NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4372 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ee12336
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #65678 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65678)
diff --git a/old/65678-0.txt b/old/65678-0.txt
deleted file mode 100644
index e351418..0000000
--- a/old/65678-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4372 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Paul Verlaine, by Anna-Maria Tallgren
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Paul Verlaine
-       Hänen elämänsä ja runoutensa
-
-
-Author: Anna-Maria Tallgren
-
-
-
-Release Date: June 23, 2021  [eBook #65678]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PAUL VERLAINE***
-
-
-E-text prepared by Jari Koivisto
-
-
-
-PAUL VERLAINE HÄNEN ELÄMÄNSÄ JA RUNOUTENSA
-
-Kirj.
-
-ANNA-MARIA TALLGREN
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1922.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Juhani Siljo (omistus)
-Alkusanat.
-
-  I. Lapsuus ja nuoruus. Ensimmäiset runokokoelmat.
- II. Mathilde Mauté ja "Bonne Chanson".
-III. Arthur Rimbaud ja yhteiset vaellusvuodet.
-     "Romances sans paroles".
- IV. Verlaine, kristitty.
-  V. "Lélian parka".
- VI. Paul Verlaine.
-
-
-
-
-JUHANI SILJO.
-
-
-Muutamia viikkoja Sinun kuolemasi jälkeen kysyi sisaresi minulta,
-haluaisinko jonkun Sinun kirjasi muistoksi Sinusta: pyysin silloin,
-että saisin pitää omanani Verlaine'in runot, "Choix de poésies", jonka
-eläessäsi olit minulle lainannut ja jota Sinä paljon rakastit.
-
-Joka kerta, kun näen hyllylläni tämän keltakantisen kirjan tai
-pidän sitä kädessäni, muistan sitä iltaa, jolloin me iloisin mielin
-suunnittelimme erästä yhteistyötä. Minä olin kertonut Sinulle,
-että aioin kirjoittaa tutkielman Verlaine'ista,jota minä rakastin
-yhtä paljon kuin Sinä, ja silloin ehdotit -- puol'leikkisästi,
-puol'tosissasi, joka oli Sinulle ominaista, että kääntäisit sikermän
-Verlaine'in runoja kirjani "kuvitukseksi". Mutta muutamia kuukausia
-sen jälkeen puhkesi vapaussotamme, jota varten Sinä olit kasvanut ja
-kypsynyt, ja meidän pieni yhteistyömme raukesi samoin kuin ne monet,
-monet kirjalliset teot, jotka elämäsi viime aikoina täyttivät mielesi.
-
-_Minun_ suunnitelmani toteutuminen jäi vuosikausiksi, ja olisi kai yhä
-jäänyt, ellei "Choix de poésies" olisi ollut jokapäiväisenä seuranani,
-ja myös muistuttajanani. Mutta nyt olen suorittanut osuuteni; se
-kehys on valmis, jonka tuli sisältää Sinun runosuomennoksesi. Sanon
-sitä kehykseksi juuri sen vuoksi, että tunnen kuinka kuollut ja
-tyhjä se on, verratessani sitä alkuperäiseen suunnitelmaamme. Olen
-kirjoittanut sen Sinua ajatellen, ja sen vuoksi tahdon omistaa sen
-Sinulle: se on yksinkertainen kiitos kaikista niistä herätteistä
-ja kauneusvaikutelmista, joita keskustelut Sinun kanssasi minulle
-välittivät, ja se on kiitos vilpittömästä ja hyvästä ystävyydestäsi,
-joka yhä vielä on minulle elävä voima.
-
-Maaria, 6 p, heinäkuuta 1922.
-
-Tekijä.
-
-
-
-
-ALKUSANAT.
-
-
-Anatole France on eräässä novellissaan kertonut "huonosta ihmisestä,
-nimeltä Gestas, joka teki maailman ihanimpia lauluja" ja joka, niin
-syvälle kuin olikin vaipunut kaikkinaisiin paheisiin, oli säilyttänyt
-naiivin lapsenmielensä. Väliin saattoi tämä vanha juomari olla sangen
-apea ja surullinen; hän katui ja häpesi elämäänsä ja antoi itselleen
-kaikkinaisia alentavia nimityksiä, ja kun hän sellaisessa mielentilassa
-näki avoimen kirkon, kiiruhti hän sisään ripittäytymään ja rukoilemaan
-"valkeata pukua ja siipiä sielulleen".
-
-Tämän runoilijaluoman esikuvana on ollut Paul Verlaine.
-
-Verlaine'in erikoisuutta ei vielä luonnehdita sillä, että huomauttaa
-hänen paheellisuudestaan ja taas hänen puhtaasta lapsenmielestään,
-mutta joka tapauksessa on moinen vastakohtaisuus hänen kaikkein
-oleellisimpia ominaisuuksiaan. Sillä tämä alkoholin ja naisten
-turmelema elostelija, jonka elämäntaipaleella kapakat, vankilat
-ja sairaalat olivat merkittäviä virstapatsaita, on kirjoittanut
-ehkä hartaimmat, kristillistä nöyryyttä kumpuavimmat säkeet koko
-Ranskan laulurunoudessa, sekä kuullut aineettomampia sointuja kuin
-mitä kuolevaisen korvan usein on sallittu kuulla. Tuskin kukaan
-ranskalainen lyyrikko on kirjoittanut niin julkean irstaita ylistyksiä
-aistillisuudelle kuin hän, ja taas palvonut Neitsyttä koko tämän
-huikaisevassa taivaallisessa kirkkaudessa, joka on vielä valkeampaa sen
-vuoksi, että jumalainen ilmestymä on nähty läpi enkeliparvien "siipien
-havinan".
-5
-Nämä äkkinäiset ylimenot ja vastakohtaisuudet juontavat juurensa
-Verlaine'in temperamentista; hän oli herkkä ja vilpitön, mutta
-samalla heikko ja määrätietoisuutta vailla. Hänen elämässään ei
-ole muuta synteesiä kuin sen täydellinen synteesittömyys. Hän oli
-yhteiskunnallisesti epäyhteiskunnallinen ihminen, boheemi, joka ei
-tiennyt mitään syyntakeellisuudesta ja joka moraalisessa mielessä
-ei tunnustanut mitään kokemusta; luonteena tyypillinen tunne- ja
-tunnelmaihminen, impressionisti, jonka alkuaankin heikko tahto ei ollut
-päässyt kehittymään. Hän oli niitä, joita eräs ranskalainen runoilija
-on tarkoittanut puhuessaan tyypillisistä lyyrikoista: "Quand ils ne
-sont pas très gais, ils sont très tristes" -- kun he eivät ole hyvin
-iloisia, ovat he hyvin surullisia. Verlaine on itse luonnehtinut
-itseään sekä runoilijana että ihmisenä sanoessaan sydämestään: "Un
-coeur à tous vents"; hän oli tuulikantele, kaikille tuulille altis,
-puhaltivatpa ne miltä suunnalta tahansa ja olivatpa ne hyviä tai
-pahoja.
-
-On sanottu, että paperi on huono äänenvälittäjä, ja että sydämen
-pohjalla asuva tuskainen nyyhkytys muuttuu vain huokaukseksi, niin
-pian kuin se on paperille painettu. Verlaine'in nähden ei tämä
-vanha, tunnettu totuus pidä paikkaansa, niinkuin melkein kaikkiin
-toisiin laulajoihin nähden. Sillä Verlaine'in runo on huokaus itse,
-nyyhkytys itse; se on itku ja hymy, se on tuska ja riemu, eikä vain
-näiden käsitteiden heijastuma. Hänen runonsa ei ole minkään prosessin
-tulos, se ei kaipaa paperin tai painomusteen välitystä 'ollakseen
-olemassa'. Sitä ei ajattele painettuna sanana, yhtä vähän kuin lauluja
-kuunnellessa ajattelee nuottipintaa ja tempomerkintöjä. Verlaine oli
-tyypillisimpiä _lyyrillisiä_ lyyrikolta; hänen rajoituksensa -- joka
-samalla oli hänen rikkautensa -- oli se, että hän oli laulaja luontonsa
-armosta, eikä luonteensa pakosta: hänellä oli tuskin tarvetta kasvaa
-ja syventyä, tai rakentaa omaa eetostaan runoutensa avulla. Tästä
-ominaisuudesta johtuu myös, että usein silloin kun inspiratsioni
-ja vaisto hänet pettää, luhistuvat hänen säkeensä ilman ajatuksen
-kiinteää rakennetta pelkäksi ontoksi sanahelinäksi. Mutta onnellisena
-improvisoijana on hän maailmankirjallisuuden kaikkein suurimpia, ja
-kaikkein nerokkaimpia; hän on jotakin mystillistä tietä osannut elää
-ja tulkita hetken vaihtuvat mielialat ja sielun miltei tiedottoman,
-alitajunnallisen liikunnan. Ja tähän improvisatsionilahjaan yhtyy
-hänellä näinä onnellisina hetkinä äärettömän herkkä runollinen
-vaisto ja varma korva, joka panee hänet valitsemaan kielen
-kaikkein vivahdusrikkaimmat ja samalla täsmällisimmät sanat. Hänen
-keskeisimmissä runokirjoissaan ihailee yhtä paljon niiden jumalaisia
-vokaalisointuja, joiden vertaisia kukaan aikaisemmin ei ollut Ranskan
-lyriikassa luonut, ja taas niiden välitöntä innoitusta ja raikasta
-laulamisen iloa: ne ovat tavallaan luonnonrunoilijan käsialaa, mutta
-luonnonrunoilijan, joka näinä onnellisimpina hetkinään on myös
-taiteilijana aikakautensa kaikkein suurimpia.
-
-"Ils vivront dans tout coeur vivant",(Ne tulevat elämään jokaisessa
-elävässä sydämessä.) on Verlaine kerran kirjoittanut, runoistaan
-puhuen. Tämä ylpeä väite on oikeutettu: Verlaine'in parhailla runoilla
-on juuri se oikea lyyrillinen hermo, joka antaa niiden elää -- elää
-jokaisen sydämessä, joka on mahdollinen ottamaan vastaan Runon lahjaa.
-
-
-
-
-LAPSUUS JA NUORUUS. ENSIMMÄISET RUNOKOKOELMAT.
-
-
-Verlaine'in nuoruusvaiheet voimme sivuuttaa verrattain lyhyeen.
-
-Paul-Marie Verlaine syntyi 30 p. maalisk. 1844, siinä kaupungissa,
-josta Maurice Barres on sanonut, ettei mikään saata sen lailla voittaa
-puolelleen rakkautta: Metzissä. Myöhemmissä muisteluissaan palaa
-Verlaine usein niihin onnellisiin vuosiin, jotka hän täällä vietti
--- "oi kaupunki, jossa lapsuuteni hymysi!" -- puhuen kaipauksella
-sen puiden reunustamista katukäytävistä, tuomiokirkon jaloista
-ääriviivoista ja "ensimmäisestä rakkaudestaan", vaaleakutrisesta
-metziläistytöstä. Mutta nämä valoisat muistot näkyvät hänelle samalla
-kuin suruharson varjostamina: tämä jalo ja onneton kaupunki, huokaisee
-hän, oli "kunniakkaasti ja traagillisesti" langennut vihollisen
-käsiin. Komeassa, Metzille omistetussa oodissaan pyytää hän kaupunkia
-odottamaan kärsivällisesti, sillä päivä on kerran tuleva, jolloin "me
-olemme tuhannen tuhatta vastaan, emmekä enää yksi sataa vastaan!"
-
-    -- -- nous serons mille contre mille
-    non plus un contre cent, bientôt!
-
-Oleskelu Metzissä loppui kuitenkin lyhyeen. Pari vuotta asui perhe
-etelässä, Montpellier'n kaupungissa, muuttaen takaisin Metziin, mutta
-ennenkuin Paul oli täyttänyt kahdeksannen ikävuotensa, otti kapteeni
-Verlaine, hänen isänsä, eron sotilaspalveluksesta, ja perhe siirtyi
-Parisiin. Paulille oli muutto hänen elämänsä ensimmäinen suuri
-pettymys: vanhempien innokkaat kuvaukset pääkaupungin nähtävyyksistä
-olivat kiihoittaneet hänen herkkää mielikuvitustaan, niin että hän
-odotti näkevänsä (kuten hän itse myöhemmin on kertonut) todellisen
-Bagdadin päärlyineen ja kultahelmineen. Luvattujen ihanuuksien asemesta
-näkikin hän vain pitkiä talorivejä ja loputtomia katuja, joissa
-lapsensilmä ei keksinyt mitään itämaista hohdetta! Kuinka hyvänsä, jos
-Metz oli se kaupunki, jossa Paul Verlaine, omien sanojensa mukaan,
-aukeni elämälle, määräsi Parisi ratkaisevasti hänen kohtalonsa, ja
-tavallaan myös hänen lyriikkansa laadun. Luonnehtiessaan itseään
-eräässä runossaan "Un conte", Satu, sanoo hän olevansa "tympeä
-parisilainen", "teattereiden, kauppapuotien, katukäytävien,
-lokaviemäreiden ja sauhun" rotua: tässä runossa on paljon totta. "Vous
-sentez et vous souffrez Paris", Parisi on teille tunne ja kärsimys,
-kirjoitti Jules de Goncourt kerran hänelle. Kuvaavaa onkin, että
-hänen ensimmäisen painetun runonsa nimi oli "Nocturne Parisien" --
-eräänlainen kaamea hymni Seine-virralle. Siinä on sitä "ilmaston ja
-veden spleen'iä", joka erään ranskalaisen runoilijan sanojen mukaan on
-niin ominaista Parisille, varsinkin sen latinalaiselle kaupunginosalle.
-Verlaine kuuluu niiden ranskalaisten lyyrikoiden sarjaan, jotka
-Villon'ista Paul Fort'iin saakka ovat olleet hedelmällisessä ja
-lakkaamattomassa vuorovaikutuksessa Seine'in kaupunkiin ja ovat sen
-kasvatteja: he eivät olisi sitä mitä he ovat ilman Parisia, samalla
-kuin Parisi ei olisi sitä mitä se on ilman heitä. Bulevardit,
-kukkivat kastanjapuut, opaalihohde, joka väreilee Seine'in siltojen
-yllä, sumuinen tai valokajasteinen virta, lyhtyrivit, ankeat ja
-huumaavat absinttitunnit -- kaikki tämä, samalla kuin se on inspiroinut
-heitä, on olemassa voimistettuna ja taas herkennettynä juuri heidän
-säkeittensä armosta. Ei niin, ettei Paul Verlaine olisi ollut sangen
-läheisessä kosketuksessa myös maaseutuun -- jo kouluvuosinaan vietti
-hän loma-aikansa Ardenneilla tai muualla, ja myöhemmin etsi hän juuri
-luonnosta terveyttä ja uutta tasapainoa -- mutta Parisi oli joka
-tapauksessa ratkaisevasti mennyt hänelle veriin, muodostuen näin
-lopulta hänen kohtalokseen.
-
-Verlaine'in vanhemmista eivät hänen elämäkertansa kirjoittajat
-anna monia tietoja. Isä, kapteeni Nicolas-Auguste Verlaine, vanhaa
-soturi- ja maanviljelijäsukua, oli kookas ja ryhdikäs sotilas,
-silmäniskultaan tuima ja ääneltään käskevä; hän oli kaikesta päättäen
-tavallinen 'kunnian mies' ja nuhteeton kansalainen, joka piti hyvää
-huolta virkavelvollisuuksistaan ja oli kiintynyt perheeseensä,
-niinkuin latinalaisissa maissa on yleistä. _Confessions_-kirjasessaan
-("Tunnustuksia") -- jonka ääretön ja ujostelematon avomielisyys elämän
-kaikkein intiimimmeissä asioissa väliin saa lukijan hätkähtämään --
-mainitsee Verlaine liikutettuna pariin erään, miten hyvä isä aina
-oli hänelle. Kaikkina niinä kahdeksana vuotena, lausuu hän, jotka
-vietin Landryn oppilaitoksessa, ei mennyt yhtään ainoata päivää, ettei
-isä olisi tullut minua tervehtimään, ja aina hänellä oli mukanaan
-jotakin, josta hän tiesi minun pitävän, makeisia tai muuta. Sen
-sijaan eivät Verlaine'in muistelmat, enempää kuin asiakirjatkaan,
-puhu mistään intellektuaalisesta kiitollisuudenvelasta: mitä tietä
-Verlaine'in kirjalliset lahjat ovat periytyneet, on toistaiseksi jäänyt
-selvittämättä. Sillä mitä taas äitiin tulee, on tämän lahjakkuus
-ollut yksinomaisesti sydämen lahjakkuutta. Elisa Dehée, rikkaan
-flanderilaisen tehtailijan tytär, oli varhain mennyt naimisiin
-kapteeni Verlaine'in kanssa, ja kodin harrastukset anastivat koko
-hänen mielenkiintonsa. Mitään parisitarta ei tästä kelpo naisesta
-koskaan tullut; senkin jälkeen kuin perhe oli muuttanut maaseudulta,
-säilytti hän vaatimattomat tapansa sekä puvussaan että koko
-olemuksessaan. Rouva Verlaine oli hurskas nainen, ja myös vanhoihin
-traditsioneihin piintynyt ja näin ollen jäi pojan henkinen ilmapiiri
-hänelle tykkänään vieraaksi. Mutta se ei estänyt häntä jumaloimasta
-Paulia ja tämän runoilijamainetta. Hän ylpeili poikansa kirjoista,
-joita hän tuskin oli lukenut. Äidin ja pojan väli oli erikoisen
-hellä; pojan ollessa kotimaassa eivät he asuneet erillään paljon
-muuta kuin sen lyhyen vuoden, minkä Verlaine'in onnellisesti alkanut
-ja onnettomasti päättynyt avioliitto kesti, sekä ne pakolliset
-väliajat, jotka Verlaine'in oli vietettävä tyrmissä tai sairaaloissa.
-Verlaine'in muistelmissa säilyykin tämän vaatimattoman, puhdassydämisen
-porvarisvaimon kuva kuin kultakehyksissä, ja varsinkin elämänsä
-loppuaikoina muistelee Verlaine äitiään katuvalla, tuskansekaisella
-hellyydellä. "Certes oui pauvre maman était bien trop bonne" -- niin,
-äitiraukkani oli tosiaan aivan liian hyvä, tunnustaa hän miltei
-kyynelet silmissä. Ja intomielisesti vakuuttaa hän "Tunnustuksissaan",
-että äiti vielä kuoltuaankin pysyy hänelle elävänä voimana: äänenpainon
-välittömyys ei voi olla vakuuttamatta lukijaa. "Hän elää, äiti, minun
-sielussani, ja minä vannon hänelle tässä, että hänen poikansa elää
-hänen läheisyydessään, itkee hänen povellaan, kärsii hänen kanssaan
-eikä ole milloinkaan, ei edes suurimmassa harhassaankaan -- tai
-oikeammin heikkoudessaan -- tuntenut olevansa ilman hänen suojaansa."
-Äidin eläessä on hänellä usein omantunnonvaivoja, ajatellessaan sitä
-surua, mitä hän pitkin aikaa tälle hellälle sydämelle tuottaa. Monsin
-vankilasta kirjoittaa hän eräälle ystävälleen, pyytäen tätä usein
-käymään äidin luona, mutta, jatkaa hän, "älä millään ehdolla kerro
-hänelle mitään sairaudestani tai saata häntä levottomaksi!"
-
-Toinen hänen lapsuusaikansa valo-olento, jonka lempeä kuva väliin
-häämöttää hänen lyriikassaan, oli serkku Elise, Paulia kahdeksan
-vuotta vanhempi neitonen. Hän oli samalla kertaa sisar, uskottu ja
-ystävä, jolle Paul saattoi kertoa huolensa ja tulevaisuudenhaaveensa.
-Kun nuori runoilija kulki ensimmäiset runot taskussaan, uneksien
-mainetta ja menestystä, mutta vailla varoja tai vaikutusvaltaisia
-suhteita niiden painattamiseksi, tarjosi Elise serkulleen säästämänsä
-käsirahat, joiden avulla "Saturnolaiset runot", _Poèmes saturniens_,
-saatiin julkaistuiksi. Ja kun Elise, joka pitkin elämäänsä oli
-ollut heikko ja kivulloinen, vähän sen jälkeen kuoli, oli Paul
-jonkin ajan kuin tuskasta hervoton: kahtena ensimmäisenä päivänä
-kieltäytyi hän ottamasta pienintäkään ravintoa, mutta sen sijaan joi
-hän aamusta iltaan ja illasta aamuun huumatakseen suruaan. "Les deux
-jours qui suivirent, je ne mangeai pas, je bus", kertoo hän itse
-"Tunnustuksissaan", ja tämä sanonnan lakonisuus, joka Verlaine'ille
-on ominaista vain silloin kun hän on syvästi liikutettu, todistaa
-hänen kaipauksensa vilpittömyyttä. Paljon myöhemmin, eräässä _Amour_
-("Rakkaus")-nimisen kokoelmansa runossa, jossa hän muistelee kaikkia
-niitä, jotka ovat menneet pois ennen häntä ja jättäneet hänet niin
-peloittavan yksin, omistaa hän juuri Elise-ystävälleen helliä, syvän
-kaipauksen värittämiä sanoja.
-
-Nautittuaan alkeisopetusta eräässä pienessä koulupahasessa
-Rue Hélène'in varrella, siirtyi Verlaine L'Institution
-Landry-oppilaitokseen, joka ylpeili siitä, että se oli saanut lukea
-oppilaikseen m.m. suuren Sainte-Beuve'in. Hänen ensimmäiset
-kokemuksensa kouluelämästä olivat varsin surulliset. Hemmoiteltu lapsi
-vieroi siinä määrin sen säännönmukaisuutta ja kuria, että hän
-hillittömän ikävän pakottamana karkaa suin päin kotiin ja rukoilee,
-ettei häntä enää koskaan lähetettäisi kouluun takaisin! Myöhemmissä
-muisteluissaan nimittääkin hän L'Institution Landry'ta "ensimmäiseksi
-vankilakseen". Ainoana lohdutuksena on toverielämä: muutamien
-samanluokkalaisten kanssa solmiikin nuori Paul ennen pitkää
-ystävyyssuhteita, joista varsinkin eräs, Lepelletier'n kanssa solmittu,
-säilyi yhtä läheisenä Verlaine'in kuolemaan asti. Kirjallistutkimus on
-muutoin suuressa kiitollisuudenvelassa samaiselle Lepelletier'lle, joka
-on julkaissut laajan ja asiallisen, lukuisien kirjeiden valaiseman
-elämäkerran ystävästään, ulottaen henkilökohtaisiin muistoihin
-perustuvan kuvauksensa hamasta Verlaine'in varhaisesta nuoruudesta
-hänen viimeisiin vaiheisiinsa saakka. Hänen kertomuksensa Paulin
-kouluvuosista ei kylläkään ole täysin sopusoinnussa Verlaine'in omien
-puheitten kanssa: muun muassa väittää Lepelletier, ettei toveri
-suinkaan ollut mikään "mahdoton oppilas", niinkuin tämä itse on
-uskotellut jälkimaailmalle. Paul-Marie, sanoo hän, ei kylläkään ollut
-mikään kouluvalo tai mallioppilas, mutta esim. ainekirjoituksessa
-ja latinassa hän kunnostautui, ja hänen päästötodistuksensa oli
-kernaammin hyvä kuin huono. Tämä tapahtui v. 1862, jolloin Lycée
-Bonaparte'in rehtori allekirjoitti seitsentoistavuotiaan Paul
-Verlaine'in akateemisen valtakirjan.
-
-Verlaine oli siis "bachelier ès lettres" ja näin ollen kypsä
-aloittamaan elämänsä omin päin. Mutta isän tahto, joka jyrkästi
-oli leipäopintojen puolella, ja oma halu, joka veti nuorukaista
-vapaaseen taiteilijaelämään, törmäsivät varsin lujaan vastakkain.
-Aluksi osoittautui isä voimakkaammaksi, nuorukainen kirjoittautui
-paremman puutteessa lakitieteelliseen tiedekuntaan, ja äiti alkoi jo
-haaveilla tulevia korkeita virkoja ja ministerinsalkkuja... Paul itse
-ei tuntenut vähintäkään kutsumusta lakialalle, mutta koska kerran
-jotakin oli valittava, tuntui tämä hänestä helpoimmalta. Suoritettuaan
-jonkun pienen oikeustutkinnon -- ja siinä sivussa kirjanpitokurssin!
--- sai hän isänsä välityksellä paikan eräässä vakuutuslaitoksessa.
-Verlaine vanhemman taloudellinen asema, joka aikaisemmin oli ollut
-varsin vakavarainen, oli epäonnistuneiden rahansijoitusten takia
-käynyt horjuvaksi, ja Paulin täytyi saada ansiotyötä mistä hyvänsä.
-Isän kunnianhimo kärsi kuitenkin siitä, että hänen poikansa oli vain
-halpa konttoristi, ja niin panikin hän liikkeelle kaiken mahdollisen
-vaikutusvaltansa, jonka tuloksena oli pienitöinen virka Hôtel de
-Ville'issä, kaupunginhallinnossa.
-
-Uudessa ympäristössään viihtyy Verlaine varsin hyvin, sillä Parisin
-raatihuone sattui näinä vuosina olemaan kirjallisten henkilöitten
-tyyssijana: siellä palvelivat nuoret runoilijat Leon Valade, Albert
-Merat, Henri Rochefort, monta muuta, mikä kirjurina, mikä notaarina,
-jotka tietysti pitivät itse virkaa välttämättömänä pahana ja
-sivuseikkana. Verlaine liittyy kannattamaan samaa maailmankatsomusta;
-jotenkuten kulutettuaan aamupäivätunnit virastossa heittäytyy
-hän ahmien nauttimaan kaikkia pääkaupungin tarjoamia etuja
-samanhenkisten seurassa. Tällä ei suinkaan tarkoiteta yksinomaan
-elostelua ja ilonpitoa, jos kohta silläkin oli tärkeä sijansa:
-Verlaine'in intellektuaalinen uteliaisuus oli paljon suurempi hänen
-nuoruusvuosinaan, kuin mitä hänen myöhemmän elämänsä vaiheista
-saattaisi mennä päättämään. Jo koulupoikana luki hän paljon, varsinkin
-loma-aikoina, ja maalla ollessaan saattoi hän tuhkatiheään pommittaa
-lähimpiä tovereitaan kirjeillä ja vaatia heitä lähettämään uutisia
-kirjallisesta maailmasta, koska, kuten hän lausuu, "minulla on ankara
-kirjallisuuden jano". Niinikään vaihtaa hän ahkerasti samaisten
-toveriensa -- etupäässä Lepelletier'n -- kanssa mielipiteitä luetuista
-teoksista. Sen ajan nuorien kirjallisuusintoilijoiden käsissä
-kuluivat ennen kaikkea Gautier'n "Emaux et camées", Emaljeita ja
-kameoita, Banville'in "Cariatides", Karyatidit, Leconte de Lisle'in
-"Poèmes antiques", Antiikkisia runoelmia, sekä tietysti Victor Hugo,
-joka jonkinlaisena jumaluutena vallitsi kaikkien mielikuvitusta ja
-jolle jokainen alkava runoilija vapisevin polvin ja käsin jätti
-esikoiskokoelmansa, ikäänkuin jumalalle kuuluvana uhrilahjana ainakin.
-Verlaine puolestaan voi tuskin ajatella mitään suurenmoisempaa
-proosateosta kuin "Les Miserables", Kurjat, jonka "kristillinen
-laupeus" hurmaa häntä, ja "Les Contemplations", Mietiskelyjä, oli
-hänen nuoruusvuosiensa raamattu, jota hän uudelleen ja uudelleen
-luki. Sattuvasti sanookin Lepelletier, että sen ajan nuoret vannoivat
-vain Hugon nimeen. Että Verlaine -- ja monet muut hänen kanssaan --
-myöhemmin tarkisti kantansa juuri Hugon suhteen, käy varsin räikeästi
-ilmi niistä kiihkeistä kirjoituksista, joissa Verlaine sittemmin
-hyökkää varhaisnuoruutensa ihannetta vastaan: hänestä oli Hugo silloin
-ensi sijassa kirjallinen keikari, joka kylvi ympärilleen heliseviä
-loppusointuja ja ennen kaikkea ajatteli sitä vaikutusta, minkä hän
-tekisi lukijaan.
-
-Mutta Verlaine'in kirjallinen innostus ei rajoittunut vain
-siihen, mitä hän luki ja mistä hän puhui; hänen omat kirjalliset
-suunnitelmansa alkoivat yhä tietoisemmin hänessä kypsyä. Noin
-viisitoista-kuusitoistavuotiaasta voi laskea hänen luomiskautensa
-alkaneen, mutta nämä hänen lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa
-tuotteet olivat kuitenkin kaikesta päättäen taiteellisesti varsin
-ala-arvoisia. Useimmat näistä hänen runoistaan ovat menneet kaiken
-maailman tietä, mutta Verlaine on itse kertonut, kuinka täysin
-mahdottomia ne olivat, romanttis-fantastisia aina naurettavuuteen
-saakka, paisutettuja ja liioiteltuja. Lähin esimerkki oli jumaloitu
-Victor Hugo ja varsinkin tämän romanttis-historialliset draamat, jotka
-eivät antaneet nuoren Verlaine'in mielikuvitukselle mitään rauhaa.
-Lepelletier tietää kertoa monista draamasuunnitelmista, joita Verlaine
-näinä aikaisempina nuoruusvuosinaan hautoi mielessään ja joista hän
-mielellään puhui lähemmille ystävilleen: yhden tuli käsitellä Englannin
-ja Ranskan välistä satavuotista sotaa, toisen Ludvig viidettätoista,
-kolmannen Kaarle yhdeksännen rakastajatarta. Kaikki jäivät pelkiksi
-luonnoksiksi -- erinäisiä kohtauksia, vuorosanoja ja yksityisiä
-runokatkelmia pidemmälle eivät ne koskaan joutuneet. Mutta näiden
-enemmän tai vähemmän romanttisten kuvitelmain ohessa viljeli Verlaine
-toisenlaistakin alaa, realistista ja irvokasta pilailua, joka muutoin
-ei ollut hänelle vierasta hänen myöhäisempänäkään kehityskautenaan.
-Missään tapauksessa ei tämäkään runoudenlaatu kehittynyt Verlaine'illä
-koulupoika-astetta edemmäs: hän ei kerta kaikkiaan ollut mikään
-Arthur Rimbaud'n tapainen ihmelapsi ja varhaiskypsä nero, vaan hänen
-kirjallinen kehityksensä tapahtui täysin normaalisti ja vähittäin.
-
-Erinomaisen paljon merkitsi muutoin tälle hänen kirjalliselle
-kypsymiselleen se toveripiiri, johon hän näinä ensimmäisinä
-ylioppilas- ja virkamiesvuosinaan liittyi. Useiden nimillä oli jo
-silloin kaiku, kun taas toiset näyttelivät myöhemmin huomattavaa
-osaa Ranskan kirjallisessa elämässä. Kuningas oli Leconte de Lisle,
-jonka lauantai-vastaanotot olivat yleisenä puheenaiheena; hänen
-kanssaan ei kuitenkaan seurusteltu toverillisesti, vaan suhtauduttiin
-häneen ihailulla ja kunnioituksella. Läheisempi, vaikka iältään
-vanhempi oli taas Villiers de l'Isle-Adam, jonka omituinen ja lumoava
-persoonallisuus synnytti kokonaisen legendakirjallisuuden hänen
-ympärilleen, ja Sully Prudhomme, jonka raskasmielinen ja kaunis
-vakavuus antoi iloiselle toveripiirille aivan erikoisen taustan.
-Niinikään solmi Verlaine ystävyyssuhteita esim. J.-M. de Hérédian
-kanssa, joka sittemmin kirjoitti monet Ranskan lyriikan kauneimmista
-soneteista; Anatole Franceen, François Coppéen, joka hänen haudallaan
-piti järkyttävän kauniin muistopuheensa, Catulle Mendès'in, jonka
-liehuvat vaaleat kiharat tovereiden mielestä tekivät hänet todellisen
-laulajan ja lyyrikon näköiseksi, L.-X. de Ricard'in, "L'Art"-lehden
-toimittajan, joka oli tämän tuttavapiirin rahakkain jäsen, ja vielä
-muutamien muiden, joiden marsalkansauvat kuitenkin loppujen lopuksi
-osoittautuivat väärennetyiksi tai murenivat vähitellen. Kun aamupäivä
-oli saatu kulumaan, kokoutui tämä toveripiiri jossakin Montmartre'inn
-kahvilassa, taikka myös de Ricard'in luona, jonka äidillä joka
-perjantai oli kirjallinen salonkinsa. Illat olivat vilkkaat ja
-henkevät: nuoret lukivat omia runojaan tai lausuivat Hugota, pohtivat
-kirjallisia ongelmia, taidekysymyksiä ja politiikkaa. Vieläkin
-vilkkaampi oli sävy nuoren ja rikkaan Nina de Calliasin salongissa,
-jonne seura myöhäisiltana siirtyi. Tänne kauniiseen taiteilijakotiin
-oli tervetullut kuka tahansa, joka osasi käyttää sivellintä, kynää
-tai talttaa: kaikki muodostivat jonkinlaisen suuren yhteisen perheen,
-vapaamuurarikunnan, jonka jokaisella jäsenellä oli samat oikeudet.
-Lepelletier antaa näistä iltaseuroista seikkaperäisen kuvauksen,
-kertoen kuinka pöydät olivat katetut miltei aamusta iltaan ja illasta
-aamuun, ja kuinka pehmeät leposohvat ja patjat oli varattu niitä usein
-tuntemattomiakin vieraita varten, jotka tahtoivat aloittaa aikaisin
-ja hennoivat lopettaa vasta myöhään yöllä. Vaikka olisin lähtenyt
-tästä merkillisen vieraanvaraisesta talosta mihinkä vuorokaudenaikaan
-hyvänsä, vakuuttaa kertoja, en milloinkaan ollut viimeinen lähtijä!
-Ja samaa todistavat toiset. Mutta kaunis Nina Callias ei ollut
-vain vieraanvarainen emäntä; hän oli samalla hyvä pianisti ja
-hyvä seuranäyttelijätär, ja senvuoksi ei ollut ihmeteltävää, että
-Verlaine'in ystäväparvi illasta iltaan istui hänen silkkitapettisessa
-seurusteluhuoneessaan.
-
-Mutta se intellektuaalinen sähkö, jolla näiden kirjallisten iltojen
-ilmapiiri oli ladattu, ei aikaa myöten tyytynyt purkautumaan vain
-henkevässä pakinassa, seurustelussa ja arvoitusten keksimisessä,
-vaan vaati itselleen toisenlaistakin purkautumismahdollisuutta.
-Luonnollisesti houkutteli myöskin julkisuus ja uneksittu maine näitä
-nuoria, joista kukin nuorien lailla luuli, että maailma oli etupäässä
-luotu juuri häntä varten. Kuinka hyvänsä, näin syntyi "Parnasse
-contemporain", Nykyajan Parnasso, jossa nämä runoilijanuorukaiset
-saivat ensimmäiset säkeensä julkaistuksi -- se ei ollut minkään
-erikoisen koulukunnan puhetorvi, yhtymän, jolla olisi ollut määrätty
-uskontunnustuksensa ja sääntönsä; se oli aivan yksinkertaisesti
-kirjallinen aikakauslehti, jonka nuorekas innostus loi. Pitkäaikaiseksi
-ei "Parnasson" ikä kylläkään tullut -- viikkojulkaisu ilmestyi tähän
-menoon vain muutamia kuukausia -- mutta joka tapauksessa ehti se
-herättää jonkinlaista huomiota, niin että lukevan yleisön mieli
-kiintyi erinäisiin uusiin nimiin. Tämä kävi sitäkin helpommin, kun
-"Parnasson" nuorekkaan kantajoukon onnistui saada kyltikseen muutamia
-suuria, kaikkien kunnioittamia nimiä: niinpä julkaistiin esim.
-ensimmäisessä vihossa pari Gautier'n ennen painamatonta runoa, ja
-Banville ja Baudelaire, joiden päätä jo tällöin viersi kuuluisuuden
-kunniakehä, kuuluivat avustajain joukkoon. Vähäiseksi ei ole myös
-arvioitava sitä reklaamia -- vaikka se tapahtuikin pistopuheiden ja
-ivan merkeissä -- jota runoilija Barbey d'Aurevilly teki "Parnasson"
-hyväksi julkaistessaan kolmekymmentäseitsemän 'medaljonkia' käsittävän
-muotokuvasarjansa huomattavimmista parnassolaisista, m.m. juuri
-Verlaine'istä. Kuten tunnettua, on pilkka muutoin vaikuttavimpia
-tekijöitä lujan yhteenkuuluvaisuustunteen herättämiseksi: tuskin
-koskaan olivat rouva Calliasin iltaseurat niin vilkkaita ja sähköisiä
-kuin näinä aikoina, ja Lemerre'in, lehden kustantajan ja runoilijain
-ystävän, pieni puotipahanen oli aina tulvillaan runoja lausuvia,
-pitkätukkaisia, filosofiaa pohtivia ja tulevaisuuteen uskovia
-nuorukaisia.
-
-Kaiken tämän jälkeen oli askel verrattain lyhyt ensimmäiseen omaan
-runovihkoon: François Coppée, L.-X. de Ricard ja Paul Verlaine ottivat
-askeleen samana vuonna, 1866.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aiheetonta olisi kuitenkin varustaa tätä vuosilukua kolmella tähdellä
-tai pitää Verlaine'in ensimmäisen runokokoelman ilmestymistä
-"merkkitapahtumana" Ranskan kirjallisuuden historiassa.
-
-Sillä "Poèmes saturniens" -- tämä oli Verlaine'in esikoiskokoelman
-paljon sanova ja hyvinkeksitty nimi -- ei ratkaisevasti merkitse
-minkään 'uuden' tuloa: se olisi melkein yhtä hyvin voinut ilmestyä
-1850-luvun alussa kuin 1860-luvun lopulla. Barbey d'Aurevilly ei ollut
-niinkään väärässä, eritellessään Verlaine'in runouden alkutekijöitä
-ja viitatessaan Baudelaire'in, Musset'n ja Hugon vaikutukseen:
-tämä vaikutus oli ilmeinen, huolimatta siitä väärentämättömän
-persoonallisesta äänensävystä, joka kannattaa kokoelman muutamia runoja
--- ja josta d'Aurevilly ilkeämielisessä tinkimishalussaan ei ollut
-tietääkseenkään. Taikka tarkemmin sanoen, Verlaine'in esikoiskokoelma
-oli lähinnä vallalla olevan makuihanteen synnyttämä, paljon enemmän
-kuin valmiin, määrätyn runoilijayksilön manifestatsioni. Näin ollen se
-kokonaiskuva, mikä meillä on Verlaine'istä, ei oleelliselta osaltaan
-muuttuisi, vaikka me hänen tuotannostaan silpoisimme koko Saturnolaisen
-ryhmän, mutta sen sijaan kadottaisimme tärkeän kirjallishistoriallisen
-todistuskappaleen ja ajankuvan -- ja kieltämättä monta ihanaa runoa!
-
-Ja mikä oli tämä vallalla oleva kirjallinen ihanne ja makusuunta?
-
-Verlaine'in syntymähetkellä seisoivat romantiikan hengettäret
-vartiossa. Ilmassa humisivat vielä vallankumouksen ja romantiikan
-suuret tuulet: Hugon loimuavat "Itämaiset"-runonäyt puunsivat
-taivaanrannalla, Musset järkytti nuorten mieliä "Vuosisadan lapsen
-tunnustuksillaan", kun taas toiset seurasivat Alfred de Vignytä
-tämän suureen ja tähditettyyn yksinäisyyteen. Mutta korkein laine
-oli ehtinyt vyöryä ohi; monet merkit viittasivat jo tällöin siihen,
-että virtausta oli seuraamassa vastavirtaus. Kuka ei muistaisi
-esim. Gautier'n esiintymistä sinä iltana, jota pidetään romantiikan
-riemupäivänä -- Hugon "Hernanin" ensiesityksessä v. 1830 -- jolloin hän
-punaisissa liiveissään oli kuin ruumiillistunut vallankumous! Mutta
-niin oikeauskoinen, niin intomielinen romantikko kuin hän nuoruudessaan
-olikin, alkoi hän vähitellen, puolittain vaistomaisesti, puolittain
-tietoisesti siitä irtautua: hän saa jollakin tavoin tarpeekseen
-sen liioittelusta ja suhdattomuudesta, sen epämääräisyydestä ja
-tunnekuohusta. Antiikin maailma ja maailmankatsomus, jota vastaan
-romanttinen pyrkimys alkuaan oli suuntautunut, rupeaa näkymään hänelle
-yhä läheisempänä; käyntinsä jälkeen Atenassa ja Partenonin liepeillä
-tunnustaa hän täysin helleenistä uskontoaan. Runo "L'art", Taide,
-marmorisine ja määrätietoisine kauneusihanteineen on jo penikulmien
-matkan päässä romanttisesta.
-
-Gautier ei kuitenkaan koskaan muodostanut mitään koulukuntaa; hänen
-kääntymisensä, jos näin suurta ja jyrkkää nimeä on käytettävä,
-osoitti, että jotakin uutta oli tulossa, mutta hän ei ratkaisevasti
-vaikuttanut tämän uuden tuloon. Hän oli välittäjä uuden ja vanhan
-välillä: varsinaisen aktiivisen reaktsionin aloittivat miehet sellaiset
-kuin Leconte de Lisle -- lyriikassa --, ja Flaubert suorasanaisessa
-tuotannossa.
-
-Lähtökohta oli molemmille sama. "Que de sentiment, que de sentiment,
-que de tendresses, que de larmes!", kuinka paljon tunnetta, hempeyttä,
-kyyneleitä, huudahtaa Flaubert sydämensä yltäkylläisyydestä --
-häntä väsyttää ja miltei inhottaa se hekumallinen ja kyynelöivä
-itserääkkäys sekä se tunnepaljastusten häikäilemättömyys, johon
-romantikot niin suuressa määrin tekivät itsensä syypääksi. Kauneus
-(jonka sanan hän aina kirjoittaa isolla alkukirjaimella) oli hänelle
-sananmukaisesti liian pyhää hukkumaan kyyneliin, kaunopuheisuuteen
-ja paatokseen, samoin kuin taide oli liian suurta tulkitsemaan
-ainoastaan joitakin "sydämen elämyksiä". Sen vuoksi vaatii hän,
-että taiteen ensimmäiseksi ja viimeiseksi on palveltava yksinomaan
-Kauneutta eikä mitään muuta -- Kauneutta, sanan epäpersoonallisessa,
-objektiivisessa mielessä. Tämä uusi, Flaubert'in ja de Lisle'in
-edustama suunta, ei turhaan ollutkaan käynyt tieteellisen positivismin
-koulua ja kasvanut sen käsitystavan myötä, että ihminen oli vain
-vähäpätöinen rengas kehityksen äärettömässä ketjussa, ja että luonto
-sinänsä on samojen järkkymättömien lakien alainen: eikö näin ollen
-yksilön hillittömässä tuskanpurkauksessa ollut jotakin pientä,
-raukkamaista ja vastenmielistä? "Epäpersoonallisuus on taiteessa voiman
-merkki", julistaakin Flaubert tinkimättömällä johdonmukaisuudella.
-Ja tähän ylimykselliseen _impassibilité_-vaatimukseen yhdistää
-hän vielä tieteellisyyden vaatimuksen: taiteen tukena täytyy olla
-yksityiskohtainen tietäminen ja tutkistelu, niinkuin myös tarkka
-ulkokohtainen havaitsemiskyky. Ja yhtä järkähtämättä vaati Leconte
-de Lisle lyriikalta määrätietoista hillintää, objektiivisuutta,
-kauneutta sen oman itsensä vuoksi: kaikki tarkoitusperäisyys tai
-moraalinäkökohdat olivat hänelle tykkänään vieraat. Se säkeistö, joka
-on kirjoitettu yksinomaan luomisen riemun itsensä vuoksi, on korkeinta
-runoutta. Gautier'n puhe siitä "ikuisesta epätoivosta", joka täyttää
-ihmisen, tämän huomatessa voimattomuutensa toteuttaa täydellistä
-kauneutta, voisi olla hänen suustaan: esim, runossaan "Hypatie"
-tunnustaa hän suoraan, että maan päällä ei ole muuta iankaikkista kuin
-Kauneus. Sen vuoksi merkitsee hänelle muoto -- niinkuin tämän uuden
-suunnan edustajille yleensä -- äärettömän paljon; paradoksi siitä, että
-muoto synnyttää aatesisällyksen, ei ollut pelkkä paradoksi hänelle ja
-hänen hengenheimolaisilleen. Täydellisyyden pyrkimys alkaa olla heille
-todellinen kultti, uskonto; jokainen sana ja välimerkki on heille pyhä,
-oikean rytmin tapaaminen askarruttaa heitä viikkokausia. Ja samalla,
-koska Kauneus on heille ainoa positiivinen arvo, on kaikki muu heille
-turhuuden turhuutta: heidän pessimisminsä ei tunne mitään rajoja eikä
-ääriä. Vigny oli suuri yksinäinen, mutta sellaista olemattomuuden ja
-tyhjyyden kuilua, kuin Leconte de Lisle ja Baudelaire -- ajan toinen
-suuri nimi lyriikassa -- avarsivat säkeissään, ei kukaan ennen heitä
-ollut tuntenut. Se ei ollut yksilön tuskaa elämän mielettömyyden
-edessä, se oli ihmiskunnan ja maailman tuska, tahtimitoilla mitattuna,
-kaikkeuden kammo kuoleman ja hävityksen edessä.
-
-Mutta niin tietoinen kuin parnassolaisten -- tämän nimen on
-kirjallisuushistoria näille miehille antanut -- reaktsioni olikin
-ennen vallinnutta makusuuntaa vastaan, ei se kuitenkaan ollut
-siitä täysin irrallinen. Kaiken runouden oleellisimpana tekijänä
-on kerta kaikkiaan se, jota on totuttu pitämään romantiikalle
-erikoistunnusmerkillisenä: _kaipuu_. Ilman sitä ei mitään todellista
-runoa synny, ja marmorikin on kuollutta tekijänsä kädessä, ellei
-sitä nostata kauneuden kaipuu, ikävöinti, _au delà_-tunne. _Siinä_
-mielessä olivat vannoutuneimmatkin parnassolaiset romantikkoja, niin
-suuresti kuin he vieroivatkin kaikkea subjektiivista tunteilemista.
-Sillä mikä muu kuin kaipaus saattoi Baudelaire'iä etsimään eksoottisia
-maisemiaan ja tummahipiäisiä Venuksia, tai viipymään aivojen luomissa
-"keinotekoisissa paratiiseissa" -- hänen veressään asui poltto, joka
-ajoi häntä pyytämään kaikkea epätavallista ja kaukaista, tuolla
-puolen olevaa ja näkyväistä maailmaa. Taikka Leconte de Lisle:
-mikään pelkkä kansatieteellinen mielenkiinto ei suinkaan pakottanut
-häntä kokoamaan polttoaineksiansa aina pohjoismaista mytologiaa,
-kondorikotkan piirittämiä Andien lumihuippuja ja Ganges-virran
-lootuskukkia myöten. Tuskin kukaan parnassolaisista on siinä määrin
-toteuttanut parnassolaisuuden impassibilité-ihannetta kuin hän, ja
-kuitenkin samalla osoittanut, että objektiivisinkin runous _quand même_
-rakentuu romantiikalle, sanan laajimmassa ja epäkoulukunnallisessa
-merkityksessä. Vaikka hänen ylpeytenään oli se, että tiede ja taide
-hänen lyriikassaan yhdistyivät kiinteäksi kokonaisuudeksi, ja vielä
-enemmän se, että hänen säkeensä eivät näytä hänen omia kasvojaan,
-paljastavat ne joka tapauksessa hänen kapinoivan, ylpeän ikävöintinsä
-ja hänen leppymättömän vihansa kaikkeen pieneen ja tavalliseen.
-Että taas Baudelaire, Leconte de Lisle, de Hérédia ja monet muut
-käsittelevät näitä heidän kaipauksensa kokoamia eksoottisia aineksia
-_tieteellisemmin_ kuin vuosisadan alkupuolen romanttiset hurmioitsijat,
-joiden pyhiinvaellusmatkat Itämaille tapahtuivat etupäässä
-koloristisessa tarkoituksessa, käy parhaiten ilmi, kun lukee esim. pari
-Victor Hugon runoa ja kohta sen jälkeen Leconte de Lisle'iä: silloin
-tajuaa sen "uutuuden värähdyksen", minkä parnassolaiset toivat Ranskan
-lyriikkaan.
-
-Verlaine'in ja hänen ikätovereittensa runous oli alussa rakennettu
-näiden parnassolaisten teoriojen mukaisesti: "Me teemme liikuttavia
-säkeitä sangen kylmäkiskoisin mielin", sanoo Verlaine siinä
-ohjelmanluonteisessa loppurunossaan, jolla "Poèmes saturniens"
-päättyy. Verlaine'kin oli ensimmäisellä kehityskaudellaan ennen
-kaikkea ulkopuolinen _näkijä_, silmäihminen ja kuvailija, ja
-Paroksen marmori oli hänelle yhtä tuttua kuin Leconte de Lisle'ille.
-Hän haaveksi runosta, joka "puhtaan veistokuvan" hahmossa vihdoin
-paljastuisi kivestä, taltan ja yksityiskohtaisen työn avulla:
-näistäkin sanoista päättäen oli nuoren Verlaine'in _tietoinen_
-ihanne veistoksellista laatua. Ainoastaan silloin kun hän, kaikista
-teorioista vapaana, jonakin hiljaisena hetkenä jää kuuntelemaan omaa
-sydäntään, soinnahtaa hänen runostaan omituisen arka, hopeinen,
-laulava sävel, joka täysisointuisena ja ihanana lumoaa meidät hänen
-myöhemmissä kokoelmissaan. Tämä aines, epämääräinen, aavisteleva,
-aaltoileva -- "crepusculaire", hämyinen, kuten eräs ranskalainen
-kirjallishistorioitsija kauniisti sanoo -- on se 'oma', jonka Verlaine
-esikoisrunoissaan antaa: ajatelkaamme vain selloäänistä Syyslaulua,
-"Chanson d'automne", jota s-äänteet hyväillen tuudittavat, tai
-ikikirkasta runonäkyä "Kotoinen unelma", jossa runoilija yhdistää,
-puolittain unena, puolittain todellisuutena, menneen ja tulevan, ja
-kuvittelee kuulevansa ääniä, jotka aikoja ovat sammuneet. "Soleils
-couchants", Laskevat auringot, taas on rakennettu melkein aistillisen
-ja hekumallisen sulosoinnun varaan, joka suggeroiden huumaa lukijan.
-Näissä runoissa on musiikkia ja rytmiä; ne edustavat sitä puhdasta
-laulua, joka Verlaine'in lyriikalle on niin tunnusmerkillistä.
-
-Mutta yleensä, suurissa piirtein katsoen, ei Verlaine näissä
-ensirunoissaan vielä ole löytänyt omaa itseään. Hän käyttää ensinnäkin
-voimakkaampia värejä kuin myöhemmin, ilman vivahduksia, hiukan
-sovinnaisesti -- "l'azur des yeux", silmien sini, siihen tapaan
---; hän tarvitsee paljon aineksia kutakin runoaan varten, kuvia,
-värikkäitä adjektiiveja, kultaa, onyksiä, mytologisia nimiä; hänen
-sanansa ovat komeita, täsmällisiä, hiukan raskaasti maalailevia,
-tiukasti ja ilmattomasti toisissaan kiinni. "Çavitri" esimerkiksi on
-kuin mustasta marmorivuoresta louhittu, kylmä ja kiinteä. "Poèmes
-barbares"-kokoelmasta voisivat olla nämäkin säkeet:
-
-    -- Que nous cerne l'Oubli, noir et morne assassin,
-    ou que l'Envie aux traits amers nous ait pour cibles,
-    ainsi que Çavitri faisons-nous impassibles.
-
-    Saartakoon meidät Unho, tuo musta ja kaamea murhamies,
-    tai ottakoon katkerapiirteinen Kateus meidät maalitauluikseen,
-    olkaamme järkkymättömiä niinkuin Çavitri.
-
-Samaan sikermään kuuluvat vielä "César Borgia", "Philippe II":
-Verlaine'in ylpeytenä tuntuu olevan, ettei hänen omaa ääntänsä kuuluisi
-runon säkeitten alta. Mutta tämä epäpersoonallisuuden tavoittelu
-vaikuttaa usein asenteelta, miksei liikanuorekkuudeltakin -- on kuin
-Verlaine olisi pitänyt runoilija-arvolleen alentavana milloinkaan
-osoittaa naiivia tunnetta, vielä vähemmän vetää suutaan hymyyn.
-"Elkäämme toki ottako lähtökohdaksemme kunnon Baudelaire-parkaa",
-sanookin kriitikko Sainte-Beuve isällisen viisaassa kirjeessään,
-jossa hän huomauttaa runojen jyrkkyydestä ja liikamustuudesta,
-samalla vaistoten, että tämä kanta oli runoilijalle luonnonvastainen
-ja ottamalla otettu. Ja kun niitä vertaa Verlaine'in myöhempiin,
-parhaisiin tuotteisiin, huomaa, että ne ennen kaikkea ovat jollakin
-tavoin liian 'valmiit' ja täydelliset: on kuin ne eivät antaisi
-mielikuvitukselle enää mitään täytettävää, mitään liikkuma-alaa. Ajan
-suunnalle uskollisena ei myöskään runoilija näissä esikoisrunoissaan
-tahdo mitään; hän luo tilanteita, objektiivisia kuvia, jotka
-itse saavat puhua puolestaan. Sangen tyypillinen tälle hänen
-kehityskaudelleen -- ja parnassolaisuudelle sinänsä -- on esim. runo
-"Femme et chatte", Nainen ja kissa, joka on kuin parnassolaisten
-antologiasta:
-
-    -- --
-    Et dans le boudoir où, sonore,
-    tintait son rire aérien,
-    brillaient quatre points de phosphore.
-
-    Ja budoaarissa, jossa helisi
-    sointuvana hänen ilmava naurunsa,
-    säihkyi neljä fosforipistettä.
-
-Baudelaire olisi varmasti hyväksynyt runon, myös tekotavalliselta
-kannalta: juuri tuo loppurivi, joka avartaa näköalat ja kokoaa
-syntetisoiden runon tunnelman, on luonteenomaista 1850-luvun
-runoihanteelle. Ja samaten on se makusuunta, joka Saturnolaisissa
-runoissa paljastuu, oikeauskoisesti parnassolainen. Esim. runossa
-"L'angoisse", Tuska, tunnustaa Verlaine, ettei luonnossa mikään häntä
-liikuta, ettei taide merkitse hänelle mitään; Jumala, rakkaus, ihmisyys
--- yhdentekevää! Mutta Verlaine'in suussa ei tämä uskontunnustus
-vakuuta, niinkuin esim. Leconte de Lisle'illä; edellisellä se oli
-jollakin tavoin opittua ja ulkonaista, kun taas jälkimmäisen pessimismi
-oli koko hänen eetoksensa perustana.
-
-Verlaine'in esikoisteoksen kaikkein kauneimpia ja syvällisimpiä runoja
-on muutoin itse nimi, joka samalla on kuin itserippi ja intuitiivisesti
-vaistottu tulevaisuudenennustus. Mahdollisesti on Verlaine'in mielessä
-soinut Baudelaire'in kehoitus lukijalleen: pyytäähän Baudelaire
-runossaan "Epigraphe pour un livre condamné", Motto tuomittuun kirjaan,
-lukijaa heittämään luotaan tuon "saturnolaisen kirjan", (tarkoittaen
-kokoelmaansa "Fleurs du mal"), koska lukija ei kuitenkaan sitä ymmärrä,
-ellei hän ole opiskellut retoriikkaa itsensä Saatanan johdolla. Mutta
-siitä huolimatta pitäisin luultavana, että "Poèmes saturniens" olisi
-saanut nimensä, vaikka Baudelaire ei olisi ollut sen kummina. Sillä
-Verlaine tunsi kerta kaikkiaan itsensä 'merkityksi', ensimmäisestä
-nuoruudestaan alkaen; syntyneensä sen onnettomuutta tuottavan tähden
-alla, joka antaa omilleen väkevän mielikuvituksen ja suuren herkkyyden,
-mutta tuhoaa heissä kylmän, selkeän järjen, jonka avulla elämä
-voitetaan. Heidän verensä on jo syntymässä myrkytettyä, ja siksi ei
-heidän kohtalonsa voi olla muu kuin kärsimys:
-
-    Tels les Saturniens doivent souftrir et tels
-    mourir.  -- --
-
-    Sellaisina on saturnolaisten kärsittävä ja
-    sellaisina kuoltava.
-
-Ja vielä toista vuosikymmentä esikoisrunojensa ilmestymisen jälkeen
-muistelee Verlaine nimeen kätkeytynyttä ja todeksi käynyttä ennustusta:
-"Olin siis todella saturnolaiseksi syntynyt", lausuu hän. Hänen
-esikoiskirjansa nimi voisikin näin harvinaisen hyvällä syyllä olla
-hänen kokonaistuotantonsa yhteisenä.
-
-Paljon kevyempi ja ilakoivampi on sävy Verlaine'in toisessa
-runokirjassa, kolmea vuotta myöhemmin ilmestyneessä _Fêtes galantes_-
-("Lemmenleikkien juhla") kokoelmassa, mutta siinäkin on pari runoa
--- varsinkin sanomattoman kaunis, ankean tuskan täyttämä "Colloque
-sentimental" -- joissa soinnahtaa kohtalokas sävel, ikäänkuin
-aavistus tulevasta onnettomuudesta. "Fêtes galantes" on muutoin
-ulkonaisesti yhtä objektiivinen kuin konsanaan "Poèmes saturniens",
-sillä runoilija ei edes erehdyksessä puhu omissa nimissään tai tuo
-minäänsä missään esille. Mutta sittenkin on sen runous tavallaan
-paljon persoonallisemmista hetteistä kummunnutta kuin hänen
-esikoiskokoelmansa. Saturnolaisissa runoissaan ei Verlaine vielä
-ollut tietoinen omasta itsestään, ei ollut löytänyt omaa itseään;
-Lemmenleikkien juhlan runoilija on sen sijaan tehnyt tämän löydön,
-vaikka hän on siinä määrin vallalla olevan taideihanteen lumoissa,
-ettei hän tahdo tai osaa paljastaa minuuttaan, vaan turvautuu
-naamariin. Että naamari sattuu olemaan 1700-luvulta lainattu, saattaa
-ensi näkemältä kummastuttaa: eivätkö ne lemmenkipeät markiisit,
-korkeakantaiset herttuattaret ja Pierrot-parat, joilla runoilija on
-kirjansa kansoittanut, itse asiassa ole hänen muusalleen verrattain
-vieraat, ja näin vain jonkun ohimenevän mielijohteen synnyttämät
-Kieltämättä on "Fêtes galantes"-kokoelmalla jossakin määrin
-kirjallisen pastishin luonne, mutta sittenkin oli hänen lainaamansa
-rokokconaamari paljon läheisempi hänelle kuin mitä alussa saattaa
-näyttää. Sillä Verlaine'in lyriikan ehkä väkevin inspiratorinen voima
-on hänen sensualisminsa: kun hän vielä tällä kehityskaudellaan vieroo
-subjektiivista asennetta, projisioi hän oman sensualisminsa siihen
-vuosisataan, jonka olemus -- suuremmassa määrin kuin minkään toisen
-vuosisadan -- oli aistillisuutta. Muutamat Verlaine'in elämäkerran
-kirjoittajat ovat kyllä koettaneet etsiä ulkonaisia vaikutteita, joiden
-tuloksena "Lemmenleikkien juhla" olisi syntynyt. Lepelletier huomauttaa
-esim. erään uuden osaston avaamisesta Louvre'in taulugalleriassa,
-joka osasto sisältää juuri Watteauta, Boucher'ta ja Fragonard'ia,
-sekä Goncourt-veljesten verrattomista, vasta julkaistuista esseistä,
-jotka intiimisti valaisevat 1700-luvun taide-elämää. Mutta vaikka
-ensimmäinen sysäys näin on saattanut tulla ulkoapäin, ei se vielä
-riitä selittämään näiden runojen genesistä: Verlaine'in on täytynyt
-tuntea temperamentti-sukulaisuutta siihen aikakauteen, joka
-muodostaa hänen runojensa kehyksen ja joka sisäisessä mielessä ne
-täyttää. Ja tämä vetovoima on epäilemättä ollut juuri aistillisuus,
-eli tarkemmin se tyylitelty aistillisuus, joka peiteltynä ilmenee
-rokokookauden sievistelevässä lemmenkuhertelussa. Näin on hän kutonut
-oman kaipauksensa ja polttavat halunsa "Fêtes galantes"-kirjasen
-armaan siroihin arabeskeihin, kuten esimerkiksi kirjeeseen
-ankaralle ja suloiselle valtijattarelle, jonka lempikoiraakin hän
-sanoo kadehtivansa, tai kuvaukseen Cythere-saaren ruusuisesta
-ihanuudesta. Ja kerran "kotiutuneena" tähän maailmaan, jonka hän
-sukulaisvaistoillaan omaksuu, valtaa hänet esteettinen ilo ja hurmio:
-häntä viehättää pukea runottarensa silkkilaahuksiin tai asettaa hänet
-kuutamo-iltana venheeseen, joka hiljaa liukuu pitkin tähtikuvasteista
-virtaa: taiteilija hänessä nauttii niistä varjoisista käytävistä ja
-paimenmajoista, joita hän saa mielensä mukaan loihtia esiin. Toiset
-runot vihdoin paljastavat, niin kepeän veikeitä kuin ne ovatkin,
-että tämä leikki ei aina ole hänelle pelkkää ilottelua -- esim. runo
-apinasta, joka seuraa silkkiin puettua herratartaan, on jollakin tavoin
-kipeä ja tuskantäysi. Asenteessa on ehkä hiukan Baudelaire'iä: apina on
-vain nuoren ja kauniin naisen lelu, hänen oikkunsa viihdytys, mutta se
-kärsii helvetillisiä tuskia nähdessään valtijattarensa valkean kaulan
-ja toivoessaan, että ihoa edes erehdyksessä paljastuisi enemmän, -- ja
-runoilija kärsii apinaparan myötä. Persoonallisiin vaistoihin pohjautuu
-myös runo nuorista kaunottarista, jotka illan pimetessä nojautuvat
-raskaammin suojelevaan käsivarteen ja kuiskaavat saattajilleen sanoja,
-jotka panevat mielen oudosti värähtämään.
-
-Enimmäkseen ovat nämä kuvat maalauksellisia: syyttä ei niiden
-yhteydessä ole miltei kyllästykseen asti puhuttu pastelliväreistä
-ja Watteaun tauluista ja rokokootaiteilijoista! Mutta toiset taas
-rakentuvat musikaalisille arvoille -- esim. siro "Mandoline" tai
-tuoksuava barkaroli "A Clymene", jotka suorastaan viittaavat
-"Sanattomiin romansseihin". Kaikkein suurimmassa määrin on näin laita
-kokoelman viime runon, joka samalla on sen persoonallisin -- on
-melkein kuin naamari liukuisi runoilijan kasvoilta, ja me näkisimme
-hänet sielun pohjaa myöten. Tämä runo, "Colloque sentimental",
-Alakuloinen kaksinpuhelu, antaa muutoin koko kirjalle syvennetyn
-perspektiivin: perhosleikistä avautuu ovi elämän vakavuuteen. Nuo
-kaksi ihmislasta, jotka koleana syysyönä hiipivät kuin haamut niitetyn
-pellon pientaretta, turhaan koettaen lämmittää itseään menneen, nyt
-olemattomalta tuntuvan onnen muistelemisella, kasvavat jollakin tavoin
-elämän symboleiksi: hetki karkeloa, hetki iloa, sitten vain tyhjyyttä
-minne katsookin. Mikään elämässä ei ole niin varmaa kuin pettymys --
-voitonvarminkin tunne on vain tunnelmaa, ja tunnelma ei kestä.
-
-    Syyskylmässä vanhan puistikon
-    kaks varjoa esiin astunut on.
-
-    On kuollut ja sammunut katsehensa.
-    He hiljaa kuiskivat toisillensa.
-
-    Syyskylmässä tuuli suhisee,
-    kaks varjoa menneitä muistelee.
-
-    -- Viel' lempemme vanhaa muistatkos sa?
-    -- Mitä hyvää entisen muistelossa?
-
-    -- Sinä lausuit nimeni punastuen!
-    Mun vieläkö unessa näätkö? -- En.
-
-    -- Ah, aikaa ihanaa, onnellista,
-    kun yhtyi huulemme! -- Mahdollista.
-
-    -- Oli seesteinen taivas, ja toivova syön.
-    -- On toivo jo sammunut helmaan yön.
-
-    He kulkevat vanhan puiston teitä
-    ja yö vain on kuunnellut heitä.
-
-               (V.A. Koskenniemen suomennos.)
-
-[Tämä, kuten "Spleen"-runon suomennos edempänä, on
-tekijän ystävällisellä suostumuksella lainattu "Lyyra ja
-paimen-huilu"-kokoelmasta.]
-
--- "Colloque sentimemal" on samalla Verlaine'in mestarinäyte
-runoilijana -- se todistaa, että oppivuodet ovat ohi, ja että Verlaine
-on kypsymässä luomaan elämänsä pääteokset: kokoelmat "Bonne chanson",
-"Romances sans paroles" ja "Sagesse".
-
-
-
-
-II.
-
-MATHILDE MAUTÉ JA "BONNE CHANSON".
-
-
-Eräs suuri sisäinen elämys jouduttaa tätä kypsymistä ja määrää sen
-luonteen: tämä uusi vaihe on siksi käänteentekevä sekä ihmiselle että
-runoilijalle, luo siksi kauaskantavia seurauksia, että meidän on syytä
-syventyä siihen yksityiskohtaisemmin.
-
-Elämyksen nimenä on Mathilde Mauté.
-
-En tietystikään tahdo väittää, että tämä vaihe _sinänsä_ oli
-niin erikoinen, enkä myös sitä, että kirjallisuudelle merkitsisi
-paljon, että juuri M:lle Mathilde Mauté de Fleurville joutui
-hänen innoittajattarekseen. Päinvastoin kehittyi tästä pienestä
-porvarisneitosesta jotenkin tavallinen porvarisrouva, joka tuskin
-syvemmässä mielessä ymmärsi Verlaine'iä ja tämän runoutta. Mutta
-kysymys ei ensi sijassa olekaan mikään 'arvokysymys', pääasiaksi jää
-elämys sinänsä, se tosiasia, että Verlaine rakastui ja rakasti: vasta
-tämä tunne sai esiin hänen todellisimman, persoonallisimman minänsä,
-niin että hän runoilijanakin uskaltaa olla täysin oma itsensä. Hänen
-lyriikkansa virta ohjautui sen kautta uuteen uomaan, syvempään kuin
-entinen. Sillä jos toiselta puolen on totta, ettei ihminen voi kasvaa
-omien mittojensa ja mahdollisuuksiensa yli, on toiselta puolen yhtä
-varmaa, että ihmisessä jää paljon käyttämättä, ellei jokin erikoinen
-elämys houkuttele näitä salattuja voimia esiin. Verlaine'istä
-olisi epäilemättä tullut suuri ja taitava runoilija, mutta hän ei
-ehkä samalla tavoin olisi löytänyt omaa äänenpainoaan ilman suurta
-onnea ja hukuttavaa kärsimystä. Edellinen tunne loi välittömästi
-"Bonne chanson'in", jälkimmäinen "Romances sans paroles"-kokoelman
-ja "Sagesse'in". Ja me voimme ehkä vielä sanoa, yhä valvoaksemme
-kirjallisuushistorian etuja, että oli parempikin, ettei Mathilde
-Mauté ratkaisevasti ollut runoilijan 'arvoinen': moni Verlaine'in
-kuolemattomimpia runoja olisi ehkä jäänyt kirjoittamatta ilman
-vihlovaa tuskaa ja pettymystä. Sillä runoilijoiden ihanaan ja julmaan
-erikoisoikeuteen kuuluu kerta kaikkiaan se, että heidän tuntemansa
-tuska muodostuu lauluksi ja lohduksi muille. Se kauneus ja valtavuus,
-jota näin syntynyt runo henkii ja kykenee muille välittämään, on
-suoraan verrannollinen runoilijan tunteman kärsimyksen suuruuteen.
-
-Ja sen vuoksi on runouden ystävien syytä iloita, että Mathilde Mauté
-sattui ratkaisevana päivänä avaamaan oven Verlaine'ille, silloin kun
-runoilijan aika oli täytetty.
-
-Verlaine on lukemattomien itsetunnustuksiensa joukossa kirjoittanut
-myös nämä rivit, jotka luonnehtivat verrattoman hyvin hänen
-impulsiivisen herkkää, palavaa ja antautuvaa minuuttaan:
-
-    J'ai la fureur d'aimer. Mon coeur si faible est fou.
-    N'importe quand, n'importe quel et n'importe où.
-
-    Minussa on rakastamisen vimma. Heikko sydämeni on hulluna.
-    Milloin tahansa, ketä tahansa ja missä tahansa.
-
-Ja sonetissaan Gabriel Vicaire'ille vertaa hän toisiinsa heidän
-molempien runoilijatemperamenttia, joissa sensualismi on niin tärkeänä
-tekijänä, ja huudahtaa lopuksi:
-
-    "Et puis j'aime! Tout court! En masse, en géneral.
-    Depuis la fille amère au souris sépulcral
-    jusqu'à Dieu tout-puissant dont la droite nous mène!"
-
-    Ja niinpä rakastan! Sanalla sanoen! Summassa, yleensä.
-    Aina katkeran ilotytön kaameasta hymystä
-    hamaan kaikkivoipaan Jumalaan, jonka oikea käsi meitä johdattaa.
-
-Tämä tunnustus on otettava kirjaimellisesti: Verlaine _tarvitsi_
-rakkautta, sen kaikissa eri muodoissa, ja ennen kaikkea, hänen
-täytyi saada _rakastaa_, antaa itseään, sulautua toiseen, senkin
-uhalla että hän tuntee itse kuluvansa ja antavansa liiaksi. Hän on
-eräässä runossaan sanonut "jättäneensä monille kiittämättömille
-jotakin itsestään, verta ja lihaa". Nämä sanat ovat enemmän
-kuin sovinnainen lausetapa. Kuka voi muutoin tietää, oliko tämä
-kiihkeä antautumisen tarve heikkoutta, todistus siitä, ettei hän
-jaksanut yksin kantaa onneaan ja onnettomuuttaan, vai oliko se
-ennemmin hänen henkisen rikkautensa ja hedelmällisyytensä eräitä
-ilmenemismuotoja? Varmaa vain on, että Verlaine kaikkein vähimmin
-kuuluu ihmiskunnan suuriin yksinäisiin: hänen elämäkertansa on samalla
-hänen ystäviensä elämäkertaa. Jo varhaisnuoruudessaan solmii hän
-kiihkeitä ystävyyssuhteita, ja hänen myöhempi kiintymyksensä Arthur
-Rimbaud'hon ja Lucien Létinois'han, puhumattakaan siitä naisesta, josta
-tuli hänen vaimonsa, on miltei sairaalloista rajattomuudessaan ja
-määrättömyydessään. Mutta ennen kaikkea oli Verlaine'in temperamentti
-eroottinen, mistä varsinkin hänen traagillinen loppuelämänsä räikeästi
-todistaa. Hän oli aistiensa ja viettiensä vanki, ja hän tiesi sen
-itse, kärsien siitä, mutta ollen liian heikko vapautuakseen tästä
-orjuudesta. "Hyväilyt sulkevat minulta tien taivaaseen", valittaakin
-hän epätoivoisena eräässä runossaan. Ja eräässä toisessa linkoaa hän,
-kyllästyksen ja inhon vallassa, katkeran syytöksen Naisen silmille:
-minä olen ollut harras mystikko, sanoo hän siinä, mutta nyt on nainen
-saanut minut valtaansa; minä rukoilin lapsuuteni Jumalaa, olin täynnä
-uskoa, valkeata toivoa, pyhää rakkautta, jonka tuli on niin puhdas ja
-ihana, mutta nyt on nainen pakottanut minut polvistumaan eteensä!
-
-    -- -- la femme m'a repris tout entier!
-
-    J'allais priant le Dieu de mon enfance
-    (aujourd'hui c'est toi qui m'as à genoux),
-    j'étais plein de foi, de blanche espérance,
-    de charité sainte aux purs feux si doux.
-
-    Mais aujourd'hui tu m'as à tes genoux!
-
-J.K. Huysmansille omistetussa runossaan sanoo hän olleensa "rakastaja",
-"sanan täydellisimmässä mielessä", ja tunteneensa aistillisuuden pohjia
-myöten.
-
-Mutta kaikessa materialismissaan oli Paul Verlaine tavallaan
-ehdottomimpia idealisteja mitä voidaan kuvitella: jos kohta hänessä oli
-paljon miestä, sanan maskuliinisessa mielessä, oli hänessä myös paljon
-lasta, lapsen naiivin herkkää hellyydenjanoa. Hänen loppuelämänsä
-ei varmastikaan olisi muodostunut niin epäkauniiksi, jos hänellä
-olisi ollut koti ja turvapaikka; kun hänellä ei sitä ollut, etsi hän
-inhimillistä osanottoa kaikkialta, kysymättä sen laatua ja arvoa --
-tai arvottomuutta. Sillä vaikkakin nainen oli Verlaine'ille ensi
-sijassa rakastajatar, kalpasi hän samalla naisessa äitiä ja rippiäitiä,
-povea, jota vastaan oli hyvä itkeä pois kaikki paha, huulia, joilta
-oli suloista kuulla anteeksiannon sana. Verlaine'in kynästä ovat kyllä
-kyynillisen julkeat laulut _Chansons pour Elle_, "Lauluja Hänelle" ja
-monet muut, joissa lakkaamatta toistuu sana "chair", lihallisuus, mutta
-hän on myös, kuten Baudelaire, nähnyt naisessa madonnan ja Beatricen,
-ja pyytänyt että tämä valo-olento olisi hänen välittäjänsä Jumalan
-edessä.
-
-Kuinka hyvänsä, nämä kiihkeät vaistot veressään oli Paul Verlaine
-sittenkin, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuu, ehtinyt viidenkolmatta
-vuoden ikään, ennen kuin hänellä oli uskottavana runottarelleen
-ainoatakaan sydämen elämystä. Tämä ei tietysti ole ymmärrettävä niin,
-ettei Venus jo aikaisemmin olisi ristinyt hänen tietään: hän tunsi
-jo sangen nuorena Montmartre'in ja Boul' Mich'in huvittelupaikat,
-joissa oli helppo frangeilla tyydyttää nuoren veren vaatimukset.
-Mutta kaikki tämä oli pelkkää erotiikkaa sen primitiivisessä ja
-halpahintaisessa muodossa; Verlaine'in sydän ei tähän asti ollut
-sanonut sanottavaansa. Epäilemättä oli tämä elin hyvinkin 'valmis'
-ja vain odotti aikaansa -- haaveksiihan hän jo ensimmäisessä
-runokirjassaan perheonnea ja tuntematonta naista, joka rakastaa
-runoilijaa ja jota runoilija rakastaa, mutta jonka kasvonpiirteitä ja
-olemusta hänen silmänsä eivät vielä erota. Mutta haavetta pidemmälle ei
-hän uskalla mennä. Päinvastoin todistavat toverit, että Paul Verlaine
-oli nuorena erinomaisen arka ja ujo samanikäisessä naisseurassa;
-hän häpesi omituista ulkomuotoaan, jota hän uskoi vastenmieliseksi,
-ainakin kauniimmalle sukupuolelle, eikä kyennyt siihen vaivattomaan
-seurusteluun, johon voitot tanssisaleissa perustuvat.
-
-Mutta kukaan ei vältä kohtaloaan. Paul Verlaine'in käydessä säveltäjä
-Charles de Sivryn kodissa, sattui ovenaukaisijaksi säveltäjän
-kuusitoistavuotias sisarpuoli, neiti Mathilde Mauté, puettuna
-kuuluisaksi tulleeseen harmaaseen ja viheriään pukuun. Tämä tapahtuma
-on "Bonne chanson'in" alkuvaihe. Verlaine rakastuu, ja rakastuu ensi
-kertaa koko elämässään, rakastuu silmittömästi ja ensi näkemältä --
-siis todellinen ranskalainen _coup de foudre_! Tähän asti oli Paul
-aina tuntenut olevansa kuin "ruma ankanpoika", poikkeusasemassa ja
-erilainen kuin muut. Ja nyt, oliko mahdollista, että tämä ihastuttava
-nuori tyttö ilmeisellä mieltymyksellä tuntui juttelevan hänen
-kanssaan, kohdellen häntä ei yli olkain, kuten naiset tavallisesti,
-vaan viehättävän luontevasti ja herttaisesti --"Minä pidän paljon
-runoilijoista, monsieur", ovat ensimmäiset, kainosti lausutut sanat,
-jotka Verlaine kuulee hänen huuliltaan. Ja kun neitonen, hiukkasta
-myöhemmin, kunnioittavasti kiittää häntä hänen runokokoelmastaan,
-lausuen kuitenkin pienenä moitteena, että muutamat sen runot olivat
-sentään jonkun verran liian "voimakkaita" hänelle, vastaa Verlaine
-profeetallisesti, aivan kuin hän jo sinä hetkenä olisi nähnyt "Bonne
-chanson'in" valmiina edessään: "Pian kirjoitan uuden runokirjan, joka
-Teitä varmasti enemmän miellyttää."
-
-Verlaine on eräässä runossaan kuvannut sitä ensi vaikutelmaa, jonka
-M:lle Mauté häneen teki: hän kertoo, kuinka neito säteili nuoruutta
-ja hymyä, kuinka hän tuli, meni, liikkui, jutteli, iloisena väliin,
-vakavana toisin ajoin, ja kuinka runoilijan synkkään sieluun lankesi
-kuin kajastus neitoa ympäröivästä valokehästä. Sillä Mathilde
-oli hänelle samalla kuin kadotetun, mutta saavutettavissa olevan
-puhtauden symboli, hän oli se Nuori Tyttö, josta jokainen mies
-haaveksii. Missä määrin jo näihin ensi vaikutelmiin yhtyi, kuten
-hän "Confessions"-kirjasessaan väittää, tietoinen ja selkeä halu
-"järjestää elämä", on vaikea päättää. Mutta varmasti oli tämä tekijä
-mukana ainakin myöhemmin, siinä kaipauksessa, joka häntä jäyti sen
-jälkeen kuin Mathilde oli kadonnut hänen elämästään. Hän ei ollut
-ainoastaan onneton, rikollinen, väärinymmärretty ja hyljätty puoliso,
-vaan myös yhteiskunnan ulkopuolinen hylkiö, joka ei kuulunut mihinkään
-ja jolla ei ollut kotipaikkaoikeutta muualla kuin yhtä juurettomien
-ja irtonaisten parissa mitä hän itse oli -- kapakassa. Ja vaikka hän
-myöhemmin, pitkin elämäänsä, saattaa kirjoittaa helliä lemmenkirjeitä
-ja runoja puoleen ja toiseen, vakuuttaen palavaa rakkauttaan, huomaa
-äänenpainosta, että tässä on kysymys aivan toisarvoisista suhteista:
-niin ratkaisevasti oli hän loppuun asti kiintynyt tuohon yhteen
-ainoaan, joka lyhyen ajan oli hänen puolisonsa, ja joka sen jälkeen
-pysyi hänelle kadotetun kodin ja elämän kauneuden ruumiillistumana.
-Tuon tuostakin tapaamme Mathilde Mautén kasvot Verlaine'in
-myöhemmässä lyriikassa, varsinkin "Sanattomissa romansseissa" ja
-"Rakkaus"-kokoelmassa, väliin kuusitoistavuotiaana kuten ensi
-näkemältä, ja kerran on hän puettu siihen koruttoman nuorekkaaseen
-viheriään ja harmaaseen pukuun, jota hän samaisena ensi kertana kantoi.
-
-    Simple elle était comme au temps de ma cour
-    en robe grise et verte. --
-
-    Hän oli koruton kuin kosintani aikana,
-    harmaassa ja vihreissä puvussa.
-
-Useimmiten henkivät runot pohjatonta kaipausta, väliin taas ovat ne
-täynnä syytöksiä, väliin itsepuolustusta. Kaikista näistä aineksista
-kokoonpantu on ihana sikermä "Birds in the night", Lintuja yössä,
-jossa hän vuoroin on katkera ja muistelee entisiä, puolittain
-leikillä sanottuja, mutta julmasti toteutuneita ennustuksiaan,
-vuoroin puolustelee rakastettuaan omia ja maailman syytöksiä vastaan.
-Surumielisen kaunista ymmärtämystä henkii ensimmäinen säkeistö:
-
-    Vous n'avez pas eu toute patience,
-    cela ce comprend par malheur, du reste.
-    Vous êtes si jeune! et l'insouciance
-    c'est le lot amer de ll'âge celeste!
-
-    Teillä ei ollut kaikkea kärsivällisyyttä,
-    senhän, surullista kyllä, ymmärtää.
-    Olette niin nuori! ja huolettomuus
-    on taivaisen iän katkera osuus.
-
-Samassa vireessä on toinen runo, "Child wife", Puolisolapsi, täynnä
-surua mutta samalla anteeksiantoa. Vaimon muisto on niin ikään
-inspiroinut ne hellyyttä uhkuvat säkeet "Amour"-kokoelmassa, joille hän
-on antanut nimen "Leski puhuu", Un veuf parle: hän kuvittelee näkevänsä
-kaukana merellä venheen, jossa "aivan nuori nainen" ja poikanen
-istuvat, ja joka on hukkumaisillaan ankaran pyörrevihurin kourissa.
-Oi, elkää pelätkö, kuiskaa runoilija, tuo meri on minun kyynelteni
-meri, ja ne kaksi hyvää enkeliä, jotka asettavat kuohut, ovat minun
-anteeksiantoa loistavat silmäni!
-
-    Et paix au groupe sur la mer,
-    sur cette mer de bonnes larmes!
-    Mes yeux joyeux dans le ciel clair,
-    par cette nuit sans plus d'alarmes
-    sont deux bons anges sur la mer.
-
-    Rauha olkoon merelliselle ryhmälle!
-    Noille hyvien kyynelten merellä soutaville.
-    Minun iloiset silmäni taivaan kirkkaudessa
-    siintävät tänä yönä, jossa myrsky on vaimentunut,
-    kuin kaksi hyvää enkeliä yli meren.
-
-Toisella kertaa tunnustaa hän -- keskiaikaisesti arkaisoidussa
-balladissaan -- uneksineensa rakastetustaan, mutta, lisää hän
-katkerasti:
-
-    J'ai revé d'elle et pas elle de moi.
-
-    Olen uneksinut hänestä eikä hän minusta.
-
-Runo on kirjoitettu lähes kymmenen vuotta lopullisen eron jälkeen
---. Ja yhä -- jatkaaksemme esimerkkisarjaa -- kertomuksessaan Pierre
-Duchâtelet'sta antaa hän päähenkilön läpikäydä jotenkin samat
-ulkonaiset elämänvaiheet kuin Paul Verlaine, aina avioeroa ja vihlovaa
-yksinäisyyden tunnetta myöten: lopuksi riutuu Pierre, ikävästä ja
-mielenkarmeudesta, "tué par l'idée d'une femme," naisen muiston
-surmaamana. "Louise Leclercq" vihdoin tuntuu olevan kirjoitettu
-pääasiassa sen vuoksi, että tekijä saisi tilaisuuden viivähtää menneen
-avio-onnen muisteluissa ja loihtia esiin niitä, sekä myös siksi, että
-hän voisi kuvitella, kuinka ihanaa hänenkin elämänsä olisi voinut olla.
-Louiseille antaa hän kaikki ne hyveet, joita hän ensi kohtaamisesta
-asti runoili Mathilde Mautélle -- Louise on samalla kertaa puoliso ja
-rakastajatar, terve ja voimakas nainen, mainio äiti ja hyvä kristitty.
-Niin, me voisimme yhä jatkaa esimerkkisarjaa ja osoittaa, kuinka
-ratkaisevasti Mathilde Mauté ensi näkemältä valloitti sijan runoilijan
-elämässä ja runoudessa, mutta ylläesitetyt riittänevät. Varmasti, jos
-Paul Verlaine olisi elänyt keskiajalla, olisi ennen pitkää alettu
-kuiskata noitajuomasta, jota kaunis neito oli hänelle antanut!
-
-Mutta elkäämme menkö ajassa eteenpäin tai kuvitelko, kuinka
-olisi voinut olla! Toistaiseksi on Paul Verlaine meille
-viidenkolmattavuotias, ja hän on ensi kertaa nähnyt sydämensä valitun.
-Tämän kohtalokkaan ensi tapaamisen jälkeen valtaa Verlaine'in kuitenkin
-eräänlainen mieletön, vaistomainen pelko, ja hän kysyy itseltään,
-kuinka voisi olla mahdollista, että ihastuttava Mathilde saattaisi
-rakastaa häntä, Paul Verlaine'iä, rumaa, merkillistä olentoa? Ja
-niin lähteekin hän, impulsiivisen luonteensa pakottamana, suin
-päin karkuun -- tulevia kärsimyksiä pakooni -- maalle, josta hän
-kuitenkin kirjoittaa viikon perästä virallisen kosimakirjeen de
-Sivryn perheelle! Hän saa ensin hiukan pidättyvän vastauksen, jossa
-hänelle toki vakuutetaan, että hän "saattaa toivoa", ja jonkun päivän
-perästä tuo velipuoli itse muodollisen suostumuksen: herra Verlaine
-on hyväksytty neiti Mautén tulevaksi puolisoksi! Yhdentekevää on,
-vaikuttiko tähän myöntymykseen, kuten esim. Verlaine'in ystävä ja
-elämäkerran kirjoittaja Lepelletier huomauttaa, se että Verlaine oli
-heti ensimmäisessä kirjeessään sanonut tahtovansa Mathilde'in sinänsä,
-ilman myötäjäisiä: kuten tunnettua, on juuri myötäjäiskysymys varsin
-tärkeä Ranskan keskiluokalle. Eikä Verlaine toiselta puolen ollut
-niinkään huono vävy, sovinnaisesti katsoen, sillä vaikka hän olikin
-runoilija, oli hän samalla kaikeksi onneksi vakituista palkkaa nauttiva
-virkamies, joka akateemisen oppiarvonsa nojalla saattoi paljonkin
-nousta arvoasteikossa. Kuten sanottu, tämä ei liikuta meitä; pääasiaksi
-jää, että Verlaine oli lähellä päämaaliaan ja että tytön vanhemmat
-olivat antaneet siunauksensa. "Rêve familier" oli muodostumassa unesta
-todellisuudeksi.
-
-Kirjallishistorialliselta kannalta oli erinomaisen onnellista, että
-Mathilde'in varovaiset omaiset päättivät erottaa nuoret joksikin
-aikaa toinen toisistaan: välimatka ja odotusaika olisi terveellistä
-ja näyttäisi, miten pysyväisiä kihlattujen tunteet olivat. Mauté de
-Sivryn perhe lähtee Normandiaan, ja ne runonmuotoiset kirjeet ja
-tunnepurkaukset, joita Verlaine tällä ajalla lähettää Mathilde'illeen,
--- jonka hän toistaiseksi on nähnyt yhden ainoan kerran -- ovat
-maailmanlyriikan ihanimpia lemmenrunoja. Ne eivät ole mitään runoja
-rakkaudesta, se on, ne eivät ole analysoivia, syvällisiä, rakkauden
-olemusta avaavia; niissä tuskin paljastuu mitään näköaloja oman
-minuuden ja sen elämyksien sivu. Päinvastoin, niitä tahtoisi melkein
-sanoa tilapäisrunoiksi, ei banaalissa, vaan jaloimmassa merkityksessä.
-Sillä ne ovat herkän improvisatsionin tuotteita, hymyileviä ja
-kyynelehtiviä, väliin täynnä veikeää ja armasta vallattomuutta, väliin
-taas kaihoa ja surumieltä: ne tulkitsevat sitä "suloista tuskaa",
-jota rakastava kärsii. Ensimmäistä kertaa on Paul Verlaine niissä
-oikein oma itsensä -- hän ei enää muista, että Milolaisen Venuksen
-tuli olla marmoria, ja kaiken kauneuden plastillisuutta ja kylmää
-liikkumattomuutta. Hänellä on tarve tunnustautua, antautua, ripittää
-itseään, ja hän tekee sen naiivilla ja ihanalla hartaudella, joka on
-miltei vertojaan vailla. Hän kertaa runoissaan kaikki mielenliikkeensä
-aina ensimmäisestä alusta alkaen, jolloin Mathilde ilmestyi hänen
-ihastuneiden silmiensä eteen; hän kysyy lumottuna, mutta samalla
-pelokkaana itseltään, saattaisiko tuo armas olento todella rakastaa
-häntä, olla hänen uskollinen ystävänsä. Hän kertoo hurmioituneena
-siitä ihanasta varmuudesta, jonka eräs salassa annettu katse häneen
-valaa: hän tietää nyt, että tuo kaunis pieni käsi on ainoa ja
-oikea, ja että se on johtava häntä hyvää tietä! On muutoin vaikeata
-sanoa, mille näistä runoista antaisi kunniapalkinnon ja ensisijan.
-Hereän kaunis on kohta ensimmäinen laulu, jossa runoilija uneksii
-ihastuttavasta nuoresta tytöstä. Hän katselee aamuaurinkoa, jonka
-säteet hopeanuolina kimpoavat takaisin veden pinnasta, ja lintua, joka
-pesänrakennus-innoissaan lentää edes takaisin: sen vilahdus veden
-kuvastimessa viipyy kauemmin kuin sen lento, "et son reflet dans l'eau
-survit à son passage"! Miten viehättävä on taas toinen runo, jossa hän
-hyväilee morsiamensa kätöstä ja ihastelee sen hienorakenteisuutta: se
-on niin pieni, vakuuttaa hän, että siinä tuskin olisi kolibrille sijaa!
-Ja kuten Goethen Werther aikoinaan rakastui Lotteensa, nähdessään
-tämän jakelevan voileipiä pikkusiskoilleen, niin on Mathilde'in sulo
-painunut Verlaine'in mieleen sellaisena kuin neito seisoi kotipiirinsä
-keskuudessa, oikea käsivarsi hellästi sisaren kaulalla. Kun muistot
-eivät häntä enää viihdytä, pakenee hän kuvittelujen maailmaan.
-Hän tuntee "raivoa ja vihaa" viikkoja ja kuukausia kohtaan, jotka
-erottavat hänet onnestaan: kotoisesta iltahetkestä, jolloin lampun
-lempeä valokehä luo hohdettaan ja teehöyryää, jolloin kirjat ovat
-suljetut ja armas riutumus ja autuaan yön odotus täyttävät mielen.
-Mutta jälleen valtaa masennus runoilijan sielun. Hän pitää kädessään
-rakastetun kirjettä, joka antaa ja lupaa kaikki, mutta se ei kuitenkaan
-ole rakastettu itse: monet tunnit ovat kuluneet siitä, jolloin kirje
-on kirjoitettu, kuka tietää, millainen hän on nyt enää, juuri tällä
-hetkellä, ehkä hän on "hyvin onnellinen ja unohtaa"! Kuvat vaihtuvat
--- helmiäisvalkoisena väreilee yö molempien rakastettujen ympärillä,
-ja "kuun venhe" on odottamassa, viedäkseen heidät onnen maihin.
-Ranskan lyriikassa ei totisesti ole monta niin aineettoman kirkasta
-ja hereää runoa kuin tämä "La lune blanche"-laulelma! Ja kuin sinistä
-valoa tulvillaan on vihdoin se, jossa runoilija kuvittelee onnensa
-lopullista täyttymystä. Täydessä auringonpaisteessa, kesätaivaan alla,
-joka on kuin iloisesti hulmuava morsiusteltta, seisoo hän valkeaan
-läikesilkkiin puetun morsiamensa vieressä -- silloin ei mikään paha
-enää saata häntä kohdata, mitkään sairaat unelmat ja ilkeät ajatukset
-häntä haavoittaa. Vaihtukoot vuodet ja vuodenajat, olkoon yö tai
-päivä, rakastettu luo kaiken paratiisiksi, ja runoilija itse vannoo
-kilvoittelevansa ollakseen tämän puhtaan rakkauden arvoinen.
-
-Näistä aineksista on "Bonne chanson'in" lemmenlyriikka ja sen
-parikymmentä laulelmaa kokoonpantu. Kirjaa on täydellä syyllä sanottu
--- Charles Morice -- valkeaksi morsiusvihkoksi, jonka nuori mies
-tarjoaa armaalleen: sen kukat ovat kasteraikkaita ja tuoksuavia kuin
-olisi ne poimittu maailman suurena aamuna, jolloin kaikki on vielä
-tuoretta ja koskematonta. Ja se surumieli, jota nämä runot kuvastavat,
-on kuin kukkien terälehdillä loistavia kastehelmiä: ne kuvastavat
-samalla maan ja taivaan ja auringon ihanuutta, ne ovat kyyneleitä,
-jotka särkyvät helposti omaan kirkkauteensa! Sellaisia runoja ei kukaan
-ihminen kirjoita kuin kerran elämässään.
-
-Aivan erikoinen hohde valaisee tätä kirjasta vielä senkin vuoksi,
-että se runoilijalle itselleen oli niin yli kaiken rakas. Vaikka hän
-itsetunnustuksissaan -- "Confessions" -- saattaakin puhua melkoisen
-armottomasti ja ivaillen rakastuneesta minästään, on hänellä vain
-hellyyden sanoja tälle kokoelmalleen, jota hän miltei hyväillen
-puhuttelee. Tämä "cher petit bouquin", "pauvre cher recueil", rakas
-pikku kirjanen, rakas kokoelma-parka, on hänelle halki elämän ja sen
-kaikkien vaiheiden läheisin ja rakkain koko hänen tuotannossaan, kuten
-hän suoraan tunnustaakin: -- -- "ce que j'aime encore le mieux dans
-cette mienne pauvre oeuvre!" Se oli hänelle kuin panttina siitä, että
-hänenkin, Lélian raukan haltuun, kerran oli uskottu paratiisin kultaiset
-avaimet, ja sen vuoksi ympäröi sitä kuin sädekehä hänen kurjuutensa
-yössä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta meidän on aika solmia yhteen katkenneen kertomuksen lanka ja
-palata runoilijamme luo, jonka jätimme kesken kukkeinta idylliä.
-
-_Bonne chanson_, "Hyvä laulu", Verlaine'in valoisin runokirja,
-ilmestyi v. 1870: verisenä vuotena siis, jolloin ulkonainen ja
-sisäinen sota runtelivat maata, ja jolloin parisilaisilla oli
-kestettävänään piiritystilan kaikki kauhut. Täydellä syyllä saattoikin
-vanha Victor Hugo, joka varsinkin elämänsä loppuaikoina kärjisti
-mielellään sanottavansa lyhyiksi ja painaviksi mietelauseiksi, lausua
-että se oli kuin kukkanen kranaatissa, "une fleur dans un obus".
-Näillä ulkonaisilla olosuhteilla tuli muutoin alusta alkaen olemaan
-erinomaisen suuri ja onneton vaikutus Verlaine'in yksityiselämässä.
-Olipa lähellä, etteivät ne tykkänään ehkäisseet hänen kaivatun
-avio-onnensa täyttymystä -- pari kolme päivää ennen neiti Mathilde'in
-ja Paul Verlaine'in häitä komennettiin aseisiin myös sen ikäluokan
-naimattomat miehet, johon Verlaine kuului. Ripeällä toiminnallaan sai
-kuitenkin Verlaine tämän vaaran vältetyksi ja häät vietettiin; mutta
-myöhemmin, tovereitten esimerkin innostamana ilmoittautui Verlaine
-vapaaehtoisesti kansalliskaartin riveihin, jossa hänet määrättiin
-vartiopalvelukseen. Tämä ensimmäinen innostus, alussa hyvinkin suuri
-ja vilpitön, laimeni kuitenkin verrattain pian: ystäviensä parissa
-tyhjensi hän kyllä lukemattomia maljoja isänmaalle ja huusi äänensä
-käheäksi hurratessaan Tasavaltaa, mutta säännölliset vahtivuorot eivät
-olleet omiaan kiinnittämään hänen mieltään. Paljon ennemmin olisi hän
-istunut ylistämänsä "höyryävän iltateen" äärellä kotona, tai ehkä
-vielä mieluummin (sillä olihan hän päässyt toivomaansa päämaaliin!)
-iloisessa iltaseurassa sen viheriän myrkyn parissa, josta Mathilde
-joksikin ajaksi, Verlaine'in ystävien suureksi hämmästykseksi,
-oli voinut hänet vieroittaa. Luontaista laiskuuttaan seuraten
-alkaakin hän silloin tällöin ilman syytä "jäädä pois" virastaan;
-saa varoituksia, vieläpä kaksi vuorokautta vankeuttakin, kunnes hän
-vihdoin lääkärintodistuksen nojalla vapautetaan tästä vastenmieliseksi
-käyneestä asevelvollisuudesta, joten hän kevennetyin mielin saattaa
-antautua seurusteluun ystäviensä kanssa. Luonnollisesti ei kaikki
-tämä ole omiaan ilahduttamaan säädyllisiin tapoihin tottunutta nuorta
-aviovaimoa, joka ei voi olla tekemättä oikeutettuja vertailujaan
-rakastuneen ja palvovan kosijan ja ajoittain melko raakatapaisen
-aviomiehen välillä. Tuskin oli "Hyvän laulun" muste ehtinyt kuivua,
-sanookin eräs Verlaine'in elämäkerran kirjoittajista, kun jo epäsopu ja
-itku kuuluivat päiväjärjestykseen nuoressa kodissa. Vielä pahemmaksi
-muuttuu tilanne, kun Verlaine, osittain periaatteellisista syistä
--- "jo alusta alkaen rakastin ja ymmärsin tätä vallankumousta",
-sanoo hän "Tunnustuksissaan" -- mutta luultavasti yhtä paljon
-taipumuksestaan mukavuuteen, jää Parisiin silloin kun hallitukselle
-uskolliset virkamiehet seuraavat Versailles'iin paennutta Thiers'iä.
-Mikään opinkiihkoinen kommunardi Verlaine tuskin oli, vasemmalle
-käyvistä mielipiteistään ja erinäisistä persoonallisista suhteistaan
-huolimatta -- hän oli m.m. melko läheisessä kosketuksessa erääseen
-kommuunin johtohenkilöön, Raoul Rigault'hon, ja hänen ystävänsä
-Lepelletier toimitti "Tribun du peuple"-lehteä --, mutta hänestä
-tuntui helpoimmalta jollakin tavoin pysyä syrjässä asioiden kulusta
-ja olla jyrkästi alleviivaamatta aktiivista ja määrättyä kantaa, jota
-hänellä ei ollut. Jatkuvaisuuden lakia seuraten jääkin hän työhönsä
-Kaupunginhallituksessa, vaikkakin uuden isännistön ylivalvonnan
-alaisena. Kommuunihallitus, joka luonnollisesti mobilisoi kaikki
-käytettävissä olevat voimat, määrää tällöin herra Verlaine'in
-sanomalehtiosaston virkailijaksi, jossa toimessa runoilijan on
-leikeltävä, järjestettävä ja numeroitava kaikki lehdissä olevat,
-kommuunille suopeamieliset kirjoitukset. Mutta kun sitten eräänä
-kauniina päivänä leviää tieto siitä, että Thiers'in joukot ovat
-marssimassa kaupunkiin ja että kiväärien pauketta kuuluu Champs
-Elysées'ltä, valtaa Verlaine'in mieletön pelko: hän oli avustanut
-kapinallisia, hänen päivänsä olivat luetut, amen! Uskaltamatta ottaa
-pienintäkään aloitetta jääkin Verlaine tylsästi istumaan tuolilleen,
-ja kun Kaupungintalon, Tuileries- ja Louvre-palatsien ja muiden
-julkisten rakennusten loimuavat tulipatsaat kommunardien kammottavana
-ilotulituksena viittaavat Thiers'in joukoille tietä, pesiytyy Verlaine
-kotinsa pimeimpään soppeen. Hän kieltäytyy raukkamaisesti seuraamasta
-vaimoaan, joka säikkyy vanhempiensa kohtaloa, ja suostuu jättämään
-turvapaikkansa vasta kun toverit miltei väkipakolla houkuttelevat
-häntä. Epäilemättä pelkää Verlaine herättävänsä viranomaisten huomiota
--- turha pelko muutoin, sillä näillä oli totisesti muuta tekemistä
-kuin ottaa selkoa pikkuvirkailijoittensa mielenlaadusta! Ainoa
-voimainponnistus, johon hän kykenee, on sangen negatiivista laatua:
-peläten vangitsemista jättää hän kotinsa ja muuttaa niine hyvineen
-appivanhempiensa luo, vähääkään välittämättä vaimon yhä enenevästä
-tyytymättömyydestä. Mutta nainen, ja varsinkin nuori nainen, joka
-tahtoo nähdä miehessä ennen kaikkea sankarin ja puoltajan, ei halveksi
-mitään ominaisuutta niin syvästi kuin heikkoutta: kaiken totuuden
-nimessä on myönnettävä, että rouva Verlaine'in kylmeneminen on
-puolustettavissa miehen harvinaisen raukkamaisuuden vuoksi. Ja taas,
-myöskin runoilija saattoi olla oikeassa, kun hän myöhemmin sanoo
-surumielisen kauniissa romanssissa, muistellessaan särkynyttä onneaan,
-ettei vaimolla ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa. Sillä
-eikö olisi ajateltavissa, että Verlaine, kaikista kulkurivaistoistaan
-huolimatta, olisi ollut "kesytettävissä": hän oli vaikutuksille ja
-ohjauksille altis kuin lapsi, yhtä mahdollinen hyvään kuin pahaan.
-Hän oli pohjimmaltaan ihmisten parhaita, siitä olivat hänen toverinsa
-yksimieliset, herkkä, hienotunteinen, helläsydäminen. Vasta alkoholi
-toi päivänvaloon hänen huonommat ominaisuutensa ja tehosti niitä, niin
-että hän sen vaikutuksesta esiintyi raakana ja riitaisena. Mutta niin
-suuresti hän jumaloi vaimoaan, että tämä ehkä olisi saattanut pitää
-häntä lempeässä kurissa, ainakin jossain määrin, jos vaimolla olisi
-ollut enemmän sitä kärsivällisyyttä, jonka puutteesta Verlaine häntä
-myöhemmin syyttää. Rouva Verlaine-parka oli kuitenkin liian nuori,
-miltei lapsenkamarin kynnyksellä itse, joten häneltä olisi väärin
-vaatia viisasta taktiikkaa -- hän tuli toivottomaksi ensimmäisten
-epäonnistuneitten yritysten jälkeen, koettamattakaan sen koommin tukea
-ja koota yhä enemmän rappeutuvaa miestään. Ja kaikesta tästä onkin
-seurauksena, että puolisoiden vasta niin koreasti kukitettu aviollinen
-huvipursi on joutumassa vaarallisesti karille. Arkeen ehdittäessä
-lakastui "Bonne chanson" kuten hääkukat ainakin.
-
-Vaikeata on kuitenkin sanoa, kuinka kaikki lopullisesti olisi käynyt,
-sillä Ranskan porvarillisen keskiluokan maailmankatsomukselle on
-avioero joka tapauksessa sangen arveluttava asia. Mutta kohtalo
-oli varannut Verlaine'ille uuden elämyksen ja kärjistää sen kautta
-draaman kehitystä: hänen tietään ristii Arthur Rimbaud, jossa useimmat
-runoilijan elämäkerran kirjoittajat näkevät hänen "pahan henkensä".
-"Romances sans paroles" ja "Sagesse" odottivat täyttymystään.
-
-
-
-
-III.
-
-ARTHUR RIMBAUD JA YHTEISET VAELLUSVUODET. "ROMANCES SANS PAROLES".
-
-
-Kuka ja mikä oli pohjimmaltaan tämä Arthur Rimbaud, josta kokonainen
-legendakirjallisuus on olemassa, mutta josta itse asiassa tiedetään
-niin merkillisen vähän?
-
-"Shakespeare enfant!" oli vanha Victor Hugo, puol'tosissaan,
-puol'ironisena huudahtanut, kun Verlaine kävelytti hänen luokseen tuon
-seitsentoistavuotiaan koulupojan, jonka painamattomat runot näinä
-aikoina kiertelivät kädestä käteen Parisin taiteilijamaailmassa.
-Rimbaud'n ensi-esiintyminen olikin loistavimpia ja lupaavimpia mitä
-voidaan ajatella: hän oli todella ainoastaan seitsentoistavuotias
-luodessaan "Le bateau ivre"-runon, Juopuneen venheen, jonka hänen
-vastustajansakin lukevat maailmanlyriikan saavutuksiin. Sitten
-seuraa muutamia vaihe- ja seikkailurikkaita vuosia, enimmäkseen
-Verlaine'in seurassa, sekä erinäisiä runoja, jotka koottuina mahtuvat
-yhteen tavalliseen niteeseen. Myöhemmin kirjoittaa hän laajemman
-proosarunoelman "Une Saison en Enfer", Kausi Helvetissä, jossa hän
-lausuu "päivätyönsä päättäneenä" jättävänsä Europan: hän antaa tämän
-teoksensa painatettavaksi -- hänen runonsa taas julkaistiin toisten
-toimesta --, mutta hävittää kohta miltei koko painoksen, niin että
-ainoastaan pari kolme ystäville annettua kappaletta pelastuu yleisestä
-perikadosta. Toimitus vaikuttaa miltei vertauskuvalliselta: on kuin
-Rimbaud sen kautta tahtoisi vapaaehtoisesti hävittää runoilija
-Rimbaud'n, tai osoittaa, että tämän päivätyö todella oli päättynyt. Sen
-jälkeen ei hän siedä, että kukaan puhuu hänelle hänen kirjallisesta
-tuotannostaan. "Naurettavaa -- inhoittavaa", sanoo hän lyhyeen ja
-vie keskustelun muille aloille. Ja muutamia vuosia myöhemmin, tuskin
-kahdenkymmenenviiden ikäisenä, katoaa hän lopullisesti kirjallisesta
-maailmasta, yhtä äkkiä, yhtä yllätyksellisesti kuin hän oli siihen
-ilmaantunut; katoaa jäljettömiin, salaperäisesti, ottamatta jäähyväisiä
-ja koskaan palaamatta. Siitä pitäen häipyvät hänen jälkensä; hänestä ei
-tiedetä paljon muuta kuin että hän sittemmin vaelsi maasta toiseen ja
-maanosasta toiseen, toimien sirkuskiertueen johtajana Skandinaviassa,
-kameelinkuljettajana Etiopiassa, kauppamiehenä Javassa, Sumatralla,
-Abessiniassa ja Arabiassa, merimiehenä milloin siellä, milloin täällä,
-löytömatkailijana ja kaivostutkijana, harrastaen mitä erilaatuisimpia
-tieteitä ja asioita, mineralogiaa, kieliä ja rakennustekniikkaa,
-tilaten väliin laatikoittain kirjoja Europasta, mutta koskaan
-kirjoittamatta riviäkään "kirjallisuutta". Eräs muutamien kynäilijöiden
-toistama huhu on tehnyt hänestä vieläpä salaisen orjakaupan kätyrin,
-toiset taas väittävät hänen perustaneen tai ainakin koettaneen perustaa
-uuden uskonlahkon, asettuen itse sen profeetaksi. Mitään todisteita ei
-ole näiden huhujen puolesta tai vastaan, mutta Rimbaud'n suhteen ei
-mikään ole mahdotonta: hänessä oli yllinkyllin villiä seikkailunhalua,
-kylmää ja laskevaa kyynillisyyttä ja kaiken epäsovinnaisen tavoittelua;
-hän oli levoton ja juureton olento, jonka elämään mahtuivat mitä
-räikeimmät vastakohdat. Tuntuu kuin hän olisi pelännyt vain yhtä
-asiaa maailmassa, harmautta ja yksitoikkoisuutta, ja niinkuin hän
-vaihtelua ja jännitystä saavuttaakseen olisi ollut valmis myymään
-vaikka sielunsa autuuden. Mutta sellaiset temperamentit kuluvat pian
-loppuun, ja kyllästys seuraa vääjäämättömästi tyydytetyn jännityksen
-jälkiä. Jos jo seitsentoistavuotias oli ollut pohjattoman väsynyt ja
-toivotellut "mustaa ja kylmää lammikkoa" minne hukkua, ja sanonut
-"tarpeeksi olleensa, tarpeeksi nähneensä ja tarpeeksi tunteneensa",
-kuinka loppuun palaneena mahtoikaan hän kaksikymmentä vuotta myöhemmin
-kuolla, eräässä Marseilleen merimiessairaalassa! Ainoastaan sisar
-on hänen luonaan viime hetkellä, ja hänet haudataan ilman mitään
-kunnianosoituksia kirjallisen maailman taholta: se oli miltei unohtanut
-hänen olemassaolonsa, jo vuosikymmen sitten.
-
-Arthur Rimbaud'n lahjakkuus oli tyypillisintä neron lahjakkuutta:
-hänessä ei ollut 'talangin' eli kyvyn säännöllistä ja säännösteltyä
-säteilyä ja tervettä luomisvoimaa. Hänen fantasiansa liikkui terävissä
-ja oikukkaissa äkkikäänteissä, loi perspektiivejä ja näkyjä, jotka
-huimasivat ja huikaisivat, taikka hurjia mielikuvia, jotka väliin
-hipoivat hulluutta. Hänen inspiratsionilähteensä ei ollut 'sydän'
-tai 'järki', se oli yksinomaan _temperamentti_, sairas ehkä, mutta
-monisärmäisyydessään ihmeellisen lumoava. Ei niin, ettei hän olisi
-kirjoittanut sellaisiakin runoja, jotka jättävät lukijan aivan
-kylmäksi outoudellaan ja teennäisyydellään, taikka sellaisia, jotka
-lingvistisessä uhkeudessaan särkyvät omaan rikkauteensa; hän on joka
-tapauksessa kirjoittanut säkeitä, jotka ovat Ranskan kirjallisuuden
-nerokkaimpia. Ennen kaikkea "Bateau ivre'in", Juopuneen venheen, jota
-Verlaine nimittää "Voiman valtakunnaksi": en tunne mitään runoa, joka
-yhtä aikaa olisi niin polttavan kuuma ja jäätävän kylmä kuin se. Siinä
-asuu sellainen vuolaus ja ryöppyävä vauhti, sellainen eksoottisten
-mielikuvien ja näkemysten rikkaus, sellainen metaforien rohkeus ja
-hurma, että lukija miltei vavisten, fyysillisessä hekumassa, antautuu
-sen raivoisten konsonanttiyhtymien kuljetettavaksi. Mutta siitä puhuu
-samalla niin suuri elämän tuntemus, niin pohjaton tuska ja kyllästys,
-että tuntuu arvoitukselliselta, kuinka 17-vuotias on intuitiivisesti
-voinut eläytyä sellaisen runon tunnelmaan. Miten valtava on kohta
-ensimmäinen säkeistö, jossa venhe liukuu virtaa alas: "kirkuvat
-punanahat" olivat valinneet laivamiehet maalitauluikseen, ja sen vuoksi
-ei yksikään käsi ole ohjaamassa peräsintä. Kymmeneen yöhön ei mikään
-lyhty ole vilkuttanut "haltioituneelle venheelle" silmää. Ah, mutta
-se on tuntenut nautintoa, jota tuskin lapset tuntevat "nauttiessaan
-hapanta omenaa": viheriä vesi on huuhtonut siitä pois kaikki
-ihmisten rumat tahrat ja viinipilkut, se on kylpenyt tähditetyssä
-ja fosforivälkkeisessä meressä, uinut yli syvyyksien, jonne joskus
-joku "hukkunut ihastuneena, mietteissään laskeutuu". Ja säkeissä,
-jotka yhä kasvavat ja paisuvat niinkuin meressä hyökyaallot, kuvaa
-venhe näkemyksiään, myrskyjä, salamoita, viheriöitä öitä, Floridan
-rantoja ja jäämeren ankeutta -- niissä ei ole mitään "luonnonkuvia"
-tai kirjallista topografiaa, runoilija aivan kuin raastaa, kuumin
-käsin, symboleja ja nimiä sieltä täältä, saadakseen sanottua sen
-mikä hänen mieltään polttaa, mutta myös verhotakseen sen niin, ettei
-jokainen lukija näkisi hänen sielunsa hätää. Ja laskelmaa tai ei, miten
-intensiivinen onkaan tämän ryöppyävän runon hiljainen loppu, niin
-hiljainen, että se on kuin kuiskaus:
-
-    Mais, vrai, j'ai trop pleuré! Les aubes sont navrantes,
-    toute lune est atroce et tout soleil amer.
-    L'âcre amour m'a gonflé des torpeurs enivrantes.
-    O que ma quille éclate! O que j'aille à la mer!
-
-    Si je désire une eau d'Europe, c'est la flache
-    noire et froide où, vers le crépuscule embaumé,
-    un enfant accroupi, plein de tristesse, lâche
-    un bateau fréle comme un papillon de mai.
-
-    Mutta totisesti olen liiaksi itkenyt! Aamunkoitot viiltävät, joka
-    kuu on julma ja joka aurinko katkera.
-    Karvas rakkaus on turruttanut minut kuin tylsään päihtymykseen.
-    Ah jospa emäpuuni pirstoutuisi! Ah jospa vajoaisin mereen!
-
-    Jos ikävöin jotakin Europan vettä, on se vain musta ja kylmä
-    lammikko, jonka reunalle jokin lapsi haikein mielin
-    kyyristyy tuoksuvassa hämärässä, laskien vesille
-    venheen, hennon kuin toukokuun perhonen.
-
-Kun ajattelee Arthur Rimbaud'n elämää ja kohtaloa, saa tämä
-majesteettinen runo vieläkin valtavammat mittasuhteet, samalla kuin se
-vaikuttaa miltei profeetallisena ennustuksena.
-
-Tässä yhteydessä emme voi yksityiskohtaisemmin viipyä hänen
-runoudessaan, sillä sellainen selostus veisi liian pitkälle. Sille on
-läpeensä oleellista jonkinlainen haltioitunut näkeminen, joka ei enää
-ole tästä maailmasta: täydellä oikeutuksella onkin Rimbaud itse sanonut
-joskus nähneensä sellaista, jota ihminen luulee näkevänsä -- "j'ai
-vu quelquefois ce que l'homme a cru voir". Hän on luonut itselleen
-kokonaan uuden sanaston (hän ei turhaan olekaan puhunut verbin
-alkemiasta!), jossa hän vokaalisointujen tai konsonanttipatoutumien
-avulla on koettanut tulkita eri aistimusvaikutelmia ja niiden
-keskenäistä sukulaisuutta. "Les Assis", Ne jotka istuvat, "Paris
-se repeuple", Parisi kansoittuu taas, monet muut: ne edustavat
-"symbolistista runoutta" jo aikoja ennen kuin symbolismin varsinaiset
-syntysanat oli sanottu, ja viittaavat ratkaisevasti johonkin uuteen
-Ranskan lyriikassa.
-
-Ja Rimbaud ihmisenä? Kieltämättä oli hän psykopatologinen ilmestymä,
-ja sellaisena arvoitus, joka ei ole matemaattisesti ratkaistavissa.
-Hänen nimensä tulee aina herättämään vastakkaisia mielipiteitä, kuten
-tähän asti; toiset näkevät hänessä varhaiskypsän neron, joka on luonut
-muutamia Ranskan kirjallisuuden suurenmoisimpia runoja, toiset tuskin
-muuta kuin kyynillisen seikkailijan, joka samalla oli jonkinlainen
-runollinen medio, elämänsä onnellisimpina hetkinä. Ja totta on,
-että Rimbaud itse tuntuu tehneen voitavansa, saattaakseen kaikki
-tähän jälkimmäiseen käsitykseen. Hänellä oli erikoinen taito työntää
-ihmiset luotaan ja paeta yksinäisyytensä erämaahan, niin paljon kuin
-hän tästä yksinäisyydestä kärsikin, sen vuoksi että hän yli kaiken
-_halveksi_ ihmistä, eikä salannut halveksintaansa. Vaikeaa on kuitenkin
-sanoa, mikä kulloinkin oli Rimbaud'ta itseään, s.o., mikä hän oli,
-tai miksi hän teki itsensä, ja millaisena hän tahtoi näkyä ulospäin.
-Sillä samalla kuin dualismi oli Rimbaud'n kaikkein oleellisimpia
-ominaisuuksia, hän tahallisesti liioitteli tätä dualismiaan, viljellen
-sitä jonkinlaisella kylmällä nautinnolla. Kuvaavasti kyllä saattoi
-hän esim. aloittaa kirjeensä sanomalla: "Je et un autre", minä ja
-muudan toinen, tarkoittaen tällä toisella minänsä kahtiajakoa. Syyttä
-ei Verlaine eräässä hänelle omistamassaan runossa huudahda: "Rimbaud,
-ange et diable", enkeli ja paholainen, varmemmaksi vakuudeksi vielä
-harventaen _ja_ sanan! Hänen olemuksensa perille on mahdotonta päästä
-juuri siksi, että hän itse on tehnyt voitavansa sulkeakseen tien sinne
-muilta. Silloinkin kun hän vaikuttaa rehellisimmältä ja "parhaalta",
-on hänessä paljon perverssiä ja sairasta asenteentavoittelua ja
-taas mittaamatonta ylpeyttä -- nuorena myös verrattain vaaratonta
-porvarillisuuden härnäilyhalua ja nulikkamaista häikäilemättömyyttä
--- joka luo eristävän muurin hänen ympärilleen. Häntä kohtaan on
-aluksi miltei mahdotonta saada mitään sympatiaa. Mutta kun lukee hänen
-huohottavia itsetunnustuksiaan proosarunoelmassa "Une Saison en Enfer"
-tai ennen kaikkea hänen viimeisiä kirjeitään sisarelleen, joissa hänen
-sielunsa värisee sairaana, turvattomana ja rikkiraadeltuna, aivan kuin
-verinahkalle kuluneena, mykistyvät vastaväitteet. Lukija ymmärtää,
-että tätä ihmistä ei voida mitata tavallisin mitoin, sen vuoksi, että
-hän oli onnettomampi kuin muut, ja kykeni kärsimään intensiivisemmin
-kuin muut. Ja saman vaikutelman välittävät ne kuvat, joita hänestä
-on olemassa. Hän oli tavallaan demonisen kaunis, mutta yhtä hyvin
-vastenmielisen näköinen kylmine, julkeine silmineen ja kapeine
-kasvoineen, joiden vihertävä kalpeus silminnäkijöiden kertomusten
-mukaan aivan kuin hohti sisältäpäin valaistuna. "Olisi voinut uskoa
-hänen karanneen jostakin rikollisten kasvatuslaitoksesta", sanoo
-hänestä eräs Verlaine'in ystävä. Mutta ennen kaikkea muistuttaa hän
-jotakin romanttisen kauhutarinan salaperäistä "mustaa henkeä", joka
-itse onnettomana aiheuttaa perikatoa ja onnettomuutta jokaiselle, joka
-sattuu hänen tielleen.
-
-Se, joka tuntee Verlaine'in impulsiivisen, kaikelle romanttiselle
-alttiin luonteen, saattaa käsittää, että Rimbaud teki häneen
-mitä syvimmän vaikutuksen. Epäilemättä oli muutoin tyydytetyllä
-itserakkaudellakin pienoinen osansa tämän kuuluisan ystävyyssuhteen
-syntymisessä. Verlaine oli nimittäin eräs niitä ylen harvoja
-runoilijoita, jotka olivat löytäneet armon tuon itsekylläisen
-seitsentoistavuotiaan silmissä, ja poikanen kirjoittaa "Saturnolaisten
-runojen" luojalle tulkiten korkeaa mielisuosiotaan ja lähettäen
-muutamia runojaan. Helposti liikutettu Verlaine avaa sydämensä ja
-kotinsa ovet seposelälleen, ja nimittäen tuntematonta ystäväänsä
-"chère grande âme", rakas suuri sielu, pyytää hän tätä luokseen, eli
-oikeammin appivanhempiensa luo. Rimbaud, joka jo vuotta aikaisemmin on
-tehnyt kotikaupungistaan Charleville'istä lyhyen ja sangen fantastisen,
-mutta rahapulan lyhentämän pikamatkan Parisiin, noudattaakin suoraa
-päätä kutsua. Tämän jälkeen ovat Verlaine ja Rimbaud eroamattomat;
-Verlaine kuljettaa uutta hengenheimolaistaan kirjallisten ystäviensä
-luona, iltaseuroissa ja ravintoloissa, kaiuttaen superlatiiveissa
-nuoren runoilijan kunniaa. Mutta Verlaine'in toverit, aluksi uteliaina
-ja odottavina, eivät suinkaan yhdy ystävänsä ihastukseen; heti ensi
-näkemältä tuntevat he vastenmielisyyttä Rimbaud'n omituista, samalla
-kertaa tunkeilevaa ja passiivista olemusta kohtaan. Sillä Rimbaud,
-jossa elivät monet yli-ihmisen vaistot, ehkä ei aina sanan parhaassa
-merkityksessä, ei edes piitannut kätkeä halveksuntaansa: hän istui
-mykkänä ja välinpitämättömänä seuroissa, tuskin viitsien vastata
-tehtyihin kysymyksiin, syöden ja varsinkin juoden määrättömästi --
-useimmiten toisten kustannuksella! -- ikävystynyt, ironinen hymynkierre
-kapeilla ja epäluotettavilla huulillaan. Tilanne kärjistyy sen
-jälkeen kuin Rimbaud eräässä iltaseurassa, alkoholin kiihoittamana,
-langettaa pari pilkallista sanaa eräästä läsnäolevasta runoilijasta.
-Suoranainen käsikähmä aiheutuu, ja Verlaine'ille annetaan tiukka
-uhkavaatimus "joko -- tai", Rimbaud tai he: vast'edes eivät mitkään
-ovet olisi avoimina Rimbaud'lle! Rettelö kypsyttää Verlaine'issä jo
-aikaisemmin syntynyttä mielihalua -- hänen kotoinen idyllinsä on
-alkanut päivä päivältä käydä yhä kuluneemmaksi, huolimatta siitä että
-Georges Verlaine hiljan oli nähnyt päivänvalon, ja runoilija kaipaa
-uutta ja toista ympäristöä. Varsinkin on Rimbaud'n läsnäolo ainaisten
-kohtausten aiheena, sillä rouva Verlaine ja hänen vanhempansa pitävät
-Rimbaud'ta aivan kirjaimellisesti nuoren aviomiehen pahana henkenä,
-samalla kuin he, ja luonnollisesti kylläkin, eivät suinkaan katsele
-lempein silmin tuon käenpoikasen rehentelemistä ja määräämishalua
-vieraassa pesässä. Verlaine'in elämäntapa oli säännöttömästä käynyt
-suorastaan mahdottomaksi; Rimbaud'n fysiikka tuntui sietävän
-millaisia yövalvomisia ja hurjia juominkeja hyvänsä, eikä vanhempi
-ystävä tietysti tahtonut olla häntä huonompi. Ja vielä, Verlaine'in
-appivanhemmat olivat vakuutettuja siitä, että Verlaine'in kiintymys
-Rimbaud'hon oli suorastaan luonnonvastainen, ja senkin vuoksi he
-vain yllyttivät tytärtään, jonka ainoana puheenaiheena aviomiehen
-kanssa alkoi olla avioero ja siihen liittyvät seikat. Kaikkien
-näiden tekijöiden yhteenlaskettu summa olikin se, että Verlaine ja
-Rimbaud eräänä kauniina heinäkuun päivänä istuvat rautatievaunussa,
-päämääränään Belgia, sittemmin Englanti. Matka oli kuitenkin päättyä
-lyhyeen, sillä Arras'n aseman ravintolahuoneessa alkavat toverukset,
-juomien ja matkahalun riehaamina, jutella kaikenkarvaisia mahdollisia
-ja mahdottomia juttuja, joissa he muka olivat näytelleet pääosia:
-he keskustelevat pöyristyneiden matkailijoiden kuullen murhista,
-raiskauksista ja muista konnantöistä. Poliisipsykologia, joka suinkaan
-ei osannut aavistaa, että ystävykset tahtoivat näytellä "valkonahkoja"
-alkuasukkaitten joukossa, vainuaa kammottavia rikollisia, ja nuo
-markkinaveitikat, katupojat tai karanneet alaluokkalaiset -- sillä
-sellaisina esiintyivät ja sellaisia olivat nuo iloiset kumppanukset!
--- kuljetetaan suorinta tietä putkaan. Asia oli saada vakavankin
-käänteen, kunnes vihdoin Verlaine'in paperit selvittävät tilanteen, ja
-ystävykset saatetaan, poliisin ylivalvonnan alaisina, ensimmäiselle
-Parisiin menevälle junalle. Olihan herra Verlaine papereittensa mukaan
-runoilija, mutta kaikissa tapauksissa myös räyhääjä ja merkillinen
-olento, ja sen vuoksi oli suunniteltu ulkomaanmatka viranomaisten
-mielestä yhtä aiheeton kuin arveluttava. Sanomattakin on taas selvää,
-että Verlaine ja Rimbaud ennen pitkää muuttivat päinvastaista suuntaa
-kulkevaan junaan, ja niin saapuivat he ilman enempiä vaikeuksia
-Belgiaan, mistä he myöhemmin jatkoivat matkaansa Lontooseen.
-
-On omituista ajatella, että juuri Lontoo joutui olemaan sinä
-ympäristönä ja sinä ilmapiirinä, jossa useimmat "Romances sans
-paroles"-kokoelman kappaleet ovat syntyneet -- nämä 'sanattomat
-romanssit', jotka ovat runouden herkimpiä ja aineettomimpia. Ja
-ennen kaikkea _hiljaisimpia_: ne eivät edes laula, ne ovat vain
-melodista kuiskausta, lempeää ja arkaa hyräilyä, kauttaaltaan
-sordiinon vaimentamaa. Mutta vaikkakin ensi silmänräpäykseltä tuntuu
-käsittämättömältä, että suurkaupungin moniääninen humu on säestänyt
-niitä niiden syntymähetkellä, ei ole unohdettava, että ulkonaiset
-olosuhteet tavallaan olivat mitä edullisimmat. Sillä näinä ensi
-aikoina nauttii runoilija intensiivisesti siitä vapautuksen ja
-kevennyksen tunteesta, joka hänet valtaa kaiken kotoisen ikävän
-jälkeen; hän hengittää jälleen, on jälleen oma itsensä. Iloisissa,
-miltei poikamaisen vallattomissa kirjeissä purkaa hän hyvää mieltään
-parisilaisille ystävilleen, kertoo, pakinoi, ripittäytyy, puhuu
-runoistaan. Haltioituneena kertoo hän elämänsä olevan "tykkänään
-älyllistä" (sanaa ei kyllä ole otettava kirjaimellisesti, sillä
-Rimbaud piti kyllä huolen siitä, että Verlaine'istä ennen pitkää
-kehittyi Lontoon juomatavaroiden ja -paikkojen erikoistuntija), ja
-jatkaa: "Milloinkaan en ole työskennellyt niinkuin nyt. Minulle ei ole
-olemassa muuta kuin runoja -- me voici tout aux vers". Pidemmässä
-tutkielmassa ansaitsisivat muutoin Verlaine'in kirjeet miltei oman
-erikoisen lukunsa, siksi hauskoja ja kirjoittajalleen kuvaavia ne
-ovat. Verlaine paljastaa niissä kaikki viehättävän pintapuoliset
-pakinoitsijaominaisuutensa, jotka pohjautuvat hyvään huomiokykyyn,
-eloisaan huumoriin ja kehittyneeseen itseironiaan. Hänen kirjeensä
-ovat vilkkaita ja antautuvia, jos kohta hiukan liioitellun puheliaita
-ja monisanaisia, joissa kevyesti kosketellaan mitä erilaatuisimpia
-asioita ja joissa mielijohteet ja päähänpistot raketteina sinkoavat.
-Samanluonteisia ovat myös hänen pakina- ja matkakuvaussarjansa, joita
-hän myöhemmin julkaisi, sellaiset kuin "Mémoires d'un veuf", Lesken
-muistelmia, tai "Quinze jours en Hollande", Kaksi viikkoa Hollannissa.
-Lisäviehätystä antavat vielä kirjeiden syrjiin piirustetut pilakuvat.
-Verlaine olikin sangen näppärä piirustelija, joka merkillisen suurella
-nautinnolla ikuisti varsinkin omaa rumaa itseään, liioitellen silmien
-tihruista viivaa, takaraivon ulkonevaa kaarta ja asun arveluttavaa
-"jätkämäisyyttä". Hän tiesi kerta kaikkiaan olevansa ruma ankanpoika,
-mutta tahtoi aina ja joka paikassa osoittaa olevansa siitä itse
-tietoinen, saaden näin naurajat puolelleen.
-
-Mutta kaikkein mieluimmin viipyy Verlaine näissä Lontoon-kirjeissään
-siinä runokokoelmassa, joka vähitellen kasvoi hänen työpöydällään,
-sekä selostaa uusia taideihanteitaan, jotka tietoisesti eroavat
-parnassolaisesta. Jos jo "Bonne chanson" osoitti, että Verlaine oli
-etäytynyt penikulmien päähän siitä entisestä minästään, jonka mielestä
-aineen tuli olla marmoria, norsunluuta tai jalokiveä, rakentaa
-hän "Sanattomat romanssinsa" ratkaisevasti musiikin varaan. Tämän
-runokokoelman ohjelmarunona voisi olla kuuluisa "L'art poétique",
-jonka hän julkaisee vuosia myöhemmin, _Jadis et naguère_, "Ennen
-ja nyt"-kokoelmassa, ja jossa runossa hän ennen kaikkea vaatii
-lyriikalta musiikkia, sointuja, puoliääniä, himmeitä ja kalpeita
-värejä, pehmeyttä ja viivaherkkyyttä. Hänen ihanteensa on jo tällöin
-se "chanson grise", jonka mainioimpana edustajana hänet on mainittava
-maailmanlyriikassa -- eikö esim. sadelaulu "Il pleut dans la ville"
-yksitoikkoisesti putoavine pisaroineen ole kuin ruumiillistunutta,
-tai oikeammin, runoksi tullutta lempeää harmautta? Että tämä hänen
-pyrkimyksensä, niin välitöntä ja sisäisen luomispakon aiheuttamaa kuin
-se olikin, samalla oli täysin määrätietoista, käy selvästi ilmi hänen
-tovereilleen kirjoittamissaan kirjeissä. "Säkeiden on noudatettava
-musikaalista systeemiä", sanoo hän kerrankin, "mutta ne eivät saa
-vaikuttaa lapsellisilta." Hän koettaa tulla siihen, että lukija, runoa
-lukiessaan, ei johtuisi ajattelemaan sen syntymäprosessia ja siihen
-pantua ponnistusta: sen tulisi tehota helppoudellaan ja vaikuttaa
-'itsestään syntyneeltä'. Mutta tämä taiturimaisuuden tavoittelu ei
-vielä tällöin tukahduta taiteilijaa hänessä, päinvastoin lausuu hän,
-että ulkonainen vuolaus voi muodostua runoilijalle vaaralliseksi,
-kuten se esimerkiksi oli osoittautunut Glatignylle -- sointuvan ja
-kauniin, mutta hiukan helppohintaisen "Les vignes folles"-kokoelman
-kirjoittajalle --, banalisoiden tämän liian helposti syntyneet säkeet.
-Ah, montakaan vuotta ei kulunut, ennenkuin sama, vaikka ankarampi
-tuomio oli sanottava hänen omista runoistaan!
-
-Mutta kuka ajattelisi teorioja ja ohjesääntöjä "Sanattomien
-romanssien" yhteydessä -- yhtä vähän kuin se, joka nauttii pehmeästi
-putoavasta kastepisarasta tai iltaruskosta, nauttiessaan ajattelee
-pisaran tai ruskotuksen kemiallista kaavaa, yhtä vähän haluaa
-lukija eritellen silpoa näiden runojen rakennetta. Eri ainekset
-sulautuvat niissä lumoavaksi kokonaisuudeksi, ne ovat ironisia
-ja tunteilevia, veikeitä ja tuskantäytteisiä. Väliin ne kertovat
-tai maalailevat -- esim. sikermä "Paysages belges", Belgialaisia
-maisemia -- mutta impressionistisesti, oikukkaasti, runoilija vetoaa
-niissä lukijan mielikuvitukseen aivan toisin kuin "Saturnolaisissa
-runoissaan", jotka olivat kiinteät ja 'valmiit'. Juuri tämä ilmava,
-viittauksellinen tekotapa saattaa ne niin ihmeellisen kevyiksi; ne
-ovat aineettomimpia mitä ranskankielellä on kirjoitettu -- ja sillä on
-sentään kirjoitettu Lamartine'in hopeanhohtoiset mietelmät! -- vailla
-kaikkea käsinpideltävää, kaikkea varsinaista runkoa. Mutta sentään
-eivät ne ole sanahelinää sanahelinän itsensä vuoksi, kuten monet
-Verlaine'in myöhemmistä runoista, ne ovat olemassa äärettömän herkän
-ja äärettömän varman runoilijaintuitsionin varassa, joka valaa niihin
-jotakin pyhää ja koskematonta. Näin on niidenkin runojen laita, joiden
-sanonta on tavallista puhe-ääntä lähellä -- esim. sisäkuva "Le piano
-que baise une main frêle", Piano jota hento käsi koskettaa --: ne
-eivät kodikkuudessaankaan ole arkipäiväisiä ja banaaleja kuten esim.
-monet Coppéen samantapaiset säkeet, sillä niitäkin valaisee jokin
-mystillinen, sisäinen valo, joka ei ole tästä maailmasta.
-
-Verlaine on myöhemmin puhunut paljon pahaa loppusoinnusta sinänsä ja
-sanonut, että olisi vaikeata luetella kaikkia niitä rikoksia, joihin
-se on tehnyt itsensä syypääksi. Tämä tuomio tuntuu ensi näkemältä
-hiukan omituiselta kun ajattelee, ettei hän itse milloinkaan luopunut
-riimistä, vaikkakin hän, musikaalisen korostuksen vaatimuksia
-silmälläpitäen, vaimensi sen yksinvaltiasaseman ja iskeväisyyden, näin
-löyhentäen niitä siteitä, joihin ei paljon oltu uskallettu koskea
-sitten Ronsard'in päivien. Itse asiassa merkitsi hänelle loppusointu,
-kuten soinnillisuus yleensä, äärettömän paljon, vieläpä enemmän kuin
-useimmille hänen edeltäjilleen. Victor Hugo on lausunut sanasta, että
-se on "un être vivant", elävä olento; Verlaine olisi voinut sanoa
-samaa kirjaimesta. Ennen kaikkea vokaalista: onkohan yleensäkään monta
-runoilijaa, joka olisi rakastanut o- tai a- tai i-vokaaleja kuin hän!
-Jo "Poèmes saturniens"-kokoelmassa alkaa syyslaulu tällä säeparilla:
-"Les sanglots longs de violon de l'automne" -- paremmin kuin näillä
-viipyvillä, kullanhohtavilla o-ääntiöillä voisi tuskin luonnehtia
-"syksyn viulua", joka nyyhkyttää ja värisee.
-
-"Sanattomissa romansseissaan" kehittää hän edelleen näitä arvoja.
-Erikoismieltymyksellä tuntuu hän viljelevän samaan säkeeseen kätkettyä
-kaksoisriimiä, sellaisia kuin: "Il pl_eu_re dans mon co_eu_r -- --
-O br_ui_t doux de la pl_ui_e" -- ja niin poispäin. Viimeisenä
-kehityskautenaan johtui hän tämän menettelytavan tähden mauttomiin
-liioitteluihinkin -- esim. "Amour"-kokoelman XXV:ssä runossa lukija
-suorastaan kompastuu alituisiin kaksois- ja kolmisointuihin ja
-laskelmallisiin alliteratsioneihin. Täydellä syyllä tekee hän kerran
-itse pilkkaa tästä taipumuksestaan, kirjoittaen parodian "À la maniere
-de Paul Verlaine" (kokoelmassa "Rinnakkain", _Parallèlement_), joka
-alkaa tällä säkeistöllä:
-
-    C'est à cause du clair de lune
-    que j'assume ce masque nocturne
-    et de Saturne penchant son urne
-    et de ces lunes l'une après l'une.
-
-[Olen jättänyt suomentamatta tämän runon, koska sen ainoa kärki
-sisältyy muotoon ja loppusointuihin.]
-
-"Romances sans paroles"-kokoelman päivinä valvoi kuitenkin hänen
-taiteellinen silmänsä ja varma suhteellisuus vaistonsa. Hän ei
-tehnyt riimistä yksinvaltiasta, vaan alisti sen palvelemaan salaisia
-aivoituksiaan, ja sai sen näin houkuttelemaan esiin kauneusarvoja,
-jotka tähän asti olivat olleet kätkössä. Kuinka hyvin saattaakaan
-muutoin ymmärtää, että ranskalaiset säveltäjät, kuten Albert Doyen,
-Debussy, Fauré, monet muut, ovat niin suuresti rakastaneet juuri näitä
-runoja! "C'est l'extase langoureuse", "Un grand sommeil noir", "C'est
-l'heure exquise", "O triste, triste était mon âme", ovat ihanassa
-kaikupuhtaudessaan ennen muuta _sävellettyä sanaa_. Sen lähemmäs
-musiikin sisäisintä olemusta on ihmiskieli tuskin missään maassa
-päässyt.
-
-Mutta "Romances sans paroles" on niin rikas, että puhe "sävelletystä
-sanasta" voi yksipuolisesti käsitettynä viedä harhaan: se on samalla
-'kuvakirja', hereimpiä ja värikkäimpiä mitä voi ajatella. Turhaan
-ei erään sen sikermän nimenä ole "Aquarelles" -- suoranaisia
-maalauksia ovat monet näistä hänen "belgialaisista maisemistaan",
-impressionistisine, näennäisesti sinne tänne viskottuine
-väriläikkineen.
-
-Esimerkiksi eräs sen runoista, "Green"! Runoilija saapuu
-aamukävelyltään rakastettunsa luo ja tarjoaa tälle syliin "hedelmiä,
-kukkia, lehtiä ja oksia", sanoen olevansa aivan kastehelmien
-peittämä, jotka aamutuuli on jäähdyttänyt hänen otsalleen: ainakaan
-näiden rivien kirjoittaja ei voisi mainita monta runoa, joissa
-maalauksellinen näkemys olisi niin mestarillinen kuin tässä. Lukija
-suorastaan näkee, kuinka laulelman "minä" harhailee vilppaassa aamussa
-sinne tänne, puistikon teitä, kurotetuin käsin poimien lehväksiä,
-joista hopeiset kastehelmet kimmeltäen satavat hänen hiuksilleen,
-otsalleen, käsilleen. Tämän runon tahtoisi kernaasti kokonaisuudessaan
-lainata, mutta suorasanainen käännös ei voisi tyydyttävästi välittää
-sen kauneusarvoja. Sen asemesta saakoon tässä sijansa eräs toinen
-"akvarelli", _Spleen_ -- V. A. Koskenniemen käännöksenä --: se ei
-tosin ole aikaisemmin mainitun veroinen, mutta joka tapauksessa sangen
-kuvaava sekin Verlaine'in laulajalaadulle:
-
-    Niin hehkuen ruusut palaa
-    ja muratti on tumma kuin yö.
-
-    Suru vanha mun valtaa salaa
-    ja sydän kaivaten lyö.
-
-    Oli liian kirkasta silloin
-    yli maan, meren aaltoilun.
-
-    Minä peljäten odotan, milloin
-    olet julmasti pettävä mun.
-
-    Olen väsynyt loistehesen
-    mä metsäin, merien
-
-    ja tyhjään lakeutehen
-    ja kaikkeen -- vain sinuun, ah en!
-
-Näkemyksellisessä tuoreudessa ei näiden "Akvarellien" rinnalle voi
-asettaa monta runoa edes Verlaine'in omasta tuotannosta, niin raikkaita
-kuin useat niistä ovatkin. Lähinnä on ehkä "Viisaus"-kokoelman
-hurmaavan kaunis sonetti toivosta, joka "loistaa kuin oljenkorsi"
--- tähän runoon saamme toisessa yhteydessä palata --, tai "Bonne
-chanson'in" neljäs laulu, jossa runoilija seuraa silmillään junaikkunan
-ohi liitäviä maisemia, kehystäen niillä omia mielialojaan. Juuri näissä
-runoissa huomaa muutoin, kuinka nerokasta Verlaine'in intuitisioni
-saattaa olla, ja kuinka hän parilla ohitemmatulla sanalla saa esiin
-kaiken sen, mikä on olennaisinta kullekin tunnelmalle tai näkemykselle,
-satuttaen näin itse ydinhermoon. Esim. "Nevermore"-sonetissaan panee
-hän armaansa kulkemaan unelmoiden, hiukset ja ajatukset tuulessa, "les
-cheveux et la pensée au vent", ja jo nämä muutamat sanat riittävät
-loihtimaan esiin tuulisen syyspäivän ja rauhattomina harhailevat
-ajatukset.
-
-Kaikkein nerokkaimpana ilmenee tämä Verlaine'in runoilijavaisto hänen
-yksityisissä runokuvissaan. Jo hänen ensimmäisestä kokoelmastaan voisi
-poimia niitä melkein kuinka paljon hyvänsä, ja tätä ihanaa valikoimaa
-lisäävät sekä "Bonne chanson", "Fêtes galantes", "Romances sans
-paroles" -- varsinkin se! -- että pari hänen myöhempää runokirjaansa.
-Sonetissaan "À une femme", Eräälle naiselle, vertaa hän näin armaansa
-huolia pääskysiin syyskesän taivaalla:
-
-    Et les soucis que vous pouvez avoir sont comme
-    des hirondelles sur un ciel d'après-midi,
-    -- chère, -- par un beau jour de septembre attiédi.
-
-    Ja huolet, joita teillä saattaa olla, ovat kuin
-    pääskyset iltapäivän taivaalla,
-    rakkaani, kauniina, lauhana syyskuun hetkenä.
-
-Voiko enää kauniimmin kuvata nuoren ja onnellisen naisen surujen
-keveyttä, ja niiden hymyilevää ohimenoa: missä on niin paljon
-huoletonta liikuntaa kuin tornipääskysten suihkinnassa edestakaisin,
-lauhana ja kultaisena suvi-iltana! Ja muistoista käyttää hän taas
-eräässä toisessa runossaan seuraavaa suurenmoista vertausta:
-
-    Comme un voi criard d'oiseaux en émoi,
-    tous mes souvenirs s'abattent sur moi.
-
-    Niinkuin lentoon pyrähtäneitten lintujen parvi,
-    niin syöksyvät päälleni muistot.
-
-Neitsyt Maarian taivaallista kirkkautta ovat tuskin
-varhais-italialaiset mestarit kuvanneet hartaammin kuin Verlaine
-yhdellä ainoalla rivillään:
-
-    Vous, blanche à travers les battements d'ailes des anges...
-
-    Te, ikivalkea havisevien enkelinsiipien takana.
-
-Lapsuusaikainen mielikuva paratiisista ei ollut huikaisevampi kuin
-tämän säkeen esilleloihtima näkemys. Ja vihdoin, väliin yhdistää
-Verlaine eri aistimukset, samalla tavoin kuin Baudelaire, niin että
-plastillinen näkemys sulautuu musikaaliseen. Erikoisen tyypillinen
-Verlaine'ille on esim. seuraava säkeistö "Sanattomissa romansseissa":
-
-    Je devine, à travers un murmure,
-    le contour subtil des voix anciennes
-    et dans les lueurs musiciennes,
-    amour pâle, une aurore future.
-
-    Minä aavistan, kautta hyminän,
-    menneitten äänien hienon hienot ääriviivat,
-    ja musikaalisessa kajossa,
-    oi kalpea rakkaus, koittavan aamuruskon.
-
-Juuri tämäntapaiset runot todistavat muutoin, miten paljon uutta
-kauneutta "Romances sans paroles" toi Ranskan lyriikkaan, ja mitä se
-sille merkitsee.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta ennen kuin tämä kokoelma näki päivänvalon -- joka tapahtui v.
-1874 -- oli Verlaine'in koettava monet traagilliset vaiheet.
-
-Se vapaa ja huoleton taiteilijaelämä, jota Verlaine ja Rimbaud
-alussa olivat viettäneet, alkoi ennen pitkää kadottaa viehätystänsä.
-Verlaine'iä näännyttää koti-ikävä, hän tuntee juurettomuutensa ja
-yksinäisyytensä, samalla kuin vaimon ja pojan ja menneen onnen muisto
-ei anna hänelle rauhaa. Tämä tunne kasvaa vihdoin sietämättömäksi
-kammoksi ja peloksi, kun hän äkkiä jää yksin. Levoton ja oikukas
-Rimbaud, joka kuitenkin oli elänyt Verlaine'in kassan varoissa,
-jättää hänet muitta mutkitta, ja matkustaa takaisin Charleville'iin.
-Vähää ennen on Verlaine'ille lähetetty se syytöskirjelmä, jossa
-hänen vaimonsa, taikka oikeammin hänen appivanhempansa, perustelevat
-avioero-pyyntöä. Verlaine tiesi hyvin oman suuren syyllisyytensä, ja
-katui vikojaan syvästi ja vilpittömästi kuten tunneherkät luonteet
-ainakin, mutta häntä kuohuttivat ne epäjalot ja epäoikeutetut moitteet,
-joita tässä kirjelmässä kasattiin hänen hartioilleen ja joita
-hänen ei edes sallittu torjua. Erikoisesti haavoittaa häntä se yhä
-uudelleen ja uudelleen esitetty syytös, että hän muka oli rikollisessa
-suhteessa Rimbaud'hon. Hän kirjoittaa Parisiin ja lupaa vaikka alistua
-lääketieteellisen tutkimuksen alaiseksi -- turhaan, hänen pyyntöjään
-ja rukouksiaan ei oteta varteen, ja vihdoin vuodattaakin Verlaine
-katkerassa kirjeessä sydämensä Lepelletier-ystävälleen ja lausuu, että
-tämä liioiteltu herjaustulva kokonaan on muuttanut ja jähmettänyt hänen
-sielunsa. Näinä aikoina kypsyy hänen mielessään myös päätös, että hän,
-kuten tapahtuikin, omistaisi tekeillä olevan runokirjansa ("Romances
-sans paroles") Arthur Rimbaud'lle: hän tahtoi tällä menettelyllään
-suunnata iskun tekopyhää yhteiskuntaa ja valheellista farisealaisuutta
-vastaan!
-
-Kaiken lisäksi onneton runoilijaparka sairastuu, ja nyt alkavat
-kuolemakuvitelmat leikkiä yksinäisen aivoissa. Sielunsa hädässä
-sähköttää hän vaimolleen, äidilleen ja Rimbaud'lle, rukoillen näitä
-saapumaan hänen "kuolinvuoteelleen". Kaksi jälkimmäistä noudattaakin
-kiireesti kutsua, vaimo ei. On kuin Verlaine olisi odottanut ihmettä,
-eläytynyt siihen varmuuteen, että ihme todella tapahtuisi, että kaikki
-vielä muuttuisi hyväksi: kun näin ei käy, vaipuu hän kokoon, mikään
-ei enää merkitse hänelle mitään, ja äidin on helppoa vallita hänet
-tahdollaan ja viedä hänet muassaan Kanaalin yli Belgiaan. Täällä,
-rauhaisessa maaelämässä, erään hyväntahtoisen sukulaisen turvissa,
-alkaa runoilijan ruumis ja hermosto vähitellen parantua. Kirjalliset
-suunnitelmat alkavat jälleen orastaa hänen mielessään, ja hän odottaa
-jännityksellä niiden ponnistusten tulosta, joihin hyvä Lepelletier
-on ryhtynyt löytääkseen kustantajaa "Sanattomille romansseille".
-Itse asiassa ilmestyy tämä kokoelma vasta runoilijan vankila-aikana,
-Lepelletier'n avustuksella: Verlaine'in maine tai oikeammin huono
-maine porvarillisessa elämässä merkitsi hyvin paljon kustantajille!
-Mutta vaeltajahalu muodostuu vielä kerran Verlaine'in onnettomuudeksi
--- hänellä ei koskaan ole hyvä olla siellä missä hän on, vaan hän
-kuvittelee aina paratiisin muuanne. Keväällä 1873 tapaammekin hänet
-uudelleen Lontoossa, jälleen Arthur Rimbaud'n seurassa. Tässä
-tutussa ympäristössä kertaa Verlaine kaikki ne mielenliikkeet, jotka
-ahdistivat häntä hänen sairautensa aikana. Ja uudelleen syttyy toivo
-hänen rinnassaan, hän on kuin jonkinlaisen _idée fixe'in_ lumoissa,
-varmana siitä että vaimo palaa hänen luokseen! Epäkäytännöllisenä
-idealistina päättää hän nyt panna kaikki yhden ainoan kortin varaan,
-tahtoen vapaaehtoisesti luopumalla Rimbaud'sta todistaa epäluuloiselle
-vaimolleen viattomuutensa. Hän lähteekin päistikkaa Lontoosta,
-miltei karkaa, täydelliseksi yllätykseksi Rimbaud'lle, ja sähköttää
-Antwerpenistä vaimolleen pyytäen keskustelua tämän kanssa. Mutta
-vielä kerran pettää toivo hänet, sillä vaimo on ja pysyy mykkänä. Nyt
-turvautuu Verlaine, sydänjuuriaan myöten loukattuna, uhitteluun, ja
-lähettää sähkösanoman toiseen suuntaan, Rimbaud'lle, pyytäen tätä
-luokseen. Mutta Rimbaud taas ei suinkaan ollut niitä, joita jätetään
-ja jälleen otetaan armoihin ilman muuta; hän oli liian ylpeä ja
-vallanhimoinen alistuakseen toisen tahdon alle. Hän kyllä noudattaa
-Verlaine'in kutsua, mutta ainoastaan voidakseen poimia tältä viimeiset
-varat. Turhaan Verlaine pyytää häntä jäämään, rukoilee, kiihtyy,
-uhkaa; turhaan koettaa Verlaine'in saapuvilla oleva äiti sovittaa
-ystävyksiä; Rimbaud seisoo taipumattomana ja kylmänä oven suussa,
-toistaen yksitoikkoisella, puolittain laulavalla äänellä: "Minä --
-lähden, ra-haa, ra-haa!" Vihdoin tekee Rimbaud menoa, ja silloin valtaa
-Verlaine'in, kuten hän itse on kertonut, sokea raivo, hänestä tuntuu
-kuin tuo toinen olisi vienyt muassaan hänen aivonsa ja sydämensä
-ja samalla koko hänen elämänsä, ja niin ojentaa hän nopeaan kuin
-ajatus revolverinsa ja ampuu pari laukausta Rimbaud'ta päin. Vain
-toinen kuulista osuu, haavoittaen Rimbaud'n kättä; Verlaine syöksyy
-itkien ystävänsä jalkoihin ja sopertelee anteeksipyyntöjä. Onneton
-rouva Verlaine, järkytettynä sielun pohjaa myöten, koettaa rauhoittaa
-molempia, hän sitoo haavan, tarjoaa Rimbaud'lle kipurahoja ja saa
-tämän taivutetuksi lähtemään vielä samana iltana Charleville'iin.
-Katuva Verlaine pyrkii saattajaksi rautatieasemalle, mutta kadulla
-tapahtuu tämän tragedian toinen näytös, jonka kulusta on olemassa
-sangen ristiriitaisia tietoja. Rimbaud on itse selittänyt asian siten
--- ja toistanut sanansa oikeuden edessä -- että Verlaine, pimeälle
-kadulle tultuaan, alkoi uudelleen kopeloida revolveria taskusta;
-Verlaine'in ystävät taas ovat varmat siitä, että Rimbaud oli keksinyt
-pirullisen juonen kostaakseen Verlaine'ille ja syöstäkseen tämän
-onnettomuuteen. Kuinka hyvänsä, kadulla alkaa Rimbaud yhtäkkiä huutaa:
-"Murhaaja, murhaaja, auttakaa!" ja syöksyy täyttä karkua lähimmän
-poliisin turviin, pelästynyt ja ällistynyt Verlaine kintereillään.
-Tietysti pidätetään "murhamies", hänen taskustaan löydetään revolveri,
-Rimbaud'n käsi havaitaan veriseksi, ja Verlaine viedään suorinta tietä
-poliisiasemalle.
-
-Kävisi liian pitkäksi selostaa niitä laajoja tutkimuksia ja
-kuulusteluja, joihin asia antoi aihetta. Rouva Verlaine vanhempi
-teki voitavansa, Verlaine kirjoitti epätoivoissaan Victor Hugolle ja
-pyysi tämän puoltolausetta, joka saapuikin, vaikka hieman armollisena
--- kaiken yhteenlasketuksi summaksi jäi, että Verlaine tuomittiin
-"murhayrityksestä" koppivankeuteen kahdeksi vuodeksi: luonnottoman
-ankara rangaistus siis! Kirjallishistorialliselta kannalta merkitsee
-tämä kausi ennen kaikkea kirkastunutta "Sagesse"-kokoelmaa, mutta ehkä
-myös, epäsuorasti, hänen kyynillisiä "Chansons pour Elle"-laulujaan:
-tämä pitkä eristysaika ja yhteiskunnan halveksunta ruokkii hänen
-epäyhteiskunnallisia vaistojaan, katkaisee häneltä kaikki siteet
-entisyyteen, ja miltei sysää hänet kadulle.
-
-Sillä sielun on sallittu kohota huipuille, mutta ei asua niillä.
-
-
-
-
-IV.
-
-VERLAINE, KRISTITTY.
-
-
-Mutta laaksoissa on kaunista ajatella niitä näköaloja, jotka
-vuorenhuipuilta avartuivat, ja elää uudestaan se tunnelma, joka silloin
-täytti mielen.
-
-Verlaine'in elämän parhaiksi muistoiksi jäi hänen oleskeluaikansa
-vankilassa. Eräässä runossaan -- kokoelmassa "Amour" -- sanoo hän
-kaivaten muistavansa niitä kahta hiljaista vuotta, jotka hän oli
-saanut asua "linnoista parhaimmassa"; totisesti, se joka Verlaine'in
-elämäkertaa tuntematta joutuu lukemaan tämän runon, luulee varmasti
-runoilijan tarkoittavan kaikkea muuta kuin rangaistusvankilaa! Hänen
-äänenpainonsa on miltei hyväilevän hellä, hän kuvailee hiljaista,
-tarkoin lukittua huonetta, joka oli niin pieni, että sinne tuskin
-mahtui pöytä, tuoli sekä "hyvin kapea ja hyvin kova vuode", ja jossa
-hänen päivänsä kuluivat viihdyttävästi askartelussa, rukouksessa
-ja lukemisessa. Tästä runosta huomaa, että se sisäinen rauha, mikä
-Verlaine'ille kirkastui näinä vuosina, todella oli niin ihmeellinen
-ja suuri lahja hänelle, että se kykeni valamaan hohdettaan koko hänen
-silloiseen ympäristöönsä, ja muutti vankilan onnen tyyssijaksi.
-
-Sekä psykologisesti että inhimillisesti mielenkiintoista on seurata
-sitä sielullista prosessia, jonka kautta vaellusvuosien Paul Verlaine,
-boheemi, oli edes hetkeksi löytänyt tällaisen tasapainon.
-
-Hänen ensimmäinen aikansa vankilassa oli vaikea; Verlaine tunsi tilansa
-koko moraalisen alennuksen, ja kärsi siitä miltei fyysillisesti.
-Kaikki tuotti hänelle tuskaa, eristys, vapauden menettäminen,
-epävarmuuden tunne, tulevaisuuden kammo, kaikki. Verlaine, joka oli
-tottunut hukuttamaan omantunnonvaivat -- milloin hän niitä tunsi --
-päivän humuun ja menoon, oli nyt pakotettu jatkuvaan, armottomaan
-kahdenkeskiseen oleskeluun oman itsensä kanssa, ja tämä oli luultavasti
-suurin kärsimys, mitä hänen tapaiselleen luonteelle voi kuvitella.
-Tilinteon ankea hetki koittaa hänelle; hän elää uudestaan kaiken sen,
-mikä kerran oli, ja myös sen mikä ei koskaan palaa. Äänet syyttävät
-häntä siitä, että hän turhaan on kuluttanut nuoruusvuotensa. Eräässä
-"Sagesse"-kokoelman kaikkein kauneimmassa runossa asuu juuri tämä
-tunnelma -- hän tuijottaa eteensä, korviin kantautuvat kaukaiset äänet
-kaduilta vankilanmuurien ulkopuolella, ja hän puhkeaa nyyhkytykseen:
-
-    Qu'as-tu fait, ô toi que voilà
-    pleurant sans cesse --?
-    Dis, qu'as-tu fait, toi que voilà
-    de ta jeunesse?
-
-    Mitä olet tehnyt, oi sinä siellä,
-    joka itket herkeämättä --?
-    Sano, mitä olet tehnyt, sinä siellä,
-    mitä olet tehnyt nuoruudestasi?
-
-Ennen kaikkea seuraa häntä kuitenkin kadotetun avio-onnen muisto ja
-kalvava pelko siitä, ettei rikkinäistä enää saisi eheäksi. Mutta
-sittenkään ei hän ollut valmistunut pahimpaan; hänen sielunsa
-salatuimmissa uumenissa eli sentään toivo, tiedottomana ehkä, että
-vaimo vielä palaisi hänen luokseen. Järisyttävä on sen vuoksi tieto,
-jonka vankilanjohtaja hänelle eräänä aamuna tuo, ja jonka mukaan
-lopullinen avioero on julistettu hänen ja hänen vaimonsa välillä.
-Kaikesta päättäen on Verlaine tähän saakka toivonut jonkinlaista
-ihmettä, tietämättä mistä se saattaisi tulla, mutta varmana siitä, että
-sen täytyisi jostakin tulla. Juuri tuo toivo oli ollut kuin kilpenä
-hänen ja elämisen tuskan välillä; kun se häneltä riistetään, haparoi
-hän kauhistuneena ja umpimähkään kuin pimeänpelkoinen lapsi. Hän tuntee
-nyt, ettei mikään muu merkitse hänelle mitään, perspektiivit kutistuvat
-hänen ympärillään ja värit sammuvat. Sillä niin kauhea kidutus kuin
-odotus voikin olla, liittyy siihen kuitenkin elävää voimaa: olkoon,
-että päivän muodostaa kuinka monta tyhjää tuntia hyvänsä, niiden takana
-ovat taas uudet, koskemattomat tunnit, loputtomiin, joiden aikana
-jotakin _voi_ tapahtua! Mutta kun kerta toivo on sammunut, ei näitä
-uusia mahdollisuuden tunteja enää ole olemassa, ei mitään muuta kuin
-täydellinen, lakkaamaton, mykkä ja armoton tyhjyys. Näin oli myös
-Verlaine'in laita. Ja sen lisäksi liittyi ehkä tähän tuskaan vielä
-pelko siitä, että hän tämän jälkeen tulisi pysähtymään kehityksessään,
-että jotakin parasta hänessä jäisi käyttämättä sytyttävän kipinän ja
-elähdyttävän voiman puutteessa. Mieletön hätä täyttää hänen sielunsa.
-
-Silloin alkaa hän rukoilla.
-
-Ensiksi ei hän tunne mitään viihdytystä. Turhaan käy vankilan
-kunnianarvoisa apotti, Mgr. Gaume hänen kopissaan ja keskustelee
-pitkiä hetkiä hänen kanssaan Jumalan olemassaolosta ja sielun
-kuolemattomuudesta; turhaan lukee vanki katkismustaan -- tympeä
-ilottomuus ei ota väistyäkseen. Mutta sitten neuvoo pappi
-runoilijaparkaa sivuuttamaan kaikki dogmaattiset ongelmat: ehkä uudet
-näköalat avartuisivat hänelle uskon ja ihmeen tietä. Ja katso, eräänä
-päivänä -- kuten Verlaine itse on kertonut -- tuntee hän vuoteella
-levätessään, että jokin on nostavinaan häntä; hän heittäytyy kyynelissä
-sen pienen vähäpätöisen ristiinnaulitun kuvan jalkoihin, joka riippuu
-hänen alastoman koppinsa seinällä, ja tuntee merkillisen autuuden
-tulvivan jäseniinsä. Suunniltaan riemusta pyytää hän vanginvartijaa
-kutsumaan pappia. Tämän ennustama ihme oli tapahtunut, äskeinen hätä on
-väistynyt, ja hän tuntee mystillistä yhteyttä jumaluuden kanssa!
-
-Nyt koittaa Verlaine'ille täydellinen hurmion aika. Hän jättää
-kaikki maalliset askartelunsa -- ikävää tappaakseen on hän
-vankilassa m.m. opiskellut lisää englanninkieltä ja lukenut ihailtua
-Shakespeare'iään, kunnes hän miltei osasi runoilijan ulkoa, -- ja
-syventyy latinankielisiin pyhimysten elämäkertoihin, joita pappi
-hänelle lainaa. Eräässä "Mes Prisons"-kirjasen haltioituneessa luvussa
-kertoo hän, miten hän näinä alkuaikoina vain rukoili, rukoili kyyneleet
-poskilla, rukoili hymy huulilla, polvistuneena, kädet rukoukseen
-kohotettuina, "kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan, kaikin
-voimin". Ja ihana hyvänolon tunne täyttää hänen olemuksensa; hänestä
-on kuin hän "lakkaamatta olisi ollut puettuna uusiin ja puhtaisiin
-liinavaatteisiin", kuten hän itse niin kuvaavasti on sanonut.
-
-Tässä mielentilassa on "Viisaus", _Sagesse_ syntynyt.
-
-Ja sen vuoksi on tavallaan harhaanjohtavaa, jos me ennen kaikkea
-pidämme tätä runovihkoa kirjallisuushistoriallisena ilmiönä, joka
-ennusti 90-luvun suurta "kääntymyskautta". Totta kyllä, että uusi
-uskonnollinen virtaus vähitellen alkoi olla havaittavissa, ilmeten
-osittain elävänä voimana, osittain taas väsymyksenä ja uskon
-tarpeena; totta, että positivismin voittokulku oli pysähtymässä ja
-että tunne jälleen alkoi vaatia itselleen sen puhevallan, minkä
-'tieteen viimeiset saavutukset' olivat siltä riistäneet. Mutta
-monet merkit tuntuvat kuitenkin viittaavan siihen, että "Sagesse"
-on paljon yksinäisempi kuin mitä ollaan taipuvaisia luulemaan, ja
-että Verlaine'in yksilölliset elämykset merkitsivät sen syntymisessä
-monta vertaa enemmän kuin se uskonnollinen virtaus, joka erikoisesti
-Ranskassa alkoi voittaa alaa. Ja vaikka tuskin on olemassa mitään
-henkistä ilmiötä, joka todistetusti olisi täysin ajasta ja paikasta
-riippumaton, luulen sittenkin, että "Sagesse" olisi saattanut ilmestyä
-myös päänaturalisti Zolan voitokkaimpina päivinä -- ja tätä ei taas
-voisi väittää esim. Paul Claudelin tai Charles Péguyn tuotteista.
-Sillä Verlaine'in kääntymyksessä puhuu vain tunne, vain vaisto ja
-veri, niin yksinomaisesti, niin ratkaisevasti kuin harvoilla muilla.
-Hänen suhteessaan Jumalaan ei ole mitään dogmaattista, jos kohta se on
-katolilaisen palavaa ja oikeauskoista, ei mitään teoreettista ja järjen
-konstruoimaa. Siinä hän eroaa täydellisesti esim. Bourget'sta, joka
-näkee juuri kristinopissa Ranskan ainoan pelastuksen, sekä moraalisessa
-että yhteiskunnallisessa merkityksessä, ja myös Brunetière'istä, joka
-järkisyillä perustelee kansalaisille antamaansa kehoitusta palata
-katolisen kirkon helmaan. Yhtä kaukana on Verlaine toiselta puolen myös
-Huysmansista, jolle uskonto ennen kaikkea oli tuskallisen sairasta
-hekumointia. Verlaine'in uskonto oli lapsen harrasta ja naiivia,
-tahtoisi miltei sanoa _tervettä_ avuntarvetta. Kun kerran kaikki on
-häntä väistynyt, kun kerran pimeä häntä piirittää, kun kerran hän
-on yksin ja kuilun partaalla, alkaa häntä kammottaa, ja hän ojentaa
-nyyhkien kätensä: miten ihana on hänen silloin tuntea, että tähän
-ojennettuun käteen tartutaan, ja että pehmeä syli ottaa hänet vastaan!
-Hänen kääntymyksensä aiheutui näin orpoudesta ja pelosta, ehkä myös
--- niin epäsympaattiselta kuin se saattaakin kuulostaa -- myös siitä
-pelkuruudesta, joka oli eräs Verlaine'in ominaisimpia puolia, ja joka
-esim. kommuunin päivinä tuli niin räikeästi ilmi. Uskonto oli hänelle,
-ehkei tietoisesti valittuna vaan vaiston viittomana, tavallaan helpoin
-pelastus; se saattoi juuri sinä hetkenä tuottaa hänelle korvausta
-kaikesta, mitä hän oli kadottanut, ja antaa hänen elämälleen uutta,
-persoonallista sisältöä. Ja ehkä juuri siksi, että se oli ollut niin
-helppoa saavuttaa, ja että se ennen kaikkea oli tunnelmaa, niin syvää
-ja aitoa ja harrasta kuin olikin, ei se saattanut kestää elämässä.
-Sillä vaikka Verlaine vielä aivan viimeisinäkin vuosinaan saattoi
-kirjoittaa runoja, jotka sangen läheltä hipovat "Sagesse'in" ajatus-
-ja tunnemaailmaa, huomaa helposti, että uskonto on lakannut olemasta
-hänelle elävä ja luova voima, joka olisi kasvanut hänen kerallaan ja
-jonka turvissa hän itse olisi kasvanut. Mutta olkoon, että Verlaine
-ennen pitkää kadottaa uskonsa; hän ei silti kadota kaipaustaan siihen.
-Hän kyllä vaistoo eläneensä loppuun silloisen tunnelmansa, mutta hän
-kalpaa sitä, sen kauneutta, sen harmoniaa, sen rauhaa. Uudestaan
-havaitsemme näin Verlaine'issä sen älyllisen passiivisuuden, josta jo
-toisessa yhteydessä on huomautettu: hän oli jollakin tavoin liian
-heikko ja veltto jaksaakseen tehdä tästä uskonnollisuudestaan mitään
-enempää, karaista sitä ja jalostaa sitä. Hän vain toteaa, väliin
-surumielisesti, väliin kyynillisesti, että kaikki ratkaisevasti on ohi.
-Esim. "Epigrammeja"-kokoelmassaan (Épigrammes), kolmetoista vuotta
-"Viisauden" ilmestymisen jälkeen, huokaisee hän kevyesti kuin
-ohimennen:
-
-    J'étais naguère catholique
-    et je le serais bien encore...
-    Mais ce doute mélancolique!
-
-    Olin ennen katolilainen,
-    ja olisin vieläkin...
-    Mutta tuo surumielinen epäilys!
-
-Paljon sanova on myös se tunnustus, jonka Verlaine muutamia vuosia
-ennen kuolemaansa tekee eräälle haastattelijalle: hän puhuu entisestä
-onnellisesta ajasta, jolloin hän vielä uskoi, ja nykyisestä
-olotilastaan, jonka rumuudesta hän oli tietoinen. Juuri tämäkin
-tunnustus todistaa, että uskon kaipuu seurasi Verlaine'iä hänen
-elämänsä ajan, sen tunnelman kaipuu, joka kerran oli tehnyt Monsin
-vankilan hänelle paratiisin esikartanoksi.
-
-Mutta vaikka se tunne, jonka pohjalta "Sagesse" nousee, näin
-osoittautuikin kestämättömäksi Verlaine'in myöhäisempänä
-kehityskautena, ei sen syvyyttä ja aitoutta kukaan saata epäillä, jolla
-on vähänkään korvaa erottaa äänenpainoa kirjoitettujen sanojen takaa.
-"Sagesse" on kerta kaikkiaan persoonallisen jumalyhteyden kirkkaimpia
-ja ihanimpia ilmestymiä koko maailmanlyriikassa. Sen naiivi ja palava
-hartaus on mitä läheisintä sukua sille uskonnolliselle tunteelle,
-joka keskiajan taiteessa on luonut nuo nöyrät, ujot ja siveänkauniit
-jumaläidit, jotka omaan kirkkauteensa vajonneina ja samalla sitä
-ujostellen palvovat pyhää lasta helmassaan, tai sille mystilliselle
-hurmiolle, joka on luonut goottilaiset suippokaaret ja monikirjavina
-jalokivinä kimmeltävät lasimaalaukset. Mikään kirjallinen "geste"
-ei suinkaan ole, että Verlaine näissä säkeissään suoraan kääntyy
-"omituisen ja herkän" Keskiajan puoleen -- "ce Moyen-Âge, étrange et
-délicat", kuten hänen sanansa kuuluivat -- ja aivan kuin etsii turvaa
-siltä: nykyaika tuntuu hänen lapsenmielelleen liian käsitteelliseltä ja
-järkiperäiseltä, liian kylmältä ja täysikasvaneelta. "Sagesse" on näin,
-tavallaan, kuin viimeinen pyhä legenda, rengas samassa ketjussa, jonka
-toisia renkaita ovat esim. Assisilaisen aurinkolaulu tai kertomukset
-pyhäin miesten ihmetöistä: se perustuu _uskoon_, yhtä ratkaisevasti
-kuin ne.
-
-Kokoelman balladimainen alkuruno vie lukijan suoraa päätä oikeaan
-tunnelmaan. Ritari Onnettomuus on keihäällään puhkaissut runoilijan
-sairaan ja vanhan sydämen, josta veri on vuotamassa kuiviin. Silloin
-lähestyy ritari haavoittunutta, tunkee "rautahansikoidun sormensa"
-haavaan ja katso, tästä kosketuksesta syntyy toisen rintaan uusi ja
-ylpeä sydän! Runoilija vapisee, hurmioituneena, epäuskoisena vielä,
-mutta kuitenkin kuin jumalaisen näyn edessä. Ritari nousee jälleen
-hevosensa selkään, nyökkää päätään ja sanoo: "Joka tapauksessa, olkaa
-varovainen! Kerraksi se tekee hyvää" -- "Au moins, prudence! c'est
-bonne pour une fois."
-
-Nämä säkeet luovat omituisen herkän kaikupohjan niille runoille, joiden
-varaan "Sagesse" rakentuu, kertomukselle siitä, millä tavoin Jumala
-veti paatuneen syntisen puoleensa. Niitä voi lukea yhä uudelleen ja
-uudelleen, huomaamatta niissä ainoatakaan epäsointua tai teennäistä
-äänenpainoa; niissä paljastuu ihmissielu, alastomana, avonaisena,
-väristen tuskaa ja taas riemua. Ihana on kohta ensimmäinen runo, jossa
-Jumala ilmestyy -- tämä sikermä on kirjoitettu vuoropuhelun muotoon
-Jumalan ja syntisen välillä -- ja näyttää sydäntään, joka "säteilee
-ja vuotaa verta". Mutta tämä säteily miltei kauhistaa syntistä, hän
-ei ole kelvollinen sitä näkemään, yhtä vähän kuin hän tuntee olevansa
-kelvollinen rakastamaan ristiinnaulittua. Miltei änkyttäen, miltei
-tuskaisessa pelossa vastaa hän Jumalalle, joka on kehoittanut häntä
-lapsen tavoin tulemaan luokseen ja lapsena häntä rakastamaan:
-
-    "Seigneur, c'est trop! Vraiment je n'ose. Aimer qui? Vous?
-    Oh! non! Je tremble et n'ose. Oh, vous aimer, je n'ose,
-    Je ne veux pas! Je suis indigne. -- --"
-
-    "Herra, se on liikaa! En todellakaan uskalla. Ketä rakastaisin?
-    Sinua? Ah, ei! Minä vapisen, minä en uskalla. Sinua rakastaa,
-    ah en uskalla, en tahdo! Olen arvoton."
-
-Mutta kun Jumala uudelleen pyytää hänen rakkauttaan, sanoen tietävänsä
-kuinka ansioton syntinen on sitä saamaan, mutta kuinka se juuri siksi
-hänelle kuuluu, lankeaa ensimmäinen, värähtelevä toivon säde rukoilijan
-sieluun, vaikka se samalla on outoa pelkoa ja ihmeen aavistelua
-täynnä. "Herra, minä pelkään", kuiskaa hän. "Minun sieluni vapisee
-minussa. Minä näen, minä tunnen, että minun täytyy Sinua rakastaa.
-Mutta miten?" "Poikani", vastaa Jumala, "se on sinulle mahdotonta, jos
-sinä koetat sitä ansaita. Tule sellaisena kuin olet, lähesty minua ja
-minun kirkkoani kuin mettiäinen, joka lentää liljan terään, juo pyhää
-viiniäni ja usko rakkauteni mysteeriin!" -- Huikaistuna vie syntinen
-kädet silmilleen: oliko kaikki todellakin niin yksinkertaista, niin
-ihanaa ja suurta? "Herra, mikä minun on?" änkyttää hän. "Kas, minun
-silmäni tulvivat kyyneleitä ihmeellisestä ilosta: on kuin Sinun äänesi
-tekisi minulle samalla kertaa hyvää ja pahaa, ja tämä paha ja hyvä ovat
-molemmat yhtä ihania."
-
-    "Je ris, je pleure, et c'est comme un appel aux armes
-    d'un clairon pour des champs de bataille où je vois
-    des anges bleus et blancs portés sur des pavois,
-    et ce clairon m'enlève en de fièvres alarmes.
-    J'ai l'extase et j'ai la terreur d'être choisi.
-    Je suis indigne, mais je sais votre clémence."
-
-    Minä nauran, itken, ja on kuin merkkitorvi kutsuisi aseisiin
-    taistelukentille, joilla näen siniseen ja valkeaan verhotut
-    enkelit kunniakilvillä kannettuina, ja tämä torven
-    ääni vie minut kuumeiseen kamppailuun.
-    Tunnen hurmiota ja kammoa, että olen valittu.
-     Olen arvoton, mutta tiedän laupeutesi.
-
-Onko edes Fra Giovanni kuvannut syntisen pelastusta hartaammin ja
-hurskaammin kuin nämä säkeet, jotka hohtavat ultramariinia, valkoista
-ja kultaa? Näin likellä ei Keskiaika, se mikä siinä oli syvintä,
-koskaan ole ollut yhdeksättätoista vuosisataa.
-
-Tämä sikermä, jonka alkuperäisestä kauneudesta summittainen ja
-lyhyt selostus tietysti välittää vain heikon aavistuksen, muodostaa
-"Sagesse'in" goottilaiskaarisen rakenteen. Mutta värin ja tuoksun
-tälle kokoelmalle antavat sen monet lyyrilliset säkeet, yhtä
-aineettomat ja kuulaat kuin konsanaan hänen sanattomat romanssinsa;
-ne ovat väliin kirkkaat, väliin kyyneltyvät, usein pelkkiä sointuja
-vain, luonnonääniä ja sielun herkintä aavistelua. Runoilijasta
-tuntuu että "suuri musta uni" lankeaa yli hänen elämänsä: kaikki
-on mennyt, hän ei enää näe mitään, toivo mitään, usko mitään, ja
-kaikki äänet hänen ympärillään ovat kuolleet ("Un grand sommeil noir
---"). Taikka seisoo hän vankilansa ikkunassa ja katselee huojuvia
-puitten latvoja: yhtäkkiä valtaa hänen mielensä ääretön kaipaus, ja
-hän, kulttuuri-ihminen ja nautintojen etsijä, ymmärtää äkkiä, että
-elämän suurin ja raffinoiduin onni viihtyy juuri yksinkertaisissa
-ja alkeellisissa muodoissa, kaikessa siinä, minkä hän on hukannut,
-ja mikä ei enää ole hänen kättensä ulottuvilla ("Le ciel est, par
-dessus le toit --"). Taikka muistelee hän niitä "rakkaita, pieniä,
-kauniita käsiä", jotka kerran olivat hänen omansa, ja hän siunaa niitä
-kyyneleet silmissä. "Oi kädet, kädet, joita minä kunnioitan", kuiskaa
-hän, "tehkää anteeksiannon merkki!" ("Les chères mains --"). Ja koko
-maailmanlyriikassa ei ole monta runoa, jotka voisi rinnastaa Gaspard
-Hauserin laulun kanssa. Se kohtalontunne, joka siitä puhuu, pohjautuu
-kyllä runoilijan oman sydämen elämyksiin, mutta se avartuu samalla
-ihanasti epäpersoonalliseksi ja suureksi. Intuitsionilla, joka koskaan
-ei horjahda, yhdistää Verlaine tässä runossaan vanhan, puolittain
-kansanlaulun tapaisen balladisävyn ja taas modernin laulurunouden --
-juuri tämä yhdistelmä antaa sille oudon, tumman kauneuden. Naiivin
-koruttomasti kuin jokin keskiaikainen runoilija uskoo Gaspard
-Hauser kuulijoilleen, ettei hänellä koskaan elämässään ole ollut
-myötäkäymistä: hän toteaa, mutta ilman katkeruutta, ihailleensa
-kauniita naisia, jotka puolestaan pitivät häntä rumana, ja etsineensä
--- vaikkakaan hänellä ei koskaan ole ollut Isänmaata tai Kuningasta
--- kuolemaa sodassa, joka kuitenkin on häntä hylkinyt. Liikuttavan
-hiljaisena nyyhkyttää loppusäkeistö. Hän tuntee, ettei hänellä
-ole paikkaa missään, ja pyytää, että laupiaat henget rukoilisivat
-"Gaspard-raukan" puolesta.
-
-    Suis-je né trop tôt ou trop tard?
-    Qu' est-ce que je fais en ce monde?
-    O vous tous, ma peine est profonde:
-    Priez pour le pauvre Gaspard!
-
-    Olenko syntynyt liian varhain vai liian myöhään?
-    Mitä teen minä tässä maailmassa?
-    Oi te kaikki, vaivani on syvä:
-    rukoilkaa Gaspard-raukan puolesta!
-
-Myöskin näkemykselhsessä suhteessa sisältää "Sagesse" monta Verlaine'in
-kauneinta runoa. Sellainen on esim. komea muistojen sonetti, jonka
-säkeet palavat ja hehkuvat. Runoilija näkee menneiden onnenpäiviensä
-puuntavan taivaanrannalla kaikissa auringonlaskun ja myrskypäivän
-väreissä, ja hänen sielunsa värisee kuin apua etsien -- hänen täytyy
-vapautua menneen onnen muistoista, sillä muutoin lankeaa niistä ikuinen
-varjo hänen huomispäiviensä ylle! ("Les faux beaux jours...") Ja
-vihdoin kohtaamme tässä kokoelmassa sen sonetin, joka tuskin puuttuu
-ainoastakaan ranskalaisesta runoantologiasta, ja joka alkaa tuolla
-kultakimmelteisellä, tuhannesti siteeratulla rivillä onnesta:
-
-    L'espoir luit comme un brin de paille dans l'étable,
-
-    Toivo loistaa kuin oljenkorsi tallissa.
-
-ja loppuu tähän yhtä tuhannesti lainattuun riviin:
-
-    Ah, quand refleuriront les roses de septembre!
-
-    Ah, koska puhkeavat syyskuun ruusut uudelleen!
-
-Tämä sonetti on kauttaaltaan tuore kuin inspiratsionin ensi
-jäljiltä, niin että sen yhteydessä on suorastaan mahdotonta ajatella
-latomakoneita: kun me luemme sitä, saamme samalla olla mukana itse
-Runon syntymähetkellä, aina ensimmäisestä, alitajunnassa heränneestä
-mielijohteesta kiteytymishetkeen saakka. Sen haihtuvia ja vaihtuvia
-tunnelmia ei kuitenkaan ole syytä lähemmin selostaa; runon aurinkoista
-kultapölyä on mahdoton vangita.
-
--- Ja tämä kokoelma, joka kokonaisuudessaan on lyriikan ikuisimpia, sai
-osakseen jäätävän kylmän vastaanoton. Ei sillä hyvä, että kustantajat,
-toinen toisensa jälkeen, kieltäytyivät sitä painattamasta -- kuka
-olisi ostanut sellaisen miehen runoja, jonka tyyssija vasta oli ollut
-rangaistusvankila? -- kunnes eräs vähäpätöinen, kirjallisiin piireihin
-kuulumaton katolilainen kustannusliike vihdoin suostui huolehtimaan sen
-painatuksesta, koska kerran tekijä oli intomielinen, vastakääntynyt
-uskovainen, jota oli suositeltu juuri kirkolliselta taholta. Mutta
-kirjallinen yleisö, sanomalehdet ja arvostelijat, eivät edes olleet
-tietääkseen, että moinen teos oli nähnyt päivänvalon. "Sagesse" saa
-näin osakseen "Sanattomien romanssien" kohtalon: kuinkahan monta
-kirjettä vankiparka kirjoittikaan lähimmille ystävilleen, pyytäen heitä
-hankkimaan "kaikki ne sanomalehtileikkeleet", joissa hänen rakkaista
-romansseistaan puhuttiin -- ja sai lopullisesti odottaa turhaan,
-koska mitkään sakset eivät kyenneet löytämään ainoatakaan sellaista
-leikkelettä. "Sagesse" vihdoin ilmestyessään -- sen painovuosi on 1881
--- "hirtetään" tässä samassa, täydellisessä äänettömyydessä, joka
-jo Voltaire'in mielestä oli kauheinta, mikä jonkun teoksen osaksi
-saattoi tulla. Kustantaja, joka huomaa tehneensä huonot kaupat,
-kannattaa harmistuneena kaikki "Sagesse'in" kappaleet ylisille ja
-vannoo kustantaneensa "runoutta" viimeisen kerran! Kaikessa tässä oli
-tarpeeksi; Verlaine huomaa olevansa kuollut mies, ja se tekee hänen
-eristyksensä ja yksinäisyytensä täydelliseksi, samalla kuin se määrää
-hänen kohtalonsa.
-
-Yksi ystävä pysyy kuitenkin kaikissa vaiheissa hänen sivullaan: äiti.
-Kun vankilanovet tammikuussa 1875 avautuvat Paul Verlaine'ille --
-vankila-aika lyheni muutamia kuukausia sen vuoksi, että Verlaine
-vapaaehtoisesti valitsi sen ankarimman muodon, koppivankeuden --
-odottaa äiti häntä viedäkseen hänet mukanaan. Viimeiseen asti tahtoo
-kuitenkin virkavalta näyttää mahtiaan ja nöyryyttää rikoksentekijää.
-Verlaine saa tehdä matkansa erikoisvaunussa, ankaran sotilaallisen
-valvonnan alaisena, aivan kuin kaikkein vaarallisin murhamies. Hänen
-on helppo huomata, että yhteiskunta ratkaisevasti on työntänyt
-hänet yhteydestään ja sulkenut ovensa häneltä. Millaiseksi oli
-hänen elämänsä siis muodostuva? Äidin luona Batignolles'issa odotti
-häntä varma tyyssija, mutta jos kerta elämää oli pidemmältä mitattu
-hänen kohdalleen, olisi hänen mahdotonta jäädä toimettomaksi ja
-kuluttaa äidin muutoinkin huvenneita korkovaroja. Parisiin, vapaaksi
-kirjailijaksi? Mutta Parisi oli jo kyllin selvään osoittanut, ettei
-sillä ollut sijaa hänelle -- kuka antaisi entiselle vangille mitään
-työtä? Paul on kuitenkin täynnä hyviä päätöksiä; hän _tahtoo_ näyttää
-äidilleen ja koko maailmalle täydellisen mielenmuutoksensa, nöyrtyä,
-jos niin vaadittiin, mutta ansaita leipänsä kunniallisella työllä.
-Niinkuin sotapäällikkö tarkastelee rintamaa nähdäkseen, mihin se
-kelpaa ja mitä siltä voidaan vaatia, niin pitää Paul voimiensa
-ja mahdollisuuksiensa yleiskatselmuksen. Tulos on se, että hän
-kielitaitoonsa luottaen, jota hän sitäpaitsi on vankilassa ollessaan
-kartuttanut, muitta mutkitta panee ilmoituksen pariin englantilaiseen
-lehteen ja tarjoutuu opettajaksi, ja niin tapaammekin hänet parin
-kuukauden jälkeen Stickneyssä kotiopettajana.
-
-Aluksi seuraa muutamia ihania kuukausia. Verlaine tuntee "Ixionin
-rattaan" kerrankin pysähtyneen, halujen ja himojen päästäneen
-otteensa. Hän ei _tahdo_ mitään, ei pyydä mitään, ei toivo mitään;
-häntä eivät paina menneen muistot, eivätkä tulevaisuuden toivot. Hänen
-vegetatiivinen olotilansa on täynnä pysähdyksen onnea, hän on vielä
-toistaiseksi jollakin tavoin sielullisesti turtunut vankilaeristyksen
-jälkeen, niin ettei ihmisjano tai 'tapahtumien' ikävöinti häntä
-riuduta. Hän vain "on", suorittaa opetusvelvollisuutensa, tekee pitkiä
-kävelymatkoja vehmaissa puistoissa ja kentillä, jotka ympäröivät hänen
-tilapäistä kotiaan, kirjoittelee tuttavallisia ja tasaisia kirjeitä
-Lepelletier'lle ja äidilleen eikä ajattele tulevaisuutta.
-
-Mutta Verlaine'in tapaiselle temperamentille on vegetatiivinen
-olo ajan pitkään mahdoton; hänenlaisensa luonteet tarvitsevat
-kiihdykettä pysyäkseen vireissä, ulkonaista tai sisäistä. Toistaiseksi
-riittää hänelle kuitenkin vain olopaikan vaihto. Oleskeltuaan
-parisen vuotta Englannissa tapaamme hänet v. 1877 Rethelissä --
-eräässä pienessä kaupungissa Ardennein liepeillä --, jossa hänen
-tehtävänsä on opettaa kirjallisuutta, historiaa, maantiedettä ja
-englanninkieltä Notre-Dame'in laitoksen sisäopistolaisille. Täällä
-elää hän uudelleen Stickneyn alkutunnelman. Maailma on kadonnut
-häneltä, ja hän maailmalta, ja hän nauttii intensiivisesti siitä,
-että hänen opettajatoverinsa, jotka etupäässä olivat vaatimattomia
-maalaispappeja, eivät tunteneet edes hänen nimeään, eivät tietäneet
-hänen porvarillisesta haaksirikostaan eivätkä hänen kirjallisesta
-kunniastaan. Hän alkaa itsekin unohtaa molemmat.
-
-Mutta "saturnolaisten" kohtaloon ei kuulu pidempiaikainen sielun
-tasapaino.
-
-Se "fureur d'aimer", kiihkoinen tarve rakastaa, jota Verlaine
-itse pitää psyykelleen tunnusmerkillisenä, määrää vielä kerran
-hänen elämänsä juoksun. Kauniin Mathilde'in ja Arthur Rimbaud'n
-iskemät haavat eivät vielä olleet ehtineet arpeutua, kun hän
-uudestaan syttyy: rakkauden esineenä on nyt hänen nuori oppilaansa,
-kahdeksantoistavuotias Lucien Létinois. Kuten aina, on hänen tunteensa
-nytkin ääriä ja määrää vailla, mystillinen ja aistillinen samalla
-kertaa; hän ajattelee poikaansa, josta hän on iäksi erotettu, ja
-kiittää Jumalaa siitä, että tämä korvaukseksi on lähettänyt Lucienin
-hänen tielleen. Hänen isällinen, palvova hurmansa on niin suuri, että
-kun hän mielikuvituksessaan etsii puolisoa 'pojalleen', ei kukaan maan
-tyttäristä tunnu kyllin arvokkaalta siihen kunniaan. Hän on olemassa
-vain uutta ystäväänsä varten, tai oikeammin, hän on olemassa vain
-Lucienin kautta. Hetkeäkään arvelematta jättää hän lempeän tyyssijansa
-Rethelissä, niin pian kuin Lucien on suorittanut oppikurssinsa, ja
-on valmis seuraamaan poikasta minne hyvänsä. Jos Lucien olisi ollut
-Rimbaud'n tapainen, olisi Verlaine epäilemättä ilomielin seurannut
-häntä vaikka maapallon ympäri; kun nuorukainen sen sijaan sattuu
-olemaan hiljainen, nöyrä, hurskas, intellektuaalisesti kehittymätön
-maalaispoikanen -- "viaton paimen jostakin koomillisesta oopperasta",
-kuten Lepelletier hiukan ilkeästi sanoo --, on luonnollista, että
-Verlaine olosuhteiden mukaan haaveksii rauhallista maalaisidylliä.
-Asiat kehittyvät niin pitkälle, että Verlaine'in äiti, jolla ei
-ole mitään sitä vastaan, että Paul pysyisi syrjässä suurkaupungin
-viettelyksistä, saapuu avuksi ja ostaa pojalleen pienen tilan, jonne
-ystävykset asettuvat asumaan, vietettyään ensin muutamia kuukausia isä
-Létinois'n maatalossa.
-
-Mutta uneksittu idylli osoittautui pian kestämättömäksi. Vaikka
-Verlaine aina oli ihannoinut maalaiselämää ja usein kaivannut jotakin
-"pysyväistä jalansijaa", ja vielä, vaikka hänellä oli esi-isiltään
-perittyinä maalaiselämän vaistot, oli hän käytännössä mahdottomin
-maanviljelijä mitä saattaa ajatella. Tuoreen heinän tuoksu hurmasi
-häntä, mutta ainoastaan esteettisesti; heinäsuovat olivat hänen
-mielestään olemassa vain pieluksina, joille oli ihanaa heittäytyä
-selälleen ja joilta saattoi riimeillä kehystää taivaan kultapilviä.
-Sateen ääni tuuditti hänen sielunsa omituiseen rauhaan, mutta
-milloinkaan ei hänen mieleensä johtunut surra tai iloita siitä
-viljelysten kannalta: pisarat kimmelsivät kauniisti ruohonkorsilla tai
-soivat rytmillisenä musiikkina hänen korvassaan, mutta eivät turmelleet
-tai elvyttäneet hänen laihojaan. Mikään ihme ei sen vuoksi ollutkaan,
-että ojat kasvoivat umpeen ja rikkaruohot rehoittivat yhä upeampina
-vastaostetulla maatilalla, sekä että käyttörahat osoittivat merkillistä
-taipumusta ehtyä. "Notre essai de culture eut une triste fin", meidän
-viljelyskokeilumme loppui surullisesti, valittaakin Verlaine, sillä
-kertaa täysin ymmärtämättä asian koomillista puolta. Ja kun äiti
-Verlaine, loukkautuneena siitä että poika niin täydellisesti oli
-kiintynyt uuteen ystäväänsä ja muisti emoaan vain rahapulan hetkinä,
-kieltäytyy jatkuvasti näyttelemästä pelastavan enkelin osaa, myy
-Verlaine pienen maatilansa ja -- matkustaa Létinois'n kanssa suinpäin
-Lontooseen! Että oleskelu täällä muodostuu verrattain lyhyeksi,
-johtuu ystävysten epäkäytännöllisyydestä ja rahavarojen niukkuudesta.
-Ennen pitkää kolkuttaakin Verlaine uskollisen äitinsä ovea ja asettuu
-ystävineen asumaan hänen luokseen -- Boulogne-sur-Seine'iin --,
-aivan kuin hän muutamia vuosia aikaisemmin oli pesiytynyt perheineen
-appivanhempiensa kotiin, vieläpä tuonut sinne Rimbaud'nkin.
-
-Mutta vielä kerran täytyy Verlaine'in oppia kadottamaan: muutamia
-päiviä kestäneen ankaran taudin jälkeen kuolee nuori Lucien.
-
-Isku oli kauhea. Liioittelematta voidaan sanoa, että se oli kovin mikä
-sillä hetkellä saattoi Verlaine'iä kohdata. Oli kuin jokin verisuoni,
-joka yhdisti hänet elävään elämään, yht'äkkiä olisi katkennut, ja
-niinkuin hän ei enää olisi jaksanut tointua entiselleen. Sillä Verlaine
-ei milloinkaan, koko vaiherikkaan elämänsä kestäessä, osannut tai
-jaksanut kehittää itsesuojelusvaistoaan niin pitkälle, että hän olisi
-oppinut kivuttomasti irtautumaan. Mutta -- Muusille kiitos! -- elämää
-ja runoutta eivät kerta kaikkiaan ohjaa samat lait, ja mitä ihminen
-kadottaa persoonallista onneaan, sen voittaa hän usein monin kerroin
-runoilijana takaisin.
-
-Kokoelma _Amour_, "Rakkaus", on suuren surun merkeissä syntynyt, ja
-suuren surun jalostama.
-
-Kokonaisuudessaan on se Verlaine'in hiljaisin ja alistunein kirja.
-Vaikka hän "Sagesse"-kokoelmassaankin oli oppinut luopumaan ja
-uhraamaan, oli sen sävy aktiivisen intomielinen: vaikka hän silloin
-oli paljon kadottanut, oli hän myös äärettömästi voittanut, ja uudet
-lähdesuonet pursuivat hänen sielussaan. _Nyt_ on hän yksinomaan
-väsynyt; hän turvautuu Jumalaan yhä vielä, mutta ilman iloa ja
-hurmiota. Yksinäisyys, joka vasta näytti niin pelottavalta, mutta
-jossa samalla oli jotakin juhlallista ja suurta, miltei pyhää, on
-tullut lähemmäksi, todellisemmaksi, tavallaan arkipäiväisemmäksi, ja
-juuri siksi tuntee hän sen painon vielä raskaampana. "L'horreur de
-rester solitaire", kaameata jäädä yksin, nyyhkyttää hän pää käsiensä
-varassa. Hänen elämästään ei enää avarru näköaloja mihinkään suuntaan.
-Kaikki käy äänettömäksi hänen ympärillään, niin äänettömäksi, että hän
-tuskaisena alkaa muistella menneitä, surujaan ja riemujaan, voidakseen
-siten identifioida oman itsensä ja kiinnittää itsensä johonkin,
-joka kerran on ollut, ja joka näin yhä vielä _on_ olevaista. "Sillä
-totisesti olen minä paljon kärsinyt", kuiskaa hän itsekseen. "Joku osa
-minun olemustani pelkää ja antautuu neuvotteluihin: minä tarvitsen
-apua, mihin hintaan hyvänsä, nopean ja voimakkaan avun." Hän muistelee
-entisiä ystäviään, kutsuen Elise-serkkuaan, kuollutta isäänsä, rakasta
-Lucieniä, jota hän kerta kerran perästä puhuttelee "hyvänä enkelinään".
-"Oh mes morts tristement nombreux", oi te surullisen lukuisat
-vainajani, huokaa hän kipein sydämin.
-
-Kuinka Jumala oli hennonnut olla niin kova hänelle? Tämä ajatus
-toistuu varsinkin siinä ihanassa sikermässä, jonka hän on omistanut
-Lucien Létinois'lle, "pojalleen". Väliin kuohahtaa hän kuin kapinassa,
-hän loihtii esiin nuorukaisen sellaisena kuin tämä oli voimiensa
-päivinä, urheana, hyvänä, hurskaana ja kauniina. Mutta sitten painaa
-hän jälleen alas kaikki kapinoivat ajatukset. Jumala oli antanut
-hänelle pojan, ja Jumala otti hänet jälleen -- se oli Jumalan oikeus,
-ja runoilija suutelee ankaraa kättä, nöyränä taipuen Iäisen lakien
-edessä.
-
-Ellei hän voikaan ymmärtää Jumalan aivoituksia, tahtoo hän niitä
-kunnioittaa:
-
-    Seigneur, j'adore vos desseins,
-    mais comme ils sont impenetrables!
-    Je les adore, vos desseins,
-    mais comme ils sont impenetrables!
-
-    Herra, minä ihailen aivoituksiasi,
-    mutta kuinka ne ovatkaan tutkimattomat!
-    Ihailen niitä, aivoituksiasi,
-    mutta kuinka ne ovatkaan tutkimattomat!
-
-Ehkä kaikista kirkkain ja kirkastunein on sikermän kolmastoista
-runo, jossa hän sydämensä syvyydestä jaksaa kiittää Jumalaa. Hänen
-lohdutuksensa on, että hänen haltuunsa uskottu kallis lahja on säilynyt
-koskemattomana, ja että hän voi antaa lainaksi saadun poikansa "sangen
-puhtaana" takaisin. Ehkä oli parastakin, että näin kävi? Kuka tietää,
-mitkä kohtalot olisivat voineet tulla Lucienin osaksi -- ehkä Nainen
-olisi voinut tehdä hänelle paljon pahaa, ehkä hän muutoin olisi saanut
-liiaksi kärsiä...
-
-Ovatko nämä runot aistillisia, kuten muutamat ovat väittäneet, ja
-antavatko ne tukea sille otaksumiselle, että Verlaine'in kiintymys
-perustui seksuaaliselle tunteelle, niinkuin hänen vaimonsa vanhemmat
-aikoinaan uskoivat hänen tunteestaan Arthur Rimbaud'hon? Meidän on
-tuskin syytä ottaa tätä asiaa pohdittavaksi, koska ratkaisu puoleen tai
-toiseen ei oleellisesti muuttaisi näiden runojen kauneusarvoja. Kuinka
-hyvänsä, joka tapauksessa on kokoelman nimi oikein valittu: siitä puhuu
-rakkaus, rajoja ja määrää vailla, eikä suinkaan pelkkä ylimaailmallinen
-sielujen sympatia. Mutta näissä runoissa ei ole mitään kyynillistä tai
-epäpuhdasta, mitään luonnotonta tai vastenmielistä sukupuolikiihkoa.
-Niistä huomaa, että Verlaine'illä ennen kaikkea oli ollut tarve liittyä
-johonkin elolliseen olentoon, särkeä se kammottava eristyksen piiri,
-jonka vankila-aika oli rakentanut hänen ympärilleen. Kuinka kaunis
-kaikessa yksinkertaisuudessaan on esim. se runo, jossa Verlaine kertoo,
-miten hän koulussa näki tuon nuoren pojan ja valitsi juuri hänet,
-siksi että hän oli hyvä ja hieno ja hurskas, oman kaivatun poikansa
-sijalle. Eräässä myöhemmässä runokokoelmassaan, "Onni", _Bonheur_,
-sanoo Verlaine rakkautensa olleen samalla kertaa veljellistä, isällistä
-ja äidillistä. "Minä suutelen lapseni kuninkaallista otsaa": näissä
-sanoissa ilmenee isän ylpeys sen johdosta, että hänen poikansa on
-kaikkia toisia parempi ja kauniimpi. Väliin on näiden runojen sävy
-liikuttavan naiivi: hän muistelee, miten soleana poikanen istui
-hevosensa selässä, miten joustavasti hän luisteli, miten hän oli
-"hieno kuin suurikasvuinen nuori tyttö", vilkas ja notkea. Hän näkee
-edessään nuorukaisen profiilin, sellaisena kuin se kerran oli piirtynyt
-iltataivasta vastaan, Lucienin tehdessä maatyötä peltokummulla, heidän
-yhteisellä tilallaan. Miten inhimillisiä ovatkaan nämä runot nöyrässä
-alistumisessaan ja taas äärettömässä surussaan! Väliin hän on valmis
-syyttämään itseään kaikesta. Ehkä hän oli tehnyt väärin erottaessaan
-poikasen vanhemmistaan, ehkä hän oli ollut liian itsekäs ja ajatellut
-vain omaa parastaan, pyytäessään Lucieniä yksinäisyytensä lieventäjäksi
--- ehkä Jumala juuri siksi otti hänet pois? Mutta siinä samassa, kun
-hän näin nöyrästi luovuttaa takaisin kalliin lainan, purkautuu hänen
-sydämestään vaistomainen tuskanhuuto, elämän vastalause kuoleman
-käsittämättömyyden edessä:
-
-    Mais quelle horreur de suivre ô toi! ton blanc convoi!
-
-    Mutta ah sinä, miten kauheata olikaan seurata valkeata
-    saattoasi!
-
-Tällä runollisella ekspansionilla ei kuitenkaan ollut vastinetta
-Verlaine'in jokapäiväisessä elämässä: Létinois'n kuolema on murtanut
-hänet ja riistänyt hänen toimintakykynsä. Hän koettaa kyllä
-näennäisesti työskennellä entiseen tapaansa -- m.m. kirjoittaa hän
-näinä aikoina pariin lehteen pakinoita ja kirjallisia esseitä, jotka
-paljon myöhemmin ilmestyivät kirjoina: "Mémoires d'un veuf", "Les
-poètes maudits." Niinikään solmii hän uudelleen suhteita Parisin
-kirjallisen maailman kanssa, vieläpä tekee uusia tuttavuuksiakin.
-Mutta kaikki tapahtuu omituisen hervottomasti; hän on mukana vain
-näennäisesti, samalla kuin hänen todellinen minänsä itkee kuolleen
-ystävän haudalla. Hänen olotilansa on iloton ja harmaa, hän on kuin
-kone, jonka kaikki osat ovat 'kunnossa', mutta joka ei voi käydä
-sytyttävän kipinän puutteessa. Huolestunut äiti tulee vielä kerran
-hänen avukseen ja hankkii itselleen ja pojalleen uuden pienen
-maapaikan, toivoen että luonto voisi lääkitä kipeät sydänhaavat.
-Mutta maalla vajoaa Paul täydelliseen apatiaan, jaksamatta ajatella
-eteenpäin, tai välittämättä tehdä työtä -- ainoastaan läheinen
-kyläkapakka antimineen ja raakoine juomaveikkoineen kiinnittää hänen
-mieltään, mutta myös verottaa liiaksi äidin muutoinkin ohennutta
-kukkaroa. Äidin ja pojan välille syntyy kaunaa, ja vihdoin kasvaa
-kahnaus niin pahaksi, että rouva Verlaine, naapurien neuvosta, jättää
-parantumattoman tuhlaajapoikansa ja asettuu asumaan läheiseen taloon.
-Tämä toimenpide kärjistää kuitenkin liiaksi tilannetta ja aiheuttaa
-teon, jota Verlaine itse on sanonut elämänsä mustimmaksi muistoksi:
-juovuspäissään, äärimmäisessä kiihtymystilassa, saapuu hän äidin
-luo vaatiakseen tätä tilille, ja -- uhkaa puukolla. Eräs tilapäinen
-silminnäkijä saattaa asian oikeuden tietoon, ja vaikka äiti tekee
-voitavansa suojellakseen poikaansa, tuomitaan hänet kuukaudeksi
-kuritushuoneeseen.
-
-Rahattomana, murtuneena ruumiiltaan ja sielultaan, matkustaa hän
-rangaistuksen kärsittyään Parisiin. Hänen elämänsä viimeinen,
-monivaiheinen ja samalla yksitoikkoinen taival on alkamassa, se, jota
-Anatole France lähinnä tarkoittaa "Gestas"-kertomuksellaan.
-
-
-
-
-V.
-
-"LÉLIAN PARKA".
-
-
-Kirjallisessa esseekokoelmassaan _Poètes maudits_, "Kirottuja
-runoilijoita", jossa Verlaine hahmottelee erinäisiä, enemmän tai
-vähemmän unohdettuja tai tunnustuksetta jääneitä kirjailijatovereitaan,
-on hän omistanut myös "Lélian paralle" muutamia sivuja.
-
-"Lélian parka" oli Paul Verlaine itse.
-
-Tämä nimi tulee vaistomaisesti mieleen, kun ajattelee Verlaine'in
-viimeistä kautta Parisissa, jota kesti alun toistakymmentä vuotta. Ei
-siksi, että hän elämänsä viimeisinä aikoina olisi jäänyt kirjallisesti
-unhoon: pikemminkin oli hän silloin "kuuluisuus", kun taas hänen useat
-aikaisemmat runokokoelmansa, "Saturnolaisesta" alkaen, menivät ohi
-arvostelijain huomiota herättämättä. Vasta elämänsä iltapuolella tuli
-Verlaine kirjallisesti muotiin, kuten sanontatapa kuuluu; hänen uudet
-teoksensa alkoivat olla tapahtumia, joista puhuttiin ja kirjoitettiin,
-vieläpä enimmäkseen kunnioittavassa äänilajissa. Ja silloin oli
-hänellä niinikään oma vakituinen kustantajansa, Vanier, joka painatti
-kaiken mitä hän suinkin tuotti (palkkiot olivat kyllä uskomattoman
-alhaiset, mutta ne olivat toki varmat). Varsinkin kun muistaa kaikkia
-hyvän Lepelletier'n jalkavaivoja "Sagesse'in" ja "Romances sans
-paroles"-käsikirjoitusten päivinä ja Verlaine'in omia aikaisempia
-juoksuja, huomaa että tilanteessa oli tapahtunut melkoinen kehitys
-parempaan päin.
-
-Mutta tuo Verlaine'in itsensä käyttämä adjektiivi tulee mieleen ennen
-kaikkea siksi, että hän ihmisenä oli niin yksinäinen ja hyljätty
-näinä viime vuosinaan. Hänellä oli kyllä viljalti juomaveikkoja,
-vieläpä kirjallistakin seuraa -- aika ajoin oli hänellä esim. omat
-kuuluisat vastaanotto-iltansa eräässä Montparnasse'in kahvilassa --,
-mutta yhteiskunnallisessa ja sentimentaalisessa mielessä hän oli
-täysin yksin. Hänen vaimonsa oli toisissa naimisissa, hänen uskollinen
-äitinsä, joka Paulin muutettua Parisiin asettui asumaan aivan hänen
-läheisyyteensä, oli kuollut talvella 1886. Ja Paul oli kerta kaikkiaan
-lapsi, herkkä ja tunteellinen, joka ei tullut toimeen omin neuvoin.
-Ellei hän aina tuntenut toisen, itseään väkevämmän tukea, oli hän
-kirjaimellisesti kuin irtonainen, kaikkien tuulien kuljettelema lehti.
-Sydäntä särkevä on eräskin _Bonheur_-kokoelman runo, jossa hän valittaa
-sielunsa hätää Jumalalle ja vertaa koettelemuksiaan Jobin vaivoihin.
-Muudan säkeistö päättyy tähän koruttomaan, mutta syvältä kumpuavaan
-vaikerrukseen:
-
-    L'ami me meurt, aussi la Mère,
-    une rancune plus qu'amère
-    me piétine en ce dur moment
-    et me cantonne en la misère,
-    dans la littérale misère,
-    du froid, et du délaissement!
-
-    Minulta kuolee ystävä, myös äiti.
-    Katkeraakin katkerampi vihankauna
-    paaduttaa minut tänä ankeana hetkenä
-    ja majoittaa minut kurjuuteen,
-    kirjaimelliseen kurjuuteen,
-    kylmään ja avuttomuuteen.
-
-Tämä "kylmyys ja avuttomuus" painoi häntä muutoin sitäkin enemmän, kun
-hänen oma terveytensä alkoi olla täysin murtunut. Eritoten vaivasi
-häntä paha polvireumatismi, josta hänen onnahteleva käyntinsä johtui,
-ja joka suinkaan ei ottanut parantuakseen niissä viheliäisissä
-kellari- ja ullakkokopeissa, joissa hän kassansa takia oli pakotettu
-majailemaan. Niinpä asui hän pitkät ajat eräässä viinikaupan takaisessa
-kamaripahasessa, jonka ilma oli raakaa ja kosteata ja jonka lattiana
-oli pelkkä maa.
-
-Väliin, kun kurjuus kävi liian suureksi, haki hän suojaa ja hoitoa
-kaupungin yleisiltä sairaaloilta, saattaen oleskella niissä
-viikkoja, vieläpä kuukausiakin yhteen menoon. Näitä lyhyempiä ja
-pidempiä vierailujaan on hän kuvannut humoristisen eloisassa _Mes
-Hôpitaux_-kirjassaan. Jo tämä nimi, "Sairaalani", osoittaa muutoin,
-että Verlaine kaikissa vaiheissaan säilytti itseironiansa ja huumorinsa
--- kuka toinen käyttäisi niin reippaasti suffiksia, aivan kuin olisi
-kysymys jostakin paremmasta omaisuudesta! Hänen vierailunsa näissä
-laitoksissa sattuivat aika ajoin niin tiheään, että Verlaine'in ystävät
-tervehtivät toisiaan kysymyksellä: "Missähän sairaalassa mahtaa
-Verlaine tätä nykyä olla?" Lopulta on hänen itsensäkin vaikeata pitää
-luvussa kaikkia niitä eri kertoja, mitä hän moisissa parannuspaikoissa
-on oleskellut. Katkeran leikkisästi viittaa hän tähän asiantilaan
-eräässäkin runossaan:
-
-    J'étais á l'hôpital, lequel? Vraiment le sais-je,
-    étant si coutumier et du fait et du lieu!
-    J'étais á l'hôpital. Dire lequel? Qu'en sais-je?
-
-    Olin sairaalassa, missä? Todellakaan en sitä tiedä,
-    sillä olen niin tottunut tähän tapahtumaan ja paikkaan.
-    Olin sairaalassa. Missäkö? Mistä sen tietäisin?
-
-Epäilemättä olisi hän voinut viettää aikansa pahemmissakin paikoissa,
-ja sen on hän itse ensimmäisenä valmis tunnustamaan: moinen järjestynyt
-ja säännönmukainen elämä teki hyvää hänen pilaantuneelle hermostolleen,
-samalla kuin se varasi hänelle tilaisuutta kirjalliseen työskentelyyn.
-"Täällä ei minulta todellakaan puutu mitään", sanookin hän eräässä,
-sairaalassa kirjoittamassaan runossa: "ja totisesti viipyisin täällä
-koko elämäni, ilman suuria kadehtijoita, toivoakseni, ja ainakin
-itse kadehtimatta ketään, ellei minulla, parannuttuani -- nimittäin
-jos paranen, sillä kaikki voi olla mahdollista -- olisi tehtävänä
-jotakin, jota Jumala tahtoo." Alussa kauhistaa häntä kyllä se kuoleman
-perspektiivi, joka avartuu sairaaloissa: hän ei voi unohtaa vanhaa
-miestä, jonka hän ensimmäiseksi näki kuolevan, ja niitä "Äiti --
-äiti"-huutoja, jotka olivat purkautuneet vanhuksen huulilta. Mutta
-sittemmin tottuu hän näihin alituisesti uusiutuviin tapahtumiin. "On
-s'y fait", siihen tottuu, kirjoittaa hän lyhyesti eräälle ystävälleen.
-Kerran saapuu hän ottaakseen haltuunsa luvatun numeroidun yösijansa,
-mutta saa odottaa niin kauan kunnes vastakylmennyt ruumis on nostettu
-siltä pois. Pieni fyysillinen kammonväristys puistattaa häntä, mutta
-se menee ohi ja hän laskeutuu tyynesti tyhjälle vuoteelle, joka,
-kuten hän itse kertoo, uhoaa kylmää ruumiin jäljiltä... Miltei
-huvitettuna seuraa hän muutoin osatovereittensa kohtaloa, ja päivän
-pikkutapahtumat aterioineen, lääkärinkäynteineen ja vierailuhetkineen
-tekevät hänen verensä omituisen tyyneksi. Sillä ihminen, viettäköön
-hän minkälaista juuretonta boheemielämää hyvänsä, on kuitenkin
-vaistomaisesti myös yhteiskunnallinen olio: hänen täytyy, ainakin
-vanhuuden lähestyessä, tuntea olevansa osana jostakin, jollakin tavoin
-kuulua elävään elimistöön ja turvautua siihen. Niin myös Verlaine. On
-kuin se yksinäisyyden ja eristyksen paine, josta hän näinä aikoina
-niin suuresti kärsi, olisi hiukan lientynyt sairaaloissa: sama kohtalo
-muitten kanssa luo yhteenkuuluvaisuustunteen, ja tämä tunne rauhoittaa
-ja viihdyttää häntä. -- Ja muutenkin oli hänellä suhteellisen hyvä olla
-näissä laitoksissa; hän ei enää ollut "entinen vanki", vaan kuuluisa,
-vaikka hieman omituinen runoilija, jonka vierailut tavallaan olivat
-asianomaiselle sairaalalle kunniaksi, ja siksi kohdeltiinkin häntä
-erikoisella huomaavaisuudella ja arvonannolla. Kuitenkin on kuvaavaa,
-että hän elämänsä viime päivinä usein ilmitoi ilonsa sen johdosta, että
-hän saisi kuolla 'kotona', eikä missään numeroidussa vuoteessa.
-
-"Koti" oli Eugénie Krantzin ullakkohuone.
-
-Mathilde Mauté pysyi Verlaine'in ainoana rakkautena; siitä huolimatta
--- vai juuri siksi? -- vajosi hän viime vuosinaan eetillis-eroottisesti
-tavallaan niin alas kuin ihminen voi vajota. Hänen monilukuisista
-suhteistaan on vähitellen kasvanut legendoja, hän solmi lyhyempi- tai
-pidempiaikaisia suhteita kadun kuluneimpien ja sivistymättömimpien
-yökulkijain kanssa, kirjoittaen heille rivoja runoja ja maleksien
-heidän kanssaan kapakasta kapakkaan. Herättyään huumauksesta saattaa
-tämä elämä kammottaa ja inhoittaa häntä, ja muiston tuskan polttamana
-ajattelee hän sitä aikaa, jolloin hän suuteli "Hänen kättään" eikä
-"Heidän poveaan." Mutta toisin ajoin tuntuu hän miltei nauttivan
-tästä alennuksestaan. "Sinä et ole mikään oppinut nainen", sanoo hän
-eräässäkin runossaan, "ja siitä minä sinua sydämestäni onnittelen ja
-ylistän. Tuntuu niinkuin sinä et ymmärtäisi säkeitä, joita sinulle
-huokailen: olkoon, mutta sinä innoitat minua niitä kirjoittamaan!"
-Kuten tästäkin puolileikkisästä runosta kuultaa, oli Verlaine'in
-tunteella osittain sama pohja kuin Goethen kiintymyksellä Christiane
-Vulpiukseen: viehättihän neito runoilijaa juuri sillä, että hän
-antautui ilman intellektuaalista kiintymystä, "rakastetun nimeäkään
-tuntematta", saati sitten runoilijamainetta. Mutta samoin kuin
-Eugénie Krantz ja hänenlaisensa olivat Christianea moraalisesti
-ja yhteiskunnallisesti monta porrasaskelmaa alempana, samoin oli
-Verlaine'in eroottinen kiintymys jollakin tavoin eetillisesti
-'alempiarvoista' kuin Goethen, jonkinlaisen häpeäntunteen ja myös
-porvarien härnäilyhalun ja uhman värittämää. Hänelle tuotti hekumaa se
-ajatus, etteivät nuo naiset, joilla hän itsensä ympäröi, ymmärtäneet
-hänen runoistaan muuta kuin niiden rahanarvon, ja taas tyydytystä se
-tietoisuus, että hän, alentuessaan heidän tasolleen, osoitti olevansa
-vapaa kaikesta omahyveisyyden ja ylpeyden synnistä. Ja kuta enemmän
-hänen elämänsä herätti pahennusta, sitä korskeammin kantoi hän päätään,
-sitä kunnioittavammin ja silmäänpistävämmin kohteli hän noita naisia
-vertaisinaan, runoili heille tunteita ja vaistoja, joista heillä
-ei ollut aavistustakaan, ja vannoi ritarillisesti heille ikuista
-rakkautta. Asennetta? Kieltämättä, mutta samalla vilpittömyyttä: jos
-kerran hän oli yhteiskunnan hylkiö, tahtoi hän myös näyttää, että ellei
-se kysynyt häntä, saattoi hänkin erinomaisen hyvin tulla toimeen ilman
-sitä, niiden parissa, joilta se oli sulkenut ovensa kuten häneltäkin.
-Mutta osittain yhtyi tähän tunteeseen myös inhimillisyyttä, joka läheni
-sääliä. Verlaine tahtoi saattaa nuo raukat unohtamaan alennustilansa,
-ja sen vuoksi, koska hän ei jaksanut heitä nostaa, tahtoi hän painua
-heidän tasolleen ja ravita itseään samalla tavalla kuin hekin. On kuin
-sanaa syyntakeellisuus ei olisi löytynyt Paul Verlaine'in sanakirjassa
--- ihminen oli hänelle vain 'onnellinen' tai 'onneton', tuskin muuta,
-mutta onnellinen tai onneton Sallimuksen viisaan tahdon jälkeen.
-Ja juuri siksi, kuta onnettomampi, kuta syvemmälle vajonnut jokin
-ihminen oli, sitä enemmän oli hän Verlaine'in mielestä rajattoman
-säälin ja rajattoman rakkauden arvoinen. Niinkuin Raskolnikow nöyrästi
-suuteli Sonjan kättä, palvoen tässä pienessä katutytössä Jumalan
-pyhää, vaikka tahrittua kuvaa, niin oli Verlaine'inkin kiintymyksessä
-Eugénie Krantziin jotakin kristillis-mystillistä, kaikesta
-aistillisuudesta huolimatta. Ja näin lankeaa hänen loppuelämänsä ylle
-jonkinlainen kaksoisvalaistus, faunimaisen ja irvokkaan komedian, ja
-taas pyhimyslegendan. Edellinen piirre on räikeästi esillä niissä
-pilakuvissa, joita Verlaine näinä aikoina piirteli itsestään,
-jälkimmäinen ruumiillistuu siinä maalauksessa, jossa Carrière on
-ikuistanut vanhenevan Paul Verlaine'in. Carrière tuntuu jollakin tavoin
-eliminoineen pois kaiken sen, mitä hän ei tahtonut Verlaine'issä
-nähdä, tämän henkisen ja ruumiillisen rappiotilan; taiteilija tahtoo
-esittää Verlaine'in sielua, tai sen mikä oli kauneinta ja oleellisinta
-siinä. Runoilija muistuttaakin lähinnä jotakin patriarkkaa --
-slaavilaista ehkä? -- joka pitkän elämänsä kuluessa on kaikki nähnyt
-ja kaikki kokenut, mutta jolle elämä vihdoin on kirkastunut: hienoa
-leikillisyyttä ja nöyrää, vakavaa viisautta pilkoittaa katseesta, jonka
-mahtava otsakupoli puolittain kätkee.
-
-Mutta, pysyäksemme vielä runoilijan itsellensä antamassa nimessä,
-Paul Verlaine oli "Lélian parka" myös siksi, että hän runoilijana
-vajosi vuosi vuodelta alaspäin ja että hän itse oli tietoinen tästä
-liikuntansa suuntaviivasta. Kuinka hyvin tunteekaan, että monet, monet
-niistä runoista, jotka lisäävät "Elegiojen" tai "Lauluja Hänelle" tai
-monien myöhempien kokoelmien sivulukua, ovat syntyneet sitä tietä, että
-Esther tai Eugénie tai Philomèle tai jokin muu on sulkenut runoilijan
-huoneen oven ja odottanut, että tämä kirjoittaisi mahdollisimman monta
-sonettia à 5 fr. -- Vanier'n säätämä taksa -- jotka rahat taas samana
-iltana saataisiin vaihtaa absinttiin! Sille, jonka inspiratsioni
-aikoinaan pulppusi paratiisin esikartanoiden lähteistä, mahtoi
-alennustila väliin tuntua suorastaan kammottavalta. Oli kuitenkin onni,
-ettei syvempi itsetutkistelu kuulunut Lélian paran erikoisheikkouksiin.
-
-Kaikella tällä en suinkaan tahdo väittää, että Verlaine viimeisen
-vankilakautensa jälkeen ei olisi tuottanut mitään runoilijamaineensa
-arvoista: kieltämättä saattoi hän vielä tällöin kirjoittaa
-monta yksityistä ihanaa runoa, mutta _yleinen_ suuntaviiva vei
-alaspäin. Ne runokokoelmat taas, jotka on mainittava Verlaine'in
-huomattavimpien yhteydessä ja jotka ilmestyivät painosta hänen
-lopullisen Parisin-muuttonsa jälkeen -- _Jadis et naguère_, "Ennen ja
-nyt", _Amour_, "Rakkaus" -- ovat pääasiallisesti olleet aikaisemmin
-käsikirjoituksina valmiit, joten niistä tuleva kunnia tuskin kuuluu
-Lélian paralle. Kuten jo ennen on osoitettu, ovat "Amour"-kokoelman
-runot enimmäkseen Lucien Létinois'lle omistettuja ja juontavat
-juurensa tältä ajalta, vaikkakin kirja sinänsä ilmestyi vasta v.
-1888. "Jadis et naguère" ilmestyi neljää vuotta ennen, mutta nimikin
-viittaa, että sen sisällys osittain on poimittu vanhoista kätköistä,
-kun taas sen uusi aines on yleensä enemmän tai vähemmän tilapäistä
-laatua. Joka tapauksessa käsittää tämä kokoelma erään Verlaine'in
-kaikkein kuuluisimpia runoja, "ohjelmajulistuksen" "L'art poétique",
-mutta siihen saamme toisessa yhteydessä palata: voimme silloin
-samalla huomata, ettei se niin paljon ole käsitettävä teoretisoivaksi
-ohjesäännöksi ja "runousopiksi", vaan että se selittää miksi Verlaine
-sisäisestä pakosta kirjoitti runonsa juuri niin kuin hän kirjoitti,
-eikä toisin.
-
-Erään Verlaine'in myöhemmän runokokoelman nimenä oli _Parallèlement_,
-"Rinnakkain", ja se voisi oikeastaan olla hänen myöhemmän tuotantonsa
-yhteisnimenä. Hänen inspiratsioninsa kulki, vielä ehdottomammin kuin
-ennen, kahta rinnakkaista viivaa, aistillista ja yliaistillista.
-_Parallèlement, Chansons pour Elle_, "Lauluja Hänelle", _Odes en son
-honneur_, "Oodeja hänen kunniakseen", Élégies, "Elegioja", _Dans les
-Limbes_, "Limbuksissa", _Chair_, "Lihallisuus": nämä kokoelmat ovat
-Venus Vulgivagalle omistettuja, kyynillisiä ja ilottomia, joissa
-runoilija tuttavallisen julkeasti erittelee rakkauden fysiologisia
-ilmiöitä ja levittelee yleisön nähtäväksi kaikki alkovinsa salaisuudet,
-olivatpa ne mitä laatua hyvänsä. Mutta väliin soinnahtaa niissä vihlova
-katkeruus, joka osoittaa, että Verlaine ajoittain tuntee alennustilansa
-koko nöyryytyksen. Sellainen on esim. "Rinnakkain"-kokoelman alkuruno,
-jonka runoilija omistaa jollekin "kypsälle kokotille" ja jonka
-näennäinen leikillisyys on itkua tuskaisempi. Esim. viimeinen säkeistö
-puhuu selvää kieltä:
-
-    C'est bien fâcheux: me voici, lamentable
-    épave éparse à tous les flots du vice,
-    vous voici, toi, coquine détestable,
-    et ceci fallait que je l'écrivisse!
-
-    Tämä on aika harmillista: kas tässä minä, viheliäinen,
-    särkynyt hylky kaikkien paheitten aalloilla,
-    ja siinä te, sinä, inhoittava lunttu,
-    ja näin piti olla, jotta minä tämän kirjoittaisin!
-
-_Bonheur_, "Onni", ja _Liturgies intimes_, "Hiljaista liturgiaa",
-joiden ilmapiiriin hän välillä siirtyy, ilman vähintäkään ylimenoa,
-nousevat sen sijaan samalta pohjalta kuin _Sagesse_, "Viisaus":
-Paul Verlaine puhuu niissä "uskonnosta ainoana totuutena" ja
-vetoaa Jumalan armahtavaan laupeuteen. Kuin innokas vastakääntynyt
-tunnustaa hän uskovansa "roomalaiseen Kirkkoon, katoliseen ja
-apostoliseen". Monet näistä runoista muistuttavat suorastaan jotakin
-runomittaista katkismusta -- ne ovat opinkaavaisia selostuksia Pyhästä
-Hengestä, synninpäästöstä, sakramenttien siunauksesta, seitsemästä
-kuolemansynnistä ja niin poispäin. Mutta vain ani harvoin kumpuaa
-niissä uskonnollinen tunne välittömänä, polttavana ja kaikkivoittavana
-niinkuin Monsin päivinä -- "Kyrie Eleison" Liturgioissa olisi kuitenkin
-voinut olla kirjoitettu vankilassa --; niistä ei avarru mitään uusia
-näköaloja eteenpäin, jotka välittäisivät lukijalle sen vaikutuksen,
-että nämä runot olisivat elävän, kasvavan voiman synnyttämiä. Runoilija
-voi vielä hetkeksi runoilla itsensä samaan tunnelmaan, missä hän oli
-"Sagesse'issa", mutta on kuin hän itse vaistoaisi, että tunnelma on
-ohimenevää laatua. Hän koettaa epätoivoisena tehdä siitä uudelleen
-nykyhetkeä itselleen, sillä hän kaipaa sen rauhaa ja kauneutta, mutta
-sen riemukas elinhermo on poissa. Ja kun hän itkien ojentaa kätensä
-"Pikku Jeesuksen" puoleen, vertailee lukija vaistomaisesti näitä
-rukouksia niiden kanssa, joita Verlaine nyyhkytti Monsin kivilattialla
-ristiinnaulitun kuvan edessä: kuinka äärettömän paljon suurempi oli se
-sisäinen paine, joka aikoinaan pakotti esiin nämä jälkimmäiset!
-
-Tuskinpa onkaan syytä, ainakaan näin suppean esityksen puitteissa,
-lähemmin selostaa tätä Verlaine'in myöhempää tuotantoa. Sen valossa
-voimme sangen yksityiskohtaisesti seurata hänen jokapäiväisiä
-elämänvaiheitaan ja mielialojaan, mutta mitään uusia piirteitä ei se
-liitä tekijänsä kuvaan. Runokokoelmassa "Rinnakkain" sanoo Verlaine,
-että nämä säkeet oli kirjoitettava, koska "tämä tunnustus oli
-välttämätön"; hänellä oli kerta kaikkiaan väsymätön ripittäytymisen
-ja "kirjaanviemisen" tarve, koskipa se sitten synnintuskaa tai
-rakastajattarien yöpukuja, ja niin syntyivät nämä monet runokokoelmat,
-jotka taiteellisesti antavat sitä vähemmän, kuta pidemmälle aika kuluu.
-"Rinnakkain"-kokoelmassa oli vielä siroutta, armautta ja eleganssia,
-kaikesta julkeudestaan huolimatta, mutta toisissa on rivon leikkisä
-sananokkeluus silmäänpistävin ominaisuus. Ja samaa viivaa jatkavat
-myös ne toiset runovihkot, joiden nimiä vielä ei ole mainittu --
-_Epigrammes_, "Epigrammeja", _Dédicaces_, "Omistuksia", _Invectives_,
-"Solvaisuja" -- ne ovat tyypillisiä, enimmäkseen humoristisia
-tilapäärunoja, joista monet ovat syntyneet jonkun ystävän tai
-vihamiehen merkkipäivän johdosta, tai sen vuoksi, että runoilijalta on
-pyydetty "muutama rivi" johonkin albumiin tai muistokirjaan.
-
-Niinikään voimme vain mainiten sivuuttaa ne suorasanaiset teokset,
-jotka Verlaine näinä vuosina julkaisi -- muutamista on sitäpaitsi
-ollut puhe jo aikaisemmin, toisessa yhteydessä --: ne ovat
-enimmäkseen pelkkää 'journalismia', keveätä ja vaivatonta kylläkin,
-mutta tuskin mitään taiteellisia muistomerkkejä. _Confessions_,
-johon tässä elämäkerrassa usein on viitattu, on kai avomielisimpiä
-tunnustuskirjoja mitä yleensä on olemassa -- piirre ei suinkaan ole
-yksinomaan sympaattinen! -- ja avartaa intiimejä näköaloja tekijänsä
-ajatus- ja varsinkin aistimaailmaan. _Mes Prisons_, "Vankilani",
-ja _Mes Hôpitaux_, "Sairaalani", kuuluvat samaan sarjaan. _Quinze
-jours en Hollande_, "Kaksi viikkoa Hollannissa", on pirteä pakina siitä
-esitelmä- ja lausuntomatkasta, jonka Verlaine v.1892 teki Hollantiin,
-ja muotokuvasarja _Les hommes d'aujourd'hui_, "Päivän miehiä", tarjoaa
-persoonallisesti väritettyjä arviointeja Verlaine'in aikalaisista.
-Hänen draamalliset kokeilunsa, _Madame Aubin_, "Rouva Aubin", ja
-aikaisemmin julkaistu _Les uns et les autres_, "Yhdet jos toisetkin",
-ovat sukkelasanaisia kuten kaikki, mikä on vuotanut Verlaine'in
-kynästä, mutta edellinen olisi huoleti voinut jäädä mustepulloon.
-
-Näin nouseekin mieleen kysymys: mikä oli pohjimmaisena syynä siihen
-ilmeiseen kutistumiseen ja pienuuteen, joka suurin piirtein katsoen oli
-ominainen Verlaine'in koko myöhemmälle tuotannolle?
-
-Eräs Verlaine'in oleellisimpia ominaisuuksia, melko varhaisesta
-nuoruudesta alkaen, oli jonkinlainen henkinen indolenssi ja
-liikkumattomuus: hän ei tuntenut sitä älyllistä intohimoa tai sitä
-eetillistä kasvamisen tarvetta, joka tietoisesti olisi laajentanut
-hänen maailmankuvaansa. Jos on totta, kuten eräs suuri runoilija on
-sanonut, että elämä on koulu, jossa jokaisen on näytettävä kypsyyttään
-ja edistystään "päästäkseen luokalta", jäi Lélian parka vuosi
-vuodelta "laiskanläksylle", istuen liikkumatta samalla paikallaan,
-oppimatta mitään todella uutta, ja näin tylstymistään tylstyen vanhan
-kertauskurssin toistuessa. Se häpeäntunne, jonka tämä tila hänessä
-ajoittain synnytti, ei ollut siksi voimakas tai ainakaan siksi
-jatkuva, että se olisi saanut hänet oikein perinjuurin hereille. Ja
-Verlaine'illä ei edes nuoruutensa ja voimiensa päivinä -- sen huomaa
-kaikesta mitä hän on kirjoittanut -- ollut mitään metafyysillisen
-ajattelun tarvetta ja "äärettömyyden ikävöintiä": hänen tuskansa
-ja hurmionsa oli aina vaistomaista, eikä hän edes välittänyt nähdä
-_hetken_ tuolle puolen. Mikään ei tunnu hänelle niin luontaiselta kuin
-vegetatiivinen olotila. Ehkä selvimmin käy kaikki tämä ilmi hänen
-suhteessaan uskontoon, kuten jo edellä olemme nähneet. Hänen uskonsa
-oli jollakin tavoin "valmiina" saatua, eikä sen vuoksi vuosien mukana
-kehittynyt sen syvemmäksi -- hän tahtoi nauttia sen suomaa lepoa, mutta
-ei koettanutkaan karaista sitä elämää varten.
-
-En tarkoita, että moinen vaistorunous olisi arvoltaan alempaa laatua
-kuin mietiskelyn synnyttämä lyriikka. Kuka voi punnita vastakkain
-jotakin Sanattomien romanssien alatajunnassa syntynyttä nyyhkytystä
-ja "ihanaa itkua", ja esim. Alfred de Vignyn kosmillista näkemystä
-tai Sully Prudhomme'in kipeää ja syvää mieterunoa! Mutta lyyrillinen,
-vastaanottava vaisto kuuluu kerta kaikkiaan niihin ominaisuuksiin,
-jotka tuskin yksinään riittävät kannattamaan kokonaista runollista
-tuotantoa: se tylstyy ja heikentyy vuosien mukana, sillä se ei ole
-tarpeeksi lujaa ainesta. Näin kävi Verlaine'in. Runous tulee hänelle
-vuosien mittaan enemmän tai vähemmän pelkäksi rutiiniksi, osaamiseksi,
-ja sen vuoksi käy se yhä ontommaksi. Hänen herkät ja varmat vaistonsa
-olivat aikoinaan keränneet hänelle suuren "aineiston"; kun hän on
-käyttänyt sen loppuun, ei hän enää voi sitä uusia, sen vuoksi että
-ainoa tie uuteen kävi hänelle vaistojen, eikä ajattelun kautta. Myöskin
-Verlaine on näin, omalla tavallaan, todistus siitä, että ihminen usein
-ennen lopullista kuolemaansa on jo aikoja oikeastaan kuollut.
-
-Epäilemättä oli Verlaine täysin tietoinen tästä kulumisprosessista.
-Melko paljon katkeraa itseironiaa on siinä ulkonaisesti niin
-leikkisässä sonetissa, jossa hän ivailee "Paul Verlaine'in tapaa":
-se on kauttaaltaan rakennettu sulosoinnin ja runsaasti esiintyvien,
-vaikeiden kaksoisriimien varaan, mutta siinä ei sisäisessä mielessä
-_ole_ yhtään mitään. Väliin taas tuntuu tämä pelkkä ulkonainen
-osaaminen käyvän hänelle siinä määrin vastenmieliseksi, että hän
-melkein uhmaten, puoliraivossa, tekee syntiä hyvää muotoaistia vastaan,
-aivan kuin osoittaakseen, ettei hänelle runoilijana ole enää mikään
-pyhää. Yhä useammin toistuvat esim. hänen soneteissaan kahtiahakatut
-sanat, joiden alkuvartalosta on saatu sopiva loppusointu, samalla kuin
-"kelpaamaton" osa muitta mutkitta on liitetty seuraavan rivin alkuun.
-"Chair"-kokoelman prologissa on esim, tämäntapainen säkeistö:
-
-    -- -- poussant un sombre hou-hou!
-    Soudain le voilà roucou-
-    lant ramier gonflant son cou.
-
-[Olen jättänyt kääntämättä tämän runon, koska siinä sisällys on aivan
-sivuasia.]
-
-Ja sonetissa Raoul Ponchonille on tertsiini, joka viiltää silmää ja
-korvaa:
-
-    Voyez de Banville, et voyez Lecon-
-    te de Lisle, et tôt pratiquons leur con-
-    duite et soyons, tels ces deux preux, nature.
-
-[Jätetty kääntämättä samasta syystä kuin edellinen.]
-
-Lukemattomia muita samantapaisia esimerkkejä voisi mainita -- olen
-merkinnyt niitä muistiin miten paljon hyvänsä -- mutta nämä kaksi
-riittäkööt. Jo Pascal on sanonut, että ankarin kritiikki sivuuttaa
-ja on vaiti; Verlaine'in tämäntapaiset runot sivuuttaa mieluimmin
-äänettömänä.
-
-Miltei järkyttävän vaikutuksen tekevät sen sijaan ne Verlaine'in
-runot, joissa hän jättää moiset halpahintaisuudet ja jotka sydämestä
-pulpunneina nyyhkyttävät alennuksen tuntoa. Erikoisesti jää mieleen
-eräs hänen epigrammeistaan, jossa hän kutsuu kuolemaa ainoaksi
-uskollisekseen ja vertaa sitä elämään, joka mairittelee ja samalla
-pettää. "Vite au charnier, vieille charogne!", pian kuoppaan, vanha
-haaska, purkautuu kuin parahduksena hänen huuliltaan. "Mieux vaut
-n'avoir jamais connu la vie", olisi parempi ettei milloinkaan olisi
-tuntenut elämää, huokaisee hän kerran, ja tämä huokaisu oli varmasti
-muuta kuin pelkkiä sanoja. Viimeinen runo, jonka hän kirjoitti, oli
-Kuolemalle sinänsä omistettu: aavistiko Verlaine jotakin, kun hän
-antoi sille tämän nimen? Ilman fyysillistä ahdistusta ja sääliä ei
-myöskään saata lukea esim. sellaisia kappaleita kuin "Sites urbains"
-tai "Clochi-Clocha", joissa hän piirtää kuvan silloisesta elämästään ja
-sen köyhyydestä. Minä lohduttelen itseäni, sanoo hän, sellaisella mikä
-on kätteni ulottuvilla eikä paljoa maksa. Tällainen varoja kysymätön
-lohdutus on hänelle muun muassa pitkä katuperspektiivi, joka avartuu
-hänen ullakkohuoneensa ikkunasta, täytetty piippu sekä ennen kaikkea
-öiset unet -- sillä unessa, kertoo hän, kirjoitan ihania runoja, paljon
-parempia kuin ne joita par'aikaa teen: pateettisia, syviä, kirkkaita.
-Mutta ah, jatkaa hän, herättyäni en muista niistä ainoatakaan sanaa!
-"Clochi-Clocha"-runossa säestävät Parisin kirkonkellot runoilijan
-alakuloista alistumista: eihän hänellä enää ole mitään odotettavaa, ei
-suuria murheita eikä suurta onnea. Omituisen kauniisti hauras on taas
-runo "Impressions de printemps", Kevättunnelmia, jossa hän lapsen
-naiivilla hartaudella ottaa vastaan uuden kevään viestin ja ikäänkuin
-aukeaa sille, rukoillen taivasta ettei hänen koskaan täytyisi kadottaa
-moisia ihania hetkiä. Siinä on satyyrin ivanauru poissa, ja kärsinyt,
-herkkä ihmissielu itkee ja riemuitsee sen säkeissä.
-
-Verlaine'in pelastus -- sanalle ei tietysti saa antaa teologista
-väritystä! -- olikin kaikessa hänen alennuksessaan se, että hän
-elämänsä loppuun säilytti lapsenmielensä. Kaikki se loka, jonka läpi
-hän oli vaeltanut, ei ollut voinut hävittää hänen sydämensä vilpitöntä
-hyvyyttä, tahtoisi miltei sanoa sen puhtautta. Se huumorintaju,
-joka seurasi häntä vielä kuolinvuoteelle, oli kotoisin juuri tästä
-samasta naiivista lapsenmielestä, jota kyllä kokemus ei ollut
-karaissut, mutta jota se ei myöskään ollut kovettanut ja tehnyt
-tunteettomaksi. Kuinka paljon Verlaine'iä oli esimerkiksi siinä
-päähänpistossa, joka saattoi ontuvan, sillä kertaa nälkää näkevän
-runoilijan eräänä aamuna sivelemään vanhalla kultavärillä kaikki
-asumuksessa olevat pikkukalut, maljakot, kynttiläjalat, kehykset,
-vieläpä kynänsäkin: oli kuin hän olisi tahtonut loihtia esiin sen
-ajan, jolloin hän itse oli runon Kuningas Midas! Tyyliin sopii
-hyvin, että Eugénie möi nämä runoilijan kaipuun kultaamat kalut,
-niin että ne menivät kaiken maailman tietä. Hänen toverinsa ovat
-muutoin säilyttäneet muistossa monia pikkupiirteitä tästä Verlaine'in
-leikillisyydestä, jota traagillisimmatkaan elämykset eivät voineet
-tehdä olemattomaksi. Kujeillen saattoi hän ravintoloissa istuessaan
-koota kaikki vadit tovereittensa pikarien alta [Parisin kahviloissa
-tuodaan pikarit teevadilla, jonka laitaan on merkitty annoksen hinta:
-näiden teevatien mukaan tekevät tarjoilijat lopputilityksensä], ja
-läjätä ne eteensä, nauraen hilpeästi kuin lapsi ohikulkijoille, jotka
-mittelivät hämmästyneinä teevati-pinomuksen korkeutta ja tekivät sen
-mukaan päätelmiään hänen juomakykynsä pohjattomuudesta. Kuinka monta
-vallattoman hupaisaa hetkeä vietettiinkään Boul' Mich'in varrella
-olevassa François I:er-kahvilassa, Café Procope'issa tai myös Musset'n
-aikuisten traditsionien pyhittämässä "L'Académie'ssa", joka oli
-siitä merkillinen, että sitä aikoinaan oli koristanut neljäkymmentä
-runoilijoille pyhitettyä viinitynnyriä, jotka asianomaisen kuoltua
-'pantiin vuotamaan' ja kiedottiin suruharsoihin... Verlaine'in aikoina
-oli jäljellä vain puolet: näitten symbolisten viinitynnyrien äärellä
-oli hänellä oivallinen tilaisuus päästää koko hirteishuumorinsa
-valloilleen. Hänen leikillisyytensä ei muutoin jättänyt häntä
-sairaudenkaan vaikeina aikoina -- kun toverit saapuivat tapaamaan häntä
-sairaaloihin, jolloin hän usein kärsi suuriakin ruumiillisia tuskia,
-löysivät he hänet aina pilapuhe huulilla. Täydellä oikeutuksella
-saattoikin hän sanoa itsestään -- "Amour"-kokoelmassa -- että hänen
-"kunniapaikkansa on paraitten naurajain ensi rivissä".
-
-Epäilemättä oli tässä hänen hilpeydessään myöskin asennetta, tai
-suorastaan naamioimistaitoa: onhan hän eräässä "Chair"-kokoelman
-runossa tunnustanut, kuinka hän koettaa olla "hullu ja iloinen",
-tai ainakin näyttää siltä, maksoi mitä maksoi. Juuri tuo ylpeä halu
-näyttää maailmalle iloista naurajan naamaria, vaikka mieli olisi
-ollut miten masentunut hyvänsä, on muutoin Verlaine'in kauneimpia
-luonteenpiirteitä; siinä suhteessa olivat hänen mittasuhteensa
-tavallisia suuremmat. Aivan varmaa on niinikään, että hänen intohimonsa
-alkoholiin sai jonkinlaista moraalista tukea tästä samaisesta halusta.
-Hän ei juonut juodakseen, vaan juopuakseen ja _unohtaakseen_ --
-samoin kuin Baudelaire, joka sanoo juovansa voidakseen unohtaa "Ajan
-hirvittävää painoa". Molemmat ovatkin haltioituneina ylistäneet
-sitä jumalien lahjaa, alkoholia, joka heidän mielestään yksin voi
-vapauttaa tuskaisista ajatuksista. Baudelaire karautti "viiniratsunsa
-selässä", suitsitta ja kannuksitta, kohti "sadunheleää taivasta",
-ja Verlaine uneksi hymy huulillaan, että maailmahan olikin varsin
-ihana, kun vain osasi huomata sen kauneuden. Mutta tämä ei toiselta
-puolen estänyt molempia näkemästä aineen turmiollisuutta: nimittäähän
-Verlaine absinttiaan "kaiken hulluuden ja rikollisuuden, typeryyden ja
-häpeän" lähteeksi, sanoen juomahimoaan eli "juomaraivoaan" "ainoaksi
-todelliseksi paheekseen". Mutta, lisää hän fatalistisesti, "qui a bu,
-boira", kuka on alkanut juoda, juo edelleen --, hän ei edes tahtonut
-tai koettanut vapautua, sillä "saturnolaiseksi syntyneen" yleiseen
-tyyliin kuului hänen mielestään kerta kaikkiaan hävitys ja turmio.
-
-Mutta moinen elämä ei voinut loputtomiin jatkua. Verlaine alkoi
-rappeutua yhä enemmän, myös ulkonaiselta olemukseltaan -- leikkisästi
-puhuu hän eräässäkin runossa pudonneista napeistaan! -- samalla kuin
-hänen monenlaiset tautinsa yhä useammin muistuttivat olemassaolostaan.
-Hänen vaatimuksensa elämän suhteen kävivät sitä mukaa pienemmiksi.
-Kaikkinainen persoonallinen onni oli "ylellisyyttä", johon hän ei
-enää kurkottanutkaan -- hän ei pyytänyt paljon muuta kuin rauhallista
-soppea, jossa kukaan ei häntä häiritsisi. Hän oli fyysillisesti ja
-psyykillisesti niin kulunut, että yksinäisyys, joka vielä hiljan
-häntä kammotti, yhä enemmän alkoi näkyä hänelle "ainoan uskollisen"
-hahmossa. Kerran pilaileekin hän ystäviensä parissa ja uhkaa
-painattaa nimikorttiinsa "arvokseen" sanan _fou_, hullu -- ainakaan
-silloin ei kenelläkään olisi hänelle asiaa! Suurin vaiva oli hänellä
-rakastajattaristaan, jotka eivät jättäneet häntä rauhaan. Niin pian
-kuin he vainusivat pienintäkin rahansaantimahdollisuutta, tulivat he
-peräkkäin ja poimivat runoilijalta tämän kolikot. Myöskin tämäntapaiset
-tilanteet on Verlaine pariin erään vienyt kirjaan, runoissaan.
-Kaiken yhteenlaskettuna summana ymmärtääkin hyvin, ettei Lélianilla
-enää voinut olla halua ruveta "uudestirakentamaan elämäänsä",
-reedifier la vie: "mitä se nyt enää kannattaisi", hymähtää hän
-tovereittensa hyväntahtoisille tai huolekkaille esityksille. Myöskin
-matkustusintohimo, joka hänellä oli niin erikoisen silmiinpistävä
-hamasta varhaisnuoruudesta, on hänen viime kautenaan miltei tykkänään
-sammuksissa. Luentoretki Hollantiin, v. 1892, on miltei ainoana
-poikkeuksena tässä suhteessa, ja sekin tapahtui pääasiallisesti
-taloudellisen tilanteen takia. Sitä oli muutoin toivotonta parsia
-edes tilapäisesti, sillä Verlaine oli kerta kaikkiaan auttamaton
-sangviinikko -- niin pian kuin hänellä oli muutamiakin satasia
-lompakossa, piti hän itseään "ruhtinaallisen rikkaana" ja tahtoi
-jakaa hyväänsä koko maailmalle, niin että hän hetkeä myöhemmin oli
-yhtä köyhä kuin ennen. Verrattain merkityksettömiksi jäivät näin
-ollen myös ne toimenpiteet, joihin Verlaine'in ystävät pariin erään
-ryhtyivät hänen avustamisekseen: keväällä 1891 esitettiin tilapäisin
-taiteilijavoimin hänen yksinäytöksisensä "Yhdet jos toisetkin", ja
-paria vuotta myöhemmin näyteltiin "Rouva Aubin" Procope-kahvilassa.
-Ensimmäinen tilaisuus ei tuottanut monta penniä puhdasta tuloa, kun
-taas jälkimmäisen sadat frangit hupenivat kädenkäänteessä pariin
-juomarikkaaseen illatsuun "parhaitten ystävien" parissa!
-
-Erään suuren ilon varasi elämä kuitenkin Lélian paralle hänen
-viime vuosinaan: hän sai monenlaisia todistuksia siitä ihailevasta
-kunnioituksesta, jolla nuoret lyyrikot suhtautuivat hänen runouteensa.
-Näkyvimpänä esimerkkinä oli hänen valintansa "runoilijaruhtinaaksi",
-jollaiseksi yleinen, runoilijoitten keskuudessa suoritettu äänestys
-aikaisemmin oli kohottanut Leconte de Lisle'in. "Vaalit" toimitettiin
-v. 1894; Verlaine sai 189:stä äänestä 77, kun taas de Hérédia, Mallarmé
--- joka Verlaine'in kuoltua peri valtaistuimen -- Coppée, Prudhomme
-ja muutamat muut saivat haja-ääniä. Äänestäjien joukossa tapaamme
-monta Nuoren Ranskan parasta kirjailijanimeä -- heitä oli Henri de
-Régnier, Charles Guérin, Stuart Merrill, monta muuta, jotka myöhemmin
-ovat kunniakkaasti jatkaneet Verlaine'in lyyrillisiä traditsioneja. On
-varmaa, että Verlaine osasi antaa arvoa sellaiselta taholta tulleelle
-tunnustukselle, ja että se teki hänelle hyvää. Jos kukaan, oli hän
-ystävyydelle herkkä.
-
-Mutta kuinka hämmästynyt hän kuitenkin olisi ollut, jos hän olisi
-voinut aavistaa, _miten_ suurta ja vilpitöntä surua hänen poismenonsa
-herätti Parisin kirjallisessa maailmassa! Tämä suru oli sitäkin
-suurempi, kun hänen kuolemansa tuli niin odottamatta: hänen alituisiin
-sairauskohtauksiinsa oli siinä määrin totuttu, ettei kukaan pannut
-merkille hänen tyhjää sijaansa Montparnasse'in ja Boul' Mich'in
-kapakoissa. Mutta eräänä aamuna -- tammikuun 8 p:nä -- saa pari
-Verlaine'in lähintä ystävää huonolla käsialalla kirjoitetun kirjelapun,
-jossa ilmoitetaan, että runoilija on kuolemaisillaan ja haluaa heitä
-tavata. Kun he järkytettyinä kiiruhtavat seuraamaan kutsua, löytävät
-he runoilijan kylmenneen ruumiin: hän oli kuollut jo muutamia tunteja
-aikaisemmin, hiljaa ja rauhallisesti, Eugénie Krantzin ja tämän
-naapureitten läsnäollessa, ristiinnaulitun kuva rinnallaan.
-
-Parisilaisessa jutelmakokoelmassaan "Lesken muistelmia" on Verlaine
-piirtänyt erään pienoisen tunnelmakuvan, jossa hän panee itsensä
-seuraamaan köyhää ruumissaattuetta katseellaan: kirstu on halvinta
-lajia, kaikki muu sen mukaan, ainoakaan ystävä ei kulje arkun perässä.
-Kuka voi olla _niin_ köyhät miettii hän, rikosvanki, itsemurhaaja,
-runoilija ehkä? Ah, ehkä juuri runoilija -- ja Verlaine jää yhtäkkiä
-ajattelemaan omia hautajaisiaan: noin viedään häntä ehkä kerran,
-harmaahiuksinen pää on epämukavassa asennossa, arkku on liian ahdas, ja
-vastaantulijat, jotka puolittain säälien, puolittain välinpitämättöminä
-panevat merkille, ettei kukaan ole saattamassa viime matkalle menijää,
-mietiskelevät ohimennen: Kukahan lienee tuo kuollut?
-
-Tämä ennustuksellinen mielikuva ei kuitenkaan toteutunut, sillä
-Verlaine'in kuolema ja hautajaissaatto askarrutti paljon hyvien
-parisilaisten mieliä. Niin pian kuin sanomalehdet olivat ehtineet
-levittää tiedon siitä, että runoilija Paul-Marie Verlaine oli
-kuollut 51 vuoden ikäisenä, täyttyi Eugénie Krantzin huone kukin ja
-seppelein, joilla vainajan ihailijat tai henkilökohtaiset ystävät
-tahtoivat tulkita suruaan. Ja ennen kaikkea todistivat Verlaine'in
-maahanpanijaiset ja hänen haudallaan pidetyt puheet, että Lélian
-parka oli yleisessä tietoisuudessa väistynyt suuren runoilijan Paul
-Verlaine'in tieltä -- se mikä oli epäoleellista ja toisarvoista hänen
-tuotannossaan karisi siitä pois, ja jäljelle jäivät ne arvot, jotka
-olivat kuolemattomia. Nämä puheet tahtoisi mielellään liittää tämän
-hänen elämäkertansa loppuun, elleivät ne ottaisi liiaksi tilaa. Mutta
-en voi olla lainaamatta eräitä kohtia François Coppéen, Verlaine'in
-vanhan nuoruudenystävän jäähyväistervehdyksestä: niin syvällisiä ja
-kauniita kuin olivatkin esim. Maurice Barrèsin, Mallarmén, Mendèsin
-ja monien muiden sanat, sai Coppée parhaiten esiin sen mitä Verlaine
-pohjimmalta oli -- kaunis ihmissielu, kaikista erehdyksistä huolimatta,
-suuri lyyrikko, joka on luonut uuden runouden.
-
-"Onnellinen runoilija! uskallan toistaa sen, vaikka muistankin,
-kuinka paljon Paul Verlaine on kärsinyt sairaassa ruumiissaan ja
-tuskantäyteisessä sydämessään. Hän oli kuin lapsi, ilman turvaa, ja
-elämä on häntä usein ja julmasti haavoittanut. Mutta kärsimys on
-nerouden hinta: tämän sanan voi lausua, kun on kysymys Verlaine'istä,
-sillä hänen nimensä on aina johtava mieliin runouden, joka on
-ehdottoman uusi ja joka Ranskan kirjallisuudessa on tullut merkitsemään
-löytöä.
-
-"Niin, Verlaine on luonut runouden, joka on yksinomaan hänen; jonka
-inspiratsioni on samalla kertaa naiivi ja ylevä, joka on pelkkää
-vivahteina, joka uusii mielissä hermojen hienoimmat värähdykset,
-sydänten kauimpaakin kantautuvat äänet; runouden, joka samalla on
-täysin luonnollinen, pulputen lähteestä sinänsä, väliin milteipä
-kansanlaulun hetteistä, runouden, jonka poljennot, vapaana ja
-irrotettuina, säilyttävät ihanan sopusointunsa; jonka säkeistöt
-leikkivät ja laulavat kuin lapset piirissä; jonka säkeet, silti jääden
-runoksi -- ja vieläpä ihanimmaksi -- jo ovat musiikkia. Ja tässä
-runoudessa, jota ei voida jäljitellä, on hän tunnustanut meille kaiken
-kuumeensa, kaiken hellyytensä, kaikki unelmansa, näyttäen meille
-sielunsa, joka samentuneenakin oli niin lapsellisen puhdas."
-
-Anatole France lopettaa "Gestas"-novellinsa vanhan kärsimyshistorian
-sanoilla -- jotka myös ovat kertomuksen mottona --: "Gestas, dixt li
-Signor, entrez en paradis", Gestas, sanoi Herra, astu paratiisiin. Nämä
-sanat tulivat varmaan monen mieleen Paul Verlaine'in haudalla.
-
-
-
-
-PAUL VERLAINE.
-
-
-Erästä ranskalaista kirjallisuustutkijaa on huvittanut laatia
-"kahdennenkymmenennen vuosisadan lyriikan kartta": muutamista
-suurista kirjallisista kantapisteistä, sellaisista kuin Chateaubriand
-ja Goethe, on hän piirtänyt suoria viivoja myöhempiin, pienempiin
-'pisteisiin', koettaen näin havainnollistaa eri kirjallisten tuotteiden
-yhteenkuuluvaisuutta ja sukuhistoriaa. Että moiseen karttaan tulee
-paljon, hyvin paljon mielivaltaista, on sanomattakin selvää, sillä
-lyriikan kehitys ei kerta kaikkiaan liiku mittausopillisesti. Mutta
-muutamat yhdysviivat ovat joka tapauksessa siksi ilmeisiä, että ne
-ovat piirtämättäkin olemassa: eihän kukaan voisi kieltää esim. sitä
-ylen läheistä sukulaisuutta, missä Baudelaire ja Albert Samain ovat
-toisiinsa.
-
-Verlaine'in suora viiva voidaan piirtää ennen kaikkea neljän pisteen
-kautta: hänen lähimmät hengenheimolaisensa Ranskan lyriikassa ovat
-Villon, Musset, M:me Desbordes-Valmore ja Baudelaire.
-
-Ulkonaiset sukulaispiirteet ovat ilmeisimmät Villonin, tämän 1400-luvun
-katutrubaduurin ja Ranskan ensimmäisen subjektiivisen lyyrikon kanssa.
-Molemmat epäyhteiskunnallisia, yksilöllistä vapauttaan palvovia
-boheemeja, molemmat vaeltavia laulajia, jotka elivät auringonvalosta
-ja ylistivät sitä, milloin sitä heille tarjottiin, ja uskoivat
-huomispäivänsä hyvän Jumalan huomaan. Molemmat ilopaikkavieraita ja
-vankilatuttuja -- joskin Villonin omallatunnolla oli toisentapaisia
-ja "keskiaikaisempia" rikoksia kuin Verlaine'in, murhia, ryöstöjä
-avoimella maantiellä ja muuta samaan tapaan -- mutta molempien
-sieluissa säilyi, kaikissa vaiheissa ja hirtehishuumorin alla, jotakin
-lapsenpuhdasta ja koskematonta. Villon tunnusti rahojensa menneen
-joko "kapakkaan tai naisille", ajatellen lähinnä suurläänistä,
-juopottelevaa Margot'taan; kuten olemme nähneet, olisi Verlaine
-viimeisinä aikoinaan voinut tehdä samantapaisen tunnustuksen. Molemmat
-halveksivat ja vihasivat parempina hetkinään syntistä minäänsä,
-tekivät hyviä päätöksiä ja ripittäytyivät hehkuvin mielin: Villon
-kirjoitti balladinsa Pyhälle Neitsyelle, Verlaine vuoropuhelunsa
-Jumalan ja katuvan rikollisen välillä. Heidän elämänsä oli suurelta
-osaltaan kokoonpantu traagillisista aineksista, mutta ulospäin
-saattoivat he usein näkyä koomillisina. Itse olivat he tietoisia
-tästä kaksinaisuudestaan ja siitä kaksoisvalaistuksesta, missä he
-esiintyivät: heille oli kevytmielinen antaa-mennä-asenne yhtä aitoa
-kuin kyllästys, itseinho ja epätoivo. Sanomattakin on selvää,
-että Verlaine'in sielunelämä oli modernisen monisäikeisempää,
-rikkaampaa ja kultivoidumpaa kuin hänen oppimattoman keskiaikaisen
-kulkijaveljensä, mutta laatu oli suurin piirtein sama. Molemmat
-saattoivat he virnistellen pilkata pyhiä asioita, Villon viinituoppi,
-Verlaine absinttipikari kädessään, ja olla julkeita ja rivoja, samalla
-kuin heidän sielunsa saattoi väristä arkana ja avuttomana, peläten että
-tyly maailma näkisi, kuinka aseettoman heikkoja he oikeastaan,
-pohjimmalta, olivat. "Je riz en pleurs", sanoo Villon itsestään;
-ah, tämän "kyyneleisen naurun" tunsi Verlaine yhtä hyvin kuin hän!
-Villon ja Verlaine: kuumaverisiä ja impulsiivisia, ja sen vuoksi
-varhain kuluneita; avomielisiä ja herkkiä, joilla oli tarve antautua
-runoissaan; varmavaistoisia improvisoijia, joiden sielu miltei
-kirjaimellisesti oli heidän kynänsä kärjessä. Temperamentiltaan onkin
-Verlaine lähempänä Villonia kuin ehkä ketään toista ranskalaista
-lyyrikkoa, vaikka vuosisatojen välimatka kauttaaltaan tuntuukin heidän
-tuotannossaan.
-
-Musset'hen yhdistää Verlaine'iä subjektiivinen tunneromantiikka. "Le
-coeur seul est poète", vain sydän on runoilija, on Musset sanonut, ja
-"Sanattomien romanssien" luoja on käytännössä osoittanut yhtyvänsä
-tähän Musset'n määritelmään, niin paljon pilkallista kuin hän onkin
-puhunut sekä "Rollasta" että Musset'n muista runoista. Molemmat, Musset
-ja Verlaine, ovat ratkaisevasti sydämen laulajia, jos sanalta riistää
-sen feministisesti äitelän sivumaun. Mutta tätä rinnakkaisasettelua
-ei kuitenkaan ole syytä liioitella. Musset, siinäkin missä hän
-vilpittömimmin ripittäytyy, muistaa aina puhuvansa nyyhkyttävien
-aikalaistensa tai syvästi liikutetun jälkimaailman edessä -- siitä
-hänen kaunopuheinen paatoksensa ja moitteeton asenteensa. Hän puhuu
-aina käsi sydämellään, ja kun hän hautaa rakkaimman muistonsa, on
-kuin näkisimme kasvoilla ikuistettavaksi tarkoitetun ilmeen. Verlaine
-taas tekee vastaavan toimituksen täysin arkisessa asussa, antautuen
-surulleen liian hillittömänä, jotta muistaisi ympäristöään. Siinä missä
-Musset pitää pitkiä puheita ja pyytää että hän armosta saisi unohtaa --
-"ôte-moi, mémoire importune, ôte-moi les yeux que je vois toujours!"
--- siinä Verlaine vain vaikeroi kuin itsekseen: "Souvenir, souvenir,
-que me veux-tu?" Ja vielä enemmän (saman rinnakkaisasettelun on Chr.
-Rimestad tehnyt oivallisessa tutkielmassaan), siinä missä Musset'n
-runotar juhlallisesti deklamoiden kysyy:
-
-    Qu'as-tu fait de ta vie et de ta liberté?
-    Qu'as-tu fait, mon amant, des jours de ta jeunesse?
-
-    Mitä olet sinä tehnyt elämästäsi ja vapaudestasi?
-    Mitä olet tehnyt, rakastettuni, nuoruutesi päivistä?
-
-kuiskaa Verlaine sydämensä syvyydestä Monsin vankilakopissa, silmissään
-huojuvat puunlatvat ikkunoiden ulkopuolella ja alakuloinen iltahämärä
-ympärillään:
-
-    Qu'as-tu fait, ô toi que voilà
-    pleurant sans cesse,
-    dis, qu'as-tu fait, toi que voilà
-    de ta jeunesse?
-
-    Mitä olet tehnyt, oi sinä siellä,
-    joka itket herkeämättä --?
-    Sano, mitä olet tehnyt, sinä siellä,
-    mitä olet tehnyt nuoruudestasi?
-
-Ja kun Musset "Rollassaan" julistaa kuolemattomuuden fonografin edessä,
-vuosisadan lapsen tuska sielussaan:
-
-    Je suis venu trop tard dans un monde trop vieux,
-
-    Olen liian myöhään tullut liian vanhaan maailmaan.
-
-antaa Verlaine Gaspard Hauserinsa yksinkertaisesti kysyä sydämeltään,
-minkä vuoksi hän aina ja kauttaaltaan on epäonnistunut elämänsä
-jokaisessa vaiheessa:
-
-    Suis-je né trop tôt ou trop tard?
-    Qu' est-ce que je fais en ce monde?
-    O vous tous, ma peine est profonde:
-    Priez pour le pauvre Gaspard!
-
-    Olenko syntynyt liian varhain vai liian myöhään?
-    Mitä teen minä tässä maailmassa?
-    Oi te kaikki, vaivani on syvä:
-    rukoilkaa Gaspard-raukan puolesta!
-
-Musset ja Verlaine olivat näin, ratkaisevasti, sydämen runoilijoita
-kumpikin, mutta tämä "sydän" oli monessa oleellisessa suhteessa
-erilainen: Musset'n oli aristokraattisempi, sanoisiko latinalaisempi,
-älyllisempi, kun taas Verlaine'in oli avuttomampi, vilpittömämpi ja
-naiivimpi.
-
-Sydämen sukulaisuus yhdistää Verlaine'in ja M:me Desbordes-Valmore'in,
-tuon herkän, sävelvuolaan naissielun, joka Verlaine'in omien sanojen
-mukaan suuressa määrin on vaikuttanut "Sanattomiin romansseihin".
-Verlaine pysyi kauan, kuten olemme saaneet nähdä, parnassolaisten
-ylimyksellisen ja kylmän taideihanteen lumoissa, kapinoiden kuitenkin
-alitajunnassaan sitä vastaan: ratkaisevana murroskautena tutustuttaa
-eräs Rimbaud'n artikkeli hänet tähän Musset'n aikaiseen, miltei
-tykkänään unohdettuun laulajattareen. Rimbaud'n lainaamat otteet
-vaikuttavat häneen miltei ilmestyksenä; niiden valossa ymmärtää hän
-paremmin oman itsensä. Ja niinkuin hänen tunteensa aina liikkuivat
-superlatiiveissa, koroittaa hän nyt M:me Desbordes-Valmore'in
-(varsinkin muotokuvasarjassaan "Kirottuja runoilijoita") miltei
-puoli jumalattareksi, sanoen häntä George Sandin ohessa aikakauden
-ainoaksi naisneroksi ja kunnioittaen häntä Pyhän Teresan ja Sapphon
-myöhäissyntyisenä jälkeläisenä.
-
-Ja tämän ihastuksen saattaa hyvin ymmärtää, eikä vähimmän Verlaine'in
-kannalta: M:me Desbordes-Valmore oli epäilemättä lyyrikoista
-rikkaan aikakautensa suurimpia, ja syyttä unhoon joutunut. Yksin
-Barbey d'Aurevilly, jonka mielestä kaikki kirjoittavat naiset
-olivat vastenmielisiä ilmiöitä ja sinisukkia -- M:me de Staël ei
-löytänyt armoa hänen silmissään! -- sanoi M:me Desbordes-Valmore'ia
-"todelliseksi runoilijaksi", huomauttaen hänen merkillisestä
-herkkyydestään ja luontevuudestaan. Nämä ominaisuudet olivatkin
-runoilijattaren silmiinpistävimmät, hänen säkeissään on ennen kaikkea
-sitä rehellisyyttä ja itse-elämyksen tuntoa, jota Verlaine tarkoittaa
-taidemääritelmässään: "L'art tout d'abord doit être et paraître
-sincère." (Taiteen tulee ennen kaikkea sekä olla että näyttää olevan
-vilpitöntä.) Totisesti, kun selailee noita pieniä, kapeita runovihkoja
-hiukan hentoine nimineen, "Pauvres fleurs!", "Pleurs", "Bouquets et
-prières", (Kukka raukkoja, Kyyneleitä, Kukkavihkoja ja rukouksia),
-saattaa asettua nuoren Paul Verlaine'in kannalle, jonka aivoissa vielä
-kummittelivat marmorilohkareet ja kuvanveistokset, mutta jonka korviin
-jo silloin kantautui ääniä henkimaailmasta ja sielun alitajunnallisia
-aavisteluja. M:me Desbordes-Valmore'in lyriikassa löysi hän vihdoin sen
-läheisemmän ja lämpimämmän, jota hän lyriikalta oli kaivannut; löysi
-haltioitunutta antaumusta, tunteiden määrättömyyttä ja sydämen naiivia
-nöyryyttä. Ja hän löysi tämän kaiken sellaisena, kuin se oli tuossa
-herkässä naissielussa asunut, ilman juhlallisia pukuja ja helyjä,
-raikkaana, alkuperäisenä, vielä kosteana vuodatettujen kyynelien
-jäljiltä tai kimaltaen onnea. M:me Desbordes-Valmore'in lyriikka teki
-hänelle täysin tajuttavaksi, että yksinkertaisin arkipäivän elämys voi
-olla yhtä järkyttävän, traagillinen ja suuri kuin vuosisatojen takaa
-hahmottavat maailmanhistorialliset tapahtumat.
-
-Ja vielä, M:me Desbordes-Valmore'in vaatimattomissa runoissa
-paljastui hänelle sanamusiikin tai oikeammin musikaalisen rytmin
-tenho. Miten hekumoiden mahtoikaan hänen sielunsa tuudittautua
-esim. "Berceuse"-laulun säveliin: rinnastamalla sen ja esim. "Un
-grand sommeil noir"-laulun ymmärtää parhaiten Verlaine'in ja M:me
-Desbordes-Valmore'in veriheimolaisuuden.
-
-Mutta tämän ihastuttavan runoilijattaren asteikko oli kuitenkin
-naisellisesti suppeampi kuin Verlaine'in. Vaikka Verlaine olikin
-ensi sijassa sydämen laulaja, mahtui hänen sydämeensä muutakin
-kuin rakkautta, sen riemua ja tuskaa -- ja M:me Desbordes-Valmore
-ei tuntenut mitään muuta. Verlaine oli sairaampi, rikkinäisempi,
-sanoisiko harvinaisempi kuin hänen lyyrillinen sisarsielunsa: M:me
-Desbordes-Valmore'in lyriikka herätti hänet, mutta ei häntä ravinnut.
-
-Sitä enemmän Charles Baudelaire'in.
-
-'Suhde' näiden kahden runoilijan välillä oli aluksi hyvinkin
-ulkokohtainen. Jo kouluvuosinaan oli Verlaine tutustunut Baudelaire'in
-tuotantoon, mutta ettei hän sen erikoisuudesta suuriakaan ymmärtänyt,
-selviää jo siitä, että hän pitkät ajat luulee "Fleurs du mal"-kokoelman
-nimen kuuluvan -- "Fleurs du mai", Toukokuun kukkia! Mutta kun hän
-vihdoin löytää Baudelaire'in, avautuu hänen eteensä maailma, jonka
-hän kiihkeästi omaksuu kaikilla vaistoillaan, samalla kuin hän tuntee
-miltei kohtalokasta sukulaisuutta sen luojan ja itsensä välillä.
-
-Myöhäissyntyiselle syrjästäkatsojalle ilmenee tämä sukulaisuus
-ensiksikin siinä romantiikan ja realismin yhdistelmässä, joka
-kummankin lyriikalle oli niin ominaista. Realismin: kuka on niin
-yksityiskohtaisen kylmäverisesti analysoinut aineksiaan kuin
-Baudelaire, kuka niin tieteellisen tarkasti seurannut erinäisiä,
-alitajunnassa asuvia aistimusyhdistelmiä, ja taas kuvannut niitä siinä
-määrin todenmukaisesti, kaikkia kiertoteitä ja verhoja karttamalla kuin
-hän välittömässä tuoreudessa sekä siinä, että lukija helposti pääsee sen
-yksinkertaisen, terveen näkemyksen perille, johon niin paljon hänen
-runoudessaan pohjautuu.
-
-Kuvaava hänen runolliselle luomistavalleen on esim. se
-"Sagesse"-kokoelman kuuluisimmista soneteista, josta jo toisessa
-yhteydessä on ollut puhe ja joka alkaa rivillä:
-
-    L'espoir luit comme un brin de paille dans l'étable.
-
-    Toivo loistaa kuin oljenkorsi tallissa.
-
-Runokuva saattaa alussa oudostuttaa ja tuntua omituisen kaukaa
-haetulta. Mutta kun ajattelee Verlaine'iä kulkemassa puolihämyistä
-kylänviertä ja vihdoin mietteissään seisahtuvan jonkun mökkipahasen tai
-vanhan navetan luo, jonka pimeydessä kullankarvaiset oljet paistavat
-hänen silmiinsä, ymmärtää hyvin, kuinka "itsestään" moinen vertaus on
-hänen aivoissaan syntynyt, ja myös, että ne aivot eivät suinkaan olleet
-rakennetut yksinomaisesti romanttisia kuvitelmia varten.
-
-Ja taas, yhtä oleellista kuin realistinen näkemys oli näille molemmille
-runoilijoille, yhtä ratkaisevasti on molempien runous romanttisen
-_kaipuun_ ruokkimaa. Verlaine'inkin lyriikasta henkii usein sama
-ikävä, jota Baudelaire tarkoittaa huokauksellaan "Anywhere, anywhere,
-out of the World", jonnekin, jonnekin, maailmasta pois! Mutta
-Baudelaire'ille oli tämä pako tai pakenemisen tarve paljon sairaampaa,
-paljon tuskaisempaa kuin Verlaine'ille: Verlaine loi kaipauksestaan
-sirot watteaumaiset miniatyyrimaisemansa, jotka heijastavat kaikkia
-sateenkaaren ja unen värejä; Baudelaire'in "pois-maailmasta" on ankaran
-rajaton imperium, joka hipoo jäisen olemattomuuden rantaa. Hän kaipasi,
-kuten hän itse eräässä runossaan on sanonut, vain tyhjyyden autiutta;
-hän rakasti enimmän "tähdetöntä yötä", koska kaikkinaiset valot vielä
-puhuvat _jotakin_ tuttua kieltä.
-
-Jo tässä huomaa muutoin sen mittasuhteiden erilaisuuden, joka
-kauttaaltaan tulee esiin Baudelaire'in ja Verlaine'in runoutta
-rinnastettaessa. Baudelaire'illä avautuvat aina näköalat
-metafyysilliseen maailmankaikkeuteen; häntä jäytää tietämisen kiduttava
-nälkä aivan toisin kuin Verlaine'iä, jolle sielun vegetatiivinen
-olotila usein oli runouden kannalta hedelmällisintä.
-
-Heidän dualisminsa tarjoaa tältä kannalta mitä mielenkiintoisimman
-aineiston: se näyttää, miten lähellä he olivat toisiaan, ja taas heidän
-suuret eroavaisuutensa. Itse ulkonaiset piirteet ovat hämmästyttävässä
-määrässä samanlaiset. Molemmat olivat Ranskan lyriikan väkivähäisimpiä
-ja häikäilemättömimpiä sensualisteja; siitä heidän runoutensa hehku ja
-sen näennäisesti jyrkkä kaksinaisuus. Baudelaire on jälkeenjättämissään
-papereissa sanonut, että jokaisessa ihmisessä on kaksi vastakkaista
-pyrkimystä, "toinen Jumalan, toinen Saatanan puoleen", ja hänen
-runoutensa osoittaa ensimmäiseltä riviltä viimeiselle, kuinka
-väkivaltaista tämä taistelu oli. Samaa todistavat ne nimet, joita hän
-on runoilleen valinnut, ja joista varsinkin eräs -- "Spleen et Idéal"
--- voisi olla hänen kokonaistuotantonsa mottona. Ja mitä on Verlaine'in
-lyriikka muuta kuin herpaumatonta taistelua samojen voimien kesken?
-Molemmat, sekä Baudelaire että Verlaine, ovat nyyhkyttäneet Madonnan
-jalkojen juuressa, kaivaten omaa menetettyä puhtauttaan, ja molemmat
-ovat tuskaisina herjanneet lihanhimoaan, tietoisina sen kammottavasta
-orjuutuksesta. Baudelaire'in huulilta on purkautunut kiihkeä
-rukous, että Herra antaisi hänelle voimia katsoa omaa ruumistaan
-ilman vastenmielisyyttä: rukous on järisyttävä intohimoisessa
-intensiivisyydessään. Ja juuri siksi, että hän on valinnut kielen
-kaikkein leppymättömimmät sanat kuvatakseen ja häväistäkseen Eroksen
-valtaa, ymmärtää miten pääsemättömästi hän itse oli sen lumoissa.
-Verlaine vuorostaan huokaa, että Jumala armosta tappaisi hänen
-väkivaltaiset himonsa -- "Ah, tuez mon esprit, et mon coeur, et mes
-sens!" -- sanoen että juuri "aistillinen rakkaus, tuo kauhea" (cette
-chose cruelle) erottaa hänet Jumalasta. Eräässä toisessa kohdin purkaa
-hän ryöppyävänä sanakoskena koko itseinhonsa Naisen yli: hän on tuskin
-enää tietoinen sanoista, jotka tulvivat hänen huulilleen, hän tuntee
-vain tarvetta solvata, alentaa, syyttää:
-
-    Gueuse inepte, lâche bourreau,
-    horrible, horrible, horrible femme!
-
-    Kelvoton hutsu, kurja pyöveli,
-    inhoittava, inhoittava, inhoittava nainen!
-
-Ja mikä oli siis oleellinen eroavaisuus Baudelaire'in ja Verlaine'in
-dualismissa? Sama mittasuhteiden ero, mikä oli huomattavissa niiden
-maailmojen välillä, jotka Baudelaire'in ja Verlaine'in romanttinen
-maailmastapois-kaipaus nostatti. Baudelaire'in 'lihan himo' on paljon
-hirvittävämpää, tahtoisi sanoa helvetissä syntynyttä, kun taas Verlaine
-vilpittömästi kamppailee fyysillisiä viettejään vastaan. Baudelaire
-halveksii naista intellektuaalisesti ja eetillisesti alempivaistoisena
-olentona, miltei eläimenä -- samaten kuin esim. Alfred de Vigny,
-myöhemmin Albert Samain; -- joten hänestä sukupuolinen yhtyminen
-sinänsä, objektiivisesti, on jotakin häpeällistä. Verlaine sen sijaan
-toteaa, omien yksilöllisten kokemustensa perusteella, että nainen
-hänelle itselleen on perikato ja turmio, ja sen vuoksi ponnistelee
-hän vapautuakseen. Hänen epätoivonsa ei kasva omien yksilöllisten
-mittasuhteitten yli kuten Baudelaire'in. Myös katumuspukuihin puettuina
-erottaa heidät helposti toisistaan. Verlaine'in katumuksessa on
-antaumusta ja luottamusta: Baudelaire ei milloinkaan tunne olevansa
-lapsen suhteessa jumaluuteen -- muuta kuin ehkä koristeellisessa
-mielessä -- niin väkivaltaisesti kuin hänen kätensä hapuilevatkin
-Pyhän Äidin viitanpoimuja. Syyttä ei Anatole France olekaan sanonut
-Baudelaire'istä, että jos hän oli kerran kristitty, oli hän erinomaisen
-_huono_ kristitty.
-
-Ja edelleen, niin suuresti kuin Verlaine ihaili Baudeialre'in
-"keinotekoisia paratiiseja" ja tunsi niihin kuuluvansa, niin ilmeisiä
-dekadentteja kuin molemmat olivatkin -- vaikka Baudelaire'in aikoina
-tämä nimitys ei vielä ollut käytännössä -- voimme tässäkin nähdä
-heidän erilaisuutensa. Verlaine sanoo kyllä kaiken "terveen ja
-tavallisen" olevan itselleen vastenmielistä, eikä suinkaan vähimmän
-runoudessa, mutta tämä terveen vierominen ei pohjaudu hänellä siihen
-miltei epäinhimilliseen ylpeyteen, joka Baudelaire'ille oli ominaista
-ja joka pani hänet tuntemaan oman eristetyn poikkeusasemansa, ja
-nauttimaan siitä. Verlaine vaatii runoilijalle oikeutta liikutella "les
-choses funèbres", kammottavia asioita, kevytmielisestikin, ja olla
-tuttavallinen sen suuren "Pince-sans-rire'in" kanssa, jota kammoksi
-nimitetään. Hänen kauhunkuvitelmissaan on aina jotakin leikkisää, jota
-turhaan etsii jylhältä Baudelaire'iltä. Kuinka toisista maailmoista
-ovatkaan kotoisin esim. Baudelaire'in "Une Martyre", Marttyyri, jossa
-hän kuvaa hirvittävää himomurhaa, ja taas Verlaine'in "La Grâce",
-Armo, kokoelmassa "Jadis et naguère"! Verlaine antaa pienen armaan
-kreivittären pitää pitkiä puheita omantuntonsa kanssa, murhatun
-miehensä pää kädessään, mutta lukijasta tuntuu koko ajan, että tuo
-kaamea järjestely on _huvittanut_ runoilijaa. Näissä molemmissa
-runoissa on paljon samoja sanoja ja kuvia, mutta näiden sanojen ja
-kuvien tunnearvot eivät ole vastaavia.
-
-Eräs sana toistuu muutoin usein sekä Baudelaire'in että Verlaine'in
-lyriikassa, mutta kumpikin on antanut sille oman persoonallisen
-tunnesävyn: _spleen_. Baudelaire'in spleen, eli _l'ennui_,
-jota nimitystä hän vuorotellen käyttää, ei enää ole tästä
-maailmasta, vaan saa "iäisyyden mittasuhteet"; Verlaine'in ikävä on
-epämääräistä riutumista, tahtoisi sanoa kaihoa, elleivät meikäläiset
-kuutamorunoilijat olisi hyvää sanaa pilanneet. Myöskin niin mutkattoman
-yksinkertainen substantiivi kuin _la pluie_, sade -- varsinkin syyssade
--- on jo sointiarvoltaan heille erilainen. Molemmat rakastavat sitä;
-Baudelaire'in sanat, että hän on "sateisten maitten ruhtinas", voisi
-soveltaa heihin kumpaankin. Mutta Baudelaire'in sateessa on
-hekumallisuutta ja myrkyttävää ikävää; se välittää hänelle -- ja
-lukijalle -- viestin jostakin suuren olemattomuuden ja tyhjyyden
-mailta; Verlaine'illä taas sade itkee ja soi, tuoden muassaan outoa,
-lempeätä viihdytystä. Baudelaire'in "pluie" oli miltei filosofinen
-ilmiö, Verlainehile se oli -- lyriikkaa.
-
-Ja näin olemme jälleen kehämme alkupisteessä: siinä missä
-Baudelaire'illä avartuvat metafyysilliset näköalat, on Verlaine
-"uniquement poète", vain runoilija. Baudelaire'ille oli runous
-kauttaaltaan kuin iäisten probleemien matemaattista asettelemista,
-Verlaine'ille taas oli se helppoa ja siunattua, se oli osa hänen
-verenkiertoaan, hänen hengitystään. L'art poétique-runossaan hän on
-sanonut, että kaiken lyriikan tulee olla kuin sattumoisin syntynyttä
-tai 'ihanaa seikkailua'; muutoin, huomauttaa hän, on se pelkkää
-"kirjallisuutta", ja kirjallisuus ei enää ole lyriikkaa. Baudelaire'in
-parnassolainen kauneusihanne taas oli plastillista laatua: eräässä
-kuuluisassa sonetissaan antaa hän Kauneuden sanoa vihaavansa "liikettä,
-joka saattaa linjat epäjärjestykseen" -- sellainen ihanne tuomitsee
-_a priori_ kaiken sattumoisin syntyneen!
-
-On muutoin vahinko, ettei Verlaine'in kuuluisaa ohjelmarunoa ole
-olemassa suomenkielisenä, sillä se selittää paremmin kuin pitkät
-teoreettiset esitykset, mitä Verlaine vaati itseltään, minkä tapaisen
-runouden hän asetti yläpuolelle muiden, sekä miksi hän kirjoitti
-juuri niin kuin hän kirjoitti. Minään varsinaisena opinjulistuksena
-ei sitä kuitenkaan ole pidettävä: sellaiseksi on sillä liian suuressa
-määrin itseripin luonne. Ja vielä, Verlaine oli kerta kaikkiaan liian
-impressionistinen, tahtoakseen asettua jonkin koulukunnan perustajaksi
-ja johtajaksi. Haastattelijoille, jotka pyrkivät tiedustelemaan
-hänen "oppiaan", pudistikin hän aina hymähtäen päätään: "Sellaista
-ei minulla ole", vastasi hän vain, "minun ainoa sääntöni on hetken
-vaikutelma." Mutta taas, hetken vaikutelmistakin, silloin kun ne
-jatkuvat samanlaisina, voi kiteytyä jotakin yhtenäistä ja synteettistä.
-Me olemme jo "Sanattomien romanssien" yhteydessä nähneet, että
-musiikki kuului hänen mielestään runouden olemukseen. Varsinkin tässä
-suhteessa asettuu Verlaine, ja hänen kanssaan 1880-luvun lyriikka
-yleensä, tietoisesti parnassolaisten ihannoimaa veistokuvallisuutta
-vastaan. Jo monet runokokoelmain nimet viittaavat siihen läheiseen
-yhteyteen, jossa runous ja säveltaide näinä aikoina olivat toisiinsa,
-esim. sellaiset kuin Verlaine'in "Sanattomat romanssit" ja Moréas'in
-"Laulut" (Cantilènes), mainitaksemme muutamia esimerkkejä. "L'art
-poétique" esittääkin vaatimuksen runon musikaalisuudesta ensimmäisenä
-ja tärkeimpänä:
-
-    De la musique avant toute chose,
-    et pour cela préfère l'Impair
-    plus vague et plus soluble dans l'air,
-    sans rien en lui qui pèse ou qui pose.
-    -- --
-    -- --
-    De la musique encore et toujours!
-    Que ton vers soit la chose envolèe
-    qu'on sent qui fuit d'une âme en allée
-    vers d'autres cieux à d'autres amours.
-
-    Musiikkia ennen kaikkea,
-    ja niinpä valitse Pariton,
-    epämääräisempi, ilmaan haihtuvampi,
-    jossa ei mikään paina eikä pöyhkeile.
-
-    Musiikkia yhä ja aina!
-    Olkoon runosi kuin lentoonlehahdus,
-    jonka tuntee kohoavan sielusta,
-    kun se suuntaa matkansa toisia
-    taivaita ja toisia rakkauksia kohti.
-
-Musikaalisuuden vaatimukseen liittyy Verlaine'illä välittömästi
-kaiken keveän ja epämääräisen ihannointi: hän asettaa vastakkain
-värin ja vivahduksen, tuomiten jyrkästi edellisen. Väri sinänsä on
-liian aineellista ja raakaa, se ei salli mitään haipuvia ylimenoja
-ja pehmeitä puoliääniä kuten vivahdus, eikä osaa tulkita sisäisen
-näkemyksen tai oikeammin aavistelun eri asteita. Samasta syystä
-tuomitsee hän myös loppusoinnut, vaikka olemmekin nähneet, ettei hän
-itse puolestaan niistä milloinkaan luopunut, koska ne hänen mielestään
-rajoittavat liiaksi runoa. "Kuka kuuro lapsi tai hullu neekeri on
-tekaissut meille tuon viidenpennin helyni" kysyy hän edempänä samassa
-runossaan. Että hän kuitenkin myöhemmin tarkisti kantansa tässä
-suhteessa, käy ilmi eräästä hänen epigrammistaan, jossa hän sanoo
--- valittaen kylläkin -- että loppusointu kerta kaikkiaan kuuluu
-ranskalaiseen runouteen, koska tämä muutoin kuulostaa kaiuttomalta.
-Kuvaava on vihdoin se "L'art poétique'in" loppusäkeistö, jossa hän
-tuomitsee kaiken valmiin ja tietoisesti luodun runoudessa:
-
-    Que ton vers soit la bonne aventure
-    éparse au vent crispé du matin,
-    qui va fleurant la menthe et le thym...
-    Et tout le reste est littérature.
-
-    Olkoon runosi suotuisa seikkailu,
-    aamutuulen virissä ilmoille lehahtava,
-    mintulta ja timjamilta tuoksuava...
-    Ja kaikki muu on kirjallisuutta.
-
-Jos olisi yhdellä sanalla luonnehdittava sitä ihannetta, jonka "L'art
-poétique" näin asettaa runoudelle, olisi se kai aivan yksinkertaisesti
-laulu, tai ehkä tarkemmin määriteltynä "harmaa laulu": ei mitään
-paatosta, ei deklamoivaa kaunopuheisuutta, ei heliseviä riimejä, ei
-muotokiinteyttä -- sointuja vain, vivahtelua, tuoksua, ilmavuutta,
-"sanattomia romansseja". Eli toisin sanoen, tämä ihanne on kauttaaltaan
-vastakkainen sille, jonka Gautier määrittelee "L'art"-runossaan --
-ja joka oikeastaan sisältää kappaleen parnassolaisten ohjelmaa --:
-siinä missä Verlaine ylistää runouden korkeimpana muotona onnellista,
-tuoksuavan aamutuulen myötä syntynyttä improvisointia, siinä ylistää
-Gautier heltiämätöntä, tietoista työtä, kiinteyttä ja viivaselkeyttä.
-"Oui, l'oeuvre sort plus belle", sanoo hän kohta runonsa alkusäkeessä,
-"d'une forme au travail rebelle -- vers, marbre, onyx, email." [Niin,
-taideteos nousee ihanampana muodosta, joka uhmaa työtä -- oli se sitten
-runo, marmori, onyksi, emalji.] Ja edempänä:
-
-    Lutte avec le carrare,
-    avec le paros dur
-    et rare,
-    gardiens du contour pur.
-    -- --
-    D'une main délicate
-    poursuis dans un filon
-    d'agate
-    le profil d'Apollon.
-    -- --
-    Sculpte, lime, cisele;
-    que ton rêve flottant
-    se scelle
-    dans le bloc resistant!
-
-    Kamppaile kera Carraran marmorin,
-    kera kovan ja harvinaisen Paroksen,
-    puhtaan ääriviivan vartijain.
-
-    Tavoittele herkin käsin
-    agaattisuonessa Apollon profiilia.
-
-    Veistä, hio, siselöi;
-    kiinnittäköön kestävä harkko
-    aineettoman unelmasi.
-
-Mutta meidän ei edes tarvitse mennä Gautier'hen saakka etsiäksemme sitä
-taustaa, jota vastaan "L'art poétique" on nähtävä: Verlaine'in oma runo
-"Épilogue" (kokoelmassa "Poèmes saturniens") esittää sen täydellisen
-vastakohdan. Tästä runosta on ollut puhe jo toisessa yhteydessä, joten
-voimme sen sivuuttaa lainaamalla vain loppusäkeistön, mistä runon
-synteesi käy ilmi:
-
-    Nous donc, sculptons avec le ciseau des Pensées
-    le bloc vierge du Beau, Paros immaculé,
-    et faisons-en surgir sous nos mains empressées
-    quelque pure statue au péplos étoilé.
-
-    Veistäkäämme siis ajatuksen taltalla
-    Kauniin neitseellistä kiveä, tahratonta Parosta,
-    ja kohotkoon innokkaissa käsissämme
-    jokin puhdas tähtiviitta veistos.
-
-Ja jos nämä molemmat runot, "L'art poétique" ja "Épilogue",
-luonnehtivat sitä kehityskulkua mikä Verlaine'in omassa runoudessa
-tapahtui, jännittyy niiden varaan myös Ranskan koko silloinen --
-ja osittain myös yleismaailmallinen -- lyriikka. "L'art poétique"
-oli lähtökohta, osviitta: sitä tietä, jonka Verlaine tässä runossa
-on viitannut, on Ranskan myöhempi runous kulkenut. Verlaine'in
-itsensä sanotaan kerran huudahtaneen, kun oli puhe parnassolaisuuden
-ihanteesta: "Du bois, du bois et encore du bois!", tarkoittaen sillä
-sitä kuivakiskoista ja puisevaa, sitä asiallisen kouriintuntuvaa,
-jonka objektiivisuuden ja tieteellisyyden tavoittelu usein saattoi
-tuoda parnassolaisten lyriikkaan. Tämän kouriintuntuvan vastakohdaksi
-asetti myöhempi runous symbolin: sen edustajia ei enää tyydyttänyt
-parnassolaisten ulkokohtainen kuvailu tai tieteellis-filosofinen
-mietiskely, vaan he pyrkivät runoudelleen valloittamaan uusia
-maa-aloja, näkyväisen ilmiömaailman tuolla puolen. Mutta he eivät
-tahtoneet "määritellä" ja rajoittaa näitä uusia maa-aloja tai kuvailla
-niitä kuvailun itsensä vuoksi; he etsivät ennemmin kaiken oleellisen
-sielua, _l'esprit des choses_, elämän vaihtuvien ja haihtuvien
-ilmiöiden ja pintaliikunnan alta. Romantikkoja? tavallaan kyllä, sillä
-koskaan ei runoilijan personallista näkemystä ole pidetty niin pyhänä
-kuin nyt, mutta he eivät 'anna' itseään samalla tavoin kuin esim.
-Musset: he pukevat sieluntilansa symboleiksi, projisioivat kaipauksensa
-tai riemunsa maisemakuviin tai musikaalisiin sointuyhtymiin, ja
-suggeroivat sitä tietä lukijan, herättäen hänessä saman tunnelman ja
-aistimusvaikutelman mikä hallitsi heitä itseään luomisen hetkellä.
-
-Kaikkein parhaimmin ymmärtää tämän 'uuden', jota symbolistit pyrkivät
-taiteessaan välittämään, kun vertailee toisiinsa esim. Leconte de
-Lisle'in ja Henri de Régnier'n runoa. Myöskin edellinen käytti viljalti
-kuvia: suurissa, komeissa, plastillisen konkreettisissa näyissään
-tulkitsi hän ikuisia totuuksia, Ihmisen ääretöntä yksinäisyyttä ja
-voimattomuutta ja toisaalta Luonnon leppymättömyyttä, jota mitkään
-rukoukset eivät saa heltymään. Mutta tämä Leconte de Lisle'in
-"symbolismi" on ajattelijan aivokuvia tai tauluja, joita ulkomaailma
-välittää hänen silmänsä verkkokalvolle; Régnier ja 1890-luvun nuoret
-eivät niin paljon _ajattele_, he uneksivat, ja heidän symbolinsa ovat
-unelmain ja mielikuvain epämääräisen kalpeita ja täysin abstraktisia
-kiteytymiä. Edellisen polven käyttämillä symboleilla oli oma säädetty
-"merkityksensä", Régnier'n kuvat tulkitsee lukija oman yksilöllisen
-temperamenttinsa mukaan. Ja siinä missä Leconte de Lisle'in "symboli"
-vetoaa pääasiallisesti lukijan älyyn ja plastilliseen vaistoon, siinä
-vetoaa Régnier'n runous kaikkiin aistimuksiimme.
-
-Aivan vaistomaisesti etsii kaikki 'uusi' itselleen uusia
-ilmenemismuotoja. Niin myös symbolismi, luodessaan itselleen uuden,
-väljemmän, yksilöllisemmän runopuvun. Miltei halveksien tai ainakin
-yliolkaisesti suhtautuu Verlaine'iä seurannut polvi esim. Leconte
-de Lisle'iin, aikaisemman polven epäjumalaan -- nuorista oli hän
-"klassikko", ja sellaisena tuomittava, kunnioitusta ansaitseva,
-mutta aikansa elänyt runoilija, joka käytti ikäviä ja kaavamaisia
-aleksandriineja. Minkä vuoksi täytyi runon olla sidottuna määrättyihin
-muotoihin, kysyivät he, sonetteihin tai aleksandriineihin, joiden
-määrätyt loppusoinnut kerta kaikkiaan, jo etukäteen, kahlehtivat
-ajatuksen: miksei ennemmin noudattaisi kulloinkin _sisäistä_ rytmiä,
-ja luoda lakkaamatta myös muodossa jotakin yksilöllistä ja omaa?
-Ensimmäinen askel olikin "puoliriimien" yhä runsaampi käyttö --
-sen pidemmälle ei esim. Verlaine itse milloinkaan mennyt --: ei
-"riimattu" enää silmää varten, kuten parnassolaiset olivat vaatineet,
-vaan yksinomaan _korvaa_ varten. Toisena ja varsin luonnollisena
-askeleena oli runon täydellinen 'vapauttaminen'. Miksei jokainen saanut
-kirjoittaa oman päänsä ja yksilöllisen runousoppinsa mukaisesti,
-rytmillistä proosaa, musiikkia, loppusoinnutonta runoutta, pahimmassa
-tapauksessa, mutta vain silloin, sonettejakin, jos se, ihme kyllä,
-sattuisi jotakuta miellyttämään? "Si le rythme est beau", sanoo de
-Régnier, "peu importe le nombre du vers", jos rytmi on kaunis, vähätpä
-säkeitten lukumäärästä. Väittipä eräs -- Mallarmé -- ettei "proosaa"
-edes ollut olemassa, ja että kaikki on rytmiä ja runoa, kun vain korva
-oppii kyllin herkäksi!
-
-Luonnollista on, että moiset runouden lait usein johtivat in absurdum.
-Symbolistinen runous on useinkin pelkkää hekumointia värivivahduksissa,
-samalla kuin "piirustus" -- ajatuksen kiinteä struktuuri -- kokonaan
-on syrjäytetty. Varsinkin ensimmäisessä hurmiossa tehtiin hyvin paljon
-syntiä hyvää makua, vieläpä järkeäkin vastaan. Muka individualismin
-ja yksilöllisen vapauden pyhässä nimessä koettivat nämä nuoret
-'voittaa' omansa ja tovereittensa saavutukset keksimällä yhä oudompia
-aistivaikutelmia, yhä merkillisempiä sana- ja sointuyhdistelmiä ja
-lauseopillisia harvinaisuuksia. Ja juuri siksi, että he ulkonaisesti
-eivät voineet nojautua mihinkään tuttuun, varmaan, valmiiksi viljeltyyn
-ja turvalliseen, aleksandriiniin tai sonettiin, kärsivät vähemmän
-lahjakkaat ja omaperäiset heidän joukossaan ennen pitkää auttamattoman
-haaksirikon, sillä vapaan runomitan käyttäjältä vaaditaan tavallaan
-vieläkin herkempää runollista tahtia ja taidevaistoa kuin siltä,
-jonka taideihanne lähentelee klassillista. Monet oikeauskoisimmat
-symbolistit ja vapaan riimin palvojat taas tarkistivat aikaa voittaen
-kantansa. Esim. Moréas, joka kuumaverisimmin esitti nuoren koulukunnan
-aatteita 1880-luvun lopulla ja 1890-luvun alkupuoliskolla, on sittemmin
-kirjoittanut klassillisen selkeätä ja viivapuhdasta aleksandriinia.
-Toiset vihdoin -- sillä symbolistit eivät suinkaan muodostaneet mitään
-suljettua, yhtenäistä koulukuntaa -- eivät alun alkaenkaan kallistaneet
-korvaansa äärimmäisyyssuunnan houkutuksille. Esim. Samain, joka on kai
-symbolismin suurimpia nimiä, ei koskaan luopunut aleksandriinistaan,
-ja de Régnier, toinen suuri mestari, karttoi varman vaistonsa tukemana
-kaikkea sitä irtonaista, kuritonta ja epäloogillista, johon monet
-hurmahenget -- varsinkin Gustave Kahn -- niin helposti eksyivät
-tavoitellessaan uutta ja yksilöllistä.
-
-Ja Verlaine'in suhde tähän nuoreen polveen, joka kunnioitti häntä
-mestarinaan ja jonka edustajat tulivat esikoisineen hänen luokseen,
-samalla tavoin kuin aikaisemman polven nuoret olivat uhranneet
-Leconte de Lisle'ille ja Verlaine'in itsensä ikätoverit Victor
-Hugolle? Yltiöpäisimmistä vapaan riimin palvojista hymähtää hän kyllä
-leikillisesti eräässä runossaan: "Leur cas est fou, mais leur âge est
-superbe", heidän asiansa on mieletön, mutta heidän ikänsä on mainio,
-vaikkakin hän sanoo, että heidän vakaville ponnisteluilleen ei henno
-nauraa. Mutta hän ei voinut olla tuntematta henkistä sukulaisuutta
-näiden nuorien kanssa. Heidän tapansa suhtautua eri ilmiöihin, heidän
-näkemyksensä laatu, heidän taideihanteensa oli hänelle läheinen ja
-rakas. Heidän palava Baudelaire-jumalointinsa sekä se hartaus, jolla
-he iltaseuroissaan lausuivat Arthur Rimbaud'n rytmillistä proosaa,
-oli tietysti omiaan yhä lujittamaan tätä sukulaisuuden tunnetta.
-Se ilmeinen kiintymys, joka monilla näistä nuorista oli kaikkeen
-yölliseen, epätavalliseen ja riutuvan hekumalliseen -- siitä heidän
-nimityksensä "Dekadentit" -- saavutti niinikään vastakaikua siinä
-runoilijassa, joka niin kaunopuheisesti oli puoltanut runon oikeutta
-ottaa käsiteltäväkseen juuri sielunelämän yöpuolia. Lainaamalla nimensä
-näitten Symbolistien tai Dekadenttien lukemattomiin julkaisuihin
-(vivahduseroon ryhmien välillä ei meillä ole syytä yksityiskohtaisemmin
-puuttua), ja painattamalla runojaan niissä, tahtoikin Verlaine
-osoittaa myös ulospäin yhteenkuuluvaisuuttaan ja yksimielisyyttään
-heidän kanssaan: esim. "La Vogue"-lehdessä nähtiin usein hänen
-kynänsä tuotteita, ja "La Cravache" julkaisi palstoillaan miltei koko
-"Parallèlement"-kokoelman. Mutta, kuten sanottu, kun haastattelijat
-kääntyivät hänen puoleensa ja pyysivät häntä selostamaan koulukuntaansa
-ja sen opinkaavoja, torjui hän poikkeuksetta heidät luotaan: hän ei
-tahtonut puhua muuta kuin omissa nimissään, eikä koskaan esiintynyt
-minään "johtajana" -- muuta kuin tietysti iloisissa iltaseuroissa,
-joissa nämä nuoret lukivat hänen runojaan ja taputtivat niille
-käsiään! Ja niinikään oli hän aina valmis huomauttamaan niille,
-jotka haltioituneina puhuivat "uudesta taiteesta", että hän ja hänen
-ystävänsä monessa suhteessa olivat vain edelleenkehittäjiä. Vaikka
-esim. Baudelaire'in "Petits poèmes en prose" ovat näennäisesti
-kirjoitetut suorasanaiseen muotoon, on runoilija niissä tavannut juuri
-sen sisäisen rytmin, johon vapaan runomuodon palvojat pyrkivät, ja
-Rimbaud'n "Le bateau ivre" edustaa juuri sitä symbolistista runoutta,
-jonka he itse yhä vielä asettivat kaikkein korkeimmalle.
-
-Baudelaire ja Rimbaud olivat kuitenkin yksityisiä ilmiöitä: olemmehan
-nähneet, että yleinen makuihanne ennen "Sanattomia romansseja"
-ja "Viisautta" puolsi marmorista liikkumattomuutta. Ja kuka oli
-aikaisemmin ranskankielellä nähnyt sellaista haaveellista ja ihanaa,
-ja kuitenkin todellisuuteen pohjautuvaa unta kuin esim. Henri de
-Régnier, Viélé-Griffin, nuorena kuollut Ephraim Mikhaël, monia
-muita mainitsematta? Verlaine'ille ja 1890-luvun symbolisteille on
-näin annettava se ehdoton tunnustus, että he, avartamalla Runon
-valtakuntaa näkyväisen ilmiömaailman toiselle puolen, ovat musikaalisen
-herkistetyissä säkeissään luoneet uusia kauneusarvoja, joita
-ranskalainen lyriikka ei ole ennen tuntenut, ja joita ilman se --
-kaikessa rikkaudessaankin -- olisi paljon köyhempi.
-
-Musset on kerran, sonetissaan "Tristesse", tunnustanut, että ainoa
-hyvä, minkä elämä on hänelle jättänyt, on muisto joskus vuodatetuista
-kyynelistä: on kuin hän juuri surussaan, itkiessään omaa kohtaloaan,
-olisi rehellisimmin ja täysimmin ollut oma itsensä, sekä runoilijana
-että ihmisenä. Tätä tunnustusta ajatellen huomaa vielä kerran sen
-läheisen veriheimolaisuuden, joka yhdistää toisiinsa "Rollan" ja
-"Öiden" runoilijan ja taas "Sanattomien romanssien" laulajan. Sillä
-eikö myös Paul Verlaine'in runo, silloin kun se parasta ja aidointa on,
-ole ennen muuta "ihanaa itkua" -- tiedotonta ja salattuihin vaistoihin
-pohjautuvaa, kipeässä subjektiivisuudessaan inhimillisen yleispätevää
-ja epäpersoonallista, ja sen vuoksi yhtä kuolematonta kuin ihmislasten
-polvi polvelta uusiutuva murhe?
-
-
-
-
-KÄYTETTYÄ LÄHDEKIRJALLISUUTTA.
-
-
- Berrichon, P.: J.-A. Rimbaud. Paris 1912.
- Bonnet, G.: Paul Verlaine et ses contemporains. Paris 1897.
-
- Carez, F.: Auteurs contemporains. Liege 1897.
- Cazals, F.-A, et Le Rouge, Gustave: Les demiers jours de Paul
-     Verlaine. Paris 1911.
-
- Donos, Charles: Verlaine intime. Paris 1898.
- Dupuy, Ernest: Paul Verlaine et ses contemporains. Paris 1897.
-
- Gourmont, R. de: Promenades littéraires, I. Paris 1904.
- Gregh, F.: Etude sur Victor Hugo, suivie de pages sur Verlaine.
-    Paris 1905.
- Jørgensen, Johannes: Essays. København 1906.
-
- Kahn, Gustave: Symbolistes et decadents. Paris 1902.
-
- Lehtonen, J.V.: Tutkimuksia Theophile Gautier'n runoaiheista.
-    Helsinki 1913.
- Lepelletier, Edmond: Paul Verlaine, sa vie, son oeuvre. Paris 1907.
-
- Morice, Charles: La littérature de tout à l'heure. Paris 1889.
-
- Pacheu: De Dantea Verlaine. Paris 1897.
- Pellissier, G.: Etudes de littérature contemporaine, I. Paris 1904.
-
- Rimestad, Chr.: Fransk poesi i det nittende aarhundrede.
-    København 1905.
-
- Seche, A., et Bertaut, J.: Paul Verlaine. (Sarjassa La vie anecdoti
-    que et pittoresque des grands écrivains.) Paris.
-
- Tournoux, G.A.: Bibliographie Verlainienne. Leipzig 1912.
-
- Verlaine, Paul: OEuvres completes I-V. Paris 1900.
- Verlaine, Paul: OEuvres posthumes. Paris 1903.
-
- Zilliacus, Emil: Den nyare franska poesin och antiken.
-    Helsingfors 1905.
- Zweig, Stefan: Paul Verlaine. Berlin 1905.
-
-Lisäksi lukuisia kirjoitelmia ja tutkielmia eri aikakauslehdissä,
-etupäässä ranskalaisissa.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PAUL VERLAINE***
-
-
-******* This file should be named 65678-0.txt or 65678-0.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/5/6/7/65678
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/65678-0.zip b/old/65678-0.zip
deleted file mode 100644
index 7588a99..0000000
--- a/old/65678-0.zip
+++ /dev/null