diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67125-0.txt | 5104 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67125-0.zip | bin | 88321 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5104 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..55af11f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #67125 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67125) diff --git a/old/67125-0.txt b/old/67125-0.txt deleted file mode 100644 index 6bb7d1f..0000000 --- a/old/67125-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5104 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kjeld, by Jenny Blicher-Clausen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kjeld - Katumaalarin tarina - -Author: Jenny Blicher-Clausen - -Translator: Hilma Suomalainen - -Release Date: January 8, 2022 [eBook #67125] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KJELD *** - - - - - -KJELD - -Katumaalarin tarina - - -Kirj. - -J. BLICHER-CLAUSEN - - -Tekijän luvalla tanskankielestä suomensi - -Hilma Suomalainen - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1903. - - - - - - - MOTTO - - Saa köykäiset kyllä köykäisen; - He kosivat sattuman varaan. -- -- - Mut yksinäinen saa yhden vaan, - Häll' antaen lempensä paraan. -- -- - - (_Karl Gjellerup, "Brynhild_.") - - - -Pitkä jono vaunuja oli pysähtynyt Neitsyt Maarian torille. Kirkko -oli loistavasti valaistu, ja alttarikehykselle oli asetettu kukkivia -kasveja. Kansa oli jo ikäviin asti istunut kirkonpenkeissä, ahmien -katseillaan komeita pukimia, kunnes silmiä ihan häikäsi. Tuo tavallinen -köpenhaminalainen uteliaisuus ilmeni, nyt niinkuin aina, pisteliäissä -huomautuksissa ja silmittömässä moittimisen halussa. - -Mutta nyt oli kuiskuttelemiset loppuneet, morsian oli saapunut ja -vihkiminen alkanut. - -Ulkopuolella kokoontui kansa tiheisiin parviin, ajurit hillitsivät -hevosiaan, ja tungos kasvoi kasvamistaan. -- Sulhanen ei tosin ollut -mitään erinomaista -- sillä mitäpä merkitsee, Jumala paratkoon, yks' -taidemaalari raukka nykyaikana! -- Mutta morsiamen koti oli kaupungin -varakkaimpia, ja loiston piti kirkossa olla kerrassaan häikäsevää. - -Ei ollut juuri hupaista seista täällä ulkona odottamassa. -- Ilta oli -kylmän kolakka ja sumuinen, mutta onpahan sitten oleva itsekullakin, -kotiin mennessään, se tyydytys, että oli _nähnyt_ jotain. Muutamat -herrat ehdottivat, että mentäisiin vihkimisen ajaksi vastapäätä olevaan -ravintolaan juomaan lasillinen viiniä, mutta naiset vastustivat -äänekkäästi tätä. Paikkansa pitäminen on ensimäinen ehto, mieli -tässä mitään nähdä, arvelivat he. Kahdelta vanhalta neideltä alkoi -armottomasti palella varpaita, ja heidän täytyi tömisyttää jalkojaan -katukivitystä vastaan, että ne vähän lämpenisivät. Ja aivan kuin kiusaa -tehden muutamat vallattomat katupojat siinä heidän vieressään vielä -laulaa rallattivat: - -"Oi, ollakko mullakin sulhanen!" - -Puolituntinen tuntui koko tunnilta, mutta viimein avautui kirkon ovi, -ja morsiuspari astui ulos, noustakseen vaunuihin. - -Morsian kulki suorana ja keveästi. Hänen kasvonsa kilpailivat loistossa -kynttiläin kanssa hänen takanaan. - -Ihmettelyn humina kulki pitkin katsojien rivejä, ja lyhyitä -huudahduksia kuului naisväen parvesta. Tukan laitetta tarkastettiin -tyystin, ja morsiushamosta arvosteltiin. - -Sulhanen ei katsahtanut kertaakaan ympärilleen. Kaihtien hän loi -silmänsä alas, ja ilme niissä muistutti haavotettua otusta. Vasta -sitten kun vaunun ovet oli suljettu heidän jälkeensä, hän äkkiä nosti -silmänsä ja antoi katseensa kulkea uteliaan katsojajoukon rivejä pitkin. - --- Oi kuinka minä vihaan teitä, -- puhuivat nuo silmät. -- Ja miten -vastenmielisiä ovat mulle koko nämä juhlamenot ja nuo tyhjäntoimittajat -tuossa! - -Vaunut kääntyivät Gammeltorville päin ja sieltä Strögille. Lyhdynvalo -lankesi häikäsevän kirkkaasti morsiamen syliin, missä oransikukkaset -lepäsivät vienosti värähtelevien veenusheinäin keskessä. - -Sulhanen vetäsi äkisti luokseen kukkasvihon. - --- Minä rakastin tätä aamulla, kun lähetin sen sinulle, -- sanoi hän; --- minä suutelin sitä, niinkuin katolilainen suutelee reliikkiä, mutta -nyt on tuon kirotun joukon uteliaat katseet solvaisseet sen pyhyyttä, -niinkuin kaiken muunkin. - --- Mutta Kjeld! Kuinka sinä hennot puhua minulle noin, tänä päivänä, -minulle, joka olen riemuinnut niin tästä kaikesta? - -Sulhasen kasvoille lennähti ilme, joka muistutti katkeraa ivaa, vaan -nähdessään kyyneleet morsiamen silmissä, hän veti hänet puoleensa ja -suuteli kiihkeästi hänen poskiaan, suutaan ja silmiään. - --- Etkö sinä käsitä, -- sanoi hän, -- että nuo ihmiset ne ovat minulta -kaikki hävittäneet. Miksi et suostunut tekemään niinkuin minä pyysin? -Olisimme matkustaneet kauas pois täältä, aina Pohjanmerelle asti, -sinne, missä se yhtyy Skagerakiin, ja vihittäneet itsemme siellä -pienessä, rappeutuneessa maalaiskirkossa. Miksi oli niin tarpeellista -näytellä kaikkia näitä hesuja ja hetaleita? - --- No, mutta Kjeld, kun mulla nyt kerran on niitä. -- -- -- - --- Oi, miten hartaasti toivoisin kellon olevan jo kaksitoista ja junan -kohta lähtevän, jolla aiomme matkustaa. - -Morsian hymyili veitikkamaisesti. - --- Kyllä sekin aika vielä joutuu, -- sanoi hän. - -Kjeld katseli kotvasen morsiantaan, ikäänkuin jotain harkiten, sitten -hän aukasi kiivaasti vaununakkunan ja huusi ajajalle: - --- Pääasemalle! - -Morsian tarttui kauhistuneena hänen käsivarteensa. - --- Mutta Kjeld, mitä ajatteletkaan! Vieraat odottavat meitä kotona, ja -sitä paitsi, enhän saata toki matkustaa morsiuspuvussa! - -Kjeld pyyhkäsi kädellään kuumaa otsaansa. - --- Se on totta se! -- sanoi hän. -- Minä unhotin sen. Kummallista, -miten paljon minä unhotan nykyjään! - -Tuskan piirre ilmestyi hänen silmiinsä. Morsian tunsi niin hyvin tuon -piirteen ja kiiruhti sitä haihduttamaan: - --- Se johtuu ylimääräisestä ponnistuksesta! -- sanoi hän. -- Olet -työskennellyt liian paljon viime aikoina. Enkä minä lainkaan ymmärrä, -miksi oletkaan sitä tehnyt. - -Kjeld laski kädestään morsiamen kätösen. - --- En minäkään sitä ensin ymmärtänyt, mutta sittemmin se selveni mulle --- sanoi hän. -- Minulla tuntui olevan niin paljon valmistettavaa, -ennenkuin aloin elää sitä mukavaa elämää, jota tästä puolin tulen -viettämään, vapaana kaikista toimeentulon suruista ja huolista. - --- Mutta saatathan silti kyllä tehdä työtä. - --- Niinhän minäkin alussa luulin, mutta -- hän katsoi morsiameensa, -- -jos uskoisin taiteellani olevan hengettären, niin sanoisin, että näin -sen nauravan tälle luulolleni, ja silloin minä peljästyin. - -Morsian laski lämpöisen, pehmeän kätensä sulhon silmille. Raju ilme -niissä hämmästytti häntä. Äkillinen tuska valtasi hänet, ja hänelle -muistui mieleen sulhonsa usein tekemät viittaukset, joita hän ei -koskaan ennen ollut ottanut uskoakseen. - --- Minä rakastan sinua, -- kuiskasi Kjeld. -- Minä rakastan sua -rajattomasti! Sinä olet taiteeni sielu ja elämäni elämä, mutta minä -olisin vielä monta vertaa onnellisempi, ellet olisi rikas. - -Morsian leikitteli kukkavihkonsa kanssa. - --- Tahtoisitko sitten, että tekisin itseni köyhäksi sinun tähtesi? -- -sanoi hän. - -Kjeld oli hetken ääneti. - --- En! -- virkkoi hän sitten. -- Sitä en saata vaatia sinulta. Mutta -jos rikkaus kuolettaa minussa taideniekan! - --- Mutta Kjeld, oletko suunniltasi! - --- Niinpä taidan olla -- välistä. Mutta pane kuitenkin mieleesi, että -lapsilta ja hulluilta totuuden kuulee. - -Morsian purskahti itkuun. Kiertäen käsivartensa Kjeldin kaulaan, hän -rukoili: - --- Älä enää koskaan sano noin pahasti! - -Ja katuvaisena lupasi toinen: - --- En koskaan, en koskaan! -- Äläkä sinäkään välitä yhtään tästä. Se -kyllä menee ohi. Tiedäthän sinä, miten omituinen minä välistä olen. - -Vaunut pysähtyivät samassa morsiustalon ovelle, mutta auttaissaan -morsiantaan vaunuista, Kjeld vieläkin itsekseen puheli hellästi ja -vakuutuksella: lapsilta ja hulluilta totuuden kuulee. - -Sitten hän painoi arasti päänsä alas ja, vilkasematta kertaakaan -katsojiin heidän kumpaisellakin puolellaan, seurasi morsiantaan -matoilla peitettyjä portaita myöten ylös juhlallisesti valaistuun -saliin, johon hää-ateria oli valmistettu. - -Kahdentoista aikana yöllä läksivät he Esbjergin kautta matkalle -Lontoosen ja Edinburgiin. - -Kjeld upotti sairaat aatoksensa lempiviikkojen riemuun. Epäilys ja -pelko unohtuivat kahden voimakkaan, pehmeän käsivarren lämpöiseen -syleilyyn. Ja jos joku osa hänessä itki, niin toinen osa nauroi, -- jos -toinen huokasi, niin toinen laulahti, -- ja naurava ja laulava osa se -oli aina voitolla. - -Kjeld oli työskennellyt lakkaamatta kokonaisen vuoden, työskennellyt -yöt, päivät, suomatta itselleen lepoa, ja nyt seurasi reaktioni. Hän -ei ollut koskaan osannut säästäen käyttää taidettaan. Aiheet tulivat -lennossa, ja niitä aljettiin heti kehittää, välistä kolmea, neljää -yht'aikaa. - -Hän ei milloinkaan edeltäkäsin laskenut, tuottavatko ne hänelle mitään, -vai olisiko kenties parempi säästää hiukan pääomaa. - -Maalatessaan hän ei ylimalkaan ollenkaan ajatellut rahoja. Jos hän sai -taulunsa kaupaksi, käytti hän rahat suruttomasti kuin lapsi ja tiliä -pitämättä; ellei sattunut ostajaa, niin näki hän nälkää valittamatta. - -Kjeld on idealisti, sanoivat toverit, kohauttaen olkapäitään, mutta -antoivat hänen muutoin kulkea omia teitään. Ja toisellainen hän -tosiaankin oli kuin muut taiteilijat. - -Hän vihasi ihmisten uteliaisuutta ja -- pakeni sitä. Saattoipa hän -punastua ohimoita myöten, kun hän ohikulkevan katseesta huomasi, että -tämä tuntee hänet. Ei hän milloinkaan käyttänyt isoa, pyöreälieristä -hattua eikä tuuheaa taiteilijantukkaa, vaan kätki kätensä syvälle -lyhyen, harmaan takkinsa taskuihin ja otsansa sietämättömän jäykän, -suoralierisen hatun alle. - -Olipa melkein kuin onnetarten oikkua tuo, että juuri hänen piti -rakastuman rikkaaseen tukkukauppiaan tyttäreen, joka heti vastasi hänen -tunteisiinsa. He tapasivat toisiaan ensi kerran eräässä iltamassa, -missä joutuivat istumaan vieretysten illallispöydässä. Taiteilija -rakastui heti tähän neitoseen, tuntematta häntä edes nimeltä; -- hän -oli kuullut nimen, mutta unhottanut sen tyystin, heidän haastellessaan. - -Nuoren neitosen hehkuvat silmät ja heleä hymyily hurmasivat Kjeldin -kerrassaan. Mutta kuultuaan sittemmin, miten rikas tämä neitonen on, -hän säikähti kovasti eikä uskaltanut pitkiin aikoihin kosia, tekipä -vielä kömpelön yrityksen peräytyäkseenkin kokonaan. Tämä yritys meni -kumminkin niin kokonaan myttyyn, että neitonen purskahti suoraa päätä -nauramaan, ja tästä helakasta naurusta huomasi Kjeld nyt paljastaneen -itsensä kokonaan, niin perinpohjin. - -Kuukautta myöhemmin hän oli jo kihloissa. Mutta onnentoivottajia -hän vältti mikäli mahdollista ja oleskeli suurimman osan päivästä -ateliassaan, sillä syyllä muka, että hänen täytyi saada taulunsa -valmiiksi kevätnäyttelyyn. Ei hän kuitenkaan maalannut muulloin kuin -morsiamensa istuessa hänen luonaan. Omituisella häpeän tunteella -huomasi Kjeld, ettei hän enää voinut työskennellä _hänettä_. - -Tuo notkea, pieni olento, sysimustine hiuksineen ja miltei mustalaisen -tapaisesti liekehtivine silmineen, oli ensi hetkestä asti innostuttanut -Kjeldiä luomaan paraimman teoksensa, sen, joka todella oli porras -ylöspäin suurta taidetta kohti. Ja näin tuo olento innostutti häntä -nyt yhä eteenpäin, ja taiteilija tunsi olevansa sanomattomassa määrin -riippuvainen hänen tulostaan ja lähdöstään. Tuo impi tuossa, joka istuu -päivänpaisteessa puujakkaralla ateliassa, kädet ristissä polvellaan -tai suuren, keltaisen silkkivarjostimen hohteessa ison jalkalampun -palaessa ikkunan luona, se on juuri hän, joka luo värit taiteilijan -paletille ja antaa valon hänen taululleen. Ja koko maailma muuttuu taas -niin harmaaksi, kun hän on poissa, tuo "musta tintti", kuten Kjeld -leikillisesti kutsui morsiantaan. - -Mutta "musta tintti" kuului seurusteluihmisiin. Hän ei kuolemakseenkaan -saattanut ymmärtää, miksi hänen sulhonsa viettää kaiket päivänsä -hämäräisessä ateliassa, ja ellei hän olisi ollut niin kauheasti -rakastunut Kjeldiin kuin hän sillä kertaa oli, ei hän olisi kärsinyt -sitä. Nyt hän kuitenkin tyytyi, otti vaan joskus kiinni sulhonsa -napinlävestä, puisteli häntä hartioista ja sanoi muristen: - --- Sinä pahan-ilkinen poika! Miksi et koskaan ole kotona, kun ihmiset -tulevat meitä onnittelemaan? Näyttää siltä kuin et ensinkään välittäisi -minusta. - -Silloin peitti Kjeld hänen kätensä suuteloilla, hienoista, hoikista -ranteista alkaen aina kyynäspäihin asti, ja puheli: - --- Musta tintti, sentähden juuri en saata tulla, kun sinua niin -äärettömästi rakastan. Minä en siedä nähdä yhtäkään noista -keikailijoista, jotka ajattelevat: hän teki sen rahojen tähden, sillä -minä tiedän, että jos köyhä olisit, niin en tosin rakastaisi sinua -enemmän -- sehän on _mahdotonta_, -- mutta paljon iloisempi olisin kuin -nyt. - -Morsian nipisti sulhoaan korvasta. - --- Sinä olet joko parantumaton haaveilija -- sanoi hän -- taikka et -ymmärrä itsekkään, mitä puhut. Ikäänkuin ei rikkaudellakin olisi -hyviä puoliansa! Niinkuin ei olisi suloista -- ja varsinkin juuri -taiteilijalle -- tuo turvallinen varmuus, ettei tarvitse ponnistella -leivän tähden! - -Kjeld katsoi surullisena morsiameensa. - --- Turvallinen varmuus lamauttaa, -- sanoi hän, -- juuri sitä minä -pelkäänkin. - -Musta tintti oli loukattu. Hän ei vastannut enää mitään. Ja Kjeldiltä -meni loput yhdessä-oion ajasta, lepytellessään häntä jälleen. - --- Mistä kaikki nämä rahat? -- kysyi neitonen eräänä päivänä, -huomatessaan kolme, neljä kultarahaa Kjeldin pöydällä. - --- Onko niitä niin paljon? -- vastasi taiteilija. - --- Tässä on neljäkymmentä kruunua -- sanoi morsian. -- Miksi et koskaan -pidä kirjaa? - -Kjeld hymyili: - --- On niin joutavata pitää kirjaa. Kun minulla on rahoja, käytän -niistä, minkä haluan, ja annan pois, minkä saatan. -- En ajattele niitä -koskaan sen enempää. - --- Mutta kun sinulla ei enää ole rahoja, mitenkäs sitten? - --- Sitten panen suun säkkiä myöten. - --- Se tahtoo sanoa: näet nälkää. - -Kjeld oli ääneti. - --- Varmaankin olet toisinaan nähnyt nälkää, -- sanoi morsian, ja hänen -äänensä kävi äkkiä helläksi. Ja kun taiteilija yhä pysyi äänettömänä, -kiersi tyttönen käsivartensa hänen kaulaansa. - --- Kuinka minä rakastan sinua siitä syystä -- kuiskasi hän. -- -Mutta älä koskaan enää tee sitä... Kuuletko?... Kunpa vaan olisimme -naimisissa, niin pitäisin kyllä huolen, ettei se enää koskaan saisi -tapahtua. Mutta, onko sinulla sitten niin monta autettavaa? -- Morsian -punastui hieman ja katsoi vähän uteliaana sulhoonsa. - -Kjeld otti tyttösen pään käsiensä väliin ja katsoi suoraan noihin -hymyileviin silmiin. - --- Sanottakoon meistä taiteilijoista mitä tahansa -- puheli hän; -- -me olemme huikentelevaa väkeä, vapaita kuin taivaan linnut, vaan sitä -älköön koskaan sanottako, ettemme auttaisi toisiamme. Jokainen köyhä -taiteilija, joka sattuu tielleni, on veljeni, lyön hänelle ääneti -kättä, ja jos hän joutuu pulaan, niin autan häntä. - --- Ja nyt saat paljon varoja, joilla voit sitä tehdä -- sanoi tyttönen -mielitellen. -- Eikö _se_ sitten ole ihanaa? - -Kjeld huomasi säteilyn noissa mustissa silmissä. - --- Sinä olet viisas -- sanoi hän ja suuteli morsiantaan, -- hyvinkin -viisas. - -Hän hymyili tätä sanoessaan, mutta sanojen takaa kuului kuin huokaus. -Morsian kuuli vaan sanat, -- ei huokausta. - - Oli unensa nähnyt hänkin, - Mies köyhä, loistossa kaupungin, - Unet armahat, pettäväiset, - Unet kunnian, maineenkin. - -Häämatkalla sattui muuan tapaus, jota he sittemmin elämässään saivat -usein muistella, kumpikin omalla tavallaan. - -Oli kolkko, sumuinen päivä. Ei paistanut Lontoon miljoonille -päivänsädettä ainoatakaan. - -Cityn leveillä kaduilla risteilivät raitiovaunut, ajurit ja hienot -ajokalut. Jalkakäytävää myöten kulki kävelevien vuolas virta, -kiemurrellen kuin suunnattoman suuri ankerias kadulta kadulle. - -Mutta yhdessä paikassa jakaantui virta aina ja kulki varovasti -kahdenpuolin siitä. - -Siellä loikoi käytävällä mies. Repaleiselta ja kurjalta hän näytti, -mutta karkeista hihoista tuli näkyviin valkeat, hienot kädet, ja -punaliidulla hän maalasi käytävän kuiville kivilaatoille. - -Nuori pariskunta pysähtyi, kuten kaikki muutkin, tätä katselemaan. -Rohkein, voimakkain piirtein loi katumaalari liitupalasellaan esille -luonnoksiaan. Ne olivat vaihtelevia kuvia ja muodostuivat eläviksi -riveiksi, temmaistuina ihmismerestä hänen ympärillään. Tässä kulki -vanha vaimo kerjäten leipää, tuolla istui dickensiläinen taskuvaras, -jalat huolettomasti ristissä, savipiipun-nysä suussa, kasvot vilkkaat, -silmät vilhuvat, tuossa kaksi lasta kesken leikkiään tappelivat -napista, ja pelastusarmeijalaiset astuivat juhlakulussa siitä ohitse. - -Useimmat katsojista viskasivat kivilaatalle rahaa, pois lähtiessään. - -Mies ei ollut sitä huomaavinaan. - -Hän ei katsahtanut ylös eikä milloinkaan kiittänyt. Keräsi rahat vaan, -katse ylevänä kuin minkä hallitsijan ikään. - -Mutta äkkiä hän heittäytyi aivan pitkäkseen ja alkoi, toiseen -kyynäspäähänsä nojautuneena, valmistella ennen tekemäänsä hajanaista -luonnosta. - -Hän näytti olevan niin kiintynyt tähän työhönsä, ettei huomannut kansan -tulemista eikä menemistä. - -Kjeld katseli häntä, hengitystään pidättäen. Askel askeleelta hän -läheni maalaria, ja hehku hänen poskillaan kasvoi sitä myöten kuin -kuva valmistui ja selveni. Yht'äkkiä hän juoksi miehen luo ja tarttui -lujasti hänen käsivarteensa: - --- Olettehan hullu -- kuiskasi hän. -- Maalatkaa tämä kuva väreillä. -Siitä tulee mestariteos. - -Toinen katsoi ylös, tylsä ilme silmissä. - --- Mahdotonta, -- sanoi hän, -- minä olen värisokea. - -Kjeld oli hetkisen ääneti. Tuntui kuin hän olisi tukehtumaisillaan. -Mutta sitten hän heittäytyi maahan polvilleen katutaiteilijan viereen. - --- Toveri! -- sanoi hän. --Minäkin olen maalari ja olisin mielelläni -ostanut sinun taulusi. Nyt saan tyytyä siihen, että olen _nähnyt_ sen. -Ota vastaan kiitokseni ja käytä hyväkseni tämä, niin teet minulle -mielihyvän. - -Kjeld pisti 20-shillingin rahan maalarin käteen, mutta silloin hypähti -mies pystyyn, ja ensi kerran näytti tulensäihky leimahtavan tympeissä -silmissä. - --- Kiitos, -- sanoi hän, -- mutta minä en ota lahjoja toverilta. -Taiteilijoilla ei tavallisesti ole paljoa, mistä antaa. - --- Mutta _hänellä_ on, -- virkkoi Kjeld, luoden hellän silmäyksen -vaimoonsa. Hän ei tahtonut rahoja takaisin hinnasta mistään; piti -keksiä joku keino sen estämiseksi. - -Katumaalari katsoi pitkään kumpaistakin vierasta. Silminnähtävästi hän -ihaili nuoren rouvan kauttaaltaan eleganttia pukua. Sitten hän kumarsi -syvään. - --- Minä kiitän teitä, mylord ja mylady, -- sanoi hän ja, tarttuen -samalla Kjeldin käteen, jatkoi: -- olette suuri mestari, jos osaatte -maalata noin kultaisissa kahleissa, -- mutta, ikäänkuin paheksien -sanojaan, samassa hetkessä liitti heti: -- God bless you! [Jumala -siunatkoon teitä.] - -Kalman kalpeana seisoi Kjeld ja tuijotti maalariin. Hänen vaimonsa veti -hänet nopeasti kanssaan pois tungoksesta. - --- Tuo pahanilkinen! -- puheli hän. -- Sinä tyhjennät kukkarosi -hänelle, ja palkaksi hän loukkaa sinua. Sellainen maankulkija! -Sellainen kurja moukka... - -Kjeld pani nopeasti kätensä hänen suunsa eteen. - --- Hän ei ole moukka; sen tiedät hyvin. Sitä todistaa hänen -puhetapansa, sitä todistaa hänen kätensä... Mutta hän ei ole tahtonut -tehdä muuta maailmassa kuin maalata, ja siksi on hän valinnut -katutaiteilijan vapaan elämän ennemmin kuin konttorien kuluttavan, -tympeyttävän toimen. Hän näkee kaiketikin näkyjä: hänen sisimpänsä -on täynnä valoa ja värejä, tuhansine hienoine vivahduksineen, mutta -hän on värisokea, hän ei voi siirtää niitä kankaalle. Voitko ajatella -mitään niin kauheata? -- Kjeld pysähtyi ja katsoi vaimoonsa tuolla -tuskallisella katseellaan. -- Voitko ajatella mitään niin kauheata kuin -että taide kuolee taiteilijassa? - -Musta tintti ei käsittänyt tätä, mutta naisille ominaisella vaistolla -hän vastasi, tietämättä itsekään, miten totta hän puhuu: - --- Voin ajatella kauheampaakin -- voin ajatella, että rakkaus kuolisi --- Ja hän lisäsi huolettomasti: -- tahi että me itse kuolisimme. -Ajatteles, jos nyt sinä ensin menisit pois! -- Minun täytyisi mennä -toisiin naimisiin, päästäkseni läpi elämän... Pelkään kauheasti -yksinäisyyttä... Miksi tuijotat minuun noin?... Aivan varmasti menisin -naimisiin... Minun suorastaan _täytyisi_ tehdä se, ett'en tulisi -- -hulluksi... Etkö luule, että itsekin tekisit samoin? - -Kjeld käänsi päätänsä poispäin ja vastasi, katsomatta vaimoonsa: - --- Minä en koskaan voisi muistostani hälventää olemattomiin sitä, mikä -on olemassa ollut... Vasta sitten kun sen voisin tehdä, saattaisin -mennä uusiin naimisiin. - --- Rakas Kjeld, mun oma kummallinen Kjeldini! Kuinka armas sinä -sentään olet! -- ja vaimo tunki molemmat lämpöset kätensä miehensä -povitaskuihin. -- En ymmärrä, mitä tekisin, jos kadottaisin sinut! - --- Entäs minä sitten! -- sanoi taiteilija. -- Jos sinä menisit -pois, ei olisi elämällä enää mitään arvoa minulle... Mutta sen minä -tiedän, että jos taide kuolisi minussa, matkustaisin Lontooseen ja -rupeaisin katumaalariksi! Vapaampaa ja ylevämpää lazaronielämää -en saata kuvailla. Korkealla katto, kaukana seinät ja ympärillä -miljoonakaupungin elämä! Katsoppas vaan, miten varoillaan he astuvat -miehen ympäri tuolla! Lontoon asukkaat eivät ole pikkumaisia... He -kunnioittavat taidetta itse taiteen tähden repaleisenkin miehen -harjoittamana. Huomaatko, millä mielenkiinnolla he seuraavat hänen -työtään? Katsos tuota vanhaa miestä, joka on suulleen suistumassa, -kun niin koettaa päästä näkemään. Ja noita nuoria tyttöjä, jotka -kurottautuvat varpailleen. Ja pitkiä poikaviikareita, lakki niskassa, -kädet housuntaskuissa, miten he vihellellen katselevat. Ja kaikki ovat -he yhtä huvitetut hänen työstään. - -Musta tintti tömisti kärsimättömästi jalkaansa kadun kivitystä vastaan. - --- Eikö jo lähdetä? -- sanoi hän. - --- Ei, jääkäämme katsomaan kuvan valmistumista, -- pyysi Kjeld. - -Rouva keikautti niskaansa taaksepäin ja helähti nauruun, rajun -vallattomaan. - --- Se ei varmaankaan valmistu _tänäpäivänä_ -- sanoi hän. -- Katso, nyt -poistuvat ihmiset, ja maalari makaa vatsallaan ja juo. - -Kjeld kääntyi katsomaan ja näki maalarin kätkevän liitupalasen -taskuunsa ja kallistavan suuhunsa loput viinapullosta, jota piteli -kädessä. - --- Hyi, miten inhottavaa! -- sanoi taiteilija. Mutta Musta tintti laski -sametinpehmoiset kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi säälitellen: - --- Mutta hyväinen aika! Mitäpä hän sitten voisi muuta tehdä, maatessaan -kylmillä kivilaatoilla paleltumassa, kuin juoda? - --- Hänen pitäisi nousta ja mennä pois. - --- Niin, mutta kuule nyt, Kjeld! Itsehän vasta sanoit katutaiteilijan -elämän olevan vapainta ja ihaninta, mitä saatat ajatella. - --- Ei _tuolla_ tavalla... - -Musta tintti otti muutaman tanssiaskeleen. - --- Joutavia! -- sanoi hän. -- Tuota nyt maksaisi mietiskellä! Eihän se -koske sinua eikä minua. Herra Jumala antaa meille kaikille virheemme -anteeksi. - -Mustalla tintillä oli suuri sydän. Siinä sulautuivat kaikki -mahdollisuudet ja mahdottomuudet yhteen ainoaan, päättömään, -kaikkinielevään sääliväisyyteen. - -Lukiessaan sanomalehdissä jostain murhasta, ei hän suurestikaan -ajatellut murhattua, vaan sitä enemmän murhaajaa. - --- Voi sitäkin raukkaa! -- oli hänellä tapana sanoa; -- hän on -tietenkin hullu. - -Ja jos joku vaati oikeudenmukaista rangaistusta rikoksesta, oli hänellä -aina valmiina lause: -- Voi surkeata! Ei pitäisi rangaista ketään. -Kjeld koetti turhaan oikaista vaimoaan. Nämä huojuvat käsitteet -kristillisyydestä ja siveydestä, laupeudesta ja ihmisrakkaudesta -hämmentyivät nuoressa rouvassa yhdeksi ainoaksi sekavaksi vyyhdeksi. - -Mutta Kjeld haasteli kuitenkin yhtä paljon itselleen sekä Mustalle -tintille. - --- Minä soisin -- puheli hän, kun hänelle muistui mieleen vaimonsa -tapa aina silotella asioita, -- soisin ihmisten käyttävän laupeuttaan -paremmin, kurjille, onnettomille, langenneille, sorretuille, mutta ei -pahantekijöille. Tällä en oikeastaan tarkoita niitä rikoksia, joita -laki rankaisee, vaan paremminkin niitä, joita ihmiset keskuudessaan -tekevät toisiansa vastaan. Ja kuitenkin, jos vääryyttä kärsinyt tahtoo -puolustautua, niin nostaa tuo harhaan joutunut ihmisrakkaus yleensä -ja tanskalainen vesivelli-armeliaisuus erittäin oikean Rama-huudon -häntä vastaan... Tiedätkös, mitä minä toisinaan ajattelen, kun oikein -suutun? Soisin olevani kirjailija enkä maalari. Oi, millainen kirja -siitä syntyisikään, kun terottaisin kynäni pelkäämättömyyden puukolla, -kastaisin sen totuuden musteeseen ja kirjoittaisin oikeudentunnon -paperille! Ja kuinka sitä sitten kurikoitaisiin, boikotettaisiin ja -pantaisiin takavarikkoon! Ei yksikään kunnon ihminen sietäisi sitä -pöydällään... Sepä se juuri tekee nykyajan niin kehnoksi, että totuus -ei enää ole totuutta, eikä valhe valhetta, -- silotus, systeema -tasoittaa kaikki. Vääryys on vaan tietämättömyyden aiheuttamaa, valhe -vaan väärinkäsitystä, sillä ihmiset ovat niin liikuttavan laupiaita -toisilleen. Ei silloin, kun he valhettelevat toisistaan, panettelevat -ja murhaavat toisiaan takanapäin, vaan silloin, kun heidän tulisi -tuomita julkisesti. He tietävät tuomion kohtaavan heitä itseään, ja -siksi he kohottavat laupeuden lipun korkealle... se peittää niin -paljon, jota ei tarvitse nähdä... -- Sanny, -- hän otti vaimoaan -kädestä, -- jos milloinkaan kohtaat täysin rehellisen ihmisen, jonkun -niitä oikeita luonteita, jotka aina lausuvat ajatuksensa suoraan -eivätkä vähääkään välitä siitä, mitä ihmiset sanovat, haa... silloin -tiedät, että se tuntuu kuin saisi ydintä luihinsa ja voimia moneksi -vuodeksi eteenpäin! - -Musta tintti ei kuullut sanaakaan miehensä puheesta. Hän vaan katsoa -tuijotti miehensä silmiin. Hänen omat loistavat silmänsä olivat kuin -lumottuina kiintyneet Kjeldiin, -- hän riippui miehensä käsivarressa -ja notkein liikkein seurasi jokaista hänen askelettaan, ja koko hänen -olentonsa hehkui nuoruuden täyteläistä suloutta. Kjeld puristi hänet -lähemmäksi itseään ja unohti onnensa tähden kaikki, mikä hänen mieltään -ahdisti. He kävivät yhdessä British Museumissa, missä heidän monasti -täytyi pistäytyä vanhojen muumioiden taakse, suudellakseen toisiaan... -He tutkivat Towerin linnan läpeensä, mutta ei edes "verinen huone" -siellä saattanut hillitä heidän rajatonta iloisuuttaan. He vaelsivat -riemuisina Kristallipalatsiin, eikä ylenmäärin sitkeä bifsteeki siellä -suinkaan vähentänyt, vaan päinvastoin vielä enensi heidän iloaan ja -saattoi sen oikein säkenöimään... Sitten he palasivat taas yhdessä -takaisin hotelliin, siihen huoneeseen, joka oli _heidän_ kotinsa... -nuoruuden, hilpeän mielen, miehuudenvoiman ja elämänonnen koti, jossa -vielä kajahtelivat morsius-yön tuhannet kellot, nuo, jotka vaan kerran -soivat eivätkä sitten enää milloinkaan!... - -Kaksi ihmistä -- kaksi vastakohtaa! Kaksi ihmistä, jotka tulivat -sokeiksi, katsellessaan toisiansa. -- Kaksi vastakohtaa, jotka kumpikin -luulivat voivansa voittaa toisensa, mutta eivät koskaan täydelleen -käsittäneet toisiaan. -- Miten saattaisi heidän elämänsä tulla -sopusointuiseksi? - -Musta tintti oli tottunut siihen, että häntä ihailtiin ja -hienosteltiin. Ja jos hän missä tapasi miehen, vaikkapa mitättömänkin, -alkoi hänen heti tehdä mielensä herättää hänessä kiintymystä itseensä. --- Pahaa hän ei sillä tarkoittanut, ei millään muotoa, hän virnasteli -vaan hiukan, niinkuin useimmat nykyajan naiset konsanaankin. Mutta -Kjeld sitä vastoin ei voinut käsittää, kuinka hänen vaimonsa välittää -muitten miesten huomaavaisuudesta. Tuon tarmokasluontoisen, uskollisen -miehen mielestä oli virnasteleminen samaa kuin avioliiton-rikos, mutta -hän sulki silmänsä siltä, hän ei _tahtonut_ nähdä, ei _tahtonut_ herätä -siitä onnellisuuden unesta, johon Musta tintti oli hänet tuudittanut. - -He palasivat kotiinsa Köpenhaminaan, tuohon loistavaan asuntoonsa, -missä kaikki oli uutta ja lämmintä, hentoa ja ylellistä aina -äärimmäisiin asti. - -Lattiat olivat kaikkialla matoilla peitetyt, huonekalut silkillä -verhotut, mutta tuossa kaikessa ei ollut mitään heitä itseään. Vieraat -kädet olivat järjestäneet kaikki. Vieraat silmät tirkistelivät heihin -huoneiden nurkista, uteliaina, ihmettelevinä, kylminä... - -Sanny perehtyi heti uuteen ympäristöönsä. -- Miten hauskaa on olla -vieraisilla omassa kodissaan! -- arveli hän. -- Ja siskot ovat -tosiaankin olleet herttaisia! Hienoimmista kaupoista he ovat hankkineet -kaikki tavarat. Katsos, Kjeld, tätä sohvaa, miten aistikas se on! Tule -koettamaan sitä! - -Kjeld istahti aatoksissaan vaimonsa viereen pehmeille patjoille. - --- Sinä et sano mitään, -- virkkoi Musta tintti loukkautuneena. - --- En, sillä... minä kaipaan tässä jotain. Kaipaan sinua _itseäsi_. -Mikä on sinua tässä kaikessa? - --- Minua...? - --- Niin, miksi eivät sinun kätesi ole järjestäneet kotiamme? - --- Mutta Kjeld! Minähän olin häämatkalla... Ja sitä paitsi ymmärtävät -sisareni tämmöiset asiat paljoa paremmin kuin minä... Katsoppas tuota -kirjailtua ompelupöytää. Eikö se ole soma? - -Taiteilija nyökkäsi päätään. - --- _Istu_ sen ääreen, -- sanoi hän, -- silloin se haastelee minulle -jotain. Nyt on kaikki täällä niin kuollutta ja vailla tarkoitusta. -- -Hän katseli etsien ympärilleen. -- Eikö täällä ole mitään sinun ennen -käyttämääsi, mitään, joka olisi ollut sinun huoneessasi ennen? - --- Ei ole! Mutta sehän on juuri suurenmoista tässä, että kaikki on -uutta. - -Kjeld nousi äkisti. - --- Menen hetkiseksi ateliaan, -- sanoi hän. Jotain pakonalaista oli -noissa sanoissa, ja pakonalaiselta tuntui sekin, ettei hän pyytänyt -vaimoaan mukaansa. - -Sanny huomasi sen kyllä, mutta koetti reippaalla naurulla haihduttaa -sen pois. - --- Niin, siellä ylhäällä löydät kyllä yhtä ja toista ennestään tuttua, --- virkkoi hän ja mietti itsekseen, Kjeldin mentyä: -- Kyllä hän -todellakin on äärettömän kummallinen toisinaan. Mutta semmoisiahan -ne taiteilijat ovat; minkä sille voi!... sanomattoman kultainen hän -sittenkin on. - -Ja rouva kulki yksin, uteliaasti tutkistellen huoneesta huoneeseen. - -Taiteilija harppasi sillä välin kolmella askeleella ylös portaita ja -oli tuokion kuluttua ateliassa. Hänen silmänsä hyväilivät jokaista -esinettä siellä. - --- _Nyt_ olen kotonani! -- sanoi hän hartaasti, huomaamatta puhuvansa -ääneen. - -Atelian nurkassa oli suuri, katettu taulu. Sen luo astui Kjeld, repäsi -peitteen pois ja katseli sitä kauan. Tuntui kuin terävä puukko olisi -pistänyt häntä sydämeen. - --- Noin en osaa enää koskaan maalata, -- ajatteli hän ja tarttui -samalla käsin päästään kiinni; siinä tuntui niin kirpeä kipu. -- -Minähän olen hullu, -- ajatteli hän, -- kaikki minun ajatukseni ovat -sairaat. -- -- - -Hän tunsi itsensä äkisti epätoivoiseksi, maahan masennetuksi, mutta -hetki sen perästä hän oli jo temmannut paletin ja siveltimen ja istui -nyt, liinamekko yllään, maalaamaan täyttä vauhtia. - --- Sanny, Sanny! -- huusi hän alas rappusia. -- Tule hetkeksi istumaan -mallina minulle! Luulenpa, että jotain sittenkin syntyy tästä -luonnoksesta, jonka tein pari päivää ennen matkalle lähtöämme. - -Ja Sanny tuli. Sanny oli niin hyväntahtoinen, niin mukautuvainen. Ja -nähdessään Kjeldin ilon, tunsi hän itsensä runsaasti palkituksi. - -Sillä välin kun taiteilija maalasi, odotteli Musta tintti riemumieliä -sitä aikaa, jolloin hänen miehensä taas lopettaa työnsä ja pitää yksin -häntä armaanansa... eikä näe maailmassa mitään muuta kuin hänet yksin. - -Vaistomaisesti hän alkoi hyräillä, polkien tahtia pienellä jalallaan: - - Er, der herrlichste von Allen, - wie so holde, wie so schön! - -Ja Kjeld vastasi, viheltäen hiljaa: - -Dein ist mein Herz! - - Dein ist mein Herz - und soll es ewig -- ewig bieiben! - - * * * * * - -Päivät kuluivat. Ja pitkän, levottoman talven, seurustelujen ja -konserttien perästä seurasi vihdoin rauhallinen aika vastanaineille, ja -heidän asunnossaan vallitsi hiljainen, valoisa odotus, joka erikoistaa -kodin, mihin pienokaista varrotaan saapuvaksi. Musta tintti oli -rohkealla mielellä, kuten aina. Ei hän tiennyt huolehtimisesta mitään. - --- Minä annan luonnollisesti nukuttaa itseni, -- sanoi hän. - -Ja kun Kjeld arveli: - --- Mutta rohkenetko tehdä sitä lapseen nähden? -- niin vastasi Sanny -vaan: - --- Mitäpä se tekisi? Onhan se niin tavallista nykyjään... Ja sitä -paitsi, miksi sitä rupeaisi kärsimään enemmän kuin välttämätöntä on? - --- Niin, eipä tietenkään, -- sanoi Kjeld, eikä huomannut itsekkään, -miten katkeran soinnun hänen äänensä sai. -- Eva ja Neitsyt Maaria ne -kulkivat suoraan läpi kärsimysten, vaan nykyajan naiset ne kiertävät -niitä, sillä lapsi ei enää ole heille pääasia; oma henki on tärkeintä -kaikesta. - -Musta tintti kätki kukoistavat kasvonsa käsiinsä ja itki. - -Miehet ovat sietämättömiä, niin hän ajatteli, itsekkäitä kaikkityyni, -oikein kylmiä, pahoja ja inhottavia! Itse tuskailevat he vähäisestä -hammaskivustakin, mutta naisia he eivät sääli. Mutta _hän_ puolestaan -ei aio kärsiä enempää kuin pakko vaatii; saattaapa siitäkin jo tulla -enemmän kuin kylliksi. - -Kjeld oli ääneti eikä enää koskettanut koko asiaa, mutta itsekseen -hän pelkäili, mitä oli tulossa. Hän eli ja hengitti lapselleen. Tuo -omituinen, sairasmielinen tuska, joka aina valtasi hänet, kun hän -muisti naimisensa kautta saamaansa omaisuutta, sekin laskeutui lapsen -jalkain juureen levolle kuin kesytetty jalopeura. - -Alusta hän oli vihannut itseään noitten rahojen tähden. Hän oli tähän -asti halveksien katsellut kaikkia pankkeja eikä käsitellyt rahoja -muulloin kuin antaessaan niitä pois, mutta nyt hän meni säännöllisesti -joka kuukausi säästökirjoineen pankkiin ja pani tuhat kruunua lisää -pääomaan! Tahi istui hän kokonaisen tunnin kotonaan kuponkeja -leikkaamassa! - -Näytti kuin lapsi olisi pyyhkäissyt pois häneltä kaiken häpeän. - --- Se on kaikki sinun omaasi, -- sanoi hän ja nosti päänsä pystyyn. --- Sinä olet _syntynyt_ siihen _Sinun_ tähtesi on minulla oikeus -olla rikas. -- Ja hän maalasi, toivoi ja odotuksen innostamana, -voimakkaammin ja kiihkoisammin kuin koskaan ennen. - -Tapahtui kyllä joskus, että hän tarttui molemmin käsin kiinni päähänsä, -kun tunsi entistä tuskan tai huomasi ajatuksensa äkisti keskeytyvän tai -hämmentyvän. Mutta heti sen perästä hän taas hymyili entisellään. Lapsi -piteli hennoissa kätösissään hänen sairasta mieliluuloaan. Silloin -vaan, kun nämä kätöset hellittivät, silloin houreetkin taas pääsivät -valloilleen. Ja taulut kasvoivat sekä muotoon että väritykseen nähden. -Ne lähetettiin näyttelyyn ja saivat ostajia. Kjeld oli ylpeä kuin -kuningas, pidellessään niistä saatuja rahoja kädessään. - -Hämärissä hän meni ulos ja jakeli ne kaikki pois. Tuntui aina niin -ahdistavalta antaa _hänen_ rahoistaan, ne kun eivät olleet hänen omia -ansaitsemia, mutta tämä oli kuin juhlan viettoa monena päivänä. - -Ja kaikkein parasta oli lopuksi se, kun hän vei viimeiset säästönsä, -sata kruunua, "Mehiläispesään" ja juhlallisesti kirjoitutti ne pieneen, -nimettömään pankkikirjaan. - -Silloin tuntui jo aivan kuin hän olisi pidellyt lasta polvellaan, -katsellut, miten hento ja hieno se oli, ja tuntenut, miten hellävaroin -sitä on liikuteltava, ja tuntenut, kuinka hänen oma sydämensä sykkii -riemusta, että tämä on hänen lapsensa. - - * * * * * - - Hän ovea kirstulla kolkuttaa, - Kun kädet hällä on kiinni. - -Päivät kuluivat... ja se päivä tuli, jota oli kauan pelätty ja kauan -odotettu. - -Tuolla sisällä makuuhuoneessa kulkivat elämä ja kuolema hitaasti -toistensa ohitse, niinkuin aina tapahtuu siellä, missä lapsonen tulee -maailmaan. - -Kjeld istui arkihuoneessa ja kuunteli, hengitystään pidätellen, -jokaista äännähdystä makuuhuoneesta. Mutta siellä oli aivan hiljaista. -Kjeldistä tuntui kuin hän olisi muuttunut automaatiksi, joka ei osaa -muuta kuin kääntää päätään aina lääkärin askeleiden mukaan. - -Hänestä tuntui kuin muistuttaisi hän tanssijaukkoa, entistä leluansa -lapsuuden ajalta. Ja hän huomasi selvään, kuinka nuorista piti vetää, -kun tahtoi päätä kääntää. - -Lääkäri tuli tuon tuostakin ovelle ja nyökkäsi sieltä päätään Kjeldille. - --- Teidän vaimonne jaksaa erittäin hyvin... Hän ei tiedä ensinkään -mitään. - --- Entäs lapsi? -- oli Kjeld huutamaisillaan kiristettyjen hampaittensa -välistä, mutta ei virkkanut mitään. - -Sekunti seurasi sekuntia, minutti minuttia, neljännes neljännestä. -Sitten kuului äkkiä jotain valituksen tapaista tuolta sisästä ja sen -perästä kiihkeitä kuiskauksia. Syntyi liikettä ja juoksua, ja hän kuuli -lääkärin sanovan ääneen: - --- Sepäs oli soma poikanen! - -Kaikki veri oli paennut Kjeldin poskilta hänen siinä kuulahdellessaan. -Nyt hyökkäsi se lämmittävänä laineena läpi koko hänen ruumiinsa, ja -kiitollisuuden tunne valtasi hänen sielunsa. Häntä ihmetytti vaan, -ettei kuulunut mitään huutoa tuolta sisästä, ja että kaikki taas oli -niin hiljaista siellä. - -Silloin juoksi sairaanhoitaja huoneen läpi, tuoden jäätä ja eetteriä. - --- Rouvaa ei tahdo saada hereille, -- huusi hän hätäytyneenä. - -Kjeld hypähti ylös ja aikoi rientää huoneeseen, mutta kuuli samassa -taasen valitusta ja tapasi lääkärin ovella. - --- Teidän vaimonne on valveilla, -- sanoi hän; -- hän pääsi oikein -hyvin tästä kaikesta. - --- Entäs poika? -- sopersi Kjeld. - --- Poika on, ikävä kyllä, kuollut. Olemme pitäneet häntä lämpimässä -kylvyssäkin, vaan ei se auttanut. Mutta olkaa iloinen, että rouvanne -elää! - -Kjeld huojahti taaksepäin ja käänsi selkänsä ovea kohti... Isku oli -kovin ankara... Hän tarttui ehdottomasti molemmin käsin päähänsä... -Siinä tuntui niin kirpeä kipu. - -Lääkäri katsoi hetken aikaa tarkkaavasti Kjeldiä, päätään pudistellen. -Sitten hän meni takaisin sairaan huoneeseen. - -Kjeld oli jäänyt seisomaan keskelle lattiaa. - --- En tätä ymmärrä ensinkään, -- sanoi hän puoliääneen. -- Missä on nyt -selitys tähän kaikkeen? Poikanen olisi ollut selitys. - -Hän hätkähti, kuullessaan jonkun liikkuvan takanaan huoneessa. - -Sairaanhoitajatar tuli sisään, kantaen lasta tyynyllä ja laski sen -sohvalle. - -Kjeld heittäysi lapsen yli ja purskahti itkuun. Pienoisen ruumis oli -vielä aivan lämmin ja pehmeä. Posket punottivat kuin nukkuvalla. -Suuret, kaarevat silmäluomet verhosivat noita silmiä, jotka eivät -milloinkaan nähneet päivänvaloa... Kjeld laski kätensä sille kohdalle, -missä oli sykkinyt pieni sydän ja pysähtynyt maallisen olemisensa -kynnyksellä. - --- Kloroformioimisen seurauksia luonnollisesti, -- sanoi Kjeld ja tunsi -itsekin, kuinka nuo sanat viilsivät kuin terävät puukot. - -Hoitajatar kääntyi pois ja virkkoi, ikäänkuin puolustellen: - --- Eihän sitä varmaan tiedä. Syyt saattavat olla monenlaiset. Mutta -kaikki kävi muuten aivan tasaisesti, ja poika näyttää terveeltä ja -lujalta. Kaikki eivät tietysti siedä nukutusta. - -Kjeld nousi ja katsoi hoitajaan tuikeasti. - --- Sanokaa minulle suoraan, -- puheli hän, -- oliko tässä todellakin -syytä nukutukseen? - -Hoitaja loi silmänsä maahan, kohdattuaan tämän tutkivan katseen. - --- Minulla ei ole oikeutta sitä arvostella, -- sanoi hän vältellen ja -aikoi poistua. - -Mutta Kjeld tarttui hänen käsiranteisiinsa eikä laskenut häntä. - --- _Oliko_ syytä? -- kysyi hän uudelleen. - -Hoitajatar repäsi kätensä irti. - --- Kun tahtoo päästä kärsimästä, niin on aina syytä, -- sanoi hän ja -astui ovelle. - -Kjeld nauroi ääneen, kun hoitaja oli sulkenut oven jälkeensä. Sitten -hän heittäytyi taas lapsen ylitse. - --- Kuulitko, mitä hän sanoi? -- kuiskasi Kjeld, painaen suutaan lähelle -lapsen korvaa. -- Äitisi tahtoi päästä kärsimästä tuskaa, ja sentähden -täytyi sinun kuolla! -- Äitisi tahtoo näytellä edelleen elämän suuressa -ilveilyssä, mutta sinä saat jäädä ulkopuolelle... Kuuletko, poikaseni, -mun oma poikani! _Me_ kaksi, meidän oli määrä elää yhdessä... kärsiä -yhdessä... ja tehdä työtä yhdessä. - -Hän peitteli pieniä, hentoja, lumivalkeita kätösiä lämpöisillä -suuteloilla, mutta huomasi sitä tehdessään, kuinka ne jäykkenemistään -jäykkenevät. Silloin hän otti silkkipeiton ja levitti sen lapsen päälle. - --- Pikku raukka! -- sanoi hän. -- Kuinka kylmä sinun on! - -Käsi laskeutui hänen olkapäälleen niin lujasti, että hän oli miltei -vaipumaisillaan polvilleen sen kosketuksesta. Se oli lääkäri. - --- Heittäkää pois tuo tuijotteleminen lapseen tahi tulette kipeäksi, -- -sanoi hän. -- Menkää vaimonne luokse; hän on jo useasti kysellyt teitä. - -Mutta Kjeld ei liikahtanut. - --- Sanokaa, että minä lämmitän lasta, koska hänen luonaan sen oli liian -kylmä, -- sanoi hän. Mutta silloin kuuli hän vaimonsa huutavan ääneen: - --- Kjeld, Kjeld! Miksi et tule jo? -- ja samassa silmänräpäyksessä oli -Kjeld sairashuoneessa. - --- Mitä sinä oikeastaan tahdot minusta? -- sanoi hän, jääden seisomaan -vuoteen jalkopäähän. -- Ethän tahtone, että kiittäisin sinua, kun -annoit lapsen kuolla, säästääksesi itseäsi! Jos olisit ponnistellut -itsesi kärsimysten läpi, olisin rakastanut ja ihaillut, kunnioittanut -ja siunannut sinua, vaikkapa lapsi olisikin kuollut. Minä en olisi -voinut tuntea surua lapsen kadottamisesta sen ilon tähden, että sinä -elät! Mutta nyt sinä olet kiertänyt kärsimykset, ja nyt elää lapsi -minussa, vaikkapa se on kuollut, ja sinä olet minulle kuollut, vaikka -elätkin! - -Sanny ei vastannut mitään. Kauhistuen hän vaan tuijotti mieheensä. --- Sitten hänen päänsä vaipui takaisin pielukselle, ja hän meni -tainnoksiin. - -Silloin tuli lääkäri paikalle, työnsi Kjeldin ankarasti syrjään, sanoen: - --- Mies, oletteko hullu! Vai tahdotteko tappaa vaimonne! - -Kjeld huomasi heidän kaikkien puuhaavan kiireesti, sairasta -virvoitellakseen, mutta itse hän katseli aivan tyynesti tätä kaikkea. -Hän tiesi, ettei hänen vaimonsa tunteet ole kovin syvällisiä, ja ettei -mielenliikutus häneltä henkeä ota. Kun sairas avasi silmänsä, nyökkäsi -Kjeld vaan päätään hänelle ja meni takaisin arkihuoneeseen. -- Hän -otti lapsen käsivarsilleen ja alkoi kävellä sen kanssa edestakaisin -huoneessa. Hän ei huomannut kantavansa kuollutta, hän tunsi vaan, että -se oli jotain läheisesti omaa... suorastaan osa hänestä itsestään... -Se oli hänen elämänsä lupaus, hänen miehuutensa toivo, hänen sairaan -sielunsa terveys. - --- Kuulkaa nyt! -- tohtori koputti kahdella sormellaan Kjeldiä -olkapäälle. -- Lapsi on haudattava niin pian kuin mahdollista, sekä -teidän että vaimonne tähden... Se on aivan välttämätöntä, sanon minä. - -Kjeld vilkasi pikaisesti tohtoriin. Hän tunsi itsensä sairaaksi, -mutta huomasi heti, että tässä täytyy teeskennellä, ja melkein -ylenluonnollisella voimanponnistuksella hän rohkaisi mielensä. Hän -laski lapsen takaisin sohvalle ja tarttui hattuun, joka oli pöydällä. - --- Minä lähden heti toimittamaan kirstua, -- sanoi hän. - -Tämä liikutti lääkäriä. - --- No, enhän minä tarkoittanut sillä tavalla, -- sanoi hän; -- senhän -voitte jättää jollekin toiselle toimeksi. - --- Minä teen sen mieluummin itse, -- sanoi Kjeld, koettaen puhua aivan -levollisesti. - -Tohtori taputti häntä olkapäälle. - --- Hyvä oli, että tartuin härkää sarvista, -- ajatteli hän itsekseen, -heidän astuessaan yhdessä portaita alas. -- Tämä tapaus oli panna -häneltä pään pyörälle. -- Mutta ääneen hän puheli: - --- Niin, hyvä ystävä! Saattepa nähdä, että se auttaa, kun vaan lapsi -saadaan pois talosta. - -Samassa kääntyi tohtori eräälle sivukadulle. Kjeld pysähtyi ja katsoi -hänen jälkeensä. Omituinen hymy väikkyi hänen suunsa ympärillä, ja -silmissä kiilui miltei viekas loiste. - --- Vai niin, te luulette voivanne telkitä hänet ulkopuolelle! -- -haasteli Kjeld puoliääneen. -- Mutta olettepa unhottaneet tuon vanhan -laulun: - - "Hän ovea kirstulla kolkuttaa, - Kun kädet on hällä kiinni." - -Seuraavana päivänä oli lapsi haudattava. Itse laski Kjeld poikansa -pienoiseen kirstuun, ensin sinkkiseen, sitten tammiseen. - -Sairaanhoitajatar ei laisinkaan saattanut ymmärtää, miksi laitettaan -kaksinkertaiset kirstut noin pienelle lapselle. - -Mutta Kjeld tahtoi niin. Ja hän otti pehmeät, pienet kehtotyynyt -ja laittoi niistä vuoteen. Sitten suuteli hän lasta kauan ja -sydämellisesti... tuntui kuin hän ei olisi voinut laskea sitä -käsistään... Suuret hikikarpalot helmeilivät hänen otsallaan, kun hän -viimein pakotti itsensä laskemaan lapsen kirstuun ja peittämään sen -lakanalla. - -Hän juotti itse kiinni sisimmäisen kirstun kannen ja kiinnitti -ruuveilla päällimmäisen. Sitä tehdessä painautui hänen aivoihinsa kuin -vasaralla taottuna surullinen, tuttu sävel siihen kuuluvine sanoineen: - - "Tuuti, tuuti lastani! - Uinu armas, uinu kauan, - Vaikka untuvat puuttuvi, - Eikä keinu vuode vauvan." - -Sanny ei ollut kertaakaan pyytänyt saada nähdä lasta. - --- Kuolema on niin kauheaa, -- sanoi hän; -- parasta on, ettei koskaan -ajattele sitä. - -Mutta kun hänen miehensä ei tullut häntä katsomaan, kävi hän -levottomaksi ja sai illemmalla kovan kuumeen. - -Lääkäri saapui, ja Kjeld seurasi häntä, astuen varpaillaan makuuhuoneen -ovelle. Siihen hän pysähtyi, katsoen huoneeseen, mutta rohkenematta -astua kynnyksen yli. Verkalleen hiipi häneen katumuksen tunne... -Katkeruus katosi hänen mielestään, ja hänen järkähtämättömän uskollinen -rakkautensa pääsi taasen voitolle. - -Sairaanhoitajatar kulki välinpitämättömänä Kjeldin ohitse, ja lääkäri -sanoi lähtiessään: - --- Se oli ikävää, hyvä ystävä, että eilen olitte niin ajattelematon; -ei tiedä, mitä seurauksia siitä saattaa olla. Mutta pitäkää nyt huolta -siitä, että lapsi tulee haudatuksi. - -Viimeiset sanat repäsivät Kjeldin sydäntä, ja uhka hänen mielessään -nosti taas päätään... Lapsi! Hän itse tai osa hänestä itsestään... -Hänen elämänsä ja tulevaisuutensa! Tuntuu kuin eivät kyllin pian saisi -sitä pois talosta. He pitävät sitä melkein vahingollisena eläimenä. -- -Jäljet umpeen vaan, jäljet umpeen vaan!... - -Kjeld meni arkihuoneeseen, jossa pieni arkku seisoi pöydällä. Hän -painoi sen rintaansa vasten ja hyväili sitä kuumilla käsillään. - --- Pikku poikaseni! -- kuiskasi hän hiljaa. -- Ymmärräthän sinä kyllä, -että lasken sinut tuonne kylmään maahan, noutaakseni taas sinut jälleen -pois sieltä... Ethän suutu minuun, vaikka minun täytyy tehdä niin... - -Sitten hän otti tuon pienen arkun kainaloonsa ja astui verkalleen -alas portaita myöten, viittasi ajurin luokseen ja istautui vaunuihin. -Kirstua hän piteli kaiken aikaa sylissään eikä laskenut sitä vastapäätä -olevalle tyhjälle istuimelle. - -Hän ajoi ajamistaan, kauaksi, aina pieneen Amager nimiseen maakylään -asti. - -Erään kukkakaupan kohdalla hän pysäytti hevosen ja antoi ajurille -kymmenen kruunua, sanoen: - --- Menkää ostamaan kukkia tuolta. Ostakaa niin paljon kuin tällä saatte. - -Ajuri palasi pian, syli täynnä kukkasia. Kjeld sirotteli niitä arkulle, -heidän ajaessaan eteenpäin. - -Hänestä tuntui yht'äkkiä niin kummallisen vaikealta kestää tätä -kaikkea. Hänen aatoksensa olivat lyijynraskaita ja painoivat häntä -alas. Koski niin kipeästi aivoihin. - --- Kenties sittenkin on onnellisinta tulla pysäytetyksi juuri elämän -kynnyksellä, -- ajatteli hän. - -Vaunujen pysähdyttyä, otti Kjeld taas arkun kainaloonsa ja astui yksin -sen kanssa hautausmaalle. - -Oli kolkko, kostea päivä. Surupajuista ja vaikeitten ritvasaarnien -oksilta tippui sumua alas haudoille raskaina kyyneleinä. Paitsi tätä -ääntä ei kuulunut syvässä hiljaisuudessa muuta kuin jonkun kävelijän -yksinäiset askeleet, jotka harvenivat harvenemistaan ja pysähtyivät -vihdoin haudoilla. - -Kjeld astui eteenpäin, kunnes saapui siihen paikkaan, missä oli pieni, -tumma syvennys maassa. Sen ääressä seisoi haudankaivaja ja hänen -rinnallaan aivan nuori pappi virkapuvussaan. - -Pastori astui Kjeldiä vastaan ja otti häntä kädestä kiinni. - --- Sydämestäni säälin teitä! -- sanoi hän, ja äänessä kuvastui harrasta -osanottoa, mutta hän lisäsi vähän lapsellisesti: -- Tämä päivä on -minullekin merkkipäivä, tiedättekös. Teidän pienosenne on ensimäinen, -jonka hautaan. - -Kjeld katsahti ylös. - --- Oletteko myöskin varma, että te _hautaatte_ hänet? -- sanoi hän. - -Pastori yskäsi hämillään. - --- Mitä tarkoitatte? -- sanoi hän epäröiden. - -Kjeld hymyili, niin, hän hymyili todella, vaikka piteli käsivarsillaan -pienen poikasensa arkkua. Mutta sitten hän säikähti ja pelkäsi -ilmaisevan itsensä. - --- Löytyy toisiakin olomuotoja -- sanoi hän. -- Minä puolestani -vaihtaisin kernaasti. - -Samassa tarttui hän kiinni nuoraan, jonka haudankaivaja oli käärinyt -kirstun ympäri, ja oli itse avullinen sitä maahan laskiessa. - - Nuku vaisusti, vieno! - Nuku hiljahan, pieno! - Kuin kerttunen lepäjää, - Sirosiiven alla pää, - Kuni nurmikolla kukka uinuu! - -Niin veisasivat pastori ja haudankaivaja. Kjeld seisoi kuunnellen. -Mutta kun pappi, hiekkaa hautaan heittäessään, oli lausunut: "maaksi -pitää sinun jälleen tuleman", silloin tarttui Kjeld hänen käsivarteensa -ja sanoi: - --- Ettehän toki uskone, että hän on kuollut! Vakuutan teille, että hän -elää ja paljoa varmemmasti kuin te tahi minä. - -Pastori katsoi kysyvästi haudankaivajaan, mutta Kjeld kääntyi ja astui -nopeasti pois hautausmaalta. - -Takanaan hän kuuli kostean hiekan raskaasti putoavan alas kirstulle, -hautaa täytettäissä. - -Kjeldin saapuessa kotiin, oli siellä koko talo liikkeellä. Sanny makasi -tainnoksissa. Sairaanhoitajatar, huoneissa liikkuessaan, katseli -Kjeldiä kuin mitä murhaajaa ikään, ja tohtori sanoi: - --- Minä jään tänne yöksi. Odotan kriisiä. - -Kjeld hiipi makuuhuoneeseen. Hän polvistui vaimonsa vuoteen viereen, -otti hänen raukean, kuumeisen kätensä omiinsa ja peitteli sitä -suuteloilla. - --- Älä ole pahoillasi minuun, -- sanoi hän. -- Enhän tahtonut sinua -tappaa. Jos minun on valittava sinun ja lapsen välillä, niin valitsen -sinut!... Sen tiedät, Musta tintti, sen tiedät! - -Sanny aukasi silmänsä, mutta ei tuntenut häntä. - -Kaiken yötä käveli Kjeld edestakaisin arkihuoneen ja makuuhuoneen -väliä. Lapsi oli kuin pois pyyhitty hänen muistostaan silloin... -Hän ei käsittänyt, ei huomannut muuta kuin vaimoaan. Mutta sitten -aamupuolella, kriisin perästä, kun Kjeld näki vaaran olevan ohitse, -hälveni se kuva, jonka hän tuhansien tuskien raastamana oli luonut -vaimostaan, ja esiin astui sen sijaan pienen, hennon olennon valoisat -piirteet... sulavat, pyöreät, mutta nyt jähmettyneinä, kangistuneina. - -Seuraavana yönä seisoi Kjeld hautausmaalla, lapio kädessä. - -Kello kirkontornissa löi juuri kaksitoista, kun hän alotti kaivamisen, -mutta hän ei sitä huomannut; hän raatoi niin, että hiki suurissa -pisaroissa helmeili alas hänen otsaltaan. - -Kello kolme hän pääsi kirstuun asti. - -Varovasti hän nosti sen ylös ja täytti huolellisesti haudan. Sitä -tehdessään hän tarkkaili useasti, kuuluisiko ääniä mistään, mutta -kaikki oli hiljaista. - -Tornipöllö se yksin kirkasi tornista, rinkuvan yksitoikkoisesti... -Sitten ei kuulunut enää mitään. - -Kjeld kääräsi sadetakkinsa kirstun ympärille ja astui hitaasti ulos -kirkkotarhasta. - -Hän otti ensimäisen ajurin, minkä tapasi, ja kello kuuden aikana -aamulla hän oli kotona. - -Hän laski kirstun varotellen pieneen, tyhjään laatikkoon, joka löytyi -kellarissa, naulasi kiinni kannen ja kirjoitti sen päälle: - -"Avattava vasta kuoltuani." - -Sitten hän hiipi huoneeseensa, heittäytyi aivan uupuneena vuoteelleen -ja vaipui heti syvään, raskaaseen uneen. - -Hän heräsi siihen, että hoitajatar seisoi hänen vieressään. - --- Rouva tahtoisi kernaasti nähdä teitä -- sanoi hän. - -Kjeld hypähti pystyyn, ja viisi minuttia myöhemmin hän istui jo -vaimonsa vuoteen ääressä. - --- Oi, Kjeld! -- sanoi Musta tintti. -- Kuinka olenkaan iloinen siitä, -että vielä elän. Ajatteles, jos olisin kuollut ja makaisin tuolla -syvällä, kylmässä, inhottavassa maassa! - -Kjeld suuteli hänen suutaan ja silmiään; painoi hänen päätään rintaansa -vasten ja hyväili häntä, mutta sitä tehdessään hän ajatteli kaiken -aikaa lasta pienessä kirstussa, lasta, josta Sanny ei ollut sanallakaan -tiedustellut. - -Musta tintti vaipui uneen, pää nojautuneena miehensä rintaa vasten. -Ja hän laski vaimonsa takaisin pielukselle, tuntematta mitään -hellyyttä, sillä -- yhtä mies vaatii naiselta ennen kaikkea, nimittäin -äidinrakkautta. Ilman sitä saattaa hän tosin herättää miehessä -intohimoa, ihastusta ja ihailua, mutta syvintä tosikiintymystä hän ei -koskaan saa osakseen. - -Noustuaan vaimonsa sairasvuoteen äärestä, vakuutettuna siitä, että -Sanny on pelastettu, meni Kjeld alas kellariin pienen poikansa luo. Hän -istahti hiljaa sille yksinkertaiselle puulaatikolle, joka kätki hänen -lapsensa maalliset jäännökset. - -Ensin hän vaan tuijotti eteensä, ajattelematta mitään, mutta sitten hän -alkoi hyräillä itsekseen, hitaasti ja yksitoikkoisesti, uudestaan ja -uudestaan samaa säkeistöä: - - "Tuuti, tuuti lastani, - Uinu armas, uinu kauvan, - Vaikka untuvat puuttuvi, - Eikä keinu vuode vauvan." - - * * * * * - -Oli valoisa päivä lopulla huhtikuuta. Kjeld maalasi ateliassaan. - -Hän työskenteli kuumeentapaisella innolla, poistuen väliin vähän matkaa -taulustaan ja lähestyen sitä taasen. - -Modelli -- pieni yhdeksänvuotias poikanen -- seisoi alastomana eräässä -atelian nurkkauksessa, pidellen kädessään suurta rypälettä ja värisi -vilusta. - -Sanny avasi oven ulkoapäin ja astui sisään. - --- Miten soma tuo on! -- sanoi hän, katsahtaen heti poikaan. - -Kjeld nyökäytti päätään. - --- Ketä hän muistuttaa sinun mielestäsi? - --- Ketäkö muistuttaa? -- toisti Musta tintti ja lensi punaiseksi. -- -Enpä tiedä... - -Kjeld naurahti lyhyeen. - --- Löytyy ihmisiä, joilla ei ole muistia -- sanoi hän. -- Sinä kuulut -kenties noihin muistamattomiin... - -Sanny ei vastannut mitään, istahti vaan vihellellen akkunalaudalle. - --- Nyt saat mennä, -- sanoi Kjeld pojalle, ja tämä katosi heti verhon -taakse, mutta tuli viiden minutin perästä taas esille sieltä täysissä -pukimissaan, sanoakseen hyvästi. - -Musta tintti naurahti ääneen, nähtyänsä hänet. - --- Kas kuinka nyt olet arvokkaan ja hienon näköinen! -- sanoi hän. -- -Voisipa vannoa, ettet milloinkaan ole seisonut modellina kellekään -maalarille. - -Poikanen kumarteli ja hymyili, ja Kjeld lykkäsi hänet hellävaroin ulos -ovesta. Sitten hän palasi takaisin taulunsa luo. - --- Tiedätkö, mitä ajattelen, maalatessani tätä tässä? -- hän viittasi -siveltimensä kärjellä taululle päin. -- Minä ajattelen _omaa_ poikaani. -Ja silloin saa tämä kuva _minun_ poikani silmät ja _minun_ poikani -hiukset ja _minun_ poikani pehmeät, sulavat jäsenet. Hän ei ole -kenenkään muun pojan näköinen maailmassa... sillä sen näköinen kuin -_minun_ poikani, ei ole kukaan muu... Me emme paljoa haastele, minä -ja hän. Hän kysyy vaan, miten värit onnistuvat, josko ne ovat oikein -lämpöisiä ja eläviä. Hän pitää niin paljon elämän värityksistä, sillä -kuolon värit ovat niin kylmiä, sanoo hän... Ja minä kysyn häneltä, eikö -häntä vaan palele, kun ei ole hänellä muuta peittoa vuoteessaan kuin -hienot, pienet kehtolakanat!... - -Kjeld pyyhkäsi äkkiä otsaansa. Se oli kylmä ja kostea. - --- Saattaa olla, että minä olen hullu, -- sanoi hän, -- mutta sinun -täytyy suoda se minulle anteeksi. - -Sanny tuli äkisti tarkkaavaksi. Ensiksi hän oli istunut itku kurkussa, -ei niin paljon sanojen vaikutuksesta, sillä niitä hän ei kuunnellut, -vaan tuskallinen ilme hänen miehensä kasvoilla hämmästytti häntä, mutta -nuo viimeiset sanat kiinnittivät hänen huomiotaan ja saivat hänen -ajatuksensa vireille. - --- Luulenpa todellakin, että mieheni on tulemaisillaan hulluksi, -- -arveli hän itsekseen. - -Terveen ja tuiki järkevän luonteensa tähden oli hänen mahdotonta -käsittää miestänsä. Hän ei saattanut ymmärtää, miksikä Kjeld niin -paljon välittää tuosta kuolleesta lapsesta. Saattaahan niitä lapsia -vielä tulla, kenties useampia kuin Sanny oikeastaan soisikaan... Tuota -nyt ei maksa surra, jos ensimäinen kuoli. Sanny ei ainakaan voinut -surra sitä. - -Kjeld ymmärsi kyllä, mitä hänen vaimonsa ajattelee. Mutta Sanny -kiikutteli huolettomasti jalkaansa ilmassa, istuessaan akkunalaudalla, -eikä aavistanut vähääkään, että juuri vajavaisuus hänen omassa -tunne-elämässään oli ollut syynä hänen miehensä kivulloiseen -mielentilaan. - --- Hyvä Isä! -- sanoi Musta tintti, ja keikautti hiukan ylpeästi -päätään. -- Saattaahan meille syntyä toinen poika, ja niin unhotamme -ensimäisen. - -Kjeld ei vastannut, hän alkoi vaan maalata. Pienen olennon ihanat -piirteet tulivat yhä sulavammiksi, yhä elävämmiksi. Sanny ei saattanut -niitä enää katsella; hänen täytyi kääntyä selin. - --- Etkö käsitä -- puheli Kjeld, haastellen yhtä paljon itsekseen kuin -vaimolleen, -- että _ensimäinen_ ei voi koskaan tulla uudestaan... -ensimäiset unelmat ovat heleitä kuin kirkkahin päivänpaiste, toisissa -väikkyy jo varjoja. - --- Ja ensimäinen! -- jatkoi hän. -- Se olisi ollut niin soma, niin -viisas, niin reipas, ettemme oikein itsekkään olisi osanneet sitä -selittää. Päivin se olisi ollut alati aatoksissamme, öisin olisimme -siitä unelmoineet. _Sitä_ ei milloinkaan saata unhottaa... Mutta -- -lisäsi hän, pysähtyen paletti kädessä vaimonsa eteen -- näitä olisi -_sinun_ pitänyt ajatella, _sinun_ pitänyt tuntea, sitten olisi kaikki -ollut hyvin ja oikein ja luonnollista, vaan nyt _minä_ sen tunnen, ja -silloin se on sairasmielistä, kivulloista!... - -Hän polkasi jalkaansa lattiaan, viimeisiä sanoja lausuessaan, ja Sannya -säikytti ilme hänen silmissään, niinkuin kerran ennenkin. - --- Kjeld! -- sanoi Sanny ja lykkäsi hänet hiukan etemmäksi itsestään. --- Sinä teet liiaksi työtä. Sinun pitäisi levätä! - -Kjeld hymyili pilkallisesti. - --- Niin, sitä sanoo poikakin... Tule lepäämään minun luokseni! sanoo -hän. Täällä tyyntyvät kaikki aatokset, jotka nyt sinua tuskoittavat, -kaikki unelmat, jotka eivät siellä milloinkaan toteudu... Vaan minä -olen sellainen narri, etten vielä noudata hänen neuvoaan. Minä teen -työtä niin kauan kuin yksikään suoni minussa tykkii ja ajattelen aina: -Kenties unelmat kuitenkin kerran toteutuvat!... - -Sanny istui hetkisen neuvotonna, sitten hän kätki kasvot käsiinsä ja -purskahti itkuun. - -Kjeld heltyi heti ja katui. - --- Älä suutu minuun, -- rukoili hän. -- Olen sairas... Parasta on, että -lähetät minut pois. - --- Ei, ei, ei! -- Sanny teki epäävän liikkeen käsillään. -- Mitä -ajatteletkaan? - -Mutta Kjeld tarttui kiinni hänen käsiinsä ja piteli niitä omissaan. - --- Parasta on, että se tapahtuu heti, -- sanoi hän, -- niin voin tulla -terveeksi. Vaan kiiruhda, ettei olisi liian myöhäistä. - -Musta tintti tuijotti mieheensä kalpeana kauhusta. - --- Minne sinä sitten tahtoisit? -- kuiskasi hän, rohkenematta lausua -ääneen ajatustaan. - -Kjeld nosti vaimonsa kädet huulilleen ja suuteli hänen pieniä -ruusunpunaisia sormenpäitään vuorotellen. - --- Minä asuin lapsena lähellä Middelfartia -- sanoi hän, -- ja minä -ajattelin aina, kun näin sairaita kuljetettavan vaunuissa: Raskasta -on olla maanpakolaisena... Mutta sitten liitin aina: Se on kuitenkin -helpompaa, kun tietää, että on olemassa koti, -- senhän _minä_ tiedän --- eikö niin? - -Hän vetäsi vaimonsa kiivaasti luokseen. - --- Tiedän, että uskollisesti odotat minua, kunnes palajan... Teethän -niin, Musta tintti? - -Sanny nyyhkytti kovasti. - --- Kyllä, kyllä! Mutta Kjeld, minusta tuntuu tämä niin kauhean -surkealta meille molemmille. Etkö voisi tulla terveeksi kotona? Etkö -luule? - -Kjeld viivytti hetkisen vastaustaan... Tämä oli houkutteleva tilaisuus -pettää itsensä sekä vaimonsa. Mutta sitten hän pani vasemman kätensä -niskaansa, ikäänkuin aikoen tarttua kovin kourin omaan itseensä. - --- En luule, -- sanoi hän hitaasti. -- Minä en jaksa enää. Parasta on, -että pääset minusta heti. - -Sanny ajatteli itsekseen, kuinka paljon puheen ainetta tämäkin -taas synnyttää laajoissa piireissä, kuinka hän joutuu välttelyn ja -surkuttelun ja arvostelun alaiseksi, ja hän tunsi tällä hetkellä -melkein vihaa miestään kohtaan. - --- Miksi hän ei ole niin miehekäs, että voisi oman tahtonsa voimalla -kohottautua tästä? -- ajatteli Musta tintti. -- Ja mitenkä rohkeneekaan -hän vaatia minua olemaan yksin hänen tähtensä? - -Kjeld arvasi vaimonsa ajatukset, ja kauhea tuska valtasi hänet. - --- Jos sinä hylkäät minut, -- sanoi hän, -- niin olen hukassa! Tieto -siitä, etten ole koditon, se on pitävä minua yllä maanpakolaisuutenikin -aikana... Sano, etten ole koditon Sanny, ja minä olen rakastava sinua -koko elämäni ajan noitten sanain tähden! - --- Enemmänkö kuin poikaa? -- ivasi Musta tintti. - --- Enemmän kuin omaa henkeäni, -- sanoi Kjeld ja sulki vaimonsa -niin hellästi syliinsä, että Musta tintti kokonaan antautui vanhan -rakkautensa valtaan ja kätki kasvonsa miehensä rintaa vasten. - --- Kjeld! -- kuiskasi hän suloisimmalla äänensä soinnulla. -- Minä en -jaksa elää ikävältä, kun sinä olet poissa... Kyllä sinun täytyy jäädä -minun luokseni! Kjeld, kuuletko, sinun _täytyy!_ - -Kjeld hymyili ja silitteli kädellään Sannyn paksua, kiiltävää tukkaa. -Hän tahtoi niin kernaasti ilahuttaa vaimoaan. Tuo hymyily oli sairasta, -mutta Sanny ei sitä huomannut. - -Kolmeen päivään ei sitten enää puhuttu tästä asiasta mitään, ja Musta -tintti luuli sen jo unohtuneen kuin pahan unelman. - -Mutta eräänä iltana kertoi Kjeld jo kirjoittaneensa Middelfartin -ylilääkärille. Siellä on juuri nyt paikka vapaana, ja hän aikoo näinä -päivinä matkustaa sinne. - -Vaikka äskeinen keskustelu ateliassa olisi ollut omiansa valmistamaan -Sannya, tuli tämä isku taas hänelle kuin salama kirkkaalta taivaalta. -Hän ei tahtonut tähän taipua. - --- Mitä sanovat ihmiset? -- arveli hän heti. -- Ajattele toki sitä! -Tehkäämme pieni ulkomaanmatka sen sijaan. Saat nähdä, kuinka se -virkistää sinua. - -Mutta Kjeld pudisti päätään. - --- Sinä et tiedä, miten sairas minä olen. Kuollut lapsonen on -valloittanut kaikki aatokseni. Vasta sitten kun ne palajavat takaisin -_sinun_ luoksesi, vasta sitten olen terve... ja silloin tulen heti -kotiin. Mikä riemu, kun sitten taas yhdymme!... Ja ethän väsy minua -odottamasta, ethän? En ymmärrä oikein itsekään, mutta välistä minä -pelkään sinun olevan liian rikkaan, voidaksesi olla uskollinen! Oi, -minun tekisi mieleni sanoa sinulle: Anna kaikki omaisuutesi köyhille, -pane kätesi minun käteeni ja astu minun kanssani ulos maailmaan, -silloin minä varmaan tulen terveeksi taasen!... Niin, sinä katsot -minuun niin kummastellen ja puistelet päätäsi kuumesairaan puheille. -Minä _olenkin_ sairas nyt, minun sieluni sairastaa, mutta pane -kuitenkin aina mieleesi, että lapsilta ja hulluilta totuuden kuulee... - -Sannyyn iski ajatus, katsellessaan siinä vesissä silmin miestään, --- ensimäinen suuri, voimakas, itsensä unhottava ajatus, mitä hän -koskaan oli ajatellut, mutta heti seurasi sitten toinen, joka murskasi -edellisen. - --- Enhän vaan itse tulne hulluksi! -- ajatteli hän ja päästi kätensä -hervahtamaan alas. - -Pari sekuntia sitten olisi Sanny ollut valmis kavahtamaan miehensä -kaulaan ja vakuuttamaan hänelle: "Minä annan henkeni Sinun edestäsi!" -Mutta nyt hän jäi levollisesti istumaan ja laski kustannuksia. Ja -kustannukset kävivät kalliiksi. - - * * * * * - -Musta tintti itki kovin, saattaessaan seuraavana päivänä miestään -Middelfartiin. - -Hänen sydämeensä koski, nähdessään, kuinka kaihtien ja aristellen hänen -miehensä katseli kaikkia matkustavaisia. Ja hänen oli vaikea nähdä -Kjeldin kalpenevan kalpenemistaan, heidän lähestyessään päämäärää. - -Mutta heidän saapuessansa Middelfartin asemalle, tuntui Sannysta -kuitenkin helpotukselta, kun Kjeld sanoi: - --- Nyt tahdon mieluimmin olla yksinäni. Vaunut odottavat jo minua -tuolla ulkona. Älä tule minua saattamaan, vaan tule mua sitten -noutamaan... Minä kirjoitan ja kutsun sinua, kun olen terve. - -Sitten hän suuteli vaimoaan sillä intohimoisella lämmöllä, joka alusta -asti oli tehnyt hänet Sannylle vastustamattomaksi. - -Kyyneleet vierivät lakkaamatta alas Sannyn poskia myöten, mutta hän ei -sanallakaan vastustanut miehensä lähtemistä yksin. Hän pyyhki vaan, -pehmeällä, hyvänhajuisella nenäliinallaan hien miehensä otsalta ja -sanoi hänelle hyvästit. - -Kun vaununovi jo oli suljettu ja sairaanhoitaja asettunut Kjeldin -viereen, kumartui tämä vielä kerran ulos akkunasta ja tarttui vaimonsa -käteen. - --- Älä koskaan hävitä sitä laatikkoa, joka on kellarissa, -- sanoi -hän, -- äläkä avaa sitä ennenkuin minä kuolen. Olen kätkenyt siihen -rakkaimman, mitä minulla oli. - -Sanny hymyili väkinäisesti. - --- Onko sinulla taideteoksia siellä alhaallakin? -- kysyi hän. - -Ja Kjeld vastasi äänensoinnulla, joka vielä monta vuotta myöhemmin -muistui Sannylle mieleen: - --- On yksi, ja arvokkaampi kuin kaikki minun luomani. - -Sitten hän päästi vaimonsa käden ja nyökkäsi hänelle vakavasti, -vetäessään kiinni vaunun akkunaa. - --- Maanpakolainen, -- sanoi hän -- vaan ei koditon... - -Vaunut läksivät liikkeelle. - -Musta tintti liehutti nenäliinaansa niin kauan kuin vaunuja näkyi, -mutta Kjeld painautui vaunun kolkkaan eikä katsonut ulos. - - * * * * * - - "Saa köykäiset kyllä köykäisen. -- --" - -Sanny tunsi nyt yksin ollessaan ääretöntä sääliä itseään kohtaan. - -Hänen talonsa vilisi ystäviä ja ystävättäriä, jotka kaikki valittivat -hänen kohtaloaan. - --- Poloinen Sanny! -- sanoivat he. -- Tämäpä on kauhean raskasta -sinulle! Ja ajatteles, yksi ainoa vuosi on vasta häistäsi! -- -Etkö huomannut hänessä mitään ennen naimisiin menemistä?... Siinä -tapauksessa oli kevytmielistä, että sidoit itsesi häneen. - -Musta tintti arveli hetkisen itsekseen, että vaikka Kjeld olisi ollut -ilmi hullu, niin olisi hän sittenkin ottanut hänet, mutta ääneen hän ei -sitä sanonut. Hän oli samallainen kuin useammat, pikkumaiset nykyajan -ihmiset. Jos hänessä heräsi ajatus, joka erosi yleisestä mielipiteestä, -häpesi hän sitä ja painoi sen alas. Se ei koskaan päässyt tunkeumaan -hänen huuliltaan, vaan lymysi sydämeen kuni pieni, lepattava -koiperhonen. Ja saatuaan sitten riittävän annoksen sääliväisyyttä, se -kuoli kokonaan... - -Musta tintti alkoi tuntea itseänsä loukatuksi. Näinhän kuluu hänen -iloisin nuoruutensa aika pois lohduttomaan yksitoikkoisuuteen. Hänen -naimisissa olevat ystävättärensä panivat toimeen kutsuja ja iltamia. -He valokuvasivat pienoisiaan kehdossa ja keikailivat heidän kanssaan -kaduilla. - -Sanny istui upeassa asunnossaan, ylellisyyden ja mukavuuden -ympäröimänä, mutta yksin, yksin! - -Miksi hän ei saa nauttia elämästään, nuorena ollessaan? Miksi -täytyy hänen istua hiljaisena ja tyynenä? Hän tuntee veren sykkivän -suonissaan, mutta ei uskalla laskea sitä virtailemaan. - - Lyhyt aik' on nuoruuden. - Ällös olko murheinen! - Surun taakka luotas luo, - Ilon, onnen maljaa juo! - -Näin hän lauleli, istuessaan käsityönsä ääressä akkunan luona, ja polki -tahtia pienellä jalallaan. - -Kolmen ensimäisen viikon aikana hän oli katkerasti surrut Kjeldiä, -ajatellut häntä päivin ja uneksinut hänestä öisin. Hän oli kirjoitellut -pitkiä kirjeitä miehelleen ja repinyt ne rikki taasen, etteivät nuo -ilkeät lääkärit saisi niitä nähdä. - -Mutta vähitellen, kun päivät kuluivat, eikä Sanny saanut muita tietoja -miehestään kuin nuo lyhyet ilmoitukset sairaalasta, että tila on -ennallaan, heikkenivät hänen tunteensa, ja hänen vastustusvoimansa -laimeni. Hänhän ei ollut niitä luonteita, jotka jaksavat pysyä -uskollisina. - -Pari kuukautta myöhemmin hän kirjotti sairaalan ylilääkärille, kysyen, -saisiko hän tulla käymään miehensä luona, mutta sai vastaukseksi, että -rauha on sairaalle parasta. - -Silloin hän jätti väkinäisen leskenäolonsa ja heittäytyi kaikella -innolla seuraelämän pyörteeseen. Hänhän oli sittenkin, kuten eräs -ystävänsä hänestä sanoi, tuollainen pieni tuulispää. - -Omituista oli, ettei Sannyssa kertaakaan herännyt halua käydä -hautausmaalla, pienen lapsen kummulla. - --- Jääköön siksi, kunnes mieheni tulee kotia, -- ajatteli hän aina. - -Ja niin hän liihotteli vaan seurasta seuraan, ihaili ja salli itseänsä -ihailtavan, haasteli kyynelsilmin miehestään ja unhotti hänet viiden -minutin perästä. - -Kerran hän matkusti Middelfartiin ja pyysi päästä miehensä puheille, -mutta häntä ei laskettu sisään. - --- Se saattaisi pahentaa hänen tilaansa, -- sanoi ylilääkäri, katsellen -epäluuloisesti Sannya. - -Eikä Sannykaan sen enempää pyytänyt lääkäriä, kysyi vaan häneltä, -poislähtiessään: - --- Eihän mieheni liene parantumaton? - -Lääkäri kohautti olkapäitään. - --- Minun on mahdoton sanoa sitä, -- vastasi hän vastahakoisesti. - -Astuessaan ulos portista, oli Sanny näkevinään Kjeldin kasvot pienen, -neliskolkkaisen akkunan takaa tuolta yläkerrasta, ja tämä näky -puistutti häntä omituisesti. - -Mutta itkettyänsä sitten matkalla kyllikseen, tuntui hänestä taas -iloiselta ajatella rauhallista asuntoaan tuolla kotona, ja niin rupesi -hän tekemään laskujaan. - -Kjeld on tavallaan kuollut minulta... eihän kukaan saata vaatia minua -olemaan sidottuna kuolleeseen mieheen. - -Onko minulle annettu nuoruutta ja voimaa, elämänhalua ja iloa siksi -vain, että kuluttaisin tuon kaiken toivottomassa taistelussa, josta ei -ole mitään hyötyä? - -Lieneehän toki luvallista nauttia elämää nuorena ollessaan, kun on -reippautta ja elämänhalua. Yksinäisyys kuuluu vanhoille. Sanny ei -tahtonut olla yksin, ei mistään hinnasta maailmassa. - -Ja kepein, iloisin tanssiaskelin hän syöksi elämän pyörteeseen... -Löytyi kyllin hänelle sykkiviä sydämiä, -- kyllin käsiä, jotka -ojentautuivat häntä vastaanottamaan -- kyllin jalkoja, valmiita -astumaan samassa tahdissa hänen kanssaan, sillä: - - Saa köykäiset kyllä köykäisen. - -Ja pikku tuulispää heittäysi tanssiin. - - * * * * * - -Kjeld istui sillä välin yksinäisessä huoneessaan mielisairasten -hoitolassa ja taisteli raivoisien aatostensa kanssa. - -Hän tunsi, ettei hän enää voinut niitä hillitä, ja halusi itsekkin -päästä täydelliseen lepoon, voidakseen tulla terveeksi. - -Hänen selvä käsityksensä tässä asiassa hämmästytti monastikin -lääkäreitä, varsinkin kun hän taas samassa toi esiin omituisia -mielihoureitaan, puhuessaan pojastansa. - -Ja Kjeld puheli aina pojastansa. - -Poika on saava kaiken perinnön, kaiken sen rikkauden, jota Kjeld vihaa, -ja sen komeuden, jota hän on paennut. Poikanen osaa kyllä hallita niitä -molempia, sillä hän on syntynyt niiden omistajaksi. -- Ihmiset luulevat -hänen olevan haudatun, mutta erehtyvät, -- ja vieno, salaperäinen hymy -väikkyi Kjeldin huulilla. -- Kukapa olisi niin sydämetön, että kaivaisi -oman lihansa ja verensä hautausmaahan, niin kauan kun vielä omistaa -jonkun paikan maan päällä, jonne sen voi kätkeä! - -Tämä omituinen väite, johon Kjeld uudestaan ja uudestaan palasi, -vahvisti lääkäreissä sen ajatuksen, että häntä vaivaavat kivulloiset -mieliluulot. Ja näitä -- niin he arvelivat -- on vaikea saada -parannetuksi, jos se ylimalkaan ensinkään onnistuu. - -Ja kun sitten sukulaiset tiedustelivat Kjeldin parantumista, noin -puolitoista vuotta siitä kun hänet oli otettu hoitolaan, vastattiin -heille sieltä, että kaiken inhimillisen harkinnan mukaan lienee varsin -vähän toiveita hänen parantumisestaan. Sairaalla on nimittäin yhä vielä -se omituinen luulo, ettei hänen pikku poikansa ole haudattu, ja hän -puhelee siitä aina kuin elävästä olennosta. - -Kun Sanny sai tiedon tästä, iski häneen ajatus, että lapsi kenties -saattaisi olla kätkettynä siihen laatikkoon, josta Kjeld oli puhunut -niin paljon. Mutta kun hänellä ei ollut halua eikä rohkeutta ottaa -selkoa asiasta, karkotti hän heti tämän aatoksen itsestään. - -Kjeld oli kuollut Sannylta... Mutta yksin ei Sanny enää ollut. Nuori -asianajaja kävi joka toinen päivä häntä tervehtimässä, vakuuttaen -joka kerta, ettei nuori leski voi tehdä parempaa kuin mennä uusiin -naimisiin. Niin, leskenähän häntä nyt täytyy pitää, arveli Musta -tintti, ja antoi äsken saamansa kirjeen hitaasti vaipua alas syliinsä. - -Ja ikäänkuin aavistaen Sannyn aatokset, saapui samassa se henkilö, -joka oli Sannyn mielessä väikkynyt, soitti ovikelloa ja ilmottautui -vieraaksi... - --- Teidän tulee aina muistella miestänne kuin kuollutta, se lieventää -suruanne, -- puheli asianajaja, -- sillä kuolleille voi omistaa -aatoksensa, vaan eläville elämänsä. Paljon onnea on teille vielä -tarjona, jos vaan tahdotte tarttua siihen! - -Musta tintti nyyhkytteli kuin lapsi, ja ennenkuin tuo lohduttava olento -poistui hänen luotaan, oli Sanny mennyt kihloihin hänen kanssansa. - - - - - "Wenn ich Abschied nahm, - wenn ich Abschied nahm, - waren Kisten und Kasten schwer. -- - Als ich wieder kam, - als ich wieder kam, - war allés leer! --" - - [Mun lähteissän, - mun lähteissän, - oli täynnään aumat ja aitat. - Mun tullessan, - mun tullessan, - oli tyhjänä kaikki paikat!] - -Kjeld seisoi samana päivänä akkunan luona sairaalassa ja katsoi alas -pihalle. Sinne oli muodostunut vesirapakoita kivityksen lomiin, ja -sade valui yhä vieläkin lohduttoman yksitoikkoisesti alas harmaille, -kylmille muureille ja pitkin sinertäviä liuskakivi-kattoja, kunnes se -pienenä, harmaana virtana hyökkäsi ulos kattokouruista. - -Suuri, valkoinen ankka tulla tallusteli pitkin pihamaata ja laskeutui -tyytyväisenä makaamaan suurimpaan rapakkoon. Kaakotellen se sekotti -nokallaan rapakosta pohjamutaa pinnalle ja pöyhistelihe ylpeästi, kun -sai veden oikein sameaksi. - --- Se muistuttaa ihmisiä -- ajatteli Kjeld. -- Missä hekin näkevät -jotain kirkasta ja puhdasta, herää heissä heti halu sitä samentamaan. - -Samassa koputti joku salaperäisesti sormillaan Kjeldiä olkapäälle. Se -oli sairas viereisestä suojasta. - --- Olen niin äärettömän iloinen, -- sanoi hän, silmät onnesta -säteilevinä. -- Armaani on saanut luvan tulla minua tervehtimään. -Luulenpa tulevani aivan terveeksi, hänet nähtyäni. - -Kjeld ei vastannut mitään, mutta kun vastaanotto-aika lähestyi, hiipi -hän hiljaa toverinsa jäljessä saliin, mihin vieraat saivat tulla. - -Yksinäisestä nurkasta hän tarkasteli noita kahta, jotka nyt ensimäisen -kerran tapasivat toisensa kahden pitkän vuoden tuskallisen eron perästä. - -"Armas" oli pieni, pullea, iloinen olento, jolla oli punaiset posket ja -suuret, avomieliset lapsen silmät. Hänellä ei näyttänyt olevan liiaksi -järkeä, vaan sitä enemmän sydäntä. Hän kavahti kohta ystävälleen -kaulaan ja suuteli häntä reippaasti. - -Kjeld luuli näkevänsä nurkastaan, kuinka tuo toinen kasvoi ja tuli -terveemmäksi ja voimakkaammaksi jokaiselta suutelolta. - -Silloin iski häneen samalla hetkellä ajatus: kummallista, ettei Sanny -tule käymään, -- ja hänessä heräsi kiihkeä halu saada tavata Mustaa -tinttiä. - --- Miksi hän ei tule? -- puheli Kjeld itsekseen. -- Häntähän minä vaan -olen odottanut, tullakseni terveeksi. - --- Eikö vaimoni ole käynyt täällä? -- kysyi hän sairaanhoitajalta, joka -kulki ohitse. - --- Kävi kyllä, noin pari kuukautta sitten, mutta häntä ei laskettu -sisään silloin. - --- Eikö laskettu? -- kiivasteli Kjeld. -- Eikö häntä nytkään lasketa? - --- Sitä en tiedä; kysykää lääkäriltä, -- kuului lyhyt vastaus, ja -hoitajatar kulki eteenpäin. - -Kjeld istui kauan, tähystellen, eikö lääkäreitä kuuluisi. Vihdoin astui -yksi heistä ulkopuolista käytävää myöten, ja Kjeld riensi heti hänen -luokseen. - --- Minä tahdon puhutella vaimoani, -- sanoi Kjeld. -- Kirjottakaa -hänelle, että hän tulisi tänne. - -Lääkäri taputteli häntä rauhoittavasti olkapäälle ja sanoi: - --- Kyllä, kun tulette terveemmäksi. - -Mutta Kjeld ei päästänyt lääkärin kättä. - --- _Hän_ on tekevä minut terveeksi, -- sanoi hän. -- Ettehän raatsine -olla niin armoton, että annatte minun odottaa, kunnes ei enää voi -mitään tehdä! - -Lääkäri irrotti hellävaroin kätensä, hymyili ystävällisesti ja kulki -eteenpäin. Kjeld ei kysellyt enempää, mutta siitä päivästä asti ei hän -muuta ajatellut kuin Sannya. Pojastaan hän ei enää puhunut mitään, ja -se olikin aivan luonnollista, sillä siitä hetkestä asti, kun Kjeld -taas alkoi ajatella vaimoaan, ei ollut enää hänen mielessään sijaa -kenellekään muulle. - -Hän pyysi lyijykynän ja paperia. Tuntimäärin istui hän sitten, skitsejä -piirrellen. Sanny se oli, joka loi häneen intoa! - -Päästyään kotiin, hän aikoo maalata mustalaistytön, ja Sannyn pitää -olla modellina, kukoistavine muotoineen ja kiiltävine, sysimustine -hiuksineen... Kevään hän myös maalaa, ja suloisen viehkeä Sanny on -istuva hänelle mallina. -- Ilon hengettärenkin hän maalaa ja elämään -heräjämisen, ja Sannyn loistavat silmät, notkeat jäsenet ja ihanan -suloinen nuorteus antavat hänelle aihetta kyllin. - -Hän teki luonnoksia, luonnoksien perästä, ja aika riensi. Silloin hän -alkoi kaivata värejä. - --- Minä tahdon lähteä kotia, -- sanoi hän lääkäreille, -- sillä nyt -osaan maalata. - -He nyökkäsivät päätään, vaan eivät vastanneet mitään. - -Hän ei vielä ollut kypsynyt uloskirjotettavaksi, sanoi -sairaanhoitajatar, jolta hän kysyi tätä asiaa. - -Silloin suuttui Kjeld. - --- Houruinhuoneet ovat laitoksia, joissa aivoja koetellaan, -- sanoi -hän. -- Heikot aivot räjähtävät heti, mutta ne, jotka täällä kestävät, -ne kyllä sitten kestävät tuimemmissakin elämän taisteluissa. - -Hoitajatar ei kuunnellut hänen sanojaan tai ei ainakaan ollut -kuulevinaan, eikä Kjeld enää ottanut asiaa uudestaan puheeksi. - --- Kun kestän vielä neljännesvuoden, -- sanoi hän itsekseen, -- niin -tottahan laskenevat minut pois täältä. - -Ja ylilääkäri nyökkäsi myöntävästi päätään. - --- Parin kuukauden perästä toivon voivani kirjottaa teidät ulos täältä. - -Ja Kjeld vihelteli ja piirusteli ja lueskeli. Hän ei enää tahtonut -jaksaa odottaa sitä aikaa, jolloin hän taas saa paletin käteensä. -Niin riehuivat hänessä ajatukset, vaatien värejä, niin pyörivät hänen -päässään suunnitelmat, pyrkien eloon... - --- Miksi en minä saa mitään postia? -- sanoi hän eräänä päivänä -hoitajattarelle, tämän jaellessa kirjeitä. - --- Sopii kyllä saada, -- vastasi tämä. - --- Ilmottakaa sitten vaimolleni, että hän kirjottaisi minulle. - -Hoitaja joutui hämilleen. - --- Kohtahan te jo pääsette kotiin, -- sanoi hän, -- sehän on vielä -paljon parempaa. - -Hoitajatar oli kuullut jotain tapahtumista Kjeldin kodissa, hänen -ollessaan sairaalassa, vaan ei hennonut ilmaista siitä mitään. -Eikä Kjeldkään sen enempää kysellyt. Hän oli niin iloinen ja varma -onnestaan. Niin varma hän oli siitä, että Sanny on häntä vastassa -asemalla sinä päivänä, kun hänet lasketaan kotiin, ettei pieninkään -epäilyksen varjo päässyt pujahtamaan häneen. Hän eleli aatoksissaan jo -kokonaan Sannyn luona ja niitten töitten odotuksessa, joihin hän oli -ryhtyvä, heti kotiin päästyään. Musta tintti oli henkenä ja elämänä -niissä kaikissa, mutta Kjeld ei aavistanut Sannyn olevan sitä niin -suuressa määrin, että työ ilman hänettä oli menevä säpäleiksi... - -Sinä päivänä, kun Kjeld kirjotettiin ulos sairaalasta, sanoi ylilääkäri -hänelle: - --- Olen erinomaisen iloinen, nähdessäni teidät noin reippaana, -varsinkin, kun minä en pitkään aikaan uskonut teidän voivan parantua. -Eikä teidän rouvanne myöskään sitä uskonut... Pankaa se mieleenne! - -Kjeld hätkähti hiukan tuota omituista äänenpainoa tohtorin sanoissa, -mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän ajatteli vaan sitä suurta -riemua, jota Sanny oli tunteva, saadessaan hänet terveenä kotiin, -- -kaksinkerroin suurta, koska hän jo oli laannut sitä toivomasta. - -Kjeld itse oli aivan suunniltaan ilosta. - -Hän sanoi jäähyväiset sairastovereilleen ja riensi sitten ilon -huumaamana alas portaita, ulkona odottavien vaunujen luo. Hän tunsi -melkein pettymystä, kun ei Mustaa tinttiä näkynyt vaunuissa, mutta hän -on luonnollisesti asemalla. - -Kun hän sielläkin sai turhaan tähystellä, näkemättä Sannya missään, -valtasi hänet äkkiä ahdistus, ja hän kysyi saattavalta passarilta, eikö -hänen vaimolleen oltu ilmotettu hänen saapuvan kotiin tänään. - -Passari pyyhkäsi kädellään vedenvärisiä silmiään ja häpesi, -huomatessaan sen käyneen kosteaksi. - --- Kirjotettu on, ihan varmasti -- sanoi hän, vaan lisäsi heti: -- -mutta saattaa olla, ettei rouva vielä ole saanut kirjettä, sillä se -pantiin vasta eilen illalla postiin. Minun oli pidettävä huolta siitä, -mutta minä olen, nähkääs, hiukan niinkuin huonomuistinen. -- -- -- -Älkää suuttuko, hyvä herra. -- -- -- - -Mies ei tiennyt itsekään mikä hänet pani tekasemaan tämmöisen jutun, -mutta kun Kjeld puristi hänen kättään, ikäänkuin kiittäen ystävyyden -työstä, alkoi hän mielestään käsittää asian. - -Hän teki kunniaa sotilaan tavoin, kun juna läksi liikkeelle, ja Kjeld -heilautti hattuaan. Nyt tunsi hän itsensä taas niin kepeäksi ja -iloiseksi. - -Fynin poikki kuljettua, pysähdyttiin Tommerupissa. Siellä hän pisti -päänsä ulos akkunasta ja kuunteli leivosten kuoroja niin hartaasti kuin -ei hän koskaan ennen olisi niitä kuullut. -- -- Ja matkalla Nyborgista -Korsöriin syötteli hän kaiken aikaa kalalokkeja, jotka seurasivat -laivaa, unhottaen oman syömisensä suuren ilonsa tähden. - -Mutta kun Kjeld ei Köpenhaminankaan asemalla nähnyt vaimoaan, silloin -valtasi hänet todellinen, kova tuska. - -Mitäpä, jos hänen vaimonsa oli sairastunut... ilosta... saanut -sydänhalvauksen! -- -- Onhan semmoista joskus ennenkin tapahtunut... -vaikka sanotaanhan sitä tosin, ettei ilosta kuole. - -Kiireimmiten hän hyppäsi ajurivaunuihin ja kiitävässä vauhdissa -kuljettiin kotia kohti. - -Ei näkynyt valoa akkunoista, heidän pysähtyessään portille. - -Kjeld käski ajurin odottamaan hetkisen, kunnes hän käy tuolla sisässä, -ja soitti sitten ovikelloa, niinkuin tuli olisi ollut irti. -- Ja sydän -jyskytteli hänen rinnassaan, niin että oikein teki kipeätä. - -Kjeldin odotettua puolisen minuttia, aukasi palvelijatar oven. Hän ei -tuntenut tulokasta, vaan säikähti, nähdessään hänen kasvojensa ilmeen, -ja luuli näkevänsä kummituksen. - --- Hyvä Isä! -- huudahti hän ja aikoi paiskata oven kiinni jälleen, -mutta Kjeld pisti päättävästi jalkansa väliin. - --- Missä rouva on? -- kysyi hän niin käskevällä äänellä, ettei tyttö -tohtinut olla vastaamatta. - --- Rouva -- rouva on teatterissa, -- soperteli hän siis. - --- Teatterissako? Tänä iltana! Ja kenen kanssa? Kjeld nojautui -ovipieltä vastaan, ikäänkuin peläten kaatuvansa. - --- Sen, sen... yli-asianajajan kanssa. - --- Minkä yli-asianajajan? - --- No, hyvänen aika! Sen, jonka kanssa rouva aikoo mennä naimisiin -tietysti. Ettekö ole kuullut, että tänään annetaan niin erinomaisen -kaunis kappale Dagmarteatterissa? - -Kjeld katsoi hetkisen tyttöön. Sitten hän naurahti äkkiä ääneen. - --- Mitäs te nauratte? -- sanoi palvelijatar loukkautuneena ja astui -vaistomaisesti pari askelta taaksepäin. - --- Minä vaan ajattelin sitä hupaista näytelmää, -- sanoi Kjeld. -- -Siitä tulee oikein iloinen ilveily... Rouvan tulee varmaankin hyvin -hauska olla. - --- Niin, herranen aika! Rouva on aina niin iloisella tuulella, kun -tulee kotiin teatterista. - -Kjeld tarttui kiinni oven ripaan. - --- Milloinka häät on? -- kysyi hän. - --- Ei sitä vielä tiedetä... Ihmiset haastavat, että on hankittava -lupakirja kuninkaalta, sillä mies kuuluu vielä elävän, mutta hän on -parantumaton. - -Kjeld oli hetkisen ääneti, hänen käsivartensa hervahtivat alas kupeille. - --- Niin! -- sanoi hän sitten kolealla äänellä. -- Nyt hän on -parantumaton... - -Kjeldiltä putosi kuin kaihi silmiltä, ja nyt hän ymmärsi, että -sairastalosta lienee kirjotettu hänen tulostaan ei Sannylle, vaan -Kjeldin naimattomalle sisarelle, joka asui kaupungissa. Tälle oli -luultavastakin jätetty toimeksi valmistaa veljeään tähän kaikkeen. - -Nyt muistui hänelle myös mieleen, että hän asemalla ohimennen oli -nähnyt sisarensa, mutta vaistomaisesti paennut häntä ja, kulkien -väkijoukon keskitse, päässyt ajurin luo, sisarensa huomaamatta. - -Hän nosti raskaat silmäluomensa ja katsoi palvelijattareen, ja tyttöä -alkoi silminnähtävästi yhä enemmän kammottaa. Sitten hän oikasi itsensä -äkkiä ja jännitti aatoksensa. - --- Minä olen herra Kjeldin ystävä, -- sanoi hän. -- Hän lähetti minut -noutamaan pari kuvaa ateliasta. Teillä on kaiketi avaimet. - -Palvelijatar nyökkäsi myöntyvästi ja toi hänelle avaimen. - --- Niin, ja sitten... -- Kjeld kääntyi selin, ettei tyttönen huomaisi, -miten hänen huulensa vapisevat, -- sitten kuuluu kellarissa olevan -pieni laatikko, jonka hän myös kernaasti tahtoisi luokseen. - -Palvelijatar katsoi uteliaasti ja kysyvästi Kjeldiin. - --- Onko se se, johon on kirjotettu, ettei saa avata ennenkun herran -kuoltua? -- sanoi hän. - --- Juuri se. - --- No sepäs rouvalle iloa, kun pääsee tuosta! -- lörpötteli tyttö, -avaimia etsiessään. -- Rouvasta on tuntunut tuo laatikko aina niin -kammottavalta -- --. "Minä en voi olla ajattelematta ruumisarkkua, kun -näen tuon", niin hän sanoi aina, kellarissa käydessään. - -Kjeld naurahti taas, mutta tällä kertaa niin hiljaa, että palvelijatar -tuskin huomasi sen. - --- Niinkö vainen hän sanoi! -- sopersi hän sitten. -- Rouva parka! Nyt -hän pääsee ruumisarkusta... Kiitos! Tulen hyvin yksinkin toimeen ja -avaimet tuon takaisin viiden minutin perästä. - -Hän sieppasi lampun tytön kädestä, juoksi kiireesti portaita myöten -ylös ateliaan ja aukasi itse oven. - -Raskas, ummehtunut ilma löyhähti häntä vastaan. Huonetta ei nähtävästi -oltu käytetty kahden viimeisen vuoden aikana. Kaikki oli siinä -entisellään, samassa asussa, mihin hän oli sen jättänyt; isojen -taulujen yli vaan oli pantu katteet. - -Hän otti taskustaan linkkuveitsen ja viilteli sillä suuret taulunsa -halki, ristin rastin, -- hän ei säästänyt ainoatakaan eikä tohtinut -hetkeksikään pysähtyä niitä katselemaan. - -Sitten hän tempasi akkunalaudalta liitupalasen ja kirjoitti maalatulle -lattialle suurilla kirjaimilla: - -"Niinkuin minä olen hävittänyt tauluni tässä, niin olet sinä murskannut -minun elämäni... ilman uskollisuutta on minun mahdoton elää. Ihmisenä -minä olen liian suureksi suunniteltu, voidakseni unhottaa, -- -taiteilijana liian pieneksi muovaeltu, saavuttaakseni suuruutta ilosta -osattomana." - -Tämän tehtyään, hän kiersi oven lukkoon ja astui verkalleen alas -portaita. - --- Tässä on atelian avain, -- sanoi Kjeld palvelijattarelle, joka vielä -seisoi avonaisessa ovessa, seuraten epäluuloisilla katseilla kaikkia -hänen liikkeitään. -- Toisen avaimen tuon myös heti takaisin. - -Ja Kjeld läksi astumaan kellariin päin. - -Täälläkin oli kylmää ja ummehtunutta, mutta ilmasta saattoi kumminkin -tuntea, että täällä oli liikuttu. - -Kjeld laski lampun luotaan, asettaen sen lattialle, ja astui, käsillään -hapuillen, sen laatikon luo, johon hän oli kätkenyt pienosensa kirstun. -Hellävaroin hän hyväili sitä laihoilla käsillään ja painoi kylmän -poskensa sen kantta vastaan. - -Se ajatus, joka painostavana mieliluulona oli vallinnut hänessä -sairauden aikana, mutta heti haihtunut hänen parannuttuansa, se palasi -taas jälleen takaisin yhä voimakkaampana ja valtasi hänet kokonaan, -hänen yrittämättäkään sitä vastustamaan. - -Hänestä tuntui tällä hetkellä aivan varmalta, että lapsi tuolla arkun -sisässä saattaa kuulla hänen sanojaan. Ja hän painoi huulensa kiinni -puulaatikon kanteen ja kuiskasi: - --- Lapseni! Lapseni! -- Äitisi ei enää tahdo pitää sinua talossaan... -Kuuletko? -- -- Hänellä ei ole sijaa sinun arkullesi... Sekä sinä että -minä olemme kuolleet hänelle... Ja hänellä on muuta tekemistä kuin -hoidella hautoja. Sinulla ei ole muita jäljellä nyt, lapseni, kuin -minä, mutta minä kyllä vaalin sua hellästi. Me kaksi pakenemme kauas -pois ja lymyämme sinne, missä ei kukaan meitä tunne, ja missä ei kukaan -huomaa, että olemme kodittomia! - -Hän laskeutui polvilleen kylmälle kivilattialle, kohotti laatikon -hartioilleen ja läksi kantamaan sitä ylös portaita ja sitten ajurin -vaunuihin. - --- Lamppu on kellarissa! -- sanoi hän hämmästyneelle palvelijattarelle, -joka seisoi ensi kerroksen portaissa. Sitten hän paiskasi reippaasti -kiinni vaununoven perässään. - --- Anna mennä! -- sanoi hän. - --- Minne, hyvä herra? -- kysyi ajuri, kääntyen vaunuihin päin. - --- Satamaan! -- ja akkuna paiskautui äkkiä kiinni. - -Ajuri murisi jotain epäselvistä ohjeista, joita ei kukaan ymmärrä. -Mutta kun hän lienee käsittänyt, että enempi tiedusteleminen tässä -olisi turhaa, niin antoi hän hevosensa juosta hölköttää läpi kaupungin -ja alas satamakadulle. - -Täällä hän pysähtyi ja kysyi, mille laivalle herra tahtoo. - --- Ensimäiselle, joka vaan menee Lontooseen, -- kuului lyhyt vastaus. - --- Tänä iltana ei enää mene laivaa, -- selitti ajuri. - --- Sitten olen yötä laivalla. Aja eteenpäin! - -Ja ajuri ajoi, kunnes pysähti suuren englantilaisen höyrylaivan luo. -Miehistöllä oli ollut lupa käydä maissa. He olivat sieltä palattuaan -juuri astumaisillaan taas laivaan. - -Kjeld hyppäsi ulos vaunuista, maksoi ajurin ja tunkeutui merimiesten -joukkoon, kantaen laatikkoa selässään ja matkalaukkua kädessä. - --- Milloin lähdette? -- kysyi Kjeld lähimmältä mieheltä. - --- Aikaisin huomisaamuna. - --- Minä matkustan Lontooseen. Saanhan kaiketikin olla yötä laivalla? - -Ensimäinen perämies alkoi pitkäveteisesti tuumia sinne tänne, mutta -toinen perämies, joka salavihkaa sai käteensä kahden kruunun kappaleen, -selitti, että herra voi saada hänen hyttinsä, sillä hän puolestaan ei -välitä nukkumisesta tänä yönä. - -Ja niin kömpi Kjeld alas kannen alle, perämiehen hyttiin ja lukitsi -oven huolellisesti jälkeensä. - -Hän oli niin pyörryksissä, että tuskin käsitti, missä olikaan. Ei -tuntenut hän nälkää eikä janoakaan. Hän päästi vaan laatikon luisumaan -hiljaa alas lattialle, istahti sitten itse sen päälle ja nojaten -kyynäspäitään polvilleen, puristi molemmin käsin kovasti päätään, -ikäänkuin pakottaen itseään ajattelemaan selvästi. - -Mutta sitten tuntui hänestä kuin itkisi pienonen tuolla arkussaan. - --- Pikku raukka! -- sanoi hän ja painoi päänsä vielä syvemmälle polvien -väliin. -- Sinä olet väsynyt. -- -- Minä olen itsekin väsynyt... Mutta -minä laulan kehtolaulun meille molemmille: - - "Tuuti tuuti lastani! - Uinu armas, uinu kauan, - Vaikka untuvat puuttuvi - Eikä keinu vuode vauvan." - -Kjeld oli mielestään laulavinaan tätä kehtolaulua, vaan ei sanaakaan -siitä tullut hänen huuliltaan. Sen sijaan hän lauloi vihlovalla äänellä: - - "Als ich Abschied nahm, - als ich Abschied nahm, - waren Kisten und Kasten schwer. -- - Als ich wieder kam, - als ich wieder kam, - war allés leer --!" - --- Oletteko sairas, herra? -- kuului perämiehen ääni, ja hän koputti -samassa kovilla rystysillään hytin ovea. - -Kjeld kavahti pystyyn, hypähti vaistomaisesti oven luo ja ponnistautui -hartioillaan sitä vastaan, muistamatta, että hän hetki sitten itse oli -lukinnut oven huolellisesti. - --- En ole, -- sai hän vaivoin sanotuksi. -- Ei minua mikään vaivaa. - -Mutta oven luota hän ei poistunut, ennenkuin kuuli perämiehen -raskaitten askelien kaiun kuolevan pois kannen etäisimpiin osiin. - -Tuskallinen ajatus iski äkisti Kjeldiin. Mitähän, jos hänet löydetään -täältä ja viedään väkisin takaisin sairaalaan? -- Hän huomasi nyt -itsekin olevansa sairas jälleen, sairaampi kuin koskaan ennen, mutta -ponnistamalla tahdonvoimaansa hän pakotti itseään olemaan hiljaa. - -Hän otti esille lompakkonsa ja laski sen sisällyksen. Siitä kertyi noin -kaksi sataa kruunua. Sillä summalla hän pääsee Englantiin ja kenties -tulee toimeen Lontoossa noin kuukauden tai vähän päälle. Onhan sekin -ajan voittamista, pääseehän hän ainakin piiloon, ja muusta hän ei tällä -hetkellä välittänytkään. - -Hän heittäytyi täysissä pukimissaan levolle hyttiinsä ja vaipui -raskaaseen uneen. - -Hän nukkui niin sikeästi ja näki niin eläviä unia, ettei hän, -seuraavana aamuna hoiperrellessaan ylös vuoteeltaan, itsekään tiennyt, -mikä oli ollut unta, mikä todellisuutta. - -Hän oli uneksinut seisovansa taivaan valtakunnan ovella, ja hänen tuli -maalata elämänsä suurin teos, se, josta hän oli unelmoinut hamasta -siitä asti, kun saattoi pitää pensseliä kädessään!... Sateenkaari oli -hänellä stafliana, rientävät hattarat kankaana ja aurinko puitteena. -Hänen silmäinsä edessä väikkyi tuhansia säteileviä värejä ja kuvia. -Mielikuvitus laajeni laajenemistaan, aatokset kasvoivat suuriksi, -muodot tulivat niin eläviksi. Hänestä tuntui kuin hänen ruumiinsa -vähitellen hajoamistaan hajoaisi. Aurinko paistoi. Hän ei voinut sen -voimaa vastustaa. - -Tämän kaiken hän tahtoi maalata!... kaiken sen, minkä hän tunsi, -ja kaiken, mikä hänen aatteissaan aaltoeli, mutta hänellä ei ollut -sivellintä eikä palettia, ja epätoivoisena hän silmäili ympärilleen, -löytääkseen niitä... - -Silloin aukeni ovi hänen edessään, ja keskellä valonmerta tuolla -sisässä, kultaisten kiharain ja valkeitten siipien loisteessa, hän -näki Rubensin ja Rafaelin seisovan. Pienet enkelit väikkyivät heidän -ympärillään, ja kultaisten harppuin sulosävelet helkähtelivät heidän -kuulla... - -Hän näki, miten he maalasivat, tuhlaten tulta ja väriloistetta, -sirotellen kirkkainta kultaa hattaroille! Ja hän heittäytyi polvilleen -vanhain mestarien eteen ja rukoili: - --- Lainatkaa minulle palettinne! Lainatkaa minulle siveltimenne!... -yhdeksi ainoaksi tunniksi vaan! - -He eivät vastanneet, mutta heidän silmänsä katsoivat häneen. - --- Mitä annat sinä meille sijaan? -- puhuivat silmät, -- ja Kjeld -vastasi: - --- Minä annan ainoani, mitä minulla on, -- mutta myöskin parhaimpani, --- minä annan elämäni! - -Silloin vanhat mestarit katsahtivat hymyillen toisiinsa, ja Rubens -lainasi hänelle paletin, Rafael siveltimen. - -Ja Kjeld huudahti riemusta niin ääneen, että hän heräsi. - -Hän katsoi hämmästyneenä oikeata kättään, jonka kolme etusormea olivat -kiinteästi puristetut yhteen kuin sivellintä pidellessä. - -Vasta sitten, kun hän oli huomannut himmeän päivänvalon kapeana juovana -tunkevan hänen ahtaaseen hyttiinsä, vasta sitten hän käsitti, että tuo -kaikki oli ollut unta, ja hän naurahti katkerasti. - --- Uneksiminen on kuin päihtymystä; tuskallista on siitä herätä, -- -sanoi hän. - -Hän työnsi jalallaan auki hytin oven ja huomasi vasta nyt, että laiva -oli liikkeellä. - -Selittämätön tyydytyksen tunne valtasi hänet. Hän kohotti käsivartensa -korkealle, niinkuin vanki, jolta kahleet ovat pudonneet pois. - --- Lienee vainenkin ihmisiä, -- sanoi hän puoliääneen, -- jotka kaipaus -nuorentaa ja suru parantaa... ihmisiä, joiden voima kasvaa, kun heitä -haavotetaan... Olisi ihanata olla heidän kaltaisensa... Kjeld tunsi -nyt äkkiä olevansa vapaa, seisoessaan siinä ja hengittäessään syvin -siemauksin meren suolaista ilmaa, vaan seuraavassa hetkessä sai -voimattomuuden tunne taas hänessä vallan. - --- Ei, -- ajatteli hän, -- ainoastaan suuret ihmiset ne voivat nousta -vasten virtaa kuin lohi, minä olen paremmin etanan kaltainen, jonka -päälle raskas jalka on astunut, murskaten siltä kuoren... minä olen -alasti. Ainoa, minkä voin tehdä, on koetella verhota alastomuuttani... -Uuden talon rakentamiseen puuttuu minulta uskallusta, ja sydämeni -riippuu vielä kiinni vanhassa. Ne, jotka ottivat taloni, ottivat -myöskin voimani. - -Hän kääntyi ovessa ja katsoi poikansa arkkua hytissä. - --- Oi, mitä kaikkea olisimmekaan yhdessä saaneet aikaan, sinä ja minä, --- sanoi hän, -- jos olisimme saaneet elää! - --- Ajatteles, jos sinä olisit ollut hengissä ja pirteänä hymyillyt ja -leikkinyt minun käsivarrellani ja _hän_ olisi leijaillut ympärillämme! -Se olisi väriä luonut paletilleni! Se olisi antanut lentoa -siveltimelleni! Mutta nyt olemme kumpikin kuolleet... Sinä olet hiukan -hiljaisempi kuin minä, -- siinä kaikki. - -Kjeld painoi verkalleen kiinni hytin oven takanaan ja kiipesi ylös -kannelle. - -Hän loi nopean, arastelevan silmäyksen ympärilleen, mutta huomasi, -ettei ole ainoatakaan tuttua joukossa. - -Ruotsia, norjaa, englantia ja suomea hän kuuli puhuttavan ympärillään, -vaan tanskankieltä haastoi ainoastaan se perämies, joka oli luovuttanut -hänelle hyttinsä. Peräkannella istui tosin eräs turisti, jota Kjeld -hiukan epäili, mutta kuljettuaan useamman kerran hänen ohitsensa ja -huomattuaan hänet aivan ventovieraaksi, hän rauhottui ja hengitti -vapaammin. - -Hän istahti keulaan ja katseli aavaa, siintävää ulappaa. - -Nyt kulkee kaiketi Sanny huolestuneena kotonaan, peläten Kjeldin -palajavan häiritsemään heidän hääiloaan... Sähkösanomilla tiedustellaan -häntä idästä ja lännestä, mutta hän on hyvässä turvassa, -- hänen -jälkiään eivät koskaan löydä... Kun sitten vierähtää kuukausi tai -pari, ja kaikki kuulustelemiset nähdään turhiksi, -- silloin he kaikki -luulevat jonkun onnettomuuden kohdanneen häntä tahi hänen kenties itse -lopettaneen päivänsä. -- Ja siihen se tarina päättyy... Mustaa tinttiä -kyllä hiukan pöyristyttää ajatellessaan tätä, mutta sitten elelee hän -taas eteenpäin samallaisena päivänkorentona, kevyesti... kevyesti! - -Jonkun kerran hän kenties katsahtaa Kjeldin kuvaan, silmät kyynelissä, -mutta atelian oven hän pitää suljettuna, sillä sen takana on hänen -tuomionsa kirjotettuna, valkoisella liidulla ruskealle lattialle... -Kellariin hän ei enää jalkaansa astu. Nyt, kun Kjeld on ottanut -laatikon mukaansa, on Musta tintti varmaan arvannut, mitä siihen oli -kätkettynä. - -Mikä omituinen kohtalon iva, että Sanny oli kodissaan säilyttänyt -lapsensa ruumista, tietämättä itse siitä mitään!... - -Kjeld myhähti itsekseen. Hän ei millään olisi saattanut osottaa -suurempaa ivaa Sannya kohti kuin ottamalla tuon arkun mukaansa... hänen -huostaansa ei uskota edes poikasen maallisia jäännöksiäkään, sillä -lapsesta ei ole mitäkään, ei mitäkään, mikä enää on Sannyn omaa. - -Keski-ikäinen nainen käveli edestakaisin laivan kannella. Hän -muistutti, arkoine, varovaisine liikkeineen, Kjeldin sisarta. - -Häntä kohtaan oli Kjeld kenties tehnyt väärin, matkustaessaan niin -äkisti pois ja pyyhkäistessään itsensä kokonaan elävitten kirjoista. -Siskolla on varmaankin oleva monta unetonta yötä Kjeldin tähden. - -Mutta toiselta puolen tiesi Kjeld, että, jos hän olisi mennyt sisarensa -luokse ja sanonut hänelle: nyt matkustan Lontooseen katumaalariksi, -niin ei olisi sisar koskaan käsittänyt häntä. Hän olisi vaan varmasti -luullut Kjeldiä vielä sairaaksi ja neuvonut häntä palajamaan takaisin -Middelfartiin, ellei hän kykene ryhtymään työhönsä jälleen. Ja kun -Kjeld sitten olisi koettanut selittää, ettei hän enää milloinkaan -voi maalata, silloin olisi sisar kaiketi tahtonut häntä rupeamaan -piirustusopettajaksi tai hautautumaan konttorikirjojen taakse johonkin -konttoriin. - -Ei, tuhat kertaa ennemmin hän tahtoo loikoa liuskakivillä, piirrellen -liitukuvia ja ottaen vastaan rahapennin milloin viisailta, milloin -tyhmiltä, kuin sulkea korvansa kokonaan taiteen tenholta!... Ennemmin -hän repii sydämen ulos rinnastaan ja kieltää oman itsensä kuin on -maalaamatta. - -Totta kyllä, että värit ovat hänessä kuolleet, mutta hänellä on -kuitenkin vielä jäljellä skeletti taiteestaan, samoin kuin hänellä on -jäljellä lapsensa skeletti... Ja niinkauan kuin edes tomuhiukkanenkaan -on hänellä tallella siitä, mikä oli ollut hänelle rakasta, niinkauan -hän ei aio siitä luopua. - -Muuan matkustaja astui Kjeldin luo ja alkoi jutella niitä näitä. Hän -tahtoi nähtävästi kernaasti tehdä tuttavuutta, mutta Kjeld nosti -tuskin päätään ja vastasi aivan lyhyesti, yksikantaan. Hänessä oli -kaiken aikaa se tunnelma, että hänen tulee tarkoin varoa, jottei -tulisi ilmiantaneeksi itseänsä. Maksettuansa laivapiletin, hän nousi -reippaasti ja poistui, sanoen lähtevänsä puuhaamaan toista hyttiä -itselleen yöksi. - --- Minä kyllä siirrän matkakapineet, -- sanoi perämies, joka samalla -kulki siitä ohi. Hän juoksi Kjeldin edellä alas hyttiin, ja nosti, -muitta mutkitta, laatikon selkäänsä, aikoen kantaa sen ylös portaita -myöten. Mutta kostea käsi tarttui samassa lujasti hänen kurkkuunsa ja -käheä ääni kuiskasi: - --- Siihen älä koske, mies! Sen tahdon itse kantaa. Laske se paikalla -maahan! - -Perämies suuttui. - --- Senkin paholainen! -- jupisi hän, mutta totteli sitten säveästi -ja virkkoi leikillään, että kylläpä herralla on raskas kultataakka -mukanaan. - -Kjeld hymyili, mutta tavalla, jota perämies ei käsittänyt. - --- Vähäisen tomua vaan, -- sanoi hän ja kantoi laatikon ylös portaista. - -Perämies laahusti miettiväisenä jäljestä, matkalaukku kädessä. - --- Nyt teen _minä_ pienen sieppauksen! -- sanoi hän, heidän tullessaan -toisen hytin ovelle, ja otti kursailematta Kjeldiä käsivarresta. - -Silloin katsoi Kjeld häneen noilla silmillä, joita Sanny vielä -päivinkin pelkäsi, nähtyänsä yöllä niistä unta, ja perämies hellitti -heti hämmästyneenä hänen kätensä. - --- Pahuksen tulireijät päässä tuolla miehellä, -- jupisi hän itsekseen, -astuessaan raskain askelin pois pitkin laivan kantta. - -Kjeld jätti huomaamattansa oven auki, astuessaan hyttiin. Puhelevien -monet, vaihtelevat äänet häiritsivät häntä. Hän oli niin tottunut -hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen, että tuo äänten surina oli tehdä hänet -sairaaksi. - -Hän tunsi äkkiä olevansa nälissään. Ja syötyään sitten kuten -konsanaankin ihminen, joka ei moneen päivään ole ruokaa nähnytkään, -meni hän hyttiinsä ja sulki oven jälkeensä. Nukkua hän ei aikonut; -hän tahtoi vaan olla rauhassa ihmisiltä. Mutta perin väsynyt kun oli, -vaipui hän kuitenkin heti uneen hytin lattialle, matkalaukku pään -aluksena, ja nukkui lähes iltaan asti. - -Turisti, jota hän aamulla oli epäillyt, herätti hänet. - --- Anteeksi, hyvä herra! -- sanoi hän, -- tahtoisin vaan päästä tästä -ohi kulkemaan, sillä tuo paikka tuolla on minun. -- Hän osotti paikkaa -Kjeldin yläpuolella. - -Kjeld kavahti pystyyn. - --- Mikä on esteenä? -- soperti hän. - --- Ei mikään, jos te vaan tahdotte kohottautua hiukan. Kas, niin! -Paljon kiitoksia! Nyt pääsen jo hyvästi kulkemaan. - -Hän kumarsi kohteliaasti, riisuutui hämmästyttävällä nopeudella ja -hyppäsi vuoteelleen. - --- Tuo kiikunta se väsyttää niin vietävästi, -- sanoi hän, silmäisten -syrjästä Kjeldiä, jota hän jo kaiken aikaa oli salavihkaa tarkastellut. - -Kjeld vastasi ainoastaan päätään nyökäyttämällä, mutta hetken kuluttua -kohotti tuo toinen matkalainen päätään ja kysäsi, tehden kohteliaan -liikkeen kädellään: - --- Ettekö aio käydä vuoteelle? Näyttää siltä kuin vartioisitte aarretta. - -Kjeld katsahti äkisti ylös. - --- Ettekö _te_ sitten sitä tee? - --- Minä? En toki, taivas varjelkoon! Jos minulla olisi aarre, en -ottaisikaan sitä matkalle mukaan. - --- Sittenpä teillä ei semmoista olekaan. - --- Miksi niin luulette? - --- Siksi, ettei aarrettaan kukaan jätä... Sitä kuljettaa kanssaan -kaikilla teillään, olkoon se sitten onni itse tahi vaan muisto onnesta, -olkoon kirkasta kultaa tahi vaan pätkänen jostain laulusta... - -Matkustaja nyökäytti päätään. - --- Tosiaankin! -- sanoi hän. -- Siinä saattaa olla perää. Mutta se -koskee kumminkin vaan syväaatteista väkeä. Me, köykäiset ihmiset, emme -ota asioita noin vakavasti. Tiedättehän että: -- -- - - "Saa köykäiset kyllä köykäisen. - He kosivat sattuman varaan. -- --" - -Kjeld hypähti pystyyn. - --- Mistä te tuon laulun tunnette? -- kysyi hän. - -Toinen naurahti hiljaa. - --- Luultavasti samasta lähteestä kuin tekin, -- sanoi hän ja veti -peitteen yllensä. - -Kymmenen minuttia myöhemmin hän nukkui jo raskaasti. - -Kjeld hiipi hiljaa hänen vuoteensa luo ja tarkasteli tyystin hänen -kasvojaan, olisiko niissä kenties jokunen tuttu piirre. Mutta ilokseen -hän ei mitään semmoista löytänyt. - -Hän tyyntyi siis ja laskeutui taas lepäämään entiselle paikalleen. -Mutta hänen korvissaan soi yhä tuon vieraan lause ja kirveltävä, -pistelevä, pilkkaava sointu sanoissa: - - "Saa köykäiset kyllä köykäisen. - He kosivat sattuman varaan. -- --" - - * * * * * - -Sanny palasi myöhään kotiin teatterista sinä iltana, jolloin Kjeld -oli käynyt häntä kysymässä. Hän oli syönyt illallista yhdessä -yli-asianajajan kanssa näytelmän perästä, ja yli-asianajaja oli sitten -saattanut hänet kotiin. - -Nyt hän seisoi etehisessä ja päästi untuvakaapunsa solumaan -hartioiltaan odottavan palvelijattaren käsivarrelle. - -Sanny oli tullut nuorekkaammaksi ja sievemmäksi niiden kahden vuoden -kuluessa, jotka olivat vierähtäneet siitä, kun hän saattoi miestään -Middelfartiin. Hänen suloinen, notkea olentonsa liiteli salongeissa -hienoin, verkallisin liikkein, jotka äänettömyytensä vuoksi -muistuttivat käärmettä. Eikä hän olisi ollut nainen, ellei hän olisi -huomannut, että juuri ne kiinnittivät miesten katseet häneen. - -Yli-asianajajalla ja Sannylla oli ollut erittäin hupainen ilta yhdessä. -Muutamat herrat, sulhasen tuttavapiiristä, olivat liittyneet heihin -ja olivat kilvanneet keskenään kohteliaisuuden osoituksissa nuorelle -rouvalle. - -Yksi heistä, jonka erittäin hellä sydän heti herahteli yli laiteitten, -kun hän vaan maistoi lasillisen viiniä, oli kumartunut nuoren rouvan -puoleen ja hiljaisuudessa juonut hänen kanssaan "poissa olevan raukan" -maljan. Ja Sannyn silmät olivat heti täyttyneet kyynelillä... Muutamat -niistä olivat päälle päätteeksi vierähtäneet hänen viinilasiinsa, jossa -vielä oli tippanen viiniä, ja kun Sanny sittemmin maistoi sitä, huomasi -hän mielihyväkseen sen olevan suolaista. - -Vaan nyt seisoi Sanny etehisessään ja ojenteli pyöreitä valkoisia -käsivarsiaan, jotka olivat kyynäspäitä myöten paljaina, ja haukotteli -hiukan välistä. - --- Olen kauheasti uninen, -- sanoi hän. -- Onko täällä ketään käynyt -minun poissa ollessani? - --- Onpa niinkin, Jumala paratkoon! -- sanoi palvelijatar ja laski -kaapun käsistään. -- Täällä kävi herra, jolla oli matkalaukku ja hattu -ja oikein kummalliset silmät semmoiset. Hän sanoi olevansa meidän -herran ystäviä ja tulleensa noutamaan jotain tavaraa hänelle ateliasta -ja kellarista. - -Sanny kääntyi reippaasti. - --- Ethän vaan liene ollut niin tuhma, että laskit hänet sisään? -- -sanoi hän. - --- En toki! Ei hän semmoista tahtonutkaan. Hän pyysi vaan saada -avaimet, kyllä hän sitten tulee yksinkin toimeen, niin hän sanoi. - --- Ja sinä annoit? - --- Annoin. - --- No, sinä olet auttamaton houkka! - -Tyttö näytti loukkaantuneelta. - --- Olisiko minun pitänyt olla epäkohtelias niin hienolle -herrasmiehelle? -- sanoi hän. -- Hänhän kysyikin rouvaa ja vasta sitten -kun oli kuullut rouvan olevan teatterissa, pyysi hän saada avaimet. -Eikä hän sitä paitsi ole ottanut täältä mitään muuta kuin sen pienen, -mustuneen laatikon kellarista. - -Sanny hätkähti, niinkuin olisi ampiainen pistänyt häntä. - -Kiireesti hän viskasi taas kaapun hartioilleen. - --- Ota lamppu! Mennään kellariin katsomaan, -- sanoi hän. - -Hän oli kauhusta pyörtymäisillään, mutta joku salainen, vastustamaton -voima vaati häntä sittenkin omin silmin ottamaan selkoa tapahtumasta. - -Palvelijatar kulki edeltä, kantaen lamppua, ja Sanny seurasi, -vaikka hampaat kalisivat suussa. Niin he kulkivat pitkin pimeätä -kellarikäytävää, ja heidän askelensa kajahtelivat oudosti yön -hiljaisuudessa. Vihdoin he saapuivat sille paikalle, missä laatikko oli -seisonut... Se oli poissa. -- Helpotuksen tunne sävähti Sannyssa, ja -veri palasi taas hänen poskiinsa. - -Hän ei koskaan ollut saattanut katsella tuota laatikkoa, tuntematta -jonkunlaista selittämätöntä kammoa, mutta nyt oli laatikko poissa. - -Merkitseekö tämä, että Kjeld on kuollut? Olihan laatikon kannella -ollut kirjoitus, Kjeldin omalla kädellä piirrettynä: "Avattava vasta -kuoltuani..." Mitä tiesi siis tämä, että koko laatikko nyt oli viety -pois? -- - -Sanaakaan puhumatta kulki Sanny takaisin kellarista, pysähtyi tuokioksi -etehiseen, mutta otti sitten lampun palvelijattaren kädestä. - --- Anna atelian avaimet minulle, -- sanoi hän. -- Sinä saat kyllä mennä -levolle. - -Palvelijatar katsoi hämmästyneenä rouvansa jälkeen, tämän kulkiessa -ylös portaita myöten. Ei hän milloinkaan ennen ollut nähnyt rouvaa noin -rohkeana. Kuultuaan sitten rouvan avaavan atelian oven ja astuvan sinne -sisään, jätti palvelijatar etehisen oven raolleen ja läksi nukkumaan. - -Sanny oli melkein vaistomaisesti lukinnut oven jälkeensä ja seisoi -nyt hetken kuin huumautuneena. Valo lampusta hänen kädessään häikäsi -hänen silmiään, mutta huoneen monissa komeroissa väijyivät varjot sitä -mustempina. - -Ensi hetkessä lensi häneen aatos, että täällä oli käynyt varkaita, -sillä kaikkialla näkyi vaan halki viillettyjä kuvia ja pirstotuita -puitteita. - -Mutta sitten sattuivat hänen silmänsä lattiaan, mistä isot valkoiset -kirjaimet kuulsivat häntä vastaan. - -"Niinkuin minä olen hävittänyt tauluni tässä, niin olet sinä murskannut -minun elämäni," -- luki hän siitä... "sillä ilman uskollisuutta on -minun mahdoton elää..." - -Sanny huudahti ja lyyhistyi kokoon. Lamppu oli pudota hänen kädestään. -Kirjaimet lattialla saivat hengen, nousivat pystyyn ja ryntäsivät hänen -päälleen. Jok'ainoa valkoinen liituviiva näytti hänestä lahjomattomalta -syyttäjältä. - -"Niinkuin minä olen hävittänyt tauluni tässä..." - -Hän oli siis itse ollut siellä ja veitsellään leikellyt rikki kaikki -maalauksensa. Hän oli hengittänyt tätä samaa raakaa, ummehtunutta -ilmaa, joka nyt oli tukeuttamaisillaan Sannyn. - --- -- "Niin olet sinä murskannut minun elämäni." -- -- - -Sanny toisti nämät sanat pariin kertaan itsekseen, ja sanomaton -häpeäntunne valtasi hänet. - --- -- "Sillä ilman uskollisuutta on minun mahdoton elää"... luki hän -edelleen. - -Sanny muisti, miten uskollisuus Kjeldin luonteessa juuri oli -ensimäiseksi vetänyt hänet hänen puoleensa. -- -- Hän muisti, -miten hupaista oli ollut laskea leikkiä Kjeldin karhumaisista -kädenpuristuksista ja väittää hänen silmäinsä muistuttavan uskollisen -koiran silmiä, ja kuinka armas ja rakas Kjeld aina silloin oli ollut... - -Kuinka hän oli siis saattanut olla uskoton Kjeldille?... Sydämessään -hän oli ollut sitä jo siitä hetkestä asti, kun hän ei enää nähnyt -Kjeldiä,... sen hän käsitti nyt... - -Sanny oli polvillaan lattialla ja hankasi sitä hienolla hihallaan, -poistaaksensa jäljet Kjeldin viimeisistä sanoista hänelle. Ja tätä -tehdessään, hän huomasi, miten Kjeldin kuva taas elpyy eläväksi hänen -mielessään, mutta hän huomasi myös, että häneltä puuttuu kykyä pitää -kiinni siitä. - -Sanny tutkisteli tällä hetkellä itseään ja ymmärsi nyt, että Kjeld ja -hän eivät edustaneet ainoastaan _kahta ihmistä_, vaan _kahdenlaisia -ihmisiä_. Ylipäänsä näyttikin hänestä löytyvän vaan kaksi laatua -ihmisiä: uskollisia ja muistamattomia, ja hän kuuluu jälkimmäisiin. Ei -hänellä koskaan elämässään ole ollut voimaa pysyä uskollisena, eikä hän -pyri sitä voimaa saavuttamaankaan. - -Jos vaan Kjeld olisi pysynyt terveenä, olisi Sanny ollut onnellinen -hänen kanssaan, sillä ei todellakaan ollut ketään, jonka kanssa Sanny -olisi tahtonut elämäänsä elää niin kernaasti kuin juuri Kjeldin. --- Mutta nyt oli Kjeld sairas, ja senvuoksi kiintyi Musta tintti -arvelematta toiseen. - -Vaistomaisesti sammutti Sanny lampun ja meni alas asuinhuoneisiin. Hän -riisuutui ja laskeusi vuoteelle, mutta nukkua hän ei voinut. Hän antoi -kynttilän palaa kaiken yötä, mutta hätkähti kuitenkin joka kerta, kun -uutimet ilmanvedosta hiukan liikahtivat, tahi joku akkunakoukku ulkona -vingahti. - -Sanny oli kyllin älykäs huomaamaan, kuinka katkera iva siinä piili, -että hänen oli täytynyt kätkeä miehensä lempimää ruumista, Kjeldin -ollessa sairaalassa... Eikä ajatus Kjeldin kohtalosta ollutkaan -pääsyynä hänen unettomuuteensa, vaan enemmän vielä tieto siitä, mitä -hän näinä vuosina aavistamattaan oli säilytellyt luonaan. Sillä siitä -hetkestä asti, kun Sanny oli saanut tiedon Kjeldin käynnistä siellä, -ja kun hän tuli vakuutetuksi siitä, että kellariin kätketty laatikko -oli ainoa, minkä Kjeld lähtiessään oli ottanut mukaansa kodista, -- -siitä hetkestä asti Sanny myös varmasti tiesi, mitä laatikko sisälsi. -Sanny tunsi miehensä luonteen ja tiesi, ettei Kjeld, sillä hetkellä, -kun kaikki häneltä murskautui, kun syvin haava oli häneen isketty ja -katkerin pettymys häntä kohdannut, suinkaan saattanut ajatella rahoja -eikä arvopapereita, vaikka niitä olisi ollutkin; tässä tuskassaan ja -yksinäisyydessään hän oli ajatellut vaan poikaansa. Jos poikanen olisi -elänyt ja terveenä ja lämpöisenä nukkunut vuoteellaan, olisi Kjeld -varmaan nostanut hänet sieltä ja vienyt hänet pois, pois äitinsä luota! -Nyt, kun hän oli kuollut, otti Kjeld hänen arkkunsa. - -Sannyn täytyi purra lakanaansa, sillä tuskan huuto oli päästä hänen -huuliltaan, niin nöyryytetyksi hän tunsi itsensä. Hänessä, joka -perhoselämässään tuskin kymmenisen kertaa lienee muistanut lastaan, -sittenkun hän sen oli synnyttänyt maailmaan, hänessä heräsi nyt, -yksinäinen yön tuskallisina hetkinä, ensimäisen ja ainoan kerran -äidinrakkauden tunne. Ja hän ymmärsi, että valkeilla kirjaimilla tuolla -ylhäällä oli Kjeld tuominnut hänet, mutta viemällä pois heidän poikansa -arkun, oli Kjeld pyyhkäissyt jäljettömiin hänen äidinnimensä, ja -jälkimäinen tieto se haavotti syvemmin hänen sydäntään kuin edellinen. - -Seuraavana päivä kirjotti Sanny Kjeldin sisarelle. Muutamalla rivillä -vastasi sisar saaneensa Middelfartin ylilääkäriltä tiedon, että Kjeld -edellisenä päivänä oli päässyt sairaalasta, ja olleensa sen vuoksi -asemalla häntä vastassa, mutta ettei Kjeldiä näkynytkään. Tiedusteluja -sähköteitse oli laitettu ympäri maata. - -Sannyn kysymykseen, miksi ei hänelle ilmoitettu Kjeldin pääsemisestä -sairaalasta, vastattiin pisteliäästi, että arveltiin hänellä olevan -hommaa kyllin häiden valmistamisessa. - -Seuraava kuukausi kului alituisessa epätietoisuudessa ja jännityksessä, -mutta ei huolellisimmistakaan tiedusteluista ollut mitään tulosta, ja -poliisit jättivät viimein asian sikseen, katsoen sen selville saamisen -mahdottomaksi. Yleisesti luultiin, että Kjeld oli uudestaan tullut -hourupäiseksi ja heittäytynyt mereen. Ihmeteltiin vaan, ettei vielä -tähän asti ole onnistunut löytää hänen ruumistaan. - -Sanny vietti häitään yli-asianajajan kanssa pari kuukautta myöhemmin. -Ja häämatka määrättiin tapahtuvaksi loppupuolella syksyä. He aikoivat -käydä Berlinissä ja Parisissa sekä Lontoon kautta palata kotiinsa. - -Vastanaineitten aika kului alituisissa seurusteluissa. He olivat nuoria -ja iloisia, heille juhlittiin, heitä kadehdittiin. Ja he hymyilivät -toisilleen iloisesti, niinkuin eivät koskaan olisi nähneet mitään -varjoa elämänsä polulla tahi niinkuin yksinäisen ihmisen huuto ei -konsaan olisi heidän korvaansa sattunut. - -Korkeissa, valoisissa saleissa kuului milt'ei joka ilta laulua ja -leikkejä, lasien kilahduksia ja iloisen puhelun surinaa. - -Mutta atelian ovi pysyi lukittuna, ja kellarissa vilahti vaan silloin -tällöin nälkäinen rotta sen paikan ohi, missä pieni vainaja kerran oli -maannut. - - * * * * * - - Tähti loistaa, irtautuu; - Kukka kasvaa, sen vie tuuli, -- - Siinä kuva siitä, johon - Sydän kiintyneensä luuli. - -Kjeld saapui Lontooseen myöhään iltapäivällä. Hän vuokrasi itselleen -pienen huoneen erään syrjäkadun varrella Cityssä ja läksi aikaisin -seuraavana aamuna kaupungille. - -Melkein nautinnonomaisella katkeruudella hän johdatti mieleensä, -mitenkä hän noin neljä vuotta sitten oli ollut häämatkalla täällä, -ja kuinka hän silloin oli tilannut huoneen itselleen ja nuorelle -rouvalleen kaupungin hienoimmassa hotellissa. - -Hän kulki sille kadulle, missä hotelli sijaitsi, ja seisoi kauan -käytävällä, katsoen ylös rakennuksen päätyä kohti. - -Tuossa oli akkuna, mistä Sanny oli heiluttanut liinaansa hänelle, hänen -lähtiessään kaupungille, ja josta valo oli säteillyt häntä vastaan, kun -hän iltasin taas palasi kotiinsa. - -Hän tuijotti niin kauan tuonne ylös, kunnes hänet valtasi vastustamaton -halu päästä näkemään huonetta sisästäpäin. - -Sen enempää arvelematta hän astui sisään porttikäytävään ja soitti -portierin kelloa. - --- Tehkää hyvin ja näyttäkää minulle huone numero seitsemäntoista ensi -kerroksessa. Kukaties vuokraan sen. - --- Weil, sir. (Kyllä, herra). - -Portieri kulki edeltä avainkimppuineen, ja pian olivat he jo tuon -huoneen ovella. - --- Täällä ei asu ketään nykyään, -- virkkoi Kjeld välinpitämättömästi. - --- Ei ketään, sir. -- Portieri avasi oven, ja he astuivat sisään. - -Huone oli aivan samanlainen kuin silloin... Samat mahonkipuiset -sängyt sinisine katoksineen, sama iso toilettipeili kellertävine -pitsiverhoineen. - --- Minä näen, -- sanoi Kjeld puoliääneen ja pysähtyi äkisti. Hän näki -Mustan tintin aamulla heräävän ja huomasi, kuinka heijastus sinisestä -varataivaasta valahtaa hänen nuorille, kukoistaville kasvoilleen... Hän -näki hänen istuvan peilin ääressä, pitkä tukka hajallaan hartioilla -ja kuuli itsensä sanovan häntä leikillään merenneidoksi. Ja Kjeldissä -heräsi niin ääretön tuskallinen kaiho sen perään, mikä oli ollut, -mutta ei enää koskaan palaja, että se riisti hänet kokonaan pois -nykyisyydestä. Hän unhotti aivan, missä hän oli. - -Portieri tuli kärsimättömäksi ja helisti avainkimppuaan. - --- Tahdotteko vuokrata huoneen, mylord? -- kysyi hän huolettomasti, ja -kun Kjeld ei vastannut, uudisti hän kysymyksensä vaativammalla äänellä. - -Kjeld hätkähti ja nosti kätensä otsalleen. - --- Minä ilmoitan kirjallisesti illalla, -- sanoi hän ja hiipi hiljaa -alas portaita myöten. - -Mutta ei hän milloinkaan enää mennyt sille kadulle. Hän karttoi -vaistomaisesti kaikkea, mikä saattaisi muistuttaa hänelle entistä oloa -Lontoossa. - -Sen sijaan hän haki seuraavana päivänä paikan, missä hän neljä vuotta -sitten oli nähnyt katutaiteilijan piirtelevän kivilaatoille, mutta -paikka oli tyhjä. Kjeld kysyi syytä tähän eräältä poliisilta. - -Katumaalari oli kuollut pari kuukautta sitten, kertoi poliisi, eikä -ollut vielä uutta hakijaa tullut tähän paikkaan. - -Kjeld otti palasen punaliitua taskustaan ja sanoi aikoneensa hakea sitä. - -"The policeman" hymyili epäilevästi. Hän katseli Kjeldin päällystakkia; -se oli hienointa verkaa. - --- Eihän se sovi -- sanoi hän. -- Te laskette leikkiä, mylord. - -Vastauksen sijasta heittäytyi Kjeld alas kivilaatoille ja piirsi -parissa minuutissa sisäosan Towerin linnan pihasta ja St. Jamesin -palatsin. - --- Hyljätäänkö hakemus? -- kysyi hän, katsahtaen ylös poliisimieheen, -joka hämmästyksestä äänettömänä silmäili piirroksia. - --- Mylord! -- sanoi hän. -- Te olette ulkomaalainen. Miksi ette -helkkarissa käytä kykyänne taulujen maalaamiseen, vaan tahdotte loikoa -tässä piirtelemässä käytävillä?... Oletteko tekin värisokea, niinkuin -tuo vainaja? - -Kjeld nyökäytti päätään. - --- Olen, -- sanoi hän, -- tavallani olen värisokea. Minä olen sokea -elämän ja valon hehkuville väreille. En saata enää katsella sitä, mitä -sanotaan toivon ja nuoruuden heijastukseksi. - -"The policeman" ei vastannut mitään. Hän ei ymmärtänyt, mitä vieras -tarkottaa, sillä Kjeld oli tässä suurimmaksi osaksi käyttänyt -tanskankieltä. - -Mutta hän esitti Kjeldin asian seuraavana päivänä poliisikonttorissa. -Ja kun siellä arveltiin olevan tarpeetonta suoda ulkomaalaiselle -oikeutta harjoittaa katumaalarin ammattia, selitti poliisimies, ettei -olisi helppo löytää toista niin hienoa hakijaa kuin tämä tanskalainen -herra, vaikka etsittäisi ympäri maan. - -Viikkoa myöhemmin toi hän sitten Kjeldille poliisiviraston antaman -lupakirjan, ja seuraavana päivänä oli katu mustanaan väkeä. He -tahtoivat nähdä uutta katutaiteilijaa, mutta hän teki heidät noloiksi -eikä saapunutkaan paikalleen. Niin kauan kuin Kjeldillä vielä oli -pennikään taskussaan, pysyi hän arastellen poissa. Ja se toimi, joka -oli tuntunut hänestä niin ylevältä ja vapaalta, melkein kadehdittavalta -teoriiassa, se tuli hänelle nyt sietämättömäksi käytännössä. Häntä -oikein puistutti, ajatellessaan kansan seisovan hänen ympärillään ja -uteliain silmin tarkastavan häntä, hänen piirtäessään. - -Kuusi päivää sai kulua, ennenkuin hän vihdoin eräänä myöhäisenä -iltapäivänä, kun melkein jo alkoi pimetä, rohkeni saapua paikalle. -Hattu syvään otsalle painettuna ja pidellen punaliitupalasta kädessään, -hän heittäytyi kivilaatoille. - -Hän istui ensin hetkisen aivan hiljaa, kasvot käsiin kätkettyinä ja -unhotti vähitellen, missä hän on. Yksin se ajatus, että hänen nyt pitää -ryhtyä työskentelemään, pyörrytti häntä. - -Kolmatta vuotta oli jo kulunut siitä, kun hän viimeksi oli pitänyt -sivellintä tahi palettia kädessään. Hänen rintansa oli tunteita -tulvillaan. Kuvat elpyivät ja pyrkivät esille hänen sormiensa lomista. -Hän kumartui eteenpäin ja alkoi piirtää. - -Neitsyt Maarian hän piirsi ja lapsen hänen käsivarrelleen. Suurin, -varmoin piirtein hän loi esille kuvattavansa. Ensi alussa oli hänen -mielessänsä sikstiniläinen madonna, mutta hänestä ei tullut esille kuin -hulmuava puku; madonna itse sai hänen vaimonsa piirteet, ja lapsi oli -tarkka kopio pienestä, hennosta olennosta arkkusessa, jota hän aina -kuljetti mukanaan. - -Hänestä tuntui, että äiti sekä lapsi saavat hengen, hänen piirtäessään, -ja hän alkoi haastella heille nopeasti, katkonnaisesti. - --- Musta tintti, -- sanoi hän, -- oletko koskaan ollut niin onnellinen -kuin nyt, kun pitelet lasta käsivarrellasi? Ihmiset kyllä väittävät -onnea löytyvän kaikkialla,... luulkoot he niin, vaan syvemmältä -katsottuna saavuttaa nainen onnensa vasta silloin kun lapsen huulet -painautuvat hänen huuliinsa... Kuinka onnellinen oletkaan nyt, Sanny... -ja kuinka ylpeä! Kokonainen valtakunta on sun käsivarrellasi... Ja sinä -poikani, armas poikani! Enhän minä _sinua_ käärinyt kuolinvaatteisiin -enkä laskenut maahan enkä kaivanut ylös jälleen... Sinä olet terve -ja iloinen, lämmin ja elävä!... Noin suloisesti kurottelet pieniä -kätösiäsi ylös aurinkoa kohti... Mutta aurinko on laskenut, katsos -armaani... Malta, minä heti... heti... - -Hän vaipui uupuneena toisen kyynäspäänsä varaan ja tuli silloin -katsahtaneeksi ylös. - -Paikka hänen ympärillään oli täynnään ihmisiä, jotka uteliaasti -tirkistelivät häneen. - -Hän ei ollut huomannut heidän tuloaan, ja nyt peitti hän kauhistuen -takkinsa hihalla kasvojaan. Haavotetun otuksen tavoin hän lyyhistyi -kokoon ja koetti kätkeytyä joukon silmiltä... Remakka naurun hohotus -kuului hänen ympäriltään... Raivostuen kavahti Kjeld pystyyn. - --- Kuka nauroi? -- kysyi hän uhkaavasti. - -Vallaton teurastajapoika, kädet syvällä housun taskuissa, vastasi: - --- Kysy paremmin: kuka _ei_ nauranut! Minulta saat muuten heti -vastauksen kysymykseesi, sillä minussa vieläkin naurusuonet hytkyy. - -Kjeld hyökkäsi puhujaa vastaan, ja hetkisen näytti siltä kuin hän olisi -aikonut käydä käsiksi häneen, mutta sitten hän kohotti korskeasti -päätään ja, luoden ylenkatseellisen silmäniskun teurastajaan, sanoi -vaan: - --- Saatpa naurun aihetta vieläkin. - -Yks' kaks' oli hän pyyhkinyt pois ensimäisen kuvansa ja piirtänyt -sen sijaan pilakuvan teurastajapojasta, suu virnallaan, kädet housun -taskuissa. - -Kansa paukutti rajusti käsiään, ja Kjeld huomasi vallottaneensa aseman -kerrassaan. - --- Nyt näkee, että olet oikea katumaalari, -- sanoivat ihmiset hänelle. --- Sellaisia ne kuvat juuri olla pitää! - -Ja Kjeld piirsi kuvan toisensa jäljestä. Sattuvasti hän esitti heidät -kunkin, töllistelemässä häntä silmät pyörällä. Mutta käsittelyssä -ilmeni purevaa ivaa, valmistelussa miltei vihamielisyyttä. Irvikuva -seurasi toinen toistaan, ja vähitellen haveni kansanjoukko. Ihmiset -hajaantuivat syrjäkaduille tai pistäytyivät kauppapuoteihin, peläten -joutuvansa itsekukin tämän säälimättömän pilan esineeksi. Viimein -loikoi Kjeld aivan yksin käytävällä, ja the policeman vaan seisoi -vieressä, katsellen häntä. - --- Te onnenlapsi, -- sanoi poliisimies hymyillen suopeasti. -- -Katsokaa, miten paljon rahoja on kylvetty tänne teidän ympärillenne. - -Kjeld vilkasi taakseen ja huomasi vasta nyt, että kivilaatat olivat -täynnä kuparirahoja. Ei hänelle kuitenkaan juolahtanut mieleen käydä -niitä keräämään; hän vaan nousi äkisti, murskasi kantapäällään loput -liitupalasesta ja purskahti äänekkääseen nauruun. - --- Mikä teitä naurattaa? -- kysyi hän, Kjeld otti häntä kiinni -hartioista. - --- Kun tämä on niin hassua kaikkityyni -- sanoi hän, -- niin kerrassaan -hassua! -- Koko elämäni on irvikuva; nyt on taiteestanikin tullut -irvikuva. Ensiksi maalaan minä madonnia ja loppujen lopuksi piirtelen -pilkkakuvia. - -Hän pani takkinsa napit kiinni ylös asti; häntä näytti viluttavan. -Sitten hän kääntyi äkisti ja sanoi hyvää yötä. - --- Malttakaa, huusi poliisimies, -- te unohdatte rahat. - --- Jääkööt huomiseksi! -- huusi hän takaisinpäin ja katosi samassa -hetkessä lähimmäisen kadun kolkan taakse. - -The policeman katsoi hänen jälkeensä, päätään pyörittäen, ja jupisi: - --- Tuohon leikkiin hän kohta kyllästyy, sillä huomenna ei ole rahoista -penniäkään jäljellä! Täytyy hänen oppia selkäänsä notkistamaan, jos -mieli elää täällä. - -Mutta Kjeld kulki ja kulki vaan eteenpäin, katuja pitkin. Ei välittänyt -hän katujen nimistä, ei katsahtanut vastaantulijoihin, hän astui vaan -astumistaan, kunnes saapui Thames virran rannalle. Siellä hän pysähtyi -siltapylvään varjoon ja katsoi alas mustaan, mutaiseen veteen. - -Tuo syvyys se vetää ja houkuttelee häntä puoleensa... Se tuntuu -kutsuvan luokseen. - -"Taistelua, taistelua!" ulvoo suuri, pauhaava maailmankaupunki hänen -takanansa... "Rauhaa, rauhaa! Unhotusta, unhotusta!" huokailee syvä, -musta vesi hänen edessään. "Yhtymistä, yhtymistä edellä menneitten -rakkaitten kanssa!" kuiskaa hymyilevä lyhdynvalo, joka leveänä, -kirkkaana juovana valahtaa veden pinnalle. - -Kjeld oli useasti tuntenut olevansa yksin. Hän muisti, kuinka hänellä -jo aikaisimmassa nuoruudessaan oli ollut tapana iltapuhteilla kävellä -edestakaisin huoneessaan, piippua poltellen ja laulellen "Der Wanderer" -laulua uudestaan ja uudestaan. - -Hän muisti myöskin, kuinka hän lyhyen avioelämänsä aikana, kesken -iloaan, äkkiä oli tuntenut itsensä yksinäiseksi. Ja hänen mieleensä -juohtuivat nyt yöt sairaalassa, pitkät, pitkät tuskain yöt, jolloin -hänen sielunsa oli vaikeroinut yksinäisyyden kauhistavan painon alla. -Mutta ei hän koskaan elämässään ollut tuntenut itseään niin äärettömän -yksinäiseksi kuin tänä iltana. - -Hänen tuli niin kaihoisan ikävä vaimoaan ja lastaan, ja hänestä tuntui -kuin pitäisi hänen, maksoi minkä maksoi, saada nähdä heitä, tavata -heitä ja haastella heidän kanssaan... - -Sannyn hän oli tosin kadottanut, sen hän tiesi, mutta poikanen! -Poikanen oli vielä hänen omansa. Ja kun hän kuolee, pääsee hänen -sielunsa sinne, missä poikasen sielu on... - -Vaistomaisesti hän astui lähemmäksi virran äyrästä ja asettui -paalutuksen äärimmäiselle reunalle, -- valmiina hyppäämään. - -Silloin iski häneen äkkiä ajatus: Mutta kenties et pääsekään sinne, -missä poikanen on, jos nyt murhaat itsesi, ja silloin täytyy sinun olla -yksin kautta iankaikkisuuden... - -Hän lyyhistyi kokoon, tätä ajatellessaan. - -Hitaasti hän veti sitten jalkansa takaisinpäin. Veri oli jähmettynyt -hänen suonissaan, ja hänen täytyi käyttää kaikki tahtonsa lujuus, -ollakseen uudestaan ojentamatta jalkaansa eteenpäin. Mutta ikuisen -yksinäisyyden ajatus pidätti hänet. Ja hän päätti olla menemättä -kuolemaan, vaikkapa onkin vaikea elää, sillä vaikeahan on elää täällä -sen, joka on uskollinen. - -Seuraavana päivänä pakotti nälkä Kjeldiä käyttämään niitä rahoja, joita -ohikulkijat viskasivat hänelle. Mutta hän odotti aina pimeän tuloa, -ennenkuin kävi niitä maasta keräämään. Kun sitten hämärissä sattui -hetki, jolloin ei näkynyt ihmisiä lähimailla, heittäytyi hän kiivaasti -kivilaatoille, keräsi tuokiossa rahat kokoon ja katosi sitten lähimpään -ruokakauppaan, hankkimaan itselleen ruokaa, jota ei ollut saanut koko -päivään. - -Kun hän joskus sattui saamaan ruokaa enemmän kuin yhdeksi kerraksi, oli -hän seuraavana päivänä kotona ja nautti vapaudestaan kuin mikä kuningas. - -Silloin hän istahti tuon laatikon kannelle, johon hän oli kätkenyt -pienen poikasensa ruumiin, ja sepitteli elämänsä tarinaa... -Rikasvaiheinen, kirjava se oli... Lämminvärinen, loistava epos... -elämä, jossa oli runsaasti päivänpaistetta, mutta myöskin paljon -synkkiä varjoja. - -Ja kaiken sen, mitä hän itse ei ollut elämässään saavuttanut, sen saa -hänen poikansa. Jokainen keväisen onnen päivä, josta isä on jäänyt -osattomaksi, se on tuleva pojalle ja kantava korkoja korolle. - -Kjeld eli poikansa voitoissa ja upotti itsensä hänen onneensa. - -Hän saattoi poikaansa kouluun, jossa tämä aina oli etevimpiä, ja hänen -sydämensä oli riemua tulvillaan, kun rehtori antoi ahkeruusmitalin -hänen pojalleen... Sitten hän saattoi poikansa ylioppilastutkintoon, -ja siellä hän luonnollisestikin sai kiitettävät arvolauseet... sitten -he kulkivat yhdessä ensimäisiin tanssijaisiin, missä immyt ihanainen, -nuori, iloinen, kukoistava, kohtasi poikasen ensi kerran. Tuo immyt, -joka sitten antoi aarteensa paraimmat poikaselle, antoi oman _itsensä_, -kokonaan, täydellisesti! Päivä päivältä hän seurasi heidän onneaan -ja riemuitsi, nähdessään sen yhä kasvavan. Häissäkin oli hän läsnä. -Hiljaisesti ne vietettiin, syrjäisessä paikassa, kaukana uteliailta -silmäyksiltä. Ja hän haasteli heille hiljaisesti, puoliääneen. Hän -toivoi heidän tulevan onnellisiksi, iloisemmiksi päivä päivältä, minkä -saavat elää yhdessä. Hän sanoi kyllä tietävänsä, että he ovat monessa -suhteessa erilaisia, mutta hän käski heidän pysymään semmoisina, sillä -siitä juuri riippuu heidän kehittymisensä. Rakkaus oli kyllä kuitenkin -lopulta tekevä heidät toistensa kaltaisiksi, siitä hän oli varma. - -Hän toivoi, ettei heidän koskaan tarvitsisi nähdä kuihtuneena sitä, -mikä kerran oli ihanasti orastanut... Mutta ennen kaikkea ja hartaimmin -hän toivoi, että he aina pysyisivät uskollisina toisilleen. Häntä -ilahutti nähdessään, miten he hymyilevät ja nyökkäävät toisilleen, tätä -kuullessaan: -- _hekö_ eivät olisi uskollisia! - -Mutta kaikkein iloisin hän oli ja hiukan ylpeäkin, kun hän piteli -sylissään lapsen lastaan, kiikutellen sitä käsivarsillaan ja tuhlaten -sille kömpelöitä hyväilyjä ja hullunkurisia lempinimiä... - -Näin hän unelmoi ja syventyi monasti niin näihin unelmiinsa, että -oli aivan tuntevinaan pehmeät lapsen käsivarret kaulassaan ja pienen -lämpöisen olennon puristautuvan vasten hänen rintaansa... Mutta -sattuipa myös, että hän sitten äkkiä heräsi koviin vilunpuistutuksiin -ja että yksinäisyyden tunne valtasi hänet kaksinkertaisella voimalla. - -Ja silloin hän aina purskahti itkuun ja painoi päänsä pientä kirstua -vasten, johon kaikki hänen unelmansa olivat kätketyt... - - * * * * * - -Kjeld oli saapunut Lontooseen aikaisin keväällä. Mutta sade ja lumi oli -ainoastaan muutamana päivänä estänyt häntä työskentelemästä. Jos tuuli -jonakin päivänä olikin vihakka, niin paistoi aurinko jo seuraavana -lämpimästi kivilaatoille, uhmaten niitä, jotka sanovat Lontoon -kaupunkia usvien pesäksi. - -Vaan nyt oli syksy tullut. Päivät alkoivat olla lyhyitä ja illat pitkiä. - -Myrskytuulet vinkuivat katujen kolkissa, ja sadevesi valui alas -katoilta. - -Kahden viikon ajan oli Kjeldin täytynyt istua kotona pienessä -ullakkohuoneessaan. Kadut olivat likomärkiä, -- mitäpä olisi hänellä -hyötyä ulos menemisestä? - -Ne viisi shillingiä, jotka olivat jääneet tähteeksi edellisten -viikkojen ansioista, hän oli jo käyttänyt, ja kolmena päivänä oli hän -jo nähnyt nälkää. - -Kerjätä hän ei saattanut. Ei ollut hän milloinkaan ojentanut kättänsä, -pyytääkseen penniäkään. Väsymättömästi hän oli työskennellyt, piirtänyt -kuvan toisensa perästä ja ottanut vastaan rahat, mitkä hänelle niistä -annettiin, niin luonnollisesti kuin olisivat olleet pääsymaksuja -johonkin taulunäyttelyyn. - -Tähän asti hän ei ollut puutetta kärsinyt, mutta hän ei ollut muistanut -ottaa syksyä laskuihinsa, syksyä, joka Lontoossa on talveakin pahempi. -Nyt oli syksy saapunut ja alkanut jo kiusata häntä nälällä. - -Aluksi hän ei ollut sitä huomaavinaan, mutta eipä löydy mitään, joka -murtaa ja lannistaa niin kuin nälkä. - -Monet kerrat yössä hän nousi vuoteeltaan, avasi akkunan ja pisti -kätensä ulos, koetellakseen, vieläkö sadetta jatkuu. Monet kerrat -päivässä vilutti häntä niin, että täytyi kömpiä vuoteeseen lämmintä -hakemaan. Välistä hän oli jo kirjottamaisillaan Tanskaan sisarelleen, -mutta seuraavassa hetkessä tunsi hän taas, että tämä on oleva viimeinen -keino, johon hän ryhtyy... Sitten hän aikoi ottaa palttinata ja maalia -velaksi ja käydä taasen maalaamaan tauluja ja tarjoskella niitä -kaupaksi. Mutta tämänkin tuuman hän hylkäsi heti. - --- Kukapa ostaisi kuvia, joissa värit ovat elottomia? -- virkkoi hän -katkerasti itsekseen. -- Eikä minussa värit enää milloinkaan virkoa -eloon. - -Tuli vihdoin viimeinkin taas kirkas, helakka päivä. Nälästä nääntyneenä -kulki Kjeld hoiperrellen entiselle työpaikalleen. Liitupalanen tärisi -hänen kädessään, kun hän alkoi piirustaa, mutta sitten hän myhähti -pilkallisesti itsekseen, ja tämän purevan ivan taustalle syntyi nyt -omituinen kuva. Siinä esiintyi pörhöinen, rääsyinen olento, kruunu -päässä ja valtikka kädessä, toinen käsi almua pyytämässä, mutta -kasvoilla käskevä, ylevä ilme. Ihmiset pysähtyivät ja haastelivat tästä. - -Yksi katsojista innostui niin, että viskasi puolen shillingin rahan -Kjeldille. Se pyörähti aivan hänen jalkainsa eteen. - -Ja niin nälissään oli Kjeld, että hän heti sieppasi rahan, hypähti -pystyyn ja, raivaten itselleen tietä väkijoukon läpi, riensi hankkimaan -itselleen leipää. - -Nuori mies, sirokierteiset viikset ylähuulessa, oli jo kauan aikaa -tarkastellut Kjeldiä. Nyt hän laski takaapäin kätensä hänen olalleen. - --- Vahinko on, että tuhlaatte taitoanne tuolla tavalla, -- sanoi hän; --- minä hankin teille vakinaisen toimen erään pilalehden toimituksessa. -Kaiketi otatte ilolla vastaan tarjoukseni. - -Kjeld mittaili puhujaa hetkisen silmillään. - --- Saanenhan viivyttää vastausta siksi, kunnes olen ensin syönyt? -- -sanoi hän. - -Toinen kumarsi hymyillen. - --- Sallitte kenties, että seuraan mukana, -- virkkoi vieras. - -Kjeld ei vastannut. Hillittömästi hän juoksi kadun poikki ja hyökkäsi -sisään lähimpään ruokapaikkaan. Siellä hän iski kiinni bifsteekiin -tavalla, joka kyllin selvästi osotti, kuinka nälistynyt hän oli. Sitten -hän tilasi vielä leipää ja seidelin olutta. - -Vasta sitten, kun hän oli syönyt ja juonut ja tunsi jo melkein -jähmettyneen verensä jälleen virtaavan lämpimänä hänen suonissaan, -vasta silloin hän katsahti ylös lautasestaan ja silmäili ympärilleen. - -Tuo nuori, alituisesti hymyilevä gentleman istui hänen vastapäätään -odottavassa asennossa. Äsken, tarkastellessaan Kjeldin piirtämiä kuvia, -hän oli aikonut tarjota tosin varsin vaatimattoman, mutta kuitenkin -sievosen summan hänen työstään. Nyt, istuessaan ja katsellessaan -Kjeidin syömistä, hän tuli siihen päätökseen, että riittää puoletkin, -jopa kenties neljäsosa, sillä _noin_ nälkäistä ihmistä ei liene vaikea -ostaa. - -Hän astuikin nyt huoneen poikki ja istahti, ystävällisesti hymyillen, -tuolille Kjeidin viereen. - --- Sir, -- sanoi hän, -- nyt kun olette ruokailleet, sallitte kenties -minun palata äskeiseen kysymykseeni. Tarjoan teille paikan pilalehden -toimituksessa. Palkka ei tosin ole suuri, vaan kuitenkin aina suurempi -kuin se, minkä te... - --- Anteeksi, sir! -- Kjeld laski keskeyttäen kätensä hänen -käsivarrelleen. -- Vaaditteko määrätyn luvun työtunteja, toisin sanoin, -tehdastyötä? - --- Kyllä, sir. - --- Silloin en voi suostua tarjoukseenne. - -Vieras istui kuin kivettyneenä. Hän yskähti pari kertaa, peittääksensä -hämillään oloaan, mutta sanoi sitten äkisti suopealla äänen soinnulla: - --- Saattaahan palkka helposti nousta jonkun verran, jos olemme -tyytyväisiä teihin... - -Kjeld nousi ylös ja käänsi selkänsä puhujalle. - --- Sir, -- sanoi hän, -- minä en myö vapauttani. - -Nyt suuttui ystävällinen gentleman. - --- Mies, oletteko hullu! -- sanoi hän. -- Ymmärrättekö, mitä te -työnnätte luotanne? - -Kjeld nyökäytti päätään, tyynesti ja välinpitämättömästi; ilmestyipä -vielä pieni hymykin hänen huulilleen, hänen vastatessaan: - --- Kyllä, sir. Siksipä juuri pyysinkin saada ensin ruokailla. Nälissäni -ei olisi mulla ollut rohkeutta kieltäytyä; nyt on. Älkää minua sen -enempää ajatelko. Te löydätte kyllä jonkun toisen, jonka kanssa voitte -tehdä kauppojanne paremmalla onnella, jonkun, jolle vapaus on vähemmän -kallisarvoinen kuin minulle. Hyvästi, sir, ja kiitos tarjouksesta! - -Kjeld otti hattunsa ja läksi, mutta toinen, harmistuneena kiellosta ja -vimmoissaan siitä, että Kjeld oli lukenut hänen ajatuksensa, seurasi -myös ulos kadulle. - --- Miettisitte vielä tarkemmin asiaa, ennenkun se on liian myöhäistä, --- sanoi hän, luoden kursailemattomia katseita Kjeidin pukuun. -- -Lienee toki parempi ansaita leipänsä sanomalehtityössä, kuin kerjätä -sitä kaduilta. - -Kjeld tempasi herraa kauluksesta sellaisella voimalla, että toinen oli -likistyä kivimuuria vasten. - --- Minä en koskaan kerjää! -- sanoi hän. -- Pankaa se mieleenne. Ne, -jotka pysähtyvät katsomaan kuviani, maksavat siitä huvistaan muutaman -pencen, samoin kuin maksavat shillingin, käydessään taidenäyttelyssä, -siinä koko asia. Tiedän kyllä, että saan nähdä nälkää monastikin, mutta -tiedän myöskin, ettei koko maailmassa löydy vapaampaa maalaria kuin -minä olen!... Huomatkaa tämä, sir! - -Kjeld irrotti kätensä niin nopeasti, että toinen horjahti eteenpäin. -Sitten hän astui, ylpeänä kuin kuningas, toiselle puolelle katua. -Takki riippui väljänä hänen laihan vartalonsa ympärillä, saappaat -loksahtelivat suuruuttaan jaloissa, hartiat olivat kumarassa -eteenpäin... mutta pää! God bless you! Miten ylpeästi hän nosteli -päätään. - - * * * * * - -Lähinnä seuraavina viikkoina oli sää kirkasta ja päivänpaisteista. -Kjeld ansaitsi joka päivä enemmän kuin mitä hän tarvitsi ruokaansa. -Mutta sittenkin oli hänen mielensä raskas, ja yksinäisyyden tunne kävi -toisinaan kiusottavan painavaksi. Rahojensa tähteillä hän osti kirjoja: -illathan olivat hänellä vapaat. Siellä pienessä ullakkohuoneessaan, -kirja kädessä ja teelasi edessään, siellä hän unhotti hetkeksi -yksinäisyytensä. - -Kjeld lueskeli etenkin tieteellistä kirjallisuutta: psykologisia -ja eetillisiä teoksia, uudemman ajan filosofian historiaa sekä -yhteiskunnallisten kysymysten tutkimuksia. - -Idealistina kiireestä kantapäähän saakka, hän kiintyi aina innokkaimmin -siihen, mikä oli abstraktisinta ja enimmin paradokseja täynnä. Ja -siksipä ne harvat, joiden kanssa hän puheli, eivät ymmärtäneetkään -häntä. - -Nykyaika on käytännöllisyyden aikaa; se ei tarvitse idealisteja. Ja jos -kysymme joskus ihmisiltä, mitä he arvelevat tuollaisesta henkilöstä, -niin vastaavat he useimmiten: Hän ei ole normaali. Ja tavallansa ovat -ihmiset oikeassa. Nykyisenä, tuiki käytännöllisenä aikana on läpikäyvää -idealismia todellakin ruvettu pitämään mielisairauden ilmauksena. - -Kjeld tapasi eräänä päivänä porraskäytävässä isäntänsä, räätäli -Mortonin. Tämä pysähtyi, yskäsi pari kertaa ja kysyi, oliko siinä -perää, että Kjeldille oli tarjottu paikka pilalehden toimituksessa. -Siinä tapauksessa hän rohkenee toivottaa onnea. - -Kjeld otti Mortonin lihavan käden omaansa. - --- Kiitoksia pilanteosta, -- sanoi hän. - -Isäntä tuijotti kummastellen häneen ja läksi astumaan alas portaita -myöten. - --- Mitä te oikein tarkotitte? -- huusi Kjeld hänen jälkeensä. - --- Minä tarkotin, -- mr Morton rykäsi hiukan hämillään, -- niin, minä -tarkotin vaan, että se ilahuttaa minua, vuokramaksunkin takia. - -Samana iltana koputti Kjeld mr Mortonin ovelle. - --- Anteeksi! -- virkkoi hän. -- Tahdon vaan sanoa, että jos aiotte -häätää minut ulos, niin on paras tehdä se heti, sillä minä en -kuitenkaan koskaan saa paikkaa pilalehden toimituksessa. - -Mr Morton jupisi jotain sinnepäin, että olihan, hänen luullakseen, -Kjeldillä tapana piirtää pilakuvia. Mutta syvästi vaikutti häneen -sitten heti Kjeldin ylpeä päänkeikaus, kun hän vastasi: - --- Sitä teen vaan, kun täytyy puolustautua roskaväeltä... On olemassa -yksi laji ihmisiä, johon ainoastaan _tämän_ tapaiset kuvat vaikuttavat. -Mutta muutoin maalaan minä kaiken sen, mikä sydämessäni liikkuu, kaikki -ne kuvat, joita aioin maalata väreillä kankaalle, vaikka saankin nyt -tyytyä piirtelemään niitä liidulla kivilaatoille!... Ettekö luule, -sir, että nuo kuvat, jotka ensimäisen ohikulkijan pölyinen jalka -saattaa hävittää, ovat _minulle_ yhtä arvokkaat kuin kallisarvoiset -taulut? Ettekö luule, että olen pannut niihin osan sieluani, -- köyhää, -alastonta, raasteltua sieluani? Sen olen tehnyt, sir, saatte uskoa sen. - -Mr Morton tuijotti Kjeldiin, ymmärtämättä häntä. Kjeld kääntyi ja astui -ovea kohti. Mennessään hän kuitenkin vielä kysyi: - --- Tahtoisin kernaasti tietää, häädättekö minut ulos? - -Mr Morton rykäsi taasen; niin hän aina teki, kun joutui hämilleen. - --- En millään tavalla! Se ei ollut tarkotukseni, -- sanoi hän. -- -Olettehan siivo mies, ja minä pidän arvossa hiljaisia hyyryläisiä! Minä -tarkotin vaan... hm! tarkotin vaan, että kun tulonne suurenevat, sopisi -kenties vähän kohottaa vuokrasummaakin. - -Kjeld tarttui taasen mr Mortonin käteen, joka paksuna ja painavana -nojasi pöytään hänen edessään. - --- Kuinka minä rakastan teitä, teidän avomielisen herttaisuutenne -tähden! -- sanoi hän. -- Mutta älkää odottako tulojen lisääntymistä, -sillä sitä ei tule. - -Mr Morton katseli moittivasti hänen jälkeensä ja nimittikin häntä siitä -päivin aina "the folly danishmaniksi", hupsuksi tanskalaiseksi. - - * * * * * - - Daily news! Daily news! - -Oli jääkylmä syyspäivä. - -Tuuli vinkui katujen kolkissa, eikä kyennyt aurinkokaan lämmintä -luomaan. - -Kjeld loikoi kivilaatoilla, piirrellen ja palellen. Hänen ohut takkinsa -oli huono suoja pakkasta vastaan. - -Mutta Kjeld ei ajatellut pakkasta pitkällänsä siinä, jalat käppärässä, -pää nuokallaan. - -Hän ajatteli elämänsä katkeria pettymyksiä, joita hänen luontonsa ei -jaksanut voittaa, joita hänen oli täytynyt paeta sinne, missä ei kukaan -tietänyt hänen tappioistaan. - -Silloin kosketti äkkiä pieni, hento käsi häntä olkapäähän, ja -vakuuttavalla äänenpainolla lausuttiin sanat: - --- Katsokaa, sir! Eikö tämä ole kovasti soma? - -Kjeld nosti päätään. Hänen edessään seisoi pieni sanomalehti-poika, -toisessa kainalossa paksu kääry Daily newseja, toisessa pieni, -pehmeäkarvainen koiranpentu, joka lakkaamatta nuoleskeli pojan kaulaa, -korvia ja kasvoja. - --- Eikö se ole soma? -- uudisti poikanen vieläkin haltioissaan. -- -Kuulkaa sir! Sanokaahan toki, että se on sievä! - -Kjeld myhähti ja kohottautui kyynäspäänsä varaan. - --- Onhan se soma, -- sanoi hän. -- Mistä sinä sen sait? - --- Hiljaa! -- poika silmäili arasti ympärilleen. -- Minä varastin sen -lääkäriltä, joka aikoi käyttää sitä vivisektioniin. Minä kuulin hänen -puhuvan siitä vaimolle, jolta hän sen osti. Sitten hän läksi sitä -kuljettamaan nuorassa, mutta matkalla hän tapasi toisen gentlemanin, -hyvän tuttavansa, ja kun hän pysähtyi pyytämään tältä tulta sikariinsa, -luisui nuora tuokioksi hänen kädestään. Silloin minä sieppasin koiran -ja pujahdin sen kanssa pimeään porttikäytävään. Mutta, katsokaa, nyt -minä aion kysyä teiltä, ettekö ostaisi minulta tätä yhdellä pencellä? -Sitten te olette sen omistaja, ja saanhan minä sitten joka päivä käydä -sitä katsomassa, eikö niin?... Te _ette_ tietysti tiedä, keneltä -sen ostitte... Se on teiltä luonnollisesti unohtunut, jos kysytään. -Tiedätte vaan, että koira on teidän omaisuuttanne. Oi, luvatkaa se, -sir! Luvatkaa toki! - -Kjeld kuuli tuskin puoliakaan siitä, mitä poikanen puhui, mutta -silmillänsä hän ahmimalla ahmi poikaa, joka seisoi tuossa silmät -säteilevinä, puhuen holhokkinsa puolesta, koiran yhä heilutellessa -häntäänsä ja nuoleskellessa pienellä kielellään pojan poskea. - -Kjeld ei olisi ollut maalari, elleivät hänen silmänsä olisi kiintyneet -tähän kuvaan. Hän nousi pystyyn. - --- Mitäpä minä sitten teen tuolla koiralla? -- sanoi hän verkalleen, -kääntämättä silmiään tuosta pienestä ryhmästä. - --- Te pidätte sen omananne, -- sanoi poika päättäväisesti, laskien -turvattoman eläimen Kjeldin jalkain juureen. - -Kjeld katsahti pikaisesti koiraan. - --- Onko se koditon? -- kysyi hän sitten. - --- On, sir. - --- Jääköön sitten minulle... Olen itsekin koditon. Jos minulla on -leipää, riittäneehän palanen sillekin. - -Poika hypähti korkealle ilosta ja pyörähti kantapäällään ympäri kuin -hyrrä ikään. Hän oli juuri puikahtamaisillaan kolkasta toiselle -kadulle, kun Kjeld pysäytti hänet. - --- Odota vähän! -- huusi hän. -- Sinä unhotat pencen, jolla ostin -koiran. Tässä se on. Sillä on arvonsa, huomaatkos: se se juuri tekee -minut koiran oikeutetuksi omistajaksi... Kas niin! Ja muista huomenna -tulla meitä katsomaan. - -Sanomalehti-poika heilautti hattuaan ilmassa, vihelsi kouraansa -voitonriemuisena ja viiletti eteenpäin, huutaen: _Daily news! Daily -news!_ - -Kjeld katseli hymyillen hänen jälkeensä. Hän oli oikea "newsboy"-tyyppi, -sitä laatua, joita löytyy yksin Lontoossa. Yht'aikaa lapsellinen ja -viisas, naivi ja kokenut, kekseliäs äärimmäisyyteen asti, tungeskeleva -hävyttömyyteen saakka ja sittenkin samalla aikaa kohtelias ja -gentlemanin tapainen... - -Mutta Kjeld painautui entiselle paikalleen jälleen. Hän katsoa tuijotti -pojan jälkeen, kunnes hänen lyhyitten, reippaitten askeleittensa -kolina eteni ja kuoli pois. Silloin hätkähti hän äkisti, jonkun -pehmeän, lämpimän esineen kosketuksesta. Hän oli kokonaan unhottanut -koiranpennun, mutta nyt huomasi hän, miten se kömpi hänen luokseen ja -etsi kylmällä, pienellä kuonollaan tyyssijaa hänen sylissään. Kjeld -avasi takkinsa napit, jotta se saisi paremman olopaikan. Pelkkä tieto -siitä, että joku elävä olento on riippuvainen hänestä, tuntui hänestä -hyvälle, ja hän rohkeni tuskin hengittää, kun koira kömpi hänen -poveensa ja nukahti sinne, kuono hänen kaulassaan ja hännänpää ulkona -takin alta. - -Kjeld pysyi paikoillaan aivan liikkumatta, kunnes koira oli sikeässä -unessa. Silloin hän nousi melkein juhlallisella varovaisuudella, -pisti punaliitu-palasen taskuunsa ja astui verkalleen kotiinsa. Hän -laski koiran varovasti matolle kynnyksen alla, sytytti lampun ja veti -uutimet akkunan eteen. Sitten hän kääntyi katsomaan vierastaan. Se oli -nähtävästi peloissaan ja piiloutui heti tuolin taakse, mutta kun Kjeld -kutsui sitä ja mainitsi lempinimillä, tassutteli se hänen luokseen -kiemuroiden, niinkuin pentujen on tapana. Se painoi päänsä kallelleen -ja haukkui suurella itsetietoisuudella. Sitten se heilutti mielistellen -häntäänsä, liukui istuvillaan pitkin lattiaa ja nosti työllä ja -tuskalla huojuvan jalkansa Kjeldin polvelle. Aikoipa se kiskaista ulos -Kjeldin kengänrihmatkin, ja viimein se laukkasi ympäri huoneessa, kuin -olisi ollut laillisena asukkaana siellä jo sata vuotta. - -Kjeld istui tuolilla akkunan luona, naurusuin katsellen koiran hommia. - -Hän huomasi, että pitkäkarvainen, avara turkki, jossa vielä oli paljon -kasvunvaraa, antoi koiralle tuon hyvinvoivan ulkomuodon, mutta lähemmin -tarkastettaessa pisti laihuus esille. Ja nälkäisestä kiihkeydestä, -millä se ahmi pari leipäpalasta, hän tunsi köyhälistön lapsen. - -Hänellä oli vaan kuiva silli ja yksi ranskanleipä illallisekseen, mutta -hän pani ne puolekkain koiransa kanssa. Ja huomisesta alkaen hän rupesi -kasvattamaan sitä suurella huolella ja innolla: hän oli ilmeisesti -kaivannut jotain elävätä olentoa luonaan. Hän astui pitkät matkat, -kävelyttämässä elukkaansa, ja kun he tapasivat "the newsboyn", oli -heidän riemunsa suuri. - -Poikanen huvitti Kjeldiä suuresti, ja kuva hänestä peitti hetkeksi -pienen vainajan kuvan. Nuo laihat, älykkäät kasvot, vilkkaat, pienet -silmät, iloinen hymyily tunkeutuivat unelmien ja todellisuuden väliin, -tunkeutuivat kuin virkistävä luonnollinen uni valvottujen öitten -sairaaloisiin kuvitteluihin. Ei hän kuitenkaan millään tavoin unohtanut -poikaansa, eikä siirtänyt häntä toiselle sijalle -- sehän olisi ollut -rikosta hänen luontoansa vastaan, -- mutta poikanen ei enää ollut -pelkkä hiukkanen tomua kirstun pohjalla, jota täytyy aina kuljettaa -mukanaan. Poikanen oli hänen ympärillään, missä ikänä hän liikkui, ja -tomunkahleesta irtautuneena paljon vapaammin kuin hän itse. - -Ja poikanen hymyili isälleen auringon säteessä, hän kyynelöi -sateenkaaressa, hän kuiskaili isälle ohikulkevan ystävällisessä -sanassa, ottipa toisinaan punaliidunkin pieniin, hentoisiin hyppysiinsä -ja piirteli isälleen, -- ja niinä päivinä sateli runsaasti pencejä -Kjeldille, sattuipa joskus silloin shillingikin joukkoon. - -Poikani ei ole kuollut, ajatteli Kjeld, eikä löydy ylipäänsä nurjempaa -väitettä kuin se, että sielu kuolee. Se vaan hymyilee tomulle, niinkuin -me hymyilemme mahdottomalle unennäölle, viattomasti, ilman ivatta, -koska tunnemme sen kuitenkin heimolaiseksemme. - -Samalla tavalla, -- ajatteli hän, -- mutta ei millään muulla tavalla, -tuntee sielu olevansa heimoa hajoavalle tomulleen... - -Kun Kjeld, loikoessaan kivilaatoilla kadulla, kuuli sanomalehti-pojan -reippaita askelia takanaan -- hän erotti ne aina joukosta, -- kuvitteli -hän huvikseen, että nyt tulee _hänen_ poikansa. Ja kuitenkin tiesi hän -kyllä samalla aikaa, että hänen poikansa oli "über allen Gipfeln", eikä -hän mitään laulun säkeitä hyräillytkään niin useasti kuin näitä. - - "Warte nur! - Warte nur! - Balde ruhest du auch..." - - [Kohta vaan, - Kohta vaan, - Uinua myös sa saat!] - -Mutta sittenkin hän riemuitsi aina joka kerta, kun newsboy tuli -katsomaan koiraa. - --- Sinä olet hyvä poika, -- sanoi hän, -- sillä sinä olet uskollinen. -Vaikka tulisitkin tehneeksi paljon muuta pahaa täällä maailmassa, et -saata toki pettää sitä, joka uskoo sinuun. - -Ja newsboy kohotti päätään, ylpeänä kuin mikäkin kuningas. - -Eräänä päivänä hän, ohi juostessaan, kuiskasi Kjeldille: - --- Koiralle pannaan nimeksi Lion, sillä se on sievin kaikista nimistä, -mitä tunnen. - -Enempää hän ei ehtinyt, vaan riensi taas eteenpäin. - -Kjeld hymyili itsekseen. - --- Lion! -- sanoi hän, kutsuen koiraa luokseen. -- Nimi on kyllä komea, -mutta toimi se on vähänarvoinen. Mutta oli miten oli, me kaksi pysymme -yhdessä, myötä- ja vastoinkäymisessä, niin kauan kuin elämme. Kumpikin -meistä on välttänyt vivisektionin. Sinua tahdottiin palotella jäsen -jäseneltä, kunnes koko olentosi olisi menehtynyt tuskasta, minulta -aikoivat kiduttaa aivojen kudosta solu solulta, kunnes viimeinenkin -tajunta olisi lopussa... Mutta me pelastuimme, Lion! Me pelastuimme! - -Ja Lion vilkutti silmiään ja liehutti hiirenharmaata häntäänsä ja -irvisteli, näyttäen teräviä, valkoisia hampaitaan; se tuli niin -vallattomaksi, että jo uskalsi siepata punaliitu-palasen Kjeldin -kädestä ja heitellä sitä ilmaan kuin palloa. - -Kjeld nauroi ääneen, tätä nähdessään. - --- Sinä otat asiat oikealta kannalta! -- sanoi hän. -- Me käytämme -pallonamme kalliinta, mitä meillä on: sinä elämääsi, minä taidettani. -Mutta me emme saata toisin tehdä, vaikka tuntuukin, niinkuin siinä -jotain täytyisi panna alttiiksi... - - * * * * * - - Outside the door. - -Ensimäisinä päivinä joulukuuta avattiin Lontoossa taulunäyttely. -Nuoremmat taiteilijat olivat liittyneet yhteen, ja tulos oli niin -loistava, että se heti kohta herätti sanomalehdistön huomion. - -Tuhannet ja taas tuhannet taiteenharrastajat kävivät jo ensimäisinä -viikkoina tässä näyttelyssä. - -Kjeld käveli kolmena päivänä edestakaisin sen talon edustalla, mutta ei -rohjennut astua sisään. - -Hänestä tuntui kuin hän musertaisi oman itsensä, jos menisi sisään, -ja kuitenkin veti vastustamaton halu häntä sinne. Hän oli yöperhon -kaltainen, joka syöksyy suoraa päätä tuleen, levähtää tuokion, siipensä -poltettuaan, mutta alkaa uudestaan kuolonkarkelonsa. - -Aikaisesta aamusta asti hän käveli edestakaisin sisäänkäytävän -ulkopuolella. Askeleet tulivat yhä hitaammiksi ja hitaammiksi, yhä -väsyneemmiksi ja väsyneemmiksi. - -Koira käveli pää riipuksissa hänen jäljissään. Eilen se vielä -juoksenteli, nuuhkien ja häntäänsä liehutellen, reippaasti eteenpäin, -mutta tänään se oli nälästä masentunut. - -Se työnsi vaan pari kertaa kuonoaan herransa keppiin ja huokasi syvään. - -Kjeld ei huomannut koiraa; hän jatkoi vaan yhä astumistaan -sisäänkäytävän edustalla... Mutta äkkiä hän pysähtyi koiransa eteen. - --- Käy maata! -- sanoi hän, osottaen kiviportaita. -- Sinä ja minä -olemme tottuneet panemaan henkemme alttiiksi. Minut kenties musertavat, -jos menen sisään, sinut kenties varastavat minun ollessani poissa, -mutta meidän täytyy uskaltaa, vanha ystävä... me emme saa rauhaa, -ennenkuin se on koetettu. - -Tottelevaisesti laskeutui koira maata portaille, pää etukäpälillä, ja -Kjeld meni sisään. - -Verkalleen hän hiipi salista saliin, ja piilottelihe välistä aristellen -nurkissa. - -Mutta ei yksikään taiteen harrastaja katsellut maalauksia sillä tavalla -kuin hän. - -Hän katseli niitä asiantuntijana... hän katseli niitä kuolemaan -tuomitun silmillä. - -Ja hänen silmänsä kirkastuivat kirkastumistaan, poskien yhä kalvetessa. - -Jo ensimäisessä salissa teki värien loisto häneen valtavan vaikutuksen. -Niissä huokui nuoruuden tuoreutta, rohkeutta ja elämää noissa kuvissa, -ja ensimäisenä ja viimeisenä niissä esiintyi voiton varmuus, jota -häneltä itseltään oli puuttunut. - -Siksi juuri hän niin helposti masentui, siksi hän niin vähällä -väsähtyi. Hän kykeni työskentelemään vaan kiihotuksen alaisena. Ensin -oli kiihotuksena ollut hänen rakkautensa, sitten hänen surunsa, mutta -ahdistusten painon alla hän ei kyennyt tekemään työtä, ne mursivat -häneltä voimat. - -Hän oli kuvaillut mielessään, että työ, jota hän kadulla harjoittaa, -on jonkunlaista taidetta... Hän oli tuudittanut sydämensä lepoon sillä -tietoisuudella, ettei hän ollut jättänyt elämänsä tehtävätä minkään -syyn takia. - -Mutta tällä hetkellä hän käsitti, että taide oli kuolemaisillaan -hänessä. - -Jokainen noista ilmi-elävistä kuvista, jotka loistivat ja hymyilivät -hänelle, ja jotka hän käsitti hienon taiteilija-sielunsa täydellä -voimalla, jokainen niistä oli kuolemanisku hänelle, oli puukonpistos -hänen rintaansa; ne sattuivat sydänjuuriin asti. - --- Katso, tämä on taidetta! -- huusivat ne hänelle. -- Katso, mihinkä -saattaa ehtiä se, jolla on kykyä ja voimaa, etenkin _voimaa!_ Kyvyllä -he kukin käyvät työhön käsiksi, mutta kun tulee vastuksia, silloin he -kaatuvat voimattomina; sitkeimmät vaan pysyvät pystyssä. - -Kjeld hiipi huoneesta huoneeseen, nurkasta nurkkaan, ja sitä tehdessään -hän kävi tuomiolle oman elämänsä kanssa. Armotta hän murskasi itsensä, -pala palalta, jäsen jäseneltä. - --- On olemassa vain kaksi laatua ihmisiä, -- puheli hän itsekseen: --- toiset kasvavat vastusten alla, toiset kuolevat pettymyksiin. -Jälkimäisiä ei pitäisi olla olemassa ensinkään. - -Hän ei ajatellut, että suurin edesvastuu tulee sille, joka on syynä -pettymykseen, eikä sille, joka pettymykseen kuolee. Hänessä ei -ylimalkaan ollut sijaa puolustuksille, hän hyökkäsi hillittömästi omaa -itseään vastaan, melkein hekumoiden suuresta tuskantunteestaan. Ja kun -hän viimein hoiperteli ulos taas kylmän etehisen kautta kiviportaille -ja huomasi Lionin olevan poissa, mietti hän vain: - --- Saisivat tappaa meidät molemmat mitä pikemmin... me olemme jo -kuitenkin kuolleet kumpikin. Mutta kun hän, tuntia myöhemmin, saapui -kotiinsa ja näki koiran makaavan vilusta värisevänä hänen ovensa -edessä, riemastui hän niin, että nosti Lionin pölyiset käpälät -kaulaansa ja suuteli sen pörhöistä turkkia. Hän antoi sille ainoan, -viimeisen leipäpalasensa, hieroi sen jäsenet lämpimiksi ja pani sen -viimein peittoon käärittynä makaamaan oman vuoteensa jalkopäähän. - -Tunnin ajan käveli Kjeld edestakaisin huoneessaan, väliin katsellen -koiraa ja peitellen sitä. Hetkeksi hämmentyivät hänen aatoksensa, ja -hän kantoi tyynynsä huoneen nurkkaan, pienelle kirstulle, mutta sitten -hän pudisti päätään omalle mielettömyydelleen. - --- Minä unhotan, että mulla on vaan koira hoidettavanani, -- sanoi hän -katkerasti itsekseen. - -Joku aika sitten oli Kjeld melkein ollut tulemaisillaan terveeksi. -Reippaan sanomalehti-pojan ja vallattoman koiranpennun elämän-ilo -oli ollut jo voittamaisillaan hänen alakuloisuutensa, mutta -taulunäyttelyssä käynnin perästä palasivat sairasmieliset luulottelut -moninkertaisella voimalla... - -Seuraavana päivänä työskenteli Kjeld innokkaammin kuin koskaan ennen. -Hän jäljenteli maalauksia taulunäyttelystä, ja ihmiset olivat täynnä -ihastusta, niitä katsellessaan. - --- Kuinka monasti olette nähnyt näitä originaaleja? -- kysyi muuan -vanha gentleman, joka jo pitkän ajan oli ihmetellyt piirustuksia. - --- Ainoastaan kerran, sir! - --- Kerranko vaan? Sitten on teillä todellakin hyvä muisti. - -Kjeld katsahti ylös. - --- Niin, -- sanoi hän, -- minulla on hyvä muisti; se on juuri -onnettomuuteni. - -Herra pudotti shillingin kivilaatalle Kjeldin eteen ja astui verkalleen -eteenpäin. - -Mutta Kjeld istui kauan liikkumattomana ja katsoi hänen jälkeensä. Ja -sinä iltana joi Kjeld ensi kerran enemmän kuin hän sieti. - -Siitä päivästä pitäin osti Kjeld usein vähän viiniä, jos hänellä oli -shillinginen liikaa. Mutta hän ei koskaan käyttänyt sitä ylenmäärin. -Hän nautti sitä vaan sen verran, että hänen kurja elämänsä siitä sai -hiukkasen auringon heijastusta ja hiukan kullan hohdetta. - -Mutta vähitellen tuo vaivalloinen elämä kadulla mursi Kjeldin jo -entuudesta heikon ruumiin, ja hänen mielensä tuli yhä sairaammaksi. - -Hän ei enää käsittänyt, että se, mitä hän säilytti arkkusessa luonaan, -on vaan hiukkasen tomua, hän uskoi yksinäisinä hetkinä suorastaan, -että siinä on hänen pieni poikansa hengissä. Senvuoksi hän ei koskaan -tahtonut erota tästä arkusta. - -Sillä syyllä, että hänen muka usein täytyy levähtää, hankki Kjeld -poliisivirastolta luvan pitää tätä arkkuaan porttikäytävässä lähellä -sitä paikkaa, missä hän aina maalasi. - -Lionin hän asetti kirstun päälle makaamaan, eikä tämä koko päivässä -poistunut vartiopaikaltaan. - -Itse hän meni aina vapaahetkinään puhelemaan heidän kanssaan. - --- Se on hyvä, -- sanoi hän, -- että teitä on kaksi, niin voitte pitää -seuraa toisillenne. Miten te muuten saisittekaan aikanne kulumaan? - -Ja hän silitteli kädellään koiran tuuheata turkkia... - --- Mitä teillä on arkussa? -- kysyi newsboy eräänä aamuna, nähdessään -Kjeldin seisovan kumartuneena kirstun yli. -- Lion vartioitsee sitä -kuin olisi siinä kultaa! - -Ja Kjeld nyökkäsi päätään. - --- Siinä onkin kultaa, -- sanoi hän, -- oman sydämeni kultaa... - - * * * * * - - "Über allen Gipfeln ist Ruh..." - -[Rauha ompi laaksoissa nyt. --] - -Ensimäinen viikko joulukuuta oli kulumassa. Lunta oli satanut parina -päivänä niin, ettei Kjeld voinut työskennellä kadulla. Nyt oli lumi -taasen sulanut, ja Kjeld oli jälleen asettunut tutulle paikalleen. - -Talossa, joka oli sen paikan kohdalla, missä Kjeld piirteli, näki -hän aina pienen tyttösen seisovan akkunan luona. Tyttönen oli laiha -ja kalpea; olkapäät olivat hänellä tavattoman korkeat, kädet pienet, -hennot ja läpikuultavat. - -Musta kissa leikitteli hänen olkapäällään ja pokkasi häntä kaulaan. -Tyttönen painoi hyväillen poskensa kissaa vasten, mutta ei milloinkaan -leikkinyt sen kanssa. Hän istui tuntimäärin, nenä painettuna kirkasta -akkunaruutua vasten, ja katseli katumaalaria tuolla alhaalla. Kjeld -tottui viimein niin näkemään tyttösen kasvot aina akkunassa, että hän -aivan kaipasi niitä, kun ne yhtenä päivänä olivat sieltä poissa. - -Kahteen päivään ei Kjeld ollut häntä nähnyt, mutta nyt seisoi tyttönen -äkkiä siinä kadulla, kun Kjeld hämärissä nousi, lähteäkseen kotiinsa. - -Tyttönen kosketti pienellä, hennolla kädellään Kjeldiä. - --- Minähän se asun tuolla vastapäätä, -- sanoi hän, osottaen kädellään -toiselle puolen katua. -- Sinä olet nyökännyt mulle päätä joka päivä, -ja minä olen jo kauan aikonut juosta tänne katsomaan sinun kuviasi -oikein läheltä, mutta en ole päässyt, sillä tiedätkös, minulla on -opettajatar, joka vartioi minua. Mutta tänä iltana olen yksin kotona -palvelijan kanssa ja siksi pääsin ulos nyt. - -Kjeld katseli säälien tyttöä. Hän huomasi heti, että olkapäät olivat -luonnottoman pystyt ja hieno, soma pää ikäänkuin painunut sisään -rintaonteloon. - -Kyttyräselkäisten terävällä katseella tyttö huomasi heti hänen -ajatuksensa. - --- Tiedän kyllä, etten minä ole kuin muut lapset, -- sanoi hän, -- -mutta minä osaan piirtää, ja sitä eivät toiset osaa. Katsos tätä. - -Tyttönen veti taskustaan hienon, valkoisen paperin, johon hän oli -piirtänyt lintuja ja muita eläimiä. - -Kjeld katseli sitä. - --- Tämä ei ole hullumpaa, -- sanoi hän ja nyökkäsi kehottavasti -tytölle, -- sinusta tulee vielä jotain maailmassa. - -Tyttönen punastui ilosta, ja hänen silmänsä loistivat. - --- Saanko tulla joka päivä katsomaan sinun kuviasi? -- sanoi hän. - --- Niin usein kuin tahdot. - -Tyttönen oli hetken ääneti. Sitten hän sanoi verkalleen: - --- Kuulehan, minä pidän niin paljon sinusta ja sinun koirastasi ja -pienestä sanomalehti-pojasta. Häntä on niin lysti katsella, kun hän -seisoo kädet liivintaskuissa ja viheltelee. Tuolta akkunasta minä -olen katsellut teitä joka päivä ja olen ajatellut, että sinä varmaan -olet oikein kuuluisa maalari, koska piirrät niin reippaasti... -Mutta sitä en ymmärrä, miksi sinä tänne tulit? Sinä et ole yhtään -muitten katumaalarien näköinen... -- Tyttönen alensi äänensä vienoksi -kuiskaukseksi. -- Sano mulle, miksi sinä tulit tänne? - -Kjeld kääntyi poispäin. - --- Löytyy asioita, joihin ei voi vastata... -- sanoi hän soinnuttomalla -äänellä ja liitti äkisti kääntäen tytön aseet häntä itseään kohti: - --- Sano sinä, miksi olet kipeä? - -Pienillä lapsenkasvoilla sävähti omituinen aikaihmisen vakavuus ja -surumielisyys. - --- En oikein varmaan sitä tiedä, -- sanoi hän, mutta usein minä -sitä mietin. Meidän sisäkkö sanoo, että äiti otti minut kanssaan -tanssiaisiin ja lankesi minun kanssani ja sitten minusta tuli -tällainen... Mutta ymmärrätkö sinä sitä, että pieniä lapsia otettaisiin -mukaan tanssijaisiin? Minä en sitä käsitä. - -Kjeld tarttui äkisti liitupalaseensa ja alkoi piirtää. Hän ei ollut -kuulevinaan kysymystä. Hän ei raatsinut sanoa lapselle, että palvelija -oli tarkottanut sitä aikaa, jolloin tyttö ei vielä ollut maailmassa. -Sen sijaan Kjeld kysyi tytöltä, onko hänellä siskoja. - -Tyttö pudisti surullisesti päätään. - --- Ei ole, -- vastasi hän, -- minulla on vain isä ja äiti, ja ne ovat -aina poissa. - -Kjeld painoi päänsä alemmaksi, ettei tyttönen näkisi hänen kasvojaan. - -Hänestä tuntuivat nuo yksitoista sanaa sisältävän enemmän kuin -kokonainen elämäntarina yhtä monessa nidoksessa. - -"Minulla on vain isä ja äiti... ja ne ovat aina poissa." - -Pieni tyttönen säikähti hiukan Kjeldin äänettömyyttä, mutta hän -rohkasi kuitenkin itsensä ja kosketti taas laihalla kädellään Kjeldin -käsivartta. - --- Ihmiset ovat varmaan olleet pahoja sinulle, -- sanoi lapsi. -- Minä -ajattelinkin aina, kun istuin tuolla ja katselin sinua, että sinulla -varmaan on ollut paljon suruja. - -Kjeld käänsi äkisti päänsä toisaanne. Hän tunsi silmänsä täyttyvän -kyyneleillä, kuunnellessaan lapsen hentoa, osanottavaa ääntä... Täytyi -pysyä lujana. - -Mutta tyttönen kuiskasi itku kurkussa: - --- Ethän liene suuttunut minuun?... Miksi et virka mitään? - -Silloin loppui Kjeldin vastustusvoima. Molemmin käsin hän tarttui -tyttösen pieniin kätösiin ja peitti niitä suuteloillaan. - --- Kiitos, armas lapsi! -- sanoi hän. -- Kiitos, kiitos! - -Tämä vastaus ei tosin tyydyttänyt tyttöstä, mutta hän huomasi, että -Kjeld on hänelle kiitollinen jostakin. Ja äkisti hän virkkoi: - --- Sinä saat minun Robbyni! -- - -Tyttönen katsoi arasti ympärilleen ja veti sitten mustan, jalkoihin -asti ulottuvan sadetakkinsa alta esille lemmikkinsä, tuon pienen mustan -kissan. - --- Sinä saat Robbyn, -- liitti hän toistamiseen itku kurkussa... - -Hänellä, niinkuin kaikilla lämminsydämisillä naisilla, oli sisäinen -tarvis lohduttaa. - -Mutta olipa yksi, joka ei käsittänyt leikkiä, kun oli kissoista -kysymys, ja se oli Lion. Se hyökkäsi Robbya vastaan kuin olisi se ollut -itse paholainen. Pikku tyttönen vetäytyi säikähtyneenä taaksepäin, -mutta kissa sihisi ja sylki ja huitoi ilmaa terävillä kynsillään. - -Vasta sitten kun Kjeld oli ottanut koiraa niskasta kiinni ja antanut -sille läimäyksen kepistään, vaikeni tämä ja kömpi isäntänsä taakse, -mutta murisi kuitenkin vielä ja näytti valkeita hampaitaan Robbylle. - --- Kiitos lahjastasi! -- sanoi Kjeld ystävällisesti tytölle. -- Mutta -näethän, ettei Lion salli minun ottaa vastaan sitä. Koira ja kissa -eivät sovi yhteen, senhän tiedät. - -Lapsi ei vastannut mitään, mutta kyyneleitä alkoi vieriä alas hänen -poskiaan myöten. Yksi oli tuskin ehtinyt tipahtaa alas, ennenkun toinen -jo seurasi sitä. Tuo kiinnitti Kjeldin huomiota. Hän ymmärsi, että -tässä oli muutakin kuin vain lapsellinen päähänpisto. - --- Miksi sinä tahdot antaa minulle kissasi? -- kysyi hän. - --- Siksi, siksi... -- änkytti tyttönen, -- kun minusta näyttää, että -sinä tarvitset jotain hyvää, ja Robby on paras, mitä minulla on. Robby -on niin armas. Kun se hieroo punaista kuonoaan kättäni vastaan, tuntuu -kuin kaikki tulisi valoisaksi ja lämpimäksi... Minusta näyttää kuin -sinun olisi kylmä. - -Kjeld jäi äänettömäksi liikutuksesta. Hän tunsi tällä hetkellä -sanomattoman suurta kiitollisuutta tätä poloista pientä raajarikkoa -kohtaan, joka päivisin oli seurannut häntä silmillään ja öisin -muistellut häntä rakkaudella. Hän ojensi kätensä tyttöä kohti ja -tahtoi sanoa, mitä hänen sydämessään liikkuu, mutta samassa tarttui -voimakas käsi takaapäin tyttöön, ja palvelijatar vei hänet jokseenkin -epäystävällisesti toiselle puolen katua. Kissa hyppäsi perästä pehmein -käpälin, ja portti paiskattiin kiinni heidän jälkeensä. - -Viisi minuttia myöhemmin näki Kjeld tyttösen istuvan murheellisen -näköisenä entisessä paikassaan akkunassa. Lapsi heitteli sormisuukkoja -hänelle, ja kissa teki hyppyjään, niinkuin ennenkin. Kjeld vastasi -heiluttamalla hattuaan ja nenäliinaansa, nostipa vielä Lionin pystyyn -ja pani sen viskelemään käpälillään lentosuukkoja. Tästä ihastui tyttö -niin, että nauroi ääneensä ja taputteli pieniä, laihoja käsiään. Mutta -sitten vedettiin uutimet äkisti eteen, ja Kjeld ei enää nähnyt häntä... - -Koko seuraavan päivän kummasteli Kjeld, miks'ei uutimia ensinkään -avata. Satoja kertoja päivässä hän katsoi ylös akkunaa kohti, etsien -sieltä noita pieniä, kalpeita kasvoja. Hän kaipasi tyttöstä hetki -hetkeltä yhä enemmän, ja nuo alasvedetyt uutimet tuntuivat hänestä -päivä päivältä kummallisemmilta. - -Mutta viikon perästä hän sai selityksen tähän. Silloin kokoontui -surupukuisia ihmisiä portille tuolla vastapäätä, ja pieni, kukkasilla -koristettu kirstu kannettiin ulos sieltä. - -Kjeld tunsi oikein iloitsevansa, tätä nähdessään. - --- Hänen ei nyt enää tarvitse seista tuolla akkunassa ja ikävöidä -ulos, -- ajatteli Kjeld. -- Eikä tarvitse hänen tuntea, kuinka -ahdistavaa tämä elämä on ja kuinka täynnä pettymyksiä!... Hänelle alkaa -varsinainen elämä kuoleman perästä. - -Ja Kjeld luuli näkevänsä pienosen oikasevan köyristynyttä selkäänsä ja -nostavan siipensä, lentääkseen kaukaisia rannikoita kohti. - --- Jos voisi seurata! -- huokasi Kjeld hiljaa itsekseen. -- Jos voisi -seurata! "Hiljaa ompi laaksoissa nyt!..." - -Hän otti juhlallisesti ja äänetönnä hatun päästään, surusaaton -kulkiessa sen paikan ohi, missä hän loikoi. Sitten hän hypähti pystyyn, -vihelsi koiran luokseen ja läksi verkalleen astumaan hautauskulkueen -perästä. - -Matkalla tuli heille newsboy vihellellen vastaan. - --- Tule mukaan! -- sanoi Kjeld hänelle. - -Sanomalehti-poika pysähtyi, lykkäsi hatun niskaansa ja juoksi takaperin -Kjeldin edessä, koira kintereillään. - --- Ketä ne vievät tuossa? -- sanoi poika, tehden päällään pienen, -äkkinäisen keikauksen siihen suuntaan, missä ruumissaatto kulki. - --- Pientä tyttöä, punaisesta talosta tuolla. Häntä, joka aina nyökkäsi -meille akkunasta. - -Newsboy lakkasi viheltämästä. - --- Mitä? -- sanoi hän. -- Häntäkö, jolla oli kissa? -- Poika näkyi -enimmiten kiintyneen tähän elukkaan. - -Kjeld nyökäytti päätään ja otti poikaa kädestä kiinni. - --- Me kolme saatamme häntä, -- sanoi Kjeld, -- sillä hän oli ainoa koko -tässä suuressa kaupungissa, joka piti meistä. - -Kjeldin äänessä oli niin paljon sydämellisyyttä, hänen tätä sanoessaan, -että poikanen tuli oikein juhlalliselle mielelle. Hän työnsi -kiireesti pienen, lämpimän, karkean kouransa Kjeldin käteen ja koetti -ponnistellen astua tasa-askelissa hänen kanssaan. Lion käydä tassutteli -heidän jäljessään häntä lyyhyssä. - -Näin he seurasivat, vähän matkan päässä muusta saattoväestä, pienoista -kirstua hautausmaalle asti. Ja nämät kolme olivatkin todellisuudessa -pienen vainajan ainoat oikeat saattajat, sillä kaikki muut, sekä -hevosilla kulkijat että jalan astujat, hymyilivät ja juttelivat -toistensa kanssa pitkin tietä, mutta nämät kolme astuivat äänettöminä. - -Ensimäisissä vaunuissa istui äiti, hän, joka oli tanssinut lapsensa -vaivaiseksi. Hän itki tosin, mutta siitä kiireisestä tavasta, millä -hän pyyhki silmiään, saattoi käsittää, että nämä kyyneleet kyllä pian -kuivuvat. - -Ja kun hauta oli siunattu, ei jäänytkään sen täyttymistä katsomaan muut -kuin koditon mies, isännätön koira ja köyhä poikanen, joka oli tottunut -ponnistelemalla raivaamaan itselleen tietä maailmassa. - --- Tiedätkös? -- sanoi hän Kjeldille. -- Elämä on pelkkää roskaa, mutta -se on kumminkin semmoista, ettei tahdo siitä luopua, niinkauan kuin -vain jaksaa täällä ponnistelemalla pystyssä pysyä. - -Hiljaa ja ääneti he astuivat takaisin kaupunkiin. - --- Missä sinä asut? -- kysyi Kjeld äkisti, kun newsboy irrotti kätensä -hänen kädestään. - --- En missään... Olen jo kuukauden ajan tullut ihan yksikseni toimeen. - --- Mutta missä sinä nukut öisin? - --- Porttikäytävissä. - --- Nyt on jo liian kylmä... Tule minun luokseni. Siellä on peite, jonka -saat lainata, ja Lionkin sua siellä vähän lämmittää. - -Poika hypähti korkealle ilosta. - --- Saanko todellakin tulla? Saanko olla sinun ja Lionin luona joka yö? - -Kjeld nyökkäsi myöntävästi, ja newsboyn pienet, viisaat, smaragdille -vivahtavat silmät loistivat ihastuksesta. - --- No, hyvä! -- sanoi hän. -- Sitä ei sinun tarvitse tehdä ilmaiseksi. -Minä kyllä maksan puolestani; pencen saat joka yöstä. - -Kjeld hymyili ylpeänä. - --- Noin juuri olisi _minunkin_ poikani puhunut! -- sanoi hän. - --- _Sinun_ poikasi! Onko sulia poikaa? Missä hän on? Ja minkä näköinen -hän on? - -Nämä pikaiset kysymykset seurasivat niin kiireesti peräkkäin, että -Kjeldin oli mahdoton vastata niihin. Mutta innokas, pieni kyselijä -liitti taas hengästyneenä: - --- Elääkö hän? -- Silloin vastasi Kjeld melkein kiivaasti: - --- Elää tietystikin. - --- Missä sitten? - --- Niin, sitäpä en tiedä! Marsko lienee nyt hänen kotinsa, vaiko -Jupiter, vai Neptunus, vai joku muu taivaan kaukaisista tähdistä... -Sielu ei voi kuolla, muista se poikani! _Se elää_... se on varmempi -kuin maa, jonka päällä astut. - --- Mutta minkä näköinen hän on? -- kysyi newsboy, itsepintaisesti -pysyen kiinni omassa ajatuksessaan. - --- Hän muistuttaa sinua... Hänellä on mustat silmät ja kiharainen -tukka, niinkuin sinulla. Mutta paljon pienempi hän on, niin pieni kuin -joku Rafaelin enkeleistä... ja vielä pienempikin! Ja hän liikkuu niin -kepeästi kuin lentäisi hän. - --- Niin, mutta _nyt_, minä tarkoitan. Minkä näköinen hän nyt on? - -Pojan itsepintaiset tiedustelut palauttivat Kjeldin takaisin -todellisuuteen. - --- Sitä en tiedä, -- sanoi hän surullisesti ja pyyhkäsi kädellään -otsaansa, ikäänkuin kootakseen ajatuksensa. -- Kun ajattelen häntä, on -hän minusta sen näköinen kuin sinulle kuvasin... Toisinaan taas tuntuu -minusta kuin hän makaisi pienessä, kapeassa arkkusessa, kalpeana ja -kylmänä... Mutta se on vaan hänen kuvansa, ymmärräthän? Minulla ei -olekaan hänestä muuta jäljellä kuin kuva vaan. Siksipä pidänkin kiinni -siitä, niin etten mistään hinnasta antaisi sitä pois. Sitä paitsi -- -tässä kävi ääni niin heikoksi, että poika töin tuskin sai sanoista -selvää, -- sitä paitsi on se myös ainoa, mitä minulla enää on jäljellä --- _hänestä!_ - -Poikanen luuli, että Kjeldin vaimo oli kuollut, eikä kysellyt sen -enempää. Mutta kun hän illalla istui tuon pienen puulaatikon päällä -oven suussa, virkkoi hän taasen: - --- Tässäkö sinulla on poikasi kuva? - -Kjeld nyökkäsi päätään ääneti. -- Kerro minulle hänestä! -- sanoi -newsboy, ja liitti, tohtimatta katsoa Kjeldiin: -- ja siitä -toisestakin, josta ei myöskään ole kuin kuva jäljellä. - -Kjeld katsoa tuijotti poikaan. Ei muistanut hän enää, että newsboy on -hänelle muukalainen, vieras lapsi vaan; hän oli kuin janoava matkamies, -joka, vaellettuaan erämaassa kauan aikaa, äkkiä näkee kirkkaan lähteen -kumpuavan esille; hän ajatteli vain janonsa sammuttamista! - -Vasta nyt, kun hän kuuli ihmislapsen sanovan: "kerro minulle hänestä!" -vasta nyt hän itsekin tajusi, kuinka tulvillaan hänen rintansa on -loukatuita tunteita... Se oli pakahtumaisillaan... Sen täytyy saada -tyhjentyä... Ja kuni ryöppyävä vesi vuolaassa virrassa, niin tulvivat -sanat hänen huuliltaan; niitä oli mahdoton pysäyttää. Tämä ei ollut -kertomista; se oli -- _maalaamista_. - -Eikä esiintynytkään Sanny tässä kuvassa tavallisena pienenä, -jokapäiväisenä ihmisenä, niinkuin hän todellisuudessa oli, vaan hänestä -tuli sellainen, joksi Kjeldin rakkaus oli hänet luonut. Hänestä tuli -Rafaelin pyhä neitsyt, Rubensin taivaan ruhtinatar, Tizianin madonna! -Hän, joka ei vuosiin ollut pitänyt sivellintä kädessään, hän maalasi -nyt äkisti, maalasi sanoin, ja tähän kuvaan tuli lämpimämpi hehku, -syvempi väritys kuin hänen paletillaan konsaan oli ollut. - -Poika istui kuunnellen... hämmästyneenä, äänettömänä. - -Kjeld oli hänet kokonaan unhottanut. - -Hän vaan haasteli... haasteli lakkaamatta, koska mielenliikutus ja suru -ja kaipuun katkeruus muutoin olisi pakahuttanut hänen rintansa. Mutta -hänen sanoissaan ei ollut katkeruutta. Jokainen lause oli ylistyslaulua -hänelle, joka oli herättänyt Kjeldissä henkiin tuon ensimäisen valtavan -tunteen; sen tunteen loistossahan hänestä olisi kypsynyt suuri -taiteilija... ellei tuota katkeraa pettymystä olisi tullut, ja elleivät -solukudokset hänen aivoissaan olisi olleet niin hauraita. - -Kjeld ei käsittänyt sitä väitettä, että suru voi kasvattaa. Löytyi -olemassa toisenlainen lauselma, jonka hän paremmin ymmärsi: "Die edlen, -grossen Naturen sind in den höchsten, glücklichsten Augenblicken -am demüthigsten... am meisten in sich gesammelt." [Jalot, suuret -luonteet ovat korkeimman onnensa hetkinä nöyrimmillään... itseensä -sulkeutuneimmat.] - -Kjeld ei ollut milloinkaan niin elävästi käsittänyt taidetta ja -tuntenut niin palavata luomishalua rinnassaan kuin juuri onnellisimpana -ollessansa. Eikä ollut hänen mielensä koskaan niin täynnä kevään -suloutta kuin silloin, ei aatokset milloinkaan kirkkaampia, ei -tunne-elämä rikkaampaa, ei sydän nöyrempi kuin juuri silloin! Ilo oli -hänen kohottajansa, suru hänen maahan masentajansa. Rohkeamielisyys -oli hänelle voitoksi, pettymykset tappioksi. Hän oli nyt puolen vuoden -aikana luullut tukauttaneensa rakkauden rinnastaan ja sitoneensa -sydämensä haavat, mutta nyt hän huomasi niiden vuotavan kiivaammin kuin -koskaan ennen. Niin, hän tunsi puhuessaan oikein fyysillistä kipua, -aivan kuin sisällisen verenvuodon sattuessa. - -The newsboy katsoa tuijotti Kjeldiin kirkkain, kostein silmin. Ei -ollut hänen pienillä, älykkäillä kasvoillaan koskaan ollut semmoista -juhlallisen vakavuuden ilmettä kuin tällä hetkellä. Ja tämän -juhlallisen tunteen valtaamana poikanen liitti vaistomaisesti pienet, -karkeat kätensä ristiin polvelleen. Hän ei ollut moneen vuoteen -käynyt kirkossa, mutta nyt tuntui hänestä kuin istuisi hän siellä ja -kuunteleisi sielumessua vainajalle. - --- Oi, sir! -- sanoi hän. -- Olipa se kauhean surullista, että hän -kuoli. - -Kjeld vilkasi poikaan. Hänen katseessaan välähti jotain, joka osotti, -että hän oli ymmärtänyt pojan sanat. Sitten hän nyökkäsi hiljaa -päätään, ikäänkuin saaden uuden ajatuksen, ja virkkoi: - --- Niin, se oli kauhean surullista, että hän kuoli. - -Hän pyyhkäsi hihallaan kosteata otsaansa. Tuntui kuin hän -puolenkolmatta vuoden eron perästä nyt olisi _nähnyt_ vaimonsa -jälleen... Tästä lähin tahtoi Kjeld muistella häntä vain -- vainajana. - -Eikä vähintäkään katkeruutta saa olla tuossa muistelemisessa! Niin -raittiina ja nuorena, niin iloisena ja kepeänä kuin Sanny ensi kerran -tanssi Kjeldille vastaan, -- sellaisena hän tahtoo aina häntä muistella. - -Pari säettä tutusta laulusta tuli hänelle aina mieleen, kun hän -ajatteli Sannya... Ja tälläkin hetkellä ne valtasivat hänet semmoisella -voimalla, että hänen täytyi laulaa ne ääneen itsekseen, ensin kerran, -sitten toisen, uudistaen aina matalalla äänellä samat kolme säettä: - - "Es ist bestimmt in Gottes Rath, - Dass man vom liebsten, was man hat, - Muss scheiden..." - - [Niin Herra taivaan määräsi, - Sun että rakkaimmastasi Erota täytyy...] - -The newsboy ei tiennyt, mitä sanoa. Eikä hän myöskään ymmärtänyt, mitä -Kjeld lauloi. Mutta syvän murheellisuuden tuossa äänessä hän käsitti -ja, tietämättä oikein, miten tässä lohdutella, hän uudisti äkisti -Kjeldin äskeiset sanat, lausuen syvällä vakaumuksella: - --- Sielu ei _voi_ kuolla! Sen täytyy elää! - -Kjeld nyökkäsi hänelle kiitollisena. - --- Syö nyt! -- sanoi hän sitten, siirtäen maidon ja leivän pojan eteen. - -Äänettöminä he ruokailivat yhdessä ja laskeutuivat äänettöminä levolle. - -Herättyään seuraavana aamuna, katseli Kjeld nukkuvaa poikaa kauan ja -laski hänen säännöllisiä, tasaisia hengenvetojaan. - -Eipä ihmettä siis, jos hän joutuikin harhanäköjen valtaan. Nukkuva -lapsi tuolla ei ollut the newsboy, vaan _hänen_ poikansa... _hänen_ -tulevaisuutensa. Nyt tuli raivata kaikki kivet hänen tieltään ja -hankkia hänelle elämän onnea. Tämä tehtävä antoi Kjeldin elämälle uuden -tarkoituksen ja uusia voimia. - -Hän herätti pojan niin lempeällä kädellä kuin äiti lapsensa. - --- Kello on viisi, -- sanoi hän. -- Sinun täytynee mennä -sanomalehti-konttoriin. Mutta ei sinun tarvitse siellä kauan käydä. -_Minun_ poikani ei saa olla juoksupoikana. - -The newsboy nousi istumaan vuoteelleen ja hieroi unet silmistään. - -Ei hän olisi ollut se pieni, näppärä poika, joka hän todella oli, ellei -hän heti olisi käsittänyt asiain tilaa. - -Vikkelästi hän pisti vaatteet ylleen, ja viisi minuttia myöhemmin hän -seisoi jo ovella, valmiina lähtemään ulos. Hän työnsi lakkinsa niskaan -ja katsoi Kjeldiin, vastustamattoman veitikkamaisesti hymyillen. - --- Hyvästi, isä! -- sanoi hän ja juoksi sitten kiireesti alas portaita -myöten. - -Muutamia tunteja myöhemmin meni Kjeldkin ulos. Matkalla työpaikkaansa -hän huomasi eräässä akkunassa kirsikkapuun oksia veteen pantuina. Umput -seisoivat täyteläisinä, valmiina puhkeamaan. Jokunen oksa jo kukkikin. - -Kjeld katseli näitä kauan, ymmärtämättä itsekään, miksi hänet nyt -valtasi niin sanomattoman haikeuden tunne. Kaikki hänen surunsa -heräsivät taasen eloon; kaipuu kasvoi tuskallisen voimakkaaksi; -jokaisesta haavasta pulppusi lämmin veri virtanaan. Viimein hän virkkoi -ääneen: - --- Mitä minä sitten teen, kun kevät tulee? - -Hän oli kerran, seisoessaan sairaan ystävänsä vuoteen ääressä, kuullut -lääkärin sanovan hänelle: Jos vaan pääsette keväästä yli, niin voitte -kyllä elää. - -Niin, kunpa hän pääsisi keväästä yli, tuosta ajasta täynnä valoisain -haaveilujen helkkyvää riemua ja katkerain kaihojen synkkää -epätoivoisuutta! - -Verkalleen hän laahasi itsensä entiselle työpaikalleen. Tuuli oli -tuiman kalsea, mutta hän ei sitä huomannut. Kaihon tuli paloi hänen -suonissaan, ja katkera suru kalvoi sydäntä. - -Tuon tuostakin hän käänsi vaistomaisesti päätään punaista taloa kohti, -alakuloisena katsellen alasvedettyjä uutimia siellä. Iltapäivällä -huomasi Kjeld, että siellä avattiin akkuna, ja että musta kissa istui -akkunalaudalla. Se katsoa tuijotti häneen yli kadun, aivan kuin pikku -tyttö ennen. Sisäpalvelija ajoi sen luudallaan pois, mutta hetken -perästä se istui siinä taas, katsellen Kjeldiä, omituinen, surullinen, -melkein inhimillinen katse keltaisissa silmissä. - -Kjeld ei malttanut olla kutsumatta: kis, kis, ja kissa hypähti heti -poikki kadun hänen luokseen. Se pokkasi niin hyväilevästi hänen -polveaan vasten, että itse Lionkin heitti vihaiset aikomuksensa, jääden -rauhallisesti makaamaan, pää etukäpälillään. - -Kun Kjeld hämärissä nousi, lähteäkseen kotiin, seurasi kissa mukana, -eikä hän raatsinut ajaa sitä pois. - --- Isännätön kissa hakee isännätöntä koiraa, -- ajatteli hän. -- Ja -kodittomat eläimet hakevat koditonta miestä, -- liitti hän, astuessaan -ylös ullakkohuoneeseensa, uusi asukas perässään. - -Sanomalehti-poika se aivan hurjistui ilosta, kun kotiin tullessaan -näki siellä kissan. Mutta Kjeld valvoi sinä iltana kauan, laskien -tuloja ja menoja. Hänen tulonsa olivat parahiksi riittäneet ruuaksi -hänelle itselleen. Kun niistä nyt on jaettava koiralle ja kissalle -- -puhumattakaan säästämisestä pojan varalle, joka ei saa unohtua, -- niin -jää varsin vähän tahi ei mitään omaan suuhun pantavaksi... Hän tunsi jo -omituista heikkoutta polvissaan, kun ei viime viikkoina ollut saanut -kyllin syödäkseen, mutta mitäpä tuosta sitten! Eipä ollut itse asiassa -suurta väliä tämmöisestä elämästä kuin hänen oli. Hänestä ei kuitenkaan -enää voi tulla mitään. Tulevaisuus kuuluu nuorille... Poikanen on -tulevaisuus. Joka kerta kun hän katsoi tuohon poikaan, kulki kuin -riemun välähdys hänen jähmettyneen sielunsa läpi... - -Seuraavana aamuna kulki Kjeld, tuulesta ja raesateesta huolimatta, -melkein laahautumalla työpaikalleen. Hän oli niin jäykkä jäseniltään, -laskeutuessaan alas kivilaatoille, että hänestä tuntui mahdottomalta -nousta siitä enää milloinkaan. - -Kissa kömpi hänen poveensa takin alle, ja koira paneutui vartioimaan -porttikäytävään. - -Kova tuuliaispää rämisytti kilpiä hänen päänsä yläpuolella ja repäsi -hatun häneltä päästä. Joku portti pamahti kiinni, ja akkunaruutu putosi -kilahtaen maahan. Jalankulkijoita oli vaan harvoja, eikä ollut kellään -aikaa pysähtyä hänen kuviaan katsomaan. Mutta kun raesade oli hiljennyt -ja tuuli kuivattanut kivilaatat, rupesi Kjeld piirtelemään: ei niitä -kuvia, joita kansa halusi nähdä, vaan niitä, joita hänen omassa -mielessään liikkui. - -Piirrellessään näin "con amore", hän alotti aina Mustasta tintistä. -Myötäänsä vaan esiintyi siinä Musta tintti kaikenmoisissa asennoissa -ja tilapäissä. Mutta viimeksi hän piirsi kuitenkin aina madonnan ja -lapsen. Nämät olivat erkanemattomasti imeytyneet hänen aivoihinsa. -Ja jos joskus pölyinen jalka sattui liiaksi lähestymään hänen -piirrostansa, silloin hän heittäytyi pitkäkseen kivilaatalle, suojaten -kuvaansa omalla ruumiillaan. Hän ei sallinut kenenkään astua sen -päälle. Mieluummin hän itse pyyhkäsi kuluneella, ohuella takkinsa -hihalla pois kuvansa, sillä madonnan piirteet -- ne olivat _hänen_ -piirteitänsä. - - "Warte nur! - Warte nur! - Balde ruhest du auch!..." - -Joulu alkoi lähestyä. Päivät olivat kolkot ja pimeät. Kjeld oli saanut -itsepintaisen yskän, joka yöt päivät kiusasi häntä. Hänen silmänsä -tulivat päivä päivältä kirkkaammiksi, ja posket painuivat yhä enemmän -kuopalleen. - -The newsboy tarkasti häntä omituisella, uteliaalla hellyydellä. Hän -ymmärsi hyvin, mitä tämä väsymys tiesi. Hän oli nähnyt sen painavan -leimansa äidin kuihtuneille piirteille ja isän olennolle, työstä -murtuneelle. Hän oli nähnyt sen suutelevan pikku siskon punaiset -posket kalpeiksi ja kylmiksi, ja hän oli nähnyt sen kuluttavan lihan -pienen veikon käsivarsista hitaasti, mutta ahneesti. Eikä hän voinut -koskaan unhottaa, miten kauhean laihat ne lopulta olivat. Hänestä -tuntui kuin olisi voinut katsoa niiden läpi, jos olisi kohottanut niitä -valoa vasten. Vaikkei hän Kjeldille ilmaissut huoliaan ainoallakaan -huokauksella, oli hänellä itsellään kyllin selvänä, että hän pian -oli kadottava paraimman ystävänsä... ainoan, joka moneen vuoteen oli -osottanut hänelle rakkautta. Mutta minkäs sille mahtaa... Ei tässä -valitukset auta. Siinä suhteessa oli elämä -- tai kenties kuolema -- jo -tehnyt hänestä stoalaisen. Yksi asia oli hänellä kumminkin mielessä. -Hän tahtoi kaikella muotoa pitää huolta siitä, että saisi Kjeldiltä -jotain käteentuntuvaa muistoksi. Ja siksi hän eräänä aamuna, ennen ulos -lähtemistään, sanoi Kjeldille: - --- Piirtäkää minulle jotain semmoista, jota ette ole muille piirtänyt. -Antakaa minulle jotain oikein omaksi, jota aina voin säilyttää. - -Kjeld katsahti pikaisesti noihin pieniin, viisaisiin silmiin, jotka -vilkkuivat matalan, pörhöisen lakin alta. Sitten hän otti esille -paperiarkin ja alkoi piirtää. Hän piirsi the newsboyn itsensä, -semmoisena kuin hän oli siinä, tällä hetkellä. Kädet olivat pojalla -syvällä paikatuissa taskuissa, sanomalehdet riippuivat pienessä -puusalkussa hänen kaulassaan, silmissä väikkyi veitikkamaisuus, suun -ympärillä älykäs hymyily, ja pää oli tehnyt pienen rohkean keikahduksen -taaksepäin. Mutta kuvan alle piirsi Kjeld sanat: - - Nykyisin meillä kukin tahtois kirjoitella - Ja maalaella... - Ois puhuja -- linnasta mökkiin asti, - -- Sä, poikan', _kuuntele_ vain hartahasti! - -Ja hän lisäsi, kuin itsekseen: Niin, kuunteleminen on taitoa... se on -erityinen lahja. Se kokoo ajatuksia talteen. Mutta meidän aikoinamme ei -ole kellään aikaa koota ajatuksia talteen. - -Kjeld pyyhkäsi kädellään kosteata tukkaansa ja sanoi, kuin anteeksi -pyytäen: - --- Niin, niin! Sinä et ymmärrä minua, mutta ethän kuitenkaan minua -unohda. - -The newsboy ei vastannut siihen mitään. Hän tempasi piirustuksen -Kjeldin kädestä, lausui vaan lyhyesti: kiitos! ja riensi alas portaita -myöten. Mutta porttikäytävässä hän pysähtyi ja pyyhkäsi kätensä selällä -kaksi suurta kyyneltä silmistään. Sitten hän pisti kuvan paljaalle -rinnalleen, lämpimän ihon ja ohuen, kuluneen paidan väliin. - - * * * * * - -Jouluaaton päivä oli saapunut suureen, meluavaan kaupunkiin, yksi -niitä kirkkaita pakkaspäiviä, joita vain ani harvoin sattuu Lontoossa. -Muutamat kaupat olivat vielä mustanaan ostajista, mutta kaduilta oli -liike jo vähentynyt. Kodeissa oli kyllin tekemistä nyt, niin alhaisissa -kuin ylhäisissä. Kaikkialla oli kiirettä. Joulukuusi oli kynttilöillä -varustettava, lahjat järjestettävät sukulaisille ja ystäville. - -Oli pureva pakkanen. Katonräystäistä riippui pitkiä jääpuikkoja, ja -ilmassa liiteli silloin tällöin pieniä, yksinäisiä lumihiutaleita. - -Kjeld loikoi vilusta väristen kivilaatoilla. Mutta hän ei tuntenet -kylmyyttä, hän vaan piirteli! Sanny tuli tanssien hänelle vastaan... -Sanny palasi kotiin tanssiaisista... Sanny vaihtoi sormusta hänen -kanssaan... Sanny tuuditteli kehtoa... Musta tintti kiikutteli lasta -käsivarsillaan. Ja pienosella oli nuo samat hienot piirteet, jotka -niin syvälle olivat painuneet hänen mieleensä, silloin kun hän kerran -oli ruuvannut kiinni pienen kirstun, suurten sieluntuskain raadellessa -hänen rintaansa. - -Lyhyt, vihlova huuto kuului hänen takanaan. Kjeld kääntyi sitä kohti, -mutta ei nähnyt kuin vilahduksen pois kiiruhtavasta herrasta ja -rouvasta. - -Saavuttuaan seuraavalle kadulle, he pysähtyivät kumpikin, -- rouva -säpsähdellen. - --- Kuinka sinä noin kauheasti säikähdyit? -- sanoi herra, ja hänen -kätensä, moitteettoman hienossa hansikkaassa, laskeusi rouvan -käsivarrelle. - -Rouva -- se oli Musta tintti -- ei vastannut. Hän värisi vielä kuin -haavanlehti ja vilkasi arasti taakseen. Mutta sitten hän rohkasi -itsensä ja sanoi pakotetulla välinpitämättömyydellä: - --- Enpä tosiaan oikein itsekkään ymmärrä, mitä minä säikähdin. -Mielikuvittelua se varmaankin oli... Mutta minä taidankin olla -nälissäni. Lähtekäämme takaisin hotelliin. - -Herra hymyili, paljastaen rivin loistavan valkoisia hampaitaan; sitten -hän otti rouvaansa käsivarresta, ja he läksivät astumaan eteenpäin. -Puolisen tuntia myöhemmin he istuivat yhdessä hyvin varustetun pöydän -ääressä, leikkiä laskien ja nauraen, kuten tavallisestikin. - -Sanny pakotti itseään syömään, mutta kun ateria oli lopussa, sanoi hän: - ---- Kas tässä on sanomalehti ja tässä sikarisi. Lueskele ja polttele -nyt sillä aikaa, kun minä käyn ostamassa sinulle joululahjan. En tahdo -sua mukaan. Siitä pitää tulla äkki-ilo sinulle. - -Vastaväitteitä tehtiin, mutta kun Sanny juhlallisesti lupasi pysyä -sillä kadulla, missä hotelli oli, sai hän vihdoin luvan lähteä. - -Sanny kulki kuin unissa-kävelijä kadun päästä päähän, kääntyi sitten -viimeisestä kolkasta ja seisoi hetken perästä sillä paikalla, missä -Kjeld loikoi. - -Ilta oli alkanut hämärtää, ja Kjeld aikoi juuri pistää -punaliitu-palasensa taskuun ja nousta, mennäkseen kotiin. - -Porttikäytävässä siinä vierellä makasi Lion, pää painuksissa pienen -arkun kantta vasten, ja murisi. Mutta Sanny ei välittänyt siitä, vaikka -se hypähti haukkuen pystyyn. Hän heittäytyi heti alas kivilaatoille -Kjeldin viereen ja kiersi kätensä hänen kaulaansa. - --- Kjeld! Kjeld! Miks'et ilmoittanut olevasi elossa? - -Kjeld hätkähti ja ojensi molemmat kätensä Sannya vastaan, mutta päästi -ne taas kohta hervahtaneina alas. - --- Sinäkö täällä? -- sanoi hän. -- Oletko taasen häämatkalla? - -Sanny nyökkäsi myöntävästi, tohtimatta kohottaa päätään. - --- Onneksi olkoon! -- sanoi Kjeld katkeralla ivalla. - -Musta tintti tyrskähti itkuun. Hän oli kuin moni muu pieni, köykäinen -nykyajan ihminen, vailla syviä ja kestäviä tunteita, mutta kuitenkin -oli olemassa jotain, mikä oli hänelle rakkaampi kaikkia muita. Se -unohtui häneltä kyllä, kun hän ei nähnyt Kjeldiä, mutta pieni vilauskin -hänestä johdatti sen jälleen hänen mieleensä. Ja hänen itkunsa oli -vilpitöntä, sen huomasi Kjeld. - -Ponnistellen hän nousi pystyyn, otti hiljaa Sannya kädestä, suuteli -sitä kiihkeästi ja päästi sen jälleen irti, vihelsi koiran luokseen, -nosti arkun selkäänsä ja läksi verkalleen astumaan kotiansa. - -Sanny seurasi häntä muutaman askeleen päässä. - -Kuullessaan Sannyn askeleita portaissa, Kjeld pysähtyi ja avasi hänelle -oven. - --- Täällä ei ole katto kaukana, -- sanoi hän ja raapasi tulta, -- varo, -ettet loukkaa itseäsi. - -Sanny ei vilkaissut ympärilleen, hän katsoi vain Kjeldiä, jonka laihat -kasvot tulitikun valo oli äkkiä valaissut. - --- Sinä olet sairas, -- sanoi hän, -- miksikä kannatkaan tuota raskasta -arkkua, vaikka olet niin väsynyt? - -Läähättäen laski Kjeld arkun lattialle. - --- Mitä sinä et tahtonut kantaa, kannan minä. - -Sanny säpsähti. Sanat sattuivat häneen kuin piiskan lyönti kasvoihin. -Mutta äkkiä sävähti tyly ilme hänen silmissään. - --- Yhäkö tuo mieliluulo sinua vaivaa? -- virkkoi hän. - -Kjeld kääntyi ja katsahti häneen. - --- En tiedä, -- vastasi hän, -- mutta se ajatus minussa aina on ollut, -että lapsi kuoli, kosk'et sinä siitä välittänyt, tahi koska et tahtonut -kärsiä lapsen tähden... kenties siitäkin syystä, ettet ymmärtänyt, mikä -suuri kutsumus on olla äitinä ja mikä riemu samalla. - -Sanny ei tiennyt, mitä vastata. Vihdoin hän sanoi vapisevalla äänellä: - --- Miks'et tahdo suoda tuolle pienelle raukalle rauhaa? Etkö tiedä, -että sinä riistät siltä haudan levon, laahatessasi hänen tomuansa -paikasta toiseen? - -Kjeld loi häneen silmäyksen, jota toinen ei ymmärtänyt. Pitkään aikaan -ei Kjeld virkkanut mitään. Vihdoin hän istahti arkun kannelle ja alkoi -laulaa hiljaisella, soinnuttomalla äänellä: - - Warte nur! - Warte nur! - Balde ruhest du auch!... - -Mutta silloin tyrskähti Sanny jälleen itkuun, hillittömiin -nyyhkytyksiin, ja Kjeld, unohtaen kaikki, kiersi käsivartensa hänen -ympärilleen ja veti hänet luokseen. - --- Hiljaa! -- sanoi hän, -- ikäänkuin peljäten, ettei enää voi hillitä -itseään. -- Ole hiljaa!... - -Mutta Sanny ei ollut hiljaa. Intohimoisesti hän painoi Kjeldin pään -rintaansa vasten. - --- Miksi sinä matkustit pois? -- kuiskasi hän. -- Miksi uskottelit -meille olevasi kuollut, vaikka olit hengissä vielä? Tiesithän kyllä, -ettei löydy maailmassa ainoatakaan miestä, jolla olisi semmoinen valta -minun ylitseni kuin sinulla. - --- Minä tiesin sen, -- sanoi Kjeld, -- mutta nähtyäni, että tuo valta -oli minulta mennyt, en tahtonut sitä enää koettaa hankkia takaisin. - --- Sitä minä en käsitä, -- virkkoi Sanny. - --- Niin -- sanoi Kjeld, -- sinä et sitä käsitä. Siinäpä onkin juuri -suurin erilaisuus meidän luonteissamme. Minun käsitykseni mukaan -löytyy vain kahdenlaisia ihmisiä: uskollisia ja niitä, jotka kiintyvät -sattuman varaan... Minä en tuomitse jälkimäisiä, tiedän vaan, että -minun vaimoni tulee olla uskollisen. Jos hän kerran on pettänyt minut, -on hän minulle kuollut. - -Sanny kätki kasvonsa käsiinsä. - --- Sinä olet kova, -- sanoi hän. - -Mutta Kjeld hymyili surullisesti. - --- Se on parasta sinulle, että min olen, -- sanoi hän -- Jos minä -olisin erottanut sinut nykyisestä miehestäsi, olisi sydämesi kuitenkin -ennemmin tai myöhemmin löytänyt hänet, ja ajatuksissasi olisit jo heti -ollut minulle uskoton. - -Sanny vaikeni häveten. Hän tunsi sydämessään että Kjeld oli oikeassa. -Hetken perästä hän kuitenkin virkkoi, ikäänkuin hiukan puolustellen: - --- Vaikkapa saattaa pitää useista, niin onhan kuitenkin aina yksi, joka -on rakkain kaikista. - -Kjeld katsoi häneen vakavasti. - --- Niinkö luulet? -- sanoi hän. -- _Minä_ en sitä usko. Minun luuloni -on, että siltä ihmiseltä, joka ei saata kiintyä syvästi ja pysyvästi, -puuttuu luonteen superlatiivisuus. Ihmiset sanovat, että nautinnonhimo -ja turhamaisuus ovat nykyajan mätähaavoja, mutta minä väitän, että -mätähaavana on huikentelevaisuus! Ihmiset eivät tule paremmiksi, -elleivät he tule uskollisiksi. Kaikista luonteen ominaisuuksista on -uskollisuus minulle rakkain, sillä, pane mieleesi, uskolliset ihmiset -pysyvät aina totuudessa... Ja kaikista synneistä maan päällä on valhe -halpamaisin. - -Sanny ei vastannut mitään. Hän muisti, kuinka hän oli usein kietoutunut -kuin verkkoon, puhuessaan toisin kuin asian laita oli ollutkaan, -ja miten hänen tänäkin iltana täytyy valehdella miehelleen, kotiin -tultuansa, täytyy sanoa eksyneensä kaupungilla eikä osanneensa takaisin -hotelliin. - -Näissä ajatuksissa hän nousi äkkiä, lähteäkseen pois. Mutta kun -hän ovella kääntyi ja näki tuon laihan, murtuneen olennon tuolla, -valtasivat kiivaat tunteensa hänet jälleen. Katumus ja sääliväisyys -taistelivat hänen sydämessään rakkauden kanssa, joka ei vielä ollut -kuollut, ja uudestaan hän heittäysi Kjeldin kaulaan. - --- Kutsu minua Kjeld, -- sanoi hän, -- niin tulen heti. Muista Kjeld, -ettei sinun tarvitse sanoa kuin sana, niin olen sinun. - -Hän näytti niin viehättävän kauniille tuossa, posket lämpöisinä, -punaisina ja hurmaavat silmät kyynelissä, että Kjeldin täytyi panna -käsivarret ristiin rinnalleen ja puristaa niitä lujasti yhteen, jottei -kavahtaisi ylös, sulkisi häntä syliinsä ja kuiskaisi: - --- Minun sinä olet! Minun, minun etkä kenenkään muun. - -Mutta samassa hän tunsi hikikarpaloita otsallaan ja vilunpuistutuksia -ruumiissaan. - --- Vait! -- sanoi hän ja kumartui eteenpäin, kuullahdellen. - --- Mitä sinä kuuntelet? -- kysyi Sanny tuskaisena. - -Kjeld nosti kalpeat kasvonsa häntä kohti. - --- Minusta tuntui kuin olisi joku laulanut tuolta kaukaa, -- sanoi hän. --- Tiedätkö, mitä se lauloi, Sanny? Näin se kuului: - - "Warte nur! - Warte nur! - Balde ruhest du auch!..." - -Sanny käänsi kasvonsa toisaanne. Kjeld oli maininnut häntä nimeltä -- -jo yksistään tämä seikka oli vähällä saada hänet itkemään jälleen. -Hänen, tuon nuoren, lujan ja elinvoimaisen naisen, kävi niin -sanomattoman sääli häntä, joka seisoi haudan partaalla, mutta samalla -alkoi tuo mies ja kuolema häntä kauheasti hirvittää. - -Hän tarttui vaistomaisesti oven ripaan, mutta pysähtyi ja heitti -Kjeldille viimeisen antimensa, -- hän tiesi nyt, että se oli oleva -viimeinen. - --- Kjeld! -- sanoi hän. -- Anna minulle sana, milloin kaipaat minua. - -Ja ensi kerran heidän keskustelunsa aikana tunsi Kjeld nyt voivansa -luottaa hänen sanoihinsa. - -Hän tarttui Sannyn käsiin ja painoi niitä vapisevin käsin polttavaa -otsaansa vasten. - --- Tule huomenna jälleen, -- sanoi hän, -- niin... niin... -- hän oli -sanomaisillaan: "niin en enää päästä sinua pois, vaan pidätän sinut -ainaiseksi täällä," mutta sanoikin: -- niin näytän sinulle pienen -pojan, juuri semmoisen kuin sinun ja minun pojastani olisi tullut, jos -hän olisi saanut elää. Ole hänelle hyvä, kun minua ei enää ole... Anna -hänelle kaikki se rakkaus, jota et antanut omalle pojallesi. Lupaatko -tehdä sen? - -Kjeld ei nähnyt, kuinka Sanny karttoi hänen katsettaan, vastatessaan -myöntävästi, ei tiennyt hänen ajattelevan näin: "Saatanhan minä antaa -hänet muiden hoidettavaksi ja maksaa hänen edestään." Kjeld näki vain -hänen heittävän lentosuukkosen ja lähtevän pois. Ja sitten hän kuuli -Sannyn keveitä askeleita portaissa, hänen vaatteensa kahinaa, ja kuuli -vihdoin alaoven paukahtavan kiinni hänen jälkeensä. - -Hän astui edestakaisin lattialla, suurissa silmissä hehku, hehku -sellainen, jota vain kuume synnyttää. Hänestä tuntui kuin huone olisi -ollut täynnään päivänpaistetta, Sannyn lähdettyä. Hän ei huomannut, -että siellä oli kylmä. Vasta sitten kun koira oli hyyristynyt hänen -jalkainsa juureen, surkeasti vikisten, ja kissa naukuen pyyhkäissyt -häntä kyljellään, vasta sitten hän tuli ajatelleeksi, että elukka parat -ovat nälissään. - -Hän liotti pari suurta korppua vedessä, ja kissa sekä koira hyökkäsivät -niiden kimppuun kuin nälkäiset sudet. - -Hän seisoi, katsellen heitä. Itse hän ei tuntenut nälkää. - -Puolen tunnin kuluttua tulla ryntäsi newsboy sisään. - --- Hei! -- huusi hän, -- minua on pyydetty joulujuhlaan tänä iltana! --- Ja poikanen heilutti pientä, valkoista paperilappua päänsä päällä. -Mutta katsahdettuaan Kjeldiin, hän tunsi ikään kuin mikä olisi pistänyt -häntä rintaan ja lisäsi häveten: - --- Mutta minä en mene sinne. - --- Tietysti sinä menet! -- sanoi Kjeld päättävästi. -- Sinun pitää -iloita silloin kun saat. Sitäpaitsi on minun mieluista olla yksin, -ajatuksineni, senhän tiedät. Etkähän sinä kauan siellä olekkaan. - --- Kaksi tuntia vaan. - --- Sepä se! Ja kun tulet, niin juomme sitten kupin lämmintä teetä -yhdessä. Mene nyt ja pidä lystiä. - -Hän lykkäsi pojan hiljaa ulos ovesta ja kuuli hänen vihellellen -juoksevan katua pitkin. Sitten hän otti päällystakkinsa ylleen ja läksi -ulos... Hän ei saattanut pysyä huoneessaan tänä iltana. - -Ulkona pieksi lumi häntä kasvoihin, mutta hän painoi vaan hatun -syvemmälle päähänsä ja jatkoi kulkuaan. - -Hän ei huomannut, että kissa oli tullut mukaan ja hyppi hänen -jäljessään lumessa, ja että koira juoksi hänen rinnallaan, vaarinottaen -viisailla silmillään jokaista hänen liikettänsä. Vihdoinkin hän sattui -vilkasemaan niihin, taputti silloin koiraa ja nosti kissan syliinsä. -Hän tunsi, kuinka se tunkeusi hänen takkinsa alle, hakien lämmintä -hänen kainalossaan. - -Hän meni kukkakauppaan, ainoaan, mikä vielä oli auki, ja osti suuren -vihkon jouluruusuja. Puutarhuri antoi sen hänelle puolesta hinnasta, se -kun oli viimeinen, ja kääräsi sen huolellisesti silkkipaperiin. - - * * * * * - -Musta tintti pitää niin paljon jouluruusuista, muisteli Kjeld. -Huomenna, tullessaan, hän saa nähdä, että Kjeld oli ajatellut häntä. -Niin _jos_ hän tulee, -- silloin hän pitää minusta enemmän kuin -olen luullutkaan... Ja Kjeldin sydämessä tuntui niin hyvältä. Mutta -sitten hänen päänsä painui alas... Musta tintti on häämatkalla toisen -kanssa... ja silloin Kjeld tunsi, kuinka veri nousee hänen poskiinsa ja -suonissa polttaa. - -Musta tintti seisoi sillä välin hotellin komeasti valaistussa -huoneessa, vilkkaasti kuvaillen harhailujansa Lontoon kaduilla. -Leikillisesti hän kertoi, kuinka hän oli joutunut harhaan -poikkikaduilla, haeskellessaan juuri _sitä_ lahjaa, minkä hän aikoi -antaa miehellensä jouluksi, -- hän kertoi, kuinka hän myötäänsä oli -puhunut päättömiä, koettaessaan saada ihmisiä ymmärtämään häntä, mutta -turhaan, ja kuinka vihdoin muuan pieni poika oli häntä armahtanut -ja saattanut hänet hotelliin, jonka nimen hän kaikeksi onneksi oli -muistanut. - -Hänen miehensä rupesi laveasti selittelemään, kuinka kauhean -ajattelematon hän oli ollut, mutta päätti nuhdesaarnansa siihen, -että sieppasi hänet syliinsä, vakuuttaen, että Sanny oli suloisin ja -hurmaavin nuori rouva kaikista nuorista rouvista koko maailmassa. Ja -Sannysta tuntui niin omituisen turvalliselta hänen sylissään. - -He söivät päivällistä yhdessä, heillä oli hyviä ruokia ja hyvää viiniä -pöydässä, ja tämä aineellinen puoli teki Sannysta pian varsin järkevän -ihmisen. Hän alkoi huomata olleensa koko lailla hermostunut ja katui -kovasti antautuneensa tänä jouluaattona niin hillittömästi tunteittensa -valtaan. - -Kjeld on mielisairas, ja eihän kukaan voine vaatia, että hän, Sanny, -viettäisi elämänsä mielisairaan miehen kanssa; hän, nuori, terve, -elämänhaluinen... mitä hänellä on tekemistä Kjeldin tautiperäisten -houreitten kanssa?... Miksikä hän oli käynyt hänen luonaan? Hänelle on -Kjeld kuollut, vaikkapa vielä hengissäkin on. Ei vainkaan voi kukaan -vaatia häntä palajamaan mielisairaan miehen luokse. - -Hän tallentaa vuotuisen summan. Sen turvissa Kjeld saattaa elää -huolettomasti, ilman taloudellisia ahdinkoja, tuossa suuressa -kaupungissa... Sannyn omatunto on silloin rauhassa. Hän tiesi kyllä, -että ennemmin Kjeld nälkään kuolee kuin ottaa lahjoja häneltä. Mutta -sitten hänen mieleensä juohtui poika, joka oli uskottu hänen hoitoonsa: -_pojan_ tähden hän ei hyljänne apua. - -Ja Sanny pani pyöreät, valkoiset kätensä ristiin syliinsä ja huokasi -helpotuksen huokauksen. - -Kello löi kahdeksan maailmankaupungin lukemattomista torneista. - -Kjeld käveli vielä edestakaisin ilman määrää, ilman tarkotusta. Hän -pysähtyi erään katolisen kirkon edustalle. Sen kirjavista ikkunoista -heijasteli kirkas valo ulos. - -Mielihyvällä hän hengitti suitsutusten tuoksua, aina kun ovessa -liikuttiin, ja hengitystään pidätellen kuunteli nunnain laulua... Hän -tunsi vastustamattoman halun astua sisään, mutta kissa alkoi kynsiä -takin alla, ja koira haukkui joka kerta, kun hän seisahtui. Siksipä hän -ei rohjennut pysähtyä. - -Hän hyräili vaan hiljaa itseksensä, eteenpäin astuessaan: - - "Joulu yö, - Juhlaisa yö! - Enkeleill' on ihana työ..." - -Siinä astuessaan, hän tunsi olevansa niin tuiki hyljätty, niin -yksinänsä muitten ihmisten joukossa, ja silloin hänen mieleensä muistui -muuan vanha lause: - - "Avoin on Iankaikkisen syli!" - -Me ihmiset olemme niin kummallisen kylmiä. Me saatamme lukea koko -Raamatun kannesta kanteen, tuntematta mitään vaikutusta siitä... Monet -murheet ja ilot saattavat kohdata meitä, jälkeäkään jättämättä... Ja -äkkiä saattaa joku varsin vähäinen sana iskeä meihin niin, ettei se -milloinkaan unohdu! - -Kjeld toisti toistamiseen itsekseen näitä sanoja, astuessaan Lontoon -autioita katuja pitkin. "Avoin on Iankaikkisen syli..." Ja hänelle -muistui mieleen muuan päivä noin kolmekymmentä vuotta sitten. -Koulupoikana hän oli lähtenyt kaupungista kotiansa maalle. Matkalla -hänet yllätti lumimyrsky, ja hän eksyi kokonaan tieltä. Sillä kertaa -hän ei voinut muistaa Isämeitää eikä äitinsä opettamia virrenvärssyjä, -mutta silloin olivat juuri nämä vanhat sanat muistuneet hänen -mieleensä: "Avoin on Iankaikkisen syli." Iankaikkisen sylissä saattaa -elpyä eloon, ja Iankaikkisen sylissä saattaa rutistua kuolijaksi, -sen hän tiesi siitä asti, kun hän silloin oli eksyksissä samoillut, -kunnes äkkiä oli tullut kotiveräjälle... palvelusväki oli juuri -lähtemäisillään häntä hakemaan. - -Kjeld tunsi äkkiä niin omituista väsymystä. Saavuttuaan eräälle -Thamesin siltapylväistä, hän istahti maahan. - -Hänestä tuntui paikka tutulta, mutta siitä hän ei ollut selvillä, että -hän puoli vuotta sitten oli juuri tässä taistellut kovan taistelun oman -itsensä kanssa ja pelastunut virtaan heittäytymästä. - -Hän kietousi päällystakkiinsa, ja koira ja kissa hakivat suojaa sen -alla... Lunta satoi yhä tiheämmin ja tiheämmin heidän päälleen. - -Hän katsahti kelloaan. - --- Puoleen tuntiin ei minun vielä tarvitse olla kotona, -- arveli hän -ja nojasi päänsä pylvästä vasten. - -Tuokion kuluttua hän nukkui. - -Hän ajatteli Sannya, uneen vaipuessaan, ja puristi kukkavihkoa -rintaansa, mutta ei hän sittenkään Sannysta uneksinut, vaan pienestä -tyttösestä punaisessa talossa, hänestä, jonka isä ja äiti eivät koskaan -olleet kotona. - -Tyttönen riensi häntä vastaan kevein askelin, ja musta kissa juoksi -kehräten hänen perässään. Kjeld oli unessansa kaalaavinaan polvia -myöten syvässä lumessa ja tuskin pääsi askeltakaan eteenpäin... Sormen -päitä poltti ja jalkapohjia pisti. Hän ei tiennyt, missä olikaan, -kunnes äkkiä huomasi talon, joka oli hänen kotitalonsa näköinen. Mutta -nyt ei ollut palvelusväki lähtemässä häntä hakemaan, vaan the newsboy. - -Eikä se ollut isäkään, joka kantoi hänet tupaan, missä joulukuusi -seisoi, ja missä havulle tuoksusi, se oli "Iankaikkisen syli." - -Kylmä, kostea kuono kosketti hänen kämmentään... kaksi pehmosta käpälää -pyyhkäsi häntä rintaan... kuului hiljaista, vikisevää ääntä. Hän heräsi -ja kohosi toisen kyynäspäänsä nojaan, tietämättä, missä hän on. - -Hänestä näytti kuin olisi puhdas, valkoinen hursti levitetty hänen -yllensä... ja hän myhähti... sievistä, valkeista hursteista piti äiti -aina huolen... kaikki oli niin puhdasta ja siloista, mitä äiti vainaja -laittoi. - -Mutta hän ei käsittänyt, miksikä koira myötäänsä nuoleskelee hänen -kasvojaan, ja miksikä kissa nousee yhä ylemmäksi ja ylemmäksi hänen -kaulalleen. - --- Voi, elukka parka! Sua palelee... -- sanoi hän ja pani jääkylmän -käsivartensa sen ympärille. Sitten hän painoi päänsä koiran hytisevää -selkää vasten, sulki silmänsä ja nukkui jälleen. - -Hän näki samaa kummallista unta kuin puoli vuotta sitten, matkalla -Englantiin. Nyt oli vaan uni paljoa elävämpää. Hän oli seisovinaan -taivaan portilla, mutta ei pääse sisään, sillä hän oli unohtanut -maalaamisen... kaikki vanhat kuvansa hän on repinyt rikki, uusia hän -ei ole kyennyt luomaan! Mutta tänä yönä, pyhänä jouluyönä, oli kaikki -toisin. Vanhat mestarit astuivat häntä vastaan, lahjoja kantaen. Rubens -lainasi hänelle palettinsa ja Rafael siveltimensä... Hän tarttui -niihin! Hän ymmärsi, mitä moinen lahja merkitsee... - -Ja hän maalasi kuni henkensä edestä, ikäänkuin hänellä olisi enää vain -tunti jäljellä elonaikaa. - -Verkalleen hän kohottautui polvilleen, ja koetteli käsillään pyyhkiä -lumet pois. Mitäpä hän siitä, vaikka sormet on kankeat ja niitä -palelee, ja liitupala niistä kirpoaa pois! Hänen ajatuksissaan olivat -kuvat elävinä ja kirkkaina. Niissä oli palanen hänen omaa sieluaan: - -Musta tintti tuli kotia... Musta tintti palasi hänen luokseen, -jouluruusuja sylissään. Sannyn silmät katsoivat häneen loistavina, ja -Sannyn lämpöiset huulet painautuivat hänen huuliaan vastaan. - -Mutta sitten rupesi häntä äkkiä pelottamaan, että joku astuu tuon kuvan -päälle. - -Ja silloin hän heittäysi alas kylmään lumeen, suojellakseen kuvaansa. - -Jouluruusut olivat puristettuina hänen rintaansa vasten, ja oikean -käden kolme jähmettynyttä sormea olivat ojennettuina, ikäänkuin -sivellintä pidellen... - - Ja huomenissa - Työns' astujan jalka häntä: - Nouse pystyyn, mies, sä palellut, hei! - Mut noussut hän ei, hän liikkunut ei. - Käsivarsillaan hän kuvaansa suojas... - Ei vilua tuntenut kalpea haamu... - Hänet kuolleena kohtasi jouluaamu... - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KJELD *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/67125-0.zip b/old/67125-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f9baf71..0000000 --- a/old/67125-0.zip +++ /dev/null |