diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65879-0.txt | 18443 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65879-0.zip | bin | 376339 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 18443 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1b2bc3e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #65879 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65879) diff --git a/old/65879-0.txt b/old/65879-0.txt deleted file mode 100644 index fc2df6f..0000000 --- a/old/65879-0.txt +++ /dev/null @@ -1,18443 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Hilligenlei (Pyhä maa), by Gustav Frenssen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Hilligenlei (Pyhä maa) - -Author: Gustav Frenssen - -Translator: Volter Kilpi - -Release Date: July 20, 2021 [eBook #65879] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Anna Siren and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HILLIGENLEI (PYHÄ MAA) *** - - - - -HILLIGENLEI (PYHÄ MAA) - -Romaani - - -Kirj. - -GUSTAV FRENSSEN - - -Suomentanut - -Volter Kilpi - - - - - -Helsingissä. -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1906. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Monta on ihmistä, jotka astuvat elämäänsä nyreinä ja uneliaina He ovat -kanssaihmisilleen rasitukseksi eivätkä elä mitään. Ken sellaisten -elämästä kertoisi? - -Monta on ihmistä, joilla lapsesta asti palaa silmissä ihmetys, jotka -raikkaan nuoruutensa päivät hämärästi tuntevat, ikäänkuin tahtoisivat -he elää ja tehdä jotain erinomaista, kunnollista, ja jotka sitte -astuvatkin elämänsä taipaleelle mielessään kirkas uljas rohkeus. -Sellaisten elämä ehkä olisi kertomisen arvoinen. Toki, ei siitäkään! -Ei siitäkään suuria lähde. Sillä mihinkä käyttävät nuo terveet ja nuo -voimakkaat elämänsä? He etsivät, tavoittelevat rahaa ja ulkonaista -kunniaa tai muita semmoisia harhakuvia, etsivät ja rientävät ja -kompastuvat, eivätkä saavuta, ja kompastuvat hautaansa. Suuri kiusa -ja mielenharmi on heidän elämänsä kertominen; kertoja saa hiuksensa -harmaiksi kertoessaan. - -Tosiaankaan emme vaadi mitään yli-ihmisellistä. Me emme vaadi, että -ihminen lähtisi elämäänsä ikäänkuin lähtisi hän etsimään kuninkaan -kruunua. Mutta sitä vaadimme, että hänessä, kun hän tavoittelee -harhakuviaan, elää toivo, ikäänkuin voisi hän lähimmällä niityllä -aasilauman sijasta tavata edessään enkeliparven; sitä vaadimme että -hänessä elää levoton odotus, ikäänkuin voisi lähimmässä tientaitteessa -tammen alla tuolla seistä häntä odottamassa ijäisyys itse, pyhässä -kädessään kaiken maailman tuhannet arvoitukset ja kysymykset, ja -ikäänkuin voisi hän häneltä saada selityksen muutamiin näistä -arvoituksista ja kysymyksistä. Sitä vaadimme. Sillä se kuuluu -mielestämme kokonaiseen ihmiseen. - -Ja nyt sieluni, vaivanalainen, rohkea, kerro eräästä, joka hänkin -levottomana, toivorikkaana etsi, löytääksen Pyhää. - - * * * * * - -Siinä hämärissä viskausi myrsky vielä rajumpana meren ylle; raskaine, -tiukeine käsivarsineen vitsoi se laajalti ja lavealti harmaata jylhää -meren pintaa. Hamasta Islannista aina Skotlanin särmikkäille rannoille -asti ja sieltä aina Norjaan vyöryivät harmaat kuohahtelevat aallot -raskaina ja ärjyen ja loputtomasti pauhaten ja painausivat satojen -penikulmien laajuudelta Holsteinin rantoja vastaan. - -Tuolla lepäsi harmahkossa hämärässä lahden suussa jykeä punainen -majakkalaiva. Se oli ankkurissa ja heittelehti raskaasti sinne tänne ja -hypähytteli kirkasta loistoaan. Sen valo liiti levottomasti ja avaralle -mustan hurjistuneen syvyyden ylitse. Mastoissa ja köysissä turjui ja -vinkui tuuli. - -Ja myrsky ja meri kohisi ja kuohui, ja vyöryi ohi majakkalaivan, -ja kohisi ja vyöryi avaraan harmaaseen lahteen ja ahtautui kapeaan -satamavirtaan kohden pientä kaupunkia, jonka nimi on Hilligenlei. -Ja ikäänkuin riemuissaan siitä, että oli seljennyt merestä, tuosta -raskaasta jurosta kumppanista, joka Islannissa asti oli riippunut -sen kintereillä, viskausi myrsky vinhana ja vinkuvana ensimmäistä -vastarintaa vastaan, joka osui sen tielle, pitkää matalaa -olkikatoksista rakennusta vastaan, joka yleni ylhäällä rantavallilla, -aivan satamavirran partaalla. Se rynkäsi katolle, ja hahmaisi kuin -levitetyin käsin sen viittä savutorvea, vinkui ohi rakennuksen ja -kiskoi ja turjutti sen viittä ovea ja sen ikkunoita. - -Tämän rakennuksen äärimmäisessä huoneessa istui kookas tukeva -kätilömuori Rieke Thomsen mukavassa nojatuolissaan. Hänellä oli jalat -jalanlämmittimellä, kätensä olivat pujotetut pyyleän ruumiin ympärille, -edessään pöydällä oli kahvipannu, siten istui hän rauhallisesti -odotellen. Hän istui ja tähysteli alas Satamakadulle, tuontuostakin -taivutti hän suurta päätään hiukan syrjään, ja katsahti pienen -nelikulmaisen syrjäikkunan kautta, jonka hän varta vasten oli antanut -laittaa itselleen, rantalahden tuolle puolen Freestedtiä kohden, -näkyisikö sieltä mitään merkkiä. Opettajalla siellä, joka asui ylhäällä -rantavallin harjalla, oli nimittäin jo vanhastaan velvollisuutena, -kun joku nainen sattui kätilömuorin tarpeeseen Freestedtissä, panna -merkiksi päivällä valkea vaate katolle, öisin kirkas valkea siihen -koulusalin ikkunaan, joka antoi Hilligenleitä käsin. - -Mutta tänä myrskyiltana katsahti eukko vaan vanhaa tottumaansa tuonne -syrjään. Freestedt'istä käsin ei, sikäli kuin hänellä oli tietoja ollut -tänä iltana odotettavissa mitään merkkiä. Suuremmilla odotuksilla -katseli hän satamapäällikkö Laun asuntoa kohden, jonka vaimon hänen -käsityksensä mukaan piti tänä yönä saada lapsi. Mutta satamapäällikön -ovi pysyi sulettuna. - -Silloin alkoi hän itsekseen säälitellä itseään, hän oli muka niin -yksinäinen ja kaikkien hylkäämä ja unohtama ihminen, vaikkapa päivän -mittaan oli käynyt häntä tervehtimässä ainakin seitsemän naista, -kuusi vanhempaa muuten vaan pakinoillaan, ja eräs nuorempi antamassa -ennustaa korteista, milloinka hän taas tulisi äidiksi. Kyllästyneenä -yksinäisyyteen kumartui hän hiukan, nosti käteensä puukengän, joka -hänellä oli jalan lämmittimen vieressä ja heitti sen lievässä kaaressa -ovea vastaan. - -Silloin tuli sisään vanha Hule Beiderwand, joka asui viereisessä -huoneessa, ja joka nyt vielä seitsenkymmenvuotiaana astui yhtä suorana -kuin muinoin nuorempana, kun hän palveli ratsastavana poliisina -Gottorpin ja Kielin välillä. Hän pysyi niin suorana, ei ainoastaan -siksi että hänellä oli niin uljas ruumiinrakennus, vaan vielä enemmän -siksi, että hänessä paloi semmoinen sisäinen ihana valaistus. - -Hilligenlei lahden ympärillä nähkääs, tuon jykeän rantavallin -juurella ja suojassa kohoo paljon pieniä rakennuksia, joissa -asuu matalikkotyöntekiöitä, kalastajia ja pikkuviljelijöitä. -Kaukana kirkosta, asuen pimeissä mataloissa majoissaan ja suuressa -yksinäisyydessä hautoivat nämä jo ammoisista ajoista mielessään -omituista uskoa. He kutsuivat itseään hilligenleiläisiksi ja elivät -siinä toivossa, että tuo pienoinen kaupunki Hilligenlei, ja seutu -lahden ympärillä todella joskus tulisi Hilligenleiksi, "pyhäksi -maaksi". [Hilligenlei on murremuodostus sanasta heilig-land ja -merkitsee pyhä maa. Suom. muist.] He odottavat jumalan valtakuntaa -tämän lahden ympärille. Ja tämän uskon johtaja, ja samalla sen -viimeisiä edustajia -- usko oli nimittäin häviämässään -- oli Hule -Beiderwand. - -Elämänsä mittaan oli hän valvonut monta, monta yötä sairasvuoteitten -ääressä, ja oli siitä saanut tavan seisoilla ikkunan ääressä -ja tähystellä ulos yöhön. Hän astui nytkin hitaaseen jäykkään -tapaansa pienen ikkunan ääreen, joka antoi ulos lahdelle, jäi siinä -ajatuksissaan katsomaan ulos pimeään ja kuunteli myrskyn laulua. - -"Onpas tämä kurjaa", sanoi Rieke, "että minun pitää istua tässä -tällaisena. Tämmöinen vanha yksinäinen vaimoraukka. Ja jos sitte joskus -tulee joku, seisoo hän kuin pölkky, eikä virka sanaakaan." - -"Tuolla näkyy valkea!" sanoi ukko. - -"Mitä?" tokaisi eukko ja liikahtihe tuolillaan ja katsahti ulos. Aivan -tyvenenä ja selkeänä tuikki siellä kaukana kirkas valo. - -"Freestedt'issä!! Tiedätkö sinä mitään, Hule?" - -"Luulen hieman tietäväni!" vastasi ukko. "Pari viikkoa sitte kävi Liese -Dusenschön täällä... tuossa hämärissä." - -Rieke Thomsen oli laskenut molemmat kätensä polvilleen ja katseli nyt -suurine pyöreine silmineen ylös pitkää Hule Beiderwand'ia kohden. -"Liese Dusenschönkö? Stiena Dusenschönin tytärkö, hänen joka asuu tässä -vierellämme pitkässä rakennuksessa? Hän joka palvelee Reimers'illä -Freestedt'issä?" - -"Ellet tiedä ketään muuta Freestedtissä, jonka vuoksi valkea tuolla -olisi sytytetty, niin siinä tapauksessa on se Liese Dusenschön. Hän -kysyi äitiään, mutta tämä ei ollut kotona. Silloin kysyi hän sinua, -mutta sinäkin olit poissa. Sitte lähti hän takaisin taas. Nyt kun -näen tuon valkean, luulen minä, että hänellä oli jotain vaikeata -sanottavana." - -"No niin!..." sanoi Rieke ja ponnisti käsillään tuolinnojaa vastaan ja -aikoi nousta ylös, "siispä _täytyy_ minun tässä ilmassa Freestedtiin." - -Mutta hän ei noussutkaan vielä, ja samassa tempasi tuuli ulko-oven -auki ja heitti sen kovasti seinää vastaan. Kohta sen jälkeen seisoi -voimakaskasvuinen tukeva Liese Dusenschön kynnyksellä. Hänen -punertavanvaaleat hiuksensa riippuivat märkinä hänen kasvoillaan, -hänen kalpeat kasvonsa olivat kuoleman väsyneet, ja hänen kuopille -painuneissa silmissään kuvasti säikähdys ja kammo. - -"Isäntä on ajanut minun pois... ja äitini ei ole kotona." - -Rieke Thomsen kompuroi ylös tuolistaan ja otti häntä vyötäisiltä ja -talutti kolme porrasta ylös kammariin ja laski hänet vuoteelle. - -"Eipä... kaikkea vielä!" puheli hän ja oikaisihe työläästi. "En ikinä -eläissäni ole säikähtänyt noin pahasti." - -"Rieke... kymmenet kerrat olen uupunut tielle... olen köyristynyt kuin -mato. Koetin tarttua siihen... mutta en saanut." Hän hengähti syvään. -"Oi, nyt on helpompi olla jo!... Mutta eikö äiti jo tule?" - -"Tulee, tulee hän... kuulehan... ovi käy. Katsos, tuossa hän on jo." - -Stiena Dusenschön tuli puvussa, joka hänellä aina oli, kun hän kävi -vieraisilla. Päässään oli hänellä hallistunut musta kirkkomyssy ja -olalleen oli hän kääräissyt vanhanaikuisen mustan päällyshuivin jossa -oli helmiripsuja koristeina, ja jonka hän oli saanut lahjaksi pastorin -rouvalta. Ja pitkät, alas rinnoille riippuvat myssyrihmat heilahtelivat -ja helmiripsut olivat levottomassa liikkeessä, yhtämittaa tarttui hän -käsillään päähänsä. "Minun lapseni, lapseni!" puheli hän. "Miksi olet -tehnyt minulle tämän!" - -"Vaiti nyt siinä!" sanoi Rieke Thomsen. "Äläkä ole olevinasi. Kaikella -muotoa, älä ole olevinasi! Vai olitko itse sen parempi kun olit nuori? -Miksi hän sen on tehnyt? Hän on ehkä kuunnellut jonkun laverteluja tai -on oma luonto vaatinut, jompikumpi." - -Stiena Dusenschön oli istuutunut vuoteen reunalle, ja koetti saada -henkeään edes. "Lapseni, minun lapseni!... Kuka on isä? Sanohan toki -vanhalle äidillesi... kuka on isä!" - -"Älä kysele", sanoi Rieke. "Vaan mene ja käy hakemassa tänne pikku -Tiene Rauh auttamaan meitä, ja keittämään meille pannu kahvia. -Puol'yötä tässä ainakin on menevä." - -Stiena oli vähän loukkaantuvinaan, livahti sentään alas vuoteen -reunalta, juoksi ulos ja palasi takasin mukanaan pikku Rauh, yksi -noita Rauh'eji, joilla kaikilla on niin kiharat keltaiset hiukset, -ja jotka kaikki ovat semmoisia tuulihattuja. Ja livahti kohta taas -takaisin tyttärensä vuoteen reunalle. Tämä makasi ja tuijotti kasvot -puristuneina ylös lakea kohden, ja voihki raskaasti. - -"Oi lapseni! Onko se joku rikas talonpojan poika?... Vai joku vieras -herra? Oi... onko se aatelismies?" - -"Aatelismies!!" matki Rieke ja ravisti pyöreätä suurta päätään. -"Tyytyväinen saat olla, jos se on joku kunnon renki, joka tunnustaa -omakseen äidin ja lapsen. Tulehan, niin juomme tässä ratoksemme kupin -kahvia... tämmöistä et liene uneksinutkaan, vai... että jo tänään -tulisit iso-äidiksi?... No istuhan..." - -Mutta juuri kun Tiene Rauh kohotti pannua kaataakseen kahvia kuppeihin, -kirkahti Liese Dusenschön kammarissa. Pieni Rauh pudotti pannun -kolahtaen pöytään ja oli juosta pakoon. "Oi Jumala!" huudahti hän, -"Minä menen äitini luokse." Mutta Rieke otti häntä niskasta. "Tähän -pöydän ääreen jäät sinä", sanoi hän, "etkä liikahda paikaltasikaan. -Tule, Stiena". Ja he menivät kammariin, auttamaan vaikeroivaa naista -siellä. - -Pikku Rauh istui pöydän ääressä, kyyryssä, ikäänkuin olisi hän -sidottu siihen. Joka kerta kun Liese Dusenschön kirkahti, tarttui hän -molemmin käsin käheriin hiuksiinsa. Kun hän huusi matalammin, tukki -hän korvansa. Mutta kun kammarissa kuului rauhallisemmalta, kurotti -hän varovasti kaulaansa ja nauroi. Siten oli hän pari tuntia, kunnes -kammarista alkoi kuulua matalaa, ikäänkuin kaukaista itkua. Silloin -heittäytyi hän pöytää vastaan ja purskahti haikeaan itkuun. - -"No, nyt on pahin ohitse!" sanoi Rieke ja palasi tupaan. "Tule, niin -juomme kahvia." Hän istua jysähti avaraan nojatuoliinsa ja katsahti -Tiene Rauhiin. "Kuulehan!" sanoi hän, "sinä menet istumaan nyt tuonne -ylös portaille, tuonne oven eteen, ja kuuntelet tarkkaan, nukkuuko -Liese tai pyytääkö hän mitään, tai muuta semmoista, etkä liikahda -paikaltasi... No, tulehan nyt Stiena! Istu alas ja ole rauhassa." - -"Kukahan vaan mahtanee olla isä?" sanoi Stina ja hymyili autuaasti -ja kääntelehti tuolillaan ikäänkuin sykähtelisi jäsenissään hidas -juhlallinen valssi. "Varmaankin joku talokkaan poika. Varmaan. Tai -jotain vielä enempää. Onni tokiinsa että se on poika! Kuinka onnellinen -olen siitä! Me Dusenschönit olemme aina olleet tyttöjä, jo sata vuotta -sitte. Mutta nyt se on poika." - -"No kertoisit nyt", sanoi Rieke Thomsen, ja kaasi hänen kuppinsa -täyteen, "mitenkä teidän Dusenschönien laita oikein on. Mutta älä -laskettele liikoja, en ilkeä enää näin vanhoina päivinäni kuunnella -loruja. Juohan nyt." - -Stiena joi, laski kupin taas kädestään ja huojutteli hetken -yläruumistaan hymyillen onnellisesti ja mietiskeliäästi, ikäänkuin -kuuntelisi hän jotain juhlallista soittoa, joka aina soi hänessä; -myssyn nauhat heilahtelivat hiljaa ja helmiripsut häilyivät -edestakaisin. "Oh", sanoi hän, "sitäkin tarinaa!... Näes... sata -vuotta tai enemmänkin sitte... silloin se alkoi, silloin oli minun -isoäitini isä pormestarina täällä Hilligenleissä ja hänen nimensä -oli von Dusenschön. Hän eli kuuden tyttärensä kanssa ihan yksinäistä -elämää, ei sallinut, että nuoret miehet kaupungista tulivat hänen -tytärtensä luokse, vaan toivoi jokaiselle heistä jotakin aatelismiestä -tai upseeria, he olivat kaikki nimittäin hyvin kauniita. Hän katseli -tyvenesti vaan, kuinka he vanhenivat ja vanhenivat, kuinka molemmat -vanhimmat jo alkoivat lakastua; hän oli kovaluontoinen mies eikä -välittänyt siitä, että kaikki luonnossa vaatii oikeutensa. - -"Silloin sai hän eräänä kauniina päivänä kuulla, että kuninkaan poika -aikoi matkustaa Hilligenlein kautta, vieläpä tuntematonna ja yhden -ainoan seuralaisen saattamana, ja että hän aikoi olla yötä hänen, -pormestarin, luona. Silloin kertoi hän siitä tyttärilleen." - -Pieni uninen Tiene Rauh kurotti kaulaansa nähdäkseen äidin ja lapsen. -Siinä tuli hän koskeneeksi oveen, niin että se narahti lyhyeen ja -kovasti. Rieke Thomsen katsahti ylös ja kysyi: "Haluaako Liese mitään?" - -"Ei", sanoi pikku Rauh. "Hän on punainen kuin omena puussa." - -"Me tulemme kohta", sanoi Stiena ja nyökäytti ystävällisesti päätään -ovea kohden. "Annahan vielä kuppi, Rieke." - -"No, juo nyt, Stiena, ja jatka tarinaasi." - -"Kun pormestarin kolme vanhinta tytärtä sinä iltana menivät levolle, -sanoi vanhin, että tuo vierailu oli talolle suureksi kunniaksi, toinen -sanoi että pitää peittää pöytä silkkipäällyksellä, ja kolmas, että hän -aikoi pukeutua sinisilkkiseen pukuunsa. - -"Kolme nuorempaa taas mietiskelivät: mitähän se on se rakkaus. -Sitähän he kyllä mietiskelivät muutkin illat, mutta tänä iltana -erittäin. Vanhin kampasi hiuksiaan ja kurotteli täyteläistä vartaloaan -peiliä kohden ja ajatteli: kahdenkymmenen kahdeksan vanha hän on, -ja komea mies. Kuinka tuhmaa, että kuninkaan poika voi kosia vain -kuninkaantytärtä. Toinen istui väljässä valkeassa paidassaan vuoteensa -reunalla, ja taivutti päätään niin syvälle, että hän voi nähdä koko -kauniin vartalonsa, kaulasta aina alas polviin asti ja ajatteli, -olisiko hän kymmenen vuoden perästä samallainen kuin hänen vanhin -siskonsa, yhtä kurttuinen ja teeskennelty ja pikkumainen, ja värähti -kauhusta eikä tietänyt mitä ajatella maailmasta ja laskeusi nukkumaan -ja nukkui. - -"Mutta kolmas, hän joka oli nuorin kaikista, hän oli Suse Dusenschön, -kahdenkymmenen yhden vuoden vanha. Hän makasi pitkänään selällään, -molemmat kädet pujotettuina runsaihin tummanvaaleisiin hiuksiin ja -oli kovassa hädässä. Hän oli tänä kesänä tuon tuostakin pistäynyt -vanhan pastorin rouvan luona, joka asui kirkkotarhan vierellä ja oli -loikoillut tämän pojan, erään ylioppilaan rinnalla puutarhan ruohikolla -pähkinäpuun alla. Ja tämä oli viheltänyt niinkuin peippo, ja oli -kertonut hänelle, kuinka pähkinäpuu kukoistaa ja viettää häitään, ja -oli suudellut häntä ja oli matkustanut pois. Siitä päivästä taisteli -hän sydämessään hiljaista kiivasta taistelua Jumalaa ja ihmisiä -vastaan, ja ajatteli katkeralla vimmalla: Pyhä kolminaisuus ja ihmiset -kaikki tekevät hirveätä vääryyttä minulle! Tänä iltana varsinkin oli -tuskansa suuri, sillä hänen isänsä oli salaa sanonut hänelle: 'Minä -soisin, että prinssi aivan erikoisella mielihyvällä on muisteleva -huonettamme, jotta minä hänen avullaan pääsisin pääkaupunkiin ja -korkeampaan virkaan. Nyt tiedän minä, että hän kernaasti näkee -lähellään kauniita älykkäitä naisia. Sinä olet älykkäin ja kauniin; -sinun pitää huomenna istua hänen rinnallaan.' Siksipä lepäsi hän nyt -pitkänään vuoteellaan ja päätti: 'Jos hän tahtoo, sanoo hän minulle -kaiken, mitä minä en tiedä, ja minkä minä mielelläni tahtoisin tietää'." - -Pikku Rauh kurotti kaulaansa nähdäkseen äidin ja lapsen. Siinä tuli -hän koskettaneeksi oveen, se narahti lyhyesti ja kovaan. Rieke Thomsen -katsahti ylös ja kysyi: "Haluaako Liese mitään?" - -"Ei", vastasi pieni Rauh. "Mutta hän on valkea kuin kalkki seinällä." - -"Me tulemme kohta", sanoi Stiena Dusenschön ja nyökäytti hertaisesti -päätään kammaria kohden, "kerron vaan pikaan tarinani loppuun. Annahan -vielä kuppi, Rieke." - -Rieke Thomson kaasi kahvia. Hule Beiderward astui taaskin sisään ja -meni tapansa mukaan seisomaan ikkunan ääreen eikä virkannut sanaakaan. - -"Juo nyt ja jatka kertomustasi!" - -"Seuraavana päivänä saapui prinssi ja istui illalla Suse Dusenschönin -rinnalla ja oli hieno ja kohtelias. Joka kerta kun Suse nauroi hänen -puheilleen, kumartui hän ja loi silmänsä syvänvakavasti häneen; -joka kerta kun Duse tuli vakavaksi ja hiljaiseksi, nauroi hän ja -tarjosi viiniä. Kun noustiin pöydästä, otti hän häntä kädestä ja -kuiskasi hänelle jotakin. Sisaret luulivat, että hän lausui jonkun -kohteliaisuuden, hän olikin sanonut vakavan, painavan sanan. - -"Kun sitte kaikki talossa olivat menneet levolle, hiipi Suse salaa -huonesta ja meni alas. Seuraavana aamuna tapasi vanhin sisar hänet -lehtimajassa istumassa, kädet lujasti puristettuina sylissään ja -tuijottaen eteensä maahan. Prinssi matkusti pois. - -"Hän odotteli kai, että tulisi kirje tai joku sanakin, mutta mitään ei -kuulunut. Silloin kehoitti hän molempia nuorempia siskojaan, että he -nousisivat vastarintaan isäänsä vastaan, ja menisivät yksinkertaisiin -porvarillisiin naimisiin. Sitte matkusti hän salaa Hampuriin ja asettui -asumaan erääseen vaatimattomaan perheeseen, sai niukan toimeentulon -neulomisesta ja synnytti tyttären. Kahdeksan yhdeksän vuotta eli hän -sitte vielä samassa perheessä; toiset sanovat: hiljaa ja itsekseen ja -onnellisena pikku tytöstään; toiset taas, että toisinaan kävi häntä -tervehtimässä upseereita. Sitte kuoli hän, nuorena vielä. - -"Hänen kymmenvuotias tyttärensä lähetettiin silloin ensin -Hilligenleihin. Mutta siellä oli pormestari Dusenschön jo kuollut. -Silloin lähetettiin lapsi noiden viiden siskon luo; nämä olivat -asettuneet erääseen aateliseen luostariin Itäholsteinissa, nypläilivät -pitsejä, olivat kovasti kauhuissaan sisarensa lapsesta etsivät -lohdutusta papin luona ja lähettivät lapsen takaisin Hilligenleihin. -Täällä kasvoi tämä yksinkertaisten ihmisten luona ja tuli hyvin -omituiseksi luonteeltaan. Toisinaan oli hän kovin ylpeä ja itseensä -sulkeunut, mutta samassa saattoi hän muuttua huiman vallattomaksi ja -kevytmieliseksi. Kun hän oli kahdenkymmenen, oli hän ennättänyt yhtä -pitkälle kuin äitinsä. Hänen tyttärensä sai taaskin aviottoman lapsen. -Se oli minun äitini; enkä minäkään ole joutunut naimisiin." - -Pieni uninen Rauh liikahti, kun kertomus oli loppunut. Samassa narahti -ovi pikaisesti ja kireään. Rieke Thomsen kääntyi raskaasti tuolillaan: -"Haluaako Liese mitään?" - -"Ei", vastasi pieni Rauh, "hän lepää ihan hiljaa ja on keltainen kuin -vaha." - -Silloin tuki Rieke Thomsen molemmat kätensä avaran tuolinsa nojaa -vastaan ja ponnistausi verkalleen seisomaan ja lähti varovaisesti -kapuamaan ylös kammariin, tukien kättään ovenpielusta vastaan. Stiena -Dusenschön jäi istumaan pöydän ääreen ja huojutti hiljaa päätään -edestakaisin ja hymyili suloisesti ja kuunteli juhlallista soittoa -itsessään, helmiripsut heläjöivät hiljaa ja myssynnauhat heiluilivat -verkkaan ja kauniisti. Siten istui hän ja näki ihmeitä mielessään ja -ajatteli: "Aatelismies hän on. Aivan varmaan joku aatelismies!" Hule -Beiderward seisoi ikkunan ääressä ja tuijotti ulos yöhön ja myrskyyn. - -Hetken perästä palasi Rieke Thomsen takaisin portaita, lapsi sylissään, -istuutui syvään hengähtäen taaskin pöydän ääreen, heittäysi raskaasti -isoon tuoliinsa ja sanoi takertuneella äänellä: "Liese Dusenschön on -kuollut." - -Silloin kirkahti Stiena Dusenschön kimeästi ja huusi Jumalaa ja kaikkia -ihmisiä avukseen. Pieni Rauh syöksyi ääntä laskematta ulos tuvasta. - -Hule Beiderwand oli lähtenyt ikkunan äärestä ja mennyt kammariin. Kun -hän hetken perästä jäykkine säärineen tulla kompuroi alas portaita, -lausui hän päätään ravistellen: "Kurjaa tämä on." - -Rieke Thomsen työnsi kahvikupin tylysti luotaan. "Vaiti siinä", sanoi -hän. "En ilkeä kuulla sanaakaan nyt." - -Mutta ukko pysyi asiassaan. "Mitä kaikkea on tässäkin rikottu", sanoi -hän; "kuninkaanpoika ja pormestari Dusenschön ja kaikki, jotka ovat -rikkoneet hänen sukuaan vastaan ja isäntä, joka ajoi hänet talostaan, -ja te molemmat, jotka ette tarkemmin hoitaneet häntä. Tämän kaupungin -nimi on Hilligenlei, tahtoo sanoa pyhä maa, mutta eläissäni en vielä -ole tavannut täällä ihmistä, joka olisi synnistä ja viasta vapaa." - -Rieke Thomsen iski kämmenellään pöytään ja sanoi pakahtuneella äänellä: -"Tuota en ilkeä kuulla. Meidän Herramme Jesus Kristus on lunastanut -meidät verellään; siten on minulle opetettu ja siihen minä uskon." - -"Älä nyt loruja laske!" sanoi ukko. "Onko koko Hilligenlein kaupungissa -ja rantavallin varteella yhtään ainoata lunastettua sielua, yhtään -ainoata pyhää? Kuinka paljon on vetelyksiä ja kevytmielisiä, kuinka -paljon tyhmyreitä tässä piskuisessa kaupungissa! Mutta sen sanon -teille: vielä on ilmestyvä uljas uskalias mies, hän on astuva esiin -kuin tuomari Israelissa, ja on kulkeva kuin puhdistava tuli läpi maan, -niin että se on tuleva pyhäksi niinkuin sen nimi." - -Samassa pujahti pikku Tiene Rauh sisään, ja heitti pöydälle erään -postikortin: "Tämän on kirjeenkantaja jättänyt meille, kun sinä et -ollut kotona, Stiena", sanoi hän, ja livahti samassa pois taas. - -Stiena Dusenschön otti kortin, pyyhki kyynelet silmistään ja luki -osoitteen: "Stiena Dusenschön, Hilligenlei", ja käänsi kirjepuolen -esiin kortista, siellä oli paljaita kirjavia kukkia ja alla pienellä -vapaalla tilalla sanat: "Etpäs osaa aavistaakaan." Se oli semmoinen -joutava tyhjänpäiväinen sananparsi siihen aikaan. "Oi", sanoi hän, ja -pyyhki kyyneliään, "katsos vaan! Se on häneltä! Kuinka kaunis kortti! -En osaa aavista! Mitä en osaa aavistaa?... Että hän on upporikas -mies! Ei... en osaakkaan. Rieke! Hän on aatelismies. Hän tulee, ajaa -vaunuissa ja noutaa lapsen ja minä lähden mukana." - -Rieke Thomsen otti kortin ja tarkasteli sitä ja sanoi: "Se on kaunis -kortti ja käsiala on hyvää... Mutta parasta olisi, Stiena, jos hänen -nimensä olisi tuossa alla." - -"On aivan yhdentekevää", tuumi ukko, "kuka ja mitä hänen isänsä on, -siitä vaan on kysymys, tuleeko hän auttamaan siinä, että tämä maa tulee -pyhemmäksi, tämä Hilligenlei. Siitä vaan." - -"Ah!" sanoi Rieke ärtyisästi. "Älä siitä nyt aina! Minä sanon, jos -hänen isänsä kirjoittaa tuollaisia postikortteja ja hänen äitinsä -on Dusenschön, niin tulee hänestä jotain ja sillä hyvä! Voimmehan -tiedustella korteistakin, Stiena. Herran nimeen, Stiena! Mitä kaikkea -saakaan ihminen kokea!... Ne ovat tuolla ylipöydällä." - -"Oo jaa!" sanoi Stiena ja nousi vilkkaasti ylös, myssyn nauhat -heilahtelivat ja helmiripsut laineilivat. "Kysyhän vaan korteista; -Herran tähden, mitä mahtanevatkaan ne sanoa!..." - - * * * * * - -Seuraavana aamuna istui Rieke Thomsen taaskin avarassa nojatuolissaan -jalat lämmittimellä, joka kärysi hiukan, katseli tiukkaan -satamapäällikkö Laun asuntoa kohden, ja odotti, että nyt vihdoinkin -tulisi sieltä kutsu. Ja istui ja odotteli neljä päivää ja näki -joka päivä luonaan parisenkymmentä vierasta, vanhoja ja nuorempia -naisia, jotka kaikki joivat kahvia hänen luonaan, ja valitteli heille -yksinäisyyttään, ja rupesi jo kantamaan salaista kaunaa koko lasta -kohtaan. Viidennen päivän aamulla, kun hän juuri oli ennättänyt taaskin -istuutua valtaistuimelleen, tuli satamapäällikkö Lau tien poikki, -kiskasi jykeällä kourallaan erään ikkunan auki, niin että haka lensi -irralleen, ja sanoi rattoisaan tyveneen tapaansa: "Viime yönä tuli -poika." - -Rieke oikaisihe suoraksi kuin tikku, loi tuikeasti pyöreät silmänsä -häneen ja sanoi: "Miksei minua noudettu?" - -"Niin tuota..." arveli Lau, "poika tuumi ett'ei ollut tarpeen, hän -tulisi omin neuvoin toimeen. Ja tässä", lisäsi hän, "ovat sinun -viisitoista groscheniasi." Ja hän laski kätilöpalkkion ikkunalaudalle. - -"Siitä pojasta ei tule mitään maailmassa" sanoi Rieke, "sen sanon -sinulle, jonninjoutava hänestä tulee". - -Kookas satamapäällikkö naurahti vaaleaan partaansa ja lähti. - -Silloin muisti Rieke Thomsen että Stiena Dusenschönin viisitoista -groschenia vielä olivat maksamatta ja odotti, kunnes Stiena kerran -taas pistäyisi kahville hänen luokseen, ja sanoi: "Kuulehan... ne -viisitoista groschenia." - -Stiena Dusenschön kääntyi hiukan, ja teki tämän liikkeensä näköjään -ikäänkuin jonkun ihmeenihanan, juhlallisen sävelen mukaan ja sanoi -happamen makeasti: "Minähän kerroin sinulle niin kauniin tarinan, -sill'aikaa kun Liese kuoli: rahoja et saa... Katsos, minä olen -teettänyt itselleni uudet ripsut ja ostanut parin uusia myssynnauhoja." - -Silloin joutui pikku Dusenschönkin Rieke Thomsenin epäsuosioon, vaikka -kortit olivatkin ennustaneet hänelle paljon hyvää, nimittäin rahaa ja -kunniaa. Nyt sanoi hän kaikille, jotka tulivat hänen luokseen: ei siitä -pojasta mitään tule. - -Ja lapset, pikku Dusenschön ja pikku Lau kasvoivat suuremmiksi ja -tulivat hyviksi ystäviksi. - -Ja kun he telmivät ja melusivat Satamakadulla, sydämistyi Rieke -Thomsen avaralla tuolillaan ja tapahtuipa toisinaan, että hän hyökkäsi -ylös, aukasi ikkunan ja toraili pikku Laulle: "Tyhjänpäiväinen vintiö -sinäkin!" ja pikku Tjark Dusenschönille sanoi hän: "Sinäkin mukamas... -et ole edes kätilömaksuasi suorittanut!" - -Mitähän mahtoivat kaksi pientä poikaa semmoiselle? Mitä apua siitä, -että satamapäällikkö venheeltään ja rantatokeelta käsin tyveneen -leveästi nauraen huusi pojalleen: "No, poikaseni, älä tuosta ole -milläsikään!" Mitä siitä, että Stiena Dusenschön ilmestyi ovelleen, -myssynnauhat heilahdellen ja makealla äänellä kutsui: "Tja... ark! -Minun oma Tja... ark'ini! Mun oma poikani! Tule kohta isoäidin luo?" - -Nyt asui satamapäällikön asunnon vieressä ja viistoon vastapäätä tuota -pitkää rakennusta eräs seppä. Tämän nimi oli Johann Friedrich Buhmann, -koko Hilligenlei kutsui häntä sentään lyhyesti vaan Jan Friechiksi. -Tämä oli roteva, pitkä mies, hiukset sekaiset ja kampaamattomat, -kasvot mustevat, silmävalkuaiset ja hampaat ainoastaan vilkahtelivat -keltaisina niistä. Hänen pitkä laiha vartalonsa näytti siltä kuin se -joka hetki olisi ollut menemäisillään hajalle, mutta leveä, jäykkä, -mustantumma nahkaesiliina, joka alinomaan kopahteli, milloin sieltä, -milloin täältä, piti sitä koossa. Niinpä näyttikin hän edestäpäin -katsottuna vielä jotakuinkin mukiin menevältä. Mutta takaapäin oli -jo arveluttavampaa. Esiliina ei ulettunut siellä enää yhteen, ja -niinpä oli hän siltä taholta ikäänkuin ilman siipisuojusta eikä siellä -ollut nähtävänä muuta kuin runsaasti vanhaa kulunutta housuvaatetta -ja ohut kuiva nahkarimsu, joka riippui alas esiliinasta. Kaikkihan -tietävät miltä näyttää vanha elefantti takaapäin. Kaikki pikkulapset -Satamakadulla pelkäsivät häntä, koska hän usein, kun he menivät ohitse, -kumaraharteisena ja kamalasti mörähdellen rämpi esiin pajastaan ja -kurotti karkeaa mustaa kättään heitä kohti. Itse asiassa ei hän ollut -lainkaan paha, oli vaan hupsu, eritoten hupsu juuri lapsiin. Ja laiska. - -Tämä nyt eräänä päivänä, kun lapset jo olivat noin kuuden vuoden, -sai viekotelluksi heidät pajaansa, ja rupesi heidän ystäväkseen ja -suojelijakseen tuota tukevaa eukkoa vastaan. Monet hetket istuivat he -hänen luonaan, kesäisin ulkona penkillä seinän vierustalla, talvella -alasimella ja ahjon partaalla, joka usein oli kylmä. - -Eräänä päivänä toi Tjark Dusenschön mukanaan sen postikortin, jonka -hänen isoäitinsä oli saanut hänen syntymäpäivänään. Se nyt antoi -aihetta syvämielisiin neuvotteluihin. Tuntikausia kynti tuo järeä -seppä järeine sormineen sekaisia hiuksiaan ja puhella murahteli -itsekseen ja piti korttia päivänvaloa ja aurinkoa vastaan, ja koetti -etsiä siinä jotain salakirjoitusta tai salamerkkejä, ja katsahti sitte -yht'äkkiä kirjoituksesta ylös ja alkoi hurjilla noenreunustamilla -silmillään tutkivasti tarkastella Tjark Dusenschönin kasvoja, -keksiäkseen niissä jotakin yhtäläisyyttä jonkun ylhäisen miehen kanssa -Hilligenleissä tai lähiseuduilla; ravisti päätään taas ja mumisi: "Et -osaa aavistaakkaan... et osaa..." Pieni Tjark Dusenschön istui häntä -vastapäätä ja katsoi suurine kirkkaine silmineen häneen ja lopuksi -koski tuon suuren rotevan sepän syvä mietiskely niin hänen sydämeensä, -että hän rupesi itkemään. Silloin sai hän pikku Lau'lta torat ja -selkäsaunan. Tjark Dusenschönistä koitui poika, jolla oli vahva -puolensa itkemisessä, ja pikku Lausta semmoinen, jolla oli luja nyrkki. - -Hule Beiderwand taas, hän, joka oli ollut ratsastavana poliisina -Gottorpin ja Kielin välillä, hän seisoili tuon pitkän rakennuksen -ikkunassa ja katseli kumpaakin poikaa, ja huomasi pian, ettei Tjark -Dusenschön ollut oikeaa maata. Oli vetelys. Silloin kiinnitti -hän toivonsa joksikin aikaa Pe Ontjes Lau'hun. Tämä oli roteva, -karskiryhtinen poika, olossaan ja menossaan tyven ja varma, ja osoitti -käskijän taipumuksia. Mutta sitte kuuli hän kerran Mars Wiebersiltä, -satamakoulun opettajalta, että oli tuiki mahdotonta päntätä Lau'n -päähän kertomataulua. Silloin raukesi Hule Beiderwandilta sekin toivo. -Täytyi olla tietojen alkeet selvinä sillä miehellä jonka piti nostaa -kokonainen maa velttoudesta, vääryydestä ja kaikellaisesta muusta -puutteellisuudesta terveyteen, niin, vieläpä pyhyyteen. - -Niinpä kääntyi ukko ikkunasta pois ja meni veljensä vuoteen ääreen, -veljensä, jonka hän viisikymmentä vuotta sitten, kun hän vielä oli -nuorena isäntänä Hindorffissa, oli ottanut kuolevilta vanhemmiltaan -hoitaakseen. Tämä oli nuoruudestaan asti ollut rampa ja oli nyt jo -kolmekymmentä vuotta ollut vuoteen omana. Hän istuutui hänen vuoteensa -ääreen ja rupesi lukemaan hänelle raamatusta ja virsikirjasta ja -Lutherin kirjoista. Eikä heittänyt toivoaan. Hän odotti että ehkä -piakkoin muuttaisi tähän pitkään rakennukseen joku nuori aviopari, tai -että mahdollisesti tuolta tuoltapuolen, Freestedt'in kouluhuoneesta, -missä nyt asui vanha yksinäinen aviopari, alkaisi taimia uusi elämä -ja joskus taas vilkkuisi tuo tuttu valkea lahden yli. Hän kuvitteli -nimittäin että tuolla yläällä vapaalla rantavallilla, meren kasvojen -edessä, meren, joka milloin on valoisa kuin aurinko, milloin kolkko ja -synkkä kuin kammotus itse, että siellä piti sen lapsen syntyä, jota hän -odotti. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Ja katsoppas: kun opettaja Freestedtissä, siellä ylhäällä vallilla, oli -kuollut, tuli hänen sijaansa uusi opettaja. Tämän nimi oli Wilhelm Boje. - -Tämä ei ollut ikinä vielä koskenut naiseen, paitsi kerta, kun -hän, kuin huomaamattaan, oli koskettanut erään ystävänsä sisaren -kättä, ainoastaan tietääkseen, miten tuntuu naisen ruumis käteen. -Mutta silloin oli hän ollut vielä kovin nuori, nyt oli hän -kahdenkymmenenneljän vanha. - -Hän oli jo edeltäkäsin ilolla ajatellut aikaa, jolloin hän olisi -ensimmäisessä virassaan. Hän oli kuvitellut perin mukavaksi, kun -hän joka päivä koulutyön jälkeen -- ja tehtyään kävelymatkan -rantavallille saisi istua lukeskelemaan niitä ihania kirjoja, jotka hän -seminaariaikoinaan suurella vaivalla oli saanut kootuksi itselleen. -Tarina Odysseyksesta, tuo kamalan ihana kappale kuningas Macbethista ja -professori Faustista, ja kertomus Robinsonista ja muutamat muut, olivat -hänestä kuin kirkkaita maljoja, joihin kun katsoo, niin näkee kuin koko -elämän läikkyvän ja leikkivän. - -Mutta hän ei ollut vielä ollut neljääkään viikkoa tyhjässä hiljaisessa -asunnossaan, kun tuli maaliskuu. Ja hän rakastui. - -Ei hän tiennyt, miten hänen kävi. Oli vaan niin haikea ihana aika. - -Hän seisoi hetken pienen kirjapöytänsä ääressä, ja otti käteensä jonkun -kirjan; mutta ajatukset livahtivat kohta jonnekin muualle. Hän oli -kyllä lukevinaan vielä, mutta ajatukset olivat jo poissa; ja yht'äkkiä -tulvi häneen niin suuri ilo, että hän laski kirjan kädestään, otti -molemmin käsin vaaleaan tukkaansa ja kirkahti paljaasta riemusta. Niin -autuaaksi tuli hän ajatellessaan häntä. Niin rakasti hän häntä jo, -vaikkei hän vielä ollut ikinä nähnytkään häntä. - -Usein meni hän avarampaan etuhuoneeseen, joka vielä seisoi tyhjänä, -ja koetti kuvitella, miltä näyttäisi, kun hän olisi täällä asumassa -hänen kanssaan. Tuossa porstuaseinällä seisoisi sohva; siinä istuisi -hän iltaisin hänen kanssaan ja hyväilisi ja suutelisi häntä... -Sitte meni hän välikölle, kosketti kädellään vaatekaappiin ja sanoi -itsekseen: "Tuolla on hänen sunnuntaipukunsa riippuva..." Meni -kyökkiin sitte ja asettui seisomaan lieden ääreen, vähän syrjempään, -ett'ei hän olisi tiellä, mutta hän kuuli kuitenkin, kuinka hän torui -ja sanoi, ett'ei hän kärsi, että joku seisoo ja katselee kun hän -keittää... Hän meni puutarhaan, ja huusi ja kutsui häntä, mutta hän -pysyi hiljaa. Silloin alkoi hän etsiä häntä, ja kas, tuolla hän -lymyilikin karviaismarjapensaan varjossa. Hän torui häntä että hän -söi tuommoisia raakiloita, hän kielsi kyllä, ja väitti ettei hän -ollut syönyt mitään, mutta kuoret, jotka olivat maassa, ilmaisivat -hänet. "Eipäs", sanoi hän, "mikä lapsi sinä vielä olet! Mikä armas -ihana ihmeellinen lapsi!..." Illalla ennenkuin hän meni nukkumaan, -meni hän keskihuoneeseen, joka sekin seisoi vielä ihan tyhjänä; mutta -rakastuneessa kaihomielessään näki hän vuoteen ja näki hänet seisomassa -sen ääressä. Hän oli komea ja uhkui nuorekasta voimaa, ja raskaitten -vaaleitten hiusten alla, jotka pitkinä ja suorina riippuivat alas, -säihkyivät ylpeät ripeävälkkeiset silmät, niiden katse, joka oli -luotuna häneen, ei ollut hyvä eikä armas, oli älykäs ja kirkas. Mutta -sitte kohotti hän yht'äkkiä molemmat kätensä, niin että koko hänen -yläruumiinsa kohosi, ja laski ne hänen kaulansa ympärille ja oli sulaa -armautta; ja hän sai nähdä ihaninta, mitä Jumala oli luonut... Niin -selvästi näki hän hänet edessään, vaikkei hän vielä tietänyt, kuka hän -olisikaan edes. Oli se autuas haikea aika. - -Tuli vihdoin päivä, jolloin hän oli aivan erikoisesti levoton. Koko -päivän ajatteli hän taukoamatta häntä, ja illalla tapasi hän itsensä -kumartumassa vuoteensa ylitse ja puhumassa ihmeellisellä oudon -ystävällisellä ja herkällä äänellä, jommoista häneltä ikinä ennen ei -ollut kurkusta lähtenyt: "Sinä, kuule... tytölle pitää tulla nimeksi -Heinke ja pojalle Piet." - -Silloin säikähti hän ja ajatteli: "Kiitos Jumalan, että asun ihmisten -keskellä! Ja että on maailmassa tyttöjä viljalti kuin vatukkoja -pensaassa. Minä etsin hänet, jota tarkoitan, ja menen naimisiin." - -Seuraavana päivänä kuuli hän, että Hilligenlein puolella piti olla -suuret talonpoikaistanssit: silloin odotti hän kunnes satamapäällikkö -Lau tuli venheineen Freestedtin puolelle, ja meni hänen mukanaan -Hilligenleihin. - -Kun hän tuli tanssisaliin, näki hän nuorten tyttöjen joukossa, jotka -istuivat pilarien luona, erään, joka hyvin paljon muistutti sitä kuvaa, -jota hän kantoi mielessään. Hän oli muhkeavartaloinen, ja hänellä -oli vaaleat hiukset; ja kun hän nousi ja lähti tanssimaan, kantoi -hän nuorta raikasta kauneuttaan kuin ruhtinatar loistoaan. Kun neito -useampaan kertaan tanssi hänen ohitsensa, näki hän, että hänellä oli -kauniit syvät silmät, jotka hänen viatonta sieluaan säteillen olivat -yht'aikaa sekä ylpeät että kaihtivat ja hän alkoi pitää hänestä -vielä enemmän. Hänen vartalonsa nuortea voimakkuus ja hänen pienten -vaaleitten kasvojensa ankara terve armaus tenhosi niin hänen mielensä, -että koko hänen sielunsa herkkeni iloiseksi ja rakastavaksi hänelle. - -Sattui silloin, että neito hänen kohdallaan lakkasi tanssimasta, ja -astui hänen ohitsensa nojautuen tanssijansa käsivarteen ja arasti -katsahti sivulleen miehiin ja sattui silmillään häneenkin. Silloin -livahtivat tytön silmät pikaisesti pois -- siten yrittää lentävän -haukan edestä pakoon kyyhky -- meni pää kumartuneena edelleen ja -ajatteli: mikä pitkä komea mies hän oli, ja kuinka hän katsoi minuun... -Oi, kun tulisi hän pyytämään minua tanssimaan. - -Mutta järjestyksen laita tanssisalissa oli vähän niin ja näin, isäntä, -nuori Ringerang, kun on nahjus ja vetelys kuin märkä pyyhinliina. -Soiton alkaessa hyökkäsivät miehet yhdessä rymäkässä halutuimpia -tanssijattaria kohden, niin että joka kerta syntyi sopimaton tungos. -Wilhelm Boje yritti pari kertaa tytön luokse, mutta turhaan ja jätti -sitte yrittämästäkään ja seisoi nyt ja tuijotti synkkänä eteensä. - -Tyttö oli koko ajan silmäkulmainsa alta pitänyt häntä tarkasti -silmällä. Ja kun hän nyt taaskin oli tanssimassa, ajatteli hän -sekaisessa oikullisessa nais-mielessään: "Minä teen sen... en tee, -tänään on hän tuossa, sitte en enää ikinä elämässäni näe häntä... Minä -teen sen..." - -Samassa lensi tytön kenkä Wilhelm Bojen eteen. - -Tyttö kirkahti matalaan: "Oi", sanoi hän Bojelle, "kenkäni lensi -jalastani", ja kääntyen tanssijaansa sanoi hän: "Nyt tuli tanssista -loppu, solki meni rikki", ja kumarsi hänelle. Tämä lähti. Sillä hän oli -nuori ja tuhma vielä. - -"Ellet enää voi tanssia", sanoi Wilhelm Boje matalaan ja takertuvalla -äänellä, "niin lähde kanssani". - -Tyttö laski kätensä hänen käsivarrelleen, katsahti kenkäänsä, livahutti -sen jalkaansa ja sanoi hiljaa: "Emme tuonne tarjoiluhuoneeseen viiniä -juomaan, vaan ulos." - -"Minä menen edellä", sanoi Wilhelm Boje matalaan, "tule sinä jälestä." - -Hän lähti ja sekaantui tungokseen; eikä löytänyt ensin tyttöä, kun hän -tuli ulos lehdettömäin kastanjoiden alle, joiden varjossa jo hämärti. -Mutta sitte näki hän hänet seisomassa sillalla, joka johti linnahaudan -yli kaupungin puistoon. Linnaa ei ole enää ollut ammoisiin aikoihin -olemassa. - -Tyttö laski kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi: "Minun isäni on -täällä Hilligenleissä. Jos hän näkee minut, saan minä torat." - -"Oh", sanoi Wilhelm, "älä semmoisista nyt." - -Tyttö naurahti matalaan: "Enkö saa siitä puhua?" - -"Et", sanoi Wilhelm. - -"Mistä sitte?" - -"Siitä, pidätkö sinä minusta." - -Tyttö kumartui hiukan käydessään ja sanoi verkkaan ja arkaillen: -"Pidätkö sinä sitten minusta?" - -"En ikinä eläissäni ole vielä suudellut tyttöä... eikä ole yhdenkään -käsi tätä ennen levännyt käsivarrellani. Jos minä jotakin alan -rakastaa, niin on se vakava asia." - -Tyttö kumartui taas hiukan ja katsoi taaskin maahan ja sanoi arasti: -"Se on minullekin vakavin asia maailmassa." - -Silloin pysähti Wilhelm, ja otti häntä kädestä ja pyysi: "Katsohan ylös -toki ja katso minuun." - -Mutta tyttö piti silmiään maahan luotuina vaan ja päätään kumarrettuna; -hän arkaili näyttää kasvojaan, jotka tuo äkillinen rakkaus pahasti oli -hämmentänyt, kuten hän hyvin tunsi. Huojuvain oksien välitse vilkahteli -valovälkkeitä, jotka leikkivät hänen hiuksillaan. - -Silloin laski Wilhelm kätensä hänen otsalleen ja taivutti hänen -päätään taaksepäin ja sanoi rukoillen: "Annahan toki", ja suuteli -häntä arasti, ja kun tyttö silmät alas luotuina pysyi hiljaa, suuteli -hän häntä uudelleen ja uudelleen. Sitte lähti tyttö hitaasti käymään -hänen rinnallaan, molemmat kätensä hänen käsivarrellaan ja luottavasti -lähestyneenä häntä, silmät taaskin maassa. - -"Eikö isäsi sallisi, että sinä käyt tansseissa?" - -"Ei", sanoi hän, "hän tahtoo pitää meidät kaikki kotona, että hänellä -olisi helppoja työjuhtia. Meidän talomme on pahasti velkaantunut. Minun -vanhempi siskoni on jo perin kuihtunut ja kuivunut". - -Wilhelm joutui ihan suunniltaan: "Siten ei saa sinulle tapahtua. -Sinulle?... Sinä et saa jäädä naimattomaksi." - -"Ei ole aikomuksenikaan", vastasi hän. "Mutta kuka huolii minusta?" - -"Niin, kenen sinä tahdot? Kas, siitä se riippuukin! Näytäshän nyt -silmäsi minulle. No, katsohan ylös nyt ja katso minuun. Älä nyt ole -noin säikäyksissäsi... Noin!... Mitkä kirkkaat älykkäät silmät sinulla -ovatkaan! Tuota, sanohan, miltä sen pitää näyttää, josta sinä voisit -pitää?" - -Tyttö katseli hetkisen liikahtamatta ja ystävällisen uteliaasti häneen, -sitte kohotti hän kätensä hellästi ja arasti, aikoi kai laskea ne hänen -olalleen, mutta ei saanutkaan suoritetuksi sitä liikettä ja sanoi -liikuttavasti hämillään: "Noin melkein kuin sinä." - -Wilhelm silitti kädellään häntä: "Kuinka armas sinä olet." - -He olivat vielä kokonaan vaipuneet katsomaan toisiaan silmiin, kun -kastanjoilta käsin alkoi kuulua askeleita. Leveähartiainen raskaan -työn jäykistämä mies meni ohitse ja sanoi käreällä äänellä: "Sinä -tulet kotiin." Tyttö erosi sanaakaan sanomatta Bojesta ja lähti isänsä -rinnalla puistokäytävää pitkin ja hävisi näkyvistä. - -Silloin kiersi Wilhelm Boje jalan ympäri lahden Freestedtiin ja palasi -takaisin tyhjään kotiinsa. - -Seuraavana päivänä ajatteli hän: "Kuinka omainen hän olikaan ja -armas ja ihmeellinen! Ja mitkä suloiset valkeat kasvot." Seuraavana -päivänä kuvaili hän itselleen, kuinka nyt hän, jonka hän nyt siis -jo tunsi, asuisi tässä talossa, ja kävi joka huoneessa, ja näki -hänet kaikkialla... Kolmantena päivänä sai hän kirjeen häneltä, se -oli kirjoitettu perin sekaisella käsialalla -- oli aivan ihme ja -kumma kuinka tuo suuri älykäs tyttö saattoi kirjoittaa tuommoisia -turhanpieniä epätasaisia kirjaimia. Hän kirjoitti kielellä, joka ei -ollut aivan moitteetonta yläsaksaa: "Minun pitää sittenkin mennä -naimisiin, serkkuni kanssa Krautsielistä. Hänellä on pieni maatila -rantavallin vierellä, eikä tarvitse myötäjäisiä, sanoo isä, ja he -voivat kyntöaikana säästää kaksi hevosta, jos he vuoroin lainaavat -hevosensa tointoiselleen, sanoo hän. Serkku on vielä ihan nuori, ja iho -karkea kuin luusta ja hirveän töykeää koskettaa, mutta luulen, että -sittekin menen hänelle, sillä mitä minä muutakaan? Sittehän selkeän -toki isästä. Minun ikkunani on viimeinen vallillepäin länteen. Mutta -mitä siitä? Kaiket yöt ajattelen minä opettajaa Freestedtissä, ja -tahtoisin hirveän mielelläni tietää, vieläkö hän pitää minusta." - -Silloin puki hän illalla, kun tuli pimeä, paksun talvitakin ylleen ja -meni rantaan, irroitti rapupyydystäjä Paulsenin venheen ja sousi ulos -lahdelle. Hän toivoi voivansa laskuvirran mukana tunnissa ennättää -Krautsieliin, virta nimittäin vie viistoon poukaman poikki sinne -kohden. Aamusti aikoi hän palata takaisin vastakkaisen virran mukana. - -Aivan laskujensa mukaan tulikin hän virran vetoon, piti tarkkaa huolta -siitä, että valot Hilligenleistä käsin näkyivät hänelle oikealta -taholta ja tarttui airoihin. Kun hän hetken perästä, jonka hän arvioi -liika lyhyeksi, häntä kun nuoruutensa, ajatuksensa ja virta kiidättivät -yhtä nopeasti, loi katseensa ylös, olivat nuo valkeat pilvikaritsat -hävinneet, jotka äsken olivat laumoina karehtineet taivaalla; niiden -sijasta oli kohonnut sinne ylös yksinäisiä raskaita mustia lehmiä, -jotka verkkaan ja hitaasti käyskelivät taivaan laitumilla; rantavalli -oikealla, jonka tumman suoran ääriviivan hän äsken vielä selvästi oli -eroittanut, oli kadonnut. Silloin kävi hän levottomaksi ja tarttui -voimakkaasti airoihin, päästäkseen taas vallin näköpiiriin. Nousi -terävä kylmä tuuli, jonka suunnasta hän ei ollut selvillä. Ympärillään -ei näkynyt muuta, kuin harmaita mustia aaltoja, jotka kasvoivat -suuremmiksi ja vyöryivät laakeampina ohitse, yllä taivas, joka häämötti -vähän selkeämpänä. Silloin alkoi häntä palella, ja hän alkoi torata -tyttöä: Maksaa saa hän tästä, mitä hän tässä nyt on saanut aikaan. -"Maksaa saa hän!" Aivan harmistuneena ja äissään jätti hän sikseen -enää pyrkiäkään päämääräänsä kohden, ja päätti aamun sarastukseen asti -soutaa näin virtaa vastaan, jotta hän pysyisi lämpimänä, eikä ajautuisi -liika kauas ulos merelle. - -Hän oli tuskin päättänyt tämän, kun alkoi viistoon edessä verrattain -lähellä tuikottaa omituinen kirkas valo. Valo, joka lähti... niin -näytti hänestä, kuin jostain tornista. Ja torni... huojui verkalleen -edes ja takaisin? Ja seisoi keskellä kuohuvaa virtaa? Ja valo oli -niin punertava ja tulinen ja riippui korkealla ylhäällä, ikäänkuin -heilahtelisi se hiljalleen jossakin laessa? Hän tuijotti sinne suu ja -silmät selällään, ja souti varovasti -- yks' -- kaks' -- yks' -- kaks' --- sinne kohden. - -Yht'äkkiä tunsi hän sen. Herra armahtakoon! Sehän oli majakkalaiva. -Majakkalaiva, joka on ulkona poukaman suulla! Herra armahtakoon! Niin -kauas ulos oli hän siis jo ajautunut! - -Hän sousi sen luoksi, sai käteensä erään köyden, sitoi venheensä -kiinni, ja kiipesi kannelle. - -Kaksi merimiestä nojausi reilinkiä vastaan, ja katselivat häneen, -toinen niistä virkkoi: "No?... mistä sinä tulet..." - -"Minä olen opettaja Boje Freestedtistä", sanoi hän, "minun piti laskea -yli Hilligenleihin, mutta eksyin." - -"Se ei ole totta", sanoi merimies, "sinä aioit Krautsieliin Hella -Andersenin luo". - -Boje tuijotti ällistyneenä merimiehen laihanmuseviin kasvoihin, joista -katsoi häneen pari älykästä syvällä välkähtävää silmää: "Kuka _sinä_ -sitte olet?" sanoi hän, "kun sen tiedät?" - -"Minä olen Thoms Jans... minun vaimoni kirjoitti siitä minulle. Hän oli -nähnyt, kuinka Hella Andersen tanssi kengän jalastaan. Hän tuntee Hella -Andersenin hyvin, hän on palvellut heillä. Näetkös!" - -"Ja mitä on sinun vaimollasi tekemistä Ringerangilla tansseissa, -sill'aikaa kun sinä istua kökötät täällä." - -"Meillä on kolme lasta, näetkös; sentähden koettaa hän hankkia vähän -lisäansiota. Hän on Ringerangilla tarjoilijattarena... Tulehan nyt -siitä, sinähän palelet." - -Portailla seisoivat kapteeni ja puosu, ne kuuntelivat päätään -pudistellen Bojen kertomusta ja sanoivat Thoms Jans'ille: "Saat -tästä myöhemmin laskea hänet maihin." Enempää huomiotta eivät he -kiinnittäneet vieraaseen. - -Tämä istui kajuutassa erään merimieskistun äärimmällä kulmaukselle, -siten, että hänellä oli pieni rautakamiini, joka oli hieman lämmin -vielä, polviensa välillä, hampaansa kalisivat ja hän vapisi vilusta. -"Oletko jo kauan palvellut majakkalaivalla?" kysyi hän. - -"Kolme vuotta jo", sanoi Thoms Jans. - -"Miekkonen!" sanoi Vilhelm Boje, "mutta sanohan: miten kestät olla -täällä. Kolme vuotta poissa vaimosi luota? Niin, jos hän olisikin -tuhannen penikulman päässä sinusta. Mutta näin? Pari penikulmaa vaan -erillään. Sepäs mahtaa tuntua hitolta." - -"Niinpä niinkin", tuumi merimies, "mutta mitä tehdä?" - -"Kuinka niin?" - -"Niin, näetkös; ensinnäkin on työnsaanti Hilligenleissä ylen tiukalla. -Talvella saat olla kymmenkunta viikkoa ihan joutilaana; tiedäthän, -koko Hilligenlei nukkuu. Niin, ja sitte... niin... näetsä... me saimme -kolmena ensimmäisenä vuonna kohta kolme pikku tyttöä; silloin tuumin -minä: saakos tämä meno jatkua?..." - -"Ja siksi lähdit sinä majakkalaivalle?" - -"Siksi". - -"Ja olet nyt kolme vuotta ollut vaimosi luota poissa?" - -"Niin tuota, olenhan tuolloin tällöin käynyt siellä... noin joka kuudes -viikko; mutta olen pysynyt hänestä erilläni... ymmärrät..." - -"Mutta tuohan on mieletöntä", sanoi Boije ja otti koko kamiinin ja -siirsi sen varovasti lähemmäksi itseään. "Aivan mieletöntä... Mitä nyt -on koko elämästäsi?" - -"Niin", sanoi Thoms Jans ja vilkasi kulmainsa alta viisailla syvillä -silmillään Bojeen, "se on kamalaa. Koko elämä tyhjää... tyhjää vaan. -Mutta näes... jos siitä nyt tulisi poika?... Nuo kolme tyttöä kyllä -löytänevät kunnon miehen itselleen. Mutta jos tulee poika?" - -"Jos tulee poika? Entä sitte? Levität pöytää vaan ja olet hyvilläsi." - -"Niinkö? Mutta entä sitte myöhemmin? Näes... minulla oli lapsena -semmoinen mieli, ikäänkuin tarvitsisi minun aina ja aina vaan -oppia, en saanut koskaan oppia ja lukea kyllikseni. Opettaja sanoi -isälleni: onpa sääli, että pojan pitää palvelukseen; mutta minun piti; -kymmenen vanha olin silloin. Piti juuri alkaa oppia, silloin oli -kaikki ohitse. Tykkänään... Seitsemän vuotta sitte, kun juuri olin -palannut sotapalveluksesta, palvelin Hargen Jansenilla, tiedäthän, -Süderwischissä. Tämän luoksi tuli vierailemaan hänen veljensä, pappi. -Sen kanssa sain samoilla kolme neljä päivää, milloin rannikolle, -milloin ylös nummikyliin; se etsiskeli, tapaisiko hän vielä missään -lapsuuden jälkiään. Niinä kolmena päivänä, jotka istuin hänen -kanssaan rattailla ja pidin ohjaksia, puhui hän kanssani kaikesta, -mikä koskee ihmiskuntaa, ja mitä oppineet siitä ovat tuumanneet: -uskonnosta ja hallituksesta ja valtiopäivistä ja itsehallinnosta -ja kaupasta ja teollisuudesta ja maanviljelyksestä. Mutta se ei -ollut minulle miksikään hyväksi, sillä kun ne kolme päivää olivat -ohitse, ja minun taas piti talliin ja illalla taaskin istuin yksin -kammarissani hevostallin vieressä, ilman kirjaa ja ilman paperin -palastakaan kädessäni: niin sanon sinulle, ikinä elämässäni en ole -ollut onnettomampi kuin silloin. No, ja siten on se vielä, ja siten -on se oleva aina. Tiedätkö, miltä se tuntuu. Sinulla on suuri tyhjä -oltava päässäsi, ilman väliseiniä, ilman ikkunoita ja huonekaluja, -eikä kukaan asu siellä. Ymmärrätkö sitä? No niin ja. Ja nyt? Tytöt -eivät ole niin opinnälkäisiä. Mutta jos siitä tulee poika? Pitääkö -sen joutua samaan kurjuuteen? Pitääkö hänenkin kuleksia koko elämänsä -ajan samallainen tyhjä autio oltava päässään? Ymmärrätkö sitä?... No -niin... Siinä tapauksessa tiedät myöskin, miksi minä kyyristelen täällä -majakkalaivalla." - -"Pidätkö paljon vaimostasi?" kysyi Boje. - -"Siitä ole varma!" sanoi Thoms Jans. "Hän on armas pikku vaimo." Hän -tuki päätään kumpaakin kättään vastaan ja vaipui mietteisiinsä. - -Kolme merimiestä astui kajuuttaan ja istuutuivat. Yksi heistä alkoi -puhdistella piippuaan, molemmat toiset katselivat hänen työskentelyään. -He eivät virkanneet sanaakaan. - -Thoms Jans kohotti päätään ja virkahti ajatuksistaan: "Sanohan, -timperi, oletko koskaan elämässäsi tuntenut itsesi oikein onnelliseksi?" - -"Mistä minä tiedän", vastasi tämä. "Oikein onnelliseksi? Enpä tiedä. -Ehkä joskus kun olin aivan nuori vielä." - -"Muistele nyt", sanoi Thoms Jans. - -"Ah, sinuakin!" sanoi timperi ja kaiveli piippuaan... "Olet utelias -kuin lapsi... Oikein onnellinen?... Sitä en tiedä. Niin... kerran, -noin kuus seitsemän vuotta sitte, kohdakkoin sodan jälkeen, menin minä -merimiehenä eräässä rahtihöyrylaivassa Lontooseen: silloin sattui -meille omituinen tapaus... Oli eräs matkustaja laivalla, pienenläntä -mies, kasvonsa näyttivät minusta hieman juutalaisilta. Tämä tuli -eräänä iltana kun minulla oli vapaavahti... me mennä jyskytimme -par'aikaa puuskuvaa luodetuulta vastaan... luoksemme koijuun; Rob. -Stewensillä oli par'aikaa raamattu avoimena pöydällä: mahtoi siis olla -sunnuntai-ilta. Niinpä siis, mies tulee koijuumme, menee istumaan, -näkee kirjan siinä pöydällä ja arvaatkaas! -- lyö kämmenellään kirjaan -ja sanoo: 'Kirja tuossa on paras kirja maailmassa, ja kuitenkin on se -syypää siihen että maailmassa on niin paljon kurjuutta ja tuhmuutta. -Niin, siten sanoi hän... jotenkin siten'." - -Thoms Jans oli kohottanut päätään. Hänen silmänsä sinkoavat kohden -timperin vanhoja parrakkaita kasvoja: "Jatka." - -"Rikkaat ja papit", sanoi juutalainen "ne sirottavat santaa silmiimme, -ja raamattua käyttävät tähän tarkoitukseen. Niin, siten hän sanoi. Se -oli hänen käsityksensä." - -Thoms Jans tuijotti Bojea kasvoihin. "Mitä sanot sinä siitä, -opettaja?..." - -"Se on ollut joku sosiaalidemokraatti", sanoi Boije: "Olen kuullut -semmoista ennenkin. Sosiaalidemokraatti! Mutta mitä semmoisista! -Ajattele ennemmin, kuinka pääsen Krautsieliin." - -"Jatka." - -"Niin, mitä hän muuta vielä puhui? Hän sanoi, että asiat tulisivat -vielä muuttumaan. Perinpohjin! Ja pian!" - -"Sitä en ymmärrä", sanoi Thoms Jans. - -"Et ymmärrä miekkonen? Kaikki yhdenvertaisiksi! Kaikki -yhdenvertaisiksi! Siten sanoi hän. _Yhdellä_ rikkaalla, sanoi hän, on -peltoa paljon ja suuret metsät, siksi pitää kymmenen köyhän palella -lapsineen ja seistä värjöttää kadulla tai asua huoneissa, joihinka ei -aurinko ikinä paista. _Yksi_ rikas saa käydä hienoissa vaatteissa, saa -nähdä maailmaa, saa ostaa lapsilleen kaikki kirjat, joita he haluavat; -siksipä pitää kymmenen köyhän lapsineen elää vaivassa ja ahdingossa -ja tietämättömyydessä. Kaikki se on muuttuva toiseksi, sanoi hän. Kun -silloin kaksi lasta lepää kehdossa, sanoi hän, niin silloin ei sanota: -kreivinlapsi ja rikkaan lapsi ratsastaa edellä ja työmiehen lapsi saa -tulla köntystää jälestä. Vaan molemmat ratsaille! Ja nyt: kummassa on -miestä ratsastamaan? Kumpi putoaa satulasta?... Ymmärrättekö? Jotta -kansan parhaimmat veisivät kansaansa eteenpäin. Ymmärrättekö? Siten -sanoi hän." - -Thoms Jans oli noussut pystyyn. "Niinkö?" sanoi hän hitaasti ja -painavasti. "Vai siten sanoi hän? Ja... mitä sanoi hän siitä?... onko -niitä semmoisia jotka myöskin uskovat tuohon?" - -"Hampurissa ja Berliinissä, sanoi hän... käy tuhansia heidän -kokouksissaan. Heillä on edustajia valtiopäivilläkin jo." - -"Ja tuo, mitä hän sanoi lapsista?" sanoi Thoms Jans ja tuijotti häneen. -"Että ne, joilla on älyä päässä, että niiden pitää päästä eteenpäin? -Sitenkö hän sanoi?" - -"Siten sanoi." - -"Siinä tapauksessa..." sanoi Thoms Jans, "... minulla on loma nyt... -siinä tapauksessa menen minä kautta totisen Jumalan... minä menen... -pois majakkalaivasta, ja uskallan sen!... Uskaltaa tahdon... Ja -paikalla... Minä... minä menen Hilligenleihin. Tule, opettaja, minä -vien sinut Krautsieliin, ja menen sieltä Hilligenleihin." - -Timperi pyhkäsi kädellään partaansa ja katsahti toisiin: "Uskaltaa -aikoo hän?" puhui hän... "mitä aikoo hän uskaltaa?" Toiset ravistivat -päätään... "Olipa täällä kerran eräs, täällä laivassamme", -kertoi timperi, "hän oli myöskin nuori mies, kävi päivä päivältä -vaiteliaammaksi ja vaiteliaammaksi, tuijotteli päivät pääksytysten -Blausandin meriviittaa kohden, tuijotti ja tuijotti. Sitte yht'äkkiä, -iltasella, noin tuossa hämärissä, sanoa tokaisee hän minulle: Timperi, -sanoo hän, eikö tuolla seiso minun vaimoni? Mies luuli -- Jumala -paratkoon -- Blausandin pitkää turjuvaa meriviittaa, joka on ainakin -viisitoista metriä korkea, vaimokseen. Silloin täytyi minun viedä -hänet maihin... Tämmöinen majakkalaiva ei ole mikään paikka nuorille -miehille. Nyt on Janskin sekaisin. Uskaltaa aikoo hän...? Mitä aikoo -hän uskaltaa?" - -Sillävälin olivat nämä kumpikin jo kavunneet yli reilingin ja sousivat -nyt vuorotellen, alkoi vihmoa kylmää sadetta, joka perin pohjin kasti -heidät ja noin tunnin kestävän soudun jälkeen saapuivat he läpimärkinä -Krautsielin rantaan. Vaiteliaina ja kylmästä jäykkinä mennä jöntystivät -he vallia pitkin, puuskuilevaa tuulta vastaan, kunnes Thoms Jans sanoi: -"Näetkös?... tuolla alempana, tuolla noiden tummien poppelien varjossa? -Siellä on talo." Ja kun toinen sanaa sanomatta lähti laskeutumaan -vallin vierrettä, huusi hän hänelle jälestä: "Käy käsiksi vaan! Muuten -ei hellitä ukko tyttöään sinulle." - -Boje ei kääntynyt juostessaan taakseenkaan, sanoi vaan: "Pidä sinä -huolta omasta asiastasi vaan, kyllä minä omastani pidän." - -Kun hän läheni taloa, niin näki hän jo, ennenkuin hän vielä eroittikaan -eri ikkunoita, Hella Andersenin. Hän istui ikkunalaudalla, laski -käsivartensa hänen ympärilleen ja säikähti: "Jumalani, kuinka märkä -sinä olet ja palelet... Oh, sinua! Tule nopeasti sisään! Tule, sinun -pitää mennä minun lämpimään vuoteeseeni! Tule... Sinä kuolet viluun." - -Silloin astui hän ikkunasta sisään. - -"Sinä", sanoi hän ja sulki tytön lujasti syliinsä. "Kuule, serkustasiko -tulee mies sinulle, sarvikuoriaisesta? Että isäukkosi säästäisi yhden -hevosparin?" - -Tyttö nyökäytti päätään ja puristausi häntä lähelle. "Älä jätä sinä -minua!" - -"Minäkö sinut jättäisin?... Minä _sinut_ jättäisin?... Kuinka -hurmankaunis sinä olet!" - -Nyt kävi hän hänen luonaan kuuden viikon ajan. - -Silloin oltiin niin pitkällä, että tytön piti kertoa asiasta isälleen. - - * * * * * - -Ja kun aika tuli, syntyi pitkässä rakennuksessa Hilligenleissä pieni -poika. Kun Rieke Thomsenin piti pestä lapsi, säikähti hän ja kääntyi -äitiin ja sanoi: "Mutta katsohan... hänellä on rinnassaan tulipunainen -merkki, pyöreä ja suuri kuin taalarin raha. Mitä se on? Oletko sinä -taiottu?" - -Thoms Jans kumartui kuolinuupunutta, pientä vaimoaan kohden ja sanoi: -"Kuulitko Male?" - -Male kosketti häntä käteen ja sanoi: "Ne kolme vuotta, jotka sinä olit -poissa, näin minä koko ajan, varsinkin iltasin kun makasin vuotellani, -enkä saanut unta, hengissäni edessäni majakkalaivan ja näin alati tuon -valkean, suuren ja pyöreän kuin taalarin rahan." - -Kun Rieke oli laskenut lapsen hyvin huolittuna ja vaalittuna äitinsä -syliin -- oltiin noin puoli yössä silloin -- tuli Hule Beiderwand, -joka oli ollut valvomassa veljensä kuolinvuoteen ääressä, ikkunan -taakse koputtamaan ja ilmoitti, että lahden toiselta puolelta näkyi -valo. Silloin lähti Rieke Thomsen suoraa päätä Freestedtin puolelle, -ja avusti Hella Andersenia, kun hän synnytti ensimmäisen lapsensa, -voimakkaan tytön, jolla oli vaaleat hiukset, samallaiset kuin hänen -omansakin, jotka lepäsivät hajallaan ja sekaisina päänaluksella. -Vilhelm Boje, hänen miehensä, puolestaan puserteli niin lujaan hänen -kättänsä, että hänen täytyi pyytää häntä käsittelemään häntä enemmän -hellävaroen. Niin iloitsi hän lapsesta, jonka hänen kaunis, kaihtiva, -tulinen vaimonsa oli hänelle synnyttänyt. - -Ja nämäkin kaksi lasta kasvoivat ja varttuivat. - -Ja pikku Jans pitkässä rakennuksessa Hilligenleissä kasvoi ja voimistui -ja hänestä tuli kyllä hieman hentorakenteinen, mutta ei mikään heikko -poika. Vanhempiaan hän ei usein nähnyt. Äiti kävi Ringerangissa työssä, -isä työskenteli rannikolla lapioineen. Kun he aamusti lähtivät, nukkui -hän vielä, kun he illalla palasivat, oli hän jo vuoteellaan. Mutta -sunnuntait istui hän heidän sylissään, tai nojasi heidän polviinsa. - -Pian tuli aika, jolloin hän tarrautui äitinsä hameen liepeeseen, ja -meni hänen kanssaan pitkän rakennuksen sivustaa aina viimeiselle -ovelle asti. Siellä istui kauhean suuri pyöreä pyyleä nainen; kaikki -oli pyöreätä hänessä, varsinkin, tuntui hänestä, hänen silmänsä. Hän -joi kahvia imeskellen ruskeata sokuria, josta hän antoi hänellekin -palasen ja sanoi äidille: "Kummalliset silmät tuolla pojalla! Ikäänkuin -ihmettelisi hän jotain! Pidän pojasta muuten paljon, mutta noita silmiä -en siedä. Mitä maailmassa on ihmettelemistä? Katsoppas, sanovatko -kortit hänestä mitään." Mutta kortit eivät tietäneet juuri muuta, kuin -ettei häntä ainakaan liiat rahat tulisi rasittamaan. Silloin arveli -pieni Male Jans ylväästi: Ei ihmisen onni niistä riipukkaan. - -Toisinaan sovitti hän pienen kätösensä isänsä suureen kovaan kouraan, -ja meni hänen kanssaan lähimmälle ovelle ja astui Hule Beiderwandin -tupaan. Tämä antoi hänelle palasen leipää, jolle oli levitetty vahvasti -voita, ja vanhan raamatun historian, jossa oli merkillisiä kuvia. -Sillävälin kun hän sitte ikkunan ääressä, polvillaan tuolilla ja kirja -ikkunanlaudalla, hiljaa jutteli kuvilleen, puhui Thoms Jans toivostaan, -että se uusi puolue, työväen puolue, voisi tehdä koko maailman pyhäksi -ja siten ehkä saattaisi täytäntöön sen vanhan uskon, joka oli elänyt -lahden ympärillä. Mutta ukko oli käynyt vastahakoiseksi ja sanoi -itsepintaisesti: "Ei, ei, _täällä tämän_ lahden ääressä, _tämän_ -vallin suojassa on kerta elävä ja vaikuttava ihminen, joka vallalla ja -väkevyydellä on tekevä _tästä_ maasta Hilligenlein, se on pyhän maan... -Se on uskomme." - -Ja hän kutsui korkealla ontalla äänellään lapsen luokseen, katsoi -häneen vanhoilla heikontuneilla silmillään ja pudisti päätään: "Ei", -sanoi hän, "tästä ei tule sitä miestä, hänellä on niin arat silmät... -Hän pelkää ja arastelee," ja työnsi lapsen varmasti ja lujalla kädellä -luotaan. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Kun hän oli seitsemän vanha, sanoi hänen äitinsä eräänä päivänä -hänelle, että nyt he lähtevät toiselle puolen lahtea. Rakennuksessa, -joka näkyi tuolla kaukana vallilla, asui eräs pieni tyttö, sanoi -hän, joka oli aivan yhtä vanha kuin hän. Hän lähti tarkkaavine, -hieman pelokkaasti ihmettelevine silmineen äitinsä rinnalla alas -rantalaiturille, pitäen tapansa mukaan lujasti kädellään äitinsä hameen -liepeestä. Puhalsi raitis merituuli heitä vastaan. - -Rantalaiturilla seisoi Pe Ontjes Lau, päässään villainen lakki ja -jaloissaan puukengät. Sen kuosisia vaatekappaleita ei kantanut kukaan -muu koko seudulla kuin Pe Ontjes Lau. Muuanna päivänä oli nimittäin -vahva länsituuli ajanut lahteen erään juutilaisen jahdin, joka -kolme päivää oli ollut rantalaiturin vierellä. Kokonaisen päivän -olivat juutilainen ja Pe Ontjes Lau seisoneet toisiaan vastapäätä -sanaa sanomatta ja liikahtamatta, juutilainen jahtinsa kannella -päässään villalakki ja jaloissaan puukengät, Pe Ontjes maissa erään -kiinnityspaalun vierellä, kummallakin kädet kyynäspäihin asti -housuntaskuissa. Seuraavana päivänä oli Pe Ontjes alkanut neuvottelut. -Alatanskaa ja alasaksaa, lisäksi kädet: sitenpä päästiin kun -päästiinkin selville asioista. Kuustoista groschenia selvässä rahassa -oli Pe Ontje hampaat yhteen purtuina laskenut juutilaisen ruskeaan -kopettuneeseen kouraan. Mutta toden totta: puolen vuoden kuluttua -tulivat kun tulivatkin villalakki ja puukengät, eivät kyllä niin -perin siistissä siteessä, eikä postissa, vaan lähetettyinä jahdista -jahtiin, Juutinmaalta poikki koko Pohjanmeren Hampuriin, ja Hampurista -takaisin ylös Hilligenleihin; osoite oli suullinen: "Hilligenleissä, -rantalaiturilla siellä seisoo eräs kaksitoistavuotias poika, sille -kuuluu tämä." Siitä päivästä oli hän aina siinä puvussa, kun oli kylmä -tuuli ja hän oli palannut koulusta. Hän piti niitä, ikäänkuin olisi -luonnollisin asia maailmassa ett'ei hänelle siitä naurettu. - -Nyt seisoi hän jalat leveänään sillalla, ja purra närysteli jykevää -leivän kannikasta, jonka päälle hän oli levittänyt paistettuja -perunaviipaleita. Ankaran tuulen vuoksi oli hän sivellyt viipaleet -mustalla tervansakealla siirapilla, jottei tuuli puhaltaisi niitä pois -leivänpalaselta. Tyvenesti ja isällisesti katseli hän pientä arkaa -naapuriaan, joka yhtäpäätä piti äitinsä hameesta ja kysyi: "Miksi sinä -aiot?" - -Pikkupoika loi tutkivasti siniset syvät silmänsä häneen ja kysyi: -"Miksi sinä aiot?" - -Silloin kummasteli Pe Ontjes ja alkoi hieman kunnioittaa naapuriaan -ja sanoi: "Minä menen tietysti merille. Neljän vuoden perästä eroan -koulusta ja sitte Laeiz'illa Eteläameriikkaan." - -"Etpäs ole valinnut parasta matkailmaa", sanoi satamapäällikkö Male -Jans'ille. "Tuuli kääntyy pohjoiseen." - -"Sinun pitää luovia ylös Dänensandiin, isä", kuului villalakin alta. -"Sieltä pääset helposti takaisin." - -"Niin", sanoi satamapäällikkö Lau punniten. "Silloin on jo pimeätä ja -tulee kylmäksi ja myöhäiseksi. Se ei ole mikään matka pojalle tuossa." - -He laskivat ulos ja venhe teki ripeää vauhtia. Pe Ontjes seisoi -rannalla ja katseli heidän jälkeensä. - -"Sinäpä puhut poikasi kanssa, ikäänkuin olisi hän jo kolmenkymmenen", -sanoi pieni Male Jans taisteluvalmiina. - -"Niin", tuumi Lau, "siinä olet oikeassa kuten aina. Näes, minä olen -päiväläisen poika Eiderstedtistä, enkä saanut nuoruudessani oppia en -lukemaan enkä kirjoittamaan. Sitte rupesin merimieheksi ja matkustin -laajalti maailmaa, mutta mistään en välittänyt ympärilläni, muuta -kuin söin ja kalkutin ruostetta. Olipa kyllä toisinaan, ikäänkuin -olisi sisässäni puhunut matala ääni: 'No liikuhan toki nyt hiukan, -miekkonen! Avaa hiukan silmiäsi!' Mutta minä en liikahtanut. Vasta kun -olin noin neljänkymmenen, aloin hiukan herätä ja katsella ympärilleni -ja opinkin hiukan, ja suoritin laivuritutkinnon, ja sain tämän pienen -satamapäällikön paikan täällä. Pitemmälle en minä voi päästä. Näetkös: -siksipä iloitsen jokaisesta kysymyksestä, jonka Pe Ontjes tekee, ja -puhun vakavasti ja punniten hänen kanssaan, ikäänkuin puhuisin ikäiseni -kanssa. Hän on luonnoltaan hidas, eikä mikään valo koulussa, aivan kuin -minäkin, mutta sentähden että hänellä minussa on niin hyvä ja järkevä -ystävä, niin saatpa nähdä, että hänen on elämänsä sujuva helpommin kuin -minun, ja että hän on pääsevä pitemmälle maailmassa kuin minä." - -Kun Male Jans pienen poikansa kera astui opettajan asunnon siistille -välikölle, eikä ketään alkanut kuulua, punastui hän häpeästä ja alkoi -hänen jo tehdä mieli huomaamatta livahtaa ovesta takaisin; silloin -kuuli hän takahuoneesta jonkun puhuvan: "Oletko se sinä, Male? Tule -tänne... minä en voi nousta ylös." - -Silloin menivät he molemmat varpasillaan välikön poikki ja läpi kyökin -ja tapasivat Helle Bojen istumassa tuolilla ikkunan ääressä väljässä -aukaistussa puvussa, hänen rinnallaan lepäsi äskensyntynyt lapsi, -ikkunasta tulvi kirkas valovirta sisään ja reunusti tuota armasta kuvaa. - -Male Jans löi käsiään yhteen ja sanoi: "Eipäs!... ja tuosta en minä -tiedä mitään!" - -"Näetkös!" nauroi Helle Boje. "Minä aavistin, ettet tietäisi mitään ja -iloitsin jo edeltäpäin hämmästyksestäsi. Näes vaan, noin suuri tyttö... -se on nyt jo numero kolmas, Male." - -Opettaja Boje tuli sisään. Hän tuli, koska oli keskiviikkoon iltapuoli, -kirjojensa äärestä. Hänen kauniissa teräksisissä silmissään ja koko -hänen reippaassa iloisessa ryhdissään kajasti kuin hohde menneistä -suurista ajoista ja suurista ihmiskohtaloista. Hän kutsui pikku pojan -luokseen, taivutti hänen päätään taaksepäin ja sanoi vaimolleen: -"Katsos, mitkä muinaissaksalaiset kasvot hänellä on. Aivan kuin joku -Siegfriedin saattueesta, ei aatelisista, vaan talonpojista. Panenpa -vetoa että hänestä tulee mietiskelijä kuin isänsä." Ja kun hän sanoi -sen, muisti hän yön majakkalaivalla: "Toden totta, minä uskallan sen!" -Ja nauroi. - -"No, ja missä ovat molemmat vanhemmat lapset sitte?" sanoi Male Jans. -"Eiväthän he toki kipeitä ole?" - -"Ne... kipeitä!" sanoi Boje ja nousi ylös ja vei lapsen läpi kyökin, -aukaisi ulko-oven ja osoitti kädellään kahta lasta kohden, poikaa -ja tyttöä, jotka loikoilivat lammen reunalla korkeassa ruohikossa, -niin että näki heistä vaan vaaleat päät. Nämä loivat harmaat silmänsä -terävästi tulijaan. "Tämä tässä on pikku Kai Jans. Ell'ette nyt ole -kilttejä hänelle, niin saatte löylyä." Samalla palasi Boje takaisin -kirjojensa ääreen. - -Kai Jans jäi seisomaan kyökin oveen, ja nuo kaksi lammen ääressä jäivät -loikoilemaan ruohikkoon, kaulat kurossa, kuin kaksi peltokanaa nuoressa -kaurassa, ja katselivat häntä. - -"Kuules," sanoi Anna Pietille, "sepäs on pelkuri". - -"Oh, tokiinsa!" sanoi Piet. "Vai tuossa hän nyt on sitte! Aivan -täydellinen työmiehenpoika! Katsoppas, ei hänellä ole omia kenkiäkään. -Siitä olisi äiti kernaasti voinut kertoa meille." - -"Me emme sinua nyt tarvitse", sanoi Anna, "mutta myöhemmin joudun kyllä -riitaan Piet'in kanssa, ja silloin leikin sinun kanssasi... niin kauan -saat seistä siellä ja katsoa kun me leikimme." - -Kai piti vallan luonnollisena, että nuo molemmat kohtelivat häntä -tuollatapaa, kaikki heidän ympärillään tuntui hänestä nimittäin niin -suuremmoiselta. Hän laskeutui polvilleen ruohikon reunaan ja katseli -heitä. - -He palmikoivat kaisloja, laittaakseen niistä huippalakkia. Kun kumpikin -palmikoi samaa lakkia, joutuivatkin he kohta riitaan. "Et sinä osaa", -sanoi Piet, "laita itsesi tiehesi!" - -"Lakki ei ole sinun yksin", sanoi Anna kiivastuen. "Yhdentekevää", -sanoi Piet, "laita itsesi tiehesi, tai minä lyön sinua". Ja hän löi -häntä kohden. - -Anna väisti hiukan ja katsahti kaislahattuun. Näki selvästi, kuinka -vihastus kohosi hänen kasvoilleen ja sitte taas haihtui. Sitte katsahti -hän ylös ja huomasi Kai Jansin istumassa siinä polvillaan ja sanoi -veljelleen: "Tule, annetaan selkään hänelle, mitä hänestä muuhunkaan -on?" - -Piet muisti isän varoituksen ja sanoi: "Emme me anna selkään, mutta -peloitamme". - -Ja yht'äkkiä hypähtivät he ylös ja hyökkäsivät kuin mitkäkin harjanneet -maantierosvot hänen kimppuunsa, tarttuivat häneen ja laahasivat hänet -lammen reunalle. "Me heitämme sinut lampeen", sanoi Piet. "Me heitämme -aina kaikki hilligenleiläiset pojat tänne lampeen." - -"Siellä on niitä satoja jo", vahvisti Anna. Kai ei ruvennut huutamaan, -katseli heitä vaan uteliaasti ja tutkien. Piet piti häntä kiinni -takista, ja Anna, joka makasi pitkänään maassa, nilkasta. "Kerro meille -jotain", sanoi hän, "muuten heitämme sinut lampeen". - -"Pe Ontjes Lau'sta!" vastasi Kai ripeästi. - -"Hänen me tunnemme", sanoi Anna, "kitkerä poika." - -"Hän on toista vertaa suurempi kuin minä", sanoi Kai, "ja seisoo aina -rantalaiturilla ja tirkistelee merelle ja... hänellä on päässään -villalakki... ja hän aikoo kapteeniksi. Sitte matkustaa hän kauas -maailmalle, oikein kauas ja... ja..." - -"Nyt ei hän tiedä enempää", sanoi Piet. - -"Sitte menen minä hänen kanssaan, oikein kauas... siellä on -jalopeuroja... ja elefantteja... ja sitte... sitte rupean minä -kuninkaaksi. Niin..." - -Anna vetäisi kummallakin kädellään vaaleat hiuksensa otsaltaan ja -katsahti tarkemmasti häneen. Poika alkoi kuumeta ja innostua. Kuten -nuori leivo, jonka kärppä on säikähdyttänyt yrittämään ensi kertaa -lentoon ylös pesästään pellonvaossa, ja, kun hän huomaa, että hän osaa, -unohtaa säikähdyksensä ja iloitsee uudesta ihmeellisestä taidostaan, -siten kertoa liverti nyt Kaikin, silmät suurina ja ihmettelevinä: -"Minä rakennan itselleni talon, joka ulettuu taivaaseen asti ja joka -on kaikki kullasta. Ja minun isäni ja minun äitini ja Pe Ontjes Lau ja -kaikki ihmiset asuvat siinä, ja kaikki nauravat ja laulavat aina ja -iloitsevat... Ei kenelläkään ole yskää, kuule, siellä... eikä kukaan -kuole... Tuletko sinäkin sinne?" - -Ja hänen älykkäät alasaksilaiset kasvonsa lensivät yltä ja yltä hyviksi. - -Mutta tyttö kiskoi häntä jalasta, niin että hän kaatui, ja otti -kaislahatun ja painoi tuon kömpelön laitteen hänen päähänsä: "Noinpas", -sanoi hän, "tuossa on sinulle kruunusi". - -Kai ei ollut millänsäkään. "Jos tahdot kanssani", sanoi hän loistavin -hyvääsuovin silmin, "saat tulla. Tahdotko sinä?" - -"Entä minä?" sanoi Piet ja nousi ylös. - -Silloin huomasi Kai, että tuo valkotukkainen ripeäsilmäinen poika -taas alkoi hautoa väkivaltaisia tuumia mielessään: hän katsahti -säikähtyneesti ympärilleen, ikäänkuin äkkiä unesta herätetty, hypähti -ylös ja lähti juoksemaan kyökinovea kohden ja sisään, toiset molemmat -hänen jälissään. - -"Me olemme sopineet hyvin keskenämme", sanoi Piet kohta ja kovaan. - -"Hän aikoo kuninkaaksi", sanoi Anna "ja tuo tuossa on hänen kruununsa". - -Opettaja Boje laski kätensä lastensa vaaleille hiuksille ja sanoi: "Ja -mitä tulee teistä?" - -"Senhän tiedät", vastasi tyttö, "meistä tulee naapuri Martens. -Niinpaljon hevosia ja lehmiä kuin hänellä on, tahdomme mekin." - -"Mutta kun ei minulla ole rahoja?" - -"Mitä siitä", sanoi Anna. "Kun meistä kumminkin _pitää tulla_ naapuri -Martens?!" - -"Ja kuka sanoo, että pitää tulla?" sanoi Boje melkein kärsimättömänä. - -"Rakas jumala", vastasivat molemmat. - -"Laittakaa itsenne tiehenne nyt", sanoi Boje vihoissaan. "Ne turvauvat -lopuksi aina hyvään jumalaan. Mutta he tekevät hänestä oman tahtonsa -palvelijan." - -Hän työnsi kummankin edellään ulos. Kun he seisoivat ovessa, lankesi -auringon valo heidän vaaleille uhmaisia ajatuksia kätkeville -hiuksilleen. Ne välkähtelivät kuin vastahalaistu saarnipuu. - -"Nuo lapset tuottavat huolta meille, Male", sanoi Helle Boje. "Hyviä, -armaita lapsia, mutta niin äkkipikaisia vihassaan ja teoissaan, ja -sitte niin ylpeitä ja uskalikkoja ajatuksissaan. Jos me olisimme -varakkaita ja korkeassa asemassa niin olisi heillä edessään kaunis -tulevaisuus, mutta nyt olemme köyhiä ja päällepäätteeksi velassa. Kun -he nyt tällaisista ahtaista oloista syöksyvät elämään, noin tulisina -ja huimina, niin ovat he suistuvat vaikeisiin vastoinkäymisiin, ja -saavat taivaltaa elämänsä, kuin huonolla tiellä kylmää vinhaa tuulta -vastaan, ja ovat juoksevat itsensä näännyksiin ja sortuvat. Näes, Boje -ja me olimme samallaisia, päät kuumat korkeista, korkealle pyrkivistä -ajatuksista. Mitä ihmeitä näinkään minä huoneessani siellä vallin -vierellä! Silloin tapahtui meidän kummankin elämämme suurin ihme: me -näimme toinentoisemme ja saimme toisemme. Ja tulimme hiljaisiksi ja -tyveniksi. Mutta ovatko lapsemme löytävät saman onnen?" - -Pieni Male Jans loi silmänsä arasti vuoron heihin kumpaankin ja -ajatteli: "Mitä onkaan näinä lyhyinä kuutena vuotena tapahtunut noille -kahdelle nuorelle ihmiselle, jotka Ringerangin salissa salaa rutistivat -toistensa käsiä ja joilla oli vaan yksiainoa ajatus, että he saisivat -toisensa?" Hän nousi ylös ja sanoi, että nyt hänen täytyi lähteä, hän -ei tahtoisi antaa satamapäällikkö Laun kauemmin odottaa itseään, ja -hänen täytyisi vielä laittaa illallinen. Sitte jätti hän hyvästi ja -lähti poikineen talosta. - -Kun Thoms Jans illalla lapio selässään tuli kotiin ja kuuli, että -opettajalla olivat huolissaan, kun heidän lapsensa olivat niin huimia -ja itsevaltiaita, katsahti hän ajatuksissaan pöytään ja sanoi ivaten, -ja syvällä olevat pienet älykkäät silmänsä välkähtivät. "Sitä huolta ei -ole _meillä_, meidän poikammehan on selkäkyyryssä kuin selkäänsä saanut -koira". - -Silloin vihastui pieni Male Jans: "Siinä tapauksessa ei sinulla ole -silmiä eikä korvia", sanoi hän ja puhui pelokkaalla värähtelevällä -äänellä lapsensa salaisesta elämästä ja kertoi, kuinka hän oli sanonut, -että hän tahtoi kuninkaaksi. "Hän on yhtä ylpeä kuin Bojetkin, se -on vaan toista laatua ylpeyttä, ja on syvällä sielussa... Hän etsii -toisellaista kuninkaanvaltakuntaa kuin he." - -"Ja millaista sitte?" sanoi Thoms Jans kummissaan. "Millaista? Kuussako -semmoinen löytyisi?" - - * * * * * - -Seuraavana päivänä uskalsi hän ensi kertaa keskelle katua ja kurkisti -pää kurotettuna pimeään pajaan, josta taaskin vasaran iskujen ja -palkeenpoljennan asemasta kuului vilkasta puhelua. - -Pe Ontjes oli huomannut hänet, tuli ulos ja sanoi: "Tulehan sisään". - -Hän astui sisään ja katsahti ympärilleen. Jan Friech istui kookkaana ja -nokisena, yllään kopahteleva nahkaesiliinansa, alasimella, kyynäspää -mukavasti vasaraa vastaan nojattuna; Scheinhold, kisälli seisoi -palkeitten vieressä. Kaikki kolme katsoivat Tjark Dusenschöniin, joka -istui sorvipenkillä, ja heilutteli paljaita jalkojaan edestakaisin, -niin että housunlahkeet lepattivat. - -"Ja miksi en kävisi tässä viheriässä kaulahuivissa", sanoi Tjark -Dusenschön, "kun herra pormestari sen kerran on lahjoittanut minulle?" - -"Se valehtelee", sanoi Pe Ontjes, "on saanut rahat isoäidiltään. Ja -miten hän tuon sanoo, mukamas, 'herra pormestari'!! Sano Danial Peters -vaan, kuule, sitenhän kutsuu häntä koko Hilligenlei!" - -"Että pormestariko sinulle sen on lahjoittanut?" sanoi Jan Friech -ja kohotti kulmakarvojaan, "siinä tapauksessa..." ja hän liikahteli -nahkaesiliinassaan, niin että se kopahteli, ikäänkuin olisi vähintäin -joku vuorikaivos sortunut, "siinä... siinä tapauksessa pitää minun -palata alkuperäisiin olettamuksiini." - -"Mihinkä olettamuksiin, mestari?", kysyi Scheinhold kisälli, ja -räpytteli niin vahvasti silmiään, että oli, kuin olisi niihin -kumpaankin lentänyt ampiainen. - -"Pidä suusi!" sanoi Jan Friech. "Sinulle en puhu... Minun alkuperäinen -olettamukseni on se, että Tjark Dusenschön on pormestarin poika. Siinä -sen kuulitte!... Kun meillä nyt vaan olisi tuo vanha postikortti! Et -tehnyt oikein siinä, Pe Ontjes, että heitit sen mereen." - -Pe Ontjes nyykäytti verkkaan päätään ja sanoi: "Jatkakaa! Jatkakaa -vaan! Puolihöperö hän jo on; nyt teette hänestä täysihullun." - -Tjark Dusenschön oli ylen hyvillään, että hän taaskin oli keskustelun -keskipisteenä ja kiemurteli itseään, ja heilahutteli housunlahkeitaan -ja taivutteli isovarpaitaan alaspäin, niin että pieni Kai Jans vallan -rupesi pelkäämään. - -"Katsokaas hänen sääriään!" sanoi Jan Friech. "Kellä muulla on noin -suorat sääret? Sääret kuin ulaaninpeitsi. Kellä, kysyn? Hilligenlein -pormestarilla!... Kuka käyttäytyy noin suurekkaasti?" - -Scheinhold kisälli räpäytti taas silmiään ja sanoi: "Saattaahan se -johtua siitäkin, että hän on kuninkaallista sukua." - -Pe Ontjes nousi ylös ja aikoi lähteä. "En ilkeä kuulla tuommoista -jaaritusta" sanoi hän. "Mitä hän on? Avioton lapsi hän on, ja -isoäitinsä on vanha hopakko; ja Rieke Thomsen marisee jok'ikinen -herran päivä ett'ei hän vielä ole maksanut viidentoista groschenin -kätilövelkaansa hänelle. Semmoinen hän on." - -"Niin", sanoi Jan Friech, ja taas kopahteli hänen nahkaesiliinansa -kovaan ja kumeasti: "sen myönnän: nykyhetki on pimeä; mutta -vilahteleepa jo toivon tähti." - -"Missä?" sanoi Pe Ontjes. "Aiotko maksaa hänen viisitoista -groscheniaan?" - -Mestari pudisteli suruisasti päätään. "En voi", sanoi hän, "tiedäthän -sen, minulla on vaimo ja lapsia, ja lisäksi velkoja. Mutta oikeassa -olet sentään: niinkauan kuin kätilömaksu on suorittamatta, puuttuu -häneltä arvoa ihmisten silmissä, häneltä puuttuu niinsanoaksemme, -ollaksemme täsmälliset: täysi kansalaisoikeus." - -"Joka päivä täytyy minun suvaita, että tuo vanha velho haukkuu minua", -sanoi Tjark Dusenschön ja katseli kirkkain ruskein silmin ympärilleen. -"Ell'ei siitä tule loppua, menen minä hunningolle." - -"Jos olisit tahtonut", sanoi Pe Ontjes, "niin aikoja olisit jo voinut -maksaa nuo viisitoista groschenia. Viisitoista vuotias poika voi -toki jo ansaita senverran; mutta sinä ostelet itsellesi tuommoisia -mielettömiä kaulahuiveja, tai ostat joltakin koululaiselta jonkun -vanhan sinisen tai punaisen päällysviitan. Tai muuta semmoista." - -"Jos nyt ehkä olen pormestarin poika", sanoi Tjark Dusenschön, ja hänen -silmänsä vilkkuivat ja vilahtelivat, "niin enhän voi käydä puettuna -kuin mikäkin maantien Matti". - -"Siinä hän taaskin on oikeassa!" sanoi Jan Friech. Pe Ontjes nousi -taaskin ylös ja läheni ovea: "Minä en ilkeä enää olla missään -tekemisissä kanssanne", sanoi hän, "te olette hupsuja kaikki kolme". -"Tule, Kai." Ja hän lähti ulos kotiansa kohden. - -Jonkun askeleen astuttuaan pysähti hän, katsoi mietteissään eteensä -ja sanoi sitte päättävästi: "Se on sittenkin paras siten... minä teen -lopun koko asiasta... Tjark!..." - -Tjark Dusenschön juoksi paljain jaloin ja sanaa sanomatta ulos pajasta. - -"Minä en ilkeä kuunnella tuota alinomaista jankutusta sinun -kätilövelastasi", sanoi Pe Ontjes. "Kymmenen vuotta olen sitä jo -kuunnellut. Minä teen lopun siitä." - -"Olen oleva ikuisesti kiitollinen sinulle", sanoi Tjark Dusenschön. - -"Vaiti siinä", sanoi Pe Ontjes, "äläkä lörpöttele! Kiitollinen? Kuka -on kiitollinen maailmassa? Kiitollinen on sana, jota joskus opetetaan -koulussa; mutta tervejärkinen ihminen ei ole kiitollinen." Hän kaivoi -kukkarossaan, lähti kummankin saattolaisensa seuraamana viistoon -ylös vallinkuvetta pitkää rakennusta kohden ja sanoi Kai Jansille: -"Mene sinä sisään ja katso, istuuko hän suurella tuolillaan ja onko -hänellä jalanlämmitin allaan, ja onko hän ajatuksiinsa vaipunut, ja -ovatko tohvelit hänellä käsillä heitettäviksi. Juttele joku sana hänen -kanssaan ja lykkää tohvelit vähän puoleen. Sitte tule ulos taaskin ja -ovi auki." - -Pikkumies meni sisään ja palasi takaisin taaskin ja sanoi hiljaa: -"Kaikki on järjestyksessä." - -Silloin hengähti Pe Ontjes syvään, juoksi sisään, kohotti nyrkkiin -puristetun kätensä ja iski nuo viisitoista groschenia lujasti pöydän -pintaan: "Tässä saat ne viisitoista groscheniasi Tjark Dusenshönin -kätilömaksuksi... ja nyt jätät kai kirotun marinasi." - -Eukko oli säikäyksissään kumartunut taaksepäin. Sitte ilmeni hän oven -suuhun. - -"Senkin vintiö..." - -Tjark huusi vaikertaen kaukaa: "Hän ei enää saa puhua siitä!" - -"Mitä?" huusi eukko, "vai etten saa puhua siitä enää? Mikä nahjus sinä -olet! Toisten täytyy maksaa puolestasi sinun kätilömaksusi!... Onko -Kai Janskin teidän seurassanne? No, hänpäs alkaa aikaiseen; hänestä ei -myöskään tule mitään! Tuleppas kerta vielä tänne sisään, senkin vintiö!" - -Pe Ontjes pudisteli päätään, ja sanoi alakuloisesti: "Ne viisitoista -groschenia menivät hukkaan..." Sitte vimmastui hän yht'äkkiä, takoi -nyrkeillään sääriään vastaan ja huusi: "Ikinä elämässäni en enää pane -kortta ristiin tuon tyhjänpäiväisen Tjark Dusenschönin vuoksi. Missä -hän on?" - -Tämä oli aavistanut pahaa ja oli pitkin harppauksin juosta livistänyt -isoäitinsä ovea kohti. Stiena Dusenshön seisoi jo heilahtelevin -myssynnauhoin häntä vastassa ovessa: "Tjaark... Tjaark... tule pian -isoäitisi luokse, lapseni." - -"Tule, niin sanon sinulle jotain", sanoi Pe Ontjes, "tästälähin -seurustelen ainoastaan sinun kanssasi." - -Pieni Kai katsahti iloisesti häneen: "Niin... mutta sinun pitää luvata -minulle, että kun tulet kapteeniksi, niin otat minut mukaasi." - -"Oletpa sinä hullunkurinen poika", sanoi Pe Ontjes, "minne sitte -tahdot?" - -"Se nähdään sitte", vastasi Kai ylen vakavasti. "Tiedätkö... me -matkustamme jonnekin, jonnekin, aivan _ihmeelliseen_ maahan." Ja hän -polki innoissaan jalkaansa maahan. - -"No lähtään siis!" sanoi Pe Ontjes ja löi häntä olalle. - -Ja hän rupesi pitämään pojasta ja piti häntä aina seurassaan. Ja se oli -pojalle karaisevaa ja vahvistavaa seuraa. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Satamakoulun opettajan täytyi olla tunnollinen mies, sillä koulutunnit -olivat järjestetyt nousu- ja laskuveden mukaan, niin että laivurien -ja matalikkokalastajien lapset voivat olla avuksi vanhemmilleen. Ja -lujahermoinen täytyi hänen olla, sillä lapset tulivat paljain jaloin -tai kopisevissa puukengissä tai raskaissa varsisaappaissa, lisäksi -yllään engelskan-nahkaiset housut, paidanhihat samasta aineesta, ja -olivat äänensä kovat ja karkeat, ja päät visapäisiä. - -Oli kuuma kesäinen iltapäivä. Lapset lojuilivat paitahihasillaan -velttoina ja toimettomina pulpettejaan vastaan ja tekeysivät ikäänkuin -olisivat he kokonaan antauneet kirjoitustoimiinsa, tytöt kohottivat -tuon tuostakin kirjoitusvihkojaan ja leyhyttivät niillä kasvojaan. Mars -Wiebers, hänkin paitahihasillaan, istui leveänään opettajapöytänsä -takana, hänen jykeä päänsä, jota joka taholta ympäröi tulenpunerva -hiuskiehkura, oli nojattuna mustaa puutaulua vastaan, joka riippui -hänen takanaan seinällä. Tuontuostakin joutui hän kiusaukseen ajatella -kahvikestiä, joka odotti häntä lehmusmajassa koulutuntien jälkeen hänen -rouvansa luona, mutta hän voitti sen kiusauksen, keksimällä aina uusia -ja uusia raamatunlauseita sitä vastaan. "Tehkäämme työtä uupumatta -niinkauan kuin päivä on" mumisi hän ja kumarsi hiukan jykeää päätään, -ja otti käteensä punaisen kynän ja uuden ainevihon. Hetken perästä oli -hän näkevinään vaimonsa käytävän päässä oven suussa: "On niin kuumaa", -sanoi hän... "Nainen vaietkoon seurakunnassa", sanoi Mars Wiebers -pikaisesti ja hiljaa, ja ravisteli tukevaa tukkaansa. Silloin voitti -hän senkin kiusauksen. - -Silloin nousi ylös Pe Ontjes, joka oli ylin alemmalla luokalla, ja -sanoi karkealla miehekkäällä äänellään: "Meidänhän pitäisi tänään saada -ainevihot." Asianlaita oli nyt se, ett'ei Pe Ontjes ollut niin perin -utelias näkemään ainevihkoansa, hän tahtoi nyt vaan hiukan vilkastuvan -ympärillään. - -Mars Wiebers, jolla oli ollut itsetiedoton halu tehdä juuri se, mitä -Pe Ontjes tuossa tyvenen varmasti oli esittänyt, tarttui kädellään -korkeaan pinkkaan sinisiä vihkoja ja sanoi järeällä äänellään; "Aineena -oli... 'Vedenpisaran vaiheet'... Minä olin sanonut, että piti kuvitella -joku vedenpisara, joka oli tullut nousuveden mukana, ja kuinka tämä -kertoisi, mitä kaikkea se saa nähdä Hilligenlein lahdessa, ja kuinka -se täällä satamassa haihtuu ja kohoo huuruna ilmoihin, ja sitte taas -putoaa sateenpisarana alas, ja vierii katuojaa pitkin takaisin mereen. -Teidän vintiöitten piti kirjoituksessanne osoittaa, että tiedätte, -kuinka pilvet ja sade muodostuvat. No niin... Nyt on tässä kädessäni -Kai Jans'in vihko!... Kai Jans!... Se poika on sitte merkillinen -sekamelska! Toisinaan älykkäin poika koko koulussa, toisinaan kaikkein -tuhmin... Jos kysyy häneltä kuusta, niin tietää hän, mitä ihmisiä -siellä asuu, ja kuka anturoi heidän saappaansa, mutta jos työntää hänet -nenilleen orjantappurapensaaseen, ei hän tiedä, mitä se on... Jätä -virnistelysi, Pe Ontjes!" - -Mars Wiebers käpristi sormensa ja otti pöydältä silmälasit ja sovitti -ne nenälleen ja otti käteensä vihon, alkaakseen lukea, Silloin nousi -Kai Jans kolmannella penkkirivillä ylös, aivan sykäyksissään ja silmät -rukoilevina. - -"Mitä sinä tahdot?" - -Kai avoi suunsa, mutta ei sanonut mitään ja istui alas taas. - -"Sateenpisara haihtuu siis satamavirrasta ja kohoo ilmaan. Mutta nytpä -puhalsi ankara länsituuli. Se ajoi pilven, jossa pisara oli, monet -tuhannet penikulmat itään. Kun se liiti Pietarin yli, näki se Venäjän -keisarin, joka ajoi rouvansa kanssa kultaisissa vaunuissa. Hänkin ajoi -yhtä nopeasti kuin pilvi ja aina vaan itään ja itään. Silloin tulivat -he Siperiaan. Silloin näki vedenpisara, kuinka keisari vapautti kaikki -vangit. Pisara liiti kauemmas ja kauemmas ja tuli Kiinaan. Silloin tuli -sadeilma ja pisara putosi alas. Ja putosi suoraan lähteeseen, josta -Kiinan keisari antaa noutaa vetensä. Silloin tuli tyttö, joka palvelee -keisarilla ja nosti sangolla pisaran kaivosta ja ammensi maljalla -sangosta ja antoi keisarille. Ja tämä joi pisaran. Hän oli ollut paha -ihminen, mutta nyt tuli hän hyväksi; sillä pisarahan oli pyhä, koska se -oli alkujaan pyhästä lahdesta." - -Useimmat nauroivat ja tyrskivät. Useat tytöt katselivat hiljaisin -silmin Kaita, jonka tummanvaaleat hiukset kätkivät tuollaisia -ihmeellisiä asioita. - -"Lakatkaa tirskumastanne!... Omituinen poika tuo Kai Jans! Enimmäkseen -arka kuin jäniksenpoika; mutta yht'äkkiä, ennenkuin aavistaakaan, -muuttuu hän suurekkaaksi ja huimaksi, iskee eteen ja taakseen, ja on -koko pohatta ja lahjoittelee vaikka paradiiseja. Vaikka paradiiseja! -Toisella kertaa pysyt sinä ajatuksinesi kauniisti Hilligenleissä, -ymmärrätkö?..." - -Hän laski vihon kädestään ja tarttui toiseen... Kai Jans on toki -pysynyt vedenpisarassa! Mutta Pe Ontjes Lau!... Pe Ontjes Lau!... -Te kuvittelette, että Pe Ontjes Lau on Hilligenlein satamakoulun -ensimmäinen oppilas? Paljoa enemmän hän on! Hän on Hilligenlein -satamapäällikkö! Paljoa enemmän. Hilligenlein pormestari hän on!... -Hänen vedenpisaransa tulee siis niinkuin tulla pitääkin nousuveden -mukana Hilligenlein lahteen. Mutta silloin alkaa se yht'äkkiä käyttää -vallan jyrkkää puhetapaa. Puhuu sanoja, jotka jo hyvin ennaltaan -tunnen. Isäsi, ja sinä, vintiö, olette lyöneet päänne yhteen tuota -ainetta sepustaessa... "Silloin huomasi veden pisara, että satamavirta -yhä mataloitui ja mataloitui. Tavallinen pursikaan ei enää päässyt -kunnolla sisään. Klaus Vossin Johanna oli saanut maata savessa jo -kahden nousuveden ajan. Ei päässyt hievahtamaankaan. Jos kaupunki antaa -satamansa maatua, niin on se hirveän tyhmää, aivan kuin jos joku, joka -aikoo lihoittaa sikansa, sitoisi sen kärsän nuoralla, sika laihtuisi -laihtumistaan, ja olisi lopulta kuin kaksi yhteenkytkettyä lautaa ja -kuolisi viimein. Senpä havainnon voi tehdä Hilligenleistäkin, että -se köyhtyy köyhtymistään ja tuhmenee tuhmenemistaan...' Ei minulla -ole mitään vastaan, jos Pe Ontjes Lau, kun hän kerran on pormestarina -Hilligenleissä, antaa kaivauttaa suoraksi satamavirran. Mutta koska hän -ei sitä vielä ole, ja kuitenkin puhuu niin viisaasti, kuin hän olisi -sitä, niin saa hän tästä myöhemmin vällyihinsä... Mutta nyt otamme -ensiksi pienen väliajan." - -Samassa lähti Mars Wiebers verkkaan ja levollisesti astumaan koulun -keskikäytävää ulos juttelemaan hetken vaimonsa kanssa. - -Pe Ontjes käännähti penkillään ja katsahti ylös ja näki kaikki -suuremmat pojat katsovan häntä kohden. "Lapset", sanoi hän, "tulkoon -mitä tulee, mutta tänään en tee ukolle sitä huvia, että annan pehmittää -itseäni. Minä menen tieheni. Kello neljään asti kestää laskuvesi. Kuka -lähtee mukaan?" - -"Poika, poika", huusivat toiset, "siitä lähtee hirveä selkäsauna." - -"Kuka lähtee mukaan?" toisti Pe Ontjes. - -"Minä", sanoi Kai Jans. - -"Sinäkö?" sanoi Pe Ontjes. - -"Hän luki minun aineeni luokalle: siksi lähden mukaan." - -Silloin lähti viisi hänen mukanaan. Kaksi kalastaja Tamsin poikaa. -Toisen niistä tapasi aikainen merimieskuolema eräässä suuressa -merionnettomuudessa laivastolla; toinen kalastelee nykyään -Ontariojärvellä. Ja paimen Süderlohin kaksi poikaa. He ovat molemmat -myöhemmin olleet sotapalveluksessa Venäjän rajalla ja työskentelevät -nykyään työmiehinä matalikolla, ovat yhä vielä voimakkaita miehiä ja -valmiita kaikellaisiin kujeihin. Sitäpaitsi Kai Jans. Tjark Dusenschön -oli raukkamaisesti juosta livistänyt ulos, seisoi tallin takana -piilossa ja odotteli, kunnes toiset olivat kadonneet. - -He hiipivät puutarhan läpi satamatielle, menivät juoksujalkaa vallin -yli ja juoksivat kohta vapaalla väljällä ruohikkokentällä. - -Avaraa tasaista maata, joka kasvoi lyhyttä kaunista heinää, ei -ihmisasuntoa, ei puuta näkyvissä, siellä täällä vaan lähempänä tai -kauempana kaunis karjalauma tai jalokasvuinen nuori hevonen, poikki sen -juosta ravasi tuo pieni poikaparvi. Kaukana, lakeuden rannalla saattoi -ilmassa näkyä pieni vilaus, matalikkotyöntekijän lapio siellä heilahti. -Taivas yllä pohjattoman korkeana ja avarana. - -Nyt olivat he ennättäneet heinikon rajalle ja astelivat nyt upoten -nilkkoihin, joskus polviinkin asti harmaaseen liejuun. Siinäkös -puhkuiltiin, torailtiin ja keskusteltiin! Mutta pian saapuivat he taas -lujemmalle maaperälle. Näytti siltä kuin aiottaisiin painaa samaa -kyytiä aina sinne asti, jossa kaukana häämötti etäinen taivaanranta, -jota reunusti kuin tuikottava kapea hopeajuova. - -He puhelivat kaikesta, mitä näkivät ympärillään, linnusta, joka lensi -heidän ylitsensä, purjeesta, joka vilkahti näkyviin taivaanrannalla, -Dänensandin särkästä, jossa on hiekkaan hautauneena rahalaiva, joka -joskus on löytyvä, sillä hiekka murenee ja varisee sen päältä. - -"Silloinpa tulee Hilligenlei rikkaaksi! Hirveän rikkaaksi!" - -Mutta Pe Ontjes tuumi: "Hölynpölyä. Se on kyllä totta", sanoi hän, -"että sinne on uponnut muuan tanskalainen laiva, mutta siinä ei ole -rahaa, savea ja hiekkaa vaan." - -Jos he sattuivat kaukana näkemään jonkun esineen, lähtivät kaikki -juoksujalkaa sitä kohden, ja jokainen lausui arvelunsa, mitähän se -olisi. Sitte tutkivat he löytöään: laudan pätkää, särkynyttä kirstua, -koria, jonka kokki jossain valtamerihöyryssä oli hylkynä heittänyt -laidan yli, ja keskustelivat vilkkaasti niistä. - -Lopulta, vaikka näytti ikäänkuin taival ei ikinä loppuisi, saapuivat -he sentään satamavirralle, joka nyt, laskuveden aikana, vielä -kuuttakymmentä metriä leveänä hitaasti ja hiljalleen vieri harmaassa -mutaisessa uomassaan merta kohden. - -Toiset alkoivat tarkastella viettävää rantatöyrästä, eikö mahdollisesti -sentään sieltä hiekasta pistäisi esiin rahalaivan keula tai maston -nupit. Pe Ontjes ja Kai Jans taas tähystelivät lyhyttä vihervää juovaa -kohden, joka näkyi toisella puolella virtaa matalikolla. - -Nyt katsahtivat toisetkin sinne kohden. "Mutta kas", sanoivat he, -"siellähän on pieni viheriä saari." - -"Sen keksi Kai Jans viime sunnuntaina", sanoi Pe Ontjes. "Kai -Jans pystytti sille paalua, ja kirjoitti sille: 'Tämän maan olen -minä löytänyt', ja nimensä alle. Paalu seisoo siellä vielä. Mutta -puupalanen, jolle kirjoitit sen lauseen, se on poissa." - -Samassa kuului toiselta rannalta kirkasta iloista lapsenääntä. He -kaikki tuijottivat liikahtamatta sinne kohden. Sitte huusi Pe Ontjes: -"Hoi, hoo-i siellä." - -Silloin nousi siellä seisomaan kaksi vaaleata lasta, molemmat paljain -jaloin, tyttö hihattomassa liehuvassa puvussa, poika paitahihasillaan -ja housut yllä, molemmat noin kymmenvuotiaita. - -"Ne ovat Anna ja Piet Boje", sanoi Kai Jans. - -"Noo?" huusi Pe Ontjes, "mitä teette te siellä? Laittakaa itsenne -paikalla pois. Kai Jans on löytänyt saaren." - -Silloin huusi pieni Piet Boje kirkkaalla selkeällä äänellään: "Ja minä -olen omistanut sen." - -"Tuhat tulimmaista!" huudahti Pe Ontjes, kiskoi paidan ja housut yltään -ja astui veteen. Suuri Tams oli myöskin jo paitasillaan. - -"Oh", sanoi Kai Jans, "älä mene, Pe Ontjes! Saarihan on Freestedtin -puolella." - -"Tule mukaan", sanoi Pe Ontjes. - -"Minä en voi. Virta on liika vahva." - -Piet Boje seisoi sääret leveänään paalun vierellä ja puhui jotain -sisarelleen: hän kehoitti kai häntä lähtemään pois. Mutta tyttö jäi -hänen rinnalleen. - -Molemmat isot pojat uivat yli, tulivat maihin ja hyökkäsivät noita -kahta kohden. Kai Jans näki kuinka Piet Boje otti kouransa täyteen -mutaa ja heitti läheneviä alastomia poikia vastaan, ja kuinka suuri -Tamskin sieppasi mutaa ja heitti ja osui pienen tytön päähän ja -korvaan... Heitto oli niin raju, että tyttö taipui taaksepäin. - -Silloin kirkaisi hän kovaan, ja huusi toiselle puolelle: "Pe Ontjes, -hyvä Pe Ontjes, tule minua vastaan!" ja syöksyi pukimineen päivineen -veteen ja alkoi uida. - -Pe Ontjes oli kääntynyt ympäri, ikäänkuin joku olisi kovaan tarttunut -häneen ja kääntänyt hänet. Sielunsa läpi lensi kuumana ajatus... -jotakin kuin: 'tuo armas ihmeellinen poika', ja hän heittäysi veteen ja -ui Kaita vastaan, niinkuin tapansa oli uida: silmät selkosen selällään -ja yhtäpäätä syleksien ja pyrskähdellen. Keskellä virtaa kääntyi hän ja -ui viistoon Kai Jansin edessä, niin että hän suojeli häntä pahimmalta -painolta. Kai hengitti raskaasti ja uida ponnisteli uljaasti, -silmäkulmat rypyssä ja suu tiukasti sulettuna, ja saapui onnellisesti -toiselle rannalle. - -Suuri Tams oli tarttunut pientä Piet Bojea rinnuksesta ja ravisteli -häntä kovakouraisesti. Lapsi katseli häneen sanatonna ja uhmamielisenä, -ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: Puolustaahan en minä voi itseäni tässä, -mutta sen voin näyttää, etten pelkää. - -"Pidä lujasti hänestä", sanoi Pe Ontjes. - -"Kuinka saatoit sinä heittää tuolla tapaa tuon pienen tytön päälle?" -sanoi Kai Jans ja seisoi kädet nyrkissä ja silmät välähtelevinä pitkän -Tamsin edessä. "Tule", sanoi hän tytölle, "minä pesen sinut puhtaaksi." - -Mutta tyttö oli yhtä ylpeä kuin hänen veljensäkin, työnsi hänen -kätensä puoleen, ja katseli vihaisesti häneen. Hänen kasvoillaan oli -pimeä uhma, vaikka hänen hiuksensa olivatkin niin kauniin vaaleat, ja -silmänsä vaaleanharmaat. - -"Minä uin tälle puolelle vaan tullakseni auttamaan teitä, olin lähellä -hukkua." - -"Oletko sinä se poika, joka oli meillä, kun Heinke syntyi?" - -"Olen", sanoi hän, "hän juuri minä olen. Tunnetko sinä minut vielä?" -Ja hän kurotti kädellään veteen ja huuhteli arasti hänen hiuksiaan ja -korvaansa ja sanoi: "Olipas se hyvä sentään, että tulin tälle puolelle." - -Tyttö katsahti veljeensä ja sanoi: "Sano isolle Laulle, ett'ei hän -loukkaa minun veljeäni." - -"Mutta nähkääs!" huudahti Pe Ontjes, "tulkaa katsomaan! He ovat saaneet -suuren ankeriaan... Katsokaas vaan, painaa ainakin naulan!" - -Piet Boje katseli koppavasti ankeriaista, joka kömpelösti heittelehti -hiekalla. "Ettepäs te voi pitää edes kiinni siitä", sanoi hän, "niin -liukas se on." - -"Miksei?" sanoi Pe Ontjes, kopristi kätensä pihdeiksi, otti ankeriaista -niskasta, katsahti reimasti ympärilleen... ja purasi ankeriaalta pään -poikki ja sylki sen suustaan. - -Anna Boje kirkasi kovaan ja kimeästi ja ravisti itseään niin että hänen -väljä lyhyt pukunsa heilahteli edestakaisin. "Sika, sika sinäkin!" -huudahti hän ja karahti pelkästä säikähdyksestä suoraksi. "Kutti, kutti -sikakin!... Mikä kamala ihminen sinä olet." - -Pe Ontjes tekeytyi, ikäänkuin hän nyt aikoisi syödä hänet, hyppeli -hänen ympärillään ja kiristeli hampaitaan. - -Tyttö peräytyi taaksepäin ja piti kättään oiennettuna edessään ja -torasi taukoamatta: "Sinä olet inhottavin ihminen maailmassa. Sinä... -mokomakin ankeriaan syöjä." - -"Jos sinä kajoot häneen", sanoi Piet, "niin lyön minä. Vaikka olenkin -pienempi kuin sinä niin niinkään kevyesti et sentään selkeä minusta." - -"Tule, Pe Ontjes", sanoi Kai Jans, "sinä otat ankeriaan ja me palaamme -takaisin meidän puolellemme." - -"Visakalloja nuo kaksi", sanoi Pe Ontjes ja katseli mielihyvällä heitä -kumpaakin ja kääntyi pois. - -Sitte heittäysivät he taaskin veteen, vasemmalla Tams, keskellä Kai -Jans, oikealla, pidätellen virtaa, Pe Ontjes, joka piti ankeriasta -poikittain suussaan ja hirveästi ravisteli päätään ja pyrskäytteli -vettä suustaan. - -Kun he saapuivat toiselle rannalle ja kapusivat maihin ja katsoivat -taakseen, seisoivat nuo molemmat lapset siellä rinnakkain, aivan -yksin avaran, aution, harmaan lakeuden keskellä, jolla siellä täällä -vilahteli säihkyvä auringonhohto, heidän hiuksensa välkkyivät vaaleina. -Tyttö kohotti uhkaavasti kättään, ja hänen pieni uljas äänensä kaikui -kirkkaasti ja kimeästi tälle puolen: "Ankeriaan syöjä, ankeriaan syöjä -sinä." - -"Tyttö on aivan yhtäläinen huimapää kuin poikakin", sanoi Pe Ontjes, -laitti kätensä torveksi ja huusi toiselle puolelle: "Sinusta tulee -minun vaimoni. Oletkos hyvilläsi nyt?" - -Mutta toiselta puolelta ei kuulunut muuta kuin kaukaa kirkkaana ja -terävänä, kuin ripeä vihainen linnunlento, sama herjaussana. - -Kun Pe Ontjes seuraavana päivänä tuli koulutietä ylös, seisoilivat -hänen rikosveljensä siellä täällä ovilla ja nurkissa, ja liittyivät -hänen seuraansa. Kaikki olivat he vaiteliaita ja välttivät katsoa -toisiaan silmiin. Pe Ontjeskaan ei ollut oikein tavallisella -tuulellaan. Kun he astuivat sisään koulupihalle, kääntyi hän toisiin -ja sanoi vakavasti: "Lapset, tänään on meillä edessämme kujanjuoksu." -Sitte kiskasi hän oven auki ja astui sisään. - -Mars Wiebers tarttui pöydän laitaan, laski karttakepin viistoon -eteensä, ja luki isämeidän. Sen luki hän aina, ennenkuin hän alkoi -rangaista; hän oli nimittäin joskus lapsena vihapäissä lyönyt erään -leikkitoverinsa käden poikki. - -Sitte saivat he vuoronsa mukaan ankaran selkäsaunan. Kun hän viimeksi -aikoi lyödä Kai Jansia, kysyi hän: "Miksi nousit sinä eilen ylös? Mitä -aioit sanoa?" - -Kai vastasi hiljaa ja silmät rukoilevina: "Minä aioin pyytää, ett'ette -lukisi luokalle minun ainettani, minusta on niin kamalaa, kun he -nauravat minulle. He nauravat usein minulle." - -Opettaja arveli hetken, sitte löi hän häntä. - -Mutta senjälkeen kohotti hän keppiään, ja ravisteli sitä koko -Hilligenlein Satamakatua kohden, ja sanoi tuimasti: "Armahtakoon -teitä, jos vielä kerran nauratte Kai Jansille! Ja vaikka olisi hänellä -päässään koko paradiisi ja enkeli Gabriel päällepäätteeksi, niin mitä -kuuluu se teihin? Onko _teidän_ asianne ajaa hänet ulos paradiisista, -vintiöt? Sen on Jumala tekevä." - - - - -VIIDES LUKU. - - -Jo ensi päivänä maaliskuuta oli Pe Ontjes Lau matkavalmis. Uutta -kistua hän ei tarvinnut; hän otti isänsä, joka viimeiset kuustoista -vuotta oli palvellut Laun sikolätin rouhinsäiliönä. Hän maalasi itse -sen ruskeaksi, osti uuden esilukon ja korjasi kaiken parhaansa mukaan. -Avain taskussaan istui hän ikävystyneen näköisenä koulupenkillä. -Palmusunnuntain jälkeen piti hänen mennä Hampuriin astuakseen -palvelukseen parkkilaiva "Goodefroo'lla". - -Olisi luullut, että hän lähti huolitta matkalla. Siten ei sentään -ollut laita. Kun hän katsahti sivulleen, istui siinä Tjark Dusenschön, -pitkä, hintelä, nykähteleväolkainen poika, jonka silmät vilkahtelivat -ja vilahtelivat ystävällisesti. Hänkin pääsi ensikertaa ripille -palmusunnuntaina, mutta hänen eivät olleet asiansa selvillä. Hän ei -ylimalkaan tietänyt mitään, miksi hänen piti. Pe Ontjes oli kerran -sanonut: "Tästä lähin välitän enää viis Tjark Dusenschönistä ja hänen -asioistaan." Mutta kenpä osaisi pitää semmoisia päätöksiään? Pitää vaan -välittää. Täytyy sanoa, milloin: "Älä nyt ole noin imelä siinä"... -milloin: "Älähän toki valehtele"... milloin taas: "Mutta sinä, mistä -olet nyt saanut tuon lakin taas ja tuon kaulahuivin?" Pitää joko -kerrassaan lyödä kuoliaaksi koko Tjark Dusenschön, tai olla huolissaan -hänen puolestaan. - -Pajassa pidettiin tuimia neuvotteluja. Jan Friech Buchmann oli -neuvoton ja perin alakuloinen. "Hän ei kelpaa mihinkään", sanoi hän, -"hän on liika laiska". Pe Ontjes oli neuvoton ja äkäinen: "Hän on -yhtä laiska kuin sinä", sanoi hän, "mutta hänellä on lisäksi vielä -eräs toinen vika; hän pöyhkeilee. Luulottelee itsestään ties mitä". -Scheinhold, kisälli, oli neuvoton ja epätietoinen; hän räpytteli aivan -arveluttavasti silmiään: "Meidän pitää antaa hänen mennä maailmalle", -sanoi hän, "semmoisenaan kuin hän on. Hän kyllä, luulen ma, keksii -vielä jonkun uuden elatuskeinon, jotain siinä nuoralla tanssijan ja -maalaissepän välimailla. Ja silloin aukenee taas monelle ihmiselle -työtilaisuus." - -Tjark Dusenschön istui toisten keskellä alasimella, yllään puku, jossa -oli monen omistajan peruja, ja harmaissa sukissa. Pitkään kaulaansa -oli hän kietaissut punaisen huivin, jonka päät pitkinä riippuivat alas -ja pyöreässä päässään oli hänellä vanha kulunut kimnasistilakki. Hän -heilutteli jalkojaan, taivutteli isovarvastaan ja katsoi vuoronperään -jokaista ympärillään suurin hyväntahtoisesti vilkahtelevin silmin. Kai -Jans istui syrjempänä ruuvinpenkin ääressä naulakistulla, ja tunsi -itsensä liika nuoreksi ja kokemattomaksi, lausuakseen ajatustaan noin -painavassa asiassa, ja katseli sanaa sanomatta ja tarkkaavasti aina -sitä, joka kulloinkin puhui. - -"Hänen isoäitinsä on muuten käynyt pastorin puheilla", sanoi Jan Friech. - -"Sinun isoäitisi?" sanoi Pe Ontjes. "Auta armias! Stiena Dusenschön! -Sitä minä olisin tahtonut olla näkemässä! Tietysti tuohon tapaan..." -Hän liikutti sirosti olkapäitään ja käsiään ja nauroi. "No, ja pastorin -piti kait sanoa hänelle, mitä sinusta pitäisi tulla?" - -Tjark Dusenschön ei ollut hitaistakaan loukattu; hän katseli alas -jalkoihinsa ja antoi varvastensa leikkiä piilosia keskenään. "Hän kävi -kysymässä pastorilta, olisiko mahdollista, että voisin jossain hovissa -saada paikan, semmoisen kuin airueen tai hovineuvoksen toimen tai -jotain semmoista." - -"No?" sanoi Pe Ontjes, ja äänessään kuulsi yht'aikaa iva ja kunnioitus -ja epävarmuus. "No, ja mitä arveli pastori?" - -Tjark kohotti silmäkulmiaan. "Pyrkijöitä on ylen paljon", sanoi hän. - -"Hullua!" sanoi Pe Ontjes keventyneesti. - -"Jotain semmoista pitää sen olla", tuumi Jan Friech, "jossa voi -pukeutua hyvin, ja jossa tulee tekemisiin hienojen ihmisten kanssa". - -"Tervaa, pikeä ja semmoista ei siinä saa haiskahtaakaan", sanoi Pe -Ontjes pilkallisesti, "ja sitäpaitsi korkealle pitää siinä saada -kohota". - -Scheinhold, kisälli kiskoi silmiään kuin jahtikippari isopurjettaan, -kun hän kolme päivää on saanut maata tyvenessä. "Jos saan minäkin sanoa -sanani... niin pitää hänestä tulla pormestarin kirjuri." - -Silloin kirkaisi Jan Friech kovaan: "Daniel Petersin kirjuriksi!... -Oman isänsä!... Lapsi kuuluu isälleen! Tietysti. Päivän selvää! Lapset, -nyt se meille selkeni! Hänestä pitää tulla Daniel Petersin kirjuri." -Hän laski suuren nokisen kätensä silmäinsä ylle, ikäänkuin näkisi hän -auringon valossa säteilevään maisemaan. "Minä näen selvästi edessäni -hänen elämän tiensä", sanoi hän. - -Pe Ontjes katseli vastahakoisena Jan Friechin innostusta. "Ajattelisit -ennemmin", sanoi hän, "mitä meidän nyt pitää tehdä." - -"Hänen pitää mennä hänen luokseen, ja esittää itsensä hänelle", sanoi -Scheinhold kisälli. "'Esittää itsensä' kutsutaan sitä. Mutta mehän emme -vielä tiedä, jos hän suostuukaan koko tuumaan." - -"Kuka?" sanoi Pe Ontjes. "Tjark Dusenschönkö?... Josko hän suostuu?... -Se nyt vielä puuttuisi, että kysyisimme häneltä. Hän tulee siksi, miksi -me hänet määräämme." - -"Mutta enhän minä osaa esittää itseäni", sanoi Tjark surkeasti. "Tässä -tämmöisessä puvussa! Ja eihän minulla ole kenkiäkään. Ja pormestari on -hieno mies." - -Kaikki katselivat allapäin eteensä. Lopuksi kohotti kisälli Scheinhold -taaskin harmahtanutta päätään ja virkkoi: "Jos siis ehdottaisin -jotain... Meidän vajassamme tuolla seisovat valtuusmies Nissen'in -vanhat vaunut... jos me nyt möisimme, sanokaamme neljäkymmentä arpaa, -arpa yhdestä markasta... ja arpoisimme ne pois. Silloinhan meillä olisi -rahat pukuun ja saappaisiin." - -"Oiva tuuma!" huudahti Jan Friech. "Oiva tuuma", ja nyykäytti, -katsahtamatta ylös, tuontuostakin päätään. - -Pe Ontjes tuijotteli alakuloisena eteensä. "Vaunut ovat liika vanhat", -sanoi hän. "Niinpitkälle kuin minä muistan ovat ne jo seisoneet tuolla -pimeässä vajassa. Mutta voimmehan mennä katsomaan ja tarkastamaan -niitä." - -Jan Friech ja hänen kisällinsä loivat toisiinsa pitkän katseen. -"Mitähän niissä katsomista?" virkkoi Jan Friech. "Vaunut ovat siellä... -ja sillä hyvä." - -"Voihan joka tapauksessa väittää", sanoi Scheinhold, katse luotuna -maahan, "että tuolla vajassa on vaunut". - -"Ne ovat valtuusmies Nissenin peruja", sanoi Jan Friech. "Kun hänen -piti tehdä vararikko, antoi hän velkojensa maksuksi minulle nuo vaunut. -Mutta minä en ole viitsinyt myydä niitä." - -"Et _saanut_ niitä myydyksi", sanoi Pe Ontjes. "Minä tahdon nähdä ne, -muuten en ilkeä kuulla sanaakaan koko arvonnasta." - -"Neljäkymmentä arpaa", sanoi Tjark ripeään ja tulisesti, "markka -arvalta: niillä rahoilla voin jo saada kaikki ja pari pystykaulusta". - -Jan Friech alkoi nurista: "Tjark sekottaa aina netton ja brutton. Tuo -vanha ryjä... vaunut, tarkoitan... ovat minulla panttina velasta. -Neljäkymmentä markkaa Tjarkille ja neljäkymmentä minulle, yhteensä -kahdeksankymmentä. Ja nyt, älkää kauvoja aikailko, vaan ripeästi -toimeen..." Hän laski jykeän kouransa Pe Ontjesin polvelle: "Mietippäs -sitä", sanoi hän, "mitä tulee muuten Tjark Dusenschönistä?" - -Silloin tyyntyi Pe Ontjes, kosk'ei hän huomannut muutakaan neuvoa -edessä, ja ryhtyivät kaikki siis hommaan, viivoittivat erääseen vanhaan -kirjoitusvihkoon tilaa arvanostajain luettelolle ja leikkasivat -pahvista kahdeksankymmentä arpaa. Sitte lähetettiin Scheinhold -keruulle: hänen piti mennä talonpoikien luo Hilligenlein lähistöllä -ja sanoa: oli aikomuksena avustaa erään köyhän lesken tyttärenpoika -kunnolliselle elämänuralle. Jos häneltä tiedusteltaisiin vaunujen -tilaa, oli hänen määränä "puhua varovaisuudella". Hieman kiusallisen -vaikutuksen teki, kun ei kukaan läsnä olevista ostanut arpaa. Kai -Jansilla ei ollut rahaa; Pe Ontjes sanoi, ett'ei hän pistä rahojaan -niin turhaan yritykseen; Jan Friech sanoi, että hänhän vaunujen -omistajana uhraa enemmän kuin kukaan muu; kukaanhan ei voisi vaatia, -että hän vielä lisäksi antaisi rahaa; leipurimestari Nissen, joka juuri -sattui menemään ohitse ja huudettiin sisään, olisi kyllä ottanut yhden -arvan, mutta olisi suostunut maksamaan ainoastaan siinä tapauksessa, -että hänen arpansa voittaisi. Siihen ei suostuttu kahdella äänellä -kolmea vastaan. Scheinhold, kisälli, hän otti sentään arvan, ja maksoi -sen selvässä rahassa. - -Sitte lähti Scheinhold matkalle. Hän juosta lönkytti, milloin myötä, -milloin vastaan ankaraa maaliskuun tuulta, juoksi koko Hilingenlein -ristiin ja rastiin, neljä päivää; palasi joka päivä selväpäisenä -kotiin, ja oli kuin olikin neljännen päivän illalla saanut kokoon -kahdeksankymmentä markkaa. Jan Friech sai niistä neljäkymmentä. -Loput neljäkymmentä taskussaan ja Tjark Dusenschön puukengissä -rinnallaan, meni Pe Ontjes räätäli Lammanille ja tilasi puvun, ja sanoi -nimenomaan, että puku tulisi tälle hänen rinnallaan seisovalle Tjark -Dusenschönille; räätäli Lamman oli nimittäin vähin siinä maineessa, -että hän teki kaikki puvut hieman oman kasvunsa mukaan. Hän oli lyhyt -ja vääräsäärinen. - -Sitte neuvottelivat he, miten asia oli ajettava pormestarin luona. Ei -ollut niinkään helppoa olla mieliksi tuolle suurekkaalle ja komealle -Daniel Petersille. Lopulta ilmoitti Scheinhold, että hän ottaisi -tämänkin asian tehtäväkseen; hän pyysi vaan kolme päivää valmistusaikaa -itselleen. - -Pe Ontjes ahdisti kovin, että asia saataisiin pikaisesti päätteeseen -ja selville; sillä kun keväällä ilma kääntyi lempeämmäksi ja -lämpimämmäksi, ei enää ollut luottamista Jan Friechiin ja -Scheinholdiin. Jan Friech sai silloin vastustamattoman mieliteon -onkivapaan ja kampeloverkkoon, ja Jan Friech paloviinapulloon ja -maankuleksimiseen. Talvet oli hän työssä Jan Friechillä Hillingenlein -Satamakadun varrella, ja oli lapsirakas ja avulias ja hyvä. Mutta -kesät kuului hän niihin tuhansiin, jotka laiskoina ja juovuksissa -vetelehtivät ja kuleksivat Schlesvig-Holsteinin pitkiä, paljaita, -harmahkoja maanteitä. - -Kolme päivää vaelsi Scheinhold kisälli kuin unissa. Pe Ontjes ja -Kai Jans alkoivat jo pelätä, että hän sortuisi vanhoille teilleen, -sillä sää alkoi käydä lämpimäksi. He pitivät häntä silmällä niin -hyvin kuin taisivat, välitunteinakin koulussa juosta livistivät he -pajaan katsomaan, oliko hän siellä vielä. Kolmantena päivänä eivät he -tavanneet häntä. Silloin kuuli Kai Jans, joka varsinkin oli huolissaan -hänen puolestaan, huoneesta, joka sijaitsi palkeitten takana, ja jossa -hän asui, yksitoikkoista muminaa. Jan Friech tuli heidän mukanaan, ja -he aukaisivat hiljaa oven. Silloin seisoi hän heidän edessään, selin -heihin, lupsahti tuontuostakin kokoon kuin jäykkä linkkuveitsi ja -puhui seinää kohden: "Korkeanarvoisa suurivaltias herra pormestari, -ritari Pepe... Nuorukainen, joka seisoo tässä minun vieressäni, oli -kunniallisen leskivaimon, Stiena Dusenschönin tyttären poika, äitinsä -puolelta polveutuu hän ylhäisestä suvusta, isänsä taas on, kuten eräs -postikortti osoittaa, jonka Pe Ontjes Lau, ikävä kyllä, on hävittänyt, -oppinut vaikka tuntematon mies. Eipä siis olekkaan mikään ihme, että -nuorukainen on asettanut päämaalinsa korkealle, nimittäin: päästä -teidän korkea-arvoisuutenne johdolla oppimaan kaunokirjoituksen ja -hyvän käsialan jaloa taitoa. Minun vähäpätöinen persoonani on tietysti -teidän arvoisuudellenne kokonaan tuntematon: minä palvelen kisällinä -Jan Friech Buhmannilla Satamakadun varrella, ja on nimeni Adalbert, -Heinrich, Reinhold van der Beeke, jota pienet lapset Satamakadulla -kutsuvat Scheinholdiksi, kosk'eivät osaa lausua R:ää." - -Jan Friech Buhmann sulki hiljaa oven taaskin, meni ällistyneenä -istumaan alasimelle ja sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen: "Tuo mies -on kaikista jumalan luomista jotakin aivan erikoista: lapsiystävä, -juopporatti, oppinut, ja sitäpaitsi on hänellä tuommoinen komea -juhlallinen nimi. Kuinka hänen nimensä nyt olikaan? En ole ikipäivinä -aavistanut, että hänellä on niin komea nimi. Mutta se on selvä: Tjark -Dusenschönin asia on parhaissa käsissä. Tuommoista puhetta ei Daniel -Peters voi vastustaa." - -Kohta päivällisen jälkeen lähtivät he matkalle: senjälkeen piti -arvonnon tapahtua. Scheinholdilla oli yllään Jan Friech'in musta -juhlatakki, joka ylettyi hänelle polviin asti, hihan suut olivat -kiverrettyt kokoon, hän asteli edellä; vasemmalla puolittain hänen -takanaan asteli Tjark Dusenchön, pukeuneena uuteen kauniiseen pukuunsa, -kiiltävissä saappaissa, päässään musta huopahattu ja kaulassaan -sininen kaulahuivi; takana marssi koko Satamakadun lapsiliuta, kaikki -puukengissä; vähän taaempana seurasivat Pe Ontjes ja Kai Jans. Tjark -Dusenschön kääntyi tuontuostakin silmät välkkyvinä katsomaan taakseen -ja sanoi: "Teidän pitää jäädä ulkopuolelle." - -Nuo molemmat saapuivat kuin saapuivatkin virkahuoneeseen ja tapasivat -Daniel Petersin istumassa kirjoituspöytänsä ääressä. Kuten hänen -tapansa oli aina, kun hän sai vieraita, olkoon että ne olivat vaikka -vaan lapsia, nousi hän nytkin seisomaan, niin että koko hänen kookas -komea vartalonsa tuli näkyviin, sipaisi kädellään uhkeata silkinhienoa -pujopartaansa ja kuunteli seisoaltaan kisälli Scheinholdin esitystä. -Hän valitti aina, että meidän päivinämme on kaikki arvontunto -ja kunnioitus hävinnyt. Tässä nyt oli kumpaakin. Armollisella -päännyökkäyksellä laskettiin he puheilta. - -Ikinä ei ole Hilligenlein torilla kaikunut semmoista puukenkien -pauketta kuin sinä päivänä, vaikkapa kolme Süderloh'ia ottivatkin -puukengät jaloistaan ja juosta livistivät sukkasillaan. Ja ikinä ei ole -pidetty juhlallisempaa istuntoa Jan Friech Buhmannin pajassa, kuin nyt, -kun ryhdyttiin arvontaan. Ikinä ei ole Tjark Dusenschön istunut niin -kiiluvin silmin ystäväinsä keskellä, kuin silloin, kun hän hämmensi Jan -Friechin vanhassa mustassa syvässä hatussa arpalippuja. Ja ikinä ei -ole paja nähnyt hämmästyneempiä kasvoja, kuin silloin, kun Scheinhold, -Scheinhold kisälli, hän juuri, eikä kukaan muu, veti esiin voittolipun. - -Siitäpä syntyi hirveä hämmästys. - -Pe Ontjes purasi huuliinsa ja katseli synkeästi eteensä. Scheinhold -istui järkytettynä käsikärryillä, eikä kuullut, kun Tjark Dusenschön -hiljaa sanoi hänelle: "Kuule, nyt voisimme arpoa vaunut vielä kerta... -Minä tarvitsisin vielä kaikenmoista." Jan Friech istui alasimella, piti -tarkkaa huolta lyhyestä piipunnysästään ja puheli kohtalon oikuista. -Yhtäkkiä nousi Pe Ontjes seisaalleen, ei katsahtanut ympärilleenkään ja -sanoi: "No, minähän pääsen maailmalle... Hyvästi nyt kaikki yhdessä! -Elinpäivinäni en enää tahdo olla tekemisissä teidän kanssanne." - -Ja lähti. Tjark Dusenschön lähti myöskin. - -Kai Jans aikoi hänkin lähteä. Mutta kun mestari ja hänen kisällinsä -istuivat siinä niin alakuloisin hiljaisin kasvoin, jäi hän vielä, ja -sanoi ahdistuneesti: "Alkaisitte työhön nyt. Peter Thedens tahtoisi -mielellään auransa jo. Alkakaa nyt!" - -Jan Friech Buhmann kohottautui alasimeltaan, työnsi auki tomuisen -ikkunan, joka antoi satamalle käsin, veti henkeään syvään ja sanoi: -"Kummallisen mieto ilma... Tee tulta, Scheinhold, laitamme auran -valmiiksi!... Näes tuossa... Hinnerk Ilsen menee pyytämään ankerioita -jo... ei hän mitään saa... on tuhma..." - -Scheinhold, joka yhä vielä istui käsikärryillä, oli kohottanut päätään -ja vetänyt ilmaa sieraimiinsa: "Kummallisen mietoa", sanoi hän. Sitte -vaikeni hän hetken. Sitte ravisti hän raskaasti päätään: "Tuosta -asiasta minä en selkeä", sanoi hän. "Omatuntoni on liika arka. Kaikki -tulevat sanomaan, että olen tehnyt petosta arvotessa." Hän nousi -jäykästi ja työnsi suuren oven selkoselälleen ja katseli ulos kadulle. - -Kai Jans katseli huolestuneena yhdestä toiseen, astui Scheinholdin -rinnalle ovelle, ja virkkoi taaskin noin ohimennen: "Alkaisitte nyt -työhön. Sytytähän valkea, Scheinhold." - -Jan Friech oli yritellyt ruuvata irti auranterää, mutta tarvitsi -välttämättä toista ruuvinavainta ja tuli taaskin ohi ikkunaan: "No, -nyt istua kyköttää Karl Martenskin siellä... verkkoineen... ei -hänkään mitään saa... on liika tuhma!... Onpas se ilma ihmeen lämmin. -Ankeriaatkos livahtelevat siellä nyt!" - -"Oh", sanoi Scheinhold. "No, lähtekää nyt, mestari, pyydystämään -ankerioita." - -Jan Friech käännähti ympäri ja sanoi halveksivasti: "Luuletko sinä, -ett'en tiedä, mitä kello on lyönyt? Sinä haluat paksun Büttin luokse -juopottelemaan!" - -Kai Jans aikoi hypähtää ylös ja juosta noutamaan Pe Ontjesta, mutta -pelkäsi, että hän tulisi takaisin liika myöhään ja jäi seisomaan ja -katseli liikkumattomin säikähtänein silmin Scheinholdia. Hän tunsi -hänet lapsuudestaan asti ja piti hänestä. "Minäkö Büttin luokse?" sanoi -Scheinhold, "e-henpäs!" Hän istui hetken hiljaa. Sitte kyyristyi hän -taas kokoon ja murtui itseensä ja sanoi valittaen: "Kun ei omatuntoni -vaan olisi noin arka... mutta tuosta en selkeä. En tahdo, että minusta -sanotaan, että minä olen petturi." - -Jan Friech astui ikkunaan äärestä ja sanoi: "Katsonpas sentään, onko -verkkoni kunnossa", ja meni ulos pihalle. - -"Kuulehan", sanoi Scheinhold takertuvalla äänellä... "tuota... työtä en -kumminkaan voi tänään tehdä... Käväisenpä pikimmältään satulamaakarilla -katsomassa, joko hän on korjannut minun vatsahihnani!" - -"Kuule", sanoi Kai Jans ja tarttui häntä käsivarteen ja loi -rukoilevasti silmänsä häneen: "Minä pyydän sinua, älä mene vaan -Büttille?" - -"Tokiinsa", sanoi hän, "kuinka semmoista luuletkaan? Mutta minun pitää -satulamaakarille, ymmärräthän sen!... Ja luuletko sinä, että sitä -viitsii tehdä työtä, kun on niin laiska mestari? - -"Ja luuletko sinä", sanoi Jan Friech, ikkunan läpi, "että sitä viitsii -ihminen tehdä työtä kun on hänellä noin juoppo kisälli kuin sinä?... -Vesi on aivan sopivan korkealla nyt, ei liian korkea, eikä liian -matala. Minä lähden satamaan." - -"Huh... tuota vettä!" sanoi Scheinhold ja ravisteli itseään. "Tuota -vettä, vettä!" Ja kohotti tutisevan kätensä, sormet käppyrässä, -ikäänkuin pitäisi hän siinä pikaria, ja nauroi onnellisesti. - -Silloin pyrki Kai Jans hätäisesti ja kiireellä häntä lähemmäksi ja -puhui kiirehtien ja kukkean kehoittavasti, ikäänkuin nukkuvalle: -"Kuule, Scheinhold... kuulehan!... tunnetko kertomusta Bartlin sepästä?" - -"Sitä en tunne?" sanoi Scheinhold ja tuijotti ulos kadulle. Silmänsä -olivat kuin likaisesta lasista. - -"Hän oli seppä niinkuin sinä, ja häntä puri vesikauhuinen koira -sääreen. Koira oli raivohullu, ja haava oli syvä... Tiedätkö, mitä -hän teki? Bartlin seppä? Hän sulki oven, ja takoi ja kalkutti kolme -päivää. Koko paja kiilui paljasta valkeata, ja suuret keltaiset kipunat -sinkoilivat savutorvesta". - -"En viitsi tänään kuulla historioitasi, pojanvekana", sanoi Scheinhold -säälien ja kohottautui pystyyn, ikäänkuin olisi kummallakin olallaan -tuhannen naulan taakka ja lähti ulos kadulle. Kai Jans katsahti olisiko -Jan Friech missään lähellä avuksi hänelle; mutta tämä meni jo pihan -poikki verkko olallaan, ja veteli vahvoja savuja. Silloin lähti hän -juoksemaan Scheinholdin rinnalla kadulle ja katsoi ylös häneen ja puhui -kuumasti ja tulisesti: "Kolmantena päivänä taukosi pajassa taonta ja -vasaran kalke. Silloin kirkahti seppä, kuten kirkahtaa villi kesytön -eläin." - -"Pojan vekana", sopotti Scheinhold, "en viitsi kuunnella historioitasi; -en viitsi". - -"Silloin uskalsi viimein hänen oma veljensä mennä sisään. Hän oli yhtä -suuri ja voimakas kuin veljensäkin ja oli puuseppä. Hän löi kirveellä -oven halki. Ja silloin... silloin... olivat kaikki pihdit ja vasarat -ja viilat ja hiilet... kaikki olivat viskatut yhteen läjään erääseen -nurkkaan ja seppä seisoi ahjon ääressä ja vaahto valui suustaan, ja -riuhtoi ja tempoi jykeviä rautaketjuja. Niillä oli hän sitonut itsensä -ahjon ja alasimen välille. Kun hänen veljensä näki hänet siinä tilassa, -sanoi hän: 'Palvelus palveluksesta, rakas veljeni', ja löi häntä -kirveellä päähän, ett'ei hänen kauemmin tarvitsisi kitua sillä tapaa." - -Silloin sysäsi Scheinhold jyrheästi pojan luotaan, niin että tämä -horjahti sivulle ja kaatui katukiville. Tukeva Bütt seisoi lumivalkeine -kauniine hiuksineen ovella ja nauroi isoäänisesti: "Sillä tapaa mies -tekee!" sanoi hän. "Noin vaan! Ja nyt tule tänne!" - -Silloin hoiperteli Scheinhold ovesta sisään. - -Kai Jans nousi ylös ja lähti, kalpeana kuin aave, ja saamatta henkeään -edes alas katua ja aikoi kai kotiinsa... Silloin tuli Pe Ontjes kotonsa -ovesta ja sanoi jo kaukaa. "Mursin äsken vajan ovea auki: vaunuissa ei -ole pyöriäkään enää. Ja nahkapäällys on myöskin tipotiessään, sillä -on mies anturoinnut puukenkänsä. Muuta ei ole jälellä koko vaunuista -kuin puukoppa ja akselit. Ja se että arpa lankesi Scheinholdille, se on -varmaan Tjark Dusenschönin ansio. Hulttioita ovat he kaikki järjestään. -Olen tyytyväinen, että huomenna saan lähteä." Hän tuli lähemmäksi; ja -nyt näki hän Kai Jansia kasvoihin ja säikähti niin, että hän kurotti -kummankin kätensä eteensä: "Mutta poika", sanoi hän, "mikä sinun on?" - -Kai Jans hengitti yhden kerran, hengitti toisen kerran syvään ja -tulisesti ja lyykistyi sitte tuskallisesti kirkahtaen polvilleen. - -Pe Ontjes nosti hänet voimakkailla käsillään ylös ja saatti hänet -pitkään rakennukseen hänen äitinsä luokse. Siellä vaipui hän lattialle, -vaikeroitsi ja oli vallan suunniltaan. Pe Ontjes kertoi, mitä oli -tapahtunut, tuli paikalle myöskin vanha Zakariessenska ja kertoi, -kuinka Scheinhold oli survaissut hänet nurin, ja kuinka Bütt-ukko oli -nauranut. Silloin sanoi äiti suruisesti: "Siinä tapauksessa tiedän -hyvin, miten hänen laitansa on. Kun hän vielä oli pieni, ensimmäisinä -kouluvuosinaan, kysyi hän usein minulta, onko todellakin totta, että -löytyy pahoja ihmisiä. Hän ei voinut käsittää sitä, ja minä raukka en -osannut sitä selvittää hänelle. Nyt hän on yhdellä kertaa saanut nähdä -kokonaiseen pahuuden kuiluun, syvempään ja syvempään vaan. Ja se on -sekoittanut hänet." - -"Onpa vahinko", sanoi Pe Ontjes, "ett'ei hän lähde kerallani -maailmalle. Hänen pitää maailmalle, että hän saisi siitä voiton. Täten -ei se käy." - - - - -KUUDES LUKU. - - -Oli kaunis aurinkoinen syyskuun päivä ja Hilligenleissä markkinat. -Niillä viidellä tiellä, jotka johtivat Hilligenleihin, kapisivat -hevoskaviot ja jymysivät rattaat; ja rantalaiturille laski -satamamestari Lau jo kolmatta kertaa täyden lastin kaikennäköistä -kansaa, joka tuli kaupunkiin Freestedtin puolelta. - -Piet Boje hypähti ensimmäisenä maihin, hänen jälissään hänen sisarensa; -molemmat nyt jo suuria lapsia, kohta rippikouluiässä. He heittivät -aran pikaisen katseen pitkää rakennusta kohden, ja näkivät Kai Jansin -seisovan oven edessä. Hänen siro pieni äitinsä, joka nyt ei enää ollut -yhtään pitempi kuin hänkään, seisoi hänen takanaan. - -"Tulkaa nyt hetkiseksi sisään", sanoi äiti ystävällisesti. "No, eivätkö -Heinke ja Hett olekkaan mukana?" - -Lapset astuivat sisään ja täyttivät tuon pienen, köyhästi sisustetun -tuvan jäsentensä nuorella suoralla solakkuudella ja hiustensa -välkkeellä, he sanoivat terveiset isältään ja äidiltään ja katselivat -ympärilleen kuin kaksi metsäkaurista luhtaniityllä. - -"Meidän tupamme on tämmöinen pieni vaan", sanoi Male Jans, "ja lattia -on savesta; mutta puhdasta täällä on. Katsos... tuossa ovat vielä -Itzehoe'n sanomat, minä luen niitä sunnuntaisin; arkkipäivinä ei -minulla ole aikaa. Mene kammariin Kai, ja pue päällesi parempi takkisi; -voit seurata heitä markkinoille." - -Hän katsahti taaskin noihin kauniisiin, solakkoihin lapsiin ja silitti -arasti tyttöä olalle. "Näes", sanoi hän ja osotti pyöreää pöytää, jonka -yllä riippui pieni yksinkertainen lamppu: "Tuossa istuu hän joka ilta. -Aina hän on kirjojensa parissa." - -"Hän on kai hyvin viisas", sanoi Anna. - -"Oletko jo sen huomannut?" sanoi Male Jans, ja hänen silmänsä -ilmaisivat kaiken hänen suuren salaisen ylpeytensä. "Opettaja Wiebers -meni viikkoa sitten ohitse tästä ja sanoi: onpa vahinko, ett'ei Kaista -voi tulla opettajaa. Mutta sehän ei ole mahdollista; meillä ei ole -varoja. Hän rupeaa kirjanpainajaksi ja menee oppiin Heine Wulkille; -hän työskentelee siellä nyt jo joka iltapäivä ja on hyvin ylpeä siitä. -Heine Wulk'kin sanoo, että sitä tietä voi hän saavuttaa kaiken! -Ajatteles vaan... tuonnoin kirjotti hän jo pienen runon; Heine Wulk -sanoo, että se on aivan hyvä, ja on painanut sen... Miksi sinä aiot, -Piet?" - -"Minä menen pääsiäisenä Itzehoe'en reaalikouluun", sanoi hän, "ja -rupean kauppamieheksi." - -"Ja minä kun luulin, että sinä aikoisit koulunopettajaksi", sanoi Male -Jans. - -"Opettajana ansaitsee niin hiukan", vastasi poika vakaasti, "mutta -kelpo kauppamies voi saada paljon rahoja kokoon." - -Kai astui sisään. Hänen äitinsä hypisteli yhtä ja toista hänen -puvussaan, kysyi, joko hänellä oli nenäliina, silitti kädellään hänen -hihaansa, näyttääkseen, että se oli hyvää kangasta ja antoi hänelle -kaksi grosschenia, jotka jo odottivat ikkunalaudalla. Heidänhän piti -toki nähdä, ett'ei hänkään ollut ihan ilman markkinarahoja. Kun he -lähtivät ulos vilkautti hän vielä kerran silmää pojalleen: "Käyhän -suorana, kuuletko?" sanoi hän, ja osoitti tyttöön, joka seisoi suorana -ja uljaana kuin kuningatar. - -Kun he taittivat Satamakadulta Kirkkokadulle, olivat he samassa -keskellä parasta markkinatouhua ja väen virtaa. Kelloseppä Reimersin -ikkunan alla istui pieni, kyyrykasvuinen viulunsoittaja, Tim Söth -kadulla ja soitteli ja huojutteli päätään soittonsa mukaan; lakkinsa -oli hän pannut polvilleen, jotta ohitsekulkijat heittäisivät siihen -pienen lantin. Kun hän näki Boje-lasten astuvan ohitsensa, laski hän -viulunsa hetkeksi alas ja sanoi: "Kuulehan, Boje prinssi, onko sinulla -vaihtaa markka? Minulla on niin paljon pientä rahaa." - -Piet otti esiin rahakukkaronsa ja sanoi: "On kyllä", ja odotteli, -kunnes Tim Söth oli laskenut summan puolissa groscheneissa; hän sai -pikkurahat, ja antoi sijaan markan. Eteenpäin mennessään laski hän -rahat, ja huomasi että hän oli saanut vaan yhdeksän groschenia. - -"Saitko oikein?" kysyi Anna. - -"Täsmälleen!" vastasi hän ja pisti rahat tyyneesti taskuunsa. Mutta -samassa sykähti hänessä, hän kääntyi jyrkästi ympäri, tarttui Tim -Söthin lakkiin ja sanoi välähtelevin silmin: "Petkutit minua, senkin -hulttio. Ellet olisi raajarikko niinkuin olet, pehmittäisin sinut -oikein perinpohjin." Viulunsoittaja katsahti epävarmasti häneen, ja -kohotti viuluaan, ikäänkuin hän ei olisi käsittänyt mitään koko asiasta. - -Markkinatorin kulmauksessa, kohta oikealla seisoi joku positiivin -soittaja suuren maalatun telttaseinän edessä, jolle oli kuvattu joku -kamala murhateko. Karkealla äänellä ja vieraalla murteella lauloi eräs -nainen tapauksesta. - -"Hän on kai itse ollut mukana siinä", sanoi Kai Jans, joka katseli -hämmästyksissään ja uteliaana. Piet oli epäilevällä kannalla ja arveli, -että koko juttu oli sulaa valhetta. "Näethän", sanoi hän, "eihän koko -kirves osaa paikalleen edes, mies lyö aivan sivulle." Anna pysytteli -taaempana ja katseli oudoksuvin silmin naista, joka lauloi. - -"Tule", sanoi Kai, "niin menemme tuon tykö, joka arpoo kukkia tuolla. -Joka numero voittaa... Näethän, tuossa seisoo siten: joka numero -voittaa." - -"Kukat saat sinä", sanoi hän ja laski pöydälle kaksi groscheniansa. -Pyörä kierähti; viisari pysähti, mutta kahden numeron väliin. "Ei -osunut numeroon, ikävä kyllä", sanoi mies ja katseli lasten ohitse ulos -ilmaan. "Tänne vaan, tänne vaan, hyvä herrasväki, joka numero voittaa." - -"Minusta", sanoi Kai, ja veri hyökkäsi hänen kasvoilleen, "minusta -jatkamme me matkaa vaan", ja peräytyi pöydän luota. - -"Nyt hukkasit kaikki rahasi", sanoi Anna. - -"Käyn noutamassa lisään sittemmin", sanoi hän. - -Sitte menivät he yhdessä nukketeatteriin ja seisoivat kauan ja -katselivat. Joka kerta, kun Anna helähti lyhyeen ja matalaan nauruun, -lensi Kai iloiseksi; se kuului hänestä niin kauniilta; hän katseli -sivulleen hänen pieniä valkeita kasvojaan ja kysyi tavantakaa, mitä -hän piti siitä. "Se on niin liika lapsellista", vastasi tyttö, "mutta -minä pidän siitä sentään". Sitte, kun hän huomasi että nukketeatterin -johtajan vaimo alkoi käydä ympäri keräilylautanen kädessään, sanoi Kai -toimissaan, että nyt hänen piti lähteä muutamaksi tunniksi Heine Wulkin -luo kirjapainoon tekemään työtä. Hän sopi heidän kanssaan, että hän -kohtaisi heidät kahden tunnin kuluttua Hamburger-ravintolan edustalla -ja saattaisi heidät rantalaiturille. - -Sill'aikaa kun hän istui Heine Wulkin autiossa likaisessa työhuoneessa -ja painoi muutamia markkinailmoituksia, nousi lounaasta hiljalleen -ukkonen ja ryöpsäytti maille pienen sadekuuron ja meni ohitse -taas. Mutta sitä seurasi pian sysivä puuskuileva tuuli, raskaat -ukkosenjyrähdykset vierähtelivät maiden ja merien ylitse, ja -kirkeät salamat kirpelöivät halki ilman ikäänkuin terävät, kimeät -piiskanhuimaukset. Pöly, jonka pitkä pouta oli koonnut kaduille ja -teille, lisäksi hiekka lähemmillä ja etäisemmillä särkillä pyrähti -lentoon, ja täytti ja pimensi laajalti ilman. Siten riehui rajuilma -Hilligenlein ja lahden ylitse, ja haihtui taas. Kuitenkin kivahteli -vielä kauan jylhästä, tummansinisestä pilvestä, joka uhkaavana lepäsi -Freestedtin yllä tuolla puolen veden, viistoja, hopeankirkkaita -salamoita. - -Kun Kai Jans noin viiden tienoissa pääsi vapaaksi Heine Wulkilta kuuli -hän kohta, että rajuilma oli tehnyt paljon tuhoja kaupungissa ja -ympäristöllä. Salama oli lyönyt kuoliaaksi erään nuoren parin, joka -oli matkalla Krautsielertietä kaupunkiin, tullakseen ensimmäisiin -tansseihin nuoren avioliittonsa aikana; muutamat lapset, jotka olivat -eksyneet pölyisessä ilmassa, olivat pudonneet jokeen ja töin tuskin -tulleet pelastetuiksi, eräät ajoneuvot olivat murskauneet erästä seinää -vastaan. Kun hän juoksi torin poikki, kuuli hän sattumalta, että -Freestedtin rantalaiturillakin oli tapahtunut joku onnettomuus. Hän -kuuli mainittavan opettaja Bojen nimeä. Hän meni puhuttelemaan erästä -Freestedtiläistä talonpoikaa, ja kuuli, ett'ei tiedetty mitään varmaa, -ja että Piet Boje jo oli matkalla kotiin. - -Silloin alkoi hän etsiä Anna Bojea. Hän etsi ja kysyi, mutta ei -löytänyt. Toisetkaan Freestedtiläiset eivät tienneet mitään hänestä. -Kukaan ei ollut nähnyt häntä. Hän puhutteli tuttaviaan ja kysyi, -olivatko he nähneet erästä pitkää tyttöä, noin neljän- tai viidentoista -vanhaa, suorakasvuista, jolla oli pienet valkeat kasvot ja vaaleat, -höllästi solmitut suorat hiukset. Hän joutui niin intoihinsa, että -hänen kasvonsa alkoivat hehkua, ja tunsi hän itsensä kovin tärkeäksi, -ikäänkuin etsisi hän hänen hoitoonsa uskottua kuninkaan lasta, joka oli -joutunut eksyksiin vieraassa kaupungissa. Lopuksi, kun hän oli juossut -itsensä aivan väsyksiin meni hän vielä kerta ravintolan edustalla ja -sieltä pieneen puutarhaan, jossa auringonpaisteessa seisoi muutama -pöytä ja penkki. - -Sieltä löysi hän hänet. Hän istui puol'pitkässä sinisessä hameessaan -penkillä, pieni olkihattu oli työnnetty kauas taaksepäin otsalle, -kasvot olivat hieman kuumat, pitkät hiukset hiukan epäjärjestyksessä ja -katseli hän kovin tarkkaavin, vaikka hieman kummastelevain silmin Tjark -Dusenschöniä. Tämä seisoi ahtaissa housuissa ja pitkässä riippuvassa -sinisessä kaulahuivissa hänen edessään ja siveli tuontuostakin -huolettomasti ja hyväilevästi kauniissa pehmeissä aalloissa lepääviä -hiuksiaan ja puhui paraikaa: "Olisi suuri ilo minulle viedä teidät -meidän pieneen tanssiseuraamme. Minun sanani merkitsee siellä paljon." - -Kun tyttö näki Kai Jansin, katsahti hän rauhallisilla silmillään häneen -ja sanoi: "Dusenschön kuuluu erääseen tanssiseuraan. Tanssitko sinäkin?" - -"Kuule",... sanoi Kai ja katsahti vakavasti häneen, "Piet on kuullut, -että isäsi ehkä olisi kipeä ja on erään naapurin kanssa mennyt kotiin." - -Anna Boje säikähti kovasti, niin että hänen pienet hienot kasvonsa -yht'äkkiä muuttuivat, hän nousi ylös ja astui Kain luo. - -"Nyt ei mene venhettä; saatanko minä sinut lähden ympäri kotiin?" - -Tyttö nyykäytti kirkkaine silmineen päätään ja sanoi: "Sitte meidän -pitää lähteä kohta." - -He menivät Kirkkokatua alas. Tjark Dusenschön seurasi heitä. Hänen -kaulahuivinsa liehui, hänen huulensa olivat arvokkaasti puristetut -yhteen, astuessaan piti hän oikeaa polveaan niin jäykkänä, että hän -käydessään ikäänkuin lievästi ontui. Hän oli tutkinut tuota käyntitapaa -ja tuota kasvojenilmettä pari vuotta sitte pormestarissa, kun tämä -tuolla samalla ryhdillä ja tuolla samalla kasvojen ilmeellä oli varsin -arvokkaasti kestänyt erään luuvalokohtauksen. Siitä asti kävi hän -siten. Alhaalla Satamakadulla sanoi hän kohteliaasti hyvästi; hän -sanoi, että pormestari oli antanut hänelle toimeksi valvoa markkinoita -ja ylläpitää järjestystä, hänen piti vielä käydä tarkastamassa -myymälöitä, ja lähti. Kai Jans pistäysi äitinsä luokse ja kertoi mitä -oli tapahtunut. Sitte lähti hän, kun jo alkoi hämärtää, Anna Bojen -rinnalla kaupungista. - -He tulivat maantielle, joka vie ylös ylänköille, taittivat sitte -oikealle yksinäiselle kapealle tielle, jonka kummallakin puolella -oli matalia kumpupengermiä, jotka kasvoivat pähkinäpuita ja -orjantappurapensaita ja matalia tammia. Ilma pimeni. - -Kai tunsi itsensä kovin ylpeäksi tehtävästään, ja oli hyvin kiihtynyt -ja koetti hauskuuttaa häntä ja lyhentää matkaa, ja jutteli yhtä päätä. -Hän kuului muuten niihin ihmisiin, jotka ovat kovin vaiteliaita, -koska heidän sieluaan liikuttaa vaan vakavimmat ja salatuimmat asiat, -joista voi puhua vain omaisesti ja luottavasti. Mutta tänä iltana, -tuon armaan kuulijattaren edessä, puhui hän. Mistä hän ei ikinä -ollut kenellekään puhunut, siitä puhui hän nyt. Että hänen isänsä -oli kahdeksan viikkoa maannut keuhkokuumeessa, eikä senjälkeen ollut -voinut puoleen talveen tehdä mitään työtä, ja että äiti usein itki, -kun ei talossa ollut groscheniakaan. Silloin oli äidin täytynyt mennä -tuon hirveän ihmisen, paksun Büttin luo ottamaan tavaroita lainaksi, -ja joka sunnuntai-iltapäivä täytyi isän mennä sinne ja juoda viinaa ja -tupakoida hieman, ja kumpikin asia oli yhtä epämieluista hänelle. Ja -syksyllä tulisi ehkä vanha isoäiti, äidin äitipuoli, vanha, raihnas -mummo heille asumaan, isä ei sallisi nimittäin, että hän joutuisi -kunnan rasitukseksi. "Näes", sanoi hän, "kun nyt iltasin palaan -kirjapainosta, olen toisinaan hirveän väsynyt. Mutta en voi nukkua, kun -äiti itkee." - -"Eivätkö sisaresi sitte ansaitse mitään?" - -"Isä ei salli, että he antavat mitään palkastaan, jottei heidän sitte, -kun joskus joutuvat naimisiin, täytyisi alkaa niin sanomattoman -niukasti." - -"Niin", sanoi tyttö... "Mitä arvelet siitä? Me olemme myöskin köyhiä. -Ajatteles vaan: isällä on vielä velkoja seminaariajoiltaan. Mutta mitä -siitä." - -"Mitä hän loruilee!" ajatteli Kai. "Hän ja köyhä!" Semmoinen mies kuin -opettaja oli hänen silmissään ilman muuta rikas. - -Sitte johtuivat he puhumaan rippikoulusta ja Kai sanoi: "Ajatteles, -puolet pojista eivät usko mitään siitä, mitä pappi puhuu... Uskooko -Piet?" - -Tyttö pudisti päätään ja Kai näki hämärissä, kuinka hän miettivästi -kohotti hienopiirteisiä silmäkulmiaan: "Kun pastori tietäisikin, mitä -hän tosinaan kotimatkalla puhuu pojille ja tytöille; ikipäivinä hän ei -silloin pääsisi ripille... Hän ei usko yhtään mitään! Äskettäin olimme -me kivisillalla etsimässä onkilieroja, semmoisia suuria, tiedäthän... -me aioimme ongelle. Silloin katsahti hän ylös ja näki tähdet taivaalla." - -"Oliko silloin yö sitten?" - -Tyttö katsahti kummastellen häneen. "Tietysti! Vai oletko sinä niin -tuhma ett'et tiedä, että onkimadot liikkuvat vaan öisin? Me olimme -tulleet ikkunasta ulos ja etsimme." - -"Paitasillanneko siis?" - -"Paitasillamme tietysti... Hän katsahti ylös tähtiin ja sanoi: Katsos -tuonne... Niitä on siellä enemmän kuin viisikymmentä miljoonaa. -Luuletko sinä ett'ei niissä elä olentoja kuin me? Onko nyt siis ollut -maailmassa viisikymmentä miljoonaa Jumalan poikaa? Minä en usko siihen, -mitä pastori puhuu. Minä en usko siihen, ja minun ei tarvitse siihen -uskoa. Olen ilman sitäkin kunnollinen ihminen, ja tiedän, mitä tahdon. -Näes', niin kamalia hän puhuu." - -"Mutta sinä", sanoi Kai Jans, "uskotko sinä?" - -"Minä uskon sen kaiken", sanoi tyttö, "koska pastori sen sanoo." Hän -jäi katsomaan eteensä ja vaikeni hetken. "Tiedätkö, mikä tekee usein -mieleni niin surulliseksi? Jumalahan on kolmiyhteinen, niinhän? Nyt -peloittaa minua usein, katsos, kun olet iltasin niin väsynyt, enkä lue -kaikkea järjestyksessä. Minä luulen, että olen rukoillut vähimmän Pyhää -Henkeä, ja nyt hän on ehkä suuttunut minulle." - -"Mutta voithan tehdä siten", arveli Kai, "että sanot näinikään: Isä -Jumala, Poika ja Pyhä Henki! ja sitte rukoilet. Silloin rukoilet heitä -kaikkia kolmea ja oikeassa järjestyksessä." - -Se tuntui Anna Bojesta selvältä. "Oi niin", sanoi hän. "Niinpä se käy! -Kuinka sinä olet viisas!... Sanotaan että sinä olet omituinen poika ja -viisain koulussa. Tiedätkö siitä?" - -Pojan sykähti sydän kurkkuun, niin iloiseksi hän tuli, kun tyttö puhui -hänelle sillä tapaa; ja asteli sanaa sanomatta ja onnesta kukkurallaan -hänen rinnallaan. - -Pensaikoissa istua kyyristeli lintuja tipahtelevain sadepisarain -välillä ja katselivat liikkumattomin tarkkaavin mustin silmin noita -kahta ohitsekulkijaa; kuu kurkisteli pilvien takaa esiin miedossa -lievässä yössä. Taivaan rannalla yleni syvänharmaa pilvivuori, jonka -helmassa tuontuostakin raskaasti jyrähteli. - -"Tule", virkkoi Kai, "astutaan nopeampaan; nousee ehkä uusi rajuilma -vielä." - -Tie alkoi aleta ylämaalta ja he tulivat hiljaiseen kylään. Siellä -täällä tummien lehvistöjen alla ja varjossa seisoi pimeissä -ryhmäkkeissä olkikattoisia rakennuksia. Eräästä puutarhasta pilkoitti -vielä valo, kuuli jonkun matalalla äänellä lausutun sanan ja joku ovi -sulettiin hiljaa. Joku naapuri oli käynyt iltavierailulla toisen luona -ja palasi nyt kotiinsa. Salama valaisi silmänräpäykseksi kylätien: -siinä astelikin naapuri, roteva, tukeva, hieman kumaraharteinen mies. -Kohta sen jälkeen, tien risteyksessä, keskellä kylää, tulivat heitä -vastaan pienet vaunut, joiden eteen oli valjastettu pieni ponihevonen, -niillä istui aivan likittäin rinnatusten kaksi lasta, poika ja tyttö, -pieni kirjava koira juoksi vaunujen rinnalla. Selvästi näkivät he -lasten tyyneet tutkivat silmät. "Mitä kaikkea onkaan liikkeellä tänä -yönä", sanoi Kai Jans. - -Salama ja vaunut olivat kai häirinneet heidän huomiotaan hiukan, niin -että he tienristeyksessä taittavat väärälle tielle ja tulivat ulos -nummelle. Ensin eivät he huomanneet erehdystään, he kun taas puhuivat -ukkospilvestä, joka synkeänä ja uhkaavana lepäsi meren yllä ja kohosi -lähemmäksi. He olivat käyneet ehkä neljännestunnin, ehkä enemmänkin: -silloin huomasivat he, kun tie alkoi yletä, että he olivat väärällä -tiellä. Nyt aikoivat he ensiksi oikaista poikki kankaan oikealle -tielle. Mutta silloin alkoi mereltä käsin uhkaavasti jyrähdellä, -ikäänkuin olisi lukematon joukko jyrhiä laivoja murtanut tietään läpi -jäätyneen teräksisen meren ja raskaasti sysännyt rantaan. Tuuli ja sade -läiskyi ja löi ikäänkuin olisi kuullut raskaiden ja märkien purjeiden -läpättävää hakkaamista. - -Silloin ottivat he toisiaan kädestä, ja sanomatta enää sanaakaan, -säikähtäneinä ja pelokkaina, kääntyivät he takaisin kylää kohden, -menivät erästä valoa kohden, joka pilkoitti tien viereltä aivan kylän -edessä. Varpasillaan käyden menivät he pari askelta pienen puutarhan -läpi ja asettuivat seisomaan seinämälle lähelle valoa, ja olivat ihan -hiljaa. Nythän he olivat edes lähellä ihmisiä. - -Mutta juuri kun he seisoivat siinä, aukaistiin ikkuna aivan heidän -vieressään, suuri partainen, keski-ikäisen miehen pää pisti näkyviin -ikkunasta, tähysteli taivasta kohden ja sanoi pelokkaasti: "Äiti, äiti! -Katsohan ulos nyt! Koko toinen puoli taivasta on sortunut." - -Vanha hyväntahtoinen ääni kuului vastaavan: "Annahan sortua, poikaseni: -sitte kuolevat kaikki varpuset. Mutta katsohan... minusta tuntui, aivan -kuin olisin kuullut jonkun käyvän." - -Mies katsahti sivulle. "Tuossa seisoo joku lapsi", sanoi hän. "Ja -tuossa toinen." - -Lapset seisoivat paikallaan kuin naulatut. - -Vanha nainen aukaisi matalan, tumman oven ja sanoi: "Tulkaa sisään -lapset! Älkää pelätkö mitään, tulkaa sisään!" Ja meni edeltä matalaan -tupaan ja sanoi: "Istukaahan, lapset;" ja pojalleen: "Mene nyt nopeasti -kyökkiin, poikani, katsomaan, onko siellä vielä kahvia... Hän on hieman -omituinen", selitti hän, "varsinkin kun ukkostaa. Sotamiehenä ollessaan -putosi hän hevoseltaan ja paleli eräänä talviyönä puol'kuoliaaksi. -Mutta hän ei tee kenellekään mitään pahaa. Istukaahan nyt, lapset, -älkääkä pelätkö. Jos minä kerron hänelle jotakin, unohtaa hän ukkosen -ja tyyntyy." Sitte kysyi hän heiltä, mistä he tulivat ja minne he -menivät, ja sanoi: "Kun ukkonen on ohitse, tulen minä näyttämään -teille erään oikotien poikki kankaan, silloin olette puolessa tunnissa -Freestedtissä." - -Samassa leimahti niin kirkas salama, että koko huone välähti -valoisaksi, ja jyrähteli niin ankarasti, että oli kuin vierähtelisi -suuria vuoria taivaan kantta vastaan... ja taivaan kynttiläkruunut -sälähtivät rikki ja putosivat alas nummikolle, niin että se vavahteli. - -Eukko nousi ylös ja meni tarkastamaan ovea ja palasi istumaan taaskin. -Silloin tuli hänen poikansa takaisin kyökistä, liidunvalkeana -kasvoiltaan, ja lankesi kuin hervotonna polvilleen hänen eteensä: -"Äiti", puhui hän, "nyt se putosi kaikki minun päälaelleni... minun -päälakeni on kaikki murskana." - -"Lapseni", puheli nainen, ja silitti hänen aikaiseen harmenneita -hiuksiaan, "siinä tapauksessa pitää meidän lääkitä se jollain -kertomuksella, niin että se taas tulee eheäksi ja lujaksi. Kuulkaa -nyt, lapset... Siitä on kauan aikaa sitte... ehkä seitsemänsataa -vuotta jo... ole rauhallinen, poikani, oikein rauhallinen... silloin -ratsasti eräänä päivänä Hampurin piispa tästä meidän akkunamme -ohitse... kuuletko, aivan tuosta akkunamme ohitse... hän oli matkalla -Hilligenleihin... No niin, tuossa mäellä ikkunamme edessä pysäytti -hän lyhyen pyyleän hevosensa ja loi katseensa tuolle aavalle avaralle -lakeudelle edessä, jonka yli vielä siellä täällä harmaat merenaallot -vyöryivät. Ja näki Hilligenlein matalan rantavallin, jolla siellä -täällä harvakseltaan kohosi joku leveä matala olkikatoksinen -rakennus, ja näki rakennuttamansa uuden kirkon seinät jo kohonneen -miehenkorkuisiksi. Mutta se mitä hän näki, ei ilahuttanut hänen -mieltään. Hän oli nuoruusvuosinaan Englannissa ollut uljas uskonsa -esitaistelija; mutta nyt kun hän oli vanhennut, ei hän sietänyt enää -nähdä edessään alkavaa ja epävalmista. - -"Jykeässä kivirakennuksessa, jonka pappi puolivalmiin kirkon turviin -oli rakennuttanut itselleen, tapasi hän pöydän katettuna. Ja jauholäjä, -joka vuolahti liinapussista vatiin, oli suurempi, kuin hänen suuri -harmaa päänsä, ja viillos, joka oli tehty ylensuureen sianpäähän, -oli syvä ja perinjuurinen. Silloin istui piispa pöytään, ja söi -valtaavasti; merituuli, jota hän kaiken päivää oli ahminut, oli antanut -hänelle vahvan ruokahalun. Hän aukaisi nahkavyönsä ja söi edelleen, -kuunteli pappeja, jotka kertoivat hänellä laiskasta uppiniskaisesta -kansasta; ja söi yhä. - -"Seuraavana aamuna nousi hän ylös, ja valitti että hän oli nukkunut -huonosti, ja että häntä olivat ahdistaneet hirveät ilkeät unet kuin -pahat henget. Hän oli nähnyt olentoja, sanoi hän, joilla oli hirveän -suuret, pyöreät ja valkeat päät, ilman mitään ilmettä kasvoissa. Hän -oli aivan äkämystynyt, ja äkeänä lähti hän kirkkoon. - -"Siellä seisoivat nyt kaikki, kolme- tai neljäsataa, miehiä ja naisia, -puolvalmiissa kirkossa, jalkojen alla vaaleankellervää säikkähiekkaa, -yllä ilman vapaa kansi, ja katselivat hartaina harmaata kivipöytää -kohden ja kuuntelivat, mitä tuo pyhä mies lauloi ja puhui vieraalla -kielellään. Se tuntui sangen juhlalliselta ja salaperäiseltä, ja oli -mieleen heille. Sitä paitsi oli tuolla pyhällä miehellä kasvot, jotka -puhuivat voimakkaasta, melkeinpä jyrheästä miehekkyydestä, uljaista -teoista, ja raskaista kaivelevista ajatuksista. Semmoisista miehistä on -näillä main aina pidetty, varsinkin myöskin alttarin ääressä. - -"Senjälkeen astui piispa kivipöydän äärestä, ja astui heidän luokseen -ja alkoi kysellä yhdeltä ja toiselta Isämeitää ja Uskontunnustusta. -Vastauksen sai hän harvoin ja piispa äkämystyi taaskin. - -"Kun hän siten kysellen eteni kirkkoa, näki hän vasemmallaan kahden -keskitekoisen pilarin välissä nuoren miehen, jolla oli pitkät, -suorat ja vaaleat hiukset, ja tyvenet voimakkaat kasvonpiirteet; -villaisen mekkonsa päällä kantoi hän hylkeennahkaista reppua, joka oli -tehty yhdestä ainoasta kappaleesta. Kun pienikokoinen pappi, joka -asteli piispan jälissä, näki tämän miehen, sopotti hän innokkaasti -latinallaan: _'Hoc est asinus ferocissimus_'. - -"Piispa kääntyi ympäri ja oikaisi yrmeästi: '_Hic_!' pitää sinun -sanoa, veli', ja astui miehen luokse ja sanoi: 'Mikäs oli Herramme -Vapahtajan äidin nimi?'" - -"Hänen nimensä kuuluu olleen Maria", vastasi tämä suopean leveästi. - -"Piispa äkämystyi pahemmin ja kysyi edelleen: 'No, ja entä hänen isänsä -nimi, poikaseni?' - -"Mies aavisti, että kysymyksessä piili salajuoni, ja arasteli hieman -vastatessaan. 'Eiköhän tuo ollut Josef vai?' tuumi hän arvellen, 'vai -itsekö Isä Jumala?' - -"Piispa tuli yhä vaan pahemmalle tuulelle: 'Meidän Herra Jumalamme se -oli!" sanoi hän... "No, ja mitä oli Maria sitte koko elämänsä ajan?' - -"'Hänen vaimonsa', vastasi mies. - -"'Pässinpää!' vastasi piispa ilmivimmassa. 'Neitsyenä hän pysyi.' - -"Silloin löi toinen vilpittömässä hämmästyksessä kädellään reiteensä. -'Ei ole ikipäivinä mahdollista!' sanoi hän. - -"Silloin julmistui piispa, kohotti jykeän kätensä, ja lyödä läimäytti -miestä lujasti korvalle. - -"Lyöty oikaisihe suoraksi ja muuttui kalmankalpeaksi ja katseli suoraan -eteensä. Sitte tarttui hän, yhä tuijottaen suoraan eteensä, oikealla -kädellään pilariin, ja murensi kädessään erään kulmakiven -- se on -vielä nähtävänä samalla paikalla -- ja antoi murenat varista kädestään -maahan ja antoi kätensä vaipua, kääntyi sitte ja lähti ulos kirkosta. - -"Kolme tuntia asteli hän länttä kohden, ruovikkomajalleen, joka seisoi -pienellä vihervällä mäentörmällä iäti kuohuvan ja taistelevan meren -rannalla, ei puhunut sanaakaan tapahtumasta vaimolleen, mutta ei -leikkinyt pienen poikansakaan kanssa. Illempana, kun alkoi hämärtää, -otti hän kirveensä liedeltä ja lähti liikkeelle ja palasi juoksujalkaa -samaa tietä kuin hän aamustakin oli kulkenut, avaroiden valkeiden -santalakeuksien ylitse ja poikki avaroiden vihannoivien kenttien ja -syvien vesijuopien ylitse ja saapui siten puoliyöstä Hilligenlein -särkälle ja pappilaan... ja pysyi yhä päätöksessään surmata pyhä mies. - -"Hän tapasi rakennuksen takaoven lukitsematonna ja hiipi käytävää -myöten toiselle ovelle ja kuuli sen takaa pyhän miehen äänen, joka -kammarissa tuntui puhuvan itsekseen. Silloin kurotti hän kaulaansa ja -kurkisti oven raosta sisään. - -"Siellä lepäsi pyhimys polvillaan kuunvalossa pöydän edessä ja rukoili -vieraalla kielellä. Joka lauseen jälkeen oli hän hetken vaiti ja -mietti. Kun hän oli päässyt viidenteen lauseeseen, alkoi hän yht'äkkiä -ajatella ääneen. Hän iski kädellään pöytään ja sanoi kovaan ja äreästi: -'Mikä riivasikin minua lyömään häntä hänen suurelle korvalleen!... -Kaikki on sen eilisen tukevan jauhopuuron ja jykeän sianpään syytä ja -sen kirotun kippuranokan, joka käveli takanani... Hyvä Jumala... ja -Vapahtaja ja Äiti Maria... antakaa minulle minun syntini anteeksi ja -pehmittäkää hänen vimmastunut sydämensä.' - -"Mies kirveineen kääntyi ympäri, kohottausi varpailleen ja hiipi -talosta ja juoksi yhtä mittaa yli hietikkojen ja ruohikkojen ja vesien -kotiinsa, huulensa tiukasti yhteen puristettuina ja silmissä hurja -leimu. Hänen vaimonsa odotti häntä ovella; otti kohta hänen kädestään -kirveen ja tunnusteli sormillaan sen terää ja loi silmänsä levottomasti -häneen. Silloin levitti mies kätensä ja huudahti syvään hengähtäen ja -puhjeten rajusti nauramaan: 'Ei mies olekkaan mikään pyhimys... oli -mahanvaivoissa.' - -"Vaikka seudulla jo melkein kaikki siihen aikaan tunnustivatkin itsensä -kristityiksi, kummastelivat kaikki sentään suuresti ja paheksuivat, -ett'ei hän surmannut piispaa; niin, vieläpä itse pappikin, joka oli -seudun lapsia, nureksui hänen menettelyään, vaikkapa hän toisaalta -kauhistuksella ajattelikin, että pyhä siis olisi tällä seudulla tullut -saamaan marttyyrikruununsa. Vähän he halveksivatkin koko rannikkomiestä -jonkun aikaa, kunnes hän kerran friesiläisten hyökätessä maahan pääsi -tilaisuuteen osoittamaan, että hänessä asui tulinen uljas rohkeus. -Siitä asti ylistettiin hänessä hänen luonteensa toistakin puolta, sitä -lempeätä mielenmalttia ja oikeudellisuutta, jota hän oli osoittanut -tuona yönä." - -Vanha nainen hellitti sylistään poikansa pään, ja tämä nousi syvissä -ajatuksissa, ja ikäänkuin unissa liikkuen ylös ja asettui seisomaan -takan ääreen. Anna Boje oli nukahtanut kertomusta kuullessaan; hänen -päänsä lepäsi tummanruskeaa pöydän pintaa vastaan hänen käsillään; -hänen kauniit vaaleat hiuksensa olivat leveänään pöydällä. Kai Jans oli -laskenut molemmat käsivartensa ristiin pöydälle ja katseli yhä vielä -liikahtamatta tummanharmaine silmineen vanhaan vaimoon edessään. - -"Näetkös nyt?" sanoi tämä pojalleen... Tämän ajatukset leikkivät -ikäänkuin lapset hämärissä jossain avarassa talonpoikaistuvassa. - -"Mitä nyt siis?" puhui hän syvistä ajatuksistaan. "Eikö siis olekkaan -mitään pyhiä ihmisiä?" - -"Ei ole..." vastasi vaimo, ja pudisti päätään, "pyhiä ei ole, ei -ainoatakaan. Ihmisessä on kumpaakin sekaisin, pyhää ja epäpyhää. Pyhiä -ei ole... No, menehän katsomaan nyt, Hans, joko taivas on eheä taas". - -Poika astui ikkunan ääreen ja sanoi vilpittömästi hämmästyen: "Tähdet -ovat kaikki paikoillaan taas". - -"Senhän arvasin," vastasi vaimo... "Mene nyt kohta viemään nämä lapset -ja saata heidät Goosweegiin. Heräähän tyttöseni, nyt jatkatte matkaa -taas". - -Heikkomielinen ohjasi heidät kankaan poikitse. Kankaan reunalla erosi -hän heistä sanaakaan virkkaamatta. - -Lapset jatkoivat vaiteliaina matkaansa alas polkua pitkin marskeille ja -tulivat kohta kapealle harmaalle jalkoinpolulle, joka vie Freestedtiin. -Oikealla alkoi jo häämöttää rantavallin jykeä suora ääriviiva. Kun -he tulivat aivan kylän edustalle, tuulimyllyn luo, katsahti Anna -Boje uneliaasti ylös ja säikähti: "Kaikkialla on valoa vielä?" sanoi -hän, "meilläkin?... Mitä se merkitsee?,... Koulusalissakin on valoa -vielä?..." Silloin alkoi hän itkeä ja rupesi juoksemaan. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi Kai Jans eräältä mieheltä, joka tuli tietä. - -"Opettaja Boje yritti seisauttaa eräät raskaat viljavankkurit", sanoi -mies, "jotka ukkosilman aikana joutuivat liikkeelle rantalaiturilla. -Vankkureilla istui eräs juopunut mies ja eräs lapsi. Mutta hän ei -jaksanut pidättää kuormaa, vaan syöksyi yhdessä sen kanssa veteen. Hän -on juuri saatu ylös." - -Anna tunkeutui miesten välitse, jotka märkinä ja mutaisina seisoivat -väliköllä ja koulusalissa ja tuli äitinsä luokse, joka oli murtunut -pöydän ääreen. Piet seisoi suorana isänsä ruumiin ääressä, hänkin oli -kokonaan märkä ja harmaa savesta. - -Hella Boje kirkahti ilosta, kun hän näki lapsensa: "Sinä elät toki", -puheli hän. "Sinä elät toki! Sinä!" Ja veti tuon suuren tytön -polvilleen ja suuteli hänen kasvojaan. "Minullahan ovat toki lapseni -kaikki... Missä ovat Heinke ja Hett?" - -"Makuuhuoneessa", sanoi Piet varmalla kiinteällä äänellä. - -Hans Martens, kunnan esimies sanoi käreällä äänellään: "Hän kuoli -perheeseensä nähden liika aikaiseen. Hyvästi tuhatviisisataa markkaa -on maksanut veloistaan... Tuhat markkaa on maksamatta vielä... Menin -silloin muinoin lähimmäisenä ja naapurina takuuseen hänelle". - -Helle Boje oli vaan puoliksi kuunnellut, mitä hän puhui ja aikoi -juuri kysyvästi katsahtaa häneen. Mutta samassa oli Piet Boje -hypähtänyt kunnan esimiehen eteen, seisoi hänen edessään, ja löi -itseään yhtämittaa rintaan ja huusi: "Minä... minä... laitan sen asian -järjestykseen." - -"No, no, huima naapurini", sanoi Hans Martens. "Siten ei tuo ollut -tarkoitettu." - -"_Siten_ se oli sittenkin tarkoitettu", kirkui Piet. "Minä", sanoi hän -ja alkoi taas takoa rintaansa... "minä laitan sen asian järjestykseen." -Sitte kääntyi hän äitiinsä ja sanoi: "Huoletta vaan, minä olen kanssasi -ja kaukana on vielä perikato." - -Helle Boje kierasi käsivartensa hänen polviensa ympärille ja kysyi -taaskin. "Missä ovat Heinke ja Hett?" - -"Makuuhuoneessa... tule, mennään sinne. Isää emme kumminkaan enää voi -auttaa." - -Kai Jans oli kaula kurossa ja säikähtänein silmin jäänyt seisomaan -oveen. Kun nyt miehet kohottivat lyhtyjään ja tekivät tilaa, ja hän -muuttuneessa valaistuksessa näki epäjärjestyksessä olevan koulusalin ja -kuolleen siinä keskellä jäykkänä ja suorana, kaunis, vielä nuori pää -hervottomasti taappäin taipuneena; ja näki kauniin äidin vääntyneet -kasvonpiirteet ja hänen epäjärjestyksessä olevan pukunsa ja Pietin ja -Annan muuten niin rauhalliset tyvenet kasvot niin muuttuneina, tuskan -kouristamina: käännähti hän ympäri, ikäänkuin olisi joku tarttunut -häneen ja kääntänyt hänet, ja lähti juoksemaan, ja juoksi takaisin, -tietä, juoksi tuolloin tällöin pysähtäen, henkeään tavotellen, ja -juoksi taaskin, kammoissaan ja hämmentyneenä, tuska kurkussaan ja -itkien, ja sieluunsa syöpyi yhä syvemmälle ja syvemmälle tuo lohduton -sekainen kuva, jonka hän äsken oli nähnyt ja mielensä ponnisteli ja -kamppaili raskaissa toivottoman sekaisissa ajatuksissa. - -Läpimärkänä hiestä tuli hän aamun lähetessä kotiin. Hän kertoi -katkonaisesti ja sekaantuen äidilleen, mitä oli tapahtunut. Male Jans -lähti kyökkiin ja istui liedelle, ja Kai seisoi hänen edessään. "Se on -kamalaa", sanoi Kai, "kamalaa." - -"Niin on", vastasi äiti, "se on kamalaa... mitä tulee nyt hänestä ja -lapsista. Eläke on pieni, ja heillä on vielä velkoja. Piet ei nyt voi -mennä kouluun." - -"Se ei ole pahinta siinä", sanoi Kai; "sen kaiken järjestää kyllä Piet; -mutta se muu." - -"Mikä muu?" kysyi äiti. - -"Äiti!" vastasi poika, "ajattelehan... ell'ei se mies kuormalla olisi -ollut juovuksissa!... Hän tuli pelastetuksi! Mutta opettaja Boje ja -lapsi hukkuivat. Ja ajattele nyt kaikkea sitä puutetta ja vaivaa, -johonka Bojet nyt koko elämän ajakseen joutuvat. Ainoastaan sentähden -että tuo mies oli juonut itsensä juovuksiin! Sehän on kaikki hirveätä -ja hullua." - -Äitinsä katsahti häneen. Hänen kasvonsa olivat aivan kalpeat ja -silmissään paloi. - -"Siten se nyt on maailmassa", virkkoi äiti sitte. - -"Niin... mutta siten ei saa jäädä, usko se... Joskin mummo -Heesedorfissa sanoo, ett'ei ole pyhiä maailmassa... niin niitä pitää -olla; jokaisen ihmisen pitää olla pyhän." - -"Sinä joudut nyt työhön, poikaseni;" sanoi äiti tylysti, "sitte selkeät -noista mietiskelyistä." - -"Oi, äiti", sanoi hän ja katsahti tuskallisesti häneen, "ell'ei siitä -vaan joskus tule minun turmioni... minä en voi olla ajattelematta; minä -pelkään, että minä vielä ajattelen pääni halki." - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Heine Wulk istui kalpeine värittömine kasvoineen tomun- ja -homeenharmaassa työhuoneessaan pitkän sekasortoisen pöytänsä ääressä, -jota peitti kaikenmoiset paperiliuskat, sakset, kirjoitusromut ja -sanomalehtipinkat, ja tuijotti lehteen, joka vastikään oli tullut -Berlinistä. Kai Jans tuli sisään, pitkänhoivakkana ja kalpeana, meni -tavalliseen paikkaansa kirjasinlaatikon ääreen ja rupesi latomaan -painettaviksi tuotuja ilmoituksia. Hän oli tänään jo suorittanut kuusi -tuntia koulutyötä. Mutta kun hän nyt kahdeksan päivän kuluttua saisi -lopettaa koulunkäyntinsä, aikoi hän vastedes omistaa kaiken työvoimansa -Heine Wulkin liikkeelle. - -"Kuulehan" virkkoi Heine ja siveli kämmenellään pitkiä sileitä -hiuksiaan päälaelta takinkaulukseen asti. "Berliiniläinen... onpas -se taas lähettänyt sievosen pääartikkelin! 'Heräävä kevät!'... -Mutta tässä, eräässä kohdassa puhuu hän päivänkorennoista, jotka -keinutteleivat vesililjoilla? Mitä se tarkoittaa. En ole ikipäivinä -kuullut puhuttavan päivänkorennoista." - -"Me kutsumme niitä sudenhevosiksi", sanoi Kai Jans. - -"Vai niin! Vai sudenhevonen se on! Mutta mehän emme mitenkään voi -panna sudenhevosta pääartikkeliin. No jääköön sitte päivänkorennoksi; -kaunis sana... Sinun täytyy siellä täällä vähän korjailla, ja noin -ikäänkuin muokkailla, Kai... niinpä puhuu hän tuossa esimerkiksi -pojista ja tytöistä, voit sen sijaan panna nuorukaisista ja neitosista. -Ymmärrätkö? Mutta lentoa ja ryhtiä esityksessä et saa turmella! Lento -ja ryhti on ja pysyy pääasiana. Sinä osaat jo koko hyvin, mutta vielä -on parantamisen varaa; tiedäthän, mitä aina olen sanonut sinulle: -Pormestari, sillä miehellä on sujuva kynä, sillä!... Tässä alempana, -tässä missä berliiniläinen... muuten kylläkin kauniisti... kertoo -auringon aroista säikkyvistä säteistä, siihen voit lisätä, että kanat -taaskin alkavat munia; sen on berliiniläinen tuhmuudessaan unohtanut". - -Kai Jans tarkasteli kohtaa ja sanoi hieman arvellen: "Ei se oikein -sopisi siihen minusta". - -"Sen pitää sopia, siis se sopii!" sanoi Heine Wulk. "Näes... kun nyt -joku isäntämies mailla lukee tämän, juolahtaa hänelle kohta mieleen -uhrata hiukan pieneen ilmoitukseen ja maksaa sen munissa. Olen näihin -aikoihin vuotta usein tehnyt hyvät kaupat siinä... No, mitähän uutta -kaupungilla? Oletko kuullut mitään?" - -"Laivuri Tams on ostanut Finkenwärderistä itselleen jahdin. Se on -nyt jo järjestykseltään viides, joka on hankittu Hilligenleihin. -Satamamestari Lau sanoo, että se on komea alus". - -"Äh! mitä siitä!" sanoi Heine Wulk. "Jahdin voi ostaa kuka hyvänsä". - -"Pe Ontjes Lau on suorittanut Altonassa perämiestutkinnon arvosanalla -'kiitettävä'". - -"Minä en kärsi koko Lau'ta. Ja mitä liikuttaa Hilligenleitä se asia?" - -"Kirkkokadulla on viemäri eilen illalla mennyt tukkoon; likainen -pilaantunut vesi on muuttanut koko kadun allikoksi, eikä pääse -juoksemaan pois." - -Heine Wulk ravisti kiivaasti päätään. "Mitä me semmoisiin sekaannumme?" -kysyi hän. "Jos me kerromme tuommoisen uutisen, suuttuu pormestari, -ja poliisi muuttuu äkeäksi ja alkaa rettelöidä kanssani. Ei siitä -uutisesta ole mihinkään. No, ja muuta?" - -"Kauppias Dicksen on löytänyt vihkisormuksensa, jonka hän kaksikymmentä -vuotta sitten oli kadottanut puutarhaansa." - -"Kas... sepäs on semmoinen kuin sopii... sen sinä voit panna sinne. -Tiedätkös, tuollaiset juuri, tuommoiset pikkupiirteet elämästä, ne ne -ovat jotakin meitä varten." - -"Ravintoloitsija Birnbaum on pannut esille pullon, joka on täynnä -herneitä. Se joka osaa arvata lähimmälle, kuinka monta niitä on, saa -kaksitoista pulloa olutta." - -"Näes... sepä oli soma juttu. Siinä on jotakin, jota kutsutaan -huumoriksi. Täydentele sitä nyt vähän, noin leikkisästi, ymmärräthän, -ja tietysti lennokkaasti. Sinun pitää saada siinä esiin, että Birnbaum, -asettaessaan tuommoisen tehtävän, on ollut varsin henkevä ja sukkela, -ja että tuommoinen tehtävä, se kun aiheuttaa rattoisia iltaseuroja, -osaltaan elähyttää hilpeyttä ja henkevyyttä kaupungissamme. Jos -muuten olet oikeassa hengessä, niin voit lopettaa esityksesi vaikkapa -muutamalla säkeellä, jollakin runollisella sutkauksella. No, käsiksi -nyt vaan... Täytyypä olla hupaista sinulle, poika, että noin jo -viistoista vuosinesi pääset näin keskelle päivän tapahtumia. Ole nyt -ahkera; käväisen tästä hiukan kaupungilla katselemassa ja kuulemassa, -onko muuta mitään tapahtunut." - -Heine Wulk puki ylleen vanhan päällystakkinsa, upotti molemmat kätensä -avariin, ammollaan oleviin taskuihinsa ja lähti astua kopistelemaan -ravintoloitsija Birnbaumille, joi lasin totia ja antoi lausuntonsa -papujen lukumäärästä, ja valvoi, että se tuli oikein merkityksi ylös, -pistäysi vielä muissakin ravintoloissa ja jutteli vieraitten kanssa, -jotka joutilaina ja pyylevinä istuivat siellä ja pakinoivat maailman -menosta ja palasi takaisin työhuoneeseensa. - -Kai Jans oli sillävälin latonut molemmat artikkelit ja lukenut palasen -romaania, jonka muuan berliiniläinen kustannusliike oli julkaissut -keltaisissa vihoissa, ja josta hänen piti antaa lausuntonsa, kelpaisiko -se julaistavaksi lehdessä, ja latoi par'aikaa erään matkustavan -markkinaseuran ohjelmaa. Heine Wulk vilkautti hiukan kirjasinlaatikkoa -kohden, jonka ääreen hänen nyt oikeastaan olisi pitänyt istuutua, mutta -oli niin laiska ett'ei viitsinyt edes riisua päällystakkiaan yltään. -Hän vaipui verkalleen mukavaan tuoliinsa pöydän ääressä, ja otti -käteensä erään hampurilaisen sanomalehden. - -Silloin tuli sisään Anna Wiesche Martens Freestedtistä, Bojeiden -naapuri. Hän astui koko pyyleydessään sisään työhuoneeseen, laski -korinsa pitkälle pöydälle ja sanoi: "Meillä on tuntuva lehmä navetassa, -Heine; sepitähän siitä lyhyt ja selvä ilmoitus", ja otti koristaan -esiin pienen voipaketin. "Tässä saat naulan voita; käteinen raha on -niukassa". - -"On ikävää se", sanoi Heine Wulk, "ettei kukaan tahdo maksaa käteisessä -rahassa. Voi kukaties saattaa käydä laatuun, myöskin otan mielelläni -vastaan pussillisen perunoita. Viime syksynä, kun porsaat olivat niin -halpoja, että Hans Hansen laski niitä viis vapaasti torille, tuli Jakob -Sothmann tuomaan vaimonsa kuolinilmoituksesta maksuksi porsaan ja luuli -saaneensa puijatuksi minut. Mutta porsaat nousivat hinnassa, ja minä -suoriusin hyvin asiasta. Mutta katsohan... tänne... mitä kaikkea täällä -nurkassa on!" Hän sysäsi syrjään erään vuohennahan. "Mihin tuotakin -voi käyttää?... Kai, tulehan tänne, poikaseni, ja katso. Kun joskus -tulet palvelukseen johonkin suureen lehteen: mitä kaikkea semmoiseen -kertyneekään!... Ihmisen pitää ottaa kaikesta oppia. Katsos... -lapsenvaatteita". Hän sysäsi kädellään tummaan, pehmeään vaateläjään. -"Kauppiaat ovat kaikkein harmillisimmat". - -"Paljaita tiskipuksuja!" sanoi Anna Wiesche ja ravisti päätään. -"Minun pitää jatkaa matkaa taas... Niin tuota," sanoi hän ja jäi -seisomaan, "siitähän piti minun vielä puhua: opettaja Bojen leski tulee -iltapäivävenheellä tälle puolen. Hän aikoo muuttaa tänne Hilligenleihin -ja etsii pientä huoneustoa: kolme huonetta, jotta hän voi ottaa -luokseen asumaan jonkun koululaisen; mutta sen pitää olla halpa". - -Heine Wulk oli yhä vielä vaipunut mietteihinsä vaihtokaupan luonteesta -ja laadusta ja pudisteli päätään. Anne Wiesche lähti. - -Häh oli tuskin lähtenyt, kun sisään astui kookas jykeä Kassen -Wedderkop. Hän oli syntyperäinen hilligenleiläinen, oli sentään -liikkunut paljon ulkona maailmalla ja ollut erään vanhan hampurilaisen -liikkeen asiamiehenä monta vuotta Itäaasiassa. Neljäkymmen vuotiaana -oli hän loukannut selkänsä siellä, niin että hänen oli mahdotonta -jäädä sinne. Silloin jätti hän toimensa ja palasi vaatimattamme -omaisuuksineen, jonka hän oli saanut kokoon, synnyinkaupunkiinsa -ja työskenteli nyt, kirjoittaen artikkeleita kauppaliikkeestä ja -kauppapolitiikasta. Ensin arkaillen ja epävarmana, huomasi hän pian, -että hänellä oli suuremmat taipumukset kauppapolitikoitsijaksi kuin -kauppiaaksi, ja otettiin näihin aikoihin jo, kymmenen vuotta hänen -kotiinpaluunsa jälkeen, hänen kirjoituksiaan mielihyvällä suuriin -arvossapidettyihin saksan- ja englanninkielisiin sanomalehtiin. Hän ei -seurustellut Hilligenleissä juuri kenenkään kanssa, ja ihmiset eivät -tunteneet häntä. Hän oli harvasanainen vakava mies, joka melkein aina, -ulkona käydessäänkin, oli vaipunut ajatuksiinsa. Kun hän joskus aukaisi -suunsa, puhui hän jyreällä syvällä äänellä. - -Hän nojasi tukevaa, ei ylen kookasta vartaloaan raskaasti sauvaansa -vastaan ja pyysi lyhyesti ja asiallisesti kuten hänen tapansa oli, -saada silmäillä erästä vissiä aikaisempaa vuosikertaa lehdestä, -jossa hänen isänsä joskus, kuten hän vasta nykyisin oli kuullut, oli -kertonut vaatimattoman elämäkertansa. Heine Wulk, joka ei voinut sietää -häntä, antoi hänelle vuosikerran ja Wedderkop meni ikkunan ääreen, -jonka luona Kai Jans seisoi työssään. Wedderkop katsahti tarkkaavasti -tuohon pitkään kalpeaan poikaan, jonka hän kai toisinaan oli huomannut -kadulla, istahti raskaasti ja alkoi lukea ja murahteli itsekseen -tuontuostakin, kuten hänen tapansa oli lukiessaan. - -Tuli sitte työhuoneeseen yks' ja toinen. Eräs vaimo, jonka -lapset nälkäisinä ja likaisina kulkivat kaduilla, tilasi -onnentoivotuskortteja, unilukkari toi saarnalistan; sitten tuli -pormestari. - -"O... herra pormestari!" sanoi Heine Wulk ja kumarsi syvään. - -Daniel Peters tervehti lyhyeen ja vieraasti Wedderkoppia, veti hieman -ylömmäksi vaaleita housunlahkeitaan ja istuutui arvokkaasti. "Minulla -ei ollut paljoa aikaa käyttää artikkeliin", sanoi hän. "Huolenpito -kaupungista ei anna minulle päivän eikä yön rauhaa". - -"Onpas se vahinko", sanoi Heine Wulk ja sipaisi elokkaasti hiuksiaan. -"Mitä olisikaan herra pormestarista tullut", sanoi hän, "jos herra -pormestari olisi päässyt tilaisuuteen oikein käyttämään sitä leiviskää, -joka hänelle on annettu". - -"Niin", sanoi Daniel Peters ja siveli kädellään pitkiä pehmeitä -viiksiään. "Nyt saa ahertaa tämmöisenä hallituksen toimennusmiehenä. -Elämä livahtaa käsistä... Ja siinä sitä on!... Luenpa teille, mitä olen -kirjoittanut". - -"Annahan nyt työn tuokioksi seisahtua, Kai. Ja kuuntele, poikaseni." - -Daniel Peters laski kätensä polvelleen, kohotti hieman olkapäitään ja -alkoi lukea kurkku kiristettynä kapeaksi -- kaikki Hilligenleissä, -kun tahtovat esiintyä, puhuvat olkapäät koholla ja kurkku kapeana --: -"Päällekirjoitus: Hilligenlein kaupungin tulevaisuus... Ihmeellinen -on meremme, surma- ja Pohjameremme, surmameremme sillä tapahtuvain -merionnettomuuksien vuoksi, Pohjameremme eroitukseksi englantilaisista, -jotka kutsuvat sitä Saksanmereksi; mutta ihmeellisin on se silloin, kun -sitä ei ole ikäänkuin olemassakaan, tarkoitan, kun se tarjoo meille -raukoille piskuisille ihmisille avarat matalikkonsa, kun se ikäänkuin -levittää ne eteemme, että me, Hilligenlein asujamet ylhäisimmästä -virkailijasta halvimpaan päivätyöläiseen asti, saisimme taivaltaa -ulos, ulos auringonpaisteisille matalikoille, ulos Dänensandin -hietikkasärkille. Mutta miksi juuri Dänensandiin? Miks'ei yhtähyvin -jollekin muulle särkälle tuolla avaralla matalikolla? Onko tämä -oikeutettu kysymys? Ei, ei ja kolmasti ei! Sillä tuolla, Dänensandilla, -jonka ylitse meri huuhtelee, siellä on haudattuna kunnon, vanhan, kovia -kokeneen Hilligenleimme tulevaisuus ja toivo. Lukijamme tietävät, mitä -tarkoitamme. Jokainen todellinen tosi Hilligenläinen -- ja niitä on, -Jumalan kiitos, vielä semmoisiakin -- tietää sen. - -"Kirjoitettiin armon vuosi 1813... Silloin lähetti silloinen, nyt jo -kauan sitte autuaasti kuollut kuninkaallinen majesteettimme laivan -Glückstadtiin, jossa laivassa oli kolmesataatuhatta riikintaalaria, -jotka piti tulla hänen kuninkaallisen majesteettinsa armeijalle. -Tapahtuiko se voimasta sokeain synkkäin luonnonmahtien? Ei. Tosi -kristittyinä, jotka alati ja kaikkialla näkevät vanhan, perityn -uskonsa voiman, sanomme me: se tapahtui tahdosta viisaan armollisen -Jumalan. Laivan ajoi vahva myrsky meidän lahteemme, se hukkui miehineen -päivineen ja hautautui hiekkaan. Ja oli taaskin suuren armollisen -Jumalan tahto, että hän käänsi autuaasti kuolleen kuninkaamme mielen -niin, että hän määräsi, että jos laiva joskus löytyisi, rahat siinä -tulisivat Hilligenlein kaupungille. Ja nyt kuulkaa! Jumala, joka -leikkii luonnonvoimillaan, niin että niiden täytyy palvella hänen -ihmislapsiaan, on, sitte kun hän kaikkiviisaudessaan oli päättänyt -auttaa meidän armasta kaupunkiamme, asettanut niin että Dänensandin -hiekka, täsmälleen siitä asti, kuin nykyinen pormestari, herra Daniel -Peters on ollut kuntamme asiain johdossa, on alkanut mureta ja juosta -lohkelmiin; joten käy toteen runoilijan sana 'Huomassa tulevaisuuden, -Arpa onnen ja onnettuuden'. Laiva on taaskin tuleva päivän valoon ja -Hilligenleistä on taas tuleva 'pyhä maa', kuten sen nimi sanoo, ei -ainoastaan parhaiten hallittu kunta ja isäinsä uskoa säilyttävä, vaan -myöskin veroton kaupunki. - -"Mutta kuitenkin ja kaikitenkin, vaikka Jumalan lempeä käsi siten -suojelevana näkyy yllämme, löytyy niitä, jotka eivät ole tyytyväisiä -tähänkään kaikkeen, vaan vuodet vuosien perästä taukoamatta inttävät ja -inttävät, että satamavirta kaivettaisiin suoraksi. Ja miksikä? - -"Noiden viidentoista ravunpyydystäjänkö vuoksi, jotka pienissä -vaivaisissa venheissään harjoittavat elinkeinoaan, vai noiden -parinkymmenen jahdinko tähden, jotka vuoden mittaan tulevat satamaan? -Ja vaikka noiden luku, kun satamavirtaa mudattaisiin suoremmaksi, nyt -kasvaisikin, niin _tahdommeko_ me enemmän liikettä, enemmän eloa, -enemmän kansaa tänne, tahtoisimmeko esim. uutta lehteä, joka eksyisi -kirjoittamaan nykyajan marisevassa äänilajissa? Emmekö elä täällä -hyvässä rauhassa? Pitääkö meidänkin keskuutemme ilmestyä noita, jotka -kalvavat valtaistuimen ja alttarin perustuksia? Herra paratkoon! Emme -ole nytkään enää ihan vapaat niistä. Ne hiiviskelevät jo pimeässä -ympärillämme. Ne tärvelevät jo tätä pyhää maatamme. Me tunnemme heidän -nimensä ja tiedämme heidän kokouksistaan." - -Daniel Peters pysähti syvään hengähtäen luvussaan, ja siveli synkeän -näköisenä pehmeitä pitkiä viiksiään. Heine Wulk, vielä kokonaan -huumauneena, sanoi hiljaa ja juhlallisesti: "Näetkös, Kai... se on -tuota, kuin kutsutaan taidoksi kirjoittaa. Otitko tarkkaan vaaria? -Näes: siinä olkoon sinulle ihanne ja esikuva. Ja nyt lado tuo -artikkeli... paikalla... Minä lähden kanssanne ulos, herra Pormestari". -He lähtivätkin, kiinnittämättä kumpikaan huomiotaan VVedderkoppiin. Kai -Jans palasi taaskin kirjasinlaatikkonsa ääreen. - -Hetken perästä katsahti Wedderkop taaskin sanomalehdestään ylös, ja -taaskin tuntui hänestä, kuin piilisi tuon pojan syvälle painuneissa -vakavissa silmissä ihmettelevä ihmeellisen kypsä sielu, joka uteliaana -ja hämmentyneenä kurkisteli ulos ympärilleen, ikäänkuin ujo hieno -tyttö, joka levotonrintaisena katselee rakastettuaan, jota hän sentään -pelkää, koska hän aavistaa, ett'ei tämä ansaitse hänen rakkauttaan. -Sitäpaitsi oli hänellä voimakaspiirteinen suu, ja leveä leuka. -Wedderkop ajatteli: "Mitkä vakavat kauniit kasvot!" - -"Sepäs oli sievonen kirjoitus", sanoi hän kovalla äänellään, "se minkä -pormestari äsken tuossa luki". - -"Niin oli", vastasi Kai Jans säikähtäneenä. "Pormestari kirjoittaa -hyvin". - -"Viisaita ajatuksia!" jyrähti Wedderkop. - -"Hän on kovin viisas mies", sanoi Kai Jans toimeliaasti. - -"Minä luulen, että jos hän tahtoisi, voisi hänestä tulla vaikka -ministeri; mutta nyt uhraa hän voimansa Hilligenlein hyväksi". - -Wedderkop'in silmät suurenivat hieman. "No, sinä saat täällä oppia -paljon?" sanoi hän. - -"Niin saan!" vastasi Kai Jans vakavasti. "Herra Wulk on niin -ystävällinen, että antaa minun työskennellä jo niin paljon -itsenäisesti". - -"Miten sitte?" kysyi Wedderkop. - -Kai Jans kertoi vaatimattomasti, kuitenkin kohosi hänen kasvoilleen -iloinen ylpeyden puna, mikä osa hänellä oli pääartikkeleihin. -"Ja äskettäin kirjoitin minä ja julkaisin ensimmäisen itsenäisen -kirjoitukseni; se oli se kertomus rannikkolaisesta ja piispasta... ehkä -olette lukenutkin sen". - -"Vai siten?" sanoi Wedderkop. "Vai sinä se olit, joka sinä ukkosyönä -olit aulankokylässä tuon vanhan vaimon luona. Minä tunnen kertomuksen, -ja tiedän kuinka hän itse sen kertoo". - -"Hän kertoi sen aivan lyhyesti ja kehittelemättä", sanoi Kai Jans, -"minä sommittelin ja kaunistelin sitä". - -Kassen Wedderkop nyökäytti päätään, ja katsahti tarkkaavasti häneen. -Nuori kirjailija oli tehnyt rannikkolaisesta äitelän sankarin, -piispasta jyristelevän hirviön, sitäpaitsi oli hän nivonnut -kertomukseen kaikenmoista hempeätä tunnelmoimista. "Niin", virkkoi -Wedderkop, "kaunistellut sinä sitä olet!... Kuulehan, mitenkä pitkälle -olet jo päässyt koulussa?" - -"Olen kaksi viime vuotta ollut ensimmäinen luokalla." - -Kassen Wedderkop nousi ähkyen ylös ja lähti liikkeelle. "Jos viitsit", -sanoi hän, "niin tule huomenna edelläpuolenpäivää, huomenna on -sunnuntai, noin kello kymmeneltä luokseni... voit ottaa viimeisen -vuosineljänneksen sanomalehdet mukaasi... Kuuletko?... Niin, ne voit -ottaa." - -Kai Jans katsahti tuohon tukevaan mieheen, josta Heine Wulk ja -pormestari olivat puhuneet niin ylenkatseellisesti, ja joka nyt -lähemmältä nähtynä tuntui niin selvämieliseltä ja varmalta mieheltä, -katsahti vähän horjuvalla itsetunnolla häneen, ja lupasi epävarmalla -aralla äänellä että hän tulisi... - - * * * * * - -Seuraavana aamuna istui Kassen Wedderkop asunnossaan, joka hänellä oli -kaupungin ulkopuolella, ja luki sanomalehtiä ja aikakauskirjoja, suuria -ja oudonnäköisiä, jommoisia Kai Jans ei ikinä ennen ollut nähnyt, -ja teki vielä hetken muistiinpanojaan paperipinkalle, jota hän piti -tuolinnojaa vastaan, ja ähkyi siinä työskennellessään tuon tuostakin -syvään, ei sentään varsinaisista tuskista, vaan koska häntä aina -vaivasi jonkinlainen outo onea pistos selässä. - -"Istuhan, Kai Jansini!" sanoi hän. "Äläkä säikähdy, jos puhun vähän -kovaan. Ihmiset siellä Koreassa, jossa oleskelin niin kauan, olivat -kaikki vähän huonokuuloisia ja asuivat niin harvassa. Siellä olen -tottunut puhumaan näin lujaan... Niin, se on oikein se; siinähän ovat -lehdet!..." - -Hän otti käteensä päällimmäisen lehden ja alkoi ilman pitempiä puheita, -suoraa päätä kovalla, järeällä ja jyrkällä äänellä lukea sitä lause -lauseelta, tehden tuontuostakin lyhyitä huomautuksia. Kai Jans istui -erään tuolin kulmalla, lakki kädessään ja katseli eteensä, hän tuli -ensin punaiseksi, mutta alkoi sitte kalveta ja kalpeni kalpenemistaan. - -"Näes tätäkin... tämäkin lause tässä... Katsos... Näet, kuinka -hullunkurinen se on... ja eteenpäin!... Kas, tuossa on kolme lausetta, -kaksi niistä on tarpeetonta ja kolmas hölynpölyä... Edelleen!... -Noin... Mitä lörpötystä on tuokin olevinaan? Tarkastappas kurikseksi -hieman lähemmällä asiaa! Jos katsot sitä tyvenine järkevine silminesi, -niin on asia noin... ja noin... Edelleen!... Näes: tuossa on tosiaankin -jotain totta... mutta vaan puoliksi; totuus siinä käy käsikoukkua -vallan löylynlyömän kanssa; sillä se mitä siinä puhutaan sen ohella, -on sulaa hulluutta. Todellisuudessa on asia siten ja siten... sen -tiedät itse hyvin..." Siten sitä jatkui yhtä mittaa, lause lauseelta... -läpi parin kolmen lehden. Kaikki kirjoitukset, jotka Heine Wulk ja -pormestari olivat kirjoittaneet: "Pelkkää tuulen pieksentää... -Naurettavaa ja surkuteltavaa! Sulaa valhetta ja mielettömyyttä. -Ja miten turmiollisesti tuommoiset lehdet ja tuommoiset ihmiset -vaikuttavat ympäristöönsä. Lukijat pitävät tuollaista isänmaallisuutta, -tuollaista tuulenpieksemistä, tuollaista liiottelua ja tuollaista -kirjoitustapaa oikeana ja rehellisenä; he alkavat itse uskoa, itse -ajatella, puhua, kirjoittaa kirjeitään samalla tavalla; ja siten -saattaa tuollainen lehti kietoa koko heidän elämänsä valheeseen ja -teeskeilyyn... Onhan sinulla silmät nähdä? Etkö näe, kuinka korviaan -myöten kaikki on uponnut valheeseen ja velttouteen Hilligenleissä." - -Kai Jans istui tuolinkulmallaan, tuijotti jäykästi lakkiinsa kädessään -eikä hievahtanutkaan. Hän oli ihan kalpea. Kaikki jumalat, jotka -hänellä oli ollut, sortuivat valtaistuimiltaan ja muuttuivat samassa -hullunkurisiksi nukkemiehiksi. - -Nyt päästiin kertomukseen rannikkolaisesta. Kassen Wedderkop tarttui -siihen lujin kourin, ja kiskoi siitä erä erältään joka-ainoan -koristeen, jonka Kai Jans sille oli ripustanut ja osoitti, kuinka -koruton ja kaunis se oli ollut alkuperäisessä asussaan. Kai Jansin suun -ympärillä värähteli ja hänen kätensä vavahtelivat. - -"Kaikki tuo on pelkkää tuulta, poikaseni! Koko sinun olosi ja -elosi nykyään on pelkkää tuulta... Sisältä! Niin, sisälläsi olet -sinä rehellinen järkevä poika. Kun näin sinut siellä likaisessa -työhuoneessa, ajattelin: tuo tuossa on oikea alasaksilainen, ihminen, -joka ei latele sanojaan toisten mukaan, vaan joka hautoo omia vakavia -ajatuksiaan. Mutta ulkoa päin. Ulkoapäin olet sinä sula tuulenpieksijä. -Ymmärrätkös? Tuulenpieksijä sinä olet. Perinpohjin pitää sinun hävetä." - -Silloin hypähti Kai Jans pystyyn ja katsahti silmät aivan näännyksissä -tuohon kauheaan ihmiseen: "Minä tiedän, että te olette oikeassa", sanoi -hän. "Teidän ei tarvitse enää sanoa minulle sanaakaan, ei sanaakaan." -Ja hyökkäsi ovesta ulos. - -Hän juoksi ulos vapaaseen ilmaan, eikä tietänyt, mitä hän nyt tekisi -elämällään. Hänellä oli tunne aivan kuin olisi hän kohotettu ilmaan, -eikä enää pysyisi ylhäällä, eikä tietäisi, mihin hän maahan suistuisi. -Hän oli usein ja mielellään puhunut vanhemmilleen uroteoistaan Heine -Wulkin luona; hän oli antanut kertomuksistaan kuultaa ikäänkuin olisi -hän pormestarin erityisessä suosiossa; ja ikäänkuin merkitsisi hän -jo jotain Hilligenleissä ja että hänestä joskus vielä voisi tulla -ehkä vaikka pormestari Hilligenleihin ja että hän silloin pitäisi -siitä huolen, että Hilligenleistä todellakin tulisi pyhä maa. Ja -vanhemmat olivat hiljaa ja onnellisin silmin kuunnelleet hänen -puheitaan, kumpikin omalla tavallaan, isä hieman ilkkuen ja ivallisesti -naurahdellen, mutta sentään mielissään hänen kuvitteluistaan, äiti -aivan hartaana ja uskoen joka sanaan. Päässään hehkui häpeä, hän -kirskutti hampaitaan itselleen ja voihki. - -Hilligenlei _ei_ ole mikään pyhä maa! Ei... ei... nyt hän tiesi -sen... näki sen selvästi... hullujenhuone se oli. Kaukana pyhästä! -Hullujenhuone! Sulaa petosta ja valhetta kaikki, kaikki tyyni. Hän oli -ollut sokea. Ei ollut aavistanutkaan, mitä pyhä merkitsi... Se oli -selvä asia, hän ei tuntenut maailmaa. Nyt hänen täytyi kiristää kaiken -huomionsa siihen, että hän oppi sen tuntemaan. Kuten sepän täytyy -tuntea vasaransa, siten pitää ihmisen tuntea maailma; muuten ei hänestä -tule mitään. Niinpä siis: pois Hilligenleistä pitää hänen ja Hampuriin. -Sillä Hampurissa oli maailma; Hampuri oli maailma. Siellä menisi hän -kirjapainoon, jonnekin suureen. Mutta ennen kaikkea pitäisi hän silmät -siellä selkosen selällään ja oppisi maailmaa. - -Hän nousi ylös ja lähti hitaasti ja raskaasti, ikäänkuin olisi -jaloissaan lyijyä, takaisin kaupunkiin. Kun hän tuli Satamakadulle, -näki hän Anna ja Piet Bojen tulevan rantalaiturilta käsin. Hän -aikoi kääntyä ripeästi syrjään ja väistää heitä; mutta he olivat -haukansilmillään jo keksineet hänet, ja huusivat häntä nimeltä -kirkkailla äänillään. - -He kertoivat hänelle, että he olivat matkalla Linnapuistoon. Siellä oli -heidän äitinsä vuokrannut asunnon, ja he aikoivat pistäytyä katsomassa -sitä. Kai Jans liittyi heidän seuraansa. - -He menivät yhdessä sinne, ja tarkastelivat noita ystävällisiä, -punaisia, korkeapäättyisiä rakennuksia, jotka siellä suorassa rivissä -seisoivat linnakaivannon partaalla komeiden kastanjojen varjossa; ja -löysivätkin semmoisen, joka oli ilman ikkunaverhoja ja tyhjä. Siinä -se oli. Kapea se oli ja yksikerroksinen, pienin kaikista ympärillä, -alhaalla sisäänkäytävä ja kaksi ikkunaa, ylhäällä päättyyssä vielä -yksi huone. He menivät kapeaa käytävää, joka vei puutarhaan, ja -kurkistivat sisään kyökin ikkunasta ja kammariin. Puutarha oli pieni; -kuitenkin oli siinä yksi omenapuu ja takana pieni nurmikko, jolla -sopi valkaista liinaa. Sen takaa johti pieni puutarhaportti hauskalle -pensaskäytävälle, joka perhepuutarhojen lomitse vei ulos kaupungista. - -Lapset tarkastelivat sitä kaikkea, ja puhelivat toimeliaasti siitä, -ja pitivät kaikkea erinomaisen somana ja hauskana. Varsinkin Anna oli -eloisa ja vilkas. "Minä otan haltuuni kyökin", sanoi hän, ja rutisti -otsaansa kyökin ikkunaa vastaan; ja katseli kammariin ja sanoi: "Tuolla -minä nukun... Meille tulee asumaan kaksi koululaista, ne saavat -haltuunsa vinttikammarin; niistä pidän minä huolen." - -"Mitä tekee äitisi sitten?" kysyi Kai Jans. - -Siskokset vaihtoivat pikaisen katseen keskenään; sitten vastasi Piet -lyhyesti ja nopeasti: "Äiti on ostanut itselleen kutomakoneen. Isällä -on vielä velkoja... kaksitoista sataa markkaa... ne täytyy toimittaa -maksetuiksi." - -"Mehän voimme kertoa sinulle kaikki tyyni", sanoi Anna. "Äiti tahtoi -kyllä, että Piet menisi Itzehoe'en reaalikouluun; mutta silloin pitäisi -äidin, ties' kuinka kauan, istua tuon koneen ääressä. Lyhyesti: Piet -tahtoo päästä kohta ansaitsemaan ja lähtee neljän viikon kuluttua -merille!... Hongkongiin... ajatteles!" - -Kai Jans katsahti Piet Bojeen ja näki jotain uutta hänen valkeilla -kasvoillaan: aikaisen kypsän vakavuuden, joka tietää, mitä tahtoo, ja -joka tietää myöskin, mitä kysyy viedä tahtonsa perille, ja joka ei -sentään säikähdä... Huumahti Kai Jansin mielessä... Entä jos hänkin -lähtisi merimiehenä avaraan maailmaan? Pe Ontjes oli merimies, nyt -Piet Boje. Miks'ei hänkin?... Hän ei enää nähnyt ja kuullut, mitä -Bojet kertoivat... Tuossa häämöttää... kohoo hänen eteensä kaukainen -ranta!... Mitähän ihmisiä sielläkin asunee? Hyviäkö vai pahoja? Ovatko -he pyhiä vai epäpyhiä?... Jossainhan toki avarassa maailmassa pitää -olla pyhä maa? Ell'ei sitä löydy, niin on koko elämä kummallinen ja -selittämätön... Pitää etsiä vaan ja kysyä ihmisiltä: Keitä asuu tuolla, -_noilla_ rannoilla, mitä laatua ihmisiä ovat he? Mitenkä elävät he?... -Siten pitäisi käydä kautta koko maailman ja kysyä ja etsiä. Silloin -oppisi tuntemaan maailman ja löytäisi varmasti, varmasti pyhän maan... -Ja silloin, kun hän sen olisi löytänyt, palaisi hän takaisin tänne ja -silloin hän täällä... - -Hän ei nähnyt ja kuullut enää, mitä nuo molemmat hänen rinnallaan -kertoivat; hän mietti ja mietti ja kantoi ajatuksiaan ja kulki -sanattomana heidän rinnallaan ja antoi kättä heille alhaalla -Satamakadulla ja erosi heistä. - -Kun hän astui matalaan pieneen kotitupaansa, näki hän vanhempansa -ja kolme siskoansa ja pienen veljensä jo istumassa pöydän ääressä -päivällisillä. Yltympäri pöytää oli perunoita ja keskellä seisoi -matala pannu, jossa oli pieniä sulatettuja rasvapalasia. Se oli -heidän päivällisensä. Thoms Jansilla ei ollut ankaran pakkasen vuoksi -seitsemään viikkoon ollut mitään työtä ja ansiota. - -"Isä" sanoi hän ovessa ja huojutti hiljaa päätään... "Piet Boje aikoo -merille... minäkin tahdon sinne... Älä kysy, teenkö oikein siinä... -minä tiedän, että teen oikein. Isä!... Minun pitää pois!" - -Kaikki kalpenivat ja vaikenivat ja katselivat neuvottomina eteensä. -Thoms Jans olisi, jos hänen poikansa olisi tullut juopuneena kotiin, -ja vaikka hän sitte olisi ollut jo kolmenkymmenen vanha mies, olisi -pikaisesti kuohahtaen lyönyt häntä; mutta nyt kun hänen viisitoista -vuotias poikansa vakavine silmineen sanoi hänelle: "Isä... minun -pitää pois", nyt valtasi hänet outo umea epävarmuus ja pelko, että -hän nyt ehkä voisi sulkea ja tukkia tien, jolla salaiset, suuret ja -selittämättömät voimat koettivat lähestyä hänen poikansa sielua, -jotta se saisi voimaa ja karaistuisi. Hän virkkoi vain matalaan, ja -ainoastaan heikko säväys pilantekoa ja katkeruutta vilkahti hänen -älykkäissä, syvällä piilevissä silmissään: "Niinpä siis merimieheksi... -ja sitte majakkalaivalle... senjälkeen mutatyömieheksi... ja -sunnuntaitupa on aina oleva avara ja aina tyhjä... aina ihan tyhjä..." - -"Ei isä!" huudahti poika, "siitä saat olla varma: silmäni pidän auki ja -jotain minä löydän." - -Pieni Male Jans katseli sanatonna eteensä pöytään, silmänsä olivat -tulvillaan kyynelistä. Hän ajatteli ainoastaan sitä, että hän nyt lähti -hänen luotaan... ja lisäksi tuonne aavalle arvaamattomalle merelle. - - * * * * * - -Neljää viikkoa myöhemmin istuivat he kumpikin rantalaiturilla -Hampurissa merimieskistuillaan. He katselivat ympärilleen Rantakatua -pitkin, jolla nyt tähän aikaan päivästä oli hyvin vähän liikettä, ja -katselivat kolmimastolaivaa kohden, joka lähtövalmiina lepäsi siinä -edessä ja odottelivat venhettä, joka tulisi noutamaan heitä. - -Piet Boje kourasi noin sattumalta sivutaskuunsa ja tunsi siellä -paperipalan, veti sen esiin ja näki sillä epätolkkuista sekavaa -käsialaa, joka tuntui hänestä tutulta, ja luki: "Koko elämäsi pidä -Jumalaa silmissäsi ja sydämessäsi, ja varo itseäsi antaumasta syntiin, -äläkä riko Jumalan käskyjä vastaan. Sinun uskollinen äitisi Helle -Boje." Hän pisti paperin nopeasti takaisin taskuunsa, ja katseli -taaskin ulos Rantakadulle ja tekeysi, ikäänkuin hänelle ei olisi mitään -erikoista tapahtunut, ja ajatteli itsekseen, aivan kuten muinoin -kuustoista vuotta sitten hänen isänsä: kuinkahan toki on mahdollista, -että tuo suuri viisas äiti kirjoitti noin huonoa käsialaa. - -Kai Jans oli sentään huomannut sen, ja rupesi hänkin, kun Piet Boje -katsoi poispäin, etsimään salaa taskuistaan, ja löysi kuin löysikin -hänkin paperiliuskan. Hän veti sen varovasti esiin ja heitti salaa -pikaisen silmäyksen siihen. Silloin huomasi hän kohta, että se oli -yksi noita pitkiä kauniita runoja, joita Heine Wulk niin mielellään -julkaisi. Sen päällekirjoitus kuului: "Erään hurskaan äidin jäähyväiset -pojalleen hänen ripillepääsypäivänään." Hän lensi punaiseksi, ja upotti -sen kiireesti takaisin taskuunsa. - -Piet Boje kurotti kaulaansa ja sanoi: "Kuule... kenpäs tuolta tulla -retuuttaa... Eikös ole vaan sinun ystäväsi, Dusenschön?" - -"Niin", sanoi Kai Jans, "voi olla... hän on neljä viikkoa jo ollut -täällä Hampurissa." - -Tosiaankin!... Sieltä tuli Tjark Dusenschön... astellen pitkine suorine -koipineen, mutta nyt ei hän käynyt enää vanhaa jäykkää laahustavaa -pormestarikäyntiään, vaan kauniisti ja norjasti, kaulassaan oli hänellä -hulmuva, sininen huivi. - -"Minä tiesin, että menisitte tänään laivaan. On sääli sinua, Kai; sinun -olisi pitänyt tulla konttorialalle niinkuin minä. Minulla on nyt jo -hyvä paikka... erään asianajajan luona." - -Piet Boje ei välittänyt hänestä sen enempää; katseli taukoamatta laivaa -kohden ja seurasi kannella olijoiden liikuntaa ja näki siellä jonkun -laskeuvan venheeseen. - -"Ja minne olet sinä matkalla nyt?" kysyi Kai Jans. - -"Minä menen erään tuttavani luokse, joka toimittaa minut -vastaanotetuksi erääseen seuraan, johon hänkin kuuluu. Siihen kuuluu -ainoastaan konttorivirkamiehiä ja heidän naisiaan. Tiedätkös: minä en -välitä naisista, en tuon taivaallista; mutta juuri niille, jotka eivät -niistä mitään välitä, ovat ne hyödyksi. Aina ystävällinen, aina hieno -ja kylmä, ymmärrätkö? Lisäksi nimeni... komea nimi: Tjark Dusenschön... -ja päälle päätteeksi kuninkaallinen syntyperäni." - -"Puhutko sinä siitä sitte?" ihmetteli Kai Jans. - -"En minä, tietysti. Siitä saavat toiset pitää huolen..." Hän näki -venheen lähenevän ja väistyi vähän puoleen. - -"No pojat..." sanoi merimies... "siinähän jo olettekin!... Teillä on -onni merrassa: pääsette hyvään laivaan!... No, aikookos tuo koipeliini -myöskin mukaan?" - -"En!" sanoi Tjark Dusenschön ja väistyi vielä kauemmaksi. "Onnellista -matkaa!" sanoi hän ja heilahutti komeasti hattuaan ja lähteä köpitti -pois. - -Kun kistut oli saatu sijoitetuiksi tuhdolle, tarttui Piet Boje -kummallakin kädellään airoihin, ja työnsi venheen rannasta. - -"Ahaa!" virkkoi merimies. "Vai sitä lajia sinä olet?" - -Kai Jans tuijotteli veteen, aivan ajatuksiinsa vaipuneena. - -"Työnnä kistu puoleen!" sanoi merimies... "Mietiskelijä nähtävästi?" -huomautti hän Pietille. - -"Niin on", sanoi Piet ja naurahti lyhyeen ja pilkallisesti: "hän lähtee -etsimään kuninkaan valtakuntaa itselleen". - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Siellä kapeassa rakennuksessa Linnapuiston vierellä, kastanjojen -varjossa kasvoivat ja varttuivat Boje siskot. Niin komean pitkiksi ja -solakoiksi kasvoivat he vaaleine pitkine hiuksineen, että vieraat, -kun menivät ohitse, hiljaa säikähtivät: "Mutta armias! Miten komeita -ihmisiä asuukaan tuossa pienessä rakennuksessa". - -Anna Boje täytti seitsemäntoista ja alkoi käydä kahdeksattatoista, -kasvoi kookkaaksi ja voimakkaan täyteläiseksi ja kulki kukoistavassa -kauneudessaan kuin kulkisi hän kansansa jaloimpain silmien edessä ja -kantoi upeita palmikkojaan kuin kuningatar kruunuaan ja oli kauneinta, -mitä Hilligenleissä oli nähdä. Uneksi itsekseen, kuten hänen ikäisensä -kaikki, eikä tietänyt mitään itsestään ja maailmasta, eikä tuntenut -muita toivoja, kuin että talo ja kyökki olivat puhtaat -- äitihän istui -kaiken päivää kudontakoneensa ääressä -- ja että Piet kirjoitti, että -hän oli terve, ja että hän itse, sitte joskus, saisi kauniin ja viisaan -miehen. - -Heinke täytti kymmenen ja alkoi käydä yhtätoista, oli pitkä -vaaleahiuksinen tytönhuitukka, kasvot somat, vähän terävät, silmät -hienot ja teräksenharmaat. Hän leikki naapuriston poikien kanssa, -talvisin linnapuistossa puiden alla ja jäällä, kesäisin ulkona -matalikolla aina satamavirran suulla asti. Hänellä oli näinä vuosina, -kuten aikoinaan hänen Anna siskollaankin, aina jossain paikkaa -ruumistaan haava, milloin kädessä, milloin polvessa tai jalassa, jonka -hän oli saanut metastellessaan, siellä kun oli juossut ja reuhtonut. -Mutta vaikka hän siten samosi poikain kanssa läpi kovat jos vetelätkin, -eikä säästänyt kirkasta ääntään ja nuoria jäseniään, niin oli hänellä -kuitenkin ylpeän maine, aivan kuin hänen sisarellaankin. Se johtui -siitä, että he kumpikin kulkivat niin suorina ja sorjina, noin hieman -toimekkaan jäykkinä, ja että heillä oli niin hienot kasvot, noin -kauniisti valkeat ja hennon punaiset, ja että heidän silmänsä olivat -niin selkeän kirkkaat ja niin tyyneet. - -Ei Heinkekään paljoa vaivannut itseään ajatuksilla. Usein, kun hän -oli yksin, ajatteli hän sitä päivää, jolloin iso veli Piet, joka nyt -jo oli ollut kolme vuotta poissa, tulisi kotiin; silloin oli hän aina -huolissaan, että hän mahdollisesti oli muuttunut karkeaksi ja raa'aksi. -Muuten oli hän tyytyväinen, jos hän onnistui koulussa hyvin, sitä vaati -häneltä nimittäin hänen sisäinen ylpeytensä, ja jos päivä kului, ilman -että hän sai äidiltä toria. - -Ei nimittäin kulunut melkein päivääkään, ettei hän olisi joutunut -riitaan tai käsikähmään Hett'in, nuoremman veljensä kanssa, joka tahtoi -kaikki itselleen. Äiti oli kovin heikko hänelle, ja asettui aina hänen -puolelleen; mutta hän oli valehtelija ja ahne vetelys, perheen mätämuna. - -Helle Boje, jonka hiukset näinä vuosina alkoivat kadottaa kiiltonsa, -ei oikein osannut lähestyä tyttäriään, ne olivat liika arkoja, -osoittaakseen edes pienimmälläkään tavalla hellyyttään. Vasta sitte kun -he itse alkoivat kokea mieslempeä, ja siten ymmärtää äitiänsä, muuttui -heidän suhteensa äitiin paremmaksi. Siksipä kohdistuikin Helle Bojen -koko lempi näinä vuosina hänen kahteen poikaansa, tuohon toiseen, joka -oli lähtenyt avaraan maailmaan siellä taistellakseen hänen puolestaan, -ja tuohon kauniiseen hempeään lapseen, joka osasi niin hellästi kietoa -käsivartensa hänen kaulaansa ja niin kauniisti pyytää ja rukoilla, -vaikka hän jo olikin iso pitkä poika. Näissä kahdessa ja heidän -tulevaisuudessaan liikkuivat hänen ajatuksensa kaiken päivää, kun hän -istui ja työskenteli koneensa ääressä. - -Eräänä huhtikuun iltana -- kastanjat alkoivat juuri puhjeta -lehtinuppuihin -- aikoi Anna taaskin käväistä satamapäällikkö Laulla -noutaakseen sieltä suuren Itäaasian kartan, jonka avulla äiti uupumatta -seurasi Pietin laivan matkoja, silloin alkoi hän yht'äkkiä aikailla -ja sanoi: "En menisi nyt mielelläni sinne; tuo suuri Pe Ontjes on -palannut kotiin ja kartta on hänen. Lena Winker sanoo että hän on niin -hirmuisesti olevinaan ja vakava, aivan kuin olisi jo viidenkymmenen, -ja on korkeintaan kahdenkymmenen neljän. Jo poikana oli hän ihan -sietämätön..." Äiti ei välittänyt hänen puheistaan ja sanoi: "Sinä -menet ja sillä hyvä". - -Silloin riisui hän, kasvot vähän hullunkurisessa uhmassa, esiliinan -yltään, juoksi taka-oven ja pienen puutarhan kautta pensaskäytävälle ja -astui satamapäällikön kyökinovesta sisään ja toivoi tapaavansa äidin, -jotta tämä noutaisi hänelle kartan. Tämä olikin siellä pesten par'aikaa -astioita, mutta virkkoi vaan lyhyeen ja rattoisasti: "Olenko minä sinun -juoksupoikasi? Käy itse noutamassa. Ei hän pure". - -Perämies Pe Ontjes Lau istui pöydän ääressä ja työskenteli erään -suuren piirustuksen kanssa. Hän katsahti väliäpitämättömästi ylös -- -jokainenhan tietää, kuinka tuommoinen nuori perämies puhuttelee ensi -matkan poikaa -- "No? Mitä asiaa?" - -Tyttö seisoi valkeana ja suorana kuin kynttilä, silmänräpäyksessä sulaa -tulisinta vihastusta, ja sanoi kiirehtivällä, kirkkaalla äänellä, mitä -hänellä oli sydämellään. - -Pe Ontjes kohottausi verkalleen tuoliltaan ja otti kartan seinältä. -"No, mitä kuuluu veljeltäsi?... Hän on vaarallisessa ijässä". - -"Mitä sillä tarkoitatte?" - -"No, kun on tuossa kahdeksantoista seutuvissa", tuumi hän... "niin ei -tahdo enää käydä pojasta, eikä ole vielä mieskään..." - -"Piet tahtoo aina olla sitä, mitä hän on", vastasi tyttö, "hän ei -suurenteleikse ja ole olevinaan niinkuin muutamat muut". - -Pe Ontjes ei huomannut pistosta; hän kuuli ainoastaan, että tyttö -teititteli häntä, ja se oli hänelle mieleen: ja hän vastasi hieman -vilkkaammin: "Katsos, mitä minä tässä piirrän". - -Tyttö astui levollisin kasvoin lähemmäksi ja katsahti piirustukseen. Pe -Ontjes katseli sillä välin hänen vartaloaan ja heräsi hänessä hämärä -tunto: kas tuopa on kaunis voimakas tyttö, sulaa voimaa ja terveyttä -ja puhtautta. Se oli tunne kuin joskus, kun on vaeltanut pitkät matkat -ja kulkenut tuhansien rakennusten ohitse, jotka kaikki kohta nähtyään -unohti, yht'äkkiä tapaa tiellään yhden niin kodikkaan ja kauniin, -jossain hiljaisen viherjöitsevän puutarhan keskellä, menee senkin -ohitse, mutta jää mieleen omituinen hiljainen kaunis muisto siitä. - -"Se esittää Hilligenlein satamavirtaa", sanoi hän. - -"Mitä tarkoittaa tuo piirustus?" kysyi Anna Boje. - -"Se on eräs vanha ajatus minulla'..." - -"Jo viisikymmentä vuotta vai ollut päässäsi" sanoi tyttö. - -"Mitä sinä loruilet?" sanoi hän, "viisikymmentä vuotta?" - -"Ah", vastasi tyttö väliäpitämättömästi, "tehän puhutte aivan kuin -olisitte jo viidenkymmenen". - -Nyt muuttui Pe Ontjes Lau taaskin jäykäksi ja vastasi kylmästi: "Olen -tehnyt tässä suunnitelman, kuinka voisi suorentaa satamavirtaa, niin -että ravustajilla olisi suorempi matka pyydyspaikoilleen ja että jahdit -voisivat joka aika vuorokautta laskea sisään ja ulos satamasta, käyn -tänään esittämässä suunnitelmaani pormestarilla." - -"Vai siten!" vastasi tyttö ja katsahti taaskin ohimennen piirustukseen. -"Koska matkustatte taas?" - -"Huomenna... Menen perämiehenä Goodefroo'lla Samoaan. Olen kolme vuotta -jo purjehtinut perämiehenä." - -"Vai siten!" sanoi tyttö taaskin ja viskasi päätään taaksepäin niin -että hänen valkea kaulansa tuli näkyviin, "parin vuoden päästä on Piet -yhtä pitkällä". - -He eivät osanneet erota toisistaan, niin voimakas oli heissä sisäinen -itsetiedoton veto toisiaan kohtaan; mutta kumpikin pyrki jollain tapaa -loukkaamaan toistaan. - -"Haluaisinpa", virkkoi Pe Ontjes, ikäänkuin ajatuksissaan, "haluaisinpa -saada Kai Jansin ja Pietin merimiehiksi laivaani". - -"Arvatenkin haluaisitte!" sanoi tyttö. "Mutta hepä ovat varovat -itseään". - -"Miksi niin?" kysyi Pe Ontjes. - -"Oh", vastasi tyttö ja seisoi jo ovessa. "Miksikä? Siksi ett'ei se -olisi ylen hauskaa heille kahdelle". - -"Miksikä ei?" - -"Oh", sanoi tyttö... "Silloin muinen leikitte kanssamme ja nyt... nyt -sallitte, että teitittelen teitä... Mitä te sitte olette olevinanne? -Silloin Dänensandilla..." Samassa muisti hän, että Pe Ontjes oli -seisonut alastomana hänen edessään, lensi punaiseksi ja sanoi -hillittömällä, tulisesti kuohahtavalla vihalla: "Olette yhä vielä sama -sietämätön ihminen kuin silloinkin. _Sen_ tahdoin vaan sanoa". - -Samassa lyödä läimäytti hän oven takanaan kiinni ja lähti. - -Kun hän tuli kotiin, sanoi hän äidilleen: "Hän on sietämättömin ihminen -maailmassa ja hirveä ihan. Niinkauan kuin hän on kotona, en minä mene -täti Laulle". Sitte rupesi hän laittamaan illallista. - -Illallisen jälkeen, kun oli tarpeeksi pimeätä, ahdisti uteliaisuus -hänet juoksemaan pensaskäytävää alas raatihuoneen puistoon ja -varovasti kurkistamaan pormestarin virkahuoneeseen, pormestarilla kun -oli tapana istua ikkunat verhottomina, jotta kaikki näkisivät hänet -hallitustoimissaan. Hän saapuikin onnellisesti pensaikkoon ikkunan -edessä. Aivan oikein! Tuolla seisoi Pe Ontjes Lau suuren pöydän edessä -ja oli levittänyt sille piirustuksensa. Pöydän takana istui Daniel -Peters koko muhkeudessaan ja arvokkuudessaan, hänen rinnallaan molemmat -pyyleät raatimiehet, jotka taistelivat uneliaisuuttaan vastaan. Ja Pe -Ontjes sanoi noin vaan ihan päivänselvänä asiana ja varmasti: "_Noin_ -pitää se tehdä". - -Pormestari kierteli kauniita pehmeitä viiksiään ja katsahti sivulleen -noita kahta ukkoa kohden ja virkkoi hyväntahtoisesti: "Hyvä herra -Lau...!" Ja alkoi ladella periaatteitaan "järkiperäisestä", kuten hän -sanoi, "kunnallispolitiikasta", ja jatkoi loputtomiin. Kun hän vielä -oli parhaassa vauhdissaan, levitti Pe Ontjes yht'äkkiä kätensä, taitti -satamavirran ja koko Hilligenlein kokoon ja sanoi tyvenesti: "Minä -esitän suunnitelmani uudelleen, kun täällä on uusi pormestari..." Ja -otti piirustuksensa ja lähti. - -Anna Boje seisoi vielä, aivan ymmällään ja vimmoissaan tuommoisesta -käytöksestä; silloin kuuli hän hänen askeleensa lähellään. Pe Ontjeskin -aikoi puiston läpi kotiin. - -"No?" sanoi hän ivallisesti. "Olitko kuuntelemassa?" - -"Mitä se sinuun kuuluu?" vastasi tyttö. "Saanhan seistä, missä tahdon". - -"Olet ilkeä riidanhimoinen tyttö", sanoi hän vakavasti ja suuttuneesti. -"Jos pysyt tuommoisena on sinun käyvä vielä huonosti". - -"Sinäkin?" sanoi tyttö, "aiotko sinäkin ruveta minua neuvoilemaan?... -etkä osaa edes kirjoittaa sanaa 'läpileikkaus'? Piirustuksessasi seisoi -'läpileikaus! Läpileikaus!... olit ylipäätään huono oppilas koulussa; -luuletko, ett'en sitä tiedä? Annoit toisia selkään, jos he tiesivät -enemmän kuin sinä. Sillä keinoin pääsit sinä ylimmäiseksi. Näetkös!" - -Pe Ontjes Lau kalpeni vimmasta ja kääntyi pois, tyttö lähti toisaanne. - -Hän veti henkeään syvään ja kiihtyneesti ja ajatteli: Ikinä maailmassa -en voi vihata ketään niinkuin tuota! - -Hän oikein heittäytyi tuohon uuteen tunteeseensa, niin että se kasvoi -ja täytti koko hänen sielunsa. Hän kuvitteli ilmielävästi itselleen, -kuinka hän oikein osoittaisi hänelle koko ylenkatseensa, ja ajatteli, -voisiko Piet millään lailla auttaa häntä, jotta hän vielä paremmin -pääsisi häntä loukkaamaan. "Kunpa voisin toivoa hänelle jotakin -oikein pahaa", ajatteli hän. "Kunpa vaan saisin jotain pahaa tehdyksi -hänelle". Suuttumus ihan hämmensi hänet ja pimensi hänen mielensä, -ja hänen kauniit kirkkaat silmänsä saivat kovan, tumman välkkeen, ja -yht'äkkiä hyrskähti hän tuliseen itkuun. - -Hän meni kastanjakujannetta pitkin kotiansa kohti, kääntyi takaisin -taas, ja kulki ylös ja alas joitakin katuja ja rauhottui hieman, ja -alkoi kaivata ihmistä, jolle hän saisi olla ystävällinen; mutta ei -löytänyt aluksi ketään. - -Mutta kun hän läheni Ringerangin ravintolaa, joka sijaitsee -vastakkaisella puolella linnapuistoa, kauniiden lehmusten varjossa, -seisoi siellä hämärissä eräs maanviljelijän poika, joka kerran oli -ollut hänen koulutoverinsa Freestedtissä. Tämä oli tuntenut hänet, ja -odotteli, kunnes hän tuli lähemmäksi. - -"Kas vaan", virkkoi hän. "Siinä sinä olet, tunsin sinut käynnistä, -tuntisin sinut vaikka virstan päästä". Ja lähti astelemaan hänen -rinnallaan, ja kertoi, että hän toissa päivänä oli palannut -sotapalveluksesta. - -Nyt oli hän iloinen, että tuo komea poika kävi niin ystävällisesti -hänen rinnallaan, ja muuttui vastoin tapaansa vilkkaaksi ja -avomieliseksi, ja kertoi äidistään ja Pietistä ja kyseli häneltä hänen -siskostaan, ja halusi kuulla kaikellaisia kuulumia heidän yhteisistä -tuttavistaan. Kun he juttelivat kaikesta tästä, värehti heidän -silmissään herkkä aistillinen mielihyvä tointoiseensa, joka vaan kasvoi -ja kasvoi. "Mitkä kauniit silmät hänellä on!"... "Kuinka kirkkaat ja -selkeät hänen silmänsä ovat"... "Kuinka sydämellisesti hän nauraa"... -"Kädelläni koskettelisin hänen hiuksiinsa; kuinka ihmeen ihanat ne -ovat"... "Kuinka järkevästi ja ystävällisesti hän puhuu Pietistä, -tuo armas poika!" "Rinnallani tahtoisin hänet kerran tuntea, kerran, -likistää rintaani vastaan"... - -Kun he poikkesivat pitkälle lehmuskäytävälle, joka yksinäisenä ja -polveillen vie poikki Linnapuiston kastanjoita kohden, takertuivat -nuorukaisen ajatukset tuontuostakin ja pysähtyivät viimein kokonaan. -Tyttökin kävi hiljaiseksi. Nuoressa miehekkyydessään ajatteli -nuorukainen, vaikka säikkyen ja säikähtyen: 'Uskallanko minä ja -suutelen häntä? Hän on hyvin ylpeä!'... Ja tyttö ajatteli sydän -tykyttävänä ja kurkussa ahdistus: 'Hän tahtoo suudella minua...' Ja -suloinen ilo ja odotus virtasi ja värähti joka hänen jäsenessään. - -Viimeisen lehmuksen varjossa tarttuikin nuorukainen todella häneen ja -suuteli häntä sanaakaan sanomatta, suuteli uudelleen ja uudelleen. -Tyttö pysyi sanomattomasti hämmentyneenä ihan hiljaa. Mutta kun -nuorukainen hellitti hänet, juoksi hän pois, kotoansa kohden. - -Hän juoksi kyökkiin ja huuhtoi ja valeli polttavia kasvojaan ja -otsaansa vedellä. Mutta kun se ei lievittänyt hänen kasvojensa -poltetta ja hänen hämmennystään, etsi hän tekosyytä, voidakseen jäädä -kyökkiin, ja nouti makuuhuoneesta äidin hopeaiset ruokaneuvot, kuusi -ruokalusikkaa ja tusinan teelusikkoja ja pienen sokuriastian ja alkoi -kirkastaa niitä. - -Kun hän siinä tahkoi ja tahkoi -- ollen yhä vielä ajatuksissaan hänen -sylissään -- heräsi hänessä yht'äkkiä, kun mielensä yhä vielä oli -kokonaan tuossa toisessa asiassa, lapsi eloon ja hän alkoi leikkiä, -koettaen pitää joka lusikkaa tasapainossa kohotetulla kädellään; -sitte alkoi hän liikutella sitä kahden sormensa välillä ilmassa ja -katsella seinään, kuinka sen varjo hypähteli ja liikehti. "Kuinka -ihmeenihanaa se oli!... Kuinka lujasti ja kiinteästi hän kiersi -käsivartensa ympärilleni... En voinut liikahtaakaan... Kuinka ihanaa... -ja ihmeellistä... minun polveni tulivat niin heikoiksi... niin autuasta -oli olla". Kun hän yhä vielä uneksi siten, olivat hänen kätensä ja -silmänsä, ikäänkuin leikkivät lapset, joiden perään ei kukaan katso, -alkaneet tunnustella ja lukea nimiä ja kirjoituksia, jotka olivat -piirretyt lusikkoihin: "Häiksi", ja lahjoittajan nimi ja päivämäärä ja -taaskin: "Häiksi". "Miltä mahtoi äiti sinä päivänä näyttää?... Yhtä -nuori kuin minä... ainoastaan kaksi vuotta vanhempi... Kaunis ja nuori -ja onnellinen... Kuinka onnellista!... Saada aina olla rakkaimpansa -kanssa... Ihanaa se mahtaa olla... ja pahaa myöskin... niin, myöskin -pahaa... Oh ei, ei pahaa... ihanaa, ihanaa... Ja sitte tuli ensimmäinen -lapsi... se olin minä... Lieneekö äiti ollut kovin kömpelön näköinen -niihin aikoihin?... Muutamat näyttävät niin rumilta silloin... Ja -mahtoiko hän olla kovin kipeä... Kuinka kauan mahtoivat he olla yksin, -ilman lapsia?... Kas... senhän voi nähdä lusikoista". Hän piti lusikkaa -valoa vastaan ja laski hääpäivästä syntymäpäiväänsä, ja laski uudelleen -ja sai huulensa yht'äkkiä kapeiksi ja silmiinsä hiljaisen kovan -ilmeen, heitti lusikan kilahtaen laatikkoon ja lähti, "hyvää yötä" -toivottamatta äidilleen, kammariinsa. - -Tästä päivästä muuttui hän vielä aremmaksi ja ylpeämmäksi, kuin hän jo -luonnostaan oli. - -Ensi aikoina tämän päivän jälkeen ei hän toisinaan, kun hän oli ulkona -asioillaan ja kävi pitkin lehmuskäytävää, voinut vastustaa kiusausta -hetkeksi seisahtua paikalle, jolla hän oli suudellut häntä. Hän -pysähtyi ja sulki silmänsä ja tunsi itsessään suutelon koko sulon. - -Mutta hän pakoitti pian itsensä voittamaan tämän kiusauksen. Hän ei -tahtonut ajatella tuommoisia asioita, sillä ne olivat -- niin näytti -hänestä -- epäluotettavia ja vaarallisia, ikäänkuin hyllyvä suohete, -jonka päälle on kasvanut pettävä ruohonkamara. Hänellä oli epäselvä -tunne, että hänellä oli kuuma veri, ja oli nyt käynyt levottomaksi, -ikäänkuin metsä keväällä, kun aamu hiljaa sarastaa, ja ensimmäiset -linnut heräävät. - -Äitiänsä kohtaan oli hän epäystävällinen ja ynseä ja puhui vaan -välttämättömimmän hänelle; Heinkessä ja Hettissä oli hänellä aina -moittimista. Yläluokkalaiset koulussa, jotka asuivat vinttikammareissa -kastanjakäytävän varrella, rohkenivat toisinaan, syksyllä, kun hän -alhaalta meni ohi, viskellä kastanjoja, tai murtamiansa oksia alas, -mutta hän ei ollut huomaavinaankaan. Tanssiaisissa, joissa hän kävi, -tanssitettiin häntä kyllä ahkeraan, varsinkin pyysivät häntä tanssiin -miehekkään kauniit ja varmat tanssijat, hän tanssi nimittäin keveästi -ja varmasti ja oli sula ilo liikkua hänen rinnallaan ja ihailla hänen -koko kauneuttaan; mutta kenkään ei tohtinut pyytää häntä lasilliselle -viiniä tai tuttavalliselle kävelylle tummien puiden varjoon. Hän -huomasi hyvin, että tuommoista ei häneltä pyydetty. Silloin muuttui -hän vielä ylpeämmäksi ja vastahakoisemmaksi, ja tekeytyi, ikäänkuin -olisi kaikki tuommoinen hänelle perinpohjin vierasta ja vastaan; saipa -itsensäkin uskomaan, että siten todella oli laita. - -Äiti mukautui hiljaa ja nurkumatta vanhimman lapsensa -epäystävällisyyteen; hän muisteli omaa avuttomuuttaan ja -levottomuuttaan niinä vuosina, ja tunsi itsensä voimattomaksi mitenkään -tukemaan häntä tässä. Hän työskenteli kaiket päivät kutomakoneensa -ääressä, maksaakseen ne kaksitoista sataa markkaa. Mitä Piet pienistä -ansioistaan tähän tarkoitukseen lähetti, ne vei hän, jokainen penni -huolellisesti paperiin käärittynä, itse säästöpankkiin, jotta hänellä -olisi varoja mennä perämieskurssille, ja ajatteli ilolla sitä hetkeä, -jolloin hän vihdoin olisi kotona taas. - -Ja taaskin tuli uusi syksy, kaunis syksy raikkaine tuulineen ja heleine -auringon paisteineen. Ja aurinko loisti viistoon etehisen lasioven -läpi puolhämärälle, pienelle välikölle. Silloin pistäysi taaskin kerta -taloon kirjeenkantaja. Mutta tällä kertaa toi hän käärön. - -Käärön! Eivät he jälkeenpäin itsekään käsittäneet, kuinka he olivat -mahtuneet kaikki niin yht'aikaa ryntäämään välikölle. Pieni ahdas -välikkö aivan tulvahti valoa täyteen noiden neljän vaalean pään -heijastuksesta. Sitten palasivat he kääröineen sisään. - -Heinke, joka aina oli valmis ja valveillaan ja sentään aina tyyni, oli -jo saanut käteensä purasimen ja aukaisi puuliitteitä, jotka pitivät -käärettä koossa ja otti esiin nuo pienet kiinalaiset lippaat ja rasiat, -jotka, huolellisesti käärittyinä oudonnäköiseen nöhtäiseen kankaaseen, -olivat siellä vierekkäin. - -"Katsos, katsos, äiti, tuo on sinulle!" - -Helle Boje istahti tuolilleen koneen ääressä ja tunnusteli vavahtelevin -käsin laatikon mustaa kiiltävää pintaa. "Tuon on hän ostanut", puheli -hän hiljaa. "Se on ollut hänen kädessään." Silmänsä olivat yht'äkkiä -tulvahtaneet kyyneliin. Anna katseli hiljaa ja itseensä sulkeuneena -siroa kapinetta kädessään ja ajatteli salaa, mieli herkkänä, veljeään, -josta hän paljon piti. Heinke oli työntänyt virsikirjansa josta hän -oli lukenut, syrjään ja oli ottanut kaulastaan meripihkahelmisen -kaulakoristeensa ja laskenut sen koteloon, jonka hän oli saanut ja -katseli nyt, miltä se näytti ja kiitteli kaukaista veljeään ja puhui -ystävällisesti hänestä. "Voi, kuinka somaa, kuinka hän on hyvä, äiti... -Kuule äiti... sen sanon... näitä ei saa Hett vaan." - -Hett mulkoili toisia kohden, olivatko he saaneet mitään parempaa kuin -hän. Mutta kun hän huomasi, ettei tässä toistaiseksi ollut mitään -tehtävissä, lähti hän ulos leikkimään. - -Helle Boje piti kirjettä kädessään; mutta ei voinut kyyneliltä -silmissään lukea. - -"Äiti luehan." - -"Minä en voi, lapseni... lue sinä." - -Silloin luki Heinke. - -"Rakas äiti! Kohta kun tulimme Wladiwostokista tänne Hongkong'iin, -ostin minä nämä teille. Aioin itse tuoda nämä teille; mutta nyt olen -tuuminut, ett'en ennen tahdo palata Hilligenleihin, ennenkuin voin -mennä merikouluun. Ja siihen kestää vielä vuosi. Minä ansaitsen täällä -nimittäin paremmin. En tiedä, lähteekö Kai Jans kanssani toiselle -laivalle. Me olemme nimittäin jättäneet entisen laivamme ja etsimme -nyt rivakkaa purjehtijaa. Jos hän nytkin tahtoo seurata minua, niin on -se hyvä; hän on nimittäin todellakin kunnon poika; mutta saa hän olla -seuraamattakin. Luulen sentään, että hän seuraa minua, koska hänellä -aina täytyy olla joku, jonka kanssa hän saa puhua kaikenmoista, jota -hän ei niin joutuisi puhumaan vanhemmille merimiehille. On hänkin -laatuisensa ihminen. - -"Rakas Anna! Tähän lippaaseen voit sinä pistää parsinneulasi. Sinähän -kai joudut oikein summissa nyt parsimaan sukkia siellä noille kahdelle -lapselle. Herran tähden, mitä sanoinkaan! Heinkehän lienee jo pitkä -tyttö, ja Hett on yhdentoista. Kun ostin lippaasi, aikoi kiinalainen -petkuttaa minua, kun hän hieman halpeli ikääni. Mutta hän ei ottanut -huomioonsa, että puosumme seisoi takaani, tämä iski häntä korvalle, -niin että mies lensi permantoon. Siten täällä kauppoja tehdään. - -"Minun on täytynyt ostaa itselleni uusi puku, sillä vanha oli aivan -loppuunkulunut, ja sitäpaitsi olin kasvanut paljon. Minulla on sentään -seitsemänkymmentäviisi markkaa arkussani; ne lähetän nyt kohdakkoin. -Viisikymmentä markkaa viet niistä säästöpankkiin merikoulun varalle, -loput kaksikymmentäviisi markkaa ovat, jos itse olette terveitä -ettekä tarvitse rahaa, velanlyhennykseen. Rakas Anna, ole hyvä -tytär äidillesi, ja huolehdi, ettei äiti istu ihan kaiket päivät -koneensa ääressä. Jos pysyn terveenä, voin kyllä suorittaa isän velat -viidessä vuodessa. Niitten vuoksi ei hänen tarvitse istua itseään -kyykkyselkäiseksi. - -"Rakas äiti, sinun ei tarvitse huolehtia mitään sukistani; osaan parsia -ne aivan yhtä hyvin kuin Anna. Usko vaan, housuistani ja paidoistani ei -puutu ainoatakaan nappia. Aina reilussa, se on ensimmäinen pykälä. Ja -sitte: aina varuillaan. Ja kolmanneksi: aina tyytymätön! Aina tahtoa -oppia enemmän ja pyrkiä eteenpäin. Uskoppas vaan, pidän silmäni auki. -Edellisellä laivallamme palveli tässä esim. eräs nuori ameriikalainen. -Hän tahtoi vaan saada nähdä hieman maailmaa, sanoi hän, ja ilmaiseksi; -sittemmin aikoo hän ruveta, miksi kykenee; isänsä on pappi. Siltä olen -kurkistellut ja kuunnellut yhtä ja toista. Maailmassa ei saa olla -kyyryssä selin. Reipas ja rivakka sitä olla pitää. Ja se sopii minulle -hyvin, usko se. Kai Jansissa ei siihen ole miestä, hän on aina niin -arka ja pelkuri... aivan kuin naapuri Martensin kaks'vuotias varsa... -muistathan vielä, Anna, sen siellä laitumella? Juoksimme kerran -kokonaisen puolen päivää sen jälissä. Sinä olisit tahtonut ratsastaa -sillä, mutta me emme saaneet sitä kiinni. - -"Rakas äiti! Olen tuuminut sen niin, että tahdon aina palvella -purjelaivoilla. Muutamat arvelevat että ne häviävät käytännöstä; mutta -kapteeniukkomme virkkoi kerran, kuulin sen, perämiehellemme: 'Saattepas -nähdä vaan, perämies suuret purjelaivat ovat aina olevat halvimmat -kuletusneuvot pitkillä matkoilla ja raaka-aineita varten'. Äskettäin -purhehti ohitsemme kaunis uusi amerikalainen purjelaiva. Usko minua, -se oli komea nähdä! Vaikk'ei sillä ollut enempää purjetta kuin meillä, -teki se kovempaa vauhtia. Perämies kiroili ja kapteeni tekeytyi, -ikäänkuin ei hän huomaisikaan. Mutta minäpäs koetin pälyillä, mistä tuo -riippui. Vancouverilla ja San Franziscossa juoksin minä kaiket päivät -laivaveistämöillä; usko pois, se oli hupaista; semmoinen veistämö, se -se minusta on se oikea Hilligenlei, pyhä maa. - -"Luulen muuten että Kai Jans on lähtenyt merille etsimään juuri sitä, -pyhää maata. Aina kun tullaan maihin, on hänellä kaula pitkänä, mennä -pujottelee ihmisten lomitse, käy kaikki kadut ja kujat ja katselee -ympärilleen, eikä virka sanaakaan. Mutta tuonaan Vancouverissa, -jossa viivyimme kaksikymmentä päivää, ja jossa meillä oli runsaasti -joutilasta aikaa, teki hän erään vanhan omituisen merimiehen kanssa, -joka siellä tuli laivaamme, kolme päivää kestävän matkan läpi kaupungin -ja saaren, aina vuoristoon saakka. Kun me sitte hinaajalla menimme ulos -satamasta, unohti hän työn ja kaiken, katseli noita etäällä häämöttäviä -vuoria kohden ja sanoi yht'äkkiä minulle: 'Kuule, maa tuolla vuorien -takana on suurenmoista. Niin avaraa ja suurta ja puhdasta, ikäänkuin -olisi se pyhää. Sinne muutan minä joskus, luulen minä'. No, laulun -loppu oli se, että hän sai perämieheltä korvapuustin. Niinkauan kuin -olemme olleet Hilligenleistä poissa, ei hän ole tullut omaiseksi -kenenkään kanssa muuta kuin minun ja tuon vanhan ukon. Muuten on hän -aina yksikseen ja kuuntelee, ja katselee tarkkaavasti ympärilleen. -Kaikki pitävät hänestä sentään, koska hän on hyvä ja kunnon poika, ja -aina avulias, ja koska hän, kun kokki kerran makasi sairaana, yht'äkkiä -rupesi itkemään. - -"Rakas äiti! Kun tulen kotiin, olette ihmettelevät, että olen niin -suuri ja ruskea. Ja kädet, näkisitte ne! Pysykää terveinä nyt ja -muistelkaa uskollista poikaanne ja veljeänne Piet Boje'a." - -He lukivat jokainen itsekseen kirjeen ainakin kolmeen kertaan ja -puhuivat kaikesta siinä, ja istuivat tuon tuostakin hiljaa ja vaipuivat -mietteisiinsä. Silloin tuli Hett sisään ja meni makuulle. Sitte menivät -Anna ja Heinkekin levolle; Anna tapansa mukaan ynseänä ja hyvää yötä -sanomatta; Heinke tyyneenä ja tasaisen ystävällisenä. - -Helle Boje istui vielä hetken koneensa ääressä. Yksitoikkoisesti -ja alakuloisesti kuului sen iänikuinen naksutus tuossa pienessä -matalassa huoneessa. Sitte meni hän makuuhuoneeseen. Hän astui lastensa -vuoteitten ääreen, ja kumartui katsomaan heitä kasvoihin, ensiksi -Hettiä, ja näki lampun puolhämärässä valossa nuorimman lapsensa -kauniisiin kasvoihin, ja huomasi niiden raskaan aistillisen ilmeen; -sitte kumartui hän Heinken kasvojen yli ja näki nuo tyyneet selkeät -kasvot, joilla oli tuo vapaa ilme voimakaspiirteisen kauniin suun -ympärillä, ja katseli siinä kauan ajatuksiinsa vaipuneena. Sitte meni -hän siihen huoneeseen, jossa Anna nukkui ja katsoi häntäkin ja näki, -ett'ei enää ollut etäällä aika, jolloin hän oli oleva täysi nainen. -Voimakas kuumaverinen nainen. Samallainen kuin hän itse. - -Hän palasi takaisin toiseen kammariin ja istahti oman vuoteensa -reunalle, ja muisteli, mitä he usein olivat miehensä kanssa puhuneet -lapsistaan: "Ell'ei lapsiamme kohtaa se onni, että he tarpeeksi -aikaiseen joutuvat hyviin käsiin, on elämä tuleva heille vaikeaksi." -Hän liitti kätensä ristiin ja alkoi kuumasti rukoilla lastensa -puolesta. Hiljalleen, kun hänen rukouksensa laimeni, ja hän vielä istui -samassa asennossa, johtuivat hänen ajatuksensa, nyt rauhottuneempina -ja keveentyneinä, hänen sankariinsa, tuohon uljaaseen tuolla kaukana -kaukana avarassa maailmassa: minkä näköinen hän nyt mahtoi olla, ja -millä uudella laivalla hän nyt mahtoi kulkea. Ja johtui vähä vähältä -uniin ja uneksumisiin ja näki unissa hänen laivansa, komean sorjan -laivan, jolla oli kaksi mastoa, jotka omituisesti kallistuivat keulaa -kohden. Mutta sitä laivaa viskeli ankara merenkäynti edes ja takaisin, -se viskeli sitä ihan selittämättömästi, kuin mielettömin lapsenkäsin; -ja oli hänestä, ikäänkuin olisi koko laivan kansi ruhjottuna ja -murskana, ja hän ajatteli: tuo ei ole mikään 'pyhä maa'. Sitte -oli hän yhtäkkiä seisovinaan meren rannalla, suuressa tuskassa ja -katselevinaan laivaa kohden, ja näki sen niin selvästi edessään. Kuinka -ilmielävän selvästi hän sen näkikään. Tuossa... ajoi se myrskyn mukana, -se nojahteli ja kallistui ja hypähteli vuoren korkuisten aaltojen -mylläkässä. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Klara, hampurilainen kahvelikuunari ajelehti velton tuulen sysimänä -vuorenkorkuisen mainingin keskellä Etelä-Kiinaan merellä. He olivat -töintuskin suoriuneet kahdeksanpäiväisestä myrskystä, puolen partaasta -ja koko etukannen oli meri riistänyt mukanaan, lisäksi isopurjeen. - -Olivatpa he osuneet koloon. - -Kun he neljätoista päivää sitten olivat käydä retostelleet Hongkongin -rantakatua, oli Klara levännyt virralla, pitkänä ja solakkana, mastot -komeasti etukenossa. Piet Boje, joka syövytti silmäänsä jokaisen -laivan joka piirteen, tuijotti kuunaria kohden, ja odotteli venhettä, -joka läheni maita kohden ja kysyi hoikkarakenteiselta, saamattoman -näköiseltä mieheltä, joka istui venheessä, laivan nimeä ja minne sen -oli matka. - -"Sillä on tee- ja matoslasti Havre'en", vastasi tämä. "Meillä on vielä -sijaa kahdelle miehelle. Minä olen perämies". - -He kyselivät vielä yhtä ja toista, sillävälin kun Piet yhä pitkin -nälkäisin silmäyksin tarkasteli harmaata kuunaria tuolla ulkona. Sitte -vetäytyivät he vähän syrjään ja neuvottelivat keskenään. He olisivat -mieluummin menneet yli Amerikaan, San Fransisco'on tai Vancouveriin, -jollakin noista komeista nelimastoista puukuunareista, jotka ovat niin -lujarakenteiset ja uudet ja joilla saa paraimmat palkat maailmassa. -Mutta olihan se lopulta yhden tekevää, minne lähti, ja tämä kuunari -tässä... se oli kieltämättä soreannäköinen alus. - -Silloin sanoivat he säännönmukaisessa järjestyksessä itsensä irti -palveluksestaan entisellä kelpo laivallaan, tekivät sen sentään -omituisesti levottomin omintunnoin, ja hiipivät pois, ikäänkuin -olisivat huonoilla teillä ja tahtoisivat karttaa ihmisten silmiä. - -Nyt olivat he olleet kahdeksan päivää matkalla, ja tiesivät, että -olivat tehneet suuren tuhmuuden. - -Kapteeniukko oli kaiket päivät humalassa. Perämies oli vetelys, räätäli -olisi hänestä pitänyt tulla eikä merimies. Kokki, eräs vanhanpuoleinen -juoppo mies, oli jo kauemmin palvellut Klaralla, ja oli aikojen -kuluessa saanut täyden sananvallan laivalla. Kaksitoistamiehinen -miehistö oli kahdeksan päivää sitten haalittu kokoon Hongkongissa ja -Macaossa ja oli varsin sekalaista seurakuntaa: eräs hampurilainen, -kokonaan hunningolle joutunut juopporatti, muuan pitkä kalpea -ranskalainen, pari etelä-itävaltalaista ja yksi hollantilainen, kolme -italialaista ja kaksi belgialaista, eräs lyhyt, hupainen ja iloinen -tanskalainen, eräs likainen ontuva telakkatyömies Gadeshead'ista, -kaikki aivan nuoria ja kokemattomia, ja kaikki enemmän tai vähemmän -juoppoja. Yksikään ei ollut vielä yli kahdenkymmenen kahden. - -Entä laiva? Mitäpä kauniista ulkonäöstä, jos joka vahdissa saa seistä -tunnin solkkuisen ja rämisevän pumpun ääressä, ja jos purjekangas ja -köydet ja rautavanteet ovat mädänneet ja ruostuneet? - -Nyt oli myrsky riistänyt heiltä koko etukajuutin, koijuineen ja -kapiisineen, kistuineen ja pusseineen. - -He seisoivat hajallasäärin pahasti heittelevän laivan rasvaisella -liukkaalla kannella, useimmat juovuksissa, kaikki likomärkinä, -nälkäisinä ja palellen, muutamat selvittelivät köysiä, jotka -kirpoilivat kiinnityspaaluistaan, toiset paikkailivat kurjia vanhoja -purjeita, toiset korjailivat porrasta. Kaikki kiroilivat ja puhuivat -onnettomuudesta. - -Piet Boje istui synkin umpimielisin kasvoin puolittain hautauneena -purjepinkan alla. Kai Jans seisoi liian valvomisen ja ponnistusten -uuvuttamana, ja laitteli kuntoon erästä yläpurjeen laskunuoraa, hänen -teräviksi käyneillä kasvoillaan oli kärsivä ilme. Jos jompikumpi katsoi -ylös, katsoi hän ohi toisen ulos ilmaan. Niin häpesivät he kumpikin -omaa tuhmuuttaan. - -Silloin alkoivat toiset ilkkua ja härnätä Piet Bojea: "Kuulehan, -Hilligenlein mies? Miksi olet niin ahkera? Ja miksi hiiviskelet siten -kapteeni-ukon ja perämiehen lähistöllä? Ja miksi makaat tämmöisessä -kylmässä kannella, vaikka sinulla on vapaa-vuoro, etkä nuku?" - -Hän karaisi mieltään, naurahti ja katsoi ystävällisesti ympärilleen. -"Olen huolissani teidän puolestanne", vastasi hän. "Siksi olen -varuillani, päivät ja yöt". - -Mutta toiset sanoivat: "Sinuun emme luota. Emmepä vainkaan. Tiedä se". - -"Kettu hän on", arvelivat muutamat. - -"Eilen", sanoi itävaltalainen, "olin ottanut pienen ryypyn, ja -laittelin nuoria, enkä ollut kyllin ripeä kynsistäni hänen mielestään; -silloin kiskasee hän köyden kädestäni ja alkaa tirkistellä minua... -kuulkaa: miehen silmästä lentää kahahti kuin villikissa". - -Silloin astui Kai Jans, joka muulloin ei virkannut sanaakaan, esiin, -laski kätensä rinnalleen ja sanoi: "Otan vaikka myrkkyä sen asian -vahvistukseksi, että hän on rehellinen poika; tunnen hänet lapsesta -asti". - -Silloin kummastelivat toiset ja vaikenivat. - -Hetken perästä pääsi Kai Jans tilaisuuteen lähetä Pietiä. "Kuulehan", -sanoi hän matalaan ja takertuvin äänin: "jos sinä tahdot näytellä pirun -osaa, niin näyttele sitä hyvin, ja näyttele aina, päivät ja yöt, niin -ett'ei kukaan sitä huomaa". Ja yht'äkkiä, kun hän sen oli sanonut, -johtui hänen mieleensä, mitä varten hän oikeastaan oli lähtenyt -Hilligenleistä avaraan maailmaan, ja hänen silmänsä heltesivät kuumiksi -ja kosteiksi: "Me hukumme tähän törkyyn", sanoi hän ja veti henkeään -raskaasti. - -"Pää pystyyn", sanoi Piet, "äläkä pelkää! Niin totta kuin on Jumala -taivaissa, ja minä pysyn terveenä tässä loassa, niin olemme vielä -näkevät Hilligenlein. Tule, me alamme valehdella ja pettää, valvoa ja -väijyä." - -Alkoivat kurjat päivät. He asuivat neljäntoista miehen pienissä -ummehtuneissa komeroissa takakannella. - -Kapteeni istui vapaavuoroinaan kajuutassaan, joi ja nukkui, -ja näperteli pieniä siroja laivaluonnoksia, joita hänellä oli -lähemmä viisikymmentä kappaletta, kaikki erillaisia, ja tarkalleen -todellisuuden mukaan yhteenliitettyjä, jokaisen niiden laskut ja -laskelmat ja mitat oli kirjoitettu paperille, jota hän säilytti -vatsallaan. Niiden kanssa askarteli hän alinomaa, aina väliin ottaen -naukun. "Kapteeni-ukko", sanoi hampurilainen, "sanon teille! Sillä oli -nuorempana kaunis laivaveistämö Reiherstiegin varrella, Hampurissa. -Mutta sitte alkoi hän juoda, laiminlöi koko liikkeensä, teki vararikon -ja lähti merille"... Vahtivuoronaan istui kapteeni kyyryssään ja -liikkumatta kailetin katolla, joku laivaluonnos polvillaan ja -tuijotteli, milloin tuohon siroon tekeleeseen kädessään, milloin ulos -merelle. - -Perämies istui alakuloisena ja epävarmana miesten joukossa. Nyt kun -hänen täytyi asua näiden kanssa yhdessä, oli hän kadottanut loputkin -varmuuttaan. Hän ei tohtinut sanoa heille sanaakaan, eivätkä he -välittäneet hänestä mitään. - -Suuressa rautaisessa padassa, joka oli ripustettu ylös kettingeillä -liikutteli kokki puol'kypsää likaista ruokaa. Pavut olivat kovia, -suolaisella lihalla oli mätä katku ja kovaleipä alkoi muuttua eläväksi. -He mukautuivat tuohon kaikkeen, sillä kokki säilytti paljasta ihoaan -vastaan viinakomeron avainta. Juomareilla ei ole mitään tuntoa -likaisuudesta. - -Kahdeksan päivän perästä sairastui pitkä kalpea ranskalainen. Hän -hoiperteli alalaidalle ja tuijotteli mereen ja tunsi koti-ikävää. -Hän oli säätyläisperheestä, mutta naukku, josta hän oli pitänyt jo -nuorena poikana, oli turmellut hänen terveytensä ja luonteensa. Kohta -senjälkeen sairastui toinen belgialaisistakin, hän muuttui keltaiseksi -kuin räätikän kukka ja hänen silmänsä paloivat. Hän makasi kapteenin -kojussa eräässä nurkassa pinkalla vanhaa purjekangasta; oli ristinyt -kätensä rintansa yli, eikä syönyt mitään muuta, kuin toisinaan palasen -tärveltynyttä kovaa leipää, jonka ranskalainen kostutti viinaan ja -tunki hänen vastustavien hampaittensa väliin. - -Muut pysyivät terveinä; mutta olivat vuorottain juovuksissa tai -vetelehtivät. - -Piet Boje teki työtä kahden edestä ja vartioi neljän; hän kävi -kulmikkaaksi ja nystyräiseksi, kuin nuori metsästyskoira, jolla on -laiha ruoka, ja pysyi sitkeässä teräksisessä voimassa. Kai Jans taas, -joka lapsesta asti oli ollut heikko ja hentokasvuinen, kävi kapeaksi, -ja hänen rintansa vaipui kokoon hiukan, ja selkänsä muuttui kumaraksi, -ikäänkuin kantaisi hän nuorilla hartioillaan raskasta viljasäkkiä; -hänen käyntinsä muuttui laahustavaksi, ja silmänsä saivat kuivan -sairaan kiillon. - -Siten jatkui heidän matkansa, koko laiva kuin kurjuuden pesänä, ja -tulivat Sundasaarien kuumuuteen, ja löyhkä takakannella alkoi käydä -sietämättömäksi. Silloin noutivat Kai Jans ja Piet ja tanskalainen -ja perämies, lisäksi ranskalainen, koko vasenlaita vahti, lastista -mattoja, ja kyhäsivät itselleen keulaan jonkinmoisen majan, ja -makasivat siellä, ja näkivät öisin yllään tropiikin tyvenen juhlallisen -taivaan. Mastojen nupit piirteilivät siellä täällä tähtiä kohden. - -Kun he nyt näkivät että ukko kailetinkatollaan usein nukahti, -laivaluonnos huolellisesti polvellaan -- omituinen kuva siinä tähtien -valossa -- ja että hän toisinaan kampi alas, kulauttamaan kuivaan -kurkkuunsa uuden naukun, ja kuulivat kuinka pullo kilahti siellä -alhaalla, niin päättivät he, että aina yhden heistä piti valvoa. Mutta -Kai Jansin silmät uupuivat umpeen. - -Siten lähenivät he hiljalleen eteläkiinalaista saaristosikermää; tuuli -oli puuskainen ja kääntyi välistä vastaiseksi. - -Neljäntenä yönä olivat he kaikki nukahtaneet, väsyneet kun olivat -työstä ja kurjuudesta. - -Silloin heräsi Piet Boje kovaan jyskeeseen ja rytinään; hän hypähti -ylös, kiskaisi päättävästi itsensä täysin hereille ja ravisti unen -itsestään ja juoksi huutaen perää kohden ja tarttui peräsinpyörään. -Vahva tuulen puuska iski rajusti purjeisiin. Hän sysäsi miehen, joka -juovuksissa makasi peräsimen vierellä, jalallaan puoleen, ja kierautti -peräsimen jyrkästi vasemmalle. Toisetkin heräsivät eloon, ja juoksivat -esiin ja alkoivat sierata kyöttitouveja ja huusivat ylös vahtia. Mutta -vahti oli kaikki nukuksissa ja juovuksissa. Silloin laskivat he itse -omin neuvoin alas kahveliyläpurjeen. Laiva taipui taas säännölliseen -suuntaansa. - -Perämies oli ihan suunniltaan; hän iski itseään nyrkillä päähän: "Mitä -teen minä", puhui hän. "Mitä teen minä!" - -"Viina pitää mereen", sanoi Piet. "Nyt, heti paikalla. Tuossa lojuu -kokki... hänellä on avain". - -"Se ei käy", sanoi perämies, ja ravisteli vaikertaen päätään. "Kerran -yritin sitä; mutta silloin muuttui kapteeni mielettömäksi ja raivosi, -ja kokki sylki pataan". Hän istahti portaille, laski kätensä ristiin -polvien väliin, ja virkkoi ajatuksissaan, itsekseen puhuen: "Jos vaan -tämän kerran vielä pääsen kotiin, niin jätän kaiken, ja ostan itselleni -maatilan vallin vierellä". - -Piet murahti katkerasti: "Niin, jos ylipäätään vielä saamme nähdä -vallin joskus". - -"Minä tunnen laivanomistajan", virkkoi hintelä perämies matalaan ja -tuijotti eteensä. "Mies, jolla on suuret jalat, ja kasvot kuin härällä. -Klara on vakuutettu, ja on tarkoitus, että se joutuisi haaksirikkoon. -Siten on asian laita. Siksi on sillä semmoinen kapteeni ja semmoinen -perämies, kuin sillä ovat". - -Silloin seisoi kahdeksantoistavuotias Piet Boje yhtäkkiä aivan -hänen edessään ja sanoi silmät leimuvina: "Perämies... puhutaan -nyt pari sanaa keskenämme niinkuin mies miehelle, vilpittömästi ja -rehellisesti", ja löi itseään rintaan. "Toimittakaa te, että ukko uskoo -minun haltuuni vahtivuoronsa". - -"Sitä hän ei tee, hilligenleiläinen... ei tee! Ja mitä sanoisi siihen -kokki ja belgialainen?" - -"Minä olen kahdenkymmenen kahden ja olin jo kaksi kuukautta Emdenissä -merikoulussa, silloin loppuivat rahani kesken". - -"Hilligenlein mies: ei se riitä." - -"Minun isälläni on pieni laivaveistämö Hilligenleissä; olen kasvanut -veistämön lastujen seassa, ja olen kahnannut housujani höyläpenkkeihin. -Sanokaa se ukolle!... Kai Jans, sinä tiedät." - -"Se on totta", sanoi Kai Jans kovaan. "Voin vaikka vannoa sen -vahvistukseksi, perämies". - -Perämies nousi ja lähti ulos ja Piet Bojen kasvot vääntyivät niin että -ne olivat kamalat katsoa: "Minäpä olen pistävä hänet kuumalle, olen -totisesti, mutta sinä päivänä kun jätän laivan, syljen minä häntä hänen -puurokasvoihinsa". - -"Hiljaa!" sanoi Kai Jans ja hänen kellahtavissa kuumeisissa kasvoissaan -kuvastui tulinen tuska. - -Kohta senjälkeen ilmestyikin kapteeni todella kannelle, ja teki -muutaman kysymyksen Piet Bojelle. Tämä seisoi vilpittömän ja -kunnioittavan näköisenä hänen edessään ja vastasi hänen kaikkiin -kysymyksiinsä. Sitten kutsui kapteeni vahdin koolle ja sanoi: -"Kuulkaa... tästä päivästä alkaen luovutan minä vahtini Piet Bojelle". - -Syntyi yleinen hämmästys. Piet Boje vallan riehui. Hän vannoi, että -ikipäivinä hän ei siihen suostu. Kai Jans sanoi halveksivasti: "Mitä -siitä, että on ollut merikoulussa? Todistus se on kun pätee!" Pieni -iloinen tanskalainen, joka aina oli uskollisesti heidän puoltaan, -sanoi: Piet olisi hänestä kyllä oikea mies; mutta tämä oli vastoin -järjestystä, ja järjestystä piti noudattaa kaikessa. He valehtelivat -ja teeskentelivät; koko heidän alasaksilainen oveluutensa esiintyi -täydessä loistossaan. Silloin tyyntyivät toiset ja sanoivat: "No, -istukoon sitte perässä, mutta pitäköön itse ruorista ja hoitakoon -vahtia, niin saamme me juoda". - -Silloin astui Piet Boje jo samana iltana ensimmäiseen vahtivuoroonsa; -kumartui komppassin yli ja loi terävän lentävän katseen purjeisiin. - -Kai Jans, joka hänen kanssaan oli siirtynyt toiseen vahtivuoroon, -seisoi sääret lyijynraskaina ja pää umeana ruorissa. Hänen käsivarsiaan -särki raskaasta, jysäävästä työstä pumpun ääressä. Muu osa vahtia -joi tänä iltana vielä enemmän kuin tavallisesti. Puoliyön seutuvissa -tuli yksi italialaisista, nuori mies vielä, ja hyväntahtoinen, -jonka ainoastaan huono ruoka laivassa ja komeilemisen halu olivat -viekotelleet juomaan, täysinäinen pullo kädessään heidän luokseen -perälle, tarjosi sitä hoiperrellen Pietille ja sanoi jotakin omalla -kielellään. Äkkinäisen liikutuksen valtaamana tarttui Piet häneen, -rutisti häntä rintaansa vastaan ja sanoi: _I want to see my mother, you -blackguard_ [Minä tahtoisin nähdä äitini, mustalainen.], ja hellitti -hänet. Mies hoiperteli äkeissään keulaa kohden taas. - -"Kai Jans, poikaseni... eipä riitä, että käytät käsiäsi ja jalkojasi. -Sinun pitää lisäksi käyttää päätäsikin, kuten minä teen. Tiedätkö -mitä? Minulle kertoi eräs poika kerran Hillingeleissä, että sinä osaat -kertoa juttuja. Aukaiseppa suusi Kai Jans, ja kerro, että he unohtavat -juomisen". - -"En osaa, Piet; olen liika arka". - -"Tuuli näyttää käyvän levottomaksi, ja nuo eivät pysy vahdissa... -Meillä on neljä jalkaa vettä ruumassa, eivätkä he viitsi pumppua." - -"Minä en osaa, Piet. Voin kyllä kuvitella näin itsekseni; mutta en osaa -kertoa sitä heidän edessään." - -"Tee se, Kai... Mehän tahdomme sentään nähdä Hillingelein vielä? -Kapstadtiin asti, Kai! Siellä karkaamme laivasta... Kai... Kapstadtissa -karkaamme!" - -Kai Jans lähti jäykin laahustavin askelin alas portaita, ja sanoi -rattoisasti: "Lapset... nyt mennään pumppumaan hiukan". - -"Oh, pumpumaan!... Tule juomaan kanssamme, kyyristelyä..." - -"Antakaa tänne!... Ja nyt tulkaa..." - -Silloin alkoivat he pumppua, mutta kyllästyivät pian. - -"Nyt riittäköön." - -"Onpas tämäkin työtä!" - -"Niin... tuota, iso-isälläni", sanoi Kai Jans, "hänellä oli paremmat -päivät kuin minulla". - -"Mitäpä me sinun iso-isästäsi?" - -"No no? Minun iso-isäni?... Sepäs mies sai elää ja kokea, sen sanon -teille!" - -"Kerrohan", sanoi pieni tanskalainen. "Kerroppas koetteeksi siitä -iso-isästäsi". - -"Kerron, kerron... mutta nyt me ensin pumppuamme hiukan..." - -"Niin... mitä iso-isäni oikein oli miehiään... Hän oli monta vuotta -peräkkäin ollut yhdessä puimassa erään toisen kanssa, jonka nimi oli -Ohle Griesack... Niin... tämä täytti joka ilta suuret saappaansa -jyvillä ja kuletti siten joka ilta kotiinsa noin neljä naulaa viljaa. -Semmoinen mies hän oli." - -"Mutta nyt me taas hiukan pumppuamme..." - -"Mutta hulluinta asiassa oli, ett'ei häntä koskaan vaivannut paha -omatunto. Jos hänellä olisi ollut paha omatunto asiasta, niin ei olisi -kai pastori sen enempää puuttunut siihen. Mutta kun Ohle Griesack -tuli kotiinsa ja tyhjensi saappaansa, nauroi hän. Sitä ei pastori -tietysti voinut jättää sillensä, ja niinpä meni hän hänen puheilleen. -Hän istahti leveästi ja muhkeasti keinutuolille, ja antoi aluksi sataa -hänen päälleen parisen kolmisenkymmentä raamatunlausetta. Mutta Ole -Griesack pysyi rauhallisena. Tuo ei liikuttanut häntä vähintäkään, -tuumi hän vaan; hän saisi tehdä, mitä hän omantuntonsa edessä hyväksi -tunsi; hän katsoi olevansa oikeutettu ottamaan nuo jyvät, eikä hän -ikinä elämässään tuntenut itseään tyyneemmäksi ja onnellisemmaksi, kuin -iltasin kun hän istuutui nojatuoliinsa, veti saappaat jalastaan ja -tyhjensi viljan niistä; mitä pastori tuossa puheli, olisi sulaa hepreaa -hänelle. Hän tuli hupaiselle päälle ja tarjosi pastorille naukun, ja -toivoi, että pastorilla olisi aina yhtä hyvä omatunto kuin hänellä. -No niin... Pastori lähti, ja puhui vielä samana iltana asiasta Herra -Jumalalle." - -"Mutta nyt me taas hiukan pumppuamme." - -"No niin... Herra Jumala tuumi aluksi hieman pistäytyä omassa -persoonassaan miehen pakeilla; mutta lähetti sitte sentään yhden -asiamiehistään. Kun Ohle Griesack nyt siis illemmalla hämärissä palaa -kotiinsa karjapolkua, astellen raskaissa saappaissaan verkkaan ja -hyvillään kotiansa kohden... niin kenpäs istuu Mummu Ahrensin veräjällä -tuolla? Enkeli Gabriel. Hänen valkeat raskaat siipensä riippuivat -maahan asti, ja kun hän astuu alas veräjältä, tarttuu hänen toinen -siipensä veräjäntolppaan, ja hän irroittaa sen valkeilla käsillään, -ja lähtee Ohle Griesack'in seuraan ja puhelee hänen kanssaan. Mutta -tämä pysyy asiassaan, ett'ei hän vaan parhaimmalla tahdollakaan voi -katua. Ei vaikka hän lyhty kädessä kulkisi koko sisimpänsä läpi ja -valaisisi kaikki kompukat, kuten leskivaimo evangeliumissa, niin eipä -hän vaan voisi löytää sielussaan likaista ja pimeätä kohtaa, missä piru -voisi piillä. Sitte kutsui hän enkelin sisään luokseen, veti hyvillään -saappaat jaloistaan, tyhjensi viljan niistä, ja meni sitte sukkasillaan -ja nouti esiin taskumatin, pyysi anteeksi, että hänellä oli vaan yksi -ainoa lasi talossa ja joi sitte enkelin kanssa, ja oli mielissään, kun -se maistui niin hyvälle enkelistä. Tämä palasi sitte Herra Jumalan luo -ja kertoi: että siten ja siten oli asia... ja ett'ei siellä ollut sen -enempää tehtävissä. Niin..." - -"Ja jos nyt mennään hiukan punnaamaan taas." - -"No niin!... Silloin tuumi Herra Jumala: 'Siinä tapauksessa ei -auta mikään; minun täytyy vetää saappaat jalkaani, ja lähteä itse -Ohle Griesackin puheille'. Ja lähtikin, mutta ei tahtonut tuhlata -kokonaista päivää hommaan, vaan arveli voivansa suoriutua siitä jo -ennen aamukahvia ja lähti siis aamutuimaan ukon luo ja istua kykötti -jo vehnäsäkillä, kun Ohle Grinsack ja iso-isäni tulivat riiheen. Ohle -Griesack sävähtää toki hieman, kun hän näkee itse Herra Jumalan siinä -vehnäsäkillä istumassa, ilman mitään komeutta ja upeutta, silmin -sentään, jotka eivät ole vallan eilispäivän tekoa. Hänpä alkaa nyt -siis ystävällisesti kehotella ja neuvoa Ohle Griesackia; mutta ilman -menestystä. Ihan ilman. Ohle Griesack, joka oli pienenläntä järeä -mies, pyörein korkein olkapäin, veti olkapäänsä vielä tavallista -korkeammalle, niin että näytti aivan, kuin olisi hänellä kolme päätä, -ja arveli: 'Jos hyvä Jumala suvaitsisi antaa hänelle lahjaksi pahan -omantunnon, niin olisi hän siitä hyvin kiitollinen; itse hän ei sitä -voisi hankkia itselleen, hän oli kyllä koettanut. Ja muuten, hän -kyllä korvaisi, jos saisi sen'. Isä Jumala lähtee siis pois taas -tyhjin toimin; mutta ei ilkeä luonnollisesti palata noin vaan suoraa -päätä takaisin, vaan pistäytyy Lontoossa ja Hampurissa, ja käyskelee -ja katsastelee siellä kaiken päivää satamassa, mutta illallahan -hänen täytyy sentään viimein kotiin. No... siellähän tietysti hieman -vilkauttelevat salaa silmää toisilleen ja ovat hyvillään, että Isä -ukko itsekin on lyönyt kirveensä kiveen, ja istuvat illallispöytään ja -syövät hyvällä ruokahalulla. Silloin kohottaa Isäjumala, joka istuu -yläällä pöydän päässä, harmaata päätään, ja sanoo kuolemalle, joka aina -seisoo valmiina ovella: että hänen täytyy nyt lähteä ja vielä samana -yönä toimittaa Ohle Griesack päiviltä; saman tien voisi hän käväistä -piirilääkäri Rühmannilla Hilligenleissä, jotta hän olisi aamusti -aikaiseen valmiina vähän penkomaan Ohle Griesackia. Hän tahtoi tietää, -mikä miehessä oli. Niin, sen hän tahtoi." - -"Ja nyt pumppuun taas!" - -"No niin!... Työstä toimeen siis. Iso-isäni valvoi kuolevan luona, -kunnes hän kuoli... Aamusti aikaiseen -- iso-isäni oli juuri -sytyttänyt Ohle Griesackin lyhyen piipun, jonka hän oli aikonut -ottaa palkaksi valvomisestaan -- tulee siis Rühmann-ukko ja kohta -senjälkeen Isä-jumala itse ja kaksi hänen taivaallista saattomiestään. -Rühmann-ukko alkaa leikellä; enkelitkin kumartuvat Ohle Griesackin -ylitse; Isä-jumala istuu sillävälin, mukavasti taappäin nojauneena Ohle -Griesackin nojatuolissa, ja katselee hyvillään ympärilleen huoneessa, -ja on mielissään, kun siellä on niin siistiä. - -"Silloin ravistaa Rühmann ukko päätään ja sanoo, ettei hän löydä mitään -erityistä. 'Emme mekään', vahvistavat molemmat enkelit. 'Kaikki aivan -kuin toisillakin ihmisillä'. - -"Silloin huokasee Isä-jumala ja vetää syvään henkeään ja sanoo: -'Tuottaapas tuollainen holsteinilainen päivätyöläinen päänvaivaa!' ja -nousee ylös ja ottaa miehen aivot kämmenelleen ja alkaa tarkastella -niitä loistavilla kirkkailla silmillään. Ja kohta -- hän ei ollut -kauvaakaan katsonut -- sanoo hän: 'Katsokaas... tässä se piilee... -tuo pieni kiemura tuossa... näettekös sen?... se kiertyy näin hieman -toisin. Silloin... muistatteko vielä?... kun tarkastelimme sen -runoilijan aivoja? Niissä oli tämä sama kiemura, se kiersi silläkin -erää taas hieman toisin. Tämä on aiheuttanut varkaan, sillä erää -aiheutti se runoilijan. Onpas niistä napinaa ja nupinaa, niistä -ihmisistä! Ne napisevat ja natisevat ja tuomitsevat ja tuomitsevat. -Semmoisia morkkaajia ja saivartelijoita! Ja sentään olen minä joku -päivä sitte aivan selvästi ja ilmeisesti antanut heidän Vapahtajan -kautta kuulla mielipiteeni ja ajatukseni. 'Älkää tuomitko, vaan -huolehtikaa siitä, että maanne tulee pyhäksi...' 'Älkääkä unohtako', -lisäsi hän, 'että Ohle Griesackin pitää tän' iltana olla illallisella -meillä; hänen siisti tupansa on miellyttänyt minua!'" - -Siten kertoi Kai Jans, kun he purjehtivat Borneon ohitse Sundasalmeen. -Hän istui raa'alla, piti käsiään polvillaan, jotka olivat terävät ja -kovat kuin liuskakivi, ja levitteli sormiaan, ikäänkuin pitäisi hän -niissä kädensuuruista palloa, joka oli vierähtää maahan. Hänen leveä, -alasaksilainen nenänsä oli kulmikas ja luiseva, ja hänen silmänsä -kiiluivat hänen ajatuksista raskaan otsansa alla ikäänkuin tuli raskaan -mustan takkaholvin alla. - -Merimiehet olivat kummissaan ja supattelivat keskenään: "Mikä häneen -meni? Tavallisesti hiljaisin meistä kaikista, ja nyt kertoo hän -tuommoisia juttuja?" - -Silloin riemastui hän kovasta lahjastaan, ja kertoi äänellä, jonka -väsymys ja nälkä teki ontoksi, kirjavia kummallisia juttuja, -enimmäkseen merijuttuja. Hän antoi niissä kokin ja perämiehen -solmia pahoja juonia, ja antoi heidän viekotella ihmisiä pahuuteen. -Yht'äkkiä sairastui kapteeni pahasti... Mutta silloin... katsos... -nousee taivaalle ukkospilviä... ne levittäytyvät kuin suuret -pyyleät siat taivaan lakeudelle, paisuvat ja paisuvat ja muuttuvat -synkemmiksi ja peittävät taivaan ja meren... ja silloin... yht'äkkiä, -silmänräpäyksessä... tulee taivaasta enkeleitä ja seisovat taajoissa -parvissa laivan laidoilla. Perältä taas kuului Jumalan kirkas kaikuva -ääni. Ja se ääni on ankara ja tuomitseva... Eikä ollut mitään taivaassa -ja maan päällä, joka ei olisi kulkenut huumauneina tulisina kuvina -hänen sairaan ärtyneen mielensä läpi. Silloin tapahtui, että kalpea -sairas ranskalainen kohotti kummankin laihan kätensä ilmaan ja sanoi: -"Hilligenläinen... _tu es_ todella _un bon catholique; car les -saints_... pyhimykset _run among the people_". Mutta kokki tuijotteli -viinapulloon kädessään. - -Piet Boje seisoi takakannella ja tarkisteli komppassiin ja purjeita -kohden; kapteeni istui hänen vieressään ja tuijotteli tylsästi merelle. - -"Minunko, Piet Bojen Hilligenleistä, minunko pitää kurjasti hukkua -meren aaltoihin? Jotta tuo rikas heittiö saisi rahaa! Minun, -Piet Bojen? Ja vaikka sitte silmäni rupeisivat palamaan päässäni -janosta ja kuumeesta ja väsymyksestä: niin sittenkin olen näkevä -Hilligenlein vielä. Kuulehan... Äiti kohottaa päätään! Nyt antaa hän -koneensa pysähtyä... Lapset, kuulkaa!... Mitkä ripeät askelet sieltä -kuuluvat?... Anna... Heinke... kuuletteko... Meidän ovellemme!... oi... -oi... Piet... minun rakas poikani!" - -"Kapteeni: eipäs teillä vielä ole ollut perämiestä, jonka pitää kysellä -niin paljon kaikesta." - -"Kysykää, kysykää vaan... Te olette ihminen, jolla on harrastusta ja -tahtoa... Siitä riippuu kaikki." - -"Näyttäkää minulle vieläkin joku laivaluonnos, kapteeni?" - -"Käyn tuomassa parin niitä." - -"Entä purjeet, kapteeni?" - -"Ne ovat hyvin niinkuin ne ovat." - -"Kiitos kapteeni..." - -"Nähkääs... tämä luonnos tässä..." - -Siten saapuivat he onnellisesti Indian valtamerelle ja pysyttelivät -passaatituulessa, ja matka joutui hyvin. Mutta olento ja elanto, se -oli kurjaa. Silava oli homeista, kova leipä ja jauhot elivät, vesi oli -mädännyttä, ja ainoa paita yllä siekaleissa. Kieli takertui kitalakeen -ja silmiä poltti. He liikkuivat ja lauloivat, valvoivat ja varoivat, -valehtelivat ja vaanivat. - -Naurahan tuossa, Kai Jans... äläkä näytä niin happamelta... kerro -noille heittiölle joku juttu... Mies, miten on laitasi? Oletko -humalassa? Sinä?... Hyi, helvettiä!" - -"Minä _en voi_ juoda tuota vettä, Piet". Hän katsahti vaikeroitsevin -silmin Pietiin. "Juomaria minusta ei tule, kuule. Ei ikinä... Älä -katso sillä tapaa minua! Kuule, gentiläinen kantaa kaunaa sinulle, kun -kiskoit pytsyn hänen kädestään; hän on juonut itsensä humalaan ja puhuu -pahasti sinusta. Koeta lepyttää häntä". - -"Minä tulen kohta toisten luo ja kaulaan häntä. Lähde sinne nyt ja -kerro jotain..." - -Ja Kai Jans kertoi. Ja kertomuksensa muuttuivat tylyiksi ja -luonnottomiksi. Kuumeessa, kuin viuhuvin iskuin ajoi hän ärtyneiden -aivojensa näkyjä ikäänkuin villiä eläimiä ja suisti ne heidän -samenneeseen mielikuvitukseensa. Hän kertoi tarinan naislaivasta. -"Kaksikymmentä naista miehistönä! Kuvitelkaa! Kaikki nuoria ja kaikki -humalassa rakkaudesta. Ja kapteeni kaunein kaikista. Kun heidän -rakkauskaihonsa kasvaa liika suureksi, noin joka neljäs viikko kerta, -silloin hiipivät he yöllä, avoimella merellä laivoineen jonkun -laivan viereen... nyt ovat laivat kylki kyljessä... nyt hyökkäävät -he kannelle... Lapset, kuvitelkaas _sitä!_ Jos meille tapahtuisi -semmoista!..." Silloin alkoivat he puhella siitä, kiihkenivät ja -karjuivat ja pumppuivat, ja kirahtelevan pumpun säestämänä kirkui hän -heille jatkoa kertomukseensa, niin että nuo huimat kiihkoiset kuvat -pysyivät ilmielävinä heidän edessään. Hänen omalle mielelleen olivat ne -ainoastaan tyhjiä, hullunkurisia, uljailevia sanoja; hän oli vielä ihan -puhdas. - -Oli onni, ettei sattunut kovia ilmoja, ja että yöt olivat -tähtikirkkaita; perämies olisi muuten murtunut uupumuksesta. - -"Kapteeni... olen asettanut tähän mukavan tuolin... Isäni sanoi aina, -että pitää rakentaa kaljaasit samaan malliin, kuin niitä rakennetaan -Glasgowissa, tarkoitan niitä raudasta rakennettuja, joilla on semmoinen -terävä keula ja pyöreä takapeili. Hän sanoi, että olemme vielä paljon -takapajulla. Amerikassa ja Englannissa!... sanoi hän." - -"Semmoisia olen rakentanut kolme", sanoi kapteeni. "Olin ensimmäinen -Saksassa... Näytän sinulle luonnoksen". - -Hän nousi jäykästi ylös ja asteli epävarmasti portaita alas, ja palasi -takaisin mukanaan luonnos, jota hän varovasti kantoi kädessään. Ei -tapahtunut ikinä, että hän mitenkään olisi vahingoittanut niitä, niin -hienorakenteisia kuin ne olivatkin, ja niin kovasti kuin hänen kätensä -vapisivatkin. - -"Minun isäni lähetti minut Glasgowiin ja tuolle puolen valtameren, -Hobokeniin. Me molemmat, oli hänen tapansa sanoa, sinä ja minä, -me opetamme saksalaisille, kuinka laivoja pitää rakentaa. Nuorena -kisällinä työskentelin aluksi niittausvasaran, sitten piirustimen -kanssa; olin ovela ja ahkera ja ylpeä... Sittemmin rakentelin itse -laivoja... Kuustoista kappaletta olen niitä rakentanut... Sitte loppui -innostukseni... lähdin merille... Ja nyt olen Klaaralla..." Hän -katsahti etsivästi ympärilleen. - -"Pullo seisoo tuolin alla, kapteeni." - -"Ja veljelläni, nuorimmalla, hänellä oli pähkinäpuinen kehto... -kun minä jätin veistämön... menetti hänkin rohkeutensa... hän on -nyt lämmittäjänä eräällä englantilaisella höyrylaivalla... monta -saksalaista paahtuu englantilaisten tulien edessä... niin kuumaa ja -pimeätä ja likaista... vaivaisia hunningolle joutuneita saksalaisia." - -"Juokaa kapteeni, että unohdatte nuo vanhat ajatukset." - -"Pullo on kirottu kapine, perämies; mutta en voi enää elää ilman sitä. -Pitkälle voisimme me saksalaiset päästä ilman tuota kirottua juomaa". -Hän otti vahvan kulauksen, vilkastui taas ja selitteli luonnostaan. -Kun hänen äänensä taas alkoi käydä uneliaaksi, työnsi Piet Boje pulloa -lähemmäksi, niin että se taas tuli hänen näkyviinsä ja hän taas joi. - -Niinpä saapuivat he eräänä päivänä Kapstadtin reitille. - -Silloin täytyi laskea maihin molemmat sairaat. Piet Boje ja nuorempi -italialaisista sousivat heidät maihin; kapteeni seurasi mukana -väkijuomaostoksilla. Piet jäi vartioimaan venettä. - -Silloin läheni hän paria kolmea merimiestä, jotka kävivät -rantalaiturilla, ja kyseli heiltä, mutta ei saanut halumiansa tietoja -ja kulki tarkaten ympärilleen edelleen. Silloin tulee sattumalta -häntä vastaan nuorennuori merimies, avaroissa purjekangashousuissa ja -yllään hampurilainen paita, pienenläntä, terve ja vaaleanverevä mies, -rivakkakäyntinen ja vilkassilmäinen. Tämä ja Piet Boje katsahtivat -toisiinsa ja huomasivat toistensa kasvoista, että olivat maanmiehiä. - -"Minä palvelen eräällä hampurilaisella fregatilla... näetkö tuolla!... -Goodefroo... sillä oli lastina kappaletavaraa Hampurista tänne... -huomenna lähdemme painolastissa Tyvenellä valtamerelle... meillä on -vielä sijaa kahdelle miehelle." - -"Vai niin!" sanoi Piet ja heitti pitkän kaipaavan katseen -kolmimastolaivaa kohden, joka uljaana ja tyvenenä lepäsi avaralla -reitillä. - -"Ja mikä on nimesi?" - -"Olen Hans Jessen Brunsbüttelistä." - -"Mitä sanotkaan? Apteekarin poika sieltä?... Minä olen Piet -Boje Hilligenleistä, ja siellä on laivassamme vielä eräs toinen -hilligenleiläinen: Kai Jans... Onko laivanne kelpo laiva?" - -"No erinomainen! Olemme kaikki Blankenesesta ja Glückstadtista ja -sieltä ympäriltä." - -Hilligenleiläinen katsahti eteensä. - -"Luulenpa", sanoi Hans Jessen, "kun perämies saa kuulla, että olette -Hilligenleistä, niin tekee hän jotakin puolestanne ja ottaa teidät". - -"Katsos tuonne!" sanoi Piet Boje ja osoitti kädellään Klaraa kohden. -"Siellä palvelemme nyt. Ja voit sanoa perämiehelle: siellä on kaksi -Hilligenlein poikaa liassa ja loassa. Jos hän tahtoo, voi hän noutaa -meidät tänään illalla kello kymmenen." - -Brunsbütteliläinen lupasi kaiken ja lähti. - -Kapteeni tuli hoiperrellen, silmät suurina ja lasisina; hänen takanaan -seurasi kokonainen kistullinen pulloja. Sitte sousivat he takaisin -laivalle. Piet otti italialaiselta kistun ja kantoi sen kapteenin -jälissä kajuuttaan. - -"Onkohan se hyvää lajia ainetta, kapteeni?" - -Kapteeni löi hämillään ja käheästi nauraen pullon tutisevalla kädellään -niin lujasti pöydän laitaa vastaan, että sen kaula katkesi, ja täytti -lasin ja tarjosi hänelle. - -"Onneks' olkoon!" sanoi Piet ja antoi lasin taaskin takaisin, ja katsoi -häneen silmillä, jotka puhuivat: "Juo, juo pois vaan... Viettäkää -hauskaa iltaa vaan, kapteeni... olemmehan täällä hyvissä turvissa ja -minä vastaan kaikesta". - -Vasenlaitavahti meni makuulle, oikealaitavahti istui keskilännellä ja -joi. Piet asteli edestakaisin peräkannella. Kai Jans, joka vielä tahtoi -jäädä hänen luokseen, istahti portaille ja nukahti. Piet ei ollut -maininnut sanaakaan asiasta hänelle. - -Hetken perästä -- oli jo pimeä -- meni hän taaskin kapteenin kojuun -ja tapasi hänet nukkumassa. Sitte etsi hän esiin avaimet ja otti omat -ja Kai Jansin paperit ja kaksikymmentä parasta laivaluonnosta, pisti -ne suureen pussiin ja sijoitti pussin kajuutan nurkkaan. Sitte otti -hän viisi pulloa geneveläistä, meni keskilaivalle ja sanoi, nauraen -ovelasti ja kutkutellen kädellään korvaansa: "Ssh... täss' on viisi -teille. Parasta lajia! Hiljaa... ett'ei ukko huomaa mitään". - -Silloin rupesivat toiset vaiti ollen juomaan ja nukahtivat pian. Kai -Janskin nukkui. - -Pian senjälkeen kuuli hän hiljaista airojen loisketta ja matalan kutsun. - -Hän sierasi säkkinsä alas venheeseen, meni Kai Jansin luo ja tyrkkäsi -häntä olkapäähän. Tämä nousi sanaa sanomatta ylös, ikäänkuin olisi -hän odottanut tällaista herätystä, ja lähti silmät puol'ummessa hänen -jälissään. Siten seurasi hän aina kaikessa ulkonaisessa selvä- ja -kirkaspäistä opettajan poikaa. - -Puolta tuntia myöhemmin kapusivat he Goodefroo-laivan laidan yli. - -"Nahkaasi" sanoi Hans Jessen reippaalla äänellään: "Tuossa tulee -perämies". - -Molemmat hilligenläiset katsahtivat ylös, ja näkivät tulevan luokseen -kookkaan miehen, joka tullessaan työnsi puoleen erään laivapojan, joka -seisoi tiellä. - -Ja he tunsivat hänet tähtien valossa. - -"Jumalani", sanoi Kai Jans hiljaa... "Pe Ontjes Lau!" - -Tämä katsahti vieraasti ja tyyneesti heihin ja ajatteli! 'Ovatpas he -nälistyneen ja rappeutuneen näköisiä!' Ja kysyi kylmästi ja lyhyesti -heidän papereitaan. - -He kouraisivat taskuihinsa ja antoivat ne hänelle. - -"Te kuulutte minun vahtiini." - -Kun he menivät koijuihinsa, huomasi Kai Jans vasta säkin, jota Piet -kantoi, ja kuuli siinä sälisevän. "Mitä sinulla siinä on?" kysyi hän -kuristuneella kärsivällä äänellä. Mutta hän tiesi sen jo. Hän istahti -portaille, nojasi päätään käteensä ja sanoi epätoivoisasti: "Me jätimme -tanskalaisen, joka aina piti niin uskollisesti yhtä meidän kanssamme, -ja nyt olemme päällepäätteeksi varkaita... ja.., ja... O, kuinka hän -katsoi minuun... Huh... Kuinka likainen olen". Ja peitti käsillään -silmänsä. - -"Koko elämäsi pysyt sinä yhtäläisenä narrina", sanoi Piet Boje, "eikä -sinussa ole miestä mihinkään", ja astui kasvot kirpeinä Goodefroon -miehistökajuuttaan. - - - - -KYMMENES LUKU. - - -Goodefroo!... - -Ja jottei kukaan erehtyisi, mitä tarkoitan, niin: kolmimastofregatti -Goodefroo, jonka Jan Marbst on rakentanut Pinnassilla. - -Ken on nähnyt sen? - -Ei satamassa, jossa sen raa'at, räyskeinä ja puisevina, kuin kuivuneet -puunoksat, törröttävät ilmaan, ja jossa nostohihnat vingahtelevat ja -kalisevat, ja jossa käsikärryt rämisevät sen mahassa. - -Vaan silloin kun se purjehtineena alas aina kuudennellekymmenelle -kolmannelle leveysasteelle Kap Hornin eteläpuolella, etelämyrskyn -kiidättämänä, laidat ja vanteet ylt'yleensä jäässä, myrskypurjeissa -ja vahvasti kallistuen antaa kohahtaa päälleen harmaan aallon -harmaan aallon jälkeen ja kohoo niille ja kiitää läpi kuohuvan -meren... Tai silloin, kun se Tyvenellä valtamerellä, keveästi ja -ylväästi kumarrellen ja levittäen kaikki vaaleanharmaat purjeensa, -kaksikymmentäviisi vaaleanharmaata siipeänsä, liitää ääretöntä -aurinkoista välkehtivää merta, kaukaisen kotikaupunkinsa kunniana -ja ylpeytenä. Tai silloin kun se tuona kolkkona marraskuun aamuna, -hurjan luodetuulen ajamana ponnisteli Texelin aallonmurtajan ohi, joka -valkeana ja kamalana vilkahteli kaukana, ja kynteli läpi harmaan, -hurjan, aavan meren Elben suuta kohden, uljaana ja ylväänä, niin -syvälle kuin ankara ilma sitä kallistelikin. - -Onkohan mitään, jota voisi moittia Goodefroossa? Onko sillä ainoatakaan -perstaantunutta köyden palasta, joka tänään tuottaisi mieliharmia -merimiehelle, huomenna saattaisi suistaa hänet murskaksi kannelle? Tai -onko koko laivalla ainoatakaan turhanpäiväistä korua, joka tuottaisi -merimiehelle turhaa työtä? - -Entä kapteeni? - -Jan Deeken Blankeneesistä on kapteeni laivalla. Se on totta: muhkean -yläruumiin alla olivat hänellä lyhyet väärät sääret; totta sekin -- -eikä kukaan väitä sitä valheeksi -- että hän taukoamatta lyhyine -säärineen kävellä kopisti kannella, taukoamatta edestakaisin, pää -alhaalla, sitte yhtäkkiä katsoi ylös ja heitti ripeän katseen kannelle -ja laidan yli merelle, ja sitte, kun hän taas antoi päänsä painua alas, -sylkäsi tyyneesti ja kuivasti. Sekin on totta ett'ei hän ollut mikään -pehmeäluontoinen mies. Mutta mitä siitä? Eikö hän ollut oikeamielinen -mies? Eikö hän toimittanut, että loma-ilta aina alkoi ajallaan? Eikö -hän antanut kokille runsaasti ruokavaroja? Ja, mikä on pääasia... eikö -hän ollut mies, joka tunsi ammattinsa? - -On eräs asia, josta melkein arveluttaa, oikeinpa kammottaa puhua. Oli -olemassa ikäänkuin joku salainen yhteys tuon lyhytsäärisen miehen ja -meren voimien välillä; vai miten muutenkaan voi asian selittää. Koko -taivas oli yltäkirkas, ei ainoatakaan pilveä taivaan laella ja tuuli -puhalteli tasaisesti. Silloin pysähtää kapteeni Deeken yht'äkkiä. -Lakkaa syleksimästä. Kaikki merimiehet jättävät työt silleen, ja -katselevat häneen. Hän kohottaa päätään ja nuustii ilmaa. Kääntyy -ympäri ja lähtee verkalleen kajuuttaansa ja palaa takaisin taaskin ja -nyt hänellä on yllään sinisen vilttihatun asemasta vanha englantilainen -villalakki, jossa on tupsu päälaella. - -"No nyt!!" tuumivat kaikki. "Tällä kertaa erehtyy ukko..." Siten -tuumivat he kaikki. - -"Hän on erehtynyt... Ukko on erehtynyt! Jumalan kiitos!" - -Mutta hän ei erehdy ikinä... Puolta tuntia myöhemmin kajahtaa -ensimmäinen komentosana kannen yli. - -Voiko sanoa mitään halventavaa Jan Deekenistä? Sula mahdottomuus. -Laiskimmankin merimiehen -- jos voi kuvitella Goodefroolla laiskaa -merimiestä -- pitää kiittää häntä. - -Entä perämies! - -Ylpeä hän on... siitä ei pääse mihinkään. Ikinä ei kuule häneltä -leikinsanaa; joskus silloin tällöin saattoi hän olla hieman -rattoisampi. Leikkiä laski hän ainoastaan myöhemmin elämässään ja aivan -salaa silloinkin, ja joskus harvoin, Anna Bojen ja hänen lastensa -kanssa... Mutta hän ei ollut mikään hoputtaja ja nalkuttaja. Aina tyven -ja aina kylmän ylväs. Ja ymmärsi asiansa. - -Ken on nähnyt perämies Laun? Semmoisena kun hän joskus -sunnuntai-aamusin, kun oli kaunis ilma, aamutohveleissaan, jotka hänen -äitinsä oli ommellut hänelle, ja joissa oli kirjavat helmikoristeet, -asteli edestakaisin takakannella? Tai silloin kun Kanaalissa laivapoika -putosi raa'alta... kuinka hän hypähti laidalle ja varmalla kädellä -viskasi pelastusköyden, ja samaan aikaan selkeällä ja tyvenellä äänellä -komensi: "Alalaidan venhe vesille!..." Tai silloin kun hän joskus -tarpeen tullessa itse tarttui työhön? Kun he esimerkiksi kuudentena -myrskypäivänä Kap Hornin alla läpiväsyneinä viiden miehen kiskoivat -laskuköydestä ja kova tuuli oli vahvempi kuin he, ja hän silloin -yht'äkkiä tarttui köyteen myöskin, ja se silloin lähti liikkeelle, niin -että he kaikki viisi lensivät pitkäkseen kannelle?... Tai sen kuinka -hän palautti vanhan puosun takakannelta? Tämä oli nuoruusvuosinaan -palvellut perämiehenä eräällä norjalaisella parkkilaivalla, hänellä -oli perämiestodistus Drontheimistä ja kaikki järjestyksessä; mutta -tuo kirottu viina oli kiertänyt perämiestodistuksen hänen kädestään -ja sysännyt hänet takakannelta takaisin keulaan. Hän oli tavallisissa -oloissa rauhallinen raitis mies, mutta kohta kun tultiin maihin, -joi hän itsensä humalaan; ja silloin alkoi hänen mieltään karmia ja -kutkuttaa, ja hän kapusi, vanha sydämensä tulvillaan muinaisista -suuruusajoista, takakannen rappuja ylös. Mutta kun hän katsahti -ylös, seisoi perämies Lau hänen edessään, katsahti häneen ja sanoi -muutaman tyyneen sanan. Silloin mennä kompuroi hän taaskin murahdellen -itsekseen keulapuolelle laivaa... Tai ken näki, kuinka perämies Lau -uudessa puhtaassa kauluksessa istui pienessä ravintolassa Apiassa, -edessään pullollinen sodavettä. Tuli siihen parvi kauniita ruskeita -tyttöjä, yläruumiit paljaina, vyötäisillä seppeleet ja hymyilivät -hänelle. Hän katsahti tosin heihin, ja silmissään välkähti jotain -- -se ei ole kiellettävissä -- mutta samassa oli se ohi myöskin. Ohitse -ehdottomasti! Kuinka väliäpitämättömästi ja rauhallisesti hän heitä -katseli!... Totta tosiaan, ken on nähnyt ja tuntenut perämies Laun -Goodefroolla, hän tietää: Perämies Lau on todellinen oikeamielinen mies. - -Entä kokki! - -Mikään maailmassa ei mene sen kokin verroille! Klaus Gudevill oli -kelpo kokki, puhdas ja näppärä. Eikä ollut mikään kapteenin häntyri. -Niin mielellään kuin hän toimittikin hyvän pöydän peräkajuuttaan -niin oli sentään kaikki hänen taitonsa ja harrastuksensa omistettu -keulakajuutalle. Jos vaan sopi -- ja sopiihan se aina -- hän vaikka -varastikin heidän hyväkseen. Ja onni sen, joka oli kokin suosiossa! -Päälle päätteeksi oli hänellä vielä eräs lahja, jota vaaditaan -jokaiselta oikealta laivakokilta: hän kertoi hyvin ja mielellään, ja -osasi laulaakin. Kun hän Apian reitillä vietti syntymäpäiväänsä, piti -kapteeni ukon antaa hänelle ainekset hyvään totiin. Ja silloinkos hän -kertoi! Ja lauloi! He loikoilivat kannella ja raaoilla, käsissään -mukit ja kuuntelivat. Lopuksi lauloi hän kokkilaulun. Se oli pitkä, -jokaisella viikonpäivällä oli oma säkeensä. Hän lauloi sen kuitenkin -loppuun ja innostui niin, että hänelle juolahti mieleen mennä laulamaan -kapteenillekin; tämä viittasi hänet sentään kädellään pois ja sylkäsi. - -Entä miehistö! - -Miehistö?... Se on kerrassaan tarpeeton kysymys. Kun on laiva kelpo -laiva... ja kapteeni kelpo kapteeni... niin saa aina kelpo miehistön, -kun vaan tahtoo. Ja Jan Deeken tahtoi; siis hänellä oli semmoinen. - -Kapteeni Deeken ei välittänyt sen enempää noista kahdesta repaleisesta, -nälkiintyneestä miehestä, jotka olivat tulleet laivaan Kapstadtin -reitillä. Perämies oli mennyt takuuseen niistä. Tämä perämieskään ei -sen suurempaa huomiota heihin kiinnittänyt. Ei sinne päinkään. Katseli -heidän ohitsensa, ikäänkuin ei olisi ikinä heitä nähnyt! Ikäänkuin ei -olisi ikinä heille näyttänyt, kuinka puraistaan ankeriaalta pää poikki. -Hän ei tuntenut heitä. Piet Boje sanoi: "Hän on ylpeä ihminen". Kai -Jans etsi toisinaan pitkin rukoilevin silmäyksin hänen katsettaan, -mutta ei tavottanut sitä ikinä. Viidentenä päivänä, kun he olivat -laivassa, löysi hän kistussa, joka oli jätetty hänen käytettäväkseen, -kaksi hyvää puhdasta paitaa. Ne olivat hyvin avarat, ja nimi oli -leikattu pois. Hän etsi taaskin hänen katsettaan, mutta ei tavottanut -sitä. Silloin kääntyi hän taaskin hiljaa ja vavahtelevin huulin -työhönsä. - -Miehistökin pysytteli kylmäkiskoisena heille. Ne olivat kaikki miehiä, -jotka jo kuus tai kymmenen vuotta olivat palvelleet Goodefroolla; he -muodostivat oman sulkeuneen piirinsä, eivätkä kaivanneet noiden kahden -nälkiintyneen tulokkaan seuraa. He saivat, jos tahtoivat, yrittää -lähennellä heitä, ja osoittaa itsensä miehiksi. Ei sitä noin vaan -yhtenä päivänä oteta ihmistä perheen jäseneksi. Laivapoika ja kolme -nuorempaa merimiestä liittyivät vanhempiin ja pysyttelivät erillään -heistä. - -Niinpä olivat nyt nuo molemmat sankarit Klaralla yht'äkkiä kutistuneet -pieniksi ja vähäpätöisiksi ja saaneet kuin iskun vasten suutaan. He -suorittivat innolla tehtävänsä, käyttäytyivät vaatimattomasti ja -ystävällisesti vapaavahdillaan ja tarkastelivat ovelasti, millainen oli -se seura, johonka he nyt olivat joutuneet ja ihmettelivät, nähdessään -niin paljon kunnollisia ja viisaita ihmisiä -- kuten heistä tuntui -- -ja odottelivat, mitä tuleman piti. - -Sillä kannalla pysyivät asiat kolmekymmentäviisi päivää... kunnes heitä -kohtasi myrsky Kap Hornin luona, ja saatti heidätkin riviin. - -He olivat märässä, kovassa luodetuulessa onnellisesti saapuneet aina -kolmannellekymmenelle kuudennelle pituusasteelle, ja olivat nyt -tarpeeksi lännessä, kääntyäkseen pohjoista kohti: silloin kääntyi tuuli -lounaiseen ja muuttui puuskaiseksi ja kylmäksi ja puhalsi kolme päivää. -Kolmantena päivänä, illemmalla -- kansi alkoi kilseytyä jäiseksi -- -nouti ukko esiin villalakkinsa suurine tupsuineen. Ilma pimeni ja yhä -vielä kesti tuo kalsea jäinen tuuli. - -Mutta noin kello yhdeksältä -- oli jo ihan pimeätä -- alkoivat tuuli -ja vesi herätä vireämpään eloon. Ilman täytti umea kohina ja pauhu ja -mastoissa ja köysissä alkoi äännellä, aina tuon tuostakin vingahteli -pitkään ja kimakasti. Piet Boje sattui juuri olemaan peräsimessä. Vähän -syrjään hänestä asteli kapteeniukko taukoamatta edestakaisin. - -Silloin astui perämies Lau peräsinpyörän ääreen, tarttui siihen ja -sanoi: "Käy noutamassa perätaljat tänne..." - -Piet Boje juoksi, ja palasi takaisin ylös portaita, kädessään taljat... -kun samassa odottamatta laivan takaa löi sisään voimakas aalto, viskasi -Goodefroon edellään ja jyskäytti niin, että kapteeni kadotti tasapainon -ja oli pahasti kaatua. Perämies Lau hellitti peräsinpyöräsfä, ja tuki -kapteenia. Samassa oli Piet Boje paikalla, tarttui hurjasti pyörivään -rattaaseen, pysäytti sen, ja väänsi takaisin. Perämies Lau jätti -ähkyvän ja voihkivan ukon kokin haltuun, ja huusi läpi myrskyn Piet -Bojelle: "navakka kämmen sinulla!..." antoi peräsimen puosun haltuun ja -viittasi Pietin seuraamaan itseään keulaa kohden, astui portaille ja -komensi: molemmat vahdit kannelle, ja kaikki kolme ylämärssypurjetta -kokoon. - -Miehet kömpivät raskaissa öljytamineissa ja pitkävartisissa -merisaappaissa esiin koijuistaan ja rämpivätkin onnellisesti ylös. -Myrsky ulvoi hurjana laivan yllä; Goodefroo heittelehti pahasti. Meri -löi raskaasti sen yli ja täytti kannen sihisevällä vedellä: välähteli -kamalasti pimeässä. - -Nyt meni vasenlaitavahti kymmenen miehen vahvuisena etumaston -toppiin, ja oikealaitavahti yksitoista miehisenä keskimastoon. Oli -pilkkopimeätä; ei nähnyt kättä silmäänsä edessä; teräviä rakeita satoi -vasten kasvoja. - -He pääsivät onnellisesti ylös, ja alkoivat kovassa tuulessa -kangistuneilla, palelevilla sormillaan koota kovettunutta uutta -purjetta. Kai Jans seisoi nokalla, hänen vierellään työskenteli -danzigilainen, tämän vierellä pieni rivakka Heine Marquard. Kaikki -kävi hyvin, vaikka Goodefroo heittelikin ainakin kolmenkymmenen viiden -asteen kulmissa, ja vaikka he eroittivatkin vaan heikon kajasteen -vaaleasta purjeesta pimeässä. Kaikki kävi onnellisesti. Purje oli -raa'alla ja Kai Jans kumartui juuri ja kurotti danzigilaiselle alaalta -päin nuoran, jolla purje köytetään raakaan. Danzigilainen aikoo tarttua -siihen, kumartuu yli raa'an... hän on pitkänläntä mies... silloin -jysähtää Goodefroo raskaasti eteenpäin... Läpi pimeän ilman viiltää -kamala kirkaus. Kai Jans ei ole nähnyt mitään; mutta hän tuntee tulisen -tuskan piirtelevän kädessään, jossa hän pitää nuoraa, ja voihkasee -kovaan ja hurjasti, ja kun hän tuijottaa sivulleen pimeyteen, on -hänestä, ikäänkuin ammottaisi siinä hänen vierellään tyhjyys; hän -laskee samassa kätensä purjeelle ja tuntee taaskin tuon kamalan tuskan, -jättää kaiken silleen, ja alkaa tunnustella tuskaansa ja lähtee toisten -mukana kapuamaan alas kesken kaikkea tuota kammottavaa pimeyttä, ja -riehuntaa ja ulvontaa. - -Oikealaitavahti oli jo alhaalla ja seisoi pienissä pimeissä ryhmissä -keulavanttien luona. - -Silloin tuli perämies Lau perältä päin juosten ja huusi kovaan: - -"Mikä siellä huusi... siellä ylhäällä?" - -He ravistelivat päitään; joku sanoi: "Siellä huusi joku". - -"Siellä kirkaistiin kahdestikin." - -Silloin sanoi Torril Torrilsen, norjalainen, rauhallisella äänellään: -"Minä luulen, perämies, että siellä on pudonnut joku raa'alta... joku -vasenlaitavahdista..." - -Silloin kurotti Pe Ontjes Lau päätään vasenlaitavahtia kohden, -joka paraikaa kapusi alas vanteilta, ja huusi kovaan: "Kai Jans... -poikaseni...'" - -"Hän ei vielä ole alhaalla", sanoi Piet Boje. - -Silloin kirkasi hän vielä toistamiseen: "Kai Jans, poikaseni... Oletko -siellä?" - -Silloin saapui tämä hiljaa vaikerrellen keulavantille, kompuroi -kannelle, ja näki pimeässä ainoastaan tuon kookkaan perämiehen -Pe Ontjes Laun, juoksi hoiperrellen hänen luokseen, piti veristä -kättään ylhäällä ja huusi: "Pe Ontjes... rakas Pe Ontjes... minun -käteni on kaikki ruti... nyt olen rampa". Ja kurotti kättään häntä -kohden, ikäänkuin sanoakseen: tuommoinen se on. "Danzigilainen putosi -raa'alta... ja mennessään repi hän käteni". - -Pe Ontjes Lau oli tarttunut häntä olkapäähän: "Hiljaa nyt, poikaseni", -sanoi hän. "Piet, vie hänet takakajuuttaan, minun hyttiini..." - -Toiset olivat hajauneet pitkin kantta ja palasivat takaisin. - -"Kannella häntä ei näy". - -"Pojat", sanoi perämies Lau. "Pojat, teidän pitää ymmärtää, ett'emme -nyt voi kääntyä... myrsky ajaa meitä hirveällä vauhdilla". - -Silloin kohotti Torril Torrilsen, norjalainen, molemmat kätensä ylös, -ja rukoili kovalla äänellä Isämeidän, ja rukoili sen nopeasti, jotta -taistelija löytäisi levon. - -Tämä tapahtui puol'yöstä. - -Aamulla, noin kello viiden tienoissa -- heillä oli molemmat -alamärssypurjeet koottuina -- alkoi tuuli vaan kiihketä ja kiihketä. -Kello kuudelta kiehui ja kihisi keskikansi valkokuohuista vettä ja -etukajuutan yli lennätti toinen toistaan takaa ajaen pimeässä yössä -valkoreunaisia aaltovuoria. Koko miehistö seisoi yhdessä ryhmässä -takakannella. - -Kello seitsemältä, kun aamu jo hiukan alkoi sarastaa, syöksyivät meri -ja aallot niin ankarasti laivaa vastaan, että se laskeutui kyljelleen, -eikä enää ollut kohottautua. Kaksikymmentäkolme miestä oli heitä -kannella, lisäksi nuo kaksi haavottunutta alhaalla. - -"Nyt se tapahtuu..." - -"Ei tapahdu." - -Silloin huusi perämies Lau: "Märssypurje irti... Ken tekee sen?" - -Se on vapaaehtoinen teko. - -Torril Torrilsen ja timperi aikoivat tarttua Piet Bojea käsivarteen. Ja -Dierk Peter huusi: "Minä... minun on yhdentekevää, kuinka minun käy". - -"Hän on liika nuori." - -Perämies Lau aikoi sanoa: "Minä teen sen itse". - -Mutta Piet Boje Freestedtin vallilta juoksi jo tuulen puolisia -portaita alas, lensi ja iski kiinni laitaan -- laine hyökyi ylitse... -hän kumartui taitavasti sen tieltä, käsivarsi kieraistuna pylvään -ympärille... Kuinka hän ponnahti ylös taas! Siten hyökkää esiin -aamu-usvassa kettu, joka jo kauan on piilotellut ojassa ja väijynyt, -kun jänis tulee nisupellosta. Tuossa hän menee keulakajuutin -ohitse. Nyt hellittää hän laidasta... nyt... raskaasti suistuu hän -keulakajuutin seinää vastaan. Hän liukuu kumarissa seinää pitkin ja -häviää näkyvistä. - -Kohta senjälkeen irtautuu tuo suuri vaaleanharmaa purje vapaaksi -ilmaan... Hei, kuinka se lentää... Goodefroo kohoutuu verkalleen ja -juhlallisesti. - -"Minne jäi Piet Boje?" - -"Hän ei palaa enää." - -"Kettinki on lyönyt hänet." - -"Hän on liika nuori." - -Perämies Lau luo pikaisen katseen Torril Torrilseniin: "Sinulla -on päällikkyys Goodefroolla"... hiipii portaita alas... kuinka -kummallisesti se pukee tuota voimakasta miestä... Hän menee kuohuvan -sihisevän veden keskitse häntä vastaan. - -Silloin ilmestyy Piet Boje ponnahtaen laidan suojaan... Puolitiessä -kohtaavat he toisensa ja palaavat toisten luo. - -Seitsemän päivää kesti rajuilma. Seitsemän päivää saivat he taistella, -eivät saaneet riisuutua ja surivat danzigilaista. Ainoatakaan -kompasanaa ei niinä päivinä laskettu laivalla. Kahdeksas päivä -koitti ystävällisenä ja aurinkoisena; raikas kaakkoistuuli lykki -heitä valtamerellä, etäisiä ihania saaria kohden. Silloin sulkivat -he danzigilaisen kistun, sitoivat sen köysillä ja sijoittivat sen -varastokoijuun, unohtivat myrskyn, kuoleman ja vaivat ja reipastuivat -taas. - -Kai Jans ja Piet olivat nyt kestäneet tulikasteensa, ja olivat nyt -täysiarvoiset toisten rinnalla. Mutta Kai Jans oli työhön kykenemätön. - -Kapteeni oli sijoittanut paikoilleen peukalon ja etusormen sijoiltaan -joutuneet jänteet, oli voidellut koko haavan salvalla ja sitonut sen -taitavasti. Enempää ei hänkään siihen ymmärtänyt. Nyt käveli Kai -edestakaisin kannella, oli kalpea tuskasta ja huolesta, että hän nyt -oli rampa ja sai täten toimetonna kuleksia ympäri. Vasemmalla kädellään -autti hän siinä, missä taisi. - -Kolmantena päivänä ei Pe Ontjes enää sietänyt nähdä sitä, vaan sanoi -Pietille: "Mitä pitää meidän tehdä hänen kanssaan?" - -"Eikö perämiehellä ole antaa mitään luettavaa hänelle? Siten saisi hän -muuta ajateltavaa." - -"Kun olemme näin kahdenkesken", sanoi Pe Ontjes... "niin voimmehan -sinutellakin toisiamme". - -"Kuten tahdot", vastasi Piet kopeasti. - -"Millaisista kirjoista pitää hän sitte? Meritieteellisistäkö?" - -"Ei niistä hänelle." - -"Eikö niistä? Tahtoo sanoa: hän ei ole mikään merimies." - -"Sitä hän ei olekkaan." - -"Vai niin... vai siten!..." sanoi Pe Ontjes, "... vai siten. Se muuttaa -asian." - -"Mieluimmin", sanoi Piet, "lukee hän semmoisia kirjoja, joita luetaan -kouluissa. Poikana luki hän muutaman käsiinsä sattuneen ranskan -kieliopin vallan säpäleiksi. On hänkin ihminen lajiaan... ei näe sitä, -mitä ympärillä liikkuu ja tapahtuu... näkee sen sijaan kaikki taivaan -ihmeet ja kummat. Siten minä hänet arvostelen." - -Pe Ontjes katseli ajatuksissaan aurinkoiselle merelle ja virkkoi noin -puolin itsekseen: "Niin... semmoinen on hän... ja siinä tapauksessa on -vallan hullua, että hän on ruvennut merimieheksi." - -"Niin", sanoi Piet, "sitä se on... Onpa niitä monta meikäläistä -semmoista, niillä pitäisi olla oma ruhtinaskuntansa, mutta mistä otti." - -Perämies Lau lähti ajatuksissaan perää kohden. Silloin lankeaa silmänsä -sattumalta Heine Marquardiin; tämä istui lakki takaraivolla, kannella -laidan vieressä, hankasi ruostetta ja vihelteli. - -"Kuuleppas... sinähän olet käynyt koulua?... sinullahan on tiedän mä -kaikellaisia kirjoja mukanasi. Ovathan ne latinalaisia, vai?" - -Heine Marquardin tyrehtyi vihellys huulille... "Niin", sanoi hän -äimistyneenä, "olen minä ottanut romun mukaani, ja kun sattuu mieleeni -ja olen yksin koijussa alan viskellä niitä nurkasta toiseen. Jotain -pitää ihmisen saada tehdä kostaakseen, perämies." - -"Luulen", sanoi Lau, "että tekisit Jansille suuren ilon, jos antaisit -hänelle nuo kirjat, ja auttaisit häntä hiukan alkutaipaleelle... -ymmärräthän... kunnes hän niinkuin tuntee valtatiet... kylä- ja -peltotiet saa hän sitte itse etsiä, arvelen." - -Iltapäivällä nouti Heine Marquard, erään berliniläisen valtioneuvoksen -poika, latinan kielioppinsa ja Caesarinsa esiin, sylkäsi ensin, aivan -niinkuin kapteeni Deekenin oli tapa sylkeä, teki muutaman inhoovan -kädenliikkeen, osoittaakseen kauhuaan ja vastenmielisyyttään, istahti -sitte taaskin äskeiseen asentoonsa kannelle, aukaisi kirjan, ja -näytti siinä valtatiet, ja ensi kertaa elämässään ilahuttivat häntä -nämä asiat. Kai Jans istui huolestuneen ja hiljaisen näköisenä hänen -rinnallaan, holhoen särentelevää, jyskyttelevää kättään ylhäällä. - -Kaikki olivat ystävällisiä hänelle. Kun he näkivät, kun hän -salaa aukaisi siteen ja katsoi haavaa, tulivat he hänen -luokseen, tarkastelivat hekin sitä ja kertoivat ihmeellisistä -paranemistapauksista. "Älä yhtään pelkää", rohkaisivat he häntä, -"kätesi tulee aivan ennalleen vielä. Voit sillä vielä kiskoa vaikka -puita juurineen maasta. Hoida sitä vaan!..." Kun hän istui jossain -nurkassa kirjoineen, ja katsahti ylös, sanoivat he jonkun kompasanan, -ja Jens Petersen tekeytyi, ikäänkuin täytyisi hänen ottaa hänet -suojiinsa kaikkia muita vastaan, ja sanoi: "Opi sinä vaan. Se sopii -sinulle paraiten." Ja toisille sanoi hän: "Kerronpa teille jotakin: Kun -minä vielä kävin koulua, oli siellä eräs poika, joka opiskeli niin, -että pää höyrysi. Aina kirjojen ääressä! Hän opiskeli niin kiivaasti, -että hän sai kuumeen, ja että hänen äitinsä täytyi pistää hänet -vuoteeseen." - -"Mitä hänestä tuli?" - -"Mitäkö hänestä tuli? He panivat kirjat hänen mukaansa häneen pieneen -kirstuunsa. Hän oli pyytänyt sitä... Jos opinhalu istuu ihmisessä, niin -silloin ei auta mikään. Sanon teille: se on yhtä paha kuin juomahimo." - -Piet Bojen kanssa he eivät oikein viihtyneet. Vaikka hän Kap Hornin -luona niin reippaasti olikin juossut portaita alas, ja vaikka hän -olikin niin tuiki ystävällinen, eivät he vaan oikein osanneet hänen -kanssaan. He tunsivat, että hänen ystävällisyytensä oli oveluutta, ja -että hän tahtoi käydä enemmästä kuin he. Perämies Laukaan ei päässyt -hänkään häntä lähemmälle, vaikka hän toisinaan puhuttelikin häntä. - -"Klara oli huono laiva", sanoi hän. - -"Mutta paljon oli siellä opittavaa", sanoi Piet Boje. - -"Kapteenin ja perämiehen tunnen", lisäsi Pe Ontjes halveksivasti. - -"Juuri siksi, että he olivat semmoisia kuin he olivat!" sanoi Piet. -"Ne kaksi eivät olleet niinkuin meidän Isä-jumalamme ja hänen -virkaatekevänsä". - -"Vai siten!" sanoi Pe Ontjes, "vai eivät olleet!" Ja lähti tiehensä. - -Seuraavana päivänä, vapaavahdilla, palasi hän taaskin hänen -puheilleen. Piet istui tapansa mukaan hieman syrjempänä ja luki erästä -laivanrakennusoppia, jonka Heine Marquardin isä oli antanut pojalleen -mukaan. Laulla oli lyhyt piipunnysänsä suussaan ja näytti hän olevan -hyvällä tuulella. Hän tupakoi vaan, kun hän oli ylen hyvillään, eikä -tietänyt mitä tehdä. - -"Kerroppas, mitä työskentelee nykyjään vanhin siskosi?" - -"Luulen, että hänen kuluu aikansa hyvin", vastasi Piet. - -"Kuinka vanha on hän nyt... noin kahdeksantoista, vai?" - -"Niin". - -"Mitähän hän sinulle kirjoittaa?" - -"No... yhtä ja toista." - -"Luulenpa... hän käy toisinaan tervehtimässä vanhempiani?" - -"Siitä hän ei virka mitään." - -"Sanoppas, onko hän kirjoittanut koskaan minusta mitään?" - -"Kerran hän kirjoitti minulle: Herra varjelkoon sinua joutumasta -samalle laivalle kuin suuri Lau". - -Pe Ontjes naurahti lyhyeen. "Kuinka kauan on siitä?" kysäsi hän. - -"Ehkä noin vuosi." - -"Niin vai", vastasi Lau rauhottuneena. "Siitä asti onhan muuttanut -mieltä, toivon." - -"En usko", sanoi Piet. - -"Mitä tietää veli sisarestaan!" sanoi Pe Ontjes ja käännähti ympäri. -Lähtiessään sanoi hän: "Voit, jos tahdot, käydä noutamassa itsellesi -minulta vuosikerran englantilaista laivanrakennuslehteä, siellä tapaat -laivaluonnoksia. Ymmärräthän englannin kieltä?" - -"Tietysti", vastasi Piet yhdentekevästi. "Sinä pyrit kai korkealle? -Nenä pystyssä?" - -"Se piilee suvussa." - -"Niin", sanoi Pe Ontjes, "niin piilee. Toden totta!" - -Heillä oli ihana matka. Jokainen, joka oli mukana sillä, muistelee -sitä, varsinkin ne, jotka sittemmin siirtyivät maatoimialoille. Ja -kaikki pitivät yhtä. Ei mitään puolueita ja ryhmäkuntia. Kaikki olivat -kuin saman perheen lapsia. - -Niin he olivat kuin kylän lapset, jotka vaihtavat leikkejään -vuodenaikojen mukaan. Talvella, sianteurastuksen jälkeen leikkivät he -kulmasia, pääsiäisenä keilaa ja poltinpalloa; kesällä piiritanssia ja -haukkasia; syksyllä antavat he nousta ilmaan paperileijoja. Samoin on -oikeilla merimiehilläkin, siellä kuin he ovat keskellä aavaa autiota -meren avaruutta, kullakin ajalla omat leikkinsä. - -Kun he olivat sivuuttuneet Kap Hornin, alkoi ahkera lakkien leikkely. -"Kokki, tänne lautanen!... Toinen suurempi ja toinen pienempi!"... -Kaks' kertaa leikataan lautasten reunaa myöten; se määrä, minkä toinen -lautanen on pienempi toista, muodostaa lakin liepeet: ja valmis -on leipurimyssy... Yksi ja toinen olisi helposti voinut livistää -koko työstä. Niinpä Torril Torrilsen, tuo hyväsävyinen, ja Vilhelm -Baldermann, tuo kevytmielinen luikkari, olisivat mielellään aivan -ominneuvoin räätälöinneet omat lakkinsa. Mutta eipäs: kaikkien pidä -saada olla yhdessä leikissä. - -Sittemmin, kun he tulivat eteläpasaatiin, alkoivat he kalastella ja -pyydystää lintuja. Joka mies, ei, joka lapsi. Kappale silavaa ongen -nokkaan, ja nyt kaikki rintanojan yli tuijottamaan köliveteen. Hans -Jessen pitää ongesta. Silloin katsahtaa Hinnerk Lornsen ylös: "Hei -pojat! Albatrosseja!... Nopeasti, nopeasti,... missä on siima?"... -Hinnerk Lornsen nyppii untuvat ja pistää ne purjekangassäkkiin -viedäkseen kotiin. Hänen seitsemän lastaan nukkuvat pienessä punaisessa -rakennuksessa Elbevallin suojassa höyhenillä, jotka heidän isänsä on -nyppinyt ja pannut patjoihin Tyyneellä merellä. - -Kahdeksan viikkoa myöhemmin, kun he muutamain kovien päivien jälkeen -taas ovat sivuuttaneet Kap Hornin, ja nyt, keula kotiinpäin, -ajelehtivat, kaakkoisen pasaatin, tosin hieman miedon, lykkeleminä, -Teneriffaa kahden -- kolmeen viikkoon ei heidän tarvinnut koskea -purjeisiin --: silloin alkoi yleinen kuuttojen veistely. Koko etukansi -oli kirjavanaan lastuja. - -Paras taituri tässä työssä oli Dierk Peters, vanha merimies, jo lähemmä -viidenkymmenen. Hän oli nuoruusvuosinaan sattunut Hampurin kadulla -kohtamaan erään sievän holsteinilaisen tytön, tämä oli mukaunut tulisen -merimiehen tahdon mukaan. Silloin oli hän menetellyt kunnollisesti -hänen kanssaan, ja ottanut hänet vaimokseen. Ensimmäisenä aviovuotenaan -oli hän kokonaista kaksitoista päivää hänen luonaan. Kun hän ensi -kertaa palasi matkoilta, oli vaimo haltioissaan ilosta. Kun hän palasi -toisen kerran, keksi hän ikkunalaudalla vieraan sikarikotelon. Kun hän -palasi kolmannen kerran, lepäsi hänen lapsensa kirkkotarhassa, ja hänen -vaimonsa ei tietänyt sanoa haudan numeroa. Kun hän palasi neljännen -kerran, tapasi hän vaimonsa suojattomasti vuoteellaan. Kun hän heräsi -ja näki miehensä, nousi hän ja lähti ulos huoneesta, eikä palannut -takaisin. Silloin lähti hän takaisin merille ja kävi hiljaisemmaksi ja -hiljaisemmaksi. Hän oli saanut päähänsä, että hän oli kaksinkertainen -murhamies: ensinnäkin vaimonsa, jonka hän oli siirtänyt hiljaisesta -Elbekylästä Hampuriin, ja sitten lapsensa, jolle hän oli antanut tämän -kurjan olemisen ja siis kuoleman. Hän polveutui suvusta, joka ei ollut -niinkään kärkäs sysäämään syytä Jumalan tai kohtalon niskoille, vaan -joka ottaa asian omille hartioilleen. Hartiat muuttuvatkin leveiksi ja -kumaroiksi siitä... Hän näpersi kokoon parhaimman kuuton, näpersi kuusi -viikkoa sitä aina Teneriffan reitille asti ja lahjoitti sen perämies -Laulle. Anna Bojen pienet lapset, kun he makasivat selällään kehdossa -ja antoivat silmänsä lähteä retkeilyille, näkivät joko äitinsä kauniit -kasvot tai laivan ylhäällä orsien alla, laivan, jonka Dierk Peters, -joka kutsui itseään kaksinkertaiseksi murhaajaksi, oli näperrellyt -Atlantilla. - -Piet Bojekin kyhäili laivaansa; hän oli oveluuttaan osallisena -kaikessa, mitä nuo täyskasvuiset lapset Goodefroolla vaan keksivät -hommata, mutta aina hän pian vetäytyi syrjään ja uppousi kokonaan -laivarakennusoppikirjaan, jonka hän oli saanut lainaksi perämieheltä, -tai tarkastelemaan luonnoksiaan ja tutkimaan niiden mittoja. - -Kaakkoispasaatia kesti viisi viikkoa. Staten Islandista -päiväntasaajalle asti ei tarvinnut, ainoatakaan kertaa kavuta rikiin -vaihtamaan purjetta. Sitte kääntyi tuuli pienen puuskan jälkeen -lauhaksi koillistuuleksi, ja taaskin saivat he viikkokausia antaa olla -purjeet sillään aina kunnes he saapuivat Vester-Islandsin kohdalle. - -Niitä lauantai-iltapäiviä! - -Kaikkihan tietävät, mitä merkitsee lauantai-iltapäivä kunnollisella -hampurilaisella purjehtijalla; mutta ikinä eivät ne ole millään -hampurilaisella laivalla olleet ihanampia, kuin Goodefroolla tällä -matkalla. He istuivat kaikki alalaidalla kannella. Joku paikkasi -vaatteitaan, toinen pesi, kolmas parsi sukkiaan, neljäs luki, viides -vihelteli, kuudes kertoili, kellä vaan oli halua kuunnella. - -Vilhelm Baldermann istui selkä vesiammetta vastaan, ja korjaili -takkinsa vuoria. Oikeastaan olisi hän jo ansainnut uuden; mutta hän -tahtoi säästää. Niin huonosti kuin se tähän asti oli onnistunutkin: -nyt hän tahtoi säästää. Aiemmin ei se nimittäin ollut ikinä maksanut -vaivaa. Sata markkaa? Kaksisataa markkaa? Mitä niissä on säästää? -Semmoinen summa liukuu käsistä parina kolmena päivänä satamassa. Ja -ovat tipo tiessään. Mutta nyt maksoi vaivan. Apiassa oli hän, Jumalan -kiitos, ollut kipeänä eikä ollut päässyt laivasta; niinpä olikin -hänellä nyt ukon takana viisisataa markkaa. Viisisataa markkaa! -Kelpasipa sitä palata kotiin! Ensinnä Glückstadtiin vanhusten tykö! -Kolmesataa markkaa pöytään! "Tässä teille vanhuuden päivien varaksi." -Sitte Altonaan merikouluun! Alkoi nimittäin jo olla aika, hän oli -jo kahdenkymmenen kahdeksan... Niinpä korjaili hän nyt takkiaan, ja -hymähteli itsekseen tyytyväisesti... Hänen suunnitelmistaan ei tullut -mitään. Jo Cuxhavenissa joutui hän maahaijien käsiin. Nämä narrasivat -hänelle kaksi kultakelloa, yhden kumpaankin liivintaskuun, semmoinen -oli muoti nyt, sanoivat he nimittäin. Seuraavana päivänä tavattiin hän -St. Paulissa Herkulessalissa istumassa erässä aitiossa, kummallakin -puolellaan uhkea ilotyttö. Yhdeksäntenä päivänä hiipi hän jo Hampurista -eräällä englantilaisella parkkilaivalla. - -Heine Marquard oli pannut saippuoitetut työhousunsa kannelle, seisoi -sääret hajalla niiden päällä ja hieroi niitä luudalla ja ajatteli -hiljaa nauraen: "Näkisipä äitini tämän, ja veljeni, luutnantti", ja -unohti taaskin kotinsa, ja alkoi vihellellä ja liikutteli luutaansa -tahdissa. - -Jakob Siemsen ja Otto Funk istuivat selkä selkää vastaan. Jakob -Siemsen kyhäili erästä seinätaulua, jolle oli kaiverrettu latinalainen -sananlasku, joka sanoo, että on ihmiselle tarpeen lähteä ankaralle -merelle ja kaukaisiin maihin, vaikkapa hän siinä sitte saisi -kuolemansa. Otto Funk parsi sukkia. Vaikka he kumpikin olivat yhtä -vanhat, noin kahdenkymmenen seutuvilla, nuoria, reippaita, verekkäitä, -niin oli kuitenkin heidän kasvoissaan suuri ero. Jakob Siemsen -polveutuu ystävällisestä lempeästä papinperheestä ja hänen veljensä ja -sisarensa asuvat nykyään hajallaan Schleswig-Holsteinin pappiloissa, ja -hän itse on harras raamatunlukija ja on hyvä ystävä hyväsävyisen Torril -Torrilsenin kanssa, vaikka tämä onkin kolmeakymmentä vuotta häntä -vanhempi. Hän aikoo lahjoittaa veistoksensa äidilleen, ja ajattelee -siinä työskennellessään veliveitikkojaan ja pientä siskoaan, joka -aikoo mennä naimisiin ja hänen lapsiaan; ja kasvoilleen levittäytyy -siinä hänen ajatellessaan lievä ystävällinen loiste. Otto Funk -taas tuijottelee synkkänä eteensä. Hän oli erään talonpojan poika -Dithmarskista, ja oli eräänä aamupäivänä, seitsentoista vuotiaana, -ollut neljän hevosen ja erään renkipojan kanssa kyntämässä erään -äskenkaivetun ojan partaalla: silloin oli apuhevonen uvonnut ojaan, -ja oli vetänyt toisen sivuhevosista mukaansa. Lopulta olivat kaikki -neljä hevosta, ja renkipoika lisäksi ojassa. Hänen isänsä oli, kädet -pujotettuina liivin hihansuista sisään, seisonut talon ovella, ja -katsellut tapausta ja tullut paikalle vasta kun kaksi hevosista ja -poika jo oli onnellisesti saatu ylös taaskin. Mutta siitä huolimatta, -ja vaikka hän näki, kuinka viettävä ja liukas ojan reuna oli, oli tuo -äkkipikainen mies tylysti käynyt poikansa kimppuun: "Sinusta ei ole -mihinkään... Kumpa menisit pois silmistäni ettei minun enää tarvitsisi -nähdä sinua... Voit ilmoittaa vaan, koska haluat lähteä... ja paljoko -tahdot mukaasi... Aivan yhtä minulle! Kun vaan menet pois!" Ne sanat -sanottuaan oli hän poistunut... Poika sai kaikki taas järjestykseen -ja kynti päivälliseen asti. Silloin meni hän isänsä luoksi tupaan -ja sanoi, kasvot umpimielisinä: "Anna rahat, jotka lupasit..." Isä -viskasi, hänkin kasvot umpimielisinä, kaksi viidensadan markan seteliä -pöytään eikä virkannut sanaakaan. Silloin meni poika kammariin -sisarensa luoksi; tämä teki hänelle kukkaron valkeasta liinasta, suussa -luja nyöri, siihen pisti hän rahansa ja ripusti sen kaulaansa paljasta -rintaansa vastaan; lähti sitte talosta tunnin matkan päähän tätinsä -luokse ja oli siellä kahdeksan päivää. Kahdeksan päivää seisoi hän -joka ilta illallisen tienoissa ulkona, ja katseli isänsä muhkeata, -upeata kartanoa kohden, ja kahdeksan päivää samaan aikaan seisoi -isä vallilla talonsa vieressä ja katseli sinne poikaansa kohden. He -näkivät kyllä toisensa, ja tiesivät kumpikin toisestaan, että kummankin -sydän syvimmästi toista kutsui; mutta kumpikaan ei voinut nöyrtyä, ei -seitsentoista vuotias, eikä nelikymmenvuotias. Eikä johtunut kenenkään -toisenkaan mieleen sulattaa noita kovia sydämiä, ei äidin, eikä -sisaren, ei pastorin, eikä naapurien. He tiesivät kaikki, että jokainen -sana vaan tekisi heidän sydämensä vielä kovemmiksi. Silloin lähti poika -kahdeksantena päivänä Hampuriin ja astui palvelukseen Goodefroolla. Nyt -istui hän selkä selkää vastaa Jakob Siemsenin kanssa. Tämä leikkeli -puista latinankielistä lauselmaansa ja ajatteli ilolla ystävällistä -lapsuuden kotoaan; tuo toinen taas otsa synkeänä vihassa jätettyä -kotoansa. Jakob Siemsen kuoli kahta vuotta myöhemmin Goodefroolla, -Kultarannikolla, keltakuumeeseen, hänen ystävänsä Torril Torrilsen -rukoili hänen kanssaan, ja luki Isämeidän, verkkaan, kun hän lepäsi -laidalla. Hänen isänsä ja äitinsä luovat joka päivä katseen hänen -veistokseensa, joka todellakin on saapunut perille heille, ja riippuu -seinällä sohvan yllä... Otto Funk jätti piakkoin senjälkeen eräässä -eteläameriikkalaisessa satamassa Goodefroon. Hänestä ei kuulunut sitte -pitkiin aikoihin mitään. Hän ei kirjoittanutkaan. Kaksikymmentäviisi -vuotta senjälkeen, vuotta jälkeen hänen isänsä kuoleman, ilmestyi -hän yht'äkkiä kotiseudullaan, komea umpimielinen mies, aivan isänsä -näköinen, naimaton ja päällikkönä eräällä uljaalla höyrylaivalla, joka -kulki Fransiscon ja Yokohaman väliä. Hän kävi tervehtimässä tätiänsä, -jonka luona hän silloin oli viettänyt sen viikon; teki lyhyitä matkoja -paikkakunnalla, tapasi joitakin vanhoja tuttujaan viinilasin ääressä, -puhui rauhallisesti ja niukasti nykyisestä elämästään, puhutteli -nuorempaa veljeään kuin vierasta ikään -- sisar oli kuollut -- ja -viipyi kahdeksan päivää. Isänsä talossa hän ei käynyt; isänsä haudalle -hän ei mennyt. Hänellä oli kasvoissaan jotain semmoista jäykennyttä -ja ryhdissään jotain semmoista kireän suoraa, ikäänkuin olisi hän -vielä kantanut vihaa mielessään jollekin. Kukaan ei päässyt lähenemään -hänen sieluansa. Sen kaiken oli vaikuttanut tuo yksi ainoa kova sana: -Tahtoisin, etten ikänä enää tarvitsisi sinua nähdä. - -Piet Boje neuloi kiinni erästä irtaunutta nappia parhaassa puvussaan. -Vaikka hän tosiaankaan ei ollut pikkumainen, niin oli hänen kistunsa -sentään sulaa järjestystä ja siisteyttä. - -Kai Jans istui kokonaan itseensä vaipuneena, kätensä, joka yhä vielä -oli kipeä ja siteessä, oli laskettuna päälaelle -- kun hän piti sitä -ylhäällä, ei sitä kolottanut ja polttanut niin pahasti -- ja luki -vuoroin Caesariaan, vuoroin etsi jotain kieliopistaan. Hänen vierellään -kertoo Hinnerk Lornsen Apenradista puosulle mielijuttuaan: kuinka hän -nuorena poikana oli kanadalaisella puulaivalla ollut Aberdowayssa -Walesissa, ja kuinka vaalea nelitoistavuotias luotsintytär siellä joka -iltapäivä oli käyskellyt hänen kanssaan virran viertä ja opettanut -hänelle, jäykälle pohjoisschleswigiläiselle, englannin kieltä ja -suutelemista. Siitä on nyt jo pitkä aika; hän on yli neljänkymmenen, ja -viiden lapsen isä. - -Hans Jessen istuu keskellä, kannella. Hänellä on nidos Gartenlaube'a -polvillaan, jonka hyväsydäminen naapurin vaimo kotona on antanut -hänelle mukaan. Sillä on itsellään kahdeksan lasta, ja on kuitenkin -muistanut häntäkin. Kun hän noin sattumoisilta kääntää lehteä, virkkoo -hän: "Katsokaas, tässä on kuva eräästä pohjoisnaparetkimiehistöstä". -Pari kolme kurkistaa hänen olkapäänsä ylitse kuvaan. Heine Marquard, -joka nyt mielellään, milloin vaan tilaisuus sattuu, loistaa tiedoillaan --- koulupenkillä istui hän tylsin, happamin kasvoin -- nojautuu -kiinteästi hänen olkapäätään vastaan. Torril Torrilsen, hyvänsävyinen, -joka istuu hänen vierellään ja harmaalla villalangalla, melkein yhtä -paksulla kuin pikkusormi, paikkaa Kai Jansin villatakkia, kumartuu -hänkin kirjaa kohden ja tirkistää kuvaan, ja verkkaan laskee hän -ruskean, työnkänsistämän, tervaisen etusormensa kuvan alle. "Nähkääs", -virkkoo hän: "tuossa seisoo minun nimeni". Silloin katsoivat kaikki -kuvaa tarkemmin ja tunsivat hänet. Kai Janskin kohotti silmänsä -kirjastaan ja katsoi kuvaa, ja loi sitte uneksuen katseensa merelle ja -katseli ulos sinne kaukaiseen harmaaseen kaameuteen ympärillä. - -Sittemmin, kun kääntyi illaksi, alkoivat he laulaa vanhoja lauluja. - -Ken on ollut mukana viettämässä lauantai-iltoja Goodefroolla? Hän ei -niitä unohda. - - * * * * * - -Sataviisikymmentä vuorokautta oli kulunut siitä kun Goodefroo kaikkine -lapsineen oli kohottanut ankkurinsa Apian satamassa, sattui silloin -kaunis kirkas syyskuunilta. He seisoivat kaikki keulakannella ja -katselivat eteenpäin ja odottelivat. Mutta aurinko laski, ja pimeys -levittäysi ympärille, eikä alkanut valo vilkuttaa tuolla kaukana. -Silloin vetäytyivät he koijuihinsa, sillä ilma oli viileä. - -Mutta tuskin olivat he astuneet sisään -- Wilhelm Baldermann, joka aina -tuli viimeisenä, oli vielä ovessa -- silloin ilmoittaa Jakob Siemsen, -etuvahti, kirkkaalla ystävällisellä äänellään: "Tuli näkyvissä keulan -puolella?!" Silloin syöksähtävät kaikki ulos... keulakannelle... -ja tuijottelevat hämärtävälle merelle... siellä vilkahteli kaukana -Lizzardin majakka. Kuten kaksin hurjin leijoonasilmin silmäeli se -kallioltaan lainehtivan harmaan autiuden ylitse... - -"Kuulehan... sano nyt... mitä teemme ensiksi, kun nyt tulemme -Hampuriin!..." - -"Poikaseni, mitä sanoo äiti!..." - -"Kuule, Piet... minä en ole kahteen vuoteen ollut kotona." - -"Ja minä en neljään", vastasi Piet... - -Kun hän silmänsä välkehtivinä katsahti ympärilleen, ei hän nähnytkään -Kai Jansia toisten joukossa. Silloin meni hän sisään kanssiin ja löysi -hänet kyyristyneenä istumassa pimeimmässä nurkassa siellä, Torril -Torrilsenin kistulla, vioittunut kätensä povellaan. Hän pysähtyi ovelle -ja sanoi epävarmasti: "Mutta iloitsehan toki nyt..." - -"Mistä minä iloitsisin?" virkkoi Kai Jans sävyttömästi. - -Silloin palasi Piet taaskin ulos. - -Seuraavana aamuna kohosi verkkaan Englannin rannikko näkyviin. Kahdessa -päivässä olivat he jättäneet Kanaalin. Neljännen päivän illalla -sivuuttivat he ensimmäisen Elbemajakkalaivan. Viidentenä, kun he -hinaajahöyryllä menivät virtaa ylös, ei heitä enää mikään voinut saada -poistumaan kokasta. Perämies Lau manasi heitä muutamalla voimakkaalla -sanalla, mutta sekään ei paljoa auttanut. - -Hans Jessen nyrkki tuontuostakin Pietiä kylkeen: "Näetkös... tuossa... -Neufeldin tiilitehdas!... Näetkös, ja tuossa Bösch!... Kuule sinä, -kuinka hauskaa!..." - -Piet Boje kuunteli ja näki kaukana hengessään Hilligenlein tornin ja -näki matalan huoneen ja näki äidin... - -Silloin meni perämies Lau hänen ohitsensa: "No, mitä suunnitelmia -sinulla nyt on", sanoi hän... "tarkoitan elämäsi suhteen?... Aiotko -elinijäksesi jäädä merimieheksi?" - -Piet Boje kohautti olkapäitään; "Kunpa vielä olisi ajat niinkuin -ennen", sanoi hän, "jolloin laiva, jota kuletti, oli oma, tai ainakin -osa siitä". - -"Niin", arveli Pe Ontjes, "kunpa olisikin!... Mutta nyt on juttu hieman -kiero... On virkamies, ja virkamies merellä. Niinkauan kun on mies -nuori, käy se vielä, mutta sitte!" - -"Niin", sanoi Piet Boje syvissä ajatuksissa, ja silloin... siinä kun -hän siten ikäänkuin käsillään koetti tunnustella tulevaisuuttaan, -näki hän, epäselvissä ja häilyvissä piirteissä kyllä, elämäntiensä -edessään, ikäänkuin näkee sataman suun aamu-usvassa. "Minun mieltäni -on, siitä päivästä kun olen merelle tullut, enemmän kiinnittänyt laiva -itse, kuin matka. Sen rakenne, se, kuinka se lepää meressä ja liitää -purjeet leveänään, ovat aina vahvasti kiinnittäneet huomiotani. Ja -sitte ukko siellä Klaralla, hän sai minut viehättymään asiaan vielä -enemmän. Enpä tiedä... kun ihminen lapsuudestaan asti on kiinnittänyt -kaiken huomionsa ja rakkautensa yhteen asiaan ja lopulta ymmärtää sen -asian paremmin kuin toiset: niin pitääpä häntä silloin voida johonkin -käyttää, niin, pitää olla hänellä arvoa alallaan... Niinpä siis... tämä -on minun ajatukseni asiasta, ja enempää en tiedä". - -Perämies Lau nyökäytti useampaan kertaan verkkaan päätään. "Tuotapa -sietää kuulla", virkkoi hän sitte... nyökäytti vielä kerran päätään, -ja vetäisi kerran kädellään läpi ilman. "Se on kaikki paikalleen -sanottu... Nenä pystyyn vaan ja silmät teräviksi... sitten sen pitää -luistaa... Päällysmieheksi jollekin laivaveistämölle... tai jotain -sensuuntaista. Aina eteenpäin vaan!" - -"Entä, mitä suunnitelmia sinulla on?" kysyt Piet kohteliaasti. - -"Minulla?... Niin! Sanon sinulle... sinä et tietysti puhu siitä -toisille... aion vielä kolme neljä vuotta palvella Goodefroolla; sitte -aion yrittää, luonnistaisiko saada jalansijaa mailla". - -"Hampurissa?" - -"Hilligenleissä." - -"Niinkö!" sanoi Piet kummastuneena. "Hilligenleissäkö?" - -"Niin, isäukollani on siellä eräs suunnitelma, ja toteuttelee sitä -jo paraikaa. Pientä viljakauppaa, ymmärrätkö, maissia ja ohraa -jahdeilla Hampurista. Hilligenleissä itsessään ei ole suuriakaan -tehtävissä; kaikki on nukuksissa siellä, mutta seutu ympärillä kelpaa. -Maalaiset!... Muuten... en aio tällä kertaa käydä Hilligenleissä. -Käväisethän vanhempaini luona ja viet heille terveiseni. Voit tervehtiä -äitiäsikin ja siskojasi minulta." - -"Luulin", sanoi Piet, "että aioit tulla yhdessä Hilligenleihin ja -siellä vähin katsastaa, mitä olisi tehtävissä Kai Jansin hyväksi". - -"Sitä asiata olen paljon ajatellut, usko se," sanoi Pe Ontjes. "Mutta -en ole päässyt asiassa sen viisaammaksi, kuin että olen kirjoittanut -pitkän kirjeen Wedderkop ukolle. Tunnethan hänet... ainoa mies siellä, -joka näkee hieman nenäänsä pitemmälle. Käväiseppäs sinäkin puolestasi -ukon pakeilla, sano hänelle, että Kai Jans on kelpo poika, semmoinen ja -semmoinen, sinähän tunnet hänet yhtähyvin kuin minä... merimieheksi ei -juuri sopiva, joll'ei ottaisikaan huomioonsa hänen kelvotonta kättään. -Ell'ei hän keksi muutakaan, voi hän toimittaa hänet vaikka jonnekin -konttooriin Hampurissa". - - * * * * * - -Kun seuraavana päivänä aurinko laski, olivat tuon pienen -huippupäättyisen rakennuksen asujamet siellä kastanjojen varjossa -juuri istuutumassa illallispöytään. Äiti istui vielä koneensa ääressä, -mutta Heinke ja Hett kopistelivat jo kärsimättöminä lautasiaan. -Silloin kuului kadulta reippaita askeleita... reippaat, vähän hätäiset -askeleet... ne viivähtivät hiukan ikkunan kohdalla. - -Heidän taukosi hetkeksi hengityksensä. - -Kuinka ilo sykähti heissä! Eipäs... kuinka se sykähtikään! - -Kuinka äiti häntä hyväili ja silitteli! - -Kun Heinke ja Hett näkivät sen, alkoivat he ääneen itkeä; sillä he -eivät olleet vielä ikinä nähneet, että joku silitteli täysikasvuista -ihmistä. - -Ja nytkös alettiin ihmetellä!... "Kuinka pitkäksi sinä olet tullut!"... -"Ei pitkäksi, äiti, vaan hartiakkaaksi hän on kasvanut..." "Tyttöseni, -Anna, mikä komea tyttö sinusta on tullut!"... "Minä olen yhtä pitkä -kuin sinä", sanoi Anna... "Minäkin olen melkein yhtä pitkä", sanoi -Heinke, "ja olen vasta kahdentoista"... "Lopulta olen minä siis -lyhyin kaikista", nauroi Piet. "Mutta kuka on tuhmin?"... "O", arveli -Heinke, "se kyllä nähdään; emme olla mekään niin päistikkaa maailmaan -tulleet!"... Sitte antoi Piet silmäinsä vaeltaa tuossa kookkaassa -valkeahiuksisessa seurassa, ja näki ympärillään paljastaan ylpeitä -harmaita silmiä, ja oli iloinen. - -Ja nytkös alkoi sadella kysymyksiä. Kolmesataa markkaa laski hän -pöydälle... "Kahdella sadalla markalla on äiti jo lyhentänyt velkaa", -sanoi Heinke, "äiti tekee työtä liika ahkerasti..." - -Piet istuutui koneen ääreen, ja antoi näyttää itselleen, kuinka sillä -työskennellään, ja torui äitiä. Tämä seisoi silmät ilosta kosteina -hänen vierellään. - -"Ja millainen oli Lau kohtaasi?" kysyivät he. - -Hän kiitteli Lauta... "Hieman ylpeä... no... sitähän mekin ollaan. -Mutta kelpo mies ja tunnollinen!... Minulla on terveiset teille, -sinullekin, Anna". Tämä viskeli niskojaan eikä virkannut sanaakaan. - -Heinke seisoi jo kauan, ja nuorilla punaisilla huulillaan paloi valmis -kysymys. "Kuule... olen lukenut kaikki kirjeet, mitkä Kai Jans on -kirjoittanut kotiin, ja olen aina lähettänyt terveiset hänelle ja hän -on lähettänyt takaisin. Tiedätkö siitä?" - -"Tiedän, tiedän... Hänen kätensä ei ole vieläkään terve." - -"Eikö vieläkään?... Äiti, saanko kohta lähteä sinne?" Hän lensi pyrynä -Satamakatua alas, juoksi Vallikujaa ylös ja astui sisään ja tapasi -tuon pitkän ruskean nuorukaisen sidottuine käsineen istumassa pöydän -ääressä; isä ja äiti istuivat hänen vierellään; kaikki kolme istuivat -he siinä hiljaisin alakuloisin kasvoin; hehän olivat nyt taaskin -yhtä pitkällä, kuin neljä vuotta sitten. Silloin jäi hän jäykästi ja -hämillään seisomaan oven suuhun, katseli häneen ja ajatteli: kuinka -laiha ja ruma hän on. Hän oli yhden ainoan kerran nähnyt hänet, neljä -vuotta sitten, kun hän lähti Pietin kanssa, ja luuli, että hän olisi -kaunis hieno poika. - -"Kas", sanoi Male Jans, ja kohotti hiukan päätään: "Tuossa on Heinke -Boje; hän pitää sinusta paljon". - -Tyttö astui kahdella askeleella pöydän luokse, ja tuli käsi -ojolla hänen luokseen: "Olen iloinen että olet tullut", sanoi hän -ystävällisesti. "Onko kätesi vielä kovin kipeä?"... - -Kai pudisti päätään: "Ei nyt enää", sanoi hän. Hän kurotti -ikkunalaudalle: "Kas tässä, olen tuonut sinulle pienen korin Samoalta". -Hän tiesi että Bojeiden kanssa piti menetellä varovasti ja lisäsi -nimenomaan: "Toin sen vartavasten sinulle". - -"Mutta sehän oli ystävällisesti sinulta", sanoi tyttö verkkaan ja -selvästi, katsellen onnellisena koria kädessään... "Mutta miksi sinä -nyt aiot?" sanoi hän. - -"Niin", vastasi Kai alakuloisena, "kun sen tietäisinkin!" ja etsi -epävarmasti vanhempainsa katsetta. - -"En ole vielä kertonut sinulle", sanoi äiti, "että Kassen Wedderkop on -käynyt noutamassa kirjeesi. Hän sanoi aikovansa lukea ne. Hän sanoi, -että Pe Ontjes on kirjoittanut hänelle. Ehkä tietää Wedderkop neuvoa -sinulle jotakin". - -Samassa aukeni ovi ja Kassen Wedderkop astui sisään. - -Hän oli ehdottomasti liika tukeva ja liika pitkäkin tähän matalaan -tupaan kaksine pienine ikkunoineen. Kun hän ähkyi ensin, ja ääni, joka -sitte seurasi, niin olivat ne molemmat aivan liika lujat näin pieneen -huoneeseen ja noille kolmelle noin huolestuneelle ja pelokkaalle -ihmiselle. - -"No, tuossahan hän onkin jo!" sanoi hän... "no, entä käsi?" Hän -tarttui häntä käsivarteen ja käänsi hänet heikkoa päivänvaloa kohden, -ja taaskin, kuten neljä vuotta sitte Heine Wulkin työhuoneessa, -miellyttivät häntä nuo kauniit, jaloilmeiset silmät, ja ylpeä, -leveä suu. "No, ja mitä kuuluu latinan kieliopille" sanoi hän, "ja -Caesarille? Ihmiset siellä Koreassa olivat niin kuuroja; siksi puhun -ehkä hieman liika lujaan... Lyhyesti... jos haluat, niin saat käydä -käsiksi kirjoihin. Vanha rehtori on kuollut, ja täällä on pari -kolme nuorempaa opettajaa, jotka ovat mielissään tämmöisestä hieman -oudommasta tapauksesta." Hän ähkäisi kovaan ja tavoitti kädellään -selkäänsä. "Mutta vaadin sinulta, että myöhemmin, kun olet kypsynyt -mieheksi, riemastut suureen aatteeseeni, siihen nimittäin, että kaikki -kansat Pohjanmeren rantamilla... ne ovat samaa heimoa kaikki, ja -tunnustavat samaa uskoa ja kaikilla niillä on leijona vaakunassaan... -liittyvät ikuiseen liittoon keskenään... ja vaikka kestäisi -viisikymmentä vuotta siihen, kunnes se voi tapahtua, ja vaikka sitä -ennen riehuisi suuret sodat, _uskoa_ pitää sinun sittenkin siihen." - -"Sen teeni" sanoi Kai, ja hänen laihat kasvonsa loistivat iloa ja -hyvyyttä. "Kaikkien kansojen pitää elää ikuisessa sovussa". - -Kun ensimmäinen ilo vähän oli ennättänyt tyyntyä, sanoi Thoms Jans -älykkäin, veitikkamaisesti hämillisin silmin, jommoiset hänen silmänsä -usein olivat, varsinkin silloin kun hän puhui jonkun niin sanotun -sivistyneen kanssa: "Niin",... sanoi hän, "paljon on hän nyt saanut -nähdä... nähnyt Amerikan... Afrikan... Kiinan... koko maapallon hän on -kiertänyt... mutta Hilligenleitä, pyhää maata, sitä ei hän ole löytänyt -missään". - -Kassen Wedderkop naurahti hämillään: "Niin",... sanoi hän... "missäpä -löytää se?" - -"Niin", sanoi Thoms Jans. "Missä löytää se!... _Minä_ luulen..." -ja silmänsä hymyilivät yhä vielä veitikkamaisen hämillisesti: -"minä luulen, ett'ei sitä vielä ole olemassakaan; se on jossakin -tulevaisuudessa vasta". - -Hän ajatteli työväenpuolueen tulevaisuusunelmia; hän arveli, että -niissä piilisi pyhä maa ja ajatteli: "Nyt tulee hänestä oppinut -mies, ja hän on auttava meitä tähän uuteen pyhään maahan." Hän ei -sentään tohtinut lausua koko ajatustaan, ei pojalleen, eikä tuolle -sivistyneelle miehelle tuossa. - -Kain pieni äiti sysäsi kylkeen häntä ja sanoi matalaan, salaa -välkähtelevin silmin: "Kuule Kai? Voitko sinä mennä merimiesmekossasi -kouluun?" - -Mutta Kai ei kuullut mitään siitä, mitä hänen ympärillään puhuttiin. -Hän seisoi ihmetyksestä huumauneena ja katseli uutta elintietänsä. Ja -näki itsensä kulkevan sitä: kulki ja kulki, ja joka tientaitteessa, ja -joka mäenkohoumalla ajatteli hän: "Nyt sen näen, pyhän maan! Kohta sen -näen!" - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - -Vuotta jälkeen kotiinpaluunsa oli täysmatruusi Kai Jans, kahdenkymmenen -vuoden vanha, oppilaana kimnaasissa, ja kantoi sinistä lakkia. Se ei -ollut mikään vähäpätöinen asia. - -Ajatelkaahan vaan Torril Torrilseniä, joka ikinä ei ottanut kirjaa -tai sanomalehteä käteensä, paitsi korkeintaan vanhan Drontheimilaisen -virsikirjansa, jossa etulehdellä oli Isä Jumalan kuva, tai Heine -Marquardia, joka väitti, että jos hän saisi olla käskijänä Saksassa, -niin sen sijaan että hän ahtaisi lapset kouluihin, työntäisi hän -koko Saksan nuorison joko etu- tai takakajuuttaan, aina kunkin -kunnollisuuden mukaan. Ja nyt taas oli ympärillään ihmisiä, jotka -voivat puhua puoli tuntia yhdestä ainoasta latinan kielisestä -lauseesta, ja opettajia, joista joku saattoi väittää, että vanha -Horatius oli ollut viisain ihmisistä, toinen taas näytti pitävän -Pythagoraan kultaista jakoa kaiken viisauden lähteenä. Tosiaankin, -maailma, jossa hän nyt oli ja liikkui, oli totta tosiaan toinen -maailma. Tosiaankin: vuotta sitten raikkaassa tuulessa aavalla, -rajattomalla merellä; nyt matalassa kummallisessa huoneessa, jossa oli -paljo kirjoja ja pienet ikkunat. - -Mutta suurin vaikeus oli siinä, että hänen vanha kiusansa, tuo joka -oli seurannut häntä lapsuudesta asti ja merivuosina, että se nyt -tässä oppineessa ja rikkiviisaassa seurassa aivan erikoisesti muuttui -kiusalloiseksi: tuo nimittäin, että hänen mielensä pohjalta toisinaan -puhkesi esiin jotain, jota hän piti tuiki tavallisena ja luonnollisena, -mutta joka aina herätti suurta hämmästystä ja ivailua toisissa. Jos -hän olisi hituisenkin aavistanut, että se, mitä hän aikoi sanoa, olisi -omituista, olisi hän vaiennut; mutta juuri sen voi hän huomata vasta -kummastelevista ja ilkkuvista kasvoista ympärillään. - -Oli esimerkiksi koulutanssiaiset, ja hän oli mielissään päästä -sinne; hän tanssi nimittäin mielellään. Tuolla tapaa noin hieman -merimiesmäisen leveästi hän tanssi. Mieluimmin tanssi hän Anna Bojen, -ikätoverinsa kanssa. He olivat nyt molemmat kahdenkymmenen. Hän jutteli -Annan kanssa Pietistä, joka oli merikoulussa, ja puhui vapaasti ja -avoimesti. Ja vaikka hän näin hänen kanssaan jutellessaan olisikin -sattunut sanomaan jotain omituista: Anna Boje ei antanut sen mennä -edemmäksi, sen hän tiesi. Bojet lukivat hänet nimittäin hiukan niinkuin -omaan joukkoonsa, eivätkä sietäneet, että naurettiin ihmiselle, joka -seisoi heitä lähellä. Mutta sen jälkeen tanssi hän erään yliopettajan -tyttären kanssa, ja hyvillään kun oli, antoi hän Ringerangin salin, -jossa he tanssivat, muuttua mielikuvituksessaan Hampurin satamaksi, -näytti tytölle rantalaiturin, jonka vierellä suuret mutaroomut -majailivat: kolme vanhaa pyyleää oluenjuojaa: ja purjelaivasatamassa -neljämastoiset fregatit: seitsemän vanhemmanpuolista tukevaa rouvaa; -ja pienet laiturilta laiturille liitävät höyrypurret: pari pientä -kielevää tohtorintytärtä. Tyttö kätki kasvonsa viuhkaansa ja nauroi. -"Ja nyt", sanoi Kai, "nyt oikaisemme poikki satamaan... Kas... tuossa -sivuutimme kivihiililaivan... kuinka musta se tyttö onkaan... kas, -jo tuossa liitää ohitsemme Anna Boje, ylväs Goodefroo... Ja nyt... -nyt laskemme ankkuriin!..." Tyttö sai vähitellen levitetyksi läsnä -olijoille, mitä Kai Jans oli puhunut, ja siitäkös jupakka syntyi. Hänen -toverinsa ilkkuivat kovasti häntä; sanoivat: "Sinähän et tavallisesti -saa ääntäkään kurkustasi, ja nyt olet yht'äkkiä laulanut kokonaisen -laulun." Mutaroomut ja fregatit sanoivat, että kaikesta näki että hän -oli työmiehen poika vaan, ja ettei hän ikinä elämässään voi vapautua -merimiestavoista. Rehtori kutsui hänet syrjään, ja kehoitti häntä -olemaan varovaisempi. Tämä kaikki tuntui hänestä hyvin tuskalliselta, -ja hän päätti lujasti olla enää aukaisematta suutaankaan, ell'ei ollut -ihan välttämätöntä. - -Niinpä päätti hän lujasti ja kivenkovaan olla varuillaan. Mutta niin -suoria ja luottavia kuin hänen laatuisensa ihmiset aina ovat, unohtavat -he aina tuommoisen keinotekoisen varovaisuuden, ja tulee aina hetki, -jolloin sielu, kukkurallaan ja tuskauneena omaa runsauttaan, tulvii -laitojensa ylitse. Silloin näyttäytyy kaikki salainen ihanuus, joka -kaihtivissa neitsyeellisissä unissa odottaa kypsyytensä hetkeä, -armaassa epäkypsyydessään ja avuttomuudessaan. - -Siellä oli yläluokalla eräs Jakob Sühl, joka ruumiltaan ja -hengeltään oli kaunein ja ylväin heistä kaikista. Sittemmin, kun -hän tuli ylioppilaaksi, valtasi hänet semmoinen vastustamaton halu -viiniin ja naisiin, että hän nuoruutensa kukoistuksessa vielä -kurjana ja toivottomana joutui hautaan. Tämä huomasi kirkkaassa -kauneudenjanoisessa sielussaan, että Kai Jansin silmien syvyydessä, -ikäänkuin hämärällä valtaistuimella, istui valoisa kauneus, ja etsi -hänen seuraansa ja voitti hänen luottamuksensa. Noilla kolmella -portaalla, jotka ovat jalkapolulla, joka vie ylös kukkulalle, ja tuolla -pajupensaiden reunustamalla tiellä, joka kulkee vallin harjaa -- näkee -sieltä kauas yli maiden ja merien -- on Kai Jans antanut välkkyä monta -kaunista mielenkangastusta. Oi, miten ne välkkyivätkään! Oi, miten ne -kangastelivatkaan toistensa takana, kun todellisuuden pimeys riensi ne -nielemään syliinsä. - -"Mitä arvelet... Uskotko siihen, mitä hän puhuu Ranskan -vallankumouksesta? Eikö se ollut oikea ja hyvä? Jos voimaton ja -veltto hallitus sallii, että kansan ylle kasvaa hallitseva luokka -kuin jäykkä rusto, niin ett'ei se enää voi liikkua ja saada ilmaa -keuhkoihinsa: silloin murskaa kansa jonakin päivänä, kun se kamppailee -hengittääkseen, tuon kuolleen, luuttuneen ruston ympäriltään. Järkevä -hallitus huolehtii siitä, että kaikissa kerroksissa on liikettä -ja väreilyä, että kaikkialla on toivoa ja elämää. Alkuperäisin -valtioviisaus käskee siihen. - -"Ylipäätään, kuule, ei pidä uskoa siihen, mitä opettajat puhuvat. -Jokaista väitettä, joka astuu ihmisen ratkaistavaksi, olkoon että se -olisi itse raamatussa, niin, vaikkapa se olisi itsensä Vapahtajan sana, -pitää tarkastaa keksijän silmillä, niillä silmillä, jotka oli Adamilla, -kun astuivat hänen huomioonsa aina uudet ja uudet luonnon muodot. -Äskettäin löi opettaja taaskin eteemme tuommoisen painavan väitteen. -Hän sanoi, että aina on oleva ja aina täytyy olla sotia. Kuinka saattaa -ihminen sanoa; aina, aina? Mitä tiedämme me ainaisuudesta? Sen sanan -on hän saanut vanhalta Moltkelta ja ottanut sen vastaan lähemmin -tarkastamatta ja me olemme saaneet sen häneltä, ja annamme sen sitte -aikanamme taaskin, sen paremmin sitä tarkastamatta mennä edelleen -toisille. Mitä liikuttaa minua Moltke, ja hänen mielipiteensä? Mitä -liikuttaa minua, mitä keisari tai paavi tai sanomalehdet arvelevat ja -luulevat siitä tai tästä asiasta? Se ken kuuntelee toisten ihmisten -mielipiteitä, hän on aina epä-itsenäinen ja alentaa itsensä toisen -luokan ihmiseksi. Elämä on liika vaaranalainen, edesvastuullinen ja -vakava asia, jotta siitä voisi selviytyä juosta könkyttämällä toisten -ihmisten jälissä. - -"Olitko äskettäin saapuvilla, kun olin unohtanut kotiin -Uuden-testamenttini ja Fritz Petersen antoi minulle omansa? Hän antoi -sen minulle, ja sanoi kasvot hullunkurisen vakavina: 'Tämä on minun -vereni, joka teidän edestänne vuodatettu on'. Katsahdin häneen; ja -näin, että hänen kasvonsa olivat kauniit ja vakavat, ja ihmettelin, -että sellainen ihminen saattoi tehdä sellaista pilkkaa. Jos tapaat -hienon kauniin tytön, ethän toki tartu häneen, ja työnnä häntä -katuojaan? Ja jos kohtaat uljaan miehen, tunnethan kunnioitusta häntä -kohtaan? Mutta tiedätkö, mistä tuo tulee? Se tulee siitä, että kirkko -ei esitä Vapahtajaa ihmisenä, vaan kultaisena pyhimyksen kuvana, -kuollein elottomin silmin. Vanha, kuollut epäjumalan kuva, sen voin -viskata katuojaan. Pois käsistä joutava! Fritz Petersen ei voisi ikinä -puhua pilkalla Fredrik Suuresta, tai Bismarckista tai hienosta hyvästä -tytöstä. Semmoista pilkkaa hän ei saisi huuliltaan lähtemään. Mutta -Vapahtajasta hän saattaa puhua pilkalla." - -Saksankielenopettaja oli älykäs tunnollinen mies: hän antoi -kirjoitustehtäväksi aineen: Ken ei edisty, hän menee taaksepäin... -Muutaman päivän kuluttua annettiin aineet takaisin, ja sattui silloin, -ett'ei hän puhunut sanaakaan Kai Jans'in aineen johdosta, sen alle -oli kirjoitettu: "Aine on hyvä." Kai Jans vainui tuon lyhyen lauseen -takana jotain epäiltävää ja kysyi asiasta opettajalta. Tämä sanoi: -"Niin, koska haluatte tietää: aine oli hyvä; mutta se ei ollut -teidän kirjoittamanne. Siinä oli ajatuksia, joita voi lausua vain -viiskymmenvuotias mies..." Kai Jans kalpeni ja istui alas, eikä -tietänyt, mitä hänen piti tehdä asiassa. Mutta tunnin lopulla nousi -yht'äkkiä Jakob Sühl ylös ja sanoi: "Sallitteko, että sanon jotain... -Olen vakuutettu, että kaikki pidämme mahdollisena, että Kai Jansilla -luonnostaan on ajatuksia ja näkemyksiä, joihin toiset ihmiset voivat -päästä vasta elämänkokemuksen kautta." Opettaja katsahti hämmästyneenä -puhujaan, vaipui hetkeksi mietteisiin ja sanoi sitte vilpittömästi: -"Siinä tapauksessa peruutan sanani..." Hän ei sentään ollut itsessään -vakuutettu ja jäi kylmäksi Kai Jansille. - -Jakob Sühl oli luvannut, ett'ei hän puhu kenellekään heidän -keskusteluistaan vallin harjalla; eräänä kevytmielisenä hetkenä johtui -hän sentään kertomaan niistä. Kai sai taaskin kuulla pistoksia, ja -kestää ivallisia katseita; muutamat opettajatkin ivailivat häntä. - -Senjälkeen kävi hän taas varovaisemmaksi. Hän puhui tovereilleen vain -siitä, mikä koski koulutunteja ja asioista, joita näki ympärillään. -Sisällisesti luikerteli hänen sielunsa ihmetyksellä ja tuskalla -kaikkien omituisten ihmismietteiden ja mielipiteiden lomitse, silmänsä -semmoisina Adamin silminä, jommoisista hän oli puhunut Jakob Sühlille. -Oi, että kaikki nuo ylväät, ja yksinäiset, jotka kamppailevat ja -taistelevat vaikeissa, työläissä mietiskelyissään ja muodottomissa, -jylhän suurekkaissa nuoruusmielikuvitelmissaan, että he tapaisivat -jonkun, joka kehoittavana ja rohkaisevana ja huolehtivana kävisi heidän -rinnallaan. Mutta vaikkapa he löytäisivätkin semmoisen, niin he eivät -kuuntelisi häntä. He eivät kuuntele nuoruudessaan, eivät Vapahtajaa, -eivät Goetheä. He tahtovat ja heidän pitää aivan yksin ja omin voimin -samota sen kaamean ihanan, punervanruskean taikametsän läpi, jonka -kautta yksin voi päästä perille pyhään maahan. - -Mutta jos Kai Jans olikin salaisimmassaan ja syvimmässään ilman -johtajaa ja johtoa, koska hän ei tahtonut ketään johdattajakseen: niin -kaikellaisessa elämänkokemuksessa ja elämänviisaudessa oli hänellä hyvä -opetus. Oi, mitkä opettajat hänellä olivatkaan! Ja kuinka oppikaan hän -tuntemaan kirjavaa ihmiselämää ja ihmeellistä ihmis-sydäntä! - -Joka iltapäivä, suoraan koulusta, meni hän suoraa päätä Kassen -Wedderkopin luo, ja istuutui häntä vastapäätä päivällispöytään. Ja -aterian aikana ja sen jälkeen sanomalehteä lukiessaan kertoili Kassen -Wedderkop kovasti ähkyen, ja korealaisella äänellään kaikesta, mitä -maailmassa tapahtui; eikä hän kertonut sitä "keltanokalle", tai -"tuhmalla pojannulikalle", vaan nuorelle, järkevälle ystävälleen; eikä -kertonut sitä siihen sävyyn, ikäänkuin: "Siten on sen asian laita, -ja kaikki muu on hölynpölyä", vaan näinikään: "Sen ja sen huomasin, -kun olin Berlinissä siinä ja siinä toimessa..." tai "Ollessani -Hongkongissa konttooriapulaisena, tutustuin erääseen mieheen..." tai: -"Ollessani Itä-Aasiassa tein sen havainnon, että me saksalaiset... no, -niistä ajoista lienevät jo asiat sentään muuttuneetkin..." tai: "Minä -kävin Lontoossa ollessani joka sunnuntai aina jossakin kirkossa, ja -havaitsin silloin..." tai: "Kuulehan vaan, Kai, mitkä määrät lihaa ja -viljaa kuletetaan Chicagon kautta ulos maailmanmarkkinoille..." tai: -"Jaapanilaiset uskovat... muuten haluaisin mielelläni tietää, mitä -tuommoinen älykäs jaapanilainen tuuminee meidän kirkkomme opista; -luehan tämä kirjoitus esimerkiksi Times'issä jaapanilaisten uskonnosta. -Minusta tuntuu, kuin olisi mies oikeassa..." "Mikäpä onni muuten, että -osaat englannin kieltä! Ja että olet neljä vuotta saanut käyskellä -laivan kannella. Ell'et olekkaan löytänyt Hilligenleitäsi, pyhää -maatasi, houkkio, niin voi nyt ainakin vaihtaa järkevän sanan kanssasi." - -Olipa hänellä opettajat!... Mitenkä yksityisen ihmisen elämässä on -tyvenensä ja myrskysäänsä, sen oppi hän näkemään. Sillä hän oli -matalikkotyöntekijä Thoms Jansin poika, ja asui pitkässä rivissä -Hilligenlein rantavallin vierellä. - -Näinä vuosina alkoi elämä käydä rauhallisemmaksi ja hieman -huolettomammaksi pitkän rivin päätyhuoneen asujamille. Molemmat -vanhemmat sisaret muuttivat miestensä kanssa Amerikaan, ja nuorempi -meni naimisiin erään kelpo käsityöläisen kanssa. Nuorin, vaatimaton -ja vilpitön tyttö meni oppiin erään kunnollisen, eteenpäin pyrkivän -läkkiseppämestarin luo. Thoms Jans, jonka nyt enää tarvitsi huolehtia -ainoastaan itsensä ja vaimonsa puolesta, ja joka näki, että hänen -poikansa sai antautua opintielle, ja opiskeli, niin että pää höyrysi, -sai älykkäille, vanhentuneille kasvoilleen rauhallisen, toisinaan ihan -hilpeänkin ilmeen. Työväen puolueen kokouksissa, -- työväenpuolue -oli nyt jo kasvanut niin suureksi, että se kokouksissaan täytti koko -Hans Reimersin avaran ravintolasalin, -- istui hän visusti nurkassa -ja kuunteli; toisinaan sai hänkin letkauksen; mutta hän ei virkannut -sanaakaan. Oli silloin liikkeen kiehuivin aika, aika, jolloin he kaikki -nauroivat, kun vaan mainittiin kin sana uskonto. Kun hän tuli kotiinsa, -otti hän eteensä raamatun ja etsi siinä ne kohdat, joissa puhutaan -tulevista onnellisista maailmanajoista, ja iloitsi siitä, ja uskoi -siihen. Poikansa kanssa hän ei puhunut näistä asioista. - -Mutta sensijaan puhui hän hänen kanssaan paljon ihmiskohtaloista. -Illallisen jälkeen, tai sunnuntai-iltapäivinä, kun oli juotu kahvia, -nojautui hän ajatuksissaan takakenoon tuolillaan, ja alkoi tapansa -mukaan hiljaa rummuttaa sormillaan ikkunalautaan; ja ikäänkuin -vaikuttaisi tuo yksitoikkoinen säestely häneen, alkoi hän hiljalleen -kertoa jostakin ihmisestä, jonka hän joskus elämässään oli kohdannut, -kertoi hänen esivanhemmistaan ja vanhemmistaan, hänen luonteestaan, -ja kuinka hänen luonteensa oli muuttunut, ja mitkä tapaukset olivat -vaikuttaneet hänen elämäänsä, ja mikähän lie ollut senkin ihmiskohtalon -tarkoitus. Siinä avautui Kai Jansille moni ihmiskohtalo, ja kuuli hän -monta rauhallista, kokemukseen perustauvaa elämän viisauden sanaa ja -kuunteli hän niitä hiljaisella mielenkiinnolla. - -Male Jans oli siitä päivästä, kun hänen poikansa lähti merille -ja sittemmin, kun hän palasi raajarikkona takaisin, kutistunut -ikäänkuin pienemmäksi. Nyt oli hän pieni, laiha, siro mummo, ja -tuntui vallan uskomattomalta, että hänellä oli niin suuri poika. -Hän oli hyvin ylpeä viisaasta, mietiskeliäästä ja veitikkamaisesta -miehestään, ja hiljaisesta vakavasta pojastaan, ja oli nyt melkein jo -tyytyväinen hänen kasvoihinsakin. Hän oli aina, tyttöajoiltaan asti, -sunnuntai-iltapäivisin lukenut Itzehoen sanomain romaaniliitteitä, -jotka kertoivat ihmeellisen ylhäisistä lordeista ja lady'ista, jotka -teitittelivät toisiaan vielä naimisissakin ollessaan, ja joilla oli -lapsia, joilla oli korkeat otsat ja ihmeellisen jalomuotoiset nenät -ja silmät. Silloin oli hän usein salaa vilkaissut omaan poikaansa, ja -huomannut, että hänen otsansa oli liika matala, hänen nenänsä liika -leveä ja silmänsä liika pienet. Mutta siitä asti, kun hän oli alkanut -käydä koulua, mukautui hän hänen ulkonäköönsäkin, ja iloitsi salaa, -että hänen kasvoissaan ilmeni jotakin niin voimakasta, ja että hän -oli niin suora ja solakkakasvuinen. Kun hän pääsi ylimmälle luokalle, -viettivät vanhemmat juuri hopeahäitään. Silloin osti Thoms Jans ensi -kertaa heidän avioliittonsa aikana vaimolleen valmiin puvun. Hän osti -sen omin neuvoin Eteläkadulla ja maksoi selvässä rahassa. Nyt istui -äiti, sunnuntai-iltapäivinä, sillaikaa kun isä ja poika puhuivat -todellisista ja vakavista ihmiskohtaloista, tässä samassa puvussa heitä -vastapäätä pöydän ääressä toisen ikkunan luona ja luki lordeistaan ja -ladyistään. - -Oli hänellä vielä toisiakin auttajia. Hei, olipa hänellä neuvojia -elämässä! - -Toisinaan, kun hän tuli siniseksi kalkitusta kammaristaan, jossa -hänen vuoteensa ja kirjapöytänsä seisoivat, mustevan kyökin lävitse -asuintupaan, tapasi hän siellä äidin luona Stiena Dusenschönin. Äiti -oli älykäs ja ylpeä, ja tiesi kuinka kevytmielinen ja sekainen eukko -oli; mutta hän teki pientä ystävällistä pilaa hänestä, ja sääli häntä. -Stiena Dusenchön valitti Rieke Thomsenista, etteivät he ollenkaan -voineet sopia keskenään -- he, hän ja Rieke joivat sentään joka päivä -ainakin seitsemän kuppia kahvia yhdessä -- ja että Tjark... oi, -Tjark!... Hän tosin ei koskaan tullut tervehtimään Hilligenleihin; ei -sallinut sitäkään, että hän kävisi hänen luonaan Hampurissa; mutta -hän kirjoitti silloin tällöin, ja oli jouluksi lähettänyt hänelle -hiukan rahaa, ja kauniin mustan puolisilkkisen röijyn, ja oli samalla -kirjoittanut, ett'ei hänen tarvitsisi koko elinaikaansa kutoa vierasten -ihmisten sukkia; hän kyllä toimittaa niin, että hänestäkin jotain -tulee maailmassa. Hän on nyt jo johtajana eräässä konttoorissa; ja -on hänen käskettävinään viisi henkilöä... Oi, Tjark! Hän on vielä -pääsevä pitkälle... Siten kertoili mummo ja sukankudin kilahteli, ja -myssynnauhat ja päällystakin ripustimet heilahtelivat jonkun etäisen -ihanan soiton mukaan. - -Toisinaan, kun hän oli matkalla vallille hengittämään hiukan meri-ilmaa -ja yhdellä loikkauksella hypähti piha-aitauksen yli, aukaisi Rieke -Thomsen ikkunan ja puheli yhtä ja toista ja sanoi: "No, Lau-ukkohan -on ostanut jo toisen jahdin itselleen, ja kulettaa todellakin maissia -ja ohraa Hampurista tänne ja myy talonpojille; ja Pe Ontjes kai -aikonee jättää koko perämiesammattinsa, ja sitte aikovat he laajentaa -liikettään. Syntyy siitäkin liike: isäukko osaa tuskin kirjoittaa ja Pe -Ontjes on juro kankea mies... Oletko jo kuullut, mitä Stiena Dusenschön -kaikkialla kertoo, että hänen Tjarkkinsa käskettävinä on kaksikymmentä -kirjuria? Lorua! Hänestä ei tule mitään; sen olen jo aikaa sanonut. -Ainoa joka uskoo häneen, on Jan Friech Buhmann... Oletko muuten neljään -viikkoon kuullut ainoatakaan vasaran heläystä pajasta, tai nähnyt -ainoankaan kipunan sinkoavan savutorvesta? Hän istua kyköttää päivät -pitkät virran rannalla, yllään avara nahkaesiliinansa, ja säikäyttää -sillä, kun se paukahtelee ja napahtelee, kaikki kalat pois... Sanohan -äidillesi, että hän pian käy tervehtimässä minua; olen köyhä, vanha, -kaikkien hylkäämä nainen. Kas, tuossa tulee Triena Söht. Sillä on -aina kuormallinen juoruja mukanaan. Näetkö hänet? Hänellä on lyhyt -piipunnysä povellaan; tupakan pitää minun tarjoa." - -"No niin..." virkkoi Kai, "ja nyt käväisen minä hiukan vallilla". - -"Ah", jatkoi mummo, "sinä luet ja luet, mutta äläpä luule, että enää -voit korvata niitä neljää vuotta, jotka vetelehdit merillä. Vanhempasi -odottavat sinusta liika paljon. Saat olla hyvilläsi, kun vaan suoriut -kimnaasistakin. Olen aina sen sanonut." - -Toisinaan, kun hän iltapäivisin palasi koulusta, tuli hän -kastanjakäytävää. Ja jos hän silloin näki Annan vaalean pään läpi -ikkunan, meni hän sisään, ja tervehti äitiä koneen ääressä, ja -istuutui vastapäätä Annaa ja leikki hänen saksillaan ja neuloillaan -ja puheli mielevästi ja miehekkäästi ja katseli häntä. Tyttö vastasi -tyyneesti ja katseli kirkkaine kauniine silmineen rauhallisesti häneen -ja katsahti toisinaan ikkunasta, ikäänkuin etsisi hän jotain, tai -odottaisi hän, että jotakin menisi ohitse, joka miellyttäisi häntä. -Siitä asti, kun hän oli täyttänyt kahdenkymmenen, oli hänessä herännyt -salainen ihmettely ja levottomuus, kun ei kukaan tullut ja pyytänyt -hänen rakkauttaan. Ja tämä levottomuus kasvoi ja kasvoi. Kai ei sitä -huomannut, hän luuli, että hän oli sitä, mitä hän näytti: sulaa rauhaa -ja suloista tyyneyttä. Hän ei huomannut sitäkään, että pieni Heinke, -joka istui sohvapöydän ääressä koulukirjojensa parissa, usein kohotti -päätään ja kiinnitti kirkkaat harmaat lapsensilmänsä liikahtamattomasti -häneen, niin että hänen katseensa oli kuin päämäärästään selvän -muuttolinnun suora lento. - -Kun hän oli ylimmällä luokalla, perusti hän seuran, jolle he -antoivat nimeksi "Totuus". Hän oli vanhin ja kypsin, ja oli pian -johtajana. He käsittelivät tietysti vaikeimpia asioita maailmassa, -niitä, joita heidän iässään vielä oli vähimmän kypsä ratkaisemaan: -uskontoa, valtiotaitoa, ihmisluonteita. He käsittelivät asioita -levottoman innokkaasti ja noin ikäänkuin vähän yläpuolelta, tuomareina -ja äärimmäisyysmiehinä. Toisinaan tosin, kun olivat lausuneet -arvostelunsa, alkoi heidän omatuntonsa soimata heitä, he kun sentään -olivat syvämielisiä ja kelpo poikia. Varsinkin Kai Jansia vaivasi -se usein. Hän lausui silloin epäilynsä, ja alkoi uudestaan, ja nyt -suuremmalla kunnioituksella, tarkastella ja punnita asiaa. Mutta -kieltää ei voi, että hän tänä viimeisenä kouluvuotenaan sentään kävi -vähän ylpeäksi. Hän unohti nyt kuitenkin sen, minkä hän sentään neljä -vuotta sitten oli niin selvästi käsittänyt: että Torril Torrilsen -suurine tervaisine käsineen, joka ei osannut kirjoittaa, ja joka ei -lukenut muuta kuin Drontheimiläistä virsikirjaansa ja raamattua, oli -paljoa viisaampi ja jalompi ihminen, kuin moni hänen opettajistaan. -Sen unohti hän kokonaan. Tiede ja hänen omat lahjansa tekivät hänet -kopeaksi. Sangen usein kajahti hänen äänensä seuran kokouksissa -kirkkaana ja kaikuvana, ikäänkuin voitontorvi: 'Katsokaas, tuossa -olen saavuttanut Hilligenlein, pyhän maan!... Katsokaas... minä, Kai -Jans! minä ymmärrän maailman!' Ja silmissään oli ilme ikäänkuin: 'O... -saattepa nähdä vielä, mitä Kai Jansista tulee!' Ja äidilleen sanoi -hän, näyttäen perin järkevältä: "En pidä siitä ollenkaan, että isä -käy niissä työväenkokouksissa. Ja mitä tarkoittaa hän sillä raamatun -lukemisellaan, äiti? Voidakseen ymmärtää raamattua, siihen tarvitaan -syvää tieteellistä tutkimusta: on vallan joutavaa hänen sitä yrittää". -Male Jans vaikeni ja purasi huuleensa; hän oli perin hämmästynyt. -Mutta sitte sanoi hän odottamattoman varmasti, ja loi katseensa häneen -melkein tiukasti: "Kuule, siihen älä koske, sen sanon! Siinä jätä hänet -rauhaan!" - -Tämä ylpeys kesti sentään vaan yhden vuoden... Kun tuli kevät, kävi -hän mietiskeliääksi. Hänen henkensä ikäänkuin veti tutkaimensa -takaisin, ja muuttui lempeämmäksi, lauhkeammaksi ja rauhallisemmaksi. -Hän alkoi tähystellä, silmät loistavina ja uneksuvina, erotutkinnon -ohi ylioppilasaikoja kohti. Ikä vaikutti myöskin puolestaan, hän oli -nyt jo yli kahdenkymmenen kahden. Lyhyesti... hänessä tapahtui hiljaa -sisällinen käänne... hän ei huomannut sitä itsekään... Ylioppilas?... -Saada olla vapaa?... Asua oudossa kaupungissa!... Elää... Elää!... -Mitä kaikesta ajattelemisesta ja mietiskelemisestä! Katsohan! -Kuinka kauniisti ja pehmyesti astelee Anna Boje! Lyhyesti: kun tuli -vappuilta, seisoi hän tiellä hämärissä, antoi ihmisten mennä ohitsensa, -vapputulilleen... ja odotti kunnes Anna Boje tuli. - -Hän tuli käyden käsikoukkua Anna Martensin kanssa Freestedtistä, joka -näihin aikoihin asui Bojeilla, ja oli neulousopissa Hilligenleissä. -Hän oli kaunis tyttö, tummempi ja tukevampi kuin Anna Boje, ja yhtä -pitkä. Hän oli ahkera koko päivän, ompeli ja ompeli ja nauroi kaiken -aikaa: hän nauroi usein niin, että hän nauroi sekä itsensä että kaikki -toisetkin, jotka työskentelivät saman pöydän ääressä, kiiriskelemään -naurusta, ja siten saattoi hän nauraa ihan ilman syyttä. Mutta iltasin -muuttui hän vakavaksi ja sanoi Annalle: 'Käväsen vielä ylhäällä -vallilla, ja katselen yli lahden, voisinko taikoa hänet, niin että -hän tulee vielä tänä iltana tänne minua katsomaan". Ja toisinaan se -onnistuikin. Hän tuli ja kertoi: hän oli jo ollut vuoteellaan; mutta -tuhat tulimmaista... hänen oli pitänyt ylös vaan... ulos ratsaille... -ympäri lahden. Ja nyt seisoi hän hänen luonaan omenapuun alla Anna -Bojen ikkunan edessä ja Anna Boje kuuli, kuinka he kuiskailivat ja -suutelivat... Anna Martensista tuli sittemmin onnellinen vaimo. Ja -taikoi miehensä koko elämänsä ajaksi. - -"Näetkös?" sanoi hän, "tuolla varjossa puun alla? Siellä seisoo Kai -Jans, hän lähtee kanssasi... minä palaan takaisin..." Hänen teki taas -mielensä yrittää, onnistuisiko hänen taikoa. - -Silloin lähtivät nämä kaksi kahden ylös noita kolmia portaita. Kai -asteli hänen rinnallaan, toisinaan, kun polku kävi kapeammaksi, jäi hän -hänen taakseen, ja neidon kaunis voimakas vartalo, joka epäselvästi -näkyi hämärissä, sytytti hänen mielensä. He puhelivat ainoastaan hiukan -keskenään. Mitä puheista? Hehän tahtoivat kumpikin kokea itse elämää. -Mutta nuorukainen nuoruudessaan ja viattomuudessaan oli niin epävarma, -ett'ei hän edes uskaltanut puhutella tyttöä vierellään. - -Kun he olivat tulleet vallin harjalle, katsahtivat he ympärilleen. -Näkee sieltä kauas joka taholle maiden ylitse. Laajalti ja lavealti, -koko puoliympyrässä ympärillä, leimusivat vappukokot. - -Tuolla, lounaista kohden, paloi Freestedtin kokko. Sitä oli Anna Boje -joskus itse ollut mukana laittamassa. Palavat turvemättäät soihtuina -olivat he menneet ja sytyttäneet sen ja tanssineet valkean ympärillä... -Tuolla kauempana pohjoista kohden marskeilla paloi Hemmen kokko. -Suuri musta rakennusryhmäkkö, joka häämötti valkean takana oli Hemmen -jykeä puinen kirkontorni. Sikäläinen pastori antoi itse joka vuosi -tervatynnyrin kokkoa varten ja rakensi ominkäsin kokon... Kaukana -tuolla lännessä, hieman sentään etelään päin, pilkoitti heikko valkea. -Sen oli sytyttänyt tuolla keskellä harmaata matalikkoa saarellaan -paimen, joka siellä asui yksin lampaittensa kanssa. Kuivatusta -meriruohosta ja haaksirikkouneista kirstun palasista kyhäsi hän -kokkonsa. Hänen koiransa seisoi älykkään näköisenä hänen rinnallaan; -mutta lampaat seisoivat etäämpänä hämärissä ja katselivat tuhmine -silmineen kyhähtelevään valkeaan. - -Ja ympäri Hilligenleitä... Montako kokkoa vappuiltoina Hilligenlein -ympärillä? Ne ovat palanneet jo tuhat vuotta... oi, kuka tietää, kuinka -paljon kauemminkin... kolme kokkoa kaupungin ympärillä. Lepää vappuyö -kuin hämärä vyö tuon vanhan kaupungin ympärillä, vyö, jossa säihkyy -kolme valkeata. - -Yksi niistä on Westereckiläisten ja leimuu ylhäällä vallin harjalla. -Yksissä toimin ovat ainekset siihen varastettu ja haalittu kokoon. He -eivät pidä minään syntinä varastaa vappukokkoa varten, eikä se mikään -synti olekkaan. Mikä ei ole naulattu kiinni, tai ripustettu ylös, tai -kasva maassa tai seiso siinä: se kuuluu pojille ja heidän kokolleen. -Se ei nyt enää ollut niin suuri -- kuin se oli kymmentä vuotta sitten, -jolloin Pe Ontjes Lau oli Westereck'in pääsankari. Silloin nuoleksivat -liekit taivasta ja enkeli-lapset saivat varoa jalkojaan. Mutta komea on -se sentään vieläkin. - -Toinen tuli leimuu tasaisella vapaalla peltotasangolla, jossa maa -seitsemän penikulman laveudelta on tasainen kuin pöytä, ja on tämä -tuli Nordereckiläisten. Pojat pohjoiskulmalla ovat epäsopuisia -keskenään, ovat kuin koirat, jotka eivät voi sietää toisiaan. Millaisen -vappukokon olisivat he muuten voineetkaan laittaa! Se on väkirikasta -voimakasta kansaa, ajatelkaahan: yksin Wittejä kuus' kappaletta, -Suhreja seitsemän, Hansen'ia yhdeksän, kaikki sen Hansenin jälkeläisiä, -joka vielä kuuskymmenvuotiaana, kun hän sattui hieman ylimieliselle -tuulelle, asettui seisomaan seinävierustalleen ja keikahutti -raattaanpyörän kattonsa ylitse. Mutta nyt, kun kaikki ovat epäsovussa, -kärsii vappukokko. Kahdesti on tapahtunut, että joku katkeroitunut, -joku yhteinen vihollinen on edellisenä yönä hiipinyt kokolle ja -sytyttänyt sen. Ja se paloi ja paloi loppuun, ja kaikki nukkuivat. -Siitä asti väijyy kokon luona vartioita, ja, ken lähenee, saa ilman -mitään edeltäkäyvää tutkintoa, niinpä, ilman että varovaisuudesta -otettaisiin huomioon hänen yhteiskunnallista asemaansakaan, ankarat -selkäsaunat. - -Kolmas tuli palaa sillä kukkulalla, jolla Anna Boje ja Kai -Jans, nuo samanikäiset, par'aikaa seisovat rinnatusten. Sillä -kukkulalla, heidän pakanuuden aikuisten esi-isäinsä haudoilla, palaa -katedraalikoululaisten kokko. Ammoisista ajoista on se palanut sillä, -ainoastaan kahdesti keskeytettynä. Toinen kerta tapahtui se, kun -viisisataa vuotta sitten tuomioherra kielsi koulupojilta kokon teon: -hän pelkäsi siinä oireita entisestä pakanuudesta. Eikä se pelko ollut -ihan aiheeton. Sillä Thode Witt Volkmersdorffista -- Volkmersdorff -on kylä kohta kukkulan tuolla puolen -- vanha järeä ja äreä ukko, -oli tullut, tuoden mukanaan hevosen pääkallon ja oli heittänyt sen -tuleen, ja sitte jäänyt tuijottamaan valkeaan, ikäänkuin tuijottaisi -hän vuostuhansien syvyyteen. Toinen kerta keskeytyi kokonpoltto, kun -neljäkymmentä vuotta sitten pormestari ja rehtori kielsivät sen; he -sanoivat, ett'ei se enää ollut ajanmukaista. Vappuko ajanmukaista!! -Maatkoot Herran nimessä levossa haudoissaan nuo narrit ja ajanmukaiset! - -Anna Boje jäi seisomaan vähän etäämmälle, ja katseli tuleen, joka -paloi ilmilieskassa. Kuin mustat hiidet hypiskelivät pienemmät -koulupojat liekin ympärillä. Vanhemmat ja suuremmat seisoivat taas -vähän syrjempänä ja valaisi valkea kauniisti heidän vakavia uneksuvia -kasvojaan, näki heidän joukossaan monta kaunista ryhdikästä poikaa. -Anna Boje seisoi taampana hämärissä ja antoi viileiden kirkkaiden -silmiensä kulkea nuorukaisesta nuorukaiseen ja taaskin liikkui -ajatuksissaan samaa, mitä hän jo vuoden aikaa niin usein oli ajatellut: -Kuinkahan saattaa olla siten, ettei yksikään mies koko Hilligenleissä -välitä minusta mitään? Ja jos joku välittäisi, olisinko minä valmis -hänelle? Eikä hän tietänyt yhtäkään semmoista. - -"Kuule", sanoi Kai Jans ääni vavahtelevana: "minä tahtoisin kysyä -sinulta, voitko..." - -"Mitä nyt?" kysyi tyttö ja katsahti tyyneen uteliaasti häneen. - -"Tahtoisin tietää", jatkoi hän ja hengitti kuuluvasti: "voitko pitää -minusta ollenkaan?" - -Tyttö vaikeni hetken, aivan hämmästyksissään. "Kuule", vastasi hän -sitte tyyneesti... "olet ollut aina ystävämme... Semmoisena pidän -sinusta..." - -"En minä sitä tarkoita", sanoi Kai... "Tiedätkö että luokkatoverini -Thedens on salakihloissa?... Kuulehan... Anna!... Olen levoton ihminen, -aina levoton ja onneton, enkä tiedä, mitä ja mihinkä minun pitää... -katso... jos sinä pitäisit minusta... sinä olet niin kaunis ja niin -puhdas... sinä saisit nähdä, kuinka rakas ja uskollinen olisin..." - -Silloin kohautti Anna Boje olkapäitään. "Sen tytön, jonka kanssa -Thedens on kihloissa, pitää olla toisenlaatuinen kuin minä olen", sanoi -hän selkeästi ja rauhallisesti. "Ei!" lisäsi hän ja pudisti päättävästi -kaunista vaaleata päätään: "Sitä minä en tee. Sinä olet liika nuori -minulle... Siitä ei ole mihinkään minulle... Ja sitte pitäisi kai -odottaa vielä viis' kahdeksan vuotta?... ei, sanon sinulle: ennen, -vaikka kuolemaan". - -Nuorukainen seisoi tuiki nolona: oli yht'äkkiä päivänselvää hänelle, -että hän oli hautonut vallan mahdottomia tuumia. "Vai siten!" sanoi -hän matalaan ja purasi huuleensa... "Onko sinulla joku toinen sitte, -vanhempi?" - -Tyttö sai kasvonsa ylpeiksi ja synkiksi: "Kuka minusta huolisi?" -sanoi hän. "Muutamat eivät seurustele kanssani, koska olen köyhän -opettajanlesken tytär, toiset taas sanovat, että olen ylpeä. Minä -en kuulu kenellekään. Ainoastaan Anna Martensille, jonka tunnen -lapsuudesta asti. Ja nuoret miehet sitte? Todellisia miehiähän on -täällä niin hiukan... Katsos... nuo jotka tulevat tuolla, ovatko ne -mitään miehiä?"... Sieltä tuli tietä pitkin kaksi opettajaa: toinen oli -ruumiillisesti raihnas, toinen äitinsä lellipoika. - -He seisoivat hetken vaieten rinnakkain. Sitte virkkoi tyttö -levollisesti: "Mene nyt ystäväsi luokse. Minä lähden kotiin." - -Silloin kiihkeni Kai: "Pidän sinusta niin paljon", sanoi hän kiivaan -katkerasti. "Lapsesta asti olen sinusta pitänyt! Ja minä olen toki -jotakin, ja minusta tulee jotakin, sen saat nähdä! Ja sinä työnnät -minut tuolla tapaa luotasi! - -"Minä en voi sitä muuttaa", sanoi Anna, ja kääntyi poispäin ja lähti -tietä alas. - - * * * * * - -Kai Jans kulki viikon päivät huulet yhteenrutistettuina ja silmät -synkeinä, niin että toiset kysyivät häneltä, oliko hän sairas. Ja -Jan Friech Buhmann tuli ulos kadulle ja sanoi: "Hammassärkyä vastaan -on paras keino polttaa hammas hienolla hehkuvalla naulalla, Kai." -Hän päätti olla enää ikinä astumatta tuohon taloon kastanjakäytävän -vierellä. - -Mutta eräänä päivänä, kun hän kahteen viikkoon ei ollut näyttäynyt -siellä, tuli pitkä Heinke häntä vastaan kadulla ja sanoi aralla -armaalla tavallaan: "Kuule Kai, olen saanut semmoisen niin ilkeän -aineen kirjoittaakseni, sinun pitää auttaa minua siinä." Se kuului -niin luonnolliselta ja luottavaiselta, ett'ei hän voinut vastustaa. -Silloin meni hän taas sinne, ja oli hyvillään, että hän taaskin istui -tuossa pienessä hupaisessa huoneessa, jossa kone uutterasti naksutteli, -ja jossa nuo sirot neitoskätöset liikkuivat hommissaan, ja jossa -tuuheat kastanjat varjostivat ilman niin punervantummaksi. Ja vaaleina -välkkyivät kummankin tytön päät. - -Hän alkoi siis taaskin käydä siellä; mutta nyt kohtasi hän harvemmin -Annan. Tämä sai aina jotain asiaa kyökkiin; tai vetäytyi hän -kammariinsa, niin että hän jäi äidin ja Heinken kanssa yksin. Silloin -puhui hän paljon tuon tyttösen kanssa: koulutöistään ja Pietistä; ja -hankki hänelle hyviä kirjoja, ja pelasi Hettin ja hänen kanssaan erästä -korttileikkiä. Ja hän alkoi pitää tuosta lapsesta, koska hän oli niin -luonnollinen ja koska hänessä ilmeni niin arka ja omainen luottavaisuus. - -Kerran, kun hän meni ohi, tapasi hän hänet kadulla, ja näki, että hänen -silmänsä olivat itkettyneet, ja kysyi, mikä häntä vaivasi. Silloin -hyrskähti tyttö nyyhkimään ja sanoi, että äiti oli kovasti torunut -häntä, koska hän muka oli ottanut Hettin kirjan: mutta Hett oli juuri -ennen nimenomaan antanut hänelle luvan ottaa sen. Ja siten se aina oli: -Hett valehteli aina; mutta äiti uskoo häntä aina. "Äiti ei pidä minusta -ollenkaan", sanoi hän ja nyyhki, "hän sanoo, että minä teen kaikki -hullusti, ja että minä olen uppiniskainen ja paha." - -"Mutta kuinka voi hän sanoa siten?" - -"Niin... kas Hett sanoo aina: Äiti, minun oma kulta äitini! Siten sanoo -hän kakskymmentä kertaa päivässä. Ja nyt pitäisi minun tietysti sanoa -samalla tapaa. Mutta minä en osaa." - -"Ja miks'et osaa?" - -"En minä tiedä. Minä voin kyllä ajatella siten, mutta minä en osaa -sanoa. En minä uppiniskainen ja ilkeä ole, mutta näinhän minusta täytyy -tulla semmoinen." Hän nyyhki aivan surkeasti. - -Silloin lohdutteli Kai häntä. "Sinustahan tulee kohta suuri tyttö", -sanoi hän, "ja sittehän tulet joskus pois kotoa, ja sitte" lisäsi hän, -"saat hienon viisaan miehen." - -"Minä en ole tästä puhunut vielä kenellekään", sanoi tyttö katkerasti -itkien, "paitsi sinulle, koska sinä aina olet niin ystävällinen minulle -ja nyt vielä sanot, että minä saan hyvän miehen... Minä soisin, että -saisin hänet oikein pian; minä en voi sopia äidin ja Hett'in kanssa." - -Hänen kiintymyksensä ja avomielisyytensä liikuttivat Kaita, ja hän -sanoi: "Me kaksi olemme aina ystäviä keskenämme. Tulehan, niin lyömme -kättä asian vahvistukseksi." - -"Niin", sanoi tyttö... "sinä olet aina hyvä minulle. Mutta sinä oletkin -ainoa;" ja hän katsahti kyynelistä välähtelevin silmin syvän vakaasti -häneen ja pudisti voimakkaasti hänen kättään ja juoksi kotiinsa. - -Nuorukainen tarkoitti rehellisesti ja vilpittömästi ystävyyttä. Mutta -tuo pitkä kaunis lapsi ei tietänyt, mitä hän teki, kun hän näinä -kesäkuukausina lähti ulos kedoille, ja tien varrella ja pensaikoissa -siellä täällä taitti itselleen oksan tai kukkasen, ja käydessään -synnynnäisellä astilla sommitteli niistä kauniin kukkavihon ja mietti, -mitä hän sillä tekisi ja uneksuen ajatteli, voisiko hän ehkä viedä -sen Kai Jansille, ja kuinka hän sen veisi. Hän solahti polvilleen -vallin vierteelle ja tarkasteli vihkostaan ja koetti kuvitella hänen -ilmettään, kun hän sen saisi, ja kuuli ajatuksissaan hänen äänensä -ja näki hänen hyvät kauniit silmänsä ja nousi ylös, aivan uniinsa -häipyneenä ja jatkoi matkaansa. Mutta kun hän palasi kotia kohden -niittyjen poikitse alkoi häntä arveluttaa ja vähitellen muuttui hän -suruiseksi, ja lopulta istuutui hän viimeiselle portaalle ja otti -kukkasen kerrallaan ja heitti vierivään veteen ja meni hiljaa kotiinsa. - -Kai Jans puhui ja hääräili paljon hänen kanssaan, ja iloitsi paljon -hänestä, mutta koko hänen mielensä oli vanhemman siskon luona. "Missä -on Anna?" sanoi hän. - -"Poissa hän on", sanoi Heinke. - -"Missä hän on?" - -"Anna Martensin tykönä neulojattarella. Tiedäthän että hän on -neulousopissa." - -"Missä on Anna?" - -"Hän on poissa." - -"Missä sitte? Eihän nyt ole mikään neulousaika?" - -"Hän istua kyköttää pensaikkotiellä lasten luona." - -Mitähän on Anna Bojella toimittamista pensaikkotiellä?... - -Tänä vuonna, kun hänen elämänsä alkoi tuntua autiommalta ja -autiommalta, kun päivä liittyi päivään, ilman että yksikään toi sitä -suurta tullessaan, kun hänen sielunsa jo kauan sitte oli alkanut -vallata outo ja levoton ihmetys ja katkeruus: silloin oli Anna Bojella -toki vielä eräs ilo, eräs suuri, ihana salainen ilo. - -Jo vuoden päivät, melkein joka päivä myöhemmin iltapäivällä, kun hän -hääräili kyökkiaskareissaan, kuului pensastieltä hento pieni sirkutus -kuin linnunääni: "Anna Boje?" - -Silloin tuli Anna Boje puettuna suureen kyökkiesiliinansa ja astellen -pehmeää huojuvaa käyntiään puutarhaan ja näki heidät jo seisovan -siellä, nuo molemmat pienet portissa ja heidän takanaan heidän isänsä. -Heidän äitinsä sairasteli aina, eikä voinut seurata heitä. Ja Anna -Boje kumartui alas, puhuttelemaan lapsia. Ja kun hän polvistui maahan, -naksahtivat hänen polvensa. Silloin nauroivat kaikki kolme. Sitten -sanoi suurempi, sillävälin kun pienempi oli hänen sylissään: "Mitä -sinä olet syönyt? Missä olet ollut? Pidätkö minun puvustani? Katsos -kummoiset sukat?" Ja pienempi silitteli hänen hiuksiaan ja otti häntä -korvasta ja sanoi: "Voi... voi... kuinka valkoiset sinun korvasi -ovat... Ja hiuksesi välkkyvät. Äidin hiukset eivät välky... Ja kuinka -punainen sinun suusi on?..." ja syrpisti suutaan ja suuteli häntä. Ja -ylpeä vaitelias Anna Boje silitti lasta ja likisti häntä syliinsä ja -puheli suloisesti hänelle. Sitte nousi hän ylös ja katsahti hämmentyen -vieressä seisovan miehen älykkäisiin hyviin kasvoihin ja sanoi jonkun -sanan. Ja sitte sanoi hän: "Ja nyt työhön taas", antoi lapsille kättä -ja lähti. Omenapuun alla kääntyi hän vielä kerran taakseen ja nyökäytti -päätä heille. Kuinka kauniilta näyttikään, kun hän kirkkaan vaaleine -hiuksineen ja komeana seisoi vaikeitten kukkasten keskellä ja kypsien -riippuvain hedelmäin alla. - -Mitä tekee Anna Boje pensaskäytävällä? Sitä hän tekee. Ja se on hänen -salainen, hiljainen, puhdas ilonsa. - -Mutta nyt, tänä kesänä... tänä kesänä... silloin muuttui se hiukan. -Alkoi ihana aika, tuskan aika. "Minun äitini ei suvaitse minua... -Heinke on vielä lapsi... Hett ajattelee ainoastaan itseään... Piet -on kaukana... Mitä pitää minun tehdä itselleni? Grete Deelen meni -naimisiin yhdeksäntoista vanhana, Liesbeth Thaden kahdenkymmenen... -Minä olen kahdenkymmenenkahden eikä kukaan tule. Minä olen vallan -hyljätty... minä luulen, että jos hän, joka puhutteli minua -pensaskäytävällä, olisi vapaa: hän pyytäisi minulta minun rakkauttani! -Kuinka hän on hyvä ja viisas! Ja kuinka armaat ovat hänen silmänsä." -Hän tunsi hänet lapsuudesta asti. - -Eiköhän siis ole Hilligenleissä yhtään nuorta miestä, jolla olisi -silmät nähdä ihanin maailmassa: tuo nuori loistava voima, tuo -syvällekätketty viisaus? Joka ottaisi häntä kädestä ja iloitsisi -hänen ihanasta ruumiistaan ja hänen syvästä, kirkkaasta sielustaan? -Ja siittäisi terveitä ja voimakkaita lapsia, suvun, joka voisi -kestää kovat ajat... Hilligenlein nuoret miehet? Yhdellä on takanaan -hurja kapakkaelämä ja sairastelee ja on raihnas. Nyt kun hänen -pitäisi olla mies, käy hän verkkaan edestakaisin vallinharjalla ja -ahmii ilmaa. Pari muuta, mukiin meneviä nuorukaisia muuten, tekevät -pitkiä kävelymatkoja käsissään tukevat sauvat, ja parantelevat, -katse luotuna maantienojaan ja syventyneinä painaviin tärkeisiin -keskusteluihin, maailmaa ja yhteiskuntaa semmoisessa iässä, jolloin -ihminen ei vielä voi nähdä pitemmälle, kuin nuoren naisen silmiin -ja rajoitetulle työalalleen. Toiset nuoret miehet taas, porvariston -lapsia, asettuvat, palattuaan sotapalveluksesta, isänsä puotitiskin -taakse ja istuutuvat isänsä kirjoituspöydän ääreen ja alkavat nuustia -rikasta aviosiippaa itselleen, ja saavatkin vaimon, joka pitää -pätöistä rahakukkaroaan suuremmassa arvossa kuin omaa itseään, ja -sitte pitää tätä rahakukkaroaan ja lisäksi portin avainta tiukalla, -jott'ei aviopuoliso vaan pääsisi suistumaan mihinkään uhkarohkeuksiin. -Ja niinpä istuvat he katujensa varsilla ja tiskiensä takana, eivätkä -ole ikinä elämässään tunteneet raikasta tuulta, eivätkä ole ikinä -päässeet kokemaan, että terve voimakas ihminen ja uljas rohkea mieli -merkitsevät elämässä paljon enemmän kuin satatuhatta taalaria. Toiset -istuvat työtuntiensa jälkeen selkä kyyryssä vanhempien kanssa klubissa -olutpöytien ääressä. Vanhemmat kertovat rivoja juttuja ja turmelevat -niillä miehisen nuorison, niin että nämä ovat liika raukkoja ja -turmeltuneita antautuakseen naimisiin ja sen vaivoihin... Ei, Anna -Bojea ei ajattele yksikään näistä. Kun hän menee ohitse, sanovat he -"Kas, sepäs on tyttö... Katsos hänen käyntiääni" Silloin virkahtaa joku -toinen: "Älähän polta sormiasi turhaan! Hänellä ei ole groscheniakaan -ja vaatii vähintäin kreiviä itselleen." - -Semmoisia ovat Hilligenlein nuoret miehet. Ja siksipä hautoo Anna -Boje, kaksikymmenkaksi vuotias, puhtaassa vilpoisassa sielussaan -ajatusta, josta hän ei koskaan voi vapautua, niin syvästi kuin hän sitä -vastaan taisteleekin: "Oi... kun olisi hän vapaa! Ja pyytäisi minun -rakkauttani! Oi... miten autuasta se mahtaisi olla." - -Kai Jans on liika nuori hänelle. - -Kerran tapasi Kai hänet yksin kyökissä, astui aivan hänen vierelleen ja -pyysi rukoilevasti: "Anna, anna minulle yksi ainoa suutelo, ainoa koko -elämässäni." - -Hän väistyi vihastuneena puoleen. "Pyydän sinua, että jätät minut -rauhaan", sanoi hän, "_tässä_ asiassa en salli leikkiä. Jos vielä -kerran tulet tuolla tapaa, Kai, niin silloin on ystävyytemme lopussa." - -Kun Anna muutamaa päivää myöhemmin, myöhään illalla, vielä kerran -käväisi puutarhassa, noutaakseen sisään kuivumaan asetetut -pesuvaatteet, näki hän syrjempänä pensakäytävällä Kain, ja hänen -edessään seisoi kookas komea talonpoikaistyttö, rappiolle joutuneesta -perheestä ja itse laiska ja irstas. - -Silloin sanoi hän, kun Kai pari päivää senjälkeen tuli käymään heille -taas, vihoissaan ja katkerasti: "Senkö kanssa sinä nyt oleskelet? -Sinä? On aina ollut suusi täynnä suuria sanoja Hilligenleistäsi?... -Läksit silloin maailmallekin etsiäksesi muka sitä?... Ja oleskelet nyt -tuommoisen kanssa?..." - -Silloin vihastui Kai: "_Sinä_!" sanoi hän, "_sinä_!... Sinun on -syysi! Jos sinä pitäisit minusta, niin voisin minä edelleenkin uskoa -Hilligenleihin... mutta nyt..." - -Tyttö hämmästyi ja sanoi: "No, sehän on parannettavissa. Vai -_minussako_ syy? Kuule, sanon sinulle: Itsessäsi, _itsessäsi_ se -piilee, Kai Jans!" - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - - -Elokuun lopulla suoritti Kai Jans erotutkintonsa. Kolmea päivää -myöhemmin kävi hän kastanjakäytävällä jäähyväisillä. Anna antoi -tyyneesti hänelle kätensä, Heinke pudisti sitä pikaisesti ja lujasti, -ja juoksi sitte ulos, ja itki. Kassen Wedderkop aikoi tulla saattamaan -häntä Hampuriin; sieltä piti hänen jatkaa yksin matkaansa Heidelbergiin. - -Samana iltana tuli sähkösanoma Pietiltä Hampurista: "Anna tulkoon..." -Hän oli aina luvannut, että Anna saisi kerran käväistä hänen vieraanaan -Hampurissa. Nyt täytti hän lupauksensa. - -Anna oli iloissaan, että hän muisti häntä, ja että tämä iänikuinen -yks'toikkoisuus hänen elämässään kerrankin tuli keskeytetyksi, ja -ilmestyi noiden kahden Hampuriin matkaajan hämmästykseksi aamulla -aikaiseen asemalle, ja matkusti heidän seurassaan. Hän ei ollut vielä -ikinä ollut Hillingeleitä pitemmällä. Kuinka hän oli ihmeissään, kun -hän tuota korkeata rataa kiiti tuon suuren suuren kaupungin läpi. Hän -seisoi ikkunassa ja ihmetteli äänettömänä. - -Dammtorasemalla oli heitä vastassa Piet. Oli ihmeellistä nähdä häntä -täällä. Anna oli tähän asti aina nähnyt hänet vaan Hilligenleissä, nyt -seisoi hän tuossa vieraassa ympäristössä ja tuiki outojen ihmisten -keskellä, välkäytti kerran silmää hänelle ja nyökäytti lyhyesti -päätään. Niin, semmoinen oli hän aina, lapsesta asti, ja siksi piti hän -hänestä niin paljon: kaikessa niin päättävän miehekäs. - -"No?" hymähti Kassen Wedderkop. "Nyt menette ja näytätte Anna Bojelle -Hampuria; mutta illalla kello seitsemältä olette Altonassa Kaiserhofin -viinitarjolassa. Asettukaa semmoiselle paikalle että voitte nähdä alas -oluttarjolaan. Tulen sinne kahden vanhan ystäväni kanssa, kahden, jotka -myöskin ovat syntyperää Hilligenleistä, ja jotka ovat olleet kanssani -Itä-Aasiassa... No, ja matkoihinne nyt." - -Silloin ottivat he Anna Bojen keskelleen ja menivät hänen kanssaan -Jungfernstiegkadulle. He näyttivät hänelle postikonttoorin -ja sotamuistopatsaan, ja Alsterin varrella upeat hotellit ja -pankkirakennukset. Sitte menivät he hänen kanssaan Rödingsmarkttorin -poikitse satamaan ja höyrypurrella Krahnhöftiin. Annan hämmästys oli -jo vähän lauhtunut; hän katseli kaikkea nyt jo rauhallisin, vähemmän -ihmettelevin silmin ja ajatteli: "Ah... ah... mutta mitä liikuttaa -tuo kaikki minua? Mitä minä noista kaikista lukemattomista ihmisistä, -ja kaikesta komeudesta? Olisi minulla vaan yksi ainoa ihminen, joka -kuuluisi minulle." Silloin tällöin, kun toiset eivät huomanneet, -katsahti hän syrjästä veljeään, ja ajatteli lapsuuttaan ja sydämensä -kasvoi tulvilleen rakkautta ja häntä alkoi ahdistaa, että Piet aina -oli niin kylmä ja lyhytsanainen hänelle, ja hän ajatteli: "Kai Jans ei -ole läheskään niin varma itsestään kuin hän." Veli puolestaan katsahti -hänkin sisareensa, kun tämä ei sitä huomannut, ja ajatteli: "Miten -hän on muuttunut! Silloin avojaloin matalikolla, puku tuskin polviin -asti, ja pienessä jalassaan näkinkengän viiltämä naarmu, ja nyt on -hän tuommoinen suuri komea tyttö." Kai Jans tähysteli yhtä päätä ulos -eteensä, keksisikö hän siellä mastometsässä Goodefroon. - -Goodefroo oli yhtä höyryn, kettinkien ja komentosanojen hälyä. Kai Jans -meni kohta keulaan, katsomaan etukajuuttaa ja keulakatolle. Piet ja -Anna taas menivät peräpuolelle laivaa. Piet selitti hänen hiljaiseen -kysymykseensä, missä hänen oli tapansa seistä, kun hän oli vahdissa, -ja sitte seisoi Anna pitkän aikaa sillä paikalla, ja katseli yli tuon -avaran laivan, ja ylös mastoja kohden, ja koetti kuvien avulla, joita -hän oli nähnyt, kuvitella millaista oli hänen veljellään, kun oli -kaunis ilma tai myrsky, otti sitte keveästi, ja katsomatta häneen häntä -kädestä ja lähti hänen kansaan portaita alas. - -"Näetkös? Tässä on minun asuntoni." - -"Poikaseni!" huudahti hän vilpittömästi hämmästyneenä, "mutta tämähän -sitte on pieni loukko". - -Hän nauroi: "Niin, ja ajatteles nyt, että suuri Pe Ontjes on asustanut -tässä, kun hän oli alaperämiehenä." - -"Missä on hän nyt?" kysyi Anna tyyneesti. - -"Hän on täällä Hampurissa ja lähtee huomenna, miehistö mukanaan, -Glasgowiin, noutakseen sieltä erään laivan! Sillä tekee hän vielä pari -matkaa; sitte aikoo hän asettua Hilligenleihin ja tarkastella, voiko -hän laajentaa siellä isänsä liikettä." - -"Vai siten!" sanoi Anna. Hän oli jo Hilligenleissä kuullut asiasta. - -"Sinä et ole vielä ollenkaan ihmetellyt sitä", sanoi veli, "että olen -näin aikaiseen päässyt toiseksi perämieheksi, ja lisäksi näin komealle -laivalle." - -"Oi, kuule!" sanoi hän. "Kuinka iloiseksi tulikaan äitimme! Ja me -kaikki!" - -"Ja nyt saat kertoa heille vielä jotain muutakin!" Ja hän alkoi penkoa -kirstussaan, ja veti esiin erään laivarakennus-aikakauskirjan, näytti -hänellä ensin nimilehden, aukaisi sen sitte ja sanoi: "Katso tuohon!" - -Anna luki: "Höyrykoneitten ja moottoreiden käyttämisestä suurilla -purjelaivoilla", kirjoituksen alla seisoi lukea nimi "Piet Boje". - -Silloin löi Anna käsillään rintaansa ja katsahti veljeensä silmät -välkkyvinä. "Eipäs!" sanoi hän, "mutta Piet!" - -"Sanon sinulle," sanoi hän, "olen tuossa kirjoituksessa paljon tinkinyt -omista mielipiteistäni. Ymmärräthän, en itse asiassa -- se oli -minulle selvä --: vaan muodossa. On niin epävarma, kun ei ole käynyt -korkeampia opistoja. Näetkös, tuon kirjoituksen nojalla olen saanut -tämän paikkani!... Samassa tilaisuudessa näytin laivanomistajallemme... -katsohan tänne... tämän laivaluonnoksen tässä... sinä et saa siitä -sillä tapaa selvää... se esittää suunnitelmaa tehdä lastaustila -avarammaksi laivoissa. Näetkös: aina silmät auki, ja aina eteenpäin! Se -on veressäni." - -"Mutta kuka on saanut sinut ensiksi noihin ajatuksiin?" - -"Niin", sanoi hän, "se oli tuo juopporatti Klaralla... muistathan... -hän minut ensiksi jäljille saattoi." - -"Missä on hän nyt?" - -"Hävinnyt jonnekin sairaalaan Lissabonissa, sanotaan." Ja hän levitti -aikakauskirjan vielä kerran hänen eteensä ja nauroi iloisesti. "Onpas -tuo tuottanut minulle huvia!" sanoi hän ja laski sen puoleen. - -Anna kumartui pöydän yli ja katseli kuvia, jotka oli naulattu seinälle. -Oi... kuinka omituiselta tuntui... tuossa oli tuon pienen vieraan -suojan seinällä vanhempain kuva, joka joskus oli otettu heistä heidän -ensimmäisinä aviovuosinaan, ja Heinken ja Hettin yhteinen kuva, joka -oli otettu, kun he olivat noin kymmenen vanhoja. Ja sitten hänen oma -kuvansa, kun hän oli noin kahdeksantoista. Hänellä oli siinä vallan -hämmentyneet silmät, koska valokuvaaja, eräs nuori mies, oli tarttunut -häntä päähän, saattaakseen sen semmoiseen asentoon, kun hän tahtoi. Ja -tuo tuossa hänen vierellään?... Kuka hän oli? Hän tunsi Pe Ontjes Laun -lyhyine vaaleanruskeine täysipartoineen, heitti terävän ja epäluuloisen -silmäyksen häneen ja kääntyi poispäin. - -Kun hän oli tarpeeksi tarkastellut kaikkea, ja antanut lausuntonsa -makuusijastakin, lähtivät he kaikki kolme taaskin laivasta, -ja kuleksivat ympäri kaupunkia kaiken päivää: Alsterilla, -taidekokoelmissa, pääkaduilla. - -Kun he sitte illemmalla, kun oli kylliksi lämmin, istuivat -Alsterhotellin edustalla... niin kenpä tuli tuolta... Kuka oli tuo -pitkä hieno herrasmies pyöreine parrattomine kasvoineen ja suurine, -välkkyvine ystävällisine silmineen? - -Tjark Dusenschön... tietysti! - -Hän kumarsi Annalle, sylinteri kädessään, ja sanoi leikkisän -ystävällisesti; "Jos herrasväki suvaitsee, niin liityn hetkeksi -seuraanne... Minun on tapa käydä täällä juomassa kupin kahvia", sanoi -hän "kun on luonnistanut joku hyvä kauppa; ja kun semmoinen tapaus -onneksi sattuu usein, niin juon täällä usein kahvia". Hän jätti -päällystakkinsa sekä vaaleasilkkisen kaulahuivinsa ja keppinsä, jossa -oli hopeahelat, viinurille, joka erinomaisella kiireellä juoksi esiin, -ja istuutui verkalleen ja mukavasti. "Näin herrasväen istuvan tässä, ja -tunsin teidät kaikki, koska tunsin Pietin." - -"No miks'ette milloinkaan pistäy Hilligenleissä?" sanoi Anna -pidätetyllä vihalla. "Isoäitinnehän on sentään elossa vielä?" - -Tjark katsahti tyyneesti häneen ja sanoi: "En ole tuntenut mitään -tarvetta tulla sinne, neiti Boje; ja isoäitini ansaitsee elatuksensa -työllään. Mitähän minulla silloin on tekemistä Hilligenleissä? Niin, -jospa olisikin siellä joku kauppa-asia ajettavissa! Minulla ei ole -aikaa tehdä mitään huvimatkoja". - -"Mitähän sinä nyt oikein hommailet sitte?" kysyi Kai Jans. - -"Olen ollut viisi vuotta konttoorijohtajana; nykyään hommaan -raha-asioissa". Sitä sanoessaan katsahti hän heitä jokaista -vuoronperään, samalla katseella kuin hänellä oli muinoin ollut Jan -Friech Buhmannin pajassa. - -"Raha-asioissa?" sanoi Anna. "Minulla ei ole mitään käsitystä -semmoisista". - -"Selitän lyhyesti sen teille, neiti Boje", sanoi Tjark kohteliaasti, -kääntyen häntä kohden. "Nähkääs: on joku, joka tarvitsee rahoja -johonkin yritykseen; on taas joku toinen, jolla on rahoja, ja joka -mielellään antaisi ne käytettäviksi. Nyt ei kumpikaan tiedä toisestaan. -Näetkös? Nyt toimitan minä tämmöiset henkilöt yhteyteen toistensa -kanssa. Viinuri hoi!... On esimerkiksi joku viinuri, joka haluaisi -ottaa haltuunsa hotellin, mutta hänellä ei ole pääomaa. Silloin voin -minä ehkä toimittaa hänelle sitä... Kuppi mustaa, herra viinuri!" - -Hilligenleiläiset olivat kummissaan. Vanha Stiena Dusenschön siellä -pitkässä rivissä heilutteli myssynnauhojaan ja tiesi kertoa ihmejuttuja -Tjarkista, Tja... arkista... ja näeppäs: kaikki on totta. Kaikki totta! -Sillä kuinka hieno onkaan Tjark Dusenschönin puku. Ja kuinka tyyneen ja -luotettavan vaikutuksen tekeekään koko mies! - -"No, ja mitä hommailet sitte sinä, Kai?" virkkoi hän. - -"Minä aion Heidelbergiin ja sitte Berliniin... Teologiaa ja uusia -kieliä." - -"Teologiaa! Siinä teet oikein", sanoi Tjark vakaasti. "Kansa, rahvas, -tarvitsee hengen miehiä, luonnollisia johtajiaan. Sinä, työmiehen -poika, olet ymmärtävä kansaa... No, entä te, neiti Boje? Yhä äidin -luona vaan?" - -"Siellä on työtä riittämiin", sanoi Anna. - -"Jos joskus haluaisitte Hampuriin, niin kirjoittakaa minulle vaan, -pyydän; olen täällä tuttava useissa arvossapidetyissä perheissä, ja -toivoisin kyllä voivani hankkia teille hyvän paikan." - -"Nyt tahtoisin lähteä täältä", sanoi Anna... "Olen koko päivän ollut -liikkeessä; tahtoisin hiukan levähtää". - -"Jään tänne vielä hetkeksi", sanoi Tjark Dusenschön, nousi ylös, ja -autti kohteliaasti Annan ylle päällystakkia. - -"En siedä tuota ihmistä", sanoi Anna, kun he olivat tulleet ulos, -"kaikki on hänessä teeskenneltyä: koko hänen pyöreät välkkyvät -kasvonsa, ja varsinkin tuo hänen iso-isäviisautensa". - -Piet ja Kai Jans pysyivät vaiti; heihin oli Tjark Dusenschön toki -hieman tehonnut. - -Kello kahdeksalta olivat he Altonassa Kaiserhofissa, kysyivät hieman -epävarmasti viinitarjolaa ja istuivat sinne. Kun viinuri tuli, -tilasivat he ensikertaa elämässään -- Piet se oli, joka tilasi; he -eivät sitä koskaan unohtaneet -- pullon viiniä, lievintä Moselviiniä -ja tohtivat alkaa vähän silmäillä ympärilleen. Kun he huomasivat, että -kaikki ryhmät pöydissä ympärillä pysyivät tavallisessa haastelussaan, -tulivat he varmemmiksi ja alkoivat kotiutua. - -Silloin näki Anna Boje syrjempänä erään pienen pöydän ääressä, edessään -pullollinen punaista viiniä, erään vieraan, joka taukoamatta tuijotti -heidän pöytäänsä kohden. Hänen pukunsa oli harmaa ja teki porvarillisen -hyvinvoivan vaikutuksen, takki oli kaksrivinen tummemmasta sarasta, pää -oli leveä, hyvin jokapäiväisen näköinen, ja valkeat pyyleät kätensä oli -hän pujottanut toisiinsa pöydällään. Hänessä oli jotain, joka sai Annan -haluamaan nähdä tarkemmin hänen kasvojaan. Hän pakoitti itsensä sentään -katsomaan toisaanne; mutta katsoi taas hetken kuluttua häneen. Mies -tuijotti paisunein ja riippuvin silmäluomin veltosti ja yhtäpäätä heitä -kohden. Se alkoi tuntua Annasta kiusalliselta; hän kääntyi kokonaan -poispäin, ja nojautui viistoon pöytää vastaan. Kai Jans oli iloisesti -katsellut ympärilleen salissa, nyt katsahti hän Annaa ja kohotti -lasiaan. Silloin huomasi hänkin, Annan ohitse, tuon vieraan siellä, -ja heräsi hänessäkin kohta semmoinen omituinen epämukava tunne ja hän -kumartui, niin ett'ei hän enää nähnyt vierasta siellä, ja sanoi, vetäen -syvään henkeänsä: "Ja nyt sitä on matka Elben tuolle puolen ja ulos -elämään!" Ja nyökäytti iloisesti päätään noille kummallekin ja joi. - -Silloin ilmestyi Kassen Wedderkop, vähän pahasti ontuen tosin, mutta -hyvällä tuulella; hänen takanaan tulivat hänen molemmat ystävänsä, -pieni punatukkainen ja pitkä vaaleatukkainen, kaikki kolme noin -viisikymmenvuotiata ja komeita, ikäisikseen reippaita miehiä. - -"Mitä?" sanoi punatukka, "noin nuoreenko seuraan sinä meidät nyt viet?" - -"Käyttäydy hyvin vaan!" sanoi Kassen Wedderkop, "on vierähtänyt monta -päivää siitä kun olet istunut noin nuoressa reippaassa seurassa. -Katsohan Anna Bojea!... Onko sinulla ollut kaunis päivä, vai, lapseni?" - -Pitkä vaaleatukkainen istuutui Anna Bojen viereen. Tuotiin uutta viiniä -pöytään. - -"Olenkohan joskus kertonut sinulle", sanoi vaaleaverinen Wedderkopille, -"kuinka kerran viikon päivät seurustelin erään nuoren kauniin tytön -kanssa? Siitä on pitkä aika. Se on juttu, joka hyvin sopii näin -viinilasin ääressä, ja juttu, jonka hyvin voi kertoa nuorelle tytölle". -Hän katsahti ystävällisesti ja kohteliaasti Anna Bojeen: "Haluatteko -kuulla?... Te molemmat vanhat ikä- ja matkatoverini tiedätte, että -vietin lapsuuteni Hilligenleissä, mutta nuoruusvuoteni Itzehoe'ssa. -Meitä oli kaksi lasta: veljeni ja minä; sisarta ei meillä ollut. Emme -joutuneet kaupunkimme ulkopuolelle juuri koskaan; seurapiirimme oli -sama kuin vanhempaimme, hyvin kunnollinen ja hyvin jäykkä seurapiiri, -vanhempamme olivat nimittäin perin säntillistä väkeä. Nuorten tyttöjen -tuttavuuteen emme tulleet muuten, kuin että me perhekutsuissa mustissa -takeissa ja valkeissa hansikkaissa tanssimme heidän kanssaan, ja -kadulla kohdatessamme kohteliaasti tervehdimme. Olimme luonteiltamme -vanhempaimme kaltaisia. Sillä kannalla pysyivät asiat, kunnes minä -tulin kahdenkymmenen seitsemän ikäiseksi ja veljeni kahdenkymmenen -viiden; hän oli kauppamies, kuten minäkin. - -"Silloin lähti hän pelkästä ikävystymisestä ja uteliaisuudesta pienelle -tervehdykselle erään etäisen serkkumme luokse, joka asui pappina -eräässä etäisessä syrjäkolkassa maakuntaamme. Kun hän juuri oli -istuutunut serkkumme ja hänen vaimonsa kanssa kahvipöytään, astuu -sisään komea kaunis tyttö, erään lähellä asuvan maanviljelijän tytär, -joka oli vieraisilla heillä. Kahvin jälkeen tuli veljeni tilaisuuteen -käyskelemään kahdenkesken hänen kanssaan tunnin verran puutarhassa. -Viikon perästä palasi hän taaskin sinne. Kahden viikon kuluttua -alkoivat he kohdata toisiaan salaa ja muualla kuin serkun luona. -Sitte menivät he kihloihin. Kohdakkoin senjälkeen kävi tyttö viikkoa -kestävällä vierailulla vanhempaimme kotona. - -"Tämä viikko oli elämäni merkillisin ja ihanin. Me kaksi tuhmaa poikaa -opimme sen kuluessa tuntemaan jotain; jotain, josta emme ennen -tietäneet, että semmoista olikaan ja että voi ollakaan maailmassa -jotain niin ihanaa ja ihmeellistä. Mitä se oli? Me opimme tuntemaan -kauniin nuoren tytön, terveen sielultaan ja ruumiiltaan, ja niin -koruttoman ja suoran ja luonnollisen, ikäänkuin olisi hän vasta -eilispäivänä jumalan kädestä valmistunut. Koulupenkillä olimme -oppineet, monenkolaatuisia sarvikuonoja elustaa Afrikan metsissä, -olimme oppineet, mitä ooppera on, ja mitä merkitsee merentakainen -kauppa, ja kuinka ostereita pitää aukaista. Mutta _tällainen_ olento -oli meille tuiki outo. Yhtä outo sisällisesti kuin ulkonaisesti. Ja nyt -saimme aivan yht'äkkiä tuntea hänet. - -"En osaa sanoa teille, kuinka me ihmettelimme, ja kuinka onnelliset -ne päivät olivat. Minun veljeni ja minä, me ihmettelimme syvästi -tuommoista luomaa. Oli kesä. Hän loikoili puutarhassamme ruohikolla, -pukeuneena väljään pukuunsa, kaikessa ihanuudessaan. Minun veljeni -istui päänpuolella häntä, minä jalkapuolella. Ette saa luulla, että se -mitenkään kiusasi minua, että hän oli niin ihanan nuori ja kaunis ja -luonnollinen ja sentään oli toisen. En sitä tullut ajatelleeksikaan. -Hän oli minulle ainoastaan paljaaksi iloksi, iloitsin hänestä, -ikäänkuin ihanasta komeasta sisaresta, jonka yht'äkkiä olin saanut -lahjaksi. Älkääkä myöskään luulko, että hän oli ensimmäinen kaunotar, -joka tuli näköpiiriini; siellä niillä seuduin maata on semmoisia -tiheässä. Vaan asia oli se, että hänen ruumiinsa ja sielunsa kauneus -paljastui niin selvänä ja luonnollisena edessämme, ja että hän antoi -meidän nähdä sen kaiken, aavistamattakaan, että se kaikki meille oli -ihan uutta ja ihanaa. Minä ihmettelin hänen joka liikettään, ja vielä -enemmän melkein joka sanaa, jonka hän sanoi. Hänen jäsenensä herättivät -tunnon, ikäänkuin kun nuoren pehmyen metsän läpi humisee kevyt lievä -tuuli, ja kaikki, joka lehvä ja oksa, henkii ja huojuu sen tuulen -sylissä; hänen sanansa olivat, ikäänkuin puhkeisi puhumaan keväinen -lehmus, joka seisoo kukassaan; meidän silmämme riippuivat joka hetki -hänen huulillaan. - -"Viikko kului. Minun täytyi lähteä Hampuriin, ja kohdakkoin senjälkeen -matkustin Kiinaan..." Hän katsahti ajatuksiinsa vaipuneena lasiinsa... -"En tiedä", virkkoi hän, "lienevätkö nuo päivät vaikuttaneet sen, että -olen jäänyt naimattomaksi. Joka tapauksessa olivat ne elämäni ihanimmat -päivät." Ja hän tarttui lasiinsa ja kääntyi Anna Bojea kohden, kohotti -hänelle lasiaan ja sanoi: "Teidän on syy että tulin kertoneeksi tämän -juttuni." Ja tyhjensi lasinsa. - -Silloin nyökäyttivät toisetkin päätään Annalle, ja Kai Jans katsahti -häneen ja näki keveän punastuksen hänen puhtailla kauniilla -kasvoillaan, ja ajatteli: Kuinka kaunis hän on. - -Kassen Wedderkop kaasi uutta viiniä laseihin, ja he puhelivat hetken -keskenään ja katselivat vieraita ympärillä. Anna kääntyi Pietiin ja -sanoi hiljaa: "Katsos tuota tuolla, tuota leveää harmaata miestä -tuolla vähän syrjempänä takanamme". Piet taivutti itseään hiukan, niin -että hän näki sisarensa pään ohitse, ja katsoi sinne. Mies siellä -istui yhä vielä pullo punaista viiniä edessään, yhä samallaisena -luonnottoman velttona ja laiskana, ikäänkuin olisi hänen sielunsa -hetkeksi väistynyt hänestä, ja oli hänessä siinä kun hän istui jotain -melkein kammottavaa, ikäänkuin rakennuksessa, jossa ei ole asujamia; -hän tuijotti naljaisilla, liikkumattomilla silmillään yhtämittaa heitä -kohden. Piet kääntyi nopeasti poispäin ja sanoi hiljaa ja kevyesti: -"Joku hampurilainen poroporvari ja viinin juoja. Antaa toisten ajatella -ja työskennellä puolestaan. Mitä me hänestä?" - -"Kuule!" sanoi Wedderkop punatukkaiselle, "kerrohan minulle eräs asia! -Muistatko vielä, kun me kolme kerran matkustimme eräällä venäläisellä -höyrylaivalla Wladiwostokista San Franciscoon? Muistatko sitä matkaa -vielä? Ikinä elämässäni en ole elänyt jotakin niin seikkailevaa ja -suurta: me matkustimme laivassa, jonka koneisto oli kokonaan kelvoton, -päällystö kurjia merimiehiä, ja laiva ilman tähystäjää, matkasimme -halki harmaiden raskaiden aaltojen, halki kylmän, tuulessa ajelehtivan -sumun, halki loputtomien vinkuvien lumimyrskyjen, me kolme saksalaista -yksin noiden venäläisten joukossa, jotka joivat ja kiroilivat -pyhimyskuvainsa edessä. Me molemmat, tuo pitkä tuossa ja minä, me -olimme reimalla päällä: aivan kuin kiidättäisimme linnunrataa halki, -ja voisimme joka silmänräpäys suistua äärettömyyteen. Mutta sinua ei -liikuttanut mikään... Mikä sinua silloin vaivasi?" - -Lyhyempi Kassen Wedderkop'in tovereista katsahti älykkäin miettivin -silmin ystäväänsä, katsahti sitte hilpeästi ja vilkkaasti Anna Bojeen -ja virkkoi: "On minullakin eräs juttu, joka kelpaa kerrottavaksi näin -viinilasin ääressä, ja jota tuommoisen nuoren tytön korvat sietävät -kuulla... Tiedättehän... olen syntynyt Hilligenlein pappilassa, joka -tänäpäivänä vielä on samallainen kuin silloinkin. Isäni oli hieman -ahdasmielinen ja jäykkä mies, joka välitti vähät meistä lapsista, -hänellä kun oli paljon työtä. Meidän äitimme... siitä en nyt mielelläni -puhu toisille ihmisille... en tiedä niin siitäkään, kuinka paljon -syytä oli hänessä itsessään ja paljoko isässä... lyhyesti, hän lähti -pois... ja on nyt kuollut... Se ei ollut mikään onni meille lapsille: -isä tyly ja jyrkkä, äiti aina katkera ivanilme suupielissään; sitten -me yksin isän kanssa. Niinpä tultiin niin pitkälle, että kaikista -rippikoululapsista olin se minä, papinpoika, joka katkerimmin pilkkasin -kaikkea sitä, mitä isäni saarnastuolistaan puhui... Hampurissa, -oppiaikanani, pysyin samana, mitä olin: kylmänä pilkkaajana ja tyhjänä -viisastelijana. Muutama vuosi oppiaikani jälkeen, kahdenkymmenenkahden -vuotiaana, lähdin minä Hongkongiin. - -"Kun olin ollut siellä noin pari vuotta, tulin tuttavuuteen erään nuoren -perheen kanssa. Mies oli englantilainen, vaimo hampurilaisen kauppiaan -tytär. Rouva lienee niihin aikoihin ollut noin kolmenkymmenen vanha, -terve, kukoistava ja onnellinen vaimo ja nuori äiti. Hän huomasi -pian kuinka tyhjänpäiväistä ja teeskenneltyä kaikki oli minussa ja -sääli minua ja alkoi auttaa. Ja ihmeellistä, kuinka taitava hän siinä -oli! Hän antoi minun pilkata ja ilkkua ja pöyhkeillä, ja melkein -myöntyi kaikkeen mitä puhuin; ainoastaan että hän otti kaiken, minkä -minä olin heittänyt lokaan, ylös ja siirsi sen syrjempään siistille -paikalle, ikäänkuin äiti, joka huolellisesti kätkee kätköihinsä jonkun -vanhanaikuisen kömpelön näköisen esineen, koska se joskus on ollut -isoäidin ylpeytenä. Silloin säpsähdin hiukan ja aloin vähän lievittää -sanojani. - -"Hän oli miehensä kanssa joutunut kulkemaan laajalti maailmaa, -vaikka hän vielä olikin niin nuori. Etelä-Amerikassa oli hän saanut -nähdä jyrkkää katoolilaisuutta, Japanissa oli hän seisonut erään -pakanallaisen oppineen sairasvuoteen ääressä, Hongkongissa kuului -hänen seurapiiriinsä eräs katoolilainen, jonka kirjapöydällä seisoi -ainoastaan latinalaisia kirjoja; sitäpaitsi oli hän lukenut paljon: -hän tunsi Marcus Aureliuksen ja Platon, ja ennen kaikkea Goethen. -Hiljaisissa lempeissä keskusteluissa, joissa hän ei milloinkaan tehnyt -mitään hyökkäyksiä, vaan aina väistyi ja väistyi, paljasti hän hiljaa -minulle sen lujan pyhän pohjan, jolla hänen sielunelämänsä seisoi: -nöyrän hartaan kunnioituksen kaikkea sitä syvää salaisuutta kohtaan, -johon elämä ja sielumme edessämme kätkeytyy. Silloin vapautui luontoni -kaikesta siitä valheellisuudesta, joka siihen oli alkanut syöpyä; -luontoni selkeni, ja minä muutuin koruttomaksi hiljaiseksi ihmiseksi. - -"Ei voinut tapahtua muuten, kuin että minä tulisesti rakastuin häneen. -Minusta tuntui, ikäänkuin en voisi elää kaukana hänen kauneudestaan, -viisaudestaan ja hyvyydestään. Eräänä päivänä selkeni minulle, että -minun täytyi pois, ell'en tahtonut joutua perikatoon... Ja minä lähdin. - -"Lähtöäni helpotti hiukan se, että eli mielessäni salainen suuri toivo. -Minulla oli nimittäin tapana, kun olin hänen luonaan vieraana, -- tapa, -jonka hän mielellään salli -- että katselin ja tarkastelin kuvia, joita -oli seinillä ja pöydillä. Silloin palasin aina hänen nuoremman siskonsa -kuvan luokse, nuoremman siskon, joka oli kahdenkymmenen yhden vanha, -ja asui heidän vanhempainsa luona Hampurissa, ja joka oli hyvin hänen -näköisensä. Silloin ajattelin: matkustan Hampuriin, ja menen siellä -naimisiin hänen sisarensa kanssa, joka on henkisesti ja ruumiillisesti -hänen kuvansa. - -"Otin senvuoksi lomaa ja matkustin Hampuriin ja vein tuon kaukaisen -tyttären terveiset perille hänen kotiinsa ja näin hänen sisarensa. -Hän olikin aivan samannäköinen kuin hän, jota niin syvästi rakastin. -Ulkonaisesti ihan samallainen ja silmissä leikki sama ystävällinen -kujeellisuus. Hänkin oli älykäs kuten siskonsa, ja oli hänkin -ymmärtänyt Marcus Aureliusta ja Goethen, hänkin oli ystävällinen... -Mutta häneltä puuttui jotakin... jotakin... häneltä puuttui sielun -syvyys, se hiljainen, tummansininen syvyys: hartaus ja kunnioitus -ijäisten salaisuuksien edessä... Hän saattoi nauraa uskonnolle..." - -Kertoja katsahti ajatuksissaan eteensä... "Minä en voinut mennä -naimisiin hänen kanssaan", sanoi hän. "Minä ajattelin aina vaan häntä, -joka eli onnellisena Hongkongissa... ja ajattelen yhä vielä häntä... Ne -kaksi vuotta Hongkongissa olivat elämäni onnellisimmat..." Hän kohotti -päätään ja katsahti Anna Bojeen ja sanoi ystävällisesti: "Te johditte -minut kertomaan tämän kertomukseni. Teidän tyyneet kirkkaat silmänne -sanovat: kerro, kerro jotakin totta. Ne silmänne muistuttavat minua -hänen silmistään, vaikka teidän ovatkin vaaleat... Hänkin tahtoi aina -kuulla totta..." Ja hän kohotti lasiaan ja kilisti hänen kanssaan ja -joi. - -Kun kaikki olivat tyhjentäneet lasinsa, jäivät he katselemaan -ajatuksissaan eteensä. Katosta lankesi heidän päälleen punerva -valo, ympärillä häilyi kevyttä sinervää huurua, Anna Bojen vaaleat -hiukset välkkyivät ja välähtelivät. Viinuri katseli hiljaisin -kalvakkain kasvoin tuota ystävällistä pientä pöytäseuraa, jossa nyt -jo toistamiseen joku vanha harmaapää niin kunnioitettavin merkitsevin -ilmein johti puhetta. Vieras siellä taaempana istui paikallaan, kädet -kumpikin lasinsa ympärillä ja tuijotti pyöreine harmaine ilmeettömine -silmineen hilligenleiläisten pöytää kohden. Nämä tilasivat uutta -viiniä, ja jatkoivat iloista seurusteluaan. Ja Kai Jans kohotti lasiaan -ja katsahti silmin, joissa piili sama veitikkamainen kujeellisuus -kun hänen isänsä silmissä, Anna Bojeen. "Anna Boje, kuulehan. Meidän -onneksemme! Toukokuussa palaan takaisin!" - -Anna Boje katsahti ystävällisesti häneen ja naurahti. - -Silloin virkkoi pitempi vieraista, hän joka kerran Itzehoessa oli -puutarhassa istunut sen neidon jalkapäässä, kun hänen veljensä istui -neidon pääpuolella: "Ja nyt _sinun_ kertomuksesi, Wedderkop, sen on -tapahtumapaikka tuolla puolen Alsterin, ei perin kaukana täältä... -tunnen sen." - -"Enpä usko, että tunnet," sanoi Wedderkop, "mutta mielellään saatte -sen kuulla; se on lyhyt, ja kertomus, joka sekin sopii näin viinilasin -ääressä ja neitosen kuultavaksi... Kun silloin teidän seurassanne olin -palannut San Franciscon kautta kotiin niin kääntyi erään etevimmistä -kauppiaistamme huomio minuun, vaatimattomaan nuorukaiseen. Tulin -tuntemaan hänet konttooripäällikkömme konttoorissa ja saavutin hänen -suosionsa, niin että hän kutsui minut luokseen vieraisille kauniiseen -kotiinsa tuolla puolen Alsterin. Siellä vietin viisi ihanaa viikkoa. - -"Hän oli kelpo kauppias; hän on vieläkin maineessa kylmänä varovaisena -liikemiehenä. Mutta kaikessa ammattikuntoisuudessaan ja älykkyydessään -ei hän ikinä jättänyt silmistään kauppaliikemiehen sisempää -ihanteellista merkitystä. Hän puhui ankaralla mutta mielevällä -katkeruudella niistä, jotka arvelevat elämäntarkoituksensa olevan -kasata rahaa rahan päälle; ja lausui viisaita mieleenpantavia sanoja -semmoisesta oikeasta kauppamiehestä, joka on ottanut huolehtiakseen, -ett'ei mikään maailmassa joudu hukkaan vaan että kaikki tuotteet -tulevat kuletetuiksi sinne, missä niitä tarvitaan, ja että sitäkin -tietä tulee lievitetyksi ihmisen tarve ja puute ja kohotetuksi -elämänilon mahdollisuus. Monet hetket käyskeli hän vapaa-aikoinaan -kanssani kauniissa puutarhassaan, ja laajensi sydäntäni ja näköpiiriäni -tämmöisillä puheilla. - -"Ja nähkääs! Kun käyskelimme täten kävi hänen nuorin tyttärensä melkein -aina rinnallamme... Ja ell'ei hän joskus ollut kansamme, kutsui hän -usein hänet luoksemme käymään kansamme. En tiedä, tekikö hän tämän -jossakin salaisessa hyvässä tarkoituksessa. Että hän piti minusta, ja -antoi minulle arvoa, sen tiedän. Lyhyesti: tyttö oli nuori ja kaunis, -ja kantoi hienoa yksinkertaista pukuaan, kuin nuori solava koivu -lehvistöään. Ja puutarhassa kukkivat ihanat kukat ja kasvoivat kauniit -puut; ja koko huone huokui vanhaa turvallista varakkuutta ja lämmintä -hyvyyttä. Viisi viikkoa kului siten. - -"Silloin palasi kotiin perheen emäntä, joka oli ollut vierailulla -naimisissa olevain lastensa luona. Hän oli aivan toisenlaatuinen -ihminen kuin hänen miehensä ja hänen nuorin lapsensa. Hän ei tosin -voinut sitä suoraan osoittaa näiden kahden edessä; mutta sisältään oli -hän ylpeä ja vallanhimoinen. Hän ei sietänyt minua, ja toimitti, ett'en -enää palannut. - -"Silloin lähdin takaisin Kiinaan ja olin siellä viisitoista vuotta... -Miksi olen jäänyt naimattomaksi, sitä en tiedä... Siksikö että -muistelin tuota kaunista lasta hienossa yksinkertaisessa puvussaan, -jonka kanssa olin tuon viisaan hyväntahtoisen miehen rinnalla -käyskellyt siellä kauniissa puutarhassa? En kai tahtonut tinkiä -ihanteestani... Oltuani viisitoista vuotta siellä, tapasi minut -matkalla sisämaassa korealainen kuula. Palasin Hampuriin takaisin, -järjestin pienet raha-asiani ja vetäydyin Hilligenleihin. Ja jatkan -ja kehittelen nyt niitä ajatuksia, joita hän, tuo ukko silloin puhui -kanssani tuossa kauniissa auringonpaisteisessa puutarhassa, noita -ajatuksia oikeasta, todellisesta kauppamiehestä; ja tänä päivänä -vielä olen syvästi iloinen jokaisesta pienestä huomaavaisuudesta ja -tunnustuksesta, jonka hän minulle osoittaa; hän on nyt jo vanha mies... -Hänen tyttärestään en tiedä mitään..." Hän kohotti lasiaan, katsahti -Anna Bojeen, ja joi hänen kunniakseen. - -"Mutta nyt!" sanoi pitempi hänen tovereistaan, "nyt haluttaisi minun -todellakin kuulla, mitä nuoret tässä arvelevat meistä kolmesta -vanhastapojasta". - -"Sano sinä, Piet!" virkkoi Kassen Wedderkop, "mitä arvelet sinä?" - -"He olivat kaikki kolme samanlaisia kuin me merimiehet", sanoi Piet -nauraen. "Merillä tai Kiinassa: sama asia. Olisitte olleet täällä -Hampurissa, olisitte kaikki naimisissa". - -Siitä eivät nuo kolme pitäneet ja alkoivat kinastella vastaan ja -sanoivat: "Hän koettaa halventaa meitä. Se ei ole totta. Hänen kanssaan -emme kilistä". - -"No, entä minkä lausunnon annat sinä, Anna! Sano suoraan vaan! Olemmeko -syyttä suotta jääneet naimattomiksi?" - -"Minusta tuntuu", sanoi Anna Boje armollisesti, "että te kaikki olette -koettaneet saada itsellenne parhaan, mitä olette kohdanneet. Ja kun -ette sitä ole saavuttaneet, niin olette jääneet vapaiksi. Nuori tyttö -voi ymmärtää tuommoista ja antaa sille tunnustuksensa. Kaikki kolme -olette kunnioitettavia vanhojapoikia". - -Silloin tulivat kaikki kolme iloisiksi ja nauroivat, ja kilistivät -lasia hänen kanssaan. - -"Ja nyt!" virkkoi pitkä, "nyt tulee tuon kolmannen vuoro! Sitä olen -koko ajan katsellut vähän epäillen; ei näe kylliksi hänen silmiään; ne -ovat liika syvällä... Mikä on sinun lausuntosi?" - -"Minä ajattelen samaa kuin Anna Boje", sanoi Kai Jans, ja silmissään -välkähti elokkuus ja hyvyys: "Kaikki kolme olette koettaneet saavuttaa -jotain puhdasta, jotain pyhää. Siksi olette nyt naimattomia. Ja olette -tehneet oikein; sillä nyt olette pysyneet puhtaina miehinä". - -Nuo kolme loivat epävarmoina katseensa alas laseihinsa... - -Mutta silloin kohotti pitempi Kassen Wedderkop'in tovereista -katsettaan, ja sanoi vakavasti: "En salli, että nuoret jäävät niin -väärään luuloon: Me olemme kaikki kolme nuoruudessamme saaneet nähdä -pyhää; mutta se ei, ikävä kyllä ole voinut estää meitä myöhemmässä -elämässämme hairahtumasta syntiin". - -Silloin säikähti Kai Jans ja hänen kasvonsa muuttuivat. Hän tuijotti -synkkänä ja kalpeana eteensä ja aikoi nousta ylös. - -Silloin kohottausi vieraskin tuolla viereisessä pöydässä, hänen tummat -elottomat silmänsä olivat luotuina häneen. - -Mutta Kai Jans istuutui taaskin ja tuijotti taaskin sekavasti eteensä -pöytään. - -"Nyt me lähdemme", virkkoi Kassen Wedderkop painostuneena... "Jäättekö -te vielä tänne?" - -"Me jäämme vielä hetkeksi", sanoi Piet tyyneesti. - -Silloin lähtivät nuo kolme. - -He eivät vielä olleet ennättäneet uloskaan, kun Kai Jans jo iski -raskaasti kädellään pöytään ja huudahti kirskuvalla pilkalla: -"Näettekö?... Siten on laita;... Hilligenlei?!..." Ja naurahti kovaan -ja katkerasti. - -Samassa -- hän nauroi vielä -- astui vieras sieltä toisesta pöydästä -heidän pöytänsä ääreen, istuutui häntä vastapäätä, ja sanoi veltolla -laahustavalla äänellä ja kohottaen laiskasti silmänsä Kai Janssiin: -"Minä kuulin ukkojen jutut, ja tiesin jo, mikä tulisi lorujen lopuksi". - -Anna Boje loi häneen pikaisen ja kaihtivan silmäyksen, ja näki, että -hänen silmänsä olivat ihan sameat ja kellahtavat. Hänen sydämensä -sykähti levottomasti, ja tukkeutui ikäänkuin kurkkuun, hän aikoi -kääntyä Pietiin, mutta ei voinut. - -Kai Jans nojautui raskaasti eteenpäin: "Tiedätkö", sanoi hän, "olen -semmoinen ihminen... olen lapsuudestani asti ottanut kaiken niin -vakavasti... niin vakavasti, tiedätkö... luulen, että sanon oikeammin, -kun sanon... pyhästi... Olen aiemmin kerran... matkustanut maailman -ympäri... etsimässä... minä luulin aina, että maailma olisi pyhä... -viime aikoina on minusta sentään alkanut tuntua...", hän nauroi -taaskin raskaasti... "Ja nyt tulevat nuo ukot juttuineen... On niin -outoa ollakseni... Minä luulen... olen joku aika sitte saanut sen -ajatuksen... että kaikki... on aivan yhdentekevää... aivan tuiki -yhdentekevää. Kuka olette te sitte?" - -Anna kääntyi tuskauneesti Pietiin ja sanoi: "Emmekö lähde?" - -"Odottaisin vielä pienen aikaa", vastasi. Piet pikaisesti ja katsahti -ympärilleen. - -"Ketä sinä odotat?" - -"Tapasin eilen Pe Ontjesin", vastasi hän hieman epäröiden, "ja kerroin -hänelle, että sinä tulisit tänne; silloin lupasi hän tulla tunniksi -kanssamme. Hänellä ei ole liikoja aikaa. Mutta luulin sentään, että hän -toki olisi tullut". - -Tytön lennätti veri päähän, ja vastasi terävästi: "Sen olisin voinut -edeltäkäsin sanoa sinulle, ett'ei hän tule". - -Samassa ryntäsi Kai Jans pystyyn, löi kättään pöytään ja sanoi -kovaäänisesti: "Tiedättekö mitä? Te molemmat, te Bojet! Etsittekö _te_ -Hilligenleitä, Pyhää maata! Niin... etsittekö! Sanokaa se toisillekin: -suurelle Pe Ontjesille, ja pienelle Heinkelle... hänestä tulee tyttö -vielä kauniimpi kuin sinä, Antje! Sanokaa Tjark Dusenschönillekin, -hupsahtaneelle kuninkaanpojalle! Mitä _minä_ sitte turhia! Etsittekö -_te_ Hilligenleitä, kuuletteko? _Minä_... minä viis siitä nyt enää, -toista maata minä alan hakea". - -Anna nousi kasvot kalpeina: "Tule", sanoi hän, "se on kamalaa, hän on -juovuksissa. Ihmiset katsovat meitä... tule, Piet". - -Vieras seisoi Kain vieressä. "Tuletteko pienen matkan minun kanssani?" -sanoi hän. - -Viinuri tuli ja auttoi Annalle päällystakkia päälle. - -"Mitä hän on ihmisiään?" kysyi Piet osoittaen noihin kahteen, jotka -menivät uloskäytävää kohden. "Tuo harmaa tuolla!" - -"Emme me tiedä, kuka hän on", vastasi viinuri, "hän tulee istumaan -tänne toisinaan, ja juo pullon punaista viiniä, ja sovittaa aina siten, -että hän tulee tekemisiin jonkun seuran kanssa... varsinkin jos siinä -on nuoria. Ja silloin on ilo aina lopussa", lisäsi hän ja katsahti -heidän synkkiin hämmästyneihin kasvoihinsa. - -"Roistokin!" sanoi Piet. "Ja mitä hän on sitte oikein?" - -Anna nyyhkyi häpeästä ja pusertavasta tuskasta: "Mene Kai Jansin -kanssa... Oi, kuinka minä häpeän noiden kaikkien ihmisten edessä". - -"Minä häntä seuraamaan?" sanoi Piet pilkallisesti. "Antaa hänen mennä, -minne menee! Onhan se _hyvä_ että hän vihdoinkin jättää tuhmuutensa. -Etsiä Hilligenleitä?! Hullu hän on! Vai _meidänkö_ pitäisi etsiä -Hilligenleitä?! _Meidän_?!" Hän tarttui sisartansa käteen, ja lähti -hänen kanssaan ulos. - -Hotellin edustalla, jossa hänen sisarensa asui, jätti hän hänelle -hyvästit. - -Anna meni ylös, riisui itsensä ja meni nukkumaan ja nukahti kohta -ja näki ihmeellisen unen. Hän kuuli mainittavan aivan selvään ja -kirkkaasti omaa nimeään: "Anna Boje?!" Hän tunsi kohta äänestä, että se -oli Jumala, joka puhutteli häntä ja sanoi: "Tässä minä olen, Herra..." -"Kai Jans on hyljännyt etsimästä Hilligenleitä", sanoi Jumala, "nyt -pitää teidän alkaa sitä etsiä. Tiedäthän: Jonkun teidän kaupungissanne -pitää aina sitä etsiä ja löytää se..." "Oi hyvä Jumala!" sanoi hän. "Me -Bojet, me emme sitä ikinä löydä, ja Pe Ontjes Lau ei ole likimainkaan -kylläksi oppinut..." "Mitä pitää minun sitte tehdä?" sanoi Jumala. "Oi, -Herra!" sano Anna, "Kai Jans alkaa kyllä taas etsiä sitä, siitä saat -olla ihan varma. Luuletko sinä, että hän yhtään vuottakaan voi kulkea -tuon väliäpitämättömän naljasilmäisen harmaapään seurassa? Kohta on hän -oleva täydessä tulessa taas. Se on nyt kerran hänen luonnossaan. Ja -jos hän taas alkaa sitä etsiä niin on minulla kotona nuorempi sisar, -jonka nimi on Heinke, hän on kauniimpi ja pyhempi kuin minä, ja hän -on auttava häntä, niin että hän sen löytää". Silloin kohotti Jumala -sormeaan ja sanoi: "Sinunkin pitää sitä etsiä..." Silloin säikähti hän -taaskin: "Herra!" sanoi hän. "Minä en voi. Minä olen levoton, onneton -ihmislapsi!" Silloin uhkasi Jumala häntä vakavasti sormellaan ja katosi. - -Seuraavana aamuna matkusti hän takaisin Hilligenleihin. Hänen sielunsa -oli levoton ja hämmentynyt. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - - -Ja kun Anna Boje siis taas palasi kotiin, niin kertoi Heinke, että -ne kolme sieltä pensaikkokäytävältä sairastelevine äitineen olivat -matkustaneet pois. Äidin piti mennä pitkälle parannusmatkalle. Koska -he taaskin voisivat palata, se riippui kaikki sairaasta. Niin, kertoi -Heinke, eipä ollut sekään mahdotonta että he joutuisivat kokonaan -jättämään täkäläisen kotinsa, ja siirtymään äidin vuoksi Etelä-Saksaan, -jonnekin Rheinin seuduille. - -Silloin rutisti Anna punaiset huulensa tiukasti yhteen. "Vai niin!"... -Nyt oli hän siis ihan yksin. Kukaan ihminen ei pitänyt hänestä; ei -kukaan tarvinnut häntä, ei kukaan välittänyt hänestä. Hiljalleen saisi -hän nyt lakastua ja kuihtua. Hän nauroi katkerasti ja tuskaisasti. - -Siten kesti hän umeassa tuskassa kahdeksan päivää. - -Mutta silloin koitti yhdeksäs päivä syyskuuta. - -Ikinä elämässään ei unohda Anna Boje sitä aurinkoista kuumaa yhdeksättä -päivää syyskuuta. Ei, vaikka tulisi hän yhdeksänkymmenen vuoden -vanhaksi. Ja ikinä ei ole hän uskova, että oli siinä päivässä mitään, -joka oli syntiä ja rikosta, ei hänen puoleltaan eikä erään toisenkaan. -Ja jos oli syntiä: niin on sen sovittanut pitkä kärsimys. Ja jos oli: -rakkaus sovittaa monet synnit. - -Yhdeksäntenä päivänä syyskuuta, aivan epätavalliseen aikaan, kohta -päivällisen jälkeen, seisoivat hänen kolme ystäväänsä pensastiellä ja -sälistelivät tapansa mukaan porttia. Hän seisoi lieden ääressä, mutta -hän kuuli sen kohta, ja juoksi ulos. - -Kaikki kolme olivat ilosta hämmästyneet, kun taas saivat nähdä Anna -Bojen. - -"Oi", sanoi Anna, "kuinka ihanaa, että taas tapaamme toisemme!" -Mieskin loisti ilosta. Hän näytti terveemmältä ja reippaammalta kuin -tavallisesti, jolloin hän päivät oli ollut kovassa työssä. - -Anna muuttui suuressa ilossaan avoimeksi ja omaiseksi kuin ei ikinä -ennen. Hänen sielunsa ihan aukeni. "Kaikki kolme olette te yhtäläisiä -armaita tuhmia hupsuja!" sanoi hän ja laskeusi suloisesti hämillään -polvilleen. - -Ja polvet naksahtivat taas. - -Silloin kertoivat nuo kolme: heidän piti kahdeksan viikon kuluttua -kaikkien kolmen muuttaa äidin jälestä etelään, pois Hilligenleistä. -Mutta niinkauan kuin he olivat täällä, tahtoivat he nähdä joka päivä -Anna Bojen... jokaikinen päivä. Tulisiko hän tänä iltapäivänä heidän -kanssaan metsään. - -"Siellä on eräs hauska paikka", sanoi pienempi lapsista. "Siellä on -ruoho niin lyhyttä. Siellä tanssimme me kahden keskenämme". - -"Sinun pitää hiukan pukeutua", sanoi vanhempi, "sillä on hirveän -kuumaa, ja sinun pitää tanssia". - -Se oli tyyni kuuma päivä, se yhdeksäs päivä syyskuuta. - -He löysivätkin todella sen paikan metsän rannassa. Se oli niin -hupaisesti piilossa, sitä ympäröi viidakko kakskymmenvuotisia kuusia. -Etualalla lepäsi, kuin puolhämärän luolan edustalla, kirkas auringon -loiste. - -Ja siellä tanssi hän sillä lyhyellä ruohikolla, ensin pienemmän lapsen -kanssa ja sitten suuremman. Silloin pyysi mies, että hän tanssisi -yksin. Ja sitte pyysi hän häntä, että hän jäisi seisomaan paikalleen -siinä asennossa kuin hän oli. Ja hän teki kaiken, mitä hän pyysi. -Hän oli niin rakas ja hullunkurinen siinä lapsineen, ja pyysi niin -ystävälliseltä, ja hänen silmänsä olivat sulaa iloa ja hyvyyttä. Hänen -sydämensä hämmentyi ja kuumeni niin suloisesti ja kummallisesti noiden -silmäin edessä. - -Silloin astui mies yht'äkkiä hänen luokseen, etualalle ja sanoi -omituisella vaivalloisella äänellä: "Tiedätkö, että näen sinun armaat -jäsenesi läpi pukusi?" - -Tyttö katsahti hämmentyneesti ja tuntien kipeää kärsimystä häneen: -"Oli niin kuuma", sanoi hän valittaen, "ja minä tahdoin reuhtoa lasten -kanssa oikein perin pohjin..." - -"Tiedätkö, että olet ihanin maassa?" - -Tyttö väistyi kuusia kohden, ja puhui pelokkain rukoilevin silmin: -"Minä en saa... minähän en saa". - -Mutta hän ei kuullut, ei kuunnellut sitä; hän tiesi, että hän piti -hänestä. "Kaikki vuodet, lapsesta asti olet sinä pitänyt minusta; olen -aina nähnyt sen silmistäsi". - -"Minä en ole tietänyt siitä", kuiskasi Anna. "En ole tietänyt. Jumalan -kautta. En ole ajatellut että tulisi näin". - -Hän ei kosinut, hän puhui ainoastaan suuresta, suuresta ilostaan... -"Katsos tuommoinen sinä olet!... noin uljas... noin selkeä... noin -selkeä... Sinä tiedät: olen kahdenkymmenen kolmen, ja minulle kuuluu -minun sieluni ja ruumiini... ihmettä olet, ihmettä olet, etkä tiedä -siitä... sinä ihana armas nainen". Hän tarttui hänen käsiinsä. - -Hän jätti hänelle kätensä ja katsoi häneen hämmentynein kärsivin -silmin: "Minä", sanoi hän ja hengitti raskaasti... "ikinä en ole pitävä -kenestäkään ihmisestä niinkuin sinusta". - -He menivät läpi metsän, johon aurinko viistoon valoi kuumaa -loistettaan; lapset seurasivat heidän jälissään, Anna astui pää -kumarassa, miehen silmät, miehen sanat, miehen koko sielu riippuivat -hänessä. - -Kun he tulivat tuohon hiljaiseen rauhalliseen taloon, menivät -lapset palvelustytön kanssa puutarhaan. Ja mies laski kätensä hänen -ympärilleen ja vei hänet huoneeseensa. "Oi...", puhui Anna suuressa -huolessaan... "Oi, sano minulle, sano... ett'en tee mitään pahaa... -Sano se minulle!... Minä... minä en voi toisin... Minä en ole tietänyt -siitä: mutta nyt on siten: olen kauan, kauan jo pitänyt sinusta enemmän -kuin kaikesta muusta... Oi, että sinä pidät minusta! Minä tiedän nyt, -että minä olen toivonut sitä! Oi... olin aina niin kamalan yksin!... -Ole hyvä minulle ja auta minua... oi, kuinka rakas sinä olet..." - -Seitsemän viikkoa kesti heidän onnensa; seitsemän pyhää, ei: epäpyhää, -ei: pyhää viikkoa. Seitsemän viikkoa sulaa onnea ja satua, ihmettä ja -satua, suurta tuskaa ja suurta onnea. Seitsemän viikkoa oli Anna Boje -autuas onneton nainen. - -Hän ei rukoillut: "Pidä minut, ja jätä tuo toinen; minä en tiedä, miten -minä voin elää, kun sinä olet poissa". Jos hän siten olisi rukoillut, -olisi hän kai tehnyt sen, sillä hänellekin oli kaikki tämä samaa onnen -satua, kuin Annallekin. Hän ei rukoillut sitä. Hän ei olisi suostunut -edes, jos hän olisi itse tarjounutkin. Hän ei olisi voinut astua -onneensa toisen ihmisen kärsimyksen kautta. Hän tiesi, että tulee -päivä, tulee pian, pimeä kamala päivä, jolloin särkyy koko autuus, -pyhä... ei... epäpyhä... ei... pyhä... - -Niihin aikoihin sanoi äiti Heinkelle: "Tiedätkö, mikä Annan on? -Hän on niin ystävällinen meille ja puhuu kanssamme enemmän kuin -vuosikausiin..." "Niin", sanoi Heinke... "minäkin olen huomannut sen... -minä en tiedä, mistä se tulee". Ja tytöt kaupungissa, joiden kanssa hän -joskus tuli yhteen, sanoivat: "Mikä on Anna Bojen? Kuinka ystävällinen -ja iloinen hän on! Ja kuinka kaunis!" - -Sitte tuli eronpäivä. Lääkäri etelässä oli määrännyt, että vaimon piti -jäädä sinne, aurinkoiseen laaksoon; ilma Pohjanmeren rannoilla oli -liika raskasta ja kosteata, liika kylmää ja suolaista hänelle. "Oi", -sanoi mies, ja veti syvään henkeään ja katsoi Anna Bojeen: "Ilma -täällä on niin raikasta ja tervettä... ja sinä... sinä olet niin armas -ja ihana!" - -"Sinun pitää pois", sanoi Anna ja kyynelet tulvahtivat hänen -silmiinsä... "sinun pitää unohtaa minut... ja minun pitää katsoa, -kuinka minä saan elämäni järjestykseen". - -Silloin voi Anna Boje vielä laittaa lapset matkakuntoon, ja vielä -kerran tuntea hänen tulista mieletöntä rakkauttaan, ja nähdä sen -epätoivon, joka asui hänen silmissään, ja saattaa nuo kolme asemalle ja -vielä kerran pudistaa hänen kättään ja sanoa, hampaat yhteen purtuina: -"Viekää terveiset äidillenne", ja voi sitte vielä yksin palata kotiinsa -ja sanoa itselleen: "Ikinä et enää ole näkevä häntä". - -Kun hän tuli kotiin, oli hänellä siellä postikortti Kai Jansilta. Tämä -kertoi lyhyesti kuulumisensa. Reunaan oli hän pienillä kirjaimilla -kirjoittanut: "Oletko sinä löytänyt Hilligenlein, 'Pyhän maan?' Olen -taitanut minä löytää jotain sen suuntaista!" Ja viereen oli hän -piirtänyt silmäparin, silmäterät sinisellä musteella. - -"Kuule", sanoi Heinke, "kuinka ihmeellistä, että hän kirjoittaa -sinulle; aina ennen on hän kirjoittanut vaan minulle. Ja mitä merkitsee -tuo tuossa reunassa?" - -"Hän on kai löytänyt itselleen morsiamen, jolla on siniset silmät", -sanoi Anna. - -Silloin kävi Heinke hiljaiseksi, ja meni puutarhaan omenapuun juurelle -ja itki. - - * * * * * - -Alkoi raskas vaikea aika tuon pienen päätytalon asujamille kastanjoiden -varjossa. - -Piet matkasi kaukaisilla merillä, Samoaa kohden, ja hautoi mielessään -toivoja ja suunnitelmia, joita hänen sisarensa osaksi ei tuntenut, -osaksi ei hyväksynyt. Hett meni Kieliin kauppakouluun, kahdeksan -viikkoa myöhemmin kirjoitti hän ensimmäisen salaisen kirjeensä Annalle -pyytäen rahaa, Anna lähetti hänelle säästöistään kolmekymmentä markkaa. -Hett ei edes kiittänyt. Anna ajatteli: "Alan siis jo saada näyttää -vanhemman sisaren osaa; alkaa olla kuin professori Tonnerilla, jonka -kolme tytärtä jäivät tuhmiksi ja vieraiksi maailmassa kahden veljensä -vuoksi, ja jotka ovat köyhiä ja ahkeria." - -Helle Boje, joka kaksikymmentäviisi vuotta sitten oli tanssinut -kengän jalastaan Ringerangilla, alkoi näihin aikoihin saada harmaita -hiuksia ja vanheta. Hän suri ja sydämensä koveni, kun ei hänellä enää -ollut luonaan kahta lempilastaan. Annan kanssa, joka nyt taaskin -oli kokonaan itseensä sulkeunut, puhui hän hyvin vähän. Ja Heinke -ei voinut ikinä tehdä mitään hänen mielensä mukaan. Alinomaa moitti -hän häntä uppiniskaiseksi, laiskaksi, epäystävälliseksi. Lapsi, -jolla ei ollut muuta vikaa, kuin että hänellä oli äitinsä hiljainen -itseensäsulkeunut ylpeys, ja isänsä korkealle pyrkivä mieli, kärsi -kovasti noista alituisista moitteista ja itki usein ja salaa. Kun hän -kuivasi kyyneleitään, katseli hän kuvapostikortteja, joita Kai Jans -lähetteli Heidelbergista ja sen ympäristöistä. Ne olivat kaikki hyvästi -järjestettyinä hänen virsikirjassaan. - -Toisinaan koetti Anna vähän riuhtaista itseään vireille. Hän yritti -neuloa itselleen ja sisarelleen puvun, käyttääkseen saavuttamaansa -taitoaan, mutta tuommoinen tylsä, istuva työ ja kaikkea pientä -huomiota vaativa työskentely ei sopinut hänelle; hänen täytyi yhä -uudestaan ratkoa, mitä hän oli neulonut, ja lopulta jättää kaikki -neulojattarelle. Iltasin yritteli hän salaa lueskella isänsä kirjoja. -Tyyneellä ihmetyksellä näki hän nuo ylevät kuvat, jotka kohosivat hänen -eteensä ja hän katseli ympärilleen pienessä vaatimattomassa huoneessaan -ja kuihtuvassa toivottomassa elämässään, ja laski kirjan kädestään, -eikä voinut löytää tietä kauneuteen. - -Talvella sai hän kerran taas kutsut tyttöseuraan, ja pakoitti itsensä -lähtemään sinne. - -Siellä oli vilkasta. Eräässä huoneessa istuivat nuorimmat, -kahdeksantoistavuotiaisiin asti, he kertoivat viattomia hassuja juttuja -ja nauroivat niin, että muutamat kiirivät pöydän alle. Heinke oli -heidän joukossaan. - -Toisessa huoneessa istuivat vanhemmat, noin kahdenkymmenenkahdeksan -vuotisiin asti: nämä johtuivat juttelemaan naimisiin menosta. -Kahtakymmentäviittä vanhemmat johtivat puhetta, nuoremmat kuuntelivat -ahdistuneina. - -"Niin, päästä naimisiin! Saada kunnon kelpo mies, se on parasta." - -"Mutta semmoisia ei ole monta." - -Ja he alkoivat mies mieheltä keskustella nuorista avioliittoon -kykenevistä miehistä. Ja puhuivat katkerasti ja halveksien muutamista, -jotka eivät menneet naimisiin, koska olivat raukkoja tai liiaksi -mukavuutta rakastavia tai toimettomia. - -Joku lausui tylyn sanan: "Nuorista miehistä ei ole mihinkään enää, -raajarikkoja kaikki. Naimisiin ei enää mene kukaan". - -"No!" huomautti joku... "Friedahan meni tässä äskettäin naimisiin, ja -Gertrud". - -"Niin, mutta Friedalla oli kymmenentuhatta markkaa rahaa, ja Gertrud... -no, Gertrud oli kahdenkymmenenviiden." - -"Tasan ei käy onnen lahjat, yksi saa, toinen jää ilman." - -"Jos en saa miestä, koska olen pieni ja ruma, niin sen voisin kestää. -Mutta ell'en saa miestä, kosk'ei minulla ole paksua kukkaroa, -ja nenä kullasta, niin se on kurjaa ja häpeällistä. Friedakin -kymmeninetuhansineen! Mitä hyvää hänen miehellään niistä? Ken viitsisi -maata semmoisen luurangon kanssa samassa sängyssä?" - -"Kuule! Älä puhu noin hurjasti!" - -"Äh, tyhjää!... Sanovathan sosialistit, että koko tuo kirottu -rahajärjestelmä pitää heittää yli laidan? Se joltakin kuuluu: kunpa -arvioitaisiinkin meitä sen mukaan, kuinka norjia ja kauniita me olemme! -Mitä sanot siitä, Anna Boje? Silloin saisit sinä prinssin, ja minä -vapaaherran. Sillä ettehän voi kieltää, että ole suora ja norja, ja -että minulla on kaunis nenä, ja että hiukseni ovat pitkät ja komeat." -Ja hän nauroi ja vetäisi kummallakin kädellään vaaleiden hiuksiensa yli. - -"No, mutta enimmät meistä pääsevät sentään naimisiin! Ehdottomasti -enimmät! Ja muutamat taas eivät tahdokkaan naimisiin, eivät ollenkaan -haluakkaan." - -Silloin nauroi joku: "Lapset, kerron teille hauskan jutun. Tietysti -ette puhu siitä kenellekään, muuten en kerro sanaakaan... Minä ja Lene -Bruhn kävimme viime viikolla Bindorfissa, ja myöhäistyimme junasta, ja -aioimme tulla jalan Hilligenleihin. Mutta matkalla aloimme pelätä ja -palasimme Söthbierin kestikievariin... tiedättehän, siellä jossa on se -ukko kahden tyttärensä kanssa. No... tytöt olivat niin ystävälliset, -että jättivät meille huoneensa ja menivät jonnekin muualle makuulle. -Minä nukahdan, ja Lene Bruhnkin nukahtaa. No, tuossa puoliyössä alkaa -koputtaa minun ikkunani takana, koputtaa ja koputtaa ja sitte alkaa -torata: 'Miks'et laske minua sisään, tyttö?... Miks'et?... Mikä sinun -on?... Mutta tyttö, laskehan nyt!... Mitä tämä on? Olet aina ennen -laskenut, ja nyt yht'äkkiä et?...' Siten sitä jatkuu kokonaisen tunnin. -Lene Bruhnin kävi aivan samalla lailla. Seuraavana aamuna menimme me -aikaiseen kyökkiin. Siellä seisoivat tytöt lieden ääressä ja keittivät -kahvia: 'No', sanoo Lene, 'sanokaa minulle nyt, kuulkaa, yksi asia! -Jos voisitte mennä naimisiin, niin menisittekö?' Silloin katsoivat he -molemmat meihin ylen ujosti ja sanoivat: 'Emme me naimisiin ajattele... -ei... emmehän tokiinsa'... Nähkääs, siten se on!... Naimisiin?... -Tietysti haluan minä naimisiin. Ja sitä haluamme me kaikki." - -"Tiedättekö mitä", sanoi eräs toinen: "Jos te niin kovasti haluatte -naimisiin, niin pitää teidän tehdä kuin sihteerin tytär Tonndorfissa: -hän ei ollut sievä, eikä hänellä ollut omaisuutta, mutta hän oli viisas -tyttö. Hän ajatteli näinikään: 'Jos jäät neidiksi, jäät naimattomaksi.' -Silloin meni hän Hampuriin, ja rupesi sisäpiiaksi eräässä hienossa -perheessä siellä, ja sai kohta erään kelpo puutarhurin itselleen. -Hänen sisarensa teki sittemmin samalla tapaa ja sai erään leipurin, ja -leipurilta kuusi lasta, jotka elävät sämpylistä, jotka jäävät aamulla -myymättä, ja ovat terveitä ja pyöreäposkisia." - -"Nyt sepittelit taas", sanoivat toiset. "Aina sinä lopulta panet -omiasi." - -"En tiedä", virkkoi eräs: "Sen pitää olla niin hyvä ja viisas mies, -muuten en minä voi." - -"Ei, muuten ei voi." - -"Turhia!" tokaisi eräs toinen katkerasti: "Mieluummin onnettomissa -naimisissa, kuin naimatonna." - -Silloin alkoivat toiset vastustaa: "Ei, ei... ajattelehan vaan -häntäkin... ja häntä. Tuhat kertaa ennemmin naimatonna." - -"Mutta hänellähän on lapsia toki, jotka ovat hänen omiaan." - -"Niin... lapsia!..." - -"Jäädä vanhaksi piiaksi. Ilman ketään, jota rakastaa, ja josta saa -pitää huolta?" - -"No?... Katsokaahan nyt esimerkiksi Hanna Behrens'iä vaan! Hän on -onnellinen tyytyväinen vanhapiika!... Ei, se on ihan totta!... Hän -ei teeskentele!... Hän on kolminekymmenine kaksine vuosineen tuiki -onnellinen tyttö." - -He kohauttivat olkapäitään. "Niin", sanoivat he..., "niitä on -semmoisia. Niillä on maitoa suonissa, ja niiden ei ylipäätään -pitäisikään naimisiin. _Me_ olemme toista... Jäädä naimattomaksi? Sitte -ennemmin vaikka kuolemaan... Mitä sanot sinä, Anna Boje?" - -"Anna Boje on tyyni. Kuningatar, mutta kylmä." - -Siellä oli heidän joukossaan eräs virkamiehentytär, taidokas ja näppärä -tyttö, joka aavisti, että Anna Bojella oli tulinen sielu, hän katsahti -vakavasti häneen. Tällä virkamiehentyttärellä oli lapsesta asti ollut -luontainen taipumus huomaamaan muotoja ja värejä, ja erinomaisen -taitava käsi. Vilkkaan, näppärän äidin kehoittamana ja rohkaisemana -oli hän käynyt teollisuuskoulussa Kielissä, oli sitte antaunut -valokuvausalalle ja oli nyt kaksikymmennelivuotiaana aivan turvattuna -osakkaana eräässä taidekaupassa eräässä suuremmassa kaupungissa. Nyt -oli hän tervehtimässä kotiseudullaan, ja istui hiljaisin älykkäin -silmin lapsuutensa ystävätärten keskellä ja katseli Anna Bojea. - -Anna Boje, joka aina oli pitänyt hänestä, koska hän oli niin vilpitön -ja luonnollinen ihminen, katsahti häneen ja sanoi: "Kunpa olisi lahjoja -niinkuin sinulla." - -"Niin", sanoivat toiset, "kunpa olisikin itsenäinen toimiala niinkuin -sinulla." - -Tuo pieni taidokas neiti katsahti heihin ja sanoi ainoastaan: "Niin... -niin...", eikä mitään muuta. - -Eräs, joka oli kahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha ja älykäs vakava -tyttö, ja hoiteli sairasta isäänsä, lopetti keskustelun: "Ne jotka -sanovat, että he ovat toimessaan löytäneet tyydytyksen elämässään, ne -joko valehtelevat tai ovat he syntymästään asti ja luonnostaan määrätyt -pysymään naimattomina. Me toiset, mitä auttaa meitä toimemme ja -virkamme? Emme me kaipaa hoitaa toisten ihmisten lapsia, emme me tahdo -opettaa toisten lapsia, toimittaa toisten asioita, hoitaa vieraita -sairaita; me tahtoisimme rakastaa, pitää huolta ja kärsiä, vaikkapa -kuolla jonkin puolesta, joka on meidän omaamme ja omamme. Se olisi -meidän Hilligenleimme, Pyhä maamme. Siten juuri." - -Siten puhuivat he avoimesti huolistaan. Eikä ollut ainoakaan heistä -ruma. Lukuunottamatta yhtä, joka oli vähän omituinen, olivat he -kaikki terveitä, voimakkaita ja kauniita tyttöjä. Nyt vaikenivat he -hetkeksi... Sitten alkoivat he jutella yksi yhden kanssa, toinen toisen -kanssa, ja vilkastuivat taas ja nauroivat. - -Kun Anna Boje lähti vähän aiemmin kuin muut, seurasi häntä tuo pieni -taidokas neito. - -"Etköhän voisi ruveta opettajattareksi?" kysyi tämä arasti ja -epävarmasti. - -"En voi", vastasi Anna Boje vaikeasti. "Minä olen niin äkkipikainen. Ja -minulla ei ole mitään taipumuksia, ei mihinkään." - -"Sinä menet naimisiin", lohdutteli toinen... "olet vasta -kahdenkymmenenkolmen ja olet suuri ja kaunis ja älykäs ja siisti. -Ell'et sinä joudu naimisiin, niin kuka sitte?" - -Anna Boje kohautti katkerasti olkapäitään. "Vielä ei ole kukaan minua -pyytänyt, ei yksikään." - -"Tilde Peters on oikeassa"! sanoi toinen: "Mikään toimiala ei tuota -tyydytystä meille, ja tee meitä onnellisiksi. Niin, muutamille -mahdollisesti, joissa luonnostaan on jotain kalpeata, hiljaista ja -raukeata; mutta muut, terveemmät, ne kaipaavat miestä ja lapsia. -Viisaat kyllä ovat väittävinään, että sen voi helposti voittaa." - -Silloin huudahti Anna Boje vihastuneena: "Voittaako sen itsessään? -Silloin pitäisi minun kai puhkaista silmäni ja rutistaa rintani -sisään...?" - -"Se on niin vaikeata ja surkeata tämä", tunnusti toinen vilpittömästi -ja hiljaa. "Muutamat kaihoovat ja kuihtuvat hiljaa ja hiljenevät ja -kalpenevat tuskissaan. Toiset taas varastavat sitä, mitä he eivät -julkisesti ja kunnialla saa ottaa itselleen, salaa ja pelolla. Aiemmin -oli kirkolla jo sovinnaisilla tavoilla valtaa mielten ylitse ja -sanoivat: nöyrry ja kuihdu! Mutta mitä välittävät ihmiset nyt suurissa -kaupungeissa kirkosta ja tavoista? He kysyvät: Mikä voi meiltä kieltää -kehdon ja kotilieden? Ja ottavat osansa. Minkä pitäisi olla sulaa ja -paljasta sydämen iloa, se muuttuu nyt rikokseksi ja kärsimykseksi. On -niin vaikea, vaikea monen porvaritytön asema." - -Anna katsahti arasti noihin somiin tummiin kasvoihin "Mitä sanovat -vanhempasi tuommoisista mielipiteistä?" - -Pieni neiti kohotti olkapäitään: "Isäni istuu joka ilta ravintolassa ja -kuuntelee kaskuja, ja juttelee itse mielellään ja hauskasti. Äitini on -mennyt naimisiin kahdeksantoista vuotiaana, eikä ymmärrä minua... Se on -ehkä pahinta onnettomuudessamme, että me, toisen ja uuden ajan lapset, -vielä lisäksi olemme orpoja." - -Anna Boje saatti pientä ystävätärtään tämän vanhempain kotiin asti, ja -palasi sitten yksin pimeitä katuja, mieleltään ihan masennuksissa. - -"Kotona ei minua tarvita... olen ihan liikaa... lahjoja ja taipumuksia -ei minulla ole mihinkään... Pitääkö minun nyt mennä jonnekin -vieraaseen perheeseen, palvella vieraita ihmisiä ja nähdä heidän -onneaan? Tai työskennellä jossain raskaassa yhdentekevässä toimessa, -ilman mitään toivoa sydämessäni? Minun pitää nyt jonnekin... olen -kahdenkymmenenkolmen. Minä en voi kauempaa enää olla kotona. Heinke ei -saa lähteä; hän on vielä liika nuori... minä lähden." - -Hän meni Satamakatua alas ja mielensä kaivautui yhä syvempään hätään -ja hänessä heräsi raskaita pimeitä ajatuksia, jotka olivat piilleet -hänen mielensä syvyydessä, jotka piilevät jokaisen mielen syvyydessä. -"Jos nyt tulisi häneltä kirje... kirje, jolla olisi mustat reunat... -hän olisi kuollut... autuas olisin minä silloin. Minä huutaisin liika -suurta autuuttani... Ja kuinka minä odottaisin!... Nyt... nyt... -saisimme nähdä toisemme... minä noutaisin heidät asemalta... Kuinka -onnellisiksi tahdon tehdä teidät kaikki kolme... nauraa ja iloita pitää -teidän kanssani... tahdon olla niin hyvä ja rakas teille... Oi, hän -elää päinvastoin ja paranee!... Kun hän sentään kuolisi!... Kymmenen -vuotta on hän saanut elää suloisessa onnessa hänen kanssaan, kymmenen -pitkää suloista vuotta... Anna nyt _minulle_ toiset kymmenen!... -kolme!... oi, anna minulle yksi ainoakin vuosi! Sitte kuolisin -mielelläni. Oi, niin mielelläni! Ainoastaan yksi ainoa vuosi ilman että -tunnen syntiä ja tuskaa!... Kun hän nyt kuolisi..." - -Hän meni aina sululle asti ja jäi seisomaan ja kuunteli veden solinaa -ja ajatuksiansa. - -"Minä olen huono ihminen... niin huono että olisi parasta että menisin -veteen. Ja olenhan minä ihan ilman mitään toivoja... kukahan surisi -minua? Kuka kaipaisi minua? Minun lapseni uinuvat vielä sylissäni. -Kukaan ei herätä niitä. Rakastaa ja pitää huolta, sitä minä tahtoisin -ja sitä minä voisin; mutta kukaan ei sitä minulta tahdo ja pyydä... -Pienen ajan tahdon vielä odottaa... tahdon..." hän katsahti pitkää -rakennusta kohden; Rieke Thomsenin ikkunassa oli vielä valoa... "minä -tahdon tietää, onko minulla enää mitään toivoa... Olen puhunut niin -pilkalla... ennen... korteista!?... mutta kun ihminen tulee tällaiseen -hätään..." - -Hän katsahti taaskin eteensä ja kuunteli taaskin länttä kohden, ja -katsahti taaskin ylös, ja meni ylös vallille, kuunteli, oliko Rieke -Thomsen yksin, meni välikölle ja astui sisään. - -Rieke Thomsen istui avarassa tuolissaan, ja oli juuri kääntänyt -päätään, katsoakseen lahden tuolle puolen, näkyisikö siellä valkeata; -hän oli käynyt yhä vaan täyteläämmäksi ja pyyleämmäksi. - -"No? Anna Boje?..." sanoi hän terävästi, ja vetäisi kädellään yli -pöydän pinnan: "Mitä asiaa on sinulla minulle?" Hän ei, kuten useimmat -muutkaan, oikein sietänyt Bojeja, he kun kauneudessaan näyttivät niin -ylpeiltä. - -"Ennustakaa nyt minulle korteista..." sanoi Anna Boje reippaasti. "Olen -aina aikonut käväistä luonanne, mutta en ole ennättänyt koskaan." - -"Aina kun tulette luokseni", sanoi Rieke Thomsen, "sanotte joko: -'No Rieke, tulin kerta minäkin katsomaan ilveitäsi', ja nauratte, -tai sanotte te: 'Olen aina aikonut käväistä luonasi, mutta en ole -ennättänyt koskaan'. Itse asiassa tulette, kun teillä on joku hätä -ja tarve. Kaikille, jotka ovat nuoria, ja jotka ovat vaivan alla, -tulee joskus ilta, jolloin he uskovat minun taitooni. Luulenpa, ettei -ole viimeisinä kolmenakymmenenä vuotena ollut ainoatakaan tyttöä -ja ainoatakaan rouvaa Hilligenleissä, olkoot he sitte ylpeitä tai -nöyriä, joka ei olisi käynyt luonani... Annatkohan minulle kortit... -tuossa ylhäällä pöydällä... ei... enemmän oikealla... raamatulla... -voit samalla antaa minulle raamatunkin... minun pitää vielä lukea -iltasiunaus." - -Hän sekoitti kortit ja levitti ne verkalleen neljään riviin -päällekkäin, ja kulki sitte sormillaan niiden ylitse... "Rahoja ei", -sanoi hän hitaasti... "mutta hyvää leipää... on joku vaaleahiuksinen -ihminen; joka paljon ajattelee sinua... mutta hän ei voi sanoa sitä -sinulle... on joku este... Mutta sitäpaitsi on siinä joku tummaverinen -herra... hänen rinnallaan nainen..." Hän katsahti kysyvästi ylös, ja -näki edessään tuon kypsän pehmyen naiskauneuden... "Enempää ei ole -nähtävissä", sanoi hän. - -Vapisevin äänin sanoi Anna Boje: "Me olemme levottomia veljemme vuoksi, -joka on kaukana merillä... kaukana... minä... minä tahtoisin mielelläni -tietää: onko mikään kuolemantapaus lähellä?" - -Rieke Thomsen katsahti taaskin ylös, ja näki terävän väläyksen hänen -silmissään ja ymmärsi kaiken; ja häntä miellytti tummoinen paha uljas -naismieli; mutta hän pudisti päätään ja vastasi vilpittömästi: "Eivät -kortit tiedä mistään kuolemantapauksesta." - -Silloin nousi Anna Boje ylös, laski pöydälle puolen markkaa ja lähti. - -Hän meni kotiinsa, nukkui, nousi ylös ja eli painunutta uupunutta -elämäänsä. - -"Syksyllä lähden kotoa", ajatteli hän. "Haen paikan jossakin perheessä -Hampurissa; ja toimitan, että Hett'kin tulee Hampuriin, ja pidän -silmällä häntä. Siellä saan toisinaan nähdä Pietinkin ja olen hänen -ystävättärensä, kunnes hän menee naimisiin; sitte on sekin loppu." - -Tuli kevät ihanuudessaan, ihana, aurinkoinen, välkkyvä kevät. - -Pe Ontjes Lau tuli Hilligenleihin. Hänen siirtymisensä sinne oli -viivähtänyt, koska hän ahnehti mukaansa ansiot, joita aina uudestaan -ja uudestaan tarjoutui. Hän käväisi äiti Bojellakin tuomassa terveisiä -Pietiltä, joka yhä vielä palveli Goodefroolla ja juuri oli matkalla -Iquique'seen; hän kertoi, että parannus, jonka Piet oli suunnitellut -laivarakennuksessa, oli osoittaunut käytännölliseksi, ja arveli että -Piet arvatenkin, kun vaan sattuisi sopiva tilaisuus, tulisi siirtymään -laivarakennusalalle. Sitte lähti hän, eikä palannut. Hänen aikansa -meni tutustaumisessa isän liikkeeseen ja tarkastamisessa, olisiko -mahdollisuutta laajentaa sitä. Niinkauan kuin ei hän ollut siitä -selvillä, tahtoi hän pysyttäytyä erillään kaikesta muusta. - -Anna Boje ei ollut silloin ollut kotona. Jälkeenpäin kohtasi hän -hänet silloin tällöin joskus harvoin kadulla. Silloin tervehti Lau -kohteliaasti ja meni sanaa sanomatta ohitse. Anna katsahti arasti ylös -ja ajatteli: "Hän ei välitä minusta. Hän on mies... Mutta hän ei välitä -minusta!... Hän on menevä naimisiin jonkun talonpojantyttären kanssa, -jolla on rahaa." - -Kesä oli ihana; hän eleli alakuloista sameaa oloansa. Äiti Boje -ja Heinke puhuivat ainoastaan hiukan hänen kanssaan. "Lokakuussa -lähden Hampuriin", ajatteli hän. "Rupean minäkin pyöräksi -yhteiskuntakoneistoon; rupean telefoonineideksi tai jotain semmoista; -muuhun en kelpaa." - -Anna Martens tuli kerta tervehtimään miehensä ja ensimmäisen lapsensa -kanssa, joka jo osasi kävellä; hän oli muhkea ja varma; onni loisti -hänen silmissään kuin rauhallinen kaunis tuli liedellä. Hän meni Anna -Bojen jälissä kyökkiin ja sanoi: "Kuule, mitä tuumit sinä tuosta -suurekkaasta perämies Lausta... siinä olisi sinulle mies... komea tyyni -mies." - -"Oh", vastasi Anna Boje kylmästi ja kääntyi askareihinsa, "älähän nyt -puhu tuhmuuksia." - -"No tuon arvasinkin", sanoi Anna Martens... "Ei ole kylliksi hyvä -sinulle... pitää olla joku lukumies..." - -"Oh;" sanoi Anna Boje, ja katsahti hämmästyneenä ja katkerasti -ystävättäreensä: "Kuinka erehdytkään, Anna Martens! Kun vaan on terve -ja hyvä ja kelpo ihminen, josta voin pitää, niin mitä välitän minä -sitte rahoista ja latinasta!" - -Oli niihin aikoihin palannut Berlinistä kotiinsa eräs nuori mies -hyvästä perheestä, pankkivirkamies, saadakseen takaisin vanhempiensa -hoidossa terveytensä, jonka hän oli turmellut yöelämässä -- hän itse -sanoi: työssä. Muutaman päivän kuluttua alkoi hän jo pitkästyä oloonsa -ja alkoi etsiä seikkailuja, ja kun hän oli kaunis nuori mies ja -naistuntija ja intohimoinen, aukeni hänelle piankin semmoisia. Pian -huhuttiin kaupungilla, että useat nuoret tytöt, mikä enemmän mikä -vähemmän olivat olleet hänelle mieliksi, vaikka he tiesivätkin, että -avioliitto ei voinut tulla kysymykseen. Mutta muut nuoret miehet, -kunnollisemmat, olivat joko liiaksi mukavuutta rakastavia tai liika -varovaisia; ja niinpä joutuivat he puutteessaan tämän käsiin. - -Eräänä päivänä näki hän Anna Bojen kadulla, tunsi hämmästyen hänet -ja puhutteli häntä kohta ja kysyi Pietistä ja päätti jo, siinä hänen -kanssaan jutellessaan: "Anna Bojen minä valloitan... on oleva ihanaa -opettaa hänelle, mitä on rakkaus". - -Tuossa hämärissä meni hän pensaikkokäytävää pitkin ja sai hänet jo -kolmantena päivänä houkutelluksi ulos. Anna Boje ei halunnut muuta, -kuin että joku osottaisi hänelle, että hänkin olisi pyydettävän -arvoinen. Hän ei kohdannutkaan häntä, meni rakennusten ohitse ja tuli -linnapuiston vanhojen lehmusten suojaan. Siellä seisoi nuorukainen -puukujanteen suulla tienristeyksessä ja odotteli häntä. Oli melkein -pimeätä. - -"Anna Boje?" sanoi hän, ja hänen hymynsä ikäänkuin kosi häneltä jo -kaikkea. - -Silloin kääntyi Anna, ja työnsi hänet luotaan, ponnistaen kätensä hänen -rintaansa vastaan, niin että hän väistyi taaksepäin ja aivan äkeissään -alkoi torua ja sitte sanaa sanomatta lähti pois. - -Anna Boje lähti vielä kuohuksissaan ulos kaupungista ja tuli noille -kolmelle portaille, jotka johtavat ylös. Oli lempeä ihana ilta. -Kukkulain takaa, Volkmersdorffin pimeiden rakennusryhmien ylle kohosi -verkalleen kuu, ja täytti yön lempeällä valollaan. Anna asteli -hitaasti, hänen joka jäsenessään värähteli vielä. "Niin paljon kuin -minä sitä kaipaankin... niin vaikka olisin tahtonutkin, niin en olisi -voinut. Toiset ovat voineet, mutta minä en voi!... Huh... mitenkä hän -tarttui minuun!" - -Jykeviä, punaisenkirjavia lehmiä käyskeli laitumella korkeassa -ruohikossa, ja pureskelivat verkkaan ruohoa. Toisen portaan alla -vilkahteli vesi-lätäkkö, kolmannen editse solisi melkein oikea puro -laaksoon. Hän johtui taaskin ajattelemaan samaa, mikä aina eli vireillä -hänessä: "Miksi pitää minun olla yksin, ilman rakkautta? Ja pitääkö -minun aina jäädä yksin?" Hän alkoi miettiä että hänessä itsessään ehkä -oli syy; hän kuvitteli varmaksi, että hän oli omituinen sietämätön -ihminen, eihän hänellä ollut ystäviäkään ja mitään iloa. Hän alkoi -epäillä, että hänen vanhempainsa menneisyydessä ehkä piili jotain, joka -teki, että ihmiset salaa ylenkatsoivat häntä. - -Hän tuli kukkulain juurelle ja lähti verkalleen ylös. Vasemmalla ja -oikealla polusta, aivan vieressä, oli ruiskuhilaita; kauempana oli -pelto jo kynnetty, ja valmiina kylvettäväksi. Ilmassa ikäänkuin tuoksui -hedelmällisyyttä. Hänet valtasi niin syvä katkeruus, ja hänessä alkoi -näyttää niin pimeältä, että hän ajatteli: "Kuinka inhottavaa on kaikki -tuo taimiminen ja kukoistaminen, kaikki tuo hedelmään kypsyminen -ja hedelmää kantaminen... Kuinka ilettävää se on... Minä en tahdo -kukoistaa ja kantaa hedelmää... He saavat haudata minut, kahdeksan -jalkaa syvälle, ett'en vaan kuolemassakaan ketään hyödyttäisi... -Muutenhan voisi minusta taimia joku kukkanen tai puu... kuinka -inhottavaa se on". - -Hän saapui ulos aina nummikolle ja meni ulos vähän matkaa sitä; se -tuntui hyväilevän pehmeänä hänen jalkojensa alla. Hänen edessään lepäsi -tuo avara tasainen maa heinäkuun yön sinervässä valossa. Silloin -poikkesi hän hiukan polulta ja istahti uupuneena vallin vierteelle -ja nautti tyyneestä, avarasta, pyhän hiljaisesta kuvasta edessään -ja tyyntyi ja hiljeni hiukan, ja mielensä lauhkeni lempeämmäksi. Ja -ajatuksensa vaelsivat noihin elettyihin ihmeellisiin, levottoman -tuskallisiin onnen hetkiin: "Olet ollut toki onnellinenkin joskus. -Hyvä, viisas, hieno mies on pitänyt sinusta ja rakastanut sinua. -Kuinka hän rakastikaan! Kuinka loistivat hänen silmänsä, ja kuinka -kuumat ja ihanat olivat hänen sanansa. Ja kuinka suuri oli hänen -tuskansa eronhetkenä. En mistään maailmassa tahtoisi olemattomiksi -noita hetkiä elämässäni". Ja hän alkoi kuvitella mielessään noita -lukemattomia hetkiä; kuinka se kaikki alkoi pensaikkotiellä... ja -ajatteli ja ajatteli ja joutui uneksuessaan pois todellisuudesta ja -vaipui puoliuneen. Kangas lepäsi avarana ja hämäränä hänen edessään, -sen takana syvällä alhaalla lepäsi tummanharmaa maa aina merelle asti. - -Silloin läheni poikki kankaan, avaran rajattoman syvyyden pohjalta, -ihmeellinen olento. Se oli kuin raskaankömpelö, yltäyleensä kirjava -lehmä; sillä oli suuret, ihmeen kauniisti kaareuvat sarvet, ja korvat -suuret kuin portit ja suuret välkkyvät kosteat silmät. Se seisoi -hänen edessään ja katseli häntä tylsän mietiskeliäästi... Silloin -uneksi hän: hän kävi pensaskäytävää, ja hänen pukunsa hävisi hänen -yltään, kappale kappaleelta, ja kun hän oli kadottanut kaikki ja aivan -alastomana kävi edelleen tietään, seisoivat yht'äkkiä hänen kolme -ystäväänsä hänen edessään ja itkivät hänen tähtensä, että hän siten -kävi tietä... Silloin tuli poikkitieltä kaupungista käsin pormestari, -jota kohtaan hän lapsesta asti oli tuntenut vastenmielisyyttä, koska -hän aina kulki, kasvoillaan ilme, ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: Sinua -köyhää opettajanleskentytärtä! ja sitte tuli hän, jota hän äsken oli -lyönyt, ja kaikki he katsoivat häneen ja nauroivat hänelle. Tämä nauru -säikäytti hänet niin, että hän kaatui maahan, ja lepäsi siinä kuin -kuollut. Silloin tuli toiselta poikkitieltä -- nyt se yht'äkkiä ei -enää ollutkaan pensastie, vaan tie ylhäällä vallin harjalla, ulkona -ulkopuolella kaupunkia -- majaltaan käsin, kaupungin nylkyri Jochen -Wenig ja aikoi tarttua häneen, ja kantaa majaansa. Silloin kirkahti -hän kauhusta ja heräsi. Ja katsahti säikähtyneesti ympärilleen, ja -alkoi sekaisessa mielessään lukea koulussa oppimiaan rukouksia ja -raamatunlauseita ja kohottausi työläästi pystyyn. - -Silloin tuli joku mies polulta käsin häntä kohden, hengittäen raskaasti -ja voihkaten ja sanoi kovaan: "No... kuka siellä makaa?... Kuka se -on?... Kuka on niin tuskissaan?... Sinä?... Lapseni, sinäkö se olet?" - -"Minä se olen, setä Wedderkop", sanoi Anna. - -"Lapsi, lapsi", sanoi Wedderkop säälien ja yht'äkkiä ihan hiljaa: -"Mitä valitat sinä niin vaikeroivasti? Onko joku tehnyt sinulle pahaa? -Tule... tule, mennään yhdessä. Älä itke noin, kuule". - -"Minä olen niin kamalan yksin", sanoi hän kiihkeästi nyyhkien... "Niin -kamalan yksin!" - -Kassen Wedderkop asteli hetken vaieten hänen rinnallaan. Sitte sanoi -hän: "Katsos, se on sovinnainen hyvä tapa, jonka alla sinä kärsit. -Hyvä sovinnainen tapa on se murhaaja, joka turmelee sinulta ja monelta -siskoltasi nuoruuden... Näes... jos me eläisimme luonnollisissa -oloissa, niin olisivat sinua lapsesta asti ympäröinneet nuoret miehet. -Yksi olisi osoittanut sinulle jonkin ystävällisyyden, toinen olisi -etäältä ihaillut ja kunnioittanut sinua, kolmannen kanssa olisit -iloisesti leikkinyt. Täällä, tällä tuulisella aurinkoisella kukkulalla -olisi Hilligenlein nuorison kisapaikka. Kahdestakymmenestä vuodestasi -asti olisivat kolme tai neljä tai useammatkin, seudun parhaimmat, -kilvoitelleet sydämensä pohjasta ja tulisesti sinusta, koska sinä olet -voimakas ja kaunis ja siveä. Ja siten olisit sinä itkien ja kinastellen -ja sovitellen, leikkien ja suudellen vähitellen kypsynyt naiseksi. - -"Sitenhän on vieläkin laita työväen ja käsityöläisten keskuudessa. -Kauniilla, siveällä, ahkeralla työmiehen lapsella on kosijoita -kylläksi. Mutta niinsanottujen säätyläisten kesken on 'hyvä tapa' -kokonaan turmellut ja tärvellyt luonnon. Se, 'hyvä tapa' nimittäin, -sanoo nuorelle tytölle: 'Et saa olla kahdenkesken nuoren miehen -kanssa... et saa sinutella häntä... et saa suudella häntä, ell'et mene -hänen kanssaan naimisiin... sinulla pitää olla niin ja niin suuret -myötäjäiset'. Ja nuorelle miehelle puhuu se: 'Et saa mennä naimisiin, -ell'ei sinulla ole rahoja... Et ansaitse kylliksi... Saat tuhlata -parhaat voimasi langenneille naisille, ja vasta myöhemmin naida... Jää -naimattomaksi, niin olet vähemmässä edesvastuussa'... Niinpä siis, -kaikkialla seisoo porvarillisen nuorison edessä vanha, nuoruudelle -vihamielinen täti 'hyvä tapa' ja turmelee teiltä nuorilta tytöiltä -parhaan elämänne ajan, niin että monet eivät pääse ollenkaan naimisiin, -monet liika myöhään. Ei sinua ylenkatsota, tyttöseni. Ei! Siten et -saa luulla. Sinä olet vaan, niinkuin monet tuhannet muut, jäykän, -taipumattoman nuoruudelle vihamielisen 'hyvän tavan' uhri. - -"Missä pelastus tästä? Yksityisen voimat ovat heikot sitä vastaan. -Teidän naisten pitää itse vapauttaa itsenne. Sen sanon sinulle, Anna -Boje, rakas tyttöseni, äläkä unohda sitä: jos sinä kerran joudut -naimisiin ja elät onnessa hupaisessa kodissasi, ja sinulla on jotakin, -jota saat rakastaa ja josta huolehtia: niin älä silloin unohda -siskojasi, jotka elävät samassa yksinäisyydessä, jossa sinä nyt, ja -jotka myöskin halajoitsisivat omaa liettä ja rakkautta, ja jotka -myöskin tahtoisivat elää täyden naisen elämää, lapsentuskineen ja -lapseniloineen, ja jotka eivät sitä saa. Työskentele silloin sinäkin -jossain muodossa vanhapiikahädän lievittämiseksi, joka vallitsee -maassa." - -Anna Boje oli kuunnellut hartaasti, ja oli tyyntynyt kuullessaan tuota -ystävällistä puhetta. Kuu valaisi rauhallisena hiljaista maailmaa. - -"Vuosia sitten tein jotakin", sanoi Anna Boje hiljaa, "jota pidetään -suurena syntinä; mutta minä pidin hänestä enemmän kuin mistään -maailmassa. En voi kenellekään puhua siitä". - -"Onko se nyt ohitse jo?" - -"Kokonaan ohitse; hän on kaukana poissa." - -"Oliko hän hyvä sinulle?" - -"Oli, oli!..." sanoi hän... "mutta hän ei voinut auttaa minua ja -itseään... hän ei voinut luopua vanhasta uskollisuudesta ja minä en -voinut astua onneeni toisen onnettomuuden yli". - -"Luonto on väkevämpi kuin tapa", sanoi Wedderkop, "kiitos Jumalan; ja -rakkaus vahvempi kuin kuolema; siitäkin kiitos Jumalan". - -"Jumalan?" virkkoi Anna hiljaa ja suruisasti... "Kun minä olin lapsi, -olin kovassa tuskassa, kun joskus iltarukouksessani unohdin jonkun -kolmiyhteydestä... nyt tulkoon vaikka koko kolmiyhteys vastaani kuun -valossa. Minulla ei ole enää uskoa ollenkaan... ja se on surullista". - -"Niin", sanoi Wedderkop mietteissään... "se on surullista... Mutta -siinä en minä voi auttaa sinua, minultakin puuttuu usko. En minäkään -ole löytänyt Hilligenleitä, sieluni 'Pyhää maata'. Kirkonoppiin en voi -mukautua, ja omaa uskoani en löydä". - -Anna Boje veti syvään henkeään ja sanoi: "Tämä on sittekin tehnyt hyvää -minulle, setä Wedderkop. Olen niin kauan ja niin kovasti kaivannut -saada kuulla ystävällistä sanaa..." Ja hiljaa ja vitkaillen lisäsi hän: -"Mutta ell'en tule naimisiin, niin en tiedä, mitä minun pitää tehdä -elämälläni". - -Silloin vilkaisi Kassen Wedderkop vähän veitikkamaisesti häneen ja -sanoi: "No... Antje... olet nyt kahdenkymmenenkolmen... eikö peili -ole kielinyt sinulle, miltä näytät? Antaa nyt kulua vuosi vielä, ja -toinenkin, vaikkapa vielä kolmaskin... on kyllä tuleva vielä vakava -kunnon mies, joka on pyytävä sinua". - -"Luulen", sanoi tyttö taaskin syvään hengähtäen, "ett'ei kukaan tohdi -lähetä minua". - -"Ei mikään pelkuri tohdikkaan", sanoi Wedderkop nauraen. "Eikä -semmoisen kannattaisikaan. Se on oleva todellinen mies, ja semmoinen, -joka tuntee arvonsa. Ja siitä johtuu se, että saat odottaa niin kauan". - -Hilligenlein kadut lepäsivät hiljaisina. Kultaisenharmaana levittäysi -kuunvalo niiden ylle. - -"Siispä odotan uskollisesti vielä jonkun aikaa", sanoi Anna. - -"Niin", sanoi hän, "tee se! Toivo Hilligenleitäsi, Pyhää maatasi." - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - - -Kun tuli syksy, huomasi Pe Ontjes Lau, että hänen liikkeellään ei -ollut mitään hätää. Hän jätti jahtiliikkeen ja hänen täytyi laajentaa -säilytysmakasiiniaan, ja rakentaa makasiinin katolle tuulimylly, joka -kaikesta rasvaamisesta huolimatta kaiken päivää hiljaa ja ilkeästi -kitkui. - -Juuri kuin he klubbissa olivat selvillä: "Hänen käy hullusti! Tietysti -käy hänen hullusti! Semmoinen ei voi menestyä Hilligenleissä", juuri -samaan aikaan tiesi Pe Ontjes Lau, että hänellä oli liike, joka tuotti -hänelle iloa ja joka voi elättää vaimon ja lapset. Silloin kohotti hän -päätään ja etsi Anna Bojea. - -Hän oli nimittäin hillinnyt silmänsä, niin ett'eivät ne olleet -katsoneet muuhun kuin maissiin ja ohrasäkkeihin ja oveliin talonpojan -silmiin. Mutta nyt kohotti hän päätään ja alkoi tähystellä ympärilleen. -Ja kun Pe Ontjes Lau, entinen suuri ja komea Goodefroon perämies ja -nykyinen viljakauppias kohottaa päätään, niin silloin ovat asiat aina -selvät. Hän kohotti siis päätään lyhyine vaaleine täysipartoineen, ja -katsahti ympärilleen. Missä on Anna Boje? - -Eräänä sumuisena lokakuunpäivänä tuli äiti kyökkiin ja sanoi: "Kuule, -perämies Lau meni juuri ohitse ja napautti ikkunaan ja kysyi, missä -sinä olet, hän ei ollut nähnyt sinua niin pitkään aikaan". - -Anna pyrähti työstään ja sanoi vihaisesti: "Mitä minä Lausta?" - -"Lapseni, mitä nyt?" kysyi äiti huolissaan. "Eihän siinä mitään pahaa -ollut?" - -"Hän ei ole tähänkään asti välittänyt minusta mitään. Mitä hän tahtoo -minusta?" - -Mutta kun hän illallisen jälkeen oli saanut astiat pestyiksi, pakoitti -uteliaisuus ja tulinen harras toivo, ja levoton suuttumus hänet -lähtemään ulos hämärtyvään iltaan. Hän meni kyökin oven kautta ulos -puistokäytävälle ja pitkän rakennuksen ohitse ylös vallille. - -Silloin tuli Pe Ontjes Lau hänen jälissään. - -"Näes vaan, siinähän on Anna Boje!" sanoi hän entiseen tyveneeseen, -varmaan tapaansa... "Tämähän sopii mainiosti. Minä aioin juuri käydä -Bülkillä asti katsomassa, tulisiko jahti nyt vielä". - -Anna lähti hänen mukanaan, ja Pe Ontjes kyseli Pietistä ja Hettistä ja -Anna sanoi, että hänen äitinsä kai nyt oli iloissaan, kun sai pitää -poikansa kotonaan, ja että hänenkin äitinsä toivoi, että Piet asettuisi -kotiseuduille. Pe Ontjes kysyi häneltä, mitä hän toimi kaiket päivät. -Koska äiti näkyi aina istuvan koneensa ääressä, niin oli hänellä kait -työtä riittämiin. Anna kertoi, että hän joulun jälkeen ehkä etsisi -paikkaa itselleen jossakin, mieluimmin Hampurissa. Siten varovaisesti -yhtä ja toista keskustellen olivat he tulleet Bülkille asti ja -kääntyneet takaisin taaskin. Keskustelu alkoi seisahtua. - -"Jos sopii sinulle ja tahdot", sanoi Pe Ontjes -- hän koetti lausua -sen noin vaan kevysti ja ohimennen; se ei sentään onnistunut häneltä -oikein, äänessään oli toinen sävy... "Jos sopii sinulle, niin tulisin -mielelläni useamminkin näin yhteen kanssasi. Tahdotko?" - -Neidon tukkeusi sydän ikäänkuin kurkkuun... Sitte sanoi hän hitaasti ja -takertuvin äänin: "Miks'et ole koko aikaan välittänyt minusta mitään? -Silloin Hampurissakaan et tullut seuraamme." - -"Silloin Hampurissa en voinut tulla, ja sittemmin olen aina vaan -ajatellut liikettäni. Minä olen ihminen, jolla pitää olla perusta -jalkainsa alla", sanoi hän ylpeästi ja tyyneesti, "ennenkuin hän voi -ajatella muita asioita." - -"Niin", virkkoi tyttö vihastuneesti, "semmoinen olet... semmoinen olet -ollut aina... ankerias tai ankkurikettinki tai maissisäkki ovat sinulle -aina olleet tärkeämmät kuin ihmiselämä." - -"Siten se ei ole", sanoi Pe Ontjes vähän suuttuneesti, "siten et voi -väittää." - -"Muuten olisit koko tänä aikana osoittanut jotain ystävällisyyttä -kohtaani." - -"On vahinko, että olet niin herkkä ja pikastuvainen", sanoi Pe -Ontjes... "oma äitisikin valittaa sitä." - -"Minä en ole pikastuvainen", sanoi Anna suuttuneena. "Kaikki ihmiset -ovat väärässä siinä. Ja tekevät vääryyttä minulle. Tietysti sinäkin! Ja -juuri etupäässä sinä! Jo kun olin pikku tyttö, rantalaiturilla... olit -tyly minulle. _Sinä_ olet ylpeä. Sinä -- sinä olet. Sinä tahdot aina -sortaa minua. Tahdot aina osoittaa minulle: katsos, minä olen jotakin -ja minulla on jotakin, mutta sinä et ole mitään ja sinulla ei ole -mitään ja saat olla hyvilläsi, jos minä suvaitsen tulla ja puhua sanan -kanssasi." - -Pe Ontjes naurahti harmistuneesti, eikä tietänyt kohta, mitä vastata. -Anna Boje kävi vielä pari askelta hänen rinnallaan; sitte alkoi hän -astella nopeampaan ja hävisi pimeään. - -Hän meni kotiinsa ja sulkeusi kohta kammariinsa ja meni levolle, ja -kaivautui yhä syvemmälle suuttumukseensa ja epätoivoonsa. - -Länsituuli sysi hiljaa ovea ja ikkunoita vastaan ja hän makasi ja -kuunteli. Sitte kohottausi hän taaskin puoliksi, ja aukaisi kiirehtien -vaaleat palmikkonsa ja heittäysi kiihkeässä liikutuksessa taaskin -pitkäkseen ja painoi päätään taaksepäin hiusmereensä... "Oi, kun hän -tulisi!... näkisi minut näin... ja tuntisi tuskaa ja kipeyttä... -Minä tiedän, että olen kaunis ja... minä tiedän, että voin tehdä -onnelliseksi miehen." - -Länsituuli sysi hiljaa ovea. - -Nyt se ei ollut länsituuli. Lukko kirahti. - -"Kuule... Anna", virkkoi hän tyyneesti... "minä tahtoisin mielelläni -olla ystävä kanssasi... kuule, Anna... lausu minulle hyvä sana." - -Anna lepäsi liikkumatonna ja veti ainoastaan hiukan kokoon valkeita -olkapäitään... "Mitä pitää minun sanoa? Minä olen ylpeä, aivan -mielettömän pikaistuva ja herkkä. En tiedä edes, että olen köyhä -opettajantytär, jonka toki kaikki muut tietävät." - -"Sinä olet sekainen", sanoi hän ja nousi ylös. "Eihän voi puhua -kansasi." - -Hän lähti. - -Seuraavana aamuna tuli äiti kyökkiin, ja näki hänen sulkeuneet, tuskan -kalvamat kasvonsa, ja sanoi huolissaan: "Etkö ollenkaan voi sopia Pe -Ontjesin kanssa? Hän on niin kunnollinen vakava ihminen... Lapseni, -lapseni! Älä kovenna sydäntäsi. Jälkeenpäin murtuu se kuin lasi, ja -saat valittaa turhaan." - -Anna kiskaisi itsensä irti pimeistä uneksumisistaan ja sanoi: - -"Hiljaa nyt! Minä en siedä kuulla." - -Iltapäivällä, kun äiti istui yksin koneensa ääressä, tuli Pe Ontjes, -istui hänen rinnalleen ja sanoi: "Täti Boje! Minä ja Anna pitäisimme -toisistamme... mutta emme millään tapaa voi sopia keskenämme." - -"Pe Ontjes", sanoi äiti, "voit olla vakuutettu, kuinka mielelläni -soisin, että te voisitte sopia keskenänne. Älä ole vihainen hänelle... -olisit voinut sinä aikana, jonka olet ollut täällä, vähin seurustella -hänenkin kanssaan. Hän on aina pitänyt sinusta." - -"Niin", sanoi Pe Ontjes mietteissään... sitte kohotti hän päätään ja -sanoi: "Olen tuuminut -- en tiedä muutakaan neuvoa -- meidät pitää -kytkeä yhteen niinkuin kaksi vastahakoista vasikkaa, niin että olemme -pakoitetut puhumaan suumme puhtaaksi, tiedätkö, noin kuudeksi tai -kymmeneksi tunniksi. Eihän toki voi kinastella ja riidellä yhtäpäätä -kuutta tai kymmentä tuntia? Siinähän rauhottuu toki, ja puhuu asioista -tyyneesti." - -Helle Boje pudisti päätään: "En ymmärrä", sanoi hän, "miten sen aiot -toimittaa". - -"Olen ajatellut, että voisin tänään itse mennä viemään vanhaa jahtia -Cuxhaveniin, jonne olen myynyt sen. Silloin voisi hän lähteä mukaan." - -Helle Boje pudisti taaskin suruisana päätään. "Minä luulen, että hän ei -suostu siihen", sanoi hän. - -"Niin, sitte sanon sinulle jotakin", sanoi Pe Ontjes... "Lähetä hänet -tänä iltana noin kello yhdeksän paikkeilla rantaan tuomaan jotain -lähetystä Hettille tai Pietille -- Goodefroo tulee näinä päivinä -Hampuriin. Teetkö sen?" - -"Katson, mitä voin tehdä", sanoi hän. "Lähde nyt... saan katsoa, mitä -voin tehdä." - -Anna oli onnekseen ollut sinä päivänä Freestedtissä Anna Martensin -luona, joka aina oli ollut hänen ainoa ystävättärensä, ja oli kertonut -hänelle, mitä oli tapahtunut hänen ja perämies Laun välillä. Hän -oli kai salaa toivonut saada torat, ja oli saanutkin. Anna Martens -oli sanonut: "Sanon sinulle kolme asiaa, Anna. Ensinnäkin: jos hän -tahtoo ottaa sinun vaimokseen, niin ei voi hän ajatella huonosti -sinun luonteestasi. Toiseksi: _sinä olet_ ylpeä ja pikastuvainen, -Anna Boje. Ja kolmanneksi: Ell'et nyt voi sopia hänen kanssaan, niin -muutut jääksi; sillä sinä pidät hänestä hirveästi." Nämä Anna Martensin -selvät sanat mielessään tuli Anna Boje illallisen jälkeen, noin kello -kahdeksan tienoissa, kotiin. - -Silloin sanoi hänen äitinsä: "Kuuletko, Pe Ontjes Lau kävi täällä. -Hän matkustaa tänään kello yhdeksältä eräällä jahdilla Cuxhaveniin; -hän sanoi, että hän ottaisi mielellään mukaan, jos minulla olisi -jotain lähetettävää pojille... Olen tässä pannut pakettiin pari -kakkua Hettille -- hän pitää niistä niin -- Pe Ontjes sanoi, että hän -haluaisi, että sinä itse toisit lähetyksen rantaan... Luulen, että hän -mieluimmin ottaisi sinut itsesi mukaansa Cuxhaveniin." Mitään muuta -hän ei sanonut, ja sulki hiljaa oven ja ajatteli: 'Niin, nyt tehköön -hän, miten tahtoo; ja olkoon Jumala hänen kanssaan.' - -Anna meni kammariinsa ja istuutui vuoteensa reunalle ja hengähti -syvään. "Minä matkustan hänen kanssaan!... Minä matkustan hänen -kanssaan! Kuinka iloinen olen, ett'ei hän ole vihoissaan minulle! -Kuinka iloinen olen! Jos hän on hyvä minulle, olen oleva äärettömän -iloissani; olen oleva niin iloissani, että hän on ihmettelevä. Mutta -jos minä näen, ettei meidän välillämme voi mitään syntyä, niin silloin -ei minulla ole enää mitään maailmassa etsittävänä." - -Hän nousi ylös, ja katsahti ympärilleen ja ajatteli: "Minä pesen -itseni." - -Ja hän otti matalan puusammion, joka seisoi seinännojalla, vei sen -kammariinsa, kaasi siihen kolme sangollista vettä, lukitsi oven ja -laski ikkunaverhot alas, riisui yltään ja laskeusi polvilleen astian -ääreen ja alkoi peseytyä vakavin hiljaisin kasvoin. - -Hän valeli kaulaansa, ja kauniita olkapäitään ja ajatteli: 'Tuossa -paikassa oli silloin loka, jota hänen silmäinsä edessä Dänensandilla -heitettiin päälleni... silloin olin lapsi. Millaisiksi ovat olkapääni -muuttuneet ja millaiseksi sieluni? Onko perämies Lau laskeva -käsivartensa ympärilleni... tuo suuri, hirveä poika?...' Ja hän valeli -täyteläitä valkeita käsivarsiaan ja sanoi: "Millä leikitte mieluummin, -vedenaalloilla vai Pe Ontjes Laulla?... Pe Ontjes Laulla... varmasti." -Ja kun hän siten kuvitteli itselleen, millainen hän mahtasi tulla -olemaan, ainako tuommoinen tyyni ja kylmä, ja noin itsetietoinen -ja itsestään varma, kohosi hänen kasvoilleen kevyt älykäs hymy. -Siten vaeltaa korkean hämärän kuusimetsän ylitse vaalea pilvi ja -heittää ylhäältä vaalean heijastuksen metsän pimentoon, niin että -siellä siimeksessä hetkeksi on valoisampaa... Hän valeli voimakasta, -pehmyttä vartaloaan, joka oli hieno ja virheetön, sillä hän ei ollut -ikinä kuristanut sitä; ja ajatteli: 'Sitä ei ole kukaan ikinä nähnyt -siitä kun äitini on viimeksi kylvettänyt minua. Sittemmin kylvin -puron taitteessa, aina ihan yksin. Kukaan ei ole sitä sittemmin -nähnyt... ei, ei kukaan... mitä kuuluu se teille?... mitä kuuluu se -Pe Ontjes Laulle?... kenelle olen velvollinen tekemään tiliä siitä, -mitä olen ruumillani tehnyt?... Minä, vapaa, terve, täysi-ikäinen -ihminen?... Olenko häntä halventanut? Tehnyt hänet likaiseksi? Olenko -tehnyt mitään luonnotonta ja epäpuhdasta? Omatuntoni on huoleton -siitä... Ja hän valeli voimakkaita suoria sääriään polviin asti -ja katseli ajatuksissaan valkeata arpea, joka olihan yläpuolella -polvea kohonteella sisäpuolella. Muinen, kun hän oli ollut noin -kahden-kolmentoista vanha, oli hän tuntenut lapsellista mieltymystä -eräästä kaunista iloista renkiä kohtaan, joka palveli naapuri -Martensilla. Kun tämä työskenteli valjakkoineen pellolla, oli hän -ajanut pojan hevoselta, ja mennyt itse istumaan sijaan, harinreisin, -aivan kuin pojatkin. Eräänä päivänä, elonkorjuun aikana oli nelivuotias -tamma, jolla hän istui, alkanut vikuroida, eikä tahtonut vetää. Renki, -kiireissään ja vihoissaan -- oli mereltä käsin nousemassa ukkos'ilma --- aikoi lyödä hevosta heinähaarukalla. Mutta samassa hypähti tamma -syrjään, ja haarukan eräs sakara tunkeusi puvun läpi lapsen sääreen. -Silloin säikähti renki kovasti, ja katseli haavaa ja imi suullaan -veren siitä ja nouti vettä ojasta ja pudisti päätään ja sanoi: -"Hullu,... hullu tyttöseni!" Kun äiti lauantai-iltana näki hänen -alusvaatteissaan verta, sanoi hän, että hän oli kaatunut erääseen -naulaan, eikä ilmaissut renkiä. Hän katseli ajatuksissaan arpea, ja -muisteli entisellä mieltymyksellä häntä ja ajatteli: 'En ole kertonut -yhdellekään ihmiselle tuosta. Kuinka ihana on olla salaisessa uskotussa -ystävyydessä jalon ihmisen kanssa.' Hänen kasvonsa lempenivät ja -hänen silmissään välkkyi sisäinen ilo: 'Kuinka armasta on oleva, kun -saan olla niin lähellä ja oma hänelle, saan levätä häntä lähellä ja -näyttää tuota arpea ja hän silittää sitä ja kiusottelee minua. Kuinka -ihmeellistä on oleva...' Lopuksi pesi hän jalkansa. Lujina kaartuivat -ne norjista nilkoista, eivätkä olleet liika pienet eikä liika suuret. -'Kun olin lapsi', ajatteli hän, 'juosta livistitte te ulos matalikolle; -ja toisinaan tarkastelimme me jälkiä, jotka te jätitte hiekkaan: jalan -koko muoto ja joka varvas oli selvästi ja sievästi jäljennettynä -pehmeällä mutapohjalla. Silloin juosta livistitte kaikenmoisiin -ajattelemattomiin lapseniloihin, silloin juoksitte pois Pe Ontjesin -luota. Nyt juoksette takaisin hänen luokseen. Te, raukat juoksijat, -joudutte tekemään, mitä minä vaan tahdon.' Hän nauroi hiljaa ja sanoi -verkkaan ja estellen ja kasvonsa lehahtivat punaisiksi: "Ettehän kerro -sitä kenellekään... minä juoksen mielelläni Pe Ontjesin luokse... -minä... minä luulen, että olen ylen onnellinen ihminen." - -Hän meni piirongin ääreen, polvistui sen eteen ja alkoi laulaa, ihan -hiljaa, ja väärin tietysti; Bojet eivät nimittäin kukaan osaa laulaa; -mutta se sointui hänelle itselleen kylliksi hyvältä. Ja otti ensiksi -kevyen villaisen aluspaidan ja puki sen yllensä. Sitte veti hän esiin -liinapaidan, joka oli alimmaisena. Hänen äitinsä oli kolme vuotta -sitten, kun hän täytti kahdenkymmenenyhden, neulonut sen käsin hänelle -hienosta liinasta, oli kutonut hienon kapean pitsireunuksen sen -kaula-aukkoon, ja oli hiljaa pistänyt sen tänne, aivan alimmaiseksi -ja sanaa sanomatta. Kun Anna eräänä päivänä järjesti laatikkojaan, -löysi hän sen. Hän ymmärsi kohta, mitä varten äiti oli neulonut sen, -ja oli hiljaa laskenut sen paikalleen, alimmaksi laatikoon, eikä ollut -hänkään sanonut sanaakaan. Nyt otti hän sen, ja puki polvistuneena -ylleen, ja napitti sen ja nousi ylös ja silitti sen suoraksi rintansa -yllä... Sitte halutti häntä järjestää hiuksiaan. Hän laski ne irti, -levitti palmikkonsa, ja antoi hiustensa aaltoilla valtoiminaan, ne -näyttivät vallan kuin vaalea kaisla; hän alkoi kammata niitä ja sitoa -palmikkoon. Siinä työskennellessään silmäili hän taukoamatta tarkasti -peiliin, ikäänkuin iloitsisi hän käsiensä liikkeestä, ja tarkasteli -niitä, sentään hiukan epäluuloisesti. Siten iloitsee ja tarkastaa ja -arvostelee terävin tyynein silmin kettu aamunraikkaassa leikkiviä -lapsiaan. Nyt kiersi hän palmikkonsa sykkyrään takapuolelle päätä, -nyt silitti hän hiuksia kummallakin ohimollaan ja työnsi niitä hiukan -eteenpäin; nyt nyökäytti hän pari kertaa päätään: kaikki valmiina... -Nyt puki hän ylleen valkeasta liinasta tehdyn alusliivin; se hiipi -tarkalleen hänen olkapäittensä ja ympärystänsä mukaan; sitte veti -hän ylleen alushousut, kaksi paria, alemmat ohutta valkeata liinaa, -päällemmät, sinisestä kevyestä lämpimästä kankaasta -- oli nimittäin -kylmä marraskuunilma --, ja napitti ne kiinni alusliiviin. Sitten -puki hän ylleen lenningin. Se oli ainoa kaunis lenninki, joka hänellä -oli, se oli sininen, vähän ryppyjä rinnan yllä, muuten ihan suora, -vyötäisillä vyö. Koko puku oli niin väljä, että kun hän kohotti -olkapäitään, koko puku, alusvaatteetkin, kohosivat ylös. Sitte pani hän -päähänsä ruskean vilttihatun, kohtalaisen suuren, jolla oli kevyesti -kaartuvat reunat, ja ympärille sitaistu vaatimaton ruskea samettinauha, -ja veti ylleen harmaan, väljän päällystakin... Sitte otti hän vielä -suuren viitan, jonka Anna Martens oli unohtanut hänen kammariinsa, -se oli hänen miehensä oma; Anna Martens kulki siinä toisinaan, kun -hän märässä ja kylmässä tuli rattailla Hilligenleihin. Nyt otti Anna -sen, puki sen päälleen ja sanoi nauraen: "No, Anna Martens, kun tulen -takaisin, niin saat asettua takkisi eteen ja kysyä siltä: 'Kerro -minulle, mitä olet nähnyt?'" - -Nyt seisoi hän, kauniina ja voimakkaana ovella, katsahti vielä kerran -taakseen, lähti ulos, otti paketin, joka oli pöydällä ja huusi kovaan -väliköllä: "nyt minä menen:" ja lähti ulos... - -Kun hän tuli rantaan, seisoi siellä pimeässä pitkänpuoleinen mies -merimiespuvussa, öljytakki kainalossa ja odotteli. Hän luuli, että se -oli Pe Ontjes ja sanoi jo kaukaa: "Minä tulen tuomaan pakettia!" - -Se olikin Kai Jans. "Mistä _sinä_ tulet?" kysyi Anna. - -"Berlinistä", kuului vastaus. "Tulin eilen... Matkustan tästä Pe -Ontjesin, vanhan perämieheni kanssa Cuxhaveniin. Mitenkä muutenkaan -saisin aikani kulumaan?" - -"Tulehan", sanoi Anna, "tässä on paketti Hettille, toimita se perille. -Hän on nyt myöskin Hampurissa." - -Kai kohotti ja laski olkapäitään, ja sanoi kuin hemmoteltu lapsi: "En -minä viitsi... tee itse se... tule... niin vien sinut laivaan." - -"Mutta sinun pitää kohta tuoda minut takaisin taas." - -"Tietysti, tietysti", sanoi hän ja tarttui airoihin. "Mitä -ajatteletkaan? Enhän minä ole mikään merirosvo kuin Wieben Peters..." - -Anna oli hyvillään, kun nuo kaksi suurta miestä siten hommailivat -hänen kanssaan, ja hänen tähtensä valehtelivatkin noin vaan silmää -räpäyttämättä, ja sanoi: "Olet kirjoittanut Heinkelle, ett'et ole -ahkera... siellä Berlinissä. Ja ett'et ole ylioppilaskaan enää. Mitä -sinä sitten olet?" - -"Minäkö?... tyhjäntoimittaja", sanoi hän. - -"Mitä on se virkojaan?" kysyi tyttö ivallisesti. - -"Jo kolme vuotta sitten olen viskannut syteen kaikki mietiskelyt ja -semmoiset", sanoi hän, "ja elän nyt, ja katselen ympärilleni... Mitä -arvelet: onhan tuo suuri askel: ahtaalta laivalta ja kirjojen parista -Hilligenleissä suoraan suureen kirjavaan maailmaan? Silmät suurina kuin -kahvikupit." - -"No?" sanoi tyttö. "Entä työ?" - -"Niin tuota!" sanoi hän... "en ole vielä paljoa tehnyt... mutta, kun -kerran ryhdyn, niin tulee se sujuamaan... Suoritan tutkinnot kyllä -ajallaan, älä ole huolissasi siitä... Sen teen jo yksin vanhuksienkin -vuoksi", lisäsi hän vakavammin. - -"En tiedä", sanoi Anna, "mutta minusta tuntuu kuin et oikein sopisi -papiksi; olet liika kirkaspäinen ja liika vilkas siihen." - -"Sitä et sinä ymmärrä, lapseni..." sanoi hän. "Nyt juuri tarvitaankin -virkkuja miehiä sille alalle". - -"Kuka niitä vaatii?" - -"Jumala." - -"Oh... mitä sinä puhelet." - -"No... ja nyt kätesi tänne! Suuri, hurja perämiehemme ei ole saapuvilla -vielä." - -Mutta silloin hän jo tulikin keulapuolelta jahtia. - -Silloin veti Anna kätensä takaisin, jonka hän oli oientanut Kai -Jansille ja sanoi kirkkaalla äänellään: "Jos lupaatte molemmat, että -olette ystävällisiä ja kohteliaita minulle... niin tulen teidän -kanssanne Cuxhaveniin". - -"Tyttöseni!" sanoi Pe Ontjes Lau... "tulehan pikaan tänne!... Poika -hei: isopurje ylös..." - -Kai Jans meni nopeasti keulaa kohden. - -"Anna!" sanoi Pe Ontjes matalaan... "Nyt teit ystävällisesti!... Pue -nyt päällysviitta päällesi kohta; on kylmää ja sitäpaitsi sataa. -Oletko pukenut itsesi lämpimästi? Otin mukaan äidin päällyshuiveja..." -Hän sulki hänen päällysviittansa edestä ja tarttui häntä kumpaankin -käsivarteen ja painoi istumaan peräsimen viereen. "No... nyt istut -siinä ja pidät hetken perää". - -Hän meni Kai Jansin ja laivapojan luo, ja he vetivät purjeet ylös. -Jahti lähti liikkeelle. - -Sitte palasi hän takaisin hänen luokseen. Kai Jans ja poika jäivät -keulapuolelle. - -"Goodefroosta on tullut tieto, että se on tulossa", sanoi hän ja -tarttui peräsimeen... "Se saapuu tänään tai huomenna Elbeen". - -"Oi, kuinka mukavaa", sanoi Anna. "Ehkä saan kohdata hänet ja palata -hänen kanssaan kotiin..." - -"Ja minun kanssani", lisäsi Pe Ontjes. - -"Niin", sanoi tyttö, ja äänensä oli ystävällinen, vaikka hänen huulensa -värähtelivätkin... "Jos sinä vaan viitsit matkustaa semmoisen ihmisen -kanssa kuin minä?" - -Pe Ontjes laski nopeasti kätensä hänen käsilleen, jotka olivat hänen -sylissään ja rutisti niitä ja hellitti taas... "Minä olen sanonut -isälleni, että hän vielä tänä iltana ilmoittaisi äidillesi Goodefroon -saapumisesta". - -"Se oli ystävällisesti sinulta... oi... todellakin". - -"Sanohan... onko Heinke sisällisestikin sinun kaltaisesi? Ulkonaisesti -tulee hän samallaiseksi kuin sinä, hiukset vaan ja silmät hiukkasen -tummemmat kuin sinun... Sievä, sorea tyttö! He ovat kirjeenvaihdossa -Kai Jansin kanssa. Sehän alkaa varhain..." - -"Se on leikkiä vaan", sanoi Anna... "Kai Jansia kiinnittävät aina niin -ihmiset, yksityiset ihmiset. Niin juuri. Heinke on älykäs tyttö. Siksi -seurustelee Kai hänen kanssaan... Luulen muuten: apumiehesi ei ole ylen -ahkera..." - -"Oh, no siitä ei hätää... Te olette hiukan huolissanne Hettin vuoksi, -vai?" - -"Emme", vastasi Anna kylmästi, "hän luontuu hyvin". - -He olivat kaikki huolissaan Hettin vuoksi, äiti, Anna, Piet ja -Heinkekin; mutta he olivat liika ylpeitä tunnustaakseen sitä toisille -ihmisille ja nyt lisäksi tuolle suurelle Pe Ontjes'ille. - -"Vai niin!" vastasi Pe Ontjes ripeästi. "Se on selvääkin. Miks'ei olisi -poika kunnollinen? Poika, jolla on semmoiset vanhemmat ja semmoiset -siskokset? Te olette suuremmoista väkeä. Mutta ihanin ja paras -Bojelapsista on vanhin". - -Anna vaikeni. - -"Ja jos nyt johdumme puhumaan Pe Ontjesista", sanoi hän vitkaillen, -"niin pitää hän itseään perin säännöllisenä ja kelpo miehenä; mutta hän -arvelee, että hän voisi olla vielä säännöllisempi, kunnollisempi ja -älykkäämpi, jos sinä tahtoisit elää vaimona hänen rinnallaan. Siten se -on". - -"Pe Ontjes..." sanoi Anna lentävällä kiireellä, "minä en soisi mitään -maailmassa mieluummin, kuin että sinä olisit hyvä minulle". - -"Anna silloin sydämesi minulle", sanoi Pe Ontjes kovaan ja tarttui -hänen käsiinsä, jotka etsivät hänen käsiänsä. - -"Minä pidän sinusta niin paljon", sanoi Anna, "usko se". - -"Jumalan kiitos", sanoi Pe Ontjes, ja piti hänen käsistään. - -"Pe Ontjes... mutta me olemme niin köyhiä." - -"Ah", sanoi hän... "niin!... minähän tahdon naida sinun pöytäsi ja -tuolisi, niinhän? Kuulehan... sinun voimaasi tahdon ja sinun kirkkaat -silmäsi... Ostin tänään naapuri Bartelsin talon. Suuri se ei ole, mutta -se on vahvasti rakennettu ja hauska: siellä asumme yhdessä. Minun -äitini lahjoittaa pöydän, ja sinun äitisi vuoteen. Ja valmista on. -Onpas se oleva ihanaa elää kanssasi!" - -"Jos minä pidän jostakin", sanoi Anna hiljaa, "niin pidän minä -äärettömästi hänestä, ja ajattelen ainoastaan häntä ja hänen asioitaan, -enkä välitä muusta maailmasta mitään". Hän kohotti kasvojaan ja -katsahti Pe Ontjesiin... "Olen pitänyt sinusta jo niin kauan", sanoi -hän hiljaa. - -"Ja minä sinusta, Anna", sanoi hän, ja laski vapaana olevan kätensä -hänen kaulansa ympärille. "Kuule... Kai Jans näkee sen." - -"Ei, hän sanoi, että hän istuu isopurjeen takana, kunnes minä kutsun -häntä... Kai, tulehan tänne!" Kai Jans tulla komppuroi keulan puolelta. -"Kuule... nyt me olemme morsian ja sulhanen, ja häät vietetään -vähintäin kuuden viikon kuluttua." - -"No!" sanoi Kai Jans... "sepä hauskaa. Nyt tulee hupainen matka". Hän -antoi Annalle kättä: "Todellakin, olen iloissani, usko se..." Hän -ajatteli vappuiltaa kolme vuotta sitten. - -"Paljon kiitoksia, Kai." - -"Meillä on Dänensand takanamme...", hän osoitti kädellään tummaa -viirua kohti pohjoisessa. "Katso sinne, Anna... siellä kutsuit häntä -ankeriaansyöjäksi... ja nyt?... Siten sitä ihminen muuttuu". - -"Jumalani!" sanoi Anna, "sitä en ole muistanutkaan!... Ei!" sanoi -hän hiljaa ja nauroi: "Ikinä en voi suudella sinua", ja tarttui -vallattomasti häntä käteen ja rutisti sitä. - -He menivät ohi majakkalaivan... Läpi yön vaihdettiin joku sana. - -Kun majakkalaivan valo oli hävinnyt heidän taakseen, näkivät he -Helgolandin valot edessään. Ylväässä kaaressa tuikuttivat ne meren -ylitse. Raskaasti aaltoillen ajoi tuuli ja laskuvirta heitä ulos -avoimelle merelle. - -"Nyt matkaamme pyhästä maasta pyhään maahan", sanoi Kai Jans. "Helgoland -ja Hilligenlei, ne merkitsevät samaa kumpikin". - -Hän aikoi taaskin mennä keulapuolelle. - -"Jää tänne Kai", sanoi Anna. - -"Lapseni", sanoi Kai arvellen... "minähän häiritsen vaan". - -"Et ollenkaan!... Tule, istu tänne luoksemme. Helgolandiin asti ei -teillä ole mitään tehtävänä... Tule, ell'et tahdo mennä nukkumaan, niin -istu tänne kanssamme ja puhu jotakin." - -"No, hetken", sanoi hän ja istuutui Annan viereen, veti öljytakkiaan -ylemmäksi, levitti sitä, niin ettei tuuli päässyt puhaltamaan heidän -välitsensä ja jäi vaieten istumaan. - -"No?" sanoi Pe Ontjes. - -"Niin..." sanoi Kai Jans, "en tiedä... minä voin aina puhua ainoastaan -asioista, jotka ovat minulle ylen tärkeitä". - -"Siis puhut semmoisista!" sanoi Anna. "Tutkinnostasi, arvatenkin". - -Hän nauroi. "Ei", sanoi, hän, "Wieben Petersistä". - -"Onko se joku tärkeä asia?" sanoi Pe Ontjes, "kertomus Wieben -Petersistä?" - -"Kertomuksen Wieben Petersistä tunnemme kaikki", sanoi Anna. "Jokainen -lapsi Hilligenleissä tuntee sen". - -"Ei", sanoi Kai Jans miettien, "ei kukaan tunne sitä. Ette usko, kuinka -olen miettinyt sitä, ennenkuin olen päässyt selville totuudesta". - -"No", sanoi Pe Ontjes, "kerrohan sitte se juttu Wieben Petersistä". - - - - -VIIDESTOISTA LUKU. - - -Lounaistuuli puuski vinhana ja tiheänä purjeisiin; sade valeli kantta, -meri sihisi ja kähähteli laivan vierellä. Helgolandin majakkavalo -vilkahteli harmaasta tähdettömästä yöstä. - -"Noin neljäsataa vuotta sitten matkasi siis ditmarskilainen Wieben -Peters tätä samaa matkaa... Mutta hän ei matkannut sitä rauhan miehenä, -niinkuin me kolme, vaan raivosi hänessä ankara vimma. Hän piti, että -hänen kansansa oli kääntänyt hänen oikean asiansa vääräksi. Ja siten -olikin laita. Mutta perussyy hänen riitaansa kansansa kanssa oli se, -että hän oli hallitsija- ja käskijäluonne, jolla ei ollut oikeata -tilaa tuossa pienessä talonpoikayhteiskunnassa. Siellä tunsivat kaikki -itsensä toisensa vertaisiksi, täysin toisensa vertaisiksi. 'Mikä -käskevä katse sillä on mukamas!... Ja käy, kuin itse kreivi Rantzau!... -Ja mikä kirkas kilahtava käsky hänen äänensävyssään!... Ja millainen -takki sitten, mitä kuosia sekin!... Ja nähkääs hänen pitkää kellervää -partaansa! Mennään ja ärsytetään häntä!' Silloin mörähti hän lopuksi -kuin härkä. - -"Viistoista hurjaa huikeata miestä mukanaan lähti hän merille. Liekit -hänen vihamiestensä palavista taloista leimusivat pitkin rantaa. Vihan -kirkuna kaikui hänen jälkiänsä, kuin maan vihollisen vieraillessa. - -"Helgolandilla asui niihin aikoihin vaivainen, takapajullejäänyt heimo, -veltto kurja jäte uljaasta kansasta, joka oli vaeltanut meren ylitse -Englantiin. He elivät huonosti harjoitetulla sillinpyydystyksellä, ja -sillä, että he myrskyöinä sytyttivät vahvan valkean torniin, jotta -joku laiva haaksirikkoutuisi heidän rannoilleen. Juoni onnistui heille -sentään harvoin, vaikkapa pappi, jonka he palkkasivat itselleen, -ja jonka jalkojen edessä he joka sunnuntai jokainen polvistuivat, -ylen hartaasti rukoilikin, että Jumala siunaisi heidän rantojaan -laivahylyillä. Kun Wieben Peters vinhassa koillistuulessa tuli -heidän lahteensa ja laski rantaan, pakenivat he lymypaikkoihinsa ja -rotkelmiinsa alamaalla; ja Wieben Peters viisinetoista miehineen oli -Helgolandin herrana. - -"Hän asettui asumaan vanhaan lujaan torniin, jonka aiempi, tarmokas -polvi oli rakentanut, ja teki sieltä retkiään ja ryösti kotimaataan. -Joka kerta kun hän lähti retkelleen, tyhjentyi joku ditmarskilainen -jahti, joka lastineen oli matkalla Hampuriin, tai nuoleksi tuli jonkun -ditmarskilaisen talonpoikaistalon olkikatosta. Ja kun hän semmoisen -retken jälkeen palasi kotiin, iloitsi hän. Hän naurahteli itsekseen, ja -leikki kädellään pitkän kellervän partansa kanssa, teki solmuja siihen -ja aukaisi ne taas. - -"Niinpä ravitsi hän sieluaan leppymättömällä vihalla ja oli olevinaan, -ikäänkuin saisi hän tyydytyksensä siitä. Mutta sisällisesti oli hänen -sielunsa yhä levoton. - -"Silloin lähti hän eräänä päivänä, sulasta seikkailu- ja matka-halusta, -kuusi miestä laivassaan, matkalle pohjoiseen. Ja tuli aluksineen -Bergenin kohdalle, ja purjehti sisään nähdäkseen, oliko siellä ketään -ditmarskilaisia. Hän etsi ja kysyi kautta koko saksalaislaiturin, -jonka ääressä oli laiva laivan kyljessä. Mutta yhtään ditmarskilaista -hän ei löytänyt. Silloin meni hän nyreissään erääseen kauppaan, -varustautuakseen muonalla kotimatkaa varten. - -"Nytpä kohdeltiin saksalaisia kauppiaita asunnoissaan saksalaislaiturin -äärellä ylen töykeästi ja jyrkästi tuossa vieraassa maassa, jotteivät -he vaan alkaisi tuntea itseään herroiksi maassa, vaan ainoastaan -siedetyiksi vieraiksi. Niinpä oli heiltä kielletty pitää vaimojaankaan -luonaan. Mutta hepä olivat keksineet neuvon, olivat hakkauttaneet -seinään ovia syviin vuodelokeroihinsa, joiden kautta heidän vaimonsa, -jotka asuivat kaupungilla, pääsivät illalla pujahtamaan heidän luokseen. - -"Kun nyt Wieben Peters hämärissä astui yhteen tämmöisiä huoneita, -ei hampurilainen ollutkaan saapuvilla. Silloin alkoi hän astella, -vaipuneena pimeisiin ajatuksiinsa, edes ja takaisin. Ja kun hän siten -asteli, aukeni vuoteen taustassa pieni aukko, ja hampurilaisen vaimo -pujahti sisään, ja katseli, leväten polvillaan, tuota outoa miestä; -ja seurasi hievahtamatta häntä silmillään. Hän vilkaisi ohimennen -pikaisesti häneen, eikä välittänyt hänen läsnäolostaan sen enempää. -Kuitenkin alkoi hän leikkiä parrallaan. - -"Nyt vilahti kuitenkin vielä, vaikka päivä jo olikin vierähtänyt -myöhäiseksi, tuon pitkän pimeän huoneen lävitse miehen korkuudelta -kirkas auringon säde. Kun hän nyt asteli siinä, sattui tuo myöhästynyt, -hieman kulmikkaan jäykkä valaistus toisinaan hänen partaansa. Mutta -parta taas oli niin kirkkaan kellervä, että siitä lensi heijastus, -joka toisinaan valaisi tuon polvistuvan naisen kasvot niin että oli -kuin vilahtaisi niiden ylitse kimaltavia henkiä, jotka saivat jalkansa -kuumiksi hänen kasvojensa ja silmiensä hohteesta. - -"Silloin sanoi nainen lopulta verkalloisella ahdistuneella äänellä: -'Montako solmua voit tehdä partaasi?' - -"Hän laski veitsivyötään väljemmälle ja astui vuoteen ääreen ja sanoi: -'Montako voit _sinä_ tehdä?' - -"Nainen vavahti hiukan polvissaan ja tarttui kummallakin kädellään hänen -partaansa ja leikki sillä ja nauroi ahdistuneesti ja katseli ylös -häneen. Sitten vaipuivat hänen kätensä ja hän sanoi kuiskaten: 'Sinä... -sinä olet mies?' - -"'Missä on hampurilainen?' kysyi Wieben Peters. - -"'Mokomakin lipeäkala!' sanoi vaimo, ja antoi kätensä liukua hänen -vyötäisilleen, eikä hellittänyt käsiään hänestä. Niin rakasti hän häntä. - -"Silloin karahti Wieben Peters pystyyn ja sanoi kamppaillen -hengittääkseen: 'Tule tänä yönä rantasillalle; minä odotan'. - -"Silloin karkasi nainen samana yönä hampurilaisen luota, ja hypähti -Wieben Petersin venheeseen, ja meni hänen kanssaan Helgolandiin. - -"Tuli talvi. Ankarat länsituulet riehuivat ja mellastelivat saarta -vastaan. Yhtä voimakkaana ja valtaavana hyökyi hänen suuren kuuman -sydämensä rakkaus tuota naista kohden. Tuli kesä ja lempeät tuulet -hivelivät lienteinä ja hyväilevinä punervia kivirantoja. Siten hyväili -ja hiveli hänen suuri voimakas sydämensä tuota kaunista naista. Neljä -vuotta eli hän siten, kesät ja talvet. Silloin tällöin teki hän lyhyen -retken. Silloin näkivät saarelle jääneet kirkkaan tulenleimun värjäävän -yön taivasta idässä Ditmarskia käsin. Tosiaankin: hänen kotimaansa sai -sovittaa rikoksiaan! Kun hän palasi, astui hän naisensa vuoteen ääreen, -katseli alas häneen ja oli iloissaan, teki solmuja partaansa ja aukaisi -ne taaskin. - -"Siten ravitsi hän suurta sydäntään naislemmellä, ja tekeytyi ikäänkuin -olisi se tyydytetty ja tyyni. Mutta usein seisoi hän ja katseli -synkeästi leimuvin silmin Ditmarskia kohden, ja kidutti ajatuksilla -itseään... - -"Kun hän eräänä päivänä seuralaisineen palasi Ditmarskista -- he olivat -Brunsbüttelissä vapauttaneet erään aluksen lastistaan ja tyhjentäneet -pari talonpojan arkkua -- silloin hiipi sattumalta hänen ohitsensa -tuo pieni pappi, joka yhä kurjan heimonsa kanssa lymyili vuorien -lohkelmissa. Muutamat Wieben Petersin seuralaisista alkoivat tapansa -mukaan viskellä tuota pientä pyyleätä miestä kuolleilla kaloilla, he -eivät nimittäin välittäneet suuria kirkosta ja sen antimista. Mutta -Wieben Peters kielsi sen lyhyesti ja tylysti. Pappi ei ole mikään -pilkan esine, sanoi hän. - -"Silloin ihmettelivät he kovasti ja katselivat kummastellen toisiaan. - -"Seuraavana sunnuntaina kapusi pappi hengästyneenä ylämaalle ja piti -jumalanpalveluksen tuolle hurjalle joukolle. Wieben Peters ja vaimo -Bergenistä ja lapset, jotka hänellä oli hänestä, ja hänen seuralaisensa -ja muutamat vaimot, jotka heillä olivat, istuivat suojapuolella tornia, -ja ottivat arasti vaaria kaikesta, mitä Wieben Peters teki, panivat -ristiin kovat kätensä niinkuin hänkin, ja mutisivat rukouksia, joiden -sisältöä he eivät ymmärtäneet. Kun jumalanpalvelus oli päättynyt, -astuivat Wieben Petersin seuralaiset hieman syrjempään ja sanoivat -hampaittensa välitsi, -- tuolla tapaa, noin huulet liikkumattomina ja -ilmeettömin äänin --: 'No nyt rupeaa hän pyhimykseksi. Hän alkaa olla -mennyttä miestä...' Mutta yhä vielä tekivät he retkiä Ditmarskiin, -vanhaan tapaansa, ja palasivat, mukanaan hyvät saaliit. - -"Siten kului taas joku aika. - -"Mutta eräänä päivänä viittasi Wieben Peters papin vähän syrjään, -katsahti häneen tavalla, ikäänkuin tahtoisi hän katsoa miehen lävitse -luihin ja ytimiin, ja sanoi: 'Minun pitää tehdä enemmän, sinun täytyy -tietää, mitä.' - -"Silloin säikähti pappi aluksi, mietti sitte ja antoi kirotun neuvon: -'Anna puolet kullasta ja hopeasta, jonka olet ryöstänyt, Hampurin -tuomiokirkolle. Silloin saat rauhan.' - -"Se tapahtui. - -"Mutta he tekivät taas retken Ditmarskiinkin, ja palasivat takaisin, -hyvät saaliit mukanaan. Ja siten kului taas joku aika. Mutta hän ei -vaan tuntenut itseään iloiseksi, hänen ei juontunut mieleensäkään -leikkiä parrallaan, punoa solmuja siihen ja aukaista ne taas. - -"Ja muutaman kuukauden kuluttua viittasi hän papin taaskin syrjään, ja -katsahti taaskin häneen samalla tapaa, ja sanoi taaskin samat sanat -hänelle. - -"Silloin meni pappi alas alamaalle, ja meni istumaan vanhan salaisen -venheromun alle, joka oli hänen asuntonsa, ja mietti ihmeissään puolen -päivää. Hän ei voinut ymmärtää tuommoista ihmistä. Sitte lähti hän -päätä ravistellen ja hirveästi ähkyen taaskin ylös ja täytyi hänen nyt -antaa oikea pätevä vastaus. 'Sinun pitää luovuttaa kaikki omaisuutesi, -ja, tehden ahkerasti työtä elää rikoksetonta puhdasta elämää, ja sinun -pitää rukoilla Jumalalta anteeksi, mitä sittenkin satut rikkomaan.' - -"No, senpä elämän piti nyt siis alkaa. Kaikki tavara piti salaa kulettaa -takaisin Ditmarskiin; naiset piti ottaa laillisiksi vaimoiksi, tai -muuten saarelta pois; ei ainoatakaan tylyä tekoa tai pahaa sanaa; -ei retkiä enää tuollepuolen meren; vaan kaiket päivät kalastelemaan -rannoille, joka mies. Ja aamut ja illat rukoiltiin: Herra armahda -meitä, armahda meitä. Semmoinen oli päätös. - -"Silloin astuivat seuraavana yönä parhaimmat miehet parhaimpaan alukseen -ja veivät mukanaan parhaimmat aarteet ja aikoivat lähteä pois. Mutta -Wieben Petersin vaimo astui välittämään ja pyysi heitä pysymään -uskollisina hänelle. Hän pitäisi huolen, ettei kalleuksia kohta -kuletettaisi pois. Silloin jäivät he. - -"Ja muutamat, se pitää tunnustaa, lähenivätkin todella Jumalaa. He -muuttuivat ihmisiksi, joilla oli ihana totinen loisto tyyneissä -silmissään, ja joiden mielissä kukoisti avuliaisuus päivät ja yöt, ja -joiden nauru helähti kuin viaton puhdas lapsen nauru. Mutta useimmat -pysyivät synkkinä ja vaiteliaina, ja seisoivat milloin siellä, milloin -täällä torninseinämällä, ja tuijottelivat umpimielisinä ulos merelle. - -"Ja Wieben Peters, miten oli hänen laitansa? Ei... Wieben Peters ei -tullut Jumalaa lähelle. Ei... hän ei tullut lähelle. Hän kuleksi -synkeänä, ja tuijotteli itään, Ditmarskia kohden. Ja silmiinsä ei -herännyt mitään syvää kaunista loistetta. Häntä vaivasi ankara tuska. - -"Silloin tiesi nainen, mikä yksin voi enää auttaa häntä. Hän tiesi sen -jo kauan sitte. - -"Nainen rakasti häntä yhä yhtä tulisesti kuin sinä iltana, jona hän -oli polvistunut hampurilaisen vuoteella. Hän rakasti häntä niin -vastustamattomalla luonnonvoimaisella kiihkeydellä, että hän aina -ajatteli ainoastaan hänen menestystään ja onneaan ja unohti kokonaan -omansa. - -"Siispä lähetti hän salaa erään uskollisen miehen Ditmarskiin sanomaan: -'Wieben Peters tulee hulluksi, kun ette ikinä tule... Tulkaahan nyt!' - -"Silloin lyöttäytyi kolmekymmentä miestä heimon ensimmäisistä suvuista -yhteen, lastasivat tarpeeksi olutruukkuja ja silavaviipaleita -venheeseensä ja lähtivät matkalle, ja saapuivat hyvällä myötätuulella -saarelle. - -"Wieben Peters seisoi, kuten niin usein ennenkin, torninsa seinämällä, -ja tähysteli itäänpäin, vaimonsa vierellään. Silloin näki hän venheen, -ja miesjoukon sen kahden pullistuneen purjeen alla, ja tunsi maston -huipussa Ditmarskin lipun. - -"Silloin riemastui hän. - -"Hän riemastui niin, että ilo leimahti hänen silmistään. - -"Ja kun hän sitte vähävähältä tunsi miehet ja huomasi että ne kaikki -olivat paikkakunnan ensimmäisistä suvuista, ja monta hänen entistä -tuttuansa niiden joukossa, niin riemastui hän yhä enemmän, ja alkoi -punoa solmuja partaansa. Kolme solmua, sanovat aikakirjat, teki hän -kumpaankin parranhaaraansa. - -"Sitte lähetti hän vaimonsa ja lapsensa ja muut naiset saareen äärimpään -kolkkaan, jonne hän oli laittanut lymypaikan heille, ja varustautui -puolustautumaan. - -"Hän aikoi sulkea ditmarskilaisilta pääsyn alamaalta ylämaalle. Mutta -tuo nahjuskansa alhaalla ilmaisi heille erään salapolun. Silloin -peräytyi hän uskollisineen lujaan torniin. - -"Kolme tai neljä hyökkäävistä ditmarskilaisista kaatui, muut mursivat -oven ja tappoivat muutamia ja vangitsivat toiset. Wieben Peters itse -pakeni yksin portaita ylös, ja löi luukun takanaan kiinni. Silloin -ampuivat he alhaalta permannon läpi ylös suurilla pyssyillä, kunnes -tuli hiljaista ylhäällä ja alkoi tipahdella verta alas. - -"Silloin nousivat he portaita ylös. Mutta kenkään ei pyrkinyt -ensimmäiseksi, sillä he ajattelivat: ensimmäinen, joka pistää päänsä -luukusta, saa kyllä vielä iskun häneltä, ja iskun, joka riittää hänelle -lopuksi elämäkseen. Lopuksi uskalsi pitkä Watt Dreisprungista tehdä -sen -- hänen jälkeläisensä astelevat vielä tänä päivänä pitkäkoipisina -peltojaan -- hän aukaisi luukun. - -"Siellä makasi Wieben Peters koko pituudessaan, selällään, hengitti -syvään ja sysäyksittäin ja sanoi: 'Tulkaa tänne, miehet!' Ja hän -katseli heitä kaikkia, kun he nyt uteliaina kapusivat esiin luukusta, -katseli järjestään jokaista kaihoovin, ja kaiken kuolemantuskan -ohellakin iloisin silmin ja kuiskasi järjestään jokaisen suvun ja nimen. - -"Koko illan pitivät he seuraa hänelle. Useimmat istuivat kyllä alhaalla -suuren olvituopin ympärillä; mutta muutama istui aina ylhäällä -hänen luonaan; he kertoivat hänelle, mitä oli tapahtunut hänen -omassa suvussaan, ja mitä toisissa suurissa suvuissa: syntymä- ja -kuolematapauksista, juomakekkereistä ja riidoista, ja häistä, ja hän -kuunteli ahneesti, silmin, jotka eivät edes rävähtäneet. Niin ahneet -olivat ne katsomaan noita kasvoja ympärillään. - -"Toisetkin tekivät kysymyksiään hänelle, halusivat kuulla, kuinka hän -oli suorittanut senkin ja senkin ryöstöretken ja iloitsivat, että -kaikki oli onnistunut niin hyvin hänelle ja sanoivat: 'Olit sinä aika -kiusa meille. Olet erinomainen mies.' - -"Silloin välkehti ilo hänen silmissään. - -"'Kuulkaas', sanoi hän matalaan... 'miksi ette tulleet aiemmin? Olen -kovasti odottanut... oli häpeä, että siten sieditte kaikkea. Olette te -oikeita jauhovakkoja.' - -"'Mutta kuulehan toki!" sanoivat he. 'Mehän olimme sopineet, että antaa -hänen nyt ensin saada vähän kokoon, että sitte kannattaa vaivan käydä -siellä.' - -"Silloin välkehti taaskin hänen silmissään ilo. - -"Siinä teit tuhmasti", sanoivat he, 'kun annoit niin paljon hyvää -tavaraa tuolle pyyleälle hampurilaiselle. Täytyihän sinun sentään -tietää, että me tulisimme noutamaan niitä takaisin.' - -"Taaskin välkehti hänen silmissään. - -"Puoliyöstä huusivat he alhaalta portaitten kautta hänelle: 'Kuulehan, -Wieben, olemme saaneet käsiimme erään papin. Tahdotko puhutella häntä?' - -"Hän ravisti päätään: 'Kaikkihan on parhaassa järjestyksessä', sanoi hän. - -"'Siten meistäkin', sanoivat he. - -"Siten haastelivat he yhtä ja toista ja pitivät seuraa toisilleen ja -joivat. Kun hän alkoi kadottaa tajuntansa ja alkoi kuolinkouristus, -menivät he kaikki alas ja jatkoivat juontiaan. Mutta silloin tällöin -pistäysi joku ylhäällä katsomassa häntä. Kun idästä meren ylitse ja -ylitse hänen kotiseutunsa alkoi sarastaa aamu, aluksi harmaana ja -kalvakkaana, kuin äskensyntynyt kirkuva lapsi, mutta sitte vähitellen -kirkastuen ja leppeytyen, silloin kuoli hän. - -"Vaimo Bergenistä, syntyperäinen friesiläinen, jäi saarelle, hääti -mereen tuo nahjuskansan pappineen ja kasvatti lapsensa suuriksi. Niistä -tuli kaikista voimakkaita, uljaita ja ovelia miehiä. Siten tuli hänestä -kanta-äiti uudelle suvulle Helgolandissa. Kaikki mitkä kantavat Hunkien -tai Hai'ien tai muita peloittavia nimiä siellä, ovat hänen vertansa. -Heillä kaikilla on kasvot, kuin olisi ne muovaillut joku vähän -taitamaton ja elämän vastoinkäymisissä hurjistunut ja katkeroitunut -puunveistäjä, ja kaikilla heillä on kolme paria housuja päällekkäin." - -Tuuli oli vinhennyt ja sataa tihuutti tiheämmin. Tuli vilkahteli -oikealta isopurjeen takaa, heilahteli, ja heitti valoaan aavalti tuolle -pimeälle riehuvalle merelle. - -"Nähkääs!" sanoi Kai Jans. "Se mitä pappi viimeksi neuvoi, se oli -oikein. Antaa kaikkensa, kärsiä kaikki, tulla köyhäksi; ja sitte elää -puhdasta elämää. Siten, seistä kuin puhdas lapsi Jumalan edessä. Siten -sanotaan selvästi ja selkeästi vuorisaarnassa. Mutta hän ei voinut. Ja -minä... minäkään en voi. Ja uskon lujasti, että hänkään, Vapahtajakaan -ei sitä voinut... Ja miksikä ei? Ihmisessä on jotakin, joka nousee -sitä vastaan, ja jotakin, joka on hyvää hänessä. Tuommoinen pehmeä, -lempeä pyhimyselämä: se ei ole mitään; siinä on jotakin, joka ei ole -järjestyksessä." - -"No", sanoi Anna... "noitako asioita sinä nyt mietiskelet Berlinissä? -Wieben Petersistä ja semmoisista?" - -"No, älä nyt!" sanoi Kai. "Älä luule, että olen mikään nurkassa-istuja -ja nyreksijä! Sanon teille: minä katselen elämää siellä!" - -"Varsinkin tyttöjä", huomautti Anna. - -"En kiellä sitä", vastasi Kai, "vaikkapa on melkein vaarallista -tunnustaa semmoista. Sillä jos sanon: pidän parhaimpana maailmassa -kelpo jauhopiirakkaa, tai että ei mikään käy minusta hyvin kiillotetun -paidankauluksen verroille, niin sanovat ihmiset: hän näkyy olevan -järkevä mies. Mutta jos sanon: mikään ei käy minusta kauniin terveen -tytön verroille, niin silloin pidetään minua jo hieman arveluttavana -ihmisenä. Ja eiköhän semmoinen sentään ole, kaikesta, mikä luonnon -kädestä on lähtenyt, jalointa ja kauneinta? Tiedätkö Pe Ontjes, -käväisen toisinaan vanhassa museossa ja kansallisgalleriassa, eikä -minulla ole mitään halua moittia sitä, mitä siellä on nähtävänä; mutta -tunnustan sinulle: kun olen siellä, ja näen vaatimattoman hienon tytön -seisovan jonkun kuvan edessä: niin silloin minä viis kaikesta romusta, -joka siellä riippuu seinillä tai seisoo jalustoillaan. Näetkös, sen -sanon." - -"Se on minunkin ajatukseni", sanoi Pe Ontjes, "eikä Annallakaan liene -mitään sitä vastaan... Mitä muuta mieltäkiinnittävää olet tavannut -Berlinissä?" - -"No: katuja, liikettä, rakennukset, sotaväen, teatterit... mutta -mieltäkiinnittävin... mieltäkiinnittävin... oli aina yksityinen -ihminen." - -"Kuinka niin?" kysyi Pe Ontjes. - -"Niin, näetkös... tahtomattani tulen aina tarkanneeksi heitä, kuinka he -elävät ja mitä he ajattelevat. Tuntikausia voi väliin kuleksia katuja --- ei yksin Unter den Linden'illä, vaan kaupungin pohjoiskulmallakin, -jossa asun -- ja katsella ihmisiä ja ajatella ja mietiskellä, mikähän -on heidänkin kunkin kohtalonsa ollut, ja millainen on heidän nykyinen -elämänsä, ja mitähän tuntenevat ja ajatelleevat he mielissään ja -sydämissään. Minulla on siellä työmiesperheissä, joiden keskellä asun, -koko joukko tuttavia, varsinkin lasten ja naisten kesken." - -"No... ja siten kuuluu sinun aikasi siis!" sanoi Anna. "Tyttöjen -kanssa kuvain edessä, ja ihmisten kanssa kaduilla ja työmiesperheissä. -Oikeastaanhan sinä sentään menit hieman toisissa aikeissa Berliniin. Se -pitää minun sanoa, jos tahdon olla rehellinen." - -"Tutkimaan jumaluusoppia, tarkoitat", sanoi Kai Jans ja katseli -mietteisiin vaipuneena ulos merelle. "Niin... kyllä minä jumaluusoppia -lueskelenkin... ja olen ajallaan suorittava erotutkintoni, enkä niin -huonolla arvosanallakaan. Tuo nyt jo tyydyttää ja tyynnyttää sinut. -Mutta sanon sinulle jotain lisäänkin. Kuule tarkkaan nyt, Anna. Sinä -tiedät, että kansamme yhä enemmän vieraantuu kirkonopista. Tieteellinen -tutkimus murtaa pohjan niinhyvin katooliselta kuin protestanttiseltakin -kirkolta. Täytyy tulla ja tuleekin jotain uutta sijalle. Enköhän -tehne oikein ja viisaasti siinä, että valmistaudun tätä uutta asiain -tilaa varten sillä, että opin tuntemaan nykyistä ihmispolvea? Näes, -salaneuvoksella ei ole mitään uskontoa, ei ainakaan mitään semmoista, -joka olisi jostakin arvosta; leipuripojalla nahkatossuissaan ei ole -sen parempaa ja työmiehenvaimolla sitäkin huonompi. Jos nyt kuleksisin -Berliniä velttona ja vetelehtivänä tyhjäntoimittajana, niin olisit -aivan oikeutettu moittimaan minua. Mutta minä seison siellä ihmisvirran -äärellä ja kuuntelen sen huminaa ja kuulen sen huminassa tuon vanhan -ammoisan kysymyksen: mistä ja mihin, ihmislapset? Tuon kysymyksen -kuulen selvemmin, ja kuulen syvempänä kuin muut ihmiset. Ja se tuottaa -minulle syvempää huolta kuin toisille ihmisille." - -"Vai niin!" sanoi Anna. "Vai sillä kannalla ovat asiat nyt taas. -Puol'neljättä vuotta sitten vannoit sinä Raatihuoneen viinikellarissa, -että jätät kaiken... mutta nythän etsit taas Hilligenleitä, pyhää -maata." - -"Ja jos etsinkin", sanoi Kai Jans, "niin mitä pahaa siinä." - -"Ei, ei mitään!" sanoivat he kumpikin vakavasti, "ei mitään! Etsihän, -etsihän vaan!" - -"Ja nyt", sanoi Pe Ontjes, "nyt menet sinä koijuun, Anna. Tule, niin -näytän sinulle makuusijan... Sittemmin pitää meidän tehdä käännös, Kai." - -"Älä viivy kauvan", sanoi Kai Jans, "tuuli kääntyy länteen, ja -merenkäynti kiihtyy; meidän voi vielä käydä huonostikin." - -Kun he astuivat tuonne ahtaaseen pieneen kajuuttaan, otti Pe Ontjes -valkeata, ja sytytti lampun ja laski sen kistulle ja sanoi: "No. -Onkohan välillämme sovinto nyt?... Tule tänne..." ja veti hänet -luokseen polvelleen. - -Anna leikki hämillään hänen takinkauluksellaan ja katsahti häneen -kirkkaasti ja hyvästi, ja sanoi, äänessään omituinen liikuttava väre: -"Kuinka armasta on, kun on ihmisellä joku, joka on oikein oma..." - -Pe Ontjes ihmetteli, ja iloitsi hänen kauneudestaan ja hyvyydestään, ja -katseli häntä sanatonna onnellisin silmin ja kohotti vapaata kättään ja -silitti uudestaan ja uudestaan verkalleen ja hellästi hänen vaaleita -hiuksiaan. Samalla veti hän häntä hiljalleen lähemmäksi ja lähemmäksi -itseään. "Kuinka suloinen on sinun hengityksesi", sanoi hän, "kuin -aamutuuli." - -"Nyt olit tuhma", sanoi tyttö. "Kun on ihminen nuori ja puhdas?..." - -"Sinun huulesi maistuvat suolaisilta." - -"Niin sinunkin... Se tulee merituulesta", sanoi tyttö. - -"Kuinka ihanasti sinun silmäsi loistavat ja kuinka armaasti sinä -hengität... Armas, pikku tyttöseni..." - -"Olet... olet niin hyvä minulle..." sanoi Anna takertuvalla äänellä. - -"Että sinä olet noin tulinen... sitä en olisi uskonut, kuule..." - -"Sinä et pidä siitä", sanoi Anna raskaasti ja tuskaisesti... "minä en -voi sille mitään... minä olen nyt kerta semmoinen..." - -"Armas suuri lapseni!... kuulehan toki! Yli laidan heittäisin sinut, -ell'et olisi semmoinen." Hän veti häntä kiinteämmin lähellensä ja -suuteli häntä. - -"Mutta eihän, Pe Ontjes!" sanoi Anna hiljaa ja kätki kasvonsa hänen -olkapäätään vastaan, "että partasi on noin kellervä. Kuinka pidän -siitä!... Jos olisit kuin mikäkin lipeäkala, niin kuinka ikävää -minulle... Oi, sinua, rakas, rakas..." - -Pe Ontjes naurahti lyhyeen ja likisti häntä taaskin lähemmälle. "Älä -puhukkaan lipeäkaloista!" sanoi hän... "No... nyt pitää minun takaisin -kannelle taas ja sinun pitää nukkua." - -"Oh, jää vielä hetkeksi. Sinun pitää näyttää minulle, kuinka kotiudun -täällä... Riisun puvun yltäni vaan ja pujahdan koijuun..." - -Hän teki sen ja pujahti makuulle ja nauroi. - -"No", sanoi hän. "Alus heilahtelee vahvasti; mutta minä luulen, että -voin nukkua sentään... Tule, jää vielä hetkeksi luokseni!... Oi, mikä -ihana päivä on oleva huominen päivä!... Kuule, perämies, en minä -sinulle kiitollinen ole, älä semmoisia luulottelekkaan. Sillä minä olen -aivan yhtäarvoinen kuin sinäkin. Mutta minä olen onnellinen sinusta, -ja luulen, että sinäkin olet onnellinen minusta... Jos me kohtaisimme -Pietin huomenna? Ja kuinka äitini on oleva iloissaan! Hänellä ei ole -viime vuosina ollut paljon iloa. Ja sinun vanhempasi! Hekin ovat -iloissaan, sen tiedän... vaikk'ei minulla olekkaan mitään rahoja... -Entisessä Reimersin talossa siis tulemme asumaan." - -Nyt rupesivat he puhumaan asunnostaan, ja uudestaan ja uudestaan -juttelivat he juurtajaksain kaiken: kuinka he sen sisustaisivat, ja -kuinka he asuisivat siellä. Jutellessaan pitivät he toisiaan käsistä ja -katselivat lampun sameassa valossa päätään kääntämättä toisiaan. - -"Mutta nyt pitää minun ylös, ja sinun pitää nukkua", sanoi Pe Ontjes. -Ja otti hänet syliinsä ja suuteli häntä. - -Hän tunsi itsensä autuaaksi hänen sylissään. "Minä ihmettelen, -että pidät minusta noin", sanoi hän hiljaa. "Olen aina ihmetellyt, -voitko sinä pitää kenestäkään. Minä pelkäsin, että sinä voisit pitää -ainoastaan maissisäkeistä tai Goodefroosta." - -"Oh sinuakin! Enhän minä toisenlainen ole kuin muutkaan ihmiset. Kun -saa pitää sylissään sitä, jota rakastaa, ja hän lähenee ihmistä noin -ihanalla rakkaudella, niin silloinhan täytyy ihmisen syttyä valkeaan." -Ja hän suuteli häntä tulisesti. "En tahtoisi enää lähteä luotasi." - -Silloin kietoi Anna käsivartensa hänen kaulaansa ja sanoi: "Kuule -Pe Ontjes, minä pidän sinusta hirveästi, ja jos minä pidän jostakin -ihmisestä, niin menen hänen edestään vaikka läpi valkean... Mutta... Pe -Ontjes... minun pitää aina, aina saada olla ylpeä sinusta." - -He olisivat kai yhä vielä kohentaneet valkeata, joka jo palaa leiskui -niin iloisesti, mutta venhe alkoi yht'äkkiä heittelehtiä niin ankarasti -ja levottomasti, että Pe Ontjes nopeasti hellitti hänestä ja lähti ylös. - -Kun hän ylöstultuaan katsahti ympärilleen, näki hän Kai Jansin ja -laivapojan kiskovan purjeita. Majakkavalo vilahteli nyt vasemmalta -korkealla ylhäällä yötaivasta vastaan. Tuuli oli kiihkennyt, ja -kääntynyt enemmän länteen. Korkea merenkäynti viskeli hetken kevyttä -alusta sinne ja tänne. - -Silloin saivat he Pe Ontjesin avulla sen onnellisesti kääntymään -tuuleen taaskin. - -"No", sanoi Kai Jans, ja istahti Pe Ontjesin viereen peräsimeen... "nyt -olemme viidessä tunnissa Cuxhavenissa... vai kuinka luulet?" - -"Voimme pitää itsiämme onnellisina", sanoi Pe Ontjes ja katsahti -lounaaseen. "Ilma alkaa ärhennellä." - -He istuivat rinnakkain, ja puhuivat vaan silloin tällöin sanan. Tuuli -vingahteli heidän takanaan. Tuontuostakin pyrähti ankarampi puuska ja -valeli sadetta, jotka kumpikin kiihtyivät vaan, mitä lähemmäksi tuli -aamu. Kyöttinuorat käsissään valvoivat he, kunnes alkoi sarastaa päivän -valo. - -Kun he taaskin olivat kestäneet ankaran puuskan -- aamu oli jo -valjennut -- ilmestyi Anna Boje oviluukkuun, punakkana ja unisena, -ja kurkisti hieman pelokkaana ympärilleen: "Mutta eihän!" sanoi hän, -"olen nukkunut niin sikeästi! Kuinka se on mahdollista! Mutta nyt juuri -heräsin tähän kovaan jyskeeseen." - -He eivät olleet tähdänneet, mitä hän sanoi, mutta Kai Jans hypähti ylös -ja autti hänet ulos, sulki luukun, ja vei hänet peräsimen luokse. - -"Hän kastuu läpimäräksi", sanoi Pe Ontjes. - -"Kun vaan saan olla teidän luonanne." - -He pukivat hänen ylleen vanhan märän öljytakin, ja sitte istui hän -hiljaa ja hieman kyyryssä paikallaan ja katseli kirkkain vakavin -silmin hämärtävälle taivaalle ja merelle, joka avaralti heittelehti -vaaleanharmaissa raskaissa aaltomöhkäleissä. - -"Näetkös", sanoi Pe Ontjes... "valoa tuolla? Se on Neuwerkin majakka... -ja tuolla on Cuxhaven." - -Kun he kahta tuntia myöhemmin purjehtivat ohi luotsipaikan, seisoi -siellä merkki: "lounaismyrsky, myötäpäivää kääntyvä". - -Silloin oli kello yhdeksän. - -Kolmea tuntia myöhemmin, kello kahdeltatoista, jyrähtelivät -Grimmershörnin kanuunat hurjan riehuvan meren ylitse. Myrsky oli -kääntynyt luoteiseksi. Päivä oli pimeä, raju marraskuun päivä. - - - - -KUUDESTOISTA LUKU. - - -Se oli tänä samana harmaana kamalana marraskuunpäivänä, jolloin kaunis -bremeniläinen kolmimastoparkki, lastina salpetteriä Iquiquestä, Texelin -luona ei voinut pitää suuntaansa, vaan ajautui riutoille. Kuusi tuntia -makasi laiva siellä, ympärillään hurjat valkeat riehuvat aallot. -Tuhansin riehuivat ne ulvahdellen ja vihellellen kohden ja väistyivät -takaisin, tuhansin iskeytyivät ne vingahdellen sen kylkeä vastaan, -tuhansin kaiversivat ne sen pohjaa hiekassa. Ja ne, jotka alalaidalla -kaiversivat hiekassa, ne tuottivat sille turman. Se vaipui ja vaipui, -syvemmälle ja syvemmälle. Silloin koetti miehistö jättää laivan, -kymmenen toisessa venheessä, kymmenen toisessa. Toinen venheistä pääsi -onnellisesti läpi hyökyn. Toisen sieppasi paikalla imaseva aalto -ja viskasi ruhjoksi laivan kylkeä vastaan. Venhe ihmisineen hävisi -silmänräpäyksessä näkyvistä. Valkopääaallot vaan riehuivat ja ulvoivat -yössä. - -Se oli tänä samana harmaana, kamalana päivänä, jolloin kaksitoista -finkenwärderiläistä kalastajavenhettä pakenivat matalikoiltaan -eteläpuolella Helgolandia. Matkavieraat Saksan rannoilla olivat aamusti -vielä ihailleet niitä: kuinka ne kauniine ruskeahtavine purjeineen -olivat seisoneet pohjoisessa tummanharmaalla merellä, takanaan -sinervänharmaa taivas. Ja harmaansinisellä pohjalla, joka täytti koko -toisen puolen taivasta, seisoi vaaleahkoja summattomia pilvipatsaita, -jotka näyttivät ylettyvän meren pinnasta korkeimpaan taivaaseen asti, -ikäänkuin olisivat ne pystytetyt, jotta niillä purjehtia ympäri -maailman. Ja kello kymmenen tienoissa kohosi alhaalta meren ylitse -raskas pimeä pilvi, joka nopeasti läheni, ja tuli kohden, suoraan ja -yhtä oikeaa, kuin äärettömän suuri harmaa pöllönpää, jossa vilkahti -kirkkaat kellervät täplät, kuin ikivanhat häijyt silmät. Siten kiiti -se eteenpäin; valkeaa kuohua sihisi sen alla. Silloin katsahtivat -kalastajat ylös töistään. Ja silloin tuli heille kiire. Hei, kuinka -kiitivät he kauniine, ruskeine siipineen, kuin pienet rantalinnut, ihan -takanaan harmaa pilvi ja meren kiehuva vaahto. Kyyristykää, kiitäkää -linnut: lähenee meren summaton, ikivanha lintu. Kuulkaa, jo kuuluu -sen mahtavien siipien havina. Se lähenee. He vetivät siipensä kokoon; -kyyristyivät; silloin hahmaisi se kolmasti alleen, hurjasti sysähtäen. -Neljä kaunista ruskeaa siipeä virui meressä. - -Oli se ankara, harmaa marraskuunpäivä. Puolipäivissä hävisi -viimeinenkin valonvälke. Koko meren avaruus oli yhtä ainoata riehuvaa -vedenkiehua, sen yllä hurjistuneena ulvahteleva ilma, jonka läpi -piiskoi jääkylmää sadetta ja lunta. Yhä tiheämmin seurasivat puuskat -toisiaan. - -Kuusi torpeedovenhettä, kapeata, mustaa, pyörein teräskansin, viilsivät -ja kaivoivat itseään läpi hurjana heittelehtivää merta Elbensuuta -kohden. He tahtovat ja heidän täytyy saapua sinne, ennenkuin heitä -kohtaa ankara laskuvirta, joka aikaansaa niin kovan ristihyökyn. -Ensimmäisellä niistä seisoo komendantti, takanaan savupiippu -ja edessään matala torni, pukeuneena vettä valuvaan keltaiseen -öljytakkiin, kaulassaan paksu englantilainen kaulahuivi, päässään vanha -lakki, jota pitää leuan alta kiinnitysnauha. Hän tarkkaa ripein silmin -meren joka liikuntoa. Hänen rinnallaan, käsi koneenkäyttäjätorvella, -seisoo vanhin aliupseeri. Syrjempänä seisoo kuusi miestä, kaikilla -uimavyöt yllään, he nojaavat käsillään reunanojaa vastaan; toisinaan -seisoivat he kaikki polviaan myöten kiehuvassa vaahdossa. Kello -kymmeneltä aikoi viereisessä venheessä joku laskea jonkun tovereistaan -ohitseen ja hellitti hetkeksi reunanojasta, senverran vaan kuin -tarvitsee heittääkseen pikaisen katseen ympärilleen, silloin kurkotti -aalto, joka oli vielä ripeämpi, häntä kohden ja sieppasi hänet -mukaansa. Kello yhdeltätoista -- komendantti kumartui juuri, antaakseen -ruorinpitäjälle jonkun ohjeen -- kohtasi venhettä takaapäin, ihan -suoraan samasuuntaisesti kuin oli heidän kulkunsa, mahtava aalto, se -kohotti koko takakeulan ja koko venheen, ja kohottaessaan, kallisti se -sitä hiukan. Ja sitte, kun aalto oli saanut sen terävällä harjalleen: -hurja sysäys... ja päistikkaa sitä mentiin! Kuin kuollut kala niin -kellui venhe... Viisi miestä riippui suojanpuolella parraspuissa; -viiden kanssa pitivät aallot mieletöntä leikkiään. Kaikki kymmenen -ongittiin onnellisesti ylös. Olipa se kiireistä onkimista! Mutta kuusi -miestä suistuu syvyyteen kaatuneen venheen mukana. - -He ovat alhaalla pohjalla, nurinpäin kääntyneessä venheessä, -pilkkopimeässä, vettä on heillä rintaan asti, ja saavat he yhtäpäätä -jysähtäviä sysäyksiä. Siellä heitti nuori komendantti rohkeana -henkensä, jättäen elämän, ja kaiken, mitä siihen kuuluu, äidin ja -veljet, ja viheriän metsän ja kunniansa ihmisten edessä. Hän jätti -sen tyyneesti ja uljaasti. Hän ajatteli: synnyinmaani puolesta kuolen -ja sillä hyvä. "Lapset", sanoi hän toisille, "rukoilemme vielä kerta: -Isä, ota sielumme luoksesi taivaaseen ja suo meille pikainen ja helppo -kuolema." - -Samassa asussa kuin hänet löydettiin, repeyneessä keltaisessa -öljytakissa, jaloissaan korkeat gummisaappaat, on hän haudattuna -Schwerinin tuomiokirkkoon ja lepää rauhassa. - -Oli se ankara harmaa päivä, aamu täynnä hätää ja kamppailua. Onkohan -mitään nähtävänä tuolla aavalla harmaalla merellä, joka voisi ilahuttaa -sydäntä? - -Nähkääs, tuolla! Matalissa harmaissa myrskypurjeissa... kuinka se -jysähtää veteen ja taaskin kohoo, vakavan ylväästi, kuinka halkaistu -aalto roiskahtaa ylös korkealle kahden puolen keulaa! Nähkääs, kuinka -se kiidättää tuolla kaukana läpi sateen ja tuiskun, läpi tuon avaran -harmaan hurjan meriaavikon: Goodefroo. - -He olivat edellisenä iltana, purjeet pullellaan lounaistuulta, -jättäneet Kanaalin taakseen ja toinen perämies, Piet Boje -Hilligenleistä oli paraikaa, tuossa noin kello viiden tienoissa -aamulla, kun he sivuuttivat Texelin, aikeissa laskea suuntaa itäänpäin. -Mutta silloin astui Jan Deeken kannelle ja alkoi nuustia ilmaa, meni -alas takaisin, ja palasi, totta vie, kohta takaisin taaskin, päässään -villalakki, ja jäi kannelle. - -Taaskin sanoivat he kaikki: "Täällä erää on ukko erehtynyt! Jumalan -kiitos! Erehtynyt on!" - -Ukko kävellä kopisti edes ja takaisin, syrjälaidan ja peräsinratin -väliä, kädet taskuissa, katsahti tuon tuostakin ylös ja sylkäsi. Puolen -tunnin kuluttua sanoi hän siinä käydessään Piet Bojelle: "Perämies. -Pidämme kurssia pohjoisempaan." Ja osoitti kädellään noin ohimennen -pohjoiseen. - -Piet Boje ravisti salaa päätään, ja teki, kuten oli käsketty. - -Kello kymmenen ajoissa, kun perämies Boje jo tiesi, että ukon kapea -luiseva nenä taaskin oli ollut oikeassa -- myrsky painoi nimittäin -raskaasti lounaasta ja osoitti taipumusta kääntyä pohjoiseen, niin että -oli hyvä olla mahdollisimman kaukana noilta kirotuilta friesiläisiltä -säikiltä -- silloin osoitti ukko peukalollaan pohjoista kohti erästä -purjehtijaa: "Joko näitte, perämies? Laiva tuolla? Se on Goodemann". - -Goodemann oli Goodefroon siskoslaiva, ja sillä oli samat omistajat. - -"Katsokaas: kapteeni Winckel oli aiemmin perämiehenä minulla ja -ajattelee: 'Seurataan ukkoa vaan!' _Te_ ette uskonut minuun, -perämies!" Ja hän katsahti viistoon ylös Pietiin. - -"Minä luotan enemmän silmiini, kuin uskooni", sanoi Piet Boje. - -"Se on ylipäätään oikea kanta", sanoi ukko. - -Tuntia myöhemmin oli myrsky kääntynyt luoteeseen, ja nuo molemmat -uljaat laivat kiidättivät rinnakkain, ei penikulmaakaan enää erillään, -molemmat Helgolandia kohden läpi hurjasti piehtaroivan meren. Purjeet -olivat ratketakseen täydet ja köysissä vinkui ja ulvahteli. Ankarat -rae- ja sadepuuskat piiskoivat läpi ilman, ja tekivät ilman sakeaksi -ja läpinäkymättömäksi. Kun tunnin kuluttua hieman alkoi kirkastua, oli -Goodemann ajaunut hiukan vasemmalle. Koko miehistö oli kannella. - -Kohta senjälkeen ilmestyi luotsikuunari ja kumpikin laiva otti suurella -vaivalla luotsin, ensin Goodemann, sitten Goodefroo. Silloin tuli -Goodemann yhä enemmän vasemmalle ja eteen Goodefroosta. - -Kohta senjälkeen kohtasi heitä taas uusi puuska, joka hurjana kiiti yli -meren. - -Rapisten ja kihelmöiden viskeli raskaita rakeita; keskilaivan ylitse -löi kiehuvia sähiseviä aaltoja. Miehet kömpivät vaivalloisesti -peräpuolelle laivaa. Rakeet ja kiitävät pilvet tekivät ilman niin -sakeaksi, ja aurinko oli niin peitossa, ett'eivät he voineet nähdä -pitemmälle kuin etukajuuttaan, jota vastaan kihelmöivä vesi kiehui. -Siten kesti tunnin. - -Silloin selkeni ilma hiukan ja myrsky laimeni hieman ja he katsahtivat -ympärilleen. - -Siellä makasi Goodefroo edessä vasemmalla, laita hyvin pahasti merta -vastaan, koko keula, kuten näytti, oli ruhjona. Haaksirikkouneen laivan -takana häämöttivät harmaassa ilmassa Helgolandin vuorensärmät. - -Ukko sylkäsi pikaisesti ja katsahti silmät jäykkinä sinne käsin: "Laiva -päin tuuleen!" sanoi hän... "Tuolla ei näytä asiat hyviltä." - -Goodefroo läheni hitaasti. - -Kaikkien silmät olivat valppaat. Mutta Piet Bojen silmät vallan -pistivät ja kipenöivät. - -Ukko oijensi kiikarinsa hänelle: "Katsohan, koeta, sinne!" - -"Siellä ei ole päällikköä näkyvissä", sanoi Piet Boje, "eikä -perämiestä... Kapteeni... siellä tarvitaan miestä." - -"Olipa onni", sanoi ukko kuivakiskoisesti, "että ajauduimme Helgolandin -varjoon." - -Nyt alkoi tuuli asettua. - -"Nähkääs!" sanoi joku: "Haijit!..." Joitakuita helgolantilaisia -venheitä lyhyine purjeineen pisti näkyviin vasemmalla Goodemannista. - -Jan Deeken tuijotti sinne, ja murahteli itsekseen. Goodefroo pysytteli -tuulenpuolella ja samansuuntaisesti kuin Goodemann. - -"Onko tuossa vettä tarpeeksi, luotsi?" - -Luotsi vastasi: "_All right_, kapteeni." - -Piet Boje katsahti pikaisesti toiseen venheeseen isolla luukulla: -"Kapteeni?" - -"En ota edesvastuulleni!" sanoi Jan Deeken ja ravisti päätään. - -"Mahdotonta", sanoi joku. - -Harmaapartainen luotsikin pudisti päätään. - -Piet Bojen silmät kulkivat milloin Goodemanniin, milloin Jan Deekenin -luiseviin harmahtaviin kasvoihin. Goodemannin kannella on kaikki yhtä -raakojen, puunsirpaleiden ja köysien sekasortoa. - -"Kapteeni!?" huudahti Piet Boje. - -Jan Deeken pudistaa päätään: "Ei ole mitään tehtävissä." - -Piet Boje kiskoo öljytakin ja takin päältään. - -"Kapteeni, minun pitää." Hän takoi kädellään yhtäpäätä rintaansa. - -"Miksi?" sanoi ukko ja syIkäsi. - -"Siksi että minun täytyy!" - -"No menkää hitossa sitte", sähähti ukko äreästi. - -"Venhe valmiiksi!... Kuka lähtee mukaan?" - -Jan Deeken ei katsahtanutkaan sinne: "Huippupurje vastatuuleen!" - -Venhe lensi yli laidan. Piet Boje ja kaksi miestä sen jälissä. - -Jan Deeken ei katso sinnepäinkään: "Täyteen vastatuuleen, että -selviämme heistä". - -Miehistö seisoo tiheässä ryhmässä syrjälaidalla, kokonainen mylläkkä on -siinä märänkirkkaita öljylakkeja ja sadetakkeja, ja kaikki tuijottavat -he tuota heittelehtivää, syöksähtävää venhettä kohden: "Poika, poika! -tuo ei pääty hyvin... Se on mies!... Hirviö ihan!... Vielä käy kaikki -hyvin... Tuolla he ovat! Nyt tulee joku helgolantilainen takakeulan -taa! Ne voivat pikemmin tuoda apua". - -"Nyt päistikkaa!... Kirottua!" - -"Nähkääs, helgolantilainen heittää köyden... Näetkö?" - -"Se pelastaa heidät... Joku on pelastettu!" - -"Yksi vaan! Molemmat toiset ovat poissa... hukkuneet." - -Jan Deeken ei ollut katsonutkaan sinne. Kun hän kuuli mitä he sanoivat, -komensi hän kuivakiskoisella äänellään: "Itä... etelä... itään", ja -tarkasti suuntaa ja purjeita. - -Kun Piet Boje neljännestunnin kuluttua kymmenen helgolantilaisen kanssa -astui Goodemannin kannelle, kohtasi heitä uusi puuska, joka kääri -laivan sinkoilevaan ja harmaaseen pärskeeseen. - -Vanhin merimies juoksi Pietin luokse. "Kapteeni on pahoin sairaana, -perämiehet ja neljä miestä vahingoittuneet". - -"Onko peräsin kunnossa?" - -"On." - -"Vuotaako laiva?" - -"Ei." - -"Tarkastakaa, paljoko vettä ruumassa!" - -"Mitä lastina?" - -"Puutavaraa: meri vienyt mukanaan." - -"Minä, perämies Goodefroolla otan komennon." - -Merimies astui Pietin luokse: "Ruumassa kaksi jalkaa vettä." - -"Luotsi... Elbeä kohden!" - -Silloin astui Hunke Heien tai Heien Hunke, kuinka hänen nimensä oli, -Piet Bojen eteen, rutisti huulensa niin kapeiksi, että niitä tuskin -näky ikään: "Perämies! Ei käy! Meidän pitää laskea laiva maihin". - -Silloin nauroi Piet Boje koko kasvoillaan. "Vasenlaitavahti ja neljä -helgolantilaista pumppuihin!... Oikealaitavahti puhdistaa kannen". Muut -lähetti hän alas ruumaan. - -Silloin ajattelivat he: "Olisimme jättäneet koko tuon pahuksen -keltanokan mereen!" Ja lähtivät, ja täyttivät sanaa sanomatta ja -uljaasti velvollisuutensa. - -Viisi tuntia seisoivat he säleisellä kannella, jota meri tuontuostakin -huuhteli, ja ponnistelivat kiivaasti, kädet tyyninä ja lujina ja silmät -valppaina. Goodefroon perämies seisoi vettä valuvassa puvussaan ja -vilusta kankeana, kädessään kiikari, peränpitäjän rinnalla ja tähysteli -eteenpäin, näkyisikö apua siellä. - -Scharhörnin kohdalla tuli näkyviin kaksi hinaajaa, jotka laivanomistaja -oli lähettänyt heille vastaan. - -Se tapahtui illalla puolihämärissä. - -Muutamaa tuntia myöhemmin tuli Anna Boje juosten paikalle, hän -oli nimittäin Ballsenillä, jossa hän asui, kuullut että Goodefroo -oli tullut. Anna Martensin raskaassa päällystakissa, päässään -kirjava huivi, jonka hän oli saanut ravintolan emännältä, meni hän -telegraafikonttoorin ohitse, ponnistellen myrskyä ja piiskaavaa sadetta -vastaan, kohden rantaa ja haaksirikkounutta laivaa. Silloin näki hän -kolme miestä öljytakeissa seisovan erään venheen luona ja keskustelevan -keskenään, hän astui heidän luokseen ja kysyi. Silloin kääntyi nuorin -niistä, kun hän kuuli hänen äänensä, ripeästi häntä kohden; ja he -tunsivat toisensa. - -Piet säikähti kuitenkin ensiksi ja sanoi: "Sinä siinä?... Onko äitimme -kipeä?" - -Silloin katsahti hänen siskonsa hymyilevin silmin häneen: "Ei, kaikki -ovat terveinä". - -Hän meni jonkun askeleen hänen kanssaan ja sanoi: "Mikä sinun on Anna? -Tunnut niin omituiselta?" - -Silloin kertoi Anna hänelle kaiken ja hänen veljensä oli iloinen ja -kyseli kaikesta. - -"Onpa somaa", virkkoi hän, "että olet noin sievästi ja keveästi -solahtanut avioliittoon; se on aina niin epävarmaa teillä naisilla". - -"Kuinka sinä nyt tarkoitat?" - -"No", sanoi hän, "joku on huimapää, toista kuluttaa taas toivoton -rakkaus; kolmas jää naimattomaksi ja muuttuu omituiseksi. Mutta sinä, -keveästi ja luontevasti solahdat sinä satamaan. Näetkös, siitä olen -iloinen". - -"Mistä tiedät sinä, Piet?" sanoi sisar alakuloisesti, "onko se aina -ollut niinkään keveää ja luontevaa, sinähän olet aina ollut kaukana -poissa... ja vaikka olisit joka ilta istunut vuoteeni reunalla, Piet, -niin et olisi sittenkään huomannut mitään. Mitä tietää veli siskostaan? -Katsohan, kuka tulee tuolta? Rakas lankosi!" - -Tänä iltana, jolloin myrsky yhä myllersi merellä, ja ihmiset -kamppailivat henkensä puolesta, oli Piet Boje vielä laivaisäntänsä -puheilla, joka huolissaan molempain komeitten laivojensa kohtalosta oli -tullut Cuxhaveniin. - -"En kiinnitä niin erityistä huomiota siihen", puhui tuo vanhanpuoleinen -mies, "että olette ehdottanut muutamia parannuksia laivanrakenteessa, -jotka näyttävät olevan käytännöllisiä. Enkä kiinnitä tämän päivänkään -tapauksiin niin erikoista huomiota, vaikkapa tekonne tänään pelastikin -minulle ja teille koko kauniin omaisuuden. Näppärä ja ripeä, vaikka -kevytmielinenkin mies olisi voinut tehdä saman. Mutta se mikä minulle -painaa enemmän vaa'assa, on se, että minulla on varma tunne siitä, että -asian, mihinkä te ryhdytte, te myöskin viette perille älykkyydellä ja -tarmolla ja joka silmänräpäys valppaalla huomaavaisuudella, ja sulasta -innostuksesta asiaan. Semmoiset miehet ovat suuresta arvosta suuren -liikkeen johtajalle, ja semmoisia miehiä on harvassa. Siksi lähettäisin -teidät nyt, jos siihen suostutte, toistaiseksi Gadesheadiin, valvomaan -erään kolmimastolaivan rakennusta, joka on tekeillä siellä veistämöllä. -Lähetän sinne miehen, jolla on valppaat silmät... Soisinpa, että olisi -viimeinen laiva, jonka olen pakoitettu rakennuttamaan tuolla puolen -meren." - -Tänä iltana, jolloin myrsky ulvahteli ulkona, ja teki useasta nuoresta -naisesta lesken, löysi Anna Boje, jolla oli niin hiljaiset jalot -kasvot, ja niin arkakatseiset puhtaat silmät, ja lisäksi niin kuuma -tulinen sydän, satamansa. Kun he rauhassa olivat yhdessä syöneet -illallista Ballsenin ravintolahuoneessa, saatti Pe Ontjes häntä ylös -hänen huoneeseensa, ja aikoi jättää hyvästi. - -"Hyvää yötä, Goodefroo!" sanoi Pe Ontjes ja suuteli häntä. - -"Hyvää yötä, Goodemann!" sanoi Anna, ja antoi suudella itseään. - -Mutta he eivät osanneetkaan erota. Taaskin vilkahti hereille liekki, -jonka ihanassa valossa he autuaassa onnessa saivat istua, myöhään -yöhön. Kun he siten istuivat siinä, ajatteli Anna Boje: 'Kai Jans -ei olisi sopinut minulle. Mitä hän aina mietiskelee ja saa mielensä -alakuloiseksi ja sortuneeksi! Minä... minä olen saavuttanut, pyhän -maani', ja naurahti hiljaa. - -Seuraavana iltana hämärtäessä tulivat he kaikki neljä junalla -Hilligenleihin. Pe Ontjes ja Anna kävivät edellä; Piet ja Kai Jans -jälissä. - -Siinä, missä Satamakatu poikkee Ratakadulta, virkkoi Kai Jans -pitkän vaikenemisen jälkeen: "Kuule... sanohan... kun silloin eilen -iltapäivällä hypähdit venheeseen: mitä ajattelit silloin? Tahtoisin -mielelläni tietää sen". - -"Mitä tarkoitat...?" sanoi Piet rivakkaan tapaansa. "Mitäkö ajattelin? -Rahoja! Ansaitsin sillä hyppäyksellä ainakin viisituhatta markkaa. -Rahoja ajattelin ja edistymistäni maailmassa!" - -"Vai siten!" sanoi Kai Jans. "Et ajatellut siis mitään muuta... -Tarkoitan: miehistöhän oli toki suuressa vaarassa". - -"Ei...", sanoi Piet Boje ihmeissään, "sitä en ajatellut. Saatinhan -heidät vielä suurempaan vaaraan, kun lähdin tuon vuotavan aluksen -kanssa Helgolandista. Ajattelin vaan laivan ja sen lastin arvoa... -tahtoo sanoa: ajattelin itseäni". - -"Entä ne kaksi", sanoi Kai Jans, "jotka hukkuivat? He ovat nyt meren -viskeltävinä, ylös, alas, ylös alas, kaksi nuorta miestä!" - -"Mitä se _minuun_ kuuluu!" sanoi Piet ihmeissään ja vihastuneesta. -"Vapaaehtoisestihan he lähtivät". - -"Niin, koska he luottivat sinuun." - -"Ah, kaikkea vielä! Luottivat! Tahtoivat hekin ansaita rahaa, -ymmärrätkö!" - -"Vai siten..." sanoi Kai Jans ja aikoi lähteä. Samassa meni heidän -ohitsensa mies, jota he eivät kumpikaan hämärissä tunteneet. - -"Oletteko jo kuulleet", sanoi mies, "kuinka tuo nuori -mecklenburgilainen kuoli? Kuudes mies, joka myöskin oli joutunut -riutalle, kertoi siitä. Hän oli sanonut: 'Lapset, nyt me rukoilemme -vielä', ja oli jättänyt sielunsa Jumalan huomaan ja rukoillut -helppoa kuolemaa. Olen täällä Hilligenleissä kuullut niin paljon -lörpötystä tuosta alinomaisesta 'Pyhästä maasta' ja 'Pyhästä maasta'. -Saarnatuolista puhutaan siitä vakavasti, keilaradalla leikillä. Mutta -tämä... tämä, näyttää minusta, oli todellakin hyppäys kauhusta ja -kamaluudesta 'Pyhään maahan'..." - -Samassa meni mies heidän ohitsensa. - -"Tuo oli hyvin sanottu!" huudahti Kai Jans kovaan, "oh... totisesti -hyvin sanottu!" ja kuului hänen äänestään, kuinka hänen kurkkunsa -ikäänkuin oli vapahtunut. - -Jättämättä hyvästiä Pietille, lähti hän Satamakatua alas. - -Pe Ontjes ja Anna olivat jatkaneet matkaa ja tapasivat äidin koneen -ääressä. - -"Tässä me olemme", sanoi Pe Ontjes. "Olemme lopettaneet riidat nyt, -äiti Boje, ja neljän viikon kuluttua vietämme häämme". - -Anna antoi kätensä äidille, piti lujasti hänen kädestään, ja sanoi -tyyneen ystävällisellä äänellä: "Jäisimme mielellämme luoksesi, äiti... -mutta tuolla on vielä eräs... ulkona... joka odottaa sinua. Eräs, -jota et ole nähnyt kahteen vuoteen. Siksi lähdemme me kohta setä Laun -luokse". - -Samassa lähtivät he kyökinovea kohden. - -"Siellä on vielä eräs, joka odottaa minua?" sanoi Helle Boje, "ja te -olette tuoneet hänet?" Ja hän lähti vavahtelevin polvin välikölle, ja -kun ei siellä ollut ketään, aukaisi hän ovea, ja katsoi ulos pimeään. -Hän oli keskikokoinen, alinomainen työ koneen ääressä ja huolet -lapsista olivat painaneet hänet kumaraiseksi. Viimeiset kastanjain -lehdet lepäsivät märällä, tuulisella kadulla. - -"Piet?" sanoi hän. - -Siinä tuli hän viistoon poikki kadun häntä kohden, kiersi käsivartensa -hänen ympärilleen ja meni hänen kanssaan sisään ja silitteli häntä. - -Äiti itki ilosta. "Poikani", sanoi hän, "että sinä nyt taas olet -luonani!" - -"Niin, äiti!" sanoi Piet, "ja nyt ala ajatella itseäsi!..." Ja hän -kertoi onnesta, joka häntä oli kohdannut. Hyppäyksestä alas laivan -partaalta hän ei puhunut mitään. - -Kuinka hänen äitinsä iloitsi!... "Oi", sanoi hän, "nyt saat olla usein -maissa!" - -"Joka puolen vuoden päästä ainakin voin nyt pistäytyä Hilligenleissä", -sanoi Piet. "Nyt sinulla on oleva iloa vanhimmasta pojastasi". - -"Mutta sitähän minulla on aina ollut sinusta, Piet", sanoi hän. "Aina, -poikaseni!" - -"No?" sanoi Piet. "Oletko nytkin istunut koko päivän koneen ääressä?" - -"Enhän minä koko päivää", sanoi hän. "Kuitenkin näytät sinä väsyneeltä -ja heikolta", sanoi Piet "etkä näytä ollenkaan terveeltä... Anna -tulee nyt naimisiin; Hettistä pidän minä huolen, Heinke on reipas -virkeä tyttö ja löytää kyllä leipänsä... Tiedätkö mitä? Onhan vinnillä -tilaa...?" Ja ennenkuin äiti aavistikaan, mitä hän aikoi, otti hän -vihoissaan koko raskaan koneen, ja nosti sen ja kantoi ulos huoneesta -ja ylös rappuja, ja huusi sitä tehdessään kovaan: "Nyt olet palvellut -tarpeeksi! Aivan tarpeeksi!" - -Helle Boje tahtoi iloita hänestä ja aikoi nauraa, mutta tyrskähtikin -kuumaan itkuun. - -Kun Piet taaskin palasi alas ja juuri oli astumassa äitinsä kanssa -kyökkiin, kiskaistiin ulko-ovi auki, ja kirkas hopeinen ääni huusi: -"Äiti, äiti! Kai Jans on tullut Berlinistä... entispäivänä jo! Ja on -mennyt Annan ja Pe Ontjes Laun kanssa Cuxhaveniin! Ja Anna on kihloissa -Pe Ontjes Laun kanssa. Ja minä en tiedä mistään. Ja sitte on jotain -muutakin vielä tapahtunut!... Mutta kukaan ei sano minulle, mitä". - -Hän oli ennättänyt jo avoimelle kirkkaasti valaistulle kamarin ovelle, -kun Piet kapeasta hämärästä väliköstä tuli häntä vastaan. Hän näki, -kuinka suureksi sisko oli tullut ja kuinka hän vielä kohottausi -pitemmäksi ja kuustoista vuotiaan arkuudella ja epävarmuudella -kiinnitti harmaat silmänsä tuohon outoon mieheen edessään. - -"Heinke?", sanoi veli. - -Silloin tunsi Heinke hänet ja liiti riemusta huudahtaen hänen kaulaansa -ja rutistautui häntä vastaan. - -Piet silitteli häntä ja veti hänet sisään ja sulki oven. Nyt näki -Heinke hänet ja tuli hämilleen ja kosketti kädellään hiljaa hänen -hihaansa ja sanoi: "Kuinka sinä näytät toisellaiselta! Ja sitte on -sinulla parta... Oi... kone on poissa!?" - -Silloin kertoi Piet hänelle onnestaan, ja ett'ei äidin nyt enää -tarvitse työskennellä koneen ääressä. - -"Niin... ja tuo suuri Pe Ontjes Lau on nyt minun lankoni. Ajatelkaas, -lankoni!" ja hän nauroi. "Onpas hyvä, että aina olemme sinutelleet -toisiamme, muuten olisi kiusallista nyt alkaa sitä. Eipäs... ja milloin -menevät he naimisiin?" - -"Neljän viikon kuluttua." - -"Neljän viikon", sanoi tyttö ja vaipui ajatuksiin kuin syvään -lampeen... "Kuule", sanoi hän, "Kai Jans suorittaa nyt pian tutkinnon. -Hän aikoo nyt sentään ruveta papiksi; ja minäkin pidän, että se on -oikein." - -"Te olette hyviä ystäviä?" - -"Niin olemme", sanoi Heinke vakavasti ja pehmyesti, "hän on aina ollut -niin ihmeellisen ystävällinen minulle. Minulla on hirveän paljon -kirjeitä ja postikortteja häneltä. On vallan ihmeellistä, kuinka -iloista ja hyvää meidän on olla keskenämme ja puhella." - -"Niin, mutta mitä sanot siitä, että hän aina etsii jotain pyhättöä, tai -miksi sitä kutsuisi? pyhää maata tai semmoista?" - -"Niin", sanoi Heinke ja rypisti hienoja kulmakarvojaan ja katsahti -tuijottavin miettivin silmin eteensä maahan: "Mitä pitää siitä -sanoa?... Tiedätkö, mitä minä vaan sanon siihen? Minä tiedän, että hän -on hyvä ja viisas mies. Ja enempää en sano." - -"No, lähde siis ja mene tervehtimään häntä." - -Silloin lähti hän. - -Piet istui hetken yksin huoneessa; katseli ympärilleen, ja tapasi -kaiken vanhoilla paikoillaan; jäi sitte katsomaan alas maahan eteensä -ja tunsi itsensä väsyneeksi kaikesta siitä, mitä hän viime päivinä oli -saanut elää ja kokea. Ja alkoi ajatella laivaa, jonka rakennusta hän -tulisi valvomaan. Ja näki tuon puolvalmiin laivan edessään, ja itsensä -kapuamassa sitä ylös ja alas ja kyselemässä ja huomauttamassa yhtä ja -toista, ja astumassa alas lastiruumaan. Ja kun hän seisoi siellä ja -katseli työtä... silloin alkoi hän kuulla ylhäältä käsin jotain natinaa -ja napinaa ja ajatteli: Mikähän siellä nyt on? Mikä uusi kone siellä -nyt työskentelee kannella? - -Hän nousi ylös, ja muisti missä oli, ja aukasi oven, ja ravisti -mielikuvitukset päästään... Sitte riensi hän kolmella harppauksella -ylös rappuja. - -Siellä seisoi äiti pienen samean kyökkilampun valossa koneen ääressä, -aivan vaipuneena ajatuksiinsa, ja antoi koneen käydä, ja katsahti nyt -hämmentyneenä ylös. - -"Otit sen niin nopeaan pois... en ennättänyt ajattelemaankaan... Minä -luulen... ett'en voi ajatella, ell'en saa istua koneen ääressä... olen -aina työskennellessäni ajatellut isäänne ja teitä." - -Hän pyyhkäsi kädellään koneen kirkasta pöytää, ja nyyhkähti kuumaan -itkuun. - -"No", sanoi poika, "tyynnyhän, äiti. No... tyynny hän nyt... Saathan -sinä istua tunnin, pari sen ääressä päivässä, mutta enempää et... Ja -tule nyt." - -Mutta hän jäi istumaan ja sanoi: "Katsos, Piet... olen aina ollut niin -kovasti huolissani teidän jokaisen puolesta. Joka päivä olen pelännyt, -että sinä voisit tehdä jotain yhtä äkkipikaista, kuin isäsi, ja myöskin -hukkuisit. Ja Annan vuoksi: hän on kestänyt raskaat ajat, Piet... ja -Heinke on niin hiljainen ja itseensä sulkeunut... ja Piet... en ole -ikinä tunnustanut sitä tytöille, mutta sinun pitää tietää se, jos -sattuisin äkkiä kuolemaan: pidän Hettistä niin äärettömän paljon... ja -nyt pelkään niin kovasti hänen puolestaan... hän ei ole vilpitön ja -tottapuhuva, niinkuin te." - -"Minä tiedän", sanoi Piet synkin silmin. "Anna on kirjoittanut -siitä. Mutta nyt kun tiedän siitä, on se hyvä. Jään nyt Hampuriin ja -pidän häntä silmällä. Lurjuksesta pitää tulla mies; siitä pidän minä -huolen!... Onhan hän hyvää juurta?... No, ole huoletta vaan!... Katsos, -kuinka paljon jo olen saavuttanut! Ja minä saavutan enemmän! Olen -ponnistava, ponnistava lujasti. Aina edemmäs! Aina eteenpäin!" - -"Niin, Piet", sanoi äiti epäilevästi ja miettien: "Luuletko, että sillä -tapaa löydät rauhan?" - -"Oh, rauhan!" sanoi hän. "Mitä on rauha? Älähän sinäkin nyt vielä ala -puhua Kai Jansin puheita!... No tule nyt!" - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU. - - -Äiti Bojella oli tosiaankin iloa lapsistaan. Alkoi muuttua paljoa -valoisammaksi tuossa pienessä, jyrkkäpäätyisessä rakennuksessa -kastanjoiden varjossa. - -Anna Boje oli onnellinen vaimo; hän ajatteli ainoastaan miestään ja -jokapäiväistä talouttaan. Toisena avioliitovuotenaan alkoi hän hiukan -murehtia, kun hän ei saanut lasta. - -Hänellä oli paljo toimitettavaa taloudessaan. Mutta pari kolme kertaa -viikossa, noin illetessä, käväisi hän kastanjatalossa, ja istui -vanhalla paikallaan, hän oli käynyt muhkeammaksi nyt ja kirkkailla -valkeilla kasvoillaan oli kaunis, tyyni rauha. Äiti istui käsityö -kädessään häntä vastapäätä; Heinke hommaili kyökissä. - -Sattui silloin toisinaan, että äiti lyhyesti ja arasti kysyi yhtä ja -toista, ja antoi jonkun lyhyen äidillisen neuvon. Silloin ei vastannut -nuori vaimo mitään, pudisti vaan kieltävästi vaaleata päätään, -ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: En minä tahdo niistä asioista kuulla -mitään. Mutta äiti tiesi hyvin, että tytär sentään tarkkaan kuunteli. -Kun hän sitte meni kotiinsa, kurkotti hän pitkää vartaloaan, ja -tunsi veren virkeänä ja elävänä virtaavan jäsenissään ja asteli kuin -naarasleijona, kuten Pe Ontjes sanoi; ja ajatteli: "Ell'en _minä_ saa -lapsia, niin kuka sitte saa?" - -Eräänä iltana -- avioliitto oli kestänyt jo lähes kaksi vuotta -- -alkoi äiti taas puhua siitä, antaen sukankutimensa liikkua ahkerasti: -"Sanohan, lapseni... olen ajatellut sitä paljon... En ota toiste enää -puheiksi sitä. Mutta avioliittoon kuuluu lapsia... Sanohan: tehän -pidätte toki toisistanne?" - -"Oh, äiti!" sanoi Anna Boje karttaen. "Kuinka johdut siihen nyt? -Tietysti me pidämme." - -"Sehän on hyvä", sanoi Helle Boje, "mutta katsos... voi pitää -toisistaan liiaksikin..." Hän kumartui työnsä yli sylissään. "Sinun -isäsi oli reipas ja eloisa mies, aivan kuin Piet; mutta kun hän otti -minut syliinsä, oli hän tyyni kuin kuningas." - -Anna ei virkannut mitään, ja tekeytyi ikäänkuin hän ei olisi -kuullutkaan. - -Mutta kun hän illalla oli kahdenkesken miehensä kanssa, ja alkoi -verkalleen avata ja levitellä pitkiä suoria hiuksiaan, ja kohotti ja -laski käsivarsiaan, ja hänen miehensä astui häntä lähelle, ja alkoi -leikkiä hänen hiuksillaan, sanoi hän ja katsahti häneen teeskennellyn -vakavasti: "Kuule nyt, Wieben Peters... Sinä arvelet, että koska -partasi on kellervä ja sydämesi tulinen, niin sillä on kaikki hyvä. -Mutta kun rakastat vaimoasi, niin pitää sinun olla tyyni ja ihana kuin -kuningas." - -"Vai siten!" sanoi hän. "Vai semmoinen. Ja kummoisen pitää sitte olla -_sinun_?" - -Anna loi terävän ja epäluuloisen katseen peiliin, ravisti pitkiä -vaaleita hiuksiaan ja sanoi nauraen: "Minunko? Minähän olen tyyni!" - -Siten eli Anna Boje. Hän ei ajatellut muuta kuin rakastettuaan, ja sitä -että hän mielellään tahtoisi lapsen häneltä, ja talouttaan. Muusta hän -ei välittänyt. Ei edes omaisistaan. Hänen sisarensa Heinkekin melkein -vieraantui hänestä. - -Heinke täytti kahdeksantoista ja hoiti taloutta. - -Kun huoneet nyt olivat tyhjemmät ja saadakseen enemmän työtä, ottivat -he kaksi koululaista hoitoonsa, tietysti freestedtiläisiä poikia. Nämä -asustivat ja reuhastivat nyt päätyhuoneessa aivan kuin kotonaan. Äiti -Boje piti äidillistä huolta heidän puvuistaan, ettei niissä ollut -irtonaisia nappeja ja rikkinäisiä housuntakapuolia; Heinke huolehti -toruilla ja sisarellisella ohjauksella opiskelusta. Ja sitäpaitsi -ruuasta. Sillä hän söi itse mielellään ja hyvin; hän oli nälkäinen ja -vahva, ja oli hän, vaikk'ei hän siinä suhteessa ollut ihan yhtä paha -kuin muut Bojet, koko lailla itserakas. - -Hänen salainen ilonaiheensa näihin aikoihin oli sentään se, että -Kai Jans tutkinnot suoritettuaan tulisi kirkkoherran apulaiseksi -Hindorffiin, joka oli vaan kahden tunnin matkan päässä Hilligenleistä. - -Kai Jans! - -Neljätoista päivää avusti hän sairasta pastoria hänen laajatöisen -virkansa hoidossa: kastoi ja vihki ja kävi sairaiden luona, puhui -hautojen ääressä, ja antoi apuaan kaikellaisissa elämän puutteissa -ja tarpeissa. Mutta senjälkeen, sunnuntai-iltapäivin, tuli hän -Hilligenleihin. - -Silloin kävi hän ensiksi vanhempainsa luona. Nämä asuivat yhä vielä -pitkässä rakennuksessa, ja kuuskymmenvuotias Thoms Jans lähti vielä -joka aamu lapio selässään ja rivakkana ulos matalikolle, ja Male -Jans palveli yhä vielä, hiukset sileinä ja edessään puhdas esiliina, -Ringerangin kyökissä, kun rikkaat isännät pitivät kemujaan siellä, -tai nuoret tanssivat. Mutta sunnuntaisin istui Thoms Jans kotona, -silmälasit kotkannenällään ja tutki raamattua tai työväenlehteä, häntä -vastapäätä istui hänen vaimonsa älykkäine hentoine kasvoineen ja luki -mukavassa rauhassa, mitä Itzehoen sanomalehti kertoi lady Alicesta ja -lordi Pankook'ista. - -Työväen puolue, jonka vanhin jäsen Thoms Jans oli, oli nyt kasvanut -suureksi, ja piti kokouksiaan eräässä salissa, ja tuotti toisinaan -puhujan itselleen Hampurista. Hän kävi yhä vielä siellä ja kuunteli; -mutta hän ei uskonut kaikkeen, mitä he puhuivat. Hänen hidas -ja mietiskeliäs luonteensa ei oikein tahtonut mukautua heidän -kevytmieliseen tapaansa katsoa ja arvostella asioita. Että he moittivat -pappeja, eivätkä sietäneet kuullakaan kirkosta, semmoinen kuin se nyt -oli, se oli hänestä kyllä oikein, sillä kirkko oli, senmukaan kuin hän -oli nähnyt, aina seisonut varakkaiden puolella. Mutta että he kirkon -mukana hylkäsivät kaiken uskonnon, sitä hän ei sietänyt. Hän tiesi -omasta ja toisten elämästä, että pyhät iäiset voimat tahtovat salaa -vaikuttaa ja elää meissä ja ympärillämme. - -Kun Kai Jans nyt tuli, kyseli hänen pikku äitinsä häneltä hänen -sukkiensa ja paitojensa tilaa ja millaista päivällistä pappilassa oli -ollut. Isä taas laski silmälasit pöydälle, alkoi sitte hiljalleen -rummuttaa ikkunalautaa vastaan ja sanoi: "En ilkeä pitää silmälaseja -nenällä, kun katson ihmisiin...", ja kyseli, mitä kuulumisia oli -Hindorffista. Ja useimmakseen tunsi hän ihmiset, joista poika puhui, -ja kertoi varovasti ja punniten, ja aina etsien tapausten sisintä -juurta ja pohjaa, niitten elämästä, joita poika nykyään hautasi tai -niitten esi-isistä, joita hän kastoi. Ja kun isä ja poika olivat hyvin -toistensa kaltaisia, tarttuivat isän kokemukset ja havainnot suorastaan -poikaan, ja hän näki elämään ja maailmaan kuuskymmenvuotiaan silmillä. - -Monet hetket istui hän siten ja kuunteli isäänsä, miettivät silmänsä -milloin luotuina maahan, milloin isän älykkäisiin silmiin, milloin -taas ulos salamavirralle ja merelle. Hän puhui vähän ja lausui harvoin -arvosteluaan. Hän kuunteli ainoastaan ja katseli. - -Niihin aikoihin, jolloin toiset iskevät kättä pöytään ja sanovat: "Nyt -ollaan valmiita. Takana on tutkinnot ja mietiskelyt!" niihin aikoihin -alkoi Kai Jans tuntea itsensä ja maailman ja elämän ihmeellisiksi -vaikeiksi arvoituksiksi. Niihin aikoihin, jolloin kaikki hänen -ystävänsä jo olivat valmiita miehiä, jolloin Pe Ontjes Lau -- oh, tuo -suuri suurekas Pe Ontjes Lau! hänhän oli valmis mies jo silloin kun hän -kymmenvuotiaana kulki päässään juutilaisen villalakki, -- jolloin Anna -Boje kaksinekymmeninekuusine vuosineen oli omalla pohjallaan varmana -seisova ja vaikuttava ihminen; jolloin Piet Boje jo tarkalleen tiesi, -mihin hän pyrki, jolloin Tjark Dusenschön jo pitkät ajat muhkeana ja -pätevännäköisenä astuskeli Hampurin katuja: niihin aikoihin vasta alkoi -Kai Jans -- aivan kuin tammi metsässä alkaa myöhimmin viherjöidä, koska -sen puuaines on lujinta -- unohtaa nuorekkaan leikkivän mielen henkevät -levottomat syrjähyppäykset, ja miettien ja tyyneesti, kuitenkin syvät -rypyt otsaansa uurtamassa, kuunnella humua elämän syvässä metsässä, -sen syvänteissä ja sen latvoissa... Ja paras auttaja hänelle näihin -aikoihin, jolloin hänestä alkoi kypsyä mies, oli vanha matalikkotyömies -Thoms Jans. Tämä jätti hänelle parhaimman perinnön, minkä ihminen voi -toiselle antaa: nimittäin pitkän, viisaasti eletyn ja vakavan elämän -kokemukset. - -Mutta sillävälin kuin isä, vaikkapa vaan hätäisin ohitse hipasevin -sanoin, kuitenkin kosketteli ihmissielun syvimpiä salaisuuksia, vaikeni -Kai Jans arkana, ja nuoruuttaan epävarmana, yhä ilman itseluottamusta, -ja yhä vielä siinä pelossa, ettei hän voisi panna kokemuksiaan vanhan -kokemuksien rinnalle. - -Mutta kun hän jätti pitkän rakennuksen, tuli hän suoraa päätä, yhä -vielä ajatuksiinsa vaipuneena, tuohon pieneen jyrkkäpäätyiseen -rakennukseen kastanjoiden varjossa. - -Ja siellä vilkastui Kai Jans. Siellä istuutui hän mukavasti tuolille, -joka seisoi ikkunan ääressä ja puheli äiti Bojen ja Heinken kanssa, -ja katseli ulos kadulle, ja teki hullunkurisia huomautuksia -ohitsekulkijoista, ja ilkkuili yhtä ja toista Hilligenleissä ja kertot -Hindorffista ja hyväsävyisestä papista siellä, ja kyseli kuulumisia -vanhoista ystävistään. - -"Piet kävi viime viikolla täällä", kertoi Heinke. "Edellä puolen päivän -tuli hän, ja istui tuolille, jolla sinä nyt istut ja sanoi, että täällä -oli niin ihmeen hiljaista ja mukavaa, ja että hän jäisi tänne kolmeksi -päiväksi. Hän aikoi käydä sinuakin tervehtimässä Hindorffissa; ja -minun piti mukaan. Mutta kun hän näki, että kaikki oli hyvin täällä, -ja kun hän oli puhunut Pe Ontjesin kanssa viljanhinnoista, sanoi hän -tuossa kolmen tienoissa iltapäivällä: 'Olisi sentään parempi, äiti, jos -huomen aamusti jo olisin työssäni taaskin. Siellä on par'aikaa tekeillä -eräs tärkeä työ eräässä uudessa kuunarissa...' No, me saatimme hänet -kello viideltä asemalle... Ja tiedätkö, ken teistä kaikista on päässyt -pisimmälle? Tjark Dusenschön! Piet sanoo, että hän on jo varakas mies. -Ja teillä ei ole mitään." Ja hän nauroi hänelle iloisesti ilkkuen. - -Sitte johtuivat Kai Jans ja äiti Boje puhumaan lapsuudenpäivistä, ja -Heinke pyrki sekaantumaan keskusteluun. - -"Ah!" sanoi Kai, "ole sinä vaiti! Olit semmoinen pieni lapsi silloin. -Et pitempi kuin tuolin jalka." - -"Nyt valehtelet." - -"Minäkö? Olen nähnyt sinut, kun olit kahdentoista päivän vanha." - -"Se ei ole totta. Sinä vaan kehut. Sinä tahdot aina puhua kanssani -aivan kuin olisin sinun lapsenlapsesi. Ei meidän väliämme ole kuin -kahdeksan vuotta." - -Kai oli mielissään hänen suuttumisestaan ja nauroi. Mutta Heinke -koetti olla oikein toden teolla suuttunut. Mutta kun hän sitte sattui -pikaisesti katsahtamaan häntä kasvoihin, ja näki, että ne olivat sulaa -iloa ja veitikkamaisuutta, naurahti hän kevyesti ja sanoi helpottuneen -onnellisesti: "En voi suuttua sinulle koskaan." - -"Enkä minä sinulle!" sanoi Kai silloin vakavasti ja loi hyvät syvät -silmänsä sydämellisesti häneen. - -Silloin nyökäytti Heinke päätään hänelle, silmät vähän hämmentyneinä, -ja kumartui työhönsä. - -Kun Kai sitte aikoi lähteä, sanoi hän: "Lähdetkö sinä mukaan Annan -luokse?" - -Ja koska oli sunnuntai, oli hänellä aikaa ja hän lähti mukaan ja -iloitsi jokaisesta, joka tuli tiellä vastaan ja näki hänet hänen -rinnallaan, hän arveli nimittäin, että kaikkien täytyi pitää häntä yhtä -korkeassa arvossa, kuin hän oli lapsuudenpäivistään asti tottunut häntä -pitämään. - -Kun he sitte tunnin tai enemmän olivat istuneet Annan tai Pe Ontjesin -seurassa, seurasi Heinke häntä ulos kaupungista ylös noita kolmia -portaita aina ylös kukkulalle. - -Ja täällä, keskellä tuota lempeätä avaraa rauhaa, jonka ilta levittää -maille, matkalla hiljaiseen kyläänsä, ja rinnallaan tuo nuori puhdas -sielu: täällä virkosivat hänen sielussaan hereille hänen mielensä -salaiset ajatukset ja salainen ahdistus. - -"Kuule... minulla ei ole ketään muuta, jolleka voisin puhua siitä... ja -sinä olet vielä liian nuori... mutta ell'et ymmärräkkään kaikkea, niin -kuuntelet sinä kuitenkin vakavasti ja hartaudella, ja olet armas viisas -ihmislapsi, paljon viisaampi kuin mitä minä koskaan voi tulla... minä -en tiedä, Heinke, miksi minun pitää tulla, ja mitä minun pitää tehdä... -minä pelkään, että te sittenkin olitte oikeassa siinä mitä aina -sanoitte, ett'en sovi papiksi. Minä luulen, että jätän vielä virkani ja -koko alani." - -Heinke vaikeni hetken. "Vai siten!" sanoi hän sitte... "Etkö sinä siis -_usko_ siihen, mitä sinun pitää saarnata?" - -"Niin, lapseni... niin yksinkertaista ei ole siihen vastata. Näes: -kirkonoppiin, jota opetetaan meille koulussa ja kirkossa, siihen en -usko. Ja sikäli kuin muistan, en ole koskaan uskonutkaan. Järkevänä, -tieteihin luottavana miehenä ei siihen voikkaan uskoa." - -"Niin, mutta mitä sinä saarnaat sitte?" - -"Niin lapseni... Aluksi oli minulla siitä suuret tuskat. Pidin jonkun -aikaa, että koska en voinut uskoa kirkonoppiin, piti minun hyljätä koko -kristinuskokin. Olin kokonaan epätoivossa ja ajattelin, että kaikki -oli sulaa mielettömyyttä. Mutta silloin jouduin kerta, noin vuosi -sitten, hautaamaan erään pienen lapsen. Vähää ennen oli eräs vanha -nainen kylästä kertonut minulle ensin menettäneensä vanhempansa, sitte -miehensä, sitte oli hän saattanut täyskasvuiset lapsensakin hautaan, -mutta kovinta oli hänelle ollut kun hän oli kadottanut lapsen, jolle -hän vielä oli antanut rintaa. Silloin puhuin minä tuon avoimen pienen -haudan ääressä tuolle nuorelle äidille, puhuin ilman valmistelua, ja -ajattelematta vanhaa kylmää oppiamme, perisyntiä ja lunastusta veren -kautta ja semmoista, ja koetin lohduttaa häntä, ja... ja silloin -löysin itsekin lohdutuksen tuossa sanassa: päästä meitä pahasta ja -tulkoon valtakuntasi... Ja katso: nyt saarnaan minä kaikesta, mikä on -lapsellista, ystävällistä, ihmisellisesti ymmärrettävää kristinuskossa, -saarnaan enimmäkseen, Vapahtajan sanoja noudattaen, luottamuksesta -Jumalaan ja rohkeasta mielestä ja lähimmäisen rakkaudesta ja iäisestä -toivostamme. Siitä saarnaan... Mutta siinä ei ole mitään sisällisesti -varmaa ja kokonaista, ja tunnen itseni epävarmaksi ja onnettomaksi -siinä, ja on kamala se ajatus, ett'ei ole minulla mitään selvyyttä." - -"Mutta sittehän sisältävät saarnasi toki jotain puhdasta ja ylevää", -sanoi hän. "Ole siis tyytyväinen ja tyyni!" - -Silloin alkoi Kai valittaa. "Mutta minä en ole sitä!" sanoi hän. "Kun -olisin niinkuin toiset ihmiset! He hoitavat tointaan ja virkaansa, ja -heillä on jotkut harrastuksensa ja huvinsa, ja leikkivät lastensa ja -vaimojensa kanssa; mutta minä kidutan ja kiusaan itseäni asioilla, -joista ei kukaan ihminen voi päästä selvyyteen." - -Tyttö katseli häneen kirkkain puhtain silmin. "Kyllä sinä vielä löydät -jotain varmaa ja hyvää", sanoi hän. "Sinä olet vielä nuori." - -Mutta hän oli ihan masennuksissa. "Minäkö löytäisin! En edes -maalaispapiksi kykene. Seison kuin härkä ladon oven edessä; niin, aivan -siten seison maailman edessä; enkä tiedä, mitä tehdä. Ei soi minulle -elämä ja maailma miksikään säveleksi, ei vaikka kuinka kuuntelisin." - -"Sanonko sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä?" sanoi tyttö. "Sinun -pitäisi vielä kerta ulos maailmalle! Sinun pitää saada oppia ja nähdä -enemmän; se, luulen minä, olisi hyväksi sinulle. Vaikkapa jo yksin -senkin vuoksi, että helpommin pääsisit ohi noiden levottomien vuosiesi." - -"Vai niin sinä arvelet!" sanoi Kai Jans. "Minulla on eräs ystävä -Berlinissä, valtiotieteen tutkija ja varakkaasta kodista. Hänelle -ja sinulle kerron huolistani, muille en kenellekään. Hän kirjoittaa -taukoamatta: 'Tule nyt muutamaksi vuodeksi vielä tänne. Silloin kolme -vuotta sitten olimme vielä liika nuoria ja tuhmia, varsinkin sinä! -Tule nyt taaskin tänne ja opi!...' Luulen toisinaan, että tekisin -oikein, jos tekisin siten. Mutta sitte alan arkailla taas; olen liika -yksinkertainen ja alkuperäinen, ollakseni tiedemies... Lapseni", sanoi -hän "saan sinut surulliseksi puhumalla näistä alakuloisista asioista; -puhutaan jostain muusta". - -Tyttö pudisti vaaleata päätään ja sanoi pehmyellä sointuvalla -äänellään: "Kerro, kerro enemmän vaan! Et usko, kuinka mielelläni minä -kuuntelen. Kun vaan voisin auttaa sinua!" - -Ylhäällä kukkulalla Volkmersdorffin luona sanoi hän hyvästi Kaille ja -lähti kotiin. Ja kulki kuin valoisassa, loistavassa sumussa, autuaan -onnellisena siitä, että rakkain ja viisain ihminen oli käynyt hänen -rinnallansa, ja laskenut sielunsa salaisuudet kuin hänen käteensä... -Hänen sielunsa uinaili vielä nuoruuden unelmissa. - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU. - - -Kului taaskin vuosi. - -Koitti silloin ihana aurinkoinen lokakuunpäivä, ja puhalteli raikas -länsituuli. Silloin tuli Annalle mieleen, iltapäivällä, tapansa mukaan -käväistä tervehtimässä äitiään. - -Kun hän meni ikkunan editse, kuuli äiti askelet, ja katsahti ylös, ja -tunsi tyttärensä ja näki terävillä äidinsilmillään, että hänen lapsensa -ryhti oli hiukan muuttunut. Hän ei huomauttanut sentään mitään siitä, -kun nyt tuo kaunis vierailijatar tuli sisään, vaan alkoi puhua yhtä ja -toista: että Pietiltä oli tullut kirje, ja että Hett oli lähettänyt -pesuvaatteita, ja että Heinke oli jonkun ystävättärensä luona. Anna -Lau kuunteli, ja katsahti toisinaan ulos, toisinaan äitiinsä, ja hänen -silmissään väreili kevyt veitikkamaisuus. - -Silloin tuumi äiti: kujeiletko sinä minun kanssani, niin kujeilen minä -sinun, nousi ylös, ja meni piirongin luo, joka seisoi oikealla ovesta, -kumartui sen eteen, ja palasi, mukanaan kantamus liinavaatteita, istui -paikalleen taas ja alkoi neuloa kiinni nappeja, jotka vielä puuttuivat -paidoista. - -Anna istui häntä vastapäätä, katsahti toisinaan välkkyävin silmin -äitinsä käsiin, ja sitte taas ajatuksissaan ulos kadulle, jolle tuuli -oli varistellut suuria punaisia ja keltaisia lehtiä; niiden seassa oli -särkyneissä paksuissa kuorissa välkkyviä ruskeita hedelmiä. Siten istui -hän rauhallisesti, eikä sanonut sanaakaan. - -Silloin palasi Heinke kävelyltään takaisin, nyökäytti hienoa vaaleaa -päätään, ja sanoi noin ohimennen ajatuksissaan: "Sinä täällä, Anna?" -ja astui äidin neulomapöydän ääreen ja etsi jotakin. Silloin näki hän -työn, joka äidillä oli käsillä, kumartui hiukan ja lähti ulos. - -Kun Anna kohta sen jälkeen tuli välikölle, mennäkseen kotiin, tuli -Heinke kammarista kädessään eräs kirja. - -Anna otti sen häneltä ja katsahti siihen ja näki, että se oli nidos -Goetheä, ja sanoi vähän alakuloisen mietiskeliäästi: "Liika korkeata -minulle. Pe Ontjeskaan ei tunne mitään mielenkiintoa tuommoiseen... -On se somaa, että sinulla on ystävänä Kai Jans; hän voi auttaa sinua -eteenpäin". Ja laski kirjan kädestään pöydälle. - -Heinke antoi sen olla siinä ja sanoi: "Minä saatan sinut kotiin", -ja laski, kun he olivat tulleet ulos, arasti ja lempeästi kätensä -sisarensa käsivarrelle, jota hän ei koskaan muulloin tehnyt. Silloin -otti Anna käteensä käden, joka lepäsi hänen käsivarrellaan. - -Siten kulkivat he vaieten ihanassa syyspäivässä, kaksi korkeata -kaunista naista. Ja käydessään lykkivät he kengänkärjillään kypsiä -kastanjoita, jotka makasivat kadulla, ja Anna, joka kai tahtoi -osoittaa, kuinka notkea hän vielä oli, kumartui käydessään, -hellittämättä sisarensa käsivarresta, ja otti ylös yhden kastanjan, -se oli auennut, ja kirkas, ruskea hedelmä pilkisti esiin; hän antoi -sen ajatuksissaan solahtaa Heinken käteen. Heidän ympärillään putoili -maahan suuria, punaisia lehtiä. Päivä siinsi korkeana ja heleänä. - -Silloin johtui Anna raskaihin ajatuksiin ja alkoi hiljaa itkeä: -"Heinke", sanoi hän. "Minä en ole ikinä osoittanut sinulle, kuinka -paljon pidän sinusta. Minä pidän sinusta äärettömästi... sinun pitää -holhoa ja valvoa sieluasi... On niin kamalaa, jos antaa kasvaa -rakkauden ihan ylitsensä, ja sitte, kun se on kokonaan vallannut -ihmisen, joutuu itse taistelemaan sitä pois itsestään. Varo itseäsi, -ett'et ikinä rupea pitämään niin paljoa Kai Jansista". - -Heinke antoi päänsä painua syvälle ja sanoi hiljaa: "Tiedän, että hän -on mielellään kanssani... ja iloitsen siitä; mutta enempää en ole sitä -ajatellut. Olen vasta yhdeksäntoista, Antje". - -"Sitte ei minun olisi pitänyt puhua siitä", sanoi Anna. - -"Sen voit mielellään", sanoi Heinke. "Sittehän tiedän varoa itseäni". - -"Sinä olet ulkonaisesti minun näköiseni", sanoi Anna, "ainoastaan -silmäsi ovat lempeämmät ja hiuksesi hiukan tummemmat: siispä lienee -luontosikin samallainen kuin minun. Ja semmoisille ihmisille voi elämä -joskus olla hätä ja vaiva, jota Jumala taivaissa armahtakoon". Hänen -äänensä katkesi taaskin ja hän itki. - -Silloin huomasi Heinke, että sisar puhui omista kokemuksistaan ja -kärsimyksistään, ja rutisti hänen kättään ja sanoi hämmentyneesti: "Älä -ole peloissasi minun puolestani. Olen iloissani vanhasta ystävyydestäni -hänen kanssaan, ja olen tästälähin oleva vielä enemmän varuillani kuin -ennen. Oh, mitä suunnitelmia minulla onkaan, jotka vielä toteutan!" -Hän nauroi keveästi. "Mitä tiedän minä semmoisista hirveän suurista -asioista kuin rakkaus ja avioliitto! Tunnen itseni ylen tyytyväiseksi -olooni ja elooni". - -Silloin tyyntyi Anna. - -Heinke muuttui tästä hetkestä ystävällisemrnäksi sisarelleen, ja kävi -usein hänen luonaan ja autti häntä taloustoimissa, kun sisar nyt alkoi -käydä hitaammaksi, ja teki tämä vuosi hänen luonteensa naisekkaammaksi -ja kypsemmäksi. Hän eleli aran kaihtivan pyhänä, kuin nuori yksinäinen -koivu avaralla kankaalla. Häneen ei koske ainoakaan ihmiskäsi, -ainoastaan taivaan tuuli ja sade. - -Kai Jans... Kai Jans ei koskenut häneen. - -Jos hän olisi koskenut, olisi hänestä silmänräpäyksen suloisen -hämmennyksen jälkeen tullut hänen autuaan onnellinen morsiamensa; -hän olisi riemuinnut ja sanonut: "Minä olen pitänyt sinusta, pitänyt -enimmän kaikesta maailmassa, jo monta vuotta". Mutta Kai Jans ei -ajatellut semmoisia. - -Hänellä oli toisia asioita ajateltavina. Hiljaisessa maaseuturauhassa, -viisaiden ja vakavien kirjojen keskellä, vakavassa toimessa, joka -asetti hänet keskelle vellovaa ihmiselämää, astui hän ankarassa, -vaivanalaisessa, nääntyvässä kamppailussa miehuudenikäänsä. Lapsesta -asti luonnollinen ja suora ja vilpitön, ja varustettuna ihmettelevillä -avoimilla Adamin silmillä, jotka kummastuneina katselivat ulos kieroon -omituiseen maailmaan ympärillä, näki hän nyt, kypsyneenä ja miehuuden -vakavuudella katsoen asioita, kaiken ympärillään vielä entistä -pelottavampana ja sietämättömämpänä. Yksityisen ihmisen sekainen -vaivanalainen tie, ihmisellisen yhteiselämän kaikki pikkumainen -valheellisuus ja teennäisyys, valtion työläs ja hankala olemassa olo, -kirkkojen puiseva tylsä usko, koko ihmiskunnan hidas ja hädänalainen -kulku tulevaisuuttaan kohti: kaikki se seisoi tylsin tuijottavin silmin -hänen edessään, ja jos hän kysyi siltä, ei hän saanut sanaa eikä -vastausta. - -Hän meni hädässään yli kankaan metsikköihin, jotka rajoittavat hänen -kotiseutuaan, ja meni kysymään raamattua neuvoojakseen, ja toisia -viisaita syviä kirjoja. Mutta hän ei saanut vastausta. - -Harvasanaisena, ja silmin, joihin hänen sielunsa hätä oli painanut -palavan merkkinsä, tuli hän Hilligenleihin. Hän istui vastapäätä -isäänsä ja kuunteli, mitä hän kertoi ihmiskohtaloista, mutta se ei -hänen sydäntänsä ilostuttanut; sillä kummallista oli se kaikki ja -hämärän sekaista. - -Silloin tuli hän Heinke Bojen luoksi. - -Hän ei vaatinut, että hän täydellisesti ymmärtäisi häntä. Hän tuli -hänen luokseen, ikäänkuin tulee maailman ja oman omantuntonsa ahdistama -nuorukainen rakkaan puhtaan ystävänsä luoksi. - -Ja hän, niin kokonaan oppimaton kuin olikin, mutta vilpitön ja -luonnollinen, osasi aina hienolla aistillaan oikeaan: "Älähän pelkää -toki!" sanoi hän. "Tee, mitä ystäväsi käskee: ota vastaan hänen -avustuksensa, ja mene vielä pariksi vuodeksi Berliniin. Lähdehän, Kai! -Saammehan selitetyksi vanhemmillesi, että sinun pitää tehdä niinkuin -teet. He kyllä ymmärtävät sen; ovathan he viisaita ihmisiä". - -"Niin", sanoi hän, "luulen että olisi oikein, että lähden. Minä -pelkään, että kirkko muuten vangitsee minut sokkeloihinsa. Tahtoisin -vapain avoimin silmin oppia tuntemaan kansani tilan tänä suurena -levottomana aikana ja nähdä, mitä tehdään ja mitä voi tehdä auttaakseen -sitä onnellisesti sen läpi". - -Kerta, kun Heinke taas kävi siten hänen rinnallaan ylös kukkulalle, -huomasi Kai, että hän oli alakuloinen ja ahdistunut, ja alkoi kysyä -häneltä. Aluksi aikoi Heinke kieltää kaiken. Mutta lopulta sanoi hän, -että äiti taaskin oli torunut häntä. "En voi sopia äidin kanssa", sanoi -hän, "hän moittii aina minun luonnettani". Hän pudisti päätään, ja -silmiinsä kohosivat kyynelet. "Ja kun äskettäin kävin kirkossa", sanoi -hän, "saarnasi pappi iäisestä kadotuksesta ja helvetistä. Jälkeenpäin -olin ihan toivoton. En tiedä, mitä minun pitää ajatella itsestäni", ja -antoi päänsä painua ja itki. - -Silloin tuli Kai, huolimatta omista huolistaan melkein iloiseksi, -kun hänkin kerran voi auttaa häntä, ja alkoi innokkaasti kehoittaa -ja rohkaista häntä: "Katsos", sanoi hän, "et saa noin vaan ihan -umpimähkään hyväksyä ja omistaa kaikkea, mitä kirkossa sanotaan, tai -mitä vanhemmat tai joku muu ihminen sanovat: 'Tuo on syntiä, ja tuo on -väärin!' ja: 'Olet ihan hirveä ja huono ja merkillinen ihminen'. Sanon -sinulle, monet nuorukaiset kulkevat pimeitä sameita teitä, niin, moni -itsemurhakin johtuu siitä, että vanhemmat ja siskokset ja kirkko ja -seurapiiri ja esi- ja päällysmiehet kovalla ja anteeksiantamattomalla -tavalla arvostelevat ja tuomitsevat nuorisoa, ja siten saavat, -varsinkin jaloimmat luonteet siitä, epäilemään omaa itseään, niin että -he alkavat epätoivoisesti vihata itseään, ja pitävät elämäänsä harhaan -menneenä, ja muuttuvat viekkaiksi ja petollisiksi tai katkeriksi ja -nurjamielisiksi tai vieläpä tekevät lopun elämästäänkin. Pää pystyyn, -Heinke Boje; anna huuhkainten huutaa ympärilläsi, armas aurinkoinen -päivälintu! Olethan jaloa verta! Onhan isäsi vanhaa Tödien heimoa, ja -äitisi polveutuu Bogdemannien kookkaasta, pitkäsäärisestä kansasta. -Oh, Heinke Boje! Ole ylpeä ulkonäöstäsi, ole ylpeä luonnostasi, tunne -varmaksi itsesi niiden pohjalla, ja kehittele niitä! Usko, että -piilee sinussa paljon hyvää ja jaloa! Se usko on paljoa parempi ja -kohottavampi kuin se usko, jota kirkko opettaa, että olemme kaikki -tuomitut helvettiin. Rakas Heinke Boje: mitään perisyntiä ei ole. -Perintövikoja ja perintökuntoa on. Perintövikoja on sinulla: olet -hiukan pikavihainen ja helposti tulistuva, ja rakastat ehkä hiukan -liiaksi mukavuuttakin, ja nenäsi on liika terävä; mutta perintökuntoa -on sinulla enemmän, on runsas ja painava määrä, pitkistä vaaleista -hiuksistasi aina hienoihin norjiin nilkkoihisi asti, ollakseni -kokonaan puhumatta armaasta sielustasi ja kirkkaasta, selvänäköisestä -hengestäsi! Niinpä siis: ole hyvä, ja luota itseesi! Muista, mitä -lempeä Vapahtajamme on sanonut nuoresta elämästäsi: Antakaa hänen olla, -niinkuin hän on: hän on läsnä Jumalan valtakuntaa!" - -Silloin liiti ihana hymyilevä loiste Heinke Bojen hienojen hentojen -kasvojen ylitse, ja laski Jumala tuon uneksuvan nuoruuden suuhun -oikean sanan oikealla ajalla -- Heinke Boje: kuinka haina oli tuona -hetkenä -- "Kuule", sanoi hän hymyilevin silmin: "jos siten on laitani, -että polveudun hyvästä, vanhasta suvusta, ja että minun pitää iloita -luonteestani: niin heitä silloin sinäkin aikailusi ja arkailusi. Luota -sinäkin itseesi, pelkuri!" - -Silloin katsoi Kai ihmeissään häneen ja sanoi: "Nyt sanoit hyvän sanan". - -"Mene", sanoi tyttö, "minne tahtosi sinua kutsuu, ja usko, että kaikki -päätyy hyväksi". - -Siten erosivat he. - -Ja niinpä tulikin Kai Jans eräänä päivänä, joku päivä jälkeen -Uudenvuoden, sateessa ja rännässä, vanheimpansa luota äiti Bojen ja -Heinken luo, ja kertoi, että nyt hänen on matka Berliniin. - -Ja jätti hyvästit. - -Ja kun Kai Jans oli jättänyt Hindorffin pappilan, muutti Heinke -Boje hänen huoneeseensa. Kai oli pyytänyt sitä pastorilta ja hänen -rouvaltaan. - -Epävarmana kuin pääsky, joka ensi kertaa lentää vieraalle katolle, -astui hän tuohon pitkään olkikattoiseen rakennukseen. Ensimmäinen -onnettomuus oli, että hän rikkoi peilin, joka riippui vasemmalla -sisäänkäytävästä, kun hän vapisevin käsin tahkoi sitä puhtaaksi, -toinen, että hän tahrasi pastorin saarnan musteella. - -Mutta kun hän huomasi, että pappilan herrasväki antoi arvoa toisenkin -ihmisen luonteelle ja taipumuksille, niinpä, että he oikein pitivätkin -siitä, että tuli omalla luonteellaan esiin, muuttui hän omaisemmaksi. -Ja kun hän oli tullut omaiseksi, tohti hän vähitellen olla ihan -luonnollinen ja itseään, ja iloita itsestään niinkuin Kai Jans oli -häntä kehoittanut. Ja hän muuttui miettiväksi ja hiljaisesti hilpeäksi -ihmiseksi, ja tohti toisinaan varovasti hänkin sanoa sanan ja sekaantua -keskusteluun, joskus kujeillakin. - -Hän itse ihmetteli itseään ja ilkkui: "No, Heinke Boje! Oletpas sinä -viisas ja mielevä ihmislapsi... Heinke Boje! Nyt matkaat sinä omilla -nuorilla hevosillasi; ole varovainen!" - -Pienessä kammarissa, jonka ikkuna antaa kaakkoa kohden, ja josta näkee -laajalle, laajalle ulos marskeille, luki hän kirjeet, jotka Kai Jans -lähetti hänelle, ja kirjoitti hänelle takaisin, ja luki edelleen niitä -ihania paksuja kirjoja, jotka joskus olivat olleet hänen isänsä ilona, -ja ymmärsi niitä hyvin. Ja pastori auttoi häntä. - - * * * * * - -Alussa toukokuuta synnytti Anna Boje talossa, jonka Pe Ontjes Lau -oli ostanut Reimersiltä, sen lounaisessa kamarissa, josta on näköala -vallille, oltuaan ensin koko päivän tavallisissa talousaskareissaan, -lähemmä puoliyötä ensimmäisen lapsensa. Hänen vuoteensa ääressä seisoi -ainoastaan hänen äitinsä, joka rauhallisesti ja taitavasti autti häntä. -Rieke Thomsenista hän ei sietänyt kuulla puhuttavankaan. Vaikeimpana -hetkenä, kun hänen silmänsä harhailivat ympäri huonetta, jäivät ne -riippumaan laivaan, joka riippui katossa piirongin yllä, ja hän sanoi -äidilleen: "Jos tämä päättyy hyvin, niin pitää Pe Ontjesin ilmoittaa -tästä Torril Torrilsenille, että hän iloitsisi kanssamme". - -Kun oli kulunut kymmenen päivää, ja hän ensi kertaa oli itse -äärettömäksi ilokseen saanut hoitaa ja vaalia pienokaistaan, tuli -illemmalla Heinke jalan Hindorffista katsomaan lasta. Ja kun hän juuri -oli hiljaisella aralla ihmetyksellä lakannut sitä tarkastelemasta ja -katsomasta, ja istunut alas, tuli Kassen Wedderkop. - -Wedderkop koetti mukautua asiainhaaroihin ja hillitsi ääntään, unohti -sen sentään toisinaan ja huusi silloin sitä kovemmin, mutta lankesi -samassa yht'äkkiä siitä syvään kuiskailuääneen, aivan kuin joku poika, -joka putoaa korkealta ylhäältä syvään pehmeään olkiläjään. - -Pe Ontjes oli, huolimatta perheensä lisäytymisestä, äkeällä päällä, -koska taaskin oli eräs alus, jonka piti tuoda hänelle ohria, tarttunut -saveen. "Soisinpa", sanoi hän myrkkyisästi, "että saisin pistää nuoriin -sekä pormestarin, että hänen molemmat lihavat raatimiehensä", ja -ripustaa kaikki kolme jahdin ympärille täksi yöksi veteen likoomaan". - -"Siinä tapauksessa annan sinulle paremman neuvon", sanoi Kassen -Wedderkop, "ripusta heitä useampia sinne. Pormestari on tosin -koko vintiö hänkin, hupsu, joka näyttelee ruhtinasta, hän on niin -turhamainen, ett'ei hän voi ottaa yhtään asiaa semmoisena kun se on, -vaan ajattelee aina kohta omaa itseään, kuinka hän esiintyisi siinä -parhaiten edukseen. Mutta oikeat määrääjät Hilligenleissä eivät -ole hän ja hänen neuvosmiehensä. Paljoa enemmän merkitsevät miehet -semmoiset kuin Heine Wulk ja ravintoloitsija Birnbaum. Ne ne ovat kuin -määräävät kaupunkilaisten kannan asioissa ja avaavat silmät. Heine -Wulk sameine sanomalehtineen, ja Birnbaum, joka ei kestitse lukuisia -vieraitaan ainoastaan olueella, vaan myöskin surkeilla ja vaivaisilla -mielipiteillään jumalasta ja maailmasta ja hyvästä ja ylevästä: ne ne -ovat, jotka Hilligenleissä määräävät". - -"Käytkö sinä koskaan klubbissa?" tokaisi Pe Ontjes myrkkyisästi. - -"Kävin siellä äskettäin", sanoi Wedderkop. "He juttelivat hiiristä. -Kukin läsnäolijoista kertoi hiirijuttunsa, joka on hänen omansa, -ja josta hän ylpeilee. Toiset istuivat kumartuneina eteenpäin, ja -tuijottivat kertojaa kasvoihin, ei sentään innostuksesta juttuun, -senhän he tuntevat ennaltaan, vaan sentähden, että he palavat halusta -päästä kertomaan omaa kaskuaan. Yht'äkkiä, ennenkuin toinen vielä on -saanut omaa hiirtään kunnolla korjoonkaan, livahtaa toisen hiiri jo -näyttämölle, ja purasee edelliseltä hännän poikki. Siten sitä jatkui -vuoroa myöten. Sitte alettiin jauhaa valtiollisia asioita." - -"No mitä mielipiteitä heillä niissä on?" - -"No tiedäthän: heillä on mielipiteet vuodelta kahdeksantoistasata -seitsemänkymmentä viisi, ja kaiken saavat he mahtumaan sanoihin: -Bismarckin kolme suurta tuhmuutta... Ja sitte on heillä eräs sana, eräs -sanasutkaus, jonka he aina sovittavat kaikkeen. He sanovat: 'Meidän -tulevaisuutemme on vesillä? Varokaahan! Pian on se vesissäkin!' Tämä -sanasutkaus on, toisin kuin hiirijutut, yhteistä klubbiomaisuutta. Jos -sinne otetaan joku uusi jäsen, tai tulee joku vieras, niin silloin -vetää aina joku tämän sutkauksen esille, ja katsahtaa sitte ylpein -välkkävin silmin ympärilleen, ja näkee ympärillään paljaita ylpeitä -välkkäviä silmiä." - -"Sitte tulee kaikenmoisten kaskujen vuoro. Ne olivat melkein kaikki -rivoja. Tuo kaskunkertominen, Pe Ontjes, on ilkeä kulkutauti, joka on -vahvassa vauhdissa; nuo kaskut karkoittavat vakavuuden ihmisen työstä, -ja kunnioituksen tunteen elämästä. Siellä klubbissa istuvat vanhat -perheenisät ja nuoret naimattomat miehet yhdessä, ja nauravat yhdessä -kaikelle törkylle, ja tärvelevät oman luonteensa ja toisten." - -"Niin", arveli Heinke mielevästi, "mutta käsityöläiset... nehän ovat -kunnollisia". - -"Oh, käsityöläiset!" sanoi Kassen Wedderkop... "Suo anteeksi, -Anna, nuo hiton korealaiset... Näes", sanoi hän, antaen äänensä -muuttua kuiskaukseksi: "tarkastelin tänään puuseppääni, kuinka hän -seisoi papumaassaan ja koetti pystyttää kuollutta varista tangon -päähän linnunpelotukseksi. Siinä toimessa hän hommaili koko puolen -edeltäpuolen päivää. Mutta jos tilaat häneltä jotakin, niin saat -parhaassa tapauksessa jonkun kuukauden kuluttua jotakin, jota et -ollenkaan ole tahtonut. Ei ole mihinkään koko käsityöläisluokasta; -heissä ei ole mitään halua ja eteenpäin pyrkimystä. Jos joskus -sattumoisilta hiukan alkaa heissä häämöttää joku aavistus -heidän kurjasta untuneesta olostaan, niin pitävät he joitakin -ammattikunta-kokouksia, ja kiukuttelevat siellä keskenään ja solvaavat -toisiaan; ja puheenjohtajan pitää illalla hiipiä kotiinsa, mukanaan -suojelusvartiasto. He tuijottavat itsensä sokeiksi pormestarinarriin -ja muutamiin yliopistosivistyksen saaneihin vetelyksiin kuin mihinkin -korkeihin auktoriteetteihin; heidän pitäisi sensijaan tietää, että -suora ja rehti toimintatarmo vie ihmisen pitemmälle kuin saamaton -oppineisuus." - -"No", sanoi Heinke, "siispä ei ole koko Hilligenleissä mitään -kunnollista ja hyvää". - -"Niin, mitähän voisi sanoa työväestä, Heinke? He nyt sittekin voisivat -mieluimmin olla ylväitä valppaita ihmisiä, sillä heillä on korkea -ihanteellinen päämäärä, mitä sitte ajatteleekin heidän ohjelmansa -yksityiskohdista. Mutta he eivät pidä tätä päämääräänsä selvänä -edessään. He epäilevät ja ärsyttävät toisiaan. Missään luokassa ei -ole keskinäinen kateus niin suuri kuin työväen keskuudessa... Katsos, -semmoinen on Hilligenlein porvaristo! Joukko hupsuja ja hyväsävyisiä -nahjuksia. Hitto soikoon, Pe Ontjes... suo anteeksi, Anna, ne hiton -korealaiset... kun olin nuori seitsemäntoista vuotias poika -- olinhan -vaan pienen nummitalokkaan poika: miten sain minä ponnistella, -päästäkseni eteenpäin! Kuinka sain valppain silmin etsiä, missä minun -pienet lahjani ja taipumukseni piilivät, ja kuinka löysin ne ja käytin -niitä. Ja sinä, Pe Ontjes, ja Piet, kuinka olette te saaneet kurotella -kurkkujanne! Tiedätkö mitä, Pe Ontjes? Kun Daniel Petersin virka-aika -kuuden vuoden kuluttua menee umpeen, niin pitää sinusta tulla -Hilligenlein pormestari." - -"Mitä?" sanoi Pe Ontjes Lau säikäyksissään. "Minäkö Hilligenlein -pormestariksi? Minä hanhipaimen. Ketuksi mieluummin!" - -"Oh!" sanoi Anna ilkkuen. "Sinä ja kettu! Sano sitte vaikka: leijona!" - -Hän oli väliin ennenkin kuullut tuon sävyn hänen äänessään ja sanoi -äkeästi: "Olenko minä sitten liika tyhmä ketuksi?" - -"Oh", sanoi Anna... "älä nyt kohta suutu". - -Samassa tuli Heinke toisesta huoneesta, jossa hän taaskin oli seisonut -lapsenvaunujen ääressä ja näki kirjeenkantajan lähenevän taloa ja sanoi -siitä Annalle. Silloin meni tämä ulos ja palasi takaisin, kädessään -kirje, jonka hän oli aukaissut ja jota hän hymyillen luki. - -"Se on Pietiltä", sanoi hän... "hän antaa lapselle lahjaksi -kastepuvun... ja... mutta... mutta... kuulkaahan... Tjark Dusenchön -tulee tänne... Hilligenleihin... hän on ostanut Dittmarin talon ja -suuren liiterin... mutta tokiinsa... hän aikoo perustaa tänne tehtaan; -Piet arvelee: suuren muhkean makkaratehtaan". - -"Jopa nyt jotakin?!" sanoi Wedderkop. - -"Suuren tehtaan?" sanoi Heinke. - -"Se oli turha huomautus", sanoi Pe Ontjes tyyneesti. "Sehän on -itsestään selvää, kun kerran Tjark Dusenschön sen laittaa... No, -vai siten! Tjark Dusenschönistä tulee siis hilligenleiläinen ja -tehtailija!" Hän nojausi mietteisiin vaipuen taappäin istuimellaan. - -Anna sanoi pilkallisesti: "Tuleepa hauska nähdä, mikä huijausyritys -siitäkin syntyy". - -"Huijausyritys?" sanoi Kassen Wedderkop. "Miksi niin ilman muuta -huijausyritys?" - -"Anna Boje on aina kohta valmis arvosteluissaan", sanoi Pe Ontjes... -"Kuuletteko?... jo se alkaa jo..." - -Kuului kovaa askelten töminää, ikäänkuin olisi sieltä mennyt lauma -elefantteja; se läheni jykeästi ja jysähdellen ja kolisten. Anna -ennätti vielä ripeästi sysätä syrjään paremman tuolin, ja sijoittaa -huonomman sijalle, ja heittää puoleen valkean päällyksen: kun Jan -Friech Buhmann jo seisoi ovessa suurena ja peloittavan näköisenä ja -nokisena kuten tavallisesti. - -"Tjark Dusenschön on tullut!" sanoi hän ja sai vaivoin hengitystään -edes, ja viskasi nokisen mustan lakkinsa lattialle. "Enempää en sano. -Hän on miljonääri... Kaikki menee täytäntöön". - -"Mikä menee?" huusi Wedderkop, ja katseli kummissaan ilmiöön ovessa. - -"Kaikki, mitä Rieke Thomsen aina on sanonut: että Tjark Dusenschön -vielä tekee Hilligenlein suureksi. Verovapaus, satamansyvennys, -Dänensandin kultalaiva, kaikki, kaikki. Hän on salaa käynyt täällä, -ja ostanut Dittmarin talon ja asuu Ringerangin luona ja on käynyt -tervehtimässä iso-äitiään. Sanon teille, vanha Stiena on haltioissaan. -Kun Tjark oli lähtenyt hänen luotaan ja ennättänyt jo puoliväliin -Satamakatua alas, niin livahti hän vielä oveen ja huusi: 'Tjaark... -Tjaark... tule vielä kerta iso-äitisi luo.' Silloin aloin minä -kuulustella, ja menin puhuttelemaan häntä. Kaikki menee täytäntöön, -mitä Hule Beiderwand joskus on sanonut." - -"Vai siten..." sanoi Pe Ontjes Lau, ja nousi ylös. "Ja nyt arvelet -sinä: että kun hän tulee, tuo herra tehtailia, herra Dusenschön, niin -pitää minun... Sanon sinulle: viskaan hänet päinniskoin täältä! Se -ihminen on nuoruudessani saattanut minulle jo tarpeeksi mielipahaa". - -Ja sen sanottuaan meni Pe Ontjes Lau, tuo mahtava, työhönsä. - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU. - - -Oli tosin niitäkin Hilligenleissä, jotka, keveästi ja ivallisesti -hymyillen, muistelivat entisiäkin aikoja: Eiköhän tuo ole Tjark -Dusenschön, vanhan hupsun Stienan, hänen joka asuu pitkässä -rakennuksessa Satamakadun varrella ja parsii sukkia vieraille -ihmisille, äpärä tyttärenpoika? Eiköhän tuo ole sama Tjark Dusenschön, -joka paitasillaan ja engelskan nahkaiset housut yllään juosta livisti -kalastajia vastaan, kerjätäkseen itselleen illallista? Eiköhän tuo -ole sama Tjark Dusenschön, pitkäkoipinen pojanretkale, joka markasta -päivässä oli Daniel Petersillä kirjurina ja laahusti jalkojaan niin -hullunkurisen jäykästi. Mutta semmoisia puheita kesti vaan niinkauan, -kun ei vielä oltu nähty Tjark Dusenschöniä. Kun näki hänet, niin -semmoiset ajatukset menivät kuin tuhka tuuleen. Heti paikalla. Niitä -muisteli sitte jälkeenpäin turhaan. Niitä ei yksinkertaisesti enää -ollut; eikä niitä enää saanut heräämään mielessään. Niin mahtavan -arvokkaan vaikutuksen teki herra Dusenschön. - -Tottahan tuommoisen tyyneen vakavan miehen pitää saada rauhassa kulkea -teitään! Tuon miehen, joka aina on puettu samallaiseen tummanharmaaseen -virheettömään pukuun, jossa on leveät, kunnioitettavan näköiset -sivulaput taskujen suissa, tuon miehen, jolla on niin mietteihinsä -vaipuneet, parrattomat kasvot, ja joka astelee niin vakavan tyyneesti -hieman käyrillä säärillään. Tjark Dusenschönillä oli aiemmin ollut -ihan suorat sääret. Nyt ne olivat hiukan käyrät. Käyrät sääret antavat -ihmiselle jotain pätevää ja luotettavaa. - -Kuka epäilisi Tjark Dusenschöniä? Daniel Peterskö? Daniel Petersin -luo meni hän kohta ensimmäisenä päivänä, kohta kun oli ostanut -Dittmarilta hänen suuren tyhjän liiterinsä, ja tapasi siellä samalla -nuo molemmat vanhat, pyyleät neuvosmiehet. Hän puhui kauniilla ja -pehmeyellä äänellään, ja silmin, joissa väliin välähti kuin heräävät -kyynelet, kovasta ja vaivanalaisesta nuoruudestaan, livahti kevyesti -ja notkeasti ohi niiden kolmen vuoden, jotka hän oli työskennellyt -Daniel Petersillä tässä talossa, ja kertoi, kuinka hän vaivalla ja -väellä oli kamppaillut eteenpäin Hampurissa, ja kuinka hän viimeksi oli -vaatimattomilla varoillaan harjoittanut maatilojen kauppaa, ja kuinka -hän, kiitos Jumalan ja hyvän onnensa, siinä oli ansainnut omaisuuden. -Nyt, saavuttuaan ikäänkuin elämänsä huipulle, oli hän johtunut -ajattelemaan ahtaita alkuaikojaan, ja oli päättänyt, sen mukaan kuin -hänen voimansa riittivät, tehdä työtä ja vetää kortensa kotiseutunsa -vaurastuttamiseksi. Hän oli omaksunut tämän ajatuksen sitä suuremmalla -ilolla, kun hän tiesi, että Hilligenlein asiain johdossa oli miehiä, -jotka tiesivät, mitä tämmöinen pieni kaupunki nykyisinä vaikeina -aikoina tarvitsi. Senjälkeen alkoi Tjark Dusenschön selitellä aatettaan -makkaratehtaasta. - -Daniel Peters oli arvokkaasti kuunnellut aina siihen asti, jolloin -tultiin kohtaan, jossa hän kuuli kiitettävän itseään. Siitä asti -hän ei enää kuunnellut, vaan alkoi silitellä kauniita viiksiään, -ja valmistella puhetta, jonka hän pitäisi silloin, kun kaupunki -soihtukulkueella tulisi tervehtimään häntä ja Dusenschöniä -hyväntekijöinään. Soihdut hulmahtelivat ja hän seisoi raatihuoneen -portailla. "Arvoisat herrat... Oli onnen ja heräävien toivojen hetki -vanhalle rakkaalle kaupungillemme, kun herra Dusenschön astui sen -rajapyykkien sisäpuolelle, ja oli taaskin onnen ja toivojen hetki, kun -sama mies astui virkahuoneeseeni ja minä, pikaisesti älyten hetken -merkityksen ja suuruuden..." Siten, valmistellen yhä puhettaan, -nyykäytti hän arvokkaasti päätään sille, mitä Tjark Dusenschön puhui -tehdaslaitoksensa vakuutusarvosta, ja ensimmäisestä ja toisesta -kiinnityslainasta, ja säilykkeiden valmistamisesta merisotalaitokselle -ja muusta semmoisesta. - -Ken epäilisi Tjark Dusenschöniä? Käsityöläisetkö? Hän antoi heille -paljon työtä. Ja kun hän veti esiin yksinkertaisen mustan lompakkonsa, -tehdäkseen muistiinpanojaan, alkoi heidän silmiään huikaista. He olivat -haltioissaan hänestä. Kun hän sanoi muurari Bimsteinille: "Mestari, -oletteko hyvä, ja tuotte huomenna laskun", tai puuseppä Sagebockille: -"No, mestari, olleekohan minussa miestä maksamaan laskuanne?", niin -nauroivat he kumpikin täydestä sydämestään. "Ei mitään kiirettä, herra -Dusenschön! Rahat eivät ole missään varmemmassa tallessa kuin teidän -huostassanne". Mahavyö oli heillä kylläkin tiukalla, ja heidän vaimonsa -sanoivat: "Sinun pitäisi viedä lasku Dusenschönille, minun pitää -ottaa lainaksi kauppiaalta". Mutta mestarit eivät tahtoneet esiintyä -semmoisina niukuin naukuin eläjinä herra Dusenschönin edessä. - -Ken epäilisi Tjark Dusenschöniä? Varakkaatko? Neljännesvuoden kuluttua -otettiin hän yksimielisesti seurusteluklubbiin. Tapahtui ensi kertaa, -että otettiin niin pikaan. Toisilla oli aina joitakin vastustajia; -mutta Tjark Dusenschönillä ei ollut ainoatakaan vastustajaa. Hän tuli -joka ilta klubbiin, aina samaan aikaan, puhui niukasti ja joi vielä -niukemmin. Kun uusi bentsiinimoottori oli sijoitettu suojukseen, -tarjosi hän hienot samppanja aamiaiset, joissa hän yhtämittaa hymyili -lempeätä tyyntä hymyään, ja itse joi vähimmän kaikista vieraistaan. Hän -käyttäysi niin suurella varovaisuudella ja tahdikkuudella, ett'ei hän -kertaakaan loukannut edes kihlakunnan tuomari Dunkeria, joka kuitenkin -vuoden mittaan takertui tuliseen riitaan jokaisen klubinjäsenen kanssa, -koska hän kaiket päivät aamusta iltaan, vieläpä alushousuissaankin -tyrkytti jokaiselle, että hän oli reserviupseeri. Päällepäätteeksi oli -Tjark Dusenschön mielipiteiltään suopea maltillinen konservatiivi. -Hän puki nämä mielipiteensä mielellään punnitseviin, mietiskeliäihin -sanoihin, nyökäytti vakavasti päätään ja sanoi: "Ken, niinkuin minä, -on joutunut vuosikausia ponnistelemaan ja kamppailemaan, kunnes hän on -saanut kokoon vaatimattoman omaisuuden ja ihmisten kunnioituksen: hän -ei ole niinkään kärkäs mihinkään yltiöimiseen". - -Liikkui kaupungilla merkillisiä seikkailevia huhuja Tjark Dusenschönin -menneisyydestä. Muutamat sanoivat, että hän oli voittanut puolen -miljoonaa arpajaisissa. Toiset taas tiesivät, että hän oli muka -Hampurissa osoittanut asianajajalleen, kuinka hän voi voittaa erään -satumaisen suuren oikeusjutun, toiset, että koko jutun takana -kummitteli kuninkaallinen perhe, josta Tjark Dusenschön polveutui; -toiset, että erään amiraalin tytär oli silmittömästi rakastunut Tjark -Dusenschöniin, ja vaikuttanut isäänsä niin, että merisotalaitos oli -sitoutunut ottamaan säilyketarpeensa Tjark Dusenschöniltä. Tämä -viimeksimainittu huhu saavutti eri vivahduksissaan yhä uskottavamman -muodon, ja vaikutti osaltaan paljon Tjark Dusenschönin aseman -vahvistukseksi. Tuo oli kaikki ylipäätään suurenmoista! Kuinka -monelle hilligenleiläiselle onkaan ollut hänen elämänsä suurin hetki, -kun Tjark Dusenschön on näyttänyt hänelle bentsiinimoottoria, tai -silavanviiltäjää, tai luunsurvinta, tai kun Tjark Dusenschön on -sallinut hänen kurkistaa suureen täysinäiseen makkarakattilaan. - -Monelle ihmiselle koitti hyvät päivät. Koroillaaneläjät -laiskottelijakadulla vetelehtivät tämän kesän kaiket aamupäivät -puutarhoissaan, puol'pitkä piipunnysä suussaan, ja haastelivat -portista toiseen Tjark Dusensahönistä. Kun sattui jotakin erikoista, -kun tuotiin esimerkiksi joku uusi kone, tai kun tavallisen kymmenen -sijasta teurastettiin kaksikymmentä sikaa, jättivät he vaikeasti -ähkyen ja vaivalloisesti porttinsa ja tulivat toistensa luoksi, -jota he eivät muulloisin koskaan tehneet... Ravintolat olivat kello -viidestä iltapäivisin väkeä täynnä, ja sielläkös keskusteltiin -ja neuvoteltiin Hilligenlein suuresta nykyisyydestä ja sen -tulevaisuusmahdollisuuksista. Lukkoseppä Nagel ja puuseppä Sagebock, -joita heidän vaimonsa tavallisesti eivät laskeneet ulos, keksivät -hirveillä hengenponnistuksilla mahdollisia ja mahdottomia toimituksia, -joita heidän välttämättä piti suorittaa, ja menivät, työesiliina -edessään, ja työaseet käsissään, ulos ja seisoivat, heillä kun ei -ollut varoja mennä ravintolaan, ulkona kadunkulmissa ja juorusivat ja -kuuntelivat. Rieke Thomsenin luona pitkässä rivissä istui teeaikana, -tahtoo sanoa aamupäivällä kello kahdeksasta asti, ja kahviajalla, -tahtoo sanoa iltapäivällä kello yhdestä asti, tupa täynnä vanhempia -naisia; Stiena Dusenschön istui keskellä ja huojutti ruumistaan siinä -istuessaan, niin että myssynnauhat heilahtelivat ja näytti ikäänkuin -liikkuisi hän ihmeen ihanan valssin mukaan, ja Rieke Thomsen istui -avarassa tuolissaan, katsahti milloin alas Satamakadulle, milloin -syrjään yli lahden ja sanoi: "Kunhan oli pieni paitaressu vielä, -tuommoinen vuoden vanha risanenä, silloin sanoin usein, että hänestä -tulee vielä jotain erikoista. Toiset lapset, Lau ja Jans ja Bojet, ja -mitä niitä muita täällä vilisi ympärillä, niistä ei ollut mihinkään." - -Mutta enimmän haltioissaan kuitenkin koko Hillingeleissä olivat Jan -Friech Buhmann ja Heine Wulk. Näillä kahdella oli ylipäätään, mutta -varsinkin tänä vuonna, rohkeimmat ja syvimmät ajatukset kaikista -hilligenleiläisistä. Ei siinä kyllin, että Jan Friech hankki itselleen -erään suuren chicagolaisen teurastuslaitoksen pohjapiirustukset, ja -tämän johdolla piti Tjark Dusenchönille ylhäällä vallilla esitelmiä -siitä, kuinka hänen liikkeensä olisi laajennettava puoliväliin ympäri -lahden, josta puhuessaan hän taukoamatta osoitteli punervaruosteisilla -pihdeillään kaikkiin taivaan ääriin, vaan hän keksi senkin aatteen, -että Tjark Dusenschönin pitäisi työvoimillaan ja varoillaan hiukan -kiirehtiä Dänensandin hietikon hitaista murenemista. "Heittäköön sinne -kymmenentuhatta markkaa, ja saa takaisin neljäkymmentätuhatta." Hän -esitti tämänkin aatteen Tjark Dusenschönille, hieman hämillään, kuten -hän aina oli, kun hän puhutteli entistä ystäväänsä; Tjark Dusenschön -kuunteli hymy huulilla. Heine Wulk taas kirjoitti salaa erään yleisesti -käytetyn koulumaantieteen kustantajalle pitkän lennokkaan kirjeen, -jossa hän esitti että tämän piti, kun taas julaistaan uusi painos -oppikirjaa, antaa painattaa siihen Hilligenleistä puhuttaessa: kuuluisa -makkaratehtaastaan; ottipa hän eräässä pääartikkelissaan puheiksi tuon -vanhan tarunkin, että joskus joku Hilligenlein poika olisi tekevä tästä -kaupungista todellisen pyhän maan. - -Onhan ymmärrettävää, että oli vaikeata asettua vastustamaan miestä, -joka pukeutui ja käyttäytyi niinkuin Tjark Dusenschön. Mutta mies -on paikkakunnalla, joka tohtii sen, ja hän on vielä tekeväkin sen. -Eräs on, joka tuntee hänet lapsesta saakka. Eräs on, joka joskus -turhaan on koettanut tehdä hänestä rehellistä rehtiä miestä. Ja tämä -eräs on asettuva vastustamaan häntä... Kun Tjark Dusenschön toisena -päivänä, kun hän oli Hilligenleissä, ilmestyi viljakauppias Pe Ontjes -Laun ovelle, katsoi tämä häneen ihmetellen ja kysyvästi, näki nuo -suuret, luotettavan vaikutuksen tekevät sivutaskut, ja leveät läppäät -niiden suulla, näki nuo tyyneet, vakavat, parrattomat kasvot ja nousi -verkalleen ylös ja sanoi: "Istu alas, Tjark Dusenschön! Olen iloinen, -että sinulla on ollut menestystä." Ja hämillään leikkiä laskien sanoi -hän: "Nyt saat tulla minulle avuksi, että saamme sataman syvennetyksi." - -Silloin välkähti kevyt kaunis valaistus Tjark Dusenschönin silmissä ja -hän sanoi: "Siitä juuri tulinkin puhumaan kanssasi." - -Siitäpitäen tuli hän kerran joka viikko, tuossa hämärissä, Pe Ontjesin -konttooriin, ja haasteli hiljalleen yhtä ja toista, ja uskoi noin -kahdenkeskisesti, että liike ei vielä oikein sujunut, koska laitos oli -vielä ainoastaan tilapäinen ja liika ahdas. "Mutta en voi toistaiseksi -kiinnittää siihen enempää rahaa", sanoi hän, "koska suurempi osa -omaisuuttani on kiinni eräässä kattopahvitehtaassa Berlinissä, jossa se -kantaa hyviä korkoja." - -Anna ei tullut koskaan näkösälle, kun Tjark Dusenchön oli saapuvilla. -Jos hän sattumalta oli konttoorissa tai viljamakasiinissa, kun Tjark -Dusenschön tuli, lähti hän sanaa sanomatta pois ja nyökäytti ainoastaan -päätään. Hän sanoi selvään kylmään tapaansa: "Sinä ja Kai Jans olette -useasti kertoneet minulle, millainen hän on ollut poikana. Ei tapahdu, -että ihminen suuria muuttuu." - -Silloin katsahti Pe Ontjes hiukan ilkkuen häneen ja sanoi: "Mitä sanoo -Bojeäiti omista lapsistaan? Että he ovat ylpeitä. Tjark Dusenschön on -lapsuudessaan juosta livistänyt avojaloin; ja sitä ei voi Anna Boje -unhottaa." - -"Vai niin," sanoi Anna ja kohotti varsin jäykästi päätään ja katsoi -häneen sangen harmaankirkkailla silmillä: "Ja missä suhteessa ovat -Bojelapset Kai Janssiin?" - -"O!" sanoi Pe Ontjes, "hänhän on lukutiellä!" - -"Oh!" vastasi Anna pilkallisesti. "Sinuakin!" ja kääntyi ympäri ja meni -asuinhuoneeseen ja alkoi leikkiä lapsensa kanssa. - -Muutamaa viikkoa myöhemmin tuli Pe Ontjes asuintupaan, jossa Anna istui -lapsensa kanssa, ja sanoi innokkaasti: "kuule, on varmaa, että sataman -suuta kohta aletaan syventää. Tjark Dusenschön ajaa asiaa. On selvää --- hän ei kyllä puhu siitä paljoa, -- että hallitus jossakin muodossa -seisoo hänen takanaan. Se nähtävästi tahtoo jollakin tapaa auttaa -kaupunkiamme, joka itse asiassa on epäedullisessa asemassa, ja on -aiheuttanut hänet perustamaan makkaratehtaansa tänne, ja tilaa häneltä -säilykkeitä sotalaitokselle. Ylipäätään: se pitää minun tunnustaa --- olen pitänyt häntä tarkasti silmällä -- ei ole hänessä entisestä -jälellä mitään; viimeiset viisitoista vuotta ovat tehneet hänestä -vakavan miehen." - -Annan kasvot pysyivät kylmäkiskoisina ja hän sanoi: "En ole vielä -ikinä nähnyt, että joku ihminen olisi perin pohjin kääntynyt. Vaikkapa -kirkossa joka sunnuntai saakin kuulla: ken ei käänny ja tee parannusta, -hän on helvetin tuleen vikapää, niin ikinä en sentään ole vielä nähnyt -kääntynyttä ihmistä. Onhan tosin semmoisia, jotka, niinkuin sanotaan, -ovat tulleet hurskaiksi ja käyvät ahkerasti kirkossa, mutta heidän -kaikki pahuutensa on mukana heidän hurskaudessaan. Olen nähnyt, että -ihmiset voivat muuttaa takkiensa kuosin; mutta ikinä en ole nähnyt, -että ihminen voi muuttaa luontonsa." - -"No mutta nythän pidit koko puheen!" sanoi Pe Ontjes. "Kuinka vanha -olet? Kahdenkymmenen seitsemän! Mutta te Bojet tiedätte ja osaatte -kaiken." - -Annan kauniit silmät samenivat suuttumuksesta; Bojet eivät voineet -sietää, että moitittiin heidän perhettään tai luonnettaan. "Olet niin -suurekas," sanoi hän, "ja niin kelpo ja kyvykäs mies; mutta kohta -hämmennyt, kun joudut tekemisiin jonkun ripeämpihenkisen ihmisen -kanssa. Alusta asti olen huomannut sen, ja olen tuntenut pelkoa -sen johdosta." Ja hän sulki oven takanaan ja pysyi kaiken päivää -makuuhuoneessa ja kyökissä. - -Niinpä oli ja puuhasi Tjark Dusenschön nyt Hilligenleissä kuin ruhtinas -maassaan. Ja kaupungit, siinä kun ne sijaitsevat peräkkäin alavalla -viherjällä rannikolla, Tanskasta alas Hampuriin asti: Tondern ja Husum, -Tönning ja Meldorf, Wüster, Krempe ja Glückstadt, ja miten niiden -nimet kaikkien ovat, kun ne kuulivat onnesta, joka oli kohdannut -Hilligenleita, yrittivät he aluksi tehdä pilaa siitä. Tehtiin nimittäin -ainakin mielellään pilaa Hilligenlein kustannuksella, koska elämä -siellä oli niin tukahtuneen velttoa, ja oli sananpartena, että se -pitäisi myydä huutokaupalla revittäväksi alas ja vietäväksi pois. -Nyt sanottiin: "Nytpä... no hyvä niinkin... menee Hilligenlei, koko -'pyhä maa' makkaraksi." Mutta kun he tutustuivat Tjark Dusenschöniin, -ja kun hilligenleiläiset kertoivat, että hallitus kannatti Tjark -Dusenschöniä, niin lakkasi pilkka, ja mielissä alkoi kyteä kateus... -Ja hilligenleiläiset, kun he tänä vuonna tulivat johonkin näistä -kaupungeista, astelivat vielä jäyhempinä ja pitivät olkapäitään -vielä enemmän koholla kuin tavallisesti, ja puhuivat vielä kireämmin -kurkustaan, ja hymyilivät vielä merkitsevämmin jokaiselle sanalle, -jonka toiset puhuivat. Tuo alkoi jo kiinnittää hampurilaistenkin -huomiota, jotka sentään itsekin ovat jotakuinkin pöyhkeää väkeä. Kun -hilligenleiläiset kaupustelijat tänä syksynä tulivat sinne täydentämään -varastojaan, ostamaan sata naulaa rusinoita ja tuhat naulaa kankirautaa -ja muuta semmoista, niin ei ollut ollenkaan osata olla heidän mieliinsä -ja kun he myöhemmin istuivat Alsterpaviljongissa juomassa kupin kahvia, -oijensivat he sääriään aina puoliväliin katukäytävää. - -Niinpä koitti Hilligenleille nyt taas satoja vuosia kestäneen -homehtumisen ja kesannon jälkeen uusi kukoistusaika. Tuo vanha, -kunnianarvoisa puhe Hilligenleistä, pyhästä maasta näytti nyt -vihdoinkin toteutuvan Tjark Dusenschönin makkaratehtaan haamussa. - - * * * * * - -Kisakentillä Hilligenleissä linnakaivannon partaalla ja satamassa -ja kummuilla leikkivät ja melusivat tänäkin syksynä lapset, aivan -kuin heidän luontonsa heitä vaati. Ja vanhojen lehmuksien varjossa -katedraalikoulun vierellä tekivät pienet pojat hyökkäyksiään suurempien -luokse, ja mainitsivat nimeltä tyttöjä, joista suuremmat pitivät, ja -kiusasivat heitä kaikella tapaa. Silloin pyörähtivät suuremmat heitä -kohden ja alkoivat ajaa takaa heitä, ja jos saivat tavoitetuksi jonkun, -pistivät he hänet pää edellä suureen lehtiläjään, joka oli kasattu -aitauksen vierelle. - -Silloin alkoi, noin hiljalleen, tuossa pienessä luhistuneessa -rakennuksessa kastanjoiden suojassakin leikki: vanha pyhä leikki, jota -leikitään kahden. Jos tulee siihen kolmas, on hän leikin tärvelijä. - -Heinke Boje oli palvellut vuotensa loppuun, ja oli palannut taaskin -kotiinsa. Hän työskenteli nyt lieden ääressä, piti huolta noista -kahdesta koulupojasta päätykammarissa, ja istui kudin tai parsinneula -kädessään ikkunan ääressä. Hän oli nyt tullut kookkaaksi ja -täytelääksi, oli kaunis, vieno, tyyneen ja hiljaisen kirkas nainen. -Ja hän kaipasi pappilan avaraa kodikasta tilavuutta ja hyväsävyisen -omituisen pastorin älykästä haastelua; ja katseli ajatuksiinsa häipyen -ulos kadulle ja linnakaivannon tummapintaista vettä, hän sai Kai -Jansilta pitkiä ystävällisiä kirjeitä ja vastasi niihin, ja nousi, yhä -uneksumisissaan ja ajatuksissaan ja meni sisarensa luoksi ja sanoi: -"Tulen hiukan leikkimään lapsen kanssa". Sitte meni hän lapsen kanssa -asuintupaan, polvistui lattialle ja katseli lasta, ikäänkuin näkisi -hän sitä ensi kertaa ja painoi sitä rintaansa vastaan, ja hyväili -armaimmasti, eikä ollut koskaan saada sitä kyllikseen katsotuksi, ja -antoi sen takaisin Annalle ja palasi kotiin. Kotimatkalla ja senjälkeen -töissään oli hän taaskin hiljainen ja tyyntynyt. Ja jos olisi kysytty -häneltä, niin olisi hän vieläkin vastannut kuin kaksi vuotta sitten: -'Olen varsin tyytyväinen olooni ja elooni'. Tämän vaikutti se, että Kai -Jans oli hänen ystävänsä ja hänen itsetiedoton suloinen toivonsa. - -Niinpä istui hän siis noin kello neljän tienoilla iltapäivisin ikkunan -ääressä, pää kumartuneena kirkkaan vaalean hiustaakan alla, aivan kuin -Anna aikoinaan. Ja yläluokkalaiset menivät ohitse, ja katsahtivat -salavihkaa ja pikaan ylös ikkunaan. Mutta hän ei huomannutkaan sitä. - -Sattui silloin eräs sumuinen lokakuunpäivä ja hän istui ikkunan -ääressä, aivan ajatuksiinsa häipyneenä, ja kuuli poikaparven töminää ja -katsahti ylös; häntä ilahuttivat nimittäin nuo raikkaat virkut lasten -kasvot. Mutta kun hän tällä kertaa katsahti ylös, olivat siinä kyllä -nekin, jotka hän oli odottanut näkevänsä, mutta keskellä poikaparvea -meni, pieni kirjapinkka kainalossaan, siitä ohitse joku nuori outo -mies. Kun nyt pojat tapansa mukaan katsahtivat ylös ikkunaan, niin -katsahti nuori opettajakin sinne, ja näki nuo ylväät kasvot raskaan -loistavan hiustaakkansa alla ja lensi silmänräpäyksessä vakavaksi -kasvoiltaan ja tervehti. - -Muutamaa päivää senjälkeen pistäysi Heinke siskonsa luona ollen -puettuna niinkuin hän tavallisesti oli koti-oloissa, ilman hattua ja -esiliinaa: silloin tuli tuo nuori opettaja häntä vastaan ja katseli -ajatuksissaan maahan, niinkuin oppineen tuleekin. Heinke katseli -häntä, ja oli tietämättään iloinen hänestä. Hänen käynnissään ja hänen -ryhdissään oli jotain niin luonnollisen hyvänsävyistä. Hän ei ollut -pitempi kuin Heinkekään. Kun hän kuuli, että joku tuli vastaan, kohotti -hän silmänsä ja tunsi hänet, ja säikähti hänen suloista puhdasta -kauneuttaan. Hän tointui kuitenkin kohta, ja tervehti häntä tyyneesti, -ja oli tervehdyksensä kunnioittavan vakava. Heinke katsoi häneen -luonnollisella tyyneellä tavallaan kirkkaasti kasvoihinsa ja ajatteli: -'Kas, mitkä sievät älykkäät lapsensilmät hänellä ovat, ja kuinka -ihmeellisen vakavat'. Ja tuli iloiseksi. - -Kun hän oli leikkinyt Annan lapsen kanssa, ja taaskin palasi kotiin, -tuli eräs pieni viidesluokkalainen hänelle vastaan, jonka kanssa -hänellä oli pieni kinasteleva ystävyyssuhde. Hän tarttui tätä -takinripustimeen, joka kurkisti esiin takinkauluksen alta, ja kysyi, -mitä hänelle kuului, ja sitte, opettiko uusi opettaja häntäkin. - -"Kumpaa tarkoitat?" sanoi poika. "Niitä on kaksi uutta, toinen ohuempi, -toinen paksumpi, toinen tummempi ja toinen vaaleampi". - -"Yhdentekevää, sinäkin", sanoi Heinke. "Kysyn itsesi vuoksi, en -opettajan tähden". - -"Molemmat ovat hyviä", sanoi hän. "Nuoret opettajat ovat melkein kaikki -hyviä. Vaalea..." - -"Eihän hän vaalea ole..." - -"No ei nyt tummakaan." - -"Vaaleaverinen hän on." - -"Se on tohtori Volquardsen. Me kutsumme häntä Petteriksi, koska hän on -niin hupainen, minä luulen, että hänen nimensä onkin todella Petter. -Hän opettaa ainoastaan saksaa, historiaa ja englannin kieltä. Hän -kutsui äskettäin kolme kuudesluokkalaista kotiinsa ja näytteli heille -kuvia. Hän on niin hupsu kuviin. Se toinen, se musta..." - -"Oh, poika!" sanoi Heinke. "Mitä minä sinun opettajistasi! Laita itsesi -tiehesi!" - -Sitte kului joku viikko, ilman että hän ohitsemennessään näki Heinkestä -muuta kuin kirkkaan vaaleat välkkyvät palmikot, jotka lepäsivät niin -siisteinä, suorina ja täysinä hänen nuorella päälaellaan. Tyttö taas -ei nähnyt muuta, kuin toisinaan ohuet hopeaiset kellonvitjat ja käden, -joka piti kiinni tuosta pienestä kirjapinkasta, ja hänen tyyneen, -vähän huolettoman käyntinsä ja ajatteli: "Hän on ihan poika vielä... -Naimisiin ei tuommoisen kanssa voisi mennä, mahdotonta! Kai Jans! Se on -toista! Niin luja voimakas mies!" - -Siten kului talvi. Ja tuli hiljaa ja aikaiseen, varovin hiipivin -askelin, ensimmäinen kevätpäivä. Hänellä oli jo koko aamupäivä niin -omituinen levottomuus jäsenissä, lauleli ja tuli niin merkillisiä -ajatuksia: aivan kuin olisi häntä haluttanut tanssia, tai päästä -karkeloimaan ulos vihervään, valoisaan metsään, tai aivan kuin olisi -hänen mielensä tehnyt, Annan lapsi käsivarrellaan, samoilla raikasta -aurinkoista tuulta vastaan, ja lapsi ilosta hypähtelisi hänen -käsivarrellaan. - -Kun hän iltapäivällä oli saanut kaiken siivotuksi ja järjestetyksi, -pukeutui hän siniseen villapukuunsa, ja veti ylleen väljän, mustan -kesätakin, ja lähti ylös kukkuloille, ja pysyi hänen mielensä tuossa -auringon valossa, joka tulvi taivailta, ja tuon avaran väljän näköalan -keskellä ihmeellisen joustavan iloisena. Kun hän oli tullut ylös -kukkulalle, tuli Volkmersdorffista käsin juuri eräs ruumissaattue -tuota ylävää tietä myöten Hilligenleitä kohden. Etummaisena, suurilla -viljavankkureilla, tuli ruumiskirstu, sitä seurasivat seitsemät, -kahdeksat rattaat, kaikki mitä Volkmersdorffissa suinkin oli saatu -kokoon. Saattuejonon takana häämöttivät kaukaisuudessa Holsteinin -hiljaiset, tummantyyneet metsät. Hän seisoi ja katseli sinne kohden -ja ajatteli, kuinka ihanaa mahtoi olla kasvaa tuommoisessa pienessä -kylässä, joutumatta milloinkaan siitä muualle, ahertaa ja ahkeroida, ja -sitte kuolla, ja tulla haudatuksi tämmöisenä ensimmäisenä kevätpäivänä -vanhan tuomiokirkon turviin. Ja näissä ajatuksissa heräsi hänen -mielensä yhä iloisemmaksi. Lopuksi, kotimatkalla, aivan kaupunkiin -tullessa autti hän vielä erästä pientä tyttöä, joka pienissä vaunuissa -lykkäsi pientä sisartaan. Vaunut olivat kaatuneet, ja nyt makasivat -vaunut, lapsi ja vaunujen sisusta kaikki maassa. Nauraen autti hän, -että saatiin taas kaikki järjestykseen. - -Kaupungissa hän ei kohdannut ainoatakaan ihmistä ja kulki yhä ihanissa -uneksuvissa ajatuksissaan, ja oli kuin yksin keskellä pyhää syvää -maailmaa, ainoastaan iäinen voima itseään vastapäätä. Ja hänen silmänsä -loistivat sisäistä hohdetta. - -Kun hän kääntyi linnanpuistoon, tuli häntä vastaan pieni kymmenvuotias -Dete Greve ja nauroi hänelle ja sanoi: "Sinä tulet kuin Ruth, kun hän -aamusti lähti tähkäpäitä poimimaan". - -"Lapseni", sanoi hän, "kuinka johtui mieleesi sanoa noin?" - -"Meillä on kuva siitä koulussa", sanoi tyttö. - -Silloin kumartui Heinke, ja laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen -ja sanoi: "En muista enää, kuinka Ruthin oli. Mutta yhtentekevää: -tuossa sinulle suutelo". Hän piti lapsesta paljon, koska se oli aina -ystävällinen, ja niin teeskentelemätön. - -Kun hän tuli kastanjoiden varjoon, ja oli jo aivan lähellä koto-oveaan, -tuli nuori opettaja häntä vastaan. Hän kulki taaskin ajatuksiinsa -vaipuneena, eikä huomannut häntä. Kun opettaja, joka jo oli aivan -lähellä häntä, tuli ohitse hänen kotinsa, käänsi hän varovasti päätään -kurkistaen keksisikö hän ikkunan takana nuo vaaleat palmikot, mutta ei -nähnyt niitä ja nyrpisti hullunkurisen pettyneesti kasvojaan, ikäänkuin -metsästäjä, joka on seisonut väärässä paikassa väijyksissä, ja mutisi --- kovaan hän ei tohtinut puhua --, "hitto", ja katsahti ylös. Silloin -seisoi siinä tyttö, aivan hänen edessään, ja tuli suoraan häntä -kohden, ja katseli hymyillen häntä silmiin; ja ihanat tunteet, jotka -tänä hetkenä sädehtivät hänen mielessään, levittivät kuin heijasteen -hänen silmiinsä ja koko hänen olentoonsa. - -"O!" sanoi opettaja vallan ällistyneenä, "siinä te olettekin!" ja -purasi huuliinsa ja naurahti hiljaa hämillään ja meni ohitse. - -Nyt näki Heinke askarrellessaan usein hengissään hänen hullunkuriset -kasvonsa, ja kuinka ne samassa muuttuivat niin vakaviksi ja -punastuivat. Hän ei tuntenut häntä nyt enää yksin ulkonäöltä, vaan -tunsi hän jo hyvän joukon hänen sieluansakin, että hänessä nimittäin -tuon mietiskeliään vakavuuden ohessa asui myöskin ystävällinen -hyvänkurinen veitikka. Tuon toisen mielessä taas väikkyi siitä hetkestä -asti aina hänen hymyilevä, lempeä kauneutensa. - -Sattuipa silloin kahdeksan päivän kuluttua, että matematiikan opettaja, -joka oli sangen tarkka, vaikkei sentään mitenkään epäystävällinen -herra, koulukäytävässä viittasi nuoren virkatoverinsa syrjään: -"Luvatkaa", sanoi hän, "luvatkaa minulle, että nauratte sille, mitä nyt -aion sanoa". - -Sen lupasi hän, vaikka vähän sävähtävin sydämin. - -Silloin sanoi toinen: "Tiedän että olette hyvästä ja kunnollisesta -kodista, äitinne on aina itse tarkastanut poikansa puvun ja korjannut -kaiken, mutta nyt olette joutunut uskomaan sen toimen vieraille -ihmisille. Ja nyt on kuustoista päivää jo osa takkinne vuoria riippunut -tuossa alhaalla oikealla sivulla". - -Silloin sai nuorukaisemme aluksi kasvonsa jotakuinkin jäykiksi, ja -sanoi, että hän lähettää todistajansa, muuta sanottavaa hänellä ei ole. -Sitte suuttui hän, ja alkoi moittia asuntoemäntäänsä. Sitte nauroi hän. -Ja senjälkeen kysyi hän, tiesikö hän, matematiikan opettaja, suositella -mitään mukavaa hyvää asuntoa hänelle. Tämä lähetti hänet rehtorin -puheille. Rehtori mainitsi jonkun nimen. Niiden joukossa opettajan -leski Bojen tuossa pienessä rappeuneessa rakennuksessa linnakaivannon -luona. "Siellä on syksyllä tullut päätyhuone vapaaksi. Emäntä on -hiljainen, siisti nainen". - -Silloin meni hän samana iltana vielä tuntia kestävälle kävelylle -ulos pimeään; lopuksi kävi hän vielä kolmasti raskaissa ajatuksissa -kastanjakäytävän päästä päähän. Hän tunsi nimittäin että hän nyt otti -askelen, joka arvatenkin tulisi ratkaisemaan koko hänen elämänsä. Sitte -rohkaisi hän mielensä ja meni sisään. Ja säikähti soitinkelloa, ja -katseli vakavin kasvoin permantoa kohden. - -Ovi aukeni ja Heinke seisoi valovirrassa, joka tulvi hänen mukanaan -aukaistusta ovesta, ja ajatteli: "No! Nyt tekee hän jonkun nuoruuden -tuhmuuden!" Ja pyysi hieman hämillään, mutta sentään tyyneesti, häntä -tulemaan sisään. "Äiti ei ole kotona", sanoi hän. - -Hän astui sisään, ja istuutui äidin mukavaan tuoliin. Ja kertoi, nyt -jo taas aivan kotonaan, ja silmät iloisina, kuinka hullusti oli hänen -takkinsa laita. - -Heinke kuunteli hämmästyneenä ja vavahtelevin suupielin hänen -kertomustaan, ja ajatteli: "Mikä kummallinen ihminen hän! Istuu -tuossa ja puhuu kanssani, aivan kuin olisimme lapsesta asti syöneet -samasta kupista. Mutta on mahdotonta suuttua hänelle: kaikki on niin -luonnollista hänessä." Ja hän hymyili hänelle. - -Ja nyt oli hän tullut pyytämään rouva Bojelta, luovuttaisiko hän -päätykammarinsa hänelle, ja pitäisi hiukan silmällä, kuinka hän ja -hänen pukunsa kulloinkin näytti edestä ja takaa. Enempää vaivaa -ei hänellä olisi hänestä. Hän kävi syömässä ravintolassa, ja -pesuvaatteista piti huolen äiti. - -Heinke ajatteli: 'Tietysti täytyy hänen saada päätyhuone! Tuo armas -omituinen ihminen. Ja tuokin nyt on olevinaan tohtori ja opettaja!' - -"Meillä on tähän asti ollut vaan pieniä koulupoikia asumassa", sanoi -hän, "ei koskaan ketään opettajaa. Meillä on niin vaatimatonta". - -"Se sopii juuri minulle", sanoi hän ja katseli joka puolelleen ja nousi -ylös ja otti Pietin kuvan, joka seisoi piirongilla, ja katseli sitä -kauan tyyneesti ja sanoi: "Hän on hyvin teidän näköisenne. Tämä on -teidän veljenne Piet. Olen tiedustellut teistä kaikista". Ja katsahti -taaskin ympärilleen ja sanoi: "Jotenkin noin näyttää vanhempaini -luonakin, ainoastaan että huone on kolmea kertaa suurempi. Meillä on -talo lähellä Lübeckiä. Pidän tästä huoneesta paljon: pääty on niin -kaunismuotoinen; ja aamupäivisin leikkivät kastanjalehtien suuret -varjot niin hauskasti seinämällä". - -"Mutta ihmiset!" sanoi Heinke. - -"O", sanoi hän. "Äitinne kanssa tulen sopimaan erinomaisesti; näin -hänet kerran ikkunasta. Aivan kuin ei mitään. Ettepä usko, kuinka hyvin -sovin äitini kanssa! Ja te? Teidän kanssanne en ylipäätään voi joutua -kinaan koskaan". - -"Mistä sen niin varmasti tiedätte?" - -"No, kun äskettäin temppuilin niin pahasti kasvoillani tuossa ikkunan -edessä, niin olisi joku toinen tyttö säikähtänyt, toinen taas olisi -loukkaantunut, joku toinen joutunut hämilleen; mutta te käyttäysitte, -terve vaistonne sen käski, ainoalla oikealla tavalla: te nauroitte -minulle. Olette aina luontoa lähellä ja iloitsette siitä". - -"Niin", sanoi Heinke, "varsinkin iloitsen kaikesta, joka on pientä ja -tuhmaa siinä". - -"Nähkääs vaan!" sanoi hän ja nauroi hänelle, ja oli iloissaan hänen -ilkunnastaan. - -He olivat vielä parhaassa vauhdissa, kun äiti Boje tuli sisään, ja -Heinke lähti ulos valmistamaan illallista. Kohta senjälkeen kuuli hän, -että opettaja iloisesti hyvästellen lähti ulos. - -Seuraavana päivänä tuli hän kirjalaatikkoineen ja rikkinäisine -takkeineen, ja otti haltuunsa päätykammarin, ja ripusti seinät täyteen -rakastamiaan kuvia, pöydällekin asetti hän harmaita paperisalkkuja, -jotka olivat täynnään niitä. - -Mutta kolmantena päivänä tunnusti hän rehellisesti ja vakavasti: kun -hän, Heinke Boje, iltapäivisin kahvitarjottimineen seisoi ovessa, niin -oli hän paljoa, paljoa kauniimpi kuin kaikki kuvat, jotka hänellä oli. - -Silloin huomasi tyttö, ett'ei hän ollutkaan yksi noita taiteen -harrastajoita, jotka ihastellessaan jotain vanhaa ovenkehystä unohtavat -lapsen, joka istuu kynnyksellä ja heiluttelee käsiään ja jalkojaan; ja -hän nousi arvossa hänen silmissään. - -Äiti sanoi: "Hän tulisi varmasti aivan yhtä mielellään tänne alaskin ja -joisi kahvinsa yhdessä meidän kanssamme". - -"Ei", sanoi Heinke vilkkaasti ja päättävästi. "Hän on aivan omituinen -ja nurinkurinen ihminen; hän sanoo, että hän voi juoda kahvia -ainoastaan kuvainsa keskellä". - -"Oh", sanoi äiti, "hän loruilee". - -"Niin", sanoi Heinke, "sen hän tekee. Hän loruilee ylipäätään aina, -mutta hänelle ei osaa suuttua". - -Hän joi kahvinsa pikaa seisaaltaan; sillä aikaa seisoi Heinke ja -katseli jotakin noista pienistä vaatimattomista kuvista, ne olivat -halpoja hyviä jäljennöksiä vanhoista ja uudemmista teoksista. Kahvinsa -juotuaan tuli hän hänen luokseen ja selitti älykkäästi ja vakavasti -hänelle kuvan kauneuksia ja merkitystä ja kertoi, mitkä niistä hän itse -oli saanut nähdä alkuperäisinä kokoelmissa ja palasi aina erääseen -matkaan, jonka hän kaksi vuotta sitten oli ylioppilaana tehnyt aina -alas Palermoon asti. - -Heinke tunsi sydämessään ja ymmärsi kaiken, mitä hän puhui kuvistaan, -ja tuli hänelle siitä ihmeellinen ja hänelle aivan uusi ilon lähde; -toisinaan intti hän vastaankin sitä, mitä hän sanoi. Lenbachin -Bismarck-pää, Dürerin Ritari, kuolema ja piru, ja Böcklinin itsestään -maalaama kuva, se, jossa hän juuri on alkamassa maalata, kun kuolema -ilmestyy hänen taakseen ja soittelee lauluaan; ne miellyttivät häntä. -Mutta eräästä italialaisesta prinsessasta, josta tohtori Volquardsen -paljon piti, ei hän voinut pitää. "Hän on riimunnut itsensä otsavyöllä -ja poskivitjoilla", sanoi hän, "ja tekeytyy ylen lauhaksi ja lempeäksi, -mutta varroppas vaan, kohta se purasee". - -"No," vastasi toinen, "entä te itse? Kun katsoo teitä, niin tuntuu -ihmisessä niin oudon pelokkaalta. Ajattelee: nyt se tulee." - -"Mikä tulee?" sanoi Heinke. - -"Teissä on jotakin, jota en vielä tunne... En tiedä", sanoi hän -mietteissään. - -Hän katsoi häneen niin vakavasti ja tutkivasti, kuin hänen oli tapansa -katsoa kuviinsa. Heinke katseli takaisin häneen samalla tapaa, -vakavasti ja silmää sävähyttämättä. He ihmettelivät suuresti toisiaan. - -Hetken perästä, kun hän oli tullut, levitti hän jo jonkun vihon -pöydälle, ja he kumartuivat kumpikin sen yli ja katselivat sitä. Hän -ei välittänyt ollenkaan siitä, olivatko kuvat alastomia vai puettuja; -ja niinpä ei Heinkekään laskenut huomiotaan siihen. Kauniilla -syvämielisellä vakavuudella selitteli hän hänelle, mitä hänen kauneutta -ihailevat, kauneuteen tottuneet silmänsä keksivät kuvissa. Heinke -tunsi sielunsa ikäänkuin laajenevan, ja hänen kasvoilleen kohosi hento -puna, ja hän hengitti syvään ja sanoi: "Elämähän tuntuu kahta vertaa -kauniimmalta ja suuremmalta, kun voi iloita noista asioista." - -"Niin", sanoi toinen, "ja luonto sitte! Mitä iloja onkaan sillä antaa -sille, jolla on silmää nähdä sen ihanat armaat kauneudet. Me teemme -yhdessä joskus pitkän yksinäisen kävelymatkan, silloin näytän sinulle, -mitä näen." - -Heinke nyökäytti ajatuksiinsa häipyneenä päätään, ja sanoi: "Se olisi -ihanaa". - -"Se on oleva ihmeellistä," sanoi toinen, "noin ihan kahden sinun -kanssasi". - -"No nyt olette onnellisesti solahtaneet sinuttelemaan minua", sanoi -Heinke. - -"Oh", sanoi toinen, "sinutellaan toisiamme, kun olemme täällä ylhäällä -kahden; koko tuommoinen teititteleminenhän on niin joutavaa. Onpas se -ihanaa", ja silmissään säteili riemu, "onpas se ihanaa saada sinutella -kauneinta maailmassa." - -"Mikä on kauneinta?" kysyi Heinke nauraen. - -"Heinke Boje." - -"Sen arvasinkin." - -Sitte kumartuivat he taaskin kuvavihon yli, ja hän kulki sormellaan -kuvaa ja osoitti Heinkelle kaiken. - -Ja kutsui häntä 'sinuksi' ja 'Heinkeksi', ja hän kutsui häntä -Petteriksi tai Pekaksi; mutta hänen piti nauraa aina, kun hän sanoi -sen. Toisinaan, kun he siten istuivat rinnakkain, pujotti hän kätensä -hänen kätensä alle, ja otti häntä ranteimesta. Silloin hän toisinaan -kyllä ajatteli: 'On tuo hiukan liikaa, hänhän tekee, mitä ikinä -tahtoo'. Mutta hän tyynnytti itsensä kohta ja ajatteli, että hänen -luonnollinen puhdas sydämensä salli hänen tehdä siten. Ikinä hän ei -hairahtanut mihinkään, joka ei olisi ollut sopivaa. Aina oli hän kuin -hyvä, kujeikas veli, joka juttelee kauniille sisarelleen leikkiä ja -vakavaa. - -Sitenpä seurusteli Heinke viattomasti ja luonnollisesti hänen kanssaan -ja antoi sielunsa avautua hänelle ja ajatteli: ansaitsen minäkin -jotakin ja olen jostakin arvosta; ja kummastutti ja ihmetytti häntä -usein, ja vastusteli häntä, eikä auttanut silloin mitään, että hän -tekeytyi hämmästyneeksi ja suuttui ja ravisti häntä käsivarresta. - -Hän jäi tarkalleen puoleksi tunniksi; sitte nousi hän ja lähti. - -Siten eleli hän kymmenen viikkoa, kunnes alkoi lähetä helluntai, -ja ajatteli: 'Elämäni on nyt melkein rikas ja vaihteleva. On niin -ihanaa olla hänen kanssaan. Kun on hänen kanssaan, on aina niinkuin -sunnuntai.' Ja hiljempaa ajatteli hän: 'Kuinka ihmeellistä, ett'ei hän -suutele minua! Mutta siinä suhteessa hän onkin vielä ihan poika. Hän -on ihan poika vielä. Semmoisia en minäkään saa ajatella. Olisi hän Kai -Jans! Oh, niin! Se osaisi käyttäytyä toisin Heinke Bojen kanssa!' - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU. - - -Siinä ennen helluntaita kävi ilma epäterveelliseksi, ja monet -sairastuivat, ja pian lepäsi pienessä Hilligenleissäkin kymmenen -ihmistä paareilla. Ja yhdet näistä paareista seisoivat siinä siniseksi -kalkitussa kammarissa, jossa Kai Jans kerta oli koululaisena asustanut, -ja niillä lepäsi hänen äitinsä. - -Hän ei ollut paljoa valitellut, mutta hän heikkeni ja heikkeni, ja -kuudentena päivänä, asetuttuaan vuoteen omaksi, huomasi hän, että hän -tulisi kuolemaan. - -Kun Thoms Jans vielä kerran meni apteekkiin noutamaan rohtoja -koettaakseen voisivatko ne vielä mahdollisesti auttaa, antoi Male Jans -Heinkelle toimeksi sanoa hänen miehelleen, että hän tervehtisi hänen -puolestaan lapsia. Hän ei tahtonut vielä ilmaista miehelleen, että hän -oli lähellä loppuaan, eikä tietänyt, tulisiko hänellä enää myöhemmin -olemaan voimia sanoa sen mitä hän tahtoi sanoa. Sitte määräsi hän -vielä Heinkelle, että vanhan Sielemann-eukon, vanha siisti vaimo, piti -pestä hänet, ja että kukaan ei saisi silloin olla läsnä, ei edes hänen -miehensä. Ja jos Hans Kösterin pieni lapsi, joka uutena asukkaana asui -pitkässä rakennuksessa, mahdollisesti nukkuisi hänen kuolinhetkenään, -niin piti se herättää, ett'ei sitä kohtaisi mikään paha taika. - -Kun hän puoliyöstä alkoi käydä kovin heikoksi, sanoi hän vielä hiljaa -miehelleen: "Olen aina ollut niin tuittupäinen, olette saaneet kärsiä -siitä paljon, mutta en voinut sille mitään. Nyt en tiedä, voiko hyvä -Jumala ottaa minut vastaan." - -Silloin vasta huomasi Thoms Jans, että hänen vaimonsa aikoi jättää -hänet, ja alkoi katkerasti itkeä. - -Ja kun hengitys alkoi raueta ja kuolema hiljalleen läheni, puhui hän -yhä hitaammalla, raskaalla äänellä pojastaan: "Hänellä ei ole onnea -maailmassa. Mutta älä ole suruissasi siitä, isä. On paljoa parempi että -on siten, kuin että hänellä olisi iloa paljon... Soisin vaan, että -hänkin pian saisi levon, niinkuin minä nyt." - -Se oli viimeinen asia, joka liikutti hänen sieluansa. Kohta senjälkeen -kohotti Jumalan lähetti hänet leveille siivilleen. - -Seuraavana päivänä nouti Heinke Boje Kai Jansin asemalta, ja kertoi -hänelle, mitenkä hänen äitinsä oli kuollut. - -Kai Jans asteli vaieten hänen rinnallaan ja Heinke katseli arasti ja -kaihtien häneen. Hän oli tullut kookkaammaksi ja uhkeamman näköiseksi, -ja ryhtinsä oli tyvenempi ja tasaisempi, ja silmänsä olivat syvät ja -vakavat. Heinke tunsi selvästi, että hänestä nyt oli kypsynyt täysi -mies; mutta hän tunsi myöskin, että hänen ajatuksensa nyt eivät olleet -täällä. Hän ei ollut nähnyt häntä puoleentoista vuoteen. - -Kun Kai astui avoimen kirstun äärestä ikkunan luo -- hänen isänsä oli -mennyt kyökkiin valmistamaan hiukan illallista -- astui Heinke arasti -hänen luokseen ja sanoi: "Tuottaako se sinulle paljon tuskaa, että olet -menettänyt äitisi?" - -Hän pudisti päätään: "Ei", vastasi hän tyyneellä sävyttömällä äänellä. -"Hän on elänyt lähes seitsemänkymmenen vanhaksi, on saanut kokea -paljon levottomuutta ja paljon huolta, mutta on hänellä ollut hyvää -syvää iloakin ja lopulta kaunis lievä kuolo. Miksi siis surisin? Hän -on onnella kestänyt kaiken; kuka tietää, onnistuuko se meille, Heinke? -Kun hän vielä eli, olen usein ajatellut, että häntä vielä voi kohdata -onnettomuus, nyt on hän turvissa. Jos kuitenkin olen hiukan suruissani, -niin on se siksi, että hän ei ole saanut nähdä, että hänen pojastaan -tulee jotain kunnollista." - -"Me emme ymmärtäneet kaikkea, mitä hän viimeksi puhui", sanoi -Heinke, "mutta sen me saatoimme huomata, että hän ajatteli syvällä -luottamuksella sinua. Ja siten ajattelemme kaikki sinua, kaikki, jotka -tunnemme sinut. Katsos, sinä et kule, niinkuin muut, tietä, joka -on raivattu; vaan sinä murrat tiesi läpi tiheikköjen ja tiettömäin -särkkien. Mutta lopulta löydät sinä, tai raivaat itse itsellesi ihanan -ylvään tien." - -"Oh sinua", sanoi Kai Jans ja silitti hänen kättään. "Kuinka armaasti -sinä saarnaat! Sinulla on aina varalla apua ja lohdutusta minulle." - -Hän viipyi kolme päivää, kunnes äiti oli haudattu, ja senjälkeen vielä -yhden päivän, ja asui molemmat viimeiset päivät -- olivat päivät ihan -ennen helluntaita -- päätyhuoneessa kastanjakujalla. Peters Volquardsen -oli matkustanut vanhempiensa luokse Itä-Holsteiniin. - -Kun hän palasi haudalta, meni hän ylös kammariin, ja kohta senjälkeen -tuli Heinke ja toi kahvia. Hän oli niin vaipunut ajatuksiinsa, -ett'ei hän kuullut, kun hän astui sisään. Mutta kun hän mainitsi -hiljaa hänen nimeään, kiskasi hän itsensä hereille, kääntyi ympäri -ja katsahti häneen ja sanoi: "Ryhtisi ja olentosi on vielä paljoa -vapaampi ja vapautuneempi kuin ennen... Minulla on aina ollut paljon -iloa kirjeistäsi, Heinke; varsinkin niistä, jotka olet kirjoittanut -nyt viimeisenä neljännesvuotena. Ne ovat niin älykkäät ja avarat -ja värikkäät. Lapsen kisakenttä on vähitellen laajentunut avaraksi -maailmaksi." - -Ilo lehahti kuin ihana punerva aalto hänen kasvoilleen. "Kun sinä -silloin sanoit, että minun pitää uskoa ja luottaa omaan luontooni: -niin on se auttanut minua paljon; ja sitte se, kun olin siellä niiden -rakastettavien ihmisten luona Hindorffissa. Kaikesta siitä saan kiittää -sinua." Kuuma rakkauden tunne kohosi hänen silmiinsä, niin että ne -muuttuivat kosteiksi ja tummiksi. Hän aikoi sanoa vielä enemmän. Mutta -silloin huomasi hän, että Kai jo oli vaipunut toisiin ajatuksiin. - -Hetken perästä katsahti hän ympärilleen huoneessa ja sanoi: "Näyttää -olevan hieno ihminen se, joka asuu täällä?" - -Heinke kertoi hänelle, että se oli hyvä poika, lisäksi kaunis ja hieno, -ja kuinka he joka päivä keskustelivat, ja miten heidän aikansa kului... - -Kai katseli muutamia kuvia ja sanoi: "Katselen kyllä minäkin mielelläni -kaikellaista taidetta; mutta paljoa syvemmin kiinnittää minua -ihmiskohtalo." - -"Niin", sanoi Heinke. "Sellainen sinä olet... minä olen toisellainen", -sanoi hän vaipuen mietteisiin. "Vieraita ihmisiä kohtaan en tunne juuri -mitään mielenkiintoa; mutta luonto ja taide tuottavat minulle iloa." - -Kai katsahti miettivästä häneen: "Ja kuitenkin olemme niin hyviä -ystäviä." - -"Minä luulen", sanoi Heinke, "että olemme sitä juuri sentähden, että -olemme niin kokonaan erillaiset, Kai. Ihminen etsii vastakohtaansa." - -Kai ei kuunnellut enää, ja sanoi ajatuksissaan: "Oma luontoni ja vaikea -nuoruuteni ovat tehneet minusta niin hitaan ja jäykän ihmisen. Siten se -on." - -Hetken perästä alkoi Heinke taas, ja kysyi häneltä: "Kuinka vanha olet -sinä nyt?" - -"Kolmenkymmenenyhden", vastasi Kai. - -"Kolmenkymmenenyhden", toisti Heinke verkkaan. Sitte sanoi hän -viivytellen... "minä tulen kohta kahdenkymmenenkahden." - -"Niin", sanoi hän. "Sinä voisit nyt mennä naimisiin." - -Heinke katsoi häneen tyyneesti ja silmät selkeinä, katseella, joka oli -ominaista hänelle ja hänen sisarelleen, ikäänkuin ajattelisi hän: 'No -silmäni, tarkoiksi nyt! Nyt aukaisee ihminen sielunsa teille.' - -Mutta Kai ei virkannut sen enempää. - -Silloin laskeutui hiljainen suru hänen sielulleen: Niinpä siis!... Nyt -tiedän, ett'en milloinkaan tule hänen vaimokseen... Mitä nyt?... - -"Kaikki sinun ajatuksesi ovat Berlinissä", sanoi hän hiljaa. - -Se vaikutti kuin herätyshuuto. Hän heräsi eloon. - -"Sinun pitäisi saada nähdä", sanoi hän valveuneella täydellä äänellä, -"mikä hyörinä ja heräntä ja elon humu täyttää tämän aikamme, ei -ainoastaan Berlinissä, vaan koko maassa." - -"Tuo valtaava taloudellinen muutos, joka on tapahtunut viimeisinä -kolmenakymmenenä vuotena! Koko Elben seudusta muuttaa Berliniin, -Hampuriin, Westfaliin. Satojatuhansia muuttaa vaimoineen, rakkaine -lapsineen kotiseuduiltaan, jossa taivas on avara ja aava, ja jossa -tuulet humisevat vihannoivan maan ylitse, muuttavat siksi, koska -ovat maattomia ja kurjuudessa. Ja nyt pitäisi sinun saada nähdä, -kuinka he asuvat Berlinissä! Jos he katsovat ulos asunnoistaan, -eivät he näe ikkunainsa edessä viherjöitä kastanjoita, ja välkkyvää -vettä, vaan näkevät he harmaita seinämuureja, ja tyhjinä ammottavia -ikkunareikiä. He itse ovat lapsuudessaan leikkineet nurmikoilla, ja -saivat huutaa ja huhuilla metsän rannoilla; heidän lapsensa leikkivät -sumeissa, auringottomissa rakennussolissa. Voitpa siis kuvitella, -miten pimeää ja sekaista on heidän päissään: millä tunteilla he -ajattelevat maatilanomistajaa, joka laajalti ja lavealti omistaa metsät -ja maat kotiseudulla, maat, jotka he ovat kostuttaneet hiellään; -millä tunteilla kirkkoa, joka salli heidän matkustaa, sanalla ja -teolla toimimatta mitään heidän hyväkseen; millä silmillä rikkautta, -joka jonkun kadunleveyden etäisyydellä heistä levittelee koreilevaa -riikinkukonpurstoaan. - -"Tähän suureen taloudelliseen mullistukseen liittyy vaikein -uskonnollinen sekasorto. Tieteellinen tutkimus on kauttaaltaan uurtanut -perustukset kirkonopilta. Kirkkojen oppirakenteet ovat enää vaan kuin -tyhjät telineet, joita ainoastaan kaikellaiset ulkoripustimet ja -teennäisyydet pitävät pystyssä, ikäänkuin olisi niissä vielä eloa. -Mutta suurin osa kansasta tietää, että ne ovat kuolleita, eivätkä -välitä niistä sen enempää. Ja nyt ovat ihmiset ilman uskontoa, ja siksi -alakuloisia ja lannistuneita ja katkeria, harhassa ja hämmennyksessä, -rauhattomia ja ilottomia, ilman tietä ja päämäärää. - -"Ja mikä sekasorto ja etsintä kaikilla elämän aloilla, koko -kansan elämässä, kaikissa siveydellisissä käsitteissä: taiteessa, -kasvatuksessa, oikeuden käytössä, seurustelussa. - -"Kulkee, kuten aina, joka sadannesvuosi, levottomuuden humu läpi -kansan, kuume, mutta kuume, joka tuo terveyden. Kaikki vanhennut ja -mätä irtautuu ja palaa loppu kuumenneesta verestä. Uutta ja voimakasta -ja raikasta tulvii sijaan. Kulkee taaskin läpi kansamme syvä tahto ja -kaipaus uudistaa ja uusilla vereksillä voimilla vahvistaa ne kolme -valtaavaa voimaa, jotka se on itse synnyttänyt itsestään: esivallan, -uskonnon ja tavat. Humajaa läpi kansan tahto ja toivo palata takaisin -luontoon: koruttomaan, välittömään uskontoon; yhteiskunnalliseen -oikeudellisuuteen, ja yksinkertaiseen, jaloon, germaniseen ihmisyyteen. - -"Ja näetkös, Heinke, tuo uudistus ja uusilla voimilla verestys on -jo alkanut, ja alkanut valtaavana. Tuolla ja täällä työskentelevät -ja riemuitsevat jo uudet nuoret voimat. Tuhannet, monet tuhannet jo -sanovat, että heille jo häämöttää tulevainen pyhä maa. Kuinka tutkitaan -raamattua! Kuinka vireästi ja rohkeasti toimii hallitus! Kuinka -liehuvat liput työväenkulkueiden yllä! Mikä elo ja elämä taiteessa ja -kasvatuksessa! Mutta vaikea on yhä vielä ponnistus ja sekasorto ja -hämminki. Valtaa mielen toisinaan tuska ja pelko, ett'emme sittenkään -löydä uutta tietä ja tulevaisuuden uutta ihanaa maata, ja että meidän -täytyy jättää etsintä, ja jäädä vanhoihin jäykenneihin muotoihin. Ja -jos se tapahtuisi, silloin olisi mennyttä elämämme ja tulevaisuutemme. - -"Ja katso nyt, on lapsesta asti elänyt mielessäni ihmeellinen ihmetys, -kykenemättömyys ymmärtää, mitä ympärilläni näin. Tuulet ja veden, ja -maat ja metsät, ne tosin saatoin ymmärtää, mutta siinä, mitä ihmiset -olivat laittaneet ja laatineet, ja kuinka he elivät keskenään, siinä -oli paljon selittämätöntä ja käsittämätöntä minulle. Näin sielussani -toisen maailman, näin ihmisyyden ja ihmiskunnan, joka oli pyhä ja -puhdas. Siksi olin hiljainen ja itseenisulkeunut lapsi. Ainoastaan -toisinaan, kun unohdin itseni, annoin aueta sieluni, ja annoin -ihmetykseni tulvia ilmoille. Silloin nauroivat ihmiset. Olen saanut -eläissäni nähdä moniin ilkkuviin, pilkallisiin kasvoihin, Heinke, olen -lapsesta asti aina viime aikoihin asti. Ainoastaan kaksi tai kolme, -Pe Ontjes ja Anna, ja sitte sinä, ja sitte ystäväni Berlinissä: te -ette nauraneet, ja olette sillä tehneet minulle suuren hyvän työn -yksinäisyydessäni ja turvattomuudessani. - -"Ja katso nyt: näinä kahtena viime vuotena on minulla toisinaan -ollut tunne, ikäänkuin olisin taistellut itseni ulos tuosta kaikesta -hämärästä ja sekaisesta ja saapunut valoon. Herää hiljaa ja heikosti -kuin itseluottamuksen sarastus mielessäni: että mahdollisesti minä, -jolle ihmiset niin usein ovat nauraneet, sittenkin olen oikeassa, ja -että iäinen voima ei ole antanut minulle mitään hyödytöntä lahjaa, -vaan lahjan, joka voi kantaa ihanan hedelmän: lahjan nähdä maailmaa -ja elämää lapsensilmillä, ja siis luonnollisemmin ja selkeämmin kuin -toiset ihmiset. Ja katso... nyt olen, tätä itseluottamuksen tietä, -tunkeunut syvemmälle asioihin, olen ajatellut ja ajatellut kaikkea -elämän sekaisuutta ja rikkinäistä pyrkimistä, ja olen aikonut näyttää -kansalleni, kuinka kansani elämä näkyy minulle, ja minun silmilleni, -jotka tulevat näkemästä rantavallia ja avaraa merta: mikä on siinä -luonnotonta ja ristiriitaista ja vanhentunutta ja kuollutta ja siis -huonoa ja pahaa; ja kuinka se voisi kamppailla itsensä siitä pyhään ja -terveeseen. Tahtoisin kirjoittaa kirjan Saksan uudestasyntymisestä." - -"Tee se!" sanoi Heinke vilkkaasti. "Sitte tulet iloiseksi. Sinä mietit -ja mietit ja kaivaudut kaikkeen. Kerro, kirjoita, että liika täysi -sydämesi vapahtuu ja kirkastuu." Hän katsahti Kaihin ja ihmetteli: niin -loistivat hänen silmänsä ja niin kauniit olivat hänen rakkaat vakavat -kasvonsa. - -Mutta nopeasti lannistui hänen rohkeutensa. "Niin", sanoi hän, "kun -minun pitäisi ryhtyä käsiksi siihen, ja näen asiain summattomuuden ja -paljouden ja hämmennyksen, enkä tiedä, mistä siihen tarttua ja mistä -alkaa, enkä löydä kaiken pahan lähdettä: silloin heräävät minussa -vanhat epäilykset! Mitä ryhdyt sinä niin suureen työhön!? Ihmiset ovat -säikähtävät tuomiosi ankaruutta, ja uudistuksiesi perinpohjaisuutta. -Onhan suuria oppineita, ja miehiä korkeissa asemissa, joista näkee -laajemmalle ja pitemmälle, kuin Hilligenlein rantavallilta? Anna -heidän tuoda kansalle se uusi! Minä pelkään sitäkin, että nimeni -tulisi kaikkien huulille. Kuinka vaikeata on avata sieluaan toisille -ihmisille, ja sitte jälkeenpäin nähdä, kuinka he ilkkuvat sille." - -Siten puhui hän, ja oli taaskin lannistunut ja alakuloinen, ja -ikäänkuin ihminen, joka tietää, että hän, vasten tahtoansakin, on -tekevä sen, mistä on oleva hänelle kovat ja vaikeat seuraukset. - -Helluntai-aattoona matkusti hän pois taaskin. Hän pyysi Heinkeä -toisinaan käymään tervehtimässä hänen isäänsä, ja viemään hänen -terveisensä hänen ystävilleen. - -"Pietistä", sanoi Heinke, "emme kuule ja näe juuri mitään. Hän on -kokonaan antaunut toimeensa, eikä häneltä liikene aikaa ollenkaan -meille. Hänellä ei ole muuta ajatusta kuin se, kuinka päästä eteenpäin -ja mahdollisimman pian tulla ensimmäiseksi tarkastusmieheksi... En -tosin tiedä", lisäsi hän ajatuksissaan, "lieneekö nyt tuo tapa elää -elämänsä oikea, ja saako sillä tapaa oppia ja nähdä parhaan elämästä?" - -Mutta Kai ei vastannut. - -Kun he matkalla asemalle menivät yli Immenhofin, josta näkee alas -eräälle poikkikadulle, osoitti Heinke hänelle Tjark Dusenschöniä, joka -muhkeana ja tyyneenä käyskeli tehdassuojaansa kohden. "Tuo ei vaivaa -päätään niin paljoilla ajatuksilla kuin sinä", sanoi hän. - -Mutta Kai vastasi ainoastaan alakuloisesti: "En ole ajatellut tuttujani -ollenkaan, tuskin äitiänikään. Olen aina ajatellut vaan sitä toista." - -Asemalla pudisti hän lujasti Heinken kättä: "No niin, Heinke", sanoi -hän, "pysyköön ystävyytemme entisellään. Jos olet jossakin tarpeessa, -niin pyydät minua vaan avuksi. Minä teen samaten. Nyt toivota minulle -onnellista matkaa ja onnellista vuotta. Löytäkäämme kumpikin palanen -Hilligenleitä, Heinke!" - -Ne olivat hänen jäähyväissanansa. - - - - -KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. - - -Kun Heinke tänä helluntaiaattoona palasi kastanjakäytävälle, ja, yhä -vielä ajatuksiensa vallassa, tuli välikölle, ja veti takkiaan yltään, -niin kuuli hän ylhäältä päätyhuoneesta tutut askelet. Takki vielä -puoliksi yllään, kuunteli hän kummissaan. Silloin aukeni jo ovi. - -"Minä tulin jo!" kuului iloisesti sieltä ylhäältä. - -"Mitä _te_ nyt sitte?!" sanoi Heinke vallan tolaltaan. - -"Oh," sanoi toinen ja istuutui ylös portaille, "jouduin riitaan -vanhusteni kanssa. He sanoivat lopuksi: laita itsesi takaisin -Hilligenleihin!'" - -Heinke seisoi siinä edessä, takki vielä puoliksi yllään, huomasi, että -hän valehteli, ja vaati häntä vastaamaan "kunniasanallaan". Mutta hän -pysyi asiassaan, että vanhempansa olivat lähettäneet hänet takaisin. -"Olin niin allapäin ja alakuloinen. Silloin sanoivat he: 'Syteen -tuommoinen helluntaivieras; menköön sinne, mistä on tullutkin.' Ja -niinpä lähdinkin tänne, niin että tulin tänne ihan kahvinajaksi." - -Heinke nauroi. "Lakatkaa nyt jo", sanoi hän. "Sulaa lorua kaikki tyyni. -Tuon kohta kahvia." - -Hän riisui päällystakkinsa, valmisti hiljaa laulaa hyräillen -- -vaikk'ei hän ollenkaan osannutkaan laulaa -- kahvin, ja tuli sitte -hänen luokseen päätykammariin. - -Kun hän sitte taaskin oli kumartuneena siinä hänen vierellään hänen -kuvainsa yllä, valtasi hänet taaskin tuo mukavan ihana juhlapäiväinen -tunnelma, ja hän ajatteli: 'Kai Jans on armas, ylpeä mies, sankari, ja -paras maailmassa; mutta hänen verensä on raskasta ja hänen kaivelevat -mietiskelynsä niin kuoleman vakavia. Minä luulen, että minä pelkäisin -ja kaipaisin vapahdusta, jos joutuisin asumaan ja olemaan hänen -kanssaan yhdessä. En voisi enää nauraa hilpeästi ja iloisesti; minä -ajattelisin aina: mitä herää nyt hänen päässään? Ja minä luulen, että -katselisin huolella ja pelolla lapsiamme, onko heissä paljon hänen -luontoaan... Mutta tämä tässä on armas ja vakava yht'aikaa, viisas ja -hilpeä samassa hengenvedossa; hän on kuin raikas tuulekas kevätpäivä ja -sopii minulle, vakavalle, jäykälle ihmislapselle.' - -Ja hän alkoi kinastella hänen kanssaan ja nauraa, ja he alkoivat -taaskin sinutella toisiaan, ja Heinke sanoi: "Ell'et käyttäydy -paremmin, ajetaan sinut täältäkin pois." - -Silloin sopivat he, että he aikaiseen seuraavana aamuna, ensimmäisenä -helluntaipäivänä, tekisivät kävelymatkan yhdessä. - -"Kello kymmeneltä pitää minun olla takaisin jo", sanoi Heinke, "ja -keittää aamiaista." - -"On yhdentekevää, kuinka kauas menemme, ja minne. Me jäämme, minne -meitä miellyttää, ja olemme kymmeneltä kotona jo taaskin." - -Kun hän innostuneena suunnitteluihinsa tapansa mukaan sovitti kätensä -hänen käsivartensa alle, ja laski kätensä hänen kädelleen, käänsi -Heinke, iloissaan hänen suloisesta ystävällisyydestään kätensä, niin -että hän voi ottaa sen oikein käteensä ja sanoi: "Olen iloinen, että -taas olet täällä, Pekka." - -Silloin tarttui Peter ripeästi häntä käteen ja pudisti sitä ja sanoi, -ikäänkuin heidän hyvän ystävyytensä vahvistukseksi: "On _liika_ hyvää -olla kanssasi." - -Silloin hämmentyivät Heinken silmät: "Sinä olet hyvä minulle", -sanoi hän ja otti käteensä erään kuvan. Mutta hän laski sen kohta -takaisin taas, ei katsahtanut ylöskään ja sanoi: "Nyt minulla on -koko ilta askaroimista taloudessa, ett'ei äidillä ole mitään vaivaa -huomenaamulla, kun minä olen poissa. Siksi pitää minun lähteä nyt." - -Sitte meni hän illalla, kun hän oli tehnyt ahkerasti työtä, levolle, -ja makasi hetken, ja johtui ajatuksissaan Kai Jansiin. 'Ei', ajatteli -hän, 'niin paljon kuin hänestä pidänkin, en tahtoisi sentään häntä -miehekseni. Hän on minulle liika vakava ja liika levoton, minä häntä -pelkään melkein.' Mutta kun hän sitte ajatteli, että tuo toinen ehkä -huomenna suutelisi häntä, ja että sitte olisi iäksi ohitse ja mennyttä -tuo vanha, suloinen ja salainen toivo, että hänestä joskus tulisi Kai -Jansin vaimo, heittäysi hän yht'äkkiä tulisesti sivulle päin ja ratkesi -katkeraan itkuun. "Minä pidän hänestä niin kamalan paljon; minä pidän -hänestä niin paljon." Siten oli hän hetken suuressa tuskassa ja itki ja -kaivautui ajatuksiinsa ja ajatteli tuota toista, että hän oli suloinen -hieno poika, ja että hän piti hänestä paljon, hyvin paljon, mutta -hän ei ollut vielä mikään oikea mies. Ja hän luuli, ett'ei hän voisi -koskaan olla onnellinen. - -Ennen aamunsarastusta oli hän jo ylhäällä, pukeutui nopeasti ja hätää, -ja kapusi hiljaa portaita ylös herättämään häntä. Mutta kun hän koputti -ovelle, aukaisi hän sen jo ja sanoi: "Odota hetkinen, Heinke! Tulen -kohta." Eikä välittänyt mitään siitä, että oli paitahihasillaan. -Silloin istui hän siksi aikaa pöydän reunalle ja katseli hiljaa nauraen -häntä, kun hän oli olevinan hirveästi hädissään, levottomasti juokseli -sinne ja tänne huoneessa, ja etsi yhtä ja toista, hän joka muulloin -aina oli niin tyven, ja näppärän rauhallinen. - -Sitte hiipivät he portaita alas, etteivät herättäisi äitiä. Ja sitte -ulos. - -Oli vielä ihan pimeätä ja valotonta; ilma oli ihan tyyni. Talot -linnahaudan vierellä seisoivat mykkinä ja uneliaan näköisinä rivissään; -niiden edessä seisoivat viherjöissä mantteleissaan, valkeat kynttilänsä -käsissään, korkeat kastanjat. Ne seisoivat niin juhlallisen äänettöminä -siinä ja laskivat nuo kaksi nuorta ihmistä ohitsensa. Nämä kulkivat -vaieten rinnakkain, päät hiukan kumartuneina maata kohden, mies -kevyesti ja tyyneesti, ikäänkuin kohden ihanaa päivää ja toimeliaaseen -iloisenvirkeään elämään, tyttö hieman viivähtelevämmin, niinkuin naiset -aina. Heidän takanaan heräsivät kastanjat eloon ensimmäisen aamutuulen -suutelemina. - -Kun he olivat jättäneet kaupungin taakseen, ja kulkivat ruusupensaikon -tummanharmaassa varjossa, joka reunusti tietä, tarttui nuorukainen -Heinkeä käteen ja heilutteli sitä edes- ja takaisin ja vihelteli. Mutta -pian alkoi tuo tuntua hänestä liika yksitoikkoiselta, hän pujotti -käsivartensa hänen käsivartensa alle ja kulki siten kuin nuorempi veli -siskonsa rinnalla. "Kuinka kauan olemme nyt jo tunteneet toisemme?" -kysyi hän. "Minusta on, kuin olisin tuntenut sinut jo seitsemän vuotta." - -"Kauemmin jo!" sanoi tyttö. - -"Tule, niin menemme tuota kapeaa niittypolkua. Onhan yhdentekevää, -minne me menemme." - -"Ihan yhdentekevää." - -He kulkivat siinä keskellä syvää hiljaisuutta ja itsekin sanattomina -tuota kapeaa tummaa polkua. Heidän edessään alkoi joku pieni lintu -hiljaa livertää, pari kolme arkaa viserrystä; sitte sekin vaikeni taas. - -"Kuule, Heinke", sanoi nuorukainen painostuneena, "sano jotakin." - -"Mitä pitää minun sanoa?" - -"Jotakin hyvää; olen sanonut sinulle niin paljon hyvää... kuule... -Heinke." - -"Sinä olet yhdeksän kertaa viisaampi kuin minä, Pekka. Niin olet usein -väittänyt. Jos siis tiedät jotakin, niin sano sinä." - -"Minä tahtoisin kyllä sanoa jotakin, mutta en tiedä, kuinka minä -alottaisin, enkä tiedä sitäkään, tahdotko sinä kuulla sitä." - -Sitte kävivät he taaskin vaieten rinnakkain, molempien mielessä -omituinen pelokas, levoton ja ahdistunut toivo. Aamutuuli puhalteli -heitä vastaan ylhäältä ylämaalta. - -Siinä oli kukkulalla, hiukan poikessa tieltä, aamuhämärän, ylävän -tasangon keskellä mahtava jätinhauta. - -"Katsos", sanoi nuorukainen, "tuolta ylhäältä, haudalta, voimme nähdä -yli koko maan itäänpäin. Mitä arvelet: menemmekö sinne odottamaan -auringon nousua? Katsohan, Volkmersdorffin yllä kajastaa jo aamurusko." - -"Minä tahtoisin mieluummin aina mennä näin eteenpäin", sanoi Heinke, -"aina vaan." - -"Ei", sanoi hän. "Tule; me menemme tuonne ja odotamme aurinkoa... -Tiedätkö mitä... Sinun pitää saada nähdä sen ihanuus aivan yht'äkkiä... -Oi, annahan... Minä sidon sinun silmäsi..." - -Hän ei tahtonut ja riisti nenäliinan hänen kädestään ja tuli -surulliseksi, koska hän ajatteli, että koko tämä ihana yhdessä olo -päättyisi vaan tyhjään kujeiluun. Mutta nuorukainen pelkäsi ainoastaan -hänen kirkkaita tyyniä silmiään. - -Hän pyysi sitä sentään niin vakavasti ja niin ystävällisen hartaasti, -että Heinke hämillään suostui. Nuorukainen sitoi hänen silmänsä ja -talutti häntä kädestä sitte. - -"Minun jalkani kastuvat", sanoi Heinke, "ruoho on niin pitkää ja -kosteata." - -"Oh", sanoi toinen hiljaa, "älä siitä nyt puhu." - -"Kummoinen ihmeellinen sinun äänesi on, Pekka." - -"Ei se olekkaan mitään vähäistä", sanoi hän. - -"Mikä ei ole vähäistä?" kysyi Heinke hiljaa. - -"Sinun pitäisi nähdä, mitä minä näen: Me olemme tulleet liika varhain -tänne; tämä niitty on vielä kokonaan yössä ja pimeässä." - -"No niin... nyt ovat jalkani läpimärät." - -"Oh, Heinke Boje", sanoi hän hiljaa, "älä nyt puhu jaloistasi! Katso -ennemmin, ett'et kylmää sieluasi." - -"Kuinka ihmeellinen sinun äänesi on, Pekka?" - -"Sinun pitäisi nähdä, mitä minä näen. Vasemmalla ja oikealla haudasta -seisoo suuria voimakkaita miehiä vanhantummissa, lyhyissä puvuissa, -jalat karkeissa turkkitollukkaissa." - -"Jatketaan rauhassa matkaa vaan", sanoi Heinke hiljaa nauraen, "minä en -pelkää mitään. Ne ovat varmaankin esi-isiäni. Minä polveudun vanhasta -täkäläisestä suvusta." - -"Tuossa lähenee meitä yksi", sanoi nuorukainen hiljaa. "Kaunis, nuori -mies. Minä luulen... kuule, Heinke... minä luulen, että se aikoo -suudella sinua... Heinke." - -Heinke pysähtyi ja sanoi raskaasti hengittäen: "Jos hän on nuori ja -kaunis, niin antaa hänen." - -Silloin tunsi hän jonkun käden hiuksillaan ja raikkaat huulet -huulillaan. - -"Meidän olisi pitänyt odottaa, kunnes olisi ollut kirkas päivä; tunnen -itseni syylliseksi, Heinke. Nyt on vieras mies suudellut sinua." - -He kulkivat vaieten edelleen. Kun he olivat nousseet kukkulalle, laski -nuorukainen kätensä hänen vyötäisilleen. "Nyt tulee taaskin niitä -joku", sanoi hän hiljaa. "Mitä pitää minun tehdä, Heinke? Pitääkö minun -lyödä hänet maahan, vai saako hän suudella sinua?" - -"Onko hän kaunis?" sanoi Heinke nauraen. - -"Hieman hentorakenteinen", sanoi toinen, "mutta voimakas." - -"Hieman ikäänkuin nuori poika vielä?" kysyi Heinke. - -"Oh, eihän, eihän. Täysi mies!" - -"Millaiset kasvot? Hiukan lapsekkaat?" - -"O, eihän, hienot ja miehekkäät." - -"No sitte saa hän suudella." - -Silloin tunsi hän taaskin hätäiset arat huulet huulillaan. - -"Tuntuiko hyvälle?" sanoi nuorukainen matalaan; hänen äänensä oli hyvin -ahdistunut. - -"Tuntuu niin vaikealle, Pekka", sanoi Heinke hiljaa ja suruisesti, -"että sallit vieraiden miesten suudella minua." - -Silloin sulki hän hänet syliinsä ja painoi päätään hänen olkapäätään -vastaan ja sanoi: "Heinke... Heinke!... minä pidän sinusta niin -äärettömästi." - -Silloin otti Heinke siteen silmiltään. Ja he irtausivat toisistaan ja -katselivat vaiten yli peltojen ja niittyjen kohti kaukaista kapeaa -metsän rantaa, jonka yllä lepäsi raskas sinisenharmaa pilviseinä. Ja -aurinko, jota ei vielä näkynyt, kohotteli käsiään ja levitteli aseitaan -pilvelle, pitkän säihkyvän miekan, ja keihään, joka oli kahdesti niin -pitkä. Yliluonnollisen juhlallisina lepäsivät ne rusottavat välkkyvät -aseet sinisenharmaan pilven yllä. Nyt kohosi se jo korkeammalle, -nyt kohosi jo näkyviin sen kultaisen kilven reuna. Mahtavana yleni -se metsän ylle. Valoa tulvi siitä, kullanpunaisena tulvahti se läpi -sinisten pilvien, vuolahti ylös taivaan laelle. Alhaalla lepäsi -hiljaisena ja avarana maa. He seisoivat ja katselivat. - -Sitte palasivat he vaieten hiljaiselle tielle takaisin ja jättivät -ylämaat ja tulivat tasaiselle viherjälle niitylle, joka välkkyili -aamuauringon valossa. - -Mietteihinsä vaipuneina, antaen silmäinsä vaeltaa milloin siellä, -milloin täällä, ei sentään kertaakaan tointoisensa silmissä, kulkivat -he edelleen, Heinke ihan vaiti, nuorukainen hiljaa hyräillen. Siten -saapuivat he, hyvän neljännestunnin kuluttua pienelle kohonteelle, joka -yleni matalalta viheriältä maalta. Tällä kohonteella oli vuosisatoja -sitte, kun tuo matala viheriä tasanko vielä oli ollut liejuinen -merenpoukama, seisonut ruhtinaallinen puulinnoitus uhaksi talonpojille. -Nämä olivat hurjassa taistelussa vallanneet sen ja polttaneet. Nyt ei -ollut koko linnoituksesta enää muuta jälellä, kuin viherjä heikosti -ylenevä kohonne nuorine tammineen. Viherjällä rinteellä, jossa pieni -syvänne maassa osoitti linnahautaa, kasvoi kevätkukkia. - -Silloin istuutuivat he siihen rinteelle auringon valoon kirjavalle -nurmikolle. - -Ja Heinke Boje pujotti kätensä toisen polvensa taakse ja katseli -liikkumatonna tyynin silmin ulos tuonne viherjälle tasangolle ja -lievästi kohoaville kukkuloille taampana, joilta he olivat tulleet ja -Hilligenlein tukevata tornia, joka kohosi suoraan niiden takana. Peter -Volquardsen taas poimi kukkia, niinpaljon kun hän istualtaan voi niitä -saada, ja heitti ne hänen syliinsä ja katsoi joka kerta kun hän heitti -uuden kukkasen, kysyvästi häntä silmiin. Mutta hän ei liikahtanut. -Siten kului joku hetki. - -Silloin arveli Heinke, että nyt oli vaiettu tarpeeksi, ja otti kuin -ajatuksissaan yhden kukkasista ja painoi sitä huuliaan vastaan ja -katseli ulos avaraa taivasta kohden ja sanoi: "Tulivatko huuleni -keltaisiksi?" - -"Aivan keltaisiksi", sanoi toinen. - -"Ei tee mitään", sanoi hän, ja heittäysi pitkäkseen ruohikolle ja sulki -silmänsä. - -Silloin rohkaisi Peter Volquardsen mielensä ja hiipi hänen luoksensa ja -suuteli häntä. - -Heinke ajatteli ensin: 'Näin jään minä kauaksi'. Mutta silloin löivät -rakkauden aallot hänen mielensä ylitse, ja hän aukaisi silmänsä ja -laski liikuttavalla liikkeellä molemmat kätensä hänen päänsä ympärille. - -Nyt katselivat he toisiaan totisin silmin. - -"Kuinka kaunis sinä olet", sanoi nuorukainen sydän järkytettynä. - -"Minä en saa kyllikseni katsotuksi sinua", sanoi tyttö. - -"Makaa ihan hiljaa, äläkä sano mitään". - -"Sinä rakas, rakas ihminen! Kuinka rakas sinä olet!" - -Siten olivat he kauan, ja ihmettelivät toisiaan, ja suutelivat -toisinaan varovasti ja melkein juhlallisesti toisiaan. - -Sitte nousivat he ylös, ja lähtivät käsikädessä kotimatkalle, suurimman -osan matkasta ihan vaiti, mutta nyt he katselivat toisiaan käydessään, -silmät kirkkaina ja vaieten; ja pitivät yhä toisiaan käsistä. - -Kun he taaskin olivat ahtaalla pensaskujanteella, sulki nuorukainen -taaskin hänet syliinsä ja suuteli häntä. Heinken kasvot olivat -kohonneet punaisiksi, ja hänen tummanharmaat silmänsä välkkyivät. "Sinä -olet sittekin mies", puheli hän onnellisesti hymyillen. "Älä suutu -minulle, olen sen aina tietänyt". "No, ja nyt hellitä minusta. Sinä -arvelet, että maailma kuuluu tänä aamuna sinulle yksin; mutta saattaa -niitä olla toisiakin matkalla kukkuloille". - -Silloin sopivat he matkaa jatkaessa, että he pitäisivät tämän kaiken -salassa syksyyn asti, jotta he saisivat asua yhdessä niinkuin ennenkin. -Ainoastaan äidille ja Volquardsenin vanhemmille puhuisivat he -suurimmassa salaisuudessa siitä. - -Kun he tulivat kotiin, seurasi Heinke häntä portaille asti. Kun Peter -siellä ojensi hänelle kätensä -- hän oli jo astunut ensimmäiselle -portaalle -- kysyi Heinke häneltä, äänessään ja koko olennossaan raskas -vakavuus: "Pidätkö sinä minusta nyt?" - -Hän ei sanonut muuta kuin "Oi... sinä!"... mutta katseli häneen niin -tulisella ja uskollisella rakkaudella, että Heinke väistyi taaksepäin -ikäänkuin olisi hänen ylleen vuodatettu onnen ja siunauksen tulva. -Heidän oli niin vaikeata erottaa käsiään toisistaan. - -Sitte meni hän kyökkiin ja valmisti päivällisen ja ajatteli -työskennellessään: 'Kun nyt vaan saisin sanotuksi sen!' ja toivoi, että -äiti pian tulisi, kun kyökissä oli niin ihanasti hämärää. Mutta hän ei -tullut. 'No', ajatteli hän, 'hän siellä ylhäällä istuu samassa pulassa. -Hän kirjoittaa vanhemmilleen'. - -Silloin täytyi hänen sentään viimein mennä sisään kattamaan pöytää. - -Äiti istui ja kutoi talvisukkia Hettille eikä katsahtanut ylös. Kun hän -nyt edes kysyisi, miten oli ollut kävelymatkalla... - -Silloin alkoi hän katata pöytää suuremmalla hälyllä. - -Nyt katsahti äiti ylös. "Mitä nyt lapseni? Sinähän katraat kolmelle? -Kuka nyt on tullut? - -"Niin..." sanot Heinke, "hän rukoili ja kerjäsi sitä niin: hän tahtoo -tänään mielellään syödä kanssamme". - -"Vai siten. No onko sinulla mitään tarjottavaa?" - -"Ei hän sitä huomaakkaan... hän... hän aikoo aina syödä kanssani". - -"Lapseni..." - -"Niin, äiti, me... hän on sanonut sen minulle... Mitä sinä itket, äiti?" - -"Oi, lapsi... anna minun itkeä... en tiedä." - -"Mutta me varromme vielä ennenkuin pidämme häitämme. Ainakin kaksi -vuotta... Se on minustakin hyvin." - -"Tietävätkö hänen vanhempansa sitte siitä jo." - -"He eivät tiedä, mutta he aavistavat. Heillä ei ole mitään sitä -vastaan." - -"Mutta käykö päinsä, että hän jää meille nyt vielä?" - -"Ainakin syksyyn... Ja sitä pyydän äiti, ett'ei kukaan saa tietää tästä -mitään, ei edes Anna, ja ett'ei sinulla ole mitään sitä vastaan, että -menen hänen luokseen niinkuin ennenkin, joka päivä puoleksi tunniksi. -Me olemme molemmat järkeviä ihmisiä, ja tiedämme itse, mitä saamme -tehdä, ja mitä olla tekemättä. Muuten en kestä sitä..." - -Ja niinpä vei hän hänelle kahvit niinkuin ennenkin. - -Mutta se oli sentään nyt toista. Aivan toista. - -Kahvi unohtui juomatta ja kuvat katsomatta. Heillä oli kummallakin -tointoisessaan kaunein kuva katsottavana. Peter istui kirjoituspöytänsä -ääressä ja kumartui häntä kohden, joka polvistui hänen edessään, ja -silitteli hänen hiuksiaan ja suuteli häntä, ja sanoi uudelleen ja -uudelleen, kuinka hän piti hänestä, ja kuinka rakas hän oli hänelle; ja -tyttö katseli tarkkaavasti kirkkaine silmineen ylös häneen ja kuunteli. -Sitte veti hän hänet ylös luokseen ja hän istui hänen sylissään. Ja kun -hän istui siten, ei hän estänyt häntä kun hän katseli ja iloitsi hänen -nuorista jäsenistään. Ei hän estänyt. Hän ainoastaan rukoili hiljaa: -"Ole järkevä". - -Silloin iloitsi nuorukainen, että hän oli saanut itselleen niin kauniin -ja niin aistillisenkin naisen, ja kiusotteli häntä: "Sinun sisaresi -ja sinä,... te olette totta tosiaankin suurekasta ylpeätä väkeä. Ei -kenkään tohtinut käydä teihin käsiksi. Kun tuo ankara mahtava Lau kosi -siskoasi, hykähteli hän joka jäsenessään... se on totta... sen on hän -itse kertonut minulle! Mutta minä... minä... o... leikkien vaan!! Ja -minä olen poika... 'Pekka, olet poika vaan!'" - -Silloin painautui Heinke lähemmälle häntä: "Et ole mikään poika; olet -minun rakas mieheni". - -Hän ei välittänyt tänä kesänä mistään. - -Tjark Dusenschönin onni kiekkui korkeimmillaan. Hän osti maapalstan -tehdassuojuksensa vieressä, ja teetti pohjapiirustukset ja -kustannusarvion suurta upeata tehdasrakennusta varten. Anna valitti -Heinkelle, että Pe Ontjes yhä enemmän joutui Tjark Dusenschönin -pauloihin. Dusenschön väitti, että satamavirran mutaukseen -ryhdyttäisiin ainakin kolmen vuoden kuluttua; hän tiesi sen varmalta -taholta. Anna katseli hiljaa, ja melkein suruunsa uupuneena eteensä. -"Pe Ontjes antaa puhua itsensä silmät korvat täyteen", sanoi hän, "ja -se on niin pahaa meidän ja meidän lapsemme tulevaisuudelle; pahinta on -se minulle". - -"Mitä sillä tarkoitat?" - -Silloin katseli Anna Boje suurin tuijottavin silmin eteensä: "Koska en -sitte enää voi kunnioittaa häntä". - -Kai Jans kirjoitti Berlinistä, että hän tosin oli alkanut jo kirjoittaa -kirjaansa. Mutta se moninainen hätä, jota hän joka päivä sai nähdä -ympärillään, pidätti ja esti häntä ilolla ja vapaasti katsomasta -avaralle ympärilleen ja antautumasta ajatteluunsa. Hänestä ei tulisi -ikinä mitään; hän ei tiedä, mikä olisi hänenkin loppunsa oleva, ja -mihinkä kaikki päättyisi. Toisinaan tunsi hän halua lähteä ystävänsä -kanssa eräälle tutkimusmatkalle, jonka tämä aikoi tehdä Eteläafrikaan. -Ehkä voisi hänestä siellä, tuossa avarassa, aurinkoisessa ja vieraassa -maassa, ja tuolla vuosia kestävällä vaivalloisella matkalla, tulla -kypsä ja tyyni mies. - -Hän vei kirjeen ylös päätyhuoneeseen ja näytti sen hänelle, niinkuin -hän oli näyttänyt kaikki muutkin kirjeensä. "Tuo rakas, rakas -ihmisparka", sanoi hän, ja hänen silmänsä tulvahtivat yht'äkkiä -kyyneliin. "Hän on aina ollut niin hyvä minulle, lapsuudestani asti; -olen niin suuressa kiitollisuuden velassa hänelle. Oi, että hänellä ei -ole mitään iloa elämästään, ja ett'en minä ollenkaan voi häntä auttaa". - -"Oletko sinä kirjoittanut hänelle, että olet kihloissa?" - -Hän pudisti päätään. "En... kerron sen mieluummin itse hänelle... -En tiedä, millä tapaa hän ottaisi sen. Aiemmin... oi, minä luulen, -lapsuudestani asti, olen minä usein salaa ajatellut, että minusta -joskus tulee hänen vaimonsa... Oi, häntä rakasta hyvää ihmistä! Kun hän -voisi löytää rakkauden, se ehkä voisi auttaa hänet! Mutta mikä hieno, -viisas, ihana ja voimakas ihminen pitää sen ihmisen olla!" - -"No... älä ole suruissasi... se kyllä vielä kaikki kääntynee hyväksi... -tule Heinke Boje... ole rakas". - -Heinäkuussa sairastui Annan lapsi hiukan ja äiti Boje oli jonkun -illan siellä ja istui lapsen luona. Silloin söivät he molemmat salaa -illallisensa ylhäällä päätyhuoneessa. He istuivat erään nelikulmaisen -pöydän ääressä toisiaan vastapäätä ja Peter sanoi: "Minun vaimoni", ja -tekeytyi ikäänkuin istuisi pöydän kummallakin tyhjällä sivulla lapsi. -Heinke torui häntä ja nauroi, ja istui sitte taaskin hänen sylissään, -eikä estänyt häntä. - -Eräänä semmoisena iltana tapahtui se, että hän laski valloilleen hänen -hiuksensa ja katseli niitä kauan suloisessa ihastuksessa. Sitte tarttui -hän lujasti häntä kumpaankin käsivarteen, ja hänen silmänsä olivat -kuumat ja vakavantotiset, kun hän pusertuneella äänellä sanoi: "Ei ole -hyvä meille kahdelle, Heinke... että meidän vielä vuosia täytyy odottaa -häitämme". - -Heinke katsahti häneen tummenevin silmin: "Minä luulen myöskin, -Peter... ett'ei se ole hyvä". - -"Jos sinä tahdot olla kovin säästäväinen, ja tahdot elää ihan -yksinkertaisesti ja hiljaisen vaatimattomasti kanssani, niin voisimme -ehkä viettää häämme keväällä". - -Heinke leikki hänen kellonvitjoillaan ja loi katseensa alas. "Kauhean -mielelläni tahtoisin minä... Katsohan... näes!... minä olen tarpeeksi -vanha. Minä olen kahdenkymmenen kahden... _Sinussa_ on syy kaikkeen, -Pekka. Olin niin tyyni, viisas tyttö". - -Silloin sopivat he, että he alkukeväästä viettäisivät häitään. - -Silloin tulivat he taaskin hiukan rauhallisemmiksi, puhuivat paljon -pienistä valmistuksistaan, ja kuinka he asettuisivat asumaan; ja -sopivat siitäkin, mikä olisi molempain ensimmäisten lasten nimi. - -Niinpä kypsyi Heinke Bojesta näinä kolmena kesäkuukautena nainen, ja -hän unohti Kai Jansin. - - - - -KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU. - - -Näihin aikoihin tuli Pe Ontjes eräänä päivänä vaimonsa puheille, joka -otti lapsensa, joka jo oli tullut terveeksi taaskin, kehdosta syliinsä, -ja sanoi hänelle: "Kuule Anna, minä luulen, että minun täytyy ottaa -osaa Dusenschönin uutisrakennukseen. Se on erinomaisen kannattava -yritys". - -Anna katsoi ylös lapsestaan ja katsahti säikähtyneenä häneen: "Pe -Ontjes", sanoi hän, "älä tee sitä! Suostun kaikkeen, mihinkä omasta -alotteestasi ryhdyt, vaikka se sitte näyttäisi kuinkakin uhkarohkealta, -mutta tuon ihmisen kanssa älä ryhdy asioihin". - -"Mutta meidän asiamme riippuvat toisistaan!" sanoi Pe Ontjes, jo -äkeänä hänen sitkeästä vastarinnastaan. "Ostajamme ovat samat: ensin -tulevat ne minun luokseni, sitte hänen. Jos varttuu ja vaurastuu hänen -liikkeensä, varttuu ja vaurastuu minunkin liikkeeni". - -Anna pudisti itsepintaisesti ja taipumattomasti päätään: "Jos sen teet, -niin olemme mennyttä väkeä". - -"Mennyttä?" sanoi Pe Ontjes, "mitä sinä sillä tarkoitat? -Toimeentulommeko?" - -"Niin", sanoi Anna, "ja..." - -"No... ja?" sanoi Pe Ontjes. - -Hän sulki huulensa tiukkaan yhteen ja hänen silmänsä tummenivat -synkeistä ajatuksista: "Luottamukseni sinuunkin on mennyttä. Dusenschön -on huono ihminen." - -"Sinä olet ainoa ihminen koko Hilligenleissä, joka sanot siten." - -"Se ei ole totta. Vanha Thoms Jans ei usko häneen, eikä maalari -Straten, eikä puuseppä Claussen. Ja on muitakin semmoisia järkeviä -ihmisiä. Ja vaikka olisinkin ainoa, niin _olenkin_ ainoa sitte. Minä... -minä en juosta lönkötä toisten jälissä." - -"Teillä Bojeilla on kaikilla eräs sydänvika." sanoi Pe Ontjens. "Te -sairastatte sydämen kylmyyttä." - -Anna löi kätensä yhteen ja sanoi suuressa tuskassa: "Pe Ontjes! Minäkö -kylmä! Vieraille ihmisille, niin! Mutta sinulle ja lapselleni? Minäkö -kylmä!" Ja hän otti lapsen syliinsä, ja suuteli tulisesti uudelleen ja -uudelleen sen rintaa ja itki. - -Silloin palasi Pe Ontjes kirjoitushuoneeseensa. - -Hetken perästä tuli Anna sisään ja sanoi hillityllä äänellä: -"Pe Ontjes, sinä olet leijona; etkä saa sinä mennä ketun kanssa -saaliinjaolle. Se on vanha sanantapa." - -Mutta Pe Ontjes oli nyt kokonaan vastahakoinen. "Mitä uskaltamista -siinä on? Hän ja minä voimme milloin tahansa taas erota toisistamme." - -Nyt leimahti viha Annassa taaskin: "En tahdo, että sinä kulet -Dusenschönin talutusnuorassa, ja siihen sinä joudut. Kulet jo siinä." - -Pe Ontjes naurahti pilkallisesti. - -"Jos minulla on noin suurekas mies, niin tahdon minä, että hän on -voimakas ja itsenäinen, muuten häpeän minä. Olen kauan jo hävennyt ja -minä en _tahdo_ hävetä." Hän polki jalkaa lattiaan ja itki. "Minä en -_tahdo_ hävetä. Minä en voi elää, jos minun täytyy hävetä." - -"No mene sitte", virkkoi Pe Ontjes kuivakiskoisesti, "ja häpeä." - -Silloin kalpeni Anna koko kasvoiltaan ja sanoi; "Oh! Tuoko nyt -on Hilligenleitä!" ja kääntyi poispäin. Kynnyksellä kääntyi hän -vielä taakseen ja sanoi melkein peloittavalla, rajulla itsensä -hillitsemisellä: "Sinä päivänä, jona sinä antaudut yksiin asioihin -Tjark Dusenschönin kanssa, lähden minä lapsineni äitini luokse, ja -istuudun kutomakoneen ääreen. Minä rakastan sinua, niin että olen -ikäänkuin aisteiltani, siksi tahdon että pidät kunniassa minua." - -Sen sanottuaan lähti hän. - -Kului kolme kolkkoa viikkoa. - -He eivät puhuneet sanaakaan keskenään. Anna hommaili makuukammarissa ja -istui tuntikausia vuoteensa reunalla lapsikehdon ääressä ja kaivautui -tuskaansa. Hänen miehensä vietti päivänsä kirjoitushuoneessaan ja -varastohuoneessa, ja makasi yöt kapeassa vuoteessa ylhäällä pienessä -vinttikamarissa, eikä saanut levottomalta omaltatunnoltaan unta -silmiinsä; hän mietti sitä, että Anna arvostelussaan Dusenschönistä -sittenkin voi olla oikeassa, mutta että hän ei enää voisi peräytyä -hänen edessään, koska hän sillä tapaa voisi menettää arvonsa hänen -silmissään. Toisinaan voihki hän tuskissa, että hän sittenkin ehkä -oli joutunut niin vaikeasti harhaan, toisinaan kaipasi hän tulisesti -vaimonsa läheisyyttä. "Armahtakoon", ajatteli hän, "kuinka ihana hän -oli, kun hän lausui viimeiset sanansa; ja kuinka liikuttava, kun hän -ratkesi itkemään." Siten kidutti hän itseään ja ajatteli: "Mitä pitää -minun tehdä! Jos ajattelen yhtäänne, ja jos ajattelen toisaanne, -kaikki yhtä mahdotonta." Ja hän muuttui katkeraksi ja äreäksi ja -epäluuloiseksi kaikille ihmisille, ja hänen voimakas rauhallinen -sielunsa kitui alakuloisena ja sairaana kuin pimeän luolan pohjalla. - -Vähän toista viikkoa jälkeenpäin matkusti Tjark Dusenschön Berliiniin -ja otti pormestarin ja tukevan neuvosmies Suhlsenin mukaansa, -näyttääkseen heille kattopahvitehdastaan. Muutaman päivän perästä -palasivat pormestari ja Suhisen takaisin kasvot punakkoina viinistä -ja kertoivat klubilla suurista tehdasrakennuksista ja mahtavasta -liikkeestä, jonka he olivat saaneet nähdä. Tjark Dusenschön oli -jäänyt vielä muutamaksi päiväksi Berliniin, jossa par'aikaa oli eräs -elintarpeiden näyttely; ja oli siellä kutsunut kokonaisen komppanian -sotaväkeä nauttimaan hänen tehtaansa tuotteista: kinkkuja ja -hernemakkaraa. - -Perjantaina ilmoitti Heine Wulk lehdessään: "Kunnioitettava -kansalaisemme ja kaupunkimme asukas Herra Dusenchön on erään -sähkösanoman mukaan, jonka vastikään olemme saaneet, saanut -tunnustuksena erinomaisista tehdastuotteistaan laakeriseppeleen. -Tämän menestyksen jälkeen on herra Dusenschön varmasti ryhtyvä -suunnittelemaansa suureen täkäläisen liikkeensä laajennukseen; ja -kaupunki varmaankaan ei ole vitkasteleva oijentaa hänelle avustavaa -kättään. Voinemme muuten juorua, että herra Dusenschön lauantaina -iltajunalla palaa takaisin Hilligenleihin." - -Lauantaina tulikin Tjark Dusenschön. Pormestari, neuvosmies Suhlsen ja -muutamat klubbin jäsenistä olivat asemalla vastassa. Heine Wulk ja Jan -Friech Buhmann seisoivat autuutta ja onnea säteillen hieman syrjempänä, -ja katselivat Tjark Dusenschöniä, joka todella kantoi laakeriseppelettä -käsivarrellaan. Asemahuoneen ulkopuolella, kun hän tuli portaita alas, -oli häntä vastassa käsityöläisten lauluseura, jonka ravintoloitsija -Birnbaum oli koonnut paikalle ja joka lauloi laulun: "Kennst du -das Land?" Tämä laulu ja "Heil dir im Siegerkranz", olivat ainoat, -joissa oli puhetta laakeriseppeleistä; he olivat valinneet edellisen. -Joku satakunta väkeä, joka oli kerääntynyt puitten varjoon, kohotti -heikon eläköön. Hilligenleiläiset olivat vielä hieman tottumattomia -tuommoisissa julkisissa suosionosoituksissa. Tjark Dusenschön asteli -vakava huolekas ilme kasvoillaan väkijoukon keskitse, ja ihmiset -sanoivat: "Niin, hänellä on miettimistä... nyt... ei se ole mikään -vähäinen asia!" - -Katkeroitunut mieliala, jossa Pe Ontjes oli, valitsi nyt uhrikseen -Tjark Dusenschöninkin. Hän piti laakeriseppelettä joka tapauksessakin, -mutta varsinkin makkaratehtailijalle annettuna, hyvin hullunkurisena. - -Sunnuntai-aamuna seisoi hän tässä mielialassa ovensa edessä, -kun sattumalta vanha Suhlsen meni siitä ohitse, ja jäi muhkeana -seisomaan siihen, ja rupesi suurin rehentelevin sanoin puhumaan -Tjark Dusenschönin matkasta. Silloin kysyi Pe Ontjes, ainoastaan -keskeyttääkseen hänen sanatulvaansa: "Mitä tarkoittaa se, kun Heine -Wulk kirjoittaa: 'että kaupunki varmaankaan ei ole vitkasteleva -oijentaa hänelle avustavaa kättään?'" - -Silloin astui tuo vanha pölkkypäinen tyhjäntoimittaja ja kehastelija -lähemmäksi häntä ja sanoi, että asia oli tämmöinen: - -"Herra Dusenschönillä oli kyllä omaisuutta itsellään riittävästi, jotta -hän voisi rakentaa uudisrakennuksen ja koneetkin; mutta tämä omaisuus -ei toistaiseksi ollut käyttövapaana. Nyt aikoi maistraatti ehdoittaa, -että kaupungin säästöpankki myöntäisi tehtaalle kahdensadantuhannen -markan lainan, jonka vastineeksi pankki saisi vastaavan määrän -osakkeita kattopahvitehtaassa. Mehän, pormestari ja minä, olemme -tarkalleen tarkastaneet tehtaan, ja tunnemme sen liikkeen. Se on komea -kaksikerroksinen rakennus, jolla on mahtava savupiippu ja kuuluu siihen -kolme työväenasuntorakennusta; kaikki ovat parhaassa kunnossa, ja työ -täydessä käynnissä. Osakkeiden arvo ei tosin ole merkitty pörssissä, -mutta niiden arvon takaa sentään koko tehtaan erinomainen tila, ja -sen lisäksi vakuutti meille sitä eräs arvossapidetty berliniläinen -liikemies; ja muutenhan: herra Dusenschönin persoonallisuus, hänen -toimintakykynsä ja neronsa takaavat vaikka minkä summan". - -Tämän viimeisen lauseen oli pormestari keksinyt, jo kolmen kuukauden -ajat oli se singahdellut klubbissa, ja oli sitä soitettu jokaisen oudon -korvaan. - -Mutta Pe Ontjesiin, pimeän luolansa pohjalla, ei lauseen loistokkuus -tehonnut: "Mutta se on vasten säästöpankin sääntöjä", sanoi hän. - -"Niin, jos kirjaimia noudattaa!" sanoi Suhlsen. "Mutta edellyttäkäähän -herra Lau, että kieltäisimme. Mitä tapahtuisi silloin? Te tiedätte, -että herra Dusenschönin takana seisoo hallitus; ja on tunnettua, että -eräs naapurikaupunki on tehnyt edullisen tarjouksen hänelle". - -Ukko lähti, ja Pe Ontjes astui konttooriinsa, istuutui nojaamaan -kirjoituspöytänsä reunaa vastaan ja vaipui ajatuksiin. "Eilen -laakeriseppele, ja tänään kaksisataatuhatta markkaa..." Hänelle tuli -niin outo tunne, aivan kuin kuulisi hän, keskellä vierasta maata, -yht'äkkiä vanhan tutun äänen ja tuntisi sen. - -Ja kun hän kuunteli sitä ääntä... hän ei tietänyt, kuinka hän johtui -siihen... kävi hän koulua Tjark Dusenschönin kanssa... puukengät -kalahtelivat ja sieni rihvelitaulussa heilahteli edestakaisin, ja -koulun ovi avautui ja he seisoivat riveissä, ja Tjark Dusenschön -oli viimeinen ensimmäisellä penkillä ja Mars Wiebers sanoi... mitä -hän sanoikaan?... "Tjark Dusenschönin silmät ovat hyvät ja samoin -hänen sanansa; mutta kaikki hänen tekonsa hämmästyttävät aina, ja, -mikä pahempi, hämmästyttävät epämieluisasti". Ja sitte istuivat -he puolipimeässä pajassa ja Jan Friech lateli täydellä suulla -viisauksiaan; ja Scheinhold seisoi palkeitten ääressä, ja odotti -tilaisuutta lykätäkseen hänkin sekaan jonkun lyhyen sanan, ja Kai Jans -istui silmät suurina ja kädet polvien välissä, ja Tjark Dusenschön... -Tjark Dusenschönin silmät ja sanat olivat paljaita laakeriseppeleitä... -ei mitään muuta kuin laakeriseppeleitä... ja sitte... sitte: "Voisitte -antaa minulle muutaman groschenin; isoäidillä ja minulla ei ole -tänä iltana mitään syötävää", ja sitte joku odottamaton hämmästys, -epämieluinen hämmästys: Tjark Dusenschön ilmestyy uudessa sinisessä -kaulahuivissa tai vanhassa punaisessa kimnasistilakissa, tai jotain -semmoista. Niin... semmoinen oli hän silloin. Aina semmoinen... - -Kun Pe Ontjes yhä istui siten, aivan kyyristyneenä syviin ajatuksiinsa, -ja yhä oli koko mielellään lapsuuden ajoissa, aukeni ovi ja Tjark -Dusenschön seisoi hänen edessään. - -Silloin katsahti Pe Ontjes ylös, aivan samoissa ajatuksissa, ja aivan -samoilla silmillä, kuin hän ennen poikana oli sanonut: "Kuule, lurjus, -mitä olet tehnyt rahoilla?..." - -Tjark Dusenschön näki tuon katseen, ja tiesi, kuinka olivat asiat, ja -hänen silmänsä kävivät epävarmoiksi. "No... kuinka ovat asiat?" - -"Meidän yhteisliikkeestämme ei synny mitään!" sanoi Pe Ontjes, ja laski -kämmenensä painolla pöytään. - -Silloin puhui Dusenschön yhtä ja toista yhdentekevää ja lähti pois. - -Goodefroon entinen suurekas perämies Lau istahti raskaasti tuolilleen -ja alkoi taaskin miettiä. Hävinnyt ja haihtunut oli nyt mielestään -lapsuuden aika. Hän istui ja kuunteli. Tuntui hänestä, ikäänkuin -täytyisi nyt alkaa kuulua jotain muuta, kirkas lempeä nais-ääni. - -Mutta sitä ei kuulunut. - -Asuntohuoneen ovi aukaistiin ja hänen vaimonsa meni pehmyttä -voimakasta käyntiään poikki välikön ja hyräili itsekseen. Pe Ontjes -nyykäytti päätään: "Ahaa... hän on huomannut, että Tjark Dusenschön on -kierautettu takaisin, ja hyräilee jo voitonlauluaan, ja kuvittelee jo, -että hän on paljoa viisaampi, kuin miehensä, ja paljoa toimekkaampi -ja Jumala ties', mitä kaikkea. Ja pitää olla jotakin enemmän kuin -Anna Boje, muuten ei voi elää hänen rinnallaan!" Ja kun hän ajatteli -sitä, ja näki hänet koko ihmeellisessä ihanuudessaan sielunsa edessä, -huumahti hänessä hereille niin kova rakkaus, että hän voihkasi. - -Hän hypähti ylös, ja alkoi syvästi mietiskellä, oliko hän sitte todella -mikään todellinen mies, mies, joka kokonaan seisoo omalla pohjallaan, -kokonaan: oman itsenäisen harkinnan ja punnitsemisen, oman itsenäisen -teon mies. Ja hän alkoi raskaassa syvässä mietiskelyssä irroittaa -itseään Hilligenleistä, ja kaikesta, mitä siinä oli, pormestarista ja -klubista, ja koko porvaristosta, ja seisoi ihan yksin vallilla, ja näki -edessään tuon vanhan kaupungin, ja sen kuninkaan Tjark Dusenschönin, -ja sen päämiehinä ja johtajina nuo kaikki uneliaat tai turhamieliset -ihmiset, ja hän tunsi ensikertaa ikäänkuin rakkautta sitä kohtaan ja -huolta sen puolesta. "Hilligenlei", sanoi hän verkkaan ja hiljaa... -"Jos Tjark Dusenschön nyt on huijari ja häväisee Hilligenlein koko -maakunnan edessä... tahdon katsoa, miten on Tjark Dusenschönin asioiden -laita... Vielä tänäpäivänä tahdon ottaa siitä selvän... Ja sitte... -kun sen tiedän... sitte... pitää vaimoni rukoilla polvillaan, rukoilla -hymyillen ja suudellen minulta anteeksi". - -Kun hän vielä kamppaili itseään selvyyteen tässä uudessa valossa, joka -heräsi hänessä ja hänen ympärilleen, meni vanha Thoms Jans harmaassa -työpuvussaan, jossa oli mutapilkkuja, ja olallaan lapio ja kädessään -lakkinen kahvikannu, hänen ikkunansa ohitse, ja katsahti ylös häneen -syvällä piilevistä silmistään. Pe Ontjes aukaisi oven ja ukko kertoi, -että hän oli saanut Kailta kirjeen, joka ei ollenkaan miellyttänyt -häntä. "Ja nyt olen tuuminut asiaa... saanenhan jostain kaapituksi -rahaa senverran kokoon... uskaltaisin itseni Berliniin! Hän on aina -kutsunut minua sinne. Sanohan sinä nyt, tiedätkö keinoja, millä -pääsisin sinne?" - -"Ne saat pian tietää", sanoi Pe Ontjes. "Kello on kuusi nyt. Täsmälleen -kello kahdeksalta olet sinä pyhäpäiväpuvussasi, sinisessä lakissasi -ja lyhyine piippuinesi asemalla. Minä toimitan sinut perille... Jos -ihmiset kysyvät, niin sano, että matkustan ainoastaan Hampuriin -kanssasi". - -"Oletko nyt ihan järjissäsi?" tuumi ukko suorastaan loukkaantuneena. -"Luuletko sinä, että minä kahdessa tunnissa voin päättää itseäni -semmoiseen ja vielä lisäksi tulla valmiiksi? Ennen puolipäivää huomenna -ei ole ajateltavissakaan". - -"Sinä seisot kello kahdeksalta täsmälleen asemalla! Ja nyt laita itsesi -tiehesi." - -Ukko lähti komppuroimaan pois, ja pudisti mennessään tuontuostakin -päätään. Hiukan pitemmällä heittäysi hän pieneen juoksuun. - -Pe Ontjes meni varastomakasiiniinsa ja järjesteli yhtä ja toista -konttoorissaan; sitte, kun läheni lähtö-aika, meni hän yliskammariin, -pukeutui merimiespukuunsa, ja astui asuntohuoneeseen. - -Siellä istuivat Anna ja Heinke, ja lapsi seisoi heidän jaloissaan. Anna -katsahti pikaan ja uteliaasti ylös häneen, odottavin silmin. Mutta Pe -Ontjes tekeytyi ikäänkuin ei hän huomaisikaan sitä. "Minä matkustan -tänä iltana Berliniin", sanoi hän. - -"Oh!" sanoi Heinke ja hypähti ylös. "Berliniin? Mene sitte kohtaamaan -Kaitakin! Hän on kirjoittanut minulle niin alakuloisen kirjeen. Hätä ja -puute, jota hän siellä saa nähdä ympärillään syö ja kalvaa vielä hänen -sydämensä". - -"Mitä teet sinä Berlinissä?" kysyi Anna. "Onko se Tjark Dusenschönin -vuoksi?" - -"Sanokaa, että olen matkustanut ainoastaan Hampuriin... Hoitakaa nyt -hyvin kotoa". Ja lähti ulos. - -Silloin hypähti Anna ylös ja meni hänen jälissään juuri kun hän oli -sulkemassa ulko-ovea takanaan, ja astui ihan häntä lähelle ja katsoi -pyytävästi häneen. "Eikö sinulla ole sanaakaan sanottavaa minulle?" - -"Ei ole", sanoi hän, ja katsoi ylpeästi ja kylmästi häneen, "ei -ainoatakaan". - -Silloin väistyi Anna takaisin, ja astui sanaa sanomatta sisään -huoneeseensa. - - * * * * * - -Seuraavan päivän puolipäivän tienoissa saapuivat kaksi matkamiestämme -onnellisesti perille Berliniin. Ukko, vuosien kyyristämä, kykötti -sinisen pyhäpäivä lakkinsa alla, joka oli upotettu syvälle hänen -päähänsä, kohta sen alla välähtelivät hänen silmänsä. Hän kiitti ensin -konduktööriä, että hän oli onnellisesti toimittanut hänet perille, ja -lähti sitte ravaamaan lyhyttä jäykkää puolijuoksua Pe Ontjesin jälissä, -poltellen hirveästi. - -Kun he hetken olivat tuumineet asiaa eräässä ravintolassa, lähtivät -he yhdessä Fredrikinkadulle. Sieltä aikoi Pe Ontjes lähettää ukon -Kain luokse Kaivokadulle; mutta tämä loi vähän pelokkaan syrjäkatseen -noihin lukemattomiin ihmisiin ja ajoneuvoihin ympärillä ja noihin -taivaankorkuisiin rakennuksiin, ja sanoi: "Enpä uskallakaan itseäni -tuohon leikkiin; jään sinun luoksesi". - -Silloin menivät he yhdessä Fredrikinkatua alas, pitkä ja suuri Pe -Ontjes edellä, jälissä pieni ukko, joka tuontuostakin heittäysi -ravaamaan pientä puol'juoksua, toisinaan taas pysähtyi rientääkseen -sitte sitä kiivaammin. "Tuota noin", sanoi hän, "on täällä hieman -vilkkaampaa kuin muinen majakkalaivalla Hilligenleilahden suussa. -Mutta vaimollani näkyy olleen vallan väärät käsitykset Berlinistä; -hän arveli, että täällä kaikki olisivat silkissä ja sametissa, mutta -näen täällä housuja ja saappaita semmoisia, niin, suoraan sanoen: niin -ryysyisenä ei kulje ainoakaan ihminen Hilligenleissä." - -Potsdamerasemalla löysivät he todella junan, joka vei heidät -ihmismerestä ja korkeiden rakennusten keskeltä ulos vapaalle, vaikka -laihakasvuiselle lakeudelle, ja lyhyen hetken jälkeen laski heidät -erään pienen hietikkökylän läheisyyteen. He menivät asemapäällikön luo -ja kysyivät kattopahvitehdasta. - -"Kattopahvitehdas?" toisti tämä. "En tiedä. En ole vielä ollut pitkää -aikaa täällä". Ja hän kutsui paikalle erään ratavahdin. - -"Oh!...", sanoi tämä... "Niinhän!... Tuolla... metsän takana", ja -lisäsi vielä jotain; mutta he eivät ymmärtäneet häntä, koska hän oli -itäpreussilainen. - -He alkoivat siis käydä tallustella eteenpäin, upoten joka askeleella -syvälle vaaleaan hiekkaan. Pe Ontjes, joka asteli edellä, kurotti -kaulaansa keksiäkseen savupiipun ja pitkän kaksikerroksisen -ikkunajonon. Hän asteli lujaan ja päättävästi. Ukko asteli tupakoiden -jälissä, ihan hyvillään ja kotonaan, silmät vilkkuen joka taholle. - -He saapuivat mäelle, mutta eivät tavanneet muuta kuin nuorta -kuivavesaista mänty- ja kuusimetsää. - -"Minun pitää hiukan istahtaa", sanoi ukko ja istuutui verkkaan ja -mukavasti eräänlaatuiselle vallille, joka kulki tien vartta, nouti -esiin tulitikkuja ja alkoi taaskin sytytellä piippuaan. - -Pe Ontjes nousi vallille, kurotti kaulaansa ja nuusti ja vainusi kuin -metsästyskoira. - -"Näetkö mitään?" kysyi ukko sävyisästi. - -"Älä vaan sytytä vallia!" sanoi Pe Ontjes äreästi. - -Ukko istui ja poltteli ja tuprutteli savua kuin leipurin piipusta. Ja -kysyi hetken perästä taaskin: "Näetkö mitään?" - -Samassa liikahtaa Pe Ontjes vähän jyrkemmin vallillaan, niin että -valli sorahtaa rikki ja hän luiskahtaa alas. Hän katsahti kummastuen -jalkoihinsa ja näki, että tuo luultu valli olikin ollut jonkinlaista -murentunutta muuria, savea ja kivensirpaleita makasi siinä sekaisin. -"Mitä tämä on?" sanoi hän. - -"Katsos!" sanoi ukko ja osoitti piipullaan muurin suuntaa. "Katsohan! -Sehän pujottelee kummallisen nelikulmaisesti tuossa mäntyjen lomitse... -No, nyt tiedän ainakin minä, kuinka asiat ovat..." - -"Oh!" sanoi Pe Ontjes halveksivasti. - -Ukko vaikeni taaskin ja veteli sauhujaan. "Tiedätkö", virkkoi hän -sitte, "tiedätkö... Jos siellä on joku työmies Hilligenleissä, joka -on asunut siellä neljäkymmentä vuotta, ja tahtoisi lainata lapsensa -kouluutukseen, tai johonkin muuhun hyvään tarkoitukseen, sata markkaa, -niin saa hän juosta Pontiukset ja Pilatukset, eikä saa vaan. Mutta -tulee sitte ensimmäinen paras hulttio ja huijari ja sanoo, että hänellä -on jossakin Berlinin takana puol' miljoonaa hietikossa, niin hänelle -lahjoitatte koko Hilligenlein ja Hilligenlein hyvän nimen ja maineen -päällepäätteeksi." - -Pe Ontjes seisoi ja vihelteli, ja piti ajatuksissaan puheita muutamille -henkilölle, Tjark Dusenschönille, pormestarille, Anna Bojelle, pitipä -Pe Ontjes Laullekin. - -"Vieläkö istumme kauankin tässä?" sanoi ukko. - -Pe Ontjes näki erään miehen tulevan läpi metsän ja kohotti ääntään: -"Sanokaas, onko tässä joskus ollut joku kattopahvitehdas? Kuinka?" - -"Ei ole!" sanoi mies... "Mutta siitä piti ehkä tulla." - -"Sanokaahan", sanoi Pe Ontjes, "tunnetteko ehkä Tjark Dusenschönin? -Hän on ryhdiltään ja sääriltään kuin kaartilainen, mutta pää on kuin -kuorittu juurikas, ja on mies sitä mukaan sisältäkin." - -"Ohoh", sanoi mies, "semmoista en minä ole vielä elämässäni nähnyt." - -Silloin palasivat he takaisin asemalle, ja istuivat siellä kolme tuntia -auringonpaisteessa ja tuulessa eräällä vallilla, joka sentään oli oikea -valli. Ukko veteli sauhujaan, ja esitti valaisevia vertaustapauksia, -puhui Goliathjättiläisestä, joka oli hieman hidas järjenjuoksultaan, ja -vanhasta pormestari Elistä ja pitkästä Absalomista, joka jäi riippumaan -tukastaan. Pe Ontjes kuunteli. Toisinaan naurahtikin hän. Hän ajatteli -sitä kunniakasta rauhaa, jonka hän nyt tekisi Anna Bojen kanssa. - -Oli jo myöhä iltapäivä, kun he taaskin olivat takaisin kaupungissa, ja -Pe Ontjes pysähti seisomaan erään mahtavan rakennuksen eteen. "Odotahan -hetkinen tässä", sanoi hän ukolle. "Tässä on rakennusministeriö. Minä -käväisen hiukan kuulemassa, olisiko mitään tehtävissä satamavirralle ja -koko Hilligenlein hyväksi." - -Hän vietiin huoneeseen, jossa hän suureksi kummastuksekseen tapasi -erään ystävällisen harmaapäisen maamiehensä, joka perinpohjin kyseli -häneltä kaikkea, ja lopulta laski hänet puheiltaan merkitsevällä -päännyökkäyksellä. Kun hän palasi takaisin, seisoi ukko liikkumatonna -samalla paikalla, minne hän oli hänet jättänyt, aivan seinämällä, -kädessään sammunut piippu, ikäänkuin ainoana ystävänä ja tuttavana -tuossa vieraassa maailmassa. Siten seisoi hän ja katseli silmät syvinä -ihmisvirtaa. - -Kun he taittivat Fredrikinkadulta ja tulivat kaupungin koilliskulman -kolkoille, suorille kaduille, alkoi heidän mieltään painostaa. - -"Mutta katsohan!" sanoi ukko. "Kun seisot Hilligenlein rantavallilla, -niin mitä näet? Näet maata ja hiekkaa, näet merta vaikka Englantiin -asti, ja sen yllä taivaan niin avaran, että sinua alkaa peloittaa. -Mutta katsohan täällä ympärillesi: mitä näet sinä? Pitää pään olla -umean ja raskaan, tai pitää ihmisellä olla yllään uhkaamassa rautainen -ruoska, muuten ei voisi asua tämmöisissä kivilouhoksissa." - -Kun he taittivat kadulle, jonka varrella Kai Jans asui, seisoi siellä -katukäytävillä ja porteissa suurempia ja pienempiä ihmisryhmiä, jotka -puhelivat vilkkaasti keskenään. Joukko puolkasvanutta nuorisoa samosi -pitkässä jonossa äänekkäästi jutellen kapakkoja kohden toisessa päässä -katua, naisia nojautui siellä ja täällä ulos ikkunoista, rappuportailla -seisoi kalpeita lapsia, jotka vakavin pikkuviisain katsein kuuntelivat -vanhempien puhelua. Poliisien kypäriä välkkyi jossain kauempana. - -Ukko pysäytti erään nuoremman työmiehen, joka, silmät maahan luotuina, -kulki tietään, ja kysyi, mitä se merkitsee, ett'eivät kaikki ole -töissään. Mies ei ymmärtänyt alasaksaa ja katsahti Pe Ontjesiin. -Tämä toisti kysymyksen. Silloin kertoi työmies outomurteisella -saksallaan, että kaikki nuo miehet ja hän itsekin olivat erään suuren -kattilatehtaan työväkeä, ja että he olivat lakossa. - -"Minkätähden olette tehneet lakon?" - -"Sanoakseni sen lyhyesti: isäntämme yrittää kieltää meitä pitämästä -omaa uskoamme; hän ei tahdo sallia, että julkisesti tunnustaisimme, -että kuulumme työväenpuolueeseen." - -"Vai siten!" sanoi ukko ja räpäytti silmiään. "Hän arvelee siis, että -hän heikolla sanallaan voi pidättää suuren ajan, joka ehdottomasti ja -aina pyrkii eteenpäin." Ja hän kohotti etusormeaan ja räpäytti taaskin -silmiään ja sanoi leikkisästi: "On vaihtuva elämän kirjava kaapu". - -Työmies hymyili: "Sen on Goethe sanonut". - -"No", sanoi Pe Ontjes, "nyt pitää meidän jatkaa taas". - -He löysivätkin oikean numeron, ja kapusivat kapeita, pimeitä ja -likaisia portaita ylös kolmanteen kerrokseen. - -"Vieläkö ylemmäksi?" sanoi ukko. "Kuuletko, mitä hälinää ja rähinää -sieltä kuuluu?" - -"Siellä ei tunnu kaikki olevan oikein", sanoi Pe Ontjes ja jatkoi -verkalleen kapuamista. - -Ylhäällä olivat vasemmalla ja oikealla asuntolaisten ovet auki. -Asunnosta vasemmalla kuului valittavaa naisääntä ja puhetta. Toisessa -ovessa seisoi keski-ikäinen työmies; hän pidätti vaimoaan käsivarresta -ja sanoi: "Miksi tahdot mennä näkemään kurjuutta siellä? Et saa unta -kolmeen yöhön." - -"Mitä täällä on tapahtunut?" kysyi Pe Ontjes. - -"Oh..." sanoi mies, "täällä asuu eräs vanha isoäiti, sen poika -oli huono ihminen ja kuoli kuritushuoneessa. Hän kasvatti hänen -molemmat lapsensa, omat lapsenlapsensa, jotka nyt ovat noin -viiden- ja seitsemäntoista vanhoja. Nyt näki vanhus, joka on hyvin -oikeuttarakastava ja kunnollinen nainen, että molemmat lapset -väkisinkin tahtoivat antautua isänsä teille. He olivat työssä -oppipoikina eräässä pajoistamme. Niinpä ei heillä ole näinä päivinä -ollut työtä ja ovat juopotelleet ja harjoittaneet vallattomuutta erään -pienen tytön kanssa ja kehuneet siitä isoäidilleen. Sitä ei hänen -vanha mielensä kestänyt. Hän on oikeuttarakastava, kunnollinen nainen -ja mailta kotoisin, jossa semmoisista asioista ei tiedetäkkään. Hän -on vasta kahdeksan tai kymmenen vuotta sitten tullut tänne mailta. -Lyhyesti: kun pojat tänään iltapäivällä heräsivät humalastaan ja -vaativat kahvia, sekoitti hän siihen vahvan annoksen rotanmyrkkyä. Nyt -ovat he molemmat kuolleet. Poliisi tulee kai kohta paikalle." - -Hän meni sisään vastapäätä olevasta ovesta, ja sanoi naisille, joita -tungeskeli kapeassa pimeässä käytävässä: "Tehkää tilaa!" ja he näkivät -sisään huoneeseen. - -Siellä makasivat köyhännäköisessä puolipimeässä huoneessa lattialla -pöydän vieressä nuo molemmat pojat, ryysyisissä puvuissa, jäsenet -kuolonkouristuksista väännyksissä, kasvot sinervänkalpeina, ja vaahtoa -suissa; ikkunan ääressä seisoi vanha, laihahko, raskaan maatyön -kyyristämä isoäiti siistissä puvussa, ja silitteli laihoilla käsillään -esiliinaansa suoraksi ja sanoi kummallisen tyyneellä yksitoikkoisella -äänellä, ikäänkuin keräjäkirjuri, joka jo kymmenettä kertaa lukee -samaa pöytäkirjaansa: "Heidän isänsä tuli neljänkymmenen vuoden -vanhaksi, ja on viisitoista niistä viettänyt rautaristikkojen takana. -Seitsemätkymmenet on hän tehnyt onnettomaksi pahoilla teoillaan, -seitsemät tuhannet pahoilla sanoillaan. Samallaisiksi aikoivat nämä -kaksikin... Eikö poliisi jo tule? Minä olen vanha jumalaapelkääväinen -nainen, ja minun täytyy tietää, mitä teen." - -Hän kohotti taaskin päätään, ja näki nuo kymmenkunta ihmistä, jotka -tungeskelivat käytävässä, ja sanoi kuin itselleen puhuen: "Minä en -pelkää, mitä ihmiset sanovat... Ainoastaan sitä pelkään, mitä Kai Jans -sanoo." - -Pe Ontjes Lau kääntyi ympäri, ja kysyi mieheltä, joka seisoi hänen -rinnallaan: "Mitä on Kai Jansilla tekemistä tämän asian kanssa?" - -Mies lähti heidän kummankin kanssaan huoneustonsa ovea kohden, ja -sanoi: "Eräs Kai Jans asui aiemmin pari vuotta luonamme, ja on nyt -taas vuosi sitten tullut asumaan. Hän on sillävälin ollut jonkun -vuoden pappina kotiseuduillaan, mutta ei ole löytänyt rauhaa siinä. -Katsokaas, hän on semmoinen ihminen... hänen mielessään asuu aina -ikäänkuin joulunaattoo, ja ihmiset turmelevat sen aina häneltä. Hän -arvelee, että maailmassa pitäisi löytyä paljon enemmän onnea, ja että -maailma ei ole oikein järjestyksessä. Ja nyt on hän täällä etsimässä, -voisiko hän keksiä oikean selityksen maailmalle. Mutta hän ei voi -löytää sitä. Kun hän oli ensikertaa täällä, ylioppilaana, istui hän -iltasin kanssamme, autti lapsiani koulutöissä, väitteli kanssani -politiikassa ja uskonnon asioissa, ja oli virkeä ja hupainen. Hän oli -paljas poika silloin vielä, ja oli hänellä silmät, ikäänkuin näkisi -hän kaiken maailmassa ensi kertaa. Mutta siitä asti, kun hän nyt on -toistakertaa täällä, puhuu hän vähän, hän istuu vaan, ja kyselee -meiltä, ja mietiskelee. Hän kyselee lapsiltani, mitä he ajattelevat -ja luulevat, meiltä ikäisemmiltä kysyy hän uskoamme ja valtiollista -kantaamme, vanhoilta, jotka useimmiten ovat mailta kotoisin, kysyy -hän millaisia maanomistajat ovat olleet heitä kohtaan, ja mitä he -silloin ovat uskoneet, ja mitä he pitävät kirkosta, ja miten heistä nyt -tuntuu, ja millä mielellä he ovat, ja semmoista. En ole vielä ikinä -tavannut ihmistä, joka niin vähillä sanoilla saa ihmiset puhumaan. -Useimmakseen on hän surullinen ja mietteihinsä kaivaunut. Ainoastaan -kun hän puhuu lasten kanssa, vilkastuu hän toisinaan, mutta se ei -kestä kuin hetken, ja hän on surullinen taas ja syvän vakava. Tässä -joku ilta oli hänellä viis' tai kuus' lasta luonaan huoneessaan ja ovi -oli auki. Hän kertoi heille laajalti ja lavealti, kuinka maalaispoika -aamusti hämärissä nousee ylös ja lähtee isänsä kanssa viemään lehmää, -kuinka he kulkevat yli kankaan ja aurinko nousee yli metsän, kuinka he -tulevat läpi kylien ja pienen kaupungin, ja näkevät yhtä ja toista, -ja kuinka he kahden sitte palaavat toista tietä takaisin. Sitte menee -poika joksikin tunniksi kouluun, jossa kaikki istuvat yhdessä, tytöt -ja pojat, suuret ja pienet; iltapäivällä menee hän toveriensa kanssa -rannalle, ja he näkevät purjehtijoita kaukana ulkona merellä, ja -polvistuvat rannalle, ja etsivät rapuja ja meritähtiä; illat istuvat -he kotiportaitten edessä, ja ennenkuin he menevät levolle, kiirii -ukkosilma jyrähdellen yli kylän. Sen kaiken kertoi hän lapsille, ja me -kuuntelimme kyökistä; ja lopuksi kysyi hän: 'Mitä sanotte nyt siitä? -Oliko se ihana päivä?' Silloin nauroivat lapset ja sanoivat: 'Kuule... -luuletko sinä, että me uskomme, mitä sinä kerrot? Sehän on satua!' -Silloin tuli hän huoneestaan luoksemme kyökkiin, ihan suruisana ja -toivottomana ja sanoi: 'Nähkääs, sitä mitä maalaislapsi joka päivä saa -elää ja kokea, sitä kutsuvat teidän lapsenne saduksi; niin suuressa -kurjuudessa elävät he!' Hänen äänensä ihan karmi meitä; näen hänet yhä -edessäni niinkuin hän sen sanoi... Sanokaas, tunnetteko te hänet?... -O!" huudahti hän yht'äkkiä, "näen sen päältänne!... Katsohan muoriseni, -tuo tuossa on Kai Jansin isä!... No: mutta tulkaahan sisään nyt tänne -hänen huoneeseensa!..." Sisäänmennessä sanoi hän: "Nähkääs, hän tuntee -nuo kaksi poikaa, nuo kuolleet tuolla, on kuusivuotta jo tuntenut, ja -on aina lohduttanut mummoa: 'Isoäiti, älä menetä rohkeuttasi, pojista -sukeutuu kyllä vielä jotakin.' Mutta hän on menettänyt rohkeutensa, -ja luulen... että hänellä on ollut syytäkin menettää. On oleva hyvin -tuskallista, kun hän palaa... Mutta tulkaa nyt; tässä on hänen -huoneensa." - -Hän vei heidät itkevän vaimonsa ja lastensa ohitse, jotka säikähtäneinä -seisoivat kyökinovella, Kain huoneeseen. He seisoivat hetken vaieten -ja painostunein mielin, ja katselivat ympärilleen tuossa siistissä -pienessä huoneessa, jonka ikkunat antoivat syvää, synkeätä pihaa -kohden, ja aikoivat juuri, hiukan väsyneinä, asettua istumaan: silloin -kuului useita ihmisiä ryntäävän ylös portaita. Kuuli jonkun kiivaan -kamalan sanan. - -Silloin riensi Pe Ontjes ovelle "Kai Jans!" huusi hän. "Tänne!" - -Mutta tämä ei kuullut. - -Kun he tulivat paikalle, seisoi hän jo ovessa ja huusi: "Isoäiti! Mitä -olet tehnyt! Vanha, hyvä isoäiti!... Nyt olet murhaaja!" - -Vanha nainen istui yhä vielä samassa rauhallisessa asennossa tuolilla -ikkunan ääressä ja silitteli esiliinaansa; hän sanoi nytkin ihan -tyyneesti: "Nyt se on tehty, Kai Jans! Tämä on paljoa varmempi, kuin -sinun iäinen: Isoäiti, valvo, valvo ja pidä huolta, kaikki tulee vielä -hyväksi... He olisivat nyt joutuneet koppiin, ja sieltä taaskin ulos ja -niin edespäin; ja minä en olisi enää voinut estää. Tämä oli viimeinen -päivä." Kai Jans oli polvillaan lasten edessä ja silitteli heitä: -"Ihmisten on syy, he eivät tahtoneet antaa maata teidän isoisällenne, -ja teidän isällenne, muuten olisi teistä tullut vakaita talonpoikia. He -eivät suvaitse teille edes paikkaa, millä seista, äidistämme, maasta -kohottavat he teidät kolme neljä kerrosta ylös, siellä sallivat he -teidän olla. Mutta ihminen, jolla ei ole maanpohjaa jalkainsa alla, -ihminen ilman maata, hän on hämmennystä ja harhaa." Hän purskahti -äänekkääseen itkuun. "Meillä ei ole mitään... ei mitään... ei sopua, -ei luottamusta, ei kotoa, ei kotiseutua, ei uskoa, ei rakkautta, ei -toivoa. Meitä viskellään sinne tänne kuin viljaa seulassa... Miten on -maailman laita? Minä en sitä jaksa käsittää..." - -Silloin tarttui voimakas käsi häntä olkapäähän: "Kuule", sanoi Pe -Ontjes kovaan, "sinun pitää lähteä meidän kanssamme". - -Kai Jans hoiperteli ylös, ikäänkuin kutsuisi häntä Jumalan enkeli, ja -kurotti oikean kätensä häntä kohden, se oli vielä hiukan väärä muistona -tapahtumasta Kap Hornin luona. "Pe Ontjes!" huudahti hän. "Rakas Pe -Ontjes... Oh, ja siinä olet _sinä_, isä! Nähkääs... noin... noin on -minun laitani." - -He vetivät hänet mukanaan ulos käytävälle. - -Silloin astui eräs mies hänen luokseen, pieni, hoikka ja musteva, hänen -päänsä oli hiukan hintelästi syrjään taipunut, ja veti hänet hiukan -syrjään. - -"Suvaitsetteko", sanoi outo hyvin ystävällisesti, "olen eräs ystävänne -sukulainen." - -"Niin, tunnen teidät", sanoi Kai Jans ja karaisi mielensä ja kokosi -itsensä: "Olemme kerran kohdanneet toisemme ystäväni luona. Puhuimme -uskonnosta. Aivan niin! Te olette katoolilainen". - -"Niin juuri!" sanoi outo. "Minulla on toimena kehoittaa teitä lähtemään -muutamaksi vuodeksi hänen kanssaan matkoille. Hän lähtee nyt syksyllä -todella Eteläafrikaan..." Ja hän kertoi lyhyesti matkan tarkoituksesta -ja kuinka kauvan se tulisi kestämään. - -Sitte kävi hän hiukan epäröiseksi. "Näen", sanoi hän, "että olette -sangen alakuloinen ja masentunut: saanko puhua vielä jotakin -teille?... Otaksun, että yhteisen ystävämme kautta tiedätte, -että olen kirkollisesti oikeauskoisesta perheestä. Minun äitini -on oikeauskois-protestanttisesta aatelissuvusta, isäni oli -katoolisoikeauskoinen, kuten minäkin ole." - -"Niin", sanoi Kai Jans... "Mitä tahdotte sanoa minulle?" - -"Nyt on serkkuni, teidän ystävänne, usein puhunut minulle teistä ja -teidän raskaista vaikeista mietiskelyistänne, ja eilen näytti hän -minulle teidän viimeiset kirjeenne. Ja niinpä: varsinkin kun sain -tehtäväkseni käydä kohtaamassa teitä täällä... ja kun tapaan teidät -tässä mielentilassa, niin tunnen halun, syvän halun, sanoa teille: -'Jättäkää mietiskelyt! Jättäkää! Ne eivät kumminkaan auta meitä -perille.'" - -Kai Jans teki kärsimättömän liikkeen. - -"Pyydän teitä!" sanoi vieras, tarttuen huolestuneesti ja ystävällisesti -Kai Jansia käsivarteen: "Minullakin on nuorena -- olen kohta -viidenkymmenen -- ollut mietiskelyn ja epäilyn aika; mutta minä jätin -sen. Se ei auta mihinkään. Olen työntänyt sen kaksin käsin luotani. -Olen sanonut sielulleni: Minä en _tahdo_ mietiskellä, minä en _tahdo_ -päästä selvyyteen! Minä tahdon _uskoa_, mitä vanha kunnioitettava -äitimme kirkko uskoo ja opettaa. Ja nähkääs" -- hänen äänensä oli -lempeän pehmyt ja värähti heikosti -- "siitä asti kuin päätin tämän, -olen ollut ihminen, joka jokahetki olen voinut paeta kaikesta elämän -jyrkkyydestä ja kylmyydestä ja synnillisyydestä Jumalan armon -syvänhiljaiseen, ihanaan ja pyhään temppeliin." - -"Ja nyt?" sanoi Kai Jans. - -"Pyydän sydämestäni teitä", sanoi outo, "uskokaa minua, minä en halua -tehdä teistä katoolilaista! Minun äitini, oikeauskoinen protestantti, -oli onnellinen uskossaan. Pyydän teitä ainoastaan: kuten kananpoikanen -kanansiipien suojiin, niin sukeltakaa tekin kirkkonne uskon turviin. -Uskokaa lunastukseen hänen verensä kautta. Lempeämpi ja rauhoittavampi -on tosin minun kirkkoni äidinhelma." - -Kai Jans pudisti torjuen päätään, ja sanoi kuristunein kurkuin: -"Olette oikeassa; on aivan yhdentekevää, uskooko katooliseen vai -protestanttiseen kirkonuskoon: kumpikin on sekava sikermä vanhentuneita -ihmisajatuksia. Ken alistuu niitä kuulemaan, hän voi ehkä tulla -onnelliseksi; mutta onnelliseksi kuin kuningas, joka on lahjoittanut -kruununsa pois, ja tuntee itsensä onnelliseksi yömyssyssään; tai kuin -sotamies, joka on jättänyt univormunsa, ja tuntee olonsa mukavaksi -sekaantuessaan parveen, jolla ei ole velvollisuuksia, joll'ei -oikeuksiakaan. Minä... puolestani... en sitä onnea kaipaa ja tahdo. -Minä tahdon saada nähdä kasvoista kasvoihin ijäisiä voimia ja kaikkea -niiden kammottavaa suuruutta, vaikkapa sitte menehtyisivät aistini ja -huumaantuisi järkeni siitä. Ei hyödytä meidän puhua keskenämme." - -Silloin lähti outo suruisana ja hiljaa pois. - -Silloin astui sisään työmies, joka äsken ulkona kadulla oli selittänyt -heille lakosta, tarttui Kai Jansia rintaan ja sanoi: "Nyt olet saanut -nähdä kurjuutemme pohjaan. Kosta nyt noiden kuolleiden puolesta! Ja -lasten, jotka elävät pimeillä pihoilla ja leikkivät! Mikä hurskas -hiiviskelijä oli tuo äskeinen tuossa? Kai Jans, tule puolellemme." - -Kai Jans pudisti epätoivoisena päätään: "Kuinka mielelläni tulisin", -sanoi hän, "jos voisin! Mutta minähän en voi! Tiedän mielipiteissänne -on yhtä paljon ahdasmielistä ja väärää kuin kaikkien toistenkin -puolueiden. Ihminen, avara ja vapaasieluinen ihminen ei voi olla mikään -puoluemies." - -Nuori työmies katsahti vihastuneesti häneen: "Ilman puoluetta et voi -saada aikaan mitään. Sen tiedät." - -"Se ei ole totta", sanoi Kai Jans kiivaasti. "Ne jotka ovat syvimmin -vaikuttaneet, ne eivät ole kuuluneet mihinkään puolueeseen. Heidän -oikeamielisyytensä ei ole sallinut sitä." - -"Tule puolellemme, niin on sinulla perus, jolla seistä, ja laaja pelto -työskennelläksesi; ja isäsi olisi iloissaan." - -"Ei, ei! Sillä tapaa en tahdo saada pohjaa ja peltoa itselleni; se ei -olisi mikään 'pyhä maa'. En voi mukautua mihinkään oikeauskoisuuteen, -en poliittiseen, enkä uskonnolliseen... En voi... Älkää suuttuko -minulle." - -"Lopeta nyt jo", sanoi Pe Ontjes ylpeästi ja jäykästi, "ja lähde -kanssamme." - -"Lähde sitte!" sanoi työmies hyväsävyisesti ja antoi kätensä hänelle. -"Mitä sydän ei käske, sitä ei pidä tehdä. Mutta älä unohda meitä." - -Silloin lähti hänkin. - -Silloin pakkasi Kai Jans kokoon, mitä hän tahtoi ottaa mukaan, maksoi -isäntäväelleen heidän saatavansa ja lähti noiden kahden mukana pois. -Hänen isäntäväkensä seisoivat ovessa alakuloisina ja painostuneina. - -Oli jo ilta ja työt loppuneet, kun he jättivät koilliskaupungin ja -tulivat Invalidikatua pitkin. Tuhannet työmiehet, vaimoja ja lapsia ja -kuormia täytti kadun. Toisinaan näytti se kuin hämmennyksiin joutunut -hajaunut sotajoukko, joka oli järjestymässä; sitte vilisi se taas -kaikki sekaisin, ilman mitään tarkoitusta ja päämäärää; kummallakin -puolella seisoivat nuo korkeat jyrkät seinämuurit, ja rutistivat ja -murskasivat tuon alinomaisen virran. Lännessä, korkeassa kaukaisuudessa -hohteli vapaalla avaralla taivaalla illan pyhä rusko. - -Kai Jans näki, kuinka hänen isänsä pysähtyi ja ihmetellen katseli tuota -mahtavaa, ihmiseloa täynnä olevaa kuvaa edessään, ja sanoi alakuloisen -suruisasti: "Noitten tuhansien joukossa ei ole sataakaan, jotka -tietäisivät, mikä on elämän oikea tarkoitus ja sisältö. Katsokaa, tuota -ruskoa taivaalla! Kuinka kaukana olemme me Jumalasta ja luonnosta, ja -kuinka kaukana siis onnestammekin." - -He menivät taaskin Fredrikinkatua alas, söivät hiukan eräässä -ravintolassa ja istuivat sitte kauan ja alakuloisina. Kun he tulivat -ulos taaskin, oli jo yö. - -Puolta tuntia myöhemmin istuivat he jo junassa ja matkustivat läpi -yön Hampuria kohden. Ukko istui vaunun nurkassa, ikäänkuin olisi -joku sysännyt hänet siihen, ja poltteli, mutta vähitellen herpponi -käsi, joka piti piippua, polvea vastaan, ja pää nyykistyi uneliaana -rinnalle. Pe Ontjes makasi pitkänään penkillä ja väitteli unissaan -Tjark Dusenschönin ja Hilligenlein kaupunginedustajain kanssa, eikä -välittänyt vihastuksessaan lainkaan siitä, että Anna Boje hymyilevin -silmin yhtä päätä ravisteli häntä niin, että koko hänen ruumiinsa -turjui edestakaisin. - -Kai Jans istui ja tuijotti eteensä ja kidutti ja kiusasi itseään -muistelemalla viimeisten viikkojen tapauksia, jotka niin syvästi -olivat järkyttäneet hänen mieltään, ja ajattelemalla kaikkea turhaa -kaivelevaa mietiskelyä ja etsiskelyä, johonka hänen mielensä oli -uppounut jo lapsuuden päivistä asti, ja ajatteli sielussaan: "Kaikki -on mennyttä, kaikki turhaa, tarkoituksetonta. Mitä aiot tehdä -nyt? Jätätkö maailman ja elämän, vai jatkatko elämääsi tylsänä ja -pimeänä? Mutta ethän voi kumpaakaan. Niin, mitä siis? On vielä kolmas -mahdollisuus! Voi ihminen tulla mielipuoleksi! Tule mielipuoleksi! -Mielipuoleksi! Mielipuoleksi, ihminen! Astu Hampurissa junasta, ja sano -ihmisille asemalla ja kaduilla: Ihmislapset, miksi niin levottomia -ja miksi niin hätäisiä? Miksi ovat kasvonne niin huolten uurtamia? -Miksi ovat lapsenne niin kalpeita ja vakavia, miksi eivät he mene ja -leiki metsäin rintamilla? Miksi vaivautuu ja kamppailee nuorisonne, -ja miks'ei kanna se kukkaseppeleitä päässään? Miksi asutte niin -tungoksessa kaamean pimeissä rakennuksissanne? Miksi ovat vankilanne ja -houruinhuoneenne niin suuret? Miten on laitanne? Oletteko mielipuolia? -Ettekö tiedä siis, että koko maailma ylt'ympäri Hampurin on pyhä ja -autuas? Katsokaahan toki ympärillenne, aukaiskaa silmänne! Ettekö -näe: Ylt'ympärillänne... kaikkialle pyhää maata?..." Mutta kun hänen -sielunsa siten ehkä kokonaisen tunnin, juopuneena ja sekaisin hädän -kovasta ja ankarasta juomasta oli vaeltanut tuon peloittavan syvänteen -partaalla, sääli luonto häntä ja salli hänen vaipua syvään uneen. Ja -unissa näki hän valoisan ystävällisen kuvan. - -Tuli lentäen lintu, suuri ja valkea, pitkä kuin haikara, mahtavasti -mutta lempeästi suhisi sen siipien havina, se puhui hänelle: "Istuudu -selkääni, näytän sinulle jotain ihanaa, joka on ilahuttava sinua." Ja -samassa, kun hän oli istunut sen selkään, heräsi hänessä vapahtunut -ja iloisesti odottava mieli, ja pian, kun he lensivät yli maiden ja -merien, kuin olisivat ne peltoja ja lammikkoja, tulivat he eräälle -metsäiselle, korkealle vuoriharjanteelle, ja laskeusivat sen laelle. -Ja hänen saattajansa sanoi: "Näetkö?" Ja kun hän katsahti ylös, näki -hän avaran metsäisen maan, joka aaltoili mataloiksi kukkuloiksi, sen -yllä leijaili raikas heleä ilma kuin Jumalan hengitys, ja siellä -täällä metsien reunamilla hymyili auringonvalossa puutarhojen keskellä -muhkeita taloja, puutarhoissa käyskeli ihmisiä, voimakkaita, joilla -oli sädehtivät puhtaat silmät ja joiden otsilla asusti tyyneet korkeat -ajatukset. Kun hän siten yhä katseli sinne alas eteensä, vaipuneena -ihanaan iloiseen mietiskelyyn, kuuli hän jonkun äänen vieressään, ja -katsahti hämmästyneenä ylös ja tunsi vanhan omituisen merimiehen, jonka -seurassa hän kerran kuusitoista vuotta sitten oli tehnyt kolmipäiväisen -matkan Vancouverista sisämaahan; ja nyt huomasi hän, että maakin, jonka -hän näki edessään, oli sama kuin silloin: "Katsos", sanoi ukko, "sinun -täytyi kerta saada nähdä 'pyhä maa', koska niin hartaasti ja sydämesi -pohjasta olet sitä ajatellut ja etsinyt." Samassa katosi kuva. - -Hän ei ole sitä sitten enää ikinä nähnytkään, ei valveilla eikä unissa. -Mutta tämä näky oli niinä lyhyinä vuosina, jotka hänellä enää olivat -jäljillä, salaisena vahvistuksen ja rohkaisun lähteenä hänellä. - - - - -KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU. - - -Kun nuo kolme iltahämärissä -- kuu yleni juuri taivaalle -- -saapuivat Hilligenlein asemalle, tuli Pe Ontjesin puheille kohta -rakennusurakoitsija Claussen ja maalari Straten sekä pari muuta -nuorempaa liikemiestä, jotka olivat virkeitä miehiä ja pysyttäyneet -erillään vanhemmista ja koko klubbihommista, ja kysyivät salaa häneltä, -missä hän oli käynyt. Hekin olivat tähän asti, kuten Pe Ontjeskin, -ainoastaan vähän välittäneet kaupungista ja sen asioista, ja puuhanneet -ainoastaan omassa liikkeessään ja perheensä eteen; mutta eilisestä asti -olivat hekin käyneet levottomiksi. - -Silloin kertoi Pe Ontjes heille kaiken. - -"Siinäpä sitä ollaan!" sanoivat he. "Ja hän on aavistanut, että sinä -olet hänen jäljillään, ja on tänään jo saanut säästöpankin suorittamaan -itselleen rahat." - -"Missä hän on?" sanoi Pe Ontjes. - -"Hän on klubbissa, ell'ei hän jo ole livistänyt teihinsä." - -"Minä menen klubbiin", sanoi Pe Ontjes ripeästi. "Etsikää te häntä -muualta." Hän katsahti ympärilleen kadulle. "Meidän pitää saada väkeä -hakemaan häntä. Missä on ihmisiä?" - -Joukko naisia ja lapsia ja muuta väkeä meni juosten ohitse alas katua -satamaa kohden. - -"Mikä nyt on?" kysyi Kai Jans. - -"Niin", sanoivat toiset, "mikähän nyt lienee hommassa? Näimme äsken -jo muutamain ihmisten salavihkaa ja ikäänkuin suunniltaan rientävän -satamaa kohden." - -Silloin riensi lukkoseppä Nagel täyttä juoksua ohitse, ja he huusivat -häntä: "Tänne, mestari! Minne nyt noin kiireellä?" - -Hän kääntyi Lau'un ja huudahti: "Ettekö tiedä siitä vielä?" Ja puhui -jotakin Dusenschönistä, jota he eivät ymmärtäneet, ja juoksi edelleen. -Kohta senjälkeen tuli eräs suuri poika, joka puukengät käsissään -sukkasillaan aikoi livistää heidän ohitsensa. Pe Ontjes tarttui häntä -niskasta: "Poika, mikä nyt hätänä?" Poika riuhtasi itsensä irti ja -huusi: "Dusenschön on kaivauttanut esiin kultalaivan. Dänensandissa... -Yksi miljoona on jo löydetty." - -"Kuuletko?" sanoi Pe Ontjes. "Herranen aika!" - -Lihavan Büttin ravintolosta kuului melua ja remakkaa. Kuuli mainittavan -nimiä: pormestari ja Dusenschön. Äänekkäitä eläköönhuutoja kajahteli. -Sieltä täältä pienistä jyrkkäpäätysistä rakennuksista pyrysi ihmisiä -esiin, ovia heitettiin jyskeellä auki ja kiinni, naiset huusivat ja -juoksivat jälissä. Rampa suutari Hagel tuli poljettavissa vaunuissaan -ohitse: "Kokonainen miljoona!" huusi hän ja kiirehti vaunujaan. Vanha -Thieden eukko, jonka lapset kaikki ovat hunningolla, tuli ovestaan, ja -sitoi mennessään suurta sinitäpläistä esiliinaansa kiinni. "Oi, kun -lapseni nyt olisivat täällä! Nyt tulemme kaikki rikkaiksi!" - -Kun he tulivat Satamakadun päähän, seisoi Stiena Dusenschön Rieke -Thomsenin ikkunan alla, ja kierteli ja väänteli itseään, ja koetti -näyttää kovin sirolta ja hymyili. Hän oli nyt yli seitsemänkymmenen -vanha. - -"Oletteko jo kuulleet?" huusi hän kimeällä laulavalla äänellä. - -"Äiti parka!" sanoi Kai Jans. - -Rieke Thomsen kurotti suurta pyöreää päätään ikkunasta, ja tunsi nuo -molemmat. "No nyt!" sanoi hän pilkallisesti. "Pe Ontjes? Kai Jans? -Uskotteko nyt, että Tjark Dusenschön se on, joka meille pyhän maan -hankkii? Minä olen sen aina sanonut." - -"Sinä olet aina ollut oikeassa!" huudahti Pe Ontjes... "Missä on Tjark -Dusenschön? Meillä on vielä eräs laakeriseppele hänen varalleen." - -"Tuo pilkkaa meitä vielä!" huudahti Rieke Thomsen ilmivihassa. "Teistä -kahdesta ei tule ikinä mitään! Ei mitään! Ei yhtään mitään!" - -Köydenpunoojakadulla ja Linnatorilla hyökkäsivät ihmiset esiin -ravintoloista ja neuvottelivat juopuneilla äänillään, lähtisivätkö -hekin ulos Dänensandiin. Muutamat päättivät mennä klubbiin, ja juhlia -siellä Dusenschöniä. "Tule", sanoi Pe Ontjes. - -"Oh", sanoi Kai Jans, "anna minun nyt mennä kotiin. En viitsisi -klubbiin. Olen lapsesta asti katsonut ylös noihin ihmisiin, ja katson -melkein vieläkin. Ei ole kaunista nähdä kuninkaitten suistuvan lokaan." - -"Olut- ja korttikuninkaita", sanoi Pe Ontjes. "Tekee hyvää sinulle; -tule mukaan." - -Kun he lähenivät klubbihuonetta, kuului jo etäälle äänekästä remakkaa -ja huutoa. He menivät sisään ja aukaisivat oven, ja näkivät tiheässä -tupakansavussa siellä pöydän ääressä parikymmentä klubbin jäsentä, -heillä oli edessään suuret täydet lasit. Suurella pöydällä, ja pöydillä -ympärillä seisoi kaikellaisia lapsekkaita lahjoituksia: maljoja, -säästölaatikkoja, täytettyjä lintuja, halpoja, maalattuja kuvapatsaita, -kaikki sijoitettuina ilman mitään aistia ja järjestystä sekaisin ja -rumasti. Keskellä pitkällä pöydällä seisoi suuri, puusta veistetty -sika, kaulassa makkaraseppele. Klubbi oli salaisessa ja ylimääräisessä -istunnossa päättänyt hankkia sen omaksi ja Dusenschönin kunniaksi -klubbin yhteisillä varoilla. Tjark Dusenschönin istuinpaikan ylle oli -ripustettu laakeriseppele, jonka hän oli tuonut Berlinistä. Hän itse ei -ollut enää siellä. - -Daniel Peters istui tuolillaan, yhä vielä, huolimatta kuudesta -kymmenestä vuodestaan, repäsevällä ryhdillä, kiireestä kantapäähän asti -ilmeisenä turhamielisyyden perikuvana, hänet oli juuri keskeytetty -puheessaan, eikä hän voinut saada ääntään kuuluville melussa. - -Tohtori Winsingin naurava olutbasso tunki läpi hälinän: "No, sanohan -pormestari: nythän voitte jo kernaasti tunnustaa sen: sinä ja Suhlsen, -kävittekö todella Berlinissä asti?" - -"Sanohan, Suhlsen, monenko kerroksinen on tehdas?" Kaikki nauroivat -ja huusivat toistensa sekaan: "Suhlsen sanoo kaksi, pormestari sanoo -kolme." - -"Teidät nähtiin tuorstai-iltana Hampurissa,... Koska sitte ennätitte -käydä Berlinissä?" - -"Mihin Dusenschön on joutunut?" - -Daniel Peters hiveli pitkiä kauniita viiksiään: "Hyvät herrat..." - -"Enemmän!" - -"Mehän tiesimme, että herra Dusenschöniin voi luottaa, ja siis -olisi matka Hampuriin joka tapauksessa ollut turha. Mutta minä ja -kunnioitettu neuvosmiehemme olemme sittenkin käyneet Berlinissä, -täyttääksemme tunnollisesti velvollisuutemme, ja tarkastimme tyystin -kaiken." Hän vetäsi taaskin miettivästi kädellään viiksiään ja jatkoi -ylen vakavasti: "Hyvät herrat... tiedän kyllä, että tämä paikka ei -ole Hilligenlein kaupungin virallinen keskus, ja ett'ei täällä jaeta -julkisia kunnianosoituksia... hyvät herrat, niiden paikka on vanhassa -kunnioitettavassa raatihuoneessamme; mutta -- ja tällä sanon kaikkien -tunteman totuuden -- tämä huone on usein saanut sulkea, ja sulkee -tälläkin hetkellä seiniensä sisäpuolella vanhan Hilligenleimme henkiset -johtajat, sen intelligenssin. Siksipä ovatkin kunnianosoitukset, jotka -tässä huoneessa osoitetaan, arvokkaita". - -"Hyvä, hyvä... eteenpäin vaan!" - -"Minulla on, arvoisat herrat ja ystävät, kunnia ilmoittaa teille, että -Hilligenlein tuomiokirkkoklubbi, perustettu 30 p. maaliskuuta 1848, -ja jonka esimiehenä minulla nykyään on kunnia olla, on yksimielisesti -kutsunut kunniajäsenekseen Herra Dusenschönin, makkaratehtailijan --- jonka tehdas näin meidän kesken sanoen, vuodessa on oleva suurin -laatuaan Saksassa --, yksimielisesti, tahdon toistaa sen, jotta -loistaisi siitäkin se sovun henki, joka keskuudessamme vallitsee." - -Syntyi kova riemunhäly, kaikki huusivat yht'aikaa. - -"Sepä on suurenmoista!" - -"Se on klubbillekin kunniaksi. Se pitää sanoa." - -"Se on ihan kuin Hilligenleissä tuleekin. Ei ainoatakaan morkkaajaa ja -kadehtijaa." - -He pudistelivat vakavan iloisina toistensa käsiä. Viljakauppias Lau -tuli todellakin sopimattomaan aikaan. Hän tunkeusi kiivaasti läpi -savun ja kohotettujen olutlasien pöydän luokse, ja sanoi: "Missä on -Dusenschön ja rahat? Missä on hän rahoineen? Olen käynyt Berlinissä... -Kaikki on huijausta." - -He eivät käsittäneet, mitä hän sanoi. Kihlakunnantuomari, joka joka -ilta joi itsensä täysihumalaan, ja häpäisi kaunista ja korkeaa -virkaansa, laski kummankin kätensä lujasti ja kiinteästi oluthaarikan -ympärille, nousi ylös, ja sanoi, silmissään tylsä, tyhjä ilme, ja -arvokkaalla ryhdillä: "Herra Lau... meidän sääntömme kieltävät ketään, -jota ei ole otettu jäseneksi seuraamme..." - -"Mitä? Mitä tahtoo hän täällä?" - -"Minä olen ollut Berlinissä", sanoi Pe Ontjes vimmastuen. "Kaikki -on huijausta. Ymmärrättekö, mitä se sana merkitsee, vai ettekö? Ei -ole mitään kattopahvitehdasta. Kaikki on sulaa petosta ja huijausta. -Ymmärrättekö sen?" - -Vanha tukeva Suhlsen nousi ylös ja tuijotti säikähtynein silmin Pe -Ontjesiin ja vaipui samassa takaisin tuolilleen ja päänsä nyykistyi -raskaasti pöytää vastaan. - -Pormestarin punakat kasvot lensivät kalpeiksi. - -"Pormestari... kuuletko!..." - -Kaikki huusivat taas yht'aikaa. "Mitä tämä on? Suhlsen... Pormestari... -Kävittehän toki siellä." - -"No mutta hitossa... puhuhan, ihminen! Oletko nähnyt tehtaan, vai etkö -ole? Oletko ollut Berlinissä?" - -"Ainoastaan Hampurissa", sanoi Daniel Peters... Ja käännähti itseään ja -istui neuvottoman näköisenä tuolillaan, silmät maassa. - -Nuo nuoremmat porvarit, jotka olivat olleet vastassa Pe Ontjesia -asemalla, ja muutamia muitakin, tungeskeli avoimessa ovessa, ravintolan -isäntä ja viinuri ja ihmisiä kadulta tunki heidän jälissään. Joku -niistä juoksi pormestarin luo, ja tyrkkäsi häntä rintaan, ja huusi -kuin nukkuvalle: "Missä on roisto? Nyt olemme häväistyt koko maakunnan -edessä." - -Tohtori Winsing, joka erotutkintonsa jälkeen ei ollut vilkaissutkaan -lääkeopillisiin kirjoihin, ihan lahjaton ja mitätön mies, mutta joka -sentään oli näppärä suustaan, huudahti pöyhkeästi: "Me kiellämme -käyttämästä semmoista puhetapaa yhtä klubbimme jäsentä vastaan -niinkauan kuin asiat eivät ole sen selvemmät." - -"Kiellätte?" sanoi Pe Ontjes. "Mitä te sitte olette olevinanne?... -Olemme katsoneet ylös teihin. Muodostattehan te maistraatin ja olette -oppineita, toinen papeistammekin näkyy olevan täällä. Mutta mitä olette -te?..." Hän ei tietänyt, mitä hän sanoisi. - -Kai Jans sanoi: "Koko kaupunki katsoo ylös teihin, miehet ja naiset -ja lapset, koska teillä on virat ja kunniat; he luulevat kaikki, että -te sisältäkin olette jotain. Mutta te nostatte palkkanne, ja täytätte -jotakuinkin ilman intoa ja harrastusta tehtävänne. Teidän pitäisi olla -ylväitä valppaita miehiä, koko kaupungin valona ja siunauksena. Pyhän, -puhtaan maan pitäisi teidän siitä tehdä. Niin, se teidän pitäisi tehdä!" - -Vanha Suhlsen kannettiin ulos. Aina joukkoon astui joku käsityöläinen -pormestarin eteen ja haukkui häntä. Lopuksi tarttui ravintoloitsija -häneen, ja sysäsi viereiseen huoneeseen ja viskasi oven kiinni. Siellä -istui hän kauan kyyristyneenä eräässä nurkassa, ja jos joku tuli hänen -luokseen, katseli hän tylsästi ilmaan ja sanoi: "Leikkaa partani -poikki... leikkaa partani..." Hänellä oli kai tunne, että partansa, -ikäänkuin hänen turhamaisuutensa ilmeisenä merkkinä, oli suistanut -hänet perikatoon. - -Pe Ontjes ja Kai Jans lähtivät etsimään Tjark Dusenschöniä. -Linnapuistossa aikoi Kai Jans erota hänestä. "Salli minun nyt mennä -kotiin", sanoi hän, "olen eilen ja tänään jo saanut nähdä tarpeeksi -hätää ja raihnaisuutta". - -"Sinä tulet mukaan", sanoi Pe Ontjes vihaisesti. "Nyt tahdomme saada -käsiimme Tjark Dusenschönin". - -"Minä en tahdo enää nähdä mitään", sanoi Kai Jans allapäin, "olen -saanut nähdä kaikkea, mitä maailmassa on surullista ja kamalaa. Miksi -pitää minun vielä nähdä Tjark Dusenschönin kasvot?" - -"Tule mukaan, se tekee hyvää sinulle kaiken mietiskelysi jälkeen". - -Kun he aikoivat poiketa Köydenpunoojakadulle, tuli heitä vastaan pienet -vanhanaikuiset vaunut. Kuunvalossa näkivät he, että ajaja käänsi laihat -talonpoikaiskasvonsa heitä kohden, ja terävästi tarkasteli heitä. Kun -he jo olivat ennättäneet verrattain kauaskin katua, sanoi Pe Ontjes -yht'äkkiä: "Kuulehan, talonpoika näytti minusta epäilyttävältä... -Kuuntele... minnepäin ajaa hän?" He seisahtuivat ja kuulivat vaunujen -vierivän alas Satamakatua. "Kuuletko? Ne menevät alas tehtaalle. Tule, -mennään katsomaan, minne ne pysähtyvät". - -He riensivät alas tehtaalle ja näkivät, että se oli valaistu, kuten -tavallisesti, sieltä kuului työn jyskettä ja sikojen karjuntaa. - -He katselivat ihmeissään ympärilleen. Jonnekinhan oli vaunujen toki -täytynyt joutua. Silloin keksi Kai Jans ne. Ne olivat pysähtäneet -rantavallitielle. Rantavallin pimeä ryhmä kohosi niiden takana ja kätki -ne varjoonsa. - -He menivät vaunujen luoksi, ja Pe Ontjes heitti terävän katseen niihin -ja sanoi matalaan: "Bahne Voss Krautsielistä? Ketä sinä odotat?" - -"Se ei kuulu kenellekään" sanoi Bahne Voss ja nauroi huolettomasti. - -"Sinä seisot rauhassa paikallasi, etkä laske ääntäkään", sanoi Pe -Ontjes matalaan, "muuten saat nyrkistäni. Ja sinä Kai menet tehtaaseen, -ja katsot, onko hän siellä. Ehkä lähtee hän sinua pakoon sieltä minun -käsiini". - -Kai Jans meni suojukseen ja etsi siellä puolipimeässä turhaan -konttooria. Silloin lähti hän kulkemaan siankirkunaa kohden, ja tuli -pitkään käytävään, joka vei navettoihin. Silloin näki hän kuun valossa -hirmuisen pitkän miehen, joka kumarassa, hirveää ääntä pitäen ja tuon -tuostakin kompastuen, juoksi erään sian jälissä. Hän tunsi Jan Friech -Buhmannin. "Mitä _sinä_ täällä teet?" kysyi hän. "Mitä teet sinä... -Juokset sian jälissä, ja nipistät sitä hännästä ja kopistat seinään?" - -"Oh", sanoi Jan Friech ja pyyhkäsi hikeä otsaltaan... "Oh... sinäkö se -olet, Kai!" - -"Mitä merkitsee tämä? Sanohan! Missä on Tjark Dusenschön?" - -"Oh", sanoi Jan Friech vaikertaen, ja vaikeasti hengittäen. "Kai, -en ymmärrä enää mitään. Olen juossut tässä jo kolme päivää, ja -juoksen keuhkoni rinnasta. Vaimoni luulee, että olen ulkona särkillä -pyydystämässä ankeriaita. Hänellä miesparalla ei ole sikoja enää, -eikä rahojakaan, luulen minä, ja seisoo nyt ja tonkii miehineen -Dänensandilla rahoja saadakseen". - -"Kuule sinä", sanoi Kai Jans, "siinä ei ole sanaakaan totta. Kaikki on -sulaa huijausta". - -Jan Friech istahti raskaasti: "Vai siten", sanoi hän: "huijaustako?... -Kaikki huijausta... Missä hän on sitte?" - -"Me emme tiedä. Arvatenkin lähtenyt pakoon". - -"Kuule, Kai... hän on sittekin erinomainen mies. Suurenmoinen -kerrassaan! Hän on paljoa enemmän kuin sinä ja Pe Ontjes, paljoa... Vai -siten!... Kaikki huijausta!... Kelpo juoni, Kai!" - -"Mutta sanohan, missä hän on?" - -"Tuntia sitte oli hän konttoorissa. Missä hän nyt on, sitä en tiedä. -Meni ihmisiä ohitse, jotka huusivat jotain Dänensandista ja murhasta. -Sitte hän on kai piiloittanut itsensä jonnekin... Olen sentään aina -pitänyt miehestä paljon. Minun pitää tunnustaa, että hän on kaikista -ihmisistä tuottanut minulle enimmän iloa." - -"Tule mukaan Pe Ontjesin luo". - -Pe Ontjes seisoi vaunujen luona ja odotteli turhaan. - -Silloin meni joukko ihmisiä ohitse, ne tunsivat Pe Ontjesin äänen ja -sanoivat: "Olemme saaneet hänet kiinni jo. Palokujassa saavutimme hänet -ja veimme raatihuoneelle. Ja otimme rahat pois! Ne ovat nyt taaskin -kaupunginkassassa. Hänet itsensä annoimme me livistää tiehensä". - -"No, miten tuntui hän ottavan asian?" sanoi Kai Jans. - -"Hän oli jotakuinkin nyreissään, arvaatte, mutta muuten verrattain -ennallaan. Hän pelkää vaan, että hän saa selkäänsä, ja on arvatenkin -nyt jalkapatikassa matkalla lähimmälle asemalle". - -Silloin meni Pe Ontjes Kai Jansin ja Jan Friechin kanssa pitkää -rakennusta kohden. "Minun pitää tunnustaa", sanoi Pe Ontjes, "että -minun hiukan pistää vihaksi, kun en saa nähdä häntä". Hän seurasi heitä -aina pitkälle riville asti, tapasi Stiena Dusenschönin oven auki, -meni sisään ja palasi kohta takaisin taas ja sanoi: "Huone on tyhjä". -He menivät taaskin ulos kadulle, ja puhelivat keskenään ja laskivat -arvelujaan, missä Tjark Dusenschön nyt mahtoi olla. - -Silloin katsahti Jan Friech sattumalta pajaansa kohden ja näki, että -ovea, joka oli raollaan, varovasti ja hiljaa lykättiin kiinni... -"Jumalani!" sanoi hän matalaan: "Minä tiedän, missä hän on!" Ja meni -ovea kohden. - -Siellä istuivat kuunvalossa, joka kirkkaasti loisti pajaan läntisestä -ikkunasta, niin että aivan selvästi näki heidät valtuusmies Nissenin -vanhalla rapistuneella vaunukopalla, jonka he kerran olivat arponeet, -Tjark Dusenschön ja hänen vierellään hänen iso-äitinsä, vanha Stiena. -Ja Daniel Peters, pormestari, istui heitä vastapäätä nurinkäännetyillä -käsikärryillä. Ja Tjark Dusenschön puhui heille, silmänsä välkkävinä ja -uskollisina, kuten aina. - -Kai Jans kuohahti kiivaasti hänelle. "Mitä aiot nyt? Sano... mitä aiot -nyt? Noin vaivaisenako lähdet nyt takaisin maailmalle?" - -"Vaivaisena?" sanoi Tjark Dusenschön ihmeissään, ja upotti kätensä -suuriin, kunniallisen vaikutuksen tekeviin taskuihinsa "Oh, sinua... -kuinka tuhma oletkin". - -"Lyö häntä korvalle!" sanoi Pe Ontjes. - -"Se olisi aivan hullusti, Pe Ontjes", sanoi Jan Friech, ja istuutui -alasimelle. "Hän ei voi mitään sille. Hänen koko onnettomuutensa -on, että hän aina sekoittaa brutton ja netton. Semmoinen oli hän jo -poikana". - -"Älkää unohtako", sanoi Tjark Dusenschön tyyneesti ja malttavasti, -"että olen klubbin kunniajäsen". - -"Mitä hyvää on sinulla nyt tuommoisesta elämästä?" sanoi Kai Jans -suuressa tuskassa. "Mitä ajattelet nyt? Minkätähden olet sinä -maailmassa?" - -"Mitä sinä tarkoitat?" sanoi Tjark Dusenschön... "Älä suutu, että -sanon, mutta sinä olet narri, Kai Jans... Pitää ottaa rahaa, mistä -sitä vaan voi saada, sehän on toki selvää". Pe Ontjes alkoi pelätä, -että mies tuossa alkaisi taas herättää kunnioitusta hänessä, ja sanoi: -"Tule, Kai, me lähdemme nyt?" - -"Mutta mitä _olet_ sinä?" huudahti Kai, pyrkien kuumasti hänen sieluaan -lähelle. "Mikä ajaa sinua eteenpäin, ja mitä tahdot maailmassa? Tjark, -sano minulle se!... Olethan sinä toki vakava ihminen". - -Tjark Dusenschön katseli lauhkeasti hymyillen ja hiljaa päätään -pudistellen häneen: "Mies parka!" sanoi hän. "Sinähän olet suorastaan -tuskassa minun puolestani! Mitä tiedän minä itsestäni? On mieleeni olla -tuolla tapaa ja sillä hyvä!" Hän kuunteli ulos... "On hiljaista jo... -nyt lähden. En tahtonut joutua roskajoukon käsiin". - -Kun he taaskin tulivat ulos kirkkaaseen kuunvaloon, sanoi Kai Jans -väsyneenä ja kokonaan masennuksissa: "Jätä minut nyt, Pe Ontjes! Olen -saanut kylläni kaikesta tästä kurjuudesta". - -"Ei", sanoi Pe Ontjes umpimielisen katkerasti, "tule mukaan. Mennään -katsomaan, mitenkä kaupungilla näyttää. Meidän pitää taistella -taistelumme loppuun, Kai. Aina suoraan kohti totuutta ja todellisuutta, -aina suoraan sitä kohden, vaikka sillä sitte olisi kasvot kuin itse -pirun iso-äidillä." - -Kun he olivat tulleet Linnapuistoon taaskin, tuli heitä vastaan -Läntistäkatua pitkin ihmisryhmiä, jotka palasivat Dänensandilta. Väki -oli kuullut, että kaikki oli ollut paljasta petosta ja huijausta, ja -melusivat nyt ja huusivat ja nauroivat. Kaikilta tahoilta, kaikista -taloista, ja kaikilta kaduilta kuului ovikellojen helinää, kuului -sekaisia huudahduksia ja näki rientäviä ihmisiä. Suuri Pe Ontjes nauroi. - -"Älä naura", sanoi Kai Jans. "Kuinka voit sinä nauraa, kun koko -kotikaupunkisi esiintyy tuommoisessa alennuksen tilassa". - -"Mitä minä Hilligenleistä?" sanoi Pe Ontjes katkeran hurjasti. "Vaimo -ja lapset! Kaikki muu on minulle yhdentekevää". - -"Älä sano siten!" sanoi Kai Jans. "Älä sano siten! He ovat meidän -veljiämme ja sisariamme. Ell'emme joka hetki muista sitä, riehumme -toisiamme vastaan kuin villit eläimet." - -"Oh, vai veljiä ja sisaria!" - -Silloin näkivät he erään miehen tulevan kastanjakäytävältä ja tunsivat -kuunvalossa Piet Bojen. Hän oli tullut Hampurista, ollakseen puolen -päivää äitinsä luona. Nyt oli hän saattanut Heinken Annan luokse, -jottei hänen tarvitsisi tämmöisenä levottomana iltana istua yksin, ja -oli nyt matkalla asemalle, lähteäkseen yöjunalla takaisin Hampuriin. -Hän tiesi kaiken mitä oli tapahtunut, ja sanoi: "Nyt ei vast'edes voi -tunnustaa, että on kotoisin Hilligenleistä", ja asteli ajatuksissaan -heidän rinnallaan asemaa kohden. - -"Jos siinä olisikin kaikki!" sanoi Kai Jans. "Mutta kuuntele -ympärillesi ja katso: kaikkia noita ihmisiä!" - -Siinä riensi noin sata, ehkä kaksikin sataa ihmistä kaikilta tahoilta -asemaa kohden. Kuuli askelten töminää ja rumia haukkumasanoja; sen -ohessa kuului karkeaa, humalaista naurua. - -"Kuule", sanoi Kai Jans, "kuinka he nauravat! He eivät aavista, että he -ovat mielipuolia elämässä!" - -Piet Boje kohautti olkapäitään ja sanoi väliäpitämättömän kylmästi: -"Sitä me olemme kaikki, Kai. Pitääkö meidän ylipäätään ollakaan muuta?" - -"Sinähän olet sentään aina ollut onnellinen, itsestäsi varma ja selvä -mies", sanoi Kai Jans. - -Silloin naurahti Piet Boje lyhyesti. "Oh!" sanoi hän. "Nuori ja -terve olen ollut! Ja olen iloinnut siitä, että olen saanut kiivetä -ylöspäin! Mutta nyt kun olen päässyt ylös... Tuo ahertelu ja toimiskelu -telakallamme, päivä päivän jälkeen: yrittää tänään yhtä parannusta -rakenteeseen, jonka huomenna hylkää, ponnistaa saamaan aikaan enemmän -kuin muut telakat, muut maat; lisäksi tyytymätön työväestö, ja sitte -kaikki nuo silmänpalvelijat ja eteenpäinpyrkivät! Semmoista päivä -päivän jälkeen. Sehän on kaikki ilman mitään tarkoitusta". - -He olivat tulleet lähelle asemaa. Mustan kivihiilivarastohuoneen -varjossa seisoi suuria ihmisryhmiä ja väijyivät sanaa hiiskumatta, -tulisivatko Tjark Dusenschön tai pormestari asemalle, hyökätäkseen -heidän kimppuunsa. - -"Tiedätkö", sanoi Piet Boje, "_on_ niitä onnellisiakin ihmisiä". - -"Kuka sitte?" sanoi Kai Jans ripeästi ja katsahti häneen. - -"Ihmiset, joilla on joku piintynyt päähänpisto! Hanki itsellesi -semmoinen, niin voit olla onnellinen. Hourunhuoneissa, ihmiset siellä, -joilla on onnelliset piintyneet päähänpistot, ne ovat onnellisia! Ja -ne, jotka kuuluvat johonkin erityiseen lahkoon! Olen huomannut sen -telakoissamme, ja Lontoossa. Esimerkiksi pelastusarmeijalaiset: he ovat -onnellisia. Näetkös, hanki itsellesi joku piintynyt mieleenpisto, niin -olet onnellinen". - -"Niin", sanoi Kai Jans, silmissään palava tuska. "Sinä olet oikeassa... -emmehän ole vielä päässeet pitkälle niistä ajoista, jolloin ihmiset -olivat kuin umeat tiedottomat eläimet. Niinpä emme vieläkään elä -tiedosta ja selvästä näkemyksestä, vaan kuvitelmista ja piintyneistä -mieleenpistoista. Minä... kuule Piet... minä soisin ja tahtoisin, että -olisi minulla semmoinen piintynyt mieleenpisto, piintynyt mieleenpisto -antaa jokaiselle ihmiselle, suuri ja avara ja ihana mieleenpisto... -semmoinen, joka saisi meidät lähemmälle valoa, tietoa ja selvää -näkemystä". - -"Hyvää yötä!" sanoi Piet Boje ja naurahti ääneen, ja antoi heille kättä -ja lähti. - -"Katso nyt", sanoi Pe Ontjes. "Katso nyt!" - -Suuri joukko humalaisia miehiä oli ottanut puusian klubbin pöydältä, -ja kiinnittänyt sen pitkän tangon nenään, ja kantoivat sitä nyt -kirkkaassa, ihanassa hiljaisessa kuunvalossa, ja röhkivät. Siinä oli -joukossa harmaapäitä miehiä, muutamia klubbin jäseniäkin. Ne, jotka -seisoivat hiilivarastohuoneen varjossa hyökkäsivät esiin ja liittyivät -heidän kanssaan suureksi meluavaksi joukoksi, joka täytti koko -asemahuoneen edustan. - -"Näes", sanoi Pe Ontjes, ja osoitti kädellään joukkoa kohti: "_Tuossa_ -on Hilligenlei!... Tuossa on koko kansamme ja koko ihmiskunta. Tuossa -sen näet!" - -"Oi", sanoi Kai Jans oudolla äänellä ja tarttui häntä käsivarteen, -ikäänkuin olisi hän kaatua. "Sinä, rakas Pe Ontjes! sinä olet -yksinkertainen vilpitön ihminen; mutta sinä seisot lapsesta asti... -niin varmasti jaloillasi elämässä... - -"Poikaseni!" sanoi viljakauppias Lau hämillään: "Minäkö... varmasti?... -Anna Boje ja minä, me huojumme kahtaanne vihan ja rakkauden -aallokossa... Meiltä puuttuu, kuten kaikilta ihmisiltä: peräsin ja -kompassi". - -Silloin hellitti Kai Jans hänen käsivarrestaan, ja sanoi alakuloisesti, -ja näki kuinka hänen sieluaan puistatti kammostus: "Yksikään ihminen -ei tiedä mitään! Ei mitään pyhää maata! Ei mitään Jumalaa! Kaikki -sekaisin! Sekaisin!" - - - - -KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU. - - -Seuraavana aamupäivänä riensi Pe Ontjes Heinken luo, ja kertoi hänelle, -että Kai Jans oli tullut; lupasi hänelle vanhan kultakoristeen, joka -kuului hänen äidilleen ja sanoi: "Sinä olet viisas ja kaunis tyttö, ja -olet hänen ystävänsä. Minä en ole tarpeeksi viisas hänelle, ja Anna -muuttuu kohta tylyksi ja jyrkäksi. Mene sinä ja lohduta häntä." - -Silloin ajatteli Heinke: 'Sepä sattuu hyvin, että tuolla toisella -juuri on neljän viikon loma, ja on poissa: niinpä voin omistaa koko -aikani tuolle rakkaalle, raukalle ihmiselle. Minunhan on niin helppo -lohduttaa, koska olen onnellinen. Oi, armas Pekka!' Ja hän meni äiti -Laun luoksi, ja sai toimeen, että koriste annettiin hänelle nyt jo -kohta, poimi puutarhassa vielä yhden punaisen neilikan, ja pisti sen -vyönsä alle. Ja lähti pitkään rakennukseen. - -Kai istui tuvassa saman pyöreän pöydän ääressä, jonka ääressä kaikki -Jansit olivat kastetut, ja jonka ääressä he kaikki olivat syöneet, ja -ahertaneet koulutöittensä parissa, ja tuijotti sameissa hautovissa -ajatuksissa ulos merelle. "Tule", sanoi Heinke, "niin menemme ulos -vallille". - -Kai nousi ylös ja pudisti hänen kättään. "Olen huono saattaja sinulle, -lapsi." - -"Hiljaa nyt", sanoi Heinke. "Pe Ontjes on kertonut minulle kaiken. Tule -mukaan!" - -Pitkän rantatokeen harjalla, joka menee suoraan kohti merta, laski -Heinke armaalla luottavalla liikkeellä kätensä hänen käsivarrelleen, ja -kulki siten hänen rinnallaan. Länsituuli puhalteli heitä vastaan. Se -hulmutteli hänen pukuaan. Aurinko loisti vasemmalla. - -"Kuule... kun sinä olit ylimmällä luokalla, kerroit sinä kerta minulle, -että sinun esi-isäsi olivat kuuluneet Markomannien heimoon. Tuolla -ylempänä, Tuulivuorilla, olivat he asuneet, ja olivat sieltä muuttaneet -avaroille marskeille ja muuttuneet talonpojiksi." - -"Lopulta tuli heistä työmiehiä Hilligenleissä", sanoi Kai, "ja -viimeinen heistä oli mietiskelijä ja tyhjäntoimittaja, eikä hänellä -ollut sijaa, ei oikeutta, eikä kotia kotimaassaan." - -Heinke hellitti hänen käsivarrestaan, tempaisi leimuvin silmin takkinsa -auki ja katsahti häneen: "Eikö sinulla ole sijaa kotimaassasi? Onko -siellä mitään ihanampaa kuin ihana tyttö? _Tässä_ on sinulla sija! -Luuletko sinä, että on niin helppo valloittaa sijaa tässä? Vai -pitäisitkö parempana, että kymmenen vanhaa talonpoikaa kumartuisi -eteesi, lisäksi Hilligenlein vanha paksu torni?" - -Kai katsahti ihmeissään ja välkkyvin silmin häntä: "Kuinka sinä olet -muuttunut... Niin armaaksi ja niin lempeäksi". - -'Niin', ajatteli tyttö, 'Pekka, Pekka!' - -Aurinko loisti ja tuuli humisi. He menivät kauemmaksi ulos -harmaanvälkehtivää merta kohden ja Heinke painoi hyvyydessään hänen -käsivarttaan pehmyttä rintaansa vastaan. "Parhaimman kolmesta puvustani -olen pukenut ylleni. Oletko jo huomannut? Ja joko olet nähnyt kukkasen? -Ja kultakoristeen? Kaiken sen vaan saadakseni sinut iloiseksi." - -Kai katsahti taaskin häneen suurenevin silmin. "Sinun suusi oli ennen -hiukan pieni", sanoi hän, "mutta nyt se on voimakas ja leveä; ja sinun -silmäsi ovat tulleet tummemmiksi ja lempeämmiksi. Sinun silmäsi olivat -ennen kuin kaksi kymmenvuotiasta vaaleata tyttöä, jotka leikkivät -tuulessa palloa; nyt... nyt asuu niissä nuori äiti ja leikkii lapsensa -kanssa." - -'Sen on tehnyt Pekka', ajatteli tyttö, 'hän on niin suloisesti -rakastanut minua!... Vait, sieluni...' "Mitä sinä puhelet?" sanoi -hän... "Minä olen kahdenkymmenenkahden, se sen tekee". - -"Tiedätkö", sanoi Kai ja hymyili katkerasti itselleen: "Kun olin nuori -ylioppilas, ja sinä vielä lapsi, niin silloin oli minulla jonkun -aikaa se salainen ajatus, että sinusta joskus tulis minun vaimoni. -Jumalan kiitos, että jätin sen ajatuksen, ja että kaikki on jäänyt -vaan ystävyydeksi. Mikä pitkä morsiusaika olisi siitä tullut! Ja mikä -raskasmielinen sulhanen! Ja lopulta olisi hän sanonut: 'Minun on sääli, -Heinke Boje, mutta minulla ei ole leipää eikä ajatuksia sinulle'!" - -"Älä ole niin surullinen", sanoi Heinke. - -"Yli kolmenkymmenen vanha jo", sanoi Kai, "ja yhä vielä epätietoinen, -onkohan minullakin maailmassa paikka, jonka minä voin täyttää... Toisia -ottaa Jumala kädestä ja ohjaa jollekin pellolle, olkoon se vaikka -kuinka pieni ja sanoo: 'Rakenna tuohon majasi, ja kasvata kaalisi'. -Minua hän pitää leikkinään vaan. Hänellä ei ole peltoa antaa minulle, -vaan tahtoo, että minun pitää olla metsästäjä, samoilla pensaikkoja -ja rämeitä, harhaunut metsästäjä, joka ajaa takaa jaloa ihmeellistä -saalista." - -Silloin menetti Heinkekin rohkeutensa, ja kääntyi takaisin ja ajatteli: -'Tänään ei onnistunut hyvin'. - -Kun he olivat saapuneet sululle, jota vastaan vesi kuohahteli, antoi -hän kätensä Kaille ja sanoi värähtelevin huulin: "Sinä olet minulle -rakkaampi kuin äiti ja sisareni. Ell'et sinä ole iloinen, niin en minä -voi olla onnellinen, vaikka minä saisin, en tiedä mitä. Tulen huomenna, -ja tulen yhä, niinkauan että sinä taas voit nauraa." Hänen silmänsä -olivat yht'äkkiä tulvahtaneet kyyneliin, hän kääntyi nopeasti poispäin -ja lähti. - -Seuraavana aamuna tuli hän taaskin, samassa sinisessä puvussa, -vyötäisillään punainen neilikka, ja meni hänen kanssaan vallille, merta -kohden. Ja meri lepäsi väljässä harmaanvihervässä levätissään, ja -sädehtivä vyö kulki poikin sen rintojen ylitse. Ja marskeilla aukeni -niitty niityn ja pelto pellon takana: tummanvihantaa heinikkoa ja -valkenevia viljapeltoja, ja kaukana siintävässä etäisyydessä puiden -varjostamia kartanoita ja kyliä. Sisäänpäin maata taas levenivät -avaralti ja lievästi ylenevät kukkulat ja kantoivat hartioillaan -peltoja ja metsiä ja kyliä. - -"Katsohan toki", sanoi Heinke ja katsahti ympärilleen, "kuinka ihana -on kotiseutusi! Eikö tee sinua iloiseksi se, että olet tämän maan -lapsi, tämän maan, jossa jo vuosituhansia sitte on tehty niin monta -uljasta ihmistekoa? Olethan sinä nuori ja viisas ja lisäksi terve. -Eikö kotimaasi ja nuoruutesi puhu, ja käske sinua tähystämään uljaasti -ympärillesi, kuinka voisit tehdä jotain hyvää." - -"Kaksi vuotta sitten", sanoi Kai mietteissään, "puhuin kanssasi siitä, -että olin aloittanut erään työn. Aioin kirjoittaa erään kirjan, jossa -aioin osoittaa, kuinka aikanamme kaikissa elämänkysymyksissä nousee ja -herää uusi tuuli, ikäänkuin raikas aamutuuli. Kaikkialla pyrkimystä -ja tahtoa eteenpäin, reipasta uljasta halua muuttaa ja parantaa oloja -ja asioita, tahdotaan tulla viisaammiksi, tulla oikeamielisemmiksi. -Ja tahdoin sitte edelleen tutkia, mistä tämä tuuli humisee, ja mitkä -purjeet pitää meidän, purjehtijain ja vahtivuorossa olijain, vetää -mastoihin, ja minnepäin ohjata laivaamme. Siten aioin laulaa laulun -Saksan uudestisyntymisestä. Olinkin jo antaunut ahkerasti työhön ja -minulla oli iloa siitä, ja toivoin jo saavuttavani rauhan." - -"Mutta sitte tuli lakko. Minulla oli paljo juostavaa, ja paljo -puhuttavaa, ja paljon autettavaa. Kaikki nuo väärinkäsitykset, -ja kaikki viha ja katkeruus, ja kaikki nuo ihmispäissä kiehuvat -mielettömät ajatukset nousivat ympärilleni kuin pimeät sekaiset voimat, -ja painoivat alas minua ja ahdistivat minua. Ja sitte tuo noiden kahden -pojan kamala kuolema, ja eilen koko kotikaupunkini hourujenhuoneena." - -"Heinke... minä tiedän nyt: Kaikki tuo meidän hituinen muuttelemisemme -ja parantamisemme ja eteenpäinpyrkimisemme on sekaista ja sameaa ja -mitätöntä, se on turhaa, eikä se johda mihinkään, ja se on turhaa -siksi, että elämämme perusta on väärä; siksi että meillä ei ole mitään -todellista maailmantunnetta, mitään todellista uskontoa. Meiltä -puuttuu hyvä puhdas usko, Heinke. Usko, joka loistaisi ja johtaisi -edessämme kuin valoisa ihana johtotähti ja ilmestys; usko, joka voisi -valaista kaikki viisaat ja uljaat mielet. Katso, jos meillä olisi -semmoinen usko, niin silloin seuraisi kaikki muu itsestään. Siinä, koko -ihmiselämämme perustassa, uskossa, siinä pitää uudestisyntymisen alkaa." - -"Mutta mistä löytää tämä uusi usko? Kukaan ei voi sanoa, missä se on. -Ja iäinen voima ei anna meille sitä. On kamalaa rukoilla Jumalalta: -osoita se minulle, lahjoita se minulle! Katso, minä ja minun kansani -tarvitsemme sitä, muuten nääntyy sydämemme, ja hän... hän katsoo vaan -ihmistä sanattomin tyynin silmin, katsoo yhtäpäätä tyynine silmineen... -Voin puhua tästä ainoastaan sinun kanssasi. Sinä olet minulle kaikkea -pyhää ja rakasta maailmassa." - -Heinke katsoi häneen silmin, jotka olivat tulvillaan kyynelistä. 'Oi', -ajatteli hän, 'kuinka mielelläni suutelisin hänen käsiään ja silmiään'. - -"Älä itke", sanoi Kai. "Iloitse vaan, ett'et ole missään tekemisissä -kanssani". - -Heinke kääntyi, ja kulki sanaa sanomatta hänen rinnallaan. Hän ei -tietänyt nuoruuttaan, mitä hänen piti vastata hänelle. Kun hän jätti -hyvästi, sanoi hän: "Muistatko vielä kun toit Valtamerimatkaltasi ne -hedelmät minulle? Se oli nuoruuteni tärkein tapaus. Ja kuinka autoit -minua aineissani? Aina olit sinä hyvä minulle. Siksi olet sinä minua -niin paljon lähempänä kuin äiti ja siskoni, enkä minä saa lepoa ennen, -kuin sinä olet iloinen." - -Tänä yönä ajatteli ja rukoili Heinke tulisesti kauas puoliyöhön. Se oli -syvää ja harrasta rukousta; sillä hänen suvussaan rukoillaan harvoin, -mutta syvästi ja koko sydämen voimalla. - -Aamulla aikaiseen, kun luonto vielä oli pyhän hiljainen ja koskematon, -tuli hän taaskin. Kai tuli jo ovessa häntä vastaan ja lähti hänen -kanssaan. Tuuli puhalteli voimakkaana ja puuskaisena. Aamuaurinko -yleni selkeänä ja kirkkaana kaukaisen metsänrannan yllä, viistoon yli -Wodaninkukkulan. - -Ja Wodaninkukkulalla, joka jo isille oli näkynyt pyhänä vuorena, sen -huipulla matalain tammien ja hautakumpujen välillä istui raikkaassa -aamussa lähetti sen, jota ei voi käsittää ihmismieli, ja nimittää -ihmiskieli. Loistavat jalkansa kanervassa, eteenpäinkumartuneena, -katseli hän sädehtivin silmin noita kahta ihmistä, jotka käyskelivät -rantavallille, kuvastuen selkeästi meren heleää taustaa vastaan. Hänen -silmänsä olivat niin terävät, että ne olivat niinkuin kaksi lentävää -nuolta, jotka lentäessään leimuvat. - -He käyskelivät sanaa sanomatta rinnakkain, tuuli hulmuttuli Heinken -pukua ja työnteli sitä joka hänen taipuvaa jäsentään vastaan. Ja tuli -pääskyspari kukkuloilta käsin ja lentää livahti ihan hänen polviensa -editse. Hän kurotti kättään niitä kohden ja huudahti heikosti ja sanoi -yhdessä hengenvedossa, ikäänkuin syytäisi hän sen itsestään: "Sanoit -eilen, että kansaltamme ja ajaltamme puuttuu pyhää maata, jolla -seistä ja työskennellä, ja sanoit, että siksi puuttuu siltä sisäinen -turvallinen elämän ilo ja rohkea riemukas tahto. Sano minulle: onkohan -ikinä maailmassa ollut ihmistä, joka on siten seisonut pyhällä maalla, -ja ilon luottamuksella katsellut ympärilleen, ja korjannut ihanat -hedelmät?" - -Kai jäi seisomaan ja katsahti häneen hämmästyen: "Niin", sanoi hän, -"ehkä mahdollisesti Vapahtajamme". - -"Niin", sanoi Heinke, "mutta hänkään ei seisonut sillä luonnollisena -ihmisenä, vaan jumaluutensa voimasta?" - -"Niin, lapsi", sanoi Kai suruissaan, "kuka tietää sen. Hänen todellinen -kuvansa on kohta hänen kuolemansa jälkeen ja sitte yhä enemmän ja -vahvemmilla väreillä tullut maalatuksi uudestaan ja uudestaan ja -peitetyksi kaikenmoisella ulkokoristuksella. Nyt ovat tosin useat -ahkerat oppineet, jo sadan vuoden ajan, työskennelleet saadakseen esiin -hänen oikean kuvansa kaiken tuon monikerroksisen teko-kaunistuksen -alta. Ja ovatkin, varsinkin viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena -saavuttaneet ihania tuloksia. Tunnen suurimman osan tätä tutkimusalaa. -Mutta selvyyteen eivät hekään, sikäli kuin minä ymmärrän, ole -päässeet." Hän katsahti mietteitään hautoen eteensä ja sanoi sitte -empien ja mietiskelevästi: "Kun toimin pappina, iloitsin minä hänen -ihanasta ja ihmeellisestä viisaudestaan ja hyvyydestään ja saarnasin -siitä; ja arvelin, että oli yhdentekevää, oliko hän iäinen ihmeolento -vai tavallinen luonnollinen ihminen. Se _onkin_ yhdentekevää... ei... -se ei ole yhdentekevää... ei." - -Pääskyspari lentää livahti kiitäen, laskien ilmaan lyhyen suloisen -liverryksen ihan Heinke Bojen polvien editse. Hän kurotti kädellään -niitä kohden ja huudahti ja kohotti vaaleata päätään ja sanoi nopeasti: -"Sekö yhdentekevää? _Sekö?_ Ei ole mitään välttämättömämpää koko -maailmassa, kuin että olla siitä asiasta selvillä. Niinkauan kuin -ei siitä ole selvillä, on pyhä maa epävakava ja horjuva perusta, -ja ihmisten mielet häilyvät levottomina mielipiteestä toiseen, ja -kaikenmoinen kirkonusko ja pappeinvalta saa väärää vaikutusvaltaa -ihmisiin. Ei ole mitään välttämättömämpää maan päällä, kuin että on -selvyys ihmisellä Vapahtajan olennosta." - -Kai Jans oli levottomana kuunnellut ja sanoi verkkaan ja epävarmasti -ja ikäänkuin etsien: "Niin... olet kai oikeassa! Kun vaan olisi -mahdollista", lisäsi hän hitaasti ja raskaissa ponnistelevissa -ajatuksissa, "kun vaan olisi mahdollista kaiken tuon kultamaalauksen -alta löytää hänen todellinen oikea kuvansa, ja ilmenisi ja selkenisi, -että hän oli ihminen, tavallinen luonnollinen ihminen, ja voisi -osoittaa hänen sielunsa salaisimman syvyyden, sen pyhän maan, jonka -pohjalla hän seisoi, ja jolta hän niitti ihanat hedelmänsä... niin... -ja voisi sitte sanoa: tulkaa, kaikki ihmiset: katsokaa tässä, tässä -seisoi ihminen kuin mekin, seisoi perustalla pyhän maan ja oli -onnellinen ja iloinen, tulkaa; tulkaa kaikki, kaikki ihmiset: mekin -tahdomme asettautua tämän pyhän maan perustalle ja työskennellä -kansamme uudestasyntymiseksi!... Mutta katso... sitä ei voi... -alkulähteet ovat liika niukat. En usko, että enää voi löytää hänen -sieluaan ja hänen elämäänsä. Ei, en usko... Ja niinpä ovat kirkot aina, -aina olevat vallassa, ja siispä harha ja erehdyskin." - -Silloin lensivät pääskyset kirkkaasti livertäen ihan neidon polvien -editse. Hän kumartui ja oiensi kättään niitä kohden ja huudahti ja -pääskyset lupasivat arasti hänen kätensä ohitse, ja hän puhui, kuin -sysäisi hän sanat suustaan, hänen harmaissa silmissään sädehti syvä ja -täyteläs loiste. "Sinä sanot, että monet ovat jo työskennelleet siinä, -ja että tärkeitä tuloksia on jo saavutettu? Kai Jans! Tohdi sinäkin! -Lapsensilminesi, ja kuumine voimakkaine sydäminesi: tutki, mitä on -tutkittu! Piirrä sinä kuva Vapahtajasta!" - -Kai Jans löi säikähtäneenä käsiään rintaansa vastaan. "Minäkö?" sanoi -hän. "Minä raukka oppimaton ihminen?" - -"Semmoisen kuin sinä pitää se tehdä", sanoi Heinke. "Oppimaton raukka -ihminen... kuule... olethan kovassa puutteenalaisessa nuoruudessasi -saanut omillasi ja isäsi silmillä nähdä monellaiseen ihmiskurjuuteen ja -puutteeseen? Olet saanut Jumalalta erikoiset silmät; lapsuudestasi asti -sanotaan sinusta, että näet ihmiset ja asiat alastomina. Vai pelkäätkö -sinä, mitä ihmiset tulevat sanomaan?" - -Hän pudisti kiivaasti päätään: "Kauan jo olen saanut oppia", sanoi hän, -"olla välittämättä siitä, mitä ihmiset arvelevat. Mutta sanon sinulle, -se on ankara ja raskas työ. Herättää tuo kaukainen, outo, ihmeellinen -elämä taas eläväksi! Herra minua auttakoon: kuinka voin minä sen tehdä!" - -Heinke tarttui häntä käsivarteen ja katseli kauniilla vakavilla -silmillään häntä kasvoihin: "Uskalla vaan! Ala huomenna jo! Onnistukoon -sitte tai ei. Ole sinä yksi niitä monia, jotka osaltaan ovat valmiita -auttamaan ihmiskuntaa, kunnes heitä parempi voimakkaammalla kädellä -tarttuu pyöriin. Ala huomenna jo, Kai! Etsi Hilligenlei, Pyhä maa!" -Hän oli seisauttanut hänet ja pudisteli hänen käsivarsiaan. "Auta, Kai -Jans! Tee sinäkin osasi kansasi uudestisyntymiseksi, tee, äläkä pelkää." - -"Jos sinä tahdot", sanoi Kai työläästi hengittäen... "Koettaa tahdon. -Sinulla on suloinen ihmeellinen voima ylitseni, ikäänkuin pakoittaisi -minua Jumalan enkeli." - -Silloin hellitti Heinke hänen käsistään ja kutsui pääskyjä ja palasi -niiden kanssa takaisin Hilligenleihin. "Katsos!" sanoi hän... "näetkö -tuota valkeata pilveä tuolla Wodaninkukkulan yllä? Kuinka ihmeellisesti -se hälvenee poispäin. Aivan kuin eläisi se." - -Kai Jans kääntyi ja näki avaran aavan maailman ja katsahti neitoon. -Tämä asteli tyyneenä ja varmana ja katseli ihanin rauhallisin silmin -ulos etäisille kukkuloille. "Sinä olet kaiken valtijatar", sanoi Kai -Jans. - -"Luonnollisesti!" sanoi neito. "Meri ja tuulet, kangas ja kukkulat -eivät voi tehdä sitä, mitä minä juuri olen tehnyt". Hän kääntyi ympäri: -"Missä ovat pääskyni nyt?" - -"Ne olivat uljaita apureitasi", sanoi Kai. "Ovat livistäneet pois -nyt... Hupsu sinä olet." - -"Mene kotiin ja ole ahkera", sanoi Heinke ja nyykäytti päätään... -"Minunkin pitää mennä töihini nyt". - - - - -KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU. - - -Niinpä alkoi nyt siis Kai Jans, siniseksi kalkitussa kammarissaan -pitkässä rakennuksessa Satamakadulla, pelolla ja vavistuksella etsiä -evangeliumeista, missä olisi pyhä maa. - -Joka iltapäivä tuli Heinke väljässä tummansinisessä villapuvussaan -ja koputti ikkunaan. Silloin katsahti Kai Jans hämmentyneenä ylös -kirjoistaan, aivan kuin olisi joku merkillinen olento kömpinyt -satamalammesta, ja rutistanut otsaansa ikkunaa vastaan. Sitte lähti -hän hänen kanssaan ja oli vaitelias. Hänen vieressään käydessäänkin, -työskenteli hän. - -Kun Heinke kysyi häneltä, kuinka hänen työssä edistyi, ravisteli -hän päätään ja sanoi: "Ystäväni on lähettänyt minulle kaikki -tärkeimmät kirjat, jotka viimeisinä kymmenenä vuonna ovat ilmestyneet -ja käsitelleet asiata; ne ovat melkein kaikki saksalaisten -yliopistomiesten kirjoittamia. Useimmat tunnen jo... On se sekaista ja -vaikeaa; en jaksa kuvitella, että siitä voi syntyä mitään selvää. Mutta -olen kuitenkin kiitollinen sinulle, että olet saattanut minut tuohon -työhön. Ell'en saakaan tuota vanhaa, pyhää kuningaslähdettä kumpuamaan -esiin entisessä virkeydessään ja raikkaudessaan -- se on vaipunut liika -syvälle jo, ja on mullan ja soran peitossa -- niin on jo sekin iloksi, -että saa työskennellä siinä pyhässä lehdossa, joka aikojen kuluessa on -kasvanut sen ympärille." - -"Näetkö nyt?" sanoi Heinke. "Niin, Heinke Boje!" Ja Heinke otti hänen -käsivartensa ja kertoi hänelle lapsuudestaan, kuinka hän oli aikonut -tuoda hänelle kukkasia, mutta ei ollut tohtinutkaan. "Nyt olen tuonut -sinulle ihanan kukan". Ja sitte hän kertoili toimistaan ja hommistaan. - -Mutta hän ei sanonut sanaakaan siitä, että hän koko kesän ajan oli -joka ilta istunut erään miehen polvilla, ja että hän joka toinen aamu, -istuen Bojelasten tapaan vuoteensa reunalla, punoittavin poskin ja -loistavin silmin luki kirjeen tältä samalta mieheltä. Siitä hän ei -puhunut. - -Siten kului kolme viikkoa. - -Kun Heinke neljännen viikon alussa eräänä ihanana heleänä -syyskuunpäivänä tuli ylös vallia, mennäkseen koputtamaan ikkunaan, ei -hän tavannutkaan häntä, kuten tavallisesti syventyneenä kirjoihinsa, -vaan seisoi hän ja katseli ihmeellisen tyynin silmin ulos merelle. Hän -tuli kohta ulos tavallista reippaampana liikkeissään, ja sanoi, koko -olennossaan omituinen kohotettu liikutus: "Kuule... Se selkenee... -Ei enää epäilystäkään. En voi sanoa sinulle, kuinka ihmeellistä on -ollakseni. Se selkenee ja selkenee: se oli ihmeellisen syvä ja puhdas -ja uljas ihmiselämä. Se on liikuttava alusta loppuunsa asti: hänen -uskonsa, hänen lempeä hyvyytensä, hänen uljas tahtonsa voittaa, -ja sentään joutua tappiolle, hänen hairahduksensakin ja hänen -sortumisensa. Luulen, ettei hän missään kohdassa kasva yli ihmisluonnon -määrän. Hänen elämänsä on murhenäytelmä, ja enkelit eivät elä mitään -murhenäytelmiä. Tule, niin menemme aina merelle asti. Minä koetan, -voinko kertoa sinulle siitä mitään. Sinun pitää kysyä, jos joku kohta -oudoksuttaa sinua: siten selvenee kaikki paremmin. Oi sinua, Heinke -Boje! Katso, minulla ei ole ketään ihmistä, jonka kanssa voisin puhua -tästä." - -Silloin alkoi hän, ja Heinke Boje kuunteli tarkkaan. Usein takertui -hänen puheensa, ja hän huomasi, että siinä vielä oli aukko hänen -esityksessään. Usein saivat Heinken yksinkertaiset luonnolliset -kysymykset hänet hämmästymään ja osoittivat hänelle, että hän jossakin -kohdassa oli tehnyt liika nopeita johtopäätöksiä. - -Siten kului heiltä päiviä. Heinkelle oli kaikki mitä hän kertoi uutta -ja ihmeellistä, ja hän ihmetteli syvästi ja oli iloinen. - -"En kirjoita vielä mitään", sanoi hän, "tahdon vielä ajatella sitä -uudestaan ja uudestaan, ja raittiilla tyyneellä mielellä. Ei missään -asiassa pidä ajatella niin raittiisti ja kylmästi kuin uskonnossa. -Tahdon esittää hänet ihan yksinkertaisesti historiallisten lähteiden -mukaan, ja siellä, missä minulla ei ole tukea niistä, vetää vaan -välttämättömimmät ja lyhyimmät yhdistysviivat noudattaen suurinta -varovaisuutta. Siihen ei saa pujahtaa sanaakaan, jota en ainakaan -kolmeen kertaan ole ajatellut ja punninnut." - -Alussa syyskuuta yritti hän alkaa kirjoittaa; mutta ilmeni kaikellaisia -vaikeuksia. Hänen täytyi taaskin päiväkausiksi syventyä lähteisiin ja -uudempain tutkijain teoksiin. Siten kului taas viikkoja. Eikä hän yhä -vieläkään kirjoittanut mitään. - -Ilma kävi sateiseksi, ja hän teki kävelynsä vallille yksin. Heinke -tuli iltasin, ja tapasi hänet hiljaisena ja syvissä mietteissä. Kun -hän vielä oli siellä, palasi Thoms Jans töistä, söi tapansa mukaan -kyökissä, istuen liedellä, ja tuli sitte sisään, sytytti lyhyen -piippunsa, ja istuutui heidän seuraansa. - -Silloin istui Kai Jans siinä, yhä vaipuneena ajatuksiinsa, ja -kuunteli vaan puoliksi, mitä hänen isänsä haasteli ihmisistä ja -ihmiskohtaloista, ja katseli noita ihania vakavia naiskasvoja edessään. -Siten istuu ihminen kuuman ankaran työpäivän jälkeen hiljaisen vilvakan -metsälammin rannalla, ja iloitsee sen ihanasta syvästä kuvastuksesta ja -kuulee yllään vanhojen korkeiden tammien humuavan tuulessa kaikesta, -mitä ovat saaneet nähdä. - -Nuori nainen taas katseli häntä, ja ajatteli tyyneessä mielessään: -"Mikä rakas vakava ja tyyni ihminen hän nyt on! Alan pitää hänestä aina -vaan enemmän. Ell'en pitäisi siitä toisesta niin paljon, niin olisin -niin suuressa hädässä, kun ei hän pyydä minua omakseen. Ylen ihanaa -mahtaa olla sen, jota hän joskus rakastaa. Mutta nyt on siten, että hän -on ystäväni, ja minä olen onnellinen." - -Mitä syvemmälle Kai pääsi syvenemään tuohon ihmeelliseen ihmiselämään, -sitä vaikeammaksi tuli hänen tehdä mitään johtopäätöksiä, ja sitä -raskaammaksi kävi hänen sielunsa. Tulivat lisäksi nuo päiviäkestävät -alakuloiset sadeilmat. Häntä ahdistivat ankarat painavat huolet: kuinka -moni kelpoihminen oli loukkaantuva siitä, mitä hän nyt teki, ja kuinka -mahdollisesti moni, joka luontaisilta taipumuksiltaan oli raaka, mutta -joka tähän asti oli tuntenut salaista kaihtivaa pelkoa Jumalan pojan -edessä, nyt laskisi vapaat ohjakset pahuudelleen. - -Toisinaan, varsinkin öisin, kun tuo vaikea epävarma työ ja huolet -siitä herättivät hänet unestaan... sade ja tuuli ryöppyilivät ikkunaa -vastaan... kouristi häntä syvä epäilys ja tulinen tuska: "Sinä olet -harhassa, olet harhassa! Hän oli sittenkin iäinen taivaallinen -ihmeolento. Oi sinua, joudut vikapääksi iäiseen syntiin." Ja keskellä -yötä kuului hänelle: "Tule, nouse ylös! Kansasi kaksi suurinta seisovat -ovesi edessä ja tahtovat puhutella sinua... Näetkö miten vihastuneelta -näyttää isä Luther: 'Minunko olkapäitteni yli kuljet uskossasi kuin -porraspuitten?'... 'Niin, sen teen!'... Ja kas, ken seisoo tuolla -Lutherin takana? Ukko Weimarista! Hän ilkkuu sinulle: 'Oh, älä turhia -itseäsi vaivaa! Et voi sulattaa toisiinsa kahta asiaa, jotka eivät sovi -yhteen: kristinuskoa ja saksalaisuutta'... 'Sen teen _sittekin_!'" - -Sitte, kun sarasti harmaa auringoton aamu, pelkäsi hän antautua -työhön, heitti kynän kädestään ja lähti ulos. Ja vallipadolla, jota -vastaan samea raskas tuuli laiskasti puhalteli ja sade valeli, jatkoi -hän taisteluaan ja puhui Jumalalle: "Sinä tiedät, että olen lapsesta -asti etsinyt sinua ja pyhää maata, ja että se on riistänyt minulta -kaiken iloni. Missä on ollut nuoruuden ilo minulla?... Sinä tiedät, -kuinka on jo vuosia ahdistanut ja vaivannut minua, että kirkko jo -kaksisataa vuotta on solvannut ja häväissyt kaikkia kansani sankareita -ja runoilijoita ja tutkijoita: he eivät muka uskoneet Vapahtajaan, -eivätkä olleet mitään kristittyjä ja olivat siis sinun hylkäämiäsi. -Pitääkö minun kärsiä sitä?... Sinä tiedät, kuinka kaikki nuo vuodet on -minua kiduttanut, että kaikki eteenpäinpyrkivät kansassani: työväki, -merimiehet, kauppamiehet, oppineet, taiteilijat, kaikki, jotka antavat -korvissaan humista jumalan tuulet, kaikki, joissa on terveyttä ja -voimaa, että kaikki ne ovat joutuneet ristiriitaan kirkon kanssa, -ja seisovat ilman uskoa, ja siis ilman perustaa keskellä kovaa ja -ankaraa ihmisolemista. Pitääkö minun kestää se?... Sinä tiedät, että -rakastan sinua yhtä syvästi kuin ne, joilla vielä on vanha uskonsa, ja -ett'ei minulla ole halua repiä alas, ja ett'ei se ole minulle iloksi, -vaan että haluni ja tahtoni ja iloni on rakentaa, ja että tahdon -rakentaa, sikäli kuin minun vähät voimani riittävät; tahdon rakentaa -vanhalle pyhälle pohjalle uuden uskonhuoneen, olkoon että siitä aluksi -tulisikin ainoastaan vaatimaton pölkkymaja, jotta kansani vakavat ja -lapsellisen vilpittömät ihmiset asuisivat sen alla, ja löytäisivät ilon -sen turvissa. Siksi uskallan, sen minkä uskallan. Ja jos puhut sitä -vastaan, niin en minä kuule." - -Kun hän senjälkeen tuli kotiinsa, oli hänen rohkeutensa taaskin -kasvanut, niin että hän taaskin alkoi tehdä muistiinpanojaan, askel -askeleelta, varovasti seuraten pyhän sankarinsa elämän jälkiä. Illat -istui hän tammensa ja ihanan syvän metsälampensa ääressä, eikä puhunut -sanakaan siitä, joka oli salaisuutena yksin Jumalan ja hänen sielunsa -välillä. - -Ja vihdoinkin tuli kirkas aurinkoinen syyskuun aamu, perjantai päivä, -päivä, jolloin ylt'ympäri pelloilla näki sirppien vilahtelevan, ja -kuuli olkien kahinaa, ja näki kohoovan kuhilaan kuhilaan viereen: -silloin oli hän kirjoittanut muistiinpanonsa loppuun, ja näki nyt -myöskin edessään tien, näki kirkkaan ja ylvään tien kohti ihmiskunnan -tulevaisuutta. Nyt voi hän alkaa muovailla sitä kaikkea eläväksi -kokonaisuudeksi. Silloin veti hän syvään henkeään. - - * * * * * - -Ja kun Heinke tuli, oikaisihe hän suoremmaksi ja nauroi ja sanoi: -"Kuinka kevyttä on minun olla, ja kuinka olen iloinen! Kaikki aaveet -ovat väistyneet nyt!" - -Heinke katseli häneen onnellisin silmin: "Sinä näytät kuin nuori -isäntä, joka näihin aikoihin vuotta astuu ovensa eteen ja katselee ulos -viljapellolleen, jota hän lähtee niittämään." - -"Entä sinä?" sanoi Kai, ja hänen silmänsä loistivat. "Mitä on sinusta -tullut? Luuletko sinä, ett'eivät minun silmäni ymmärrä, mikä on -kaunista. Nyt... nyt ovat silmäni taas auenneet näkemään sitä, kuten -ylioppilaspäivinäni Berlinissä." - -Silloin säikähti Heinke ja vaikeni. - -"Tule", sanoi Kai, "nyt me teemme pitkän, pitkän matkan yhdessä. Ihan -yksin... Mitä säikähdät, lapsi? Ethän voi ihmetellä, että katselen -sinua siten... Katsos, nythän on elämäni kirkastunut." - -"Et saa katsoa minua siten", sanoi Heinke värähtelevin äänin. - -Kai otti hänen käsivartensa ja astui ihan hänen rinnallaan ja nauroi -iloisesti. "Miks'en saa? Et enää uneksu puol'naisena puol'lapsena. -Sinusta on tämän vuoden kuluessa tullut täysi nainen. Ja millainen -nainen!" - -Heinke laski kummankin kätensä hänen käsilleen ja rukoili häntä -hillityllä hädällä: "Hyvä rakas... kuule, älä puhu sillä tapaa minulle". - -Mutta hän ei nähnyt hänen hätäänsä. Hän näki ainoastaan ystävyyden -ja rakkauden, joka asui hänen ihanissa silmissään, ja suuteli hänen -esteleviä käsiään ja nauroi vallattoman iloisesti, ja katseli hänen -kättään ja suuteli sitä ja puhui tulvivalla sydämellä: "Olen seitsemän -vuotta uurtanut surujen vuorta ja hautonut ja hautonut ajatuksiani; -tuli silloin maan ihanin impi ja löi helähtävällä äänellään vuoreen. -Silloin hypähdin minä ylös ja näin maailman ja auringon ja Jumalan -valtakunnan." Hän tarttui häntä kumpaankin olkapäähän ja katseli häntä -kasvoihin ja sanoi: "Katso minuun... Katso minuun!... Kuinka kaunis -sinä olet!" - -Silloin huudahti Heinke tuskassaan: "Kai, rakas Kai!... Älä puhu sillä -tapaa!... Minä en voi sanoa sinulle sitä!" - -Mutta Kai Jansin sielussa humisi ja soi ilo. Eikä hän kuullut hänen -äänensä hätää. "Tule, me menemme hiljaisia peltoteitä ulos kukkuloille. -Tänään sulaa onnea ja iloa kaikki! Ja huomenna alan minä laulaa laulua -Vapahtajastamme, laulua, jommoista ei vielä kukaan ole laulanut." - -"Oi, hyvä, rakas... Tule, käännytään takaisin... minä... minä tahdon -kertoa sinulle jotakin." - -"Sinä olet tähän asti aina kertonut, ja minä olin vaiti... Vaitelias, -ikävä armastelija olin minä. En ole antanut mitään sinulle, sinä -raukka, raukka ihmislapsi. Olenko ikinä sanonut sinulle, kuinka ihana -sinun käyntisi on? Astut kuin kuningatar, joka on siunattu. Olenko -ikinä sanonut sinulle, kuinka kaunis on olkapäittesi ryhti. Aivan kuin -istuisi kummallakin olkapäälläsi kyyhky, jota sinun käydessäsi täytyisi -tuudittaa. Olenko ikinä sanonut, kuinka kauniit sinun hiuksesi ovat? En -ole ikinä nähnyt niitä valloillaan. Ihmeellistä mahtaa olla saada nähdä -niiden lankeavan valkeille olkapäillesi. Sinä... nyt sinä saat sulhasen -itsellesi, joka iloitsee sinusta eikä ole mikään uneksija." Hänen -kasvoiltaan oli haihtunut kaikki ankaruus ja umpimielisyys, ja kaikki -salainen sisällinen murhe ja huoli. Kuten keskellä ihanaa puutarhaa -seisova kauan sulettuna ollut hiljainen huone aukaisee puhdistetut -ikkunansa, ja sen selkosen selälleen avatusta ovesta rientää parvi -ihania lapsia nauraen ja karkeloiden ulos tuohon ihanaan puutarhaan, -siten välkähteli ja välkehti viisautta ja kauneutta Kain armaista -uskollisista silmistä; rakkauden ja hyvyyden tulva ikäänkuin yllätti -Heinken ja tulvi hänen ylleen, niin ett'ei hän voinut kääntää silmiään -hänestä. - -"Sinä olet aivan toisellainen", puhui Heinke vavahtuneena. "Älä puhu -sillä tapaa minulle! Kai! Älä, älä! Älä sillä tapaa!" - -"Minä olen sama, Heinke, kuin olen aina ollut", puhui Kai lempeällä, -säälivällä äänellä, ja silitteli hänen käsiään: "Olen vaan ollut pitkän -aikaa kipeä ja vaivanalainen, ja sinä olet joutunut kärsimään kanssani. -Mutta nyt minä olen tullut terveeksi. Älä säikähdä, rakkaani, jos se -tulvahtaakin esiin niin myrskyävästi." - -"Rakas" puhui tyttö, "rakas Kai!" Ja kätki silmänsä käsiinsä, ja -vaikeroitsi sielussaan: "Minä _en voi_ sanoa sitä hänelle... en voi! -Tämä on ensimmäinen onnellinen päivä hänen elämässään!" - -"Hymyile, hymyile minulle! Tämähän on satua! Minä vaivainen mitätön -työmiehenpoika käyskelen tässä vallilla ja rinnallani käy maan ihanin -impi. Minne? Minne?... Katso, tuota viherjää tietä me menemme, ja -puolessa tunnissa olemme kukkuloilla tuolla. Ihmisiä ei täällä ole. -Olemme tuntikausia kahden. Minä etsin metsässä paikan, tahdon polvistua -eteesi ja katsoa sinua, en mitään muuta, katson, katson sinua vaan, -tuntikausia. Suurempaa iloa ei ole elämässä. Miten hienot ja valkeat -ovat sinun kasvosi. Oi, sinä hieno valkea holsteinitar!" - -Tyttö aikoi rukoilla: 'Kai, minä en voi... minä en voi! Minä olen -toisen morsian. Minä pidän eräästä toisesta enemmän kuin kaikesta -maailmassa'. Mutta hän ei sanonut sitä. Hän ei voinut sanoa. Kain -silmänsä loistivat niin autuaina ja hänen äänensä värähteli hänen -sydämensä sykinnästä... 'Oi, olkoon hän onnellinen yhden päivän... hän -armas raukka ihminen!... Kuinka suloisen ihmeellinen hän on ilossaan, -ja kuinka kuuma on hänen rakkautensa, ja kuinka hänen silmänsä -sädehtivät. Käsiäni saa hän pitää kädessään... molemmat käteni... -enempää ei... muun estän. Käteni, molemmat käteni!' Siten kulki hän -säikähtänein levottomin sydämin, asteli viheriää niittypolkua hänen -rinnallaan keskellä hedelmällistä, avaraa, yksinäistä marskia. Aurinko -loisti kuumana ja paahtoi. - -Kai oli onnellinen, kuin nuori poika. Hän nauroi, hän leikki hänen -käsillään, hän hellitti niistä, ja poimi kukkia, joita kasvoi -ojanreunalla, ja kiinnitti niitä hänen hiuksiinsa ja hänen rintaansa, -ja pujotti valkoisia Marian kukkasia hänen vyönsä alle. Heinke -antoi hänen tehdä, ja seisoi hänen edessään, ja ajatteli milloin -vavahtuneella pelolla: 'Kuinka kamalaa tämä', milloin taas suloisessa -ilossa: 'Mikä armas ihminen hän on. Käteni saa hän pitää, molemmat -kädet.' Ja hän hiipi kummankin kätensä hänen käsiinsä ja ajatteli: -'Enempää ei'. - -Tuntia myöhemmin olivat he metsän yksinäisyydessä. Heinke istui -erään vanhan sorautuneen vallin reunalla, yhä vielä hiuksissaan -ja rinnoillaan kukat, joilla Kai oli häntä koristanut, ja Kai oli -polvillaan hänen edessään, ja oli kiertänyt käsivartensa hänen -ympärilleen ja katseli sanomattomassa onnessa ylös häneen ja rukoili ja -rukoili: "lähennä suusi, suusi". Ja hän kumartui uudelleen ja uudelleen -ja suuteli häntä, ja hän puhui kuin suunniltaan. Liika äkkiä oli hänen -onnettomien silmiensä eteen levitetty maailman kaikki ihanuus: selvyys -itsestään ja loistava ihana toivo itselleen ja kaikille ihmisille, ja -ihana puhdas nainen. - -Yli metsän läheni idästä pilviä. Paahtavan painostuneen ilman läpi -putoilivat ensimmäiset raskaat painavat pisarat lehdistölle. - -"En saa kyllikseni katsotuksi sinua. En nouse ikinä ylös enää. Olen -niin tyyni ja onnellinen; ensikertaa elämässäni olen täynnä onnea ja -rauhaa... Kuinka sinä osaat suudella! Sinä osaat luonnostasi sen; mutta -minun pitää oppia sinulta." - -"Älä nyt enää, Kai, älä enää! Oi rakas, rakas ihminen, älä tänään enää! -Huomenna... Oi, huomenna!..." - -"Tänään ja huomenna ja aina! Minä olen autuain ihminen maassa. Olen -usein ajatellut sitä, miksi kaikki toiset ovat niin iloisia ja niin -rauhallisia ja niin huolettomia, ja minä yksin huolessa, rahahuolissa, -perhehuolissa, ajatushuolissa. Mutta nyt on se hyvä minusta, nyt olen -sitä autuaampi ja kiitollisempi, nyt kun saavutan onneni... Olen -aina ollut nöyrä ja harras, sen voit uskoa, lapsesta asti. Olen aina -tuntenut nöyrää syvää kunnioitusta sitä salaista syvää voimaa kohtaan, -joka vallitsee ja hallitsee maailmassa, mutta ikinä en ole ollut niin -nöyrä ja harras kuin tänäpäivänä, jolloin saan nähdä sen salaisen -sisäisimpään ja ihanimpaan... Katsos: Nyt voin kertoa Vapahtajan -elämän! Maasta hän kasvoi! Ja kasvoi ihanimmaksi ihmislapsista. -Ihanammaksi kuin sinä." - -Heinke istui, ja piti hänen kumpaakin kättään, jotka lepäsivät hänen -sylissään, ja katseli häneen. Kuten huuhtelee aalto aallon jälkeen yli -haaksirikkouneen, poikittain merta vastaan lepäävän laivan, kunnes se -kokonaan on murtunut ja uponnut: siten hyökyi ja huuhteli hänen ihana -rakkautensa Heinken ylle. 'Hänellähän on vanhat oikeudet. Hän on ollut -ystäväni lapsuudestani asti. Minä olen erehtynyt vaan. Minä luulin, -että hän olisi uneksija, eikä rakastaisi minua. Minä en tietänyt, -kuinka paljon minä salaa pidin hänestä. Ikinä ei hän ole näyttänyt -minulle tätä uutta, ihanaa olentoaan. Kuinka kauniit ovat hänen ankarat -kasvonsa, ja kuinka kauniit hänen viisaat silmänsä... Oi minua... mitä -ajattelen? Mitä teen?' "Jätä minut, Kai... Jätä minut... Kai! Älä -suutele minua enää". - -"Anna suusi, suusi. En voi nukkua tänä yönä, jos olen yhdenkin kerran -jättänyt sinua suutelematta." - -"Alkaa sataa, Kai... Meidän täytyy lähteä kotiin". - -"Antaa sataa, Heinke! Antaa sataa. Se valaa siunausta vaan sinun -armaille, vaaleille hiuksillesi." - -Silloin kumartui Heinke tulisesti häntä kohden, ja suuteli ja suuteli -häntä, ja kidutti ajatuksilla sydäntään. 'Oi, jos tuo toinen tietäisi -ja näkisi tämän kamalan. Kaiken rakkaan puhtaan nuoruutensa on hän -uskonut ja antanut minulle, ja minä istun näin erään toisen kanssa... -Oi, minua onnetonta... Minun... minun täytyy jättää tuo toinen ja tulla -tälle tässä. En tietänyt, että pidin hänestä niin paljon... Ei! ei! En -voi jättää sitä toista, hän halveksisi minua ja vihaisi minua, ja minä -menisin turmiolle siitä. Minä onneton ihminen, kuinka suloiset ovat -hänen silmänsä. Ne ovat syynä tähän. Minä en enää katso niihin'. Hän -peitti käsillään silmänsä, ja vaikeroitsi ääneen. "Älä suutele minua -enää... Sataa niin kovasti. Tule... hyvä Kai, minä en saa enää..." - -Kai hypähti ylös, ja istuutui hänen rinnalleen ja kiersi kätensä -lujasti hänen ympärilleen. "Antaa sataa, anna tänne suusi. Miksi on se -niin punainen ja suutelee niin tulisesti? Ihmeellinen on sinun suusi -ja sanomattoman suloiset ovat sinun silmäsi. Ihmeellistä, ett'eivät -poskesi hohda." - -"Suutele niitäkin, Kai, sitte hohtavat nekin. Tule, oi tule, rakas!" Ja -hän kääntyi kokonaan häntä kohden, ja suuteli yhtäpäätä häntä, poskille -ja huulille, ja aukaisi hiuksensa, jotka olivat pudonneet alas, -kokonaan valtoimiksi, ja silitteli häntä niiden pehmeillä suortuvilla, -joille raskaat sateenpisarat tipahtelivat. Hän hengitti raskaasti, -ja koko hänen ruumiinsa värähteli. 'Minun pitää tehdä, mitä teen', -ajatteli hän. 'Jumala armahtakoon sieluani. Huomenna sanon hänelle -kaiken. Tämä päivä on naurun ja itkun päivä, suuteloiden ja hampaiden -kiristyksen päivä. Äitini oli oikeassa, kun hän sanoi: teidän Bojeiden -täytyy kaikkien taivaltaa läpi tuskain ja hädän, koska sydämenne -ovat niin tuliset ja ylpeät'. "Tule Kai, tänään saat sinä, niinkuin -tahdot, tule... noin... Suutele, suutele vaan. Suloiset ja puhtaat ovat -suutelosi". - -Raskas pehmyt kesäsade valeli maahan ja kasti hänen kevyen pukunsa, -niin että se liittyi hänen olkapäitään ja rintojaan ja ruumistaan -myöten. Kai silitti keveästi kädellään sitä ja ylisti tulisin puhtain -sanoin hänen jäsentensä ylvästä ihanuutta, ja suuteli hänen märkää -pukuansa. Siten istuivat he toisiaan lähellä, nuorten pyökkien -varjossa, metsän rannassa, Kai onnellisena, onnellisena, Heinke, -omatunto särkyneenä, kunnes alkoi hämärtää. - -Silloin nousivat he ylös ja lähtivät tietä alas, joka vei viistoon -kukkuloilta ja metsäkummuilta alas laaksoon. Siellä yhtyy se -valtatiehen, joka vie Hilligenleihin. Se on ikivanha tie. Mitä kaikkea -ja kaikkia onkaan kulkenut sitä tietä! Nyt kulkivat sitä nämä kaksi -ihmistä. Kai puhui seuraavasta päivästä, kuinka onnellinen hän olisi -silloin oleva, Heinke vaikeni seuraavasta päivästä, kuinka vaikertavan -tuskallinen se olisi oleva hänelle. - -Hän tuli kotiinsa ja kammariinsa, ja riisui kiireesti yltään, ja -väänteli käsiään, ja heittäysi vuoteelleen ja tuijotti ylös pimeään. -Hänen äitinsä tuli sisään ja sanoi, että hän menee Annan luoksi, ja on -siellä illan. Hän ei vastannut. - -Hän sanoi ääneen, sanoi toistamiseen ja toistamiseen, eikä tietänyt, -että hän sanoi sen: 'Mitä pitää minun tehdä?' Hetken oli hän olevinaan -selvillä: Kai Jansilla oli vanhemmat oikeudet. Mutta sitte näki hän -edessään tuon toisen, yksin ja suruisana, koko elämänsä ajan rinnassaan -tunne: 'Hän, joka oli sinulle pyhin maailmassa, hän on pettänyt -sinut...' Sitte ajatteli hän taas, että hän kirjoittaisi Kai Jansille: -'Minä en voi; minä olen toisen morsian'; mutta kuuli sitte hänen -vaikerruksensa ikäänkuin murtuneen huudon. - -Hän ei tietänyt mitään neuvoa, ja alkoi käydä ympäri huoneesta -huoneeseen, ikäänkuin etsisi hän paikkaa, johon voisi lymytä tuolta -kovalta rutistuvalta tuskalta, ja tuli lopulta, hän ei tietänyt kuinka, -ylös päätyhuoneeseen. - -Silloin lankesi hän yht'äkkiä, ikäänkuin jonkun mahtavan voiman -painamana polvilleen pöydän ääreen, sille paikalle, jolla he aina -olivat istuneet yhdessä, ensin kuvain ääressä, sitte hän hänen -sylissään. Silloin vihdoinkin heltesi hänen tuskansa kyyneliksi. Hän -itki ääneen, ja silitteli pöydän kantta ja tuolin nojaa ja suuteli -niitä ja puhui niille: "Oi minun oma omani... sinä rakas hyvä, kuule, -kuulehan... Minä en voi elää, jos tiedän sinut yksin ja surussa. -Sinä rakas, rakas, kuinka reippaasti ja lujasti sinä otit minut! Ja -kuinka syvästi minuun luotit! Ja kuinka ihanan hyvä sinä olit! Sinä -et kysynyt, kuinka on sinun sielusi ja ruumiisi? Sinä uskoit vaan -hyvää. Koko puhtaan nuoruutesi laskit sinä jalkojeni eteen... Oi... -Oi, tulehan, tule sinä... osoittaisin niin mielelläni sinulle, kuinka -sinusta pidän". - -Siten itki ja silitteli hän, ja alkoi rauhoittua. Ja hänen itkunsa -hiljeni, ja hänessä alkoi selkeentyä sisällisesti, ja hän otti valoa -ja meni hänen kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti lyhyen kirjeen -Kai Jansille. Hän kertoi hänelle, kuinka hän oli mennyt kihloihin, ja -kuinka hän ei ollut voinut kertoa siitä hänelle. Nyt täytyi hänen sanoa -se, ja samalla, ett'ei hän voinut jättää sulhastaan; hänen sulhasensa -veisi perikatoon katkeruus, hänet itsensä paha omatunto. "Minä en voi, -Kai!... Minä olen yksin kotona, minä pyydän sinua, tule luokseni, että -minä lohduttaisin sinua. Ole vahva! Ole voimakas! Minä en voi kestää -sinun epätoivoasi". - -Puolta tuntia myöhemmin, kun hän sykkivin sydämin seisoi alikerrassa -pöydän ääressä ja kuunteli jokaista askelta, joka kuului kadulta, tuli -hän. - -"Kai!" sanoi Heinke ja oiensi rukoillen kättään häntä kohden... "Minä -en voinut olla toisin kuin olin... tänään. Olit niin onnellinen ja -niin myrskyävä, sinun rakkautesi tuli niin äkkiä ja niin ihanana. Anna -minulle anteeksi, Kai! Oi, ole vahva... minä en voi, en voi jättää -häntä." - -Kai oli kalpea kuin kuolema, eikä voinut sanoa sanaakaan. - -Silloin vaipui Heinke tuolille, ja nojasi käsivarsiaan pöytää vastaan -ja itki katkerasti. "Rakas raukka sinä. Minä en voi. Minä en voi. Älä -katso niin toivottomasti. Miten vaikertavan kamalaa tämä on!" - -Kai istuutui häntä vastapäätä ja kyseli häneltä alakuloisella -masentuneella äänellä: kuinka hän oli tullut lähemmin tuntemaan -tuon toisen, kuinka kauan he olivat seurustelleet keskenään, kuinka -läheisiä he olivat olleet toisilleen, ja semmoista. Molemmat kädet -ristissä pöydällä edessään, käsivarret suorina, ja silmänsä yhtämittaa -tulvillaan kyyneliä ja katsoen suoraan häneen, vastasi hän lyhyesti, -kuin tuomarin edessä, hänen kysymyksiinsä. Lopuksi sanoi hän, ratketen -tulisiin kyyneliin: "On mahdotonta minun jättää häntä: kaikki hänessä -pimenisi niin kamalaksi, ja se tekisi minutkin kokonaan onnettomaksi. -Koko hänen sydämensä riippuu minussa, ja minun hänessä. Minä pidän -sinustakin äärettömän paljon, kamalan paljon pidän minä sinusta... en -ole tietänyt sitä... en siten... Se pitää minun nyt voittaa itsessäni." - -"Siispä olen minä nyt valmis", sanoi Kai. "Se on kohtaloni. Siis ei -siinä voi mitään muuttaa. Se riippuu nyt enää vaan siitä", sanoi hän, -"mitä nyt vielä itsestäni teen". - -Silloin kirkahti Heinke, kauhistuneena hänen lohdutonta tuskaansa. Hän -vaipui alas tuolille ja kurotti käsiään häntä kohden: "Minä rukoilen -sinua: ole vahva. Minä pidän sinusta niin paljo. Ole minun rakas -ystäväni. Kai! Ehkä joudun minä joskus, tai minun lapseni suureen -kovaan puutteeseen... kuka auttaa minua silloin? Sinä rakas... älä -käänny vihassa minusta... minä en voi kestää sitä." - -Kai kumartui häntä kohden, ja silitti hänen hiuksiaan. "En minä ole -sinulle suuttunut, en, en. Emme ole kumpikaan rikkoneet, et sinä, enkä -minä. Se on meidän kohtalomme. Älä pelkää. Minä olen mies. Koetanpa -pitää pääni ylhäällä, onhan minulla vielä vanha isäni, ja sitte on -minulla sinun ystävyytesi... Niin... niin... älä itke noin... Ja salli -minun nyt lähteä." - -Heinke piti häntä kädestä ja itki haikeesti. "Minä ajattelen koko -yön, mitä hyvää voin tehdä sinulle. Koko elämäni olen ajatteleva, -kuinka voin tuottaa sinulle iloa. Olisin tullut niin mielelläni sinun -vaimoksesi, oi, niin mielelläni. Hän tietää, kuinka hyvä ja armas -sinä olet, olen kertonut hänelle paljon sinusta; kerron lapsillenikin -sinusta... Sääli minua, Kai, ja ole vahva, ja älä suista turmioon hänen -elämäänsä ja minun." - -Kai katsahti alas häneen, ja silitteli sanaa sanomatta hänen kauniita -vaaleita hiuksiaan, silitti yhä uudestaan ja uudestaan, ja katseli -häntä ilmeellä, ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: 'Kuinka outoa ja vierasta -on kaikki tuo, ja kuinka pyhää'. - -Sitte lähti hän. - -Hän meni kotiinsa, pieneen siniseksi kalkittuun kammariinsa, johon -pääsee kyökin kautta, ja jossa hän lapsena oli nukkunut, asettui -vuoteelle ja makasi kauan liikkumatonna ja tiedotonna. Hän heräsi -siihen, että joku lempeä, vakava ääni kovaan ja selvästi, ikäänkuin -ihmeissään, sanoi: "Luulitko sinä, että voisit nauraen kertoa -Vapahtajan elämän?" - -Silloin peitti hän käsillä silmänsä ja itki. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä pyysi hän lyhyessä kirjeessä Heinkeltä, ett'ei -hän toistaiseksi tulisi hänen luokseen, koska hän ei voisi kestää -nähdä häntä. Hän päättäisi työnsä ja lähtisi sitte pois. Hänen vanha -ystävänsä oli kirjoittanut hänelle, että hän lopulla seuraavaa kuuta -lähtisi Kapstadtiin. Arvatenkin tulisi hän seuraamaan häntä. Mutta -häntä ilahuttaisi, jos hän sitä ennen saisi tutustua hänen sulhaseensa. - -Kahdeksan päivää sen jälkeen palasi Peter Volquardsen kotoaan, sai -kuulla kaiken Heinkeltä ja meni hämärissä Kai Jansin luo ja puhui hänen -kanssaan kaikesta. Hän kertoi, kuinka hän, lempeiden ja viisasten -vanhempain hoitamana ja hoivaamana, oli elänyt hiljaisen rauhallisen -lapsuuden, kuinka hän sitten oli tutustunut erääseen hienoon ja -vilpittömään mieheen, ja kuinka jo silloin taide oli alkanut levittää -armauttaan ja puhdasta suloansa hänen elämäänsä, kuinka hän aina oli -elänyt sopusointuisissa suhteissa, ja aina oli saanut tarvitsemansa -neuvot ja ohjeet; kuinka hänen äitinsä salaa ja syvällä viisaudella oli -ohjannut ja johtanut häntä sisimmissä ja hennoimmissa kysymyksissä, -isä ja vanhemmat veljet ulkonaisissa asioissa. Tuntematta koskaan -huolta ja tuskaa oli hän, oikeallaan ja vasemmallaan taiteen lempeät -lievittävät lahjat, käyskellyt elämänsä tietä, kuin läpi ihanan, vaikka -vakavankin puiston. Ja oli eräänä päivänä tavannut ihanimman tällä -tiellä, enemmän kuin kaikki taide: Heinke Bojen. Siten kertoi hän -tyyneesti ja rauhallisesti ja silmät kirkkaina, ja tarttui Kai Jansia -käsivarteen. Ja lopuksi sanoi hän: "Tiedän, että teidän elämänne on -ollut toisellainen". - -Silloin alkoi Kai Jans kertoa omasta elämästään. Hän kertoi -hiljaisella, rauhallisella äänellä: kuinka hänen ensimmäinen muistonsa -oli, ett'ei hänen pienellä äidillään ollut mitään rahaa kotona, ja -kuinka äiti oli lukenut englantilaisia romaaneja, ja kuinka ainoat -kuvat, jotka hän oli nähnyt, olivat olleet erään berliiniläisen -muotilehden kuvaliitteitä, ja sitte rumat kuvat kirkossa. Hän kertoi -päivästä, jolloin hänen vanhin sisarensa oli tullut kotiin, ja -maannut polvillaan heidän äitinsä edessä, ja ajoista, jolloin hän -oli ollut oppimassa tuuliviirin taitoa Heine Wulkilla. Johtui sitte -puhumaan kurjuudesta Klaralla, ja vaikeasta, sekaisesta opiskelustaan -Goodefroolla, kun hänen kätensä oli kipeä, ja hän usein oli ajatellut: -'hyppää laidan yli, sinusta ei ole mihinkään'. Tuli sitte kouluaika, ja -tunne puvusta, joka ei istunut hyvin, ja kömpelötekoisista saappaista, -ja sitte tuo raskas yksityistuntien antaminen ja tunne, että isäsi on -omituinen, hämärämielinen mies; sitä seurasi vaivan- ja puutteenalainen -ylioppilasaika. Oh, se ylioppilasaika! Tuo salavihkainen, nälkäinen -tuijottelu suureen kirjavaan elämään ympärillä; tuo umea samea -ajelehtiminen suuren joukon virrassa, ainoa ilahuttava ja virkistävä -siinä: erään varakkaasta kodista olevan toverin ystävyys, ja joskus -vilkaus ystävällisiin tyttösilmiin. Sitte kun hänestä tuli mies, -tulivat nuo raskaat, kaivelevat mietiskelyt. Ne laskeutuivat hänen -sielulleen, kuin lyijyinen pilvi maan ylle. Oli niin raskas synkeä -pimeys hänen ympärillään, ja kauan kesti, ennenkuin alkoi sarastaa -valon tuike. Vihdoin kuitenkin, kun pimeys alkoi käydä kamalaksi, -koitti valo... Niin... ja kun tuli valo: näki hän uskollisuuden ja -ihanuuden, joka käyskeli hänen rinnallaan. Hän tunsi hänet lapsesta -asti. Hänellä oli oikeus häneen: hän oli ollut hyväksi hänen sielulleen -ja hänen luonteelleen. Hän arveli, että hän kuului hänelle... kuinka -suloinen ja ihana hän on... kuinka suloinen ja ihana! - -Siten puhui ensin kumpikin omastaan. Sitte puhuivat he suurista -vakavista asioista, ja ilmeni, että niin erillaiset kuin olivatkin -lahjat ja elämänurat, oli kuitenkin paljon yhteistä heillä. Ja he -erosivat toisistaan sillä tunteella, että heistä voisi tulla ystävät. - -Kahdeksan päivää myöhemmin tuli Heinke Boje kuitenkin hänen luokseen. -Arasti, ihmeen suloisesti hämmentyneenä pyysi hän häntä tulemaan -hiukan käymään hänen kanssaan. Kai kertoi hänelle hänen kysymykseensä, -että hän nyt oli alkanut Vapahtajan elämäkertansa, ja että se edistyi -hitaasti ja vaivalla; noin viidessä viikossa toivoi hän saavansa sen -valmiiksi. - -Hän aiheutti Heinken kuitenkin pian poistumaan. Hän huomasi, että Kai -puhui vaivalla, ja oli kalpea ja tuijotti yhtäpäätä eteensä. - -Silloin kysyi Heinke hiljaisella värähtelevällä äänellä: "Etkö tahdo -käydä kanssani?" - -"Minä en voi!" sanoi Kai ja hengitti raskaasti. "Se on yli voimieni. En -voi katsella kasvojasi ja ihania jäseniäsi. Se on liika vaikeata." - -Silloin vaikeroitsi Heinke: "Minua onnetonta, onnetonta ihmistä!" - -"Se muuttuu kyllä", sanoi Kai, "kun vuodet ennättävät vierähtää. Mutta -nyt pyydän: älä tule enää. Käyn kerran vielä luonasi, ennenkuin lähden." - -Heinke ratkesi katkeriin kuumiin kyyneliin: "Minä soisin niin -mielelläni, että sinä pitäisit minusta, kunnes me molemmat olemme -vanhemmat ja tyyneemmät. Kun voisin silloin istua käsi kädessä -kanssasi. En voi kestää sitä, että olet vieras ja nurja minulle." - -"Kuinka olisin minä nurja sinulle?!" sanoi Kai. "Oletko sinä rikkonut -minua vastaan mitään? Sinähän olet sulaa rakkautta ja uskollisuutta. -Minulla ei ole mitään ihanampaa maailmassa kuin sinun ystävyytesi; sinä -voit luottaa, että pidän siitä kiinni. Mutta nyt täytyy minun lähteä -pois, ja viipyä poissa, kunnes olen tullut vahvaksi. Ja lähde nyt! -Äläkä pelkää ja ole huolissasi puolestani." - -Hän antoi kätensä hänelle, ja Heinke lähti itkien. - -Kuusi viikkoa työskenteli hän nyt päivä päivältä; hän ei kuullut -Heinkestä mitään. Mutta kun hän joka päivä kello neljältä teki -kävelyn vallille, näki hän oikealla, kaupungin ylitse, hiukan syrjään -Volkmerskukkulalta seisovan erään yksinäisen ihmisen. Silloin seisahtui -hän, ja he katselivat toisiaan kohden. Mutta he eivät tohtineet -kohottaa kättään tervehdykseksi. - -Keskipaikoilla lokakuuta, eräänä ihanana iltana, jolloin -puhalteli raikas viileä syystuuli, ja ilta-aurinko kultasi -väriloistollaan kastanjain viimeiset lehdet: silloin palasi Heinke -Boje Volkmersdorffista takaisin, eikä ollut nähnyt häntä ja meni -kammariinsa. Siellä lepäsi hänen vuoteellaan kirje, jossa hän lyhyesti, -mutta hellän ystävällisesti sanoi jäähyväiset. Kirjeen vieressä oli -siisti käsikirjoitus, sen päälle oli kirjoitettu hänen voimakkaalla ja -ylväänhienolla käsialallaan, josta hän niin piti: - -"Vapahtajamme elämä, esitettynä saksalaisten tutkijain mukaan: -Saksalaisen uudestisyntymisen perusta." - - - - -KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU. - - -Käsikirjoitus. - -Vaivalla ja tuskalla on ihmiskunta kamppaillut itsensä esiin yöstä -ja kaameudesta. Se taistelu on kestänyt satojatuhansia vuosia. -Satojatuhansia vuosia ovat ihmiset elelleet metsättömillä ja -puuttomilla mailla kuin ketut: eläen pelossa ja asuen luolissa, aina -nukkuessaankin toinen silmä valveilla, viekkaasti hiipien, hurjasti -hyökäten saaliinsa kimppuun. He elivät niinkuin eläimet, eivätkä -tietäneet, että he muuta olivatkaan kuin eläimiä. - -Vähitellen, satojentuhansien vuosien kuluessa, muodostuivat ja -kehittyivät ihmisruumiin erikoiset kyvyt ja taipumukset, varsinkin -kädet, ja kohottivat ihmisen ulkopuolelle eläinten piirin. Vähitellen, -ja epäröiden selkeni yhdelle ja selkeni toiselle, viisaimmalle ja -uljaimmalle tämä totuus. On kai kestänyt taaskin satatuhat vuotta, -ennenkuin he kaikki sen huomasivat: on olemassa eroitus ihmisen ja -eläimen välillä. Ja ihminen on oleva niiden herra ja käskijä. - -Mutta kauan, kauan vielä oli pimeätä ja umeata ja hämärää heidän -sieluissaan, ikäänkuin eläinsieluissa. He kammoksuivat, kuten eläin -kammoksuu, kammoksuivat tuulta ja välkkyviä vesiä, kammoksuivat metsän -pimeyttä ja ukkosen jylinää ja salamaa. Kaikki heidän ympärillään -tuntui kätkevän itsessään salaisia kammoittavia voimia ja olentoja. Ei -kukaan heistä tietänyt vielä, mikä oli hyvää ja mikä pahaa; he osasivat -ainoastaan pelätä ja ei pelätä; olla vahva tai olla heikko, voittaa tai -sortua. - -Kuten varpuset, jotka lähtevät muutolle ja levittäyvät, siten lähtivät -he Keski-Aasiasta parvissa ja heimoissa aina lisääntyen, karkoittaen -lauma laumaa edellään, ja tulivat, siten ajelehtien toistensa takaa -ja levittäytyen koko maanpiiriin ylitse, lopulta eri maihin ja eri -ilmavyöhykkeihin. - -Toiset heimot joutuivat paahtavan, veltostavan auringon alle, toiset -yksinäisiin seutuihin, toiset jäiseen kylmyyteen: siellä veltostuivat -he tai surkastuivat, ja jäykistyi ja kangistui elonvoima heissä. -Lukemattomat näitä heimoja ja kansoja ovat jo satojatuhansia vuosia -ennen meidän aikaamme hävinneet maanpinnalta, toiset häviävät paraikaa -meidänkin aikanamme, Australiassa ja Amerikassa ja Afrikassa. - -Monet toiset parvet ja heimot taas tulivat seuduille, joissa aurinko -ja tuulet, meri ja voimakkaat naapurikansat, vilja ja viini antoivat -heille voimaa ja pakoittivat heitä pyrkimään eteenpäin. Ylväämmäksi -kohosi jo heidän päänsä, silmät kirkastuivat ja otsa sai jalomman -muodon. Hitaasti ja vaikeasti väistyi pelko ja kammo luonnon edessä. -Uljaimmat uskalsivat rohkeasti ja ilomiellä pimeyteen, niinkuin -pelkäävistä lapsista, jotka ovat yksin kotona, rohkein uskaltaa pimeään -nurkkaan. Peikkoja ja aaveita pelättiin vielä kauan, ja rukoiltiin -niiltä rukouksilla ja lahjoilla armoa ja sääliä; mutta vähitellen -ja hitaasti, perin verkalleen ja hitaasti, sitä myöten kun ihmisten -voima ja voimantunne kasvoi luonnon edessä, muuttuivat mielikuvitelmat -ystävällisemmiksi. Pahat voimat väistyivät ja muuttuivat -tehottomammiksi. Heräsi, arkana tosin ja työläästi, heikko horjuva usko -hyviin henkiin. Heräsi horjuva hämärä aavistus, että voimalla ei ole -oikeutta, vaan hyvyydellä. Heräsi omatunto ja omantunnon vaiva, ihmisen -sisäinen valo. Ja kun tämä valo hiljalleen heräsi ja syttyi, alkoi -valjeta ja kirkastua ihmiskunnan tie. Nyt heillä oli ohjaaja teillään, -he eivät nyt enää voineet kokonaan hairahtua, ja voivat he nyt saapua -kauas, kauas, kuka voi sanoa kuinka kauas. - -Taaskaan ei se ollut koko kansa, koko joukko, joka otti tämän askeleen -eteenpäin, vaan yksityisissä ihmisissä kirkastui tämä valonheije. -Ikäänkuin, kun meri hiljaa aaltoelee, vyöryttää harmaana ja sinervänä -aavalti levollisia, levottomia aaltojaan, yht'äkkiä puikahtaa yhdellä -kohtaa... ja kas... tuollakin... ja tuolla... korkeampi aalto esiin, se -kohahtaa korkeammalle, kuohahtaa, kantaen laellaan hopeakruunuaan, ja -suistuu kuin yliniskansa ja häviää mereen takaisin: siten kohottausivat -nuo miehet toisten seasta, ainoat oikeat ihmiskunnan kruununkantajat, -ja sortuivat taaskin... suistuivat omiin jalkoihinsa. - -Vaikeat ja vaivalloiset olivat ensi askelet tässä aamuhämärissä. Ne -nimet, jotka tässä pitäisi mainita, niitä emme tunne. Ihmiset eivät -osanneet vielä kirjoituksen taitoa. Vasta kun osattiin kirjoittaa, -tiedämme jonkun näistä pyhistä sankareista nimen. Persialaisien -keskuudessa heräsi Zarathustra, kiinalaisilla oli Kongtse; -indialaisilla Buddha, hebrealaisilla Moses, Elias, Jesaias, Jeremias, -kreikkalaisilla Aiskylos ja Plato. Kaikki nämä ovat vaivalla ja yksin -taistelleet itsensä kansansa keskeltä, ja ovat toisten edellä rientävän -rohkeutensa ja luottamuksensa vuoksi saaneet kestää kovat kärsimykset. -Paljon kovaa ja hämärää, paljon lapsekkaan sekaista ja sulamatonta on -heissä vielä, kuitenkin kohoovat toiset heistä yksityisinä valokkaina -hetkinä ihaniin, suloisenkorkeihin näkemyksiin, joita korkeammalle -ei ihmiskunta ikinä voi päästä: "En ole olemassa vihatakseni, vaan -rakastaakseni." "Kun sinä olet minulla, Jumala, niin mitä ovat minulle -maa ja taivas." - -Sitte, kun nämä miehet olivat väistyneet, tuli hiljaisuuden aika. -Sillä aalloissa, kohoten ja laskien, kulkee luomakunnan kehitys. -Kansan voima, ikäänkuin uupuneena ja tyhjentyneenä, ei sytyttänyt -keskuudessaan uusia sankareita. Kukin kansa eli, sulkeuneena ja -seisahtuneena, säilyttäen noiden korkeiden henkien perintöä suletussa -kädessä; ja keskinkertaisuus varoi, että käsi pysyi tarkasti sulettuna. -Silloin alkoi perintö kädessä ummehtua ja homehtua. Tämä ummehtunut -seisahdus kesti pitkät vuosisadat. Ei liikahtanut tuuli eikä aalto -kansa- ja ihmismeressä; ja oli kuin täytyisi seisauneen ihmiskunnan -mädätä. - -Mutta silloin alkoi kansojen yllä, jotka asuivat Välimeren rantamilla, -heilahdella ankara miekka. Rooma ja Roomankansa, kansa, jolla ei -ollut hienoa etsivää henkeä, ja jonka keskuudessa ei elänyt totuuden -etsijöitä ja mietiskelijöitä, vaan kylmiä laskevia punnitsijoita -ja todellisuusihmisiä, lannisti alammaisikseen kaikki kansat. He -muuttivat ja mullistivat kaiken. He muuttivat ja mullistivat noiden -vanhojen, hienojen mietiskelijäkansojenkin olot ja elon: egyptiläisten, -hebrealaisten, kreikkalaisten, persialaisten, germaanien. - -Silloin syntyi noiden myllerrettyjen, elin- ja olotavoistaan -suistettujen kansojen murroksessa hirveä mielipiteitten ja -elämänkäsitysten sekasorto. Ikäänkuin semmoisessa kohdassa virtaa, -missä seitsemät sulut ja saaret kohtaavat toisensa, vesi alkaa -kiehua ja ryöpsähdellä, siten alkoi kiehua ja ryöpsähdellä kansojen -uskonnollisissa käsitteissä. Ihmiset menivät viisaittensa ja -filosofiensa luoksi, ja kysyivät: "Mitä luulette te?" Toiset riensivät -joihinkin kreikkalaisten pappien aistillisen hurjiin salamenoihin: -"Luonto, luonto! Luontoa yksin olet sinäkin, ihminen!" Seuraavana -päivänä polvistuivat he jonkun egyptiläisen jumalattaren kuvan -eteen. Toiset kohottivat silmänsä ja kätensä roomalaisten keisarien -kivikuvain puoleen, ja etsivät turhaan niiden kovissa ja karkeissa -käskijäpiirteissä pyhää korkeata ihmisarvokkuutta. Samat ihmiset -menivät perjantaisin jonkun germaanisen sotamiehen luokse, ja -kuuntelivat, kuinka hänen kotiseudullaan pyhien pyökkien siimeksissä -palveltiin ja ylistettiin Freiaa ja Balduria. Lauantaisin seisoivat -he peitetyin päin juutalaisten synagogissa ja kuuntelivat kuinka -opettaja luki vanhoista kirjoista: "Pitäkää minun käskyni. Niin -olette menestyvät maan päällä"... Siten kiehui ja kuohui kansoissa ja -ihmismielissä, kautta koko Välimeren rannikon. Hamasta Gibraltarista -Persiaan asti olivat mielet yhtä ainoata kysymistä ja yhtä ainoata -odotuksen huminaa: "Mitä on ihmiselämä? Mitä on Jumala? Mitä totuus? -Tiedätkö, mikä voi tehdä ihmissydämen pyhäksi ja iloiseksi?" Aivan kuin -maamiehet, jotka pitkäaikaisen kuivuuden jälkeen keräytyvät ryhmiin ja -puhuvat keskenään: "Nyt pitää jo pian sataa. Katsos... pilvi tuolla!... -Oi, se haihtui." Mutta yht'äkkiä, yöllä, kun he eivät ajattelekkaan -sitä, alkaa puissa ikkunan edessä humista ja kohista täyteläästi: -siten odottelivat ja puhelivat keskenään ihmiset ja tuijottelivat -ympärilleen. Ihminen ei voi olla etsimättä ja kysymättä elämän -merkitystä ja elämän onnea. - -Silloin vihdoinkin oli luonto taas elpynyt voimiinsa. Luonnon kehitys -nousee ja laskee kuin aaltojen käynti. Taaskin heräsi ihminen, sankari -samaa maata, kuin nuo vanhat pyhät sankarit. Ja kohahti uusi täyteläs -ilma idästä yli kuivuuttaan uupuvien kansojen. Mahtava, kosteanraskas -oli se kohina. - - * * * * * - -Eräässä tuon mahtavan yhteenmätetyn valtakunnan kolkassa oli maa, aivan -kuin meidän Schleswig-Holsteinimme, yhtä laaja, kapea ja kaita pitkin -meren rantaa, pohjoisessa hiljaisia laakeanavaroita nummiylänköjä, -etelässä suuri loistoisa kaupunki. Kaikki kuten meillä. Siinä asui, -kylissä, talonpoikaiskansa, ei ihan puhdasta rotua, mutta hyvää -sekarotua kahdesta vanhasta jalosta heimosta. Kaikki kuten meillä. - -Mutta se oli onneton kansa. - -Kansaa hallitsi tylysti ja kunnottomasti, pohjoisessa turmeltunut -ruhtinas, etelässä keisarin maaherra. Vieras suurpääoma taakkasi kansaa -ja lepäsi lannistavana sen yllä, kuin susi sortamallaan lampaalla. -Välittömät ja välilliset verot, tullit ja monopoolit imivät kansan -varoja ja voimaa. Virkamiehet varastivat ja ryöstivät. Kaikki tuo raha --- ja raha on voimaa -- meni maalta menetyksiin. - -Ja lisäksi oli kirkko suurine vaatimuksineen. Suuressa pääkaupungissa, -etelässä, yleni mahtava temppeli avaroine esikartanoineen ja pihoineen, -korkeine ja kalleine virastoineen, tuhansine yli- ja alipappeineen, -lukemattomine hengellisine opettajineen, jotka kiersivät maata. Sen -kaiken täytyi kansan ylläpitää. - -Suurin onnettomuus oli sentään se, että kansa oli niin kokonaan -ja perinpohjin pilhottu. Valtiolliset ja uskonnolliset erisuunnat -lainehtivat ja taistelivat villissä sekasorrossa keskenään. - -Yhden puolueen muodostivat hiljaiset maassa. He asuivat hajauneina yli -koko maan varsinkin kylissä, ja varsinkin juuri nummiseuduilla. Ne -olivat ihmisiä, jotka ahertivat käsitöissä, jotka antavat ajatukselle -aikaa antautua ihmeellisiin ja syvämielisiin mietiskelyihin, ihmisiä, -jotka ahertivat jokapäiväisessä elämänhuolessa, joka ajaa ihmissielun -etsimään ja tavoittelemaan lohdutusta ja lievitystä luottamuksessa -Jumalaan. Kirkko oli heille liika ylhäinen, liika kylmä ja muodollisen -jäykkä, he etsivät omin päin ja omin neuvoin iäistä lohduttavaa -totuutta. He uppousivat päivätöittensä jälkeen vanhoihin aika- ja -rukouskirjoihin, ja lukivat iloisella ihmetyksellä niistä, kuinka -heidän esi-isänsä vuosisatoja sitten, samallaisina kovina ja vaikeina -aikoina eivät olleet antaneet rohkeutensa vaipua, vaan olivat kantaneet -sisällään uskoa, että iäinen voima ei rakasta ylhäisiä ja tylyjä, vaan -ottaa köyhät ja vaivanalaiset rinnoilleen, ja on joskus lähettävä -heille auttajan, "Vapahtajan". Mutta ainoastaan harvat jaksoivat kohota -tähän ylevään uskoon. Useimmat elivät edelleen sameassa hurskaassa -umeudessaan. - -Toisen puolueen muodostivat vapaamieliset. Mutta nämä taas hajausivat -kahteen kokonaan eri ryhmään. Oli pieni ylhäinen vapaamielinen puolue -pääkaupungissa: rikkaita miehiä, jotka iloiten nykyisyydestä ja -auliisti vastaanottaen ulkomaisia sivistysvaikutuksia, pysyttäysivät -valtion- ja kirkonseimien läheisyydessä, olkoon että ne sitte -oli täyttänyt kuinka likainen käsi tahansa. Sen rinnalla oli -toinen vähävaraisempien ja yksinkertaisempien ihmisten muodostama -vapaamielinen puolue, semmoisten nimittäin, jotka olivat sortajilta -vastaanottaneet pieniä virkoja, useimmakseen tulli- ja vartiovirkoja. -Ne olivat yksinkertaisen, työtätekevän kansan kevyt osa, osa, jossa -veri liikehti ripeämmin ja vapaammin, ja jossa lahjat olivat eloisammat. - -Kolmannen puolueen muodostivat kansalliskiihkoiset. Se oli mahtavin -puolue maassa. Se oli ahdasmielisen kirkollisen isänmaallisuuden -puolue. Sen ohjelmana oli: säilyttää ankarasti isienuskoa ja -isientapoja, säilyttää sitä suojana kaikkea vierasta vastaan. "Rukoilla -seitsemästi päivässä, seitsemän kertaa päivässä pestä itsensä, -seitsemästi antaa almuja, käydä joka päivä kirkossa, ei muuttaa mitään, -eikä uudistaa mitään: siten voimme hyvittää iäisen voiman! Hän on -palkitseva meitä ja on lähettävä meille sankarin, 'Vapahtajan', joka -on vapahtava meidät noista kirotuista vierasuskoisista." Siten seisoi -vahvin puolue: lahonneissa valtiollisissa varuksissa, pikkumaisena -kaiken sen vartijana, jota se kutsui "puhtaaksi" ja "pyhäksi", synkeänä -ja pimeänä kaikkien rukoushuoneitten ja koulujen valvojana. Se hallitsi -ja kahlehti kansaa. Ainoastaan vapaamieliset vastustivat sitä; he -sanoivat: "Eläkäämme, ja antakaamme toistenkin elää; pois vanhat muodot -ja käskyt". Ja hiljaiset maassa, nekin vastustivat; he sanoivat: -"Olette liika ahtaita, liika ylpeitä, liika kangistuneita meille; me -etsimme Jumalaa omalla tavallamme, luemme vanhoja pyhiä kirjoja ja -kaivaudumme mietiskelyihimme öisin. Ei meillä ole aikaakaan rukoilla -kaiket päivät, ja pestä itseämme, ja juosta kirkoissa; meidän pitää -tehdä työtä leipämme vuoksi." Katkerassa vihassaan noita isänmaattomia -kohtaan, keksivät kansalliskiihkoiset haukkumasanan, joka lyhyesti ja -armahtamattoman sattuvasti kohtasi näitä kumpaakin: "Synnillisiä ja -publikaaneja olette te". - -Näiden kolmen suuren kansanpuolueen alla ja ohella vilisi kodittomia -kerjäläisiä, maankuleksijoita ja sairaita. Ei ollut olemassa -lääkäreitä, eikä hourunhuoneita, ei sairaaloita, eikä ylipäätään -mitään yhteiskunnallisia armeliaisuuslaitoksia. Kaikki kurjuus, -kaikki rikollisuus, kaikki laiskuus maassa sai levittäytyä vapaasti -maantielle, kylätielle, rikkaitten ovien eteen. Kansalliskiihkoiset -heittivät almunsa, kuten isäin usko käski, ja kasvattivat siten -kerjäläisiä lisään vaan. - -Siten olivat asiat tämän talonpoikaiskansan keskuudessa meren -reunamalla. Se oli onneton rikkinäinen kansa. Ja tämän onnettoman -rikkinäisen kansan yllä uhkaili vierasuskoinen, tyhjille ryöstävä julma -hallitus. Neljääkymmentä vuotta myöhemmin on kansalliskiihkoisten -suuri puolue ponnistanut kaiken voimansa ja syösnyt kansan onnettomaan -kapinaan, jossa se kokonaan tuhoutui ja sortui. Mutta nyt se eli vielä: -kuten sanoi sen suuri sankari: kuin lauma yössä, jolla ei ole paimenta, -ja jonka ympärillä jo pimeässä hiiviskelevät ja ulvovat metsän pedot. -Levottomana, työläästi hengittäen eli kansa: "Apu täytyy tulla... Mikä -lähenee?... Joko lähenee maailman loppu? Vai tuleeko luvattu sankari? -Oi, iloitkaahan ja naurakaa! Syödään ja juodaan, huomenna olemme -kuolleet. Maksa verosi!... Tuleeko hän taivaasta? Herääkö hän kansan -keskeltä?... Kuulkaa... Joko kohisee puissa? Oi Jumalamme, Isä! Iäinen -voima! Auta... Sinua janoitsee minun sieluni! Sinua riutuen janoo minun -ruumiini kuivassa nääntyvässä maassa..." - - * * * * * - -Pohjoisessa osassa maata, meren ja järven välissä, nummiylöngöllä asui -aviopari, Josef, Jakobin poika, ja hänen vaimonsa, jolla oli nimenä -Maria; oli hyvin epäiltävää oliko kumpikaan puhdasta rotua, mutta -vanhaa ja jaloa sekarotua. Mies ei näy saavuttaneen korkeampaa ikää, -tai on hän mennyt naimisiin vasta vanhempana. Mutta vaimo on saanut -nähdä lapsensa täysikasvaneina. Siitä ei ole koitunut hänelle kunniaa. -On nimittäin varmaa tässä se harvinainen tapaus, että sankarin äiti ei -ole ymmärtänyt lapsensa sisäistä suuruutta. - -Avioparilla oli viisi lasta, jotka kasvoivat suuressa kylässä, ja -saivat siinä nähdä ja oppia, mitä kyläelämä tarjoo nähtävää ja -opittavaa elokkaassa, jalossa kansassa. Vanhimmalla lapsella, jonka -nimi oli Jesus, oli merkillisen kirkkaat ja syvät silmät, jotka -kätkivät syvyyteensä ne tyyneet ja kauniit kuvat, jotka avautuivat -niiden eteen; ja oli hänellä tunnelmista rikas hieno sielu, joka -tietämättään ajatteli ja mietiskeli kaikkea, jota se näki, sisäisessä -hämäryydessään hiljalleen, ja ihanasti selitti sen kaiken, joka -hämäryys lapsuusvuosien edetessä hiljalleen kirkastui ja kirkastui. - -Lapsi on astellut rengin vierellä, kun tämä kynteli pellolla, ja on -nähnyt äitinsä suruisana, kun hän odotteli viimeistä lastaan, ja -nähnyt hänet yht'äkkiä syvästi iloisena, kun hän piti vastasyntynyttä -sylissään... Hän on mennyt leikkitovereineen ulos kukkuloille, kun -kukoistivat ensimmäiset kukkaset kedoilla. Kädet kukkasia täynnä -seisoivat he, ja katselivat aavalle yli maiden ja kohden sinistä -merta lännessä. Samana iltana kertoi äiti, että naapurinpoika oli -vihamielellä jättänyt synnyinkotinsa ja lähtenyt vieraisiin maihin. -Häntä seurasivat huolet ja surut, sillä hänellä oli kevyt veri... -Hän on nähnyt viljapellon, joka oli kukkulan rinteellä, valkeentuvan -leikattavaksi, ja on toisten lasten mukana seisonut ovella, kun eräs -kylän tyttäristä vietti häitään. Aamulla kertoi äiti morsiusneidoista, -jotka palavat kynttilät käsissään yöllä menivät läpi kylän... Hän on -pellolla ollut auttamassa, kun tehtiin siteitä, ja ohdakkeet sidottiin -mukaan jalallisiin ja pistivät sitojan käteen; samana päivänä, -illalla, kun hän tuli isänsä kanssa kotiin, kuulivat he kyläraitilla, -että kylän rikkain talokas oli kuollut, ja ihmiset puhuivat siitä, -että hän veljineen oli ollut ahne ja likainen mies... Hän on nähnyt -paimenen lammaslaumoineen tulevan kylän läpi, ja kylässä kertoo -paimen -- verkalleen kulkevat lampaat edelleen --: että hän koko yön -oli etsinyt erästä lammasta, vasta aamulla oli hän sen löytänyt; ja -paimenen näivettyneet vanhenneet kasvot olivat loistaneet ilosta. -Samana päivänä, myöhään illalla, oli naapurin vaimo vielä juossut -heille ja kertonut: tuo kevytmielinen naapurin poika, joka kolme vuotta -sitten niin muhkeasti ja käyttäen niin ylpeitä sanoja oli jättänyt -vanhempainsa kodin ja kotikylänsä, oli nyt palannut. Hämärissä oli -hän tuntikausia seisonut kyläraitilla ja tuijottanut valoja kohden -vanhempainsa kotona... oli seisonut ryysyisenä. "Ja niin kurjissa -ryysyissä sitte! Ja nyt, mitä arvelette?... kuuletteko?" Ja he kuulivat -kylästä laulua ja riemua. Niin suuresti iloitsivat vanhemmat, että hän -taas oli palannut. Silloin nousi lapsi vuoteeltaan ja meni ulos oven -eteen, ja kuuli hälyn ja riemun. - -Kaupunkilaislapsi? Mitä näkee kaupunkilaislapsi maailmasta, luonnosta -ja ihmiselämästä? Niin vaivaisen, pienen, ruman osan. Mutta -maalaislapsi, hän näkee koko maailman, ja kaiken mitä siinä on, -pienoiskoossa. - -Hän oli arka varovainen lapsi; hän seisoi syrjässä, ja katseli -hiljaisin ihmettelevin silmin elämää. Hän leikki kyllä toisten lasten -kanssa; mutta usein tapahtui, että hän astui syrjään leikkivästä -joukosta, aivan kuin tahtomattaan, aivan kuin astuisi joku näkymätön -hänen luokseen ja sanoisi kevyen vakavasti: "Astu hiukan syrjään". -Silloin muuttuivat lapsen silmät hiljaisemmiksi ja hiljaisemmiksi; -niiden ylle laskeutui kuin harso harson päälle. Mutta hänen sielussaan -ei tullut hämärää; vaan mitä enemmän ulkomaailma haihtui häneltä -hämärän verhoon, sitä kirkkaampana alkoi sädehtiä hänen sielussaan -hiljainen kirkas valo, joka kasvoi, ja ihmeellisesti täytti koko -sielun, täytti niin puhtaalla loistolla ja niin armaalla lämmöllä. -Tuskassa ja sulossa seisoi lapsi kuin korkeassa salissa, korkeiden -ovien edessä, jotka kohta, kohta avautuisivat... "nyt... kohta... ja -minä näen koko autuaan taivaanloiston..." Silloin tulivat nuo leikkivät -lapset ja herättivät hänet ja sanoivat toisilleen: "Jesus uneksuu -taaskin. Katsokaas, kuinka hän uneksuu." Silloin palasi hän toisten -lasten luoksi, silmät yhä vielä kuin suloisen muiston huikaisemina ja -kasvoillaan hiljainen tuskan ilme. - -Joka lauantai istui hän lapsuutensa ja nuoruutensa päivät muiden -kyläläisten kanssa kylän koulu- ja rukoushuoneessa, jossa vakava -opettaja verkkaan ja juhlallisesti luki vanhoja aika- ja rukouskirjoja. -Pappismielisenä ja kiihkokansallisena -- luki hän, otsa synkeänä ja -tylynä ne lukemattomat käskyt, jotka Jumala oli antanut. Yhtäpäätä -kuului: "Tee se... Tee se... Jos teet _sen_ ja _sen_ ja _sen_... niin -olet Jumalalle otollinen..." Hän kuunteli arkana ja säikähti ja -kaihti ja alkoi pelätä eikä voinut ymmärtää sitä... Silloin laski -opettaja kirjan kädestään ja otti toisen, ja nyt lämpeni tuon vakavan -nyreytyneen miehen ääni ja hänen silmänsä kuumenivat. Hän luki -sankareista, jotka muinoisina aikoina nousivat hänen kansastaan, kuin -koivut kanervikkokankaalta. Raskaasti ja yksinäisyydessä kamppailivat -ne ajatustensa kanssa, voisivatko he selvittää sen, joka lepäsi kuin -painava raskas arvoitus kaiken ihmisolemisen yllä: syntymän ja kuoleman -arvoitus, omantunnon ja Jumalan, syyllisyyden ja oikeamielisyyden -arvoitus, ja kuinka voi hieno syvä ihmismieli löytää läpi elämän, -ja säilyttää mielensä rauhan ja viattomuuden. Ja muutamat näistä -mietiskelijöistä, näistä sankareista tunkivat ja taistelivat läpi -tuskan ja pelon ja läpi yön, ei omalla voimallaan, vaan kuin lapset, -jotka hätäyneinä rientävät läpi pimeän, pelokkaina... kuinka tykkiikään -sydän!... ja saapuvat lopulta äitinsä levitettyyn syliin; hetken vielä -nyyhkyvät he sykäyksittäin uhkarohkeuttaan ja pelkoaan, sitte tyyntyvät -he ja nauravat: niin riensivät nämä sankaritkin, sattuman varaan -vaan, heittäysivät sokeassa kuumassa uskossa ja luottamuksessa iäisen -voiman jalkoihin: "Iäinen voima! Me uskomme, että sinä olet hyvyys!" -ja sitte, täten valloittamaltaan ja saavuttamaltaan ihanalta rauhan- -ja levonpaikalta, loistavat uljaat kasvonsa käännettyinä kansaansa -kohden, puhuivat he Jumalasta vieraan ihmisen syvästä sielunhädästä, -ja Jumalan suuresta hyvyydestä, ja siitä ihanasta Jumalan ihmeellisen -avun toivosta, Vapahtajasta, joka oli tuleva ja puhdistava kansansa ja -tekevä sen onnelliseksi. - -Poika kuuli nämä suurten pyhäin sankarien puheet ja sanat, ja hänen -nuoren puhtaan sydämensä täytti ylevä salainen ihanuus. Kaikki tuo -äskeinen "Tee se ja tee se" oli unohtunut. Kaikki tuska oli haihtunut. -Hän näki edessään, ja uneksi myöhään yöhön noista uljaista pyhistä -sankareista, jotka niin tulisesti olivat uskoneet Jumalan hyvyyteen ja -niin tulisesti olivat rakastaneet onnetonta kansaansa, varsinkin uneksi -hän uljaimmasta ja jaloimmasta heistä kaikista, hänestä, jonka vielä -piti tulla, Vapahtajasta, ja nukahti autuain mielin ja posket hehkuvina. - -Oli kylässä yksinkertaisia vaatimattomia perheitä, jotka kuuluivat -siihen puolueeseen, jonka muodostivat hiljaiset maassa. Nähtävästi -kuuluivat hänen vanhempansakin siihen puolueeseen. Istuen kynnyksellä -tai lieden ääressä kuunteli hän herkin avoimin sieluin, mitä vanhemmat -ja naapurit ammoisista ajoista uskoivat ja uneksuivat: Jumalasta, joka -lukemattomien hyvien enkelien kanssa asuu sinisessä ihanassa taivaassa, -ja perkeleestä, joka myöskin asuu siellä, mutta synkeässä nurkassa, -raskaitten harmaiden pilvien takana, jotka pohjoisessa lepäävät taivaan -rannalla, hänen luonaan on lukematon joukko pahoja enkeleitä. Ja Jumala -ja hänen omansa, ja perkele ja hänen omansa toimaavat ja hommaavat -päivät ja yöt, kutovat ja kirvottavat, parantavat ja särkevät. Kaikki -sairaus ja kaikki mielenharha on pahojen enkelien lahjaa. Kuinka -kiduttavatkaan pahat henget sairaita kylässä! Ja heikkomielisessä, -joka asuu toisessa päässä kylää vanhempainsa luona, asuu seitsemän -pahaa henkeä, ja pakottavat hänet kirkumaan, niin että se kuuluu -läpi kylän. Mutta se kaikki on vielä muuttuva. Vieraat ihmiset ja -pahat henget eivät enää ole tuottava kiusaa ja vaivaa. Sillä onhan -tuleva "Vapahtaja". Hän, joka on suurin pyhistä sankareista. Muutamat -sanovat: hän on oleva enkeli ja tuleva taivaasta; toiset taas: hän on -oleva ihminen, ja polveutuu vanhasta köyhtyneestä kuningassuvusta. -Hän on Jumalan avulla perustava Jumalan valtakunnan, joka on ulettuva -pohjoisista nummikylistä aina etelän suureen kaupunkiin asti. Ja -silloin on oleva koko kansa vapaa ja pyhä ja onnellinen. - -Siten kuuli lapsi kaiken, mitä eli hänen kotikylässään kirkonuskontoa -ja kansanuskoa näinä raskaina levottomina aikoina. Hän ei arvostellut -kuulemaansa. Hän ei ylipäätään hylännyt tai halveksinut ainoatakaan -kohtaa kansansa uskossa tai taikauskossa. Hän eli, kuten koko -hänen kansansa ja koko hänen aikansa, keskellä lumottua maailmaa. -Hänellekin laskeusivat koko hänen elämänsä ajan enkelit taivaasta -maahan. Hän näki saatanan lentävän maahan kuin salaman, ja hän piti -sairaita ja heikkomielisiä ihmisinä, joissa pahat henget riehuivat. -Hän uskoi, että ihminen Jumalan tai pahanhengen voimalla voi tehdä -yliluonnollisia tekoja, ja että kuolleet, jotka makaavat maassa, voivat -nousta haudoistansa, ja kulkea ihmisten keskellä. Mutta se oli hänen -erikoinen lahjansa, suuri, yksinkertaisen syvä piirre tässä taimivassa -ihmisluonteessa, että hän kuuli kaikki äänet, jotka soivat hänen -ympärillään hänen kansassaan, ja hänen kansansa vanhoissa kirjoissa, -mutta eräs ääni kuului yli kaiken, kuului selkeämpänä vuosi vuodelta, -kirkkaampana ja voimakkaampana, soi yli kaikkien äänien, puhtaana ja -täytenä ja ihan kirkkaana -- kaikki muut äänet kuuluivat sen rinnalla -ainoastaan hiljaisena säestyksenä -- se oli ääni, joka hänen aikoinaan -jo oli haihtunut hänen kansansa kuultavista, ja joka vielä ei ollut -soinnut toisten kansojen kuulla, ääni, jonka nuo vanhat pyhät sankarit -olivat kuulleet ja sen sointuun vastanneet: "Riemuitkoon sieluni sinun -armostasi, että olet nähnyt minun hätäni ja vaivani ja ottanut korviisi -minun sieluni tuskan". Ja siinä oli hänen ylväs sankaruutensa, että hän -tänä uupuneena, ummehtuneena, sekaisena ja villiytyneenä aikana astui -esiin korkealla ylvään jalolla uskollaan ja tunnustuksellaan, että -iäinen voima on iäinen hyvyys, ja että hän meni tämän tunnustuksensa -puolesta kuolemaan vielä nuorena... Toistaiseksi on hän sentään -vielä ainoastaan poika ja nuorukainen, epävarma itsestään, ja kätkee -huolellisesti, epäillen ja epäröiden ja ihmetellen ihmeellisen syviä -ajatuksia mielessään. - -Tuli silloin hänelle ensimmäinen nuoruuden aika. Hän opiskeli kylässä -käsityötä. Hänestä tuli salvumies... Hän lähti matkoille ulkopuolelle -kyläänsä. Vaelsi kuivunutta puronuomaa laaksossa ja katseli huoneen -jäännöksiä, jonka viimeinen rankkasade oli riuhtaissut mukaansa -hiekkarinteeltä, ja tuli meren rannalle asti ja näki helmikalastajain -venheet heittelehtivän mainingissa, ja näki kauppiaan, joka seisoi -nahkareppu kädessään ja odotteli, mitä he saisivat saaliikseen. Hän -vaelsi köyhtyneiden nummikylien kautta aina sisämerelle asti, ja seisoi -linnan edessä, jonka maan turmeltunut ruhtinas oli rakennuttanut -itselleen, ja kuuli onnettoman kansan puhuvan hänen kovuudestaan ja -hänen synnillisestä elämästään, ja näki kaduilla nuo lukemattomat -kodittomat köyhät, ja sairaat ja heikkomieliset ja näki sotilasparvien, -ja tullimiesten joka kadunkulmassa ahdistelevan kurjaa köyhtynyttä -kansaa... Hän matkusti kyläläistensä kanssa kolme päivämatkaa etelään, -sinne suureen kaupunkiin ja mahtavan suureen Jumalanhuoneeseen. Siellä -näki hän nyt nuo ylhäiset vapaamieliset silkkisissä viitoissaan, -kirkkoruhtinaina menevän vieraan maaherran upeihin juhliin, sillä -välin kun kansa kärsi nälkää ja vaivaa. Ja näki kansalliskiihkoisten -seisoskelevan katujen kulmissa vakavissa ankarissa surupuvuissa. -Ja kansa noudattaa tylsästi ja sokeasti heitä, täyttää kirkon, -sopottaa rukouksiaan, ja tuo viimeisetkin köyhät varansa rikkaille -papeille... Kotimatkalla keskustelivat kyläläiset siitä, olivatkohan -kiihkokansalliset oikeassa, kun he väittivät, että piti papeille antaa -määrätyt antimet, vaikkapa omat vanhat vanhemmaiset siitä kuolisivat -nälkään, sillä Jumala ja hänen lakinsa on enemmän kuin lapsenrakkaus? -Ja olikohan todella Jumalan tahto, että sunnuntaina ei saanut liikahtaa -sormeaankaan, ei edes pelastaakseen ihmistä tai eläintä hädästä? -Olisiko Jumala niin pikkumainen ja niin kade? Sitä miettivät he kauan -matkatessaan, ja kaivautuivat ajatuksiinsa ja vaikenivat, kunnes -yht'äkkiä joku, joka kuului hiljaisimpiin maassa, värähtelevällä -äänellä alkoi vanhan laulun: "Sinun puoleesi kohotamme silmämme, sinä -valtijas taivaitten! Katso, niinkuin palvelijan silmät katsovat hänen -isäntänsä puoleen; siten katsovat meidän silmämme meidän Herramme -puoleen, kunnes hän meitä armahtaa." - -Hän palasi kyläänsä takaisin ja vaikeni: Hän eleli hiljaa vanhempainsa -kotona ja työskenteli hiljalleen ammatissaan, rakensi ja korjaili -kylän rakennuksia. Hän katseli omaa työalaansa ja kaikkea, mitä -luonto ja ihmiselämä hänelle nähtävää tarjoi, valppailla silmillä. -Mutta hänen silmänsä eivät jääneet siihen kuin kala verkkoon, vaan -ne liukuivat kuin auringon säteet läpi noiden kaikkien ilmiöiden ja -etsivät niiden salaista pohjaa: iäistä salaista voimaa. Hän iloitsi -lainehtivasta kypsästä viljapellosta ja kukkasesta kedolla, ja -nuoresta neidosta, joka seisoi kotonsa oven edessä, mutta hän antoi -sen lainehtia, kukoistaa, seistä. Hänessä ei herännyt ajatusta kajota -siihen tai poimia se itselleen. Kaikki, mitä hän näki, oli hänelle -vaan ikäänkuin vertauskuvana siitä, joka oli takana, kaukana takana, -salaisessa hämärässä: iäisestä voimasta. "Sinä olet ainoastaan hyvyyttä -ja lempeyttä. Oi, kunpa kaikki ihmiset uskoisivat kanssani siihen ja -saisivat elämäänsä iloa. Iäinen voima, mitä olen minä, ja mitä etsivät -ajatukseni? Isä taivaissa! Lähetä pian pyhä sankarisi! Suuri on kansani -hätä." - -Ihmiset kylässä sanoivat: "Hiljainen, ihmeellinen ihminen hän on; -niin syvä viisaus asuu hänessä, ja niin pyhän vakava hän on ja niin -lempeän hyvä, ja puhdas hän on kuin lapsi äitinsä rinnalla". Enempää -he eivät nähneet ja enempää eivät he tietäneet. He eivät aavistaneet, -että noiden hiljaisten puhtaitten silmien takana sielu yhä syveni ja -avartui. Hän itsekään ei tietänyt, miten hänen oli. Hän oli kärsivä, -levoton, milloin riemussa sykähtelevä, milloin sanomattoman ahdistuksen -alainen ihmislapsi, ihmislapsi, jota jumalalliset ajatukset painoivat -ja järkyttivät kuin kärsimys, nero tuskallisessa heräämis- ja -muodostumisajassaan. - -Aika kuluu... Nyt hän on kolmenkymmenen vanha. On ihmisiä kylässä, -jotka kysyvät häneltä neuvoja syvissä asioissa, mutta hän katsoo -maahan ja vaipuu ajatuksiin: hänen on liika vaikeata vastata. Muutamat -hiljaiset, hyvä- ja syvämieliset kylässä ajattelevat ja sanovat: -"Mitä tulee hänestä? Jättäkää rauhaan hänet! Odottakaa: kohta lähtee -hän lentoon kuin kotka." Toiset taas ravistivat päitään ja sanoivat: -"Mitä hän on? Omituinen ihminen, ei mitään muuta." Hänen hetkensä ei -ole vielä tullut: hänen henkensä ja sielunsa eivät vielä ole selkeät. -Vielä leiskuu ja taotaan hänessä. Sillä kuten sanotaan noista vanhoista -pyhistä sankareista: "Nyt teen sinut rautapatsaaksi, ja rautamuuriksi, -jotta voisit seistä koko maatasi vastaan, ja sen hallitusta vastaan, -sen kirkkoa ja koko sen kansaa vastaan", niin vahva ja niin rautainen -täytyy hänestäkin tulla, sillä hänen täytyy seistä yksin koko kansaansa -vastaan. - -Lepää levoton raskas painostus kansan yllä: paino sieluilla, taakka ja -paino ylhäältä, kurjuus, mielensairaus... Lyijyiset pilvet lepäävät -kansan ja maan yllä merestä järvelle, pohjoisista nummikukkuloista -suureen kaupunkiin asti etelässä. Kerran ja toisenkin leimahtaa -hereille tuli metsässä tai nurmikoilla. Nousee esiin toivoton rohkea -ihminen: "Minä... minä olen Vapahtaja! Herää, kansani! Nouse!" Hallitus -sammuttaa alkaneen valkean ankarasti. Ihmiset hengittävät raskaasti ja -vaikeaan. "Milloin tulee apu kuivalle nääntyvälle maalle? Nyt tai ei -koskaan. Mene ulos, lapsi: katso, joko nousee Jumalan ilma." - -"Ei siellä näy mitään, isä". - -Silloin vierähteli ensimmäinen ankara jyrähdys yli maiden. - - * * * * * - -Etelässä maata, lähellä pääkaupunkia nousi eräs, eräs joka oli -niinkuin vanhat, pyhät sankarit. Epätoivoisan kansan keskeltä nousi -hän. Sen keskessä seisoi hän ja puhui. Ja mitä hän puhui, oli puoliksi -epätoivoa, puoliksi riemahtavaa iloa. - -"Kansani, kansani, kuule mitä sanon. Onko lopussa elämä ja kaikki -toivo? Nouseeko hätä jo kurkkuumme asti? Olkoon niinkin; te tiedätte, -mitä vanhat kirjat kertovat: vanhasta lahonneesta kuningassuvusta on -versova uusi vesa! Hänen _täytyy_ tulla. Hän tulee! Kohta! Hän on -lähellä, lähellä jo." - -"Hän tulee, ihminen, jolla on ihmeelliset voimat, Jumalan voimat -asuvat hänessä! Jumalan enkelit seisovat hänen vasemmalla puolellaan -ja hänen oikealla puolellaan! Hän on ajava maasta sortajat ja -surmaava ne, ja sitte on hän alkava ankaran tilinteon kansassaan. -Kiihkokansalliset, nuo tekovanhurskaat; vapaamieliset, nuo, jotka -istuvat kirkonhallinnossa ja hovissa, nuo liukkaat ja notkeat ja -silkissä kulkevat: kaikki nuo teeskentelijät ja ulkokullatut, jotka -elävät rikkaudessa, eivätkä välitä kansansa kurjuudesta, jotka laskevat -kuorman kuorman päälle kansansa hartioille, ikäänkuin olisi se Jumalan -tahto ja käsky, eivätkä sormellaankaan kajoo sitä lievittääkseen, -jotka rasittavat kansan maatiluksia veloilla, ja verkalleen syövät -sen tiloiltaan ja konnuiltaan, ja kaikkea sitä tehdessään rukoilevat -ahkerasti: ne kaikki ovat kauhistus Jumalalle ja sille, jonka hän -lähettää. Hän on hävittävä heidät kaikki... Kun hän on tehnyt kaiken -tämän, ja vihollinen on karkoitettu ja kansan turmelijat surmatut, -niin silloin ovat ne muut, sorretut, hiljaiset maassa, ne ovat silloin -saavat asua puhdistetussa vapaassa isänmaassa, hiljaisessa onnessa, hän -heidän ylväänä ihanana kuninkaanaan, he hänen vapautettuna iloisena -kansanaan... Missä olette, köyhät ja puhtaat? Oi, kuinka hiukan teitä -on, kansani. Kuulkaa: hän tulee! Pyhittäkää kallis sielunne. Kaikki -paha ja huono heittäkää sydämistänne ja elämästänne! Kuulkaa! Jo -lähenevät Jumalan pojan askeleet!" - -Siten puhui hän katkonaisissa lauseissa. Hän puhui epätoivoonsa -nääntyvälle kansalle. Siten kajahtaa jo ennen aamunsarastusta -hälyytystorvi yli sotajoukon, joka tuskallisesti ja levottomasti nukkuu -kentällä, aivan vihollisen edessä. Koko kansa kuuli hänen äänensä. -Vapaamieliset nauroivat: "Oh, eläkäämme, ja sallikaamme toisten -elää!" Ylpeät kirkolliset sanoivat jäykenneinä hämmästyksestä: "Mitä? -Vapahtajako tulee, ja _meidän_ vihamiehenämme? Mikä houkkio hän on, -joka puhuu?" Vaivaiset ja hiljaiset maassa havahtivat?: "Mikä ääni -tuo? Mitä puhuu hän? Kurjuuden lopusta?" Silloin lähtivät he suurissa -joukoissa miehen luokse. - -Tuo kirkas ääni kuului tuolle hiljaisellekin, syvälle, iäisen sisäisen -voiman järkyttämälle kirvesmies Jesukselle, joka asui pohjoisosassa -maata hiljaisessa nummikylässä. "Mitä tuo on? Mitä puhuu hän: Väärää, -sanoo hän, on se hurskaus, jota kirkonmiehet opettavat? Pyhiä puhtaita -ihmisiä etsii Jumala... Niin, niitä etsii Jumala." - -Ikäänkuin syksy-yönä, kun myrsky puhkee läntiseltä mereltä ja kohisee -maata kohden ja syöksyy korkeita, tiheitä pyökkejä vastaan, jotka -ympäröivät syvää, syvää metsälampea, eikä voi murtaa niitä, ja pidättää -vimmoissaan hetkeksi hengitystään ja yht'äkkiä, jänteet paisuneina ja -tahdossa villi voima... syöksyy uudestaan noita vahvoja lujia puita -vastaan, ja nyt rytisevät ja murtuvat ne, ja heittäytyy niiden ohitse -metsälammelle ja piiskaa ja vitsoo sitä: siten syöksähti levottomuus -hänen hiljaiseen syvään sieluunsa. "Mitä sanoo hän? Tuo kauan jo -luvattu Vapahtaja tulee nyt? Nyt? Nyt tapahtuu tuo suuri ihme? Vapaaksi -ja autuaaksi tulee kansa? Nyt?... Niin, nyt. Nyt! Sillä hätä on -kohonnut kurkkuumme asti. Niin, nyt tulee hän. Minä menen ja tahdon -katsoa miestä." - -Silloin laski tuo nuori hiljainen mestari vasaran ja kulmamitan -kädestään ja lähti matkalle. Ja matkalla lietsoi ja lietsoi hänessä -iäinen voima ja takoi ja takoi. "Vapahtaja tulee... Minkä näköinen hän -mahtaa olla? Ja millainen hän ollee? Jumala ja hänen hyvät henkensä -ovat asuvat väkevinä hänessä..." Ja kun hän seuraavana päivänä illan -lähetessä tuli paikalle, seisoi siellä kansaa joukoissa kaikista -osista maata: länsimerestä itäjärveen, suuresta kaupungista etelässä -nummikyliin asti pohjoisessa. Kuninkaansa ja kirkkonsa pettämänä, -neuvottomana, vääryyttä kärsivänä ja sorrettuna, epätoivoisena kansana -tuijottivat he ja riippuivat tuon voimakkaan miehen huulilla, joka -puhui kuninkaan ja rikkaitten ja ulkokullattujen kirkkovanhurskasten -perikadosta, ja siitä autuaasta ajasta, joka silloin, nyt kohta, -koittaisi kaikille, jotka ovat synnittä ja viattomia. "Hän, jonka -Jumala lähettää, Vapahtaja, on lähellä: hänellä on toisessa kädessään -kuolema, toisessa kädessään vapaan isänmaansa onni ja autuus..." -Silloin tungeskelivat tuhannet häntä lähelle ja polvistuivat veteen, -joka siinä virtaili valkealla hiekalla laaksoon, ja ylistivät, kun hän -levitti kätensä heidän ylitsensä: "Niin kirkas kuin vesi ja hiekka, -niin puhdas on sielumme oleva: siten olemme saavat elää ja olla pyhän -sankarimme turvissa puhtaassa onnellisessa isänmaassamme, me hiljaiset -ja nöyrät ja vaivaiset maassa". - -Miehen pohjoisesta valtasi tämä näky, ja hetken suuruus. Hän, jonka -sielu siellä ylhäällä hiljaisilla kankailla oli ollut vaarassa häipyä -hämäriin uneksumisiin ja sekautua levottomaksi, hänet pelasti tämä -mies ja tämä hetki tästä vaarasta, pelasti mielenkirkkauteen ja -teonvoimaan. "Mitä sanoo hän?... Ihmiset ovat asuvat puhtaina puhtaassa -maassa? Mutta kuinka voi ihmisestä tulla puhdas? Sitä hän ei tiedä. -Sitä ei tiedä kukaan maassa. Tiedänkö minä sen?... Tiedänkö minä -sen? Puhdas elämä maassa? Minä... minä voin sen osoittaa ihmisille! -Kannanhan sitä itsessäni ja sielussani, kannan lapsuuteni päivistä -asti? Näinhän sinut aina edessäni, sinä pyhä, iäinen voima, näin -isänlempeytenä? Sinun lapsesi olen, siitä asti kuin ajatella taidan. -Sinun rakas, puhdas, rakastettu lapsesi. Kaikki synti on mahdoton, -kun on yhteydessä sinun kanssasi... Lähellä on Jumalan valtakunta! -Lähellä on onni kurjaa vaivaista kansaani! Niin: lähellä, lähellä se -on... Sen täytyy tulla. Auta, Isä, tulkoon sinun valtakuntasi! Koko -kansani autuaana ja puhtaana sinun polvillasi kuin minä!... Isä... -mitä pitää minun tehdä... Missä on Vapahtaja... Isä, kuka on hän? Isä, -osoita hän minulle... Isä, _kuka hän on_?..." Näiden raskaiden tunteen- -ja tahdonaaltojen huuhtelemana polvistui hänkin valkealle hiekalle -ja pyrki pyhällä, kuumalla antaumisen halulla iäistä voimaa lähelle. -Ja silloin, kun hän siten tahdotonna koko olemisellaan ja elämällään -pyrki ja kamppaili lähestyäkseen iäistä pyhää voimaa ja kokotakseen -sen syliin: "Minä olen sinun, ja tahdon tehdä, mitä minun pitää tehdä: -Oi, rakas isäni, sinä hyvä ja uskollinen..." silloin tuli hänelle -silmänräpäys, jolloin hän oli kuin kohotettu aisteistaan, autuas -hurmatila, hän tunsi ja kuuli, että iäinen voima, 'Isä taivaissa', -otti vastaan hänen kuuman antaumisensa ja hänen puhtaan tahtonsa: "Sinä -olet minun rakas lapseni. Minä iloitsen sinusta." - -Hän nousi ylös ja väistyi syrjään. Hän jäi kai siksi yöksi vielä -niille seuduille, autuaissa ajatuksissa, ja korkeissa kohotetuissa -aavistuksissa, sielussaan uusi ihana valo ja riemuitseva ilo, että nyt -oli päässyt kirkkauteen se, mikä lapsesta asti oli ollut hänen samea -sekava kärsimyksensä ja autuas ilonsa... "Minä olen profeeta! Iäisen -totuuden julistaja, ikäänkuin vanhat sankaritkin! Jumalan lähettiläs! -Onni tulee raukalle kärsivälle kansalleni! Jumalan valtakunta lähestyy. -Se lähestyy. Minä julistan sitä! Minä hänen lähettiläänsä! Viimeinen -hänen lähettiläitään?... Vapahtaja?..." - -Silloin lähti hän aamulla matkalle, taaskin pohjoiseen... Kulkee -kaksi kolme tuntia. Silloin joutuu hän kotimatkallaan yksinäiseen, -ihan autioon seutuun isänmaataan. Silloin asettuu hänen tunteittensa -korkea aallokko. Hänen mielensä muuttuu, kun hän siinä matkaa autiota -kangasta, raskaaksi ja raskaammaksi. Hän pysähtyy ja kaivautuu -ajatuksiinsa. "Kun minä nyt huomenillalla tulen kotiin, niin silloin -pitää minun astua esiin... minun, joka olen niin arka ja hiljainen... -ja sanoa: tulkaa puhtaiksi sydämissänne ja elämässänne; Jumalan -valtakunta lähestyy"... He odottavat kaikki pyhää sankaria, joka -miekan ja sanan voimalla vapahtaa meidät vieraasta ikeestä. 'Miekat -paljastakaa!' "Mutta sitä minä en voi. Sitä ei ole Jumala sisässäni -käskenyt... Tai voinko sentään? Minä olen viisain maassa, ja minulla -on valta ihmismielien ylitse. Pitääkö minun julistaa, mikä on heille -mieleen? Pitääkö minun hiukan muuttaa, mitä Jumala sisässäni käskee? -Se, mitä minä tahdon sanoa heille, on liika korkeata ja pyhää... Niin, -hiljaiset maassa! Mutta äitini ja veljeni ja rikkaat kylässä! Ja nuo -kovat ja kiihkeät kiihkokansalliset ja ruhtinas! Muutamat tulevat -olemaan epäluuloisia, toiset ovat uhkaavat, kolmas on vainoova minua -ja vievä vankeuteen... No niin: minun pitää hiukan muuttaa sitä. Minun -_pitää_. Puen itseni koreasti ja korkeasti, teen ihmeitä ja suuria -tekoja, ja sitte: 'Minä olen Vapahtaja! Miekat käsiin!' Silloin on koko -kansa seuraava minua... Ei..., pahat henget!... Pois minusta te, pahat -henget!... Minä tahdon kuulla yksin Jumalan ääntä". - -Päivä kuluu ja tulee yö; hän kyyristäytyy vuoren varjoon, onneton, -yksinäinen, kamalain epäilysten raatelema ihminen, ihminen syvimmässä -hädässään. Hän rukoilee, ja hänessä välähtää rohkeuden salama; mutta -taaskin lannistuu hän; rukoilee taaskin, rukoilee "Isältään taivaissa", -rukoilee kuumasti voimaa ja valoa. Hän rukoilee: "Osoita totuus -minulle! Sano minulle: pitääkö minun auttaa kansaani sinun miekallasi -ja sinun sanallasi, vai ainoastaan sinun sanallasi?" - -Kuten jalo metsäneläin, joka levottomana kulkee edestakaisin häkissään, -ja tuijottaa joka rautaristikon läpi ulos vapauteen, eikä vaan voi -saavuttaa sitä: siten etsi hänen sielunsa, etsi kaiken yötä päästäkseen -selvyyteen. Hän on myöhemmin eräänä hiljaisena hetkenä kertonut siitä -ystävilleen, ja he ovat uskoneet sen, sillä se oli koko kansan usko: -Saatana, hän sieltä pimeästä taivaankulmasta, pahojen henkien päämies, -hän oli ilmestynyt hänen eteensä ja puhunut: "Sekoita maata puhtaaseen -Jumalan asiaan". Se, mitä hänessä oli ihmispelkoa ja turhamielisyyttä -ja aistillista halua, se taisteli ja kamppaili vahvan miehen voimalla -tuota toista, pyhää ja puhdasta vastaan, joka muodosti hänen luonteensa -suurimman ja jaloimman osan. Ja päiväkausia kesti se taistelu. -Toisinaan jatkoi hän matkaansa pohjoiseen. Silloin säikähti hän taaskin -takaisin, ja palasi ulos korpeen. - -Oli usein lähellä se suuri vaara, että hän hylkäisi "Isänsä taivaissa", -ja palaisi takaisin kyläänsä samana hiljaisena käsityöläisenä kuin hän -oli ollutkin, mutta nyt ihmisenä, jolla oli revitty raastettu sielu, -ja omantunnon tuskien masentama sisällinen elämä. Ja oli usein lähellä -vaara, että hän sekoittaisi maata oppiinsa: "Esiin miekka; minä olen -pyhä johtajanne, jonka Jumala teille on luvannut". Koko ihmiskunnan -tulevaisuus riippui näinä päivinä tuosta puhtaasta sielusta, tuon -ainoan ihmisen uljuudesta ja uskollisuudesta. - -Mutta hän oli uljas ja rohkea. Ja hän oli kirkas ja selkeä, hän -oli puhdas. Hän ajatteli sitä autuutta, jota hän oli tuntenut, kun -hänen sielunsa oli levännyt Jumalan luona. Hän pyrki ja taisteli yhä -uudestaan kuumassa rukouksessa isänsä taivaissa polville. Ja tämä, -"Isä taivaissa" autti häntä. Varmaa on, että iäinen voima tuki häntä. -Kuitenkin oli se hänen oma tekonsa. Meidän täytyy kiittää häntä -siitä, salvumies Jesusta pohjoisesta nummikylästä. Hän on tuonut avun -ihmiskunnalle. Lopulta nousi hän, voitokkaana: "Sinun asiaasi olen -ajava, puhtaasti, ilman miekkaa, ilman mitään maallista. Minä tahdon -uskoa sinuun, enkä epäillä: läsnä on sinun valtakuntasi, ja ilman -miekkaa olen sen perustava. Olenko itse Vapahtaja, sen jätän sinun -osoitettavaksesi minulle aikanasi. Auta minua, isä taivaissa." - -Silloin, kertoi hän, virtasi häneen voima. Enkelit ihanasta taivaasta -piirittivät hänet. Hän ei enää pelännyt ja kavahtanut. Hän veti -henkeään syvään ja tyyneesti, ja lähti päättävin mielin pohjoista -kohti. Epäilykset ovat nyt jätetyt. Ihmistahto on vaiennut. Nyt ei -hän tahdo muuta, kuin täyttää puhtaan lempeän armiaan Jumalan tahdon. -"Sinun tahtosi tahdon minä täyttää. Ja julistaa, että valtakuntasi on -tullut. Julistaa sinun ihanaa valtakuntaasi maassasi, enkä välittää -ihmistahdosta." - -Hän vaelsi pohjoista kohti. Etelästä käsin tavoittaa hänet kolkko -viesti: "Ruhtinas on vanginnut Jumalan miehen virralta, hän on -kuoleva teloittajan käden kautta". Mutta hänessä ei enää elä pelon -värähdystäkään. Hän seisoo, kädessään puhtain asia, mitä maailmassa on, -seisoo puhtaana ja vapaana, tukenaan iäinen voima, "Isä taivaissa". - - * * * * * - -Kahden päivän kuluttua saapuu hän kotiseudulleen. Kotikyläänsä -hän aluksi karttoi. Eräässä ystävällisessä kylässä, itäänpäin -kotikylästään, esiintyi hän ensikerran, vapaana matkustavana -saarnaajana, kuten oli tavallista hänen maassaan. Hän astui esiin, -epäilemättä ja pelkäämättä, silmät onnellisina ja loistavina; hänhän -oli iäisen voiman sanansaattaja maailmassa: "Astu esiin! Ja puhu! Sinä -olet rakas lapseni. Puhu! Mitä sanot ja teet, sen sanot ja teet tahtoni -mukaan." Nyt lähti kotka lentoon. - -Hän nousi ylös, ja astui pöydän ääreen, ensi kertaa, ja aukaisi vanhat -kirjat; ja ihmiset katsahtivat häneen ja näkivät: tuo ei ole mikään -kuivakiskoinen opettaja; hän on ihminen, jonka koko sisällisyys on -herätetty ja liikutuksessa; hänessä elää Jumalan henki. Hän luki -kohdan, jossa sanottiin: Jumalan henki on minut lähettänyt: köyhille -maailmassa tuon minä suloisen sanoman; vangituille julistan minä -vapauden; sokeille näön; ja laski kirjan taas kädestään ja hengähti -syvään ja sanoi: "Vanha sana täyttyy nyt. Nyt! Kurja, sorrettu, -vaivanalainen kansa: luvattu autuas aika on tullut! Jumalan lempeä -ihana valtakunta alkaa ihmisten keskellä! Heittäykää hänen huomaansa, -olkaa hänen lapsiaan! Silloin haihtuvat kaikki varjot, jotka painavat -ihmiselämää, kaikki, kaikki: paha omatunto, ja kaikki vaiva ja hätä, ja -kuolemakin. Koko ihmiselämä: se on loistava ja välkkyvä kuin Jumalan -sali puhtaassa autuaassa hohteessaan. Antautukaa Jumalalle! Olkaa -Jumalan lapsia! Nyt lähestyy Jumalan valtakunta! On nyt se autuas aika, -josta hurskaat sankarit ovat puhuneet. Kuulkaa, uskokaa, mitä sanon -ja julistan, ja iloitkaa!..." Siten puhui hän. Silloin riemuitsivat -nuo köyhät ja vaivanalaiset ja epätoivoon vaipuvat ihmiset, ja -ihmettelivät. He riemuitsivat äärettömästi, ja heidän mielensä valtasi -ja huumasi tuo ihmeellinen, ihana, kauan kaivattu toivo. - -Hän jatkoi matkaansa, välttäen kotikyläänsä, kulki kaikissa lähikylissä -ja kaupungeissa, paikasta paikkaan. Hän järkytti syvästi vaivaisten, -epätoivon valtaan joutuneiden kansalaistensa sydämiä. Hän oli pitkinä, -yksinäisinä, itseensäsulkeuneina vuosinaan ajatellut ihmisolemista ja -ihmisoloa sen perustuksia myöten. Aina seisoi ihmiselämän tuska ja hätä -ilmielävänä hänen edessään: täynnä tuskaa ja kurjuutta on ihmissydän, -ja voisi sentään olla tulvillaan ihanaa suloisuutta. Kaiken päivää -eli hänen sydämessään tulinen palava osanotto ja sääli: minä kärsin -kansani kärsimyksestä; minä tahdon ja minun täytyy se muuttaa, niin -että se on oleva autuaana Jumalan polvilla, niinkuin minä olen ollut -autuas lapsuuteni päivistä asti. Kaiken päivää eli vaarumattomana -hänessä vanhojen sakarien uljas ylevä rohkeus: "Väkivoimalla minä -pakotan sen; minussa asuu Jumalan henki: minä pakotan veljeni, niin -että he asettuvat Jumalan huomaan, niinkuin minä olen asettunut hänen -huomaansa, ja olen turvassa ja iloitsen. Hyvää ja hyvyyttä varten on -ihmissielu luotu; Jumalasta on ihmissielun olento; se voi, ja sen -täytyy voida työntää luotaan perkeleen ja hänen enkelinsä. Vapahduksen -myrskytuuli on puhaltava läpi kaiken kansan; hyvät ovat vakuuttavat -hyvyydestään pahat ja voittavat ja kääntävät heidät, tuliset ja -innokkaat ovat riuhtasevat hitaammat mukaansa, hiljaiset maassa ovat -murtavat tylyjen ja synkkien hurskailijoiden voiman. Ja silloin ovat -Jumala ja hänen enkelinsä hallitsevat kansassa; puhdas ja autuas kansa -on seisova Jumalan turvissa, vapaana kaikesta synnistä ja kaikesta -puutteenalaisuudesta, jokainen onnellisena lehmuksensa siimeksessä." - -Se oli hänen uskonsa, hänen rakkautensa ja hänen toivonsa; ja sitä -julisti hän ihmisille hengellä, joka ihmeellisesti kumpusi syvyyksistä, -ja sanoilla, jotka välkkyivät ja kimaltelivat kuin kastehelmet ihanassa -puistossa. Ja sitä julisti hän kansalle, joka oli vilkasluontoista ja -luonnoltaan syvänhurskasta, ja jolla oli ihana suuri menneisyys, ja -joka nyt, nykyisyyden toivottomassa kurjassa ahdingossa huusi ja kutsui -onnea ja vapautta itselleen. Ei ollut ihme, että hän tempasi mielet -mukaansa. - -Kulki heräyksen liikutus kautta koko pohjoisen maakunnan, hänen -kotiseutunsa; se heräys kulki kuin morsiuskulkue kylästä kylään. -Ihmisten samenneet silmät kirkastuivat taaskin ja alkoivat loistaa. -Entiset suuret ajat, ja niiden äänet, jotka kauan sitte olivat -lannistuneet ja vaienneet, alkoivat taaskin kajahdella ja soida. -Taaskin puhuttiin ovien edustoilla ja liesien ääressä syvistä suurista -asioista: Jumalasta ja ihmissielusta ja isänmaasta, merkki suuresta -ajasta. Alkoi liikahdella ja elää kansan syvänteissä. - -Hiljaiset maassa riemuitsivat hänestä: "Hän ei laske kymmenellä -sormellaan, mitä pitää tehdä, ja mitä ei. Seitsemästi ja seitsemästi, -ja _sitä_ saat syödä, ja _sitä_ et saat tehdä, ja jos on sunnuntai, -niin et saa tehdä sitä ja sitä. Kuka niitä kaikkia käskyjä ennättää -huomaamaan? Hänellä on vaan yksi ainoa yksinkertainen totuus: Anna -Isälle taivaissa ja kanssaihmisille sielusi ja sydämesi: Ja katso, -niin olet autuas!..." Siellä istui ja seisoi iltahämärissä kalastajia -rannalla venheittensä luona, ne olivat kuulleet häntä ja katselleet -häntä. "Simon... miksi ovat silmäsi olleet niin kirkkaat koko päivän, -etkä virka sanaakaan? Olethan muuten sentään vilkkain kaikista? Mitä -sanot sitte _sinä_ tästä miehestä?" Silloin nousi Simon venheen -reunalta, huulet värähtelevinä ja silmät luotuina maahan: "Veljet, -pitäkää te huolta venheestäni ja verkostani... Antaa sielunsa -Jumalalle?... Täyttää koko elämänsä rakkaudella ja uskollisuudella?... -Autuas se ihminen, joka häntä noudattaa. Minä... minä seuraan häntä, ja -seuraan häntä aina." - -Pienet tullivirkamiehet tungeskelivat hänen ympärillään. Hän oli heidän -miehensä. Kiihkokansalliset sanoivat heille: "Seitsemästi päivässä -pitää ihmisen rukoilla ja pestä itsensä ja jättää toimensa. Ell'ette -tee sitä ja sitä ja sitä, olette syntisiä, ja kansattomia kurjia ja -joudutte helvetin tuleen." Siten ei puhunut tuo. Hän ei moittinut, -hän ei kironnut. Hän osoitti heille sen sielun onnen, joka vapaasta -rakkaudesta horjumatta seisoo hyvyyden Jumalan puolella. "Helppo -ies on se kantaa", sanoi hän, "ja todellakin kevyt ja lievä taakka. -Sitä vastoin kaikki tuo muu: nuo lukemattomat kirkonkäskyt, pahat -teot ja paha omatunto, hätä ja elämän kurjuus... kuinka raskaita ne -ovat! Ihmiselämä, kaukana Jumalasta ja ilman häntä, on liika raskas -ihmishartioiden kantaa, mutta lapsena Jumalan polvilla, siellä voi sen -puhtaasti ja uljaasti kestää. Ja sitä seuraa Jumalan valtakunta." Kun -he sen kuulivat, iloitsivat he ja puhuivat keskenään: Mitä voi sanoa -tuota vastaan? Se on sula totuus. "Mitä sanot sinä, Mateus?... Mateus, -sinä olet mietiskelijä: mitä sanot sinä siitä?..." Samana iltana -näki hän Mateuksen istumassa virkapöytänsä ääressä tullihuoneessa, -ja, ohimennessään, heitti hän häneen pitkän katseen. Se katse tunki -Mateusta sydämen pohjaan. Hän nousi verkalleen ylös, nuo ihmeelliset -silmät, ja hänen puhdas, tenhoova lempeytensä olivat lumonneet hänet. -Kasvot kalpeina otti hän päällysviittansa ja lähti hänen jälissään. - -Kaikki sairaat, jotka vuosikausia, usein lapsuudestaan asti, olivat -poteneet ja elelivät kurjuudessa sukulaistensa luona, ja kaikki -ne, jotka raskasmielisyys tai luulottelut ja mielikuvitelmat, tai -tarttuvat taudit olivat karkoittaneet perhepiiristään, ja jotka -asustivat ja elivät syrjäisissä, rappeutuneissa rakennuksissa... niitä -oli tuhansia... kaikki ne tulivat tuliseen liikkeeseen. He uskoivat -kaikki, että pahat henget rankaisivat heitä jostain rikoksesta. Näiden -luokse, joissa asui paha henki, tuli tämä armias lempeä ihmislapsi, -tämä Jumalan lapsi, ja toi sydämessään sulaa iloa ja sanomatonta toivoa -heille: "Kaikki kurjuus ja vaiva loppuu! Tulee Jumalan autuus ja -valtakunta!" Silloin huusivat he: "Katsokaa! Katsokaa! Hän on ihminen -niinkuin vanhat hurskaat sankarit! Hänessä asuu Jumala! Jumalan henki! -Hänen täytyy voida auttaa meitä raukkoja ja viheliäisiä, joissa asuu -paha henki!" Silloin piiritti hänet valittavien, kiroovien, rukoilevien -joukko: sekaisia, heikkomielisiä, rampoja ihmisiä. - -Tuota näkyä ei voi kuvata eteensä kylliksi järkyttävänä. Sen kansan -keskuudessa ei ollut kai enempää sairaita kuin muuallakaan; mutta -kaikki sen sairaat olivat ilman lääkäriä, ilman apua, ilman kodin -suojaa, ilman peitettä, ilman armeliaisuutta, olivat paljaina -kadulla. Ja nyt tuli apu. Apu Jumalalta. Kymmenet tuhannet sairaat -ja yksi lääkäri! Ja hän?... hän?... hän tietää sen ainoan: Jumalan -valtakunnassa ei ole eikä saa olla sairaita. Kaikista niistä, jotka -taistelevat pahuuden itsestään pois, ja asettuvat Jumalan puolelle, -niiden päältä varisee sairauden paha henki, niinkuin varisevat ryysyt. -Siellä, missä sydän ja tahto kurottivat ja pyrkivät häntä kohden, -siellä voi hän parantaa. Hänen puoleltaan, palava, pyhä, melkein -hurja tahto auttaa, palava huuto "Isän puoleen taivaissa": Eikö jo -tule valtakuntasi maahan ja maailmaan? Sairaan puolelta lähentyvä -kamppaileva usko, koko sairas hento tahdonvoima riippuen hänen -puhtaissa rohkeissa silmissään: siinä voi hän auttaa. "Sinä olet -Jumalan lapsi? Jumalan lapsi ei voi olla sairas... Tule, anna kätesi -minulle... Noin... Nouse ylös... Noin... Ole rauhassa... Ja iloitse..." -Silloin huusivat heikkomieliset: "Katsokaa Vapahtajaa!... Vapahtaja hän -on!"... Se huuto puistatti koko hänen sisäisyyttään. "Vapahtaja? Olenko -minä se? Olenko minä se? Siis on kansani minun käsissäni... Älä johdata -minua kiusaukseen? Heidän suustaan puhuu paha henki!" - -Hän tuli illalla erääseen kylään järven rannalla ja meni erään tuttavan -huoneeseen. Silloin täyttyi huone kohta ihmisistä. Ikkunat ja ovet -olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä. Oli silloin kylässä eräs nuori -mies, hermotautinen, voimaton ja tahdoton, oman ja kyläläisten uskon -mukaan pahan hengen riivaama, oli jo vuosikausia elänyt alituisessa -tylsä- ja synkeämielisyydessä, puhumatonna ja rampana. Hänen isänsä -ja äitinsä ottivat paarit ja tulivat huoneen edustalle ja pyysivät: -"Laskekaa meitä sisään!" Mutta se oli mahdotonta. Silloin tarttuvat -voimakkaat kädet niihin ja nostavat ne katolle, ja irroittavat jonkun -laudan, ja laskevat sairaan nuorilla Jesuksen jalkojen eteen. Nousee -hälinää, kaikki puhuvat ja huutavat ja pyytävät, palavat uteliaat -silmät tuijottavat häneen: "Sinä voit auttaa... sinun pitää auttaa... -auta häntä vaivaista ihmistä..." Sairas katsoo pelokkain rukoilevin -silmin ylös häneen. Silloin kumartuu hän häntä kohden; pyhä tahto -auttaa, ylevä varmuus sen avunannon voimasta tulvahtaa sairaan ylle: -"Koska tulet sydämesi pohjasta pyytäen ja nöyrällä pelokkaalla uskolla: -niin ole vapaa pahan vallasta. Voimattomia ovat pahat henget. Jumalan -lapsi olet sinä. Jumalan aika on tullut..." Silloin kirkahti sairas ja -kohottausi... "Nouse ylös ja käy". - -Se oli suuri aika. Kevätmyrsky puhalteli yli pienen maan. Hän kantoi -myrskyn, ja myrsky kantoi hänet. Jumalan valtakunta oli todella -tulemassa. "Se on selvää: koko kansan on se valtaava! Kaikki on oleva -Jumalan valtaa ja valtakuntaa! Hänen tahtonsa, joka tähän asti on -täyttynyt ainoastaan ylhäällä taivaassa, hänen tahtonsa tapahtuu nyt -maan päälläkin. Maa tulee pyhäksi nyt, ja pyhä maa on onnellinen ja -vapaa. Kuka ja mikä saattaa vastustaa, jos Jumala ja ihmiset seisovat -yhdessä?" - -Silloin kohoovat hymyilevälle taivaalle ensimmäiset mustat pilvet. -Kohoo kaksi, kolme samaan aikaan. - - * * * * * - -Se oli koko hänen kansansa usko, että "Vapahtaja" oli tuova Jumalan -valtakunnan maan päälle. Siispä alettiin kohta hänen esiintymisensä -jälkeen kuiskia: "Onko tämä Vapahtaja?" Kysyttiin ja ajateltiin, -kysyttiin ja ajateltiin raskaasti: "Onko hän se? On, hän se on. -Katsokaa hänen silmiään: hän on autuas Jumalanlapsi! Katsokaa, kuinka -lempeä hän on, ja mikä siunaus on hänen käsissään!" Mutta sitte -muuttuivat he taas epäröisiksi: "Ei, ei se hän ole. Kuinka voitte -sanoa, että se on hän. Ettekö tiedä, että Vapahtajan pitää olla vanhaa -kuningassukua, että hänen pitää täyttää lain ja parantaa sairaat, -että hän kukistaa sortajat ja nostaa kansamme maailman hallitsijaksi? -Hän ei ole Vapahtaja..." Sankari tiesi että hän oli Vapahtaja, hänen -ylevä pyhä sielunsa sanoi hänelle: "Minä olen hän, jota on odotettu, -sillä minä voin johtaa kansani Jumalan valtakuntaan, autuaaseen -täydellisyyteen. Minä olen hän, jota on odotettu, ja minä olen -sanova, että minä olen hän". Hän näki, mikä syvä juopa oli hänen ja -hänen kansansa uskon välillä. Hän näki, kuinka kansa hämmentyi hänen -suhteensa, koska se ei voinut irtautua vanhasta maallisesta uskostaan. -Hän näki, kuinka se aina ilmaisi taipumusta sekoittaa hänet tuohon -vanhaan maalliseen uskoon. Kuten sakea kuohu kohisee ja kiehuu kallion -kupeella, siten riehui ja työntäytyi häntä kohden hänen kansansa jylhä -ja raaka maallinen usko. Kansa tahtoo, se vaatii, ja vaatii hurjana ja -salaa: Ole Vapahtaja, semmoinen kuin me kaipaamme. Mutta hän seisoi -lujana pohjallaan: puhtain sydämin, lempein armeliain sieluin, mies ja -lapsi yht'aikaa: minä tahdon olla Vapahtaja, niinkuin isäni sen tahtoo. -Silloin lankesi hänen ylevälle puhtaalle sielulleen varjo. - -Sairaat ja heikkomieliset tulvivat liika tulvimalla hänen luokseen. -Hänestä on tulemaisillaan ihmelääkäri. Sen minkä kansa yhä vieläkin -ja aina lausuu kumoomattomimpana mielipiteenään: Terveys on paras -tavara: se oli silloinkin samoin. "Paranna minut! Ja minut! Ja -minun veljeni! Ja minun lapseni! Jos sen teet, olet sinä se, joka -on luvattu, Vapahtaja!" Ruumiillinen hätä ja avuntarve kasvoi -jättiläissuurena hänen ympärillään, ja tunki häntä pois hänen omalta -tieltään. Hän oli lähtenyt, ei vapahtamaan muutamaa sataa sairasta -ruumiillisesta sairaudesta, vaan saattamaan koko kansansa Jumalan -luoksi, ja siten vapahtamaan sen kaikesta ruumiin ja sielun pahasta -ja kaikesta valtiollisesta sorrosta. Hän näki vaaran, joka tuossa oli -uhkaamassa, näki koko sen suuruuden ja hänet valtasi levottomuus ja -hän riensi kylästä kylään, hänet valtasi halu kaivautua ja kaivautua -mietiskelyihinsä yksinäisillä teillä ja samassa kirposi hänessä -taaskin: meidän pitää eteenpäin, eteenpäin. - -Etelästä, pääkaupungista käsin, uhkasi toinen vaara... -Kiihkokansalliset ja kirkollismieliset, jotka pitivät majaansa -pääkirkon ympärillä, lähettivät muuten tuon pohjoisessa asuvan, -köyhän maakansan luoksi ainoastaan halvempiarvoisempia ja huonompia -opettajiaan, pappejaan ja asiamiehiään. Mutta nyt alkoi kuulua -sieltäkäsin tuo kirkas soiva sana: "Isä taivaissa on perustanut -valtakuntansa meidän maassamme, ja tekee autuaiksi ihmiset ja -vapahtaa". Silloin huomasivat he sanoman raikkaasta rikkaasta -soinnusta, että se lähti perkeleestä. - -Silloin lähettivät nämä uskonnollisuuden ja isänmaallisuuden ylimmät -valvojat ahdasmielisimmät ja pimeimmät asiamiehensä pohjoiseen. Nämä -tarkastelivat nyt ja tekivät havaintojaan, synkin leppymättömin -otsin. Kenen kanssa tuo mestari seurustelikaan! Tuollaisten kirkolle -vihamielisten, kirkosta väliäpitämättömäin ihmisten kanssa!... -Tullimiesten, isänmaanpetturien!... "Niin", sanoi hän ja pilkkasi: -"Mitä tekisin minä pyhien luona! Mitä tekemistä minulla on voimakkaiden -ja tietoviisaiden kanssa? Eivät terveet parantajaa tarvitse! Minä -rakastan niitä, jotka kaipaavat ja kaihoovat terveyttä ja parannusta, -jotka isoovat ja janoovat lohdutusta ja rohkaisua..." - -He astuivat hänen luokseen. Nyt oli ympärillään kohotettuja sormia, ja -jokaisesta sormesta riippui Jumalan käsky. "Jumala sanoo: sinun pitää -paastoa". "Oi", sanoi hän, "me paastoomme itsestämme, kun puute ja -tuska kuristaa kurkkuamme". "Jumala sanoo: älä tee työtä sunnuntaina". -"Oi", sanoi hän, "iloitkaa toki sunnuntaina ja olkaa avuliaita!"... -Sanoissa, jotka loistivat selkeyttä ja lempeyttä asetti hän heidän -nurjia ja mielettömiä mielipiteitään vastaan oman totuutensa, joka -esiintyi ihmisille niin päivänselvänä kuin auringonvalo... Hän luuli -vielä, ett'ei hänen tarvitsisi murtaa suhteitaan noihin miehiin. -Häntähän kannatti kansan riemu. Hän ajatteli vielä: nuo pimeät miehet -vuolahtavat vielä virran mukana; hän ajatteli yhä vielä puhtaassa, -rohkeasti luottavassa sielussaan: "Koko kansani on oleva pyhä ja -autuas Jumalan valtikan alla"... Muutamaa päivää myöhemmin alkavat -nämä, katkeroituneina ja ynseytyneinä voimattomuuttaan -- ei ole -mitään kamalampaa maailmassa, kuin jos rakkaudettomilla sydämillä ovat -uskonnonasiat ammattina, -- kuiskutella kansalle: "Hän rikkoo Jumalan -käskyjä vastaan, ettekö sitä näe: _Pahan_ hengen voimalla tekee hän -hyvät tekonsa". Silloin karahtihe vihaan tuo pyhä ja lempeä, tuo aina -armahtava auttaja, ja seisoi heidän edessään kuin kerta Jumalanenkeli -palavassa, hohtavassa vihassa Kainin edessä: "Varokaa itseänne! Ken -tietäen kutsuu sitä, mikä on hyvää, pahaksi, hän on iäiseen syntiin -vikapää". - -Silloin sävähtivät he, ja väistyivät taaskin, ja väijyivät ja -vakoilivat ja ilmoittivat etelään, pääkaupunkiin: "Se ihminen hävittää -kirkon pohjoisessa; hän on suuri vaara Jumalalle ja isänmaalle". - -Ja he väijyvät ja hiipivät... Ja pian senjälkeen saavat he toimeen, -että hänen oma äitinsä ja veljensä lähtevät kotikylästä ja ilmestyvät -huoneen edustalle, jossa hän juuri on. "Olemme kuulleet, että jotkut -sanovat, että hän on yksi vanhoja sankareitamme; vieläpä toiset: että -hän on Vapahtajamme. Sekainen raukka ihminen hän on. Auttakaa meitä, -että saisimme hänet kotiinsa taaskin." - -Kun he sisällä sanoivat hänelle: "He ovat ulkona ja valittavat -puolestasi", niin silloin taukosi tuon uljaan puhtaan sankarin sydän -hetkeksi lyömästä; mutta sitte katsahti hän taaskin ylös. Ja Jumala -oli niin hyvä, että hän tänä hetkenä, katsahtaessaan ylös, sai nähdä -kasvoihin, jotka loistavin silmin katsoivat häneen. "Ei minulla ole -äitiä", sanoi hän, "eikä ole minulla veljiä. Ne, jotka täyttävät -Jumalan tahdon, ne ovat minulle äitiä ja veljiä..." - -Mutta omaisten lyömä haava kyti ja poltti. "Omaisteni hylkäämä? -Hehän kuitenkin tuntevat minut lapsesta asti ja tietävät, että -minussa asuu Jumalan hyvä henki?... Minä... minä palaan kotikylääni, -tunnustaisivatko he minut..." - -Hän meni kylästä kylään, joka kylässä ympärillään kunnioittajain joukot -ja uteliaat kurjuutta kärsivät ja sairaat, joka nurkassa vakoilivat -kirkonasiamiehet: siten saapui hän perille. - -Kotikylässä tiesivät jo odottaa häntä. He katselivat ynseästi häneen. -Salvumies Jesus, vanhan Josefin poika: hän luulee itseään viisaammaksi -kuin pääkaupungin oppineet papit? Luulee itseään pyhäksi ja sankariksi? -Ehkäpä itse Vapahtajaksikin, joka on tuova maanpäälle autuaan Jumalan -valtakunnan? "Luuletko voivasi... katso... tuossa seisoo sairas! Hänet -tunnet lapsesta asti!... Auta häntä..." Sairaan silmissä ei välähdä -kipunaakaan luottamusta ja rakkautta. Hänen rohkeutensa ja hänen -luottamuksensa on lannistunut. Hän ei voi auttaa häntä. - -Silloin pilkkaavat he häntä, ja kuohahtavat katkeraan vihaan. "Hän on -tehnyt naurunalaiseksi kylämme koko maassa, tuo houkkio." He aikovat -käydä käsiksi häneen. Hän lähtee. - -Kotinsa ja kotiseutunsa on hän menettänyt. - -Tästä päivästä kääntyy hänen tiensä varjoihin; tästä päivästä oli -tämän lempeän kasvoilla palavan taistelukiivauden ilme. Hän tietää -nyt: kaikki eivät voi tulla Jumalan lapsiksi! Hyvät pitää eroitettaman -pahoista! Siitä oli puhunut se sankari virran partaalla; siitä puhuvat -vanhat kirjatkin. No niinpä siis! Eroitettakoon sitte! "Te luulette, -että minä olen tullut tuomaan rauhaa? Miekan tuon minä teille..." - -Nyt ei ole aikaa pelkoon. Hänen leimuvat silmänsä etsivät vihollista. -Hän tuntee tiensä, eikä pelkää. Hän, käsityöläinen astuu kansansa -historiaa vastaan, ja kansansa suuria vastaan ja kaikkea valtaa ja -voimaa vastaan maailmassa. Hän tietää: on lopussaan pahan ja pahuuden -voima. Jumala on hänen puolellaan ja antaa hänelle voiton. "Tulen olen -minä tullut tuomaan, jolla maat sytytetään", on hänen uusi palava -tuntemuksensa. Ja vihasta leimuvin silmin lisää hän siihen: "Kuinka -soisinkaan, että palaisi jo ilmilieskassa kaikki." - -Kajahtaa kirkas selkeä torvenääni läpi maan. Siten kajahtaa -rykmentille, joka aamunsarastuksessa seisoo valmiina, ryntäyksen -merkki, ja se hyökkää vihollista kohden. Se torventorahdus vavahdutti -ihmisiä luihin ja ytimiin. Niin syvälle ei vielä ollut kukaan -kurottanut niihin pyhiin lähteisiin, joissa ihmisessä salaisena asuu -jumaluuden voima. Niin valtaavasti, niin musertavasti ei vielä ollut -puhunut kukaan. - -"Kantaa hartioillaan satakaksikymmentä lakimääräystä, veljeni? -Ladottuina kuin hiekkasäkki aasin selkään? Sekö muka tekisi ihmisen -hurskaaksi? Rukoilla, paastota, juosta kirkossa, pestä itseään? Sydän -puhtaaksi, veljeni! Ja kädet aina valmiit hyvyyteen ja uskollisuuteen! -Ne, jotka täyttävät Jumalan tahdon: ne yksin ovat asuvat vapaassa -onnellisessa isänmaassa. Puhdistakaa sielunne ja elämänne! Pyhäksi! -Jumalan valtakunta on läsnä, ja on eroittava hyvät ja pahat!" - -"Kuinka sanotaan vanhassa kirjassamme? Älkää tappako? Minä sanon -teille... Pois kaikki viha ja katkeruus mielistänne. Sielunne leimukoon -unohtamisen ja anteeksiannon voimaa... Kuinka sanotaan vanhassa -kirjassamme? Älkää tehkö huorin? Minä sanon teille: Jos sinua viekottaa -ja vetää kaukaakin katsomaan vierasta naista, niin rankaise oikeata -silmääsi, revi se päästäsi, ole yksisilmäinen, mutta puhdas... Mitä -sanoo vanha käsky? Älä vanno väärin? Minä sanon teille: Jumalan lasten -kesken on valhe mahdoton asia. Niin ja ei: siinä on kylliksi... -Mikä on vanha pyhä sana? Silmä silmästä, veljeni hampaasta oma -hampaasi. Minä sanon teille: älkää vastustako pahaa ihmistä. Antakaa -lyödä itseänne! Hyvyydelläsi voitat hänet... Ole sulaa lempeyttä ja -armahtavaisuutta. Anna kaikkesi: takkisi yltäsi ja perheesi. Älä kanna -mielessäsi muuta ajatusta kuin sitä: Isä taivaissa, tulkoon sinun -valtakuntasi! Mitä on raha ja tavara, mitä oikeus ja vääryys autuaassa -Jumalanvaltakunnassa?... Mutta jos tapahtuu teille, että vanha paha -voima tahtoo vetää teitä Jumalan luota, niin silloin huutakaa apua, -huutakaa tulisesti ja rukoilkaa, rukoilkaa palavasti ja luottamuksella. -Ja teidän rukouksenne kuullaan. Varmasti kuullaan teidän rukouksenne! -Antaakohan maallinenkaan isä lapsilleen, kun he pyytävät leipää, kiviä -heidän pieniin käsiinsä... Mutta mitä pitää teidän rukoilla? Pieniä -vähäpätöisiä asioitako? Vaatteitako ja kenkiä, kotia ja omaisuutta, -hyviä uskollisia naapureita ja semmoista? Ei. Jokapäiväistä leipäänne -korkeintaan, että säilyttäisitte elämänne, kunnes tulee Jumalan -valtakunta. Jumalanvaltakuntaa rukoilkaa. Rukoilkaa, että se tulee! -Rukoilkaa, että te olette valmiit sitä vastaanottamaan. Rukoilkaa: -Isä meidän, tulkoon sinun valtakuntasi! Sinun tahtosi tapahtukoon -maan päällä, niinkuin se tapahtuu taivaissa enkeleittesi luona. Anna -meille tänäpäivänä leipää. Anna anteeksi meidän syntimme, kuten mekin -anteeksiannamme." - -Hän katsoi heitä kasvoihin, ja näki kuinka syvä kamppailu niissä -kuvastui. Hän näki heidän silmissään, kuinka iloinen riemukas usko ja -masentava huoli taistelivat keskenään. - -Silloin puhui hän kovat sanat kaikkea maallista omaisuutta vastaan... -"Kirottu on raha. Ja se mikä hiipii rahan varjossa, rahan jälissä: -huoli. Rikkaus on rikollista, sillä se anastaa ihmisen ajatukset ja -vähitellen koko hänen sielunsa. Rikollista on hyödytön, ajatukseton -rikkaus, joka unohtaa ihmiset, jotka köyhinä ja sairaina asuvat sen -ympärillä ahtaissa auringottomissa asunnoissa. Kirottu on raha. Jos -sinulla on sitä, olet syyllinen. Sovita syyllisyytesi. Anna rahasi, ja -lievitä köyhyyttä ja kurjuutta maassa." - -Joku nousi ja tuli hänen luoksensa: "Herra, minun veljeni riistää -vääryydellä minun perintöosani itselleen. Sano hänelle, että hän antaa -sen minulle takaisin." Hän kääntyi halveksien poispäin: "Ihminen! -Milloin on minusta tullut perintöpesien jakaja! Minäkö peltojen ja -karjalaumojen tasijaksi! Minä olen tullut sanomaan: jättäkää rahanne. -Katsokaa: varpuset eivät kylvää, eivätkä kukkaset kedolla kehrää, ja -Isä taivaissa ravitsee heidät joka päivä ja pukee ihanasti. Sallisiko -hän valtakuntansa lasten, sydämensä huolen, nähdä nälkää ja palella! -Heittäkää rahanne. Se ei ole mitään, se estää vaan teitä. Älkää kootko -rahaa, kootkaa Jumalan- ja lähimmäisenrakkautta. Siitä yhdestä ainoasta -huolehtikaa: että kotomaamme on tuleva Jumalan maaksi. Kohta! Huomenna! -Ylihuomenna. Huolehtikaa ja toimikaa, että ansaitsette autuaan kodin ja -autuaan ajan, joka on lähellä, ihan lähellä." - -"Älkää pelätkö, Jumalan lapset!... Älkää epäilkö sielunne voimaa. -Jumala asuu teissä ja auttaa teitä. Katsokaa, kuinka pieni on sinapin -siemen. Sitä voi pitää kahden sormensa välissä. Ja se kasvaa, kasvaa -suureksi kuin puu. Älkää pelätkö, Jumalan lapset, kohdistakaa kaikki -voimanne aina siihen ainoaan: aina taistella sielussanne lähelle -Jumalaa. Kaikki muu unohtakaa, kaikesta muusta olkaa välittämättä... -Kauppias menee rantaan, aikoo ostaa, mitä siellä on ostettavissa. -Siellä pitää helmenpyydystäjä helmeä kämmenellään, sanomattoman -kallisarvoista helmeä. Häneltä saa ostaa sen halvalla. Se on -erinomainen kauppa! Erinomainen kauppa! Silloin lähti kauppias, -kiireesti, myi maansa ja tavaransa ja kaikki varansa, ja palasi -takaisin, rahat kädessään. Ja osti helmen. Se oli sanomattoman -kallisarvoinen. Mahdottoman rikkaaksi tuli kauppias yhdessä -silmänräpäyksessä. Sinä silmänräpäyksenä, jona helmi oli tullut hänen -käteensä. Ihmiset, puhtaiksi sielunne, ja lähelle, lähelle Jumalaa! -Jumalan autuus on helpolla ostettavissa. Katsokaa silmiäni, katsokaa -elämääni ja koko minun oloani... Jumalan autuus asuu minun sielussani. -Jumalan autuus tulee... Se lähestyy. Katsokaa minua..." Silloin seisoi -siinä vanha äiti, hän oli liikahtamatta katsonut häneen, silmät -palavina; nyt hän huusi kirkkaalla vanhalla äänellään: "Autuas se -kohtu, joka sinua on kantanut, autuaat ne rinnat, joita sinä olet -imenyt." - -Tuon lempeän ja laupiaan sielu uhkuu yhä ylevää lainehtivaa toivoa. Hän -unohtaa ja halveksii kirkollismielisten vihaa. Vaikea haava, jonka koti -ja kotikylä olivat iskeneet häneen, alkaa kasvaa umpeen. Vaikkapa monet -epäilevätkin, niin tuhannet katsovat häneen autuaasti toivovin silmin. -Kuin loistava kirkas ilmestys kulkee hänen edellään ihana korkea -heräys ja liikuttunut odotus. Hänen vasemmallaan ja oikeallaan seisoo -uskollisia kuin hartaita ritarillisia vartioita. Riemu helöjöi hänen -takanaan, kuin lippujen liehunta. - -Hän tohtii sen: hän lähettää uskollisensa, jotka nyt jo kolme neljä -kuukautta ovat seuranneet häntä, lähikyliin. He kertovat: "Nyt on -loppunut vaivojen aika: Jumalan valtakunta, kauan odotettu ja kauan -kaivattu, tulee. Keskellämme vaeltaa mies, joka on niinkuin vanhat -entiset sankarit, mies, jolla on ihmeellinen armo Jumalan ja ihmisten -edessä, ja jonka sielu on ylevä, puhdas ja rakkautta täynnä, ja jonka -kädet ovat lempeät ja väkevät. Hän julistaa vapahduksen päivää, antaa -synnit anteeksi, ja manaa ja karkoittaa pahat henget. Hän on kokonaan -vallannut meidät, lumonnut sielumme, täyttänyt sen sanomattomalla -onnella. Uskokaa meitä, ja heittäkää päähänne kaikki paha, jotta -voitte nauraa ja iloita niinkuin me, kun Jumala taivaissa nyt on -tekevä lopun kaikesta tuskastamme ja kurjuudestamme, ja tuhansilla -enkeleillään rakentava valtakuntansa tässä meidän isänmaassamme..." -Niin vaelsivat he, ja palasivat jonkun viikon kuluttua takaisin. He -palasivat loistavin kasvoin. "Herra, ajatteles! Pahat hengetkin, jotka -asuvat sairaissa ja heikkomielisissä, tottelivat meitä." Silloin -puhkesi hänen sielussaan suuri riemu: "Minä näin saatanan suistuvan -maan päälle pimeästä taivaankolkastaan kuin salaman, pelastaakseen -mitä pelastettavissa oli. Hän huomaa, että hänen valtansa maan päällä -lähenee loppuaan. Mutta minä nauran ja riemulla ylistän sinua, Isä -ihanassa taivaassa! Minä nauran ja riemulla ylistän, että sinä, -salainen ja salattu, olet ilmaissut minulle hyvyytesi ja olentosi, -ja tehnyt minut lapseksesi ja autat minua tekemään toisiakin ihmisiä -lapsiksesi. Minä nauran ja riemulla iloitsen, ett'ei kukaan toinen ole -sinua tuntenut, kuin minä yksin, ja että he kaikki nyt minulta oppivat -ja näkevät, ja tulevat autuaiksi. Minä nauran ja riemuitsen, ett'eivät -ne ole suuret rikkiviisaat, joille sinä olet valtakuntasi ilmoittanut, -vaan minunkaltaisilleni, vähäpätöisille ja oppimattomille." - -Ja riemussa jatkoi hän matkaansa, aina lempeänä ja laupiaana, aina -armoa jakavana. - -Eräs kiihkokansallinen, Simon nimeltään, rikas mies, joka mielellään -näki kuuluisuuksia luonaan ja mielellään tahtoi esiintyä anteliaana -ja puoluenäkökantojen yläpuolella olevana miehenä, kutsuu hänet -vieraakseen. Ylväästi ja pöyhkeilevästi on pöytä katettu avoimeen -pylväskäytävään; vieraat istuvat maan tavan mukaan avojaloin. - -Silloin syntyy ovessa tungos. Joku köyhä tyttö, alemmasta kansan -luokasta kaupungissa, jota ahdistaa huoli ja tuska hänen kurjan -elämänsä vuoksi, on kuullut, että hän on siellä, hän, josta puhutaan, -että hänessä asuu ihmeellisesti Jumalan henki. Hän seisoo ja etsii -häntä ja tuntee hänet vilpittömistä, lempeistä silmistään, ja hän -vaipuu polvilleen. Ja kun hän siinä on polvillaan, näkee hän hänen -jalkansa tomuisina maantien pölystä, ja näkee vesiastian siinä, ja -polvillaan ja itkien pesee hän hänen jalkansa, ja kumartuu syvälle, ja -kuivaa ne pitkillä hiussuortuvillaan. Pylvästössä on tullut hiljaista. -Ei kuulu muuta kuin naisen katkera itku. - -Silloin loi lempeä sankari katseensa ylös, ja näki isännän kasvot, ja -näki niissä salaisen pilkan: "Oh, jos olisit sinä pyhä mies! Silloin -tietäisit, että hän tuossa on portto!"... Silloin leimahti tuli hänen -silmissään: "Simon, minulla on jotain sanottavaa sinulle". - -Hiljaisuus tuli syvemmäksi vielä. - -"Eräs rahamies oli lainannut kahdelle vähävaraiselle rahaa, toiselle -viisikymmentä markkaa, toiselle viisisataa. He eivät kumpikaan voineet -maksaa. Silloin antoi hän heille heidän velkansa anteeksi. Sano -minulle: kumpi näistä kahdesta on kiitollisemmin rakastava rahamiestä." - -Simon vastasi paikalla: "Se, jolle enemmän on annettu!" - -Silloin ratkesi tuo lempeä puhumaan vihalla: "Katsos Simon! On tapana -koko maassamme, että annetaan vieraalle, joka tulee pölyiseltä tieltä -sisään, vettä jalkoja varten, ja ystävällinen kädenpudistus. Sinä et -ole antanut minulle kumpaakaan. Sinä arvelet, ett'ei sinun tarvitse -olla hyvä kenellekään, sinä arvelet, ett'et sinä tarvitse, et Jumalan -etkä ihmisten apua. Sinä arvelet, ett'et ole kenellekään velkaa, -et edes viittäkymmentä markkaa. Sinä arvelet: Oh, tuo langennut -turmeltunut nainen!... Tuo nainen, Simon?! Hyvä: hän on velkaa -Jumalalle ja ihmisille, paljon velkaa, viisisataa markkaa! Suuri -syntinen! Mutta katso, kaikki hänen syntinsä, ne ovat anteeksiannetut -ja unohdetut! Sentähden että hän on minulle, matkamiehelle, ja -Jumalalle, jonka hän tietää asuvan minussa, osoittanut niin palavaa -rakkautta. Rakkaus Jumalaan ja ihmisiin, Simon, se peittää monet -synnit. Simon, tokkohan on sinulle annettu anteeksi?" - -Ja hän puhui hyvästi ja lempeästi naiselle: "Jumala taivaissa on -sinunkin isäsi ja rakastaa sinuakin. Hän rakastaa sinua, semmoinen kuin -olet! Kestä sinäkin rakkaudessasi häneen, kestä rakkaudessa häneen, -vaikk'et voisi vapautua synneistäsikään! Ja nyt lähde! Älä itke noin!" - -Siten vaelsi hän kylästä kylään, aina ylevänä ja aina lempeänä, -mielessään aina uusi uudistuva innostuksen ja sisällisen riemastuksen -voima. - -Mutta hänen takanaan... kaukana tosin... siellä, jossa jokapäiväisyyden -tomu taaskin laskeutuu liikutetuille sieluille: siellä takana hiipivät -ja hiiviskelevät pimeät viholliset. - -Kuten varikset, jotka lähtevät lentoon kirkonkatolta, ja lentävät ja -lentävät, ja keksivät yksinäisen villieläimen kulkevan lumiaavikolla, -edelleen ja edelleen, ja lentävät matalaan vaakkuen sen jälissä; siten -tulevat ne Jumalanhuoneelta etelässä ja lentävät pohjoiseen ja lentävät -ja kirkuvat hänen jälissään: "Sinä aiot, sinä tahdot hävittää vanhat -pyhätöt? Oletpa ihmeeksesi saava nähdä, kuinka syvälle ja lujasti -ne ovat perustetut kansaan!..." He puhuvat ja yllyttävät kiihkeästi -kansaa: "Kansa, kansa! Pysy esi-isäisi uskossa! Tahdotteko tehdä isänne -haudoissaan houkkioiksi ja vääräuskoisiksi? Oppimaton ihminen hän on! -Kaukana hän on kasvanut kirkosta, jossakin kaukaisessa maakylässä, maan -rajalla jossain nummikolla?! Hänkö on mies koskemaan pyhyyksiin, joita -oppineet kirkon ja Jumalanmiehet vartioivat?! Meidän kurjan onnettoman -kansamme pyhimpään ja ainoaan kalleuteen, sen kirkkoon?! Sillä mitä -on meillä muuta?! Hänkö olisi luvattu Vapahtajamme?! Täyttääkö hän -missään suhteessa sitä, mitä meille Vapahtajassa on luvattu? Perkeleen -sanansaattaja hän on!" - -He uursivat ja vaikeroitsivat, uhkasivat ja peloittivat. He puhuivat -salaa tylsistyneille ukoille, he puhuivat salaa naisille. He käyttivät -hyväkseen joukon tuhmuutta, ja sen kunnioituksen tunnetta. He -vapauttivat kansan vaikeasta ja kovasta pulmasta itse ratkaista asia. -"Me olemme pappeja ja tiedämme sen". - -Monet eivät kuunnelleet heitä. Ne jotka olivat syvempi- ja -hienompimielisiä, moni vakava ja vilpitön mies, ja moni -voimakasluonteinen nainen, monet työmiehet, ne sanoivat: "Mitä me -kirkosta? Välittääkö sekään meistä?" Monet katselivat onnellisin -silmin häneen, kokonaan hurmauneina hänen sisällisen hartauteensa, -hänen hyvyyteensä ja vilpittömyyteensä... Mutta kansan suuri joukko, -tuo muodoton ja silmätön, raskasliikuntoinen eläin, joka hiukan -oli kohottanut päätään, ja hiukan höristänyt korviaan, kun hänen -kirkas, sointuva äänensä oli kajahtanut; se salli nukuttaa itsensä. -"Kirkolliset tavat ja käskyt ovat varmasti sentään pyhiä. Kuinka ne -muuten voisivat olla niin vanhoja? Isä ja isänisä ovat kamppailleet -niitä uskollisesti täyttääkseen. Voi, mikä aika tämä on! Kun täytyy -ajatella noin raskaasti! Ole varova, rakas sieluni! Rakas sieluni, -täytyyhän pappien tietää se! Katsohan, kuinka viisaat silmät papeilla -on, ja kuinka syviin ryppyihin he vetävät otsansa! Pelkää, sieluni! -Rukoilen sinua, sieluni, pysy vanhassa ja ole rauhallinen..." Ja tuo -muodoton raskasliikkeinen eläin rauhottui taas. Ja varikset lensivät -edelleen, aina hänen jälissään. Lensivät äänettömästi. - -Valoisa sankari kääntyi ympäri taaskin ja palasi tietään takaisin. -Sillä koko alue, jota hän kulki ristin ja rastin, ei ole paljoa enempää -kuin viisi tai kuusi päivämatkaa avara. - -Ja kun hän kääntyi takaisin, huomasi hän, että kansa oli muuttunut -hänelle. Hän huomasi, että se luopui hänestä. Hän kulki edelleen, -ja tuli erääseen kylään, jonka läpi hän neljää kuukautta sitten oli -kulkenut riemukulussa. Ihmiset pysyivät nyt ovillaan, ikäänkuin -olisivat he kasvaneet kiinni kynnyksiinsä. Hän kulki useamman pienen -kaupungin kautta järven rantaa. Neljää viittä kuukautta sitten olivat -ihmisjoukot piirittäneet ja ympäröinneet hänet niissä: heikkomieliset -huutaen edellä, kaduilla sairaat paareillaan, rukoilevia äitejä, -kaikkien silmät palavassa odotuksessa luotuina häneen, ja kaikki hänen -jalkojensa edessä ja hän oli aloittanut: "Isänmaastamme tulee nyt -pyhä autuas maa..." nyt: kadut tyhjinä, siellä täällä ovissa jotkut -pelokkaat arat kasvot. Hän saapuu kaupunkiin järven rannalla, jota -hän kaksi kuukautta sitten vielä oli ylpeässä luottavassa ilossaan -kutsunut "omaksi kaupungikseen", ja jonka kaduilla ja huoneissa -innostus oli aaltoillut korkeimpana: Jumalan valtakunta oli tullut; -oli läsnä; kaduilla se hymyili ja riemuitsi, ja paloi sydämissä. Tuli -tosin nytkin sairaita hänen luokseen, ja tuli vanhoja uskollisia. -Mutta kansa kokonaisuudessaan pysytteli visusti huoneissaan. "Me emme -kuule mitään torvensoittoa taivailta. Jumalan valtakunta ei tule. Hän -on lempeä sankari; mutta hän erehtyy..." Kirkollismieliset puhuvat ja -uhkaavat. Kun hän huomaa tuon, tuon saamattoman uupumuksen uskossa, -tuon karttavan ja pelokkaan väistynnän: silloin ei hän voi hillitä -tulista ankaraa suuttumustaan. Hänessä kuohahtaa: "Oi teitä, te -kaupungit järven rannalla! Te olette saaneet nähdä ihmeellisiä asioita. -Toiset olisivat sijassanne jo katuneet säkissä ja tuhassa. Voi sinua, -minun kaupunkini! Sinä olit kohotettu taivasten tasalle: alas helvetin -pohjaan on sinut syöstävä." - -Mennyttä ja ohitse on nyt riemu. Kolkon raskas tuska laskeutuu hänen -sielulleen. Mitä pitää hänen nyt tehdä? Hänen sielussaan hedelmöi -suuri uusi maailma, ja hän kantaa sitä mielellään; nyt näkee hän -selvästi, ett'ei hän voi siirtää sitä uutta maailmaa todellisuuteen. -Mitä pitää hänen tehdä? Hän tietää, että Isä taivaissa on hänen luonaan -ja läsnä hänessä, mutta ihmiset eivät tahdo uskoa sitä. Mitä pitää -hänen tehdä? Väistyäkö? Sitä hän ei voi. Kuinka voi hän luopua siitä, -joka täyttää hänen mielensä niin suurella ilolla ja autuudella? Kuinka -voi hän luopua suloisesta totuudesta? Mitä pitää hänen tehdä? Tehdä -sovintoko kirkonmiesten kanssa? Sanoa: "paastokaa vaan, peseytykää -vaan, noudattakaa sunnuntaikieltojanne, mutta pitäkää samalla sydämenne -lempeänhurskaina ja puhtaina?" Sitä hän ei voi. Kuinka voi jakaa -totuuden kahdeksi ja pitää toisen puolen, ja antaa pois toisen? Ja -vaikka veisi se hänet kuolemaan: hän säilyttää koko totuuden. Kaiken -hän tahtoo tehdä! Palvella Jumalaa kokonaan! Ja sitte: tapahtukoon -Jumalan tahto!... "Mikä on Jumalan tahto? Mitä tahtoo Jumala -minulta?..." - -Sattuu silloin kaksi painavaa tapausta, sattuvat ihan peräkkäin. Ja ne -antavat hänelle viimeisen selvyyden. Ne näyttävät, kuin salaman välkäys -myrsky-yössä, hänelle tien, jota hänen tulee taivaltaa. - - * * * * * - -Vielä kerta, toisen ja viimeisen kerran tulee hän elämässään -kosketukseen tuon ylvään synkeän miehen kanssa, joka noin kuutta -kuukautta sitten oli terävällä kaikuvalla äänellään herättänyt hänen -syvällä uneksuvan sielunsa. Sankari virran varrelta. Hän oli nyt -vankina. Hän huusi vankeudessaan, kuten huutaa ja kutsuu vangittu hirvi -raikasta metsää ja vapaata tuulta. Hän lähetti kaksi uskollistaan -pohjoiseen. "Menkää ja kysykää häneltä: Mitä tekee hän? Mitä hän -tahtoo? Kansa huutaa riemuaan hänelle? Se on tahtonut tehdä hänestä -kuninkaan? Miks'ei hän nouse kuin jalopeura ja täytä kiljunnallaan -maata? Eiköhän ole vanha lupaus tämä: Etelään, maan pääkaupunkiin -pitää Jumalan pyhän tulla, istuutua siellä vanhain kuninkaitten -istuimelle, ja hallita vapahdettua kansaansa iäisesti? Miks'ei lähde -hän pääkaupunkiin, kädessään miekka, ja kansansa etunenässä, kansansa, -joka nyt jo kuusi kuukautta on riemuhuudoin tervehtinyt häntä? Menkää -ja kysykää häneltä: oletko sinä se suuri, Jumalan voimalla varustettu -Vapahtaja, jota me jo kahdeksansataa vuotta olemme odottaneet ja -kutsuneet? Vai pitääkö meidän vielä odottaa?" - -Kysymys lankesi raskaana lempeän sankarin sydämelle. Hän tunsi: "Hänkin -kantaa mielessään tuota maallista, sameaa Vapahtajan kuvaa! Hänkään -ei ymmärrä sinua!" Hänen vastauksensa oli lyhyt ja selvä: "Sanokaa -hänelle: Jumalan valtakunta on tullut; ja tämmöinen se on: Sairaus ja -katkera synti, puute ja huolet väistyvät, ja lannistuneen sortuneen -kansan täyttää hymyilevä riemu." Ja hän kohotti kättään, ja sanoi tämän -raskaan ja vakavan silmänräpäyksen järkyttämänä, joka nyt siis eroitti -hänet tästäkin uljaasta sankarista: "Suuri ja vilpitön on tämä mies, -mutta raskas ja vaikea on hänen erehdyksensä: hän arvelee, kuten vanhat -hurskaat, että taivaanvaltakunta tulee maallisella voimalla ja väellä. -Mutta minä sanon teille, puhtaat ja nöyrät sydämistä, ne ovat Jumalan -valtakunnan asujamia. Ilman aseita ja varustuksia, ilman sääntöjä ja -menoja valloittavat he autuuden ja taivaan valtakunnan." - -Kun kirkolliset näkivät ja kuulivat tämän, että hän puhui sillä tapaa -vanhoista säännöistä ja menoista, tekivät he taaskin hyökkäyksen häntä -vastaan. Ja kun he huomasivat, ettei heidän jalo vihollisensa enää -ollut niin ylivoimainen, kävivät he rohkeammiksi: "Sano suoraan, mikä -on suhteesi pyhiin käskyihin, jotka kirkkomme on asettanut? Sano se -meille!" Silloin heitti hän kaikki heidän pyhät käskynsä ja menonsa -maahan heidän edessään: "Te teeskentelijät ja ulkoakullatut, ovatko -ne Jumalan käskyjä? Mielettömiä ihmiskeksintöjä ne ovat. Täyttävät -pöyhkeinä ja pyyleinä sen sijan, jolla pitäisi seistä Jumalan tahdon! -Pois kaikki hurskauden kirkolliset muodot ja menot; ne ovat kansan -kirous. Yksin sydämestä ja elämästä riippuu kaikki..." - -Se oli kaikkien niinsanottujen pyhien sääntöjen ja menojen loppu, loppu -kaikelle ulkoakoristellulle, pöyhkeilevälle hurskailulle. Kaikki vanhat -pyhyydet ja pyhätöt, ylpeät kalliit kirkot, kirkonmenot, tuhannet -papit, rukousnauhat ja messut, uhrit ja sakramentit, pyhiinvaellukset -ja pitkät kirkkomatkat, kaikki nuo kamalan raskaat asiat, jotka jo -vuosituhansia ovat painaneet ja rasittaneet ihmiskuntaa: ne kaikki -suisti ja kukisti tuo pyhä, uljas mies näinä päivinä. Siksi lepäsi -hänen olkapäällään nyt ikäänkuin koko ihmiskunnan kohtalon paino. Hän -oli nyt kirottu rikoksentekijä, Jumalanpilkkaaja. - -"Kuulkaa! Kuulkaa! Joko kuulitte? Kaikkea pyhää häväisee hän! Kaikkea! -Hän on saatanan palvelija." - -Silloin väistyi kansa, tuo sokea, mieletön, muodoton eläin yhä -kauemmaksi hänestä. - -"Mitä nyt? Mitä tulee nyt minusta ja tehtävästäni? Luulen... luulen... -nyt on edessäni tuska ja kuolema... Olkoon sitte tuska ja kuolema... -hyvästi silloin, nuori elämäni... Kun vaan tietäisin: kuinka saan -täytetyksi sen, minkä hän on jättänyt minulle tehtäväksi. Isänmaani, -sinä rakas, kuinka teen minä, että olet puhdas ja pyhä, jos Jumala -huomenna tulee hyvine enkeleineen perustamaan valtakuntaansa -keskellesi? Kuinka saan minä täytetyksi sen, ylhäisten ja hurskasten -vihaama kun olen, ja epävarman kansan, milloin kannattama, milloin -hylkäämä. Mitä teen minä? Miten saan minä kansani siihen, että se -yksimielisenä valloittaa kanssani Jumalan valtakunnan? Kuinka tahtoo -hän, että minä autan häntä?..." Ja katso... kun hän siten pelokkaana -kyseli: silloin näki hän, kuin sumussa, edessään tiellään taaskin -hulmuavan tuon vanhan pyhän ihmelipun, jota kohden hänen kansansa nyt -jo kahdeksansataa vuotta oli kuin lumottuna tuijottanut. "On tuleva -Vapahtaja! Kuninkaan poika." Kuinka katsoo ja odottaakaan kansa! -"Tuleeko hän? Hän tulee. Tuossa liehuu jo hänen lippunsa. Tuossa! -Tuossa jo paljastuu miekka!" Hurja ilon huuto viiltää ylös taivaaseen; -kaikki kansa on heittäynyt Vapahtajan jalkoihin. - -"Tartunko minä tuohon vanhaan lippuun? Sanonko minä: minä... minä olen -Vapahtaja?" - -"Pahojen henkien riivaamat huutavat: Sinä olet Vapahtaja! Ja kansa -vaati monena innostuksen hetkenä, että minä sanoisin: minä olen -hän. Jalo sankari virran varrelta kysyy: 'Oletko sinä hän?' Kaikki -aavistavat ja tahtovat: 'Esiin lippu.'" - -"Minä tiedän, että minä olen hän. Lapsesta asti olen minä Jumalan -lapsi." - -"Ell'en kohota lippua, niin on ohitse ja mennyttä Jumalan asia, ja -mennyttä kansani!" - -"Varo itseäsi! Älä tartu lippuun! Siihen on tarttunut maata ja multaa! -Varo itseäsi: sinä tiedät, että kansasi vapahtajanusko on toinen kuin -omasi: se on raaka ja sekainen! Älä tartu lippuun! Se ei ole sinua -varten! Se tempaa sinun puhtaan, pyhän asiasi ja sinut itsesi lisäksi -sameaan pyörteeseen ja kuolemaan." - -Hän menee pohjoiseen, maan rajojen ulkopuolelle. Hän tahtoo olla -yksinäisyydessä vieraassa seudussa, ympärillään ainoastaan uskollisten -pieni parvi. Hänen sielunsa on tulvillaan raskasta levotonta ihmetystä. - -"Tiedänhän, että isäni taivaista on kanssani... Minun uskoni ei -erehdy... Jumala hallitsee sielussani... Hän on kohta perustava -valtakuntansa koko maassa. Kuinka kummallista ja vaikeata: olla -soinnussa Jumalan kanssa, eikä kuitenkaan voida täyttää hänen -tahtoansa... Ja lähenee aika: minun täytyy lähteä etelään; läpi -koko maan; pääkaupunkia kohden, ja sanoa sielläkin; ihmeellinen -Jumalanvaltakunta on läsnä. Mitä pitää minun tehdä?" - -"Kuule! Kuinka humisee raskaasti ja kummasti tuo vanha ihmelippu! Niin, -ken siihen tarttuu: hänellä on voimaa. Häntä seuraa koko kansa!" - -"Mitä laulavat vanhat kirjat Vapahtajasta? Voimakas vesa vanhasta -kuningassuvusta? Ei, minä kuulun yksinkertaiseen halpaan kansaan ja -olen käsityöläinen." - -"Mitä laulavat vanhat kirjat? Mitä puhuivat ne hämärissä huoneiden -ovilla? Että hän on riistävä maallisen vallan käsiinsä ja ratsain ja -miekoin rientävä vihollista vastaan... Ei! Sitä en minä tee, minä en -voi luopua siitä, mitä Jumala on laskenut sydämelleni: autuaat ovat -puhtaat ja lempeät sydämiltään." - -"Mitä laulavat vanhat kirjat? Eivätkö ne laula jotain muutakin?... -Laulavat... Ne laulavat rauhan ruhtinaasta. 'Katso, maa, sinun -kuninkaasi tulee sinun luoksesi, rauhan kuninkaana hän tulee!' Ei -miekan kuninkaana miekoin, vaan puhtaan, ylevän hengen kuninkaana -hallitsemaan puhtaita henkiä. Ja se olen minä." - -Siten miettii ja muodostelee hän, herra ja käskijä, mielessään kansansa -historiaa ja sen tulevaisuutta. Ei hiuskarvaakaan hievahtanut hän -siitä, mikä hänen sielulleen loisti pyhänä ja ainoana. - -He kääntyivät taaskin ja matkustivat taaskin etelään, kotiseutua -kohden. Ja kun hän läheni tuttuja seutujaan, paisui ja kasvoi taas -ihmisjoukko hänen ympärillään. - -Hänen sielussaan taisteli iäinen voima kovaa kamppaustaan: "Oletko sinä -Vapahtaja? Tartu sitte vanhaan lippuun! Auta kansaasi! Niin on Jumala -oleva kanssasi." - -Hänen silmissään loisti jo kuin hohde toisesta maailmasta. Ne, -jotka katsoivat häneen, tunsivat vavahduksen polvissaan. Köyhät ja -sairaat viettivät yleviä ihania hetkiä. Tuhannet turvautuivat hänen -auttajakäsiinsä, ja tuhannet pakenivat hänen armoa uhkuvain sanojensa -suojaan. He eivät tunteneet nälkää, eivätkä tunteneet janoa. Hän -kohotti ja ylensi sielut niin iloisiksi ja kevyeiksi, että he unohtivat -ruumiinsa. - -Ainoastaan papit pysyivät kylminä. Heidän kovissa sydämissään on usko -ja uskonto jo kauan sitte muuttunut myrkyksi. - -He rientävät hänelle vastaan kiirehtivin, riemukkain sanoin: "Sinä -teet ihmeitä? Mutta mitä ihmeitä olet tehnyt? Parantanut sairaita? Sen -osaavat toisetkin maassa. Katso, tällä paikalla, jolla seisot... tällä -nummitiellä... anna tällä paikalla sataa sinisestä taivaasta punaista -tulta... Tai, jos teet mieluummin sen, anna ilmestyä tuohon vasemmalle -sivullesi, tuohon vierellesi tielle, Jumalan enkeli, seisomaan puhtaine -jalkoineen valkoiselle hiekalle." - -Hän vihastui: "Te pyydätte merkkiä taivaasta, että saisitte hinnatta -uskonne ja pyhityksenne! Olette saaneet kuulla ja nähdä niin suurta -ja pyhää, ett'ei semmoista ole maailmassa kukaan ennen saanut kuulla -ja nähdä, ettekä sittekään ole uskoneet. Merkki taivaasta? Sen olette -saavat, kun kuolleina nousette haudoistanne viimeiselle tuomiolle!" - -Kansa on kuullut kysymyksen ja vastauksen, ja epäilee taaskin. Eihän -se saa nähdä mitään. "Parantaa sairaita, niin, sitä voi moni. Voi moni -tehdä ihmeitäkin! Maailmahan on ihmeitä täynnä!" - -Hän kääntyy taaskin pohjoiseen, ja menee poikki rajan yksinäisyyteen, -hiljaisille, ihmisettömille nummiteille. Tuo tyly pilkallinen hyökkäys, -tuo kansan väistyminen on koskenut häneen. - -"Täten en pääse päämaaliini. Että isänmaassani vallitsisi autuas -Jumalan valtakunta! Kuinka saan sen aikaan? Isä taivaissa, auta -minua..." - -"Sinä olet Vapahtaja! Nyt olet vahva!" - -Edelleen autioita teitä. - -"Mitä sanotaan vanhoissa kirjoissa Vapahtajasta? Ne kertovat -palmunoksista ja lasten riemusta, kertovat ihanasta riemukulusta -pääkaupunkiin, ja kuinka ylevä hallitsija korkeassa linnassa hallitsee -puhdasta kuuliaista kansaa. Siten kertovat ne. Mutta... kuinkahan -on... eivätkö ne puhu muustakin? Eiköhän ne puhu ja valita kansasta, -joka on sulkeva korvansa kuuroiksi, ja sydämensä koviksi kuin kivi? Ne -puhuvat myöskin ynseästä hylkäämisestä, katkerasta yksinäisyydestä, -tuskallisesta yksinäisestä kuolemasta. Eivät ne yksin voitosta laula, -ne laulavat Vapahtajan kuolemastakin." - -"Ja kuoleman jälkeen?" - -"Mitä sitte?... Kuoleman jälkeen? Mitä sanovat vanhat kirjat? 'Tuli -silloin eräs, joka oli niinkuin ihmisenlapsi, pilvellä taivaaseen, ja -hän vietiin aikojen vanhimman eteen. Hänelle annettiin sitte valta -ja voima ja kunnia. Kaikkien kansojen ja heimojen pitää palvella -häntä; hänen valtansa on kestävä ijankaikkisesti muuttumatonna, -eikä hänen valtakuntansa ole häviävä maan päältä...' Ehkä on siten, -että Vapahtajan ensin täytyy kuolla ja tulla Jumalan luoksi ja -saada sieltä kruununsa... Mutta sitte... jonkun päivän kuluttua, -kolmantena päivänä... palaa hän takaisin, ja silloin perustaa hän -Jumalanvaltakunnan." - -Hänen sielunsa kohottautuu ylös taivaitten korkeuksiin ja laajentuu, -niin että se sulkee syliinsä koko ihmiskunnan. Hänen sielunsa kypsyttää -äärettömiä ajatuksia, liikkuu ylenpalttisen ihanuuden kuvissa. -Hänen sielunsa kohoo aina ihmisyyden rajoille asti, aina rajoille -haltioituneen mielipuolisuuden. - -Nyt ei elä hänessä pelon väräyskään. Jos ovatkin ihmissydämet kovat -kuin kivi, niin sanotaan kirjoissa Vapahtajasta: 'kovempi kuin kivi, -kova kuin timantti, on sinun otsasi oleva'. Ei: nyt ei ole pelon aika. -Ei ole. Isänsä tahdon voi hän täyttää, olkoon että se olisi sitte -kuinka ihmeellinen ja kuinka vaikea. Kun vaan voi tuoda avun ihmisille! - -Hänen aatteessaan ei muutu mitään. Aina, ensimmäisestä päivästä asti, -jona hän esiintyy, on hänellä sama aate: ihmiskunta ei voi edelleen -elää niinkuin nyt, ei voi elää vanhaa untunutta oloaan ja vaivaansa, -sairaudessa ja heikkomielisyydessä, sorrossa ja kurjuudessa, synnissä -ja viallisuudessa. Täytyy tapahtua, ja tapahtuu ihme, ääretön, ääretön -ihme. Jumalan valtakunnan täytyy ilmestyä ja se ilmestyy, siinä ovat -puhtaat, Jumalasta iloitsevat ihmiset, tyydytettyinä ruumiiltaan ja -sielultaan, ilolla ja täydellisesti täyttävät Jumalan tahdon. 'Sinun -tahtosi on tapahtuva maan päällä, niinkuin se tapahtuu taivaissakin -enkelittesi seassa'. Tämän teon, pyhän ja ihmeellisen on hän Jumalan -ihmeellisellä avulla toimittava täytäntöön. Se on hänen aatteensa. -Ikinä ei hän hiuskarvaakaan väisty tästä ja unohda tätä todellista, -puhdasta itseään... - -Mutta sitä ajatusta hän miettii ja muodostelee, kuinka hän voi sen -toteuttaa. Siten kuin hän on arvostellut ja muodostellut vanhat pyhät -tavat, siten muuttaa ja selittää hän kansansa pyhät toivotkin... "Minun -pitää tarttua vanhaan lippuun. Mutta puhtaana pitää sen pysyä, ja -puhtaana oma tieni... Minun pitää tarttua vanhaan lippuun: kansani usko -ja innostus voi seurata ainoastaan sitä lippua. Se on Jumalan tahto; -sillä muuten auttaisi hän minua ilman lippuakin... Minä tartun lippuun. -Silloin... silloin tulee... riemuin ja soitoin, taivaasta, ja tuhansin -enkelein, maan päälle taivaan valtakunta..." - -Siten kaiveli ajatuksissaan ja muodosteli tuo voimakas ja valtaava -ihminen. Ankaran maailmanhetken mukaansa tempaamana ja ylevän jalon -rohkeutensa kannattamana astuu tämä valtaava ihminen niiden raskaitten -hevosten rinnalla, jotka velttoa lönkkäänsä vetävät ihmiskunnan -vaunuja elämän puolipimeässä laaksossa. Hän pitää noita vastahakoisia, -laiskoja, vaahtosuisia lyhyistä ohjaksista, ja pakoittaa ne kääntymään -korkeammalle tielle, jonne aurinko loistaa, ja jossa tuulet puhaltavat. - -He kulkevat edelleen. Nummikkoteitä, kolme, neljä päivää pohjoista -kohti. Hän edellä mietteisiinsä vaipuneena; hänen uskollisensa takana -horjuvalla mielellä. Kun hän kääntyy ja katsoo heihin, ovat he lumotut. -Hänen silmänsä ovat heidän sielunsa hurma ja heidän mielensä kammo. -Siten tulevat he vuoristoon. - -Siellä kavahtaa hän. Kuinka kauan aikoo hän siis matkata, ennenkuin hän -tekee päätöstään? Ratkaisun hetken täytyy lähetä. - -"Sanokaa minulle: mitä sanovat ihmiset, että minä olen?" - -Se on kurjaa, hänen täytyy kysyä toisilta, mitä he ajattelevat hänestä. - -Hänen uskollisensa puhuvat yhteen ääneen: "He sanovat, että sinä olet -yksi vanhoja menneitä sankareita; kuolleista noussut, sanovat he". - -"Ja te... mitä sanotte te?" - -Silloin on heidän keskessään joku kuumaverisempi; hänet tempasee liika -täysi sydän mukaansa: "Sinä? Sinä olet Vapahtaja!... Olemme kauan jo -tietäneet sen". - -"Sinä olet Vapahtaja. Sinä olet." - -"Sano, että olet!... Niin olet valtias maassa." - -"Ja sitte: miekat paljaiksi! Sortukoot vieras kuningas ja ylpeät papit." - -"Sinä, kuningas maassamme!... Miekkasi kärjessä on valtakuntasi." - -"Ja me, sinun uskollisesi, olemme vasemmalla ja oikealla sinusta sinun -kunniassasi, sinun ruhtinaitasi ja ministereitäsi!" - -Silloin säikähti hän, että nuo, hänen lähimpänsä ja uskollisensa, -jotka puolen vuotta jo olivat seuranneet häntä, ymmärsivät niin hiukan -häntä. Hän moitti ankarasti heitä: "Ettekö tiedä, mitä vanhat kirjamme -sanovat. Voi olla, että tiemme vie myrskyyn ja voittoon... Mutta vanhat -kirjat laulavat toistakin laulua: laulua, jossa on sävelenä huoli ja -puute ja kuolema, ja senjälkeen vasta ihanuus ja autuus". - -He pudistivat kiivaasti päitään. Sitä he eivät voineet ymmärtää. He -tunsivat vanhoista kirjoista, tunsivat niiltä ajoilta asti, jolloin -he lapsina olivat istuneet lieden ääressä, ainoastaan tuon ihanan, -hurjan myrskylaulun: korkealle Vapahtajalippu! Silloin antaa Jumala -sotalaumoineen ihmeellisen voiton. - -Tuo huimapää astuu hänen vierelleen, ja puhuu matalaan: "Ei noin -paljon nöyryyttä ja sydämen puhtautta ja kuolemaa! Miekkaa! Ylös -valtaistuimelle!... Mestari, kuka on istuva oikealla puolellasi?" - -Silloin työnsi hän hänet luotaan: "Pois minusta, kiusaaja. Jumalan -tahtoa yksin kuulen. Mitä auttaisi se ihmistä, jos hän voittaisi kaiken -maailman, ja joutuisi itse turmioon, ja jos hänellä olisi kaikki -maailma, mutta ei enää omaa itseään. Ken tahtoo minua seurata, hänen -pitää jättää hurjat, lihalliset ajatukset, ja seurata minua elämään tai -kuolemaan, voittoon tai perikatoon". - -He kääntyivät... takaisin kotiseuduille. - -Nyt kulkee hän sinne yksinäisenä ihmisenä. Puhdas, lempeä ja laupias, -pyhä ihminen, ihminen ylevissä korkeissa ajatuksissa, nähden -ihmeellisiä unia ja kuvia, hänessä palaa ja polttaa rakkaus ihmisiin ja -rakkaus tuohon iäiseen salaiseen voimaan, jota hän kutsuu "Isäkseen". -Ikinä ei ole ollut yksikään ihminen niin yksinäinen, kuin hän. Ihminen, -joka on yksin kansaansa, yksin koko ihmiskuntaa vastaan. Mutta iäinen -voima on levittänyt kätensä hänen ylleen. Hän aikoo nyt etelään, -pääkaupunkiin, julistaakseen siellä Jumalan valtakunnan tuloa maan -päälle. Valtuutuksen siihen äärettömään tekoon tuntee hän pyhässä -pelokkaassa uljaassa sielussaan. - -Mikä voima voi mitään vilpitöntä puhdasta ihmissielua vastaan? - - * * * * * - -Kun he matkalla etelään taas kulkevat kotiseudun läpi -- viimeistä -kertaa näkee hän sen viheriät kukkulat ja järven laaksossaan -- niin -kokoutuvat ihmisjoukot taas tuon lempeän auttajan ja vilpittömän -uskollisen ihmisystävän ympärille, joka puhuu niin ihania ihmeellisiä -sanoja. - -Mutta nyt on ihmisissä ja mielissä uusi outo ihmetys ja kuiske, ja -hänen seuraajansa eivät salaa, mitä he nyt tietävät. Ja kansan valtaa -ääretön hykähtynyt hämmästys. "Hän on siis itse sen sanonut: minä olen -Vapahtaja! Hän, jota me kahdeksansataa vuotta olemme odottaneet!" - -"Vapahtaja!" - -"Mutta eiköhän Vapahtajan pidä polveutua vanhasta kuningassuvusta? Eikö -hän tule kultaisissa sotavarustuksissa? Eikö hän ole miekan mies, joka -hyökkää myrskynä esiin? Tämä tässä on sensijaan pyhä lempeä mies; ja -puhuu puhtaasta sielusta ja armosta ja laupiaasta ihmismielestä." - -Alkaa tulinen levoton puhelu, horjutaan kahtaanne. - -Mutta ei vaan tahdo nousta äänekäs sanomaton riemu. - -Kirkolliset menevät ruhtinaan puheille, joka täällä pohjoisessa -hallitsee pientä maatansa, ja alati kuuntelee ja pälyy etelään, voiko -hän tehdä mitään palvelusta keisarin mahtavalle ylväälle maaherralle -pääkaupungissa. He yllyttävät häntä: "Tähän asti on hän ollut vaaraton -haaveksija; mutta nyt, kun hän kutsuu itseään Vapahtajaksi, on hän -valtiollinen rikoksentekijä". - -Sankari kuulee uskollistensa kautta, että on vaarallinen salajuoni -tekeillä häntä vastaan; mutta hän on jo matkalla etelään. Ja sen matkan -on kiire. Pääkaupungissa alkavat suuret kirkonjuhlat; tuhansittain -keräytyy sinne kansaa koko maasta, sen lisäksi kautta koko maailman -hajauneita kansalaisia. Siellä, keskellä juhlaa ja juhlanhumua aikoo -hän nousta ja sanoa: "Minä olen Vapahtaja! Minä... minä tuon teille -Jumalan valtakunnan". Sitte... sitte... kun hän sen on sanonut: on -isä taivaasta astuva hänen rinnalleen taivaallisine sotajoukkoineen. -Ell'ei... niin kohta jälkeen kuolemansa... on hän palaava takaisin... -kymmenettuhannet taivaalliset auttajat rinnallaan. - -Hän lähettää ruhtinaalle ylenkatseellisen tervehdyksen: "Sanokaa sille -ketulle: Parannan sairaita ja heikkomielisiä; ja kolmantena päivänä -olen matkani perillä." Ja katkeran rohkeasti sanoo hän, mielensä nyt jo -valmiina vastaanottamaan kovaa tuskaa: "Minun täytyy vaeltaa, tänään ja -huomenna ja sitte vielä päivä, sillä ne, joissa asuu ja palaa Jumalan -henki, niiden täytyy kuolla pääkaupungissa". - -Kuin naulaamalla kiinnittää hän ystäväinsä mieliin: "Minun pitää kai -kuolla. Mutta minä palaan ihanuudessa ja kunniassa. Ja silloin tuon -minä voiman Jumalalta ja perustan Jumalan valtakunnan." - -Siten vaelsi hän viimeistä kertaa kotiseutunsa läpi, etelää kohden, -huulet puristettuina yhteen, silmissä vakavuus kuin kuolema, ja -mielessä kuuman pelokas rohkeus. Niin paljon kuin mahdollista, salaa -hän matkasuuntaansa. Hän tahtoo säästää kaikki voimansa sitä päivää -varten, jolloin hän astuu pääkaupunkiin. Mutta hänen takanaan, ja -hänen rinnallaan, ja hänen edellään vaeltavat hänen kotiseutulaisensa, -suurissa juhlajoukkueissa, samaa tietä kuin hänkin, ja he julistavat: -Vapahtaja, hän joka kauan on luvattu meille, hän tulee! Suuri muutos -kansamme olossa ja elossa, se tapahtuu nyt. Tuo mahtava valtaava tapaus -on tulossa nyt. Mutta toisessa muodossa, kuin me olemme odottaneet... -Toisessa muodossa... Tulkaa!... Olette saavat nähdä ihmeellisiä -asioita! Tulkaa, että saatte nähdä!... - -Ja kuin varikset lentävät kiihkokansalliset kulkueen edellä: Te siellä -alhaalla!... Te kirkon ylimmäiset! Päät pystyyn... Hän tulee!... Hän -tulee!... Ja hän sanoo: "Minä olen Vapahtaja. Vapahtaja!!..." - -Silloin vastaa siihen, korkealta kirkonkatolta, kova kirkuna. - -Kauemmas etelään, hetki hetkeltä, milloin keskellä väen paljoutta, -milloin yksin hiljaisella tiellä. Ja aina puhuen seuralaistensa -sieluihin, ihanissa loistavissa kuvissa, jotta he olisivat varustetut -ja arvokkaat silloin, kun hänen kuolemansa jälkeen verisen punervasta -aamuruskosta on nouseva jumalanvaltakunnan suuri autuas päivä. - -Hän kertoo talonpojasta, jonka poika oli kevytmielinen, ja lähti -muukalaisiin maihin ja siellä ensin sortui syvälle lokaan ja sitte -suureen kurjuuteen, ja sitte lähti liikkeelle, ja palasi taaskin -kotiinsa ja otettiin ystävällisesti vastaan... Hän kertoi äidistä, joka -etsi kadonnutta ropoaan kauan, kauan, myöhään yöhön, ja sitte iloitsi -niin suuresti, kun hän oli löytänyt sen... hän kertoi paimenesta, -joka kauan, kauan etsi lammastaan. Hänellä oli sata lammasta, mutta -hän etsi sitä yhtä ainoaa kadonnutta aina aamuun asti. Ja kuinka hän -iloitsi, kun hän löysi sen! Katsokaas, yhtä kallisarvoinen on yksi -ainoa ihmissielukin Jumalan edessä! Siten iloitsee hänkin! Holhokaa, -vaalikaa sieluanne, jota Jumala niin palavasti rakastaa! Huolehtikaa, -että se ansaitsee sen autuaan Jumalanvaltakunnan, joka nyt voimalla ja -kunnialla lähestyy. - -Siten vaelsivat he päivän, ja vaelsivat toisen. Juhlaan matkaajien -joukot taajenivat. Pääkaupunki on lähellä. - -Silloin heittäysivät nuo hurskaat houkkiot taaskin hänen tielleen. He -tahtovat virittää hänelle paulan, johonka sitoa hänet, kun hän kohottaa -kätensä ja sanoo: Minä olen Vapahtaja... "Kuulehan!... Vanhat kirjamme -sanovat, kuten tiedät: Jos mies tahtoo, voi hän lähettää vaimonsa -luotaan. Pois silmistäni, nainen, en tahdo enää nähdä sinua!" Hän loi -heihin ylevän katseen: "Avioliitto merkitsee: yksi koko elämäksi..." -Hän oli ensimmäinen kaikista ihmisistä, joka kohotti heikon naisen -tasa-arvoiseksi miehen rinnalle... Te naiset maailmassa! Saatte kiittää -häntä paljosta. - -He väistyvät sanattomina takaisin. Hän oli aina suurempi, kuin vanhat -säännöt ja määräykset. - -Yömajassa kylässä toivat äidit lapsiaan, kantaen niitä sylissään -tai taluttaen kädestä, ja pyysivät häntä siunaamaan niitä. Hänen -uskollisensa, kuten siihen aikaan koko maailma, työnsivät lapset -takaisin: "Lapset? Mitä he ovat. Ankara pitää olla lapsille! Ruoskaa -heille! Pois lapset!..." Mutta hän, Vapahtaja: "Jumalanvaltakunnassa, -joka kohta on tuleva, ei ole pieniä eikä suuria, siellä istuvat kaikki, -kaikki juhlapöydissä ja tulevat ravituiksi. Varsinkin lapset! Varsinkin -lapset! He ovat luottamusta täynnä, siksi ovat he suuria taivaan -valtakunnassa. Tulkaa mieliltänne niinkuin lapset! Tule äiti, tule -lapsesi kanssa!" Ja hän otti lapset syliinsä ja hyväili niitä... Hän -oli ensimmäinen kaikista ihmisistä, joka asetti lapset täysiarvoisiksi -täysi-ikäisten rinnalle. Hän asetti, ensimmäisenä, lapset ulos -auringonvaloon... Te naiset ja lapset kaikessa maailmassa! Saatte -kiittää paljosta häntä. - -He jatkavat matkaa, kolmannen ja viimeisen päivän. - -Ihmisvirta paisuu. Juhlajoukko juhlajoukon jälkeen taivaltaa leveää -tietä pääkaupunkia kohden. Muukalaiset, jotka tulevat idästä, liittyvät -joukkoihin. Kaikki ovat he kuulleet tuosta hurskaasta sankarista, ja -kuulevat nyt lisään, ja kuiskaavat ja puhuvat keskenään ja säikähtävät -hänen aiettaan ja etsivät hänen ylevissä puhtaissa kasvoissaan, joissa -palaa kuoleman rohkeus, kuin tulijohtoa myrskyisessä yössä. Kuohuu ja -kiehuu laajalti hänen ympärillään ihmismeri. - -Eräs rikas nuori mies polvistuu hänen eteensä tien pölyyn:... "Hyvä -mestari... mitä pitää minun tehdä, että pääsisin Jumalan valtakuntaan, -kun se tulee?" - -Hän kumartuu alas häntä kohden. "Tunnethan vanhat käskyt: Älä kiroo..." - -"Ne kaikki olen täyttänyt... Lapsesta asti. Mutta minulla ei ole -rauhaa..." - -Silloin kumartui hän syvemmälle. Hän alkoi pitää hänestä; hän ajatteli: -tuossa on sielu, joka kuuluu sinulle. "Yhtä asiaa puuttuu rauhaasi -vielä. Anna rahasi ja omaisuutesi köyhille, ja seuraa minua." - -Silloin nousi nuorukainen ylös, ja hengähti syvään ja astui horjuen -syrjään ja hävisi väkijoukkoon. - -"Kuinka vaikeata on rikkaitten päästä Jumalan valtakuntaan!" - -Joukko paisuu ja paisuu, juhlajoukko juhlajoukon jälkeen liittyy -siihen. Ratkaisunhetki lähenee. - -Kaksi hänen uskollisiaan tunkeutuvat ihan lähelle häntä. "Herra, lupaa -meille molemmille, että me sinun valtakunnassasi saamme olla sinua -lähinnä". - -Hän katsahti huolissaan heihin. "Tahdotteko kuolla kanssani?" - -"Niin, herra, sen tahdomme". - -Nyt loistavat hänen silmänsä heihin: "On tapahtuva, kuten sanotte: te -saatte kuolla asiani puolesta kanssani. Ja senjälkeen hallita kanssani. -Mutta kuka on oleva rinnallani toisena ja kolmantena, sen on Jumala -yksin määräävä..." Hän kääntyy lähimpiin ystäviinsä: "Älkää salliko, -että teitä kutsutaan herraksi ja mestariksi. Yksi olkoon Herranne: -isämme taivaissa. Maailmassa sanotaan: herra, herra; hallita, hallita! -Teidän keskenne olkoon: palvella, palvella. Palvella aina, kun vaan -mahdollista on. Auttaa ja parantaa. Niinkuin minä palvelen ja tahdon -antaa elämäni, jotta tuhannet vapahtuisivat elämän sameasta pimeästä -orjuudesta, ja että ihmisten onni tulvisi Jumalan valtakuntaan." - -Pienessä kaupungissa, joka sijaitsee pääkaupungin edustalla tien -varrella ovat kadut täytenään levotonta kansaa. Eräs mies, pienen -kokoinen, on kiivennyt puuhun, tien varrella, hän on valtion virkamies, -joka on rikastunut rahoista, jotka hän vieraan palveluksessa on -kiskonut köyhältä onnettomalta kansaltaan. Hänen silmissään hehkuu -kova, pelonalainen omantunnon tuska: "Voi minua, jos nyt tulee Jumalan -valtakunta. Ja minun onneton sieluni saa jäädä ulkopuolelle... Ja -rakastaa sentään pyhää ja pyhyyttä." - -Hurskas sankari näkee hänen silmänsä. Semmoisia silmiä tarvitsee hän. - -"Kuka on tuo tuolla?" - -"Konna hän on! Kansansa kavaltaja! Kirottu tullinkantaja." - -"Kuule... Tule nopeasti alas puusta... minä tahdon syödä päivällistä -luonasi." - -Tämä lähtee hänen rinnallaan, kompastuu, ja sekaantuu alinomaa -sanoissaan: "Herra... että tulet minun luokseni päivälliselle! Että -olet niin hyvä minulle! Herra, puolet omaisuuttani maksan minä... ja -annan... tänään vielä... köyhille. Koska olet niin niin hyvä minulle! -Ikinä enää... ikinä enää en petä ketään..." - -Lyhyen päivällislevon jälkeen menee hän hiljalleen ylenevää tietä -pääkaupunkia kohden, ympärillään uskollisensa, jotka ovat, milloin -pelokkaan kammon, milloin äkillisesti tulvahtavan riemun valtaamina; -hänen edellään, takanaan, ympärillään tungeskelee ja aaltoilee -summattomat ihmisparvet, jotka kaikki tuntevat hänet ja palavasti -kunnioittavat häntä, ja joiden mielissä palaa riemu ja odotus, ja -joiden sielut ovat tulvillaan ihmekuvia. - -Kylässä kaupungin edustalla asuu perhe, jonka kanssa hän oli -ystävyyssuhteissa jo aikaisempien juhlien ajoilta. Siellä levähti hän -viimeistä kertaa. Tuodaan ratsastusaasi hänelle. Sen päällä peitteet. -Siten jatkuu matka. - -Pääkaupunki on yhä vielä laajojen, metsäisten kukkulain takana. Mutta -nyt, aivan lähellä kaupungin muuria, taittaa tie viimeisen kukkulan -ohitse... Siinä lepää edessä tuo suuri, rikas kaupunki... Ja sen -keskellä ikivanha mahtava kirkko, niin suuri, että se esipihoineen -ja pylvästöineen ja pappiasumuksineen yksin jo muodostaa kokonaisen -kaupungin. - -Täällä pysähtää hän ja katselee ihmetellen suurta kaupunkia kohden -edessään. Ja kun hän siten katsoo, ja näkee huoneet, ja kirkon ja -linnan, ja kuulee tuon suuren rikkaan kaupungin humun: silloin herää -hänessä varmuus, että kaikki lähenee loppuansa. - -Silloin valtaa hänet huoli ja murhe ja hän pelkää kotonsa ja kotimaansa -puolesta, ja kyynelet tulvivat hänelle silmiin. - -Mutta se kestää vaan hetken. "Se on Jumalan tahto! Jumala on kanssani! -Ja vaikka heidän sydämensä olisivat kovat kuin kivi, niin on minun -sydämeni kuin timantti." - -Hän katsahti omainsa puoleen, samalla katseella, joka hänellä oli -pohjoisessa, kun hän karkoitti ihmisistä sanallaan pahat sekaiset -henget. - -He näkevät ne silmät. Ja puhkee rajaton, huumaava riemu. Vaatteensa -levittävät he teille. Ja edessä tiellä heiluvat palmunoksat. - -"Nyt tulee Jumalan valtakunta! Auta, Jumala, korkeudessa!" - -"Jo tulee autuuden valtakunta!" - -"Hän on vesa vanhaa kuningassukua!" - -"Nyt on autuuden aika isänmaassamme! Auta Jumala, korkeudessa!" - -Miehet ja naiset rientävät ja riemuitsevat. Lapset juoksevat ja -laulavat. Asunnoistaan ja kirkon suurista esipihoista tulvii -ihmisjoukkoja. - -He ovat kauan sitte kuulleet hänestä, ja viimeksi pohjoisten -juhlamatkustajien kautta, että hän tulee. Kadut ovat täynnä hälyä ja -melua. - -"Nyt on koittanut autuuden aika isänmaassa! Auta, auta Jumala! Nyt -alkaa valtakuntasi! Auta meitä!" - -Kuolonkalpeina seisovat kirkolliset huoneitten seinämillä. Kaksi heitä -tunkeutuu hänen puheilleen. "Kiellä... estä tuo mieletön huuto!..." -Hän katsoo halveksuen ja vihalla heihin. "Jos nämä ympärilläni -vaikenisivat, niin alkaisivat kivet puhua". - -Koko kaupunki on liikkeessä; linnasta tähystelevät maaherra ja hänen -palkkasoturinsa kummastellen ja päätään ravistellen tuota merkillistä -menoa. - -Joku joukossa saattaa ehkä kysyä: "Kuka se on? Kuka se on?" - -Mutta pää-osa kansasta, kansan pohja tietää sen: "Hän on se puhdas, -hurskas sankari pohjoisesta. Hän sanoo että hän on Vapahtaja. Hän -sanoo, että nyt on koittanut suuren ihmeen aika, Jumalanvaltakunnan -aika!" - -Tuossa seisovat nuo suunnattomat, kalliit, vanhat ja uudet -kirkkorakennukset. Pihoissa ja pilaristoissa juhlahelyn kirjava ja -markkinamainen humu. Tuossa seisoo härkiä ja vasikkoja pitkissä -jonoissa, tuossa täysinäinen lammaskarsina, tuossa lintuja -häkeissään, tuossa viinirypäleitä rattaillaan. Tuossa vaihdetaan -sileällä rahapöydällä keisarin rahaa kirkkorahaksi. "Tänne rahoinesi -ja varoinesi, kansa! Tuo tänne hikesi hedelmät! Tänne, tänne -vaan!... Noin!... Nyt on Jumala tyydytetty, nyt julistaa hän sinut -oikeamieliseksi ja sovitetuksi." - -Kansa raukka! Millainen Jumala sinulla on! Kahdenkertaisesti riistävät -pappisi sinut köyhäksi: he ottavat sinulta jokapäiväisen leipäsi; ja he -paaduttavat sydämesi rinnassasi, niin ett'et sinä näe, mikä on totuus. - -Hän sieltä pohjoisesta, hän tuntee Jumalan toisella tapaa: Hänen -Jumalansa ei tahdo käsiä, jotka ovat kukkurallaan rahaa, vaan hän -tahtoo sydämiä, jotka ovat kukkurallaan rohkeutta ja puhtautta, ja -veljesmieltä. Ei hän tahdo kirkkoja ja juhlia, ja pappien laumoja; vaan -hän tahtoo, että oikeus ja oikeamielisyys vallitsee maassa. - -Sankari, Vapahtaja, seisoo keskellä kirkon esipihaa, ja kohottaa -kirkkaan äänensä. Rahapöytä lentää maahan. Kaupustelevat naiset alkavat -kirkua. Lampaat juoksevat, lintuhäkit kaatuvat. Kirkonvartiat juoksevat -hätäyneinä pakoon hänen ylevää ilmestystään, kuin säihkyvän miekan -edestä. "Näin sanon minä teille Jumalan nimessä: Minun huoneeni on -oleva rukoushuone. Te kansan murhaajat! Rosvot ja ryöstäjät! Onko tämä -teidän luolanne?" - -Kaupungin valtaa jäykistynyt säikähdys. Kamala oli tuo teko. Pelokkaat -pakenevat; he kuulevat jo sotamiesten tanakat jykeät askelet. Joukot -kotiseudulta ja muu kansa riemuitsee. Papit seisovat voimattomina, -mutta mielissään leimuva viha, joukoissa ovilla. Vakavat ja hurskaat -seisovat huulet tiukasti yhteenpuristettuina, ja syvät silmänsä -luotuina häneen: "Tuo merkitsee kuolemaasi, sinä uljain ja puhtain". - -Tyhjä on nyt tuo avara esipiha kaikesta maallisesta kaupanteosta. -Puhdas on kirkko. Jumalan valtakunta on nyt perustettu. Puhtaat sydämet -saavat nyt soinnussa liittyä Jumalaan, ja heidän kätensä levätä -veljeskäsissä. Kansa tungeksii häntä lähelle. - -Hän riemuitsee sielussaan: "Minä voitan heidät kaikki, kaikki! -Suoraan, suoraan vaan autuaaseen ihanaan Jumalanvaltakuntaan! Minun ei -tarvitsekaan astua kamalaan vaikeaan kuolemaan..." - -Mutta syrjempänä, syrjäisessä pihassa, seisovat joukoissa -kirkollismieliset. "Hänen täytyy kuolla. Se on selvää. Mutta varovasti -on meneteltävä: tyhmä kansa on hänen puolellaan... Kuolla hänen -täytyy... Se on selvää!" - - * * * * * - -Kaksi päivää on hän kansajoukkojen kuninkaana. Suuri esipiha ja -pylväskäytävät: siellä hän hallitsee. Kirkko on puhdas ja puhdistettu -maallisesta ja maallisista... Sairaita kannetaan kivilaattojen -ylitse... kajahtelevat kantajain askeleet. Näiden hetkien kohottamana -melkein ihmismittojen ulkopuolelle, ja tunteessa ett'ei hän mitään -tahdo itselleen, että hän ainoastaan on Jumalan palvelija, säteilee -hänen olennostaan ihmeellinen voima. Lapsiparvia seisoo pylvästen -vierillä, ja laulavat ylistystään. Hänen jalkojensa edessä lepäävät -tuhannet. Yhä uudet joukot tulvivat kuulemaan hänen puhettaan, -ja ylistävät hänen sanojensa syvää viisautta ja hänen loistavaa -lempeyttään, ja saavat ravituiksi köyhät, janoitsevat sielunsa. Tämä -kansa on vuosisatoja saanut nähdä ensimmäisillä sijoillaan ainoastaan -vähäpätöisiä nurjasti kehittyneitä ihmisiä, ainoastaan ihmiskääpiöitä, -ei koskaan puhtaita vilpittömiä ihmisiä. - -"Kuinka puhdas hän on, ja vilpitön, ja luonnollinen!" - -"Niin, juuri hänen kaltaisensa pitää Vapahtajan olla". - -"Vanhojen kuningasten juurta". - -"Mutta hän ei ole vanhaa kuningassukua?" - -"Eikö hän ole?" - -"Sitte hän on petturi". - -"Se ei ole totta... Katsohan vaan hänen ulkonäköäänkin, ja kuule, mitä -hän puhuu... Voiko hän olla petturi?" - -Silloin ilmestyy ovelle kaksi kirkkoraadin jäsentä, ylhäisiä -korkea-arvoisia herroja, ja astuvat häntä kohden... "Tilaa, tehkää -tilaa!..." - -Ja joukko tekee tilaa. He astuvat hänen luokseen ja sanovat: "Me -kysymme, kenen valtuutuksella sinä esiinnyt?" - -Silloin katsoo hän heitä katkeralla ivalla. "Sanokaa minulle: Sankari, -joka vuotta sitten seisoi tuolla virran rannalla, ja saarnasi -kääntymistä, oliko hänellä jumalallinen valtuutus, vai oliko hän -pettäjä?" - -He eivät tohdi vastata: hän oli petturi; kansa tietää, että hän oli -puhdas vilpitön ihminen. He kohouttavat olkapäitään ja poistuvat. -Heidän takanaan kilahtaa kuin kireä rauta kertomus petollisesta -vuokraajasta: "He tappoivat palvelijat, jotka maanomistaja lähetti. -Silloin oli omistajalla vielä hänen oma rakas poikansa;... hänetkin he -tappoivat. Minä sanon teille: maanomistaja on antava maansa _toiselle_ -vuokraajalle." - -Korkea papisto on lyöty pakosalle. He tulivat ylväästi kuin ylempää, -kaukaa kansasta, kirjojensa luota, ja viheriän pöytänsä äärestä; mutta -he olivat sentään melkein rehellistä väkeä. - -Mutta nyt tulivat hänen vanhat tuttunsa pohjoisesta, nuo mustat -hiiviskelijät, pyhät konnat. Nähkää, kuinka he tyytyväisinä hierovat -käsiään! Totta tosiaan: heidän silmissään liekehtii todellinen -innostus! Oh, tuotakin innostusta!... "Mestari, me tiedämme, että -sinä olet vilpitön ihminen! Etkä pelkää ihmisiä. Et yhtäkään ihmistä! -Sydämemme on ahdistuksessa... Kuule nyt siis: me tahtoisimme -mielellämme tietää: onko oikein että hurskas kansamme maksaa keisarille -veroa?... Sinähän tiedät, keisari on, ikävä kyllä, vääräuskoinen." - -Mitä nyt?... Jos hän sanoo: "Ei. Älkää maksako veroja!" niin vangitsee -hänet keisarin maaherra ja he ovat vapaat hänestä. Jos hän taas sanoo: -"Maksakaa", niin kääntää kansa hänelle selkänsä; sillä ylenmäärin on -tuo vero vihattu: koska se on niin raskas, ja koska se kokonaan menee -noille vääräuskoisille, ulkopuolelle maata. - -Niin, jos hän olisi niin matalahenkinen kuin he!... Mutta hänen -henkensä liikkuu korkeammalla tasolla. Hän on ihminen, kokonaan -toista laatua kuin he. "Jos kannatte taskuissanne keisarin rahaa -tuntematta omantunnonvaivoja... tekopyhät ja teeskentelijät te... niin -maksakaa veronne hänelle. Maksakaa ja älkää ajatelko sitä sen enempää. -Huolehtikaa sielustanne! Että se täyttäisi Jumalan tahdon." Silloin -väistyivät hekin. - -Illemmalla tuli linnasta joitakuita hovilaisia, oikeata hoviväkeä, -puoliksi kevytmielistä, puoliksi hurskasta. He olivat pöydässä nauraen -ja vilkkaasti haastelleet päivän tapahtumasta, ja olivat lopulta -tulleet siihen tulokseen: tuommoisia kansan sankareita ei pidä ottaa -vakavasti. Voi tehdä ne tehottomiksi onnistuneella sukkeluudella, -ja saattaa ne naurettaviksi... Mitä välittävät tuommoiset kansan -puutteesta ja tarpeesta? Niinpä tulevat he siis, hieman viekkaasti -nauraen, hieman hurskaina, hieman humalassa... "Mestari, on eräs pyhä -käsky vanhoissa kirjoissa: jos joku kuolee lapsettomassa avioliitossa, -niin pitää hänen naimattoman veljensä naida hänen leskensä. Mutta jos -nyt sattuisi, että vaimo olisi järjestään naimisissa seitsemän veljen -kanssa, niin kenenkä vaimo on hän sitte oleva iäisessä elämässä?" - -Hänen vastauksensa oli lyhyt ja vakava: "Kun ihmiset heräävät -kuolleista, niin ei silloin naida ja kosita. He ovat silloin kuin -Jumalan enkelit." - -Silloin astui eräs arvossapidetty mies tuon hurskaan sankarin puheille. -Hän tahtoi mielellään itsensä vuoksi ja toisten vuoksi, jotka seisoivat -ympärillä, kuulla lyhyesti ja selvästi, mikä oli se salainen pohja, -josta kuin puhtaasta lähteestä kumpuisi ihmissydämeen ihmeellinen, -voimakas ja puhdas elämä. "Sano minulle, mikä käsky on suurin kaikista -käskyistä". - -Vapahtaja kohottausi suoremmaksi ja sanoi lyhyesti, ja musersi sillä -sanallaan kaikki nuo sadat kirkolliset säännökset: "Ainoa käsky on -se: Rakasta Jumalaa palavalla sydämellä, ja lähimmäistä niinkuin -itseäsi. Se tahtoo sanoa: ole hurskas. Kaikki muu on tarpeetonta ja -vahingollista ihmiskeksintöä." - -Kysyjän silmissä välkähti. - -Monet muutkin silmät välkähtivät... monet! - -Mutta monet pysyivät väliäpitämättöminäkin!... - -"Isä ja iso-isä noudattivat aina vanhoja sääntöjä ja määräyksiä, ja -olivat sentään kelpo miehiä". - -Ja monet alkoivat epäröidä!... - -"Tuo on vaarallista. Kuka tietää, mitä tuosta vielä voi syntyä!" - -"Minulla on talo ja pieni pelto". - -Ja siellä ja täällä oli joukossa joku pilkkaajakin!... - -"_Sinä_ et pääse Jumalan valtakuntaan!..." - -"En tahdokkaan. On liika yksitoikkoisen siistiä siellä..." - -"Kummallinen pyhimys tuo!" - -Ne kaikki väistyvät hiljalleen pois ja jättävät hänet. - -Ja lisäksi kalvavat, väijyvät, kysyvät ja antavat tietoja kirkolliset. - -Kaksi päivää on hän nyt yhtämittaa puhunut. Puhunut yhtäpäätä, ja aina -voittanut. - -Mutta mitä voitosta? Aika tasoittaa, aika lauhduttaa haavat. - -Kirkolliset uurastavat toimessaan... "Se on hullua! Hänkö muka -Vapahtaja? Voiko hän todistaa itsensä polveutuvan vanhasta -kuningassuvusta? Käsityöläinen syrjäseudulta maata, kolkasta, jossa -kansa ei edes ole puhdasta rotua. Jossa kaikenmoista vierasta kansaa -tulvii yli rajojen?" - -Hän kuulee tämän, ja huomaa, että kaikki alkaa horjua, ell'ei hän tässä -yhdessä kohdassa voi voittaa. Hän sanoo heille, että seisoo pyhissä -kirjoissa sekin, että Vapahtaja ei ole kuningassukua. - -Hän puhuu turhaan, tuo usko on syöpynyt liika syvälle mieliin. - -Hänellä ei ole mitään, ei mitään annettavana petoeläimelle ihmisessä. - -Hänen käsissään ei ole mitään, ei mitään muuta, kuin sielun hartautta, -puhtautta, vilpittömyyttä. Sillä ei voi ravita kansaa, ei ainakaan -kolmea päivää. - -Ja Jumalan enkelit eivät ilmesty. - -Ja viholliset kalvavat ja uurastavat, ja sekoittavat yhteen mieletöntä -ja mielevää ja paljon on heillä tarjottavaa: totuutta ja rahaa ja -pelkoa ja verta. - -Ja he alkavat hiljalleen ja hiljalleen päästä voitolle. - -Hän ei väisty. Hän näkee nyt selvemmin ja selvemmin että hänen -tappionsa lähenee. Mutta sitä lujempana hän seisoo; sitä jäykempänä ja -taipumattomampana. Mahtavana, kuin ihmevoiman kannattamana, kohoo hänen -puhtaassa suuressa sielussaan usko: "Jumala on kuitenkin puolellani". - -Hän riistää vanhoista hurskaista kirjoista itselleen kaiken, -mikä vahvistaa ja voi antaa ylpeätä lujaa uskoa hänelle noissa -peloittavissa tuskissa, jotka nyt kuin kamalat mustat pedot joka -taholta hiiviskelevät häntä lähelle. Jos nyt siis tulisikin kuolema: -niin puhuvathan vanhat kirjat ylösnousemisesta kuolleista. Ja ell'ei se -tapahtuisikaan kolmen päivän kuluttua, niin myöhemmin. Palata takaisin -varustettuna Jumalan voimalla! Silloin on tuleva Jumalan valtakunta. - -Hänen _täytyy_ uskoa siten. Muuten hän ei voi kantaa kuormaa, joka on -hänen hartioillaan. Jumalan kiitos, että vanhat kirjat puhuvat siten. - -Kun hän tänä iltana jättää kirkkopihan, se tapahtuu viimeistä kertaa, -ja hänen alakuloiset ahdistuneet uskollisensa seuraavat häntä ja -pelokkaasti ja kysyvästi katsovat häneen: "Opettaja, katso noita -vahvoja nelikulmaisista kivistä rakennettuja muureja! Tuhat vuotta ovat -ne jo seisoneet paikoillaan; niitä vastaan aiot sinä rynnistää, sinä -yksinäinen ihminen!" - -Silloin esittää hän heille tulevaisuuden kuvan, jota hän paraikaa -herättelee kiusautuneessa ja tuskautuneessa sielussaan: "Kun kohta -olen kuollut... niin senjälkeen ovat ankarat synnytystuskat runtelevat -maata. Ulkonaiset viholliset ja sisälliset uskontotaistelut ovat -taaskin riehuvat, lapset ovat taistelevat vanhempiansa vastaan; veljen- -ja sisarensydämet ovat eroavat eripuraisuudessa. Se kaikki on oleva -merkkinä, että Jumalan valtakunnan aika maan päällä lähestyy. Voimassa -ja väkevyydessä on ihmisenpoika tuleva taivaasta ja tuova Jumalan -valtakunnan maan päälle. Älkää pelätkö! Odottakaa uskollisesti! Minä -palaan takaisin!" - -He kysyvät häneltä epäilevän pelokkaasti: "Milloin on se tapahtuva?" - -Hän ei voi antaa vastausta. "Se on tapahtuva vielä teidän eläissänne. -Yht'äkkiä! Olkaa varuillanne! Valvokaa ja rukoilkaa!" - -Kun hän yhä vielä kaivelee siten ajatuksiaan ja uudelleen ja uudelleen -kuiskaa sielulleen: "Älä väisty! Älä väisty! Sillä pettäisit isäsi -taivaissa. Hänen valtakuntansa ei tulisi silloin"... ja vahvistaa -sieluaan kuvittelemalla suurenmoisia tulevaisuuden kuvia; niin -silläaikaa istuvat kirkolliset kiivaassa neuvottelussa, kuinka he -nopeimmasti saisivat hänet pois tieltään. - -Nyt oli sankarilla, kuten sankareilla aina, merkillinen luottamus -kaikkiin ihmisiin. Niinpä oli hänen uskollistensa piiriin hiipinyt -eräs viekastelija ja nautinnonhimoinen mies. Tämä huomasi, että asiat -täällä pääkaupungissa alkoivat saada huonon käänteen. Silloin menetti -hän paikalla hituisen uskonsa ja hituisen rohkeutensa. Ja hän tuli -paikalla "aivan toiseen käsitykseen". Häneltä putosivat "kuin suomukset -silmiltä". Lisäksi alkoi vaikuttaa hänen turhamaisuutensa hänessä. Hän -meni noiden pimeyden miesten luokse: "Antakaa minulle niin ja niin -paljon rahaa", sanoo hän, "niin vien teidät tänä yönä paikalle, jossa -voitte ilman suurempaa huomiota vangita hänet". - -He kuuntelevat häntä häpeämättä vähääkään. Siellä ei ole ainoatakaan, -joka karahtaisi pystyyn: "Tiehensä tuo roisto, en siedä nähdä häntä -silmäini edessä". He neuvottelevat asiasta lyhyeen ja kiivaasti, ja -päättävät: tänään vielä! - -Ei yksikään astu häntä puolustamaan; ei yhdenkään rinnasta puristaudu -syvän tuskan huokaus. Ei yhdenkään mielessä noista hirviöistä ole -aavistustakaan, mitä he nyt syöksevät kuolemaan. He tuijottavat tuhmine -kalasilmineen tuohon jaloon kultaiseen kruunuun, joka on pudonnut -heidän lammikkoonsa. - -He ovat kaikki turmeltuneita ja kuolleita. Elämän rinnoilla on yksin -pysynyt hän, joka nyt on tuomittu kuolemaan, ja tuomittu kuolemaan -siksi että hän oli ainoa elävä ihminen paljaitten aaveitten ja -peikkojen keskellä. - -Tuli ilta. Vihollisten käytöksestä ja petturin häviämisestä ovat -sankari ja hänen uskollisensa huomanneet, että hyökkäys häntä vastaan -on tapahtuva vielä tänä yönä. - -Silloin istuutuu hän omineen viimeiselle aterialleen pöytään. - -Oli vanha tapa koko maassa, että tänä iltana pöytä katettiin niin -juhlallisesti, kuin perheenisän varat suinkin sallivat. Karitsanlihaa, -leipää murrettuna palasiksi, ja viiniä pikareissa antoi perheenisä -kädestä jokaiselle ympäri pöytää, ja puhui lyhyessä kiitosrukouksessa -päivän merkityksestä, johtaen mieliin vanhan, harmaan, hädänalaisen -muinaisuuden, jolloin Jumala, kansanuskon mukaan, oli todistaunut -voimakkaaksi kansansa auttajaksi. - -Hän puhui aluksi surumielisesti siitä ilosta, joka hänellä oli, -että hänen vihollisensa olivat sallineet hänelle vielä tämän ihanan -rauhallisen hetken, jotta hän sai viettää tätä iltaa vanhalla, -esi-isiltä perityllä tavalla. Mutta samassa, kun hän oli lähettänyt -ensimmäisen maljan kiertämään pöytää, nousee hänen sielunsa eteen -hänen läheinen kova kohtalonsa. Hän katsoo heihin ympärillään ja sanoo -suruisasti: "En ole enää istuva kanssanne, kun ensikertaa taaskin -istutte viinin ääressä, mutta kun tulee minun isäni valtakunta, niin -sitten istumme taaskin näin yhdessä, istumme puhdistetussa autuaassa -maassa". - -Kuulkaa! Sotamiesten askeleita? - -Hän murtaa, rukoillen kiitossiunauksen, leivän, pelokkaassa -ahdistuksessa on hänen armas sielunsa. "Noin on tapahtuva minun -ruumiinikin kanssa. Sekin murretaan." Vielä kerran kaataa hän punaista -viiniä maljaan; hän näkee oman verensä vuotavan ja sanoo raskaasti, -muistellen vanhaa liittoa: "Minä annan vereni, että Jumala nyt tekisi -uuden paremman liiton kansani kanssa." - -He nousevat aterialtaan ja lähtevät ulos yöhön. - -Kuulkaa, sotamiestenkö askeleet siellä kumisevat kadulla? - -Hän tarttuu tuota huimapäätä käsivarteen, ja puhuu hiljaa ja kiihkeästi -hänelle: "Kuule, minä tiedän: perkele on koettava viekotella teitä -luopumukseen. Minä olen rukoillut tulisesti Jumalaa sinun puolestasi; -sillä sinä olet rohkein: olen rukoillut, ett'et hylkäisi uskoasi minuun -ja minun palaamiseeni. Jos sinä pelon aikojen jälkeen joskus taas -rohkaiset ja karaiset mielesi, niin vahvista silloin veljiäsi." - -Huimapää puhkesi kerskaamaan, ja sanoi kovaan ja kiihkeästi: -"Minäkö?... Pelkäisin?... Olen valmis, nyt paikalla, seuraamaan sinua -vankeuteen ja kuolemaan." - -Silloin pudisti häntä sankari, eikä katsonutkaan häneen. "Ennenkuin -kukko laulaa, vielä tänä yönä, olet sinä jättävä minut." - -Heidän jatkatessaan matkaa lauhkeni hänen mielessään. Ihana entisyys ja -kova nykyisyys sulavat yhteen. - -"Muistatteko vielä, kun olimme pohjoisessa?... Minä lähetin teidät, -niinkuin olitte... Kärsittekö puutetta mistään?" - -He pudistivat kaikki päitään: "Ei, ei koskaan". - -"Mutta nyt! Varokaa ja valvokaa! Teidän pitää olla varuksissa kuin -sotamiehet." - -"Kahdella meistä on miekat." - -Siinä he nyt olivat siis taaskin sillä väärällä tiellä, jolle hän ei -saanut lähteä, niin kovasti kuin sielunsa etsikin pelastusta. Hän -katkaisi keskustelun: "Kylliksi siitä". - -Kun he tulivat erääseen puistoon, valtasi useimmat kova väsymys. He -heittäysivät ruohikkoon ja nukahtivat. Kolme uskollisinta seurasivat -häntä jonkun matkaa, mutta hekin olivat uneliaita ja väsyneitä ja -vaipuivat maahan. Silloin valtasi hänet kamala yksinäisyyden tunto ja -hän rukoili heitä: "Olen niin kuolemakseni suruinen! Jääkää luokseni." - -He makasivat siinä, nojautuen kyynäspäihinsä, eivät tienneet sanoa -mitään, tylsiä ja uneliaita ja väsyneitä kun olivat. - -Silloin riensi hänen kärsivä yksinäinen sielunsa kauas ihmisistä iäisen -voiman turviin: "Isä... minun isäni, sinulle on kaikki mahdollista! -Isä, ota pois juotavistani tämä katkera malja! Ota pois se!... Ei, ei -niinkuin minä tahdon... vaan niinkuin sinä..." - -Taaskin puhui hän ystävilleen: "Minä pyydän teitä, valvokaa kanssani... -sinä, uskollisimpani, valvo; valvohan toki kanssani!" - -Taaskin pois ihmisistä, iäisen voiman turviin. Hän lepää polvillaan sen -edessä ja rukoilee taaskin: "Jos se on mahdollista... ei minun tahtoni -mukaan... vaan sinun tahtosi. Isä, eikö se ole mahdollista?" - -Se ei ole mahdollista. On iäinen, selittämätön luojan tahto: -ihmiskunnan pitää vaeltaa ja kamppailla eteenpäin tuskan ja hädän -kautta. Ihmiskunta voi ainoastaan kärsimysten tietä kohota parhaimpaan. - -Hänkin tuntee sen, kokoo kuin vavahtelevan vaikertavan sielunsa. "Ei -niinkuin minä tahdon. Vaan niinkuin sinä." - -Siten makasi hän polvillaan puolen yötä. - -Täytyy olla totta, mitä kerrotaan, että hän löysi lohdutuksen. - -Silloin kuuluu aseiden kalinaa. - -Petturi ilmestyy soihtujen sameassa valossa... Välkähtää miekkoja... - -Paossa ovat uskolliset. - -He kulettavat hänet keskellään kaupunkiin kirkkoraadin kokoushuoneeseen. - -Pihalla, tulen ympärillä istuu ja loikoilee sotamiehiä. Palvelioita -juoksee edestakaisin. Kaikellaista kurjaa joukkoa, joka elää kirkosta -ja kirkonruhtinaista, ja jolle on annettu viittaus tapauksesta, alkaa -kerääntyä paikalle. - -Hiukan syrjempänä tulesta, puolhämärissä, syntyy lyhyt sananvaihto ja -osoitetaan innokkaasti sormella. - -"Olithan sinä hänen seurassaan". - -"Oh, tyhjää puhetta!" - -"Mutta kielesikin ilmaisee sinut. Olet pohjoisesta." - -"Näin sinut kirkonpihalla, seisoit aivan hänen vieressään". - -"Kautta sieluni!!... En ole eläissäni nähnyt koko miestä." - -Kuolonkalpeana seisoo hän; hänen kätensä vavahtelevat pelosta. -Kirkonruhtinaita menee ohitse. - -Kyyryssäselin hiipii hän pois sieltä, valmiina livistämään juoksuun. -Kun hän on päässyt turviin pimeälle kadulle, puhkee hän ääneen itkemään. - -Alkaa sarastaa harmaa aamu, kirkon virkamiehet ovat kokoontuneet. Asia -on kiireellinen. Ja asia on valmistettu hyvin. On aikeissa asettaa -hänet syytteeseen valtiollisena rikoksentekijänä. Silloin joutuu hän -valtion käsiin. "Ja valtio on pyövelimme, ja saattaa asian pikaiseen -loppuun". - -Niinpä on heidän siis tehtävä vaan yksi ainoa kysymys hänelle: "Oletko -sinä Vapahtaja, kansamme kuningas?" - -Vangittu sankari kohottaa päätään. Hänen puhtaissa silmissään loistaa -hohde, joka ei enää ole tästä maailmasta: "Hän minä olen! Ja te... te -olette saavat nähdä minut Vapahtajana, isäni oikealla puolella, ja -tulevan taivaan pilvistä alas maan päälle." - -Siinä oli tarpeeksi. - -Päivä oli koittanut. Hän luovutetaan vartioille, ja viedään -keisarillisen maaherran palatsiin. - -Koko suuri kaupunki alkaa valveutua. Kansan joukot täyttävät kadut. -Nyt ovat monet kädet pudistuneet nyrkkiin. Ja monissa silmissä välkkyy -kyynel ja viha. Mutta linnan portti on sulkeunut hänen jälkeensä. Hän -on nyt peloittavan voimakkaissa ja peloittavan ankaroissa käsissä. - -Maaherran istuntosalissa syyttävät he häntä valtiollisena -salajuonittelijana. - -Maaherra, jo vanhempi mies, on keisarin palveluksessa jo saanut tottua -monen kansan omituisiin tapoihin, ja on mukaunut keveästi niihin. Kuten -niin monet korkeassa asemassa olevat, on hän kokonaan unohtanut, tai -ei ole sitä koskaan tuntenutkaan: mitä on yksityinen ihmissielu ja sen -arvo. Hän katsoo syytettyä ylhäältä alas asti ja kysyy ilman mitään -sisällistä ymmärrystä häntä kohtaan: "Sinä siis olet tämän kansan -kuningas?" - -"Oikein sanoit". - -Maaherra katsahtaa taaskin häneen: "Minusta tuntuu, että hän on -vaaraton ihminen. Minä lasken hänet vapaaksi jälleen." - -Paikalle keräytynyt hurskas roskaväki, joka seisoo ja tungeksii -pilarien välillä, huutaa: "Ristiinnaulitse hänet, ristiinnaulitse -hänet!" - -Se oli keisarillisen rikoslain rangaistus valtiopetoksesta... Tuomittu -sidottiin tai naulattiin käsistä ja jaloista yksinkertaiseen ylös -pystytettyyn puuhun, ja siinä sai hän riippua, kunnes kuoli. - -Sillä tapaa teloitettiin näihin aikoihin monta tuhatta ihmistä. - -Arvokkaimmat kirkkoruhtinaista astuvat maaherran luokse ja -puhuvat matalaan hänen kanssaan. Tuo mies on todella valtiollinen -rikoksentekijä; paljo kansaa, varsinkin pohjoisesta maakunnasta, -seuraa ja kannattaa häntä. Jos hän laski miehen vapaaksi... sikäli -kuin he tiesivät, oli keisari sangen tarkka juuri valtiollisiin -rikoksentekijöihin nähden. - -Viittaus ymmärrettiin. Enemmän kuin oikeus merkitsee maaherralle hänen -persoonallinen menestyksensä ja edistymismahdollisuutensa. - -Sankari pohjoisesta tuomittiin siis kapinoitsijana ja -kruununtavoittelijana valtion rikoslain mukaan, ensin ruoskittavaksi, -ja sitte ripustettavaksi ristiin, kunnes hän on kuollut. - -Ruoskaniskut viilsivät luihin asti. Ei tiedetä, kuinka tuo uskollinen -sankari on kestänyt nuo kamalat ruumiilliset ja henkiset tuskat. Kun -iskut taukosivat, on hän perinpohjin uuvuksissa. Hän ei jaksa kohottaa -paalua, jonka hänen itse täytyy kantaa teloituspaikalle. Eräs mies, -joka sattumalta menee ohitse pakoitetaan kantamaan se. Yhdessä hänen -kanssaan kuletetaan kaksi muutakin, jotka maantierosvouksesta ovat -tuomitut samaan kuolemaan kuin hänkin, teloituspaikalle. - -Ylhäällä autiolla kukkulalla, joka kohoo yli kaupungin, riisutaan hän, -lasketaan alas ja kiinnitetään paaluun. Voimakkaat kädet tarttuvat -siihen ja nostavat sen pystyyn. - -Sotamiehet tarjosivat hänelle juomaansa; mutta hän ei ottanut vastaan. -Hän oli kai jo liian heikko. - -Muutamat kirkkoraadin jäsenet ja joku rahvaasta pilkkaavat tuota hiljaa -kuolevata. Samoin nuo kaksi rikoksentekijää hänen vierellään. He -sanoivat: "Sinähän olet kuninkaamme! No, auta siis itseäsi!" - -Mitä liikkui hänen mielessään, sitä ei tiedä kukaan ihminen. Hän ei -puhunut enää mitään. Hänellä oli kai viimeiseen asti heikko toivo -vielä, että hänen "Isänsä taivaissa" vapauttaisi hänet juomasta -katkeraa maljaansa pohjaan. - -Mutta ei ilmestynyt tuhatlukuisia enkeliparvia. Ei ilmestynyt -ainoatakaan. - -Hänen uskollisistaan ja hänen sukulaisistaan ei ollut ainoakaan -paikalla. - -Riiputtuaan jonkun tunnin vaikeasti korahdellen ristillä, kuoli hän -verenvähyyteen ja tukehdukseen. - -Semmoinen oli hänen elämänsä. - -Ja se hänen kuolemansa. - -Hän oli ihmisistä ihanin ja jaloin. - - * * * * * - -Hajalleen paenneet uskolliset riensivät kaksi ja kolme yhdessä, -pohjoiseen kotiseuduille pelastaakseen kalliin henkensä. Sinne -saavuttuaan, tohtivat he, hätäyneinä ja kovissa sielun tuskissa, -ainoastaan matalaan, ja salaa, ja arasti ympärilleen vilkkuillen, puhua -hänestä. - -Hän oli varmasti uskonut, ja oli sen lujasti luvannut heille: "Minä -palaan takaisin! Pian! Kolmantena päivänä! Sanon teille, palaan -takaisin, puetettuna jumaluuden voimalla..." - -Kului kolme päivää, kului kahdeksan... Hän ei palannut. - -"Hänen täytyy tulla. Hän ei voi valehdella, ja hän ei saata erehtyä. On -mahdotonta, että mikään hauta, olkoon se kuinkakin syvä, voisi pidättää -tuota sankaria. Kuinka rakasti hän Jumalaa! Kuinka luotti hän Jumalaan! -Kuinka sanoikaan hän? Voiko maallinenkaan isä antaa lapselleen, joka -pyytää leipää, leivän sijasta kiven? Voisiko iäinen voima, johon hän -niin syvästi luotti, olla antanut hänelle leivän sijasta kiven? Kuinka -hän rakasti meitä! Mikä puhdas, suloisen ylevä ihminen hän oli. Kuinka -liikutti hän koko sydämemme. Oi... mitä voimme tehdä ilman sinua! Tule, -tuo meille iäinen valtakuntasi, oi Vapahtaja! Oi, me tarvitsemme sinua!" - -"Hänen täytyy tulla", sanoivat vanhat kirjat, "hänen täytyy tulla", -siten kuiskivat ihmiset ja katselivat kaihoten ja kaivaten ympärilleen. -"Hänen täytyy tulla...", niin kuiskivat järvi ja puut ja tuuli yössä -niillä seuduin, joilla hän vielä neljätoista päivää sitten oli -liikkunut. "Minun täytyy saada nähdä hänet vielä", sanoi Pietari, joka -oli kieltänyt hänet, "muuten en voi elää". - -"Kuule! Näitkö jotain, Pietari?" - -Seuraavana päivänä levisi ensimmäinen huhu: rannalla, jossa hän usein -oli käyskellyt, oli Pietari illalla nähnyt hänet. Hän oli seisonut -pimeässä kuin lempeä ystävällinen valaistus ja katsonut häneen. - -Seuraavana päivänä liiti jo toinen huhu kylästä kylään. - -Hänen vanhat ystävänsä, kalastajat, olivat edellisenä iltana istuneet -rannalla, nuotion ääressä, syöden kalaa ja leipää. Tuli loimahteli, -ja meri kohisi hiljaa ja tähdet tuikkivat taivaalla ja yö avausi -äärettömänä heidän ympärillään ja he puhuivat hänestä: "Muistatteko -vielä? Silloin... ja silloin!... ja silloin!... Kuinka hän aina valaisi -ja aukaisi totuuden ihmisen eteen... oi, ja aina, aina lempeä... aina -lempeä... niin suloisen ylevä ja rakas ihminen... Kun me istuimme -tässä, muistatteko vielä? tässä rannalla... illalla aterioidessamme -nuotion ääressä... ja tuli loimui kuin nytkin ja meri kohisi ja hän -istui luonamme... ja otti leivän... ja rukoili rakkaalla äänellään... -Oi Jumalani! Näetkö?... Näitkö sinä? Oi Jumalani, minä olen nähnyt -hänet!... Hän seisoi tuossa sinun takanasi!..." - -Seuraavana iltana vaelsi kaksi muuta hänen uskollisistaan pimeässä -yksinäistä maantietä kaupunkiin, kokonaan vaipuneina muistelemaan ja -puhumaan hänestä, he vaeltavat ja vaeltavat, ja ovat lapsia ajan, -jolloin koko maailma on lumottu ja yö täynnä ihmeitä, ja heidän -sydämensä haava polttaa ja rakkaus tuohon ihmeelliseen ihmiseen -palaa... "Ja jotkut ovat nähneet hänet! Olleeko se ollut todellakin -hän? Hän elää? Hän elää! Missä mahtaa hän olla tällä hetkellä, ja -tällä hetkellä vuorokaudesta juuri ovat he aina nähneet hänet... -minkänäköinen hän mahtaa nyt olla? Niin suloinen, sanoivat he, ja -valoisa... niin, suloinen ja valoisa... ehkä... ehkä käy hän tässä -rinnallamme... näkymätönnä... ja yht'äkkiä... kirkas loiste ja hän -seisoo tuossa puun vierellä... Näitkö sinä mitään? Oi... viihdytä -palava sydän!..." He tulivat kotiin, silmät syttyneinä, he olivat -nähneet hänet: "Hän asteli hämärissä rinnallamme, ja katosi". - -Nyt ei enää ollut mitään rajaa. - -Kun ei hän näkynyt valveilla ollen, niin näkivät hänet uskonkaihoisat, -rakastavat silmät. Kun ei hän tullut ilmipäivällä, näkivät he pimeässä -hänen valo-ilmestyksensä. - -Kului viikkoja... Kun ei hän tullut ihanuudessaan ja voimassaan: -haihtuvana valona hän ei voinut kauan kestää. Näyt hälvenivät muutaman -viikon kuluessa kuin usvaharsot. - -Mutta kertomukset näistä näyistä eivät hälvenneet. Kertomukset -lisäsivät ja suurensivat sitä, mitä oli nähty. - -Vuosia kului... Yhä vaan ei hän tullut... He puhuivat yhä hänestä. -Hänhän oli liikuttanut koko heidän sydämensä. Muodostui kalastajain ja -nummitalonpoikien keskuudessa lahko, joka uskoi häneen Vapahtajana, ja -joka joka päivä palavin sydämin odotti hänen tulemistaan ja Jumalan -valtakuntaa. - -Vuodet kuluivat. Niiden joukko, jotka kuiskivat ja kertoilivat -keskenään hänestä ja uskoivat hänen tulemiseensa, kasvoi verkalleen. -Heitä oli jo pääkaupungissakin; sieltä, juhlassakävijäin välityksellä, -levisi heidän uskonsa heidän maamiestensä keskuudessa aina kaukaiseen, -suureen keisarinkaupunkiin asti. Ja mitä ihmisiä ne olivatkaan, jotka -sen omistivat! Ihmisiä kaikista maista, ja kaikista uskokunnista! -Syrialaisia ja egyptiläisiä, germaanilaisia sotamiehiä ja kreikkalaisia -työmiehiä. Kuinka he yhä uudelleen ja uusilla väreillä kuvasivat -Vapahtajan elämän eteensä! He kaikki lapsia sekaisen levottoman ajan, -ja asujamia lumotun maailman. Kaikkialla, missä heitä vaan oli kaksi -tai kolme tai kymmenen yhdessä, kertoivat ja kuiskivat he matalaan, -silmät säteilevinä, hänen elämästään. - -Silloin muuttui tuo yksinkertainen uljas ihmiselämä aina -ihmeellisemmäksi. - -"Minulle on kertonut eräs -- hän on kuullut sen joltakin hänen -uskollisistaan -- että hän kerran käveli merellä!" - -"Niin... ja tiedätkö siitä, että hän kerran on asettanut myrskyn?" - -"Oletteko jo kuulleet -- tiedän sen eräältä, joka on kotoisin samoilta -seuduilta kuin hän -- kerran oli häntä seurannut autioon erämaahan -neljätuhatta ihmistä. Ne kaikki ravitsi hän... mitä arvelet siitä? -seitsemällä leivällä." - -"Ei, niitä oli viisituhatta ihmistä, ja hänellä oli viisi leipää, siten -se oli. Ja kaksitoista koria muruja koottiin aterian jälkeen." - -"Yhden kuolleen on hän herättänyt kuolleista". - -"Mutta pääasia on, että hän itse on noussut kuolleista". - -"No... se on varmaa... Kaikille uskollisilleen on hän ilmestynyt." - -"Vartiat haudalla ovat murtuneet polvilleen". - -"Hän on istunut heidän seurassaan ja syönyt ja juonut. He olivat -syöneet kaloja." - -"Olenpa kuullut, kun kerran olin juhlilla kotimaassa, että hän -yht'aikaa on ilmestynyt viidelle sadalle hengelle". - -"Niin, heidän silmäinsä edessä on hän noussut taivaaseen". - -"Ylös taivaaseen? Mitä hän siellä? Täällä maanpäällähän hänen pitäisi -perustaa Jumalan valtakunta?" - -"Niin... hän palaa taaskin. Hän on lähtenyt ainoastaan toistaiseksi -pois." - -"Mutta se on totta, hän on nyt taivaassa. Muutenhan hän olisi -keskellämme! Sillä onhan hän noussut kuolleista!" - -Kaikkea sitä, mitä he ennen turhaan olivat vaatineet tuolta -yksinkertaiselta vilpittömältä ihmiseltä: ihmeellistä taivaallista -syntyperää, kuninkaallista sukuluetteloa, yliluonnollisia ihmetekoja -ja merkkejä, ylösnousemista; kaiken sen kuvitteli ja kutoi nyt tulinen -rakkaus ja runoileva mielikuvitus ja uskonnollinen tarve hänen -ilmestyksensä ympärille. - -Siten puhuivat he ja siten odottelivat he. - -Vuodet menivät menojansa. He rukoilivat Isää taivaissa, kuten hän -oli opettanut: Tulkoon valtakuntasi; ja elivät puhtaasti, ja tukivat -ja rohkaisivat toisiaan, ja elivät kaihon ja kaipauksen autuudessa. -Muutamat hänen uskollisistaan kuolivat. Ja hän oli kuitenkin sanonut: -"Minä tulen eläissänne vielä?..." - -He odottivat ja odottivat. - -Ja yhä vielä ei hän tullut. - -Silloin oli lähellä vaara, että hänen kannattajansa jäisivät ainoastaan -ahtaaksi, kansalliseksi lahkoksi. Se vaara oli lähellä sentähden, että -hän ei tullut, niinkuin hän oli sanonut. Oli lähellä vaara, että tuo -hurskas, urhoollinen sankari olisi elänyt elämänsä turhaan, ja että -hänet unohdettaisiin: ja että ihana suuri asia, jonka edestä hän niin -uljaana oli kuollut, nimittäin ihmiskunnan ylennys ja kohotus, menisi -hukkaan ihmiskunnalta. - -Oli lähellä vaara, että tuo hento ihanan suloinen elämä haihtuisi kuin -tuoksu ilmaan. - -Silloin astui esiin suuri, voimakas, melkenpä kummallinen mies. Hänestä -tuli hänen oppinsa säilyttäjä ja sen julistaja. - - * * * * * - -Eleli, ei niin kaukana hänen synnyinseuduiltaan, eräs hänen -kansalaisensa, kiihkokansallinen ja kirkollismielinen mies, hän -oli hyvin oppinut, saanut laajan kansallisen ja yleismaailmallisen -sivistyksen, ja oli järkensä terävä. - -Mutta hän oli peräti ja perinpohjin sairas ihminen. Ja oli sairaus, -joka häntä vaivasi, kuten esiintyy monissa kohdin hänen kirjeitään -hänen ystävilleen, tämä: häntä kiusasivat vaikeat hermokohtaukset ja -henkinen epäsointu niin, että hän näki luonnollisen elämän paljaana -kurjuutena, inhottavuutena ja kuolemana; ajoittain kiihkeni tämä -hänen sairaalloisuutensa suorastaan kaatuvatautikohtauksiksi, joiden -kestäessä hän, tiedottomana, näki ihmeellisen ihania ja taivaallisen -suloisia näkyjä. Hän ei nähtävästi ollut paljon nuorempi kuin tuo -puhdas, uljas sankari pohjoisesta, eikä ollut nähnyt häntä ikinä omin -silmin. - -Tällä miehellä nyt oli eräs usko, joka oli yhteinen hänelle ja monelle -sivistyneelle hänen maamiehistään ja aikalaisistaan, merkillisen -ylevä ja ihmeellinen usko; kuten yleensäkin tuo levottomasti -etsivä ja kamppaileva aika synnytti ihmeellisiä elämän selityksiä -kuvitusrikkaissa päissä ja hurskaissa sydämissä. Hänen uskonsa, -jossa hän riippui luonteensa ja sydämensä mukaisella kuumuudella ja -tulisuudella, oli lyhyesti seuraava: - -Ylemmästä taivaallisesta maailmasta, voimainsa ylenkylläisyydestä, -on Jumala lähettävä Vapahtajan, iäisen, taivaallisen olennon. Tämä -iäinen, taivaallinen olento, joka jo maailmaa luodessa oli Jumalan -oikeana kätenä, ja joka on ihanampi ja ylevämpi kuin Jumalan enkelit, -on nyt kätkevä ja peittävä taivaallisen ihanuutensa ihmishaamuun. -'Vapahtajana' on hän astuva taisteluun tämän alemman maailman pahoja -ihmisiä ja henkiä vastaan ja on voittava tai kuoleva. Lopulta on hän -kuitenkin joka tapauksessa Jumalan ja enkelien avulla voittava, ja on -vapahtava ihmiskunnan kaikesta pahasta. Ja nyt, tuo iäinen taivaallinen -olento tulee pian: sen _täytyy_ tulla pian. Kuinka onkaan tuskaa ja -puutetta ja valitusta koko elämämme, kuinka onkaan sitä joka ihmisen -elämä! Hän voi tulla mikä päivä tahansa. Taivaallinen olento! Armas -valoilmestys! Vapahtaja! Jumalan valtakunta! tule! tule! Sillä maailma -on kypsä. - -Kun nyt tämä mies, jolla oli tämä usko, kuuli, että pohjoisessa -hänen kotimaataan oli lahko, joka väitti ja sanoi: Vapahtaja, tuo -taivaallinen olento, oli, käsityöläisen haamussa, jo ilmestynyt, -ja olivat hänen kansansa hurskaat johtomiehet, jotka eivät olleet -ymmärtäneet ja tunnustaneet häntä, surmanneet tämän Vapahtajan, mutta -että hän oli herännyt elämään taaskin, ja palaisi kohta takaisin; -niin valtasi hänet ankara mielenliikutus ja voimakas suuttumus. Se ei -ollut mahdollista! Kuinka ei _hänen_ kirkkonsa olisi tuntenut Jumalan -Pyhää? Hänen maansa hurskaatko eivät olisi tunteneet vieraassa haamussa -ilmestynyttä taivaallista olentoa? Pettäjiä he olivat ja houkkioita!... -Ja hän kutsui valtiota avuksi ja syytti ja vainosi heitä tulisella -vihalla ja kiivaalla innolla. - -Mutta hän ei löytänyt mitään lepoa ja rauhaa uskossaan. Se usko oli -niin kylmä ja tyhjä. Se oli oikeastaan vaan kuin telineet todelliselle -uskolle; puuttui siltä kuuma elokas ja eloon herättävä sisältö. Tätä -sisältöä kaihosi ja kaipasi tuo ruumiillisesti ja sielullisesti kovasti -kärsivä mies. "Oi Herra, lähetä pian taivaallinen olento! Oi Herra, -kuinka on silloin oleva, kun hän tulee! Kuinka on maailma silloin -oleva?" - -Eräänä päivänä nyt siis, kun hän vaelsi yksinäistä tietä, ja juuri -oli matkalla vainoomaan heitä, ja kuumassa, hurskaassa, sydämessään -yhtämittaa ajatteli heidän väärää Vapahtajaansa. "Ylevän suloinen on -hän ollut ja puhdas" sanovat he, "ja äärettömän lempeä, ja Jumalan -lapsiksi tahtoi hän meidät ihmiset -- pois kaikki ulkonaiset muodot -ja ulkonainen hurskaus... Niin... se on totta. Semmoisia he ovat, -hänen puoluelaisensa. Kuinka ihmeellisesti he luottavat Jumalaan! -Kuinka suurella ilolla ajattelevat he olevansa hänen lapsiaan, ja -kuinka riemumielin kestävät he minun vainoani! Ja kuinka lempeitä ja -ystävällisiä ovat he toinen toisilleen! Niin... heillä on kaikki, -kaikki, jota minä sydämelleni kaipaan ja kaihoon, ja jota en voi -saavuttaa... Ja hän on surmattu, ja noussut ylös kuolleista? Vapahtunut -kurjasta ihmisruumiista?... He ovat nähneet hänet omin silmin... jos se -nyt kuitenkin olisi totta? Jos hän kuitenkin olisi hän?... Oi... kun -hän... ilmestyisi minulle!... Kun näkisin hänet, kuolleista nousseena, -todistettuna taivaan lähettilääksi; silloin... silloin löytäisin -minäkin vapahduksen tästä kuoleman ruumiista... minäkin seisoisin, -eläen vapahdettua ylevää elämää, Jumalan polvien edessä, autuaana... -oi silloin!... silloin..." Ja katso... silloin... kun hän kulki -siinä, peloittavan epäilyn raastamana: silloin yllättää hänet yksi -hänen vaikeita taudin kohtauksiaan: hän näki hänet, joka saatti hänen -sydämensä tähän epäilyyn ja hätään, näki hänet hänen taivaallisessa -ihmeellisessä suuruudessaan ja ihanuudessaan. - -Tästä hetkestä oli hän tulinen ja uupumaton uuden opin ja uuden -sankarin julistaja. "Hän on ilmestynyt minulle!" sanoi hän. "Siis on -hän Vapahtaja". Ja nyt sovitti hän tuon yksinkertaisen koruttoman -sankarin, tuon ylevän ihanan, vilpittömän ihmisen elämään korkean -haaveellisen uskonsa kaikki ihmetelineet. Hän teki hänestä tuon iäisen -jumaluusolennon, tuon suuren iäisen maailman-ihmeen. Hän puki tuon -koruttoman, pelokkaan, nöyrän ihmisen seitsenkertaiseen, välkkyvään ja -kimaltelevaan ja koruista raskaaseen kultapukuun. - -Nuo vanhat vilpittömät nummitalonpojat olivat tunteneet hänen isänsä ja -äitinsä, ja olivat istuneet hänen kanssaan yhdessä pöydässä. He olivat -nähneet hänen nauravan ja itkevän, olevan harhassa ja epäilevän, olevan -suuttunut ja vihassa, terve ja heikko. He olivat vaeltaneet hänen -kanssaan noita pitkiä hiekkaisia teitä pääkaupunkiin: he tiesivät, -ett'ei hän ollut maailman luoja, vaan ihminen kuin he itse. Mutta tämä -tulinen, haaveellinen, maailmankuvansa huikaisema ihminen ei ollut -koskaan nähnyt häntä; hän tiesi ainoastaan hiukan hänen elämästään, se -ei kiinnittänyt hänen huomiotaan: hän näki hänessä ainoastaan iäisen -ihmeolennon, joka oli kuollut ja noussut ylös; ja nyt: "Herätkää, -ihmiset! Herätkää! Jumala on ollut maailmassa! Herätkää! Hän tulee... -hän tulee! Kohta!... Huomenna tai ylihuomenna tulee hän takaisin -taivaasta, tuomiolle." - -Hän tempasi tulihengellään mukaansa vanhat uskollisetkin. Hän voitti ja -käänsi hänen vanhat kannattajansakin. Hän käänsi uusia: maamiehiään, -muukalaisia. Sillä mielissä eli kaipaus suureen voimakkaaseen uskoon -ja kokonaiseen maailmankuvaan. Ja hän oli urhoollinen ja henkevä, -ja hänen hurskautensa oli syvä, tulinen ja haltioitunut. Kuin pyhä -hurma, sanoo hän itse, eli ja hehkui hänessä hänen uusi uskonsa ja -rakkautensa. Ja sitte oli hänellä rajaton mielikuvitus. Hän tiesi -kaiken: Jumalan salaiset aikeet ja maailman luomisen, ja viimeisen -tuomion. Kaiken, kaiken tunsi ja tiesi hän. Hän rakensi ihmeellisen -ajatusrakenteen, jossa oli jos mitä tukia ja kiinnikkeitä, jäykkä se -oli ja kankeamuotoinen, mutta sen läpi leimahteli ja hehkui rakkauden -tuli; se ylettyi helvetistä, läpi kuolleitten hautojen, ja kohosi aina -seitsemänteen taivaaseen ja ehkä senkin yläpuolelle. - -Niinpä oli tuo koruton jalo ihmiskuva nyt kokonaan muuttunut uudeksi. -Uskollisesta ja vilpittömästä, tuskallisesti kamppailevasta ja -etsivästä ihmisestä oli tullut ihmishaamussa kulkeva iäinen ihmeolento. -Miehestä, joka tulisesti rakasti köyhää, epätoivoon joutunutta -kansaansa, ja joka kuoli murtunein toivoin, tuli iäinen, kaikkien -ihmisten, tulevaistenkin, syntien sovittaja. Hänen vaatimuksensa: -"Kaikki ihmiset ovat luonnostaan Jumalan lapsia, ja voivat täyttää -Jumalan tahdon, jos vaan tahtovat", sai nyt tämän selityksen: "Ihmiset -ovat luonnostaan kokonaan turmeltuneet, kokonaan voimattomat, synnin -lapsia, ja voivat ainoastaan ihmeen kautta tulla kohotetuiksi Jumalan -luoksi". Hänen vaatimuksensa: "Tunne itsesi Jumalan lapseksi! Täytä -Jumalan tahto! Ihminen, joka täyttää Jumalan tahdon, on autuas", sai -nyt uuden muodon: "Tehkää niin! Mutta uskokaa lisäksi, että iäinen -Jumalan poika on kuollut puolestanne, niin tulette autuaiksi." Hänen -toivonsa, "että hän pian palaisi takaisin ja perustaisi kansansa -keskelle Jumalan autuaan valtakunnan", muuttui nyt uskoksi, "että -hän tulisi ilmestymään kaikkien ihmisten maan päällä, elävien ja -kuolleitten, iäisenä, jumalaisena tuomarina". Mutta _yhdessä_ asiassa -seisoi hän rinnan tuon vilpittömän, jalon ihmislapsen kanssa; hän sanoi -kuten hänkin: rakkaus Jumalaan ja ihmisiin käyköön yli ja ennen kaiken! - -Hän saarnasi ja saarnasi, tulisesti ja hehkuvasti, palaen rakkaudesta -iäiseen taivaalliseen olentoon ja Jumalaan ja ihmisiin, jotka hän -niin katkeran mielellään olisi tahtonut pelastaa. Hän kesti vaivaa -ja vaaroja, pilkkaa ja vaikerrusta. Tosiaankin: hän oli suuri, jalo -mies kaikessa omituisuudessaankin, ja uljas sankari. Hän saarnasi aina -kuolemaansa asti: "Iäinen, taivaallinen olento tulee! Hän tulee! Ja -hänen mukanaan tuomio!" - -Mutta ei tullut. - - * * * * * - -Ei tullut. - -Silloin varustausivat uskovat sen varalle, että viipyisi ehkä vielä -kauankin hänen tuloonsa. He järjestivät olonsa ja tilansa hiukan -mukavammin. He jättivät tuon tulisen uskon, että hän saattoi tulla -mikä silmänräpäys hyvänsä, ja ilahuttivat mieltään lempeällä toivolla: -"Kuolemamme jälkeen olemme pääsevät hänen luokseen, ja hän on sulkeva -meidät armosyliinsä". - -Silloin aukeni taaskin tilaa papeille. He työntäysivät hiljaa ja -varovasti "taivaallisen Vapahtajan" ja ihmisen välille. Alkoi taaskin -tuo iänikuinen kaupanteko ja tinkiminen ihmisvelttouden ja ihmispelon -välillä; ja ylijäämä pujahti viekkaiden ja mukavuutta rakastavien -pappien taskuihin. Aivan kuin oli ollut asianlaita armaan sankarimme -aikoina hänen kansansa keskuudessa. - -He kokosivat vanhat kirjat, joita tutkimaan tuo uskollinen sankari -nuoruutensa vuosina oli pelonalaisessa mietiskelyssä syventynyt, ja -neljä ihmeellistä kertomusta hänen elämästään; ja kirjeet, jotka tuo -hänen suuri, omituinen kannattajansa ja puolustajansa oli kirjoittanut -ja muutamia muitakin kirjoituksia, jotka käsittelivät hänen asiataan -ja oppiaan, ja sitoivat nämä kaikki vastakohdat ja ristiriitaisuudet -yhteen kirjaan, ja kutsuivat sitä "pyhäksi kirjaksi", ja sanoivat -- -ja useimmat heistä uskoivatkin todella siihen -- että koko kirja oli -kirjoitettu Jumalan silmien edessä, eikä sisältänyt mitään erehdyksiä -ja ristiriitoja itsessään. - -Ja kun tämä usko, tällä tapaa nyt jo kahdesti muunnettuna, nyt -siis oli muuttunut helposti käytettäväksi, mukavaksi, ja sentään -kirjavasisältöiseksi asiaksi, virtaili sille kannattajia summissa. -Rikkaatkin ja ruhtinaat alkoivat pitää sitä siedettävänä. Ja kun yhä -enemmän laajeni sen tunnustajain luku, niin liittyi niihin uskon -asioista väliäpitämättömäin sankka joukko. Niinpä tuli tämä usko -muotiasiaksi ja valtion uskonnoksi. - -Vuosisatoja vierähti. Papit ja kirkolliskokoukset neuvottelivat -ja keksivät uutta. Syntyi pyhiä tarinoita; kerrottiin vanhojen ja -uusien pyhien ihmetöistä, ja kyhättiin kirjoja niistä. Kirjoitettiin -suuria lakikokoelmia. Ja kaikki nämä tiedot ja pyhimystarut ja kirjat -ladottiin kaikki, kirja kirjalta, pyhälle kirjalle. Pappien viljapelto -heilimöi kukoistuksessaan ja täytti tuoksullaan lämpimän suvipäivän. -He sovittivat yhä enemmän ihmisviisautta ja -kekseliäisyyttä pyhään -kirjaan, eivätkä välittäneet siitä itsestään enää melkein ollenkaan, -ja unohtivat sen melkein, eivätkä ajatelleet, että sattuisi joku siitä -koskaan valittamaankaan. - -Ja niinpä oltiin nyt niin pitkällä, että tuosta lempeästä -nummistolaisesta, uljaasta sankarista, joka eli niin vilpittömän -uskollisen elämän, ja jolla oli niin ihmeellinen puhdas lapsenusko, ja -joka kuoli niin yksinäisen toivottoman kuoleman, että hänestä aika, ja -ihmisjärki ja vallanhimo olivat luoneet jäykän kankean taruolennon: -joka istui ylhäällä, pilvien takana, puettuna kultaan, ja hallitsi -maailmaa. Ja hänen rinnallaan istui, häntä melkein suurempana vielä, -hänen äitinsä. Hänen raukka, tuhma äitinsä!! Ja hänen ympärillään -seisoivat silkkipuvuissa ja arvokkain, ylpein ja jäykin ryhdin -ja ilmein nuo vanhat, viisaat ja kiivashenkiset nummitalonpojat, -jotka muinoin avojaloin olivat vaeltaneet hänen rinnallaan pölyisiä -hiekkateitä. - - * * * * * - -Iäinen voima pitää alituisessa liikkeessä, ei ainoastaan tähtiä, ei -ainoastaan meriä, vaan ihmiskuntaakin. - -Tapahtui että Saksan kansassa kasvoi eräs, jolla oli kuuma tulinen -sielu, jonka henki oli voimakas, aistillinen ja luonnollinen, jonka -uljuus oli ylväs ja suora, ja joka oli saanut kunnollisen sivistyksen, -oikea saksalainen. Kun hänestä tuli mies, etsi hän sielussaan puhdasta -vilpitöntä suhdetta iäiseen voimaan. Silloin heitti hän nurinniskoin -kaikki nuo kierot ja tuhmat ja ylpeät kirjat, jotka papit olivat -latoneet pyhälle kirjalle, viskasi ne pöydältä alas lokaan, ja istuutui -pöydän ääreen ja alkoi tutkia kirjaa. - -Ja kun hän nyt tutki sitä, niin tulvi siitä hänelle vastaan mahtavina -ja runsaina nuo tuon suuren kummallisen julistajan, Paavalin -torventorahduksilta tuntuvat sanat. Hän kuuli ainoastaan hänen äänensä. -Hän ei ymmärtänyt tuota tulista kiihkeätä miestä kokonaan, hän selitti -hänet hiukan oman päänsä mukaan. Hän asetti uskonsa keskukseksi hänen -sanansa: "Ihminen löytää hurskauden Jumalan edessä uskossa Jumalan -pojan kuolemaan ja iäiseen sovitukseen". Hurskautensa ja sen miehekkään -rohkeutensa voimalla, jolla hän astui uskonsa eteen, voitti hän -puolelleen puolet kansaansa. Pohjois-Saksa ja muut germaaniset kansat, -maailman voima ja tulevaisuus heittivät luotaan koko tuon homehtuneen -kirjaröykkiön ja lähtivät uusine uskoineen, "Jumalan sanoineen" tai -"kirkonoppineen", kuten he sitä kutsuivat, purjehtimaan kohti uutta -ylvästä aikaa. - -Mutta kauan eivät he osanneet silläkään purjehtia. Eivät enempää kuin -kolmesataa vuotta. - -Se sisällinen, vaikea, historiallinen ja myöskin sielullinen -harhaluulo, jolle tämä "Jumalan sana", tämä "kirkonoppi" oli perustettu --- se nimittäin, että se opetti: että tuo vilpitön sankari olisi -iäisenä ihmeolentona, Jumalan poikana ja maailman luojana ollut -valepuvussa maan päällä -- tämä harhaluulo vaikutti, että tämä -kirkonoppi piankin sai jotain tyhjää, kovaa ja kankeata itseensä. Ja -mitä kankeammaksi ja kovemmaksi se tuli, sitä enemmän miellytti se -kaikkia keskinkertaisia ja lahjattomia. Ja mitä enemmän se joutui -näiden keskinkertaisten ja lahjattomien käsiin, sitä enemmän alkoi se -kopeilla ja ylvästellä ja sanoi itseään muuttumattomaksi. Ahdasmieliset -ja lahjattomat miehet keksivät lopulta sanoa näinkin: "Jumalan sana ja -Lutheruksen oppi eivät voi ikinä hävitä maan päältä". - -Niinpä kääntyivät ja vieraantuivat kahden viime vuosisadan kuluessa, -tästä kirkosta ja tästä uskosta kansan kaikki jaloimmat henget, -sen parhaat runoilijat, ajattelijat ja ruhtinaat, kaikki nuoret ja -ylpeänuskaliaat. He vaativat kirkolta, että se olisi ylevä ja ylväs -totuuden julistaja koko kansan edessä, ja johtaisi sitä ylväille -teille, kaikkeen jaloon vapauteen. Mutta nämä kirkot kumpikin seisoivat -sensijaan kuin kaksi vanhaa leirikaupustelijatarta, aivan takimmaisina, -salaisten rattaittensa ääressä, ja valittivat ja marisivat joukon -takana, joka riensi eteenpäin. Hei, miten riensikään se joukko! Fredrik -Suuri ja Goethe ja Helmholtz... ken luettelisikaan kaikki ne nimet! -Kunniaa teille, johtajamme. - - * * * * * - -Iäinen voima vaikuttaa ja työskentelee alati ihmisten ajatuksissa ja -mielissä. - -Joukko viisaita ja uljaita saksalaisia miehiä, jotka eivät olleet -löytäneet tyydytystä kylmässä, sielulle vieraassa kirkonopissa, ja -joiden mielet iäinen voima oli herättänyt levottomiksi, niin että -heidän täytyi etsiä Jumalaa, rohkaisivat mielensä -- siitä on nyt jo -sataviisikymmentä vuotta -- ja päättivät ryhtyä tutkimaan pyhää kirjaa. -He tahtoivat tarkastaa ja nähdä, oliko pyhä kirja todellakin eheä -kokonaisuus ja erehtymätön, kuten kirkot opettivat. He päättivät näin --- ja se oli rohkea päätös: "Me ryhdymme tarkastamaan ja tutkimaan -pyhää kirjaa aivan kuin olisi se tavallinen kirja." - -Ja kun he nyt tutkivat sitä, -- sadat vilpittömät rohkeat oppineet, -tutkivat sata vuotta, pitkässä vaikeassa työssä -- niin alkoi käydä -selkeämmäksi ja selkeämmäksi, että "pyhässä kirjassa" oli paljon -historiallisia ja uskonnollisia erehdyksiä ja harhaluuloja, ja -monellaisia eri uskoja, paljon jaloa ylevää ihmisyyttä ja paljon -pahaakin, paljon kovaa ja tylyä ja paljon ristiriitaisuutta. Se oli -ihana, järjestämätön, monikirjava kirja, kuten ihmeenihana, hoitamaton, -monikirjava puisto. - -Ja nuo uljaat miehet uskaltausivat yhä syvemmälle tuohon ihmeelliseen -ihanaan puistoon. Yhä syvemmälle. Monen tiheän pensaikon läpi, ja -korkeiden, ylväitten, taipumattomien puiden lomitse. Yhä syvemmälle. -Arkaillen ja kuumaa tulista kunnioitusta kantaen sielussaan. -Löytäisivätkö he sen pyhän maan, jota ihmissielu etsii!... Ja silloin, -kuule!... silloin kuulivat he... keskellä tuota avaraa, monikirjavaa -puistoa, piilottauneena viherjiin, ihmeellisiin, tiheihin pensaihin -matalaan ja selkeään satakielen ihanan ja puhtaan äänen. Se lauloi -ihmeellisen suloisesti, vilpittömästi ja syvästi, lopuksi niin -pelokkaan kipeällä tuskaisalla äänellä iäisen voiman rakkaudesta ja -ihmisluonnon jumalaisuudesta. - -Ja kuten alkoi Lutheruksen päivinä monessa saksalaisessa kodissa uusi -kuuma etsintä löytääksi "Jumalan sanaa", ja syttyi uusi rakkaus siihen: -siten virkosi näinä meidän päivinämmekin tulinen uusi rakkaus tuohon -vilpittömään sankariin, joka oli ollut niin monen oudon ja ihmeellisen -puvun kätkemä ja peittämä. Se oli iloisen tulisen ahkeruuden -aika. Valonkammoojain ja mustatakkisten pilkatessa ja hampaitaan -kiristellessä, pelokkaiden luonteiden vaikeroidessa ovat uljasmieliset -saksalaiset oppineet työskennelleet vuosikymmeniä peratakseen -orjantappurapensaikkoa, jonka takana tuo sankari salattuna oli -maannut kaksituhatvuotista untansa: Herää! Herää vilpitön uskollinen -sankarimme! Ja vähitellen, kun monet uskolliset ja totuutta rakastavat -miehet olivat työssä ja työskentelivät käsi kädessä, näimme hänen -sielunsa, ja kuus' tai seitsemän tärkeintä kohtaa hänen elämässään tuli -varmennetuksi; ja hän seisoi edessämme: ihmisenä. - -Ihminen oli hän. Siitä on todistuksia kyllin! Ensinnäkin: hän on -sanonut sen itse. Toiseksi: hän oli ajatuselämässään aikansa lapsi. -Kolmanneksi: hänen luonteellaan oli erikoiset piirteensä ja puitteensa. -Neljänneksi: hän on kehittynyt ja muodostunut. Viidenneksi: hänen -luonteensa ei ollut ihan vapaa pahasta. Kuudenneksi: hän on erehtynyt, -varsinkin siinä: hän ei palannut, eikä tullut Jumalan valtakuntakaan... -Hän oli ihminen. Niin ihmeellisen hyvä ja lempeä, niin viisas ja rohkea -kuin hän olikin: yksikään hänen tekonsa ja yksikään hänen ajatuksensa -ei kohoo yli ihmismittojen. Hän oli ihanin ihmislapsista. - -Ja ihmeellisen ihanasta ihmissielustaan on hän tuonut meille uskon -jokaisen ihmissielun ylevään jumalaiseen arvoon ja merkitykseen, ja -perustuen tähän uskoon, uskon tuntemattoman iäisen voiman hyvyyteen -ja läheisyyteen, ja tästä samasta uskosta, ikäänkuin mehevästä -voimakkaasta maasta täyteläs raskas hedelmä, versoovan uskon -ihmiskunnan tehtävien ihanaan ratkaisevaan suuruuteen ja niiden -ihmeellisen korkeaan päämäärään: Jumalan valtakuntaan. Ja on siten -kohottanut valoon ihmiselämän tarkoituksen ja arvon, ja iäisesti -aateloinnut sen. - - * * * * * - -Ja nyt työnnämme puoleen, mitä hänessä oli hänen aikansa ahtauksia ja -harhaluuloja: hänen uskonsa henkiin, hänen ihmetekonsa, hänen uskonsa -ruumiilliseen ylösnousemiseensa ja Jumalan valtakunnan läheisyyteen. -Ei edes hänen siveysoppinsa, niin ylevä kuin se onkin, enää sido ajan -lapsia, joka on niin kokonaan toinen, kuin hän voi ajatella. - -Me työnnämme puoleen kaikki ne opitkin, joita ihmiset, Paavalista ja -evankelioista alkaen ovat sommitelleet Jumalasta ja hänestä ja paljosta -muusta. - -Me hylkäämme siis Jumalan äidin ja pyhät, paavin ja messut. Pois ne! -Jumala on lausunut tuomionsa siitä kaikesta saksalaisen tieteen kautta, -ja on tuominnut ne kuolemaan. - -Kolmiyhteisyydenkin hylkäämme ja syntiinlankeemuksen, ja iäisen -Jumalanpojan ja hänen verensä lunastusvoiman ja ruumiin ylösnousemisen. -Miksi uskoisimme niihin kaikkiin? Eivät ne tee meitä iloisemmiksi, eikä -pyhemmiksi. Ja ylipäätään, mitä on noilla asioilla tekemistä uskon -kanssa: nehän ovat tietoa. Ja ovat väärää tietoa. Saksalainen tutkimus -on ruhjonnut ne. Ne saattavat aikoinaan olla olleet ihmiskunnalle hyvät -ja siunaukseksi, ja muodostaneet suojelevan ristikkoverkon hennon -Vapahtajan kuvan ympärille. Nyt niitä ei enää tarvita. Pois ristikot -tieltämme! Ne jotka enää katsovat niihin, ovat joko tietämättömiä, tai -teeskentelijöitä. Kuinka suloinen ja ihana on nyt kuvasi, Vapahtaja! -Kuinka vilpitön ja lapsekkaan suora on uskosi! - -Todellakin, sinä uskoit ilman suurta näkyvää perustetta, ja sinä uskoit -ilman suuria näkyviä tuloksia. Sinun "isäsi taivaassa", hän salli sinun -todella joutua syvään hätään ja syvään yöhön, ikäänkuin olisi hän -armotta ja säälittä. Ja mitä ovatkaan ihmiset, joiden arvon kohotit -niin korkealle, tehneet sinulle, oi sankari! Mutta sisällisesti, -sisällisesti oli sielullasi ääretön ihana voitto korkeasta ylevästä -uskostaan. Kuinka syvällä ilolla se täytti sinut, kuinka sädehtivät -silmäsi, kuinka voimakas olit, ja kuinka lempeä! Oi, uskosi teki -sinusta suloisimman ja ihanimman valon, joka loistaa ihmiskunnalle. - -Siksi, olkoon tuntematon iäinen voima, mitä ja kuinka se olkoonkin, -ja menetelköön kanssamme miten ja kuinka se tahtookin: sinun uskosi, -sinä ihanin ihmislapsista, on meidän uskomme. _Tämä_ on uskomme: Me -tunnemme, tunnemme itsessämme salatun iäisen voiman ja uskomme siihen -kuin iäisesti hyvään, turvalliseen ja pyhään. Ja astumme sen eteen -pelokkaan hartaalla lapsenrakkaudella: turvaudumme siihen, iloitsemme -siitä, kamppailemme ja haemme itsemme lähelle sitä. Ja voitamme siitä -ilon, joka levittäytyy oloomme kuin sunnuntai rauha, saamme kyvyn antaa -korkean arvon omalle ja jokaiselle sielulle, saamme valppaat avoimet -silmät, voimaa kaikkeen uljaaseen edistykseen, ja iloisen luottavan -toivon ihmiskunnan tulevaisuuteen. - -Tämä usko on meidän uskomme, ei siksi, että hän, jolla ensiksi oli -tämä usko, oli mikään iäinen ihmeolento, ja että hänellä muutenkaan -olisi mitään sitovaa voimaa sisälliseen elämäämme nähden. Mikä voima -voisikaan sitoa ihmistä näissä asioissa? Kuinka voisi näissä asioissa -toinen sielu sitoa uskonsa käskyllä toisen sielun? Ihmisen sielu seisoo -näissä asioissa yksin omalla pohjallaan. Vaan on tämä usko siksi meidän -uskomme, että se avaa parhaimman sielussamme hereille. Olen koko -elämäni siinä tilassa, että minun täytyy kysyä sielultani: "Sieluni, -sinä et lakkaa tavoittelemasta ja etsimästä onnea. Sanohan sieluni: -mikä nyt voi tehdä sinut tyyneeksi, lujaksi, luottavan, juhlivan -iloitsevaksi ja iloiseksi?" Silloin vastaa se: "Siksi voi minut tehdä -se usko, joka oli tuolla sankarilla. Hän oli oikea, kokonainen ihminen; -siksi löysi hän tuon oikean ihmisuskon. Auta minua, iäinen voima, sinä -salainen ja salaperäinen, lempeä, isä, auta minua, että minäkin saisin -sen." - -Ja nyt iloitkaa, lapset koko maassa, ja heidän opettajansa! Vielä -pitää teidän vastaanottaa ja antaa väärää sekaista tietoa, jolla ei -ole mitään tekoa uskon kanssa, ja joka on hyödytöntä ja vahingollista. -Iloitkaa; se kaikki on kohta joutuva romukammariin. Te olette saavat -iloita vaatimattomasta kirvesmiehestä Jesuksesta, tuosta ihmeellisestä -puhtaasta sankarista, ja olette saavat ottaa hänen korkean ylevän -lapsenuskonsa mukaanne elämään. - -Iloitse, varttunut nuoriso koko maassamme! Kirkko taistelee järkeä -vastaan, jonka Jumala meille on antanut, ja taistelee kaikkea -jaloa elämänhalua vastaan. Katsokaa: tässä on usko, joka iloitsee, -riemuitsee jokaisesta tieteen voitosta, usko, joka on lähellä jaloa -kreikkalaisuutta. - -Oppineet ja taiteilijat, iloitkaa! Kuinka seisoittekaan sekauneina ja -päitänne pudistellen tuon muodottoman, oudon ihmekuvan edessä. Kirkko -oli pystyttänyt sen keskelle ihmiskunnan tietä; te vältitte kaaressa, -ettekä tietäneet, mitä sillä tehdä. Nyt seisoo hän tuossa, tiellä -nytkin, vilpitön, pelokkaan kysyvä ihmislapsi, ja katsoo teihin syvine, -vilpittömän uskollisine silmineen. Ihmeellisen ylevä, ja kuitenkin -ihmisellinen on nyt ihmiskunnan tie. - -Te saarnaajat kummassakin kirkkokunnassa, te, joilla on rohkea, vapaa -mieli, iloitkaa tekin! Teitä ei enää tulla ahdistamaan ja pakoittamaan -julistamaan mieletöntä maailman kuvaa, väärää ja pikkumaista Jumalaa, -ja epähistoriallista, uusilla ja uusilla hämmentävillä koruilla -peitettyä Vapahtajan kuvaa. Vaan olette te saavat välkkyvin silmin -julistaa vilpittömän uskollisen sankarimme elämää, tekoja ja uskoa, -ja olette profeettasilmin ja profeettasanoin saavat puhua ihmiskunnan -tulevaisuudesta, joka rientää kohti autuasta Jumalanvaltakuntaa. - -Iloitse, valtio!... Kirkko on käyttänyt sinua kelpolailla hyväkseen. -Se on tehnyt sinut palvelijakseen ja kätyrikseen, ja sitte on palkaksi -pettänyt ja nylkenyt sinua. Sehän uhkui salaisuutta ja salaisuuksia, -ja pyyleni ja voimistui. Saksalainen tutkimus on riistänyt siltä sen -salaisuudet. Millä se nyt siis enää hallitsisi ja vallitsisi kansaa, -halkoisi sitä ja pidättäisi? Jokainen voi nyt omin korvin kuulla tuon -satakielen ihanan vilpittömän laulun ja selittää sen omalla tavallaan. - -Iloitse, kristikunta! Sinun asiasi on ollut aikanamme huonoissa -käsissä. "Paavin" ja "Jumalan sanan" avulla et olisi valloittanut -maailmaa. Mutta tuon vilpittömän sankarin ja hänen uskonsa ovat Kiina -ja Jaapani ja India omaksuvat. Jos heillä on sielut kuin meillä, niin -ovat he tulevat tähän uskoon. Sillä tämä usko on ihmissielun mukainen; -ihmissielu tarvitsee sitä ja avautuu sille. - -Ja iloitse sinäkin, sieluni! Hetki vielä viivähdä, ja mieti; ja -iloitse! Kuinka on saksalainen tiede kohottanut valoon paljon, -paljon, joka on ennen ollut pimeydessä. Tehköön tuo valo hetkeksi -ehkä kipeätä sinulle, sieluni; silmäsi ovat tottuvat siihen, sieluni, -sinä päivälintu. Näetkö nyt selvästi edessäsi maan? Iloitsetko? Mikä -pyhä maa! Mikä tulevaisuuden iloa läikkyvä maa! Hetki vielä katsele -ja mieti... Noin: nyt ei enempää! Nyt nouse, iloiseen työhön, sinä -pelonalainen! sinä iloinen ja iloitseva! sinä Jumalan seuralainen! - - * * * * * - -Heinke Boje istui kammarissaan pöytänsä ääressä lampun valossa ja luki. - -Kun tuli yö, kohosivat kaikkialta ojista ja notkelmista raskaat -usvapilvet ja luikersivat kuin harmaat käärmeet Hilligenlein kaupungin -ympärille. Ja livahtivat kaduille ja ilmestyivät ihmisille ja -säikähdyttivät heidät siinä kun ne kaamean hiljaisesti solahtivat -tietään, ja täyttivät lopulta koko kaupungin kattoihin ja leveän tornin -lyijykattoon asti, ja peittivät kaiken valon. - -Kun Heinke Boje puoliyöstä oli lukenut loppuun, aukaisi hän ikkunan -ja katsahti ulos, ja näki tuon muodottoman samean usvailevan huurun -ulkona, ja tunsi rintansa ikäänkuin liika ahtaaksi ja häntä alkoi -peloittaa. Ihmisolemisen koko epävarmuus ja paino ja taakka, ja -yksityisen ihmissielun kamala yksinäisyys ilmestyi hänen sielulleen, -ja rasitti ja ahdisti häntä. Ja hän itki itseään ja kaikkia ihmisiä -ja häntä, joka nyt kulki yksin tietään, tuossa harmaassa, kylmässä, -muodottomassa usvassa. Häntä ei seurannut kenenkään rakkaus, ja yksin, -ilman ainoatakaan, joka olisi jakanut hänen uskoaan ja toivoaan, sai -hän matkata. - -Mutta sitte johtuivat hänen ajatuksensa häneen, josta hän juuri oli -lukenut, tuohon armaan suloiseen, voimakkaaseen ihmiseen ja hänen -uskoonsa. Ja hänen uskonsa turvissa rohkeni hänkin taas antaa uskolleen -vallan. Ja hän uskoi ja rukoili, kuten hänkin oli uskonut ja rukoillut. - - - - -KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. - - -Neljännesvuotta myöhemmin, kun Heinke Boje istui Itäholsteinissa -Peter Volquardsenin äidin rinnalla aamukahvia juomassa, kädessään -välkähtelevä kihlasormus, sai hän ensimmäisen pitemmän kirjeen -Kai Jansilta. Se tuli Kapstadtista. Hän hypähti ylös ja juoksi -ylös makuukammariinsa ja luki kiihkein silmin. Molemmat matkaajat -olivat astuneet maihin Kapstadtissa, ja aikoivat nyt tarkasti -punnitun suunnitelman mukaan matkustaa läpi kaikkien englantilaisten -siirtomaiden aina Krokodiilivirralle asti. Kaksi vuotta olisi matka -kestävä. Senjälkeen aikoivat he, jos vaan näytti mahdolliselta, maitse -mennä yli meidän läntisiin siirtomaihimme. Mutta kirje ei viivähtänyt -kauan tässä asiassa, vaan livahti pian kaikenlaisiin persoonallisiin -kokemuksiin, vanhoihin ja uusiin, pienempiin ja suurempiin ja puhui -mielialoista, joita ne olivat herättäneet mielessä, ja antoi se -lukijattarelle vilkkaan eloisan kuvan kirjoittajan sielun tilasta. -Kirje oli ihmisen, joka on kypsynyt kieltäymykseen, ja nyt uljaana ja -hiljaisin vakavin silmin kulkee yksinäistä tietään. Kerran vaan ilmaisi -eräs pieni käänne kirjeessä kuin tulista, pohjalla piilevää tuskaa, -mutta se kätkeytyi samassa ja nopeasti ilkkuvaan leikkiin. - -Heinke oli ylen onnellinen kirjeestään. Hän oli pelännyt, että hän -kuitenkin voisi kääntyä katkeroituneena hänestä ja kirjoittaisi -kylmästi ja vieraasti, tai että hän ehkä valittaisi suurta hätäänsä. -Mutta nyt kirjoittikin hän samalla niin suloisen omaisesti ja niin -rohkean uljaasti. Oi, hän kuuli sen yhtä hyvin hänen vakavista kuin -hänen leikkisistäkin sanoistaan, _kuinka_ suloisen omaisesti ja -_kuinka_ uljaasti! Hän luki kyynelsilmin yhä uudelleen ja uudelleen -kirjeen, ja istui kohta pöydän ääreen, ja kirjoitti hänelle -vastaukseksi pitkän kirjeen, joka oli täynnään hänen suurta iloaan ja -hänen tulista ystävyyttään. - -Siitä asti vaihtoivat he tuontuostakin ystävällisiä sisältörikkaita -kirjeitä. Heinke ajatteli toisinaan suurella kaipauksella häntä; mutta -useimmakseen tyyneen levollisesti, ikäänkuin ihminen, jolla on kaunis -rikas maatila hallussaan, ja toinen kauempana, jonka omistuksesta hän -on turvassa ja varma. Hän iloitsi kuin lapsi jo edeltäkäsin siitä -päivästä, jolloin hän joskus palaisi. Kuinka suloista se olisi! Kun -hän istuisi vieraana hänen pöytänsä ääressä! Mikä rakas tervetullut -vieras! Kuinka hän vallan pilaisi ystävyydellään hänet! Ja kuinka hän -kiusottelisi ja laskisi leikkiä hänen kanssaan, ja tarkkaisi, mikä -olisi hänelle mieleen, mikä ei. - -Ja eräänä päivänä ilmoitti hän Kaille, että hän nyt eli yhdessä -kodissa ystävänsä kanssa, ja taaskin eräänä päivänä, että hän odotti -ensimmäistä lastaan, ja taaskin, että hän oli synnyttänyt pienen pojan. -Kuumalla ilolla, ja salaisella, pelokkaan aralla ylpeydellä kuuli hän -hänen kirjeistään, kuinka raskaasti nämä sanomat olivat koskeneet -häneen. Hänhän tahtoi ja hänhän toivoi niin tulisesti, että hän pitäisi -hänestä, pitäisi aina, aina. Hän ei voinut kestää ajatusta, että joku -toinen omistaisi hänet, ja hän voisi unohtaa hänet. Ja hän kirjoitti -hänelle liikuttavin sanoin, kuinka onnellinen hän oli, tuntiessaan -hänen rakkautensa kalleutta, ja että hänellä oli niin suloisensuloinen -toivo: joskus kun he molemmat olisivat vanhempia ja rauhallisempia, -silloin asuisivat he talo talon vieressä: "Ja joka aamu, joka aamu -tulisi joku lapsista ja toisi sinulle aamutervehdykseksi kukkasen, ja -joka ilta istuisit sinä luonamme saman lampun ääressä". Kai mukautui -vastauksissaan tähän ajatukseen, ja kehitteli ja kuvasi sitä, milloin -hullunkurisen leikkisästi, milloin niin vakavasti ja eloisasti, että -Heinke ratkesi tuliseen itkuun. - -Siten kului puoli neljättä vuotta. Hän eleli erinomaisessa sovussa ja -onnessa miehensä kanssa, iloitsi hänen kanssaan lapsestaan, joka nyt jo -juosta livisti heidän välillään ja älykkäin silmin katseli kuvia, joita -isä hänelle näytti, ja odotteli toista lastaan. - -Näihin aikoihin alkoi sanomalehdissä olla ensimmäisiä uutisia -kapinasta, joka oli alkamassa siirtomaissamme, ja joka on maksanut -meille niin paljon jaloa verta. He eivät sentään olleet huolissaan -matkustajansa kohtalosta, hän oli nimittäin kirjoittanut viime -kirjeessään, että he matkan kalleuden ja vuodenajan vuoksi olivat -luopuneet aikeestaan matkustaa maata myöten siirtomaihimme; he aikoivat -nyt sinne Kapstadtin ja Swakopmundin kautta. Mutta kun he sitte eivät -kymmeneen viikkoon saaneet mitään tietoja, alkoivat he sentään tulla -levottomiksi. - -Silloin tuli vihdoinkin kirje. Kain ystävä kirjoitti Windhukista -"rakkaan ystävänsä ystävättärelle"... "Me päätimme sittenkin, kun -saimme saattueen buureja seuraamme, matkustaa vaunuilla Griqua-maan -halki Suur-nama maahan, ja pääsimmekin onnellisesti perille ja aioimme -juuri erota buureistamme käväistäksemme muutamilla farmeilla. Silloin -tuli yöllä eräs siirtolainen nuotiollemme pakomatkalla, ja kertoi, -että hänen kotiaan vastaan oli tehty hyökkäys ja että hänen vaimonsa -ja kolme lastaan harhailivat ulkona viidakossa. Silloin nousimme -Kai Jans ja minä ylös, erosimme kohta buureista ja hiivimme pimeän -suojassa hänen asumuksensa lähistölle ja löysimme viidakossa hänen -vaimonsa ja lapset, ja matkustimme sitte päivä- ja yömarsseissa, ja -jalan, kuumaa kuivaa hiekka-aavikkoa ja kalliolouhikkoa, pohjoista -kohti, usein ihan janoon nääntymäisillämme, ja aina vaarassa. Tällä -matkalla rasittui ystävämme liiaksi. Tiedätte, että niiltä ajoilta -asti, jolloin hän palveli merimiehenä Klaralla, hänen sydämensä ja -keuhkonsa ovat olleet heikot. Lisäksi ei hänen vilkas mielikuvituksensa -antanut hänelle unta pakomme aikana niinäkään öinä, jolloin me -toiset olimme ottaneet vartioimisen toimeksemme. Lisäksi oli hän -aina valmis kantamaan pienintä lasta, pientä pyyleätä poikaa, joka -taukoamatta itki. Lyhyesti, kun saavuimme Rehobothiin, jossa alkoi olla -jonkunverran turvallisempaa, sairastui hän vaikeaan keuhkotulehdukseen. -Tästä sairaudesta, joka tuli äkisti ja kiivaasti, ja yhtä äkisti meni -ohitse, on hän nyt jotakuinkin toipunut, mutta lääkäri ei kuitenkaan -tiedä, miten hänen kanssaan käy, koska nyt vasta ilmenee, kuinka -vaikeaa laatua hänen sydäntautinsa on. Olen käyttänyt hyväkseni sopivaa -tilaisuutta ja tullut hänen kanssaan tänne Windhukiin, ja tuon hänet -täältä, jos lääkäri siihen vaan jollakin muotoa myöntyy, Saksaan, jotta -te ja hänen kotiseutunsa ja sen terveyslähteet taas saisitte hänet -terveeksi. - -"Nyt rohkenen vielä kirjoittaa seuraavaa: Tiesin matkamme alusta asti, -että ystävääni oli kohdannut kova suru, vaikk'ei hän sanallakaan -puhunut siitä minulle. Mutta hänen käytöksensä ilmaisi minulle, -mitä hänen suunsa ei tahtonut tunnustaa. Hän oli kyllä tavallisissa -oloissa samallainen, kuin hänet tunnette: vilpitön ja kirkasmielinen, -osoitti valpasta harrastusta tuon vieraan maan oloihin, ja oli aina -ystävällinen ja avulias, ja aina kaikkien ystävä. Mutta kun hän oli -yksin, ja luuli, ettei kukaan huomannut häntä, tapasin minä hänet usein -omituisessa mielentilassa, toisinaan vaipuneena kokoon, kasvoillaan -hiljainen suru, ikäänkuin ihminen, jonka kaikki toivot ovat joutuneet -haaksirikkoon, toisinaan taas silmät merkillisen kuultavan loistavina, -ja etäisinä ja onnellisina, ikäänkuin ihmisellä, joka hengissään -jossain kaukana, kaukana näkee rakkautensa hymyilevän ja leikkivän -onnessa ja ilossa. Minä en tietänyt, mikä se oli, joka saattoi hänet -noin vaihteleviin mielialoihin; kuitenkin arvelin jo kauan, että -molemmat, sekä tuo hänen toivoton että myöskin hänen iloinen ja -iloitseva mielialansa olivat jossain yhteydessä teidän kanssanne; sillä -kun hän johtui puhumaan nuoruudestaan ja kodistaan, puhui hän lopuksi -aina teistä. - -"Mutta ensimmäisenä päivänä Rehobothissa, eräänä iltapäivänä, kun hän -huomasi että häntä uhkasi vaarallinen sairaus, ja hän vielä kiireesti -aikoi kirjoittaa teille, mutta kohoova kuume herpaisi hänen kätensä, -niin että hänen täytyi jättää kynä: silloin sanoi hän, äänessään -täydellinen levoton mielenmasennus, että hän oli kestänyt ja voittanut -elämässään paljon kovaa, että hän oli saanut kamppailla, vieläpä -itse vanhoja ja mahtavia hengenvoimiakin vastaan; mutta yhtä asiaa -hän ei voinut voittaa mielessään, ja saada itseään siinä tyyneeksi, -ja se oli se, että hän oli menettänyt teidät, ja menettänyt omaa -ajattelemattomuuttaan. - -"Minä olen asioita raittiisti punnitseva ja melkein kylmä ihminen -- -hän sanoo, että hän juuri siksi on etsinyt minut ystäväkseen, että -minä jäähdyttäisin hänen kiihkeätä kuumaa vertansa --: minä sanoin -hänelle, että mieltymyksen ja kiintymyksen voi kasvattaa äärettömäksi -mielessään, jos sitä jokapäivä ravitsee kaipauksella ja vilkkaalla -mielikuvituksella. Mutta hän vastasi minulle, että hän tuntee teidät -lapsesta asti. Ja vaikka hän kyllä hyvin tuntee teidän vikanne ja -virheenne, jotka ovat samat kuin koko perheessänne, niin merkitsette te -kuitenkin hänelle lapsuudestanne saakka kaikkea, mikä on kaunista ja -armasta ja puhdasta. - -"En tahdo kertoa teille enempää hänen sairaudestaan, kuin että hän -kuumehoureissaan yhtäpäätä lohdutteli jotakin poikaa, jota hän -kantoi hietikkoja ja pensaikkoja, se ei ollut sentään se lapsi, jota -hän täällä kantoi pakoretkellämme, vaan teidän, se, jota odotatte. -Kummallisessa sairaan mielensä sekaannuksessa toi hän sen teille, -kantoi pitkiä vaivalloisia teitä, kovasti ponnistellen, te seisoitte -jossain etäällä ja katselitte häntä kohden ja moititte, että hän tuli -niin hitaasti. - -"Minä tapasin loppupuolella hänen päiväkirjaansa, jonka hän antoi -minulle, muutamia muistiinpanoja; jotka vielä liitän tähän kirjeeseen. -Aluksi on siinä muutamia huomautuksia Vapahtajan elämäkerran suhteen, -jotka korjaavat joitakin jäykempiä kohtia kirjoitustavassa ja -lievittävät muutamia jyrkkyyksiä siinä. Muut muistiinpanot käsittelevät -hänen suhdettaan teihin. Kai tarkoituksessa saada niistä lohdutusta ja -vahvistusta kärsimyksessään, on hän kirjoittanut muistiin mietelmiä -ja ajatuksia, jotka voivat antaa hänelle kumpaakin. Kirjoitan tähän -vaan seuraavat: Koska Jumala tahtoi vapahtaa minut ja hänet kovasta -tuskasta, toimitti hän niin, ett'en saanut häntä; sillä minun täytyy -pian kuolla... Nyt olen se minä yksin, joka kärsin; he molemmat elävät -minun kieltämykseni vuoksi puhtaassa rauhassa... Minun pitää elää -ja kestää rohkeasti, jotta heillä olisi auttaja, jos he ehkä joskus -joutuisivat hätään ja puutteeseen... Kuinka moni onneton hyljätty on -saanut elää saamatta ainoatakaan ystävällistä sanaa rakastetultaan; -minä taas olen hänelle kallis ja rakas, sen näen hänen jokaisesta -kirjeestään... Minä tahdon uskoa, että se, jota kärsin, että sillä -on hyvä tarkoituksensa; se tekee minut vakavammaksi ja pyhemmäksi, -ja siksi en saa vaipua epätoivoon... Minä tahdon ajatella vanhempia -päiviäni, jolloin joskus olen kestävä olla hänen luonaan, niin, jolloin -olen voiva iloita siitä, että olen hänen luonaan... Jos hän olisi -minun vaimoni, niin pelkäisin joka sydämentykähdyksellä ja jokaisesta -pistoksesta selässäni, että nyt sairastun ehkä pitkäksi aikaa tai -kuolen: mutta nyt olen ihminen, aina altis ja valmis iäisen voiman -edessä, suokoon se sitte minulle terveitä tai sairaita päiviä tai -kuolinhetkiä.' - -"Kirjoitan tämän kaiken teille, ja lähetän sen postissa, joka lähtee -ylihuomenna, jotta sitte voisitte joko kirjoittaa hänelle, mitä tämän -jälkeen arvelette hyväksi, tai toisessa tapauksessa tietäisitte koko -hänen tilansa, jos muutaman viikon kuluttua sähköttäisin, että tuon -hänet kotiin!" - -Semmoisen sisältöinen oli hänen ystävänsä kirje. - -Kolmea viikkoa myöhemmin tuli sähkösanoma: "Jans 21 päivä toukokuuta -Hampurissa." - -Silloin matkustivat ne kaksi ihmistä, jotka lapsesta asti olivat -seisoneet häntä lähimpänä: Heinke Volquardsen ja viljakauppias Lau 21 -päivänä toukokuuta, aamusti aikaiseen, Hampuriin. - - * * * * * - -Kun Pe Ontjes Lau kohta perille saavuttua lähti hotellista satamaan -hankkimaan tietoja, näki hän höyrylaivan, joka verkalleen tuli Blohmin -ja Vossin editse virtaa ylös. Hän riensi kiireesti Afrikalaiturille ja -saapui sinne melkein yhtä aikaa kuin laivakin ja meni laivalle. - -Hän pyysi puhutella lääkäriä, ja kysyi häneltä oliko Jans mukana, ja -kuinka hänen laitansa oli. Nuori lääkäri vastasi, että merimatka oli -tehnyt hyvin hyvää keuhkoille, ne olivat luultavasti melkein terveet -jo taas; mutta sydämen laita oli pahempi. Se voisi ehkä toipua, voisi -ehkä, jos hän viettäisi jonkun aikaa jollakin terveyslähteellä, -kokonaan paratakin; mutta toistaiseksi voi myöskin joka päivä odottaa -pahinta. Hän lupasi mennä sisään ja ilmoittaa hänen tulostaan. -Toivotenkin veisi hän hyvän tiedon. - -Silloin meni Lau sisään ja oli kahdenkesken hänen kanssaan. Hän -makasi vuotellaan, ja oli niin laiha ja huononneen näköinen, että -Lau säikähti. Hän salasi säikähdyksensä sentään ja istuutui tuolille -vuoteen ääreen ja piti hänen kättään kädessään. - -"Aivan kuin Kap Hornin luona", sanoi Kai Jans ja hänen silmänsä -välkähtivät kirkkaiksi. - -"Aivan!" sanoi Lau. "Minulla on terveiset kaikilta", sanoi hän. -"Ensiksi isältäsi." - -"Mitä toimaa ukko nykyään?" sanoi Kai Jans ja hymyili. Hän ajatteli -kirjeitä, jotka hän oli saanut häneltä, ja joissa hän, milloin -lystikkäästi oli jutellut Hilligenleistä, milloin taas hieman -liioittelevin sanoin oli kuvannut uskonnollis-poliittisia toiveitaan. - -"Hänellä ei ole mitään hätää", sanoi Lau. "Hänellä on pienet korkonsa -Hindorffin säästöpankista ja vanhuuden eläkkeensä, ja tuolloin tällöin -pieni työansio, kaikesta siitä kertyy senverran kokoon, että hänellä on -joka päivä markan verta käytettävinä. Hän on vieläkin siitä kuin sinä -olet nähnyt hänet, kutistunut pienemmäksi, on laihtunut myös hiukan; -mutta sanon sinulle: kun hän istuu lakki syvällä päässään, silmät -tuikkien kohta lakinsärmin alta, ja lyhyt piippu täydessä käynnissä, -niin komeampaa näkyä et saa nähdä Hilligenleissä. Olen monasti sanonut -Annalle: Sinä ja Thoms Jans, kumpikin tavallanne, olette seutumme -nähtävät ruhtinaallisuudet. Hän lukee työväenlehteä kuten ennenkin -ja pysyy puolueessa. Mutta hän ei ole ihan puhdasta maata; hän ei -voi irtautua raamatusta... hän ei voi, niinsanoaksen... irtautua -majakkalaivasta, jolla hän nuorina päivinään on istunut ja mietiskellyt -ja lukenut raamattua." - -"No, ja kuinka voivat Anna ja hänen lapsensa?" - -Pe Ontjes Lau myhähti: "Niin, näet sä", sanoi hän: "me, tarkoitan -lapset ja minä, tunnemme nyt hänen oikkunsa jo, ja tulemme jotakuinkin -toimeen hänen kanssaan. Hän tietysti on nyreissään, ett'ei hänen -miehensä ole rikkain ja kunnioitetuin ja oppinein mies Hilligenleissä --- oikeastaan olisi hänellä oikeus vaatiakin jumalalta, että siten -olisi -- ja etteivät hänen lapsensa ole viisaimmat, ja ensimmäiset -koulussa. Tyttö on ripeä ja vilkas, kuin hän itsekin; mutta poika -on hidas kuin minä. Meillä on vaikeutemme hänen kanssaan, Kai, ja -on aina oleva; on aivan, kuin olisi hänen luonteensa jollakin tapaa -viimeistelemätön, tai ainakin silottamaton. Ja näes; siinä olet sinä -hiukan auttanut meitä. Kun hän silloin, neljä vuotta sitten, oli -lukenut Vapahtajan elämäkerran, jonka Heinke oli saanut sinulta, oli -hän jonkun aikaa lempeämpi, ja kohtuullisempi arvosteluissaan ja muuten -rauhallisempi. Äskettäin tuli poikani luokseni kirjoitushuoneeseen, -leikki siinä hiukan viivottimella, ja sanoi sitte noin ikäänkuin -ohimennen: 'Kuulehan, äiti on taas ollut niin karski ja tulinen, eilen -ja tänään... tiedätkö mitä... sinun pitää nyt illalla taas kääntää -keskustelu siihen Vapahtajan elämään. Ehkä lukee hän sen taas kerta.'" - -Kai Jans hymyili: "Mutta onnellisiahan te ollette toki sentään!" sanoi -hän. - -"Luonnollisesti!" sanoi Pe Ontjes. "Hänen ja meidän kaikkien koko -vaivahan on vaan siinä, että hän pitää meistä niin ylen paljon". - -"No, ja mitä kuuluu Pietille?" - -"Pietille?... Pietillä ei yhä vieläkään ole muuta harrastusta, kuin -haalia kokoon, ja kokoon vaan. Hän ei tunne kyllä itseään onnelliseksi -siinä... mutta on, aivan kuin ei olisi hänen sielussaan tilaa muulle. -Hän on mennyt naimisiin erään saksalaisamerikalaisen kanssa, joka on -samanluontoinen kuin hänkin ja meille vieras." - -Kai Jans lepäsi hetken hiljaa, silmät puoliummessa, ja ajatteli -lapsuuden ystävätään. Sitte johtuivat hänen ajatuksensa Tjark -Dusenschöniin, ja kysyi hänestä. - -"Hän on täällä Hampurissa, ja kuuluu hänellä olevan hyvä toimi -jonkinlaisena yksityisenä virkailijana. Luulen, että se on jossakin -hautaustoimistossa. Älä hänen puolestaan huolehdi; hänen kaltaisensa -hakevat itsensä aina perille." - -Kai Jans vaikeni ja lepäsi hetken, hiukan väsyneenä, ja Pe Ontjes istui -hänen vuoteensa äärellä. Sitte heräsi hän taaskin ja sanoi: "Onko -sinulla vielä mitään terveisiä minulle?" - -"Heinke on täällä, Kai". - -"Tuleeko hän siis tänne?" sanoi Kai hiljaa. Ja yht'äkkiä... hän aikoi -pidättää sen, mutta ei voinut, rupesi hän kuumasti itkemään ja sanoi -itkiessään: "Rakas Pe Ontjes... En ole mikään hempeämielinen, mutta -olen vielä heikko sairaudestani." - -"Tiedän, tiedän, poikaseni... itke sinä vaan, joll'et muuten voi." - -"En ole itkenyt siitä kuin sinä päivänä silloin Goodefroolla." - -"Tiedän, poikaseni... Ei sinun tarvitse hävetä; asia on tarpeeksi -vaikea." - -"On kovinta, mitä ihminen voi kokea", sanoi Kai Jans, "jos hänen pitää -välttää häntä, joka on rakkain hänelle maailmassa". - -"Ymmärrän tuon, poikaseni". - -"Olen kamppaillut vastaan, sen saat uskoa. Mutta usein, kun olin -siten ihan yksin ja tunsin itseni niin yksinäiseksi ja hyljätyksi, ja -ajattelin itselleni: kuinka armas ja suloinen hän on, ja kuulin hänen -lempeän äänensä ja näin hänen älykkäät suloiset silmänsä, niin silloin -tahtoi vaan suru saada minusta voiton. Mitä on maailmassa sillä, Pe -Ontjes... kuinka köyhä on ihminen, jolla on rakkain maailmassa, ja -jonka täytyy välttää häntä." - -"Luulen, että se nyt tulee paremmaksi, Kai", sanoi suuri Pe Ontjes Lau -säälien. "Olet tottuva siihen, että tuolloin tällöin saat nähdä hänet. -Silloin tulet olemaan rauhoittuneempi." - -Hän hiljeni hiukan. "Niin", sanoi hän. "Koska nyt kerran on käynyt -siten, niin pitää minun iloita, että hän ja hänen miehensäkin ovat -ystävällisiä minulle. Minä tahdon vielä oppia iloitsemaan heidän -onnestaan." Hän vetäisi kädellään silmäinsä ylitse ja lepäsi hiljaa. -"On myöskin mahdollista", sanoi hän sitte, "ett'en enää elä kauan; ja -silloin on kaikki vaiva lopussa". - -"Oi", sanoi Pe Ontjes, "älä puhu sillä tapaa: sinä menet Wiesbadeniin -tai Nauheimiin ja tulet terveeksi taaskin ja olet taaskin reipas -voimakas mies, ja toimit ja työskentelet elämässä, kuten olet -ihanimmaksi katsonut Vapahtajan elämäkerrassasi." - -"Niin", sanoi hän... "olen koettava... tahtoisin vielä tehdä paljon... -On vaan siten, Pe Ontjes... se on liika syvällä. Olen tuntenut hänet -niin kauan, kauan... hänen lapsuudestaan asti: Jumala salli hänen -kasvaa edessäni ja antoi hänen kehittyä niin kauniiksi ja viisaaksi ja -armaaksi ja sanoi minulle: 'Näetkö kuinka hän kasvaa, ja kuinka hän -kukoistaa, katso, hän on joskus tekevä sinusta tyyneen, voimakkaan, -syvän ihmisen.' Ja nyt, katso... se on niin vaikeata." - -Kuului askelia ulkoa kannelta ja naisääni. - -"Minä sanoin hänelle, että hän tulisi jälistäni, ell'en tulisi -noutamaan häntä. Minä luulen, että hän tullut... Ole rohkea, poikaseni! -Minä jään laivalle... Aioin sanoa vielä, että hän odottaa toista -lastaan... No niin, ole rohkea ja rauhallinen nyt vaan." - -Hän meni ovelle ja astui ulos, ja Heinke astui sisään. - -Hän meni suoraan hänen vuoteensa ääreen ja alkoi silittää häntä, ja -vaikka hän lujasti oli päättänyt pysyä tyyneenä, alkoi hän kuitenkin -itkeä ja silitteli yhä häntä ja sanoi: "Rakas, rakas poika... näetkö... -nyt on Heinke täällä... sano nyt, mitä pitää hänen tehdä, joka on -sinulle enimmän mieleen. Sano, mitä pitää minun tehdä?" - -Kai katsoi loistavin silmin ylös häneen: "Olla noin ystävällinen -minulle", sanoi hän. "Olen niin ylen onnellinen, kun olet minulle -tuommoinen... Ovatko he hyviä sinulle?" - -"Kuka, Kai... Peter Volquardsen? Hän on aina sama, Kai... Aina rakas, -ja älykäs ja hieno." - -"Sitte on kaikki hyvin", sanoi hän. "Sitte ei se ole tapahtunut -turhaan." - -"Ei", sanoi Heinke, "ei turhaan. Sinä olet pelastanut yhden ihmissielun -pimeästä synkästä elontiestä, ja toisen ihmisen pahasta omastatunnosta. -Ei turhaan! Mutta nyt pitää sinun pysyä uljaana vaan. Mitä hyötyä on -siitä sitten, ell'et sinä voi olla uljas ja iloinen?" Heinke kumartui -hänen kädelleen ja painoi sitä kasvojaan vastaan ja sanoi tuskallisesti -itkien: "Ell'et sinä kestä sitä, ja menet perikatoon rakkaudestasi -minuun, niin se on kamalaa. Silloin on kaikki minun onneni mennyttä." - -Kai nyökäytti päätään hänelle: "Olen aina kestänyt uljaasti", sanoi -hän. "Enkö ole kirjoittanut sinulle hyviä kirjeitä? Olen kestävä -loppuun asti; saat nähdä." - -Heinke silitti lempeästi hänen hiuksiaan otsalla ja ohimoilla ja -katseli lempein kyynelisin silmin häneen. "Ja kesälomalla, kun -olet Wiesbadenissa, tulemme tervehtimään sinua, jos vaan jolloin -muotoa saamme rahoja senverran kokoon. Voin silloin vielä matkustaa. -Silloin istun koko päivän luonasi. Ja sitte, syksyllä, tulet sinä -Hilligenleihin. Sinä asut Annan luona. Tiedätkö?" - -"Sittemmin asetun Hampuriin", sanoi Kai. "Olemme puhuneet siitä -ystäväni kanssa. Teen siellä yhtä ja toista... ja sitte..." - -"Sitte tulet sinä toisinaan Hilligenleihin ja silloin iloitsemme! Sinä -olet näkevä meistä kaikista, _kuinka_ iloiset me olemme. Me kaikki." - -"Ja sitte kasvavat lapsesi suuremmiksi", sanoi Kai silmät onnellisina, -"ja sitte tulet sinä heidän kanssaan Hampuriin ja minä näytän teille -kaiken. Ja sitte vanhenen minä verkalleen, ja voin istua luonasi ja -katsoa sinua, kun emännöit kodissasi, ja puhun kanssasi vanhoista -ajoista." - -"Ja sitte", sanoi Heinke veitikkamaisesti ja silmät suurina, "sitte -tulemme molemmat ihan vanhoiksi, ja sinä tulet joka päivä ja me puhumme -terveydestämme", ja hän alkoi puhua kimeällä piipittävällä äänellä, -ikäänkuin vanhat voimattomat ihmiset. Se kuului niin omituiselta, kun -katseli hänen nuoria kosteita silmiään ja hänen terveitä hymyileviä -kasvojaan. - -Kai katseli häneen silmät onnellisina: "Kuinka armaan suloinen sinä -olet", sanoi hän. "Oletko sinä tuommoinen kaikille ihmisille, kuin sinä -olet minulle?" - -"En", sanoi hän. "Tiedäthän, sitä eivät Bojet voi. Omilleni vaan ja -sinulle. Oi, kun näkisit pienen poikani!... Aioin ensin ottaa hänet -mukaani. Mutta on parempi näin. Minä tahdoin olla entinen Heinke Boje, -kun tulin." - -"Entinen Heinke Boje!" sanoi Kai ja hengitti raskaasti. - -"Sinun rakkain ystävättäresi!" sanoi hän, "joka tekee kaiken, kaiken -sinulle. Sinä et ikinä ole oleva yksin, Kai! Sen on mieheni käskenyt -sinulle sanoa. Et ikinä ole oleva yksin." - -"Te rakkaat rakkaat ihmiset", sanoi hän. "Kerro minulle hänestä, ja -kuinka te olette ja elätte." - -Hän alkoi kertoa, ja Kai kuunteli hetken. Mutta vähitellen kävivät -hänen silmänsä raskaiksi. - -Silloin tuli lääkärikin sisään. Hän astui vuoteen ääreen ja sanoi: -"Olen ajatellut itse viedä teidät sairaalaan tänään iltapäivällä -kello kolme. Koska teillä nyt jo tänään on ollut kaikellaista -mielenliikutusta, ja kun on edessänne vielä tämä muutto, niin ehdotan, -että kohtaatte ystävänne vasta huomenna edelläpuolenpäivän... -sairaalassa. Suostutteko siihen?" - -Kai Jans nyökäytti päätään ja lääkäri kääntyi lähteäkseen. Silloin -kumartui Heinke Boje vielä kerran nopeasti ja salaa häntä kohden -ja sanoi hiljaa, silmät tulvillaan kyyneliä: "Sinä rakas, suloinen -ihminen", ja lähti ulos. - -Siten näkivät he toisensa viimeisen kerran. - -Myöhään iltapäivällä vietiin hän satamasairaalaan, ja lepäsi siellä -raukeana ja muuton uuvuttamana, kuitenkin rauhallisena. - -Illemmalla tuli eräs nuori hampurilainen pappi hänen luokseen, joka jo -vuosia sitten oli kiintynyt häneen, ja nyt, sattumalta kohdatessaan -lääkärin, oli kuullut, että hän oli täällä. Hänkin oli, kuten muutamat -muutkin tuttavat, lukenut käsikirjoituksen Jesuksen elämästä, joka jo -muutamissa jäljennöksissä kierteli kädestä käteen, ja kysyi, aikoiko -hän julaista sen. Mutta hän sanoi, että hän aikoi odottaa vielä vuoden; -hänen täytyisi vielä tarkastella sitä. - -Senjälkeen kysyi hänen nuori ystävänsä, pelkäisikö hän julaista sitä. - -"En", sanoi hän. "Kuinka sitä pelkäisin? Kirkot pelatkoot. Minä -tiedän, että minun Vapahtajani ja minun evangeliumini on todempi kuin -kirkonopit. Ja vaikka seisoisin ihan yksin niin en sittekään pelkäisi. -Kellä on totuus kanssaan, olkoon että hän olisi yksinkin, hän ei vielä -läheskään ole hyljätty ja yksinäinen... Tullaan kyllä sanomaan: 'Kas, -nyt kun hän ei ole virassa enää, puhuu hän noin vapaasti ja jyrkästi'; -mutta siten se ei ole; vaan minä en silloin vielä ollut selvillä. -Olin vielä kirkonopin sitoma, kuten useimmat veljeni. Tuo on kaikki -kypsynyt hitaasti ja tuskalla. Kuinka olenkaan elämässäni ajatellut ja -ajatellut sitä. Ja kuinka olen pelännyt." Hetken perästä sanoi hän: -"Mutta olen kuitenkin taistellut itseni läpi tuon kaiken hämmennyksen -ja sekaisuuden enkä ole kiemurrellut ja kierrellyt kohdallani kuin -angerias rysässä. Siksi tunnenkin itseni nyt iloiseksi ja vapaaksi, ja -tahdon elää tai kuolla, kuten Jumala tahtoo." - -Hetken perästä, jonka kuluessa ystävä selaili uutta testamenttia, joka -lepäsi pöydällä vuoteen vieressä, sanoi hän kuin itsekseen: "Onkin -parempi siten". - -"Miten on parempi?" kysyi ystävä. Mutta hän ei vastannut siihen. Hän -sanoi matalalla uupuneella äänellä -- hän oli kai kuullut selailtavan -kirjaa --: "Lue minulle jotakin... hänestä". - -Silloin luki ystävä jonkun sanan vuorisaarnasta ja muutamia vertauksia, -jotka juuri sattuivat aukenemaan esiin. - -Hetken perästä havahti hän taas uneksumisistaan ja sanoi: "Opettajain -koko maassa pitää olla ystävällisiä lapsille". "Kuinka johdut siihen?" -kysyi ystävä. "Lapsille pitää olla ystävällinen" sanoi hän; "he -eivät voi suojella itseään. Ja ehkä -- sitä ei voi tietää -- istuu -juuri edessä se poika, joka on tuova valaistuksen ihmiskunnalle, tai -se tyttö, josta on tuleva sen miehen äiti, joka on tekevä sen, ja -kamppailee ja taistelee raskaissa ihmeellisissä ajatuksissa, ikäänkuin -unissa." - -Ystävä sanoi: "Kokonainen joukko professooreja koettaa nykyään kertoa -ja levittää yksinkertaiselle kansalle tieteen uusia tuloksia. Ja he -kirjoittavat tosiaankin yksinkertaista, korutonta saksaa." - -Silloin hymyili Kai: "Onpa heillä tehtävinään raskas työ" sanoi -hän... "Jumala suokoon siunauksensa saksalaiselle tieteelle... Olen -aiemmin pitänyt sitä huonossa arvossa... Olemme sille suuressa -kiitollisuudenvelassa." - -Ystävä sanoi: "Kun nyt Jesuksen elämäkertasi tulee julkaistuksi, niin -ovat hyvin, hyvin monet, jotka ovat joutuneet ristiriitaan kristinuskon -kanssa, ja siten menettäneet kaiken uskon, taaskin tuntevat itsensä -kristityiksi. He ovat taaskin lähestyvät evangeliumia, ja ovat löytävät -siinä vahvistusta ja rohkaisua sielulleen ja elämäänsä." - -Kai Jans ei näyttänyt kuulleen, mitä hän sanoi. Hetken kuluttua sanoi -hän: "Kun vaan olemme vapautuneet noista vaikeista sekavista asioista: -paavista, lunastuksesta hänen verensä kautta, ja muista semmoisista -sameista ja hämäristä harhaluuloista, ja meillä sen sijaan on vaan -vilpitön, ihana evangeliumimme: silloin on elämä kirkastuva ja -kevenevä. Hänen ikeensä on lempeä, ja hänen kuormansa kevyt." - -Sitte ristitsi hän vaivalloisesti kätensä ja lepäsi hetken hiljaa. -Sitte sanoi hän verrattain kovaan: "Olen kerran nähnyt Hilligenlein, -'Pyhän maan'... unissa... se oli sanomattoman ihana." - -Sitte näytti hän nukahtavan. - -Hänen ystävänsä istui vielä hetken vuoteen ääressä, lukien Uutta -Testamenttia, ja lähti sitte hiljaa pois. - -Seuraavana aamuna tavattiin Kai Jans kuolleena. Hän oli, kuten -tutkittaissa kävi selville, kuollut noin keskiyöstä sydämenhalvaukseen; -kuten näytti, ilman suuria tuskia. - - * * * * * - -Kun Pe Ontjes aamulla kello yhdeksän tuli sairaalaan, kuuli hän hänen -lopustaan, ja palasi alakuloisena ja ahdistuneena hotelliin takaisin -Heinken luoksi. Tämä oli vielä huoneessaan. - -Kun hän ensin sanoi sen hänelle, oli Heinke aluksi kuin kivettynyt. -Sitte, kun hän käsitti, mitä oli tapahtunut, ja se yht'äkkiä seisoi -selvänä hänen edessään: 'hän on poissa, poissa elämästäsi...' ratkesi -hän kuumaan tuliseen itkuun ja kurotti käsiään häntä kohden, ikäänkuin -lapsi, jolta on otettu hänen rakkain leikkikalunsa. - -Niinpä istui nyt siis taaskin yksi Boje vuoteensa reunalla, lohdutonna. - -Pe Ontjes puhui ja lohdutteli häntä, niinhyvin kuin taisi: "Pidätkö -sinä hänestä siis noin paljon?" sanoi hän. "Ja pidät miehestäsi -yhtäpaljon?..." Ja vilpittömällä hämmästyksellä sanoi hän: "Mitä -ihmeellistä väkeä te sentään olette, te Bojet!... Mutta nyt pitää -sinun lakata itkemästä. Nouse nyt ylös ja lähde mukaani. Meidän pitää -sähköttää, ja katsoa, kuinka toimitamme hänet hautaan." - -"Ei tänne Hampuriin", sanoi Heinke. - -"Tietysti ei..." sanoi Pe Ontjes. "Hindorffiin. Sieltä polveutuu hänen -sukunsa. Siellä on elänyt hänen isänsä nuoruutensa ajan. Ja siellä on -hän ollut kaksi vuotta pappina." - -"Niin", sanoi Heinke... "ja sinne menen minä usein ja käyn -tervehtimässä pappilassa niitä rakkaita ystävällisiä ihmisiä, joiden -luona me molemmat olemme olleet kuin lapset kotonamme". - -Hän nousi ylös, ja pesi kirkkaat silmänsä ja järjesti pukuaan, ja -sanoi, puhjeten uudestaan itkuun: "En voi mennä tällä tapaa; minun -pitää saada musta puku." - -Pe Ontjes hymyili kaikessa surussaankin: "Me ostamme sinulle semmoisen, -Heinke", sanoi hän ystävällisesti ja silitti häntä. "No, ja tule nyt!" - -Silloin ottivat he ajurin ja ajoivat sairashuoneelle. Matkalla sai Pe -Ontjes Heinken suostumaan siihen, ett'ei hän vielä mennyt katsomaan -kuollutta. "Minä näin hänet", sanoi hän, "ja vakuutan sinulle, että hän -lepää hiljaisin tyynein kasvoin. Tyydy siihen nyt." - -Kun he lähtivät sairaalasta, tuli heitä vastaan torin poikitse, itse -Tjark Dusenschön. - -Hän oli puettu juhlalliseen kaksiriviseen mustaan pukuun, ja korkeaan -kiiltävään hattuun, kädessään oli hänellä sateenvarjo. Pyöreissä -parrattomissa kasvoissaan syvän vakavuuden ilme astui hän heidän -luokseen, tervehti ja antoi kättä heille ja sanoi: "Olen kuullut, että -Kai Jans on kuollut..." kyyneleet olivat tulvahtaa hänen silmiinsä... -"Viedäänkö ruumis Hilligenleihin?" - -"Hindorffiin." - -"Minä olen hautausliike St. Trinitatis Pieta'n, jonka olen perustanut, -toimennusjohtaja. Jos tahdot jättää toimittaakseni tämän viimeisen -surullisen palveluksen vainajalle, niin pidän minä huolen kaikesta... -Meillä on kolme luokkaa...", ja hän veti taskustaan ilmoitusvihon. - -"Keskimmäinen", sanoi Pe Ontjes lyhyesti ja pikaan. - -"Arkku ja koristukset..." - -"Tulen mukaan ja katson", sanoi Pe Ontjes. - -"... sekä kuletus Hilligenlein asemalle: kaksisataakuusikymmentä -markkaa." - -"Kauppa on sovittu", sanoi Pe Ontjes... "Me voimme nyt siis lähteä, -Heinke", sanoi hän. - -Kolmantena päivänä senjälkeen lepäsi Kai Jans sairaalan ruumishuoneessa -paareilla, vielä muuttumatonna, valkeassa ruumispuvussa, jonka -Tjark Dusenschön oli toimittanut. Pe Ontjes oli seisonut vierellä ja -katsonut. Nyt tulivat ruumiinkantajat sisään. - -Silloin astui Tjark Dusenschön, kauniissa kaksirivisessä takissaan, ja -kiiltävä musta hattunsa kädessään, arkun pääpuoleen, ja luki kauniilla, -täyteläällä äänellään, St. Trinitatis Pietayhdistyksen sääntöjen -mukaisesti, Isä meidän. - -Sitte sulettiin arkku ja kannettiin ulos. - -Ulkona, kun ruumisvaunut jo olivat liikkeessä ja Pe Ontjes aikoi nousta -vaunuihin Heinken rinnalle, astui Tjark Dusenschön vielä hyvästelemään -heidän luokseen ja sanoi, vakavasti ja suruisasti pudistaen päätään: -"Onpa se sentään vahinko, ettei hänestä maailmassa tullut niin mitään; -hänellä oli paljon lahjoja. Mutta hänellä ei ollut... tiedätkö... -hänellä ei ollut oikeata arvo- ja säätytunnetta. Se se oli. Hän oli ja -pysyi aina työmiehenpoikana, maalaispoikana. Hän ei noussut... Se oli -vika hänessä." - -Pe Ontjes ei virkannut mitään. Hän kiirehti vaan, että he pääsisivät -tuosta suuresta kaupungista kotiin. Hän nojausi yhtäpäätä ulos vaunun -ikkunasta, ja katseli edellä kulkevia ruumisvaunuja kohden, kuinka -ne hitaasti ja vakaasti pujottelivat eteenpäin tuossa ihmis- ja -vaunutungoksessa ja tuossa kaikessa hälyssä ja helyssä. - -Kun he saapuivat Hilligenlein asemalle, ja siellä seisoi odottamassa -pari- kolmekymmentä surusaattuelaista, kaikki tuttuja kasvoja, ja kun -sitte kahdeksan päivätyöläistä Hindorffista tarttui arkkuun, neljä -kummaltakin puolelta, toisella vaaleita partoja, toisella punertavia, -ja kohottivat sen voimakkaasti olalleen, niin silloin hengähti Pe -Ontjes syvään. "Jumalan kiitos!" sanoi hän. Oli hänestä, ikäänkuin hän -nyt vasta olisi tuntenut ystävänsä päässeen vapaaksi ja lepoon kaikista -sielun ja elämän huolista ja tuskista. - -Pitkän rakennuksen edustalla, ovensa edessä, seisoi Kain pieni isäukko, -ja odotteli saattuetta. Hän heitti pitkän viivähtävän katseen arkkua -kohden, ja hänen suupielissään vavahteli. Mutta sitte painoi hän lakin -syvemmälle silmilleen, ja yhtyi vaieten saattueeseen. Kookas Pe Ontjes -Lau astui hänen rinnalleen. - -Heinke ja Anna, jotka olivat olleet Kain isän luona, katselivat ulos -ikkunasta. Vasta nykyään alkaa näillä seuduin verkalleen tulla tavaksi, -että naisetkin seuraavat surusaattueessa. - -Mitä vielä sanoisimme?... Hänen avoimeen hautaansa sateli raskas lämmin -toukokuun sade. Uutta viljaa versoo. Ja ihmisiä on tuleva, jotka -mielessään ja teoissaan ovat kamppailevat ja taistelevat ihmiskunnan -syvimpäin asiain eteen ja valaistukseksi. - - - - -JÄLKILAUSE. - - -Se Vapahtajan elämäkerta, joka sisältyy tähän kirjaan, on monivuotisten -tutkimusten tulos, joissa tutkimuksissa on tunnollisesti käytetty -hyväksi koko tätä asiata koskevan ja käsittelevän tieteellisen -tutkimuksen tuloksia. Viimeisinä viitenä vuotena olen minä, aikeessa -lyhyessä elämäkerrassa kuvata Vapahtajan elämää ja toimintaa, -tutustunut seuraavain, etupäässä yliopistomiesten, asiata koskeviin -kirjoihin ja teoksiin: H. Holtzmann, Jülicher, Wernle, Weinel, Wrede, -Grimm, Otto, Meyer, O. Holtzmann, Traub, Bousset, P. W. Schmidt, -Harnack, v. Soden, Hollmann, Troeltsch. - -Niille, jotka tarkemmin tahtovat perehtyä kysymykseen, suosittelen -seuraavia teoksia: - -1. Lebensfragen, Schriften und Reden, julkaissut prof. Heinrich Weinel, -Jena. - -2. Religionsgechichtliche Volksbücher, julkaissut lis. Schiele, Marburg. - -3. Die Schriften des Neuen Testaments neu übersetzt und für die -Gegenwart erklärt. Julkaisseet Prof. O. Baumgarten j.n.e. - -4. Die Geschichte Jesu, kirj. prof. P.W. Schmidt, Basel. - -5. Die wichtigsten Fragen im Leben Jesu, kirj. prof. von Soden, Berlin. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HILLIGENLEI (PYHÄ MAA) *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/65879-0.zip b/old/65879-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 685ec2b..0000000 --- a/old/65879-0.zip +++ /dev/null |