneet." - -"Onko se semmoinen, että, kun se keskellä huonetta palaa, näkee joka -nurkassa lukea melkein kuin selvällä päivällä." - -"Se se on -- ja siinä palaa öljy, eikä tarvitse muuta kuin sytyttää -iltasella, niin se palaa sammumatta, vaikka aamuun asti polttaisi." - -"Vaan mitenkä se märkä öljy palaa?" - -"No, mitenkä viina palaa?" - -"Vaan saattaisihan siitä tulla tulipalo koko taloon -- kun viina syttyy -palamaan, ei se sammu vedelläkään." - -"Eihän siitä mitenkään talo palamaan pääse, kun öljy on kiintonaisen -lasin sisässä ja tuli on myöskin." - -"Lasin sisässä! -- Mitenkä se tuli saattaa lasin sisässä olla -- eikö -se poksahda rikki?" - -"Tuliko?" - -"Ei vaan lasipa." - -"Poksahda rikki! Eikä poksahda -- kyllä se saattaa poksahtaakkin, jos -tulta liian korkealle vääntää, mutta onko pakko vääntää." - -"Tultako vääntää? -- Älä -- älä -- mitenkä sinä tulta väännät!" - -"No, ka -- kun ruuvia vääntää oikeaan käteen, niin sydän nousee -- -siinä on niinkuin kynttilässäkin sydän ja tuli nousee myöskin, mutta -kun vasempaan käteen, niin se pienenee, ja kun sitten puhasee, niin se -sammuu." - -"Vai sammuu -- mutta en minä sitä nyt ymmärrä, vaikka kuinka -selittelisit -- mitä lienee niitä uusmuotisia herrain laitoksia." - -"Kyllä sitten ymmärrät, kun saat nähdä, jahka minä sen ostan." - -"Paljonko se maksaa?" - -"Seitsemän ja puoli markkaa -- öljy erittäin, ja sitä saa markalla -kannun!" - -"Seitsemän ja puoli markkaa, ja vielä öljy erittäin! -- Sillähän saa jo -pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä -kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan." - -"Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä meidän -maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakkaan; pitää etsiä ja -vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo kohta -ovat lopussa." - -Äiti se kyllä tiesi, ett'eivät pärepuut vielä kuitenkaan niin yht'äkkiä -taida loppua, koskapahan siitä tähän asti ei ole vielä mitään kuulunut, -mutta että nyt vaan piti se syyksi sanoa, kun lamppua teki mieli. Vaan -ei se äiti siitä asiasta kuitenkaan sen enempää sanonut, sillä isä -olisi saattanut suuttua. Ja koko lamppu olisi ehkä sitten saattanut -jäädä näkemättä ja ostamatta. Taikka olisivat johonkuhun muuhun taloon -ennen ennättäneet lampun ostaa, ja kohta olisi koko pitäjä puhunut, -että se talo oli -- pappilaa lukuun ottamatta -- ensimmäinen, jossa -alettiin lamppua polttaa. Näin se äiti ajatteli sitä asiaa ja sanoi -sitten isälle, että "osta sitten vaan, jos mieli tekee, sama kai -minulle on, mikä palaa, pärekkö vai muu öljy, kunhan vaan kehrätä näen. -Koska sinä sen sitten ostaisit?" - -"Ajattelin, sopisi ehkä jo huomenna lähteä -- olisi vähän muutakin -asiaa kauppamiehelle." - -Tämä oli keskellä viikkoa ja äiti kyllä tiesi, että ne muut asiat olisi -ennättänyt lauantainakin ajaa, mutta ei hän nytkään virkkanut mitään, -ajatteli vaan, kuta pikemmin sitä parempi. Ja jo samana iltana kannatti -isä aitasta sen ison matkakirstun, jossa ukkovaari ennen vanhaan -Oulussa käydessään eväänsä kuljetti, ja käski äidin täyttää sen -heinillä sekä panna pumpulia keskelle. Me lapset kysyimme, minkätähden -siihen ei panna muuta kuin heiniä ja sitten pumpulia keskelle, mutta -äiti käski meidän olemaan vaiti. Isä oli paremmalla tuulella ja -selitti, että hän tuo kauppamieheltä lampun, joka on lasista ja -saattaisi särkyä, jos sattuisi kaatumaan taikka reki muuten -tärskähtäisi. - -Sinä iltana me lapset pitkän aikaa valvoimme ja ajattelimme sitä uutta -lamppua, mutta se vanha istukas-Pekka, se, joka kaikki päreet kiskoi, -alkoi jo heti kohta kuorsata, kun päre oli sammutettu. Eikä hän edes -kertaakaan kysynyt, mikä se lamppu oli, vaikka meillä siitä niin paljon -puhetta piisasi. - -Isä viipyi matkallaan koko päivän ja se päivä tuntui meistä kaikista -hyvin pitkältä, ett'ei tahtonut syöntikään käydä, vaikka oli -maitovelliä puoliseksi. Istukas-Pekka se vaan söi muittenkin edestä ja -kiskoi sinä päivänä päreitä orren täyteen. Äitikään ei sinä päivänä -monta levettä kehrännyt, kun aina tuli menneeksi ikkunan luokse -katsomaan, eikö isää jo näkyisi jäältä tulevan. Muutaman kerran sanoi -hän Pekalle, ett'ei niitä päreitä enää taideta tarvitakkaan, mutta -Pekka ei sitä puhetta edes senkään vertaa mieleensä pannut, että olisi -kysynyt, miksi nyt ei enää muka päreitä tarvittaisi. - -Vasta iltasta syötäessä kuului ruunan kulkunen kartanolta. - -Pala suussa me kaikki lapset kapistimme ulos, mutta isä ajoi meidät -pirttiin ja käski istukas-Pekan tulla kirstua re'estä nostamaan. Pekka -jo silloin pankon nurkalla torkkui ja oli jo siinä käynyt niin -kömpelöksi, että kolahutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän -kanssa pirttiin kantoi. Vaan siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, -jos olisi ollut nuorempi mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä -itseään vanhempaa miestä ole eläessään lyönyt. - -Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt, -mutta ei sille toki tullut mitään. - -"Mene uunille, sen tollo", ärjäsi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille. - -Vaan isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja ripusti sitä kädessään. - -"Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on -- tänne lasin sisään -pannaan öljy ja tuo suikale siellä sisällä on sydän eli 'veeku' -- -pysykää ulompana päreinenne siinä!" - -"Eikö sitä panna palamaan", kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän -ulommaksi. - -"Oletko sinä hupakko -- mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä -öljyäkään." - -"No, vaan eikö sitten saata panna öljyä." - -"Vai öljyä panna, ehei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies -varotti moneen kertaan, ett'ei saa tulen valolla öljyä panna, se -saattaisi syttyä ja polttaa koko talon." - -"Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna?" - -"Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivään odottamaan -- ei se niin -kovin kummaa ole." - -"Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan?" - -"Minäkö!? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt -- olen -nähnyt pappilassa ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin." - -"No, paloiko se?" - -"Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt -vaikka nuppineulan lattialla -- katsokaa, tässä on tämmöinen 'kuuppa', -ja kun tuossa tuli palaa, tämän oikulaisen lasin sisässä, niin valo ei -pääse kattoon, jossa sitä ei tarvitakkaan, mutta leviää alas kaikki, -niin että näkee vaikka nuppineulan lattialla." - -Kyllä meidän kaikkein olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö -vaikka nuppineulan lattialla, mutta isä ripusti lampun kattoon ja -rupesi vaan syömään. - -"Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä", sanoi isä syödessään, -"mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua." - -"Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä." - -"Ka, eikö ole kiskonut -- kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi -- muuhun -ei nyt enää päreitä tarvitakkaan." - -"Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa", sanoi äiti. - -"Mutta tuvassa poltetaan lamppua", sanoi isä. - -Tänä yönä en nukkunut senkään vertaa kuin edellisenä, ja kun aamusella -heräsin, olisin melkein itkenyt, jos olisin ilennyt, kun muistin, että -lamppu vasta iltasella pantaisiin palamaan. Olin nähnyt unta, että isä -yöllä pani öljyä lamppuun, ja että se sitten koko päivän palaisi. - -Heti päivän tultua, kaivoi isä siitä matkakirstusta isomahaisen putelin -ja kaatoi siitä jotakin pienempään puteliin. Olisimme mielellämme -kysyneet, mitä siinä putelissa oli, mutta emme uskaltaneet, sillä isä -oli niin totisen näköinen, että meitä vähän pelotti. - -Vaan kun hän laski lampun alemmaksi katosta ja rupesi sitä ruokkoamaan -ja vääntelemään, niin ei äiti enää malttanut olla ääneti, vaan kysyi, -"mitä se isä nyt tekee?" - -"Panen öljyä lamppuun." - -"No, vaan särjethän sinä sen -- mitenkä sinä saat tuon sijoilleen, -jonka irti väänsit?" -- Äiti ei tiennyt, emmekä me muutkaan tienneet, -miksi sitä sanottaisiin, jonka isä oli lasiastiasta irti vääntänyt. Isä -ei virkkanut mitään siihen, käskihän meidän vaan pysyä loitommalla. -Sitten hän kaasi siitä pienestä putelista siihen lasiastiaan, niin että -se tuli melkein täyteen, ja nyt me arvasimme, että isommassakin -putelissa mahtoi olla öljyä. - -"No, eikö siihen nyt tulta pannakkaan?" kysyi äiti taas, kun kaikki ne -irti väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti -lampun kattoon. - -"Nytkö päivällä?" - -"Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa." - -"Kyllä se palaa -- odota vaan iltaa äläkä hätäile!" - -Ruokalevon jälkeen kantoi istukas-Pekka jäisen pärepölkyn sisään ja -romahutti sen olaltaan lattialle, niin että koko tupa nytkähti ja öljy -lampussa liikahti. - -"So, so!" sanoi isä, "mitä sinä nyt?" - -"Toin pärepölkyn sulamaan -- eihän sitä jäistä ruojaa kukaan kisko." - -"Eihän sitä ole pakko kiskoakkaan", sanoi isä ja iski meille silmää. - -"No, ei kai se tuommoisena pala." - -"Eihän sen ole pakko palaakkaan." - -"Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakkaan?" - -"Entäs jos ei kiskottaisikaan." - -"Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee." - -"Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu." Kun isä tämän sanoi, -katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. Pekka asetti -pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun. - -"Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakkaan." - -"Vai ei tarvitakkaan", sanoi Pekka ja lähti muuta puhumatta -havutukilleen tallin taakse. Pekka pienenteli itsensä korkuisen -havuko'on sinä päivänä niinkuin muinakin, mutta muulta väeltä ei -tahtonut tulla mitään valmista. Äiti koetti kehrätä, mutta kuontalo ei -kulunut puolilleenkaan, kun hän jo rukkinsa syrjään siirsi ja lähti -ulos. - -Isä vähän ensin kirvesvartta veisteli, mutta tottapa työ oli -vastahakoista, koska se kesken jäi. Äidin mentyä meni isäkin; lieneekö -kylään mennyt, vai minne. Mennessään hän kielsi meitä minnekkään -lähtemästä ja uhkasi kurittavansa, jos kukaan meistä sormellaankaan -lamppua koettelisi. Mutta ennen me olisimme papin kaulusta uskaltaneet -mennä koettelemaan kuin lamppua. Se meitä vaan pelotti, että, jos se -nuora, josta se orressa riippui, itsestänsä yht'äkkiä katkeaisi, sitä -sitten sanottaisiin meidän syyksi. - -Ikävältä meille kuitenkin rupesi aika pirtissä tuntumaan, ja kun ei -muuta tiedetty, päätettiin lähteä miehissä mäkeen. Koko kylällä oli -yhteinen vesitie joelle ja samassa paikassa oli hyvä mäki, josta juoksi -aina avennon toiselle puolelle pitkän matkan. - -"Tuolla tulevat lamppulan lapset", huusivat kylän lapset, kun näkivät -meidän tulevan. - -Me kyllä ymmärsimme, mitä he sillä tarkottivat, mutta kuitenkin -kysyimme me, "mitkä lamppulan lapset -- eihän meidän talon nimi ole -lamppula." - -"Jos kohta -- vaan eikös teille ole ostettu semmoista lamppua?" - -"No, mutta mistä tekin sen jo tiedätte?" - -"Äitisi oli meidän pihan läpi kulkeissaan sanonut äidille, että isänne -on kauppamieheltä ostanut semmoisen lampun, että, kun se palaa, näkee -vaikka nuppineulan lattialla", sanoi lautamiehen tyttö. - -"Se kuuluu olevan ihan samallainen kuin se, joka on pappilankin salissa --- niin kertoi isänne meillä vast'ikään, ja minä itse kuulin sen", -sanoi kievarin poika. - -"No, onhan teillä sitten semmoinen lamppu?" kysyivät kaikki kylän -lapset. - -"On, mutta ei sitä nyt saata mennä katsomaan, kun se ei päivällä pala; -mutta kun ilta tulee, niin sitten mennään kaikki." - -Me laskea jyräsimme mäkeä hämäriin asti, ja aina kun noustiin mäen -päälle, niin puhuttiin kylän lapsille lampusta. - -Sillä lailla kului aika sukkelammin kuin luultiinkaan, ja kun oli vielä -viimmeinen kerta laskettu, niin lähdettiin miehissä kotia kohti -juoksemaan. - -Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään -kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi -katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan. - -Yhdessä avauksessa syöksimme tupaan, koko lapsilauma. - -Vaan siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu palamaan -ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ett'emme osanneet -muuta kuin silmät tirrallaan siihen tirkistellä. - -"Ovi kiinni, osto-lämmin", huusi ääni pöydän päästä. - -"Lentävät kuin kanat tuleen", kuului äiti toruvan karsinasta päin. - -"Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapahan minä vanha -ihminenkään en osaa muuta kuin päivitellä", kuului kievarin vanha -emäntä sanovan. - -"Vaan joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää", sanoi lautamiehen -miniä. - -Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli -naapurin väkeä puolillaan. - -"No tulkaa nyt lapsetkin vähän likemmäksi, että oikein näette", puhui -isä paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken. - -"Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se -oikein korealta näyttää", sanoi taas vuorostaan äiti. - -Kuurtaen kaartaen kiersimme me äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain -hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme -oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, -että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas -mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin -pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimme, niin tuntui meistä, kuin -olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin -se nyt paloikin. - -Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu -tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi, -"tottapahan sitten saatte nähdä." - -Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin -vanha emäntä sanoi, että "sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin -taivaan tähti." Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä -mainio, "ett'ei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi -vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan." Siihen -sanoi isä, että "kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta -hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa -tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka -monta olisi." -- Kun äiti virkkoi, "ettei kirkon pienempi kruunukaan -sen kirkkaammin valaise", niin isä käski minun ottamaan aapisen ja -menemään ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin -ja aloin lukea "Isämeitää." Mutta silloin kaikki sanoivat, että "se -poika osaa sen ulkomuistista." Silloin äiti sieppasi minulle -virsikirjan hyllyltä ja minä rupesin lukemaan "Jerusalemin -hävityksestä." - -"No ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty", ihmettelivät kyläläiset. - -Sitten isä vielä sanoi, että "jos kellään olisi nuppineula, niin saisi -viskata sen lattialle ja se kyllä paikalla löytyisi." - -Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se sen -lattialle heitti, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, -vaikka mitä olisi tehty. - -Vasta kun kyläläiset olivat lähteneet pois, tuli Pekka pirttiin. - -Hän ensin vähän silmiään siristi lampun outoa valoa vastaan, mutta -riisui sitten vaan rauhallisesti nutun päältään ja töppöset jalastaan. - -"Mikä se tuolla katon rajassa kiiluu niin, että silmiä häikäsee", kysyi -hän viimmein, kun oli saanut sukkansa orrelle asetetuiksi. - -"Arvaappas nyt, mikä se on", sanoi isä ja vilkutti äidille ja meille -silmää. - -"En minä sitä arvaa", sanoi Pekka ja läheni lamppua. - -"Ehkä se on kirkon kruunu", ivasi isä. - -"Jos lienee", arveli Pekka, mutta oli jo tullut uteliaaksi ja alkoi -koetella lamppua. - -"Ei sitä koetella tarvitse -- pitää se uskoa koettelemattakin." - -"No, no -- en minä häntä tahdokkaan", sanoi Pekka vähäisen vapisevalla -äänellä ja vetäytyi penkilleen ovensuu-seinälle. - -Äidin taisi käydä Pekka-parkaa vähän sääliksi, koskapahan rupesi -selittämään hänelle, ett'ei se kruunu ole, mutta että sitä kutsutaan -lampuksi, ja että siinä palaa öljyä, eikä nyt enää tarvitse pärettä -polttaakkaan. - -Pekka ei kuitenkaan siitä puheesta ymmärtänyt sen enempää, kuin että -rupesi tuota päivällä tuomaansa pärepölkkyä kiskottavakseen -pienentelemään. Vaan isä sanoi hänelle, että johan hän päivällä sanoi, -ett'ei nyt enää tarvitse päreitä kiskoa. - -"Enhän minä häntä enää muistanut, mutta olkoon sitten, koska ei enää -tarvitse" -- ja Pekka pisti pärepuukkonsa seinänrakoon. - -"Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa", sanoi isä, mutta Pekka ei enää -puhunut mitään. - -Vähän ajan perästä rupesi hän kenkiään paikkaamaan. Kurkotti päreen -orrelta, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. -Me lapset huomasimme sen ennenkuin isä, joka, selin Pekkaan päin, -kirvesvarttaan lampun alla veisteli. Emme kuitenkaan mitään virkkaneet, -mutta nauraa kuhersimme vaan keskenämme ja ajattelimme, että "annas -kunhan isä näkee -- mitähän sanoo!" Ja kun isä sen näki, astui hän -kädet kupeissa Pekan eteen ja kysyi hyvin pilkaten, mitä hän siinä nyt -niin tarkkaa teki, kun ei muiden tulella nähnyt? "Kenkiänihän minä -tässä paikkaan", sanoi Pekka. "Vai kenkiäsi sinä paikkaat -- mutta jos -et näe sitä työtäsi tehdä sillä tulella, jolla minä, niin mene sitten -päreinesi vaikka saunaan tai saunan taakse." - -Ja Pekka lähti. - -Pisti kengät kainaloonsa ja otti jakkaransa toiseen käteen, päreen -toiseen. Hiljalleen kyhni hän ovesta porstuaan ja kolisteli sieltä -kartanolle. Päretuli roihahti tuulessa tavallistaan isommaksi, ja soma -rusko valaisi vähän aikaa aittoja, tallia ja navetan päätyä. Tuota me -lapset ikkunasta katselimme, ja se oli meistä hyvin kaunista. Mutta kun -Pekka saunan ovesta sinne sisään kumartui, niin pimeni taas kaikki -kartanolla ja sen sijaan näimme me vaan lampun häikäisevän kuvaimen -mustassa ikkunassa. Sen perästä ei meillä enää pärettä pirtissä -milloinkaan poltettu. Lamppu se vaan katossa loisti, ja usein sitä -kyläläiset kävivät sunnuntai-iltoina ihmetellen katselemassa. Koko -pitäjässä kohta tiedettiin, että meidän talo oli ensimmäinen, jossa -- -pappilaa lukuun ottamatta -- alettiin lamppua polttaa. Meidän jälkeen -osti lautamies samallaisen lampun, kuin meidänkin oli, mutta kun hän ei -sitä milloinkaan sytyttämään oppinut, niin möi hän sen kievariin, ja -siellä se on vielä nytkin. Köyhemmät talot eivät ole vielä -yrittäneetkään lamppua itselleen hankkia, vaan tuhraavat vielä tänäkin -päivänä pitkät puhteensa pärevalkean ääressä. - -Vaan sitten kuin meillä oli lamppu ollut vähän aikaa, piilusi isä tuvan -seinät ihan valkoisiksi, eivätkä ne sitten enää ole milloinkaan -mustuneet, kun vanha sisään lämpiävä uunikin särjettiin ja sijaan -tehtiin uusi ulos lämpiävä, peltiniekka. - -Vanhan uunin kivistä teki Pekka saunaan uuden kiukaan, ja niitten -kanssa muutti sinne sirkatkin, koskapahan niitä ei sen koommin enää ole -tuvassa kuulunut. Isä on siitä hyvillään, mutta meille lapsille tulee -välistä pitkinä talvi-iltoina entisiä aikoja ikävä, ja silloin me -juoksemme sirkkoja kuuntelemaan Pekan luo saunaan, jossa hän yhä vielä -pärettä polttaen iltojansa viettää. - - _J. Brofeldt (Juhani Aho)_. - - - - -2. Entisestä ja nykyisestä ajasta. - - - Savon ukko, sarkahousu, - Pikimusta, pitkäparta, - Päästi äänen uunin päältä, - Laski pankolta pakinan. - Puhe oli aivan pulska, - Sanat kaikki sarvipäitä, - Jotka rikkoi miesten mielet, - Naiset näytti närkästävän. - - Lausui ukko uunin päältä, - Pani pankolta sanansa: - "Elettihin ennen meillä, - Paistettihin paksut leivät, - Verot markoin maksettihin, - Talarin talon asiat, - Kun ei kuljettu kuvissa, - Maalatuissa matkusteltu. - Ajokalut kaikki tyynni - Voideltihin voitehella, - Siveltihin juuri sillä, - Jolla voidellaan venekkin. - Akat vaipoissa vaelsi, - Villaröijyissä röhötti; - Ukot sarkakauhtanoissa, - Kelsiturkissa kohotti. - Oli kellona otava, - Kukon virret viisarina; - Ajan juoksu arvattihin, - Tulo päivän tunnettihin - Ilman uuritta tuvissa, - Seinäkellon kertomatta." - - "Minä miessä ollessani - Kun ma kuljin kaupungissa, - En kauan katuja käynyt, - Puhutellut puotimiestä; - Suolat survasin rekehen, - Rautakangen kannoin siihen; - Luoti pari painehia, - Vaimolleni lakkivaate, - Lapsille lakeripalli, - Inkivääriä vähäisen. - Olin ilmankin iloinen, - Kapineitta kauppamiehen. - Heti valjastin hevosen, - Heti kukkaron kuristin, - Kissannahan kiinni käärin, - Koivet solmisin kovasti; - Enkä ennen lievittänyt, - Vasta voudin vaatimalla, - Veroherran huutamalla. - Herrat veti vissit viivat, - Kaksi kuuta kuittihini." - - "Nyt on aika aivan toinen, - Voudinluku loppumaton, - Rahanpuute puuttumaton; - Monen karja kirjan päällä, - Alla ausionin hevonen, - Pannut panttina kylässä, - Hyvät ryysyt ryöstön alla. - Herra teillä, toinen meillä - Ruunun käskyllä kovalla: - Lautamiehet laukun tuovat, - Rästikirjat kiidättävät, - Joista arkit aukeavat, - Nahka naukuupi punainen; - Niiss' on rästit räknättynä, - Nurkissa pahat numerot." - - Ei ukko unessa ollut, - Ei paljon valetta pannut; - Vaan se oli sangen vanha, - Muisti muinaiset asiat, - Tiesi tämän-aikaisetkin, - Vaikka nuoret naurahteli, - Pojat pisti pilkkojansa. - - _Paavo Korhonen_. - - - - -3. Eräs kirkkomatka Inarissa. - - -Oli Jaakonpyhän lauantai. Nukuin vielä sikeintä untani, kun tilapäinen -emännöitsijäni, talon miniä Kaisa, yht'äkkiä, kalisevat kahviueuvot -kädessä, astui huoneeseeni -- arkatuntoisuudesta isäntäväkeäni kohtaan -en koskaan pitänyt ovea lukossa. Mikä tämän hänen varhaisen -herättämisensä oikeutti, siitä unenhorroksissani en heti paikalla -voinut päästä selville. -- Asetettuaan kahvinsa viereeni tuolille jätti -hän minut omaan huomaani, ja sain siis rauhassa ruveta ajatuksiani -selvittämään. Kahvin virkistävän mehun vaikutuksesta huomasin itseni -ennen pitkää täydelleen siirretyksi unien maailmasta Inarin Lappiin, -Kyrön kylään. Tämä kylä, jos kohta se onkin "Lapin raukoilla rajoilla", -ei suinkaan ole mikään lappalaiskylä, jonka asukkaat olisivat pelkkiä -lappalaisia. Päinvastoin ovat ne sukuperältään suurimmaksi osaksi -puhtaita suomalaisia, jotka aikain kuluessa ovat tänne etelästä -siirtyneet ja asettuneet Ivalojoen rannoille. Muutamissa taloissa on -tosin asukkaita, jotka näyttävät olevan lappalaista lähtöä, vaikka -eivät mielellään tahdo tätä sukulaisuutta tunnustaa. Ne ovatkin jo -kokonaan omistaneet varsinaisten suomalaisten uudis-asukasten -tavat ja elinkeinot. Tämä kylä ei siis huomattavasti eroa muista -talonpoikaiskylistä. Kyröläisten on myös onnistunut talojensa ympärille -jotenkin pienellä vaivalla raivata kauniita, kivettömiä ohrapeltoja ja -perunamaita, jotka parhaina vuosina antavat viljelijälleen kuudennenkin -jyvän, vaan useina, ehkä useimpina vuosina eivät anna siementäkään. - -Vaan palatkaamme jälleen varsinaiseen kertomukseeni Jaakonpyhän -lauantaista. - -Noustuani rankisen [_Rankiseksi_ sanotaan valkoisesta, hienosta -kankaasta teltan muotoon ommeltua sääskensuojaa, joka kaikissa Lapin -taloissa riippuu katosta makuusijan yli ja jota ulko-ilmassakin, -puuhun tai seipään päähän ripustettuna, käytetään suojana.] alta, -porontalja-vuoteeltani, koetin auringon asemasta saada selville, kuinka -pitkälle aamua jo oli kulunut. Vaikeanlaista on tosin tottumattoman -käyttää tätä ajanmääräämis-tapaa näillä seuduin, jossa aurinko kesällä -kokonaista kuusi viikkoa on laskematta, enkä minäkään nyt voinut tulla -mihinkään varmuuteen ajan suhteen. Vaan eihän nyt tunnin eikä minuutin -määrääminen ollutkaan tarpeen; pääasia oli, että tietäisin, olinko -myöhästynyt. -- Mistä myöhästynyt? No, olinhan minä isäntäväkeni kanssa -edellisenä iltana sopinut siitä, että talon veneessä tänä aamuna -matkustaisin Inarin kirkolle. - -Vaatteet ylleni saatuani pistäysin ensin tupaan, vaan kun siellä en -tavannut ketään ihmistä, riensin kiiruumman kautta rantaan, peljäten, -että jo ehkä olivat minut jättäneet; pelkoni oli kaikeksi onneksi -joutava. Rannalle tultuani näin tavattoman suuren veneen, jota talon -miehet paraikaa asettivat matkakuntoon. Mikä väänsi vaulovitsoja, mikä -selvitti purjeita, mikä taas hankki airoja ja tuhtoja, mistä vaan -sattui löytämään -- täällä näyttivät kaikki veneisiin kuuluvat -tarvekalut olevan koko kylän yhteistä omaisuutta. -- Kummastellen -veneen suuruutta kysäsin miehiltä, mihin tarkotukseen sellaista -"proomua" oikeastaan käytettiin, ja sain vastaukseksi, että se on -rakennettu Inarin poikki matkustavia kalastajajoukkoja varten, joita -vuosittain käy Jäämerellä turskaa ja seitaa pyytämässä. Näiden -joukkojen kuljettaminen on Kyröläisille erityisenä tulolähteenä. - -"Tuollako sitten lähdetään, millä sen aiotte täyttää?" kysyin minä -edelleen. - -"Niin, sillä juuri lähdetään, ja saattepa nähdä, että kuormaakin -karttuu, ennenkuin olemme Inarissa", vastasivat miehet, "eikä veneen -tästäkään tarvitse tyhjänä lähteä" -- on huomattava, että Mikkolan -talo, jossa asuin, on noin puolen penikulman päässä Ivalojoen suusta; -taloja on sekä ylempänä että alempana; näistä luultavasti toivottiin -veneen täytettä. - -Vähitellen rupesikin väkeä "ylikylästä" tulvaamaan rannalle, veneen -kohdalle, vaan lähdöstä ei vielä moneen aikaan tullut mitään. Mikä oli -unohtanut eväänsä, mikä tupakkinsa tai virsikirjansa. Se meitä lopulta -kumminkin enimmiten viivytti, että Kaisa viimmeisellä hetkellä päätti -ottaa mukaansa kirkolle nuorimman, kohta vuoden vanhan poikansa -kastettavaksi. Lapsi oli tietysti kunnollisesti varustettava tätä -pitkää matkaa varten, eikä sitä niin silmänräpäyksessä toimitettu. Kun -hän vihdoin saapui, komsio lapsineen kainalossa, olimmekin valmiit -lähtemään. Mutta eivät viivytykset sittenkään olleet lopussa. Joka -talosta, jonka sivu kuljimme, otimme lisää väkeä veneeseen. Jos -jossakin talossa sattui olemaan ylempää tulleiden kirkkomiesten -sukulaisia tai hyviä tuttavia ja ystäviä, niin oli kahvi juotava, -ennenkuin uudelleen matkalle lähdettiin. - -Kun puolenpäivän aikana saavuimme Inarin järvelle, oli veneessä -kuudettakymmentä kirkolle pyrkivää. Kulku oli Ivalossa ollut tavattoman -hidasta: myötävirta meillä tosin oli, vaan se näin alhaalla, joen -suussa ei paljon tunnu eikä sentähden vaikuta sitä eikä tätä. Tuuli -taas oli niin heikko, ett'ei kannattanut purjetta nostaakkaan; soutaen -vaan kuljettiin, eikä sopinut kerrallaan useampaa kuin kahdeksan miestä -airoihin. Aika ei kuitenkaan käynyt minulle pitkäksi. Tuo rähisevä -venekunta kyllä piti mieleni vireillä. Paitsi sitä tarjosi ympäröivä, -ihana luonto silmälle yltäkyllin viehätystä ja mielelle virkistystä. Se -etelän mies, joka ei itse ole ollut tilaisuudessa sitä nähdä, voi -tuskin aavistaa, että luonto täällä - - "Lapin maassa laukeassa, - Ahoilla vesattomilla" - -on niin viehättävä, että sen vertoja saa etelässä hakemalla hakea. - -Erittäinkin koskee tämä Ivalojoen seutuja. Ylempänä jokea nuo jylhät, -kolkot kalliot ja korkeat vaarat, joiden välitse joki kapeana, vaan -koskisena ja voimakkaana tunkeuu eteenpäin, kunnes se vähitellen leviää -ja paikka-paikoin haaraantuu, muodostaen putaillaan kauniita koivuja -kasvavia saaria, välistä useampiakin rinnakkain. Merkillisiä ovat -Ivalojoessa n.s. _vuopajat_. Ne ovat matalia lahdelmia, jotka Kyrön -seuduilla itse pääjoesta pistäyvät syvälle rannoilla kasvavaan metsään. -Vuopaja on suustaan tavallisesti hyvin kapea, jotta sitä jokea -kulkiessaan töin tuskin huomaakaan, vaan edempänä voi se levitä melkein -järven muotoiseksi ja siitä taas kaitaisena salmena jatkua toiseen, -leveämpään aukeamaan j.n.e. -- tiesi, kuinka pitkälle. -- -Ihmetellessäni näitä kummallisia vedenmuodostuksia, joista -matkakumppanini tiesivät antaa minulle tarkempia tietoja, kuin itse -veneestä voin saada, olimmekin pian jättäneet taaksemme Ivalojoen -ihanat rannikot ja saapuneet Inarille. Purje nostetaan, vaikka tuuli -vielä on heikonlainen, erittäinkin niiden monien saarien suojassa, -joiden sivutse kuljetaan. Inarin etelä-osa on näet täynnä suurempia ja -pienempiä saaria, jonka tähden Kyrön ja kirkon välinen kulkuväylä -Inarilaisillekkin on hyvin vaikea osata. - -Matkamme kului verkalleen. Minä olin asettunut veneen keulaan vanhan -"Kyrö-Aatamin" viereen. Saarien ja salmien nimiä kysellessäni kertoi -minulle Aatami yhtä ja toista lappalaisista, jotka milloin mistäkin -syystä olivat paikoille nimet antaneet. Topeliuksen sanat: "nimeä -saaret vailla" eivät näy täydelleen pitävän paikkaansa, sillä, sen -mukaan kuin minä tulin tietämään, on milt'ei jokaisella pienimmällä, -ainakin yleisten kulkuväyläin lähellä olevalla, karillakin oma nimensä. - -Moneen paikkaan ja sen nimeen liittyi täydellinen muinaistaru. Niin -matkustimme esim. Konisniemen ohitse, jossa Aatami näytti minulle -"Päiviön kiven". Sen oli mahtava lappalaisten kastaja aikoinaan -nostanut kolmen pienemmän kiven päälle, näyttääkseen tavatonta -voimaansa häntä vainoaville lappalaisille. Hän oli näet sytyttänyt -palamaan heidän etevimmän, Ukon saareen pystytetyn epäjumalansa, -seidan, josta ilkityöstä epäjumalan palvelijat Päiviötä kovasti -ahdistivat. Vaan kun hän tuon suuren kiven nostamalla oli osottanut, -että hän ei ollutkaan tavallinen ihminen, luopuivat lappalaiset -vainostaan ja useimmat kääntyivät kristin-uskoon. Uppiniskaiset oli -Päiviö hukuttanut Inarin järveen siten, että oli nostanut suuren -vesitulvan, josta "Päiviön tulvan" nimellä vieläkin on säilynyt -muistoja ja jonka korkeudesta Aatami näytti minulle merkkejä kallioissa -ja kivissä; ne olivat veden syömiä juovia noin 2 jalan korkeudella -veden nykyisestä pinnasta. - -Erääseen salmeen liittyi seuraava muinaistaru. -- Siinä oli kaksi -lappalaista nuorukaista ollut kaksintaistelussa. He jännittivät -joutsensa, toinen salmen toisella puolella, toinen toisella; silloin -sattui niin, että kummankin joutsi laukesi aivan samaan aikaan, ja niin -kaatuivat molemmat; riitakumppanit. -- Sitka, kummankin lemmitty, itki -monet ajat suruansa tuossa salmessa, kunnes lappalaiset rangaistukseksi -siitä, että hän muka oli ollut syypäänä nuorukaisten onnettomaan -kuolemaan, tappoivat hänet ja hautasivat rakastajiensa viereen. Salmea -kutsutaan vielä tänäkin päivänä lapinkielestä lainatulla nimellä -Sitkasierrama-salmeksi (= Sitkan itkusalmi). Tällainen oli Aatamin -kertomus tuosta surullisesta tapauksesta, joka on paikalle nimen -tuottanut ja joka on omansa todistamaan, että rakkaus tuolla kylmässä -Pohjolassa voipi olla palava ja uhraavainen. - -Kuunnellessani näitä ja vielä muitakin muinaistaruja olimme saapuneet -erään lappalaisen, Nuoran Juhanin, kalastuspaikalle, jota kyröläiset -vanhastaan pitävät varsinaisena levähdyspaikkanaan kirkkomatkoillansa. -Laskimme nytkin rantaan, jossa Juhani vaimoineen tervehti meitä -ystävällisellä "buöre-bäivi'llään" ja kutsui meitä tuvassa käymään -- -ei kumminkaan ollut ajattelemistakaan, että kaikki vieraat samaan -aikaan saisivat tilaa Juhanin tuvassa. Minä kuitenkin noudatin hänen -kutsuaan, pääasiallisesti uteliaisuudesta, saadakseni nähdä, -minkälainen tuo, ainakin ulkopuolelta siistin näköinen, lappalaisasunto -oikeastaan oli -- suojaa hakeakseen ei tällä kertaa tarvinnut katon -alle pyrkiä, sillä ulkona oli mitä ihanin, helteinen kesäpäivä. Asunto, -joka oli ylen tavallinen hirsistä salvottu rakennus, sisälsi paitsi -tupaa myöskin pienen kamarin tuvan perällä. Molemmat, erittäinkin -jälkimmäinen, olivat siisteydeltään täydelleen verrattavat -uudis-asukasten huoneisiin: ovi- ja ikkunapielet punaisiksi maalatut, -lattia puhtaaksi pesty, jotenkin täydelliset huonekalut j.n.e. Asunnon -edustalla oli suurenlainen, rehevä perunamaa; mutta ohra oli tähän asti -jäänyt Juhanilta viljelemättä, vaikka hän luuli sen hyvinkin menestyvän -Inarin rannoilla, siitä päättäen, että halla ani harvoin koski hänen -perunoitaan. Tämä paikka oli muuten ainoastaan Juhanin kesäasunto, -"kesäpaikka", jonne hän talviasunnostaan, joka oli matkan päässä -mantereella, joka kevät muutti, ollakseen paremmassa tilaisuudessa -kalastaa Inarissa. Talvella oleskeli hän porolaitumien vuoksi -metsemmässä. - -Kun kahvit oli juotu ja kukin vähentänyt eväsvarojaan, lähti matkue, -nyt lisääntyneenä Juhanin perheellä, uudelleen liikkeelle. Puheen vuoro -tuli tästä lähin Juhanille, joka puhui sujuvasti suomea, jotta hyvin -toisiamme ymmärsimme. Juhanin perhe on muuten, sen mukaan kuin minulle -kerrottiin, ainoa varsinainen lappalaisperhe Inarissa, jonka jäsenet -keskenänsäkkin puheessaan käyttävät suomenkieltä; lapset eivät lappia -osaakkaan. -- Pääasiallisesti meidän haastelemisemme koski lapinkieltä, -sen omituisia ääniä, joiden oikeata ääntämistä Juhani oli erittäin -harras minulle opettamaan. Hänen vaimonsakkin välistä yhtyi puheeseemme -lappalaisten sanojen ääntämisen johdosta, joka useinkin, mitä minuun -tuli, oli päin seiniä ja sentähden se alin-omaa oli korjattava. -- -Pieni Vuolle, Juhanin seitsenvuotias poika, istui äänetönnä vieressämme -veneen pohjalla, alussa hyvin tarkkaavaisena meidän keskusteluamme -seuraten. Kauan ei kuitenkaan meidän kielelliset harjotukset näyttäneet -häntä miellyttävän; vähitellen kävi hän hyvin välinpitämättömän, -vieläpä närkästyneenkin näköiseksi. Isä pian Vuollen alakuloisuuden -huomasi, siten hänkin osottaen tuota lappalaisten vanhempain ennenkin -huomaamaani hellyyttä lapsiaan kohtaan. Juhani otti Vuollen syliinsä, -lohdutti häntä ensin hyväilyksillä, vaan otti sitten povestaan pienen -suomalaisen satukirjan, josta hän Vuollelle luki muutamia viattomia -eläinsatuja. - -Juhanin kesäpaikalta lähdettyämme kävi matkamme penikulman määrän -pitkää kaitaista salmea, Nuoraa, joka erottaa suuren Mahlatin saaren -mantereesta. Sitä kulkiessamme oli aivan kuin olisi jokea soutanut -- -purje ei nyt mitään auttanut, sillä Mahlatti esti kokonaan tuulen -tuntumasta. Salmen toisesta päästä aukeni eteemme Inarin lakein ulappa, -Ukonselkä, jossa tuulikin taas täytti purjeemme ja vauhti eneni. -Ukonselkää oli vielä lähes kaksi penikulmaa purjehdittava, ennenkuin -saapuisimme Kyröläisten nykyiseen kirkkorantaan, Pielpavuonoon. -Merkillisin nähtävä Ukonselällä oli tuo keilanmuotoinen, mahtavan -näköinen Ukonsaari, josta jo äsken oli puhe. Teki kyllä mieleni käydä -sitä lähemmältä katsomassa, vaan sen kautta olisimme tulleet tekemään -puolen penikulman mutkan, enkä voinut niin suurta venekuntaa itseni -tähden niin paljon vaivata. Ukonsaari jäi siis käymättä ja katsomatta. - -Lähempänä kirkkorantaa huomautettiin minulle kahta pienenlaista saarta, -joihin ruumiit haudataan, koska näet mantereella eivät saa olla -rauhassa metsän pedoilta. - -Viimmeinkin, noin 7 aikana illalla, olimme Pielpavuonon perukassa. -Rantaan saakka ei veneemme kuitenkaan uinut, vaan täytyi osan miehistä -riisua jalkineet ja kahlaamalla auttaa venettä rantaan. Kun suurella -vaivalla kaikki olimme kuivalle päässeet, oli meillä vielä neljänneksen -pituinen, vaikeanlainen kävelymatka kirkolle. Iltaa oli jo kulunut iso -määrä, kun vihdoin pääsimme matkamme päähän. Lappalaisia oli jo monet -kymmenet, ehkä toista sataa, päivän kuluessa kokoontunut paljon -edempääkin, muun muassa Patsjoelta asti, josta luetaan kirkolle 9 -penikulmaa -- Kyröstä on noin 5 penikulmaa. -- Lappalaiset tekevät -muuten kirkkomatkansa hyvin perinpohjaisesti. Muutamat saapuvat jo -perjantaina ja vasta maanantain iltapuolella rupeavat viimmeiset -paluumatkaansa ajattelemaan. Syynä tähän lienee se, että "kirkkopyhät" --- Inarissa pidetään jumalanpalvelusta vaan joka toinen sunnuntai -- -ovat täydellisiä markkina-aikoja, jolloin kaikki kaupat hierotaan ja -muut yhteiset asiat toimitetaan. - -Kirkkomäki, jossa ei ole muita asuntoja kuin pappila ja n.s. -kirkkomajat, joissa Kyröläiset ja myöskin varakkaammat lappalaiset -kirkkopyhän aikana asuvat, tarjosi silmälleni hauskan näön; se oli -aivan kirjavana lappalaisten rankisista; useammalla lappalaisella ei -olekkaan kesän aikana kirkolla viipyessään muuta suojaa kuin -rankisensa, eikä hän parempaa näy kaipaavankaan. - -Minä jätin nyt kyröläiset sikseen ja lähdin pappilaan, jossa -eräs toverini asui. Hänen kanssaan menin vielä illalla tuohon -lappalaisleiriin katsomaan ja kuulemaan, kuinka siinä elettiin. Unta ei -kukaan lappalaisista vielä näkynyt ajattelevankaan, vaikka jo pian oli -puoliyön seutu. Mitkä olivat rankisten alla sääskiä suojassa, mitkä -istuivat ulkopuolella, keittäen ja juoden kahviansa liekitsevän tulen -ääressä, mitkä taas olivat kirkolla löytyvissä tilapäisissä -kauppapuodeissa tupakin ja kahvin kauppoja hieromassa -- sanoin -"tilapäisissä", sillä ainoastaan kirkkopyhien aikana pidetään puodit -auki, kauppiaat kun itse asuvat kaukana kirkolta ja ainoastaan -sanotuiksi ajoiksi tulevat kauppaansa hoitamaan. -- Yli puoliyön me -tässä rähinässä valvoimme, kunnes sääsket ja uni viimmein pakottivat -meidät etsimään suojaa ja lepoa kumppanini kamarista. - -Jaakonpyhänä, seuraavana päivänä, pidettiin tavanmukainen -jumalanpalvelus Inarin vanhassa kirkossa. Suurin osa kirkkoväkeä oli -lappalaisia, vaan kirkollisena kielenä käytettiin kuitenkin suomea, -jota kaikki -- ainakin täysikasvuiset -- Inarin lappalaiset ymmärtävät -ja jolla heille uskonnollinen opetuskin annetaan. Sunnuntain -iltapuolella palasivat Kyröläiset kotia, vaan minä jäin vielä pariksi -päiväksi Inarin pappilaan. - - _K. Cannelin_. - - - - -4. Kirkkoveneessä. - - - Hei! soutakaamme poiat, - Ja norjat neitoset! - Me kilvan soutakaamme, - Ett' aallot vaahtoiset - Vierellä venehemme - Hilpeinä hyppelee, - Ja kokka mahtavasti - Edessä kohisee. - - Ah kaunis ompi ilma, - Tää Herran päivä on! - Vienosti vedet välkkyy, - On taivas sumuton, - Ja metsät vihriässä - On juhlaverhossaan, - Ja vakavina vaarat - Nostaapi rintojaan. - - Ja uutta ihastusta - Vaan nousee mielehen, - Kun venhe viilettääpi - Välitse niemien, - Ja joka salmen suulla - Meit' yhä tervehtää - Taas uudet rannat, saaret -- - Oi, hausk' on retki tää! - - Me airokkahat, kelvot - Olkaamme soutajat: - Pois joukostamme veltot - Ja -- turhan-kiskojat! - Ken voimat taiten käyttää - Ja, harras toimessaan, - Mies ompi kestämähän -- - Se meistä miesi vaan! - - Mutt' kunnon perämiesi - Täss' ensi arvon saa, - Hän kaikki karit tuntee - Ja suunnan suuntoaa; - Hän, hänpä meidät saattaa - Vakaasti valkamaan, - Siis kiitoksemme hälle - Nyt ensin kaikukoon! - - Ja nyt me laulakaamme, - Oi siskot, veikkoset, - Tään Suomen suloutta, - Mi hurmaa sydämmet! - Ja niinkuin mieli puhdas - Nyt kirkkomatkall' on, - Niin työssä tälle maalle - Se puhdas olkohon! - - Ah, herttainen on hetki, - Tää Herran päivä on! - Jo kirkon torni nousee - Tuolt' yli kuusikon. - Ja aamupaistehessa - Se noin kun hohtelee, - Totuuden pyhän tietä - Se meille viittailee. - - Niin maamme tulevaisuus - Myös meille hohtakoon, - Kuin pyhä templi tuolla, - Ja meitä kutsukoon! - Se hohto sydämemme - Innolla täyttäköön, - Ja vauhti rientojemme - Sen ilmi näyttäköön! - - Hei! Soutakaamme veikot - Ja siskot armahat! - Me kilvan soutakaamme - Ett' aallot vaahtoisat - Vierellä venehemme - Hilpeinä hyppelee - Ja kokka mahtavasti - Edessä kohisee. - - Ja laulakaamme kaikki - Nyt täysin sydämmin, - Kuink' on tää maamme kallis - Ja meille rakkahin, - Mutt' Herrallemme harras - Myös kiitos kohotkoon, - Ett' armostaan loi meille - Näin armaan isänmaan! - - _P. Hannikainen_. - - - - -5. Turun palo v. 1827. - - -Oli syyskuun 4:n päivän ilta v. 1827. Syksyinen kuu kumotteli taivaalla -pilvenhattaroiden välistä ja vieno luodetuuli häilytteli hiljaa puiden -ja pensaiden lehvistöä. Kello löi juuri yhdeksän ja yksi ja toinen -vanha Turkulainen sammutti jo talikynttilänsä, laskeutuen rauhallisena -levolle. Vaan nukahtamaan ei kukaan ennättänyt, ennenkuin tuomiokirkon -tornista alkoi kuulua yksiäänistä läppäämistä: se oli tulipalon merkki. -Säikähtyneinä tästä kolkosta soitosta kiiruhtivat ihmiset ulos kadulle -tiedustelemaan, missä päin valkeanvaara oli. Monikin, kun nyt kuuli, -että valkea oli valloillaan etäällä toisella puolella jokea, Suuren -Aningaisten kadun varrella, huokasi itsekseen: "Jumalan kiitos!" ja -kääntyi taas rauhallisesti kotiinsa, siinä luulossa, ett'ei mitään -vaaraa olekkaan. - -Valkea oli päässyt irti teurastaja Hellmanin talossa Suuren Aningaisten -kadun varrella. Täällä oli nimittäin teurastuksen jälkeen sulatettu -talia, ja piika jätetty vartioimaan talipataa. Vaan piian -huolimattomuudesta pääsi valkea talipataan, ja silmänräpäyksessä oli -koko rakennus ilmitulessa. Valkea oli jo alusta alkaen erittäin -raivokas, niin että tunnin kuluessa koko Aningaisten puoli oli tulen -omana. Aljettiinpa jo peljätä, että valkea mahdollisesti voisi levitä -yli koko luoteisen osan kaupunkia, joka on joen oikealla puolella, ja -ruvettiin sen vuoksi kiireesti muuttamaan tavaroita joen vasemmalle -puolelle, tuttujen luokse turvaan. Eikä tämä varovaisuus näyttänytkään -olevan liioteltua, sillä noin kello kymmenen aikana muuttui hiljainen -tuuli riehuvaksi myrskyksi ja levitti valkeata hirveällä tavalla. -Kuitenkin luultiin joen panevan rajan sen tuholle ja estävän kiukkuista -luonnonvoimaa edemmäksi pääsemästä. - -Vaan kas! vähäinen savupatsas nousee tuon kaksikerroksisen, joen -vasemmalla puolella olevan rakennuksen katolta. Se suurenee äkisti, ja -silmänräpäyksessä leiskahtavat siitä esiin punaiset liekit. -Kauhistuksella huomasivat nyt Turkulaiset, että valkea jo oli tunkeunut -suojelevan rajan ylitse ja nuolen nopeudella levisi joka haaralle. -Myrskyn riehuessa ja liekkien räiskyessä kaikui läppäys kolkosti vanhan -tuomiokirkon tornista, ikäänkuin kamalana hautaussoittona Auran -kaupungille. Vaan yht'äkkiä vaikenivat kellot: hehkuvat kipinät olivat -pian tarttuneet tuomiokirkon tervattuun paanukattoon, joka kohta -niinkuin taula syttyi tuleen; silmänräpäyksessä nousi siitä hurjat -liekit ja ahneesti tavottelivat niiden haarapäiset kielet kaikkialle. -Kello oli neljänneksen yli kymmenen. - -Tuomiokirkon palo ja säkene- ja savupilvet, joita myrsky ajoi siitä yli -muun kaupungin, tekivät kaiken pelastuksen mahdottomaksi. Mätäjärven -kaupungin-osa ja Uudenmaankadun vieret paloivat nyt kokonaan, samoin -suurin osa kirkko- ja luostarikorttereista. Yliopisto, hovioikeus, -pakkahuone, raastupa, presidentin ja maaherran asunnot, vieläpä -Aurajoen yli vievä siltakin joutuivat tulen omiksi. Kuumuuden sanotaan -olleen niin kauhean, että vesi joessa tuntui lämpimältä ja akkunalasit -alkoivat sulaa tähtitornista, joka kuitenkin oli 200 kyynärän päässä -lähimmästä tulipalo-paikasta. - -Tila kaupungissa oli kauhea. Tulen raivo ja äkkinäinen leviäminen joka -haaralle synnytti hämmingin, jota on mahdoton kuvailla. Sammuttamista -ei ollut ajatteleminenkaan. Tavaroita koetettiin pelastaa julmalta -viholliselta, kuljettamalla niitä taloihin, joihin valkean ei luultu -leviävän, vaan ei aikaakaan niin oli jo tuli ennättänyt näihinkin ja -uusi muuttaminen oli taas edessä, ja joka kerralla haaskaantui ja -turmeltui aina joku osa muutettavasta. Mielet olivat niin huumautuneet -että nähtiin monenkin aivan kylmäkiskoisesti katselevan, kuinka liekit -ahmustivat hänen talonsa ja omaisuutensa; moni taas pelasti palavasta -kodistansa jotakin vähäpätöistä, jättäen kallis-arvoisemmat tavarat, -jopa puhtaat rahatkin tulen omiksi. Tullien ulkopuolella oleville -mäille ja pelloille kokoontuivat suuret joukot kaikenlaista pelastettua -tavaraa. Täällä vietti sadottain kodittomia perheitä kylmän syysyön; -täällä viihdyttivät äidit itkeviä pienosiansa, vanhemmat etsivät -kateessa olevia lapsiansa, miehet vaimojansa, ja monikin sai olla -seuraavaan päivään saakka kauheimmassa tietämättömyydessä omaistensa -kohtaloista. - -Tulipaloa ja sen kauhua kesti koko yön ja seuraavan päivän; vasta -ehtoolla saatiin tulen leviäminen rajotetuksi. Mutta raunioissa pysyi -valkea vireillä ja kyti vielä monta päivää, vaikka koetettiinkin sitä -vedellä saada sammumaan; tuon tuostakin leiskahtivat ilmiliekit -raunioista esiin, ja vasta sitten kun tulella ei enään ollut mitään -ahmustettavaa, sammui se kokonansa. Vaan mitä oli nyt jäljellä vanhasta -Auran kaupungista! Kamalat rauniot, kaikkialla alastomia muureja ja -uuninpiippuja. -- Sydäntäsärkevä oli se näky, kun koditon seurakunta -kokoontui seuraavana sunnuntaina Kupittaalle taivas-alla -jumalanpalvelusta pitämään. - -Vahingot olivat äärettömät. Tässä tulipalossa sanotaan palaneen noin -miljona riksiä Ruotsin setelirahaa. Lukemattomain yksityisten -aineellinen toimeentulo joutui täten vauriolle, vaan tämän kautta -syntynyt yleinen vahinko oli kokonansa korvaamaton ja sen arvo rahaksi -laskematon. Yliopiston kirjaston kallis-arvoinen kirjakokoelma, joka -Porthanin ja hänen jälkeläistensä toimellisuuden kautta oli melkoisesti -enennetty ja sisälsi paljon Suomen historialle, kieli- ja lakitieteelle -verrattoman tärkeitä kirjotuksia, oli nyt porona; ainoastaan muutama -sata nidosta, jotka silloin sattuivat olemaan lainassa, pelastui -häviöstä. Näiden joukossa sattui onneksi olemaan kirjaston -kallis-arvoinen kokoelma muinais-ajan asiakirjoja, nimittäin Turun -tuomiokirkon mainio "Musta kirja". Myöskin tuomiokapitulin ja -hovioikeuden arvokkaat arkistot joutuivat tulen omiksi. Yliopiston -konsistorin asiakirjat saatiin suurimmaksi osaksi pelastetuiksi, vaikka -niihinkin jo tuli ja vesi ennättivät painaa selvät merkkinsä; vaan -yliopiston kaikki muut tieteelliset kokoelmat ja aarteet ahmustivat -liekit. - -Pian levisi tieto tästä onnettomuudesta ympäri koko maan. -Hätääntyneille koottiin kaikkialla apua, ja runsaasti tuli sekä -elatusvaroja ja muita tarpeita että rahaa. Raha-apuja tuli -ulkomailtakin. Turun kaupungille myönsi hallitus melkoisen -rakennuslainan huokeilla ehdoilla, ja tuomiokirkon korjaukseen -määrättiin osa suolatullista kuuden vuoden ajaksi; samoin annettiin -etuja kodittomaksi käyneelle yliopistolle; myöskin suotiin -kaupunkilaisille huojennusta verotuksessa ja majotusvelvollisuudessa. -Näiden toimenpitojen kautta sekä asukasten omasta ky'ystä kohosi Turku -pian raunioistansa, ja muutaman vuoden kuluttua oli vanhan kaupungin -sijaan syntynyt uusi. Entisten kapeiden katujen sijassa olivat nyt -leveät ja suorat, eikä moni paikka enään muistuttanut vanhaa Turkua. - -Tämä onnettomuus ei vaikuttanut Turussa muutosta ainoastaan näin -ulkonaisesti, vaan myöskin, ja vielä suuremmassa määrässä sisällisesti, -sen henkisessä elämässä. Nuori Helsinki oli jo v. 1818 tehty kokonaan -maan hallituksen asemaksi, vaan yliopisto jäi kuitenkin vanhaan -pääkaupunkiin, ja sen mukana oli maan henkisen elämän kehto edelleen -Auran rannoilla. Vaan kun yliopisto nyt joutui kodittomaksi, hankittiin -sille suuri asumus maan uuteen pääkaupunkiin, ja tämän toimen kautta -tuli vuorovaikutus hallinnon ja yliopiston välillä taas entiselleen. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -6. Eräs Sakeus Pyöriän kertomuksia. - - -Oli marraskuun alkupuoli. Maa oli kovasti roudassa; mutta lunta ei -ollut vielä vähääkään. Syksy oli ollut sateinen, jonka tähden tiet -olivat röysteiset ja koleiset. Kun vielä otetaan lukuun, että oli -myötäänsä parinkymmenen pykälän pakkanen, niin jokainen käsittää aivan -hyvin, ett'ei ollut mikään hauska kärrykeli. - -Lähtöni oli eräästä kaupungista ja majapaikassani olin odottanut -hevosta lähes pari tuntia., - -"Hevonen on tullut", tultiin minulle sanomaan. Sieppasin siis -matkalaukkuni ja riensin kartanolle. Todellakin oli hevonen tullut. Se -seisoi valmiiksi käännettynä, istuimella varustetut työkärry-ronikat -perässä, vieressä isonlainen poikatorrelo. Kärryjen lavoilla ei ollut -tämän taivaallista, ei heinän piikkiä, eikä vaatteen repaletta, mutta -istuimelle oli pantu vähän heiniä. - -"Kumma, kun et edes pannut hevosenlointakaan tuohon heinien päälle, -kaikkihan vaatteensakkin tuossa ryvettää", sanoin pojalle. - -"Eipä se isäntä tahdo sitä", sanoi poika ja vänki kärryihin. - -"Mitä minä isännän tahtomisista", sanoin minä, "minähän sitä tahdon." - -"Niin, mutta isäntä ei anna sitä, siinähän se temppu." - -"Oletko sinä kestikievarin poika?" - -"Enkä ole; nouskaa vaan kärryihin!" - -"Kenenkäs sitten?" kysyin häneltä taasen mennä jyrytessämme. - -"Meidän isäntä pitää hevosia kestikievarille -- --" - -"Ja sinä olet renkipoika, eikö niin?" - -"Niin olen." - -"Paljonko sinä saat palkkaa?" - -"Mitäpä sitä tämmöiset paljon saavat, hyväpä, että saa ruokaa suuhunsa -ja vähän vaatteen apua." - -Pojan päällä oli jonkun aika-ihmisen vanha takki, köytettynä jollain -nuoranpalasella kiinni. Semmoisena näytti poika mielestäni tollolta ja -tuiki vähän kehittyneeltä. - -"Kumpiko on raskaampi: lyijyleiviskäkö vai höyhenleiviskä?" kysyin -pojalta, koetellakseni häntä. - -"Kun pudotatte kummankin varpaillenne, niin tiedätte kysymättäkin, -kumpi on raskaampi", sanoi poika vakaisesti. - -Minä katsoin poikaa silmiin. Hän oli niin totinen, ettei -hymykuopissakaan näkynyt pienintäkään värettä. Minä häpesin, sillä -poika oli minut voittanut. - -"Koeta nyt ajella, ett'emme kovin kauan taipaleella viipyisi", kehotin -häntä ikäänkuin puheen muutteeksi ja häpeäni peittämiseksi. - -"Kyllä, kunhan tässä tie paranee." - -Nyt juuri tuli niin röysteistä tietä kuin suinkin olla saattaa. Poika -lyödä räppäsi hevosta suitsienperillä, ja hevonen lähti menemään täyttä -riiviä. Siitä syntyi semmoinen rytinä ja pauke, etteivät kenenkään -kuolevaisen sisukset siinä olisi pysyneet terveinä kymmentä minuuttia. - -"Älä Jumalan tähden aja, älä aja", koin pojalle hätäyksissäni öyhkyä, -pinnistäen sisälmyksiäni niin ko'olle kuin mahdollista. - -"Tpruu, tpruu!" Hevonen rupesi kävelemään. Sitten taas mennä -jurpoteltiin eteenpäin sanaakaan puhumatta. - -"Aja nyt pikkujuoksua, nyt on parempi tie", sanoin hänelle tovin -perästä. - -"Kyllä, kun minä ensin käyn." - -"Missä käyt?" - -"Tuolla tiepuolessa vitsan leikkaamassa." - -Hän pudotti itsensä kärryistä alas, meni tiepuoleen ja oli siellä sen -lyhyttä, tämän pitkää. Vihdoin ilmestyi hän tielle, mutta hän oli niin -kaukana, että vähän siinti pitkällä ojelmuksella. Vaikka hevonen vaan -käveli hiljakseen, ei poika näyttänyt saavuttavan ensinkään. Huusin -hänelle, että tulisi pois ja silloin hän näytti juosta lönkäyttävän, -mutta eipä vaan saavuttanut ensinkään. Tuota menoa pitkitettiin useita -virstoja, ja tie oli parasta mitä semmoisella kelillä olla saattaa. -Vihdoin poika rupesi todenteolla juoksemaan ja pian oli hän taas -kärryissä. - -"Sinä viivyit ainakin tunnin sillä matkalla, se on liika paljon", -sanoin hänelle nuhtelevaisesti. - -"Minkäpä minä sille tein, kun en jaksanut juosta, ettekä te seisattanut -hevosta", arveli poika. - -Nyt juuri loppui hyvä tie, ja tuli eteen semmoista rousteikkoa kuin -kiukaan harjaa. Raide oli syvä ja tie täynnä syviä kuoppia ja -lyötteitä, että oli kärryjen vaikea pysyä pystyssä. Selvästi huomasin -minä, että poika tarkasti tunsi taipaleen ja että hän teki tuon -kärryistä putoamisensa sentähden, että hän pääsi ajamasta juoksua -tuolla paremmalla tiellä. - -"Pitäisipä tässä ajaa, ett'ei kovin kauan taipaleella viivyttäisi", -sanoi poika ja räppäsi taasen hevostansa. - -Kärryt rupesivat yhtenä piuvina hyppelemään rattaalta rattaalle, ja -isot matkat mentiin, niin ett'ei toinen ratas koskenut maahan -ensinkään; joka silmänräpäys olimme vaarassa mennä ojaan -ylönkuppuraisiamme. - -"Älä veli kulta aja!" sain viimmein hänelle ärjästyksi. - -"No, en suinkaan minä tahdo ajaa, kun ette te sitä salli", sanoi poika -vakavasti, ikäänkuin ei hänessä olisi ollut vilppiä vähääkään, vaan -kuin koko hitaan kulkumme syy olisi minussa. - -"Aja nyt vähän juoksua, nyt on taasen parempaa tietä", sanoin jälleen -tovin päästä. - -"Te olette niin kummallinen: ei ole hyvä, jos minä ajan, eikä jos -ajamatta olen", sanoi poika nuhtelevaisesti ja lähti ajamaan niin, että -säkeneet kärrynpyöristä sinkoilivat. Nyt olisi ollut hyvä kyyti ja hyvä -tie, mutta nytpä tultiinkin juuri kestikievariin. - -"Paljonko sinä nyt vaadit kyytirahaa?" kysyin pojalta -kestikievarihuoneeseen tultuamme, koetellakseni häntä tarkemmin. - -Poika joutui vähän hämilleen, mutta pian selkeni hän ja määräsi -kaksivertaa siitä, mitä päiväkirja sisälsi. - -"Kuinka sinä enemmän vaadit, kuin vahvistettu taksa säätää?" sanoin -hänelle ja katsoin häntä terävästi silmiin, luullen hänen nyt ainakin -joutuvan hämille. - -Poika oikasi itsensä suoraksi, ja teetteli itsensä hyvin rehevän ja -miehevän näköiseksi. - -"No, annetaan sen nyt olla, vaikka kyllähän se isäntä niin tahtoo; -annetaan sen olla, kyllähän se meidän välillämme niinkin sopii", sanoi -hän vähintäkään hämille joutumatta ja ikäänkuin ylistellen omaa -jalouttaan, kun hän kumminkin tyytyi oikeaan kyytirahaan. - -Noilla tepposillansa oli poika saanut kulutetuksi aikaa lähes kolme -tuntia vähän toista penikulmaa pitkällä taipaleella ja päälliseksi -olisi hän veivannut minulta kaksinkertaisen kyytipalkan, jos olisi -voinut, ja kaikki nuot lukuun ottamalla tulin selvästi huomaamaan, -ett'ei poika ollut niinkään kehkeymätön kyytipojaksi. - -Tästä kestikievarista olivat kaikki hevoset menneet sinä päivänä, sillä -nyt oli jo iltapimeä. Mentiin hakemaan varahevosta. Odotin tunnin, -pari, eikä hevosta kuulunut; ikäväksi tahtoi käydä aika. Vihdoin -tultiin sanomaan, että hevonen on aisoissa. Kiirehdin heti kartanolle. -Hevosen luo tultuani huomasin sen laihaksi kuin hamppuloukun. - -"Minä en lähde yötä vasten tuolla hevosella taipaleelle", sanoin -lujasti. - -"Ei, herra! (minä kävin herrasta pimeässä). Älkää olko millännekään, -kyllä tämä jaksaa. Tämä on koeteltu hevonen, sillä se on jo monta -kyytiä vienyt -- kyllä tämä jaksaa, nouskaa vaan kärryihin!" vakuutti -kärryjen vieressä seisova keski-ikäinen mies. - -Mikäpä siinä muu oli neuvona; minä ja mies nousimme kärryihin ja niin -Lähdettiin mennä jukertamaan eteen päin. - -Kappaleen matkaa kestikievarista lähtien, oli tiheää kylää, ja sen -kohdalla tie hyvin huonoa. Mies koetti saada kaikin tavoin hevostansa -juoksemaan, mutta siitä ei tullut mitään. Syvät raidetten pohjat olivat -sileät ja kovat kuin kalliot, mutta vieret olivat kuin kiviraunioita -olisi ajanut. Jokaisen yrityksen aikana kiepsahti hevonen keskitieltä -pois, ja heti kun kärryt nousivat raiteilta, seisahtui se, ikäänkuin -näyttääksensä, että on sula mahdottomuus juosta tämmöisellä tiellä; -näyttipä todellakin siltä, että "tämä on koeteltu hevonen" ja että -"tämä on jo monta kyytiä vienyt." - -"Antakaa hevosen mennä keskitietä, raiteethan ovat niin kovat ja -sileät, että niitä myöten voisi kulkea vaikka rautatien juna", sanoin -hänelle. - -"Junkkarilla näkyy olevan koti-ikävä, sen vuoksi se pyrkii joka -tienhaarassa kotiin kääntymään", selitti mies. "Samapa sillä näkyy -tapana olevan, vaikk'ei ole mitään tienhaaraakaan." - -"Niin, mutta kotiin palastuksesta se kumminkin tulee; näettekös, kuinka -se kääntyy aina yhtäänne päin? Kyllä ne juonet loppuvat kun pääsemme -edemmäksi kodista", vakuutti mies. - -"Yhähän tuo palastaa kotiin päin, vaikka kodin sivu lienee jo menty", -arvelin hänelle tovin päästä. - -"Vielä on tienhaaroja, älkää hätäilkö." - -"Teidän pitää jostain talosta ottaa toinen hevonen ja jättää omanne -syömään, sillä minä en lähde tuommoisella hevosella toista penikulmaa -pitkälle talottomalle taipaleelle yötä vasten ja tämmöisellä -pakkasella", sanoin hänelle, ennenkuin kylä loppui. - -"Voi kun te ette usko. Tienhaarat loppuvat, tie paranee taipaleella, -konstiko meidän on sitten mennessä", vakuutti mies. - -"Oletteko te talon isäntä?" kysyin häneltä mennä nuhjustellessamme. - -"Isäntäpä tietenkin", sanoi mies ylvästellen ja nykäsi samassa -hevoskaakkansa. - -"Kuinka te niin huonosti hevostanne pidätte, kun tuo on noin kovin -laiha?" - -"Tämä onkin vaan hollihevonen." - -"Niinkö alhaiselta kannalta te tehtävänne käsitätte, että hollihevosen -pitää juuri olla tuommoisen?" - -"Mutta tällä tultiin tänään pitkältä taipaleelta, aina Maukkulasta -asti." - -"Mutta se on laiha ja huono sittenkin." - -"Varasta takaa ajamasta." - -"Se seikka ei paranna asiaa yhtään." - -"Kyllä meillä on kotona semmoinen hevonen, ett' kenelläkään ole -semmoista. Yhtätoista korttelia korkea, lihava kuin säkki ja vireä kuin -säene; entäs se?" - -"Miks!ei se ole nyt tässä?" - -"Se on kengitönnä ja sen jalat ovat niin ajetuksissa, ett' tallista -saada ulos; kovalla roudalla ovat ne menneet semmoisiksi." - -"Se olisi pitänyt kengittää." - -"Ei ole saanut seppää." - -"Joutavia! ainahan sepän saa, kun vaan on sen verran tointa." - -"Ei todellakaan." - -"Kuljettehan joka päivä kaupungissa, olisitte sieltä ostaneet kengät ja -naulat." - -"Niin vain; ne tulevat niin paljon tyyriimmiksi." - -"Päin vastoin; ne tulevat paljoa helpommiksi, kun vaan otetaan lukuun -raudat, sydet, sepän ja miehen palkat ja niiden ruoka." - -"Niinhän se olisi, joka sen niin tarkoin laskee", arveli mies ja rykäsi -samassa, ikäänkuin todistukseksi, että hän oli joutunut puheissaan -kiinni. - -"Koettakaapas nyt vähän ajaa, nythän tienhaarat ovat loppuneet, ja tie -on parannut", muistutin hänelle. - -"Niinpä tosiaankin, nythän sopii koettaa", sanoi mies touhussa. - -Hän rupesi taasenkin kaikin tavoin kehottamaan hevosta juoksemaan, -mutta joka yritykselle käännähti hevonen samalle puolelle tietä kuin -ennenkin ja seisahtui. - -Samassa ajoi hyvällä hevosella eräs vaimo hyvää kyytiä jäljessä päin. - -"Tuopa oli onnen sattumus. Annetaan akan ajaa edelle ja ajetaan me -jäljessä; tämä on hyvä jälkiin kulkemaan", sanoi mies ihastuksissaan, -ikäänkuin hän olisi suurenkin keksinnön tehnyt. - -"Saadaanpa nyt nähdä, mikä tässä syntyy." - -Vaimo ajoi juuri nyt meidän sivutsemme. Luultavasti hän oli huomannut -meidän pulamme, koska hän juuri ohi mennessään sanoi hyvin ivallisesti: -"vaihdetaan hevosia!" - -Jälkeenkulustakaan ei tullut tämän taivaallista. Akka meni vaan -menojansa, eikä mies saanut hevosta juoksemaan yhtäkään askelta, se -kävellä lotosteli vaan niin hiljaa kuin joku matelija, korvat -lerpallaan. - -"Kuinka nyt? Enkö minä ennustanut oikein?" kysäsin häneltä. - -"Tuo sen kappale, mutta kyllä minä sen opetan. Ohrat ja kaurat ovat -myötäänsä edessä ja yhtäkaikki on tuommoinen! Minkälainen tuo lienee, -kun ei siinä ruokakaan tepsi?" uhkeili mies ja hyppäsi kärryistä -maahan. - -Hän meni metsään ja leikkasi sieltä veitsellänsä paksun pajuisen -kaariskan, jonka hän karsi ja josta lopuksi leikkasi latvan poikki. Sen -toi hän sitten juosten kärryjen luo, yhä vaan uhotellen, kuinka hän nyt -muka opettaa tuon hevosen, joka ei ohrista ja kauroistakaan ota -hyötyäkseen. - -"Antakaa minulle kaariska! Tapa on, näette, semmoinen, että kyydillä -ajaja lyöpi aina ensi kerran ja minä osaan oikein hyvästi lyödä", -esittelin hänelle. - -Hän antoi sen minulle mielihyvällä. - -Käsiini saatuani vääntelin minä sen palasiksi ja nakkasin metsään. - -"Mitä tämä merkitsee?" kysyi mies tuimasti. "Jos joku selkäänsä -tarvitsisi saada, niin se olette juuri te itse. Tuolla lailla olette -hevosenne ruokkinut ja sitten vielä pieksisitte sitä. Näettehän että -hevos-riepu kokisi kyllä mennä, mutta se ei jaksa. -- On kyllä hyvä, -jos se voipi kävelemälläkin perille päästä", porisin hänelle -puolisuutuksissani. - -Ennustukseni pätevyyttä ei tarvinnutkaan kauvan odottaa: hevonen seisoi -yht'äkkiä, eikä astunut askeltakaan, vaikka kuinkakin olisi kehotettu. - -Mies sivalsi kärryjen perältä leipäkakkaran, meni hevosen eteen ja -rupesi syöttämään sitä hevosellensa. - -"Jos tuo olisi oma hevoseni, et sieltä palaisikaan takaisin, vaan minä -vaihtaisin pois koko otuksen." - -"Kenenkäs se sitten on?" - -"Talon." - -"Sanoittehan olevanne isäntä." - -"Tuota noin, kyllä tämä onkin omani, vaikka minä niin sanoin", sanoi -mies hätäyksissään. - -"Te olette suuri valehtelija ja epärehellinen mies. Kuulkaa mitä nyt -sanon: päästäkää hevonen heti aisoista, vetäkää kärryt ulommaksi tuonne -tien sivuun, viekää hevonen sinne ja laittakaa sen eteen, mitä teillä -on eväitä. Itse teidän täytyy lähteä kantamaan minun kapineitani -kestikievariin saakka", sanoin hänelle melkein tuimasti. - -Mies totteli ehdottomasti. - -Kun hevonen riisuttiin, silmäilin sen olkia. Vasempi olka oli läpeensä -vereslihalla. Turvottunut ja pahan näköinen, kiusattu liha paistoi kuin -kuu hevosraukan turvottuneesta olasta. Ärtyneet haavan partaat -törröttivät korkeina ja vihavan näköisinä ylempänä haavaa. Tavattoman -näköisien puuränkikoliskoin toinen puolikas oli verissä kuin olisi -veripurtilosta nostettu. Siihen oli ryytynyt laitapuoliin karvoja, -haavasta tihisevää verta ja visvaa korkeiksi röystöiksi, jotka -hakkasivat melkein niinkuin häklä hirveätä, ärtynyttä haavaa. -- Hirveä -oli näky ja tuossahan heti keksin syyn, minkätähden hevonen "palasti -kotia päin" silloin, kun sen piti lähteä juoksemaan, sillä eihän se -kärsinyt vetää kipeällä olallaan ensinkään, vaan koki keskipistettä, -sälyttää sen terveen kipeneen kohdalle, joka sillä vielä jäljellä oli. - -"Voi hirveitä ihmisiä!" sanoin ja näytin hevosen olkaa miehelle. -Hänellä ei ollut enään mitään mutkaa eikä valhetta, jolla hän olisi -puoltanut tuota rumaa asiaa; alakuloisena ja äänettömänä valmistautui -hän kantamaan kapineitani. - -"Onko teillä lointa muassanne?" kysyin häneltä. - -"Ei ole." - -"Köyttäkää takkinne suitsienvarsilla hevosen selkään, kyllä te -kävellessänne paremmin tarkenette kuin hevonen tuossa seisoessansa", -sanoin hänelle. - -Mies totteli ja sitten lähdettiin tallustelemaan, hän edellä ja minä -jäljessä. Puoli taivalta oli vielä jäljellä jalkaisin tallusteltavana, -ja täysi kuu valaisi täydeltä terältä yöllistä matkaa. Ei yhtään -elollista olentoa näkynyt missään ja kumpikaan meistä ei puhunut yhtä -ainoaa sanaa. Kolkko, öinen hiljaisuus vallitsi kaikkialla -ympärillämme, ainoastaan säännöllinen astuntamme kapse kuului -korvissamme. Tuommoisessa olossa kuvastelivat tuon edelläni astelevan -miehen epärehellisyys ja tienviereen jätetyn kurjan hevosen tuskat -edessäni. Koetin saada selville kysymystä: olivatko nuo epäkohdat -kyytilaitoksen vai pitemmän kyytivelvollisuuden täyttämisen -synnyttämät? mutta siihen en saanut tyydyttävää vastausta. -- Noita -ajatellessani tulimme vihdoin kestikievariin mitään erin-omaista -tapahtumatta. - - _P. Päivärinta_. - - - - -7. Vapautettu kuningatar. - - - On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon, - Mut niinkuin hauta jylhä ja kolkko se on, eloton: - Lukoss' on sen rautaportit, valo ikkunoist' ei näy, - Vaan ääneti niinkuin aaveet sen tornissa vartijat käy. - - "Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois, - On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois; - Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan, - Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan. - - Sanotaan: on hänkin ollut maan valtija ylhäinen, - Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten; - Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hän on hävinnyt... - Saalistahan linnan herra yöt, päivät vahtivi nyt. - - Välin vaan, kun vartijat nukkuu ja tyynenä saapuu yö, - Kuningattaren raukan rinta vapahammin silloin lyö, - Hän silloin yölle laulaa surujansa ja murheitaan, - Kadotettua kauneuttansa, vapautta ja toiveitaan. -- -- - - Näin matkamies tuli kerran, jo saapui linnan luo, - Ja linnasta laulut kuuli: oli tuttuja laulut nuo; - Ja rinta nyt syttyy hällä, tuli outo nyt käy sydämmeen, - Ja hän lähtevi mailleen jälleen ja ne laulavi kansalleen. - - Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis' yli maan: - Runoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan, - Ja soitto ei ennen kuultu sen kielistä nyt salamoi: - Siin' urhone, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi - - Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks' jäis? - Ken miekkaa nyt ei tahkois', ken keihäst' ei terästäis'? - Mut kuningatar hän linnass' yhä laulavi murheitaan: - Pois, pois vapauttaja viel' on, ties', saapuuko milloinkaan! - - Oi, saapuu, saapuu! Tuolla mies joutuen kiirehtii, - Kypäristään välkkyvi päivä ja miekasta kuu sädehtii: - "Pelastettava maan on äiti!" hän huutavi kansallen, - Ja se soi kuni ukkosen ääni: "ken nyt mua seuraa, ken?" - - "Oi, turhaa! pois on poissa!" -- Hän vinhemmin vaan käy. - "Oi surmasi helmaan kiidät!" -- Hän koht' ei enää näy. - Ylös vuoren rinnett' astuu, jo saapuvi linnan luo, - Sadan miehen voimat hällä, kun ryntää nyt uros tuo. - - Jo rautaportit murtuu, jo aukevi haudan suu, - Sen vartija-joukko jo häilyy niin kuin raju-ilmassa puu, - Jo lehtiä, oksia taittuu, jo kaatuvi runkokin... - Ja kuin rytömetsän kautta tie kulkevi sankarin. - - "Jo nyt olet vapaa, äiti! pelastukses' hetki nyt lyö! - Tule päivän valkeuteen nyt, jo mennyt on pitkä yö! - Taas syttyvi silmäs tuike, taas poskilles puna saa, - Ja voi sitä, ken hiuskarvaa nyt päästäsi notkistaa!" - - Ja linnasta hän taluttaapi kuningattaren ilmoillen, - Ja vastahan kansan joukko jo rientävi riemuillen. - Ja on kuin laulua hellää ja vienoa taasen sois, - Mut aamulaulua on se, yö on ijäks mennyt pois. - - Kuningatar istuimellaan taas istuvi loistossaan, - Ihanaisena niinkuin päivä ja kuuluna ympäri maan. -- - Mut vuoren huipulla linna vuos' vuodelta vaan häviää, - Pian maan tasallen kukistuu se, kivi ei kiven päälle jää. - - _Paavo Cajander_. - - - - -8, Karsikot. - - -Omituisia pitämyspuita ovat Suomalaisilla n.s. karsikot, jotka vielä -ovat tavallisia Savossa ja Karjalassa sekä paikoin Pohjanmaan -perilläkin. - -Tavan mukaan tehdään karsikko petäjästä taikka kuusesta oksia -karsimalla siten, että joko ainoastaan latva tai myöskin tyvipää jää -karsimatta. Keskelle puuta jätetään vielä käsivarsiksi kaksi oksaa, jos -se henkilö, jolle karsikko tehdään, on nainut, mutta vaan yksi, jos hän -on naimaton. - -Karsikkoja tehdään sekä eläville että vainajille. Jos joku ensi kerran -saapuu vieraaseen taloon, niin hänelle kunniotukseksi tehdään karsikko, -jossa oksa osottaa, miltä ilmalta hän on kotoisin. Matkustaja on -silloin "härkämies" ja karsikon tekijöille tulee hänen kustantaa -härkäkannut. Samoin tekevät matkatoverit karsikkoja toisillensa, kun -esim. kaupunkiretkillä saapuvat oudoille seuduille. - -Vainajalle tehdään karsikko ruumista kirkolle vietäessä. Jos vainaja on -nainut, niin jätetään kaksi oksaa käsivarsiksi metsään päin, -naimattomalle yksi oksa tielle käsin. Paikoin taasen tuntee kuolleen -karsikon siitä, että oksa viittaa kirkolle. Mutta myöhempinä aikoina on -aljettu silittää petäjän kylkeä ja siihen on leikattu vuosiluku taikka -petäjään kiinnitetty kohon muotoinen musta lautanen ja siihen pantu -vainajan nimimerkit sekä kuolinvuosi. Jopa sanotaan Iisalmella -vainajien muistoksi seiniinkin leikattuja vuosilukuja karsikoiksi. - -Nähtävästi karsikon yllä kerrottu muoto "käsivarsineen" tavottaa -ihmisen haamua ja M.A. Castrén kertoo muistoonpanoissaan Sodankylästä -sen tavan, että matkustaja, joka ensi kerran tulee jollekkin seudulle, -teettää itselleen joko karsikon taikka ihmismuotoisen veistokuvan, jota -sanotaan hurrikkaiseksi ja jonka Castrén arvaa olevan samaa laatua kuin -Lappalaisten muinoiset puuseidat. Tuollaisia kuvia on kuvattu ja -lueteltu Kemijoen varsilta, jossa niitä runsaasti tavataan patsaiden -nimellä pyytäjien jättäminä muistoina kenttäpaikoilla, apajan -nostimilla sekä peuran ja simpukan pyyntipaikoilla. - -"Oikeastaan, kertoo eräs tutkija, ovat ne olleet Lappalaisten -epäjumalain kuvia eli 'seitoja', joita nykyinen kansa huvin vuoksi -vielä jäljittelee. Muistellaan näet Lappalaisilla ennen vanhaan olleen -tapana, kalastamaan kun rupesivat, luvata veden kunniaksi tehdä -patsas, jos runsaasti viljaa saisivat. Samaten tekivät niitä kun -peuranhaudoistaan saivat hyvän saaliin. Patsaita on sekä puusta että -kivestä. Edelliset tehtiin siten, että elävä puu hakattiin poikki 1:n -eli 2:n kyynärän pituudelta ja pölkyn pää muodostettiin ratin -muotoiseksi, joten se johonkin määrin tavotteli ihmisen haamua; päältä -se tasotettiin ja laelle pantiin kivilaaka estämään lahoamista," -Kivipatsaat taasen ovat pieniä, päällitysten ladotuista kivilaaoista -tehtyjä, siis sellaisia kuin Jatulin patsaat Kemissä. - -Karsikoilla, hurrikkaisilla ja patsailla näyttää kuitenkin, edellisestä -päättäen, olevan melkein sama tarkotus, koska ne kaikki ovat -muistoja vieraalla seudulla käynnistä. Jos taasen niin on, niin -karsikkojen yleisyys Savossa ja Karjalassa todistaa, että sellaisten -muistojen pystyttäminen ei ole ainoastaan halpaa lappalaisen tavan -jäljittelemistä, vaan nähtävästi jossakin muodossa ikivanha tapa -Suomalaisillakin, vastaava ehkä penaatien siirtämistä klassillisessa -muinaisuudessa. Siihen viittaa eräs säilynyt historiallinen muisto. Kun -näet Venäläiset v. 1559 valittivat Ruotsin hallitukselle uudis-asutusta -Oulunjärven ympäristöillä, joita pitivät venäläisenä alana, niin -kertoivat muun muassa, että uudis-asukkaat, Kuritkin nimiseen kylään -tullessaan, pystyttivät veistokuvansa -- "theres utskårne beleter" -- -niille paikoille, johon aikoivat perustaa talonsa. - -Luonnollista on, että Suomalaisten kotoiset epäjumalain kuvat, sen -mukaan kuin niitä löytyi, varhain hävitettiin kristin-uskon jaloista; -vaikeampi oli hävittää tuota satunnaisissa tiloissa käytettyä tapaa, -josta ylempänä on kerrottu. Joitakuita tarinoita kotoisistakin -epäjumalain kuvista on kuitenkin säilynyt. Viipurin Sanan-Saattajassa -v:lta 1834 luetaan Karjalaisten kääntymyksestä kirjotus, jossa lähteitä -mainitsematta kerrotaan muutamia outoja tietoja heidän pakanuudestaan, -muun muassa, että heillä kotona oli puusta veistettyjä epäjumalain -kuvia, mutta metsissä tilavia uhrikenttiä suuri kivi keskellä, jolle -konttien kantoivat uhrinsa, voidellen sitten niiden verellä -epäjumaliensa kuvia. Töysässä taasen kerrotaan Töhnin epäjumalasta. Se -oli pystytetty Töhnin talon viereen kiviraunioon, jota sanottiin -ristiraunioksi, mutta jo toista sataa vuotta sitten sen hävitti Lapuan -nimismies. Kun raunio sittemmin purettiin, löydettiin vielä kuvan -peräpuoli ja sen sisästä hopearaha sekä raunion pohjasta pieniä ristiä -ja sormuksia. - -Vaikeata lienee päättää, kumpiko yllä kerrotuista tavoista on kansalle -vanhempi, karsikkojenko vai veistokuvien teko. Edellinen oli tietysti -yksinkertaisempi ja karsikot, jotka vähemmin ovat herättäneet papiston -huomiota, ovat sentähden voineet säilyä kansan tavassa meidän aikoihin -asti kuten uhripuutkin, joita vielä tavataan monessa kohden Keski- ja -Itäsuomessa. Sanotaanpa Viitasaarella vielä säilyvän uhripuun, jonka -kylkeen on leikattu epäjumalain kuvia, -- ehkä samallaisia ihmisen -muotoisia kuvauksia kuin ne, jotka M.A. Castrénin mukaan on tavattu -iäkkäissä puissa Suomen pohjois-osissa. - -Karsikolla, joka tehdään vainajalle ruumista kirkolle vietäessä, mahtaa -tietysti olla joku toinen tarkotus. Sanomissa Turusta v. 1861 sanoo -eräs matkustaja tavanneensa maantien varrella Viipurin ja Haminan -välillä ison koivun, jonka kyljessä oli lukemattomia ristiä sekä -vainajien nimillä ja kuolinvuosilla varustettuja lautasia. Sitä -sanottiin ristikoivuksi ja selitettiin, että se estää vainajaa kotona -käymästä. Hän näet seisahtuu nimeänsä katselemaan, mutta kun samassa -näkee ristin, niin täytyy hänen palata. Kerrotaan että samaa tarkotusta -varten muuallakin Viipurin läänissä piirretään risti puuhun tai kiveen -kodon ja kirkon puolimatkalla. Lienee siis vainajan karsikollakin -tarkotuksena estää häntä kotona kummittelemasta. - - _J. R. Aspelin_. - - - - -9. Imatra. - - -Muutamia virstoja ylempänä lepää Saimaan selkä tyynenä, rauhallisena -Savo-emonsa sylissä. Se luopi korkeuteen päin suuren sinisilmänsä. Se -ilmottaa tämän kristallikirkkaan silmänsä kautta salaisimmat, -syvimmätkin sydämmensä pohjukat. Se kuvastelee siinä, niinkuin viaton -lapsi, ainoastaan näitä kahta: emonsa kuvaa ja taivasta. - -Ja tässä Imatran koski hurjana kuohuu, rauhattomana riehuu, -sokaisenkeltaisena syökseytyy silmän näkemättömiin syvyyksiin. - -Mikä perinjuurinen erilaisuus näissä molemmissa luonnon-ilmiöissä, mikä -päinvastainen luonne näissä molemmissa näöissä! Kenpä näistä voisi -vähintäkään sukulaisuutta keksiä! Vaan kuitenkin on niillä likempikin -side keskenään kuin paljaan sukulaisuuden. Sama Saimaa-lapsi, joka -tuolla äitinsä sylissä makasi, se nyt Imatra-nuorukaiseksi varttuneena -yrittää tässä raivata itselleen tietä maailman kautta. Sama veri, joka -lapsessa tyvenesti juoksee juontansa, se nuorukaisessa pöyhkeästi -paisuu ja tahtoo halkaista suoniaan. - -Hurja on tämä Imatra-nuorukainen, mutta "nuoruus, hurjuus -- vanhuus -viisaus". Katsokaa vaan pikkuisen tuonne edemmäksi, niin Imatrakin, -viisastuneena, vakautuneena, niinkuin aika miehen sopii, taas tekee -Vuoksena rauhallista, hyödyllistä työtä, kostutellen laajoja -rantojansa, kuljettaen ihmisiä ja heidän aarteitaan. - -Ja ihana, jalo on Imatra juuri hillittömässä hurjuudessaan! Katsos, -kuinka hän äitinsä sylistä karattuaan kepeästi niinkuin vallaton -vasikka hyppää ensimmäisten hänelle vastaan sattuvien hankaluuksien -ylitse. Ne ovat Neitsytniemen kosket. Katsos, kuinka hän sitten, -vastusten häntä yhä soukemmalle ahdistaessa, alkaa suuttua; hänen -sappensa paisuu ja muuttaa hänen pintansa kellertäväksi; hän rientää -yhä kiireemmin, pikemmin muka päästäkseen tästä ahdingosta. Hän ei ole -vielä maailman rantaa tarpeekseen kokenut; hän ei tiedä vielä, että -tämmöinen se on tie maailman kautta aina, ja että kulkunsa täytyy sitä -myöten asettaa. - -Ja viimmeinpä kalliot, melkein yhteen liittäytyen, näkyvät aikovan -estää hänet tykkänään edemmäksi pääsemästä. Nyt hän aivan vaalenee -vihasta, ja syökseytyy vimmaisesti alas pohjaan kallioita vastaan, -ikäänkuin niitä kerrassaan puhkaistakseen. Mutta kova ikivuori ei -hetkessä anna myöten -- takaisin syöstynä kuohahtaa nyt koski -korkealle, lennättäen valkeata vaahtoansa ilmoihin ja kiiveten, -niinkuin kuoleman hädästä pois pakeneva, tuskallisesti ylös ahtaan -rotkonsa seiniä myöten. Mutta hän vaipuu niistä voimatonna jälleen -alas; kallioseinät ovat liian korkeat. Hän syöksyy taasen syvyyteen, -koetellen, onko pohja siinäkin kohdassa yhtä rautaisenkova, ja taasen -hän sitten tuskautuneena hyppää ylös äyräitä vastaan. -- Tämmöiset ovat -pääpiirteet tässä jalossa, kauhistavassa -- ihastuttavassa näössä. -Täydellisesti ei sitä voi sana selittää, kieli kertoa. Eipä edes kuva, -ei paraskaan, voi Imatrasta oikeaa käsitystä antaa. En tiedä, mistä se -tullee, vaan kaikki Imatran kuvat aina tekevät kosken paljon -matalammaksi kuin miltä se todella näyttää. Lieneekö sitten silmän -petos vaikuttanut niihin, jotka ovat sitä kuvata yrittäneet, vai -lumonneeko kenties kosken pauhu ja jyminä katsojain silmät, sitä ei ole -helppo päättää. - -Joka kerta, kun olen istunut Imatran äyräällä ja katsellut sen -viimmeisiä ponnistuksia, on minulle sattunut mieleen se vertaus, että se -on aivan vangitun jalopeuran kaltainen, joka häkkinsä ahtauteen -suuttuneena järisyttää sen seiniä, karjuen niin, että koko ympäristö -kumajaa ja viskellen pitkää harjaansa, niin että siitä tuskan -heruttamat hikikarpalot kauas pirskoilevat. Ja että tämä eläinnäyttelyn -vertaus tulisi aivan täydelliseksi, vilisee täälläkin pitkin käsipuita -häkin ympärillä ajattelemattomia ja halpamielisiä katsojia, jotka -vangittua jaloa elävää härnäilevät ja pilkkailevat. He viskaavat sen -kitaan puun karankoja, jotka vihainen peto hetkessä puree pieniksi -muruiksi. He astuvat aivan liki äyrästä, ikäänkuin houkutellakseen sitä -päälle tulemaan, ja nauravat sitten, kun se turhaan yritettyänsä vaan -saapi heitä huiskahutetuksi kostealla harjallaan. He saastuttavat sen -kallioseiniä joutavilla nimillään, ikäänkuin kerskatakseen kaikille -jälkeentuleville, että heissäkin on ollut tuo verraton rohkeus tulla -makaavaa hirviötä likelle. He tekevät köydentanssijakonstiansa sen -ylitse, ajaen äsken laitetussa vaunuin tapaisessa laitoksessa rannasta -rantaan, kutkutellaksensa maailmankaupungin ylellisistä huvituksista -tylstyneitä hermojansa sillä tunteella, että muka taivaan äärettömyyden -ja pyörteen pohjattomuuden välillä rautalangasta riippuvat. - -Sattuipa kerta muutamalle älykkäälle miehelle päähän sekin, että toki -on sääli antaa Imatran näin joutilaana peuhata. Sen veden voimalla -olisi ilma puserrettava kokoon, tämä puserrettu ilma torvia myöten -johdettava Moskovaan asti, ja siellä sen voimalla, kun se jälleen -tavalliseen tilaansa pyrkii, pantaman liikkeelle satoja tehtaita. Tällä -keinoin luuli hän saavansa, muistaakseni, 14,000 hevosvoimaa -palvelukseensa. Mutta siinä luvunlaskussa oli pikkuinen, vaikka sentään -sangen tärkeä erehdys. Nuo 14,000 voimaa Imatrassa, näet, eivät -olekkaan hevos- vaan jalopeuran voimia! Jalopeuraa saattaa vangittuna -pilkkanaan pitää, vaan ei sitä ikinä saa työjuhdakseen, orjakseen. Hei -kuinka noiden viisasten herrain vedenjohtimet ja rattaat olisivat -saaneet lystin kyydin, samassa kuin ne olisi paikoilleen asetettu! -Olisivatpa itse keksijät saaneet kiittää onneansa, jos ei heidän olisi -täytynyt seurata samalle matkalle! Ei, Imatra ei rupea tehtaita -palvelemaan; ainoa tehdas, jota se käyttää, on hänen omansa, jossa se -huviksensa sorvailee "_kelräkiviä_." [Keträkivet ovat välistä -ympyriäisen, välistä 8:n näköisiä kiviä, jotka kosken kuohu on vuollut -tämmöisiksi ja joihin se myös on piirustanut säännöllisiä viivoja.] - -Eikös se siis toimita mitään tosityötä? Toimittaa kyllä, vaikka omalla -tavallaan. Se viilee ja vuolee jo vuosituhannet sitä kalliokynnystä, -joka Saimaan vedet Laatokan vesistä erottaa. Ennen muinoin, kun Imatra -ensiksi työhönsä ryhtyi, oli tämä kynnys joka paikassa yhtä korkea kuin -kosken reuna. Nytpä on se jo uurtanut itselleen syvän rotkotien ja -uurtaa sitä yhä syvemmäksi, leveämmäksi. Pohjoisella rannalla näkyy -vielä selviä jälkiä sen muinaisesta kulusta; siellä on useammassa -paikassa, niin korkealla, ett'ei nyt kepein vaahtokaan enää niihin -ylety, kalliot vuollut ja läpinäverretyt veden voimalla. Siihen aikaan -Imatra luultavasti syöksi pystysuoraan alas tuolta kynnykseltä; se oli -silloin oikea vedenputous eli köngäs, eikä koski niinkuin nyt. Tätä -nykyistä seikkaa katsookin moni viaksi ja se muka halventaa Imatran -arvoa, pystyjyrkkien koskien rinnalla. Mutta paraassakin Euroopan -könkäässä, Schaffhausin könkäässä, ei ole sitä monipuolista -vaihtelevaisuutta, joka Imatran juuri niin ihastuttavaksi tekee. Eikä -sillä myös -- kuivina vuosina on joskus sen poikki jaloin kahlattu -- -ole sinnepäinkään Imatran valtavaa vedenrikkautta. Trollhätta Ruotsissa -on pikemmin Imatran veljeksi luettava, vieläpä suuremmaksi veljeksi, -koska se on paljon korkeampi, mutta se on niin moneksi erinäiseksi -pienemmäksi koskeksi jakautunut, ett'ei sen suuruutta ja jaloutta voi -yhdellä silmäyksellä käsittää. Verraton on siis Euroopassa meidän jalo -Imatra, eli, käyttääksemme Kalevalan ylistysvirttä hänestä: - - Ei ole Vuoksen voittanutta, - Ylikäynyttä Imatran. - - (Suomen Kuvalehdestä). - - - - -10. Koskenlaskijan morsiamet. - - - "Äl', armas Annani, vaalene, - Jos Pyörtäjäkoski pauhaa! - Sen voimaa en tosin vallitse, - Ei löydä se koskaan rauhaa, - Mut kellä sen kalliot tiedoss' on, - Niin sille se nöyr' on ja voimaton." - - Näin virkkoi Vilhelmi Annalleen - Ja itsekkin purteen astuu, - Ja päästi purtensa valloilleen, - Sen koskessa laidat kastuu, - Ja Pyörtäjän luontoa katsomaan - Nyt Vilhelmi vei tätä morsiantaan. - - "Voi kuinka kirkas on illan kuu - Ja välkkyvä virran kalvo! - Ei linnut liiku, ei oks', ei puu, - Ei muut kuni tähdet valvo; - Voi, kuinka nyt kuolema kaunis ois. - Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!" - - Näin Anna äänteli hiljalleen, - Sen silmähän kyynel' entää; - Mut koski kiihtyvi eellehen, - Sen voimassa venhe lentää; - Vaan Vilho on oppinut laskemaan, - Tää kulku se on hänen riemujaan. - - Jo laski poikana purressaan - Hän Lyyjoen kaikki kosket, - Useinpa Pyörtäjä kuohuillaan - Se kasteli häitä posket; - Ei paatoa löytynyt yhtäkään, - Jot' ei olis tottunut välttämään. - - Mut kosken kuumassa kuohussa, - Juur' jossa sen juoksu suorin, - On, päällä vaahtinen vaippansa, - Yks' Ahtolan neito nuorin; - Se Vellamon karjoja paimentaa - Ja koskien kuohua katsastaa. - - Sydän on Vellamon neidolla! - Sen vaahtisen vaipan alla, - Ja lemmen liekki se aallossai - Voi syttyä niinkuin maalla: - Ja Vilhoa neitonen Vellamon - Se katsellut kauan ja liioin on. - - Ja tuostapa neitosen rintahan - On syttynyt outo mieli, - Povensa kuulevi huokaavan. - Mut kertoa ei voi kieli; - Hän kuohujen keskehen istuksen, - Siin' ainakin Vilhoa vuotellen. - - Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa - Kuin Pohjolan vankin myrsky, - Se kons' on aaltojen harjalla, - Kons' yltäki käypi hyrsky; - Mut itse perässä hän pelvott' on, - Vaan Annasen poski on ruusuton. - - Ilolla Vellamon neitonen - Sen vastahan uida täyttää: - "Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, - Jok' immeltä silmään näyttää? - -- Voi, voi mua, Vellamon neitonen, - Sill' ompi jo kultana ihminen!" - - Jo päättää Vellamon neitonen - Nyt toivonsa turhan kostaa, - Ja kosken pohjasta paatosen - Hän äkkiä pintaan nostaa, - Johon vene Vilhelmin loukahtaa, - Ja hän kera kultansa kuolon saa. - - Vaan suussa Pyörtäjän vieläkin - On _Vellamonneidonpaasi_, - Se paasi, jolla hän Vilhelmin - Veneen sekä onnen kaasi; - Mutt' neitosen itsensä kerrotaan - Meressä murehtivan- onneaan. - - _A. Ahlqvist (Oksanen)_. - - - - -11. Kuvaelma Suursaarelta. - - -Seuraa minua, hyvä lukija, hetkeksi aikaa rauhaisesta kodistasi Suomen -lahden ulapoille. Sinä, joka ehkä olet viettänyt elämäsi päivät tyynen -kotijärvesi rannalla tai salon honkien suojassa, voit siellä hengittää -meren vapaata, raitista ilmaa, nähdä sen pauhaavaa taistelua, ihailla -sen rauhallista lepoa. Sinä voit tutustua siellä luontoon, joka -jylhyytensä vuoksi on viehättävä, oloihin, jotka ovat sinulle outoja, -kansaan, jonka elämänsä puolesta täytyy kestää kovia taisteluja meren -valtaa vastaan. Minä pyydän sinua kanssani tekemään pienen retken -Suursaarelle. Mutta ehkäpä jo tämä nimi panee sinua vähän arvelemaan, -kun muistelet kaikkia niitä kamaloita juttuja, jotka useinkin -yksipuolisten kertomusten kautta ehkä ovat tulleet korviisi. Voin -kuitenkin täydelleen jo alusta vakuuttaa, ett'ei mitään hengenvaaraa -tässä suhteessa ole tarjona. Vaan jos muutoin matka tulee tuntumaan -sinusta ikävältä ja sinä kyllästyt seuraani, niin voithan sinä minä -hetkenä tahansa palata kotisi suojaan virkistyäksesi retken -ikävyyksistä. - -Keskellä Suomen lahtea melkein niillä paikoin, jossa se on levein, -kohoovat Suursaaren [ei Korkeasaari, niinkuin sanomissa joskus näkee, -joka muoto on suoranainen käännös ruotsalaisesta Hogland, Högeland] -autiot kalliot merestä 400-600 jalan korkuisina. Etäältä ne näyttävät -kuin kolme synkeätä pilvenmöhkälettä taivaanrannalla, mutta lähemmäksi -tultuasi huomaat, että kaksi kaulainta yhdistää nuo kolme kauas -häämöttävää vuorenhuippua Pohjaskorkian, Havukkavuoren ja -Lounatkorkian. Koko saari onkin vaan vuoriryhmäke, lohkaistu irti -Suomen maaemästä ja heitetty mereen "laivan laskemasijaksi, merimiesten -pään menoksi." Sen kalliot ovat vuosisatoja onnellisesti kestäneet -myrskyisen meren ankaroita hyökkäyksiä -- paikka paikoin vaan ovat nämä -uurtaneet jonkun hietarantaisen lahdelman tai kivisen poukamaan. Niin -avonaiset ovat rannat merta vastaan, että tuskin ainoatakaan -kelvollista satamapaikkaa löytyy aluksien turvaksi. Korkeat vuoret -suojaavat kuitenkin itärannalla olevia kyliä merituulia vastaan. - -Milloin kalastaja ensi kerran rakensi matalan majansa tänne meren -selälle? siinä kysymys, johon sinä ihmisiltä voit saada yhtä vähän -selvitystä kuin noilta mykiltä vuorilta. Että se merenkulkijoille oli -tunnettu yhtä aikaisin kuin heidän purtensa alkoivat piirrellä -Suomenlahden ulapoita, on aivan luonnollista, koska sen asema ja -korkeus teki sen heille tien osottajaksi päivällä, samoin kuin sen -kolme valotornia öisin nyt ohjaavat purjehtijan laivaa. Vuosisatoja on -kuitenkin siellä ihmisiä asunut, sen tiedämme varmaan, ell'emme -tahtoisikaan uskoa, että lappalaisia siellä on asunut, joista nimi -"Lapinlahti" muistuttaa, ell'emmekä yhtyisi kansantaruun, joka antoi -munkkien Alttarkalliolle rakentaa nykyään hävitetyn kivitarhan, jonka -keskellä löytyi muka alttarina käytetty suuri latuskainen kivi toisen -jalanveroisen kiven päällä. Ensimmäisistä Ruotsin valtakunnan Suomen -valtioarkistossa säilytetyistä tilikirjoista tiedämme nimittäin, että -Suursaaresta v:n 1540 paikoilla maksettiin kruunulle veroa 27 leiviskää -kaloja, ja että se ynnä muut ulkosaaret sen itäpuolella kuului Viipurin -ja kohta sen perästä Koiviston seurakuntaan. - -Paremmin tiedämme, mistä saaren asujaimet ovat tulleet. Siihen antaa -vastauksen kielimurre, siihen myös osaksi viittaa kansantaru. Edellinen -osottaa, että Virolahden tienoilta eli länsi- ja itämurteen rajalta -ensimmäiset asukkaat ovat Suursaareen saapuneet; sillä tämän saaren -kielessä löytyy aineksia kummastakin Suomen päämurteesta. Kansa taas -kertoo, että eräs talollinen Virolahden Kiislahdesta oli kerran -matkalla Viroon. Yksin hän ankkuroitsi Suursaaren rannalle nykyisen -Kiiskinkylän paikoille. Mutta sattuipa mies nyt näkemään kauniin unen, -jonka johdosta hän päätti jäädä siihen ja pyysi lupaa saaren -asukkailta, joita silloin jo löytyi nykyisessä Suuressakylässä. Nämät -suostuivatkin anomukseen sillä ehdolla, että tulokkaat rupeaisivat -heidän lampaanpaimenekseen. Tästä muka Kiiskinkylä sai alkunsa. Vielä -nytkin löytyy Kiiski-nimisiä, useampiakin viimmeksi mainitussa kylässä. - -Miten onkin, kansaa on karttunut, niin että vuodesta 1841 Suursaari -lähellä olevan Tyttärensaaren kanssa muodostaa itsenäisen seurakunnan, -jolla on oma pappinsa ja kaksi kirkkoa, yksi kummassakin saaressa. -Tosin asukasmäärä ei ole aivan suuri: noin 1200:n hengen paikoilla, -joista 700-800, sijotettuina kahteen eri kylään, tulee Suursaaren -osaksi. Mutta tässäkin on niin kylliksi, että useimmat vaivalloisesti -vaan voivat saada elatuksensa. Maastansa he eivät suinkaan voi hankkia -sitä; sillä mitään kellertäviä viljavainioita sinä et siellä huomaa, -etkä tuommoisia avaroita niittyjä, joista manteren mies niittää talven -tarpeet karjallensa. Nimeksi tosin joka talolla on vähän niittyä, mutta -hyvästikkin hoidettuna se useimmiten ei voi antaa talveksi ruokaa -yhdelle lehmälle. Pikkuisia "tuhlimaita" (potaattimaita) näet siellä -täällä, vaan tulos niistäkään ei ole suurempi, kuin että se riittää, -siksi kuin saarelainen syksyllä Virosta hankkii talven tarvittavat. -Meri se kuitenkin ennen kaikkea on, jonka uhkuvasta rinnasta hän imee -elinvoimansa. Mereen hän kylvää, merestä hän satonsa korjaa. Kalanpyytö -on hänen varsinainen elinkeinonsa. Kun kevään aurinko on sulannut lumen -vuorilta, kun meri taas vapaana hengittää, silloin alkaa myös -vilkkaampi liike saarella. Jaalat mereen, ja pieninkin talo lähtee -johonkin läheiseen kaupunkiin hakeaksensa suoloja kohta alkavaa -kutuaikaa varten. Nuotat laitetaan kuntoon. Johonkin kalliorotkoon -kaadetaan kiehuvaa vettä ja siihen valetaan kuumennettua tervaa, jossa -sekanesteessä nuotat kastetaan saadakseen ne kestäviksi, ja sitten ne -kuivataan joko kalliolle hajotettuina tai "kärytpuihin" ripustettuina. -Nuotat jaetaan suuriin, jotka vaativat kahdeksan henkeä, ja pieniin, -joita vaan kuusi hoitaa. Erotus ei ole yksistään niiden suuruudessa, -vaan siinäkin, että edellisten pyytämät kalat jaetaan kylän noin 60:n -talon kesken. Pienien nuottien osakkaita taas on ainoastaan 2-4 taloa -kussakin. Luonnollista on sentähden, että nämä viimmeksi mainitut -osottavat paljoa suurempaa huolta ja intoa työssään kuin suurennuotan -väki, ja niille pannaankin saaren rotevinta kansaa, jota vastoin -vanhanpuolisia miehiä ynnä naisia enimmiten saa nähdä suurilla -nuotilla. Toukokuun lopulla kutuaika alkaa ja kestää aina juhannukseen -saakka -- aika, jolloin myrskysäät ovat suursaarelaisen pyydölle samaa -kuin halla maamiehen viljalle. Silloin vaaditaan kestävyyttä yhtä -suuressa määrässä kuin ankarimmassa maatyössä. - -Mutta -- seuratkaamme mukana jollekkin kalaretkelle. Päivä on jo -puolessa; hengetön tyyni vallitsee: sen vuoksi ei ole enää aikaa viipyä -kotona. Nuotat lopetaan haapioihin, voimakkaat kädet tarttuvat -airoihin, ja nytpä pannaan aika kiistaa, että ajoissa jouduttaisiin -parhaimmille apajoille. Kun apaja on saatu omaksi, niin iltapäivän -kuluessa tuon tuostakin käydään katsomassa soretta -- pulakkeita eli -kuplia vedessä niillä paikoin, joilla kalaparvi liikkuu -- tai -tarkataan, näkyykö vedenpinnassa uivan kalalauman väreitä. Jos ei -mitään syytä ole soutaa nuottaa mereen, odotetaan auringon laskua. Kun -viimmeisetkin rusopilvet taivaalla ovat vaalenneet, silloin on -iltavedon aika. Nuotta "potkitaan" mereen, ja sill'aikaa kun väki vetää -sitä maalla käsivoimin (veivit, joita useammissa paikoin manteressa -käytetään, olisivat rotkoisilla kallioilla hankalat liikutella), niin -perämies pysyy nuotan perillä valmiina päästämään sitä auki, koska se -melkein joka apajassa tarttuu kiinni jonkun paaden taaksi tai sompa -joutuu kivenrakoon. Saalis tällä kertaa ei ole niin runsas, että heti -vedettäisiin toinen apaja. Pannaan sen vuoksi kaloja kiehumaan ja -asetutaan leimuavan tulen ympärille, jossa jokainen koettaa hankkia -itselleen niin mukavan aseman kuin mahdollista. Pianpa tuossa yksi jo -niin makeasti nukkuu, ett'ei suinkaan luulisi kallion olevan hänen -polstarinaan eikä kiven hänen päänaluksenansa; toinen piippukyssä -suussa tuijottaa tuleen ja miettii varmaankin painavia asioita; hänen -päänsä vähä väliin nyykähtää kalliota vasten. Muut joko seuraavat -näitten esimerkkiä tai keskustelevat "päivän kysymyksistä." Joskus -kuuluu korviisi oudonlainen laulu: suomea se ei ole, ruotsia täällä et -kuule. Tutuilta tuntuvat sanat kuitenkin: virolaisia miehiä ja naisia, -joita keväiksi joukoittain tulee saarelaisten nuottamiehiksi, on -yhtynyt sekaäänisesti laulamaan jonkun kauniin laulun armaasta -Eestimaastaan tai kaaltaalla huolehtivasta immestä. - -Mutta, ei ole enää aikaa loikoa, "pimeintä aikaa" täytyy koettaa. -Saalis lupaa hyvää, ja sen vuoksi kohta koittavan aamun hämärässä -kaikki väki jaloilleen. Kuteva hailikala, joka ynnä siika on ainoa, -jota Suursaaressa pyydetään, on ilmestynyt näillä paikoin, ja siitä -syystä tänne kymmenittäin haapioita soutelee. Nytpä syntyy aika hälinä -ja kiire. Vielä on toisella puoli nuottaa meressä, kun jo toinen aitaa -oman nuottansa hänen ympärilleen. Ja kun viimmein on saatu haapio niin -täyteen, että parraspuut vaan ovat vedestä ylhäällä, soudetaan -kiiltelevät hailit kotiin, jossa ne mitataan, ruokitaan, virutellaan ja -suolataan suuriin tynnyriin "viroreisua" varten. -- Ilma pysyy yhä -kauniina, eipä siis ole lomahetkeä kotona levähtääkkään. Uudestaan -soudetaan virstoittain, uudestaan katsellaan soretta ja vedellään -nuottaa; niin että parhaimmalla kutuajalla moni pariin kolmeen -vuorokauteen ei ole tilaisuudessa suuresti silmiään ummistaa. Mutta hän -tietääkin, että nyt on pyydön aika, että tämä aika voi tehdä hänen -talvensa joko huolettomaksi tai jättää puutteen tulevan ajan -kumppaniksi. Sen vuoksi hän panee kaikki voimansa liikkeelle ja -osottaakin tuota kestävyyttä, jonka me yleensä tunnemme suomalaisissa. -Ennen juhannusta kaikki saatavat ovat jo tynnyrissä ja suursaarelainen -valmistautuu Viroon, jossa hän vaihtaa silakkansa elämänsä tarpeiksi. - - _V. Porkka_. - - - - -12. Uudistalo. - - -Kerran sattui niin, että matkani kulki pitkän ja kolkon sydänmaan -poikki, jonka puolivälissä sanottiin olevan erään uudistalon. Talvi -oli. Kun lähtöni kylän viimmeisestä talosta oli jokseenkin -iltapäivällä, neuvottiin minulle mainittu uudistalo yöpaikaksi. Tietä -tähän yksinäiseen paikkaan ei ollut muuta kuin yksinäisiä heinä- ja -halkomiesten jälkiä, jotka sydänmaalla haaroivat sinne tänne ja olivat -hyvin eksyttäviä. Kauhean kylmä myrskytuuli puhalsi rajusti ja -lakkaamatta, mutta lunta ei kumminkaan vielä tullut. Edessäni oleva -taival oli melkein yhtä aavaa, osaksi jonkun tiellä vastaan tulevan -pienen järven ja isojen nevojen tähden, osaksi senvuoksi, että -metsämaatkin aina olivat jonkun ajan takaa poltetut monelta -penikulmalta aivan putipuhtaiksi, niin että metsää ei näkynyt muuta -kuin mitätöntä koivun ja pajun risukkoa. Syy mainittuin maiden -alinomaiseen palamiseen oli se, että ne olivat kruunun metsämaita, -jolla oikeudella kylien asukkaat, molemmilla puolin sydänmaata, -polttelivat niitä mielivaltaisesti, parantaaksensa siten karjansa -laitumia ja kruunun maiden keskellä olevia niitty-kurujansa. Niistä -syistä oli mainittu taival niin aukea, että se näytti silmissäni -jonkunlaiselta Suomeen muutetulta Saharan erämaalta. Edellä niitä -aikoja, jolloin matkani sattui, oli ollut suvi-ilma, jonkatähden koko -aukea oli aivan yhtenä jääkenttänä; ja kun tuuli oli niin ankara, ei -reki tahtonut pysyä suorassa hevosen perässä, vaan se kääntyi aina -poikkipuolin, joka teki kululleni paljon kiusaa ja hidastutti sitä. -Ilta pimeni pimenemistään ja tuuli kiihtyi kiihtymistään, ja lanta -alkoi tulla myrskyn ohessa. Minä koin usein tarkata näköäni sitä -suuntaa kohden, jossa uudistalon olisi pitänyt löytyä, mutta ei mitään -semmoista merkkiä ilmestynyt. Silloin rupesin pelkäämään, että jos en -osaisikaan siihen uudistaloon, jos olisinkin unhottanut saadut neuvoni -ja joutunut väärälle suunnalle,' jolloin ei olisi muuta tarjona, kuin -jäädä vihdoin väsyneenä -- uupuneena tuolle kauhealle, kolkolle -aukealle, hevosineni hirmuisen myrskyn käsiin -- kuolemaan. En -kumminkaan antanut epätoivon itseäni voittaa, vaan ponnistelin kaikin -voimin sitä suuntaa kohden, jonka pidin mahdollisiinmasti oikeana, -sillä tietä ei enään ollut. Vihdoin viimmeinkin rupesi kaukaa taivaan -rannalta häämöttämään korkeampaa metsää, joka jo viitatessa oli minulle -ilmotettu olevan uudistalon löytämisen merkki. Tuon metsikön -havaitsemisen luulen olleen saman minulle, kuin Saharan erämaan -aavoilla hietikoilla matkustavaisille karavaneille on kaukaa havaittu -kosteikko. "Tuollahan se onkin uudistalo", ajattelin, "sinnehän pääsen -yöksi, eikä tarvitse minun jäädä tänne kuolemaan", ja kaksinkertaisella -innolla rupesin ponnistelemaan metsikköä kohden. Lunta alkoi nyt tulla -niin rajusti, ett'ei sylen päähän erottanut minkäänlaista esinettä ja -niin katosi metsikkökin silmistäni; en enään osannut pitää suuntaa -muutoin kuin tuulesta vaaria pitämällä. Hetken aikaa vielä näin -taisteltuani, ilmestyi eteeni nuorta männikkömetsää, mutta tietä en -löytänyt, josta olisi päässyt ajamaan sen läpitse eteenpäin; täytyi -sitoa hevonen puuhun kiinni ja lähteä jalkaisin tietä hakemaan, jonka -vihdoin viimmeinkin löysin; ja pian oli hevosenikin sinne viety. Vähän -aikaa männikköä ajettuani, rupesi valkea pilkottamaan edestäpäin. -"Tuollahan se on tavottamani uudistalo", ajattelin itsekseni iloisesti, -ja pian olin uudistalon pihalla. Pienen, uuden tupasen akkunoista -loisti kartanolle iloinen valkea ja melkeinpä kadehdin niitä onnellisia -sisällä olijoita, jotka siellä olivat ulkona raivoavalta myrskyltä -suojassa. Kun sain hevoseni riisutuksi, astuin kursailematta sisälle, -toivotin hyvää iltaa ja pyysin hevoselleni suojaa. Mutta sitä ei heillä -ollut antaa, sillä heidän oma hevosensakkin oli ladon nurkassa eri -häkkelissä, johon ei suinkaan vieraita mahtunut. Eräs pieni vanha -huonekömmänä olisi tosin ollut tyhjä, vaan sen ovi oli niin matalaksi -lätistynyt, ett'ei hevonen mahtunut siitä sisälle. - -Kun ulkona oli niin ankara myrsky ja lumen tulo, niin kovin tunnoton -olisi se ihminen ollut, joka olisi saattanut hevosensa jättää suojatta -myrskyn käsiin; pyysin siis talon väeltä, saisinko hakata mainitun -kömmänän oven reijän isommaksi, että hevoseni siitä sisään pääsisi. Se -luvattiinkin ja kirves annettiin minulle sitä varten. Kun olin pari -hirttä saanut oven reijän päältä hakatuksi poikki, niin hevonen ja reki -mahtuivat sisälle. Nyt toimitin hevoselleni vielä ruokaa ja juomaa -yöksi eteen, ja sillä kerralla olivat näin elämän surut poistetut ja -minä pääsin taas tupaan, tutustumaan perheeseen. - -Tällä kertaa kun eivät omat huoleni enää olleet hämmentämässä -huomiotani, näin heti, tupaan tultuani, että siellä vallitsi -perinjuurinen kurjuus ja köyhyys. Akkunat olivat niin hatarat, että -tuuli tuntui pitkin huonetta, ja myrskyn tuottamina tanssivat -lumi-hiutaleet kilvan toistensa kanssa useamman kyynärän päässä -akkunoista, joiden alla huoneen sisäpuolella oli jonkinmoisia -lumi-kinoksia. Perässä oli pieni pöytä ja huonoilla makuuvaatteilla -varustettu vuode; oven pielessä oli toinen vuode, jossa oli kehnoihin -ryysyihin kääritty, noin seitsenvuotinen poika; se oli sinne vilua -pakoon kiivennyt. - -Emäntä näkyi olevan jotenkin nuorehko ihminen, mutta selvästi huomasi -huonokin tuntija, että surut ja kärsimiset olivat ennen aikojaan -kyntäneet vakonsa hänen muutoin niin säännöllisiin kasvoihinsa. Likellä -takkaa makasi kätkyessä pieni lapsi, joka näkyi olevan kovin kipeä; -luultavasti oli kätkyt saanut sijansa niin liki takkaa sen tähden, että -valkea ulettuisi lämmittämään sairasta lasta ja niin suojelemaan häntä -vilulta. Asujamina huoneessa näkyi vielä olevan: ijäkäs, harmaapäinen -ukko ja vanha mummo, jotka näyttivät olevan pariskunta ja samassa -perheen vanhimpina jäseninä. Viimmemainitut eivät näkyneet pitävän -mitään lukua elämän kohtaloista; heille näytti olevan sama, olivat -asiat miten hyvänsä. Hyvästi tahi huonosti, sama se, sillä he -käsittivät asian siltä kannalta, että se pitää välttämättömästi niin -olla, eikä sitä kukaan ihminen saata parhaalla tahdollaankaan muuttaa -toiseksi. Tämän heidän mielipiteensä huomasin selvemmin heitä -jäljestäpäin puhuteltuani; -- ja kukaties se onkin ainoa kelvollinen -luonne uudistaloa perustaessa, sillä semmoinen ei voi surra niitä -vaivoja ja vastuksia, jotka välttämättömästi uudistalon alkajia -kohtaavat. Mutta emäntä ei näkynyt enään olevan sitä luonnetta, sillä -selvästi näkyi hän osaavan surra ja kärsiä. - -Kun talonväki oli saanut tietää kotopaikkani ja matkani tarkotuksen ja -määrän, rupesin tekemään heidän kanssaan keskustelua. - --- "Eikö tässä talossa olekkaan nuorempaa miesväkeä?" kysyin minä. - --- "On minulla mies", vastasi vaimo. - --- "Missä se on kulkemassa, koska ei sitä kotona näy?" kysäsin taas. - --- "Kyllä se kotosella on, vaan se on vielä tervahaudalla tervaksia -särkemässä", vastasi vaimo. - --- "Herra Jumala!" huudahdin minä, "tämmöisellä ilmalla ja näin -myöhään! Ettekö pelkää, että hänelle on joku vahinko tapahtunut?" - --- "Minun Heikilläni ei ole tapana laskea lukua pahoista ilmoista eikä -myöhäisistä ajoista; hän tekee työtä säihin ja aikoihin katsomatta, -tavallisesti niin kauan kuin voimansa riittävät, ja kun ne rupeavat -uupumaan, silloin hän kyllä tulee kotiin", sanoi vaimo innokkaasti, -jota tehdessään hän nähtävästi oli hetkeksi unhottanut käsillä olevat -surut ja huolet. - --- "Mutta kun tuolla ulkona on niin ankara ilma ja semmoinen lumen -tulo, jos se sinne uumertuisi?" arvelin minä taas. - --- "Hauta ei ole kaukana kodista, ja se on tiheän metsän sisällä, josta -on myrskyllä hyvä suoja; kyllä hän tulee, kun joutuu, saattepa nähdä", -lausui vaimo luottavasti. - --- "Joko kauan on asuttu tätä taloa?" kysyin taas, ikäänkuin -kääntääkseni puhettamme toiselle uralle. - --- "Minähän tämän alotin", sanoi vanha vaari huolettomasti. - --- "Tulitteko heti nuorena miesnä jo tähän taloa tekemään?" kysyin -minä. - --- "Eikö mitä; olin jo kohta viidenkymmenen vanha, kun se asia päähäni -pöllähti, että pitäisi ruveta taloa tekemään. Kunpa nuorena ollessa -olisikin se mieli ollut päässä", arveli ukko huolimattomasti, ja -samassa lähti hän muorinsa kanssa ulos. - -Mutta minä taas jatkoin puhettani emännän kanssa. - --- "Kumpiko teistä on noiden vanhusten lapsi: tekö vai miehenne?" -tiedustelin häneltä. - --- "Minähän tuota olen heidän lapsensa; Heikki on tähän muualta -tullut", vastasi vaimo. - --- "Onko isällänne ja äidillänne ollut muita lapsia?" - --- "On meitä ollut kymmenen kaikkiansa, vaan yhdeksän on kuollut", -sanoi vaimo. - --- "Jokos te olette Heikkinne kanssa kauan olleet naimisissa?" kysyin -taaskin. - --- "Kuusi vuotta", oli vastaus. - --- "Onko ollut lapsia muita kuin nuot kaksi, jotka minä näen?" - --- "On niitä ollut neljäkin kaikkiansa, vaan kaksi on kuollut", sanoi -vaimo surullisesti. - --- "Teidän nuorin lapsenne on kovin sairas", huomautin vaimolle. - --- "Niin, pikku Heikki-riepuni on kovin kipeä; pelkään hänenkin -kuolevan", lausui vaimo surullisesti ja huokasi raskaasti. - -Minusta tuntui että tuo nuorehko parikunta oli laiminlyönyt -jotakin velvollisuuksistaan, joka oli ollut syynä heidän lastensa -ennen-aikuiseen kuolemaan; sillä en vieläkään tuntenut tarkoin -asukasten todellista sisällistä tilaa. Nähtyäni, ettei tällä kerralla -suinkaan sopinut lisätä "kiviä kuorman päälle", sanoin vaimolle hyvin -varovasti: "ettekö olisi voineet noita akkunoita laittaa tiheämmiksi?" - -Hän näkyi hyvin käsittäneen, mitä sillä kysymykselläni tarkotin; hän -näytti oikein säpsähtävän ja loi läpitunkevan silmäyksen päälleni ja -sanoi: "voi hyvä vieras! Te ette tunne vielä meidän sisällisiä -olojamme. Heikkini ei ole suinkaan laiska eikä huoletonkaan. Hän tekee -työtä yötä ja päivää, kun vaan voimat vähänkin riittävät; muita työhön -kykeneviä ei ole kuin hän, sillä vanhempani ovat jo vanhat ja -voimattomat; ainoastaan minä kesäaikana voin häntä työssä auttaa. -Heikin tähän tullessa ei tässä ollut paljo mitään viljeltyä maata, -sillä vanhempani olivat jo vanhalla puolen ikäänsä, kun tulivat tähän -ja alkoivat kylmään metsään mökkiä rakentaa. Näiden kuuden vuoden -kuluessa on Heikki ahkeralla työnteollansa raivannut korpeen paljon -uudismaata, ja toissa kesänä saimme jo niin paljon vuodentulosta, että -Heikki rohkeni ruveta näitä huoneita uudesta rakentamaan, jona vuonna -saimmekin tämän tähän määrään. - -"Aikomuksemme oli viimme syksynä saada kamaritkin valmiiksi ja tuvan -parempaan voimaan, mutta 'ihminen päättää, Jumala säätää', sanoo -sananlasku, ja niinpä kävi meidänkin. -- Viimme kesänä tuli kova -katovuosi, joka vei kaiken toivomme ja -- elon elämämme; tilamme -puoliin ulostekoihin olemme saaneet myödä kaikki, mitä hengestä irti -oli. - -"Nyt kokee Heikki, yötä päivää, vetää tervaksia haudalle ja särkeä -niitä, että saataisiin survon ja petäjäisen sekaan selvää viljaa koko -vuoden ajaksi; mutta huoneitten laittamisesta ei voi olla puhettakaan." - -Tämä vaimon surullisesti sointuva, viaton ja mielestäni totuuteen -perustettu puhe kumosi kerrassaan kaikki ennakkoluuloni. - -Koko keskustelun ajan vaimo usein hoiteli ja hellästi vaali kipeää -lastansa. - -Vaikka mitä vielä olisimmekin puhelleet ja keskustelleet, ei kumminkaan -pelkoni haihtunut isännän poissaolon tähden. Nyt varsinkin, kun puheen -aineet tuntuivat olevan lopussa ja kun taskukelloni alkoi näyttää -yhdeksää, alkoi pelkoni kiihtyä kiihtymistään, että tuolle vaimon -hyvälle miehelle on tapahtunut joku vahinko. Mutta huoltani en -kumminkaan hennonut uudestaan ilmottaa lisäsuruksi ilmankin jo niin -paljon kärsivälle vaimolle. Vaan kun pelkoni oli korkeimmallaan, -rupesikin kopina kuulumaan porstuasta, ja samassa astui kauhean luminen -mies tupaan. Hän pudisteli lumen pois päältänsä, laski kirveensä -laapiin ja kintaansa naulaan, ja meni päätäsuoraa takan tykönä olevan -kätkyen ja vaimonsa tykö -- hän ei näyttänyt huomaavan minua, kun -istuin varjopuolessa. -- "Kuinka pikku Heikki voipi?" kysyi hän -hiljaisesti vaimoltansa. - --- "Pikku Heikki-raukka on kovin kipeä, luulen, että hän kohta kuolee", -vastasi vaimo. - --- "Jumala varjelkoon!" sanoi huolestunut ja vaivoistansa väsynyt isä, -astui pienokaisen kätkyen tykö, kohotti sen silmivaatetta, kyyristyi -kätkyen yli ja kylmillä kohmettuneilla huulillansa -- suuteli lapsensa -kuolonkalpeilta kasvoilta pois ne hikipisarat, jotka taudin rautainen -ja säälimätön käsi oli niihin nostanut. -- Silloin en ollut kyllin -voimakas estämään karkaamasta silmistäni parvea kirkkaita kyyneleitä. -Mies nousi siitä ylös, ja vaimo sanoi hänelle -- luultavasti siten -ilmottaaksensa, että täällä on vieras. -- "Miksi sinä olit näin pahalla -ilmalla niin kauan? Vieraskin alkoi peljätä sinun näin kauan -poissaoloasi." Isäntä näytti säpsähtävän viimmeistä osaa vaimonsa -lauseesta, ja sanoi: "kuka vieras täällä sitten on ollut?" Vaimo -viittasi minua kohden ja sanoi: "tuossahan vieras on vielä nytkin." Nyt -vasta isäntä havaitsi minun ja alkoi kysellä: mistä olen, mihinkä menen -ja miten olen tämän kautta joutunut kulkemaan. Kysymyksiinsä välttävät -tiedot saatuansa, näytti hän olevan tyytyväinen tilaansa, ja sanoi: -"kyllähän tuolla ulkona on oikein paha ilma, vaan kuitenkin täyden kuun -aika, että pyrylläkin näkee semmoista työtä tehdä, kuin tervaksien -särky on; ei jouda joutilaita käsiä pitämään, jos mieli on joukon elää -tämän kovan ajan yli." Sen tehtyänsä rupesi mies vasta lämmittelemään -kohmettuneita käsiään takka-valkealla ja vaimo laittoi hänelle -illallista. Hän otti uunin suusta toisella kupilla peitetyn kupin, -jonka hän toi pöydälle, ja vielä lisäksi tuli: karhea sekaleipä, toisen -kupin pohjassa pisare maitosintua ja suolaruuhi; näin oli illallinen -valmis. Minä rupesin syömään evästäni ja isäntä illallistansa. -- Muu -väki oli tietysti syönyt illallisensa ennen minun tuloani. Silmäilin -silloin, mitä kupissa oli, jonka vaimo uuninsuusta toi pöydälle: se oli -pettupuuroa, höystettyä vähillä suuruksilla. Mies, syömään ruvetessaan, -otti lakin pois päästään, pani kätensä ristiin ja siunasi; sitten hän -mursi karhean leipänsä, kasti sitä suolaan, söi sitä alle ja puuroa -päälle. Nyt rupesi oven pielessä makaava poika näyttämään elonmerkkiä, -sillä hän paitasillaan hypätä kapsahutti vuoteelta lattialle, juosta -kapitti isänsä tykö ja hoki: "isä, isä!" Mies otti pojan syliinsä, -nouti vuoteesta vaateriepuja, kääri ne pojan ympärille ja niin he -menivät yksissä neuvoin jatkamaan illallista. Minun kävi poika-riepu -kovin säälikseni: otin siis eväästäni puolen leipää, johon panin voita -päälle, ja palasen lihaa, ja vein ne hänelle, mutta eipä poika tahtonut -ottaa niitä mitenkään vastaan, vaikka kuinka olisin häntä siihen -kehottanut. Hän näkyi pitävän sitä saalistansa niinkuin yrttiä, eikä -raskinut siitä syödä muuten kuin näpistelemällä. Sitten kuulin hänen -sanovan äidillensä hiljaisesti: "Heikillekkin." -- "Ei Heikki-raukka -saata nyt syödä mitään, hän on kovin sairas; syö nyt vaan itse!" sanoi -hänen äitinsä. -- "Hyvä Jumala minkälainen rakkaus tuollakin raukalla -on pieneen veljeensä, vaikka ei suinkaan oma nälkänsäkkään liene -kaukana!" ajattelin sen huomattuani. Äitinsä viimmeiset sanat -kuultuansa söi nyt poika saaliinsa ahnaasti loppuun. - -Tähän asti oli takkavalkea lämmittänyt ympärillä olijoita jotenkin -välttävästi, mutta nyt loppui valkea ja samassa kylmyys tuntui -vallottavan koko huoneen. Vaimo rupesi minulle esittelemään, että -menisin vaarin ja muorin kanssa saunaan maata, jonka vaari oli jo -iltapäivällä lämmittänyt. Sillä tämän tuvan sanoi hän olevan niin -kylmän, ett'en minä täällä tarkenisi, semminkään kuin vuoteita ei -ollut. Esitys tuntui varsin hyvältä, sillä tunnustaa täytyy, että -itsekkin aloin murehtia yön yli toimeen tulostani kylmän tähden. Poika -pantiin vuoteeseensa maata; vaimo nosti sairaan lapsensa kätkyineen -takan liedelle, saamaan siinä lämmintänsä, ja istui itse viereen -valvomaan ja hoitamaan sairasta lastansa; mies väsynynnä vaivoistansa -vääntyi, vaimonsa kehotuksesta, pehkuvuoteelle pitkäksensä, ja minä, -otettuani päällysvaatteeni mukaani, lähdin saunaa kohden. - -Ilma ei ollut yhtään asettunut: kova tuuli kävi ja lunta tuli niin -sakeasti, että oli mahdoton erottaa minkäänlaista esinettä. Ennen kuin -menin saunaan, täytyi käydä ensin vaalimassa ja hoitamassa hevostani, -joka kumminkin oli nyt hyvässä suojassa, kun kerran olin saanut sen -huoneeseen. - -Saunan tykö tultuani huomasin, että sen ovi oli tuuleen päin; ovi oli -hyvin hatara ja tuuli sitä rytyytti ja remputti. Koetin vetää sitä -auki, vaan sepä ei auennutkaan millään keinoin; koetin ryskyttää -kovasti, mutta turhaan, sisältä ei kuulunut mitään. Minulle jo alkoi -aika käydä ikäväksi, ankaran kylmän tähden, ja sentähden rupesin kaksin -käsin, voimieni takaa, repimään ovea auki. Nyt rupesi se viimmein -heltimään, ja saunan sisältä kuului aika rytinä ja romina. Samassa -kajahti sieltä myös jokseenkin äreä ääni: "no mikä siellä nyt on?" -- -"Avatkaa vieraalle ovi! Minut käskettiin saunaan maata", huusin minä -ulkoa. - --- "Älkää vielä, kun minä saan oven auki", kuului vanhuksen ääni -saunasta. Sitten hän tulla köhmi lattialle ja rupesi nypläämään ja -näpläämään, ähkäämään ja puhkaamaan, eikä koko oven avaamisesta tullut -mitään. - --- "Minä palellun tänne, avatkaa ovi!" huusin minä tuskissani ulkona. - --- "Eihän tuota saa auki", vastasi ukko ja hän rupesi oikein hartiain -voimilla repimään ja riuhtomaan, ja vihdoin viimmeinkin ovi aukesi. -Minulle tuli jo niin vilu ulkona pitkällisen oven aukaisemisen aikana, -että hampaat suussani kalisivat. - -Kun pääsin saunaan, selkesikin pian syy pitkälliseen odotukseeni tuolla -oven takana: ukko ei ollut huomannut sitä, että siellä joku ihminen -ryskytti ovea, vaan oli luullut tuulen sitä rämyyttävän, niinkuin se -tekikin sille myötäänsä, ilman ihmisen auttamatta. Kun ovi oli niin -hatara ja muutenkin rempallaan, eikä siinä ollut luotettavia -kiinnipitimiä, niin ukko oli sitonut sen kiinni saunan periseinää -pitkin rakennetulla lavalla olevaan reen jalasten paininpuuhun -joillakuilla vitsoilla ja rihmoilla, ja sen hän oli tehnyt niin -sompeloisesti ja koneellisesti, ett'ei itsekkään saanut sitä auki -muutoin kuin väkirynnäköllä. Sauna oli hyvin pieni: kun vaari -muorinensa makasi mainitulla perässä olevalla lavalla, ja kun siinä oli -vielä joitakuita astiain kimpilautoja kuivamassa ja vielä päälliseksi -mainittu paininpuu jalaksinensa aivan seinän vieressä, niin lavalle ei -ollut ajattelemistakaan päästä maata; penkkinä, sivuseinällä, oli vaan -yksi pieni hirren kapula, johon ei ensinkään sopinut makaamaan ja -lattia oli sekä siivoton että kylmä, jotka syyt tekivät sen -kelpaamattomaksi makuusijaksi. Muuta neuvoa ei ollut, täytyi ruveta -tuolla penkin tapaisella, lavaa vasten nojallaan, istua kykkimällä -yötänsä viettämään. Jos kuinkakin olisin teetellyt, niin unta ei -tullut; rupesin siis tekemään puhetta ukon kanssa. - --- "Onko pitkästi tästä teiltä likimmäiseen naapuriin?" kysäisin -ukolta. - --- "Puolitoista peninkulmaa", vastasi hän. - --- "Eipä sitten ole naapurista apua odottamista, jos joku äkkinäisempi -turma sattuisi tulemaan", sanoin taas. - --- "Ei; täällä pitää tulla toimeen _omistansa_", vastasi ukko -tyytyväisesti. - --- "Te olette kaiketi saaneet monta kovaa kokea elämässänne?" kysyin -taasen. - --- "Eikö mitä; aikaanpa tuota on tultu", sanoi siihen ukko. - --- "Teiltä on kuollut paljon lapsia?" - --- "Yhdeksän kappaletta." - --- "Joko lapsianne kuoli ennen tänne tuloanne?" - --- "Jo kaksi, kaikki seitsemän ovat täällä kuolleet." - --- "Mutta jos otaksumme, että lapsenne ovat kuolleet sentähden, että -heiltä on puuttuneet kaikkein tähdellisimmät elämän tarpeet", sanoin -minä varovasti. - --- "Eikö mitä", sanoi ukko. "Myllerön Matilla on ollut paljon huonompi -toimeentulo kuin meillä, ja yhtäkaikki sen lapsikakarat elävät kaikki -terveinä ja ovat punaposkisia ja palleroisia kuin hylkeet. -- Semmoiset -mielipiteet ovat aivan joutavia -- kuka kuolemasta estää? Syy lastemme -kuolemaan on vaan se, ett'eivät ne -- _eläneet_", lausui ukko -huolettomasti ja vähän närkästyksissään. - -Kun huomasin ett'ei senlaatuiset puheet huvittaneet ukkoa, käänsin -puhettani toiselle uralle ja kysyin: "kumpiko teistä on vanhempi, tekö -vai muorinne?" (-- muori oli aikoja nukkunut --). - --- "Ämmähän tuo on pian kymmentä vuotta nuorempi minua." - --- "Onko talon emäntä vanhin lapsistanne?" - --- "Vanhin; ja onpa siinäkin ollut vastusta meidän osaksemme, -saadessamme häntä ihmiseksi", sanoi ukko, ikäänkuin peläten, että taas -uusisin sen ikävän lasten kuolemajutun. - --- "Vävynne näyttää kelpo mieheltä?" - --- "Onhan se; tavallinen työmies se on." - --- "Minusta näyttää, että hän on parempi kuin tavallinen", väitin ukkoa -vastaan. - --- "Eikö mitä, kyllä muitakin on semmoisia", arveli ukko, ikäänkuin -ilmottaakseen, että kaikkein täytyy tehdä voimiensa takaa työtä, jotka -vaan uudistalossa tahtovat oman ja perheensä hengen elättää. - --- "Minä pelkään, että heidänkin sairas lapsensa kuolee", sanoin taas. - --- "Eipä siinä mitään pelkäämistä; joka ei voi elää, se kuolee", lausui -ukko huolettomasti, ja alkoi samassa nukkua ja kuorsata. - -Mielelläni olisin suonut unen tulevan itsellenikin, vaan sitä ei -tullut. Ukon välinpitämätön luonnonlaatu kangasteli vaan alati -mielessäni. Tuvassa olevat, hellä isä ja äiti, heidän sairas lapsensa -ja siellä tanssivat lumihiutaleet olivat elävinä kuvina mielessäni. -Minä olin saanut tutustua koko uudistalon perheen, heidän luonteittensa -ja sisällisten olojensa kanssa. Ennen kuin mies oli työstä tullut, -ajattelin itsekseni, että jos hän olisi joku kylän heittiö, joka -kelvottomuutensa tähden oli joutunut tähän elämän kovaan kouluun; mutta -miehen kotiintulo riisui minulta kerrassaan semmoiset ennakkoluulot. -Silloin näin, että mies ei ollut mikään kurja olento, vaan -hyvänkokoinen, jänterä ja solakka, säännöllisillä kasvojen juonteilla -varustettu. Hänen poskissaan näkyi vielä jälkeä nuoruuden ruusuista, -vaikka selvästi näki, että vaivoista valuva hiki oli kokenut niitä -ahkerasti pois huuhtoa. Silloin näin, ett'ei hänen sydämmensäkkään -ollut tyhjä ontelo, eikä tunnollisuutta vailla, vaimonsa miehenä ja -lastensa ja perheensä isänä, koska hän -- niinkuin ennen olen kertonut --- suuteli hellästi sairaan lapsensa otsalta pois ne hikipisarat, jotka -tauti oli siihen saattanut -- sanalla sanoen: hänessä olisi ollut -isäntää vaikka minkälaiseen hoviin. -- Silloin tulin myös huomaamaan, -ett'ei mikään ulkonainen pakko ollut häntä ohjannut tähän kovaan -kotiin, elämän vaivoja kärsimään, vaan että siihen oli ollut väkevämpi -sisällinen syy -- rakkaus vaimoonsa, siinä oli syy, ja hän otti vastaan -tuon sisällinen kutsumisensa, ja kantoi nurkumatta sitä kuormaa, jonka -sen totteleminen myötänsä tuotti. Nuot kaikki pyörivät sekaisin -ajatuksissani ja unta ei tullut. Otin tulitikulla valkean ja katsoin -kelloani, se oli puolivälissä kaksi. Olisin katsonut tupaankin päin, -näkyykö sieltä valkea, vaan sillä puolella ei saunassa ollut -minkäänlaista akkunaa ja ovi oli jälleen sompuloitu kiinni, niin että -minun oli mahdoton sitä saada auki ja jälleen kiinni. Kallistuin siis -taas istuallani nojalleen lavaa vasten ja vihdoin viimmeinkin tapasi -minun uni. - -Minä uneksin ja olin olevinani tuolla tuvassa isän ja äidin ja heidän -sairaan lapsensa luona. Myrsky oli kahta ankarampi, kuin se illalla oli -ollut, ja kahta ankarammin tanssivat lumihiutaleet tuvassa. Lapsi oli -kovin sairasna, ja isä sekä äiti istuivat murheellisen näköisinä -kätkyen vieressä. Kauhea tuulispää paiskasi silloin oven seinään ja -parvi isoja lumihattaroita töytäsi samassa sisään, jotka hurjassa -tanssissa kiitivät ympäri huonetta; äiti pani kätensä ristiin ja -siunasi, mutta isä laskeusi kätkyen viereen polvillensa, kurottui sen -yli ja painoi suutelon sairaan lapsensa kuolonkalpeille kasvoille. Nyt -tuli ovesta valkoinen, läpikuultava, liehuva haamu, jolla oli kauniit -siivet hartioilla. Hän oli niin keveän näköinen, että hän ei näyttänyt -käyvän maassa ollenkaan. Haamu tuli suoraan kätkyen tykö, laskeusi sen -yli ja peitti sen kokonaan. Kun hän siitä nousi ylös, huomasin minä, -että hän oli sairaan lapsen sovitellut kauniisti siipeinsä alle. -Murheellinen äiti havaitsi sen: "Herra Jumala! Mihin te minun lapseni -viette?" sanoi hän haamulle. -- "Sinne, jossa ei enää lumihiutaleet -tanssi, ja jossa ei isän tarvitse koskaan enään suutelolla kuivata -hikeä hänen otsastansa", kuiskasi haamu hätäilevälle äidille; äiti -hymyili surullisesti. Sen tehtyänsä lähti haamu lapsen ja tanssivien -lumiparvien kanssa ulos, semmoista vauhtia, että ovi meni siitä -liehkeestä kiinni heidän jälkeensä. Minä riensin ulos katsomaan, -mihinkä he menisivät, ja huomasin että haamu lapsen kanssa kiiti -ilmassa lumihattaroiden kanssa kilpaa, aina ylemmäksi ja ylemmäksi; -minä seurasin heitä silmilläni niin kauas kuin näin, vaan viimmein he -katosivat näköpiiristäni. Tuuli vinkui ja kiljui puiden latvoissa ja -huoneitten seinissä, ja minä kuulin tuulen seassa veisattavan: "Kunnia, -kiitos ja ylistys olkoon Herralle meidän Jumalallemme ijankaikkisesta -ijankaikkiseen!" - -Kun heräsin unestani, oli vaari noussut ylös ja kiskoi päreitä, -pärevalkean valossa; muori oli myös jo ylhällä ja kutoi sukkaa. -Mielelläni olisin nähnyt pitemmältäkin niin autuallista unta, vaan se -ei käynyt enään laatuun, sillä olinhan nyt valveellani. Minulla pysyi -uni mielessäni, ja rupesin aavistamaan, että lapsi on -- kuollut. - --- "Oletteko jo käyneet tuvassa?" kysyin ukolta. - --- "Eikö mitä; mitä minä siellä olisin käynyt", vastasi ukko -huolimattomasti. - --- "Katsomassa vieläkö lapsi elää", sanoin hänelle. - --- "Kyllä kaiketi se osaa kuolla ja elää ilman minun katsomattanikin", -sanoi ukko kylmästi. - -Tuo ukon vastaus tuntui taas hyvin yhtäkaikkiselta ja huvittomalta; -sivalsin siis vaatteeni ja lähdin ulos. Ilma oli tyyntynyt ja lumentulo -lakannut; päivä koitti. Kun olin hevostani käynyt katsomassa, astuin -tupaan. Kätkyt oli samalla paikalla takan liedellä, johon se illalla -nostettiin ja pärevalkea oli pihdissä palamassa, jonka alla oli iso -koko korsia. Isä ja äiti istuivat kätkyen vieressä ja katsoa -tuijottivat kätkyeeseen; he näyttivät olevan niinkuin kivettyneet. -Selvään näkyi, että runsas kyyneltulva oli valunut alas kummankin -kasvoja myöten, mutta kyynelten lähteet olivat nyt kuivuneet. - --- "Onko lapsi kuollut?" kysyin heiltä hiljaa. - --- "Pikku Heikki ei ole enään elävien joukossa", sanoi äiti -surullisesti. - -Vaimon näitä sanoessa, satuin luomaan silmäni miehen kasvoihin: -suonenvedon tapaisia värähtelemisiä näin silloin hänen miehekkäissä -kasvoissaan; suuri kyynelparvi nyt valahti minunkin silmistäni. - -Kun matkani tarkotus oli mennä aina eteenpäin, panin hevoseni aisoihin -ja lähdin umpiteitä pyrkimään. Koko sen ikävän taipaleen pyöri -uudistalon kuva kokonaisuudessaan mielessäni, eikä se sieltä ole -koskaan kadonnut. - -Mainitulla pitkällä taipaleella tuli mieleeni seuraava ajatus: kun -maita ja valtakuntia vallotetaan sodalla, niin se maksaa mahdottoman -paljon ihmisverta ja henkiä. Mutta kuinka paljon ihmishenkiä lienee -myös maksanut Suomen vallottaminen viljelykselle ja yhteiskunnallisille -ihmis-asumuksille? Tätä taipaleella sielussani syntynyttä kysymystä ei -voi mitkään tilastolliset tiedot vastata, sillä: - - "Ken taistelut ne kaikki voi - Kertoilla kansan tään, - Kun sota laaksoissamme soi - Ja halla nälän tuskat toi? - Sen vert' ei mittaa yksikään, - Ei kärsimystäkään." - - _P. Päivärinta_. - - - - - - -NELJÄS JAKSO. - - - - -1. Pietari Brahe ja Turun yliopisto. - - -Kreivi Pietari Abrahaminpoika Brahe -- tavallisesti kutsuttu "Pietari -Brahe nuorempi", eroitukseksi Kustaa Vaasan aikuisesta iso-isästään -- -oli jo Kustaa Aadolfin eläessä ollut taitonsa ja kelvollisuutensa -kautta kanslerin kilvoittelija kuninkaan suosiossa ja seisoi nykyänsä, -vaikka vasta 35:n vanha, Oxenstiernojen etevimpänä vastustajana -valtaneuvoskunnassa. Hänen korkea sukunsa ja suuri kykynsä näyttikin -vaativan hänelle itsenäistä vaikutusalaa, ja molemmin puolin huomattiin -viisaimmaksi sillä tavoin karttaa haitallista eripuraisuutta. Niinpä -nyt kreivi Brahe kesällä 1637 neuvoskunnan yksimielisellä päätöksellä -määrättiin Suomen kenraali-kuvernöriksi kolmen vuoden ajaksi. Hän on -tähän luottamukseen vastannut semmoisella tavalla, joka tekee hänen -hallitusaikansa kauniimmaksi rauhanlehdeksi isänmaamme historiassa. -Olemme useat kerrat nähneet, kuinka Suomenmaa aina virkistyi ja tointui -yhteiskunnallisista epäkohdistansa, milloin kuninkaat joskus kävivät -sen oloja omin silmin tarkastamassa. Mutta sama hyöty, joka oli -lähtenyt Kustaa Vaasan, Kaarlo IX:n ja Kustaa Aadolfin käymisistä, -seurasi myöskin Pietari Brahe'n virantoimesta tässä maassa; sillä se -valta, jolla hän oli varustettu, oli enemmin varakuninkaan kuin -kenraalikuvernöörin, ja itse hän heti alusta hyvän isännän innolla ja -huolella ryhtyi tehtäviinsä. Marraskuun 21 p. 1637 hän astui maalle -Turussa ja alkoi kohta järjestää maan keskihallitusta. Hänen -virka-alansa käsitti koko nykyisen Suomenmaan, paitsi Pohjanmaata, joka -edellisinä aikoina oli ollut Länsi-Pohjaan yhdistetty, ja nytkin, -vaikka eri maaherralla varustettuna, luettiin Ruotsiin kuuluvaksi. -Muussa Suomenmaassa oli nykyään neljä maaherraa, nimittäin Turun läänin -(Satakunnan ja Ahvenan kanssa), Hämeen-Uudenmaan, Viipurin läänin -(Savon kanssa), sekä Käkisalmen läänin. Näiden yhteiseksi keskukseksi -oli maamme nyt saanut ylimmäisen hallituksensa Turussa, jotenkin -täydellisellä virkalaitoksella. Kamreeri ja sihteeri kirjureinensa, -komisarius ja kirjanpitäjä ynnä useat muut palvelusmiehet kuuluivat -uuden kenraalikuvernöörin virastoon, ja 12 trapanttia ympäröitsivät -häntä, niinkuin Rooman liktorit muinoin konsuliansa. Viivyttyänsä kaksi -kuukautta Turussa, hallitusvirastoa järjestämässä, lähti Brahe -seuraavan Tammikuun loppupuolella, puolisonsa Kristiina Stenbock'in -kanssa, lavealle tarkastusmatkalle Hämeen ja Savon kautta Käkisalmeen -saakka, josta hän sitten palasi Viipurin-Uudenmaan tietä ja oli -Toukokuun ensi päivinä taas Turussa. Se kertomus, jonka hän nyt antoi -Ruotsin hallituskunnalle maamme tilasta ja tarpeista, oli ensimmäinen -suunnitus tehtäviin parannuksiin ja ansaitsee muutoinkin erinomaista -huomiotamme. - -"Ylipäänsä" -- lausui kreivi Brahe -- "on tämä maa niin iso jo -paikoittain niin rikas, etenkin kalansaaliilta ei ainoastaan -merenpartailla, vaan sisämaassakin, sen useissa ja laveissa järvissä, -että se sen puolesta voittaa kaikki muut tunnetut maat; kelvollisia -metsiä on runsaasti, täynnä lintuja ja turkkieläimiä, vuorikaivoksia -alkaa myöskin siinä ilmaantua, niin että, jos Jumala sallisi sen tulla -siihen kuntoon, jonka inhimillinen järki katsoisi mahdolliseksi, se -minun mielestäni olisi verrattava laveata alaansa lukematta -johonkuhun, eikä aivan vähäiseenkään, kuningaskuntaan Euroopassa:" - -Tämän yleisen arvostelun perästä puhuu kreivi erinäisistä kohdista -järjestänsä. Kirkollisen hallituksen suhteen hän valittaa -taikauskoisuuden suuresta vallasta; sanoo kuitenkin kirkkojen olevan -joka paikassa papeilla hyvin varustettuina, vaikka useat näistä opissa -ja elämässä eivät ole sanankuulijoillensa esimerkiksi, vaan -pahennukseksi. Turun hiippakunnassa, jossa jäntevä Rothovius jo oli -kymmenen vuotta vallinnut, oli järjestys kuitenkin parempi kuin -itäisessä hiippakunnassa, jonka piispa, Melartopaeus, nyt oli vanha ja -raajarikko, ja konsistorion jäsenet enimmältä osalta vähemmän -kelvollisia. Pahimman häiriön teki siellä puolen tuo "Venäläinen -hapatus", s.o. Käkisalmen läänissä vallitseva Kreikanusko, joka oli -muka enemmän karttumassa kuin vähenemässä; sillä useat sinne asettuneet -Suomalaisetkin (muusta Suomenmaasta) taipuivat Kreikan-uskon puolelle. -Brahe, niinkuin muut tämän ajan hallitusmiehet, toivoi Lutherin uskon -vähitellen voittavan sijaa, ja soimasi sitä, että tähän lähetys-alaan -oli pantu kaikkien huonoimmat Lutherilais-papit, jotka kyllä -olutkapakoissa, piippukynä hampaissa, herjasivat Venäjän uskoa, mutta -sillä tavoin ainoastaan herättivät herjausta toiseltakin puolelta. -Kristillisyyden virkistämiseksi ylipäänsä katsoi Brahe tarpeelliseksi, -että liian isot pitäjät jaettaisiin, ja että lisättyjen koulujen -kautta, ei ainoastaan kaupungeissa, vaan maaseuduillakin, raakuus -saataisiin kansasta luopumaan. Vaan edellä kaiken hän tahtoi Akatemian -eli Yliopiston perustetuksi Suomenmaata varten Turun kaupunkiin. Hän -oli tästä asiasta, joka jo ennen oli hallituskunnassa kysymyksenä -ollut, heti tänne tultuaan kirjoittanut Ruotsin hallitusmiehille ja -muistutti nyt uudestaan semmoisen laitoksen suurta tarpeellisuutta. -Ainoastaan sillä tavoin voisi myöskin maan kova puute kelvollisista -lainlukijoista ja muista virkamiehistä tulla autetuksi. - -Ylipäänsä oli maan virkalaitoksissa vielä paljon epäjärjestystä, -varsinkin alhaisempien virkamiesten kelvottomuuden tähden. -Lainkäytöksessä oli tosin hovioikeuden asettaminen ollut alku parempaan -järjestykseen, mutta alisissa oikeustoissa oli todellakin kaikki -parannustoimi tehoton, niin kauan kuin tuomarivirat jaettiin -läänitykseksi ja palkinnoksi valtakunnan ylimyksille, jotka nauttivat -viran suuret tulot, mutta teettivät sen toimet huonopalkkaisilla -sijaisilla eli lainlukijoilla. Tämä epäkohta oli tätä nykyä yhä -karttumassa ja synnytti rahvaassa niin paljon mielipahaa, että useat -kihlakunnat olivat äskettäin Ruotsin hallitukselle tehneet anomuksen -saada laamanni- ja tuomariverot poistetuiksi, koska sen nimiset -virkamiehet eivät kumminkaan tehneet niistä mitään hyötyä. Nämä -anomukset oli hallitus tietysti hylännyt, ja Pietari Brahe oli liian -paljon ylimysmielinen, että hänkään olisi tahtonut koskea tämän haitan -sydänjuuriin. Vaan välittäväksi keinoksi hän jo vuoden alussa oli -ehdotellut, että lainlukijain pitäisi saada joko kuudes osa viran -tuloista taikkapa edes 10 taaleria kultakin käräjäkunnalta, kuten -Kustaa Aadolfin aikana oli ollut säädetty; ja jälkimmäiseen ehtoon -hallitus antoikin väliaikaisesti vahvistuksensa. Sen ohessa Brahe -ehdotteli tärkeitä parannuksia ylöskantolaitokseen. Ylöskantomiesten -paljous ja verokappaleiden moninaisuus oli hänestä suurin syy niihin -petoksiin, joilla sekä kruunun että rahvaan oikeutta loukattiin; sen -vuoksi kaikki veroparseelit piti muka muutettaman neljään lajiin, -nimittäin viljaan, kalaan, voihin, tervaan, mutta, yksi ylöskantomies -asetettaman kaikkia saman paikkakunnan veroja varten. Yllämainittu -veroparseelien muuttaminen on vasta meidän aikoina voitu toimeen panna; -mutta tämä kaksi vuosisataa takaperin tehty ehdotus todistaa miehen -selvää ja käytännöllistä hallintoaistia. Paitsi sitä oli Brahen -mielestä tarpeellinen eroittaa Uusmaa Hämeen läänistä ja Savo Viipurin -läänistä, koska kaukaisemmilta seuduilta rahvaan oli aivan hankala -käydä läänihallituksensa luona ja maaherrain mahdoton hallita liian -laveita aloja. Samasta syystä oli hänestä myöskin tarpeellista asettaa -useampia markkinoita maan sisäosiin, jossa kaupungeita vielä tykkänään -puuttui, ja semmoisiksi kauppa-asemiksi ehdoteltiin joku paikka -ylisessä Satakunnassa sekä Hämeenlinnan ja Savonlinnan edustat. - -Kaupan suhteen olivat kreivin mielestä Suomen luonnolliset edut -erinomaisen suuria. Hän luuli mahdolliseksi vähällä vaivalla -avata venekulkua Porista Päijänteelle, siitä Saimaan vesille, -ja niiltä sekä Oulujärvelle pohjasessa että Viipurin lahdelle -etelässä. Viimmemainitussa paikassa hän oli tarkastellut entisiä -kaivantoyrityksiä ja piti niiden jatkamista hyödyllisenä. "Ja koska -maalta liikenee enemmän tavaroita, kuin mitä se ikinä tarvitsee jälleen -vastaan ottaa" -- kuuluvat Brahe'n sanat -- "en näe mitään puuttuvan -kaupunkien erinomaiseen hyötymiseen". Turusta ja Viipurista oli muka -paras toive; niiden jälkeinen oli Helsinki, joka kuitenkin oli -muutettava Vantaa-joen suusta uuteen paikkaan. Tämä muutto pantiinkin -heti toimeen. Brahe oli ensin ehdotellut uudeksi kaupunkin-asemaksi -Santahaminan (joka jo Kustaa Vaasan aikana oli puheena) ja sitten -Söörnäs'in niemen; mutta molemmat paikat huomattiin liian ahtaiksi, ja -hallitus vihdoin (v. 1640) määräsi Estnäs'in nokan, jossa siitä ajasta -onkin Suomen nykyinen pääkaupunki. - -Brahe lopettaa kertomuksensa muutamilla mietteillä Suomalaisten -luonteesta ja tavoista yleensä. Hän moittii sitä, ett'eivät paljon -huoli enempää ansaita, kuin mitä heti voivat kuluttaa, ja että laiskuus -ja juopumus päivä päivältä karttuvat. Juopumuksen erinomaiseksi syyksi -hän katsoo tupakin nauttimisen, joka nähtävästi Saksan sodasta oli -tänne levinnyt ja heti päässyt semmoiseen valtaan, että miehet ja -vaimot, vanhat ja nuoret olivat tavaksi ottaneet sekä nuuskata että -"juoda" (s.o. polttaa) tupakkaa. Brahe'n mielestä tämän aineen tuonti -oli kiellettävä, niin että ainoastaan apteekarit kaupungeissa saisivat -sitä sairaille myydä. Työtoimen suhteen Brahe lisää: "Kummasteltavaa -on, että milloin tämän kansan väkeä tulee Ruotsiin ja muualle, tekee -yksi sen verran työtä kuin 'kolme muuta, ja ovat sukkelia jokaisessa -työssä, vaan täällä kotosalla on heillä ihan toinen luonne". Hän -moittii olletikkin heidän toimettomuuttansa talvis-aikana, lisäten -kuitenkin, että rantalaiset ovat vireämmät kuin sydänmaalaiset. Nämä -kansalliset viat, jotka olivat muka yhtä huomattavat ylhäisissä kuin -alhaisissa, eivät olleet, kreivin mielestä, muulla keinoin -poistettavina kuin Akatemian pikaisella perustamisella; "sillä tämä" -- -kuuluvat sanat -- "synnyttää ensin jumalisen elämän, vetää soveliaimmat -henkilöt kaikkinaisista paikoista jälleen kotia maahan, ja kiihoittaa -monta kirjallisiin taiteisiin ja muuhun kunnialliseen elämään". Tämä -aate, Yliopiston asettaminen Suomenmaahan, oli sydänpaikka kreivin -kaikissa parannustuumissa. - -Jo kuningas vainajalla oli ollut aikomus varustaa Suomenmaata -erinäisellä akatemialla, ja kun hänen varhainen kuolemansa oli -toimeenpanon estänyt, oli kansleri Oxenstierna pari kertaa -neuvoskunnassa ehdotellut, että se yliopisto, joka v. 1632 oli Tarttoon -perustettu, vaan siellä ei näyttänyt vastaavan tarkoitukseensa, olisi -muutettava Turkuun. Mutta suuren kuninkaan asettamia laitoksia oli -sääli hävittää, ja Suomi olisi kenties kauankin jäänyt korkeinta -opin-istuinta vaille, ell'ei Brahe'n erinomainen into ja harrastus -olisi jouduttanut asian päätöstä. Tarton yliopisto jäi tosin -asemilleen, mutta samallainen laitos nyt perustettiin Turkuun, -holhoja-hallituksen kirjeen kautta Maalisk. 26 p. 1640. Provessorien -lukumäärä oli niinkuin Tartossakin ainoastaan 11, nimittäin 3 -Jumaluus-opin tiedekunnassa, 6 Filosofiallisessa ja 1 kummassakin -Lääkintä- ja Lakitiedekunnissa. Ne olivat ensi aluksi melkein kaikki -Ruotsalaisia, mutta enimmältä osalta varsin eteviä miehiä, esim. -Jumaluusoppineet Eskil Petraeus (ensimmäinen rehtori) ja Johannes -Terserus, lainoppineet Juhana Olavinpoika (Stiernhöök) ja historian -provessori Mikael Wexionius. - -Pispa Rothovius määrättiin varakansleriksi; mutta varsinaista kansleria -ei laitoksella ensi vuosina ollutkaan. Heinäk. 15 p. 1640 vietettiin -Brahe'n läsnäollessa tämän "kuninkaallisen akatemian" vihkimys suurella -juhlallisuudella Turun kaupungissa, ja samana päivänä pidettiin yli -koko maan jumalanpalvelus, jolloin saarnattiin tekstistä: "Kiitetty -olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen ja kaikki -kansa sanokoon Amen. Halleluja". - - _Y. Yrjö-Koskine_. - - - - -2. Pietari Brahen kuvapatsaan vihkiäisissä 29 p. toukokuuta, 1888. - - - Suuren ajan suuri poika, koska tänne saavuit Sä, - Miltä silloin silmissäsi tuntui, sano, maamme tää? - Salo synkkä, korpi kolkko, erämaa vaan ääretön, - Kansa harva, köyhä, jörö, raaka, sivistymätön. - - Sikskö tuntui? Niinhän virsi kaikkein edeltäjäis soi; - Kohtaloa kiroili ne, kun se barbarein luo toi. - Sin' et säikähtynyt tuota, tahdoit tyystin oppia, - Tarkoin ensin tutkistella -- siitä kiitos, kunnia! - - Ja Sä maamme kaiken katsoit, ja Sun silmäs kirkastui, - Näit sen jylhän ihanuuden, ja Sun mieles ihastui. - Mahdollisen rikkauden näit jo läpi köyhyyden, - Jalouden vastaisen näit läpi kaiken kurjuuden. - - "Tääkö köyhä", huusit, "riistaa täynnä vedet, metsät on, - Korvet viljeltynä antais miljoonille ravinnon, - Sydänmaitten aarteet mereen veisi luonnon luoma tie -- - Totta kuningaskaan harva tämän vertaa saanut lie!" - - Yht' ei outo lie kuin maansa ollut Sulle Suomen mies; - Saksan hurmetanterilla tutustuitte jo kenties. - Rinnatusten seistessänne tulen tuiskuss' ankaran, - Näit jo ehkä, ett' on kultaa alla kuoren karkean. - - Vaan myös kulta muokkaamatta törkeä on möhkäle, - Takojansa taidon kautta loistons vasta saapi se. - Siksi ensi työkses otit pajan moisen rakentaa, - Missä Suomen kullan voisi puhdistaa ja kirkastaa. - - Ruotsin valta mahtavinnaan oli juuri tullessas, - Ruotsin kaikkein korkeimpia olit itse suvultas. - Vaan et tullut niinkuin tulee valtaherra orjan luo, - Ylpeänä, ynseänä, käskyt tiuskaa, hirmun tuo. - - Sä et tullut sortamahan miekoin valloitettua, - Tulit tänne auttamahan heikompata veikkoa. - Muistit aina jalon lauseen: "aateli se velvoittaa; - Ruotsin suuruus juuri vaatii ett'ei toista sortaa saa." - - "Ei voi muukalainen", sanoit, "kansan hyvää valvoa; - Kansan kieltä ei hän taida, kansan mielt' ei tajua; - Opin voimalla siis ylös Suomen miehet kohotkoot, - Suomen omat pojat itse Suomenmaata johtakoot." - - Ja Sä ryhdyit työhön kohta intos koko tulella. - "Ennen teen sen itse", sanoit, "kuin sen sallin raueta." - Ja niin kohos pian ilmaan Suomen opintemppeli, - Pohjan pitkä yö nyt loppui, aamu viimein valkeni. - - Mit' ois ruumis sydämettä? Liikahtaakaan ei se vois. - Mit' yliopistottaan Suomi? Tuskin nimens tallell' ois. - Täältä kaikkiin ääriin tulvii aatevirta yhä uus, - Tääll' on pyhän liekin liesi, syttyy isänmaallisuus. - - Kolmas vuosisata vieree Brahen haudan yli nyt, - Paljon muuttui sillä aikaa, rauennut on, hävinnyt; - Mutta hänen työnsä seisoo muuttumatta yhä vaan, - Muuttumatt' -- ei -- suurempana kuin hän itse arvaskaan. - - Viljeltynä Suomen korvet tuo nyt viljat runsahat, - Rikkautta luo työt uudet, ennen tuntemattomat, - Valistunut, vauras kansa parhaitten kanss' kilpailee, - Suomenmaata Suomen pojat omin neuvoin johtelee. - - Ken vois Herran teitä tietää, ennalt' arvata ken vois, - Ijäkskö tää onni suotu vai taas kovat ajat ois. - Mut kuin vaihtuneekin osas, yksi vaihtua ei saa: - Et voi koskaan, Suomen kansa, "Kreivin aikaa" unhottaa! - - _J. Krohn (Suonio)_. - - - - -3. Hoinilan talossa. - - -Näytelmä kolmessa näytöksessä. - -JÄSENET: - -ROINILA, talon isäntä. -ANNA (20 vuotias), hänen tyttärensä. -EERO (22 vuotias), hänen poikansa. -LEENA (keski-ikäinen) | -ELLI (18 vuotias) | Palvelioita Roinilassa. -MAUNO. -SILLANKORVAN SANNA, noin 45 vuoden iässä oleva vaimo. -OLLI, talonpoika. -MATTI, tukkimies. -KYLÄLÄISIÄ. - -(Tapaus.- Itä-Suomessa). - - -Ensimmäisen näytöksen sisällys lyhykäisesti kerrottuna: Roinilan pojan, -Eeron, ja Ellin välillä tapahtuva rakkauskeskustelu päättyy siten, että -molemmat yhdessä lähtevät Sorsankoskelle, jossa sinä iltana on nuorisoa -huvittelemassa itseään. Talon tytär Anna on sieltä palannut kotia -murheissaan siitä, että Mauno, jota hän rakastaa, oli pahoittanut -häntä. Roinila lupaa tyttärensä Ollille, ja Anna tuleekin murheissaan -puolittain luvanneeksi mennä hänelle. Olli luulee Matin kautta -onnistuneensa hävittää Ellin kasvatus-isän, Ojalan, Ellin eduksi -tekemän testamentin. Mauno ajetaan Roinilasta pois sentähden, että on -uskaltanut toivoa Annaa morsiamekseen. Eero, joka pitää Maunosta, -lähtee palattuaan Ellin kanssa Sorsankoskelta ja asian kuultuaan Maunoa -etsimään ja tuomaan takaisin. - - -TOINEN NÄYTÖS. - -(Avara piha Roinilassa. Vasemmalla asuinhuone ja penkki, jolla on -sanko, rainta ja muutamia maitopyttyjä kumossa. Siitä vähän matkaa -perälle päin kiikku. Oikeaan pisteaita, johon porraslauta on asetettu. -Sen toisella puolen karjapiha. Edempänä aitta, jonka edessä hirrenpää -on portaana; aitan likellä suurenlainen tasainen kivi. Perällä -pisteaita porttineen. Aidan toisella puolen aukeata järven rantaan -saakka. Anna istuu alakuloisena kivellä oikeaan, nojaten päätänsä -käteen. Neulomatyö on pudonnut hänen viereensä. Leena pesee puuastioita -vasemmalla. Elli seisoo portin pieleen nojaten ja kutoo sukkaa). - -_Elli_. - - Koko yön minä valvoin hukkaan, - Monta kertaa suutoin ma sukkaan, - Eikä kultaa kuulunutkaan. - - Tulevan yön minä odotan vielä. - Jos ois kulta eksynyt tiellä. - - Kolmatta yötä en odota enään. - Enkä sure kultani perään. - - Neljännen yön minä hyppään ja häärään. - Jos ois' kultani eksynyt väärään. - -_Leena_. Kovinpa sinä nyt surullisia laulelet, Elli. - -_Elli_. Mistäpä niitä iloisiakaan aina riittää. - -_Leena_. Viskaa jo järveen tuo sukankudin, ja tule ennemmin auttamaan -minua näitten astioitten pesemisessä. - -_Elli_ (panee työn taskuunsa ja menee Leenaa auttamaan). - - (Hetkinen äänettömyys). - -_Elli_. Voi sentään, sitä Eeroa, kuinka kauvan viipyy kotoa poissa. - -_Leena_. Sanos muuta. - - (Taas äänettömyys). - -_Elli_. Mihin luulette hänen joutuneen. - -_Leena_. En ollenkaan voi arvata. - -_Elli_. Tapasin Ollin tuolla järvellä, mutta ei hänkään mitään tiennyt. - -_Leena_. Outoa tuo tosiaankin on. Ei ihme, että isäntä on niin -harmissaan. - -_Elli_. Varmaan Eero saa häneltä kovia nuhteita, jahka vaan kotia -tulee. - -_Leena_. Luultavasti hän niitä ansaitseekin. - -_Elli_ (kiivaammin). Mistä sen tiedätte? Onhan voinut jotakin -tapahtua -- - -_Leena_. Jaa onnettomuuttako? Niin, ei sekään mahdotonta ole. - -_Elli_. Armollinen taivas! (herkeää työstään). - -_Anna_. Miksi juuri pahinta ajattelisimme. - -_Elli_. Mutta jos todellakin joku onnettomuus on häntä kohdannut. -Leena -- mitä luulette? - -_Leena_. Eihän sitä voi varmasti päättää, mutta niin vaan arvelen. -Semmoista elämää täällä pidettiinkin viimme pyhänä kaiken päivää, -korttia lyötiin, tanssittiin, rallatettiin. Ei Jumala semmoista -rankaisematta jätä, ei kuuna päivänä. - -_Elli_. Voi, jos olisimme tienneet sen niin suureksi synniksi. - -_Leena_. Enkö minä varoittanut monta kertaa, mutta eipä oltu puhettani -kuulevinaankaan. - -_Elli_. Niin varoitittehan, se on tosi. - -_Leena_. Ja ottiko yksikään sanoistani vaaria? Eläs vielä. Oletteko -kuulleet, kuinka kauheasti nuoret miehet olivat juoneet sinä yönä? - -_Elli_. En minä ole mitään kuullut. - -_Anna_ (nousee levottomana kävelemään). Mitä niistä kaikista jutuista. -Ovatko ne tosiakaan, eihän sitä tiedä. - -_Leena_. Syrjälän Anna-Sohvi minulle niistä kertoi. Hän oli samana yönä -sattunut olemaan nuotalla Aapelin kanssa ja kauvas järvelle oli niitten -jumalaton meno kuulunut tuolta niemeltä. - -_Elli_. Voi, hyvä Jumala, kuitenkin, minkälaisia ne miehet ovat. - -_Leena_. Ja sielläkös oli riidelty ja tapeltu niin armottomasti, että -nämä jo pelkäsivät miestappoa tai muuta tuhoa tapahtuvan ja soutivat -kesken nuotan vetoa kiireimmiten rantaan. - -_Elli_. Herran tähden, olikohan Eero mukana. Entä jos ovatkin hänen --? - -_Anna_. Johan sinä nyt vallan, Elli. Kuinka tuommoisia mieleesi -juontuu. Menivätkö hätään, Anna-Sohvi ja Aapeli, totta vissiin? - -_Leena_. Vielä vain, eihän ne arvon niin hulluja olleet, että menivät -sinne sekaantumaan. Kiittivät kun pääsivät pois. Anna-Sohvi sanoi, -ett'ei hän saanut uneen kiinni sinä yönä, ennenkuin oli kymmeneen -kertaan lukenut "Isä meidän." - -_Elli_. Leena kulta, mitä meidän tulee tehdä? Ettekö tiedä neuvoa? - -_Leena_. Vast'aika neuvoja kysellä. Mikä on tehty, se on tehty ja olipa -mieli sitten musta tai valkea, ei tehtyä tekemättömäksi saa. Ja -Maunohan se kuului olleen, joka miehet semmoiseen villiin sai sinä -yönä. Tarvitsee niitä pohjolaisia puukkojunkkaria ottaakin -palvelukseen. Jo minä noin itsekseni aina ajattelin, että antaahan -olla, kuinka kauan tuo Maunokin jaksaa luontoaan hillitä. Mutta en -huolinut puhua mitään, kun häntä kaikki niin suosittelivat. - -_Anna_. Mitä pahaa hän nyt sitten on tehnyt. Ettehän tiedä oikeastaan -mitään, ja kuitenkin olette valmiit kohta tuomitsemaan. - -_Leena_. Vai ei tiedetä. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. - -_Roinila_ (tulee oikealta). Ei Eeroa vaan ole kuulunut? - -_Leena_. Ei ole. - -_Roinila_. Siunaa ja varjele sitä poikaa, missä oleskelee hän? (Ottaa -lakin päästään ja pyyhkii paidan hijalla otsaansa.) Ei silmiään ole hän -näyttänyt, sittenkuin lähti Maunoa etsimään, niinkuin sanoi. Se oli -sunnuntai-iltana ja nyt on jo torstai. En ymmärrä, mitä tästä on -ajatteleminen. (Kävelee edestakaisin). - -_Anna_ (ottaa neulomatyönsä ja istuu kivelle). - -_Roinila_. Ell'ei vaan Mauno, riiviö, ole vietellyt häntä juomaan. - -_Anna_ (säpsähtää, viskaa työnsä ja peittää kädellä silmiään). - -_Roinila_. Pahaa pelkään. Varmaan ovat he yhdessä menneet kaupunkiin ja -taivas tiesi, mitä elämää he siellä pitävätkään. Juovat mellastavat, -tappelevat -- (istuu penkille lähellä porttia). Perhana, kuinka minua -harmittaa! Olisivat nyt tässä, niin pieksisin heidät mäsäksi, se on -totinen tosi. - -_Elli_ (epäillen). Mutta ei Mauno mikään juomari ollut, -- eikä Eero -liioin. - -_Roinila_. Mistä sinä tiedät, huitukka, mitä he olivat tai mitä he -eivät olleet. - -_Elli_ (painaa päänsä alas; on vaiti). - -_Roinila_. Luulet heitä jo hyvinkin tuntevasi, kun muutaman viikon olet -talossa ollut. Mitä sinä heistä tiedät, sano! - -_Elli_ (hiljaa). En mitään. - -_Roinila_. No, elä sitten puhu. -- Enkähän juuri väitäkään, että ennen -ovat juoneet, mutta kuka tietää, mikä heidän päähänsä on voinut pistää. -Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä, varsinkin nuorilla -miehillä, (pyyhkii otsaansa ja nousee kävelemään). Siellä olen nyt -kyntänyt kaiken päivää ja kuumuuteen olen ollut nääntyä. Työtä olisi -enemmän kuin papilla joulun pyhinä ja miehet ovat huutheikkarissa. Ei, -päin mäntyyn käy tässä kaikki, (katsoo Annaan). Nooh -- eikö tahdo tuo -häkä lähteä päästäsi, vai? - -_Anna_ (ottaa työnsä ja alkaa neuloa). - -_Roinila_. Oletko tullut mykäksi, tai mikä sinua riivaa, kun et saa -sanaakaan suustasi? - -_Anna_. Ei ole minulla mitään puhuttavaa. - -_Roinila_. Eikö ole sinulla mitään puhuttavaa, eikö mitään? Mutta kun -minä tahdon sinua puhumaan, niin sinun täytyy puhua, kuuletkos, sinun -täytyy. Mielinpä näyttää, saanko lapsiani tottelemaan, vai enkö. - -_Anna_. Isä kulta, elä lisää tätä ikävyyttä tuommoisella -tyhjänpäiväisellä riidalla. - -_Roinila_. Lisäänkö minä, sanoit? Tyhjänpäiväisellä riidalla? Kyllä -tästä annan kohta tyhjänpäiväisiä. (Istuu). Menetkös laskemaan kaljaa -siitä. - -_Anna_ (menee tupaan). - -_Roinila_. Aivan tästä tahtoo ihminen harmiinsa haljeta, (pyyhkii -otsaansa). Kun tuossa akkaväessä sitten olisi edes sen verran kuntoa, -että kyntämään kykenisi. Mutta mitä vielä. - -_Leena_. Miehilleppä Jumala sen työn on määrännytkin. Niinkuin luemme -raamatussa: surulla pitää sinun elättämän itses maasta kaiken -elinaikas. - -_Anna_ (tuo kaljaa puutuopilla). - -_Roinila_ (juo kauvan ja nielee pitkään). Ahha! (pyyhkii suutaan). -Hapanta sekin oli. - -_Anna_ (vie tuopin takaisin tupaan). - -_Leena_. Kaljako hapanta? Ei maar olekkaan. Eilen sen vasta teinkin, -millä ajalla se jo sitten olisi ennättänyt hapata. Elkää moittiko minun -kaljaani, sillä minä tiedän, ett'ei kukaan tässä maailmassa tee -parempaa kaljaa kuin minä, tuskinpa niinkään hyvää. Jaa-ah, tuskinpa -niinkään hyvää. Se on vissi, kuin amen kirkossa. - -_Roinila_. Sanot, mitä sanot, mutta hapanta se vaan on. - -_Leena_. Hyvät ihmiset, kuulkaas nyt tuota. Mutta minäpä otan kaikki -kyläläiset maistamaan kaljaani, niin saatte kuulla, onko se hapanta. -Minun tekemääni kaljaa ei vielä ikinä ole moitittu, sillä se on aina -ollut niin hyvää kuin kalja olla voi, sen ovat kaikki sanoneet. Kysykää -Kuokkalan Maija-Liisalta ja Tanikkalan emännältä, joita ennen olen -palvellut, ell'ette minua usko. - -_Roinila_. Kyllähän akoilla juttuja riittää, vaivainen niitä kaikkia -kuunteli. - -_Leena_. Akka voitte itse olla, mutta minä en ole mikään akka. - -_Roinila_. Mikäs sitten? Vanha piikako? - -_Leena_. Minä olen se, mikä minä olen, eikä tarvitse kenenkään minua -haukkua, (itkee). Pois menen koko tästä talosta, koska tässä tällaista -elämää ruvetaan pitämään. - -_Roinila_ (jamaten). Niin, voi, voi! Kas tätä nyt. Jo on muka syytä -itkeä. Mutta tietäähän sen, akka ei lakkaa torumasta, ennenkuin itkee, -eikä itä tuulemasta, ennenkuin sataa. - -_Leena_. Kuka tässä lienee toran alkanut tekö vai minä, sanokaapas. -Vaan töitäni en anna moittia, koska tiedän, ett'ei ole syytä, ei -vähääkään. Tai voitteko sanoa, että kertaakaan on ollut sanan sijaa? -No, antakaa kuulla, puhukaa suunne puhtaaksi. - -_Roinila_. En mä viitsi. Akkojen kanssa riidellä ja vasikkain kanssa -kilpaa juosta, se on juuri yhtä. - -_Leena_. Vai niin, vai yhtä se on. No noh, ehkäpä tästä pahasta piankin -pääsette. Eipä ole pitkältä köyriin, eipä ole. - -_Elli_. Leena hyvä, eikö Jumalan sanassa käsketä meitä olemaan -kärsivällisiä. - -_Leena_ (itkien). Niin, käsketään kyllä, -- mutta... hoi oi -- ihminen -on heikko, herra paratkoon -- hoi oi -- ja tuo paha sydän -- niin, -herra paratkoon -- hoi oi -- se on niin paha. - -_Anna_ (tulee tuvasta). No, mikä Leenaa vaivaa? - -_Roinila_. Omaa pahuuttaan hän itkevän kuuluu. - -_Leena_ (tyyntyen ja silmiään pyyhkien). Niin, kaiketi! Vaikka isäntä -meille kaikille vihaansa purkaa siitä, kun Eero on tiehensä mennyt. -Juuri kuin se meidän syymme olisi. Mutta semmoisia ne miehet ovat joka -ikinen. Ei ole yks' toistaan parempi. Kun ei vaan kaikki käy mielen -mukaan, niin kyllä vaimoparat saavat kotona sen tuntea. Niin, niin! -Siitä on hyvä ylitse mennä, missä aita matalin on. - -_Anna_. Elä huoli olla milläsikään, Leena. Tiedäthän, ettei isä koskaan -niin paha ole, kuin puusta katsoen luulisi. - -_Roinila_. Mistä sinä sen päätät, mamseli? - -_Anna_ (hymyilee). Tunnenhan minä isäni. - -_Roinila_. Niin -- tunnet! -- Ole vai. - -_Olli_ (tulee vasemmalta). Minä olen jo saanut tietoja Eerosta. - -_Anna_. Eerosta! - -_Elli_. No, Jumalan kiitos. - -_Roinila_. Vai niin! No, missä se junkkari oleskelee? - -_Olli_. Sanna sen oikeastaan tietää. Hän on täällä mukanani, mutta -Kaisa muori tuli maantiellä vastaamme ja Sanna jäi suustaan kiinni, -niinkuin vaimoväen tapa on. - -_Roinila_. Niinkö Sillankorvan Sanna? - -_Olli_. Sama juuri. Ja saattepa nähdä, toteen käy vaan, mitä koko ajan -olen aavistanut, vaikk'en tahtonut siitä mitään hiiskua, ennenkuin sain -varmoja tietoja. - -_Roinila_. Kyllä sen minäkin olen arvannut. Hän on mennyt Maunon mukana -kaupunkiin. - -_Olli_. Ei sinnepäinkään. Oletteko muuten Maunosta mitään kuulleet? - -_Roinila_. Emme mitään. - -_Anna_. Onko häntä nähty näillä tienoilla? - -_Olli_. Eipä tietääkseni. Enkä luule hänen kesken tohtivan tänne -tullakkaan sen jälkeen, mitä tapahtunut on. - -_Roinila_. Mitä nyt on sitten tapahtunut? Ja Eero, missä oleskelee hän? - -_Elli_. Niin, mitä tiedätte Eerosta? - -_Roinila_. Kyllä sen pojan korvat kuumennan, jahka hänet vaan käsiini -saan. - -_Olli_. Tuskin sitä teette sentään. Teillä ei tunnu olevan vähääkään -aavistusta hänen kohtalostaan, näemmä. - -_Roinila_. Hänen kohta -- hänen kohtalostaan, sanoit? - -_Olli_ (teeskennellen). Niin, herra nähköön, se on vallan surkea. - -_Elli_. Taivaan nimessä! Mitä hänelle on tapahtunut? - -_Roinila_. Hän on varmaan juonut ja humalapäissään tehnyt tuhmuuksia. - -_Olli_. Mitäs tuo niin vaarallista olisikaan. Ei, se on pahempaa, -paljon pahempaa. - -_Roinila_. Kiusa ja kuolema! Etkö sitä jo saa suustasi sitten. - -_Olli_ (katsoo vasempaan). Mihin hiivattiin se Sanna jäi näin kauvaksi. - -_Roinila_. Sannasta minä viis. Sinulta tahdon tietää, ja sen tällä -hetkellä juuri, mikä Eerolle on tullut. Sanotko hyvällä, vai? - -_Oili_. No, no, elkää kiivastuko, saatte sen vähemmälläkin tietää. -Niin, näettekö, asian laita on nyt semmoinen, että tuo Mauno heittiö -- - -_Anna_ (nousee säikähtäen). Mauno? - -_Olli_. Hän oli Sunnuntai-iltana juonut ja mässännyt ja tapellut ja -ollut aivan kuin hurja. Pohjolainen kun on humalassa, niin tiedätte, -että siinä on leikki kaukana. - -_Roinila_. No, niin, niin. Entäs sitten? - -_Olli_. Hän oli teihin vihastunut ja tahtoi kostaa. Semmoinen tulinen -ja kiivas luonto -- - -_Roinila_. No, mitä maailman päivinä, mitä hän on tehnyt? Sano se jo -kerrankin. - -_Olli_. Kamalan ja hirmuisen työn. Hän on murhannut poikanne. - -_Elli_ (putoo alas). Taivaan vallat! - -_Leena_. Herra hyvästi siunaa! - -_Roinila_. On murhannut poikani -- Eeron -- - -_Anna_. Maunoko murhannut --? Ei! Sinä valehtelet, katala, ilkeä -ihminen, sinä valehtelet -- minä sanon sen -- sinä valehtelet... Elkää -häntä uskoko, -- isä, elä toki ota korviisikaan mitään tuommoista. - -_Olli_ (ottaa lakin povestaan). Tunnettekos tätä lakkia? - -_Roinila_. Se on Eeron. - -_Leena_ (lähestyen). Ja aivan märkä. - -_Roinila_. Puhu! - -_Olli_. Tuoltapa se Sannakin viimmein tulee. Puhukoon hän nyt -vuorostaan. - -_Sanna_ (elävä liikunnoiltaan, liukaskielinen. Hänen tuuhea, pörröinen -tukkansa valuu tuon tuostakin alas otsalle ja molemmin käsin työntää -hän sitä takaisin huivin alle ja korjailee huivin solmua). Niin, hyvää -iltaa taloon ensin, hyv'iltaa teille kaikille! En muista aikaakaan, -koska olen teitä viimmeksi nähnyt, Roinila, enemmän kuin Annaakaan. -Herran terttu, kuinka kauniiksi ja soreaksi hän onkin tullut. Niin, -mitä olen aina sanonut, minä! Roinilan Annan vertaista ei vaan ole koko -kylässä, ja onneaan kiittää, ken hänen saa. - -_Roinila_. Jättäkää jo tuo, eihän se tähän kuulu. - -_Sanna_. Antakaa ma puhun, koska kerran suun vuoro on annettu. Olli -vakuuttikin kaiken aikaa tiellä tullessamme: muista nyt, että kerrot -kaikki tyyni, ett'et unohda etkä jätä mitään pois. Niin, eikö ole -totta? Elä yhtään irvistele, sen sinä sanoit, ja lupasit vielä -- - -_Olli_. Perhana olkoon, ell'et tuki suutasi nyt, tai puhu mitä tiedät -sunnuntai-illan tapauksista, niin minä sun -- - -_Sanna_. Sunnuntai-illan? Sano yön, sillä sen mukaan kuin otava näytti, -oli puoliyö jo mennyt. Ja kuu paistoi niin heleästi, ja vesi välkkyi -kuin hopea ikään. Mutta koski se kohisi, se kohisi niin, että oli -kamala olla, ja minä sanoin Antille, ja koko edellisen päivän olin jo -samaa hokenut: pane mieleesi, minä sanoin, tuo kohina ei ikipäivinä -hyvää tiedä, minä sanoin; ja sano minua valehtelijaksi, ell'ei koski -kohta veroa vie, minä sanoin. Mutta Antti -- hän on nyt aina tuommoinen -mörökölli, niinkuin tiedätte, -- hän vaan sanoi: ole rupattamatta, hän -sanoi. Niin, vaan nytpä nähdään, olenko minä suotta tähän elettyyn -ikääni Sillankorvassa asunut, etten minä kosken tapoja tietäisi. Ja -entä varikset sitten! Kuinka ne rääkkyivät kaiken sunnuntaita, -- voi -sun pahanen päivä! En ikinä vielä ole mokomata kuullut. Ja minä sanoin: -outoja kuuluu, jos eletään, minä sanoin, ja eikös pitänyt tuon noin -toteen käymän. - -_Leena_. Niin, olen minäkin sen monesti pannut merkille, ett'ei -variksen rääkkyminen hyvää tiedä. - -_Roinila_. Asiaan, herran nimessä, asiaan! Elkää kiusatko minua enää. - -_Sanna_ (jamaten). Asiaan, asiaan! Missä nyt luulette oltavan sitten, -ell'ei asiassa? Kaikkihan ne asiaan kuuluvat, niin variksen rääkkyminen -kuin koskenkin kohina. Ilman kosken kohinaa en varmaan olisi -herännytkään, enkä tietäisi tällä hetkellä koko tapauksesta mitään. -Kauan aikaa makasin ensin hiljaa ja kuuntelin. Sitten nykäisin Anttia -kylkeen ja sanoin: kuules, minä sanoin, kuules tuota koskea! Mutta hän, --- kuin viimmeinkin sain häneen vähän henkeä -- örisi vaan: mene -hiiteen ja anna minun maata. Niin totta tosiaankin tuo pakana sanoi ja -kääntyi sitten toiselle kyljelleen ja kuorsasi niin, että seinät -tärisivät, enkä voinut siltä enää kosken kohinaakaan kuulla. No, ei -muuta, minä kapuan ylös vuoteelta ja menen akkunaan, ja silloin näen -samassa jotakin liikettä sillalla. Minä sieppaan hameen korviini, -ryntään ulos ovesta ja alas rantaan ja mitä luulettekaan minun -näkeväni. Kaksi miestä seisoo nojautuneena sillan aitaan ja katselevat -alas koskeen, ja uskotteko sen, heti paikalla minä osasin päättää, -ett'ei ne oikeita ihmisiä olleet. - -_Roinila_. Entäs sitten? - -_Sanna_. Niin sittenkö? Niin no, sitten sanoo heistä toinen: "sinne se -meni, eikä takaisin tule", johon toinen vastaa: "kyllä siitä pahasta -nyt pääsit", ja sen jälkeen he hyppäävät rattaille ja ajavat täyttä -laukkaa pois. Niin tekivät, ja asia pitää oleman tosi, vaikka tuossa -paikassa minun valalle veisitte. - -_Leena_. Ohhoo sentään tätä maailmaa! - -_Roinila_. Jatka, jatka. - -_Sanna_. Toisen miehen heti tunsin, se oli Matti, tuo vanha roisto, -mutta toista en voinut keneksikään päättää, ennenkuin Ollilta kuulin -Maunon äkäpäissään lähteneen talostaan; silloin minulle kohta valkeni, -että Mauno se juuri olikin toinen heistä eikä kukaan muu. - -_Anna_. Mutta ehkä se olikin joku toinen. - -_Olli_. Kylläpä kuulet. On niitä tässä kylässä miehiä, jotka tietävät -kertoa, minkälaisessa raivossa Mauno oli ollut sinä yönä. - -_Roinila_. Entä lakki? - -_Leena_. Niin, lakki? Mistä sen löysit? - -_Sanna_. No noh, malttakaahan nyt, kyllä siihen vielä tullaan. Joku -toinen, sanoi Anna? Ei maar minua niin petetä. Näinhän miehet omilla -silmilläni, ja Maunon olen tuntenut aina siitä, kun hän Pohjanmaalta -näille tienoille tuli. - -_Roinila_. Asiaan! - -_Sanna_. No niin! Kun nuo konnat olivat ajaneet pois, nousin minä -pensaan takaa, johon olin kyyristynyt, ja juoksin kosken rantaa alas, -ja vaikka kuu samassa meni pilven taa, näin kuitenkin niin selvään kuin -teidät tässä nyt ihmisen ruumiin nousevan veden pinnalle, mutta virta -vei sitä mukanaan kauemmaksi, ja sitten se taas näytti vajoavan alas. - -_Elli_. Taivahan vallat! - -_Sanna_. Minä oikein värisin pelosta ja vihasta, ja kun ulkonakaan ei -enää ollut mitään nähtävää, riensin aika hamppua takaisin tupaan. Mutta -sielläkös vasta sain repiä Anttia, ennenkuin sain häntä sikeästä -unestaan toipumaan, voi sun Taavetti kuitenkin! Hän kun kuuli asian, -ymmärsi kohta hirmuisen rikoksen tapahtuneen, ja kielsi minua kiven -kovaan kenellekkään mitään puhumasta, uhkasipa, ruoja, antaa vielä aika -selkäsaunan, jos vaan sanaakaan hiiskuisin koko jutusta. Hän, näette, -pelkäsi vietävän meitä vieraiksi miehiksi ja sen semmoista. Ja ell'ei -vaan Olli olisi antanut hänelle vähän juomarahaa, niin totta vie, en -minä olisi tohtinut suutani avata, vaan huomenna tänäpänä olisi asia -salassa pysynyt. - -_Olli_. Niin, minä kun Sannan puheista ymmärsin, että he jotakin -tiesivät, niin päätin ottaa siitä selvää, lailla millä hyvänsä. - -_Roinila_. Mutta lakki, lakki? - -_Sanna_. Niin, lakki! Sen löysin seuraavana aamuna kahden kiven välistä -kosken rannalta. Onhan se Eeron? Niin, siinä näette nyt, olenko -oikeassa vai en. Kyllä ne minua aina juoruttelijaksi haukkuvat -- ja -sanovat minun kaikkia urkkivan ja tietävän enemmän kuin kukaan muu. -Mutta olisikohan vaan joku unikeko ollut niin kepperä nousemaan -lämpöiseltä vuoteeltaan ja alasti juoksemaan yökylmään. Eikä ilman -minutta olisi ikipäivinä asiasta selvää saatu, vaan se olisi painunut -ihan kuin kaivoon, uskokaa, jos tahdotte. - -_Leena_. Hoh, hoi! Sen verran ihminen tietää. Ja niinkuin sitä Maunoa -pidettiin hyvänä tässä talossa. Siinä nyt maksoi palkan. - -_Olli_. Kyllä minä tiesin, että hän oli suuri koira, vaikka hän taisi -sen niin hyvin peittää. - -_Anna_. Itse voit olla koira. - -_Olli_. Suuri lurjus, hunsvotti -- - -_Sanna_. Tuopa oli juuri kuin minun suustani. - -_Roinila_ (nousee) En ymmärrä, mitä tästä pitää ajatella. - -_Sanna_. Minä jo sanoin silloin, kuin Mauno tähän taloon tuli: no -kaikkia hulttioita ja maan kulkijoita se Roinilakin taloonsa vetää. -Niin, kyllä sen Anttikin muistaa, että minä niin sanoin. Ja niin -ylpeäksi oli se mies paisunut, ett'ei hän hyvää päivää minulle tehnyt, -kun tiellä vastaan tuli. - -_Anna_. Voi, älkää, älkää puhuko enää. Otetaan asiasta edes selvä -ensin, ja tuomitaan sitten vasta. - -_Roinila_. Niin, eihän se puhumisesta parane. - -_Leena_. Hyvät ihmiset, kuka olisi voinut tätä tämmöistä ajatellakkaan. -Mutta semmoista se viina tekee. - -_Sanna_. Niin, sanos muuta, semmoista se viina tekee. Ja pohjolaiset -kun ovat päissään, niin ne ne vasta kamalia ovat. Ei muut mitään niihin -verraten. Ilman minutta -- - -_Roinila_. Elli, tuo pyhänuttuni aitasta. - -_Sanna_. Menette kai pappilaan ilmottamaan poikanne kuolemaa? - -_Roinila_. Vallesmanniin menen, ja sinä saat tulla sinne myöskin. - -_Sanna_. Vallesmanniinko? Vai niin, vai vallesmanniin, (istuu). Ohho, -täytyy sitä vähän huoatakin. (Erikseen). Eivätköhän nuo aio edes -kahvikuppia tarjota minulle kaikista vaivoistani, (rykii; ääneen). -Kylläpä nyt olenkin väsyksissä. Arvaa sen, tämmöisen matkan kuin saa -kävellä. Ja Ollilla semmoinen kiire, ett'ei malttanut antaa minun -kahviakaan keittää, vaikka juuri olin pannua tulelle panemassa, kun hän -sisään astui, (kädet ristissä sylissä, hetkuttelee ruumistaan eteen ja -taakse). - -_Roinila_. Etkö sinä kuullut, Elli? Nuttuani minä pyysin. - -_Elli_ (on kuin houreissa). Nuttua? - -_Roinila_. Niin, niin; joka hiljan tehtiin. - -_Elli_. Enhän minä muista. - -_Roinila_. Sinähän sen juuri veit aittaan. Mene hakemaan sieltä, johon -panit. - -_Elli_. Olenko minä sen vienyt aittaan? (menee horjuvin askelin -aittaan). - -_Leena_ (on asettanut pestyt astiat kumoon penkille ja menee tupaan). - -_Sanna_ (erikseen). Hän meni kahvia keittämään. Ymmärsipä viittaukseni. - -_Olli_. Saat kiittää onneasi, Anna, ett'et yhtynyt Maunoon. Taisipa se -jo vähällä olla. - -_Sanna_. Herra jesta, eihän nyt kumminkaan! Aioitko sinä tosiaankin -hänen ottaa, Anna? En minä ole tuota tiennytkään. - -_Roinila_. Mitä te joutavia. No, Elli, eikö nuttua löydy? - -_Elli_ (tuo nutun aitasta ja antaa sen Roinilalle). - -_Roinila_ (panee nutun päälleen). Niinpä lähdemme sitten. Tule sinäkin -mukaan, Olli. - -_Olli_. Mennään vaan. -- Sanna! - -_Sanna_ (katsoo toisaalle eikä ole kuulevinaankaan). - -_Olli_. Sanna! - -_Sanna_. Mikä on? - -_Olli_. Vallesmanniin. Noh, kiiruusti nyt. - -_Sanna_ (istuu vaan levollisena). Mitäpä siellä minulla juuri tehdään. - -_Roinila_. Totta sinun tulla pitää. Kuinkas muuten. - -_Sanna_ (vilkkuu tuvan oveen). Menkää edellä, tulemmahan sitten -jäljessä, kun olen tässä ensin vähän aikaa levännyt. - -_Olli_. Eihän sinne pitkä matka ole. Lähde nyt vaan ja huokaa siellä -sitten. - -_Sanna_. Tuopa vasta kiusan kappale on. (Menee tuvan ovelle ja katsoo -sisään; imelästi). Mitäs se Leena siellä toimittaa? - -_Leena_ (tuvasta). Yhtä ja toista. Ainahan talossa toimia riittää. - -_Sanna_ (nurpeasti paiskaa oven kiinni). Vai niin! (erikseen) Ei -valkeata piisissä, eikä pannua näkyvissäkään. Kehtaavatko tosiaankin -antaa mun mennä, kahvipisaraa suuhuni saamatta (ääneen). Täytynee tästä -sitten lähteä, että joutuu kotiakkin kahvia juomaan, (katsoo Annaan, -joka häntä ei huomaa, ja jatkaa kovemmalla äänellä). Täytynee tästä -sitten lähteä, että joutuu kotiakin kahvia juomaan. - -_Anna_. Niin, ehkä on parasta. - -_Sanna_ (erikseen). Ehkä on parasta, ehkä on parasta! ehkä on parasta! -Sen nyt sain palkakseni. Kyllä minä tässä kauvemmin --! En mokomia ole -ennen nähnyt. Toinen heidän sijassaan olisi jo vähemmästäkin -kestittänyt ja kahvittanut, mutta nämä --! Antaahan olla. (ääneen). -Hyvästi jääkää! Jos poikkeette joskus Sillankorvaan, niin eipä mahda -Sanna niin köyhä olla, ett'ei hänellä olisi teille mitään suuhun -annettavaa. Tarjoisin Hokmannin roppia kumminkin, ell'ette joutaisi -kahvia odottamaan, (katsoo hetken ikään kuin odottaen). Hyväst' -hyväst'! (mutisee mennessään). Olkoot! Minä en heidän kahvikuppinsa -vaivanen ole. (Vasempaan). - -_Elli_. Anna, eiköhän tämä olekkin jotain kauheata unta vaan. - -_Anna_. Jospa olisikin unta! Mutta ei, mitä kuvittelemme turhia, unta -se ei ole. - -_Elli_. Sunnuntaina vielä niin raikas ja iloinen, ja nyt kankeana, -kylmänä järven pohjassa. Voi, kuinka on Jumalakin niin armoton, että -sallii tuommoista tapahtua, (itkee). - -_Anna_. Elä, Elli, elä, eihän tässä itkeminen auta! Ja kuka tietää, -onko tuossa kaikessa sittenkään perää. - -_Elli_. Miks'ei siinä ole. Semmoinen tulinen luonto kuin Maunon, voi -siitä ajatella mitä tahansa. Hyvä oli, että sinä Anna aina kohtelit -häntä noin kovuudella. Sen hän ansaitsikin. Ei ollut yhtään liikaa. - -_Anna_. Mene pois ja jätä minut rauhaan. - -_Elli_ (erikseen). Kuinka kovaluontoinen hän on. Ei vedenpisaraa hänen -silmistään vuoda veljen tähden, (menee tupaan). - -_Anna_. Minä se olin, joka kiihotin häntä! Minä, minä kurja se olin, -joka sain hänen noin sokeaan vimmaan. (Hetken ääneti). Mutta ehkä on -kaikki vaan erehdystä -- kauheata erehdystä. Taivaan suuri luoja, salli -sen niin olevan. Voi, kuinka on tuskallista olla tällaisessa -epätiedossa. Mistä saisin varmuutta, varmuutta ennen kaikkia. -- Mauno -murhaaja! Ei, olenko minä järjeltäni. Kiivas, hurja, raivokas, mutta -murhaaja ei. Ei ikipäivinä, ei! -- Hiljaa, siellä tulee joku. Tuodaanko -jo uusia tietoja -- Uusia todistuksia? (puristaa molemmin käsin -rintaansa). - -_Mauno_ (tulee reippaasti vasemmalta). Anna! Kiitos luojan, että sain -sinua vielä tavata. - -_Anna_. Mauno -- sinäkö se olet. No, nythän kaikki selvenee. Jumalan -kiitos! En tahdo vielä uskoa silmiäni, mutta olethan siinä kumminkin. - -_Mauno_. Olenhan minä tässä, -- minä tyhmä, kunnoton, kelvoton ihminen, --- pakana, turkkilainen -- niin -- en tiedä enkä tunne niin pahaa -sanaa, joka minulle olisi tarpeeksi huono. Mutta kirottu olkoon tuo -linnun piimä, tuo helvetin tulijuoma, joka järjen mieheltä vei ja teki -hänen pedoksi, oikein ulvovaksi sudeksi, -- niin, kirottu olkoon se -liemi, iän ikuisiksi ajoiksi, sanon minä. - -_Anna_. Totta siis kaikki! - -_Mauno_. Totta -- totta! Totta, että minä olen suurin heittiö -maailmassa. Että ansaitsisin tulla hirtetyksi. Niin juuri hirtetyksi. -Mutta olkoon -- enhän siitä oikeastaan tullut sinulle puhumaan. Ne -asiat selvitän kahden kesken oman itseni kanssa. Näes, Anna, minä en -voinut lähteä täältä, ennenkuin sain sinua vielä kerran nähdä, ja -kuulla, että annat minulle anteeksi, ett'et minua vihaa, vaikka sinulla -tosin olisi siihen syytä. Tiedätkös, kun kaksi vuorokautta samoilin -metsiä tuolla rauhattomana, niin päätinpä vihdoin lähteä täältä pois, -lähteä kauas merille, kuulumattomiin. Anna minulle ystävällinen sana, -yksi ainoa vaan, sitten lähden. Täällä en voi hetkeäkään olla enää, maa -polttaa jalkaini alla. - -_Anna_. Mitä minusta tahdot. Anna mun olla. - -_Mauno_. Mitäkö tahdon? Enkö sitä jo sanonut? Jäähyväisiä tulin sinulta -ottamaan, ikuisiksi ajoiksi. Anna, tämä on eron hetki. Ja nyt sen -tiedän, liian korkealle minä tavoitin, kun sinua rakastin -- - -_Anna_. Vaiti onneton. Rohkenetko ja julkeatko vielä rakkaudesta puhua. - -_Mauno_. Niin, se on totta, semmoisia sanoja en saa sinulle enää -lausua, nyt vielä vähemmän kuin ennen. Anna minulle kätesi sovinnon -merkiksi, Anna, ennenkuin lähden. - -_Anna_. Pois minusta, pois. - -_Mauno_. Niinkö kova sinä olet? Vaikka tiedät, ett'emme enää koskaan -toisiamme tapaa. Anna, Anna, elä tuomitse, elä ole liian ankara. Sinä -et tunne miehen luontoa, etkä tiedä, kuinka kovaa tuo taistelu on -intohimoa vastaan. Ei ole niin kumma, jos jonkun kerran tappiolle -joutuu, kukapa on vahingon veräjälle päässyt. Mutta katumusta ja -parannusta kun tekee, niin voihan siitä ihminen vielä nousta. Suo -minulle anteeksi, Anna, sitä vaan pyydän. - -_Anna_. Anteeksi! Juuri kuin sillä kaikki hyväksi muuttuisi. Ei, mene -pois, minä vihaan ja inhoon sinua. - -_Mauno_. Sekö viimmeinen sanasi? - -_Anna_. Parempaa et ole ansainnut. - -_Mauno_ (hetken ääneti). Sanoinko sinulle, ett'en palaa koskaan, kun -täältä nyt lähden? - -_Anna_. Kuulin tuon jo. - -_Mauno_. Koko elämässä emme enää toisiamme näe. - -_Anna_. Oi, josko se ei olisikaan ikinä tapahtunut. - -_Mauno_ (taas hetken ääneti). No niin, minä teen niinkuin tahdot. Jää -hyvästi, Anna. - -_Anna_. Jumalan haltuun! - -_Olli_ (viheltää loitompana). Tänne miehet, ohoi! - -_Ääniä_. Tääll' ollaan, Ohoi! - -_Olli_ (niinkuin ennen). Näettekö, tuo on Maunon puukko, minä sen -tunnen, ja vereksiä jälkiä, hän ei ole täältä kaukana. - -_Anna_. Taivaan tähden -- he tulevat. Onneton, kuuletko, he tulevat. - -_Mauno_. Niin, kuulenhan sen. Ne etsivät minua, Olli on kostonhimoinen. -No, antaapa heidän tulla. Tässä syntyy tuima ottelu. - -_Anna_. Pakene, Mauno, pakene, eiväthän ole sinua vielä nähneet. Voi, -pakene pian. - -_Olli_ (niinkuin ennen). Katsokaa tarkkaan pensaat ja puut. - -_Äänet_. Kyllä! Kiinni hän nyt joutuu, ei auta mikään. - -_Mauno_. Hyvästi, Anna! Minä lähden heitä vastaan. - -_Anna_. Ei, ei, elä, Jumalan tähden, mene. Hukassa olet, jos joudut -heidän käsiinsä. - -_Mauno_. Minäkö! Ei hätää. Vielä on voimaa käsivarsissani. Tulkoon -vaikka itse paholainen kimppuuni, en pelkää. - -_Olli_. Jäljet vievät taloon päin. Joutukaa miehet. - -_Äänet_. Ei hän hullunakaan taloon kumminkaan liene mennyt. - -_Anna_ (tarttuu Maunon käteen). Mauno, tuolta aitasta he eivät tiedä -sinua etsiä. - -_Mauno_. Minäkö piiloon noita? Olenko minä jänis? - -_Anna_. Tule, tule Mauno, joudu. He ovat täällä, -- voi, -silmänräpäyksessä he ovat täällä ja näkevät sinun. Elä inttäile, Mauno, -vaan tottele minua. - -_Mauno_. Ei, elä pyydäkkään. Sen verran minussa kumminkin ylpeyttä on, -ett'en tuommoisia nahjuksia pakoon lähde. - -_Olli_ (niinkuin ennen). Hän on mennyt joko niemeen tuonne, taikka -taloon. - -_Anna_. Nyt he jo ovat täällä. Voi, Mauno, sinä et minua rakasta, et -vähääkään -- - -_Mauno_. Enkö minä sinua rakasta, Anna? - -_Anna_. Et, sitä et tee, koska tuskaani et sääli. - -_Mauno_. Tuolla sanalla saat minut vaikka hirteen, (menee pätevästi -aittaan). - -_Anna_ (sulkee oven, panee avaimen taskuun). Jumalan kiitos! (Olli ja -useita miehiä tulee vasemmalta). - -_Olli_. Onko häntä nähty? Sano pian. - -_Anna_. Ketä onko nähty? - -_Olli_. Maunoa, tietysti, ketäs muuta. - -_Anna_. Niinkö Maunoa? - -_Olli_. Niin, niin, häntä juuri, veljesi murhaajaa, tuota konnaa. -Vallesmanni käski ottamaan häntä kiinni, jos vaan käsiin saadaan ja -hetki sitten on hänen nähty kiertävän metsää tässä lähellä. - -_Anna_. Vai niin! - -_Olli_. Oletko kaiken aikaa oleskellut täällä kartanolla? - -_Anna_. Olen. - -_Olli_. Etkö ole huomannut hänen kulkevan tuosta ohitse niemeen päin? -Etkö kuullut askeleitakaan? - -_Anna_. En. - -_Olli_ (katsoo häneen epäillen). Sepä merkillistä. - -_Anna_. Merkillistä? kuinka niin? - -_Olli_. Hän on siitä kumminkin kulkenut, taikka -- - - (Roinila tulee vasemmalta). - -_Eräs mies_. Siinähän jo Roinilakin tulee. Mihin te meistä eksyitte? - -_Roinila_. Toimitin miehiä ruumista haromaan. - -_Olli_. Parempi kuin olisitte antanut heidän ensin auttaa meitä -murhaajan kiinni ottamisessa. - -_Roinila_. Turhaa työtä. Ei suinkaan hän enää näillä mailla ole. - -_Olli_. On kuin onkin. Ell'ei maa ole häntä niellyt, luikertelee hän -joko niemellä tuolla, taikka -- - -_Roinila_. Taikka --? - -_Olli_. En tiedä onko luvallista sanoa kaikkea, mitä ajattelee. - -_Roinila_. Sano sinä pois vaan. - -_Olli_. Epäilen vähän tätä taloa. - -_Roinila_. Mitä? - -_Olli_. Jos hän olisi täällä jossakin kätkettynä. - -_Roinila_. Oletkos hullu? - -_Eräs mies_. No, Olli, jopa sinä nyt peräti. - -_Roinila_. Vanha Mustiko häntä täällä suojelisi. Sekö vaan. - -_Olli_. Maunolla on ystävä tässä talossa. Sen tiedätte kyllä yhtä hyvin -kuin minäkin. - -_Roinila_. Ystävä? Tässä talossa? Hänellä, murhaajalla? Mies, ajattele -vähän, ennenkuin puhut. Tuo on hävytöntä. - -_Olli_. Mitä siitä noin kiivastutte. Itse minun pakoititte ilmottamaan -ajatukseni. - -_Roinila_. Tiesinkö sinulle tuollaisia päähän pälkähtävän. Tiesinkö, -sanon minä, sinun tuolla tavalla tahtovan solvaista kunniallista -taloani, jossa ei vielä ikänä ole murhaajia eikä muita pahantekijöitä -suosittu. - -_Ensimmäinen mies_. No, sanokaas muuta. Ei muitakaan pahantekijöitä, -saatikka sitten semmoista, joka talon oman pojan on hengiltä ottanut. - -_Toinen mies_. Ei noille Ollin tuumille voi muuta kuin nauraa. - -_Kolmas mies_. Järjettömiä hän puhuu. - -_Ensimmäinen mies_. Mutta kuinka kauan tässä viivyttelemme aikaa? - -_Toinen mies_. Niin, emmekö jo lähde tarkastamaan niemeä tuolla? - -_Roinila_. Parasta on. Menkää edellä, minäkin tulen, kun olen nuttua -muuttanut, (menee tupaan). - - (Miehet menevät oikeaan). - -_Olli_ (erikseen). En ole kuitti epäluulostani sittenkään. Melkeinpä -jäisin ennemmin tänne katsastamaan. (Astuu viivytellen miesten jälkeen, -tuon tuostakin vilkaisten taakseen Annaan). - -_Anna_. Mitä olen tehnyt? Mitä olen minä kurja tehnyt. Veljeni murhaaja -hän on, ja minä häntä suojelen oikeuden kädeltä. - -_Olli_ (väijyy oikealta). Minä pidän häntä silmällä kumminkin. - -_Roinila_ (tulee samalla tuvasta). Sielläkö sinä vielä olet, Olli? - -_Olli_. Niin, jäin teitä odottamaan. - -_Roinila_. No, tule sitten tänne, että saamme välimme selväksi, -ennenkuin menemme toisten pariin. - -_Olli_. Olemmeko epäsovussa? - -_Roinila_. Vieläkö sinä kysyt! Merkillinen mies. Viskaa mitä ilkeimmän -syytöksen taloa kohtaan, eikä ole sitten asiasta tietävinäänkään. Etkö -sitäkään minään pidä, että koetat alentaa sen mainetta, jota vaimoksesi -tahdot. - -_Olli_. En tullut tuota ajatelleeksi. Anna näytti niin hätäiseltä, että -minussa heräsi epäluuloa. - -_Roinila_. Minäpä tunnen ja takaan lapseni. Hän ei ole missään -yhteydessä epäiltäväin ihmisten kanssa. - -_Anna_ (hiljaa). Voi, minua onnetonta! - -_Olli_. Enkä minä olisi Annaa ruvennut ahdistamaan, jos hän vaan -puolella sanallakaan olisi luvannut minulle tulla. Mutta sitä hän ei -ole tehnyt; päinvastoin kieltänyt. - -_Roinila_. Luuletko tuommoisilla keinoilla saavasi häntä suostumaan. - -_Olli_. En suinkaan häntä siihen millään saa. Anna ei kohtele ketään -niin tylysti kuin minua. Onko ihme, jos toiseltakin viimmein -kärsivällisyys loppuu. - -_Roinila_. Mitä siihen sanot, Anna? - -_Anna_. Anteeksi, isä, anteeksi. Minä koetan olla toisenlainen. Kun -vaan tietäisin, millä voisin kaikki sovittaa. Anna anteeksi, isä! -- -kuule, annathan? - -_Roinila_. No, no, elähän nyt suotta noin peljästy! Kas tuota! -oikeinhan se vapisee. Rauhoitu, rauhoitu laps' kulta. Eihän tässä -mitään hätää ole. - -_Anna_. Lupaatkos antaa minulle kaikki anteeksi, isä? Minä teen, mitä -ikänä tahdot, niin kovaa ei ole, jota vastaan nyt nurkuisin. Olen -valmis menemään vaikka mihin -- - -_Roinila_. Vaikka vihille? - -_Anna_ (hämmästyen). Niin vihillekkö? - -_Roinila_. Nooh? - -_Anna_. Vihille tai hautaan, yhdentekevä. - -_Roinila_. Siinä nyt näet, Olli. Mutta lähdetään jo katsomaan, mitä ne -miehet toimittavat tuolla niemellä. Taikka jos sinä menet niemelle, -niin menen minä tarkastamaan, kuinka miehet harovat, (mutisee -mennessään). En tiedä, miten lienee, mutta minua vieläkin epäilyttää -koko tämä juttu. - -_Olli_. Tuletko sinä jo lauvantaina pappilaan, Anna? - -_Anna_. Kuinka isä tahtoo. - -_Olli_. Kyllä hän aina tahtoo, tietäähän sen. -- No, ja sinä olet nyt -sitten morsiameni, vai kuinka? Pianpa se kävikin. Kai sinä vaan totta -puhut, ett'et pilkkaa. - -_Anna_. Luuletko minun tällä hetkellä olevan niin leikkisellä tuulella? - -_Olli_. Et siltä ainakaan näytä. -- Mutta tokkohan minä maltankaan -lähteä tästä niemelle, kun olisi paljon hauskempi jäädä tänne kaunista -morsiantaan hyväilemään. Mitä sanot, Anna? Eikös se sinustakin olisi ---? Tules tänne likemmäksi. - -_Anna_. En -- en ikinä. - -_Olli_. Noo, -- mitä sinä suotta ujostelet. Tule nyt vaan. - -_Anna_. Mene niemelle, Olli. - -_Olli_. Enpäs menekkään, ennenkuin saan sinua vähän hyväillä. - -_Anna_. Mutta he päästävät Maunon karkuun käsistään. - -_Olli_. Peijakas, sinä olet oikeassa. Sen he saattavat tehdä. Olin jo -vallan unhottaa, (katsoo Annaan). Kun täytyy jättää juuri hauskimmalla -hetkellä. Mutta kostoa ensin tuolle roistolle, onpa päiviä sittenkin -vielä, (menee oikeaan). - -_Anna_. Mene, -- mene iäksi! Tuhatta vertaa ennemmin hautaan kuin sinun -omaksesi. Kuinka minä häntä inhoon. - -_Mauno_ (koputtaa ovea). Kuinka kauan minua kiusataan täällä? - -_Anna_ (kavahtaen) Nyt hän voisi päästä heidän näkemättänsä, (aukaisee -oven). - -_Mauno_. Joko he ovat menneet? - -_Anna_. He ovat niemellä tuolla. Jos kiiruhdat, niin voit heitä -välttää. - -_Mauno_. Sinä pidät minua siis paljon väkevämpänä Ollia, koska niin -pelkäät meidän yhteen joutumista. - -_Anna_. Elä menetä aikaa turhilla puheilla. He saattavat palata milloin -hyvänsä. - -_Mauno_. Yhä vaan noin kärkkäästi tahdot minusta päästä. Ja minulle ero -on niin vaikea -- niin äärettömän vaikea. - -_Anna_. Voi miksi viivyttelet. Tuolta luulen jo kuulevani ääniä. - -_Mauno_. Ethän ole minulle enää vihainen, Anna? Sano, ethän ole? Näes, -se antaisi minulle kumminkin vähäisen lohdutusta tänlaisena hetkenä, -jolloin jätän kaikki, kotomaani, sukuni, ystäväni, tuttuni, -- kaikki, -kaikki, mitä tähän saakka olen rakkaana pitänyt. - -_Anna_. Mauno, -- vie minut mukanasi! Vie minut pois täältä, kauas, -kauas pois. Tee se, nyt heti, tällä hetkellä aivan. Elä viivyttele, -lähdetään pian, pian ennenkuin he palaavat tuolta niemeltä. - -_Mauno_. Mitä on tuo puhe? - -_Anna_ (tointuen). Ooh niin, olenko järkeni menettänyt, vai paha -henkikö minua yhä syvemmälle vajottaa? - -_Mauno_. Pilkkaako sinä minusta teet, vai --? - -_Anna_. Niin, tietysti, etkö sitä kohta ymmärtänyt. Olen niin -leikkisellä tuulella. Todeksiko sen otit? - -_Mauno_. Ei, niin hullu en kumminkaan ollut, vaikka typeryydessäni olen -toivonut sinun kylmässä sydämmessäsi löytäväni pienen pientä hellemmän -tunteen oiretta. Nyt viimmeinkin huomaan sen turhaksi. Jos sinulla -sydäntä on lainkaan, on se kovempi kuin kivi tuossa. Ja nyt jätän sinun -rauhaan. Jää hyvästi -- ainiaaksi! (menee kiivaasti vasempaan). - -_Anna_ (vaipuu kivelle). Hän on poissa -- poissa! Mennyt on nuoruus, -elämä, toivo, rakkaus. Mennyt on kaikki, kaikki! - - (Esirippu alas). - -Kolmannen näytöksen sisällys lyhykäisesti kerrottuna: - -Elli, joka palaa kaupungista maitoa myymästä, tuo kotia sen ilosanoman, -että hän on nähnyt Eeron eräässä kadunkulmassa, vaan ei saanut -käsiinsä. Tätä ei uskota todeksi, kun Anna sanoo Maunon itse -tunnustaneen hänelle rikoksensa. Maunon tuovat Olli ja muut köytettynä -pihalle, jossa häntä vaaditaan tunnustamaan rikostansa. Annakin on -vielä siinä luulossa, että Mauno on Eeron murhannut, vaan kuitenkin -koettaa hän Maunoa puollustaa ja tunnustaa rakastavansa häntä. Mauno ei -tunnusta murhaa, vaan huomaa samassa erehdyksensä; hän oli näet luullut -Annan tarkottaneen edellisen yön rajua elämää, syyttäissään Maunoa -rikoksesta, eikä Eeron murhaa, josta Mauno ei ollut kuullut mitään. -Eero tuleekin samassa itse kotia kaupungista. Kaikki ovat hyvin -kummissaan ja Olli vihoissaan, kun nyt oli luullut voivansa syrjäyttää -Maunon tieltänsä ja itse päästä Annan suosioon. Eero oli kaupungissa -saanut Ojalan testamentin käsiinsä Matilta, joka ei ollutkaan sitä -hävittänyt, koska Olli muka oli maksanut hänelle liian pienen palkkion. -Eeron lakin, jonka Sanna sanoi koskessa nähneensä ja jota pidettiin -varmana Eeron murhan todistuksena, oli tuuli Eerolta koskeen vienyt, -kun hän Matin kanssa sillan yli ajoi. Lopuksi saavat Eero ja Elli -toisensa, ja samoin Mauno ja Anna. - - _Minna Canth_. - - - - -4. Eräästä elämäkerrasta. - - -Mitäpä töistä ja teoista olisi, ell'ei niiden takana olisi kelvollinen -tekijä. Schiller ei sano teosten, loistavintenkaan, maksavan mitään, -ell'ei niiden tekijä ole siveellisesti kelvollinen. Suomen uudemman -kirjallisuuden perustaja sai tässäkin suhteessa niin runsaan osan, että -hän ihmisenäkin täyttää suurinten vaatimusten määrän, ja oli niin -likellä täydellisyyttä, kuin kuolevaisen on mahdollista. Ilman -töitänsä tekemättäkin olisi Lönnrot ollut suuri mies. Hän oli -henkistä aatelissäätyä, sitä, jolla tosi-ihmisyyden ihanteet ovat -kilvenmerkkeinä. Tämä aateli kasvaa harvoin vaakunoitetuissa kehdoissa. -Jalosukuisuus ei aina ole yhtä kuin jalomielisyys. Luonnotar ei valitse -lemmikkejänsä säätyyn katsoen, vaan pistää monesti aatelikirjansa, -oikean jalouden lahjakirjan, senkin lapsen kapaloihin, joka ensi -uniansa makailee matalassa mökissä, karstaisen kurkihirren alla. Tämän -aateliston etevin tunnusmerkki on rakkaus, se oikea rakkaus, josta -apostoli antaa niin miellyttävän ja täydellisen kuvan, alkaen näillä -ihanoilla sanoilla: "jos minä ihmisten ja enkelien äänillä puhuisin, ja -ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski ja -kilisevä kulkuinen". Rakkauden kanssa ovat yhdistettyinä nöyryys ja -tyytyväisyys. Ne harvat, joilla nämät omaisuudet ovat siinä määrin kuin -ne olivat Lönnrotilla, ovat ihmiskunnan etevimpiä, vaikkapa eivät -tekisikkään mitään uros- tahi ansiotöitä. He ovat kansan suola. He -pitävät henkisten ja siveellisten ihanteiden lippua ylhäällä, silloin -kuin enimmät muut ihmiset mellastavat elämän turhuuden markkinoilla. -Näitä valituita oli Lönnrotkin. - -Se puute, jota Lönnrot opintonsa alussa sai kärsiä, ei näytä olleen -pitkällinen, sitten kuin hän pääsi ylioppilaaksi v. 1822. Jo -seuraavana vuonna sai hän n.k. akademillisen konditionin silloisen -kirurgian-professorin Törngrenin perheessä, joka muuttui hänelle -toiseksi kodiksi ja jonka jäsenet tulivat niin hänen ystäviksensä, että -hän vielä keski-iällänsäkkin, silloin kuin hänellä oli virkavapautta ja -siksi kuin hän nai (v. 1849), talvilla aina oleskeli kuukausmäärät -iäkästen vanhusten luona heidän kartanossansa Laukossa Vesilahden -pitäjää, josta muun muassa Kalevalan toisen laitoksen esipuhekkin on -annettu keväällä v. 1849. Lieneekö Törngren häntä erittäin auttanut -raha-avuillakin, ja minkä muotoisilla, en voi sanoa, mutta varsin -huonot eivät hänen raha-asiansa hänen kotiopettajan virasta erotessaan -näytä olleen, koska hän tällöin juuri omalla kustannuksellansa läksi -ensimmäiselle runoretkelleen ja sitten kohta omilla varoillansa -painatti 1:sen vihkon Kanteletta. Ei ainakaan ollut puute jättänyt -hänen mieleensä niitä pahoja jälkiä, jotka monenkin lapsena ja -nuorukaisena köyhyyden kurjuutta kärsineen mielessä tavataan saituuden -ja ahneudenkin muodossa hänen vanhemmilla päivillänsä. Lönnrotin jalo -luonne ei voinut joutua tämän vamman alaiseksi. Päinvastoin oli hänellä -aulis mieli ja avullinen käsi elämänsä loppuun saakka, ja monta on -niitä, joita hän tavalla tahi toisella on auttanut omista varoistansa. -Samalla piti hän huolen vanhemmistansa, eikä jättänyt avutta niitä -siskoistansakaan tahi heidän lapsistansa, jotka sitä tarvitsivat. -Vanhempansa otti hän luokseen Kajaaniin, sitten kuin vanhuuden -voimattomuus alkoi haitata heitä Paikkarin torpan hoidossa, joka -tällöin jäi heidän vanhimmalle pojallensa. Läheltä Kajaania, muutamain -virstojen päästä, oli Lönnrot miten kuten tullut ostaneeksi pienen -kruununtilan, ja tänne asetti hän vanhukset elämään. - -Polvila, se oli tämän paikan nimi, on sen vesistön rannalla, jota -myöten ylävedet Koivukosken ja Ämmän kautta laskevat Oulujärveen. -Kajaanin kaupunki on näiden kahden kosken välillä. Lönnrot asui -kaupungissa, mutta kävi joka päivä, kun ilma salli, päivällisen -syötyänsä Polvilassa. Talvella hiihti hän tämän matkan suksilla. -Kesällä kulki hän sinne jalkaisin ja tuli illalla, virtaa myöten -Koivukosken niskaan laskien, takaisin. Joku myötäseuraava henkilö -palautti veneen Polvilaan, tahi kulki Lönnrot sillä seuraavana päivänä -itse vasten virtaa sinne. Vanhempainsa näkeminen ei hänellä ollut -ainoana syynä tähän matkustamiseen. Se antoi hänelle samalla hyvää -ruumiin liikettä, mutta pääasia oli, että hänellä Polvilassa -iltapäiväksi oli tehtävänä toinen työ, toinen kaupungissa aamupuolella. -V. 1847, jolloin minä parin ylioppilas-kumppalin kanssa kävin -Kajaanissa, oli Lönnrotilla työnä kaupungissa sanakirja-ainesten -kokoaminen, ja Polvilan hiljaisessa yksinäisyydessä muodosti hän -par'aikaa Kalevalan toista laitosta. Tänne kuolikin hänen isänsä -syksyllä v. 1851, 86 vuoden vanhana. Äiti, joka oli 8 vuotta nuorempi -miestänsä, seurasi poikaansa ja hänen perhettänsä, 81 vuoden vanhana, -silloin kuin Lönnrot tammikuussa v. 1854, nimitettynä professorina, -muutti tänne Helsinkiin, ja eli sitten vielä muutamia vuosia Paikkarin -torpassa. - -Siskoillensa koki Lönnrot myöskin olla avullinen. Niitä oli hänellä -neljä veljeä ja kaksi sisarta; hän itse oli vanhempiensa neljäs lapsi. -Vanhin veli, joka oli ruvennut räätäliksi niinkuin isäkin, oli jo -Eliaksen kouluun lähtiessä ollut omintakeinen miehensä eikä varsin -varaton, ja auttanut nuorempaa veljeänsä tämän ensi askeleilla opin -tietä. Tämän avunteon palkitsi Lönnrot hänelle ja hänen kuoltuansa -hänen perheellensä monin verroin. Hän otti nim. hänen vanhimman -poikansa kasvattaaksensa, ja sittemmin toisen nuoremman pojan. Vanhempi -näistä pojista oli jo ylioppilaaksi pääsemässä, kun tapaturmainen -kuolema tempasi hänet pois; nuoremman koulutti ja kustansi Lönnrot -täydellisesti papiksi. Erään toisen veljensä toimitti hän -rokonpanijaksi. Toisesta sisarestansa näkyy hän myöskin pitäneen -huolta. Tämä sisar taisi olla se, joka sitten muutti Pietariin, siellä -meni miehelle ja joutui hyviin varoihin. - -Hyväsydämmisyys ja hyvänsuopuus olivat Lönnrotin mielenlaadussa -pääainekset, ja ne ilmestyivät kaikissa hänen oloissansa. Hän voi ehkä -silmänräpäykseksi vihastua, mutta lieneekö kukaan kuullut kovia sanoja -hänen suustansa? Kaikki riita oli hänen kauhunsa. Ei kirjallistakaan -riitelemistä suvainnut hän itse kohdassansa. Jolloin kulloin yritti -joku hänen kanssansa kirjallisesti kinaamaan, mutta kuin hän ei -vastannut, piti toisenkin tuketa suunsa. Seuraus tämmöisestä -menetyksestä oli se, että tuskin yksikään niin paljon kirjallisilla -aloilla liikkunut on saanut niin olla rauhassa kritikastereilta -(arvottomilta arvostelijoilta) kuin hän. Tämän edun saavuttamiseen -auttoi häntä ehkä hänen silminnähtävä vaatimattomuutensakkin. Töistänsä -ja niiden menestyksestä kantoi hän kiitoksen kaiken hyvän lahjan -antajalle, mutta ei ylpeillyt niillä sisällänsäkkään. Kuinka vähän hän -teoksillansa tahtoi saada kuuluisata nimeä, näkyy siitäkin, ett'ei hän -niihin pannut nimeänsä. Esipuheiden alla vaan tavataan hänen -kirjoissansa yksinkertainen nimimerkki E. L. Ainoastaan Sanakirjassa on -tässä poikkeus; sen nimilehdellä seisoo koko nimi. Kaksi kertaa on hän, -ikäänkuin salaisesti ja luultavasti puoleksi leikillä, hyvittänyt -mieltänsä teostensa antopäivillä; Kanteletar on näet annettu 9 p. -huhtikuuta ja Kalevalan toinen laitos saman kuun 17 päivänä, joista -edellinen oli hänen syntymä- ja jälkimmäinen hänen nimipäivänsä. Että -kansalaisten rakkaus ja ulkomaan hyväksyminen olivat hänestä mieleen, -ei liene moitittava. Mutta prameata ylistystä ja loisteliasta -juhlimista pelkäsi hän ja koki karttaa. Se viikko juhlia, joilla -keväällä v. 1882 ei voitu olla viettämättä sitä hetkeä, jolloin hän -tuli 80 vuoden vanhaksi, oli hänelle oikea piinaviikko. - -Lönnrotin hyväsävyisyyden lähteenä ei ollut ainoastaan se harvinainen -tasapaino, joka vallitsi hänen hengessänsä. Hänen vanhempansa olivat -olleet jumaliset ja kokeneet yksinkertaisen ymmärryksensä mukaan -kasvattaa lapsiansakin jumalanpelkoon. Lapsuuden uskoansa ei hän -koskaan liene kadottanut peräti, ja vanhemmilla päivillänsä sai hän sen -kaikissa tapauksissa selvempänä takaisin. Uskonnollisesta hartaudesta -oli tehokas apu hänen luontaiselle hyväsävyisyydellensä. Nöyryys -Korkeimman päätösten edessä teki hänelle myöskin keveämmäksi kovan -onnen kohtaukset, jonkalaisia kärsimättä ei hänenkään ollut määrä -päästä elämästä. - -Ensimmäinen tämmöinen kohtaus, ja se kamalinta laatua, oli, kuin hänen -edellämainittu vanhempi kasvattinsa hukkui. Kamalaksi tuli tämä surkea -tapaus sen kautta, että Lönnrot itse piti perää, kuin vene hänen virtaa -laskiessaan törmäsi veden-alaiselle kivelle ja kaatui. Tämä tapahtui -eräsnä Juhannus-aamuna luultavasti v. 1839. Hän oli silloin ollut yötä -Polvilassa ja lähtenyt tapansa mukaan veneellä kaupunkiin päin, jonne -häntä olivat seuranneet, kirkossa käydäksensä, tuo nuorukainen ja eräs -palvelustyttö. Nämät molemmat hukkuivat, ja ainoastaan väkivoimauksilla -oli Lönnrot itse päässyt hengissä maalle, turhaan ponnisteltuaan -koettaessansa pelastaa toisia. -- Monta vuotta myöhemmin kohtasi häntä -täällä se surkea tapaus, että eräs hänen puolisonsa likeinen -sukulainen, joka oli ylioppilas ja hyvillä luonnonlahjoillansa sekä -vakavilla opinnoillaan herätti paljonkin toiveita itsestänsä, -onnettoman rakkauden houreissa surmasi itsensä. -- Raskainta lienee -hänen kuitenkin ollut kantaa niitä hävityksiä, joita Surma teki hänen -perheessänsä, ottaen pois ensin hänen rakkaan puolisonsa ja sitten, -pitemmällä ja lyhemmillä väliajoilla, kolme tytärtä. Kauan ennen näitä -kuolemantapauksia oli Tuoni temmannut hänen esikoisensa vuoden vanhana -pois. Minkälaiset hänen mielipiteensä tämmöisten kohtausten suhteen -olivat, näkyy paraiten eräästä kirjeestä, jonka hän kirjoitti -huhtikuussa v. 1869; kirje oli eräälle isälle, jolta silloin oli -kuollut kaksi lasta. "Olen kokenut itsekkin", sanoo hän muun muassa -tässä kirjeessä, "sitä surua, kun vanhin lapseni, ainoa poikani, kuoli, -mutta ei auttanut ei omat eikä syrjäisten lohdutukset. Mutta mitä ne ei -voineet, sen teki aika, ja nyt taidan jo Jumalaa kiittää siitä, että -hän korjasi lapsen luoksensa ja pelasti minun kaikesta siitä surusta, -kuin minulle hänestä ehkä olisi tullut. Parasta kyllä ehkä olisi -semmoisissa tapauksissa kohta voida tyytyä Jumalan kaikkiviisaasen -hallintoon, mutta koskapa me sen kylliksi opimme?" - -Tämän ohessa ei hän kuitenkaan ollut mikään "Kopfhänger" (jumalisesti -suruisen näköinen), niinkuin saksalainen sanoo. Hän oli melkein aina -tyynesti iloinen, ja humori (leikillisyys) pulppusi hänen mielestänsä -kuivumattomina suihkuina. Hauskempata seurakumppalia, kuin hän oli, ei -suinkaan tavata usein. Monilla matkoillansa oli hän ollut jos -joidenkin kanssa yhdessä, eri säätyluokissa, eri kansoissa, eri -sivistysportailla, eri uskontojen alalla. Hänellä oli terävä silmä -keksimään asiain ja ihmisten koomilliset (naurun-alaiset) puolet, ja -tämänpuolisia, vaikka ei sapensekaisia, olivat ne kertomukset, joita -hän muilla nautitutti niistä tapauksista tahi ihmisistä, joita hän oli -nähnyt. Ei hän jättänyt unhotuksiin omiakaan seikkailujaan, joihin hän, -olletikkin ensimmäisillä runomatkoillansa oli useinkin joutunut, kuin -häntä halvan ulkoasunsa tähden pidettiin milloin minäkin maankulkijana. -Ulkoasun halpuus oli sekä runonkerääjän matkustustavan, että itse asian -ja myöskin varojen vähyyden vaatima. Mutta huvittaneen näyttää häntä -myöskin se "incognito" (tuntemattomuus), jossa hän esiytyi, ja ne -"qvi-pro-qvo't" (erhetykset), jotka siitä seurasivat. - - Rauhaan läksit Sä pois, tuhkasi Kalma sai, - Kanssa laakerin kun maahan se laskettiin: - Vaan sun henkesi heelmät - Meille ainainen aarre on. - - Vierkööt vuos'sadat vaan toinen toisensa taa', - Vanhat unhottukoot, uudetkin muuttukoot: - Ei sun muistosi muutu, - Eikä unhotu ansiotyös'. - - Peittyipä Hellaankin kirkkaus peittoon yön, - Kauneus karkkosi pois, raakuus vallan sai, - Mutt' ei laulut Homeeron - Unhotuksihin jääneet, ei. - - Näinpä Väinämön myös virret ja viisaus suur', - Ilmarin ihmetyöt, Kullervon kauhea tie, - Lemmin sankarin uljaus - Unhoon Suomessa eivät jää. - - Aina, ain' yhä vaan nuoriso niistä juur' - Urhoon voimaa juo, intoa laulun saa, - Äidinrakkauden töitä, - Tiedon tenhoa ihmehtii. - - Aikain aikojen taa', tietäjä, kalliit työs' - Kansoas' kirkastaa; itse Sä loistat myös, - Niinkuin Alppien huippu - Loistaa laajojen maiden taa'. - - _A. Ahlqvist_, - - - - -5. Muinaissuomalaisten taikauskosta. - - -Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutkin parempi tieto Jumalasta ja -hänen vaikutuksestansa maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen -hämmentyi tarusekaiseksi taikauskoksi, joka esivanhemmillamme -pakanuuden aikana oli vallallansa. Jumalan nimen tosin silloinkin -tunsivat, mutta sillä nimellä he kunnioittivat monenlaisia -henkiolentoja, joilta toivoivat jotain apua tahi pelkäsivät jotain -pahaa itsellensä. Voimallisinta niistä kutsuivat ylijumalaksi eli -erityisnimellä Ukoksi, ja hänen valtansa alaisia tavallisimmasti -haltijoiksi, välistä myös jumaliksi. - -Näitä haltijoita, mitkä hyviä, mitkä pahoja, luultiin koko luonto -täynnänsä olevan, ilmassa, maassa ja maan allakin. Ei ollut järveä, -saarta, nientä ja lahtea, ei metsää, korpea, suota, kangasta, ahoa ja -laaksoa, ei mäkeä, vuorta ja kukkulaa, ei lähdettä, puroa, jokea ja -koskea, ei puuta, ruohoa ja kukkasta, ei ihmistä eikä muuta elävää, -jolla ei olisi ollut erityinen oma haltijansa. Vedellä ja raudalla, -tulella, tuulella ja pakkasella, vieläpä semmoisillakin olennoilla kuin -uni ja kuolema oli oma lähimmäinen haltijansa. Näiden haltijain -luultiin itsekunkin voivan vaikuttaa hyvää tahi pahaa niin omalla -alallansa kuin syrjäisellekkin. Muutamilla haltijoilla oli suurempi -piiri kuin toisilla, niin esimerkiksi Tapiolla suurempi kuin -Hongattarella, Pihlajattarella ja muilla eri puiden haltijoilla, mutta -kaikki olivat ne ylijumalan Ukon vallan alaisina, jonka puoleen siis -rukouksissa käännyttiin, kun muusta ei tullut toivottua apua. - -Tämmöinen yleensä oli esivanhempaimme taikauskonto, joka oli heidän -mieleensä niin syvälle juurtunut, että jälkiä siitä vieläkin tavataan, -vaikka kristin-oppia jo niin monta vuosisataa Suomen kansalle on -saarnattu. - -Taikarunoillansa luulivat esivanhempamme voivansa taivuttaa jumaliansa -ja haltijoitansa avuliaisuuteen moninaisissa tiloissa ja tarpeissa, -milloin niiden paljaalla, usein monikertaisella lukemisella ja -erittäinkin rukous- ja hyvityssanoilla, milloin sen ohessa erinäisillä -lupauksilla ja uhreilla. Metsän haltijoille luvattiin hyvästä saaliista -perintökultaa ja hopeata, josta sitten myös pieniä hitusia heille -kaapittiin; lieneepä joskus myös kokonainen kukkokin luvatta ja -uhrattu. Karjan keväällä ensi kerran laitumelta tultua, uhrattiin -esikkomaitoa sen menestykseksi ja vuodentulosta syksyllä esikkojyvät -riihestä, jotka, niin maito kuin jyvätkin, vietiin jonkun pyhän -pitämyspuun juurelle ja annettiin karjan ja vuodentulon haltijoille. -Myös Ollin päivänä, heinäaikana, vuodenalkajais- ja kekrijuhlina -syksyllä muistettiin "näkymättömiä vieraita" s.o. haltijoita -ruokauhreilla. Lähteihin uhrattiin pieniä mynttirahoja, neuloja ja -muuta vähäpätöistä tavaraa luultavasti veden tähden, jota niistä -loitsutarpeihin otettiin, eikä unhotettu maan-alaistenkaan haltijain -hyvittämistä, jos niiden tienoilta arveltiin jotain sairautta tahi -muuta pahaa tulleen. - -Paitsi sitä, mitä jo sanottu on, palvelivat he jumaliansa myös välistä -päänsä paljastamalla, polvikumarruksilla, maahan lankeemisella, pyhissä -paikoissa käymällä ja muilla semmoisilla tavoilla, jotka ehkä vasta -myöhempinä aikoina olivat käytäntöön tulleet kristittyin -jumalanpalveluksen mukaan. Todenmukaisesti esivanhempamme eivät -kuitenkaan palvelleet minkäänlaisia kuvia eikä muita hengettömiä -kappaleita, sillä vaikka Agricola sanoo: "palveltiin myös paljo muuta, -kivet, kannot, tähdet, kuuta", niin ei niitä palveltu, vaan haltijain -puoleen, jotka niitä vartioitsivat, toisinaan tarpeen tultua -käännyttiin; kivet, kannot y.m. ilman haltijoitansa eivät voineet -mitään, kun itsekkin tarvitsivat niiden apua ja suojelemista. - -Hyviä jumalia ja haltijoita, jonkalaisia Ukko, Tapio, Ahti, Vellamo, -Sampsa, Metsän emäntä, Mannun eukko, Kuutar, Päivätär ja monet muut -olivat, loitsijat sekä muut avun tarpeessa rukoilivat ja palvelivat, -mutta harvoin, jos milloinkaan, lienevät mitään palveluksentapaista -pahoille hengille osottaneet. Semmoisia kuin Hiisi, Lempo, Louhi, -Syöjätär ja mitä muita niitä oli, loitsijat enemmin käskemisen eli -manaamisen, kuin rukoilemisen ja avuksi huutamisen tavoin kohtelivat, -kun vaativat heitä jotain heidän itsensä laittamaa pahaa panosta -korjaamaan taikka myös jotain semmoista jollekulle toiselle hankkimaan. - -Taikasanoja ja useampia rukouksia käytti yhteinen kansa yleisesti -tarpeissansa, mutta toisia taikarunoja löytyy, joiden käyttämiseen -vaadittiin erityistä taitoa. Semmoisella erityisellä taidolla -varustetut olivat niin kutsutut tietäjät, loitsijat, arpojat, -poppamiehet, myrrysmiehet, intomiehet, lumojat, taikurit y.m., joiden -joukkoon myös noidat ja velhot nimitettäkööt, vaikka eroavatkin edellä -mainituista siinä suhteessa, että heidän toimensa ja hankkeensa aina -tarkoittivat jotain pahaa ja turmiollista, kun niillä toisilla -tavallisesti oli jotain hyvää toimenansa. - -Tietäjillä ja loitsijoilla oli hyvin avara vaikutus-ala sen mukaan, -mitä he itse kerskasivat tahi muut heidän voimastansa tiesivät kertoa. -Paitsi sairaiden parantamista, johon työhön heitä tavallisimmasti -käytettiin, taisivat he myös ihmisiä ja eläimiä sairaiksi saattaa, -laittaa ihmiset vihaamaan tai lempimään toisiansa, kääntää silmät -näkemään outoja olentoja ja korvat kuulemaan olemattomia ääniä, saattaa -kielen puhumattomaksi tahi puhumaan toisin, kuin puhuja tahtoi ja -aikoi, tehdä ihmiset sokeiksi, rammoiksi, mielipuoliksi, avioelossa -riitaisiksi juomareiksi, tuhlareiksi, varkaiksi, vieläpä muuttaa heidät -susiksi, koiriksi, karhuiksi tahi muiksi eläviksi. - -He taisivat saattaa hyvän naimis-onnen, sovittaa riitaiset pariskunnat, -onnistaa kirnumisen, oluenpanon, saipuankeiton ja muut emännyystoimet, -tuottaa karjan-, kalastus-, metsästys- ja vuodentulo-onnen, usein -toisistakin taloista, taisivat myös hävittää sen ja toisiin paikkoihin -saattaa, pilata lehmät ja vasikat, hevoset ja varsat, siat ja porsaat, -lampaat ja karitsat, maidot, voit, villat, pyssyt, nuolet, permet, -loukut ja satimet, onget, rysät, merrat, verkot, nuotat, navetat, -tallit ja riihet, mutta saattoivat myös korjata, mitä muut olivat -pilanneet. - -Varkaan he panivat takaisin tuomaan, mitä oli varastanut, tahi -kiinnittymään varastamaansa kaluun, ett'ei päässyt irti, ennenkuin -omistaja tuli omansa perimään, saattoivat karanneen hevosen tai muun -elukan kotiin palaamaan, antoivat tietoja kadonneista kappaleista, -missä ne olivat. He käänsivät ilmassa lentelevät noidannuolet ja muut -pahat hankkeet lähtöpaikkaansa takaisin omain lähettäjäinsä päälle, -varjelivat karjan metsänpedoilta, kaalimaat madoilta, tou'ot -ruosteelta, jyvälaarit ja aumat hiiriltä, huoneet tulipaloilta, -karkoittivat syöpäläiset huoneista, poistivat vahingolliset tuulet, -sateet, hallat ja pakkaset; lujittivat muita ja itsensä velhoja, -tarttuvia tauteja, rikkeitä ja kaikkia pahoja vastaan vieläpä niinkin, -että taisivat tulikuumaa rautaa paljailla käsillään pidellä, lumoivat -käärmeitä ja muita pahoja eläviä, lumoivatpa lainki ja tuomarit niin, -että käräjissä aina pääsivät voitolle, oli asia mikä tahansa. - -Näitä ja monta muuta kummaa kerrottiin tietäjistä tai kuultiin heidän -omista kerskauksistansa. Jos sairas asui kaukana tahi muuta estettä -oli, ett'eivät päässeet hänen luoksensa, niin taisivat taudin laadun, -mistä se oli alkunsa saanut ja mitenkä se päättyisi, sanoa, jos vaan -saivat tutkiaksensa jotakin sairaan pitämää vaaterepaletta tahi muuta. -Muistakin etäisistä oloista ja tulevista asioista kuin myöskin toisten -ihmisten ajatuksista voivat he tietoa hankkia ja edeltäpäin sanoa, -miten joku ai'ottu matka tahi muu hanke, metsästys, kalastus, oli -onnistuva. Kivillä istuen sanottiin tietäjien kulkeneen yli jokien ja -järvien ja heidän henkensä, ruumiista erillään, matkustaneen muilla -kaukaisillakin paikoilla tietoja saamassa ja sitten jonkun tiiman -perästä jälleen yhtyneen ruumiisen. Semmoiseen henkimatkaan olivat he -jonkun taikarunon hiljaisella hyrinällä valmistauneet, siitä -tainnoksiin joutuneet eli "loveen langenneet" ja sillä aikaa, kuin -henki itsepäällänsä kulki, sanottiin ruumiin, kuin hengetön ruumis -ainakin, kuolleena maanneen, sitten hengen matkoiltaan palattua jälleen -vironneen. - -Mainittakoon muutamia tavallisimpia taikakeinoja. - -Hammastaudissa otettiin hampaan kaivimeksi säystä eli pirste kirkon -kynnyksestä tahi kirkkotarhassa kasvavan pujoheinän juuresta, jolla -kaivettiin hammasta verille asti, jonka tehtyä kaivin vietiin entiseen -paikkaansa. Myös koiran kulmahammasta pidettiin hyvänä hampaan -kaivin-aseena. Se veri, mikä hampaasta oli saatu tihkumaan, koottiin -sitä varten liekoon tahi uhripuuhun, johon karhun pääkallo oli -kiinnitetty, tehtyyn reikään ja lyötiin siihen pihlajaisella tapilla -lujasti kiinni hammastaudin sanoja luettaessa. - -Kovissa kuoleman tuskissa kierrettiin sairasta virsikirjalla kahdesti -myötä- ja kerran vastapäivää. - -Käärmeen puremia parannettaessa otettiin elävä sammakko tahi kala, -raapaistiin siitä paikasta, mihin käärme oli purrut, vähä verta, joka -pantiin sammakon tahi kalan suuhun. Vähän aikaa sitten niillä -puremapaikkaa likisteltyä ja pideltyä, vietiin ne elävinä veteen. - -Nikassa piti, kertaakaan välillä hengittämättä, kolme kertaa perätysten -lukea: mene nikka niineen, nikka toinen tuoheen, kolmas koivuun, neljäs -neiteen, viides viitaan, kuudes kuuseen, seitsemäs seipääsen, kahdeksas -kannolle, yhdeksäs uunin päälle, niin nikka lähti. - -Jos riihi oli noiduttu, ett'ei puitaessa eli tapettaessa saatu -tavallista jyvämäärää, piti se elon sijasta ahtaa kuusen havuilla ja ne -tappaa, niin riihi korjautui. - -Vieraasen paikkaan tahi vieraalle maalle tultaessa piti, ennenkuin -astui jalkansa siihen, uhrata, mynttiraha tahi muu mitalipalanen, joka -nakattiin maahan sanottaessa: terve maa, terve manner, tervehempi -tervehtäjä. - -Karjan talvionneksi pestiin navetta syksyllä yhdeksällä lehtisellä -vastalla, sitten ammuttiin kolmesti läpi navetan ja pantiin elävää -hopeata, hampun siemeniä ja suoloja joka hinkaloon. - - _E. Lönnrot_. - - - - -6. Ilmarinen. - - -Luonteessansa edustaa Ilmarinen sitä suomalaisuuden muotoa, joka -ulkomaalaisen silmään ennen muita pistää, antaen aihetta tavallisiin -sekä ylistyksiin että moitteisiin. - -Ilmarinen on hidas ajatuksissaan, aikomuksissaan, niin että joskus -oikea hetki häneltä pääsee käyttämättä käsistä. Itseppä Annikki, hänen -oma sisarensa, moittii tätä, tuodessaan hänelle sanaa Väinämöisen -lähdöstä kosioretkelle: - - "Takoa yhä taputat, - Ajan kaiken kalkuttelet, - Kulkeaksesi kosihin, - Päästäksesi Pohjolahan; - Talven rautoja rakennat, - Kesän kengität hevosta, - Jo nyt vievät viekkahammat, - Ottavat sinun omasi!" - -Samasta ominaisuudesta peräisin on myös hänessä niin usein ilmauva -haluttomuus uusiin, outoihin asioihin. Häntä arveluttaa, tokko toivottu -voitto voi tulla vaivan ja vaaran arvoiseksi; häntä epäillyttää, tokko -tuo hankittu työ ylimalkaan lienee mahdollinen. Koska Väinämöinen häntä -kehoittaa Pohjolaan, Sammon taontaan, ei se tuuma Ilmarista ollenkaan -miellytä: - - "En sinä pitkänä ikänä, - Lähe Pohjolan tuville, - Miesten syöjille sijoill!" - -Eipä auta sekään, vaikka Väinämöinen koreimmilla sanoilla kuvailee ja -kehuu palkaksi luvatun Pohjan neidon ihanuutta. -- Koska sittemmin -Väinämöinen ilmoittaa aikovansa lähteä saamaan mahtisanoja Antero -Vipuselta, Ilmarinen jyrkästi epää häntä, sanoen sen turhaksi, -mahdottomaksi yritykseksi: - - "Viikon on Vipunen kuollut; - Et sieltä sanoa saane, - Et sanoa puoltakana!" - -Sama on taas laita, koska Väinämöinen nostaa puheeksi yhteisen -Pohjolan-retken Sammon anastamiseksi. Ilmarisen mielestä se on ihan -mahdotonta, koska Sampo muka on yhdeksän lukon takana, -- todellakin -kummallinen seikka sepän epäilyksen syyksi. -- Sitten, kun -Sampo-retkellä hauki on saatu ja Väinämöinen siitä tahtoo jotain -teettää, Ilmarinen hänelle lujasti vakuuttaa: - - "Ei tule tyhjästä mitänä, - Kalan ruotasia kalua, - Ei seponkana pajassa, - Luona taitavan takojan." - -Huomattava asia, joka ei suinkaan voi olla pelkkää sattumusta, on -sekin, että Ilmarinen varsin harvoin rupeaa tavallisiakaan kaluja -sepittämään ilman toisen kehoitusta. Kaksi kertaa vaan näemme hänen -ryhtyvän suurempiin yrityksiin, joihin tuuma oli lähtenyt hänen omasta -päästänsä, mutta -- molemmat menivätkin aivan tyhjäksi. Toinen niistä -on nimittäin kultaisen morsiamen takominen, toinen jälkimmäinen -kosioretki Pohjolaan, ensimmäisen vaimon kuoltua. - -Ilmarisessa nähtävästi ei ole alkuunpanijata; mutta kerran liikkeelle -pantuna, työn alkuun päästyänsä, osoittaa hän aina, varsinkin jos asia -liikkuu hänen oman ammattinsa piirissä, mitä suurinta taitoa, mitä -uupumattominta kestävyyttä, mitä huolellisinta tarkkuutta. Jos onkin -_alku_ hänelle vaikea, vastahakoinen, niin onpa _keskenheittäminen_ -vasta oikein mahdotonta. Vaikka hän vasten tahtoansa, väkisin -lennätettiin Pohjolaan, ei hän, perille päästyänsä, siellä enää yhtään -epäile käydäksensä Sammon taontaan, tuohon työhön, joka todellakin oli -näköjänsä niin peräti mahdoton. Eipä hän edes siitäkään vielä säikähdy, -kun ei Pohjolassa tapaa pajaa, ei paljetta, sanalla sanoen, ei mitään -sepän asetta. - - "Akatpa epäelköhöt, - Herjat kesken heittäköhöt; - Eipä mies pahempikana, - Uros untelompikana!" - -Näin hän lausuu jalolla miehuudella. Useat kerrat täytyy hänen särkeä -ja uudestaan sulattaa ahjosta ilmauvat kalut, jotka eivät tarkoitusta -täytä; vaan ei hän uuvu, ei hän heitä, ennen kuin on saanut Sammon -taotuksi. Samoin sitten, koska Annikki-sisar on hänet tuumista tekoon -herättänyt ja koska Pohjolan neito on hänelle antanut neuvonsa, -suorittaa hän vaaditut ansiotyöt yhtä suurella taitavuudella kuin myös -kylmäverisellä pelottomuudella. Rohkeasti astuu hän kähisevien kyitten -sekaan, rohkeasti lähtee hän Tuonen karhuin, susien ja hauin pyyntiin. - -Mutta, vaikka näissä töissä miehuullinen, ei hän kuitenkaan ylimalkaan -ole mikään sotasankari. Oikein esim. hämmästymme nähdessämme, ett'ei -vaimonsa murhaajan rankaiseminen miekalla, ett'ei verinen kosto -verisestä työstä hänelle ollenkaan johdu mieleen. Kenties sopisi tosin -tässä puolustukseksi muistuttaa hänen hitauttansa; kenties ei hän -kerjinnyt vielä tointua hämmästyksistään, ennen kuin Kullervo jo oli -teille tietymättömille kadonnut. Mutta mahdoton kaunistella on ainakin -hänen käytöksensä Sampo-retkellä, sillä siellä on hän useassa -tilaisuudessa sangen kurja pelkuri. Meritaistelussa Louhta vastaan -istuu hän aivan jouten, sormeakaan nostamatta, ainoasti "heittäiksen -Jumalahansa", rukoileepi Ukolta apua. Myrskyssä, jonka Louhi sitä ennen -oli lähettänyt, vaaleni hän kalmankarvaiseksi ja peitti itsensä -vaipalla, ett'ei tuota lähenevätä turmiota olis tarvis silmin nähdä. -Näyttääpä ylimalkaan siltä, kuin olisi Ilmarinen perinyt jonkunlaisen -vesikauhun hänen ammattiinsa kuuluvalta elementiltä, tulelta. Kohta -Sammon ryöstöä tuumittaissa hän jo kaikin mokomin vastusteli meriretkeä -Pohjolaan: - - "Lempo menköhön merelle! - Siellä tuuli turjuttaisi, - Saisi sormet soutamiksi, - Kämmenet käsimeloiksi." - -Ilmarinen on kokonansa ja yksistänsä kelpo työmies, teollisuuden -harjoittaja; hän ei ole eikä tahdo olla mitään muuta. Hän ei ole edes -sukua uljaalle Perth'in sepälle Walter Scott'in tunnetussa romaanissa, -joka oli yhtä halukas särkemään kuin takomaankin rautakypäriä. Hän on -pikemmin viimeaikuisen teollisuuden edusmies, tietysti ennenkuin -yleinen asevelvollisuus oli alkanut vaikutustansa. Mutta, vaikka -Ilmarinen ei ole sankari, on hän sen sijaan omassa työssään, -ammatissaan verrattoman taitava, kuuluisa siitä ympäri koko maailmaa. -Missä vaan jotakin kalua on tarvis, Pohjolassa niinkuin Kalevalassa, -Sammosta tavalliseen miekkaan, jopa haravaankin saakka, käännytään -aina, joka kerta hänen puoleensa. Ja varsin merkillistä on se, että hän -töissänsä melkein aina vaan käyttää käsivoimaa, ei loitsua niinkuin muu -Kalevala sekä Pohjola. Lyhyet sanat tai rukoukset, joita hän joskus -lausuu, ovat tuskin sanottavatkaan loitsuiksi. Yhden ainoan kerran vaan -näemme hänen todentodella ryhtyvän noitakeinoon, nimittäin silloin kun -hän, ryöstettyyn morsiameensa suuttuneena, laulaa hänet kalalokiksi. -Sangen taitavasti muuten on kuvattu, kuinka hän aina töitten vaikeutta -myöten sovitti sepityskeinonsa. Tavallisia kaluja takoissansa lietsotti -hän tulta orjillaan; mutta kultaneitoa valmistaissa ei hän tyytynytkään -siihen apuun; hän lietsoi omilla käsillänsä. Vielä vähemmin tietysti -voi hän silloin, koska Sampo oli synnytettävä, tulla toimeen orjien -voimalla, vaikka he tosin lietsoivat niin, että - - Kivet kasvoi kantapäihin, - Vahat varvasten sijoille. - -Itse taivaan tuulet täytyi siinä tärkeässä tilaisuudessa panna -lietsojiksi. - -Yhtä vähän kuin sankariutta on Ilmarisessa myöskin runoutta; siinäkin -on hän arkipäiväisen käsityön edusmies. Silloin kun kantele on -valmistunut, koko Kalevan kansa, vanhat ja nuoret, miehet ja naiset, -kaikki koettavat soittaa sitä, jopa itse Pohjolakin toki hiukkasen -yrittää. Ilmarinen yksin ei siihen sormellaankaan koske. Sama -runollisen mielikuvituksen puute paistaa niin-ikään läpi hänen -epäilemisestään, koska jotain outoa ehdoitellaan. - -Ilmarisen mieli on kokonaan todellisuudessa, olevissa oloissa, siihen -määrään, ett'ei hän aavistakkaan, toisten voivan sanoissansa siitä -poiketa. Tämän rehellisen viattomuutensa kautta on hän niin kovin -helppo pettää. Koska hänen lähettämänsä mehiläisen sijasta herhiläinen, -Hiiden lintu, tuopi kähynsä raudankarkaisu-aineeksi, ei Ilmarinen -ollenkaan huomaa petosta, ei tuojaa ollenkaan epäile. Samoin saapi -Väinämöinen hänet kohta uskomaan, että valekuu ja valepäivä kuusen -latvassa ovat oikeat taivaan valot. - -Kaikessa arkipäiväisyydessänsä hänellä on kuitenkin hiukkanen -lystikästä humoria. Sen jo näimme siinä, kun hän tarjoo kultaneitoansa -liian naimiskiihkoiselle Väinämöiselle; ampaiseepa hän samassa myös -pienen pistoksen koko kaunista sukupuolta vastaan, kun tarjotessaan -kehuu, että _tämä_ neitonen - - Ei ole suuri suun piolta, - Kovin leu'oilta leveä. - -Samaa veitikkamaisuutta ilmoittaa hän myös jäähyväissanoillaan, joilla -Pohjolan häissä katkaisee nuorikkonsa loputtomat lähtö-itkut. - -Mutta vaikka hän Pohjolan neidon liikaa herkkätunteisuutta pilkkaa ja -vaikka hän ylimalkaan on ulkonaisen todellisuuden harrastaja, ei -Ilmarinen kuitenkaan millään lailla ole vailla sydäntä. Tämä puhkee -sangen usein ilmi tuon arkipäiväisyyden kuoren alta. Kun hän esim. -Annikin kautta on saanut tiedon Väinämöisen kosioretkestä, joka kenties -voi tehdä kaikki hänen omat toiveensa tyhjiksi, niin koskee se sanoma -kovin kipeästi hänen sydämmeensä: - - Tunkihe sepolle tuska, - Rautiolle raskas tunti; - Kirposi pihit piosta, - Vasara käestä vaipui. - -Syvä, liikuttava on myös hänen surunsa nuoren, kauniin vaimonsa -pois-menosta: - - Se on seppo Ilmarinen, - Yöt itki unettomana, - Päivät einehettömänä; - Eipä kääntynyt käessä - Vaskinen vasaran varsi, - Kuulunut pajasta kalke - Yhen kuuhuen kululla. - -Huomaammepa hänessä kerran yliluonnollistenkin rajain menevää, -oikein uuden-aikuista hempeämielisyyttä. Koska hän näet, Sammon -valmistettuaan, kuitenkin saa Pohjolan neidolta sen epätietoisen -vastauksen, että tämä muka vielä miehelään ei jouda tulla, vaipuu -seppä-parka Werther'in-kaltaiseen epätoivoon ja huudahtaa: - - "Sinne mieleni tekisi: - Kotihini kuolemahan, - Maalleni masenemahan!" - -Tässä, samoin kuin myös Annikin tuodessa sanomansa, ilmaantuu -sentimentalisuuden puuskain yhteydessä samassa myös Ilmarisen -periluonteelle omituinen saamattomuus ensihetkenä. Näin liittää runotar -taitavalla kädellä nekin piirteet, jotka näennäisesti ovat muista -poikkeevia, taas yhteen antamansa yleisen luonteensuunnan kanssa. - - _J. Krohn_. - - - - -7. Aino. - - -Kullervorunoissa on ainoasti _miehen_ traagillinen kohtalo kuvattuna. -Mutta Kalevala ei olekkaan tyytynyt tähän yksipuoliseen traagillisuuden -kuvaamiseen; se on meille Aino-runoissa myös luonut kuvauksen -_neitsyen_ traagillisesta kohtalosta. Kuinka hienosti on kansamme -runoaisti keksinyt molempien sukupuolten omituiset ja erilaiset -luonteet! Kullervo koston töissä, elämän myrskyisellä merellä, itse -elämän toiminnossa joutuu traagillisen surman alaiseksi. Hän viimein -tuottaa itselleen omalla kädellään elämän lopun. Ainon kohtalo on hänen -omassa sydämmessään, hänen tunteissaan. Sydämmen surun sortamana vaipuu -hän tosi-naisena ilman omaa tekoaan kohtalonsa valtaan. Hänen -traagillinen loppunsa valmistuu siten, että hänen sydämmensä joutuu -epäsointuun ulkomaailman kanssa, kun tämä leppymättömästi vaatii -semmoista, jota neidon sydän ei voi sallia. - -Hänen veljensä, nuori Joukahainen, on lunnaikseen luvannut sisarensa -vanhalle Väinämöiselle puolisoksi. Näin on Ainon kohtalo määrätty hänen -suostumattansa, tietämättänsä. Tähän uhkaavaan siteesen liittyy pian -toinen vieläkin lujempi. Äiti, jolle Joukahainen surullisesti kertoo -lupauksestaan, ei siitä ollenkaan säikähdy; hän päinvastoin ihastuu -siitä toivosta, jonka sanoo jo kauan kyteneen salaa hänen sydämmessään: -että hän nimittäin vävykseen saisi Väinämöisen, sukuhunsa suuren -miehen. Inhimillinen heikkous saattaa äidin ainoastaan ajattelemaan, -kuinka suuri kunnia ja maine on suvulle tuleva liiton kautta tuon -kuuluisan laulajan kanssa. Näin asettuu Ainoa vastaan toinenkin -ulkopuolinen voima, vaatien saadakseen määrätä hänen sydämmensä -kalleimmista asioista, ja tämä voima on vielä edellistä suurempi, sillä -se on äidin tahto, jota on tyttären luonnollinen velvollisuus totella. - -Aino, kun saa kuulla, kenelle hän on määrätty, hyrehtyy katkeraan -itkuun. Hän ei katso tarjotun liiton etuja samoilla silmillä kuin hänen -äitinsä. Väinämöinen on tosin mainio laulaja, kansansa arvokkaimpia -miehiä, mutta hän ei ole Ainon sydämmen valittu. Kaikki vanhuksen maine -ja varallisuus ei voi nuorelle neidolle palkita palavan nuoruuden -rakkauden tarvetta. Hänen sydämmensä laki vaatii, ett'ei hän mene -miehelle, jota hän ei rakasta. Se laki vaatii, että hän puolustaisi -sydämmensä neitseellistä puhtautta kaikkea pakoitusta vastaan. Tämä -velvollisuus on yhtä pyhä kuin kuuliaisuus äidin tahdolle. Näin ovat -molemmat velvollisuudet traagillisessa ristiriidassa. - -Aino lähtee nyt lehtoon vastaksia taittamaan. Siellä kohtaa hänet -Väinämöinen. Ukko ei kysykkään neidon omaa suostumusta kihlaukseen; hän -pitää sitä jo päätettynä asiana, tehtynä kauppana. Tämän mielipiteensä -hän ilmoittaa selvillä, vaikka sievillä sanoilla: - - "Äläpä muille, neito nuori, - Kuin minulle, neito nuori, - Kanna kaulan helmilöitä, - Rinnan ristiä rakenna, - Pane päätä palmikolle, - Sio silkillä hivusta!" - -Loukkauneena tästä vastaa Aino, ett ei hän korista itseänsä Väinämöistä -eikä ketään muutakaan varten. Samassa hän tempaa pois kaikki -koristeensa, viskaa ne maahan ja lähtee itkien kotiin. Ensi -silmäykseltä näyttää tämä koristeitten poisviskaaminen mitättömältä -seikalta, tyhjältä oikulta; mutta silläkin on salainen syvä -merkityksensä. Väinämöisen käsky, ett'ei hän saisi muita kuin häntä -varten pitää noita koruja, tekee ne neidolle inhottaviksi. Ne ovat -hänen mielestään saastuneet sen kautta, että Väinämöinen niihin oli -yhdistänyt rohkean, muka omistus-oikeutta ilmoittavan puheensa. Ne -eivät Ainon silmissä ole enään yhtä kirkkaita, yhtä puhtaita kuin -ennen; senvuoksi hän ei niitä enää voi kärsiä. - -Kun hän itkien tulee kotiin, ja isä, veli, sisar kysyvät syytä siihen, -hän vaan sanoo surevansa korujensa katoamista: - - Kirpoi kullat kulmiltani, - Hopeat hivuksiltani, - Sinisilkit silmiltäni, - Punanauhat pääni päältä. - -Niin huolellisesti koettaa arka vaimon sydän muilta salata tilaansa. -Aino mainitsee koristeittensa menettämisen tapaturmaisen kohtauksen -muodossa, sillä lailla välttääksensä enempiä kysymyksiä. Ainoasti -äidilleen hän rohkenee suoraan ja mutkailematta selittää asian -todellisen laidan: että hän itse on riistänyt ristin rinnaltansa, -karistanut helmet kaulaltansa, ja mikä siihen oli ollut syynä. - -Mutta eipä äitikään käsitä tätä surun syytä sen paremmin. Hän luulee -Ainon ainoasti hetkisestä, pian haihtuvasta mielipahasta menettäneen -koristeensa. Hän katsoo mahdolliseksi poistaa surua toisten korujen -hankkimisella. Hän käskee sentähden tyttärensä mennä aittaan ja ottaa -sieltä ne vielä kauniimmat, Kuuttaren kutomat, Päivättären kehräämät -koristeet, jotka äiti itse eräänä onnen hetkenä oli saanut Lemmen -lahden liepehellä. Tämä äidin erhetys on traagillisesti hyvin kaunis -kohta. Se ei tule rikoksellisesta mielestä; päinvastoin äidillinen -hyvyys ja lempeys siinä täydesti osoittaa itsensä, vaan samassa myös -tämän maailman asukkaalle usein omituinen sokea lyhytmielisyys. -Lieneekö missään muussa runossa äidinrakkauden erhetys kuvattu yhtä -hellässä, yhtä hienossa, yhtä liikuttavassa, yhtä sattuvassa muodossa? -Äiti tahtoo antaa tyttärellensä kaikki, mitä hänellä on kauneinta, -yksinpä itse Luonnottarilta saamansa kauniit ihmelahjat. Mikä olisi -liian kallista äidin rakkaudelle? - -Pian näkee kuitenkin äiti, ett'ei siitä loistavasta lohdutuksesta ole -apua. Aino vaan itkee ja valittaa: - - Mieli ei tervoa parempi, - Syän ei syttä valkeampi. - Parempi minun olisi, - Parempi olisi ollut - Syntymättä, kasvamatta, - Suureksi sukeumatta - Näille päiville pahoille, - Ilmoillen ilottomille! - Oisin kuollut kuusi-öisnä, - Kaonnut kaheksan-öisnä! - -Viimein, kun äiti yhä vielä tiedustelee syytä tuohon lakkaamattomaan -suruun, sanoo tytär: - - Sitä itken impi rukka, - Kaiken aikani valitan: - Kun annoit minun poloisen, - Oman lapsesi lupasit, - Käskit vanhalle varaksi, - Ikäpuolelle iloksi! - Oisit ennen käskenynnä - Alle aaltojen syvien, - Sisareksi Siikasille, - Veikoksi ve'en kaloille! - -Nämät sanat jo ovat turmion enteitä Ainon suussa; ne aavistavat sitä -surmaa, johon hänen sydämmensä suru hänet on saattava. Tässä ei ole -mitään itsemurhan päätöstä; hänen neitsyellinen luonteensa ei sallisi -semmoista. Ainon kohtalo, joka jo on itsenäiseksi voimaksi varttunut, -valmistuu vaan itsestänsä onnettoman tytön rinnassa. - -Ainon sielu nähtävästi on sumuun peittynyt, hurmautunut. Nyt, kun -surman enteet jo hänen mielessään liikkuvat, kun hän jo on kuoleman -omaksi joutumaisillaan, kun hän elämän tiellä horjuessaan ei enää -selvästi tiedä, mitä hän tekee, noudattaa hän vihdoin äitinsä käskyä ja -pukee itsensä äidin tarjomiin juhlavaatteisiin. - - Siit' astui aittamäelle - Astui aittahan sisälle, - Aukaisi parahan arkun, - Kannen kirjo kimmahutti: - Löysi kuusi kultavyötä, - Seitsemän sinihametta. - Ne hän päällensä pukevi, - Varrellensa valmistavi, - Pani kullat kulmillensa, - Hopeat hivuksillensa, - Sinisilkit silmillensä, - Punalangat päänsä päälle. - -Oliko uusi onnen toivo nyt syttynyt Ainon sydämmeen? Oliko hän nyt -valmis häihin rientämään? Hän hohtaa kullalta ja hopealta; hän on -omalla kädellään kaunistanut itsensä Kuuttaren ja Päivättären -lahjoilla. Hän on koristettu kuin morsian, ja hän onkin morsian, mutta --- kuolon morsian. Kuinka liikuttava on tämä vastakohtaisuus loistavan -ulkomuodon ja sysimustan sydämmen välillä! - -Tässä riemupuvussa lähtee nyt Aino astuskelemaan, itsekkään tietämättä -minne. - - Läksi siitä astumahan - Ahon poikki, toisen pitkin, - Vieri soita, vieri maita, - Vieri synkkiä saloja. - Itse lauloi mennessänsä, - Virkkoi vieriellessänsä: - Syöntäni tuimelevi, - Päätäni kivistelevi, - Eikä tuima tuimemmasti, - Kipeämmästi kivistä, - Jotta koito kuolisinkin, - Katkeaisinkin katala - Näiltä suurilta suruilta, - Ape'ilta mielialoilta. - Jo olisi minulla aika - Näiltä ilmoilta eritä; - Ei mua isäni itke, - Ei emo pane pahaksi, - Ei kastu sisaren kasvot, - Veikon silmät vettä vuoa, - Vaikka vierisin vetehen, - Kaatuisin kalamerehen, - Alle aaltojen syvien, - Päälle mustien mutien. - -Ainon harhaileminen ilmoittaa hänen levottomuuttansa, jota ei hän enää -voi henkensä voimilla hallita. Hän ei erämaassa mitään etsinyt, hänellä -ei siellä ollut mitään askaretta toimitettavana. Raivoisena, -epätoivoisena mielessänsä hän vaan harhailee ilman mitään tarkoitusta. -Tämä ei ole tavallista eksyksissä kulkemista; hänen henkensäkkin on -eksynyt, ei ainoastaan hänen jalkansa. Hänen sielunsa valo on -pimentynyt. Luonnon haltijain valta hänen ylitsensä yhä kasvaa -suuremmaksi yön pimeydessä, oudolla matkalla. - -Näin saapuu hän meren rannalle. Siellä hän aamulla näkee: - - Kolm' on neittä niemen päässä, - Ne on merta kylpemässä; - Aino neiti neljänneksi. - -Kun hengen valo surun kautta on sumuun peittynyt, ei ihmisellä enää ole -itsessään tukea; hän joutuu, ulkopuolisten valtimusten valtaan. Nuot -meressä kylpevät neidot, nuot luonnon lapset, jotka viettävät elämäänsä -ilman surua, ilman rakkautta, ilman vaivaa, ilman muistoa, ilman -toivoa, ne oudosti viekoittavat epätoivoon vajonnutta neitoa. Hän -heittää vaatteensa rannalle ja uipi vedessä olevalle kullanpaistavalle -paadelle. Mutta tämä paasi petti: - - Kilahti kivi vetehen, - Paasi pohjahan pakeni; - Neitonen kiven keralla, - Aino paaen palleassa. - -Tätä Ainon loppua ei suinkaan saa käsittää paljaaksi tapaturmaiseksi -hukkumiseksi. Näin runottomalla tavalla ei ole kansa luomaansa -pilannut. Nuo neitoset sekä tuo paistava kivi meressä nähtävästi vaan -ovat pidettävät hourion valhehaamuina, jotka viekoittavat Ainon veteen. -Neidon hengenvoima on sortunut, hukkunut suruun ja tuskaan, -siveydellisen maailman ristiriitaisuuteen, ennenkuin ruumiinsakkin -hukkuu. Toinen valmistaa toista. Mikä henkisesti on rauennut, se myös -raukenee ruumiillisesti traagillisen kohtalonsa voimasta. - -Sana Ainon kuolosta viedään hänen kotiinsa. Nyt äiti huomaa suuren, -turmiollisen erhetyksensä ja suree kaiken ikänsä siitä, että oli -yrittänyt pakoittaa lastansa vasten sen omaa mieltä miehelään. Kuinka -hellästi on Suomen runotar kuvannut tätä surua! Äidin itkemistä vesistä -kasvaa kolme jokea, joka jokeen kolme koskea, joka koskeen kolme -luotoa, joka luodon partaalle kultainen kunnas, joka kunnaalle koivu ja -sen latvaan kolme kultaista käkeä: - - Sai käköset kukkumahan - Yksi kukkui: lemmen, lemmen! - Toinen kukkui: sulhon, sulhon! - Kolmas kukkui: auvon, auvon! - Kuka kukkui: lemmen, lemmen! - Sepä kukkui kuuta kolme - Lemmettömälle tytölle, - Meressä makoavalle. - Kuka kukkui: sulhon, sulhon! - Sepä kukkui kuusi kuuta - Sulholle sulottomalle, - Ikävissä istuvalle. - Kuka kukkui: auvon, auvon! - Se kukkui ikänsä kaiken - Auvottomalle emolle, - Iän kaiken itkevälle. - Näin emo sanoiksi virkki, - Kuunnellessansa käkeä: - "Älköhön emo poloinen, - Kauan kuunnelko käkeä! - Kun käki kukahtelevi, - Niin syän sykähtelevi, - Kyynärän ikä kuluvi, - Vaaksan varsi vanhenevi, - Koko ruumis runnahtavi, - Kuultua kevätkäkösen." - -Kuinka ihanasti on tässä luonnon ääni käytetty ihmissydämmen surun -ilmoitukseksi. Tuo kevätkäkösen ääni, jonka valitus meitä niin oudosti -liikuttaa metsissämme, vaan jonka syy ja synty näyttää meille olevan -tuntematon, se ei osoitakkaan käen omaa murhetta, se osoittaa äidin -surua, joka on erehtynyt, miettiessään lapsellensa hyvää, määrätessään -tyttärensä kohtaloa. - - _J. Krohn_. - - - - -8. Runoja Kantelettaresta. - - -1. Eriskummainen kantele, - - Ne varsin valehtelevat, - Tuiki tyhjeä panevat, - Jotka soittoa sanovat, - Arvelevat kanteletta - Väinämöisen veistämäksi, - Jumalan kuvoamaksi, - Hau'in suuren hartioista, - Veen koiran koukkuluista; - Soitto on suruista tehty, - Murehista muovaeltu: - Koppa päivistä kovista, - Emäpuu ikipoloista, - Kielet kiusoista kerätty, - Naulat muista vastuksista. - Sentä ei soita kanteleni, - Ei ilotse ensinkänä, - Soitto ei soita suosioksi, - Laske ei laatuista iloa, - Kun on huolista kuvattu, - Murehista muovaeltu. - - I. 1. - - -2. Älä on ääntäni kulunut. - - Lauloin ennen lapsempana, - Kieltä pieksin pienempänä, - Vaan en nyt sanoa saata, - Enkä kielin kerskaella; - Kieleni minun kipiä, - Säveleni sangen sairas. - Älä on ääntäni kulunut, - Säveltäni suuri säije, - Sitte mennehen sykysyn, - Sitte toisen toukoaijan. - Yskä on suuni sulkenunna, - Tauti salvanna sanani, - Jotk' ennen jokena juoksi, - Myötävirtana vilisi. - Niin mun ennen ääni juoksi, - Kun lyly lumella juoksi, - Venonen jokivesillä, - Mastilaiva lainehilla. - Nyt on ääneni poloisen, - Minun kurjan kulkkutorvi, - On kun karhi kaskimailla, - Hangella havupetäjä, - Vene kuivilla kivillä, - Reki rannan hiekkasilla. - - I. 6. - - -3. Korpi kurjalla kotina. - - Kotihinsa muut menevät, - Majoillensa matkoavat, - Kurjall' ei ole kotia, - Katalalla kartanoa; - Korpi kurjalla kotina, - Salo sauna vaivaisella. - Moni on päivä päätön päivä, - Usiampi einehetön; - Ilta ainakin tulevi, - Yö etehen ennättävi, - Moni tuikkavi tulonen, - Vilkuttavi valkiainen - Eessä lapsen armottoman, - Kohalla kovaosaisen. - Noin tunsi tulen isäntä, - Virkkoi valkian pitäjä, - Tuvallinen tuumoavi - Ja sanovi saunallinen: - "Pois turvaton tuvasta, - Armoton katoksen alta! - Tuulen vieä turvatonta, - Ahavaisen armotonta, - Varatonta vastarannan." - - I. 36. - - -4. Ohoh kullaista kotia. - - Lämmin paita liinainenki - Oman äitin ompelema; - Vilu on vaippa villainenki - Vaimon vierahan tekemä. - Lämmin on emosen sauna - Ilman löylyn lyömättäki; - Kylmäpä kyläinen sauna, - Vaikka löyly lyötäköhön. - Koria kotoinen leipä, - Jos on täynnä tähkäpäitä; - Vihavainen vieras leipä, - Vaikka voilla voituohon. - Villainen emosen vitsa, - Ruokoinen isosen ruoska, - Joskon viikon virpokohon, - Rupeaman ruoskikohon; - Vitsa vierahan verinen, - Kyläläinen kynnäppäinen, - Josko kerran iskeköhön, - Tahi puolen koskekohon. - Ohoh kullaista kotia, - Armasta ison eloa! - Jos oli leipeä vähempi, - Niin oli unta viljemmältä; - Ei toruttu torkunnasta, - Makoomasta ei manattu. - - I. 75. - - -5. Mipä paimenten olla? - - Mipä meiän paimenien, - Kupa karjan kaitsijoien? -- - Ei ole paha paimenien, - Pah' ei karjan kaitsijoien; - Kiikumma joka kivellä, - Laulamma joka mäellä, - Joka suolla soittelemma, - Lyömmä leikkiä aholla, - Syömmä maalta mansikoita, - Ja juomma joesta vettä. - Marjat kasvon kaunistavi, - Puolukat punertelevi, - Vesi ei voimoa vähennä, - Jokivesi ei varsinkana. - - I. 171. - - -6. Jo tulen kotihin. - - Jo tulenki, jo tulenki, - Jo tulenki kotihini; - Joko on kylpy joutununna, - Joko saatu saunavettä, - Sekä vastat valmihina? - Onko huttu keitettynä, - Puohtimella peitettynä, - Voita päälle heitettynä? - Onko lusikat ääressä, - Maitokupit vieressä? - Ptru _Kirjo_, ptru _Karjo_, - Ptruko haikia _Haluna_! - Jo on Kirjo kiini pantu, - Karjo kaarehen rakettu, - Haluna hakahan saatu; - Jo nyt jouvunki tupahan, - Jo tulenki, jo tulenki, - Jo tulenki, jo, jo. - - I. 182. - - -7. Oisko linnun lentoneuvot. - - Voi, kun loit minua luoja, - Kun et luonut lentäväksi, - Kotkana kohoavaksi, - Lintusena liikkuvaksi! - Oisko linnun lentoneuvot, - Kohottimet kotkalinnun, - Saisin siivet hanhoselta, - Kurelta kulettimensa; - Sitte siiville rupeisin, - Lenteleisin liiteleisin -- - Kulkisin ma kullan maalle, - Asunnolle armahani. - Lentäisin lepeämättä, - Matkalla makoamatta, - Ilman puussa istumatta, - Lehvällä levähtämättä; - Meret ei estäisi minua. - Selät ei ne seisattaisi. - En surisi iltaisesta, - Enkä einetruo'istani, - Murkinat' en muisteleisi. - Viel' en viikonkaan perästä; - Armas minun aamustaisi, - Illastuttaisi ihana, - Kasvo kaunis syötteleisi, - Muoto murkinoitteleisi. - - II. 44. - - -8. Maassa mieleni matavi. - - Niin ne muutamat sanovat, - Moniahat arvelevat: - "Iloissahan tuo elävi, - Riemuissahan riehkahuvi". - Minä hoikka huolissani, - Ikävissäni ilotsen. - Usein minun utuisen, - Usein utuisen lapsen, - Maassa mieleni matavi, - Alla jalkani asuvi, - Alla penkin piehtaroivi, - Nurkissa nuhaelevi. - Usein minun utuisen, - Usein utuisen lapsen, - Mieli kulkevi kulossa, - Vesakoissa viehkuroivi, - Miel' ei tervoa parempi, - Syän ei syttä valkiampi. - Usein minä utuinen, - Usein utuinen lapsi, - Itketän ihanat silmät, - Kastuttelen kaian kasvon, - Vetytän verevän posken, - Hoikan varteni valelen; - Kylä tiesi kylpenehen, - Veli vettä kantanehen -- - Minä kylvin kyyneleillä, - Hautelin haluvesillä. - - II. 128. - - -9. Kyllä huoli virttä tuopi. - - Kun olin ennen nuorempana, - Kasvavaisena kanana, - Tuli eukko tuonnempata, - Laulaja Lapin periltä, - Joka virsiä veteli, - Monet laulut laulatteli. - - Annoin rätsinän akalle, - Hyvän paian palkastansa, - Siirrytin sinikeräset, - Puottelin punaiset langat, - Hyvän laulun laulannasta, - Paremman pajattamasta, - Virret kielin kertomasta, - Suin sanat sovittamasta. - - Kuules eukko, kuin nyt laulan, - Kuules akka, kuin sanelen: - Tuo nyt jälle rätsinäni, - Palahuta paitavaate, - Työnnä pois punaiset langat. - Siirrytä sinikeräset -- - Jo on virttä neuvomatta, - Saamatta sanoja kyllin; - Kyllä huoli virttä tuopi, - Mure virttä muistuttavi, - Kaiho kantavi sanoja, - Miel'alani arveloita. - - II. 131. - - -10. Viel' on vuoro valvoakkin. - - Tuuti, tuuti tyttöäni, - Tuuti onnea tytölle: - Tule onni oppimahan, - Sekä lykky löytämähän. - Kirjavalla korjallasi, - Ruskialla ruunallasi, - Valkialla varsallasi, - Tasakarva tammallasi. - Orihilla olkisella. - Hernevarrella hevolla! - Kun et tulle oppimahan; - Susi syököhön hevosen, - Tauti miehen tappakohon, - Tuli korjan polttakohon! - Tuuti, tuuti tyttöäni, - Nuku, nuku nurmilintu, - Väsy, väsy västäräkki, - Nuku nukkumis-ajalla. - Väsy maata-vuorollasi; - Viel' on aika valvoakkin, - Vuoro toinen valvoakkin. - Eipä anna mahti maata, - Hyvä onni olla jouten, - Kyty kun kinnasta kysyvi, - Appi paitoa anovi, - Nato nauhoja hyviä. - - Tuuti, tuuti tyttöäni, - Tuuti tyyneksi tytärtä; - Hyvä on tyttö tyynemmästä, - Piika suusta pienemmästä. - Eläkä itke ilman syyttä, - Elä vaivoitta valita; - Viel' on syyssä itkemistä, - Vaivoissa valittamista, - Ikävissä itkemistä, - Huolissa kujertamista. - - II. 192. - - -11. Minä pyy pesätön lintu. - - Ajattelen aikojani, - Muistan muita päiviäni, - Entistä elantoani; - Niin oli entinen elanto, - Kun kesäinen päivän nousu, - Aamu armas aurinkoinen. - Niin on nyt minun eloni, - Kun pimiä pilven ranta; - On kun syksy-yö suruinen, - Pimiä kuin talven päivä. - Olin ennen kun olinki, - Olin kun omena-kukka. - Tahi tuores tuomenkukka, - Olin mansikka mäellä, - Punapuola kankahalla, - Koppelo emon ko'issa, - Tavi taaton kartanolla, - Sirkkunen sisaren luona -- - Missä nyt minun kotini, - Kussa kurjan kartanoni? - - Koti on koppelon pojilla, - Kartano kylän kanoilla, - Pesä pyillä pienoisilla; - Minä koppelo ko'iton, - Minä kana kartanoton, - Minä pyy pesätön lintu, - Korvess' on minun kotini, - Kalliolla kartanoni, - Maantiellä minun majani, - Turpehessa muut tupani, - Aian soppi on suojanani, - Joka tuuli turvanani, - Meren aallot armonani, - Meren vaahet varjonani. - - II. 226. - - -12. Soria sotainen tauti. - - Suku suuresti surevi, - Laji kaikki kaihoavi, - Heimokunta hellehtivi, - Saavani minun sotahan, - Tykin suuren suun etehen, - Rautakirnujen kitahan; - Sortuvan sotatiloilla, - Vainoteillä vaipuvani. - - Vaan elä sure sukuni, - Kaihoa lajini kaunis; - En mä silloin suohon sorru, - Enkä kaau kankahalle, - Kun minä sotahan kuolen, - Kaaun miekan kalskehesen. - Soria on sotainen tauti, - Soria sotahan kuolla, - Hemme miekan helskehesen: - Akin poika pois tulevi, - Potematta pois menevi, - Laihtumatta lankeavi. - - II. 265. - - -13. Omat on virret oppimani. - - Ei ole seppä sen parempi, - Eikä tarkempi takoja, - Jos syntyi sysi-keolla, - Kasvoi hiili-kankahalla. - - En ole opissa ollut; - Käynyt mailla mahtavien, - Samonnut Lapin saloja, - Souellut Wiron vesiä; - Omat on virret oppimani, - Omat saamani sanaset, - Tiepuolista tempomani, - Risukoista riipomani, - Pajukoista poimimani, - Vesoista vetelemäni, - Kanervoista katkomani, - Päästä heinän hieromani. - Kun olin piennä paimenessa, - Lassa karjan kaitsijana. - Metisillä mättähillä, - Kultaisilla kunnahilla, - Kirjavaisilla kivillä, - Paistavilla paateroilla; - Tuuli toi sata sanoa, - Tuhat ilma tuuvitteli, - Virret aaltona ajeli, - Laulut läikkyi lainehina. - Ne minä kerälle käärin, - Sykkyrälle syyättelin, - Panin aitan parven päähän, - Kukkarohon kultaisehen, - Rasiahan rautaisehen, - Vaskisehen vakkasehen. - - II. 280. - - -14. Muut ja minä. - - Muut istui iloitsemahan, - Painuivat pajahtamahan; - Minä istun itkemähän, - Ja painun pahalle mielin. - - Ilossahan muut elävät, - Leikissähän leikamoivat; - Minä hoikka huolissani, - Palo pakkopäivissäni. - - Muill' on tässä mustat kengät, - Saappahat soman näköiset; - Minä virsussa vitistän, - Tuohikengässä kitistän. - - Muill' on kauhtanat komiat, - Sinertävät silkkiviitat; - Mull' on nuttu nukkavieru, - Takki tappuran näköinen. - - Muill' on pitkät piipun varret, - Kopat kopran täytehiset; - Minä tynkyllä typytän. - Nahkavarrella naputan. - - Muut syövät murukaloja. - Ja juovat olutpunaista; - Minä kiiskiä kitustan, - Vesilientä lippielen. - - II. 298. - - -15. Emon torat. - - Ei ennen emo torunna; - Kantajani kalkuttanna, - Vaikka maion maahan kaasin, - Lehmät metsähän levitin. - - Ei ennen emo torunna. - Kantajani kalkuttanna, - Kun särin pari patoa, - Poltin paitani pahaksi. - - Ei ennen emo torunna, - Kantajani kalkuttanna, - Kun tein kieron kehrävarren, - Väärän värttinän rapasin. - - Ei vielä emo toruisi, - Kantajani kalkuttaisi, - Jos ma viikomman viruisin, - Kauan työttä kalkehtisin. - - Ei vielä emo toruisi, - Kantajani kalkuttaisi, - Jos joisin hevosen varsan, - Kellokaulan kenkkeäisin. - - Vaan tuosta emo toruvi, - Kantajani kalkuttavi, - Toin tuhman tulen puhujan, - Pahan paian ompelijan. - - Pahan paian ompelevi, - Päälle päärmehet tekevi; - Kehnon rihman ketreävi, - Päiksi pellavat panevi. - - II. 309. - - -16. Penu pieni koiraseni. - - Penu pieni koiraseni, - Aina harras haukkujani, - Tule minun turvikseni, - Metsolahan mennessäni, - Ett'ei naiset naurahtaisi, - Piiat pilkkana pitäisi, - Ukotki urahtelisi, - Partasuut pahoin puhuisi! - - Koirani keränä vieri, - Kylän kukka kuuluisana, - Itse mie kulen kuvana, - Sukset mustina matoina. - - Sinä koirani komehin, - Juoksuttele, jouvuttele, - Ahomaita aukehia; - Juokse tuonne toisa'alle, - Mieluisahan metsolahan, - Tarkkahan tapiolahan! - - Minun on koirani komiat, - Otukseni oivalliset; - Niin on silmät koirallani, - Kun on suuri suitsirengas, - Niin on korvat koirallani, - Kun on lumme lammin päällä; - Niin on hammas koirallani, - Kun on viikate Virossa; - Niin on häntä koirallani, - Kun on komehin korpikuusi. - Mielikki metsän emäntä, - Tapiolan tarkka vaimo, - Kukuta nyt koiroani, - Haukuta hakijatani, - Sisällä salon sinisen, - Korven kultaisen kuvussa; - Elä haukuta havuja, - Kuusen oksia kukuta; - Haukuta havun-alaista, - Kuusen-oksan istujaista! - Luo löyly etempätäkin, - Kanna vainu kaukempata, - Vilullakin, vihmoillaki, - Tuiskuillaki, tuulillaki, - Jotta koiran kohti juosta, - Penun julki julkotella, - Mieluisassa metsolassa, - Tarkassa Tapiolassa. - - II. 340> - - - - -9, Loitsurunoja. - - -1. Loitsijan perustussanat. - - Armoa minä anelen, - Huojennusta huokaelen, - Ylähältä taivahasta, - Luota Luojan kaikkivallan, - Mistä armot annetahan, - Huojennusta hoivatahan, - Ovet armon auki käyvät, - Turvat tuttavat tulevat. - Herra hoivan heittäköhön, - Avun tuokohon Jumala, - Minun silmin nähtyäni, - Mielin arvaeltuani, - Suin sulin puheltuani, - Hengin huokaeltuani, - Käsin päälle käytyäni, - Sormin suoriteltuani! - Saakohon minun sanani - Läpi luun, läpi jäsenen, - Läpi lämminten lihojen, - Läpi suonten soljuvien, - Iho'on imento raukan, - Emon tuoman ruumihisen! - - -2. Manaus koskeen. - - Mene tuonne, kunne käsken, - Keskelle tulisen kosken, - Vuoksen koskehen kovahan, - Imatrahan ilkeähän, - Kahen kallion lomahan. - Kinahmehen kauheahan, - Jost' et pääse päivinäsi. - Selviä sinä ikänä. - Ilman luojan päästämättä, - Kaikkivallan katsomatta! - - Jospa tuolta päätä nostat, - Tahi kuonoa kohotat, - Ukko pääsi särkenevi - Neuloilla teräsnenillä, - Äimillä äkähisillä, - Rakehilla rautaisilla. - - -3. Hammastautia vastaan. - - Poijes, lukki, leukaluista, - Haihu, häkki, hampahista, - Ilkeä, ijenlihoista, - Puremasta, järsimästä, - Hammasta hajottamasta, - Leukaluuta luistamasta, - Pääkamua kaivamasta; - Heitä tuonne hernehesi, - Tuonne paiskoa papusi, - Suen kiljuvan kitahan, - Leveihin leukaluihin. - Paholaisen parran alle, - Tuonen hau'in hampahisin. - - -4. Käärmeen puremaa vastaan. - - Sinä vanha maan matonen, - Maan rikka, manalan rikka, - Pihan rikka, pellon rikka, - Rikka kaiken ristikansan, - Alla aitojen asuja, - Lahokannon kaivelija, - Kulon kultaisen alainen, - Pinon pitkän vierehinen, - Pettäjä iän-ikuinen, - Petit meitä ennen muita, - Petitpä esi-isämme, - Valehtelit vanhempamme, - Petit Luojan kaikkivallan, - Itse julkisen Jumalan: - Lupa sulle annettihin, - Lupa kulkea kulossa, - Mateloita maan sisässä, - Vaan ei annettu lupoa - Ruveta rumille töille, - Käyä töille törkeille. - Ethän kulkenut kulossa, - Mateloinut maan sisässä, - Kun rikoit ihon imeisen, - Turmelit emosen tuoman! - - Miksi nostit norpoasi, - Kuksi päätäsi kohotit, - Ylemmäksi heinän juurta, - Heinän juurta, maan mätästä, - Liikuttelit liiroasi, - Kärseäsi käännyttelit, - Irvistit ikeniäsi, - Suutasi pahoin pitelit, - Teit paljolta pahoa, - Äijältä tihua työtä, - Pahoin sulle, pahoin mulle. - Pahoin meille kummallenki? - - Miksi pistit, kun ma kielsin. - Miksi maistoit, kun manasin? - Ei sua käskenyt isosi, - Ei isosi, ei emosi, - Tekemähän näitä töitä, - Ristittyä rikkomahan, - Kastettua kaatamahan, - Tehtyä teloamahan. - - -5. Jäniksen sanat. - - Minä laitan lankojani, - Liitän näitä liinojani, - Liitän liinani lumelle, - Lasken langat hangen päälle - Jänön poika kyykelöinen, - Ristisuu, räkäleleuka, - Juokse noron notkokkeita, - Painakkeita painattele, - Juoskos kullaisna käkenä, - Hopeaisna myöhkyränä, - Vasten minun pyytöäni, - Kohen kultalankojani; - Tullos ilman tuusimatta, - Varomatta vaapottele, - Lyöte kynsin kynnykselle, - Käpälöin kahan etehen; - Ellös varpoja valitko, - Pure varpa ensimmäinen, - Se on voittu metsän me'ellä, - Sivuttu salon simalla, - Ellös vainen mengökkänä - Toisten varpojen tyköhön, - Siellä surma suin pitäisi, - Kova kuolo kohtoaisi; - Kaikk' on muut vihaiset varvat, - Joita sie kovin varaja, - Vaan täm' on metinen varpa, - Jok' on latvoin laskettuna, - Latvoin laskettu lumehen, - Tyvin työtty taivosehen, - Latva pihtiä pitävi, - Tyvi jousta jännittävi. - - -6. Karjan sanat. - - Keskellä kesäsyäntä, - Jumalan suvea suurta, - Lasken lehmäni leholle, - Maion antajat aholle, - Hatasarvet haavikolle, - Kourusarvet koivikolle, - Työnnän kuuta ottamahan, - Talia tavottamahan, - Ahomailta aukeilta, - Leveiltä lehtomailta, - Korkeilta koivikoilta, - Mataloilta haavikoilta, - Kultaisilta kunnahilta, - Hopeaisilta saloilta. - Lepy lehto, kostu korpi, - Lempeä salo sininen, - Leppyös lepyttäissäni, - Kostu kostutellessani, - Anna rauha raavahille, - Sorkkasäärille sovinto, - Tänä Jesuksen kesänä. - Maarian suvena suurna! - - -7. Suden manaussanat. - - Susi juoksi suota myöten, - Villahäntä maata myöten, - Karjakullan kuuluvilla, - Pienen viljan vieremillä: - Pois minä sinun manoan - Näiltä karjan käytäviltä. - Juokse tuonne jouhikuono, - Viron hurtta viilettele, - Pohjan pitkälle perälle, - Lapinmaahan laakeahan, - Kuss' ei käyne karja teitä, - Vaella hevosen varsa; - Sini juokse jouhikuono. - Viron hurtta viilettele, - Kuni kynttä varpahissa, - Hammasta ikenissäsi! - Sinne mä sinun manoan. - Korpivuorten kukkuloille, - Kotihinsa korven koiran, - Paikoillensa maan pakanan, - Ettet tieä tietä tänne, - Etkä kulkea osoa, - Viljaisille viitamäille, - Viljavieruille mäille, - Muille maille mulkosilmät, - Tuonne, taanne toitohännät, - Ulvojaiset ulkomaille, - Surmapaikoille susien. - Tänne jääköhöt jänikset, - Tänne linnut lentäköhöt! - - -8. Kalastus-sanat. - - Lasken verkkoni vesille, - Kivekseni kiinnittelen, - Juolehatar, akka kaunis, - Veen ehtosa emäntä, - Nouse tänne liettehestä, - Antamahan ainoasi, - Avarasta aitastasi; - Lähetä kalainen karja - Vanhoille verovesille, - Apajille aivotuille; - Anna noita, joit' anelen, - Noita tuo'os, joita pyyän, - Nosta luotojen lomista, - Kallioien kainalosta! - - -9. Kylvösanat. - - Akka manteren alainen, - Mannun eukko, maan emäntä, - Pane turve tunkemahan, - Maa väkevä vääntämähän; - Eip' on maa väkeä puutu, - Eikä nurmi einehiä, - Kun lie armo antajista, - Lupa einetten emistä. - - Nouse maa makoamasta, - Luojan nurmi nukkumasta, - Pane korret korttumahan, - Sekä varret varttumahan. - Tuhansin neniä nosta, - Saoin haaroja hajota, - Kynnöstäni, kylvöstäni, - Varsin vaivani näöstä! - - -10. Tulen synty. - - Se varsin valehtelevi, - Tyyni tyhjeä latovi, - Joka tulta arvelevi - Väinämöisen iskemäksi; - Tuli on tullut taivosesta, - Panu pilvissä rakettu, - Se on poika aurinkoisen, - Armas auringon sikiö, - Tehty taivosten navoilla, - Otavaisten olkapäillä. - - Siell' on tulta tuikuteltu, - Varvenneltu valkeaista, - Luona päivän, kuun malossa, - Kehän kultaisen kesessä, - Suun alla sulon Jumalan, - Alla parran autuahan. - Sielt' on tullunna tulonen, - Puhki pilvien punaisten, - Yläisistä taivosista - Alaisihin maaemihin; - Taivot reikihin repesi, - Ilmat kaikki ikkunoihin, - Tulta maahan tuotaessa, - Valkeaista vaaittaissa. - - - - - - -SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN VAIHEET. - - - - -Suomalaisten pakanuuden aika. - - - Tuo oli laulaja ikuinen, - Virren porras polvuhinen, - Tuop' on vanha Väinämöinen, - Toinen seppo Ilmarinen, - Kolmas lieto Lemminkäinen -- - -Pakanuutensa aikana eivät esi-isämme tiettävästi tunteneet -kirjoitustaitoa. Senpä tähden ei siltä ajalta olekaan mitään -kirjallista teosta mainittavissa. Mitä arvokasta silloin ajateltiin tai -tunnettiin, se kulki tavallisesti runoksi sepitettynä muistin avulla -miehestä mieheen, polvesta polveen. Eikä se aika ollutkaan köyhä -senlaatuisista tuotteista. Meidän päivinämme on näet Suomen kansan -muistista kirjoitettu ja sitten painosta julkaistu ääretön joukko -kansanrunoutta. _Kalevalan_ ihanat kertomarunot, _Kantelettaren_ -vienonsuruiset laulurunot, _loitsurunojen_ mahtava paljous, viisautta -ja terävyyttä ilmaisevat _sananlaskut ja arvoitukset_ -- kaikki nämä -ovat suurimmaksi osaksi syntyneet jo Suomen kansan pakanuuden aikana ja -säilyneet sen muistissa aina meidän päivihimme asti. Niistä saamme -myöhemmin vielä vähän tarkemmin puhua. - - - - -Katholisuuden aikakausi (1157-1542). - - -Vuonna 1157 j.Kr.s. tehtiin Ruotsista ensimmäinen ristiretki Suomeen. -Maamme lounais-osa sen kautta saatettiin Ruotsin yhteyteen ja -kristinoppia tunnustamaan. Sittemmin saatettiin uusien ristiretkien -kautta Hämäläiset (1249) ja suuri osa Karjalaisistakin (1293) Ruotsin -alamaisiksi ja katholisen kirkon yhteyteen. - -Lähes neljäsataa vuotta vallitsi katholinen kirkko maassamme. Niin -Suomessa kuin muissakin katholisissa maissa oli hengellinen sääty sinä -aikana melkein yksinomaisesti kirjallisen sivistyksen edustajana ja -kannattajana; muissa kansanluokissa ei kirjoitustaito eikä -kirjallisuuden viljeleminen vielä olleet sanottavasti perehtyneet. -Mutta kirkon ja pappein kielenä oli latinankieli. Mitä siis -katholisuuden ajalla kirjoitettiin, se kirjoitettiin enimmäkseen -latinan kielellä: ainoastaan harvoissa maissa kansojen omat kielet -silloin tulivat kirjallisen viljelyksen alaisiksi. Eikä silloin vielä -saattanut latinankielistäkään kirjallisuutta suuressa määrässä -ilmestyä, koska kirjapainotaito, joka teki kirjain ilmestymisen -helpommaksi ja niiden hinnat huokeammiksi, keksittiin vasta v. 1440. -[Sen keksijä oli saksalainen Juhana Gutenberg.] Mitä erityisesti -Suomeen tulee, olivat kirjallisuuden ilmaantumisen ehdot täällä vielä -pienemmät kuin muualla. Korkeampia kouluja ei vielä maassamme löytynyt. -Niiden harvain, jotka korkeampaa oppia halusivat, täytyi käydä sitä -ulkomaiden yliopistoista etsimässä. Yleinen sivistys oli siis täällä -heikompi kuin muualla. Senpä tähden katholisuuden aika ei voinutkaan -synnyttää maassamme mitään mainittavaa latinankielistä, vielä vähemmin -suomenkielistä kirjallisuutta. Joku lyhyt Suomen piispain aikakirja -sekä muutamat latinankieliset virret ja koululaulut -- siinä melkein -kaikki tämän aikakauden kirjalliset tuotteet. - -Suomalainen kansanrunous tällä ajalla sitävastoin yhä kajahteli -eloisana ja virkeänä. Tosin vanhat pakanuudenaikuiset runot -arvattavastikin alkoivat hävitä niiltä tienoilta, missä kristinusko ja -sen mukana kulkeva uusi länsimainen sivistys ennättivät syvemmälle -juurtua. Mutta niiden sijalle syntyi koko joukko uusia rupoja, -varsinkin Länsi-Suomessa. Sellaisia ovat Kantelettaressa tavattavat -_legendat_ eli pyhimystarut (esim. "Piispa Henrikin surma") ja -_balladit_ eli lyhyet kertomarunot, joiden joukosta on muistettava -eritenkin ihana runo "_Elinan surma_", jossa elävästi ja liikuttavasti, -melkein näytelmärunon tapaan, kerrotaan, kuinka Laukon herra Klaus -Kurki luulevaisuudesta poltti puolisonsa ja lapsensa (arvellaan -tapahtuneen vuosien 1470 ja 1480 välillä). - - - - -Uskonpuhdistuksen aika (1542-1640). - - - "Kyllä se kuulee Suomen kielen, - Joka ymmärtää kaikkein mielen." - -Pyhän Raamatun perustuksella nousi _Martti Luther_ Saksanmaalla -vastustamaan katholisen kirkon monia harhaoppeja ja väärinkaytöksiä. -Hänen voimallisen vaikutuksensa kautta syntyi suuri kirkollinen -parannus, n.s. _uskonpuhdistus_. Monet maat ja kansat kerrassaan -luopuivat katholisesta kirkosta ja omistivat itselleen Luther'in -puhdistaman opin. Varsinkin tapahtui näin pohjois-Saksassa. Sieltä -puhdistettu oppi pian levisi pohjoismaihinkin. Ruotsin silloinen -kuningas Kustaa Waasa (hallitsi vuosina 1523-1560) salli sitä -valtakunnassaan saarnata. Tuota pikaa katkaistiin yhteys katholisen -kirkon kanssa, ja sekä Ruotsi että Suomi muuttuivat lutherilaisiksi -maiksi. - -Monen muun hyvän ohessa seurasi tästä uskonpuhdistuksesta kaikkialla -sekin, että kansojen omat kielet joutuivat kirjallisen viljelyksen -alaisiksi. Lutherin ja muiden uskonpuhdistajain ensimmäisiä -periaatteita oli se, että kansan tulisi saada kuulla ja lukea Jumalan -sanaa omalla kielellänsä. Kaikkialla, missä puhdistettu oppi -vastaanotettiin, ryhdyttiin sitä vakaannuttamaan lukutaidon opetuksella -ja toimittamalla Raamattu ynnä muita hengellisiä kirjoja kansan -luettavaksi. - -Näin synnytti uskonpuhdistus Suomessakin ensimmäisen suomenkielisen -kirjallisuuden. Ensimmäinen mies, joka kieltämme kirjallisesti käytti, -tullen siten "suomalaisen kirjallisuuden isäksi", oli _Mikael Agrikola_. - -Mikael Agrikola oli köyhän kalastajan poika Pernajan pitäjästä, -syntynyt noin vuonna 1508. Käytyään koulua Viipurissa ja Turussa pääsi -hän Suomen silloisen piispan _Martti Skytten_ kirjuriksi. Tämä lähetti -hänet muutamien muiden nuorten miesten kanssa Saksanmaalle -Wittenberg'iin. Siellä Mikael Agrikola pari vuotta kuunteli Luther'in -ja hänen uskonpuhdistustoverinsa Melanchton'in opetusta. Palattuaan -sieltä maisterina ja varustettuna Luther'in ja Melanchton'in -suosituskirjeellä tuli hän Turun koulun rehtoriksi. Martti Skytten -kuoltua v. 1550 tuli hän piispanviran hoitajaksi ja v. 1554 -varsinaiseksi piispaksi. Hän kuoli jo vuonna 1557 Uudenkirkon pitäjässä -ollessaan paluumatkalla Moskovasta, jonne kuningas Kustaa Waasa oli -hänet lähettänyt rauhanteon asioissa. - -Suomenkielisten kirjain toimittaminen oli Agrikolan pääharrastuksena. -Niiden kautta tahtoi hän saada Lutherin opin maassamme vakaantumaan. -Tämä Agrikolan kirjallinen toiminta oli sangen vaikea. Ei näet ole -mikään helppo asia kirjoittaa kielellä, jota ei vielä koskaan ole -kirjallisuudessa käytetty ja jonka sääntöjä ei ole selvitetty. Mutta -Agrikolalla oli väsymätön työvoima ja suuri rakkaus asiaan. Täytyipä -hänen tässä työssään taistella harhaluulojakin vastaan. Hänen -aikalaisensa, jotka olivat tottuneet pitämään latinankieltä kirkon ja -hengellisen kirjallisuuden kielenä, eivät vielä pystyneet käsittämään, -että suomenkielikin voisi tähän tarkoitukseen soveltua. "Kylle se cuule -Somen kielen Ioca ymmerdhe caickein mielen", sanoi Agrikola näille -rukouskirjansa esipuheessa. -- Suuren joukon teoksia ennätti Agrikola -suomeksi valmistaa. Kaikkein ensimmäiseksi kirjoitti hän _Aapiskirjan_ -(Abc-kirjan), joka ilmaantui luultavasti v. 1542. Toinen kirja oli -"_Alcuoppi uscohon_", luultavasti Luther'in vähän katekismuksen -suomennos, v:lta 1543. V. 1544 ilmaantui laaja "_Rucouskirja -Bibliasta_", jossa rukouksien ohessa löytyi muutakin, esim. kalenteri, -muutamia lukuja evankeliumeista y.m. Tärkein kaikista Agrikolan -teoksista oli _Uuden Testamentin_ suomennos (Se wsi testamenti), joka -valmistui painosta v. _1548_. Seuraavana vuonna ilmaantuivat -_"Käsikirja castesta ia muista christikunnan menoista", "Messu eli -Herran echtolinen" ja "Se meiden Herran lesuxen Chrisiuxen pina, -ylesnousemus ja taivaisen astumus"_. Seuraavat teokset olivat -_Psaltari_ (v. 1551), "_Weisut ja ennustoxet Mosesen laista ja -Prophetista uloshaetut_" (v. 1551), sekä "_Ne Prophetat Haggai, -Sacharia ja Maleachi_" (v. 1552). - -Kaikki nämä kirjat painettiin Tukholmassa, koska Suomessa ei silloin -vielä löytynyt kirjapainoa. -- Kieli niissä on pääasiallisesti -Länsi-Suomen murretta, joka sitten tulikin yhä edelleen -kirjakielessämme vallitsemaan. -- - -Agrikolan työtä kirjallisuutemme alalla jatkoi sitten ensinnäkin Turun -ansiokas piispa _Paavali Juusten_ (kuollut 1576). Hän toimitti suomeksi -_Katekismuksen_ (1574) sekä _Pyhän messun_ (1575). Latinaksi on sama -mies kirjoittanut muutamia teoksia, joista tärkein oli _Ajantieto -Suomen piispoista_ (Chronicon episcoporun Finlandensium). - -Muistettavan sijan kirjallisuutemme ensimmäisten viljelijäin joukossa -saa oppinut ja lempeämielinen piispa _Eerikki Sorolainen_ (Ericus -Erici), kuollut Turun piispana v. 1625. Saatuaan sen ajan sotaisten ja -levottomien tapausten aikana Suomen kirkon ylipaimenena kokea monta -vaihetta ja mielenmurhetta, pääsi hän viimein elämänsä loppupuolella -nauttimaan rauhallisempia päiviä ja ryhtyi silloin toimittamaan -suomenkielisiä kirjoja. Ensinnäkin painatti hän v. 1614 opettajain -ohjeeksi lavean ja ansiokkaan uskonopin nimellä _Katekismus_. Siitä -tuli myöhemmin lyhyempi laitos kansaa varten. Sen jälkeen kirjoitti hän -ensimmäisen suomenkielisen _Postillan_, joka ilmestyi kahdessa osassa -vuosina _1621_ ja _1625_. Tämä teos oli erinomaisella taidolla -kirjoitettu. Se oli kansallemme erittäin mieluinen, ja sitä -käytettiinkin vielä tämän vuosisadan alussa. Vielä toimitti Eerikki -Sorolainen v. 1614 suomeksi samana vuonna Ruotsissa ilmestyneen -käsikirjan, jossa jumalanpalvelus on säädetty melkein siihen muotoon, -jommoisena se sitten kirkossamme on pysynyt. - -Nämä ensimmäiset suorasanaiset kirjallisuudentuotteet olivat siis -kaikki hengellistä sisällystä. Hengellisiäpä olivat ensimmäisen -suomenkielisen runoudenkin tuotteet, ollen _virsikirjoja_. Ensimmäiset -suomalaiset virsisepät olivat _Jaakko Suomalainen eli Finno ja Hemminki -Maskulainen_. Edellinen, Turun koulun rehtori ja Rantamäen kirkkoherra, -kuollut 1588, toimitti pienen virsikirjan, jonka arvellaan ilmaantuneen -noin 1580-1582. Siinä oli 99 virttä. -- Hemminki Maskulainen (kotoisin -Maskun pitäjästä, kuollut tämän seurakunnan kirkkoherrana vuosien 1618 -ja 1620 välillä) toimitti uuden lisätyn virsikirjan vv. 1610 ja 1614 -välillä. Vuonna 1639 ilmaantui tästä uusi laajennettu laitos, sisältävä -yhteensä 242 virttä. - -Ainoastaan osa näistä virsistä oli Suomalaisen ja Hemmingin omia -tekemiä; muut olivat käännöksiä latinasta, saksasta ja ruotsista. -Hemminki näyttää olleen etevämpi runoilijalahjoiltaan; hänellä oli -vilkas mielikuvitus, rikas ja luonteva kieli. Kumpaisenkin virsissä -runomitta ja muu ulkonainen rakennus oli vaillinainen. He perehdyttivät -virsiensä kautta suomalaiseen virsikieleen katkonaiset sanamuodot, -jotka loukkaavat nykyistä kieliaistia, kuin myös suomalaiselle -runoudelle sitä ennen vieraan kaunistuskeinon: loppusoinnun eli riimin. -Aikalaistensa mielestä nämä virsikirjat olivat sekä kielen että -sisällyksen puolesta verrattoman onnistuneet. - -Suomalainen on toimittanut suomeksi myöskin rukouskirjan ja -katkismuksen, ja Hemminki on suomentanut erään katholis-aikaisen -latinankielisen laulu- ja virsikokoelman (1616). - -Astuttuaan täten hengellisessä kirjallisuudessa viljelyksen alaiseksi -joutui kielemme pian maallisenkin kirjallisuuden alalla käytäntöön. Jo -vuonna 1548 oli Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra _Martti_ -suomentanut n.s. _Kristofer kuninkaan Maanlain_. Se suomennos ei -kuitenkaan tullut painetuksi. Saman lakiteoksen suomensi sitten -Kalajoen kirkkoherra _Ljungo Tuomaanpoika_ (kuollut 1611). Hoitaessaan -papillisen toimensa ohessa tuomarinkin tehtäviä oli tämä kansan parasta -valvova mies tullut näkemään, kuinka monenmoisia väärinkäytöksiä syntyi -siitä, ett'ei silloista lakia löytynyt kansan omalla kielellä, ja -suomensi sen vuoksi sekä mainitun _maanlain_ v. 1602 että myöskin -_kaupunginlain_ v. 1609. Molemmat suomennokset kuitenkin jäivät -sotaisten aikain vuoksi silloin painattamatta. - - - - -Suomen yliopiston perustamisesta Ison-vihan loppuun (1640-1721). - - -Heinäkuun 15 p. v. 1640 oli maassamme yleinen juhlapäivä; silloin näet -avattiin Suomelle oma yliopisto Turussa. Siitä lähtien Suomen -nuorukaiset saivat omassa maassaan korkeampaa oppia ja sivistystä, -joten heidän ei enää tarvinnut sitä etsiä vieraiden maiden -yliopistoista. Ensi alussa ei tämä yliopisto kuitenkaan voinut antaa -suurtakaan herätystä suomenkielisen kirjallisuuden kasvamiseen. Sen -ensimmäiset professorit näet olivat Ruotsalaisia ja samoin -enimmät oppilaatkin. Ja latinankieli oli silloin yhä edelleenkin -korkeamman opin ja tieteellisen kirjallisuuden kielenä. Sitä paitsi -alkoi ruotsinkieli tällä aikakaudella voittaa maassamme alaa. -Kolmekymmenvuotisen sodan kautta oli Ruotsi kohonnut mahtavuutensa -kukkulalle. Valtiollinen loisto, jonka tuo hallitseva kansa täten oli -saavuttanut, antoi meikäläisten silmissä arvoa sen kielellekin. -Käytännöllinen hyöty myös vaati monen siihen tutustumaan. Vaikka -suomenkieli tällä aikakaudella vielä pysyikin maassamme yleisenä -puhekielenä, alkoivat kuitenkin aateliset virkamiehet, vieläpä joskus -porvarit ja talonpojatkin hankkia lapsillensa ruotsinkielen taitoa. -Oman kansallisuuden tunto, joka Suomalaisissakin oli herännyt sen -maineen kautta, jonka he saavuttivat urotöillään 30-vuotisessa sodassa, -ei voinut estää tätä ruotsinkielen enenevää valtaa. Kouluissakin -ruvettiin sitä opettamaan. Näin siis alkoi sivistyneen säätymme -ruotsalaistuminen, joka tietysti on vaikuttanut ehkäisevästi -kirjallisuuteemmekin. - -Tärkeimpänä suorasanaisen kirjallisuuden joukosta on mainittava -ensinnäkin koko _Pyhän Raamatun_ suomennos, joka ilmestyi v. _1642_. -"Kirjojen kirja" oli nyt siis saatu kokonaisuudessaan Suomenkin -kielelle. Suomennoksen toimittajina olivat: _Eskil Petraeus_, -jumaluusopin professori, sittemmin Turun piispa, kuollut 1657, -professori _Martti Stodius_, Maskun kirkkoherra _Henrik Hoffman_ ja -Piikkiön kirkkoherra _Gregorius Favorinus_, Käännös oli, sen -ilmaantumis-aikaan katsoen, varsin onnistunut. Se painettiin -Tukholmassa, sillä vasta samana vuonna, kuin Raamatun käännös -ilmaantui, perustettiin Turkuun kirjapaino. - -Eskil Petraeus, joka oli edellä mainitun suomennostyön johtajana, on -kirjallisuutemme historiassa vielä muutenkin mainittava. Ollen -Ruotsista kotoisin oli hän täällä Suomessa, jonne muutti v. 1628, -kuitenkin niin perehtynyt kieleemme, että pystyi kirjoittamaan -_ensimmäisen Suomen kieliopinkin_. Se ilmaantui latinankielisenä v. -_1649_. Uuden laitoksen siitä toimitti Viipurin lukion lehtori Mattias -Martinius v. 1689. - -V. 1685 ilmaantui Raamatun käännös alkukielten mukaan parannettuna. Sen -työn suoritti Paimion kirkkoherra _Henrik Florinus_ (kuollut v. 1705). -Tällä miehellä on muitakin ansioita kirjallisuutemme suhteen. Hän -toimitti muun muassa pienen latinais-ruotsalais-suomalaisen -_sanakirjan_ (v. 1678). Hänen huomionsa oli jo kääntynyt suomalaiseen -kansanrunouteenkin. V. 1702 julkaisi hän näet ensimmäisen kokoelman -_suomalaisia sananlaskuja_. - -_Jaakko Raumanus_, Pirkkalan kirkkoherra, suomensi _Augsburgin -uskontunnustuksen_ (1651) sekä Lutherin _suuremman katekismuksen_ -(1674). - -Alkuperäisiä _saarnakirjoja_ toimittivat Tammelan kirkkoherra -_Laurentius Petri_ (1644) ja Tyrvään kirkkoherra _Tuomas Rajalenius_ -(1654). - -Tällä kohdalla mainittakoon myöskin ikimuistettavain piispain _Juhana -Gezelius_ vanhemman (kuollut 1690) ja nuoremman (kuollut 1718) ansiot -suomalaisen kirjallisuuden suhteen. Heidän monipuolinen ja -vaikutukseltaan mahtava toimintansa Turun piispoina ei saata tässä -tulla puheen-alaiseksi; muistettakoon vaan, että he varsinkin -hengellistä kirjallisuutta julkaisemalla ja kustantamalla kuin myös -saattamalla lukutaidon kansassamme yleiseksi paljon ovat vaikuttaneet -kirjallisuutemmekin hyväksi. Edellinen heistä on sitä paitsi suomeksi -kirjoittanut katekismuksen nimellä _Lasten paras tavara_ (1666), joka -on ollut käytännössä meidän aikaamme asti. - -Mainittuamme vielä, että v. 1642 ilmaantuivat suomeksi kuningas Kustaa -Aadolfin säätämät _sota-artikkelit_ "lainlukijan" Hartikka Speitz'in -kääntäminä ja että Ruotsin _kirkkolaki_ v:lta 1686 saatiin pari vuotta -myöhemmin suomeksikin, olemmekin täten luetelleet tämän aikakauden -huomattavimmat tuotteet. - -Runouden tuotteista mainittakoon ensinnäkin _suomalainen virsikirja_. -Hemminki Maskulaisen toimittama virsikirja oli uusissa painoksissaan -vähitellen kasvanut yhä laajemmaksi varsinkin _arkkiveisuista_, -jommoisia alkoi viljalti ilmestyä, etupäässä käännöksinä ruotsin-, -latinan- ja saksankielistä, kunnes suomalainen virsikirja viimein v. -1701, luultavasti Kronobyn kirkkoherran Erik Cajanuksen toimittamana, -ilmaantui sellaisena, jommoisena se sitten monine ansioineen -sisällyksensä puolesta ja monine virheineen runollisen muotonsa ja -kielensä puolesta on ollut kirkkomme ja kansamme käytettävänä aina -meidän päivihimme asti. - -Etevin tämän ajan muista runotuotteista oli _llolaulu Jesuksesta_, joka -ensi kerran ilmestyi v. 1690. Sen tekijäksi mainitaan eräs pappi -_Mattias Salamnius_, jonka elämänvaiheista ei ole varmoja tietoja; -arvellaan hänen olleen kotoisin Pohjanmaalta, olleen sotapappina -Inkerinmaalla sekä sitten kuolleen Paraisten pitäjässä. "Ilolaulu -Jesuksesta" kuvaa 29 runossa, evankeliumein mukaan, Vapahtajan elämää, -kuolemaa y.m. vaiheita. Mahtavan ja elävän, mutta samalla -yksinkertaisen esityksensä, kuin myös sen verrattoman taidon kautta, -jolla tässä runossa on käytetty suomenkieltä ja vanhaa suomalaista -runomittaa, on tämä runoteos Ruotsin aikuisen kirjallisuutemme -muistettavimpia. Kansalle on se ollut rakasta luettavaa; siitä onkin -tähän asti ilmaantunut 16 painosta, viimeinen painos v. 1886. - -Muutamia _historiallisia_ runoja ilmaantui tällä ajalla. Jo ennen -mainittu _Laurentius Petri_ toimitti v. 1658 "_Ajantiedon Suomen maan -menoist ja uscost_". Se oli n.s. riimikronika, runopukuinen Suomen -historia, ensimmäinen suomenkielellä. -- Ajan tapausten johdosta -tekivät runoja _Anterus Aschelinus_ (kappalainen Askaisissa, kuollut -1703), Oulun kirkkoherra _Sakari Lithovius_ sekä Ilmajoen kirkkoherra -_Pärttyli Vhael_. Ensin mainitun tekemiä ovat _"Virsi suuresta nälästä -v. 1697", "Suomen Ilo-ääni Narvan voitosta" ja "Uron-uhri Jumalalle -Kahdennentoista Kaarlen edestä"_. Pärttyli Vhael taas on vanhalla -runomitalla kirjoittanut liikuttavan _Valitusrunon_ n.s. Isonvihan -kauhuista ja hävityksistä. Sen tapaisia haikeita runoja on tuolta -kamalalta ajalta säilynyt useampiakin. - -Vielä mainittakoon tältä ajalta kansaa miellyttävä opetusrunoelma -_Huoneenpeili_ sekä _Veisu talonpojille kunniaksi_, jonka teki -Alatornion kirkkoherra _Gabriel Tuderus_. - -Muuten ilmaantui tähän aikaan paljon _tilapäistä_ runoutta. Oli yleensä -tapana juhlatiloja, niinkuin häitä, hautajaisia, yliopistollisia -väitöstilaisuuksia y.m. varten sepittää yksityisten kunniaksi runoja, -usein monilla eri kielilläkin. Suomeksikin niitä ilmaantui koko joukko. -Ylimalkaan runous tällä aikakaudella oli pikemmin runopukuista -kaunopuheliaisuutta, kuin todellista, sydämen tunteita tai yleviä -aatteita ilmaisevaa, runoutta. Ulkomuoto, korealta helähtävät sanat ja -konstikkaat värssyrakennukset olivat senaikuisten mielestä runon -varsinaisia tunnusmerkkejä. Näin ollen varsinkin tuollaisissa -tilapäärunoissa useimmiten vallitsi sisällinen tyhjyys ja kuivuus. Jo -siitä syystä kuin myös niiden ylimalkaan hetkellisen merkityksen vuoksi -ei niillä ole mitään pysyväistä arvoa ollut. Se hyöty niistä -tietysti kuitenkin oli, että kieltämme sitenkin viljeltiin. -- -Tilapäärunoilijoista ansaitsee muistamista _Erik Justander_ -(runoustaiteen professori, virallinen suomentaja, kuollut Mynämäen -kirkkoherrana v. 1678), ei kuitenkaan niin suuresti runoilijana, kuin -Ruotsin hallituksen antamien asetusten suomentajana. -- - -Tämä nyt puheena ollut aikakausi päättyi surullisilla tapahtumilla. -Kahdeksastoista vuosisata alkoi näet n.s. isolla Pohjan sodalla, jota -Ruotsi sai käydä Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan. Sodan alkupuoli -oli Ruotsin aseille onnellinen. Sankarikuninkaansa Kaarle XII:nnen -johdolla saivat Ruotsalaiset monta loistavata voittoa vihollisistaan. -Mutta Pultavan tappelun jälkeen (v. 1709), jossa Ruotsin armeija kärsi -suuren tappion, asiat muuttuivat. Varsinkin Suomi joutui nyt ankarien -kärsimysten, n.s. Ison-vihan, alaiseksi. Kun Ruotsista ei tullut -riittävää apua, joutui maamme vähitellen kokonansa Venäläisten haltuun. -Vihollisen miekka ja hävitykset, nälkä ja rutto silloin olivat tehdä -lopun Suomen kansasta. Väkiluku väheni puoleen määräänsä, maa jäi -useissa paikoissa aivan autioksi ja viljelemättömäksi, kirkot, koulut -ja virastot suljettiin, virkamiehet ja kutka vaan kykenivät pakenivat -Ruotsiin. Sellaisten kauheiden olojen vallitessa tietysti -kirjallisuuden kartuttaminen, niinkuin muukin sivistystyö, kokonaan -keskeytyi. Yksi ainoa kirjallinen tuote silloin syntyi, surullisena -muistutuksena noiden aikain kamaluudesta. Kun näet ei enää ollut -kirjapainoa, ryhtyi eräs Daniel Medelplan siihen vaivaan, että koversi -_aapiskirjan_ puuhun, jonka avulla sitten tätä teosta painoi. Tämä -merkillinen aapiskirja ilmaantui v. 1719 Tauralan kylässä Pälkäneellä. - - - - -Ruotsin vallan loppuaika. (1721-1809). - - -a) Juslenius ja hänen aikalaisensa. - - "Otavanais sua tiell' opastellen - Loisteli säihkyen sammumaton - Lempi Juslenion." - -Ison vihan vammat alkoivat vähitellen arpeutua, Suomi alkoi uudelleen -kohota nääntyneestä tilastansa. Maan taloudellista tilaa koetettiin nyt -Ruotsin hallituksenkin toimesta monilla keinoilla parantaa. -Taloudellisen vaurastumisen pyrintö, joka tähän aikaan muuallakin -Europassa vallitsi, voitti jalansijaa myöskin Ruotsissa ja Suomessa, -ollen sillä valtakunnan yleisessä rappiotilassa suoranaisetkin -ilmaantumissyynsä. Tiedekin astui tämän taloudellisen vaurastumis-innon -palvelukseen, pyrkien yleisessä taloudessa, maanviljelyksessä y.m. -elinkeinoissa vaikuttamaan. Varsinkin harrastettiin tähän aikaan -luonnontieteitä. Jumaluus-opilliset ja filosofilliset tutkimukset, -joita yliopistossamme oli siihen asti etupäässä harjoitettu, -syrjäytyivät nyt melkoisesti näiden uusien harrastusten tieltä. -Latinankieli, joka siihen asti oli yksinomaisesti vallinnut tieteessä, -alkoi Suomessakin askel askelelta väistyä vanhalta asemaltaan. -Luonnollista olisi ollut, että täällä, niinkuin muissakin maissa, -kansan kieli, suomi, olisi astunut sen sijalle. Niin ei kuitenkaan -tapahtunut, vaan ruotsinkieli voitti yliopistossa alaa, mikäli latina -väistyi. Jo edellisellä aikakaudella oli ruotsinkieli yleensä -sivistyneessä säädyssämme saanut tukevan jalansijan, ja nyt Ison-vihan -jälkeen pääsi ruotsalaistuminen täyteen vauhtiin. Sitä edisti -arvatenkin se yleinen voimattomuus, johon Iso-viha oli kansamme -kaikissa suhteissa saattanut, mutta varsinkin se seikka, että ne -kansalaisistamme, jotka Ison-vihan aikana olivat paenneet Ruotsiin ja -siellä tottuneet ruotsinkielen käyttämiseen, kotimaahan palattuansakin -tätä kieltä yhä edelleen käyttivät. Itse Ruotsin hallituskin mielellään -suosi tätä ruotsinkielen paisuvaa valtaa maassamme, koska se -erikois-asema, joka Suomen kansalla oman kielen kautta oli, siten muka -heikkeni. Ilman vastusta ei ruotsinkieli meillä kuitenkaan päässyt -valtaan. Tavan takaa tekivät Suomen edusmiehet valtiopäivillä Ruotsissa -valituksia etenkin sen epäkohdan johdosta, että virkamiehet eivät -osanneet kansan kieltä. Ja löytyipä tänä aikana miehiä, joiden -sydämissä oman kansallisuuden tunne ja rakkaus suomenkieltä kohtaan -hehkui lämpimänä ja virkeänä, puhjeten ilmi tieteellisissä -tutkimuksissa ja kirjallisissa teoksissa. Näitä miehiä kutsuttiin -_fennofileiksi_, s.o. suomalaisuuden ystäviksi. - -Etevin fennofileistä oli _Daniel Juslenius_. Hän oli papin poika, -syntyi Mynämäellä v. 1676. Nuorena ylioppilaana julkaisi hän jo pari -latinankielistä väitöskirjaa ("Vanha ja uusi Turku" sekä "Suomalaisten -puolustus"), joissa hän innokkaasti ylistelee omaa maatansa ja -kansaansa sekä puolustaa niitä soimauksia vastaan. Hän pääsi ensin -kotiopettajaksi piispa Gezelius nuoremman perheesen, sitten (v. 1712) -kreikan ja hebrean kielten professoriksi Turun yliopistoon. Seuraavana -vuonna täytyi hänen perheensä kera paeta Ruotsiin Ison-vihan kauhujen -alta. Palattuaan sieltä rauhan tultua pääsi hän yliopistoon -jumaluusopin professoriksi. V. 1734 tuli hän Porvoon piispaksi. Vuosina -1741-1743 raivosi taas sota Ruotsin ja Venäjän välillä; Venäläiset -ottivat toisen kerran Suomen haltuunsa. Jusleniuksen täytyi jälleen -paeta Ruotsiin hiippakunnastaan, jota hän oli suurella innolla -hoitanut. Sinne hän sitten loppuiäkseen jäikin, päästen Skaran -hiippakunnan piispaksi. Hän kuoli v. 1752. -- Ruotsissa ollessaan sai -Juslenius valmiiksi teoksen, joka oli mitä kaunein tulos hänen -harrastuksestaan ja työstään suomenkielen hyväksi. Se oli laaja -suomenkielen sanakirja, nimeltään "_Suomalaisen sanaluvun coetus_, -Jumalan avulla, suurella työllä, pitkällä ajalla, monen neuvolla, -Suomen kielen cunniaxi koottu." Tämä tärkeä kirja, jommoista jo -yleiseen kaivattiin, ilmestyi painosta Tukholmassa v. 1745. -Suomenkielen sanat oli siinä selitetty latinaksi ja ruotsiksi. -- Vielä -julkaisi Juslenius Ruotsissa käännöksen _Svebiliuksen katkismuksesta_ -(1746), joka on vielä meidänkin päivinämme käytännössä. Sen esipuheessa -lähettää Juslenius Ruotsista lämpimän ja ylevän tervehdyksensä -"rakkaimmille maanmiehillensä." -- Ollessaan pappissäädyn jäsenenä -Ruotsin valtiopäivillä koetti Juslenius sielläkin valvoa suomenkielen -etuja. Hänen ynnä muiden valitusten johdosta säädyt sitten päättivätkin -v. 1734 hyväksytyn _Ruotsin valta kunnan lain_ suomennettavaksi. -Suomennos ilmaantuikin vihdoin v. 1759, maisteri Samuel Forseen'in -kääntämänä ja Turun hovioikeuden aktuarin Yrjö Kustaa Saloniuksen -painattamana. -- Yhteydessä tämän seikan kanssa mainittakoon, että -tällä aikakaudella jo otettiin tavaksi suomentaa kuninkaallisia -asetuksia, säätyjen päätöksiä y.m. - -Toinen mies, joka tällä aikakaudella harrasti kielemme tieteellistä -tutkimista, oli jo ennen runoilijana mainittu _Pärttyli Vhael_ -(k. 1723). Hän oli innokas suomenkielen ystävä ja tutki sitä syvemmin -kuin kukaan ennen häntä. Hän kirjoitti latinaksi ansiokkaan _Suomen -kieliopin_. Siinä oli kielemme oma luonne jo käsitetty paremmin kuin -Petraeuksen kieliopissa, jossa sitä oli koetettu sovitella -latinankielen kaavoihin. Vhaelin kielioppi ilmaantui painosta v. 1733. - -Muuten vallitsi tähän aikaan oppineissa monta harhaluuloa kielemme -suhteen. Luultiin sen olevan läheistä sukua kreikan ja hebrean kielten -kanssa. Kaikenmoisilla näennäisillä yhtäläisyyksillä koetettiin tätä -sukulaisuutta todistella. Itse Daniel Juslenius kannatti tätä -luuloteltua sukulaisuutta. Muista senaikuisista suomenkielen -tutkijoista, jotka niinikään teoksissaan edustivat samaa harhaluuloa, -mainittakoon vielä Huittisten rovasti _Niilo Idman_ (kuollut 1790) ja -_Kaarle Kustaa Weman_, ensimmäinen suomenkielen dosentti Turun -yliopistossa, sittemmin Ruotsin prinssien suomenkielen opettaja, -kuollut Kemiön rovastina v. 1803. Weman oli tunnettu myöskin -runoilijana. - -Muuten suomenkielinen kirjallisuus, edellä mainittujen kielisuhteiden -vuoksi, oli tähän aikaan, niinkuin vielä kauan jälkeenpäinkin, -pääasiallisesti yhteisen kansan tarpeeksi kirjoitettua ja etupäässä -hengellistä sisällystä. Ansiokkain ja muistettavin hengellisen -kirjallisuuden tuote tältä ajalta on Oulun rovastin _Juhana -Wegeliuksen_ (kuollut 1764) postilla _Pyhä evangeliumillinen valkeus_, -ilmaantunut Tukholmassa v. 1747-1749. Ajaen elävän kristillisyyden -asiaa tuli se pian hyvin suosituksi; se käännettiin ruotsiksikin v. -1856. -- _Andreas Hasselqvist_, Paraisten kirkkoherra, kirjoitti -hartauskirjan _Hengellinen sydämen herättäjä_. (1706), josta on -ilmaantunut 13 painosta. -- _Iisakki Ervasti_, kuollut Kemin -kirkkoherrana 1757, julkaisi v. 1733 osaksi alkuperäisen, osaksi -saksasta käännetyn _rukouskirjan_, jota on ilmaantunut 15 painosta. -- -Uusi _Raamatun suomennos_ saatiin v. 1758. Sen toimitti taitava -suomenkielen käyttäjä _Antti Lizelius_ (kuollut Mynämäen rovastina v. -1795) professori Kaarle Abraham Clevberg'in ja Turun piispan Juhana -Brovalliuksen johdolla. -- Ilmaantuipa tähän aikaan suomeksi jo -muutamia siveys- ja terveysopillisiakin teoksia, tarkoittaen hyvien -tapojen istuttamista, juoppouden poistamista, pienten lasten parempaa -hoitoa y.m. - -Suomenkielinen runous tällä ajalla oli myöskin enimmäkseen hengellistä -sisällystä, ja useimmat runoilijat olivatkin pappeja. Edelliseltä -aikakaudelta peritty tapa kyhäillä viljalti tilapäärunoja säilyi vielä -tälläkin aikakaudella. Muuten alkoi runous ulkomuotonsa puolesta olla -parempaa kuin ennen, koska siinä nyt enimmäkseen viljeltiin vanhan -kansanrunon runomittaa ja vältettiin sanain katkomista, -- _Gabriel -Calamnius_, kuollut Kalajoen kappalaisena v. 1774, on kirjoittanut koko -joukon runoja, jotka v. 1755 julkaistiin eri vihkona nimellä "_Vähäinen -cocous suomalaisista runoista_". -- _Henrik Lilius_, Messukylän -kirkkoherra, kuollut 1745, on paitsi latinankielisiä runoja -kirjoittanut suomeksikin muutamia, jotka todistavat hänellä olleen -hyvät runoilijalahjat. -- _Abraham Achrenius_, kuollut Nousiaisten -kirkkoherrana v. 1769, oli tuotteliain varsinkin hengellisten laulujen -sepittäjä. Jo nuorena ylioppilaana kirjoitti hän tilapäärunoja -latinaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Sen jälkeen joutui hän uskonnollisen -yksipuolisuuden ja kiihkoisuuden valtaan, joka meni niin pitkälle, että -hän poltti vihkon painamattomia maallisia runoelmiaan ja, ollessaan -Ähtävän kappalaisena, luopui julkisesti papinvirastaan, yhtyen -lahkolaisiin. Vapautettuna rangaistuksesta sai hän sittemmin kuitenkin -papinvirkansa takaisin. Nyt alkoi hän yhä ahkerammin kirjoittaa -hengellistä kirjallisuutta suomeksi ja ruotsiksi. Varsinkin kyhäsi hän -paljo virsiä, "Sionin virsiä", jotka, vaikka ovatkin pitkäveteisiä ja -sekavia, hartaan jumalisuutensa kautta ovat käyneet kansallemme -rakkaiksi. -- _Simo Achrenius_, kuollut pappina Pietarsaaressa v. 1758, -on kirjoittanut, paitsi tilapäärunoja, pitkän hengellisen runoteoksen -nimellä "_Uudet hengelliset runot läsnä-olevaisista ja tulevaisista -tiloista_" (1766). Hänellä oli vilkkaampi mielikuvitus ja hienompi -runoaisti, kuin useimmilla muilla runosepillä siihen aikaan. -- -Edellisen veli _Henrik Achrenius_, nimismies Kalajoella, kuollut 1798, -kyhäsi sukkelan leikillisiä, jopa vallattomiakin tilapäärunoja. - - -b) Porthan ja hänen aikalaisensa. - - "Sitä kuusta kuuleminen, - Jonka juurella asunto." - -Kun suuri Pohjan sota (1700-1721) päättyi, joutui jo silloin kaakkoinen -osa Suomea Venäjän alle. Vuosien 1741-1743 onneton sota taas riisti -Suomesta palasen lisää Venäjälle. Suomen kansan ollessa täten -valtiollisesti jaettuna kahden valtakunnan alle sekä Ruotsin yhä -heikontuessa ja Venäjän mahtavuuden yhä kasvaessa, alkoi se ajatus -itää, ett'ei Ruotsi enää ajanpitkään voisi pitää Suomea hallussansa. -Tämä ajatus viime vuosisadan loppupuolella muun muassa saattoi muutamat -Suomen miehet yrityksiin hankkia Suomelle jonkinmoista valtiollista -itsenäisyyttä Venäjän suojeluksen alla. Ylipäänsä johti se Suomen -ajattelevat miehet enemmän kotimaisiin harrastuksiin. Vaikka useimmat -heistä eivät mitään eroamista Ruotsin yhteydestä ajatelleetkaan, -alettiin kuitenkin käsittää, että Suomella oli Ruotsin rinnalla -jonkinmoinen erikoisasema ja omat kotimaiset etunsa, joita Suomalaisten -tulisi erityisesti pitää silmämääränänsä. Suurella innolla alkoivat -tiedemiehetkin nyt tutkia kaikkea omamaista ja kansallista: Suomen -historiaa ja maantiedettä, suomenkieltä, kansanrunoutta y.m. Tämä -kotimaisten ja kansallisten harrastusten heräjäminen on luettava -varsinkin nerokkaan ja oppineen _Henrik Gabriel Porthan'in_ ansioksi. - -Porthan syntyi 9 p. Marrask. 1739 Viitasaarella, jossa hänen isänsä oli -pappina; hänen äitinsä oli D. Jusleniuksen veljentytär. Ylioppilaaksi -pääsi hän jo viidentoista vuoden iällä. Maisteriksi vihittiin hän v. -1760. Vakinaisen paikan yliopistossa sai hän v. 1772, päästen silloin -yliopiston kirjastonhoitajaksi. Viisi vuotta sen jälkeen tuli hän -roomalaisen kirjallisuuden professoriksi, jossa virassa oli kuolemaansa -asti, joka tapahtui 16 p. Maalisk. 1804. - -Porthan'in monipuolisesta ja väsymättömästä toiminnasta ovat -ensinnäkin hänen Suomen historiaa koskevat tutkimuksensa muistettavat. -Kirjoitettuansa ensin latinankielisen _Turun yliopistonkirjaston -historian_, joka samalla oli kuvaus yliopistonkin vaiheista, ryhtyi hän -v. 1784, niinikään latinaksi, julkaisemaan laajaa historiallista -teosta. Sen nimenä oli _Selitykset Paavali Juusten'in Suomen piispain -aikakirjaan_ -- siinä näet oli otettu ikäänkuin selitettäväksi -tekstiksi Paavali Juusten'in pieni Suomen historia. Tämä teos ilmestyi -56 vihkossa ja valmistui vasta v. 1800. Se oli hedelmä Porthan'in -syvistä ja nerokkaista tutkimuksista Suomen historian alalla ja -selvitti kansamme vaiheita vanhimmilta ajoilta uskonpuhdistukseen asti. -Sen kautta vasta poistui se hämäryys, joka siihen asti oli vallinnut -kansamme aikaisemman historian suhteen. -- Näin oli siis oman kansan -historian tutkimus Porthan'in kautta pantu alullensa. - -Vaikka Porthan kirjoittikin teoksensa joko latinaksi tai ruotsiksi, -tutki hän innolla suomenkieltäkin, rakastaen sitä varsinaisena -äidinkielenään ja ymmärtäen sen kansallisen merkityksen ja tärkeyden. -Hän jätti jälkeensä paljon suomen kielioppia ja sanavarastoa koskevia -muistoonpanoja. Samallainen rakkaus ja harrastus asui hänessä -suomalaista kansanrunouttakin kohtaan. Tähän aikaan oli muuallakin -sivistyneessä maailmassa tultu käsittämään, että kansanrunous on -ikäänkuin kansan hengen ja luonteen kuvastin. Porthan oli ensimmäinen -Suomen mies, joka tältä kannalta käsitti kansanrunoutemme suuren -merkityksen. Hän jo kokosi melkoisen joukon sittemmin Kalevalassa ja -Kantelettaressa tavattavia runoja, kuin myös loitsurunoja ja -sananlaskuja. Samalla kehoitti hän muitakin niitä kokoamaan. V. -1766-1778 julkaisi hän latinaksi kirjoitetun teoksen _Suomen -runoudesta_, jossa hän selvittää kansanrunomme luontoa ja sääntöjä. -Tämän teoksensa kautta saattoi hän kansanrunoutemme sivistyneen -maailman huomioon. - -Vielä moni muukin kotimainen asia oli Porthan'in tutkimuksen esineenä. -Puhumatta useista historiallisista ja muinaistieteellisistä -kirjoituksista on mainittava, että hän vielä kyhäsi Suomen -maantiedettä, vieläpä sen taloudellisia olojakin koskevia kirjoituksia. -Turussa perusti hän v. 1770 muutamien tiedemiesten kanssa kirjallisen -yhdistyksen, _Auroraseuran_, joka seuraavana vuonna alkoi ruotsiksi -julkaista Suomen _ensimmäistä sanomalehteä_. Sen päätoimittajana oli -Porthan pitkät ajat. - -Yliopistossa oli Porthan opiskelevan nuorison johtajana ja elähyttäjänä -tieteellisiin ja isänmaallisiin harrastuksiin. Useat nuorukaiset, jotka -sittemmin tulivat kuuluisiksi miehiksi, saivat Porthanilta ensimmäisen -herätyksensä. - -Luonnollista on, että Porthan'in nimi jo hänen eläissään oli Suomen -kuuluisimpia ja enimmin kunnioitettuja. Myöhempi aika on vielä -selvemmin käsittänyt, että hän nerokkailla tieteellisillä -tutkimuksillaan ja koko elämäntyöllään on ollut tienraivaajana niille -kansallisille ja isänmaallisille aatteille, jotka sitten meidän -vuosisadallamme ovat kansamme keskuudessa päässeet toteutumaan. Sen -vuoksi on Suomen kansa pystyttänyt hänelle muistopatsaankin Turun -kaupungissa. Se paljastettiin v. 1864. - -Miehistä, jotka työskentelivät samoilla aloilla ja samojen aatteiden -elähyttäminä, kuin Porthan, on mainittava varsinkin kaksi kirjailijaa, -_Erik Lencqvist ja Kristfrid Ganander_. Edellinen, kuollut Oriveden -rovastina v. 1808, on kyhännyt paljon kirjoituksia Suomen historian, -kansatieteen, talousopin ja tilastotieteen alalta. Mainittavin -hänen kirjallisista töistään on esitys muinaissuomalaisesta -jumalaistarustosta, jonka hänen poikansa v. 1782 julkaisi kahtena -latinankielisenä väitöskirjana nimellä _vanhain Suomalaisten -taikauskosta_. -- Kr. Ganander, syntynyt Haapajärveltä Pohjanmaalla -1741 ja kuollut Frantsilan kappalaisena 1790, oli Porthan'in -uutterimpia apumiehiä hänen suomalaisissa tutkimuksissaan. Varsinkin -työskenteli hän kansanrunoutemme tuotteiden kokoilemisessa ja -tutkimisessa. V. 1789 julkaisi hän ruotsiksi teoksen nimellä -_Mythologia Fennica_. Siinä lueteltiin ja selitettiin Suomalaisten -muinaisia jumalia y.m. vanhaan tarustoon kuuluvia seikkoja, mikäli ne -koottujen runojen ja tarujen nojalla olivat tiedossa. Jo sitä ennen oli -hän ryhtynyt kirjoittamaan suurta _suonialais-ruotsalaista sanakirjaa_, -joka jo sisälsi vertailuja Viron, Lapin y.m. suomalaisiin heimokieliin. -Tämä tärkeä teos ei kuitenkaan tullut painetuksi; sen runsaat -ainekokoelmat käytti seuraavalla aikakaudella Kustaa Renvall -sanakirjansa hyväksi. Ganander, ollen runoilijakin, viljeli -suomenkieltä runollisissakin teoksissa. Muun muassa kyhäsi hän kolme -onnentoivotusrunoa sen johdosta, että Porthan v. 1766 alkoi julkaista -teostaan "Suomen runoudesta", ja julkaisi v. 1786 _Runokirjan_, joka -sisälsi runomitallisia mukailuja Vanhan-Testamentin runollisista -kirjoista. Vielä on hän kirjoittanut muutamia kansantajuisia -lääkekirjoja ("_Eläinten tautikirja_" ja "_Maamiehen huone- ja -kotiaptheki_"). - -Muut tällä ajalla ilmaantuneet suomenkieliset teokset, harvat -lukumäärältään, olivat aivotut enimmäkseen yhteistä kansaa varten, -sivistynyt sääty kun yhä edelleen käytti ruotsinkieltä. Uskonnollisen -kirjallisuuden joukosta mainitsemme Wehmaan kappalaisen _Antti -Björkqvist'in_ (k. 1809) kirjoittaman postillan _Uskon harjoitus -autuuteen_, v:lta 1801, jota on ilmaantunut useampia painoksia. -- -Eräs kansantajuinen luonnontieteellinenkin teos ilmaantui tällä ajalla -suomeksi. Se oli Sotkamon rovastin _Juhana Frosteruksen_ (k. 1809) -miellyttävä kirjanen "_Hyödyllinen huvitus luomisen töistä_", joka -ilmaantui v. 1791. Sittemmin on siitä tullut monta uutta painosta. -Frosterus oli taitava suomenkielen käyttäjä. Ja olipa hän hyvälahjainen -runoilijakin, niinkuin hänen kauniit runonsa "hääruno" ja "runo Jumalan -pyhästä laista" osoittavat. -- Muista tämän ajan runoilijoista -mainitsemme vielä talonpoikaisen runoilijan _Tuomas Ragvaldinpojan_ -(Tyrväästä kotoisin, kuollut 1804). Hän oli syntymästään asti -ruumiinviallinen ja elätti itseään kyhäämällä hengellisiä -tilapäärunoja, jotka hartaan sisällyksensä ja selvän esitystapansa -vuoksi ovat kansaa suuresti miellyttäneet. -- Vielä on muistettava, -että tällä aikakaudella syntyi ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. -Jo ennen mainittu _Antti Lizelius_ toimitti näet v. 1775-1776, yhteensä -vähän toista vuotta, pientä sanomalehteä, "_Suomenkielisiä -Tietosanomia_". Se sisälsi parhaastaan maanviljelystä ja muita -taloudellisia oloja koskevia kirjoituksia. - - - - -Uusin aika, vuodesta 1809. - - -1) Aika ennen Kalevalan ilmestymistä, 1809-1835. - - -Vuonna 1809 liitettiin maamme erityisenä valtiona Venäjän keisarikunnan -yhteyteen. "Kansakuntain joukkoon korotettuna" ja oman hallituksensa, -omien lakiensa ja laitostensa turvissa sai kansamme nyt lähteä uusia -uria astumaan. Jaksaisiko pieni Suomen kansa mahtavan naapurinsa -rinnalla säilyttää oman kansallisuutensa ja asemansa, se oli tuon ajan -suuri, epätoivoinen kysymys. Monet epäilivät, antautuen toivottomaan -välinpitämättömyyteen. Ja syytä kyllä olikin epäillä. Suomen kansan -sisällinen voima oli näet kahtia jaettu: toisella puolen oli pieni -joukko kieleltään ruotsalaistuneita sivistyneitä, toisella puolen -suomea puhuva kansa, erotettuna sivistyneiden yhteydestä, ilman -herännyttä kansallistuntoa, ilman kirjallisuutta ja sivistystä. Löytyi -kuitenkin miehiä, jotka sittenkin uskalsivat ajatella kansallemme omaa, -kansallisesti itsenäistä tulevaisuutta. Mutta he ymmärsivät samalla, -että sen tulevaisuuden voisi saavuttaa ainoastaan sillä ehdolla, että -maamme sivistyneet jälleen kielensä ja mielensä puolesta astuisivat -varsinaisen kansan yhteyteen ja että suomenkielikin tehtäisiin -koulujen, kirjallisuuden ja virastojen kieleksi. - -Selvästi ja voimakkaasti tuotiin jo tällä nyt puheena olevalla -aikakaudella nämä vaatimukset julkisuuteen. Varsinkin _Aadolf Iivari -Arvidsson_ (historian dosentti yliopistossa, kuollut 1858) niitä -nuoruuden tulisella innolla esitti toimittamassaan sanomalehdessä _Åbo -Morgonblad_ (1821). Hän tahtoi tehdä selväksi, että Suomen nyt, kun se -oli eroitettu Ruotsista, täytyi perustaa tulevaisuutensa omaan -itseensä. Silloiset vallanpitäjät ja sivistyneet eivät kuitenkaan vielä -olleet kypsyneet Arvidsson'in mielipiteille ja aatteille. Sekä näiden -että muidenkin rohkeiden huomautusten vuoksi joutui hän valtiollisen -epäluulon alaiseksi. Erotettuna yliopistosta ja vainottuna omassa -maassaan täytyi hänen siirtyä Ruotsiin, jossa vietti lopun ikäänsä, -ollen kuninkaallisen kirjaston hoitajana ja työskennellen etupäässä -Suomen historian tutkimuksissa. - -Vastoinkäyminen, joka täten kohtasi suomalaisuuden aatetta, sen -pyrkiessä esiin valtiollisena ja yhteiskunnallisena vaatimuksena, ei -voinut sitä tukahuttaa -- se aate oli niin luonnollinen ja niin olevien -olojen parannusta tähtäävä. Se puhkesi ilmi hiljaisessa ja hartaassa -työssä suomenkielen ja suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. Suomenkieltä -tutkittiin tieteellisesti, sitä _puhdistettiin_ siihen aikain kuluessa -tarttuneista ruotsalaisuuksista ja sitä rikastutettiin eri murteiden -kieliaarteilla. Suomalaisen kirjallisuuden karttumista myöskin -harrastettiin ja kansanrunouden kokoamista jatkettiin. Mainitsemme nyt -ne miehet, jotka etupäässä näihin töihin antauivat. - -_Kustaa Renvall_ (Suomenkielen dosentti, sittemmin Uskelan ja viimein -Ulvilan kirkkoherra, kuollut 1841), ryhtyi suomenkieleen ihastuneen -tanskalaisen tiedemiehen Rask'in kehoituksesta ja tieteitä suosivan -venäläisen kreivin Rumjantsovin kustannuksella toimittamaan -_suomalaista sanakirjaa_. Se valmistui painosta v. 1826. Kielemme sanat -on siinä selitetty latinaksi 'a saksaksi. Tämä tärkeä teos oli hyvin -tarkka ja onnistunut ja ennen Lönnrotin sanakirjan ilmaantumista paras -apukeino suomenkieltä oppiville. -- Paitsi muuta kirjoitti Renvall -vielä ruotsiksi _Suomen kieliopin_ länsi-Suomen murteen mukaan (1840). - -_Reinhold von Becker_ (apulaisprofessori historiassa ja suomalainen -kielenkääntäjä senatissa, kuollut 1858) osasi erittäin hyvästi suomea -ja tunsi, ollen kotoisin Kangasniemeltä Savossa, Itä-Suomen murteenkin -omituisuudet. Hän kirjoitti ruotsiksi _Suomen kieliopin_, parhaan, mitä -siihen asti oli kirjoitettu. Se ilmestyi v. 1824. Siinä esitettiin -itämurteenkin omituisuudet. -- Kielitaitoansa käytti Becker virallisten -asetusten y.m. laatimiseen puhtaammalla kielellä, kuin myös -sanomakirjallisuuden alalla, toimittaen v:sta 1820 alkaen parin vuoden -ajan _Turun viikkosanomia_ hyvällä suomenkielellä sekä niin -miellyttävästi ja kansantajuisesti, että lehden maine levisi -ulkomaillekin. - -Suomalaisen kirjakielen suhteen vallitsi tähän aikaan erimielisyyttä. -Muutamat, niiden etupäässä Renvall, tahtoivat säilyttää länsimurteen -yhä edelleenkin kirjakielenä, toiset taas, niinkuin Becker, vaativat -itämurretta kirjakieleksi. Lönnrot sitten seuraavalla aikakaudella -vakaannutti kirjakielemme, laskien sen perustukseksi länsi-murteen, -mutta samalla rikastuttaen sitä itämurteen sanavaroilla ja -lausetavoilla. - -_Antti Juhana Sjögren_ (kuollut 1855) oli mainio suomensukuisten -kielten tutkija. Hän teki pitkiä matkustuksia heimolaistemme luokse -pohjois-Venäjälle, Liivin- ja Kuurinmaalle sekä julkaisi sitten -tutkimustensa tulokset arvokkaissa teoksissa (_Liivin kielioppi ja -sanakirja_), jotka hän kirjoitti enimmäkseen saksaksi. Tieteellisten -ansioittensa vuoksi nimitettiin hän Pietarin akatemian jäseneksi. - -_Jaakko Juteini_ (talollisen poika Hattulasta, maistratin sihteeri -Viipurissa, kuollut 1855) piti kirjailemista suomenkielellä elämänsä -pääharrastuksena. Hän onkin kirjoittanut suuren joukon runoja ja -suorasanaisia teoksia hyvin moninaisista asioista, ja suomenkieli -virtasi hänen kynästään puhtaana, täyteläisenä ja raikkaana. Ylimalkaan -tarkoitti hän kaikilla kirjoituksillaan kansan sivistämistä ja hyviin -tapoihin totuttamista. Selviä ja kansantajuisia ovatkin hänen kirjansa -aina. Hänen runonsa, jotka sisällykselleen useinkin ovat opettavaisia -ja sen vuoksi syvempää runohenkeä vailla, ovat kielen ja ulkomuodon -puolesta erittäin sujuvia. Hän se paljon muun ohessa on kyhännyt laulun -"Arvon mekin ansaitsemme", joka on tullut kansamme mielilauluksi. -Paljon vaikutti Juteini kirjoituksillaan kansan sivistymiseen sekä -suomenkielen kehittymiseen varsinkin runokielenä. - -_Kaarle Aksel Gottlund_ (Suomenkielen lehtori yliopistossa, kuollut -1875) on suomalaisen kirjallisuuden omituisimpia ilmiöitä. Kasvaneena -Savossa (Juvalla, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana), osasi hän -hyvästi suomenkieltä. Jo nuorena kokoili hän kansanrunouden tuotteita. -Ylioppilaaksi päästyään muutti hän Upsalaan. Sieltä teki hän retkiä -Ruotsin ja Norjan rajoilla asuvien Suomalaisten luokse. Liikutettuna -niiden surkeasta ja sorretusta tilasta -- niillä kun ei ollut -jumalanpalvetustakaan omalla kielellä -- puuhasi hän heille parannusta, -hankkien heille suomalaisia kirjoja ja saattaen heidän tilansa Ruotsin -silloin kokoontuneiden säätyjen tietoon. Samoihin aikoihin julkaisi -Gottlund Upsalassa keräämiänsä suomalaisia kansanrunoja nimellä _Pieniä -runoja Suomen pojille ratoksi_ (1818 ja 1821). Se oli ensimmäinen -painettu kansanrunojemme kokoelma. Huomattavin Gottlundin teoksista oli -_Otava_, jota ilmestyi Tukholmassa kaksi osaa v. 1831 ja 1832. Se oli -aivottu sivistynyttä suomenkielistä lukijakuntaa varten, sisältäen -Suomen historiaa, kieltä, muinaistiedettä y.m. koskevia kirjoituksia -kuin myös alkuperäisiä ja käännetyitä runoja. Palattuaan v. 1834 -jälleen kotimaahansa ja v. 1839 päästyään suomenkielen lehtoriksi -yliopistossa julkaisi hän vielä suuren joukon suomenkielisiä runollisia -teoksia (_"Runola", "Uusia suomalaisia runoja", "Sampo_", käännöksiä -ruotsalaisen runoilijan Bellman'in lauluista y.m.). Myöskin -tieteellisiä kirjoituksia kyhäsi hän useampia sekä suomeksi että -ruotsiksi. Ylimalkaan haittasi häntä tieteellisissä tutkimuksissa liian -suuri runollinen mielikuvitus, kun sitävastoin hänen runonsa useinkin -olivat runollista henkeä vailla. Itsepintaisesti käytti hän aina Savon -murretta suomalaisissa kirjoituksissaan. Loppuiällään joutui tämä -uuttera ja innokas suomalaisuuden harrastaja itsepäisen luonteensa ja -muiden omituisuuksiensa vuoksi moniin ikäviin rettelöihin. Kun hänen -maineensa alkoi hälvetä häntä etevämpäin miesten, niinkuin Lönnrot'in, -Castrén'in y.m. rinnalla, oli se hänestä katkerata, ja se katkeruus -puhkesi hänen kirjoituksissaankin ilmi. - -_Sakari Topelius_, lääkäri Uudessa-Kaarlepyyssä, kuollut 1831, oli -innokas vanhojen kansanrunojemme kokoilija. Hän painatti niitä 5 vihkoa -nimellä _Suomen kansan vanhoja runoja ynnä myös nykyisempiä lauluja_ -(1822-1831). Hän se ensimmäiseksi keksi, että vanhoja runoja runsaimmin -löytyi Vienan läänissä Venäjän puolella. - -_Kaarle Helenius_, Pöytyän rovasti, kuollut 1855, on kirjoittanut -suomalais-ruotsalaisen sanakirjan (v. 1838) sekä, ollen v. 1817 -arkkipiispa _Jaakko Tengström'in_ (k. 1832) johdolla Suomalaisen -virsikirjan parantamista varten asetetun komitean jäsenenä, myöskin -suuren joukon _virsiä_, jotka painettiin mainitun komitean -virsikirjaehdotukseen (1836), jota ehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty. - -_Jaakko Fredrik Lagervall_, kapteeni, kuollut 1865, on kirjoittanut -suomeksi useampia kaunokirjallisia teoksia, muun muassa vanhalla -runomitalla kyhätyn mukailun Shakespearen Macbeth-näytelmästä nimellä -_Ruunulinna_. -- - -_Abraham Poppius_, kappalainen Juvalla, kuollut 1866, on kirjoittanut -koko joukon sieviä runoja. -- _Kallio eli Samuli Kustaa Bergh_ -(hovioikeuden auskultanti, tuli nuorena sokeaksi, kuoli v. 1853) oli -etevin tämän ajan runoilijoista. Hänen harvat runonsa ovat kaikki -erittäin kauniita ("Oma maa", "Milloin muistelet minua", "Soidin"). -_Klaus Juhana Kemell_, pappi Alavieskassa, kuollut 1833, oli taitava -suomentaja. Hän on kääntänyt suomeksi muutamia runoja sekä Tuomas -Kempiläisen kuuluisan kirjan "_Kristuksen seuraamisesta_". -Kieli tässä käännöksessä oli puhdasta ja raikasta kansankieltä. -Se muodosti ikäänkuin käännekohdan kirkollisessa kielessä, sillä -Kemell'in esimerkkiä seuraten alkoivat saarnamiehet nyt puhdistaa -ruotsalaisuuksilla pahasti turmeltua kirkollista kieltä. - -Lopuksi on meidän mainittava koko tämän aikakauden ehkä tärkein ilmiö, -_Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran_ perustaminen. Kirjallisuutemme -kartuttamista, kansanrunojen ja muiden vanhojen muistojen kokoamista -sekä suomenkielen ja Suomen historian tutkimista varten perustivat -muutamat yliopiston opettajat ja muut suomalaisuuden ystävät v. 1831 -Helsingissä mainitun seuran. Se tuli ikäänkuin yhdyssiteeksi maamme -mainioimpien miesten kesken; jo sen perustajain joukossa oli miehiä -sellaisia, kuin _Elias Lönnrot, R. v. Becker, Johan Ludvig Runeberg_, -mainio historioitsija, dosentti, sittemmin professori _Gabriel Rein_ -(k. 1867), historiantutkija _Mattias Akiander_ (k. 1871), mainio -lainoppinut _Juhana Jaakko Nordström_ (k. Ruotsin valtioarkiston -hoitajana v. 1874) y.m.m. Ensi aikoina oli tämän seuran päätehtävänä -kansanrunouden kokoileminen ja julkaiseminen. Sittemmin sen työ-ala yhä -laajeni, ja se tuli tienraivaajaksi kaikille kirjallisuutemme -haaroille. Niin on se julkaissut paljon eteviä tieteellisiä teoksia, -sanakirjoja, oppikirjoja, eteviä kaunokirjallisia tuotteita y.m. -Palkintoja jakamalla on se edistänyt kirjallista harrastusta. V:sta -1841 alkain on Seuralla ollut oma aikakauskirja _Suomi_, jossa on -julkaistu monta tärkeätä tutkimusta isänmaan historian ja suomenkielen -alalta. - - -2) Vuodet 1835-1850. - - "Siitäpä nyt tie menevi, - Ura uusi urkenevi." - -Niinkuin jo edellä on huomautettu, oli suomalaisuuden harrastajoilla -pitkin matkaa tärkeänä silmämääränä saada kootuiksi kaikki ne vanhat -runot ynnä muut hengentuotteet, joita tiedettiin kansamme muistissaan -säilyttävän. Sillä ajalla, jonka nyt otamme puheeksi, enimmät noista -aarteista saatiin ilmoille ja niin suuressa määrässä, ett'ei sitä -edeltäpäin voitu aavistaakaan. Niiden ilmituojana oli etupäässä -_Elias Lönnrot_. - -Tämä mainio Suomen mies syntyi 9 p. Huhtikuuta v. 1802 Paikkarin -torpassa Sammatin kappelissa. Isä oli köyhä räätäli. Kun nuori Elias jo -oli päässyt Porvoon kymnaasiin, täytyi hänen köyhyyden vuoksi jättää -lukutuumat ja ruveta apteekinoppilaaksi Hämeenlinnassa. Siellä jatkoi -hän kuitenkin itsekseen lukujaan, ja kaupungin lääkäri, joka huomasi -hänen opinhalunsa, auttoi häntä, niin että hän v. 1822 pääsi Turun -yliopistoon. Vuonna 1827 suoritti hän maisteri-tutkinnon ja v. 1832 -tuli hän lääketieteen tohtoriksi. Samana vuonna määrättiin hän -piirilääkäriksi Kajaaniin. V. 1853 kutsuttiin hän, ensimmäisen -suomenkielen professorin M.A. Castrén'in kuoltua, suomenkielen -professoriksi yliopistoon. V. 1862 erosi hän täysin palvelleena tästä -virasta ja asettui syntymäseudulleen, siellä loppu-ikänsä uutterasti -työskennellen kirjallisissa toimissa. Hän kuoli 19 p. Maaliskuuta v. -1884. - -Becker'in Turun Viikkosanomista, Juteinin lauluista sekä Topeliuksen -julkaisemista vanhoista runoista sai Lönnrot jo apteekissa ollessaan -herätyksen suomenkielen tutkimiseen ja viljelemiseen sekä vanhojen -kansanrunojemme kokoilemiseen. Maisteriksi tultuaan lähti hän pitkille -runonkeruumatkoille Hämeesen, Savoon ja Suomen Karjalaan sekä Kajaanin -seuduille. Päästyänsä Kajaaniin lääkäriksi oli hän tilaisuudessa -vuosittain käydä runonkeruulla myöskin Venäjän puolisessa Karjalassa -- -siis seuduilla, jotka jo Topelius oli huomauttanut kaikista -runorikkaimmiksi. Kokoamiansa runoja julkaisi Lönnrot jo silloin -neljässä, _Kantele_-nimisessä runovihkossa (1829-1831). Suomalaisen -Kirjallisuuden seuran avulla jatkoi Lönnrot edelleen keräyksiänsä. -Samalla selvisi hänelle yhä enemmän se ajatus, että ne runot, jotka -olivat _kertovia_, kuuluivat yhteen ja että ne voisi sovitella -toisiinsa pitkäksi yhtäjaksoiseksi kertomarunoksi. Ja nyt alkoi Lönnrot -järjestää runoja yhteen kokoon. Se oli vaikea ja suurta aistia kysyvä -työ. Runoja oli eri paikoilla laulettu vähän eri tavalla. Näin -karttuneista monilukuisista toisinnoista täytyi Lönnrot'in valita -parhaat, keksiä eri tarujen yhteys ja sommitella kaikki osat toisiinsa. -Näin se valmistui _Kalevala_, ilmaantuen painosta 28 p. Helmikuuta -_1835_. Se oli yhtäjaksoinen, mahtava kertomaruno, jonka pieni _Suomen -kansa itse_ aikojen kuluessa oli sepittänyt ja muistissaan tallettanut. -Se kertoi hämärän taruajan tapahtumista ja sankareista, antaen samalla -elävän kuvauksen kansamme muinaisesta elosta ja olosta. Kaikki -ajattelevat Suomen miehet ymmärsivät, että kirjallisuutemme nyt oli -saanut mitä arvokkaimman tuotteen. Sen nojalla oli kansamme muinaisuus -ja alkuperäinen luonne selviävä; se oli kohottava Suomalaisten -kansallistuntoa ja antava uutta voimaa suomalaisuuden harrastuksille; -siitä oli suomenkieli ammentava uusia vereksiä aineksia, ja se oli -kansan luomana kertomarunona -- jommoisia maailman kirjallisuudessa -löytyy ainoastaan harvoja -- kuljettava pienen Suomen kansan maineen -kauas ulkomaillekin -- toiveita, jotka kaikki ovatkin toteutuneet. -- -Mutta tähän teokseen ei kansanrunoutemme julkaiseminen päättynyt. V. -1840 ilmaantui Lönnrot'in toimesta kokoelma kansamme vienonsuruisia, -yksinkertaisuudessaan niin ihania _laulurunoja_, nimellä _Kanteletar_. -V. 1842 julkaisi Lönnrot Suomen kansan älykkäitä _sananlaskuja_ (noin -7000) sekä seuraavana vuonna toista tuhatta _arvoitusta_. Sen jälkeen -keräsi Lönnrot ja hänen esimerkistään innostuneina jotkut muutkin koko -joukon kertomarunoja lisää. Oli tarpeellista liittää ne Kalevalan -yhteyteen. Sen tekikin Lönnrot, julkaisten v. 1849 _toisen_, paljon -_lisätyn laitoksen_ Kalevalaa. Runoja kerätessä oli karttunut suuri -määrä myöskin n.s. _loitsurunoja_, s.o. runoja, joita lukemalla -esi-isämme luulivat voivansa luonnon esineitä hallita, poistaa niiden -pahat vaikutukset y.m. Ne julkaisi Lönnrot vasta v. 1880. - -[Tämän yhteydessä mainitsemme, että kokoelma Suomen kansan _Satuja ja -Tarinoita_, jotka myöskin kuuluvat kansanrunoutemme piiriin, -julkaistiin neljässä vihkossa v. 1852-1866. Ne julkaisi _Eero -Salmelainen_ (Rudbeck), kuollut kymnaasin apulaisena Kuopiossa 1867.] - -Ikimuistettavan nimen on Lönnrot täten saavuttanut Kalevalan ja muiden -kansanrunoutemme tuotteiden kokoojana ja julkaisijana. Mutta hänellä on -vielä muitakin suuria ansioita. Hän tutki tieteellisesti suomenkieltä -sekä useita sen heimokieliä, tehden kolme tutkimusmatkaa Lappiin, -Venäjän Karjalaan, Inkeriin, Viroon ja Liivinmaalle, sekä julkaissen -tieteellisiä kirjoituksia näistä tutkimuksistaan (_Wepsän kielestä_, -ruotsiksi, _Inarin Lapin murteesta_, saksaksi). V. 1880 valmistui hänen -suuri _suomalais-ruotsalainen sanakirjansa_, pitkällisen työn -tuloksena, kielemme sanavarojen aarreaittana. Näiden töiden ohella -harjoitti hän hyvin monipuolista kirjailijatointa, vakaannuttaen -kirjakielemme, niinkuin siitä jo edellä on ollut puhe. Vuosina 1836 -ja 1837 sekä 1839 ja 1840 toimitti hän _Mehiläinen_-nimistä, -aikakauskirjaa Oulussa. Hän on suomentanut, paitsi runoelmia, useita -lain-opillisia teoksia (_Kauppa- ja maakaaren_ sekä _Palmén'in -lainopillisen käsikirjan_) sekä kirjoittanut ansiokkaan kasviopillisen -teoksen _Suomen Kasviston_ (1860) ja useita kansankirjoja, joista -huomattavin on _Suomalaisen talonpojan kotilääkäri_ (1839). V. 1863 -suomalaisen virsikirjan parantamista varten asetetun komitean jäsenenä -on Lönnrot parannellut ja uudestaan suomennellut suuren joukon virsiä. -Uuden Suomalaisen virsikirjan aikaansaaminen olikin hänen -mieliharrastuksiaan. - -Näin monipuolinen oli Lönnrot'in vaikutus. Hurskaana, lempeänä, -vaatimattomana ja uutterana työskenteli hän kansansa hyväksi elämänsä -loppuun asti. - -Samaan aikaan kuin Kalevala ja muut kansanrunoutemme tuotteet nostivat -ihailua ja antoivat uutta viritystä kansallisille pyrinnöille, tapahtui -toistenkin vaikuttimien kautta suuri isänmaallisen mielen ja -kansallistunteen herätys sivistyneessä säädyssämme. Tähän aikaan näet -mainio ruotsinkielinen runoilijamme _Johan Ludvig Runeberg_ (syntynyt -Pietarsaaressa v. 1804, kymnaasin lehtori Porvoossa, kuollut 6 p. -Toukok. v. 1877) sepitti Suomen maata ja kansaa sekä 1808 vuoden sodan -sankareita kuvaavat laulunsa (Hirvenhiihtäjät 1832, Hanna 1836, -Jouluaatto 1841, Vänrikki Stoolin tarinat 1848 ja 1860), jotka -arvaamattomassa määrässä herättivät kansalaisissamme rakkautta -isänmaahan ja omaan kansaan. Tähän aikaan myös suuri valtiomiehemme -_Johan Wilhelm Snellman_ (syntynyt 1806, koulumies, filosofi, -viimein senatori, kuollut 4 p. Heinäk. 1881) ruotsinkielisillä -aikakauskirjoillaan _Saima_ (1844-1846), _Kallavesi_ (1846) ja -_Litteraturblad_ (1847-1849, sittemmin jatkettu vuosina 1855-1863) -vaikuttavalla tavalla selitti oman kansallisuuden suurta merkitystä ja -herätti välinpitämättömyydessä uinailevaa sivistynyttä luokkaamme -rakkauteen isänmaata, kansaa ja suomenkieltä kohtaan. Tähän aikaan -vielä _Mattias Aleksanteri Castrén_ (syntynyt Tervolassa Pohjanmaalla -v. 1813, tullut ensimmäiseksi suomenkielen professoriksi v. 1851, -kuollut 1852) tehden vaivalloisia tutkimusmatkoja etsi suomensukuiset -kansat Lapissa, Venäjällä ja Siperiassa sekä tutki niiden kieltä, -muinaisuutta y.m. oloja. Tämän kansallisen keväimen lämpö, joka -täten oli Suomen kansalle koittanut, herätti suomenkielisessä -kirjallisuudessa kauniita taimia esille. Huomattavimmat suomenkieliset -kirjailijat tällä ajalla olivat seuraavat: - -_Juhana Fredkik Kajaani_ (Cajan), Piippolan kappalainen (kuollut 1887), -toimitti liitteenä Lönnrotin "Mehiläiseen" ensimmäisen varsinaisen -_Suomen historian_ (1839-1840). Tästä ansiokkaasta teoksesta oli hän -aikeessa antaa uudistetun ja laajennetun laitoksen ja toimittikin jo -painetuksi sen ensimmäisen osan (1846), mutta sairaus esti häntä sitä -jatkamasta. - -_Antero Warelius_ (Loimaan rovasti, syntynyt 1821) on muun muassa -kirjoittanut hauskan luonnontieteellisen teoksen kansaa varten: _Enon -opetuksia luonnon asioista_. -- _Pietari Hannikainen_, maanmittari, -synt. 1813, on työskennellyt paljon sanoma- ja kaunokirjallisuuden -alalla (huvinäytelmä "Silmänkääntäjä" (1847), Viipurissa ilmaantuva -sanomalehti "Kanava", joka otti puheeksi muun muassa valtiollisia ja -yhteiskunnallisia asioita (1845), jutelmavihko "Talvikukkasia", -kansantajuisia kirjoituksia sisältävä "Pitäjään kirjasto" y.m.) -- -Uutta vauhtia ja edistystä antoi suomalaisuuden pyrinnöille pontevasti -toimitettu sanomalehti "_Suometar_" (1847), jonka päätoimittajana oli -maisteri _Paavo Tikkanen_ (kuollut 1873). -- _Juhana Fredrik Granlund_ -(kirjanpainaja Turussa, kuollut 1874) kirjoitti runoja, käännöksiä ja -alkuperäisiäkin ("Kevät"). -- Uskonnollisia kirjailijoita olivat -_Antero Wilhelm Ingman_ (kuollut yliopiston professorina 1877), joka on -suomentanut _Lutherin evankeliumi-postillan_, parantanut suuresti -suomalaisen _Raamatun_ kieltä (1859) ja kirjoittanut kuusi osaa "_Pyhän -Raamatun selityksiä_" (1868-1873), sekä _Henrik Renqvist_ (Sortavalan -kappalainen, kuollut 1866), joka on toimittanut suuren joukon sekä -alkuperäisiä että käännetyitä hengellisiä kirjoja kansaa varten. - -Että se runohenki, joka kansassamme on vanhoista ajoista saakka asunut, -vieläkin on elossa, sitä todistavat tällä ajalla ilmaantuneet -talonpoikaiset runoilijat, joista mainittavimmat ovat: _Paavo Korhonen_ -(Rautalammilta, kuollut 1840), jonka runoista Lönnrot julkaisi runsaan -kokoelman v. 1848 ("Suomenkielestä"). _Pietari Makkonen_ Kerimäeltä, -kuollut 1858 ("Ilolaulu suomenkielen kasvannasta"), _Olli Kymäläinen_ -Heinävedeltä, kuollut 1855 ("Punkaharju", "Kiitos Luojalle hyvästä -vuodentulosta") ja _Antti Puhakka_, Kontiolahdelta, syntynyt 1816, -terävä pilkkarunoilija ("Tuhman Jussin juttureissu" ja "Surulaulu 1850 -vuoden kiellosta"). - -Mutta näin edistyvä suomalainen kirjallisuutemme sai kärsiä ankaran -iskun. Suomalaisuuden pyrinnöt oli saatettu valtiollisen epäluulon -alaisiksi. Sen johdosta annettiin _v. 1850 kielto, ettei suomeksi saisi -painattaa muuta kuin uskonnollisia tahi taloudellisia kirjoja_. Tämä -tavaton kielto olisi kerrassaan hävittänyt kansalliset pyrinnöt ja -suomalaisen kirjallisuuden, jos se olisi jäänyt voimaansa. Mutta -onneksi se pian raukesi omaan luonnottomuuteensa ja poistettiin viimein -kokonaan. - - -3) Silmäys aikaan vuoden 1850 jälkeen. - -Aikomuksemme ei ole ryhtyä tekemään lähempää selvää nykyisimmästä -kirjallisuudestamme, jonka tuotteita on joka päivä tilaisuus lukea. -Mainitsemme vaan, että suomalainen kirjallisuus 1850 vuoden kiellon -jälkeen on kasvanut arvaamattomassa määrässä. Mikäli suomenkieli on -saavuttanut luonnollisen asemansa valtiollisella ja yhteiskunnallisella -alalla ja mikäli sitä on ruvettu koulu- ja sivistyneiden puhekielenä -käyttämään, sikäli on suomenkielinen kirjallisuuskin edistynyt kaikilla -aloilla. Monilukuisista kirjailijoista luettelemme tässä seuraavat: - -_August Engelbrekt Ahlqvist_ (Oksanen), syntynyt 1826, täysinpalvellut -suomenkielen professori; kuuluisa suomenkielen tutkija ("Suomen kielen -rakennus", "Suomalainen runous-oppi", "Länsi-suomalaisten kielten -sivistyssanat" y.m.m.) ja etevä runoilija ("Säkeniä"). -- _Yrjö -Koskinen_, synt. 1830, professori, v:sta 1882 senatori, joka -historioitsijana ("Nuijasota", "Oppikirja Suomen kansan historiassa", -"Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa" y.m.m.), suomalaisuuden -puolesta pontevasti työskentelevänä valtiomiehenä sekä monella muulla -alalla on saavuttanut kansalaistensa rakkauden. -- _Julius Leopold -Fredrik Krohn_ (Suonio), synt. 1835, kuollut 1888, tunnettu etevänä -runoilijana ("Kuun tarinoita", lyyrillisiä runoja), historioitsijana -("Kertomuksia Suomen historiasta", "Suomen historia nuorisolle" y.m.), -runoutemme tutkijana "Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana", -laaja "Suomalaisen kirjallisuuden historia", ens. osa, "Suomalaisen -virsikirjan historia" y.m.) sekä kuvalehtien toimittajana ("Maiden ja -Merien takaa", "Suomen Kuvalehti"). -- _Aleksis Kivi_ (kuollut 1872), -aivan omituinen, verrattomilla lahjoilla varustettu kirjailijaluonne, -joka sukkeluutta uhkuvissa komedioissaan ("Nummisuutarit", "Kihlaus") -sekä laajassa kertomuksessaan "Seitsemän veljestä" on kuvannut Hämeen -kansan-elämää, mutta on myös käsitellyt aiheita muiltakin aloilta -(näytelmät "Kullervo", "Karkurit", "Lea" ja "Margareta", lyyrillinen -runokokoelma "Kanervala" y.m.; näistä on varsinkin "Lea" ihanuutensa -kautta verraton). -- _Tuokko_ eli _Antti Törneroos_, synt. 1835, -kaunokirjailija (murhenäytelmä "Saul", useita lyyrillisiä runoja sekä -mainioita runoteosten suomennoksia). -- _Aleksanteri Rahkonen_, kuollut -1877, runoilija ("Sääskiä" sekä lyyrillisten runojen suomennoksia). -- -_Kaarle Martti Kiljander_, Nilsiän rovasti, kuollut 1879, kääntänyt -suomeksi muun muassa Runeberg'in runoelmia. -- _Evald Ferdinand -Jahnsson_, synt. 1844, historiallisten näytelmien ja romanien -kirjoittaja. -- _Paavo Emil Cajander_, synt. 1843, etevä lyyrillinen -runoilija ja suomentaja (suomentanut muun muassa useita Shakespearen -näytelmiä sekä Runeberg'in runoelmat "Hanna" ja "Joulu-ilta"). -- -_Juhana Enlund_, taitava runollisten teosten suomentaja. -- _Juhana -Henrik Erkko_, synt. 1849, miellyttävien lyyrillisten runojen tekijä. --- _Kaarle Jaakko Gummerus_, synt. 1840, romanien kirjoittaja, -suosittujen kansanlehtien "Kyläkirjaston" ja "Kyläkirjaston Kuvalehden" -toimittaja. -- _Pietari Päivärinta_, synt. 1827, lukkari Ylivieskassa, -useiden onnistuneiden, kansan-elämää kuvaavien kertomusten kyhääjä, -jonka esimerkkiä noudattaen useat muutkin talonpoikaiset miehet viime -aikoina ovat kirjoitelleet onnistuneita kertomuksia kansan-elämäsfä. -- -_Samuli S. eli Kaarlo Gustav Samuel Suomalainen_, synt. 1850, sieväin, -usein leikillisten novellien kirjoittaja, samalla taitava suomentaja. --- _Wilho Soini_, synt. 1854, sanomalehtimies, kyhännyt humorillisia -kertoelmia ja näytelmiä. -- Rouva _Theodolinda Hahnsson_, synt. 1838, -miellyttävien kertomusten kyhääjä, -- _Olli Wuorinen eli Berg_ ja -_Kaarlo Kramsu_, taitavia lyyrillisiä runoilijoita. -- Rouva -_Minna Canth_, kirjoittanut näytelmiä ja kertomuksia (näytelmät -"Murtovarkaus", "Roinilan talossa" y.m.). -- _Juhani Aho_, synt. 1860 -(kertomukset "Rautatie", "Muudan markkinamies" y.m.). - -Ylimalkaan saapi nykyisimmän suomenkielisen kirjallisuuden joukossa -tärkeän sijan käännöskirjallisuus. On näet viime aikoina uutterasti -rikastutettu kirjallisuuttamme siten, että kotimaisen kirjallisuuden -tärkeimpiä ruotsinkielisiä tuotteita kuin myös muiden kansain etevimpiä -kirjallisia teoksia kaikilta aloilta on suomeksi käännetty. Täten on -samalla suomenkieli joutunut monipuolisen kehityksen ja taivutuksen -alaiseksi, joten se yhä enenevässä määrässä pystyy kaikkia aatteellisen -ja käytännöllisen elämän asioita tulkitsemaan. Syvempi tieteellinen -kirjallisuus esimerkiksi on viime aikoina suuresti kasvanut. - -Rinnakkain tämän käytännöllisen taivutuksen ja muodostuksen kanssa -kulkee suomenkielen tieteellinen tutkimus ja selvittäminen. Lönnrot'in, -Castrén'in ja Ahlqvist'in työtä tällä alalla on käynyt jatkamaan joukko -tiedemiehiä ja kirjailijoita (_Erik Kustaa Eurén_, k. 1872, _Frans -Ferdinand Ahlman, Aadolf Waldemar Jahnsson, Arvid Genetz_, tunnettu -myöskin runoteosten suomentajana (Runeberg'in "Hirvenhiihtäjäin" -suomennos), _E.N. Setälä_ y.m.m. - -Vielä on muistettava eräs kirjallisuuden haara, joka on tällä -aikakaudella Suomessakin kasvanut suureksi, nim. sanomakirjallisuus. Se -levittää tietoja, synnyttää yhä laveammissa piireissä harrastusta -yleisiin asioihin sekä lukuhalua herättämällä valmistaa muullekin -kirjallisuudelle lukijakuntaa. Monet suurenmoiset kirjalliset -yritykset, joihin viime vuosina on ryhdytty, osoittavatkin kirjallisen -harrastuksen kansassamme olevan yhä kasvamaan päin. - -Ruotsinkielisistä kirjailijoista on varsinkin _Sakari Topelius_ (synt. -1818, täysin palvellut professori) Suomen luontoa kuvaavilla -runoillaan, historiallisilla romaneillaan ("Välskärin kertomukset") ja -verrattomana lastenkirjailijana saavuttanut muistettavan ja rakastetun -nimen. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMALAINEN LUKEMISTO*** - - -******* This file should be named 64973-0.txt or 64973-0.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/4/9/7/64973 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/64973-0.zip b/old/64973-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index c36e4c4..0000000 --- a/old/64973-0.zip +++ /dev/null |