diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65687-0.txt | 4285 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65687-0.zip | bin | 70877 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4285 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..14fbcb7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #65687 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65687) diff --git a/old/65687-0.txt b/old/65687-0.txt deleted file mode 100644 index 57085b2..0000000 --- a/old/65687-0.txt +++ /dev/null @@ -1,4285 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Äidit, by Jalmari Finne - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Äidit - Romaani kansannaisista - - -Author: Jalmari Finne - - - -Release Date: June 24, 2021 [eBook #65687] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ÄIDIT*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -ÄIDIT - -Romaani kansannaisista - -Kirj. - -JALMARI FINNE - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1915. - - - - -ENSIMÄINEN LUKU. - - -Mari seisoi tuvan lieden luona ja valmisti illallista työstä -palaaville. Hän oli viisikymmenvuotias, mutta näytti paljon -vanhemmalta, sillä vartalonsa oli hiukan kumarassa, ja raskaan -raatamisen jäljet näkyivät käsien kyhmyisissä sormissa ja kasvojen -rypyissä. Liedessä oli kolmijalalla pata. Hän kohenteli tulta sen alla -ja hämmensi kauhalla keitosta. Käsi liikkui aivan koneellisesti, -niinkuin hän vuosikymmeniä oli samalla tapaa tässä seisonut ja yhä -uudistuva sama jokapäiväinen työ oli tappanut hänessä kaikki ajatukset. - -Tuvan perällä istui matalalla rahilla kyyryssä hänen äitinsä, -talon vanha emäntä Helena, liekutellen kehdossa olevaa lasta, hiljaa -hyräillen ja huojuttaen harvalleen ruumistaan kehdon liikahdellessa. -Hän oli jo aivan kumaraan mennyt vanhus, iältään yli seitsemänkymmenen, -tukka harmaa ja harventunut, kasvot täynnä ryppyjä, hampaaton suu -kuopallaan ja leuka sen johdosta liiaksi ulkoneva. Ainoa, mikä hänessä -herätti erikoista huomiota, oli tummanharmaiden silmien loiste, joka ei -vieläkään ollut sammunut. - -Tuvassa oli aivan hiljaista, kuului ainoastaan kehdon tasainen keinunta -pirtin palkeilla tai kauhan synnyttämä heikko kalahdus, kun se sattui -koskettamaan padan laitaan. Lapsi alkoi hiljaa valittaa. - --- Saisi se Alma jo tulla, sanoi Helena. -- Lapsi kaipaa rintaa. - --- Eiköhän nuo jo kohta tulekin työstä, vastasi Mari. -- Johan päivä on -mennyt metsän taakse. - --- Kyllä ne tänään viipyvät hiukan kauemmin kuin tavallisesti. - --- Koettavat kai jouduttaa töitä. - -Oli jälleen hiljaista, kehto vain liikkui hiukan kovempaa lapsen -äännellessä. - --- Alma on ollut taas vähän rasittuneen näköinen, sanoi Helena. -- Eikä -se ihme olekaan. Onhan lapsi vasta kahden kuukauden, ja Alma saa jo -olla täydessä työssä. Saisi ne miehet hiukan säästää häntä. - --- Ei auta säästää, kun ei ole kylliksi työvoimaa ja kevättyöt pitävät -kiirettä. Huomenna kai täytyy minunkin mennä auttamaan, niin sanoi -Kalle. - --- Kyllähän Kalle raataa jaksaa, mikäs häntä vaivaisi, mies kun on ja -roteva, mutta on sinullakin tässä työtä enemmän kuin kylläksi. - -Helena liekutti jälleen kehtoa hiukan vinhempaan sanoen: - --- Ss, Annamaija, älä itke, äiti tulee kohta... Kallen pitäisi muistaa, -ettet sinä ole ihan tervekään. - --- Ei se tuo sairaus niin vaarallista ole, onhan joskus pistosta rinnan -alla ja kyljissä, mutta meneehän se ohi. Onhan sitä sellaista -jokaisella naisella, kun vanhemmaksi tulee. - --- Niin, onhan sitä, onhan sitä, jumala kyllä jokaiselle senkin -koettelemuksen lähettää. - -Mari hieman keikautti päätään ja lausui: - --- Ei siitä jumalaa tarvitse syyttää, kyllä se miesten on syytä. Olen -tässä toisinaan ajatellut, että mitä sitä Kallenkaan tarvitsi minulle -laittaa kymmenen lasta, kun ei niistä eloon ole jäänyt kuin kolme. Ja -tuskin olo niillekään hyväksi tulee, Hilmalle Helsingissä, Eskolle -täällä ja Emmalle Mäkelän torpassa. On tämä elämää! - --- Älä sano sillä tapaa, jumala meille lähettää koettelemukset, jotta -me nöyriksi tulisimme. Ehkä oli noille pienille parempi, että pääsivät -ajoissa tästä maailmasta. Johan sitä minunkin aikani olisi tullut. Ja -kysynhän minä tuota, että mitä tehtävää minullakaan on enää maailmassa. -Työtä en jaksa tehdä enkä ole tässä muuta kuin teidän vaivoinanne ja -vastuksinanne. - --- Älkää nyt, äiti, sillä tavalla sanoko, virkkoi Mari, ja hänen -ääneensä tuli lämmin sointu. -- Ettehän te tässä ole kenenkään tiellä -tai vastuksina. - --- Mutta kun tahtoisi jotain tehdä eikä enää jaksa. - --- Levätä on teilläkin jo aika. Olettehan te jo raatanut. - --- Niin, niin, olenhan minä sitä tehnyt, eikä kai tämä tila olisi -sellainen kun on, ellei olisi raadettu. Mutta kun tulee vanhaksi, niin -ajattelee asioita vähän toisin kuin silloin, kun mukana hyöri. Katselee -ja ajattelee. Sinä voisit sanoa sille Eskolle, että hän vähän säästäisi -Almaa, muuten se ihan väsyy. Saa valvoa lapsen kanssa toisinaan yöllä -ja aina olla päivät työssä. Pitäisi Eskon ajatella, ettei sitten enää -sovi vaatia muuta. Odottaisi. - --- Ei ne miehet odota eikä ne sitä ajattele. Ja suuttuisi kai tuo -kovasti, jos sanoisi jotain. Ja mitä sanoisi Almakaan? Eiköhän tuokin -alistuisi? Alistuisi, niinkuin jokainen saa alistua, tahtoo tai ei. - -Helena oli vähän aikaa vaiti. - --- Minä en tiedä, mutta toisinaan on minusta tuntunut siltä, kun kaikki -ei olisi oikein, niinkuin on. - -Mari hiukan sävähti ja Helenakin vaikeni. Näin eivät he koskaan vielä -olleet puhelleet Eivät he milloinkaan olleet kajonneet näihin asioihin. -Avioliitto oli ies, jonka, jos sen kerran oli ottanut niskaansa, sai -myöskin kantaa nurkumatta. Kyllähän Mari sen myönsi, ettei elämä ollut -vähääkään sitä, mitä hän nuorena oli kuvitellut, mutta sopiko hänen -siitä syyttää ketään, koska elämä yleensä oli kaikille samanlainen. -Eihän se Kallekaan mikään huono mies ollut, olipa paljoa parempi kuin -monen hänen tuttavansa mies, ei juopotellut liikoja, ei lyönyt eikä -toraillut, vaan saattoipa vielä nytkin joskus sanoa ystävällisen sanan -leikillisessä muodossa, ja varsinkin lapsille hän oli aina ollut hyvä, -ei edes humalapäissään äyskinyt niille. Maria hiukan kadutti, että oli -omasta miehestään lausunut moitteen sanan äidilleen, ja hän päätti -peruuttaa kaiken. - --- Sanoin tässä äsken, että Kallen syytä muka on ollut lasten kuolema. -Ei kai se hänen syynsä ole, kai minussakin on syytä. Jaksaahan moni -torpparin vaimo, jolla tuskin on leipää lapsilleen antaa, pitää -kymmenkunnan elossa. Ja olisi kai Kalle mielellään ne ruokkinutkin, jos -olisivat eloon jääneet. Hyvähän se Kalle on. - --- Hyvähän tuo on, sanoi Helena. -- Ei kai häntä Jussi vainaja muutoin -olisikaan kotivävyksi ottanut ja valtaa hänelle luovuttanut, kun itse -vielä olisi kyennyt vaikka kahta vertaa suuremman talon hoitamaan. - --- Niin, ainahan isä-vainaja Kallesta paljon piti. - --- Odotti, että vävynsä olisi tullut samanlaatuiseksi kuin hänkin. - --- Eihän kaikille ole annettu sitä järjen terävyyttä mikä -isä-vainajalla oli, sanoi Mari. - --- Niin, vaikka ei hän kirjoja ollut lukenut, niin ymmärsi kuitenkin -asiat paremmin kuin moni oppinut. Ja tahdottiin hänet viedä sinne -valtiopäivillekin, mutta kuolema tuli ja esti sen. Kun minä Jussia -ajattelen, niin kyllä hän minulle oli ystävällisempi, ainakin sitten -myöhemmin, kuin mitä Kalle on sinulle. Ja nainen tarvitsee sitä, -tarvitsee ihan kuin kukkanen kastetta, jotta ei pääse kuihtumaan. -Jokainen sellainen hetki, jolloin Jussi oli minulle ystävällinen, on -aivan kuin virstantolppa elämäntien varrella, se tulee niiden kautta -niin hyvin viitoitetuksi, ja kun lähtee muistelemaan taaksepäin, niin -löytää aina tien. - -Helena vaikeni. Mari kohenteli tulta eikä virkkanut mitään, mutta -kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, kun hän ajatteli hetkiä, joina hän -niin hartaasti olisi toivonut, että Kalle edes pienellä sanalla olisi -huomauttanut nähneensä, kuinka vaimonsa oli valmis ponnistamaan -voimiaan talon hyväksi. Ehkä hän sen oli huomannutkin, mutta Mari olisi -tahtonut, että hän olisi sen sanonutkin joskus. Ja Mari muisti, kuinka -oli kiireisenä heinäaikana mennyt auttamaan, vaikka Esko silloin vasta -oli viikon vanha. Mustennut oli maailma hänen silmissään silloin -monasti ja harava vapissut käsissä, mutta kestänyt hän oli kuitenkin. -Mutta saipa hän siitä sitte päänsäryn, jota kesti vuosikauden, -tuollaisen jomottavan säryn, joka varasti unen ja teki mielen apeaksi. -Ja tätä muistellessa johtui hänen mieleensä seikka, joka ajoi kylmät -väreet pitkin ruumista kulkemaan. Se oli tapahtunut syksyllä sen kesän -jälkeen, jolloin Esko oli syntynyt. Kalle oli käynyt kaupungissa, oli -siellä tuhlannut rahoja ja tullut humalassa kotiin. Elämä oli silloin -tuntunut perin ilottomalta. Siinä nyt mies retkotti raskaasti kuorsaten -vuoteella, ja hän sai pidellä kivistävää päätään ja ajatella, että -niillä rahoilla, mitkä Kalle oli kaupungissa tuhlannut, olisi voitu -pestata piika, joka olisi tehnyt raskaat työt, jotta hän, Mari, olisi -saanut levätä ja terveys olisi palannut. Ja mieli oli myrtynyt silloin -niin kovasti, että hän tunsi vastustamatonta halua johonkin kamalaan. -Hän muisti niin hyvin tuon hetken, muisti, kuinka oli jo noussut, mutta -kuinka silloin äitinsä Helena oli vuoteessaan herännyt ja sanonut -ottavansa lapsen viereensä, jotta Mari saisi levätä. Ja hän oli antanut -lapsen äidilleen ja sitten palannut vuoteeseensa. Aamulla kaikki -jälleen oli näyttänyt valoisalta ja elämä elämisen arvoiselta. Ja sen -jälkeen hän olikin Eskoaan rakastanut enemmän kuin muita lapsiaan. -Kunpa poika nyt vain osaisi omaa vaimoaan hyvyydellä kohdella, ettei -tekisi sellaista, millä toisen ilon pilaisi. Täytyi kai hänelle -huomauttaa, että säästäisi vaimoaan. Tottelihan Esko aina äitiään, -tottelihan tuo ja noudatti hänen mieltään kaikessa, missä vain saattoi. - -Mari katsahti Helenaan ja kohtasi hänen kirkkaat silmänsä. Lapsi -nukkui, ja kehto liikkui enää ainoastaan hiljaa nytkähdellen. Mari -tunsi, että Helena aivan kuin tahtoi sanoa vielä jotain, mutta ei -tohtinut. Eivät he vielä koskaan ennen olleet sillä tavoin -keskustelleet kuin tänään, eivät johdattaneet puhetta ulkopuolelle -tavallisen elämän piiriä; he tunsivat nyt olevansa aivan kuin -luvattomilla teillä, ja molemmat pelkäsivät astua enää pitemmälle. - -Ja sitten se tuli, tuo ajatus, jota Mari pelkäsi. Helena sanoi -väräjävällä äänellä niin hiljaa, että tuskin kuului: - --- Jokainen äiti rakastaa lastaan niin paljon, että hän kerran -väsyneenä aikoessaan surmata itsensä tahtoo tappaa lapsensakin. Ja tuon -väsymyksen estää mies aina muutamalla hyvällä sanalla. Sen tähden puhu -Eskolle. - -Marin käsi aivan vapisi hänen sekottaessaan pataa. Miksi äiti puhui -juuri nyt tästä, kun sama asia hänenkin mielessään välähti? - -Tuvassa tuntui niin ahtaalta. Hänen täytyi päästä pois. Ei hän jaksanut -enää keskustelua jatkaa. Hän kaipasi toimintaa ja raitista ilmaa. Hän -oli vaiti hetkisen ja sanoi sitten: - --- Kauan ne viipyvätkin. Ennätän kai tässä välillä käydä lehmätkin -lypsämässä, kun ne jo niin ikävissään haassa ammuvat. - --- Tuollahan ne jo seisovat, ha'an aidan luona kaikki odottamassa, -Kaunikkikin kurottaa jo kaulaansa ja ammuu surkeasti. - -Hän jätti hetkiseksi padan hämmentämisen ja katsoi ikkunasta. - -Hän kääntyi Helenan puoleen ja sanoi: - --- Kai se Annamaija jo nukkuu, niin että voitte sekoittaa tätä pataa -sen ajan, kun toiset ovat vielä poissa ja minä lypsämässä. Menee muuten -lypsy kovin myöhäiseen. - -Helena nousi matalalta rahiltaan. - --- Nostetaan kehto lieden lähelle, niin voin heiluttaa, jos sattuisi -heräämään. - -Mari nosti Helenan kanssa kehdon lieden luo. Vanhus asettui kumarassa -sekoittamaan pataa, jalallaan kehtoa hiljaa liikutellen. - --- Meneehän tämä tässä yhteen tahtiin, kuin entisen nikkarin -höylääminen, sanoi Helena hymyillen. - -Marikin hymähti. Äskeinen raskas ja painostava mieli oli poissa. Hän -otti rainnan ja meni ovelle. Olisi hän äidilleen tahtonut sanoa jotain -hellää, sanoa juuri nyt, mutta eiväthän he koskaan ennenkään olleet -toisilleen mitään sellaista sanoneet, ja se tuntui senvuoksi niin -oudolta, että ujostutti. - -Hiljalleen Helena sekoitti pataa. Äskeiset levottomat ajatukset -sammuivat hiljalleen kuin kekäle sammuu, kun toista puuta ei ole -vieressä tulta ylläpitämässä. - -Jonkun ajan päästä saapuivat työssäolleet kotia. Isäntä, Kalle, oli -leveäharteinen, eikä hänen vartalostaan olisi voinut päättää hänen -olevan yli viidenkymmenen, niin suorana hän sen vielä kantoi. Tukka -vain oli jo alkanut harmaantua ja todisti, että ikää oli karttunut. -Hänen poikansa Esko oli isäänsä hintelämpi ja pitempi, mutta kasvoissa -oli isän piirteet, hiukan liian leveä leuka ja ulonevat poskipäät ja -pienet, hiukan syvälle painuneet silmät. Hänen vaimonsa Alma oli -hiljainen ja vaatimaton olento, kasvot raskaasta työstä rasittuneet ja -laihat, silmien ilme hieman eloton. - --- No, anoppiko se täällä pataa hoitaa? kysyi Kalle. - --- Minähän tässä, kun Mari meni lehmiä lypsämään, vastasi Helena. - -Alma oli mennyt heti kehdon luo, nostanut sen tuvan perälle, istunut -penkille, avannut röijynsä ja alkanut imettää, silmäluomien raukeina -mennessä puoleksi umpeen. - --- Joko sitä keitosta kohta saa? kysyi Kalle. - --- Valmistahan tuo on, sanoi Helena. - -Hän pisti keitosta savivatiin ja vei sen pöydälle, jonka ääreen miehet -istuivat heti aterioimaan. Vähän ajan päästä saapui Mari ulkosalta ja -siirtyi hänkin aterialle. Helena viipyi vielä lieden luona. Hän -koetteli, oliko hapan reikäleipä, jota hän vedessä liotti, jo niin -pehmeää, että hän saattoi sitä hampaattomilla ikenillään pienentää. Hän -siirtyi viimein pöydän ääreen hänkin ja luki hiljaa ruokarukouksensa, -ennenkuin pisti lusikkansa yhteiseen vatiin. Viimeiseksi tuli Alma, -imetettyään lapsensa ja laskettuaan sen kehtoon. - --- Kyllä sinä, Alma, olet hiukan huonon näköinen, sanoi Helena. - -Esko katsoi vaimoonsa hiukan ihmeissään, sillä ei hän ollut huomannut -vaimoansa sairaaksi. - --- Onhan sitä vielä vähän väsynyt, sanoi Alma heikon punan noustessa -poskilleen, -- mutta kyllähän sitä jo pitäisi jaksaa. - --- Ero on jaksamisella ja jaksamisella, sanoi Helena. -- Ei ole hyvä, -että rasitat itseäsi, sairastat sitten myöhemmin sitä enemmän. - -Esko katsoi naurahtaen äidinäitiinsä ja sanoi: - --- Kyllä te nyt näette kummituksia. Onhan Alma vähän kalpea, mutta -eihän se mitään merkitse. Ja niinhän tuo raatoi kuin paras mies. - --- Kyllä minäkin sen sanon, että sinä Esko voisit vaimoasi hiukan -säästää, sanoi Mari. - -Hän loi poikaansa katseen, jonka tämä kohtasi. Esko koetti ensin -hymyillä, mutta kun äidin katse yhä pysyi kiinteästi hänessä, niin -nuori mies arvasi, mitä äitinsä tarkoitti, ja tunsi punan leviävän -korvalehtiinsä. - -Asiasta ei sen enempää puheltu, keskustelu siirtyi maanviljelykseen ja -karjaan, puhuttiin samaa kuin niin usein ennenkin, tuumittiin, -millainen vuosi mahtaa tulla ja onko vanhoista merkeistä taikaa. - -Ateria oli jo päättynyt, miehet istuutuneet tupakoimaan ulkosalle -pirtin portaille keskustelua jatkamaan, ja naiset tekivät iltatöitänsä. -Oli Mari huomaavinaan, että poikansa katsoi Almaan, kun tämä sattui -kulkemaan hänen ohitseen, hiukan levottomasti. - --- Ehkä huomasi, että vaimoa on säästettävä, ajatteli Mari. -- Ehkä -huomasi, ja jumalalle olkoon kiitos, jos Alma säästyisi kaikesta siitä, -mikä... - -Hän ei tohtinut omaa ajatustaan jatkaa. Hän alkoi hiukan uutterammin -askaroida, ja siinähän se katosi. - -Miehet palasivat tupaan ja valmistautuivat levolle menemään, kun Kalle -sanoi vaimolleen: - --- Se Mäkelän Vihtori toi kauppiaalta sinulle postissa tulleen kirjeen. - -Hän otti sen taskustaan ja ojensi Marille. Tämä otti sen rauhallisesti, -vilkaisi kuoreen ja tunsi tyttärensä Hilman käsialan. Hän pisti kirjeen -hameensa taskuun ja päätti lukea sen vasta sitten, kun miehet jo olivat -nukkuneet. Niinhän hän aina ennenkin oli tehnyt. Eihän Hilma onnellinen -ollut, sen hän tiesi, ja olihan jo monasti ennenkin kirjeissä ollut -viittauksia siihen suuntaan, ettei kaikki hänen kodissaan ollut aivan -oikein. Mitään suoraa valitusta ei ollut, mutta saattoihan tuon -ymmärtää, kun joka lausetta ajatteli. Parasta oli, kun luki sellaiset -kirjeet aina yksikseen, niin toiset eivät päässeet kyselemään. Jos -seuraavana päivänä jotain utelivatkin, niin pääsihän kaikesta, kun -sanoi vain terveisiä ja että Hilma oli terveenä. - -Kirjeen tulo oli herättänyt Marissa muistot tyttärestään. Eihän tuo -ollut tahtonut viihtyä kotosalla, vaan oli mennyt Helsinkiin -ompelijattaren oppiin. Kotia tultuaan hän sitte kylällä ompeli, eikä se -juuri taitanut olla hänelle hyväksi, kun meni niin kalpeaksi -valvoessaan usein öitäkin, saadakseen kiireet työt ajoissa valmiiksi. -Siellä Helsingissä hän oli miehensäkin tavannut, olivat vähän jälkeen -tutustumisensa menneet kihloihin, mutta purkaneet välinsä siihen -aikaan, kun Hilma kotiseudulle palasi. Ahkerasti he sitten kuitenkin -olivat kirjeitä toisilleen kirjotelleet ja olivat kai sopineet, koska -mies tuli kaupungista sinne ja toi sormukset mukanaan. Eihän Mari -oikein ollut pitänyt kirjaltaja Latvalasta, mies kun oli kovin -itsetietoinen ja toi mukanaan väkeviäkin, joita tarjoili Kallelle ja -Eskolle, joka silloin vielä oli poikamies. Mutta miehet hänestä -näyttivät pitävän hänen varmuutensa tähden, ja kun Hilmakin ihastuneena -häntä katseli, niin eihän äiti tahtonut panna vastaan. Mitä tuo -olisikaan auttanut, eivät ne nuoret häntä kuitenkaan olisi kuulleet! -Kyllähän Hilma äitinsä kanssa kerran puheli tulevasta miehestään ja -sanoi eronneensa Oskarista sen vuoksi, että tämä oli niin paljon -juonut, mutta kun mies sitten oli vakuuttanut voivansa elää aivan -kunnollisesti, kun vain sai oman kodin, niin Hilma uskoi. Eihän se -suuri rahamäärä ollut mikä Hilmalle tuli perintöosana talosta, mutta -auttoihan se ainakin sen verran, että he saivat kodin hyvästi kuntoon, -ja kun mies ansaitsi kuukaudessa päälle sadanviidenkymmenen, kuten itse -oli vakuuttanut, niin pitihän heidän tulla toimeen. - -Kuusi vuotta nuo jo olivat olleet naimisissa. Olihan Hilma parina -kesänä käynyt kotosalla ensimäisen lapsensa kanssa ja tullessaan ollut -väsähtäneen näköinen, mutta tointunut sitten maalla. Sen jälkeen oli -tullut jo toinenkin lapsi, tyttö niinkuin edellinenkin, ja Mari laski -sen nyt olevan noin vuoden vanhan. - -Parina viimeisenä vuonna oli Hilman kirjeissä ollut hiukan alakuloinen -sävy. Mies kai jollain tavoin oli syypää kotionnen rikkumiseen. Kun -Mari ei itse osannut kirjoittaa ja Esko aina kyhäsi vastaukset hänen -sanelunsa mukaan, niin eihän tuossa voinut tiedustella mitään, ja tokko -olisi ollut hyväkään kysellä, ei kai siitä mitään hyötyä olisi ollut. -Mutta sittenkin aina oli hiljainen levottomuus elänyt hänen sielussaan. - -Ilta-askareet olivat päättyneet, miehet ja Alma jo menneet levolle, kun -Mari meni pihalle, istui tuvan portaille ja alkoi lukea kirjettä. - -Alakuloinenhan se oli, Hilma valitti väsymystään, lapset kyllä olivat -terveinä, mutta tämän toisen lapsen jälkeen hän ei ollut enää niinkuin -ennen, mikä lienee tullut silloin, kun synnytys oli ollut niin vaikea, -että lääkärikin piti kutsua apuun. Ensimäisen kerran Hilma tästä nyt -mainitsi, vaikka asia oli jo toista vuotta vanha. Kirjeen lopussa oli -lause, joka kummallisella tavalla koski Marin mieleen. Siinä Hilma -pyysi äitiään, jos suinkin mahdollista olisi, käymään Helsingissä, kun -hän oli niin kovin yksin. - --- Kun hän on niin kovin yksin! sanoi Mari hiljaa itsekseen. -- Lapsi -parka, ettei vain mitään pahaa olisi tapahtunut. - -Helena tuli tuvasta. - --- Hilmalta kai sait kirjeen? - --- Hilmaltahan se on. - --- Voiko hän hyvin? - --- Eihän tuo taida oikein hyvin voida, kun on vähän sairas ja kun hän -sitten... - -Marin oli niin vaikea sanoa sitä, hän ei tiennyt miksi. - --- Onko siinä vielä jotain? kysyi Helena. - --- On. Hän pyytää minua käymään siellä kaupungissa, kun hän on niin -yksin. - -Naiset katsoivat toisiinsa. Mari oli aivan varma siitä, että heillä oli -tällä hetkellä yhteinen asia, sama pelko, jota eivät uskaltaneet pukea -sanoiksi. - --- Kun lapsi pyytää, niin äidin täytyy mennä, sanoi Helena hiljaa. - --- Ei kai Hilma pyytäisi, ellei se todella olisi tarpeen. - --- Kyllä Hilma on siksi ylpeä, ettei pyytäisi, sanoi Helena. -- Pitäisi -sinun mennä. - --- Mutta ei kai Kalleltakaan liikene rahoja juuri tällaiseen aikaan. -Ainahan keväällä rahaa on talossa vähän. Olisi edes syksy. - --- Minulla on kirstussani vielä niitä säästöjäni, kyllä minä sinulle -matkan maksan, sanoi Helena. - -Kyynel herahti Marin silmään, mutta ei hän osannut mitään sanoa. - --- Mutta pääsisikö tuota töittenkään tähden. Mitähän Kallekin sanoisi, -jos ilmoittaisin meneväni? sanoi Mari. - --- Eihän nyt ole mitään niin kovia töitä. - --- On täällä kotona töitä kyllä. - --- Enköhän minä niistä selviä Alman kanssa. Kohta ei Almankan tarvitse -olla miehiä auttamassa, niin että joutaa hänkin. Ja virkkuhan minäkin -vielä olen. Eikähän tuota matkaa monta päivää kestä, jos siellä olet -pari päivää. Kuulet mitä Hilmalla on sydämellään. - --- Mutta ei se Kalle päästä, vaikka sanoisin syynkin. Naisten juttuja, -sanoo hän vain, kun ei se Hilmasta oikein pidä, lausui Mari. - --- Kyllä Kalle päästää, jos Esko vain hänelle puhuu, sanoi Helena. -- -Ja Eskon pään saa kyllä Alma kääntymään, siitä olen varma. - -Helena kävi tuvan puolella ja palasi pian Alman seurassa. Kun asia oli -Almalle selitetty, sitä myöten kun Mari arveli voivansa sanoa, -ilmaisematta mitään Hilman huolista, niin hän lupasi vielä samana -iltana puhua miehelleen. - -Aamulla Mari sitten aamiaisen aikana ilmoitti aikovansa lähteä -Helsingissä käymään, Hilmaa katsomaan. - --- Oletko sinä hullu? sanoi Kalle. -- Mitä sinä sinne nyt menet -tällaiseen aikaan? Mene talvella, kun ei ole kiireitä. Ei tässä nyt -hevosetkaan työstä jouda sinua asemalle viemään. - --- Käveleehän sitä tuollaisen matkan, eihän se ole kuin viisitoista -kilometriä, sanoi Mari. - --- Antaa äidin nyt mennä, kun hän tahtoo nähdä lastaan, sanoi Esko. -- -Onhan tuota äitimuori täällä kyllä saanut ahertaa, niin että hänenkin -täytyy kerran saada pitää hauskaa. - -Kalle murahti ensin, mutta kun Esko leikkisästi jatkoi puhetta, kuinka -muka emäntä menee kaupunkiin oppiakseen uudet tanssit ja muut hyvät ja -sitten sieltä tullessaan heitäkin opettaa, niin ei Kallekaan voinut -olla vetämättä suutansa hymyyn. Murahti hän kuitenkin vastaan -matkarahoja ajatellessaan, mutta kun Helena sanoi ne suorittavansa, -niin päätettiin, että Mari vielä samana iltana lähtee matkaan, jotta -pääsee yöllä ohi kulkevaan junaan ja on aamulla Helsingissä. - -Illalla Mari läksi pieni eväsnyytti kädessään astelemaan asemaa kohden. -Aikaa hän oli varannut runsaasti, jotta ei tarvinnut itseään uuvuttaa. -Helena saattoi häntä jonkun matkaa. Tiellä he puhelivat jokapäiväisistä -asioista, mutta keskustelu ei oikein ottanut luistaakseen, sillä -kummankin mielessä oli alati tuo lause: Minä olen niin yksin. - -Erään mäen töyryllä Helena sitten jätti hyvästi. - --- Jos mies on ollut hänelle kelvoton, niin sano sille suoraan -ajatuksesi. Olethan sinä hänen vaimonsa äiti. - --- Voinhan minä sen tehdä, lausui Mari. - --- Minäkin olen toisinaan elämässäni, vaikka siitä on jo niin monta -vuotta, että se tuntuu aivan kuin himmeältä, tuntenut, että olin yksin. -Ei se ole helppoa, ei ole. Sano hänelle sydämelliset terveiset -minultakin. - -He erosivat ja Mari läksi astelemaan illan hämärässä asemalle päin. Hän -nousi yöllä junaan ja läksi Helsinkiä kohden. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Niin kauan kuin Mari vielä oli ollut junaan astumatta, oli tämä matka -hänestä tuntunut aivan välttämättömältä, mutta kun hän oli tullut -junaan toisten ihmisten joukkoon ja keskelle heidän hyörinäänsä, tuntui -koko lähtönsä aivan tarpeettomalta. Oli kai Hilma silloin kirjettä -kirjoittaessaan sattunut olemaan hiukan alakuloisella mielellä, ja -siitä johtui tuo yksinäisyyden tunne, ja kerrankos onnellisinkin vaimo -tuntee itsensä yksinäiseksi; tuollainen mieliala tulee aivan äkkiä ja -pitää ihmisen vallassaan joskus päiväkausia, joskus ainoastaan muutaman -tunnin. Eihän hänkään, Mari, olisi koko kirjeelle niin suurta painoa -pannut, ellei olisi juuri samana iltana puhellut äitinsä kanssa -asioista, jotka järkyttivät mieltä. Kun niiden ajatusten valossa sitten -ajatteli Hilman kirjettä, niin tuntui niin vaikealta, että täytyi -päästä lähtemään hänen luokseen. - -Helsingin asemalle saavuttua Mari tunsi itsensä hyvin araksi. -Kaikkialla oli sellaista touhua ja kiirettä, että tunsi olevansa aina -tiellä. Siitä oli jo monta herran vuotta, kun hän oli Helsingissä -käynyt ja silloinkin Kallen seurassa. Nyt hän oli yksinään. Kadulle -päästyään hän olisi tahtonut tiedustella sitä katua, minkä varrella -tiesi tyttärensä ja vävynsä asuvan, mutta kun kaikki kulkivat kovalla -vauhdilla ohitse, ei hän uskaltanut kääntyä heidän puoleensa. Viimein -hän kuitenkin rohkaisi mielensä ja sai tietää, minnepäin oli -kuljettava, Sörnäisiä kohden. - -Mari asteli nyytti kädessään, koettaen väistää ihmisiä, jotka hänen -mielestään tahtoivat aivan kuin väkisin tyrkätä hänet syrjään. - --- Kyllä täällä on niin paljon ihmisiä, sanoi hän itsekseen, ettei -täällä tiedä, minne edes menee surussaan, jos yksin tahtoo olla. Ja ei -kai siitä surusta koskaan vapaaksi pääse, ellei sitä yksinään saa -sydämestä ottaa pois. - -Mutta samassa hänelle tuli outo ajatus. Kuinka hän nyt näin uskoi, että -ihminen yksinään voi surunsa voittaa? Kyllä kai surunsa voittamiseen -aina tarvitaan toisen ihmisen hyvä sana. Mutta silloin johtui mieleen -koko entinen eletty elämä suurine vaikeuksineen, ja selvästi hän tunsi, -kuinka yksin hänkin oli aina saanut olla. Mutta niin ei saanut hänen -tyttärensä käydä, ei Hilman. Jos hänellä oli surua, voi hän kaikesta -aivan turvassa puhua äidilleen, kyllä tämä ymmärsi. Ihmissydän oli -aivan kuin puuastia; täytyihän sekin aina uutterasti huuhtoa, mutta ei -sillä hyvä, täytyi hiekan avulla pestä ja auringossa antaa kuivua. - -Ja jo alkoi mieli jälleen reipastua ja muisto omista suruista kadota -tätä kaikkea ajatellessa. Istua Hilman seurassa ja puhella kaikesta -aivan suoraan, peittelemättä, -- se mahtaa olla mieluista, sillä eipä -hän vielä koskaan ollut kuullut aivan avomielistä sanaa tyttärensä -suusta, liekö sitten syy ollut hänessä, äidissä, vai tyttäressä. - -Kysellen ja tiedustellen katua ja sen numeroa Mari pääsi viimein siihen -taloon, missä kirjaltaja Latvala asui, nousi portaita ylös ja avasi sen -oven, jossa oli Latvalan nimi. - -Hellauunin vieressä oleva nainen kääntyi ja huudahti iloisesti: - --- Äiti! - -Pian olivat äiti ja tytär toistensa sylissä, ja Marin silmiin nousivat -kyyneleet hänen tuntiessaan oman lapsensa käsien kietoutuvan kaulaansa. -Hellalta kuuluva kärinä eroitti heidät. Hilma kiiruhti sekoittamaan -pannussa paistuvia perunoita. - --- Istukaa, äiti, istukaa, sanoi Hilma. -- Minä tässä laitan lapsille -hiukan ruokaa. Sanohan, Kerttu, päivää mummullesi. Ei näy muistavan -enää teitä siltä ajalta, kun me siellä maalla olimme. No, olihan Kerttu -silloin aivan pikkuinen tyttö. - -Mari hyväili somaa, viisivuotiasta tyttöä, joka tuli häntä kättelemään. - --- Ja tuo on sitten Maria, sanoi Mari osoittaen vuoden vanhaa tyttöä, -joka istui lattialla leikkien puupalikoilla ja silmät pystyssä -katsellen vieraaseen. - --- Sehän se on, teidän kaimanne, sanoi Hilma. -- Se on niin kiltti ja -hyvä tyttö, että on oikein hauskaa. Ei se ole koskaan itkenytkään. - -Hilma oli tuonut ruuan pöydälle ja tarjosi siitä äidilleenkin. Vaiti he -aterioivat, Hilman syöttäessä lapsia. Kun ateria oli päättynyt puki -Hilma Kertun ylle päällystakin ja käski hänen mennä pihalle leikkimään. - -Lapsen mentyä ja oven suljettua Hilma sanoi: - --- Kiitos, äiti, että tulitte tänne. - --- Tulinhan minä, kun sinä pyysit. Säikähdyin ensin kovasti. Onko -jotain pahaa ollut? - --- Ei niin suorastaan pahaakaan, ei ainakaan entistään pahempaa, on -vain niin vaikeaa yleensä. - --- Minä huomaan, että sinä odotat taas lasta. - --- Niin, johan minä olen kuudennella kuukaudella. Eihän sen olisi -tarvinnut tulla, kun tätä nuorempaakin vielä saa imettää. Ihan siinä -menee kaikki voimat ihmiseltä. Mutta eihän sille nyt enää mitään mahda. - --- Miehesi on kai mennyt jo työhön, koska ei näy kotona olevan, sanoi -Mari hetkisen vaiettuaan. - --- Työhön hän meni. - --- Onko hän sinulle hyvä? - --- Kyllähän Oskari hyvä on, en minä voi muuta sanoa. Ei hän minulle ole -koskaan mitään pahaa tehnyt, ei edes äyskinytkään. Ja lapsista hän -pitää. Mutta kun se juominen on päässyt niin kovaan valtaan. Siitähän -se ikävyys tulee. - --- Hän ei siis olekaan sitä jättänyt? - --- Pahemmaksi hän vain on tullut. Melkein joka ilta hän tulee hiukan -liikutettuna kotia. Ja kun sitten menee koko ansio siihen. Kyllähän -Oskari hyvin ansaitsee. Hänellä on siinä sadanviidenkymmenen ja -sadankahdeksankymmenen markan välillä kuukaudessa. Mutta kun siitä ei -meille kuitenkaan riitä mitään. Minä saan aina litviikirahoista vain -neljäkymmentä markkaa, ja sillä on sitten maksettava huoneen vuokra, -meidän kaikkien ruoka ja kaikki talousmenot. Eihän se riitä mihinkään. - --- Olisit tarvitessasi pyytänyt sieltä meiltä apua, sanoi Mari. -- -Eiköhän tuota olisi riittänyt. - --- Mitä minä sieltä tulen pyytämään, sanoi Hilma. -- Kun kerran Oskari -ansaitsee hyvin, ei minun sovi muualta ottaa mitään. Olen kyllä -koettanut tässä ansaita väliin jotain. Olen pessyt ja silittänyt. Mutta -silläkin saa niin vähän. Ja sitten nuo lapset! Enhän voi aivan hoidotta -jättää noita raukkojakaan, täytyyhän minun olla heidänkin kanssaan. -Enkä minä nyt enää oikein jaksaisikaan. Väärinhän on puhua miehestään -pahaa, mutta kyllä se niin on, että minä en jaksa enää yksinäni kantaa -kaikkea. - --- Niin, puhu, lapseni, puhu, se keventää sydäntä. - --- Se Oskari alkoi siihen aikaan juoda, kun alkoi se suuri kirjaltajien -lakko. Oli sekin aikaa! Minä olin juuri vähää ennen synnyttänyt Kertun. -Kun ei Oskari silloin ansainnut mitään, niin minä kävin työssä. -Lakkokassasta annettiin kahdeksantoista markkaa viikossa avustusta. -Mutta Oskari joi aina ne rahat ja vuokra jäi ihan maksamatta. Kerttua -hän ei hoitanut, niinkuin olisin tahtonut, vaan jätti lapsen aivan -yksinään asuntoon. Oli se silloin hirveätä olla vieraassa paikassa -työssä ja aina yhtäpäätä muistaa, että kotona lapsi huutaa yksinään, -ehkä loukkaa itsensä, eikä ole ketään joka sitä auttaisi. Oikein -siunasi taivasta joka kerta, kun kotia tuli ja sai sen nostaa syliinsä. - -Ei Mari osannut sanoa tähän mitään. Molemmat naiset olivat hetkisen -vaiti, ja Hilma hoiteli sylissään olevaa lasta. - --- Teillä ei ole muuta kuin tämä yksi huone? kysyi Mari. - --- Ei ole nyt enää, vastasi Hilma. -- On pitänyt säästää vuokrassa. -Kyllähän meillä ennen oli kaksikin huonetta ja minä pidin silloin -asukkaita siinä toisessa. Se kannatti hyvin, sillä niiltä sai siksi -paljon, että itse asui melkein ilmaiseksi. Mutta Oskari tuli -mustasukkaiseksi eräälle nuorelle miehelle, joka oli minulle -ystävällinen. Enhän minä sille koskaan mitään valittanut, sillä en minä -vieraille käy surujani selittelemään, mutta taisi tuo huomata jotain, -koska oli niin hyvä minulle. Ja siitä syntyi sitten pahoja puheita ja -riitoja, ja minä jätin asukkaitten pidon. - -Puna oli noussut Marin poskille. Hilman tyynesti lausumat sanat olivat -herättäneet hänessä aivan selvän tietoisuuden siitä, että tyttärensä -elämässä oli vaikeuksia enemmän kuin tämä jaksoikaan kantaa. Ja nyt hän -aivan selvästi tajusi, että tyttärensä todellakin oli aivan yksin ja -että hän oli äitiään kaivannut, saadakseen edes jollekulle purkaa -sydäntään. Kuinka hyvin hän tunsikaan tuon ylpeyden, joka estää ihmistä -ilmaisemasta onnettomuuttaan sivullisille. Eihän hänkään nuorempana -ollut sitä näyttänyt, ei ilmaissut, kuinka häneen koski Kallen -juopottelu, vaan oli aina koettanut sitä salata naapureilta. - --- Etkö ole miehellesi koettanut selittää, ettei hänen sovi sillä -tavalla menetellä? kysyi Mari. - --- Olenhan minä kyllä. Mutta kun Oskari silloin aina pahastuu ja -loukkaantuu kovin, niin en minä ole sitten enää tahtonut. Ellei hän -itse sitä ymmärrä, niin turhaahan on sitä hänelle tyrkyttää. - --- Mutta sitä minä en voi ymmärtää, kuinka sinulla on ollut näin -huonoa. Saithan sinä kotoa vähän rahojakin. - -Hilma punastui. - --- Sinunhan ne olivat. - --- Niin, olivathan ne minun. Mutta kun Oskari joutui maksamaan toisen -puolesta ja kun minä niin luotin häneen, niin annoin rahat hänen -huostaansa. Ja onhan siitä jo niin monta vuottakin. Ja ne menivät jo -ensimäisenä. Ostettiin huonekaluja. Ja olihan niitä menoja. - -Mari huomasi tämän asian kovasti hävettävän Hilmaa eikä senvuoksi -kysellyt siitä sen enempää. - -Huoneen ovi aukeni, ja sisään astui Hilman ikäinen nainen. Hän oli -hiukan liian koreasti puettu ja hänen käytöksessään oli jotain liian -varmaa ja vaativaa. - --- Kas, sinulla onkin vieraita, sanoi tulija. - --- Astu sisään vain, sanoi Hilma. -- Ei täällä ole vieraita. Äitihän se -on. - -Tulija astui tervehtimään Maria. - --- Vai Hilman äiti. Hauskaa tutustua. Emäntä ei taida tietää, kuka minä -olen. Minä olen Oskarin sisar Ester Blomberg. Asun tässä aivan -vieressä. Mieheni on kirjaltaja niinkuin Oskarikin. - -Mari ei sanonut mitään, hän vain nousi puoliksi kätellessään Esteriä. - --- Vai on emäntä tullut tytärtään katsomaan. On se Hilmalle hauskaa, -kun sukulaisia tulee. Hilma onkin vähän ylpeänpuoleinen, niin ettei -tahdo seurustella kaikkien kanssa. Minä täällä kyllä joka aamu käyn -katsomassa lapsia. Kun ei ole omia, niin tahtoo edes veljensä lapsia -katsella. Ja pitäähän varjella, ettei niille tapahdu mitään pahaa. - -Mari huomasi, kuinka tämä lause koski Hilmaan. Kun Hilma ei mitään -vastannut, niin hän sanoi aivan tyynesti: - --- Eiköhän oma äiti aina varjele lastaan parhaimpansa mukaan. - -Ester pääsi oikein vauhtiin. - --- Voi, hyvä emäntä, ette te tunne, huomaan minä, ollenkaan näitä -kaupungin naisia. Kyllä ne hoitavat lapsiaan niin huonosti, että -sivullisen on oikein paha katsella. - -Ja hän alkoi kertoa kaikenlaista, mitä oli nähnyt, ja kuvaili, kuinka -hän aina silloin oli auttanut lapsia, ollut niille hyvä ja koettanut -korvata sen hellyyden, mitä ne eivät äidiltään olleet saaneet. - -Mari kuunteli, ja elävästi hän muisti kotoaan erään kanan, jolla ei -ollut omia poikasia, mutta joka kulki ja kokoili toisten kanojen -poikasia siipiensä alle. - -Ester puheli koko ajan. Lopuksi hän sanoi hyvin mielellään haluavansa -jäädä keskustelemaan, mutta kun piti mennä torille, niin hänen täytyi -jättää miellyttävä seura. Lähtiessään hän vielä kiitti Maria hauskasta -seurasta. - -Hänen mentyään kysyi Mari: - --- Mikä hepsankeikka tuokin oikeastaan on? - --- Hän käy täällä ihan joka päivä. Ja kun hän on Oskarin sisar, niin en -minä voi häntä poiskaan ajaa. Kyllä kai minä hänen kanssaan voisin -sopia, ellei hän myötäänsä pyrkisi huomauttamaan minulle, että olen -häntä paljoa alhaisemmalla sivistysasteella ja että hänen veljensä -oikeastaan olisi voinut naida jonkun muun, joka ei olisi maalainen. -Enhän minä täällä tulisi ollenkaan toimeen, ellei tässä naapuritalossa -asuisi Aino Penttilä. Hänen seurassaan minun on aina hyvä olla. - --- Ja mikä hänen miehensä on? - --- Kirjaltajahan sekin on, ja oikein kunnollinen mies. Kyllä Aino hänen -kanssaan on onnellinen, sen huomaa ihan kaikesta. Mies on hänelle -kerrassaan hyvä, ei juo, ei tuhlaa ja on kaikki joutoaikansa lasten -seurassa. Heillä on kolme lasta, kaikki niin terveitä ja iloisia -lapsia. Jumala on heitä suurella onnella siunannut. - --- Hänelle kai sinä olet aina vaikeina hetkinä voinut kertoa kaikesta? - --- Enhän minä voi vieraalle mitään sanoa. Kai Aino silti ymmärtää -kaiken, onhan hänellä silmät päässä, mutta en minä mene miestäni -alentamaan hänelle, en koskaan. Pitäähän vaimolla sen verran olla -ylpeyttä. - -Molemmat olivat pitkän aikaa vaiti. - --- Lapsi parka, sanoi viimein Mari, -- kyllä sinulla on ollut vaikeat -ajat! - --- Ovathan ne, mutta eivätköhän nuo tuosta vielä parane, sillä tottakai -Oskari viimein tulee huomaamaan, ettei tämä elämä tällaisena voi käydä -laatuun. Enhän minä muuten jaksaisikaan elää, ellei sitä toivoa olisi -olemassa. - --- Ethän sinä, onneton lapsi, toki ole ajatellut päättää päiviäsi, -sanoi Mari hiljaa. - --- Eihän sitä voi millään estää, että toisinaan väsyykin ja tulee -ajatelleeksi poismenoa. Mutta silloin aina muistuvat mieleen lapset, -joiden tähden on jäätävä elämään. Eihän noiden raukkojen elämä olisi -muuta kuin suurinta surkeutta, ellei äitiä olisi olemassa. En minä -päiviäni päätä, en minä sitä tee. - -Hän huokasi syvään ja pyhkäisi otsaansa. - --- Kamaliahan ne sellaiset ajatukset ovat, eikä niille pidä koskaan -antaa valtaa. Täytyy taistella niitä vastaan. - --- Käytkö sinä kirkossa? kysyi Mari. - --- Kävinhän minä alussa, mutta en ole nyt viime aikoina enää käynyt. Ei -voi pikku Mariakaan jättää yksinään. Ja jos sen vien kälylleni, saan -sitten kuulla kokonaisen viikon siitä, kuinka erinomaisella tavalla hän -on lasta hoitanut. Kun hänellä itsellään ei ole lapsia ollut, niin hän -ylpeilee jo siitäkin, että osaa pitää lapsen niin sylissään, ettei -siltä niskat taitu. Hyvähän kyllä olisi jossain käydä ja kuulla hyviä -sanoja, mutta ei ole tullut mennyksi. - --- Käy kirkossa, sanoi Mari. -- On sitä minullakin vaikeita hetkiä -elämässäni ollut, sillä onhan teitä sisaruksia niin monta kuollut, eikä -sellainen äidille ole suinkaan helppoa. Jumalan sanasta olen sentään -aina saanut ikäänkuin levon. Ja jos ei olekaan kirkkoon aina päässyt, -niin on sydämessä tuntunut rauhallisemmalta, kun on edes virren -hyräillyt. - -Keskustelu taukosi joksikin aikaa. - --- Miten siellä kotona jaksetaan? kysyi Hilma. - --- Hyvinhän siellä jaksetaan. Alma on vielä vähän heikko sen lapsen -jälkeen, mutta on sentään jo työssä. Kun Esko vaan säästää häntä vähän, -niin kyllä kai hän voimistuu. - --- Ja mummu? - --- Hän on entisellään. Tuntuu melkein siltä, kun hän jollain tavoin -kasvaisi sisästäpäin suuremmaksi. Hän on viime aikoina ollut niinkuin -vanha kanto, josta odottamatta nousee voimakkaita vesoja. Kai sen laita -on niin, että hän sai miehensä kautta elämälleen väkevän alun ja oppi -näkemään kaikkea hiukan toisella tapaa, kuin mitä nyt nähdään -sanomalehtien kautta. Kun hän jotain sanoo, on siinä aivan kuin jotain -itsellekin tuttua, joka on saanut ikäänkuin selvän muodon. - --- Niin, onhan hän harvinaisen älykäs nainen. - --- Älykäs hän on ja ihmeellisen jäntevä ikäänsä katsoen. Toisinaan, kun -hänen silmänsä osuvat minuun ja tiedän hänen tarkastavan, kuinka minä -teen työtä, tuntuu ihan siltä, että täytyy ponnistaa viimeiseen asti, -jotta ei joutuisi häpeään, vaikka hän ei sanokaan mitään. Ja kyllä minä -uskon, jos tulisi eteen jotain kovaa ja vaikeata, jossa mummo näkisi -oikean reitin, mitä myöten on mentävä, niin siinä saisivat sekä Kalle -ja Esko, niin itsepäisiä kuin ovatkin, tehdä hänen tahtonsa mukaan. Ei -se vanhus hellittäisi, ei vähällä. - -Äidille ja tyttärelle tuli oikein hupaisa hetki, kun he yhdessä -puhelivat vanhasta Helenasta. Ja Marillekin aivan kuin kirkastui oma -äitinsä koko ihmeellisessä henkisessä kauneudessaan nyt, kun oli -hänestä loitolla ja sai rauhassa punnita hänen ominaisuuksiaan. Olihan -Mari monta anoppia nähnyt naapureittensa kodeissa ja tullut huomaamaan, -millaiseksi helvetiksi ne voivat elämän tehdä miniälleen. Onnellinen -hän oli ollut, hänellä oli äiti, joka oli vallan jättänyt käsistään -aivan vapaaehtoisesti tyttärelleen. Siksi kai talossa kaikki olikin -niin hyvin luonnistunut. Toinen oli auttanut toistaan kaikessa, missä -suinkin voi. - -Hilma oli alkanut keskustellessa siistiä huoneessa. Mari tahtoi auttaa -häntä, mutta sitä ei Hilma millään tavalla sallinut. Mari huomasi, että -tyttärensä hyvin huolellisesti kaiken järjesti ja siivosi. Mitään ei -hän tehnyt hätiköiden tai pintapuolisesti, vaan kaiken täydellä -tarkkuudella. Vasta nyt Mari tuli katselleeksi huonetta. Olihan se -maalaisen silmissä jokseenkin hieno, mutta saattoi huomata, että kaiken -kauneutta lisäsi tavattoman suuri siisteys. - -Kesken tätä astui huoneeseen hyvin rehevä ja iloinen nainen. Hilman -kasvot kirkastuivat. - --- Äiti, sanoi hän, tässä se Aino on, josta minä puhuin. - --- Vai on äitisi täällä, sanoi tulija ja riensi sydämellisesti -kättelemään vierasta. - -Mariin vaikutti hyvin miellyttävästi se, että tämä nainen -tervehtiessään häntä, vanhanpuoleista ihmistä, niiasi eikä ainoastaan -kumartanut, niinkuin Ester oli tehnyt. Tämä pieni seikka heti sai Marin -sydämen kääntymään tulijan puoleen, ja kaunis hymy kirkasti hänen -kasvonsa. - --- Ellei rouva olisi tullut tänne, niin kyllä kai minä olisin pyytänyt -Hilmaa tuomaan minut teitä katsomaan, sanoi Mari. -- Hilma tässä on -ylistänyt teitä. Kuulutte olevan niin hyvä äiti ja vaimo. - -Aino nauroi kirkkaasti ja vastasi; - --- Hätäkös on olla hyvä äiti ja vaimo, kun lapset ovat terveitä ja minä -olen mieheeni niin ihastunut, että olen aivan kuin vasta kihloihin -mennyt. Helppohan on olla hyvä, kun saa hyvän miehen. - -Hän pyörähti oven suuhun, jonne oli laskenut torilaukkunsa. - --- Tulen juuri torilta ja ostin sieltä kimpun vihannoivia koivunoksia. -Annan siitä sinulle, Hilma, puolet. Pitäähän sitä jotain olla, kun äiti -taloon tulee. - --- Kuinka hyvä sinä, Aino, olet, sanoi Hilma, - --- Ei puhuta sellaisesta, sanoi Aino. - -Hän otti kimpusta oksia ja ojensi ne Hilmalle, joka ne pani kaapilla -olevaan maljakkoon. - --- Tyttäreni sanoi, että te olette ainoa, jonka kanssa hän seurustelee, -sanoi Mari. - --- Niin, haukkuvathan ne Hilmaa ylpeäksi. Ehkä sen tähden, ettei hän -tahdo kuluttaa aikaansa kenen seurassa tahansa. Minä olen aivan -samanlainen. En minäkään viitsi kaikkia luonani pitää. Senvuoksi minä -Hilman seurassa olen. Hän katseli Hilmaa tarkkaavasti ja sanoi sitten: - --- Sinä et ole oikein terveen näköinen. Kasvosi ovat laihtuneet aivan -liian paljon. - --- Johan tässä tilassakin tulee sellaiseksi, vastasi Hilma. - --- Ei tule, jos hyvin varjelee itseään. Sinun täytyy pitää voimasi -ylhäällä, sillä kuka muuten lapsia hoitaa. Ja jos heikonnut liikaa, -niin synnytyskin käy vaikeaksi. Ja voi saada vaikka mitä sen jälkeen. - -Hän kääntyi Marin puoleen ja alkoi iloisesti puhella, peitelläkseen -sitä, että sanansa olivat nostattaneet Hilman silmiin kyyneliä. - --- Kun minä viime kertaa olin äidiksi tulemassa, niin mieheni oli ihan -hassuna varovaisuudessaan. Minä olen varma, että hän olisi pannut minut -lasikaappiin, jos olisi saanut. Ja kun minä iltaisin ompelin lapselle -vaatteita, niin hän istui vieressäni ja luki minulle romaaneja ääneen. -Kun oikein hellä kohta tuli, niin me hupsut itkimme yhdessä, ja silloin -olimme niin kovasti onnellisia. Ja kun viimeisinä aikoina en voinut -enää kaikkea tehdä, mitä olisi pitänyt, varsinkaan en jaksanut pestä -lattioita, niin eikös tuo tehnyt sitä, oli punainen kuin krapu ja -hankasi niin kuin vuoden liat olisivat olleet lattiassa. Minä nauroin -sille niin, että oli oikein hyvä olla. Tai eihän siinä oikein hyvä -ollut, sillä se joudutti synnytystä ja saatiin pitää sellaista -kiirettä, että oikein vieläkin ihmettelen. - --- Mahdatte te olla onnellinen, sanoi Mari. - --- Eiköhän ihminen aina ole onnellinen, olen minä tullut ajatelleeksi. -Eihän sitä vastoinkäymistä ole, jota ei voisi voittaa, jos vain -rohkeasti menee sitä vastaan. Minä uskon, että ihmisen masentaa se, -minkä hän itse laittaa lisää onnettomuuteen. - --- Mutta voihan ihminen sentään lopen väsyäkin, sanoi Mari. - --- Niin, se kai voi ihmisen kaataa, sanoi Aino. -- Kun tulee ikävyyksiä -juuri siihen aikaan, kun on ruumiillisesti aivan uupunut. Nainen voi -helposti joutua siihen tilaan, ja silloin hän voi tehdä vaikka mitä. -Oletteko lukeneet taas eräästä lapsenmurhasta, joka on tämän päivän -lehdessä. - --- En, sanoi Hilma. -- Meille ei tule lehteä, enkä ole kälyltäni vielä -tänään lainannut. - --- On se kamalaa, kun äiti surmaa lapsensa, jatkoi Aino. -- Tässä oli -mies pidellyt vaimoaan pahoin, ja silloin tämä meni ja heitti -rintalapsensa veteen ja hyppäsi itse jälestä. - --- Pelastettiinko ne? kysyi Mari ristien kätensä. - --- Äiti kyllä, mutta lapsi hukkui. - --- Onneton äiti, sanoi Hilma. -- Kuinka äiti voi surmata lapsensa! Eikö -hän silloin sitä rakasta? - --- Ehkä sen tähden juuri, että hän sitä rakastaa, sanoi Mari hiljaa. - --- Niin, samoin minäkin ajattelen kuin emäntä, sanoi Aino. -- Tahtoo -pelastaa lapsensa kurjuudesta. - --- Ja minkä rangaistuksen tuo äiti saa teostaan? kysyi Hilma. - --- Kuritushuonettahan siitä tulee aina, sanoi Aino. -- Mutta ei se -minun mielestäni ole oikein, sillä jos äiti sellaista tekee, niin on -varmasti teon takana muita henkilöitä, jotka ovat paljoa syyllisempiä. -Niiden pitäisi tulla rangaistuksen alaisiksi. Minä olen tästä asiasta -monta kertaa puhunut mieheni kanssa. Ja hänkin sanoo, että jos nainen -tulee hulluksi, sillä hulluutta lapsensa tappaminen on, niin siihen on -mies aina jollain tavalla syyllinen. Ei ole ainakaan koettanut olla -vaimolleen hyvä. Eihän sitä nainen paljoakaan pyydä, jos mies vain -silloin tällöin sanoo hyvän sanan. Kyllä silloin kestää vaikka mitä. - --- Niin kestääkin, sanoi Hilma varmasti. Syntyi hetkisen vaitiolo, -jonka Hilma katkaisi lausumalla: - --- Jäät kai tänne vielä siksi aikaa, että ennätän keittää kahvia? - --- Jään, jos minä saan keittää ja omista aineistani ja sitten tarjota -äidillesi ja sinulle sen ohella, vastasi Aino. - --- En minä sitä salli, vastasi Hilma. - -Leikillisen uhkaavasti sanoi silloin Aino: - --- Ellet suostu minun tahtooni niin menen pois. Sinun on nyt valittava -ja valittava pian. - --- Kylläpä sinä komennat! - --- Täytyy joskus sitäkin yrittää, kun en miehelleni henno sanoa yhtä -pahaa sanaa ja kuitenkin olen jo lapsesta asti ollut kova käskemään. - --- En minä oikein tahtoisi suostua sellaiseen, että toinen henkilö -minun äidilleni kahvit laittaa minun asunnossani. Kyllä sellainen -koskee kunniaan. - --- Anna koskea, sanoi Aino nauraen. -- Minä keitän. Tappele sitten -minun kanssani, jos uskallat tulla. - -Ja hän teki muutamia painiliikkeitä, joille Mari sydämestään nauroi. - -Pian oli Aino kahvinkeiton touhussa otettuaan ainekset torilaukustaan. -Mari kysyi: - --- Mistä te olette saanut sellaisen ihmeellisen miehen omaksenne? - --- Olen kopannut järkeni perusteella, vastasi Aino. - --- Ettekö siis häntä rakastanutkaan silloin, kun hänet valitsitte? - --- En silloin vielä, mutta sitä hullummin jälkeenpäin. Minä kerron -tässä emännälle koko jutun. Minä olin ennen palvelijattarena ja jouduin -erään hyvin viisaan vanhan neidin luo. Kun tämä huomasi, että miehet -alkoivat minua katsella, niin hän puhui kerran asioista ihan suoraan -minulle. Silloin vasta minä sainkin kaiken selville. Hän sanoi, että -naisen tulee tarkkaan tietää, onko hän itse sovelias tulemaan äidiksi, -sillä kaikkien ei pidä sitä tahtoa. Hän puhui siitä, että on maailmassa -olemassa perinnöllisyyslaki, jonka mukaan vanhempien ominaisuudet -siirtyvät lapsiin. - --- Se on kai sitä samaa kuin sanassa sanotaan isien pahoista töistä, -lausui Mari. - --- Varmasti se on samaa, sanoi Aino. -- Hän sitten selitti kaikki -oikein tarkoin, ja minä aloin asiaa miettiä. Ja kyllä minä uskoin, että -hän oli oikeassa. Minä tiesin, että silloin kun nainen tahtoo rakastua, -niin hän rakastuu ensimäiseen, joka sattuu hänen tielleen. Minä koetin -sitä estää ja aloin ottaa hiukan selkoa ihailijoistani. Ne saivat -kaikki lähtöpassit, sillä jokaisella oli joko itsessään tai suvussaan -vikoja. Mutta sitten tuli tämä minun Eemelini näkyviin. Kyllähän minä -tiesin, ettei omassa suvussani ollut mitään haittaa ja että siis itse -puolestani olin kelvollinen tulemaan vaikka millaisen lapsilauman -äidiksi, mutta Eemeli oli ainoa, minkä silloin tiesin yhtä hyväksi. -Onhan niitä kauniimpiakin miehiä, sen minä kyllä aina myönnän, mutta -tuskin kunnollisempaa. Ja minä aloin häntä jahdata. Niin, jahtia se -todellakin oli. Hän oli hiukan hiljainen, eikä uskaltanut lähestyä. -Minä siinä sain sitten hommata melkein kaiken yksinäni. Ja hyvästi minä -hommasinkin. Ja kun sitten kaikki oli selvillä, niin eikös tuo mies -sanonut, että hän oli aivan ensi hetkestä ollut minuun kovasti -pikiintynyt, mutta piti itseään niin huonona, ettei uskaltanut -lähestyä. Ja hyvin kaikki kävi, meillä on kolme lasta jo, ja jos -mieheni pääsee faktoriksi, niin sitte saa tulla lisää vaikka kuinka -paljon. - --- No, miksei ennen? kysyi Mari hymyillen.. - --- Pitäähän ne lapset jaksaa elättääkin kunnollisesti, vastasi Aino. -- -Ei lapsilaumassa paljous korvaa laatua. - -Kaikki kolme purskahtivat nauruun. Yhdessä he joivat kahvia, -lavertelivat, ja Aino läksi viimein valmistamaan miehelleen aamiaista, -sitä ennen vaadittuaan, että Marin piti käydä hänenkin kotiaan -katsomassa. - --- Tuosta naisesta meidän mummu varmasti kovin pitäisi, sanoi Mari. - --- Hänestä täytyy jokaisen ehdottomasti pitää, lausui Hilma. -- Ellei -häntä olisi, niin vaikeaksi minunkin toisinaan tulisi täällä elää. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Aamiaisen aikaan tapasi Mari vävynsä, kirjaltaja Oskari Latvalan. Siitä -ajasta, jolloin Mari hänet oli viimeksi nähnyt, oli tämä paljon -muuttunut. Hän oli lihonut, kasvojen lihakset olivat tulleet hiukan -veltoiksi, ja silmissä oli jotain raukeaa ja sameata. - -Nähdessään anoppinsa ei hän ollut erikoisen iloinen, mutta ei myös -millään tavoin osoittanut ynseyttä. Hän kyseli yhtä ja toista Marin -kodista, etupäässä, kaupunkilaisten tavan mukaan, maanviljelyksestä ja -karjasta ja millaista vuodentuloa odotettiin. Kyllähän Mari ymmärsi, -että näillä kysymyksillään Oskari koetti osoittaa ystävällisyyttään, -mutta kun hän tässä keskustelussa osoittautui jokseenkin -pintapuoliseksi, niin Mari olisi mielellään puhunut jostakin muusta. - -Syötyään Oskari leikki vähän aikaa lasten kanssa ja oli heille hyvin -sydämellinen, lauloi ja tanssi Kertun kanssa. Pian hänen täytyi jälleen -kiiruhtaa työhönsä. - --- Ei hän mikään paha mies ole, sanoi Mari. -- Hänhän pitää lapsista. - --- Eihän Oskari paha ole koskaan ollutkaan, sanoi Hilma. -- Ja kyllä -kaikki voisi vielä tulla hyväksi, jos hän vain osaisi pysyä raittiina. -Ne väkijuomathan tässä kaiken pilaavat. - --- Etkö sinä voisi asettaa hänelle ankaraa vaatimusta? - --- Millä tavalla? - --- Sanomalla vaikkapa, että menet hänen luotaan pois. - --- Ja minne minä menisin? Kahden lapsen kanssa ja kolmas syntymässä! - --- Vaikka kotiin meille. - --- En minä sinne tule. Luuletteko, äiti, että isä ottaisi sinne vaimoa, -joka on jättänyt miehensä? - -Mari oli hetkisen vaiti. Kuinka hyvin hän tunsi Kallen. - --- Kai sinä olet oikeassa. Ehkä hän ei ottaisi. - --- Ja millä minä elätän itseni ja nämä lapset? Ja sitäpaitsi, tulisiko -asia siitä paremmaksi? Oskari rupeaisi varmasti vielä enemmän juomaan, -ja sitten olisi kaikki aivan hukassa ja minä siihen syypää. - --- Mutta kyllä sinun pitää hänelle jotain sanoa. Onhan sinullakin -oikeus vaatia jotain mieheltäsi. - --- Tietysti minulla on, kyllä minä sen tiedän. - --- Puhu siis. - --- Minä en voi sitä tehdä. - --- Sitten puhun minä, sillä en kai minä anna tyttäreni kärsiä tällä -tavoin puutetta ja hätää, kun mies kerran hyvästi ansaitsee. Ja pitää -hänen ajatella lapsiaankin. Ellet sinä puhu, niin minä puhun. - --- Ei, ei, äiti, kyllä minä sitten mieluummin tänä iltana koetan puhua -hänen kanssaan. Ehkä hän ottaa ymmärtääkseen, kun oikein kauniisti -selitän. - -Molemmat vaikenivat. - --- Kyllä meidän naisten elämä sentään on hyvin huonoa, huokasi Mari. -- -Ei ne miehet tiedä, millaista se meidän olomme on. - --- Eiväthän nuo tiedä. - --- Ja jos selittää, niin ne eivät usko, sanovat sitä turhanpäiväiseksi -marisemiseksi. - --- Harva äiti kai on täysin onnellinen. Ennen minä luulin, että me -alempisäätyiset yksin saimme kärsiä, mutta tuleehan sitä kuulleeksi -yhtä ja toista palvelijoitten kautta,kun herrasväelle pyykkiä pesee. Ja -on sitä niidenkin joukossa kurjuutta paljon, vaikka sitä koetetaan -peittää. Niin kai se on, että jos mies on avioliitossaan onneton, niin -hän sen pian näyttää, mutta jos nainen, niin hän sen salaa. Ja nainen -kestää mitä tahansa, jotta lapsilla pysyisi koti edes jonkinmoisena. - --- Niin, lastensa tähdenhän äiti kai oikeastaan jaksaa elää. Tuskinpa -sitä mieheensä monikaan niin kiintynyt on, ettei elämästä menisi pois. -kun vain pääsisi, jos mies alkaa kyllästyttää. - --- Väsyyhän sitä elämäänsä toisinaan. - --- Niin, väsyyhän sitä. - --- Mutta kun on lapsia, niin kaikki on hyvin. - --- Niin onkin. - -Oskari kävi päivällisellä ja meni pian jälleen työhönsä, sanoen, että -hänellä on ylimääräistä työtä. - -Hänen mentyään sanoi Hilma: - --- Minä olen varma siitä, ettei hänellä ole mitään ylimääräistä työtä, -sillä tähän aikaan ei kirjapainoissa ole kiirettä. Hän menee taas -illalla kapakkaan, siinä hänen ylimääräinen työnsä on! - -Hilma oli kiihtynyt ja käveli rauhattomana huoneessa. - --- Koetahan nyt hillitä itseäsi, hyvä lapsi, sanoi Mari. -- Eihän tuo -toki niin hävytön ole, että, kun anopin on saanut vieraakseen, menee -iltaansa kapakkaan viettämään. - --- Kyllä se mies viinan himossa tekee vaikka mitä, sen minä uskon. - -Mari oli oikein iloinen, kun Ester tuli huoneeseen ja pyysi heitä hänen -puolelleen kahville. Hilma hillitsi ärtyisyytensä ja hermostumisensa, -ja he noudattivat kutsua. - --- Täällä on nyt vain tällaista, sanoi Ester näyttäen kädellään -huonetta, jonne he olivat tulleet. -- Eihän sitä nyt kirjaltajilla niin -kovin hienoa voi olla. Mutta sivistystä täällä kovasti harrastetaan, -sen emäntä näkee, kun katselee, kuinka paljon meillä on kirjoja. Tieto -on valtaa, niinkuin sanotaan. - -Hänen täytyi selittää, kuinka paljon kirjat olivat tulleet maksamaan, -ja sitte hän ilmoitti jokaisen huonekalunkin hinnan ja milloin se oli -ostettu. Ja kun tämä tarkastus oli päättynyt ja oli istuttu kahvia -juomaan, niin Ester selitti kaikkien talon asukkaitten perhesuhteet. -Mari ei koskaan mielellään kuunnellut juoruja, ja vastenmielistä se -siis oli hänelle nytkin, mutta kun toinen oli päässyt hyvään vauhtiin, -niin eihän voinut vierasta ihmistä käskeä vaikenemaan. Hilma hoiteli -pikku Maria, jonka oli tuonut mukanaan, eikä ottanut keskusteluun osaa. -Tuntui tämä hänestäkin kovin vastenmieliseltä, sillä koko ajan -ajatteli, että Ester toisten kuullen tietysti panettelee häntäkin, -samoin kuin nyt muita. - -Kaikeksi onneksi tuli uusia vieraita, joiden saavuttua Mari ja Hilma -saivat sopivan tilaisuuden poistua, selittäen, että Marille oli hiukan -näytettävä kaupunkiakin. - -He läksivät kadulle, ja heti portista ulos päästyään kohtasivat Ainon. -Iloisesti hän tervehti molempia naisia ja vaati heitä heti paikalla -käymään luonansa. Hilma lupasi tulla, sanoi vain ensin menevänsä -noutamaan Kertun, joka oli pihalla toisten lasten kanssa leikkimässä. -Hänen mentyään Aino sanoi äkkiä Marille: - --- Olette, emäntä, tullut sopivaan aikaan tänne. Minä luulen, että -Hilman kodissa ei kaikki ole aivan hyvin. - --- Onhan siitä ollut hiukan puhetta, sanoi Mari vältellen. - --- En minä mitään tahdo tietää, sanoi Aino. -- Mutta kun minulla on -silmät päässä ja olen Hilman siksi kauan tuntenut, niin näenhän, että -vaikeuksia hänellä on. Sitäpaitsi tiedän mieheni kautta, joka on -Latvalan tovereita, että kirjaltajien piireissä on tunnettua, kuinka -vähän tuo mies perhettään avustaa. Ja ponnistelu kahden lapsen kanssa -ei siinä ole suinkaan helppoa. Teidän, emäntä, pitäisi sille miehelle -sanoa muutamia vakavia sanoja, niin kai tuo hiukan muuttaisi -käytöstään. - --- Eiköhän asia selviä, kun Hilmakin koettaa, sanoi Mari. - -Aino huomasi, ettei Mari halunnut puhuttavan tästä asiasta, ja vaikeni -senvuoksi. Kohta saapui Hilma Kertun kanssa. Yhdessä he menivät Ainon -kotiin, joka oli aivan lähellä. Kerttu jätettiin Ainon lasten kanssa -leikkimään pihalle. - -Kun oli päästy sisälle ja vähän aikaa keskusteltu kaikenlaisista -jokapäiväisistä asioista, sanoi Aino: - --- Kun täällä meillä on hiukan enemmän tilaa, kuin siellä Hilman luona, -niin eikö emäntä voisi olla meillä yötä? - --- Enhän minä nyt vierasten ihmisten luo voi tulla, sanoi Mari. - --- Minä niin mielelläni pitäisin, vakuutti Aino. -- Onhan täällä tilaa. -Kyökki on aivan vapaana öisin, kun lapset nukkuvat meidän kanssamme -täällä sisällä. - -Mari tuli ajatelleeksi, että jos hän olisi yötä Hilman luona samassa -huoneessa kuin tämä ja hänen miehensä, niin Hilma ei voisikaan alottaa -miehensä kanssa sitä keskustelua, josta oli ollut puhe. Mari siis -suostui jäämään sinne yöksi. - -Aino tarjoili hedelmiä, Mari niitä söi, mutta Hilma säästi kaikki -lapsilleen. Kyllähän Aino vakuutti erikoisesti antavansa vielä -Kertullekin, mutta Hilma vastasi: - --- Ei minua sittenkään maita, kyllä minä säästän nämä Kertulle -huomiseksi. - -Keskustelu ei enää ollut välitöntä niinkuin aamupäivällä. He tiesivät, -että jotain vakavaa oli tulossa Hilmalle, ja se painoi mielet lukkoon -ja esti ajatuksien vapaata ilmaisua. - -Mari ja Hilma läksivät asuntoon odottamaan Oskarin paluuta. - -Kello kuudelta hänen piti päästä työstään. Hän saapui vasta kahdeksan -aikaan, ja Mari huomasi heti hänen liian punoittavista poskistaan ja -huolettomasta käytöksestään, että mies oli ollut juomassa. Hänen oli -siksi vaikeaa katsella tätä, että hän poistui piankin, ja meni Ainon -luo. - -Kun illallinen oli syöty ja lapset pantu nukkumaan, sanoi Oskari. - --- Minkätähden äitisi on tullut kaupunkiin? - --- Minä pyysin häntä tulemaan. - --- Minkätähden? - --- Minun täytyy saada puhella jonkun kanssa, kun tämä kaikki alkaa -tulla jo liian vaikeaksi. - --- Mikä tämä? - --- Tämä meidän elämämme. - --- No, mikä siinä on hätänä? - --- Etkö sinä ymmärrä, ettei tästä hyvää tule, jos sinä jatkat sillä -tavalla kuin nytkin. - -Oskari teki suuttuneen liikkeen ja sanoi: - --- Älähän nyt viitsi jankuttaa. Äitisikö sinua on käskenyt saarnaamaan -minulle raittiutta? - -Hilma ei virkkanut mitään. Oskari alkoi hetkisen päästä puhua hiukan -lauhtuneemmalla äänellä: - --- Olethan sinä järkevä ihminen, pitäisihän sinun hiukan ymmärtää. Minä -en jaksa olla aina täällä kotona, kun on niin ahdastakin. Ja minä -kaipaan seuraa, sillä olen aina siitä pitänyt. Ja mitä pahaa siinä nyt -on, jos minä joskus hiukan nautinkin, ei kai se minua pahenna. Enhän -minä ole sinua koskaan lyönytkään enkä tehnyt sinulle mitään pahaa. -Tosin minä olisin voinut antaa sinulle hiukan enemmän tuloistani, sen -minä kyllä tunnustan, ja väärinhän se on, ettei mies perhettään elätä, -mutta onhan tässä sentään tultu toimeen, niin ettei sitä kannata surra -sen enempää. - -Hilma oli yhä vaiti. Hän teki käsityötään, ja suuret kyyneleet valuivat -pitkin hänen poskiaan. - -Oskari käveli huoneessa, puhui vähitellen yhä lempeämmin ja viimein -vakuutti Hilmalle, että hän tästälähin muuttaa tapansa, muuttaa aivan -varmasti. Ja tämä Oskarin lupaus koski niin suloisesti Hilman mieleen, -että hän sanoi olevansa valmis antamaan kaiken entisen anteeksi ja -alottamaan elämän ihan kuin alusta. He puhelivat sitten vielä kauan -aikaa, varsinkin lapsista. - --- Anna anteeksi, Oskari, sanoi Hilma, jos olen mielestäsi liian paljon -sinua syyttänyt. En minä sitä ole tehnyt itseni vuoksi, vaan lasten -tähden. Heitä minä ajattelen aina, sillä he eivät saa joutua -kurjuuteen. - --- Niin, siinä olet aivan oikeassa, vastasi Oskari ja suuteli vaimoaan. - -Levottomasti nukkui Mari yönsä, ja väkevänä tuli hänen mieleensä se -ajatus, että äidit, sellaiset kuin hänkin, saavat viettää elämänsä ehkä -raskaimmat hetket ajatellessaan lapsiaan ja niiden kärsimyksiä ja -tuntiessaan olevansa voimattomat niitä lieventämään. - -Kun hän aamulla meni Hilman luo ja näki tämän hymyilevänä ojentavan -hänelle kätensä, tuntui niin suloiselta, että kyynel väkisinkin tuli -silmään. Ja kun Hilma sitten kertoi, että miehensä oli pyhästi luvannut -parantaa tapansa ja tästälähin pitää kodistaan ja perheestään huolta, -niin oli aivan kuin pilvet olisivat poistuneet päivän tieltä. - -Nyt ei Marilla enää ollut halua jäädä Helsinkiin. Hänellä oli jo kiire -kotiin, missä vanha Helena toimitteli hänen töitään. Illalla hän meni -asemalle Hilman, Oskarin ja Ainon saattamana. Tulipa sinne Esterikin ja -toi muutamia kukkia. Ja tämä tällainen huomaavaisuus, johon Mari ei -ollut tottunut, tuntui niin hyvältä, että hän sydämessään pyysi -Esteriltä anteeksi kaikkea sitä pahaa, mitä oli hänestä ajatellut. - -Kotimatkalla kuitenkin levottomuus jälleen palasi Marin mieleen. Ehkä -ei ollutkaan tuo Oskarin lupaus kestävä, ehkä se oli vain noita miesten -sanoja, joilla he pujahtavat jokaista ikävää asiaa pakoon tietäen, että -nainen ne tuollaisena vaikeana hetkenä ottaa täydestä. - -Oli jo yö, kun hän tuli kotia. Hän avasi hiljaa pirtin oven ja meni -vuoteelleen. Silloin hän kuuli Helenan liikahtavan ja tulevan hänen -vuoteensa viereen. - --- Kuinka on asiat? kysyi Helena. - --- Kyllä ne hyvin taas ovat. - --- Jumalan kiitos. Minä olenkin täällä jo ollut levoton. - -Hän meni jälleen nukkumaan, ja pian oli tuvassa aivan hiljaista. - -Aamulla miehet kyselivät hiukan Helsingin kuulumisia. Mari toi -terveisiä Hilmalta, ja siihen oltiin tyytyväisiä. Helenalle hän kertoi -kaiken aivan tarkoin, ja vanhus pudisti hiljaa päätään, kuullessaan -Oskarin lupauksista. - --- Elleivät lupaukset pidäkään, sanoi hän, -- niin mitä sitten? - --- Kai Hilma asioista ilmoittaa meille, ja sitte voidaan tehdä niinkuin -parhaaksi nähdään, sanoi Mari. - --- Silloin hänen on kai tultava tänne. - --- Ajattelin minä sitä jo sielläkin, mutta ei kai Kalle päästä. - --- Omaa lastaan! - --- Hän ajattelee näistä asioista niin toisella tavalla kuin me naiset. - --- Saisi oppia uudella tavalla ajattelemaan. - --- Kukapa tuota vanhaa miestä enää osaa neuvoa? - --- Koetetaan kuitenkin. - -Ja Helena otti illalla asian puheeksi. Hän selitti, että Hilman elämä -voi käydä niin vaikeaksi, että hänen ehkä on lähdettävä kotoa pois ja -että hänen kai siinä tapauksessa täytyy saada tulla vanhempainsa luo. -Mutta silloin Kalle vastasi hyvin tiukasti: - --- Hilma on aina ollut kaupunkilaismielinen. Ei hänelle kelvannut -maalla-eläminen, vaan hän tahtoi päästä suuriin paikkoihin. Tämä on -hänessä vain tuollaista kirjoista saatua oppia. Vai lähteä miehen -luota, ellei tämä ole ihan niinkuin nainen tahtoo? Onko mokomaa kuultu? -Ja minun pitäisi täällä elättää tuollainen oikutteleva olento -lapsineen. Siitä ei tule mitään! - --- Mutta jos asiat tulevat todella vaikeiksi, sanoi Helena. - --- Kai jokainen nainen asiansa vaikeiksi saa, jos rupeaa tuolla tavalla -kaikkea jankuttamaan. Minä tunnen Oskarin, ja hän on hyvä mies. Vai -sanoiko Hilma häntä pahaksi? - --- Ei sitä Hilma sanonut, päinvastoin kehui, että Oskari kyllä on hyvä -sekä hänelle että lapsille, sanoi Mari. - --- No, siinä se nyt on! sanoi Kalle. -- Mies on hyvä niinkuin sanoin. -Jos hän onkin hairahtanut, niin kai tuo palaa takaisin oikealle tielle, -niinkuin on luvannut. Ei meidän kannata ruveta toisten perheasioita -penkomaan, se on varmaa. Heidän pitää ne itse selvittää keskenään. -Semmoiset asiat vain pahenevat, jos niihin sivulliset puuttuvat. - -Helena suoristi hiukan vartaloaan: - --- Kuule, poikani, sinä ajattelet tässä aviovaimoa, me ajattelemme -äitiä, siinä on suuri eroitus. - --- Mitä te sillä tarkoitatte? kysyi Kalle hiukan lauhtuen anoppinsa -varmasta äänen sävystä. - --- Sitä, että lastaan on äidin velvollisuus auttaa, niin, ja isän myös. -Vaimona hoitakoon Hilma asiansa, siihen emme sekaannu, mutta äitinä on -toisin laita. Jos hänelle hätä tulee, niin silloin hänen myös pitää -tietää, että täällä on hänellä turva ja tuki. - -Kalle oli vähän aikaa vaiti. - --- Minä luulen, että te naiset olette nyt vahvasti suurentaneet asian. -Sen minä sanon kerta kaikkiaan ja se pysyy sanottuna, että Hilma älköön -tulko täältä apua hakemaan, kun hänellä kerran on mies, joka voi hänet -elättää. Se on hänelle ilmoitettava, ja sinä, Esko, saat sen -kirjoittaa. - -Siihen keskustelu päättyi. - -Esko kirjoitti sisarelleen kirjeen, jossa kiitti terveisistä ja samalla -ilmoitti, tosin hyvin lievällä tavalla, mutta kuitenkin kyllin -selvästi, ettei isä mielellään ottaisi häntä kotiin, vaan että hänen -oli koetettava järjestää asiansa niin hyvin kuin saattoi. - -Nämä keskustelut olivat kuitenkin rauhallisen talon väkeen tuoneet -pingoituksen, jota kesti viikon päivät. Jokainen koetti olla -koskettelematta tätä asiaa, mutta sittenkin tiesivät naiset, että -miehillä oli toinen kanta kuin heillä, ja siitä he eivät luopuneet. - -Pingoitus laukesi, kun Hilmalta tuli sydämellinen ja suurta iloa uhkuva -kirje, jossa hän mainitsi miehensä tuon illan jälkeen olleen raittiina -ja kohdelleen häntä erinomaisen hyvin. Isänsä mielipiteen hän sanoi -varsin hyvin ymmärtävänsä, sillä riippuihan paljon naisesta, -millaiseksi aviomies tuli. Hän uskoi, että kaikki tuo entinen oli ollut -ainoastaan satunnaista ja ohimenevää. - -Kaikki aivan kuin hengähtivät helpotuksesta, kun Esko oli kirjeen -lukenut ääneen. - -Muutama päivä sen jälkeen, kun Hilma oli kotiaan kirjoittanut iloisen -kirjeensä, alkoi hänen miehensä uudelleen juoda ja tällä kertaa entistä -suuremmalla kiihkolla. Hilmalle se oli ankara isku, mutta hän ei -tahtonut enää valittaa kohtaloaan äidilleen. Hän koetti puhua Oskarin -kanssa, mutta tämä ei välittänyt hänen sanoistaan mitään. - -Se oli aika, joka alkoi kypsyttää Hilmaa rikokseen. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Kolme viikkoa oli kulunut Marin lähdöstä tyttärensä luota. Oskari oli -ratkennut juomaan entistä enemmän. Hän tuli joka ainoa ilta humalassa -kotiin. Paha hän ei ollut vaimolleen eikä lapsilleen; hän vain istui -vaiti ja tuijotti eteensä lasimaisin silmin. - -Viimeisistä palkkarahoistaan hän oli antanut vaimolleen neljäkymmentä -markkaa. Kun Hilma siitä oli maksanut vuokran ja kauppapuotiin -velkansa, jäi hänelle kuusikymmentä penniä, ja kauhulla hän ajatteli, -miten voisi hankkia ruokaa taloon. - -Kerjätä! Se oli hänelle sula mahdottomuus. Hän ei voinut kulkea ovelta -ovelle pyytämässä apua. Hän sai hiukan pesutyötä ja silitystä. Mutta ei -tahtonut enää sekään luonnistua. Raskaudentila oli jo siksi pitkälle -kehittynyt, että pesutuvassa seisominen uuvutti häntä liian paljon. -Häntä alkoi toisinaan pyörryttää, ja pelko siitä, että lapsi ehkä -syntyisi kesken, jos hän jollain tavoin sattuisi työssä varomattomasti -liikkumaan tai itseään liiaksi rasittamaan, alkoi häntä kiduttaa. Hän -oli ennen kaikkea äiti, hän ei saanut panna vaaraan sitä olentoa, jota -kantoi sydämensä alla. Ja kun hän sitä ajatteli, niin sanomaton hellyys -heräsi hänessä tätä olentoa kohtaan. Hän tunsi olevansa äärettömän -paljon rikkaampi kälyään, jolla ei lasta ollut. - -Mutta väsymys tuli yhä suuremmaksi, kädet alkoivat käydä kylmiksi ja -jalat tuntuivat aivan sellaisilta, kuin niissä ei olisi ollut mitään -tuntoa. Hän ponnisteli viimeiseen asti, koettaen silityksellä ansaita -rahat, jotka tarvitsi lastensa ruokkimiseen; itselleen hän tuskin -tarvitsi mitään ruokaa, sillä hänen oli niin harvoin nälkäkään. - -Eräänä iltana, kun hän koko päivän ahkerassa työssä oltuaan istui -lampun valossa sukkaa kutomassa miehelleen, tämän nukkuessa humalaisena -vuoteella, hän koetti tyynesti ajatella elämäänsä. - --- Näin tämä ei voi jatkua, sehän on selvää. Päivä päivältä minä -heikonnun; jaksan kohta töin tuskin hoitaa talouden ja lapset. Voimia -ei riitä enää tekemään työtä kodin ulkopuolella. Mutta ellen sitä tee, -niin en saa rahaa, millä hankin lapsille ruokaa. - -Hän kutoi kiihkeästi eteenpäin. - --- Lainata? Ehkä Aino antaa, kun pyydän. Heillä on kai säästöjäkin. -Mutta millä maksan takaisin? Jaksanko tehdä työtä, kun olen lapsen -synnyttänyt? Meneehän pitkä aika, ennenkuin se on sellainen, että -uskallan sen jättää yksikseen tai Kertun huostaan. - -Hän pyyhkäisi kädellään otsaansa, josta kihoili kylmä hihi. - --- Koettaa saada Oskarilta lisää rahoja? Pitääkö minun mennä hänen -työpaikkansa edustalle palkanmaksupäivinä, niinkuin monet vaimot saavat -tehdä? Hän ei koskaan sitä antaisi minulle anteeksi. - -Päätä kivisti, ajatukset tuntuivat sekoavan. Hän laski työn syrjään ja -meni vuoteelle, mutta kauan hän vielä kuuli seinäkellon naksutuksen ja -lyönnit. Päivä alkoi jo sarastaa, kun hän vihdoin vaipui uneen. - -Hän heräsi pää raskaana ja ruumis aivan uupuneena, meni hellan luo, -sytytti valkean ja keitti miehelleen kahvia ennen tämän työhönmenoa. - -Monena päivänä ei Oskari ollut enää käynyt kotona syömässäkään, häntä -varten ei siis tarvinnut mitään ateriaa laittaa. Lapsille aina voi -jotain hommata suuhun. Kun lapset olivat syöneet, lähetti hän Kertun -pihalle leikkimään. Itse hän uupuneena istui tuolille, jaksamatta -mitään ajatella tai tehdä. - -Tässä asennossa hänet tapasi kälynsä, joka tapansa mukaan saapui häntä -katsomaan. - --- Kas, niinhän sinä istut joutilaana kuin olisit herrasväkeä, -sanoi Ester. -- Sellaista se on, kun talonpoikaisnainen pääsee -herrasperheestä lähteneen miehen kanssa naimisiin, niin tulee laiskaksi -ja veltoksi. - -Hilma hengähti syvään. Veri nousi hohtavina pilkkuina hänen -kasvoilleen, mutta hän hillitsi suuttumuksensa ja sanoi vain: - --- Älähän nyt viitsi, Ester! Minä olen todella väsynyt nyt. Anna minun -olla rauhassa. - --- Mitä sinä sanot? En suinkaan minä sinun rauhaasi tässä vie! Sen minä -vain sanon, että voisit sinä hiukan pitää veljeäni kurissa. Näethän, -millä tavoin hän taas on juonut viime aikoina. Eilen illallakin tulla -kompuroi rappusissa niin, että naapurit sille nauroivat. - --- Olenhan minä puhunut, mutta ei hän ota sitä varteen. - --- Sitten olet sinä jotenkin myrkyttänyt hänen elämänsä. Hän on siksi -hieno mies, ettei tahdo valittaa, mutta kaikella on syynsä maailmassa, -niin tälläkin. Juoko minun mieheni, juoko? Tuskin nimeksi. Ja -minkätähden ei? Sen tähden, että minä olen hänelle aina ystävällinen ja -hyvä, palvelen ja hoitelen häntä niin, että elämä kotona on hänelle -aivan kuin paratiisia. - -Hilma huokasi syvään jälleen. - --- Ei puhuta nyt tästä, sillä minä en jaksa toden totta. Minä olen -viime yönä nukkunut niin huonosti, että ajatukset eivät enää oikein -kulje päässäni. Puhutaan tästä joku toinen kerta, jos sitä -välttämättömästi tahdot. - --- Sinä kai luulet, että minä olen tullut tänne riitaa hakemaan? sanoi -Ester. -- Sitä en tee, minä olen mitä rauhallisin ihminen. Rauhallinen -ja hyväsydäminen. Ja minun sydämeni vuotaa verta, kun näen, miten -veljeni menee päivä päivältä yhä alaspäin. - --- Kuulehan, Ester, jätetään nyt jo tämä! - -Ester tuli liikutetuksi; hän pyyhki kyyneleet silmistään. - --- Katsohan, en minä sinua syytä, vaikka siltä näyttää, sanoi hän. -- -Mutta täytyyhän sinun ymmärtää, kuinka sisaren sydän kärsii, kun näkee -veljen menevän hunningolle ja kun ajattelee, että hän mahdollisesti -jonkun toisen naisen puolisona olisi toisenlainen. - -Hilma katsoi kälyynsä pitkään, aivan suoraan ja rauhallisesti. - --- Olehan niin ystävällinen, Ester, ja mene nyt pois! Tämä koti on -minun kotini, ja tänne ei saa tulla kukaan soimaamaan minua -aviovaimona. - --- Mitä sinä sanot? ärähti Ester. - --- Ellet kuullut, niin sanon sen uudestaan. - --- Ei tarvitse, kyllä minä kuulin. - -Ester keikautti niskojaan ja ovesta ulos mennessään sanoi: - --- Kyllä minä tämän vielä muistan! - --- Juuri sitä minä toivoisinkin! vastasi Hilma. - -Kun ovi oli sulkeutunut, sai täydellinen väsymys Hilmassa vallan. Hän -painui kumaraan ja alkoi kiihkeästi itkeä. Mutta silloin pikku Mari, -joka leikki permannolla, nykäisi häntä hameesta. Hilma tunsi sen, otti -lapsen syliinsä, suuteli sitä kiihkeästi ja sanoi: - --- Äidin oma pikkuinen, äidin oma pikkuinen! Kun minä vain tietäisin, -millä tavalla osaisin elämän tehdä teille hyväksi. - -Lapsensa hyväileminen rauhoitti häntä. Hän alkoi puhella sille ja -samalla hiljalleen siivota huonetta. Väsymys oli niin suuri, että -tuontuostakin täytyi istahtaa, mutta eihän ollut mitään kiirettä, -jaksoihan sitten jälleen jatkaa työtä. - -Iltapäivällä raukeus lisääntyi niin, että hän päätti mennä saunaan -saadakseen voimia. Hän otti molemmat lapsensa mukaansa. - -Sieltä palatessaan puoli kuuden tienoissa hän meni Ainon luo. Heti -sisälle päästyään hän istahti uupuneena tuolille oven pieleen ja alkoi -hiljaa itkeä. - --- Mikä sinun on? kysyi Aino sydämellisesti. - --- On kaikki niin mahdotonta. Minä en tiedä, millä tavalla elää ja -olla. - --- Mieli masentuu niin helposti, kun ruumis masentuu. Sinun pitäisi -varjella terveyttäsi, sillä jos sairastut, niin kuka silloin hoitaa -lapsiasi, joiden ainoa tuki ja turva sinä olet. - --- Niin, eihän kukaan heitä hoitaisi, ei kukaan. - --- Onko sinulla ollut mitään erikoista mielipahaa tänään? - --- Ei ole ollut. Ester siellä kyllä kävi tapansa mukaan jankuttamassa, -mutta minä pyysin häntä menemään ja siihen se loppui. Ei hän sen -koommin ole koko päivänä käynyt meillä. - --- Parasta olisi, kun ei kävisikään. Älä välitä hänen sanoistaan -mitään, vaan ajattele aina lapsiasi, niin on mieli hyvä ja voimakas. - --- Niin, jumalan kiitos, että minulla on lapset, kuinka tässä muuten -jaksaisikaan? - -Vähän ajan päästä hän läksi kotiaan mieli rauhoittuneena ja virkeänä. - -Hänen tultuaan kotipihalle astui Ester häntä kohden erään -työmiehenvaimon, Heta Heimosen kanssa, jota Hilma ei koskaan ollut -voinut sietää hänen tavattoman riidanhalunsa tähden. Hilma aikoi -sivuuttaa heidät, mutta Ester sanoi: - --- Tiedätkö, missä Hetan ruskeaksi maalattu pärekori on! - --- En minä tiedä, vastasi Hilma. -- Onko sellainen hukkunut? - --- Se oli vinnin rappusilla vielä tänään, mutta nyt on se poissa, sanoi -Heta ja katsoi Hilmaa terävästi. -- Joku on sen ottanut. - --- Kukahan tuollaisen olisi ottanut, sanoi Hilma. - --- On eräs, jonka me hyvin tunnemme, sanoi Ester. - --- Kysykää sitten häneltä. - --- Sitä me juuri teemmekin. - -Hilma aivan sävähti. - --- Mitä? sanoi hän. -- Ette kai luule minun varastaneen? - --- Juuri sitä me luulemme ja olemme siitä aivan varmojakin, sanoi -Ester. - --- Että sinä voit panna minun niskoilleni mitä tahansa, sanoi Hilma, -sen kyllä tiesin. -- Mutta en olisi luullut sinun sentään kehtaavan -minua varkaaksi syyttää. - --- Sitä syytetään, joka sellainen on. - -Heta astui aivan Hilman eteen ja sanoi: - --- Kyllä me sinut jo tunnemme. Tässä sinä olet ollut kuin mikäkin hieno -rouva, et ole kunniallisten ihmisten kanssa edes puhunutkaan. Luulin -sitä ensin arvontunnoksi. Mikä arvon tunto! Häpeän tunto se on, kun -tietää, että on haluja ottaa toisen omaa. - --- Todistakaa se, jos voitte! sanoi Hilma kiivaasti. - --- Kyllä me sen todistammekin, ja kohta sinä tulet raastupaan ja -silloin saadaan nähdä, kuka tässä vapaalla jalalla kulkee. Minä olen -tarkastanut vinnin ja nähnyt, että kori on sinun avovinnilläsi. Niin -juuri, senkin tekopyhä! - -Hilma tarttui sydänalaansa, niin kovasti koski syytös, mutta sitten hän -kohotti päänsä ja lausui: - --- Jos se sieltä on löydetty, niin sen on sinne vienyt joku muu kuin -minä, sillä minä en ole vinnillä käynyt koko päivänä. - --- Kyllä siitä raastuvassa otetaan selko, kun sinne ensin tullaan, -sanoi Heta. - --- Ja tuollaiseen naiseen pitikin minun veljeni joutua, tuollaiseen, -joka varastaa! - -Hihna ei sanonut enää mitään, häntä alkoi pyörryttää, hän hoiperteli -portaille ja pääsi sisään. Siellä hän vaipui heti pitkäkseen vuoteelle. -Pikku Mari itki, mutta Kerttu otti sen huostaansa ja alkoi sen kanssa -leikkiä. - -Hilma makasi kalpeana, silmät ummessa. - -Siis tämäkin vielä! Varkaudesta syytetty! Mitä hän oli tehnyt, että -hänen päälleen kasattiin tällainen taakka? - -Kaikki tuntui jälleen niin perin toivottomalta. Hän nousi vaivaloisesti -istualleen, kutsui lapset luokseen. Näille hän puheli: - --- Nyt ne syyttävät minua varkaaksi, lapset. - --- Sekö paha täti pihalla? kysyi Kerttu. - --- Hän ja Ester täti. Niin, he syyttävät minua. Ja millä minä todistan, -että olen syytön, kun joku on vienyt korin meidän vinnille? Millä minä -sen todistan? Ja sitten tulee vankeus, ja te jäätte aivan yksinänne! - -Hän otti molemmin käsin päästään kiinni ja heilutti ruumistaan. - --- Voi, voi, miksi minua näin kiusataan? Miksi minua kiusataan, kun en -ole mitään pahaa tehnyt? Jättäisivät jo rauhaan. - -Näin hän vaikeroi siihen asti, kun kuuli miehensä tulevan kotia. Tämä -ei ollut niin humalassa kuin tavallisesti. - --- Iltaa, sanoi hän tullessaan. - --- Iltaa, vastasi Hilma. - --- Onko sinulla jotain suuhun pantavaa? - -Hilma ei vastannut mitään, meni kaapille ja etsi sieltä kylmää ruokaa -miehelleen. - --- Etkö sinäkin syö? kysyi Oskari. - --- En. - --- Mikä sinua vaivaa, kun olet noin totisen näköinen? - --- Ei mikään. - -Oskari alkoi leikkiä lasten kanssa, ja Hilma vaipui uudelleen -ajatuksiinsa. Jos miehensä kyseli häneltä jotain, niin hän vastasi -aivan lyhyesti. Viimein mies väsyi kyselemään ja meni levolle. - -Lapset jo nukkuivat, kun Hilma yhä istui liikkumattomana. Hän mietti -miettimistään pääsemättä selville siitä, mitä hänen tulisi tehdä. -Turvatako mieheensä? Tuskin tuo viitsisi häntä ruveta puolustamaan omaa -sisartaan vastaan. Yksin hän sai kaiken kestää. - -Hän sammutti viimein valon ja meni levolle. Mutta uni ei tullut. Koko -yön hän valvoi ja yhä uudelleen mietti, mitä hänen tulisi tehdä. - -Hän nousi aivan riutuneena aamulla kello seitsemän tienoissa ja alkoi -keittää kahvia miehelleen. Tämä nousi, pukeutui, kysäisi jotain, sai -lyhyet vastaukset ja meni työhönsä. - -Hilma seisoi liikkumattomana kauan aikaa katsellen nukkuvia lapsiaan. - --- Jos menisin lasten kanssa maalle kotiin, sanoi hän aivan äänen. -- -Mutta eiväthän ne sinne ota minua. Ja mitä hyötyä olisikaan -sinnemenosta, haettaisiin vielä oikeuteen sieltäkin, ja sitten koko -häpeä tulisi aivan julkiseksi. Äidillekin se olisi kova isku. Ei siis -sinne, mutta minne? Minne minä menen? - -Hänen mietteensä katkaisi Esterin tulo. Tämä jäi ankaran näköisenä -seisomaan oven pieleen suljettuaan ensin oven. - --- Mitä sinä tänne vielä tulet? sanoi Hilma. - --- Minä tulin vain kysymään, vieläkö pysyt väitteessäsi, ettet ole -ottanut sitä koria? - --- Minä en ole sitä ottanut, johan minä sen eilen sanoin. - --- Mutta kun se oli sinun vinnilläsi. - --- Johan minä sanoin, etten minä ole sitä ottanut. - -Ester sanoi kylmästi: - --- Älä sinä yhtään tuolla tavalla huuda. Minä en ole mikään sellainen -ihminen, jolle saa noin huutaa. Minä tulen sinun luoksesi aivan -oikeassa asiassa. - --- Mene nyt jo pois, mene nyt jo pois! Minä en kestä tätä. - -Hilma huitoi käsillään epätoivoisesti saadakseen Esteri menemään. - --- Jos sinä vaan tunnustat, että olet korin ottanut, niin saa asia -jäädä sikseen. Kyllä minä Hetasta vastaan. Tunnustatko? - --- Minä en tunnusta, minä en tunnusta! Minä en voi tunnustaa sellaista, -mitä en ole tehnyt. Minä en koskaan ole pienintäkään varastanut. - -Ester nauroi. - --- Vai et ole. Merkillistä, kuinka sinun muistisi nyt on huono. Kerran -olet kuitenkin minulle maininnut, että olet ottanut yhtä ja toista -pikkuista. - --- Minä en ole mitään sellaista maininnut. Joku toinen on sen voinut -tehdä, minä en. - --- Syytätkö sinä minua valehtelijaksi vasten kasvoja! Etkö sinä tiedä, -että olet tekemisissä sivistyneen ihmisen kanssa, jota ei saa syyttää -tuolla tavalla? - --- Jätä nyt jo, jätä herran nimessä, minä en kestä tätä enää. Mene -pois, mene pois. - -Hilma alkoi kimakasti huutaa, ja Ester katsoi viisaimmaksi kadota. -Lapset olivat heränneet ja alkoivat itkeä, mutta Hilma sai ne -viihdytetyksi. Hän vapisi kovasti ja hengitys kävi läähättäen. Kylmä -hiki valui hänen otsaltaan, niin että hänen täytyi tavantakaa pyyhkiä -sitä esiliinallaan. - -Vähitellen vapistus lakkasi, mutta päätä alkoi sensijaan kivistää -hirveästi. Hän koetti juoda kahvia virkistyäkseen, mutta kurkku oli -kuin tukossa, niin että hänen täytyi jättää kahvi juomatta. - -Hän koetti siivota huonetta, pani kokoon miehensä vuoteen ja omansa. -Hän kulki kuin unessa ja toimitti tehtävänsä koneellisesti. Sitten hän -läksi pesutupaan pihan toiselle puolelle huuhtomaan muutamia lastensa -vaatteita. Pihalle päästyään hän kohtasi kälynsä, joka juuri palasi -torilta. - --- No, joko olet asiaa miettinyt? kysyi Ester. - --- Anna minun olla, sanoi Hilma. -- Minä en jaksa enää. - --- Kyllä minä annan sinun olla, sillä ethän sinä mahda mitään sille, -että sinulla on sellainen varastamisen tauti. - -Hilma pudotti vaatteet kädestään. - --- Älä anna vaatteitten siinä pihalla likaantua, vaan ota ne ylös, -sanoi Ester. -- Kuinka sinä olet noin huolimaton! Tavantakaa näkee -sinusta, ettei sinulla ole ollenkaan niitä hyviä puolia, joita olet -tahtonut näyttää. Mutta en minä sinua tuomitse ja kyllä minä sinulle -annan kaikki anteeksi, sillä ethän sinä sille mitään mahda, että -sinulla on sellainen tauti. - --- Anna minun olla rauhassa, valitti Hilma. - --- Niinhän minä olen luvannutkin, jatkoi Ester. -- Ja kohta saat olla -oikein hyvässä rauhassa, kun joudut linnaan. - --- Minä olen sanonut, etten ole ottanut tuota koria enkä mitään -muutakaan. Mutta minä tiedän, että monet, jotka syyttävät toisia, ovat -itse tehneet sellaista, vaikka toiset eivät ole siitä mitään puhuneet. - --- Nyt sinä jo pidät suusi kiinni! Vai sinä tässä vielä hypit nenälle! -Sen minä sanon, että niin minä laitan, että veljeni vielä ottaa eron -tuollaisesta naisesta, josta kulkee sellaisia rumia juttuja. Sen minä -laitan, sen saat nähdä! - -Hilma horjahti. Hän ei tiennyt minne meni. Hän kulki vaivalloisesti -eteenpäin ja saapui kotiaan. - -Huoneeseen päästyään hän muisti, että Ester asui aivan vieressä, ja kun -hän ei enää tahtonut tavata häntä, otti hän avaimen ovesta ulkopuolelta -pois. - --- Oskarikin jättää minut! Minä tiedän, että hän jättää minut! Ja minne -minä joudun lasten kanssa silloin? - -Hän tuijotti eteensä, ja suu liikkui koneellisesti, vaikka sanoja ei -tullutkaan. - --- Minä en jaksa enää. Minä en tahdo elää. Minä tahdon mennä pois. - -Ajatus tuli häneen aivan äkkiä, tuli kuin salama ja tuntui aivan -luonnolliselta. Mutta juuri kun hän aikoi etsiä keinoa surmatakseen -itsensä, muisti hän lapsensa. - --- Minne ne jäävät, jos minä menen pois? Esterin huostaan, joka opettaa -minua vihaamaan! Ei, minä en tahdo jättää lapsia tänne. Minä tahdon -ottaa ne mukaani. Siellä on sitten hyvä olla. - -Hän astui raskaasti, aivan kuin unessa, kyökkipöydän luo, otti -laatikosta puukon ja meni Kertun luo, joka makasi omassa -pikkuvuoteessaan selällään. - -Voimakkaalla vedolla Hilma kiskasi syvän haavan hänen kurkkuunsa. Lapsi -ei päästänyt ääntäkään, kädet vain hiukan värisivät ja suu aukeni. Veri -purskui korkealle ja punasi puhtaan lakanan. - --- Ja nyt Mari! sanoi Hilma. - -Mari nukkui sohvalla, kasvot seinään päin. Hilda vetäisi puukolla tytön -kurkkuun. Lapsi kääntyi kokonaan huoneeseen päin, sävähteli hetkisen, -mutta ei päästänyt ääntäkään. - --- Ja nyt on minun vuoroni! - -Hilma meni pöydän ääreen, otti peilin ja veti kurkkuunsa haavan. Hän ei -tuntenut vetäessään mitään kipua, oli vain kuin olisi koskettanut -johonkin vieraaseen. Veri tulvi hänen kaulastaan ja valui röijylle. - -Hilma heitti puukon menemään, hoiperteli keskipermannolle ja laskeutui -pitkäkseen odottamaan kuolemaa. Hän sulki silmänsä ja tunsi, miten veri -valui lämpöisenä hänen kaulastaan. Tuntui niin hyvältä ja suloiselta. -Hän makasi ja kuuli, kuinka kello löi yksitoista, löi hiljaa ja tuttuun -tapaansa. - -Hän odotti ja odotti, mutta kuolema ei tullutkaan. Hän nousi, otti -tyynyn vuoteestaan ja toi sen päänalusekseen ja laskeutui uudelleen -pitkäkseen. - -Hän eroitti kellon hiljaisen naksutuksen. Kadulta kuului ajoneuvojen -kolinaa, etäältä raitiotievaunun kellon ääni, joskus huutojakin. - -Verta ei enää vuotanut yhtä paljon kuin alussa. Hilma ei tahtonut jäädä -elämään. Hän nousi jonkun ajan kuluttua ja katseli pitkin huonetta -etsien puukkoa, mutta sitä ei näkynyt missään. Silloin hän otti -astiapöydältä puunuijan ja koetti tunkea sen varsipäätä haavaan. Verta -alkoi jälleen vuotaa runsaammin, ja hän odotti kuolemaa. - -Kautta koko ruumiin alkoi tuntua vilun väre. Hän siirtyi hiukan -lähemmäksi vuodettaan, veti sieltä peitteen ja verhosi sillä itsensä. - -Ja yhä vain kello hiljaa naksutti. Se löi puoli kaksitoista, puoli -yksi, ja viimein yksi. - -Hilmasta tuntui kaikki niin rauhalliselta, niin ihmeen rauhalliselta. -Ruumiissa oli omituinen helppouden tunne ja pää tuntui viileältä. Verta -vuoti haavasta enää vain vähän, mutta vaatteet olivat aivan tahritut. - -Hän nousi ja astui lastensa luokse. Tekonsa koko kamaluus selvisi -hänelle. Hän laskeutui polvilleen Kertun vuoteen ääreen, tarttui lapsen -käteen suuteli sitä ja sopersi: - --- Anna anteeksi äidille, anna anteeksi! - -Sitten hän nousi ja suuteli lastaan, suuteli tämän kylmiä huulia. - -Hän meni Marin luo ja suudeltuaan sitä siveli sen kylmiä poskia. - --- Voi voi, kuinka sinun on kylmä. Annahan, kun äiti peittää! - -Hän kokoili vaatteita lapsensa suojaksi. - --- Ja nyt minun täytyy mennä pois täältä. Niin, minun täytyy mennä! - -Hän kosketti verestä tahmeata röijyään. - --- Mutta mitä ne sanovat, kun minä olen näin verissäni? - -Hän pesi kasvonsa ja kätensä, otti puhtaan röijyn ja muutti toisen -hameen ylleen. Sitä ennen hän otti laatikosta puhtaan pyyheliinan ja -kietoi sen kaulaansa. - -Hän oli jo ovella, mutta kääntyi vielä, meni kaapin luo, otti sen -päältä kehyksissä olevat valokuvat, omansa ja miehensä, ja asetti -toisen Kertun, toisen Marin pääpuoleen. Sitten hän hitaasti veti -sormuksen sormestaan ja asetti sen Kertun hiukan kouruun jääneeseen -käteen ja painoi sormet enemmän yhteen, jotta sormus ei putoaisi. - -Ovella hän vielä nyökkäsi ja sanoi: - --- Hyvästi, rakkaat lapset! Nyt äiti menee! - -Hän otti avaimen, lukitsi oven rauhallisesti ja ripusti avaimen -tavalliseen paikkaansa, pielilaudassa olevaan naulaan. - -Hitaasti hän asteli pää kumarassa ja huivi vedettynä silmille Ainon -asuntoa kohden. - -Kun Hilma avasi oven, säikähtyi Aino kovasti. - --- Hyvä jumala! mikä sinun on? - -Hilma koetti sanoa jotain, mutta ei saanut sanaakaan suustaan, huulet -vain kävivät. Silloin painoi hän kädellään kaulaansa haavan kohdalle ja -sai käheällä äänellä soperretuksi: - --- Minä olen kuolemaan tuomittu! - --- Mitä sinä, onneton, olet tehnyt? - --- Katso! - -Hilma irroitti pyyheliinan ja näytti haavaa, jonka reunat olivat -kelmeät, mutta jonka sisästä valui hiljalleen verta. - --- Oletko sinä sen itse tehnyt? - -Hilma nyökkäsi. Hän sitoi liinan jälleen kaulaansa ja painoi kädellään -haavaa. - --- Ja tämä on Esterin syy! - -Aino ei enää kuullut sitä, hän oli rientänyt ulos ovesta. Hetken päästä -hän palasi ja sanoi: - --- Minä olen kutsunut Eemelin tänne ja tohtorin. - -Molemmat naiset olivat vaiti, odottaen, yhä odottaen. - -Ainon mies tuli ensimäisenä. - --- Voi Hilma parkaa! sanoi hän. - --- Minä en voinut muuta tehdä! sanoi Hilma kyynelten valuessa -silmistään. - -Hetken päästä saapui lääkäri. Hän tutki haavan ja saatuaan kuulla, että -Hilma oli kaupungin asukas, käski viemään hänet paikalla sidottavaksi -sairaalaan. - -Eemeli läksi häntä taluttamaan. - --- Minä en tahdo parantua, minä tahdon kuolla, sanoi Hilma. -- Hyvä -tohtori auttakaa minua! Minä tahdon kuolla! - --- Ei, ei, sanoi Aino, sinä parannut. Ja ole huoleti, kyllä minä lapset -hoidan sillä aikaa, kun olet sairaalassa. - --- Lapset, sanoi Hilma verkalleen. 4- Lapset! Ei niitä enää tarvitse -hoitaa! Minä olen ne tappanut! - -Aino lysähti kokoon päästäen heikon parahduksen. - -Eemeli alkoi viedä Hilmaa sairaalaan. Sairaalan portilla Hilma sanoi: - --- Kirjoittakaa kotiani tästä minun äidilleni! Kyllä Oskari sanoo -osoitteen. - --- Kyllä minä kirjoitan, sanoi Eemeli ystävällisesti, -- kyllä minä -kirjoitan. - -He astuivat sairaalan ovesta sisään. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Oli ilta, ja talon miesväki jo lepäsi päivän töistä, istuskellen -pihamaalla tupakoiden, naisten vielä puuhaillessa ilta-askareissa, kun -muuan naapuri, joka ajoi talon ohitse kulkevaa tietä pitkin, huusi: - --- Tulkaahan ottamaan, täällä olisi kirje talon emännälle! - -Esko nousi hitaasti ja meni ajajan luo, otti kirjeen ja kiitti. Ajaja -jatkoi matkaansa. Esko luki osoitteen ja huomasi kirjeen olevan -Marille. Osoite oli kyllä naisen käsialalla kirjoitettu, mutta ei -Hilman. - --- Äiti hoi! huusi hän. -- Täällä olisi teille kirje. - -Mari ilmestyi pirtin ovelle, pyyhki kosteat kätensä esiliinaansa ja -otti kirjeen. Hän palasi tupaan. Esko jäi isänsä seuraan pihamaalle. -Siinä he hetkisen puhelivat, kun äkkiä tuvasta kuului Marin pitkä, -sydäntä vihlaiseva kirkaisu. - -Alma oli vasikoita juottamassa läävän luona. Hän kavahti suoraksi, -pudotti rainnan ja juoksi tupaa kohden. Naisena hän oli kuullut toisen -naisen sydänhuudon ja tiesi suuren tuskan tulleen. Helenakin, joka oli -aitassa, kuuli huudon. Hän jätti oven auki ja riensi tupaa kohden -huutaen: - --- Hyvä jumala, hyvä jumala, mitä nyt on tapahtunut? - -Nähdessään naisten juoksevan saivat miehetkin eloa jäseniinsä ja -kiiruhtivat tupaan. - -Siellä Mari istui ikkunan luona ja vapisten huusi särkyneellä äänellä: - --- Ota pois tämä kalkki minulta, ota pois tämä kalkki minulta! - --- Mitä on tapahtunut? kysyi Alma. - --- Äiti, mikä teidän on? kysyi Esko ja koetti tukea äitiään, joka oli -suistumaisillaan lattialle. - --- Hyvä jumala, hyvä jumala, enkä minä ollut siellä! vaikeroi Mari. - -Jo oli Helenakin päässyt perille. Hän istahti Marin viereen ja sanoi: - --- Hyvä lapsi, mikä sinulle on tullut? - -Ja tällaisena hetkenä ei kenestäkään tuntunut omituiselta, että -viisikymmenvuotiasta Maria sanottiin lapseksi. Mutta niin suuri oli -tämän yhden ainoan sanan vaikutus, että Mari kietoi aivan kuin lapsi -kätensä äitinsä kaulaan ja painoi päänsä hänen poveaan vasten -purskahtaen hillittömään itkuun. - -Ja vanhan Helenan käsi siveli Marin tukkaa, ja äänessä oli lempeä ja -hyväilevä sointu, kun hän hiljaa ja tyynnyttävästi lausui: - --- Kas niin, kas niin, rauhoitu nyt ja sano mitä on tapahtunut. - --- Hilmalle... tuossa kirjeessä... lukekaa sieltä, en minä voi -kertoa... sopersi Mari. - -Esko huomasi lattialle pudonneen kirjeen, otti sen käteensä ja alkoi -lukea väräjävällä äänellä. - -Ja siinä oli tieto Hilman murhateosta. Aino kirjoitti siinä mitä -sydämellisimmällä tavalla tapahtumasta Marille. Hän oli ennättänyt -ottaa jo kaikesta selkoa ja arveli syynä Hilman tekoon olleen sekä -Oskarin juopottelun että Esterin tunnottoman syytöksen. - -Kirjeen lukemisen aikana oli Mari hellittänyt kätensä äitinsä kaulasta -ja istui nyt hypistellen esiliinaansa hermostuneesti, suurten kyynelten -valuessa pitkin hänen poskiaan. Helenan vanhat kasvot olivat käyneet -aivan vahankalpeiksi, mutta ainoatakaan kyyneltä ei näkynyt hänen -silmissään, katse oli vain saanut ikäänkuin terävän ja läpitunkevan -voiman, ja toinen käsi oli laskeutunut Marin olalle ikäänkuin -turvatakseen häntä. Eskon ääni värisi, ja vakavana seisoi Kalle -tuijottaen eteensä. - -Mutta kun Esko oli lopettanut lukemisen, kietoi Alma kätensä hänen -kaulaansa, ja nuo kaksi, jotka eivät koskaan muiden läsnäollessa -osoittaneet hellempiä tunteitaan, syleilivät toisiaan nyt. Ja miehensä -sylistä irroittautuen Alma riensi kiireesti tuvan perälle, kumartui -kehdon puoleen, missä lapsensa nukkui, ja alkoi sopertaa sille -äidinrakkauden mielettömiä sanoja, kunnes itku tukahdutti äänen ja hän -vaipui kehdon ääreen kätkien kasvonsa lapsen peitteen laskoksiin. - -Hiljaa olivat toiset. Pitkään aikaan ei kukaan liikahtanutkaan. Viimein -Kalle läksi hitaasti ja raskaasti astumaan, meni tuvan perälle ja -istahti pöydän taakse. Esko meni vaimonsa luo, istui penkille hänen -viereensä ja laski kätensä hänen hartioilleen. Alma kohotti silloin -päätään, siirtyi hiukan lähemmäksi miestänsä ja istuen permannolla -painoi päänsä hänen polviansa vasten. - -Hiljaista oli tuvassa, ei kuulunut muuta kuin Marin vaikeroiva ääni: - --- Voi lapsi parka! Enkä minä saanut olla siellä häntä lohduttamassa! -Ja näin on hän langennut suureen rikokseen! Hyvä jumala, kun tappaa -molemmat lapsensa ja aikoo surmata itsensäkin! Kuinka hän joutuikaan -sellaiseen ahdistukseen, ettei osannut ajatella enää mitään eteenpäin? -Voi lapsi parkaa! Kuinka hänen on voinut näin käydä? - -Silloin Alma kohotti päänsä, ja äänessä oli terävä kiihoittunut sävy -hänen lausuessaan: - --- Kun ei annettu hänelle lupaa tulla tänne, jos hullusti kävisi! Eihän -tuo raukka ole jaksanut sitten enää kestää, kun ei ole tiennyt, minne -menisi turvaan. Me täällä olemme syypäitä tähän kaikkeen. - --- Vaiti, miniä! huusi Kalle jyrkästi pöydän takaa. - --- Kas niin, Alma, älä sekaannu tähän! sanoi Esko, hyväili vaimoaan ja -painoi hänen päänsä polveaan vasten. - -Oli hetkisen hiljaista. Silloin kuului Helenan rauhallinen ääni: - --- Alma on oikeassa. Syyllisiä olemme me täällä, ainakin osaksi. - --- Minä en salli tuollaista puhuttavan talossani, sanoi Kalle. - --- Sinä unohdat, vävy, että minä puhun nyt, sanoi Helena tyynesti. - -Kalle murahti jotain, mutta ei enää tahtonut estää anoppiaan -jatkamasta. - --- Hilma on tuntenut itsensä siellä yksinäiseksi, jatkoi Helena. -- Hän -olisi kaivannut hyvyyttä ja varmuutta siitä, että voi jonnekin hädän -hetkenä paeta. Sinä, Kalle, sen kielsit silloin, kun asiasta oli puhe. -Minä uskon, että teit parhaan ymmärryksesi mukaan ja näit asiat -niinkuin sinä miehenä voit nähdä. Mutta nyt on tapahtunut jotain -hirveätä Hilmalle, ja meidänkin on nyt tehtävä jotain hänen hyväkseen. - --- Mutta emmehän me voi mitään, sanoi Kalle. -- Laki on laki, ja -rangaistus on ankara murhasta. - --- On kai teosta, jatkoi Helena. -- Mutta kun oikeus saa tietää, mikä -Hilman on johtanut tähän kaikkeen, niin sen täytyy häntä armahtaa. - --- Laki ei armahda murhantekijää, sanoi Kalle. - --- Minä en tunne lain puustavia, sanoi Helena, mutta sydämeni sanoo, -että tässä on tehty Hilmaa kohtaan vääryyttä, sillä muuten hän ei olisi -surmannut lapsiaan. - --- Kuinka hän olisi voinut surmata lapsensa, ellei häntä olisi jollain -tavalla pakoitettu sellaiseen, sanoi nyt Mari nyyhkyttäen. -- Kuinka -kauniisti hän niistä puhui ja kuinka hän niitä rakasti, niin hellästi -ja syvästi. Niiden tähden hän kesti vaikka mitä, niiden hyväksi hän -puuhasi ja raatoi. Ei hän olisi niitä tappanut, elleivät toiset olisi -häntä sellaiseen tilaan saattaneet, että hänen oli pakko se tehdä. - --- Murhaan ei mikään ihmistä pakota! sanoi Kalle. -- Hän on minun -tyttäreni, ja minä tunnen kyllä omassa itsessäni piston sentähden, että -hän on joutunut turmioon, mutta minä en voi mennä puolustamaan -tuollaista tekoa. Minä en voi sitä tehdä! - --- Sinä olet mies, sanoi Helena, ja näet nämä asiat miehen kannalta. -Mutta kysy keltä naiselta tahansa, niin vaikka hän kuinka ankarasti -tuomitsisikin lapsenmurhan, niin hän kuitenkin ymmärtää, että nainen -voi sen tehdä, kun hän sellaiseen tilaan joutuu. Hilma ei ole yksinään -tähän syyllinen, suuremmat syylliset ovat muualla. Jos sinä panet -lapsen käteen kekäleen, ja ajat sen sytyttämään talon, niin olet kai -sinä silloin suurempi syyllinen kuin lapsi on. Niin on Hilmankin laita -ollut. Tuossa kirjeessä on jo sanottu, että miehen juopottelu ja kälyn -pahuus ovat saaneet kaiken aikaan. Jos niin on, niin kuinka silloin -voidaan yksistään Hilmaa syyttää tästä rikoksesta. Jos mies olisi ollut -kunnollinen ja jos käly ei olisi häntä vainonnut, niin Hilma ei koskaan -olisi lastaan tappanut. - --- Te naiset voitte ajatella asiaa niinkuin itse tahdotte, sanoi Kalle. --- Mutta emmehän me voi mennä istumaan oikeutta. - --- Mutta me voimme hankkia Hilmalle jonkun, joka oikeudessa voi häntä -puolustaa. - --- Teko sellaisenaan joko syyttää tai puolustaa ihmistä, sanoi Kalle. - --- Hyvä jumala, hyvä jumala, eivätkö he nyt voi tästä asiasta päästä -selvyyteen! sanoi Alma hermostuneesti. - --- Taltu, herran nimessä, taltu! sanoi Esko. -- Kyllä tästä päästään -selville. - --- Koska sinä, Kalle, et aio omaa lastasi puolustaa, niin sitten minä -teen sen, sanoi Helena. -- Sinun tulee antaa minulle tarvittavat rahat, -sillä tuollaiset asianajajat voivat ottaa korkean maksun. - --- Rahaa! Ajaaksenne väärää asiaa! Ei koskaan! Talo on minun, ja minä -en siitä anna rahoja ihmisen puolustamiseksi, joka on tuottanut häpeää -meille kaikille, vaikka hän sitten olisikin oma tyttäreni. Lain täytyy -saada rauhassa määrätä rangaistuksensa, ja sitten Hilman alistuttava -siihen. Minä en anna yhtä markkaa sellaiseen! Jos minä olen valmis -koettamaan kaikkia keinoja horjuttaakseni lakia, niin mihin minä sitten -uskon. Te kaikki näytte unohtavan, että minä itse olen lautamies, jonka -on oikeudessa tällaisista asioista sanottava mielipiteensä. Minä olen -ennenkin ollut päättämässä lapsenmurhasta ja tunnen lain. Sen täytyy -saada määrätä rangaistuksensa tällaisissa tapauksissa. Jos murhia -ruvetaan antamaan anteeksi, niin sitten ei enää mikään rikos ole -rangaistuksen alainen. Minä olen kerta kaikkiaan sanonut, että en anna -rahoja sellaista tarkoitusta varten. Jos tulee tietoon, että minun -tyttäreni pääsee vähemmällä rangaistuksella kuin joku muu onneton, niin -silloin ei kukaan enää kunnioita minua vähääkään. Minä en anna rahoja! - -Helena nousi istualtaan ja astui vävynsä eteen. - --- Sinä unohdat yhden asian, sen, että talo on vielä minun. Talo on -luovutettu sinulle hoidettavaksi, mutta minä en ole talossa syytingillä -eikä laissa ole luovuttamispapereita vahvistettu. Minä voin ottaa talon -milloin tahansa huostaani. - --- Anoppi! sanoi Kalle uhkaavalla äänellä. - --- Minä teen sen ja minä kiinnitän talon, vaikka myyn sen ja käytän -jokaisen rovon Hilman pelastamiseksi, vaikka minun sitten pitäisi -keppikerjäläisenä kulkea. Minä olen sen sanonut, jotta tiedät menetellä -sen mukaan. - --- Vaikka talon papereita ei olekaan kiinnitetty laissa, niin sittenkin -on luovutus laillinen, kun siihen on siksi monta todistajaa, sanoi -Kalle varmasti. -- Minä en luovu mistään ennen kuin vasta käräjissä, -siitä saatte olla varmat. - --- Etkö sinä ole edes isä enää! sanoi Mari. - --- Minä voin olla isä, mutta minun täytyy nähdä asiat muullakin tavalla -kuin te teette, jotka olette yksinomaan äitejä. Rahoja saatte odottaa -syksyyn asti, kunnes käräjät ovat olleet, ja jos siellä talo määrätään -teille. - -Mari nousi hänkin nyt ja astui hitaasti miehensä eteen. Hänen -kasvoilleen oli tullut outo juhlallisuus, ja äänensä soi tavallista -syvempänä, kun hän alkoi verkalleen puhua: - --- Minä olen koko elämäni rakastanut sinua, Kalle, olen rakastanut -sinua aina ja uskollisesti. Minä en ole sinua koskaan syyttänyt enkä -soimannut. En ole koskaan omaa tahtoani asettanut sinun tahtosi -yläpuolelle, vaan olen kaikessa nöyrästi alistunut. Mutta nyt en voi -olla ilmoittamatta sinulle asiaa, joka koskee sinuakin. - -Hän hengähti syvään. Helena tarttui hänen käteensä ja sanoi lempeästi, -aivan kuin aavistaen jotain: - --- Älähän nyt, Mari, jätetään tämä asia, kyllä minä kaiken järjestän -jollain muulla tavalla, vaikka lainaamalla. - --- Ei, ei, sanoi Mari, ei, äiti, ei sinun ei ole hankittava rahoja, -vaan Kallen ne on annettava. - -Hän kääntyi jälleen miehensä puoleen ja jatkoi: - --- Minä en ole koskaan ilmoittanut sinulle elämäni vaikeinta hetkeä. -Nyt minä sen teen. Kun Esko oli vuoden vanha, tulit sinä kerran -humalassa kotiin, olit minulle paha ja tyly. Olin silloin väsynyt ja -onneton. Olin tehnyt työtä ja olin sairastunut siitä. Minä näin sinun -käyttävän väkijuomiin ne rahat, jolla olisi voinut hankkia minulle -parannus ja apu taloon, jotta minun ei olisi tarvinnut juuri silloin -ahertaa ja siten antaa taudin tulla pahemmaksi, sen saman, jonka -jälkeen olen ollut niin heikko... no niin, sanotaan sekin suoraan, että -jokainen lapsi sen jälkeen on kuollut. - --- Minä en tietänyt... sanoi Kalle vapisevalla äänellä. - --- Niin, sinä et ole tietänyt, enkä minä ole tahtonut sinun taakkaasi -tätä ennen tehdä raskaammaksi. Mutta nyt minun täytyy ilmoittaa kaikki. -Silloin tuona iltana, kun sinä tulit humalassa kotia, sait mieleni niin -masentumaan, että minä tahdoin päättää päiväni. Niin, minäkin olen -sellaista ajatellut. Minä otin Eskon syliini ja aioin mennä hänen -kanssaan järveen. Mutta juuri kun nousin lähteäkseni, sanoi äitini, -että hän ottaa Eskon vuoteeseensa, jotta minä saan nukkua. Ja tuo yksi -ystävällisyys riitti, minä annoin hänelle lapsen ja palasin vuoteeseen. -Ja minä jaksoin taas elää. - --- Mari! sai Kalle vaivoin sanotuksi. - -Hän istui vapisten paikallaan. - --- Sinä olet tässä puhunut laista ja oikeudesta. Mutta sillä kertaa -sinä olit ajamaisillasi minut rikokseen. Ja kun kielsit, että Hilma ei -saa tulla tänne meille, jos elämä hänen kodissaan käy liian raskaaksi, -niin olet ollut häntäkin sysäämässä tekoon. Minä pelastuin, hän meni. - -Kalle ojensi molemmat kätensä häntä kohden. Mari astui hänen luokseen, -ja molemmat aviopuolisot katsoivat pitkään toisiinsa. - --- Tehkää minkä katsotte oikeaksi, sanoi Kalle väräjävällä äänellä. -- -Minä autan, minä teen, mitä tahansa, jotta saisin omat rikokseni edes -jossain määrin sovitetuksi. - -Mari nyökkäsi hiljaa ja katsoi mieheensä hellästi ja vakaasti. - -Mutta Esko oli kertomuksen kuullessaan noussut vaimonsa vierestä ja -juoksi nyt äitinsä luo sulkien hänet syliinsä. Ja monesta, monesta -vuodesta tunsi Mari jälleen poikansa käsien kietoutuvan kaulaansa. -Sydämessä tuntui niin sanomattoman suloiselta. Hän purskahti itkuun, -mutta ei enää tyrskivään, niinkuin äsken, vaan hiljaiseen, -kirvoittavaan itkuun. - -Helena oli istahtanut penkille, ja hänen vanha äänensä aloitti virren. -Kukaan siihen ei osannut yhtyä, niin täynnä oli jokaisen sydän, että -laulu tyrehtyi huulille. Mutta vanha Helena lauloi ja päätti virren ja -kun hän painoi sen jälkeen päänsä rukoukseen, tunsivat kaikki, kuin -suuri ihmeellinen sunnuntai, elämän korkeankaunis pyhäpäivä olisi ollut -heidän tuvassaan vietettävänä. - - * * * * * - -Hilman haava parantui parin viikon päästä, hän joutui tutkintovankilaan -ja sitten raastupaan tuomittavaksi. Helena ja Mari olivat Ainon kautta -saaneet tiedon tutkintopäivästä ja olivat saapuneet siksi päivää -Helsinkiin. Ainon kautta he myöskin olivat hankkineet Hilmalle -asianajajan. - -Heti asemalta he menivät suoraan Ainon asunnolle. Nyt ei Marin enää -tarvinnut kysellä tietä, tunsihan hän sen hyvin. - -Aino otti heidät hyvin sydämellisesti vastaan ja kertoi asianajajan -arvelun mukaan Hilman asian tulevan oikeuden istunnossa esiin kello -kahdentoista aikaan. - --- Kai te neuvotte, missä oikeus istuu? sanoi Mari. - --- Minä tulen itse sinne, sillä olen saanut haasteen tulla todistamaan, -sanoi Aino, -- ja minä vakuutan teille, että minä teen kaiken voitavani -selittääkseni asian niinkuin se on. Ellei Hilma pääsisikään -rangaistuksetta, niin täytyyhän ainakin antaa hänelle mahdollisimman -lievä. - --- Niin, jumala sen suokoon, sanoi Helena. -- Kyllä hän sitte taas -jaksaa elää, kun on saanut rangaistuksensa kärsiä, jos se ei vain vie -liian suurta osaa hänen elämästään. Jaksaahan puukin vihannoida -uudestaan, vaikka jonain vuonna sattuisi kuivuus sen heikontamaankin, -kun ei vain monena vuonna, kun ei vain monena vuonna. - --- Asianajaja on luvannut ponnistaa voimansa saadakseen Hilmalle niin -pienen rangaistuksen kuin mahdollista, sanoi Aino. -- Toivokaamme siis -parasta. - -Raastupaan tultuaan oli siellä jo joukko todistajia saapuvilla. Oli -sekin nuori mies, joka oli asunut aikaisemmin Latvalalla, ja jonka -tähden Oskari oli ollut mustasukkainen. Useita samassa talossa, missä -Hilma asui, olevia naisia ja miehiä oli kutsuttu. Viimein saapui -Esterkin miehineen ja Oskari. - -Nähdessään Marin, kumarsi Ester etäältä hänelle hyvin armollisesti. - --- Kuka se oli? kysyi Helena. - --- Se on Hilman käly, vastasi Mari. - --- Se samako, joka häntä syytti varkaudesta? - --- Juuri sama. - --- Taitaa nyt olla iloinen? - --- Siltä tuo melkein näyttää. - -Oskari huomasi, sisarensa nykäistyä häntä, Marin ja aikoi astua häntä -kohden muutaman askeleen, mutta palasikin paikoilleen ja sieltä kumarsi -ainoastaan. Hänen käyntinsä oli hiukan epävarmaa. - --- Tuohan mies on humalassa silloinkin, kun hänen vaimoaan tuomitaan, -sanoi Helena. - -Hilma parka! - -Oikeussalin eteisessä vallitseva hiljaisuus, virallisten menojen ja -tapojen varmuus, herättivät Marissa ja Helenassa jonkinmoisen -toivottomuuden. Täällä oli olemassa yhteiskunnallinen koneisto, joka -toimi aivan säännöllisesti, ottamatta vähääkään varteen ihmisten -tunteita. Ellei jotain odottamatonta, Hilmalle edullista -ilmaantuisi, niin ei tuomioistuin häntä suinkaan millään erikoisella -ystävällisyydellä kohtelisi. - -Salista, missä oikeus istui, kuului hälinää ja oikeudenpalvelijan -nähtiin juoksevan kiireellisesti eteisen läpi ja palaavan uudelleen. - --- Mitähän siellä nyt on tapahtunut? kysyi Aino. - --- Siellä on eräs yksinäinen nainen, joka kuristi vastasyntyneen -lapsensa, vastasi muuan lähellä oleva henkilö kuultuaan kysymyksen. -- -Hän on jo kaksi kertaa ennen pyörtynyt istunnon aikana. Ehkä pyörtyi -taas. - --- Miksi ne sitten sitä raukkaa tänne kuljettavatkaan, sanoi Mari. -Ihmisparka! - -Ovella oleva palvelija ilmoitti, että käsiteltäväksi tulee Hilma -Latvalan asia. Vähän ajan päästä tuli Hilma vanginvartijan saattamana -eteiseen. Mari näki tyttärensä hyvin kalpeaksi ja pitkälle kehittynyt -raskaudentila oli tehnyt hänen silmänympäristönsä jo aivan tummiksi ja -käynnin raskaaksi ja vaivalloiseksi. Hän huomasi äitinsä ja -äidinäitinsä, pysähtyi hetkiseksi, nyökkäsi sitten hiljaa ja meni -oikeussaliin. - -Vähän ajan päästä kutsuttiin todistajat vannomaan valaa. Samassa tuli -eteisen kautta kiireellisesti hienon näköinen herra ja kiiruhti -oikeussaliin. - --- Tuossa meni Hilman asianajaja, sanoi Aino lähtiessään oikeussaliin -tekemään todistajan valaa. - -Huoneesta väheni väki, sillä tämä oli sen päivän viimeinen esillä oleva -juttu. Mari jäi Helenan kanssa kahden. Salissa ei ollut enää muita kuin -pari oikeudenpalvelijaa. - --- Vahvistakaamme mieltämme rukouksella, sanoi Helena. - -Hän pani kätensä ristiin ja rukoili kauan hartaasti silmät ummessa. Kun -hän jälleen kääntyi Marin puoleen sanoi hän: - --- Olen nyt jo rauhallisempi. Tulin tässä ajatelleeksi sitäkin, että -kai jumala on niin määrännyt, että minun vielä on tehtävä jotain -kanssaihmisteni hyväksi, koska tämän asian on johdattanut eteeni. Minä -jo luulin, että minulla ei ollut muuta tehtävää kuin odotella kuolemaa, -mutta nyt tiedän, että olen elämässä välttämätön. Jos täällä huonosti -käykin, niin onhan ylempiä oikeuksia olemassa ja niissä täytyy sen, -mikä tässäkin asiassa on Hilman puolella, tulla esiin, aivan kirkkaasti -esiin. Oikeutta täytyy olla maailmassa, täytyy olla, sillä kuinka -muuten me jaksaisimmekaan elää. - -Todistajat palasivat vähän ajan päästä takaisin, mennäkseen sitten -yksitellen kutsunnan mukaan oikeussaliin. - -Ja istuntoa kesti, kesti tuntikausia, todistajat astuivat istuntosaliin -ja palasivat sieltä, muutamia kutsuttiin uudelleenkin. Aino kertoi, -mitä hän tiesi oikeussalissa tapahtuneen. Hilma oli rehellisesti -tunnustanut kaiken todeksi ja oli sanonut olevansa valmis ottamaan -kaiken rangaistuksen vastaan. - -Ester puheli tahallaan niin ääneen, jotta Mari sen kuulisi. Hän kertoi -eräälle naapurinaiselle, kuinka hän oli sievästi oikeudelle sanonut, -että Hilma oli huono nainen, joka paljaasta pahuudesta oli surmannut -lapsensa. Mari kuunteli ja hänen sydäntään vihloi. - --- Sillä naisella ei ole lapsia, sen vuoksi noin puhuu, sanoi hän -Helenalle. -- Jos hänellä olisi ollut lapsia, kyllä ymmärtäisi -paremmin. - -Jännitys kasvoi yhä suuremmaksi. Marista tuntui kuin huoneessa ei olisi -ollut ilmaa ja Helenan kasvoille oli noussut poskipäihin hehkuvat -täplät. - -Viimein koitti se hetki, jolloin asianajaja piti viimeisen -puolustuspuheensa. Hänen äänensä kaikui heikosti oven läpi. -Lopetettuaan astui hän ulos eteiseen. Aino meni heti hänen luokseen. - --- Miltä näyttää? kysyi hän levottomana. - --- Kas, rouva, siinähän te olettekin, sanoi asianajaja. -- Te -puolustitte aivan erinomaisen hyvin syytettyä oikeuden edessä. Jos -jotain hyvää tulee, niin kyllä se tulee silloin teidän sanojenne -vaikutuksesta. - --- Mutta odotatteko mitään hyvää? - --- Sitä ei voi sanoo. Todistukset ovat siksi raskauttavia ja teko on -tehty siksi selvästi ja jyrkästi, että tuomari ei voi muuta kuin -tuomita aivan lain kirjaimen mukaan. - -Hän kohautti olkapäitään ja jatkoi: - --- Mutta voimmehan valittaa sitten hoviin. - --- Mutta eikö mikään seikka lievennä rikosta? kysyi Aino. - --- Miehen juoppous kyllä jossain määrin, vastasi asianajaja. -- Mutta -kun syytetty itse sanoo, ettei hän voi miestään soimata mistään -pahoinpitelystä, niin ei sekään taida vaikuttaa suurta. - -Aino palasi Marin ja Helenan luo kertoen, mitä oli kuullut. - --- Meidän täytyy kai valmistua ottamaan pahinta vastaan, sanoi hän. - --- Kaikki on jumalan kädessä, sanoi Helena. - -He istuivat ja odottivat. Jonkun ajan päästä julistettiin tuomio. - -Hilma tuli salista vanginvartijan seuraamana. Mari ja Helena eivät enää -voineet levottomuuttaan hillitä, he riensivät Hilman luo. - --- Se on kymmenen vuotta kuritushuonetta! sanoi Hilma aivan hiljaa. - --- Kymmenen vuotta! vaikeroi Mari. - --- Kymmenen vuotta! sanoi Helena aivan kuin ei olisi ymmärtänyt asiaa. - --- Niin, kymmenen vuotta, sanoi Hilma. -- Ja minä tahdon sen kestää, -sillä olenhan sen ansainnut. - -Hän puristi äitinsä ja äidinäitinsä kättä ja sanoi kyynelten valuessa -silmistään: - --- Kiitos siitä, että tulitte tänne minua katsomaan. Kiitos siitä, ja -antakaa minulle anteeksi se, että olen teille tuottanut näin paljon -murhetta. - --- Rakas lapsi, sanoi Mari, emmehän me voi sinua tuomita. Rakas sinä -olet minulle yhä vielä, ehkä rakkaampi kuin koskaan ennen. - -Vanginkuljettaja kiiruhti Hilmaa lähtemään. Naiset erosivat. - -Asianajaja oli puhellut Ainon kanssa ja sitten lähestyi Maria. - --- Te olette kai syytetyn äiti? kysyi hän. - --- Niin olen. - --- Tulkaa huomenna minun asianajotoimistooni, minä tahdon hiukan -puhella kanssanne, ennenkuin teen valituksen hoviin. - -Hän tervehti kohteliaasti ja poistui. - -Aivan kuin unessa kulkivat Mari ja Helena Ainon keralla oikeussalista. -Kadulle tultuaan seisahtui Helena hetkiseksi torilla. - --- Jumala suokoon minulle ymmärrystä ja voimia toimiakseni tässä -asiassa niin kuin hänen korkea ja pyhä oikeutensa määrää, sanoi hän. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Seuraavana päivänä Helena ja Mari kävivät asianajajan luona. Tämä -selitti, että huomatessaan Hilman muistissa olevan jonkinmoisen aukon -sillä kohtaa, mikä koski tekoa, uskoi hän tämän olleen murhaa tehdessä -mielenhäiriössä. Hän kyseli, olivatko Mari ja Helena huomanneet -Hilmassa mitään tähän suuntaan viittaavia oireita. Nämät eivät tienneet -mitään. - --- No, sen voivat lääkärit sittemmin tutkia, sanoi hän. -- Hyvin -luultavaa on, että hovioikeus määrää syytetyn mielisairaalaan lausunnon -saamiseksi hänen sieluntilastaan. Jos niin käy, voi olla hyvin -mahdollista, että hovioikeus alentaa rangaistusta jossain määrin. - -Samana päivänä läksivät Mari ja Helena kotiaan kohden. - -Uutinen Hilmalle määrätystä korkeasta rangaistuksesta oli kaikille -ankara isku. Kalleen se varsinkin koski tavattomasti, vaikka hän ei -sitä näyttänyt, mutta huomattiin hänen sen jälkeen pysyttelevän paljon -erillään ja mietiskelevän. Vaimoaan kohtaan hän oli tavattoman hyvä ja -koetti auttaa kaikessa, missä suinkin voi, ja kysymys, jota hän ei -elämässään koskaan tätä ennen ollut tehnyt, nyt tuli hänen suustaan: - --- Ethän vain rasita itseäsi liiaksi? - -Mutta ei ainoastaan tämä side näyttänyt tulleen entistään lujemmaksi, -vaan Eskokin osoitti entistään suurempaa hellyyttä sekä vaimoaan että -äitiään kohtaan. Ja kaiken keskustana perheessä tuli olemaan Helena. -Tuntui melkein siltä kuin hän olisi kasvanut ja saanut koko -olemukseensa varmuutta, jota hänessä ennen ei ollut. Se suuri -elämänviisaus, jonka hän itselleen oli koonnut ikänsä varrella, astui -nyt esiin. Ennen oli hän ikäänkuin häveten peittänyt kaiken, oli ollut -vaiti silloinkin, kun hänen olisi pitänyt puhua, ainoastaan sen vuoksi, -ettei hän ollut tahtonut asettaa omaa mielipidettään toisen mielipiteen -rinnalle. Mutta nyt hän uskalsi hiljaisen varmasti ilmaista sen. - -Vaikkakin suru Hilman kohtalosta painosti perhettä ja puhe aivan joka -päivä kääntyi siihen, niin jokaisesta tuntui kuin työ olisi heille -tullut paljoa yhtenäisemmäksi ja varmemmaksi. Jokainen sovitti oman -työnsä toisen työhön, mitään turhaa ponnistusta ei tarvinnut kenenkään -tehdä, sillä oikeassa työssä oli aina oikea henkilö. - -Se, joka ei vähääkään sulanut tähän perheen yhteiseen mielialaan, oli -talon tytär Emma, joka oli Mäkelän torpassa vaimona. Hän oli Hilman ja -Eskon välinen lapsi. Eihän äidin ja tyttären välit koskaan olleet -oikein hyvät, ei silloinkaan kun tytär vielä oli kotona. Emma oli raju -ja omatahtoinen, muistuttaen itsepäisyydessään suuresti isäänsä. Sen -lisäksi oli hänessä tavattoman suuri huvittelun ja mielistelemisen -halu, joka pakoitti Kallen jo hyvin varhain lausumaan hänelle ankaroita -sanoja, mitkä eivät kuitenkaan johdattaneet mihinkään tuloksiin. - -Ankaran iskun tuotti Marille se, että hän huomasi tyttärensä olevan -läheisissä suhteissa erääseen nuoreen mieheen. Kallelta Mari koetti -asiaa peitellä ja sen sijaan saada Emma lopettamaan nuo välinsä. Mutta -kun Emma huomasi, että äiti ei häntä antaisikaan isälle ilmi, niin ei -hän enää välittänyt mistään suhteensa peittelemisestä, sillä hän tiesi -äidin aina kuitenkin jollain tavoin kätkevän isältä kaiken. - -Mutta suhteesta alkoikin tulla seuraukset. Mari alkoi epäillä sitä, -nähdessään Emman käyvän ensin alakuloiseksi, ja huomatessaan, että -hänen ja nuoren miehen välillä oli vakavia keskusteluja, ja viimein -sen, että nuori mies alkoi pyrkiä Emman seurasta vapaaksi. Mari kysyi -silloin suoraan tyttäreltään, mutta tämä väitti jyrkästi kaikki -epäilykset vääriksi. Joku aika tämän äidin ja tyttären välisen -keskustelun jälkeen tuli Emma pahoin sairaaksi, hänellä oli kovia -ylenantamiskohtauksia ja oli pari päivää vuoteessakin. Äidissä heräsi -kamala ajatus siitä, että tyttärensä oli koettanut poistaa tuon suhteen -jäljet. Oliko hän onnistunut vai ei, sitä ei äiti tiennyt. Pari -kuukautta tämän jälkeen oli Emman pakko tunnustaa äidilleen, että hän -oli raskaana ja Mäkelän torpan nuori isäntä oli siihen syyllinen. - -Nyt oli pakko ilmottaa asia jo Kallellekin. Hän suuttui aivan -silmittömästi, meni Mäkelän luo aivan suoraapäätä. Miesten välillä -kuului olleen hyvin kiivas keskustelu, mutta niin kaikki päättyi, että -seuraavana sunnuntaina Vihtori Mäkelä ja Emma kuulutettiin ja kolme -viikkoa sen jälkeen pidettiin häät. Pari kuukautta häiden jälkeen -syntyi poikalapsi. Synnytys oli hyvin vaikea ja kesti sitä kaksi -päivää. - -Poika oli terve ja reipas olento, hiukan äksy ja äkäpäinen, mutta -vilkas ja toimintahaluinen. Mari oli pikku Jaakkoa kohtaan hyvin -ystävällinen sen tähden, että hän piankin huomasi, mikä tavattoman -suuri viha oli Emmalla lastaan kohtaan. Tämä viha oli aivan sokea ja -saattoi toisinaan puhjeta esiin haluna lyödä ja piiskata poikaa siihen -asti, että tämä meni meikein tainnuksiin. Alussa Jaakko siihen alistui, -mutta hänestä kehittyi pian hyvin tanakka poika, joka ei enää -ottanutkaan äidin kuritusta vastaan tyynenä, vaan antoi takaisin. Mari -oli ollut pari kertaa tilaisuudessa näkemään, miten Jaakko löylyytti -äitiään niin paljon kuin suinkin voi. Tavallisesti kuitenkin poika sai -lähteä pakoon ja silloin hän aina tuli Marin luo, viipyen talossa -toisinaan päiväkausiakin. - -Pojan tähden oli Emmalla ja hänen miehelläänkin usein kiivasta -sanasotaa, joka teki perhe-elämän aivan sietämättömäksi miehelle ja -pakoitti hänet toisinaan lähtemään juopotteluretkille, joiden jälkeen -hän oli jälleen lauhkea ja kuunteli sanaakaan sanomatta vaimonsa -sadattelemista. - -Tämä avioelämä, joka oli niin täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, -mitä Mari piti oikeana, vieroitti Emman kokonaan syntymäkodistaan. Hän -kävi siellä hyvin harvoin ja jos jostain silloin puhuttiin, niin -rajoittui se aina aivan tavallisiin keskusteluaineisiin. Mariin oli -koskenut se, että hänen tällä tavoin oli pakko luopua lapsestaan, tulla -vieraaksi hänen kanssaan ja tuntea, miten heidän välillään ei enää -ollut mitään siteitä. Hän kärsi siitä, mutta alistui siihen viimein, -kun ei löytänyt mitään keinoa, jolla olisi voinut lähestyä lastaan. - -Kun nyt Hilmaa kohdannut onnettomuus aivan kuin uudestaan saattoi -palaamaan äidinrakkauden hänessä, niin muuttui hänen tunteensa Emmaakin -kohtaan syvemmäksi kuin koskaan ennen. Tässä oli onneton ja kärsivä -olento, joka ehkä kaipasi hellyyttä. Ja sen tahtoi Mari nyt hänelle -aivan täydellä mitalla antaa. - -Kun vain oli joutohetkiä, niin alkoi hän käydä tyttärensä luona. Ei hän -välittänyt siitä, että tämä ei mitään iloa osoittanut äitinsä tulon -johdosta, hän kävi kuitenkin siksi, että hänen täytyi käydä. - -Kun Mari ilmoitti Hilmaa kohdanneen onnettomuuden Emmalle, niin tämä ei -sanonut mitään muuta kuin: - --- Hilma parka! Niinkö hänenkin kävi! - -Ja kun tietoonsa tuli, että Hilma oli saanut kymmenen vuotta -kuritushuonetta, lausui hän: - --- No, siellä hän ainakin on turvassa! Eiköhän tuo liene aivan yhtä -hyvää, ellei parempaa kuin sellaisen miehen kanssa eläminen. - -Joku päivä myöhemmin hän palasi tähän samaan asiaan ja lausui silloin: - --- Jos minä olisin yhtä herkkä kuin Hilma on, niin varmaankin minäkin -olisin jo aikoja sitten tehnyt samalla tavalla. - --- Oletko sinä sitten niin onneton, sinäkin? kysyi Mari. - --- No, ei tässä kai niin onnellinenkaan olla, kun ajattelee, -millaiseksi elämä olisi voinut tulla, ellei olisi tyttönä tyhmyyksiä -tehnyt. - --- Mutta pitäähän ihmisen sovittaa ja sen vuoksi kai tämäkin sinulle on -sallittu. - --- Sovittaa? Joutavia vielä! Kuka tässä sellaista ajattelee. Mitä minun -pitäisi sovittaa? Sitäkö, että olen tehnyt tyhmyyden. Siitä olen jo -saanut aivan yllin kyllin maksaa. Vai pitäisikö tässä vielä enemmän -onnettomuutta saada kuin nyt jo on? - --- Jos sinä koettaisit elää miehesi kanssa toisella tapaa, sanoi Mari, --- niin etköhän voisi todella iloita elämästä. Miehesi ei ole mikään -paha mies ja minä uskon, että hän yhtäkaikki pitää sinusta hyvin -paljon. - --- Kyllä kai minä sen tiedän, että hän pitää, ja sehän se tässä edes -miellyttää, että saa antaa hänen tuntea kaiken sen tuskan, mitä minä -tunsin silloin, kun hän aikoi jättää minut lapsen kanssa yksin. - --- Mutta kun kerran elätte yhdessä ja kun teillä kerran lapsi on, niin -ettekö voisi koettaa rakentaa jotain ymmärtämistä välillenne? - --- Kun kerran kaikki on mennyt niin rikki kuin se on mennyt, niin ei -kai siitä paikkaamisella enää hyvää tule. - -Mari ei kohdannut tyttäressään mitään muuta kuin kovaa ja tylyä. Mutta -hän ei väsynyt, hän palasi yhä uudelleen tähän samaan asiaan hänen -luonaan käydessään. Harva päivä, ettei Mari kulkenut oman kotinsa ja -Mäkelän väliä. Hän saattoi nyt olla kotoa varsin hyvin poissakin, sillä -Alma oli jo voimistunut siksi paljon, ettei enää tarvinnut pelätä hänen -väsyvän työssä. Kiireimpänä leikkuu-aikana hän kyllä oli pakoitettu -olemaan kotona mahdollisimman paljon, mutta saattoihan silloinkin -iltahämärässä pistäytyä Emman luo. - -Vähitellen, vähitellen alkoi Emma tottua näihin äitinsä käynteihin. -Menipä hän jo niin pitkälle, että, jos äiti jonain päivänä ei -tullutkaan, hän seuraavana päivänä saattoi kysyä, mikä oli estänyt -häntä saapumasta. Ja Mari tunsi, kuinka hänen oma suuri ja syvä -äidinrakkautensa aivan kuin herätti eloon jotain kuollutta -tyttäressään, ja hän iloitsi siitä koko sydämellään. - -Helenalle hän tästä seikasta puhui ja sanoi kerran: - --- Jos minä vain saan Emman ensin kiintymään minuun niinkuin tyttären -ainakin äitiinsä, niin sitten kyllä herää rakkautensa poikaansa ja -viimein pojan isään. Sen kaiken täytyy tulla, enkä minä ennen lepää, -ennenkuin sen olen nähnyt. - --- Ei kai se Emmakaan luonnostaan ole paha, sanoi Helena, -- mutta on -sattunut elämä painamaan niin kovaan kannen hänen sydämensä päälle, -ettei se pääse esille. Kaipa sallimus sen niin asettaa, että jonain -päivänä sydän on kylliksi väkevä ja kannen pakoittaa halkeamaan. - -Ja sellainen hetki tuli. - -Oli jo syyskesä. Mari oli mennyt keskipäivän aikaan Emman torpalle -yhdessä Helenan kanssa. Sattui olemaan Emman syntymäpäivä ja he veivät -hänelle mennessään kahvia ja leipomansa rinkilän. Torpalle tullessaan -kuului sieltä tavatonta metakkaa. - --- Äiti ja poika kai siellä taas ovat yhteenotossa, sanoi Mari. - --- Siltä se kuuluu, jumala paratkoon, sanoi Helena. -- On se onni, -ettei Emma ole onnistunut hakkaamaan lastaan aivan rammaksi, vaan on -poika hyvästi kasvanut ja varttunut. - -Jaakko tuli samassa tukka aivan pörröisenä tuvasta ja huusi nyrkkiään -puiden: - --- Kyllä minä tämän vielä muistan! - -Mari meni poikaa kohden ja tarttui häneen sanoen: - --- No, minne sinä, Jaakko, nyt menet? - -Poika ei sanonut mitään, seisoi vain siinä molemmat kädet nyrkissä, -mutta Mari huomasi, kuinka hän ponnisteli itkua vastaan. Hän siveli -hiljaa pojan tukkaa ja tämä kosketus sai heti laukeamaan lapsessa -pingoitetun mielen, hän syleili kömpelösti äidinäitiään ja sitten aivan -kuin häveten tekoaan meni kiireimmän kautta järven rantaa kohden. - --- Kuinkahan tuokin poika rakastaisi äitiään, jos äiti vaan ottaisi -rakkauden vastaan, sanoi Mari. - --- Mutta kun ei äiti osaa ottaa eikä osaa antaa, vastasi Helena. - -He menivät tupaan. Emma oli hyvin kiukkuisen näköinen. Molemmat vanhat -vaimot eivät olleet sitä huomaavinaan, vaan kättelivät häntä ja -toivottivat onnea. - --- Minkä tähden minulle onnea? kysyi Emma. - --- Onhan sinun syntymäpäiväsi. - --- Niin, taitaa olla. - --- Etkö sitä muistanut? - --- En muistanut. Mutta te molemmat teitte sen. - --- Tottakai äiti muistaa oman lapsensa syntymäpäivän. Toimme sinulle -hiukan lahjojakin. - -Ja Mari antoi hänelle sekä rinkilän että kahvia. Emma mutisi jotain -kiitokseksi ja vei rinkilän pöydälle. Sen jälkeen hän alkoi tehdä tulta -lieteen keittääkseen kahvia. Tässä puuhaillessa hän sanoi: - --- Tuliko se Jaakko teitä vastaan? - --- Tuli kyllä. - --- Se poika suututtaa vielä hengen minusta. - --- Rakastaisit häntä enemmän, niin olisi poika kai parempi, sanoi Mari. - --- Miksi minä häntä rakastaisin, kun ei kukaan minua ole rakastanut. - --- Me emme kai ole aina osanneet sitä näyttää, mutta kyllä me kuitenkin -aina olemme sinua rakastaneet, sanoi Mari hiljaa. - --- Minkätähden te olisittekaan minua rakastanut, eihän siihen olisi -ollut syytäkään? Olenhan minä itse aina ollut tyly ja kova. Kyllä minä -sen muistan, mutta eihän sitä enää voi muuttaa. - --- Kaiken voi muuttaa, kun tahtoo, sanoi Helena. - --- Ei ihminen pääse irti itsestään, jatkoi Emma. -- Jos elämä olisi -edes jonkinarvoista, niin sitten kai voisi yrittää, mutta kun kaikki on -mennyt aivan pilalle, niin mitä enää tuossa yrittääkään parempaan päin. - --- Mitä elämä sinulle vielä on verrattuna siihen, mitä se Hilmalle on, -sanoi Helena. -- Ja kuitenkin minä olen ihan varma siitä, että hän voi -tulla vielä hyvin onnelliseksi. - --- Hilma rakasti edes lapsiaan, mutta minä en Jaakkoa rakasta, sanoi -Emma. -- Minä muistan hänen kauttaan aina sitä, että minun täytyi mennä -naimisiin miehen kanssa, jota en ole enää sen koommin rakastanut. Ja -minä muistan aina sen suuren tuskan, jonka Jaakko tuotti minulle -syntyessään. - --- Eiköhän tuollaisen tuskan pitäisi viedä sinua lähemmäksi lasta? -sanoi Helena. - --- Ei tarvitse viedäkään, sillä minä en koskaan voi, kuuletteko, en -koskaan voi rakastaa poikaani! Se on minulle aivan mahdotonta. Minä en -viitsisi häntä edes surmata, sen minä sanon suoraan, mutta jos hän -kuolisi, niin iloinen minä olisin. - --- Mutta, Emma, kuinka sinä sanot tuolla tavoin? lausui Mari. -- -Lapsihan on kuitenkin sinun oma lapsesi. - --- Minä toivoisin, että hän kuolisi, että mieheni kuolisi ja sitten -olisi elämä aivan tyhjää! - -Tuvassa ei vähään aikaan sanottu mitään. - --- Missä miehesi on? kysyi Mari. - --- Kauppiaalle hakemassa asemalta tavaroita. - --- Tuleeko hän tänään kotia? - --- Tulee kai silloin, kun joutuu. - --- Kuinka niin sanot? Joutuu? - --- Onhan tuolla niitä omia heilojaan, joita täytyy siinä välissä käydä -tervehtimässä. - --- Ja sen sinä sanot noin, aivan tyynesti? - --- Mitä minä sitä suren. En ainakaan nyt enää. Ja kun hänellä ei ole -mitään iloa minusta, niin täytyyhän hänen saada sitä etsiä jostain -muualta. Eihän hän siinä suhteessa ole sen kummempi kuin monet muutkaan -miehet. - --- Oletko varma siitä, että hän etsii tuota huvitustaan muualta? kysyi -Helena. -- Sellaista voi uskoa nainen aina enemmän kuin on syytäkään. - --- En minä mitään varmaa tiedä, mutta epäilen. Ja samapa tuo minusta -on. Minä en tahdo enää lasta, minkätähden hän sitten olisikaan minun -kanssani. - --- Et tahdo lasta? sanoi Mari. -- Mutta miksi et tahdo? - --- Mitä sellaisia toisi tähän elämään kurjuutta kärsimään. Parasta on -antaa niiden olla tulematta. - -Helena oli katsellut ikkunasta. - --- Annatko sinä, Emma, Jaakon mennä yksinään veneellä järvelle? - --- Minä olen poikaa siitä ankarasti kieltänyt, sanoi Emma. -- Kun hän -tulee kotia, niin kyllä hän saa tuntea taas, mitä on selkäsauna. - --- Hän on järvellä ja kiikuttaa venettä. - --- Putoisi vielä siitä, niin olisi parhaiksi, sanoi Emma. Sinnehän tuo -sitten menisi! - -Marikin katseli akkunasta. - --- Älä, rakas lapseni, toivo sellaista, ei tiedä, koska ihmisen -toivomus menee täytäntöön, kun sellaisesta puhuu. - --- Menisikin, niin hyvä olisi. - --- Hyvä jumala! huusi Helena. Hän putosi veteen! - -Samassa oli Emma rientänyt ovesta ulos ja juoksi rantaan. Hän ei ollut -päästänyt ääntäkään, ei huutanut mennessään, hän vain kiirehti. Toiset -naiset riensivät hänen jälestään ja näkivät, miten hän tiellä heitti -yltään osan vaatteistaan ja sitten rannalle tultuaan hyppäsi veteen. -Hän ui sitä kohtaa kohden, missä Jaakko oli veneestä pudonnut. - -Rannalla Mari ja Helena näkivät, miten poika koetti uida, jaksoi jonkun -aikaa, painui kerran jo veden alle, nousi taas pinnalle, koetti jälleen -uida, painui uudelleen. - -Mutta jo oli Emmakin päässyt uimalla sille kohtaa, hän sukelsi, tuli -pinnalle, sukelsi uuden kerran, viipyi kauan veden alla. Kun hän nousi, -oli hänellä Jaakko mukanaan, ui veneen luo, sai pojan siihen nostettua, -nousi veneen keulasta itse veneeseen ja souti sen rantaan. - --- Elääkö hän? kysyi Mari hätääntyneenä. - -Emma oli aivan kalpea. - --- Minä en tiedä. Hän on aivan liikkumaton. - -Naiset nostivat pojan veneestä, hän ei liikkunutkaan. He asettivat -pojan hiekalle ja alkoivat herätellä henkiin. Emmasta oli kaikki -hätääntyminen kadonnut, hän tiesi, miten hukkuneita oli pelastettava ja -toimi sanaakaan sanomatta nopeasti ja varmaan. Puolisen tuntia kului, -sitten näkyi pojassa elonmerkkiä. - -Silloin Emman voimat raukesivat, hän vaipui hervottomana istumaan -rannalle ja antoi äitinsä ja Helenan jatkaa virvoittelemista. - -Kun poika alkoi liikuttaa jäseniään, silloin Emma aivan äkkiä kumartui -hänen puoleensa sulki rajusti lapsen syliinsä ja sanoi: - --- Jaakko, Jaakko, oma rakas poikani! - -Hän suuteli lastaan, hyväili hänen koko ruumistaan käsillään, nosti -hänet syliinsä, asetti pojan kädet kaulalleen, ja alkoi astella kotia -kohden. Ja koko matkan hän puheli lapselle, puheli aivan kuin sekaisin -mennyt, pyyteli anteeksi ja vakuutteli kuinka paljon hän Jaakosta piti. - -Hän vei pojan tupaan, muutti hänelle kuivat vaatteet, asetti vuoteeseen -ja peitti hellästi. Poika katseli ihmeissään äitiään, kietoi viimein -kätensä hänen kaulaansa ja sanoi: - --- Olinko minä veden alla? - --- Olit lapseni, olit, sanoi Emma. Mutta nyt sinä olet taas äitisi -luona. - --- Kovasti minua väsyttää! - --- Koeta nukkua, niin olet taas kohta virkku. - -Ja poika vaipui vuoteelleen ja nukahti. Kun Helena ja Mari menivät -kotiaan, sanoi Mari: - --- Nyt kai vasta Emmasta äiti tulikin. - --- Niin, nyt kai hän vasta oikeastaan poikansa synnyttikin. Onni oli se -hänelle. Ellei nainen ole äiti, niin mitä hän sitten on? - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Tutkintovankilassa oli Hilma synnyttänyt lapsensa ja oli sille annettu -nimeksi Kerttu, niinkuin hänen vanhemmallakin lapsivainaallaan oli -ollut. Kun Helena tämän sai tietää, lausui hän: - --- Hilma tahtoo alkaa elämän uudestaan, koska hän lapselleen antaa tuon -nimen. Kyllä hänestä vielä ihminen tulee, siitä minä olen varma. - -Marraskuussa tuli tieto, että hovioikeus oli määrännyt -Hilman mielisairaalaan lausunnon saamiseksi hänen henkisestä -terveydentilastaan. Asianajaja ilmoitti tästä Marille. Joku aika tämän -jälkeen tuli mielisairaalasta tiedustelu, voiko Hilman äiti tai joku -muu hänen aivan läheisistä omaisistaan saapua antamaan tietoja -potilaasta ja hänen suvustaan. Ellei se olisi mahdollista, niin -sairaalasta kyllä lähetetään kyselykaavakkeet, mutta suotavaa olisi, -jos joku voisi henkilökohtaisesti saapua, koska tiedot sillä tavoin -aina voivat tulla täydellisemmiksi. - -Tämän kirjeen tultua päättivät Helena ja Mari yhdessä lähteä matkalle. -Heidän molempien oli jo ikävä Hilmaa ja tahtoivat hänet nähdäkin. - -Sairaalaan tultuaan ja saatuaan luvan tavata potilasta he menivät tämän -luokse. Hilma oli hiukan voimistunut, poskillekin oli tullut jo punaa -ja hän oli käytöksessään jokseenkin rauhallinen. - -Kyynelsilmin naiset tervehtivät toisiaan. He olisivat kovin mielellään -tahtoneet sanoa hyviä sanoja toisilleen, mutta jonkinmoinen ujous sai -heissä vallan. - --- Mitä isä on sanonut tästä kaikesta? kysyi Hilma. - --- Eihän isä sinua tuomitse, ei ainakaan enää, sanoi Mari. -- Hän -lähetti sinulle terveisiäkin ja toivoi, että pääsisit pian vapaaksi ja -silloin olet tervetullut kotiin. - --- Sanoiko hän niin? Sanoiko hän todellakin niin? - --- Sitähän me kaikki toivoisimme, lausui Helena. -- Et sinä enää saa -tuon miehen luokse mennä, sillä siitä ei kai sinulle enää ole iloa. -Uudestaan sinun täytyy alkaa elämäsi, alkaa se vanhassa kodissa -niinkuin ennenkin. - --- Niin, aloittaa uudestaan, tulla uudestaan ihmiseksi, sanoi Hilma. -- -Sitähän minäkin olen kaivannut. Mutta onkohan se mahdollista? - --- Kaikki on mahdollista, sanoi Helena. - --- Mutta mitä kyläläiset sanovat, kun minä olen murhaaja? - --- Eivät kai nuo tuosta sen enempää sano. Jos alussa jotain, niin kyllä -puheet loppuvat, kun me emme sano mitään. - --- Niin, pääsisi tästä elämään jälleen, jotta ei tarvitsisi vankilaan -enää mennä. - --- Kai se sinulle vaikeaa oli siellä? - --- Päivät kyllä menivät työssä, ompeli lapsille jotain ja auttoi muita -niissä toimissa, missä jaksoi, mutta yöt, ne olivat kauheat. - --- Millä tavalla? - --- Kun ei tahtonut saada unta, ei millään lailla. Ja sitten ne hirveät -kummitukset... - --- Millaiset kummitukset? - --- Minä kuulin toisinaan aivan selvästi ääniä, jotka puhuivat. Pidin -silmäni kiinni ja kuuntelin. Kuulin aivan selvästi, miten Ester oli -naapurin naisten kanssa vankilan käytävässä ja puheli pahaa minusta. Ja -sitten hän nauroi vahingonilosta. - --- Mutta tiesithän sinä, ettei hän voinut siellä olla? sanoi Mari. -- -Kuinka hän siellä olisi ollut? - --- Kyllähän minä sen päivällä tiesin, mutta yöllä minä aina uskoin -sitä. - --- Mitä pahaa hän sinulle enää tahtoisi, vaikka olisi tullutkin? - --- Hän tahtoo ottaa lapsen pois. - --- Minkä lapsen? - --- Pikku Kertun. Ja häntä minä en anna, minä en anna häntä pois. - -Hilma nousi kiihkeästi ja huusi. - --- Ei hän sitä tule ottamaan, sanoi Mari. - --- Mitä hän sitä tulisi ottamaan? - --- Kun hän ei tahtonut, että minulla olisi lasta hänen veljensä kanssa. -Kyllä hän tahtoo, että tämäkin kuolisi. - --- Rauhoitu Hilma, rauhoitu, sanoi Helena. - --- Sinä ajattelet suotta sellaista. - --- Kyllä minä tiedän, tiedän aivan varmasti. Minä näin eilen täällä -viisi mustaa miestä, jotka olivat tuolla puiston portin takana. Nekin -olivat tulleet noutamaan lasta. Kaikki tahtovat minulle pahaa! - --- Hyvää me kaikki sinulle tahdomme, emme muuta kuin hyvää, sanoi Mari. - -Hilma meni vuoteen luo, jolla hänen lapsensa oli, otti sen syliinsä ja -puheli sille: - --- Emmehän me kaksi enää eroa koskaan, emme koskaan. Äiti hoitaa sinua -hellästi aina. En minä sinulle pahaa tee, en ollenkaan. Minä annan -vaikka henkeni sinun tähtesi. - -Helena päätti kääntää keskustelun toisaanne ja kertoi Emmasta ja kuinka -tässä oli äkkiä herännyt rakkaus Jaakkoon. Äiti oli ensi aluksi ollut -niin hellä pojalle, että jos tämä ennen läksi äitinsä pahuutta pakoon -mummonsa luo, niin karttoi hän nyt äitinsä hyväilyjä. Ja tälle täytyi -Hilmankin nauraa. - -Naurun ohella katosi alakuloinen mieliala ja hän saattoi jälleen -puhella aivan rauhallisesti. - --- Kyllä ne täällä kaikki ovat olleet kovin ystävällisiä, sanoi hän. -- -Tohtorikin on ollut hyvä, ja minä näen, että hän ymmärtää minua -erinomaisen hyvin. Hänelle on niin helppoa puhua kaikesta, aivan -kaikesta, ei hän väsy kuuntelemaan. Kyllähän se on hiukan ikävää, että -on täytynyt tulla tällaiseen paikkaan, mutta olenhan minä sen -ansainnut. En minä nyt ole hullu, mutta kyllä kai minä olin silloin. - --- Silloinko, kun tuo teon teit? - --- Niin, silloin kun minä sen tein, sanoi Hilma ja kyyneleet nousivat -hänen silmiinsä. - --- En minä silloin osannut mitään muuta, minun täytyi niin tehdä. -Ajatus tuli aivan äkkiä ja sitten ei siitä enää päässyt irti, se aivan -kun ajoi ihmistä tekemään juuri niin kuin minä tein. Ja kyllä minussa -silloin oli vikaa, sen minä uskon nyt, kun olen täällä tullut asioita -ajatelleeksi. - --- Mistä sinä sen päätät? kysyi Helena. - --- Katsokaas, kun minä en tuntenut mitään kipua silloin, kun vedin -tämän haavan kurkkuuni, sanoi hän ja näytti arpea kaulassaan. - --- Minä en tuntenut mitään, enkä silloinkaan, kun sitten otin -perunanuijan ja sen pienemmällä päällä koetin haavaa suurentaa. Eihän -sellainen ole ihmiselle mahdollista, ellei hänessä ole jotain vikaa. Ja -oliko se ihmeellistä, kun minua oli niin kovasti kiusattu. - --- Voi, voi, kuinka hyvin me sen ymmärrämme, sanoi Mari kyynelsilmin. --- Kyllähän ihminen joskus väsyy niin, ettei enää tiedä, mitä tekee. -Eihän naiselle suurtakaan tarvita, ennenkuin viimeinen pisara on tullut -ja malja vuotaa yli reunan. - --- Niin, en kai minä olisi sellaiseen joutunut, ellei olisi väsymyskin -ollut niin suuri, sanoi Hilma. -- Ei jaksanut silloin ajatella niin -vahvasti kuin olisi pitänyt. - --- Niin, kun vain jaksaa ajatella, kun vain jaksaa, sanoi Helena -hiljaa. - --- Siinähän se kaikki on, sanoi Mari. - -Hilma oli vähän aikaa vaiti ja sanoi sitten ensin hiukan epäröiden: - --- Minä taisin äsken puhua noista miehistä, jotka tulevat ottamaan -Kertun pois? - --- Puhuithan sinä, sanoi Helena, -- mutta ethän sillä kai totta -tarkoittanut? - --- En minä nyt taas tarkoitakaan, vastasi Hilma. Minä jaksan taas -ajatella. Se tulee vain toisinaan minun ylitseni. Eihän kukaan minulle -tahdo pahaa, ei kukaan, kyllä minä sen nyt taas näen. Ja kuka -viitsisikään Kertusta pitää huolta, ellen minä sitä tee? Täytyyhän -minun elää sitä varten. Niin, sitä varten minä olen. Äidin hän -tarvitsee ja minun tarvitsee olla hänelle hyvä äiti. Ei sellainen kuin -niille toisille. - -Hän sanoi tämän aivan hiljaa. Mari ojensi kätensä ja siveli hiljaa -tyttärensä kättä. - --- Kas niin, älä nyt ajattele sitä enää. Ei kukaan sinua siitä syytä, -ei kukaan. Kyllä jokainen sen ymmärtää. - -Hoitajatar tuli ilmoittamaan, että vieraitten oli poistuttava, sillä -määräaika oli jo kulunut umpeen. Naiset jättivät toisilleen hyvästi ja -Mari ja Helena lupasivat vielä seuraavana päivänä tulla Hilmaa -katsomaan. - -Käytävässä sanoi hoitajatar: - --- Tohtori tahtoo puhutella teitä molempia. - --- Niin, sitähän varten me olemme tulleet kaupunkiin, sanoi Mari. - --- Olkaa niin hyvät ja seuratkaa minua, virkkoi hoitajatar. - -Hän ohjasi heidät tohtorin vastaanottohuoneeseen. - -Sairaalan ylilääkäri tuli hyvin ystävällisesti heitä kohden ja sanoi: - --- Emännät ovat niin ystävälliset ja astuvat sisään, minulla olisi -tehtävä teille muutamia kysymyksiä, jotka koskevat potilasta ja hänen -sukuaan. - --- Niinhän siinä kirjeessä oli, sanoi Helena. -- Ja me ajattelimme, -että parasta on kai tulla itse, kun ei kai kirjeessä kuitenkaan kaikkea -voisi tarkkaan selvittää. Ja kun oli aikaa. Ja kun me niin kovasti -mielellämme tahtoisimme auttaa Hilmaa, jos vain voimme. - --- Niin, auttaahan me tahtoisimme häntä, sanoi Mari. - --- Olen tiedustellut potilaalta jo yhtä ja toista ja kyllä minä luulen -sairaalan lausunnon tulevan sellaiseksi, että hänelle tulee ainakin -huojennusta rangaistuksessa. - --- Olisihan se hyvä, sanoi Helena. -- Kun Hilmakin niin mielellään -tahtoisi aloittaa elämän uudestaan. Ja ei kai se vankilassa käy päinsä, -kovettuu vain mieli, kun sellaisessa paikassa oleskelee. - --- Aivan oikein, sanoi lääkäri. -- Kumpi teistä on potilaan äiti? - --- Minähän se olen, sanoi Mari. - --- Olette kai sisarukset? - --- Tämän äitihän minä olen, sanoi Helena. - --- Ei juuri uskoisi, lausui lääkäri hymyillen. - --- Kun tulee vanhaksi niin eihän sitä silloin enää erotusta niin -huomaakaan äidin ja tyttären välillä, sanoi Helena. - -Tohtorin ystävällisyys tuntui kovin hyvältä ja oli helppoa hänen -kanssaan puhua. - --- Niin, eihän se sitten enää tunnu, sanoi lääkäri. -- Jos me siis -ryhtyisimme asiaan. - -Ystävällisellä tavalla hän sitten tiedusteli Hilman lapsuudesta. Ja -Mari kertoi, miten Hilma oli alkanut kävellä tavalliseen aikaan, samoin -puhua, oli ollut hyvin opinhaluinen ja ahkera. Ujo Hilma aina oli ollut -ja kun ensi kertaa vietiin kouluun, niin karkasi sieltä kotia, kun ei -tullut toisten lasten kanssa toimeen. Ei hän muutenkaan toisten lasten -kanssa leikkinyt, oli vain yksikseen. Ripille pääsi heti ensimäisellä -kerralla. Meni sitten Helsinkiin ompelukouluun ja siellä tutustui -nykyiseen mieheensä. Purki kerran kihlauksensa, mutta suostui sitten -kuitenkin viimein. Että avioliitto ei ollut aivan onnellinen, sen kyllä -äiti oli tiennyt, mutta kun ei monenkaan naisen avioliitto kovin -onnellinen ole, niin arveli hän Hilmankin tottuvan siihen, mikä oli -pakko. Mitä Hilman kotoisista vaikeuksista oli tiedettävissä, sen Mari -kertoi sen mukaan, mitä Hilma hänelle oli kertonut noin kuukausi ennen -murhatekoa. - --- Kaikki tämä on aivan samaa, mitä potilas itse on kertonut, lausui -lääkäri. -- Mutta nyt on minun tehtävä teille muutamia kysymyksiä, -jotka voivat olla hiukan tuskallisia vastata, mutta tyttärenne tähden -on minun pakko ne tehdä. - --- Kyllä minä vastaan, kyllä minä ymmärrän, sanoi Mari. -- Täytyyhän -minun. - --- Jos tahdotte, että äitinne ei ole läsnä, niin... - --- Kyllähän äiti voi kuulla, mitä tyttärellään on sanottavaa, lausui -Mari yksinkertaisesti. -- Ei kai minulla ole häneltä enää mitään -salattavaa. Ei ainakaan nyt enää. On tullut puhuttua niistäkin jo, -joita on tähän asti salannut. Kyllä äiti saa kuulla. - --- Tämä Hilma on teidän vanhin lapsenne? - --- Niin on. - --- Ja sen jälkeen on ollut muita sisaruksia? - --- On. Hänen jälkeensä tuli Emma. - --- Ja hän on elossa? - --- On. On Hilmaa puolitoista vuotta nuorempi. - --- Ja hänen jälkeensä? - --- On poikani Esko Johannes, joka on talossa nyt nuorena isäntänä. - --- Ja näiden jälkeen? - --- On ollut vielä seitsemän lasta, mutta ne ovat kuolleet jo lapsina. - --- Voitteko sanoa mitään syytä heidän kuolemaansa, tautia tai jotain -muuta? - --- Kyllä minä syyn tiedän, sanoi Mari. -- En ennen tiennyt, mutta se on -niinkuin selvinnyt viime aikoina. - -Ja hän kertoi siitä, kuinka hän oli rasittunut työstä, jota hänen -täytyi tehdä vähän synnytyksen jälkeen, kun talossa oli kova kiire, ja -kuinka hän sen jälkeen oli aina tuntenut itsensä sairaaksi. - --- Ei näiden lasten kuoleman yhteydessä ollut jotain muuta, joka -jotenkin olisi aiheuttanut heidän heikkouttaan syntyessään? - --- Tarkoittaako tohtori sen ulkopuolella, mitä sanoin omasta -terveydestäni? - -Hänen äänensä oli tullut hiukan väräjäväksi. - --- Kyllä. Onko mitään sellaista ollut? - -Mari oli hetkisen vaiti ja katsoi tohtorin ohitse ulos ikkunasta. - --- Jos se teille on vaikeaa ilmoittaa, niin voihan se vaikka jäädäkin, -sanoi lääkäri ystävällisesti. - --- Ei se ole minulle vaikeaa. Ei nyt enää. Kyllä minä sen voin -ilmaista, senkin. Nyt jo. Minä en tiedä varmaan sanoa, mutta minä -luulen, että mieheni on syypää jossain määrässä sinä aikana, kun -odotin... - --- Minä ymmärrän, ei teidän tarvitse jatkaa. Mitä tulee tuohon toiseen -tyttäreenne, Emma nimiseen, niin onko hänessä ollut huomattavissa -mitään sellaista, joka olisi viitannut ajoittaiseen mielenhäiriöön. Hän -on kai naimisissa? - --- On. - --- Onko hänen elämässään ollut mitään sellaista, joka olisi -tavallisuudesta poikkeavaa? - --- Hän oli nuorena hyvin äksy ja kiukkuinen. Hän on perinyt aivan -isänsä luonteen, joka on, kun siksi tulee, hyvin kiivas. Hän juoksi -nuorten miesten kanssa. Hän tuli sitten raskaaksi ja meni naimisiin -nykyisen miehensä kanssa, joka myös on lapsen isä. - --- Oliko hänessä huomattavana sinä aikana, jona hän oli raskaana, -mitään erikoista? Huomautan, että Hilma tyttärenne oli tekoaan -tehdessään myös raskaana. - --- En minä varmaan tiedä, mutta minä luulen, että Emma koetti jotenkin -päästä vapaaksi lapsestaan, silloin kun se vielä ei ollut syntynyt. - -Mari katsahti Helenaan ja heidän katseensa yhtyivät. Mari näki, että -Helena ei tästä asiasta ollut tätä ennen tiennyt mitään. Tohtori teki -muistiinpanojaan. - --- Ja millainen hän sen jälkeen on ollut lapsiaan kohtaan? - --- Hän ei ole tahtonut saada muuta kuin tämän yhden ja on sitä vihannut -aivan viime aikoihin asti. - --- Vai niin. -- Sanoitte, että hän on vihannut tähän asti. Onko hänessä -siis aivan äskettäin tapahtunut muutos? - --- On, hyvin suuri muutos. Poika oli hukkumaisillaan, silloin äiti -riensi jälestä ja pelasti pojan ja sen jälkeen on hän ollut aivan kuin -toinen ihminen. Hän tuli niinkuin silloin vasta äidiksi. - --- Niin, niin, sanoi lääkäri. -- Usein tarvitaan vain tuollainen -ulkonainen seikka, joka herättää äidintunteen joko hyvään tai -pahaanpäin toimimaan. Ja poikanne, tuo kolmas elossa olevista -lapsistanne. Millainen hän on? - --- Kyllä hän on erinomaisen terve ja kunnollinen poika, hyvä äidilleen -ja ymmärryksensä mukaan vaimolleenkin, varsinkin sen jälkeen, kun -Hilmalle tuo onnettomuus tapahtui. Hän näytti silloin aivan kuin -huomaavan, että sellainen vaara voi olla melkein kellä äidillä tahansa. -Hän on ollut niin kovasti hyvä nyt. - --- Ja oliko hänen syntymisensä yhteydessä mitään erikoista -merkillepantavaa. - --- Oli. - -Marin ääni oli aivan kirkas nyt sanoessaan: - --- Minä olen aikonut surmata hänet, kun hän oli vuoden vanha, mutta -äitini sinä hetkenä pelasti kaiken muutamalla hyvällä sanalla. - --- Onko teille vaikeata kertoa lähemmin tästä asiasta ja sen yhteydessä -olevista seikoista? - --- Kuinka se olisi vaikeaa, jos siitä Hilmalle on apua. - --- Siitä on hyvin paljon. - --- Silloin minä kerron. - -Ja Mari kertoi kaiken sen kärsimyksen, mikä hänet oli saattamaisillaan -tuohon tekoon. Kun hän oli lopettanut, sanoi lääkäri sydämellisesti: - --- Teillä on elämässä ollut monta vaikeaa hetkeä. - --- On kyllä, herra tohtori, on kyllä, mutta on kai niitä sellaisia -jokaisella äidillä ja on kai monella vielä pahempiakin. Olenhan minä -nämät hyvin kestänyt ja olenhan minä onnellinen, hyvin onnellinen ollut -senkin jälkeen. - -Lääkäri nyökkäsi hänelle ystävällisesti hiljaa. - --- Ja nyt muutamia kysymyksiä miehenne suvusta, koska se voi valaista -muutamia seikkoja tyttärenne luonteessa. Onko hänen suvussaan ollut -huomattavissa mitään sellaisia tauteja kuin mielisairautta, -kaatuvatautia tai pahaatautia? - --- Ei ole. Kyllä hänen sukunsa on aivan terve. Yksi hänen -veljistään,joka jo on kuollut, piteli kyllä vaimoaan kovin pahoin, -mutta sellaistahan tapaa niin usein maaseudulla, eikä tuo hänen -vaimonsakaan siitä ottanut kovasti sydämistyäkseen. Mielisairaita ei -ole ollut minun tietääkseni laisinkaan. - --- Ja millainen on miehenne itse ollut? Onko hänessä ollut mitään -sellaista, joka eroittaa hänet tavallisesta ympäristöstään? Sanoitte -äsken, että hän on hyvin kiivas ja itsepäinen. - --- Sitä hän kyllä on. Mutta hyvä sydän hänellä on, kun siksi tulee, ja -silloin hän kyllä on valmis tekemään vaikka mitä. - --- Hän ei teidän suhteenne ole millään tavoin osoittanut erikoista -kiivautta? - --- On. - -Mari kääntyi Helenaan päin ja sanoi: - --- Äiti, minun täytyy nyt kertoa jotain sellaista, jota te ette tiedä, -mutta elkää mainitko siitä mitään Kallelle. Onhan asia jo niin kovasti -vanha. - --- Jos sinä et tahdo sitä minun kuulteni sanoa, niin kyllä minä menen -siksi aikaa pois, lausui Helena. - --- Ei äiti, kyllä se on hyvä, että tekin kaikki saatte tietää. - -Ja kääntyen lääkärin puoleen jatkoi Mari: - --- Siihen aikaan kun minä kannoin Hilmaa, se tapahtui. Eräs nuori mies, -hyvin siivo ja hyvin kunnollinen mies, oli rakastanut minua jo kauan -aikaa. Hän olisi tahtonut ottaa minut vaimokseen, mutta sitten tulikin -Kalle, ja kun hänessä oli niin paljon sellaista, joka ihan kuin väkisin -pakoitti tulemaan hänen luokseen, niin minä jätin tuon toisen. Kun -sitten kerran tapasin hänet metsätiellä sattumalta, aivan sattumalta, -niin puhui hän minulle siitä, kuinka vaikeaa elämä hänelle oli ollut -sen jälkeen, kun hän ei minua saanut. Se oli kuukautta ennen Hilman -syntymistä, minä muistan sen aivan hyvin. Kun me juuri puhelimme, niin -tuli Kalle siihen. Ja silloin nuo miehet iskivät toisiinsa puukot -kädessä. Minä pyörryin. Kun heräsin, oli Kalle vieressäni ja tuo toinen -oli poissa. Ja silloin Kalle syytti minua siitä, että olin muka -kuulunut aikaisemmin tuolle nuorelle miehelle. Hän oli kovin sydämetön -silloin sanoissaan. Me tulimme kotia, enkä minä siitä puhunut -kellekään, en silloin, enkä sittemminkään. Isäni piti paljon Kallesta -samoin äitinikin, ja oikein he siinä tekivätkin. Väärinhän olisi -silloin ollut rikkoa kaikkea sitä hyvää, mikä heissä oli Kallen -suhteen. Ja kun Hilma sitten syntyi, niin Kalle tuli vasta toisena -päivänä saunaan, jossa makasin hyvin heikkona. Hän ei sanonut mitään, -ei edes yhtä hyvää sanaa. Ja vaikka hän ei sitten olekaan koskaan -sanonut, että tuo epäilys olisi hänessä pysynyt, niin kun Hilmalle tuli -kovat ajat, kielsi hän tätä tulemasta kotiin. Ja se kai johtui siitä -ajatuksesta, että lapsi ehkä ei ollut hänen. - -Lääkäri sanoi Marille hyvin ystävällisesti: - --- Nyt minulla ei ole enää teiltä mitään kysyttävää. Minä kiitän teitä. -Vaikka ette sitä nyt taidakaan ymmärtää, niin olette näillä -tiedonannoillanne antanut hyvin paljon erittäin tärkeitä tietoja, jotka -voivat vaikuttaa edullisesti tyttärenne kohtaloon. - --- Voi, hyvä herra tohtori, sanoi Mari -- minä olisin valmis kärsimään -uudestaan, jos sen kautta voisin auttaa omaa lastani. - --- Sen minä uskon, sen minä aivan täydellisesti uskon. - -Lääkäri kääntyi Helenan puoleen ja kysyi: - --- Onko teillä mitään erikoista mainittavana tämän tyttärenne -syntymisen ja aikaisemman nuoruuden suhteen. - -Helena oli aivan kalman kalpea. - --- Voitteko pahoin? kysyi lääkäri. - --- En, sanoi Helena. -- En minä voi pahoin. Tuntuu vain niin oudolta -kaivaa esiin kaikkea sitä, mikä jo on ollut haudattuna vuosikymmeniä. - --- Ellei se ole oman mielipiteenne mukaan suorastaan yhteydessä tämän -tyttärenne tytärtä kohdanneen asian kanssa, niin ei teidän tarvitse -siitä mainita mitään. - --- Minä uskon, että se on aivan täydellisesti sen yhteydessä. - --- Mitä sillä tarkoitatte? - --- Sitä, että minä olen koettanut surmata Marin silloin, kun hän oli -pieni, mutta en onnistunut. - --- Äiti! huudahti Mari ja katsoi säikähtyneenä äitiinsä. - --- Hyvähän on, että sinä sen kerran saat tietää, sanoi Helena. - --- Ei, ei, elkää sanoko mitään, elkää sanoko! lausui Mari ja ojensi -kätensä äitiään kohden. Eihän teidän tarvitse. En minä vaadi, ei kukaan -vaadi! - --- Mutta minä vaadin, sanoi Helena. -- Minä olen nyt jo viisikymmentä -vuotta sitä ajatusta kantanut itsessäni. Sen täytyy kerran tulla esiin. -Minä tiedän, että sinä rakastat minua sen jälkeen enemmän. Siitä minä -olen aivan varma. - --- Hyvä emäntä, sanoi tohtori estellen. -- Minä en ole täällä tuomari, -ainoastaan lääkäri. Teidän ei tarvitse ilmoittaa seikkoja lähemmin. - --- Kun kerran on tullut tilityksen päivä, sanoi Helena vakavasti, -- -niin silloin on kaikki yhdellä kertaa selvitettävä. Minun on puhuttava -nyt, sillä nyt on oikea hetki. - -Huoneessa oli aivan hiljaista, kun Helena hengähti syvään ja alkoi -kertomuksensa: - --- Minun mieheni oli kuollessaan hyvin kunniassa pidetty mies ja hänen -arvonsa oli suuri koko läänissä. Mutta sellainen hän ei olisi ollut, -jos kaikki olisivat tienneet sen, mitä minä tiedän. Hän ei rakastanut -nuorena minua yksinään, vaan hänellä oli aina monta muuta. Minut hän -otti sen vuoksi, että hän sai talon minun kauttani, kun olin -vanhempaini ainoa lapsi. Näin heti alussa hyvin pian, minne hänen -luontonsa hänet veti, näin, kuinka hän otti milloin minkin naisen -omakseen. Ja minä kärsin sen alussa vaivalloisesti, mutta sitten hän -muuttui ja kaikki oli helpompaa, kun minulla oli lapsia, joista -kuudesta ei kuitenkaan ole jäänyt eloon muuta kuin tämä vanhin, Mari. -Muut kuolivat vähää ennen täysi-ikäiseksi tulemistaan, kuolivat siksi, -että taivas rankaisi heissä kaiken sen vääryyden, mitä vanhempansa -olivat tehneet. Minun omallatunnollani ei ole ainoastaan se, että -aijoin Marin tappaa, vaan suorastaan murha, vaikka se ei ole koskaan -tullut ilmi. - --- Voi, äiti, äiti! vaikeroi Mari. - --- Ole huoleti, Mari, sanoi Helena. -- Minä olen jo saanut rauhan. Ja -jos vanhoilla päivilläni minun on vielä vastattava kaikesta oikeuden -edessä, niin en minä sitä pelkää. - --- Sen suhteen voitte olla aivan rauhassa, sanoi lääkäri. -- Mikään -siitä, mitä täällä lausutte, ei tule muiden tietoon. Minut sitoo -lääkärivalani. - --- En minä nyt enää mitään pelkääkään, vaikka tulisikin jotain. Minä -kerron kaiken. Mieheni alkoi suhteen oman palvelijattareni kanssa. Hän -alkoi sen vähää ennen Marin syntymää. Minä näin sen, mutta en voinut -sitä estää. Talossa ei siihen aikaan ollut muita kuin me kolme. -Vanhempani olivat heti naimisiin mentyäni kuolleet ja talo ei ollut -vielä silloin niin suuri kuin se nyt on. Tämän sanon sen tähden, että -ymmärrätte, kuinka kaikki saattoi tapahtua sillä tavoin kuin tapahtui. -Mari oli puolen vuoden vanha, kun tuolle palkolliselle tuli aikansa. -Mieheni pakoitti minut silloin auttamaan synnytyksessä. Ja minä tein -sen, sillä enhän uskaltanut vastustaa mieheni käskyä. Ja lapsi syntyi, -terve poikalapsi ja minä sen autoin maailmaan. Oman mieheni aviottoman -lapsen! Minä sen tein, sillä minä rakastin sittenkin miestäni, sillä -olihan hän minunkin lapseni isä. Mutta mieheni ei tahtonut, että asia -tulisi tietoon, että lapsi jäisi eloon. Ja hän pakotti silloin minut... - --- Älkää jatkako äiti, älkää jatkako... - --- Hän pakotti silloin minut surmaamaan lapsen. Ja minä tein sen. Minä -en vieläkään voi käsittää, kuinka minä sen jaksoin tehdä, kuinka -minulla oli uskallusta. Minä olin aivan kuin unessa. Minä kuristin -lapsen ja mieheni hautasi sen jonnekin, en tiedä minne, hän ei sitä -koskaan ilmoittanut minulle. Kaikki oli rauhallista sen jälkeen. Piika -sai muuttaa talosta pois, sen minä vaadin. Hän läksi seuraavana pyhäin -miesten päivänä. Hän meni erään torpparin kanssa naimisiin ja on nyt jo -kuollut. Kaikki muut ovat kuolleet, minä yksin elän. Mutta minä en -koskaan voinut tuota hetkeä unohtaa, jolloin lapsi korisi, kun sen -kuristin. Minä kuulin sen aina öilläkin ja sävähdin äkkiä valveille. -Pelkäsin tulevani hulluksi. En jaksanut sitä tuskaa kantaa, en kestää -sitä kauhua. Eräänä päivänä otin Marin syliini, menin järven rantaan, -aivan äkkijyrkälle kohdalle ja heitin lapsen veteen ja hyppäsin itse -jälestä. Mieheni oli nähnyt sen. Hän veti meidät molemmat maalle. Siinä -on minun elämäkertani. - --- Mikä kamala elämäkerta! sanoi lääkäri. - --- Kamalahan se on ollut, mutta sen jälkeen mieheni ja minä olemme -koettaneet sen kaiken sovittaa. Vaikka emme lain edessä olleetkaan, -vaikka ei kukaan meitä ollut tuominnut, niin me olemme tehneet kaiken, -minkä olemme voineet sovittaaksemme. Ja niin kai se on, että tämä rikos -on sitten ollut monen siunauskin. Miehestäni tuli sen jälkeen hyvin -kunnollinen ihminen, hän rakasti minua syvästi ja uskollisesti ja minä -olen aina säilyttänyt hänestä hyvän muiston. - -Helena oli vähän aikaa vaiti. - --- Kun sitten tämä Hilman asia tuli, niin minä en voinut enää olla -vaiti. Minun täytyi pelastaa hänet, sillä me kaikki olemme syypäitä -hänen onnettomuuteensa enemmän kuin hän itse onkaan. Meillä kaikilla on -raskaita rikoksia kannettavana omallatunnollamme, kuinka me siis -voisimme mennä hänen tuomarikseen? - -Kun he yhdessä läksivät sairaalasta pois talvisen päivän hämärässä, nuo -kaksi vanhaa vaimoa, äiti ja tytär, jotka olivat oman elämänsä -salaisuudet paljastaneen äidin sydämen uhraamisvoimassa, sen kautta -hankkiakseen pelastuksen nuorimmalle polvelle, niin oli heidän mielensä -ihmeellisen sees ja rauhallinen. - -Eivät he sanaakaan toisilleen sanoneet, sillä he uskalsivat olla -toistensa seurassa vaiti, niinkuin on kaksi ihmistä, joiden sisällä -suuret voimat liikkuvat ja he tuntevat ne yhteisiksi. Mutta kun he -jonkun matkaa olivat sairaalasta tulleet, tarttui Helena Marin käteen. -Ja näin he kulkivat sanaakaan sanomatta toisilleen, näkemättä ketään -vastaantulijoista, äidinrakkauden suuren ja pyhän voiman täyttäminä -asuntoaan kohden. - -Kun he sitten seuraavana päivänä jälleen tulivat katsomaan Hilmaa, niin -sanoi hoitajatar, että tämä oli nukkunut koko yön levottomasti ja että -hänellä oli jälleen harha-ajatuksia, joihin oli viisainta myöntyä. - -Hilma oli levottomampi kuin edellisenä päivänä äitinsä ja äidinäitinsä -käydessä hänen luonaan. Hän alkoi heti kertoa, että kun yöhoitajatar -oli ollut poissa ja hänen sijassaan eräs toinen, niin se oli muuan -Esterin tuttava rouva, joka oli tullut sinne odottamaan sopivaa hetkeä, -jolloin veisi pikku Kertun mukanaan. Tämän tähden oli Hilma koko yön -valvonut, sillä hän antoi mieluummin pois henkensä, kuin lapsensa. - -Molemmat äidit olivat uskovinaan hänen sanojaan. Mutta pian Helena oli -kääntänyt puheen toisaanne sillä suurella rohkeudella, mikä aina on -paljon kärsineellä naisella ja alkoi mielisairaalle Hilmalle kertoa -hauskoja juttuja Hilman nuoruudesta. Ja Mari kuuli, miten äitinsä -saattoi nyt kulkea ajatuksissaan hymyillen kaikkien niiden asioiden -ohitse, mitkä eilen vielä koko kauheudessaan olivat ilmenneet, jutella -tapauksista, mitkä olivat sattuneet juuri samoina vuosina, ja hänen -sydämensä täytti tavattoman korkea ja kaunis ilo siitä, että hänellä -oli juuri tuollainen äiti kuin Helena. - -Kun molemmat naiset läksivät sairaalasta, niin sattui laitoksen -ylilääkäri seisomaan apulaisensa seurassa ikkunan luona. Hän silloin -sanoi tälle: - --- Katsohan noita kahta naista tuolla. Siinä on sen viimeksi tuodun -lapsenmurhaajan äiti ja äidinäiti. He kertoivat minulle eilen -elämäntarinansa, koko sen juhlallisen tarinan, missä äidintunne näkyy -koko alastomuudessaan. Ja kun minä heitä katselen, niin ymmärrän varsin -hyvin, miksi Goethe Faustin toisessa osassa antaa äitien valtakunnan -olla sen paikan, minne ei paholainen uskalla astua. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Vähitellen, hyvin vähitellen alkoi Hilmassa tapahtua henkinen -parantuminen. Hän saattoi olla pitkät ajat aivan terve ja silloin työn -rakkaus oli hänessä suuri, hän tahtoi ottaa osaa kaikkeen siihen -työhön, minkä sairaala hänelle tarjosi. Hän auttoi siistimisessä ja -potilaitten ruokkimisessa ja uurasti voimiensa takaa. Ja suuri ja syvä -sääli oli hänessä kaikkia noita onnettomia kohtaan, jotka maailman -peloittavimman sairaalan, mielisairaalan, seinien sisään ovat suljetut. -Toisinaan potilaat hänelle kertoivat kohtaloistaan, kertoivat omalla -sekavalla tavallaan ja silloin Hilma tunsi sydäntä vihlaisevaa tuskaa, -varsinkin kun hän tapasi olentoja, joissa äidintunne tavalla tai -toisella oli saanut ankaran kolauksen ja sammuttanut järjen. Etenkin -muuan hieno rouva, joka ei koskaan puhunut mitään, ei kuukausimääriin -näyttänyt huomaavan mitään ympärillään, herätti hänen syvää sääliään. -Tämän naisen lapsi oli kuollut ja silloin äidin järki oli pimennyt. -Muuan sairaanhoitajatar oli Hilmalle tämän maininnut, ja sen jälkeen -Hilman katseet olivat aina kiintyneet tähän naiseen, tavatessaan hänet -ruokapöydässä. Kuinka rikkaaksi hän tunsikaan itsensä, jolla oli -Kerttunsa, oma pikku Kerttunsa, joka alkoi jo vähitellen kävellä ja -lapsen kielellään leperrellä hänelle. - -Eräänä päivänä nähdessään tuon hiljaisen naisen liikkumattomana istuvan -paikallaan ja kulkiessaan hänen ohitseen oma lapsensa sylissään, ei -Hilma enää voinut hillitä sydäntään. Hän oli rikas, hänen täytyi saada -jakaa toiselle onnettomalle. Hän meni sairaan luo ja laski hiljaa oman -lapsensa tämän syliin. - -Sairas sävähti, katsoi lapseen, katsoi pitkään ja kummastellen, sitten -hän kumartui sen puoleen ja kuiskasi: - --- Karin! - -Mutta samassa jo äidinrakkauden suuri kateus sai Hilmassa vallan, hän -otti lapsen sairaalta ja riensi pois, mutta ovessa kääntyessään hän -näki tuon hiljaisen naisen, joka ei koskaan katsonut muualle kuin -maahan, aivan kuin kysyvänä seuraavan häntä katseillaan. - -Pariin päivään ei Hilma tahtonut tuoda lastaan pois omasta huoneestaan, -vaan piti sitä aivan kuin piilossa. Mutta eräänä päivänä oli hän -voittanut itsekkäisyytensä. Hän astui jälleen sairaan rouvan luo ja -antoi Kertun opetella seisomaan hänen polveaan vastaan. - -Tästä päivästä alkoi näiden kahden onnettoman äidin välillä omituinen -suhde. Hilma hoiteli tuota toista koko suurella sydämellisyydellään, -palveli häntä aivan kuin tämäkin olisi ollut hänen lapsensa, puheli -hänelle, ja vaikka toinen ei vastannutkaan, vaikka ei millään -osoittanut ymmärtävänsä hänen sanojaan, niin sittenkään hän ei väsynyt. - -Mutta vaikka tämä hellyyden osoittaminen toiselle onnettomalle äidille -tavallaan siirsi Hilmasta tuskaa kauemmaksi, niin palasi se häneen -kuitenkin toisinaan suurella voimalla, varsinkin kuukautisten aikana. -Silloin hän saattoi olla kade jokaista kohtaan, joka vain katsoi hänen -lapseensa, hän ei tahtonut päästää Kerttua sylistään, vaan oli -vakuutettu siitä, että se häneltä jälleen riistetään. Ja tämä pelko oli -niin suuri, epäilyksensä kaikkia kohtaan niin rajaton, että hän pari -kertaa hyökkäsi samassa huoneessa olevan mielipuolen naisen kimppuun ja -repi tätä tukasta, kun tämä oli katsonut Kerttuun. - -Mutta kuukausi kuukaudelta kaikki nämät ilmiöt tulivat heikommiksi, -sammuivat aivan kuin tuli, johon ei uusia puita heitetä ja kun vuosi -oli kulunut umpeen, saattoi sairashuoneen ylilääkäri antaa -hovioikeudelle lausunnon, jossa hän lääkärivalallaan vakuutti, että -Hilma oli tekoaan tehdessään ollut mielenhäiriössä, mikä oli johtunut -liiallisesta väsymyksestä, suurista huolista ja perinnöllisestä -sukurasituksesta. - -Jännitettyinä odottivat Helena ja Mari, mitä tämä lausunto, josta -asianajaja oli heille ilmoittanut, saisi muutosta aikaan Hilman -tuomiossa. Hovioikeus alensi rangaistuksen kahteen vuoteen tavallista -vankeutta, josta vielä oli otettava pois se aika, minkä Hilma oli -tutkittavana ollut mielisairaalassa. Tosinhan yleinen syyttäjä tästä -valitti senaattiin, mutta tämä vahvisti hovioikeuden päätöksen. - --- Vielä siis enää vuosi odotettavana, sanoi Mari, -- yksi vuosi ja -sitten Hilma on vapaa. - - * * * * * - -Ja vuosi kului, kului hiljalleen työssä ja toimessa. Helena ja Mari -eivät juuri mistään muusta kahden kesken ollessaan puhuneet kuin -Hilmasta. Ja kun he sattuivat vaikenemaan ja toisessa katseen -kohtasivat, niin kumpikin oli varma siitä, että toinen muisti tuon -hetken sairaalan ylilääkärin asunnossa, jolloin kumpikin oli -paljastanut elämänsä suuren ja raskaan synkeyden, ja syvä kiintymys -kasvoi heidän välillään, kasvoi niin väkeväksi, että he eivät voineet -enää elää ilman toistensa seuraa. - -Helena tunsi, että elämänsä oli saanut aivan kuin uuden ja suuren -sisällön sen kautta, että tämä onnettomuustapaus oli tullut. Se oli -avannut hänen silmänsä näkemään elämän juhlallista kauneutta äitiyden -muodossa. Kerran oli hänen täytynyt luopua tyttärestään, silloin, -kun tämä meni miehelle. Mutta nyt olivat jo kiihkot sammuneet -aviopuolisoiden välillä ja Helena uskalsi tavallaan ottaa uudelleen -tyttärensä omakseen. - -Tämän tuskallisen ajan alkuaikoina oli Marissa kasvanut kiintymys sekä -Emmaan että Eskoon, molemmille hän tahtoi jakaa rakkauttaan enemmän -kuin ennen, palvella heitä kaikessa, uhrata kaikki voimansa heidän -onnensa hyväksi. Mutta pian hän surukseen näki, että samoin kuin hän -kerran oli omasta äidistään luopunut samoin nyt hänenkin lapsensa -luopuivat hänestä, ei millään vihalla vaan luonnon suuresta pakosta. -Heidänhän täytyi saada elää omaa elämäänsä, elää se sillä tavoin kuin -se heille oli luonnollista. He olivat vielä nuoria, eivät he voineet -katsoa taaksepäin, vaan ainoastaan eteenpäin. Emma kiintyi mieheensä ja -poikaansa entistään lujemmin ja Esko oli omaan vaimoonsa niin -rakastunut, että iloisuuden saadessa perheessä vallan siitä tehtiin -hiukan pilkkaa, naurettiin sille ja lasketeltiin pieniä sukkeluuksia, -jotka saivat punan nousemaan Alman poskille, mutta hymyn huulille ja -suuren kirkkauden silmiin, ja pakoitti Eskonkin hämillään vetelemään -viiksiään tai turvautumaan johonkin leikinlaskuun. - -Ja kun Mari viimein täydellisesti huomasi, ettei hän kuitenkaan koskaan -saisi lastensa täyttä rakkautta omakseen, että niiden täytyi saada -elää omaa elämäänsä, niin silloin hän aivan kuin palasi entiseen -nuoruuteensa, etsi Helenaa ja lahjoitti kaiken tunteensa jakamattomana -hänelle. - - * * * * * - -Yhdessä nämät molemmat naiset menivät eräänä kirkkaana talvipäivänä -Hämeenlinnaan noutamaan Hilmaa, jonka sinä päivänä piti päästä -vankilasta vapaaksi. He olivat tulleet kaupunkiin jo edellisenä -päivänä, käyneet vankilan konttoorissa ja saaneet tietää, että Hilma -pääsee vapaaksi kello kaksitoista seuraavana päivänä. - -Jo ennen aamun koittoa olivat he majapaikassaan nousseet ylös -valvottuaan koko yön, ja jo tuntia ennen määräaikaa olivat he -astelemassa kaupungista tietä pitkin linnaa kohden. - -Oli kirkas talvipäivä, hanki hohti aivan puhtaana. Molemmat emännät -astelivat vaiti toistensa rinnalla. - -Vankilan lähelle tultuaan kysyi Mari. - --- Menemmekö tuonne sisälle Hilmaa odottamaan? - --- Jäädään tänne, sanoi Helena. -- Jumalan vapaan taivaan alla -ottakaamme lapsi vastaan, ei vankilan seinien sisällä. - -He seisoivat tiellä ja katselivat kaupunkiin päin, jonka valkoiset -katot hohtivat auringon valossa. - --- Ja nyt siis on Hilman elämä jälleen saanut uuden alun, lausui Mari -hiljaa. - --- Uuden ja entistään paremman alun. - --- Minusta tuntuu siltä kuin vasta nyt olisin hänet synnyttänyt ja kuin -kaikki tämä vaikea olisi jo kaukana takana. - --- Niin, eiköhän tämä aika ole meissä kaikissa avannut jotain, mistä -emme ennen ole tienneet, sanoi Helena. Ennen minä elin elämää -sellaisena, kuin se jokaisena päivänä astui eteen. Nyt olen minä -alkanut siinä nähdä suuren tarkoituksen. - --- Minä tarkoituksen? - --- Tarkoituksen äitinä. - --- Tarkoituksen äitinä? Niin juuri. Kuinka monta kertaa ennen olenkaan -surrut sitä, että elämä on aivan kuin mennyt rikki käsissä, ettei siitä -ole jäänyt mitään jälelle. Ja kuinka väärin minä olenkaan silloin asiaa -ajatellut. Ei nainen ole mitään, ellei hän ymmärrä, kuinka pyhää on -olla äitinä. Se helpoittaa kaiken kantamista. - --- Mutta helpoittaako se? Antaako se minulle anteeksi sen, että olen -tahtonut kerran Hilman surmata? sanoi Mari. - --- Etkö ole tuntenut, kuinka nyt olet kaiken sen tuskan, minkä se -sinulle on tuottanut, saanut katoamaan, kun olet heittänyt oman -kärsimyksesi lapsesi elämän pelastukseksi? - -Mari nyökkäsi hiljaa. - --- Olette, äiti oikeassa, minun on todellakin helpompi olla. - --- Ainakin se minulle niin on ollut, sanoi Helena. -- Minä tunsin heti, -kun tuli tieto Hilman rikoksesta, että minun täytyi uhrata kaikki -lapsenlapseni tähden, tuo suuri rikoskin, minkä olin siihen asti -salannut. Ja kuinka raskas se olikaan, kun sitä sisässään piti ja -kuinka helppo, kun sen toi sieltä ihmisten tietoon! Ja minä ostin sillä -Hilman vapautumisen, minä tiedän, että minä ostin sen sillä, niinkuin -sinäkin ostit omalla suurella tuskallasi. Ja tuskallaan Hilmakin on -ostanut itsensä vapaaksi mielipuolisuuden varjosta. - --- Niinkö sinä äiti uskot? - --- Niin minä uskon. Katso Emmaa, kuinka hän oli tavallaan sairas, kun -hän ei lastaan rakastanut. Kun hän sen äkkiä sai lähelle sydäntään, -niin elämä sai aivan kuin toisen valon. Entisen tuskansa sijaan, minkä -paha mielensä oli synnyttänyt, tuli tuska lapsensa tähden. Ja kun -Hilmaa mielipuolisuus vainosi, niin rakasti hän lastansa, ja rakkaus -auttoi häntä voittoon sen yli. Järjen hämäryys katosi ja nyt on hänellä -selvillä, minkätähden hän elää. - --- Ja minkätähden minä, sanoi Mari. - --- Ja minkätähden minä, lausui Helena. - -He katselivat päivän loistoa hangella, nostivat silmänsä kohden -kirkasta sineä ja odottivat aikaa, jolloin he saisivat sydämensä -täytenä ojentaa sille, joka tulee vankilasta. - -Helena alkoi harvalleen puhua: - --- Minä olen näinä viimeisinä aikoina tullut ajatelleeksi niin -tavattoman paljon. Elämä on ollut ihan kuin kaunista kangasta, jonka -niidet olen nähnyt ja kutoman ymmärtänyt ja minä olen käsittänyt, että -me äidit olemme elämän kangaspuussa niidet, jotka nousevat ja laskevat -ja meidän riemujemme ja surujemme kautta langat kulkevat ja tuleville -suvuille syntyy onnen kangas. - --- Kun vaan jaksaisi pysyä rivissä, eikä katkeaisi. - --- Kun lastaan rakastaa, niin jaksaa kyllä. Rakkaus kai se solmu on -niidessä, joka sen vahvaksi tekee. Toisinaan ennen olen ajatellut, että -me naiset emme elämässä suurtakaan saa aikaan, että me olemme -ainoastaan miesten käsissä kuin heidän palvelijoitaan. Mutta nyt minä -näen kaiken kirkkaasti, ikäänkuin olisi verho vedetty ajatusten päältä -ja kaikki olisi yksinkertaista ja kaunista. - -Hän oikaisi kyyryssä ollutta vartaloaan ja jatkoi: - --- Me kansannaiset, me unohdetut talojen ja torppien emännät, me kai -sittenkin olemme se, mikä kansan ja suvun pitää koossa. Ja minä olen -ajatellut niin montaa taloa, joiden vaurastumista olen katsellut pitkän -elämäni aikana, ja silloin olen huomannut, että aina niissä nainen on -kaiken pitänyt koossa. Ja kun sitä muistaa, niin on niin täydellisesti -kiitollinen jumalalle, että on naiseksi saanut syntyä ja että on saanut -tulla äidiksi. Ja jos siinä onkin ollut vaikeata kestettävänä, niin on -se kuulunut vain siihen, samoin kuin vaikeus ja vastoinkäyminen aina on -meidän osuutemme suuressa tehtävässä. - --- Kuinka kauniisti, äiti, te puhutte! - --- Rakastaa aina eteenpäin, rakastaa lastaan, ei edes äitiään, jos se -riistäisi lapselta jotain. - --- Mutta olemmehan me kaksi tulleet niin lähelle toistamme. - --- Niin olemmekin. Se on sentähden, että me olemme jo rakkaudellamme -tehneet lapsemme voimallisiksi. Sinä voit nyt kääntyä jo taaksepäin ja -muistaa äitiäsi. Ja kun Hilman lapsi kerran on tullut äidiksi, ja kun -hän rakastaa eteenpäin, silloin Hilma on kääntyvä sinun puoleesi. Mutta -nyt hän tarvitsee vielä kaiken meidän rakkautemme, koska hänen on -elämänsä alettava uudestaan, ja kun hän tarvitsee ikäänkuin kävelemään -rupeava lapsi käsiä, jotka kainalosta sitä kannattavat. Mutta hän -voimistuu kyllä pian ja silloin on hänellä lapsensa, joka tuottaa -hänelle sekä kaiken surun että kaiken ilon, ja hänkin saa tuntea sen, -mitä on äidin täysi rakkaus. - --- Min, äidin täysi rakkaus! - -He eivät olleet huomanneetkaan, että Hilma oli tullut pikku Kerttunsa -seurassa vankilasta ja lähestyi heitä.. - --- Tässä minä olen, sanoi Hilma. -- Otatteko minut luoksenne? - -Molemmat naiset kääntyivät ja sydämellisesti kättelivät Hilmaa. - --- Me olemme tulleet sinua noutamaan kotiisi, sanoi Helena. - --- Ja nyt minulla on rauha, kun olen tekoni sovittanut, sanoi Hilma. -- -Ja kun minulla on lapseni, niin elämä tulee kyllä kepeäksi. - --- Silloinhan on kaikki hyvin, kun olet äiti! - --- Min kun olen äiti! - -Ja yhdessä he läksivät astumaan poispäin, nuo neljä sukupolvea, vanhin -taluttaen nuorinta vesaa, kohden uutta elämää äidinrakkauden suuressa -ja kirkkaassa valkeudessa. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ÄIDIT*** - - -******* This file should be named 65687-0.txt or 65687-0.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/5/6/8/65687 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/65687-0.zip b/old/65687-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d457c06..0000000 --- a/old/65687-0.zip +++ /dev/null |