diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67049-0.txt | 16622 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67049-0.zip | bin | 314657 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 16622 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..442de91 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #67049 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67049) diff --git a/old/67049-0.txt b/old/67049-0.txt deleted file mode 100644 index 0639a9f..0000000 --- a/old/67049-0.txt +++ /dev/null @@ -1,16622 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kolme toverusta, by Gustav Frenssen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kolme toverusta - Romaani - -Author: Gustav Frenssen - -Translator: Volter Kilpi - -Release Date: December 30, 2021 [eBook #67049] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME TOVERUSTA *** - - - - - -KOLME TOVERUSTA - -Romaani - - -Kirj. - -GUSTAV FRENSSEN - - -Suomentanut - -Volter Kilpi - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1904. - - - - - - -ENSIMMÄINEN KIRJA - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Tuossa ratsastavat nuo kolme toverusta esiin Strandigerkartanon -puistokujasta. - -Heidän on matka rantavallille, sen laelta tähystelläkseen ulos -Pohjanmerelle, olisiko vihollislaivoja näköpiirissä. On nimittäin -Isänmaa vaarassa, Gravelotten taistelu on taisteltu kolme päivää sitten. - -Maa ja rannikko ovat miehittämättä, kaikki ovat Ranskassa. Siksipä -pitää nuoren Holsteinin astua jalkeille. "Kolmeksi toverukseksi" -kutsuvat he itseään. Kaikki ovat he yhdenikäisiä, kymmenen vuotta -vanhat. - -Edellä ratsastavat molemmat serkukset, kaksi Strandigeriä. - -Hän joka ratsastaa oikealla, hän on Andrees Strandiger, -Strandigerkartanon ainoa lapsi. Hän on sen Strandigerin poika, jonka -nousuvesi tavotti ja sieppasi tuolla ulkona matalikolla, Wattilla. -Vielä nykyäänkin, kun tapauksesta jo on kulunut lähes kolmekymmentä -vuotta, muistellaan sitä, kun länsituuli pauhaa rantavallilla, surulla -marskitaloissa ja tuvissa, sillä, tämä Strandiger oli ollut vakava -kunnollinen mies. - -Hänen vasemmalla puolellaan ratsastaa Frans Strandiger. Hän on -vierailulla Strandigerkartanossa. Hänen isänsä, luutnantti yhdeksännen -armeijakunnan tykkiväessä, lepää kuolinpäivästä asti, keuhkot -läpiammuttuina ja toivottomasti haavoittuneena talossa, joka on -ensimmäisenä Vernevillessa de la Cusse'n käsin. Poika ei tiedä siitä -vielä, hän saa kuulla siitä vasta viikkojen perästä, kun hän pulan -äitinsä luokse. Hän ei aavista, että elämänkulussaan on tapahtunut -käänne, ja käänne kovalle vaikealle taipaleelle; nyt on hänen -kasvatustaan nimittäin ohjaava äitinsä ja tämän perhe, joka asuu -Berlinissä, ja se suku on kovakouraista väkeä. - -Hän on taivuttanut kätensä puuskaan kylkeänsä vastaan, kuten on nähnyt -isänsä tekevän ja ratsastaa parhaiten pojista. - -Mutta Strandigerkartanon perillinen on johtajana. Hän onkin levollisin -ja järkevin heistä. - -"Neljääkarua!" komentaa Andrees, ja hevoset painautuvat liikkeelle. -Rantavalli ylenee edessä. - -Mutia nyt. jää kolmas pojista jälille. - -Kolmas on Heim Heiderieter, Nummitalon poika. Hänellä on pyöreät -pyyleät lapsenkasvot ja käherä vaalea tukka. Silmänsä ovat siniset, -syvät ja vilpittömät. Olentonsa ja käytöksensä on arka ja kaihtiva. -mutta sekä opettaja että pappi sanovat, että hänellä on hyvä pää. Siksi -onkin hän jo pääsiäisestä asti opiskellut latinaa. - -Hän on saanut huonoimman hevosen, vanhan seitsentoista talvisen konin, -joka juosta komppuroi niin kömpelösti. - -Toiset ovat jo saapuneet vallin harjalle ja tähystelevät sieltä kädet -tötterössä silmäinsä edessä ulos viheriälle alavalle niemekkeelle ja -avaralle matalikolle, jonka yllä aurinko loistaa. - -"Näköpiirissä näyttää kaikki rauhalliselta!" sanoo Andrees. - -Frans kohottaa kätensä lakin rajalle: "Käskekää, herra översti... -eteläänpäin lahdesta, Norderpiep'in kohdalla näen kaksi alusta, jotka -eivät ole kalastajavenheitä." - -Översti kiikaroi käsiensä välitse luodetta kohden. Hyvin etäällä -kaukaisuudessa eroitti kolme neljä mustaa pilkkua, jotka olivat kuin -kudotut siihen hopeaiseen kimalteiseen vyöhön, joka ympärillä kaarsi -merta. - -"Meidän pitää vartoa tässä!" sanoi hän, "emme ole vielä selvillä -laivojen laadusta." - -"Lähetänkö sotilas Heiderieterin takaisin laukaisemaan -hälyytyskanuunaa?" - -Andrees kääntyi ympäri ja katsoi Heimiin, joka nyt verkalleen ratsasti -paikalle, ja tekeytyi kuin ei hän olisi kuullut ehdotusta. Se sopikin -mainiosti hänelle överstinä. - -Adjutantti liikahteli levottomana ruskeallaan, katsahti tuimasti ja -silmissään välähti. Hän maltti kuitenkin mielensä ja sanoi jyrkästi: - -"Salliiko herra översti, että ratsastan rannalle lähemmältä -tarkastamaan laivoja?" - -Översti nyökäytti kopeasti päätään. - -Silloin lähti Frans Strandiger ratsastamaan viistoon alas vallin -kuvetta, ja ajoi sitte rivakkaa karua pehmeää tietä, niinkutsuttua -mutatietä, joka vie suoraan matalikolle. Hän istui varmasti ja lujasti -satulallaan; näytti kuin kiinnittäisi häntä ruskea vyö hevoseen. Hän -ratsasti ihan rannalle asti: siellä pysähti hän hetkeksi ja tähysteli -ulos lahdelle. Sitte ratsasti hän edelleen, ihan veden rajaa myöten. -Näki selvästi auringonvalossa, kuinka hevosen kaviot viskelivät -harmaata mutaa ja pärskyvää vettä ilmaan. - -Andrees sillä välin pidätteli nurpean näköisenä hevostaan ylhäällä -harjulla. Se ei oikein ollut mieleensä, että serkkunsa oli ensiksi -huomannut nuo laivat tuolla taivaan rannalla, ja sitte pelkäsi hän, -että adjutantti ajaisi hevosen turmiolle tuossa pehmeässä mutasavessa. -Hän kääntyi Heimiä kohden ja sanoi äreästi: - -"Ja miltä tekin nyt näytätte. Heiderieter! Ikinä ei teistä tule miestä -satulaan. Kuin mikäkin pojan nulkki istutte siinä!" - -Sotamies Heiderieter lensi punaiseksi ja koetti saada kankeita -engelskannahkaisia housujaan, jotka olivat survoutuneet ylös, liukumaan -alas lähemmä karkeatekoisia kenkiään. - -Översti suuntasi taaskin katseensa ulos matalikolle ja sotamies -rupesi taaskin tapansa mukaan uneksumaan. Hän unohti koko sotaleikin -ja överstin, unohti uneksumisissaan koko osansa ja sanoa tokaisi -kirkkaalla lapsenäänellään: "Mutta Andrees. Franshan voi helposti -sotkeutua saveen. Ja siinä on syvää, kuule!" - -Silloin unohti Andrees Strandigerkin virkansa ja arvonsa ja sanoi -nurpeana: "Hän nyt on olevinaan aina jotain erityisiä! Hurjapää hän -on, ja teoillaan ei ole mitään tarkoitusta. En saa kärsityksi häntä -muutonkaan." - -"En minäkään!... Kun eilen tulimme tästä yli vallin, survasi hän -saappaankärjellään niin hirveästi hevoslurvakkoani, että se hypähti -syrjään niinikään... No nyt ja... Siinä sitä ollaan, Andrees?... -Näetkös?... Siinä hän nyt on savessa? Vatsaansa asti patasavessa!" - -"Poika!" sanoi Andrees; "tämä on ikävä juttu!" - -"Mutta nyt rivakasti!" Hän ratsasti alas vallin kuvetta ja sitte -neljääkarua tietä pitkin alas matalikolle. Heim perässä, minkä ennätti. - -He saivat ratsastaa kauan, melkein kokonaisen neljännestunnin. Hevonen -oli liukastunut kallioisella epävarmalla maaperällä rantapengermän -jyrkällä reunalla ja makasi siinä nyt kyljellään. Ratsastaja, jonka, -sininen puku oli ihan savessa, oli polvillaan makaavan eläimen vieressä -ja kiskoi käsin irtonaista multaa, hevosen etukaviot olivat uponneet: -hän kääntyi heitä kohden, kun he lähestyivät, nousi ylös ja ilmoitti: -"Hevonen kaatunut." - -"Niin, se on ikävä juttu se", sanoi Andrees: "miksi ratsastit myöskin -niin lähellä rantapengertä? Jos vielä kerran teet siten, alennan sinut -tavalliseksi sotamieheksi!" - -Silloin välähti moitetta saaneen silmissä äkillinen vihastus. Hän -kourasi kätensä mutaa täyteen ja huudahti hurjana: "Älkää tulko liika -lähelle minua! kuulkaa se!... Olette tekin komeita sotamiehiä! Tuolla -seisotte vallin laella ja katsoa tollotatte ilmoihin! Näkisi kuningas -Wilhelm tuon!" Viha sai hänet ihan kuohuksiin, hän kohotti kätensä, -jossa oli mutaa. - -"Palaa takaisin, Heiderieter, senkin lumppujaakko! En ilkeä nähdä -sinua. Ihme pöhköltä näytät pukinkoipisella konillasi." Hän heitti -häntä kohtien. "Olet saava kerran vielä tanssia isäni kurikan alla, -senkin vetelys!" - -Andrees katseli nurpeissaan ja vaieten makaavaa hevosta ja nousevaa -merivettä, joka huuhtoili hevosen kavioita. - -"Hevonen pitää saada pystyyn", sanoi hän huolissaan. - -"Sinäkö sen nostaisit?" sanoi Frans halveksivasti, "sinähän et -kuitenkaan tohdi astua liejuun, sinä sileöiksi kammattuine hiuksinesi -ja kiiltävine saappainesi. Luulottelet itsestäsi ties mitä äitisi -tähden, hän kun on Strandigerkartanon omistaja; mutta sinulla -itselläsi", sanoi hän ja löi kädellään rintaansa vastaan, "sinulla ei -olo tässä paikassa mitään." - -"Olehan nyt järkevä. Frans, ja nosta hevosesi pystyyn!" - -"En minä viitsi!... Ja jos viitsinkin, niin en sittenkään rupea -ratsastamaan teidän kanssanne. Silloin ratsastan tuonne... saarelle, -joka on tuolla matalikon tuolla puolen. Flackelholmiin lähden, ihkasen -yksin ja tarkastan noita laivoja. Ajakaa te vaan kotiin taas, äidin -tykö!" - -"Heim, astu sinä alas ja auta häntä." - -"Heiderieter pysyköön puolessa, muutoin rupeaa kuulumaan jotain. -Tuommoisia miehiä! Tulkaapas lähelle, koettakaas!" - -"Minä ratsastan pois!" sanoi Heim, "vesi nousee jo ja lurvakkoni ei -enää saa koipiaan liejusta." - -Andrees oli hyvin huolissaan ja katseli vuoroin valleja kohti, vuoroin -pillastuneeseen adjutanttiinsa: "Kuulesta nyt! Saat seuraavat kahdeksan -päivää olla överstinä, jos nyt rupeat auttamaan hevosta!" - -Samassa kumartui jo Frans Strandiger, tarttui hevosen kavioihin, jotka -olivat liejussa ja kiskoi ne irti, niin että savinen vesi pärskyi -hänelle päin silmiä. Sitten tempoi hän nuorilla pojanvoimillaan hevosta -kuolattimista, huusi ja potki sitä ja hoputti, ja hirmuisesti puhkuen -ja puhaltaen ja savea ympärilleen räiskytellen kiskasi se itsensä -vallalleen. - -Samassa sovitti Frans jo jalkansa hevosen vasenta polvea vastaan, -tarttui sitä harjaan, hypähti ja keikahutti itsensä sen selkään. Sitte -ratsasti hän kiintonaiselle maaperälle, ja laskien hevosensa raviin, -kääntyi hän taakseen ja sanoi lyhyeen ja kopeasti: - -"Tykistö kuuluu minun komentooni nyt!" - -Samat sanat oli entispäivänä, täsmälleen kello kolme iltapäivällä, -lausunut hänen isänsä, kun hänen kapteeninsa kädestä liukui miekka. - -"Koululle!" § He laskivat ravissa rantavallin ylitse, ajoivat viheriää, -peltotietä Eschenwinkelin matalain rakennusten välitse, sitte -hiekkatietä ylös, ja sitoivat hevosensa Nummitalon rappeutuneeseen -tuvan oveen. Sitte lähtivät he koulutalolle. - - * * * * * - -Kouluhuoneessa istui kolme neljä vierasta koolla ja pakinoivat -huhuista, joita sanomalehdet viime päivinä olivat tietäneet, ja joita -ihmiset sitte olivat levitelleet talosta taloon, he tarkastelivat -suurta Saksan karttaa, joka riippui seinällä vasemmalla opettajan -istuimesta, ja olivat läsnäolijain silmät siinä puhellessa liitettyinä -varsinkin yhteen kohtaan kartalla. - -Siinä seisoi lukea sana "Metz." - -Ihmeellisiä huhuja liikkui kylästä kylään. Ne olivat, ikäänkuin -tahtoisivat ne puhua, mutta näytti kuin tyrehtyisi se puhe johonkin -kamalaan. Niiden silmät hehkuivat intoa, mutta olivat kuitenkin -säikähtyneet, niiden kädet olivat kohotetut, mutta ei tietänyt, -tapahtuiko se riemussa vai hädäntuskassa. Yhteenpurrusta suusta -kamppaili esiin hengenhätäinen huokaus ja hiukset nousivat koholle -syviin ryppyihin runneltujen otsien yllä. - -Niillä oli olilla kokonaiset laakerikimput. - -Missä ne liitivät ohitse, siellä riemastuivat kaikki suuret lapset ja -kaikki pienet lapset; jumalaapelkääväiset laskivat vakavina kätensä -ristiin, ne, joilla oli isä tai puoliso tai poika siellä kaukana, ne -vavahtivat. Ainoastaan kurjat maassa kohauttivat välinpitämättömästi -olkapäitään. Mutta ne olivat harvat. - -Kaksi ja kolme erällään yhdessä ryhmässä tulivat ihmiset kylästä ja -Eschenwinkelistä ja keskustelivat huhujen johdosta. Tuli nuoria ja -vanhoja vaimoja, ja tyttöjä. Kaikki olivat arkivaatteissaan, olivat -auringon paahtamia ja työstä hikisiä. Rukiinleikkuu auringolla oli -juuri saatu päätteeseen, ja kohta oli vehnänleikkuu marskeilla oven -edessä. - -Joku näytti muuatta sotapostikorltia. Oikeata sotapostikorttia! -Jan Peters, suur'renki, oli mahallaan maaten, kirjoittanut sen -juomakuppiaan vastaan: "Majuuri oli kysynyt miehiltä kaikilta: 'Noh, -mitäs teette, jos turkkilaiset tulevat?' Miehet kaikki kuin tuhannen -pirua huutamaan ikäänkuin olisi ollut jokaisen rensselin päällä villejä -kissoja! Näinikään huusivat: 'Päin nunnaa annamme.' Sekös meni majurin -suihin, hän on liian perso nunnaamaan. Minä puolestani olen perso -myöskin silavan perään! Mutta täällä ei ole mitään, homehtunutta leipää -vaan ja turkkilaisia." - -"Hoksaatkos? Sinun pitää lähettää hänelle silavaa." - -"Luuletko, että olen niin kankeakuuloinen? Haller otti tänään mukaansa -käärön." - -Rohde Eschenwinkelistä oli vienyt teurastuseläimiä Hampuriin ja kertoi -kiihkoissaan, vaikka hän muuten on hyvin levollinen mies: "Mikä -liike ja elämä asemilla! Aivan kuin olisi siellä kokonainen kansa -vaeltamassa." - -"Silloin, neljäkymmentäkahdeksan, silloin ei ollut johtoa... mitään -vauhtia! Siinä vika oli!" - -"Mutta vanha Wilhelm kuningas!" - -"Niin, sanosta muuta!" - -"Tiedättekö, kuinka nykyään rautatietä kutsutaan?" - -"Noh? - -"'Bismarck'in musta orhi!' niin sitä kutsuvat." - -"Niin, sotamiehet ja hevoset ja kanuunat: kaikki, kaikki vaan Rheiniä -päin." - -"Niin, se Bismarck!" - -Syntyi hetken hiljaisuus. - -"Kun olin paluumatkalla, oli eräs mies junassa, joka tunsi Bismarckin. -Se sanoi: 'kun tehtiin rauha kuus'kymmentäkuus', oli hän lyönyt nyrkkiä -niin kauan pöytään, että kaikki olivat muijina edessään.' Hän sanoi -'Bismarck on suurin mies koko sotajoukossa.'" - -"Niin, niinhän kai... viisaudeltaan!" - -"Ei... hän tarkoitti pituudelta!" - -"Niin... taitaahan niinkin olla." - -"Hän osaa kaikkia kieliä. Ranskalaisen kanssa puhuu hän ranskaa, -turkkilaisen kanssa turkkia. Alasaksaakin osaa hän. Mutta on sillä -miehellä kalloa kanssa!"... - -"Niin, älyä sillä on." - -"Kuranssia sillä on!" - -"Siinä se juuri on: hänellä on kuranssia!" - -"Niin, mutta mitähän tuo on, kuranssi?"... - -"Noo, tuohan tarkoittaa, että hän tietää, mitä hän tahtoo. Ja hän saa -toimeen sen, mitä hän tahtoo." - -"Ja hän tietää, että hän saa toimeen sen, mitä hän tahtoo." - -"Niinhän, niinhän... siinä se on!" - -Kolme toverustamme tulivat kankaalta alas tien poikitse ja astuivat -koulutupaan. Molemmat Stradigerit menivät kopeasti nojaamaan penkkejä -vastaan. Heim vetäytyi ujona seinämälle. Kohta senjälkeen meni opettaja -Haller väsyneenä ja tomuisena akkunan editse. Häntä seurasi hänen -vaimonsa. Molemmat olivat vielä nuorenpuoieisia ihmisiä. - -Haller seisoi kateederin vierellä, ja repi sanomalehtiä auki. Hän luki -niistä niiden lyhyet, hätäiset ja sekavat uutiset. Mutta se ainakin -näkyi olevan varmaa, että suuri vihollisarmeija oli kuninkaan johdolla -saarrettu Metziin ja että Schleswig-Holsfeinilaiset olivat olleet siinä -mukana. - -Siitäkös syntyi iloista hälinää ja pakinaa. - -"Missäs ne kylät sijaitsevat? Näyttäkääppäs!" - -"Tuossa: Mars ja Tour... Ja tuossa pitäisi Gravelotten olla." - -"Mutta sittehän ovat meidän miehemme tehneet koko käännöksen, kasvot, -päin Saksaa?" - -"Tuhat tulimmaista!" - -"Tuo on nyt taas niitä Moltken tepposia." - -"Juhlavalaistuksen me toimitamme! Tietystikin!" - -"Jos osaavat laittaa semmoisia kaupungissa, niin miks'emme mekin!" - -"Siis kuinkahan se nyt kuului taas, sanokaas vielä kerta!" - -"Mars ja Tour." - -"Mutta eipäs! Missä ovat olleet yhdeksännen osaston miehet!" - -"Gravelotte!" - -"Verneville!" - -Ne nimet saa lukea monessa kirkossa, monella hautakivellä -Schleswig-Holsteinissä. - -"Mitähän siellä sanottiin kaatuneista?" - -"Tappiot ovat suuret: mutta niiden suuruutta ei vielä voida määritellä. -Yhä löydetään uusia haavotettuja!" - -Ovelta käsin kuului kirkas, voimakas ääni: "Kaksikymmentäneljä tuntia -ovat ne seisoneet verissään." - -Sen lausui pastori Frisius. Heikkokasvuisena ja hiukan kumarassa, -parrattomin kulmikkain kasvoin seisoi hän siellä. - -Pulpetin ääressä neuvoteltiin matalaäänisesti. Leski Thiel, jonka poika -Henrik myöskin oli mukana retkellä, oli astunut lähemmä. Ihan hänen -vieressään seisoi Antje Witt, suurpiika Strandigerkartanossa, jota -pidettiin Henrik Thielin morsiamena. Hänen veljensäkin, Reimer Witt, -oli vihollista vastassa. Antjella oli jalot vapaat kasvonpiirteet ja -tummat hiukset, hän oli terve ja kookas, ja ystävällisyytensä tähden -pitivät hänestä kaikki. Väitettiin sentään hänestä, että hengenlahjansa -olivat jotakuinkin vähäiset, jopa niinkin vähäiset, että hän oli -melkein yksinkertainen. Joka tapauksessa oli hän aina hyvin hiljainen -ja arka, ja kirkkaat silmänsä olivat ilmeettömät. - -"Onko siellä mitään kahdeksannenkymmenenviidennen miehistä?" kysyi -Thiel eukko. - -"Ne ovat uljaasti taistelleet eturinnassa!" - -Silloin rohkaisi Antje Witt itsensä: "Hän lupasi, että hän kirjoittaa -kohta." - -Muutamat keski-ikäiset miehet kertoivat Koldingista ja Idstedt'istä. -Siellä täällä penkeillä istui naisia, jotka nauroivat Antje Witt'iä, -siinä kun hän niin hätäyneen näköisenä seisoi pulpetin äänessä, ja -neuvottelivat aina tuontuostakin nauraen ilotulituksesta, jonka he -aikoivat panna toimeen. - -"Kirjekö?" - -"Ei... mutta minulla pitäisi olla taskussa eräs sotapostikortti", sanoi -Haller, "olen unohtanut sen, en ole lukenutkaan sitä... oli semmoinen -sekasorto!..." Hän etsi... "tuossa... sinulle, Antje!... Todellakin!" - -Antje seisoi, silmät selkosen selällään, hänen vierellään, sanaa ei -hän saanut suustaan. Hän pyysi, että hän lukisi sen hänelle, osoittaen -korttia. Opettaja katsahti siihen, voihkasi syvään ja tarttui molemmin -käsin pöytään. - -"Mitä?... Mitä siinä on?" - -"Se on Reimer Witt'iltä!" - -"Onko hän haavoittunut? - -"Mutta lukekaahan nyt!" - - "Metz'in luona, kahdeksantena tai yhdeksäntenätoista päivänä - elokuuta, en tiedä kumpana. Minun pitää ilmoittaa sinulle, että - Henrikkisi on kaatunut. Menen etsimään voisinko löytää hänet; - sanotaan että hän makaa lähimmässä talonpoikaistalossa tässä - lähellä asemaamme. Nyt olen etsinyt häntä kokonaisen tunnin, enkä - vaan ole löytänyt. Veljesi Reimer, joka on säilynyt eheänä; se - oli kamala päivä." - -Thielin vaimo pusersi huulensa tiukasti yhteen ja katsahti eteensä. -Pastori Frisius astui hänen eteensä ja silitti hänen kumpaakin kättänsä. - -"Onko hän kuollut?" kysyi Antje. - -Haller kohautti olkapäitään, tohti katsahtaa häneen ja kalpeni. -Perästäpäin hän toisinaan kertoi, vaikkei hän mielellään puhunut siitä, -ett'ei hän Mäissään ollut nähnyt niin tyhjiä silmiä, kuin Antje Wittin -sinä silmänräpäyksenä olivat. - -"Onko hän kuollut?" kysyi hän toistamiseen. - -"Veljesi kirjoittaa niin." - -Hän käännähti hitaasti lähteäkseen pois. Mutta kun hän jo oli ovella, -kääntyi hän taakseen ja sanoi äänekkäästi, ja oli kummallista nähdä, -ettei hän ollenkaan ollut hämillään: "Minä en usko sitä! Hän oli niin -iloissaan, kun hän läksi." - -"Mitä sanotte te, rouva Thiel?" - -"Minä, niin, minä tahtoisin", sanoi vaimo... "että ne toiset... kaikki -ne toiset... olisivat myöskin kaatuneet." - -"Oi, vaimoseni, tuo ei ole oikein!" - -"Eikö?" vastasi hän terävästi. "Miksi piti juuri hänen kaatua, ja -kaikki toiset saivat jäädä elämään? Kun minulla ei enää ole poikaa, -miksi pitää toisilla olla? Luuletteko te, että minun poikani oli -minulle vähemmän rakas, vaikka olenkin vaan köyhä leskiparka?" - -"Thiel eukkoseni!" sanoi eräs talonemäntä, jolla myöskin oli poika -sodassa, "vaikenehan nyt Herran nimessä. Tule kanssani. Saat -ruukullisen voita!" - -Silloin heltesi vaimo itkemään. "Lähetin eilispäivänä hänelle palasen -silavaa, sitä hän ei enää ole saanut. Kuka senkin nyt syönee!" - -"Niin... kukahan?" - -Hän itki katkerasti. Hän näytti pienemmältä kuin tavallisesti, ja oli -kuin olisivat hiuksensa muuttunut harmaammiksi. Häntä saatti naisten -sydämestä lähtevä äänekäs sääli, kun hän köyhempänä, paljoa köyhempänä. -kuin oli sinne tullessaan, lähti kouluhuoneesta. - -Hetkisen istui hän vielä opettajan puolella pikku Otton kehdon ääressä. -Nuori rouva polvistui hänen viereensä ja itki, leskivaimo mietti ja -mietti. Nuoren vaimon ajatukset, liikkuivat tulevaisuudessa, vanhan -menneissä päivissä. - - * * * * * - -Myöhään illalla, kun jo oli pimeä, komensi Frans vielä vahtimaan -vallille. Hän sanoi, että se tapahtui laivojen vuoksi. Muuten oli -hänelle yhdentekevää, mitä ajutantti Strandiger ja vielä enemmän, mitä -sotamies Heiderieter tuumivat hänen määräyksistään. Niinpä lähtivät -he isännöitsijän hupaisasta tuvasta ja hiipivät tietä vallille. Mutta -matkalla, lepistössä, kieltäytyi Andrees tottelemasta: hän sanoi, että -oli vallan mieletöntä lähteä näin keskellä yötä; tämmöinen ei enää -ollut mitään leikkiä. Niinpä kääntyi hän takaisin ja lähti kotiin. - -Siispä jatkoivat Frans ja Heim matkaa kahden. - -Heim jätettiin vartioksi vallin laelle. Hän sai käskyn lymyillä -ruohikossa aitauksen vieressä, olla liikkumatta ja kaikella muotoa -varoa nukahtamasta. Toinen lähti yksin pimeälle niemikölle alhaalla. - -Heim istui ja katseli rantakanavan ylitse, jonka pinta oli ihan pimeä, -valaistusta kohden, joka heijasteli kylän yllä. Siellä oli järjestelty -kynttilöitä ikkunoihin: voiton riemu oli sentään taas vallannut mielet. -Strandigerkartano tosin näkyi hiljaisena ja pimeänä: sillä kun Frans -kiihkeästi oli vaatinut, että sytytettäisiin kynttilät, oli rouva -Strandiger ruvennut itkemään. Hän itkikin paljon siitä saakka, kun -miehensä oli hukkunut matalikolla. Opettajankin asunto oli pimeänä, -puolisot istuivat hiljaa, rinnakkain ja kuuntelivat, kuinka lapsensa -hengitti. Mutta kylän keskellä, missä tie nousee ylös kirkolle ja -taittaa vasemmalla kirkkotarhan sivutse, olivat ikkunat kummallakin -puolella valaistut. Kauppiaan talo kirkon vieressä loisii kirkkaimpana. -Kynttilät seisoivat tiheissä riveissä. Mutta mies ja vaimo kävelivät -ulkona huoneen edustalla, kirkkotarhaa kohden, katselivat valaistusta -ja itkivät hiljaa itsekseen. Heillä oli yksi lapsi kirkkotarhalla ja -toinen Metz'in edustalla. - -Heim istui ja ihmetteli toverinsa rohkeutta, joka oli ikäänkuin -kadonnut mustaan pimeyteen alhaalla. Heim rupesi uneksumaan. Ja kohta -asteli hän ystävänsä Reimer Wittin rinnalla taistelun tuoksinassa -Metz'iä kohden. Hehkuvia kuulia vinkui kaupunkia kohden, oli meteli -pahempi kuin kisatanterella ja Metz'in yllä heijasteli valaistus. -Ja hän ja Reimer olivat ensimmäiset, aivan ensimmäiset. He mursivat -portin, se oli ihan samallainen kuin Strandigerkartanon tallin ovi; -Bazaine oli polvillaan Heimin edessä, mutta Reimer ei tahtonut suoda -mitään armoa. Silloin tuli kuningas Wilhelm siihen mustalla orhillaan, -hänellä oli kultainen kruununsa valkeilla hiuksillaan ja hän kiitti -heitä kumpaakin, ja oli enää ainoastaan siitä kysymys, kumpi heistä -saisi aina ratsastaa kuninkaan rinnalla. - -Heim heräsi. - -Aitauksella hänen rinnallaan istui Antje Witt ja oli hyvin pimeätä. -Antje Witt sanoi: "Kuules, Heim, anna kätesi tänne." - -Antje puhui niin kummallisesti, kuin semmoinen, joka on kovasti -juovuksissa. Heim antoi arkaillen kätensä hänelle. - -Hän pusersi pojan lämmintä kättä ja puheli sitte, kieli kankeana: "Noin -lämmin oli hänenkin kätensä, kun hän kolme viikkoa sitten lähti. Ja -sinä et ole kuollut.... siis ei hänkään ole kuollut!... Vai oletko -sinä kuollut?" kysyi hän, ja katsoi häntä läheltä suoraan silmiin. -Silloin huomasi poika, että Antjen kasvot olivat ihan väännyksissä. -Hän kirkaisi kovasti, tempasi itsensä irti ja juoksi, niin nopeasti -kuin taisi, ja tuli itkien Nummitaloon. Emännöitsijä ei saanut häntä -rauhoittumaan, ei päässyt siitäkään selville, mitä hänelle oikein oli -tapahtunut, sillä hän ei kehdannut puhua, kun ei hän ollut selvillä, -mikä oli ollut totta, mikä uuta. - -Seuraavana päivänä kertoi Frans Strandiger, että alhaalla kaivannoilla -oli ollut vieraita mustia aluksia, mutta että ne olivat lähteneet pois, -kun hänen huudoistaan olivat huomanneet, ett'eivät voineet salaa laskea -maihin. - -Usko näihin mustiin laivoihin oli silloin, ja vielä vuosia -jälkeenpäinkin, hyvin yleinen rannikkokansan keskuudessa. - -Nämä nyt olivat kolmen toveruksemme sotamuistot. Siten leikkivät lapset -tuon kamalan sodan kynnyksellä. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Laakea tasainen kangas aukeni kylästä metsän rantaan asti. Kun makasi -pitkänään kankaalla, kuten Heim Heiderieter teki, niin ei tällaisena -toukokuun päivänä, joka oli hiukan usvainen, nähnyt muuta kuin toisella -puolen metsän, hyvin vaatimattoman, länsituulien runteleman metsän, -toisella puolen kirkon tornin, muutamia olkikattoisia päättyjä ja -puulatvoja. Sen näki, muuta ei. Kaikki muu, muu maailma, oli Heim -Heiderieteriltä sumun peitossa, vaikka hän nyt jo olikin kuudentoista -vanha, ja ollut mukana sodassa Ranskaa vastaan ja vaikka hän -kääntelikin pastori Frisiuksen johdolla vanhaa kreikkalaisukkoa Homeroa -saksaksi. - -Kankaan rajalla, länttä päin lähellä kylää, yritteli leveä ja matala -olkikatoksinen rakennus, jonka räystäät kummallakin puolella melkein -koskettivat maahan, kurkistella kankaan ylitse. Siinä se vetelehti -laiskana sumun keskellä. Se oli Heim Heiderieterin isän asunto, äitinsä -oli hän jo aikoja sitten kadottanut; siskoksia ei hänellä ollut koskaan -ollutkaan. Niinpä oli hänellä ollut hyvä tilaisuus kehittyä oikeaksi -Heiderieteriksi. - -Heiderieterit olivat jo kolmattasataa vuotta asustaneet tuossa talossa -kankaan rajalla. Heidän ilmaansa oli, kun leijaili sumu kankaalla. -Maailma semmoisena kuin se näkyy, ilmiöineen ja kuvineen, oli -Heiderietereille aina ollut sumun ja usvan harsossa. Siksipä eivät -olleetkaan tiluksensa laajenneet, eivätkä tulleet arvokkaammiksi. -Heille kuului kyllä paitsi jonkinvertaa peltoa marskeilla, myöskin -kangas, mutta se oli yhä yhtä muokkaamaton, kuin ensimmäisen -Heiderieterin päivinä; ja oli heillä siis kyllä vielä yllinkyllin tilaa -heittäytyä pitkäkseen ja oijennella pitkiä jäseniään kangaskanervikolla -ja tähystellä ulos sumuun, joka kätki maailman heidän uneksuvilta -silmiltään. - -Pastori Frisius tapasi sanoa: "Heiderieterit ovat laiskoja vetelyksiä", -mutta pastori Frisius ei ole mikään ihmistuntija, ja lisäksi liikkuu -verensä hitaasti. Opettaja Haller taas sanoi: "Ne ovat hienoa hupaista -väkeä", mutta opettaja Haller paisuu ruumiillaan yhä tukevammaksi ja -ottaa elämän vielä kevyemmältä kannalta, ja mietiskelynsä tapahtuvat, -kaikki kirkkaassa auringonpaisteessa. - -Totuus ei ole kummallakaan heistä; sen löytää siitä välimaalta: -Heiderieterit ovat hienoja ja vetelyksiä. - -Kun peltomies näyttää perunoitaan, joita hän on viljellyt, niin ottaa -hän säkistä ja sanoo: "Tuommoisia ovat pienimmät!" ja vielä kerran -kourasee hän ja sanoo: "Ja tuommoisia suurimmat! Muut ovat siinä -välillä." Jos tekee siten Heiderieterien kanssa, niin oli suurin -heistä se, joka eli kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten, ja jonka -nimi tunnustuksella mainitaan maan taidehistoriassa. Hän oli, kuten -jokainen taiteentuntija tietää, kuvanveistäjä. Mutta kun eivät aika ja -ihmiset sallineet hänelle tilaisuutta luoda jotakin suurta kiveen tai -pronssiin, niin on hän näperrellyt pienempää. Onpa sentään muutamissa -kartanoissa ori lahoilla maata, kuten esimerkiksi Husanmin linnassa, -liesiä, toisin paikoin kivisiä portinpieluksia, jotka osoittavat varsin -jaloa ja eloisaa muotoaistia. Hänen elämästään on hyvin niukat tiedot. -Hän lienee ollut komean näköinen, ja noista linnoista, joissa hän -ansaitsi hyvän toimeentulon, lienee hän karkoitettu jonkun rakkausjutun -vuoksi. Sittemmin on hän kunnioitettuna ja arvossapidettynä elellyt -eräässä hansakaupungissa mestarina, joka osasi yhdistää toisiinsa -taiteen ja käsityön. Vanhuutensa päivät ja loppuikänsä eli hän -Nummitalossa. Tuo on omituisia. Oliko Heiderieterluonto vielä kerran -pujahtanut näkyviin? Ja olikohan se sen hieno vai vetelys-puoli? - -Vähäpätöisin kaikista Heiderietereistä taas oli hän, joka vielä oli -elossa, Heimin isä. - -Mitäköhän hänestä sanoisi? - -Kun tulee metsästä taloa kohden, niin joutuu astumaan erään -kankaanpalasen poikki, joka kanervikon alla on kuin pienissä lyhyissä -aalloissa. Tämän maanpalasen oli isänsä kerran muinoin raivannut -viljelyskelpoiseksi, oli kylvänyt ruista siihen ja sitte kuollut. -Hänen poikansa ei kylvänyt peltoa, ja se maatui nummeksi taas. Mutta -kyntövaot näkyivät sillä vielä, kuin jähmettyneet aallot. Onpa hänestä -toinenkin juttu, kuinka joku häijynkurinen kerran oli ehdottanut, että -hän valittaisiin kirkonisännäksi. Mutta pastori Frisius kielsi sen -jyrkästi, hän kun sanoi hieman epäilevänsä semmoista kirkonisäntää, -joka ei pitänyt kunnossa ja puhtaana omaa taloaan, niin, eipä edes omaa -päätänsäkään. - -Ei! Tämä Heiderieter ei ollut hieno, hän oli ainoastaan laiska! - -Viimeiset kaksikymmentä vuottansa vietti hän siten, että kaiveli -jätinhautoja, joita oli kankaallaan. Niin pitkän ajan oli hän häärinyt -tässä toimessa, ja niin yksinomaan, että poikansa, Heim, oli lopulta -tullut siihen käsitykseen, että käytti aikaansa parhaiten, kun innolla -ja halulla etsi outoja esineitä maan povesta, tai, kun ei kumminkaan -voinut avata kaikkia hautoja maailmassa, loikoi kesät kankaalla, -talvet uunin päällä ja mietti ja kuvittelu mitä kaikkea semmoisissa -mahtoi piillä. Niinpä oli hänkin hyvällä tolalla kehittyä todelliseksi -Heiderieteriksi. - -Heiderieter nimen kielijohdosta on ollut paljon kiistaa. Opettaja -Hallerin mukaan merkitsisi se kankaallaratsastajaa, siis miestä, -joka joko metsästäjänä tai vartijana ratsastelee kangasta: pastori -Frisiuksen mukaan merkitsisi se taas kankaanraatajaa, miestä siis, joka -raataa kangasta ja tekee sen viljelyskelpoiseksi. Jos nyt arvostelee -Heiderietereitä ensimmäisestä viimeiseen tämän jälkimmäisen selityksen -mukaan, niin ansaitsisi heistä vaan yksi, tuo ylempänä mainittu Heimin -isoisä, tämän nimen. Toiset kaikki eivät ole panneet montakaan kortta -ristiin pysyttääkseen tuota, aina eteenpäin tunkevaa kangasta etäällä -omasta olkikatostaan, jonka alla he uneksuen elustivat. - -Heim makasi kankaalla ja katseli isäänsä, joka jo oli useat päivät -peräkkäin verkkaan ja arvellen hääräillyt avaamassa erästä hautaa. -Kuuli lapion pehmeän suhauksen ja mullan hiljaista vierintää. Muuta ei. -Molemmat olivat vaiti: he eivät koskaankaan puhuneet keskenään mitään. -Kumpikin kehräsi omia ajatuksiaan, todellisella Heiderieterillä olikin -aina riittävästi miettimisen aihetta. - -Silloin kirahti lapio kiveen. - -Ukko laski lapion kädestään ja lähti astelemaan Nummitaloa kohden. -Kuten tavallisia, oli hän unohtanut lippaan, johon hänen oli lapana -sulkea löytöesineet. Hänen vanha, raihnainen jakkunsa roikkui -etupuolella polviin asti; harmaat, melkeinpä valkeat hiuksensa ja -partansa törröttivät tappuraisina ja sekaisina suuren päänsä ympärillä, -hän astua komppuroi hitaasti ja kömpelösti ja koko ryhtinsä oli -vanhuuden ja velttouden murjoma. - -Heim makasi ja katseli vanhuksen jälkeen. Samassa muisti hän, -että lapio oli kirahtanut. Hän sujahutti viime unensa sielunsa -sunnuntaikammioon, joka oli hyvin avara, ja kohdisti älykkäät silmänsä -sinne, mistä kivi kurkisti mullan peitosta. Verkalleen ryömi hän -lähemmälle, pitkät käsivarret ja sääret neliniitisessä palttinassa, -jaloissa kömpelöt pujotinkengät: ihan kuin suuri harmaa sisilisko. -Maaten pitkänään koetti hän saada liikahtamaan hiukan puoleen kahta -kiveä, jotka kehystivät hautaa: mutta se ei onnistunut. Hyvin -vaivalloisesti mutta levollisena tunki hän sitten pitkän ruskean -kätensä kivien rakoon ja tunnusteli varovasti haudan soralla täytettyä -sisustaa. Silloin hykähti koko pitkässä ruumiissaan, tuoksahti hiukan -ruskeaa multaa kivien raosta esiin, ja kohta jälestä tuli sieltä -näkyviin sormenlevyinen keltainen vanne, rannerengas. - -"Nyt on niitä minulla kolme!" sanoi hän matalaan, otti renkaan -ja käänteli ja punnitsi sitä kädessään. "Kolme!... mutta tämä on -raskain..." Hän katseli miettiväisenä rengasta kädessään. "Kunpa vaan -nyt vihdoinkin saisin käyttää niitä! Vihdoinkin! Kolme niitä minulla -nyt jo on. Enkä vielä ole saanut yhtään käytetyksi!" - -Ukko läheni kankaan poikitse. Häilyvästi ja epäselvästi näkyi hänen -ryhditön haamunsa sumun lävitse. Hänellä oli lipas kainalossa ja -kädessä rautakanki. - -"Tartuppas kiinni!" sanoi hän. - -Niinpä täytyi Heimin ylös ja tarttua kankeen. Kun ei ukon onnistunut -saada suurta kansikiveä liikkumaan puoleen, rynnisti Heim painollaan -sitä vastaan; silloin se antoi myöten. - -Molemmat kumartuivat alas ja tirkistivät kammioon. - -"Hiiri!" sanoi ukko. - -"Myyrä!" tuumi Heim ja silitteli huolellisesti tasaiseksi jäljen, joka -arveluttavasti muistutti sormen jälkeä. - -Ei vaihdettu sanaakaan kun he huolellisesti tarkastelivat multaa ja -nostivat pienimmätkin sirut ja palaset lippaaseen. Nyt oli hauta -tutkittu. Ukko tunnusteli varovasti kädellään multaa ja kohotti päätään. - -"Sinä saat lähteä kotiin", sanoi hän. - -Silloin lähti Heim, kädet upotettuina syvälle housuntaskuihin, -levollisin pitkin askelin kankaan ylitse: mutta hän ei mennytkään -Nummitaloa kohden, vaan Wodanin kukkulalle, joka kohosi metsän rajalla. -Ja siinä astellessaan naurahteli hän tyytyväisesti itsekseen: "Nyt -löytää hän tikarin... no, löytäköön!" - -Kymmenessä minuutissa oli hän ennättänyt kukkulalle ja istahti alas -eräälle parin valkean koivun välillä olevalle istuimentapaiselle -kanervamätläälle jo rupesi hankaamaan rannerengasta kirkkaaksi -karheata nuttuansa vastaan. Siten askarteli hän vaieten ja kasvot -umpimielisen näköisinä lähes pari tuntia, ainoastaan puol'avoimissa -silmissään välkähteli elämä, värikäs kuin muinaisaikuisissa haudoissa. -Hän kuvitteli, kuinka hän käyttäisi näitä kolmea rannerengastaan, ja -kuinkahan tuo suuri ihmeellinen tapaus oikein tulisi sukeumaan. - -Aurinko oli voittanut sumut ja lepäsi nyt kirkkaana ja lämpimänä -lännen taivaalla, tavoitellen jo kultaisilla pitkillä sädesiivillään -meren rantaa. Täytyi sentään tietää, että se siellä oli meri, omasta -päästään ei sitä olisi kukaan keksinyt. Mutta tuo mahtava hopeainen -viiru taivaan rannalla, joka näkyi lännessä, ja joka ikäänkuin -eroitti ihmisten maailman Jumalan maailmasta, se on Pohjanmeri, joka -luodeajaksi on vetäytynyt kaukaisuuteen. - -Tie, joka johti maailmasta tänne kankaan yksinäisyyteen, tuli viistoon -Wodanin kukkulan takaa metsästä. Tuo hiljainen metsätie, jolla harvoin -näki ihmistä, vilkastui nyt tänä iltana yht'äkkiä. Kuului lähenevän -askeleita ja rupesi puiden välistä kuulumaan miesten ja naisten ääniä -ylös Wodanin kukkulalle. - -Heim Heiderieter antoi rannerenkaan livahtaa taskuunsa ja katsahti -kummissaan ylös. Uupuneen näköisiä miehiä asteli hiekkaista tietä, ne -olivat tummissa sarkapuvuissa ja astuntansa todisti pitkää matkaa ja -raskasta työtä. Heidän jälissään asteli neljä viisi naista, hekin -näyttivät uupuneilta, mutta olivat kuitenkin yhä vielä puheliaita. Yksi -niistä, roteva, voimakaskasvuinen nainen keksi pojan kukkulalla ja -kysyi häneltä oudolla yläsaksalaisella murteella, oliko vielä pitkäkin -matka lähimpään kaupunkiin. Poika nousi ylös ja astui alas kukkulan -rinnettä. - -"Tunnin matka!" vastasi hän. "Mutta sille saatte astua ripeämmin." - -He jatkoivat matkaansa tuontuostakin katsahtaen taakseen: Heim seisoi -ruskeat sormensa kouraistuina valkean koivunrungon ympärille ja katseli -heidän jälkeensä. Säännöllisesti nousivat ja laskivat naisten värikkäät -huivit. - -Nyt kääntyivät he kerran vielä katsomaan, ja kirkas nauru helähteli -tieltä metsää kohden. - -Heimistä oli tämä kaikki kuin unta. Tuossahan oli ihan ilmielävänä -edessään mitä hän tänään aamuna oli lukenut pastori Frisiuksen -hiljaisessa työhuoneessa. Kasvoilleen oli herännyt kärsivä -ilme, otsalleen nousi silmäinsä ylle syviä suoria ryppyjä, ja -yhteenpuristetun suunsa pielukset nuutuivat alaspäin. Siten kyyristeli -hän koivun vieressä, pensaikko melkein peitti hänet. - -Odysseys hän oli, josta hän näinä viikkoina oli lukenut ja jonka -seikkailut olivat kokonaan täyttäneet hänen mielikuvituksensa! -Tuntematonna oli hän palannut kotimaalleen ja tähysteli nyt suojaavan -pensaikon varjosta kosijain kopeata kulkuetta. Uhkaavasti huudahti hän -poistuvien jälkeen: - - "Teitä, te koirat! Jo jääneen luulitte mun ikipäiviks' - Kauas rannoille Troian! Te mässätä saittekin täällä: - Ah! väkivaltaa teitte mun linnani naisille kilvan, - Ahmatit, vaimon mun jopa liehaten ahdistitte! - Ettekö peljänneet edes taivahan hallitsijoita? - Tai häpeäännekö tyystin jo muistonne haipunut lienee? - Nyt toki kuoleman hetki on koittanut, kaikille teille!" - -[Tämä, samoin kuin muutkin kirjassa löytyvät runot on suomentanut -maisteri O.E. Helkiö.] - -Silloin helkkyi metsästä iloista naurua ja joku lapsenääni sanoi: -"Oletko sinä siis Odysseus?" Siellä istui eräällä puuntyngällä -sievä, ehkä noin neljätoistavuotias tyttö, hänellä oli päässään -punaisenkirjava huivi ja näytti hän matkaväsyneeltä. - -Heim Heiderieterkös hypähti suorana ylös ja katsoi arastelematta -suoraan noihin nuoriin lämpöisiin kasvoihin siellä alhaalla. Kasvonsa -olivat punastuneet, vaaleita kiharia hiuksiaan kultasi ilta-aurinko, ja -silmänsä olivat sulaa säteilyä ja kysymyksiä. - -"Tules tänne ylös!" sanoi hän ripeästi. Ja hän kääntyi hiukan ja -osoitti istuinsijaa vieressään. - -"Mutta toiset jatkavat matkaansa!" - -"Oh!... he jäävät kaupunkiin! Ja sinne sinä kyllä ennätät. Istu tähän -nyt... Kuuletko? Tänne. Rohkeasti vaan." - -Hän kutsui ja viittoi. Koko ruumiinsa oli liikkeessä, silmänsä -hymyilivät ja säteilivät, ja sanansa sujuivat, vaikka hän puhuikin -yläsaksaa, liukkaasti ja pyöreästi ja keveästi huuliltaan kuin helmet. - -Sillä tämähän oli elämää! Tämä oli todellisuutta! Tuo muu kaikki, -isä ja kylä ja marski: ne olivat vaan ikävää yksitoikkoista unta. -Mutta tämä oli värikästä ihanaa todellisuutta! Nythän hän voi pukea -sanoiksi kaiken sen, josta hän niin usein, kankaalla loikoessaan, -oli uneksinut. Nythän oli elävää todellisuutta se suuri tapaus, joka -niin oli väikkynyt mielessään, ja jonka hän niin usein oli jokaiseen -yksityisseikkaan asti niin selvästi ja värikkäästi itselleen kuvitellut! - -Tyttö istui nyt todellakin siinä mättäällä! Kirjava huivinsa oli -soljunut alas ja hänen melkein mustat, hiukan kiharat hiuksensa -vivahtelivat ilta-aurinkoa vastaan metallisesti. Tyttö loi silmänsä -uteliaasti häneen ja hymyili hiukan ja nojautui voimakkaalla, -jäntevällä vartalollaan mukavasti koivunrunkoa vastaan. - -"Nyt sinun pitää olla mukana", sanoi poika. "Ja älä lainkaan pelkää!" -Ja suurekkaalla liikkeellä osoitti hän kankaalle: "Tuo on kaikki -meidän, marskeillakin on meillä maata ja hevosia ja lehmiä. Tässä on -meidän kuningaskuntamme! Ja tiedämme kuinka vierasta on kohdeltava! -Isien Homeroa!" - -"Hänestä olen minäkin joskus kuullut", vastasi tyttö. - -"Luonnollisesti! Sinähän olet kuninkaan tytär!" Ja hän naurahti -vapaasti ja hilpeästi, kuin ei ikinä ennen. - -"Sinä puhut niin hienoa kieltä, aivan toisellaista kuin täällä. Mistä -sinä olot?" - -"Minä olen kaukaa etelästä." - -"Oletko sinä samaa joukkoa kuin nuo tuolla?" - -"Olen nyt, en aiemmin! He ovat tiilentekijöitä, tiedätkö. -Lippe-Detmoldista. Teidän kaupunkiinne on perustettu uusi tiilitehdas, -he tulevat sinne työhön." - -"Mutta missä ovat vanhempasi sitte?" - -"Vanhempani ovat asuneet Hessissä, ja ovat jo kauan sitte kuoileet." -Hän katsahti ajatuksissaan kankaan ylitse ja näytti hyvin väsyneeltä. - -Poika kääntyi vilkkaasti häntä kohden: "Nyt sinun pitää jäädä minun -luokseni. Näetkös, olemme ihan yksin maailmassa? Tuolla lännessä ja -tuonne etelään on kaikki merta, tuonne pohjoiseen on kangasta, ja -idässä metsää, tuhannet penikulmat." - -Nyt nauroi tyttö taaskin, ja silmissään välkkyi satu. "Mitä nyt siis?" -sanoi hän. - -"Homerossa", sanoi poika suurekkaasti, "sinuttelevat kaikki kohta -toisiaan." - -Hän otti tyttöä kädestä, ja sanoi, hieman hämillään ja hieman -juhlallisesti: "Sinäpäs olot oikein mieleiseni tyttö!" - -"Sepä somaa", vastasi tyttö ja katsahti poistuvia kohden; "minusta -ei kukaan muutoin välitä, eikä kukaan kysy minulta, mikä olisi minun -mieleeni." - -"Mikä olisi sitte mieleesi?" - -"Nytkö? Jäädä sinun luoksesi!" - -"Näetkös! Nyt sinä olet niinkuin ihmiset silloinkin! Nyt me teemme, -mitä itse ikinä tahdomme. Tule, niin menemme metsään." - -"Mutta minä olen väsynyt." - -"Minä tiedän erään sievän paikan puron rannalla, istut sinne, ja minä -kerron sinulle, mitä olen lukenut, ja enemmänkin." - -Tyttö lähti hidastellen hänen mukaansa, Matalain pyökkien oksat -sulkeutuivat hiljaa kuin ovet heidän takanaan. Tuuli pidätti -hengitystään ja aurinko kurkisteli heidän jälkeensä. Muurahaiset -seisahtuivat askareissaan, ja linnut keskeyttivät lauluharjoituksensa. -Siellä lähellä metsän rantaa hoikkien solakkain koivujen varjossa, -juosta Iiritteli nopeasti, hiljaa solisten, valkealla sannallaan pieni -kirkas puro. Se oli niin kapea, että helposti voi hypätä sen ylitse. - -Poika astui ensin yli, tyttö seurasi häntä nojaten hänen käteensä. -Hän oli ensi kertaa näin lähellä jotakin tyttöä. Hänellä oli ihan -sama tunne, kuin äskeisin, kun hän oli kahden pastori Frisiuksen -kanssa kirkossa levittämässä punaista pääsiäisvaatetta alttarille. Hän -hellitti hänestä kohta, ja osoitti sammalia jaloissaan, joka kaltevasti -yleni koivujen juurille. Siinä oli pehmyt, hempeävärinen matos, jota -heleäväriset pilkut vilkastuttivat. - -Tyttö solahti uupuneena istumaan ja nojasi päätään kädellään, poika -istui hänen eteensä. Siinä vilkkaasti puhellessaan nojautui Heim -milloin kumpaankin kyynäspäähänsä, milloin taas nousi hän ylös ja oli -polvillaan, niin että tyttö nauroi hänen hullunkuriselle asennolleen, -ja sanoi että hän oli kuin jänis kaalimaassa, korvat vaan hiukan -erilaiset! Ja hän katseli hänen korviaan, jotka somasti liketen päätä -pilkistivät esiin kiharain hiusten alta. - -He juttelivat keskenään, aivan kuin olisivat kasvaneet yhdessä, aivan -kuin veli, joka juttelee pikkusiskolleen. Poika oli ihan unohtanut -olla hämillään. Yläsaksa, jota hän muuten puhui vaan pastorin luona, -ihan tulvi huulilleen. Mutta mikään ei ihmetyttänyt häntä: olihan -kaikki sulaa, kirkkainta todellisuutta! Hän kertoi kankaasta ja -Pohjanmerestä, kertoi, mitä muinoin, ammoisina aikoina oli tapahtunut -kankaalla ja sotatanterilla, oli kovin toimissaan ladellessaan näitä -kirjavia viisauksiaan, ja innostui tuontuostakin tekemään kulmikkaan -kädenliikkeen, niin että tyttö sanoi: "Olet aivan kuin suuri -metsästyskoira!" Tyttö nauroi, oli pujottanut kätensä ristiin päänsä -taakse ja nojasi niitä yhteen pujotettuja käsiään vastaan. Näki hänen -silmistään ja siitä kuinka mukavasti ja täynnä hyvää tuntua hän nojausi -siinä, kuinka onnellinen hän oli. - -"Mutia nyt kerron vielä sinulle jotain, sen olen itse kokenut. Ja sinun -pitää sanoa, onko se totta." Ja nyykäyttäen päätään, kuten tahdiksi, -alkoi hän lausua. Tuuli tulla humisteli kevyenä kankaalta käsin metsään -ja häivytti ja hämmensi nuorta lehvistöä; ja nuo lukemattomat, punaiset -pilkut, jotka aurinko oli kuvannut metsäruohikolle, heräsivät elämään -ja koettivat tavoitella toisiaan. - - Puron rannalla. - - On metsässä kevään tuoksu, - Ja puro soljuen soi; - Ja ääressä puron juoksun - Poikanen unelmoi. - - Niin unen uinuvi oivan - Hän sammalvuoteellaan, - Hän kuulee puron soivan, - Kuiskivan kulkeissaan. - - "Mun verhoni eikö loista? - On rintani hopeinen, - Ei valkoviittani moista - Vihreäreunaisen! - - "Kuin tehoo lauluni sinuun, - Tää sointujen kirkas vuo? - Et kyltyä voikkaan minuun, - Kerta kun käyt mun luo! - - "Mun silmiin hurmau etkö? - On matkani kauas, hei! - Mun lempeä pyytänetkö? - Ei ole aikan, oi!" - - "Oi, ellös poistu, armas!" - Hän valveten kirkaisee; - On vastassa povi armas, - Vaahtoa syleilee. - - Kun taasen on tyyni laine - Ja puru kirkas on, - Hän aallossa näkee vainen - Katsehen angervon. - - On nurmi suruissansa - Ja kukkuin painuu pää; - Ja puro matkallansa - Vieläkin nyyhkyttää. - -Tyttö kohautti olkapäitään ja sanoi: "Tuommoistako sinä kuvittelet?" - -"Olen elänyt sen! Aivan todella elänyt!" - -"Sinäkö?" sanoi tyttö. "Veijari sinä olet? Nytpäs pääsin selville -sinusta!" Hän nojautui taas taaksepäin, ihan pitkäkseen, ja räpytteli -silmiään auringon valoa vastaan, joka pujotteli viistoon koivulehvikön -välitse. Poika istui hänen edessään vaan ja katseli -häntä. - -"Ennenkuin lähdet", sanoi hän, "pitää meidän vaihtaa lahjoja! Tiedätkö -mitä? Semmoisia vaihtoivat ne muinoin aina." - -"Mutta minullahan ei ole mitään." - -"Sinun pitää nyt tuumia jotain." - -Tyttö katsahti häneen mietteissään, sitte taivutti hän suruisan -näköisenä päätään hiukan syrjään ja sanoi: "Nyt pitää minun nousta, -pitää lähteä." - -"Jää nyt vielä!" - -"Minä olen jo jäänyt tunnin matkan jälille toisista. Oh. kunpa taas -saisin palata kotiin!" - -"Kirjoitatko minulle, kun olet kotona? Minun nimeni on Heim -Heiderieter." - -Tyttö ei kuunnellut häntä. Unet olivat unohtuneet. "Näytä minulle -nopeasti nyt, mistä tie menee?" - -Poika lähti edellä pensaikon lävitse, taivuttaen oksat huolellisesti -syrjään. Siten saapuivat he tielle. - -He katsahtivat toisiinsa ja huoahtivat syvään, eivätkä liikahtaneet. - -"Mene tuonne kukkulalle!" Sitte näemme vielä kauan toisemme. - -"Tulee kohta pimeä jo, pelkään." - -"Nyt minä lähtien!" - -"Niin", sanoi poika pikaisesti, "nyt sinun pitää lähteä, mutta kas -tässä... tämän saat minulta, näetkös? Lahjaksi!" Ja hän antoi hänelle -rannerenkaan, joka yht'äkkiä oli ilmestynyt käteensä, "Se on kultaa", -sanoi hän, "säilytä se, että tunnen sinut sitte, kun olemme tulleet -suuriksi." - -"Mutta tohdinkohan? Tuohan on suuria ihmisiä varten?" - -"Olen löytänyt sen meidän omasta maasta", sanoi poika ylpeästi. - -Silmät luotuina renkaaseen, jota hän piti kädessään, kääntyi tyttö -hänestä ja lähti vitkaan pois. - -Pojan silmät riippuivat tytössä. Heidän välillään väreili jotain -henkistä. He palasivat uudelleen toistensa luoksi ja antoivat kätensä -toisilleen. Sitte lähti kumpikin sanaa sanomatta tietään. - -Wodanin kukkula lepäsi yksinäisenä metsän rannalla. - -Puro solisi edelleen. - -Poika hiipi kankaan ylitse kotiinsa... - -Vanha Heiderieter oli sillävälin palannut kotiin Kyökissä seisoi -Telsche Spieker avoimen lieden edessä. Isäntä astui hänen ohitsensa -ja meni viistoilla lasiruuduilla ja kiemuroivilla puuleikkelyillä -varustetun kaksoisoven kautta saliin. - -Nummitalo oli kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten ollut kappalaisen -asuntona ja oli se hupaisa yhdistymä oppineen asunnosta ja -talonpoikaistalosta. On kuvaavaa Heiderietereille, että juuri he -silloin hankkivat itselleen tämän talon. Sen täytyi miellyttää sukua, -joka oli puolin taiteellista, puolin talonpoikaista. - -Ukko meni pitkin laahustavin askelin tuon juhlallisen vanhanaikaisen -huoneen lävitse, jossa vaan oli harvassa huonekaluja, ja avoi -vasemmalla erään kamarin oven, johonka hän vihdoin viimein oli syvältä -taskustaan löytänyt avaimen. - -Kun hän oli työntänyt puoleen erään niistä tomuisista verhoista, jotka -peittivät kumpaakin ikkunaa, ja tarkastanut, että koulukartano siinä -edessä oli tyhjänä, rupesi hän katselemaan aarteitaan. Ja täällä, -näiden elottomien hautalöytöjen keskellä, jotka olivat ladottuina -puupöydille ympärilleen, muuttui miehen ryhti, ikäänkuin poikansa -silloin kun oli nähnyt tuon vieraan tytön. Asetettuaan ensin lippaansa -pöydän reunalle, rupesi hän vilkkaasti ja ääneen itsekseen puhuen -vapisevin ja ripein käsin sijoittamaan uusia löytöjään paikoille, johon -ne ikänsä ja laaatunsa mukaan kuuluivat. Viimeiseksi asetti hän miekan, -joka oli noin käsivarren mittainen, suora ja noin kolme tuumaa leveä, -kahden muun samallaisen aseen viereen, ja sanoi: "Nyt niitä on kolme!" -Ja näki, kuinka vanhat kurttuiset kasvonsa välähtivät iloisiksi. -Sitte merkitsi hän uudet löytönsä, nähtävästi hyvinkin tottuneella -kädellä kirjoihin, merkitsi löytöpaikankin ja haudun rakennusmuodon -erääseen laajaan karttaan, jolla oli kuvattuna koko kangas. Tätä -työskennellessään muuttuivat liikkeensä vilkkaiksi ja innokkaiksi, -ja näki hyvin, että sielunsa, kun liikkui iällä alalla, työskenteli -tavallista suuremmalla lahjakkuudella, ja elävän mielikuvituksen ja -rehellisen rakkauden elähyttämänä. - -Kun tuli ilta, istuivat isä ja poika myöhään yöhön lampun valossa -pöydän ääressä, joka seisoi keskellä salia. Poika yritteli kääntää -jonkun sivun Homeroa, isä luki jotakin vanhaa kotikalenteria. Kumpikin -istua torkkui sanattomana ja tuhman näköisenä siinä, kaikki väike -näytti sammuneen heissä. Telsche Spieker oli pistäytynyt opettaja -Hallerilla, jonka rouvan kanssa hän oli hyvä ystävä, ja oli sitte, -kyllästyneenä noihin ikäviin ihmisiin, jotka istuivat salissa, mennyt -makuulle. - - * * * * * - -Seuraava päivä oli selkeä ja kirkas. Kangas lepäsi kuin ruskea lapsi, -selällään, auringon paahteessa, ja kuitenkin hyvillään auringosta, -joka paistoi sitä kasvoihin, kasvoihin, joissa elivät nuo levolliset, -hiljaiset silmät. - -Sepäs oli oikea päivä loikoilla nummella, loikoilla ja antaa -mielikuvainsa liikkua, ihan hukkua mielikuviinsa, raueta ihan, lopulta -ei enää liikahtaakaan: uneksua, uneksua vaan. Oli päivä, ikäänkuin -taivaan lahja vartavasten jollekin Heiderieterin kaltaiselle. - -Heim palasi illalla kello kuuden tienoissa pappilasta, ja oli hyvin -nyrpeissään pastori Frisiukselle, joka oli pitänyt häntä työssä koko -päivän. Niin, eihän matematiikka ja Virgilius häntä niin pahasti -kiusannut: mutta se Helmiä kiusasi, että tämmöinen ilma kului turhaan, -tahtoo sanoa, ilman että sai uneksua siinä. Viimein, kun kuusien -varjot venyivät yhä pitemmiksi, oli hän rohkaissut mielensä ja -pyytänyt päästä pois, ja pastori Frisius, joka istui syviin ajatuksiin -vaipuneella kirjoituspöytänsä ääressä, oli siellä syvistä maailmoistaan -nyökäyttänyt päätään. - -Nummitalossa laski Heim kirjat kädestään pöydälle ja palasi ulos taas. -Kun hän näki edessään tuon hiljaisen avaran kankaan, etäisyydessä -metsän rannan ja sen edessä Wodanin kukkulan, silloin leimahti -silmissään sama tuli, joka niissä oli eilenkin puron rannalla leimunut. - -Silloin tuli hän häirityksi. - -Joku hypähti kova-äänisesli huutaa huikahuttaen aitauspengermän ylitse. -Kohta hänen takanaan ilmestyi esiin Andrees Strandiger. - -Heim Heiderieter seisoi pahasti hämmentyneenä paikallaan. Joku vieras -henkilö siinä! Edessään seisoi nuori mies, pitkä ja solakka, ryhtinsä -varma ja itsetietoinen, pukunsa hieno. Heim yritti kumartaa, se ei -onnistunut oikein, kuten vastaisuudessakin, sanoaksemme sen nyt kohta, -ei häneltä koskaan oikein onnistunut tehdä kumarrusta, niin että -Heim Heiderieter, kun hän myöhemmin tuli hiukan itsetietoisemmaksi -kokonaan jätti sen, ja kulki elämänsä lävitse suorana, kuten oli -Jumalan luomasta. Andrees Strandiger oijensi kätensä hänelle ja -sanoi: "Tietysti et olo keksaissut ajatella, että helluntailoma alkoi -eilen!... Tunnetkos vielä Frans Strandigerin?" - -Heim lensi punaiseksi ja nyökäytti päätään; mutta Frans astui häntä -kohden ja oijensi toverillisesti kätensä: "Sinutellaan toisiamme vaan -kohta: - -"Tulkoon!" sanoi Andrees. - -Frans oijensi suoriksi molemmat käsivartensa: "Hei, nyt lähdemme -kankaalle. Meillä on loma! Loma!" - -Andrees kääntyi Heimlin: "No, koskas sinä tulet kouluun?" - -"Syksyllä. Pastori Frisius toivoo, että pääsisin lähinnä korkeimmalle -luokalle." - -"Miksi sinä aiot?" - -"En minä tiedä", vastasi Heim hämillään. "Minunhan pitää ensin perehtyä -asioihin." - -Andrees rypisti vakavat kasvonsa: "Täytyy tietää, minne pyrkii." - -Ei, sitä ei Heim tietänyt. Yhtenä päivänä oli hän tuuminut sitä, -toisena tätä, ja useimmasti jotakin ihmeellistä ja erinomaista. -Jonkun aikaa oli hän tuuminut lähteä Friedrich Schillerin jälkiä, -kunnes surukseen huomasi, että Schiller jo oli edeltäkäsin ajatellut -kaikki ajatukset, jotka hänellekin tulivat mieleen kankaalla. -Toisinaan taas suunnitteli hän aikaa, jolloinka lähtisi ensimmäiselle -pohjoisnaparetkelleen, ja oli vaan huolissaan siitä, että joku tässäkin -ennättäisi hänestä edelle. - -Oli hän jo tuuminut valtiomieheksikin ja sotapäälliköksi, mutia niillä -aloilla ei ollut Bismarckin ja Moltken jälkeen enää pitkiin aikoihin -mitään tehtävää. Mutta mitähän, jos lähtisi Afrikaan! Niin, Afrikaan! -Hän upotti molemmat kätensä syvälle avaroihin taskuihinsa ja rupesi -uneksumaan. Ja unensa virkosivat kohta eläviksi kuin todellisuus. Nyt -hän oli Indian valtamerellä, vasemmalla Sansibar'ista, ja laski maihin -Daressalaamin luona, niskallaan valkea korkkikypäri. - -Frans Strandigerin ääni palautti hänet takaisin Wodanin kankaalle: -"Minä rupean pörssimieheksi, ja varmaan!" sanoi hän. "Sitä tietä saa -rahaa kokoon. Ja kun on rahaa, niin on mies vapaa. Sisareni Lena sanoi -pääsiäisenä minulle, kun olin Berlinissä: 'Kuuleppas Frans, laita sinä -itsesi rikkaaksi vaan, niin herätän minäkin enemmän huomiota, ja saan -jonkun kaartinkapteenin!'" Hän kääntyi Heimiin: "Ajatteleppas, tyttö -on juurikään saanut pitkän hameen ja ajattelee jo tuommoisia! Osaatkos -kuvitella semmoista?" - -Ei, sitä ei Heim osannut, niin vilkas kuin mielikuvituksensa olikin! -Hän katsahti neuvottomana Andreekseen: "Ja miksikä sinä, sitte aiot, -Andrees?" Hän kysyi ainoastaan seljetäkseen toisesta, jonka varmuus sai -hänet hämilleen. - -"Minäkö?" sanoi Andrees, "minä tahdon palvella isänmaata." - -Silloin viuhautti Frans Strandiger keppiään ilmassa: "Mitä sinä sillä -tarkoitat? - -"Minä rupean valtion virkamieheksi, valtiomieheksi! Ja silloin teen -sitä, mikä on kansallemme tarpeen." - -Heim kumarsi kiharaa päätään, kuunteli hiljaa ja ihmetteli: "Kuinka -tyyneesti hän sanoo tuon! Hän on tekevä sen. Helposti on hän sen -tekevä!" Ja Heim vaipui taaskin mietiskelyihinsä, kätensä uppoutuivat -taskuihin ja hän katseli uneksuvin silmin kankaalle: "Ja kun hän -on saavuttanut tuon suuren päämääränsä, silloin lähettää hän minut -lähettiläänään... Afrikaan, paljon väkeä ja paljon rahaa mukanani." - -Uneksuvasti kohotti hän oikeaa kättään, sysäsi korkkikypärinsä niskaan -ja veti syvään ja voimakkaasti henkeään. - -"Noh?" kysäsi Frans, ja silmänsä väijyivät ja säkenöivät. - -Silloin jatkoi Heim kuvitteluaan ääneen: "Minusta", puhui hän hiljaa -ja verkalleen, "minusta olisi elämäni kulunut hukkaan, ell'ei minulla -kolmenkymmenen vanhana olisi ainakin kahta ritarimerkkiä." - -Frans purskahti nauramaan täyttä kurkkua. Hänen koko kauniit -Strandigerkasvonsa ihan säkenöivät ivaa ja hän ravisteli unistaan -herätetyn, säikähdystään melkein tupertuneen Heimin kättä: "Noista -sanoistasi muistutan sinulle. Heim Heiderieter, kun olet kolmenkymmenen -vuotias. Noniinhän! Sinullahan on vielä neljätoista vuotia laakeriesi -hankkimiseen." - -"Ja sinulla", huomautti Andrees terävästi, "rahasäkkisi." - -"Ja sinulla", huudahti Frans, "kuningaskuntasi!" Hän näpäytti -sormillaan ja nauroi: "Enpäs ole unohtava tätä mieleenpainuvaa päivää, -jolloin kolme tuhmaa poikaa jakoivat maailman keskenään." - - * * * * * - -"Tuleppas", sanoi Andrees, "niin menemme takaisin. Sinun pitää myöskin -tulla mukaan Strandigerkartanoon. Siellä on tänään jotain erikoista. -Muistathan, että joku vuosi sitte eräs hampurilainen kapteeni rouvineen -ja lapsineen oli vierailemassa Strandigerkartanossa ja viipyi siellä -muutaman viikon. Muistatko vielä nuo molemmat pienet tytöt? Nyt ovat -heidän vanhempansa kuolleet. Ensin kuoli rouva, joka oli kaukaista -sukua äidilleni, sitten mies, joka oli matkalla Eleläamerikkaan, -keltakuumeeseen. Nyt on hän jättänyt jälkeensä määräyksen, jonka mukaan -pyydettäisiin, jos hän sattuisi kuolemaan, minun äitiäni kasvattamaan -lapset. Hän kirjoittaa, että silloin käydessään meillä, olivat sekä -hän että hänen vaimonsa niin mieltyneet äitiini ja tulleet häntä -niin lähelle, että hän nyt sydämensä pohjasin huolissaan lastensa -puolesta, tohti pyytää näin paljoa. Arvaathan, mitä äitini on vastannut -kirjeeseen." - -"Minä tiedän", vastasi Heim ripeästi: "Hän on vastannut: 'Jumalan -nimeen!' Hän on paras nainen maailmassa. Hän on minunkin äitini." - -Andrees nyökäytti päätään, ja laski kätensä ystävänsä olalle. Siten -kulkivat he hetken rinnakkain, kankaan rantaa kohden, länteen. -Edessään, kaksi tai kolmekymmentä jalkaa alempana levittäysi -marskilakeus. - -Kaikki nuo pellot edessään, joita ojat viiltelivät, aina rantalakeille, -ja laakea rantama aina nousuveden peittämälle matalikolle asti -kuuluivat kaikki Strandigereille. Eikä kukaan voinut riidellä -Strandigereiltä sitäkään uutta maata, joka oli muodostumassa tuolla -ulkona rannikolla ja matalikolla, he itse olivat nimittäin voittaneet -nämä marskit mereltä, ja itse olivat niin kauas kuin ihmiset muistivat -ja asiakirjat tiesivät kertoa, omasta kukkarostaan ja omalla lapiollaan -pitäneet kunnossa rantatokeet ja kaivaneet rantamalle ne ojat, joihin -kerääntyi muta, josta sitten oli muodostuva uutta hedelmällistä maata. - -Mutta vanhat rantatoeasiakirjat, jotka ovat kaupungissa -maaneuvosvirastossa, ne eivät tiedä paljoa maan lisääntymisestä, -useammin kertovat ne tokeitten särkymisestä. Asianomainen Strandiger -velvoitetaan maan turvallisuuden vuoksi tämän vuoden Martin päiväksi -korjaamaan ja uudesti laittamaan sen osan rantavallia, joka kuuluu -hänelle... tai: "Asianomainen Strandiger rakentakoon vielä tänä vuonna -Stülper-tokeen kulmauksesta sinne asti, josta tie kulkee talolle, -paikalle, jossa virta ja nousuvesi kolmantena päivänä marraskuuta, -nousi niityille, seitsemänkymmentä jalkaa pitkän ranta-tokeen..." - -Vasta viimeisinä kolmenakymmenenä vuotena ovat asiat muuttuneet. - -Merellä on oikkunsa, milloin liehuu se, milloin hymyilee, milloin on -se ahnas, milloin antelias. Se oli muuttunut sangen anteliaaksi! Ja -Strandigerit, jotka aina olivat voimakkaita sitkeitä miehiä, oikeita -friesejä, ryhtyivät ripeään työhön vallien tuolla puolen. He kalvoivat -pitkiä, viistoon käyviä ojia rantakaistaleeseen ja pian lainehti näiden -ojien välillä mataloilla kohoumilla pitemmältä ja pitemmältä matalaa -viheriää ruohoa, ja nyt jo kantoi tuo viherjä rantakaistale rouva -Strandigerille yli kolmentuhannen markan vuokraa. - -Mutta ulkona tuolla, kaukana ulkona neljän tunnin matkan päässä -matalikolla, jossa ulkoaallokko murtuu, oli kohonnut pitkä valkea jono -hiekkasärkkiä, olivat kohonneet yhä korkeammiksi ja korkeammiksi, ja -naiden särkkien suojiin, mannermaalta käsin oli muodostunut avara -keväisen viherjä niittylakeus. - -Saarta kutsutaan Flackelholmiksi. Se on melkein tuntematon, se kun on -uusi ja sijaitsen ihan yksinään ja sille kun on vaikea laskea maihin -matalikon ja merenkäynnin vuoksi. On karttoja, joihin ei sitä ole edes -merkittykään, ja on julaistuna kertomuksia rantasäikistä, joissa sitä -ei ole mainittu. Se on kuitenkin myöskin rantasäikkä, on upoksissa -ollut, mutta taas ilmoille kohonnut jäännös ammoista kimbriläistä -marskia. Ja kuten nyt näyttää, on se kaikista säikistä se, jolla -on suurin tulevaisuus edessään; toisia nimittäin täytyy suojella -tokeilla, ett'ei meri nielisi niitä takaisin. Niiden rannat varustetaan -kivitokeilla, joihin meri riehuu voimansa. Flackelholm sitä vastoin -kasvaa itse omin voimin ja laajentaa alaansa vuosi vuodelta. Sen eteen -on meri itse rakentanut vallin ja rajan itselleen, korkean seinämän -valkeata santaa. - -Kun matkustaa Hampurista Helgolandiin ja ylälaidalla on kadonnut -näkyvistä mannermaa, niin voi, jos on hyvä kiikari, pohjoisessa nähdä -valkean säikkäjonon, voipa eroittaa merenajamasta bamburuo'osta kyhätyn -lipputangonkin ja lipun vieressä nähdä seisomassa sen miehenkin, joka -nyt asuu siellä, elettyään ja koettuaan sen, mitä tässä kirjassa tulee -kerrottavaksi. - -Kun ystävät astelivat puistokujannetta, joka johti ylös kartanoon, -ja jossa jalavain varjossa jo oli melkein pimeätä, seisoivat -sisäänkäytävän edessä upeat vaunut, ja rouva Strandiger silitteli -kahta mustapukuista lasta poskille, vuoroin toista, vuoroin toista, -ett'ei kumpikaan jäisi ilman. Vanhempi, neljäntoistavuotias Maria, -tummanverevä tyttö, jolla oli ruskeat lempeät silmät, itki; -kahdeksanvuotias Ingeborg, jolla oli siniset, vilkkaat siimat, katseli -luottavasti ylös tuohon ystävälliseen naiseen, joka puhui niin verkkaan -ja hiljaa ja jonka silmät olivat niin lyhytnäköiset ja itkettyneet, ja -tuota suurta, harmaata rakennusta. Sitte käänsi hän ripeästi päätään -- -punevvanvaaleat hiuksensa heilahtivat olalta toiselle -- ja keksi nuo -kolme poikaa, jotka hitaasti lähenivät puiden varjosta. - -"Katsokaas!" sanoi rouva Strandiger, "tuossa tulevat ystävänne." Ja hän -mainitsi heidän nimensä. - -Kohta senjälkeen seisoi Heim rouva Strandigerin takana, ja odotti, -kunnes tuli hänen vuoronsa tervehtää. Hän tähysteli ylös vanhoihin -menneenvuotisiin variksenpesiin, joita oli ylhäällä jalavissa, ja laski -niitä. Kaksi kerta vaan, ennenkuin hän siirsi silmänsä seuraavaan -pesään, vilkaisivat silmänsä pikaisesti ja arasti sieltä juhlallisista -puista alas noihin nuoriin lapsiin, joilla oli niin lempeä ääni, ja -niin ihmeellisen kauniit hiukset. Mutia kun lasten silmät kääntyivät -häneen, tähysteli Heim jo taaskin ylös vanhaa varista kohden, joka -siellä ylhäällä vaakkui maailmankatsomustaan. - -"Nuo ovat aivan liika hienoja!" ajatteli Heim. - -"Kvaa! Kvaa!" - -"Tästä ei ikinä tule mukavaa!" valitti Heim. - -"Kvaa! Kvaa!" - -Siten rääkkyi vanhus siellä äveänä, eikä tiedä, kuinka kauan tuota -keskustelua olisi jatkunut, ell'eivät lapset olisi astuneet Heimin -luokse ja tervehtäneet häntä. - -Illallisen jälkeen lähtivät he vielä käymään avaralle nurmikolle, -jonka ympärillä tukevat puunrungot kohosivat kuin vartioina, rupesi -jo hiljalleen hämärtämään siellä puiden siimeksissä. Lännestä käsin, -mereltä, pilkoitti sentään vielä heikko iltavalaistus, se sattui -kahteen päätyakkunaan, ja katseli kuin lempein puolisulkeuvin silmin -ihmisiin, jotka käyskelivät puutarhassa. Tässä järjestyksessä he -kulkivat: edellä Frans Strandiger, ja hänen rinnallaan tumman verevä -Maria; Frans kertoi hänelle vilkkaasti ja reippaasti suurkaupungin -elämästä, paraadeista, kaduista ja palatseista, ja hän kuunteli -luottavasti ja katsahti toisinaan ylös häneen. Mutta kun Frans -toisinaan vilkastui ja vaikka hän koettikin hillitä itseään, hän oli -nimittäin ihmistuntija -- ja sattui nauraen kertomaan jotain surullista -tai jotain, joka herätti sääliä tai inhoa, silloin muuttui tyttö kohta -araksi ja katsahti hänestä Andreekseen ja Heimiin silmillä, jotka -ikäänkuin säikähtyneesti kysyivät: "Oletteko tekin samallaisia?" -Ja Andrees, joka katseli häntä, vastasi joka kerta, katsoen häntä -lempeästi ja ystävällisesti silmiin. Mutta Heimin silmät! yks' kaks' -- -olivat ne jalavien varjossa. - -Andrees oli ottanut käteensä pikku Ingeborgin käden. "Kuinka vanha sinä -olet, Ingeborg Landt?" - -"Minä olen kahdeksan vuoden!" sanoi tyttö ja hypähti. - -"Minä olen kuudentoista. Paljonkos minä olen vanhempi kuin sinä? Yks', -kaks?..." - -"Kahdeksan, trarallallaa!" sanoi tyttö ja hypähti taas. - -"Miksi sinä niksauttelet aina noin?" - -"Enhän minä mitään niksauttele!" Nyt oli äänensä yht'äkkiä paljoa -syvempi. "Sehän on vaan lystikseni... kun me käymme näin verkkaan." - -"Ahaa! Sinä haluaisit juosta kanssani?" - -"Niin oikein, lähdetäänkös?" - -Poika pudisti järkevänä päätään: "Se ei sovi isoille ihmisille!" sanoi -hän. - -Silloin asteli tyttö hiljempänä käsi hänen kädessään. Toveruus oli -mennyttä. Poika oli tullut tytölle kaukaiseksi ja vieraaksi. Sydämensä, -joka oli lentänyt Andreekselle, oli säikähtänyt takaisin ja lensi nyt -toisia teitä, Frans Strandigeriä kohden, joka astui heidän edellään -iloisesti puhellen. "Andrees saa huomenna näyttää minulle talon", -ajatteli hän, "ja hevoset ja lampaat. Fransin kanssa leikin minä -sillävälin piilosta puiden lakana. Tuonne, tuon suuren puun taakse -menen minä piiloon; otan hameen näin kokoon, sitte ei hän näe minua. -Mutta tuota kolmatta, sitä en minä saa kärsityksi. Hänelle en minä sano -mitään; hänellä on harmaat kengät, joissa on nahkanauhat." - -Heim asteli rouva Strandigerin rinnalla ja kuunteli hiljaisena, mitä -hän jutteli lasten elämästä ja koulutodistuksista ja heidän vastaisesta -opetuksestaan, jota Frisius ja Haller ohjaisivat. Sillävälin kukisti -hän useita neekeriheimoja Tanganjika-järven rannoilla, jotka -juhlallisista ja sanarikkaista uskollisuuslupauksistaan huolimalla -jo kolmannen kerran olivat nousseet kapinoimaan häntä vastaan; hän -tähysteli pimeihin varjopaikkoihin tien sivuilla, olisiko siellä -väijyksissä villejä mustia miehiä, joilla oli silmät kuin tulihiilet, -ja jotka vartoivat tilaisuutta hyökätäkseen sen suloisen lapsen -päälle, joka käveli Frans Strandigerin rinnalla ja katsoi häneen. Heim -Heiderieteriin, kuin pyytäisi hän apua. Maria Landt taas ajatteli, kun -pojan katse arasti lensi häneen: Mikä hyvä armas ihminen hän olleekaan! - - * * * * * - -Seuraavana iltana tulivat Andrees ja Maria yhdessä sisään ja Andrees -lausui, kohottaen lakkiaan, kun hän astui Marian sivutse: "Jos viitsit, -niin näytän sinulle näkö-alan, joka meillä on yläkerroksesta." - -He nousivat rinnakkain pimeitä, kuluneita rappusia, jotka upean leveinä -ja tummanvärisillä rikkaasti koristetuilla nojapuilla varustettuina -ylenivät vasemmalla sisäänkäytävästä. Kapea käytävä, johonka he sitten -tulivat, oli ikkunaton, ja sen keskikohdalla oli kaksi porrasta, -siinä täytyi hänen ottaa tyttöä kädestä. Mutta kun käsi, joka niin -luottavasti lepäsi hänen kädessään, oli niin pehmyt ja lämmin, ei hän -kohta osannut hellittää siitä, vaan johti häntä käytävän päähän jyrkkiä -ahtaita portaita, joilla vaan on sileä puutanko käsipuuna. - -"Ingeborg viihtyy hyvin täällä", sanoi tyttö. "Kun lähdimme Hampurista, -itki hän." - -"Ja sinä sitten?" - -"Minäkö? Ensin pelkäsin, teitä poikia nimittäin. Minä luulin, että te -olisitte ylpeitä. Suuret pojat ovat usein niin ylpeitä." - -"Minä en ole mikään poika enää!" - -Tyttö vaikeni ja päänsä vaipui. "Älä vaan pahastu!" sanoi hän sitte. -Hän oli itkuun puhkeemaisillaan. Sisarensa Ingeborg olisi nauranut, -mutta hänellä oli täysi työ pidättää kyyneliään. - -Poika sysäsi jalallaan oven auki: he olivat kamarissa, joka oli -laitettu vinnille rakennuksen päättyyn. Jyrkässä päätyseinässä -oli leveä ikkuna. Toisiaan vastapäätä, kaltevassa tiilikatossa, -oli kaksi pienempää, joissa oli rautaiset kehykset; toinen niistä -antoi itäänpäin, kankaalle, toinen länteen, merelle. Useissa -talonpoikaistaloissa rannikolla on samallaiset ikkunat tai luukut, -joista pahalla säällä voi tähystellä, miltä rantakaistale ja matalikko -näyttävät, onko karja rauhallinen laitumella, tai näyttääkö nousuvesi -uhkaavalta. - -"Tule!" sanoi Andrees. "Tänne!" Ja hän laski suojelevasti, kuten -vanhempi veli ainakin pikkusiskolleen, kätensä hänen olkapäilleen ja -veti hänet päätyikkunan eteen. Hän oli paljoa kookkaampi kuin tyttö, -pitkä ja kehittymätön, nenänsä oli suora ja kopeannäköinen -- se kuului -Strandigerien perintö-ominaisuuksiin, oli heidän vaakunakilpensä -- -suu oli hyvin kaunispiirteinen, mutta ankara, silmät ylpeät, mutta -niiden tuli ei vielä ollut täysi, leveän, mutta ei korkean otsan yllä -ylenivät tummat suorat hiukset, jotka sileästi ja tasaisesti lepäsivät -päälaen mukaan, yleten taappäin, kuten Ingeborgin vaaleat hiukset. -Jos seisoo Andreasta ja Ingeborgia vastapäätä, ja on tarpeeksi pitkä, -niin näkee aina takapuolella päätä vahvasti kohoavan päälaen. Ei -koskaan näe Andrees Strandigeria huolettomasti kammatuin hiuksin, -aina ovat ne tuommoiset suorat ja sileänkiiltävät, ja hänellä on -tupana tuontuostakin huolellisesti vetäistä kädellään päälakensa -ylitse, kädenliike, joka hänellä on vielä tänäpäivänä, jolloin hän jo -rupeaa olemaan seudullaan tunnettu ja huomattu mies. Tämä kädenliike -osoittaa jonkinmoista turhamaisuutta, mutta vielä enemmän osoittaa -se turhantarkkaa huolellisuutta ja mietiskeliästä perinpohjaisuutta -tunnesävyssä ja luonteenlaadussa. - -Tyttö astui Andreeksen käsivarsi olkainsa ympärillä, ikkunan ääreen, -mutta hän ei vielä voinut huomata, mitä silmänsä näkivät, hän ajatteli -ainoastaan: "Kuinka lujasti hän pitää minusta!" Ja hellä, kaikille -vaikutuksille altis sydämensä sykähteli ilosta. - -"Näetkö kanavaa tuolia vallin edustalla? Siinä on syvä vesi." - -Tyttö katseli poikki veden. "Kenen ovat nuo pienet rakennukset tuolia?" -kysyi hän vilkkaasti. - -Ilta-aurinko välkkyi Eschenwinkelin pieniä mainioita ikkunoita vastaan, -niin että ne kellersivät ja liekehtivät kuin ilmivalkeassa. - -"Ne ovat työväenasuntoja", sanoi Andrees ja aikoi vetää hänet ikkunan -äärestä. Mutta tyttö oli unohtanut hänen käsivartensa: "Siellä leikkii -lapsia!" huudahti hän, "ja paljain jaloin!" - -"No niin, mitä niistä!" - -Hän veti hänet toiseen ikkunaan, joka antoi itään päin. Siellä aukeni -eteen avara ilta-auringon valaisema kangas. Edessä yleni se ehkä noin -parikymmentä jalkaa, sitte leveni se lakeana ja tasaisena metsään -saakka, eteläänpäin aina taivaanrannalle asti. - -"Näetkö tuossa kankaan rajalla ihan kylän liepeellä tuota leveätä -olkikattoista rakennusta? Se on Heim Heiderieterin koti." - -"Oi... kuinka sievä!... Hän on hyvä!... Eikä ole?" - -Andrees käänsi hänet käsivarrellaan itseään kohden. Tyttö kohotti -hienot kasvonsa häntä kohden, onnellisena ja hiukan hämillään: "Sinä -sanot, että Heim on hyvä! Mikset sano, että hän on kaunis? Hänellähän -on kiharat hiukset ja älykkäät ystävälliset silmät." - -Tyttö nyökäytti päätään: "Niin, niin on!" - -"Noh? Olehan rehellinen!" - -"Niin, mutta mitä niistä, ell'ei hän ole hyvä?" - -Tyttö katsahti syrjään ja näki taaskin lapset. "Katsos", sanoi hän ja -nauroi hiljaa, "lapset tanssivat piiritanssia ja laulavat." - -Silloin veti Andrees hänet kärsimättömänä toiseen ikkunaan, josta -aurinko lännestä käsin loisti sisään. - -Oli nousuveden aika, ja aaltojen harjoilla oli valkoista kuohua. - -"Ja mitä sanot nyt, Maria Landt? Aallot tanssivat piiriä ja laulavat!" - -Lapsen silmät liitelivät veden avaraa selkää, kuten rantalintu, joka -on lähtenyt liika aikaisin vallilta, eikä löydä kuivaa paikkaa, -jolle laskeutuisi. Hänen lapsuutensa oli kulunut suurkaupungin -seinämien välillä. Näky edessään oli liika suuri hänelle. Sanansa -muodostuivat rukoukseksi: "Kuinka maailma on suuri... oi, sitä en ole -aavistanutkaan. Minä pelkään." - -Poika naurahti lyhyeen -- Strandigerit eivät osaa nauraa, se -loppuu aina niin lyhyeen ja kuivakiskoiseen --: "Luulin, että sinä -osaisit iloita suuresta, etkä näkisi pientä. Mutta sinä iloitsetkin -paljasjalkaisista lapsista Eschenwinkelissä, ja kun näet meren, niin -pelkäät." - -Tyttö koetti koota ajatuksiaan: "Kaikkein kauneinta mitä näen, ovat -minusta nuo saarnien alla leikkivät lapset." - -"Vai niin! Ja senjälkeen Heim Heiderieter ja hänen kotonsa, ja -senjälkeen? Ja koska tulee minun vuoroni?" - -"Mutta enhän minä osaa ajatella samalla tapaa kuin sinä Andreas?!" - -"Tule!" sanoi hän ja lähti edeltä ja astui rappuja alas. Mutta hän ei -enää antanut tytölle kättään. Käytävässä pysähtyi hän ja sanoi: "Tässä -on kaksi rappusta." - -Tyttö astui hänen jälissään, kasvoillaan hiljainen ilme. - -Kun he tulivat sisäovesta puutarhaan, juoksi siellä Frans Strandiger -täyttä vauhtia Ingeborgin jälissä. Hän oli kuitenkin löytänyt hänet -jalavan takaa, Kummankin silmät säteilivät, ja jokainen heidän -liikkeensä oli kaunis. Heim Heiderieter taas seisoi kädet taskuissa -syrjempänä aitausta vastaan ja katseli, pää eteenpäin kumartuneena -tyttöä, kuin olisi hän aikonut suoraapäätä maalata hänet. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Heim ja Andrees olivat keskivälissä syyskuuta palanneet kotiin. He -olivat suorittaneet päästötutkinnon. - -Andrees oli antanut kimnasistilakkinsa äidilleen, joka oli pyytänyt -sitä. Tämä lakki löydettiin, kertoaksemme sen kohta, rouva Strandigerin -kuoleman jälkeen, joka tapahtui kahdeksantoista vuotta jälkeenpäin, -pähkinäpuisen piirongin alimmasta laatikosta, joka oli hänen -vuoteensa jalkapäässä. Samasta laatikosta löydettiin myöskin hänen -morsiushuntunsa, jonka kolmella sivulla oli hänen itsensä kutomaa -pitsiä, ja Andreeksen ensimmäiset mustasta vuohennahasta tehdyt kengät -ja hänen miehensä matala verkalakki, jonka meri toisena päivänä hänen -kuolemansa jälkeen oli huuhtonut rannalle. Siellä oli myöskin se uusi -Bielefeldiläisestä palttinasta tehty paita, ne valkeat hansikkaat ja -se valkea myssy, joissa hän tahtoi tulla haudatuksi. Vanhempana kävi -hän nimittäin mielellään puettuna valkeaan aamumyssyyn, mieluimmin koko -päivän. Vanhemmat siistit naiset meidän paikoilla tuntevat ainakin -erityistä mieltymystä valkeihin myssyihin. - -Andrees oli ostanut itselleen jonkinlaisen metsästyslakin, joka -puki häntä erinomaisesti ja teki hänet miehekkään näköiseksi. Hänen -käytöksensä oli hyvin levollinen ja järkevä ja mielipiteensä niin -vaimenneet, ett'ei hän, vaikka hän kohteliaana miehenä koettikin sitä, -voinut yhtyä pastori Frisiuksen enemmän teoreettisiin mielipiteisiin, -eikä niihinkään enemmän käytännöllisiin, joita opettaja Haller esitti. -Elämänkatsomuksessaan ei enää ollut vähintäkään aukkoa, ja sydämensä, -sen liesi hän varmasti, ei ikinä lähtisi kulkemaan teitä, joita ei -kokemuksensa ja ajattelunsa varmasti ja tyystin ollut punninnut -Hän oli nuori mies, joka tiesi, mitä hän tahtoi, jolla oli nuori -voimakas hevosensa satuloituna, ja joka nyt lähti koulun ovelta ulos -maailmalle, edessään tuttu, ihana, siimeksinen tie, joka vei suureen -kaupunkiin, jossa kaikki oli oleva myötäistä hänelle: neitojen -rakkaus oli kaunistava hänen tietään, nuoret olivat etsivät hänen -kokeneita neuvojaan, vanhat olivat antavat arvoa hänen punnitsevalle -perusteelliselle mielelleen. - -Hän aikoi Berliiniin. Frans Strandigerin äidin luokse aikoi hän asumaan. - -Heim Heiderieter kantoi vielä tulipunaista kimnasistilakkiaan, vielä -kun ei ollut sattunut mitään ylimääräisiä rahoja, joilla olisi voinut -hankkia hatun. Häneltä riitti ylimalkaankin hyvin hiukan ajatuksia -rahoihin, joita oli tarpeen. Antoi vaan isäukon pukeutua vanhoihin -harmaihin kenkiinsä ja tuumia, mistä niitä piti lähteä. Hän kuleksi -vaan onnellisissa kirjavissa ajatuksissaan syksyistä tummaa kangasta -ja uneksi vanhoista kuuvalon valaisemista linnanraunioista, hupaisista -ravintoloista jossain vuorten rinteillä ja hiljaisista metsäteistä, -joilla käyskeli ihania lapsia ja joitten vierillä linnut livertelivät -pensaikoissa. - -Hän aikoi Tübingeniin. - -Hän istui Andreeksen kanssa Wodanin kukkulan ruohoisella rinteellä, ja -tuijotteli kankaalle, jolta aamu-usva huuruili, kuin olisi se ollut -auringon säteistä kudottu peite, jota hellät lämpimät äidinkädet hiljaa -kohottivat puoleen, ja unensa liihoittelivat kirjavina ja värikkäinä -avaraa hämärää kangasta. - -Näihin aikoihin oli hänellä aate -- hän ei ole toteuttanut sitä -aatettaan -- kirjoittaa runo tai satu tapaan, joka silloin oli -muodissa: Joku ritari näiltä kankailta, ei mikään Heiderieter, -vaan joku Andrees Strandiger, palaisi niihin kirjaviin aikoihin, -jolloin puettiin sääripari, joka kuului yhteen, toinen siniseksi, -toinen punaiseksi, Tübingenistä Holsteiniin ja pelastaisi jollakin -tulvillaan olevan Neckarin ylitse kaareuvalla sillalla jonkun nuoren -tytön elämän. Ja uhkarohkeassa nuorukaisylimielisyydessään saisi -hän tytön kiitollisen, lapsirikkaan humaltuneen isän lupaamaan, -'että hän tuo tämän saman lapsen, kun tästä on tullut neito, hänelle -hänen linnaansa Pohjanmeren rannalla. -Ja kun tyttö sitte, kun oli -vierähtänyt kolme vuotta, todella tulikin korkeana ja solakkana -kullankellervät hiuksensa lainehtivina ja silmänsä tummina, tuli erään -vanhan palvelijattaren saattamana, arkana kysellen ja pelokkaana, kuinka -hänet valtasi koti-ikävä ja kuinka hän lohduttomana katseli ulos yli -meren, ja kuinka ylpeytensä kuohahti kerskaksi, kuin se tummanruuni -orhi' jolla nuorukainen ratsasti rantasäikkien ylitse. Ja kuinka -nuorukainen teeskeli itsensä niin kylmäksi ja niin välinpitämättömäksi -ja tahtoi vaan vartoa, että neito ensiksi tulisi hänen luokseen, -vaikka sydämessään painikin rakkaus, kuin aamuaurinko neitsytkammion -lyijyikkunoissa, jotka välkkyvät metsää kohden. Ja kuinka he -ratsastivat rinnakkain kangasta, ja kuinka nuorukainen, kun he vielä -ratsastivat kumpikin hevosellaan, ja neidon hiukset hulmahtelivat -hänen kasvoilleen, kuitenkin ensiksi läheni neittä ja rukoili hänen -rakkauttaan, rukoili ylpeänä ja nöyränä, niinkuin naiset niin -mielellään näkevät miehen rukoilevan... "Etkös usko, että siitä syntyy -kaunista, Andrees? Hän oli hypähtänyt seisaalleen rinteellä ja osoitti -kädellään kankaalle: Tuolla... tuolla he ratsastavat! Näetkös?" - -"Nuo ovat unia!" sanoi Andrees. "Sinun pitää elää todellisuudessa." - -Eräänä toisena iltana, kun lähtöpäivä jo oli lähellä, istuivat molemmat -ystävykset puutarhassa jalavan juurella, joka on etelään nurmikosta. -Sinne oli Heim nikkaroinut penkin ja pöydän; Ingeborg oli auttanut -häntä. - -He väittelivät Mariasta ja lngeborgista. Heim väitti, että Maria oli -liika hyvä maailmaan. "Oletko sinä nähnyt hänen vihastuvan? Onko hän -koskaan hermostunut, oikullinen tai äkkipikainen? Onko hän kenellekään -ylpeä? Jos se kristillisyys, jota Frisius saarnaa" -- he sanoivat nyt -aina Frisius, ei koskaan pastori Frisius -- "jos se todellakin elää -jossakin ihmisessä, niin elää se Maria Landtin sielussa!" Hän löi -kädellään pöytään, jonka hän oli tehnyt. - -Andrees nojausi taaksepäin ja sanoi: "Olemme aivan yhtä mieltä. Sinä -sanot monisanaisesti: 'hän on pyhimys'. Niinpä jätkänkin siitä: -siis hän ei ole käyttökelpoinen elämässä. Hän on liika hellä, liika -luottavainen, hänen silmiään peittää sumuharso. Hän seurustelee -ainoastaan äitini ja mahdollisesti lasten kanssa Eschenwinkelissä. -Tuollainen pehmeä hento luonne! Ja tuollainen hento, lapsekas, -kyynelsilmäinen seurapiiri! Mitä on siitäkin lähtevä?" - -"Äitisi on melkein ihan sokea. Hän tarvitsee Marian apua." - -"Ingeborg käy sitävastoin usein Hallerilla ja Frisiuksella." - -"Ingeborg", sanoi Heim painolla. "Ingeborg onkin ihan toista." - -"Niinkö vai? Maria pyhimys, Ingeborg ilkivelho?" - -"Ei, enhän niin!... Mutta oikea saksatar, ylpeä ja voimakas!" - -"En ymmärrä, kuinka tuommoinen lapsi saattaa niin kiinnittää mieltäsi." - -"Varroppas vaan, jahka on kulunut vielä neljä vuotta! Hän on yksi -noita vanhoja muinoisia germaaneja, jotka lähtivät näiltä rannoilta -Englantiin! Voimakas, vaaleat, heikosti punervat hiukset, säihkyvät, -sinisen harmaat silmät! Hänen äitinsä oli sukua äidillesi..Mutta sinun -äitisi on sukuisin näiltä seuduilta, ja kuuluu vanhaan Horstensukuun. -Mutta nyt on historiallisesti todistettu, että Hengis ja Horsa, -vaeltamaan lähteväin saksalaisheimojen ruhtinaat, ovat olleet -maanomistajia näillä seuduin." - -"Nytpäs mielikuvituksesi pillastuu!" - -"Ah... sinulla ei ole mielikuvitusta, Andrees!" - -"Sinulla sitävastoin on! Mutta et osaa sitä ohjata! Se vie sinut -mukanaan! - -"Kuule Andrees, miten oikeastaan on välisi Marian kanssa?" - -"Kuulithan sen: hän on pyhimys! Niiksi siis kysyt? Entä sinä ja -Ingeborg sille?" - -Heim vetäisi suurella laihalla kämmenellään kerran suunsa ylitse -ja vaikeni: sitte sanoa tokaisi hän: "Jos sanon hänelle: 'Rakas -Ingeborg!', niin katsoo hän minuun _näin_ ja sanoo: 'Heim..." - -He istuivat hetken miettivinä, kunnes molemmat tytöt tulivat jalavain -varjosta ja astuivat puutarhan lävitse: Maria ei enää näyttänyt -lapselta, mutta oli yhä vielä hentorakenteinen, liikkeensä olivat -arat ja hiukan verkalloiset ja silmänsä lempeät, Ingeborg oli vielä -lapsi, mutta pitempi kuin Maria, puheensa ja liikkeensä olivat hiukan -kulmikkaat: "kuivin kaislaruoko vallin rantamalla", sanoo Andrees -hänestä, "lentävä nuoli", sanoo Heim. - -Ystävykset nousivat kohteliaasti seisaalleen ja Heim sanoi -Ingeborgille: "Ystävämme kaupungista kirjoittavat meille, että he -aikovat matkustaa jo huomenna. Me matkustamme yhdessä heidän kanssaan." - -"Noh... siispä hyvästi!" - -Maria katsahti Andreekseen. "Jo huomennako, Andrees?" - -"Lapset!" sanoi Ingeborg, "sitte menemme kerran vielä kankaalle! Tule, -Heim!" - -Oli luonnollista, että Ingeborg kävi Heimin kanssa, ja Maria Andreeksen. - -Maria riensi Wodaninkukkulaa ylös ja jäi, arvatenkin neuvottomuuttaan, -kun Andrees tänään oli niin vieras ja jäykkä, seisomaan -ruohikkorinteelle, ja nojasi kädellään koivun runkoon. Andrees -oli kohta rinnallaan, hän oli vihoissaan, kun tyttö pysyi noin -väliäpitämättömänä, ja koskei hän ollut saavuttanut mitään, laski hän -nopeasti ja lujaan käsivartensa hänen vyötäisilleen. Aurinko lepäsi -meren yllä kuin kultapallo hopeaisella tasolla. Ilma oli kirkas ja. -selkeä kuin väritön lasi, maailmassa oli ihan hiljaista, ja oli kuin -koko maailma olisi ollut ihan virheetön ja tuskaton. Silloin laski -Maria Landt ensikertaa käsivartensa luottavasti Andreas Strandigerin -olalle. - -"Näetkös, Maria, tuolla kaukana, ihan taivaan rannalla noita valkeita -pitkiä juovia, jotka nousevat ja laskevat, ne kierteleivät kuin pitkät -välkkyvät käärmeet aurinkoa kohden: nousuvesi lähenee siellä." - -"Mutta mitä on tuo tuolla oikeaan auringosta, Andrees?... Oi, mutta -katsos: valkea vuori keskellä merta!" - -"Se on kai joku kuohuaalto... missä sitte?" - -Tytön pää oli keveästi hipaissut hänen päätään vastaan. Hänen hiuksensa -ja osoittava käsivartensa peittivät Andreekselta näköalan. - -Silloin tarttui hän tytön käteen, ja nyt näki hän sen selvästi etäällä -meressä: "Oi!" huudahti hän... "Tuo on harvinainen näky. Se on -Flackelholm!" - -Tyttö hengähti syvään: "Tuoko on Flackelholm! Kaunis ja rauhallinen on -se tuolla. Niin puhdas ja valkea." - -Andrees naurahti lyhyeen: "Hirveän autiota ja ikävää mahtaa siellä -olla. Mutta kadun kuitenkin, ett'en tälläkään kertaa ole tullut -käyneeksi siellä. En ole vielä koskaan ollut siellä; äitini ei salli -sitä." - -"Sinun äitiraukkasi!" - -He vaikenivat kumpikin. - -"Isäni on sijoittanut sinne enemmän kuin kymmenentuhatta markkaa ojiin -ja kaivantoihin, siellä seisovat vielä pystyssä ne kaksi majaa, joissa -työmiehet asuivat. Isän kuoleman jälkeen ei siellä enää ole tehty -mitään. Ei olo enää siedetty mainitakkaan koko Flackelholmia." - -"Kuinka rauhaisana ja valkeana se tuolla välkkyy! On kuin aurinko -armastaisi sitä. Se on laskeutunut ihan sen rinnalle." - -"Harvat tuntevat tien sinne. Sampikalastajat Elbellä laskevat toisinaan -ankkuriin sen läheisyyteen; on vaikeata laskea maihin sille, eikä -siellä ole mitään löydettävissä, korkeintaan lokin munia, tai joskus -jonkun rannalle ajauneen laivahylyn jätteitä, tai joku kuollut hylje." - -"Tai!... joku kuollut ihminen." - -"Laskuveden aikaan voi sinne päästä jalankin. Mutta se on vaarallinen, -monta tuntia kestävä matka. Minun isäni hukkui semmoisella matkalla." - -"Onko se paljasta hedelmätöntä hietasäikkää?" - -"Ei! Säikän suojassa on tasaista alavaa maata, monta hehtaaria, -sanovat, ja sen muta sanotaan olevan hyvin hedelmällistä. Kun palaan, -käväisen siellä ja katselen hiukan. Sanotaan kyllä, että kasvullisuus -siellä on suolaista ja suomaista, ja ett'ei mikään eläin syö sitä, ja -että koko saari on ihan arvoton. Ja hirveän ikävää siellä ainakin on." - -"Mutta jos ihminen olisi kipeä, Andrees, minä tarkoitan, siten -sielussaan, suruisa tai katkeroitunut, tai onneton, jos ihmiset -olisivat tehneet vääryyttä hänelle, tai hän itse toisille: silloin -olisi hänen hyvä mennä sinne." - -Andrees nykäytti olkapäitään ja hellitti hänen kädestään: "Semmoista -minä en osaa kuvitella!" sanoi hän. - -"Oi", sanoi Maria, "maailmassa on sentään niin paljon kurjuutta ja -onnettomuutta! Eschenwinkelissäkin on melkein aina joku sairaana. Pikku -Schütt on kovassa kuumeessa, ja huone, jossa hän makaa, on niin matala -ja ummehtunut. Reimer Wittin vaimo on myöskin taas sairaana. Ja heillä -on kuusi lasta." - -Andrees hellitti kätensä hänen olaltaan. Kasvoilleen nousi tyytymätön -ilme. - -Silloin huomasi Maria, että hän oli loukannut häntä, ja koetti hyvittää -häntä taas: "Kuka tuntee tien Flackelholmiin?" - -Andrees naurahti lyhyeen: "Ystävättäresi Antje Witt ja hänen veljensä -Reimer. He tuntevat sen. Sanotaan, että Antje Witt laskuvedellä lähtee -ulos ja kuljeksii tuntikausia ulkona matalikolla vältellen pitkissä -kaarroksissa juoksuvesikaivantoja, ja saapuu siten Flackelholmille. -Totta ainakin on, että hän toisinaan lähtee ulos laskuvedellä, eikä -palaa nousuvedeksi. Missä hän muuten oleskelisi? Täytyyhän hänen toki -jossain olla löytänyt maata? Mutta tuo on sentään aina uhkapeliä. Olen -niitannut kartalla matkan sinne, ja se tekee neljännesosan matkasta -Helgolandiin." - -"So on ihmeellistä: kokonainen maa, jota ei kukaan tunne?" - -"Tule!" sanoi Andrees. "Puhutaan jostain muusta! Mitä liikuttaa minua -tuo autio saari? Täällä on kaunista ja edessäni on koko maailma." Ja -ikäänkuin sulkeakseen vielä kerran sydämelleen koko synnyinseutunsa, -loi hän katseensa kankaan ylitse ja sanoi taaskin: "Huomenna lähden -maailmalle!" - -Hän ei luonut katsettaankaan tyttöön, eikä kiinnittänyt huomiotaan -häneen. Oli kuin olisi hän unohtanut hänet. - -Silloin ajatteli Maria: Hän iloitsee, että hän pääsee pois. Ja hän -mietti ja mietti, mikähän se oli, joka teki heidät niin erilaisiksi ja -eroitti heitä. Eikä hän vaan päässyt siitä selville. - -Viistoon kankaan ylitse näkyivät rattaitten jäljet, jotka veivät -Strandigerkartanolle. He seurasivat niitä. Kumpikin astui omaa -jälkeään: heidän välillään oli matala kaistale, joka kasvoi korkeata -kanervaa. Niin liikkuivat heidän ajatuksensakin siten rinnakkain kuin -nuo pyöräin jäljet, jotka eivät ikinä kohdanneet toisiaan. -- - -Aurinko oli laskeumaisillaan mereen: iltarusko alkoi sytytellä valojaan -hajanaisten pilvien takana, silloin läheni Heim Heiderieter pohjoisesta -kankaan ylitse. Ingeborg asteli hänen rinnallaan, heilutellen kädessään -ruskeata olkihattuaan ja huolettomasti tyrkkien jalankärjellään nummea. -Siten käydä retosteli hän veltosti ja huolimattomasti. Välittiköhän -Ingeborg Landt näihin aikoihin ylialaan mistään? Eiköhän hän elänyt -ihan huolitta ja ihan ajatuksitta? Kuten pääsky, kuten leijaava lokki? -Eikö hän näihin aikoihin ollut hyvin kaunis, hyvin komea ja hyvin -pitkäkaulainen ohdake? Oliko hän kankaalla suriseva metsämehiläinen? -Heim sen tietää! Niin, sellainen ihan hän oli. - -Kun Maria käveli kangasta, seisahti hän tuontuostakin säikähtyneenä ja -pelkäsi nähneensä käärmeen, joka mateli ruohikossa, ja lähti ainoastaan -pelokkaasti eteenpäin. Mutta Ingeborg tyrkkäsi kanervikkoon, ja sanoi: -"Antakaa sijaa tai kumartukaa!" eikä välittänyt käärmeistä. Hän kulki -kuin nuori kuningatar valtakunnassaan. Silmänsä välkkyivät kirkkaina ja -tulisina, kirkkaan sininen pukunsa, jossa oli pieniä valkeita täpliä, -mukautui vaatimattomasti ja nöyränhyväilevästi hänen muotojensa, mukaan -pyytämättä muuta kuin pidättää Heimin silmiä, jotka toisinaan pyrkivät -liika rohkeiksi. - -Ingeborg asteli hiukan edellä ajatuksiinsa vaipuneena, nyt kääntyi hän -ympäri ja katsahti Heimiin. - -Tyylisenä ja juhlallisena kuin odottaisi se vieraita, seisoi metsä -heidän edessään; siellä täällä oli joku valkokoivu astunut hiukan eteen -ikäänkuin ottaakseen vastaan vieraita. - -Metsällä oli kirjavanvälkkyvä hienokuteinen puku, säädyllinen ja -siveä. Tuolla syvemmällä ainoastaan, jossa puno kurkistelee kirkkaine -silmineen lehvien välitse, ovat puvun liepeet hiukan kohotetut, pistää -esiin jalankärki. Metsä vaeltaa nimittäin verkalleen länttä kohden -kankaan ylitse. - -Edustalla on tiheikkö matalaa pensaikkoa, sen jaloissa myllertää -sanajalkoja ja kanervaa kuin pikkulapsia; pensaikkoa seuraavat -pyökit, jotka alaslaskettuine vehreine huntuineen verhoovat metsän -salaisuuksia. Näiden kaikkien edessä seisoo siellä täällä, keskellä -kangasta valkokoivuja, solakoita nuorukaisia. Länsituuli huojuttelee -niitä usein ankarasti ja taivuttelee niitä, mutta ne pitävät lujasti -kiinni pehmeistä hatuistaan ja vartioivat metsän edustalla, seisoen -yksikseen tai kaksi ja kolme yhdessä. - -Tuossa on Wodanin kukkula. Se ylenee metsän edessä, ei ylen korkeana, -kaksikymmentä jalkaa vaan, ja on ihan pyöreä. Metsän pihkaiset -lyhytsääriset peikot ovat pystyttäneet sen tähystelläkseen laelta -kankaan ylitse ja kauemmaksi merellä ja kauemmaksi vielä, niin kauas -kuin metsäpeikon silmä kantaa. Ne ovat istuttaneet sille koivujakin, -kapuavat niihin, istuvat ja kurkistelevat sieltä, kohooko meren ylle -pilviä ja uhkaako kova ilma. Sitte liitävät ne itkien ja voihkien -metsän ylitse, koko sen rintaa, ja ilmoittavat, mikä lähenee: "Lujaan -juuret nyt ja taipuisaksi runko! Ylväänä huojukoon latva!" Pauhaten -vinkuen tulee ensi puuska, ryhmyisen juuren alle iivahtaa vaikertaen -metsänpeikko. - -Mutta kun aurinko loistaa kuin tänään ja ieyhyy lempeä leppeä tuuli, -silloin istuvat ne kahdeksan yhdeksän rinnakkain -- ne ovat nimittäin -pienen pieniä raukkoja -- penkeillä, joita he ovat laittaneet itselleen -mättäistä, ja tarinoivat keskenään muinaisista ajoista, ja niistä -kahdesta lempivästä, jotka viime sunnuntaina hiipivät metsän lävitse -ja Heim Heiderieterin kahdesta kultaisesta rannerenkaasta, jotka yhä -vielä ovat mättään alla... Hshth! Poissa he ovat! Tuossa tulee Heim -Heiderieter, tuo rauhanrikkoja, ja ihana Ingeborg. - -"Älä puhu noin kovaan, Ingeborg! Ilma on niin kirkas ja tyyni. Se -kuuluu kauemmalta kuin luuletkaan. Älä heilauta kättäsi noin ilmassa, -se kuuluu, kuin löisit lasiin. Jos aiot laulaa, niin laula jotain -vakavaa ja hienoa, sillä se kuuluu portille asti, jota enkelit -vartioitsevat." - -Ingeborg käännähti häntä kohden ja katsahti häneen, kuin olisi häntä -arveluttanut. "No nyt... nythän olet taas lennossa! Nyt ei sinun -kanssasi enää voi vaihtaa järkevää sanaa." - -He nousivat rinnakkain kukkulan rintaa. Heim katseli, kuinka Ingeborgin -polvet ponnistivat pukua vastaan. - -"Tässä on eräs kuningas haudattuna." - -"Tiedätkö sen varmasti?" - -Hän heittäysi ruohikkoon ja katsahti tyttöön. "Tietysti tiedän; olenhan -minä sunnuntailapsi." - -"Oletko näinä päivinä saanut mitään valmista? Kehuithan!" - -"Ehkä! Kun vaan olet ystävällinen!" - -"Mutta onko siinä myöskin jotain järkeä?" - -"En tiedä. Sitä ei ole kukaan vielä kuullut." - -"Tietysti! Niinhän sen pitääkin! Lausu nyt!" - - Wodanin kakkulalla. - - Niin ylväs linnan valtias - Ol' Pohjanmeren ruhtinas. - "Nyt" -- lausui -- "alkaa kiista. - Jo vartoo syksyn riista!" - - He kiertää metsät, manteret - Ja kaataa uljaat otukset. - Ja raikui riemun sarvi, - Kun palas miesten parvi. - - Mut ruhtinas ei palaakkaan. - Jää yksin metsään huokaamaan. - "Suo, Wodan, saalis aino, - Oi, poista lemmen paino!" - - Hän uinailee, ja nukkuukin, - Saa metsän käärme esihin, - Jo usvattaret vuottaa, - Nyt kuolo rauhan tuottaa. - - Metsässä hänen haudallaan - En rinnan rauhaa saa mä vaan. - Mä etsin saalistani, - Mi ain' on aatteissani. - -"Tuo käy nyt taas minun ymmärrykseni ylitse", sanoi tyttö. Mutta Heim -huomasi hyvin, että hän sentään oli hiukan ymmärtänyt siitä, sen -verran kuin ymmärtää pilveä, joka ylenee etäältä. Hän oli aukaissut -hiukan suunsa, ja rintansa nousi ja laski hitaasti ja syvään. Kun vaan -tietäisi, mitä hän nyt ajattelee! Mutta hän on aina kuin lintu: juuri -kun luulee, että nyt se on paulassa, silloin ilkkua visertää se jo -lähimmällä puunoksalla, ikäänkuin ei olisi koko maailmassakaan mitään -kettuja ja linnunpyydystäjiä. - -"Mitä sinä katselet, Ingeborg?" - -"Etkös näe? Missä silmäsi ovat? Andrees ja Maria käyvät tuolla. Andrees -ei ole vielä koskaan pyytänyt minua käymään kanssaan. Noh, se onkin -ihan yhdentekevää." - -Tuotako hän ajatteli? - -"Andrees pitää Mariasta; siksi käy hän hänen kanssaan. Minä pidän -sinusta, siis!" - -"Ah... pitää? pitää? Mitä se on olevinaan?" - -"Siten on todellakin laita, Ingeborg! Ja sinä voisit niin hyvin...?" - -"Voisit? Voin?... Mutta minä en tahdo! Tuo on tuhmaa kaikki tyyni!" - -"Mutta soisinpa", sanoi Heim, ja silmänsä välähtivät vihastuneesti, -"soisinpa, että edes kerrankin olisit ystävällinen minulle. Nyt edes -viimeisenä päivänä!" - -"Ja minä... minä soisin, että jättäisit tuon kerjäämisen. Andreekselle -ei ikipäivinä juohtuisi mieleenkään tuolla tapaa kerjäillä ja juosta -jonkun tytön perässä... mutta sinä olot aivan raukka!" Hän hypähti ylös -ja lähti pää jäykästi pystyssä ja heilutellen hattuaan kädessään alas -kukkulanrinnettä Strandigerkartanoa kohden. - -Heim jäi paikalleen ja katseli hänen jälkeensä. - -Ingeborg meni yli kankaan ja ajatteli Andreesta. Sillä Andrees oli -ylpeintä ja ihaninta, mitä maanpäällä löytyi. Hän oli yhtä ylevä ja -loistokas, kuin kaikki ne miehet, joista hän viime viikkoina oli -lukenut pastori Frisiuksen luona, kuin Theodor Kölner, kuin Friedrich -Frisen ja kaikki nuo muut vapaussodan sankarit. Niin kaunis hän oli -ja niin varma, ja semmoiset ylpeät silmät kuin hänellä olivat! Ja oli -vallan hirveätä, ett'ei hän välittänyt mitään Ingeborg Landtista! Mutta -Heim taas? Ei, Heim oli liika lauha, liika levoton, liika ystävällinen. -Heim ei ollut mikään sankari! - -Heim seisoi hetken vielä ja katseli hänen jälkeensä. Sitte upotti hän -kätensä taskuihin, ja katseli iltaruskoa, joka ihmeellisen loistavana -säteili taivaalla. Se valtasi hänen mielensä. Kasvojensa kiusautunut -jännitys suli, ja silmissään syttyi tuli. Hän unohti tuon Ingeborgin, -joka tuolla syrjempänä kulki kankaan ylitse, ja rupesi puhelemaan sen -toisen kanssa, joka en hänen mielikuvituksessaan, joka ratsasti hänen -sivullaan kankaan yli, ja joka oli hänen armaansa. Hän astui ripeämmin -eteenpäin, ja kun hän siinä kulki tietään, silmänsä illanruskossa, -kohotti hän kätensä, ja kaikki muu maailmassa hälveni mielestään: "Koko -linna on liekkien vallassa, Ingeborg! Nyt täyttä karua! Ja älä pelkää! -Etkö näe, kuinka lujina ja upeina nuo pilvenharmaat muurit ylenevät? -Ne eivät ikinä voi sortua. Mutta sisällä on paljasta liekkiä ja -lieskaa. Liekit kurkistavat mielettömin punaisin silmin joka ikkunasta, -ne lieskaavat joka käytävässä, ne kapuavat ylisille ja kiipeävät -ylös tornia. Näetkös? Nyt lentää punainen kukko katonharjalle. Pysy -tiellä. Ingeborg ja pidä lujasti ohjaksista! Näetkö kuinka lieska -loimuu kauniissa salissa? Pöytien ja vuoteitten ylitse leimuavat -ja liekehtivät nuo punaiset tulihenget... Älä itke, Ingeborg! Me -rakennamme uuden talon, ihanamman kuin entisen, rakennamme alttaanin, -jolta saa katsella metsiin, ja korkeat ikkunat merelle käsin... Nyt -uupuu lieska... liekit sammuvat... ontot silmät tuijottavat vastaani... -oh... nyt on kaikki raunioina!" - -Hän antoi käsiensä vaipua, ja seisoi hiljaa uniinsa unohtuneena. -Kotipihansa oli lähellä, ja aitausvallin takana makasi Ingeborg -pitkänään ja nauroi. - -Silloinkos Heim hämmentyi ja aikoi vihoissaan kääntyä pois. Mutta -kun tyttö lepäsi siinä ja katseli ja nauroi häntä niin ylimielisen -vallattomasti, ja kun hänen vaaleat hiuksensa sekautuivat -kanervikkoon, niin ei Heim osannutkaan irroittaa silmiään hänestä. Hän -seisoi hänen edessään ja ajatteli: Ehkä hän kuitenkin pitää sinusta! ja -tyttö salli hänen kernaasti katsella, kun ei hän vaan häirinnyt häntä -puheillaan, ja oijenteli ja oikoili itseään siinä, kuin kissanpoikanen, -joka haluaisi leikkiä. - -Silloin kääntyi Heim hiljaa poispäin, hän kalpenikin hiukan, ja silloin -hypähti tyttö pystyyn ja lähti hänen kanssaan rinnettä alas. Marskia ja -merta peitti jo illan hämärä. - -"Siedänpä sinua sentään!" sanoi tyttö yht'äkkiä. "Enhän muuten viitsisi -aina käydä kanssasi täällä kankaalla." - -"Mutta sitte tulet yht'äkkiä niin epäystävälliseksi ja rupeat -riitelemään." - -"Mutta enkös odottanut sinua vallilla vai?" - -"Niin, odotithan, ja sentähden... ja koska..." Hän pani kätensä -taskuunsa ja etsi sieltä ja katsoi häneen... mutta silloin olivat tytön -silmät taas yht'äkkiä tuollaiset suuret ja kummastelevat, ikäänkuin -näkisi hän yht'äkkiä "elefantin edessään." Niitä silmiä! - -Heim jätti koko etsimisen. - -Kun hän palasi yksin rantamaa pitkin, otti hän yht'äkkiä rannerenkaan -taskustaan, ja heitti sen äkkiä vihastuneesti veteen. Vilahti -hopeaisesti veden kalvossa, ja vedenneitojen kädet kurkottivat ahnaasti -vedestä aarteen perään. Niitäkin varomattomin! - -"Ei siitä kuitenkaan ikinä mitään synny!" sanoi Heim. "Hän on liika -itsepintainen. Hän on toisellainen kuin minä!" - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Heim Heiderieter, yhdeksännettä lukukauttaan viettävä ylioppilas, -oli aamusti saapunut Bebenhauseniin, oli uneksinut koko päivän -Bebenhausenin kauniissa hiljaisessa linnassa, tuossa kuninkaallisessa -erakkolassa, ja käyskeli koko iltapäivän Schönbuchissa jatkaen -ja kehitellen näitä uneksumisiaan. Milloin kuleksi hän rauhaisan -hiljaisilla metsäpoluilla, milloin päätiellä, jonka ylitse pyökit -tuuheine oksineen riippuivat. Nyt tuli hän uupuneena, kengät tomusta -valkeina ja kasvot kuumina, viimeistä kukkulan rinnettä alas. -Pyökit väistyivät edestä, ja sadut ja unet kaikkosivat metsien -piiloon, maailma avautui eteen taas: tuossa seisoi Tübingenin linna. -Ilta-aurinko välkkyili pitkissä ikkunariveissä. Tuo vanha kaupunki -seisoi rauhaisana tuossa edessä, laajana ja omaisena tuossa laakson -pohjalla. - -Heim Heiderieter laskeusi verkkaan mäen rinnettä. Hän uneksi yhä vielä. -Vielä ei ollut kukaan herättänyt häntä, ei ollut kukaan ottanut häntä -palvelukseensa. Sen teki sittemmin kotiseutu. - -Pukunsa oli hyvin yksinkertainen, ruskeata sarkaa, valkeilla kiharoilla -hiuksillaan oli pehmeä hattu ja kädessään luja tammisauva. - -Kasvonpiirteensä olivat vuosien vieriessä miehistyneet ja -elämänuskallus ja aurinko olivat saaneet ne ruskeiksi ja voimakkaiksi, -mutta silmänsä olivat yhä pysyneet entisinä, olivat yhä samat -uskolliset puhtaat silmät, joiden takaa välkkyi värikkäitä kirjavia -ajatuksia, kuin ikkuna, jonka takana seisoo sytytetty joulukuusi. - -Mutta siinä juuri onkin Heim Heiderieterin heikkous. Eihän aina olo -jouluaatto. Milloin ryhdyt sinä arkipäivätoimiin, Heim Heiderieter? - -Torin vierellä, lähellä kirkkoa, on ravintola, joka ehkä on jo yli -kahdensadan vuoden vanha. Sinne meni hän sisään. - -Tuo matala avara huone yksinkertaisine pöytineen, penkkineen ja -tuoleineen on täpötäynnä ylioppilaita, jotka nauttivat vaatimatonta -illallistaan, leipää ja juustoa, tai istuvat oluthaarikkojensa ja -viinilasiensa ääressä ja pakinoivat keskenään korkeaäänisesti ja -iloisesti. Siinä ravintolassa kävi etupäässä pohjoissaksalaisia. -Monta verevää reipasta nuorukaista saa siellä nähdä. Muutamat -ovat vielä hyvin nuoria, vasta koulusta päässeitä, kasvoillaan on -vielä päästötutkintojen kalpeus, ja liikkuvat he vielä enemmän tai -vähemmän epävapaasti, eivätkä vielä ole oikein kotiutuneet vapaaseen -ylioppilaselämään. Toiset taas ovat jo vanhempia, heiltä on tuuheat -viikset, ja siellä täällä antaa joku lyhyt vaalea poskiparta -aihetta viattomiin leikinlaskuihin. Mutta on joukossa vanhempiakin, -rappeutuneita elämän kuluttamia miehiä, ne ovat yliopiston -kiusanlapsia, sen silmien edessä pilalle joutuneita; näkee kasvoja, -jotka puhuvat joko uneliaisuudesta tai juopottelusta, vartaloita, jotka -ovat joko liika ohuet tai liika tukevat, käytöstä, joka osoittaa joko -velttoutta tai raakuutta. Ne ovat reippaan nuorison pilkan esineinä -ja rasitukseksi tovereilleen ja tuttavilleen. Ne ovat vanhempain ja -sisarusten huoli ja Jumalan kauhistus. - -Heim Heiderieter ripustaa hattunsa käyräkahvaisen keppinsä nenään -ja sijoittaa molemmat nurkkaan, sivasee kerran pieniä viiksiään -ja oijentaikse suoraksi, niin että päänsä melkein koskee kattoon, -ja lähtee sitte, milloin nyökäyttäen tervehdykseksi päätään, -milloin kumartaen -- nyökäyksensä ovat aina sydämelliset, on kuin -välähtäisi joka kerta lämpöä silmistään, kumarruksensa ovat jäykät -ja taipumattomat -- ja pujotteleikse pöytien välitse pyrkien -holsteinilaisten pöytää kohden. - -"Kas, tuossa uneksija tulee! Istu alas Heiderieter, kangasten samooja!" - -"Kangasten samooja, metsän kulkija! Tänne!" - -"Eipäs, vaan tänne! Meidän kahden välillä on vaan yksi ainoa kangas." - -Sen sanoo eräs viimeistä lukukautta opiskeleva lääketieteen ylioppilas, -hupainen hauska mies, kirkkaitten silmälasien takana välkkyvät kirkkaat -silmät. Hänen isänsä, eräs lääkäri, käy virkamatkoillaan välistä aina -Eschenwinkelissä saakka, ja poikansa on tuntenut Nummitalon jo, kun -Heim vielä juosta livisti paljain jaloin hiekkatietä koululle. - -"Tiedätkö Heim, että palatsisi Weinbergissä on palanut?" - -"Kokonaan... Ei muuta kuin tuhkaa jälillä!" - -Heim naurahti tyyneesti: "Kun vaan Uhlandin laulut ovat pelastetut!" - -"Kaikki on palanut!" - -"Mutta ne ovat minulla taskussani. Tuossa!" Hän näytti nauraen risuista -nidosta. - -"Mutta kuulkaas, Heiderieter", kysäsee eräs vanhempi ylioppilas, joka -vasta äskettäin on tullut Tübingeniin, eräs teräväpiirteinen juristi: -"Mihinkä tiedekuntaan te oikeastaan kuulutte?" - -Kysymyksessä piilee pientä ivaa ja pientä uteliaisuutta. Mutta -pöydässäkös remahdetaan nauramaan, ja satelee sukkeluuksia asian -johdosta. Jotkut arvelevat: "Viidenteen!" Toiset taas tuumivat, että -Heiderieter kuuluu "Uhlandin tiedekuntaan" ja että "koko Württemberg on -opintosalinaan." Viimeksi selittää joku, että Heiderieter oleksii liika -harvoin Tübingenissä, jotta edes voisi semmoisia kysyäkään. - -Tuo ystävällissilmäinen lääketieteen ylioppilas saa hälinässä, joka -oli syntynyt, tilaisuuden matalalla äänellä selittää kysyjälle, että -Heiderieter oli mukava, mutta omituinen nuorukainen, joka, ikävä kyllä -ei tietänyt, miksi hän pyrki. - -Heimistä on kiusallista olla keskustelun keskipisteenä ja on hämillään. -Hän on, kun on kahdenkesken ajatustensa kanssa, ylen rohkea mies; -hän puhuu kokonaisille kansanjoukoille, eikä hän valtiopäivillä jää -ketään vastaan sanattomaksi. Kahdenkesken jonkun tuttavansa kanssa on -hän hupainen seuranpitäjä, avaa sydämensä ja tarjoo siellä sijaa niin -vilpittömällä ystävyydellä, että tuntee ihan ilostuvansa. Mutta hän -joutuu hämilleen, kun on ympärillään kuusi, seitsemän miestä ja kaikki -katsovat häneen, ja aina menee hän ensimmäisenä luentosaliin -- jos -hän ylialaan menee sinne nimittäin -- ett'ei, kun hän astuu ovesta, -kaikkien silmät kääntyisi häneen. Niinpä onkin käynyt niin, että Heim -Heiderieter, joka kullekin erikseen esiintyy mielevänä, vilpittömänä -ja lahjakkaana miehenä, on tuttavapiirilleen kokonaisuudessaan -hyvänsävyisen leikinlaskun esineenä, ravistavatpa muutamat -jyrkempiluontoiset ja ylpeämmät päätäänkin hänestä puhuttaessa. - -Tällä kertaa pelasti hänet pälkähästä voimakas käsi. Oli astunut -ravintolaan joku vieras nuori herra, kookas komea mies, jonka tummat, -suorat hiukset, tummat silmät, jalot kasvojenpiirteot ja hieno puku -tekivät varsin edullisen vaikutuksen. Tämä mies pysähti hetkeksi -itsetietoisen ja varman näköisenä keskelle huonetta, hattu kädessään, -ja katseli etsivästi ympärilleen. Sitte kuuli hän keskustelun -holsteinilaisten pöydän ääressä, ja samassa laski hän kätensä Heimin -olalle. - -"Hyvää iltaa, Heim Heiderieter!" - -Heim hypähti pystyyn ja laski kummankin kätensä toisen olalle: -"Andrees, Andrees!" - -"Tule!" sanoi Andrees. "Riisuin eilen Berliinissä yltäni ulaanitakin, -ja olen suoraapäätä matkustanut tänne näkemään ja puhuttelemaan sinua. -Vaikeatapa oli löytää Tübingeniä, Stuttgartissa olin jo heittää koko -yrityksen sikseen. Vielä vaikeampi oli löytää sinua." Hän kääntyi -pöytäseuran puoleen: "Olette saaneet pitää tätä miestä viisi vuotta. -Minulla on vanhat oikeudet häneen; sallikaa hän minulle täksi illaksi." - -Ulkona oli ruvennut hämärtämään, oli jo melkein ilta. Mutta taivas oli -kirkas. Oli hiljainen, ihana kesä-ilta. - -"Missä sinä asut?" kysyi Andrees. - -"Tuolla syrjempänä", sanoi Heim hieman arasti. "Olon vuokrannut -itselleni pienen huvimajan tuolla ulkona viinitarhoissa. Mutta -voisimmehan mennä sinun hotelliisi. Minne olet ottanut asuntoa?" - -"Kiitos, lähdetään sinun luoksesi vaan." - -He astelivat kapeaa epätasaista polkua ylös kukkulalle. Kuu kurkisteli -etäisten puunlatvojen ylitse; sen valo heitti kiemuroivia viinilehväin -varjoja tielle. Toisinaan näki hieno- ja siromuotoisen viinirypäleen -lepäävän kivityksellä, viheriän viinirypäleen. - -Heim tuijotteli miettivän näköisenä tiehen, Andrees piti tapansa mukaan -päätään ylhäällä ja katseli ympärilleen; liikkeensä eivät sentään enää -olleet niin rauhalliset kuin ennen, niihin oli tullut jotain äkillistä -ja levotonta. - -He vaikenivat kumpikin: Tuolloin tällöin kuului joku yksinäinen arka -lintu huutavan yössä. - -Silloin väistyivät vasemmalle tiestä viinipensaat ja edessä seisoi -pienen lavan päällä neliskulmainen huvimaja, jonka ovi oli auki. - -Sen muodosti yksi ainoa huone, noin tavallisen pienen huoneen kokoinen. -Seinällä vastapäätä ovea oli puupenkki, joka oli maalattu viheriäksi, -se oli varustettu patjoilla ja näytti käyvän vuoteesta. Huoneen -oikealla seinällä seisoi kirstu, jonka Andrees kohta tunsi, se oli -ennen seisonut Nummitalon salissa. Muun osan huonetta anasti pyöreä -pöytä. - -Kun tämän huvilan asujalla oli luonaan enemmän kuin kolme vierasta, -täytyi hänen ottaa ne kolme kirjaa, jotka olivat kirstulla ja nostaa -ne pöydälle. Näistä kolmesta kirjasta lupasi yksi opastaa ahkerat -lukijansa koko vanhaan filologiaan, toinen oli päiväkirja ja kolmas -Uhlandin runot. Ensimmäistä ei hän ollut aukaissutkaan, toisessa oli -ainoastaan tyhjiä valkeita lehtiä ja käytettiin sitä spriikeittiön -alustana, kolmannen osasi Heim ulkoa. - -Strandiger katsahti päätä pudistellen ympärilleen: "Saakohan täällä -edes kupin kahvia tai jotain semmoista?" - -"Paikalla!" vastasi Heim ja laski pienen spriikeittiönsä -punaisenkirjavalle pöytäliinalle. Andrees seurasi tarkasti jokaista -hänen kömpelöä liikettään. - -Liekki lieskahti alta ylös. - -"Onko pöytäliina tulenkestävä?" - -"Keittiö seison muuten tavallisesti tässä arkulla", sanoi Heim, etsien -paraikaa samasta arkusta kahvitötteröä. - -"Nyt peite käryän jo." - -Heim kääntyi ympäri, ja survasi konetta kämmenellään, niin että se, -sensijaan että olisi hiukan siirtynyt syrjään, pannuilleen päivineen -lensi lattialle. Lattialle juokseva väkiviina syttyi kohta palamaan. -Nyt paloi jo kahdessa kohdassa, ja Heim seisoi niiden välillä. - -"Jos sinä aiot antaa sen palaa", sanoi Andrees, "niin pitää meidän -vähitellen ruveta poistumaan." - -Nyt maltti Heim mieltään ja iski leveällä kämmenellään palavaan -pöytäliinaan, ja saikin tulen kohta sammumaan. - -"Tule", sanoi Andrees, "mennään istumaan tuonne ulos penkille, kuu -nousee laakson ylle. Ympäristö näkyy olevan hyvin kaunis... onko -sinulla jotain juotavaa?" - -"Karafiini viiniä." - -"No tulehan siis!" - -He menivät istumaan ulos penkille, viini välillään. Silloin tällöin -ottivat he siemauksen. Lasia ei ollut. - -"Emme ole tavanneet toisiamme viiteen vuoteen", sanoi Andrees... -"Kuinka pitkälle sinä olot edistynyt?" - -Heim nojasi kyynäspäillään polviinsa ja katseli avaraan laaksoon -edessään. Valkeine kiharoine hiuksineen ja partoineen ja voimakkaine -suurine piirteineen muistutti hän, siinä kun hän terävästi ja kuitenkin -uneksuvasti katseli kuuvalovälkkeiseen hämärään, etelään, noita -vaeltavia germaaneja, jotka muinoin joskus matkahaluisina ja kaihoten -olivat näiltä samoilta kukkuloilta tähystelleet etelään, ikävöiden -tuonne kaukaisuuteen, jota eivät tunteneet, ja joka oli tuleva heidän -tuhokseen. - -"Pitkällekö olen edistynyt jo?" kysyi hän neuvottomana. "Enhän tiedä -edes, pitääkö minun pyrkiäkään mihinkään." - -"Mutta sallihan sitte, miekkoseni, että kysyn sinulta jotakin! Paljoko -jätti isäsi sinulle perintöä?" - -"Minä elän hyvin vaatimattomasti, Nummitalo kestää sen vielä." - -"Vai niinkö luulet... Noh, ja sitäpaitsi! Tottahan sinä johonkin -sentään pyrit. Mitä sinä toimittelet?" - -"Minä luen ja... kuleksin." - -Silloin naurahti Andrees harmistuneesti: "Olen saanut kaksi kirjettä", -sanoi hän, "toinen on Maria Landt'ilta, toinen Telsche Spiekeriltä. -Oletkohan utelias?" - -"Voinhan lähimain kuvitella, mitä Telsche Spieker kirjoittaa." - -"Vai niin? Sittehän ei minun tarvitse sitä kertoakaan. Hän kirjoittaa: -säästöpankki lähettää sinulle vielä puoleksi vuodeksi rahaa. Nummitalo -on jo savupiippua myöten velassa ja tämä savupiippu huojuu jo -perustuksillaan." - -Silloin purasi Heim huuleensa, mutta ei kääntänyt katsettaan laaksosta: -"Siispä pitää minun ryhtyä johonkin." - -"Ruveta suorittamaan tutkintoja vai?" - -"Siihen... niin, siihen en pysty... Mitähän sitte suorittaisin?" - -"Sen pitäisi sinun itse parhaiten tietää! Mutta uskonpa kylläkin, -ett'et pysty siihen. Ei ole yksikään Heiderieter koskaan suorittanut -mitään tutkintoja, tai saanut mitään valmista aikaan... Neuvon sinua, -kuule. Palaa kotiin ja rupea Nummitalon isännäksi." - -"Enpäs ikinä! Kiitos siitä! Keksinhän aina jotain. Jossain maailman -kolkassa! Matkustan ulkomaille." - -"Maria Landt kirjoittaa myöskin sinulle." - -"Hän laulaa kait samaa laulua?" - -"Mutta toisessa sävellajissa. Olen jättänyt hänen kirjeensä pöydällesi. -Voit lukea sen perästäpäin." - -He vaikenivat hetkeksi. Ajatuksensa vaelsivat kotiseuduille. - -"Kuule, Andrees, mikä on oikein suhteesi Maria Landt'iin?? - -"Mariaanko? Hän kirjoittaa hyvin järkeviä kirjeitä. Ensi rivillä -seisoo: Äitisi tulee vanhaksi ja on jo melkein sokea. Ja toisella: -Rakennukset Eschenwinkelissä luhistuvat jo huomispäivänä. Sitten -palataan taas äitiin ja taas Eschenwinkeliin." - -"Et sinäkään ole viiteen vuoteen ollut kotona vai?" - -Andrees kohautti olkapäitään. "Mitä minä siellä? Kerran käväisin, kolme -vuolta sitten. Maria oli matkustanut pois. En osaa mukautuu noihin -pieniin oloihin siellä. Kuulun suurkaupunkiin. Mutta, kuule, sinulle -tahdon tunnustaa jotain: Sinun pitää hoitaa pientä omaisuuttasi, kuten -kaikki isäsi. Sinä kuulut kotiseudulle." - -Heim kävi rauhattomaksi ja aikoi nousta ylös. - -"Pysy hiljaa vaan! Enhän ajattelu halveksivasti sinusta. Senhän -tiedät. Mutta olen aina aavistanut, että loppu tulisi tämmöinen. -Heiderietereistä ei ole vieraisiin oloihin. Jos sinusta joskus jotain -kunnollista tulee, niin tulee sinusta sitä kotona, siellä metsän ja -rannan välillä. Sinne kuulut sinä, sinne kuuluu sydämesi ja sinne -voimasi. Siellä voit joskus ehkä käyttää, mitä täällä vieraissa maissa -olet nähnyt ja oppinut." - -Silloin nousi Heim seisaalleen ja astui jonkun askeleen eteenpäin ja -katseli laakson ylitse. Kaikilta rinteiltä huurusi kaste usvaisina -pilvinä laaksojen ylle. - -"En voi jättää tätä ihanaa lempeätä maata", puhui hän matalaan, "siellä -ylhäällä, kaukana on minusta liika autiota ja kylmää. Ihmiset ja maa, -kaikki ovat niin tasaista, niin lakean aavaa ja kaukaista." Hän kääntyi -ympäri: "Miksi et sinä palaa kotiseudulle?" - -"Minäkö? Minä kuulun kaupunkiin." Hän naurahti: "Kun johtuu mieleeni -tuo Maria Landt, tuo hiljainen sävyisä pyhimys! Että silloin muinoin -olin ihastunut häneen! Mutta sitenhän käy. Ell'ei näe ja saa mitään -muuta, niin tyytyy siihen, mitä on saatavilla. Muistatko serkkuani, -Frans Strandigerin sisarta?" - -Heim puisti päätään: "Missä on Frans?" - -"Hänestä tulee maanviljelijä. Konttorituoli tuntui hänestä liika -kovalta, ja seinät liika ahtailta, hän on nyt jossain Itäpreussissa -jollain maatilalla... Mutta tuon Lena Strandigerin, hänen sisarensa, -tahtoisin kerran nähdä rinnan Maria Landtin kanssa. Sekös olisi oiva -pila! Suurempia vastakohtia ei löydy." - -Heim katsahti ystäväänsä, ja kuun valossa näki hän nyt selvästi, mitä -hän jo oli ollut tuntevinaan hänen äänensä sävystä, että Andrees -Strandiger oli saanut toiset silmät. Ne silmät olivat kyllä vielä -ylpeät ja kauniit, mutta ne eivät enää olleet rauhalliset ja puhtaat. -Ja tämä viilsi hänen sieluaan: hän ajattelu että hän nyt oli ihan yksin -maailmassa: "minulla ei enää ole yhtään ystävää!" - -Hän kävi ihan hiljaiseksi. - -"Tuumin", jatkoi Andrees, "antaa Strandigerkartanon vuokralle. Naiset -voivat asua yläkerrassa, eikä heidän tarvitse huolehtia talonpidosta. -Minä jään Berliiniin ja tutustun suureen maailmaan. Mitä muutakaan -hyvää rahoista on?" - -Heim ei virkannut mitään. Hän ei ollut vielä tarpeeksi ajatellut näitä -asioita. "Mitä muutakaan hyvää rahoista? Että saisi nauttia elämästä! -Luonnollisesti! Sitähän varten rahat ovat ja maat ja väki! Olisi -minulla vaan rahaa!" Hän havahtihe unistaan. - -"Kauanko aiot viipyä täällä?" - -"Lena jäi äitinsä kanssa Stuttgartiin. Me jatkamme huomenna matkaa -Schweitsiin." - -Andrees nousi ylös. Myöskin Heim nousi. - -"Tein tämän syrjämatkan luoksesi, tuodakseni sinulle Marian kirjeen ja -laskeakseni minäkin sydämellesi, että palaisit takaisin Nummitaloon. -Sinne sinä kuulut ja siellä olet paikallasi." - -"En ikinä!" sanoi Heim ja ravisti uhkamielisesti kiharoita hiuksiaan. -"Palaisinko kotiin näin hyljättynä ja näin menneenä miehenä? Avaraan -maailmaan minä lähden!" - -Andrees oijensi kätensä hänelle. "Oma olet käskijäsi. Tee, kuinka -tahdot. Minun pitää lähteä. Löydän kyllä itse kaupunkiin takaisin. Eikö -täälläpäin ole tapana sanoa: Jumalan haltuun? Jumalan haltuun, Heim!" - -Heim piti yhä vielä hänen kättään kädessään ja aikoi sanoa: "Jää nyt -vielä luokseni tänne! Olemmehan lapsuudesta asti parhaimmat ystävät." -Mutta Andrees kääntyi poispäin, ja taaskin hänen viime katseessaan, -huomasi Heim tuon vieraan hänessä. Silloin hellitti hän hänen kädestään. - -Hetken seisoi hän oven edessä ja kuunteli hänen askeleitaan, ne -kuuluivat, yhä alemmalta. Yhä kauempaa kuului tuo tripp, trapp... Ja -nyt oi enää mitään... Kaikki hiljaista. - -"Niinpä... tuo on lopussa... ihan lopussa." - -Hän puisteli hämmentyneenä päätään, tähysteli laakson ylitse, kääntyi -ympäri, ja astui, mielensä levottomasti lainehtivana, majaansa. - -Niinpä maailmalle siis! Kuljeksivana, kodittomana! - -Silloin näki hän pöydällä tuon kirjeen ja tarttui siihen, kuin -johonkin, joka vielä oli hänelle omaista ja läheistä.. Hän astui -taaskin ulos ja koetti lukea sitä kalpeassa kuunvalossa, joka väreili -ilmassa. Siinä oli ainoastaan muutama sana, jotka olivat kirjoitetut -erään kämmenenkokoisen valokuvan takapuolelle: "Äiti Strandiger -sanoo: Heiderieterit ovat aina pyrkineet vieraaseen ja laiminlyöneet -kotonsa; mutta Heimistä en olisi uskonut sitä. Jos kaikki olisimme -Heiderietereitä, olisi kaikki paljasta ohdaketta ja orjantappuraa, ja -kaikki olisimme katottomia. Kangas on hiipinyt aina ikkunalautoihin -asti ja livahtanut katolle. Nummitalo on suotta kutsuva poikaansa ja -kangas isäntäänsä, kunnes viimein palaa kotiin kelvoton mies, josta ei -kotiseudulle ole mitään hyötyä." - -Heim käänsi kuvan. - -"Nummitalo!! Nummitalohan!!" - -Hän näki sen selvästi kuunvalossa. Hän astui hiukan syrjempään, -niin ett'eivät viinipensaat riistäneet häneltä hituistakaan kuun -hopeavalosta: "Nummitalo! Tosiaankin... Ei, mutta! Nummitalo!... -Eipäs... Katsokaas toki!" Hän kertoi viinipensaille, hän puhui ääneen, -kuin joku, joka hilpeänä ja keveänä tarinoi viinipikarin ääressä: -"Nähkääs! Todentotta, kaikki vajan ikkunat ovat rikki, sen ovat -ne pojan viekanat, senkin ilkimykset, tehneet. Ovat sen perineet -niiltä ajoin, kuin minä aloitin... onkin osaava heitto pienelle -pojanvekaralle! Ken osasi, sai palkinnoksi pienen piipunnysän. Luulenpa -todentotta, että tuolta salin ruudun takaa kurkistaa esiin Telsche -Spiekerin naama, Sekös osasi murista. Mutta mepäs istuimme vallin -takana vaan ja nauroimme." - -Hän puisteli ihmeissään päätään. Kuunvalo hiipi joka hiuskarvallaan ja -välkkyi joka suortuvallaan. - -"Enpäs enää voisi astua suorana tuosta ovesta sisään... en -likimainkaan! Minun täytyy taivuttaa päätäni syvään, oikein kumartua -täytyy minun, kun palaan! Minä... niinpä, näkisinpä mielelläni taas -kerran tuon vanhan talon, ainoastaan nähdäksenikin, miltä se nyt -näyttää... sali ja kellarikamari ja kyökki avoimine liesineeen, jolla -mustat härkäpavut ratisten paistuvat pannussa... ruton hyvää ruokaa -se! Mutta seassa pitää olla perunanpalasia ja ne pitää olla paistetut -rasvassa, niin, ja oikeastaan pitää länsituulen viuhua kankaalla, -tuommoisen oikean märän, kolakan länsituulen. Sillä se on oikeata -rannikkoväen ruokaa se." - -"Tuosta menee polku puutarhan lävitse ja tuossa on vallinaukko. -Tosiaankin, aukko näyttää pieneltä, se on nurmettunut, siitä ei enää -käy kukaan metsään ja Wodaninkukkulalle. Ja siellä turpeen alla on -yhä vielä se kolmas rannerengas. Olisipa somaa tietää, kuka senkin on -saava! Ne molemmat toiset ovat menneet linnunteitä! Mutta kolmas kerta -olen osaava oikeaan!" - -"Missähän lienee sekin rengas, jonka lahjoitin silloin purolla? -Lieneekö sen käsivarsi yhä yhtä ruskea ja silmät yhtä kirkkaat? -Näkisinpä... näkisinpä mielelläni puron taaskin, jonka rannalla lepäsin -hänen edessään, ja tahtoisinpa nähdä paikankin, jolla hän erosi -minusta. Missä lienee hän nyt? Missä?" - -Hän puisti päätään, ja tuijotti otsa rypyssä ja silmät tuimina kuvaan -kädessään. Kuun valo lepäsi sillä. Tuntui hänestä, kuin katselisi siitä -kotinsa ja kotiseutunsa häntä uskollisesti ja vilpittömästi silmästä -silmään. - -"Ja kohtapa tulee aika, jolloin villihanhet lentävät kankaan ylitse, -aamusin toisaalle päin ja illalla takaisin, lentävät kolmikulmaisessa -jonossa ja räikeästi kirkuen. Olenpas monta kertaa väijynyt niitä -turhaan pyssyilleni metsän reunassa. - -"Olisikohan tosiaankin niin, että kotona ilmenisi minussa tuo hyvä ja -voimakas -- tunnen että minussa piilee jotakin -- joka ei täällä vaan -tahdo päästä virkenemään? Suuri on siellä luonto, raittiina humisevat -tuulet ja kauas kantaa silmä. Sielläpä pitäisi ihmisessä herätä -hurskaus, voima ja ilo." - -Ja yht'äkkiä tulvahti rikkaan riemuisasti sielussaan: "Minä... lähden -kotiin!" huudahti hän. "Huomenna, jo... huomenna lähden!" Silmänsä -tulivat kosteiksi ja äänensä värisi. - -Sinä yönä nukkui hän hyvin vähän. Kaikki ajatukset, jotka liikkuivat -vilkastuneessa sielussaan, kehäsivät yhdessä asiassa vaan: Minä lähden -kotiin! - - * * * * * - -Seuraavana aamuna lähti hän matkalle, jalkaisin, loput rahansa -taskussaan, selässään musta nahkalaukku, jonka hän kerran, viisi vuotta -sitten oli ostanut S:t Paulilla Hampurissa, kädessään oli tammisauva. -Siten vaelsi hän viimeistä kertaa Schönbuchin lävitse. Yleensä noudatti -hän Neckarin juoksua, vältti sentään suurempia kaupunkeja. Mitä -kauemmas matkansa joutui, sitä varmemmaksi tuli hän siitä, että hän oli -oikealla tiellä, ja sitä iloisemmaksi, luottavammaksi ja uskaliaammaksi -tuli mielensä. Tunto voimakkaasta, hyvästä teosta ylensi hänen -sieluaan, sai silmänsä kirkkaiksi ja askeliinsa voimaa. Näinä tyyneen -vaelluksen, hiljaisen itseensäsyventymisen ja voitollisten taistelujen -päivinä, jolloin hän heilautteli ruskeassa kädessään jykevää -tammisauvaansa, näinä päivinä, jolloin kotiseutunsa heräsi sielussaan -yhä kirkkaampana ja selvempänä ja yhä ihanampana ja avarampana, -jolloin elämän vakavuus valtasi hänen mielensä ja unet hälvenivät -edestään kuin sumuharsot, runoili hän seuraavat värssyt, jotka hän -illalla lyijykynällä kirjoitti pieneen mustaniteiseen taskukirjaansa. -Seuratkoon niitä tässä pari näytteeksi hänen silloisesta mielialastaan. - - Kotiapäin. - - Jo koittaa aamun koi! - Saa aurinkoinen loistossaan - Taas taivahalle paistamaan. - Nyt kotiin, oi! - - Käy aika kiirehtäin. - On kuuma paahde auringon; - Mun tieni vuoristohon on, - On kotiin päin! - - Jo huippu häämöttää; - Ylhäältä luota pyökkien - Mä kodin nähdä himoitsen, - Miks' sit en nää? - - En näe mä kotoain; - Vain kirkon tornin kaukaa näin. - Mi tuska polttaa silmässäin? - Ei itku vain? - - Jo sammuu päivän lies. - Nään enkeleitten viittaavan, - Kun painun laakson helmahan - Mä matkamies. - -Muutamat toiset säkeet ovat toista laatua. Rohkeutensa kasvoi. - - Lehmuksen alla. - - Istun lehmuksen alla ja uinun; - Äkkiä leijaa lehviltä maahan - Mun eteen aivan - Yks' keltalehti. - - Tunnen kaihoa: kesä nyt kukkii, - Kypsä ei pellon vihreä vilja, - Oi, mistä lehti. - Tää kuolon enne? - - Taaskin leijavi ylhäältä maahan - Nurmelle hiljaa: eessäin seisoo - Kuin taian tuoma - Yks' kirjolintu. - - Seisoo, keikkuu, sorjana leikkii, - Nyökkivi päällään, heiluvi pyrstö. - On silmä kirkas - Sen punapulmun. - - Istun ja haaveksin uusin toivein: - Vihryt on vilja ja pitkä on kesä, - Ja kirjolinnun - Mä -- pyytää mielin. - -Kolmantena matkapäivänään aikoi hän jättää Neckarin ja poiketa -Würzburgia kohden. Silloin sai lian kuulla, että Heidelberg -valmistautui seuraavana päivänä, viettämään yliopistonsa -viisisatavuotista muistojuhlaa. Silloin päätti hän pysyä uskollisena -virtaystävälleen Heidelbergiin asti, ja sitte jatkaa matkaansa -suoraan pohjoiseen. Matkalla, kauniilla laaksotiellä, antoi hän monen -iloisen ylioppilasparven, ja monen lehväkoristeisen, lippuliehuisen -vaunun ajaa ohitsensa. Hän pysytteli yksin, kuitenkin tervehti hän ja -vastasi iloisesti tervehdyksiin. Aikaiseen seuraavan päivän aamulla -levähti hän hiukan eräässä ravintolassa, joka on hetken matkan -päässä Heidelbergista. Sen avara aurinkoinen suoja oli tungokseen -asti väkeä täynnä. Hän istahti väsyneenä alas, ja, ajatuksensa kun -kaikki liikkuivat kotona, unohti hän itsensä, ja tilasi leveällä -alasaksallaan: "Leipää ja juustoa ja lasi viiniä!" - -Siinä istui lähellä pari vilkasta tyttöä, joiden jalat olivat -yhtä valkeanpölyiset kuin hänenkin. Heillä oli mukana isänsä, -kookas, vakava, polvihousuihin puettu mies, jolla oli älykkäät -kasvonpiirteet ja lyhyt poskiparta. Kun he kuulivat vieraan sanat, -joita he eivät ymmärtäneet, lähenivät nuo tummat päät toisiaan ja -lämpimät posket hipaisivat toisiinsa, ja laskivat he arvelujaan, -kukahan tuo oli ja mistä, arvelivat hänen vaaleista hiuksistaan ja -leveästä puheenparrestaan, että hän mahtoi olla joku alankomaalainen -tai tanskalainen ja kurkistelivat siinä päätä käännellessään aina -tuontuostakin häneen ja näyttivät hyvinkin halukkailta antaumaan jo -ennen Heidelbergiakin pieneen hupaisaan seikkailuun. Ukkovanhus katseli -vakavana eteensä, otti aina joukkoon tyytyväisen näköisenä siemauksen -lasistaan ja istui siinä kuin ainakin mies, joka nauttii sitä, mikä -hänelle maistuu, ja jolle on pieni asia maksaa kestinsä. - -Sillävälin lämpeni Heim hiukan noiden vallattomain silmien tulesta. -Ja kun ukko sattumalta lähti ulos -- joukko varsoja talutettiin -nimittäin ohitse, kohotti hän täysinäisen lasinsa ja sanoi hymyillen -ja päätä nyökäyttäen: "maljanne!..." ja tytöt vastasivat perin somasti -ja nauraa tirskuivat keskenään ja kätkivät tyttömäisesti silmänsä ja -katsahtivat toisiinsa ja nauroivat, eivätkä unohtaneet tuontuostakin -vilkaista häneen. Ja kaikkia kolmea huvitti, he kun puhuivat eri -kieliä, keskustella toistensa kanssa silmillä. Sittemmin, kun hän -lähti pois, tapasi hän pienemmän tytöistä puolipimeässä käytävässä, -ja ehkä olisivat he siellä tulleet lähempäänkin keskusteluun, -ellei Heim yht'äkkiä olisi unohtanut itseään ja puhutellut häntä -schwabilaismurteella ja ell'ei toinen tytöistä olisi ilmestynyt -käytävän toiseen päähän. Silloin naurahtivat kumpikin hämillään, ja -palasivat takaisin ravintolaan. - -Niinpä jatkoi hän matkaansa, vilkastuneena pienestä seikkailustaan ja -jatkaen ja kehitellen sitä mielikuvituksissaan kaikille suunnille, -menneisyyteen ja tulevaisuuteen, rakentaen siitä oikean ilmalinnan -korkeine, uhkarohkeine kaarineen, ja kiemuroivine koristeineen, jonka -kullalle hohtelevissa saleissa hän molempine kaunottarineen käyskeli. - -Mitä lähemmäksi hän tuli Heidelbergia, sitä kauemmas unohtui mietiskely -ja ajattelu. Sielunsa avautui ja kurkisti esiin hänen kirkkaista -silmistään. Hän, joka matkallaan yksinäisillä poluilla hiljaisissa -metsissä oli ollut uneksija, hän muuttui nyt tarkkasilmäiseksi -katsojaksi. Heidelberg oli näyttämönä, ja sen asukkaat näyttelijöinä. - -Ja mikä avara aurinkoinen näyttämö ja millaiset todelliset ja arvokkaat -näyttämövarustukset ja millaiset vilkkaat ja iloiset näyttelijät! -Nuo vanhat kiemuroivat kadut, nuo vanhat, korkeapäätyiset talot, -nuo juhlivat kansallispukuiset ihmiset, ja nuo nuoret, reippaat -ylioppilaat, joiden silmistä ja poskilta loisti juhlailo ja juhlaviini! -Ja tätä kaikkea elämää edessään katsoen seisoi juhlallisen vakavana -linna tyhjine ikkunoineen ja jaloine muotoineen, ikäänkuin joku -ylhäinen harmaahapsinen vanhus, jolta raa'at vihollisensa ovat -puhkaisseet loistavat silmät. - -Ja ylempänä vielä linnan yllä, ja yllä tuon kaiken aitosaksaiaisen -näkymön vietti saksalainen aurinko. - -Heim Heiderieter meni, minne vaan häntä uteliaisuutensa veti. Pyöreä -hattunsa kaukana takaraivolla, molemmat kätensä sauvansa kahvalla, -jota hän piti edessään, seisoi hän, kasvot linnaan päin, joka yleni -kukkulalla rakennusten yllä, ja antoi kirjavain juhlakulkueiden -samoilla ohitsensa. Tuskinpa kukaan, joka näinä loistavina -juhlapäivinä katseli näitä juhlakulkueita, oli syvemmän liikutuksen -ja voimakkaamman lumon vallassa, kuin tämä yksinkertainen ylioppilas, -joka ensi kertaa näki ruumiillistuneina edessään nuo haamut, jotka -hän mielikuvituksissaan oli lapsuudestaan asti aina nähnyt edessään. -Kun nuo kaikki, nuo kirjavat värikkäät kuvat Saksan muinaisuudesta -olivat liikkuneet ohitse ja kaikki kadut tulvivat äänekästä iloa ja -reipasta, täyteläistä vuolasta elämää, silloin lähetti hän silmillään -tervehdyksen tuonne ylös linnanraunioille: "Olisipa sinulla vielä -silmäsi, että saisit nähdä lastesi ilon." - -Kun rupesi hämärtämään, tuli hänen nälkä. Hän ei ollut koko päivään, -sitte kuin hän silloin aamulla ulkopuolella kaupunkia oli nauttinut -hiukan leipää ja viiniä, muistanut ajatellakaan ruokaa tai juomaa, -Iloinen soitto ja riemukas äänten ja lasien helinä johtivat hänet -erääseen puistoravintolaan. Hän istuutui erään yksinäisen pöydän -ääreen, ja tilasi itselleen illallista. Kun hän oli ravittu, nojautui -hän mukavasti taaksepäin, ja antoi väsymättömäin silmiensä taas -lähteä seikkailuille. Siinä istui viereisessä pöydässä vieraita, -jotka kielimurteensa mukaan näyttivät olevan Keskisaksasta, ne olivat -hyvinvoipia, hyvin vaatetettuja keski-ikäisiä ihmisiä, miehiä ja -naisia, ja kuuluivat he juttelevan juhlasta ja juhlavaikutelmistaan. -Taampana, kauempana puutarhan taustassa, jossa oli hämärää, jota -kuu ja tähdet vaan heikosti valaisivat, samalla kuin muu puisto oli -valaistu, istui eräässä pitemmässä pöydässä nuorta väkeä, naisia ja -herroja. Ne olivat kaikki ottaneet osaa juhlakulkueeseen, ja olivat -vielä kulkuepuvuissaan. Heidän suuret leveälieriset hattunsa, kirjavat, -kullalla kirjaillut ja raskaat pukunsa, miekat miesten vöillä, ja -leveät kultaiset reunustat naisten puvuissa, lisäksi tuo iloinen vilkas -haastelu ja kuunvalo, joka värjyi puiden lehvistössä, kaikki tuo -synnytti kokonaisuuden, jota Heim Heiderieter hiljaa ja kauan avoimella -mielihyvällä katseli. - -Kesti vaan tuokion, kun seura jo huomasi kiinnittäneensä hänen -huomionsa. Iloisia kun olivat, ja säälien hänen seurattomuuttaan, ja -koska hän katseli siinä niin tyytyväisenä ja hyvillään, ehkä miellytti -hänen komea voimakas nuoruutensakin ja reippaat virkeät kasvonsa -kiharoine hiuksineen ja partoineen naisia, lähettivät he hetken -neuvoteltuaan nuorimman keihäsmiehensä, soman nuorukaisen kutsumaan -vierasta, viittoillen samalla myöskin käsillään ja haarikoillaan -ja laseillaan. Silloinpa lähti Heim heidän joukkoonsa ja istahti -pöytään ja, ollen yhtäläisessä juhlahuumeessa kuin toisetkin, iloitsi -iloitsevaisten kanssa. Ja kaikki katselivat hyvillään hänen säteileviin -kasvoihinsa, joille lankesi kirkas kuunvalo. - -Häntä vastapäätä istui joku ylhäinen porvarisneiti yliopiston -perustamisen ajoilta, silkkisen sinisen aluspuvun yllä oli hänellä -väljä vaalea päällyspuku, jota reunusti kultaiset päärmeet. Korkea -huippuhuntu, jota hän oli kantanut juhlakulkueessa, oli illennmältä -tuntunut hänestä epämukavalta, nyt hänellä oli päässään kevyt huivi, -joka välkkeili vilkkaissa turkkilaisissa, väreissä. Saattoi kuvitella, -että tämä huivi oli ristiretkien ajoilta asti saanut levätä jossain -tammiarkun pohjalla, ja että se nyt oli haettu esiin juhlan kunniaksi. -Hän näytti olevan huvitettu osastaan, ja käytti puheessaan yhä jäykkiä -vanhanaikaisia käänteitä ja kätki kasvonsa syvälle huiviin, jonka -varjo peitti hänen otsansa ja silmänsä. Hän oli kookkaan, komean -ja täyteläisen näköinen, ja loistavata pukuaan kantoi hän sillä -varmuudella ja sillä suurekkaalla ja kuitenkin mukavalla ryhdillä, -kuin pitikin. Hänen vieressään istui hänen kanssanäytlelijänsä, tämä -oli puettu hienoon, hopealla ja kullalla kirjailtuun viittaan ja -tummanväriseen matalaan lakkiin, hän ei sentään osannut näyttää yhtä -arvokkaalta kuin neitinsä. Kaikista ponnistuksistaan huolimatta, -näyttää ryhdikkäältä ja komealta, näytti hän vaan lyhyeltä, -paksulta ja hyvin jokapäiväiseltä ja joutui hän ylhäisnäköisen -seuralaisettarensa rinnalla ala-arvoiseen, melkeinpä naurettavaan -valoon. Heim Heiderieter, joka sai olla hyvinkin omassa rauhassaan -toisten huomiolta, katseli häntä niin usein kun vaan luuli, ett'ei hau. -kiintyneenä keskusteluun, huomannut sitä. Mutta hän havaitsi pian, että -tyttökin oli kiinnittänyt huomionsa häneen. Kuitenkaan ei johtunut -mieleensäkään ruveta puhuttelemaan tuota ylhäistä neitiä, joka tummilla -silmillään katseli häntä silmäkulmat rypyssä. - -Sattui silloin että toinen puoli seuraa erittäin vilkkaassa -haastelussa kääntyi toisaanne päin, toinen puoli toisaanne. Silloin -laski tuo ylhäinen neiti käsivartensa pöytää vastaan, ja kysyi -matalaan, mutta äänellä, jossa kajasti mielenkiintoa, ehkä liitimen -veitikkamaisuuttakin: "Tohtiikohan kysyä vieraalta hänen kotiseutuaan?" - -Heim loi häneen välähtelevät syvät silmänsä ja vastasi samassa -sävellajissa: "Kotoni ikkunasta näen minä meren." - -Tyttö kumartui vielä enemmän eteenpäin ja kysyi nopeasti: -"Pohjanmerenkö." - -"Sen juuri", vastasi Heim. "Itään on kangasta, länteen merta." - -"Kangasta ja merta! Kuinka ihanaa!... Mutta onko metsää? Eikö metsää -ollenkaan?" - -Heim oli kuulevinaan, että hänen äänensä värähteli, mutta näki -ainoastaan hiukan hänen kasvoistaan ja joskus tumman väläyksen hänen -silmistään, kun hän hiukan taivutti päätään syrjään. - -"On siellä metsääkin!" -- sanoi hän. "Kankaan reunalla!" - -"Mutta eikö ole vuoria, yhtään puroa?... Minä tarkoitan..." - -Heim naurahti ja sanoi: "On; on meillä purokin, ihan pieni puro." - -"Sen rannoilla sammalta ja pohja hopean valkoinen? Sepä somaa." - -"Ihan niin!" vastasi Heim iloisesti. - -Tyttö vaikeni hetken. Heim odotteli uusia kysymyksiä. Ylen mielellään -kuunteli hän tuota lempeän pehmeätä, syvää ääntä, ja tämän paikkakunnan -siroa murretta, kun se kuului tuosta suusta. Mutta tyttö istui -miettivänä eikä liikahtanutkaan. Hänen toinen kätensä piti haarikasta, -joka oli edessään. - -Heim loi silmänsä häneen kysyvästi. - -Silloin nosti tyttö silmänsä taas ja katsahti häneen, ikäänkuin -tahtoisi hän katsoa häntä hänen sieluunsa, niin pitkään ja -liikkumattoman syvästi hän katsoi. Selvästi näki hän nyt hänen -silmäinsä kostean loiston. - -"Palaatteko nyt kotiseudullenne?" kysyi hän matalaan, "vai tuletteko -sieltä?" - -"Minä olen matkalla sinne." Ja avomielisten ihmisten tapaan ja -vilkkaampana taas pitkän yksinäisen matkansa jälkeen, innostui hän -puhumaan: "Minä olin Tübingenissä, ja sain yht'äkkiä kovan koti-ikävän -ja lähdin kohta ja jalkaisin vaan" -- hän katsahti sauvaansa ja kohotti -sitä ilmaan --, "ja kun pääsen kotiin, rupean minä eräässä pienessä -nummitalossa maamieheksi kuten isänikin." - -Tyttö vaikeni taaskin tuokion, sitte irroitti hän kätensä haarikasta ja -sanoi hiljaa ja heleästi nauraen: "Vaan eihän kangas yksin ja puro ja -meri kutsu vaeltajaa kotiin, vaan myöskin neito, morsian!" - -Heim pudisti nauraen päätään: "Täytyypä Nummitalon pusertaa kaikkensa -voidakseen elättää minut yksinkin. En ole löytänyt rikkauksia vierailla -mailla, ja kotona olen köyhä." - -"Ihminen 'on rikas, kun sydämensä vaan on hyvä ja ystävällinen. Mutta -ette saa, kuten moni tekee, sulkea sitä, mitä tuolla ulkona olette -nähnyt ja oppinut, itseenne, vaan jakakaa siitä ympärillenne. Kun -ihminen vaan on ystävällinen ja tuntee mielenkiintoa ja osaanottoa, -niin on hän rikas. Tiedättekö, että jo tänään iltapäivällä näin -teidät, kun menimme läpi kaupungin? Teillä oli hattu vielä kauempana -takaraivolla kuin nyt. ja olin loukkaantunut, kun ette katsahtaneetkaan -minuun, vaan yhtäpäätä tuijotitte tuonne linnaan. Nähkääs, siksi -toimitinkin teidät, kun näin teidän istuvan tuolla, kutsutuksi tänne -pöytään, olitte kiinnittänyt huomioni, herraseni." - -"Säälitte minua." - -"Juuri niin! Tuumin noin: sääli häntä. Hän näyttää kuin voisi hän olla -iloinen: niin, ja jotain muutakin ajattelin..." - -"Päivä oli ihana!" huudahti Heim innoissaan. "Mutta teidän hyvyytenne -tekee illan vielä ihanammaksi. Minä kiitän teitä." - -Seura nousi pöydästä ja rupesi hojaumaan. Tukeva patriisimme unohti -innokkaassa keskustelussa kokonaan neitinsä. He jäivät kahden. - -"Saatte saattaa minut puutarhasta", sanoi tyttö, "serkkuni on unohtanut -ja jättänyt minut." Ja katsahtaen Heimiin, jatkoi hän: "Teidän olisi -pitänyt olla mukana juhlakulkueessa tänään. Tuommoisia noin ryhdikkäitä -miehiä, kuin te, ei meillä ollut monta." - -"Minne olisitte sijoittanut minut?" -- Heim kävi uskaliaammaksi. - -"Sinne, missä nytkin käytte! Ulisimme muodostaneet muhkean parin. Eikö -teistäkin? Olkaamme sitä, kunnes tulemme puistosta." - -Tyttö laski kätensä hänen käsivarrelleen, ja asteli hänen rinnallaan. -Ensi kertaa elämässään kulki Heim nyt naisen käsi käsivarrellaan, ja -hän astui ylpeästi ja varmasti: sillä tämä oli nyt kerrankin elämää ja -todellisuutta. Niinkauan kun he vielä olivat toisten seurassa, ei hän -ollut oikein vapautunut ujoudestaan, mutta nyt tuntui hänessä iloiselta -ja keveältä, nyt virtasi juhlanilo keveänä ja tulisena jäseniään. Nyt -piti hän neidon kättä lujasti käsivarrellaan. - -Puistosta johti tuuhea puukujanne eräälle kadulle. Tätä puukujannetta -astelivat he nyt, kumpikin vaieten, ja kumpikin liikutettuna ja -tunteittensa vallassa. Kumpikaan ei tohtinut sanoa mitään, kun pelkäsi, -että varomaton sana, tai ajatus, joka voisi toiselle olla vieras tänä -silmänräpäyksenä, voisi särkeä sen aran hennon harson, joka eroitti -unen todellisuudesta. - -Siellä, missä puistokujanne päättyi ja yön tähdet hiukan kimmelsivät -lehvien välitse, pysähtyi neito. - -Ja silloin löysivät kätensä toisensa. - -"Tervehdi kotiseutuasi!" sanoi neito. "Tervehdi kangasta ja puroa ja -Wodaninkukkulaa ja koko nuoruuttasi!" - -"Mistä sinä Wodaninkukkulan tiedät?" - -"Sinähän kerroit siitä..." - -"Älä lähde vielä. Suo minun hetki vielä olla kanssasi... Ei ikinä vielä -ole kukaan ollut minulle niin omainen ja hyvä kuin sinä." - -"Ei ikinäkö?" - -"Ei, ei ikinä... Tai oli eräs lapsi kerran... siitä on jo pitkä aika. -Hänellä oli sydän kuin sinulla. Siitä on pitkä aika... Jää kanssani! -Kaikki ajatukseni ovat olevat sinun luonasi... Kuu olkoon vartijasi." - -"Luotanhan sinuun jo! Kaikkea hyvää uskon sinusta. Mutta minä en voi, -minun pitää kotiin. Jumalan haltuun!" - -"Minä pidän sinusta kiinni, ett'et pääse." - -"Tule tänne!" Ja ennenkuin Heim ennätti ajatella, mitä hän aikoi, oli -tyttö likistänyt itsensä häntä vastaan ja suudellut häntä. Sitte työnsi -hän hänet puoleen ja pujahti samassa portin taakse jo ja sanoi sieltä: -"Oi, kuule! älä vaan ajattele pahaa minusta." - -Heim Heiderieter seisoi vielä hetken nojaten porttia vastaan, ja antoi -silmänsä liikkua ylös ja alas pitkin pimeää katua. - - * * * * * - -Samana yönä jatkoi hän vielä matkaansa pohjoiseen, silmänsä säteilivät -onnea. - -Mitä pitemmälle matkansa joutui sitä selvempinä näki hän edessään -nuo vanhat kuvat, jotka hän oli nähnyt, kun hän muinoin poikana oli -uneksinut kanervikossa. Mutta ne kuvat olivat muuttuneet. Nyt ne eivät -enää olleet vieraita, ne eivät enää tulleet vierailta mailla, eivät ne -enää lähteneetkään vieraisiin maihin tekemään suur'tekojaan; nyt ne -olivat kotiseudun lapsia, jotka koettivat palvella kotiseutuaan, jotka -ottivat osaa sen kärsimyksiin, ja iloitsivat sen onnesta. Kangasta -ne ratsastivat ja rakensivat ensimmäisen majansa sen reunaan, merta -vastapäätä, ja lähtivät alas sen viettävää kuvetta valtaamaan uutta -maata. Tokeita rakennettiin ja niitä reuhtoi vinkuva myrsky. Mutta ne -eivät väsyneet, ne kestivät työläässä työssään, kunnes viherjä maa -ulottui kauas matalikolle. - -Siten oli tämä vaeltaja jo kotonaan, uneksi kanervikossa, kulki -matalikkoa, ja luuli jo voittaneensa itsessään kaiken vieraan ja -teeskennellyn. - -Kun hän, oikealla puolellaan Harz-vuori, asteli alas Hildesheimiä -kohden ja näki edessään tuon avaran tasangon, menetti hän -kärsivällisyytensä. Hän jätti jalanmatkaamisen ja meni junalla -pohjoiseen. - -Illalla tuli hän viimeisellä junalla kaupunkiin ja asteli pimeitä -katuja toria kohden. Mutta osaamatta tehdä mitään ratkaisevaa päätöstä, -poikkesi hän kohta oikealle, ja tapasi itsensä rauta-aitauksen takana, -jonka ristikon lävitse hän urheilukentän poikitse tuijotteli kimnaasin -korkeata hiljaista rakennusryhmää kohden, ja lähti sitte ajatuksissaan -torille. Tuolia eteläsyrjällä? Mikä juosta livistää siellä pitkin -askelin ja häviää yöpimeälle sivukadulle? Heim seisoo ja kuuntelee. - -"Vait! Se oli joku yläluokkalainen! Minun aikaani kantoivat ne housuja, -jotka olivat liika lyhyet. Se näkyy muuttuneen. Mutta entisellään on -kaikki muu: hän hävisi saman oven taakse, jonka taakse kahdeksan vuotta -sitten hävisi Heim Heiderieter." - -"Niinpä olenkin tänään viimeistä kertaa kevytmielinen." Ja Heim lähti -yläluokkalaisen jälissä syrjäkadulle. - -Kotiintulon herättämä ilo pysyi hänessä hereillä myöhään sydänyöhön. -Aamusti -- oli tyyni, kaunis elokuun yö -- saapui hän kotikyläänsä. -Hän asteli pää kumarassa ja otsa rypyssä, keppinsä kilahteli terävästi -kiviin. - -Tuossa tuo on tuo vanha talo. - -Rautainen kolkutin kumahtaa lujaan ovea vastaan. - -"Telsche Spieker, nouse ylös! Minä olen palannut." - -"Kuka sitte?" - -"Heim Heiderieter." - -Hetken oli hiljaista. - -Idässä valkeni hiljaa metsän yllä ensimmäinen aamukajaste, vanha -Pellwormer-ukko, yövartija, joka änkyttää niin pahasti, tuli -Strandigerkartanolta käsin rantavallia pitkin viimeistä kiertoaan, ja -lauloi kauniilla ja kirkkaalla ja vähän värisevällä äänellään: - - Löi kello neljä, - Jo neljä löi, - Yön synkeän päivä jo karkottaa. - Jo nouskaa, kristityt, riemuitkaa - Ja Herraa kiittäkää! - - - - - - -TOINEN KIRJA - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Telsche Spieker astui kantaen kädessään lamppua, jonka hän kyökissä oli -puhdistanut, kirjoituspöydän ääreen: "Sytytänkö sen?" - -Heim kohotti päätään, ja katsahti ällistyneenä ja tajuamatta mitään, -ylös kirjastaan: "Mitä? sytyttääkö?" - -"Noh, älä nyt ole noin tuhma, Heim! Enhän minä sinua pyydä sytyttää, en -upeata taloasikaan, tämän lamppupahasen vaan." - -"Sytytä sitte Telsche, jos vaan arvelet tarpeelliseksi." - -"Kaukaa kai palasit nyt? Mitä on tuo nahkanidos kirjojaan, kun niin -unohdat kuulemasta ja näkemästä? Neljä viikkoa olet jo ollut kotona, ja -istua nökötät vaan ja tuijotat tuohon kirjaräähkään." - -"Se on eräs vanha kirkonkirja, Telsche, arvonsa sille! Uskoisitko, -että matalikko tuolla ulkona on kerran ollut asuttua ja viljeltyä -maata? Siellä on seisonut taloja ja ylennyt kirkkoja, Telsche, tuolla -ulkona syvien aaltojen alla. Jokseenkin niillä paikoin, missä nyt on -Flackelholm, täytyy ennen muinoin olla seisoneen kirkon, jonka nimi oli -Pyhän Andreaksen kappeli." - -"Niin, entäs sitte?" sanoi Telsche. "Mitä sinä noista vanhoista -kirkoista, jotka ovat aaltojen alla? Huolehdi sinä kirkosta, joka -seisoo keskellä kylää. Siellä et sinä käy! - -"Käynhän minä toisinaan kirkossa toki, Telsche!" - -"No, käythän sinä. Mutta pelkäänpä, että käyt siellä enemmän -katsellaksesi kuin kuunnellaksesi. Nähdäksesi Ingeborg Landt'in, siksi -käyt sinä kirkossa." - -"Tuo on raskas syytös!" sanoi Heim, ja, kohottausi verkalleen ylös -ja läheni Telscheä. Hän katsoi tuimasti ja synkästi Telscheen, mutta -silmäkulmissaan nykähteli veitikka. - -Silloin poistui Telsche pikaisesti huoneesta. - -Kohta senjälkeen astui Ingeborg Landt saliin. - -Hänen solakan vartalonsa takaa pilkisti esiin Telsche Spiekerin -pienempi tukevampi vartalo. - -"Näetkös?" sanoi Telsche. "Tuossa kuhnailee hän nyt aikansa. Päivät -vaeltaa hän matalikot ristin ja rastin, ja illalla ovat hänellä nuo -iänikuiset tuhmat kirjansa. Neljä tai viisi tuntia kyntää hän. Mutta -tänään iltapäivällä tuli hän jo kello neljältä kotiin. Hän puhella -höpisi silloin, ett'ei hän voisi sietää tätä kauemmin, ajatuksensa -seisoivat muka sulasta pitkästymisestä päällään. Hänen ajatuksensa! -Mitä lienevät mokomatkin! Laiskuutta se on! Ja meillä on vielä kaksi -tynnyrinalaa perunoita maassa." - -"Missä renki on?" kysyi Ingeborg. "Joutivasikka on kiskonut itsensä -irti ja navettaan puhaltaa märkä kylmä tuuli. Etköhän voisi hiukkaakaan -pitää silmällä, taloutta, sill'aikaa kuu Telsche ja renki ovat -pellolla? Joutaisit toki kuunnella, kun joku puhuu kanssasi." - -"Näetkös? Näetkös nyt?" sanoi Telsche. "Hän lukee taaskin." - -"En minä lue, Ingeborg: löin silmäni alas vaan." - -Mutta silloin rupesi Telsche Spieker puolustamaan veijaria, kuten -ainakin, kun joku vaan moitti häntä: "No, annahan hänen olla, Ingeborg! -Emme kumminkaan saa häntä toiseksi kuin hän on. Hän on samallainen kuin -isänsä. Sitäkin kiinnittivät kirjat enemmän kuin navetta." - -Heim kohotti päätään: "Nyt puhut järkevästi, Telsche." - -"Niin", virkkoi Ingeborg, "kun vaan saisit jotain kunnollista toimeen. -Mitä sinä nyt oikein toimaat sitte?" - -"Rakas lapseni!" - -"En minä ole mikään sinun rakas lapsesi! Ja millä naamalla hän sen -sanoo, Telsche!" - -"Minä aioin sanoa: Minun pitää ensin saada tottua tähän uuteen -elämääni. Kun eilen vielä oli yliopistossa, niin eihän sitte tänään -saata koko päivää olla perunoita nostamassa." - -"Kun on laiskotellut viisi vuotta, niin eihän sitte sovi odottaa, että -mies nyt palaisi sulaa työ-intoa!" - -"Rakas Ingeborg!" - -"Hiljaa nyt... Mitä teet sinä?" - -"Tahdon tutustua tämän paikkakunnan, meidän kotiseutumme historiaan, -etenkin sen alkuperäisimpään asutus-historiaan." - -"Olisinpa utelias kuulemaan", vastasi Ingeborg rivakasti, "mitä -käytännöllistä hyötyä siitä lähtee. Onhan jokseenkin yhdentekevää, -onko se tai tämä maanpala ojitettu ennenkuin se ja se. Ja kuule -nyt, tiedätkö, noita tuommoisia mielitekoja sopii parhaiten noutaa -illallisen jälkeen ja sunnuntai-iltapäivisin." - -Heim huojutti päätään edestakaisin: "Oh, Ingeborg! Käytännöllinen -hyöty! Tiede elää itsensä vuoksi." - -"Hölynpölyä! Ellei se hyödytä minua tai naapuriani mitään, niin menköön -vaikka kuuhun koko loru!" Hän astui kirjoituspöydän ääreen ja rupesi -välinpitämättömästi selailemaan tuossa vanhassa paperipinkassa. "Sinun -pitää kirjoittaa tämän maakunnan historia, tai..." sanoi hän ja katsoi -häneen suurine harmaine silmineen ikäänkuin näkisi miehen ensi kertaa -edessään ja ihmettelisi otusta: "Kuulehan, sinä olet mies yhtä sekava -kuin hiuksesi. Luulenpa että voisit kirjoittaa jonkinmoisen romaanin, -jonkin historiallisen. Kasvannaisia siihen kyliä tulisi, mutta ne -leikkelisimme me, Frisius, Telsche ja minä pois." - -Silloin iski Heim kämmenellään lujasti pöytään: "Kuka tietää Ingeborg, -mitä vielä tapahtuu! Perunain nostaminen, tiedätkös..." - -Silloin aukaistiin ovi ja Maria Landt astui sisään ja sanoi: "Andrees -tulee huomenna!" - -"Andrees?! Andrees?!" Molemmat kirjoituspöydän ääressä istujat olivat -hypähtäneet pystyyn ja katselivat ilmiötä ovessa. - -Maria läheni rauhaisaan lempeään tapaansa, hän oli tummanverevä ja -voimakasmuotoinen kaunotar, jotavastoin Ingeborg oli kookkaampi ja -solakampi. Hänen mukanaan oli pieni nelivuotias Fritz Witt pujahtanut -saliin. - -Ingeborg astui pikaisesti häntä vastaan: "Onko hän kirjoittanut? -Sinulle?" - -"On, hän tulee huomenna!" sanoi Maria epävarmaan tapaansa. "Hänen -mukanaan tulee Frans Strandiger ja tämän sisar ja äiti." - -Heim kummasteli ja mietti; mutta Ingeborg tokaisi yht'äkkiä sydämensä -pohjasta: "Nyt minä tulen uteliaaksi!" - -"Kuule Heim!" sanoi Maria, "otin mukaani pikku Fritzin. Hän on aina -niin terve, mutta nyt hänellä on jotain rohtumaa. Tarkasta sinäkin -sitä!" Hän polvistui pojan viereen ja riisui häneltä hänen paikatun -takkinsa. Sitte työnsi hän paidan olalta puoleen. Sen kaiken teki hän, -hiljainen, rauhallinen ilme kalpeilla rasvoillaan ja toimeliain käsin. - -"Tuossa! Näetkö? Sitä on melkein koko selkä täynnä. Emännöitsijä luulee -että se on jonkinlaatuista rupea tai savipuolta." - -"Se on varmasti savipuolta, Maria." - -"Siinä tapauksessa pitäisi meillä olla voidetta, tai paremmin, -meidän pitäisi valmistaa semmoista." Hän katsahti ajatuksissaan -eteensä.. "Tuo on niin surullista", sanoi hän. "Meillä on yllinkyllin -lääkäreitä ja apteekkeja, mutta suurin osa varattomia saa sentään kitua -sairauksissaan ja vammoissaan, kun lääkärit ja lääkkeet ovat liika -kalliita. Kuinka monta ihmistä voisi parantua ja tulla iloiseksi ja -voimakkaaksi. Nyt pitää meidän ruveta puoskaroimaan, niin epämieluista -kuin se onkin. Vai mitä arvelet sinä, Heim?" - -"Meidän pitää voidella sysitervalla sitä." - -"Niin, niin minäkin luulen. Kun Ingeborg oli pieni, oli hänellä -savipuolta, silloin kysyttiin neuvoa lääkäriltä, ja hän antoi hienon -kirjavan rasian, oikean apteekkirasian." Hän puisti surunvoittoisesti -tummaa päätään. "On maailma sentään nurin kurin. Lääkärit oppivat -valtion kustannuksella neuvomaan kansaa parantamaan sairauksiaan. Mutta -kun he ovat oppineet sen, niin ovat olot niin nurjat, että heidän -tietonsa ovat ihan hyödyttömät suurimmalle osalle kansaa, ja kaikkea -tuota tuon vaivaisen rahan vuoksi ainoastaan." - -"Telsche, tänne tervaämpäri!" - -Telsche kirkasi kyökistä: "Tervaämpäri?" - -"Nyt minä tulen mustaksi", sanoi Fritz. - -Toiset nauroivat. Maria Landt vaan pysyi yhä yhtä hiljaisena -kasvoiltaan. Kukaan ei muista, että hän koskaan olisi nähnyt Maria -Landt'ia iloisena. Hän oli aina kaunis, aina hiljainen ja ystävällinen, -mutta ei koskaan iloinen. - -Kun he saivat riisutuksi pojan, tervasivat he hänen. Heim tahtoi tehdä -sen. "Likastat sormesi, Maria." Mutta Fritz ei luottanut häneen: "Et -sinä osaa." Ja Maria sanoi: "Minä teen sen itse." Sitte veivät he hänet -kyökkiin, että hän kuivuisi takan edessä. Ingeborg oli lähtenyt, pois. -Nyt valmistautui Mariakin lähtemään. - -"Lähdötkö mukana. Heim? Wittin vaimo on taaskin kovin heikkona." - -"Witteillä on aina onnettomuutta", sanoi Telsche lyhyesti. Telsche ei -saanut siedetyksi Wittejä, varsinkaan ei vaimoa. - -Maria ei kuunnellut häntä: "Hänellä on hyvin paha yskä, ja Antjesta ei -ole mihinkään. Hän käy yhä kummallisemmaksi." - -"Siihen on ikä syynä", sanoi Telsche, "hän on neljänkymmenen jo." - -"Hän puhuu alinomaa Andreeksesta, hän on muka auttava häntä. Se on -onnetonta!" - -"Minä lähden mukaasi. Maria." - -He astuivat yhdessä Reimer Wittille. Hänen huoneensa oli ensimmäinen -Eschenwinkelissä, se sijaitsi ihan hietasäikän juurella vastapäätä -Nummitaloa. Kun he palasivat sieltä ulos, aikoi Maria oijentaa kätensä -hyvästiksi seuraajalleen. - -"Minä lähden mukanasi Strandigerkartanolle asti." - -Pää kumartuneena alaspäin asteli Maria hänen rinnallaan. Oli kostea -sumuinen syyskuun ilta. Heim näki siinä hämärissä, kuinka hänen -tummissa peittämättömissä hiuksissaan kimalteli vesipisaroita. -Niinkauan kuin hän oli tuntenut Marian, oli hän tuntenut veljellistä -kunnioittavaa rakkautta häntä kohtaan, ja hellä sydämensä olisi -mielellään auttanut häntä: mutta hän ei tietänyt -- eikä sitä tietänyt -kukaan -- mikä häntä rasitti. Se ei kai ollut mikään erikoinen tapaus, -joka oli saanut hänet semmoiseksi niin hiljaiseksi, hän oli semmoinen -jo lapsesta saakka. Se että hän alinomaa oli rouva Strandigerin -läheisyydessä, oli ehkä myöskin vaikuttanut häneen. Ingeborg oli -juossut pastori Frisiukselle tai opettaja Hallerille ja livistänyt -kankaan poikitse, niin että pitkät hiuksensa liehuivat takanaan; Maria -taas oli istunut tuon hiljaisen naisen luona, jonka silmät olivat -sokeat, ja jonka elämänrohkeus oli murtunut sinä hetkenä, jona hän oh -saanut kuulla miehensä kuolemasta. Maria oli niin hiljainen ja syvä, -kuin vedet rantakanavassa ja niin heikko ja lento kuin pajupensaat -sen rannalla. Hän oli kehittynyt yhä pitemmälle siihen suuntaan, jota -Andrees ei ollut saanut siedetyksi silloin kun vielä olivat lapsia. - -Länsi-tuuli, tuo väsynyt matalikkojen vaeltaja, astui pitkävartisissa -vesisaappaissaan maille ja meni, hiljaa itsekseen humisten, heidän -ohitsensa. Laulu, jota se lauloi, oli suruisa. Nyt ei Andrees enää -lainkaan voisi sietää Maria Landtia, nyt kun hän palaisi. - -Siinä oli aukko rantapajukossa ja porras vedennoutajia varten. - -Silloin, kun muinoin murtuivat takeet, oh maihin ajautunut myöskin -valkeita meren neitoja, myrsky oh säikähyttäayt ne ja masentanut -mahdittomiksi ja viskannut ne vasten tahtoa edellään. Kiivaasti -ja korkealle viskautuen olivat ne vastustaneet -- oli selvästi -nähty ne -- mutta niiden oli täytynyt vaan yli tokeitten. Kun sitte -yöllä tuuli kääntyi ja vedet kuohuivat takaisin, niin eivät ne enää -osanneet takaisin. Aukko oli liika ahdas, ja syvillä väijyvillä -vesillä ainoastaan solahtelee merenneito. Niinpä olivat ne jääneet -rantakanavaan. Moni neito on säikähtänyt niitä, kun hän hämärissä on -pajukosta tullut vettä noutamaan. Ääneen kirkahtaen on hän viskannut -sankonsa kädestään ja palannut vasta kun oli seurassaan se, johonka -hän luotti, ja joka suojelisi häntä. Mutta kerran oli eräs, kun hän -kumartui ottamaan vettä, nähnyt edessään kuolemansuruiset naisen -kasvot. Hänen päätään oli huimannut ja hänet oli vallannut halu, -sanotaan, syleillä kuvaa siellä alhaalla ja itkeä hänen kanssaan. Hän -oli suistunut päittäin veteen ja hukkunut. - -Maria katseli pajukon välitse veteen. Askelensa ikäänkuin hapuilivat, -ja viivähtelivät ja näytti kuin aikoisi hän seisahtua. Silloin kosketti -Heim häntä käsivarteen. "Sinun pitää herätä unistasi. Maria." - -Maria ei kohottanut päätään ja asteli edelleen, ja teeskeli, kuin -olisi hän herännyt unistaan, mutta yhä piti hän päätään syrjäänpäin -käännettynä ja kuunteli kaislikon kuiskintaa. "Andrees tulee tänä -iltana", sanoi Heim hiljaa. - -Maria antoi päänsä taaskin painua. "Ajattelen sitä. Mutia aioin kysyä -sinulta: luuletko, että Reimer Wittin vaimon täytyy kuolla?" - -"Luulen, Maria! Ja sen sinäkin tiedät. Olethan nähnyt jo monta sairasta -ja kuolevaa, niin nuori kuin oletkin. Sinä tiedät, että hänen täytyy -kuolla." - -Maria huoahti syvään ja käyntinsä kävi hitaammaksi: "Elämä ei ole -suonut hänelle mitään, ei yhtään mitään." - -"Onhan. Maria! Nuoruuden, rakkauden, lapset. Meidän pitää tyytyä -vähään." - -"Mutta kun toisilla ei ole muuta kuin iloa ja onnea ja runsautta, ja -toisilla taas..." - -"Ulkokuori saattaa usein pettää, Maria... Ja muuten on kai Jumalan -tahto semmoinen." - -Maria säikähti: "Se ei ole mahdollista, Heim. Se on varmasti Jumalan -tahtoa vastaan. Kun Jumala loi maailman, sanoi hän: 'Ja katso, se -oli kaikki sangen hyvä'. Mutta nyt ei ole enää sangen hyvää. Sitä ei -voi ymmärtää, ja se on vaikeata kestää." - -Heim tarttui häntä käteen: "Älä ajattele tuommoisia, Maria, sinä -olot vielä liika nuori, et paljoa yli kahdenkymmenen, ja terve, ja -me pidämme kaikki sinusta. Katsos vaan, Ingeborg liikkuu paljon -ihmisissä, käy usein Hallerilla ja Frisiuksella, käy silloin tällöin -kaupungissakin -- meillähän on nyt asema tässä lähellä -- nyt -ovat silmänsä kirkkaat ja hän on iloinen ja osaa nauraa niinkuin -kahdeksantoistavuotiaan tuleekin. Mutta sinä taas istut aina täti -Strandigerin luona, joka on heikko ja alakuloinen ja elää suruisissa -muistoissa. Käy oikein usein meidän luonamme, Maria, Hallerin ja -Frisiuksen ja minun!" - -Maria puisti päätään: "Minä en osaa olla iloinen. Minun täytyy aina -ajatella kaikkea, ja kaikkia, sairaita ja surunkalvaamia ja kuolleita. -Näen kaikessa kärsimystä ja on, kuin en olisi itsessäni, vaan kuin -olisin aina ulkona vaelluksella, näkemässä kaikkia surun rasittamia. -Reimerin vaimon luona olen, kaiket yöt kuulen hänen äänensä. -Koetan kuvitella, mitä hän mahtaa ajatella. Ja joka lapsensa on -sydämelläni. Ihmettelen, ett'en yski niinkuin hänkin, yhtä vaikeasti ja -tuskallisesti. Andreestakin ajattelen." - -"Mitä hänestä sitte, Maria?" - -"Tämä ei pääty onnellisesti, Heim. Minä tiedän sen. Hänen kirjeensä -äidille ovat niin tyhjiä. Ja nyt hän tuo mukanaan nuo vieraat. -Muistatko vielä Lena Strandigerin kuvan, siinä kun hän nauraa valkeine -hampaineen? Hinnerk Elsen on ajanut kaupunkiin noutamaan heitä. He -saattavat koska tahansa olla täällä. Mitä on tästäkin tuleva?" - -"Se on tämä ikävä, kylmä ja kostea ilma, joka saa sinut noin -alakuloiseksi." - -Maria seisahti kahden ensimmäisen jalavan välille, jotka ylenivät -mahtavina ja tuuheina: "Kiitos sinulle, Heim! Olen iloinen, että sinä -olet palannut. Olet palannut samallaisena kuin lähditkin. Käy huomenna -taaskin katsomassa Reimerin vaimoa! Kuulitko, Heim! Älä unhota tehdä -sitä. Se viihdyttää häntä. Sinä olet niin iloinen." - -Sitten palasi Heim hitaasti ja raskaihin ajatuksiin vaipuneena -takaisin. Tuo koleankostea hämärä oli tarttunut hänenkin sieluunsa. - -Maria seisoi vielä hetken paikallaan. Nojaten kädellään puunrunkoon, -katseli hän taakseen rantakanavalle. Hän näki enää ainoastaan sen -valoisamman rannan, ja oli kuulevinaan kuinka aallot ja kaislikko -ääntelivät. Silloin hellitti hän hitaasti ja haluttomasti kätensä -puunrungosta ja lähti tietä takaisin. Hän taivutti huolellisesti -puoleen märät pajunoksat ja meni alas ja seisahti porraspuille. -Kummallakin puolellaan seisoivat nuo lukemattomat kaislat suorina kuin -ihmiset portilla ja kuiskuttelivat hiljaa keskenään: "Niin", puheli -hän, "hyvin ei tuo ikinä pääty. Hän on tullut ylpeäksi ja kovaksi. Jo -silloin vivahti hänessä semmoista, kun hän vielä oli täällä luonani." -Hän kumartui toiselle polvelleen, ja istui siten ja nojausi puupaaluun -vierellä, joka tuki porraspuuta. Ja kun hän istui siinä, unohti hän -kylmän ja pimeän, ja lähti uneksien ja mietteissään kulkemaan takaisin -lapsuuspolkujaan. - - * * * * * - -Sisällä, pehmeillä vaunupatjoilla istuivat Andrees, Lena ja Frans. -Rouva Strandigerin, heidän äitinsä, piti muutaman päivän kuluttua -tulla jälestä. Vaunun ikkunaruudut kilahtelivat tuolloin tällöin, -koko vaunuihin oli levinnyt hienoa tuoksua. Lena Strandiger virui -hienot jäsenensä ja musta päänsä valuneina patjoille ja katseli -puol'sulkeuneilla silmillään Andreesta. Tämä mietti hiljaa itsekseen. - -Ulkona kuskin istuimella, sumussa ja kosteudessa, istui Hennerk Elsen -ja muisteli, niinpaljon kuin tunnollisuutensa ihmisenä ja kuskina -sen salli, niitä aikoja, jolloin hän Andreeksen kanssa oli leikkinyt -hiekkakuopissa kankaan reunalla ja rantamudassa. Mutta nuo ajatukset -olivat tyyniä rauhaisia ajatuksia. Hinnerk Elsen on vaan kaksi kertaa -elämässään joutunut suunniltaan. - -Sisällä vaunuissa kertoi Frans viime vuosista, jotka hän oli viettänyt -toisena taloudenhoitajana eräällä posenilaisella maatilalla. Lyhyeksi -leikatulla, voimakasilmeisellä päällään nyökäytti hän tuon tuostakin -arvokkaasti selitystensä vahvistukseksi. Lopuksi sanoi hän: "Sinä, -ystäväni, sinä et harrasta lainkaan maatoimia! Sinun pitäisi vuokrata -pois koko tiluksesi. Taloudenhoitajasikin käy jo liika vanhaksi." - -"Olen itsekin tuuminut sitä, Frans. Mutta niin kauan kuin äitini on -elossa, ei se käyne päinsä. Hän ei voi kuvitellakaan muuta, kuin että -minä otan haltuuni kartanon." - -"Sinäkö eläisit täällä?" kysyi Lena, "Tässä yksinäisyydessä? Sinä? -Kuinka kauan luulet viihtyväsi semmoisessa?" - -Andrees loi epävarman katseen puhujaan, joka niin huolettomasti nojausi -patjoihinsa: "Noh, eihän minun tarvitsisi aina olla täällä. Voisinhan -tehdä vaikka viikkoja kestäviä matkoja." - -Sisarukset loivat toisiinsa silmäyksen. "Onpas sillä niskaa!" sanoi -veljen katse. Mutta sisaren viehkeät tummat silmät ilkkuivat: -"joutavia! kyllä minä hänet vielä!" - -"Ulkona näkyy valkeoita", sanoi Lena ja kohotti hiukan päätään. - -"Kylä!" Hetken kuluttua sanoi hän: "Tässä oikealla on koulu." Sitten -kumartui hän yht'äkkiä kurkistamaan ruudusta: "Kas, tosiaankin! Tuossa -istuu Heim Heiderieter lamppuineen kirjoituspöytänsä ääressä! Sepä -näyttää kodikkaalta!" - -Nyt ajoivat he hietasäikkää alas. - -"Mitä rakennuksia nuo ovat tuossa oikealla?" - -Andreeksen piti kiskaista itsensä hereille omituisista unista! "Oh, -tiedäthän toki! Eschenwinkel. Oli pitkät jupakat niistä asunnoista." - -"Kuule, sanon sinulle: vuokraa pois kaikki tyyni." - -"Katsos, katsos! Tuossa on rantakanava! Pajut ovat kasvaneet korkeiksi." - -Maria Landt sävähti porraspuillaan: "Tuossa hän on!" - -Hän ajatteli ainoastaan Andreesta. - -Vaunut tulivat esiin jalavain peitosta. Somer kirahteli. Ingeborg -seisoi huoneessa, vasemmalla sisäänkäytävää, jossa nuoren isännän piti -asua. Hän nojausi lujasti ikkunan pieltä vastaan ja piti edessään Lena -Strandigerin kuvaa, sitä valkeine hampaineen, ja tarkasteli sitä otsa -rypyssä ja silmät terävinä. Hän ajatteli ainoastaan Lena Strandigeria. - -"Tuossa hän tulee!" - - * * * * * - -He istuivat. Andrees ja hänen äitinsä ja Frans ja Lena, siinä hauskassa -avarassa huoneessa, joka on vastapäätä sisäänkäytävää. Ingeborg oli -hetkeksi ilmestänyt pihalle, ja oli tervehtinyt vieraita lyhyellä -ylpeällä pään Hyökkäyksellä. Mutta kun hän näki, kuinka äiti Strandiger -itkien oli levännyt poikansa sylissä, oli hän rientänyt ylös portaita, -eikä ollut vielä tullut näkyviin. Maria oli kutsuttu Eschenwinkeliin. - -Huone oli kalustettu yksinkertaisesti ja vanhanaikuisesti, mutta -siellä oli hupaista tuossa avarassa mukavassa huoneessa mahtavine -kattopalkkineen, suurine valkoisine uunineen ja kolmine korkeine -ikkunoineen. Ja rouva Strandiger epävarmoine liikkeineen hän -oli silloin jo melkein sokea -- ja mustassa villapuvussaan sopi -erinomaisesti siihen ympäristöön. - -"Olen jättänyt kaiken entiselleen. Andrees, sekä ulkona että sisällä. -Nyt olet sinä isäntänä. Minä olen Marian ja Ingeborgin kanssa muuttanut -ylikerrokseen. Täällä alhaalla saat sinä vallita." - -Kaikki vaikenivat. - -Silloin sanoi Andrees ohimennen. "Lenallahan on hyvä aisti, äiti. Hän -saa sitte järjestää, kuinka hänestä näyttää mukavimmalta." - -"Ja eihän tässä merkitse pari tuhatta markkaa sinne tai tänne mitään", -sanoi Frans ja naurahti lyhyeen. - -"Eihän", virkkoi Andrees, "semmoinen summa kyllä liikenee." - -"Maria arvelee", haasteli äiti Strandiger ilmeettömällä äänellään, -"että sinun pitäisi ensiksi tehdä jotain Eschenwinkeliläisten hyväksi." - -Frans vilkasi Andreekseen lyhyesti ja ivallisesti ja astui ikkunan -ääreen. Kohta jälkeen tuli hänen sisarensa hänen luokseen. - -"Täällähän on ikävää", puheli tämä, "ikävämpää vielä kuin luulin. Eihän -voi vaihtaa järkevää sanaa tuon hyvänsävyisän rouvan kanssa. Kun ei -ihmisellä enää ole silmiä?! Ja tytöillä ei näy olevan aavistustakaan -oikeista elämäntavoista. Enpä tunne kovinkaan suurta halua jäädä -ikävystymään tänne tähän autioon taloon sinun aikeittesi vuoksi, -tunnenpa halun lähteä kohta takaisin." - -"Ja mitä sitte aiot? Millä aiot elää? Yhä vieläkö riippuvaisena -enostamme, jonka valtikan alla olemme olleet niinkauan kuin muistumme? -Varro nyt vielä joku viikko, niin rupeaa häntä kiusaamaan tämä -yksitoikkoisuus ja yksinäisyys. Silloin matkustat sinä hänen kanssaan -avaraan maailmaan ja minä vuokraan Strandigerkartanon. Ja silloin -olemme kumpikin pelastetut." - -"Mutta suunnitelmillasi on vastustajia." - -"Vastustajia?" Frans katsahti huoneeseen. Rouva Strandiger oli lähtenyt -ulos. Mutta oven suuhun ilmestyi yht'äkkiä kaksi haamua, ne näyttivät -vastustajilta. - -Siellä seisoi kookas vaalea tyttö ja voimakasvartaioinen, noin -nelikymmenvuotias työläisnainen, sen kasvot olivat tummat ja auringon -paahtamat ja silmät selkeät, mutta avuttomat ja harhailevat. - -"Hyvää iltaa, Andrees!" huudahti Ingeborg kirkkaalla äänellään. "Tässä -tuon luoksesi Antje Wittin. Hän ei saa katsotuksi sinua." - -Antje Witt jäi hätäytyneenä oven suuhun seisomaan ja käänteli päätään -ja silmiään sinne tänne. - -"Noh, esitähän pyyntösi, Antje! -- kehoitti Ingeborg. - -"Hyvää iltaa, Andrees, hyvää iltaa! Tiedäthän, mikä onnettomuus minua -on kohdannut... jo kaksikymmentä vuotta sitten." - -"Tiedän!" sanoi Andrees, "Gravelotten päivänä. Etkö saa sitä -mielestäsi?" - -"Niin Andrees, näetkös... sinä näytät niin hienolta, ja minä olen -sentään pitänyt sinua käsivarsillani, silloin ennen sotaa, kun palvelin -täällä... Näinikään tein aina!" Ja hän kohotti molemmat kätensä -ja tuuditti niitä kahtaanne. "Mutta he sanovat, ett'en ole oikein -täysjärkinen." - -"Oh, Antje!" keskeytti Ingeborg hänet. "Älä pidä niin pitkiä puheita! -Sehän on luonnollista, että Andrees on iloinen, kun saa nähdä sinut. -Mutta esiin nyt vaan pyyntöinesi!" - -"Niin, Andrees!... Pastori arvelee myöskin siten ja samoin Heim. -Nimittäin että!... Enhän oikein tiedä, onko Henrik Thiel oikein totta -jäänyt Gravelottelle. Ja minä en usko sitä. Hänhän oli niin vahva. -Hänhän kantoi niin kevyesti tynnyrillisen papuja välikön poikitse ja -sitte lupasi hän myöskin varmasti palata, kun sota olisi lopussa. Ja -kun nyt ei ole niin kovin pitkää matkaa sinne, kissan loikkaus vaan, -sanoo Heim, niin antaisit sinä rahaa minulle, sinä ja kunta, ja minä -ehkä löytäisin hänen hautansa, tai näkisin kaikki ne haudat, ne monet -tuhannet haudat, jotka siellä kuuluvat olevan, ja siiloin, arvelee -Heim, en enää sanoisi, että hän elää vielä, enkä enää puhelisi hänen -kanssaan ja saisin nukkua. Eilen, matalikolla, kohtasin hänet. Se on -ihan totta." - -Andrees aikoi vastata tyynnyttävästi ja ystävällisesti. Mutta samassa -huomasi hän katseen, jolla Lena tarkasteli häntä. Hän tunsi nuo silmät -ja mitä ne puhuivat. "Sinä olet ja pysyt maalaispoikana, Andrees." - -Ingeborg tokaisi sekaan: "Pyydä nyt, Antje. Olemmehan kaikki -kristi-ihmisiä toki." - -"Ei nyt ole, kuten näet, sopiva aika tuommoiseen, Ingeborg. Esitän -pyyntösi kunnalle, Antje. Mutta epäilen, voiko matka mitään auttaa. -Heiderieterillä on aina niin kummallisia päähänpistoja." - -Ingeborg katsahti häneen hämmästyneesti: "Helmilläkö?" sanoi hän. -"Mutta Maria sanoo sitä myöskin. Hän sanoo, että Antjen täytyy saada -nähdä taistelutanner: ne monet haudat." - -"Niin", mumisi Antje, "ne minun täytyy." - -"Sinähän sanoit äsken, että aioit sisustaa uudestaan tämän huoneen", -huudahti Ingeborg. "Tuhannen markkaa sinne tai tänne ei merkitsisi -mitään. Minä kuulin sen, kun seisoin ovessa. Sadalla markalla voisit -sisustaa tämän sielun uudestaan. Mutta kuten tahdot! Sinä olet isäntä. -Tule, Antje! Älä itke! Me kokoomme ropomme yhteen, Eschenwinkelissäkin -kokoomme ja Heim Heiderieterkin antaa meille jotain, jos hänellä vaan -on." - -"Hänellä ei ole mitään", nyyhki Antje. - -"Älä sinä itke. Mene nyt kyökkiin." - -Kun hän taaskin kääntyi sisään huoneeseen, seisoi Andrees edessään: -"Esitänhän sinut toki, Ingeborg Landt." - -"Tiedänhän, tiedänhän, Andrees", sanoi hän, ja koetti olla tyyni ja -ystävällinen. He seisoivat toisiaan vastapäätä: Ingeborg, pitkä, -vaalea ja kalpea, Lena Strandiger, tumma, siro, viehkeä ja paljoa -lyhempi. Frans Strandiger oli kohottaunut huolettomasta asennostaan ja -katseli mielenkiinnolla noihin kalpeihin kasoihin, joista välähtelivät -kirkkaat ja rohkeat silmät. "Mehän olemme vanhoja tuttuja!" sanoi hän. -"miks'emme saa nähdä sisartanne?" - -"Hän on katsomassa erästä sairasta naista Eschenwinkelissä ja pyytää -saada, tervehtiä vieraita huomenna." - -"Onko sisarenne yhtä pitkä kuin tekin?" - -"Ei hän ole näin pitkä", vastasi Ingeborg nauraen. "Hän ei muutenkaan -olo minun laiseni. Hän on tumma, minä vaalea; hän on lempeä, minä kova; -hän on hiljainen, minä äänekäs: hän on suruisa, minä iloinen. Enpäs -tiedä, mitä -Jumala minustakin tuuminee." - -Lena Strandiger nauroi: "Tuopas oli rehellinen itsetutkimus, neiti -Landt. Ja lopuksi vielä jumal'isämme kriitikona?" - -"Kriitikona? Tietysti! Siitähän juuri riippuu! Mitä hän ajattelee ja -sanoo ihmisestä!" - -"Mitä sinä arvelet, veli Frans? Pidätkö sinäkin häntä kriitikona? Tai -sinä, Andrees?" - -Silloin kajahti taaskin tuo ääni, jota heidän kaikkien täytyi -kuunnella, niin kirkas ja selkeä se oli. "Hyvää yötä, Andrees! Hyvää -yötä!" - -Ovi oli hiljaa sulkeunut hänen takanaan. - -Hän kääntyi rappusia kohden mennäkseen kohta ylös. Mutta sitte tuli -mieleensä, että Antje Witt arvatenkin vielä oli kyökissä ja tarvitsisi -rohkaisua. Se olikin Ingehorgin vahva puoli, hän osasi rohkaista. Hän -oli aina kohta niin lähellä ihmistä. - -Ja aivan oikein! Siellä istuivat hänen uskolliset ystävänsä takan -ääressä. Hinnerk Elsen, Antje Witt ja hänen veljensä, vaaleaviiksinen -Reimer Witt, joka oli ollut mukana 1870, ja tämän tytär Anna, joka oli -sisäpiikana. Hinnerk Elsen otti juuri lyhyttä piipun nysäänsä suustaan -ja veti kellon taskustaan ja sanoi arvokkaasti: "Kirkonkello lyö kohta -yhdeksän." - -"Oh, sinä kelloinesi! Sanokaa ennemmin, mitä pidätte noista tuolla -ylhäällä." - -Toiset vaikenivat, vähän hämillään, vaikka tunsivatkin Ingeborgin -tavat: mutta Hinnerk Elsen vastasi punnitsevasti: "Enpä tiedä, mitä -ajatella Andreeksesta. Hevosiinsa hän ei katsahtanutkaan, minua... ei -hän katsonut, vaikka monta kertaa olen viskannut hänet nummelle, ja -vaikka minulla on osakseni pankissakin, siellä on nyt 1.835 markkaa. -Muuta en sano, sillä se ei koske minua mitään. Mutta että tuo toinen, -Frans Strandiger nauroi niin Anna Wittille tuolla väliköllä, se oi -ollut mieleeni. Se koskee minua, sillä Reimer Witt on sanonut, että -minun pitää pitää silmällä hänen tytärtään. Etkö ole, Reimer?... Noh! -ja nyt pitää meidän levolle, kello on yhdeksän." - -Se oli nyt Hinnerk Elsenin mielipide, ja enempää hän ei sanonut. -Hän pisti piippunsa takkinsa povitaskuun ja lähti käytävää omaan -huoneeseensa. Toisetkin hankkiutuivat lähtemään. Käytävällä sanoi -Ingeborg: "Mitenkä on vaimosi laita?? - -"Hän käy aina vaan huonommaksi." - -"Entä lääkäri?" - -"Tiedän, ett'ei hän voi auttaa; ja tiedän, ett'en voi maksaa hänelle." - -Tuo kuului niin toivottomalta ja niin välinpitämättömältä. - -"Tulen huomenna teille. Heim saa tulla mukaan. Lähetämme ruokaa teille -ja lapsille." - -"Maria tuli jo kello seitsemältä", sanoi Reimer, "kohta kun vaunut -olivat ajaneet meidän ohitsemme. Hän aikoo valvoa sairaan luona tämän -yön, vaikka hän näyttää hyvin väsyneeltä." - - * * * * * - -Tänä yönä, jolloin kolme toverustamme ensi kertaa taas olivat -yhtähaavaa kotiseudulla, nousi kello kahdentoista tienoissa, -nousuveden tullessa ensimmäinen syysmyrsky. Se karisti maahan monta -vanhaa oksaa Strandigerkartanon jalavissa ja iski tuimin käsin siihen -katto-ikkunaan, jonka takana kerran muinoin oli palanut valkea, jonka -piti näyttää tietä ulkona matalikolla harhailevalle kartanonherralle. -Se mellasteli ja vinkui Eschenwinkelin rakennusten välillä, niin ett'ei -voinut kuulla sairaan yskintää. Se kiiti hiekkasäikkää ylös ja riehui -vinkuen ja puuskuillen Nummitalon nurkissa, niin että Telsche, joka -makasi valveilla, luuli sisäänkäytävän oven lentäneen auki, ja Heim -unissaan luuli viikingillä viiltelevänsä vyöryävää merta, vallatakseen -"Maineen" maan, joka oli sadat peninkulmat tuolla puolen Islannin. -Ja kaikki oli juhlallista ja suurekasta, ainoastaan kaipaus Ingeborg -Landtin perään kiusasi häntä. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Jo seuraavana aamuna tuli Fransin ja Lenan äiti ja anasti kohta -haltuunsa Andreeksen. - -Tämä rouva Strandiger oli aina, siitä asti kuin hän oli leski, puettuna -mustaan; harvoilla harmailla hiuksillaan kantoi hän sentään siroa, -kankeata myssyä, joka oli vilkkaampivärinen. Hän oli solakka ja -melkoisen pitkä, kasvonpiirteensä olivat terävät, silmänsä älykkäät -ja tutkivat ja nenä hieno ja sievästi kaaressa. Ryhdissään oli jotain -jyrkkää ja kulmikasta ja liikkeissään jotain ripeätä ja ahnasta ja -Heim, joka mielellään teki uhkarohkeita vertauksia, sanoi myöhemmin -Ingehorgille, että rouva muistutti närheä, joka syksymyöhään kypärä -päässä ja olalla viitta pyydystelee terhoja ja pähkinöitä. Ingeborg, -joka metsissä kulkijana hyvin tunsi närhen ja asuntokumppanina rouvan -kirjavine myssyineen ja äkkijyrkkine liikkeineen, nyökäytti oikein -sydämen pohjasta päätään, ja näytti kuin olisivat taipumattomat -hiuksensa iloinneet mukana, niin terävän pistävinä vilkahtivat lyhyet -suortuvansa hänen kirkassilmäisten kapeitten ja kalpeitten kasvojensa -ympärillä. - -Lena Strandigerin äidin kohtalo oli ollut sama, joka tapaa olla -niillä naisilla, jotka ovat miestään etevämmät henkevyydessä ja -tahdonlujuudessa: kotiseudullaan oli hän vielä ihmisien kesken -säilyttänyt tyttönimensä. Aiemmin kun hän vielä oli luutnantti -Strandigerin nuori rouva, oli häntä kutsuttu Lena Hobookeniksi, ja nyt -kun hiuksensa jo olivat melkein valkeat, kulki hän vanhan Hobookenin -nimellä. Ihmiset eivät kursaile suuria! - -Andrees astui tätinsä käsi käsivarrellaan molempain huoneitten läpi, -tuon avaran, upean seurusteluhuoneen, ja tuon pienen hupaisen -yksi-ikkunaisen huoneen, jossa seisoo tuo avattava vanha iso-isän -aikuinen lipas kiemurtelevine kulmapilarineen. Joka kerta, kun nämä -kaksi tulivat kulmapeilin näköpiiriin, loivat he pikaisen silmäyksen -sinne, vanha rouva nähdäkseen, miltä hän näytti tuon sorean nuorukaisen -rinnalla, Andrees, nähdäkseen Lenaa, joka kyyristeli heidän takanaan -sohvalla. Mutta kun he tulivat toiseen huoneeseen, katsahti Andrees -ovea kohden, josta Maria oli astuva sisään, ja sydämensä sykähti -voimakkaammin. Hän ei ollut vielä nähnyt Mariaa. - -"Ei sanaakaan menneisyydestä!" sanoi vanha rouva. "Olet tarvinnut -rahoja voidaksesi nauttia elämästä. Mutta puhukaamme tulevaisuudesta! -Kuinka aiot järjestää olosi?" - -"Pelkään, että minun pitää jäädä tänne, ja tarttua auraan." - -"Luulen, ett'et ole punninnut asiaa tyystin. Voit rauhassa jatkaa -elämää, jota tähän asti olet viettänyt, ja jota, sikäli kuin tiedän, -mielelläsi edelleenkin viettäisit, jos noudat neuvoani kahdessa -asiassa. Ensinnäkin: sinun pitää tehdä säästöksiä tilan hoidossa. Ja -sellaisia voi tehdä paljokin." - -"Esimerkiksi?" - -"Vierasta työväkeä! Hävität koko Eschemvinkelin ja rakennat sijaan -asuntokasarmin." - -"Mutta heistä ovat muutamat jo olleet isäni palkoissa ja palveluksessa." - -"Isäsi, Andrees -- älä pane pahaksesi sitä -- oli liiaksi -tunne-ihminen. Siinäpä joutui rahakukkaro välikäteen. Hänhän oli -kristitty? Niin... minä aioin sanoa -- kristittyjähän mekin ollaan --- minä tarkoitan vaan: hän koetti todenteolla elää siksi. Hän ei -tahtonut olla kristitty yksin itselleen, omassa kodossaan, viettää -nuhteetonta elämää, pitää pöytärukouksia, ja semmoista, jossa nyt ei -ole mitään niin moitittavaa, vaan tahtoi myöskin kohdella lyöväkeään -kristillisesti, ostaa ja myydä kristillisesti, lyhyesti, hoitaa -talouttaan kristillisesti." - -Andrees katseli hiljaa eteensä, sitte puki hän sanoiksi ajatuksen, joka -arkana ja surunvoittoisena heräsi sielussaan: "Soisinpa, että isäni -olisi elänyt kauemmin. Moni asia olisi silloin ehkä toisin." - -"Siitä asti kun hän oli kotona, sitte eilisen, oli hänellä niin -kummallisia mieleenjohtumia, tuommoisia niin vanhoja, unohtuneita -ajatuksia heräsi mielessään." - -Vanha rouva heitti häneen pikaisen silmäyksen ja sormensa pujottelivat -rauhattomina kultaisissa kellonvitjoissa, jotka riippuivat olaltaan: -"Olisi minulla eräs toinenkin neuvo vielä", sanoi hän. "Anna -Strandigerkartano vuokralle! Sinä et ole mikään maamies. Vuokraa -kartano Fransille ja palaa minun ja Lenan kanssa takaisin Berliiniin!" - -Tuo kuului viekottavalta: "Lenan kanssa." - -"En voi päättää itseäni sellaiseen, niinkauan kuin äitini elää." - -"Aiotko viettää elämäsi täällä sitten? Sinä loistavine ulkonäköinesi, -voimakkaine nuoruuksinesi, tietöinesi ja varallisuuksinesi? Miksi -hyväksi on sinulla kaikki nuo sitten?" - -Taaskin tuommoinen vanha ammoinen ajatus: "Isä sanoisi: palvellaksesi -maata ja kansaa." - -"Tuuminpa sitä, täti. Paljo riippuu Lenasta. Toivon vielä, että hän -viihtyisi täällä ja että hän päättäisi toistaiseksi jäädä tänne." - -Kun hän sanoi tämän, olivat he astuneet ruokasaliin. Siellä seisoi -Maria Landt pöydän ääressä, ja nojausi raskaasti toisella kädellään -pöytää vastaan. He näkivät toisensa ensikertaa siitä saakka kun he -viisi vuotta sitten olivat seisoneet rinnakkain Wodaninkukkulalla. - -"Maria!" sanoi hän. Eikä saanut sanotuksi sen enempää, niin järkytti -häntä hänen katseensa ja koko hänen näkynsä. Tuossa seisoi yht'äkkiä -hänen edessään tuo sama kirkas- ja vakava- ja lämminkatseinen Maria -Landt, jonka hän viisi vuotta sitten oli jättänyt, jolla oli ollut niin -suuri vetovoima häneen, ja joka aina taas oli sysännyt hänet luotaan. - -Hän ei hellittänyt Marian kädestä, ja hän, tuo tyyni mies, joka -oli päättänyt osoittaa äitinsä monivuotiselle seuralaiselle ja -hoitajattarelle kaikkea asiaankuuluvaa ystävyyttä ja kunnioitusta, hän, -joka tuolla vieraassa maailmassa ja tuossa kylmässä kylmäkiskoisessa -perheessä ja pintapuolisessa seurustelussa oli oppinut ajattelemaan -kylmästi ja toimimaan tyynen punnitsemisen mukaan, hän jätti vanhan -rouvan yksin, ja tarttuen Marian toiseenkin käteen sanoi hän nopeasti -ja värähtelevällä äänellä: "Tule Maria, minun täytyy puhua kanssasi, -tule!" Ja hän vei hänet ulos ovesta etehisen kautta omaan huoneeseensa. - -Ja kun he kahden seisoivat siinä kirjoituspöydän edessä, silloin -tuntui kuin olisivat nuo viisi vuotta, jotka he olivat olleet -erillään toisistaan, haihtuneet kuin heidän henkäyksensä edestä, -kuin olisi yksi ainoa heidän silmäinsä katse saanut ne häviämään -yöhön ja ja unhotukseen. He tulivat taaskin yhteen siinä, missä -ennen olivat eronneet, olivat taaskin yhtä etäällä toisistaan, ja -oi, yhtä lähelläkin, kuin silloinkin, kun he astuivat kumpikin omaa -pyöränjälkeänsä kankaalla. - -"Andrees! Älä vuokraa taloa! Muista isääsi, muista äitiäsi ja -Eschenwinkelin asukkaita. Älä kuuntele noita toisia!" - -"Sinä olet mustasukkainen!" - -"En, Andrees! Sitä et usko minusta! Sinä tiedät, että sinun onnesi on -aina oleva minun iloni. Ja onnetonta muunlainen rakkaus olisikin!" - -Andrees puisteli hämmennyksissään päätään: "Ja sinä olet... sinä olet -kaikki nämä vuodet tuntenut minua kohtaan semmoista rakkautta?" - -"Minä soisin niin mielelläni, että sinä jäisit tänne kotiseudulle, -ja että tulisit semmoiseksi kuin isäsi. Siksi pyysin niin kiihkeästi -sinua, että vihdoinkin kerran taas tulisit kotiisi ja äitisi luokse, -joka jo on melkein sokea." - -"Älä tuommoisia! Että jäisin sinun luoksesi, sen soisit. Olet ihan kuin -kaikki toisetkin!" - -Maria kalpeni hiukan, ja hellitti kätensä hänen käsivarreltaan. "Kun -sinä vaan tulet onnelliseksi, Andrees, niin olen minä iloinen. Mutta -sillä tiellä, jota nyt jo olet monta vuotta kulkenut, et sinä onneasi -tapaa. Niinä viikkoina, jotka nyt seuraavat, pitää kodin ja kotiseudun -voittaa sinussa vieras, muuten jäät elämäksesi ihmiseksi, jolla ei ole -rauhaa ja tyyssijaa. Sinä kulut turhaan tuolla ulkona, kuten Heimkin. -Minähän tunnen sinut, Andrees." - -"Älä puhu siitä!" - -Silloin levitti Maria kätensä ja sanoi rukoilevasti: "Oi, Andrees, -sinä tiedät, että minun kohtaloni on pitää sinusta ja samalla tietää, -että olemme niin erillaisia. Minun onneton osani on, että minun -koko sielullani täytyy riippua sinussa, ja ett'emme sentään ymmärrä -toisiamme, kummallakin meistä on oma uskonsa ja uskontonsa, oma -rakkautensa ja omat toivonsa, enkä näe mitään, mikä olisi yhteistä -meille... Niin, kun vaikenet! Ah, kun vaikenet! Mutta kohta kun avaat -suusi tai kirjoitat, niin kohta puhumme omaa kieltämme, ja omasta -maailmastamme: minä kodosta, sinä vieraasta maailmasta, minä Jumalasta, -sinä valloista, minä Eschenwinkelistä, sinä suurkaupungin loistavasta -elämästä. Tiedänhän sen sinun kirjeistäsi." - -Andrees katseli suruisana eteensä, hän oli antanut päänsä vaipua -noiden totuuksien edessä, jotka lausuttiin niin vannalla ja lempeällä -ja suruisalla äänensävyllä. Ja yht'äkkiä laski hän molemmat kätensä -Marian kummallekin olalle ja kuiski hänelle rakkautta ja ystävyyttä, -sillävälin kun Maria taivutti tummaa päätään Taaksepäin ja hätäynein -silmin katseli hänen kiihtyneihin ja liikutettuihin kasvoihinsa. - -He eivät, nähneet eivätkä kuulleet, kuinka Frans Strandigerin kasvot -ilmestyivät ja taaskin katosivat kapeassa ovenaukossa. - -Huulet puserrettuina yhteen palasi hän takaisin seurusteluhuoneeseen -ja asettui seisomaan ikkunan eteen. "Vai tuolla tapaa ovat asiat?" -ajatteli hän. "Vai tuolla tapaa? Tuopa oli pahasti. Ja Lenan pitää -voittaa. Olen jo kyllästynyt olemaan toisten renkinä. Tämä on paikka -kuin minua varten. Täällä on maata ja rahaa. Minun pitää puhuu Lenan -kanssa, heti paikalla! Hänen pitää ottaa hänet itselleen, ja äkkiä. -Ja kun Lena on saanut hänet -- juoni on ovela, ja saanpa sen käymään, -sillä minä olen nopeampi ja päättävämpi kuin he kaikki, -- kun Lena on -hänen kanssaan toisilla manterilla, ja minä täällä vuokraajana... ja -minä en jääkkään koko elämäkseni taloudenhoitajaksi ja vuokraajaksi, -minä tahdon itse olla herrana, sitte otan koko tuon Eschenwinkelin ja -Antje Wittin ja Reimerin, ja kaiken muun, ja punon niistä paulan ja -pyydystän siihen Maria Landtin ja otan hänet itselleni: silloinpa ei -sanota ikinä irti Strandigerkartanon vuokrasopimusta, niin... silloinpa -on vuokraaja vaimonsa rahoilla jonakin kauniina päivänä ostava -Strandigerkartanon..." - -Sisarensa astui hänen luokseen, katsoi häntä kasvoihin ja sanoi: "Aioin -tulla sanomaan, että täällä on ikävää ja yksitoikkoista, mutta nyt kun -näen silmäsi... Mitä on tapahtunut?" - -Veljensä tarttui kummallakin kädellään häneen, ja sanoi matalaan -nauraen: "On kuin onkin, Lena Strandiger! Jotain on tapahtunut! -Olen nähnyt, että Andrees Strandiger alkaa kääntyä kauniista -suunnitelmistamme ja joutua toisten syliin." - -"Andrees?" - -"Aha... saitkos tulta, sisko!" - -"Maria Landt?" - -"Luulin, että silmäsi olisivat tarkat! Mutta käväiseppäs nyt hänen -huoneessaan! Siellä seisovat he ehkä vieläkin, enkä tiedä, mitä lisäksi -lienee tapahtunut. Tiedäthän, hän näyttää komealta juhlapuvussa, -hänellä on vartalo kuin kuusella, noh, sinähän et ole niin erityinen -puiden ihailija... kuin ulaanilla. Pääset morsiusneidoksi ja -Eschenwinkeliläiset saavat ihailla näkyäsi ja pukuasi." - -"Vaikene nyt!" sanoi sisko, ja hänen syvä täyteläinen äänensä oli -soinnuton ja tummissa silmissään pisti. - -"Miksi niin? -- Sehän on tapahtunut! Vai aiotko alkaa taistella -hänestä? Mutta sanonpa sinulle, hän oli ottanut hänet lujasti syliinsä, -näytänkö sinulle? Noin! Eikä ole oleva niinkään helppoa saada häntä -irtaumaan. Olet antanut tilaisuuden livahtaa käsistäsi, Lena. Sillä -tapaa on jo monesta tullut vanhapiika." - -Illallisen jälkeen ilmestyi Heim Ingeborgin seurassa -seurusteluhuoneeseen ja esitettiin. Hän tuli tervehtimään vanhoja -ystäviään ja noutamaan Mariaa, jonka vielä iltamyöhään piti kerran -käydä katsomassa Wittin vaimoa. - -Ingeborg oli etehisessä kuiskannut hänelle korvaan, että hänen -piti olla kohtelias, mutta kun lattiapeite, peräti harvinainen -kapine hänelle, sai hänelle huolta aikaan, ja kokonaan anasti -hänen ajatuksensa, niin unohti hän käydä varovasti käsiksi vanhaan -Hobookeniin, ja pusersi niin lujaan tämän kättä, että vanhan rouvan -kasvot väännähtivät. Sitte istuttiin alas, koska Heimillä vielä oli -puoli tuntia aikaa ja tarinoitiin yhtä ja toista, kaupunkielämästä ja -maa-elämästä, kaupunki-ihmisistä ja maalaisihmisistä. Kun vanha rouva -oli hiukan ennättänyt toipua, otti hän kiivaasti osaa väittelyyn. Frans -ja Lena lähtivät huoneesta. - -Heim ja Ingeborg istuivat ihan vierekkäin, ja näin, tällaisesta -varmasta asemastaan puolustivat he maaseutua ja maa-ihmisiä. Vanhan -rouvan ääni kuului kimakkana ja kovana: "Kaupungeissa asuu äly ja -tieto, intelligenssi!" - -"Ja mailta on se lähtöisin", vastasi Heim. "Me emme varusta kaupunkeja -ainoastaan kaalinkerillä ja juurikkailla, vaan myöskin lihalla ja -hengellä." - -"Olet oikeassa. Heim", sanoi Ingeborg. - -"Luonnollisesti!" sanoi Heim, joka lämpeni ja istui siinä jo aivan kuin -kotonaan ja hyvillään: "Ja sen, mitä kaupunki ei voi käyttää, loput ja -ruuput, sen lähettää se takaisin meille tänne maille." - -"Niinkö!" sanoi vanha rouva, ja nousi suoremmaksi ja katsoi -hämmästyneenä puhujaan. - -Ingeborg nauroi: "läsnäolevia tietysti lukuunottamatta." - -"Ell'ei ihmisellä enää ole pohjaa jalkainsa alla", sanoi Heim, "niin on -hän hukassa. Sen olemme me, Andrees ja minä monasti painiskellessamme -saaneet kokea. Ilmassa! Läiskis! ja siinä makaa. Senvuoksi onkin -suurkaupunkilaisissa aina jotain levotonta, ryhditöntä ja ahnasta -itsessään." - -"Läsnäolevia tietysti edelleenkin lukuunottamatta!" sanoi Ingeborg ja -hiussuortuvansa ja silmänsä säikkyivät ja pistivät. - -"Meillä on täällä maata yllin ja kyllin!" sanoi Heim. -"Käykääs vaan -kerran kankaalla! Ja jos tullaan sinne kiusaamaan meitä, niin pakenemme -ulos matalikolle. Siellä mudassa voi seistä niin jykevän lujasti. Maa, -se tekee puut ja ihmiset niin vahvoiksi!" - -Siten puheli Heim, oli oientanut pitkät säärensä eteensä, ja oli -unohtanut, missä hän oli eikä huomannut, että Lena Strandiger seisoi -ovensuussa ja katseli häntä kummissaan. Silloin kiinnitti Ingeborg -hänen huomionsa siihen. Ja samassa muuttui Heim hiljaiseksi ja -itseensäsulkeuneeksi. Lena Strandigerin silmät tulivat maailmasta, jota -ei Heim ikinä ollut oppinut tuntemaan ja sulkivat hänen sydämensä ja -huulensa. - -Kun Maria, valmiina lähtemään Eschenwinkeliin astui huoneeseen, nousi -Heim vapahtuneesti hengähtäen ylös ja lähti hänen kanssaan etehisen -kautta ulos. Ulkoetehisessä huomasi hän, että hän oli unohtanut -keppinsä käytävään. Hän kääntyi takaisin ja loi sattumalta katseensa -lasioven läpi. Siellä oli Anna Witt noussut eräälle tuolille ja väänsi -lamppua sammuksiin, Frans Strandiger seisoi vierellään ja autti häntä. - -Silloin lähti hän ilman keppiään Marian jälissä. - -Kun he olivat tulleet rantakanavalle, tuli Hinnerk Elsen heitä vastaan. -Piipustaan lensi kipunoita viistoon pimeän tien poikitse. Hän asteli -tavallista, itsetietoisen varmaa käyntiään. Silloin jäi Heim hiukan -jälille. - -"Kuule, Hinnerk!" alkoi hän. "Tiedätkös, mitä kello nyt on lyönyt?" - -"Viiden minuutin kuluttua yhdeksän!" sanoi Hinnerk. - -"Eipäs poikaseni! Minä tarkoitan muuta. Pidä sinä tarkasti silmällä -Anna Wittiä! - -"Aina!" sanoi Hinnerk Elsen ja oikaisihe hiukan suoremmaksi. - -"Noh", sanoi Heim, "sitte ei hätää! Minä vaan arvelin, että kyyhkystä -on väijymässä näätä." - -Hinnerk Elseniä ei niin hevillä säikytetty: "Sanon aina hänelle, -että hänen pitää olla kunnollinen. Kunnollisuudella pääsee ihminen -kauniimmaksi." - -"Yleensä olet oikeassa, Hinnerk! Mutta auttaneeko tuo suuria Anna -Wittiä?? - -"Hän on hyvä ja kunnon tyttö!" - -Heim kosketti häntä olkapäähän ja kohotti silmäkulminaan. "Sen tiedän -poikaseni, sillä hän on naapurini tytär. Mutta tiedätkö, jos minun -pitäisi pitää vaaria semmoisesta tytöstä, jolla on niin vilkkaat -iloiset silmät kuin Anna Wittillä; luulenpa, ett'ei riitä, että sanot -hänelle, että hänen pitää pysyä kunnollisena, vaan sinun pitää lisäksi -auttaa häntä siinä, sinun pitää tehdä hänelle keveämmäksi pysyä -kunnollisena... Missähän olit näin myöhään?" - -"Reimer Wittin luona. Haastelimme hiukan yhtä ja toista." - -"Kuka on siellä tänään keittänyt lapsille ruokaa?" - -"Tänään päivällisiksi ei siellä ole ollut juuri mitään, mutta noin -lähemmä kello viittä toi rouva Haller suuren jauhopiirakan, siitä ovat -lapset syöneet puolet ja menneet nukkumaan. Reimer ja Antje valvovat -sairaan luona." - -He jatkoivat matkaansa pimeässä yössä. Vieno surunkaihoisa länsituuli -puhalsi rantavallilla kanavan poikitse ja humisi tuota matalaa -rakennusta vastaan pitkäräystäisine olkikattoineen: rakennus oli ihan -viheriä sammaleesta, nyt yöllä näytti se mustalta. - -Oikealla ja vasemmalla sisäänkäytävästä oli kummallakin puolella huone. -Huoneessa vasemmalla makasi sairas, oikean puolisessa nukkuivat lapset. - -Sairaan huoneessa liikkui kookas naisen haamu edestakaisin. Se tuuditti -päätään edestakaisia ja kuului laulavan. Reimer Witt istui selkä -kumarassa vuoteen ääressä, josta nyt kuului ikkunan läpi tuskaista -yskintää. Sen keskeyttämänä kuului Antje pelokkaalla, takertuvalla -äänellä laulavan: - - Yö kun tumma, raskas hiljaa - Taivahalta maille hiipii, - Ja kun töllit, mannut peittyy - Öisen tuulen usvasiipiin; - - Milloin lapset tuhatmäärin - Unen hellään helmaan vaipuu, - Niityn heinä, pellon olki, - Kaikki lepoon kun jo taipuu; - - Silloin saapuu vuoteelleni - Huolet valjut lukuisasti, - Ja ne haastaa synkkää kieltä - Harmaasen ain' aamuun asti. - - Niin ne kertoo tietämänsä, - Ett'en onneain mä voita, - Että kurjan, mielettömän - Pelastus ei koskaan koita. - - Vaan kun päivän koitto kultaa - Metsän latvat säteillänsä. - Aurinko kun maille valaa - Ensi sädesäikeitänsä; - - Kun taas lapset tuhatmäärin - Vuotehelta nostaa päänsä, - Ja kun uuden päivän toimet - Vartovat taas tekijäänsä. - - Silloin seestyy rinnassani - Riemun sää, mi huolet poistaa, - Ja mä katson intomielin. - Kuinka aamu raikas loistaa. - -Siten asteli hän edestakaisin, pää kumarassa. - -Sitten tuli hiljaista. Sairas oli nukahtanut. Reimer Wittin selkä -köyristyi yhä syvemmälle. Hänen kätensä riippuivat ristissä polvien -välillä, ja hän istui ja katsoa tuijotti liikkumattomasti sairaaseen. -Antje oli vaipunut tuolille ikkunan ääressä, oli laskenut kätensä -pöydälle ja antanut päänsä painua käsivarsiensa varaan. Hänen -hiuksilleen lankesi lampusta samea valo. Hänen tummissa hiuksissaan -näkyi jo monta harmaata karvaa. - -"En menekkään sisään", sanoi Maria, ja palasi tielle takaisin. "Lasten -huoneessa näkyy olevan valkeata, minä pistäyn katsomassa, nukkuvatko -he." - -Kepein askelin hiipivät he kumpikin matalan ikkunan taakse. - -Siellä seisoi keskellä pöytää vanha kyökkilamppu, ja sen vieressä -suurella valkoisella lautasella puoliksi nautittu jauhopiirakas. Se oli -vielä niin suuri, ett'ei se ollut luhistunut nurin. - -"Onpas sillä ollut kokoa!" kuiskasi Heim ihailevasti. - -"Ainakin neljä naulaa jauhoja." - -"Hiljaa." - -Seinäännaulatussa sängyssä rupesi joku nukkujista liikkumaan. Sieltä -ilmeni näkyviin eräs pellavapää, joka tirkisteli valoa kohden. -Hienorakenteinen suora sääri pujahti esiin vuoteen laidalle. Se oli -kymmenvuotiaan Doran. Hitaasti, unenvelttona ja silmät puoliummessa -nousi lapsi, seisahti hetkeksi horjuen vuoteen eteen, lähti sitte käydä -komppuroimaan eteenpäin, palasi takaisin taas ja otti sisartaan, joka -oli maannut vieressään, kädestä ja kääntyi taaskin ja lähti silmiä -räpytellen käydä komppuroimaan pöytää kohden, aukaisi siellä totuttuun -tapaansa laatikon ja sai käteensä kahvelin ja, koskei koko huoneessa -ollut yhtään tuolia, nojautui hän raskaasti pöydän laitaa vastaan ja -rupesi syömään. Toinen sisko, suuri Bertha tuli ja nojautui hänen -rinnallaan. - -Silloin narahti pöytä. Sen kai kuuli kaksitoistavuotias Karsten, joka. -ei suinkaan sattumalta, paraikaa uneksi suuresta jauhopiirakasta. Hän -kohosihe vuoteellaan ja näki silmäinsä raoista jauhopiirakan puolikuun -muotoisen varjon, näki käsien liikkeet ja kahvelien työskentelyn, ja -koska mielikuvituksensa juuri oli liikkunut samassa asiassa, tarvitsi -hän vaan lyhyen ajan, ennenkuin hän unenhumalaisena hypähti ylös. - -Wittin lasten kanssa oli laita tämä. - -Kun he olivat saaneet ensimmäisen lapsensa, olivat he, silloin vielä -nuoria elämänhaluisia ihmisiä, kinastelleet lapsen nimestä. Silloin -oli tullut paikalle vanha Thomählen eukko, joka silloin asui kylän -äärimmäisessä rakennuksessa -- nyt hän on kuollut --, ja jolla, -hän kun ei enää jaksama tehdä työtä, ei ollut muuta tehtävää, kuin -varoa itseään rikkomusta kahdeksatta käskyä vastaan. Tämä oli tullut -ja sanonut: "Tulette saamaan paljon lapsia! Tunnen sukunne. Sinun -äidilläsi, Rieke, oli niitä kahdeksan, ja sinun, Reimer, niin monin, -ett'ei hän lopulta enää muistanut niiden lukuakaan, hänen muistonsa -heikkeni nimittäin hiukan. Niitä oli kolmetoista tai viisitoista. Ja -hän on kertonut minulle usein, että joka kerta oli huoneessa syntynyt -aika tora Nimestä, Reimer! Äitisi olisi tahtonut kauniita nimiä, isäsi -lyhyitä nimiä. Tiedättekö, kuinka teidän pitää tehdä? Teidän pitää -alkaa A:sta ja sitte mennä aakkosjärjestyksessä. Kutsukaa tyttöä. -Annaksi!" - -Siten tapahtuikin, ja se on sama Anna, josta Hinnerk Elsen nykyään -niin oivallisesti pitää huolta, että hän pysyy kunnollisena. Toinen -lapsi, joka syntyi vuoden kuluttua, sai nimekseen Bertha. Kolmas -lapsi oli poika. Hänen piti saada nimekseen Carsten. Mutta pastori -Frisius, joka ei tuntenut Thomählin säännöksiä, kirjoitti pojan kovalla -K:lla kirkonkirjaan. Niinpä oli koko kaunis suunnitelma pilassa ja -vanhalla Thomählilla oli taaskin kerran tilaisuus väittää, että -pastori toisinaan on sentään aika hopilo. Ja siten hän taas kompastui -kahdeksatta käskyä vastaan. - -He pysyivät sentään aakkosjärjestyksessään ja välttivät riitaa, ja -pikku Hannu, kahdeksas lapsi, oli juuri tullut ja tuo matala rakennus -täydessä miehistössään, ja olivat kaikki voimakkaita vilkkaita lapsia -hyvällä ruokahalulla, silloin sairastui äiti. Lapset olivat ottaneet -hänestä kaiken terveen. Mitä hänestä oli jälellä, riutui keuhkotautiin. - -Sairaan huoneesta kuului taaskin vaivalloista yskintää. Mutia lasten -huoneessa pujahti näkyviin yhä uusia sääriä ja pieniä käsivarsia. Pikku -Fritz, joka makasi kahden nuorimman kanssa lattialla, ravistettiin -kovakouraisesti hereille. Hän armahti molempia pienempiä ja nosti -heidät hereille vuoteessa ja hekin, sanattomina kuin kaikki toiset, -lähtivät käydä komppuroimaan pöytää kohden. Jokainen oli ottanut -kahvelin laatikosta ja työskenteli ahkerasti. Pikku Hannun oli Bertha -nostanut pöydälle. Hän piti silmiään ihan ummessa ja hengitti syvään -ja raskaasti, mutta joka kerta kun joku lähensi täysinäistä kahveliaan -hänen suutaan kohden, haritti hän sen selkosen selälleen ja kahmaisi -kohden. Joka kerta horjahti hän silloin eteenpäin; he kohottivat hänet -silloin aina vasemmalla kädellään ylös, oikeassa oli kahveli. - -Taistelu päättyi lyhyeen. Jauhopiirakka oli se, joka joutui tappiolle. -Fritz, joka oli vilkasluontoisin kaikista Wittin lapsista, kohotti ylös -tuon raskaan vadin; koko mies melkein hävisi sen taakse: ylösalaisin -kääntyi kivivati. Sitte asetti hän sen varovasti eteensä. Ja nyt oli -vati puhdas. Ihan peilikirkas oli se. Bertha vei Kustaan ja Hannun -takaisin vuoteelle. Heidän omaksi huolekseen jäi huolehtia siitä, -että pääsivät peiton alle. Huoneessa tuli hiljaista. Lamppu heijasti -kirkkaampana ja valaisi hiljaista huonetta. - -Heim Heiderieter astui syvään hengähtäen ikkunan äärestä: "Kuule", -virkkoi hän, "olisinpa suonut, että vanha Hobooken olisi ollut täällä -näkemässä tätä. Olisin ottanut lujasti häneen, ja rutistanut lujasti -ruutua vastaan, ensin tuota sairashuoneen, ja sitte tätä vastaan. Ja -ell'ei hänen kuivettunut sydämensä olisi sulanut tästä näystä, niin -olisinpa likistänyt häntä kerran oikein kunnollisesti tuota muuria -vastaan tuossa." - -Maria Landt puisti hiljaiseen tapaansa päätään: "Sinä olet liika -kiihkeä. Semmoisia ihmisiä ei voi muuttaa, sen täytyy tapahtua -ylhäältä. Jos maassa tulee ilmi vanhoja, hautautuneita kultakaivoksia -tai jos kansassa herää uusia voimakkaita ajatuksia, tapahtuu se kaikki -Jumalan tahdosta. Ja jos se tapahtuu, tapahtuu se voimakkaampana ja -voimakkaampana, kuin kevättuuli, eikä sitä voi pidättää. Vanhat sitovat -siteitä ja tukkivat korvansa ja sanovat, etteivät he siedä sitä kuulla, -ja lapset ryömivät nurkkiin ja sanovat, että he pelkäävät: mutta -tuuli kohisee vaan teitään. Mutta me taas, me, joilla on itsessämme -tulta, meillä pitää nyt jo olla silmämme tyyneen kirkkaat, meidän -pitää olla ystävällisiä ja antina jokaisen niin paljon kuin taidamme. -Ja, Heim!" hän tarttui häntä käsivarteen. "Jos jollakin on voimaa -siihen, ja hänellä on Jumalalta lahjat, niin kertokoon hän kansalle -siitä voimakkaasta vapahtavasta tuulesta, joka on lähenemässä ja jonka -huminan jo kuulemme, kertokoon Jumalan suuresta tyyneestä voimasta, -joka vaikuttaa kaikkialla. Kylpeköön sielunsa uskon täydellisyydessä -ja kastakoon hän kynänsä toivoon, ja puhukoon ihmisille Jumalan -rakkaudesta, joka alati uutena tulvii maille ja ihmisille. Kansan -sydämestä puhukoon hän kansalle, puhukoon sen hädästä ja vaivannäöstä, -puhukoon sen kamppailusta ja harhamatkoista, puhukoon sen uljuudesta -ja sen kyynelistä. Niistä hän puhukoon, ja loistakoot silmänsä lempeä -ja iloa. Loistakoot sanansa, jotka hän kirjoittaa, kuin korkeina -tuliviittoina, niin että ihmiset näkevät ne kaukaa jo, ja ehkä ohjaavat -elämänsä niiden mukaan, ja löytävät pikemmin sen tien, joka johtaa -uuteen aikaan." - -Niin puhui Maria ja äänensä kuului puhtaana ja lempeänä ja hiljaisena -ja kuitenkin täyteläisenä kuin kirkonkello, johon keveästi koskettaa -sormellaan. Heim astui askelen taaksepäin ja katsahti häneen ja -ihmetteli, ett'ei hän tuntenut rakkautta tuota puhdasta olentoa -kohtaan, ainoastaan kunnioittavaa tulista ihastusta. Vasta myöhemmin, -kun Maria jo lepäsi Strandigerin perintöhaudassa, oppi hän ymmärtämään, -mitä Maria oli hänen elämälleen merkinnyt, ja että hän tänä yöhetkenä, -Reimer Wittin majan edustalla oli piirtänyt hänen eteensä hänen -elämäntehtävänsä, oli piirtänyt sen selvemmin ja syvemmin, kuin -yksikään ihminen tai kirja oli sen voinut. - -Maria palasi takaisin kartanoon; mutta Heim istui vielä hetken -kirjoituspöydän ääressä, kasvot vakavina ja kalpeina. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Kahdeksan päivää senjälkeen, eräänä kolakkana lokakuuniltana, istui -Hinnerk Elsen Anna Wittin kanssa pöydän ääressä. He olivat lakanneet -aterioimasta, emännöitsijä oli jo noussut pöydästä. Kun Hinnerk Elsen -hyvillään sytytteli piippuaan, muistui mieleensä, mitä vanha ystävänsä -Heim Heiderieter silloin illalla oli puhunut kanavan rannalla. Tämä -taas tuli hänelle mieleen sentähden, että Anna Witt koko päivän oli -ollut niin omituisen hiljainen. Muutenhan täytti hänen äänensä koko -talon. - -"Vaivaako sinua mikä?" - -"Mikähän minua vaivaisi? Ja mitä se sinuun kuuluu?" - -"Isäsi on sanonut..." - -"Ah... kun sinä olet ikävä." - -"Mitä sinä sillä tarkoitat?" sanoi Hinnerk Elsen, ja otti kummissaan -piipun suustaan. - -"Isäni on sanonut, että sinun pitää pitää silmällä minua vai? No, -pidähän Herran nimessä sitte." - -"No, pidänhän minä!" - -Tyttö tuijotti eteensä: "Niinkö vai?" sanoi hän. "Luulenpa, että vielä -minä sinulta puijataan." Nyt katsahti hän nauraen ylös, mutta silmäinsä -pohjalla piili levottomuutta ja hätää. - -"On iltasin niin yks'toikkoista!" sanoi hän ja leikki näppärillä -sormillaan pöytäliinan kanssa. "Emännöitsijä menee nukkumaan jo puoli -yhdeksältä, sinä täsmälleen kello yhdeksältä. Mutta silloin en minä -vielä ole väsynyt. Sinun pitäisi silloin vielä pieneksi aikaa jäädä -kanssani." - -Nyt hän katsahti taas häneen, ja taaskin piili silmäinsä pohjalla -hätää. Mutta Hinnerk Elsen ei sitä huomannut. Hän kaiversi piippuaan, -joka oli tukossa. Miten epäsäntillistä tuommoinen, piippu tukossa! -Hinnerk Elsen oli levollinen tuumiva mies, joka oli liian mukava, -kiinnittääkseen tarkempaa huomiota toisiin, ja liika itserakas, -voidakseen uskoa, että jotakin voisi olla häneltä salassa. Hän oli niin -vakuutettu omasta erinomaisuudestaan, että hän olisi uskaltanut vaikka -ummessa silmin taivaltamaan maailman lävitse. Kukahan voisi ja tohtisi -puijata Hinnerk Elseniä? - -Silloin rukoili Anna Witt vielä kerran sielunsa puolesta. - -Hän siirsihe lähemmäksi häntä, nojautui taaksepäin ja sanoi: "Minä olen -vielä niin nuori." - -"Sinä täytät kesäkuussa seitsemäntoista." - -"Niin, mutta sinä luulet, että minä olen vielä lapsi kuin Bertha. Mutta -sitä en ole." - -"Et ole!" sanoi hän ja lämpeni hieman: "Et ole lapsi enää, sen -näen päältäsi. Mutta et ole vielä tarpeeksi järkevä. Kun olet -tullut järkeväksi ja minä olen saanut täydet kaksituhatta markkaa -säästöpankkiin, niin sitte..." ja hän nyökäytti päätä hänelle, -vilkauttaen hiukan silmiään. - -Tyttö nojautui häntä vastaan ja sanoi: "Minä olen tarpeeksi vahva nyt -jo. Minä ansaitsen viisikymmentä taalaria. Jos sinä pidät minusta, -niin voithan osoittaa sen. Onhan tapahtunut usein, että on tullut -jotain väliin, ja on tullut onnettomuutta. Jos nyt livahtaisinkin pois -sinulta? Etkä olisikaan pitänyt tarpeeksi silmällä minua?" - -Silloin kohottausi Hinnerk Elsen arvonsa tuntevana miehenä seisomaan -ja sanoi: "Tyttö, tyttö, mitä kuhiseekaan päässäsi. Kyllä minä sinua -silmällä pidän, ja ovathan isäsi ja äitisi myöskin lähellä." - -Silloin oli tyttökin seisaallaan vihastuneena ja kiihdyksissään: -"Niinpä, jos olisinkin joku hieno neiti! Ne saavat olla kotona, ja -ovat hyvissä turvissa. Silloin ei minullekaan tapahtuisi mitään! Mutta -äiti on kipeä, ja isä raataa pellolla ja minä olen vieraassa talossa, -ja sinä?" -- hän tyrkkäsi häntä kädellään ja katsahti häneen hurjasti --- "sinä olet vanha ja nitkistynyt kuin Pellwormer! Olet kova ja -sitkistynyt kuin anturanahka!" - -Torat saanut lähti murahdellen pois. - -Niinpä rukoili Anna Witt kahteen kertaan sielunsa puolesta. Mutta -Hinnerk Elsen ei ymmärtänyt sitä rukousta. Hänellä oli varma -mielipiteensä kaikesta, eikä hän ollut mikään ihmistuntija. Hän oli -liika kankealiikkeinen kumartuakseen toisten pienten ihmisten puoleen -ja kurkistaakseen niitä silmiin, piilisikö niissä mahdollisesti -tuskaa tai huolta. Yhdeltäkään toiselta ei ole Anna Witt, sikäli kuin -tiedetään, pyytänyt apua. - -Samana iltana meni Andrees oikotietä kankaan poikitse kylää kohden. -Ilma oli sumuinen ja kostea, oikea tuollainen surunhimmeä, uneksumaan -saava ilma. Silloin, kun hän siinä koetti taistella ajatuksiaan vastaan -ja irroittaa niitä kotiseudusta ja vanhasta rakkaudestaan, tuli hänelle -vastaan kylästä käsin Maria. Hänen kookas naisvartalonsa tuli esiin -hämärtävästä ilmasta, kuin joku ilmestys. - -"Sinä näytät väsyneeltä. Maria! Mistä sinä tulet?" - -"Tulen vaivaishoidon esimiehen luota. Kävin pyytämässä apua Witteille." - -"Oletko taaskin valvonut?" - -"Viime yön." - -"Jätä sinä tuo vanhojen naisten tehtäväksi", sanoi hän nyrpeästi, -"niissä ei ole mitään turmeltumisen varaa!" - -"Sinä et käsitä, Andrees, että ihmisen sydän saattaa hehkua halusta -auttaa." - -Andrees puisti ylpeästi päätään. "En, sitä minä en käsitä. Minä en -ymmärrä sinua." - -"Minä tiedän sen. Andrees... Aiotko todellakin jättää meidät, ja Frans -Strandiger tulee isännäksemme?" - -"Voinko minä jäädä tänne teidän kanssanne, tänne, jossa ei kukaan minua -ymmärrä?" - -"Sinä itse et ymmärrä itseäsi. Andrees! Itse et! Jos nyt lähdet pois... -niin on tuleva aika, jolloin kaipaat ja ikävöitset tänne, jolloin -olisit iloinen, kun saisit nähdä edessäsi kankaan ja Pohjanmeren -ja saisit kuulla jonkunkin puhuvan alasaksaa. Sydämesi on hiutuva -ikävästä, ja mielessäsi on tuntuva tyhjältä ja kylmältä, ja jos vaan on -mahdollista, niin palaat tänne, joll'et muuta varten, niin ainoastaan -saadaksesi edes kuolla täällä. Tunnen sinut lapsuudesta asti ja tiedän -että sisimmällä sydämelläsi riiput kotiseudussa ja että koto ja -kotiseutu siitä saakka, kun olet täällä taaskin, taistelevat saadakseen -sielusi takaisin. Olen joka kirjeestäsi tuntenut, ett'et tuolla ulkona -vieraassa elämässä ole löytänyt mitään tyydytystä, ja näin sinut eilen, -kun tulit ulos alhaalta puutarhasta, ja aurinko paistoi, ja sinä jäit -katsomaan kaunista vanhaa taloasi ja navettojasi ja kuulit eläinten -mekastelevan ja katselit niin rauhattomana ja onnettomana kaikkea, mikä -on sinun omaasi." - -Hän katsahti ulos kankaalle ja kalpeat kasvonsa olivat liikutetut: "En -se ole minä, joka sinua pyydän. Minä olen kokonaan vetäynyt itseeni, ja -minä en toivo mitään ulkopuolellani. Mutta oma kotisi puhuu sinulle. -Maa ja koko seutu syyttää sinua." Hän osoitti kädellään metsää kohden, -joka seisoi liikkumattomana raskaassa ilmassa, ikäänkuin kuuntelisi -se. "Tuolta ovat esi-isäsi tulleet, ja pitkän taistelun jälkeen, joka -melkein kävi ihmisvoimien ylitse, ovat he ottaneet voiton mereltä. -Voitetun alueelle ovat he rakentaneet Strandigerkartanon. Nyt hallitsee -siellä viides tai kuudes sukupolvi, ja nyt aiot sinä jättää kaiken, -vuokrata pois ja myydä kurjasta rahasta? Ja lapsesi ja jälkeläisesi -ovat olevat kodittomat sinun tähtesi." - -"Olenko minä mikään orja? Tekeehän jokainen, joka vaan voi, mitä itse -tahtoo." - -"Ei, me emme tee, mitä itse mielimme. Sinun isäsi ei asettunut uunin -taakse loikoamaan: hän meni ulos matalikolle valtaamaan mereltä uutta -maata itselleen ja lapsilleen. Reimer Witt lähti sotaan, eikä kysynyt, -miksi; hän sanoi itselleen, että sen täytyi tapahtua, maan vuoksi, nyt -raataa hän aamusta iltaan raskaassa loputtomassa työssä. Antje Witt -menee penikulmia, aamun sarastaessa, ulos vaaralliselle matalikolle -etsimään lapsille, jotka eivät ole hänen omiaan, ravintoa. Kaikilla -meillä on työmme. Meitä ajaa velvollisuuden pakko. Me tottelemille -omaatuntoamme, koska se puhuu meille kovalla tunkevalla äänellä. Me -luulemme, että meidän täytyy, vaikk'emme tahtoisikkaan, ja me tiedämme, -että siinä löydämme rauhamme. Me teemme kaikki lyötä, koko kylä, -ainoastaan vanhat eivät, jotka eivät enää jaksa, jotka istuvat tien -varrella ja odottavat Herraa, sinä yksin et, ja ne, jotka sinä olet -tuonut kanssasi, -ja semmoisia... semmoisia halveksimme me!" - -"Entä Heim Heiderieter, sinun... ja teidän kaikkien ystävänne?" - -"Älä hänestä nyt! Jätä hänet poikkeukseksi! Hän on vielä muodostumassa. -Älä väitä, että hän on laiska. Hän kantaa raskaita vakavia ajatuksia -itsessään, eikä elämänsä ole kevyt. Koti ja kotiseutu ovat auttavat -häntä, niin että hänestä tulee ehyt ihminen." - -"Jos häntä autetaan, niin miks'ei minuakin?" - -"Mutta ell'et tahdo? Kun sysäät luotasi ja hylkäät kaiken hyvän -ja rakkaan ja entisen, ett'ei se häiritsisi sinua? Eiköhän siten -ole vai? Vai puhunko perättömiä. Jos jäisit tänne, voisitko täällä -pysyä laiskana, nauttijana? Eiköhän kotosi ja maasi, ystäväsi ja -Eschenwinkel, matalikko ja Flackelholm, eivätkö ne kaikki kannustaisi -sinua työhön, tekemään hyvää ja luomaan uutta? Mutta tuolla, vieraassa -maailmassa, tuolla, kaukana kotiseudun puutteesta ja vaivannäöstä, -siellä voit olla laiska ja nauttia, ja elättää itseäsi kotiseutusi -hiellä ja työllä." - -Hän etsi Andreeksen katsetta. Mutta tämä tuijotti sanattomana eteensä. - -Silloin kääntyi Maria poispäin ja lähti pois, ja Andrees ei voinut olla -katsomatta hänen jälkeensä, kunnes hän oli kulkenut yli kankaan ja -hävisi sumuun. - -Andrees jatkoi matkaansa kankaan poikitse kylää kohden, ulkonaisesti -näytti hän kyllä tyveneltä, käyntinsä oli varma ja ylpeä, mutta -sielunsa pohjalla kuohui ja aaltoili: "Minä teen sen! Mitä pitää minun -tehdä?" - -Hän ei ajatellut itselleen selväksi, minne hän nyt aikoi, ja kuitenkin -tiesi hän tarkalleen, mikä oli matkansa päämäärä! Edessään ylenivät -kylän ensimmäiset rakennukset, pitkiä, jykeviä olki- tai turvekatoksia -matalain punaisten seinien yllä. Ilta hämärsi jo, missään ei näkynyt -valoa, ei kuullut ainoatakaan ääntä, eikä nähnyt yhtään ihmistä. Kaikki -näytti kuolleelta yhtä hyvin ylhäällä taivaassa kuin alhaalla ihmisten -kesken. Navetoista kuului silloin tällöin kytkyinten kitinää. Häntä -rupesi melkein kammottamaan. - -Kirkkotarhan portti aukeni matalasti kirahtaen, ja hiekkakivinen -patsas isänsä haudalla seisoi hänen edessään kuin kivettyneenä -suorana miehenä ja katsoi mykkänä ja ikäänkuin väliäpitämättömänä -häneen. Ajatuksettomasti ja kuitenkin hyväillen hiveli hän kädellään -murattiköynnöstä, joka kiemuroi kirkkotarhan aitausta. Tuolla -kirkontornin ja kirkon välillä seisoi se mies, jonka luokse hän oli -matkalla, ja jonka sanaa hän halusi kuulla, niin paljon kuin hän -peikäsikin sitä. - -Frisius, joka kumarassa hartein ja vaivalloisesti -- hän oli silloin -jo hyvin heikko -- läheni ylös polkua myöten, oijensihe hämmästyneenä -suoremmaksi: "Andrees, poikaseni? Et ole käynyt vielä minua -tervehtimässä! Aioitko minun luokseni? - -"En ihan, setäni... tai kuitenkin..." - -"Vai isäsi haudalleko aioit?" - -"Käväisin siellä!" sanoi Andrees. "Aioin ilmoittaa sinulle, setä, -ennenkuin ennättäisit kuulla siitä muilta, että olen tuuminut vuokrata -maatilani." - -Pastori Frisius katsahti ylös Andreekseen, -- hän oli paljoa lyhyempi -kuin Andrees Strandiger. "Olen kuullut, siitä. Heimiltä. Selitä -minulle se! Ryhdytkö johonkin virkaan, vai oletko saanut jonkun toimen -kaupungissa?" - -"En semmoista! Vaan... olen päässyt näkemään liika paljon maailmaa ja -ihmisiä." - -"Ja sekö estää sinua viljelemästä isäisi maata, ja täyttämästä -velvollisuuksiasi. Hautaa siinä tapauksessa kaikki näkemäsi ja -oppimasi, Andrees: mutta älä tänne, hyvään maahan, vaan jonnekin, jonne -semmoiset kuuluvat." - -"On kummallista, kuinka ette kukaan voi minua ymmärtää." - -"Ei, vaan se on kummallista, ett'et sinä ymmärrä meitä... sinä aiot -vuokrata talon Frans Strandigerille?" - -"Niin! Olen ajatellut sitä: hän on sukulaiseni ja kelpo maanviljelijä." - -"Ihmiset täällä eivät voi pitää hänestä, eivät ole lapsesta asti -osanneet pitää. Hänessä on jotain semmoista kovaa ja tylyä, ja hän -halpelee kansan miestä. Sanovat täällä, että hänellä ei ole sydäntä. -Teillä kummallakaan, teillä ei ole sydäntä!" - -"Sinä olet ankara. Sinä sielunpaimenena!" - -"Muistatko vielä kertomuksen, Andrees, hänestä, joka myöskin tahtoi -ja lähti pois, ja muutti kauas vieraille maille? Tiedätkö, miksi hän -lähti? Sanon sen sinulle: siksi että elämä isänsä huoneessa oli liika -rauhallista ja ahkeraa ja siivoa hänelle." - -"Setä!... Mutta sinähän olet jäänyt ajastasi jälille." - -Frisius nyökäytti harmaata päätään, ja katseli hautakivien ylitse, -jotka lepäsivät tai seisoivat ympärillä ja jäi tuijottamaan koillista -kohden matalain pajukkojen ylitse, joiden yllä haaleanharmaa ilta-utu -loputtomana huuruili. "Niin sanovat. En ryhdy väittelemään siitä: siitä -ei väittelyillä selvitä. Näetkös, sumu harsoo tänä iltana kaiken. -Mutta nämä asiat ovat aina sumun harsoomina. Siitä huolimatta emme -osaa olla yrittämättä kurkistaa sinne taakse, tuijottaa sinne ja -etsiä tietä. Ainoastaan ihan joutavimmat, hyvän Jumalan lammaspaimenet -harhailevat tylsinä ja määkien, tarkoituksetta ja päämäärättä edes- ja -takaisin sumussa, eivätkä tutki ja kysy. Mutta me toiset kysymme, me, -sinä, minä monta muuta ympärillämme, myöskin Antje Witt ja Reimer ja -Reimerin vaimo, joka on pyytänyt pyhää ehtoollista, ja jonka on niin -vaikea hengittää. Me kaikki kuljemme sumussa ja kysymme: Missä olemme? -Minne menemme? Emmekä saa lepoa ennen, kuin luulemme sen tietävämme." - -"Tiede tietää, sen. Filosofia." - -"Filosofiako? Arvonsa sille! Sekin tähystelee hengen silmillä sumuun. -Kuinka kauas kantaa sen katse? Sano minulle ainoakin tulos, joka on -varma, sano minulle ainoakin tie, joka vie valoon! Voisin laulaa -laulun, suruisan laulun filosofian kirouksesta, sen siunauksesta, tässä -suhteessa, voisin puhua hyvin vähän. Se on tehnyt enimmät lapsensa -ylpeiksi ja koviksi ja yksinäisiksi. Se ei ole mikään äiti, sillä on -kivikasvot. - -"Ja luonnontieteet?" Hän seisahti, ja syvällepainuneissa silmissään -hehkui tulinen kirkas innostus. "Kävin kaksi vuotia sitten Berlinissä --- se oli ensimmäistä ja viimeistä kertaa, minä en nimittäin elä -enää kauan. Silloin kävin 'Uraniassa'. Viisi tuntia viivyin siellä, -katselin ja tarkastelin kaikkia koneita, ystävällinen oppaani selitti -minulle kaiken -- ja minä", äänensä melkein katkesi liikutuksesta, -"minä iloitsin jumalaisesti, Andrees. Tarkoin silmin ja tarkoin -tähystimin katsovat he ja katseensa kantaa kauas, kauas sumuihin. -Paljon maailmoja näkevät he, mutta eivät kaikkia. Ehkä tuhannennen -osan. He tuntevat ne aineet, joista ne ovat muodostetut, ja tuntevat -ne lait, joiden mukaan ne matkaavat avaruutta. He ovat kolpolnilla -tutkineet hänen tekojaan, ja ovat kuin toukat kalunneet hänen -istuimensa jalkalaudan lävitse, Monta seikkaa tuntevat he hänen -työpajassaan. Mutta tuntevatko he silti hänet itsensä? he sanovat itse, -ett'eivät he tunne häntä. Olethan kurkistellut heidän kirjoihinsa. -Oletko kuullut heidän huutoaan sumussa? Olemme harhassa. Taaskin -harhassa! Emme ikinä ole löytävät tietä." - -"Mutta kuule nyt, kun sanon: sumut niittyjen yllä. Andrees, ne voi eräs -hajoittaa. Ainoastaan yksi ainoa. Näin sen tänä kesänä, eräänä iltana, -siiloin nousi tuolla toisella puolella -- tuolla toisella puolella. -Andrees! -- ukkosilma, kirkas salama välähti ja kohotti silmänräpäyksen -ajaksi esirippua, välähti kaksi kertaa, kolme kertaa, kolmannella ihan -kirkkaasti. Selvästi näin silloin edessäni niityn ja valkean tien, joka -vie kaupunkiin. Me itse, Andrees, emme omin voimin voi täältä nähdä -sitä tietä: on liika pimeätä. Mutta tuo suuri salaperäinen lähetti -salamansa tuolta puolen, kaksi kertaa, kolme kertaa, ja silloin näimme -selvästi tien!" - -Hän yski heikosti ja työläästi. - -Andrees Strandiger pudisti päätään. Suunsa ympärillä oli katkera -tuskaisa ilme. "Olette haaveksijoita kaikki tyyni, setä. Sinä ja Maria -ja Antje Witt..." - -"Tuo on oikein, mainitse meidät kolme rinnan! Me kuulumme yhteen. Me -emme häpeä sisartamme. Tässä olemme. Ja esitäppäs sinä nyt kaikki -maineettomat ja maineekkaat nimesi meitä vastaan. Nyt on usko uskoa -vastaan. Sillä sekin, mitä te sanotte näistä asioista, on uskoa, -aivan kuin meidänkin, eikä mitään tietoa. Ja nyt kysyn sinulta, -Andrees, miten arvelet, kummat ovat onnellisempia, uskollisempia ja -rauhallisempia, ne joilla on risti johtotähtenään elämänsumussa, vai -ne, joilla on harppi johdattajanaan? Kummalla on kirkkaammat silmät? -Sano, koeta se!" - -Andrees ei vastannut. Hän seisoi tuokion vaieten toisen edessä. -"Suvaitse että lähden!" sanoi hän viimein -- "joku toinen kerta..." - -"Tulkoon joskus tuo toinen kerta, Andrees!" - -Ja Andrees palasi tietään hiljaisen kylän lävitse, pujotteli -talonpoikaisasuntojen välitse, joiden ikkunoista sieltä täältä -pilkoitteli kotoinen valkea kirkkaasti ulos pimeään yöhön. Sitten -muuttui maaperä alavammaksi, ja hiekkaisemmaksi. Vasemmalla näkyi -Nummitalo ja oikealla koulu, ja nyt rupesi häämöttämään pimeästä esiin -Reimer Wittin tupa. - -Poikkitiellä seisoi pikku Fritz Witt ja kertoi: "Isä on mennyt -apteekkiin ja äiti yskii." - -Strandiger heräsi ajatuksistaan: "Mitä pitää minun teiniä?" - -"Isä on sanonut äidille, ett'ei meillä ole ropostakaan rahaa koko -talossa. Onko sinulla yhtään groschenia?" - -"Kerjäätkö sinä?" - -"Minäkö? Minä en ole mikään kerjäläispoika! Mutta sinähän menet ohitse -tästä! Ja äiti sanoo, että Annalla vielä on viisitoista markkaa -saatavana paikastaan. Tulehan kanssani!" - -Strandiger punastui koko kauniilta ylpeiltä kasvoiltaan ja lähti pojun -mukana. - -Hänestä tuntui niin epämukavalta. Välikkö oli niin matala, perunoita -oli kaadettu nurkkaan, ilma tuvassa oli niin ummehtuneen vari ja Rieke -Witt näytti niin kalpealta ja laihalta ja hänen silmänsä olivat niin -suuret ja kuumeiset. Millaiseksi olikaan tuo reipas tyttö muuttunut, -joka kerran muinoin oli palvellut Strandigerkartanossa. - -"Lapsi sanoo, että teillä on vielä viisitoista markkaa saatavana -tyttärenne palkasta?" - -Rieke Witt olisi niin mielellään kutsunut häntä Andreekseksi ja -sinutellut häntä, koska hän sentään tunsi hänet lapsesta saakka, -ja koska tapa oli sellainen, mutta koska hän nyt käyttäytyi noin -ylhäisesti ja vieraasti, eikä ollenkaan kysynyt hänen vointiaankaan -- -hän oli jo ennakolta niin iloinnut siitä, että hän kävisi hänen luonaan -ja kutsuisi Rieke'ksi ja olisi ystävällinen, sitte puhuisi hän hänen -kanssaan lapsistaan, etenkin Annasta -- mutta nyt tuntui sydämessään -niin ahdistuneelta ja kylmältä ja sanansa jähmettyivät kielellään. - -Silloin aukeni ovi, ja hartiat kumarassa, hän kun muuten olisi -syössyt kiharan päänsä oveen, astui sisään Heim Heiderieter. Hän -kantoi pyssyä kädessään, ja harmaan verkatakkinsa päällä oli suuri -metsästyslaukku, pitkävartiset saappaansa olivat märät ja saviset. Hän -nyökäytti ohimennen päätään Andreekselle ja läheten vuodetta, puhui hän -luonnollisella avomielisellä tavallaan: "No tyttöseni, mitä nyt kuuluu?" - -Silloin muuttuivat yht'äkkiä auo kalpeat näivettyneet kasvot, ja -lensi kuin vilaus nuoruutta niiden ylitse, ja hän katsahti hymyillen -Heimin säihkyviin, ystävällisiin silmiin: "Kiitos, Heim, kun sinä olet -täällä..." - -"Ja Ingeborg ja Maria, mitäkö? ja Haller, mitäkö? No, meillä nyt ei -tavallisesti ole mukanamme kuin tyytyväiset iloiset kasvot..." - -"Teillä on enemmän!" - -"Niin, tällä kertaa." Hän kourasi laukkuunsa. "Nuori jänis, kuules! -Tulin näyttämään sitä sinulle. Telsche laittaa sen sinulle huomiseksi." - -Hän asettui mukavasti istumaan vuoteen reunalle, ja laski pitkät -säärensä ristiin toistensa päälle. Hän näytti niin tuiki sydämellisen -tyytyväiseltä ja iloiselta siinä. Siitä saakka kuin hän oli kotona ja -vanhojen tuttujen parissa, oli hänessä herännyt semmoinen turvallinen -varmuuden tunne, hänen astuntansakin oli muuttunut tyyneeksi ja -jykeväksi ja uskalsi hän toisinaan vastustaa itse Telsche Spiekeriäkin -ja kinastella Andreeksen kanssa. - -"Oikeastaan on tässä tuvassa nyt kaksi jänistä. Kun tulin alas -kankaalta, näin Ingeborgin alempana tiellä. Luulen, että hän aikoi -tervehtimään Telsche Spiekeriä. Se on taaskin puhelevä hänelle suut -silmät täyteen. Minulla ei nimittäin ole oikein puhdasta omaatuntoa, -en ole tänään taas tehnyt liikoja töitä. Silloin pakenin minä -virkaveljeni, tämän toisen jäniksen kanssa tähän taloon. Jos Ingeborg -tulee, ryömin sängyn alle." - -"Olet liika pitkä. Fritz, ryömii sinne usein. Pallonsa kierii toisinaan -sängyn alle." - -Andrees nousi seisomaan. - -"Jää nyt tuokioksi vielä", sanoi Heim, "jutellaan nyt hiukan vielä." - -Ja hän koetti asettua mukavammin istumaan vuoteen reunalla. "Kuule, -Ingeborg kertoo, että aiot vuokrata koko romun? Frans Strandigerille? -Siinä tapauksessa on meitä kolme jänistä tässä tuvassa." - -"Niinkö luulet?" - -"Tuon periaatteen mukaan: Mitä olet isältäsi perinyt, myy se ja nauti." - -"Lakaise sinä puhtaaksi oman ovesi edusta ensin, Heim!" - -"Kiitoksia. Andrees! Aivan oikea huomautus! Tuossapa sain. Rieke, -kuulitkos?" ja hän vilautti veitikkamaisesti silmiään. - -Rieke Witt nyökäytti hymyillen päätään. - -"On siinä pieni eroitus sentään, Andrees!" sanoi Heim sitte. "Näetkös. -Heimilla on kuusi lehmää, kuusi sikaa, viisi vasikkaa, kahdeksan -joutia, neljä hevosta ja kaksikymmentäkaksi hehtaaria maata, sitäpaitse -kangas, pyssy, kynä ja Telsche Spieker. Mutta sinä, Andrees, taas -isännöit laajoja maita ja olet varattu huolehtijaksi ja auttajaksi -monelle ihmiselle." - -"Kuka on minut varannut?" - -"Isä Jumalamme! sanoo Ingeborg Landt. Siten sanoo hän, kun hän lakaisee -minun oveni edustua." - -Samassa avattiin ripeästi ulko-ovi, ja kuului keveitä ja pehmeitä -askeleita välikön poikitse. - -"Tuossa hän tuleekin! Apuun nyt minulle, Rieke! Todellakin, tuossa hän -on!" - -Ingeborg aukaisi solmusta kirjavan huivinsa, jossa välkkyili -sadehelmiä. "Pois tieltä. Heim!" sanoi hän, "enhän pääse pitkäin -sääriesi sivutse vuoteelle." - -Heim nousi totteliaasti ylös ja asettautui nojalleen seinää vastaan, -Ingeborg istahti tuolille vuoteen viereen, ja silitti sairasta kädelle. - -"Hän puhuu sinut ihan kipeäksi, Rieke, sinun pitäisi lähettää hänet -pois." - -"Jätähän hänet rauhaan nyt, Ingeborg! Hän puhuu minut melkein -terveeksi. Tiedäthän sen." - -Ingeborg käänsi päätään ja katsahti häneen ja vältti katsomasta -Andreekseen. "En ymmärrä, mitä ihmiset oikein ovat löytävinään sinussa." - -Heim tekeytyi kummastuneeksi hänkin: "Enkä minäkään!" sanoi hän, ja -nyt täytyi Ingeborgin rypistää kasvonsa ankarammiksi, ett'ei hän -purskahtaisi nauramaan. - -"Rakas lapsi!" sanoi Heim sitte. "Esitit miilulle joku päivä sitten -maailmankatsomuksesi. Olet varmaan saanut sen pastori Frisiukselta; -arvelit silloin, että olisi terveellistä että me, Andrees ja minä, -toisinaan saisimme kuulla sen." - -Tyttö nojaasi taaksepäin tuolillaan ja yhä silitellen kädellään sairaan -kättä ja silmänsä luotuina sairaaseen, nousi kasvoilleen hehkuva -puna. "No niin ja!" sanoi hän, pää jäykästi pystyssä. "Jos haluatte -kuulla sen, niin ei se todellakaan haitanne. Juuri teitä ei! Sehän on -varsin yksinkertainen asia. Mistä sen olen saanut, sitä en kiellä! -Pastori Frisius on antanut siihen ainakin pohjan. Kuulkaa siis! Hyvä -Jumala jakoi maan niinkuin puutarhan ja antoi kullekin palstansa! Heim -Heiderieter sai hyvin suuren palasen, Nummitalon, kaikkineen, mitä -siihen kuuluu, ja sitäpaitsi tänne jotain!" Hän osoitti sormellaan -otsaansa. "Andrees Strandiger sai hyvin suuren palasen." Hän teki -laajan liikkeen käsivarrellaan. "Niin sai kukin ihminen osansa, -pienemmän tai suuremman." Sitte teki hän kädellään tällä tapaa! ja -sanoi: "viljelkää se!" - -"Tuota et ole saanut Frisiukselta, tuo on omaasi. Tuollaisia -kädenliikkeitä ei Frisius tee." - -"Vaiti nyt! Nyt voi jokainen viljellä maapalaansa. Mutta hän voi -myöskin jättää sen tekemättä. Jos hän viljelee sitä, on hänellä leipää -ja hyvä omatunto. Ell'ei hän tee sitä, kasvaa maansa rikkaruohoa ja -nurmettuu. Ja tämä on ensimmäinen rangaistus: he saavat nähdä nälkää, -täällä!" -- hän osoitti sormellaan rintaansa vastaan. "Eikö totta, -Rieke? Mutta jälkeenkinpäin, kun he lähtevät täältä maanpäältä, saavat -he kärsiä siitä, ett'eivät pitäneet puutarhaansa kunnossa. Mutta jos -kokonainen kansa antaa puutarhansa joutua häviölle, koska on laiska ja -unelias, tai koska tungettelevat ja sysivät toisiaan, ja nimittelevät -rajoja, kunnes pienten ja vähäväkisten, jotka asuvat keskuudessaan, -maapalaset ovat ihan mitättömät, tai ne jo istuvat ojan reunalla tien -varrella, eikä koko kansassa nouse ketään, ketään voimakasta tai -viisasta, joka taistelisi näiden vähäväkisien puolesta tai kannustaisi -laiskoja, niin että he taaskin uljaasti ryhtyisivät työhön, silloin -vihastuu puutarhan mahtava valtijas ja lähettää voimakkaampia heidän -päälleen tai ruhjoo heidät ja antaa heidän maansa toisille", hän -löi kädellään keveästi vuoteen reunaa vastaan, "kuten moni lehti -maailmanhistoriassa voi todistan." - -Heim oli antanut päänsä vaipua ja kuunnellut hiljaisena. Nyt kohotti -hän pikaisesti päätään ja kätensä: "Oivallisesti puhuttu! Nyt vaan -johtopäätös hänen suhteensa tuossa!" - -"Sinun suhteesi! Kuule!" - -"Oli, senhän olet niin monta kertaa tehnyt." - -"Niin, Andreeksen?" Hänen katseensa oli yhä luotuna sairaaseen ja -kapeille kasvoilleen kohosi taaskin puna: "Andreeksen? Andreaksen tulee -huolehtia puutarhastaan!" - -"Niin, lapseni, sitähän hän aikookin. Hän palkkaa itselleen -kotipuutarhurin, ja aikoo itse, pitkä piippu suussaan ja yllään väljä -yönuttu..." - -Silloin hypähti Ingeborg ylös, ja silmänsä leimuivat: "Se ei ole -mahdollista. Se on halveksittavaa!" - -Sairas yski: "Jääkää luoksemme!" sanoi hän. "Niin monen ihmisen onni -riippuu teistä." - -Heim seisoi kookkaana ja suorana Ingeborgin rinnalla: "Jos Frans -Strandiger pääsee isännöimään täällä, hävittää hän koko puutarhan." - -Silloin kääntyi Andrees pois ja lähti ulos. - -Niinpä kolkutettiin kolme kerma Andrees Strandigerin sydämelle, ja -kolme kertaa pysähti hän ja kuunteli. Mutta vielä kietoutui sydämensä -kaksin verroin pauloihin. - - * * * * * - -Kun Andrees palasi kotiin, näyttivät kaikki jo menneen levolle. Oli -ihan hiljaisia koko tuossa avarassa vanhassa talossa. Hän aukaisi, -ei suinkaan sattumalta, vaan veti häntä uhka ja salainen toivo, -seurusteluhuoneen oven. Siellä lepäsi Lena Strandiger nojatuolilla, -joka oli oikealla pöydästä ikkunan ääressä, muuten ei ollut ketään -ihmistä huoneessa... - -Hän seisoi hänen edessään, ja he katsoivat toisiinsa. Lena ei -liikahtanutkaan. - -"Mitä minua katsot? Tiedäthän, että pidän sinusta." - -"En tiedä!" vastasi Andrees ja äänensä värähteli. "Enhän sitä vieläkään -tiedä." - -"Olet sinä oikea karhu! Ja pidän sinusta juuri, koska olet semmoinen -karhu. Herrat, jotka olen tuntenut, ja kuinka monta olenkaan niitä -tuntenut, ovat kaikki niin sileitä ja liukkaita ja mietoja... en saa -siedetyksi niitä!" - -Andrees ei liikahtanut, ja Lena naurahti hiljaa itsekseen kuin -uneksuisi hän, sitte loi hän silmänsä taaskin häneen, viehkeinä, -hymyilevinä ja pyytävinä: "Muistan erään kerran, joka oli samallainen -kuin tämä. Olin kutsuttu erään komppanian päällikön luokse -illalliselle. Koko huoneusto oli täynnä nuoria, soreita miehiä, ja -kaikki olivat hyvin huomaavaisia kohtaani. Muistan, että eräs nuori -kauppias lupasi minulle enemmän, kuin hänen oikeastaan olisi tullut, ja -luulen, että lämpenin hieman, vaikka vakuutinkin itselleni, ett'ei koko -seurassa ollut omaani. Mutia jälkeenpäin, kun läksin -- olin tanssinut -paljon -- ja tulin erään etuhuoneen lävitse, seisoi siellä eräs nuori -sotilas, voimakas reipas nuorukainen kuin sinä. Andrees, tuuhein -vaalein viiksin. Hän katsoi minuun niin vapaasti ja näin, ett'ei -hän ollut arka, ja että miellytin häntä, ja minua -- minua ei ollut -ravinnut kaikki tuo joutava herkkuruoka tuolla sisällä --, hän puhui -alasaksaa, oli ehkä kotoisin näiltä seuduin, joku talonpoikaispoika, -enhän tiedä." - -Hän hiipi veltommin patjoilleen. - -"Jos joku minua miellyttää, oikein sydämen pohjasta, oikein sydämestä, -tästä, missä minä pidän kättäni, niin silloin olen hänen, ja hänellä on -tässä lämmin ja hyvä paikka." - -"Soisinpa", sanoi Andrees käheällä äänellä, "ett'et ikinä olisi tullut -tielleni." - -"Noin tarttui hän minuun silloin, noin lujasti ja vahvasti." - -"Hiljaa nyt. Sanon sen sinulle. Tästä pitää kumminkin tulla loppu. -Älä katso noin minuun. Katso pois! Sanon sen sinulle: minä olen -vallanhimoinen ja kiivas, tahdon temmaista, riuhtaista itselleni -sen, mikä on mieleeni, enkä kysy. itkevätkö vai nauravatko ihmiset -ympärilläni, ja tämä puoli minussa pyrkii sinua kohden, sillä sinä -olet samallainen... sinä! Mutta sydämeni pohjalla liikkuu jotain uivan -toista." - -"Älä sano sitä! En tahdo tietää sitä." - -"Se on perintöä isältäni. Se on jotakin lämmintä ja lempeätä, se tahtoo -välkkyä silmistä, ja tahtoo nauraa ja itkeä ihmisten mukana, jotka -ovat ympärilläni, se rakastaa kotoa ja kotiseutua, eikä tahdo pois -kototalosta ja isäni haudan luota ulos vieraaseen maailnaan. Ja siitä -saakka, kun olen taas nähnyt kotini ja meren ja Eschenwinkelin ja -haudan ja kirkon ja..." - -"Älä mainitse sitä nimeä!" - -"Maria Landtin!" huudahti hän ja viskasi Lenan käden puoleen. "Sinä -olet kova, mutta hän on lempeä ja hyvä ja kuitenkaan... kuitenkaan en -osaa luopua sinusta." - -"Hellitähän kädestäni toki. Työnnän sen puoleen, noin helposti! -Sotilas silloin, hän aavisti, mitä minussa oli. Hänessä oli tultu kuin -minussakin. Hänet täytyi minun sysätä luotani. Palanen hihani pitsiä -jäi hänen käteensä, niin lujasti piti hän, ja niin minä riuhtasin -itseni irti. Mutta sinut, Andrees Strandiger, sinun kätesi työnnän minä -puoleen. Mitä tekemistä on sinun käsilläsi minun sylissäni?" - -"Anna niiden olla!" - -"Sinun pitäisi laskea minut pois, ja jo huomenna viedä minut asemalle, -aamulla varhain jo! Minä olen vaarallinen. Kukaties kiedon vielä -sieluparkasi pauloihin." - -"Kun voisit tulla toiseksi ihmiseksi, kun olisi sinussa jotain -pehmyttä, sydän..." - -"Ehkä! Mutta ei täällä! Berliinissä. Kun saisin olla luonasi, aina -sinun luonasi, oikein lähellä sinua, niin että tulisin lämpöiseksi ja -helläksi!" - -"Sano se minulle selvästi..." - -"Sanoa? Olen osoittava sen sinulle! Tule kanssani, Andrees! Tule -Berliiniin!" Hän oli hypähtänyt ylös, oli kiihkeästi likistäytynyt -häntä vastaan ja samassa työntänyt hänet luotaan. - -Sitten pakeni hän huoneesta. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Oli taaskin kulunut kahdeksan päivää, ja vieläkään ei ollut ilma -muuttunut. - -Andrees Strandiger palasi hitaasti iltahämärissä kotiapäin. Hän oli -käynyt jalkaisin kaupungissa, oli kohdannut kaupungissa joitakuita -tuttujaan, ja pelkäsi palata kotiin. - -Hetkeksi pysähti hän ja oli kahdenvaiheilla, palaisiko hän kylään -takaisin ja viettäisi iltaa Heimin luona. Mutta hehän eivät ymmärtäneet -häntä kukaan, eikä hän heitä. Parasta oli siis kai, että hän teki -ripeän päätteen tälle, ja lähti ulos avaraan maailmaan. - -Maata käsin puhalsi hiljainen raskas tuuli. Se kantoi mukanaan -maan mehuista, raikasta tuoksua. Kosteana ja kylmänä puhalteli se. -Keneen se koski, sai poskensa raikkaiksi ja hiuksiinsa kastehelmiä. -Semmoiseksi oli se tänään iltapäivällä saanut Ingeborg Landtin. Hän -tuli kanavan vartta ilman päähinettä, hiukset keveässä solmussa, kuten -hän usein niitä piti. Ja Andrees oli tullut häntä vastaan ja ajatellut: -"Ingeborgilla on vielä kerran tuleva voimakas ja kaunis neito. Mutta -vielä ei ole hänen aikansa. Hänellä on silloin oleva, mitä Marialta nyt -puuttuu: iloinen uskalias sydän." - -Sen enempää hän ei ollut ajatellut. - -Tuuli puhalteli edelleen ja kantoi hiljaa hyräellen pitkiä sunuverkkoja -mereltä. - -"Tuolla vastapäätä on Flackelholm, suoraan tuolla, josta tuuli nyt -puhaltaa. Suurena, rauhallisena ja yksinäisenä lepää se tuolla, -kuin joku jättiläinen, joka on laskeutunut pitkäkseen meren kuohuin -ranteelle ja nukkuu siinä ja käyristyneellä leveällä selällään -pidättää meren tulon. Kuinka rauhallista lienee siellä! Ei ainoatakaan -ihmistä siellä, aavaa lakeutta vaan ympärillä ja matalikot harmaina -ja tasaisina ja loputtomina ympärillä, ja ääretön meri. Kun olisin -siellä nyt yksin, kahdeksan päivää ympärilläni tuo ääretön hiljainen -autius, niin ehkä näkyisivät asiat täällä minulle toisessa valossa. -Flackelholmista, niin, sieltä käsin katsottuna täytyy koko maailman ja -yksityisen elämän näyttää loiselta kuin muulloin." - -Tuuli puhalteli ohitse kuin valitellen ja äännellen hiljaista laulua, -semmoista laahustavaa, raskasta, jommoista merimiehet joskus laulavat, -kun kiskovat ankkuria ylös. - -"Kaukana meressä on Flackelholm. Mutta kuka osaa tien sinne? Tuhmia -mieleenjohtumia!" - -"Lena Strandigerin luokse!" - -Tuossa ovat jalavat. Ja tuossa vilkahtelevat esiin kartanon valkeat. -Tuossa alhaalla on kulmakamari, siinä on valoa Lenan ikkunassa ja -tuossa seisoo hän. Hän pitää kädessään käsipeiliä puuveistoksisine -kehyksineen, jonka hän oli lahjoittanut hänelle ja järjestää varovasti -ja huolella hiuksiaan, kauniita tummia hiuksiaan. Andrees seisoo ja -tuijottaa sinne ja hengittää syvään. - -Ja hänessä herää utelias halu mennä kurkistamaan Mariankin ikkunan -taakse ja näkemään, mitä hän toimittelee. Hän menee rakennuksen -ympäritse ja näkee ylhäällä äitinsä makuuhuoneessa valkeata, kun hän -hiukan astuu taaksepäin, näkee hän Maria Landt'in istuvan ikkunan -ääressä. Maria on nojannut molemmat käsivartensa ylös ja laskenut -vasemman poskensa ristiinlasketuille käsilleen. Andrees ei eroita -mitään hänen kasvoistaan. Mutta hän näkee sen koko asennosta, ja -tietäähän hän sen sitäpaitsi muutenkin: käsien takana ovat suruisat -silmät ja kalpeat kasvot, ja tummien hiusten alla ei liiku ainoatakaan -nuorta rohkeata ajatusta. - -Hän pudisti päätään, kääntyi takaisin ja tuli etusisäänkäytävän kautta -sisään. Ja kun ovikellon heläys kaikuili käytäviä ja huoneita, laski -Lena Strandiger peilin kädestään ja sanoi ääneen: "Tänä iltana kiedon -hänet." Maria Landt taas sykähti kokoon: "Tuossa hän tulee! Ja minä en -voi pidättää häntä itselleni, niin lujasti kuin pitäisinkin käsilläni." - -Anna Witt astui Lenan huoneeseen. Poskensa hohtivat ja silmänsä olivat -kirkkaat ja säihkyivät. - -"Herra Frans Strandiger käskee sanoa, että tulisitte -seurusteluhuoneeseen." - -Maria Landt'in huoneeseen taas astui Antje Witt, katsahti tuskauneesti -ympärilleen ja sanoi hätäisesti: "Tule, Maria! Rieke Witt kuolee. -Kuolema tuli kirkkotarhalta käsin hiekkatietä pitkin ja meni kanavaa -kohden ja hipaisi valkeilla lakanoillaan ikkunoihin, niin että ne -kilahtivat. Nyt hän ei enää saa hengitetyksi." - - * * * * * - -Seurusteluhuoneessa oli lämmintä ja kodikasta. Kynttilät kruunussa -paloivat ylpeinä ja suorina, ne kun luulivat, valaisevansa onnellisia -ihmisiä. Tuommoinen tuhma kynttilä ei tiedä mitään eroa loiston ja -onnen välillä. Pehmeä tummu lattiaverho puhui: "Ikinä ei vielä ole -minua polkenut niin pehmeät jalat kuin Lena Strandigerin." Nojatuoli -oikoili itseään yhä pehmeämpänä ja mukavampana, ja puhui: "Istuhan, -Andrees! Lena Strandiger tulee kohta: hän puhuu kanssasi pitkistä -matkoista ja kauniista suuresta kaupungista. Maria Landtin silmät -ovat suruisat ja Rieke Wittin sairashuoneessa on ilma raskasta ja -ummehtunutta. Sinä ja Lena Strandiger kuulutte tänne." - -Ja Lena tuli ja oli saanut kirjeitä Berliinistä. Kaikki tuttavat -lähettivät terveisiä ja kysyivät: "Milloin palaa herra Strandiger taas? -Kaipaamme häntä, hänen vakavia kasvojaan, hänen ylpeitä silmiään ja -hänen ryhdikästä ulkonäköhän." Olivat lähettäneet myöskin luettelon -taidenäyttelystä, jossa oli näytteitä taideteoksista, se oli soma, -sievä nidos pyöreine kulmineen, ja Lena tuli ihan lähelle häntä -istumaan, ja heidän tummat päänsä kumartuivat toisiaan lähemmä. Lena -näytti hänelle kuvat, ja kiinnitti hänen huomiotaan tunnetumpiin -nimiin. Ja siinä selaillessaan sattui eteensä kangasmaisema, taustassa -vanha rappeutunut olkikatos, ja Lena sanoi nauraen: "Heim Heiderieterin -Nummitalo." - -Siten puheli hän ja teki huomautuksiaan ja otti hänen sieluaan kädestä -ja johti sitä vilkkaita, eloisia katuja ja ihaniin linnoihin iloisten -ihmisten keskelle ja tuuletutti häntä suurkaupungin ilmalla. Andrees -pysyi vaiti. - -Silloin astui Frans äitlneen huoneeseen. Ja kun Lena kääntyi -katsomaan, kuka sieltä tuli, ja hiukan kumartui syrjään, tuli hän -nojautumaan kiinteästi Andreeksen olkaa vastaan. Sisarukset vaihtivat -keskenään nopean katseen. - -Frans Strandiger astui huolettomasti Andreeksen luokse ja oijensi -hänelle erään paperin. "Asianajaja on kirjoittanut vuokravälikirjan -toivomuksiesi mukaan. Minusta voisimme nyt jo sopia asiasta." - -Andrees kumartui suurten paperiarkkien ylle. Taaskin hipaisi Lenan pää -hänen poskeensa. - -Sitte alkoivat he puhella. He puhuivat äänekkäämmin, rauhallisemmin -ja huolettomammin kuin tavallisesti. He juttelivat kuin ihmiset, -jotka neuvottelevat vähäpätöisistä sivuseikoista. Vanha rouva -asteli rivakasti edestakaisin, mutta hän ei astu kertaakaan toiseen -huoneeseen, vaikka ovi onkin selkosen selällään, ja vaikka se muutoin -on hänen tapansa. Hän käy kiivaasti edes- ja takaisin, edes- ja -lakaisin, kädet selän takana ristissä. Kun tuo paperi nyt vaan on -allekirjoitettu, niin on Frans täällä vuokraajana, myöhemmin ehkä -omistajanakin: Andrees lähtee Lenan kanssa Berliiniin, ja kaikki -on hyvin. Hän on kokenut kovia vuosia. Yksin Andreeksen korkeat -asuntomaksut ja hänen veljensä, erään iäkkään vanhanpojan vuotuiset -raha-avustukset ovat jotakuinkin pitäneet yllä Berliniläistä -taloudenpitoa, mutta se on ollut vaan tyhjää ulkokorua, vaivaista, -paperikultaa! Raskaita vuosia ne! Mutta nyt on muuttuva toiseksi. - -"Olen kirjoittanut kaksitoista vuotta vuokraajaksi", sanoi Frans. - -"No niin ja! Jos on mieleemme, niin voimmehan sitte pidentää -vuokra-aikaa." - -"Ja äidillesi ja sinulle jää koko yläkerros, sekä yhdet vaunuvaljakot. -Lähemmin on siitä tässä viidennessä kohdassa." - -Andrees istui pöydän ääressä, nojasi päätään kädellään ja katseli -kynänvartta, jolla hän oli seurannat rivejä paperilla, ja ihmetteli, -kuka oli lykännyt hänen käteensä tuon siron kapineen, joka oli kuin -nuoli. - -"Se on minun kynänvarteni!" sanoi Lena ja nyökäytti päätään hänelle. - -"Se on ihan kuin nuoli." - -"Niin", sanoi Lena, "se sattuukin sydämeen." - -Lena katsahti häneen kysyvästi, silmissä hillittyä hellyyttä. Mutta, -Andrees taas ajatteli Maria Landtia ja Eschenwinkelin asujamia. Ja kynä -arkaili liikkua paperilla. - -"On niin omituista ajatella", sanoi hän verkalleen ja tunsi hetken -merkityksen että voi luovuttaa oikeutensa maahan ja ihmisiin palasella -paperia... "Niin koditon sitte!..." - -Ja yht'äkkiä, kun sielunsa liikkui isiltä perittyjä maitaan ja -tiluksiaan, heräsi hänessä omituinen ajatus. Veri valahti kasvoihinsa -ja silmänsä harhailivat pöytää. Hänen mieleensä muistui tuo yksinäinen -hiljainen maa, jonne ajatuksensa tänä iltana olivat vaeltaneet, -ja yht'äkkiä muisti hän kuin unohtuneen unen, joka taaskin virkoo -eläväksi, että Marin Landt kerran oli Wodaninkukkulalla puhunut -Flackelholmista kuin onnettoman viimeisenä tyyssijana. - -"Eihän Flackelholmia ole mainittu välikirjassa, vai?" - -"Ei siitä ole mitään mainintaa, mutia se kuuluu tässä kolmannessa -kohdussa mainittuihin maa-alueisiin." - -"Flackelholm ei ole mikään mutakaistale, se on itsenäinen saari." Hän -tarttui taaskin kynään, jonka hän oli hellittänyt kädestään. "En tiedä, -miksi... ehkä joskus käyn metsästämässä siellä. Eroitan saaren ja sen -rannikon." Ja hän kirjoitti: "Paitsi Flackeiholmia rannikkoineen ja -matalikkoineen, jotka ylettyvät Flackstrom'iin saakka." - -Silloin aukeni sivuhuoneen ovi ja sisään astui Ingeborg Landt. - -Vilkas valpas sielunsa huomasi kohta, että tapahtui jotain erikoista. -Hän näki paperiarkit ja kynän Andreeksen kädessä, katsahti kerran -läsnäoleviin ja tiesi kaiken. Hän kohotti päätään ja silmänsä -suurenivat. Siten jäi hän seisomaan kynnykselle. - -"Sinä teet katkeraa vääryyttä meille kaikille, minä..." - -"Ja te?" sanoi Lena Strandiger käsi pöydän varassa. - -"Minä olen siitä saakka, kun muistan, kunnioittanut sinua. Minä luulin, -että sinä olisit sankari..." - -"Tuohan on suora rakkauden tunnustus, Andrees!" sanoi Lena nauraen. - -Hänen veljensä Frans katseli ihmeissään Ingeborg Landtia. Hän näyttikin -verrattomalta siinä. - -"Jos pitäisinkin hänestä", sanoi Ingeborg Landt kovaan, "niin mitä -kuuluu se teihin? Sehän on muutenkin tuiki yhdentekevää. Jos hän nyt -häpeällisesti jättää meidät, niin soisinpa, ett'en ikinä olisi tullut -hänen taloonsa." - -Silloin nousi Andrees ylös ja läheni häntä. "Ingeborg", sanoi hän -tylysti, "sinä unohdat itsesi! Sinä Käyttäydyt sopimattomasti ja -loukkaat hyviä tapoja." - -"Hyviä tapoja? Te hämmennätte hyvän ja pahan, vilpin ja vilpittömyyden." - -Andrees puisti neuvottomana päätään. - -"Tule kerran vielä ulos kankahalle, Andrees. Tule Frisiuksen luokse! -Tai ei! Minä tiedän: mennään Heimin luokse, ja me kaikki kolme. Heim, -sinä ja minä, neuvotteiemme vielä kerran kaikesta. Kuulehan, istumme -siellä sen viheriän uunin edessä, jossa valkea räiskyy niin hauskasti, -lamppu seisoo kistulla ja Heim on niin hupainen ja kertoo vanhoja -juttuja täältä kotiseudulta." - -Frans Strandiger katsoi Ingeborgia. Hän oli, silmänräpäysihminen kun -oli, ja helposti innostuva, unohtanut koko välikirjan, ja nautti -kohtauksesta. Vaikka hän olikin hyvin kärkäs tekemään pilaa kaikesta, -ja vaikka hän kaikissa sattuvissa tilaisuuksissa kohta tulisikin -itsensä aseman herraksi, oli koko ihailunsa nyt sentään tuon -nuoren reippaan tytön puolella, joka ensin niin ylpeänä ja melkein -pilkallisena oli seisonut kynnyksellä ja nyt taas niin pyytävänä. - -"No lähdehän toki mukaan, Andrees", ilkkui Lena. - -Tämä kääntyi häntä kohden: "Vaiti nyt", sanoi hän tylysti. "He -tarkoittavat parastasi." - -Silloin huomasi Frans Strandiger hänen äänensä sävystä, että koko -asiansa oli kyseessä, ja samassa oli hän kuin muuttunut. Hän läheni -Ingeborgia ja katsoen häneen ylpeästi ja voimistaan tietoisena sanoi -hän vakavasti ja silmät säihkyvinä: "Neiti Landt! Tuo mies tuossa, -Andrees Strandiger, täyttää kohta kolmenkymmenen. Minä olen melkein -samanikäinen. Kumpikin olemme täys'ikäisiä. Punnitkaa nyt itse -- -teillähän on selvä järki" -- tällä hetkellä hän ei ilkkunut -- "miltä -näyttää, että te kahdeksan-, yhdeksäntoista vuosinenne sekaannutte -meidän toimituksiimme. Sanokaas" -- hän laski kätensä serkkunsa olalle --- "onko hän mies tässä vai ei?" - -Silloin loi Ingeborg silmänsä maahan. Tuo voimakas itsetietoinen -miehekkyys, joka ilmeni noissa silmissä ja tuossa ryhdissä, masensi -hänet. Hänet valtasi kuin ruumiillinen pelko, että tuo mies saattaisi -laskea voimakkaan kättensä hänenkin olkapäälleen, ja hänen täytyisi -vaipua polvilleen. - -Ingeborg katsoi häntä silmiin, kasvonsa lensivät yltä ja yltä -punaisiksi: "Kaikki, mitä seuraa tästä", sano: hän verkkaasti, "lasken -minä hänen edesvastuulleen." Hän kääntyi poispäin ja lähti ulos. - -Kohta sen jälkeen tuli Anna Witt Ingeborgin luokse hänen huoneeseensa. -"Minut käskettiin pyytämään viinikellarin avainta. He aikovat tyhjentää -pullon parasta viiniä, sanoo neiti Strandiger. Herra palaa takaisin -Berliiniin ja herra Strandiger jää tänne!" - -Hän poistui laulaa hyräillen porstuaan. - - * * * * * - -Vuoteen ääressä seisoi pastori Frisius. - -"Koko elämäni on ollut lauantai-iltaa, herra pastori, aina -puhdistamista ja aina siivoomista. Muuta ei. Niin monta lasta kun oli!" - -"Mutta lauantaita seuraa sunnuntai." - -"Niin seuraa. Ja se on mieleeni. Itseni vuoksi! Sydämessäni tuntuu niin -kevyeltä nyt pyhän ehtoollisen jälkeen. Käyköön, kuinka käykin! Niinpä -ajattelenkin nyt hyvää Jumalaa. Mutta Reimer? Ja lapset!" - -"Olemme kaikki koettavat pitää huolta heistä, Rieke. Ole sinä rauhassa -vaan!" - -Sairas käänsi hitaasti päätään katsoakseen tupaan, joka oli täynnä -ihmisiä. - -"Niin, kaikki koetamme pitää huolta heistä", sanoi eräs vaimo, jolla -itsellään oli neljä lasta. - -"Te köyhyydessänne", sanoi kuoleva hiljaa. - -Pastori Frisius lähti. - -Thiel eukko palasi ikkunan äärestä, jossa hän oli hiljaa istunut koko -ajan, kun pastori oli sisällä. - -"Parasta on, Rieke, että sanot miehellesi, että hän menee uusiin -naimisiin. Hänen täytyy tehdä se lasten vuoksi. Jos sinä sanot sen -hänelle, tekee hän sen ennemmin. Silloin saavat lapset hoidon." - -Sairaan kasvojen ylitse liiti hento puna ja silmänsä muuttuivat vielä -loistavammiksi. Mutta sitte ajatteli hän kohta taas lapsiansa.. Olisi -joku kunnon tyttö, ei enää vallan nuori, niin olisi se paras. Antje ei -voi sitä tehdä. - -"Jos Telsche Spieker suostuisi." - -"Telsche?... Niinhän..." - -Hän lepäsi hetken. Sitte kysyi hän: "Onko Peter Nahwer täällä?" - -Vanha puuseppä astui vuoteen ääreen. Hänellä oli suussaan lyhyt -piipunnysä kuten aina, vaikkei hän enää moneen vuoteen ollut polttanut. -Lääkäri oli kieltänyt sen häneltä. - -"Hän ei voi maksaa sinulle ruumisarkkuakaan, Peter Nahwer." - -"Ei tee mitään, tyttöseni. Ensi syksynä! Ensi syksynä!" - -"Jos vaan käy päinsä, Nahwer, niin tee kaunis arkku, hiukan hopeaista -korennusta kanteen, ja kaksi seppelettä lasihelmistä. Lasten vuoksi. - -"Saat yhtä sievän arkun, kuin Thomählen mummo, Rieke. Minulla on vielä -jälellä niitä kauniita pielusruusukkeita. Ne kuuluvat oikeastaan -sänkyihin ja piironkeihin; mutta ne näyttävät sieviltä." - -"Yhdentekevää, Peter Nahwer, pistä niitä vaan." - -"Sen teen tyttöseni!" Peter Nahwer astui pois sängyn viereltä ja imi -piippuaan. Thiel eukko viittasi suurella kämmenellään hänet luokseen ja -sanoi hiljaa, luoden häneen tuiman silmäyksen: "Sinä teet minulle ihan -samallaisen arkun kuin Thomählillekin. Kaikki vuodet olen rinnan hänen -kanssaan mennyt ylös kartanoon. En tahdo olla huonompi kuin hänkään. -Kuuletko?" - -Vuoteen vierellä seisoi nyt eräs toinen naapuri. Matalalla, heikolla -lapsen äänellä kutsui hän heitä, ja he tulivat kohta ja puhuivat hiljaa -ja kumartuivat vuodetta kohden ja palasivat takaisin ja sanoivat -toisilleen: "Nyt hän ei enää kestä kauan", ja hän kuuli sen ja odotti -loppuaan. - -Maria Landt seisoi vuoteen jalkapäässä, nojasi tummaa päätään vuoteen -päätylautaa vastaan, silmänsä olivat tulvillaan kyyneliä. - -Silloin aukeni ovi, ja sisään astui Ingeborg. Hän meni suoraan -sisarensa luokse ja sanoi: "Kuule... Andrees on allekirjoittanut -vuokrasopimuksen, talo on vuokrattu." - -Tuli ihan hiljaista tuvassa. - -Sitte kuului joitakuita matalaäänisiä, tyyniä huomautuksia: "No. -niinhän siis! Nyt ei Eschenwinkel enää seiso kauvoja!" - -"Mitenhän käy nyt meidän?" - -Sairas käänsi katseensa Mariaan. "Minua ei enää koske mikään. Minun -työni talossa on päättynyt. Sinä sanoit aina, että hän olisi hyvä -ihminen." - -"Sitä hän onkin. Mutta toiset ovat puheillaan saaneet hänet -hämmennyksiin." - -"Sinä voit vaikuttaa enimmän häneen. Sinä voit kääntää kaiken vielä -hyväksi. Älä unhota sitä. Minä... minä tahdon ajatella jotain muuta, -nyt... On aika jo. Lapset... Maria, rukoilisitko sinä? Mutta korkealla -äänellä. Minusta on, kuin en kuulisi enää. Mutta vilpittömästi, Maria, -sinä tiedät, kuinka asiat ovat." - -Silloin rukoili Marin, rukoili herkästi ja lämpimästi, ikäänkuin -kohoisi rukouksensa, ei enää suustaan, vaan suoraan syvimmästä -sydämestään: "Nöyrinä rukoilemme sinua, rukoilemme kahdeksan lapsen -puolesta, että varjelisit heitä nälältä ja kaikelta ynseydeltä ja -ansaitsemattomasta pahoinpitelystä ja pahoilla ihmisiltä ja erikoisilta -onnettomuuksilta. Koska ei heitä enää voi olla suojelemassa äiti -suuremmissa ja pienemmissä vastoinkäymisissä, niin rukoilemme me, että -sinä sulkisit heidät huomioosi. Me rukoilemme sinua että sinä vaalisit -heidän nousemistaan ja nukkumistaan, ja ett'ei heidän tarvitsisi -palella talvella, ja että heillä olisi joku, jonka kaulan ympäri he -saisivat kietoa kätensä. Me tiedämme että sinä olet kaikkien orpojen -isä, ja ett'et anna yhdenkään orvon hukkaan joutua, mutta me tiedämme -myöskin, että iloitset, kun lapsesi lähestyvät sinua pyytäen tai -kiittäen. Me uskomme sinun lupauksiisi elämästä ja kuolemasta. Amen." - -Hän antoi vaipua kätensä, jotka hän oli likistänyt rintaansa vastaan, -ja odotti levottomana, kunnes tukehduskohtaus oli ohitse ja sairas taas -raukeana ja vaikeasti hengittäen makasi, silmät puolisulkeuneina. - -"Kuinka sanoitte? Onko Andrees Strandiger kuollut?" - -Ingeborg kumartui kuolevan ylitse: "Ei, Rieke, hän aikoo lähteä -luotamme." - -"Rukoilkaa hänen puolestaan! Huokuu niin raikasta puhdasta ilmaa -rintaani vastaan, kun sinä rukoilet. Rukoile!" - -Maria nyyhkyi ääneen. - -Silloin sanoi Ingeborg: "Anna kun minä!" Ja hän rukoili, äänessään -rohkea luottamus: "Hyvä Jumala! Me kaikki olemme tuskassa ja vaarassa, -koko Eschenwinkel ja me ja hänen äitinsä ja hän itse. Sinä voit kyllä -tehdä, mitä sinä tahdot, mutta hän ei voi tehdä, mitä hän tahtoo. -Osoita sinä hänelle voimasi. Muista lupauksesi, että tahdot, että -kaikki ihmiset saavat avun. Niin auta siis meitä, anna kullekin -leipänsä kotonsa ja talonsa. Meitä uhkaa hätä ja puute, emmekä ymmärrä -sinua ja sinun tekojasi, mutta me uskomme Jesukseen Kristukseen ja -luotamme häneen. Sinä olet saattava kaikelle hyvän lopun. Amen!" - -Tähän tapaan rukoili hän, otsansa oli kyllä syvissä rypyissä, mutta -silmänsä loistivat. Tuuli kohisi viuhuen kanavalla ja sade roiskui -ikkunoihin. - -Hänen vielä rukoillessaan, oli Reimer Witt astunut sisään. Hän oli -työ-asussaan, ja talvitakki vedettynä korville. Hän näytti väsyneeltä. -Kun hän näki ihmiset ja kuuli että rukoiltiin, huomasi hän, että loppu -oli lähellä, Hän ei itkenyt: silmänsä eivät edes kostuneet, mutia -kasvonsa lensivät kalman kalpeiksi ja silmiinsä nousi jäykkä tuijottava -synkeys. Hän oijensi lääkepullon, joka hänellä oli kädessään, Marialle -ja kumartui vuoteen ylle. - -"Andrees?" kysyi Maria. - -"Hän seisoo tuolla ulkona ikkunan takana, ja katsoo tupaan. Jumala -tietäköön, mitä hän siellä tekee... Rieke..." - -"Oma Reimerini... Hänen pukunsa istuu hyvin, Reimer! Nyt en voikkaan -tänä vuonna mennä Herran ehtoolliselle... ensi vuonna menen. Pukusi -istuu hyvin, Bertha!... Fritz, sinä et voi tulla mukana kirkkoon. -Nuttusi... Nyt heitä on vielä kuus' jäljillä, Reimer. Nyt lähdemme. -Jumalan kiitos, että taas on kerran sunnuntai." - -Sielunsa yritteli ensimmäisiä raukeita siivenlyöntejään: hengitys -heikkeni ja keveni. Noin keveästi ei oliut Rieke Witt pitkiin aikoihin -hengittänyt. Sielunsa astui kynnykselle, silloin seisahti sydän. Sielu -kohosi korkeuteen, maja oli tyhjänä. Ja kun maja on tyhjä, rappeutuu -se. Tuossa olivat enää vaan rauhalliset kuolleenkasvot. - -Silloin meni Maria Landt loiselle puolelle lasten luokse. Ovi aukeni -edessään keveästi, kuin itsestään. Fritz tuli hänelle vastaan. Maria -polvistui hänen eteensä. Nyt oli Fritz aivan yhtä pitkä kuin tuo pitkä, -kaunis neito. - -"Fritz, äitisi on lähtenyt nyt." - -"Onko hän kuollut?" - -Suuremmat lapset rupesivat itkemään, pienemmät yhtyivät heihin. Fritz -yksin pysyi tyyneenä. Hän rypisti otsansa, kuten Ingeborg äsken -rukoillessaan. - -"Sinä sanot, että hän on lähtenyt?" - -"Kauas pois, toiseen maailmaan." - -"Paistaako siellä aurinko? Ja onkohan siellä aina syötävää?" - -"Luulisin, Fritz." - -"Noh... sittehän on hyvä, että hän on lähtenyt. Täällä ei aina ole -niinkään hääviä. Mutta nythän me kerran taas saamme jotain. Kun Hans -Leesenin isä kuoli, niin toivat ihmiset lihaa ja kakkuja, suuria -valkeita rinkilöitä." - -Maria Landt! nousi seisaalleen. Sielussaan tuntui kuumaa haikeata itkua: -On toki toisinaan hyvä, että joku lähtee pois. Silloin tulevat toiset -ravituiksi. Tuo on sitä 'toisten tähden kuolemisia'. - -Päätään rupesi pakottamaan, ikäänkuin olisi joku laskenut kätensä -raskaasti hänen päälaelleen. Hän palasi takaisin tupaan. Kaikki olivat -poistuneet. Reimer Witt istui yksin vuoteen ääressä. Maria tarjoutui -valvomaan yön hänen kanssaan, mutta Reimer pyysi häntä lähtemään. - -Hän lähtikin, lähetettyhän ensin Antjen, joka ihan hämmennyksissään -seisoi väliköllä, lasten luoksi. Kun hän meni kanavan vieriä, -- oli -ihan pimeätä, ja hänen oli vaikea päästä eteenpäin, niin kiivaasti iski -tuuli häntä vastaan -- tunsi hän yht'äkkiä taas itsensä niin heikoksi, -että hän jäi seisomaan. Taaskin heräsi hänessä, kuin painaisi sen hänen -aivoihinsa joku raskas käsi, tuo umea kolkko ajatus, että toisen kuolo -on toisen onni. Niin äkillisesti ja ruumiillisesti tuli tämä ajatus -häneen, että hän tunsi päätään huimaavan. Mutta hän kiskaisi itsensä -tällä kertaa vielä vapaaksi. Hän nousi raskaasti polviltaan ja lähti -lannistuneena ja mieli samean alakuloisena eteenpäin. - -Kuolema, jota hän oli ollut näkemässä, oli koskenut liika kovasti -hänen sieluansa, joka luonnostaankin oli pehmeä ja herkkä, hän ihan -hupeni tuskautuneeseen mielialaansa ja kadotti kaiken yhteyden -tuntemisessaan ja tahtomisessaan. Toivoton lohduton hämmennys kartanon -ja Eschenwinkelin oloissa hämmensi koko hänen sielunsa. Myrsky oli -jo kauan riehunut hänessä, ja yhä kasvavalla voimalla. Nyt, tänä -yöhetkenä, vilahti ensimmäinen valkea vaahto näkyviin tokeitten tuolla -puolen. Vielä sysäys, ja hurjistunut meri on hukuttava sielunsa. - -Kuitenkin nukkui hän seuraavat yöt, senmukaan kuin Ingeborg muistaa, -syvästi ja rauhallisesti ja toipui hiukan. - -Sillä välin valvoi Reimer Witt yksin ruumiin ääressä. - -Hän kävi ja kävi ympäri pöytää, joka seisoi keskellä huonetta. Joka -kerta, kun hän meni vuoteen puolelta, katsoi hän noita kalpeita -hiljaisia kasvoja, ja joka kerta kun hän meni ikkunan puolelta, -katsoi hän erästä kuvaa, joka oli ripustettu kummankin ikkunan väliin -seinälle. Oikeastaan piti siinä riippua peili, ja he olivat usein -puhuneet siitä, että ostaisivat siihen kauniin peilin, kun neljä -vanhinta lasta olivat päässeet ripille. Sitä ennen arvelivat he, ei -heiltä liikenisi rahaa semmoiseen. Niinpä riippui siinä nyt kuva. Se -oli kirjava kuva, kaksi korttelia korkea ja saman verran leveä, ehkä -noin kaksikymmentä vuotta vanha, ja sen alla seisoi lukea: Vernevillen -taistelu. - -Ensinnä hän ei tietänyt, mitä noilla oli yhteistä, noilla kahdella, -noilla kalpeilla kasvoilla ja tuolla kirjavalla kuvalla. Mutia sitte se -yht'äkkiä selkeni hänelle. Otsalleen helmeili hikipisaroita, kun hän -nyt jatkoi ajatella sitä. - -Hän oli tähän asti elämässään kokenut yhden ainoan järkyttävän päivän, -tuon päivän Vernevillen luona, ja nyt liittyi siihen päivään tämä -tämänpäiväinen päivä, yhtä kamala ja yhtä sydäntäjärkyttävä. Tuo päivä -silloin oli tehnyt hänestä vakavan mielien, tämä nykyinen teki hänestä -hiljaisen. Ja tämä ajatus sai sydämensä lyönnit seisahtumaan. - -Kun sielunsa kamppaili nykyhetken tuska-aallokosta, uupui se menneitten -tuskien muistelemiseen. - -"Kuuletko, kuinka kanuunat jyrähtelevät, Reimer?" - -Jan Requast, hänen vierustoverinsa rintamassa, Stülperkoogin renki, -tuijottaa häneen silmät selkosen selällään. Kypäränsä on liukunut -niskaan ja otsallaan poreilee suuria hikikarpaloita, kuin valkeita -naulankantoja. - -He ovat kumpikin vielä nuorukaisia, kahdenkymmenen vuoden vanhoja, -ovat astuneet auran kurjessa, antaneet lokkien leijailla ympärillään -ja laulaneet. Joskus silloin tällöin ovat käyneet kirkossa, joskus -tansseissa, eivätkä ole suuria tuumineet sinne eikä tänne. - -"Rutisee aivan kuin äidin kahvimylly! Kuuletko, Reimer?" - -Reimer Witt purasi huulensa yhteen. Silmänsä tuijottivat synkkinä -valkeaa pölyisiä maantietä eteenpäin. Toinen pataljoona marssii ohitse, -tuonne kanuunoja kohden. Henrik Thieliä ei näy missään. - -"Marssimaan! Nyt!" - -"Onpa onni, että he kaikki lähtevät yht'aikaa. Kymmenen tuhatta edessä -ja kymmenen tuhatta takana... muuten viskaisi kaikki, kaikki kädestään -ja juoksisi, juoksisi, kunnes tapaisi jonkun pellon, kaukana tästä -rutinasta ja räiskeestä ja jyrähtelystä ja jyskeestä, ja auran sillä -pellolla, tai lapion, jonka voisi ottaa käteensä ja ruveta muokkaamaan -peltoa ahkerasti ja kunnollisesti, armasta rauhallista peltoa, jonka -yllä lokit leijailevat. - -"Kuuletko. Reimer? Tuo on meidän miestemme kivääripauketta." - -"Tuossa edessä palaa kangas... vai mitä tuo on?" - -Tuossa edessä on kaikki sinisenharmaata pilveä. Ne heittelehtivät, nuo -pitkät veltot jättiläiset, levittäytyvät koko pituudessaan maanpinnalle -ja jyrähtelevät. - -"Me olemme vielä kaukana ampumalinjasta, Jan!... Luulen ett'emme -tulekkaan siihen vielä ennenkuin... huomenna ehkä." - -"Niinkö luulet?... Minä haluaisin muuten..." - -"Mitä haluaisit..." - -"Partioretkiä!... käydä retkeilyillä..." - -Kenttä on muuttunut alavammaksi oikealla... - -"Niin... mutta missähän ovat nuo kymmenen tuhatta edessämme?" - -Vaan harvassa siellä täällä näkee jonkun upseerin, kyyristyneenä alas, -kuin aikoisi hän hypähtää, sapeli pistettynä maahan eteensä. Pari -kolme hevosta pitkät siniset satulaloimet liehuvina nelistää makaavain -ihmisten ylitse. - -Rivittäin makaavat ne siinä, sääret hajalla, pyssynperä poskella, -savussa. - -"Reimer... kuuletkos!" - -Joku kirkahti. "Se oli joku eläin, Reimer." - -Siinä makaavat he rinnakkain. - -"Siirry hiukan syrjempään. En voi tähdätä. Näetkö noita punahousuisia -miehiä tuolla?" - -"Siirryppäs hiukan. Fritz!" - -Kuin kuolleena makaa hän siinä. - -Kuin kuolleena? Pajunetti makaa viistoon maata vastaan, pää on vaipunut -pyssynperää vastaan, vasen silmä on sulkeutunut, ja karsastava, oikea -silmä... se on auki? - -"Kuule. Jan! Fritz Hollenwalt on kuollut!" - -Edessä kaatuu eräs upseeri, vielä eräs: edellinen kaatuu eteenpäin -kuin tinasotilas, toinen vaipuu polvilleen ja pitää käsiään korkealla -ristissä miekkansa kahvalla. Vasemmalta kuuluu vaikeroiva kirkaisu. -Joku husaari ratsastaa viistoon heitä kohden, hän ei välitä -ampumisesta, hän tulee paljainpäin ja käsivarsi paljaana, sitä myöten -valuu verta. Kun hän tulee lähemmäksi, näkee Reimer Witt, että punainen -heinikko on värjännyt hänen saappaansa punaisiksi. - -Herra Jumala! - -Yht'äkkiä, ikäänkuin teatterissa, kun tapahtuu näyttämönmuutos, -nykäys... ja kaikki muuttui sielussaan... Kaikki mikä äsken oli niin -tärkeänä ja leveänä ja suurekkaana seisonut etualalla: nuo kirjavat -univormut, ja kaupunkityttö ja ruoska nahasta nivottuine varsineensa. -Jan Requast, tuo iloinen paras ystävänsä.... ne pienenevät ja väistyvät -puoleen... ja nyt tuli taas esiin jotakin... joka oli ollut ihan -taustassa piilossa sielussaan kaikellaisen särkyneen ja hyljätyn -leikkikaluroinan seassa. Tähän loukkoon syöksyivät ajatuksensa ja -etsivät ja löysivät joitakin katkonaisia särkyneitä palasia ja -karkasivat niihin kiinni kaksin käsin. - -"Nuo kirotut ruskeat miehet tuolla vallin takana!... Witt! tähtää... -tarkkaan..." - - Mä oon vain lapsi pienoinen, - On heikot voimat mun; - Oi, missä löydän autuuden, - Miss' onnen kaivatun? - -"Kolmensadan metrin päähän! Kuule, minä osasin. Hän sai kylliksensä... -Minuun on sattunut... minäkin... sain... kyltikseni..." - - Jos sinun henkes lohdun tois - Mun viime hetkelläin, - Niin kolkko kuolo matka ois - Vain taivaan maita päin. - -"Ylös!" Rummut soivat. "Pois tieltä niiden pitää, niin totta kuin -olemme schleswig-holsieinilaisia." Kolme kaatuu yhtä haavaa. - -"Olkoon Herra heidän kanssaan..." - - Kun saavun taivaan portillen, - Niin, isä ikuisiin - Suo asuntoihin autuuden - Mun päästä ihaniin. - -Reimer Witt- kääntyi katsomasta kuvaa ja lähti hitaasti ja verkalleen -jatkamaan vaellustaan tupaa ympäri, ja kävi kuin joku poika, jonka -pitäisi toimittaa joku asia, ja joka astelee hitaammin ennen juuri -kuin pääsee perille, muistellen, mitä hänen pitäisi sanoa. Kun hän -tuli vuoteen kohdalle, aikoi hän jatkaa kävelyään. Mutta silloin -kääntyi hän puolittain, ikäänkuin kuuntelisi hän jotain kaukaista -ääntä, jotain komentokäskyä, ja yht'äkkiä lankesi hän alas, aivan kuin -kerran Vernevillen luonakin, pysyi hiljaa polvillaan, ja taaskin, kuin -silloinkin sammalteli hän lapsuudenaikaisia rukouksiaan. Mutta tällä -kertaa hän ei noutanutkaan niitä huoneen loukosta. Nyt ne loistivat -kuin säteilevät helmet ihan edessä oven suussa. - -Sitte Vernevillen päivän tiesi Reimer Witt, että maailmaa hallitsi -Jumala, Jumala niin läheinen ja persoonallinen, että häntä voi -puhutella "sinuksi". - -Sanovat, että siitä on nyt niin ja niin pitkä aika, kun teimme retkemme -Ranskaan! Mutta on vielä tuhansia koteja avarassa isänmaassamme, on -pieniä ja suuria, on vuorien rinteillä ja virtojen varsilla ja merien -rannoilla, joissa tänä päivänä vielä taistellaan taistelua Ranskaa -vastaan. Muistossa, valvoen ja unissa, taistelevat muutamat, toiset -ovat tuoneet mukanaan kuoleman idun märjästä leiristä, kylmistä -vartiopaikoista, nälän ja kylmän vaivoista, haavoista ja sairaudesta, -ja kaatuvat yhä tänä päivänä isänmaan puolesta: toiset, jotka ovat -olleet lähellä taistelutanterella tai jälkeenpäin kaatuneita, kantavat -sielussaan ja elämässään, ravinnossaan ja puvussaan, kasvatuksessaan -ja elämäntavoissaan Vernevillen luona saatuja arpia. Kuinka kauan -taistelemme vielä? Tämä koko sukupolvi on saanut vaeltaa haultaan, -ennenkuin meillä on rauha. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Elettiin joulukuussa ja jouluaatto läheni. Vaaleanharmaat pilvet -vaeltelivat taivaan kantta kuin raskaasti kuormatut kauppamiehet ja -pukivat maat tavanmukaiseen valkeaan juhlapukuun. Pilvivaunu toisensa -jälkeen vaelsi raskaana täydessä kuormassaan ohitse. Ja kun ne siinä -vaelsivat matkaansa, sirottivat ne osan kuormaansa alas, niin että -marskit ja kangas muuttuivat valkeiksi. Ne tulivat lännestä, ja -lainehtivalle merelle jo pudottelivat ne valkeita tähtiään. Miksi -kylmälle levottomalle merelle tuommoista valkeata pehmeätä peitettä, se -ei kumminkaan nukahda sen alle? - -Ihmiset ovat iloissaan noiden lumivaunujen tulosta. Lapset iloitsevat, -että saavat tehdä lumiukkoja, täysikäiset sanovat, ett'ei joulu -joululle tunnu ilman lunta. Vanha Pellwormer, yövartija, lukenut ja -syvämielinen mies, menee väitöksissään niinkin pitkälle, että sanoo, -että valkea jouluaatto kuuluu niihin asioihin, jotka meille ovat -luvatut Noa'an ajoista asti. - -Kun Heim Heiderieter heräsi -- kello oli noin lähemmä puol' -kahdeksaa -- huomasi hän kohta siitä kirkkaammasta päivänvalosta, -joka sarasti sisään matalasta leveästä ikkunasta, mitä yöllä oli -ulkona tapahtunut. Hän aukaisi ikkunan ja katseli ulos avaralle -lumivalkealle kankaalle, katseli marskeille, ja nyökäyttäen vilkkaasti -päätään, ilmaisi hän mielihyväänsä yllä liitäville pilville. Sitte -pukeutui hän täydellisesti ja lähti suoraa päätä saliin ja istuutui -kirjoituspöytänsä ääreen ja työskenteli pari tuntia. - -Hän oli eilen iltana istunut, ravintolassa kello kahteentoista asti, -oli juhlinut kokonaista kolme markkaa, ja nyt oli omatuntonsa kipeä ja -hän pelkäsi tulla Telsche Spiekerin kasvojen eteen. - -Hän ei kuullut askartelua kyökissä ja navetassa; Telsche Spiekeriä hän -ei nähnyt. - -Hän istui, luki ja mietti. Hän etsi jotakin aihetta, jotakin kaunista -kertomusta. Hän rakenteli linnoja pilviin ja antoi niiden häipyä taas -pilvien lennoksi, hän kuvitteli itselleen köyhien ja varattomien -kohtaloa, ihmisten, jotka elivät niinkuin hän tahtoi elettävän, jotka -pyrkivät ja taistelivat ja sitte kuolivat. Hän kuvitteli ja muovaili -ihmisiä, kuin kaksivuotias lapsi rakennuksiaan. - -Hän unohti kaiken ympärillään. Jänis, joka kyyristeli kaalimaassa, -olisi huoletta voinut kurkistaa ikkunasta sisään, Heim oi olisi sitä -huomannut. - -Kello kymmeneltä tuli Telsche Spieker, mukanaan raikasta navetan -tuoksua, pää ja hartiat kiedottuina lämpimään saaliin. Hän näytti -oikein reippaalta, ja silmänsä olivat kirkkaat. - -"Kuulehan... Heim!" - -Hän ei kuullut tuon taivaallista. - -"Heim! Heräähän! Ja kapuappas tänne alas minun luokseni!" - -Heim kohotti päätään ja tirkisteli likinäköisesti syrjään häntä kohden: -"Mikä nyt hätänä? Tahdotko pullon lämmintä jäniksille, jotka istuvat -kaalimaassani? Vai onko Ingeborg taas saanut pääsi pyörälle?" - -"Älähän kujeile toisten kustannuksella; saattaisivat maksaa samalla -mitalla... Minä kävin Wittillä." - -"No, entä sitte, Telsche?" - -"Tuo ei enään saa jatkua pitemmälti. On epäkristillistä nähdäkkin sitä. -En ymmärrä, mikä on mennyt Landt'eihin. Hekään eivät nyt enää suuria -välitä pienemmistään." - -"Mikä nyt sitte on hätänä? Puhuhan, hyvä ihminen!" - -"Lapset pysyvät vuoteella, eivätkä suostu nousemaan siitä koko päivän, -ja tekevät oikeinkin siinä, sillä tupa on kylmä, ja hiilos samoin. -Bertha ja Karsten ovat koulussa. Fritz kyyristelee kylmällä uunilla." - -"Ja missä on Reimer sitte?" - -"Hän on eilen mennyt viemään Klaussenin härkiä Hosumin markkinoille. -Hän on valittanut minulle vaivojaan." - -"Entä naikkonen sitte, Antje?" - -"He ovat eilen saaneet kirjeen apteekarilta. Siinä puhutaan panteista. -Ja nyt on Antje matkalle sinne." - -"Senkin saituria! Olisi mies tässä edessäni, suurimmassa -rouhinvadissaan! Ei tiedä, kuinka lämpimissä hän istuu, ja kuinka -kylmissä lapset!" - -"Herjaa sinä vaan! Hänellä on kai koronmaksupäivä lähellä! Auta sinä -nyt, Heim!" - -"No... eivätkö he... tuolla?" Hän osoitti peukalollaan suunnilleen -sinne kohden, missä oli koulu. - -Telsche Spieker kiivastui: "Eivätkö he ehkä ole tehneet tarpeeksi koko -sinä vuonna, jolloin Rieke sairasti? Eivätkö he itsekin ole niukalla? -Tänään iltapäivällä palaavat molemmat pojat joululomalle. Ja silloin -ovat molemmat vanhukset tietenkin ihan suunniltaan. Kuuletko? Lapset -laulavat joululauluja. Tänään iltapäivällä päättyy koulu." - -He kuuntelivat kumpikin. Etäällä kuului se seinien ja ikkunan lävitse -sinne heille. Tuo tuttu sävel hyväili ja tyynnytti heidän mieliään. -He vaikenivat hetkeksi. Heim tuijotti silmät synkkinä leveihin -lattiapalkkeihin kirkkaine naulankantoineen, jotka kuluneilla lankuilla -näkyivät pienten pyöreäin kohoumien yllä. - -"Ett'ei toki ikinä saa olla iloinen!" sanoi hän ja löi kämmentään -pöytään. "Ei edes jouluiltana! Ovat olevinaan, ikäänkuin jouluna -kaikki ihmiset olisivat onnellisia, kirjoittelevat ja valehtelevat, -ja jokainen kääriytyy korvia myöten lämpimiin peitteisiinsä. Kaikki -ihmiset onnellisia! Kirottu kurja valhe!" - -"Niin! Kenen pitää nyt auttaa?" - -"Noh... ensinnäkin nyt meidän!" - -"Niin, onko sinulla rahaa, Heim? Minulla on vielä viisi taalaria -talousrahoja, ja niillä pitää minun tulla toimeen, kunnes myymme -joutin." - -"Äsh! Sitä tuhmaa rahaa!" - -"Niin juuri, rahaa! Sinun pitäisi hoitaa tulotiliäsi hyvin, ryhtyä -siihen kerran oikein kaksin kourin, ja ainakin olla viskelemättä -rahojasi ulos ikkunasta, että sinulla sitte olisi antaa jotakin -tarvitseville!" - -"Tuhat tulimmaista!" Hän hypähti pystyyn ja kahmaisi käteensä -mustepullon. - -"Kuule nyt, kun sanon kerran, Heim: tätä ei saa jatkua pitemmälle!" --- nyt hän oli todellakin ihan tulipunainen kasvoiltaan -- "Sinun -pitää mennä naimisiin! Jos minä jään tänne luoksesi, ei sinusta tule -mitään. Sinä et tunne kunnioitusta minua kohtaan, etkä tunne mitään -tarvetta täyttää tehtäviäsi. Ajattelet vaan: 'No, Telsche Spieker -kyllä pitää siitä huolen. Niinpä saan minä levätä patjoillani ja käydä -ravintolassa.'" - -Nyt oli Heim lyöty mies. Hän kääntyi ikkunaa päin, ja hänet valtasi -lohduton yksinäisyyden tunne. - -Silloin kävi Telschekin tyyneemmäksi ja leppeämmäksi: "Ajattelen -todenteolla jättää sinut, Heim. Teen sen sinun itsesi vuoksi. Mutta -sano nyt, mitä teemme Wittien kanssa?" - -"Käy siellä katsomassa! Tee tulta uuniin!" sanoi hän äreissään. - -"Ja kuka keittää ruuan, ja siivoo huoneen, ja pitää huolta pesusta? -Antje ei siihen pysty. Tiedäthän, hän on tänään kotona, huomenna ulkona -matalikolla, tänään kylläkin mukiinmenevä, huomenna päin männikköön." - -"No mihinkä muuhunkaan naisista on?" sanoi hän yhä vielä nyreissään. -"Lyökää viisaat päänne yhteen ja keksikää joku neuvo!" - -Puolta tuntia myöhemmin, kun Telsche kuuli koululasten remun ja -metakan, kun ne huutaen ja nauraen juoksivat leikkikentälle ja tielle, -meni hän ovelle, ja aukaisi sen yläpuoliskon, ja kun hän sai silmiinsä -Bertha Wittin, viittasi hän hänet luokseen. Tuo pitkäksi pujahtanut -tytönletukka juoksi hänen luokseen, niin että tohvelinsa viskelivät -löyhää lunta ilmaan ja ohuet vaatteensa löivät hänen hoikanhintelöitä -jäseniään vastaan. Hänellä oli yllään tavallinen harmaa pukunsa, joka -oli tehty eräästä rouva Strandigerin hameesta, kaulassa oli hänellä -surun merkkinä mustaksi värjätty huivi. Tämä huivi oli värjännyt hänen -kaulansakin sinisen mustaksi. - -"Mitä nyt?" sanoi hän, ja vilkkaat harmaat silmänsä välkähtelivät. - -"Tule sisään, äläkä hiisku mitään!" - -Kohta senjälkeen istui tyttö lämpimän lieden ääressä ja lusikoitsi -suuhunsa lämmintä hernelientä. - -Telsche Spieker palasi taaskin askareihinsa navetassa ja lypsi pienen -mustankirjavan lehmän, joka kolme päivää sitten oli poikinut, eikä -nähnyt ja kuullut mitään. - -Heim istui ja kirjoitti. - -Silloin avattiin varovasti ulko-ovi ja Karsten Witt hiipi, tollukkaat -kädessä välikön poikki kyökkiin. Hän heitti ainoastaan yhden ainoan -silmäyksen sisään, yhden ainoan pitkän syyttävän katseen; sitte pysyi -hän silmänräpäyksen liikkumatonna; sitte ajatteli hän, mitä juuri oli -opetettu koulussa, kuinka viidennessä käskyssä käsketään auttamaan ja -holhoamaan kaikkia elämänhuolissa. Kuin tuiskuna palasi hän välikön -läpi takaisin, viskasi tollukkaat maahan, astui ulos, juoksi tietä alas -ja huusi: "Telsche Spiekerillä on hernerokkaa, Bertha syö jo." - -Samassa, ilman mitään järjestystä, mutta kuitenkin niin ett'ei kukaan -jäänyt jälellä hyökkäsivät kaikki tietä ylös, vetivät kaikki kuin -käskystä vaikk'ei kukaan siitä huomauttanut, tollukkaat ovella jaloista --- Hannu oli tullut sukillaan -- ja nyt seisoivat he lieden ympärillä, -ja katselivat tuota suurta mustaa pataa, jossa porisi niin kodikkaasti -ja lämpimästi, ja odottivat. - -Silloin tuli sisään Heim Heiderieter, joka luuli että vasikat olivat -tulleet välikölle. - -"Heim!" - -Hänelle selveni kohta asiain tila. Silmissään välähti ilo ja riemu. -Siinä seisoi vieressä ruskea kivivati, jossa Telsche Spiekerin oli -tapana tehdä taikinan. Siihen pisti hän kuumaa lientä. Nyt vielä -seitsemän puulusikkaa. - -"Teidän pitää puhaltaa!" - -Heim istui penkille, jolla tavallisesti oli vesisaavi, asetti vadin -puutuolille edessään ja piti haolla kahdesta pienimmästä. Nyt syntyi -lyhyt, tulinen ja äänetön taistelu. - - * * * * * - -Telsche Spieker, joka tuli välikön läpi, kuuli hiljaista matalaa ääntä. -Sitte kun hän tuli lähemmä, oli kuin koko kyökki olisi pidättänyt -hengitystään. Heim tuijotti tyhjään vatiin ja purasi huuliinsa. Silloin -astui Telsche Spieker sisään. - -Mutta Fritz pelasti asemasta kaiken kiusallisen. Hän ei vähintäkään -peljännyt Telscheä. Hän sanoi: "Kuules, koetappas kurkistaa, vieläkö -putissa on mitään?" - -"Niinkö!" sanoi Telsche osoittaen sormellaan ja painavasti: "Nyt saat -tuumia itse, mistä saat päivällistä. Minä en keitä sinulle. Tulitteko -ravituiksi?" - -"Emme!" sanoi Fritz. - -"Sitte saatte vielä jokainen palasen leipää. Siihen kuluu taaskin -kokonainen puolikas. Bertha, mene sinä kotiin ja sytytä tuli! Ja lakase -tupa! Tulen tänä iltana vielä katsomaan teitä..." - - * * * * * - -Telsche Spieker oli syönyt palasen leipää ja puuhaili huonetta -puhdistamassa. Siinä ohessa toraili hän lapsia, jotka olivat tuoneet -niin paljon lunta sisään. Heim Heiderieter käyskeli edestakaisin -navetan ja salin väliä, koetti olla näyttämättä nälkäänsä, ja kurkisti -tuontuostakin kyökinovesta sisään, hävisi taas kohta, kun kuuli toraa -sieltä sisältä. - -Kun hän taaskin seisoi kirjoituspöytänsä edessä, tuli Anna Haller, -naapurin ainoa viisitoistavuotias tytär, juosten pihalle. Hän tunsi -hänen askelensa kohta, vaikka hänellä olikin tollukkaat. Se harmitti -häntä; "Miksi on tytönhujakolla tollukkaat?" - -Kyökinovelta kuului hänen ystävällinen lapsenäänensä: "Olemme saaneet -pestyksi jo, juuri saimme valmiiksi. Joko olette syöneet?" - -"Olemme." - -"Niin vai!" murahti itsekseen Heim. - -"Aiomme juuri ruveta syömään", sanoi Anna, "meillä on viherjääkaalia." - -Sitä nyt vielä! Se oli Heimin lempiruokaa. - -"Tulin kysymään, voisimmeko saada lainata reen ja hevosen. Pojat tulevat -tänään iltapäivällä." - -"Kysy häneltä itseltään. Hän on salissa." - -Heim tempaisi oven auki: "Sinun pitää sanoa, 'herra' on salissa." - -"Oh!" sanoi Telsche Spieker. "Herra? Vai herrako? No, minkä herra -sitte? Minunko? Vai tämän talonko? Paljoko on siitä hänen omaansa? -Tai edes itsensäkö? Eipäs! Ei itsensäkään herra! Sillä hän on istunut -kahteentoista asti ravintolassa. Oh... Hän vaatii, että häntä kutsutaan -herraksi! Herra Heiderieter!" - -Heim siveli kädellään hiuksiaan: "Mitä sinä tahdoit?" - -"Pyysin rekeä lainaksi." - -"Minä itse käyn noutamassa pojat!" - -"Ei, minä noudan heidät." - -"Sitte voit ajaa minun kanssani." - -"Ei! Sinä minun!" - -"Nyt en ole edes rekeni herra. Tulen kohta teille." - -"Meidän pitää ensin syödä!" sanoi Anna. - -"Herra on jo syönyt", kuului Telschen ääni kyökistä. - -"Voinhan istua ja katsella, kun syötte! Voinhan vai?" - -"Voithan hyvinkin. Mutta, tule sitte kohta kanssani." - -Heim meni hänen kanssaan heille, astuen hänen takanaan. Tytöllä oli -omituinen lapa käydä; oli kuin hän -- niin paljon kuin hän kiirehtikin --- ensin aina olisi etsinyt paikkaa, mille astua. Se sai hänen -käyntinsä hiukan lapsellisen avuttomaksi. Hän astui niin varovasti ja -niin arasti, kuin kulkisi hän ihan raivaamatonta tietä. - -"Nyt on kai omatuntosi taaskin oikein hyvä?" huomautti Heim ohimennen. -"Astut lumella, kuin kulkisit pilvillä." - -Vilkas kinastelunhaluinen tyttömielensä älysi kohta näistä sanoista -hänen omantuntonsa tilan. - -"Missä olit eilen illalla?" - -"Eilen illalla? Käväisin kylän ravintolassa." - -"Älä silloin kadehdi minulta hyvää omaatuntoani! Eilen hiukan! Huomenna -hiukan." - -"Mutta minne sitte menisi?" - -"Olisithan voinut tulla vaikka meille tai mennä pappilaan," - -"Luuletko sinä, että minä aina viitsin olla järkevä." - -"Etkös? Oh! Vai etkös?" - -"Olisittehan voineet kutsua minut." - -"Eihän johdu mieleemmekään!... Tiedäthän, että aina olet tervetullut." - -"No jättäkää silleen sitte!" - -Kyökissä, kun Heim oli mennyt sisähuoneeseen, sanoi tyttö -kiireeninnokkaasti: "Kuule, äiti, Heim meni sisään. Hän sanoo, että hän -on syönyt jo, mutta Telsche vilkutteli niin omituisesti silmiään. Älä -tarjoa hänelle mitään!" - -Ja siten tapahtuikin. Ei tarjottukaan ja hän istui siinä, jäykkänä ja -ikävänä. Kaali tuoksui hyvälle, ja sitä jäi paljon. - -Silloin kantoi Anna loput kyökkiin: "Pojat ovat nälissään", sanoi hän. -"Pistän kaalin lämpiämään heidän varalleen. Oi, kuinka hauskaa, että -pojat tulevat!" - -Sitten kuuli, kuinka tyttö kyökissä rämisteli lautasia ja lauleli -hiljaa yksikseen. Sitte rupesi ukko, joka oli sytyttänyt piippunsa, -puhumaan viidennen käskyn käsittelystä opetuksessa ja laski kaiken -painon lauseelle, 'että häntä autamme ja kolhoomme.' "Sillä eiväthän ne -toki ketään surmaamaan rupea!" - -"Eivät", vastasi Heim kuivasti. - -"Mutta auttaa: sitä eivät he tee... noin sairaustapauksissa..." - -"Ja nälässä!" sanoi Heim. - -"Niinhän!" tuumi ukko. "Wittitkin olivat tänään päivällisillä luonasi. -Näin heidän tulevan sinne. Mitä teillä oli?" - -"Hernelientä." - -"Jahaa. Siksi siis et ottanut haukkaustakaan kaalia." - -Ukko istui ikkunan ääressä kuin mikäkin maaton ruhtinas, puhalteli -suostaan mahtavia savupilviä ja katseli ulos lumimaisemaan. - -Heim rupesi luulemaan itsensä heikoksi. "Käväisempä hiukan kyökissä", -sanoi hän. - -"Ja minä käväisen hiukan maailmalla", sanoi ukko ja kohotti -sanomalehteään. - -Anna oli yksin pesemässä astioita; äitinsä oli mennyt hiukan levolle. - -Heim istahti tapansa mukaan ikkunapenkille ja katseli tyttöä vaieten. - -"Tahdotko hiukan kaalia?" - -"Oh, kyllä. Jos sinulla on, ja jos vaan suot minulle?" - -Tyttö antoi hänelle hiukan kaalia pienellä lautasella, ja samalla -kahvelin. - -Heim ei liikahtanutkaan, piti kahvelia ylhäällä ja siristeli silmiään. - -"Pelkään, että käyn lyhytnäköiseksi." - -"Kuinka niin?" - -"En voi löytää tästä kaalia. Sanoisitko minulle, missä kulmassa tätä -lautasta se on?" - -"Tunnusta ensin!" sanoi tyttö. - -"Herneliemen ovat Wittit kulettaneet meidän pihan piiristä pois. Anna -minulle enemmän kaalia, tai särjen kaikki lautaset palasiksi." - -Silloin antoi tyttö hänelle kaalia. - -Niinpä tehtiin Heim Heiderieterillekin viidennen käskyn mukaisesti, -vaikka vähän myöhään, kello oli jo yksi. - -Muutamaa tuntia myöhempään -- rupesi jo hämärtämään -- palasi reki -kaupungista. Heimin ja Annan välillä istui Otto, seminaristi, jolla nyt -on hyvä paikka lähellä Hampuria. Takana, takapakilla istui Richard, -lukkosepän oppilas, jalat oljilla täytetyissä puusaappaissa, ja uneksi -äidin joululeivoksista. Nyt on hän ensimmäisenä koneenkäyttäjänä -matkalla Kiinaan ja taaskin on lähenemässä jouluaatto. - - * * * * * - -Illalla istui Heim huonolla omallatunnolla kirjoituspöytänsä ääressä. -Hän ei ollut tehnyt mitään, ei yhtään mitään tänään koko päivänä, ja -taaskin tunsi hän itsessään vetoa pistäytyä kylän ravintolassa. Jos -jatkui tähän tapaan, niin mitä oli hänestä sitten tuleva? - -Kirjoitushommansa eivät vaan tahtoneet oikein sujua, hän kun ei osannut -oikein ilolla ryhtyä niihin. Miksei hän osannut ryhtyä niihin ilolla? -Kaikki oli niin etäistä hänelle, mitä hän kirjoitti. Tuntui niin -turhanpäiväiseltä, joutavalta ja naurettavalta. Ei ollut hänen omaansa, -mitä seisoi tuossa paperilla.. - -Hän tuki päätään kädellään ja tuijotti ulos ikkunasta. - -"Mitä olen nyt siis saanut toimeen oikein siitä saakka, kun läksin -Tübingeniin? Juossut luentosalista toiseen. Mutta kohta kun olen hiukan -kurkistanut sisään, olen kohta livistänyt tieheni taas. Tieteellä on -valtaava kita. Aivan kuin haukottelisi joku krokodiili. Kun se kerran -saa ahmaistuksi ihmisen, niin silloin istuu elämäkseen pimeässä, ja -iäksi peittyy silmistä kaikki kaunis ja vapaa ja avara... Noh niin -ja... olihan sitäpaitsi ehkä hieman laiskuuttakin pelissä." - -Hän sovittausi vaivalloisesti pitkille säärilleen, ja lähti raskain -pitkin askelin ovelle. Navetalta käsin kuului eläinten ammuntaa ja -torailua. - -"Hiljaa siellä!" - -Taaskin alakuloisesti ja levottomasti edes- ja takaisin. - -"Pitäisi kirjoittaa jotain muuta kuin tuommoista! .. Jotain aivan -toista. Mutta enpä tiedä, mihin minun oikein pitäisi ryhtyä. Toisinaan -näkyy se minulle kuin purje, joka ilmestyy näkyviin ja taaskin katoo; -aivan kuin jono lokkia, jotka kääntyvät ja antavat valkeitten siipiensä -hetkeksi vilahtaa auringossa. Mutta samassa on taaskin hämärää... -Pitäisi kirjoittaa jotakin, joka olisi vahvaa ja iloista ja tervettä -kuin Fritz Witt. Kun olisi lukenut semmoista, pitäisi vetää henkeään -syvään kuin länsituulen puhaltaessa. 'Tuo oli raikasta ja ihanaa!' -Pitäisi tuntua ihmisestä kuin astuisi hän ulos tuomiokirkosta... -tuomiokirkosta, eikä olisi siellä nähnyt heikonhentoja hurskailevia -ihmisiä raukeanhienoin käsin ja nöyrin silmin, vaan kuin olisi hän -nähnyt itse mahtavakäyntisen puhdassilmäisen Siegfriedin ylevänuljaine -ryhtineen rinnallaan Kriemhildinsä. Jumalan edessä nöyrä! Semmoinen -pitää ihmisen olla, niinkauan kuin maailma seisoo. Mutta ihmisten -edessä ylpeä: tahtoo sanoa: puhdas ja vapaa. - -"Mutta siihen ei minussa ole miestä. Siihen eivät voimani riitä, eikä -silmäni ole tarpeeksi terävä. Ja kuitenkin täytyy minun... minun täytyy -kirjoittaa jotakin, joka on hurskasta ja voimakasta, ja jossa on -rohkeutta. - -"Ja ell'en ole taiteilija, niin olen työmies sitte, vakava ja -kunnollinen." - -Hän astui ikkunan ääreen. Lumi näytti harmaalta hämärissä. - -"Kohta täytän kolmenkymmenen! Ja mies roteva kuin tammi. Mitenkä sanoi -Telsche? 'Sinun pitää mennä naimisiin'. Naimisiin? Mutta eihän minulla -ole leipää toiselle. Ja kenen kanssa sitte? Ingeborgin? - -"Ingeborg! Ei, siitä ei synny mitään! Ensinnäkin niin eihän voi -vaatiakaan, että hän huolisi minusta. On kasvanut Strandigerkartanossa. -ja muuttaisi Nummitaloon? Ei! Ja sitte emme sovi toisillemme. Tuo -on vanhaa viisautta, jonka sain oppia poikana. Rannerengas on vielä -merenpohjassa. Se toinen silloin, ruskeine käsineen..." Hän puisti -päätään. "Omituinen kohtaus!... Ja se heidelbergiläistyttö sitte? -Kummallista! Poissa, mennyttä! Missä lienevät maailmassa hekin? - -"Onpas tämä kurjaa." - -Hän katseli, ajatuksiinsa vaipuneena, ulos kankaalle: "Tuossa ulkona on -aava kangas, ja tässä sisällä lasin ja ikkunan kehysten takana minä, -varjokuva ihmisestä, en mikään ihminen. Tuo paperin tuhrailu tuossa on -ihan arvotonta. Ihmisillä ei ole säihkyviä silmiä. Äitelyksiä he ovat, -ilman uskoa ja ilman rakkautta. Vai onko asianlaita se, ett'ei minulla -ole uskoa ja rakkautta? Siitäkö se ehkä riippuukin?" Hän ravisti -päätään. "Siitä ei se riipu. Syy on toinen. Se on aineessa, jonka olen -valinnut. Sen haamuissa ei ole mitään oikeata mehua... Minun pitäisi -kuvata muinaisajan ihmisiä, mahtavaryhtisiä luonteita. Se ajatus on -jo usein lentänyt päähäni. Kirjoitan yliopistoon ja pyydän heidän -lähettämään minulle kirjoja, että saisin tunkeutua syvemmälle maan -historiaan." - -Hän rupesi taaskin astelemaan edes- ja takaisin, levottomasti ja -ahdistuneena. - -"Ei siitäkään lähde apua! Se ei voi riippua aineesta, niin tärkeä -kuin se onkin. Se täytyy riippua minusta itsestäni. Luulenpa, että -se riippuu siitä... siitä, etten seiso molemmin jaloin keskellä -ihmisten ja elämän pyörrettä. Minun pitää asettua seisomaan hajasäärin -molemmille tukeville jaloilleni ja pitää silmäni auki. Minun pitää -nähdä elämä semmoisena kuin se on ympärilläni. Tuossa nyt esimerkiksi -Andrees... ja Reimer Witt. Kun katson tuota omine silmineni ja omalla -tavallani. Se on jotakin." - -Hän näpäytti sormiaan ja asteli pitkin askelin huonetta, silmänsä -rupesivat loistamaan. "Pitää käydä asioihin käsiksi semmoisina -kuin no ovat. Pitää katsella elämää, ja sitte etsiä sen lähteet. -Elämä kumpuilee ja versoo ympärillämme; mutta kuka näkee lähteet ja -vesisuonet maan alla? Ihmiset seisovat ja ihmettelevät: kirjava on -elämä, sekavaa pyörrettä! - -"Eipä! Sillä on lähteensä ja juoksusuuntansa. Se on virta. Mistä se -tulee? Minne se menee? Ken tietää vastata siihen, hän tietää enemmän -kuin muut!" - -Hän teki liikkeitä pitkillä käsivarsillaan ja puhui ääneen itsekseen: - -"Luulenpa, että nyt löin naulaa kantaan! Puhun siitä joskus -Ingeborgille. Asiat selkenevät, kun niistä saa puhua jonkun kanssa. Ja -kenenkä kanssa muuten? Ainoastaan Ingeborgin! Mukava tyttönen hän on! -Ingeborg! Toverini!" - -Silloin kuului joku ripeästi astuvan välikön poikki, - -Ja Ingeborg ilmestyi oveen. Hän oli kokonaan suuren kyökkiesiliinan -peitossa. Näytti aina, kuin olisi hän juuri tänään pukeunut uuteen -pukuun, niin uudelta näytti kaikki hänessä. - -"Miksi tulit minua häiritsemään? Hyvä jumala!" - -"Mitä? häiritsemäänkö? Sinähän kutsuit minua!" - -"Minä... kutsuin sinua?" - -"Niin, huusit minua niin, että vanha rakennusrähjäsi tärisi." - -Heim istahti alas ja oli hiukan hämillään. Tyttö istui häntä vastapäätä -hänen suureen kirjoitustuoliinsa, hänen molemmat kätensä olivat -esiliinan taskuissa ja katseli hän vakavasti eteensä. "Täällä sinun -luonasi", sanoi hän, "on ilma raikas. Täällä tulee kohta kuin toiseksi -ihmiseksi. Mutta meillä kotona ovat kaikki kuin lyijytaakan alla. -Maria on kuolon kalpea ja on kuin olisi hän ihan unohtanut kaiken -ympärillään. Ja Andrees..." Hän hypähti ylös. "Heim!" sanoi hän. -"Olisitko ikinä uskonut sitä mahdolliseksi? Oi, kuinka kurjaa, kurjaa!" - -"Että hän on vuokrannutko..." - -"Oh... niin, sekin on halpaa. Mutta ajatteles; Andrees!... Hyljätä -meidät kaikki, noin raukkamaisesti ja lähteä ulos maailmalle tuon -naisen kanssa... Andrees!" - -"Hän on viisi vuotia asunut hänen perheessään." - -"Ja sittenkin, Heim! Hänhän on Andrees, Andrees!" - -"Olet pitänyt häntä liika korkeassa arvossa, Ingeborg; samoin olen -minäkin." - -Ingeborg astui selin häneen ikkunan ääreen, ja kun Heim katsahti -häneen, huomasi hän, että hänen olkapäänsä nykähtelivät kuumaa -äänetöntä itkua. Silloin läheni hän Ingeborgia ja laski käsivartensa -hänen olalleen. - -"Milloin lähtee hän, Ingeborg?" - -"Luulon, ett'ei hän saa lähdetyksi. Se särkee hänen sydäntään, ja hän -tuntee itsensä onnettomaksi. Hän näyttää ihan menehtyneeltä." - -"Ehkä kääntyy vielä kaikki hyväksi." - -"Mutta talohan on vuokrattu. Hänenhän täytyy pois." - -"Sitte jäät sinä tänne... minun luokseni... Ingeborg, ja sitte... jos -hiukankin voisit sietää minua ja minä... hiukan parantaisin itseäni, -niin ehkä..." - -Nyt kääntyi Ingeborg, yhä vielä Heimin käsivarsi olallaan, häntä kohden -ja katsahti häneen. Silmissään taistelivat yht'aikaa kyyneleet ja nauru. - -"Oh sinuakin, hyväseni! Kun näet minun itkevän!" - -"Näen ensikertaa sinun itkevän", sanoi hän. - -"Siinä se on!... Mutta tuosta ei synny mitään, mitä sinä äsken aioit -sanoa, Heim! Me emme kunnioita tarpeeksi toisiamme. Olemme erinomaisia -veljenä ja sisarena. Ihan esikuviksi kelpaamme kinastelussa ja taas -sopimisessa! Mutta tuosta toisesta, siitä oi ikinä synny mitään." - -"Noh, eihän siis, tuhma tyttöseni! Mutta lakkaa sitte itkemästä. -Sitähän ei voi kukaan ihminen sietää nähdä. Anna hänen mennä, minne -mielii, ell'ei hän viihdy täällä meidän kanssamme." - -Silloin säikähti hän Ingeborgin suruista katsetta. - -"Anna hänen mennä, sanot sinä!" Sitte jatkoi hän, silmissään ja -äänessään ilme, ikäänkuin sillä, jonka ajatukset ovat kokonaan -toisaalla: "Tule pian käymään Strandigerkartanolla, Heim! Kuuletko?" - -Ja livahti pois. - -"Tule tänä iltana vielä tänne", huusi Heim hänen jälkeensä. "Minulla -olisi vielä jotain puhuttavaa kanssasi." - -Hiukan vielä suunniltaan meni Heim kyökkiin. Alkoi jo hämärtää. - -Siellä istui pikku-Fritz puupenkillä lieden ääressä, hänellä oli kädet -taskuissa, ja polvet koukussa allaan ja katseli hän paksun pannukakkua, -joka paistua porisi pannussa. Näki tuossa matalassa tuvassa ainoastaan -avoimessa takassa palavan tulen ja sen yläpuolella avoimen mustan -takka-aukon, sekä Fritz Wittin kirkkaat silmät, joissa myöskin kiilui -tuli. - -Hän ei kääntänyt pellavapäätään valkeasta, kun hän kuuli Heimin -tulevan, hän virkkoi ainoastaan; "Se pitää kääntää, muuten käryy se!" - -Heim älysi kohta, että oli todellakin vaara käsillä: Ei ole veistä -missään. - -"Veistä? Ei siihen veistä tarvitakkaan! Kierauta se ympäri vaan!" - -Heim katseli arasti pannua kohden. Tuollaiset tehtävät saivat hänet -aina neuvottomaksi, eikä hän suuresti luottanut itseensä semmoisissa. -Mutta silminnähtävä vaara pakoitti hänet toimimaan. - -"Varo nyt! Nyt se lentää!" - -Pannukakku lensikin pannusta kuin villihanhi ja ylös pimeään -savupiippuun. Molemmat kurkistivat sen jälestä. Heim seisoi suu auki ja -pannu kädessä valmiina ottamaan asianomaisesti vastaan, kun pannukakku -suvaitsisi palata. Mutta se ei palannut Fritz Wittin silmissä rupesi -mustenemaan. - -"Se ei tulekkaan!" sanoi hän ja hengähti syvään. "Se on jo pitkät -matkat ulkona savupiipusta." - -Heim laski pannun kädestään paininjalalle, niin että sälähti. "Niin, -jos se yhä lentää, niin on se kyllä ulkona savupiipusta. Niitä -naishupakkoja! Ne ovat syynä kaikkeen. Telsche!" huusi hän. - -Mutta Telscheä ei kuulunut. - -"Sinä heitit liika kovasti", sanoi Fritz. "Äiti sanoi aina, että sinä -olot kovin viisas, mutta kosk'et näy osaavan kääntää pannukakkua -edes..." - -"Poika, sanos nyt, missä pannukakku on!" - -"En minä tiedä! Taivaassa!" - -"Eivät ne siellä mitään pannukakkuja syö." - -"Eivätkö?... Ja minä olen kuullut, että siellä olisi kaikki hyvää?" - -"Ilman pannukakkuja. Sitä et sinä vielä käsitä." - -Molemmat katselivat synkeinä eteensä. Fritz ajatteli pannukakkua, Heim -Telsche Spiekeriä. - -Fritz kurkisteli ylös savupiippua kohden. - -"Heim! Heim! Tuolla... riippuu se... paistinkoukussa, yhtenä -nyttyränä." Yhdellä hypähdyksellä oli poika penkillä, astui toisella -jalallaan liedelle ja tähysteli ylös pimeään savutorveen. "Tuossa se -riippuu. Aivan silavakimpaleen vieressä." - -"Sukulaistunnetta, sukulaistunnetta, Fritz! Anna se alas!" - -Hän nosti pojan molemmilla voimakkailla käsillään valkean ylitse. "Ota -varovasti siihen!... Ja nopeasti nyt, poikaseni! Telsche Spieker tulee. -Joko sait sen?" - -"Ylemmäksi! Täällä savuaa." - -"Joko sait?" - -"Ylemmäksi!" - -"No, joko nyt?" - -"Ei... jakkuni on tarttunut jonnekin. Oh, täällä savuaa... Minä en -pääse alas. Niin karvasta!" - -"Nyt on poika koukussa." - -Pannukakku putosi läiskähtäen pannun viereen. Ylhäältä savupiipusta -kuului kovaäänistä avunhuutoa. - -Silloin hypähti Heim liedelle. Yläruumiinsa katosi pimeään. Näki -ainoastaan Heimin sääret ja Fritz Wittin säpylöitsevät jalat. Silloin --- tietysti juuri silloin -- astui Telsche Spieker kyökkiin ja hänen -takanaan ilmeni Ingeborgin vaalea pää. Tämä älysi ensiksi asiain tilan -ja nosti lattialle pojan. Pojan kasvot olivat ihan nokiset ja silmistä -tippui kyyneliä, hän katsoi kuitenkin kohta pannukakkua. - -"Syö se, poika!" sanoi Telsche ärneissään ja nosti hänet puupenkille. - -"Minä aioin kääntää pannukakun", sanoi Heim, "mutta se ei onnistunut." -Hän katsahti Ingeborgiin: "Älä naura!" sanoi hän ja kohotti molemmat -kätensä ilmaan. - -"Naurako?" sanoi Telsche. "Tuommoisille tuhmuuksille." - -Syntyi hiljaisuus. - -Telsche pani uuttu taikinan pannuun: Heim pesi kätensä, Ingeborg istui -Fritz Wittin rinnalle penkille. - -"Katsos Ingeborg! Minä aioin kerran oikein juurtajaksain keskustella -kanssasi siitä, mihin runoilijan ominaisuudet oikein perustuvat." - -Telsche laski kolistellen taikinakaukalon liedelle: "Puhuisit ennemmin -lehmäkaupan ominaisuuksista. Punike lypsää kovin huonosti." - -"Tule Ingeborg! Mennään saliin!" - -Illallisen jälkeen sovitti Telsche niin, että hänellä oli työtä -väliköllä. Hän järjesteli siellä, lakaisi ja aukaisi suuren arkun, joka -seisoo salin seinällä oikealla lasiovesta. Ulko-ovi oli auki, vaikka -puhalsikin kolea itätuuli tiellä. Ja sittenkin oli Reimer Witt vähällä -päästä huomaamatta ohitse, niin pitkin askelin riensi hän asemalta -kotiin. Hän kiirehti lastensa luokse. Hänellä oli pitkävartiset -saappaat jalassa ja kädessä piiska ja näytti hän hyvin komealta siinä -vinhaan ja voimakkaasti astuessaan. Hän oli jo ennättänyt ohitse, ja -Telschen täytyi huutaa häntä, niin epämieluista kuin se olikin. - -"Reimer, kuulehan!" - -Reimer kääntyi ympäri ja seisoi samassa hänen edessään ja katsoi -lumeen. Mutta nyt rupesi Telschen sydäntä tykyttämään, eikä hän -keksinyt mitään jokapäiväistä puheenalkua. - -"Sinun ei tarvitse yhtään olla huolissasi lasten tähden nyt, Reimer. -Päivällistä ovat he saaneet, ja nyt illalla lähetin heille sitäpaitse -muutamia pannukakkuja." - -"Siitä ansaitset kiitokset. Mutta missä on Antje sitte?" - -"Hän käväsi apteekissa. Oli tullut kirje sieltä." - -Reimer antoi päänsä painua: "Onpa tuo kurjaa, Telsche." - -"Sinun pitää ottaa itsellesi emännöitsijä, Reimer. Tuo ei käy -pitemmälti päinsä." - -"Niin... mutta, kuka tulee minulle? Pitääkö minun ottaa joku -vaivaishuoneesta tai kadulta. Kuka muu tulisi minun luokseni seitsemine -lapsineni? Ja lisäksi Antje." - -"Antjen kanssa tulee hyvin toimeen, häntä täytyy vaan ohjata hiukan." - -"Mikään kelpo nainen siihen ei suostu, Telsche. Senhän tiedät. Nuo -lapset eivät ole mitään leikkiä." - -"Koetan katsella, Reimer, tunnenhan useita naisia, jotka ovat vapaita -kuin minä, ehkä löydän jonkun, joka sopii. Mutta kunnollisen sen pitää -olla. Muunlainen saisi sinut ihan hunningolle." - -"Hän. Kunnollisen sen pitää. Muunlainen olisi minullekin -vastoinmielinen. Ja jos sinä jotakin suosittelet, niin on se oleva -hyvä. Teet minulle suuren palveluksen. Olen todellakin vaikeassa -asemassa." - -"Sitä olet... No, hyvää yötä, Reimer! Ja älähän suotta ole allapäin. -Katselenpa, ehkä jo jouluillaksi keksin jonkun." - -Telsche nyökäytti päätä hänelle, katsahti lumeen ja kääntyi pikaisesti -poispäin. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Jouhin aattopäivä oli kirkas ja selkeä talvipäivä. Kankaalla lepäsi -tuores lumipeite puhtaan valkeana kuin uusi puhdas pöytäliina -joulupöydällä. Aurinko kurkisteli vielä rantavallin ylitse. Taivas oli -pilvetön. Näki että juhla-ilta oli muodostuva semmoiseksi, jommoisen -sen pitääkin olla: yläällä kimaltelevia tähtiä, alaalla valkeaa lunta, -koko maailma hiljaisena ja odottavana. - -Silloin täytyi Andrees Strandigerin huoneesta, jossa hän oli ollut koko -päivän, ulos vapaaseen ilmaan. Pyssy olallaan lähti hän ilman päämäärää -taivaltelemaan ulos valkealle lumikankaalle. Tehden pitkiä loikkauksia -pakeni joku jänis löyhässä lumessa. Antoi sen loikata. Palaisiko hän -kotiin ja sanoisi noille ihmisille: "Olen ampunut jäniksen teille." - -Kun hän näki Wodaninkukkulan lähellään, oli aurinko lähellä laskuaan. -Hän nousi kukkulaa ja katseli tuolle hiljaiselle nukkuvalle lakeudelle -edessään, jota rajoittivat rantavallin valkea, suora juova ja -Strandigerkartanon tummat jalavat syrjempänä. Tuo kaikki oli ollut -hänen omaansa! Oli ollut! Kahdeksitoista vuodoksi oli hän myynyt tuon -eräälle toiselle, oli myynyt, kuten myydään vanhanaikaiset vaunut, että -saataisiin sijaan uudet ja hienommat, joissa oli pehmeämmät patjat. - -Alakuloisena ja tuskastuneen näköisenä seisoi hän siinä ja katseli, -kuinka aurinko laski mereen. Ja kun hän yhä seisoi siinä keskellä -hiljaista maailmaa, vastapäätä koko synnyinseutuansa, joka päivä -päivältä hiipi yhä lähemmälle sydäntänsä, ja kun hän säikähti ja -kavahti kolkkoa ja synkeätä nykyisyyttä, pakeni hän kuin apua anova -menneisyyteen ja kutsui sen ystävällisiä kuvia iohdutuksekseen. Silloin -tulikin menneisyys hänen eteensä ja puhui entisistä ajoista. - -Yön usvat ylenivät metsästä ja etenivät hitaasti kankaalle; marskeilta -leijaili ystäviä niitä vastaan ja kohottivat käsiään niille. Sitä -tervehtelyä, viittoilua, häilyilyä tuossa kankaalla! - -"Kolme teitä oli! Sinä ja Frans ja Heim. Ja sinä olit ensimmäinen. -Sen sanoivat kaikki, Eschenwinkeliläisetkin. Ja sittemmin, lukiossa, -olit sinä lahjakkain, tiedoistasi varma. Heim oli huoleton, hän -uneksi muista asioista. Fransilla ei ollut ylimaankaan halua -kirjaopiskeluihin, häntä veti ja kutsui elämä ympärillään. Heim oli -aina, kuin istuisi hän kuutamossa, ja uneksi. Frans oli aina kuin -markkinoilla, ja kulutti aikansa niitten hälinässä. Mutta sinä olit -kuin tienkäyjä, olit silloin kuin ripeä jalankulkija, joka lupasit -tulla kotiseutusi ylpeydeksi ja turvaksi. - -"Mutta sitte tulit ensikertaa suurkaupunkiin ja opit sukulaistesi -piirissä näkemään elämää ihan toiselta kannalta. Sait nähdä, että -muutamat olivat luodut palvelemaan, toiset käskemään, muutamat tekemään -työtä, toiset nauttimaan. Oli ihan toista se elämä, kuin mitä oli -kirjoista opittu. Silloin muutuit vähitellen -- itse et huomannutkaan -sitä? jyrkäksi ja kovaksi. Kun tulit kotiin, niin, kun kohtasit ensi -kertaa Rieke Wittin, annoit hänen seistä, kun hän aikoi ystävällisesti -tervehtiä sinua: 'Olen iloinen, Andreas, että taas olet täällä.' Sinä -sanoit Heimiä suoraan päin silmiä, että hänen isänsä oli kieropäinen -maamoukka, ja laiminlöit käydä tervehtimässä Halleria." - -Kylmän aution kankaan poikitse lähenivät häntä ystävänsä: tuli -Heim Heiderieter, pitkä pojan hoivakka, kasvot synkkinä ja itkusta -väännyksissä, silmissä suuret kyynelet. Astui ohitsensa Rieke Witt -kumaraselkäisenä ja uuvuksissa, ja Maria Landt, puettuna vielä lyhyeen -hameeseen ja hiukset vapaina, vältti häntä ja seurasi Rieke Wittiä. - -Usvakuvat hälvenivät. - -Pensaikosta kuului askelia, jotka lähenivät. Kun hän kääntyi katsomaan -sinnepäin, läheni sieltä kankaan poikitse eräs nuori mies, seurassaan -nainen. He eivät kumpikaan huomanneet miestä kukkulalla, mutta tämä -näki heidät. He olivat huonosti puetut, heillä oli vaatenyytti -kainalossa, ja kasvoissaan oli jotain levotonta. Hän ei ollut koskaan -nähnyt heitä, sikäli kuin hän muisti, mutta he puhuivat hänestä. - -"Strandiger kuuluu viettäneen hurjaa elämää kaupungissa. Mutta panenpa -vetoa, että hän tänä iltana kuitenkin menee kirkkoon." - -"Tuo ei oikein soinnu yhteen." - -"Siinä suhteessa olemme me molemmat rehellisempiä", sanoi mies. "Me -hiivimme pois sieltä ja vietämme jouluamme vanhassa metsämajassa." - -He nauroivat kumpikin. - -"Mutta Maria Landt!" sanoi tyttö. - -"Niin, hän on poikkeus!" - -"Kun tulee mieleeni hän, niin kääntyisin takaisin ja menisin kirkkoon." -Tyttö pysähti. "Mutta siksipä ei huolikkaan hän hänestä miehekseen. -Hän... hän ei, suoraan sanoen, ole kylliksi puhdas ja hieno Marialle." - -"Sinä olet tarpeeksi hieno minulle." - -"Niin. Me sovimme yhteen. Niin! Mutta hiljaa nyt! Älä puhu noin! Kohta -on jouluaatto." - -"Mitä meillä on sen kanssa tekemistä?" - -"Ell'ei meillä olisikkaan mitään sen kanssa, niin on sillä ainakin -meidän kanssamme. Ell'emme me rakasta Herraa, niin rakastaa hän ainakin -meitä. Siksi tahdonkin rukoilla tänä yönä." - -"Ikäänkuin siitäkin jotain apua lähtisi..." - -"Teen sen vaan hänelle kunniaksi, en itseni tähden. Onhan hän sentään -tahtonut auttaa meitä." - -"Noojaa... ottakoon tuosta nyt selvän!" - -"Puhtaille, Maria Landt'ille ja kaikille lapsille, niille kaikille -merkitsee hän jotakin, että he pysyisivät puhtaina." - -He jatkoivat kumpikin matkaansa ja hävisivät näkyvistä samalle tielle, -jolle menneisyyskin oli kadonnut. - -Strandiger seisoi ja kuunteli. Kaupungista käsin kuului hiljaisen -hämärän halki joulukellojen kumahtelua. Niiden kaiku tuli kuin -pehmeillä vierivinä meren aaltoina, ne tulivat, yksi toisensa jälkeen, -viistoon yli kylän ja kankaan, vierähtivät metsää vastaan, ponnahtivat -sieltä takaisin ja nousivat ylös Wodaninkukkulalle ja humahtivat hiljaa -kysyen tuon yksinäisen miehen luokse. - -Kankaalla alkoi hämärtää. - -Silloin vaikenivat kellot hetkeksi. Silloin läheni etelästä kankaan -poikitse eräs mies. - -Hän oli vanhuuttaan kumarassa, vanhuuttaan, joka oli hänelle tullut -varhain, sillä liikkeistään päättäen ei hän nähtävästi vielä ollut -kuudenkymmenenkään vanha, Hänellä oli kumaraisella selällään sitäpaitsi -raskas matkalaukku. Hän oli ulkonäköään kuin joku noita, jotka -kodittomina kuleksivat ympäri maakuntaa, jotka onnettomuus tai laiskuus -tai joku pahe tai paha omatunto on ajanut liikkumaan kylästä toiseen, -kadulta toiselle; niitä, jotka kahdenkymmenenviiden vuoden vanhoina -jättävät kotinsa, ja seitsemänkymmenen vuoden vanhoina eroavat elämästä -jonkun yömajan nurkassa. - -Mies kahlasi vaivalloisesti lumessa kylää kohden. Kun hän asteli -siten, ja oli tullut aina Wodaninkukkulan sivulle, kohotti hän päätään -ja katsahti ympärilleen. Ensin olivat kasvonilmeensä tylsät, mutta -sitte vilkastui huomionsa, hän kohotti kätensä otsalleen... "Mitä tämä -on?... Olenhan nähnyt monta tuommoista hoikkaa neulaa, kuin tuo tuolla -puiden takana ja monta tuommoista kylää... kuin tuo tuolla. Tähän on -jouluaatto syynä..." - -Hän astui pari askelta ja kompastui; nuttunsa liepeet lyödä lerpahtivat -sääriään vastaan, hän nousi taas ylös' ja ravisti päätään. - -"Tuo oli joku keitinkuoppa. Tuommoisia kaivavat he täällä kun tehdään -heinää, he polttavat valkeaa niissä." Hän katsahti ylös ja katsoa -tirkisteli kylää kohden, ja kun samassa sumu- ja usvaharso hiukan -kohottautui ja ensimmäinen tähti ilmestyi vartiopaikalleen, oikealla -kirkontornin yllä, tarttui mies molemmin käsin harmaihin hiuksiinsa: -"Kotini!" kirkasi hän. "Kotini!" - -Kirkolta käsin kumahteli taaskin raskaissa paisuvissa aalloissa -kellojen syvä soitto, nyt rupesi kuulumaan kyläkellojenkin ääni ja -lähettivät ne ensimmäisen rivakan kolmisointunsa kankaalle. Kuuli -selvään, kuinka ne kutsuivat: "vaeltaja... tule tänne!..." Mutta -ukko ravisti päätään ja taitti syrjään ja meni metsään, jonne nuo -äskeisetkin vaeltajat olivat hävinneet. - -Strandiger purasi hampaansa yhteen. Jäseniään puisti kylmä. Sumut -haihtuivat: tähtiä tuikahti palamaan kaikkialle taivaalla. Missä niitä -vilahti näkyviin, sinne ne jäivät paikalleen tuikuttamaan. Kuu istuutui -valtaistuimelleen taivaan salissa. - -Vielä kun hän seisoi siinä paikallaan, tulivat metsästä Reimer Wittin -kolme lasta, Bertha kurkisteli kirkkaine silmineen kummallekin puolelle -tietä kuin metsäkauris. Vieressään talutti hän pikku Fritziä. Hänen -takanaan asteli Karsten, kainalossaan pieni joulukuusi. - -"Nähkääs", sanoi Karsten, "kuinka pimeätä on. Meitä ei näe kukaan." - -Fritz käydä kahlusti vaivalloisesti lumessa: "Kuule, Bertha, onko -Haller jo kertaakaan sanonut teille, missä hyvä Jumala asuu?" - -"Senhän tiedän muutenkin!" sanoi Bertha. "Hän asuu tuolia ylhäällä. -Voihan nähdäkkin sinne." - -Fritz tuijotti ylös tähtiin ja kompastui, niin että hän kaatui. Kun hän -taas oli päässyt pystyyn, itki hän. "Äiti voisi kernaasti joskus tulla -meitäkin katsomaan, koska hän asuu niin lähellä. Meillä on aina niin -kylmää. Mutta hän ei viitsi vaan." - -Molemmat toiset nauroivat. Bertha veti häntä nopeasti jälissään. -Karsten puhalsi käteensä, joka oli kangistunut joulukuusta pidellessä. -"Kuule", sanoi hän sitte, "voisithan joskus lähteä hänen luokseen. -Eihän sinne niin pitkää matkaa ole. Katsos vaan tuonne." Ja hän osoitti -sinne, jossa kuu oikealla metsästä yleni vaaleitten pilvien takaa. - -"Voiko sinne mennä käyden?" kysyi pikkupoika. - -"Jouluaattona", sanoi Bertha, "ovat ovet auki sinne Kristuslapsen -tähden, joka silloin tulee enkelien kanssa alas. Tiedäthän sen toki. Ne -avataan niin selkoselälleen, kuin Heim avoi riihensä ovet, kun hän ajoi -ruista sisään." - -He nauroivat, niin että kaiku kiiri kauas kangasta. - -Sitte tuli hiljaista. Lapset häämöttivät enää vaan kolmena pilkkuna -kaukana. Ainoastaan hiukan selvemmät olivat ne kuin varjot, jotka -ympäriltä vaelsivat kankaan poikki. Sillä kankaalla heräsi vähitellen -elämä. - - * * * * * - -Neljännestuntia myöhemmin astui Andrees pappilan työhuoneeseen. -Frisiuksella oli jo virkatakki yllään ja kirjat kainalossa. Silmänsä -olivat syvällä, ja niissä oli jotain kuumeista ja jouluista. - -"Mistä tulet sinä pyhänä iltana, Andrees?" - -"Menin kankaan poikitse, ja silloin tuli mieleeni pistäytyä luoksesi ja -sanoa hyvästit. Nyt seuraavina päivinä on sinulla runsaasti työtä. Minä -matkustan kohta juhlan jälkeen." - -Frisius pudisti päätään: "Omituinen ja kirjava on aika. Ihmiset -hylkäävät kotinsa ja kotiseutunsa, joka on kasvattanut heidät, -hylkäävät uskonsa, joka on todistanut itsensä todeksi. Sinä hylkäät -molemmat. Olet kaksinverroin koditon." - -Strandiger katseli sanattomana eteensä, huulensakin olivat kalvenneet. - -"Mieltäni karmii", sanoi Frisius, "että joudun käyttämään tällaista -puhetapaa vastaasi nyt kun pyhä yö Laskeutuu ihmisille. Minun koko -sydämeni värähtelee ilosta. Olisin koko elämäni ollut kuin varpunen, -jolla ei ole siipiä, ell'ei minulla olisi ollut tätä iloani Jumalan -asian puolesta. Ja nyt tulet sinä, tuon vakavan ja kelvollisen Fredrik -Strandigerin, joka valitettavasti joutui liika aikaiseen hautaan, ainoa -poika, ja sanot minulle: 'Olen laittanut itselleni siivet pahvista, ja -lähden niillä ulos maailmaan.'" - -"Löytyy monta, jotka tulevat toimeen ilmankin sitä uskoa." - -"Se ei ole totta! Sinä tiedät, ettei se ole totta. He nauravat, mutta -se nauru ei lähde sydämestä. He elävät, mutta heidän elämänsä ei ole -tervettä. He eivät käy, he juoksevat tai hoipertelevat, tai istuvat -he tien vierellä ja itkevät. Mutta pitää veljensä kättä kädessään -ja katsoa Jumalaa hänen puhtaihin silmiinsä, se on elämää. Olenko -oikeassa? Tai sano minulle, miksi tulet toistamiseen minun luokseni? -Nämä käyntisi eivät ole mitään kohteliaisuuskäyntejä. Mitä etsit -vanhalta yksinäiseltä mieheltä? Sielusi halajoitsee kuulla uskosta, -rakkaudesta ja toivosta. Kaiken tuon inhottavan sekasoiton jälkeen -haluat taas kuulla kirkonkellojen oikeata puhdasta kolmisointua. -Siksipä et hennokaan ja voikkaan jättää kotoasi ja kotiseutuasi." - -Silloin kääntyi Strandiger poispäin ja tarttui oven ripaan. Mutta -toinen ei tahtonut laskea häntä sillä tapaa pois kotiseudulta, ja -hädissään kirkasi hän. - -Silloin kääntyi Strandiger takaisin jäykästi ja puisevasti, kuin olisi -häneen tarttunut kaksi kättä, jotka käänsivät hänen kuin luudan. - -"Minulle on annettu kylmä ja kuivakiskoinen järki", sanoi hän, "ja -siksi en kiinnitä suurta huomiota noihin asioihin." - -"Erehdystä! Järkesi ei sinua estä, vaan sydämesi! Jos ihminen jättää -Jumalan, niin älköön hän silloin syyttäkö järkeään, joka on selvä, vaan -sydäntään, joka on epäpuhdas. Tuhlaajapoika ei jättänyt isänsä kotoa -sentähden, että elämä siellä oli liika sekava hänen ymmärtääkseen, vaan -sentähden että se oli liika puhdasta ja siivoa hänelle. Miten sanoo -Herramme? Jos kuka tahtoo tehdä Jumalan tahdon? Se ei riipu selvästä -järjestä, se riippuu hyvästä tahdosta." - -"On löytynyt monta suurta ja jaloa miestä, joilla ei ole ollut uskoa. -Ajattele vaan Fredrik Suurta esimerkiksi: hänellä ei ollut uskoa." - -"Uskonsa ei ehkä ollut suuri ja toivonsa vahva, mutta hänellä oli -rakkautta. Hän palveli kansaansa kuolemaansa asti. Hän on hankkinut -maata kymmenille tuhansille, sadoille tuhansille on hän hankkinut -leivän ja miljoonille on hän esikuvana uskollisuudesta. Rakkaus on -suurempi kuin usko ja toivo. Missä ei ole rakkautta, joka osoittautuu -teoissa, siellä ei ole kristillisyyttäkään." - -"En luullut, että olisit noin vapaasydäminen." - -"Kristinusko on maailmankatsantokanta, joka yhtähyvin voi olla tarpoen -Berlinin tiheimmästi asutulla kadulla kuin Flackelholmilla." - -"Entä ne sitte, jotka eivät tahdo elää sen mukaan? Jotka elävät -itseänsä varten?" - -"Andrees! Niin totta, kuin olet vaativa vuokran Frans Strandigerilta, -kun tulee Pyhäinmiestenpäivä, niin totta on sinultakin viimeisenä -päivänä vaadittava vuokra kaikesta, mitä sinulle on annettu." - -Strandiger avoi hitaasti ovea valmiina lähtemään. - -"Et nyt vasta lähde vieraille maille. Olet jo kauan ollut siellä. Olet -jo siinä kohdassa, josta sanotaan: 'Ja tuli kallis aika maahan, ja hän -rupesi näkemään nälkää'. Sinullakin on nyt edessäsi 'kallis aika'. -Siksi tulet luokseni! Minkätähden aiot jättää hyvästit minulle?" sanoi -hän korkeammalla äänellä. "Eihän sinulla ole voimaa lähteä. Jumala -ja kotiseutu kutsuvat sinua jo. Sielusi kuulee sen kutsun, ja on -lähtemäisillään lentoon." - -Silloin antoi Strandiger päänsä painua ja lähti ulos. - -Kun hän tuli kirkkotarhan yli, tuli häntä vastaan kyläläisiä. He -tervehtivät häntä kuin vierasta ja puhella supistelivat keskenään. -Eschenwinkeliläiset katsoivat maata kohden ja väistivät häntä lumeen, -jota oli tasaisiksi tallatuilla haudoilla. Kirkossa kuului jo -lauleltavan: - - Enkeli taivaan lausui näin. - -Hän kuuli selvästi sanat, hän tiesi myöskin kenen sydämestä nuo sanat -ensiksi olivat lähteneet, oikean voimakkaan saksalaisen miehen, jonka -ajatus oli kuin kotkanlento, jonka sana oli kuin alaisimen helähdys, -ja jolla oli rohkeutta seistä yksin koko maailmaa vastaan. Ja oli -kuitenkin laulanut tuon lastenlaulun! Ja vanhat ja nuoret lauloivat -sitä hänen jälissään. - -Hän meni kirkon ohitse. - -Strandigerkartanossa istuivat kaikki seurusteluhuoneessa. Frans -istui klaveerin ääressä, ja koetti soittaa sitä torvikappaletta. -jonka se rykmentti, jossa hän oli palvellut, oli omistanut omakseen. -Rukouskellojen ääni kuului tuon tuostakin soiton välitse kuin lapsen -ääni keskeltä kavioiden kopsetta. Lena oli laskenut vasemman korvansa -tuolin nojaa vastaan, oikealla korvallaan piti hän sormuksilla -koristettua oikeaa kättään. Siten istui hän ja luki erästä kirjaa, -jonka Frans oli tilannut, hänelle uusimpana uutuutena Berlinistä, eikä -kellojen ääni voinut tunkeutuu hänen sieluunsa, koska hän nyrkillä -käsin seisoi sitä vastaan jo ovessa. Vanha Hobooken asteli tapansa -mukaan viistoon poikki huoneen, hän asteli levottomalla hätäisyydellä -ikäänkuin näätä, joka on joutunut vangiksi kanatarhassa. Kellonsoitto -etsi hänenkin sieluaan, mutta se löysi sen sijassa ainoastaan kiven, -jolle oli kaiverrettu joitakin kuolleita numerosarjoja. - -Silloin astui sisään Andrees Strandiger, katse synkkänä ja koko kasvot -surun kuivaamina ja katkerina. Kun hän nyt näki nuo tuossa yhdessä, -heräsi hänen mielessään vanha lapsuuden muisto, kuinka vanhempansa -ennen muinoin olivat viettäneet jouluiltaansa tässä samassa huoneessa, -ja hän johtui ajattelemaan, kuinka hänen äitinsä klaveerin räikeä kova -ääni nyt repi sieluansa. Silloin naurahti hän kovaäänisesti. - -Molemmat nuoret kuulivat kohta oudon vivahduksen hänen äänessään -ja kummankin kasvot hienoine rohkeine piirteinen kohottautuivat -häntä kohden. Mutta vanha Hobooken oli kuuro ja sokea, kun hän teki -laskujaan. Hän jatkoi niitä vaan: "Paljonko lasket suunnilleen olevan -puhdasta tuloa hehtaarista marskimaata, Frans?" - -"Jos sinä tallaat sitä, täti, niin kasvaa se ainoastaan ohdaketta." - -Silloin jäi Hobooken seisomaan, kädet selän takana, ja katsahti -terävästi häneen: "Olet päissäsi." - -"Ja miks'en olisi? Sinä teet laskujasi, tyttäresi lukee roskaromaaneja, -poikasi soittaa hyökkäysmarssia; minä juon. Sehän sopii kaikki mainiosti -jouluaattona?" - -Silloin riensi Lena häntä kohden, ja kun ei hänelle johtunut mieleen -mitään parempaakaan, sanoi hän: "Sinä saat pääni särkemään." - -"Pääsi särkemään? Sinuakin! Mikä särky on minun päässäni! Että -laskinkin teitä kettuja tänne kattoni alle!... Ulkona on kaikki -sulaa eloa ja elämää. Koko luonnossa, ihmiset ja henget etunenässä, -häärää ja hyörii kuin muurahaiskeossa. Mutta te olette kuin mitäkin -vahanukkia. Painaa nappua vaan, ja sinä lasket, ja sinä vilkutat -viekkailla silmilläsi ja sinä himoitset lähimmäisesi huonetta ja -vaimoa. Tiedättekö, että tänään on juhlailta? Kirkossa laulavat ihmiset -kuin enkelinäänin 'Enkeli taivaan lausui näin'. Menemmekö kirkkotarhan -aitauksen taa kuuntelemaun? Sisäpuolelle emme ansaitse astua. Me emme -ole tarpeeksi hyviä, emme paikalle, emme ihmisille. Emme läheskään -tarpeeksi hyviä! Minä menen äitini luokse." - - * * * * * - -Koko taivas oli yhtä ainoata valonvärjyä. Tähdet astuilivat tietään ja -väreilivät. Niin kylmä ja kirkas oli ilma. - -Wittin lapset istuivat pöydän ympärillä. Isä oli lähtenyt tuntia sitten -ja oli Strandigerkartanon tallissa ruokkimassa hevosia sillävälin -kun Hinnerk Elsen säntillisenä miehenä oli mennyt kirkkoon. Lapset -kinastelivat tai itkivät tai rakentelivat he ilmalinnojaan. Pikku Hannu -oli nukahtanut ja makasi lattialla, hänen jouluiltansa oli jo vietetty. - -Antje oli lähtenyt ulos. Kun iltapäivällä ei vielä ollut kuulunut -mitään leivoksia tai omenoita, otaksui hän levottomuudessaan, ett'ei -enää tulisikaan mitään ja että niinhyvin Strandigerkartano kuin Frisius -ja Haller ja Heimkin olisivat kokonaan hyljänneet hänet. Silloin lähti -hän salaa pois, mutisten ja puhellen itsekseen ja tuli illan lähetessä -Westdorffiin ja Hindorffiin ja rupesi kerjäämään. Putoilevassa lumessa -asteli hän talolta talolle, ja kun hän tuli suurille väliköille, joissa -nurkissa jo oli pimeätä, veisasi hän, ovella seisoen, voimakkaalla -äänellään jouluvirren: - - Nyt Jumalalle kunnia, - Kun antoi ainoon Poikansa' - Siit' enkelitkin riemuiten - Veisatkoon taivaan Herrallen! - -Kerran hän erehtyi ja lauloi uudenvuodenvirren ja vielä toisenkin -kerran, jolloin hän lauloi suruvirren. Silloin tulivat lapset ulos -kirkkaasti valaistuista huoneista. Valo lankesi heidän vaaleille -hiuksilleen ja he seisoivat ja nauroivat, mutta eivät tohtineet tulla -ovelle asti, ja sisältä kuului riemua ja tulvi esiin leveä valojuova -ja tuntui tuttua pihkan ja tuoreen leivän tuoksua. Mutta kun lapset -vanhempien taluttamina tulivat lähemmälle ja näkivät tuon kookkaan -naisen epävarmoine säikähtyneine silmineen ja kauniine voimakkaine -kasvoineen, niin pelkäsivät he. Mutta vanhemmat tunsivat melkein -kaikki hänet ja tiesivät raukan jo vuosia kestäneestä onnettomuudesta -ja sanoivat: "Antje, tuletko näin myöhään vielä? Tule sisään, Antje!" -Mutta hän nauroi vaan ja sanoi, ett'ei hänellä ollut ollenkaan aikaa -ja nojautui vuoroin kumpaankin jalkaansa ja katsoa vilkaisi tuon -tuostakin pelokkaasti nurkkiin ja ylös paksuihin mustiin kurkihirsiin -välikön yllä. Silloin antoivat hänelle leipää ja silavaa tai puolia ja -kokonaisia groscheneja. Ja hän nyökytteli yhtä päätä päätään ja sanoi: -"Niin... Niin..." eikä kiittänyt sen enempää ja jatkoi matkaansa. -Eräässä talossa, jossa ei häntä tunnettu, kysyi nuori vaimo, jolla oli -ensimmäinen lapsensa käsivarrella, oliko hänellä lapsia. Silloin nauroi -Antje ja sanoi: "On, on koko liuta!" Silloin sai hän pähkinöitä ja -leivoksia ja lapsi äidin käsivarrella työnteli palleroisilla käsillään -kaiken tuon ihanuuden koriin. Mutta nuori vaimo katseli ihmetellen -tuota omituista kerjäläisnaista, joka lauloi ja nauroi ja siinä samassa -taas katsoi niin värisyttävän vakaasti. - -Kun suuri korinsa ja kaikki avarat taskunsa olivat täynnään, lähti -hän kotimatkalle. Astellessaan lauloi hän loppuun virren, josta hän -taloissa aina oli laulanut ainoastaan ensimmäisen värssyn. Laulaen meni -hän kylän läpi. - -Kun hän astui sisään, istuivat lapset joulukuusen ympärillä. Bertha ja -Karsten pitivät sitä pystyssä. Dora piti kyökkilamppua oksien välillä, -milloin ylempänä, milloin alempana, se oli edustavinaan kynttilöitä, -joita ei heillä ollut. He olivat siinä tuumiskellessaan niin vakavia ja -totisia kuin täysikasvuiset, kun ovat jokapäiväisessä työssään. - -Antje alkoi, kuten hänen aina oli tapansa, heti ovessa seisoen, ääneen -laskea lapsia: Yksi, kaksi... - -"Oi, missä Fritz on?" - - * * * * * - -Fritz mennä kahlusti kankaalla, hän oli matkalla taivaaseen. - -Ensin oli hän odotellut, että Antje palaisi, sitte oli hän istunut nenä -likistettynä puoliksi lumen peittämää ruutua vastaan, ja tähystellyt -vuorottain Heimin taloa kohden, vuorottain koululle, mutta kummassakin -oli hiljaista, eikä liikkunut mitään. Silloin kääntyi hän pöytää päin -ja sanoi samalla verrattomalla päänliikkeellä, joka hänellä on vielä -tänäpäivänä: "Minä lähden taivaaseen!" - -Reimer Witt tapasi leikata lastensa hiukset sillä tapaa, että hän -kaasi ylösalaisin heidän päähänsä jonkun kiviastian, jonkun maitovadin -esimerkiksi ja leikkasi sitte lyhyin voimakkain leikkauksin kaikki -hiukset, jotka kurkistivat esiin vadin reunan alta. Kaikille tahoille -päättyivät nuo kirkkaanvaaleat hiukset jyrkästi. Bertha painui tuolla -tapaa leikatulle päälle sen vanhan ketunnahkalakin, joka oli poikain -yhteisomaisuutta. Sitte laskivat he hänet menemään, tuumien että kylmä -ja pimeänpelko kyllä pian ajaisivat hänet takaisin. - -Mutta Fritz oli ottanut asian tuiman vakaasti. Hän oli jo siihen -aikaan kaikissa hommissaan perin vakava, ja on hänestä kerran -tuleva luotettava mies. Toisella puolella tietä kapusi hän kohta -hietavallille, loi vielä kerran katseen vasemmalle, josta pilkisti -kankaalle valo Telsche Spiekerin kyökistä, kiipesi sitte yli vallin ja -rupesi taivaltamaan syvässä lumessa. - -Uljaasti ja rohkeasti ponnisti hän eteenpäin, purasi hampaansa yhteen, -ja oli ylpeä, kun ne kirskahtivat. Pörröisen tukan takaa tirkistelivät -rohkeat silmät ulos pimeyteen. Mutta siellä ei näkynyt mitään muuta -kuin ylhäällä joku tähti ja ihan silmien edessä lumihiutaleita, jotka -tulivat pimeästä ja lensivät häntä vastaan kuin parvi hyttysiä. - -Hän tähysteli etsivästi ylöspäin. Taivas oli melkein kokonaan pilvien -peitossa. Mutta näki sentään selvästi häämöttävän sen paikan, jossa kuu -korkeitten harmaitten muurien takana piti hoviansa. Laimeasti välkkyviä -tähtiä oli siinä kahdenpuolen osoittamassa tietä ylös. Fritz ei ollut -nähnyt tuota vielä koskaan. Mitä olikaan hänellä taivaassa tekemistä? -Maanpäällähän hän löysi, mitä hän kaipasi, leipää ja leikkejä. Mutta -kun kangas oli edessään pimeänä ja sumuisena ja kun tuo välkkyilevä -portti näytti olevan niin matalalla, niin nyökäytti hän pyöreätä -päätään, kirskautti hampaitaan ja jatkoi matkaansa suoraa päätä tuota -upeata ylöskäytävää kohden, eikä peljännyt. - -Hän ei peljännyt; mutta häntä rupesi väsyttämään. Kun hän jo oli -kamppaillut ehkä kokonaisen tunnin tuossa pehmeässä lumessa ja -epätasaisella maapinnalla, rupesi hän tuntemaan uupumusta. Vasemmalla -oli metsä väistynyt syrjään, kangas oli loppunut, tuli eteen alaspäin -viettävä rinne, ja edessään aukeni alava avara marski. Kylmä tuuli -puhalteli metsästä käsin ja työnteli pilviä länteen ja kurkoitti -raskaat usvamöhkäleet kankaalta ja marskeilta ulos epäystävälliselle -matalikolle. Kummastellen ja ihmetellen katseli lapsi tuota -itselleen uutta maata. Kirkas kuunvalo väreili vaaleankimmeltävillä -matalilla katoilla. Niiden alta kuin mahtavan tuuheitten valkeitten -kulmakarvojen takaa tähystelivät jouluaattoisesti valaistut ikkunat. -Puut seisoivat valkean härmän peitossa valkealla pinnalla. Peltojen -välillä juoksi, kuin olisivat ne vedetyt kirkkaalla, terävällä -piirustimella, jääpeitteisten ojien suorat juovat. Siiloin luuli hän, -että hän oli matkansa päässä, sillä koko maailma oli kuin hopeasta, ja -talot kaikki olivat upeita komeita marskitaloja. - -Silloin kohotti hän sattumalta silmänsä ylös taivaalle. Kaikki pilvet -olivat haihtuneet, kaikki esiriput vedetyt syrjään. Nuo lukemattomat -kaukaiset valot välkkyivät ja väreilivät ja tähtimaailmojen koko -loistoisa kylmä ihanuus tähtäsi lukemattomin hehkuvin nuolin hänen -silmiinsä. Tuolla ylhäällä... siellä oli taivas. Täällä alhaalla ei. - -Ympärillä oli kaikki hiljaista, kuolemanhiljaista. - -Ei äänenvärähdystäkään koko äärettömässä rajattomassa avaruudessa. -Tuuli tunnusteli kylmillä sormillaan hänen ruumistaan, joka siinä -ponnistellessa oli tullut lämpimäksi ja märäksi. Silloin heräsi hänessä -pelko, äkillinen kamala pelko. Sielussaan sortui kokonainen taivas. Hän -kääntyi ympäri, ja lähti juoksemaan takaisin kangasta. Väsyneempänä, -aina väsyneempänä, hengittäen hätäisesti ja sysäyksittäin. -Vaivalloisesti liikutti hän enää jalkojaan. Kuka löytäisi hänet -huomenna? He eivät löydä häntä. Tuuli tupruttaa umpeen hänen jälkensä, -lumi peittää hänet. Kuka tietäisi etsiä häntä kankaalta? Keväällä -löytävät hänestä, mitä hänestä enää on jäljillä. - -Kätensä kangistuivat ja niissä teki hirveän kipeältä. Ne olivat -kuin palavaa jäätä, niin jäykät, niin kuumat ja raskaat. Silmänsä -olivat puoliummessa, ainoastaan sen verran avoiminaan, että pisara -pisaran jälkeen mahtui raskaasti nousemaan niihin. Pyöreät poskensa, -jotka äsken vielä olivat niin verevän punaiset, olivat nyt kalpeat, -ja yhteenpuristettujen huuliensa ympärillä värähteli, mutta -äänennikahdustakaan ei päässyt huuliltaan. - -Hän uneksi jo. - -Kerran kaatui hän; mutta tuntui hänestä, kuin nostaisivat hänet -lapset, jotka olivat yhtä suuret kuin hän itse, ylös taaskin. Niillä -oli yllään valkeat puvut ja niitä oli joka puolella. Mutta hän ei -kummastellut sitä yhtään; oli ihan samantekevää hänestä. Sekin oli -ihan samantekevää hänestä, mikä kirkas valo se oli, joka pilkoitli -edessään, tuolla puolen vallin: hän meni kuitenkin sitä kohden, kuin -olisi häntä joku vetänyt. Hän tuli todellakin vallin yli, ja liukui -alas sen toisella puolella ja mennä komppuroi puuristien välitse -valoa kohden, eikä huomannut että valo lähti eräästä lapsesta, joka -seisoi kirkon ovella yllään valkea paita. Kohta kuhisi koko polku ja -kivikäytävä Strandigerien sukuhaudasta niille hautakiville asti, jotka -nojautuivat kirkkotarhan aitausta vastaan lasten haamuja. Ei kuullut -askelen ääntäkään, vaikka lapset pujottelivatkin toistensa ohitse, ja -vaikka vaaleat pukunsa liehuivatkin tuulessa. Ne tulivat sivuilta ja -menivät alas käytävää pitkin. Kaksi niistä oli nostanut pystyyn pikku -Fritzin, joka asteli silmät puoliummessa ja kasvot punaisina heidän -välillään, kaikki ne olivat lumivalkeissa puvuissa, hänellä yksin oli -vanha nuttunsa. Puolittain tunsi hän, missä hän oli, puolittain uneksi -hän. Siten menivät he portin läpi ja lähtivät kylää kohden. Tiellä tuli -Anna Haller heitä vastaan. Hän astui siroon tapaansa puoleen heistä -tiellä ja meni ohitse. Silloin kummasteli Fritz, ett'ei hän huomannut -sitä loistoa, joka oli hänen ympärillään. Hän aikoi puhutella häntä, -mutta ei osannut. Kun he tulivat Heim Heiderieterin talon kohdulle, -kohottivat lapset kaikki vaieten käsiään, ja antoivat siunauksensa -vasemmalla Nummitalolle ja oikealla kouluhuoneelle, josta kuului -joululaulua, ja Eschenwinkelille alhaalla jalkojensa edessä. - -Ja tällä paikalla osoitti se, joka oli toisten johtajana, Heimin kotoa -kohden. Silloin veivät ne kaksi pojan, joka vaivoin pysyi pystyssä, -mäkeä ylös. Hiljaa avoivat he ylemmän ovipuoliskon ja kurkistivat -sisään ja olivat ihan niin pitkät, että ylettivät kurkistaa sisään, -mutta eivät rahtustakaan pitemmät. Heitä vastaan tulvahti hyvänä ja -lämpimänä navetantuoksu läävästä ja kuului sarvipäitten kodikasta -murinaa. Mielissään heräsivät muinoiset Bethlehemin aikuiset muistot. -He astuivat sisään ja menivät viistoon välikön poikki ja laskivat -valossa, joka levittäytyi heidän omilta kasvoiltaan, pojan matalaan -seimeen ihan oven takana. Kaikki on vielä tänäpäivänä Nummitalossa -samalla tavalla, kuin oli sinä yönäkin. - -Ja he lähtivät ulos ja nauroivat. - -Telsche Spieker oli yksin kotona, istui tuvassa ja oli nyreissään. Hän -oli hyvin tyytymätön Heimiin, Hyödyttiköhän ylialaan mitään hoitaa tuon -miehen taloutta? Olikohankaan enää mitään hoidettavaa? Ainahan hän -oli halannut päästä oikeaan taloon, jossa oli työtä aamusta iltaan. -Talouden pitoon, joka pyrki eteenpäin eikä taantunut. Ei, tämä ei ollut -mikään kunniakas toimi, tämä toimi Heim Heiderieterin talossa. - -Telsche Spieker oli harmissaan. Hän ei ollut harmissaan Heimiin, vaan -itseensä. Hän oli hämärissä seisonut ovessa ja ajatellut Reimer Wittiä. -Sitten oli hän katsahtanut hänen asuntoaan kohden ja nähnyt, kuinka -lapset valaisivat joulukuusta lampulla. "Tuohon tapaan ei saa jatkua." - -"Eiköhän minulla ole velvollisuuksia Reimer Wittiä ja hänen lapsiaan -kohtaan? Mikä surullinen jouluaatto tämä! Tässä tämä pahan onnen talo, -jossa nyt olen asunut jo kaksikymmentä vuotta, ja jossa ei hallitse, ei -ahkeruus, ei järki, ei onni! Ja tuolla toisella puolella nuo seitsemän -lastu! Ja kun hän palaa kotiin, niin ei tupa ole lämmin, eikä takassa -valkeata. Jumala armahtakoon!" - -"Antoisinko ne kaksituhatta markkaa, jotka kahtenakymmenenä vuonna -vaivoin olen saanut kokoon, mennä Wittin lasten suihin? Sillä siihen se -kävisi. Tunnen maailman! Ja olen varova itseäni." - -Puistaen päätään ja puhellen itsekseen, kuten semmoiset ihmiset -ainakin, jotka ovat paljon yksikseen, sytytti hän lampun ja istui -lieden ääreen. Hän otti pöydältä raamatun, joka ehkä oli ollut jo -kaksisataa vuolta siinä, istui alas ja rupesi lukemaan kertomusta -joulu-illasta, hän piti lukiessaan kirjaa kaukana itsestään, sillä -hän rupesi jo tulemaan pitkänäköiseksi. Hän oli jo neljänkymmenen -paikkeilla ja oli hän katsellut paljon avaran kankaan ylitse. - -Kuu hän siinä luki ja tuli kohdalle, jossa sanotaan: "ilmestyi -silloin lakeudelle taivaallisten sotajoukkojen paljous", rupesi -ikkunasta kuulumaan, kuin olisi sitä vastaan keveästi ja arasti -koputettu, ja kohta jälkeen samoin ovella, joka aukeni välikölle; -hän kuuli lukemattomia keväitä askelia, ja matalaa naurua väliköltä. -Hän kuunteli, pidättäen hengitystään, ja katseli yhä vielä kirjaan, -tuohon sanaan: taivaalliset sotajoukot. Silloin kiskaisi hän itsensä -irti, nousi ylös ja meni välikölle. Siellä oli kaikki pimeätä. Mutta -vasemmalle ovesta, läävästä käsin, kuului äänekästä syvää nukkuvan -lapsen hengitystä. Se kuului niin omituiselta lehmäin märehtimisen -keskeltä. Muuten oli kaikki hiljaista, niin hiljaista, kuin kuuntelisi -koko maailma tuota lapsen hengitystä. - -Silloin palasi Telsche Spieker sisään takaisin, sytytti värähtelevin -käsin navettalyhdyn ja aukaisi varovasti lehmäläävän oven, siinä -makasi Fritz Witt hänen jalkojensa edessä seimessä. Hän makasi siinä -yhdessä myttyrässä, kääriyneenä kokoon kuin iiliäismato, pää kätkettynä -käsivarsien alle, niin että näki ainoastaan tukan. Mutia siitä -tunsi hän hänet kohta, sillä kukaan ei leikkaa hiuksia niin rohkein -leikkauksin kuin Reimer Witt. Hän tunsi sitäpaitsi housut, jotka -pojalla oli yllään, ja jotka hän eilen oli paikannut. - -Hän seisoi hetken, kuunteli hänen hengitystään, ja katseli tuota -edessään olevaa onnetonta pikkukääröä. Sitte sanoi hän oikein -tuikeasti: "Tuossa hän nyt on! Mutta taivaallisista sotajoukoista ei -näy jälkeäkään. Hän on heistä kai ollut liika likainen." Hän laski -lyhdyn kädestään, otti lapsen syliinsä, kantoi hänet sisään ja laski -pöydälle lieden ääressä. Taivaalliset sotajoukot seisoivat Nummitalon -ympärillä. - -Hetken hän epäili vielä, silmänsä olivat miettivinä ja tuikeasti -luotuina tuohon nukkuvaan lapseen. Hän ajatteli erästä, joka nyt makasi -lumen alla kirkkotarhalla. Ja mitä kauemmin hän ajatteli häntä, sitä -vakavampi, rohkeampi ilme heräsi kasvoilleen. Hän meni ikkunapenkin -ääreen ja palasi, kädessään kirjoitusneuvot ja kirjoitti, kumartuneena -pöydän ylitse, seisoaltaan, toisella puolellaan lapsi, toisella -raamattu, viistoon koko arkin yli suurin kirjaimin: "Telsche Spieker -on kyllästynyt hoitamaan herra Heiderieterin taloutta. Lypsää lehmät -ja siivoa lattian osaa hän itse. Kaikkea siunausta ja hyvinvointia, -jota jo onkin talossa, mutta myöskin ahkeruutta ja hyvän vaimon, -jota ei vielä ole, toivoo Telsche Spieker, joka tähän asti on ollut -emännöitsijänä herra Heiderieterillä, mutta joka nyt on sitä samaa -Reimer Wittillä niinsanotussa Eschenwinkelissä." - -Sitte kävi hän vielä kerran katsomassa salin uunia, sammutti valkean, -otti sänkyvaatteensa, kääri lapsen niihin ja lähti ulos. Hän lukitsi -oven takanaan ja pisti avaimen Nummitalon tapaan oven päälle räystään -ja ylimmän seinähirren väliin. "Hyvä vaan", ajatteli hän, "ett'ei hän -ole kotona, muuten puhuisi hän minulle vielä suut silmät täyteen, -ja osaisi liehakoida niin kauan, että jäisin." Hitaasti ja astuen -raskaasti, ruumis kumarassa, meni hän hiekkatietä alas. Putoileva lumi -peitti hänen jälkensä, että oli, ikäänkuin hän ei ikinä olisi ollut -Nummitalossa. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Oli tullut uusi vuosi, ja ihmiset olivat livahtaneet siihen aivan -samaan aikaan kuin lapset alkoivat saada luistella kanavan jäällä. -Dwengerin pojat, jotka aina olivat vallattomia ja ylimielisiä, olivat -jo aamusti aikaiseen käyneet rumuamassa siellä, olivat luisuneet -viistoon kulmauksen yli kaislikkoon. Sitä risahtelua, rytinää ja -ryskettä, olipas joku saanut naarmuja otsakulmiinsakin. Mutta he -olivat sankareita, ja se oli pääasia. Schüttln lapset taas seistä -kyyristelivät nenät sinisinä ja kädet kyynäspäihin asti housuntaskuissa -rannalla, osoittivat toisilleen heleän jäälasin lävitse tuonne pimeään -kumottavaan syvyyteen, ravistelivat päitään Dwengerien vehkeille, -eivätkä tohtineet ottaa ainoatakaan rohkeampaa askelta ulos jäälle. -Kello yhdentoista tienoissa ilmestyi opettaja Haller ulos jäälle. -Silloin lähtivät kaikki, pienet ja suuret, rohkeat ja pelkurit hänen -jälissään, joka asteli edellä. Muhkeana asteli hän -- hän painoi -silloin lähes kaksisataa naulaa -- ollen kuin mikäkin kohtalon ja -maailmanjärjestyksen vaarumattomana vaeltava kuva. - -Kolmekymmentä päivää menivät lapset leikkitunteina alas rantavallia, ja -joka kerta kun he tulivat koulunovelta ulos, täytyi heidän varjostaa -käsillään silmiään, niin häikäisevän kirkkaana yleni aurinko valkean -maailman yllä. - -Niilipä olivat nämä kolmekymmentä päivää tulvillaan auringon valoa ja -iloista lastenhälyä. - -Mutta Heim Heiderieteristä näytti maailma nurjalta. Hän näki -taloutensa menevän päin männikköön. Karjansa oli hoidettu, hän itse -ilman iloisuutta. Hän etsi emännöitsijää. Kun ei hän halunnut ketään -omasta kylästä eikä lähitienoolta, oli hän lähettänyt ilmoituksen -sanomalehtiin; mutta ei vaan ollut ilmennyt mitään sopivaa. Mutta oli -sentään sallittu, että näinä kolmenakymmenenä päivänä aurinko vielä -koitti Heimillekin. - -Viime päivinä tammikuuta sai hän kirjeen rouva Mölleriltä, joka aiemmin -oli omistanut Munkkiravintolan, ja joka nyt vanhoina päivinään asui -torin laidalla kaupungissa, viistoon vastapäätä Munkkiravintolaa ja -katseli ikkunasta, olisikohan ketään, jota hän voisi auttaa. Heim -Heiderieter oli ollut hänen lemmikkinsä jo muinoin, kun hän vielä oli -koulupoika. Hän oli osoittanut äidillistä huolenpitoa häntä kohtaan, -oli usein antanut hänelle ruokaa, oli sittemmin toisinaan pitänyt -hänelle nuhdesaarnoja, ja nyt viime aikoina oli hänellä vakaa tuuma -toimittaa hänet naimisiin, hän oli nimittäin talven mittaan aivan liika -usein nähnyt Heimin rivakalla Ruskollaan ajavan Munkkiravintolasta -torin poikki. Hän tunsi hänen rahakukkaronsa heikot puolet yhtähyvin -kuin hänen luonteensakin. - -Tämä rouva Möller siis, joka on tuttu koko paikkakunnalla siistin -pyyleän ulkonäkönsä, hienon terävän älykkyytensä ja kunnollisen -avuliaan luonteenlaatunsa vuoksi, kirjoitti Heimille, että hän nyt -luuli löytäneensä erään tytön, joka vaatimattomilla ehdoilla suostuisi -parhaimpansa mukaan hoitamaan hänen talouttaan. "Sillä paljoa, Heim -hyvä, et voi vaatia. Taloutesi on hieman laihahko, ja sinulla itselläsi -on joitakuita vikoja." Siten kirjoitti rouva Möller. - -Silloin valjasti Heim Ruskonsa eteen ja ajoi keskellä aurinkoisinta -ja lumivälkkeisintä päivää kaupunkiin. Kun hän ensin Munkkilassa -oli kylmän vuoksi tyhjentänyt pari lasia kylmää totia, meni hän -parhaimmassa mielentilassa, Varmoilla itseensä luottavilla askelilla -torin poikitse, tervehti ylös asianomaiseen ikkunaan ja astui sisään -tuonne hupaiseen lämpimään huoneeseen. - -Ensi aluksi puheli tuo ripeä pyyleä rouva, kuten täällä on tapana -kaiken maailman asioista, ainoasta pojastaan Kristianista, jolla on -kaukana Witte Kneessä suuri aulankomaatila, viime perjantaisesta -toripäivästä, viime pesusta, ja turveisännästä, jota ei ollut kuulunut. -Sitte nousi hän yht'äkkiä ylös, aukaisi oven ja huusi ulos kyökkiin: - -"Eva! Tulkaa sisään! Herra Heiderieter on täällä!" - -Kohta ilmestyi oveen, kädessä kilkahteleva teetarjotin, kookas, -voimakasrakenteinen ruskeanverevä tyttö, jolla oli voimakaspiirteinen -pyöreä pää kauniine tummine hiuksineen, hän oli ehkä hiukan yli -kahdenkymmenen vuoden vanha. Hänellä oli yllään ruskea samettimekko, -jossa oli matala kaulus ja kapea valkea kaularöyhelö, ja musta hame. -Heim muistaa sen vielä tänäpäivänäkin. - -"Näetkös, Heim?" Tietysti Heim näki. "Tämä on Eva 'Walt. Hän suostuu -rupeamaan emännöitsijäksesi." - -Teetarjotin oli laskettu pöydälle ja Eva Walt, joka vältti tulemasta -kasvoineen ikkunan valoon, kumarsi, silmät maahan luotuina lyhyesti -herra Heiderieteriä kohden. Tämä oli mykkä. - -"Toisitteko hiukan leivoksia. Eva? Haluaisin nähdä, maistuvatko -ne hänelle. On hyvä merkki, jos herrat eivät halveksi leivoksia. -Epäsäännölliset miehet eivät välitä leivoksista." - -Heim rupesi tointumaan hiukan: "Mutta, täti..." - -Silloin oli tyttö jo takaisin taas ja tarjosi hänelle leivoslautasta. -Heim otti ja sanoi verkkaan: "En vaan osaa kuvitella, että te tuolla -yksinkertaisessa talossani ja yksinäisyydessä siellä... ja sitte se -runsas työ..." - -"Ja miks'ei sitte? Siksikö että hän näyttää siistiltäkö?" - -"Mistä olette kotoisin, neiti Walt?" - -"Läheltä Marburgia, herra." Äänensä oli syvä ja viehkeän täyteläinen. - -Heim asettui takakenoon tuolille ja yritti näyttää rauhalliselta. -Kun etsii emännöitsijää, pitää näyttää vakavalta ja varmalta: "En -tiedä, osaatteko oikein kuvailla itsellenne, millaista on elämä ja työ -sellaisessa talossa, kuin minun." - -"Luuletko sinä, ett'en ole juurtajaksain selittänyt hänelle, millaista -luonasi on ja millaiselta siellä näyttää." - -Silloin haukkasi Heim aimo palasen kakkua. - -"Rouva Möller on kertonut minulle kaiken, herra: talon asemasta ja -jokapäiväisistä töistä siellä. Eikö totia, teillähän on nuori renki, -joka silloin tällöin voi auttaa hiukan? On lypsettävänä kuusi lehmää, -ja toisinaan istuu joku päivätyöläinen myöskin pöydässä. Luulenpa, -herra, että voisin hoitua talouttanne, jos vaan alussa saan kysyä -teiltä hiukan neuvoa. Tunnen kyllä työt, jotka ovat tuollaisessa -maataloudessa kuin teidän suoritettavat, mutta en tunne täkäläisiä -tapoja." - -Heim veti henkeään syvään: "Suoraan sanoen, neiti, en ymmärrä, kuinka -mieleenne on johtunut pyrkiä noin alkuperäisiin oloihin. Olette -sivistynyt ja osaatte käyttäytyä tarpeeksi hyvin, voidaksenne saada -kaupungissakin hyvän toimeentulon. Mitä tulette te etsimään mailta ja -minun yksinkertaisesta kodistani?" Hän kohottausi hiukan suoremmaksi. -"Pelkään että olette saava taloni minulle hupaisemmaksi kuin mitä olon -tottunut, ja että sitte tahdotte pian taas pois luotani, koska siellä -on työtä liika paljon ja koska talo on liika hiljainen." - -Nyt loi tyttö häneen ensikertaa silmänsä. Pari älykkäitä tummia silmiä -oli vakavasti luotuina häneen. "Olen yksinkertainen tyttö vaan", sanoi -hän, "ja olen saanut kokea monellaista. Haluaisin hiljaista uutteraa -työtä, haluaisin tehdä sennimistä kaiket päivät. Olen keskustellut -kaikesta rouva Möllerin kanssa, tunnen työt, ja tiedän myöskin palkan, -jonka voitte maksaa minulle." - -Siinä olikin asian painavin puoli. Heim hengitti keveämmin taas ja -sanoi: "Ja sinä, täti, anelet myöskin, että neiti Waltin pitäisi tulla -minun luokseni? Mutta kuulehan, kuinka olet tullut tuntemaan hänet?" - -"Eva oli Hampurissa sukulaisteni luona ja etsi jotain tointa. Sattui -palvelustyttöni silloin juuri olemaan kipeänä. Pyysin siiloin häntä -auttamaan minua. Siten alkoi tuttavuutemme." - -"No, tehdään siis kaupat. Sinä saat ottaa päällesi edesvastuun." - -"Mielelläni, poikaseni, mikäli asia koskee Evaa! Kummastelen muuten, -että estelet noin paljon. Olenko minä käytännöllinen nainen, vai enkö -ole?" - -"Olet paras kaikista, täti!" Hän nousi ylös, ja kun tyttö meni hänen -ohitsensa, oijensi hän kätensä hänelle ja sanoi: "Toivon, ett'ette te -tulisi katuinaan tätä." - -"Enhän; olen kiitollinen teille luottamuksestanne. Lähden jo tänään -kanssanne, herra!" - -On ylen miellyttävää itselle kuulla, että tuommoinen noin voimakas ja -kaunis neito kutsuu noin kunnioittavasti itseä herraksi. Mutta sitte -pitää myöskin miehellä olla tarpeellinen määrä itsetietoisuutta. - -Matkalla, rinnakkain istuessaan oli heillä paljokin puhuttavaa -keskenään. Heim piti huolen sekä ohjuksista että keskustelusta. Hän -kertoili maan muodostumisesta ja ihmisistä, jotka asuivat sillä. -Tyttö kuunteli tarkkaavasti ja antoi silmäinsä vaeltaa marskeilla -mereen asti. Heim kertoi tuttavistaan, Frisiuksesta ja Hallerista, -Witteistä ja Landt'eista, Peter Nahwerista, joka ei saanut tupakoida -ja Pellwormerista, jonka oli vaikea puhua. Tyttö ohjasi älykkäillä -kysymyksillään hänen kertomuksensa kulkua kuin ohjaksilla. - -Heim huomasi, että tyttö oli järkevä ja lämminsydäminen. - -Silloin rupesi hän kodikkaanhupaisella, liioittelevalla tavallaan -kertomaan Nummitalosta. "Nummi", kertoi hän, "on liika korkeata -ylämaata. Se on niin korkeata, että sateet eivät jaksa niin korkealle. -Marski taas on liika alavaa: se kurkistelee ainoastaan joinakin -kauniina kesäkuun päivinä esiin veden alla. Näitä alamaita varten olen -hankkinut erikoista korkeakoipista lehmälajia, joka vesirikkauden ja -Darwinin vuoksi kehittyy aina pitkäkoipisemmaksi. Ylämaata varten -taas olen tuottanut lampaita Lüneburgin kankaalta. Kun kangas siellä, -kuten lienette sanomalehdistä lukenutkin, on otettu viljelykseen, -etsivät lampaat siellä sanomalehtien kautta jotakin paikkaa maassamme, -joka olisi tarpeeksi laihaa ja kuivaa heille. Minä olin ainoa, joka -tarjouduin ottamaan vastaan." - -"Entä Nummitalo sitte?" - -"Nummitalo", sanoi hän, "on joku entinen jätinhauta tai entinen -keittokuoppa. Siitä ollaan vielä eri mieltä. Joka tapauksessa on -se kuoppa maassa, jonka yllä on terävä kalteva olkikatto kuin -viljakuhilas. Oljet ovat vähitellen muuttuneet nummeksi. Kristofter -Dwenger -- tulette tuntemaan hänet ja uskomaan sen mahdolliseksi -hänestä -- niitti tänä syksynä kangasheinää, niitti ja niitti ja -ennenkuin huomasikaan mitään, iski viikatteensa savupiippuuni. -Sen jälkeen olen pystyttänyt varoitustaulun: 'Tästä alkaa Heim -Heiderieterin katto.'" - -"Te olette ollut lukuhonmissa, herra?" - -Heim kääntyi häntä kohden ja katsoi häntä hänen tummiin silmiinsä: -"Olen vakuutettu, että te tunnette paremmin minut, kuin minä itse -itseni. Olette kuullut kaiken rouva Mölleriltä. Niin, olen minä ollut -yliopistossa, Tübingenissä, olin viisi vuotia siellä, mutta silloin, -juuri kun minun piti ottaa joku tutkinto, niinhän rouva Möller kai -sanoi? -- silloin lentää päähäni, ett'ei minun siellä sentään ollut -oikein mukavaa. Minun täytyi kotiin." - -"Ettekä enää lähde pois?" - -Heim katsahti kylän ylitse, joka oli edessään alamaalla ja kankaan -poikitse Nummitaloa kohden: "Tänne tahdon jäädä", sanoi hän vakavasti, -"ja koetan viljellä ja hoitaa sitä pientä perintöäni joka tuossa on -ilta-auringon valaisemana, niin, ja sitäkin perintöäni, joka minulla -mahdollisesti vielä on lisäksi. Alku on aina hankalaa", lisäsi hän -huoaten, ja mieleensä johtui kirjoituspöytänsä, ja menneen vuotinen -perunasaaliinsa. "Näettekö Nummitulon? Tuo vanha viisas talo on tulonne -viettäjäisiksi tilannut itselleen auringolta loistoa, ja koreutta, -sitä pukee erinomaisesti tuo suuri valkea lumimyssy, johonka se nyt on -pukeutunut, ja silmänsä, joilla se tähystelee ulos tielle, välkkyilevät -auringonkultaa. Toivotan teille iloista onnellista mieltä tämän talon -katon alla. Astukaa alas; olemme perillä." - -"Kiitoksia, herra." - -Heim katseli hänen jälkeensä, kuu hän meni ovelle. - -"Ell'ei se vaan aina kutsuisi 'herraksi'!" - -Aurinko loi vielä pitkän ystävällisen silmäyksen Nummitaloon, sitte -sulki se kultaisen silmänsä ja vaipui mereen. - -Eva Walt seisoi yksin huoneessa, jossa Telsche Spieker oli asunut. Hän -astui ikkunan ääreen, aukaisi sen, ja loi silmänsä ulos kankaalle, ja -katseli kauan ajatuksissaan ulos metsää ja Wodaninkukkulaa kohden, -joka yleni metsän edessä yhtä valkeana kuin kangaskin. Sitte astui -hän ikkunasta, sulki sen, katseli kukkia ikkunalaudalla, vanhoja -hurskaita kuvia seinällä sekä siistiä, vaikealla vaatteella peitettyä -vuodetta. Ja katseltuaan kaikkea tuota, istahti hän tuolille pöydän -ääreen, katsahti vielä kerran hämillään ympärilleen, samalla kun -nuorille terveille kasvoilleen kohosi puna, laski molemmat käsivartensa -pöydälle, kätki kasvonsa ja rupesi itkemään. - - * * * * * - -Kolmekymmentä päivää välkkyili aurinko kirkkaana lumipeittoisen maan -yllä. Mutta Strandigerkartanossa oli taivas pilvessä. - -Lenalle tuli joka maanantai kirjalähetys Berlinistä. Siiloin oli -hän kolme päivää aina kuin kateissa, hän tuli näkyviin ainoastaan -päivällisajoiksi. Niiden jälkeen kulki hän talossa posket kuumeisina -ja silmissä loisto. Hän oli saanut hengittää Berlinin ilmaa, ja oli -lämmennyt siitä. Hän puheli kiihtyneen iloisesti jokaisen kanssa, ja -vaati välttämättömästi, että Andrees tulisi ratsastamaan hänen kanssaan -kankaalle, ja koetti häiritä Hinnerk Elsenin tavallista rauhaa. -Loppupuolella viikkoa seisoskeli hän ikkunoissa ja kuleksi ulkona -lumessa pitkin rantavallia, katseli kankaalle, palasi kotiin ja lukitsi -oven takanaan, ja kuuli, että hän itki sisällä. Seuraavana aamuna -huomasi Anna Witt että juhlapuvut olivat olleet esillä ja että niillä -oli kyyneliä. - -Sunnuntaiaamuisin ilmestyi hän silmät punervina veljensä eteen: "Etkö -voi tehdä mitään, että hän lähtisi kanssamme Berliiniin. Tee jotakin, -joka vaikuttaa, ett'ei hän enää siedä nähdä koko tätä taloa, ja että -hän lähtee kanssamme." - -Frans Strandiger vetäisi kerran kädellään otsansa ylitse, ja tuijotti -synkkänä lattiaan: "Niin, niin, koetanhan tuumia, Lena. Minulla onkin -eräs suunnitelma, mutta minun pitää menetellä varovaisesti, ett'ei hän -kokonaan närkästyisi minulle; tulee nimittäin vaikeaksi maksaa vuokra -ajoissa." - -Silloin lähti Lena Strandiger huoneesta, ja hänen äitinsä tuli sisään, -istuutui Fransin kirjoituspöydän ääreen ja rupesi vielä vanhoina -päivinään opiskelemaan tilushoidon monimutkaista kirjanpitoa, otti -nenälasit silmiltään, kutsui poikansa luokseen, ja osoitti erästä -sivua kirjassa, jossa olivat merkityt korjaukset, tulot ja menot -Eschenwinkelistä ja sanoi sitte: "Tämä sivu pitää tulla tyhjäksi, -säälittä." - -Mutta ennenkuin hän lähti huoneesta ja puhuttuaan vuokrasummasta ja -tehtävistä välttämättömistä parannuksista, sanoi hän: "Kuulo, kuinkahan -paljon rahaa on Landt'illa? Etköhän sanonut jo vuosia sitten, että -kummallakin on neljäkymmentätuhatta markkaa? Ajattele ensi päivää -marraskuuta, Frans!" - -Andrees Strandiger kuleksi usein levottomasti ulkona kankaalla. -Illat istui hän huonona ja epämukavana seuranpitäjänä suuressa -seurusteluhuoneessa, jossa hän muinoin oli istunut isänsä ja äitinsä -kanssa, ja ajatteli kaikellaista, useimmakseen pohti hän sentään sitä -kysymystä: "Kuinka saattaa ihminen myydä kotonsa, kappaleen omaa -elämäänsä ja omaa sieluaan? Joll'ei juuri hätä ja puute häntä siihen -pahoita?" - -Kohta liikkuivat, ajatuksensa tässä kehässä: "Olen vuokrannut taloni -pois, koska aioin elää ja nauttia Lena Strandigerin kanssa. No -niinhän siis: ulos maailmaan!" Mutta samalla ilmestyi hänen silmäinsä -eteen mies, josta Frisius oli puhunut ja joka sanoi: "Mene sinäkin -viinitarhaani!" - -Sitte ajatteli hän taas: "Menen pyytämään Maria Landtia, että hän -tulee minun vaimokseni, elämäni toveriksi. Olen oppiva ajattelemaan -niinkuin hän ajattelee, ja elämään niinkuin hän elää. Tahdon palvella -kotiseutuani, ja elää yksinkertaista vaatimatonta elämää." Mutta kun -ajatuksensa hetken kulkivat tätä tietä, silloin näki hän edessään, -kirjoitettuna hiekalle, sanat: "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna -olemme kuolleet." - -Hän karttoi Nummitaloa ja Pappilaa. Pitkissä kaarroksissa kulki hän -tuntikausia kylän ympäri kankaan poikitse rantavallille ja seisoi -siellä ja katseli ja levitteli rintaansa ja imi nautinnolla ilmaa -keuhkoihinsa: "Olen kotona! Kotona!" Vierailla mailla vieraissa -seuduissa ollessaan oli hän halveksinut ja halpeillut sitä. Mutia -nyt, kun hän joka päivä sai katsoa sitä sen uneksuviin kaihomielisiin -kasvoihin, rakasti hän sitä päivä päivältä enemmän. Se levitti -käsivartensa häntä kohden, loistavammiksi muuttuivat sen silmät. Se -tavoitti hänen sydämeensä ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen: -"Jää tänne!" - -Naiset yläkerroksessa elivät omaa hiljaista elämäänsä. Rouva Strandiger -vietti suurimman osan päivästä nojatuolissa ikkunan ääressä. Hän oli -nyt melkein kokonaan sokea: hän voi enää eroiltua ainoastaan, oliko -päivä auringonpaisteinen vai pilvinen. Hän istui siinä paikallaan -ja kuunteli, kuinka lapset leikkivät rantakanavan paltaalla. Kudin -kädessään ei milloinkaan valmistunut. Se vaipui kohta takaisin syliin, -oli kuin olisi joku sanonut: Älä nyt enään! Jos joku puhutteli häntä, -rupesi hän kohta puhumaan pojastaan, kuinka hänen äänensä ja käyntinsä -muistutti isää, ja kuinka hän oli yhtä tunnollinen ja kelvollinen -mies. Ainoastaan uhkarohkea hän ei ollut, ikinä ei hän menisi ulos -matalikolle ja Flackelholmille. "Minä olen ollut heikko nainen", sanoi -hän, "mutta hän on saava talon taaskin kuntoon. Kuinka pitkälle ovat -rakennukset Eschenwinkelissä jo edistyneet?" - -Andrees ilmestyi ovelle, hän aikoi tulla puhumaan Marian kanssa siitä, -joka runteli sydäntään. - -"Eikö totta, Andrees? sinä saat isäsi talon entiseen kuntoonsa taaskin?" - -Andrees nyökäytti päätään ja sanoi ääneen: "Kyllä, äitini!" ja astui -hänen tuolinsa ääreen ja silitti kädellään hänen valkeita hiuksiaan ja -antoi katseensa vaeltaa ulos kanavalle eikä tohtinut luoda katsettakaan -pöytää kohden, jonka ääressä Maria Landt istui, lähti ulos taas ja taas -oli särjetty runneltu sydämensä saanut uuden haavan. - -Kukaan ei ollut tohtinut sanoa vanhalle rouvalle: "Talo on annettu -vuokralle. Andrees lähtee Berliniin." - -Frans Strandiger kävi joka aamupäivä katsomassa, kuinka tätinsä voi. -Mutta useasti unohti hän puhutellakaan vanhaa rouvaa. Hän istuutui -vastapäätä Maria Landtia ja puheli hänen kanssaan jokapäiväisistä -asioista. Mutta Maria tunsi, että hänellä oli joku tarkoitusperä hänen -suhteensa. Silloin menivät hänen kalpeat kasvonsa vielä kalpeammiksi, -hän nousi ylös ja lähti vaieten huoneesta. Makuuhuoneessaan kirkahti -hän matalaan ja lepäsi polvillaan, nousi taaskin ylös ja kumartui -pöytää vastaan lukemaan sitä kirjaa, josta hänen oli tapansa etsiä -lohdutusta ja neuvoa, mutta ei löytänyt sitä ja palasi levottomuuden ja -tuskan ajamana takaisin, kasvot kärsivän ja menehtyneen näköisinä ja -silmät katseettomina. - -Kolmekymmentä päivää uudenvuoden jälkeen puhalsi ensimmäinen -kevätmyrsky kohisevana maiden ylitse. Ensi päivänä riisti se lapsilla, -jotka luistelivat kanavalla, lakit päästä, tuuppi heitä selkään ja -työnsi ruovonsänkeen rannalla, jossa he kaatuivat. Seuravana päivänä -karkoitti se heidät kosteakiiltoiselta jäältä. Opettaja Haller seisoi -paljainpäin Heimin tuvan oven edessä, huusi ja viittoili. - -Nyt jäi Ingeborg Landt yksin kanavalle. Toisinaan antoi hän voimakkaan -puuskaisen luulen kulettaa itseään, toisinaan taisteli hän sitä -vastaan. Kun hän antoi tuulen kulettaa itseään, olivat kasvonsa -hiljaiset ja miettivät, mutta kun hän taisteli sitä vastaan, lähenivät -silmäkulmansa toisiaan, otsansa meni ryppyyn, ja hän työnsi rintaansa -voimakkaasti esiin. Silmänsä olivat vakavammat kun tavallisesti hänen -ikäisillään, ja hän puheli itsekseen. - -"Maria itki tänä yönä. Kunpa hän välittäisikin minusta yhtä paljon kuin -Mariasta, niin osaisinpa ottaa hänet ja pitää hallussani, mutta hän ei -katsahdakaan minuun, minä olen ainoastaan lapsi hänen silmissään... -Minä olen voimakkaampi ja kauniimpi ja rohkeampi kuin Lena -Strandiger... Maria menettää rohkeutensa kohta, kun hiukankin puhaltaa -vastaan. Mutta minun rohkeuteni kasvaa silloin... Hän itki; mutta -minä... minä ajattelin, kuinka voisin muuttaa asiain menon... Mutta -enhän kuitenkaan voi tehdä muuta, kuin osoittaa hänelle rakkauttani ja -toiselle hampaita... Sen saattaisin kestää, että Maria saisi hänet. -Lähtisin silloin pois täältä. Mutta että tuo toinen ottaa hänet, eikä -kunnioita häntä, ja vilkkuilee toisille miehille... Sitä en kestä. Se -pitää hänen saada nähdä, että minä olen voimakkaampi ja rohkeampi, kuin -he kumpikaan... Oma rakas sisareni!... Oi, Maria ja hän eivät sovi -yhteen." - -Silmissään välkkyi, ja kasvonsa kuumenivat: niin paloi sydämessään. - -Kuu hän luistimet kädessä palasi pihan poikitse ja Frans tuli häntä -vastaan, nauroi hän hänelle, nyökäytti päätään ja sanoi: "Menettekö -vielä kerran tervehtimään Mariaa tuolla ylhäällä? Luulen, että hän -on iloinen, kun tulette." Kun portailla Andrees tuli häntä vastaan, -pysäytti Ingeborg hänet, ja sanoi, vaikka hän näyttikin synkältä, -hengästyneenä: "En vielä viitsi mennä sisään istumaan. On niin ihanaa -ulkona, niin suurenmoisen hurjaa ja raikasta. Huolitko minusta mukaasi?" - -"Kankaalle!" - -"O, kuinka hauskaa!" - -Ja hän riensi myrskynä kalpean sisarensa ohitse. - -"Minä lähden Andreeksen kanssa kankaalle!" ja hän niksautti sormillaan -Lenan huonetta kohden: "Minä lähden Andreeksen kanssa kankaalle." Ja he -lähtivät. - -Oli aivan samallaista kuin silloin, ehkä noin kahdeksan vuotta sitten, -kun hän oli käymässä Marian kanssa. Se eroitus vaan; että silloin oli -kaunis kirkas syyspäivän ilma ja että kummallakin vaeltajalla silloin -oli lapsen sydän. Nyt sysäili heidän takanaan kostea kylmän kolakka -länsituuli. Vingahdellen puuski se heitä vastaan, mennä viuhui heidän -välitsensä, heitteli kylmiä sadekuuroja heitä vastaan, täytti kaikki -epätasaisuudet maanpinnalla vedellä, niin että heidän tuontuostakin -täytyi erota toisistaan ja viuhui valitellen ja vingahdellen menneistä -päivistä ja nykyisistä huolista. - -Ho olivat kumpikin vaiti ja kuuntelivat ja antoivat päänsä painua. - -Wodaninkukkulalla kääntyivät he takaisin. Silloin iski myrsky koko -voimallaan heitä vastaan ja viskeli repaleisen liehuvan manttelinsa -märkiä siekaleita heitä vastaan. Silloin kohosivat heidän päänsä ja -silmänsä terästyivät. Se kuului heidän kummankin ominaisuuksiin, että -uskalluksensa ja rohkeutensa kasvoi, jos oli matka vastatuuleen. - -Ingeborgin katse liiti ulos rantavallin tuolle puolen, ja silmissään -kiilui kuin terästä. Huivia, jonka hän oli kieraissut päähänsä, riisti -kuin joku ohitsekiitävä käsi puoleen. Sama käsi pärskytti vesihelmiä -hänen vaaleille hiuksilleen. - -Silloin katsahti Andrees häneen, ja huomasi taaskin, että hän oli -vallan toisellainen kuin sisarensa. Maria oli uskollinen ja heikko, -tämä tässä oli uskollinen ja voimakas. - -Oliko hän uskollinen? - -Eihän hän tuntenutkaan häntä. Hänhän oli aina ajatellut vaan Mariaa. -"Oletko mieltynyt astumaan näin kanssani tuulta vastaan." - -Ingeborg taivutti päätään taaksepäin ja katsahti häneen, ja Andrees -näki, kuinka syvään hän veti henkeään. - -Hetken perästä tarttui myrsky taas voimakkaammin häneen, tempoi hänen -pukuaan ja heitti jokaisen vaatesiekaleen hänen jäseniään vastaan, -myrsky vinkui ja turjutti ruumiissaan ja sielussaan, ja järkytti -sielussaan hereille ajatuksia, jotka siihen asti olivat nukkuneet ja -levottomasti uneksuneet sen jossakin nurkassa. - -"Oletko mieltynyt astumaan näin kanssani?" - -"Minne menemme sitten?" - -"Aina eteenpäin, Ingeborg! Tämä on ensimmäinen iloinen hetkeni kotona. -Etkö pelkää? Etkö väsy?" - -Ingeborg naurahti kovaan ja katkerasti. "Minä en pelkää, mutta..." ja -hän ojensi nyrkkiin puristetut kätensä eteensä, ja hampaansa kilahtivat -avuttomassa vihastuksessa yhteen. - -Silloin tunsi Andrees, että tämä rinnallaan oli häntä lähinnä. Harsot -ratkesivat rikki, sumut väistyivät, aukeni portteja, hänelle pilkoitti -kaukaisuudessa taaskin tie ja toivo. - -"Mitä pitää minun tehdä?" huudahti hän. - -"Mitä tahdot...?" - -"Maria sanoo: täytä Jumalan tahto, Magdalena sanoo: täytä minun -tahtoni." - -"Täytä oma tahtosi!" sanoi Ingeborg kovaan. - -"Minun oma tahtoni heittelee minua sinne ja tänne." - -"Sinun pitää ottaa Jumalan tahto ja oma tahtosi, ja ota sitten uljuuden -vasara käteesi ja luo niistä yksi tahto. Silloin seisoo siinä loisella -puolen Jumalan kuva, toisella puolen omaa kirjoitustasi. Silloin on -sinulla arvosi." - -Silloin pysähti Andrees ja jäi tuijottamaan häneen: "Mistä olet -keksinyt tuon, olet vielä niin nuori?" - -"Olen vaan ajatellut meitä kaikkia, miksi olemme joutuneet näin -onnettomiksi. Marialta puuttuu omaa tahtoa, sinulta Jumalan tahto." - -"Voit puhua terveeksi ihmisen. Minun pitää puhua enemmänkin kanssasi -vielä. Kun vaan tietäisin, oletko ystävä minulle..." - -"Mutta kysyhän sitte, Andrees! Avaa silmäsi!" Hän löi molemmat kätensä -kasvoilleen peittääkseen liekkejä, jotka tulvahtivat silmiinsä ja -kasvoilleen. - -Silloin lähtivät he viistoon alas vallin rinnettä. - -Ja vallin juurella, kanavan partaalla seisoi Maria Eva Waltin rinnalla, -joka oli noutamassa vettä. Ja Maria katsahti sattumalta ylös ja näki -sisarensa kasvoihin. Sitte lähti hän Eva Waltin kanssa Eschenwinkeliä -kohden. - -Myrsky ulvoi vinkuen ja viuhuen rantavallin yllä, lensi sieltä kohisten -kanavan ylitse ja iski kankaan reunaan. - -Ingeborg katsahti Andreekseen: "Tuleekohan nyt todellakin kevät?" - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Eschemvinkel oli saanut talvivieraan: puute hiipi ovelta ovelle. Hyvin -hiljaa hiipien aukaisi se oven oven perästä ja nousi kiviliedelle, -jolla paloi kituinen valkea padan alla. - -Miehillä ei ollut kahdeksaan viikkoon ollut mitään työansiota. -Sateet ja pakkanen, vesi ja lumi estivät työskentelemästä pelloilla. -Edellisinä vuosina oli järjestetty siten, että viljanpuinti kartanossa -hankki viikkoja kestävää työansiota; mutta Frans Strandiger oli -toimittanut itselleen työväkeä yläkankaalta, siellä kun työväki oli -helpompaa kuin marskeilla. - -"Hänellä ei ole mitään tunnetta meitä kohtaan", sanoivat naiset -Marialle. "Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mitä huolia meillä -ja meidän kaltaisillamme on. Mistä pitää meidän ottaa leipämme ja -jauhomme? Silavasta puhumattakaan. Meitä on jokapäivä yhdeksän henkeä -pöydässä. Ja lapset, kun kylmässä ja pakkasessa palaavat kotiin -koulusta, ovat nälkäisiä kuin sudet." - -Enempää eivät he sanoneet. He eivät puhuneet jokapäiväisistä huolistaan -ja puutteistaan. Tämä köyhyys kulkee silmät maahanluotuina. - -Mutta kun he puhuivat Frans Strandigerista, silloin loivat he silmänsä -ylös, ja katseessaan oli synkkää katkeruutta, eivätkä he salanneet -mitään: "Ensi vuonna aikoo hän riistää meillä perunamaamme, sen hän on -sanonut jo Peter Schüttille." - -"Sitä hän ei tee!" vastasi Maria pikaisesti. - -"Hän ei välitä Jumalasta eikä ihmisistä, asuntommekin on hän vielä -riistävä meiltä. Ennenkuin on vierähtänyt kahtakaan vuotta, on paikka, -jolla nyt leikkivät lapsemme, oleva laidunmaata, ja hänen lehmänsä ovat -käyvät sillä laitumella. Lehmät kostuttavat taloa, lapset kuluttavat." - -"Sitä hän ei tee", vastasi Maria taaskin, ja sydämensä sykähti kurkkuun. - -"Hän tekee sen. Kaikki on käyvä, kuten sanomme. Me tunnemme hänet." - -"Niin", sanoi Thiel eukko, "he ovat oikeassa. Hänessä ei ole mitään -hyvää. Parasta meille olisi, kun hän saisi vaimon, jolla olisi sydäntä -vähävaraisiakin kohtaan." Ja tuo vanha vaimo katsoi räpyttelevin silmin -Mariaa kasvoihin. "Siinä yksin olisi pelastus", sanoi hän, "sen sanon." - -Silloin jatkoi Maria matkaansa. - -Hän oli pannut taskuunsa pari taalarinrahaa, ne hän aikoi jättää -kahteen perheeseen, joissa hätä oli pahin. Hän astui Dwengerien -mökkiin. Se oli kolmas rakennus Wittin asunnosta. - -Dwengerin vaimo oli joskus palvellut Stramdigerkartanossa, silloin, -kun Maria Landt vielä oli lapsi. Tuo voimakas kukoistava tyttö oli -ollut ensimmäisiä ja syvimpiä vaikutuksia, joita kaupunkilaislapsi, -joka kummastunein silmin katseli ympärilleen, oli saanut -Strandigerkartanossa. Nyt oli hän seitsemän lapsen äiti, joista kolme -oli kouluijässä. Lapsilla oli kaikilla järjestään ollut risatautia, ja -oli kestänyt kauan, ennenkuin voivat seistä. Yhteen aikaan eivät kolme -nuorinta olleet osanneet käydä. Nyt niitä oli kaksi, jotka haikailivat -itseään hiekoitetulla lattialla, osaamatta nousta seisomaan. Perheen -isä, Kristoffer Dwenger oli kelpo ahkera työmies, mutta sai aina -ajottain juomakiihkon. Kun juopotteluhimonsa valtasi hänet, ja sen se -teki aina noin joka viides tai kuudes viikko, joi hän kaikki rahat, -mitä hänellä sattui olemaan taskussa, usein kokonaisen viikon ansion, -hijoi riitaa, huutaa kiljahteli, kerskui, löi vaimoaan ja lapsiaan, -lyhyesti, eli kuin mieletön eläin. Sittemmin, viime vuosina, on hän -mennyt jäseneksi raittiusseuraan, joka on levittänyt niin suurta -siunausta paikkakunnallamme, joka on saanut lämpimäksi monta kylmää -liettä ja välkkyväksi niin monta suruista naisen ja lapsensilmää. Tämän -seuran suojissa on hän viettänyt loppuosan elämäänsä hiljaa, raittiisti -ja onnellisesti, on saanut nähdä vaimonsa taaskin toipuvan ja lapsensa -kasvavan suuriksi ja kelpo-ihmisiksi. - -Dwengerin vaimo otti Marian vastaan sillä epävarmalla etsivällä -katseella, joka hänellä oli siitä asti, kun hän huomasi olevansa -juomarin vaimo. Hän oli joskus ollut hyvinkin ylpeä, erittäinkin oli -hän ylpeillyt siitä rotevasta, voimakkaasta ja terveestä miehestä, -jonka hän oli saanut. Siksipä masentuikin hän niin syvästi ja menehtyi -kuin sisällisesti, kun miehensä yhä enemmän ja enemmän sortui -juomariksi. - -"Missä on miehesi, Liese?" - -"Hän meni kaupunkiin. Tänäänhän ovat eläinmarkkinat. Hän toivoi -ansaitsevansa siellä jonkun markan taluttamalla eläimiä." Kalpeilla -kasvoillaan oli luettavana huolestunut kysymys: "Missä tilassa palannee -hän takaisin?" - -"Hänellä ei ole ollut pitkiin aikoihin työtä?" - -"Frans Strandiger ei teetä mitään, hän ei kaivuuta ojia eikä anna -puida. Rantatoetyö jäänee kai myöskin sikseen." - -Taaskin tuo suma nimi. - -Maria kourasi hätäisesti taskuunsa. Mutta vaimo huomasi hänen -liikkeensä ja kumartui nuorinta poikaansa kohden ja sanoi: "Olemmehan, -Jumalan kiitos, kaikki terveitä toki. Niin, kuu tulee sairaus, silloin -tarvitsemme apua! Sairaus kuluttaa rahoja ja saa ihmisen nöyräksi. -Mutta niinkauan kuin olemme terveinä... Arvelen, että hän palaa kohta -takaisin jo, ja tuo mukanaan markan puri. Usein ansaitsee hän hyvinkin." - -Silloin jätti Maria Landt taalarin taskuunsa ja lähti suruissaan -ulos. Ovella nojausi vaimo oven pieltä vastaan ja sanoi, silmät -luotuina maahan: "Kerrottiin eilen että Frans Strandiger aikoisi mennä -naimisiin. Tiedätkö sinä kertoa mitään enempää siitä?" - -Maria kääntyi poispäin: "En tiedä mitään", sanoi hän ja lähti. - -Ja mennen kotiin, hiipien kanavan rantaa, ajatteli hän yötä, joka jo -väijyi kaislikossa ja hengitti vetten yllä, niin että näytti pimeältä. -Taaskaan ei hän nyt saisi unta. Taaskin täytyisi hänen maata selällään, -ja silmät avoiminaan tuijotella eteensä ja ajatella sitä, mitä hänen -oli tehtävä. "Se on pelastava Eschenwinkelin. Se on säikähdyttävä -hereille Andreeksen. Se on saattava hänet Lenan vaikutuksen alta -lngeborgin vaikutuksen alle. Silloin on vanha rouvakin löytävä levon." - -Mutta häntä kamottaa tehdä se, mikä on tarpeen. Ja kammoissaan koettaa -hän etsiä itselleen toisen tien, tien Andreeksen luokse, mutta se on -ihan ummessa. - -Siten harhailee henkensä sinne ja tänne. Hän haparoi käsillään -pimeässä, kuten rouva Strandiger, kun hän kädet ojolla menee huoneen -läpi. - - * * * * * - -Pimeitä, valottomia usvaharsoja lepäili vielä seuraavana aamuna -marskeilla. Aurinko yleni usvaisena ja huuruisena oikealla -metsänrannasta kankaan ylle. Silloin meni Reimer Witt ylös -Strandigerkartanoon. - -Hän oli leveähartiainen keskikokoinen mies, jäsenensä suorat ja -voimakkaat. Käyntinsä oli hieman raskaahko ja jäykkä, ja selkänsä -hartioittensa välillä todisti raskaasta työstä. Ajatuksiltaan ja -tiedoiltaan oli hän hyvin vaatimaton mies, mutta terve kristillinen -vakaumuksensa ja erikoinen synnynnäinen aistikas käytöstapansa antoi -hänelle jotain voimakasta ja ritarillista ja suopea mielenlaatunsa teki -hänet suosituksi kaikkialla. - -Vaimonsa pitkällöinen sairaus ja kuolema olivat tosin syvästi -masentaneet häntä, ja ikävät koto-olot, jotka olivat seuranneet -vainajan kuolemaa, olivat joksikin aikaa saaneet hänet neuvottomaksi ja -avuttomaksi. Mutta kristillinen elämänkatsomuksensa oli pitänyt häntä -pystyssä. Hän oli antanut vuotavan laivansa turvautua tähän satamaan. -Nyt korjaili hän laivaansa, taklasi sen uudestaan ja piti silmällä -ilmaa ja tuulia tuolla ulkona. Siitä saakka kuin Telsche Spieker -oli hänen taloutensa etunenässä, oli siinä paljasta siisteyttä ja -ahkeruutta. - -Tiellä jalavain alla tuli Andrees häntä vastaan. He pysähtyivät -kumpikin. - -"Aioin käydä hakemassa hiukan rahaa", sanoi Reimer Witt. "Olen kaivanut -ojaa kahdeksansataa metriä, se tekee kolmekymmentä markkaa." - -Andrees tuijotti synkästi eteensä maahan: "'Tuota, se on siten, että... -tiedättehän. Witt, että olen vuokrannut taloni pois." - -"Pitääkö minun mennä serkkunne puheille?" - -"Pitää. Mutta aioin sanoa..." Hän etsi liivintaskustaan jotakin -kultarahaa: "Teillä on tänä talvena ollut niin paljon ulosmennja..." -Silmänsä livistivät ylös ja alas tietä, kuin koira, joka on kadottanut -jäljet. - -"Aioin pyytää rahoja, jotka olen ansainnut, tarkalleen -kahdeksastasadasta metriä ojaa." - -Reimer sanoi tuon kovasti ja kylmästi. Ell'ei mies tuossa enää ollut -työnantaja, niin mitä hän sitte oli? Joku vieras vaan. - -"Aivan oikein... mutta olin hyvä tuttu vaimonne kanssa ja samoin -teidän..." - -"Se on nyt ohitse. Te lähdette ulos avaraan maailmaan, minä työhöni, ja -Rieke lepää kirkkotarhalla." - -Hän kääntyi pois ja lähti jäykästi astelemaan sisäänkäytävää kohden. - -Frans Strandiger istui jo pienessä huoneessaan vasemmalla, -kirjoituspöydän ääressä ja laskeskeli menoja viljanpuinnista, joka -juuri oli saatu päätteeseen. Hän tunsi hyvin miehen, joka seisoi -ovessa lakki kourassa. Poikana ollessaan oli hänellä ollut monta -rattoista pakinaa saman miehen kanssa, talvisin tallissa, kesäisin -jossain ojan reunamalla. He olivat silloin olleet erityisesti hyviä -ystäviä, heidän kummankin ryhdissä ja luonteessa kun oli sitä lujaa -ja ylpeätä, joka on ominaista ihmisille Pohjanmeren rannoilla. Mutta -ne ajat olivat olleet ja menneet. Frans Strandiger oli nyt isäntänä -täällä, isäntänä! Siispä piti toisen olla renkinä. Siksipä sanoikin hän -sillä välinpitämättömällä kylmällä äänensävyllä, joka niin loukkasi -Eschenwinkeliläisiä: "Haluaisin, ett'eivät ihmiset tulisi häiritsemään -minua ennen kello kymmentä. Mitä asiaa teillä on?" - -Reimer Witt selitti lyhyesti asiansa. - -"Tulkaa joku toinen kerta, minun pitää ensin käydä katsomassa sitä." - -"Teidän tarvitsee heittää ainoastaan silmäys kartalle." - -"Kuulkaa nyt jotakin, Witt. Olette ollut liika kauan Iässä talossa. En -ylialaan voi käyttää miehiä, semmoisia kuin te, jotka pyrkivät olla -viisaampia, kuin isäntänsä." - -"Mitä tuolla tarkoitatte?" - -"Nähkääs -- jos vielä tahdotte selityksen tähän -- olen aiemmin ollut -hoitajana eräällä maatilalla... Rühenbau'illa... ja siellä olen oppinut -tuntemaan toista lajia työntekijöitä." - -"Oh, te tarkoitatte sitä lajia, joka sallii päivät pitkät menetellä -itsensä kanssa kuin koirien, ja illalla tyytyy hypislelemään -rukousnauhaansa." - -Frans Strandiger nousi ylös. Nyt olivat kumpikin kovaluontoisia -kiivaita miehiä. - -'Tuo on todellakin minun käsitykseni kristinuskosta: elää hiljaista -rauhallista elämää, ja seista nurkumatta paikalla, jolle kotitalo on -ihmisen asettanut. - -"En tiedä, herra Strandiger, onko kohtalo asettanut teidät tänne. Enkä -tiedä sitäkään, mistä teillä on tuollainen käsitys kristinuskosta. Se -on muovailtu muotoonsa hienossa lämpimässä huoneessa, semmoisessa kuin -tämä tässä, ja sen on muovaillut semmoinen mies, jonka niinsanottu -kohtalo on asettanut hyvälle asemalle. Minun kristinuskollani on -puimamekko yllään ja sillä on känsäiset kädet kuin minulla." - -"Tuhmia, nurinkurisia mielipiteitä!" - -"Arvelette noin, kosk'en ole suuria oppinut. Noh jaa, olenhan minäkin -ehkä käynyt yliopistoni. Ensiksikin vuonna seitsemänkymmentä Ranskassa. -Muutamia raaisti sota, minut se sai vakaaksi. Toisekseen olen käynyt -kirkossa. En usein. Meikäläisillähän on ainoastaan sunnuntaipäivä -perhettä ja kotoa varten. Mutta kun olen käynyt siellä, olen kuunnellut -tarkalleen joka sanan, ja ottanut ne niinkuin ne kuuluivat, sanan -'veli' ja sanat 'armeliaisuus' ja 'puhdas sydän', ja vertauksen -rikkaasta miehestä. 'Vaalikaa vaivaisia', on käsketty. Siksi olen -ottanut sisareni luokseni. Olen ymmärtänyt kaikki nuo sanat siten, kuin -niitä meillä käytetään. Lopuksi olen vielä saanut vaeltaa surujen maata -ristin ja rastin. Ja se oli opettavaista... Ah, mitä tiedätte te siitä." - -Hän kääntyi poispäin, kätensä oli jo ovenrivalla. - -"Strandigerkartano ei vast'edes enää tarvitse apuanne; ja -Eschenwinkelistä teen lopun." - -Silloin naurahti Reimer Witt. "Näettekös? Tuo on teidän uskontoanne! -Kristinusko sanoo: 'Auta veljeäsi ja ole ystävällinen hänelle!' Teidän -uskonne sanoo: 'Pidä huolta rahakirstustasi ja nouda villaasi!'" - -Nyt he seisoivat ihan lähekkäin toisiaan vastapäätä. - -"Ulos! sanon minä." - -Hän lähti hitaasti ulos. - -Käytävässä, ihan vanhan seinäkellon vierellä seisoi Maria Landt. "Mitä -nyt on tapahtunut. Reimer? Millaiselta näytötkään!" - -He eivät kumpikaan huomanneet, että Frans Strandiger seisoi avoimessa -ovessa. - -"Aioin pyytää rahojani; sensijaan olemme keskustelleet, millä kannalla -kumpikin olemme Isä Jumalaan." - -"Reimer, Reimer, minä pyydän sinua. Puhu Andreeksen kanssa!" - -"Hänen kanssaanko? Yhtä hyvin voisin puhua tuon kellon kanssa. Mitä hän -on? Onko hän jotakin? Hän kuuluu nyt isä Jumalamme syytinkimiehiin." - -"Reimer!" sanoi Maria, ja kirkahtava tuska leimahti hereille silmissään -kuin liekkuva, tuulen turjuttama valkea: "Tiedäthän, löytyy eräs, joka -voi pehmittää kovat sydämet." - -"Ei, Maria! Ne jäävät semmoisiksi kuin ovat. Ne syövät elinpäivänsä -sangen hyvin. Ja koska ovat syöneet hyvin, arvelevat voivansa nukkuakin -hyvin. Ne jäävät kuolinpäiväänsä saakka semmoisiksi kuin ovat." - -"Minä puhun hänen kanssaan. Minä luulen, Reimer, että minä voin auttaa." - -"Noh", sanoi hän ja ravisti raskaissa ajatuksissa päätään: "Meitä ja -meidän kaltaisiamme varten on kirjoitettu tuo sana: 'Älkää murehtiko!' -Jos murehtisimme, niin olisipa parempi, että tekisimme pikaisen lopun -kaikelle kurjuudellemme. Meidän pitää olla yhtä huolettomia kuin -pallot, joilla lapset leikkivät. Lentää vaan, ja antaa lastenkätten -viskellä itseään sinne tänne, ja viimein, jos hyvin sattuu, -lentää Jumalan käteen!... Koko Eschenwinkelin pitää hävitä! Koko -Eschenwinkelin!" - -Hän lähti päätään ravistellen pois, ajatuksensa liikkuivat kodissaan ja -siinä, mitä hän kahdeksanatoista vuonna oli siinä saanut kokea. - -Frans Strandiger veti oven hiljaa kiinni ja mumisi itsekseen: "Hän -aikoo auttaa heitä!" Hän tuijotti synkkänä ovea kohden. Tämä ei ollut -hänelle keveätä. Kaikki ritarillisuus ja kunnollisuus luonteessaan -korskahti hereille, mutta sitte purasi hän hampaansa yhteen ja aukaisi -taaskin oven. - -Maria Landt meni juuri ohitse siitä ja pysähtyi. Hän ei sanonut mitään. -Mutta he katsoivat kumpikin toisiinsa. Silloin huomasi Frans, että -Maria aikoi voittaa hänet. Ja lama ajatus sai hänet niin suunniltaan, -ett'ei hän saanut sanaa suustaan. Hän oli toivonut tätä silmänräpäystä, -mutta voimakkaine keveine luonteineen ei hän ollut kuvitellut, että -tämä silmänräpäys tulisi olemaan näin vakava. Nyt seisoi Maria hänen -edessään silmät suurina ja tuskallisen pelokkaina. - -"Mikä on aikomuksenne Wittin ja Eschenwinkelin suhteen?" - -"Lepääkö Eschenwinkel vielä niin sydümellänne, kuin muinoin, kun vielä -olitte nelitoistavuotias lapsi?" - -"Siinä ei ole mitään muuttunut." - -"On taloudellisesti järkevintä, että rakennukset siellä hävitetään. -Siispä sen pitää tapahtua." - -"Mutta onhan toisiakin näkökantoja. Jos tahdotte katsoa asioita -yksinomaan taloudelliselta kannalta, niin silloin ette saa myöskään -viettää mitään sunnuntaita eikä joulua, ja laskette vaan päivät, kunnes -tulee viimeinen." - -Hänen alakuloinen äänensä liikutti Fransia; mutta samassa heräsi -katkeruus hänessä, heräsi niin tulisesti, että koko ruumiinsa vavahleli -ja äänensä muuttui käheäksi. "Joulusta puhutte te! Enhän tiedä, mitä -semmoinen onkaan. Semmoista ei meillä tunnettukaan. Äiti ei sietänyt -semmoisia. Aioin kerran mennä erään toisen pojan kanssa näkemään hänen -joulukuustaan; silloin sain lyöntejä. Kun sanoimme sanan 'joulukuusi', -nauroi äiti. 'Hölynpölyä!' sanoi hän." - -Lapsuusvuosiensa autio kurjuus ilmeni ilkkuvana eteensä. - -"Te olette pyhimys, jommoisista saa lukea kirjoissa. Olin tänä -jouluna teidän asuntokumppaninanne. Kutsuitteko minua viettämään -joulua kanssanne? 'Tule mukaan, saat nähdä joulukuusemme?' Seisoin -tuossa ikkunassa ja näin valon teidän joulukuusestanne lumella. -Minusta ei ole vielä kukaan ikinä välittänyt, minun sieluni perään -ei ole vielä kukaan ikinä kysynyt: siispä olen lopulta tullut siihen -luuloon, ett'ei minulla olekkaan mitään sielua. Siksipä kuljenkin omaa -tietäni, ja se on tämä: tahdon olla herra ja käskijä. Siinä on koko -maailmankatsomukseni: eikä ihmeitäkään!" - -Maria oli astunut ikkunan ääreen. Hän seisoi kääntyneenä poispäin -hänestä, ja hengitti raskaasti. Säikähtäneessä pelokkaassa sielussaan -aaltoili voimakkaasti: "Minun pitää tehdä se: ei ole mitään muuta -neuvoa. Sillä autan Andreesta ja Ingeborgia ja Eschenwinkeliä. Häntä -itseäänkin autan." - -Nyt alkoi Frans taas puhua, rauhoittuneempana, ja vetäen henkeään -syvään, ja oli totta, mitä hän sanoi: - -"Lapsuuteni päivistä asti on minussa elänyt eräs toive. Jo lähes -kaksikymmentä vuotta on se ollut toivojeni luettelossa: tahdoin päästä -isännäksi omalle pohjalleni. Jos tulisin siksi, voisin ehkä tehdä tilaa -itsessäni lempeillekin ajatuksille. Auta minua siihen! Sinä tiedät, -Maria Landt, mitä tarkoitan! Valmista minulle joulu, ole ystävällinen -minulle! Ehkä on minullakin sielu!" - -"Ja muuten... muuten et?" - -"En, muuten en! Ell'ei pyhäin rakkaus mene niin pitkälle, niin jään -kiveksi, joka on vielä monelle tuleva loukknuskiveksi. Se riippuu -sinusta!" - -Silloin lähti Maria hänen ohitsensa huoneesta.. Ja kun hän oli -ulkona ja etsi portaita, horjahti hän kellokaappia vastaan. Kätensä -rutistettuina ohimoilleen, kuunteli hän sydämensä lyöntejä. Ja kellon -käynti tykytti nopeampana, aina nopeampana, ja sydän yritti lyödä -mukana, mutta ei voinut, ja juoksi jalkansa haavoihin ja tavoitti -henkeään ja nyykistyi alas ja lankesi polvilleen kanavan paltaalla ja -kumartui portaitten yli vettä kohden. Siellä oli viheriällä pohjalla -suuri harmaa kivi, ja hän sukelsi alas ja nouti sen ylös ja se -lepäsi jäisevän kylmänä hänen povellaan, mutta se muuttui lämpimäksi -ja raskaaksi ja peitti hänet kokonaan. Ja kello sanoi: "Nyt lyön -kaksitoista. Hän on kuollut." Hän lepäsi kanavan pohjalla ja nukkui, ja -vedenneidot tulivat ja levittivät märkiä lakanoita hänen kasvoilleen. - -Anna Witt löysi hänet tainnoksiin vaipuneena makaamassa väliköllä. - - * * * * * - -Peter Nahwerin verstaassa, joka samalla oli hänen asuintupansa, oli -tänä iltana koolla koko Eschenwinkel. Schütt oli siellä ja hänen -vaimonsa, molemmat Genthinit olivat siellä, samoin molemmat Dwengerit -ja muita. Thiel eukko istui ihan uunin vierellä ja piti käsiään -kuumaa peltiä vastaan. Peter Nahwer keitti liimaa, suussaan sammunut -piipuntynkänsä, Koko matala huone tuoksui tuoretta puun ja liiman hajua. - -He keskustelivat siitä kontrahdin peruutuksesta, joka oli ilmoitettu -Reimer Wittille. - -"Varokaa vaan! Nyt tulee meidän vuoromme! Se ei kestä kauan!" - -"Koko Eschenwinkel on häviävä!" - -"Niin, sitä se on!" - -Thiel eukko laski tukevat käsivartensa pöydälle: "Viisikymmentä -vuotta olen sitonut olkia täällä, ensin mieheni jälissä, kunnes hän -kuoli, sitten poikani jälissä, kunnes hänen täytyi Ranskaan, sitten -toisten miesten jälissä, milloin ystävällisten, milloin äkäisten, -milloin tuttujen, milloin tuntemattomien. Nyt olen tullut vanhaksi ja -väliäpitämättömäksi." - -"Sinullahan on eläkkeesi. Thiel eukko!" sanoi Peter Nahwer ja imusi -piippuansa. "Mutta mihin pitää minun ryhtyä?" Ja hän otti piippunsa -suustaan, otettuaan ensin sentään jykeän vedon siitä, ja osoitti sen -varrentyngällä rintaansa kohden. - -"Sinä?" sanoa tokaisi Schüttin vaimo. "Tuommoinen kuivettunut -vanha nuoripoika! Kysy ennemmin, mihin meidän pitää ryhtyä, meidän -lapsilaumoinemme." - -Eräs nuori työmies, joka oli palvellut Frans Josefin rykmentissä -Berlinissä, sanoi sotilaallisen lyhyesti, ikäänkuin soturi, joka -ilmoittaa tieduisteluistaan: "Pitää ilmoittaa keisarille." - -Mutta Peter Nahwer kohotti uhkaavasti piippuaan: "Jättäkää se! Hänen -ajatustensa täytyy olla kiinnitetyt yleiseen ja suureen. Kun Kristian -kahdeksas kahdeksantoistasataa kuusikymmentäneljä kulki tästä kylän -lävitse, aikoi Thomählen kertoa hänelle, että pastori Jürgens oli -antanut hänen poikavintiölleen kunnon selkäsaunat. Tämä kehui jo -edeltäkäsin ja sanoi: 'Olen ollut vakinaisessa väessä Glückstadtissa, -ja tiedän, kuinka pitää menetellä: täten vaan, käsi housun saumaa -myöten, kolme askelta taaksepäin ja sitte asiaan!' Mutta hän ei -saanutkaan asiataan esiin, kuningas katseli ulos marskeille, vaunut -ajoivat ohitsensa. Ja olipa onni, että hän oli ottanut kolme askeltaan -taaksepäin, muutoin olisi kuningas ajanut varpaittensa ylitse. Ei, -siitä ei synny mitään." - -"Parasta on, että lähdemme kaikki Iowa'an." - -Tämä sana antoi neuvottelulle uutta virikettä. - -"Minä olen liika vanha", sanoi Peter Nahwer ja ravisti päätään ja -piippuaan. - -"Minä lähden mukaan", sanoi Thiel eukko, vetäistynään hameensa helmat -suoriksi: "Enpä ymmärrä, miks'en lähtisi mukaan, kaikki tyttönihän ovat -siellä." - -"Siellä tuolla puolen valtameren on ihmisillä maata jalkainsa alla ja -siispä myöskin runsas jokapäiväinen leipä." - -"Se on totta. Samaa sanoo pastorikin. Heillä ei ole ainoastaan -perunoita vaan myöskin lihaa." - -"Siispä ihan oikeauskoisen luteerilaista: ruoka, juoma, talo, tavarat, -pelto, karja, raha..." - -"Ei, rahaa ja uskollisia kylänmiehiä ei heillä useinkaan ole." - -"Ja luulenpa, että hurskaan ja hyvän esivallan laita on myöskin hiukan -niin ja näin." - -Genthin, joka keväisin kävi korjailemassa olkikattoja koko -paikkakunnalla, sai sysäyksen vaimoltaan. Hän oli hiljaisluontoinen -mies ja on elinpäivinään saanut pieneltä vilkkaalta vaimoltaan monta -sysäystä. Tämä oli tanskatar. Genthin oli oppinut tuntemaan hänet -ollessaan kuljettamassa eläimiä Jutlandista, eikä vaimonsa vieläkään -oikein osannut saksaa: "Kuuletko?" sanoi hän. Sitte kääntyi hän toisten -puoleen: "Genthin sanoo usein, ett'ei hallitus ole oikein niinkuin -pitäisi." - -Toiset nauroivat. "Niin, olet saanut maksaa sakkoja, koska -savupiipussasi oli suuri reikä." - -"Näytä kirjeesi, Genthin, jonka Lena on kirjoittanut, se on sinulla -toisessa liivintaskussasi." - -Genthin, hidasluontoinen mies, avoi verkalleen lakkinsa ja veti esiin -kirjeen ja istuen veistintukilla, joka seisoi lieden vierellä, rupesi -hän lukemaan silmät sirrallaan: - -"Rakas äiti! Rahaa en voi lähettää teille..." -- noo... sitähän ei -minun tarvitse lukea. -- "Meillä on seitsemän lehmää lypsettävänä, -kaksikymmentäkuusi sikaa, seitsemänkymmentä kanaa, ja kolmasti päivässä -saamme syödä niinpaljon kuin vaan jaksamme. Rakas äiti! Mitä meillä on -syötävänä? Mitä juotavana? Mitähän meillä on, jolla vaatettaa itsemme? -Täällä on meillä mitä syödä ja mitä juoda. Vaatetukseen emme käytäkään -paljoa, meillä ei olekkaan täällä mitään Thiel eukkoa..." - -Thiel eukko oikaisihe suoremmaksi ja loi ankaran silmäyksen Genthiniin: -"Mitä hän kirjoittaa?" - -"Meillä ei olekkaan täällä mitään Thiel eukkoa", luki Genthin -kovempaan, -- "joka illat seisoo ja kurkistelee joka ikkunan takana." - -"Ah, vai niin! Vai siten kirjoittaa Lena! Hän on aina ollut -nokkaviisas." - -"Sinne on pitkä matka", sanoi Dwengerin vaimo, joka ajatteli pieniä -lapsiaan. - -"Äsh, mitä, vai pitkä matkako! Saamme maata ja leipää!" - -"Miekkoista sinua! Kun senkin päivän vielä saisi ihminen elää!" sanoi -Frans Josefin rykmentin mies. - -"Palanen maata ja leilinä!" - -"Niin, maata lehmää varten!" - -"Sitä se on, jota meiltä täällä puuttuu!" - -Ilta vaipui pimeänä ja suruisana maille, ja he erosivat raskaissa -ajatuksissa toisistaan. - - * * * * * - -Strandigerkartanossa huoneessaan, jossa oli valkeat pitkät ikkunaverhot -ja valkeasta, saarnipuusta tehty telttasänky, istui Maria pöydän -ääressä ja luki sitä lukua Johanneksen evankeliumissa, jossa mestari -sanoo jäähyväiset omilleen. Lampunvalo lankesi hänen tummalle -eteenpäinkumartuneelle päälleen. - -Hän ei ymmärtänyt enää, mitä hän luki. - -'Antaa, rakastaa, valaista, nähdä'. Sanat eivät saaneet hänen -sielussaan enää mitään muotoa, ne olivat ainoastaan muodottomia -varjoja ja hämmensivät hänen mieltään. Lopuksi kiintyivät silmänsä -ja ajatuksensa viimeisiin sanoihin: 'jotta rakkaus, jolla sinä minua -rakastat, eläisi teissä ja minä teissä.' - -Kun hän istui siten kyyristyneenä ja lampunvalo lankesi päälaelleen, -näki että yksityiset hiukset, välkkyvinä ja mustina seisoivat -vierekkäin tarkoissa riveissä, aivan kuin olisi joku ne järjestänyt ja -laskenut siten. - -Myöhään illalla astui Ingeborg sisään. - -Kun hän näki kirjan, sanoi hän kiihdyksissään: "Sinun pitäisi jättää -tuo lukeminen. Kaikki lukeminen ja miettiminen on ihan joutavaa. Mutta -jos voisit auttaa?" - -Hetken perästä, käytyään levottomasti edes- ja takaisin, sanoi hän: -"Reimer Witt on sanottu ylös asunnostaan, ja nyt juuri on hän ajanut -Antjen ulos. Antjen huuto kuuluu läpi koko talon." - -Maria kohotti silmiään: "Missä on Andrees?" kysyi hän matalaan. - -"Hänkö? Hän istuu neitinsä luona! Oh, on hänkin mies! Inhotus hän -on ja hirviö!" Hän oli hirveästi kiihdyksissään. "Tänä iltana vielä -kysyn häneltä... kaukaa... likeltä pidän itseni liika hyvänä häntä -puhuttelemaan. Kysyn hänellä: Oletko ihminen vai apina, puukuva vai -kristitty ihminen? Olen tarjoava hänelle esiliinan nauhaani: pidä -kiinni, pikku Andrees! On niin pimeätä!" - -Silloin vaipui Marian pää kirjalle, ja hän ratkesi kovaääniseen itkuun. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Seuraavana iltana -- oli lauantai ennen laskiaissunnuntaita -- astui -Ingeborg huoneeseen, jossa Maria istui rouva Strandigerin vuoteen -ääressä. Hän viittoili käsin ja silmin. Silloin lähti Maria ulos, ihan -kalvenneena. Hän tiesi, mitä nyt tapahtuisi. - -"Koko Eschenwinkel on sanottu ylös. Ensi päiväksi huhtikuuta pitää -kaikkien asuntojen olla tyhjinä. Kaikkien tuttavaimme, vanhain ja -nuorten, pitää muuttaa pois. Pikku Wittit ja Schüttit... pois! Kaikki -pois! Minne heidän pitää mennä, sen tietäköön Frans Strandiger ja -Jumala." - -Maria seisoi ovessa ja katsoi vaieten eteensä. - -"Mutta sanohan loki, Maria, mitä nyt pitää tehdä." - -"Tehdä?" Hän kohotti päätään. "Niin, jotain pitää tehdä." - -"Hän kulkee talossa ja pihalla kasvoin niin julkein ja vapain, kuin ei -välittäisi hän mitään Jumalasta ja ihmisistä, Eschenwinkeliläiset eivät -ole mitään miehiä enää, muuten löytäisivät he hänet kyllä tänä iltana -ja heittäisivät kanavaan, missä se on syvin." - -"Kanavaan? Mitä sinä pulun? Olehan toki hiljaa!" - -Ingeborg myrskysi ulos viileyttääkseen vihan ja rakkauden tulistamaa -sydäntänsä raikkaassa kylmässä talvi-ilmassa. Hän oli kaksi kertaa -astellut koululle asti, sitte laitti hän ylös hiekkatielle Nummitaloa -kohden. - -Heim Heiderieter istui kirjoituspöytänsä ääressä päälaki kammattuna -niin sileäksi, kuin ei ikinä ennen, ja kasvot niin vakavina, kuin ei -ikinä ennen. Vasemmalla hänestä oli pöydällä useita holsteinilaisia -historiakirjoja avoiminaan päällekkäin, oikealla oli arkki paperia, -jolle oli kirjoitettu rinnakkain kaksi numerosarjaa, ylhäältä alas. -Pitkät säärensä pöydän alla, lujasti tuettuina seinää vastaan, -laskeskeli Heim omaisuuttaan, vasemmalla olivat vastattavansa, jotka -velkakirjoihin merkittyine velkoineen olivat kylläkin tarkalleen -laskettavissa, oikealla vastaavansa, joiden arvoa huoneissa, pelloissa, -rahassa ja omaisuudessa ei ollut niinkään helppoa määritellä. Vihdoin -viimein, monen päännyökkäyksen ja monen: Noh jaa! noh jaa'n jälkeen, -vähensi hän velkansa omaisuudesta pois. - -Jäi neljätoistatuhatta markkaa omaisuutta. - -Nyt istui hän ja katseli epäröisiin mietteisiin vaipuneena loppusummaa. -Sitte piirusti hän summan viereen paperille kasvot, jotka hiukan -muistuttivat hänen omiaan. Kasvot siinä olivat ainoastaan hieman -pitemmät ja saivat sentähden hiukan tuhmanilmistyneen ilmeen, eivätkä -hiukset olleet kiharat, vaikka semmoiset ovat hyvin helpot piirtää, -vaan nousivat ne suorina ylös päästä, joka tosin on vielä helpompi -piirustaa. - -Kun Ingeborg välittämättömällä tavallaan ilman kolkutusta tuli saliin, -jäi Heim yhä istumaan kumaraan ja kuunteli hänen kertomustaan. - -"Mitä arvelet tästä?" - -"Minäkö? Minäkö? Katsos!" sanoi hän, ja katsoi häneen suurin -hämmästynein silmin ja osoitti sitte tuota törröillähiuksin seisovaa -kuvaa: "Kenen luulet tuon olevan? Se olen minä! Minä juuri! -Tuommoiselta näytän sisältäni!" - -"Herra varjelkoon!" - -"Ja minun pitäisi vielä huolehtia toisista ihmisistä? Minä olen -tärvellyt koko jutun, koko elämäni. Olen lukenut enemmän kuin -kymmenentuhatta markkaa itseltäni!... Niin mukavasti kuin voisin elää -täällä! Niin hupaisaa olisi täällä. Mutta velat! Velat!" - -Tyttö katseli häntä harmailla kylmillä silmillään: "Olet yht'äkkiä -menettänyt järkesi. Mitä nuo kirjat ovat... nuo tuossa?" Hän osoitti -epäluuloisesti kirjaläjää kohden lampun vierellä. - -"Holsteinin hisioriaa", sanoi hän älleissään. "Ainahan yritän -kirjoittaa jotakin. Mutia en tiedä mitään, enkä osaa mitään. Joku on -sanonut, luulen, että se on Gustav Freytag: Pitää tutkia historiaa, -silloin on kirjailijalla pohjaa jalkainsa alla. Mutta jos miehellä -on velkoja! Velkoja! Niin poissa on pohja! Polviansa myöten on mies -liejussa! Siinä ei auta mikään historia." - -"Ah sinua", sanoi tyttö nyt ihan äkeissään. "Tuommoinen tuhma -vaikeroitseminen on ihan tyhjänpäiväistä. Voisithan olla ahkera ja -säästävä. Mutta sitä et osaa, et osaa tehdä työtä!" - -Heim katsahti pikaisesti ylös ja teki päällään ja kädellään liikkeen -kyökkiä kohden: "Mutta älähän puhu niin kovaa. Sehän kuuluu läpi koko -talon." - -"Ahaa!" sanoi tyttö ja keinutti tuoliaan. "Vai pelkäätkö? Se tekee -hyvää sinulle, Heimiseni!" Hän katsahti ympärilleen huoneessa. "Hän on -siisti ja soma, ja huoneesi on myöskin siisti ja soma, ja näyttääpä -kuin olisi hiusseppeleesi ruvennut kiiltämään entistä enemmän. Kuka -tietää, Heim?" - -"Sinä olet hupsu! Hupsu kuten aina!" - -Silloin aukeni ovi ja emännöitsijä astui saliin. Työ oli saanut -kasvonsa punottamaan ja silmänsä säteilivät nuoruutta ja terveyttä. -Ryhtinsä ja vartalonsa oli kookas ja komea, mutta tummaa päätään piti -hän kumarrettuna. - -Ingeborg nousi ylös ja antoi hänelle kättä. He olivat jo tuttuja -ja sopivat hyvin yhteen: niin, näyttipä, kuin olisivat he oikein -mieltyneetkin toisiinsa. - -"Kuulkaas Eva, sanokaa, miten kuluttaa tuo mies päivänsä?" - -"O, taloustehtävistä pidämme minä ja renki huolen. Herra hommailee -ahkerasti kirjojensa parissa." - -Heim kumartui syvälle vastaaviensa ja vastattaviensa ylle. Hän -punastui, kun emännöitsijä kutsui häntä Ingeborgin läsnäollessa -herraksi. Ja tuo kunnioittava tapa sitten, jolla hän aina sen sanoi! -Kunpa kerran osaisi yhtä syvästi itse kunnioittaa itseään! - -Ingeborg heitti heihin kumpaankin vuoronperään tutkivan katseen. -Tuo tuolla kirjoituspöydän ääressä oli läpinäkyvä kuin lasi. -Kirjoituspöytänsä on järjestyksessä, hiuksensa sileät, kauluksensa -puhdas, reiän kyynäspäässään oli hän itse neulonut kiinni. Miesparka -kunnioittaa huonetoveriaan, ja katuu hänen tähtensä tuhlattuja vuosiaan -ja tekemiään tuhmuuksia. Mitä Telsche Spieker ja minä emme saaneet -toimeen, että hän nimittäin karaisisi itsensä, sen on hän tuossa saanut -helposti aikaan. Mutta tuo voimakas tyttö tummine palmikoituine -hiuksineen, ylpeine ryhtineen ja nöyrine päänasentoineen, hän on -arvoitus. Onko hän vilpitön, vai näyttääkö hän jotakin osaa? Eikö -hän huomaa, että mies tuossa on ihan sormien ympärille käärittävä? -Eikö hän ole kuullut, että hän täydellisesti oli Telsche Spiekerin -tohvelin alla. Eikö hän näe, että hän tanssii, kuinka sulo Ingeborg -vaan suvaitsee viheltää? Miksi on hän niin nöyrä, niin kunnioittava -ja niin hiljainen?... Mutta, tarkoituksellako vai ei... jos hän jää -samallaiseksi, tekee hän Heim Heiderieteristä uuden miehen. - -Hän katseli Eva Waltia ja kielellään pyöri jo yksi hänen pikaisia, -miettimättömiä sanojaan, mutta hän kohtasi parin tummia vakavia silmiä, -silloin purasi hän poikki sanansa valkeilla hampaillaan, kääntyi ympäri -ja sanoi äidillisen lohduttavasti tuolle hiljaiselle, siistille, -alakuloiselle miehelle kirjoituspöydän ääressä. "Älä turhia huolehdi, -Heim. Luulen, että kaikki vielä kääntyy hyväksi, niinhyvin täällä kuin -Strandigerkartanossakin. Tiedätkö, pitää käydä käsiksi asioihin alusta -alkaen ja jättää muu Jumalan huomaan." - -Ulkona, kuu emännöitsijä tuli saattamaan häntä ovelle asti, sanoi hän -tarkasti punniten ja painolla: "Olen iloinen, että lapsuuteni ystävä -on saanut teidät taloutensa etunenään. Olen vakuuteltu, että käsitätte -oikein tehtävänne laadun, ja että myöskin osaatte toteuttaa sen. Niin. -sen uskon." - -Eva Walt nyökäytti vakavana päätään. - -Siten erosivat nuo kaksi Evan tytärtä toisistaan. - - * * * * * - -Samalla hetkellä aukeni hiljaa työhuoneen ovi Strandigerkartanossa. -Frans Strandiger oli hämärässä seisonut ikkunassa ja hautonut -maanviljelyssuunnitelmiaan, jotka kohosivat mielikuvitukseensa kuin -sumuhaamuina, ja rukoilivat häneltä elämän lahjaa. Hän tuumi ostaa -uuden höyrykoneen, tuumi kuivauttaa nevaniityt tuolla puolen metsän, -hän tuumi hävittää Eschenwinkelin ja rakentaa sijaan talousrakennusten -taakse asuntokasarmin. Mutta siihen kaikkeen tarvittiin rahaa. - -Allapäin ja synkkänä katseli hän ulos autioon hämärään edessään. Olla -kelpo maanviljelijä, innostunut ammattiinsa, ja väsymättömän toimelias, -olla isäntänä suurella huonosti hoidetulla maatilalla, josta voisi -muodostaa jotain oivallista ja kannattavaista, ja... sitte ei ollakaan -rahaa käsissä, olla ihan mahditon,... saada seista tässä ikkunassa vaan -ja vaivata päätään, ja ulkona värjöttävät lumessa kaikki nuo kauniit -suunnitelmat. - -Häntä puistatti kiivastus ja viha: "Voisin vaikka varastaa, mitä -tarvitsen." - -Hän kääntyi ympäri, ja näki Maria Landtin, joka hiljaa sulki ovea -takanaan. - -"Olette sanonut irti koko Eschenwinkelin. Mitä siitä on syntyvä?" - -"Enhän voi viskata rahojani ulos tyhjään ilmaan. Voin saada helpommalla -työvoimaa." - -"Mutta täällähän on heidän kotinsa ja kotiseutunsa. Täällä -kirkkotarhalla lepäävät heidän lapsensa." - -"Ja tässä seison minä, mies, joka tahdon eteenpäin. Ja nuo ihmiset ja -heidän asuntonsa estävät minua." - -Hän oli antanut kiihtymyksensä tempaista itsensä mukaan; nyt läheni -hän häntä ja sanoi rauhallisempana: "Istukaa tähän. Koetan tehdä -teille selväksi, että olen ihminen kuin muutkin... Nähkääs, nyt olen -minä herrana täällä! Olen edesvastuussa siitä, että laitumet kasvavat -väkevää ruohoa, pellot voimakasta viljaa, että alempiarvoinen karja -häviää navetoista ja että tulee sijaan uutta voimakasta rotua. Rouva -Strandiger piti huolta siitä -- ja hän saatti tehdä sen että ihmiset -pääsivät oikeuksiinsa hänen maillaan, minä tahdon pitää huolta taas -siitä, että maa pääsee oikeuksiinsa, ja silloin pitää, hoikan -rahakukkaroni vuoksi, ihmisten etujen joutua syrjempään. Että joku -ihminen on onneton, sitä voin katsoa tyynellä mielellä, mutta nähdä -huonosti hoidettua maata on minulle kauhistukseksi. Selvintä taloutta -olen pitävä, suurimmat sadot tahdon minä saada, etunenässä tahdon -kulkea. En ole ikinä tyytynyt toiseen sijaan. Työtä tahdon tehdä, -kuin koskaan mikään Strandiger! Mutta tahdon myöskin olla herrana ja -käskijänä!... Kuvitelkaa itsellenne asemaani! Tuossa juoksentelee -talon omistaja ylt'ympäri kuin hampaaton koira. Tuossa on sisareni, -joka aamusin puhuu Berliinistä, iltasia kuolemasta. Tuossa ovat -Eschenwinkeliläiset, muutamat röyhkeitä, toiset mielipuolia. Tuossa -olette te. Maria Landt, ja katselette minua silmin, niin että minun -tulee tuska ja pelko, sisarestanne puhumattakaan, joka pui nyrkkiään -kun hän vaan näkeekin minut. Ja tuo kaikki sentähden, että taloon on -tullut mies, joka tietää, mitä hän tahtoo." - -Maria Landt nojaasi ovea vastaan: "Sanokaa minulle, mitä tahdotte." - -Silloin otti hän viivoittmen pöydältä ja viuhuutti sillä ilmaa, -niin että syntyi hieno kimeä ääni: "Kun voisitte päättävästi astua -minun puolelleni, silloin olisi kerrallaan kaikki autettu; Andrees -joutuu tekemään ratkaisevan päätöksen. Eschenwinkeliläiset jäävät -asuntoihinsa, kunnes minä tai Andrees rakennamme heille uusia. Te ja -sisarenne jäätte tänne ja osoitatte niin paljon hyväntekeväisyyttä -Eschenwinkeliläisille ja heidän lapsilleen, kuin vaan mielitte. Siis!" - -Taaskin viuhaus ilmaan. Mutta sitä ei kuulunut tällä erällä. Maria itki -hiljaa. - -Frans Strandiger istui kirjoituspöydän reunalla; hän oli taivuttanut -lyhyeksi leikattua päätään Mariaa kohden ja katseli häntä. Päänsä oli -älykäs hienopiirteinen pää. Oli pää kuin jalorotuisen metsästyskoiran, -joka kuulee kahinaa pensaikosta. - -"Minä en osan selittää sitä itselleni", puhui Maria, "en tiedä, onko se -oikein vai väärin." - -Strandiger huojutti päätään edes- ja takaisin, katsellen yhä häneen: -"Te voitte yhdellä ainoalla tuulenhenkäyksellä karkoittaa kaikki -pilvet, jotka nyt lepäävät Strandigerkartanon yllä. Kaikki saavat siitä -avun. Tunnustan suoraan ja vilpittömästi: te autatte minuakin sillä. -Minun pitää saada käsiteltäväkseni hyvän joukon rahaa, muuten en voi -käydä käsiksi taloon sillä tapaa kuin tahtoisin. Teillä on enemmän -kuin mitä tarvitsen. Loput saatte käyttää, kuinka itse tahdotte. Ja -edelleen: jos te, Maria Landt, olette vuokraajan rouva ja te ilmoitatte -haluavanne jäädä koko ijäksenne tänne, ja jos pidätte huolta siitä, -että juopa minun ja Andreeksen välillä pienenee, niin silloin ei sanota -vuokrasopimusta irti kahdentoista vuoden perästä; niin, uskallanpa -väittää: silloin olemme me kerran vielä olevat upeimman maakartanon -omistajat, mitä on ympäristöllä kahden penikulman laajuudelta." - -Maria oli likistänyt nenäliinansa suutaan vastaan ja loi silmänsä -kummastuneina häneen. - -"Vastatkaa myöntävästi, Maria Landt! Nähkääs! Lapsesta asti olen -tietänyt kaksi asiaa. Ne ovat olosuhteitten pakosta kaivertuneet -sieluuni. Ensinnäkin: hallita tahdon, olla käskijä ja kuningas. -Toisekseen: siihen tarvitaan rahaa, paljon rahaa. Niinpä ovat kaikki -ajatukseni kiintyneet rahaan ja rahaan... Nyt en ole salannut teiltä -mitään." - -"Tyynnyttää minua", sanoi Maria itkien, mutta säilyttäen sentään hyvää -ryhtiä, "että se on yksinomaan raha, joka saa meidät yhteen." - -Strandiger kohotti pikaisesti päätään ja katsahti häneen. "Ei ihan -sitenkään. Minulla on selkeät silmät ja tahdon hallita kaikkea. Minun -pitää sanoa sekin teille." - -Maria kohotti, heikosti torjuen, molemmat kätensä. "Se on hyvä", sanoi -hän ilmeettömästi ja silmissään ja olennossaan luottavaa liikuttavaa -lapsellisuutta kysyi hän: "Ja nyt luulette, että kaikki tulee hyväksi?" - -Silloin lensi väre hellempää tunnetta hänen teräväin ylpeitten -kasvojensa ylitse: "Huomenna julkaisemme salaisuutemme, Maria, silloin -on kaikki järjestyksessä." - -"Huomenna on sunnuntai", sanoi hän. "Meidän pitää mennä yhdessä -kirkkoon, siten on tapa." - -Frans aikoi mennä hänen luokseen, koska häntä säälitti nähdä häntä -taas niin murrettuna ja tyhjin silmin siinä. Mutta Maria nyökäytti -useampaan kertaan ajatuksissaan päätään hänelle ja meni pikaisesti -hänen ohitsensa. - -"Älkää puhuko tänään vielä kenellekään tästä", sanoi Strandiger, "joku -saattaisi vielä turmella asian." - -Sitte lähti Maria. - -Oli niin hiljaista ja rauhallista hänessä nyt. Niin hiljaista ja -kuollutta oli hänessä nyt aina oleva. Ei milloinkaan enää pitäisi hän -päätään ylhäällä. Kellä on raskas puku hartioillaan, hän katselee -maahan eteensä. - -Kun hän meni ylös portaita, hitaasti, joka rappuselle vetäen syvään -henkeänsä, tunsi hän itsensä niin raukeaksi. Viimeisellä portaalla -huimasi päätään. Mutta hän maltti itsensä, ja meni huoneesensa ja -asettui vuoteelleen ja nukahti kohta ja nukkui rauhallisesti ja unia -näkemättä, kuin ei pitkiin aikoihin. - -Hetken perästä -- oli ihan pimeätä jo huoneessa -- herätti Anna -hänet, joka seisoi kynttilä kädessä lähellä komoodia, ja kysyi jotain -taloudenpitoa koskevaa. - -Hän kohottautui ylös eikä vastannut ja rupesi vasten tapaansa -kiihkeästi käymään edestakaisin huonetta..Sitte sanoi hän: "Voisit tänä -iltana käydä Eschenwinkelissä." - -Anna, joka askarteli jotain uunin luona, kohottautui pystyyn. Silloin -pisti Marian silmiin, että hän näytti niin kalpealta. Ja kun Maria -Landt aina ensiksi ajatteli toisten kärsimyksiä, eikä omiaan, kysyi -hän: "Oletko kylmännyt itsesi?" - -"Olen..." - -"Sitte et saisi mennä ulos. Mutta et saa sisällä huoneessa pitää tuota -suurta huivia, silloin vasta oikein vilustut." - -Anna Witt kietoi huivin vielä lujemmin ympärilleen: "Minua palelee", -sanoi hän ja silmiinsä liitivät pelokkaina sinne ja tänne. - -"Jos menet Eschenwinkeliin, niin sano isällesi, että irtisanominen -on peruutettu. Kaikki Eschenwinkeliläiset jäävät asuntoihinsa. Työtä -saavat he myöskin. Ja jätä minut yksin..." - -Kuu hän oli yksin, rupesi hän taas astelemaan edes ja takaisin. Hän -oli luullut, että nyt tulisi hiljaista ja rauhallista hänessä, niin, -hän oli toivonut, että hän nyt saisi tuntea jonkinmoista onnea ja -tyydytystä. Mutta nyt ympäröivät häntä uudet suhteet, ja lähenivät -vaateliaina ja tekivät kysymyksiään ja vaativat vastausta ja saivat -hänet niin levottomaksi, että koko ruumiinsa vapisi. - - * * * * * - -Kolmas asuntorakennus oikealla oli pienin koko Eschenwinkelissä. Kun -astui sisään sen ainoasta ovesta, tapasi itsensä kyökissä, ihan takan -edessä. Oikealla oli huone, vasemmalla samoin. Huoneessa vasemmalla -asui Pellwormer, yövartija, oikealla asui leski Thiel. - -Mitään portaita ei oltu voitu sijoittaa rakennuksen sisäpuolelle..Sen -sijaan oli ulkopuolelle, oven yläpuolelle pystytetty tikapuut, joita -myöden pääsi pienen kattoluukun kautta vinnille, jossa oli varastossa -vaaleata keveätä turvetta, jota kaikkialla käytettiin polttoaineena. - -Molemmat huoneet ovat ihmisiä täpötäynnä, ja molemmilla pöydillä -seisoo kirkas paloviinapullo. Kalpea, rintatautinen helmikuun aurinko -tuijottaa ilmeettömin silmin ikkunasta sisään, eikä jaksa laimealla -valollaan puhkaista sameaa ilmaa tuvassa. Se vilauttelee ainoastaan -hiukan silmää pullolle pöydällä, niin että syntyy ilettävä kellervä -värikuvastus. - -Aamusta asti ovat ihmiset olleet levottomia kuin muurahaiset, joiden -rauhaa on häiritty. Ja nyt ovat kaikki kokoontuneet yhteen. - -He keskustelevat muutosta pois maasta... - -Monta sataa vuotta sitten, harmaassa muinaisuudessa, silloin olivat -joskus myöskin maan asujamet kokoontuneet, kun suli maaliskuun lumi ja -neuvotelleet maasta muutosta. - -Aavan tumman kankaan poikitse, pohjoisesta käsin oli tullut mies -kysymään, lähtisivätkö he mukana ratsastamaan etelää kohden. Kankaalla, -Wodaninkukkulalla olivat he neuvotelleet, jäisivätkö maahan, vai -lähtisivätkö pois, pysyisivätkö paikoillaan vai lähtisivätkö -vaelluksille, valitsisivatko asuinsijakseen majan vai matkavankkurit. - -Silloin lainehti ja kuohui kansassa, kuin karjalaumassa, jota keväällä -ajetaan ulos navetasta. Liika ahdas oli tanner nuorille varsoille, -liika lukuisat olivat lapset, liikaa voimaa uhkui jäsenissä, liikaa -rohkeutta mielissä, ja silmäin välke oli liika kirkas. - -Lisäksi olivat ulkona rannalla vanginneet miehen, jonka venheen -länsituuli oli viskannut rantahiekalle, niin että rysähti. Kalpeana ja -märkänä kapusi haaksirikkoinen ylös hietasäikän kuvetta, pelokkaalla -huolekkuudella tähysteli hän kolkkoa, kylmän syksyisen sumeen peittämää -maata, sydän sykähdellen astui hän sisään majaan. - -Mutta hän tuli oikeaan aikaan. - -Simakattila riippui tulella, ja sen ympärillä loikoili matalassa -majassa noettuneiden silavakimpaleiden alla noettuneita miehiä. -Ystävällinen oli vastaanotto, lämmintä oli jäädä, kuumat olivat -kuvauksensa vieraasta maasta: kuin kuohuva käyvä sima, niin -sykähtelivät reiniläisen kaupustelijan kädet. Sanansa unohtivat -innoissaan totuuden. - -Hän on syypää Teutoonien vaellukseen! Hänen omallatunnollaan on. -ett'ei kieltäynyt simasta, kun vielä oli aika! Mutta kestiystävyys ja -itselleen onnellinen hetki oli saanut hänet haltioihinsa. - -"Suloinen sima riippuu raskaissa rypäleissä puiden uksilla!" kertoi -hän. "Täällä on maaemo karhu!" huudahti hän, "se lepää valkeassa -turkissaan talviuntaan; tuolla etelässä on se nuori ihana neito, jonka -silmissä koko vuodon umpeensa ilo säteilee." - -Siten puheli hän ja saattoi hämmennystä mieliin. - -Mutta sen hän saavutti, että häntä kohdeltiin hyvin, ja että hän -sai olla lämpimissä koko talven. Mitään muuta pahaa ei hänelle -tapahtunut, kuin että kerran, kun perheenisä oli ulkona metsästyksellä, -perheenemännän suurin keitinkauha vähän epäystävällisesti kosketti -poskeensa. - -Niinpä neuvottelivat he alussa maaliskuuta Wodaninkukkulalla. Ja -seitsemän päivää myöhemmin iskettiin viime kertaa haava hevosen kaulaan -ja puikahti esiin verisuihku, ja savusi viimeistä kertaa uhrisavu, ja -heitettiin viimeinen katse merelle ja kankaalle. Sitte sukelsivat he -alas metsätielle. Vielä kuului vankkurien ratinaa. Ilomielin lähtivät -he etelää kohden. Ranskassa Rhone'n rannoilla valkenevat nyt luunsa. - -Samana vuonna vielä, kun toukokuun tuuli pehmyillä poskillaan hiveli -ja hyväili kangasta, kurkistivat ensimmäiset wendiläiskasvot pyökistön -varjosta, vinot silmät laatalla naamalla korkein poskipäin. Rumat, -lyhyet ja väärät olivat sääret, ulospäin taipuneet paljon ratsastamisen -tähden. - -Kun hän keksi kankaan tyhjäksi, ja ett'ei missään suitsunut maja, -eikä missään näkynyt germaanisen miehen jälkiä, niin silloin juoksi -hän, Probislav Ketteräjalka, ensimmäinen heimoansa, joka näki tuon -valtaavan meren tuolla puolen kankaan, tuon ikävöidyn Pohjanmeren, -jonka rannoille jo kauan oli pyrkinyt, juoksi ylös ketteränä kuin kissa -Wodanin kukkulalle, kääntyi ympäri siellä ja kirkaisi niin kimeän -rumasti, että germaanilainen kangas vavahti joka ruohonkorressaan, ja -että pikku maannmenniäiset, jotka olivat nukahtaneet Wodaninkukkulan -hautakivien varjossa, kauhuissaan kaikkosivat pystyyn. Niin kamalasti -kirkui wendi. - -Sillä vanhat henget olivat jääneet maahan, kuten kissa ihmisien -jättämään taloon..Mutta siitä hetkestä eivät ne levähtäneet. He -muuttuivat ilkeiksi, ja tekivät yhtämittaa kiusojaan tunkeliaille -tulokkaille. Kolkoin huuhkajan huudoin karkoittivat he parit, -jotka rakastelivat pimeässä metsänreunassa. He suuntasivat nuolen -livahtamaan saaliin sivutse ja pujoittautuivat jykevinä tammijuurikkoina -takaa-ajavan metsästäjän väärien säärien Väliin. He kiskoivat pimeinä -myrskyöinä majojen paalut irralleen ja viuhahtaen lensi majan katto -kankaalle, ja kurjina saivat asujamet virua myrskyssä ja lumessa -paljaalla maalla. Vanhoja ahdistivat he hammassäryllä ja painajaisella -ja särkivät öisin pyöreäkupuiset saviastiat, jotka seisoivat majan -sivulla, wendiläisäitien ylpeyden esineet. Sillä he vihasivat -wendiläiskansaa, eivätkä osanneet sietää heimoa, joka enemmän muistutti -vaivaiskasvuisla lehtopyökkiä, kuin ihmistä, ja jotka kuutamoöinä -lauloivat hirveitä särenteleväsävelisiä rakkaus- ja juomalaulujaan. - -He toivoivat uutta germaanista aikaa, joka pian tulikin. - -Sillä kuten juolas nummikolla, niin levenivät saksit Elben tälle puolen -ja kansoittivat taaskin maan. Oikeita germaaneja, joissa kaikki oli -leveätä, leveätä käynti, leveitä kirveet, leveätä puheenparsi, leveitä -kallot. Silloin muuttuivat maanmenniäisetkin taas ystävällisiksi. Ne -sovittivat vanhan mummon käsiin, joka vaivalloisesti mennä raahusti -metsässä, sauvan käteen, että hän saisi tukea siitä, ne leikkivät ja -tekivät tepposiaan lasten kanssa, jotka juoksentelivat metsän rannassa; -ne ilmestyivät, yht'äkkiä näkyviin majan pimeässä nurkassa, niin että -tytöt korkeasti kirkaisten heittäytyivät sen syliin, johonka heidän -silmänsä jo kauan ennen olivat kiintyneet. - -Nykyään, kerrotaan, elää ihmisiä, jotka ovat niin viisaita, että he -tietävät- kaiken, mitä on taivaassa maassa ja maan alla, ja joiden -siis ei enää tarvitse pitää silmiään auki. He loikoilevat haukotellen -kankaalla ja metsän sammaleella, ahmivat ilmaa, ja sanovat, että on -ikävää ja yksitoikkoista. - -Mutta sillä välin mennä livistävät maanmenniäiset heidän nenänsä ylitse -ja ilkkuvat heille. - - * * * * * - -Pellwormerin matalan olkikaton alla neuvotellaan nyt myöskin maasta -lähdöstä, Mutta ihmisten silmissä siellä asuu vähän toivoa, eikä niissä -välky, kuin välkkyi esi-isäin silmissä. Heidän _täytyy_ lähteä maasta, -muuten jäävät sinne, missä ovat. - -Heillä on edessään kolme mahdollisuutta. Voivat muuttaa kaupungin -lähistölle, ja asua siellä vuokralla pienissä huoneissa nummen rajalla, -ja käydä sitten töissä marskitaloissa, usein tunteja pitkäin matkojen -takana. Sitä he eivät tahdo. - -He voisivat myöskin muuttaa Hampuriin, ja ruveta siellä työmiehiksi -kaupungissa tai satamassa, mutta muutamat ovat viime talvena, lakon -aikana, olleet siellä töissä. He ovat kyllä tuoneet sieltä rahaa -kokojoukon mukanaan, mutia ovat myöskin kokeneet, että kaupunki on -liika ahdas ihmiselle, jonka silmä on tottunut kankaaseen, marskiin ja -mereen. - -Ja lopuksi voisivat he siirtyä Amerikaan ja siitä keskustelivat he nyt. - -Thiel eukko on sovittanut nenälleen rillinsä, jotka hän on kiinnittänyt -nauhalla valkeaan yömyssyynsä ja lukee kovalla äänellä -- sellaisia -ääniä käyttää hän aina, kun hän lukee, muuten on äänensä kimakka, -hiukan itkettynyt -- paria kolmea kirjeitä. - -Kaikki kuuntelevat. Heidän kasvojenilmeensä eivät ilmaise mitään muuta, -kuin hiljaista tyyntä tarkkaavaisuutta. Ei näy jälkeäkään erikoisesta -kiihtymyksestä tai mieltymyksestä. He kamppailevat epäluulonsa kanssa, -joka on synnynnäistä heissä. - -Täten siis kirjoittaa Horn, joka jo kymmenettä vuotta on ollut Iowassa: - -"Rakas äiti! Tartun kynään, kirjoittaakseni sinulle kirjeen ja toivon, -että kirjeeni tapaa sinut hyvässä voinnissa. Rakas äiti! Syy miksi -kirjoitan, on tämä. Lapset söivät tänään päivällisiksi niin paljon; -silloin muistui mieleeni, että meitä siellä kotona oli kahdeksan -kappaletta pöydän ympärillä ja että me täytimme koko pöydän, ja että -meillä oli lusikat kädessä ja löimme niillä pöytään. Ja sitä et -sinä olisi sallinut, sillä me olimme niin nälissämme. Henrik seisoi -ikkunassa ja sanoi: Isä tulee. Ja sinä sanoit monta kertaa, että me -saimme kukin ottaa ainoastaan kolme palasta, muuten ei isä jaksaisi -työntää lapiota maahan; oli nimittäin kevättalvi, noin maaliskuussa, -ja maa oli vielä hiukan kylmänroutainen. Rakas äiti! Me saamme täällä -syödä sianlihaa joka päivä, suolatynnyri seisoo kyökissä, ja milloin -vaan tahdon, menee Klaukseni ulos ja ampuu kanan: täällä nimittäin -ammutaan kanat. Rakas äiti! Kun johdun ajattelemaan, mitä kaikkea olet -saanut kestää isäni kanssa, joka oli heikko, ja meidän kanssamme, ja -että ainoa poikasi on kuollut..." - -"Kadonnut teille tietämättömille!" oikaisi Antje. - -"Niin itken minä usein, sillä nyt on minulla itselläni lapsia, kaksi -on noutamassa hevosia nyt ja yksi on rinnoillani, ja tiedän nyt hyvin, -kuinka paljon olet pitänyt meistä. Siksi kirjoitankin sinulle nyt taas -tässä kirjeessä, älä turhia pelkää merta. Eihän se kestä kuin kymmenen -tai kaksitoista päivää. Tule tänne vaan, niin tulee kaikki hyvin..." - -Eukko löi kämmenellään raskaasti pöytään ja sanoi puolin itkien puolin -toraillen: "Saan eläkettä täällä ja ansaitsen vielä monta sievää -groscheniä paikkaamalla säkkejä. Eihän sitä niin vaan lähteä livistetä." - -Peter Schütt oli jo tyhjentänyt kolme lasia paloviinaa. Hän polveutuu -niistä Schütteistä, jotka nyt jo kolmannessa polvessa ovat juomareita. -Hänen isoisänsä, vanha Tuomas Schütt joi perheensä talolta, jonka -se omisti lähellä kirkkoa. Mutta elämänsä viimeisenä vuonna hän ei -enää juonut. Kerrotaan, että hän oli eräänä päivänä tavannut erään -pojanpoikansa, juuri tämän saman Peter Schüttin, kymmenvuotiaana -poikana navetassa paloviinapullo suulla, silloin oli hän kauhistunut ja -siitä päivästä oli hän pysynyt raittiina elämänsä loppuun. Schütteillä -ei ole kunniantuntoa. Se on hukkunut alkohooliin kuin kärpänen. He -ovat ainoat koko Eschenwinkelissä, jotka talvisin laskevat lapsensa -kerjuulle. Kaikki muut ovat vakavia kunniallisia miehiä; mutta Peter -Schütt on rappeutunut ja raaka. - -Pellwormer, joka tuntee vastenmielisyyttä kaikkia humalaisia vastaan, -istuu häntä vastapäätä ja katselee häntä epäluuloisesti. Hän sanoisi -hänelle, että hän jättäisi juomisen, mutta hän ei saa kankealta -kieleltään sanotuksi ensimmäistä sanaa. - -Schütt lyö nyrkillään pöytään ja rupeaa meluamaan: "Pitääks' mun, -pitääks' mun mennä kaupunkiin..." - -Silloin sysää Pellwormer pöytää vastaan; silmäkulmansa häviävät -otsatukan alle ja hän laulaa: "Minne ja minne tuletkaan, käyt sinä -aina juomahan!" ja pitää kättään viinapullolla, eikä änkytä kertaakaan. - -"Tuossa olet kerrankin oikeassa!" sanoi Thiel eukko ja nyökäytti -päätään vanhalle huonetoverilleen, otti monilla menoilla rillit pois -nenällään ja työnsi vinoon menneen myssynsä oikeaan asemaansa: "Minun -pitää sanoa, että olen ihan tyytyväinen täällä. Mutta se pitää minun -myöskin sanoa: tyttöjeni lapset -- niitä on kaikkiaan neljätoista nyt -senmukaan kuin minä tiedän -- haluaisin mielelläni saada nähdä." - -"Mutta meillä", sanoi Dwenger, "meillä on tupa täynnä lapsia." - -"Kaikki on totta, mitä kirjeissä seisoo", kirkui Schütt. - -"Niin!" sanoi eukko. "Jos Therese olisi kirjoittanut tuon, niin olisi -hän kyllä saattanut hiukan liioitella. Mutta se, mitä Dora kirjoittaa, -on totta. He ovat tänä vuonna teurastaneet kolme sikaa." - -Syntyi silmänräpäyksen hiljaisuus. He näkivät kaikki edessään kauniita, -pyyleitä sikoja, jotka riippuivat telineillä ja kaikki istuivat he -painavasti katettujen pöytien ääressä. Dwengerin vaimo sanoi hiljaa: -"Kolmesataa naulaa." - -Niin selvästi näki hän asiat. - -"Ja maat siellä sitte! Sataneljakymmentä auranalaa." - -"Paljonko se tekee?" - -"Noin kaksi- tai kolmekymmentä tynnyrinalaa." - -Taaskin syntyi hiljaisuus. - -"Mutta työtä siellä pitää tehdä." - -"Kuin hevosen vaan." - -"Mutta sitä pitää meidän täälläkin." - -"Mutta siellä he pääsevät eteenpäin." - -"Siinä se on eroitus." - -"Täällä ravitsee työ miehensä vaan puoliksi, siellä kokonaan." - -"Noh... ravituksihan olet aina tullut... sinä kolmine lapsinesi." - -"Niin, mutta se kenellä on paljo lapsia, se saa, kuristaa nälkävyötä -koko talven." - -"Kuulesta, mies! Aatteles! kolmekymmentä tynnyrinalan maata!" - -"Ja vaikka sitä olisi ainoastaan kaksi!" - -"Kun on maata vaan!" - -He katsahtivat toisiinsa. - -"Niin, siinä juuri onnettomuus onkin, ett'ei meillä ole maan -muruistakaan. Siksi ja sentähden ovat kaikki töiset muuttaneet, Ja -siksi lähdemme mekin." - -"Mistä tahansa, missä olemmekin, voidaan meitä karkoittaa. Menemmekö -kankaalle, niin kuuluu se Heim Heiderieterille. Menemmekö metsään, -niin kuuluu se talollisille. Asetummeko rantavallille, niin on se -Strandigerien oma. Olemmeko omassa tuvassamme, niin on se säästöpankin." - -"Niin, siten ovat asiat." - -"Kirjoitan sedälleni, hänellä on farmi lähellä Klintonia. Klinton on -kaupungin nimi, ja se on Iowassa." - -"Niin... siis tuumasta toimeen! Dora ja Therese Thielelle kirjoitamme -myöskin." - -"Ja minä kirjoitan veljilleni, he lähettävät kohta rahaa." - -"Ja sinun lapsesi. Rohde?" - -Rohde, joka ylialaankin oli harvapuheinen mies, nykäytti ainoastaan -vakavannäköisenä päätään. Hiuksensa olivat jo ihan harmaat, Metzin -edustalla oli hän sairastanut vatsuria. Hän suoriutui vielä verraten -parhaiten Eschenwinkelissä. Lapsensa olivat, paitsi nuorin, kaikki -Amerikassa. Nuorin istui vieressään. Hän palveli renkinä kylässä, ja -oli, kuten kaikki Rohdet, vakava ja kelpo mies. - -"Dora saa joka tapauksessa lähettää kaksi vapaapilettiä", sanoi Thiel -eukko, "jos kirjoitan vaan, niin hän kyllä lähettää." - -"Jos... jos... _minä_ kirjoitan!" sanoi Pellwormer. Sillä hän kirjoitti -kirjeet; Thiel eukko ei koskaan ollut oppinut kirjoittamaan. - -Nuori Rohde kumartui isäänsä kohden, joka istui vaieten: "Minunkin -mieleni tekisi lähteä mukaan, mutta sinä ja äiti..." - -"Jos mielesi tekee", vastasi harmaapää... "niin lähde. Toisetkin ovat -siellä. Lähde sinäkin!" - -"Minä ajattelen, että koska olen viimeinen... Voittehan te lähteä -mukaan..." - -"Olen asunut täällä viisikymmentä vuotta ja olen ollut mukana retkellä -Ranskaan. Lähteä nyt tuolla tapaa, aivan kuin olot täällä eivät -liikuttaisi minua tuon taivaallista, sitä en voi... Äitikään ei voi -erota niistä kahdesta, jotka lepäävät kirkkotarhalla." - -Schütt kirkasi kesken hänen puheensa: "Miekkonen, pelkäät koti-ikävää! -Kotiseutu?... Kissa periköön... Mitä hyvää minulla on kotiseudusta? -Syököön minut piru!" - -"Sen... sen on hän tekevä..." hyräili Pellwormer... "Sen saat nähdä. -Muista silloin Pellwormeria!" - -Kaikki istuivat ilmeettömin kasvoin. - -Silloin aukeni ovi, ja kaikki katsahtivat sinnepäin. - -Siellä seisoi Anna Witt kasvot kalpeina. Hän asettui seisomaan Thiel -eukon tukevan selän taakse ja sanoi sieltä: "Maria Landt käski sanoa, -että irtisanominen on peruutettu. Saamme kaikki jäädä asumaan tänne, ja -työtä saamme myöskin taas." - -"Tuhat tulimmaista!" - -"Kuulkaas tuota!" - -"Mistä tämä näin yht'äkkiä?" - -Schütt karjui: "Kissa leikkii hiiren kanssa. Minä muutan sittenkin. Koko -niinsanottu kotiseutu kohdatkoon minua vaikka kuussa." - -"Kuka on sanonut sen sinulle?" - -"Maria Landt." - -"Niin, mitä on _hänellä_ sanottavana tässä?" - -"Lyödääs vetoa, hän on kerjännyt puolestamme!" - -"Ehkä on hän nyt yhtäväkeä Frans Strandigerin kanssa." - -Anna Witt sykähti kokoon. "Ei!" huudahti hän. - -"Mutia minä sanon, että se on liika myöhäistä." - -"Ei kumminkaan voi tulla toimeen Strandigerin, tuon tylyn roiston -kanssa." - -"Ei! Ei! Ei ikinä! Hän ajaa meidät järjestään pois." - -"Tässä säiliinne istua vivulla, niinkauan kuin elämme." - -Nuori Rohde kumartui taaskin isäänsä kohden: "Mitä arvelet sinä, isä?" - -"Se sinun pitää tietää. Älä välitä meistä! Me emme tahdo seisoa onnesi -tiellä. Sinähän tiedät, miten niukkaa elämämme vuosien vieriessä on -ollut." - -"Siinä tapauksessa kirjoitan huomispäivänä Iowaan, isä." - -"Luonnollisesti! Me kirjoitamme!" huudahtivat muutamat. "Eihän se -ollut irtisanomisen vuoksi, vaan tuon miehen tähden. Hän on ja pysyy -ihmisnylkyrinä." - -"Me kirjoitamme. Tietysti kirjoitamme!" - -Ja he kävivät erilleen, kirjoittaakseen himmeiden lamppujen valossa, -raskaiksi sivutuilla pöydillään kankeasti kyhättyjä kirjeitään. Sana. -joka useimmin esiintyi näissä kirjeissä, oli: maata! - -Pellwormer oli päätään ravistellen jäänyt tupaansa, oli sulkenut oven, -noutanut virsikirjan, ja veisaili hiljaa itsekseen. Kun ei hän osannut -puhua juoksevasti, lauloi hän mielellään. - -Thiel eukon tupaan oli enää vaan jäänyt Anna. Hän istui vastapäätä -tuota vanhaa tukevaa vaimoa, ja katseli häneen, ikäänkuin pyytäisi: -Sano sinä totuus minulle! Eukko oli taaskin ripustanut rillit nenälleen -ja tuijotti hänen kalpoihin kasvoihinsa. "Sinä olet sairas", sanoi hän. - -"En ole!" sanoi Anna ja katsoi pöytään. - -"Sinä näytät aivan samallaiselta, kuin Therese silloin kun hän lähti -Amerikaan." - -Anna Witt tunsi jutun. Hän tunsi vuotta sitten jo kaikki nuo jutut. -"Niin!" sanoi hän. - -"Milloin vietätte häänne?" - -Häntä puistatti ja hän loi katseensa ylös, ja katseessaan ilmeni koko -hätänsä. - -Silloin aukeni ovi ja Hinnerk Elsen astui kumarassa sisään. "Olon -etsinyt sinua isäsi luona", sanoi hän, "tule mukaan, kello on kohta -yhdeksän." Hänellä oli kello kädessään. - -"Teidän pitäisi viettää häänne pian!" sanoi eukko. - -Hinnerk Elsen katsahti häneen itsetietoisen halveksivasti. Hän ei -voinut sietää Thiel eukkoa, tämä oli hänestä suultaan liika epäsiisti. -"Meidän pitää ensin säästää", virkkoi hän sitte. "Alla kahdentuhannen -markan en mene häitä viettämään. Anna on sitä paitsi liika nuori vielä." - -Eukko asettui takakenoon tuolillaan ja katseli häneen vallan -äimistyneenä: "Mitäh?" Hän oli kohottanut rillit kädessään ilmaan. - -Mutta molemmat toiset olivat jo kynnyksellä. - -"Aiotteko tekin Amerikaan?" huudahti hän. - -"Emmehän!" sanoi Hinnerk Kisen ja kohautti niskaansa jäykemmäksi. -"Ken pitää tolkun tavaroistaan, ja vartoo naimisen kanssa, siitä voi -täälläkin tulla jotain." - -Silloin löi eukko vallan kummissaan kätensä pöytään: "No, eihän siis, -eihän siis!" - - - - -KYMMENES LUKU. - - -Seuraavana aamuna oli ankara lumipyry. Vinha itätuuli puhalsi kankaan -ja marskien ylitse merelle. Mutta jos pienet, tuulen lennättämät -lumihiutaleet vaan tapasivat pienenkin suojan, olkoon että se oli -vaan joku kanervatuppokin tai myyränkuoppa tai kuivunut ruohonkorsi, -niin viskautuivat ne kohta alas, kyyristyivät varjoon ja pelastuivat -tuimasta lennostaan. Mutta useimmat pysyivät tuulen käsissä ja tulivat -viskellyiksi ja turjutetuiksi ja täyttivät tuiskulla ilman niin -sakeasti, että ihmisten oli vaikeata löytää tietä kirkolle. Suurempain -kohoumain, talojen ja aitausten taakse ja kankaan alarinteelle -muodostui pitkiä teräväharjaisia sulkuja ja kirkkotielle läjittyi -poikittain valkeita aaltoja, jotka tuottivat suurta huvia iloisille -lapsille, mutta jotka haittasivat pahasti vanhempia. - -Sittenkin meni tänään paljo ihmisiä kirkkoon. - -Palvelustyttö Strandigerkartanosta oli jo aamusti aikaiseen, kuin -mikäkin vaeltava lumineito, kulkenut kylässä talosta taloon ja käskenyt -miehiä puhdistamaan kirkkokäytävää ja lisännyt pikaisesti: "Nuori -pari tulee kirkkoon!" ja oli sitä sanoessaan näyttänyt niin toimeliaan -salaperäiseltä ja hävinnyt kuin suuri lumihiutale tuiskuun. - -Eschenwinkelistä tuli ihmisiä paljon hiekkatietä ylös. Ohimennessä -sujahti viisi kirjettä postilaatikkoon koulutalon nurkassa, viisi -kirjettä, joilla kaikilla oli kankealla käsialalla kirjoitettu -päällekirjoitus, ja jotka sisälsivät melkein samaa. Tultuaan kirkkoon, -pysähtyivät ihmiset ristikäytävälle, juttelivat kirjeistä ja siitä, -että irtisanominen oli peruutettu ja vilkaisivat aina tuontuostakin -tuota niin kutsuttua lasikaappia kohden, Strandigerien perhepenkkiä. - -Heim Heiderieter tuli, kädet syvällä takin taskuissa ja ihan lumessa. -Lumituisku pyrähti hänen takanaan sisään ovesta. Emännöitsijänsä oli -tänä aamuna sanonut: "Herra kai menee tietysti kirkkoon tänään?" -Silloin oli hän ripeästi vastannut menevänsä. Oikeastaan oli hän tänä -sunnuntai-aamuna aikonut ryhtyä kirjoittamaan suunnittelemaansa teosta; -mutta kun hän sanoi tuolla sävyllä: "Herra kai menee tietysti kirkkoon -tänään?" - -Hän oli sentään hyvällä päällä, Hän oli nykyjään useimmakseen hyvällä -päällä. Hänellä oli tunne, kuin olisi hän edistymässä. - -Talossa työskenneltiin ahkerasti, huoneissa oli hupaista ja navetassa -parani karja. Ja, mikä oli tärkeintä, myöskin sydämessä oli heräämässä -uutta, ensin oli se nöyrtymistä, sitte salaista, mutta voimakkaasti -vaikuttavaa siveellistä ryhdistymistä vakavaksi ja ahkeraksi, sitte -työintoa seuraavaa itsetietoisuutta. - -Ja nyt ei enää voi kukaan sanoa, mitä kaikkea siitä vielä voi syntyä. - -Hän kopisti lumen jaloistaan ja astui rattoisaan tapaansa -Eschenwinkeliläisten joukkoon: "Noh, mitä kuuluu?" - -He kertoivat hänelle, mitä tiesivät ja mitä otaksuivat. - -"Luulemme, että Maria Landt on mennyt kihloihin Frans Strandigerin -kanssa." - -Silloin muuttui Heim hiljaiseksi. - -Sitte menivät kaikki istumaan, naiset keskipenkeille, miehet etelän -puolisille: pohjan ääriset penkit jäävät useimmiten tyhjiksi. Kelloja -ruvettiin soittamaan. Kun ne vaikenivat, kuului sakastin ovi aukenevan. -Urut alkoivat soida. Pastori Frisius tuli kumaraisena ja raihnaana -kuorin poikki ja meni penkilleen, aukaisi virsikirjansa ja rupesi -veisaten astelemaan edes takaisin eikä luonut katsettakaan ylös. - -Kaikki kuin tavallisesti, - -Silloin aukeni taaskin sakastin ovi. Se on eteläinen kuorin ovi. - -Andrees Strandiger tuli verkalleen kuorin läpi. Silmänsä olivat luodut -maahan ja hän kulki kuin syviin ajatuksiin vaipuneena. Alakuloiset -kärsivät kasvonsa näyttivät himmeän talviaamun kalpeassa valossa -sairailta. - -Frisius oli pysähtynyt astelussaan ja katsahtanut ylös ja keveästi -ravistanut valkeata päätään. Ihmiset penkeissä katsahtivat toisiinsa -ja katsahtivat ympärilleen. Muutamat naiset muuttivat istumaan likemmä -toisiaan, ikäänkuin olisi heitä pelottanut istua yksin. - -Heim Heiderieterin hellä sydän värähti säälistä, päätään kuumotti ja -hän ajatteli: "Käyn huomenna tervehtimässä häntä. Olen neljätoista -päivää kyyristellyt kotona enkä välittänyt hänestä mitään. Kuinka -kärsivältä hän näyttää." - -Taaskin aukenee kuorin ovi. - -Maria Landt!... Tuossa... Frans Strandiger!.. He astelevat verkalleen -rinnakkain käytävää pitkin. Keskellä kuoria ottaa Frans Strandiger -Marian käsivarren omalleen. Siten lähenevät he Strandigerien penkkiä. - -Heim Heiderieter kumartui kauas eteenpäin ja tuijottelee säikähtäneenä -Andreekseen. Urut soivat, mutta kukaan ei veisaa. Kaikki katsovat -Andreekseen. - -Tämä on noussut ylös ja seisoo jo avoimessa ovessa. Kuten se, joku -vielä nuorena näkee kuoleman lähenevän itseään, siten katseli Andrees -Strandiger paria. Sitte, ikäänkuin viiltäisi häntä tuska, kääntyy hän -ympäri ja menee äänettömäin kivettyneiden ihmisten keskitse epätasaisin -kiiruhtavin askelin ulos kirkosta. Hänen takanaan alkavat äänekkäät -kirkkaat lasten äänet taas laulaa: - - On huokeata Jumalalle - Tomusta köyhä korottaa - Ja rikas panna vaivan alle. - -Muun vei mukanaan tuuli. - -Kirkossa ovat kaikkien mielet hiljaista mietiskelyä, kummastelua ja -suunnittelemista, kenenkään mielessä ei ole hartautta. Ainoastaan Maria -Landt koettua seurata saarnan juoksua. Puhutaan tuttuun, koruttomaan. -kulmikkaaseen ja toteen tapaan Herrasta Mestaristamme, kuinka hän on -kuollut meidän puolestamme. Onhan nyt laskiaissunnuntai, viimeinen -sunnuntai ennen paastoa. - -Uloskäytävällä seisovat kaikki yhdessä tungoksessa. Pitkämatkaiset -napittavat päällystakkejaan, nostavat kauluksensa ylös ja rutistavat -lakit syvälle päähän. Ulkona seisovat Eschenwinkeliläiset yhdessä -ryhmässä. Kun Maria Landt tuli ulos ovesta, ei hän voinut ensin nähdä -mitään, oli niin sakea tuisku. Sitte näki hän yht'äkkiä kaikki nuo -vakavat kasvot. - -Silloin säikähti hän niin, että sydämensä pysähti lyömästä, ja -ajatuksensa hämmentyivät. Mutta hän astui Thiel eukon luokse, jonka -vieressä Schütt seisoi. "Ettekö ole tyytyväisiä?" - -Silloin sanoi Thiel eukko: "He aikovat kuitenkin Amerikaan." - -"Viisi kirjettä on matkalla jo", sanoi Schütt ja katsoa luimisteli -Frans Strandigeriin, joka kylmästi ja puolin poispäin kääntyneenä -katseli lumen peittämälle kirkkotarhalle. - -"Miksi niin? Sanokaahan: miksi?" - -Tuuli vongahteli taas ja viskeli tiheää lumiryöppyä ihmisiä -päin silmiä. Maria Landt koetti katsoa ihmisiä kasvoihin, mutta -kaikki katsoivat ryöppyävään lumeen jaloissaan lumipeittoiselle -kirkkotarhalle, ja ohitsekulkijoihin. Dwengerin vaimo kumartui alas -lastaan kohden, ja puki hänen käsiinsä lämpimät vanttuut. Eikä kukaan -katsonut noihin silmiin, joista tuijotti esiin yhä pimeämpänä ja -synkeämpänä ja toivottoman hiljaisempana hätä. - -Silloin kosketti hän sulhasensa käsivarteen ja lähti hiljaa pois. Ja -kun Thiel eukko katseli hänen jälkeensä, sanoi hän: "Katsokaas! Hän on -oikein mennyt pienemmäksi." Ja hän veti ylleen villavanttuut, jotka -Maria viikko sitten oli lahjoittanut hänelle. - -Hän oli kova nainen. Työläässä elämässään oli hän unohtanut tuntea -sääliä. Kun hän näki kärsimystä, tuntui hänessä hyvältä. Hän ajatteli: -"Tuota olen minäkin saanut kokea." Tylysti ja kylmästi oli hän eilen -iltana puhunut Anna Wittin kanssa, siten puhui hän tänään Maria -Landtillekin. Hän kävi usein kirkossa: mutta pastori Frisius sai -hyvässä rauhassa puhua ystävällisyydestä ja armeliaisuudesta! Se -vaikutti kuin vesi kiveen. "Pastori Frisius ei ymmärrä tuota. Mitä on -pastori Frisius saanut kokea elämässä?" - -Rauhallisesti puhellen lähti väki Eschenwinkeliä kohden. Kun he kylässä -erosivat toisistaan, huusi Schütt, ollen jo ovellaan, Dwengerille: -"Tuletkos myöhemmin päivällä meille? Minulla on pullo viinaa kotona. -Ruvetaan tänä iltana jo viettämään laskiaista. Nythän on kaikki -yhdentekevää." - - * * * * * - -Sillävälin oli Andrees Strandiger syöksähtänyt seurusteluhuoneeseen: -"Oletko liennyt", huudahti hän vanhalle Hobookenille, "että Maria Landt -aikoo ruveta kunnon poikasi puolisoksi? Vastaa!" - -Lena lensi säikähtyneenä pystyyn nojatuolistaan, kirja putosi kädestään -ja liukui lehdet irrallaan lattialle. - -Vanha rouva jäi jäykäksi ja jyrkäksi: "Niin, mitä sinulla on sitä -vastaan sitte!" - -"Sen olet näkevä! Maria Fransin vaimoksi? Sehän on mielettömyyttä." - -Kun hän lausui sen, aukeni ovi, ja Anna Witt katseli yhdestä toiseen, -säikähti takaisin, ja löi oven takanaan kiinni. Ulkona käytävässä -likisti hän nyrkkiin puristetut kätensä ohimotaan vastaan ja sanoi -heikosti: "Hän tulee hänen rouvakseen... hän!" - -Sisällä seurusteluhuoneessa oli Andrees hiukan tyyntynyt. Hän -nojausi seinää vastaan, ja puhui kuin itsekseen: "Hän on tehnyt sen -Eschenwinkelin vuoksi, se on selvää! Sillä ovat he pakoittaneet -tuon pehmeäsydämisen lapsiparan. Te... te olette vuosikautisella -seurustelulla kanssani sokaisseet silmäni; mutta nyt näen heikon valon -tuikkeen... minä sanon itseni irti sinusta.... Lena Strandiger... Minä -olen vapaa sinusta!... Ja tahdonpa nähdä..." hän kohotti molemmat -kätensä -- "enkö voi vapauttaa häntä ja meitä teistä vielä." - -Sitte lähti hän. - -Lena Strandiger otti kirjansa lattialta ja pani sen kainaloonsa ja -lähti ovea kohden: "Frans on toimittanut omat asiansa hyvin, mutia -huonosti minun." Sitte pysähtyi hän, hengitti syvään ja kohotti -kätensä, kuin joku, joka ravistaa velttouden jäsenistään: "Noh!... -Lopussa siis. Loppunut: näytös Strandigerkartanossa. Tänä iltana -matkustan Berliinin." - -Vanha Hobooken asteli yksin huoneessa ylös ja alas, kädet miehekkäästi -selän takana, jäykkänä ja ylpeänä kuin puusta. Ankara piirre suunsa -ympärillä oli entistä ankarampi. - - * * * * * - -Maria oli noussut ylös portaita, sittekun Frans etehisessä oli jättänyt -hänet. - -Taaskin harhailivat ajatuksensa levottomasti sinne tänne ja etsivät -jotakin. Hän astui seurusteluhuoneeseen. Siellä istui Ingeborg ikkunan -ääressä ja katseli ulos lammelle lumen hurjaa ryöppyä. Poskiansa -kuumotti, ja silmänsä loistivat, hän oli ajatuksissaan ollut ulkona -kankaalla, ja nuoressa sydämessään hehkui ja löi. Andrees oli vapaa -toisesta, Mariasta... kenelle oli hän vapaa? kenelle? - -"Auttaisitko minua?" kysyi Maria, ja jäi seisomaan oveen ja koetti -kylmettynein sormin avata päällystakkiaan. - -Silloin hypähti Ingeborg ylös ja meni kepeänä huoneen poikitse, -taivuttaen hienoa solakkaa vartaloaan, kuin koivut Wodaninkukkulalla. -jotka taivuttavat runkojaan, kun humisee länsituuli. Kun hän näki -sisarensa pelokkaisiin uupuneisiin kasvoihin, sanoi hän hiljaa: "En -tiedä, minkätähden olet tämän tehnyt, mutta et näytä morsiamelta." Hän -kumartui alas ja askarteli jakun alimpain nappien kanssa: jotain kuumaa -kohosi silmiinsä: "Mutta... mitä teetkin... aina teet hyvin... aina!" - -Silloin sulki Maria hänet lämpimästi syliinsä: "Olet minun oma rakas -sisareni!" Ja hetken olivat he sylitysten, ihan likittäin. - -Ingeborg rupesi haikeasti itkemään. - - * * * * * - -Tuli ilta, Maria istui ikkunan ääressä ja katseli uneksuen ulos -hämärään. Viimeinenkin tuli oli sammunut suruisissa silmissään. -Sydämensä oli uupunut ja pyysi nukkuu: mutta sen säikähti hereille aina -tuo tyly sana: "He lähtevät sittenkin Amerikaan!" Kun hän ajatteli -sitä sanaa, hehkui ja poltti hiiloksessa. Mutta se hehku ei ollut -mitään elämäntultu. Se heitti vaan räikeän jylhän valaistuksen. - -Ingeborg kyyristeli ulkona käytävän päässä portaitten varjossa. Vaalea -päänsä eteenpäin kumarassa, ja kädet koukistettujen polviensa välillä, -kuunteli hän välkähtelevin silmin. Koko kalpeat kasvonsa olivat -paljasta elämää. - -Tuolla alhaalla täytettiin matkalaukkuja ja kannettiin ulos. Laukku -laukun perästä kannettiin takaovelle. Kuuli Lena Strandigerin itkevän, -sitte kuului hänen veljensä levollinen varma ääni, hän naurahti kerran -lyhyesti. Se nauru oli oikeata kopeata Strandigernaurua. Kerran mennä -livahti Anna rappuja ylös. Hän oli siro sievä tyttö. Kirkahtaen vavahti -hän takaisin, kun hän näki tuon kyyristyneen haamun pimeässä. - -"Matkustaako hän pois?" kysyi Ingeborg. - -Mutta Anna ei kuullut mitään. - -Silloin ei voinut Ingeborg enää kestää kauempaa, hän juoksi portaita -alas. Hän pääsi huomaamatta pimeän käytävän ylitse. Kun hän kiireissään -aikoi taka-oven kautta ulos, seisoi yht'äkkiä Frans Strandiger -edessään. Hän likistäytyi syrjään tiukkaan seinää vastaan, ja antoi -hänen siten, silmät terävästi luotuina häneen, mennä ohitsensa. Frans -tervehti häntä ohimennen eikä puhutellut häntä. Oli jotakin vierasta -ja puolustautuvaa Ingeborgin silmissä, ja vielä enemmän siinä jäykässä -ryhdissä, joka hänellä yht'äkkiä oli. - -Kuin olisi häntä ajettu takaa, juoksi Ingeborg ulos talliin; siellä -seisoi Hinnerk Elsen, kädessä kello. - -"Aiotteko valjastaa hevoset eteen?" - -"En vielä." Hän kääntyi ympäri, nähdäkseen lyhdyn valossa, mitä kello -oli. - -"Ah, tuota tuhmaa kelloa! Minä tahdon tietää, ajatko kaupunkiin." - -"Ajan... kello kahdeksan ja kaksikymmentä minuuttia yli." - -"Ketä menet viemään?" - -"Neiti Strandigeria." - -Kuin tuuli oli hän poissa. Hinnerk näki enää vaan pitkän varjon, jonka -hänen vartalonsa heitti muurille. Hän seisoi ja kummasteli, kuinka -tuommoiset olennot voivut olla niin notkeita ja niin uteliaita ja -ajatella noin kevytmielisesti ajan arvosta. - -Kun hän seisoi siinä vielä, hiipi Anna ulos, hengitti kuultavan syvään -ja aikoi sanoa hänelle jotain. Mutta Hinnerk ennätti häntä ennen: "Olet -kylmännyt itsesi; laita itsesi nopeasti kyökkiin takaisin, äläkä tule -ulos enää tänä iltana! Kuuletko?" - -Hän ei sanonut sitä suoraan epäystävällisesti. Häntä säälitti hiukan -tyttö, hänessä oli viime aikoina jotain niinkuin säikähtynyttä. Hän -olisi mielellään joskus ottanut hänet syliinsä, mutta kaksituhatta -markkaansa eivät olleet vielä täydet. Ja hän oli palveluksessa. Kaikki -ajallaan. - -Puolen tunnin kuluttua astui Ingeborg Marian huoneeseen, ja kun hän ei -tavannut siellä ketään, aukaisi häh varovasti oven siihen huoneeseen, -jossa rouva Strandiger nukkui. Maria seisoi vuoteen vieressä nojanneena -vanhan rouvan ylle ja kääntyi katsomaan. - -"Strandiger neiti on lähtenyt!" sanoi Ingeborg hiljaa. - -Maria katsahti häneen; mutta uutinen ei näyttänyt enää tekevän häneen -mitään vaikutusta. "He lähtevät sittenkin Amerikaan. Kaikki on -turhaan." Hän laski sormen suulleen ja puhui luonnollisella äänellä: -"Kuule... täti on kipeä. Hänellä on hiukan kuumetta, meidän pitää -huomenna kutsua lääkäri." - -Kun he kumpikin olivat tulleet seurusteluhuoneeseen, silitti Maria -useampaan kertaan kädellään otsaansa ja sanoi: "Täti Strandiger ei -vieläkään tiedä mitään siitä, että talo on vuokrattu. Ja nyt tämä -kihlaus? Tiedätkö, Ingeborg, mitä Andrees aikoo: sinunhan pitäisi -tietää se?" - -"Minä en tiedä mitään." - -"Tämä tulee olemaan kova isku tädille." - -"Andrees on syypää kaikkeen tähän onnettomuuteen." - -Maria kääntyi pois ikkunasta ja katseli pitkään ja tutkivasti sisartaan -silmiin. - -Silloin kohosi Ingeborgin kasvoille hitaasti tumma puna, ja hän antoi -silmäinsä vaipua maahan. - -"Ingeborg!" sanoi Maria hiljaa, "sinun pitää aina, aina seistä -Andreeksen puolella, eikä teeskennellä, kuin et pitäisi hänestä. -Siitä on jo syntynyt paljon onnettomuutta. Hän ottaa kaiken niin -raskaasti, ja on mietiskelijä, eikä pääse selville itsestään. Seiso -sinä uskollisesti hänen sivullaan, Ingeborg. Sano hänelle: minä olon -sinun toverisi. Silloin on hän huomaava, mitä sinussa on. Älä sinä jätä -häntä. Ingeborg!" - -Ingeborg kääntyi poispäin ja lähti huoneesta. - - * * * * * - -Seuraavana aamupäivänä, maanantaina tuli lääkäri. Hän ei pitänyt -vanhan rouvan tilaa mitenkään vaarallisena, arveli, että ikkuna, jonka -vierellä hän oli istunut, ei ehkä ollut tarpeeksi tiivis, ja että hän -sentähden oli hiukan vilustanut itsensä. Hän puhua laverteli pitkät -jonot, antoi joitakin määräyksiä lääkkeistä ja lähti. Vanha sokea -rouva oli istuallaan vuoteessaan, oli kovin hyvillään uskollisesta -huolellisesta hoidosta, ja vilkastuneena Jääkärin käynnistä, johon hän -suuresti luotti, jatkoi hän juttelua vielä hänen lähtönsä jälkeenkin. - -"Kuulehan, lapseni, koska lähtee Frans Strandiger omaisineen oikein -pois. Siitähän on muodostunut oikein pitkä vierailu." - -Maria vaikeni. - -"En saa siedetyksi Hobookenia. On omituista, että Peter Strandigerin -molemmat lapset ovat luonteeltaan Hobookenia. Hobookenit ovat -kovasydämisiä. Olen aina pelännyt Ingeborgin puolesta, että hän rupeisi -pitämään Fransista, heillä oli aiemmin, kun he vielä olivat lapsia, -paljo yhtäläisyyksiä, ja on vieläkin. He olivat aina niin vallattomia -ja ilkkuivat sinua ja Andreesta, muistatko vielä? Kysyin tässä tuonnoin -häneltä: 'Ingeborg, kuinkahan on välinne Fransin ja sinun kanssa? -Leikitteköhän vielä piilosta toistenne kanssa, kuin ennen muinoin -jalavain alla?' Mutta hän vastasi: 'Täti! Enhän siedä katsoakaan -häneen! Hänessä on jotain semmoista niin rajua. Siihen en koske!' Siten -sanoi hän. Ikävä kyllä, en voinut nähdä, punastuiko hän. Sanohan, -lapseni, ettekö te molemmat, sinä ja Andrees, jo pian mieti häitä?" - -Silloin nousi Maria ylös ja tarttui värähtelevin käsin Uuteen -Testamenttiin: "En ole vielä lukenut sinulle." Ja hän alkoi lukea -evankeliumia. Ja lukiessaan valtasi taaskin hänet lohduton synkeä -hämmennys, ja kasvonsa menivät kalpeiksi. Pakahduttavan tuskallisen -sydämenkolkutuksen ahdistamana oli hän joka hetki hypähtää ylös. -Yht'äkkiä kirkahti hän ikäänkuin ihminen, joka on palavassa -rakennuksessa, eikä löydä ulos, ja nyykähti vuoteelle. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - -Tiistai-iltana muuttui ilma. Ylhäältä, jossa se kaiken päivää oli -ajellut edellään harmaita pilviä, laskeutui maanpinnalle leuto voimakas -länsituuli ja muutti kahdessatoissa tunnissa koko maan näön. Se tuli -kuin Anna Witt, kun hän viime vuonna, kun hän vielä oli reipas tyttö, -tuli huoneeseen huisku, luuta ja tomunpyyhin kädessään. Muutamassa -tunnissa oli kaikki lakaistu j% puhdistettu. Keskiviikko-aamuna oli -ainoastaan siellä täällä ojissa lumisiekaleita. Kanava oli ihan sula, -ja loiskui pienissä iloisissa laineissa. Koko maisema oli yhtenä yönä -pesty ja puhdistettu, ja katseli siistein raikkain kasvoin aamua. - -Tiistai-iltana sattui vuokraajan kirjoitushuoneessa kiivas kohtaus. -Andrees tuli sinne, ja ilmaisi jyrkillä sanoilla ylenkatseensa ja -vihansa. Kuuli uloskäytäville ja ulko-ovelle asti, kuinka hän sanoi: -"Olet valehtelija ja kunnoton mies!" Mitä hänelle vastattiin, sitä ei -kuulunut. Frans ei puhunut paljoa. "En ole mikään uneksija kuin sinä ja -Heiderieter. Te ryömitte, minä astun. Minä tahdoin päästä herraksi ja -isännäksi, siksi vuokrasin tämän tilan. Tahdoin pysyä herrana, siksi -tein Marian morsiamekseni. Sinä olet vapaasta tahdostasi vuokrannut -talon minulle, hän on vapaasta tahdostaan myöntynyt pyyntööni." - -Koko se aallokko, joka puhkesi esiin kirjoitushuoneessa, myrskysi -ja kuohui neidon sydäntä vastaan, joka oli liika heikko kestämään -semmoista hyökkäystä. - -Ensinnä tuli Anna Witt. Hän seisoi avoimessa ovessa, ja tuijotti -Mariaan, eikä tietänyt, kuinka hänen piti puhua. - -"Minä olin hänelle hyvä", hyrskähti hän itkemään, "hänelle, Frans -Strandigerille!" - -"Anna!... Sinä?... Hiljaa. Anna!... Ei saa ajatella sitä... älä -sinäkään... se sekoittaa päätä vaan pahemmin... ja sitten sulkeutuu -kuin meri pään yläpuolella... ja tahtoisi auttaa ja... se on... liika -Vaikeata. Mene nyt ja pane nukkumaan, äläkä uneksi taaskin niin -kamalista asioista." - -Silloin juoksi Anna ulos huoneesta. - -Ja Maria jäi yöksi sairasvuoteen ääreen, samoin koko seuraavaksi -päiväksi, piinakeskiviikoksi. Hän ei sallinut, että kukaan tuli hänen -luokseen, vaan sanoi Ingeborgille, että sairas tarvitsi täydellistä -lepoa. - -Kun Ingeborg jälkeenpäin muisteli näitä suruisia päiviä, niin ei hän -voinut muistaa huomanneensa hänessä mitään mielenhäiriön oireita -ennenkuin tänä iltana, jolloin se ilmeni selvästi. Kuitenkaan ei -Ingeborg, sen mukaan kuin tiedetään, ole puhunut siitä kenellekään -muulle, kuin Frisiukselle ja Evalle. Mutta vanha rouva Strandiger on -vielä monta vuotta myöhemminkin, hiljaisella heikolla äänellä, avoimet -sokeat silmänsä suunnattuina suoraan eteensä, kädet ristissä, istuen -vuoteellaan, kertonut että Maria nämä päivät oli ollut sulaa osanottoa -ja auttavaa lempeyttä. Hän ei ollut puhunut melkein mitään, aamu- -ja iltarukoukset oli hän sentään aina lukenut, mutta alakuloisella -väliäpitämättömällä äänellä. "Ikäänkuin hän ei enää olisi ymmärtänyt -Jumalan sanaa", sanoi sokea. - -Tänä iltana, hämärissä, tuli Andrees sairashuoneeseen. Häntä ei voitu -pidättää. Hän veti Marian sairaan vuoteen äärestä, joka oli nukahtanut, -seurusteluhuoneeseen. Kumpikaan heistä ei huomannut, että Ingeborg -istui kyyristyneenä ikkunan varjossa. - -Tämä tuli kamalalla tavalla kiskaistuksi autuaista unistaan. - -"Minä en salli", sanoi Andrees hillityllä hurjalla äänellä, "en salli, -että sinä tulet hänen vaimokseen. Minä en salli sitä. Hänen pitää antaa -sanasi takaisin sinulle." - -"Hellitä minusta!.. Olen antanut sen hänelle, ja hän on maksanut sen -selvässä rahassa." - -"Todellinen helvetti on siitä syntyvä. Sinä hänen kanssaan! Mikä on -saanutkaan sinut tuommoiseen mielettömyyteen?" - -"Mikä saanut minut siilien? Sanon hänelle, että hän rakentaa uudet -asunnot Eschenwinkeliläisille. Kuvastelisi aurinko ikkunoihin silloin -ja ikkunat kanavan kalvoon, sekös olisi loistavaa. Olen lukeva hänelle -kertomuksia laupiaasta samarialaisesta." - -"Se on muka auttavako! Tulehan nyt järkiisi, Maria! Muistatko -vielä, kuinka seisoit tuolla ylhäällä minun kanssani ikkunassa, kun -vielä olimme lapsia? Ja katselimme ulos Eschenwinkeliä kohden ja -Flackelholmille? Ja minä osoitin kaikkea sinulle, ja pidin kättäsi -kädessäsi!" - -"Se oli ihana aika!" - -"Tule kanssani! Mennään jonnekin. Minne sinä vaan tahdot!" - -"Mutta minähän en voi. Minun pitää odottaa, kunnes uudet rakennukset -ovat valmiit. Minun pitää astua polulle kanavan rannalla ja iloita." - -Hän vetäisi kädellään hiustensa yli, ikäänkuin koettaisi hän koota -ajatuksiaan. "Voithan lähteä Flackelholmille. Sehän on niin yksin -ja hyljättynä... yksin ja hyljättynä keskellä aavaa merta. Yksin ja -hyljättynä! Sitä se on kuin tarvitsisi olla. Ken voi olla sitä, hän -voittaa kruunun. Flackelholmille pitää sinun ja kylpeä! Antje sanoo, -että siellä puhaltaa niin raitis tuuli." - -"Tule siis. Maria! Rakas Maria!" - -Hän kohotti kätensä ja laski ne Andreeksen hiuksille ja sanoi -säälitellen: "Rakas Andrees, ei minun kanssani! Ingeborgin pitää lähteä -kanssasi. Minunhan pitää Eschenwinkeliin... ne aikovat muuttaa pois -kauniista kodeistaan. Mutta sitä he eivät saa. Minun pitää sinne, -hellitä minusta, minä menen puhumaan heidän kanssaan." - -Äänensä heikkeni heikkenemistään. Hän puhui aivan kuin olisivat he -olleet kaksi pelkäävää lasta pimeässä: "Minä pidän huolta omastasi, -kunnes sinä tulet takaisin. Silloin ovat hiuksesi valkeat ja pidät -Eschenwinkelistä, ja silloin nauramme me." - -Hän silitti molemmilla käsillään Andreeksen kasvoja. "Tiedätkö, -kuinkahan olikaan taas sen laulun nimi, jota tytöt laulelevat, kun he -käyvät kanavan rannalla?" - - He ikivalan vannoivat. - Kun nuor' oli kumpikin: - Ei salli he lemmen sammuvan, - Saa tahto ei täyttyä perhanan, - Ei perhanan. - - Meni vuosia neljäkymmentä, - Taas kohtaa he toisensa, - He näki katseen sammuvan - Ja virkkoi: "Tahto ol' Jumalan, - Niin, Jumalan." - -Hän herkähti itkemään ääneen: "Tuo ei sovi minulle! Isä meidän, joka -olet..." - -Silloin selkeni Andreekselle koko kamaluus: "Mitä sinä puhut? Minä en -ymmärrä sinua." - -"Ole hiljaa!" sanoi Maria. "Äitisi nukkuu; hänelle ei saa sanoa mitään -tästä. Hänellähän ei ole silmiä, että hän saisi itkeä. Mutta minä osaan -itkeä. Osaan itkeä niin hiljaa, ett'ei kukaan kuule sitä." - -Andrees piti hänestä kummallakin kädellään: "Tulen tänä iltana. Älä -sano kenellekään mitään. Tulen kello seitsemältä. Kohta seitsemän -jälkeen tulen. Kuuletko?" - -Hän riensi pois ja juoksi talliin ja tilasi vaunut ja juoksi sitten -levottomuudessaan talon ympäri, juoksi kappaleen matkaa ulos -kankaalle, palasi takaisin taas ja tapasi itsensä kello kädessä -työpihalla, ja kätensä vavahteli sinne ja tänne ja tuontuostakin -puistatti häntä kylmä. - -Ingeborg pujahti huoneesta ja heittäysi pehmeälle vuoteelleen ja -valitti hiljaa nyyhkien. Sitte, kun kello rupesi lähenemään seitsemää, -istui hän, hiljaa itsekseen hautoen, ikkunalaudalle, kädet ristissä -polvensa takana ja tuijotteli ulos yöhön, joka suurin säikähtynein -kostein silmin uumotteli puutarhassa jalavain varjossa. Pisarteli -hiljaa puista. Kanavan yllä oli heikko valaistus, siellä näkyi joku -tähti, ne katselivat Strandigerkartanoa ja Ingeborgia kohden. - -Mutta Ingeborg katseli viistoon eteensä puutarhaan ja kuunteli noita -putoilevia kyyneleitä. Ne putoilivat ja putoilivat. Mitä lohdutonta -itkua! - -Kun kello porraskäytävässä rupesi lyömään seitsemää, astui Maria -huoneeseen. Hän tuli omituisen säännöttömin hätäisin askelin Ingeborgia -kohden ja sanoi -- huomasi, kuinka suurella vaivalla hän koetti -ponnistaa ajatuksiaan kokoon; hän puhui, kuin laskisi hän vaikeinta -laskutehtävää -: "Minä menen nukkumaan. Minä olen väsynyt, mene sinä -tädin luokse!" - -Ingeborg oli antanut liukua itsensä alas ikkunalaudalta; koko ruumiinsa -vapisi. - -"Sano Andreekselle, että olen kipeä ja makaan... Hän pyysi minulta -jotain; mitähän se nyt olikaan?.. Hän tahtoi jotakin minulta... En -tiedä mitä. Se oli jotakin, joka ei ole mahdollista; hänhän ei voi -kärsiä Eschenwinkeliä. Sano kaikille, Anna Wittillekin ja sille -vaimolle, jolle tein ne ruskeat vanttuut, että minä nyt vihdoinkin -menen nukkumaan. Minä olen väsynyt." - -"Mutta jos Andrees... tulee tänne?" - -"Lukitse sinä ovi, Ingeborg. Lukitse ovi... Puhuuko hän -Flackelholmista? Siellä puhaltaa raitis tuuli, ja sinun pitää mennä -hänen kanssaan... Lukitse ovi, Ingeborg!" - -Ingeborg meni seurusteluhuoneen puolelle ja jäi seisomaan pyöreän -sohvapöydän eteen huulet rutistettuina lujasti yhteen ja silmät -suurina ja tuijottavina. Joku tyly raaka käsi piirsi syviä rumia -ryppyjä hänen otsalleen. Huone oli ihan pimeä. Mutta hän tahtoi -nojata kädellään pöytää vastaan, koska polvensa tutisivat. Silloin -kun hän laski kätensä pöydälle, satutti se erääseen tulitikkuun, -joka oli pöydällä. Kuin hyväillen kosketti se hänen sormeensa. Hän -työnteli sitä ensin huolettomasti sinne ja tänne, kunnes nousi häntä -vastaan heikko tulikiven tuoksu. Silloin laski hän tikun leikkien -etu- ja keskisormelleen, ja mursi sen peukalollaan keskeltä poikki. -Hän tunnusteli kumpaakin puoliskoa ja kun hän huomasi, että ne olivat -eri pitkät, heitti hän ne kuin tarkoituksetta pöydälle, mietti -silmänräpäyksen, sulki silmänsä ja etsi kädellään ja löysi toisen -palasen, juoksi ikkunan ääreen ja näki, että se oli pitempi. - -Silloin vääntyivät kasvonpiirteensä ja silmiinsä ilmestyi jotain -kamalaa: niin säikähtivät ne. - -Hän lähti huoneesta, ja kun hän tuli käytävää pitkin, lukitsi hän -ohimennessään makuuhuoneen oven. Avain liukui taskuunsa. Mutta Maria -Landt ei ollut siellä enää, hän istui jo portailla, jotka johtivat -kanavan ylitse. - -Kun Ingeborg meni kauemmas käytävää ja saapui portaille, näki hän että -pastori Frisius seisoi alhaalla sisäänkäytävässä. Kumaraharteisena tuli -hän portaita ylös. Hän tuli sairaanluonakäynnille rouva Strandigerin -luokse. Ingeborg väistyi pimeään käytävään ja jäi seisomaan sinne -tykyttävin sydämin, kunnes Frisius oli kadonnut sairashuoneeseen. Sitte -palasi hän takaisin portaille. - -Ja täällä kyyristyi hän taas istumaan käsipuita vastaan aivan samaan -asentoon kuin eilen. Sairaan huoneesta kuului tuolloin tällöin -keskustelua, alhaalla kuului kaukaisia askeleita. Muuten oli kaikki -ihan hiljaista. Silmät tarkkoina ja hengitystä pidätellen tähysteli hän -käsipuitten alatse. Alhaalla aukaistiin joku ovi. Taaskin hiljaista. - -"Koko talo on kuin ruumisarkku. Pastori Frisius puhuu tuolla ulkona -ruumisarkun ääressä. Mielettömiä ajatuksia. - -"Kuinka kauan viipynee hän? - -"Ei hauvan. Tänäänhän on piinakeskiviikko. Kello puoli kahdeksalta on -ensi iltajumalanpalvelus. Hän on lähtevä kohta pois, ja sitte on tuleva -tuo toinen... Andrees!" - -Silloin aukenee taaskin ovi. Ne ovat hänen askeliaan. Hän tulee. -Ripeästi astuu hän portaita ylös. Silloin nousee Ingeborg pimeässä -ylös, niin äkkiä ja niin korkeana, että Andrees säikähtäen tarttuu -käsipuuhun. Hampaansa kalahtavat kylmän ja sisäisen liikutuksen -vaikutuksesta yhteen. - -"Mitä tahdot _sinä_?" kysyi Andrees silmät epävarmoina. - -Ingeborg naurahtaa keveästi: "Maria on kipeä, käskettiin minun sanoa. -Hän on lukinnut itsensä sisään, makaa vuoteella ja, nukkuu." - -"Mene hänen luokseen ja sano, että minä olen täällä." - -Ingeborg pudisti päätään ja katseli kiinteästi häntä silmiin: "Hän ei -aukaise minulle, hän ei laske minua sisään." Andrees kääntyi puolittain -poispäin, hänet valtasi kalpea alakuloisuus. - -Samassa aukeni makuuhuoneen ovi ja kuuli pastori Frisiuksen lähenevän -pimeää käytävää. Andrees astui portaitten varjoon, mutta Ingeborg jäi -seisomaan valoon, joka epävarmana ja heikkona lankesi ovelta. Frisius -ei huomannut ollenkaan Andreesta, mutta hän näki Ingeborgin kasvoihin. -Ja niillä kuvastui huono omatunto. - -"Missä on sisaresi, Ingeborg?" - -"Huoneessaan. Hän nukkuu." - -"Voiko hän hyvin." - -"Hän on heikko, ja tahtoi mielellään nukkua." - -"Vie hänelle terveiseni. Nukkukoon hän itsensä terveeksi... Minne sinä -aiot?" -- "Kirkkoon", vastasi Ingeborg ja katsahti häneen. - -Frisius katsahti eteensä ja sanoi hitaasti: "Aika on vakava nyt. -Kävin äsken juuri Theissenin luona kylässä. Pikku Elsa on kuollut -keuhkotulehdukseen. Hän oli kahdeksan vuoden vanha ja loppunsa oli -kevyt. Liese Nagel rupeaa myöskin uupumaan, on nyt jo vuoteenomana -lähes kaksi vuotta. Hän arvelee, että hän jo on kärsinyt tarpeeksi, ja -kaipaa lepoon, vaikka hän vasta on kahdenkymmenen kolmen vuoden vanha. -Kristoffer Dwenger makaa juovuksissa Nummitalon nurkalla ja lapsensa -seisovat ympärillään. Täällä alhaalla on aina ja kaikkialla, minne vaan -silmämme luommekin, piinakeskiviikkoota. On kuin onkin meillä syytä -mennä Herran huoneeseen." - -Ingeborg katsahti häneen. "Niin on!" virkkoi hän ääneen. Silloin lähti -Frisius. - -Alhaalla sulkeutui ulko-ovi raskaasti hänen jälkeensä. Keveä -tuulenhenki hulmahteli taloa vastaan, muuten oli kaikki hiljaista. -Ingeborg kääntyi kiihkeästi ympäri: "Andrees, tule mukana!" sanoi hän. -Äänensä kiirehti kuin lapsi, joka henki kurkussa pakenee pelottavaa -paikkaa. Mutta samassa järkytti häntä yht'äkkiä peloittavasti, niin -että hän melkein luuhistui kokoon. Hän tarttui Andreesta käsivarteen -ja sanoi, ja äänessään oli kiirettä ja hätää: "Minä... en voi sitä! -Minä en voi sitä... vaan! Marian pitää... sittenkin sinun kanssasi! -Odota. Andrees! Odota... silmänräpäys! Jää tähän! Minä herätän hänet... -minä... minä..." Hän riuhtasi avaimen taskustaan ja lensi käytävää -takaisin, aukaisi oven ja huudahti ääneen riemuiten: "Maria, lapseni! -Nouse ylös!" - -Mutta huone ja vuode olivat tyhjät. Silloin palasi hän takaisin, hiukan -ahdistuneena, mutta koko kasvonsa loistivat kuin sisäisiä puhdasta -valoa, ja ikinä ei ole Maria Landtin sisar näyttänyt kauniimmalta kuin -tänä silmänräpäyksenä. "Hän on mennyt kirkkoon, Andrees. Tule, mennään -hänen jälissään. Me molemmat! Ja sitte puhumme hänet suostumaan ja te -matkustatte viimeisellä junalla." - -"Sinä olet hyvä, Ingeborg." - -"Tietysti olen hyvä! Oikein hyvä! Mutta en vaan aina. Se on onnetonta -Ingeborg Landtissa." - -Hän juoksi portaita alas ja nauroi: "Tule nopeasti, Andrees! muuten -tulemme liika myöhään." - -Vasemmalla ovesta ottivat he kiirehtien päällysvaatteensa ja hattunsa -koukuista ja riensivät ulos. - -Ulkona laski Ingeborg iloissaan kätensä hänen käsivarrelleen, ja -laverteli, astellen hänen rinnallaan: "Kuinka iloinen olen! Kuinka -iloinen olen! Tiedätkös, minä olin suuttunut sinulle! Yhdestä ja -toisesta syystä! Mutta nyt on kaikki hyvin. Kuinka Maria tulee -onnelliseksi! Minun Mariani! - -"Tuo on oikein, Andrees! Meidän pitää suorastaan väkivallalla kiskaista -hänet tästä ympäristöstä. Kun vaan olette kaupungissa kerran, silloin -on hän sinun. Lähetän tavaranne jälestä teille. Jäätte pariksi päiväksi -Hampuriin, sitte matkustatte ehkä aina Berliiniin saakka ja kauemmas -vielä, ja kirjoitatte pitkiä kauniita kirjeitä. Sillä välin pidän -minä huolta äidistä ja hoidan taloutta. Sekös on oleva elämää! Tule, -astutaan pikemmin, kellot soivat jo." - - * * * * * - -Kanavan yllä heijaili kirkas valaistus. Kokonainen maailma tähtiä -säteili siellä rinnakkain ja katseli maata kohden. Tuuli puhalsi -voimakkaammin. Mahtavia pimeitä pilvijonoja vaelteli itää kohden -iltaisen taivaan ylitse. Niistä riippui pitkiä leveitä sumusiekaleita -alas, ikäänkuin astelisivat ne raskain jaloin taivaan avaruutta. -Hartioillaan kantoivat ne jotakin pitkää ja mustaa, kuin ruumisarkkua. -Kummallakin puolella seisoi tähtiä kuin soihtuina. Tuuli soitteli -hiljaa ja suruisana. - -Maria Landt istui sillalla, kyyristyneenä kokoon. Pienet laineet, -säikähdyksissään noista eriskummallisista ilmiöistä taivaan kannella -loiskuivat pelokkaina ja levottomina, itkien ja nyyhkyen häntä kohden -ja anoivat apua häneltä. - -"Minä en voi auttaa teitä!" puheli hän: "Minä en voi itseänikään -auttaa." - -Silloin vihastuivat, laineet ja puhuivat toisessa sävellajissa ja -laverlelivat ja valehtelivat ja hämmensivät hänen mieltään. Sydämensä -kohosi ihan kurkkuun. - -Kun Ingeborg ja Andrees käsi kädessä, Ingeborg nauraen, Andrees -kasvoillaan ystävällinen ilme, menivät ohitsensa, katsahti hän -ainoastaan ohimennen ja välinpitämättömästi ylös. Hän taisteli -toisellaisten voimien kanssa, häntä vastassa oli näkyjä, jotka olivat -suuremmat kuin ihmiset. Hän kumartui syvemmälle alas, ja katsoi taaskin -veteen ja valitti: "En voi tehdä sitä, en voi tehdä sitä toistakaan. -Mitä teen enää täällä alhaalla?" - -Tuulen voima kasvoi ja tempoili harsoja, jotka peittivät kuuta ja -riuhtoi ne irralleen, ja kuu välkkyi veteen. Se katsoi syvälle veteen. - -"He voisivat kaikki... ell'ei heillä vaan olisi niitä kiviä -sydämillään... Frans ja Andrees ja Schütt ja Thiel eukko. Ne kivet -pitää minun saada. Ne ovat alhaalla. -- Tuolla ne ovat." - -Tuo loiskuileva, kohajoiva, valkea, pehmeä, elävä vesi veti ja kutsui -aina kiehtovammalla jylhemmällä kumulla. - -"Kivet! Kivet!" - -"Tule ja nouda ne!" - -Hän pani kätensä veteen. - -"Näetkös? Se ei ole kylmää! Lämmintä se on ja pehmyttä ja silittää -elävänä kättä." -- "Niin, elävänä!" - -"Näetkös! Me olemme odottaneet sinua jo viisi kuutamoyötä! Tuossa nyt -olet." - -Valkeita ruumiinmuotoja, ihmeen ihania hiljaisia silmiä -puolisulkeuneiden ripsien takana ilmestyi esiin häilyvässä kaislikossa, -kaikki oli pehmyttä, soljuvaa, kosteankiiltoista, iäisesti nuorta, -kauneuden perikuvia, luomakunnan ensimmäisiä turmeltumattomia muotoja. -Ne soljuvat ja valuvat ja puhuvat hiljaa. - -"Mitä ajattelet itsemurhasta? Lyhyt ja heikko ihmisajatus vaan. Etkö -näe, että elämme ja häilymme, kohoomme ja laskemme, itkemme ja puhumme. -Kuolleitako olemme vai elämmekö?" - -"Mutta se on synti." - -"Vaihdat levottomuuden lepoon, likaisen puvun puhtaaseen, heikkouden -voimaan, alhaison ylhäiseen?" - -"Mutta se on synti." - -"Silloin on hänkin tehnyt syntiä; hän olisi voinut mennä Golgathan -ohitse, mutta ei mennyt." - -"Jos minä lähden, itkevät he kauan." - -"He itkevät ja sulavat ja heltyvät lempeiksi... koska sinä etsit kiviä -viheriältä pohjalta." - -Ne soljuvat lähemmälle... niitä on kaksi, kolme... kuusi ja niillä on -kaislaa hiuksissa. Hiuksilla ja kaislalla leikkivät pienet aallot. -Loputtoman lempeät ja syvät ovat nuo suuret hiljaiset, silmät. - -"Menkää pois... minä pelkään... niin." - -"Luuletko, ett'emme tunne ihmiselämää? Kuu puhuu meille kaiket yöt. -ja tuuli kertoo meillä alati pitkiltä matkoiltaan. Läpinäkyväksi -olemme tehneet majamme katon, niin että siihen kuvastaa kaikki. -Strandigerkartanon ja Eschenwinkelin kuvastuksen näemme, ja leikkiviä -lapsia katselemme. Ja mahtavampana ja suurempana ja ihanampana näkyy -kaikki veden kuvastetussa, kuin ohuessa ilmassa. Me emme katsele -ilmiöitä, me katsomme niitä sisään. Näetkö kuuta ja tähtiä. Ne ovat -täällä pohjalla." - -"Isä! Isä!" - -"Isä on täällä yhtä hyvin kuin tuollakin... senhän tiedät." - -"Tahtoisin kerran vielä kirkkoon ja laulaa siellä toisten kanssa: - - "Jesus, maailman valkeus, - Anna valos meille loistaa! - Isän kunnian kirkkaus, - Pimeytemme sä poista! - -"Minä voin pahoin... tukekaa minua!... ett'en kaadu..." - -Silloin liukuivat, ne nopeasti ohitse... kaikki kuusi. Ja kaislojen -välille ilmeni yksi vielä niitä, märillä välkkyvillä hiuksillaan -kultainen kruunu. - -"Tukekaa häntä!... Kantakaa hänet... Hän on liika hento ja heikko maan -päälle. Hellästi... hennosti... ja laskekaa hän alas... nyt nukkuu hän." - -Ylhäällä tiellä meni Anna kiirehtien ohitse, hän katsahti pari -kertaa säikähtyneesti sillalle, kirkahti ääneen ja lähti juoksemaan -Eschenwinkeiiä kohden. Antje oli yksin kotona. - -"Onko Maria Landt mennyt täältä ohitse?" - -"Sitte... sitte on hän heittäynyt kanavaan, ja se on minun syyni." Ja -hän heittäysi polvilleen pöydän eteen. - -Antje aikoi juosta hänen ohitsensa, silloin hypähti hän ylös ja asettui -hänen eteensä: "Ettekö ole huomanneet sitä", kirkahti hän... "minä ja -Frans Strandiger olemme surmanneet hänet!" - -"Sinä ja Frans Strandiger?..." Vanha tyttö nosti molemmat kätensä -torjuvasti ylös ja kauniit, kuluneet kasvonpiirteensä saivat ylhäisen -ylpeän ilmeen, ja hän rupesi puhumaan Henrikistään, kuinka hän, kun hän -lähti sotaan, oli jättänyt hänelle hyvästi kammarin ovella. - -Anna Witt kääntyi pois ja aikoi kiiruhtaa ulos. Silloin seisoi isänsä -hänen takanaan liinaisessa työmekossaan ja pitkissä saappaissa, joilla -kiilsi märkää savea. Hän oli sysännyt lapionsa savilattiaan, ravisti -sitä kädessään, ja hänen muuton tyyneet kasvonsa olivat ankarasti -kiihtyneet. - -Anna nojausi pöytää vastaan ja tuijotti tuskauneesti häneen. - -"Missä on Maria Landt?" huusi Reimer. - -"Kanavassa! Kanavassa!" - - * * * * * - -Samaan aikaan olivat kellot lakanneet soimasta, ja ne kaksitoista -lasta, jotka seisoivat urkujen vierellä ja muodostivat kuoron, olivat -kirkkain äänin alkaneet laulaa Gerhardtin laulua: "O, armon lähde -autuas." - -Ingeborg oli, kuten hänen oli joskus tapansa, mennyt heidän kanssaan -istumaan ja lauloi mukana. Hänellä oli sointuva kirkas ääni ja -kasvoilleen nousi pian, kun hän lauloi, puna ja silmänsä rupesivat -lämpimästi loistamaan. Ja erittäinkin tänään! Tuollaisella noin -iloisella, nauravalla, riemuisalla omallatunnolla! - -Urkulehterien alla, toisella niistä vanhoista epämukavista penkeistä, -jotka kantoivat korvillaan muinaisten talonpoikaissukujen vaakunoita, -istui Andrees ja katseli virsikirjaansa, ja lauloi hiljaa mukana. Ja -virren aikana, kun hän kiinnitti ajatuksensa sen sisältöön, rauhottui -hänessä hiukan, ja kun oli ennätetty kolmannen värssyn loppuun, oli -hänessä ihan tyyntä, kuten ei pitkiin aikoihin. Ja vaikkei se kaikki -ollutkaan hänelle selvää -- niinpä, juuri sentähden että se osaksi oli -hänelle hiljaista selittämätöntä salaisuutta -- näytti kaikki hänestä -suurelta, ylevältä ja ijäiseltä, ikäänkuin valoisalta kultaiselta -ihmeeltä. Oli hänestä, kuin tuo maailmankäsitys, joka oli kätkettynä -noissa kolmessa värssyssä, sittenkin olisi ollut'yksinkertaisin ja -täydellisin selitys arvoituksiselle elämälle, ja ikäänkuin voisi -hänenkin elämänsä, jos hän taaskin palaisi sen turviin, taaskin -saada sisältöä ja arvoa itseensä, ja muistot heräsivät hänessä ja -kertoivat hänelle muinoisista unohtuneista jumalanpalveluksista, -joita hän oli viettänyt pikkupoikana äitinsä rinnalla tuolla vanhassa -perhepenkissä, ja rupesi tuntumaan hänestä mahdolliselta, että hänkin -vielä joskus, jos hän vaan vakavasti tahtoi, voisi puhtaasti, suuresti -ja lapsellisesti iloita näistä asioista. Ja silloin saisi hän välkkyvät -kauas kantavat silmät ja tietäisi, mihin hänen tulisi ryhtyä elämässä. - -Takanaan puuskuili tuuli pieniä ruutuja vastaan ja sysi kirkonseinää ja -vingahti sille valitellen viistoon hautojen yli aavalle lakeudelle. - -Hän koetti keksiä Mariaa Strandigerien penkistä, mutta hän ei -eroittanut siellä mitään, toinen puoli penkkiä oli varjossa. - -Silloin kuului ulkoa, kellotornilta käsin, askelia ja ääniä. Ne tulivat -käytävää ylös, pysähtyivät, puhelivat keskenään, aikoivat mennä kirkon -sivutse ja tuntuivat kiistelevän. - -Kaikki kuuntelivat. - -Pastori Frisius pysähtyi mennessään saarnatuolilleen, kärsivät -kalpeat kasvonpiirteensä näyttivät kiihtyvän. Muutamat nyykistyivät -syvemmälle penkkeihinsä, toiset, järkevämmät, katselivat huolissaan -ympärilleen. Vanha Klaus Peters, joka vieläkin elää, nousi ylös ja -lähti ovea kohden. Kaikki pelkäsivät samaa, nimittäin että ulkona olisi -miehiä, jotka olivat viettäneet laskiaistiistaita vähän liian kauan -piinakeskiviikonkin puolelle, ja nyt paloviinan villitseminä johtuneet -tuumaan tulla häiritsemään jumalanpalvelusta. - -Nyt, kun kuului selvästi Schüttin ääni, laski pastori Frisius raamatun -kastemaljalle ja lähti kirkkokäytävää alas. Useita muitakin lähti -mukana, kasvot vakavina. Silloin, kun he aukaisevat oven ja astuvat -ulos, näkevät he ensiksi Schüttin, jolla on pullo kädessä, ja hänen -takanaan Thiel eukon, jonka ohuet valkeat hiukset sekaisina riippuvat -otsalla. Heidän takanaan näkyivät paarit, jotka he olivat ottaneet -kellotapulista ja paarilla... - -Urkujen ääni katkesi kesken, kuten kirkuva lokki, johon lennossa on -sattunut luoti. - -Frisius ratkesi itkemään ääneen kuin lapsi: toiset itkivät hänen -kanssaan. Vanhoja miehiä seisoi hiljaisin kalpein kasvoin, ja -katselivat sanattomina kuollutta. - -Poikkikäytävällä tungeskeli miehiä ja naisia ja lapsia ja itkivät. - -Pellwormer, jonka itkevän Frisiuksen näkö oli saanut ihan suunniltaan, -otti pastoria käsivarresta ja aikoi ruveta veisaamaan. "Min' tekee -Jumala, se hyvin tehty on." - -Mutta silloin kuohahti pastori Frisiuksessa: "Mutta minkä ihmiset -tekevät, se ei ole hyvin tehty. Kuka on saattanut surmaan tuon -lapsiraukan?" - -Hans Rohde, joka aina pysyi levollisena, laski kätensä pastorin -käsivarrelle: "Miksi kohta ajatella tuommoista? Hän on ehkä pudonnut -veteen; on niin pimeätä ja sateista. Eihän saa edes kunnolla silmiään -auki. Ja hän oli niin usein ajatuksissaan ja häntä vaivasi päänsärky. -Hän ei ole huomannut pitää vaaria tiestä." - -"Ei. Se ei ole totta." - -Kaikki puhuivat yhtä aikaa. - -"Ovat ajaneet hänet veteen." - -"Joukkue tuolla. No, tunnemmehan heidät" Yhtään nimeä ei mainittu. - -"Ell'ei Strandiger olisi vuokrannut taloaan..." - -"Silloin... niin, silloin..." - -"Eläisi Maria Landt vielä!" - -"Joutunutko harhaan pimeässä? Mutta koko rantahan kasvaa pajukkoa! -Kuinka olisi hän osannut tulla juuri sillalle? Lorua!" - -"Andrees Strandiger!" - -Tämä oli yht'äkkiä ilmestynyt ovelle ja tuijotti siinä nyt kauhistunein -silmin paaria kohden. - -Ingeborg riensi urkulehterien rappuja alas, kirkahti ääneen ja -heittäysi paarien viereen, kuin olisi joku viskannut hänet siihen. - -Lapset itkivät ääneen: muutamat juoksivat huutaen hautojen ylitse, kuin -olisi joku ajanut heitä takuu. - -Ilma pimeni yhä. Näki vähääkään selvemmin enää ainoastaan, mitä sattui -olemaan siinä heikossa valokeilassa, joka lankesi ulos avoimesta -kirkonovesta: paarit, Ingeborgin, joka oli nyykistyneenä maassa ja piti -kiinni paarien karkeatekoisista tukevista sivupuista, samalla kuin -vettä pisarteli hänen käsilleen, sekä miehen kirkon ovessa. - -Joku sanoi: "Tuo tuossa on syypää kaikkeen." - -Reimer Witt sanoi Frisiukselle: "Minne nostamme ruumiin?" - -Ingeborg kohotti päätään, ja kun hän näki _hänen_ seisovan tuossa, -kirkaisi hän hänelle: "Kurjaa sinua! Pois tältä paikalta! Mitä tuijotat -häneen, kurja ihminen! Sinä, sinä olet hänet surmannut. Ajakaa hänet -pois!" - -"Hiljaa." - -"Hän sanoo sen hänelle!" - -Naiset seisoivat ja katselivat noihin hiljaisiin kuolonkalpeihin -kasvoihin, muutamat tunnustelivat valtimoa ja rintaa ja kumartuivat -alas häntä kohden ja kuuntelivat. Eräs vaimo irroitti esiliinansa ja -peitti sillä kuolleen. Ingeborg makasi maassa, eikä liikahtanut. - -"Hän on mennyt tainnoksiin." - -"Kylmää vettä." - -"Tiedätkö jo... Anna Witt?" - -"Hiljaa." - -"So on kai myöskin yhteydessä tämän kanssa." - -Frisius ei ymmärtänyt mitä Reimer Witt puhui hänelle: "Emme voineet -sairaan rouvan vuoksi viedä häntä kartanoon, Hallerilla oli ovi -lukossa. Sentähden ajattelimme..." - -"Niin... niin...." Frisius nyökäytteli innokkaasti päätään, unohti -taaskin, mitä hän aikoi sanoa ja sanoi sitte: "Minulla on oikeus -häneen." - -Ingeborg kohottautui raskaasti: "Niin, setä, sinun luoksesi! Ei tuohon -kärsimysten taloon. Minä vihaan häntä ja koko taloa ja kaikkia niitä -vuosia, jotka olen asunut siellä, minä ja minun Mariani." - -Silloin tarttui Frisius kovasti häntä käsivarteen ja tuijotti häntä -kasvoihin ja sanoi käheästi: "Sinä... mitä seisoit sinä portailla -silmäsi pahoina? Katso minuun! Sinun oli syy, ja sinä olet sisar!" - -Ingeborg väänteli itseään hänen käsissään, ja kun hän kauhuissaan etsi -paikkaa, jonne loisi silmänsä, näki hän Andreeksen, joka verkalleen ja -selkä kyyryssä meni pois pitkin kirkon seinävierustaa! - -"Andrees!" kirkasi hän. "Minä lähden kanssasi!" - -Mutta Andrees meni kankaalle käsin, astellen raskaasti, kuten -haavoittunut, jonka saappaat ovat täynnä hänen omaa vertansa. - -Miehet kohottivat paaria ja kantoivat ne ristien välitse Pappilaan. -Frisius asteli vieressä ja piti kättään paarilla, ett'ei se miesten -astellessa saisi sysäyksiä. Ingeborg jäi seisomaan ja koetti ajatella -kaiken itselleen selväksi. Yhdessä hetkessä oli hänestä, kuin lepäisi -sielullaan koko tuo kamala taakka, mutta samassa ajatteli hän sitä -riemua, joka kuin piiritanssina oli tulvinut sieluunsa, kun hän aikoi -viedä sisarensa Andreekselle. Hän veti henkeään syvään ja sanoi -hitaasti: "Minä _aioin_ tehdä pahaa; mutta minua pidätettiin, niin -ett'en tehnytkään sitä." - -Dwengerin vaimo tarttui hänen käteensä, ja sanoi säälien: "Tule, -Ingeborg!" Muutamia naisia läheni nyyhkien. Mutta hän ei tahtonut. -Silloin lähtivät naiset viivytellen pois, mutta jäivät poppelien -varjoon, joita silloin vielä kasvoi vasemmalla sisäänkäytävästä -kirkkotarhalla. Ympäri kirkkotarhalla, joka lepäsi sumeisen hämärän -peitossa -- kuuta peittivät pilvet, jotka kiitivät idästä yli taivaan, -liikkui miehiä ja naisia, ikäänkuin olisivat joutuneet harhaan. - - * * * * * - -Myöhään kello lähemmä kymmentä tuli Ingeborg pappilaan. Ovella kohtasi -hän Frans Strandigerin, joka sanaa sanomatta meni hänen ohitsensa. -Hän aukaisi pelokkaasti salin oven ja astui kuolleen luokse, joka -lepäsi valkealla liinalla peitetyillä paarilla, kummallakin puolellaan -rivi hopeajaloissa palavia kynttilöitä. Emännöitsijä ja Reimer -Witt, kumpikin ripilläkäyntipuvussaan, valvoivat ruumiin ääressä. -Hän meni seisomaan pään puolelle kuollutta ja itki kauan, itki niin -lohduttomasti ja avuttomasti, niin tuskallisen valittavasti, että vanha -rouva säälien syleili häntä ja vei hänet pastori Frisiuksen luokse. - -Kun hän hetken perästä palasi Strandigerkartanoon, tapasi hän Heimin -istumassa sairaan vuoteen ääressä, sairas itki. - -Tänä yönä pysyi moni ikkuna kylässä ja Eschenwinkelissä valaistuna. -Pitkälle yli puoliyön pysyi monta valveilla, metsän yllä värjötti -jo heikosti uuden alkavan päivän sarastus. Kalpea käsi kurottautui -idästä metsän yli ja sammutti tähdet, jotka välkkyilivät kankaan yllä. -Strandigerkartanolta käsin teki Pellwormer, kankeapuheinen mutta -laulutaitoinen, viimeistä kiertoaan kanavan rantaa pitkin. Hän lauloi -aamulaulua. Joku yksityinen tuulen tempaama säe siitä kantoi ulos aina -niille asti, jotka paraikaa tekivät matkan ulkona matalikolla. - - "Löi kello neljä, - Jo kello löi, - Yön synkän päivä jo karkottaa. - Jo nouskaa, kristityt, riemuitkaa, - Ja Herraa kiittäkää!" - - - - - - -KOLMAS KIRJA - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Länttä kohden tekivät he matkaa aution asumattoman matalikon poikki. -Siellä ei laula yksikään lintu, eikä ihmistä näe siellä, eikä taimi -ruohon korsikaan. Harmaa ja alaston on maaperä. - -Kuin luomisen ensi päivänä. - -Mutta aamuna kuuluu taaskin tuo: Tulkoon! - -Matalikko ei ole kuollutta, ei löydy mitään elävämpää kuin matalikko. -Siellä kestää luomispäivää vielä tänäpäivänä päivät ja yöt. Siellä -rakennetaan. Jos laskeutuu pitkäkseen maata vastaan, niin kuulee kuinka -matalikko hengittää, hengittää solisevasti ja tyyneesti, kuulee kuinka -kumpuu, kohoo ja laajenee. - -Ihmiset rannikolla kertovat, että toisinaan näkee ulkona kaukana -matalikolla miehen. Kampelaverkko kainalossaan seisoo se, hihat -käärittyinä ylös ja jalat paljaina polviin asti, vesikuilujen -partailla. Nousuvesi tulee ja kohoo, mutta hän ei pakene. Hän jää -tyyneesti paikalleen ja jatkaa työtään, ja näkee selvästi, kuinka hän -viskaa kalat taakseen vasuun. - -Rannikon väestö ei näe mitään vedenneitoja ja haltioita ja muuta -semmoista tyhjänpäiväistä korua. Rannikon väestö näkee kolkkoja -hirmuttavia yliluonnollisen kokoisia olentoja. He kertovat, että mies -matalikolla on kalastaja, joka joskus elämässään ei ole välittänyt -Jumalasta eikä ihmisistä ja monasti oli ulkona matalikolla, kun kellot -rantavalleilta kutsuivat ihmisiä kirkolle. Nyt on hän tuomittu ijäti -työskentelemään matalikolla. - -Antje asteli edellä ja kertoi kovalla äänellä tästä ja nauroi -salaperäisesti: "Ihmiset eivät ymmärrä sen paremmin", sanoi hän. -"Mikään rikoksentekijä ei ole hän, joka työskentelee tuolla ulkona, -päinvastoin, se on Jumala! Hän työskentelee Dicksander Plaatilla -hihat kiverrettyinä ylös ja menee paljain jaloin matalikon yli. -Saattaahan olla totta, että hän 'lepäsi seitsemäntenä päivänä'. Mutta -kahdeksantena alkoi hän taaskin... Siksipä en pelkääkkään koskaan, kun -menen yksin matalikon yli tai oleskelen Flackelholmilla." - -"Mutta tiedättekö, mitä Heim Heiderieter, tuo viisastelija, kertoo. Hän -kertoo näin": - - Matalikon haltija. - - Ei äärtä matalikon näy, - Vain hiljaa länsituuli käy. - "Nyt, lapsi, kohden rantaa! - Jo matalikko kuukahtaa: - Tuo tänne verkko, kiire saa! - Jo aallot uurtaa santaa!" - - "Ei, taatto! Karikollahan - Nätit miehen tuolla seisovan - Keskessä lainehitten. - Siis kiirettä ei kotihin. - Viel' aimo saaliin tahtoisin, - Ja äidin luokse sitten." - - "Tuo tuolla? Kurjan raukan sen - On synnin kosto ainainen; - Hän syystä kärsii vaivan. - Hän ennen kalastajat öin - Vei harhaan, monin ilkitöin - Vei surman teille aivan. - - "Käy öin nyt veestä esiin hän. - On raskas kulku eksyvän; - Niin harhaa pitkin santaa, - Hän huutaa, pyytää auttamaan, - Yö musta on, ves' yltyy vaan, - Ei saavuta hän rantaa. - - "Kun päivin tulva katoaa, - Taas entisen hän toimen saa - Ja monta eksyttääpi: - Hän jääpi kalaa pyytämään, - Ei kiire venemiehenkään -- - Ja sille tielle jääpi." - - Mut poika nauraa ilkkuen: - "On tuhma, moista uskoo ken; - Jo aaveet hautaan joutaa! - On maailma niin selvä tää: - Ei hätää, viel' on kaunis sää, - Viel' aikaa saalis soutaa!" - - He verkon veteen työnsi niin, - Jäi kotimatka unhoksiin: - Ja vene turmaan kääntyy. - Nous' tulva, länsituuli soi, - Ja meri riehui, ailakoi -- - Ja äiti itkuun nääntyy. - -"Multa eräs paikka minua peloittaa Andrees! Tuolla toisella puolella! -Kerron siitä sittemmin sinulle." - -Hän tarttui hänen hevostaan ohjaksiin ja astui edellä syvänteihin. Kuu -oli kiitäväin mustien pilvien peitossa. Näki ympärillään ainoastaan -vettä. Reimerin hevonen sävähti, ja esteli astua eteenpäin, kohotti -päätään ja korskutti sieraimiaan. Silloin palasi Antje takaisin -ja talutti senkin veteen. Samalla katsahti hän viekkaasti ja -veitikkamaisesti häneen ja nauroi heikkomielistä nauruaan ja sanoi -osoittaen toista: "Otappas vaaria, millä naamalla hän kuuntelee, kun -kerron siitä." - -Vesi nousi hevosille polviin asti, verkalleen nousivat he taaskin ylös. -verkalleen ja vaieten jatkoivat he matkaansa tiettömällä harmaalla -lakeudella. - -Pitkän vaelluksen jälkeen rupesi näkymään ensimmäinen meriviitta. -solakka harmaanvalkokuorinen koivunrunko. Joku on kiskaissut sen -tuolta ylhäältä ruskeasta nummesta, nyt täytyy sen seista täällä -harmaalla matalikolla ja osoittaa tietä niille harvoille matkaajille, -jotka ovat eksyneet tänne asti. He astuvat uupuneina ohitse, eivät -luo katsettakaan siihen, kukaan ei huomaa ajatella, että se joskus -nuoruudessaan on hopeanvaaleassa takissaan, viheriöitä häilyviä oksia -nutussaan seisonut metsän rannassa auringon paisteessa ja tähystellyt -kankaan yli. - -Länsituuli puhaltaa humistelee vaeltajia vastaan, ja kohisee koivun -lyhyessä lehdettömässä latvassa. Ilma on käynyt vielä pimeämmäksi. -Andrees tuijottaa vaieten eteensä. Reimer koettua nähdä jotakin, -olkoon vaikka kaikkein pienintäkin, jonkun pensaikon edes tai kiven -tai ihmisjäljen. Mutta hän ei näe mitään. Harmaita varjoja vaan näkyy -kaukaisuudessa kuin raskasliikkeisiä haamuja matalikolla. - -Silloin alkaa Antje Witt kertoa. - -"Tässä se oli, Andrees! Tässä tavoitti isäsi nousuvesi, kun hän palasi -Flackelholmilta. Ensin emme ymmärtäneet, mikä se oli, joka yhtäpäätä -huusi sieltä matalikolta, -Jälkeenpäin ymmärsimme me, mitä hän huusi: -'Tuokaa Mustu!' Se oli voimakkain hevonen tallissa. Reimer oli siihen -aikaan pikkurenkinä teillä, hän uskalsi ylityksen. Mutta Musta upposi -liejuun, ja jaksoi tuskin ponnistaa itsensä irti ja mennä lennätti, -harja takanaan vallin ylitse takaisin. Yritettiin muutakin. Venheellä -ei päästy sinne perille. Se tarttui saveen kuin lyijy. Illalla istuin -minä äitisi rinnalla kaksi tuntia vallilla, kunnes hän lakkasi -huutamasta. Tiedätkö, mitä hän huusi viimeksi:' 'Älä anna lapsemme -milloinkaan tulla matalikolle!'... Ha ha." - -Andrees Strandiger kumartui syvemmälle hevosensa ylle. Antje katseli -välkkyvillä silmillä veljeensä. "Kuinka pian alkaa vesi nousta. -Andrees?" kysyi Reimer. - -Tämä ei vastannut, Hän eli uudestaan koko elämänsä. Hän seisoi pienenä -poikana äitinsä rinnalla rantavallilla, ja äitinsä sanoi hänelle -nopeasti kahteen kertaan: "Älä milloinkaan mene matalikolle, Andrees! -Älä milloinkaan mene matalikolle! Olet ainoa lapseni!" - -Antje tarttui taaskin hänen hevostaan suitsiin, hänen olkapäänsä -hipaisivat toisinaan hänen saappaihinsa. - -"Miksi lähdit sinä mukaan, onnenorpo? Olet liika hyvä ja hurskas -tänne. Tiedätkö, kenen pitäisi matkata kanssani? Lena Strandigerin, -sydämeni valitun!... Astu jalkasi haavoihin, Lena! Riisu yltäsi -kirjava pukusi ja laskeudu makaamaan koville näkinkengille, se olkoon -rangaistuksesi... Asumme Flackelholmilla niinkauan kuin elämme, mutta -emme vaihda sanaakaan keskenämme. Emme katsettakaan. Ja molemmat -majamme rantavehnäkentällä kaukana toisistaan! Mitä tuumit siitä, Lena?" - -Hän katsahti alas tyttöön ja tarttui hänen pitkiin luulleihin -hiuksiinsa ja taivutti hänen päätään taaksepäin. Silloin näki hän -Antjen nauraviin kasvoihin. - -"Oh... sinäkö?" mumisi hän sitte itsekseen. "Mitä teet sinä -Flackelholmilla?" - -Antje kääntyi toisaannepäin: "Meidän pitää kääntyä hiukan oikealle: -silloin tulemme kohta ristiviitalle." - -He jatkoivat matkaansa. - -"En näe vielä mitään, Antje. Joko tulemme pian viitalle?" - -Antje kohotti kättään: "Näetkös? tuossa se on! En ole mennyt -askeltakaan harhaan. Tuosta menee tie!" - -"Tiekö?" sanoi Strandiger ja kohotti päätään: "Mitä puhut tiestä? Enhän -näe tietä enkä polkua." - -"Kaikkialla on tie, Andrees: mutta yksi vaan on oikea." - -"Useasti kaksi, viisaudettareni." - -"Ei!" sanoi Antje. "Kaikki muut vievät liejuun." - -"Hiljaa, en siedä kuulla sitä!" Hän löi kädellään satulaa vastaan: -"Missä on tuo uusi maa?" - -"Meillä on vielä kahden tunnin matka, edessämme." - -He vaikenivat taaskin. Hetken perästä kohotti Andrees taaskin päätään: -silmissään välähteli omituisen levottomasti: "Minua kammottaa tämä yö", -sanoi hän vavahtaen kokoon. - -Siten jatkoivat he matkaansa askel askeleelta, milloin laajojen, -vetisten hietalakeuksien poikki, joilla hevosten kaviot ainoastaan -hiukan vajosivat hiekkaan, milloin avaroiden valkeitten -simpukkariuttojen ylitse. Sitten tulivat he lakeuksille, joilla -loiskui matalalta, pienissä kiirehtivissä laineissa vettä, se oli -avaraa hedelmällistä maata, jolla joskus on ylenevä taloja ja puita, -jota auran kärki on leikkelevä, ja jolla lapset ovat tanssivat -piiritanssejaan. Joskus! Satojen vuosien perästä! - -Nyt nukkuu se vielä. - -Lännestä, kaukaa etäisyydestä, kuului umeaa kohinaa, taukoamatonta, -kuin kaukana jyrähtelevä ukkonen, joka hitaasti etenee. Antje kuunteli -sitä ja muutti suuntaa hiukan pohjoista kohden ja osoitti sinne käsin, -josta kuului kohinaa; ensin eivät he ymmärtäneet, mitä hän sanoi, -mutta viimein he kuulivat: se oli Norderelbe, jonka aallot murtuivat -matalikkoa vastaan. Silloin eroittivat hekin kaukaisessa etäisyydessä -kolme neljä valosikermää, ne olivat mahtavia laivoja, jotka kulkivat -Helgolandia kohden. - -Näytti, kuin ei tulisi matkalle ikinä loppua, ja oli, kuin ei -olisikaan enään mitään maata ja viheriää ruohikkoa ja ihmisasuntoja. -Niin kaukaiselta tuntui ihmisten asuma maailma, niin autiolta ja -rajattomalta tuntui harmaa vaikeneva matalikko. Siten kulkivat he vielä -kaksi tuntia, siitä kun olivat jättäneet taakseen ristiviitan. - -Antje asteli varmasti ja tyyneesti eteenpäin; sisäiselle silmälleen -näkyi koko tie, jonka he olivat kulkeneet -- hän olisi voinut osoittaa -sormellaan sinne, missä Flackelholm oli. Meren kohina oli vaan -varmistanut häntä siitä, että olivat oikealla tiellä. - -Silloin havaitsivat he suuremmista laineista edessään, että olivat -viimeisellä syvänteellä. - -"Näettekös?" sanoi Antje. "Olemme osanneet ihan oikein. Tuossa on -Flackvirta, jonka mukaan Flackelholmilla on nimensä. Näettekö venheitä -tuolla? Ne ovat sampikalastajia. Ne laskevat Hannoverista ylitse meidän -rannoillemme. Ne ovat nyt lähimpiä naapureitasi, Andrees. Nyt olemme -kohta Flackelholmilla!" - -"En näe mitään!" sanoi Andrees. "Joko aurinko pian nousee?" - -Ja kun hän vielä ponnisti silmiään nähdäkseen eteensä, nousi takaa, -emämaalta käsin kirkas valaistus. Aamurusko lensi kepein siivin -maiden ylitse. Sen punervat hiussuortuvat välkkyilivät pilvillä ja -matalikolla. Andrees oijensi kättään ja nyyhkähtäen ääneen sanoi hän: - -"Nyt näen Flackelholmin. Se uiskentelee aalloilla!" - -Tuolla, tuolla puolen vesitason, näkyi kaukana kapea tumma juova, kuin -suora viiva, sen takana yleni epätasaisessa jonossa matalia kumpuja, -jotka välkkyilivät valkeina. Mutta kaukana ympärillä taivaan rannalla -oli pimeitä suuria röykkiöitä, kuin metsiä tai rakennusten raunioita -tai mustia maavalleja. Koko kuvan yllä oli toisen luomispäivän aamun -vakavaa odottavaa tunnelmaa. - -Rinnakkain ratsastivat he Flackvirran poikki. Andrees tuijotti -sanattomana eteensä tuota uutta maata kohden. Reimer, rivakasti -virtaavan veden hämmentämää, katseli ylös taivaaseen, Antje asteli -väliäpitämättömänä, verkalleen ja varmasti kylmässä vedessä, joka nousi -hänelle lähes puol' uumille. - -Tuolla puolen virran matalikko taas alkoi. Pohja muuttui kiinteämmäksi, -kuitenkin oli se yhä vielä harmaata liejua. Silloin tulivat he -ensimmäiselle viheriälle saarelmalle, se oli läpimitaten pari kolme -metriä leveä, ja saarti sitä, ikäänkuin nuoleksi sitä joka puolelta -vesi. - -Andrees katseli kalpeana eteensä; kätensä lepäsivät lujasti ristissä -satulan nappulaa vastaan. - -He ratsastivat hiekkakumpuja kohden. Sitte väistyivät nuo kummut hiukan -syrjään, aurinko avoi verkalleen silmänsä: Tuossa seisoi rantasäikän -suojassa maja, rakennettu meren ajamista puista, sen vierellä toinen -pienempi jykevistä lankuista kyhätty hökkeli. Mahtava bamburuoko, joka -joskus oli ajautunut rannalle, yleni tulenvaarallisena savupiippuna -katolla. Toisella puolella kohosi tukeva mastopuu lipputankona. - -Andrees Strandiger astui hevoseltaan ja kuleksi koko päivän levottomana -ulkona säikillä ja loputonta rantaa. Illemmällä nousi, nousuveden -tullessa, tuuli, joka kello kymmenen tienoissa kehittyi oikeaksi -myrskyksi. Tänä yönä se oli, jolloin tapahtui että leveäpohjainen, -mustaksi tervattu hollantilainen jahti ajautui Büsenin säikille, -kapteeni oli kummissaan ja luuli tulleensa jonnekin Kuxhavenin -tienoille. Koko rannikko nauroi. - -Kaukaa kuului säikkien ylitse rantahyrskyn kauheata kohinaa ja -jyskettä, ja myrsky ulvoi kuin lukematon joukko pauhaavia kirkuvia -ihmisiä. Myrskyn sysäykset tulivat raskain askelin hiekkakumpujen -yli ja lyödä jyskyttivät, hurjasti nauraen, ryhmyisin nyrkein -seinäpalkkeihin. Ne syöksähtivät hurjin hyppäyksin hiekkaharjuilta -katolle ja turjuttivat ruokoa ja jyskyttivät lipputankoa, niin että -koko rakennus vapisi. Ne pyrkivät kaikki sisään Andrees Strandigerin -luokse, kertomaan hänelle, kuinka hänen isänsä oli kuollut, kuinka -äitinsä istui kotona ja itki, ja mitä sanottavaa Maria Landtilla olisi -ollut, joka makasi paarilla. - -Siten koettivat tuon yksinäisen saaren hurjistuneet haltijat -puolustautua heidän alueelleen tunkevaa ihmistä vastaan, ja koettivat -peloittaa häntä hurjalla, laulullaan. - -Tämän yön, jolloin myrsky pauhasi aamunsarastukseen asti, istui -Ingeborg kyyristyneenä sokean vuoteen ääressä ja puheli itsekseen. Hän -koetti selvittää itselleen, mitä hän oli elänyt, mitä rikkonut, ja mitä -kokenut, eikä hän suinkaan kaunistellut itselleen mitään. Hän tunnusti, -että hän oli elänyt auringonpaisteessa, eikä ajatellutkaan rajuilmaa. -Hän tunnusti, että hän oli elänyt ihan ilman periaatteita, ja että hän -oli laiminlyönyt muuttaa elämiään tapauksia kokemuksiksi. Hän tunnusti, -että uskonnollinen vakaumuksensa, josta hän oli niin ylpeillyt, oli -ollut hänelle vaan kuin juhlapuku, kuin Josefin korutakki, joka ei -ollut minkään arvoinen sateessa ja kylmässä. Mutta hän oli nuori -vielä, oli voimakas ja terve. Hän ei suinkaan lannistunut epätoivoon, -hän ryhtyi tänä yönä kutomaan itselleen jokapäiväistä pukua elämäänsä -varten, vahvaa ja lujaa. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Pari viikkoa tämän jälkeen palasi Heim Reimer Wittin seurassa -Flackelholmilta. Hän oli ollut siellä viisi päivää. He pysähtyivät -Nummitalon eteen, mutta eivät astuneet alas. Toiselta puolelta tuli -Eva Walt, astui ripeään tapaansa rattaitten viereen, ja loi, sanomatta -mitään, säteilevät silmänsä Heim Heiderieteriin. Silloin huomasi tämä, -että hän oli ollut huolissaan hänen tähtensä. Huolestunein silmin oli -hän katsellut, kun hän lähti, iloiset olivat ne nyt, kun hän palasi. -Hän oli sangen hyvillään siitä. - -Koulun ovelle ilmestyi paljainpäin opettaja Haller ja kyseli kuulumisia -Flackelholmista. Heim tiesi kertoa, että ystävänsä sielullisesti -oli hyvin masentunut. "Tiedättehän", sanoi hän Hallerille, "kuinka -itseensä sulkeunut hän on, niin ett'ei voi sanoa, millä mielialalla hän -sisällisesti on. Vielä siellä ei työskennellä" -- hän teki liikkeen -sydäntään kohden -- "mutta kohta aletaan." - -"Minne nyt menette, herra?" kysyi Eva. - -Silloin kääntyi Heim häntä kohden, katsoi alas hänen kukoistaviin -terveihin kasvoihinsa, ja oli iloinen soreasta asuintoveristaan ja -siitä, että hän nyt taaskin oli hänen ystävällisessä läheisyydessään. - -"Meri-ilma näkyy tekevän teille hyvää", sanoi hän Evalle. - -Tämä nyökäytti päätään ja sanoi: "Minulla onkin hyviä ystäviä ja -uskollisia naapureita. Pikku Wittit ovat käyneet tervehtimässä minua, -ja kaksi kertaa olen käynyt vieraissa opettaja Hallerilla." - -"Me kutsuimme naapurittaremme luoksemme", sanoi Haller. "Sovimme hyvin -yhteen, ja hän on tervetullut toistekin." - -"Minne menette, herra?" - -"Reimer Witt astui tässä rattailta ja pistäytyi lapsiaan katsomaan. -Minä taas aion suoraa päätä kaupunkiin ja koetan hankkia sieltä -Andreekselle parin hyviä hevosia, joiden kanssa Reimer tänä iltana -vielä laskuveden aikana ajaa takaisin Flackelholmille. Hän vaatii että -jo tänään toimitan kaupat, hän pitää että tarvitsen itsekin neljä -hevostani." - -"Niin tarvitsettekin!" sanoi Eva. "Teillä on vielä paljon maatyötä -tekemättä." - -Heim naurahti ja nyökäytti päätään kummallekin sivulleen ja lähti. - -Reimer Witt oli astunut alas ja hävinnyt kotiinsa. Lasten äänekäs ilo -ilmoitti hänen saapumisensa. Kaikki tungeskelivat Telsche Spiekerin -ympärillä, joka hihat ylöskäärittyinä seisoi pesukaukalon vieressä. -Parin minuutin kuluttua istui kotiin palannut nojatuolilla ikkunan -ääressä, kummallakin polvellaan lapsi, ja he kertoivat, että Heim -Heiderieterin Telsche keittää suuria jauhopiirakkoja ja Kustaa sanoi, -että "uuden äidin pitää jäädä tänne!" Hänellä seisoi edessään suuri -kupillinen kuumaa kahvia, ja tupa oli siisti, ja pienissä ikkunoissa -välkkyili huhtikuun aurinko, ja Telsche Spieker jatkoi pesua, ja oli -Olevinaan, niinkuin ei koko maailmassa olisi mitään Reimer Wittiä. - -Kuu Heim iltapäivissä palasi takaisin, oli hänellä todellakin kaksi -nuorta voimakasta ruskeaa hevosta rattaitten takalautaan sidottuina. -Myöhemmin illalla lähti Reimer Witt kuormattuna kaikenmoisilla -taloustavaroilla ja elintarpeilla ja keventynein sydämin ulos -Flackelholmille. Pikku Fritzin otti hän mukaan; toiset lapset eivät -saaneet laiminlyödä koulua. - - * * * * * - -Kun Heim Heiderieter väsyneenä ja nälissään astui saliin, hämmästyi -hän. Eva Walt oli käyttänyt näitä kuutta päivää puhdistaakseen -perinpohjin koko talon. Leveistä kuusilankuista kyhätty lattia esiintyi -mahtavine suomuineen ja oksineen koko jykevyydessään molemmat jykeät -karkeatekoiset reunoilta veistetyt kurkihirret olivat taaskin saaneet -jo ammoinkadottamansa entisen kiiltonsa. Kirjat kirjoituspöydällä -olivat asettuneet suoraan riviin ikäänkuin tervehtiäkseen isäntäänsä, -ja lukemattomat vihkoset ja paperiliuskat, jotka suinkin olivat -ansainneet säilyttää, olivat asetetut sinisiin säilytyslaatikkoihin, -järjestettynä sisältönsä mukaan. Äidin neulomapöytä, joka seisoi -ikkunan ääressä vasemmalla, oli saanut päälleen ruskean juhlapuvun, -ja oikealla ovesta, vanhalla kirstulla seisoi venäläinen vaskesta -tehty teekeittiö, välkkyillen kaikessa loistossaan, se oli muinoin -ollut isoäidin ylpeys ja ilo, nyt se oli muinaisesine, joka koristi -pojanpojan huonetta. Kaksi vanhaa, arvokasta kukkamaljakkoa, joille -oli maalattu ihmeenkauniita punaisia ruusuja, seisoi somasti ja -kunnioittavasti kummallakin puolella juhlallista venakkoa. - -Heim Heiderieter seisoi päätään pudistellen pöydän ääressä ja käänteli -ja käänteli itseään. Eva, joka oli jäänyt ovelle, sanoi hiukan -hämillään: "Nuo vanhat sirot muinaisesineet löysin vanhasta arkusta, -joka on ylhäällä vinnillä: ja jos viitsitte mennä tarkastamaan, herra, -niin löydätte sieltä vielä muutakin arvokasta. Näin siellä joitakin -vanhoja kirjoja, ne olivat täynnään tiheätä pystyä kirjoitusta, käsiala -oli hienoa, semmoista kun nyt taas opetetaan kouluissa, kuudennentoista -vuosisadan aikuista." - -"Kuinka sen tiedätte?" - -Eva veti suunsa nauruun: "Olen nähnyt samallaista kirjoitusta ennen -kirkonkirjoissa. Muinen lapsena olen joskus leikkinyt eräässä -pappilassa." - -Heim Heiderieter katsahti tutkivasti neitoon, ja kumarsi päätään. "Ja -arkku itse", jatkoi neito ripeästi, "on koristettu ihmeen siroilla -puuleikkauksilla, se teidän pitää myöskin tuoda tänne alas." - -Silloin naurahti Heim hilpeästi. "Etsin kaikkialta muinaisesineitä, -samoin isäni ennen minua; mutta emmepä kumpikaan ole tarkastaneet, -olisiko omassakin talossamme semmoisia. Tuo on niin meidän tapaistamme. -Sanokaas minulle, mistä olette tullut noin käytännölliseksi." - -"Minun on pitänyt jo aikaiseen itse auttaa itseäni." - -"Jo lapsenako?" - -"Niin", sanoi hän vitkaillen, ja katsahti samassa pyytävästi häneen, -kuin rukoilisi hän: "Älä kysy enempää!" - -Heim astui äitinsä ompelupöydän ääreen ja avoi sattumalta erään sen -laatikoista. Silloin näki hän siinä uutta mustaa lankaa ja pari -kirkasta neulaa. Aurinko katseli ystävällisesti ikkunaan. Kankaan yllä -sineili ihanin huhtikuunpäivä, sinervää utua huuruili kepeänä etäällä -viherjöivän metsän yllä. Tässä siis oli tyttö hänen poissa ollessaan -istunut iltasin, kun hän oli työstä väsynyt. Heim kääntyi häntä -kohden. Eva seisoi hämillään pöydän ääressä, jolle hän oli laskenut -kahvitarjottimen. - -"Pyydän teitä", alkoi hän vitkaan, "että käytätte tätä neulomapöytää, -jonka ääressä äitini usein on istunut." - -"Saanko nostaa sen omaan huoneeseeni?" - -Heim katsahti pikaisesti häneen. "Jos tahdotte? Mutta jos ehkä -mielellänne istutte tässä, äitini paikalla, niin on se mieleeni: -silloin istuu siinä taas sentään joku, sittekun paikka niin kauan on -ollut tyhjänä, ja te..." Hän vaikeni. - -Tyttö katsahti häneen kysyvästi, punastui ja jatkoi kahvipöydän -järjestämistä: "Kiitoksia", sanoi hän. - -Heim lähti neuvottomuudessaan sivuovea kohden. Silloin huomasi hän, -että avain oli suulla. Eva, joka yhtäpäätä piti häntä silmällä, ennätti -häntä ennen. - -"Unohditte ottaa avaimen pois suulta, herra. Silloin puhdistin -sielläkin. Ja se olikin jo hyvin tarpeen." - -Heim oli jo ovessa: "Niin", sanoi hän, "Mutta ne monet sirot kapineet -siellä! Ja luettelo on yhä vielä epätäydellinen, ja jokaisen kapineen -asemalla oli merkityksensä! Ellette nyt vaan ole ollut liika innokas!" - -"En uskoisi, herra. Panin joka kapineen paikalleen, niin huolellisesti, -kuin vaan paljain silmin voi." - -Heim katsahti taakseen häneen, oliko hänellä ehkä kasvoillaan tuo -pieni, hiukan ilkkuva naurunsa, sitte astui hän sisään pitkään -kamariin. Eva astui jälissä. - -Siellä oli todellakin joka kapine entisellä paikallaan, jolla se jo -kauan oli levännyt. Tuossa kivipuukko, jolla esi-isämme joskus oli -aukaissut riistansa, ja jolla hän joskus pitkänä talvipuhteena oli -tehnyt ensimmäisen kömpelön yrityksensä leikellä kuvioita saarnipuiseen -peitsenvarteensa. Tuossa lepäsivät kaikessa sovussa rinnakkain terävät -kivinuolet, jotka joskus ehkä, kun ne metsänaukeamassa viuhahtivat -jousesta, olivat vihollisina lentäneet toisiaan vastaan. Tuossa oli -pari siroa terävää piikiviliuskan, kuin kaksi turhanpientä miekanterää. -Olivatko ne joskus olleet leikkikaluja, jotka ahkerin ja kekselijäin -kiviajan taiteilija oli tuonut päällikön lapselle? Vai olivatko no -neuloja, joilla lapsen äiti oli kiinnittänyt sen karkean vaatteen, joka -peitti hänen rintojaan? Tuossa oli pronssinen miekka, neljä sormen -leveyttä leveä, suora, miehen käsivarren mittainen, joskus oli se ollut -luja suojelusase, nyt se oli murtunut poikki. Oliko sen kuluttanut -poikki ruoste, joka kaksituhatta vuotta oli tehnyt hidasta hiljaista -työtänsä, vai murtuiko se viimeisessä taistelussa kankaalla? Ja tuossa -oli avoimesti pöydällä kultainen rannerengas. - -"Herra!" sanoi Eva. "Tämän rannerenkaan alla on teidän käsialallanne -kirjoitettu... tuossa, näettekö? 'Kolme kultarengasta!' Mutta niitä oli -siinä ainoastaan yksi. Eikö tolia?" - -Heim nyykisti kiharaa päätään ja tuijotti tuohon keltaiseen renkaaseen, -ikäänkuin näkisi hän sen ensi kertaa: "Niin", virkkoi hän, "tuo on -omituinen juttu! Niitä oli todellakin kolme kappaletta, yksi on tuossa, -loisen voisin ehkä saada takaisin, kadotin sen kerran. Kolmannen olen -lahjoittanut pois! - -"Lahjoittanut?" Tyttö löi kätensä keveästi yhteen. "Mutta tuotahan -ei ole ikinä kuultu, että joku muinaisesineiden kokooja lahjoittaisi -aarteitaan pois! Ei kuuna kullan valkeana?" - -Nyt veti Heim otsansa ryppyyn ja koetti näyttää kovin arvokkaalta: -"Silloin en vielä ymmärtänyt niiden arvoa: olin silloin vielä pieni -poika." - -"Oo, sepä vahinko! Säälin teitä." - -Heim kohottausi suoremmaksi ja katsahti häneen. - -"Ei!... Sääliä ei tarvitse minua siitä. Tuon renkaan kanssa on -yhteydessä eräs suloisimpia lapsuuden muistojani." - -Silloin kääntyi Eva Walt pikaisesti poispäin ja astui toisen pöydän -ääreen. Heim seurasi häntä silmillään, ja olisi mielellään ollut -harmissaan hänelle, kun ei hän kysynyt, mikä muisto se oli, sillä -häntä olisi haluttanut kertoa se. Mutta mielipahansa haihtui kohta -taaskin, kun hän näytti hänestä niin sievältä ja siistiltä siinä, ja -kun hän sopi niin hyvin tuon välkkyvänpuhtaan huoneen puitteisiin. -Sillä tummine aaltoisasti kiharoina hiuksineen, joita palmikko -kaarsi, ruskeine silmineen, ja pyöreine voimakkaine kasvonmuotoineeo -ei hänessä, väljään tummaväriseen mekkoon ja avaraan yksinkertaiseen -hameeseensa pukeuneena kun hän oli, ollut mitään, joka olisi -muistuttanut tilapäisestä nykymuodista, vaan näytti hän kukoistavine -nuoruuksineen kuin kuuluvan tähän vahvaan, lujatekoiseen, kodikkaaseen -huoneeseen, joka oli ainakin kolmesataa vuotta vanha, ja olevan kuin -yksi noita esivanhempiamme, jotka olivat rakentaneet sen ja joille tämä -huone ja rauhallinen kylä ja pellot ja näkyala meren ylitse antoivat -kaiken: ravinnon, vaatetuksen ja maailmankatsomuksen. - -Ja kun hän siinä katseli häntä, heräsi hänessä halu liittää tuo raitis -terve nuoruus, tuo itsenäinen kodikas luonnu elämäkseni itseensä. - -Kun tyttö taaskin kääntyi häntä kohden, lepäsivät Heimin silmät -hänessä, ja kosk'eivät nämä silmät, hiiden avonaisen luonteensa -mukaisesti, salanneet mitään, huomasi tyttö kohta, mitä hän ajatteli. -Omituinen äkkinäinen hämmennys kohosi kasvoilleen, niin että hän -taaskin kääntyi pois hänestä. Nyt sykähti taaskin Heimin sydän, ja hän -tiesi yhtävähän kuin tyttökin, mitä hänen piti sanoa. - -Ehkä olisi nyt jo tullut kaikki sanotuksi, mutta silloin osui tytön -tarkkaan korvaan ääni, matala, sihisevä ääni, joka hetkeksi pelasti -hänet. Hän kääntyi ympäri ja riensi ulos ovesta. Ja poissa oli hän. - -Heimkin kuuli nyt saman sihinän, ja kun hän tunsi sen, naurahti hän -hiukan, puolin harmistuneesti, puolin keventynein mielin, ja murahti -partaansa: "Ell'ei teekattila nyt olisi kiehahtanut ylitse, niin mitä -olisit nyt, Heim Heiderieter?" - -Hän loi kerran vielä katseen pöytää kohden, astui taaskin sen ääreen, -otti kultarenkaan, aukaisi sen ja punnitsi sitä kädessään ja sanoi: "Se -on parasta, mitä voin tehdä." - -Sitte palasi hän saliin takaisin, istahti kirjoituspöydän ääreen, -ja kirjoitti paperille muutamia ajatuksia, jotka olivat sattuneet -heräämään hänessä Flackelholmilla. Mutta siitä ei tahtonut syntyä -mitään, yhtäpäätä tapasi hän itsensä kysymässä: "Mitä tehnee hän -nyt? Mitä mahtaa hän nyt ajatella?" Yhtäpäätä näki hän edessään -hänen hämmentyneet kasvonsa, ja koetti arvailla hänen ajatuksiaan, -erittäinkin niitä ajatuksia, joita, hänellä mahtoi olla hänestä -itsestään ja hänen talostaan ja Eschenwinkelistä, ja jäikö hän -mielellään tänne. - -Nyt lähti hän kyökistä, nyt meni hän omaan huoneeseensa ja sulki oven: -nyt siisti hän itseään iltapäiväksi. Nyt seisoo hän siellä pienessä -sievässä huoneessaan, jonne hän viime viikolla niin uteliaana oli -koettanut kurkistaa, nyt seisoo hän ikkunassa, kampaa hiuksiaan, -katselee ulos auringonpaisteiselle kankaalle ja ajattelee. Mitä? -Lapsuusaikaansako? Kotoaanko? Heim Heiderieteriä? - -Hän nousi levottomana kirjoituspöytänsä äärestä ja rupesi pitkin, -verkallisin askelin astelemaan ympäri pöytää. Oli ihan hiljaista -talossa, renki oli ulkona pellolla. - -Silloin, tänä silmänräpäyksenä rupesi kyökistä taas kuulumaan tuota -samaa soivaa sihisevää ääntä, ja toistamiseen tarttui teekattila -kuumassa ylimielisyydessään ratkaisevasti Heim Heiderieterin elämän -juoksuun. - -Silmänräpäyksen seisoi hän epäröiden liikkumatta ja kuunteli, mutta ei -kuullut, että hiljaa ja ripeästi aukaistiin eräs ovi. Sihisten kiehahti -vesi tulelle. Silloin riensi Heim pitkin askelin kyökkiin. Ja kun hän -katsahti sisään, seisoi tyttö lieden ääressä, liekkien edessä, ulkoa -lankesi sisään kirkas auringonvalo, ja tytön valloillaan olevat hiukset -lepäisivät hajallaan hänen valkeilla olkapäillään. - -Eva ei luonut katsettakaan ylös häneen, sanoi ainoastaan hiljaa -pyytävästä: "Herra!..." - -Silloin oli hän jo taaskin ulkona ja seisoi kohta senjälkeen salissa -ikkunan ääressä ja pudisteli päätään ja oli äärettömän onneton, että -Evalle oli käynyt noin kiusalloisesti ja että hän nyt mahdollisesti oli -suruissaan, ehkäpä itkikin. Mutta tällä kertaa ei teekattila saanut -sanaakaan toraa. - -Sitte lähti hän käymään kankaalle, ja ajatteli menneisyyttä ja -tulevaisuutta, ajatuksensa jäivät viimeksi tulevaisuuteen ja hän puhui -itsekseen: "Se se on parasta, mitä minulle voi tapahtua!" - -Kun hän tuli kotiin, istui Eva, salissa äidin neulomapöydän ääressä, -ja pisteli ahkerasti ja sanoi, kohottamatta päätään, kiireesti, -ikäänkuin tahtoisi hän ennättää ennen häntä, ja keveästi hymyillen: -"Tässä äitivainaan pöydän ääressä on kovin mukavaa istua. Herää -mielessä niin hyviä ja kauniita ajatuksia, ja jos katsahtaa ylös, näkee -Wodaninkukkulalle asti." - -Heim ei vastannut mitään, ja asteli jonkunkerran edestakaisin, ja kun -hän tuli häntä kohden, loi hän aina epävarman katseen Evaan. Mutta tämä -oli kumartunut syvälle käsityönsä yli ja sydäntään tykytti. Kumpikin -tiesi, että nyt tapahtuu kohta jotain suurta, kauniinta, mitä tapahtua -voi: mutta kumpikaan ei tohtinut alkaa. - -Silloin ei kestänyt Eva sitä enää kauempaa, odotus ja toivo, pelko ja -rakkaus pakahduttivat sydäntään. Hän nousi ylös ja lähti ovelle. Ja -silloin kohtasivat he toisensa ja Heim pidätti hänet, niin että hän -katsahti häneen. - -"Eva!" sanoi hän, ja koko rakkautensa ja koko lempeä lämmin sydämensä -oli siinä lyhyessä sanassa. - -"Minähän suostun!" sai hän hiljaa ja vaivalloisesti sanotuksi: -"kaikkeen, herra! Pidän teistä niin paljon!" - -"Älä sano herra!" Ja pyytäen siten, silitti hän hänen kättään ja seisoi -kunnioittavasti hänen edessään. - -"Minä..." sanoi hän, "kertoisin teille jotain... Jos sitte pidätte -minusta." - -"Kerro, kerrohan!" - -"Illalla. Nyt minun pitää mennä laittamaan illallista." - -Silloin laski Heim hänet ohitsensa ja jäi yksin huoneeseen. - - * * * * * - -Illallisen jälkeen, joka oli syöty yhdessä rengin kanssa, tuli Eva -saliin ja sanoi jotenkuten selvällä äänellä: "Jos viitsitte tulla -käymään ulos kankaalle, herra, niin olisi minulla nyt aikaa." - -Heim oli kohta pystyssä, otti lakin naulasta salin oven vierellä ja -lähti astelemaan hänen rinnallaan.' Kun he menivät puutarhan lävitse, -leyhähteli heille jo vastaan kankaan tuoksu. Koko tuolla yöhiljaisella -lakeudella heidän edessään lepäsi kevään nuorekas puhdas henki. -Aurinko yleni suurena ja polttavan punaisena meren yllä. Ei puhaltanut -tuulenhenkikään: oli kuin tahtoisi kaikki, jokainen kanervapensas, -jokainen korsi, jokainen lintu kuunnella nyt, kun Eva Walt, vielä -kerran vetäen henkeään syvempään, alkoi kertoa elämäntarinaansa. - -"En enää ole niin kovin nuori", sanoi hän, "kohta täytän kahdenkymmenen -viiden, ja olen saanut kokea monellaista. Ei sentään mitään pahaa, -herra, paitsi paria tapausta, joista itse saatte päättää, oliko niissä -pahaa." - -Heim nyökäytti päätään ja katseli kovin ajatuksissaan ja syvämielisen -näköisenä eteensä. Tyttö katsahti sivulta häneen, ja näytti melkein -kuin olisi huulillaan värähdellyt iloista, mutta kuitenkin hämillistä -ilkkua. - -"Olen köyhästä kodista! Isäni oli puuseppä eräässä pienessä -seurakunnassa lähellä Marburgia. Hän ei sentään ollut kotoisin sieltä, -vaan oli syntyjään Lippestä. Köyhyys kotiseudullaan oli pahoittanut -hänet siirtymään sieltä pois. Synnyinkylässään sitte oli hän saanut -työtä ja kohta morsiamenkin, myöhemmin sai hän itselleen huoneetkin, -ja vaurastui hyvin. Mutta muistan ainoastaan hiukan isääni. Äiti -kuoli, kun syntyi eräs veli minulle, joka kuoli hänen kanssaan. Olin -silloin kuuden vuoden vanha. Kohta senjälkeen loukkasi isäni itsensä -viikatteeseen, jolla hän niitti heinää puron rannalla. Muistan, että -hän tuli hyvin sairaaksi ja että hän kuoli yhdeksän tai kymmenen päivää -sen jälkeen ja että tuli naisia meille ja hyväili minua ja itki ja että -useasti mainittiin eräs sana, jota en vielä koskaan ollut kuullut: -orpo. Muistan vielä, että ruumisarkku ja saattue hävisi tuuheaan -lehmustoon; asuntomme täytyy olla sijainnut jonkun viistoon ylenevän -lehmuskujanteen vierellä, ja täytyy olla ollut syksympänä suvea, kun -menetin isäni. - -"Sattui olemaan kylässä pappi ja papin rouva, joilla ei ollut yhtään -lasta. Näitä säälitti surkeuteni ja saman päivän illalla, jolloin -isäni laskettiin levolle kirkkotarhan poveen, laskeutui hänen lapsensa -levolle rouva kirkkoherskan makuukammarissa, ja oli hyvissä suojissa -kahdeksan vuotta. Silloin olin neljäntoista vuoden. - -"Sattui silloin toistamiseen semmoista, jota kutsumme onnettomuudeksi. -Setä kirkkoherra kävi aina joka sairaan luona kylässä, eikä peljännyt -mitään, ei yhtään mitään. Hän oli muhkea ja terve mies ja nuori vielä -ja ihmiset sanoivat toisinaan, että hänestä olisi pitänyt tulla -kapteeni keisarin krenatierikaartissa Berlinissä. Palaa hän siis -eräänä päivänä taaskin kotiin. On ollut erään sairaan luona, jolla oli -paha kuume." - -Kertojan ääni murtui, hän pudisti tummaa päätään, ja poskilleen juoksi -kyyneliä. - -"En tahtoisi ajatella sitä ja en vaan saa olluksi ilman. Se oli liika -suruista. Kuinka tuo voimakas mies kamppaili sairautta vastaan, -joka ikäänkuin väijyksistä oli noin salakavalasti hyökännyt hänen -kimppuunsa, ja kuinka viimeiseen hetkeen asti hänessä kaiken kuumeen -ylitse loisti hänen iloisen luottava voimakas uskonsa. Oli kamalaa, -mutta samalla ihanaa nähdä sitä. Ja kuinka nuo molemmat kestivät ja -kärsivät yhdessä, täti ja hän. Ja kuinka kummastuneelta hän näytti, -niin kummastuneelta, kun hänelle sanottiin, ett'ei 'hän saisi itse -valvoa sairaan luona, vaan että hänen pitäisi jättää se erään vanhan -vaimon tehtäväksi Olin lapsi vielä silloin, ihan ymmärtämätön, en -tehnyt muuta kuin itkin, mutta kun kirkkoherra kuoli, ja neljä -päivää sen jälkeen hänen rouvansa, ja toiseen kertaan sain kuulla -tuon: 'tyttöseni, laita nyyttisi kuntoon', niin silloin otin ihan -tietämättäni jotain mukaani tuosta tyhjästä hiljaisesta talosta, otin -uskon, jonka voimaa olin saanut nähdä ja tuntea tässä talossa kahdeksan -vuotta ja sitte viimeksi vielä nämä kahdeksan päivää. Siitä päivästä, -herra, olen aina ollut voimakas ja iloinen, en pelkää mitään pahaa, -enkä kuolemaa. - -"Minun täytyi lähteä pappilasta. Nyytin antoivat minulle käteen, -kirstun aikoivat lähettää minulle jälestä. Minne"? Minulla oli pari -kaukaista sukulaista isän puolelta. Niinpä vietiin minä junalle, -ja tulin pitkän päivämatkan jälkeen Detmoldiin, näin iltahämärissä -Grotenburgin, sain ystävällisen vastaanoton vaatimattomilta vierailta -ihmisiltä ja nukahdin väsyneenä ja itkien koti-ikävääni. Mutta -sukulaisten ystävällisyys loppui lyhyveen. Vasta jäiestäpäin sain -tietää, miksi he muuttuivat niin tylyiksi minulle. Setäni, isäni veli. -ei tosin ole koskaan lausunut pahaa sanaa minulle, mutta ei myöskään -yhtään hyvää. Raukka oli heikkoluontoinen mies ja hänen piti totella -vaimoaan. Perästäpäin sain tietää, että tämä oli odottanut, että olisin -sekä vanhempaini että papin perheen jälkeen saanut kauniin perinnön, ja -että sillä tukisin heidän talouttaan.. Mutta jos olikin jotain minulla, -niin oli se täysi-ikäisyyteeni asti pantu takavarikkoon, ja he saivat -pian tietää, ett'eivät he saisi siitä muuta kuin pienen ruokarahan. - -"Nyt alkoi minulle aika, herra, joka oli lyhyt, mutta raskas. Kun -tuli kevät, kokosi setäni miehiä ja naisia kylästä ja, ilman että -minulta kysyttiin mitään, lähdimme eräänä päivänä kaikki Detmoldiin -jatkaaksemme sieltä matkaa pohjoiseen. Tiedättehän, että tuhansittain -lippeläisiä tekee matkoja pohjoiseen ja itään ja sitte viettävät -kesänsä tiilenpolttajina kovassa työssä, huonoissa majoissa ja huonolla -ruualla. Me matkustimme siis pohjoiseen." - -He olivat yhdessä tulleet Wodaninkukkulalle, ja menivät ylös sitä, -Heim ajatuksiinsa vaipuneena, huulet yhteen puristettuina ja vaivoin -hilliten itseään. - -Nyt olivat he kukkulalla, ja tyttö katsahti ympärilleen, ikäänkuin -koettaisi hän selvittää itselleen suunnat. Kasvoillaan taisteli -voimakas liikutus ja huulensa värähtelivät. Hän oijensi kätensä ja -katsahti taakseen, Heimiä kohden, silmänsä olivat kyynelissä. - -"Tuossa, herra... tuolla kivellä istuin minä ja te seisoitte tässä!" - -"Eva!" huudahti hän ja tarttui molemmilla käsillään päähänsä, etsi -sitte hänen kätensä ja suuteli niitä ja huudahti taaskin: "Eva! Eva!" -ikäänkuin oliksi tuossa sanassa kaikki, mitä hän silloin oli tuntenut -ja mikä nyt järkytti sydäntään, ja silmissään loisti voimakas tulinen -ilo. - -"Tuossa!" sanoi Eva ja laski rannerenkaan hänen käteensä. - -"Pidä se... sehän on sinun." - -"Ei!... Ota se ensin ja kuule edemmäs; riennän nopeasti loppuun. Kun -tuliimme tiilitehtaalle, annettiin minulle eräs kirje. Sedän sukulaiset -lähettivät minulle rahaa ja terveisiä, he olivat kauan etsineet minua, -minun pitäisi tulla heidän luokseen. Niinpä matkustin taaskin etelään. -Kun matkustin ohitse tuolta, tuolla puolen metsän, seisoin ikkunassa ja -koetin nähdä kukkulaa, ja puron ja kannasta, ja itkin, kun en nähnyt." - -"Tulin asumaan lähellä Mainzia erään piirilääkärin perheeseen. Minut -otettiin ystävällisesti vastaan ja kasvatettiin yhdessä perheen -samanikäisen pojan kanssa kuin omana lapsena, ja sain jo aikaiseen -tottua säännölliseen uutteraan toimeliaisuuteen; ja koska pian pidin -huolta koko taloudesta ja johdin pienen maatiluksen hoitoa sekä pidin -huolla lehmistä ja maidosta, jota joka aamu lähetettiin kaupunkiin ja -laajasta kyökkikasviviljelyksestä, ja koska tein sen palkatta, niin -luulen, ett'en ole jäänyt velkaa perheelle. Mutta, kun perheenisä -kuoli, kävi olo perheessä pian sietämättömäksi. Äiti, joka oli hyvin -heikko rahoille, pelkäsi, että ainoa poikansa loisi silmänsä minuun, -köyhään orpotyttöön, ja tämä poika oli kylliksi raukka koettaakseen -tahallaan välttää minua. Ainoastaan joskus kun oli välttämätöntä, tulin -vedetyksi esiin yksinkertaisesta vaatimattomasta elämästäni. - -"Tuli silloin kerta poika itse, joka silloin oli ylioppilas, luokseni, -ja juoksenneltuaan kauan edestakaisin kyökkikasvisänkien välillä pyysi -hän minua avustamaan eräässä suuressa juhlassa, jota yliopisto, jossa -hän oli lueskelemassa, aikoi viettää. Hän lueskeli Heidelbergissa." - -Heim Heiderieter katsahti hämmennyksissään häneen: "Heidelbergissa!" - -Tyttö torjui molemmilla käsillään: "Aavistin kyllä, ett'ei äitinsä -tietänyt mitään asiasta, mutta olin vielä nuori, ja olin kovin halukas -pääsemään juuri tähän juhlaan. Otaksuin, että sinne tulisi paljon -ylioppilaita kaikkialta, ja että kaikkien laskujen mukaan olisi -hän, jos hän vielä eläisi, hän nimittäin jonka kanssa olin istunut -Wodaninkukkulalla, ja jos hän olisi edelleen lukenut, yhtä ahkerasti -Odysseustaan, nyt ylioppilas." - -"Eva! Evani! - -"Niinpä siis!... Ja nyt tapahtuikin, kun juhlakulkueessa -- -sillä saadakseni käydä tuon turhamielisen pojan rinnalla upeana -porvarisrouvana, oli hän ottanut minut, mukaansa Heidelbergiin -- kun -siinä käyn ja etsin silmilleni... niin, niin näen teidät, herra... -teidät siinä, kun piditte päätänne takakenossa ja lakki niskallanne. -Silmistänne ja valkeista hiuksistanne tunsin teidät. - -"O, kuinka nyökytin päätäni ja viittoilin teille ja katselin taakseni -niin että rupesin jo herättämään huomiota, mutta te katselitte -meidän ylitsemme linnaa kohden vaan, ettekä yhtään huomannut entistä -ystävätärtänne puron rannalta ja Wodanin kukkulalta... Pysykää -paikoillanne, herraseni, vaan!... - -"Kun juhlakulkue hajautui, valitsin viisi, kuusi iloista seuralaista, -ne olivat melkein kaikki tuttuja, ja kuljin niiden kanssa puistosta -puistoon, ravintolasta ravintolaan, ja he seurasivat mielellään mukana, -sillä olin hyvin iloinen ja vilkas, enkä säästänyt kauniita katseita ja -ystävällisiä sanoja ainoastaan ett'eivät he kyllästyisi. - -"Ja viimein löysin teidät... Nähkääs, herra... tuo humajoiva ihana -juhla, ja upea puku, jota kaunoin ja nuo monet silmät, jotka iloisina -ja tulisina katsoivat minun silmiini, olivat saaneet minut ihan -haltioihini ja nyt... te, jota jo kymmenen vuotta olin ajatellut, poika -kankaalta, joka kerran, yhden ainoan hetken kuluessa oli tullut minua -niin lähelle, joka kuului minulle, juuri minulle, eikä kenellekään -muulle, enkä minäkään kenellekään muulle kuin ainoastaan hänelle! -Sinä hetkenä tapahtui ihmeellistä minussa... Aina olivat ajatukseni -olleet tuossa pojassa, olin alinomaa uneksinut tuosta pitkästä pojasta, -ainoastaan joskus olin sivumennen ajatellut: hänestä on tullut mies -jo. Mutta kun näin teidät edessäni, noin pitkänä ja ylväänä, pitempänä -kuin kaikki muut, kiharoine hiuksinenne ja partainenne, silloin vavahti -minussa kuin kuumaa valkeata, silloin muuttui yhdessä silmänräpäyksessä -uneksumiseni rakkaudeksi. Jälleennäkeminen ja eroaminen taas -väristyttivät yhdellä tapaa sieluani. Mitä sanotte nyt?" - -Tyttö seisoi nojanneena koivun runkoa vastaan, silmänsä olivat -kyynelissä, eikä hän tohtinut nostaa niitä Heimiin. - -"Mitäkö sanon? Sunnuntailapsi olen, onnen poika!" riemahti hänestä. Hän -tempasi hänet syliinsä ja eroitti hänet taas itsestään: "Minun on hän! -Kuulkaa se, metsä ja kannas!" - -Nyt katsahti tyttö viimeinkin häneen, ja katseensa oli niin tulvillaan -lämmintä puhdasta onnea, se säteili niin täytenään morsiamellista -pidättämätöntä iloa: "Nyt olen sinun", sanoi hän. - -Kun he menivät mäkeä alas, kiinnitti Heim rannerenkaan hänen -käsivarteensa ja ravisti päätään ja nauroi ja käyttäytyi kuin mikäkin -pojan vekara, ja katsahti arasti häneen, säikähtikö hän semmoista, -ja nauroi taaskin, kun Eva loistavin riemukkain silmin katseli häntä -kasvoihin, ja sanoi yhtä päätä: "Tämäkös elämää on!" Sitte ravisti hän -taaskin päätään, ja katsahti epäilevästi häneen ja sanoi todellisessa -sielun hädässä: "Mutta sanohan vielä kuinka olet tullut tänne. Minulla -pitäisi tosiaankin olla mielikuvitusta, mutta tämä..." - -Tyttö naurahti onnellisena: "Kuinka iloiselta ja kevyeltä tuntuu -sydämessäni nyt, kun olen kertonut kaiken sinulle!... Kuinka -tulin tänne? Noh... pojan äiti oli tullut Heidelbergiin, näkemään -ainokaistaan loistossaan. Silloin näkee hän minut hänen rinnallaan. -Seuraavana päivänä kuului komento: 'Pois talostani!' Kaikki oli -unohdettu, mitä kymmenenä vuotena olin tehnyt ja toiminut perheessä. -Silloin lähdin. Minne, kysyt? Minne? Pohjoiseen. Ensin Hampuriin -erään ystävättären luokse, joka on siellä naimisissa erään kauppiaan -kanssa. Ja tämä kauppias on ollut sinun kimnaasitoverisi ja hänellä -on sukulaisia teidän kaupungissanne; hän on Munkkilan emännän sisaren -poika. - -"Annas", sanoi hän, "minun pitää muistella hiukan." - -Yht'äkkiä asettui hän sääret hajallaan seisomaan hänen eteensä. "Ja -niin nöyrä kun olet ollut olevinasi, senkin veikkari! Olet aina -kutsunut 'herraksi'." - -Tyttö tarttui hänen kumpaankin käteensä: ja sanoi hämillään nauraen: -"Mutta nöyrähän minun piti ollakin: minähän olin juossut perässäsi", -sanoi hän hiljaa. - -"Ja miten lienen minä käyttäynyt!" Hän sysäsi hattuansa niskaan ja -katseli huolissaan, otsa rypyssä ulos kankaalle. - -"Ensi aluksi olit ylen epävarma. Oli ihan tavatonta sinulle kaikki, -sinulla ei ollut mitään itsetuntoa. Sitte rupesit vähitellen tulemaan -ylpeämmäksi: tuo 'herra, herra' matkiminen vaikutti sinuun sentään, -sinä ryhdistit itseäsi, ja koetit ansaita tuon nimityksen..." - -"Jatka, jätkähän!" - -"Ja tuo laskeuminen, kunnes olit tasaisella maalla taas, ja sait -liikkua luonnollisella tavallasi, oli suloinen ja armas. Päivä päivältä -rupesin pitämään sinusta enemmän. Aina syvemmälle näin sinun sieluusi." - -Heim otti hänet syliinsä, nauraen, mutta hämillään. "Tule!" sanoi hän, -"mennään kotiin." - -Siinä koti jo olikin heillä edessään ilta-auringon valossa kankaan -reunalla, hyvinvoivan ja leveän näköisenä, kasvaen itsekin kuin -kangasta. Kangas lepäsi vaieten, kuuli silloin tällöin vaan pienen -laulunlirityksen, jota joku lintu yritti, ja kylästä käsin kuului joku -tuulen kantama ääni. Koko taivas meren yllä upeili iltaruskossa ja -kultasi morsiamen silmät ja Heimin kiharat hiukset. - -Aukon kautta aitausvallissa menivät he rinnakkain. - -"Tunnustan sinulle vielä jotain", sanoi Eva Walt, "ennenkuin -morsiamenasi astun kotiisi: Ihan köyhä en ole, vanhempaini jättämää -pientä perintöä on uskollisesti hoidettu. Se tekee nyt noin -viisituhatta markkaa." - -"Silloinhan olet Heim Heiderieterille rikas morsian." - -"Sitäpaitsi olemme nuoria ja voimakkaita." - -Heim kohautti olkapäitään, ikäänkuin ei menisi hän vakuuttamaan -itsestään suuria. - -Silloin teki Eva hullunkurisen liikkeen käsillään, ikäänkuin naiset -mailla, kun he kääntävät pehmeän taikinaa käsissään ja sotkevat sitä: -"Käännän sinut vielä ihan nurin", sanoi hän, "ja teen sinusta, mitä -itse tahdon." - -"Niin vai! Niin vai!" Hän aukaisi oven ja antoi Evan mennä edellä. Kun -hän aikoi seurata häntä pimeään käytävään, kuuli hän hänen äänensä jo -kamarin ovelta. - -"Nukkukaa hyvin, herra!" - -Kuului matalaa heleä-äänistä naurua. - -Salpa kirahti. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Flackelholmin yllä lepäili liikkumaton usvaharso. Mailta käsin -puhalteli heikko tuuli kohoavaa nousuvettä vastaan. Lähellä ja -kauempana ilmassa kuului lokkien kirkunaa ja luoteesta käsin meren -umeata kohinaa ja pauhua. Mutta rantaa peitti sumu. - -Andrees Strandiger seisoi rantasäikällä rantavehnässä ja tähysteli ulos -sumuun. Sisällään liikkui ja muodostui, päivät valveilla, yöt unissa. -Viime yölläkin oli hän taas unissaan ollut ulkona matalikolla, oli -joutunut harhaan eikä ollut löytää Flackelholmille. Hän oli yhtäpäätä -etsinyt maata, lujaa pohjaa, mutta kaikkialla oli ollut vaan pehmeätä -liejua. Nyt valveilla ollessaan kidutti hän itseään yhä, kyseli -itseltään yhtä päätä, mistä ja mihin, mitävarten ja minkätähden, eikä -keksinyt mitään vastausta, eikä tavannut missään lujaa pohjaa. - -Se se oli, joka häneltä puuttui: perus, maa, jolle rakentuu uutta -elämää. - -Hän kääntyi takaisin majalle, joka oli syrjempänä hietasäikän juurella, -siellä istui Ingeborg Landt penkillä ikkunan edessä ja katseli -uniinsa häipyneenä, kädet sylissä ulos tuonne hiljaiselle, viheriälle -lakeudelle. Hän on eilen tullut Reimer Wittin mukana Flackelholmille. - -"Hän on tullut tänne auttamaan minua." - -Ingeborg käänsi päätään, ja nyt näki hän Andreeksen. Silloin nousi hän, -tehden ripeän päätöksen ja tuli nopein askelin ylös säikän hiekkaista -rinnettä. Tuuli liehutti pukuaan syrjään. - -"Andrees, saanko lähteä kanssasi?" - -"Miksikä?" Hän kääntyi poispäin. "Sinun olisi pitänyt jäädä äidin -luokse." - -"Kuule Andrees, minä rukoilen sinua, älä sysää minun luotasi! Minähän -lähden kohta, kun huomaan, että olet saanut rohkeutta taas. Sinun -pitäisi ainakin puhua kanssani." - -Hän pudisti päätään ja katsahti toivottomana eteensä ja aikoi lähteä. - -Silloin herkahti Ingeborg itkemään katkerasti. "Aioin auttaa itseäni ja -sinua; mutta sinä et salli." - -"Miksi olet tullut tänne? Minun luokseni, jota ei voi auttaa. -Hyödyttömimmän ihmisen luokse taivaan alla." - -"Olenhan sisaresi. Sinun äitisi on ollut minun äitini. Andrees! Marian -tähden!" Hän kohotti molempia käsiään Andreesta kohden. - -Silloin katsahti tämä häneen, ensikertaa siitä, kun hän oli tullut -Flackelholmille, ja huomasi yhtäläisyyden hänen ja Marian välillä. Hän -ei vielä koskaan ollut nähnyt hänen itkevän -- Ingeborg ei hevillä -itkenyt --, nyt, sydämensä tuskassa, muistutti hän sisartaan. Tämä -ajatus hiveli lempeänä hänen sydäntään, niin että otsansa rypyt -tasoittuivat ja mielensä jännitys heltyi ja silmänsä muuttuivat -rauhallisemmiksi ja lempeämmiksi. - -"Tule kanssani", sanoi hän, "ja puhu!" - -He menivät verkalleen hietasäikän harjaa, astelivat valkeassa hiekassa -ja häilyilevän rantavehnän keskellä, ympärillään liitelivät lokit, -ja Ingeborg voitti hänet kyynelillään, jotka olivat niin harvinaista -hänessä, voitti äänensä lämpimällä sydämellisellä sävyllä, loistavilla -lämpimillä silmillään ja hennoilla pehmyillä käsillään, joilla hän -tarttui hänen käsiinsä, voitti niillä luonnollisilla vastustamattomilla -aseilla, jotka oikealla naisella ovat käytettävinään. - -"Kuinka tämä kaikki on tapahtunut, Andrees!" - -"Olin konna! Ah, en! Olin vähempää vielä! Minä olin heikko nainen, -minä... Andrees Strandiger!" - - -"Et, Andrees! Sinä olit kuin kala, joka on takertunut verkkoon, -neuvoton ja suunniltasi, ja kun taistelit itseäsi irti, sait silmukat -vaan lujemmalle ympärillesi. Olit liika kunnollinen, Andrees, liika -vilpitön ja liika itsepintainen. Kohta kun tulit ulos maailmaan, -jouduit noiden ihmisien käsiin. Olit nuori ja kokematon, silloin -katsoit maailmaan, niinkuin he opettivat. Menit heidän kanssaan ja -uskoit, kun he lavertelivat, että se oli kaunista seutua, jonka läpi he -sinua johtivat. Vuosia kuljit heidän kanssaan, aluksi arvostelematta, -mukaan himottuna, sitte raitistuneempana, arvostellen ja silloin ja -tällöin vastahakoisestikin, mutta kuitenkin itsepäisesti pitäen kiinni -siitä, johon jo niin monta vuotta olit tottunut. Et _tahtonut_ olla -erehtynyt!... Näit silloin kotiseutusi taaskin. Se katsahti sinuun, -tarttui sinuun, tempaisi syliinsä. Nyt näit kyllä aution väärän tiesi, -mutta et _tahtonut_ myöntää, että olit erehtynyt! Andrees Strandigerko -erehtynyt?..." - -"Mitä hyödyttää minua, mitä tuossa puhut? Pysy tosiasioissa! Kotiseutu -hyljätty, äitiä petetty, ihmiset leivättöminä ja kodittomina, -Maria haudassa. Ajattele sitä! Voitko sen? Kuvittele tuo omalle -omalletunnollesi, ja koeta sitte, voitko enää katsoa ketään ihmistä -kasvoihin! Oli kyllä kerran eräs ylpeä Andrees Strandiger. Mutta se on -runneltu, kuule, runneltu ruhjoksi! Särkynyt, kuin lasiruutu, johon lyö -nyrkillään! Koeta korjata sitä! Kittaa se! Turhaa! Ulos roskaläjälle -se!" - -"Tuossa olet oikeassa, Andrees! Entinen on mennyttä! Mutta nyt pitää -sinun sanoa: 'Rakennan uutta'." - -"Noille kolkoille raunioilleko? Sitä rohkeutta ei minulla ole, sen -tunnustan. Pois tieltä tuommoinen joutava mies! Pois auringon valosta!" - -"Andrees!... Kun yrittäisitkin uutta elämää, yksinkertaista, uutteraa, -vilpitöntä. Ehkä silloin jonakin päivänä, juuri kuin seisot kumarassa -ja ahertelet työssäsi, etkä aavista mitään, ehkä silloin odottamatta -herää sinussa taaskin rohkeus ja voima, niin että uskallat mennä tuonne -raunioille, ja ryhtyä työhön, ottaa tuolta tuon palaneen hirren pois, -ja kantaa tähän kiviä... Andrees!... ehkä voisit vielä laittaa kuntoon -kaiken.." - -"Älä puhu! Mitä hyödyttää se? Ethän kumminkaan pääse sillä sydämeeni. -Veitsellä voisit päästä sinne, et sanoilla! Etkö näe? Tuossa ovat koko -rauniot! Marian kärsimykset! Eschenwinkel kurjuudessa! Äitini tuska! -Tuo tuore hauta! Tuolla on Strandigerkartano, omani ja ei kuitenkaan -omani. Olen pelannut sen käsistäni, leikkinyt noppaa siitä kuin -joku koulupoika ja kadottanut sen. Ja tuota, tuota ei ole tehnyt... -tehnyt joku Juha tai Kalle... sen on tehnyt Andrees Strandiger! Tuo -hienoälyinen, terävä Andrees Strandiger! Mielettömyyttä! Pois!" - -"Kuule!" sanoi Ingeborg säihkyvin silmin. "Tuossa juuri rikoksesi -on! Isä Jumala on ravistanut sinua käsissään, niin että aivosi ovat -sekaisin, ja sinä, sinä seisot tuossa ja sanot: 'Mitä sanonevat -ihmiset! Mitä on tullutkaan ylpeästä Andrees Strandigerista!' Sinun... -sinun pitäisi kysyä häneltä, joka on murskannut sinut: 'Herra, mitä -pitää minun tehdä?'" - -"Ja sekö auttaisi vai?" - -"Mitä ajatteletkaan? Jos Hän tahtoo" -- hän teki kädellään heittävän -liikkeen -- "niin on kaikki puhdasta, raunioista ei jälkeäkään, ja voit -tänään vielä alkaa rakentaa uutta huonetta, nyt, nyt kohta, puhtaalle -perustalle!" - -Andrees pudisteli päätään ja tuijotteli synkkänä sumuun, ja koko -alakuloinen masentumuksensa ilmeni kasvoillaan: "Minussa ei ole -hiluistakaan luottamusta eikä uskoa." - -"Tahtoisit ajatuksillasi tutkia Jumalan ja maailman ja itsesi: mutta -kuule, sanon sen sinulle, luottamus ja työ on opettava sen sinulle. -Anna raunioiden olla sinään, äläkä katsele sumuun, vaan tartu -kirveeseen ja salvo itsellesi puisia, joita on ympärillä Flackelholmin -rannoilla uusi talo. Koko raamatussa on minulle rakkain paikka se -kohta, jossa sanotaan, että ken täyttää Jumalan tahdon, hänessä on -heräävä luottamus ja tieto, ja hän on elävä onnellisia päiviä." - -He olivat jääneet seisomaan, ja katselivat avaralle rannalle, jolta -sumut kohosivat. Hitaasti kohotti aurinko sumupeiton meren aavalta -lakeudelta. Valkein voimakkain käsin tarttui se pilviin, otti kaikki -usvat kuumaan syliinsä, niin että kaikki muuttui kirkkaaksi ilmaksi. -Sen säteet sinkoilivat avaralla kuohuvalla rannikolla, jota vastaan -meri pauhaten hyökyi tuhansittain riemuitsevia aaltoja heittelehti -edessä ja viskeli miljooneja kimaltavia valkeita helminauhoja korkealle -ylleen ilmaan. Sen säteet värjäsivät aaltojen laaksot metallisella -sinenviherjällä värillä ja lähettivät nuoliaan lokkiparville, jotka -salamannopeudella risteilivät ilmassa, eivätkä ampuneet harhaan -yhdenkään lokin ohitse: kuin hopeoituina välkkyi ja välähteli -auringonvalossa lukemattomia valkeita siipiparia, Ken ampuukaan niin -tarkkaan kuin aurinkotar? - -Se katseli kirkkain kauaskantoisin silmin meren ylitse, jolla viilteli -korkeita ylväitä laivoja, katseli kirkkoja ja taloja, jotka etäällä -ympärillä seisoivat aavan lahden rannoilla. Ilkkuvan hymyillen valoi -se lempeällä loisteellaan ylpeän yötisen edustajansa, valotornin -vanhat harmaat muurit kultaisiksi: ystävällisesti hymyillen katseli -se hanhiparia.. jotka ihan rinnakkain, ylpeäryhtisesti kaulat kenossa -liukuivat aaltoja. - -Oi, ken ei ole meriäsi nähnyt, oi kotiseutuni, hän ei tunne sinua. Hän -ei tunne sinun suuruuttasi. Ken vaeltaa metsiäsi ja kangastasi, ja -katselee lampiisi, hän lepää rinnoillasi, hän näkee silmiesi välkkeen -ja ruumiisi kauneuden ja kuulee sinun hengityksesi. Mutta tuolla ulkona -aalloilla, raittiin tuulen syleilemänä, siellä näin sinut kokonaan -valkeistasi jaloistasi tummaan kiireeseesi asti, näin sinun raskaassa -viitassasi kimaltavista, soljuvista, kuohuvista aalloista, valkeille -kuohupaarteineen. Silloin sinä lausuit minulle: Laula minusta laulu!... -Ken voisi laulaa sinun laulusi, ihana ylpeä kotimaani, ken voisi laulaa -laulun hänestä, jonka käsi vartioi sinua! - -Vaieten ja hiljaisina katselivat he kumpikin tuota ylenevää ihanuuden -kehrää. Ja kun aurinko voitokkaana oli noussut taivaalle yli maiden -ja merien, silloin käänsi Ingeborg silmänsä häneen: "Ryhdytkö työhön. -Andrees?" - -Silloin sanoi hän hengähtäen syvään: "Olen koettava tehdä, kuten olet -sanonut, ja kiitän sinua myöskin. Ja jää vielä muutamaksi päiväksi -tänne luokseni!" - -"Sitte menen äitisi luokse." - - * * * * * - -Muutama päivä tämän jälkeen meni Ingeborg pikku Fritzin kanssa, joka -aina seurasi häntä, käymään ulos säikille, oli kaunis lämpöinen -kevätpäivä ja läheni jo ilta. He olivat koonneet pienen korillisen -lokin munia, joista piti tulla illallinen, pieniä pilkullisia munia, -lähemmä viisikymmentä kappaletta, Niin paljon löysivät he niitä -näinä viikkoina joka päivä. Lähes joka askel oli niitä taidottomasti -kyhätyissä kuopissa lämpimällä hiekalla, rantavehnä ainoastaan hiukan -peitti niitä. Lokit seurasivat heitä, lentelivät edestakaisin ja -kirkuivat. - -Kun he olivat etsineet kaikilta säikiltä, pyysi poika päästä rannalle. -Nuo raikkaat kuohuvat aallot, jotka keveästi seuraten toinen toistaan -pitkissä jonoissa kohajoitsivat rannalle, eivät jättäneet pojalle -vähääkään rauhaa: "Mennään nyt sinne... kuule, Ingeborg!" - -Silloin suostui hän seuraamaan poikaa. Lakean, lujapohjaisen tasaisen -rannan poikitse menivät he rantakuohua kohden, joka vasemmalla ja -oikealla levittäytyi heidän edessään niin kauas kuin silmä kantoi, -peninkulmia avaralta. Se yleni kuin miehenkorkuinen muuri tuossa, sitä -kiehkuroitsi vaahtoreunus yltä ja lainehti se levottomasti, kohosi ja -laski. Tuhansittain sinisiä laineita kuohahti ylös, ja viskasivat ne -valkeat kruununsa maan jalkojen eteen hiekalle. Hienoa valkeaa santaa -tuprusi kuin lumituiskuna tulijoita vastaan ja rakensi heidän takanaan -jokapäiväisessä työssä, yö- ja päivätyövuoroissa, kumpikin kuusi tuntia -pitkät, korkeammaksi ja korkeammaksi valkeata säikkää, jonka suojissa -viheriä maa kasvaa ja hirsihökkelit seisovat. - -Tasaisen harmaan maapinnan yli astelivat he, molemmat oli vallannut -näky edessään, molemmat hiukan pelokkaina, sillä näytti, kuin olisi -meri paljoa korkeammalla kuin he ja kuin syöksyisi se heitä kohden, -eikä heillä enää olisi mitään mahdollisuutta pelastua. Ingeborg nauroi -itselleen, mutta rypisti sentään huolissaan otsaansa, pikku Fritz -katsahti tuontuostakin ylös häneen, sitte taas taakseen säikälle. Mutta -kun hän katsoi rantakuohua kohden, vihelsi hän ja heitteli käsivarsiaan -ja asteli pitkin askelin tuiskuavaa santaa vastaan. Kohta seisoivat he -ihan kuohun reunalla. - -Kuinka se välkkyi ja suitsui, kuinka se korskahti pystyyn ja murtui -takaisin! Kymmenentuhatta ratsastajaa vaahtoharjaisilla ratsuilla -ratsasti sieltä, viidessä rivissä hyökkäilivät ne ja murtuivat -nurinniskoin takaisin rantavallista. - -Varjostaen kädellään silmiään, tähysteli Ingeborg pitkät ajat -kaukaisuuteen, mutta lapsi keksi lasten tapaan toimittamista lähempää. -Hän juoksi paljain jaloin tyyneeseen matalaan lampeen, jonka ylitse -kuohun suojissa värehti pitkiä velttoja laineita. Ja yht'äkkiä tahtoi -hän kylpeä ja vaati tulla riisutuksi. - -Silloin laskeutui Ingeborg polvilleen ja riisui hänet ja seisoi -vierellä, kun poika, milloin istuen, milloin maaten, milloin -piehtaroiden, milloin oijennellen itseään, läiskytteli siinä kirkkaassa -vedessä. Viimein tuli hän hänen luokseen, kietoi käsivartensa hänen -jalkojensa ympärille, ja vaati välttämättömästi, että Ingeborgin -myöskin piti veteen, ja kun hän nauraen puisti päätään, ei hän lakannut -pyytämästä, ennenkuin hän paljain jaloin ja kohottaen hamettaan meni -hänen kanssaan veteen. - -Ja sillävälin kun he leikkivät ja pikkupoika tuon kauniin tytön -saattamana ylpeänä ja suorana uskalsi kauemmas ja leikin innossa hame -vedettiin tiukemmalle, tarttui syrjempänä pieni aallonkieleke valkein -kurkottavin käsin tytön kenkään, viskasi sen päänsä ylitse hiljaa -naurahtaen siskolleen takanaan, kurotti taaskin, nyki sukkaa, tarttui -siihen kauaskurkottavalla kielekkeellä ja sysi ja vei ja kurkotti ja -nauroi, kunnes paikka oli tyhjä. Silloin katsahti Ingeborg taakseen -ja huomasi vahingon, ja koska hän oli kuulevinaan naurua, uhkasi hän -kädellään merta. - -Silloin seisoi Andrees Strandiger siinä lähellä häntä ja sanoi: "En -saanut estetyksi sitä." - -Tyttö sulki kiireissään lapsen pään käsiinsä ja sanoi: "Mitä nyt -teemme. Fritz?" - -"Juoksemme kotiin!" vastasi tämä hauskasti. - -Ei ollutkaan muuta neuvoa. - -Niinpä lähtivät he rinnakkain astelemaan rannan poikitse majaa kohden, -joka kaukana heistä kurkisti esiin hiekkasäikän takaa hirsiseinineen ja -lipputankoineen. Ingeborg vilkaisi tuontuostakin Andreekseen. Mutta hän -ei vaan keksinyt, mikä ilme hänellä oikein oli kasvoillaan, sillä viime -viikkoina ei ollut kasvojaan koskenut partaveitsi, ja tumma parta oli -versonut hänen huulilleen ja peitti hänen kasvonpiirteensä. - -"Mikä sinun on?" kysyi Ingeborg. "Vaivaako sinua mikä?" - -"Antje tuli kylästä", sanoi hän, "ja hänellä oli mukanaan kirje -Heimiltä." - -"Mitä kirjoittaa ystävämme?" - -"Kirjoittaa sekä hyvää että pahaa." - -"Kerro ensin paha." - -"Kuusi perhettä Eschenwinkelissä, kaikkiaan kolmekymmentä henkeä, -matkustavat ensi viikolla Amerikaan." - -Molemmat vaikenivat ja astuivat tuokion hiljaa rinnakkain. - -"Sinun pitää kestää tuokin, Andrees." - -"Minä olen se, joka karkoitan heidät kotiseudulta." - -Ingeborg laski kätensä hänen käsivarrelleen. - -"Olen toverisi, Andrees, ja olen aina oleva sitä; sitäpaitsi on sinulla -Heim ja Reimer. Seisomme uskollisesti rinnallasi." - -"En ollut ajatellut, että he todella lähtisivät; mutta mihinkä -ryhtyisivät he muutenkaan. He olivat liikaa. Strandigerkartanon -pelloilla työskentelee nyt puolalaisia miehiä ja naisia." - -"Et sinäkään ehkä olisi voinut pidättää heitä, Andrees; on nyt kerran -semmoinen liike kansassa. Heillä on sukulaisia siellä, toinen seuraa -toistansa meren tuolle puolen. Jos se nyt näyttääkin tuskalliselta, -niin kuka tietää, ehkä on se sentään siunaukseksi heille ja heidän -lapsilleen." - -"Mutta onhan tämä sentään heidän kotiseutunsa, ja maa tuolla vieras... -Ja kansan sitkein voima juoksee tuonne, kuin aukaistusta suonesta; -se mitä tulee sijaan, on alempiarvoista vierasta verta. Ja sellaista -vaihdoskauppaa olen minä kädelläni tukenut." - -"Vielä jää monta jälelle tänne, Andrees, joita voit auttaa... Entä -hyvä, josta Heim kirjoittaa?" - -"Eva Walt on tullut hänen morsiamekseen. Hän kirjoittaa hirveän -ylimielisesti, niin että siitä tuskin saa tolkkua. Hän on muka nähnyt -hänet jo poikana kankaalla ja sittemmin Heidelbergissa. Kuinka saattaa -se olla mahdollista? Hän kirjoittaa ihan hassuja." - -He vaikenivat hetken. - -"Miten arvelet, Andrees, tulevatko he onnellisiksi?" - -"Luulisin: Eva Waltissa on jotain niin käytöllistä ja voimakasta, ja -luulen, että hänestä tulee uskollinen toveri hänelle: ja se on pääasia." - -Kummallekin johtui mieleen, että Ingeborg äsken oli sanonut: "Olen -sinun toverisi." Ja he vaikenivat taaskin. - -Puhtaalla, kovalla maaperällä, jolla he kulkivat, oli siroissa -kaareilevissa viivoissa pieniä kohoumia, joita nousuveden aaltoilu -oli muodostanut. Pikku Fritz, joka tähän asti oli taivaltanut koko -elinpolkunsa paljain jaloin, asteli uskaliaasti epätasaisella -maaperällä, mutta Ingeborg ei pian enää voinut kestää kipua jaloissaan. -Se sai kyyneleet nousemaan silmiinsä ja hetken perästä täytyi hänen -pyytää, että he pysähtyisivät hetkeksi. Mutta seisoessaankin tunsi hän -tuota polttavaa kipua jaloissaan. Silloin pyysi hän, että he molemmat -menisivät edellä. - -"Mutta hänhän voi kantaa sinut", arveli Fritz. - -"Niin, sallihan se, Ingeborg. Maria on kuollut: tahdon kantaa sinua -hänen sijastaan käsilläni. Sinä teet niin paljon hyväkseni." - -Ingeborg seisoi, eikä liikahtanutkaan. - -Silloin kumartui Andrees ja nosti hänet syliinsä: "Kunniassa olen -pitävä sinua, uskollinen toverini." - -Kun Andrees säikän rinteellä laski hänet sylistään, sanoi Ingeborg: -"Lähdenkö nyt äitisi luokse?" - -Ja vielä kerran pyysi Andrees: "Jää nyt vielä muutamaksi päiväksi." - -Siten holhoi Ingeborg häntä kestämään nykyisyyttä ja pelotta katsomaan -tulevaisuuteen. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Oli suruisa näky tuo. - -Pitkässä jonossa astelivat puolalaiset työntekijät Strandigerkartanon -pelloille, seisoivat siellä ja kuokkivat ja edessään seisoi vouti. -Toisinaan kuului hänen käheä vieras puheenpartensa aina Eschenwinkelin -tuville tai kesannolle asti, jossa Heim asteli auransa jälessä kyntäen -sitä toista kertaa. Silloin ravistivat naiset Eschenwinkelissä aina -päitään ja puhelivat omituisesta ja kovasta ajasta ja vieraasta maasta, -jonne he nyt tulisivat muuttamaan, ja Heim Heiderieter, niin onnellinen -kuin hän muuten olikin, loi raskaan katseen eteensä. - -Iltasin istuivat Eschenwinkeliläiset, miehet ja naiset rantavallin -vierteellä kanervikossa, lapset leikkivät kanavan partaalla..Silloin -tulivat nuo muukalaiset, ehkä kolme neljäkymmentä yhdessä jonossa, -kuin parvi kaakattavia hanhia, pitkin tietä, eivät katsahtaneet -oikealle eikä vasemmalle, silmät olivat punaisten huivien peitossa -ja vilkahtivat vaan arasti seudun kansaan, jolta he riistivät leivän -ja kotiseudun. Oli omituista katsella, kuinka Eschenwinkelin pieni -väki, joka oli kanavan partaalla, pilkkaili noita kulkijoita ja. -Henrik Schütt, ainoa heistä, joka kerran elämässään oli lukenut -indiaanikertomuksen, väitti, että tuommoisia ihmisiä pyydystäisi hän -Amerikassa lassollaan, ja antaisi niiden tehdä työtä pellollaan. Naiset -kanervarinteellä antoivat sukankudintensa tuokioksi vaipua syliinsä, -ja miehet purasivat ajatuksissaan piipunvarteensa, siten antoivat he -vaieten ja huomautuksia tekemättä, ainoastaan tarkaten silmillään, -joukkueen mennä ohitsensa. Jälkeenpäin puhelivat he ehkä hetkisen -yleensä vaan, että he vaativat elämältä enemmän kuin nuo, jotka -katosivat Strandigerkartanon jalavain varjoon: että he, saksalaisina -miehinä, eivät osaisi laumoissa tehdä työtä voutien katsannon alla, ja -että onnettomuus oli siinä, siinä juuri, ett'ei heillä itsellään ollut -omaa maata, että maanomistajat itsekin ympäristöllä sanoivat, että -semmoinen työmies, jolla on itsellään maata, on uskollisin ja paras, ja -että vanha työläisväestö yhä tyystemmin häviää maasta ja että muuttaa -huonompaa väkeä sijaan, ja että työväki saa vieraassa maassa sitä, jota -kotimaa siltä kieltää: omaa maata! - -Näistä asioista keskusteltiin tyyneesti ja yksinkertaisesti, ilman -katkeruutta ja kiivautta. - -Hei Probislav! sinä, joka ketteräjalkaisena hiivit Wodaninkukkulalle! -Eivät silloin antaneet rauhassa sinun asua majoissa, jotka eivät -kuuluneet sinulle, ja maalla, joka ei ollut omaasi. Sait niskoihisi -germaanilaisista nyrkeistä, saksilaisista kirveistä! Oli toinen aika -silloin. Probislav! - -Ainoastaan jos Schütt, viinapullo takin taskussa, oli paikalla, silloin -sai kuulla katkeria tuimia sanoja: kotiseudun pyhää nimeä mainittiin -halveksuen, isänmaata pilkattiin ja keisarin nimeä tallattiin -jalkoihin. Mutta kukaan muu ei puhunut semmoisia sanoja kuin tuo Peter -Schütt, Tuomas Schüttin, juomarin pojanpoika. - -Toisinaan tuli Heim Heiderieter alas vallin kuvetta, ja Eva liittyi -naisten seuraan. Hän oli suosittu siellä, sillä hän oli luonnollinen -ja yksinkertainen, ja kertoi vaatimattomasti hyvistä ja pahoista -päivistä, joita hän oli saanut kokea, ja siitä kaukaisesta ihanasta -maasta, jossa hän oli syntynyt, ja tuosta ensimmäisestä matkastaan -Holsteiniin. Heimillä taas oli suuri Yhdysvaltojen kartta polvillaan, -ja ympärilleen muodostui todellinen tungos ihmisiä ja savua: hän oli -nimittäin maineessa, että hän tunsi jokaisen pienimmän karjapolunkin -tuolla puolen valtameren: ja hänelle asetetuin vaatimuksia, jotka, jos -hän olisi voinut tyydyttää niitä, olisivat oikeuttaneet häntä pääsemään -kunniajäseneksi mihinkä maantieteelliseen seuraan hyvänsä. - -Naisten puolella selitti vanha Thiel eukko, istuen nahkatohveleissaan -kanervamättäällä, jo kahdettakymmenettä kertaa, miks'ei hän lähde -mukana Amerikaan. "Ensinnäkin se meri, lapset! Minua kauhistaa, kun -ajattelenkin jo. Ja sitte tuo kuukautinen eläke Henrikin jälkeen. -Lähtisinkö minä maasta, jonka edestä hän on kuollut? Ja sitte Thielin -ja lasten haudat. Viisi lasta, Eva! Oletko nähnyt ne jo? Jokaisella on -pieni puuristinsä. Telsche Spieker lupaa kyllä pitää huolta niistä, ja -sen hän kyllä tekeekin, kun hän kerran on luvannut; mutta kun ajattelen -sitä sentään paremmin, niin näkevät he mieluummin, että teen itse sen." - -Siten puheli hän. Silloin alkoivat toiset kehoittaa häntä. "Mutta -olisihan sinulle kovin hauskaa, Thiel eukkoseni, saada nähdä -lastenlapsesi." - -Silloin alkoi hän puhua lastenlapsistaan. "Niitä on jo ehkä -kuusitoista, Eva. Niitä tulee aina kaksi joka vuosi lisään. Minullahan -on siellä neljä tytärtä, Eva." - -Ja yht'äkkiä vilkastui hän ja kohotti ääntään: "Ell'en pidä silmällä -Pellwormeria, menettää se vielä vanhoilla päivillään järkensä ja lähtee -mukaan Amerikaan. Kaiket illat istuu hän virsikirjan ääressä ja veisaa -virttä numero 422, ukko höperö!" - -Telsche Spieker, joka istui Evan vierellä, kääntyi eukkoa kohden: "Älä -sano siten, Thiel eukko. Pellwormer ei kai itse ajattele lähteä maasta, -mutta hän ajattelee niitä, jotka lähtevät." - -"Jättäkää Pellwormer rauhaan, hän on ihminen Maria Landtin maata!" - -"Maria Landtin!" - -"Oi, että hänen pitää levätä kirkkotarhalla nyt!" - -"Frans Strandiger on toki muuttunut vakavammaksi." - -"Poika, käyppäs noutamassa virsikirja: se on laatikossa. Älä nikso -sormiasi!" - -"422..." Heim luki kuuluvalla äänellä vanhan matkavirren. - -"Näetkö nyt. meitä ajattelee Pellwormer..." - -Syntyi hetken hiljaisuus. - -Sitte tuli taaskin joku Heimin luokse ja kielisepän piti kääntää -vapaapiletti, joka, huolellisesti paperiin käärittynä, vedettiin esiin -povitaskusta. Kummastellen ja tyytyväisinä kuulivat he sen sisältöä. - -Toiset taas puhelivat kaikki yhteen mylläkkään: talouskaluista, joita -kannatti ottaa mukaan, kinkusta, joka oli uunissa savuttumassa ja jonka -piti mukaan, sukulaisten olosuhteista ja toiveistaan. Ja tätä jatkui, -kunnes aurinko laski. - -Ja jos joku olisi kuunnellut tarkkaavasti, olisi hän yhä uudestaan -kuullut lausuttavan samaa sanaa: Maata! Maata! Niin, se sana on -lausuttu monta kertaa näinä hiljaisina toukokuun päivinä kankaan -rinteellä, etelään Nummitalosta. - -Silloin laski aurinko vallin taakse. Se kultasi meret ja maan ja kätki -ihmisten silmiin, jotka istuivat kanervikossa, lämmintä loisteita. -Kaikki katselivat sitä kohden: sitte erosivat he toisistaan. Neljän -viikon kulutuin ovat he istuvat, yksi sen toinen tämän farmin ovella ja -Iowan aaltoisain kukkulain taakse on laskeva aurinko, sama aurinko kuin -nytkin, mutta kuitenkin vieras. - -Kahta tuttavistamme ei sentään koskaan näkynyt kankaalla. Hinnerk -Elseniä ja Anna Wittiä... Anna Witt istui matalassa tuvassa ja -neuloi kaiket päivät vaatekappaieita, jotka hän aikoi ottaa mukaansa -Amerikaan, hän aikoi nimittäin myöskin Amerikaan, hän yksin kaikista -Witteistä, huolien kalvaama tyttö, suruisa matkaaja. Hinnerk Elsen -ei välittänyt hänestä; hän oli lyhyesti sanonut vaan, ett'ei tyttö -ollut kyllin kunnollinen hänelle. Hän oli samoinkuin Annakin jättänyt -palveluksen Strandigerkartanossa ja työskenteli nyt eräässä tienteossa -parin tunnin matkan päässä, ja meni hän harvoin Annan ikkunan ohitse -vanhan Thiel eukon luokse, joka jo useat vuodet oli hoitanut hänen -pesuaan. Kun Anna näki hänet siinä, kun hän ylpeänä ja jykeäniskaisena, -katse luotuna suoraan eteenpäin, meni ohitse, vaipui päänsä syvemmälle, -kunnes se lepäsi pöytää vastaan, ja koko ruumiinsa hykähteli tuskan ja -itkun kouristamana. - -Sunnuntaiaamuna, lähtöpäivänä oli pieni kirkko täytenään väkeä, -sillä tiedettiin, että muuttajat tänään tulisivat pyhälle -ehtoolliselle..Samoin tiesivät kaikki, että pastori Frisius tänään -pitäisi erikoisen saarnan. Hänellä oli tapana käsitellä tapahtumia, -jotka liikuttivat seurakuntalaisten mieliä, Jumalan sanan valossa. - -Mutta nyt tiedettiin, että hän sitten muutaman päivän oli kipeänä. -Kohta puheen jälkeen, jonka hän oli pitänyt Maria Landtin haudun -ääressä, oli hän tullut niin heikoksi, ett'ei hän ollut voinut ilman -apua mennä kirkkotarhalta kotiin, ja illemmällä sai hän kovan kuumeen. -Siitä asti oli hän sairastellut, eikä ollut voinut liikkua ulkona, -hänen muuten niin kirkkaat silmänsä olivat sameat ja laimeat, hän -näytti niin vanhettuneelta ja oli aina syvissä ja, kuten näytti, -suruisissa ajatuksissa. Joka ilta sai hän kuumetta, joka kiusasi häntä -aina sivu puoliyön. - -Pellwormer, joka toisinaan kokosi kolehtia, tuli pappilasta käsin, ja -meni käytävää pitkin ja ilmoitti oikealle ja vasemmalle, että pastori -oli kipeä, mutta että hän sentään kohta tulisi ja puhuisi alttarilta -muuttajille; sitte jakaisi hän pyhän ehtoollisen. - -Kohta hänen jälissään tulikin pastori, hän näytti väsyneeltä, ja -kalpealta, ja kun oli laulettu matkavirsi, piti hän alttarilta puheen -muuttajille, jotka vaimoineen ja lapsineen istuivat ensimmäisillä -kolmella etupenkillä, kaikkiaan nyt kolmekymmentäneljä henkeä, sillä -kylästä oli liittynyt heihin neljä. Kaikki olivat tulleet, myöskin -Schüttin perhe. Tämän vaimo istui masentuneena ja itkettyneenä -penkissään, lapset näyttivät säikähtyneiltä, isä itse ei ollut tullut. -Hän oli tänä aamuna ilkkunut ja sadatellut. "Vanhan Jumalan ja vanhan -kodon riisun yltäni, kuin kelpaamattoman takkirähjän ja ostan itselleni -uuden: ne lienevätkin tuolla puolen valtameren hyvin helppohintaisia." -Dwengerit olisivat myöskin mielellään lähteneet maasta; mutta he eivät -olleet saaneet vapaapilettiä, nyt olivat he vuokranneet kylässä, -lähellä kirkkotarhaa itselleen asunnon, samassa rakennuksessa, joka -nyt on heidän omansa ja jossa nyt sijaitsee raittiusseuran huoneusto, -jonka esimiehenä nyt. jo vuoden päivät on ollut Kristoffer Dwenger. -Reimer Witt oli tänään aamulla aikaiseen tullut Flackelholmista, oli -ensiksi toimittanut erään kirjeen perille Heimille ja oli nyt kirkossa, -nauttiakseen viimeistä kertaa pyhää ehtoollista tyttärensä kanssa. Tämä -istui naisien puolella Telsche Spiekerin rinnalla, oli hyvin itkettynyt -ja näytti melkein epätoivoon vaipuneelta. - -Thiel eukko istui paksussa mustavillaisessa päällyshuivissaan, ähkyen -ja puhkuen, ja antoi kyynelkarpaloiden valua pyyleitä poskiaan. Hän oli -viime tilassa päättänyt lähteä mukaan. Nyt kamppaili hänessä koti-ikävä -ja muisto haudasta Metzin luona halun kanssa saada nähdä amerikalaisia -lastenlapsiaan; ja hän olisi ollut ihan mennyttä ja menehtynyt, häntä -kun ahdistivat niin monet ja monellaiset ajatukset, ell'ei hän olisi -ollut niin vahva sielultaan ja ruumiiltaan. Hän oli sitäpaitsi, -kysyttyään ensin neuvoa Heim Heiderieteriltä, päättänyt lähteä matkalle -nahkatossuissa, jotka suutari Ketels oli tehnyt. Lisäksi oli hän -erään kirjeen kautta Iowasta saanut kuulla, että tyttärensä Therese, -oltuaan kuusi vuotta Kaliforniassa, oli edellisenä kesänä siirtynyt -Australiaan. Tämä uutinen oli saanut hänen hämminkinsä täydelliseksi, -sillä hän ei ollut vielä ikinä kuullut mainittavankaan Australiaa ja -Heim oli turhaan koettanut turvekorun avulla, jota hän maapallona piti -kohotetussa kädessään, tehdä hänelle selväksi, missä tämä merkillinen -maa oli. - -Maastamuuttajain takana istuivat sukulaiset ja naapurit kylästä, -niiden joukossa Pellwormer pitkässä ja ahtaassa, hihoista hiukan -aukileikatussa takissa, semmoisessa, joka oli muodissa neljäkymmentä -vuotta sitten, ja mustasilkkisessä kaulahuivissa. Ihan takana, -urkulehterin alla, istui Hinnerk Elsen mustassa takissa ja valkeassa -kauluksessa, jäykän suorana ja säntillisenä, kuten aina. Ainoastaan -silloin tällöin kääntyi hän hiukan syrjäänpäin, ja katseli kaula -kurkotettuna Anna Wittiä kohden ja nosteli silmäkulmiaan ja näytti ylen -kunnialliselta. - -Heiderieterien penkissä taas istui goottilaisilla kulmapilareilla -varustetun tammioven takana Heim, rinnallaan Eva Walt mustavillaisessa -puvussa, myrttiseppele tummilla hiuksillaan. Maastamuuttajat olivat -nimittäin sanoneet: "Vietä hääsi, Heim, ennenkuin lähdemme." - -Silloin oli Heim sanonut Evalle: "Kuule... meidän pitää viettää häämme -matkasunnuntaina. Mitä tuumit siihen?" - -Eva oli jo ovessa eikä kääntynyt taakseenkaan ja sanoi ripeään -tapaansa: "Kuinka haluat vaan, herra!" - -Heim oli juossut hänen jälkeensä: "Olen tuuminut sitä. Kutsuisimme -muuttajat sunnuntaina päivällisille?" - -"Suurelle välikölle! Jauhopiirakkoja ja silavaa! Kaikki on tuumittu jo -ja järjestyksessä." - -Silloin oli Heim ensiksi luonut häneen ihmettelevän ja ihailevan -katseen, sitte oli hän, iloisena kuin koulupoika, lähtenyt juosta -säärystämään kankaan kuvetta alas ja kutsunut kaikki sunnuntaina -päivällisille. - -Pastori Frisius seisoi alttarin edessä ja puhui kodista ja -kotiliedestä, kasteesta ja häistä ja haudoista Idstedtistä ja -Gravelottesta, lapioista ja ojista, ruskeasta kankaasta ja vihannoista -säikistä ja tummanvärisestä kanavasta niiden välillä, hiestä ja. -känsäisistä käsistä. Vanhemmille sanoi hän, ett'eivät he voisi unohtaa -kotiseutuaan, nuoremmille, ett'eivät he saisi unohtaa sitä. Hän puhui -Hänestä, joka on mertenkin herra, jonka käsi ulottuu meren tuolle -puolenkin, Iowaankin, jonka käsi ulottuu joka ihmisellekin; jonka silmä -seuraa hänen vaeltavia lapsiaan. - -Hän puhui vaelluksista. "Kuinka kaikki etsivät helmiä. Ensin lapsina -hiekasta, sitte nuorukaisina ilmasta, miehinä maasta, sitte viimeksi -maan povesta. Mutta kaikki olemme lähetetyt matkalle etsimään ennen -kaikkea erästä kallisarvoista helmeä, puhdasta kuin jumalansilmä, -kirkasta kuin auringonsilmä, suloista kuin äidinsilmä. Tämä helmi on -taivaan valtakunta. Halu saada maata ajaa teidät kotiseudultanne, älkää -unohtako iäistä maata." - -Sitte puhui hän vielä lyhyin koruttomin lausein kristinuskon -sisällöstä, kauneudesta ja voimasta. Hän puhui koruttomasti ja -yksinkertaisesti, käyttäen niitä voimakkaita sanoja ja käsitteitä, -joita kuulijansa ymmärsivät. Olisi joku muukalainen ollut kirkossa, -olisi hän voinut tarkalleen sanoa: "Tuolla tapaa elävät nuo ihmiset. -Tuota työtä ovat he tehneet! Tuossa on heidän rakkautensa ja tuossa -heidän toivonsa!" - -Sen jälkeen menivät kaikki alttarin ääreen, viimeksi Heim ja Eva. Kun -pastori Frisius oli yhdistänyt heidän kätensä, voi hän enää vaivoin -pysyä pystyssä. Tukien itseään Pellwormerin käsivarteen meni hän -kirkkotarhan poikki kotiinsa. - - * * * * * - -Koivunlehvillä koristetussa tuvassa seisoi Heim ja kutsui miehet -syrjään ja sanoi: "Minulla on teille terveiset Andrees Strandigeriltä: -ja nähdäksenne, että häntä pahoittaa, mitä on tapahtunut -Strandigerkartanossa, antaa hän jokaiselle teistä naineista viisisataa -markkaa ja jokaiselle naimattomalle kaksisataa. Myöskin sinulle, Anua. -Tässä, lapseni, äläkä itke enää! Kätke ne hyvin! Hän pyytää, ett'ette -ajattele liika ankarasti hänestä." - -Kaikki nyökäyttivät päätään, sanoivat jonkun suopean sanan ja -lähettivät hänelle terveisensä ja lupasivat kirjoittaakin hänelle -siellä. - -Sitte istuutuivat kaikki pitkän pöydän ääreen, joka ylettyi tuvan -toisesta päästä toiseen, ylimpänä istuivat Heim ja Eva, oikealla heistä -Reimer Witt, vasemmalla Haller, sitte Pellwormer, sitte muut: lapsia ja -vanhempia sekaisin. Telsche Spieker juoksi edestakaisin, kantoi ruokia -ja laski olutta tynnyristä. Kun olivat nauttineet jonkun suupalan, -laskivat he oikean kätensä, jossa oli kahveli, polvelle ja tarttuivat -olutlasiin. - -Muut Eschenwinkeliläiset ja lähemmät tuttavat kylästä, jotka jäivät -kotiin, seisoilivat tiellä tai avoimella ovella, tai tulivat he -aterioitsevien luokse, asettuivat heidän taakseen ja juttelivat yhtä -ja toista. Vanha Gruhlmummo hiekkatien varrelta tuli tänään viimeistä -kertaa kylän läpi, hän tuli nojaten sauvaansa ja toi kirjeen ja -terveiset, pojalleen Davenportissa. Kirje ja terveiset toimitettiin -kyllä perille, mutta kun poika sai lukea kirjeen, lepäsi äitinsä jo -maan povessa. - -Aurinko lähetteli lämpimiä, välkkyviä säteitään tupaan. Usein kääntyivät -he katsomaan ulos. Siellä kaukana lepäsi ja väilyi aava meri. "Huomen -illalla olemme, aalloillasi." - -Ei kuulunut äänekkäämpää naurua, eikä virkattu yhtään äänekkäämpää -sanaa, ei pidetty ainoatakaan puhetta. Ainoastaan Heim nousi ylös ja -kohotti lasiaan ja sanoi kasvut kalpeina: "Jumala olkoon kanssanne!" ja -teki liikkeen kädellään ja istui alus. Opettaja Haller nousi myöskin -ylös ja aikoi kai puhua enemmänkin, mutta sanoi ainoastaan: "Olette -melkein kaikki käyneet minun edessäni koulua, ja saaneet tuntea -minun keppiäni." Edemmälle hän ei päässyt, mutta kohotti uhkaavalla -liikkeellä kättään, niin että kaikki ymmärsivät häntä. Nytkähteli -voimakkaasti suunsa ympärillä, ja silmänsä uiskentelivat yht'äkkiä -kyynelissä. - -Kun muutenkin vaihtoi sanan vierustoverinsa kanssa, rykäsi ensin -kurkkuaan ja yski. Oli kaikista, kuin puhuisivat he vierasta kieltä ja -kuin kuuluisi kurkustaan vierus nimi, he katselivat toisiaan kalpein -kasvoin, ja jokainen tiesi, mitä toisen sielussa liikkui. - -Kangaskukkulalta, etelään Heimin talosta loivat he viimeisen silmäyksen -maille ja hietikolle ja merelle. Kotiseutu heittäysi vielä viimeistä -kertaa heidän rintojaan vastaan, hyväili ja syleili heitä, ja heidän -oli vaikeata sysätä se luotaan ja sanoa: "Me lähdemme, emmekä enää -palaa lakaisin." - -Sitte lähtivät kaikki kylätietä asemalle. - -Vanha Pellwormer asteli lasten joukossa, nuori Rohde isänsä rinnalla. -Äitinsä oli jäänyt kotiin. - -"Vie terveiset veljillesi ja sisarillesi!" sanoi vanhus. - -"Isä, nyt jäätte te yksin." - -"Niin, se on maailman menoa." - -"Isä... sano, mitä aiotte tehdä iltaisin? Sanomalehtihän tulee vaan -kahdesti viikossa. Sinä poltat piippuasi ja äiti kutoo sukkaa; mutta -mistä puhutte keskenänne? Ja kenelle kutoo äiti?" - -"Tuleehan hiljaisempaa meillä. Äiti on joka kerta muuttunut -hiljaisemmaksi, kun joku teistä on lähtenyt. Molemmat ensimmäiset -lapsemme menetimme me, sitte lähti Henrik kuudentoista vuotiaana pois, -sitte molemmat tytöt, sitte Jürgen ja nyt sinä." - -"Aiotteko ehkä tulla perästä?" - -Vanhus ravisti päätään: "Äiti ei jätä hautoja, eikä kylää. Hän on -syntyisin täältä." - -Poikaa kuristi kurkusta: "Oletko huomannut, että äidin hiukset ovat -ihan harmaat?" - -"Olen, etkö sinä? Äiti ei kestä paljoa. Hän kärsi liiaksi -synnyttäessään sinut." - -"Vasta tänään huomasin hänen harmaat hiuksensa... Kun vain tietäisin, -mitä illat teette?" - -"Älähän siitä huolehdi!" - -"Kun istutte niin hiljaa, ja äiti katsoo ja tuijottaa eteensä -lattiaan... sillä mitään kudottavaa ei hänellä tosiaankaan enää ole!" - -He astelivat tuokion rinnakkain. Nyt tuli tientaite, josta viime kertaa -näki kodon. - -"Isä... minä juoksen vielä nopeasti takaisin ja katson, mitä äiti -toimittaa." - -Ja hän juoksi takaisin ja astui sisään avoimesta ovesta ja katsahti -tupaan, eikä nähnyt häntä. Kyökissä hän istui tiilikivisen lieden -ääressä, istui hiljaa kumarassa, kädet ristissä sylissään, hiljaiset -silmät tuijottivat tyhjästi eteensä ja hiuksensa olivat harmaat. - -"Äiti! Minä... minä jään tänne sinua luoksesi, vaikk'en sitte ikinä -saisikaan maata ja hevosia. Minä en voi jättää sinua yksin." - -Ja kuu poikaa ei kuulunut takaisin, palasi isä myöskin ja löysi äidin -ja pojan istumassa lieden ääressä, ja ensikertaa siitä asti kuin hän -ei enää ollut lapsi, oli poika laskenut käsivartensa äitinsä kaulan -ympärille. - -Ja niinpä jäi Wilhelm Rohde kotiin, koska hän arveli, ett'ei äidillä -olisi mitään tekemistä, jos hän lähtisi. Hänellä on nykyään uusi -tupasensa metsän etelärannalla ja omistaa hän siellä puolentoista -hehtaaria nummimaata, jonka Andrees Strandiger on helpoilla ehdoilla -myynyt hänelle, ja lähtee hän joka aamu päivän sarastaessa kankaan -poikitse päivätyöhön Strandigerkartanoon. Isänsä ei saavuttanut -kuudettakymmenettä ikävuottaan -- vatsuri Metzin luona oli murtanut -hänen elinvoimansa -- mutta äitinsä, vanha valkohapsinen vaimo, asuu -hänen luonaan, ja nyt hänellä on kylliksi tehtävää, sillä Bertha Witt, -jonka kanssa hänen poikansa on mennyt naimisiin hyvin nuorena, on -antanut tälle jo kaksi lasta. - -Asemalla soitteli Schütt harmonikallaan, jonka hän oli ottanut mukaan, -jotain iloista renkutusta, ja lauloikin soittonsa mukaan. Mutia se ei -ollut kenenkään mieleen, ja Heim otti koko soittimen pois häneltä ja -sanoi eräälle toiselle, joka ei lähtenyt makaan: - -"Soita sinä: 'Schleswig-Holstein, merien lapsi'!" - -Siihen yhdyttiin. Neljännen värssyn lauloivat muutamat kotiinjäävistä: - - Heikoissakin voima Herran - Suuri on, kun uskoo vaan. - Luota Hänen, niin saa kerran - Venees' rauhan valkamaan! - -Poismuuttavat kuuntelivat, katse maahan luotuna sitä, ja sovittivat -sanat itseensä. - -Silloin tuli juna. - -Suruisimmat olivat Anna Wittin hyväiset; hän ei voinut irroittautua -isästään. Lopulta tarttui Schütt, joka oli hiukan juovuksissa, -ja nauroi meluten ja käski viedä terveiset tuolle niin sanotulle -"kotiseudulle", tylysti itkevään tyttöön ja sysäsi hänet vaunuihin -sisään. Juuri silloin astui Hinnerk Elsen hieman liikutettuna asemalle -ja näki tämän kohtauksen. Juna lähti. Ikkunat olivat täynnään -hyvästijättäviä kyyneleisiä silmiä. Anna Wittiä ei näkynyt missään. - -Tänä iltana oli Eschenwinkelissä ja kankaalla hiljaista. Kaikki olivat -kotonaan ja puhuivat päivän suuresta tapauksesta. - -Heim ja Eva palasivat kotiin kankaan poikitse, kasvonsa olivat vakavat, -mutta niillä kuvastui sentään iloinen liikutus. Hääpäivä oli vakavampi -kuin he olivat, kuvitelleetkaan. Tuo sanaton tuska, jonka he olivat -nähneet kuvastuvan niin monilla, muuten niin vakavan ilmeettömillä -kasvoilla, oli koskenut heitä sydämeen. Vasta rauha, joka lepäsi -hiljaisen kankaan yllä, palautti heidät ihanaan nykyisyyteen ja omaan -oloonsa. - -"Kesän pitää sinun tehdä ulkona työtä. Heim, kaiket päivät ja oikein -ahkerasti! Ainoastaan iltasin saat hät'hätää kirjoittaa jonkun -ajatuksen paperille. - -"Vai niin...!" - -"Mutta kun tulee talvi, pidän minä rengin kanssa huolen koko talosta. -Silloin suat istua kirjoituspöydän ääressä..." - -"Niinkauan kuin sitä riittää." - -Eva ravisti hänen käsivarttaan: "Älä keskeytä minua! Niinpä siis... -sinun pitää kirjoittaa jotain kunnollista! Ei mitään tuommoista -tyhjää tuulta! Vaan jotain vakavaa! Jotakin, johon voi tarttua käsin -ilman että se särkyy. Synnistä ja huolista pitää sinun kirjoittaa, -kotiseudusta ja isänmaasta, uskollisesta rakkaudesta ja rehellisestä -työstä. Jotain tuommoista oikeata saksalaista ja korutonta, kuin Reuter -ja Freytag ovat kirjoittaneet, jotain koko suurelle kansalle, jota -lukee mielellään sekä sivistynyt että kansan mies." - -Heim aikoi taaskin keskeyttää: mutta kun taaskin ravistettiin -käsivarttaan, niin tyytyi hän mutisemaan ainoastaan itsekseen, mitä -oli aikonut sanoa hänelle: "Tuopa tarttuu voimakkain käsin Nummitalon -ohjaksiin." - -"Näetkös..." jatkoi Eva, "tuo mitä tänään olemme saaneet nähdä. Tuo ero -kotiseudusta, se on oikea aitosaksalainen kuva. Samalla tapaa ovat jo -miljoonat saksalaiset jättäneet kotiseutunsa." - -"Sinähän unohdat ihan tyystin, että on hääpäivämme tänään." - -"Kuulehan toki, Heim! Voisithan valita aiheen kotiseutusi -menneisyydestä." - -"Että kirjoittaisin historiallisen romaaninko vai?" - -"No niinkin." - -"En ilkeä lukea edes, vielä vähemmin kirjoittaa." - -"Luethan toki mielelläsi Freytag'ia ja Ekkehardtia?" - -"Hauskempaa luettavaa ovat silmäsi! Tulehan! Kuinka siro ja soma -olet!... Laskehan edes kerrankin käsivartesi ympärilleni!" - -"En täällä. Heim." - -"Ethän ole vielä kertaakaan tehnyt sitä." - -"Sittemmin kotona, Heim." - -"Tule, mennään kotiin! Aurinko laskee." - -Eva kävi kovin verkkaan hänen rinnallaan ja pidätti häntä käsivarresta. - -"Ilma on niin puhdas ja ihana ja taivas niin sininen... Perunat -taimivat hyvin nyt, meidän pitää jo ensi viikolla mullittaa ne. Kuule, -paljoko luulet meidän voivan korjata hehtaarin alalta, jos tulee -kohtalaisen hyvä vuosi?" - -"Se on huokoista, hyvää maata: sataviisikymmentä tynnyriä ehkä." - -"Ja tynnyri?" - -"Sanokaamme nyt: kolme markkaa viisikymmentä pfennigiä." - -"Tekee siis niin ja niin monta markkaa." - -"Maamiehen, tyttöseni, pitää laskea kolmeen erään!" - -"Vai... niinkö??" - -"Niin, näet sä! Ensinnäkin, kun hän kylvää, taimiiko se?" - -"Ne taimivat!" - -"Sitte, jos taimivat, saadaanko korjuun!" - -"Vai... niin!" - -"Ja lopuksi kuu on korjattu, saako niistä mitään!... Näetkös, Eva -lapseni! Tuollainen koroillaan eläjä taas! Hänen tarvitsee laskea vaan -yhden kerran. Sakset tänne! Leikkaus! Ja rahat putoavat pöydälle yhtä -haavaa kuin saksetkin. Semmoisen rahamiehen olisi sinun pitänyt ottaa." - -"Nuoren koroillaan eläjänkö? Ikävät pitkäpiimäiset kasvot... -Yönutussa... Katselee, kun palvelustyttö lakaisee lattiaa... tekee sen. -kun kireälle ottaa, itsekin... hirveätä." - -"Tulimmaista! Mistä olet tuon keksinyt?... Siispä olisi sinun pitänyt -ottaa joku virkamies. Silloin saa rouva joka kuukausi, ensimmäisenä -päivänä kello puoli kaksitoista päivällä rahansa: tuossa Lotteni! ja -herra ottaa siitä päältä jaon olutrahansa, jakaa rahat, täsmälleen!" - -"Ei! En ilkeä mitään virkamiestä, Muutamat juovat joka päivä olutta, -ja se on ihan hirmua: se tekee miehen tuhmemmaksikin. Heim! Toiset -taas lukevat aina sanomalehtiä. Mitä hyvää on virkamiehen rouvalla -miehestään? Yöllä unissaankin ajattelee semmoinen asiakirjojaan, -koulujaan, tehtäviään, puheitaan, ravintolapöytäänsä. Usea heistä -muuttuu sitäpaitsi omituiseksi, kun tulee vanhemmaksi, usein juuri -parhaimmat. - -"Maamies... älä käy niin nopeaan. Heim... maamies on täydellisin -mies. Tahtoo sanoa: hän voi olla sitä. Hän voi helpoimmin olla sitä. -Tietysti pitää hänen olla oppinut jotain, ja sentään ymmärtää elää -yksinkertaisesti. Hänen pitää itse osata käsitellä lapiota, ja hänen -pihiä pitää kunnianaan itse käydä auransa jälissä tai kylvinsäkki -olallaan maansa ylitse. Hän kunnioittaa vaimoansa, koska tämän äly ja -tämän näppäryys pitävät koossa koko taloutta ja koska tämä ymmärtää -kaiken parhaiten. Mies pitää ohjaksia ulkona, vaimo sisällä." - -"Me olemme mies ja vainio! Kuinka somalta näytät!! Tule! Mennään -kotiin!" - -"Maamiehen vaimolla... Älähän kiirehdi, Heim .. on vielä ihan -valoista... maamiehen vaimolla on miehensä aina lähellään, kuitenkin -siten, että hänellä on työnsä, niin ett'ei hänen läsnäolonsa koskaan -tunnu rasittavalta, kuten sinä nyt, Heim, käsivarsillesi! No, käsi -pois! Hän ei koskaan ole tiellä, eikä hänellä ole aikaa pitkiin -puheisiin. Ja illat istuvat he toisensa kanssa yhdessä ovella, molemmat -väsyneinä, eivätkä ajattele vierailuja ja semmoista. Katselevat -ilta-aurinkoon vaan ja ovat iloissaan." - -"Ja sitte menevät he nukkumaan! Tule, Eva!" - -"Palataan vielä kankaalle hiukan. Heim." - -"Ei, Eva! Käänny takaisin nyt. Eva Heiderieter! Tuossa on talosi!" - -"Pitääkö meidän jo kotiin?" Hän katsahti syrjään kankaalle, ja -kasvoilleen heräsi suruisa ilme. Mutta yht'äkkiä kääntyi hän Heimiä -kohden, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä. - -Sitte lähti hän hitaasti ja vaieten, käsi hänen käsivarrellaan, -astumaan kotia kohden. - -Kun he menivät vallin yli, tuli Hinnerk Elsen pitkin askelin, sammunut -piippu kädessään ja lakittomin päin, puutarhan läpi heitä vastaan. - -"Kuule, Heim", sanoi hän kiihdyksissään, "kävin juuri Telsche Spiekerin -luomi: Reimer on jo palannut takaisin Flackelholmille. Ja Telsche -Spiekerkin löylytti minut hyvänpaiväisesti, niin ett'ei minussa ole -kovaa paikkaa enää. Hän sanoi, ett'en ole pitänyt huolta Annasta. -Minä, sanoi hän, olen ollut huoleton ja renttu. _Minä_!" Hän löi -nyrkillään rintaansa vastaan. "Tiedät, että hän osaa olla yht'aikaa -sekä karkea että terävä! Tunnethan sinäkin hänet! Mutta tällä erää -oli hän yksinomaan karkea: hän on puinut nyrkkiä edessäni pöytään! -Hän sanoi, että olin aikonut olla sulhanen ja että olin käyttäytynyt -kuin iso-isä. Perästäpäin tuli vielä Pellwormer paikalle ja teki asian -vielä pahemmaksi. Telsche jyrysi, hän veisasi. Puhutuksi ei hän saanut -Sanaakaan, oli ihan mykkä, mutta veisata osasi hän! Aina vaan samaan -säveleeseen: 'Mont' on tähteä taivahalla'. Kummastelen, että takkini -vielä on eheä, arvoni ja ryhtini on kaikki säpäleinä. Mitä sanot -siihen?" - -"Kuules, Hinnerk, kuinka tulit menneeksi Telschen luo? Siitä on pitkä -aika, kun olet astunut Reimerin kynnyksen yli." - -"Minäkö? Noo, minähän menin kuulemaan, mitenkä hänen laitansa oikein -oli... millä mielellä hän... Anna.... oli ollut..." - -"Ah. vai siten! 'Kiitän sinua, Jumala, ett'en ole kuin toiset!' -Kunnollinen Hinnerk menee kuulemaan, kuinka epäkunnollisen Annan laita -oikein on!" - -"Ei, Heim! Tiedätkö... Tuo on tuhma juttu! Minun on surku häntä!" - -Hän loi silmänsä pahalla omallatunnolla Evaan. Tämä katsoi häneen -vakavasti: "Minä en tahdo puida nyrkkiä pöytään edessänne, Hinnerk -Elsen: mutta pyydän teitä, ajatelkaa, oletteko te joskus mitään -rikkonut. Jos niin on luita, niin laittakaa taas kaikki hyväksi, siinä -määrässä kuin on mahdollistu." - -"Niin... niin... tuossa kuulin nyt sentään taas järkevän sanan! Niin -minäkin luulen: pitää saada kaikki järjestykseen taas." - -"Hinnerk, se ilahuttaisi meitä suuresti!" sanoi Heim ja kietoi -käsivartensa Evan vyötäisille. "Tyttönen on naapurimme lapsi! Unohda, -poikaseni, mitä on tapahtunut." - -"No, hyvää yötä siis! Olipa hyvä, että tulin teitä puhuttelemaan. Hyvää -yötä vieläkin kerta!" - -Hän heilautti hyvästiksi piipunvarttaan. - -"Tahdotko tulta. Hinnerk?" - -"Minulla on tultu kyllin!" - - * * * * * - -Tuntia myöhemmin kolkutettiin erään talonpoikaistalon renkituvan -ikkunaan kylässä. Wilhelm Rohde, joka vielä oli valveilla vuoteessaan, -hypähti ylös ja aukaisi ikkunan. - -Hinnerk Elsen seisoi ulkona pimeässä. - -"Kuule. Wilhelm... satun juuri ohitse tästä ja palaan vasta lauantaina, -ehkä en silloinkaan. Haluaisinpa tietää, mitä seisoo piletissäsi. -Ehkä on sinulla myöskin jonkinlainen passi? Ehkä lähden minäkin tästä -tuonnempana Amerikaan." - -"Niin, sehän on hyvin selvä juttu, sinähän et ole ollut sotamieskään. -Silloin ei ole mitään vaikeuksia. Odotas!" - -Kohta sen perästä oli hän taaskin ikkunassa, kädessään muutamia -papereita. "Et voi lukea niitä", sanoi hän. "Mutta ota ne, minä en -tarvitse niitä." - -"Oletko maksanut jotain niistä?" - -"En." - -Hinnerk Elsen hävisi yöhön. - - * * * * * - -Hampurin satama oli seuraavana aamuna vielä sumun peitossa, niin -tiheän, ett'ei eroittanut laivojen mastonuoria: alhaalla harmaata -vettä, yllä harmaata sumua, välillä epäselviä, tummia laivanrunkoja. -Rupesi heräämään ensimäinen aamuelämä, kaukaiselta rantakaijilta -toisella rannalla kuului jysäyksittäin raskaitten rattaitten jylinää, -aukaistiin joku purje, sumun seasta kuului kohta jälestäpäin -rauhallista puhetta; laahustavia askeleita kuului katuviereltä. - -Tuossa seisoo vanha siirtolaismajala, ränstynyt ja vanha, ikäänkuin -huolien kumarruttama... tai kuin vanha parittaja, joka seisoo tien -varrella ja harjoittaa ihmiskauppaa. Uneliain silmin katseli uusi -päivä sen sokeihin ruutuihin, eikä voinut erottaa Anna Wittiä, joka -ensimmäisenä ja yksin oli tullut portaita alas, ja nyt oli kumartuneena -lattialla ja hääräili tavarainsa kanssa. Hän etsi ja hääräili, ja etsi -kuitenkin ainoastaan yksinäisyyttä. - -Ylhäällä makuuhuoneessa alkoivat toisetkin liikkua: tunnin perästä piti -astua laivaan. - -Anna istahti vaatenyyttinsä viereen puupenkille, katseli ympärilleen -tuossa kolkossa huoneessa, tuki päätään kädellään ja itki. - -Silloin kuului ulkoa raskasta astuntaa, ovi avattiin ja eräs mies astui -sisään, joka tähysteli ympärilleen huoneessa. Kun hän näki naisen -nyytin vieressä ja kuuli nyyhkinän, meni hän sinne. - -Anna luuli, että se oli ravintolan isäntä, ja katsahti ylös. Silloin -tunsi hän Elsenin. Tuskallisin pelokkain silmin katsoi Anna häneen. - -"No... tyynnyhän tuosta!" sanoi Hinnerk rutistunein äänin. "Kaikkihan -tulee järjestykseen ehkä vielä. Tuolla puolen valtameren vietämme -häämme." - -Anna Witt pudisti lohduttomana päätään, tuijottaen yhtä päätä häneen. -"Mitähän vielä tahdot? sanoi Hinnerk. - -"Sinun... sinun pitää sanoa minulle..." - -"Mitä?... että olen syyllinenkö?" - -"Hinnerk!" kirkahti tyttö... "Ei! Ei! Sinun pitää sanoa, että kuitenkin -vielä pidät minusta." - -"Noh, niin! Enhän muuten olisi tullut tämmöistä pitkää matkaa. No, -tulehan nyt... no... rauhoituhan toki tuosta!" - -Hetken perästä, kun tyttö hiukan oli tyyntynyt, sanoi Hinnerk: -"Omatuntoni on hirveän kipeä." - -"Miksi niin, Hinnerk?" - -"Kun kävin karkeaksi Telsche Spiekerille, ja näytin Pellwormerille -tähtineen tien, ja kun minulla on Wilhelm Rohden matkapiletti." - -Anna antoi päänsä painua. - -Hinnerk Elsen veti piippunsa esiin, astui pöydän ääreen, ja sanoi: "Ei -edes tultakaan tässä luolassa." - -Siiloin löysi hän tikkuja, ja palasi taaskin istumaan hänen viereensä, -ja tulitikun valossa näki hän hänen kalpeat, tuskauneet kasvonsa. - -"Noh!" sanoi hän vielä kerran. "Kaikkihan tulee järjestykseen vielä. -Heimin Eva puhui kuin pappi. Pitää tehdä kaikki hyväksi taas, sanoi -hän. Mutta tuo on perin kiperä historia: kun par'aikaa on toimessa -puhdistaa yhtä puolta omaatuntoaan, niin syytää toiselle puolelle niin -paljon tomua, että ihan tukehtuu. Aukaisen jonkun ikkunan." - -Hän nousi ylös ja katsahti tyytyväisin kasvoin ulos alkavaan päivään. -Hetken perästä kääntyi hän taakseen. "Se vaan karmii minua, ett'eivät -ne kaksituhatta markkaa sittekään ole täytenään vielä." - -Anna Witt oli taaskin polvillaan nyyttinsä vieressä ja sanoi: -"Minullahan ovat ne kaksisataa, Hinnerk, jotka Heim antoi minulle -Andreeksen puolesta." - - - - -VIIDES LUKU. - - -"Niinpäs!" sanoi Heim kymmentä viikkoa myöhemmin: "Nyt on kaikki -muokattu ja kitketty; nyt ei työmme enää auta mitään, nyt on aika -odottaa! Heipä hei, rouva Eva! Nyt valjastamme hevoset eteen ja ajamme -Flackelholmille." - -Eva nyökäytti päätään: "Olen jo kauan tuuminut samaa, vaikka kulku -matalikon ylitse hiukan peloittaa minua. Näkisin mielelläni Ingeborgin -taas." - -"Hän on paras ihminen... sinun jälkeesi." - -"Kuinka luulet, tuleeko hänestä Andreeksen rouva?" - -"Vaiti siitä! Kahden asia, kolmannen korvapuusti. Marian haudalla ei -vielä ole puhjennut ruusua." - -"Kävin eilen siellä, se oli nupuilla." - -"Jätetään tuo!" - -"Onko sinulla asioita Andreekselle?" - -"Ainoastaan eräs kirje pastorilta. Hän antoi tuoda sen minulle aamulla, -kun tulin turvesuolta, hän kuuluu olevan kovin heikkona." - -"Mies parka! Hän ei enää kestä kauvan. Onko sinulla mitään muuta asiaa -sinne?" - -"Ei mitään. Esitän sinut rouvanani." - -"Ja itsesi herrana!" - -"Ja sitten kysyn, voisiko hän mitenkään auttaa jälelle jääneitä -Eschenwinkeliläisiä. Heillä on nyt puolentoista tunnin matka -työpaikalleen Diekkooger niemelle. Se on surkeata." - -"Kuinka tuo kaikki kerran päättynee, oikein pelottaa minua usein! -Ingeborg Andreeksen kanssa Flackelholmilla, se on niin kiusallista, -niin ajattelematonta, ja Frans Strandigerkartanossa, ja Andreeksen -äiti hiljaisessa huoneessaan... Frans istuu hänen luonaan välistä -tuntikausia joka päivä, Heim!" - -"Pääasia on, että Andrees tulee voimakkaaksi ja Ingeborg hänen -rouvakseen." - -"Näytätpä sinä onnelliselta." - -"Älä kuvittele mitään! Kuule!" - -Heim nojausi takakenoon tuolillaan ja oikoili jäseniään. "Onpas minulla -nyt kerrankin hyvä omatunto", sanoi hän. "Kymmenen viikkoa piukkaa -työtä! Ja päällepäätteeksi kuherteluviikkoina! Jolloin muut ihmiset -tekevät häämatkojaan." - -"Olet tehnyt häämatkasi perunavakojen välillä. Kuinka arvelet, -edistymmekö?" - -"Jos vain pysyn yhtä ahkerana ja järkevänä kuin tähän asti." - -"Älä siitä huolehdi, rakkaani! Se on minun asiani se!" - -Hän sipaisi kädellään, jolla vihkisormus välkkyi, pöytäliinan yli, ja -vilkautti häneen vallattomilla tummilla silmillään ja nyökäytti päätään. - -Heim nauroi: "Oletpas sinä itsetietoinen!" - -"Semmoiseksi tekee edesvastuullinen tehtävä ihmisen." - -Heim kurotti kädellään pöydän poikki: "Ulos!" huusi hän. Ja kun Eva -katseli häneen nauraen, täyteläiset käsivartensa ristissä pöydällä, -hypähti hän pystyyn. - -Silloin pakeni Eva kiireesti salista: sillä jos hän kerran sai kiinni, -niin silloin ei päässyt vapaaksi niin ylen kohta. - - * * * * * - -Puolenpäivän tienoissa laski nousuvesi ulos. Silloin lähtivät he Reimer -Wittin seurassa matalikolle. Matka tapahtui erittäin suotuisissa -olosuhteissa, hevoset olivat erittäin ripeät ja voimakkaat, ilma -kirkas ja selkeä ja puhalteli kevyt tuuli; mutta sittenkin tunsi -nuori rouva sydäntään ahdistavan, ja kun he viimein näkivät edessään -tuon yksinäisen maan, oli hän kovin hiljainen. Se lepäsi siinä edessä -kuin viherjä lehti peilikirkkaan lammen pinnalla, jo läheni nimittäin -nousuvesi ja koko matalikko välkkyili yhtenä ainoana auringonvaloisana -vesipeilinä. - -Ingeborg tuli majasta heitä vastaan. Eva näki hänet ja ajatteli: -"Kuinka vakavaksi hän on tullut ja kauniiksi." - -Raskaat vaaleat hiuksensa olivat yksinkertaisessa vaaleassa palmikossa -niskalla, yllään oli hänellä musta pehmeä villapuku, väljä hame, -ja matalat mustanahkaiset kengät. Silmänsä olivat, vaikka kasvonsa -olivatkin terveet ja verevät, syvällä kuopissaan, ja niiden yllä oli -suruisa mietiskelevä ilme. Kun silmistään lensi säteilevä katse kuin -nuoli, ei se suuntaunut toisen silmiin vaan lenteli pelokkaana sinne -ja tänne, ja masentuneena turhasta etsinnästä vaipuivat kaari ja nuoli -lopulta maata kohden. - -Heim meni hietasäikän poikitse Andreesta vastaan, joka läheni tasaista -rantaa pitkin. Antje ja Reimer olivat lähteneet pyydystämään Dieksander -syvänteille rapuja illalliseksi. - -Silloin tarttui Ingeborg Evan käteen ja sanoi: "Tulkaa kanssani majaan! -On vielä niin lämmintä, illennnällä menemme katselemaan saarta."' - -Majassa, kohta sisäänkäytävässä, sanoi Ingeborg: "Heim on lapsesta asti -ollut ystäväni: pääsisin mielelläni teitäkin lähelle. Saanko sinutella -teitä?" - -Eva istahti tuolille, joku seisoi pöydän vieressä ja katsahti tummine -silmineen Ingeborgiin ystävällisesti ja pyytävästä, ja lempeät huulensa -avautuivat hiukan, ikäänkuin aikoisivat ne kysyä: Ja nyt sano, mikä -sinua painaa? - -Ingeborg loi vielä kerran katseen tuohon köyhästi sisustettuun pieneen -huoneeseen, sitte solui pitkä vartalonsa polvilleen, ja hän laski -molemmat kätensä Evan syliin. "Olen niin iloinen", sanoi hän hellästi, -"että tulit. Olen jo niin kauan ollut täällä. Tässä nukun minä, tuossa -Antje, miehet asuvat hirsihökkelissä tuolla. Naisen ääntä en ole -kuullut muuta kuin Antjen yksitoikkoista, usein sekavaa puhetta, mutta -naiskasvoja en ole nähnyt, kuin hänen uskolliset sekaiset silmänsä. O, -kuinka olen ikävöinnyt saada nähdä naiskasvoja. Kuinka olen iloinen, -että tulit." - -"Tiedätkö", sanoi Eva ja laski kätensä Ingeborgin olalle, "tulin sinun -tähtesi, sillä ajattelin: hän tarvitsee saada kuulla ystävällisen -sanan." - -"Sitä tarvitsen: minun pitäisi rohkaista toisia, ja itselläni ei ole -rohkeutta, minun pitäisi jäädä tänne, ja minun pitäisi lähteä täältä. -Minua kiusaa ajatella, mitä ihmiset mahtavat ajatella minusta. Sitä -tahdoin valittaa sinulle. Sinä olet sisareni." Siten puhui hän ja kätki -polttavat kasvonsa Evan syliin, ja rupesi tarkalleen kertomaan Marian -kuolemasta. - -"Lieneekö hän ollut tajunnassaan vai tajunnallaan?" - -"Tajunnallaan", sanoi Ingeborg itkien. "Hän oli sairas." - -"Siispä on hän kuollut, koska tahtoi auttaa. Järkensä valo oli -sammunut, ainoastaan rakkaus eli vielä." - -"Niin Eva... siten se oli." - -"Siispä arvelen, että teidän pitää unohtaa, mitä syyllisyyksiä tai -laiminlyömisiä mahdollisesti piilee takana, ja auttaa itseänne ja -Eschenwinkeliläisiä ja vieläpä Fransiakin, jos hän tarvitsee apua. -Se oli Marian tahto, ja sitä teidän pitää pitää pyhänä. Ja iloitkaa, -Ingeborg, että sitä, mitä Maria vaatii teiltä, vaatii Jumala jokaiselta -ihmisellä, että nimittäin autamme ja holhoomme toisiamme, emmekä vihaa." - -"Siispä pitää minun jäädä tänne?" - -"Niin. Niinkauaksi kuin hän tarvitsee tukeasi!" - -"Sinussa on jotain niin levollista ja rauhoittavaa, sydämeni rauhoittuu -kolkuttamasta ja tyyntyy." - -"Meidän pitää olla apuatarvitsevia Jumalan edessä, avuliaita ihmisten -edessä." - -"Aiemmin laulelin kuin leivonen Jumalan ja ihmisten edessä. Nyt kätken -kasvuni kaikkien edessä." - -Silloin lohdutti Eva häntä sydämellisellä äänellään ja lempeällä -kädensilityksellään. Sitte nosti hän hänet polviltaan ja sanoi: "Tule -mukaan, mennään miesten tykö." - -Ne molemmat seisoivat säikällä: Heim hiukan pitempänä, muuten -samallaisia vartaloltaan, kookkaita, voimakkaita miehiä, jommoisia -kasvaa Pohjanmeren liepeillä. Heimillä oli vaaleat hiukset, -Andreeksella tummat; Heim hyvin suora ja harteva, Andrees hintelämpi -ja hiukan kumarassa, hän oli muuttunut paljon siitä, kun hän vuosi -sitten oli seisonut Tübingeniläisessä ravintolassa. Heim katsahti kohta -rouvaansa, jota hän jo oli kaivannut: "Tule tänne ylös, lapseni!" -huudahti hän. "Täältä näet vaikka Englantiin." - -"Kuuletko?" sanoi Eva. "Lapseksi kutsuu hän minua." - -"Luulen", sanoi Ingeborg, "että kun olin pieni, hän piti minusta. Hän -oli silloin kookas pitkä poika. Sittemmin olemme aina olleet ystäviä. -Nyt olet sinä häntä lähinnä." - -Eva vastasi miettivän näköisenä: "Onpa sattunut ihmeellisesti, että nyt -olen täällä onnellisena vaimona, näin kaukana kotiseudultani." - -"Niin, elämässäsi on tapahtunut ihmeellisiä käänteitä." - -"Mutta nyt on se pysyvä rauhallisena, hyvin rauhallisena; nyt en kohta -enää voi vaeltaa kauas. Kun tulee talvi... olisi ihanaa, Ingeborg, jos -tämän talven voisit olla Strandigerkartanossa ja joka päivä kävisit -meillä. Voi sattua, että tarvitsen apuasi." - -"Koetanpa toimittaa siten, Eva. Olen ajatteleva sitä, mitä uskoit -minulle." Ja hän silitteli pikaisesti nuorta rouvaa suulle. - - * * * * * - -Ilta oli lempeä ja leuto. He istuivat penkillä, joka oli pystytetty -ylös säikälle, ja katselivat merelle, jonka ylle ilta laskeutui, kuin -uni lepäävän ihmisen ylle. Vielä liikahteli meri ja työnteli valkeilla -jaloillaan vuoteen reunoja vastaan, rannan santaan, mutta kun ilta -vajosi ylle, hävisi rantakuohu näkyvistä ja tuli hiljaisuus ja yö. -Ainoastaan silloin tällöin, kuin ääntelynä unessa, nousi sieltä heikkoa -kohajointia. Kaukaa, milloin sieltä, milloin täältä, välähteli vaaleata -vilkettä yöstä, kuin valkean kiiluntaa petoeläimen silmissä. - -Kaikki istuivat äänettöminä rinnakkain. Eva oli kietonut käsivartensa -Ingeborgin vyötäisille. Heim istui Evan vieressä. Andrees Strandiger -istui suolatynnyrillä, jonka hän eilen oli noutanut rannalta. Antje -kyyristeli hiekalla, jolla vielä tuntui auringon lämmin: Reimer, joka -oli käynyt hevosia katsomassa, tuli verkalleen säikän kuvetta ylös. - -Oli jotakin liikutettua ja juhlallista, jotain ylevää aattotunnelmaa -kaikkien kasvoilla. Antje oli sitaissut valkean huivin ruskean -kaulansa ympärille, ja Reimerilla oli pitkävartinen sunnuntaipiippunsa -kädessään. Oli ensi kertaa, jolloin Flackelholmin asujamet viettivät -iltaa yhdessä. - -Keskustelu tosin ei sujunut. Antje kuunteli, kuinka hevosten kytkyimet -kilisivät kauempana viheriällä lakeudella. Reimer Witt ja Andrees -katselivat mahtavaa laivaa, joka par'aikaa verkalleen ja ylpeänä, -kuin mikäkin uiskenteleva kaupunki mennä jyskytti Norderelbeä alas. -Heim, joka koko ehtoopuoleen ei ollut saanut tilaisuutta puhua kahden -kesken Evan kalissa, koetti tavottaa hänen kätensä, mutta se otettiin -pois häneltä keveän puserruksen jälkeen. Ingeborg hengitti syvään ja -tyyneesti ja katseli suurin, miettivin silmin eteensä. Hän oli hiipinyt -ihan lähelle Evaa, lepäsi melkein hänen rintaansa vastaan. - -Silloin kumartui Heim eteenpäin ja sanoi vilkkaasti: "Lapset! Kerron -teille menneistä päivistä! Antje, kuuntele tarkkaan nyt! Ja pysy -hiljaa, Eva. Ingeborg, tarkista korvasi! Se on ollut talossani, -tammiarkussa, ja isäni ei ole tietänyt siitä, enkä minäkään. Mutta -vaimoni löysi sen, vanhan kirjan tukevine puukansineen, jonka paperi -oli yhtä karkeata kuin harmaatakin. Mitä siinä seisoo, sen on -kaksisataaseitsemänkymmentä vuotta sitten pystyllä, sirolla käsialalla -kirjoittanut Nummitalossa eräs oikea Heiderieter, sillä hän merkitsee -itsensä: Henni Heiderieter, _cand. rev. min._ iältään kolmenkymmenen -seitsemän vuoden vanha. Todellisena Heiderieterinä ei hän olekkaan -päässyt edemmäksi kuin kandidaatiksi. Hän kertoo näin." - -Ja hän kertoi sillä mukavalla leveydellä, joka on ominaista avaran -Wodaninkankaan omistajalle, ja sillä hupaisen rattoisalla tavalla, -joka kietoi kuulijat kuin lempeään lievään ilmakehään. Ihmiset, ja -lokit pesissään rannan hietiköllä, ja hiljainen viheriä maa ja keveästi -aaltouva rantavehnä olivat kuuntelijoinaan. Neuwerin majakka tähysteli -tulisilmällään meren yli heitä kohden. Kaikki kuunteli ja iloitsi -kuunnella kertomusta menneistä ajoista. Meri ainoastaan ärähteli -toisinaan kaukana. Sillä merellä oli suuri osansa tässä kertomuksessa. - -Nytpä on taas tuo kalvas Hannu, tahtoo sanoa, hurja Pohja- ja murhameri -tulvinut maiden yli, hyökännyt taloihin ja pakenevien ihmisien -jälkeen kuin koira, joka on tullut hulluksi ja syöksyy lammaslaumasta -lammaslaumaan ja runtelee kaikki. Kolmasti on vierähtänyt sata -vuotta siitä, kun meri viimeksi on niin riehunut ja temmeltänyt, -temmaissut kuohuihinsa ja nielaissut. Sitä ei ehkä tiedetäkään, kuinka -monta sataa vuotta on vierähtänyt siitä, kun meri hyökkäili säikkiä -vastaan ja aallot loiskuivat sillä paikalla, jolla nyt on Nummitalon -ullakko-ikkuna. Ei! Silloin ei ehkä Nummitaloa vielä ollutkaan, silloin -ei vielä oltu kristinuskoa saarnattu näillä main, niihin aikoihin -ovat Heiderieterit vielä ajaneet ratsuillaan kankaan poikki, ollen -vielä vaeltajaväkeä, _genus hominum vagabundum_. Ja nyt on minun, -Henni Heiderieterin, omilla silmilläni täytynyt katselin semmoista -näkyä ja _spectaculum'ia_. Näine käsineni, jotka eivät ole tottuneet -semmoiseen työhön, on minun täytynyt naulata päätyakkuna kiinni -laudoilla ja virua neljä tuntia kaltevalla katolla, kuin mikäkin märkä -rääsy kuivausnuoralla, ja hurjistunut meri on reuhunut minua kohden ja -kuroittanut käsiään kohdeni, noita kyllästymättömiä ahnaita käsiään. - -"Kamalasti soivat hätäkellot, kun aamulla varhain kello neljän -tienoissa ensimmäiset vaunut tulivat marskeilta, tulivat täynnään -naisia ja lapsia. Ikinä vielä en ole ennen nähnyt, kuinka naiset voivat -olla rohkeita ja pelätä yht'aikaa, ja kuinka pienet lapset voivat -toimia kuin miehet. Eräs tuolia, alaalla marskeilla -- hänen talonsa -ylitse temmeltää nyt meri, -- antoi pojalleen, joka oli täsmälleen -seitsemän vuoden vanha, suitset käteen: vaimonsa ei suostunut -jättämään häntä. Ja tämä poika ajoi koko vaunullisen pieniä lapsia, -ajoi tulisessa ravissa puolitoista tuntia keskellä pimeätä yötä nuo -neljätoista lasta marskien lävitse suoraan valoa kohden, jonka olimme -sytyttäneet. Vielä näen edessäni, ja tuskin voin pidättää kyyneliäni, -kuinka naiset ottivat nuo lapset, jotka olivat melkein kangistuneet, ja -likistivät niitä lämpimiä rintojaan vastaan, ja kuinka hän, joka oli -seitsemän vuoden vanha, ei voinut irroittaa käsivarttaan, jolla hän -oli nojannut vaununpielukseen eikä sormiaan, joilla hän oli tarttunut -koviin ja kylmiin ohjasnuoriin. - -"_Magister Johannes Jansenius_ siihen aikaan tämän pitäjän pastori, -oli nimittäin aikonut sytyttää tulen kirkontorniin: mutta olisipa -silloin Herran huone arvatenkin joutunut liekkien tervetulleeksi -saaliiksi, varsinkin senjälkeen kun myrsky viskasi pyökkihalot, -jotka oli asetettu rautapaadelle, ja lennätti kirkon yli. Silloin -olen minä, Henni Heiderieter, jota samainen _magister_ niin usein -ja ankarasti on moittinut uneksijaksi, katso _lib. Mos. I. cap. 37, -vers. 19_, laittanut rovion koivunoksista etelään Nummitalosta. Jossa -tilaisuudessa poltin mustan takkini, jonka isävainajani on laitattanut -minulle, ja joka on maksanut riikintaalarin ja kuusi killinkiä. Liepeet -paloivat ihan turmiolle siitä, ja nyt on siitä syntynyt jakku. - -"Niinpä saapui tänä ensimmäisenä kamalana yönä monia vaunullista väkeä, -hevoset valkeina vaahdosta, ikäänkuin olisivat ne jo ensimmäisiä -valkovaahtoisin laineita. Monta tuli jalankin, kookkaita naisia, -kalpein ankarin kasvonpiirtein, muutamilla ei muuta yllään kuin harmaa -paita, käsivarrella ja rinnallaan lapsi. Kamalaa ja sanoin kuvaamatonta -on, mitä he kertoivat. - -"Kahtena päivänä, jotka olivat yhtä ainoata hurjaa hyökyä ja tulvaa, -sortui silmäimme edessä marskeilla kolme kirkkoa, ja enemmän kuin -kolmesataa taloa ja hukkui yli tuhat ihmistä. Ja tämä tapahtui yksin -meidän luona. Mitä ovat saaneet kärsiä ja kestää tuolla puolen, -Friesien saarilla ja marskeilla, se huutaa taivaaseen. Oi, että -ihmiset eivät unohtaisi kostamasta kauhealle merelle! Että he kerran -onnellisempina päivinä taaskin sonnustaivat itsensä ja valtaisivat -takaisin, mitä tuolla nyt on haudattunaan meren pohjalla: kirkkoja -ja hautoja, taloja ja ihmisiä ja laajat hedelmälliset maat! Oi, -että tulisi kuninkaita, jotka hallitsevat voimakkaasti, ja jotka -taistelisivat voimakkaasti Pohjanmerta vastaankin! - -"Niin siis! Kun ennen katselin Nummitalon isosta ovesta, niin en -nähnyt tuossa edessäni marskeilla muuta kuin aavaa viherjää maata, -ja matalia valleja ja kolme tornia ja monasti ajattelin, että jos -tulisin suorittaneeksi tutkintoni -- josta tässä vihkossa toki tohtinen -sanoa, että: _damnatum sit_, hitto sen periköön -- niin voisipa -vielä tapahtua, että joskus olisin tuolla pappina, sillä paikat ovat -siellä hyvät. Mutta nyt ovat ne hävinneet ja riehuva meri kuohuu nyt -säikille saakka, eikä kukaan tohdi tuonne ulos: sillä meikäläiset -ovat tottumattomia mereen, joka nyt on tullut heidän naapurikseen, -he pelkäävät sitä ja saavat uudelleen oppia liikkumaan matalikolla, -pyydystämään kaloja ja rakentamaan rantavalleja. - -"Ainoastaan yksi, joka on jäänyt asumaan tänne, ja joka pelastui -tyttärensä Grethjen kanssa, on kyhännyt itselleen keveän venheen, ja on -vanhan Harro Harrsenin kanssa, joka myös on yksi pelastuneita, mennyt -ulos matalikolle, mutta ei ole voinut, löytää sijaa, jossa talonsa -sijaitsi, ja on yksin ja kalmankalpeana palannut takaisin. Harro -Harrsen oli hukkunut siellä ulkona. - -"Peter Jens ja hänen tyttärensä taas jäivät meille asumaan, koska -kaikki talot olivat ihmisiä täynnä, ja asuivat kammarissa, joka on -lännen puolella kyökkiä. Mutta Grethje on kohta anastanut vallan -kyökissämme, ajettuaan ensin eukon, joka on ollut emännöitsijämme, -suurella toralla talosta. Hän on kookas ja solakka kuin mastopuu, -ja hiuksensa ovat vaaleat. Ja jos isäni suostuu, tulee hän vielä -aviovaimokseni, sillä kirkkaat ovat hänen siniset silmänsä, ja voimakas -hänen käyntinsä, ja hän sopii hyvin minulle, kuten _magister Jansenius_ -sanoo, samalla nauraen. Minäpä tiedän, mitä hän tarkoittaa: koska -minä muka olen uneksija, tahtoo sanoa, koska minulla on kaikellaisia -haaveita ja mielikuvia, koska istun ja leikkelen puuhun, kuten nytkin -juuri mallia erästä kamiinia varten _serenissimus_ herttuaa varten, -joka toisinaan asustaa Husumin linnassa. Mutta tyttö taas on luja, -melkein hirvittävä luutineen ja kuokkineen. - -"Tämän sivuhyppäyksen jälkeen, ja tarkastettuani, että lukko on luja -tammiarkussani, jott'ei hän nimittäin sattuisi saamaan käsiinsä -tätä kirjaa ja näkisi kuinka kevytmielisesti tässä lavertelen, -ja närkästyisi minulle -- palaan takaisin aineeseeni. Seuraavana -iltana siis, kun vesi rupesi laskeumaan, ja myrsky asettui, ja -kun tuolin kaukana pauhaavassa meressä viimeisetkin rakennukset -vajosivat, silloin menee Peter Jensin tytär säikkää alas ja korjaa -kaikenmoista haaksirikkoutunutta tavaraa, lautoja ja puita, heillä -kun oli aikomuksena rakentaa itselleen asunto kankaalle, johon isäni -oli antanut suostumuksensa. Minäkin, kun näin hänen menevän alas. -menin mukana: sillä minua ilahutti katsella häntä, kun hän ylväänä -ja kookkaana ylöskäärityssä kalastajapuvussaan astui veteen. Silloin -näin yht'äkkiä kuinka hän varjosti kummallakin kädellään silmiään -ja tähysteli ulos kuohuvalle haaksirikkoisilla esineillä täytetylle -meren pinnalle. Haaksihylyt ajelehtivat ja sysivät toisiaan, mutta -hän tähysteli aina vaan yhteen kohtaan, jossa ajelehti jotain -pyöreätä, ikäänkuin olisi siinä suuri vati, semmoista kuin käytetään -maitoastiana, tai joku matala amme. Mutia silloin vavahti koko tyttö, -ikäänkuin jalorotuinen hevonen, joka tuntee piiskaniskun. Hän riuhtasi -yhdellä nykäyksellä vyönsä auki, pukunsa putosi päältään, ja kai -olisi minun nyt pitänyt kääntää silmäni poiskäsin -- mutta arvelin, -että olin taiteilija ja että jo kauan olin ajatellut veistää kirkkoa -varten Evaa silloin, kun hän koettaa vietellä Adamia syömään omenaa, -mutta en ollut osannut sitä, kosk'en oikein tiennyt, kummoinen naisen -vartalo oikein oli, sillä aivan liika paljon pitävät naiset villaa ja -vaatetta lanteillaan ja näyttävät muodottomilla taiteilijan kirkkaalle -loistavalle silmälle -- niinpä siis, koska johtui se mieleeni, jäin -uhallakin seisomaan ja katselin häntä. Hän astui suoraa päätä veteen -ja ui esineiden välitse vedessä tehden pitkiä vetoja, vuoroin nostivat -aallot hänet mukanaan, vuoroin sukelsi hän niiden välitse, ja minä -juoksin alas säikkää ja kirkasin ääneen, kun toisinaan olkapäänsä -tuskin välttivät ajelehtivia pölkkyjä. Sitte tarttui hän molemmin -käsin siihen pyöreään esineeseen, ja pysytellen itseään erään tukevan -puunrungon varassa, antoi hän hiljalleen ajautua itsensä rantaa kohden. -Mutta minä seisoin ja näin, kuinka hän lähestyi ja lähestyi, ja näin, -mitä se oli, joka siellä oli ajelehtinut -- ja silmäni olivat paljasta -ihmettelyä, ja unohdin rinnan, joka paalsi aaltojen väliltä, ja unohdin -veren, joka juoksi hänen olkapäästään. - -"Siinä lepäsi pieni lapsi, paita yllään, kuuden tai kahdeksan viikon -vanha, selällään, kiedottu villahuiveihin ja liinakapaloon ja sidottu -kiinni, ja oli kukaties jo tuntikausia ajelehtinut pauhaavalla merellä, -sidottuna saarnatuolin katokseen ja ajautunut rantaan ja laskenut -punaiset kätensä sen rautatangon ympärille, johon kyyhkynen on -kiinnitetty, ja oli nyt kuolleena tai nukkui. - -"Minä juoksin veteen semmoisena kuin olin, mutta silloin oli hän jo -päässyt varmalle pohjalle, ja me kannoimme yhdessä tuon raskaan kannen -lapsineen rannalle. Sitte heitti hän puvun ylleen, polvistui lapsen -viereen, eikä kiinnittänyt huomiotaankaan minuun, siinä kun avoin -liinasiteitä, vaan hyväili ja suuteli yhtämittaa lasta ja koetti saada -häntä lämpenemään, kiskoi kanervaa irralleen ja hieroi sillä hänen -jäseniään, kunnes lapsen kalpeille kasvoille rupesi nousemaan punaa ja -kuoleman kylmyys väistyi hänestä ja hän rupesi itkemään. - -"Silloin katsahti hän ensi kertaa minuun, _arriter et male_, tuimasti -ja karvaasti ja osoitti rantaa kohden ja sanoi, ikäänkuin olisin minä -palvelija ja hän armollisin herttuatar: 'Nuo puun rungot tuossa tahdon -majaamme varten'. Sitte lähti hän lapsi käsivarrella ylös säikkää. - -"Sinä yönä leikkelin minä lehmuspuuhun kauas aamuun asti, päätäni -kuumotti ja jäseneni värähtelivät; olin nimittäin kylmänä vielä -kylvystä; mutta onnistuin sentään hyvin kuvassani, ja kun armollisin -herttua, kun hän matkusti kylän läpi, näki Evan kirkossa, kävi hän -luonani ja kysyi _modelli'ani_, tahtoo sanoa sitä ihmistä, jonka mukaan -olin muodostunut _figura'n_. Olinpa melkein sanoa sen: mutta Grethje -seisoi lieden ääressä, jonka ääressä herttua istui, ja hänellä oli -hiilihanko kädessä, ja vilautti pahasti silmillään. Silloin pysyin minä -viisaasti vaiti. Sillä vaikka hän muuten on hyvä ja leppeä ihminen, -niin on hänessä kuitenkin semmoista, jota latinalaiset nimittävät -sanalla _impetus_ ja jota me nuorissa hevosissa kutsumme äksyydeksi. - -"Kohta senjälkeen tilattiin minulta kamiini armollisimman linnaan -Husumissa. - -"Seuraavana päivänä ei Grethje Jens lausunut sanaakaan miilulle, -kun kysyin: 'Neitsyt, kuinka on lapsen laita, jonka eilen löysimme -vedestä?' Hän viskeli niskojaan vaan ja meni menojaan kammariin ja -minä sain kuunnella ainoastaan sen kirkunaa, ja tyttö pysyi ylpeänä ja -sanatonna ja ynseänä minulle. Minä olin luullut, että hänen pitäisi -olla ystävällinen minulle, koska kuitenkin olin auttanut häntä, enkä -ollut puhunut kenellekään haaksirikkoisesta, mutta hän pysyi ynseänä -minulle vaan, kunnes isäni kuoli. Se tapahtui kuukausi jälkeen myrskyn. - -"Silloin odotin eräänä päivänä, kunnes hän tuli ulos salista, ja -sanoin: 'Neitsyt, tiedättekös, että poika pitää kastaa?' - -"Ja ensikertaa vastasi hän ja sanoi: 'Vien hänet tänään _magister'in_ -luokse. Lähdetäänkö mukaan?' - -"Silloin lähdimme yhdessä. - -"_Magister Jansenius_ sanoi: 'Moses pitää hänen nimensä olla: sillä -vedestä on hän otettu, mutta mitä lisäksi? Jenskö?' - -"Silloin suurensi tyttö ylpeästi itseään ja sanoi: 'Se on kai minun -määrättävissäni se? Hänen pitää saada nimen isäni mukaan: Peter! Ja -koska hän on ajautunut haaksirikkoisena maihin, niin olkoon nimensä -Strandiger! Peter Strandiger olkoon nimensä, sillä emme tunne hänen -vanhempiaan, jotka nyt ovat Jumalan luona.' - -"_Magister Jansenius_ katsahti häneen. Hän oli pieni mies ja oli -monta kertaa kehunut edessäni, ett'ei hän pelkää mitään, mutta hän -ei virkannut sanaakaan tähän, ja kasti lapsen, johon tyttö osoitti -oijennetulla etusormellaan... Mutta minua, _magister Johannes -Jansenius_, minua huvitti ylen suuresti kasvojesi ilme; _quod erat -perplexum_. - -"Vaieten palasimme kotiin. Vanha Peter Jens seisoi ovessa ja odotti -meitä. Ja kun tulimme, sanoi hän: 'Näytätte kuin mies ja vaimo, jotka -palaatte kastamasta esikoistanne.' Tuommoinen puhe kummastuin minua, -koska hän muuten oli vaitelias mies ja mietiskelijä. - -"Niinpä rohkaisinkin mieltäni, ja menin Grethjen jälissä kyökkiin, ja -sanoin tarpeellisella vaatimattomuudella ja edeltäkäsin kumartaen: -'Jos neitsyt Jens tahtoo tulla aviopuolisokseni, niin olen aina oleva -kunnioittava raitis aviomies hänelle.' - -"Hän kääntyi ympäri, katsahti ensi kertaa minuun siitä asti, kuin hän -pelasti lapsen vedestä, ja sanoi tuimasti ja lyhyesti ja käyttäen -sanoja, kuin kuivia katajakalikkoja: 'Täytyyhän minun!' Mutta ei ollut -ystävällinen minulle, kuten oikean kihlatun morsiamen tulisi. - -"Muutaman kuukauden, perästä sairastui vanha Peter Jens pahasti ja -sairaudessaan puhui -- hän oli silloin jo puolin tiedotoin -- viime -matkastaan matalikolla, jolla Harro Harrsen kuoli. Seuraavana yönä -kuoli hän. - -"Niistä ajoista on nyt jo kulunut kaksikymmentä vuotta, olin nuori -silloin, ja nyt olen melkein vanha jo. Olen ollut vieraissa maissa, ja -olen taas palannut kotiseudulle takaisin. Maa, joka silloin myrskyllä -ja hirmulla sortui, rupeaa taas ylenemään veden alta. Pohjoisempana -seutuamme puhuvat ihmiset taaskin rantatokeitten teettämisestä. -Ainoastaan meidän rannoillamme, jossa myrsky riehui rajuimpanaan ja -jossa maahan repeytyi tuo kanavasyvänne, ei tahdo maa vaan edetä -entisille sijoilleen. Mutta Peter Strandiger, meidän ottopoikamme, -työskentelee siellä alhaalla, kaivaa ojia ja rakentaa tokeita ja -tarkastelee terävillä silmillään veden liikuntaa ja sanoo: 'Tuolla -ulkona matalikolla lepäävät vanhempani. Minäpä aloitan taistella maata -takaisin. Kun olen täyttänyt seitsemänkymmenen, tahdon asua rantatokeen -takana talossa, jonka itse olen rakentanut haaksirikkouneesta, meren -ajamasta puusta, ja talon nimi on oleva Strandigerkartano'. Kun hän -iltasin palaa lammaslaumoineen, juoksee häntä vastaan poikamme, jonka -Grethje on minulle lahjoittanut, ainoa lapsemme. - -"Semmoista ja paljon muuta, jossa olisi kylläkin kummasteltavaa. -- -mutta jota en sentään nyt viitsi kertoa, varsiakin kun rouva Grethje -joka kerta kun ryhdyn kirjoittamaan, katsoo varsin vakavin silmin -hommiani -- olen elänyt ja kokenut vaelluspäivinäni maanpäällä, kuten -Lutherus sanoo, minä Henni Heiderieter, joka olen _candidatus_ ja -puuhun- ja kiveenpiirtäjä." - -Hiljainen ja tyyni oli yö. Sinisessä manttelissaan, johon oli siroteltu -lukemattomia tähtiä, yleni se maiden ja merien yllä. Kaukana Neuwerkin -yllä raoitti se väliin hiukan sen liepeitä, ikäänkuin aikoisi se -kohottaa sitä, ja silloin vilahti sieltä pikainen, kirkas valaistus -kuin ilman välähdys. Ihmiset säikällä, maailman rajalla, nousivat ylös, -katsahtivat ulos yöhön, puhelivat matalaan keskenään ja lähtivät majaan. - -Seuraavana aamuna, kun Heim ja Eva aikoivat lähteä, muisti Heim -kirjeen, joku hänellä oli pappilasta. Hän meni se kädessään ja -ravistellen päätään huolimattomuudelleen, Andreeksen luo: "Kuule, -unohdin kokonaan, tässä on sinulle kirje pastorilla!" - -Andrees aukaisi sen pikaisesti. Siinä ei seisonut mitään muuta, kuin: -"Jos vielä tahdot nähdä ja puhutella vanhaa ystävääsi, niin tule pian: -loppu lähenee." - -Silloin lähti Andrees Strandiger Heimin mukana mantereelle. Reimer Witt -jäi naisten kanssa saarelle. - -Pastori Frisius oli kuolemaisillaan. Vuoteen ääressä seisoivat Haller -ja Pellwormer. Pellwormer liikutti itseään toiselta jalalta toiselle, -aikoi sanoa jotain, mutta ei saanut esiin. Haller pyyhki sairaalta -hikihelmiä otsalla ja sanoa hoki yhtäpäätä: "Rakas ystäväni." - -Pellwormer teki tuon tuostakin liikkeen vuodetta kohden, mutia se mitä -hänen piti sanoa, alkoi vaikealla lauseella: "Minä seuraan sinua pian." - -Emännöitsijä istui nojatuolissa ikkunan ääressä, hän nojasi valkeata -päätään sen nojaa vastaan, ja oli nukahtanut, väsynyt kun oli -yövalvonnasta. - -Silloin tulivat Heim ja Andrees. Heimin sydän pehmeni, kun hän näki -vanhan opettajansa muuttuneet kasvot ja hän laski lämpimän kätensä -hänen kylmille, laihoille sormilleen. Pastori katsahti häneen: se -oli yhä sama katse, jolla hän muinen oli sanonut Nummitalon pojalle: -"Mene puutarhaan, Heim, ja pistä taskusi täyteen omenoita. Mene sitte -takaportista ulos, ett'ei Liese näe sinua." Liese oli silloinen -emännöitsijä. - -Kun hän näki Andreeksen, yritti hän kohottautua hiukan. Mutta kun se ei -onnistunut, antoi hän vaipua itsensä taas pitkälleen ja puhui hiljaa ja -valitellen, sill'aikaa kun kaikki kuuntelivat: "Kun Maria kuoli, tulin -minä sairaaksi. Ja kun he aikoivat siirtyä maasta... kirkonovessa oli -vetoa... ja että Schütt lähti pois niin katkeroituneena... ja toiset -eivät olleet sentään mitään rikkoneet.... kaikkien heidän lapionsa -olivat kirkkaat, ja kätensä känsäiset... ja sentään täytyi heidän -pois... kun ei heillä enää ollut sijaa... Andrees, kaikki me olemme -syyllisiä siihen... minäkin... se on tehnyt viime kuukauteni niin -raskaiksi... - -"Kaikki sanoivat minulle: 'Saarnaa! Saarnaa! Puhu Jumalan -valtakunnasta! Tuo muu ei kuulu sinulle. Mutta Pietarihan on saarnannut -sunnuntaisin ja kastanut, ja maanantaina jakanut leipää, samoin -tiistaina... koko viikon... sentähden voikin hän sunnuntaina saarnata -Pyhän Hengen voimalla... - -"Se särki sydäntäni, ja masensi minulta rohkeuden katsoa Jumalan -aurinkoon. Maria yritti auttaa, me toiset katselimme. Se tehtävä oli -lapsiraukalle liika raskas, kukaan ei auttanut häntä... siispä vaipui -hän syvyyteen. Sitte lähtivät he pois ja me seisoimme tien varrella -ja sallimme heidän lähteä, emmekä aukaisseet suuta emmekä kättä heitä -estääksemme. Se oli tiedon puutetta ja tahdon puutetta... Minä en -ollut kyllin voimakas virkaan, jonka hän on minulle uskonut. Sanoivat: -Saarnaa... Sanoivat: Rauhaa! Rauhaa... Eikä ole mitään rauhaa... on -hätää... - -"En ole mikään Judas... rakastan häntä yli kaiken... mutta minä olen -semmoinen, josta sanotaan: Hän jätti vaatteensa heidän käsiinsä ja -pakeni alastomana pois... Minä olen Pietari: minä vakuutan teille, minä -en tunne häntä tarpeeksi... - -"Andrees... Minun Andreekseni... Heim... rakastakaa häntä tekin! - -"Ja vaikk'ei hänen kultaisista lupauksistaan yksikään sana olisi -toteutunut sieluuni nähden huomen aamuna, kun päivä sarastaa: niin -iloitsen kuitenkin, että olen turvautunut häneen, sillä hän on antanut -elämälleni sisällön ja ryhtiä, hän on antanut kädenpudistuksiini lämpöä -ja silmiini loistetta. Te olette nuoria vielä: auttakaa heitä, että -he saavat maata... Näin varpusparven, jonka itämyrsky oli ajanut ulos -merelle, ne huusivat. Sellainen on kansa, kun sillä ei ole maata. - -"Evankeliumissa sanotaan: Tapahtui kohaus... siinä juuri piilee -kurjuus... ei tapahdu mitään. Sanovat: Saarnaa!" - -Sitte, heidän kumartuessa vuoteen ylle, rupesi hän rukoilemaan -seurakuntansa puolesta. "Anna siunauksesi kankaalle ja marskille, -vehnälle ja perunoille. Anna kankaan väistyä ja marskin edetä. Anna -kyntömaitten laajeta ja laidunten vähetä. Anna siunauksesi auralle ja -lapiolle, ne ovat saksalaisen miekka... Anna siunauksesi lapsille, -jotka ovat kotona ja jotka jouluiksi tulevat kotiin, ja niille jotka -eivät tule kotiin. Anna siunauksesi lapsille, jotka palvelevat, ja -jotka kantavat kruunun pukua, ja niille jotka ovat Iowassa... Schütt... -anna hänelle anteeksi, että hän kirosi synnyinseutuaan, hän ei -tietänyt, mitä hän teki. Vahvista hänen lapsensa syntiä vastaan, sinä -tiedät, se on neljäs polvi... Auta kaikesta hädästä, auta minuakin..." - -Äänensä ja hengityksensä tukehtui. Pellwormer luki Isä meidän. Hän oli -joka sunnuntai käynyt kirkossa; niinpä rukoilikin hän ihan kuolevan -äänellä ja tavalla. Tämä näytti kuuntelevan... "Sillä sinun on -valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti! Amen!" - -Opettaja Haller astui hetken perästä lähemmäksi, kumartui ja katsoi -sammuviin silmiin. - -"Olen niin utelias..." sanoi kuoleva. - -Niin, uteliaana, suurin kysyvin silmin oli Johannes Frisius katsonut -elämään, luontoon ja kirjoihin. Ja uteliaana, loi hän silmänsä tuohon -outoon odotuksen maahankin. -- - -Seuraavana aamupäivänä seisoi Andrees äitinsä vuoteen ääressä. Tämä ei -vielä ollut voinut jättää vuodettaan, mutta oli nyt sentään istuallaan -sillä, ja oli taas pukeunut valkeaan aamumyssyynsä, tuollaiseen -suureen, joka peittää hiukset kokonaan, ja näyttää niin kotoisan -omaiselta, niin isoäidilliseltä. Anna Haller, joka jo pitkät ajat oli -ollut vanhan rouvan ystävätär, hallitsi ja valliisi nyt pukeuneena -suureen valkeaan kyökkiesiliinaan kaikella nuoren äidin toimekkuudella -noissa kahdessa ystävällisessä huoneessa, joihin aamuaurinko iloisesti -loisti. - -Andrees kertoi äidilleen, että hän toistaiseksi aikoi palata -Flackelholmille. Äitinsä ei näyttänyt säikähtyvän. "Lähde vaan!" -sanoi hän. "Minullahan on riittävästi aikaa pitää käsiäni ristissä -puolestasi. Aina pelkäsin, ett'eivät rahat, jotka isäsi on käyttänyt -Flackelholmiin, antaisi sinulle rauhaa, ja että isäsi loppu saattaisi -sinut uhallakin koettamaan pakoittaa Flackelholmia alaiseksesi. -Strandigerit ovat kovaa ja lujaa väkeä, minä olen liika heikko heille." - -Mariasta hän ei puhunut mitään, Fransista kertoi hän, että hän kävi -hänen luonaan, ja kertoi hänelle, kuinka hän hoiti taloa: "Hän on kelpo -ja toimekas maanviljelijä. Osasit oikeaan, kun annoit talouden hänen -hoitoonsa siksi aikaa kun itse olet poissa. Koeta nyt vaan jouduttaa -töitäsi FJackelholmilla, että voisit palata syksyksi takaisin. Sitte -voit ensi keväänä, kun suruvuosi on loppu, viettää häitä Ingeborgin -kanssa. Vie terveiset Ingeborgille!" - -Sitte lähti Andrees suljettuaan ensin tuon valkean pään syliinsä. - -Nummitalosta lähti Andrees matkalle Flackelholmia kohden. Kun Heim -kysyi häneltä: "Miten ajattelet nyt tulevaisuuden suhteen?" vastasi -hän: "Siitä saat pian kuulla." - - - - -KUUDES LUKU. - - -Kuolema, jota Andrees oli ollut näkemässä, vahvisti ja rohkaisi -häntä. Se, jonka pyrkimykset ovat vakavat, saa mielensä lujemmaksi, -selvemmäksi ja varmemmaksi, kun hän näkee kuolemaa. Kuolema on -kuningas, jolla on ylevää luonnollista majesteettiutta. Ken on saanut -nähdä sitä kasvoista kasvoihin, hän ei sitä näkyä unohda, ellei hän -tahallaan paaduta itseään kevytmieliseksi. - -Oli Andreeksesta, kun hän oli nähnyt tämän kuoleman, kuin olisivat -silmänsä kirkastuneet. Ja nyt kun hän, yksinäisenä vaeltajana, jalan, -kompassi kädessään ja huomionsa kiintyneenä viittoihin ja eilisiin -vaununjälkiin, joita nousuvesi ei ollut ihan kokonaan huuhtonut -näkymättömiksi, kulki aavaa hiljaista matalikkoa, askartelivat -hänen ajatuksensa suunnitelmissa, jotka olivat heränneet hänessä -hiljaisina päivinä Flackelholmilla, jotka olivat varmentuneet hänen -vanhan ystävänsä kuolinvuoteen ääressä ja joille äitinsä oli antanut -siunauksensa. - -Nyt kun sielunsa taas oli päässyt tasapainoon ja ikäänkuin kohonnut -polviltaan, rupesi se avaamaan silmiään ja katselemaan ympärilleen. -Eilisiltainen kertomus isäin ajoista, joka oli selittänyt hänelle hänen -sukunsa ja nimensä alkuperän, oli paljastanut hänelle menneisyyden -vakavat kasvot, ja kuolevan sanat tulevaisuuden vielä vakavammat. -Niiden, menneisyyden ja tulevaisuuden välillä seisoi hän, mies, jolla -kohta oli puoli elämäänsä takanaan, ja joka jonkun ajan perästä -hänkin oli kuoleva. Siinä seisoi hän ristiviitalla, tien korkeimmalla -kohdalla, ja sen keskipalkalla, ja katseli taakseen vanhaa maata kohden -ja katseli eteensä uuteen, ja näki sen kyllä, mutta ei mitään polkua -eikä tietä, joka olisi johtanut sinne. Ja ilmestyi hänelle, ikäänkuin -olisi elämä samallainen, piti mennä lähimpää viittaa kohden vaan, kuin -lähimpään tehtäväänsä, ja siten edetä tehtävästä tehtävään, silloin -saapui ehkä lopulta perille uuteen maahan, ja että siis yksityiset -tehtävät elämässä olivat oikeimpia tienohjia elämässä kuolemaan asti. - -Ja kun hän siten seisoi keskellä tietöntä matalikkoa, sen äärettömän -yksinäisyyden ja sen yli-ihmisellisen suuruuden valtaamana, hän, -mitätön vaeltaja kuivuneen koivurungon vierellä, silloin puhui hän -itselleen: "Olen uskaltava sen. Hänen käsissään olkoon onnen ohjat: -minä olen luottava häneen, enkä ole uupuva!" Hän ojensi kätensä -Flackelholmia kohden ja, koska oli yksinään, -- muuten ei hän olisi -ikinä tehnyt sitä, milloinhan on nähty meidän rannikollamme kenenkään -miehen polvistuvan? -- laskeutui hän viitan vierelle sannalle -polvilleen, ei niinkuin rukoilija, vaan kuten semmoinen, joka on -uupunut, tai joka etsii jotain maasta. Hän ottikin erään simpukan, joka -oli edessään, ja pisti taskuunsa. - -Samaan aikaan seisoi Ingeborg säikällä, kädessään suuri kaukoputki, hän -nojautui keveästi rakennuksen kattoa vastaan ja katseli matalikolle ja -ajatteli: "Olen levoton hänen tähtensä. En saa missään rauhaa. Kolme -kertasi olen heittänyt kädestäni sukan, jota kudon hänelle -- hän -luulee sentään, että sen tekee Antje -- ja kolmeen kertaan olen juossut -tänne säikälle." - -Hän pudisti suruissaan päätään: "Se ei ole levottomuutta, se on jotain -muuta, se on kaipuuta. Koetin voittaa sen, luulin, että se olisi -kuollut, kun sisareni kuoli, mutta se ainoastaan huumautui, se herää -taaskin, tuo kamala, tuo suloinen: Tuolla tulee Andrees Strandiger! -Nuo ovat hänen askeleitaan! Tuo on hänen vartalonsa! Ja nuo ovat hänen -hiuksensa, jotka tummina lepäävät hänen otsansa yllä. Veri syöksähtää -sydämeen, niin että se sykähtää, ja silmiin, niin että niissä hämärtää. - -"Minä _tahdon_ hillitä sen, hän ei saa huomata sitä. Jos silmissäni -sykähtää kuin valkeata, suljen ne. Minä tahdon pois kohta. Jos näen. -että silmänsä ovat kirkastuneet, ja että hänessä on uskallusta, palaan -takaisin Strandigerkartanoon ja katselen sieltä Flackelholmia kohden -ja toivon ja odotan. - -"Minua ihmetyttää, että on kaikki niin hiljaista ympärilläni. Niin -kauan jo kaikki ollut niin hiljaista. Millaiset olivat silmänsä silloin -kankaalla!... Nyt ne eivät loista... Minä toivon ja halaan nähdä ne -semmoisina, kuin ne olivat kankaalla silloin. - -"Sillä hän on minun, ja minä olen hänen, ja minä katson häntä silmiin -ja... silloin en salaa silmäini katsetta. - -"Vait' nyt!" sanoi hän matalaan ja pudisti päätään. "Ei saa ajatella -liika pitkälle!" - -Hän katseli matalikolle. Tuo pieni musta pilkka tuolla, se voisi olla -hän. Hän kohotti putkeaan, tähysteli sen läpi ja etsi, silloin näki -hän kiikarillaan, kuinka hän oli polvillaan ja nousi ylös ja jatkoi -matkaansa. Hän lähti hitaasti säikkää alas ja ajatteli: "Hän tarvitsee -vielä kaksi tuntia ennättääkseen perille. Pukeudun nyt jo toiseen -pukuun. Mutta hänelle vastaan en mene." - -Kuu oli kulunut kaksi tuntia, oli hän sentään lähellä Dieksander -Gatt'ia, vieressään harmaanmusta paimenkoira. Hän seisoi äärimmäisellä -ruohokaistaleella, eikä liikahtanut. Hän näki, kuinka Andrees riisui -pitkävartiset saappaat yltään ja astui vesisyvänteeseen, jonka -vesi nousi hänelle yli polvien. Sitte tuli Andrees ylös märälle -sannalle, ja huusi jo etäältä: "Hyvää huomenta, Ingeborg!" Ingeborg -ei liikahtanutkaan, katseli häneen vaan, ja huomasi, että hänen -kasvoissaan taas kuvastui voimaa, ja että päänsä ryhdissä oli jonkin -verran itsetietoisuutta. Silloin lensi hän iloiseksi ja riensi -kiireesti alas viheriältä saareltaan, antoi hänelle kätensä, nyökäytti -päätään ja unohti salata välkettä, joka leimahti silmiinsä. - -Mutta Andreeksen värähti sydän, kun hän näki hänen poskiensa armaan -punan ja hänen hiljaisen hymynsä ja alasluodut silmäripsensä ja vaaleat -hiuksensa, jotka olivat kierretyt palmikkoon pään ympärille. - -Sitte lähtivät he astelemaan rinnakkain, ja kertoivat, mitä olivat -kokeneet, ja koettivat molemmat olla kuin kaksi toveria, jotka olivat -hyvät ystävät keskenään, ja joilla muutamiin asioihin nähden oli samaa -mielenkiintoa, mutta eivät olleet siitä hetkestä saakka enää sitä. - - * * * * * - -Tästä päivästä oli Andrees aamusta iltaan toimessa. Reimer Witt ja hän -olivat tuntikausia ulkona matkoilla. Kuin pienet tummat pilkut näkyivät -he taivaanrannalla, ja Ingeborgin kädet ihan väsyivät alituisesta -kaukoputken kannattamisesta. - -"Kuinka korkealla he näyttävät olevan tuolla, Antje! Katsohan! Aivan -kuin olisi sielläkin saari." - -Antje tähysteli kätensä alatse ulos: "Siinä ei vielä ole saarta", -virkkoi hän, "mutia kohta siihen muodostuu! Siihen kokoo liejua -mahdottomasti." - -"Nyt pystyttävät he jotain riukua saveen." - -"Reimer on sivunnut riu'un mudalla, he tarkastavat, kuinka korkealta -nousuvesi huuhtoo mudan pois siitä. Luulen, ett'ei muta edes kastu -tänään. Näin siellä eilen sadottain lintuja istumassa." - -Näitkö ne paljain silmin? - -"Näin... Etkö näe hylkeitä siellä? Tuolla syrjempänä heisiä? Niitä -on täsmälleen kaksitoista siellä: ne makaavat auringon paisteessa -viettävällä rannalla." - -Ingeborg etsi niitä kaukoputkellaan ja löysi ne. Sanatonna tarkasteli -hän eläinten hullunkurisia liikkeitä, kuinka ne kierittelivät ja -kohottautuivat lyhyitten uimajalkojensa varaan ja kohottivat valkeita -rintojaan, ja kuinka ne laahustivat itseään eteenpäin, muistuttaen -silloin ihmistä, joka tukee itseään kyynäspäätään vastaan, aiheita -monenmoisiin kertomuksiin merenneidoista. Sillä, puhuaksemme Heimin -kanssa: "Kukahan voi väittää, Eva, että nuo kertomukset ovat paljasta -tarua? Vai mitä arvelet sinä, Ingeborg?" - -"Ett'ei taaskaan voi vaihtaa järkevää sanaa kanssasi. Heim!" tapasi -Ingeborg silloin vastata. - -Ingeborg antoi putkensa vaipua ja sanoi: "Kuule, Antje, sano sinä, mitä -nuo kaksi oikein hommaavat? Entispäivänä kaivoivat he säikälle syvän -kuopan ja keittivät vedestä, jota löysivät siinä, kahvia ja väittivät, -että sitä hyvin voi juoda, ja kinastelivat meidän kanssamme, ihan -vasten totuutta ja ihan syyttä, kuten miehet aina, ja minähän maistoin -sentään myöskin sitä. Ja eilen sanoi hän: 'Vesi on paljoa parempaa, -paljoa parempaa! Maistahan vaan, Reimer?' Eikä ollut hituistakaan -parempaa." - -Siten puheli hän ja oli iloinen, että sai puhella hänestä ja iloitsi, -että hän oli niin innokkaasti toimessa. - -Antje katseli ajatuksiinsa vaipuneena matalikolle ja rupesi yht'äkkiä, -kuten hänen toisinaan oli tapansa, puhumaan kuolleesta sankaristaan. -"Huomenna on taaskin Gravelotten päivä", sanoi hän, "milloin hän -vihdoinkin palannee! Tulenhan ihan vanhaksi ja kylmäksi jo... Vai -luuletko sinäkin, Ingeborg, että hän todella on kuollut?..." Hän -katseli, katseensa sekavana, ulos rannalle... "Mutta siinähän -tapauksessa pitäisi minun löytää hänet? Viime myrskyn aikana etsin -turhaan häntä." - -Mutta Ingeborg puheli edelleen siitä, mikä hänellä oli sydämellään. - -"Eilen tutkivat he senkin lammen vettä, jota me kutsumme kuolleeksi -lammeksi; tuolla säikällä." - -"Sen nimen olen minä antanut sille", sanoi Antje ylpeästi. "Se johtuu -myrskystä kolme vuotta sitten." - -"Ja Reimer sanoi, kun söimme illallista yhdessä -- sinä et ollut vielä -palannut kampelanpyydystysretkeltä --: 'Meidän pitää laittaa toe sinne. -Istutamme ympärille pavunvarsia tai pajuja.' Huomasin hyvin että -Andrees teki meikkejä hänelle ja katsahti minuun, mutta Reimerin täytyi -välttämättä tulla viisauksilleen esiin. 'Hiekka', sanoi hän, 'jota -rantahyöky viskelee ilmaan, kerääntyy ja kasautuu niihin. Ja silloin -on meillä pian uusi säikkä, joka ei maksa penniäkään, ja lammikko, -joka ei ole yhteydessä suolaveden kanssa'. Silloin nyökäytti Andrees -päätään, ja rupesi puhumaan muista asioista." - -Siten haasteli Ingeborg istuen penkillä ja katsellen matalikolle, -sillävälin kun Antje majan vierellä ripusteli pyykkiä kuivumaan. - -Illemmalla palasivat molemmat miehet kotiin, ja oli heillä vahva -ruokahalu. Reimer Witt kätki vaieten suihinsa kolmekymmentä lokinmunaa, -jotka Antje aamusti aikaiseen oli koonnut, Andrees ja Ingeborg olivat -jo tyrtyneet niihin. - -Kun Reimer laski kädestään kahvelin, virkkoi hän: "Sain tapetuksi erään -hylkeen. Se oli liika lihava: huomen aamusti käyn noutamassa sen." - -Ja hän tarkasteli huolissaan ilmaa, veisikö mahdollisesti nousuvesi sen -mukanaan. - -"Siksipä pystytitkin riman maahan!" sanoi Ingeborg ja nojaasi pöytää -vastaan. - -Silloin katsahti Reimer Andreekseen ja sanoi: "Meidän pitää korjata -kiikari mukanamme huomenna ett'ei kukaan vakoilisi toimiamme." - -"Viekää vaan!" Ja Ingeborg nojausi taaksepäin ja punastui ilosta, sillä -hän oli huomannut Andreeksen silmissä vilauksen ilkkuvaa iloisuutta. - -"Reimer on tappanut yhden hylkeen", sanoi Andrees, "minä ammuin toisen. -Antjen pitää huomenna, niin pian kun vaan saamme eläimet tänne, keittää -niistä rasvaa." - -"Siistiä työtä!" sanoi Ingeborg. - -"Sinä joudut liikuttamaan!" sanoi Andrees. - -Tyttö katsahti häneen, ja silmissään välkähteli vallaton ilo kuin -auringonvalo meren laineilla. - -Mutta Andrees katseli vakaasti eteensä, eikä katsahtanut häneen. - -Seuraavana aamuna aikaiseen lähtivät miehet molemmat taas ulos ja -palasivat takaisin raskaasti laahata retustaen mukanaan hylkeitään. - -"Olemme keksineet uuden maan tuolla", sanoi Andrees, "ja annoimme sille -Reimer Wittin ehdotuksen mukaan nimen Hyljekari." - -"Se sen nimi on jo kauan ollut", sanoi Antje ja imuroi. - -"Ken sitte siellä on ollut ennen meitä?" - -"Sammenkalaslajat tuolta toiselta puolelta ovat siellä myöskin -tuntikausia maanneet väijyksissä. Kun he palasivat, oli heillä -mukanaan pieni hylje, joka oli puhtaampi kuin he, he olivat nimittäin -kierrelleet rannan liejussa. Ja joka vuosi tulee joku tuhma -hampurilainen Elbeä alas, laskee jahdillaan Dieksander Gattiin ja menee -Hyljekarille, makaa siellä mahallaan liejussa ja tirkistelee hylkeitä, -jotka kurkistelevat veden alta esiin. Te ette ole ensimmäisiä." - -"Kymmenen vuoden perästä", sanoi Andrees, "on tuolla viheriää maata! -Eikä kestä kauan, ennenkuin molemmat saaret ovat kasvaneet yhdeksi, ja -tulee lyhyempi tie mannermaalle. Antje, oletko koskaan koettanut etsiä -mitään lyhyempää tietä Koog'ille?" - -"En!" sanoi hän. "Kaikkialla on pohjatonta. Paras tie Flackelholmille -on venheellä Büsenistä Flackvirran kautta Dieksander Gattiin." - -Andreas nyykäytti päätään. "Kuuletko?" sanoi hän Reimerille. - -Reimer naulasi par'aikaa rasvaa tiukkuvaa hylkeennahkaa majan -seinämälle kuivamaan, eikä kääntänyt päätänsäkään ja sanoi: "Kaikkihan -tulee tästä järjestykseen vielä, jahka vaan maltamme odottaa!" - -Niinpä käyttäytyivät he kuin miehet, joilla on suuria suunnitelmia -mielessään, mutta semmoisia, jotka eivät vielä ole tarpeeksi kypsät, -jotta niitä voisi ilmaista toisille, tai kuin semmoiset, jotka ovat -tehneet jonkun keksinnön, mutta jotka eivät vielä ole ottaneet -patenttia sille. - -Ingeborg kuunteli hiljaisena. - -Seuraavana päivänä kävivät molemmat miehet puhuttelemassa -sammenkalastajia, jotka olivat kaukana ulkona Dieksander Gattissa, -ja juttelivat heidän kanssaan heidän saaliistaan, ja nuo -yksinäiset harvasanaiset miehet, jotka seisoivat pitkävartisissa -kalastussaappaissa vedessä, näyttivät heille pyytämiään kaloja, jotka -olivat sidotut venheisiin nuorilla, jotka oli pistetty läpi kiduksien, -komeita otuksia. - -Ja iltapäivällä sai lngeborg toimekseen keittää väkevää, kahvia, tulisi -kuusi tai seitsemän vierasta. Ja sitte tulikin etelästä käsin, jonne he -olivat laskeneet maihin, kalastajin, paljain jaloin ja tuolloin tällöin -syieksien ja istuivat ja kehuivat kahvia. Muutamat heistä olivat -koulunkäyneitä laivureita, karaistuja järkeviä miehiä, jotka olivat -palvelleet keisarin laivastossa ja olleet pitkillä matkoilla. Oli -toisiakin, jotka maatoimissaan olivat joutuneet haaksirikolle, nyt oli -merimatalikko työkenttänään. Mannermaan kapeilla teillä ei heidän ollut -onnistunut pitää tai saavuttaa leipäänsä ja kansalaisarvoa, tiettömällä -rannattomalla matalikolla löysivät he kumpaakin. Aina ei heitä onni -seurannut, erehtymättömiä merenkulkuun kun olivat, saivat he usein -kärsiä kurjuutta ja kestää haaksirikkoja. - -Eräskin vieraista oli edellisenä kevännä ollut kovassa -luoteismyrskyssä, joka oli ajanut hänet rantaa vastaan. Toiset -olivat ajoissa päässeet pakoon; mutta hänen ei ollut onnistunut. Kun -ankkurikettinki katkesi, otti myrsky hänet viiltoihinsa. Vaivalla ja -tuskalla, lapsensa käsivarrellaan, onnistui hänen hypätä puomilta -rannalle, kun venheensä jysähti santaa vastaan. Siten pelastui hän -ja lapsensa. Nyt seisoi hän säikällä ja katseli venhettään. Siinä se -oli näkynyt vielä. Oli kurotellut kuin vahingoittunut valas paljaita -kylkiluitaan taivasta kohden. "Oli se hurja malka", murahti hän. "Kolme -päivää särki päätäni jälestä, ja luulin pääni menevän sekaisin, niin -ankarasti jysähti tuo raskas venhe kivikovaa pohjaa vastaan. Jos olisin -palannut ilman poikaa kotiin, mitä olisi äiti sanonut?" Hän istui -hetken vaieten, nyykäytti vakaasti päätään ja katsahti merelle. - -Majassa pakinoitiin hitaasti, leveään ja juurtajaksain, kuten -on merimiesten tapana rannikollamme. Eivät he kernaasti vaihda -puheainetta, sen pitää ennen olla haasteltu ihan leveäksi, kuin kampela -meren pohjalla. - -Kaikki puhuivat he aluksi aikuisemmista kerroista, jolloin olivat -käyneet tällä hiljaisella saarella. Melkein jokainen heistä oli -kerran tai pari käynyt Flackelholmilla ja majassa siellä. Toiset oli -tuonut paikalle uteliaisuus, toiset olivat tulleet ikävystyneinä -yksitoikkoiseen venheessäoloon, toiset olivat taas tulleet rannalle -etsimään jotain lankkua, jota voisi käyttää, tai jotain muuta -arvokkaampaakin haaksirikkoutunutta tavaraa. Sillä Flackelholmin -ranta on maineessa, että se salaa itsessään parempiakin aarteita kuin -pölkkyjä ja kuolleita hylkeitä. - -Sitte johtuivat he puhumaan erityisistä näyistä, joita he olivat -kohdanneet Flackelholmilla. Eräskin oli iltahämärissä lähtenyt majasta -venheelleen, silloin oli matkalla, lähellä häntä, mennyt ohitsensa -korkea haamu, sitä hän ei tietänyt, oliko se ollut mies vai nainen... -Mutta se ei kai ylialankaan ollut ollut mikään ihminen, vaan joku -henki. Ja päällepäätteeksi hauska henki, sillä se oli tanssinut ja -hyppinyt. Eräs toinen kertoi, että hän eräänä iltana, ehkä noin kuusi -vuotta sitten, oli mennyt majalle, koska oli pälkähtänyt päähänsä se -hupsu ajatus, että nukkuisi siellä. Mutta hän ei ollut saanut ovea -auki, ja kun hän oli jalallaan potkaissut sitä vastaan, oli sisältä -kuulunut kimakka kirkaus, ikäänkuin olisi kirkaissut joku ihminen, joka -oli nähnyt pahaa kiusallista unta, ja yht'äkkiä herännyt. Siten kertoi -hän ja veti itseensä aimo siemauksen kahvia ja lisäsi: "Tiedätte, -ett'en valehtelu." - -Antje täytti kupin uudelleen ja katsahti samassa viekkaasti ja -heikkomielisesti hymyillen veljeensä. Tämä katsoi vakavasti ja säälien -sisartaan kasvoihin. - -Yksi vieraista oli eräs Reimer Wittin vanhoja tuttuja. He olivat Metzin -edustalla nukkuneet rinnakkain risukolla, ja kun oli satanut aivan -liika taajaan, olivat he kömpineet lähemmä toisiaan, ja oli heillä siis -ollut, kaikki yhteistä: märkyys, kylmä ja syöpäläiset, joita ei ollut -voinut välttää, ja oli heisiä siten tullut hyvät ystävät. Tältä nyt -uteli Reimer tietoja, niin että tämä rupesi puhumaan Flackelholmista -ja sen mutaumisesta, sen rannikon laadusta ja maihin pääsystä sille -ja muuta sennimistä, ja kun ilmeni, että mies hyvinkin tunsi asiat, -kysäsi Reimer viekkaasti: "Kuulehan", sanoi hän, "olen hieman tuumissa -jäädä tänne Flackelholmille! Pitäisin lampaita ja hanhia oikein suurin -joukoin. Yksi mutka vaan enää on asialla: talvi!" - -Makuutoveri Metzin edustalla kohotti punatukkaista päätään: "Niinhän, -talvi tuota!" - -"Kauanko on meri jäässä?" - -"Kuinka kulloinkin. Noin pari kuukautta!" vastasi punaparta. - -"Sill'aikaa ei voi kukaan laskea maihin tänne?" - -"Voihan sitä toisinaan! Meri on vapaa, milloin sieltä, milloin täältä. -Pitää vaan tuntea meri ympärillä. Sillä on oikkunsa, sillä. Sitä saa -opiskella, niinkauan kuin elää." - -"Sinä et ole perheellinen mies?" - -"En ole! Tulin liika kauan viipyneeksi tuolla ulkona!" Hän vilkautti -silmillään Neuwerkin majakkaa kohden: "Pitkillä matkoilla!" - -"Pistäyhän hiukan ulos kanssani!" sanoi Reimer. "Näytän sinulle -jotakin." - -He astuivat yhdessä ulos majasta ja juttelivat kauan keskenään. -Makuutoveri nyökäytti miettivän näköisenä päätään, veti silmäkulmansa -korkealle ja sanoi lopulta: "Yksi asia minua vaan arveluttaa: jääkö -hän, herra tuolla, tänne kanssamme... onko hän hieno? Kaikellaisten -ihmisten kanssa tahdon olla tekemisissä, mutta en hienojen!" - -Silloin antoi Reimer Andrees Strandigerista sen kunniakkaan arvostelun: -"Hän on ihan tavallinen mies." - -"Noo... kyllähän minun puolestani sitte kaupat syntyy!" - -Toisetkin astuivat ulos majasta. Andrees, jota he sietivät hyvinkin, -hän kun oli levollinen, lyhytpuheinen ja verkalleen miettivä mies, -kuten he itsekin, seurasi heitä. Reimer seurasi makuutoverinsa kanssa -jälestä. - -Reimer palasi ensimmäisenä takaisin majaan: hän tapasi Ingeboigin, joka -puhdisti pöytää. - -"Mikä tuoksu täällä!" sanoi Ingeborg, ja katsahti terävästi häneen. - -"Kaatoivat tilkan viinaa kahvin sekaan", sanoi Reimer. - - * * * * * - -Seuraavina päivinä tutkivat miehet ruohon ja kasviston kasvua ja -laatua, jota avaralti, ehkä yli sadan hehtaarin laajuudelta, peitti -tasaista maata. Siinä oli monellaisia kasveja. Kaikkea, mikä vaan -menestyy vastamuodostuneessa maassa Pohjanmeren rannoilla, tapasi -sielläkin. Paikottain kasvoi maanpinta erästä lajia lyhyttä hienoa -ruohoa, joka sekavana ja tiheänä peitti sitä kuin luja tiivis nahka. -Siellä täällä seassa kasvoi rantaneilikkoja. Kasvoi lisäksi erästä -lajia vaaleanviherjää rasvaista kasvia, joka hiukan muistutti sipulia, -juuri kun se on alkanut taimia. Siellä kasvoi harmaata, karkealehtistä -kasvia, hiukan kanervan näköistä, se peitti laajoja aloja saarta, -ja sen alta paalsi esiin paljas harmaahko liejupohja. Ja Reimer -otti ja purasi joka kasviin ja maistoi ja sanoi: "On ruohoa ja on -rikkaruohoa, mutta enpä usko, että koko saarella kasvaa korttakaan, -joka olisi vahingollista eläimille." He mittailivat ja tutkivat veden -poukamankin, joka alkoi lähellä rakennuksia ja yhtyi isoon mereen -Dieksander Gattissa. He mittailivat sen syvyyttä, tutkivat sen pohjaa, -ja toivat mukanaan kotiin rapuja ja kaloja, joita olivat pyydystäneet -käsiverkoilla. Kun he palasivat, kuuli Ingeborg Andreeksen sanovan: -"Olet oikeassa: meidän pitää ylläpitää alituista yhteyttä ßüsenin -kanssa. Meillä pitää olla venhe ja mies, joka tuntee vedet. Kirjoitan -siitä punapäälle." - -Tänä iltana, joka oli hyvin leppeä ja aurinkoinen, kun Reimer ja Antje -olivat vielä kerran lähteneet ulos kalastukselle -- Antje oli nimittäin -tokaissut: "Sitä ette te osaa!" -- palasi Andrees rannalta takaisin -ja asettui seisomaan Ingeborgin eteen, joka istui auringon paisteessa -ja neuloi, ja sanoi vitkastellen: "Kuulehan, Ingeborg, minulla olisi -omituista asiaa. Hiukseni ja partani ovat aivan liiaksi rehevät jo, -enkä tohdi itse niitä leikata. Reimer ei myöskään rohkene, niin kuulu -kuin maineensa onkin lastensa tukanleikkaajana, ja Antjenkaan haltuun -en oikein rohkenisi uskoa päätäni." - -Ingeborg hypähti ylös, ja palasi kohta välähtelevät sakset kädessä -takaisin majasta: raikkaille, nuorekkaanhennoille kasvoilleen oli -lentänyt hieno puna. - -"Seisohan hiljaa nyt!" sanoi hän; sydäntään tykytti. - -Ja hän alkoi leikata. "Olen leikannut Fritzinkin tukan", sanoi hän. - -"Sen näin. Siksi tulinkin pyytämään sinun." - -Hän leikkeli empivin käsin, kumarsi yläruumistaan taaksepäin, käänteli -päätä sinne ja tänne, huomasi leikanneensa vinoon ja ajatteli: "Kunpa -hän nyt katsoisi poispäin edes!" Kasvojaan poltti. - -Silloin huomasi Andrees hänen pulansa ja katseli jäykästi majan -seinälle kuivumaan naulattua hylkeennahkaa kohden. - -"En ymmärrä", virkkoi Ingeborg empien, "tässä korvan vierellä on niin -paha paikka. - -"No, rohkeasti käsiksi vaan!" - -Silloin uskalsi hän yrityksen. Mutta kätensä vapisi ja korvan lehdelle -ilmeni punainen veripisara. - -Silloin viskasi hän sakset kädestään hiekalle, polki jalkaa maalian ja -itki. - -"Noo... Ingeborg!... Älähän nyt itke toki!" Ja hän nosti säveästi -ja säälien sakset ylös ja antoi ne hänelle takaisin: "Näinhän et voi -jättää minua. Sinun pitää tulla lähemmälle." - -"Minä en osaa! Minä en osaa!" Hän oli istuutunut penkille ja näytti -perin onnettomalta; silmänsä olivat ihan kyynelissä ja päätään -pudistellen niksautteli hän saksillaan. - -"Sinun pitää olla rohkea vaan. Ei muuta kuin ala nyt." - -"Sinä olet liika pitkä!" - -Silloin laskeutui Andrees toiselle polvelleen hänen eteensä ja katsahti -ylös häneen, ja verkalleen edistyi nyt lyö, siten että Ingeborg piti -kädellään kiinni hänen korvastaan ja suojeli sitä huolellisesti -tuhoisilta saksilta. Mutta Andrees taas, jolla oli Ingeborgin kasvot -ihan edessään, ihmetteli niitä monellaisia henkiä jotka leikkivät ja -hommailivat niillä, ja oli niitä suruista ja puol'vallattomia, mutta ei -ollut yhtään pahaa niiden joukossa. - - * * * * * - -Aamusti tuli taaskin kuuma päivä. Miehet molemmat olivat hevosten -kanssa lähteneet rannalle ottamaan korjuun muutamia arvokkaita -pölkkyjä, tynnyreitä ja ketjuja, joita viime nousuvesi oli ajanut -rannalle. Silloin lähti Ingeborg niinsanotulle kuolleelle vedelle. -Reimer oli tutkinut sen, ja oli sillä hyvä luja pohja, eikä -mitään petollisia kuiluja. Siksi oli Ingeborgille suositettu sitä -kylpypaikaksi. - -Niinpä kylpikin hän siellä nyt aamuauringon paisteessa. - -Reipastuneena ja kuitenkin hiukan raukeana, hiuksensa vielä -valloillaan, lähti hän ripeästi astumaan kuumalla hiekalla ja heittäysi -sitte pitkäkseen kedolle, ihan vaununjälkien varrelle, jotka kaarsivat -säikkäjonojen vierustaa, häntä rupesi raukasemaan ja hän ajatteli: -"Herään kyllä, kun vaunut lähenevät." - -Ja ajatteli vielä kerran: "Hän ei saa tavata minua tässä." Ja kun hän -nukahti, etsi hän häntä unien maasta ja löysi hänet kohta, ja Andrees -oli ystävällinen hänelle, ja hänen kasvoilleen heräsi hymyilevän onnen -ilme. Mutta hän ei tietänyt, että hän tahallaan oli asettunut hänen -tielleen. - -Kun hän vielä makasi ja nukkui siinä, palasi Andrees ihan yksin ruohon -ja kukkien keskitse ja ajatteli häntä, näki hänet ja pysähti, ensiksi -seisahdutti hänet hämmästys, sitte sai hänet liikkumattomaksi hänen -suloutensa, sillä hänen koko vartalonsa ja kasvojensa piirteet olivat -puhtaat, pehmeät ja täyteläiset kuin raikas ruusunnuppu aamukasteessa. -Vaitonaisiin hiuksiinsa oli takertunut hienoa ruohoa ja ujoja, pieniä -kukkasia, ja taaksepäin taipuneine päineen ja kurotettuine käsineen -näytti hän kuin pyytävältä. Heinikko huojuili hiljaa, leivoset -livertelivät ilmassa, kauempana kirkuivat lokit ja ilma ja maailma oli -tulvillaan voimaa ja raikkautta, ja hän, joka lepäsi tuossa, kuului -sen kaiken keskelle ja oli ihanin kaikesta. Silloin laskeutui Andrees -toiselle polvelleen ja katseli häntä, ja ensikertaa heräsi silmissään -tuo hiljainen puhdas loisto, joka sytyttää rakkauden sydämestä toiseen. - -Kun hän siten katseli häntä, ehkä hetken niin pitkän, kuin mehiläinen -surisee ohitse, tai lokki kirkuu, heräsi tyttö hänen katseeseensa, ja -vielä seisten unien maitten kynnyksellä tutkaisi hän silmänsä suuriksi -ja kirkkaiksi'ja sanoi hitaasti: "Pidätkö minusta _noin_?" - -Mutta samassa oli hän jo polvillaan, ja kurottaen käsiään, rukoili hän -aroin silmin: "Lähde pois! Andrees, lähde pois!" Ja hiukset putosivat -käsilleen, joilla hän peitti kasvonsa. - -Hän olikin lähtenyt jo pois, oli palannut säikän yli takaisin rannalle, -ja tuli vasta illemmalla kotiin. - -Kalpeana palasi Ingeborg majalle. - -Illemmällä, kun vesi laskeusi, palasi Andrees kotiin, ja näki että -Reimer valjasti hevosia, empi hetken ja astui sitte majaan. Silloin -astui Ingeborg lähtövalmiina hänelle vastaan majan matalasta ovesta. - -"Minä lähden pois, Andrees!" sanoi hän, eikä luonut katsettaan ylös. -Hitaasti lähtivät he rinnakkain säikän laelle. "Menen Marian haudalle", -sanoi Ingeborg. - -Andrees nyökäytti hyväksyvästi päätään. "Teet oikein." - -Kun he seisoivat ylhäällä rinnakkain, tarttui Andrees hänen käteensä: -"Sinä olet puhdas ja voimakas, minun pitää saada sinut elämäkseni -omakseni." - -Ingeborg antoi päänsä painua: "Siihen pitää kulua aikaa, Andrees!" - -"Minä jään Flachelholmille", sanoi Andrees, "niinkauaksi kuin -Strandigerkartano on vieraissa käsissä. Mutta en tahdo olla toimetonna. -vaan rakennan tänne tokeita ja talon, ojia ja rantavalleja, tutkin -matalikkoa ja hankin maata lisään. Isäni ovat taistelleet merta -vastaan, sitä taistelua tahdon minäkin jatkaa." Hän pusersi kätensä -nyrkkiin, ja silmissään leimahti synkeästi. "On laiminlyöty paljon ja -paljon rikottu. Mutta rikoksista on kasvava hyvää. Mutta en voi vaatia, -että tulisit jakamaan tätä elämää kanssani." - -"Missä sinun elämäsi on. Andrees, siellä on minunkin. Se on minulla -yhteistä Marian kanssa, että olen uskollinen. Kun arvelet, että se voi -tapahtua, niin kutsu minua." - -"Ingeborg!" - -"Meidän pitää olla tyyniä ja voimakkaita, Andrees." - -"Vie terveiset vanhalle äidilleni! Hänen tähtensä soisin, että minä, -ennenkuin vuokra-aika päättyy, taaskin olisin Strandigerkartanossa... -Mutta Flackelholmia ei enää unohdeta." - -He seisoivat vielä hetken rinnakkain ja katselivat maan yli, joka -penikulmia laajana yleni meren sylistä. - -"Mietiskelyn aika on ohitse: nyt on alkanut työ." - -Sitte oijensivat he jäähyväisiksi toisilleen kätensä. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Tuli syksy. Eschenwinkelissä oli hiljaista. Poismuuttaneet -kirjoittivat ainoastaan harvoin, kotiin jääneet miehet olivat kaikki -Flackelholmilla. Lauantaisin, jos nousuvesi vaan sen salli, tulivat he -koteihinsa tervehtimään vaimojaan ja lapsiaan. - -Flackelholmilla oli laitumella pieni lauma lampaita, kokeiltiin niillä, -oliko ruoho terveellistä eläimille; ja parvi hanhia marssi aina namusin -säikältä alas; ne olivat Antjen turvatteja ja ylpeytenä. Neljä hevosta -löysi runsaan ravinnon saarelta, ja pysyivät ne runsaasta työstä -huolimalla hyvissä voimissa. - -Punatukkaisen laivurin vene oli Dieksander Gattissa. Hän piti huolla -kaloista ja muista ravintoaineista, joita hän nouti Büsenistä. Hän -osoittautui kelpomieheksi, joka ei juopotellut, ja johon voi luottaa; -Metzin risuläjät, niin märkiä kuin olivatkin, eivät olleet turmelleet -luonnettaan. - -Viisitoista miestä, jotka nuoruudestaan asti olivat tottuneet -lapiotyöhön, aherlelivat kolme kuukautta yhtä painoa kentällä, ja -aukaisivat tukkouneet ojat, jotka Andreeksen isä kaksikymmentä vuotta -sitten oli teettänyt ja kaivoivat uusia. He kaivoivat ojat kaksi metriä -leveiksi ja neljännesosan metriä syviksi ja läjäsivät mullan saran -keskelle leveäksi valliksi, nyt voi nousuvesi kantaa mukanaan mutaa -kauas ylös maihin. Ja kun nousuvesi kolmeen kertaan oli noussut ja -laskenut, niin ei paljoakaan enää näkynyt lapionjälkeä, niin runsaasti -pehmeätä, hedelmällistä mutaa kantoi merivesi mukanaan. - -Kuninkaallinen hallintoneuvos oli Strandigerin pyynnöstä tullut sinne, -oli kolme päivää tehnyt huomioitaan nousu- ja laskuveden suhteen, oli -seisonut polvia myöten liejussa, ja piirrellyt majassa viivojaan. -ojiaan, poikkileikkauksiaan ja suunnitelmiaan. Oli pyyhkinyt hikeä -otsaltaan ja mennyt taaskin ulos, sateeseen, olallaan Reimerin -vanha "öljätty", oli palannut illalla taas ja syönyt kampelaa ja -nahkaperunoita ruokahalulla kuin riihimies. Miehet olivat kummastelleet -ja olleet iloissaan, että tuo hieno oppinut herra oli ollut niin -rattoisa ja luonnollinen, he kävivät tuttavallisiksi ja tohtivat -kysymättäkin huomauttaa hänelle yhtä ja toista, niinpä sai hän tietää -ja vaikutti enemmän hyvää ja oli parempi kuninkaansa edustaja, kuin -tuo asessori, joka olutlasin ääressä valitti, että syntyperänsä ja -asemansa estivät häntä lähenemästä kansaa. Hän oli kasvanut rannikolla -kuin Andreeskin, eikä kirjoitushommissa ollut unohtanut lapiota. Kun -hän lähti pois, nyökäytti hän rohkaisevasti päätään Andreekselle ja -sanoi: "Tuottakaa kunniaa nimellenne! Ell'ei olisi tehtäväni valvoa -rantatokeita ja valleja, kaivantoja ja kanavoja, niin kadehtisin teitä -tiluksenne ja asuinpaikkanne vuoksi." - - * * * * * - -Strandigerkartanon avaroilla hedelmällisillä pelloilla oli par'aikaa -juurikasvien korjuu. Niistä oli hyvä sato, mutta kuitenkaan ei pystynyt -Frans Strandiger saamaan kokoon koko vuokrasummaa, sillä viljan- ja -karjan hinnat olivat olleet epäedullisia. Pyhäinmiesten päivä läheni, -eikä hänellä vielä ollut tarpeeksi rahaa koolla. Ja vaikka hän olisi -käyttänyt koko viljatulonsa, puuttui sittekin rahaa: eihän hän voinut -tyhjin käsin käydä talvea vastaanottamaan. - -Saivat silloin kokea kovia päiviä palvelusväki ja vieras työvouti, -ja kajahtipa monta karkeata alasaksalaista sanaa, ja monta outoa -puolalaista kirousta, jotka kuuluivat avaran pihan yli aina ylös -sokealle rouvalle ja sille hiljaiselle tytölle asti, joka istui hänen -vieressään. Vuokraajan taas karkoitti levottomuutensa kirjoituspöydän -äärestä ja hälystä pihalla, ulos yksinäisille teille, ja pian tuli -tottumuksekseen nousuveden laskeutuessa tehdä pitkiä matkoja kauas -ulos matalikolle. Ja kuten oli luonnollista luonteelleen, ei kestänyt -kauan, ennenkuin tuo avara kammottava yksinäisyys oli anastanut koko -hänen sydämensä, tuo ääretön matalikko tenhosi ja lumosi hänen ylpeän -sydämensä. Tuntikausia kuleksi hän siellä, pyssy käsivarrellaan -vesikuoppien äyräitä, välkkyvien vesipeilien yli ja avaroilla -simpukkakentillä. Oli toisinaan saalistakin mukanaan, milloin jonkun -harvinaisen merilinnun opettaja Hallerille, milloin hanhen kyökkiä -varten, joskus jonkun hylkeen, jonka hän kahlaten ja uiden, henkensä -uhalla, oli noutanut rannalle, sitte kuu oli osunut siihen luodillaan. -Ja hän kehittyi tarkaksi sen matalikko-osan tuutijaksi, joka on -manterenpuolella ristiviittaa. - -Kun hän siten kuleksi, unohtuivat vähitellen mielestään raha- ja -eteenpäinpyrkimishuolet, huolet vuokranmaksusta ja maksupäivästä. -Silmänsä kävivät levollisemmiksi ja saivat itseensä jotain rauhallista -ja mietiskeliästä, ja usein liikkuivat ajatuksensa Ingeborg Landtissa, -jota vastapäätä hän nyt joka päivä istui tunnin, kun hän, kuten -itsekseen sanoi, "oli tekemässä vanhalle rouvalle tiliä päivän -taloustoimista." - -Frans Strandiger ei ollut tähän päivään asti kokenut, mitä syvä -sydämenpohjainen rakkaus merkitsee. Kun Andrees ja Heim Heiderieter -silloin muinoin nuorekkaalla, mutta todellisella ihastuksella olivat -katselleet noita kehittyviä tyttöjä. Heim äänekkäällä, Andrees -jurommalla kunnioituksella, oli hän vaan nauranut ja ilkkunut. Kun -myöhemmät tuttavansa, milloin se, milloin tämä, valitsivat itselleen -elämänkumppaniksi tytön, joka ei millään tapaa ollut erityinen, ei -kauneudeltaan, ei hengenlahjojensa puolesta, eikä varallisuudeltaan, -ja perustelivat tämän tekonsa tuolla lyhyellä lauseella: 'minä -rakastan häntä', silloin ravisti hän päätään, ikäänkuin olisi hän -kuullut asiasta, jota hän ei laisinkaan ymmärtänyt. Niinpä näytti hän -luonteeltaan olevan kykenemätön koskaan tuntemaan tuota aistillisesta -ja sielullisesta mieltymyksestä niin omituisesti ja läheisesti -muodostunutta tunnetta, jota jokainen terve turmeltumaton mies tuntee. - -Mutta tuossa ylläsanotussa on myöskin selitys siihen huomattavaan -tosiasiaan, josta nyt on puhe. Frans Strandiger oli kasvatuksensa -ja seurustelupiirinsä kautta tullut häirityksi, estetyksi ja -surkastetuksi siveellisessä kehityksessään. Lapsuuden päivinään -oli hänelle yhtämittaa toitotettu korviin, että kuivakiskoinen -tarkoituksemmukaisuus oli ainoa oikea johtotähti elämässä. Sitte oli -hän kuudennestatoista ikävuodestaan asti liikkunut piireissä, ensin -kaupungissa, sitte muutamilla suurilla maatiloilla, jotka olivat -siveellisesti turmeltuneet. Niinpä olikin tapahtunut, että silmänsä -oli niin tylsistynyt, ett'ei hän naisessakaan nähnyt ihanteellista -ja siveellistä, vaan ainoastaan aistillista ja enemmän tai vähemmän -arvokasta ulkonaista kultakorua. Oikeata puhdasta rakkautta tuntemasta -ei estänyt häntä luonteenlaatunsa -- virtasihan hänessäkin uskollista -puhdasta Strandigerverta -- vaan sielua tukahuttava kasvatuksensa ja -siitä johtunut sisäinen siveellinen huononemisensa. - -Silloin ilmestyi eteensä Maria Landt, ajatuksensa olivat askaroinneet -hänessä. Hänet oli hän valinnut auttamaan itseään eräässä laskun -teossa. Tämä astui lapsen pelokkuudella ja lapsen luottamuksella häntä -lähelle. Hän sai ensi kertaa tuntea siveellisen luonteen merkitystä, -kristillisen maailmankatsomuksen voimaa ja puhtaan sielun lujuutta. Hän -näki edessään jotain ihan uutta: ihmisrakkaus ja ihmispuhtaus astui -ystävällisimmässä muodossaan häntä lähelle, loi häneen kaksi rukoilevan -tummaa silmää, ja sanoi hänelle olevansa valmis tekemään paljon -kanssaveljien hyväksi. Ja tekikin paljon! Kuinka paljon, sitä, ei ole -yksikään ihminen saanut tietää. Kuin toiseen outoon maailmaan oli hän -tullut hänen kauttansa. Maria Landtin vaikutus ilmeni hänen sielussaan -siinä että hänen entiset ankarankovat elämänperiaatteensa tulivat -järkytetyiksi ja että hänessä virkosi jonkinmoinen taipumus katsoa -ympäristöänsä ja elämää ja maailmaa lempeämmillä ja syvemmillä silmillä. - -Nyt oli Ingeborg Landt palannut Strandigerkartanoon. Hän oli tuon -kamottavan kolkon maaliskuun päivän jälkeen mennyt Flackelholmille, -oli lähtenyt epäystävällisenä, levottomana tyttönä, joka sentään aina -oli herättänyt hänen mielenkiintoaan, syyssuvesta oli hän taaskin -palannut, ja oli nyt hiljainen, lempeä, naisekas olento, jonka yllä -liihoitti kuin hentona huntuna joku suruisa, syvämielinen salaisuus, -joka silmäili esiin hänen kirkkaista silmistään, ja herätti siinä, -joka näki niihin silmiin, tulista uteliaisuutta saada tietää, mitä -oli kätkettynä tuon niin hennon hellän ja ihanan hunnun alle. Frans -Strandiger katseli uusilla silmillään tätä uutta ilmestystä. Se mikä -silloin oli pahoittanut hänet sokeanakin kunnioittamaan Mariaa, hänen -syvästi siveellinen, puhdas ja lämminsydäminen luonteensa, sen näki hän -nyt edessään toisessa kuvassa, toisessa paljoa kauniimmassa kuvassa, -ja ihanimmassa puvussa, surupuvussa, hiljaisin, yksinäisin, vaiteliain -ja sentähden kaksinverroin kauniin silmin. Ja sen näki hän joka päivä, -sai katsella tuntikausia, kun hän jutteli vanhan rouvan kanssa, ja teki -tälle "tiliä talouden pidosta". Näinä hetkinä, kun hän vilpittömästi ja -ystävällisesti kertoi töistä talossa, Flackelholmin tulevaisuudesta ja -käynneistään ulkona matalikolla, näki hän hänen istuvan tuossa edessään -vaalea päänsä kumartuneena neulomuksensa ylle, ainoastaan silloin -tällöin kohottaen säteilevät silmänsä. Näinä hetkinä tunsi Frans -Strandiger ensi kertaa rakkautta. - -Ingeborg oli palannut kaikkine huolineen ja kaikkine iloineen. Ja -huolensa olivat suuremmat kuin ilo. Niinhän, sitä ei Frans Strandiger -ymmärtänyt ajatella, että Ingeborg Landt olisi Andreasta lähellä. -Andreeshan oli aina lähennellyt Mariaa: ja kun Ingeborg oli lähtenyt -hänen jälissään Flackelholmille, oli hän lähtenyt sinne kuin -sairaan veljen luokse. Sekään ei kiusannut häntä, että Ingeborg oli -itseensä sulkeutunut ja arka häntä kohtaan, ja että hän ainoastaan -silloin katsoi vähän ystävällisemmin häneen, kun hän kertoi jostain -uhkarohkeasta retkestä, jolloin hän matalikolla oli ajanut takaa jotain -hyljettä. Vanha kokemushan oli, että neitosten tapa on teeskellä -pahinta epämieltymystä juuri sitä vastaan, josta he enimmän pitävät? - -Vanha Hobooken kuleksi tutkivin vakoilevin silmin kyökissä, -navetoissa ja aitoissa. Ihmiset karttivat häntä ja nurkuivat selän -takana. Keväällä oli hän karkoittanut kaikki niskoittelijat talosta: -mutta silloin oli Frans lyhyesti sanonut, ett'ei hänen tarvinnut -sekoittautua hänen asioihinsa. Silloin omisti hän kaiken tarkkuutensa -ja terävyytensä sisäisille asioille. - -Hän oli eräänä iltapäivänä kehoittanut kylänlapsia poimimaan viini- ja -karviaismarjoja, jotka sitten myytiin kaupunkiin, sillä kaikesta täytyi -tulla rahaa. Silloin vaati hän lapsilta, että he laulaisivat siinä -ollessa. Lapset lauloivatkin: "Miss' liet sä, täplikäs ratsuni mun" -ja "Sä isäinmaa, oo tyynnä vaan". Siten sujui hetken hyvästi, lapset -poimivat ja lauloivat. Mutta silloin keksasee pieni kiharapää Bernhard -Engel kysästä: "Tiedättekös, miksi meidän pitää laulaa?" - -"Emmehän!" - -"Kosk'emme voi syödä silloin kun laulamme!" - -Siitä hetkestä heikkeni laulu arveluttavassa määrässä ja täytyy -tunnustaa että muutamien oli mahdoton laulaa! ja että toiset taas -lauloivat nenästään. Ja se ei kuulunut kauniilta. Loppu leikille oli -se, että he yht'äkkiä toralla ja metelillä karkoitettiin puutarhasta, -kuin rastaat, joiden parveen yht'äkkiä suhahtaa haulisade. - -Niinpä päättyi asia ikävästi. - -Syksympänä, kun munien hinta nousi, kapusi vanha rouva itse ullakolle, -ryömi kaikki pimeät loukot ja etsi ylös munat, jotka huolimattomat -kanat olivat munineet jonnekin piiloon. Silloin oli renki vanhan -hyvän tavan mukaan virittänyt pedon pyydystämiseksi, joka hiiviskeli -aitoissa, terävähampaisen ansaan erääseen loukkoon, ja pannut munan sen -pihtien rakoon houkuttelemaan otusta. Vanha rouva, lyhytnäköinen ja -tottumaton pimeään kun oli, kurottaa kätensä, ottaakseen korjuun munan -ja kirkahtaa kovaan. Lääkäri sai sitoa syvät haavat, ja koko kylä sai -paljo puheenainetta tapauksesta, mutta vähäpä sitä säälittiin. - -Kun vuokran maksupäivä läheni, kirjoitti vanha Hobooken veljelleen -Berliiniin. Hän selitti hänelle aseman ja pyysi apua. Kolme päivää -kului. Hän meni kirjeenkantajaa vastaan ovelle, ja oli hirmuisesti -vihoissaan miehelle, joka läheni välinpitämättömin verkallisin askelin -ja laski välinpitämättömästi tervehtien sanomalehdet pöydälle, joka oli -vasemmalle ovesta. Ei muuta kuin sanomalehtiä. - -Poikansa meni viheltäen läpi talon ja pihan poikitse. Viiksiensä alla -oli piirre ilkkuvaa uhkaa, ikäänkuin tahtoisi hän sanoa kohtalolle -kaikella sillä katkeruudella, joka täytti sielunsa: "Tuletko taaskin, -kohtalo? Juuri kuin taaskin olen saamaisillani maat ja vaimon!" - -Neljäntenä päivänä astui hän seurusteluhuoneeseen ja sanoi äidilleen: -"Minulla on uutisia sinulle. Tulen juuri kankaalla, jonne menin -saadakseni kaukaa nähdä, kuinka Heim Heiderieter omin käsin kuokkii -perunoita maasta, silloin näen lähenevän miehen kylästä hiekkatietä -alas, hänellä on yllään viherjä metsästystakki, kukonsulka hatussa, -kivääri keltaisessa kotelossa olalla, kiikari nahkaremmissä sivulla. -Hän koettaa näyttää kolmikymmenvuotiaalta pysyttelee suorana -ja kääntelee päätään ripeän nopeasti, mutta on sentään ainakin -kuudenkymmenen vuoden vanha. Ainakin puolet kylän pojista juoksevat -hänen jälissään. Kenen luulet hänen olevan?" - -"Veljeni!... Nyt kääntyy kaikki hyväksi taas!" - -"Tosiaankin! Nuoruuteni ohjaaja ja ystävä! Jota saan kiittää kaikesta -kymmenennestä ikävuodestani asti, kaikesta leivästä ja kaikesta -pahasta. Hän tulee, antaakseen minulle taaskin palasen leipää ja -palasen, ehkä suurenkin, pahaa. Vanhat nöyryytykseni alkavat taaskin, -ja sinä sanot: nyt kääntyy kaikki hyväksi taas!" - -Ulko-ovi aukeni, he menivät molemmat etehiseen. - -"Rakas veljeni!" - -"Hyvää päivää, eno Feliks! Vanha ystäväni ja suosijani! Miten -miellyttää sinua Hobookenkartano?" - -Feliks Hobooken katsahti ympärilleen: "Missä on serkkusi?" kysyi hän. - -"Hän istuu kyyröttää eräällä saarella keskellä Pobjanmerta ja -tirkistelee aaltoihin. Pelkäätkö häntä, eno?" - -"Enhän! Mutta kartan mielelläni kaikkea epämieluista; sillä se joko -häiritsee hermojani, tai estää se minua urheilussa. Missä siis? Millä -saarella?" - -"Mennään sinne! Erinomainen purjehdusmatka. Ylialaan, eno, on -purjehtiminen Pohjanmerellä kaiken urheilun huippua, siinä on tosi -mukana!" - -Ukko istahti uupuneena eräälle tuolille, nyki villapaitaansa ja -kaulustaan ja teki sitte komean kädenliikkeen: "Neljätoista päivää -sitten Kärntissä. Kaksi huippua kavuttu! Sähkötin arkkiherttualle! -Saanut terveiset! Nyt jo Pohjanmerelle?" - -"Löytöretkille!" nauroi Frans. - -"Sinä et ole mikään urheilija, rakkaani! Isäsikään ei ollut, vaikka hän -oli upseeri. Enpä olisi niinkään haluton tekemään sinusta urheilijaa." - -"Pohjanmeri ei ole mikään lapsen kehto, eno!" - -Ukko nousi ylös, astui jäykin askelin ikkunan ääreen, ja sanoi, kasvot -poispäin käännettyinä: "Voimmehan tässä joku päivä koettaa kumpi meistä -on rohkeampi ja rivakampi käänteissä. Tuotan todellakin itselleni -purren Hampurista, onhan minulla varoja semmoiseen." Hän teki päättävän -kädenliikkeen ja kääntyneenä yhä vielä ikkunaan ja katsellen pihalle, -sanoi hän: "Ja nyt teidän asioihinne! Mutta sen sanon jo edeltäkäsin, -en tunne mitään velvoitusta nostaa teitä kuopasta, johon olette -joutuneet. Miksi ette kysyneet minulta neuvoa?" Hän löi kädellään -rintaansa. "Minun urheiluni ei saa joutua kärsimään teidän niin -sanottujen yritystenne vuoksi! Urheiluni on elämäni! Saat tehdä minulle -sen palveluksen. Frans, että tuot kirjasi minulle huoneeseeni, ja pidät -huomenna minulle esitelmän niistä." - -Frans Strandiger oli hämmästyneenä kuunnellut noita sanoja. Ne iskivät -häneen kuin kihelmöivät ruoskan iskut. Hän yritti sanoa jotain, malttoi -sentään itsensä, pyörähti poispäin ja meni omaan huoneeseensa. - -Siellä istui hän kirjoituspöytiinsä ääreen, ja iski raivoisassa -vimmassa kaksi tai kolme kertaa nyrkillään pöytään. Näkyi verijälkiä -vaalealla tammipäällyställä. Sitte istui hän hetken lyyhistyneenä -kumaraan, ennenkuin hän kiihtymykseltään sai sanan suustaan. Kuin -tuienkipunoina sinkoivat sanansa huuliltaan: "Vieraissa olin toisten -orja; nyt saan astua taas lapsuuteni pätsiin!... Masentaa hänet -tahdon! Pitää tulla hetki, jolloin hän kiemuroi jaloissani! Lapsuuteni -tärvelijä!" - - * * * * * - -Joka ilta, kun rupesi hämärtämään, sanoi vanha rouva Strandiger -hoitajattarelleen: "Ja nyt lähde Heiderietereitä tervehtimään, -Ingeborg, ja vie heille terveiset! Voit kernaasti lähteä. Minun aikani -ei käy pitkäksi, minä en ole yksin. Olenhan elänyt niin paljon ja -monellaista; olen elänyt suuren paksun kirjan, tuommoisen tummissa -nahkakansissa, sillä on melkein joka sivulla risti, ja kruunu, toivon -minä, viimeisellä. Lähde nyt vaati! Minä luen sill'aikaa sitä kirjaa." - -Sitte avattiin ja suljettiin yläkerroksessa hiljaa ovia, ensin kammarin -ovi, sitte kyökin ovi, sitte vielä sen huoneen ovi, jonka ikkunat -antavat ulos Flackelholmia kohden, sitte kuului nopeita, keveitä ja -pehmeitä askeleita portaita alas. Silloin seisoi Frans Strandiger -etehisessä, tai seisoi hän valmiina lähtemään ulos, ulko-ovella, -ja katseli tuota kaunista naista ja koetti pysyttää silmiään ja -ryhtiään tyyninä, ja voi tuskin sitä. Hän oli viisas, hän ei tahtonut -säikähyttää häntä. - -Mutta hän et saa katsotuksi kyllikseen häntä, ei kyllikseen hänen -kookasta voimakasta vartaloaan, ei hänen loistavia silmiään, ja hänen -hienopiirteistä päätään, jota hän pitää hiukan kumarrettuna, ei hänen -päänkäännettään, kun hän katsahtaa ylös. Siksi seisookin hän joka -päivä tässä ja antaa hänen mennä ohitsensa saadakseen häneltä pikaisen -tervehdyksen, ja astuakseen sitte, kun hän on poissa, nojapuiden -Iuoksi, joita hänen pukunsa oli hipaissut, kun hän astui alas portaita, -ja tarttuakseen oven ripaan, josta hän juuri oli hellittänyt. - -Tämä on tullut kuin myrsky häneen. Se leimahti eräänä päivänä hänen -sydämeensä, tuo mieletön tulinen rakkaus, seuraavana päivänä se jo -leimahti hänen silmistään, kun hän katseli hänen jälkeensä, kun hän -nousi portaita: ja kolmantena ja neljäntenä päivänä se jo pakotti hänet -käymään hänen jälissään, kun hän meni Nummitalolle. - -Ingeborg Landt tunsi, että hän halusi jotain hänestä, ja oli levoton -ja koetti salata tätä levottomuuttaan. Hän vastasi hänen ylpeään -tervehdykseensä yhtä ylpeästi takaisin: hän ei tahtonut olla missään -tekemisissä Frans Strandigerin kanssa. Hän istui seurusteluhuoneessa -sanatonna häntä vastapäätä, ja vaihtoi harvoin sanaakaan hänen -kanssaan, ja aina niin, kuin puhuu jonkun vieraan ihmisen kanssa, mutta -ei voinut estää, että hänen ylpeä ryhtinsä ja tyyni järkevä puheensa -tekivät vaikutuksen häneen. - -Frans Strandiger tarkasteli aina häntä. Yksikään hänen kasvojensa ilme -tai liikuntonsa ei jäänyt häneltä huomaamatta. Hän odotti, kunnes -tulisi edullisin silmänräpäys: myrskyssä, ripeästi ja voimakkaasti -oli hän ottava hänet. Siksipä, kun hän meni Ingeborgin ohitse, eivät -silmänsä sanoneet: "Minä rakastan sinua", vaan ne sanoivat: "Minä olen -vahva, oletko sinä vahvempi?" - -Ingeborg huomasi tämän, ja meni hiljaa, silmät maahan luotuina, hänen -ohitsensa ja Nummitaloa kohden. - -Toisinaan, kun mielialansa oli virkistyneempi ja reimampi -- hän oli -silmänräpäysihminen ja saattoi yht'äkkiä nähdä tilansa toisessa valossa --- silloin voi hänessä virvota vanha entinen ylimielisyytensä. Niinpä -palasi hän eräänä päivänä kaupungista, jossa hän oli myynyt sata -tynnyriä vehnää verrattain edullisilla ehdoilla ja saanut toiveita -enenevästä luotosta, käväisi tallin läpi ja tapasi rengit ja molemmat -työmiehet ylämaalta kansanomaisissa voimankoetuksissa. He olivat -noutaneet olkatangon ja sitoneet sen kumpaankin päähän vahvoilla -ohjasnuorilla pari täysinäistä kahdensadan naulan painoista vehnäsäkkiä -ja koettivat kantaa sitä välikön yli; neljästä miehestä, jotka -yrittivät sitä, jaksoi vain kaksi tehdä sen. Silloin astui Strandiger -siihen ja antoi tuoda vielä pari paria ohjasnuoria ja sitoa lisään -kaksi puolikassäkkiä tankoon, ja kohotti sitte ne, seinään nojaten, -ja kantoi, miesten ilmaistessa ihailuaan, joka puhkesi esiin hyvinkin -äänekkäästi, niin kuusisataa naulaa verkalleen ja varmasti raskain -askelin välikön poikki ja kääntyi lakaisin. Silloin katkesi tanko. - -Ja Ingeborg seisoi toisessa päässä välikköä, ja katseli hämmästyneenä -häntä, koko olossaan ja ryhdissään ilmeni pelko. Frans Strandigerin -silmät olivat samat kuin silloin, kun hän vaati häntä olemaan -sekaantumatta miesten asioihin ja jättämään ne miesten haltuun. - -Kun Frans Strandiger näki hänen seisovan siinä, ilostui hän vielä -enemmän. Ja illalla, kun hän ihan hyvillään, toivorikkaana ajatellen. -että hän vielä voisi voittaa maata ja morsiamen, istui huoneessaan, -edessään pullo viiniä, ja muisteli vanhoja aikoja, heräsi hänessä -ylimielisyytensä, ja hän kirjoitti eräälle paperilipulle, jonka hän -osoitti Heim Heiderieterille, Nummitalon herralle, seuraavat sanat: - -"Olen iloissani, että Heim Heiderieterin peltoja viljellään hyvin: -mutta teen seuraavat kolme kysymystä, koska nyt olemme kolmenkymmenen -seutuvissa: 1. Missä on Frans Strandigerin rahasäkki? 2. Missä -on Andrees Strandigerin laakeri? 3. Missä on Heim Heiderieterin -ritarimerkki?" - -Renki meni kohta Nummitalolle ja tapasi Heimin lampun ääressä -kirjoituspöydän vieressä: Evaa ei näkynyt. Ensin ei Heim ollut -ymmärtää, sitte muisti hän sentään ja punastui, mutta istui kohta -suoraa päätä alas ja kirjoitti toiselle puolelle paperia: "Missä ovat -kolme uskollista toverusta?" Ja lähetti rengin takaisin. - -Kun Frans luki nämä sanat, tuli hän hyvin vakavaksi. - - * * * * * - -Nummitalossa vallitsi onni. Totta kyllä, tämän onnen täytyi vielä -kestää taistelua. Sen täytyi taistella vielä vuosikausia, sillä oli -vihollisia joka taholla. Ne tunkeusivat aina kyökkiin asti, jossa -hallitsi ja vallitsi rouva Eva, ne astuivat herran kirjoituspöydän -ääreen. Huolet tulivat taaskin vieraisille Heimin luokse ja sanoivat: -Ei auta mitään, Heim, te Heiderieterit olette kuin olettekin -epäkäytöllistä, uneliasta väkeä, sinä et saa Nummitaloa kukoistukseen. -Tänä vuonna olit ahkera, mutta vähitellen veltostut taaskin ja muutut -uneksijaksi, kuten isäsikin, ja auran jäljet, jotka nuoruudessasi olet -viiltänyt nummeen, ovat nummettuvat taaskin. - -Sitte ravisteli Heim itseään, nousi ylös ja meni suoraa päätä kyökkiin -tai läävään, tai missä kaunis voimakas rouvansa tummine palmikkoineen, -hihat kiverrettyinä ylös ja silmänsä kirkkaina vaan kulloinkin sattui -työskentelemään. Häneltä riitti ainoastaan päännyökkäys ja pikainen -ystävällinen katse Heimille. Välistä vetäisi hän nauraen märällä -kädellään hänen rutistuneen otsansa ylitse, sitte ryhtyi hän taas -työhönsä. Heim taas katsahti häneen vielä kerran, silmänsä liitivät -hänen vartaloaan: hän hengähti syvään ja palasi silmänsä mietiskeliäinä -takaisin kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti ensimmäistä kirjaansa. - -Ensimmäistä kirjaansa. - -Hänellä oli eräs tuttava Kielissä, eräs opettaja, ja tämä oli -toimittanut hänelle kirjoja yliopiston kirjastosta, suuria tukevia -nidoksia keltaisissa kansissa; niiden yläreuna oli tumma ikäänkuin -kasvaisivat ne vanhuuttaan sammalta. Ne puhuivat latinaa, muutamat -alasaksaa, karkeaa kovaa kieltä, jäykkäkäänteistä kuin pavun varsi. -Ne kertoivat vanhoista ajoista, vanhoista kärsimyksistä: siitä -taistelusta, jonka Schleswig-Holstein yli seitsemänsataa vuotta sitten -oli alkanut, vapaustaistelun alusta, jota oli kestänyt seitsemänsataa -vuotta. - -Heim Heiderieter istui ja teki työtä, käänsi ja selitti, tarttui -kirjasia toiseen, nojasi päällään käteensä ja lähti taaskin astelemaan, -silmänsä miettivinä, salia, eikä huomannut, että nuori vaimonsa meni -sen läpi ja katsahti häneen. - -Toisinaan istuutui uskaltamattomuus ja alakuloinen masentumus pöytänsä -ääreen ja katsahti häneen ja nauroi ivallisesti: "Tuo menee yli sinun -voimiesi ja taitosi, Heim! Te Heiderieterit pystytte kaikkeen, mutta -kaikkeen vaan puolittain!" Silloin hypähti Heim ylös, meni läpi talon, -ei katsahtanut oikealle eikä vasemmalle ja lähti ulos kankaalle. Ja -kankaan yllä yleni selkeä syystaivas. - -Kun hän palasi takaisin, oli hän hiljaisempi. Hän näytti kuin lapsi, -joka on rukoillut, ja kirjoitti paperille jonkun säkeen: ja kun nuori -rouvansa taaskin tuli läpi salin, kietoi hän käsivartensa hänen -ympärilleen ja sanoi: "Katsos, tuon löysin läheltä puroa, kankaalta." Ja -rouvansa luki sen verkalleen hänelle, hän itse luki nimittäin huonosti: - - Syksy. - - Niin tyyni, kirkas ilma on. - Niin heleä, niin verraton! - Oon punaposki, miel' on sees, - Mua huolettaisko kuolo ees? - Ah, kaikki on niin ihanaa - Ja vartoo -- lunta, kuolemaa. - - Nyt taulu kultapuitteinen - On maailma ja loisto sen. - Niin kirkas päivä hoijailee... - Kas, lehti puusta leijailee! - On kaikki vielä ihanaa, - Mut vartoo luuta, kuoleman. - - Oon nuor', ei puutu voimaakaan. - Ja työ se riemuni on vaan... - Mut' kuule, kaislikossa soi - Jo linnun lähtölaulu, oi! - Niin kaikki, mik' on ihanaa, - Vain vartoo luuta, kuolemaa! - - Jos multaan käykin lehdon tie, - Ja syksy posken ruusut vie, - Niin kestä, sydän, kestä vain, - Ja toivo, vuota, usko ain': - Ei tunnu luuta, kuolemaa, - Kun kevät uus' luo ihanaa! - -"Olisin moittinut, ell'ei siinä olisi ollut tuota viimeistä värssyä", -sanoi Eva. - -Iltasin lepäsi Heim kauan valveilla vuoteella hengittäen keveästi ja -hitaasti, ikäänkuin kuuntelis hän. Siiloin kohotti nuori vaimonsa -toisinaan olkapäätään ja nousi kyynäspäänsä varaan ja katseli häneen ja -huumasi kuun valossa, että silmänsä olivat ihan avoiminaan ja kirkkaat. -Silloin vaipui hän kohta takaisin ja nukahti taaskin, hänelle olikin -nukkuminen hyvin tarpeen. - -Mutta Heim, hän katseli ja kuunteli. Ja ihmiset joista hän päivät oli -lukenut, ja jotka kirkkaassa päivän valossa olivat arasti pysytelleet -puolempana, ne tohtivat nyt yön hämärissä esiin. Ne tulivat niin -lähelle häntä, että hän voi puhutella niitä. Ja hän kuuli ja kuunteli -heidän korutonta puhettaan, joka milloin oli ankaraa ja jyrkkää, -milloin valittavaa, sillä aika oli kova ja täynnä valituksen aiheita. -Kuu sitte vihdoin viimein uni laskeutui ylleen ja näätä tohti yrittää -hypähtää silavankimpaletta kohden, joka riippui lieden vierellä ja -putosikin kumahtaen takaisin, silloin kävi hän levottomaksi unissaan -ja ähkyi ja rupesi viimein huutamaan. Silloin kurottautui vaimonsa -vierellään taaskin hänen ylitsensä: "Mikä sinun on, Heim?" - -"Ditmarskilaiset olivat leirissä Bornhövedin luona kankaalla, nousivat -ylös, käänsivät kilpensä ja kääntyivät tanskalaisia vastaan, silloin -kaatuivat olutkattilat nurin." - -Vaimonsa nauroi ja oikaisihe taaskin makuulle ja nukahti huulillaan -vielä hymy. - -Ja kuu yleni korkeammalle ja yritti kurkistaa päärynäpuun oksien -välitse saliin, mutta ei erottanut siellä mitään. Silloin pyyhki se -pilvet otsaltaan, ja näki kirjoituspöydän ja sillä nuo vanhat, suuret -ja kellertävät kirjat ja oli nyreissään, sillä se ei suosi mitään -tarkkaa ajatustyötä ja vihaa tieteitä ja on uneksija. Kullonkin, -koska ikkuna kirjoituspöydän ääressä oli selkosen selällään, astui se -ikkunanlaudalle ja hiveli käsillään kirjoja. Silloin kävivät nämä vielä -kellervämmiksi ja heräsivät, niiden lehdet liikahtivat ja nitisivät ja -ääntelivät, Eräs vanha, paksu, kolminidoksinen tanskan historia sanoi -kolmos-sisarelleen: Ei ole oikein mukavaa minusta täällä, mies, jonka -käsissä me täällä olemme, ei ansaitsisi käsitellä meitä, hän ei ole -mikään oppinut. - -"Hän on haaveilija ja uneksija." - -Kellertävänä himmensi vihastuneen kuun valo. - -"Hän lukee riviemme välistä." - -"Ja usein tuijottelee hän ohitsemme ja ylitsemme." - -"Niin", virkkoi sisko, "se on suruista. Olemme saaneet kaksikymmentä -vuotta käyttämättöminä seisoa suuren valtionkirjaston pöydällä, ja -nyt, kun vihdoinkin taas saamme kerran palata elämään, niin lähetetään -meidät, tuommoisen oppimattoman miehen tykö." - -Muistatko vielä professoria, jonka luona kaksikymmentä vuolta sitten -olimme! - -"Hän kirjoitti jotain sangen oppinutta teosta, muistatko vielä? Ja hän -tutkiskeli erittäinkin minua kovin ahkerasti, ahkerammin kuin teitä -toisia, hän puhisi ja ähkyi ja oli hirveän oppinut ja niin innoissaan. -että hän useammat kerrat kirjoitti jotain reunoihini, en pannut sitä -pahakseni?" - -"Mitä kirjoitti hän?" - -Lehdet suhahtivat hiljaa. "Mitähän se lienee ollut? Minä ymmärrän -ainoastaan tanskaa. Jotain kunnioittavaa täytyy sen olla minusta. -Näetkös, tuossa se on." - -Siihen oli kovalla lyijykynällä töhorretty: "_ignorantia pyramidalis_." - -"Ja tässä?" - -"Siinä seisoi tuo lyhyt sana: 'Hölynpölyä!'" - -"Mitähän se tarkoittanee?" - -"Se on tunnustus oppineisuudelleni. Olen ylpeä siitä, että olen oppinut -kirja, erittäinkin minä, joka olen esikoinen meistä kolmesta. Kuka -tuntee vanhat ajat niinhyvin kuin minä?" - -Kuu aikoi hiljaa liukua ikkunanlautaa alas, se haukotteli -pitkästyneesti, paheksui koko kirjojen töhertämistä ja oli kutsua -lähimmän pilven peittämään itseään. Silloin alkoi puhua eräs toinen -kirja, se makasi käännettynä nurin lehdilleen, ja sen ääni kuului -kumealta. "Ei ole tosin hienosti tehty häneltä, että hän on laskenut -semmoisen vanhan, jykeän kirjan kuin minun, mahalleen pöydälle, mutta -sen sanon teille minä, pappi Hehnold von Bosau'n kronikka: iloinen -olen, että vihdoinkin olen professorien käsistä ja kirjastoseinien -sisäpuolelta päässyt oikeihin käsiin ja oikeaan taloon. Minä olen hieno -kirja. Niin hieno, että minua pitää lukea rivien välistä: sillä minun -totuuteni, minun todellisuuteni kätkeytyy kirjainteni taakse. Se, joka -lukee teitä, hänellä pitää olla järkeä, mutta sillä joka lukee minua, -hänellä pitää olla sydäntä ja uskoa, hänen pitää olla runoilija." - -Ja vanha kirja, vaikka se makasikin mahallaan, rupesi kömpelön -juhlallisesti laulamaan vanhaa latinalaista munkkilaulua. - -Kuu liukui hiljaa ikkunalaudalla alas ja ajatteli: "Tuo oli hyvin -sanottu, lisäksi mahaltaan." Ja vanhana miehenä, joka on nähnyt kaikkea -ja kaikellaista ja joka mielellään uudistelee vanhoja muistojaan, -ja toivossa saada heräämään vanhoja kertomuksia sielussaan, syyti -se päältään kaikki pilvipeitteet, jotka olivat sen yllä ja seisoi -välkkyvänä keskellä taivasta ja katseli hopeisin kirkkain silmin -seutua, jolla oli tapahtunut se, mistä vanha kirja tiesi kertoa. Ja -Segebergin ja Lübeckin, Bornhövedin ja Plönin seudut olivat tänä yönä -tulvillaan loistavaa kuun valoa. Ihmiset, jotka näkivät tämän kuun -valon, iloitsivat siitä, mutta eivät tienneet, että saivat kiittää -siitä Heim Heiderieteriä. - -Joka ilta hämärissä tuli Ingeborg Landt. Silloin istuivat he kaikki -kolme salissa viherjän kakluunin edessä. Ulkoa kurkisteli uneliain -silmin talvipäivä sisään. Palava musta turve, jota oli kiskottu omasta -nevasta, joukossa puuhalkoja, palaa räiskytteli rautaristikon takana ja -heitti väikettään kodikkaaseen avaraan huoneeseen ja täytti ala-osan -siitä punervalla hohteella. Toisinaan puikahti esiin joku kirkkaampi -tulen väläys ristikon takaa. - -Silloin eroitti istujain kasvonpiirteet hämäristä ja kuvat ympäri -seinillä. - -Siten istuivat ja tarinoivat nämä kolme illat. - -Ensiksi vaelsivat he Heimin johdolla maan muinaisuudessa; hyväksyivät -jonkun mielipiteen, jonka hän esitti, hylkäsivät toisen, ja -menettelivät tässä aina naisten tapaan empien hyväksyä ankaraa jyrkkää -totuutta ja vetäen etualalle semmoista, joka liikutti sydäntä, mutta -aina rohkaisten alakuloista ja usein uskalluksensa menettänyttä -kirjoittajaa: "Heim! Jatka nyt tyyneesti eteenpäin vaan. Sittemmin -sanomme sinulle vilpittömästi, onko siitä syntynyt mitään." - -"Näes!" sanoi Ingeborg, "näin kerran Hampurissa erään vanhan hienon -hopea-astian, se oli tehty Nürnbergissä. Se oli jalomuotoinen malja, -sen jalus oli luja, ja muodostettu kuin voimakkaista juurista, jotka -maan päällä kasvoivat yhteen, sen kahva oli luja ja tukeva kuin puun -runko, eikä sen tarvinnut arastella juojan kättä, malja itse oli kevyt -lehtiryhmäke, joka muovautui voimakkaana ja kuitenkin solakan sorjana, -Se oli tuommoinen voimakas hieno kuvateos, ja heräsi mielessä puhtaita -ajatuksia, kun katseli sitä, ja tuli iloiseksi ja rohkeaksi. Sisältä -säteili ja säihkyi se kultaa." - -"Niin", sanoi Heim ja katseli ajatuksissaan eteensä. - -"Ja sellaiseen kuuluu viiniä." - -"Voimakasta viiniä." - -"Niin... Viiniä!... Viiniä! Eikä etikkaa, taikka jotain vielä -huonompaa." - -"Olet oikeassa", sanoi Heim. "Useat kirjat ovat sepustetut -huolimattomaan rumaan muotoon ja niiden sisältö on halpaa. Ne eivät -myönnä ihmiselle enempää siveellistä ryhtiä kuin varikselle, ja maailma -on niistä rottaluola. Kunnia sanallesi! Kristittynä olet optimisti, ja -se pukee sinua hyvin." - -"Tuollaiset", sanoi Ingeborg, "eivät olo ylpeitä isänmaastaan ja sen -menneisyydestä, ja ovat oievinaan, kuin olisi Jumalan sija tyhjänä." - -"Noo... siten juuri! Ja he itse julistavat viran avoimeksi." - -"Ken tahtoo kirjoittua jotain kunnollista", sanoi Ingeborg, "hänen -pitää ensinnäkin olla todellinen mies, nöyrä Jumalan edessä ja ylpeä -maailman edessä. Minä tahdon että se mitä luen, vahvistaa minua. Sen -pitää ylentää mieltäni. Sen pitää tehdä minut lujemmaksi syntiä vastaan -ja rohkeammaksi kaikkea vastaan, mikä minua kohtaakin." - -"Oikeassa olet, kauno Ingeborg! Kauneuden saarnaajatar!" - -Kun tämä oli keskusteltu loppuun, silloin otti Eva keskustelun ohjat -käsiinsä ja lähti kummankin kanssa Flackelholmille ja, oi, Ingeborg -lähti niin mielellään mukaan. Puheltiin paljon ja innokkaasti, ja -pohdittiin tarkoin viime kirjeen sisältöä, jonka punapuita oli -tuonut Büseniin, ja lopuksi nousi Ingeborg kuitenkin ylös, astui -ikkunan ääreen ja luki hämärissä sanat: "Tervehtikää Ingeborgiakin! -Ingeborgia!" Kahteen kertaan oli se sana siinä. - -Viimeksi otti Ingeborg keskustelun johdon, kumartui tuolia kohden, -jolla nuori rouva istui, kietoi toisinaan kätensäkin hänen -olkapäittensä ympärille ja puheli monenmoista ja vakuutti uudestaan -ja uudestään: "Minä kyllä autan sinua. Eva! Anna Haller saa taaskin -emännöidä täti Strandigerin luona, hän osaa sen niin hyvin. Jos nyt jo -tarvitset apuani, koska käy liika raskaaksi sinulle, niin olen kohta -käytettävinäsi!" Mutta rouva Eva oikaisihe koko pituudelleen ja nauroi! -"Ei vielä, Ingeborg! Mutta kun ollaan niin pitkällä, niin silloin -saatte tulla, sinä ja Telsche. Sinä pidät huolta Heimista ja Telsche -minusta." - -Sitenpä läheni verkalleen joulujuhla. Se vierähti tällä kertaa -ihan rauhallisesti ohitse. Fritz Witt istui lämpimässä huoneessa -Flackelholmilla Antjen sylissä; palavia kynttilöitä edessään pöydällä, -ja Antje kertoi uskollisesti sanasta sanaan, pyhän historian; -Strandiger ja Witt kuuntelivat. Työmiehet olivat palanneet mannermaalle -viettämään jouluaan kukin omainsa kanssa, vasta helmikuussa, kevään -lähetessä piti heidän palata. - -Nummitalon salissa istuivat he kolmen, Heim, Eva ja Ingeborg, -joulukuusen ympärillä. Telsche Spieker tuli Wittin lasten kanssa -noutamaan omenoita, pähkinöitä ja kakkuja. Telsche oli vakava. Kun -lapset jo olivat lähteneet, meni hän vielä Evan kanssa kyökkiin. -"Luotan enemmän sinuun kuin Heimiin", sanoi hän. "Olen saanut Wittiltä -kirjeen, jonka Stülpiläinen kampelankalastaja nähtävästi on heittänyt -kampelavasuunsa, niin harmaa on sen kuori. Witt muuttuu vielä vanhoina -päivinään kummalliseksi. Luehan se!" - -Eräs lehti, joka oli kiskaistu irti Berthan kirjoitusvihosta, oli -Reimer Wittin rakkaudenkirje, se oli kirjoitettu lyijykynällä, -tarkalleen lehden kaksoisviivojen mukaan ja melkein virheettömästi. - - "Rakas Telsche! Viime kirjeeni kirjoitin vuonna seitsemänkymmentä - Pariisista äidilleni; nyt kirjoitan tämän kirjeen sinulle. - Sinäkin olet: äiti: tarkoitan, lasteni äiti: mutta jos olet - lasteni äiti, niin pitää sinun kaiketi olla minun vaimoni. - Rakas Telsche, olen yksin täällä ulkona Flackelholmilla. - 'Kaikki mukaan!' sanoi kapteenimme, kun hyökkäsimme kukkuloille - Vernevillen luona, ja makasi polvillaan, eikä saanut sanotuksi - sen enempää, sillä hänellä oli kuula kurkussaan. Kirjoita - minulle kohta, tahdommeko mekin olla 'kaikki mukana.' Täällä - Flackelholmilla on sijaa. - - Helmer Witt." - -"Mitä pitää minun tehdä?" sanoi Telsche, istahti lieden partaalle ja -katseli vakavasti eteensä. - -Silloin tuli Heim. - -"Nyt tulee tuokin vielä tuohon", sanoi Telsche. - -Heimilla oli Reimer Wittin kirje jo kädessään: "Ei kysymystäkään!" -sanoi hän. "Tietysti otat hänet. - -"Niin vai? Ja kaikki lapset?" - -"Kuulehan. Telsche, nehän sinulla on nytkin!" - -"Vai aiotko jättää lapset taaskin?" - -"Miks'en?" - -Heim nauroi hänelle päin silmiä. "Sitä et tee. Telsche, koska aina olet -pitänyt Reimer Wittistä." - -Eva otti asian samalta kannalta. - -"Hän on yhä vielä komea ja uljas mies." - -Mutia se ei auttanut. - -"Nyt olen minä jo neljänkymmenen vanha", tuumi Telsche, "ja minunko -pitäisi kiusautua tuommoisessa!" - -"Noh... siispä pitää kaiken taas tulla kuin ennen viime joulua", sanoi -Heim. "Lapset taaskin ryysyisissä puvuissa, ja Fritz voi taaskin lähteä -taivaaseen ja päätyä meidän seimeemme, vaikka meillä on toiveita saada -se itsekin täytetyksi." - -"Sinun kanssasi ei voi puhua", sanoi Telsche. "Minun pitää itse tuumia -sitä." - - - - -KAHDEKSAA LUKU. - - -Oltiin maaliskuussa. Länsituuli hyökkäili mereltä talven kimppuun -maalla ja rupesi tuntemaan voimansa. Se turjutteli rajuna -Strandigerkartanon jalavia, niin että menneenvuotiset variksenpesät -lentelivät. Se iski märillä nyrkeillään Nummitalon päättyä vastaan, -niin että pienet ruudut lentelivät puitteistaan ja että vastasyntynyt -lapsi kirkui äitinsä sylissä. Se viskautui kankaan yli koivuja vastaan, -jotka vartioitsivat metsän edessä, ja karjasi niille: "Päät pystyyn! -Näettekö venheen säpäleet merellä ja aalloilla ajelehtivat miehet? -_Minun_ tekoani!" - -Näinä aikoina oli Ingeborg joka päivä neljä viisi tuntia Nummitalossa. -Jotta syntyisi vähemmän menoja, oli hän ottanut huolekseen -iltapäiväaskareet. Posket lämpiminä palasi hän silloin illan lasketessa -kankaan poikitse Strandigerkartanoa kohden. Kun hän astui ulos kyökin -ovesta, tarttui myrsky häneen ja kiskoi hiuksiaan ja pukuaan, mutta hän -iloitsi tuosta tuimasta rajusta toveristaan. Sehän oli kevään lähetti, -ja Flackelholmista tuli se ja toi terveiset nuorelle morsiamelle. -Keväisiä terveisiä! - -Mutta neljäntenä ihana, kun hän palasi hämärtävän kankaan poikitse, -tuli yht'äkkiä Frans Strandiger häntä vastaan. Ingeborg rupesi astumaan -hitaammin, kun hän näki hänet, mutta kohottausi samassa suoremmaksi, -astuen lujasti mutta kuitenkin naisekkaan pehmeästi. Mutta silloin, -kun Frans Strandiger ei väistänyt, vaan seisoi ihan hänen edessään, -silloin näki hän taaskin tuon katsoen, joka kerran oli nöyryyttänyt -ja säikähdyttänyt hänet, ja hän väisti askelen taaksepäin ja kirkahti -matalasti. - -"Teidän ei tarvitse pelätä", sanoi hän. - -Silloin väisti Ingeborg puoleen, astui polulta kankaalle ja sanoi, -kadottaneena kaiken ylpeytensä ja joka jäsenensä vavahtelevana: "Minä -olen Andreeksen morsian, enkä ikinä tahdo erota hänestä! Antakaa minun -mennä." - -Frans Strandigerilla oli kätensä vielä oijennettuna häntä kohden, -mutta kasvonsa olivat muuttuneet teräviksi ja kuolemankalpeiksi, ja -silmissään oli sammunut tuli, joka äsken niissä paloi. - -Ingeborg kääntyi takaisin katsahdettuaan häneen ja palasi vavahdellen -joka jäsenessään Nummitalolle takaisin, ja itki ahdistuksensa Evan -vuoteen ääressä. - -Seuraavana päivänä, kun myrsky oli asettunut -- meri kävi sentään -vielä hyvin korkeana -- tuotiin vanhan Hobookenin uusi jahti -Finkenwerderistä, jossa se oli rakennettu, Stülperin satamavuonoon, -jonne on Strandigerkartanosta viidentoista minuutin matka, se oli -solakka hyvä venhe. Viisi päivää peräkkäin oli senjälkeen ilma kaunis -ja taivas syvänsininen; puhalteli raitis lounastuuli ja viisi kertaa -laskivat Hobooken ja Frans Strandiger vanhan laivuri Tüxenin kanssa, -jolla on Stülpin luona, rantavallin vierellä pieni ravintola, ulos -merelle. Venhe osoittautui hyväksi merialukseksi. Vanha urheilija ihan -uhkui ylpeyttä ja tyytyväisyyttä ja kuunteli, ruoriratas kädessään ja -huulillaan itserakas hymy, Tüxeniä, joka kehui venhettä ja perämiestä. -Eikä Tüxen suinkaan säästänyt kehumisiaan. "Tuo vekkuli, joka näytti, -kuin osaisi hän tuskin laskea kolmeen, laski näinikään: 'Mitä enemmän -nyt keinuu, sitä useampi pullollinen tyhjennetään, kun taaskin olemme -sisällä lämpimässä vallin takana'." - -Frans Strandiger istui enimmäkseen itseensä sulkeuneena ja -umpimielisenä luukun reunalla. Kun he purjehtivat,' ulos, etsi hän -kohta synkästi katsoen Flackelholmia, jonka säikät välkkyivät, -valkeina vyöryävän meren keskellä: kun he purjehtivat sisään, katseli -hän Stramligerkartanon yläikkunoita kohden, jotka tähysteiivät -kuin kirkkaat, selkeät silmät rantavallin ylitse Flackelholmia -kohden. Toisinaan, kun ei kukaan katsonut häneen, katseli hän tuota -lavertelevaa miestä peräsimessä, joka yhtäpäätä nauroi, ja ilmeensä -ilmaisi täydellisiä kylmää ylenkatsetta. Vanha laivuri, joka hyvin -huomasi nuo katseet, selitti ne omalla tavallaan: hän nyökäytti päätä -Frans Strandigerille ja siristeli vielä enemmän pieniä silmiään ja -laastoi vielä enemmän kehumista puheisiinsa ja iski taaskin silmää -Strandigerille saadakseen häneltä tunnustusta, ja Strandigerkartanon -herra ei enää voinut salata inhoaan, vaan kääntyi poispäin. Mies -peräsimessä istui vaan ja hymyili. - -Seuraavana yönä nousi taaskin tuuli ja tuli tieto Tüxeniltä, että -venhe hakkasi pahasti rantasuojusta vastaan ja että se täytyi köyttää -lujemmin. Silloin lähtivät he molemmat päivällä kello kahdentoista -tienoissa, kun oli par'aikaa luode, Strandigerkartanosta. Kun he -tulivat rantavallin harjalle ja tähystelivät sieltä ympärilleen, -näkivät he niemekkeellä vaunut, jotka suuntasivat kulkuaan matalikolle -länttä kohden. Niissä istui pari henkilöä, mies ja nainen. Mutta niitä -ei tuntenut näin kaukaa. - -"Onko sinulla kiikaria mukana, eno?" - -Tämä nouti esiin eräästä lukuisista taskuistaan ensin pienemmän -taskukiikarin, sitte kaukoputken, ja antoi sen hänelle. Hän tarttui -putkeen kuin rautapitimillä, ja kohta olivat matkaajat putken -näköpiirissä. Tyyneesti lykkäsi hän putken kokoon taas ja antoi sen -toiselle takaisin ja jatkoi matkaansa eikä virkannut Samiakaan. Mutta -Nisässään kiehui ja poltti: "Aivan selvästi näin heidät: Ingeborg ja -Witt. Ja kasvonsa olivat käännetyt Wittiä kohden. Nuo suloiset hienot -kasvot." - -"Hän ei ole voinut olla lähtemättä; huoli ja pelko hänen puolestaan -pakoittaa hänet tuonne." - -Hän kääntyi vielä kerran sinne päin ja katseli liikkumattomin kovin -kasvonpiirtein ja synkin, surun uurtamin silmin vaimoja kohden. - -Kun he astuivat matalaan ravintolahuoneeseen, oli Tüxenillä jo pullo -viiniä esillä ja kertoi hän, yht'aikaa puhdistaen pulloa suurilla -käsillään, että hän jo oli toimittanut venheen köytetyksi, ja ett'eivät -herrat kai nyt lähtisi purjehtimaan, kuu hän, ikävä kyllä, oli estetty -lähtemästä mukaan. Sitte nouti hän esiin kolme lasia, ja rupesi -kertomaan, kuinka erinomaisesti venho eilen oli purjehtinut. - -Pullo tyhjennettiin, ja kun ei nyt kumminkaan syntyisi matkasta mitään, -tyhjennettiin toinenkin, ja Tüxen piti huolta että riitti aina uutta -puheenainetta ja kertoi eräästä haaksirikosta Flackelholmin rannoilla, -jossa hän nuorina päivinään oli ollut mukana. "Me emme vaan päässeet -pois siellä", sanoi hän. "Aivan kuin olisi Flackelholmin velhotar -heittänyt paulojaan peräämme ja vetänyt luokseen! Venheemme ajettui ja -ajettui ja lopulta joutui venheemme valkeitten riuttojen väliin. Isäni -oli ottanut lasin liiaksi, siinä syy!" - -Sitte kertoi vanha Hobooken, kimakalla äänellä ja säestäen kertomustaan -vilkkailla käden- ja jalkojen liikkeillä, eräästä uhkarohkeasta -retkestä Heringsdorf'ista ulos Itämerelle. - -Juotiin vahvasti. Frans Strandiger oli jo kauan istunut sanatonna, -hampaat puraistuina yhteen. Ukko rupesi kehuskelemaan; hän liioitteli; -hän valehteli. Keskustelu inhoitti sanomattomasti Fransin. - -"Tiedättekös", sanoi Hobooken laivurille: "jos rakas tyttärenpoikani -olisi hieman rohkeampi merimies, niin olisin tänä iltapäivänä lähtenyt -hänen kanssaan yksin purjehtimaan, mutta, ikävä kyllä, ei meri ole -mikään lattia." - -Tuuli vinkui käytäväaukossa, joka oli vallissa talon vierellä, ja -vingahteli ohitseliitäessään kimeästi ikkunaruutuja vastaan. - -Tuokion perästä virkkoi hän, vilkauttaen silmiään: "Ell'ei minulla -olisi täällä mitään..." hän teki peukalollaan liikkeen povitaskuaan -kohden... "niin olisi rakas tyttärenpoikani vielä vaiteliaampi ja -epäkohteliaampi kohtuani." - -"Jos tuhdot", sanoi Strandiger. "Lähden kyllä yksin kanssasi merelle." -Ja hän kohottausi pystyyn ja sanoi vielä kerran: "Mielelläni lähden -kanssasi!" - -Puolta tuntia myöhemmin -- kello oli lähemmä kolmea -- olivat he ulkona -merellä ja jättäneet matalikon taakseen, ja luovivat nyt vahvassa -puuskaisessa tuulessa Blamortia kohden: veden räiskettä löi venheesen. -Vanha Hobooken seisoi peräsimessä, Strandiger hoiti hänen määräystensä -mukaan purjeita. - -Kaikki olivat kehoittaneet ja pakoittaneet, että Ingeborg lähtisi -Flackelholmille. Heim oli nauraen sanonut: "Pitäähän sinun mennä -kertomaan hänelle, kuinka mukavalta ja rattoisalta avioliitossa -oleminen näyttää." - -Eva sanoi: "Sinun pitää kertoa hänelle, että täällä on syntynyt poika, -ja että tämä poika on hyvin äitinsä näköinen." - -Telsche oli sanonut: "Jos menet Flackelholmille, niin sano Wittille: -'Että jos sen nyt välttämättä pitää tapahtua, niin... no, tiedäthän -sinä. Olen laittanut kuntoon mustan pukuni, ja lapset ovat kohtalaisen -hyvissä pukineissa, ainoastaan Berthan pitää saada pari kenkiä." - -Telsche nimitti häntä näihin aikoihin aina lyhyesti Wittiksi, ei Reimer -Wittiksi. - -Tämä kaikki ei sentään olisi saanut Ingeborgia lähtemään saarelle; -mutta ei ollut tullut mitään tietoja noiden myrskypäivien jälkeen -sieltä. Vanha Strandigeräiti oli näinä sumuisina iltahämärinä -tuntikausia pää hiukan kumarassa seisonut ikkunassa, ja huolestuneena -kuunnellut, kuinka jalavat kohisivat ja kuinka tuuli ryskytti -ikkunoita, Ingeborg oli seisonut hänen vieressään, silmänsä luotuina -Flackelholmia kohden. Kun viidentenä päivänä ilma selkeni -- kello oli -lähemmä yhdeksää -- oli vanha rouva etsinyt käteensä Ingeborgin käden. - -"Ingeborg, kunpa sinä... minullahan on vaan hän yksin, ja minä -pelkään merta, minullahan on syytä pelätä sitä... kunpa sinä, tai joku -toinen koettaisitte ajoneuvoilla päästä Flackelholmille..." - -Mutta samana iltana tuli Reimer Witt kuulemaan Telsche Spiekerin -vastausta ja tuomaan uutisia Flackelholmilta. Hänellä oli hyviä -uutisin: vesi oli noussut ainoastaan niitylle. Koko avara säikkä oli -lujana ja varmana, ruohikko turjuavana tuulessa seisonut keskellä -aaltojen mylläkkää ja kuohua. Hyviä uutisia sai hän mukaansakin: -neljiin viikon kuluttaa oli vihkimisensä tapahtuva. Telsche Spieker -kävisi itse papin luona, ja toimittaisi virastossa heidät kuulutukseen. - -Mutta ingeborgin täytyi kumminkin Flackelholmille. "Haluaisin tietää", -sanoi vanha rouva, "kuinka hän oikein viihtyy siellä. Hän on saanut -olla niin yksin. Hän on ihan kuin isänsä, tarkka ja tunnollinen. Jos -vaan uskallat, Ingeborg, niin mene nyt Reimerin kanssa sinne." - -Ylimeno oli vaikea. Tuuli kiihtyi taas ankarammaksi ja vesi nousi -nopeammin ja korkeammalle kuin tavallisesti, se kohisi ja kuohui. -Kun hevoset nostivat kavionsa, oli jälki kohta vettä täynnä. Silloin -rupesi Reimer Witt kiiruhtamaan. Täyttä ravia ajoivat he sen kohonteen -yli, jolla ristiviitta seisoi. Dieksander Gatt oli tulvillaan riehuvaa -vihastunutta vettä, se vääntelehti vuoteellaan ja oikoili itseään ja -viskeli räiskyävää vettä rantaa vastaan; kuitenkin astelivat hevoset -rohkeasti eteenpäin. Vettä loiskahteli vaunuihin, niin että Ingeborgin -täytyi vetää jalkansa ylös. Reimer katseli huolissaan häneen ja -nyökäytti rohkaisevasti päätään hänelle. - -"En minä pelkää", sanoi Ingeborg: "päätäni huimaa vaan hiukan." - -"Sen tekee tuo liikkuva riehuva vesi." - -Kun he tuntia myöhemmin saapuivat hirsihökkelille, tuli Antje heitä -vastaan, silmänsä olivat levottomat, kuten aina myrskysäällä. "Kello -kuudelta tulee nousuvesi", sanoi hän. "Tulee taas myrsky." Hän oli -paljain jaloin, myrsky puuskui ja riuhtoi hänen pukuaan. Hiuksensa -rivat olleet yhtä huolellisesti kammatut kuin tavallisesti, ja -liikkeensä olivat levottomat. - -"Missä on Andrees?" - -"Hän lähti tänään päivällä Klauksen kanssa Büseniin, he ovat noutamassa -ensimmäistä kivilastia. Tiedätkö. Ingeborg, että tänne aiotaan rakentaa -huoneet? Tuonne pitäisi ne rakennettaman, ja minä saan aina olla -täällä." Hän nauroi ja pudisti päätään ja nauroi taaskin. "Ehkä", sanoi -hän, "löydän minä Henrikin vielä." - -Reimer pudisti hiljaa päätään. "Milloin sanoivat he palaavansa?" - -"Tänä iltana vielä, jos vaan mahdollista. Tuolla niemenpäässä on -heillä siiloin oleva vaikeata, myrsky ja nousuvesi iskevät siellä -rantariuttoja vastaan." - -Ingeborg meni sisään majaan, riisui yltään huivit, joita oli kiedottu -ympärilleen, ja palasi kohta takaisin vaunujen luo. "Menen rannalle", -sanoi hän "ja katson näkyykö siellä mitään purjetta." - -Seisoen ylhäällä säikällä, tähysteli hän Büseniä kohden ja etsi sieltä -Blauortista Helmsandiin asti, koko näköpiiriä, mutta tottumattomat -silmänsä eivät keksineet siellä mitään, eikä tullut mieleensäkään -katsahtaa kaakkoa kohden, jossa Andreeksen venhe jo saaren suojissa -työläästi, mutta varmaan luovi vastatuulta. - -Ilma oli raskas ja painostanut, myrsky kiidätti raskaita, -tummanharmaita pilviä taivaan yli Stülperin satamapoukamaa kohden. - -Hän meni säikän kuvetta alas. Hänen edessään aukeni harmaana ja lujana -rantalakeus, leveänä ja laajana, harjoituskenttä vaikka kokonaiselle -armeijalle. Se on ihan tasainen, eikä mikään pidätä silmää sillä, -kuin ainoastaan siellä ja täällä joku haaksirikkoutunut esine, jonka -meri on viskannut rannalle, joku mahtava pölkky, tynnyreitä, tukkuja. --- hylje -- vai ihminenkö se on? -- ja niiden takana venhe, joka -törröttää kylkiluitaan ilmaan. Vähän etäänpänä kierahtelee vedessä ja -Samassa joku meripoiju, jonka myrsky on temmaissut valloilleen jostain. -Kaikki nuo meren pirstomat esineet tuossa etäämpänä tai lähempänä, -hiekalla tai puolittain uponneina, sen peittoon, näyttävät suuremmilta -ja lujemmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ne makaavat -siinä raskaina ja tukevina, kuin olisi ne viskannut paikoilleen -jättiläiskädet. - -Ja tämän lakeuden takuun aukoo Pohjanmeri penikulmia laajalta -peloittavaa kitaansa, paljastuneilla ikenillään valkeaa, kiehuvaa -vaahtoa. Miehen korkeudella hyökyy rantakuohu yläpuolella rannan -pintaa ja viskelehtii kiidättävänä, loiskahtelevana, ulvovana -valkomuurina. - -Uudelleen seisoo Ingeborg hiljaa, huumautuneena näystä edessään, -Jumalan voiman valtaamana. - -Hän katseli veden yli, siellä ei näkynyt ainoatakaan purjotta, ei muuta -kuin tuo aaltojen ylös- ja alasheittelehtivä sinisenmusta kangas. - -Mietiskellen meni hän eteenpäin, verkalleen ja vaivalloisesti -ponnistellen tuulta vastaan, puolen tunnin perästä seisoi hän -vastapäätä myrskyävää, korskahtelevaa kuohua. Uuvuksissaan istahti -hän haaksirikkoutuneen venheen kölille lähellä rantaan ajaunutta -meripoijua. Viime päivien myrsky oli kaivanut hiekan peitosta tukevan -köyden, joka oli sidottu erään katkenneen maston päähän. Laineet -leikkivät sillä, ja Ingeborg katseli ajatuksissaan sitä. Sitte -kohottautui hän taas katsoaksensa, olisiko mitään purjetta näkyvissä. - -Ja tuossa... näkee hän ihan edessään... purjeen, pullistuneen -ratketakseen, korkean venheen rungon, joka kiitää aaltojen yli -syöksähtäen, lentäen ikäänkuin kiidättäisivät sitä eteenpäin -henkikädet, se syöksyy milloin alas, niin että näkee koko kannen, -milloin syöksähtää se taas ylös vedestä kuin säikähtänyt lokki. - -"Andrees!" kirkahti Ingeborg ja tuskin tietäen mitä hän teki, ja -miksi hän sen teki, oli hän ottanut tuon märän köyden edessään -käteensä ja meni veteen ja koetti koota köyden ja pitää sitä valmiina -heittääkseen... silloin... kiitää jotakin sivutsensa... kuuluu kumea -ja raskas jysähdys... kolahtaa jotakin hiekkaa vastaan, kolme kertaa. -neljä kertaa, ne kolahdukset kuuluvat meren pauhinan yli. Lankkuja -lentää pirstaleiksi, repeytyneitä purjesiekaleita piiskaa räiskytellen -puuta ja vettä vastaan, kuohusta ja roiskeesta ilmestyy esiin miehen -haamu, joka pitää itseään eräästä köydestä. Ingeborg oijentaa kätensä -häntä kohden, mutta silloin tulee valkeata kihelmöivää vettä ja kohon -edessään, sulkee hänet syliinsä ja leikkii hänen hiuksillaan... hänet -valtaa äkillinen säikähdys ikäänkuin jonkun suuren ja oudon edessä... -aistinsa pettävät... unissa lepää hän Flackelholmin ruohokentällä. -säikän suojissa kukkasten keskellä ja Andrees Strandiger kumartuu -hänen ylitsensä ja puhelee tulisesta rakkaudestaan ja suutelee häntä, -mutta Frans Strandiger seisoo myöskin sinä ja kurotlelee käsiään häntä -kohden, ja peloittaa häntä. - -Aallot eivät välitä hänen unestaan. Ne tavottelevat tuhansin käsin -ja hurjasti pauhaten hänen vävähtelevää ruumistaan. Mutta mies, joka -on kieraissut käsivartensa tämän ruumiin ympärille, pitää siitä -yli-ihmisellisillä voimilla, vaikka hengityksensä tukehtuukin ja vaikka -köysi pusertaa kätensä verille. - -Ihan edessään kiskovat meren hurjat haamut kuohuen ja mellastaen -säpäleiksi pienen mitättömän ihmisteon ja viskelevät sen särkyneitä -murskauneita sirpaleita toisiansa mulkoileviin silmiin ja ärjyvät. - - * * * * * - -He olivat pitkän ajan istuneet sanattomina venheessä, Frans Strandiger -etupuolella, nojauneena mastoon ja jalat tuettuina venheen parrasta -vastaan, kädet taskuissa, lyhyt piippu hampaitten välissä, todellisena -välinpitämättömyyden perikuvana. Ainoastaan joskus vilkaisi hän ohi -mennen Hobookeniin, joka seisoi peräsimessä, kasvot vävähtelevinä. -Tämän käsivarret olivat puuttuneet ja niissä särki, mutta hän oli liika -turhamielinen ilmaistakseen sitä tai ruvetakseen ehdottamaan, että -käännyttäisiin takaisin. - -Itäpuolella Flackelholmia purjehti joku solakka venhe poikki Dieksander -matalikon. Sen täytyi purjehtia kovin matalalta, ja sillä täytyi -olla köli, jota voitiin nostaa, kun mentiin yli riuttojen. Sitä oli -ohjaamassa mies, joka tunsi matalikkomeren. Vähillä purjeilla pyrki se -Flackelholmia kohden. - -Tuo on hänen venheensä! Kuka muuten purjehtisi Flackelholmille? - -Tuuli kiiti sysäilevissä puuskauksissa levottoman meren yli. Aaltojen -välillä oli jo hämärää, aaltojen harjoilla oli harmaata heikkoa -valonheijettä; merilintuja lenti käheästi kirkuen heidän ohitsensa. -Neuwerkin majakka heitti ensimmäisen valonsa harmaan merenpinnan -ylitse, Büsenin pienet rakennukset olivat hävinneet näköpiiristä. - -Ukko piti torjuvin käsin peräsimestä: "Kun hän vaan sanoisi sanankin -kotiinpaluusta!" ajatteli hän. "Stülpiin emme enää voi päästä. Meidän -pitää koettaa Büseniin, sillä tulee ilta jo." - -"Meidän pitää kääntää!" huusi hän. Strandiger kohottausi verkalleen -seisomaan ja tarttui kyöttiin. Mutta kun hän huomasi, ett'ei venhe -totellut peräsintä, vaan viskautui syrjäänpäin ja jysähti pari kolme -kertaa raskaasti vettä vastaan, kääntyi hän katsomaan; Hobookenin -kasvot olivat ihan harmaat ja väännyksissä: "En tiedä..." sai hän -vaivalloisesti sanotuksi... "peräsinketjut ovat takertuneet kiinni... -en saa pyörää kääntymään." - -Silloin tuli Strandiger hitaasti kannen yli venheen perälle, tarttui -peräsinpyörään ja sanoi välinpitämättömästi: "Mene sinä etupuolelle!" - -Silloin meni ukko kompuroivin askelin etupuolelle ja piti mastosta -kiinni katsellen perämiestä räpyttelevin kyyneltyvin silmin. - -Ja lopulla ei hän enää voinut sietää noita levollisia ylpeitä kasvoja. -Tuo joka seisoi tuossa peräsimessä niin suorana ja katseli niin ylpeänä -merelle, oli nähnyt hänen pelkonsa ja hänen vanhuudenraihnautensa. - -"Minä aion keskeyttää oloni täällä... olen... kyllästynyt jo... Minun -pitää ylialaankin sanoa sinulle... ett'ei sinun olisi pitänyt ryhtyä -tuommoiseen suureen maatilaan, kosk'ei sinulla sentään ole mitään -omaisuutta. Mutta oletkin ehkä tehnyt laskusi minun omaisuuteni -perustuksella." - -"Etkö kirjoittanut minuile, että auttaisit minua? Ja etköhän siitä asti -kuin olin lapsi vielä, ole luvannut auttaa minua joskus?" - -"Olenko minä luvannut semmoista?" - -"Kysyn sinulta ainoastaan." - -"Ah. mitä... lyhyesti, minä en anna sinulle mitään. Tarvitsen itse -rahani." - -Molemmat vaikenivat. Laineet jyskähtelivät raskaasti venhettä vastaan. -Heidän edessään näkyi veden pinnalla valkea kuohujuova ilmaisten että -siinä oli riutta. Korkea kuohuräiske loiskahti venheeseen ja iski -mieheen maston vierellä, niin että hänen täytyi tarttua lujemmin -mastoon; vesi juoksi hänen jäseniään alas. - -"Ohjaa oikein!" huusi hän perää kohden. - -"Käännös!" huusi Strandiger. "Muuten tartumme Blausandille." Ukko -rupesi kankein käsin ja polvet jäykkinä verkallisesti ja saamattomasti -aukaisemaan kyöttiä, venhe heittelehti raskaasti puolelta toiselle. -Tuuli tarttui tylysti hellitettyyn purjeeseen ja löi sitä läiskytellen -köysiä ja mastoa vastaan. Kuten hevonen, joku vaipuu takajaloilleen, -siten vaipui venheen perä. Tuossa oli Flackelholm. - -Venhe taipui ja kiiti myrskyn pullistamin purjein majaa kohden, joka -mustana seisoi valkealla säikällä. Veden pintaa peitti jo iltahämärä, -säikkä ainoastaan häämöitti vielä päivän valossa. - -"Siispä et anna minulle rahaa?" - -"En." - -"Et mitään?" - -"En." - -"No... tiedätkö sinä, sitte..." - -Hän katsahti majaa kohden. Lipputankoon oli vedetty lippu; "Ingeborgin -kunniaksi!" Joku ihmishaamu näkyi lluevan säikkää alas ja läheni rantaa. - -"Paljonko omaisuutta sinulla vielä on?" - -"Mitä se sinuun kuuluu?... Sinä ohjaat mielettömästi, käämiähän -nyt enemmän alihankaan! Tuuli kiihtyy!... Tulemme liika lähelle -Flackelholmia." - -"Tuolla käy joku rannalla. Tahdon nähdä, kuka se on." - -Tuuli iski ankarasti purjeisiin, valkovaahtoinen voimakas aalto murtui -venheen perään ja viskoi vahvasti vettä kannelle. Toinenkin tuli, -kohottausi ja korskahteli ja katsoa mulautti ahnain silmin venheen -laidan yli. - -"Frans!... Tämä ei pääty hyvin!... Flackelholm on lähellä!" - -"Mitä arvelet, jos maksaisin sinulle tänään, mitä kahtenakymmenenä -vuotena olet rikkonut minua vastaan?" - -"Frans!" kirkahti hän. - -Tämä seisoi tyyneenä, kasvot tuimina peräsimessä ja katsahti -häneen: "Muistatko vielä niitä kyisiä sanoja, jotka sanoit minulle -sinä päivänä, jolloin pääsin ensikertaa ripille? Muistatko -vielä, mitä kirjoja sinä... konnakin! -- jätit kuin epähuomiosta -kuusitoistavuotiaan pöydälle koulukirjojen sekaan, ja kuinka kuletit -seitsentoistavuotiaan huonoihin tanssipaikkoihin?" - -"Frans! Lopeta jo!" Silmänsä olivat selkoselällään, suupielensä -riippuivat velttoina, kasvonsa olivat yht'äkkiä vanhat voimattomat ukon -kasvot. - -"Tiedätkö, mitä kerrotaan? Sanovat että Flackelholmin ranta on -kovaa kuin kallio. Venhe lyö siihen ja särkyy pirstoiksi, ikäänkuin -sikaarilaatikko, jonka nyrkillään lyö sirpaleiksi..." - -"Oletko sekaisin!... Herra Jumala... olisin kerran maissa taas!" - -"Sitäkö soisit... vai? Sinä ylpeä herraseni! Ja niin rohkea kun -olet!... Venheen kaaret murtuvat kuin tulitikut: kestänevätkö sinun -kylkiluusi? Mutta sinähän olet nuori rivakka mies... sinä harmaa apina!" - -"Sinä saat kaiken." - -"Haha... noin tuhma! Sitä olet tarpeeksi usein matkinut. Mutta et ole -pitänyt sanaasi. Sanot: 'rupea maamieheksi! Annan koko omaisuuteni -käytettäväksesi'. Ja nyt et tahtonut antaa neljäätuhatta markkaa edes, -ja minun täytyi mennä koronkiskurille. Näetkös, siksi annan venheen nyt -yhdessä meidän kanssamme pirstoutua Flackelholmin rantaa vastaan... -Näetkö tuota valkeata viirua tuolla? Siihen lyövät aallot. -- Päätetään -nyt nopeasti, kuka on saava rahasi. Heitetään arpaa niistä: sinä tai -minä tai piru. Meitä on kolme. Kymmenessä minuutissa on asia ratkaistu." - -"Frans! Rakas Frans... salli minun elää. Minähän olen vanha mies ja -minullahan on enää aikaa ehkä ainoastaan pari kolme vuotta..." - -"Tuolla laillako kerjäät!... Oletko vielä kertaakaan ajatellut -kuolemaa, kuinka sinun silloin on oleva? Mitä olet elämässä tehnyt? -Samaa kuin tekee sika! Syönyt ja rypenyt ravassa. Sen ohessa olet ollut -narri ja keikari! Tuosta kaikesta tulee loppu; muuttuu ihan toiseksi! -Kuka sen tietää! Ihan tyhjinpäivin ei ihmisellä ole omaatuntoa! -Hampaat ovat purra, ja nyrkit lyödä, sääret käydä ja omatunto -on tiennäyttäjänä. Et voi käydä käsilläsi, etkä voi ottaa pirua -tieoppaaksesi." - -"Hirveätä! Hirveätä!" - -"Tässä sitä ollaan. Et sinäkään voi suorittaa vuokraasi." - -Silloin heittäysi ukko venheen laitaa vastaan ja koetti jäykistynein -käsin irroittaa kyöttiä. - -Tuuli kiiti ulvahdellen veden yli. - -Frans Strandiger katseli ihmishaamua kohden, joka kävi tuolla lähellä -rantahyökyä. Valkea kuohujuova edessä muuttui selkeämmäksi ja -valkeammaksi; läheni aika kääntyä. - -"Oletpa pelännyt! Ryöminyt olet edessäni, raukka!" - -Ukko ei kuullut mitään, tuuli ulvoi niin kovaan. Hän makasi -kyöttinappulan ääressä, nyki ja kiskoi, hampain puri hän kovaan köyteen. - -Silloin hävisi haamu rannalla rantahyökyn taakse. Strandiger hypähti -ylös. Yhdellä harppauksella oli hän kyöttinappulan luona ja sysäsi -jalallaan makaavaan, mutta tämä ei ymmärtänyt häntä. Pelko oli kokonaan -vallannut hänet. Hän huusi ääneen apua ja tarttui molemmin käsin -köyteen. Nyt se oli liika myöhäistä. - -Strandiger kalpeni, mutta kasvonsa eivät liikahtaneetkaan. Hän juoksi -peräsimelle takaisin ja viskasi sen ympäri. "Pitää laskea viistoon -maihin!" leimahti hänen päässään. - -Takana ulvoi tuuli, edessä oli kaikki valkeata pärskyvää vettä, -kiehuvaa ja vaahtoavaa. Ympärillä, milloin tuolta, milloin täältä, -katsoa mulautti valkoisia silmiä venheen laidan yli. Sitte, kahden -minuutin kuluttua... sysäys, niin kova ja raju, että Hobooken lensi -yltänään ylös ja sitte putosi raskaasti takaisin, ja että Strandiger. -joka oijensi kätensä makaavaa kohden, sillä tarttui omaan tukkaansa. -Silloin kurkottivat aaltojen valkeat käsivarret venheeseen sisään ja -nostivat tuon elottomana makaavan olennon mukaansa laidan yli. - -Taaskin kaksi sysäystä! Ja ylt'ympäri tuo hurja, mieletönnä raivoova -meri, joka tuhansin käsin kurotti heitä kohden. Silloin näki hän -viistoon allaan... tuossa edessä... kaksi kättä... kaksi ihmiskättä... -silloin liukui hän salamannopeudella köyttä alas, ja oli hänellä se -onni, että pohjaan lyövä, pirstoutuva venhe antoi hänelle hiukan -suojaa, hän sai kiinni kaatuvaan ja kantoi hänet ja kantoi taakkoineen -rannalle. - -Kaiken muun oli hän unohtanut. - -Hän lepäsi hänen edessään polvillaan, kuunteli hänen hengitystään, veti -hänen märän raskaan pukunsa hänen jalkojensa yli ja katseli häntä, -silmissään synkkä palo. - -"Miksi meni hän veteen?... Mitä pitää minun nyt ajatella? ajatella? -ajatella? Mitä hyödyttää ajatteleminen? Minun on hän. Minun -rantalöytöni! Minun!... Eläisimme vielä vanhoissa ajoissa ja olisin -temmaissut hänen vedestä ja kuolemasta... niin en enää kysyisikään. -tahtosiko hän olla omani. Hän ei itsekään olisi epäillyt sitä, koska -hän on minun rantalöytöni... Ajatella?! Minä tahdon pitää sen, tänä -silmänräpäyksenä, jonka meri on heittänyt syliini: Jumala ja vanha -ranta- ja löytö-oikeus ovat suoneet hänet minulle." - -"Puhuiko äsken joku omastatunnosta?" - -Hän tuki molempia käsiään hiekkaan. Neidon kalpeat elottomat kasvot -olivat suoraan allansa, hän hengitti keveästi ja kuitenkin työläästi, -hänen kalpeilla huulillaan oli vettä, sitä juoksi hänen hiuksiltaan, -jonka palmikot olivat hajallaan sannalla. Ihan turvatonna lepäsi hän -siinä. - -"Hän on vielä kuolemanvaarassa: hän ei voi liikahtaa edes kättänsäkään. -Ingeborg... Rakastettuni... sano minulle edes ainoakin sana! Avaa -silmäsi! Ei, anna niiden olla kuin ne ovat: jos avaat ne, säikähdyt -sinä. Tule... minä kannan sinut kotiin... Kun voit vastata, silloin -kysyn sinulta..." - -Hän laskeusi kiireesti polvilleen ja nosti hänet ylös niinkuin -nostetaan heikko lapsi vuoteelta ja kantoi hänet niin nopeasti kuin -taisi viistoon hämäräisen rannan poikki majaa kohden. - -Rantahyöky myllersi takanaan ja tuuli ulvoi saalistaan: "Hän kuuluu -meille, meille!" - -"Meille?" sanoi hän ääneen. "Kenelle meistä? Hän sanokoon sen itse. -Kerran vielä kysyn sitä häneltä. Hän pitää minusta kuitenkin, näin sen -hänen silmistään!... Ingeborg..." - -Läähättäen, vaivalloisesti kantoi hän taakkaansa, upoten syvälle säikän -santaan, kahlasi ylös sen rinnettä kuolemakseen uupuneena ja horjuen. -Majassa oli valkeata. - -Hän sysäsi oven auki jalallaan. Siellä ei ollut sisällä ketään muita -kuin Andrees Strandiger ja punapää, joilla ei ollut aavistustakaan -Ingeborgin tulosta. He hypähtivät ylös, kun näkivät tuon pitkän -kuolonkalpean miehen seisovan taakkoineen oven suussa. - -"Mitä, mitä?" huudahti Andrees. - -"Rannikko-omaisuutta se on!" sanoi hän. "Minun rannikko-omaisuuttani! -Sanoisin sinulle enemmän siitä, mutta et ole yksin. Olen temmaissut -hänet rantahyökystä. Miksi hän on mennyt sinne, kertokoon hän sinulle -itse. Minun pitää jättää hän sinulle nyt, koska hän on kipeä..." Hän -laski hänet vällyille, jotka olivat lattialla. - -Punapää kumartui häntä kohden, aukaisi hänen pukunsa kaulalta, ja -kumartui kuuntelemaan. "Se ei ole vedestä", sanoi hän... "hän on -tainnoksissa" ja ravisti häntä kovasti käsivarsillaan. Andrees -piti hänen päätään käsillään ja pyyhki vettä hänen kasvoiltaan ja -hiuksistaan. - -Silloin jätti Frans Strandiger huoneen ja meni istumaan ulkopuolelle -oven eteen penkille. - -Hetken perästä nousi hän ylös ja astui taaskin sisään majaan. -Kammarissa, joka oli tuvan vieressä, oli sytytetty valkea, ja hän -astui sinne. Andrees Strandiger oli kumartuneena vuoteen ylitse ja -Ingeborg oli heittänyt molemmat kätensä hänen olkapäilleen, ikäänkuin -pelkäisi hän taaskin tulla riuhtaistuksi hyökyyn. Koko ruumiinsa vapisi -tulisen katkeran nyyhkytyksen käsissä, hän makasi puolittain riisuttuna -vuoteella. "Minä luulin, että se olit sinä. Silloin tunsin minä hänet -ja kaaduin taaksepäin." - -"Hän on pelastanut sinut!" - -"Andrees... rakas Andrees! Auta minua! Älä jätä minua! Minä pelkään -häntä." - -Silloin vetäysi Frans Strandiger kynnykseltä takaisin ja lähti ulos ja -istui taaskin penkille. Tuuli puhalsi ja puuskui häntä vastaan, kova -kylmä sai jäsenensä värisemään. - -Kohta sen jälkeen astui laivuri ulos, katsahti ympärilleen ja sanoi: -"Hän on toipunut jo, hän oli, kuten sanoinkin, tainnoksissa... Ja -sanokaas te nyt, mistä te tulette, ja mitä on tapahtunut? Tämähän saa -miehen ihan sekaisin." - -"Me ajauduimme tuolia ulkona rantahyökyyn. Tulimme liika lähelle, ja -tuuli kiihkeni. Sitte ei suur'purje kääntynyt. Toinen meistä, enoni, -on jäänyt, venhe on murskana." Hän kokosi viimeiset voimansa. "Teidän -pitää viedä minut maihin... nyt kohta... Maksan sen teille. Tulkaa! -Tulettehan!" sanoi hän vielä kerran. - -Ukko sysäsi lakkiaan puoleen: "Vesi alenee jo." - -"Viekää sitte hevosella minut Strandigerkartanoon." - -"Niin... se käy paremmin päinsä. Mutta vasta kello yhden jälkeen. -Kuun pitää olla näkyvissä, muuten se ei luonnista. Mutta nythän -vasta muistan... Strandiger sanoi äsken juuri, että hän lähtee ensi -laskuvedellä, jos vaan on mahdollista. Hän menee ilmoittamaan äidilleen -onnettomuudesta ja noutamaan naisapua. Neiti ei kai sentään niin -helpolla suoriudu tuosta..." - -"En lähde Strandigerin kanssa yhdessä... opastakaa minut ristiviitalle -asti, sieltä löydän yksin." - -"No... sehän käy päinsä... Ettekö tule majaan?" - -"En! Missä pidätte hevostanne?" - -"Tuulla, hirsihökkelissä." - -Hän vei hänet hirsihökkeliin, jota tallilyhty heikosti valaisi. Siellä -oli hevosten vieressä, vasemmalla sisäänkäytävästä läjä olkia, niille -heittäysi hän pitkäkseen, ja saatuaan laivurilta kuivan puvun ja -juotuaan kuumaa kahvia, antoi hän peittää itsensä hevosloimella ja -nukahti kohta. - - * * * * * - -Antje Witt harhaili taaskin rannalla, ihan rantahyökyn partaalla. -Veljensä oli lähtenyt hänen jälissään etsimään häntä, mutta ei ollut -löytänyt vielä. - -Eschenwinkelissä, veljensä kotona oli hän arkuudesta ihmisten edessä. -ja ett'ei pelottaisi lapsia, koettanut hillitä itseään. Hän oli -koettanut hillitä sekanaisuuttaan, ja hän kun oli hyvä ja taipuva -luonnoltaan, oli se melkein aina onnistunutkin hänelle. Kun hän joskus -tuli levottomaksi, meni hän ulos matalikolle ja oleskeli päiväkausia -Flackelholmilla. Ja täällä, yksinäisyydessä, puhkesi tuo kolkko liekki, -joka kyti hänessä' täyteen liekkiinsä. Kärsivä harhautunut henkensä, -jota Eschenwinkelissä ihmiset ja jommoinenkin jäännös itsetietoa ja -arvostelukykyä olivat sitoneet, heittäysi täyteen vapauteen saaren -yksinäisyydessä. Mitä hän sellaisina hetkinä ja sellaisina päivinä oli -sekanaisuudessaan ajatellut ja tehnyt, sitä ei ole yksikään ihminen -nähnyt ja saanut tietää. Niiltä kolmelta neljältä kalastajalta, jotka -sattumalta olivat tulleet Flackelholmille, oli hän piiloitellut -itseään. Muutamia oli hän ilmestymiseilään perin pohjin säikähdyttänyt: -mutta ne eivät olleet tunteneet häntä. Viime vuosina oli hän käynyt -levottomammaksi, hän oli nyt neljänkymmenenkolmen vuoden vanha. - -Oli jo myöhäinen ilta. Neuwerkin valo vilkkuili lounaasta valkean -kuohuu ylitse. Oli nousuvesi, ilmassa kohisi ja pauhasi, sen keskeltä -oli kuulevinaan itkua ja vongahtavaa huokailua. - -Mustilla hevosilla tulivat ne, viilten, pitkissä sulkeuneissa riveissä -tulivat ne, nuo ratsastajat valkeissa liehuvissa mantteleissaan, -päissään välähtävät kypärit, tulivat raikuvassa vinhassa ravissa, -aina rinnakkain suorissa riveissä, eikä yksikään jäänyt jälille, eikä -yksikään ratsu kompastunut. Siten kiitivät ne viilten kohden, tulivat -kolmessa, neljässä, kuudessa rivissä yön pimeydestä, ja kaikki olivat -ne yhtä ylväitä ja ylpeitä korskahtavilla ratsuillaan, kasvonsa olivat -lumivalkeat... mutta kun ne tulivat lähelle, tuohon eteen, rannalle -ihan, suistuivat hevoset kaikki polvilleen, valkeat kasvot ja välkkyvät -kypärit syöksyivät sannalle, ja pitkäliehuiset manttelit viruivat -maassa, ja kuun valaisemana helmeilee hiekalla vaahtoa. - -Hän harhaili hyökyn reunaa, aina kauemmas ja kauemmas. - -"Löydänkö hänet tällä kertaa?" ajatteli hän. "Heillä oli valkeat -manttelit ja kauniit, mustat ratsut. Kuulinhan sen, 'kun Reimer kertoi, -kun hän palasi. Rivi rivin jälkeen ovat ne tulleet, ja kaikki ovat ne -sortuneet. Täältä pitää minun löytää hänet. - -"Monta vuotta olen jo käynyt täällä, ja aina olen nähnyt hevosia ja -verta. Ja monta kuollutta olen jo löytänyt ja haudannut. Mutta hän ei -ole ollut niiden joukossa. - -"Ihmiset sanovat: 'Viime kahtenakymmenenä vuotena ei enää ole löydetty -kuolleita Flackelholmin rannalla.' Minä olen ollut täällä, minä, -ja olen haudannut ne. Kurjilta näyttivät ne, olivat ihan kavioiden -survoomat, olivat viikkokausia saaneet virua tuon taistelun jaloissa, -isämeidän olen rukoillut jokaisella hiekkakummulla. - -"Henrik! - -"Kuinka kanuunat jyrähtelevät! Minä vaivainen ihminen yksin -taistelussa! Sanokaa minulle, missä hänen rykmenttinsä taistelee!" -Olen unohtanut sen numeron, siitä onkin jo pitkä aika, paljon yli -kahdenkymmenen vuoden. - -"Tässä saan juosta ja juosta ja vanhenen ja väsyn. Kuu en minä enää -jaksa, niin kuka silloin on etsivä häntä? Kuka silloin on hautaava -hänet?" - -Siten riensi hän eteenpäin, ponnistaen tuulta vastaan, ja silloin... -rannan taitteessa, jossa meri riehui hurjimmin, jossa keskellä -hyökyä hurjistuneet aallot, ylimielisyyttään riehahdellen, leikkivät -heitinpalloa erään venheen jäännösten kanssa, siinä makasi rannalla -mies, kasvot ruhjottuina ja verissä, makasi pitkänään, liikkumattomana -ja kuolleena, yllään oli pitkävartiset saappaat ja sotilasmainen -sininen puku. Hän näytti ihan toisellaiselta kuin muut, jotka hän oli -haudannut. - -"Henrik!" - -Kuu seisoi taivaalla ja näki, kuinka hän hetken perästä hautasi -kuolleen hiukan ylemmälle hiekkavallille, kuten kolmekymmentä munia -ennen... mutta kuumemmin rukoillen. Keskiyöstä palasi hän takaisin -ja istui loppuyön rauhassa ja levollisena kammarin ikkunan ääressä -ja vartioi levottomasti nukkuvaa Ingeborgia. Hän oli kammannut -huolellisesti hiuksensa märällä kammalla, kuten tapansa oli --, ja -pukeunut mustaan pukuunsa, kaulassa valkea röyhelö. Virsikirja oli -hänellä kädessään, sen päällä oli valkea, huolellisesti taitettu -nenäliina. - -Niinpä tuli Felix Hobooken, joka ikinä elämässään ei ollut tehnyt -yhdellekään ihmiselle hyvää, haudatuksi kuumin kyynelin ja rukouksin. -Hänen täytyi joutua haaksirikkoon Flackelholmin hiekkarannalle, jotta -hänelle voi tapailtua tämä. - -Ristiviitan luokse pysäyttivät vankkurit. Kuu oli vielä taivaalla, -mutta kiitävät pilvet peittivät sen tuontuostakin. Taivaanrannalla, -idässä, patousi pimeitä pilviröykkiöitä muodostaen ikäänkuin -mustan muurin nousevaa päivää vastaan. Lännessäkin lepäsi raskaita -pilvimöhkäleitä meren yllä. Vesi oli syvimmällä laskussaan. - -"Minä en mielelläni laskisi teitä tässä pois", sanoi punapaita. "Tästä -alkaen on tie hyvin sekava. Minä voisin suunnata matkani tähtien -mukaan, mutta te ette niitä tunne." - -"Aamuun ei olo enää pitkälti. Minä tunnen täältä suunnan ja tiedän -syvemmät kuilut." - -"Saattaa tulla pimeämmäksi vielä. Minua arveluttavat hiukan nuo pilvet -tuolla lännessä; ilma on raskasta." - -"Palatkaa takaisin vaan! Löydän kyllä kotiin." - -Punapää ravisti päätään; sitte rupesi hän selittämään tietä. -"Kolmeneljännes tuntia menette kellonne mukaan tuota suuntaa... -näettekö tähteä tuolla? Sitte kohtaatte liejua, silloin käännytte -hiukan, tämän verran, sitte..." - -"Tunnen tien, olen käynyt metsästämässä hanhia täällä." - -Hän astui raskaasti vankkureilta. Ne kääntyivät takaisin entisille -jäljilleen ja palasivat takaisin. Silloin kääntyi Frans vielä kerran -niitä kohden: "Aikooko Andreas Strandiger itse Koogiin?" - -"Kyllä... tänään tai huomenna. Minun itse pitää Reimerin kanssa mennä -kiviä noutamaan Büseniin." - -Vaunut rämisivät pois. Sitte tuli hiljaista autiolla merellä. Taivas -oli riisunut yltään pilviharsonsa, tähdet tähystelivät tuhansin -avoimin silmin alas. - -Hän kääntyi hitaasti pois. Jäsenensä värähtelivät, aamukylmä puistatti -häntä, hän katsoi tähteä kohden, joka oli osoitettu hänelle tieviitaksi -ja asteli verkalleen noin sata askelta, sitte seisahtui hän ja kääntyi -katsomaan taakseen ristiviittaa kohden. Hän eroitti sen vielä, se -kuvastui taivaanrantaa vastaan. - -"Kelloni mukaan pitäisi minun käydä", ajatteli hän, "mutta kelloni -seisoo. Siihen on kai mennyt vettä...? Sydämeni seisoo myöskin... -siihen on sirunut tuskaa ja vimmaa. - -"Koska sain nähdä kohtauksen siellä kammarissa." - -Hän jatkoi matkaa tuokion vielä ja tuli pienemmälle viitalle, hiukan -yli miehen pituuden, ja pysähtyi sen eteen. - -"Tuon tempaan irti... parisataa askelta syrjään... jos minun kelloni -seisoo, niin miksi pitää hänen käydä?" - -Hän seisoi ja mietti. Lännestä kuului matalaa jyrähtelevää ukkosta, se -paisui; uhkaavasti yleni se taivaalla, ikäänkuin ulkopuolelta olisi -joku järeästi kolkutellut taivaan kanteen. - -"Jos molemmat saavumme ilman tieviittaa perille Strandigerkartanoon, -niin kuulukoon hän hänelle." - -Hän palasi hitaasti takaisin, vaipuneena syviin synkkiin ajatuksiin. -Nyt eivät olleet kasvonpiirteensä kauniit, eivät olleet ylpeätkään. -Kasvonsa olivat muuttuneet, ikäänkuin olisi hän vuosikausia -seurustellut raakojen ihmisten kanssa. - -"Tämä on koe... Se ratkaiskoon. Se, joka saapuu perille, saakoon -morsiamen. Jos tulemme molemmat, väistyn minä. - -"Tuo nainen, tuo kaunis ylpeä nainen!" - -Hän riuhtasi viittaa ja suurella voimallaan tempaisi hän sen irti. -Kuului hulahtava ääni, vesi joka uneksi liejussa, heräsi ja täytti -hälisten aukon. Hän kantoi viitan syrjään, kaksi sataa askelta erääseen -pieneen syvänteeseen, siihen hän jätti sen. - -Sitte palasi hän loiselle viitalle. Ensin ei hän löytänyt sitä; sitte, -kun hän löysi sen, riuhtasi hän sen irti ja vei sen toiseen suuntaan, -ja ajatuksensa veivät hänet kauemmas kuin hän ajattelikaan. Ehkä -neljäsataa, askella kantoi hän sen syrjään. - -"Nyt ei meillä ole kummallakaan viittaa." - -Hän katsoi ylös tähteä kohden ja lähti eteenpäin. - -"Hän oli käsissäni, kuu hän lepäsi edessäni. Minun oli hän. Jumala -tai kohtalo -- yhden tekevää kumpi -- olivat antaneet hänet minulle. -Silloin vein minä houkkio hänet. Andreekselle. - -"Omituista, kun kannoin häntä sinne, kun vein häntä hänelle, oli -minussa kaikki vapaata ja ylpeätä. Nyt..." hän vetäisi kylmällä -kädellään kasvojensa ylitse: "ikäänkuin olisi kaikki vedetty tiukalle -jännitykseen ja väännyksissä." - -Hän pysähtyi taaskin ja kuunteli ukkosen jyrähtelyä, joka kuului -lännestä, kääntyi ympäri ja katseli pilviä. Ukkonen vieritti jyrinäänsä -tuon äärettömän aukeuden yllä, hän taivutti päätään ja kuunteli. - -"Ukkosilma maaliskuussa... ja juuri tänään... On näyttänyt koko päivän -semmoiselta... Ikäänkuin olisi joku kutsunut minua... Jätä jyrähtelysi -ja pauhusi... minähän tulen jo. - -"Minä pistän ne paikoilleen, missä ne olivatkin. Minä tunnen matalikon -paremmin kuin hän; tämä ei ole oikeata uhkapeliä. On kamalaa hukkua -noin, ja hän on joskus ollut ystäväni... hän ei tunne tietä yhtä hyvin -kuin minä. - -"Nyt tuntuu minussa taas paremmalta... rivakasti... etsimään niitä. - -"Missä ne ovat?" - -Hän juoksi... upposi tuossa. Kääntyi hiukan vasemmalle ja löysi -syvänteen ja juoksi sen ympäri ja etsi viittaa, mutta ei löytänyt sitä -ja meni eteenpäin ja löysi sen eräässä syvänteen haaraumassa, eikä -ottanut huomioonsa täten muuttunutta suuntaa. Ja taaskin upposi hän -nilkkoihinsa asti saveen. - -Silloin etsi hän taivaalta tähteä, jonka olisi pitänyt opastaa häntä. -Mutta siellä oi näkynyt mitään enää. Taivas oli ylt'yleensä raskaissa -pilvissä. - -Hän katsahti ympärilleen. Hänellä ei ollut tietoa suunnasta enään. Hän -rupesi seuraamaan omia jälkiään... Ne menivät ristin ja rastin... Hän -tuli eräälle syvänteelle, jossa vesi solisi ja kummahteli, hän upposi -liejuun, hän kääntyi toisaanne, kääntyi vielä... silloin tiesi hän, -että hän oli eksynyt. - -Eksynyt matalikolla... - -Rajuilma yleni hiljalleen, keskellä kamottavan kamalaa yksinäisyyttä. - -Koko läntistä taivaanrantaa peitti pilvihirviö, se lepäsi siellä kuin -jättiläinen meren yllä. Toinen oli pulvillaan sen päällä, kyyryllään. -Ja ne molemmat taistelivat toisiaan vastaan tulisin nuolin ja keihäin, -jotka välähtelivät tuhatvilauksisissa viivoissa ja ylempään iski -haavoja, se korskahti pystyyn jyrähdellen ja pauhaten, se oli pahasti -haavoittunut ja sen sisälmykset riippuivat alhaalla meren yllä. - -Vesi rupesi kohoamaan ja eksynyt etsi kuolemanhädässään tietä eikä -löytänyt sitä. Hän ei tietänyt enää, missä oli itä ja missä länsi. -Niilipä jäi hän viimein seisomaan, missä oli varma pohja. - -"Miksi juosta? Kunpa iskisi minuun salama!" - -Vaivainen piskuinen ihminen keskellä huimaavan ääretöntä matalikkoa; -hänen voimakkaat jäsenensä vapisivat, silmäinsä salamointi oli -sammunut, ylpeä sydämensä oli lannistunut ja koko voimansa mennyttä. - -Olisi hän saanut odottaa kuolemaansa tappotantereella... monen muun -kanssa... mutta hän on ihan yksin. Viimeinen ihminen maanpäällä seisoo -kuolemaa, olemattomuutta vastapäätä... ei, ei yksin kuolemaa, vaan -kaikkivaltiasta kohtaloa vastapäätä, ihan yksin. - -Vesi nousee hänelle nilkkoihin asti... ylemmäs... joka aalto tuo -sitä lisään, jokainen jalanjälki avaa uuden lähteensilmän. Kaikki -ylt'ympärillä on harmaata, Simpukkariutta, jolla hän seisoo, ja joka -muuten näyttää niin valkealla, sekin hyllyy vettä. Ylhäältä, alhaalta, -idästä, lännestä: vettä, vettä ja kuolemanuhkaa kaikkialla. - -Silloin lähtee hän taaskin liikkeelle. Hän arvelee, että tuolla -toisella puolella täytyy mannermaan olla. Hän ei tiedä, mistä hän -on tullut siihen käsitykseen, mielikuvituksessaan otaksuu hän sen -vaan, Häntä vetää sinnepäin. Mutta kun hän on astunut jonkun askelen, -silloin selkenee hänelle, että hän menee ihan väärään suuntaan. Silloin -pysähtyy hän taaskin. - -Tuokion kuluttua -- ehkä on hän seisonut siinä puolisen tuntia -- -lähtee hän taaskin liikkeelle, astellen raskaasti läiskyvässä vedessä -sinnepäin, missä hän luulee, että pohja korkenee ja on lujempaa. Hän on -lakannut jo etsimästäkin maata. - -Hän kompastuu johonkin risuun, ja siinä on edessään viitta, hän murtaa -siitä palasen yhtä pitkän kuin hän itse, ja nojautuu sitä vastaan ja -pysyttelee sen varassa pystyssä, sillä tuo yhtä päätti virtaileva vesi -on ruvennut huimaamaan päätään. Viimein ei hän enää siedä katsoakaan -tuota liikehtivää levotonta vettä, hän kaatuu muuten. Silloin kääntää -hän katseensa ylöspäin ja seisoo siinä, kuin rukoilisi hän, tai kuin -semmoinen, joka kuuntelee, mitä joku toinen ylhäältä puhuu. - -Korkealla ylhäällä lännessä meren yllä avataan jyskyen rautaportteja, -kirahtelee vitjoja ja rautatankoja, ja rautalevyjä helähtelee kovasti -kumahtaen yhteen. Rautavaunuja, kahdet kolmet siinä peräkkäin, vierii -kivikäytäviä myöten ja holvit yllä kaiuttavat jyrinää jylhempänä -takaisin. Ilmestyy mustia hevosia, niiden rautakuviot iskevät kovaan -kiveen, silloin lentää kirkas väläys maailman ylitse, räikeävaloinen -sinervä väläys, on kuin ilmestyisi sieltä Hän itse, ja pilvet kiitävät -hänen edellään ja tuhannet kädet viskelevät sadetta, ett'eivät -hevosensa kompastuisi. Jättiläinen, jota ei näkynyt, seisoi taivaan -rannalla, meren alla, ja syyti molemmin käsin tulta taivaalle, niin -että olivat kirkkaat taivaan tiet. - -"Kauanko olen jo seisonut tässä? Tunninko? Vai vuoden? Järjelle tuntuu -kuin tunnin, sydämelle kuin vuoden. Mitä avaruudessa on rinnakkain, se -on sydämessä toisessaan, sisäisin ja sekaisin. Olen uudelleen nähnyt -kaiken, mitä lapsuudestani asti olen ajatellut ja tehnyt, ei ole mitään -enää jälillä. Tuska saisi lähetä loppuaan jo." - -Varpuseiväs taipuili kahtiakäsin, senmukaan kuin laineet huojuttelivat -hänen ruumistaan. Se pää siitä, joka oli hänen rintaansa vastaan, oli -tunkeutunut hänen pukunsa lävitse; ja sen harmaata kuorta pitkin jaoksi -verta: mutta hän ei huomannut sitä. - -"Minä en ole syypää kuolemaasi! Olisin kunnioittanut sinua kuten -tuhannet muut vaimoansa. Miksi lähdit lammikkoon? Jätä minut rauhaan -pyhimyskasvoinesi. Jää valkean kivesi varjoon, mitä teet täällä -kaamealla matalikolla? - -"Häntäkään en aikonut surmata... kautta Jumalan en aikonut! Ajattelin, -että vielä olisi ollut aikaa kääntää: muta kuolemantuskassaan piti hän -köydestä niin lujasti. Yhtä lujasti pidän minä nyt tästä vaivaisesta -sauvasta... kuitenkin olen minä paremmassa asemassa kuin hän... voin -vielä kerran ajatella kaiken. Hänellä ei ollut paljoa aikaa. Ainoastaan -lyhyen saarnan sai hän kuulla... minulta. Että omallatunnollakin on -tehtävänsä... kuten käsillä ja jaloilla... Nyt pidän minä saarnaa -itselleni... pitkää, pitkää... enkä ikinä pääse valmiiksi. Kokonaisia -arkkeja lasken numerosarjoja, enkä vaan voi vetää pääteviivaa alle... -en voi... en tahdo... tämä on kurjaa ja kamalaa! - -"Jossakin pitää olla virhe... muutenhan voisin nyt kuolla. Jotakin on, -jota en vielä ole ajatellut. Mitä se lienee? Kaikki menee sekaisin... -uiskentelee ja ajelehtii. Kaikki mitä ajattelen, on pyörteilevää, -sekaista, tietöntä vettä. Henki ja sydän eivät tiedä, mistä ja mihin. - -"Nyt tulee hiljaista... kuinka Jumala tahtoo... Mistä tuo ajatus? Onko -se Jumalan tahto, että tuskaudun ja hukun tähän näin kurjasti? - -"Ja miks'ei olisi? Hän kutsuu minua toiseen elämään. Ja tämä tie sinne, -juuri tämä tie on minulle paras... ja tämä asema tässä. En minäkään ole -suuria arkaillut, ripeästi ja lujasti olen tarttunut käsiksi heihin, -miehiin ja naisiin; siten tekee hänkin nyt kanssani. Minun pitää -kiittää siitä, tällä on tarkoituksensa! - -"Kestää vielä hetken... Vesi ei vielä olo noussut vyötäisiinkään asti. -Sääret ovat nyt kuoleutuneet. Kohta tulee sydämen vuoro." - -Pilvet häipyvät... ilma kirkastuu... taivaalla sarastaa jo valoa: viime -päiväni! Strandigerkartanoa kohden olen katsova jos vaan voin, ja vielä -kerran Flackelholmillekin, missäpäin se on... Ah, mitä hyödyttää minua -se? Minunhan täytynee kai katsoa erästä toista, kartanoa kohden, ja -ajatella, minkälainen lienee siellä vastaanotto. Kun seisoo vyötäisiään -myöten vedessä, muuttuu kaikki! Maa on muuttunut vedeksi ja taivas -maaksi, ja mikä oli ollut pientä, on muuttunut suureksi, hyvin -suureksi. Ja se mikä ei ole menestynyt mailla, se on kasvanut nopeasti -vedessä. - -"En uskoisi tuosta kaikesta mitään, en yhtään mitään... pitäisin vaan, -että hukun kuin kärpänen maitovatiin, eli en olisi oppinut tuntemaan -Maria Landt'ia. - -"Minulla ei ole suurtakaan taipumusta olla nöyrä. Nöyrä? Sanovat: me -_emme_ ole nöyriä, niinkuin toiset. Nuo muut, sanovat he, pelkäävät -syntiä ja rikosta, onnettomuutta ja kuolemaa, sitä kaikkea emme me -pelkää. Me pelkäämme ainoastaan Jumalaa. Ja on ihanaa, sanovat he. -pelätä Jumalaa. - -"Tuossa on jotain totta... kristityt uskovat valoon -- muut pimeyteen. -Mutta kuinka voisin uskoa valoon tässä hädässä ja kuolemankammossa..." - -Merilintuja lenteli kirkuen ohitse, laskeusivat alas ja keinuivat -aalloilla. "Lintukurjia! Ne elävät, minä kuolen." Hylkeitä läheni -kaukaa, kohottivat valkeita ruumiitaan ja katselivat häneen... -"Jättäkää minut!.. menkää Flackelholmiin ja kertokaa siitä hänelle, -Ingeborgille!... - -"En kestä tätä kauempaa... Polveni murtuvat, silmäni ovat sekaisin, -ja ajatukseni ovat karussa... Muutamat niistä liikkuvat nuoruudessa, -leikkivät ja reuhaavat.. Minä olen översti! Täyttä ravia... On -Gravelotten päivä ja isäni kuolee. Hän kuoli isänmaan puolesta... -minä... rikoksentekijänä.... äitini ei pelännyt Jumalaa!... Toiset -ajatukset taas kolkuttavat taivaan portille. Kuule! Kolkutetaan! Sielu -raukka. - -"Viimeinen jyrähtely eteni kaukaisuuteen. Päivä nousi... Tuossa on maa, -tuossa, noin lähellä! Ja kuitenkin niin kaukana..." - -Aamurusko tavoitti kultaisin käsin pilviin ja heitti pitkiä tulisia -katseitaan aaltojen yli. "Nyt riittää." - -Silloin kuului takaa ääni... se kuului kovaan... paljoa kirkkaammin -kuin aaltojen tuhatlukuiset äänet: - -"Frans, seiso suorana!... minä tulen!" - -Hän oijensi kääntyessään molemmat kätensä sinne kohden, ja horjahti. -Siellä seisoi Andrees Strandiger leveillä säärin vankkureilla, piiska -kädessä, ja kookkaat ruskeat astelivat päät ylhäällä, korskahdellen ja -päitään heitellen, hitaasti veden läpi; länget nitisivät, aisan päät -kohottausivat tuontuostakin vedestä, aallot löivät vankkurien laidan -yli. - -"Minä tulen! Seiso lujaan, poika. Silmänräpäyksen vielä!" - -Hän seisoi ja tuijotti sekaisin suurin silmin hevosiin, eikä -yrittänytkään saada kasvoillensa mitään kopeata ja kovaa, ja tarttui -molemmin käsin hevosia päihin ja ponnisti itsensä vankkurien vierelle, -pitäen kiinni aisoista ja oli kohta vankkurien pohjalla polvillaan: -"Pois!" sanoi hän. "Pois tästä kamalasta paikasta!" - -"Niin... minne?" sanoi Andrees. - -"Täällä hukumme." - -"En uskoisi. Jos vankkurit vaan kestävät ja hevoset pysyvät pystyssä, -ja ell'ei vesi nouse liika korkealle." - -"Mistä tulet sinä?" voihki Frans. - -"Tuolla on tie, tuolla tuonnempana. En löytänyt ristiviittaa; silloin -eksyin tieltä. Sittemmin löysin sen taas, ja luulen, että olisin vielä -päässyt maihin, mutta silloin näin sinut, miesparka... Riisun takkini; -peitä rintasi sillä, sehän on ihan verissä. Kiedo se yllesi! Eihän ole -ihmisvoimissa kestää kaksi kertaa samana päivänä haaksirikkoa." - -Frans yritti kohottautua polviltaan, mutta vaipui takaisin: "Sanon -sen sinulle, minä kiskoin irti viitan, koska aioin pelata uhkapeliä -kanssasi Ingeborgista. Sitte aioin viedä sen taaskin paikoilleen, mutta -silloin eksyin." - -Andrees kohottautui suoraksi, ankara liikutus sai koko ruumiinsa -vavahtamaan: "Tuo kuuluu Jumalalle", sanoi hän, "ei minulle. Minulla on -kylläksi omassa taakassani." - -"Ja, nyt tulet sinä ja aiot pelastaa minut ja joudut perikatoon -yhdessä minun kanssani, ja kaikki on lopussa, ja kaiken olen minä -tehnyt... minä... Olen niin väsynyt, ja minun on niin kylmä." Hän antoi -päänsä vaipua syrjälautaa vastaan ja itki. - -"Asetun istumaan näin", sanoi Andrees, "jää sinä polvillesi, ja -likistäydy lujasti vastaani, niin pysyt lämpimänä. Jos hevoset käyvät -levottomiksi, leikkaan ne valloilleen... mutta toivon, ett'ei vesi -nouse enää paljoa korkeammalle. Ja hevoset ovat viisaita; ne seisovat -levollisina. On jo ollut kolme tuntia nousuvettä." - -Siten seisoivat he, nuo kaksi vihamiestä, lähekkäin likistyneinä -toisiaan vastaan. He puhuivat hiukan ja harvakseen. He kuuntelivat -veden hiljaista ääntelyä ja aisojen natinaa. He katsahtivat hevosia, -jotka pitivät päitään ylhäällä ja tuontuostakin pelokkaasti katselivat -taakseen. He katselivat ulos Strandigerkartanoa kohden. - -Kun vesi alkoi laskeutua, nukahti Frans Strandiger, vajoten kokoon, -käsivarsi kieraistuna toisen polvien ympärille, olkapää ja pää -tuettuina vankkurien laitaa vastaan. Aurinko yleni loistavana idässä, -oli kaunis kirkas kevätaamu. - -Koillisessa ilmestyi näkyviin pitkä valkea hiekkariutan harju, kohta -istui sillä lukematon lintuparvi. - -Silloin lähtivät he liikkeelle. - -Kohta sen jälkeen huomattiinkin heidät. Vankkureita ja ratsastajia -kiidätti säikän kuvetta alas. Heim Heiderieter oli heitä vastassa, -katsoen hämmästyneenä ja levottomasti heitä ja seisten vyötäisiä myöten -vedessä. - -Frans Strandiger suistui tiedotonna maahan. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Seuraavana aamuna -- oli samea ikävä maaliskuun ilma -- tuli Andrees -kirkkotarhasta käsin Nummitaloon. Hän oli hiukan vilustanut itseensä: -muuten eivät näyttäneet nuo tunnit matalikolla vahingoittaneen häntä. -Lähemmä puoltapäivää aikoi hän palata Flackelholmille takaisin. Hän -kertoi lyhyesti, että he olivat päättäneet koettaa taaskin seurustella -keskenään serkkuina. - -"Toivon", sanoi Heim, "että hän tämän tapauksen jälkeen luopuu -vuokraoikeudestaan." - -"Hän viittaili jotain sinne päin; mutta en suostu nyt siihen, koska hän -on ruumiillisesti ihan murtunut. Hän ei voi panna jalkojaan maahan, ja -hänellä on suuret tuskat." - -"Mitä ajattelet siis tehdä?" - -"Palaan takaisin Flackelholmille, rakennan rakennuksen ja vietän hääni." - -"Oikein, oikein teet", tuumi Heim, ja Eva nyökäytti päätään. - -"Nyt soisin mielelläni", sanoi Andrees, "että tulisit nyt yhdessä -kanssani Strandigerkartanoon tervehtimään häntä, luulen, että hän -olisi iloinen siitä. Hän sanoi, ett'et koko tänä talvena ole vaihtanut -sanaakaan hänen kanssaan, ja että tahallasi olet välttänyt häntä.' - -"Voinko minä mennä hänen luokseen", huudahti Heim, "kun hän hävittää -koko Eschenwinkelin?" - -"Hän teki viittauksia siihen suuntaan, että hänen osakseen on elämässä -tullut hyvin vähän ystävyyttä, epäystävällisyyttä täällä kotonakin, -epäystävällisyyttä sinunkin puoleltasi! Lähdetkö mukaan? Silloin olemme -me kolme uskollista taaskin yhdessä." - -Heim pyörähti ympäri. "Eva! Sunnuntaipukuni! Siitä saakka kuin kävin -kanssasi kankaan poikki, en ole lähtenyt niin kauniille kävelylle." - -Andrees katsahti hänen jälkeensä: "Tuo mies on onnellinen. Hän on -nyt siinä työssä, jota hän on halunnutkin itselleen: on isäntä ja -kirjailija." - -Eva nauroi: "Isännän laita on niin ja näin, isäntä olen minä. Mutta -olen kuitenkin hyvin onnellinen. Nähkääs, Andrees, nuoret miehet -muuttuvat huonommiksi ja huolimattomammiksi, kun tulevat naimisiin. -Sitä ennen on päänsä täynnä suunnitelmia; aikovat saavuttaa paljon, -mutta sittemmin, kun heillä on vaimo, jopa lapsiakin, niin arvelevat -he tehneensä kylliksi ja muuttuvat tavallisiksi, ikäviksi, oikeinpa -kiusallisiksikin ihmisiksi." - -"Painan mieleeni tuon." - -"Oh, jaa... Mutta Heim... Heim on muuttunut ahkerammaksi siitä saakka. -Nyt kirjoittaa hän." - -Hän osoitti kirjoituspöytää kohden, jolla nuo suuret keltaiset kirjat -seisoivat, nyt järjestettyinä suoraan riviin, ikäänkuin olisivat ne -täyttäneet tehtävänsä, ja sanoi: "Hän on kovin ahkerasti iskenyt -maan alkuhistoriaan, tiedättehän, hänellä on taipumusta kieliin ja -historiaan. Tanskankielessä autti häntä opettaja Haller hiukan, nyt -lukee hän sitä sentään jo vapaasti. Ja nyt, kun hän on lukenut ja -lukenut, ovat nuo vanhat maalatut kuvat heränneet elämään edessään, -kuolleet ihmiset ovat aukaisseet silmänsä, kylät ja kankaat ovat -asuttuneet ihmisillä, jotka jo ammoin ovat nukkuneet." - -"On melkein jotain kamottavaa tuommoisessa lahjassa." - -Eva nyökäytti päätään. Sitte kohotti hän vilkkaasti silmänsä. "Nyi kun -olette puhunut tästä, herra Strandiger, pitää meidän puhua jostain -muustakin." - -Andrees katsahti kysyvästi häneen: "Ingeborgistako?" - -"Niinpä siis Ingeborgista." - -"Ingeborg", virkkoi hän verkalleen, "ei ollut ihan vaaratta Fransin -puolelta, vaikka hän silloin kankaalla niin rivakasti puolustautuikin -häntä vastaan. Hän on Strandiger kuten minä, ja muistuttaa minua -monessa, niin hän on ripeämpi, rivakkakäänteisempi ja ryhdikkäämpi -kuin minä. Siten on se selitettävissä. Mutta nyt hän on kokonaan minun, -kaikki empiminen on loppunut hänessä ja samoin varsinkin minussa, -kesäkuussa vietämme häämme." - -"Aiotteko asettua Flackelholmille?" - -"Aiomme, ainakin täksi kesäksi. Se on oleva hyväksi minulle, -Ingeborgille ja Flackelholmille, sittemmin keksimme kyllä jotain -muutakin. Muuten olisi Reimer Witt, hyvin halukas jäämään -taloudenjohtajaksi Flackelholmille, mutta vaimonsa ei ole halukas -siihen, ja lasten koulunkäynti tuottaa vaikeuksia." - -"Niinpä on tämä siis puhuttu loppuun! Eikö teillä muuten ole mitään -sanottavaa tai kysyttävää tai mahdollisesti nähtävääkin? Ette ole -viiteen kuukauteen käynyt meillä." - -Andrees katsahti melkein hämillään hänen hymyileviin kasvoihinsa. -Silloin viimein muisti hän: "Ah, poikanen! Esikoinen! Antakaa anteeksi!" - -"Vaikeata antaa, herra Strandiger! Mutta näytän sentään teille lapsen." - -Kun Eva lähti ulos, ilmestyi Heim, takki vielä kädessään ja kiirehtien. -"Tule", sanoi hän ja vei Andreeksen pitkän kammarin ikkunan ääreen. - -Siellä ajoivat kartanosta sateesta märkää hiekkatietä vaunut, jotka -olivat kuormatut täyteen matkalaukkuja. Niissä istui itse vanha -Hobooken: hän teki muuttoa. Koulutalon seinämällä seisoi toistakymmentä -lasta rivissä, ja antoivat räystäsveden, jota tippui olkikatolta, -juosta tollukoilleen ja kengilleen. He katsahtivat toisiinsa, ja -vähitellen, kun rohkeutensa kasvoi ja vaunut etenivät, hajausi rivi -ja he huusivat: "Nyt ei säälitä. Ei säälitä. Livistäkää linnun tietä -täältä! Kuule, nytkös kerrankin laulamme. 'Sä isänmaa, oo tyynnä vaan'." - -Heim nauroi, hän oikein säteili, hän, ikävä kyllä, voi vielä iloita -tuhmista pojanjuonista; mutta Andrees katseli vakavana. - - * * * * * - -Kolmantena päivänä huhtikuuta, kun sää sen salli, ryhdyttiin -rakennustyöhön. Säikän juurella ja sen suojissa seisoo se, pyöreän -lammikon vierellä. Alhaalla maakerroksessa on neljä huonetta, -etuvälikkö, kyökki ja kaksi kammaria. Muu osa taloa kuuluu karjalle, -alhaalla on avara läävä, sen lattia on lujaksi sotketusta savesta, -kuten tuvassa, ylhäällä on tilaa talvirehulle. Rakennus on luja, -muurattu sementillä, seinät vahvat, kymmentätuumaa paksut, ikkunat -pienet, ja katto raskas tiilikatto. Se on ihan vastakohta kesäasunnolle. - -Talorakennuksen ja juottopaikkojen ympärille on piiriin, joka käsittää -hehtaarin alan maata, rakennettu valli ympyrän muotoon, se on noin -viittä tai kuutta metriä korkea, ja on varsinkin meren puolelta leveä -ja tukeva; se on tehty mullasta. Mutta jotta sen pinta saataisiin -lujittumaan, on ruohonummelta leikelty nelikulmaisia turpeita, jotka -kasvavat tiheätä ruohikkoa, ja ladottu niitä vierekkäin sille. Ensi -kuukautena näki vielä turverivien suorat rajat, mutta kesällä ne -kasvoivat pian umpeen; ruoho versoi rehevänä, turpeet maatuivat kiinni, -ja nyt oli vallilla viherjä luja takkinsa. - -Neljäkymmentä miestä teki työtä kaksi ja puoli kuukautta. Kaikki -olivat täkäläistä työväkeä, enimmäkseen miehiä, jotka ovat tottuneet -rannikkoseututöihin. Andrees Strandiger piti lujaa komentoa heidän -kesken, mutta hänestä pidettiin sentään, koska hän, vaikka olikin -toisinaan harvapuheinen ja, kuten sanoivat, hieman äköttelevä, -kuitenkin aina oli oikeamielinen, eikä vaatinut enempää, kuin mitä mies -voi tehdä: he tunsivat myöskin, että hän tarkoitti heidän parastaan. -Hän piti tarkkaa huolta siitä, että he saivat hyvän ruuan, ja toimitti -tunnollisesti ne postilähetykset, jotka he antoivat, hänen mukaansa -Büseniin, iähetettäviksi vaimoille ja lapsille: ja laskivat hänelle -ansioksi, ett'ei hän sallinut mitään naukkuja saarella, mutta sensijaan -toimitti heille maksutta hyvää kahvia, jota Antje valmisti. Toisinaan, -sadepäivinä, oli työ raskasta ja vaikeata. Kun valtasi mielet -yksinäisyyden tunne tai ikävöitsivät vaimojaan, silloin oli alakuloista -ja nyreätä Flackelholmilla. Mutta oli monta iltaa myöskin, jolloin oli -hiljaista ja ystävällistä ja jolloin säikältä kajahteli iloinen laulu. - -Täällä näinä kuukausina ja tällä työpaikalla alkoivat raittiuspyrinnöt -ensi kertaa vaikuttaa näillä seuduin. Työntekijäin joukossa oli -joitakuita Eiderstedtistä ja Tondernista, jotka kieltäytyivät kaikista -väkijuomista. Ensi aluksi saivat he kärsiä hiukan pilkkaa, mutta sitä -ei kestänyt kauan. Kahvitarjoilu, joka sai Antjen maineeseen, vaikutti -myöskin puolestaan. Kun Kristoffer Dwenger kesäkuussa palasi kylään, -perusti hän ensimmäisen raittiusseuran näillä seuduin. - -Kymmenentenä päivänä kesäkuuta, Friedrich Strandigerin kuolinpäivänä, -olivat rakennus ja valli valmiina. Kun ei koko saarella ollut yhtään -viherjää lehteä, sitoi Kristoffer Dwenger keltaisesta rantavehnästä -seppeleen ja ripusti sen tuuliviirille rakennuksen päätyssä. - -Sinä aamuna lähti aikaiseen Eschenwinkelistä matalikolle viidet -työvankkurit peräkkäin. - -Ensimmäistä ohjasi Heim, hänen vierellään istuivat Eva ja Ingeborg, -näiden takana, toisella istuimella Reimer ja Telsche Spieker ja -Bertha Witt. Toista vankkurin ohjasi valtuusmies Möller, joka omistaa -Koogissa, lähellä rantatoetta suuren maatilan, ja joka aina on -harrastuksella seurannut ranta-toe töitä ja hommia matalikolla. Hänen -vierellään istui Haller, suussaan lyhyt piippunsa ja puhui älykkäästi -ja opettavasti kaikellaisista luonnonilmiöistä, joita esiintyy -matalikolla, ja väitteli valtuusmiehen kanssa, joka katsoi asioitu -enemmän hyödyn kannalta. Heidän takanaan istui Anna Haller, joka -hiukan huolissaan katseli ympärilleen ulos avaralle autiudelle. Hän ei -ensin aikonut mukaan, hän ei nimittäin ole mikään sankaritar, vaikka -toisinaan on Olevinaan. Mutta kun hän kuuli, että uusi pastori lähtisi -mukaan, päätti hän sittenkin lähteä. Nyt istui tämä hänen rinnallaan -vankkureissa, ja tämä järkevä mies, joka jo oli kokenut monellaista -elämässä -- hän oli useat vuodet ollut apulaispappina eräässä suuressa -kaupungissa -- kummastelee itsekin, kuinka kotoisen hupaiselta, hänestä -tuntuu, kun hän siinä haastelee seitsentoisiavuntiaamn vierustoverinsa -kanssa. Hän on jo muutaman kuukauden tuntenut hänet, mutta päättää nyt -käydä useammin koulutalolla. Siellä on niin rattoista ja pappila on -avara ja tyhjä, ja äitinsä, puusepänvaimo, on sanonut hänelle: - -"Jos vaan käy päinsä, Hannu, niin ota hiukan huomioosi meitäkin. Ota -itsellesi vaimo vaatimattomasta perheestä, niin ett'ei minun tarvitse -olla sydän kurkussa, kun joskus tulen tervehtimään luoksesi." - -Kolmatta vankkuria ohjasi Kristian Möller. Munkkilan emännän -poika, jolla on tila Witten Knee'ssä. Hän on Heimin kehoituksesta -mukana retkellä, sillä vaikka hän onkin nuorempi, on hän sentään -kimnaasiajoilta hyvä tuttu Heimin ja Andreeksen kanssa. Hänen -rinnallaan istuu rouvansa, jolla on vaaleat hiukset ja kirkkaat lapsen -silmät. Heidän takanaan makaavat oljilla Peter Nahwer ja Pellwormer. -Nämä tahtovat päästä näkemään tuota uutta maata, sillä vaikka he jo -ovat yli neljäkymmentä vuotta asuneet Eschenwinkelissä, eivät he vielä -ole käyneet Flackelholmilla. Heidän keskustelunsa sujuu vaikeasti -ja hitaasti, sillä Pellwormer, joka on liikutettu tästä suuresta -matkasta, änkyttää pahennuin kuin tavallisesti ja Peter Nahwerin -täytyy kiivaasti imeä piippuaan, koska on vastatuuli. Sillä vaikka -hän imeekin sammunutta piippua, on hän sentään säilyttänyt kaikki -oikean tupakoitsijan tavat, hän ottaa pitkiä tai lyhyitä vetoja, -riippuen kulloinkin mielentilastaan, sypistää suutaan ja siristää -hiukan silmiään, kun hän puhaltaa savua ulos: hän imee lujimnmin kun -on vastatuuli; väitetäänpä, että hän, ollessaan yksin verstaassaan, -toisinaan ottaa piipun suustaan ja ripustaa sen naulaan sanoen: "Taitaa -tulla liikaa jo". Yritettyään muutaman kerran turhaan kertoa, mitä -hänellä on sydämellään, noutaa Pellwormer taskustaan esiin erään -kirjeen ja pitää sitä matkakumppaninsa silmäin edessä. Tämä koettaa -saada tolkun siitä ilman nenälaseja. Kristian Möller on alottanut -pienen hauskan kinan rouvansa kanssa, tämä väittelee kirkkaalla -äänellään kiivaasti vastaan: vankkurit rämisevät, oljilla kuuluu -katkonaisia puoliksi lausuttuja sanoja, toisinaan saa Peter Nahwer -selvän jostakin sanasta, toisinaan taas saa Pellwormer sanotuksi jonkun -sanan. Se on kirje Thiel eukolta Kaliforniasta. - -Neljännet ja viidennet vankkurit ovat täytenään naisia Eschenwinkelistä -ja kylästä, joiden miehet tänään saavat työn päätteeseen -Flackelholmilla. Ensimmäisiä ohjaa Wilhelm Rohde, jonka rinnalla istuu -äitinsä. Frans Strandiger, jolla hän nyt on suurrenkinä, oli tarjonnut -hänelle ajoneuvot. Hän oli silloin näyttänyt jotakuinkin tuimalta: -"jos haluat mennä katsomaan juhlia Flackelholmilla, voit ottaa yhden -suurista puuvankkureista. Ota se täyteen naisia, jotka tahtovat lähteä -matkalle, ja varo, ett'et jää jälille toisista." Sen jälkeen oli hän -töykeästi kääntynyt poispäin. - -He puhuivat Frans Strandigerista: "Niin, hän on sittenkin muuttunut." - -"Tulee melkein sääli häntä, pelkään, ett'ei hän enää ikinä toivu -entiselleen." - -"Seista kuusi tuntia kylmässä maaliskuunvedessä, se ei ole mitään -leikintekoa se." - -"Lähimmässä tulevaisuudessa menee hän kuukauden ajaksi Hampuriin -ottamaan kuumia kylpyjä, jotta jalkansa taas paranisivat." - -"Onko hän jo haasteltu merioikeuden eteen... haaksirikon vuoksi?" - -"Ei... se on lykätty toistaiseksi, kunnes hän taas on terve." - -"No... tuohan on muodon vuoksi vaan. Ilma kääntyi myrskyksi: he -ajautuivat Flackelholmille. Eihän siitä sen enempää." - -Niinpä matkasivat nämä viidet vankkurit matalikolla. Aurinko paistoi: -märkä maa välkkyi ja välähteli aavalti ja avaralti; suuria lokkiparvia -etsi pyydystysriuittojaan. - -Kun he näkivät tuon viheriän maan ja pitkän valkean säikkäjonon, -ja sen edessä, tehden kulman sitä vastaan, pyöreän vallin ja lipun -punaisen katon yllä, silloin valtasi ihmiset voimakas liikutus: moni -nousi vankkureilta jo tuolia puolen Dieksander Gatt'in, jonka läpi -matkatessa kajahteli tuontuostakin ilohuudahduksia. Muutamat naiset -tohtivat riisua kengät ja sukat jaloistaan. Siten ajoivat tai kävivät -he valkealla hiekalla. Sampikalastajat, jotka seisoivat kaukana -venheittensä vieressä, viittoilivat naisille ja huusivat heille -jotakin, joka sentään hukkui mereen, ennenkuin ehti perille. Siitä ei -tainnut olla vahinkoakaan. - -Miehet Flackelholmista tulivat verkalleen vallilta alas vankkureita -vastaan ja tervehtivät jommoisellakin arvokkuudella tulokkaita. -Varsinkin oli Kristoffer Dwenger saanut käytökseensä jotain niin -levollista ja varmaa, että vaimonsa otti häntä käsivarresta, veti -syrjään ja sanoi: "Mikä sinun on, Kristoffer? Ethän kysy lasten -perään?" Silloin kertoi Dwenger hänelle kaiken, kuinka hän pitkät ajat -oli ollut ihan nauttimatta väkijuomia, ja kuinka hän oli hyvillään -siitä, ja kuinka hän oli päättänyt vastaisuudessakin pysyä raittiina. -Vaimonsa kuunteli häntä ajatuksiinsa vaipuneena, sitte katsahti hän -ylös häneen, kasvoillaan kuuma iloisuus, otti hänen käsivartensa ja -lähti toisten luokse, ja piti päätään taas ensi kertaa monosta vuodesta -ylhäällä. - -Andrees oli nostanut Ingeborgin vaunuista ja oli mennyt hänen kanssaan -sisään ja astunut tupaan; siellä sulki hän hänet syliinsä, hyväili ja -suuteli häntä. Ingeborg ei sanonut sanaakaan, riippuessaan hänessä, -mutta nyt hän ei enää salannut silmiään. - -Antjea ei oltu voitu saada jättämään sijaansa kahvipöydän takana ja -menemään katsomaan vaunujen tuloa: hän oli liiaksi tietoinen tehtävänsä -tärkeydestä. Hän oli kaikista ylpein ja onnellisin. - -Kahvin jälkeen, jonka ohessa oli tarjottu tukevia voileipiä, -kylmää lihaa ja munia, tehtiin pitkä kävelyretki rannalle ja sitte -ruoholakeuden poikitse takaisin. Andrees ja Ingeborg kävivät -valtuusmies Möllerin rinnalla: siinä lausuttiin monta järkevää sanaa, -ja neuvoteltiin monesta taloudellisesta kysymyksestä. Kristian Möller -asteli Evan rinnalla ja kertoi, rouvansa vilkkaitten vastalauseiden -keskeyttämänä, kertomuksen kihlauksestaan entisen Frauke Knee'n kanssa, -ihan heidän takanaan astelivat Heim ja Frauke iloisesti haastellen. - -"Me sovimme yhteen!" sanoi vilkas nuori rouva. - -"Kristian, minä sovin paljoa paremmin herra Heiderieterille kuin -sinulle!" - -"Tuo ei ole mikään kohteliaisuus Heimille." - -"Kuules tuota!.. Tuommoinen hän on aina, rouva Heiderieter!" - -Tämän pitkän kävelyn jälkeen aukaisi Reimer savilattialla oluttynnörin -ja kertoi siinä ohessa, että tislaaja -- hieno nimitys! -- kaupungissa -oli sanonut, ett'ei hän vielä ollut ansainnut groscheniakaan -Flackelholmista. Raittiusväkeä oli hän pahasti pilkannut ja ilkuillut: -joka juomarista, oli hän sanonut, jonka nuo kalpeanaamat viekottavat -pois väkevistä, kärsin minä sadan markan tappion. Silloin nauroivat -kaikki kuulijat ja olivat iloisia, varsinkin naiset näyttivät -tyytyväisiltä. - -Kun lasit olivat täytetyt, nousi Heim Heiderieter Antjen suureksi ja -neuvottomaksi kummastukseksi hänen kahvipöydälleen, löi rintaansa, ja -piti seuraavan puheen: - -"Ystäväni! Rakkaat juhlatoverini! On vanha kunnioitettava tapa, että -uusi talo vihitään seppeleellä ja puheella. Seppele, jonka Kristoffer -on solminut rantavehnästä" -- Kristoffer Dwenger lensi ilosta -punaiseksi -- "riippuu jo paikallaan; puheen suonette minun pitää. - -"Tämä paikka, ystäväni, jolla nyt seisomme, on vanhoina ammoisina -aikoina ollut mannermaata, jolla ihmisiä on asunut, se on sortunut -yöhön ja perikatoon, hurjistuneet aallot ovat haudanneet pellot ja -talot ja ihmiset... Siten on joskus kansamme vapauskin sortunut -yöhön ja perikatoon. Vallit, jotka isämme omilla ruumiillaan olivat -rakentaneet Bornhöved'illä ja Hemmingstedtillä ja monella muulla -tappotanterella, eivät enää kestäneet. Tanskalainen nousuvesi murtausi -sisään, aina kauemmas maahan, aina pelottavampana, kunnes Idstedtin -luona kaikki suistui turmioon. - -"Koitti maallemme suruisa aika. Olimme kansa, jolla ei ollut oikeutta, -jolla ei ollut kunniaa, häväisty kansa. Ylläsi vinkui ruoska, -Schleswig-Holstein. Rajaton, määrätön oli kärsimyksemme ja tuskamme, -sillä seitsemänsataa vuotta olimme me taistelleet ja vastustaneet. -Kansalta, joka oli tottunut vapauteen, sitoivat he molemmat kädet, -lokkiparilta, joka oli tottunut liitelemään aavaa matalikkoa, -leikkasivat he siivet. Me kirskutimme hampaitamme vimmassamme, me -kohotimme kahlehdittuja käsiämme, huutaen ylös äiti Germaniaa kohden. - -"Ja kun siten loimme apua-anovan katseemme sinne, oli juuri koittanut -aika, jolloin hän, joka kauan oli uneksinut, aukaisi loistavat silmänsä -ja näki lastensa kärsimykset ja kutsui lapsensa taisteluun. Niinä -vuosina kohosi meren povesta tämä Flackelholmin saari. Se kasvoi, -kasvoivat meidänkin toiveemme. Muodostui sille viherjöivä kevätkenttä, -viherjöiväksi kevätkentäksi puhkesivat meidän toiveemmekin. - -"Ilman uhrejaan se ei tapahtunut: Düppel... Verneville. Antje, sinä -tiedät sen." Antjen silmissä leimahti tuli. "Flackelholmin kevätkenttä -on sekin maksanut ihmisuhria. Tänäpäivänä kolmekymmentä vuotta sitten -jäi Friedrich Strandiger autiolle matalikolle. - -"Ystäväni! Oli tuokion kuollutta maassamme. Kinastelimme keskenämme -kuin yhteensullotut lapset, jotka ovat suletut samaan huoneeseen, -muutamat loikoilivat toimettomina upean talon kynnyksellä ja antoivat -auringon paahtaa päälleen. Flackelholmilla mutautuivat ojat umpeen ja -hedelmätöntä säikkähiekkaa tuprutteli vihannalle maalle, tuprutteli -vuosikausia... Mutta silloin karaisimme taas itsemme miehiksi, meistä -rupesi tuntumaan ahtaalta huoneessa, me tempaisimme oven auki, me -astuimme kynnykselle ja katsoimme ulos maailmaan, jota juuri jaettiin. -Silloin muisti Andrees Strandiger tämän saarenkin, ja muuttui -siirtolaisviljelijäksi, muutti miehineen tänne, ja otti haltuunsa -tämän, saksalaisen isänmaamme nuorimman saaren. - -"Ystäväni! Me toivomme, että, kuten täällä tullaan tekemään työtä -uljaasti ja voimakkaasti, että samoin tehdään työtä kaikkialla, koko -linjalla. Sylt'iin ja Röm'iin asti. Me tahdomme voittaa meren, tuon -hurjana riehuvan meren, joka on haudannut isämme. Ja siksi sanon nyt: -eläkööt, eläkööt jokainen, ylhäisimmästä ylitarkastajasta Berlinin -linnassa ja hänen virkamiehistään, jotka täyttävät velvollisuutensa -rantatokeiden, rantamaiden, säikkien ja matalikkojen vaalijoina ja -valvojina, asti aina jokaiseen matalikolla työskentelevään työmieheen -saakka, joka seisoo lapio kädessään liejussa ja niihin, jotka asuvat -täällä, tässä lujassa talossa, eläkööt he... eläkööt..." - -Kajahtipa mahtava, jyrähtävä eläköön miesten kurkuista. - -Kun taaskin oli tullut hiljaista, jatkoi hän vielä, ja nyt vilkahti -veitikkamaisuus esiin silmistään. - -"Rakkaat juhlatoverit! Vaimoni, jolla ei suotta ole nimenä Eva, on -sanonut minulle: 'Jos aiotte viettää perustajaisjuhlaa Flackelholmilla, -pitää teidän kutsua naiset mukaan, juhla ilman naisia on kuin kukka -ilman tuoksua.' Niinpä olemmekin kutsuneet naiset mukaan, emmekä kadu -sitä. Olemme taaskin kerran saaneet tuta, että mies ja nainen vasta -yhdessä muodostavat kokonaisen ihmisen, ja säälimme muutamia vanhimpia -ystäviämme, että he ovat jääneet puolinaisiksi, ja muutamia nuorista -ystävistämme, että he vielä ovat puolinaisia." -- Peter Nahwer unohti -säikähdyksissään imaista piippuansa. -- "Mutta keskessämme on kaksi, -kaksi puoliskoa, jotka sopivat yhteen, ja jotka siis lähimmiten -yhtyvätkin, eläkööt Andrees ja hänen morsiamensa, sulo Ingeborg, -eläkööt!" - -Kirkkaina ja heleinä kajahtivat naisten äänet. - -Myöhemmin -- kello oli noin neljä -- siirrettiin muutamain naisten -pyynnöstä pöydät ja penkit välikölle ja ruvettiin tanssimaan. Se oli -jykevää tanssia, sillä miehillä oli pitkävartiset raskaat ojasaappaansa -yllään ja tukevista askelista jymähteli savipermanto. Peter Nahwer ja -lauluniekka Pellwormer, jolle olut hieman oli noussut päähän, lauloivat -vanhoja tanssisäveliä. Kun Heim tuli sisään kehoittamaan lähtöön, -seisoi Antje Witt säikähtyneen näköisenä hanhiensa edessä, jotka -olivat eräässä välikön nurkassa, heikon suojuksen takana ja levitti -hameenhelmojaan niitä suojellakseen, ja Pellwormer pyyhki par'aikaa -palasta kuivaa savea kaulukseltaan, jonne sitä oli lentänyt jonkun -saappaan korosta. - -Nousuveden lasketessa lähtivät nuo viidet vankkurit paluumatkalle ja -saapuivat onnellisesti, ennen iltahämärän tuloa perille mannermaalle. - - * * * * * - -Pari viikkoa myöhemmin eräänä rauhaisana kesäkuun päivänä -- -Frans Strandiger oli vielä Hampurissa -- vietettiin häitä -Strandigerkartanossa. Sokea istui nojatuolissaan ihan niiden kahden -vieressä, jotka seisoivat alttarin edessä. Kumartuneena, pää taipuneena -eteenpäin, rauhallinen ilme kapeilla kasvoillaan kuunteli hän nuoren -papin korutonta puhetta. Perästäpäin kun vieraat olivat jättäneet -huoneen, lepäsi Ingeborg polvillaan hänen tuolinsa edessä ja kätki -vaalean päänsä vanhan rouvan syliin. - -Pöydän ääressä syntyi vilkas, vaikka hillitty keskustelu. Haller puheli -rouva Strandigerin kanssa menneisyydestä, vapisevin käsin etsi rouva -hänen kätensä ja piti siitä: hän oli nähnyt ja kokenut kaiken hänen -kanssaan. Andrees nousi ylös ja kiitti lyhyesti kaikesta ystävyydestä -ja uskollisuudesta, joka oli tullut hänen osakseen kotiseudulla. -Heimilla oli aikomus puhua joku sana kolmesta toveruksesta, mutta piti -asiaa sentään liika arkaluontoisena ja alkoi kiusata ja härnäillä -Anna Halleria, joka istui pastorin rinnalla, ja meni tietysti liika -pitkälle. Syntyi silmäniskuja ja kuiskuttelua ympäri pöytää: lopuksi -loi Anna Haller kyyneleisen katseen Heimiin ja pakeni äiti Strandigerin -kammariin, josta pastori nouti hänet takaisin, kun Ingeborg ensin oli -käynyt lohduttamassa häntä. - -Iltapäiväpostissa tuli, paitsi useita onnentoivotuskirjeitä, myöskin -kirje Frans Strandigeriltä, jossa hän ilmoitti, että hän jalansäryn -vuoksi oli pakotettu sanomaan irti vuokrasopimuksensa syksyksi. -Edelleen kertoi hän, että hän aikoi luovuttaa enonsa koko omaisuuden. -joka muuten teki enää ainoastaan kolmekymmentä tuhatta markkaa, -sisarelleen yksin. Kun Andrees oli antanut tämän kirjeen rouvalleen, -oli vielä edessään eräs virallinen kirjelmä, varustettu yleisen -syyttäjän virkasinetillä. Andrees Strandiger kutsuttiin oikeuden -eteen todistamaan huvijahti "Felixin" haaksirikon johdosta. Oli -nimittäin ilmennyt perusteltuja epäluuloja siitä, että Hobookenin -kanssapurjehtija, Frans Strandiger, oli tehnyt itsensä syypääksi -huolimattomuuteen. - -Heim tuli, kun Andrees viittasi hänet luokseen, ja heitti miettivän -silmäyksen kirjelmään: "Hän on ollut liika ylpeä, puhuakseen itsensä -vapaaksi", sanoi hän. "Hän olisi voinut tehdä sen helposti, mutta -valehteleminen ei kuulu tapoihinsa." - -He päättivät toistaiseksi vaieta asiasta. "Kirjoitan hänelle", sanoi -Andrees, "ja pyydän häntä ilmoittamaan, miten tämän syytteen kanssa -oikein on, ja mitä muita suunnitelmia hänellä on." - -Iltapäivällä kello kolmen tienoissa jättivät Andrees ja Ingeborg -hyvästit äidilleen. Andrees voi nyt sanoa hänelle, että he molemmat -palaisivat hänen luokseen syksyksi, mahdollisesti jo aiemminkin. - -Kun tänä iltana, onnellisesti suoritetun ylimenon jälkeen, vastavihityt -seisoivat rinnakkain vallilla ja iaskeuva aurinko laski pitkiä -kultaisia siltoja meren yli heidän luokseen, silloin tuntui heistä, -kuin seisoisivat he kahden Jumalan avoimien silmien edessä. Ingeborgin -suu sulkeutui, ja hänen silmänsä muuttuivat hiljaisiksi, ja he -ajattelivat menneisyyttä. - -"Sinä olet muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi, Andrees." sanoi Ingeborg -ja laski päänsä hänen olkapäätään vastaan. - -"Olen saanut kokea paljon surullista." - -Hetken perästä lisäsi hän: "Se on tehnyt minusta toisen ihmisen. - -"Olet rauhallisempi ja samalla iloisempi." - -"Niin... Minulla oli aiemmin omituinen tyytymätön halu nauttia -elämästä, kuten sanotaan. Kolkkoa nautintoa tuo! Nyt minulla on -rohkeutta tehdä ja luoda jotain: ja se on toista se. Ingeborg." - -Ingeborg nojausi lujemmin häntä vastaan. "Tule", sanoi hän tuokion -kuluttua, "tulee viileätä." - -He menivät alas viettävää vallitietä. Antje Witt tuli heitä vastaan -katsomaan lampaita, jotka olivat laitumella viheriällä kentällä. - -Kun he molemmat tulivat väliköltä ensimmäiseen huoneeseen, joka oli -sisustettu yksinkertaisesti ja kodikkaasti -- ovi toiseen huoneeseen -oli auki -- heittäysi Ingeborg tulisen rakkautensa valtaamana hänen -rintaansa vastaan. - - * * * * * - -Syksyllä palasi Frans Strandigerkartanoon takaisin -- sittekun hän -jonkun kuukauden oli istunut vankilassa -- luovuttamaan tilaa Heimille. -Taloa oli tänä kesänä vanhaan tapaan hoitanut vanha Hans Stühen, joka -monta vuotta oli rouva Strandigerin aikana ollut talouden etunenässä. - -Heim meni kohta kartanoon. - -Frans Strandiger näytti jotakuinkin toipuneelta, ainoastaan kävi hän -kankeasti, ikäänkuin olisi rautaa jaloissaan. - -"Hyvää päivää, Frans!" sanoi Heim. "Vaimoni lähettää terveiset." - -"En ymmärrä", sanoi Frans nyrpeästi, "miten olet saanut noin kelpo -vaimon. Luulin varmasti, että sinä naimishommissasi tekisit tuhmat -kaupat." - -"Kiitoksia!" sanoi Heim iloisesti. "Ilmoitan siitä rouvalleni. Noh. -sinähän näytät koko terveeltä. Olen iloinen, että olet noinkin -toipunut." - -Frans naurahti katkerasti. "Toipunut? Kun käyn kaksikin tuntia vaan -tavallista kävelyä, ajettuvat jalkani." - -"No... vähitellen paranee taas kaikki, ruumis ja sielu. - -"Näyttää hiton epätietoiselta siinä suhteessa! En tiedä, mitä minä -ruumiilla, mitä sielulla. Teillehän tuo on kevyttä, on perintö maan -päällä ja perintö taivaissa." - -"Hyvin sanottu!" tokaisi Heim. "Tuo oli hyvin sanottu, poikaseni. Juuri -maanpäällä olevan perinnön vuoksi olen tässä nyt, taivaallinen perintö -on sinun omakohtainen asiasi. Andreeksen puolesta on minulla toimena -kysyä sinulla, mitä suunnitelmia sinulla nyt on." - -"Suunnitelmin?" - -"Niinhän!" - -Silloin istahti Frans raskaasti alas, eikä voinut salata masentumustaan -ja alakuloisuuttaan, niin paljon kuin hän koettikin karaista itseään. -"Minulla ei ole mitään suunnitelmia." - -"Sanohan minulle, tahdotko ehdottomasti pois täältä?" - -"Voinko jäädä tänne? Pitääkö minun ruveta pehtooriksi? Sinulla vai -Andreeksellako?... Se on totta, en ole niin vahva kuin ennen. Kun vesi -on neljä tuntia käynyt miestä kurkkuun... mutta siihen en sentään vielä -pysty mukautumaan." - -Heim ravisti päätään. "Olet kiihdyksissäsi", sanoi hän. "Mutta -kuulehan! Näetkös! Me kaikki kolme, me toverukset, olimme vieraissa ja -olimme unohtaneet kotiseutumme, mutta tiemme johti meidät kaikki tänne -takaisin. Kun nyt olimme täällä, tapahtui Andreekselle ja minulle näin: -me rupesimme pitämään synnyinseudustamme: myrskyssä otti se sydämemme. -Nyt olemme muuttuneet työntekijöiksi sen hyväksi, minä kaivaudun sen -vanhoihin aikakirjoihin ja teen väkivaltaa sen kankaille. Andrees on jo -vuoden ajat toiminut Flackelholmilla ja saanut aikaan suurta. Nyt kysyn -sinulta, kolmannelta toveruksista: lähdetkö sinä taaskin kotiseudulta -vieraisiin?" - -Silloin nousi Strandiger ylös ja lähti ikkunan ääreen ja katseli ulos. -Länsituuli humisi jalavien latvoissa. - -"Jäisinhän tänne", virkkoi hän viimein. "Olen jättänyt tänne -jalanjälkiä, jotka ovat astutut syvälle ja kahdesti olen kamppaillut -meren kanssa." - -Heim nousi ylös ja astui nopeasti hänen luokseen. "Andrees käskee kysyä -sinulta, suostutko asettumaan asumaan Flackelholmille ja hoitamaan -saarta hänen puolestaan?" - -Frans ei kääntynyt päinkään ja vaikeni hetken: "Soma ajatus", sanoi hän -sitte jyrkästi. "Maanpakoon! Flackelholmille tuo vaarallinen otus!" - -"Noh, jaa", murahti Heim... "Tiet täällä vanhalla manterella ovat -hieman kapeita sinun käydäksesi ja ihmiset, jotka käyvät niillä, -vaativat hiukan suurempaa arkatuntoisuutta, kuin mitä sinä olet taipuva -osoittamaan. Sinulla pitäisi olla suuri avara maatila, mutta semmoista -ei sinulla ole. Tai pitäisi sinun siirtyä länsi-Afrikaan; mutta -sitä et voi jalkojesi vuoksi. Mitäpä jää siis enää muutakaan eteen? -Flackelholmille! Siellä ei ole teitä, eikä ihmisiä! Saat viettää siellä -elämää, jommoista itse haluat. Kun sopii sinulle, teurastat oinaan, -ja pidät iloa asuntotoveriesi kanssa, ja taaskin, kun sopii, nouset -vallille, ja tähystelet Strandigerkartanon jalavia kohden, ja taaskin, -kun sopii sinulle, tulet tervehtimään ystävääsi Heim Heiderieteriä." - -"Sen olen kauniisti jättävä tekemättä." - -"Minä sanoinkin: jos sopii sinulle." - -Hän asteli tuokion edes- ja takaisin. "Hän ei saa yhtäpäätä sekaantua -toimiini", sanoi hän sitte työläästi. "En tahdo tehdä tiliä joka -lapionpistosta." - -"Et tarvitsekaan... Hän on jättävä sinulle vapaat kädet. Saat -toistaiseksi kymmenenä vuotena suorittaa vissien suunnitelmien mukaan -mittaustöitä. Kun valvot niiden toimeenpanoa, saat saaren tulot -palkaksesi. Hevoset ja veneen jättää hän käytettäviksesi. Pyydän sinua, -tule iltapäivällä meille kahville ja lue välikirja, jonka Andrees on -laatinut. Tulet tyytymään toimeen, jonka hän antaa sinulle." - -"Nuo hiton välikirjat!" - -"No... olen iloinen, ett'et ole ihan haluton tuumaan. Jos saan sanoa -sinulle totuuden: niin olet sinä iloinen, että olet saanut tämän -tarjouksen. Sinä ja Flackelholm, te kuulutte yhteen. Raju ja ankara -olet sinä, raju ja ankara on morsiosi! Olet vielä antava haudatakin -itsesi Flackelholmille!" - -"Tai jonnekin sen matalikoille tai aaltoihin." - -"Kuinka Jumala sallii! Sinä tulet siis?" - -"Tulen kahville rouvasi luokse." - -"Toivoisin", sanoi Heim, "ett'eivät kolme uskollista toverusta -ainoastaan tuottaisi kunniaa nimelleen, vaan että he myöskin taas -tulisivat todellisiksi ystäviksikin." - -Kahdeksan päivää myöhemmin lähti Frans Strandiger Büsenista matkalle -Flackelholmille. Blauortin kohdalla tulivat venheet toisiaan vastaan. -Vaihdettiin pari sanaa, mutta eivät saaneet toisiaan kuulemaan. - - - - -KYMMENES LUKU. - - -Kolme toverustamme ovat nyt tulleet siihen ikään, jolloin ihminen -lakkaa olemasta yksin maailmassa, ja jolloin hän pyrkii päästä -jonkillaiseenkin sopuun maailman kanssa. Ihminen asettuu siinä ijässä -aina jollakin tapaa eturintaan. Hänestä tulee kansalainen, jäsen, -kanssatyöntekijä; yksi yhdellä alalla, toinen toisella. Yksi hankkii -itselleen jäsenyyden jossakin arvossapidetyssä keilanheittoklubissa, -toinen rupeaa kanssatyöntekijäksi johonkin suurempaa vakavampaan -tehtävään. - -Kolme toverusta ovat siinä ijässä, jolloin ratkaistaan, tuleeko ihminen -elämänsä loppupuolella saavuttamaan ja toimittamaan jotakin kelvollista -ja arvokasta. Mitä merkitsevät nuoruusvuosina lahjat? Ne muodostuivat -monolle höyhenpatjaksi, jolla hän loppupuolen elämäänsä lepää pehmeästi -ja veltosti. Mitä merkitsee avioliitto? Moni on siinä muuttunut -epäluuloiseksi ja kiusoittavaksi. Mitä merkitsee tulinen nuorekas -innostus? Se on useasti heti ensimmäisessä vinhemmässä tuulessa -palelluttanut nenänsä. Mitä merkitsevät hyvät aikomukset? Kun tuli aika -toteuttaa ne, olivat ne unohdetut. - -Ne vuodot, jotka ovat kolmenkymmenen seutuvilla, ne ratkaisevat. - -On kolmesta toveruksestamme sanottava, että he herättävät hyviä -toiveita. He ovat kaikki kolme sanan hyvässä merkityksessä nykyaikaisia -ihmisiä; heissä ilmenee näiden kaksi esiintyvimpää ominaisuutta: he -tietävät, että he ovat jotakin, ja heissä elää vakaumus, että heidän -pitää auttaa, neuvoa ja tehdä työtä. - -Andrees seisoo ylpeällä voimakkaalla tietoisuudella kristillisen -maailmankatsomuksen pohjalla. Hänellä on Herra, joka on voimakas ja -väkevä, ja hän on palveluksessa, joka on kaunis. Tuon muinaisajan -pakanan tosikristillinen sana: "En ole olemassa vihatakseni, vaan -rakastaakseni", on kuin lausuttu hänen sisimmästä sielustaan. Hän on -tyyni mies, jonka ajatukset liikkuvat hitaasti, mutta joka toimii -terävästi ja varmasti. Ystävänsä perustauvat hänen sanoihinsa, ei -siksi, että ne olisivat ehdottomasti oikeat, vaan siksi, että he -tietävät, että ne ovat tunnollisen ajattelun tuloksia. - -Kun tuli ratkaistakseen, miten heidän tulisi menetellä Maria Landtin -omaisuuden kanssa, jota ei hän eikä Ingeborg tahtoneet käyttää omaksi -hyväkseen, eivät he kumpikaan kauvan epäilleet. Kukaan ei seuduillamme -tunne paremmin kuin Andrees Strandiger, missä on maatyömiesten -puutteen juuri. He ovat, vakuutettuina siitä että siinä toimivat -vainajan mielen mukaisesti, perustaneet vainajan rahoilla "Maria -Landtin rahaston", Strandigerkartanon rajalle, Stülperkoogia päin. -tien varrelle, on näillä rahoilla perustettu pari pientä palstatilaa, -ja etelään metsästä, Heimin kankaan rajalle, jossa maapohja on -saviperäistä, toiset viisi, joiku samoin ovat kooltaan pieniä, ja myyty -ne nuoremmille kunnollisille työmiehille. Näiden tilojen raha-asiat -järjestettiin valtion hypoteekkipankin välityksellä; lahjarahaston -pääoman tarkoituksena on ainoastaan helpottaa tilalle pääsemisiä, ja -keventää korkotaakkaa senverran, että se tulee siedettäväksi. - -Andrees Strandiger on kaikella sillä ahkeruudella,' jota tämä tehtävä -vaatii ja kaikella tunnollisuudellaan antaunut tilansa hoitoon. -Kaikkien noiden palstatilojen avulla, joita hän muodosti kartanonsa -lähistölle, on hänelle ollut mahdollista hankkia itselleen valiojoukko -kelvollista työväkeä. Loput saa hän nummikylistä, nekin kelpoa -maataomistavaa väkeä. - -Ajan tarve ja vaivanalaisuus, jota hän näkee ympärillään, ja -tyytymättömyys, joka on vallannut niin monet mielet, on saanut -hänen tulisella innolla ja kaikella tunnollisuudellaan ja -perinpohjaisuudellaan antaumaan kansantaloudellisiin tutkimuksiin. -Kuntalaisten luottamus on tehnyt hänestä kunnan esimiehen, maakunnan -luottamus on asettanut hänet maanviljelysseurojen johtoon, kohta -on hän istuva piiripäivillä, ja lopuksi myöskin maakuntapäivillä. -Näitä asioita käsittelee hän tunnollisuudella, joka lähentelee -turhantarkkuutta. - -Luonnollisesti ei ole hänenkään taivaansa ihan pilvetön. Missä -on perhe, jolla ei olisi ristiänsä? Jos hän johtuu ajattelemaan -menneisyyttään, saa rouva Ingeborg ponnistaa kaikkensa, saadakseen -häntä rohkaistuksi taas. Kun hän kerran luki erään suuren -kansanmiehen teoksessa sen sanan, että ihminen tekee viisaasti, jos -hän nuoruudessaan omistaa jonkin asian omakseen, jonka vielä täytyy -taistella edistääkseen, silloin on hänellä vanhuudessaan oleva ilo -saada nähdä sen hänen apunsa kautta voittaneen, silloin valtasi -hänet alakuloisuus ja mielemnasennus useaksi päiväksi; hän ajatteli -turhaankuluneita nuoruusvuosiaan. - -Frans Strandiger asuu jo vuosia sitte Flackelholmilla. Hän ei ole -ruumiillisesti terve. Tuo jättiläisvahva on nyt enää ainoastaan vahva, -ja valittaa usein, että kun hän viisituntiakin vanu astelee hiekassa -ja liejussa niin jalkansa rupeavat sattumaan ja ajettuvat. Hän on yhä -vielä itsevaltiailla taipumuksilla varustettu mies, eikä osaa tulla -ihmisiä persoonallisesti lähelle, ne ovat hänen työntekijöitään tai -miehiä, joille hän antaa neuvoa ja apua saadakseen niiltä samalla -mitalla takaisin. Hän on muuttunut kuitenkin kohtuullisemmaksi ja -oikeamielisemmäksi. Siitä saakka kun hän omassa ruumiissaan sai kokea, -että hänenkin, niin vahva kun olikin, olisi täytynyt sortua ilman -Jumalan ja ihmisten apua, on hän muuttunut lauhemmaksi. - -Hän on oikea uskollinen. Elämänsä on vaivalloista, ankaraa, yksinäistä. -Se ei ole vaaroitta, ja voi kylläkin tapahtua, että hän löytää loppunsa -joskus matalikolla tai aalloissa. Häntä pidetään kaiken sen hyvänä -tuntijana, mikä koskee Pohjanmeren rannikkoa, ja hänellä on monellaisia -suunnitelmia. Rantatokeitten rakentaminen, merisammalen koonti, -ulkomerikalastus ovat asioita, joissa ajatuksensa yhtäpäätä liikkuvat. -Mutta kun kerran joku esitti, että pitäisi Flackelholmista muodostaa -kylpypaikka, naurahti hän lyhyesti, kuten naurahdetaan suurelle -tuhmuudelle. - -Politiikasta -- sanan ahtaammassa merkityksessä -- hän ei välitä -hituistakaan; hän välittää ainoastaan omista asioistaan. Mutta hän on -kaikissa ranta-asioissa valtion luottamusmiehenä, ja näyttää siltä, -kuin saisi hän joskus sen kunniamerkin, jota Heim kerran toivoi -itselleen. Hän seuraa harrastuksella siirtomaakysymyksiä: se onkin -ainoa tiehyke, jolla hän on yhteydessä muun maailman kanssa. Hän tuntee -Kielissä useita laivastoupseereita, jotka ovat tehneet mittauksiaan -Flackelholmilla, ja jos olisi hänellä lapsia, poikia samaa maata kuin -hän itsekin, niin odottaisi hän että niistä tulisi uutisasukkaita -Lounaisafrikaan tai kauppamiehiä Kiautschouhun. - -Luonnollisesti on hänelläkin vikansa ja virheensä. Missä olisi -ihminen, jolla ei niitä olisi? Hänen puutteensa on, että hänen, Frans -Strandigerin, syntyperäisen herran ja käskijän, pitää elinijäkseen -jäädä toisen omaisuuden hoitajaksi, toisen määräysten toimeenpanijaksi. - -Heim Heiderieteristä on tullut kirkonvanhin. Se merkitsee, että -hän on päätä pitempi kaikkia Heiderietereitä. Milloinkaan ennen ei -ole sitä tointa uskottu millekään Heiderieterille. Olivat kyllä -sanoneet ett'eivät voineet käyttää häntä kirkon rakennusmestariksi. -Mutta sitä ei oltu tarkoitettu moitteeksi, päinvastoin; sillä he -lisäsivät: "Siihen ei sinulta nimittäin riitä aikaa, Heim. Kirkon -rakennusmestariksi pitää valita mies, joka alkaa olla koroillaan eläjä, -ja joka haastelutaidollaan osaa estää työmiehiä työskentelemästä -itseään turmiolle kirkontyössä." - -Entiskesänä, noin keskikesästä, sattui Heimille suuri ilo. - -Hän seisoi noin kello lähemmä neljää paidanhihoissaan ovella, ja oli -katselevinaan varpusia, jotka leikkivät koulupihalla, sill'aikaa -kun lapsilla oli elonkorjuuloma. Itse asiassa odotti hän sentään -kirjeenkantajaa, joka juuri oli kadonnut koulutaloon. Ei oiekkaan -mikään vähäpätöinen asia, kun tuommoinen toivorikas, epäilysten -ahdistama ja niin täydellisesti itsetietoisuutta vailla oleva -kirjailija on lähettänyt ensimmäisen suuremman käsikirjoituksensa -matkalle. - -Koulunovi aukeni. Heim tähystelee varpusia kohden vaan ja näkee -kuitenkin, että kirjeenkantaja lähenee hänen oveaan, mutta ei näe, että -Haller seisoo koulunovella. - -Kirje! - -Kirje kustannusliikkeeltä Berlinissä! Ei siis käsikirjoitusta! - -Kuori lentää säpäleiksi. "Mitä seisoo siinä? Mitä? 'Viisitoistasataa -markkaa? Jos suostutte?' Eva! Eva! Tule tänne! Eva Heiderieter, missä -olet?" - -Hallernaapuri rientää pitkin ja, huolimalta tukevuudestaan, kiirehtivin -askelin tien poikitse, takkinsa helmat, jotka eivät oikein tahdo -ennättää tehdä seuraa, lentävät jälestä. - -Väliköllä on Heim saanut Evansa syliinsä. "Viisitoistasataa markkaa! -Sano nyt jotain! Jotakin nyt! Mitä teemme nyt? Rakennamme uuden talon -vai? Poika saa uudet saappaat! Jürgen! Valjasta eteen! Uuden hienon -villahameen saat sinä!" Hän hellitti hänestä, juoksi edestakaisin, -ravisteli yhtämittaa päätänsä ja polki jalallaan lattiaan. Silmänsä -olivat paljasta loistoa. - -Silloin ei malttanut enää mies ovessa itseään: "Poikaseni, Heim!" - -"Naapuri, mitä sanotte?" Hän tarttui ukkoa molemmin käsin, ja -yht'äkkiä, kun hän näki noihin vanhoihin kasvoihin, puhkesi hän -sanomaan: "Olisi Frisius elänyt tämän!" - -"Jos hän olisi elänyt tänään", sanoi Haller, "olisi hän kohottanut -etusormeaan, näinikään, kuten hänen oli tapansa", -- hän kohotti -etusormeaan ilmaan -- "ja olisi sanonut: 'Haller! Ette sittekään ole -oikeassa. Heiderieterit ovat terävää, mutta laiskaa väkeä. Ett'ei hän -nyt vaan tulisi laiskaksi!'" - -Heim nauroi. - -Eva juoksi kyökkiin. Siellä seisoi kaksi pientä Heiderieteriä -vasikkapurtilon edessä, ja vanhempi, nelivuotias koetti syöttää -lusikalla, jossa oli leseitä, pienempää veljeään ja tämä kahmaisi -kohden. Eva polvistui lasten viereen, pyyhkäsi kerran esiliinallaan -pienemmän suuta ja ajatteli: "Viisitoistasataa markkaa! Kuinka tarpeen -ne olivatkaan! Viisitoistasataa markkaa! Andrees saa lainaamansa -kaksisataa takaisin, uudet vankkurit voimme ostaa ja raivauttaa kaksi -hehtaaria uutta maata, voimme pitää molemmat joutikkaat ja vuorata -uudestaan länsiseinän, ja ostaa lapsille paitoja ja äidille uuden -puvun. Tuossa taisin mennä sentään jo liika pitkälle. Äidin uusi puku -saakoon jäädä! Kuinka hän on iloissaan! Hän iloitsee kuin lapsi! Nytkös -on itseuskalluksensa kasvava... nyt hän ei vaan saa tulla ylpeäksi..." -Hän istui vielä hetken kyyristyneenä lieden ääressä, tulenvalo lankesi -hänen tummille suortuvilleen, kätensä olivat ristissä. "Huolista -rikas on elämä, mutta siunauksen onnea on siinä myöskin. Siinä -suhteessa erehdyin hänessä, hän näytti niin voimakkaalta silloin -Heidelbergissä... mutta hän on pehmeä. Mutta tahtonsa on hyvä ja -rakkautensa vilpitön. Minä kiitän siitä koko sydämelläni." - -"Tiedätkö, äiti", sanoi pikkulapsi, "nyt minä tiedän jo laulun, jota -pääskyset laulavat. Ne istuvat tuvanovella ja laulavat. Kuulehan vaan": - - Näin pikku pääskyemon - Nyt laulu soi: - "Mun Heikkini, Heikki, mun Heikki, - Riens' aika, oi: - Pesässä näät - Jo keltapäät, - Nuo äänekkäät! - Ken elättää ne voi!" - - Niin laulaa pieni Heikki - Nyt vuorostaan: - "Mun Liisuni, Liisu, mun Liisu, - Sua muistin vaan! - On lämmin sää, - Ja sääsket nää - Nepä elättää! - Et Herraan Iuotakkaan?" - - Näin laulavat yhdessä sitten - Nuo pienoiset: - "Mun Liisuni, Heikki, mun Liisu, - Pois huolet net! - Ilo toistaiseksi, - Sen ihmiset keksi; - Me nyt iloitaan, - Suru tuonnempaan! - Nyt lentohon taas, kvi-tet!" - -Silloin astui Heim kyökkiin, ja kun hän näki hänet siinä kumartuneena -ja hiljaisin kasvoin, tunsi hän nähtävästi, mitä hänen sydämessään -liikkui. Hän nosti hänet ylös ja sanoi: "Eva, sinun pitää aina saada -olla onnellinen." - -"Minä olen onnellinen. Heim. Olen aina ollut onnellinen siitä saakka -kuin olen sinun vaimosi. Sinä pidät minusta, ja meillä on leipää, ja -meillä on rakkaat armaat lapsemme." - -Sitte istuivat he vierekkäin lieden reunalla. Valkea leimuili -vieressään ja heidän kasvonsa loistivat ja he rakentelivat suunnitelmia. - -Tämä päivä toi mukanaan vielä toisenkin odottamattoman tapauksen. -Kun Heim oli hieman rauhoittunut ja Evan ollessa ulkona laitumella -lypsämässä lehmiä, aukaistiin ulko-ovi ja joku tulla laahusti tohvelit -jaloissaan välikön poikki. Heim meni mitään aavistamalta lasiovelle -ja oli hieman äkeissään siitä että häntä oli tultu häiritsemään, -hänelle kun juuri oli sattunut niin kauniita ajatuksia. Silloin kun -hän avaa oven, seisoo siellä koko pyyleydessään, jäykässä kädessään -valkea huolellisesti 'taiteilu nenäliina ja puettuna tunnettuun -päällyshuiviinsa, Thiel eukko. - -"Thiel mummo! Mutta! Mummu Thiel toki!" - -"Annahan minun istua nyt toki ensin", pakisi tämä. "Ei ole mitään -leikintekoa tuommoinen noin pitkä matka vanhalle vaimolle." - -"Nahkatossuissa." - -"Ne ovat ne suutari Ketelsin tekemät. Ja sanon sinulle, niitä ei olo -vielä kertaakaan tarvinnut puol'anturoida senjälkeen." - -"Mutta miksi palaatte takaisin, äiti Thiel?" - -"Miksikä?... Arvelet kai, ett'en olisi löytänyt takaisin, sinä kun -jaarittelit minulle, muistatko vielä, turvevasusta? Onko maa mikään -turvevasu? Miksi jaarittelit vanhalle ihmiselle tuommoista?" - -"Niin, äiti Thiel, mutta miksi tulette takaisin nyt?" - -"Miksikä? Luuletko sinä, että aion lahjoittaa niille rahat, jotka -tulevat minulle Henrikin tähden ja vanhuuden vakuutuksestani?" - -"Eikö niitä ole lähetetty teille?" - -"Onhan niitä lähetettykin! Mutta useasti e niitä tullut, ja kuu tuli. -sanoivat tytöt aina, että juuri silloin välttämättä tarvitsivat rahaa." - -"Mutta kuulkaas, äiti Thiel, eikö sentään ollut parempi siellä lastenne -luona. Täällähän olette sentään ihan yksin ja turvatonna?" - -Silloin laski vanha mummo tukevat kätensä kenoon polviansa vastaan -ja sanoi tuimasti: "Lapseni olivat iloissaan, Heim, ja lastenlapseni -myöskin. Australiassa iloitsivat oikein englanniksikin, sillä ne eivät -osanneet sanaakaan saksaa. Mutta kun olin hiukankin istahtanut, niin -kuului kohta: 'Äiti, tekisitköhän tämän? Äiti, voisit hiukan auttaa -minua tässä!' Monasti sanoivat he suoraan: 'Äiti, otahan tuo poika', -ja samassa oli minulla jo tuo säpyttelevä lapsi sylissäni. Ja siihen. -Heim, siihen en ole enää tottunut. Kun minulla itselläni oli pieniä -lapsia, silloin olin kyllä nopsa huolehtimaan niistä, mutta nyt en enää -viitsi tuommoista. Olen iloinen, että vielä kerran olen saanut nähdä -heidät, enempää en halunnutkaan." - -Hän nousi raskaasti ylös -- hän oli sentään tullut vanhemmaksi -- ja -lähti välikölle. Ovella kääntyi hän vielä kerran taakseen ja sanoi: -- -"Kunnan kirjurin luona olen jo käynyt rahojen vuoksi! Hän sanoi, että -kaikki suoritetaan viipymättä! Siten ihan sanoi hän, Heim, 'suoritetaan -viipymättä!' Hän on kelpo mies hän, Heim." - -Hiekkatiellä kääntyi hän vielä kerran taakseen: "Terveiset rouvallesi! -Käyvätkö lehmät tänä vuonna Puroniityllä? Onko teillä hyvää maitoa? -No... olin ihan unohtaa, millä asialla olin! Sano Evalle, että hän joka -ilta panee minun varalleni puolen litraa maitoa." - -Pellwormer, joka korjaili erästä epäkuntoon joutunutta seinäkelloa, -joka oli tuotu hänelle laitettavaksi, ei virkannut Silminkään, kun -Thiel eukko yht'äkkiä ilmestyi tuvan oveen. Eukko lyödä läiskäytti -häntä olalle.'"Älä nyt sano sanaakaan ensimmäisenä puolena tuntina! -Sitte luistaa se jälkeenpäin paremmin." Sitte alkoi hän kohennella -valkeata, joka oli melkein sammuksissa ja vanhaan tapaansa varustaa -kahvia. - -On vaikeata sanoa mitään kirjailija Heiderieteristä. Olisi -kevytmielistä lausun hänestä varmaa arvostelua, koska hän vielä on -kehittymässä. Huomautettakoon tässä ainoastaan, että hänellä on -suunnitelmana esittää Schleswig-Holsteinin historian huippukohdat -romaaneissa, ja että ensimmäinen näistä romaaneista, jonka -tapahtuma-aika on kahdennellatoista vuosisadalla, on jo ilmestynyt. -Muuten voi jokainen, joka tarkkuudella on lukenut nämä lehdet, joissa -niin paljon on ollut puhetta Heim Heiderieteristä, muodostaa itselleen -kuvan hänestä. - -Täten ovat siis kolmen toveruksemme asiat. - -Ei ollut syntynyt mitään laakeriseppeleestä, ei ollut raha-arkustakaan, -eikä ritarimerkistä. Elämä on laskenut kullekin heistä heidän -taakkansa. Mutta he eivät nurise, eivätkä ole muuttuneet -epäluuloisiksi, kuten moni. He eivät seiso toimettomina ja anna toisten -ahertaa ja ahkeroida, kuten moni. He eivät ota kansalta antamatta -mitään takaisin, kuten moni tekee. Ne eivät morkkaa hallitusta, kuten -moni muu: vaan tekevät he työtä hallituksen ja kansan kanssa. - -Kolmen toveruksen keskinäiset välit jättivät useat vuodet vielä paljon -toivomisen varaa. Andrees ja Heim näkivät toveriaan Fiackelholmilla -harvoin. Strandigerkartanoon hän oi tullut, Ingeborgin näki kerran tai -pari, kun he sattumalta kohtasivat toisensa kaupungissa. - -Kuitenkin joutuivat he vähitellen lähemmäksi toisiaan. Siihen vaikutti -etenkin eräs matka, jonka aiheutti Heim. Hän kehoitti kumpaakin toista -matkustamaan kanssaan Kieliin, jossa hän aikoi käydä katsomassa -erästä käsikirjoitusta yliopiston kirjastossa. Kun Andreeksella oli -tehtäviä Hampurissa, niin päätettiin tehdä matka Hampurin kautta, ja, -jos vaan mahdollistu, saada nähdä Friedrichsruhe'ssa vanha Bismarck. -Andrees lähti sitä mieluummin Kieliin, kun hän toivoi siellä saavansa -kohdata muutamia valtiollisia ystäviään. Rouvien piti seurata mukana. -Frans suostui hetken arveltuaan purjehtimaan ylös Elbeä ja yhtymään -Hampurissa toisiin. - -Koko matka sujui toivojen mukaan, vaikkakin Frans, varsinkin Ingeborgin -läsnäollessa pysyikin hyvin umpimielisenä. Hampurissa kävivät he -ihanimmassa ilmassa ja Fransin ohjaamina katselemassa uusia mahtavia -satamalaitoksia. Se oli ikäänkuin katsaus avaraan maailmaan, jossa -kansat ovat muuttuneet rauhaisiksi kauppiaiksi. Friedrichsrnhe'ssa -oli heillä onni saada ei ainoastaan nähdä ruhtinasta, vaan vieläpä -puhutellakin häntä. Kun hän nimittäin tuli tietä, joka vie tuolla -puolen aseman ylös metsään, miellyttivät häntä arvatenkin nuo kolme -voimakasta reipasta miestä, joiden rinnalla seisoi kaksi komeata -rouvaa. Vaunut pysähtivät, ja hän kysyi ystävällisesti: "Mistä matka?" -ja "Minne?" Lopuksi kysyi hän: "Vieläkö nostoväessä?" Silloin sanoi -Heim, kohottautuen suoremmaksi ja painolla: "Niinkauan kuin elämme, -armonne!" Silloin nyökäytti vanhus päätään, loi heihin mahtavat -silmänsä ja ajoi edelleen. - -Kielissä kutsuttiin naiset erääseen tuttavaan perheeseen: miehet -menivät kukin omia teitään, ja on kuvaavaa, minne kukin suuntasi -askeleensa. Andrees meni erääseen suureen kansankokoukseen, jossa -työmiehiä kehoitettiin luopumaan hedelmättömästä vastustuksesta -hallitusta vastaan, ja, samoinkuin toverinsa Englannissa, -työskentelemään rohkeudella ja luottamuksella isänmaan edistymisen -eteen. Sittemmin, kun hän illan puhujain ja muutamain muiden -valtiollisten ystäväinsä kanssa vietti iltaa yhdessä, pyysivät he -häntä vähitellen totuttautumaan siihen ajatukseen, että hän asettuisi -valtiopäivämiesehdokkaaksi kotipiirissään, jossa juuri oli edusmiessija -avoimena. On otaksuttavaa, että hän raskain sydämin on ryhtyvä tähän -tehtävään, mutta hän ei ole kieltäytyvä noudattamasta ystävänsä -toivomusta, eikä pettävä niin monen ymmärtävän miehen luottamusta. - -Frans vietti iloisen illan muutamain tuttavain meriupseerien kanssa, -jotka riemulla ottivat vastaan Flackelholmin kuninkaan. Istunnon -lopputuloksena oli, että he kehoittivat häntä pikimmiten menemään -naimisiin, sillä koska hän itse oli estetty lähtemästä siirtomaihin, -olisi hänen velvollisuutensa huolehtia, että joskus edes poikansa -voisivat astua tallo tielle. - -Heim taas istui erään professorin hupaisessa työhuoneessa, tämä, joka -oli etevä Schleswig-Holsteinin historian tuntija, oli jo alusta alkaen -vilkkaalla myötätunnolla tutustunut Heimin teoksiin. - -Hyvällä mielialalla ja tuntien, että matka oli tuonut heitä lähemmäksi -toisiaan, palasivat nämä viisi kotiin. - - * * * * * - -Muutamaa päivää myöhemmin, alussa syyskuuta, seisoi Frans Strandiger, -pyssy olallaan, ja muutamia ampumiaan suorsia kädessään Flackelholmin -korkeimmalla säikällä ja katsella pälyili Büseniä kohden, jonka -rakennukset selvästi kuvastelivat kirkkaassa auringonpaisteessa. - -Komeana ja ylpeänä seisoi hän siinä, ja näyttipä hän todella mieheltä, -joka osasi käskeä, katseensakin oli terävä ja ripeä, mutta silmänsä -olivat nyt levollisemmat kuin aiemmin, ja koko miehessä oli jotain -vakaasti miettivää, punnitsevaa. Sen oli vaikuttanut se päivä, jona hän -oli kärsinyt haaksirikon useamman kuin yhden kerran ja saarensa suuri -valtaava yksinäisyys ja kova työ, jota hän sillä oli tehnyt. - -Saaren ruoholakeutta leikkelivät luonnonmuodostamat tai ihmiskädellä -tehdyt kaivannot, kauas ulos, niinkauas kuin vaan viherti viherjää -ruohoa, ulottuivat nyt ojakaivannot ja maavallit, ja kauemmas vielä -satoja metrejä ulos matalikolle, kurottautuivat lujat pensas-sulut -pidättämään liejua, jota jo oli kerääntynyt, ja kokoomaan uutta, -jota ajelehti niille nousuveden mukana, Pitkä säikkäjono, saaren -turvavarus, oli rauhotettu rautalanka-aitauksella, niin ett'ei mikään -eläin päässyt niille syömään rantavehnää ja särkemään lautalaitteita. -jotka pidättivät lentohiekkaa. Ruohokentällä taas, tuolla missä nuo -lukemattomat ojat viiltelivät maan kamaraa, käyskeli laitumella -kuusisataa lammasta, yli tuhannen hanhea, kymmenen nuorta joutia, -muutamia lehmiä ja kaksi jykeätä hevosta. Alhaalla vallin juurella -laski pieniä lapsia venheitä purjehtimaan viistoon poikki lammen; -ne olivat paimenen ja rengin lapset, jotka asuivat kivisessä -sivurakennuksessa. Punapään savimaja taas oli lännessä, säikän -äärimmäisessä päässä, se oli kyhätty meren ajamista puista: hänen -venheensä oli Dieksander Gattissa. - -Tuo kaikki oli rakennettu ja laitettu kuntoon neljässä suvessa, ja oli -sitä suojattu, lujitettu ja korjailtu neljänä yksinäisenä talvena, -jolloin meri myrskyili ympärillä. Frans Strandiger oli lujalla kädellä -tarttunut tehtäviinsä. Aiemmin oli hän pyrkinyt noudattamaan sydämensä -haluja, nyt pyrkii hän työhön, työhön, jota suoritetaan suurten vakavain -suunnitelmain mukaan. Luonteeltaan hän ei ole muuttunut, päämääränsä -ainoastaan ovat muuttuneet. Sentähden näyttääkin hän ihmisille toiselta. - -Büsenista käsin tulla porhaltelee kiitävä venhe. Sen uusi purje lepää -viistoon veden yli. Se purjehtii hyvin. - -Hän on keksinyt sen kohta mereltä. - -"Aivan oikein, tuolta tulevat he! Tuokion kuluttua saattavat he laskea -maihin jo." Hän lähti tyyneesti ja verkkaan astumaan rantavallin yli, -vei suorsat kyökkiin, ja pyysi Antjea, joka seisoi lieden ääressä, -paistamaan ne. "Tulee vieraita, Antje! Muistatko niitä, jotka -viime kesänä olivat kylpemässä Büsenissä ja neljä kertaa kävivät -purjehtimassa täällä meillä?" - -"Tuo neiti Hampuristako, joka viihtyy niin Flackelhnlmilla?" - -"Juuri hän! Näin hänet neljätoista päivää sitten Hampurissa. Mutia -tällä kertaa tuo hän ukon mukanaan." - -"Noo..." sanoi Antje lyhyeen, "siinä tapauksessa tiedän jo." - -"Mitä tiedät?" - -"Älkää olko olevinanne!... Te aiotte mennä naimisiin." - -"Mutta sinä jäät tänne, Antje! Jokatapauksessa jäät!" - -"Noh! Hänen kanssaan tekisin sen! Hän on yksinkertainen vaatimaton -ihminen, ja hän sanoo, että vanhempansa myöskin ovat yksinkertaisia." - -Strandiger naurahti lyhyeen ja lähti ulos. Kun hän tuli vallin harjan -ylitse, olivat he jo laskeneet maihin. Aivan oikein: tuossa tulivat -nuo molemmat: vaaleaverinen tyttö, oikea friesiläisvartalo, pitkä -ja solakka, rinnallaan isänsä, jolla oli päässä laivurilakki, ja -merimiesmäisessä puvussa: ja vaikk'ei hän ollutkaan mikään pieni mies, -ei hän ollut pitempi kuin tyttärensäkään. Frans Strandiger astui -rivakasti heitä vastaan ja kaukaa jo viittoili ukko, hieman hämillään -ja leikkisän näköisenä ja huutaen kovaan: "Flackelholmin kuningas! Minä -tervehdin teitä... No... ettehän pane pahaksenne... vanha merimies!" - -He ravistivat toistensa käsiä ja ymmärsivät paikalla toisiaan. - -"No, mitenkä purjehtii venhe neiti Elsa?" - -Tämä ei vastannut hänen kysymykseensä, vaan sanoi, luoden silmänsä ylös -häneen: "Te ette koko talveen ole ollut maissa?" - -Hän ravisti päätään. - -"Mutta tänä kesänä", sanoi neito, "on tullut monta kylpyvierasta tänne -saadakseen nähdä Flackelholmin kuninkaan. Tunnen tuon... nuo ihmiset -tulevat sisämaasta eivätkä ikinä ole nähneet oikeata aaltoa, ja siksipä -ovatkin innostuneet kaikkeen, mikä vaan kantaa päässään sinistä -verkalakkia edes." - -Strandiger naurahti: "Mutta te, neiti Elsa, tiedätte, että minä olen -perin tavallinen mies, vieläpä hieman pelkurikin." - -"Miten niin?" - -"Koska te nyt tänään tarkastatte Flackelholmia ja kaikkea mitä sillä -on." - -Tyttö joutui hämilleen: "Minä tarkastan ainoastaan teitä", virkkoi -hän sitte vilpittömästi. "Oletteko uskaliaalla hyvällä mielellä, sitä -tahdoin ainoastaan tietää, ja enhän siinä toki tehne väärin." - -Frans Strandiger kääntyi vilkkaasti häntä kohden ja pudisti -voimakkaasti hänen kättään. "Ei, neiti Elsa, siinä ette tee väärin, -sillä minun perääni kysyy niin ylen harva ihminen maailmassa." - -Tytön silmät lensivät yht'äkkiä ylös häneen, koko hiilien kasvonsa -säteilivät suurta iloa. - -He saapuivat vallille ja nousivat sitä ylös. Elsa lähti tervehtimään -Antjea, kapteeni taas jäi ylös seisomaan, pyyhki hikeä otsaltaan, -katseli ympärilleen ja sanoi. "Elsa on tänä talvena puhunut paljon -teistä ja saarestanne, herra Strandiger. Elsa... tietäkää... on -syntynyt jossain tuolla Tyyneellä Valtamerellä lähellä Uutta-Seeiantia. -Kuletin silloin erästä Apenradilaista laivaa, joka oli matkalla San -Fransiskosta Melbourneen. Olen syntyperää Syltistä, siihen on yhtynyt -Apenradilaista verta. Voimakasta rotua siellä. Siksipä ovat hänellä -siniset silmänsä ja pituutensa. Sitte matkusteli hän kauan kanssamme. -Senpätähden tuntuukin hänestä nyt Hampuri liika ahtaalta: hänellä -pitää olla avara näkyala. Minun on pitänyt rakennuttaa itselleni tämä -venhe, ja olemme tulleet Elbeä alas, hiton Süderpiep'issä olimme -vähällä kärsiä haaksirikon, koska tähystelimme molemmat Flackelholmia -ja sen lipputankoa kohden. Pojat, jotka minulla ovat, ovat kaikki -hyvissä turvissa, kaksi on kapteenina ja kaksi kauppiaana, toinen -Transvaalissa, toinen Kiinassa; mutta tuo ainoa tyttönen aikaansaa -minulle enemmän huolta, kuin neljä poikaa yhteensä." - -"Hänen pitää mennä naimisiin, kapteeni." - -"Pitääkö hänen!" - -"Niin, ja selittäkääs minulle nyt tämä paikka oikein. Saarihan on -serkkunne omaisuutta vai? Kuinka arvokas se ollee?" - -"Sitä on vaikea sanoa. Sitäpaitsi kasvaa siihen maata lisään aina." - -"Onko teillä varma välikirja serkkunne kanssa?" - -"Olen jonkillainen hänen valtuutettunsa tai hänen toimennusimehensä. -Tämä on kallisarvoinen omaisuus. Täällä on jo tehty kaivos- ja -rakennustöitä kolmenkymmenentuhannen markan edestä, karjalaumojen arvo -nouse yli kahdenkymmenen tuhannen markan, ja tuolla ulompana, missä -kasvaa lisää maata, -- näettehän nuo suorat kaivannot tuolla -- siellä -tehdään joka vuosi työtä noin kolmentuhannen markan edestä." - -"Mitä sanottekaan!" Hän kääntyi vilkkaasti Strandigeria kohden: "Mutta -teillähän pitää olla rikas rouva." - -Strandigerin piti nauraa, niin selvästi paljasti ukko hämmennyksensä ja -pelkonsa. - -"Ei..." vastasi hän... "ei rikas rouva, vaan rouva, jolla on rohkeutta, -ja joka mielellään asuu Flackelholmilla! Nähkääs te", sanoi hän, -"tuolla on Büsen. Vanhat laivurit, jotka siellä päiväkaudet seisovat -rannalla, tuntevat kyllä lippumerkkini; mutta kuinka kauan viipyy, -ennenkuin sieltä voi olla täällä, jos täällä sattuu hätää ja tautia? -Eipä ole keveätä nuorelle naiselle asua Flackelholmilla. Ja talvella..." - -"Talvella? Minähän luulin, että te olitte täällä ainoastaan -kesäasuntoa?" - -Strandiger ravisti päätään. "Neljä talvea olen viettänyt täällä, enkä -nähnyt muita kasvoja ympärilläni kuin väkeni. Voisihan tosin järjestää -niinkin, että asuisi parikolme kuukautta Büsenissä; sillä tunnenhan jo -jotakuinkin, miltä talvi näyttää Flackelholmilla. No, yhdentekevää... -viihdyn ja tyydyn täällä, enkä halua itselleni parempaa asuntopaikkaa. -Olen aina toivonut itselleni omaa suurta valtakuntaani ja nyt olen -saanut semmoisen; mutta naisen, joka aikoo tänne, pitää tuumia asiata -useammin kuin kahdesti." - -Elsa tuli ylös vallia, ja astui heidän luokseen. - -Strandiger jatkoi: "Tiedänhän, pitäähän olla arkatuntoinen -naiselle; mutta minä en ilkeäisi sietää, jos hän oikuttelisi ja -itkisi ja pyytäisi takaisin mannermaalle. Jään elämäni ajaksi tänne -Flackelholmille: siksipä sanonkin, hänen pitää olla voimakkaan -ruumiiltaan ja sielultaan. Silloinpa ei ole elämä täällä ilman arvoaan -ja ilojaan! - -"Katsokaas, kapteeni, taivaanrannalla tuota matalaa maata. Sieltä -voi laskuvedellä tulla tänne jalan tai ratsain tai rattailla. Jos on -tarpeen, ja jos hevoset ovat vahvat, voi tehdä matkan edestakaisin -toisesta laskuvedestä toiseen. Sieltä kohoaa maa tännepäin ja -täältä sinnepäin, ja kaikkialla tiellä on syvää pehmeätä liejua -kummallakin puolen. Tuoltapäin työskentelee hallitus ponnella ja -taidolla: täälläpäin teemme me työtä. Täältä tuonne on veden alla -tuhansia hehtaareja hedelmällisintä maata. Ja juuri sitä se on, jota -tarvitsemme: tuolla tuollapuolen ovat nimittäin tuvat täynnä lapsia. -Jos saan elää ja pysyä voimissani -- itse en kyllä ole saava nähdä -sitä saatettuna loppuun, ihmiselämä on liika lyhyt --: mutta jälkeeni, -eikä niin pitkääkään aikaa jälkeeni, on tuossa lainehtiva vehnäpelto -vehnäpellon vieressä, talo seisova talon vieressä, ja ympyrävallin -asujamet ovat sunnuntai-aamuina tekevät matkaa valkeata tietä kirkolle -tornia kohden, jonka näette tuolla. Silloin, jos niin käy, silloin ovat -lapset kerta vielä puhuvat Flackelholmin kuninkaasta, joka on alkanut -työn." - -Kapteeni nyökäytti mietteissään jäänharmaata päätään. "Hyvää on tuo!" -sanoi hän vakavasti. "Ja ymmärrän tytärtäni ja toivon, että onni teitä -seuraisi tuossa kaikessa... seuraisi koko elämänne ajan." Sitte laski -hän taas lakin päähänsä ja tuumi: "Käväisen hiukan katsomassa taloanne, -jos sallitte, ja puhuttelemassa emännöitsijäänne, olen nimittäin -väsynyt." Hän lähtikin vallin rinnettä alas rakennusta kohden, ja -seisoi kohta vilkkaassa haastelussa Antjen kanssa lieden ääressä, jolla -suorsat paistuivat. - -"Entä me?" kysyi Frans Strandiger. - -"Jos haluatte, menemme säikälle, ja istumme siellä penkille, jolla -viime kesänäkin istuimme, ja haastelemme hiukan." - -Mutta he eivät ennättäneetkään niin pitkälle, tuli jotain tuiki -vähäpätöistä väliin. - -Kun he vierekkäin ja molemmat syvästi liikutettuina astelivat säikän -reunaa pitkässä ruohikossa, istui siellä pesässään, ruohonkorsien -välillä, leivonen, eikä lentänyt ylös, istui vaan ja taivutteli päätään -ja katsoi heihin kumpaankin. Uros istui vieressä. - -He seisahtuivat kumpikin. Ja tuo armas suloinen kuva sai ihmisetkin -lähelle toisiaan. Mies ajatteli: "Oi sinua luonto!" Tyttö ajatteli: -"Kuinka armasta ja omaista", ja taivutti päätään. - -Silloin ei kestänyt hän enää kauempaa, että neito seisoi siten -rinnallaan. Vanha maltittomuutensa heräsi hänessä ja hän tempaisi tytön -luokseen. Tyttö hillitsi itsensä itkemästä: "Minähän tahdon. Mutta -sinun pitää pitää minusta. Autuas olen oleva." - -Leivot eivät liikahtaneetkaan; ne katselivat vaan. - - * * * * * - -Seuraavana iltana toivat Heim ja Eva Strandigerkartanoon tiedon -kihlauksesta Flackelholmilla, josta Antje oli käynyt ilmoittamassa. -Sokea rouva oli tapansa mukaan istuallaan vuoteessaan. Istuen -vuoteen reunalla kertoi Heim ilolla, joka kuohahteli yli reunojensa, -kihlauksesta. Sokea itki ilosta. Mutta kun Heim silitti hänen hentoja -käsiään ja pyysi häntä hymyilemään, hymyili hän. Sitte kun he yhdessä -istuivat seurusteluhuoneessa, joka oli sokean makuukammarin vieressä, -veti Andrees taskustaan esiin erään kirjeen. "Minullakin on jotain", -sanoi hän, "kirje Hinnerk Elseniltä. Kuunnelkaa, kun luen sen." - - "Hyvä herra Strandiger! Olen saanut kirjeen, jonka Heim on - minulle lähettänyt. Iloitsen että siellä on rakennettu uusia - rakennuksia, joihin kuuluu maatakin, ja että Pellwormer vielä - elää, vaikka hän onkin heikko ja raihnas. Tilamme täällä on - hyvä, meillä on maata ja ruokaa, vaikk'ei mitään käteistä - rahaa; ja yksi meistä on onnellisin ja se on Schütt. Schüttin - kävi näinikään. Kun läksimme kotoa, oli hän sulaa sadattelua ja - rehentelyä: nyt saisivat Eschenwinkel ja Schleswig-Holstein mennä - menojaan vaikka Pohjanmeren pohjaan, hän puhaltaisi perästä. - Hän oli aina niin ruokoton puheissaan. Semmoinen oli hän koko - matkan, ja vielä puolen vuotta täälläkin. Sitte ei hän enää - löytänyt lepoa maapalstalla, jonka hän oli vuokrannut. Hän rupesi - kuleksimaan kaupustelijana farmilta farmille, ja kun hän oli - vilkaspuheinen mies, sai hän tavaransa hyvin kaupoiksi, varsinkin - englantilaisten kesken, koska hän aina herjasi Saksaa. Hän kertoi - heille tarkalleen, millaista kotiseudulla on. Kuvasi kankaat, - lammen, rantavallin, kiertelevät tiet, kylän ja kirkon ja - lopuksi sanoi hän: 'Nähkääs, tuommoinen kiero maa! Mutta täällä, - Iowassa, täällä on kaikki suoraa!' Siten sanoi hän. Hänhän on - saanut oppia koulussa. Mutta lankesipa lopulta omaan kuoppaansa! - Kerran oli hän taas juonut itsensä humalaan, ja herjaili taaskin - Schleswig-Holsteinia. Silloin rupesivat englantilaiset laulamaan - erästä pilkkalaulua saksalaisista. Silloin rupeaa hän yht'äkkiä - itkemään ja huitoo käsillään ympärilleen ja kirkuu: 'He eivät - saa sanoa sanaakaan Schleswig-Holsteinistä!' Se oli muka paras - maa maanpäällä! Ja oli alkanut kertoa kankaasta, rantavallista - ja kanavasta. Ja niinpä ilmeni, että koti-ikävä oli saanut - miehen sekaisin. Ja on vielä sekaisin. Tekee kyllä työnsä, ei - juokkaan, mutta illat istuu hän huoneensa edustalla, kyhää - pienen rantavallin, muovaa mullasta ja pienistä kivistä kankaan - reunan, kirkon ja kylän, ja tekee sen niin taitavasti, että me - toiset sunnuntaisin välistä menemme hänen luokseen, ja seisomme - kaikki hänen ympärillään. Ja silloin puhuu hän yhtä jaksoa tuosta - vanhasta kierästä maasta. Mutta hän luulee, ett'ei hän enää ikinä - voi palata sinne, ja kuvittelee, kuin olisi se kuussa ja viettää - oikein onnellisiakin päiviä. Me samoin, ja Anna käskee lähettää - terveisensä, on kelpo vaimo. Maissi ei maksa mitään, siat neljä - dollaria, olemme itse teurastaneet ne. - - _Hinnerk Elsen_, tarmari." - -Vanhan äidin makuuhuoneesta kuului matalaa lapsen itkua. Ingeborg nousi -ylös ja meni makuuhuoneeseen, otti lapsensa syliinsä ja meni istumaan -vanhan rouvan vuoteen viereen; tämä istui vielä ylhäällä, hiljaisella -äänellä kertoi Ingeborg kirjeestä. "Onpa toki hyvää, äiti", sanoi -hän hiljaisen hellästi, "että he menestyvät siellä hyvin. On niin -viihdyttävää Andreekselle kuulla sitä. Hän on aina niin huolissaan -heidän puolestaan." - -Vanha rouva nyökäyttää päätään. "Ja kaikki on päättynyt hyvin... -lukuunottamatta Marian hautaa... he asuvat kaikki kolme nyt -kotiseudulla, lähellä toisiaan. Andrees ja Heim, ja Frans -Flackelholmilla, Ken olisi sitä uskonut!" - -Ingeborg kumarsi vaalean päänsä lapsen vaaleita hiuksia vastaan, -joka, lepäsi povellaan.. "Niin", virkkoi hän hiljaa, "on ihanaa olla -kotiseudulla." - -Kuului maiskuttavaa ääntä huoneessa. - -"Mitä sinä teet, Ingeborg?" - -"Imetän lasta." - -Sokea nyökäytti päätään. "Sitä olen minäkin tehnyt samalla paikalla, -jolla sinäkin nyt." - - * * * * * - -Pienessä asunnossaan Eschenwinkelissä, viimeisessä, joka enää seisoi -pystyssä, lepäsi tänä yönä Pellwormer kuolemaisillaan. Thiel eukko -istui hänen vuoteensa ääressä. Pöydän ääressä istui Antje. Tämä oli -pukenut silmälasit päälleen -- hänen pitää jo käyttää silmälaseja -- ja -luki: "Kaikk' asian' luon Herrahan", ja laulun, jonka suuri Klopstock -on laulanut: "Kuollehista nouseva oot." Kun aamu kevein askelin hiipi -kankaan yli ja kurkisti sisään mataloista ikkunoista, pyysi vanhus, -että hänen päänsä käännettäisiin ikkunaa kohden. Siten lepäsi hän -kauan. Huulensa liikahtelivat: Antje ja Thiel eukko tiesivät, mitä hän -sielussaan lauloi: - - "Löi kello neljät, - Jo neljä löi. - Yön synkän päivä jo karkottaa, - Jo nouskaa, kristityt, riemuitkaa, - Ja Herraa kiittäkää!" - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME TOVERUSTA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/67049-0.zip b/old/67049-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 7d31b76..0000000 --- a/old/67049-0.zip +++ /dev/null |