diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-22 03:28:50 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-22 03:28:50 -0800 |
| commit | 9e7f64e16387b5bf01dbde661f4177df93402947 (patch) | |
| tree | 835fbe8fd376d7e56d9e9bb51d5e15bb8432dd40 | |
| parent | 98505175739942a39567df25fb40f3ba2af0da37 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67572-0.txt | 5146 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67572-0.zip | bin | 95773 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5146 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9fc8367 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #67572 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67572) diff --git a/old/67572-0.txt b/old/67572-0.txt deleted file mode 100644 index 81bc724..0000000 --- a/old/67572-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5146 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Haukkavuoren aarre, by Eino I. -Parmanen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Haukkavuoren aarre - Kertomus - -Author: Eino I. Parmanen - -Release Date: March 6, 2022 [eBook #67572] - -Language: Finnish - -Produced by: Anna Siren and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HAUKKAVUOREN AARRE *** - - - - - -HAUKKAVUOREN AARRE - -Kertomus - - -Kirj. - -Eino I. Parmanen - - - - - -Helsingissä, -Yrjö Weilin, kustantaja, -1907. - - - - - - - MOTTO. - - Kaikki mikä tuntuu uskomattomalta, ei ole valetta, - Kaikki mikä tuntuu uskottavalta, ei ole totta. - - - - - - - -Ensimäinen osa. - - - - -I. - - -Louhijärvi, kotiseutuni, on Etelä-Pohjanmaan pitäjiä. Se on -laajatasankoista, siellä ja täällä pienien metsä-alojen katkaisemaa -niitty- ja peltomaata. Vuolas Louhijoki, laskien etäällä Pohjanlahteen, -virtaa monimutkaisena sen keskitse ja jakaa sen suuriin kyläkuntiin. -Etenkin Kirkonkylä on mahtavan näköinen. Siellä onkin talo talon -vieressä, ja minne vain luo katseensa, on silmänkantamiin ulottuvia, -runsasta satoa lupaavia viljelysmaita. Juhlallisena kohoaa täällä -pitäjän kirkkokin. Se tosin on jo vanha ja vain vaatimattomasti -puusta rakennettu, mutta sittenkään se, vähäisellä mäkitörmällä -seisten, ei ole vaikutustaan tekemättä. Kauvas, näet, näkyy sen -päreinen, suippeasti korkeuteen nouseva katto, ja toisinansa, auringon -itäiseltä taivaanrannalta yletessä, sen punaiseksi maalatut seinät -valkoisine ikkunapuitteineen hohtavat loistavan kirkkaina, ja sen -ikkunat, moninaisesti välkähdellen, hohtavat kullalle. Usein kuitenkin -katse suuntaantuu kirkosta kaukaiseen itään. Siellä, pitäjämme -etäisimmillä rajamailla, kohoaa taivaanrannalla korkea ja jylhä -Haukkavuori, ja auringon ensimäiset säteet leikkivät niin kummasti -sen harmaakallioisella, miltei puuttomalla päälaella. Koko taivas on -ikäänkuin tulessa, ja aurinko nousee punertavana, majesteetillisena, -ja yhä laajemmaksi kasvaa valokehä, yhä edemmäksi väistyvät vuorta -peittävät tummat, öiset varjot, ja vähitellen koko vuori kylpee mitä -kirkkaimmassa väriloistossa. Suurenmoinen todellakin on näytelmä, -mutta onpa Haukkavuori muutenkin huomiota herättävä. Seitsemän kirkkoa -sanotaan sen korkealta huipulta nähtävän ja laajalti maata ja metsää, -jokia ja järviä, ja kerran, monta, monta sataa vuotta sitten — niin -kertoo tarina — on Haukkavuori ollut meren ympäröimänä. Kaukaa oli -sinne silloin purjehtinut pystynokkainen laiva. Siinä oli outoa kieltä -puhuvia, hurjannäköisiä miehiä. Nämät laskivat maalle ja kantoivat -rannalle suuren, painavan arkun. Tämän vartijoiksi he jättivät kaksi -miestä, mutta muut heistä lähtivät saarena olevaa Haukkavuorta -samoamaan. Ketään he kuitenkaan eivät tällä matkallaan tavanneet, -sillä Haukkavuorella ei ollut asujamia. Silloin he palasivat jälleen -arkun luo, nostivat sen hartioilleen ja kantoivat ylös metsäistä -vuoriharjannetta. Olisivatpa he tienneet, että pieni lappalaistyttö -koko ajan tarkasteli uteliaana, joskin samalla pelokkaana, heidän -toimiaan rannalla. Veneellään hän oli soutanut saarelle likeiseltä -mantereelta ja pysytteli nyt arkana mereen pistäytyvän kalliokielekkeen -suojassa. Sinne häntä ei voitu huomata. Kun miehet lähtivät arkkuineen -rannalta, silloin hän astui veneestään ja aikoi seurata heitä. Notkeana -kuin kärppä hän pujotteli taajan lepikön läpitse ja juoksi sukkelana -kuin orava rinnettä ylös, mutta samalla risukko rasahti pahasti hänen -jalkojensa alla, ja miehet pysähtyivät kuuntelemaan. Silloin hänkin -seisahtuu ja sydän kurkussa kumartuu piiloon ison kiven taa, mutta -jo miehet lähtevät eteenpäin. Eräs heistä kuitenkin epäluuloisesti -vilkaisee taaksensa, ja katse saa tuiman, uhkaavan sävyn. Tällöin -lappalaistyttö ei enää uskalla outoja vieraita seurata, vaan vetäytyy -takaisin veneensä luo. Täällä hän odottaa iltaan saakka. Silloin vasta -miehet palaavat laivansa luo, mutta ilman arkkua. Minne olivat he -jättäneet sen? Luultavasti piiloittaneet jonnekin, niin lappalaistyttö -arveli, ja varmasti oli siinä paljon aarteita, sillä kovasti oli -arkussa kilahtanut, kun miehet nostivat sen maasta, ja raskaalta se -oli näyttänyt. — Vielä hetkisen viivyttyään rannalla ja keskenään -oudolla kielellään puheltuaan miehet nousivat laivaansa, työnsivät -sen syvemmälle vedelle ja olivat pian kadonneet illan hämärään, eikä -milloinkaan enää heitä Haukkavuoren seuduilla näkynyt. Mikä oli tullut -heidän kohtalokseen? Siitä olisi ehkä meri voinut antaa tietoja. Pari -päivää heidän lähtönsä jälkeen, näet, kauhea hirmumyrsky oli raivonnut -merellä, ja eräälle läheiselle rantamalle oli ajautunut haaksihylky. -Tämän lappalaistyttö oli tuntenut vieraitten alukseksi, mutta missä he -itse olivat, siitä ei haaksihylyssä ollut merkkiäkään. — Tarinan mukaan -olisi siis Haukkavuorella aarteita olemassa. - -Koska taru oli saanut alkunsa ja oliko sillä vähintäkään tositapahtumaa -pohjana, siitä ei varmuudella kukaan mitään tietänyt. Polvesta polveen -se oli kulkenut perintönä ja — oli kuinka oli — jo monta kertaa oli -sen houkuttelemina ollut Haukkavuorella aarteen etsijöitä. Satuna -sitä useimmat kuitenkin pitivät, mutta semmoisenakin oli sillä -viehätysvoimansa, ja talvisin takkavalkean ääressä tahi kesäisin, -vienon iltahämyn kattaissa maata, vanhemmat usein kertoivat lapsilleen -salaperäisestä, Haukkavuorelle kätketystä arkusta ja siinä olevista -suurista aarteista. - -Niin oli minullekin tehty, ja usein sen johdosta — isäni oli talokkaana -Louhijärven kirkonkylässä, ja sijaitsi kotini ihan kirkon likellä — -menin tupamme ikkunaan ja katselin sieltä, ajatuksiini vaipuneena, -kaukana idässä siintävää koreata Haukkavuorta. Kummallinen oli vuori -todellakin, kun se semmoisen tarinan oli saattanut loihtia kansan -suuhun. Lapsen mielikuvituksessani se esiintyi mahtavana, pilviä -tavoittelevana jättiläisenä. Humisten sen ikivanhat hongat puhuivat -hämärästä satujen ajasta, olemattomista aarteista ja veden vellovan -valtaan kadonneista merirosvoista. Merirosvoiksi, näet, isäni oli -selittänyt minulle tarinassa mainitut outokieliset. - -Noin kolme penikulmaa oli kirkolta Haukkavuorelle, mutta niin -korkeana se kohosi yli muun maiseman, että sittenkin saatoin sen -rajapiirteet aivan selvästi eroittaa. Aivan aiheettomasti en siis sitä -jättiläiseksi ajatellut ja mielelläni olisin käynyt vuorella. Sen -huipulta näkisin kirkot ja paljon kaunista luontoa, josta minulla nyt -ei ollut aavistustakaan, mutta — vaikka jo olin neljännellätoista — -syystä tai toisesta ei isä ollut minua vielä Haukkavuorelle laskenut. -Pääsisinköhän sinne edes tänäkään kesänä? Kysyin isältä. "Jos nyt -keräilet ahkerasti kasveja", hän sanoi — olin lyseon kolmannella -luokalla ja minun oli kesän kuluessa koottava viisikymmentä kasvia -— "niin lähdemme sinne kaikin heinätyön loputtua. Siihen menee -luultavasti vielä noin pari viikkoa". - -— Mitä, isäkin tulee mukaan, huudahdin iloisena. - -— Tulen. - -— Ja silloin isä näyttää kirkot? - -— Näytän. - -— Sekä paikan, minne laivan kerrotaan laskeneen? - -— Teen senkin. - -Olin tyytyväinen. Vihdoinkin tulisin siis Haukkavuorelle pääsemään. - -— Etkö aarettakin toivoisi näkeväsi? kysyi nyt isä vuorostaan. - -— Aarretta? Eihän sitä ole olemassa. - -— Eikö ole? - -Laskiko isä leikkiä, vai puhuiko hän vakavasti? Kapsahdin häneen, -mutta hänen kasvoistaan en saanut sitä selville. Silloin vavahdin ja -mielessäni heräsi ensi kerran epäilys. Olisiko ehkä tarina sittenkin -oikeassa? - -Samalla isä toisti kysymyksensä. - -— En tiedä, vastasin epäröiden ja ajatuksiini vaipuneena lähdin ulos. - - * * * * * - -Alun kolmatta viikkoa meni heinäntekoon, ja koko sen ajan olin -ahkerasti keräillyt kasveja — jo oli minulla niitä hiukan yli -neljäkymmentä — mutta niinpä olikin isän lupaus ollut minua -uutteruuteen houkuttelemassa. Miltei heti heinäajan päätyttyä isä -eräänä varhaisena aamuna valjastikin vanhan Hiirakon kirkkorattaitten -eteen, jota — toisin kuin muita hevosiamme — ei tällä kertaa oltu -laisinkaan käytetty heinätyössä. Sitten äiti tuli pihalle molempien -siskojeni, Ennun ja Annan kanssa ja ottaen jälkimäisen syliinsä istahti -isän viereen etu-istuimelle. Ennu, joka jo oli täyttänyt seitsemän -vuotta — Anna oli vasta viidennellä — istui kanssani taka-istuimella. -Kahvivehkeet olivat vasussa ja sen sekä pienessä paperipussissa olevat -vehnäset isä oli asettanut heiniin istuimen alle. - - * * * * * - -Aamu, jolloin lähdimme Haukkavuorelle, oli kauniin herttainen. Aurinko -nousi paraillaan itäiseltä taivaankulmalta, ja kastehelmiä oli vielä -maassa. Etäältä kuulsi Syvässelän pinta loistavan kirkkaana, mutta -vielä etäämpää näkyi matkamme päämäärä. - -Hiirakko, jonka jalkoja kahdeksantoista vuotta kangistutti, juoksi vain -verkalleen, mutta kului matka sittenkin. - -Ensin oli laajoja peltomaita edessämme ja siellä täällä, kahden puolen -tietä, oli taloja punaisiksi maalattuine seinineen ja valkoisine -ikkunapuitteineen. - -Vähitellen tien sivusta muuttui metsäiseksi — olimme jo ulkopuolella -kylän — ja kirkasvetisen lammen rannalla näkyi sorsa puikeltavan. - -Metsästä kuului peipposen liverrystä, ja yli mahtavan hongikon leijaili -tuimakulkuinen kotka. Oliko se huomannut peipposen? Siltä ei näyttänyt. -Kohden sinitaivasta kohoten se suuntasi lentonsa pohjoiseen päin ja -pian se oli kadonnut etäisen metsäkulman taa. - -Jo oli Haukkavuorikin lähenemässä, ja aurinko valaisi täydellä -terällään heinäkuun aikuisessa pukimessa olevaa luontoa. Vielä puolen -tunnin matka, niin saisimme vanhan Hiirakon riisua valjaista. - - - - -II. - - -Ihan Haukkavuoren kupeella oli pienen peltomaan ympäröimänä vähäinen -torppa. Joskus olivat sen seinät olleet punaisiksi maalatut ja -ikkunapuitteet valkoisiksi, mutta nyt oli maalista tuskin mitään enää -jälellä. Seinät olivat harmaat ja paikoin sammaltuneet, ikkunapuitteet -lahot, ja ennen ehjät ruudut olivat tuohilla paikatut. Sammaleinen -oli torpan päreinen kattokin ja uunipiippu osaksi rikki. Mustana se -törrötti kohden siniseltä hohtavaa taivasta. Ränsistynyttä ja huonoa -oli kaikki torpan ulkopuolellakin. Puinen säleaita oli puoleksi -kumossa, ja vanha, torpan vieressä oleva tallirakennus oli miltei -katotta, mutta niinpä — sen sain myöhemmin kuulla — ei siellä moneen -vuoteen ollutkaan ollut asujainta. Ainoa, mikä vielä oli joltisessakin -kunnossa, oli pienoinen saunarakennus metsän rajalla. Kuusikkoa ja -korkeaa hongikkoa näkyi tämän taustalta, ja vilkaskulkuinen puro -virtasi alas vuorista rinnettä. Torpassa asui vanha, Turkin sodan -aikuinen sotilas vaimonsa ja yhden tyttärensä kera. - -Toisinaan oli Pekka — se oli sotilaan nimi — aivan pienenä ollessani -käynyt kotonani. Tällöin hän oli hypitellyt minua polvillansa ja -kertonut kummallisia kertomuksiaan Turkin sodasta, johon hän itsekin, -mikäli varmalta taholta tiedettiin, oli hyvin urhoollisesti ottanut -osaa. Mitalin hän olikin saanut urhoollisuudestansa, ja huvityönäni oli -ollut — Pekan meillä pistäytyessä — pidellä sormillani hänen rinnallaan -olevaa mitalia. - -Moneen vuoteen ei nyt kuitenkaan Pekkaa ollut meillä näkynyt. Lähenevä -vanhuus oli estänyt häntä pitkälle liikkumasta. Vielä oli hän kuitenkin -mielessäni ja suuresti ilostuin, kun isä — meidän Haukkavuorta -lähetessä — ohjasi vanhan Hiirakon kulun kohden ijäkkään sotilaan -vaatimatonta asumusta. Jo aikaisemmin oli äitini kaukaa rattailta -osoittanut kädellään torppaa ja maininnut entisen, hyvän tuttavani -siellä asuvan. - -Erittäin ystävällisesti meitä otettiin torpassa vastaan. Pekka itse -riensi ulos ja tarjoutui riisumaan hevosen valjaista. Pian Hiirakko -olikin vapaa rattaitten edestä ja vietiin talliin. Isä otti rattailta -heiniä sen syötäväksi, haki sangolla vettä saunan takaa näkyvästä -purosta, ja sitten lähdettiin yhdessä Pekan seurassa sisään. Pienestä -eteisestä tulimme tupaan. Siellä äiti Ennun ja Annan kanssa jo istui -penkillä, ja vilkkaasti hääräsi takan ääressä torpan vähän alulla -kolmattakymmentä oleva tytär. - -— Liisa, sanoi Pekka hänelle — paneppa nyt kahvi tulelle! - -— Olen juuri hommassa, isä, vastasi Liisa. - -Samalla avautui tuvan perältä ovi, ja huoneesta astui sisään torpan jo -ijäkkääksi käyvä emäntä. - -Liisa ja hän olivat hyvin toistensa näköiset. Molemmilla oli pitkä, -solakka vartalo ja siniset, suuret silmät. Liisan tukka oli pellavainen -ja vahvassa palmikossa. Äidin hiukset olivat tummemmat, mutta selvästi -saattoi huomata, että nekin ennen olivat olleet väriltään pellavahkot. -Kuusikymmentä ikävuotta oli tuonut niihin mukanansa muutamia harmaita -suortuvia. - -Pekka oli vaimoansa hyvän joukon neljättä vuotta vanhempi. Leini -jaloissa oli hänet ennen aikaa vanhentanut. Tukka oli miltei kokonansa -harmaa ja samoin rinnalle valtoimenaan valuva täysipartakin. -Terästä oli kuitenkin vielä harmaissa silmissä ja koukistumatta -kolmikyynäräinen vartalo. Nuoruudessansa hän oli kaartissa ollut -alaupseerina ja semmoisena hän oli jo mainittuun Turkin sotaankin -ottanut osaa. Nyt hän vanhoilla päivillään nautti pientä eläkettä ja -muisteli entisiä sota-aikoja. - -Suruakin oli Pekalla ollut. Noin kymmenen vuotta sitten hänen ainoa -poikansa, nimeltä Pentti, oli lähtenyt Amerikkaan, ja sen jälkeen ei -hänestä ollut mitään tietoja tullut, joten vanhemmat luulivat varmasti -häntä kuolleeksi. Olisihan hän muuten edes jotakin heille olostaan -kirjoittanut. - -Olletikin ensi alussa oli ajatus Pentin kuolemasta tuntunut heistä -sangen katkeralta, sillä niin hyvä, niin reipas hän oli ollut. - -Vain hetkiseksi, korkeintaan pariksi vuodeksi hän oli sanonut -lähtevänsä ja sitten palaavansa isäänsä ja äitiänsä kotitoimissa -auttamaan. - -Kovin olisikin nyt apu ollut tarpeen, sillä ei Pekasta enää ollut -raskaaseen ulkotyöhön, eikä Liisastakaan vaimoisena, vaikka hän kyllä -parastaan yritti, ollut kaikkeen. Sen tähden torpassa kaikki tahtoikin -joutua hunningolle ja huonoon kuntoon. - -Näin Pekka puhui liikutettuna poikaansa muistellen, ja kyyneliänsä -vaivoin pidätellen istui emäntäkin. - -Katsahdin nyt Liisaan. Uutterana hän puuhasi takka valkean ääressä, -pani kahviin sikuria ja kohensi tulta. - -Samalla Pekka — salavihkaa pyhittyään kyynelkarpalon silmänurkastaan — -otti Ennun ja Annan polvilleen, keinutteli heitä hetken aikaa ja alkoi -sitten kertoa heille satuja. Silloin minäkin siirryin häntä likemmäksi. - -Sadut olivat Haukkavuoresta, ja usein olin ne ennenkin kuullut, -mutta siitä oli jo pari vuotta, joten mielellänikin kuuntelin niitä -uudestansa. - -"Eräs mies", kertoi Pekka, "kulki kerran eksyksissään Haukkavuorella. -Jo oli hän harhaillut pitkän aikaa, mutta vieläkään hän ei tietänyt -mitään ilmansuunnista. Silloin hän päätti kiivetä vuorta ylöspäin. -Siten hän ehkä tulisi vuoren huipulle ja näkisi sieltä ihmisasuntoja. -Hän lähtikin kulkemaan, mutta jo muutaman askeleen otettuansa -hän tunsi itsensä sanomattoman väsyneeksi ja istahti levähtämään -suurta kiveä vastaan. Pian hänen silmäluomensa ummistuivatkin ja pää -painui rinnalle, mutta unenhorroksissaan hän oli kuulevinaan ilkeätä -harakan naurua. Silloin hän havahtui ja huomasi nukkuneensa suureen -hopea-ankkuriin nojaten. Kiireesti hän hypähti ylös ja ihmeekseen hän -ei enää laisinkaan ollut väsyksissä, mutta ankkuria hän ei kuitenkaan -jaksanut paikaltakaan hievahtaa. Niin iso ja raskas se oli. Mikä siis -oli neuvoksi? Mies, hänen nimensä oli Matti, lähti uudelleen kiipeämään -vuorta, mutta matkalla — osatakseen takaisin hopea-ankkurille — hän -puukollaan veisteli puihin rasteja. Helposti hän löysikin nyt vuoren -huipulle ja sieltä ihmisten luo. Hän tuli suureen ja komeaan taloon ja -kertoi ankkurista, mutta kaikki nauroivat hänelle, eikä kukaan lähtenyt -hänen mukanaan. Silloin hän meni vähäiseen mökkiin, missä asui kolme -köyhää veljestä. He uskoivat häntä ja lupasivat tulla hänen mukanansa, -ja pian kaikki neljä miestä olivatkin hopea-ankkurilla, mutta nytkään -he eivät jaksaneet sitä liikuttaa. Silloin he näkivät pienen peipposen, -joka lennellen ilmassa lauloi: 'Kumartakaa ensin seitsemän kertaa, -kumartakaa ensin seitsemän kertaa!' Miehet tekivät niin, ja nyt ankkuri -nousi helposti, mutta sen sijaan heidän jalkansa olivat ikäänkuin -kasvaneet maahan. Peipponen viserteli taasen: 'Kääntäkää päänne -kolme kertaa vasemmalle, kääntäkää päänne kolme kertaa vasemmalle!' -Miehet noudattivat neuvoa, ja silloin heidän jalkansa irtaantuivat, -mutta samalla alkoi maasta heidän ympärillään kohota virvatulen -kaltaisia liekkejä. 'Polkekaa maahan kolme kertaa!' lauloi peipponen. -He tottelivat, ja virvatulet katosivat. Silloin peipponen laskeutui -maahan heidän eteensä ja muuttui äkkiä ihmeen ihanaksi, loistavasti -puetuksi kruunupäiseksi immeksi. Oikeassa kädessään hänellä oli -kultaomenainen valtikka. Ojentaen sen juhlallisesti miehiin päin hän -käski heidän ankkurineen kiirehtimään Haukkavuorelta, mutta matkalla -he eivät saisi sanaakaan vaihtaa keskenänsä ennenkuin ehtisivät vuoren -juurelle. Miehet lupasivat sen ja lähtivät liikkeelle. Silloin kaunis -impi muuttui jälleen pieneksi peipposeksi. Iloisesti viserrellen se -seurasi heitä. Mikään ei ollutkaan enää heidän kulkuansa estämässä, ja -jo olivat miehet miltei vuoren juurella, kun äkkiä pitkäkoipinen jänis -hypähti pensaikosta heidän jalkoihinsa. Silloin miehet kumartuivat -tarttuaksensa jänikseen ja unohtaen varoituksen huusivat toisilleen -innoissaan: „Ottakaa kiinni!” Samalla kuului hirmuinen jymähdys -ikäänkuin ukkosen jyrinä, ja hopea-ankkuri katosi tulena heidän -käsistään. Jäniskin oli kadonnut. Se oli muuttunut rumaksi harakaksi, -joka ilkeästi nauraen lensi vuorelle. Pientä, hyvää peipposta ei -sitävastoin enää laisinkaan näkynyt. Etäältä kuului tosin sen -surumielistä laulua, mutta pian sekin vaikeni. Turhaan miehet myös -etsivät hopea-ankkuria. Eivätpä he löytäneet enää edes rasteja, joita -Matti oli tehnyt puihin. Nekin olivat hävinneet, ja miehet saivat -tyhjin toimin palata vuorelta. Sitten sen koommin ei olekkaan kukaan -nähnyt Haukkavuorella hopea-ankkuria, ja liekkö sitä koskaan ollutkaan." - -Näin Pekka taruili meille ja vielä hän kertoi toisenkin sadun. Se oli -tytöstä ja pojasta, jotka luvatta olivat lähteneet Haukkavuorelle -marjaan. Hekin siellä eksyivät ja joutuivat ruman ja häijyn noita-akan -pariin, mikä vei heidät asuntoonsa, suureen, kallion sisässä olevaan -palatsiin. Siellä oli paljon rikkautta, kultaa ja hopeata, mutta -sittenkin kauhea olla, sillä huoneissa oli aina pimeä, sisiliskoja -oli lattioilla, matoja seinissä ja kammottavat huuhkajat ja yölepakot -lensivät nurkasta nurkkaan. Vihdoin lapset kuitenkin pääsivät -noita-akan luota pakoon pienen kerjäläispojan avulla, jonka hyvä -metsänhaltija oli äidin rukouksesta lähettänyt heitä hakemaan. -Seikkailu päättyi sillä, että lapset kotiin tultuaan pyysivät äidiltään -anteeksi tottelemattomuuttaan ja lupasivat vast'edes aina olla hänelle -kuuliaisia. - -Tämmöisiä olivat Pekan sadut, nekin omiansa lisäämään sitä salaperäistä -taruverhoa, mihinkä Haukkavuori oli kietoutunut. Mitenkä ne olivat -syntyneet? Epäilemättä ne eivät olleet Pekan keksintöä, sillä siksi -yleisesti niitä kerrottiin. Kuulinpa kerran pitäjämme kirkkoherran -lausuvan isälleni arvelunaan — siitä oli nyt noin pian kolme vuotta — -että aarretarina olisi vanhin ja muut siitä vilkkaan mielikuvituksen -kehittämiä. Oliko hän oikeassa? Ehkä, ehkä. Sen saatoin kuitenkin -huomata, että aarretarina kertomuksineen lappalaistytöstä ja -merirosvoista oli ainoa, jolla todellakin voi olla eletyt tapahtumat -pohjana. Muut olivat siksi ilmeisesti kaikkea tosiperäisyyttä vailla -olevia satuja etten minäkään niitä lapsen ymmärrykselläni muuna pitänyt. - -Lopetettuansa satunsa noita-akan palatsista Pekka laski Ennun ja Annan -polviltaan lattialle ja nousi ylös. Kahvi, näet, oli valmiina, ja -Liisa pyysi meidän sitä huoneeseen juomaan. Siirryimme siis tuvasta -sinne. Siellä isä ja äiti ottivat ensimäisinä kuppinsa, sitten Pekka -perheineen. Me, lapset, saimme äidin määräyksestä hetkisen odottaa, -mutta pian tuli meidänkin vuoromme. - -Kahvia juodessamme vanhemmat haastelivat ensin keskenään kaikenlaisista -yleisistä asioista, mutta vähitellen — en tiedä miten — johtui näistä -keskustelu myös Haukkavuoren aarteeseen. - - - - -III. - - -Kuka ensiksi otti puheeksi Haukkavuoren aarteen, sitä en enää muista. - -Siitä mainittaessa Pekan suu meni pilkalliseen hymyyn, mutta pian hänen -kasvonsa muuttuivat vakaviksi ja vasen kyynärpää pöydällä, käsi poskeen -nojaten hän istui ajatuksiinsa vaipuneena. - -Toisinansa välkähti Pekan silmissä niin kummasti, ja syvä huokaus nousi -hänen rinnastansa. - -Äkkiä hän tuskastuneena nousi lavitsalta ylös ja astui sanatonna tupaan. - -Kiivain, joskin raskain askelin hän mitteli tämän lattiata, mutta -odottamatta hän seisahtui, löi kädellä otsaansa ja mumisi jotakin -itsekseen. - -Oudostuneina katselimme avoimesta ovesta Pekkaa. Mikä häntä vaivasi? -Käsittämättömältä tuntui hänen käytöksensä. - -Kauvan emme tarvinneet odottaa selitystä. Pekka astui tyyntyneenä -jälleen huoneeseen. Lyhyesti naurahtaen hän istahti entiselle -paikalleen ja alkoi puhella vapaasti ikäänkuin mitään ei olisi -tapahtunut. - -"Merkillistä", hän sanoi, "kuinka kummasti minuun vaikuttaa, kun -vaan kuulen Haukkavuoren aarteesta puhuttavan. En usko koko aarteen -olemassaoloon, mutta toisinansa herää kuitenkin epäilys rinnassani, ja -silloin todellakaan en tiedä mitä ajattelisin. Äskenkin johtui mieleeni -kuinka nuorena, kahdeksantoista ikäisenä nuorukaisena välistä samoilin -Haukkavuoren rinteitä päiväkausia. Hain aarretta niinkuin moni muu oli -tehnyt ja on jälkeenpäin tehnyt, mutta luonnollisesti minkäänlaisitta -tuloksitta. Olin tosin kerran löytävinäni jonkinlaisia merkkejä, mutta -ne pettivät, ja perin uupuneena palasin iltasella kotiini. Yhtä turhia, -yhtä uuvuttavia olivat kaikki matkani. Sentähden en saattanut äsken, -aarteesta mainittaessa, olla pilkallisesti hymyilemättä. Mutta jo -seuraavassa silmänräpäyksessä ajattelin, että ehkä sittenkin näkemäni -merkit olivat oikeat, vaikka en niitä ymmärtänyt, enkä vieläkään -ymmärrä. Tämä ajatus oli niin voimakas, että se kokonansa sai minut -valtoihinsa." - -Nyt Pekka, silmänräpäyksen vaiettuansa, siirtyi puheessaan jo muihin -asioihin, sanoi toivovansa hyvää elovuotta sillä kesä oli tähän -saakka ollut niin lupaava, mutta uteliaisuuteni oli herännyt, joten -miltei heti keskeytin hänet ja pyysin hänen kertomaan meille aarteen -etsinnästään. - -Yhtyipä isäkin pyyntööni. - -Silloin Pekka näkyi vaipuvan syviin ajatuksiin. Selvästi saattoi -huomata, että ristiriitaiset tunteet taistelivat hänen sydämessään. -Kertoisiko hän meille? Odotimme jännityksellä hänen vastaustaan. -Vihdoin hänen huulensa vetäytyivät hyväntahtoiseen hymyyn, ja hänen -silmänsä saivat kirkkaamman loisteen. "Eipä minulla ole mitään -vastaan", hän sanoi hiljaisesti hymähtäen, "mutta siirtykäämme ensin -tupaan! Siellä on tilavampi." - -Siirryimme tupaan ja asetuimme penkille istumaan. - -Ennu ja Anna vetääntyivät äidin turviin. Heistä odotettavassa -aarrehistoriassa oli jotakin kauhistuttavaa. - -Isä oli virittänyt paperossin ja minä istuin hänen vieressänsä. - -Emäntä nojasi pöytää vastaan ja odotti hänkin uteliaisuudella. Koskaan -ei Pekka edes hänelle ollut aarteen etsintäretkistään puhunut. - -Pekka itse käveli vakavana lattialla ja sytytteli lyhyttä -nysäpiippuansa. - -Liisa sillävälin hommaili vielä huoneessa. Hän korjaili kahvivehkeitä -pois, mutta nyt hänkin jo astui tupaan ja istahti uuninpankolle. -Kädessänsä hänellä oli sukkakudin, ollaksensa aikaa turhaan -kuluttamatta. - -Samalla Pekkakin oli saanut piippunsa vireeseen ja puhaltaen vahvan -savupilven hän aloitti kertomuksensa. - -Kaukaa Kemin puolelta hänen isänsä oli tullut ja asettunut asujaksi -torppaan, missä nyt olimme. Muutosta tänne ei Pekka paljonkaan -muistanut, sillä hän oli silloin ollut vielä aivan pieni, tuskin -nelivuotias, mutta sen hän sitävastoin selvästi muisti, että -Haukkavuori jo ensi näkemältä oli häntä suuresti viehättänyt. Sen -metsäiset, jylhät rinteet olivat, näet, hänestä niin oudon juhlalliset, -ja miltei itsetiedottomasti hän toisinansa oli huomaamattansa -lähennyt saunan takana olevaa puroa, leikkinyt ensin hetkisen sen -partaalla, mutta alkanut sitten hiljakseen, askel askeleelta, kiivetä -kallioista rinnettä ylöspäin. Aina oli tällöin äidin ääni kutsunut -häntä varoittaen takaisin, ja hitaasti, vastenmielisesti hän oli -jälleen laskeutunut alas. Kerran hän kuitenkin eräänä sunnuntaina, -oli äitinsä havaitsematta päässyt tuvasta. Äiti nukkui silloin -puolipäivä-untansa, ja isäkään ei ollut kotona. Joutuisasti hän juoksi -saunan luo, sieltä purolle ja purolta rinnettä ylös. Hän juoksi -herkeämättä. Pienet kädet löivät verille kalliota kavutessa ja vaatteet -joutuivat epäjärjestykseen, mutta siitä hän ei välittänyt. Ylös, ylös -hän tahtoi. Viimein hän kuitenkin oli hengästyneenä pysähtynyt ja -katsonut taaksensa. Joka taholla hänen edessänsä oli jylhää, kallioista -metsää, mutta yli synkän metsän näkyi korkealta harjanteelta hänen -kotinsa. Etäällä se jo oli, kaukana hänen jalkojensa alapuolella. -Peloittavan jyrkkänä kohosi puu- ja sammalpeittoinen vuorenrinne hänen -yläpuolellansakin. Silloin oli luvaton matka ruvennut arveluttamaan -Pekkaa, ja katumuksen kyyneleet silmissä, sydän kiivaasti pamppaillen -hän oli alkanut kavuta tulemaansa tietä takaisin. — Alhaalla, saunan -tykönä, oli äiti häntä jo vastassa. Hän oli herännyt unestansa ja heti -huomannut sanomattomaksi kauhuksensa, että poikaa ei ollut tuvassa. -Hän juoksi ulos, mutta pihamaallakaan ei näkynyt ketään. Silloin hän -epätoivoissaan riensi saunalle ja sieltä purolle. Ehkä Pekka oli -lähtenyt sinne? Siellä lapsi, itkussa silmin, vaatteet rikkiöiminä -ja kädet verissä, tulikin kalliota kiiveten. Selitykset eivät olleet -pitkät. Pekalla ei ollut mitään puhua puolustukseksensa, ja äiti — -sanaakaan sen enempää tuhlaamatta — nosti hänet syliinsä, vei sisälle -ja otti koivurieskan ovipielustasta. - -Notkealla koivunvitsalla saamansa selkäsauna oli Pekalta joksikin -ajaksi poistanut kaiken halun tutkia Haukkavuoren "salaisuuksia", -mutta sitten se vähitellen heräsi uudestansa ja vuosien lisääntyessä, -nuorukaisijän tullen, kasvoi yhä voimakkaammaksi. Nyt ei kuitenkaan -enää Haukkavuoren suuriluontoisuus ollut yksin vaikuttamassa, vaan -ihmeellinen, mainitusta vuoresta liikkuva tarina aarrehistorioineen oli -houkuttelemassa tuntemattomia kultia etsimään. - -Lapsena Pekka ei ollut tarinaa ymmärtänyt, eikä myös ollut pannut -siihen minkäänmoista merkitystä. Satuna sitä olikin hänelle kerrottu, -joten hän — sen enempää asiaa punnitsematta — oli sitä myös semmoisena -pitänyt, mutta nyt — nuorukaiselle — esiintyi tarina kokonansa -toisessa valossa. Itsenäinen arvosteluhalu oli jo määräämässä, eikä -Pekka enää voinut olla mielessään kuvittelematta, että vuorella -todellakin oli salaperäisiä aarteita kätkettynä. Oudot miehet -olivat tuoneet ne tänne aikana, jolloin seudut vielä olivat olleet -lappalaisten asustamina. Nämät olivat vähitellen tungetut kauvemmaksi -pohjoiseen, mutta perinnöksi oli samalla, paitsi rikkaita kalavesiä ja -erärunsaita metsämaita, jäänyt sijaan asettuneille suomalaisille myös -aarrehistoria, joka polvesta polveen — ehkä vähän muotoaan muuttaen — -oli sitten ollut kulkeilla. - -Tämä ajatus tarinan synnystä miellytti suuresti Pekkaa, sillä -tarkimmallakaan yksityiskohtain punnitsemisella hän ei voinut keksiä -toista yhtä perusteltua ja yhtä todenmukaiselta tuntuvaa selitystä. -Tämä ei kuitenkaan vielä mitään varmuutta tuonut. Olihan sekin -mahdollisuus, että tarina oli vain vilkkaan mielikuvituksen luoma. -Silloin selitys oli myös ainoastansa näennäisesti oikea ja semmoisena -soveltuva siihen käsitykseen, minkä hän lapsuudessaan oli vanhempiensa -kertomuksen johdosta saanut. Tämä käsitys tunkeutui nyt uudestansa -hänen mieleensä ja karkoitti sieltä kaikki jo rakkaiksi käyneet -haavekuvat tarinan todellisuudesta, mutta ne palasivat vähitellen -ja tällä kertaa niin vastustamattomalla voimalla, että hän miltei -tahtomattaankin uskoi aarteen olemassaoloon. - -Tähän vakaumukseen joutumista edisti etenkin Karjalasta kulkupuheena -tullut tieto. Siellä oli maasta löydetty aarre, joka kertomuksien -mukaan oli sinne kätketty Isonvihan aikana. Satuina oli näitäkin -kertomuksia pidetty, mutta nyt oli sattuma tuonut aarteen ilmoille. -Vasta raivattua uutispeltoa kynnettäessä oli, näet, auran terä -paljastanut yli vuosisataisen kätkön. Tästä kuullessaan ei Pekka ollut -saattanut olla Haukkavuorenkin tarinaa ajattelematta. Ehkä sekin oli -yhtä tosiperäinen? - -Kauvan Pekka ei epäröinyt, mutta mitäpä hän sitä tulisena -kahdeksantoista vuotiaana olisikaan tehnyt? Silloin veri hehkuu kuumana -suonissa, ja mieli palaa seikkailuihin. Enempää itseänsä raskailla -ja ikävillä miettimisillä vaivaamatta hän heittikin lapion ja kuokan -olkapäälleen ja lähti Haukkavuorelle. - -Aamusta varhain hän viipyi täällä myöhäiseen iltaan saakka, mutta -väsymys oli ainoana palkintona uutterista ponnistuksista. - -Se kuitenkaan ei estänyt häntä yhä uusille matkoille taivaltamasta, ja -viikot vierivät, mutta työ oli yhtä tuloksetonta, ja siksi mieli alkoi -jo käydä lamaan, siksi horjua äsken vielä niin luja vakaumus aarteen -olemassaolosta. - -Kerran kuitenkin onni oli häntä suosinut, ja suurella jännityksellä -hän oli ryhtynyt havaintojen tekoon. Tämä oli tapahtunut Susiluolan -rinteellä. - - - - -IV. - - -Susiluolasta ruvetessansa puhumaan Pekka huomattavassa määrässä -vilkastui. Piipun polttaminen unohtui ja eteemme, pöydän ääreen -seisahtuen hän käsillään toisinaan liikkeitä tehden kertoi tulisen -nopeasti. Oli ikäänkuin menneet tapahtumat olisivat uusiintuneet -hänelle ilmi-elävinä. Niin muistelmiensa valtamana hän oli. - -Susiluola, nimesi Pekka, sijaitsee Haukkavuoren läntisellä rinteellä. -Tupamme rappusilta — jos ulos menisimme — saattaisin teille näyttää -vuorella olevan rosoisen ja louhikkoisen paikan, jossa kasvullisuus -ainoastansa vaivoin versoo. Vain siellä täällä on joku yksinäinen -puu, kuusi tahi mänty, ja paljaina, sammaluurteisina kohoavat -kallioseinämät. Yksi näistä on muita jylhempi ja muita korkeampi. -Kohtisuorana se nousee kohden sinitaivasta, niin äkkijyrkkänä, että on -mahdotonta sen sileällä pinnalla missään saada jalansijaa. Seinämä on -kierrettävä, jos ylös tahdotaan päästä. - -Sen juurella on kolme neljä isoa, jättimäistä kiveä, ei aivan -likitysten, vaan pienen välimatkan päässä toisistaan. Vuorenseinämän -kanssa ne muodostavat vähäisen, miltei kehänmuotoisen aukeaman, ja -kaksi suurta, satavuotista honkaa varjostaa niitä. - -Aukeama on pinnaltaan tasaista kalliomaata, mutta kokonansa jäkälien -kattamaa. Tarkasti sitä silmäillessä saattaa nähdä, että se tuskin -huomattavasti viettää vasemmalle käsin. - -Äärimmäisinnä vasemmalla on suurin aukeamaa muodostavista kivistä. Sen -ulkomuodossa ei ole mitään, joka herättäisi erikoisempaa huomiota. -Tuskinpa edes sen aimoa kokoa tulee kummastuneeksi. Semmoisia -"kalliolohkareita" on lukemattomia maassamme, toisinansa muuten ihan -tasaisillakin peltomailla. - -Jotakin on kuitenkin tässä kivessä, joka on omiansa tekemään sen -merkilliseksi. Sen alta, rinteen puolelta, alkaa, näet, kuuluisa -Susiluola. - -Luolan suu on hyvin matala. Ainoastansa ryömimällä pääsee siitä -sisälle, ja on se ulkopuolelta katajien suojaama, niin että outo ei -sitä helposti löydä, vaikka hän olisi kuullut luolasta puhuttavankin. - -Kun katajat taivuttaa syrjään, silloin vasta näkyy kiven alta kapea, -mustapohjainen, noin metrin levyinen railo. Se ei juuri houkuttele -sisälle kömpimään, mutta kun tämän on, joskin vastenmielisesti tehnyt, -tällöin on myös vaiva monin kerroin palkittuna. Silmien eteen aukenee -kallioisen seinän joka taholta ympäröimä luola, jota jatkuu niin -pitkälle kuin maanalaisessa hämärässä saattaa eroittaa. - -Kukaan ei ole tiettävästi vielä luolan toista päätä nähnyt. Niin -syvälle jylhän ja korkean Haukkavuoren sisälle se tilottuu. - -Moni reimana poikana pidetty mies on uhmaillen lähtenyt luolaa -kulkemaan, mutta kesken on rohkeinkin palannut takaisin. Kaksi -tämmöistä tapausta johtuu etenkin mieleeni. - -Kerran meitä oli nuoria useampia, sekä poikia että tyttöjä, -Haukkavuorella. Olikin Juhannus-aatto ja väkeä oli Kirkonkylästä saakka -kokoontunut vuorelle, sen huipulla kokkoa polttaaksensa. - -Ajan kuluksi kävimme Susiluolallakin. - -Tyttöjoukossa oli mukana köyhän talokkaan tytär Alanevan kylästä. - -Tämä oli kaunis tyttö, mutta hänen kauneudessaan oli jotakin erikoista, -pitäjän muitten tyttöjen ulkomuodosta poikkeavaa. Olisipa, kun Leenan -näki, luullut mustalaistytön olevan edessänsä. Niin tummanruskeat -olivat hänen silmänsä, niin pikimusta oli hänen pitkä, vallattomasti -kiharoilla oleva tukkansa. Ehkä olikin hänen suonissaan mustalaisverta. -Ainakin huhu, jos se totta sitten puhui, tiesi siitä kertoa. -Leenan isä, näet, olisi vieraalla paikkakunnalla mennyt naimisiin -erään mustalaistytön kanssa, mutta tämä oli täällä, heti lapsen -synnytettyänsä, kuollut. Silloin mies otti lapsen — se oli tyttö — ja -muutti jälleen kotiseutuvilleen. - -Oli huhun kuinka oli, ei estänyt se muita pitäjäläisiä ja näistä -etenkin nuorisoa Leenan kanssa seurustelemasta. Tuskinpa aina häntä -"mustalaiseksi" edes muistimmekaan. Suurimman osan ikäänsä hän oli -elänytkin keskuudessamme. Sentähden olimme häneen tottuneet, ja -luulenpa monen pojan tavallista syvempäänkin katsoneen hänen tummiin -silmiinsä. Minäkin hiljaisuudessa pidin Leenasta — tässä Pekka vilkaisi -vaimoonsa — ja ihailemista hänessä olikin. Hän oli käytökseltään -tulinen, liikkeiltään reipas ja — mikä mustalaisessa on harvinaista — -luonteeltaan sydämellisen suora ja vilpittömästi rehellinen. Eivätpä -tytötkään olleet hänestä pitämättä, ja hyvä toveri Leena olikin. -Pieninkin ystävää kohdannut vastoinkäyminen saattoi kyyneleet hänen -silmiinsä. Toisinansa hän kuitenkin oli oikullinen. Silloin hänen -isot, iloisat silmänsä tuikehtivat veitikkamaisesti ja vallattomana -hän sai milloin minkin päähänpiston, kiusasi, näet, tovereitaan tahi -— mikä oli tavallisinta — laski pilaa ihailijoistaan, heti jälleen -sydämettömyyttään taas katuaksensa. - -Vallattomana hän nytkin oli Susiluolalla ja lupasi sille pojista -sukkaparin kutoa, joka luolan päässä kävisi. - -Meitä oli paljon poikia hänen ympärillään, mutta kukaan meistä ei -astunut esille. Vaatimus oli mielestämme liika mahdoton täyttää, mutta -kuitenkaan emme saattaneet olla epäröiden katsomatta toisiamme, sillä -tytöt virnistelivät selkämme takana, ja se harmitti. - -"Eikö kukaan uskalla?" sanoi Leenakin pilkallisesti naurahtaen. - -Joukostamme astui silloin päättäväisenä esille synkkäkatseinen Lapuan -poika. - -Hän oli vasta tullut paikkakunnalle ja useammille meistä outo. - -"Tyttö", sanoi lapualainen purevalla äänenpainolla, "en sukkaparia -ansaitakseni lähde, vaan jos sydämesi minulle lupaat, niin luolaan -menen ja sen päässä käyn." - -Leena punastui. Niin pitkälle hän ei ollut leikinlaskussaan tahtonut -mennä. - -— Lupaa, lupaa! huusivat tytöt — kesken lapualainen takaisin palaa. - -— Olkoon sovittu, lausui Leena pilkallisesti. - -Lapualainen puri huuliaan, mutta ei sanaakaan puhunut. Uhkamielisenä -hän taivutti katajat syrjään ja ryömi aukosta sisään. - -Tuossa tuokiossa hän oli kadonnut näkyvistämme, mutta vielä -tarkastelimme levottomuudella luolan aukkoa. - -Levottomuus kasvoi, kun häntä vielä parinkaan tunnin kuluttua ei -takaisin kuulunut. - -Aivan kalpeat olivat Leenan kasvot. Hän katui jo ajattelemattomuuttaan. -Ihan ventovieraalle hän oli sydämensä luvannut. Mitäpä jos lapualainen -oli pilan totena ottanut? Mitä hän tälle silloin sanoisi? Leenan tätä -ajatellessa kuuma kyynelkarpalo juoksi pitkin hänen poskipäitään, ja -leikinlasku ei enää huvittanut. - -Allapäin olivat toisetkin tytöt. Heitä suretti se, että he -kehoituksellaan, jota heidän toverinsa oli noudattanut, olivat -saattaneet tämän ikävään pulaan. - -Emmepä mekään, pitäjän pojat, olleet laisinkaan mielissämme. -Ulkoseurakuntalainen oli tullut ja alttiilla rohkeudellaan ehkä -alentanut arvoamme tyttöjemme silmissä. Kukapa sitäpaitsi meni -takaamaan, ettei hän luolan päässä kävisi ja sitten esiintyisi -vaatimuksineen? Tiesi sen Leenankin silloin. Tytöt ovat aina hupakoita. -Ottavat vaikka minkä mokoman, joka tielle osuu. Uhmaileva oli monen -pojan katse, ja voimattomassa vimmassaan he puristivat nyrkkiään -housuntaskussa. - -Ummelleen kolme tuntia oli vierähtänyt. Tällöin vasta — auringon -ensimäisiä säteitään heittäessä itäiseltä taivaanrannalta — näkyi -viimeinkin katajien lomitse käsi ja pian toinenkin. Luolasta tuli -esille lapualainen, mutta minkälaisena ulkomuodoltaan? - -Hänen vaatteensa olivat likomärjät ja repaleiset, hänen kasvonsa -ja kätensä veriset. Lakittamin päin ja vahva, ruskea tukka vedestä -takkuisena hän seisoi edessämme. Hänen harmaat silmänsä olivat -entistäkin synkkäkatseisemmat, ja parrattomat huulet olivat lujasti -yhteenpuserrettuina. - -Näin hän seisoi silmänräpäyksen ajan, mutta sitten hän perin uupuneena -vaipui maahan. - -Lähenimme uteliaina häntä. - -Tällöin hänen huulensa avautuivat. "Tuokaa juotavaa!" hän kuiskasi -tuskin kuuluvin sanoin. - -Eräällä pojista oli pullo viinaa mukana. Hän tarjosi lapualaiselle -pullon. - -"Ei väkeviä", puhui tämä raskaasti. - -Äkkipäätä tehdyllä tuohisella haimme hänelle joutuisasti vettä. - -Syvin siemauksin hän joi kaiken veden ja laski sitten tuohisen -viereensä. - -— En ole yrityksessäni onnistunut, hän mumisi hampaittensa välistä. - -— Et ole onnistunut? sanoimme yhteen suuhun ja sydämessämme tunsimme -hienoa vahingoniloa. - -— En. - -Odotimme jännityksellä selitystä. - -— En neuvoisi ketään, hän nimesi — yritystäni uudistamaan. - -— Todellakin, lausui Leena, joka hänkin oli tyttöjen seurassa likennyt -— sen näköinen oletkin. - -Leena ei ollut saattanut äskeistä tuskaansa unohtaa ja tahtoi sentähden -kostoksi vähäsen pistellä. - -Lapuan poika loi moittivasti katseensa häneen. - -Leena huomasi sen ja punastuen hän vetäytyi toisten taakse. - -Samalla lapualainen nousi vaivaloisesti pystyyn. Hänen lyhyt, jäntevä -vartalonsa vapisi vieläkin kokemistaan ponnistuksista, mutta hänen -silmänsä leimahtivat nyt tulta ja terästä oli äänessä. "En ole -pelkuri", hän lausui, "mutta sittenkään en halua toistamiseen tehdä -matkaani. Kaukana kallioitten syvyydessä on vuolas virta, ja kylmä -kostea on viima, joka täältä tunkee vastaan. Virran ylitse olen -yrittänyt kahlata, mutta vesi tempoi jalkojani. Se oli viedä henkeni, -vaatteeni repeytyivät ja lakkini kadotin. Verissä ovat käteni, verissä -kasvoni, mutta kohtaloani en valita. Sitä ainoastansa valitan, että -naisen narriksi rupesin." - -Ylpeästi niska kenossa Lapuan poika lähti astumaan mäkistä rinnettä -alas, mutta tyttöjoukkoa sivuuttaessansa hän moittivin silmäyksin -etsi Leenaa ja tämän nähdessänsä hänen synkkä katseensa muuttui niin -kaihomielisen surulliseksi. Emme silloin mekään saattaneet enää tuntea -vahingoniloa ja katkeruudetta, jopa miltei kunnioituksella, ajattelimme -poistuvaa vierasta. Eipä joka mies vaan tekisi hänen rohkeata -yritystään. - -Pian hän oli kadonnut taajan hongikon suojaan. - -Tällöin mekin lähdimme luolalta, kukin kotiinsa mennäksensä, mutta -seuraavana päivänä, aamun koittaessa, valjastin isäni kolmivuotisen -oriin kirkkorattaitten eteen. - -Ajoin hevosella Kirkonkylään. Lapualainen oli työssä siellä — -niin oli minulle sanottu — ja tahdoin nyt tiedustella häneltä -yksityiskohtaisesti hänen seikkailuaan luolassa. - -Miestä en enää tavannut. - -Jo Juhanuspäivän illalla hän seikkailuaan lähemmin kenellekään -kertomatta oli lähtenyt kohden kotipitäjäänsä taivaltamaan. - -Kuulin sitten jälestäpäin, että Leena oli sinne kirjoittanut hänelle, -mutta mitä kirjeessä oli, sitä en tiedä. Ehkä hän siinä pyysi -lapualaisen unohtamaan lausumansa pilkkasanat. Se semmoinen olisi ollut -niin Leenan tapaista. - - - - -V. - - -Pekka keskeytti hetkeksi kertomuksensa. Piippu oli hänen puhuessansa -sammunut ja sentähden oli se uudestansa viritettävä. - -Pekka käveli takalle, otti hiiloksesta tulta ja sytytti piippunsa. - -Sitten hän jälleen astui pöydän luo ja jatkoi kertomustaan. - -Toinen yritys — hän sanoi — joka erityisesti johtuu mieleeni, tapahtui -noin viikko jälkeen äsken kertomani luolaseikkailun. - -Kulovalkean tavoin oli maine Lapuan pojan uhkarohkeasta teosta levinnyt -kautta pitäjän. - -Jokainen kummeksui sitä, että luolassa saattoi olla voimakas virta. -Mitenkä olisi tämä luonnonilmiö selitettävissä? - -Luolaa oli tähän saakka pidetty jotakuinkin vähämerkityksellisenä. - -Kaikenlaisia tarinoita sen suuresta pituudesta oli tosin jo ammoisista -ajoista liikkunut kansan suussa, mutta tiedettiin, että "pitkiä, -maanalaisia käytäviä" oli monessa muussakin pitäjässä, joten -Susiluolaankaan ei enempää arvoa pantu. - -Nuorison silmissä se kuitenkin aina oli ollut kunniassa. Nuorison -piiristä olivat ne miehetkin olleet, jotka toisinaan olivat sen -kallioiseen syvyyteen tunkeutuneet. - -Juhannusaattona nuoriso tapasi joka vuosi säännöllisesti kokoontua -Haukkavuoren ylimmälle harjanteelle kokkoa polttamaan. Tällöin oli -myös säännöllisesti käyty Susiluolan luona. Sen ääressä oli istuttu ja -tarinoitu, sen ääressä leikkiä lyöty, jopa joskus lymysilläkin juostu. -Usein oli silloin luola ollut lymysijana, ja olenpa itsekin kerran, -piilosilla ollessa, kulkenut sitä noin puolisen tuntia. Milloinkaan -ei ollut kuitenkaan ollut luolan tutkimisesta mitään kysymystä. -Ainoastaan Haukkavuoren sadunomaisen aarteen etsijät olivat välistä sen -alkuosaa tarkastaneet, mutta kaikki olivat he miltei heti luopuneet -tarkastuksestaan. Niin kapea on, näet, luola jo likimiten kymmenen -sylen päässä, että mahdottomalta näyttää ihmisenkin siellä edetä, -puhumattakaan siitä, että suurta "aarre-arkkua" ei mitenkään voisi -saada sisälle. - -Olosuhteet olivat nyt monessa suhteessa muuttuneet. Lapualaisen kautta -oli Susiluola äkkiä tullut kuuluisaksi. Joskaan ei sieltä aarteita -toivottu löydettävän, oli se kuitenkin salaperäisine virtoineen siksi -ihmisellistä uteliaisuutta kutkuttava, että mielikuvituksessa — kun -varmuudella ei mitään tiedetty — ajateltiin se sisäosaltaan mahtavaksi -holviksi, jonka toisesta seinästä, poikki leveän, syvänteisen -kivialustan, juoksisi käsittämättömistä lähteistä vahva, pyörteinen, -kylmää kosteutta mukanaan tuova vesisuoni. Läpitunkevana viimana -"huurumainen" kosteus levisi holvin kaikkiin soppiin ja sieltä pitkin -"luolakäytävää." - -Eipä mielikuvitus edes tähänkään pysähtynyt. Muutamien ajatuksessa -voimakas virta muuttui mahtavaksi koskeksi ja laaja holvi suuren -suureksi saliksi, jonka kattoa omituiset, luonnon muodostamat patsaat -tukivat, ja jonka seinät olivat monipiirtoisten kourujen uurtamat. - -Kun mielikuvituksessa oli näin pitkälle menty, ei ole kummeksumista, -jos vähitellen heräsi ajatus luolan lähemmästä tutkimisesta, ja -— niinkuin on tavallista tämmöisissä oloissa — seikkailuhaluinen -nuoriso oli etenkin valmis ryhtymään tutkimuskokeisiin. Se mies olisi, -joka ensimäisenä kävisi "virralla" saakka, ja kauvaa ei nuoriso -tarvinnutkaan päätöksen tekoon. Jo noin viikko jälkeen lapualaisen -yrityksen oli meitä Susiluolalla toistakymmentä poikaa. - -Pidimme tarpeettomana kaikin lähteä luolaan ja heitimme sentähden -arpaa. Se, jolle arpa lankeisi, olisi oikeutettu valitsemaan -tovereikseen miehen tai pari. - -Onnellinen oli Kirkonkylästä, talokkaan poika, ja tovereikseen hän otti -erään pojan Alanevan kylästä ja tämän veljen. Lyhdyillä varustettuina -ja kivivasara vyötäisillä he katosivat luolaan. - -Likimäisin neljä tuntia saimme tällä kertaa odottaa. Silloin vasta -miehet tulivat takaisin. Heidän matkansa oli ollut uuvuttava, mutta -virran he olivat myös nähneet — joskin etäältä. - -Perin varovaisesti he olivat kulkeneet, vain askel askeleelta. Siksi -olivat he niin kauvan viipyneet luolassa. - -Ainoastansa tämän lähimmän alku-osan, noin kymmenen sylen matkan, he -olivat saattaneet käydä pystyasennossa. Mutta sitten olikin luola jo -muuttunut kovin kapeaksi ja matalaksi. Paikka paikoin olivatkin he -sentähden edenneet puoleksi ryömimällä. - -Heidän vähän toista tuntia kuljettuansa oli luola alkanut loivasti -aleta ja kaukaa he olivat kuulleet veden pauhua. - -Jo aikaisemmin oli veden pauhu käsittämättömänä humuna tunkeutunut -heidän korviinsa, mutta nyt he vasta saattoivat selvästi eroittaa sen. - -Vielä noin puolisen tuntia he olivat edenneet, mutta silloin oli -myös rohkeus heidät pettänyt. Miltei kohtisuorana oli, näet, luola -laskeutunut alas, ja lyhdyn avulla he etäällä, tietämättömässä -syvyydessä, olivat nähneet mustapohjaisen, kiivaasti vyöryvän veden. Se -varmaankin oli lapualaisen mainitsema virta. - -Kukaan ei halunnut virtaa likempää tarkastaa. Niin vaaralliselta oli -heistä matka sinne tuntunut, ja sanaa sanomatta he — kuin yhteisestä -sopimuksesta — olivat kääntyneet takaisin. Jatkuiko luolaa virran -toisella puolella, sitä he eivät olleet saattaneet nähdä. - -Takaisin palatessansa he — mikäli kiireessään olivat ehtineet — olivat -tarkastaneet luolan seinämiä, mutta mitään erikoisempaa he eivät olleet -huomanneet. Ainoa mikä oli pistänyt silmiin, oli se, että toisin -paikoin oli kalliossa ollut syviä, nähtävästi veden uurtamia kouruja. - - * * * * * - -Sillä välin kun miehet olivat maanalaisella tutkimusmatkallaan, oli -Pekka tovereineen istahtanut katajikon edustalle, joka tiheydellään -kattoi Susiluolaan vievän aukon suuta. Alusta, jolle he olivat -asettuneet, oli kallioinen ja osaksi sammalpeittoinen. Ajatuksiinsa -vaipuneena Pekka nyhti irti sammaleita. Kallio paljastui vähitellen -ja äkkiä tuli sammaleitten alta näkyviin omituinen, hevosenkengän -muotoinen kuvio. Se oli taitavasti hakattu kallioon ja oli sen -yläkannassa kaksi likitysten olevaa nuolenpäätä. Molempien kärjet -olivat suunnatut kohti Susiluolan aukkoa. - -Kun kuvion huomasin — niin kertoi nyt Pekka meille tekemästään -havainnosta — vavahdin jännityksestä ja suurella mielenkiinnolla -kumarruin sitä lähemmin silmäilläkseni. - -Hevosenkenkä oli täynnä poikittain säännöllisesti vedettyjä viiruja ja -kummassakin nuolenpäässä oli pienen pieni nuoli kuvattuna. Molemmat -nuolet viittasivat yhdensuuntaisesti, vähän viistoon vasemmalle, -alaspäin vuorta. - -En voinut pidättää hiljaista ilonhuudahdusta. Kuvio oli varmaan -jonkinlainen osviitta, jonka merkkejä tutkien, jos niitä vaan -ymmärtäisin, saattaisin aarteen löytää. - -Toverini kuulivat huudahdukseni ja loivat kummastuneina katseensa -minuun. - -Osoitin heille kuviota. - -Uteliaina he siirtyivät likemmäksi. - -Hevosenkenkä piirroksineen näkyi herättävän heidänkin huomiotaan. Sanaa -puhumatta he sitä tarkastelivat. - -Miltei jo kaduin, että olin sen heille näyttänyt. Entäs jos hekin -rupeaisivat sen johdolla aarretta etsimään? - -Pelkoni ei ollut turha. - -"Olenpa vakuutettu siitä", lausui, näet, eräs heistä, äkkiä katkaisten -äänettömyyden, "että tällä kuviolla on joku yhteys tarinassa mainitun -aarteen kanssa." - -"Niin minäkin", nimesi eräs toinen joukosta, ja samaa olivat muutkin -ajatelleet itseksensä. - -"Nuolenpäät, niin arvelen", jatkoi jälleen ensimäinen puhujista, -"osoittavat suuntaa, jota meidän on kuljettava, jos tahdomme päästä -aarteen omistajiksi. Erehtymättömän selvästi ne viittaavat Susiluolaan, -joten siis aarre on sieltä etsittävä." - -Kysyvästi — sanoilleen vahvistusta hakien — puhuja katseli tovereihinsa. - -Nämät nyökäyttivät hyväksyvästi päätänsä. - -Kenellekään heistä ei näyttänyt edes juolahtaneen mieleen, että -pienilläkin nuolilla olisi joku merkitys tahi ehkä he eivät olleet -niitä huomanneetkaan. - -Se ei olisi ollutkaan ihmeteltävää, sillä niin hienot ne olivat -ääriviivoiltaan, että syvälle kumartuen olin saattanut ainoastansa -vaivoin ne eroittaa. Ihan selväpiirtoinen ei ollut muukaan kuvio. - -Pitkät aikajaksot olivat nähtävästi vaikuttaneet siihen kuluttavasti. -Näin ajattelin ja mielikuvituksessani siirryin hämärään muinaisuuteen. -Kaikki aarretarinassa mainitut tapaukset kangastuivat ilmi-elävinä -sieluni peilissä, ja olinpa näkevinäni enemmänkin. Outokieliset miehet -hakkasivat kallioon hevosenkengän muotoisen kuvion monine partoineen -ja arvoituksellisine nuolenpäineen ja nuolineen, jotta he — toisten -haahdella saarelle laskiessansa — voisivat helpommin löytää aarteensa -kätkentäsijan. Vuosisatojen kuluessa oli kallion pinta sammaloittunut, -ja hevosenkenkä oli kadonnut näkymättömiin. — Sattuma oli nyt minun -kauttani loihtinut sen ilmoille. - -Kauvan istuin täten mietteissäni. Vasta toisten poikain kova-ääniset -huudot havahduttivat minut ajatuksistani. Nämät, näet, riemukkaalla -remulla tervehtivät juuri luolasta palaavia tovereitamme. Ylös -hypähtäen yhdyin heidän iloonsa. - -Jokainen meistä odotti jännityksellä, että he kertomuksellaan -vahvistaisivat sen mielikuvan, joka yleisesti oli lapualaisen retken -jälkeen luotu Susiluolasta — siitä ilomme johtui — mutta suuresti -petyimme. Luola heidän sanojensa mukaan oli kapea ja vaikeakulkuinen, -ja missään he siellä eivät olleet huomanneet jälkeäkään mahtavasta -holvista. - -Kertomus vaikutti lamauttavasti kuin kylmä sade. Kaikki toiveet eivät -olleet kuitenkaan vielä menetetyt. Eräs pojista osoitti kallioon -hakattua kuviota ja mainitsi aikaisemmin lausutun arvelun, että aarre -löytyisi luolasta. - -Miehet naurahtivat pilkallisesti. - -— Hullu se on, nimesi eräs heistä, joka sieltä aarretta etsii. - -— Kuinka niin? kysyin. - -— Kuinka niin? toisti tämä purevasti. Kulkemassamme käytävässä sitä -varmaan ei missään ole, ja kukapa olisi ollut niin järjetön, että hän -sen olisi virtaan upottanut? Sitäpaitsi luuletko, että kukaan olisi -ahdasta luolaa myöden, jota paikka paikoin ainoastansa ryömimällä -voi edetä, ruvennut perässänsä laahaamaan isoa ja siis myös painavaa -"aarrearkkua?" Enpä puolestani usko, että hän semmoista olisi -onnistunut edes luolaan saamaan sisälle. - -Olin hänen puheeseensa mitään lausumatta. Hän oli mielestäni oikeassa. -Vastaan väittämättä olivat toisetkin, ja pian kaikki toverini — -hevosenkenkään enää vilkaisemattakaan — lähtivät vuorista rinnettä -astumaan alaspäin. Susiluolassa vast'ikään käyneet kulkivat etujoukossa. - -En seurannut tovereitani, vaan jäin yksikseni istumaan Susiluolan -edustalle. Silmäilin nyt täällä toistamiseen hevosenkengän muotoista -kuviota. Aivan tarkoituksettomana en sitä saattanut vieläkään pitää -ja sentähden päätin ensi työkseni tutkia huolellisesti vuorta pienten -nuolten osoittamassa suunnassa. - -Päivän huomisen sarastaessa lähtisin varhain liikkeelle ja ottaisin -mahdollisen luolatutkimuksen varalle lyhdynkin mukaan. - -Liika myöhäistä olisikin ollut enää ryhtyä toimeen, sillä aurinko oli -jo katoamaisillansa läntisen taivaankulman taa, ja koko kesäinen luonto -oli vienon hämärän peitossa. - -Enempää vitkastelematta nousin ylös — toverini olivat tällöin -luultavasti jo aikoja sitten saapuneet vuoren juurelle — ja aloin -hitaasti samota kotiani kohden. - -Seuraavana päivänä olin iltaan saakka tutkimusmatkallani -Haukkavuorella. Ulotin tarkastukseni Susiluolan alkuosaankin, mutta -mitään en löytänyt. Perinpohjin olin vain itseni uuvuttanut. Ehkä en -kuitenkaan ollut kuviossa olevia merkkejä oikein ymmärtänyt? - - - - -VI. - - -Tässä Pekka lopetti jännittävän ja huvittavan kertomuksensa. - -Sen kuluessa hänkin oli istahtanut penkille. - -Hänen piippunsa oli jälleen sammunut, mutta hän ei ollut sitä huomannut. - -Pitkät ajat hän oli pitänyt sammunutta piippunysää kädessänsä ja -ainakin pari kertaa vetänyt siitä olemattomia sauhuja. - -Niin ajatuksiinsa syventynyt hän oli ollut. - -Anna oli nukahtanut äidin syliin. - -Ennu taasen oli suurella tarkkaavaisuudella seurannut kertomusta. - -Sen olin minäkin tehnyt. - -Hartaita olivat muutkin olleet, isä, äiti ja torpan emäntä. Olipa -Liisakin unohtanut sukankutomisen. - -Uuninpankolta nousten hän nyt kiireisesti ryhtyi ruuanlaittoon. -Sukankutimen hän sivumennen asetti ikkunalaudalle. - -"Päivällinen lienee tänään kertomuksen kautta vähän viivähtänyt", sanoi -emäntä. "Tavallisesti syömme noin kahdentoista aikaan." - -Isä otti taskustaan ison, amerikkalaisen hopeakellonsa. Se oli kaksi. - -Kiitimme isäntäväkeä ja aloimme tehdä lähtöä, mutta Pekka esteli. - -"Ette mitenkään saa mennä", hän nimesi, "ruoka on pian valmis." - -Jäimme siis vielä aterioimaan, ja tuossa tuokiossa olikin tuvan pöytä -jo päivälliskunnossa. Valkea liinanen oli levitetty sille, ja tälle -oli asetettu silakkavati, leipälautanen ja suuri haarikka kaljaa. -Pöydällä oli sitäpaitsi aamullisia perunoita, jotka Liisa hopulla oli -lämmittänyt, kolme neljä lautasta ja yhteisesti käytettäväksemme pari -veistä ja haarukkaa. - -Pekka luki ruokarukouksen, ja sitten ryhdyimme puolisille. Äiti syötti -sylissään Annaa, Ennu ja minä saimme hoitaa itsemme. - -Joutuisasti vähän haukattuamme olimme vihdoinkin valmiit lähtemään -Haukkavuorelle. - -Pekka olisi itse mielellänsä tullut oppaaksemme, mutta ei arvellut -jaksavansa. - -Liisa lupautui tällöin opastajaksemme. - -Kiireesti hän sitoi liinaisen huivin päähänsä ja astui seurassamme ulos. - -Aika olikin Haukkavuorelle rientää, jos tahdoimme illaksi ehtiä -takaisin torppaan, sillä isän kello näytti olevan jo puoli kolme. - -Mennessämme äiti haki rattailta vasun istuimen alta, ja Liisa otti -kannulla purosta vettä. - - * * * * * - -Haukkavuorelle lähdimme pitkin pientä polkua saunan taitse. Kiertäen -kaartaen se kulki läpi laajan hongikon ja taajan kuusimetsän ylöspäin -vuorista rinnettä. - -Kovin vaikea oli vaelluksemme, sillä paikka paikoin metsäinen -rinne nousi miltei pääsemättömän jyrkkänä. Liisa ja isä sentähden -vuoronperään kantoivat Annaa käsivarrellaan. Äiti talutti vasemmalla -kädellään Ennua, oikeassa hänellä oli vesikannu. Minulla oli vasu -hoteissani. - -Tunnin kuluttua olimme vihdoin huipulla. Täällä vuori oli jo paljon -louhikkoisempaa, paljaina törröttivät kalliot, ja ainoastansa siellä -täällä oli joku yksinäinen puu. - -Yli kaiken kohosi suuri, rosoinen kallionlohkare. Haukkavuoren Hatuksi -sitä nimitetään, ja kivestä tehdyt rappuset vievät sen pinnaltaan -tasaiselle laelle. - -Kiipesimme rappusia myöden Hatulle. - -Siitä noin kymmenkunta syltä vasemmalle — lännen puolella — -oli aukealla paikalla leveä kalliopaasi. Tummasta, palaneesta -ulkomuodostaan päättäen se oli nuorison Juhannusaikaan käyttämä -kokkokivi. - -Jos suuremmoiseksi olinkin näköalaa Haukkavuorelta ajatellut, en -mielikuvituksessani ollut laisinkaan pettynyt. - -Kertomuksissa mainittuja monia järviä en tosin sieltä nähnyt, enkä myös -seitsemää kirkkoa, mutta mahtava oli sittenkin näköala, joka aukeni -silmieni eteen. - -Minne vaan loin katseeni, oli edessäni viljavia Pohjanmaan vainioita, -jokia ja laaksoja, suuria metsiä ja kauniita kyläkuntia. - -Etäällä, monien penikulmien päässä, häämöitti lännessä laajaulappainen -Pohjanlahti, ja kaukaa sen rantamalta, metsien takaa, näkyi K:n -kaupungin juhlallinen kirkko. - -Lännessä siinsi Syvässelän pinta loistavan hohteisena, ja noin -peninkulma siitä kohosi kotipitäjäni Louhijärven vaatimaton puukirkko. - -Huomasinpa Kirkonkylässä kotinikin, mutta mitättömän pieneltä se -näytti nyt mielestäni. En ollenkaan saattanut eroittaa sen edustalle -istutettuja marjapensaita. - -Oikealla Kirkonkylästä, vuolaan Louhijoen eroittamana, oli vähäisellä -metsäkummulla Alanevan kylä. Uteliaisuudella katselin tummasilmäisen -Leenan syntymäsijaa. - -Suoraan allamme oli Pekan torppa, mutta mistä olisi Susiluola haettava? - -Liisa oli seisahtunut viereeni. Kysyin häneltä. - -Hän aikoi vastata, mutta samalla Anna alkoi itkeä. Koti-ikävä oli -vallannut. Lohdutellen Liisa kääntyi häneen. - -Suuntasin silloin katseeni toisaalle. - -Seudut, jotka nyt näin, olivat minulle aivan ventovieraat, mutta isäni -mainitsi niitten nimet. - -Kolme kirkkoa eroitin silmänkantaman päässä. Kaikki olivat ne eri -pitäjille kuuluvia. Lounaisessa oli Kaunissaaren, idässä Leppäviidan ja -koillisessa Keidaskankaan pitäjät. - - - - -V. - - -Näistä Kaunissaari ja Keidaskangas olivat hyvin kaukana, laajojen -metsämaitten takana, mutta Leppäviita rajoittui lännessä Haukkavuoreen. - -Ihan lähellä vuorta oli täällä pienehkö talo. Erityisesti panin -huomioni siihen, sillä se oli harvinaisen kauniitten riippukoivujen -ympäröimä. - - * * * * * - -Toista tuntia olimme olleet Haukkavuoren Hatulla mahtavaa näköalaa -ihailemassa. Nautintoni oli ollut rajaton, mutta nyt oli jo muualle -mentävä. Isä alkoi, näet, kiirehtiä Susiluolalle. - -Astuimme rappusia alas ja lähdimme joutuisasti luolalle. - -Liisa oli oppaanamme, ja isä kantoi Annaa. - -Pientä, kierteistä polkua oli meidän nytkin kuljettava. - -Se vei Hatusta viistoon oikealle. - -Alun kolmattakymmentä minuuttia kesti vaelluksemme. - -Tällöin olimme vihdoinkin Susiluolalla. - -Peloittavan juhlallisena seisoi täällä korkea kallioseinä, ja suuret, -aukeaman muodostavat kivet muistuttivat mielestäni satujen jättiläisiä. -Satavuotiset, kiviä varjostavat hongat puhuivat humisten outoa -kieltänsä ja likeisestä louhikkometsästä kuului kaarneen vaakutusta. - -Painostava, jylhän ympäristön aiheuttama tunne valtasi minut, ja -epäröivin askelin lähenin isointa kivistä. - -Isä taivutti sen alista syrjää reunustavat katajat sivullepäin. - -Kapea, mustassa synkkyydessään kammottava railo aukeni silloin silmieni -eteen. - -Se oli pitkän Susiluolan suu. - -Elävästi johtui tällöin mieleeni Pekan kertomus. - -Hain hevosenkenkää. - -Löysin sen helposti. - -Vuosien kuluessa oli se osaksi uudestansa sammaloitunut. - -Kaavin pois sammaleet ja tarkastin huolellisesti kuviota. - -Siinä olivat todellakin Pekan mainitsemat säännölliset, poikittaiset -viirut, kaksi nuolenpäätä ja näitten sisässä pieni nuoli. - -Luin viirut. Niitä oli kuusikymmentä. - -Ennu katseli hommaani. - -— Isä, hän huudahti, Onni tutkii hevosenkenkää. - -— Löydätkö aarteen? kysyi isä naurahtaen. - -Nousin punastuen ylös. - -"Onni", sanoi äitini, "etsippä metsästä vähäisen risuja, jotta saan -kahvipannun tulelle." - -Tein työtä käskettyä. - -Risuja ei ollut aivan likellä. - -Astuin noin kivenheittämän päähän alas vuoren rinnettä. Täällä vasta, -jossa metsä alkoi tuuheana; oli muutamia hakoja. - -Otin haot. Niitten äärellä näkyi olevan hyvä mustikkamaa. - -Pistin kiireesti pari kolmen mustikkaa suuhuni ja riensin sitten -takaisin. - -Luolan edustalla äiti oli sillä välin ottanut kahvipannun vasusta, -sikuria, pienen pullon kermaa, sokeria ja puisen, pyöreän -kahvipapusäiliön. - -Annoin äidille risut. - -Laitoimme äkkipäätä kalliolle tulensijan. - -Äiti nosti pannun tulelle, kaatoi siihen kannusta vettä, ja isä viritti -valkean. - -Iloisesti leimahti liekki, ja muutaman minuutin kuluttua porhalti vesi -jo kahvipannussa. - -Pian olikin kahvi valmis, mutta minua ei haluttanut sen juominen. - -Pyysin äidiltä päästä marjametsään. - -"Lähde vaan", sanoi hän, "mutta älä viivy kauvan." - -Kiitin luvasta ja juoksin riemuisasti pois. - - - - -VII. - - -Metsässä oli enemmänkin mustikoita kuin mitä äsken kiireessä olin -saattanut huomata. Minne vaan loin katseeni oli maassa runsaasti noita -sinimustapintaisia marjoja. - -Huudahdin ilosta ja mättäältä mättäälle riensin mustikoita suuhuni -poimien. - -Erittäin maukkaita ne olivat mielestäni, ja pian olin niitä -noukkiessani unohtanut kokonansa ajan kulun. - -Enpä huomannut pitää vaaria kulkemastani tiestäkään. - -Sen vain vieläkin muistan, että milloin kiipesin ylös mäkistä vuoren -selkää, milloin laskeuduin alas jyrkästi viettävää rinnettä. - -Suuri oli tällöin hämmästykseni, kun äkkiä havaitsin seisovani vuoren -juurella ja edessäni oli Hatulta näkemäni, riippukoivujen ympäröimä -talo. - -Mitenkä olin näin kauvas joutunut? - -En saattanut sitä ymmärtää. - -Ajatuksissani olin kiertänyt vuoren itäiselle rinteelle saakka, mutta -sikseen jäi nyt marjojen poimiminen ja joutuisasti aloin kavuta -Haukkavuorta takaisin ylöspäin. Isä ja äiti olivatkin varmaan minua -jo odottaneet, ja sentähden tulisi minun kiirehtiä. Kunpa he olisivat -vielä Susiluolalla? - -Olin oikein tuskissani ja puoleksi kyynelsilmin kiisin eteenpäin. -Vuorta kiersin oikealle käsin, mutta oudoilta näyttivät paikat. - -Vihdoin kuitenkin luulin olevani likellä päämäärää. Korkea vuorenseinä, -näet, häämöitti puitten lomitse. Ponnistin entistä enemmän voimiani, -mutta pahoin olin erehtynyt. Susiluolalla en vieläkään ollut. - -Purskahdin nyt itkuun ja päätin ensin pyrkiä Hatulle. Sieltä ehkä -helpommin löytäisin luolalle. Pian olinkin Hatulla ja rohkaistuneena -pidätin kyyneleitäni. - -Alhaalla näin Pekan tutun asumuksen. Sielläpäin oli siis länsi. - -Etsin oikealta polkua, jota myöden olimme menneet Susiluolalle. -Useampia teitä pistikin silmiini, mutta mitä niistä olisi minun -kuljettava? - -Sitä en tietänyt. - -Arviolta valitsin kuitenkin yhden poluista ja juoksujalassa etenin -sitä. Siten mahdollisesti kymmenessä minuutissa ehtisin luolalle, mutta -odottamatta polku loppui. Käännyin silloin takaisin ja aloin uupuneena -astella toista tietä. Tämä veikin pitemmälle, mutta sanomattomaksi -kauhukseni huomasin äkkiä eksyneeni siltä. - -Olin joutunut synkkärotkoiseen, tiettömään louhikkoon, ja siellä täällä -oli kalliossa syviä, ammottavia kuiluja. - -En enää saattanut hillitä itseäni. Kyyneleet tulvehtivat uudestaan -silmistäni ja itkun tukahduttamalla äänellä huusin isää ja äitiä, mutta -kukaan ei vastannut huutooni. - -Toivottomana katsoin silloin viisaimmaksi lähteä suoraan Pekan -torpalle. Pian varmaankin isä ja äiti yhdessä Liisan, Ennun ja Annan -kanssa saapuisivat sinne, kun he minua eivät missään löytäisi vuorella. - -Tuumani toteuttamiseksi laskeuduin varovaisesti jyrkkänä viettävää -louhikkoa alas vähän tasaisemmalle metsämaalle. Suuntasin täällä -askeleeni vasemmalle, mutta vuoren rinne oli sielläkin rosoista ja -kalliosekaista. Pitkät matkat sain sentähden kaartaen kulkea. - -Jo pilkoitti kuitenkin puitten lomitse esille vähäisen peltomaata, -ja olinpa vahvarunkoisten honkain välistä näkevinäni hiukan päreistä -kattoakin. "Pekan torppa peltotilkkuineen näkyy", juolahti heti -mieleeni. - -Tuossa tuokiossa muuttui itkuni hiljaiseksi nyyhkytykseksi, ja suuresti -tyyntyneenä koetin kiireisesti astua lopun matkasta. - -Tosin olin kovasti uuvuksissa, mutta sitä en ehtinyt nyt ajatella. -Olisinhan paikalla jälleen Pekan kodikkaalta tuntuvassa torpassa. - -Pian olinkin vuoren juurella, mutta täällä ei ollutkaan edessäni tuttua -saunarakennusta, eikä tuttua Pekan asumusta. Olin toistamiseen kulkenut -riippukoivuisen talon luo, mutta mitenkä tämä oli voinut tapahtua, sitä -en saattanut ymmärtää. - -Aivan masentuneena heittäysin pitkälleni maahan ja kasvot kärsilläni -peittäen purskahdin katkeraan itkuun. Koko hento ruumiini vapisi -ankarasta mielenliikutuksesta, ja tuon tuosta tunkeutui huuliltani -puoleksi pidätetty valitushuuto. - -Havahduin siitä, että joku kevyesti kosketti oikeata olkapäätäni. - -Kohotin katseeni ylös. - -Edessäni seisoi pieni, noin kahdentoistavuotias tyttö. "Mitä itket?" -tämä kysyi lempeällä, hiljaisella äänellä. - -Hänen tukkansa oli ihan pellavainen ja pitkissä suortuvissa, hänet -isot, kirkkaat silmänsä olivat taivaan siniset. - -Pyyhin kyyneleet silmistäni ja katsoin uteliaana tyttöä. - -— Mitä itket? hän kysyi toistamiseen. - -— Olen eksynyt, sanoin. - -— Eksynyt? - -Tyttö vuorostansa silmäili uteliaana minua. - -Kerroin hänelle lähemmin tapahtumasta. Olin äidin, isän, Ennun ja -Annan sekä Pekan Liisan kanssa lähtenyt Haukkavuorelle. Olimme käyneet -Hatulla, menneet Susiluolalle, ja täältä olin minä eksynyt. Pitkän -matkaa olin harhaillut, enkä nyt enää tietänyt, mitä tekisin. Äiti polo -varmaankin jo levottomana itki. - -Kun olin lopettanut kertomukseni, tarttui tyttö kyynelsilmin käteeni -ja pyysi minun seuraamaan mukanansa isoäitinsä luo. Riippukoivujen -ympäröimä talo oli hänen kotinsa, ja siellä asui iso-äitikin. - -— Olen iso-äidin kanssa yksin kotona, hän sanoi, mutta pian tulevat -toisetkin, ja silloin pääset takaisin isän ja äidin ja Ennun sekä Annan -luo. Täältä on pitkä eno Pekan torpalle. Et sinne jaksa käydä. - -— Onko Pekka enosi? nimesin hämmästyneenä. - -— Hän on äidin veli, jatkoi tyttö puheluaan, mutta mikä on nimesi? Et -ole vielä sitä sanonut. Minua kutsutaan äidin mukaan Lyyliksi. - -— Olen Onni, vastasin. - -— Onni, se on kaunis nimi, mutta arvaappa, meillä on hevonen, jonka -nimi myös on Onni. Se on niin suuri ja pulska, ja äiti ja isä ajavat -sillä aina yhdessä kirkolle. - -Tähän keskeytyi hetkeksi puhelumme. Olimme sen kuluessa tulleet matalan -kiviaidan luo. Astuimme pienestä, viheriäiseksi maalatusta veräjästä -aidan sisäpuolelle. Täällä riippukoivut kaunistivat nurmikenttäistä -pihaa, ja kapea polku kulki kiertäen vasemmalta talon toiselle -puolelle. Polkua käsi kädessä edeten saavuimme lasi-ikkunaisen kuistin -luo. Leveä, lehtokujainen tie vei täältä edempänä olevalle veräjälle, -ja oikealta pilkoitta puitten lomitse rakennuksia, ehkä aitat, talli -ja navetta. Kuin unessa huomasin kaiken tämän, sillä ajatuksissani -olin kaukana muualla, nimittäin Pekan torpassa. Kunpa omaiseni -Liisan keralla olisivat sinne menneet, eivätkä turhaan etsisi minua -Haukkavuorelta. Jo olikin aika pitkälle kulunut, sillä kesä-yön vienoon -hämärään oli koko maisema peittymässä. - - * * * * * - -Astuimme, Lyyli ja minä, mahtavasta kaksoisovesta sisälle -lasi-ikkunaiseen kuistiin. Täältä tulimme pieneen, puolipimeään -eteiseen, jonka sekä oikealla että vasemmalla seinämällä oli korkea -ovi. Näistä oikeanpuolinen, tupaan vievä, oli auki, ja kynnyksellä -seisoi vastassamme vanha nainen. - -En milloinkaan ennen ollut niin vanhaa ja ryppynaamaista eukkoa nähnyt. -Hänen vartalonsa oli ihan kumarassa, hänen tukkansa aivan valkea, ja -pienet, teräväkatseiset silmät olivat syvällä päässä. Hänen otsansa -oli matala, leuka ulospäin pistävä ja nenä suuri, kaareva. Aaveelta -vaimo näytti synkässä hämärässä, ja peloissani olin tempautua irti -Lyylin kädestä ja juosta kiireisesti ulos. Outo vavistus oli vallannut -ruumiini, ja mieluimmin olisin tahtonut jälleen lähteä Haukkavuorelle -kuin hetkeäkään enää olla talossa. - -Ystävällinen ääni kajahti tällöin korviini. Mistä ääni tuli? Katsahdin -hämmästyneenä ympärilleni. Vanha vaimo puhutteli meitä ovensuusta. - -"Iso-äiti", huudahti samalla Lyylikin iloisesti. - -Tuoko nainen oli Lyylin iso-äiti? Ei saattanut hän silloin olla mikään -aave, eikä mikään velho, mutta ehkä Lyylikin oli vain kauniiseen asuun -pukeutunut noita-akka? Ei ollut. Aaveella olisi käsi kylmä, mutta -Lyylillä oli lämmin, eikä noita-akalla olisi hänen kirkkaita, hyviä -silmiään. - -Olin tyyntynyt ja vastustamatta annoin pienen suojelijani viedä minut -iso-äitinsä luo. - -Perin olikin tämä ystävällinen. Päätäni kädellään taputtaen hän -kuljetti meidät tupaan, ja täällä Lyyli yksityiskohtia myöden toisti -kertomukseni eksymisestä. Itse oli hän ollut pihalla leikkimässä ja -tänne kuullut itkuni. Silloin hän oli lähtenyt itkua kohden ja löytänyt -minut. "Onni raukka", hän sanoi, "tahtoisi eno Pekan torpalle, mutta -sinne on niin kovin pitkä matka." - -"Kyllä Onni pääsee", lausui vanha iso-äiti lohdutellen, "Onni on vaan -levollinen!" Nyt ovat he tosin yksin kotona, mutta hetken perästä -tulevat toisetkin kylästä, ja silloin lähetetään renkipoika hevosella -viemään. "Mutta mistä olet?" - -— Louhijärveltä, Kirkonkylästä. - -— Ja isäsi nimi? - -— On Hakalan Taavi. - -— Hakalan Taavi, hymisi vanhus, silloin tunnen isäsi hyvin. Hän on -kuuluisan Partio-Jaakon pojanpoika. - - - - -VIII. - - -"Kuuluisa on Partio-Jaakko", jatkoi Lyylin iso-äiti hiljaisesti -puheluansa, "ja harvat olivat todellakin seuduillamme ne miehet, jotka -hänelle olisivat vertoja vetäneet. Hän, missä liikkuikin, oli kaikkien -venäläisten sotajoukkojen kauhuna, ja syytä olikin niillä häntä -peljätä, mutta ehkä olet ennenkin kuullut hänestä puhuttavan?" - -Minäkö en olisi kuullut Partio-Jaakosta eli niinkuin häntä myös -kutsuttiin, Sissi-Jaakosta. Hänhän oli koko sukumme ylpeys, ja monet -talvipuhteiset illat oli isä minulle hänen urotöistään kertonut. "Olen, -olen", vastasin sentähden vilkkaasti, ja huomioni kiintyi. - -— Olet, huudahti Lyyli ja taputti iloisesti käsiään. — Iso-äiti, oi, -kerro minullekin hänestä! - -— Lapsi, ei ole hauskaa iltahämyssä tarinoida sodan verisistä -muistelmista. Ne tekevät mielen niin synkäksi, ja levottomasti -nukkuisit yösi. - -— Onko sota sitten hirveätä, iso-äiti? - -— On. En milloinkaan toivoisi Suomen enää joutuvan sodan jalkoihin. -Semmoisen raivotessa veri vuotaa virtoina, ja useat syyttömätkin -saavat kärsiä, vieläpä turvattomat vaimot ja lapsetkin, jotka ajoissa -eivät ehdi paeta lähestyvän vihollisen tieltä. Eipä aina säästetä edes -sairaita ja raajarikkojakaan. - -— Onko iso-äitikin saanut kärsiä? - -— Olen. Pienenä, sinun ikäisenä tyttönä olen kerran kokonaista kaksi -vuorokautta piileskellyt Haukkavuorella vihollisia. Olin kätkeytynyt -suuren hongan alle. Nälkä ja jano vaivasivat minua täällä, mutta -en sittenkään uskaltanut lähteä muuanne, sillä venäläisiä kierteli -pitkin vuorta. He etsivät Partio-Jaakkoa ja isääni, mutta itsekään -en ollut vaaratta. Tiesin isäni ja tämän toverin lymypaikan, mutta -en olisi sitä näyttänyt. Ennemmin olisin vaikka henkeni menettänyt. -Niin lujasti olin päättänyt olla mitään ilmoittamatta. Sydämeni vapisi -kuitenkin tuskallisesti pelosta, ja sanomattomalla kauhulla ajattelin -silmänräpäystä, jolloin viholliset minut löytäisivät. Nälkä ja janokin -tulivat yhä suuremmiksi, ja käsin aloin kaivaa maata, jotta edes märkää -multaa olisi kuivuudesta polttavaan suuhuni. Kova kallio tuli vastaani, -ja synkässä toivottomuudessani itkin, mutta kyyneleet heikonsivat -entisestäänkin jo huonontuneita voimiani, ja vaivuin raskaaseen, -kuoleman kaltaiseen uneen. Kun siitä heräsin, oli ulkona kirkas päivä. -Valoisaa oli puun allakin, jonne olin piiloutunut, ja sileänä, harmaana -oli paljastamani kallion pinta. Ainoastansa yhdessä kohtaa oli vähäisen -kouruja. Siinä oli kalliossa pieni, omituinen, hevosenkengän muotoinen -kuvio. - -Mitä puhui vanhus? Olinko kuullut oikein? Hän oli Haukkavuorella nähnyt -hevosenkengän muotoisen kuvion, mutta ison hongan alla, eikä siis -samassa paikassa kuin Pekka. Mieleni oli jännityksessä, ja unohtanut -olin hetkeksi Pekan torpan, unohtanut kaipaukseni vanhempieni ja Ennun -sekä Anna-siskon luo. Missä oli Lyylin iso-äidin löytämä hevosenkenkä? -Ehkä sekin oli jossain Susiluolan likellä? En malttanut olla sitä -eukolta kysymättä. - -Kuuliko hän kysymykseni? Mitään hän ei ainakaan siihen vastannut. -Hitaasti hän käveli edestakaisin pitkin lattiata ja näytti olevan -syvästi mietteissänsä. - -Uudistin kysymykseni. Silloin eukko — ikäänkuin mietteistään havahtuen -— katsahti minuun, mutta heti hän vaipui jälleen ajatuksiinsa. - -En enää uskaltanut häiritä häntä. Istahdin seinämällä olevalle -penkille, mutta Lyyli seisahtui uunin ääreen ja katseli oudostuneesti -iso-äitiänsä. - -Mikä vanhuksen todellakin oli? Toisinansa häntä ihan silminnähtävästi -värisytti ja nyt hän hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä alkoi -mumista itseksensä. - -Kauvemmin ei Lyyli voinut hillitä itseänsä. Kyynelsilmin hän juoksi -iso-äitinsä luo, tarttui tätä käsivarteen ja kysyi tuskallisella, -itkunsekaisella äänellä: "Iso-äiti, mikä sinun on?" - -Taas kohotti vanhus katseensa. Hänen silmänsä saivat lempeämmän sävyn -ja hellästi irroitti hän Lyylin käden käsivarrestaan. "Mikä minua -vaivaa? En itsekään tiedä." - -— Puhuit itseksesi. - -— Puhuinko? En sitä huomannut. Oudot muistelmat ovat vallanneet mieleni -ja äsken tuntui siltä kuin jälleen eläisin uudestaan sodan kauhut. Ehkä -siksi en nyt olekkaan kaltaiseni. - -Isäni oli talonpoika niinkuin kummankin teidän isä, ja talonpoikia -olivat hänen esivanhempansa olleet, mutta kuitenkin oli hänellä enemmän -tietoja ja enemmän varallisuutta kuin monella säätyynsä kuuluvalla -siihen aikaan. Hän olikin nuoruudessaan paljon maailmaa nähnyt ja olipa -hän tuossa neljänkymmenen korvilla ottanut sotaankin osaa, ollut mukana -Kustaa III:n retkellä Venäjää vastaan. Sitten hän oli palannut kotiinsa -ja täällä hän uutterasti oli alkanut asua isältään perimäänsä taloa. -Entistään suuremmaksi se olikin kasvanut ja vuosien kuluessa siitä tuli -pitäjän mahtavin ja pitäjän uhkein talo, eikä missään, ei edes isossa -pappilassa, sanottu niin paljon hopeita ja kultia löytyneen kuin meillä -Peltolassa. - -Syttyi tällöin Suomen sota v. 1808. Se toi paljon levottomuutta -mieliin, ja ennen pitkää tiesi huhu mainita, että venäläiset olivat -meidänkin pitäjää lähenemässä. Kiireisesti ihmiset pakenivat -asumuksistaan metsien etäisimpiin soppiin ja veivät mennessään mitä -kullakin oli arvokasta, kaiken karjan, viljaa ja rehua ynnä muuta -kalliimpaa omaisuutta. Likimainkaan kaikkea ei kuitenkaan voitu -kuljettaa mukana, ja olletikin jäi runsaasti karjaruokaa ja vähin -viljaa, mutta jotta viholliset eivät niistä hyötyisi, piiloitettiin -ne kuoppiin ja peitettiin lumella. Paljon muutakin tavaraa kätkettiin -tällä tavoin. - -Meilläkin Peltolassa seurattiin toisten esimerkkiä ja kauvas -Haukkavuoren takalistoon vetäydyimme vainolaista pakoon. Kullat ja -hopeat oli isä lähtiessämme kaivanut maahan. Matkalla yhtyi meihin -kymmenkunta muutakin perhettä. - -Ei ole kylmänä talviaikana hupaista piileskellä etäisillä -metsäkulmilla. Hätäpikaa kyhätyt metsäpirtit ovat ainoina asumuksina, -ja niissä on yhdessä eläinten kanssa koetettava paraimman mukaan -tulla toimeen. Ruoka ehkä omiin suihin riittäisi, etenkin kun elukka -elukan perästä teurastetaan, mutta pakolaisia saapuu ehtimiseen ja -näistä monella ei ole mitään hengenpitimekseen. Vähiä ravintoaineita -on sentähden jaettava, ja pian alkavat nälkä ja puute uhata. Ei ole -kuitenkaan hyvä kyläänkään mennä ja lisätarpeita hakea kätköistä, sillä -sinne on joukko vihollisia leiriytynyt. He eivät osaa sääliä. Sota on -tehnyt heidät julmiksi, ja armotta he lyövät maahan jokaisen, joka -sattumalta osuu heidän tielleen. - -Toista kuukautta piileskelimme korpimailla. Alkuaan oli meitä vain -noin kuusikymmentä henkeä, näistä enemmän kuin kaksi kolmatta osaa -vaimoja ja lapsia, loput miehiä, mutta vähitellen, viikkojen vieriessä -karttui joukkomme toissataiseksi. Miehiäkin oli piilopaikassamme jo -likimäisin kolmekymmentä, ja sangen monet heistä olivat tulleet kaukaa, -penikulmien takana olevista vieraista pitäjistä. - -Heti pakomme jälkeen olivat viholliset saapuneet paikkakunnallemme. -Suurin osa heistä oli miltei heti edennyt pohjoiseen, mutta pieniä -kasakkaparvia oli jäänyt sinne ja tänne taloihin seutua vallassa -pitämään. - -Tuli silloin tieto meikäläisten pohjoisessa saavuttamista voitoista. -Se kohotti rohkeutta ja vielä toivorikkaammaksi muuttui mieliala, -kun kuulimme talonpoikien lähipitäjissä ryhtyneen menestykselliseen -sissisotaan. Kaunissaarellakin saakka, joka oli etäimpänä oleva -lähipitäjistä, olivat vihollisjoukot tuhotut. Yöllä talonpojat olivat -hyökänneet heidän päälleen ja ankaran taistelun jälkeen nutistaneet -heidät kuin hiiret loukkuun. - -Tämmöinen menestys houkutteli meidänkin seutulaisia seuraamaan -esimerkkiä. Piilopaikasta piilopaikkaan kulki joutuisasti -kokoontumiskäsky, ja eräänä kauniina päivänä kesäkuun alkupuolella — -noin pari viikkoa viimeksi tiedoksi saapuneesta talonpoikaistaistelusta -— olivat miehemme valmiit käymään tuimaan sissisotaan. - -Kolmatta sataa talonpoikaa oli heitä yhtynyt luoksemme Haukkavuoren -takalistoon neuvottelemaan. Varovaisesti ja taidolla olisi vihollisia -ahdistettava, sillä he olivat tottuneita sotia käymään ja hyvin olivat -aseilla varustettuja. Meikäläisistä monella ei sitävastoin ollut edes -pyssyä, viikatteita vain, lyhyitä karhukeihäitä ja teräväksi laskettuja -kirveitä. Yksinänsä liikkuvien vihollisjoukkojen päälle oli hyökättävä, -vakoiltava teillä ja teitten varsilla ja riistettävä muona, missä -käsiksi päästiin. - -Miehillä oli vankka luottamus voimiinsa ja jokaisen silmät säihkyivät -tulisesta taisteluhalusta. Vielä samana päivänä he lähtivät matkalle, -mutta kuka oli valittava johtajaksi? Isäni, Peltolan Osmo, oli ennenkin -ollut sodassa ja tunsi hyvin sen menot. Hän siis olisi omiansa -päälliköksi ja kieltäytyä hän ei saisi. Ei hän kieltäytynytkään, -mutta tahtoi toverikseen jonkun neuvokkaan ja vaaroja pelkäämättömän -miehen. Hän puolestaan ei tietänyt Hakalan Jaakkoa uskaliaampaa miestä -ja sentähden hän ehdoitti häntä, ja Hakalan Jaakko, nuori talonpoika -Kirkonkylästä, tulikin toiseksi päälliköksi. Hän se sittemmin oli niin -kuuluisa Partio- l. Sissi-Jaakko. - - - - -IX. - - -Et ole, Onni, Partio-Jaakon näköinen. Olet hento ja heikko -vartaloltasi, isot silmäsi ovat siniset ja tukkasi on ruskea. Hän oli -pitkä ja solakka kuin korpikuusi tahi aholla kasvava honka. Hänen -hiuksensa olivat mustat ja silmänsä harmaat. Voimaa ja tahdonlujuutta -oli hänen katseessaan, tarmoa ja jäntevyyttä koko hänen ruumiinsa -liikkeissä. - -Tämmöinen mies oli tullut toiseksi johtajista, ja pian isä luovutti -hänelle omankin päällikkö-osansa, sillä itse oli hän jo liian vanha -aina ja joka paikassa olemaan mukana. - -Väsymätön olikin Jaakko joukkoineen. Missä vaan viholliset -likitienoilla liikkuivat, siellä myös hän oli miehineen heidän kulkuaan -häiritsemässä ja milloin riisti hän heiltä muonavarat, milloin teki -muuta tuhoa. Herkeämättä hän oli toimessa ja — oli yö tahi päivä — -valmis hän oli hyökkäykseen, missä tilaisuutta siihen tarjoutui. - -Ei säästänyt hän muitten voimia, mutta ei säästänyt hän omiaankaan, -ja ennen pitkää kulki mies mieheltä hänen nimenään Partio- l. -Sissi-Jaakko. Meikäläisten povessa tämä nimi herätti luottamusta -ja rakkautta, mutta vihollisissa pelkoa ja kuoleman kauhua, ja he -lupasivat tuhannen hopeataaleria sille, joka elävänä tai kuolleena -toimittaisi heille Partio-Jaakon. - -Ei ollut vihollisille tämän palveluksen tekijää, ja jo ennen kesäkuun -loppua olivat he joko surmatut tahi karkoitetut seudulta. Silloin -korpimaille paenneet alkoivat palata entisille asumasijoilleen, ja -jälleen saattoi pitäjässä — sodan edettyä — nähdä iloisesti leikkiviä -lapsilaumoja ja sieltä täältä kylälaitumilta kuulla karjankellojen -kilinää. - - * * * * * - -Meidänkin perhe oli metsäpiilostaan saapunut kotiin. Muistan vieläkin -päivän, jolloin isä tuli hakemaan meitä. Viikkoon pariin emme silloin -olleet tavanneet häntä. Ilosta itkien äiti heittäytyi hänen kaulaansa, -suuteli ja syleili häntä. Ilokyyneleet sain minäkin silmiini ja -malttamattomuudella odotin hetkeä, jolloin rakas ja kauvan kaivattu -Peltola pilkistäisi esiin puitten lomitse. Vihdoin se näkyikin, ja -riemusta huudahtaen juoksin metsästä pihamaalle ja sieltä tupaan, mutta -tyhjää, kolkkoa oli kaikki sisällä, ja sydäntäni kouristi oudosti -ikäänkuin olisin aavistanut jotakin lähenevää onnettomuutta. - -Onnettomuus tulikin. Emme olleet vielä viikkoakaan viettäneet -rauhallisessa levossa, kun viholliset uudistunein voimin ja entistä -lukuisammin joukoin hyökkäsivät seuduillemme. Monet olivat silloin ne -talot, joihin koston veriset laineet poikkesivat. Vaimot ja lapsetkin -saivat kärsiä sentähden, että miehet olivat uskaltaneet tarttua -aseisiin. Onneksi kuitenkin vihollisten tulo viime hetkessä huomattiin, -ja useimmat asujamista ehtivät paeta. Aivan näin ei käynyt meidän. - -Istuimme paraillaan vienossa iltahämyssä kirkkaasti loimottavan -takkavalkean ääressä. Isä kertoi muistelmiaan Kustaa III:n ajoilta, ja -äiti polki rukkia. Samassa lennähti tuvan ovi auki, ja sisään syöksähti -yltä päältä verissä ja vaatteet repaleissa oleva mies. "Partio-Jaakko", -huudahti isäni hämmästyneenä ja kavahti ylös. Partio-Jaakko se olikin. -"Paetkaa", hän huusi, "viholliset ovat hyökänneet pitäjään. Koetimme -taistella heitä vastaan, mutta he löivät ylivoimaisena joukkoni. -Pakenimme kaikki, ja nyt vihollinen raivoaa pedon tavoin, surmaa -kenen käsiinsä saa, ei vaimoja, ei lapsia säästä. Paetkaa, hän on -kintereilläni, seuraa kuin vainukoira." - -Riensimme ulos ja juoksimme Haukkavuorelle ja olimme jo vuoren -metsäistä rinnettä kiipeämässä, kun äiti äkkiä seisahtui ja lähti -takaisin. "Asetin kiireessä haahtuvat." hän sanoi, "liika likelle -valkeata." - -"Älkää menkö, viholliset voivat tuossa tuokiossa olla täällä", -huudahti Partio-Jaakko, ja isäkin koetti pidättää äitiä, mutta tämä -mitään kuulematta juoksi edelleen, saapui aitaukselle ja aikoi -veräjästä sisään. Samalla ilmestyi tuvan nurkkauksen takaa viisi kuusi -kasakkaa. He huomasivat äidin, ja turhaan tämä yritti uudelleen paeta -Haukkavuorelle. Se oli nyt myöhäistä. Kasakat saavuttivat hevosillaan -hänet. Etumaisin heistä iski äitiä keihäällään, ja kimeästi kirkaisten -hän kaatui maahan, tallautui hevosten kavioihin, parahti sydäntä -särkevästi vielä kerran ja sitten makasi hiljaa. - -Kaikki oli tapahtunut muutamassa silmänräpäyksessä ja niin -aavistamattoman joutuin, että tuskin ehdimme edes hievahtaa metsän -rajalta, jonne äidin perässä olimme kiirehtineet. Sanomaton kauhu -kangistutti jäseniäni, koko ympäristö musteni silmissäni, korvissani -suhisi ja tiedottomana vaivuin maahan. - -Kun jälleen tulin tuntoihini, näin äidin yhä pitkällään nurmikolla. Isä -ja Partio-Jaakko taistelivat hänen ympärillään tuimasti kasakoitten -kanssa. Kaksi näistä oli jo veriinsä uupunut ja irtonaisina heidän -hevosensa laukkoivat kenttää, mutta vielä oli heitä kuitenkin neljä -jälellä, uhkaavasti he kannustivat ratsujansa, keihäät nousivat ja -laskivat ja kiivaaseen jalkojen töminään sekaantui tahditon kavioitten -kopse. Taidolla isä ja Jaakko väistelivät vihollistensa hyvin tähtäämiä -iskuja, ahdistivat puolestaan raivoisasti säilällänsä ja kehoittivat -ääneen toisiansa. Hammasta purren ja hurjain taistohuutoin kaikuessa -kasakatkin ottelivat. Eikö heistä muka olisi kahden talonpojan -voittajaa? On, on, mutta ei, jo säilä nousee, ja enää kolme miestä on -satulassa ja isännättömänä juoksee kolmaskin ratsu. Jo putoaa satulasta -neljäskin kasakka. Silloin toisilta — eloon vielä jääneiltä — loppuu -rohkeus, he kääntävät hevosensa, ajavat täyttä karkua pakosalle ja -katoavat näkyvistä samaa tietä kuin olivat tulleetkin. - -Henkeäni pidättäen ja koko ruumiini vavisten olin katsellut taistelua. -Nyt lähenin kiireisesti, mutta isä viittasi minun lähtemään. "Mene -Haukkavuorelle ja piiloudu Susiluolaan", hän sanoi, "saavumme heti -perässä." - -— Tahdon nähdä äidin, lausuin itkun tukahduttamalla äänellä. - -— Äiti on kuollut, lapsi. - -"Äiti kuollut", huudahdin parahtaen ja jälleen olin juosta esiin, -mutta isäni ääni ei sietänyt vastustamista. "Mene", hän käski lyhyen -jyrkästi, "en halua lisää onnettomuutta." - -— Mutta mitä teette äidin? - -— Hänet koetan Jaakon kanssa piiloittaa johonkin pensaikkoon. - -Miehet nostivat äidin ruumiin maasta ja alkoivat joutuisasti kuljettaa -sitä Haukkavuorta kohden. - -En saanut katsettani ruumiista ja ikäänkuin naulattuna seisahduin -paikalleni, mutta isä suuttui, "tottele", hän huusi, "etkö kuule maan -etäällä tömisevän. Siellä uusi ratsujoukko jälleen lähenee." - -Isä oli oikeassa, maa tömisi, ja jo kuului aivan selvästi kavioitten -kopsetta ja yhä likemmäksi se tuli. - -Vapauduin lumouksestani ja syöksyin silmittömän pelon valtaamana -metsään, kiipesin ylös Haukkavuorta ja juoksin kuin kuolema olisi -ollut kintereilläni. En joutanut nyt isää ja Jaakkoa odottamaan, -en ajattelemaan sitä, josko he ehtivät kätkeä äidin ruumiin. Oma -pelastukseni oli vain ajatuksissani ja Susiluola päämääränäni, mutta -äkkiä johtui mieleeni näkemäni äidin surma, kylmä väristys tempoi -jäseniäni, jalkani eivät enää totelleet ja vaivoin sain kontittua -erään lähellä olevan suuren hongan alle. Puu oli hiukan kumollansa ja -sen turve- ja kivipeittoisten juurien alla oli hyvä, joskin synkkä -piilopaikka. Mustaa multaa oli sen pohjalla ja ainoastansa kapeasta, -miltei maan tasalla olevasta aukosta tuli sinne vähäisen valoa. - -Hongan alle päästyäni vaivuin tainnoksiin ja heräsin vasta siitä, että -kuulin askeleita ulkopuolella. Isä ja Jaakko siellä juoksivat ohitse. -Aijoin huutaa heille, mutta samalla näin alempana hämärässä muutamia -kasakoita ja enää tuskin uskalsin hengittää. Kasakatkin — heitä oli -monta miestä — riensivät juoksujalkaa ohitse, mutta alempaakin, vuoren -juurelta päin, kuului melua, ja äkkiä koko ulkona oleva taivas muuttui -punertavaksi. En alussa oivaltanut mitä se merkitsi, mutta vähitellen -tunkeutui korviini tulen räiskeen sähinää, ja arvasin Peltolan palavan. -Kasakat olivat sytyttäneet sen tuleen. - -Kokonaista kaksi vuorokautta viholliset kiertelivät vuorta isää -ja Jaakkoa etsien. Koetin pyrkiä heidän luoksensa — Susiluolassa -otaksuin heidän olevan — mutta aina, jo muutaman askeleen otettuani, -osui joku vihollinen lähelle ja yhä uudestaan ja uudestaan oli minun -vetäydyttävä takaisin piilopaikkaani. Sanomaton epätoivo valtasi -mieleni. Olin kadottanut äitini. Pelkäsin nyt isänkin ja Partio-Jaakon -joutuneen vihollisten käsiin, ja tietämättömyys heidän kohtalostaan -saattoi päiväni rauhattomiksi ja öisin kauheat unikuvat häiritsivät -lepoani. Kalvava nälkä ja polttava jano vielä lisäsivät tuskiani ja -lopulta olin niin rasittunut, että avoimin silminkin olin näkevinäni -hirmu-aaveita. Turha oli kuitenkin pelkoni ollut. Isä ja Jaakko olivat -olleet Susiluolassa, ja tänne viholliset eivät olleet löytäneet. -Näitten poistuttua he tulivat luolasta ja tapasivat sattumalta minut, -jonka jo olivat luulleet kuolleeksi. Samoihin aikoihin olin minäkin -lähtenyt piilopaikastani ja jälleen lähennyt Susiluolaa. Tämän lähellä -he minut kohtasivat ja yhdessä taivalsimme nyt lymyilypirtteihimme -Haukkavuoren takalistoon. Täällä elo oli rauhallista, mutta niin -suuressa jännityksessä oli mieleni ollut, että vielä pitkät ajat näin -unta hyökkäävistä vihollisista, olin kuulevinani heidän sotahuutonsa -ja äidin kimeän kuolinparun. Olinpa toisinansa näkevinäni hongan alla, -kallionpinnassa olleen hevosenkengänkin. Muodottomana, tavattoman -isona se ilmaantui, kohosi maasta pilviin, syttyi tuleen, ja siniset, -virvatulen kaltaiset liekit nousivat sen kannasta. — Vuosikymmeniin -eivät uneni ole nyt uusiintuneet, mutta — mikä on kummallisinta — -viime yönä olin jälleen kuulevinani taistohuutoja, näin keihäitään -heiluttavia kasakoita, ja äitini haamu viittasi taivaalle. Siellä oli -pilvissä hevosenkenkä, mutta tällä kertaa liekit paloivat entistä -kirkkaammin, ja koko kanta oli ikäänkuin tulessa. Äitini osoitti -kenkää, hymyili ja katosi. Samalla minäkin heräsin. Kylmä hiki oli -noussut otsalleni. - - - - -X. - - -Lyylin iso-äiti lopetti kertomuksensa. Jännityksellä ja mitään muuta -muistamatta olin sitä kuunnellut. Lyyli oli istahtanut viereeni -penkille ja ikäänkuin turvaa etsien tarttunut käteeni. Kertomus oli -hänestä ollut kauhea ja vieläkin hänen ruumiinsa vapisi liikutuksesta. -Itsekin olin vähäisen peloissani, mutta vanhuksen puhe hevosenkengästä -johti ajatukseni jälleen toisaalle. Haukkavuoren aarre ja sen -yhteydessä mainitut tapahtumat tulivat mieleeni. Missä oli vanhuksen -näkemä hevosenkenkä? En ollut vielä saanut siihen vastausta. Sen -ainakin tiesin, että aivan Susiluolan likellä sitä ei olisi. Jos niin, -näet, olisi ollut, silloin vanhus olisi helposti päässyt pujahtamaan -Susiluolaan. Mutta jos sitä luolan edustalla ei ollut, ei se myös -saattanut olla sama kuvio, jonka Pekka täältä oli löytänyt. Ehkä Lyylin -iso-äiti muistaisi vieläkin paikan. Uudistin sentähden kysymykseni jo -kolmannen kerran. - -— Muistanko, sanoi vanhus, kuinka olisin sen unohtanut? Meiltä suoraan -vuoren ylitse Susiluolaan mennen on eräässä kohtaa kallionrinteellä -pieni, noin miehen mitan syvyinen notko. Heti sen ääreltä nousee -vuori jälleen jyrkkänä, muuttuu railomaisen louhikkoiseksi ja miltei -puuttomaksi. Ainoastaan siellä täällä kasvaa joku vähäinen mänty tahi -yksinäinen koivu. Louhikkoa on suunnilleen kymmenen sylen leveydeltä. -Sitten vuori on tasaisempaa, rinne kohoaa loivemmin, ja suuret, -jättimäiset hongat kaunistavat kanervapeittoista maata. Täällä, noin -kymmenen askelta louhikosta, on matala, osaksi maahan kaivautunut -paasi, ja kun toistakymmentä vuotta sitten siellä viimeiseksi kävin, -olin paaden oikealla puolella vielä honka, joka minulle, pikku tyttönä -ollessani, oli suojaa antanut. Se tosin oli entistä enemmän kumollansa, -mutta juuret, minkä olivat maaemästä ylenneet, olivat vieneet vahvasti -multaa peitokseen, ja sentähden puun suuret, leveät oksat eivät -olleet kadottaneet rehevyyttään. Ehkä vieläkään honka ei ole kokonaan -kaatunut, ehkä vieläkään sen vihreys ei aivan kellastunut. - -— Onko hongalle pitkä matka? - -— Pitkäkö? Ei. Suunnilleen puolen tunnin taival. - -— Oliko hevosenkengän muotoisessa kuviossa kaksi nuolenpäätä -yläkannassa? - -— Oli. - -— Ja kummankin sisässä pieni nuoli kuvattuna? - -— Oli, mutta mistä tiedät tehdä kysymyksesi? - -— Setä Pekka on löytänyt samallaisen kuvion Susiluolan edustalta. - -— Eno Pekka löytänyt? huudahti Lyyli hämmästyneenä. - -— Niin on. - -— Mutta mitä nuolet merkitsevät? jatkoi Lyyli puhettaan. - -— Ehkä Haukkavuoren aarre löytyisi niitten avulla. - -— Haukkavuoren aarre? huudahti Lyyli kummissaan, ja hänen -iso-äitinsäkin katsoi kysyvästi minuun. - -Kerroin heille lyhyesti mitä Pekalta olin saanut kuulla. - -— Pekka siis, lausui Lyylin iso-äiti, on etsinyt aarretta nuolien -osoittamassa suunnassa? - -— Niin on, mutta hän ei mitään löytänyt ja arvelee sentähden -erehtyneensä. Kuviolla ei olisikaan hänen alussa otaksumaansa -merkitystä, tahi myös hän ei ole sitä ymmärtänyt oikein selittää. - -— Hm, enpä luulisi aarteen löytyvän kuvioitten avulla. Semmoista -merkitystä niillä tuskin lienee, mutta odota, ehkä sittenkin olen -väärässä, Partio-Jaakon kuolinhetki johtuu mieleeni. Hän viimeisiä -hengähdyksiään vetäessään puhui jostakin Haukkavuorelta löytämästään -aarteesta ja mainitsi samalla sanan hevosenkenkä. En ole hänen -sanoihinsa pannut mitään huomiota, sillä otaksuin hänen hourivan. En -sentähden myös ole kenellekään niistä kertonut. Oivallan nyt, että -siinä menettelin ajattelemattomasti. - -Ainoastaan kahdeksi päivää Partio-Jaakko oli jäänyt piilopaikkaamme -Haukkavuoren takalistoon. Täällä isoin neljästä pirtistä oli isän. -Jaakko oli yhtynyt meihin, mutta olipa asuntoomme ehtinyt kertyä -jo paljon muitakin pakolaisia, etenkin vanhoja ukkoja, eri ikäisiä -naisia ja pieniä lapsia. Noin kuukautta ennen sodan syttymistä oli -Jaakko mennyt naimisiin. Hänen vaimonsakin oli nyt pirtissämme, -mutta siitä huolimatta Jaakko näytti levottomalta ja äkkiä hän nousi -penkiltä, suuteli jäähyväisiksi nuorta vaimoansa ja tämän sylissä -kapalossa makaavaa, pari viikkoa sitten syntynyttä poikalastaan. Maan -sotajoukot olivat uudelleen peräytymässä pohjoista kohden. Se ei häntä, -Jaakkoa, vapauttanut velvollisuudestaan taistella. Sentähden hän, -toimettomana ollen, tunsi itsensä levottomaksi. Isänmaa kutsui, ja hän -aikoi noudattaa kutsua. Vihollisia oli pitäjässä, niitä hän lähtisi -karkoittamaan ja hän lähti, kokosi toistamiseen miehiä ympärilleen ja -taisteli sitten epätoivon vimmalla syksyyn saakka. Hänen joukkonsa -tosin ei ollut lukuisa, nelisenkymmentä talonpoikaa vain, mutta nämät -kaikki olivat lujia, jo edellisissä taisteluissa karaistuneita miehiä. -He tovereinaan hän väsymättömästi ahdisti vihollisia vanhaan totuttuun -tapaansa, mutta — ei yhtä suurella menestyksellä. Viholliset olivat -tällä kertaa liika ylivoimaiset ja sentähden hänen vähäinen, mutta -rohkea joukkonsa hupeni päivä päivältä yhä pienemmäksi. - -Tuli sitten syksy ja sen mukana sotajoukoillemme Oravaisten verinen -päivä. Se päivä oli Partio-Jaakonkin viimeinen. Varhain aamulla, -piilopirteissämme juuri levolta noustessamme, kuulimme ulkoa hitaita, -vaivaloisesti laahaavia askeleita. Ne lähenivät ovea, joku nähtävästi -hapuili kädellään salpaa, mutta — ei sitten avannutkaan sitä. Käsi -kulki pitkin ovea ja maasta kuului raskas kumahdus ikäänkuin joku olisi -pitkin pituuttaan kaatunut. Riensimme ulos. Siellä Partio-Jaakko makasi -verissään ja tiedottomana oven takana. Isä otti hänet syliinsä, kantoi -sisään ja laski varovaisesti vuoteelle. - -Horjuen Partio-Jaakon vaimo läheni miehensä vuodetta, tutki ja sitoi -isäni avulla haavat. Niitä oli kaksi, toinen, miekanisku, ulottui -otsasta yli päälaen, toinen oli rinnassa. Se oli syvä keihäänpisto. Kun -isä sen huomasi, pudisti hän synkästi päätänsä. - -— Onko haava kuolettava? huudahti tällöin Jaakon vaimo epätoivoisena. - -— Luulen niin, vastasi isäni kolkolla äänellä. - -Samalla Jaakko kuitenkin näkyi toipuvan tainnostilastaan. Hän liikahti, -näet, levottomasti, avasi äkkiä silmänsä ja nousi ryntäilleen, mutta -hänen katseessaan oli outo, hehkuva loiste ja hänen poskillaan kuuma -puna. Hän tuijotti meihin terävästi, näytti tuntevan, laskeutui jälleen -makuulle, katsoi lempeästi Annikkiansa ja otti hellästi tätä kädestä. -Hetkisen kumpikin oli ääneti, mutta sitten Jaakon huulet alkoivat -värähdellä, suu avautui, ja hän ryhtyi puhumaan. Ei ollut kuitenkaan -äänessä vanhaa, tuttua sointua. Se oli käheä ja särkynyt, ja sana -seurasi vain vaivoin sanaa. "Varhain eilis-aamuna olin joukkoineni", -hän kertoi, "vihollisia ahdistamassa. Näitä oli Louhi järveltä tulossa -noin kaksikymmentä kasakkaa. Olin sentähden miehineni — meitä oli -vain kymmenkunta — asettunut maantievarrelle väijyksiin. Viholliset -saapuivatkin heti auringon noustessa ja mukana oli heillä neljä -muonakuormaa. Odotimme siksi he tulivat likemmäksi. Sitten hyökkäsimme -joutuisasti heidän kimppuunsa, surmasimme muutaman heistä ja rajun -taistelun jälkeen — miehiäni oli kolme siinä kaatunut — ajoimme loput -pakosalle. Muonat tietysti ryöstimme ja olimme juuri aikeissa kuljettaa -ne metsään, kun viholliset ihan aavistamatta palasivat takaisin. -Heitä oli nyt satakunta miestä — mistä lienevätkään niin pian saaneet -lisäjoukkoja — ja äkkinäisellä hyökkäyksellä he piirittivät meidät. -Jätimme muonat ja koetimme voimiemme edestä murtautua vastustajaimme -rivien lävitse. Onnistuiko se tovereilleni? En luule sitä. Ainakin -viisi heistä näin veriinsä uupuvan, ja käsittämättömältä tuntuu se, -että itsekään pääsin saarroksesta pujahtamaan. Enpä edes haavaa -ollut saanut ja kiireimmiten riensin vihollisten takaa-ajamana -Haukkavuorelle. Tämä olikin aivan lähellä, ja kovin vaikeata oli -kasakoitten taajassa metsikössä edetä hevosineen. Kadotinkin sentähden -pian heidät näkyvistäni." - -Ei ollut helppoa Jaakon katkonaista puhetta ymmärtää, mutta vielä -epäselvemmäksi se muuttui. Lauseet tulivat hajanaisiksi, ja toisinansa -ei yksityisiä sanoja laisinkaan kuullut. Vähän kuitenkin saimme -selville. Hän oli puolipäivään saakka ollut Haukkavuorella, mutta -sitten lähtenyt täältä. Ketään vihollisia ei silloin ollut näkynyt, -mutta vuoren juurelle päästyänsä hän oli huomannut niitä takanansa. -Turhaa olisi hänen ollut yrittää vuorelle takaisin ja kiireisesti hän -pakeni piilopirttejämme kohden, mutta vihollisetkin olivat huomanneet -hänet ja seurasivat ihan kintereillä. Muut näistä hän kuitenkin pian -oli eksyttänyt jäljiltään, mutta neljä miestä oli väsymättömänä koko -päivän ja yön jatkanut ajoaan ja ehkä pari tuntia sitten — juuri kun -hän luuli jo näistäkin päässeensä — odottamatta hyökännyt esiin. -Tuskin kahdenkymmenen kivenheittämän matkaa oli tällöin enää ollut -piilopirteille. Kiivas taistelu oli syntynyt ja viholliset hän kyllä -oli surmannut, mutta samalla itsekin pahoin haavoittunut. Miltei -ryömimällä hän oli kulkenut taistelupaikalta, astunut äärimäisyyksiin -tarmoaan ponnistaen muutaman askeleen ja kaatunut pirttimme ovea -vastaan. Varmaankaan hän ei edes iltaan eläisi. Kovin olivat jo voimat -huonot. - -Jaakko oli oikeassa. Tuskinpa hän todellakaan iltaan eläisi? Hänen -kasvonsa olivat kalpeat, huulet verettömät ja ruumis oudon veltto. -Silmätkin olivat puoleksi ummessa, ja katse oli tajuton. Vähäinen -elonkipinä ei kuitenkaan vielä sammunut. Silmät suurenivat äkkiä -ja saivat jälleen eloisan ilmeen, mutta jotakin vierasta; kylmän -kammottavaa niissä sittenkin oli. Ilme katosi, ja katse muuttui -tuijottavaksi. Se suuntautui liikkumattomana ohitsemme, ja Jaakko alkoi -levottomana houria, puhua sanoja, joissa ei ollut järkeä, ja nähdä -näkyjä, joita ei kukaan käsittänyt. - -Houraamista — pienillä väliajoilla — jatkui puolelle päivää. Silloin -vasta Jaakko vaipui hiljaiseen uneen, mutta lepoa ei kestänyt -kauvan. Jo muutaman minuutin kuluttua hän jälleen valveutui, mutta -sangen raukea oli nyt hänen katseensa, ja huulet olivat entistäkin -värittömämmät. Selvästi saattoi huomata, että lähenevän kuoleman -leima oli hänen kasvoillansa. Rauhallisesti maaten hän silmäili -ympärilleen, mutta turhaan Annikki tarttui häntä hyväillen kädestä, -turhaan kutsui häntä nimeltä. Jaakko ei näyttänyt ketään tuntevan, ja -hänen katseensa harhaili kysyväisenä henkilöstä henkilöön. Vihdoin se -pysähtyi minuun, mutta ei vieläkään osoittanut mitään tuntemusta. Olin -kuitenkin hänen silmistänsä lukevinani nöyrän pyynnön ja varpaille -kohoten nojauduin häntä kohden. Silloin hänen huulensa liikkuivat, -ja niin perin matalalla äänellä hän puhui korvaani, että kukaan muu -ei saattanut hänen puhettaan kuulla, enkä itsekään eroittaa kaikkia -hänen sanojaan. "Eilen", hän lausui, "löy...sin aarteen. Aar...re -suuri. Pal...jon kul...taa ja ho...pea...ta ja iso luu...ranko. -Luu...ran...ko kauhea. Se on Hauk' Haukka...vuo...rella. Pa...nin kiven -aukolle. Aarre Susi...luo... luo...lassa, he...vo, hevo...sen — kenkä." -— Houriko Jaakko? Luulin niin, ja äkkiä hän muuttui raivoisaksi, -nousi kiivaasti istualleen, katsoi tuijottavasti eteensä ja huusi -särkyneellä, sydämestä lähtevällä äänellä: "Annikki!" Samalla vahva -verivirta tunkeutui hänen suustaan, ja rinta raskaasti korahtaen hän -lysähti hervottomana vaimonsa syliin. Vielä muutama hengenveto, ja -Partio-Jaakko oli kuollut. Hänen ei ollut tarvinnut odottaa iltaan. — — -Seuraavana päivänä isä löysi metsästä, muutaman sadan askeleen päässä -piilopirtistämme, neljän kasakan ja kahden hevosen ruumiit. Jokaisessa -oli syvät haavat, ja erään kasakan pää oli ihan murskaantunut -saamastaan iskusta. - -Mitä Jaakko oli aarteesta ja hevosenkengästä hourinut, jos hän -sittenkään houri, unohdin pian. Rauhakin tuli, ja isä rakensi -uudestaan poltetun talomme. Annikki pienen poikansa keralla muutti -tällöin Louhijärvelle. Louhijärvi olikin hänen kotipitäjänsä ja sieltä -Jaakkokin oli hänet nainut. Vasta äsken Jaakon sanat uudestansa -johtuivat mieleeni, ja — ehkä todellakin niillä on joku erikoisempi -merkitys. - - * * * * * - -Lyylin iso-äidin puhe keskeytyi siihen, että ulkoa kuului rattaiden -jyrinää. En minäkään enää ollut halukas tekemään lisää kysymyksiä. -Olin sangen väsynyt — yö olikin nähtävästi jo pitkälle kulunut — ja -silmäluomeni pysyivät ainoastansa vaivoin auki. Lyylikin oli nukahtanut -penkille. Pyysin kuitenkin yön selkäänkin päästä Pekan torpalle, ja -vanhus lupasikin toimittaa hevosen. - -Astuimme ulos. Täällä jo rappusilla tuli vastaamme pitkä, -vaaleaviiksinen mies. Hän sanoi olevansa Lyylin isä ja oli heti valmis -hakemaan hevosen. Pian olikin tämä rappusten edessä, ja vinhaa vauhtia -lähdimme ajamaan lehtokujaista käytävää veräjälle. - -Oikealla olevia rakennuksia sivuuttaessamme näin näitten edustalla -paljon hevosia ja rattaita. Miehiä ja naisia hääräsi niitten ympärillä. - -— Kävimme Kirkonkylään viemässä viimevuotisia kauroja, kertoi Lyylin -isä. — Sentähden viivyimme niin myöhäiseen. - -— Onko tuolla aitat, talli ja navetta? sanoin rakennuksia osoittaen. - -— On. Aitat ovat vasemmalla. Talli on tuo pitkä huoneus oikealla. -Navettaa ei tänne näy. Se on muitten takana, kulmaksuttain talliin. - -Kiidätimme veräjästä ulos. Täältä vielä noin pari kilometriä ajettuamme -saavuimme isolle valtatielle. Kauvemmin en jaksanut pysyä valveilla. -Silmäni ummistuivat raskaaseen uneen, ja heräsin vasta siitä, kun -hevonen pysähtyi Pekan torpalle. Kirkkaana päivä tällöin jo nousi -itäiseltä taivaanrannalta. - - * * * * * - -Pekan torpassa tervehdittiin minua suurella riemulla. Ilosta itkien -äiti sulki minut syliinsä, ja näinpä — mitä en koskaan ennen ollut -tehnyt — isänkin silmänurkassa kyyneleen. Koko yösen hän Liisan kanssa -oli ollut Haukkavuorella poikaansa etsimässä ja vasta hetkinen sitten -hän perin uupuneena oli palannut takaisin. - -Kerroin heille muutamin sanoin eksymisestäni. Liisa sillä välin -valmisti hopulla ruokaa. Söimme vähäisen ja kiiteltyämme ystävällistä -isäntäväkeämme lausuimme hyvästit. Jo olikin aika kiirehtiä kotiin. -Ennukin alkoi käydä levottomaksi. - -Rattaille noustuani muistin, että isä ei vielä ollut näyttänyt minulle -paikkaa, mihin tarinassa mainitun laivan kerrottiin laskeneen. Kysyin -häneltä sitä, mutta vastasiko hän kysymykseeni, en tiedä, sillä samalla -vaivuin jälleen syvään uneen. - -Kun tällä kertaa valveuduin, olimme jo kotimme pihalla. Äiti, Anna -sylissä, seisoi rattaitten vieressä, ja isä nosti Ennua alas. Minäkin -astuin rattailta, ja isä ryhtyi vanhaa Hiirakkoa riisumaan aseista. -Lähdimme sisälle, mutta vielä oli kauvan mielessäni Haukkavuorelle -tekemäni matka. Oliko todellakin vuorella aarre olemassa, ja oliko -Jaakko sen sieltä löytänyt? Susiluolassa hän oli sanonut sen olevan. -Ihmeellistä! Luolassako siis myös oli aukko, jonka hän oli kivellä -tukkinut, mutta missä siellä, luolassako luuranko, ja mitä oli hän -tarkoittanut sanalla hevosenkenkä? Oliko sekin jokin kallioon hakattu -kuvio, ja oliko siinäkin nuolia ja nuolenpäitä? Silloin Jaakon -löytämä aarre, jos hän mitään aarretta oli löytänyt, ehkä myös oli -sama, josta tarinassa mainittiin? Päätäni huimasi tätä mahdollisuutta -ajatellessani. Kunpa tilaisuus myöntäisi, niin — vaikkapa vasta -muutaman vuoden perästä — lähtisin uudestaan Haukkavuorelle ja -koettaisin kaikesta ottaa selvän. Tutkisin silloin luolan ja hakisin -Haukkavuoren tarunomaisen aarteen sen salaperäisestä kätköstä. - - - - - - -Toinen osa. - - - - -I. - - -Kahdeksan vuotta on kulunut edellä kertomistani tapahtumista. En -ole sitten sen ajan käynyt Haukkavuorella, mutta nyt olen nuorena -ylioppilaana jälleen sinne matkalla. Kandidaatti-arvon saamiseksi -on minun valmistettava tieteellinen kirjoitelma ja sitä varten olen -päättänyt tutkia Haukkavuorta maantieteellisesti. Tulisin toistaiseksi -tekemään ainoastansa korkeusmittauksia ja yleisempää laatua olevia -havaintoja, tutkisin ylimalkaisesti vuorella esiintyvää kasvillisuutta -ja eri kivilajeja sekä, jos aika riittäisi, joka ei ollut luultavaa, -kesä kun oli jo heinäkuun puoliväliin ehtinyt, alottaisin vuoren -kartoittamistyön ja lopettaisin sen sitten seuraavana kesänä. -Olisin tutkimus-alueekseni voinut valita jonkun muunkin seudun, -mutta muistelmat lapsuuteni päiviltä viehättivät minua lähemmin -tutustumaan Haukkavuoreen. Erityisesti en saattanut olla aarrehistoriaa -ajattelematta. Kaikki mitä Haukkavuoren salaperäisestä aarteesta olin -kuullut, oli siksi kummallista, etten pelkästään mielikuvituksen -tuotteina voinut kertomuksia pitää. Jokin syy, joskaan ei todellista -aarretta olisikaan, täytyi olla niitten syntyyn. Ehkä siitäkin -selviytyisin. Näitä miettien ajoin kyytihevosella yhä likemmäksi -Haukkavuorta. Syvässelkäkin oli jo kaukana takanani ja neljää viittä -kilometriä enempää oli tuskin enää Pekan torpalle. Olisiko siellä -kaikki ennallaan? En ollut hänestä ja hänen perheestään kahdeksaan -vuoteen mitään kuullut. Uteliaisuudella odotin jälleen näkeväni pienen, -matalan, ehkä entistäkin enemmän rappiotilassa olevan asumuksen, mutta -suuri oli hämmästykseni, kun vaivaisen torpan asemasta mahtava talo -pistihe esiin puitten lomitse. Oliko se Pekan vai oliko talossa toisia -asujamia ja Pekka muualle muuttanut? - -Ei ollut, Pekan oli, niin kertoi kyytimieheni, tahi oikeammiten Pekan -pojan. Kummastukseni kasvoi, mutta kyytimieheni selitti asian. Noin -viisi vuotta sitten oli Pekan kuolleeksi luultu Pentti arvaamatta -palannut takaisin. Hän tuli viimeksi Kaliforniasta, jossa hän kultaa -kaivamalla oli koonnut itselleen melkoisen omaisuuden. Heti oli hän -purkauttanut vanhat torpparakennukset, lunastanut omakseen maan ja -rakennuttanut talon. Mutta miksi ei hän olostaan Amerikassa ollut -vanhemmilleen mitään kirjoittanut? Hän oli sen parina ensi vuonna -tehnyt, mutta kirjeet olivat syystä tai toisesta joutuneet hukkaan. -Sitä hän ei ollut tiennyt, vaan oli hartaasti odottanut kotoaan -vastausta, mutta kun täältä uudistetuista kirjeistä huolimatta ei -ollut tullut mitään tietoa, oli hän otaksunut vanhempiensa kuolleen, -eikä enää itsekään kirjoittanut kotimaahan. Hän oli ainaisiksi ajoiksi -aikonut jäädä Amerikkaan, mutta vihdoin oli koti-ikävä vallannut ja -hän oli päättänyt edes pistäytymällä käydä jälleen Suomessa. Matkasta -olikin tullut pitempi, eikä hän enää sanonut Amerikkaan lähtevänsä. - -— Semmoiset vaiheet oli siis Pentillä ollut? - -— Semmoiset. Kovin oli muuten mies kummallinen luonteeltaan, oli -aina synkkä ulkomuodoltaan, eikä paljon puhunut. Jokin synkkä suru -nähtävästi miestä painosti, ja välistä, ikäänkuin ihmisiä paeten, hän -päiväkausia saattoi harhailla Haukkavuorella. - -— Hakiko hän täältä aarretta? - -— En tiedä. - -Tähän puheluni kyytimiehen kanssa keskeytyi, sillä olimme jo perillä -ja ajoimme kapean ojasillan yli talon portista sisään. Sen vain ehdin -kuulla, että Pekka vieläkin eli, joskin kovin vanhentuneena. Hänen -vaimonsa sitävastoin oli kuollut, ja Liisa oli naimisissa erään -ulkopitäjäläisen kanssa ja sen johdosta muuttanut kotoaan. Pentti johti -itse taloutta, joka olikin käynyt suureksi. Hänellä oli kolmekymmentä -lehmää, viisi hevosta ja monta palvelijaa. - -Rappusilla oli vastassamme vanha köyryselkäinen ukko. En ollut uskoa -silmiäni. Pekkako oli edessämme? En voinut erehtyä, ja sittenkin kuinka -muuttunut hän oli? Vaikea oli hänessä tuntea entistä ryhdikästä Pekkaa. -Niin voimattoman kumaraiseksi hän oli käynyt ja ainoastansa vaivoin, -raskaasti sauvan nojassa kompuroiden, hän jaksoi kulkea edellämme -sisään. - -Tuvassa tapasimme Pentin. Hän ei ollut täyttä kolmea kyynärää, mutta -joka liikkeessä oli sulavuutta ja voimaa. Hänen vahva, hiukan silmille -valuva tukkansa oli tumma, hänen silmänsä kauniin ruskeat, mutta -terävässä katseessa oli jotain synkkää, käsittämätöntä. Synkkä sointu -oli hänen äänessäänkin, mutta käden tervehdys oli luja ja lämmin. - -Kerroin aikomuksestani tehdä Haukkavuorella maantieteellisiä -tutkimuksia. - -— Sitäkö varten olette siis nyt matkalla? kysyi Pentti. - -— Sitä varten. Tulen Haukkavuoren seuduilla viipymään syksyyn saakka. - -— Ja yksin aijotte vuorella kulkea? - -— Yksin, kyytimieheni palaa takaisin Kirkonkylään. Vasta -kartoittamistyöhön ruvetessani tarvitsen apulaisia. - -Nyt Pekkakin puuttui puheeseen. — Ei ole teidän hyvä nyt yksin mennä -Haukkavuorelle. - -— Miksi niin? kysyin hämmästyneenä. - -— Ette siis ole Kirkonkylään mitään kuulleet? - -— En. - -— Sepä kumma, ja kuitenkin Haukkavuori on jo toista viikkoa ollut -kauhun tyyssijana. Ei tiedetä keitä siellä liikkuu, mutta se vain -varma, että kunnon ihmisiä eivät ole, jos heitä sitten useampia -onkaan. Rosvouksiakin on tapahtunut Leppäviidan puoleisissa taloissa. -Peltolassakin oli yritetty toissa yönä sisään, mutta väki oli herännyt. - -— Eikö voroja sitten saatu kiinni? - -— Ei. Ehdittiin liika myöhään ulos. Nähtiin vain kuinka yksinäinen mies -katosi metsään Haukkavuorelle käsin. - -— Mutta miksi ei oikein joukolla mennä Haukkavuorelle voroja ajamaan? - -— On sitäkin yritetty, mutta ketään ei ole taitavasta saarrosta -huolimatta tavattu. Omituista on muuten, että vorot vievät vain -ruoka-aineita ja se vielä kummempaa, että joka kerta jättävät rahassa -runsaan maksun. - -— Ehkä he eivät tavallisia voroja olekkaan, vaan muusta syystä tahtovat -pysyä salassa. - -— Kukapa sen tietää ja olivat keitä tahansa, oikeata ei ole heidän -tunkeutua toisten ihmisten asuntoihin. Ompa jo pari kertaa huomattu -roistonnäköinen mies liikkuvan meidänkin talomme ulkopuolella. Ei -kunnon ihminen sillä tavalla hiivi ja kurkistele ja heti pakene, kun -luulee tulleensa huomatuksi. Kiinni semmoiset pitää ottaa. - -— Niin pitää, sanoi Pentti — ja jos eivät muut sitä tee, teen minä sen. - -Pentin sanoilla oli kumea, kolkosti raudalta kalskahtava sointu. -Katselin miestä. Hänen katseessaan oli käsittämätön ilme. Oliko -se vihaa, vai oliko se kauhunsekaista tuskaa? Se olisi saattanut -olla kumpaakin ja ehkä se olikin molempia, mutta samalla oli hänen -katseessaan jotakin niin päättäväistä, jotakin niin uhkaavaa, että -hyvää se ei rosvoille ennustanut. Tunsiko hän heidät, vai aavistiko hän -keitä he olivat ja oliko hänellä joku erityinen, toisille tuntematon -syy peljätä tahi vainota heitä. Nämät olivat ajatuksia, jotka salaman -nopeudella kiertelivät aivoissani, mutta vastausta en saanut. Pentin -kasvot eivät mitään puhuneet ja suoraan en tahtonut kysyä. Johdin -sen johdosta uudelleen keskustelun aikomaani maantieteelliseen -tutkimukseen. Jos ainakin toistaiseksi saisin asua heillä, lähtisin jo -huomispäivänä Haukkavuorelle. - -— Asukaa vaikka syksyyn, sanoi Pekka. — Onhan meillä huoneita. Sitä -vain pelkään, että yksin kulkeissanne voitte joutua vaaraan vuorella. - -— En takaisinkaan viitsi kääntyä. Ikävä olisi keskeyttää tehtyä -työ-ohjelmaa. - -— Olkaa huoleti, sanoi Pentti tähän, — minä tulen mukaan. - -— Te mukaan? - -— Niin. Minullakin on vuorella tutkimuksia tehtävänä. - -— Aijotte etsiä aarretta? - -— Ehkä, ehkä en. Ensi toimekseni tahdon tutustua vuorella -piileskelevään mieheen, sillä useampaa kuin yhtä en heitä luule siellä -olevan. - -— Mitenkä niin luulette? - -— Minulla on siihen omat syyni, mutta ehkä erehdyn, ehkä mies ei ole -se, joksi häntä arvelen. Sitä parempi hänelle. - -— Mies olisi siis teille vanha tuttu? - -Pentti vastasi kysymykseen vältellen. Hän ei ollut varma siitä, mutta -kerran hän oli nähnyt vilahdukselta miehen, ja tämä oli näyttänyt -tutulta. - -— Oliko hän näiltä seuduin? - -— Ei. - -Enempää en saanut tietää, mutta huomasin Pentin ilmeisesti salaavan -jotakin. Miksi hän teki niin ja mitä yhteyttä hänellä oli Haukkavuoren -salaperäisen vieraan kanssa? - -Häiriinnyin ajatuksissani odottamattomalla tavalla. Kuului kova -kilahdus, ja lattialle, Pentin jalkojen juureen, vieri ikkunasta iso, -nyrkin kokoinen kivi. Kuka oli heittänyt kiven? Salaman nopeudella -näin Pentin kumartuvan ja irroittavan kivestä pienen, siihen -kiinnitetyn paperilipun. Paperilipussa seisoi jotakin, mutta mitä, en -ehtinyt saamaan selville. Pentti luettuaan paperin repi sen pieniksi -palasiksi ja heitti palaset loimuavaan takkavalkeaan. Kaikki oli ollut -silmänräpäyksen työ, ja nyt hän päättäväisenä, kasvot hiukan kalpeina, -syöksyi ovelle. - -— "Minne menette?" huusin hänelle. - -En saanut vastausta. Hän riensi kiireisesti ulos, ja kun ikkunasta -katsoin, näin hänen tempaavan vajasta kirveen ja sitten juoksujalassa -katoavan Haukkavuorelle. - -Aijoin juosta hänen perässään, mutta Pekka pidätti minua. "Älkää -menkö", hän sanoi, "ette enää häntä saavuttaisi. Sitäpaitsi ehkä hän -piankin palaa takaisin." - -Pekka oli oikeassa. Pentti viipyi matkallaan tuskin puoltakaan tuntia. -Aivan hikisenä hän palasi takaisin. "Kadotin jäljet", hän sanoi -hampaittensa välistä, "mutta toista kertaa en tule sitä tekemään." - -Taasen lensi kivi ikkunasta, mutta tällä kertaa särkien toisen ruudun. -Otin kiven ylös. Siihenkin oli paperiliuska kiinnitetty ja korkeilla, -selvillä kirjaimilla seisoi siinä seuraavat salaperäiset sanat: -"Kalifornian ruusulla on tuoksunsa, mutta kukka lakastuu ja sen kauneus -häviää. Sen sanoo hän, joka asuu siellä, missä vesi juoksee ja virrat -vuotavat, mutta älä lähene! Ei 'Kuoleman Musta Koira' turhaan nimeänsä -kanna. Sentähden varo ulvontaa, joka yössä kuuluu." - -Ihmeekseni ei Pentti tällä kertaa rientänyt ulos. Tyynesti hän odotti -siksi ojensin hänelle paperin. Vielä tyynemmin hän näytti lukevan sen -sisällystä, mutta sitten vähitellen hänen poskensa alkoivat peittyä -tummaan punaan, ja silmät saivat omituisen, kammottavan kiillon. Nyt -huomasin niissä selvästi peloittavan, tulisen vihan leimahtavan, vihan -niin tuiman, että se saattoi ruumiini tahdottomasti värisemään. - -"Te kysyitte minulta", hän sanoi kolkolla äänellä, "tunnenko miehen? -Minä tunnen hänet." - -— Ensimäisessä kirjelipussa oli siis hänen nimensä. - -— Ei oikeata nimeä, mutta sama, jonka tästä olette lukeneet. - -— Kuoleman Musta Koira? - -— Niin, se on hänen liikanimensä. - -— Mutta mitä hän tarkoittaa Kalifornian ruusulla? - -— Älkää sitä minulta kysykö. Se on salaisuus, jota ainakaan vielä en -voi teille kertoa. Ehkä teen sen toisten, mutta nyt en voi. Sanotte -huomenna lähtevänne Haukkavuorelle. Ettekö jo tulisi? - -— Aijotte mennä salaista vihollistanne etsimään? - -— Niin aijon. - -— Ja jos hänet tapaatte? - -— Silloin on meillä lasku keskenämme suoritettavana. Älkää peljätkö, en -surmaa häntä. - -— Hyvä, minä tulen mukaan. Sisäänmurroista ja ikkunansärkemisistä on -saatava loppu. - -— Siis lähdemme hetken perästä, mutta ensin syömme päivällisen. - - - - -II. - - -Haukkasimme joutuisasti hiukan ruokaa. Sitten Pentti otti piirongin -laatikosta kuusipiippuisen, Kaliforniassa käyttämänsä revolverin. -Minulla, paitsi hyvää kauhavalaista, hevospäistä puukkoa, ei ollut -muuta asetta. Pekalla oli vanha, aliupseeri-ajoiltaan peruisin oleva -pistooli. Hän tarjosi sen minulle. - -— Jäätte itse ilman, sanoin. - -— En jää, vastasi Pekka — minulla on hyvä luodikko, vanha tosin sekin, -mutta tarkkaan vie. Menkää huoleti. Ei Pekka ketään päästä luvatta -sisään. - -Hyvältä näyttikin Pekan luodikko. Vanhus otti sen alas seinältä ja -laski eteensä pöydälle. - -Jo oli Pentti valmis ja odotti malttamattomana minua, joka Pekan kanssa -puhellessani hiukan viivästelin. - -Sanoin vanhukselle hyvästit, ja riensimme ulos. Emme luulleet illaksi -ehtivämme takaisin. - -Pian olimme Haukkavuorella. Pentti kulki edellä, minä hiukan jälessä. -Toisinansa hän pysähtyi ja kuunteli tarkkaan, minäkin pysähdyin, mutta -en kuullut mitään. Toisinansa hän juoksujalassa kiisi eteenpäin ja -oli maasta huomaavinaan merkkejä, joista minä näköäni äärimmäisiin -terästämällä en sittenkään nähnyt mitään. Missä oli kanervikko -tallaantunut ihmisjalan painosta, missä joku lehti rusentunut tahi -oksa vääntynyt. Oliko miehellä vaistot, joista minulla ei ollut -aavistustakaan, vai oliko hän Amerikassa seikkaillessaan tottunut -vainukoiran tavoin seuraamaan ihmisten jälkiä. - -Varmana tekemiensä päätelmien erehtymättömyydestä Pentti yhä joudutti -askeliansa. Jo olimme kulkeneet pitkän aikaa, kun hän jälleen seisahtui -äkkiä. Hetkisen mietittyään hän alkoi tutkia maata joka suunnalle, -mutta nähtävästi tuloksetta. Pudistaen päätään hän ryhtyi uuteen -yritykseen, heittäytyi pitkälleen maahan ja tarkasti jokaista mätästä, -jokaista kasvien peittämää paikkaa. Äkkiä hän hypähti kärsimättömänä -pystyyn. "En ymmärrä", hän sanoi, "tähän saakka olen selvästi saattanut -häntä seurata, mutta nyt kaikki jäljet katoavat kerrassaan." - -Hullutteliko mies, vai laskiko leikkiä? - -Pentti huomasi kummastukseni. "Katsokaa tähän", hän sanoi. "Kanervikko -on hiukan taipunut sivullepäin ja tässä on varpu vääntynyt. Jonkun -ajan kuluttua kanervikko jälleen kohoaa, mutta jos nyt tarkastaisitte -sen alla olevaa maata, näkisitte mullassa epäselvät, mutta sittenkin -erehtymättömät merkit jalan ääriviivoista. Jalkine on kaikesta päättäen -ollut saapas ja päästä leveä." - -Tutkin Pentin osoittamaa paikkaa. Nyt minäkin havaitsin selvät askeleen -jäljet. Käsittämättömältä tuntui kuitenkin vielä mielestäni, mistä -Pentti saattoi jälkeä sanoa saappaan tekemäksi. Kysyin häneltä. - -"Jalan ääriviivat ovat tasaiset ja korkko on ollut raudoitettu. Tässä -on merkki siitä. Kannan sivustat ovat syvemmällä kuin sen keskusta. -Kevyempiä jalkineita raudoitetaan harvoin. Pohjat niissä ovat ohuemmat -ja sentähden taipuisammat. Jalan astunta on näin ollen myös kevyempi, -enemmän varpailla kuin koko jalkapohjalla kulkemista. Ääripiirteet -tämän johdosta tulevat epätasaisemmiksi. Ainoastansa varvasosa jalasta -näkyy selvästi ja syvään maahan painuneena, jotavastoin korkko näyttää -ikäänkuin kevyesti hipaisseet maata. Tottunut silmä huomaa helposti -eroituksen. Juostessa askeleet ovat pitempiä, ja kiivaassa juoksussa, -jos ei väsymys estä, yleensä varvasastuntaisia. Mies, jota seuraamme, -on milloin kävellyt, milloin juossut. Sen olen huomannut hänen -ottamistaan askeleista. Luultavasti hän on ollut ainoastansa vähän -matkaa edellämme." - -— Minkä johdosta niin arvelette? - -— Jälkien tuoreudesta. Ainoastansa vetisellä maalla jäljet pysyvät -kauvemmin. Kanervikossa on vaikeata jo tunnin parin kuluttua huomata -mitään. Nyt sitäpaitsi olin toisinansa kuulevinani edellämme rientäviä -askeleita. - -— Miksi ette silloin kiirehtineet? - -— Kiirehdinhän, mutta pelkäsin eksyväni poluilta ja hiljensin sentähden -jälleen kulkuani. Harhaan olemme johdetut lopultakin, enää en löydä -askeleita, mutta odottakaa, täällä hän näkyy ainakin hetkiseksi -seisahtuneen. - -Pentti kumartui katsomaan erään puun juurelle. Minäkin lähenin. Maassa -oli kaksi vieretysten olevaa jälkeä, mutta useampaa emme löytäneetkään. - -Seisoimme ymmällä, mutta äkkiä Pentti huudahti iloisesti ja löi -otsaansa. "Ahaa", hän huudahti, "jopa tiedän. Kumma etten sitä heti -tullut ajatelleeksi." Pentti rupesi tarkastamaan puuta. "Tästä hän on -kiivennyt ylös. Kuori on kiivaasta kädenotteesta irtaantunut." - -Niin oli todellakin. Pitkässä, puusta ulkonevassa oksassa oli pieni, -valkoinen kohta ja sen ala-osasta riippui revennyt kuorensiru. - -Mutta mitä oli pakolainen tehnyt puussa? Pentti antoi selityksen. -"Katsokaa", hän sanoi, "heti tämän puun vieressä kasvaa suuri mänty ja -sen takana, siinä miltei kiinni, taajaa kuusikkoa. Mies on kiivennyt -puuhun ja — jos en erehdy — laskeutunut alas tuolla, missä näette -kovapintaista, kasvutonta kalliota. Lähtekäämme sinne! Ehkä löydämme -jonkun jäljen." - -Menimme Pentin osoittamaan suuntaan, mutta kauvan oli työmme turhaa. -Vihdoin kuitenkin, noin tunnin kestäneen tarkan etsinnän perästä, -löysimme yhden jäljen. Se oli kymmenkunta sylenmitan päässä metsiköstä. -Paikalla kasvoi hiukan jäkäliä, ja siihen oli jälki painautunut, -mutta se olikin ainoa, ja jo rupesi aurinko laskeutumaan läntisen -taivaankulman taa. - -Mitä olisimme tehneet, mihin suuntaan menneet? Palatakko takaisin, -vai vieläkö jatkaa etsintää. Väsymys raukaisi pahasti jäseniä. Monta -tuntia olimmekin levähtämättä kierrelleet vuorta, mutta jännitys oli -pitänyt mieltä vireissä. Siksi ei väsymystäkään ollut tuntunut. Nyt ei -haluttanut ottaa askeltakaan, mutta jättää kesken työ, ei sekään ollut -oikein mieleen. - -— Jäädään vuorelle, ehdoitin Pentille, — kylläpä täälläkin luulisi -yöpuun löytyvän. - -— Jäädään vaan, vastasi Pentti, — mutta silloin onkin yösija taidolla -valittava. - -— Miksi niin? - -— Ei ole vihollisemme kanssa leikkiminen. - -— Pelkäätte siis hänen yllättävän meidät? - -— En sitäkään suorastaan. Hänkin on luultavasti uuvuksissa, joten tällä -kertaa saanemme olla rauhassa, jos saamme. Tunnen sen miehen. - -— Voimmehan valvoa vuorotellen. - -— Olkoon menneeksi! Te nukutte ensiksi. Minä olen tottuneempi valvomaan. - -Asetuimme erään kuusen juurelle, Pentti sytyttäen piipun ja -huolettomasti nojaten puun runkoa vastaan, minä heittäytyen pitkälleni -kanervikolle. Nukuin miltei tuossa tuokiossa, enkä herännyt ennenkuin -Pentti pudisti minua olkapäästä. - -— Joko olen nukkunut kaksi tuntia? - -— Jo kolmekin. - -— Kolme? Miksi ette ennemmin minua herättäneet? Sovimmehan -kaksituntisista valvontaeristä. - -— Kyllä vielä ehditte valvoa. Olette tulleet Kirkonkylästä saakka ja -sentähden tarvitsette lepoa. - -— Ette mitään erikoisempaa ole huomanneet? - -— En, mutta pitäkää silmänne auki. Vaara voi milloin tahansa uhata. - -Pentti heittäytyi maahan ja jo seuraavassa silmänräpäyksessä hän -kuorsasi syvään. - -Olin vielä uninen, mutta koetin voittaa väsymykseni. Kävelin -edestakaisin kuusen edustalla ja ajattelin kokemaamme seikkailua. -Hetkisen kuluttua ajatukseni vierivät lapsuuteeni, jolloin ensi -kerran olin käynyt Haukkavuorella. Etenkin johtui eksymiseni selvästi -mieleeni. Missähän päin oli Peltola, jossa silloin olin viettänyt yöni? -Hain sitä katseellani, mutta en löytänyt. Turha hakeakin, varmaankin -olin ihan toisella taholla. Korkealla yläpuolellani näkyi "Hattu", -mutta missä oli Susiluola? - -Istuin mietteissäni kalliolle. Vähitellen pääni alkoi painua rinnalle, -ja silmäluomeni menivät umpeen. Avasin ne uudelleen, mutta jälleen -silmälaudat painuivat kiinni, ja minä nukahdin, mutta uneni oli -levotonta, ja monenlaiset unikuvat väikkyivät mielessäni. Olin -olevinani Susiluolassa. Siellä oli pilkkoisen pimeä, mutta kaukana -vuoren sisässä hohti kirkas loiste. Menin lähemmäksi. Silloin tunkeutui -korviini aaltojen pauhua ja kovakolinaista virran kulkua. Menin -vieläkin lähemmäksi. Silloin näin syvässä rotkossa virran ja samalla -huomasin myös, mistä kirkas loiste johtui. Virran yläpuolella oli -kalliossa suuri hevosenkenkä. Se oli kuin tulessa, nousi ja laski, -katosi välistä vuoreen, mutta tuli jälleen entistä kirkkaampana -esiin. Nuolenpäät hohtivat kuin kulta ja välistä hulmahtivat ne -voimakkaaseen liekkiin. Äkkiä siirryin luolasta kauvas. Olin taasen -lapsi ja istuin riippukoivuisessa talossa kuuntelemassa Lyylin isoäidin -kertomusta, mutta kertomus keskeytyi äkkiä, sisään ratsasti täyttä -nelistä kasakoita. He tulivat hevosineen läpi seinän ja ahdistivat -meitä peitsillään. Silloin Lyylin isoäiti muuttui pieneksi keräksi, -kerä hiireksi, hiiri juoksi lattianrakoon. Samalla koko talo syttyi -palamaan, kasakat ajoivat lattialuukusta alas, ja minä pakenin -kiireisesti Lyylin kanssa ulos. Juoksimme käsi kädessä, mutta liekit -seurasivat yhä meitä. Pakenimme silloin suuren, kumollaan olevan hongan -alle. Siellä oli maassa mustaa multaa ja mullassa yhä kooltaan kasvava, -moniloisteisesti hohtava hevosenkenkä. - -Kuinka kauvan uinailin, en tiedä. Heräsin vasta siitä, että joku -voimakkaasti tarttui olkapäähäni. Hypähdin ylös ja huomasin silloin -Pentin seisovan edessäni. "Miksi olette nukkuneet?" hän kysyi tuimalla -äänellä. "Katsokaa puuta!" - -Katsoin Pentin osoittamaa puuta. Se oli noin kaksi kolme askelta -paikasta, missä olin uinahtanut. Puuhun oli puukolla uurrettu kolo ja -siihen oli oksapalasesta halkaistulla tikulla kiinnitetty paperiliuska. -Liuskaan oli taitavalla kädellä piirretty pääkallon kuva ja sen -alle tulisoihtu ja kirjoitettu seuraavat sanat: "Ei ole nukkuvasta -vartijasta suojaa. Siis silmät auki ja valvo, sillä hetki lähenee. -Päivää seuraa yö ja yötä päivä. Kuka voi välttää sitä, minkä pitää -tapahtua. Siis varo itseäsikin, ettet joudu saman surman alaiseksi. -Pakene, pakene, niin huutaa ääni, joka yöstä kuuluu, mutta joudu, sillä -jo on puukko teroitettu ja iskuun valmis. Eikö teurastaja uhriansa -tapaisi, eikö Kuoleman Koira sitä, jolle hän tahtoo kostaa? Sano se -hänelle, joka Ruusun tuntee, mutta on jättänyt kukan ja antanut sen -lakastua." - -Kuka oli kirjoittanut oudon varoituksen? Salamana välähti totuus -mielessäni. Huonosti valvoessani oli Kuoleman Musta Koira sen tehnyt, -mutta miksi hän oli säästänyt henkeämme, miksi minua varoittanut? - -Oliko Pentti ymmärtänyt ajatukseni? Hän viittasi paikkaan, missä -oli maannut. "Heräsin siitä", hän kertoi, "että olin tuntevinani -hengitystä kasvoillani. Avasin silmäni, mutta en nähnyt ketään. Sen -sijaan huomasin pääni vieressä maahan painetun kepin ja siinä pienen -paperipalasen. Aavistaen pahaa syöksähdin ylös ja tempasin paperin -käsiini. Samalla näin teidän makaavan hetken matkan päässä. Levottomana -juoksin sinne, mutta huomasin teidän hengittävän. Tyynnyin silloin, -mutta tulin jälleen levottomaksi, kun havaitsin puuhun kiinnitetyn -paperiliuskan. Luin sen ja sitten kädessäni olevan paperin." - -— Sittenkö vasta herätitte minut? - -— Niin. - -— Mutta mitä seisoi toisessa paperilipussa? - -— Vielä kerran tahdon kanssasi puhua. - -— Eikö muuta? - -— Ei. - -— Eikö edes allekirjoitusta? - -— Ei, mutta käsi-ala oli selvä. Tunnen sen. - -— Se on Kuoleman Koiran? - -— On. - -— Koska olette hänet viimeksi tavanneet? - -— Siitä on vuosia. - -— Mistä te silloin puhuitte? - -Pentti ei vastannut. Toistin silloin kysymykseni, mutta Pentti lähti -kulkemaan ylöspäin vuorta. "Tulkaa", hän sanoi, "jo olemme tarpeeksi -viivytelleet." En ahdistanut häntä enää, vaan lähdin minäkin ylöspäin -vuoren metsäistä rinnettä. Ajo oli jälleen alkava. - - - - -III. - - -Turhaan samosimme Haukkavuorta koko päivän. Vihdoin päätimme jälleen -yöpyä, mutta tällä kertaa mielestämme turvallisempaan paikkaan. Menimme -Susiluolan "pihattoon." Siellä Pentti heitti laukun seljästään, ja -ryhdyimme syömään siinä olevista eväistä. Sitten kokosimme kanervia -ja hiukan sammalia. Nämät veimme Susiluolaan ja aloimme laittaa sinne -makuusijaa. - -Ensi kertaa olin nyt Susiluolassa, ja oudolta tuntui siellä oleva -hämärä pimeys omituisena vastakohtana ulkona olevaan kirkkauteen, mutta -pian tottuivat silmäni sielläkin näkemään. Luolaa en saattanut pitää -muuna kuin veden muodostamana. Se oli tapahtunut silloin kun meri oli -vielä näitäkin seutuja huuhdellut. Tutkimushaluisena etenin luolaa -hetkisen matkaa, mutta täällä hämärä muuttui niin läpinäkymättömäksi -pimeydeksi, että enää en saattanut mitään eroittaa. Penttikin huusi -minua jo takaisin. "Älkää menkö sinne", hän sanoi. "Pimeässä ette -kuitenkaan mitään näe ja suotta vaan väsyttäisitte itsenne." - -Palasin takaisin. Sitten ryhdyimme yöteloille, jälleen varovaisuuden -vuoksi vuoronperään valvoen. Pentti nukkui ensiksi. Minä helpommin -pysyäkseni valveilla lähdin luolan ulkopuolelle. Kävelin täällä -edestakaisin luola-aukon suulla ja suuntasin tarkkaavaisena katseeni -ympäristöön. Tällä kertaa en antaisi ajo-otuksemme yllättää meitä. -Niin olin lujasti päättänyt. Pysyinkin hyvin valveilla, enkä mitään -epäillyttävää havainnut. Jo oli kaksituntinen vahtivuoronikin lopussa -ja ryömin sentähden takaisin luolaan. Aijoin herättää Pentin, mutta kun -huomasin hänen nukkuvan syvästi, päätin vielä hetkisen valvoa. Istahdin -alas ja nojasin kyynäspääni luolapermantoon. - -Kuinka kauvan olin istunut, en tiedä. Havahduin siitä, että olin -kuulevinani hiljaista liikettä. Katsahdin Penttiin. - -Hän makasi hievahtamatta ja tyynesti hengittäen paikallaan. Mistä siis -oli liikettä kuulunut? Koko ajan olin luola-aukkoa pitänyt silmällä, -mutta ketään ei ollut siellä näkynyt. Ehkä joku oli ulkopuolella. -Aijoin mennä katsomaan ja nousin ylös. Silmäilin samalla sattumalta -taakseni. Veri oli hyytyä suonissani. Näin hämärässä epämääräisen, -tumman haamun. Se oli edempänä luolakäytävässä, joten en saattanut sitä -ihan selvästi eroittaa. Aikaisemmin, se oli varma, en ollut sitä siellä -nähnyt. Ikäänkuin näköhäiriötä peljäten nostin käteni silmilleni, mutta -haamu ei poistunut. Kun otin kädet silmiltäni, oli se vielä käytävässä -mutta hiukan edempänä. Nyt en epäillyt enää. Huudahtaen herätin Pentin -ja syöksyin joutuisasti haamua kohden. Silloin se väistyi taaksepäin ja -selvästi kuulin nyt liikettä käytävästä. Tempasin pistoolin taskustani, -ja jo oli Penttikin rinnallani. - -Viittasin hänelle käytävään. Jälleen kuului sieltä liikettä, mutta -tällä kertaa entistä kauvempaa. Penttikin tempasi aseensa ja ennenkuin -ehdin estää häntä, oli hän kadonnut synkkään pimeyteen, mutta en -tahtonut jättää häntä ja minäkin kiirehdin hänen perässään suuntaan, -minne haamu oli kadonnut. - -Yhä kapeammaksi muuttui luola, yhä valtavammaksi ja -läpinäkymättömämmäksi pimeys. Pentti kulki muutaman askeleen edelläni, -mutta niin perin joutuisasti, että vaikeata oli minun seurata. Jo -täytyi meidän ryömiä eteenpäin, mutta vain hetkisen matkaa. Jälleen -luola muuttui avarammaksi. - -Kuljimme yhä eteenpäin, vuoroin ryömien, vuoroin kontaten, milloin -taasen kumaraisessa pystyasennossa, ruumis miltei kaksinkertaisena. -Emme nähneet mitään, mutta hapuillen käsillämme luolaseiniä saatoimme -sittenkin edetä jotenkin nopeasti. - -Aina väliin kuului kauvempaa luolakäytävästä kopinaa. Välistä se -taukosi miltei kokonaan, välistä se kuului entistä selvemmin. Ihan -varmasti voi eroittaa, että joku pakeni edellämme. Saisimmeko hänet -kiinni? - -Kerran jo Pentti huudahti riemuisena. Hän luuli saavansa pakenevaa -kiinni jalasta ja saikin, mutta pakeneva potkaisi taaksepäin ja -riuhtaisi sitten äkkiä jalkaansa eteenpäin. Silloin saapas jäi Pentin -kouraan, mutta ajettavamme oli jälleen pitkän matkan päässä. - -Äkkiä luola alkoi loivasti aleta. Kauvanko silloin olimme kulkeneet, -siitä ei minulla ollut aavistustakaan. Samalla olin myös kuulevinani -veden pauhua. Pauhu oli hyvin hiljaista ja kuului etäältä, mutta kuta -pitemmälle etenimme, sitä voimakkaammaksi se kasvoi, ja jo tunkeutui -korviimme kovaa, putouksen kaltaista kohinaa. Se paisui paisumistaan, -ja yhä jyrkemmin luolakin aleni. Jo oli virta tahi koski luultavasti -lähellä, mutta mitään emme vielä nähneet. Kammottava pimeys oli -ympärillämme, vettä tihkui luolan katosta, ja allamme oleva, viettävä -kalliopinta oli kosteata ja liukasta ja yhä liukkaammaksi se muuttui. -Siitä huolimatta koetimme joutuisasti kiirehtiä eteenpäin, ja menihän -se kun ei mistään välittänyt, antoi liukua, missä liukui. Vähitellen -kädet kävivät aroiksi ja polvet liukumisista kipeiksi, mutta viisikö me -siitä. Ajo oli vain mielessä ja jo, jo luulimme saavamme miehen kiinni, -mutta jälleen hän vilahti edemmäksi, ja taasen alkoi hurja pyydystys -kosteassa, läpitunkemattomassa pimeydessä. - -"Ampukaa", kehoitin jo innostuksissani Penttiä, mutta Pentti ei -ampunut, ja kun syytä tiedustelin, en kuullut muuta kuin hiljaista -mutinaa. Toistin kehoitukseni. Silloin kuulin hiljaisen, mutta kiivaan -vastauksen. "Luuletteko todellakin, että minä pakenevaa ampuisin? Ei, -silmä silmästä, hammas hampaasta, mutta rinta rintaa vastaan ja aseet -hänellä, aseet minulla." - -En puhunut enää mitään, enkä olisi ehtinyt puhua, sillä Pentti pysähtyi -äkkiä, jopa niin odottamatta, etten voinut hillitä vauhtiani, vaan -syöksyin hänen päällensä. Silloin hän liukui vielä pari askelta -edemmäksi ja olin juuri minäkin kulkea eteenpäin, kun hän varoittaen -huudahti. Olimme tulleet äkkijyrkänteen kohdalle, ja Pentti liukuessaan -oli onneksi pysähtynyt ihan sen partaalle, vielä pari kolmekymmentä -senttimetriä ja hän olisi auttamattomasti syöksynyt alas. Hankalassa -asennossa hän nytkin oli. Luolan pohja oli sillä kohtaa nopeasti -jyrkännettä kohden aleneva, ja Pentti makasi sen johdosta jalat kovin -ylhäällä ja pää alhaalla. - -Tartuin hänen jalkoihinsa ja vihdoin, vaivaloisten ponnistusten -jälkeen, onnistuin auttamaan hänet ylös, mutta minne oli ajamamme mies -joutunut? Mitään huutoa emme olleet kuulleet, ja kuitenkaan hän ei -ollut voinut muualta kuin jyrkänteestä mennä. Silloin hän varmaankin -oli kuollut, vai olimmeko turhia peljänneet, ehkä jyrkänne ei ollutkaan -niin syvä. - -Pentti ryömi varovaisesti, jalat edellä, jyrkänteen partaalle. -Sillä hän koetti ottaa tulitikulla valkeata, mutta kostea ilma oli -esteeksi. Vihdoin hän kuitenkin sai tulta, ja hetkiseksi, joskin vain -silmänräpäyksen ajaksi, valaistui luola. Olimme todellakin syvältä -näyttävän jyrkänteen reunalla, ja vielä kammottavamman vaikutuksen se -teki sentähden, kun alhaalta kuului kiivaasti juoksevan veden kohinaa. - -Voiko jyrkänteestä päästä alas, sitä ei Pentti ehtinyt eroittaa, sillä -tulitikku sammui. Otin silloin taskustani muistikirjan ja revin siitä -muutamia lehtiä. Pentti yritti saada ne palamaan, mutta minuutti meni -minuutin perästä, ja enää oli pari tulitikkua jälillä. Epäilimme josko -saisimmekaan valkeata, mutta samalla hulmahtikin jo paperi liekkiin. -Pentti oli sytyttänyt molemmat viimeiset tulitikut yht'aikaa. - -Nyt saattoi selvemmin tarkastaa jyrkänteen sivua. Se oli arviolta -suunnille viidentoista tahi kahdenkymmenen metrin korkuinen, -alhaallepäin levenevä ja pinnaltaan rosoisen epätasainen. Pystysuorana -jyrkänne laskeutui ainoastaan noin metrin tai puolentoista verran. -Alempana pinta oli hiukan loivemmin alenevaa, ja näytti siltä kuin sen -epätasaisuuksia hyväkseen käyttäen mahdollisesti voisi päästä alas. -Ihan alhaalla näkyi musta, valkopärskyinen virta. - -Pentin tekemät havainnot olivat muutamassa silmänräpäyksessä tehdyt, -sillä jo olivat paperipalaset palaneet tuhalle, ja jälleen synkkä -pimeys ympäröitsi meidät. Hämmästyksekseni silloin Pentti sanoi -yrittävänsä kiivetä alas. "Ei se mitään hyödyttäisi", koetin vakuuttaa -hänelle. Pimeässä olisi mahdoton saada selvää mistään. Alhaalla oli -sitäpaitsi virta, johonka helpolla voisi syöksyä, joten uhkarohkeata -olisi antautua yritykseen. - -Pentti oli taipumaton. "Jos mies, jota ajoimme takaa", hän sanoi, "on -tästä mennyt, täytyy meidänkin päästä alas." - -— Oletteko varma sitten siitä, kysyin Pentiltä, — että hän on -jyrkänteestä laskeutunut. - -— Hän oli vain muutaman metrin edelläni, joten muuta tietä hän ei ole -voinut kadota. Mahdollista, että hän on pudonnut, mutta mahdollista -sekin, että hän kauniisti on laskeutunut kallioseinää alas. Jälkimäistä -olen taipuvaisempi luulemaan, sillä aavistamatta pudotessaan olisi hän -ehdottomasti huudahtanut. - -— Olette oikeassa, mutta jos hän olisi onnellisesti tullutkin alas, -olisi hänellä vielä ollut virta voitettavana. - -— Virtaa en luule niin voimakkaaksi, kuin se täältä ylhäältä näyttää. - -— Joten arvelette hänen kahlanneen virran ylitse? - -— Kahlanneen tai uineen. Ainakin on hän jompaakumpaa yrittänyt, sillä -tulen valossa tarkastellessani jyrkännettä en ketään sen juurella -huomannut. - -— Onko siellä siis jalansijaa? - -— On, kapea, miltei virran partaalla oleva kalliopohja. Se ulkonee -suoraan jyrkänteestä. - -Muistui mieleeni Pekalta muutama vuosi sitten kuulemani kertomus -lapualaisesta ja hänen yrityksestään. Mahdotonta siis ei olisi -virralle päästä, ja ensimäisiä emme olisi, jotka sinne olimme pimeässä -pyrkineet, mutta uhkarohkea, se täytyi myöntää, oli lapualainen ollut. -Ruveta tuntematonta virtaa kahlaamaan. Ei minulla vaan semmoiseen olisi -halua. - -Pentti alkoi laskeutua alas, ja vaikealta, kun hän kerran alkuun -pääsi, se ei tuntunutkaan. Kalliopinnassa olevat epätasaisuudet olivat -hyvänä jalansijana, ja pian minäkin seurasin Pentin esimerkkiä. Aloin -varovaisesti hinautua ensimäiseltä, noin metrin tahi puolentoista -korkuiselta syvänteeltä alas. - -Hiukan kammotti riippua kyynärvarassa alas, mutta jo oli luja -jalkapohja allani, ja laskien käteni alemmaksi etenin joutuisasti. - -Jo oli Pentti alhaalla ja huusi minun tulemaan varovaisesti. Ihan -keskikohdalla olikin hiukan pahempi paikka. Sain kauvan etsiä -jalansijaa ja tukea käsilleni, mutta jo meni siitäkin ja muutaman -minuutin kuluttua olin alhaalla Pentin vieressä. - -Ryhdyimme nyt tutkimaan virtaa. Se, niinkuin Pentti oli arvellut, ei -ollutkaan niin voimakas kuin ylhäältä katsoen saattoi luulla, mutta -turhaan etsimme sopivaa kaivauspaikkaa. Virta tuntui kaikkialla -syvältä. Lopulta Pentti suuttui ja heittäytyi täysissä vaatteissa -virtaan. Hän aikoi uida ylitse, mutta tuskin hän oli edennyt hetkisen -matkaa rannasta, kun virta alkoi kuljettaa häntä mukanaan. Voimiaan -äärimmäisiin ponnistaen hän pääsi jälleen lähemmäksi rantaa, mutta -epätietoinen olisi sittenkin hänen pelastuksensa ollut, ellen viime -hetkessä olisi saanut häntä kädestä kiinni. - -Rantaan Penttiä auttaessani hänen jalkansa tapasivat pohjaan, mutta -niin syvää oli sillä kohtaa, että vesi ulottui hänen rintaansa saakka. -Se johti kuitenkin mieleemme uuden tuuman. Olimme tähän asti koetelleet -veden syvyyttä käsivarsin tahi pistämällä sääremme yli polven veteen. -Nyt Pentti alkoi, pitämällä kiinni kalliorannasta, kahlata pitkin -tämän sivustaa. Ehkä hän siten tulisi matalammalle vedelle? Jo vesi -ulottuikin vain vyötäisiin saakka ja Pentti lähti pyrkimään ulommaksi. -Minäkin laskeuduin silloin veteen ja ojensin hänelle käteni, jotta hän -turvallisemmin voisi edetä. Vesi oli kovin kylmää, mutta en ehtinyt -sitä nyt ajatella. Kahlasin eteenpäin, aina rintaan saakka veteen, ja -pidin yhä Penttiä kiinni kädestä. Aallot huuhtoivat jo hartioita, mutta -vieläkään ei tullut matalampaa. Virta vyöryi kiivaasti ja oli tuon -tuostakin viedä meidät mukanaan. Nyt se tempasikin Pentin nurin ja itse -olin seurata perässä, mutta rajulla liikkeellä, voimakkaasti pusertaen -toveriani kädestä, heittäydyin rantaa kohden. - -Olimme pelastuneet, eikä enää tehnyt mielemme ryhtyä uuteen -ylitsekulku-yritykseen. Mitä olisimme hakeneetkaan? Varmaan oli -ajamamme miehen käynyt huonosti. Virta oli hänet vienyt. - -Nousimme läpimärkinä ja viluisina kuivalle. Sitten alkoi vaivaloinen -kiipeäminen luola jyrkännettä ylös. Marjat ja sen johdosta liukkaat -jalkineet tekivät sen perin hankalaksi, mutta vihdoin olimme kuitenkin -ylhäällä. Emme seisahtuneet, vaan jatkoimme matkaa, mutta kovin -pitkältä tuntui nyt luolakäytävä ja miltei ijäisyydeltä sen kulkemiseen -menevä aika. Olisi edes hivenen verran nähnyt, mutta ei, hapuilemalla -oli edettävä ja polvet alkoivat kontatessa tulla tuskastuttavan -aroiksi, kädet lyödä verille ja märjät vaatteet yhä raskaammin painaa -väsynyttä ruumista. Huudahdimmekin sentähden ilosta, kun ensimäinen -valonvälke heijasti silmiimme. Valo kasvoi, ja uusiutunein voimin -kiirehdimme kulkuamme. Nyt jo näkyy luolan suu. Siis vielä muutama -askel, viimeiset pystyasennossa ja sitten ryömimällä ulos. Täällä -huomasimme hämmästykseksemme, että aurinko oli jo keskitaivaalle -nousemaisillaan. Kirkkaalla valollaan se oli sokaista meidät, jotka -tulimme pimeän ja yön valtakunnasta. - -Luolasta oli Pentti tuonut mukanaan saaliinamme saamamme saappaan. - -Se oli leveäpäinen ja korkko siinä oli raudoitettu. - - - - -IV. - - -Hetkisen levättyämme ja kuivattuamme vaatteitamme auringon paisteessa -johtui puhe toimenpiteisiin, joihin nyt olisi ryhdyttävä. Arvelimme -tosin, että Kuoleman Musta Koira oli hukkunut, sillä epäilystäkään -ei voinut olla siitä, että leveäpäinen saapas oli hänen. Tahdoimme -kuitenkin varmuutta hänen kohtalostaan ja päätimme sentähden lähteä -uudestaan luolaa tutkimaan. Pentti menisi ensin hakemaan pari lyhtyä -kotoaan, kivivasaran ja nuoraa. Minä sillä välin olisin luolan suulla -vartioimassa, ettei sieltä kukaan pääsisi ulos. Pentti toisi tullessaan -myös hiukan syötävää, sillä eväämme olivat aivan lopussa, ja nälkä -vaivasi. - -— Onneksi en pudottanut virtaan revolveriani, sanoi Pentti, — mutta -puhdistamista luulen sen tarvitsevan. Muuten kastumisesta aiheutunut -kostuminen lyö ruostetta pinnalle. - -— Samoin minunkin. Vähältä ettei se olisi kädestä hellinnyt. Kerran sen -jo pudotinkin, mutta en veteen, vaan kallioulkoneman reunalle. - -— Silloinko, kun veditte minut rantaan? - -— Niin, mutta ettekö ottaisi minunkin asettani puhdistaaksenne? - -— Se sitä kaivanneekin. Teillä on ruutipanoksellinen pistooli, joten se -nykyisessä asussaan tuskin laukeaisi. Minun revolverini pystyy kyllä -vielä miehen kaatamaan. Patruuniin ei kosteus pääse niin helpolla. -Jätän teille aseeni kunnes palaan takaisin. - -— En sitä tarvitse. En luule kenenkään enää meitä uhkaavan. - -— No, voinpa viedä molemmat, mutta olkaa kuitenkin varovainen. Ei tiedä -mitä saattaa tapahtua. - -Pentti lähti ja jälleen olin yksin. Hänen neuvonsa oli hyvä. Paras oli -ehkä olla varuillaan. En sentähden hetkeksikään kääntänyt huomiotani -luolan suulta, sillä sieltä luultavasti vaara uhkaisi, jos enää vaaraa -oli. Näin kului minuutti minuutin perästä, tunti, jopa puolitoista, -mutta vähintäkään epäilyttävää en ollut vielä nähnyt. - -Jo tuli Penttikin takaisin, mutta mistä syystä hänen silmistään -hehkui jälleen kammottava tuli, niin polttava vihan liekki, että -sitä nähdessäni kauhistuin. Minäkö olin vihan aiheuttajana? Ei, en -voinut olla, mutta minkätähden hän kantoi oikeassa kädessään märkää -saapasta? Oliko hän ehkä taasen ollut jossakin virrassa? Katselin -hänen vaatteitaan. Ne olivat puhtaat ja ihan kuivat. Mitenkä se oli -selitettävissä? Minun olivat vielä hyvänlaisesti märjät. Hän varmaankin -oli muuttanut toiset vaatteet ylleen. Aivan oikein, ja mitä näin, hänen -kummassakin jalassaan oli saapas, joten kädessään kantamansa ehkä ei -ollutkaan hänen. - -Lopetin joutuisan tarkastukseni, sillä Pentti oli jo ihan äärelläni. -Kiivaasti hän heitti saappaan maahan ja istuutui sitten kanervikolle, -käsi poskeen, kyynäspää polveen nojaten. - -Otin saappaan maasta, mutta tuskin sain sen käsiini, kun huudahdin -hämmästyksestä. Se oli leveäpäinen ja korkko siinä oli raudoitettu. - -En ollut uskoa silmiäni ja katsahdin Susiluolan suulle. Siellä oli -luolasta tuomamme saapas. Menin ja vertailin kumpaakin toisiinsa. En -saattanut erehtyä, ne olivat parit, mutta mistä oli Pentti löytänyt -toisen saappaista? Käännyin kysyvästi häneen. - -Pentti istui kauvan ääneti. Vihdoin hän alkoi kertoa. Kotiinsa -tultuansa hän oli mennyt sisälle, puhdistanut ampuma-aseemme, -pukenut toiset vaatteet päälleen ja varustautunut eväillä. Lyhdyt -laitettuaan kuntoon hän oli lähtenyt ulos, mutta samalla hämmästyksestä -seisahtunut. Rappusilla oli saapas, jota hän ei ollut siellä ennemmin -nähnyt. Paikalla hän oli huomannut sen tutun muodon, leveän kärjen ja -raudoitetun korkon. Pahaa aavistaen hän katseli ympärilleen pihalle. -Aitan ovi oli auki. Kiireesti hän riensi sinne. Siellä ei ollut ketään, -mutta hänen sunnuntaisaappaansa olivat viedyt. Katkerana Pentti syytti -minua. Minkätähden en ollut huolella vartioinut luolan suuta. Kuoleman -Koira oli päässyt sieltä pujahtamaan. - -— Erehdytte, sanoin hänelle — en ole hetkeksikään poistunut Susiluolaan -vievän aukon äärestä, joten kukaan ei ole voinut minun näkemättäni -sieltä tulla. - -— Oletteko varma siitä? - -— Olen. - -— Hyvä. Pentti hypähti kuin vieterin ponnahtamana pystyyn — silloin -täytyy luolaan viedä toisen aukon, mutta mitenkä Kuoleman Koira on -päässyt virran ylitse, se on minusta käsittämätöntä. - -— Olette siis vakuutettu siitä, että hän on pelastunut? - -— Kenenkä sitten saapas olisi ja kuka sen olisi rappusillemme tuonut? - -— Mutta miksi hän on sen tehnyt? Sitenhän hän antaa meille selvän -viittauksen toisen luola-aukon olemassaolosta, josta tähän saakka emme -ole mitään tietäneet. Voimmehan ruveta etsimään sitä ja löytää sen. - -— Ja mitä siitä hyötyisimme? - -— Samalla löytäisimme hänen piilopaikkansa. - -— Mitä puhutte? - -— Mieleeni johtuivat vaan sanat, jotka luin eräästä hänen -kirjoittamastaan paperilapusta. - -— Asun siellä, missä vesi juoksee ja virrat vuotavat? - -— Aivan niin. - -— Ja niitten perustuksella te lausutte arvelunne? - -— Sen teen. Tosin meillä ei ole mitään varmuutta asiassa, mutta -sittenkään en saata olla ajattelematta luolassa olevaa virtaa. Se -sopii kuvaukseen, sillä monikolliseen muotoon, jota hän on lauseessa -käyttänyt, ei mielestäni tarvitse ehdottomasti kiinnittää mitään -erikoisempaa huomiota. Se voi olla samalla tapaa käytetty kuin puheessa -toisinansa kuulee: Olen nähnyt Ilmajoet, Kurikat, Lapuat. - -— Luulen ymmärtäväni selityksenne, mutta siten olisi Kuoleman Koira -ehdoin tahdoin ilmoittanut piilopaikkansa. - -— Ehkä hän on tehnyt sen tarkoituksella tahi myös pitää hän -suojapaikkaansa niin turvallisena, että hän mitenkään ei luule meidän -sinne löytävän. Luonnollisesti voisimme yrittää virran ylitse, mutta -se on siksi hankala ja vaarallinen tie, että tuskin kukaan haluaisi -ainakaan toistamiseen semmoiseen uhkarohkeaan tekoon ruveta. - -— Joten siis ei olisi jälellä muu kuin etsiä luolaan vievä toinen aukko. - -— Mikä hänen luulonsa mukaan on mahdotonta. - -Vaivuimme kumpikin ajatuksiimme, ja mieleeni muistuivat kaikki ne -kertomukset, jotka lapsuudessani olin Haukkavuoresta ja Susiluolasta -kuullut. Olin ilmielävästi näkevinäni lapualaisen rohkean retken -luolaan ja hänen epätoivoisen, mutta sittenkin uhmailevan taistelunsa -maanalaisen virran rajuja aaltoja vastaan. Hänestä ajatukseni -siirtyivät Lyylin iso-äidin kertomukseen ja ikivanhaan, merirosvoista -puhuvaan aarretarinaan. Miksi oli Partio-Jaakkokin maininnut aarteen? -Jos hän semmoisen oli löytänyt, mahdollisesti se silloin oli sama, -minkä merirosvot olivat saarena olleelle Haukkavuorelle tuoneet. -Aloin jo miltei totena pitää tarinaa aarteesta. Susiluolassa Jaakko -oli tehnyt löytönsä ja aukolle hän oli pannut kiven. Muodostiko aukko -Susiluolan toisen suun? Salamana välähti tämä mahdollisuus mieleeni. -Silloin hevosenkengillä ja niissä olevilla pienillä nuolenpäillä ehkä -lopultakin oli joku merkitys. - -Menin paikalle, missä luolansuun edustalla muistin hevosenkengän -olevan. Kallio oli siellä nyt ihan kauttaaltaan sammaloitunut. Aloin -nyhtiä sammalia irti, mutta en heti osunut oikeaan kohtaan. Nyin -sammalia siirtyen paikasta toiseen ja vihdoin huomasin ilokseni -kalliopinnassa hakemani hevosenkengän muotoisen kuvion. - -Pentti oli oudostellen katsellut puuhaani. Osoitin kuviota ja -kerroin hänelle lyhyesti, mitä siitä tiesin. Lausuin hänelle myös -arveluni, että pienten nuolenpäitten avulla ehkä löytäisimme toiselle -luola-aukolle. - -Pentti kumartui silloin uteliaana hevosenkenkää tutkimaan. Tarkkaan -hän mittasi sen joka suunnalle ja laski siinä olevat viirut. -"Kuusikymmentä", hän sanoi puoleksi itsekseen, "siis kuusikymmentä -askelta." - -Johtopäätös oli mielestäni oikea. Kumma ettei sitä kukaan ollut ennen -tehnyt. Sanoin sen Pentille. - -Tämä nousi ylös. "Viirujen säännöllisyys", hän lausui, "saattoi minut -tekemään päätelmäni, mutta — olen voinut erehtyä. Pian olemme sen -tutkineet. Molemmat pienet nuolenpäät viittaavat alaspäin vuorta, -kumpikin yhdensuuntaisesti hiukan viistoon vasemmalle." - -Aloimme tasaisin askelin mitata vuorta nuolenpäitten osoittamaan -suuntaan. Koetimme kulkea niin suoraan kuin mahdollista, mutta tuon -tuosta tuli joku puu tahi kanto eteen, ja silloin ei auttanut muu -kuin paraan mukaan arvioida jäämättä otetun askelmitan pituus ja -esteen toiselta puolen jälleen jatkaa. Vihdoin olimme kulkeneet -kuusikymmentä askelta, ja molemmat luulimme käyneemme ihan suoraa -linjaa. Toisen meistä oli kuitenkin täytynyt erehtyä tahi ehkä olimme -kumpikin erehtyneet. Viimeinen askeleeni oli vienyt minut suuren, -noin metrin korkuisen kiven luo. Pentti oli joutunut pari askelta -sivummalle ja samalla hiukan kauvemmaksi. Mikä muu siis neuvona -kuin lähteä uudestansa matkaa mittelemään, mutta toisella kertaa -molemminpuolinen välimatka oli vieläkin suurempi. Vasta kolmannella -kerralla osuimme yhteen. Seisahduimme molemmat saman kiven eteen, jonka -luo ensimäiselläkin yrityksellä olin pysähtynyt. - -Se saattoi meidät arvelemaan ja päätimme ryhtyä kiveä tutkimaan. -Kuka osaa kuvata hämmästystämme ja riemuamme, kun sen pinnalta — -poistettuamme hienon sammalpeitteen — huomasimme hevosenkengän -muotoisen kuvion. Siinäkin isot nuolenpäät viittasivat Susiluolaa -kohden, mutta pienten nuolenpäitten suunta ei ollut enää sama. Ne tosin -osoittivat vasemmalle, mutta ylöspäin vuorta ja aikaisemman suuntansa -kanssa muodostaen miltei suoran kulman. Viirut olivat kovin kuluneet, -mutta vihdoin saimme niistäkin selvän. Niitä oli vain viisikymmentä -kolme, ja pian olimme jälleen löytäneet hevosenkengän. Sekin oli isolla -kivellä. - -Mieleni oli tavattomassa jännityksessä. Hevosenkengällä siis oli -merkityksensä? En laisinkaan enää epäillyt, ettemme niitten avulla -löytäisi Susiluolan toiselle aukolle. Täällä Partio-Jaakko oli hopeat -ja kultansa nähnyt? Jos niin oli, milloinka oli aarre sinne joutunut? -En voinut olla ajattelematta vanhaa, merirosvoista olevaa tarinaa -ja Pekan arvelua Susiluolan edustalla olevan merkin synnystä. Jos -kuviot olivat heidän hakkaamiaan, silloin he olivat myös aikaisemmin -— vaikka lappalaistyttö, eikä kukaan muukaan ollut sattunut sitä -näkemään — käyneet saarella. Kuvioitten monilukuisuus ja suuri -huolellisuus, millä ne olivat laaditut määrättyjen välimatkojen päähän, -edellyttivät pitempiaikaista työtä ja tarkkaa saaren tuntemusta. -Ehkä he jo pitemmällä ajalla olivat käyttäneet saarta salaisena -lepo- ja kätköpaikkanaan? En saanut tätä ajatusta mielestäni, ja yhä -kiihkeämmäksi kasvoi haluni tulla aukolle, mistä pääsisimme luolaan ja -salaista aarretta etsimään, jos ei — niinkuin oli luultavaa — Kuoleman -Musta Koira jo ollut sitä vienyt. - -Yhä useammalle hevosenkengälle saavuimme, ja milloin oli askelmittana -kuusikymmentä, milloin viisikymmentä tahi hiukan enemmän, jopa kerran -vain kolmekymmentäkuusi. Joka askeleella tulimme yhä likemmäksi Hattua, -mutta ei suoraan sitä kohden. Suunta näytti vievän hiukan vasemmalle -käsin. Vihdoin sivuutimmekin Hatun sen pohjoispuolelta. Tuskin olimme -silloin edes kymmenen metrin päässä siitä. - -Nyt alkoi kulkumme käydä alaspäin vuorta, ja vaikeuksitta löysimme -jälleen uuden hevosenkengän. Siinä oli viisikymmentäneljä viirua, ja -pienet nuolet osoittivat hiukan oikealle. - -Otimme viisikymmentäneljä askelta, ja pysähdyimme molemmat -sammaleisen mättään kohdalla. Varmuuden vuoksi mittasimme matkan -vielä toistamiseen, jopa kolmannen ja neljännenkin kerran, mutta aina -jouduimme samaan paikkaan. Ryhdyimme silloin mätästä kiskomaan maasta. -Se oli työtä, hiki juoksi helminä pitkin otsaa, mutta vihdoin saimme -mättään irti. Sen alla oli vielä vahvasti multaa, pieniä kiviä ja -hienoa soraa. Poistimme käsin kaikki. Lopulta, noin puolentuntisen työn -jälkeen, tuli näkyville kova kallionpinta, mutta turhaan etsimme siitä -hevosenkengän muotoista kuviota. Paljastimme kalliota kolmen neljän -metrin laajuudelta, mutta yhtä huonolla tuloksella. - -Olimmeko laskeneet viirut väärin hevosenkengässä? Menimme -tarkastelemaan, mutta ei, oikein oli. Piirrot olivat erehtymättömän -selvät. - -Siis olimme ottaneet askelmitat väärin, tahi emme olleet osanneet pysyä -suunnassamme. Lähdimme uudestansa mittelemään askelin vuoren rinnettä -ja nyt jouduimmekin hiukan kauvemmaksi ja vähän enemmän oikealle. -Täälläkin oli mättäitä ja mättäitten alla multaa ja kivisekaista soraa, -mutta vaikka kaivoimme maata toista metriä syvälle, ei kiinteätä -kalliota tahi suurempaa kiveä tullut vastaamme. Sora oli vain jonkun -verran tiivistyneempää ja muodostukseltaan karkearakeisempaa. Palasimme -silloin äskeiseen paikkaan. Siitä oikealla, noin metrin päässä, kohosi -maasta suuri lahonnut puunrunko. Kiinnitin nyt huomioni siihen. -Puunrunko oli hyvin vahva, noin kolme metristä syltä ympärimitaten, -ja näytti satoja vuosia vanhalta. Rungon keskusta oli kokonansa -lahoa, mutta pinta oli vielä paikoin kovaa, ja — en voinut pidättää -ilonhuudahdustani — erääseen kohtaan oli jollakin terävällä aseella -kaiverrettu hevosenkengän muotoinen kuvio. - -Iloni oli ennenaikuista. Kuvio oli niin kulunut, että pienten nuolten -osoittamaa suuntaa emme saaneet selville ja että viiruista eroitimme -vain muutaman. - - - - -V. - - -Seisoimme nyt neuvottomina. Mahdotonta oli enää ajatellakaan eteenpäin -kulkua, sillä mistä hakea hevosenkenkiä. Pelkästään arviokaupalla ei -niitä voinut ruveta etsimään. Askelluku oli siksi erilainen ja suunta -muutteleva, mutta jos koettaisi löytää hevosenkengän, mistä Lyylin -isoäiti oli puhunut. Tämä ajatus juolahti salamana mieleeni. - -Lähdin kiireisesti astumaan Peltolaa kohden. - -— Minne menette? huusi Pentti. - -— Tiedän vielä yhden hevosenkengän. - -— Missä sitten? Pentti juoksi rinnalleni. - -— Peltolasta suoraan mennen Haukkavuoren ylitse Susiluolaa kohden. - -— Oletteko käyneet Peltolassakin? - -— Olen, samalla matkaa kuin teilläkin. Eksyin vuorella ja jouduin -lopuksi Peltolaan. - -— Ja eksyksissä harhaillessanne löysitte hevosenkengän? - -— En, en ole sitä edes nähnyt. Peltolassa tapasin vanhan mummon. - -— Tiedän ketä tarkoitatte. - -— Hän kertoi Lyylille, pienelle poikansa tyttärelle ja minulle viime -Suomen sodan kauhuista, joita hän itsekin oli saanut kokea, ja kuinka -hän vihollisia paetakseen oli kerrankin piiloutunut suuren puunrungon -alle. Täällä hän oli nähnyt kalliopinnassa hevosenkengän. - -— Ja sitä te nyt aijotte etsiä? - -— Niin. - -Jatkoimme ääneti matkaa, huomio tarkkaavaisesti kiinnitettynä -ympäristöön. En tuntenut paikkoja samoiksi, joita pienenä poikana olin -kulkenut. Olin silloin varmaankin kiertänyt vallan toisia teitä. - -Vihdoin pilkisti Peltola esiin puitten lomitse, ja pian tulimme -pienelle polulle. Se vei alaspäin vuorta ja näytti johtavan Hatulle -päin. Astelimme polkua eteenpäin. Alempana se kulki hiukan kaartaen, -mutta laskeutui sitten jyrkästi alas. Jo näkyi Peltolan aitakin. -Menimme sen luokse saakka ja koetimme sitten suunnata kulkumme suoraan -vuoren ylitse Susiluolaa kohden. - -Muistin selvästi Lyylin iso-äidin kertomuksen. Tulisimme ensin -miehenmitan syvyiseen notkoon. Sitten olisi hetkinen matka louhikkoa, -ja tästä — hiukan tasaisemmalla maalla — noin kymmenen askeleen päässä, -olisi maahan kaivautunut paasi, ja sen oikealla puolella vanha honka, -minkä alta meidän tulisi hevosenkenkää etsiä. - -Osuimme todellakin vähäiseen notkoon ja sieltä muutaman metrin -levyiseen louhikkoon. Se oli täynnä suuria kiviä, ja monessa kohden oli -kalliossa isoja halkeamia. Hyppäsimme kiveltä kivelle louhikon ylitse -ja jo näimme suuren, hiukan kumollaan olevan hongan. Juoksimme puun -luo. Sen vasemmalla puolen pisti maasta esiin paaden sivu. Olimme siis -kulkeneet oikeaan. Puu oli ihan kuivettunut ja osaksi laho. Tutkimme -sen alustaa. Siellä oli kalliopinnassa hevosenkenkä ja siinä viiruja -kuusikymmentäkaksi. Pienet nuolet osoittivat pitkin vuoren sivustaa -suoraan etelään. - -Emme lähteneet kuitenkaan enää niitten suuntaa seuraamaan. Tahdoimme -ehtiä yöksi Peltolaan ja käännyimme sentähden takaisin. Pian olimmekin -jälleen Peltolan aitauksen edustalla. Se oli kivestä niinkuin -lapsuuteni aikana, mutta nurmikentän asemasta oli sen sisäpuolella nyt -komea, hiekkakäytäväinen puutarha. - -Astuimme puutarhaan. Se oli muusta pihasta eroitettu kummallekin puolen -taloa kulkevan puisen säleaidan kautta. - -Pienestä puistoveräjästä pääsimme talon päätypuolelle. Sieltä upea -lehtokuja vei vieläkin puuveräjälle. Entistä lasi-ikkunaista etehistä -ei enää ollut, vaan sen sijaan iso, avonainen kuisti. - -Rappusilla oli vastamme nuori, ylioppilaslakissa oleva neito. "Joku -kesävieras", ajattelin. - -Suuri oli hämmästykseni, kun Pentti esitti hänet Lyyliksi. Hän oli -siis, niinkuin minäkin, lukenut ylioppilaaksi, mutta kylläpä hän oli -muuttunut. Pellavainen tukka oli käynyt ihan pikimustaksi. Silmät -olivat vielä yhtä sinisen kirkkaat kuin ennenkin, mutta syvällisemmät -ja toisinansa hänen puhuessansa ne saivat miltei tumman kiillon. -Silloin katse oli niin sielukkaan voimakas, että näytti siltä kuin koko -hänen olemuksensa harrastuksineen ja aatteineen olisi kuvastunut siinä. - -Hän muisti vielä aivan selvästi käyntini Peltolassa, mutta olin minäkin -hänen mielestänsä suuresti muuttunut. En ollut enää vartaloltani heikon -näköinen, vaan pitkä, solakka ja voimakas. - -Tuvassa hetkisen aikaa oltuamme siirryimme vieraspuolelle. Siellä oli -komea, herrasmaisesti sisustettu sali ja pari huonetta. Jäimme saliin. - -Sinne Lyylin isäkin tuli. Hän oli kasvattanut itselleen upean, rinnalle -saakka ulottuvan täysiparran ja oli hiukan, mutta tuskin huomattavasti -vanhentunut. - - -Lyylin iso-äiti ei enää ollut elävien joukossa. Hän oli kuollut jo -seitsemättä vuotta sitten. - -Pian tuotiin meille teetä. Lyyli itse oli tarjoilijana. Hän oli -käynyt Vaasan suomalaisen tyttökoulun ja sitten yksityisoppilaana -lukenut ylioppilaaksi. Viime keväänä hän oli valmistunut, mutta ei -enää aikonut jatkaa. Korkeintaan hän tulisi vain syksyksi Helsinkiin -jonnekin talous- ja keittokouluun. Taloustoimet häntä erityisesti -miellyttivätkin. Aina hän aamuin pistäytyi navettaan lehmiä katsomaan -ja pitkin kesää hän oli ollut isänsä työväkeä niityllä auttamassa. - -Rattoisasti puhellessa aika kului joutuisasti, ja ystävällinen -isäntäväkemme sanoi hyvää yötä. Minulle oli laitettu vuode toiseen -vierashuoneista, Pentille toiseen. - -Sovin hänen kanssaan siitä, että aamulla lähtisimme jälleen yhdessä -Haukkavuorelle. - -En moneen yöhön ollut nukkunut sängyssä. Sentähden uni maistui -erinomaisesti, ja kun heräsin, oli aurinko jo korkealla taivaalla. - -Nousin kiireesti ylös ja menin tervehtimään talonväkeä. Tuossa -tuokiossa tuotiin kahvia, ja hetken kuluttua tuli nuori palvelustyttö -kutsumaan meitä tupaan aamiaiselle. Aijoin mennä Penttiä huoneesta -hakemaan, mutta isäntä kertoi hänen jo varhain aamulla lähteneen -kotiinsa. Iltapuolipäiväksi hän oli kuitenkin luvannut saapua takaisin -ja oli pyytänyt minua odottamaan siksi. - -Penttiä ei kuulunut vielä illallakaan. Sen sijaan tuli häneltä sana -erään pienen pojan mukana. Hänen isänsä oli sairastunut, joten hän -luultavasti ainakaan muutamaan päivään ei voisi lähteä kotoaan. Hän -näin ollen kehoitti minun toistaiseksi jäämään Peltolaan. Isänsä -parannuttua hänkin tulisi heti sinne. Silloin saattaisimme uudelleen -lähteä aloittamallemme "matkalle". - -Muu ei siis minulla ollut neuvona kuin jäädä Peltolaan, ja -hyväntahtoisesti luovutettiin minulle vieläkin jo käyttämäni huone. -Odotin sitten Penttiä toimettomana pari päivää, mutta aika alkoi -tuntua pitkältä. Kaikki talonväki oli tavallisissa askareissaan, -joten Lyyliäkin näin vain perin harvoin. Sitäpaitsi hän oli -käynyt kotipitäjänsä Kirkonkylässä. Raittiusseura siellä aikoi -seuraavaksi sunnuntaiksi hommata huviretkeä Haukkavuorelle. Lyyli -oli seuran puheenjohtaja ja kuului sitäpaitsi retkeä valmistavaan -huvitoimikuntaan, joten hänellä sen johdosta oli paljon puuhaa. -Tarjosin hänelle apuani, ja hän otti sen kiitollisuudella vastaan. -Saipa hän minun lupaamaan pienen esitelmänkin. - -Paljon kuljimme nyt yhdessä. Jopa kävimme kerran Hatullakin. -Matkallamme silloin ei ollut mitään varsinaista päämäärää. Kävelimme -huviksemme ja keskustelimme maantieteestä. Hän oli hyvin huvitettu -aineesta, ja kerroin hänelle sentähden tekemistäni monista -maantieteellisistä retkistä. Olin ollut Ruotsissakin ja Norjan Lapissa -ja matkustanut läpi miltei koko Suomen Lapin. Lukemattomia koskia olin -silloin laskenut. - -Miellytti minua Haukkavuorikin. Sillä oli aivan erikoisluontonsa. -Ympäristö oli tasaista Pohjanmaan alankoa. Vuori itse oli luultavasti -harjun katkelma tahi korkeimpana kohottumana jostakin harjusta. - -"Siinä olette oikeassa", sanoi Lyyli, "se on osana Pohjankankaasta, -mutta kangas sen kummallakin puolella on niin matalaa, että sitä -Hatulta outo tuskin huomaa. Vasta parin kolmen peninkulman päässä alkaa -se pohjoisessa nousta hiukan jyrkempänä, etelässä vähän lähempänä. -Kerrotaan, että Haukkavuori noin pari vuotta sitten olisi mitattu, ja -että sen korkeus olisi noin no m. merenpinnasta lukien." - -— Kuka on korkeusmittauksen tehnyt? - -— Sanotaan hänen olleen erään maisterin Vaasasta. - -— Onko hän myös tutkinut luolaa? - -— Ei, mutta miksi sitä kysytte? - -— Olisin huvitettu tietämään mikä mielipide hänellä on luolan synnystä. - -— Mitä te itse siitä arvelette? - -— Pidän luolaa varmasti veden muodostamana. Sitä todistaa kallion -syvyydessä vieläkin juokseva virta. Kuinka korkealla vesi on Suomea -peittäneen "jäämeren" aikoina ollut näillä seuduin, en tiedä, sillä -toistaiseksi en ole ehtinyt sitä tutkimaan. Luulen kuitenkin sen -ulottuneen paljon yläpuolelle Haukkavuoren. Vähällä Lauhalla, joka -myös on Pohjankankaalla, on entinen merenraja yli 200 m. nykyisestä -merenpinnasta. Pitkät, harjanteen sivustaa kulkevat kivi jadat ovat -siellä merkkeinä vanhasta vedenrajasta. - -— Ettekö semmoisia ole täällä huomanneet? - -— En samallaisia, mutta kyllä muita, yhtä erehtymättömiä todistuksia. -Niinpä Pentin kanssa kulkeissamme tulimme eräälle louhikolle. Sen lähin -ympäristö on tavallisen kerrossoran peittämä, joten sekään ei aina -ole nähtävästi ollut paljaana. Meri on nähtävästi huuhdellut soran -pois, mutta jättänyt kerrostumat paikoilleen samalla korkeudella sekä -louhikon vasemmalla että oikealla puolella, missä alustana oleva pinta -on luultavasti tasaisempaa. Sen sijaan on sora siellä aaltomaisesti -kohottunut, ja jos meri olisi vielä jonkun aikaa saanut jatkaa -toimintaansa, olisi kivikko tahi kallio täälläkin tullut näkyviin. - -— Puhuitte äsken maanalaisesta virrastakin? - -— Sen tein. - -— En muista siitä ennen kuulleeni. Onko virta Susiluolassa? - -— On. Aivan hiljakkoin olen siellä itse käynyt. - -— Tekö, kertokaapa minulle. - -Kerroin hänelle, mutta en maininnut syytä, miksi elimme luolaa niin -pitkälle edenneet. - -— Mistä luulette virran tulevan? - -— Sen lähdettä on vaikea tarkastamatta tietää, ja pimeässä emme voineet -mitään eroittaa. - -— Aijotteko lähteä sitä uudestaan tutkimaan? - -— Aijomme, mutta silloin toista tietä. - -Lyyli hämmästyi. "Mitä, viekö Susiluolaan toinenkin aukko?" - -Olin juuri kertomaisillani hänelle kaikki, kun samalla olin kuulevinani -hiipiviä askeleita. Mistä ne tulivat? Jo oli kaikki hiljaista, mutta -en ollut saattanut erehtyä. Syöksähdin salaman nopeudella kivirappusia -alas Hatulta. Silloin näin miehen, joka kiireisesti pakeni, mutta hän -oli jo niin kaukana, ettei ollut ajatteleminenkaan häntä seurata. - -Kuka oli mies? Varmaankin Kuoleman Koira? Kukaan muu ei olisi niin -hiipien lähestynyt, kukaan muu ei niin joutuisasti paennut. - -Oliko hän ehkä kuunnellut keskusteluamme? - -Se oli hyvinkin suuri mahdollisuus. - -Onni etten hevosenkengistä ollut ehtinyt mitään puhua. - -Nousin jälleen Hatulle. Siellä Lyyli odotti levottomana minua. Hän -ei käsittänyt miksi niin äkkiä olin rientänyt alas, jopa kolme neljä -rappusta joka askeleella. - -— Ette siis ketään huomanneet? kysyin häneltä. - -— En. Oliko alhaalla joku? - -— Oli, mies, joka hiipi kuuntelemaan keskusteluamme. - -— Huu, mikä se semmoinen mies on? - -— En tiedä hänen oikeasta nimestänsä, mutta luulen osuvani oikeaan, jos -sanon hänen olevan saman, joka teillekin yritti eräänä yönä murtautua. - -— Siis rosvo, mutta mistä hänet tunnette? - -— En tunne häntä lähemmin, mutta siitä huolimatta on minulla omat syyni -lausumaani otaksumaan. - -— Mitkä sitten? - -— Tiedän erään epäiltävän henkilön, joka on enonnekin talon -ulkopuolella kierrellyt, piileskelevän jossakin täällä. En ole tosin -nähnyt häntä, kerran vain haamun pimeässä luolassa, mutta Pentin kanssa -olemme seuranneet hänen jälkiänsä ja ajaneet häntä takaa. - -— Senkötähden Susiluolaakin kuljitte virralle saakka? - -— Sentähden, mutta paras on meidän lähteä täältä, milloin tahansa hän -voi palata takaisin. - -— Olisiko hän niin rohkea? - -En ehtinyt vastaamaan. Taitavalla kädellä heitetty kivi vieri -jalkoihini. Kumarruin sitä katsomaan, mutta siinä ei ollut mitään. -Samalla kajahti metsästä kolkko nauru ja uhmaileva ääni huusi: "Virta -on syvä ja pääsy sieltä on vaikea. Toistako tietä etsit? Turhaa on -työsi." - -"Turhaa", huusin vastaukseksi raivostuneena. "On ennenkin kettuja -ajettu luolista." - -Nauru muuttui purevan pilkalliseksi, eteni hiukan ja lakkasi vähitellen. - -Lyyli oli vapisten tarttunut käsivarteeni. "Hänkö siellä on?" - -— Hän. - -— Miksi hän niin kammottavasti nauraa? Minua peloittaa. Lähdetään pois! - -— Olkaa huoleti, ei hän teille pahaa tee. Suojelen teitä. - -Astuimme alas Hatulta ja aloimme kulkea alaspäin vuorta. Lyyli -käveli koko ajan rinnallani. Hän näytti pelkäävän. Tarjosin hänelle -käsivarteni. Punastuen hän kiitti, mutta ei tarttunut siihen. - - - - -VI. - - -Kun Lyyli ja minä saavuimme takaisin Peltolaan, oli Pentti täällä. -Hänen isänsä oli jo parantunut, ja silloin hän heti oli lähtenyt vuoren -ylitse minua tapaamaan. Hän oli sivuuttanut Hatun hyvin kaukaa, joten -oli selitettävissä se, ettei hän ollut meitä huomannut. Kerroin hänelle -aavistamattomasta seikkailustamme. - -Kun Pentti kuuli kertomukseni, tahtoi hän, että paikalla olisimme -lähteneet Haukkavuorelle. Minulla ei ollutkaan mitään sitä vastaan, -mutta Lyyli ei laskenut meitä menemään ennenkuin olimme syöneet -päivällisen. Jälkeenpuoliskahvia emme kuitenkaan Lyylin pyynnöistä -huolimatta enää jääneet odottamaan, vaan kiirehdimme Haukkavuorelle. - -Matkamme lähimpänä päämääränä oli honka, jonka alta olimme viimeisen -hevosenkengän löytäneet. - -Pian olimme hongalla ja jälleen aloimme vaivaloisen etsintämme. Onni -näytti tälläkin kertaa meitä suosivan. Tuskin oli tuntiakaan kulunut, -kun olimme löytäneet taas pari uutta hevosenkenkää. - -Näistä viimeisessä oli viisikymmentäneljä viirua, ja pienet nuolet -osoittivat hetken matkan päässä näkyvää louhikkoa kohden. - -Vielä tulimme kolmannelle hevosenkengälle. Siinä oli ainoastaan -kaksikymmentäkolme viirua ja pienten nuolenpäitten suunta sama kuin -edellisessä kuviossa. - -Olimme silloin miltei ihan louhikon äärellä. Se oli hiukan ylempänä -kuin kivikko, mille olimme tulleet Peltolasta lähtiessämme, mutta -kallio oli täällä paljon rosoisempaa ja kivilohkareet monta vertaa -suuremmat. Siellä täällä oli myös syviä, jopa melkein pohjattomilta -näyttäviä railoja. - -Seisoimme silmänräpäyksen ajan neuvottomina. Perin vaikeata olisi -semmoisessa paikassa osua oikeaan askelmitan otossa. Lähdimme kuitenkin -yrittämään. - -Ensimäisenä sivuutimme louhikossa ison kalliolohkareen. Se jäi -vasemmalle, mutta edemmäksi emme näyttäneet pääsevämmekään. Suoraan -edessämme oli jyrkkä, yli miehenkorkuinen kalliokohottuma. Siitäkö -meidän tulisi kiivetä? Monien ponnistusten jälkeen olimme vihdoin -ylhäällä, mutta tuloksetonta oli työmme ollut. Jo parin kolmen askeleen -päästä tulimme syvän, noin kuusi metriä leveän railon partaalle. -Sen ylitse ei ollut yrittäminenkään. Palasimme silloin takaisin ja -laskeuduimme nousemaltamme kalliolta alas. - -Mitä nyt olisi tehtävä? Nuolten osoittamaa suuntaa oli mahdoton suoraan -edetä. Tarkastimme ympäristöä. Kivien lomitse kulki kierrellen pieni -ojanteen tapainen syvänne. Se alkoi kivilohkareen kohdalta, minne -ensiksi olimme tulleet, ja näytti siltä kuin sitä olisi käytetty -polkuna. Sitäkö meidän oli mentävä? Ainakaan ei muita kulkuteitä ollut. -Kaikkialla oli ympärillämme korkeita kiviä ja suuria kalliolohkareita, -joten pääsyä eteenpäin etsiessämme täytyi väkistenkin joutua -ojanteelle, jonka nyt olimme huomanneet. - -Lähdimme sitä kulkemaan. Kalliolohkareelle oli ollut viisi askelta. -Vielä kahdeksantoista askelta otettuamme loppui tie. Oliko sillä -merkityksensä? Olimme tulleet pienen, kumollansa olevan paaden luo. -Se oli jyrkkänä, monen metrin korkuisena kohoavan kallion sisäänpäin -kääntyvässä polvekkeessa. Sen yläsyrjä kosketti kallion kumpaakin -sivustaa, sen reunoista muu osa oli kivikkoisella alustalla. -Ainoastansa yhdessä kohden oli pieni rako kallion oikeanpuolisen -seinämän kohdalla. Siitä ehkä käsi mahtuisi saamaan paaden sivusta -kiinni, mutta tarkemmin katseltuamme huomasimme vihdoin ihan raon -vieressä pienen, mutta jotensakin selväpiirteisen kuvion. Sielläkin oli -hevosenkengän muoto, mutta kannassa ei ollut viiruja, eikä nuolenpäitä, -joita tähän saakka olimme tottuneet näkemään. - -Jännityksemme kasvoi. Olisimmeko siis lopultakin tulleet Susiluolan -toiselle aukolle? - -Koetin, pistämällä oikean käteni rakoon, nostaa paatta. Se nousikin -paikoiltaan odottamattoman helposti, ja eteemme aukeni kapea luolan suu. - -Olin puhjeta äänekkääseen riemuhuudahdukseen, mutta Pentti tarttui -varoittaen käsivarteeni. "Olkaa hiljempaa", hän sanoi, "Kuoleman Musta -Koira voi olla siellä". - -Tukahdutin jo puoleksi huuliltani päässeen huudahduksen ja laskeuduin -jalat edellä aukosta sisään. Pentti teki samoin. Sitten hän nosti -paaden jälleen aukolle, jotta kukaan ei ulkoapäin huomaisi luolaa. - -Peltolasta olimme ottaneet mukaamme vähäisen lyhdyn. Pentti aikoi nyt -sytyttää sen, mutta hämmästykseksemme — vaikka olimme luulomme mukaan -tukkineet ainoan valoreijän — ei luolassa ollut niin pimeä, että -olisimme valkeata tarvinneet. Annoimme siis lyhdyn olla virittämättä. -Pentti sen sijaan kiinnitti sen uudelleen selkäänsä. Vielä saattoi se -matkallamme olla hyödyksi. Valoa, joskin hämärästi näkyi nyt tulevan -jostakin edempää. - -Ryhdyimme luolaa tarkastamaan. Olimme pitkässä ja kapeassa käytävässä. -Leveys oli noin pari metriä, paikoin ei sitäkään, korkeus oli enemmän -vaihteleva, metristä pariin, jopa puoleenkolmatta saakka. Seinämät -olivat samanlaiset kuin Susiluolassa näkemäni. - -Etenimme käytävää, mutta hyvin hitaasti, sillä tahdoimme kaikkien -mahdollisuuksien varalle tehdä tutkimuksemme tarkkaan. - -Kuta pitemmälle ehdimme käytävässä, sitä valoisammaksi muuttui. -Käsittämättömältä tuntui, mistä valo saattoi tulla. Veisikö käytävä -ehkä jälleen ulko-ilmaan? Se oli kyllä mahdollisuus. Sen pinta yleni -loivasti, joskin tuskin huomattavasti. - -Oudon tunteen herätti rinnassamme pauhu, jonka kuulimme etäältä. Emme -voineet erehtyä, se oli veden kohinaa. Olimmeko siis tulossa jollekin -virralle? - -Olimme kulkeneet arviolta noin kolmekymmentä metriä, kun käytävä -äkkiä kapeni noin metrin levyiseksi, ja korkeus oli enää tuskin -sitäkään. Nelinkontin ryömien etenimme vielä noin neljä viisi metriä. -Tällöin käytävä loppui, mutta sen sijaan aukeni eteemme suuri, miltei -holvimainen luolasali. Siellä ei näkynyt ketään. Konttasimme silloin -sinne ja hypähdimme pystyyn. Suloiselta tuntui ojennella jäseniään. - -Luolasali oli noin kymmenen kaksitoista metriä pitkä ja noin seitsemän -kahdeksan metriä leveä. Sen katto oli keskeltä hiukan kaareutuva, eikä -sanottavasti korkea, ehkä kolme tahi neljä metriä. Kummallekin sivulle -se aleni, etenkin oikeanpuoliselle. Täällä korkeus oli kaksi metriä -tahi vähäisen yli. - - -Nyt huomasimme mistä valo tuli. Oikealla puolella, miltei seinän -kohdalla, oli katossa leveä, noin viidenkymmenen senttimetrin korkuinen -aukko. Siitä näkyi kirkkaan sinistä taivasta, ja tunki luolaan vahva -valojuomu. Se miltei häikäisi silmiä, sillä olimme niin kauvan saaneet -kulkea puolipimeässä käytävässä. - -Kiipesin Pentin avulla aukolle ja katsahdin ulos. Ihan halkeaman -tasalla vuori ulkoni hiukan, mutta laskeutui sitten äkkijyrkkänä monen -sylen syvyyteen. Yhtä kohtisuorasti ja monen metrin korkeuteen se -kohosi aukon yläpuolella, joten mahdotonta — niin luulin — oli sitä -ulkoapäin nähdä. Ilmoitin havaintoni Pentille. - -— Eikö ulkoilemaa myöden, hän kysyi — voi päästä luolalle tahi luolalta -pois? - -— Ei, vastasin hänelle — se on hyvin kapea ja ulottuu tuskin aukkoa -kauvemmaksi. Vuorenseinämää sitävastoin jatkuu pitkälle molemmin puolin. - -— Eikö vastapäätä ole mitään korkeampaa kalliota? - -— Ei. Metsikköä vain. - -— Honkia? - -— Niin, mutta niitten latvat eivät ulotu aivan tasallemme. - -— Ne ovat siis puolikasvuisia? - -— Eivät ole. Metsä on hyvin suurta. - -— Kylläpä olemme silloin nousseet. - -— Niin olemme. - -Laskeuduin Pentin olkavarassa alas, ja nyt aloimme jälleen tutkia -salia sen sisältä. Jo käytävästä ryömiessämme oli huomiomme kiintynyt -vastaiseen seinään. Siinä näytti lattian tasalla olevan matala aukko, -joten luola luultavasti sieltä jatkui. Menimme lähemmäksi. Samalla -Pentti kumartui joutuisasti eteenpäin ja kohottaen vasenta kättään -kehoitti hiljaisuuteen. Hän oli lattialta, likeltä aukon suuta, -löytänyt pienen männynhaon. Hako oli vielä aivan tuore, joten se oli -hiljan katkaistu. Oliko siis joku sittenkin luolassa, mutta hiukan -edempänä? - -Koetimme varovaisesti silmäillä aukosta sisään. Se oli kapean käytävän -suuna, mutta kuinka pitkän, sitä emme saattaneet eroittaa. Mitään -epäiltävää emme myös huomanneet. Nelinkontin silloin Pentti katosi -aukosta ja minä seurasin perässä. - -Käytävä, johon nyt olimme tulleet, tuntui loivasti ylenevän ja oli -se äskeistä hiukan kapeampi ja ehkä myös vähäisen matalampi, mutta -puolivaloista oli täälläkin, joten hyvin näimme edetä. - -Jännityksemme oli vielä entisestään lisääntynyt. Varmaan luulimme -pian saavamme luolan salaisuudet selville. Täälläkö Partio-Jaakko oli -tehnyt löytönsä? Missä silloin oli luuranko, jonka hän oli nähnyt, -missä olivat aarteet? Ehkä emme olleet oikeaan paikkaan osuneet? Tämä -mahdollisuus oli lannistaa mieltäni, mutta ajatellessani ulkoaukolla -ollutta kiveä ja etäältä kuuluvaa kohinaa, joka askel askeleelta -tunkeutui yhä voimakkaampana korviimme, en voinut olla ilosta -huudahtamatta. - -— Mitä nyt, sanoi Pentti, — olkaa hiljaa. - -Olin hetkiseksi unohtanut Kuoleman Koiran. Se oli totta, hänkin oli -ehkä luolassa? Kukapa muu olisi tuonut luolaan haon, mutta silloin hän -— niinkuin jo kerran aikaisemmin olin peljännyt — kenties myös oli -löytänyt kullat ja hopeat, joista Partio-Jaakko oli puhunut. Olkoon -niin, ainakin saisimme varmuuden ja vanha tarina selviytyisi. En enää -epäillytkään sitä, että olimme tulossa Susiluolassa olevalle virralle. -Veden pauhu kuuluikin jo siksi läheltä, ja ilma käytävässä alkoi myös -yhä enemmän ja enemmän käydä kosteaksi. - -Enää ei ollut ympärillämme valoista. Puolihämärä oli vähitellen -muuttunut miltei läpinäkymättömäksi pimeydeksi, ja kolkolta tuntui -edetä, mutta takaisinkaan emme tahtoneet kääntyä. Miksi olisimme sen -tehneetkään? Pitkän ajan ja paljon vaivaa olimme uhranneet luola-aukon -löytämiseen. Nytkö olisimme siis jättäneet työmme kesken? Ei, eteenpäin -oli meidän kuljettava, eteenpäin niin pitkälle kuin suinkin vaan -pääsisimme, ja tuli virta vastaan, tarkkaan oli se uudelleen tutkittava. - - - - -VII. - - -Käytävä oli kovin pitkä. Vähintäinkin tunnin ajan olimme sitä jo -kulkeneet ja tiesi kuinka kauan saisimme vielä pimeässä hapuilla -eteenpäin. Olisimme edes voineet sytyttää lyhdyn, mutta silloin -Kuoleman Koira, jos hän luolassa oli, olisi helposti saattanut huomata -meidät. Se oli siis ainakin toistaiseksi jätettävä tekemättä. - -Äkkiä Pentti pysähtyi. "Odottakaa hiukan", hän sanoi. - -— Miksi niin? - -— Olen jälleen löytänyt haon. Tarkastan olisiko niitä enemmän. - -— Käytävässäkö se oli? - -— Niin. - -— Onko sekin tuore? - -— En voi sitä nähdä, mutta siltä tuntuu. Neulaset ovat pehmeitä ja -taipuvaisia. - -— Silloin se on hiljan tuotu tänne, ehkä hetkinen sitten? - -— Niin on. Meidän täytyy sentähden entistä varovaisemmin edetä. Muuten -voimme äkkiarvaamatta tulla yllätetyiksi. - -— Onko hakoja useampia? - -— Ei. - -Jatkoimme jälleen matkaamme, eikä olomme enää tuntunut niin -tuskastuttavalta. Tiesimme nyt varmasti jonkun toisenkin aivan -äskettäin kulkeneen samaa käytävää. Jos se oli Kuoleman Koira, ehkä -silloin saisimme ketun hänen omasta loukustaan kiinni. - -Ihmeeksemme huomasimme äkkiä veden jyminää kuuluvan sekä oikealta -puoleltamme, ikäänkuin seinän takaa, että edestäpäin. Samalla käytävän -pohja alkoi nousta hiukan jyrkempänä, ja muutaman askeleen vielä -edettyämme pauhu sivulta lakkasi, mutta sen sijaan tunkeutui nyt -korviimme kohinaa jalkojemme alta. Kulkiko siis käytävä virran ylitse? - -Miltei heti saimme siitä selvän. Jo noin viiden kuuden metrin päässä -käytävä päättyi virtaan, joka synkkänä ja aallot korkeina vyöryi sen -alle. Vesi oli uurtanut kallioon holvimaisen aukon. Ojentaen kätemme -alaspäin ulotuimme holvin keskikatokseen. Siitä oli veden pintaan -tuskin kokonaista metriäkään. - -Käytävä oli loppuosassaan levenemistään levennyt, joten holvin kohdalla -oli seinästä seinään ainakin pari syltä. Vasemmalla käytävän pohja, -aleten loivasti veteen saakka, ulkoni kielekkeen tavoin pitkin kallion -sivustaa. Laskeuduin sitä ihan virran partaalle asti. - -Edemmäksi emme voineet päästä. Vesi oli esteenä. Kuoleman Koirakaan -ei siis luolassa olisi, joten huoleti saattaisimme sytyttää lyhdyn. -Lausuin sen mielipiteenäni Pentille. Hän sanaakaan virkkamatta -vastaukseksi otti lyhdyn seljästään ja pisti siihen tulta. Se valaisi -himmeästi, mutta sittenkin voimme nyt jotensakin selvästi nähdä -ympärillemme. Luultavasti oli vesi joskus virrannut käytävästä, -missä nyt olimme, mutta sitten se oli raivannut itselleen uuden tien -ja entinen kulkuväylä oli silloin jäänyt kuiville. Syynä oli ollut -kalliopohjan erilainen kestävyys. Voimakkaasta virrastaan päättäen -vesi tuli korkealta. Ehkä jossakin vuoren syvyydessä oli koskikin. -Tämmöisessä paikassa oli vesi vähitellen syventänyt reittiänsä. Sen -johdosta se oli edempänä ollut pakoitettu tekemään samoin, mutta jos -kallion vastustusvoima oli ollut suuri, silloin sen oli täytynyt uurtaa -itselleen uusi ura. Näin selitin kaksinkertaisen holvin synnyn ja tukea -mielipiteelleni sain siitä, että alempi holvi näytti olevan pienempi. -Ulommaista holvia jatkui niin pitkälle kuin saatoimme eroittaa, ja -virta vyöryi sen pohjaa myöden. - -Käytävän seinissä emme nähneet minkäänlaista aukkoa, emmepä edes -vähäisintäkään railoa, pieniä kouruja vain. Olisiko siis meidän -ulotettava virtaan tutkimuksemme? Silloin olisi jälleen astuttava -veteen, sillä muuten emme voisi saada sen syvyyttä selville, mutta -varovaisesti se olisi tehtävä. Syvässä vedessä olisi vaikea pysyä -pystyssä, joten virta helposti veisi mukanaan. Ehkä emme sitäpaitsi -pohjaisikaan tahi vettä olisi yli rinnan. Uhkarohkeata olisi silloin -antautua vaaraan. Sen tiesimme kokemuksesta ja toistamiseen emme -halunneet taistella maanalaisen virran aaltoja vastaan. Tällä kertaa se -kenties ei yhtä onnellisesti päättyisikään. - -Riisuin kengät ja sukat jaloistani ja käärin housut ylös. Pentti -teki samoin. Pistin sitten jalkani kalliokielekkeeltä veteen, mutta -se ulottui polviin saakka, ja vieläkään en tavannut pohjaa. Koetin -uudestansa. Nyt pohja tuntui jalkojeni alla, mutta vesi nousikin jo yli -polvien ja housuni olivat kastuneet. Kuljin nyt pitkin kallion sivustaa -eteenpäin ja Pentti seurasi esimerkkiäni. Ensin syveni hiukan, mutta -sitten jälleen mataloitui. Vettä ei ollut edes polviin. Ulompana oli -syvempi. - -Olimme kulkeneet virrassa arviolta alun toistakymmentä metriä, kun -vesi äkkiä syveni lantioihin saakka. Emme kuitenkaan enää kääntyneet -takaisin, vaan pyrimme yhä eteenpäin. - -Vielä muutaman askeleen otettuamme holvi laajeni suuresti. Etenkin -oikealla virta teki ison mutkan. Vasemmalla sitävastoin sen suunta vain -hiukan kaarehti. Katsoimme suoraan eteemme. Siellä oli kallioseinässä -leveä aukko, josta virta kohisten tuli. Hiukan edempänä oli varmaankin -koski. Kovaa pauhua kuului vuoresta. - -Pysytellen kallion vasemmalla seinällä etenimme kolme neljä metriä. -Täällä oli kalliossa kapea, miltei virran partaalla oleva ulkonema. -Nousimme sille. - -Tuskin olimme kävelleet ulkonemaa pari syltä, kun Pentti pysähtyi, -tutki kallioseinää ja sitten naurahti. "Tiedättekö", hän sanoi, "missä -nyt olemme?" - -— Missä? toistin hämmästyneenä. Mitä tarkoitatte kysymyksellänne? - -— Olemme olleet täällä ennenkin ja tässä on seinä, jota olemme -kiivenneet. Silloin tosin oli pimeä, mutta tunnen sen sittenkin. Juuri -tähän kohtaan asetin jalkani ja tänne, hiukan ylemmäksi, tartuin -kädelläni. Siinä on syvä kouru. Muistan selvästi kuinka siihen sovitin -sormeni. - -Tarkastin kourua. Minäkin olin siitä kiivennyt. En saattanut erehtyä. - -"Naurahdin äsken sille", lausui Pentti, että viime kerralla yritimme -pyrkiä virran ylitse. Olisimme sen sijaan voineet kulkea sen sivua -vähän pitemmälle. - -— Luulin käytävän jatkuvan virran toisella puolella. - -— Samoin minä, ja mikään muu mahdollisuus ei juolahtanut mieleenikään. -Semmoista se on pilkkopimeässä mennä ajometsästykselle. - -— Niin on, mutta emmekö kapua ylös? - -— Turhaa se olisi. Ihmettelen, ettemme jo kapeasta kalliorannasta -tunteneet paikkaa? - -Olimme siis tulleet Susiluolassa olevalle virralle, joten löytämämme -aukko oli vienyt oikeaan. Onni oli todellakin meitä suosinut pimeässä -kiivetessämme vuorta. Niin jyrkältä ja perin vaikeakulkuiselta se -näytti, joskaan ei viidentoista tahi kahdenkymmenen metrin korkuiselta, -miksi olimme sen palavien muistikirjalehtieni valossa arvioineet. -Lyhdyn valo oli tasaisempaa, joten korkeussuhteet saatoimme suunnilleen -määrätä tarkemmin. Kallio-ulkonemasta jyrkänteen reunalle näytti olevan -noin kymmenen tai kaksitoista metriä, ja luolan katto oli ehkä sylen -verran ylempänä. - -Koetimme jälleen kulkea eteenpäin, mutta jo muutaman askeleen perästä -rantakaistale loppui. Veteen oli siis astuttava uudelleen. Pentti -riisui silloin kaikki vaatteet päältään ja laskeutui alastomana -virtaan. Vesi ulottui hänelle vyötäreisiin saakka ja edempänä oli vielä -syvempää. Siitä huolimatta ei Pentti vielä luopunut yrityksestään. -Varoitin häntä ja kehoitin hänen kääntymään takaisin, mutta hän ei -totellut minua. Oliko hän unohtanut aikaisemman päätöksemme, vai eikö -hän nyt siitä välittänyt? Kuoleman Koiraa hän varmaankin etsi ja -sentähden niin itsepintaisesti tahtoi päästä eteenpäin. - -Jo oli Pentti rintaan saakka vedessä. Silloin näin hänen äkkiä -horjahtavan. Silmänräpäyksen hän vielä oli pystyssä, mutta sitten virta -tempasi hänet nurin, ja hetkiseksi hän katosi vedenpinnan alle. Jo -näkyy kuitenkin käsi, jo pää, ja uiden myötävirtaan hän pyrkii rantaan. -Ojennan käteni ja jo luulen saavani hänestä kiinni, kun pyörteinen vesi -vie hänet ulommaksi ja nyt hurjaa vauhtia kuljettaa häntä alempana -olevaa holviaukkoa kohden. Turhaan hän ponnistelee rantaan. Voimakkaat -aallot raastavat hänet väkisin mukanaan, ja hän solahtaa aukosta -holviin, jota olimme kahlaten tulleet, enkä enää häntä paikaltani näe. -Onnistuisiko hän pelastumaan? Holvissa oli vähemmän vettä, joten vielä -voi sitä toivoa, mutta ehkä hän ei pääsisikään matalalle — sekin oli -mahdollista — vaan virta veisi hänet toisesta aukosta alas. - -Kiirehdin tulemaamme tietä takaisin, mutta en ehtinyt vielä pitkälle -kahlata holvia, kun Pentti ilmestyi pimeässä vastaani. Hän oli viime -hetkessä onnistunut uimaan matalammalle vedelle ja virran häntä -tempoessa saanut kalliokielekkeestä kiinni. - -Pentti meni nyt hakemaan vaatteitansa ja minä annoin hänelle jälleen -lyhdyn. Olin hänen riisuessaan ottanut sen haltuuni. - -Odotin Penttiä virrassa ja pian hän olikin takaisin, kantaen -vaatteitaan vasemmalla olkapäällään. - -Jatkoimme nyt matkaamme ja muutaman minuutin kuluttua olimme -kalliokielekkeen kohdalla, mikä Pentin oli pelastanut. Nousimme -sille ja siitä holvin katolle, millä ennenkin olimme olleet. Jälleen -olimme siis kuivalla maalla. Käytävään olimme jättäneet sukkamme ja -jalkineemme. Puimme nyt kaikki vaatteet päällemme. Koko sen ajan -kestäessä kumpanenkaan meistä ei sanallakaan puhunut keskeytyneestä -retkestämme. Emme sitä enää ajatelleetkaan. Halusimme päivänvaloon. - -Kun olimme edenneet käytävää noin puolen tunnin ajan, niin sammutimme -lyhdyn. Luolasali alkoi lähetä ja silloin oli varovaisinta olla -valkealla herättämättä huomiota. Se voisi käytävästä näkyä kauvas. -Henkilö, joka oli tuonut haot luolaan, oli saattanut palata takaisin -ja silloin hän helposti havaitsisi meidät. Siitä olimme nyt varmat, -että hän ei ollut virralla, joskaan emme osanneet selittää syytä, miksi -toinen löytämistämme haoista oli kuljetettu käytävään. Itsestään se ei -ollut voinut sinne joutua. Olisiko se ehkä luolan salaperäisen asujamen -vaatteissa laahautunut niin pitkälle, ja hän itse oli mennyt Susiluolan -toiselle suulle, tahi oli korkealta, liki katonrajaa olevasta aukosta -vakoillut toimiamme virralla. Emme pitäneet sitä luultavana. - -Luolasaliin tullessamme emme siellä nähneet ketään, mutta eräässä -nurkassa oli tuoreita lehtiä makuusijaksi ja ruoka-aineita sisältävä -laukku. Laukun vieressä oli seinänojassa pitkä, hyvältä näyttävä -luodikko. Olisiko hän ehkä vielä käytävässä? Kuljimme sitä varovaisesti -eteenpäin, mutta ketään emme huomanneet. Tiesimme kuitenkin nyt -vihollisemme olinsijan. Ulos ehdittyämme asetimme huolellisesti paaden -paikoilleen ja lähdimme sitten Peltolaa kohden. - - - - -VIII. - - -Seuraavana päivänä oli sunnuntai ja raittiusseuralla sovittu -huviretkensä Haukkavuorelle. Kokoonnuimme kaikki Kirkonkylässä. Olimme -päättäneet ensin käydä kirkossa jumalanpalvelusta kuulemassa ja vasta -sen päätyttyä lähteä retkelle. Osanottajia siihen kertyi odottamattoman -runsaasti. Niitä oli tullut kaukaisista syrjäkylistä saakka, joten -meitä oli hyvän joukon toista sataa henkeä. Useimmat näistä olivat -seuran omia jäseniä. - -Raittiusseuralla oli oma sinivalkoinen lippunsa ja oma -torvisoittokuntansa. Lipun juhlallisesti liehuessa ja soittokunnan -kaiutellessa reipasta lähtömarssia aloimme kulkumme. - -Matkan varrella tuon tuostakin pistimme yksi-ääniseksi lauluksi, ja -iloinen, juhlatunnelmainen mieliala kohosi yhä. Kaunis ilma olikin -suosinut retkeämme. Taivas oli sinikirkkaana ja koko luonto tuntui -hymyilevän. Linnut visertelivät puissa ja hiljainen, lämmin etelätuuli -hyväili poskiamme. - -Haukkavuoren juurelle ehdittyämme pysähdyimme hetkiseksi ja nautimme -mukanamme runsaasti tuotuja virvokkeita. Etenkin kirnupiimä ja -katajamarjoista valmistettu raittiusjuoma menivät mainiosti kaupan. - -Hatulla oli varsinainen ohjelma alkava. Siellä oli torvisoittoa, -Lyylin tervehdyspuhe, runonlausuntoa, pidettävänä oleva esitelmä, -kanteleensoittoa, raittiuskertomus ja laulua sekä kuorossa että -yksiäänisesti miltei joka ohjelmanumeron välissä. - -Harvoin olen kenenkään kuullut sillä tavoin puhuvan kuin Lyylin. -Jokaisessa hänen sanassaan oli lentoa ja lämmintä sydämellisyyttä. -"Kuka", hän lausui, "ei rakastaisi sitä kuusta, jonka juurella on -kasvanut, kuka ei luontoa, jota lapsuudessaan on tottunut näkemään? -Kuusi humisee kotoisia tarinoitaan, ja ympärillä oleva luonto on -sekin osana siitä kodista, missä olemme syntyneet ja missä ensimäiset -askeleemme ottaneet. Jokainen polku on siellä tuttu, jokainen kivi -ja kanto". — Nyt Lyyli siirtyi puhumaan siitä kuinka lapsuusaikainen -koti vähitellen vaihtuu omaan, jokaisen itse perustamaan kotiin, -ja niistä yhteiskunnallisista velvollisuuksista, jotka tästä ovat -seurauksena. Suomi on silloin muuttunut suureksi, yhteiseksi -kodiksemme, jota jokainen meistä rakastaa ja jota jokaisen tulee -rakastaa. Sentähden sitä myös tulee vaalia ja suojella ja sen kansaa -estää joutumasta turmiollisten paheitten orjaksi. Yhtenä tämmöisenä -paheena on väkijuomien käytäntö ja paljon tuskaa ja turmiota se jo -oli levittänyt. Olisiko enää sallittava semmoista? Kautta koko maan -tulisi raittiusseurain entistäkin voimakkaammin nousta taisteluun, ja -kuka vielä ei ollut liittynyt riveihin, hän nyt liittyköön. Moni äiti, -jonka kodin onnen väkijuomat olivat vieneet, varmaankin silloin itkien -kiittäisi Jumalaa. Moni isäkin lankeaisi kiitollisena polvilleen ja -lapset, jotka vanhempiensa tähden nyt kärsivät, saisivat takaisin sen -kodin, minkä väkijuomien kirous oli heiltä riistänyt. - -Kun Lyyli lopetti puheensa, oli tuskin yhtään kyyneletöntä silmää, -ja kenenkään kehoittamatta nousimme kaikki ylös yhtyen yhteisäänin -voimakkaaseen Maamme-lauluun. - -Jo aikaisemmin mainitsemani ohjelma oli loppuun suoritettu — minäkin -olin pitänyt esitelmäni, sen aihe oli maantieteellinen — mutta -vieläkään emme lähteneet Haukkavuorelta. Päätimme jäädä auringonlaskua -ihailemaan. Kauniina se laskikin. Koko läntinen taivaanranta oli -punertavan hohteinen. - -Vähitellen aurinko katosi taivaanrannan taa. Silloin rusohohde tummui -tummumistaan ja vieno hämärä alkoi levitä yli maan. - -Nyt kanteleensoittajamme, harmaapartainen vanhus, otti kanteleen -polvillensa. Hetkisen hän istui ääneti mietteissänsä, sitten kankeat -sormet koskettelivat kieliä, ja kannel helähteli. Soitto oli hiljaista, -värähtelevää. Jo se taukosi, mutta alkoi jälleen, ja henkeä pidättäen -kuuntelimme. Nyt soittaja, yhä kanneltaan nappaillen, avasi suunsa -laululle ruveten. Laulut olivat vanhoja ja Karjalasta kotoisin. Sieltä -oli soittajammekin. Nuoruudessaan hän oli muuttanut Leppäviidan -pitäjään. - -— Vanha Onermi, sanoi eräs joukostamme kuiskaten — on lämmennyt. En -koskaan ennen ole kuullut hänen laulavan. - -— En minäkään, sanoi eräs toinen. — Ihmettelen sitä, että hän on -lähtenyt näin pitkälle huviretkelle. - -— Ei siinä ihmettelemistä. Hän on hyvin harras raittiusystävä ja on -aina mukana, kun vaan tilaisuus sen myöntää. - -Onermi lopetti laulunsa, mutta laulun herättämää juhlatunnelmaa jatkui, -ja kukaan ei näyttänyt vieläkään halukkaalta lähtemään kotiin. Ehdotin -silloin, että koottaisiin risuja Hatun likellä olevalle kokkokivelle ja -poltettaisiin kokko. - -"Tehdään se", kuului miltei yhteen suuhun vastaukseksi, ja pian oli -kokkokivellä suuri kasa risuja. - -Sytytimme kokon palamaan. Ensin nousi taivaalle vahva, sakea savu ja -vain sieltä täältä näkyi savun seasta pieniä liekkejä, mutta liekit -kasvoivat, ja jo alkoi kipenöiviä säkeniä lentää korkealle ilmaan. -Äkkiä liekit sulautuivat yhtenäiseksi tulimereksi, ja taivas sai -omituisen, punertavan loimun. - -Näytelmä oli suuremmoinen, ja istuin Lyylin rinnalla sitä ihaillen. -Emme paljon puhuneet. Katsoimme vain. Toisinansa silmäyksemme -kohtasivat toisensa. Silloin omituinen värähdys tunkeutui läpi koko -ruumiini. Mistä se johtui? En ymmärtänyt sitä. En ollut koskaan ennen -semmoista tuntenut. Olisivatko hänen silmänsä sen vaikuttaneet? -Ne olivatkin nyt harvinaisen palavat, ja sielukas ilme oli niissä -tavallista voimakkaampi. Tahtomattani katseeni yhä uudelleen ja -uudelleen kääntyi häneen. Ehdottomasti hän oli kaunis tyttö. Kumma -kyllä en aikaisemmin ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota, tahi -ehkä olin huomannut, mutta olin ollut muissa ajatuksissa. Vähitellen -vaivuin nytkin ajatuksiini, mutta tällä kertaa niitten esineenä oli -Lyyli. Muistelin sitä kuinka pienenä poikasena olin häneen tutustunut. - -— Mitä mietitte? kysyi Lyyli. - -— Ensimäistä kohtaustamme. - -— Nyt kesällä? - -— Ei, vaan lapsina Haukkavuoren juurella. - -— Minäkin olen sitä muistellut. - -— Nytkö? - -— Niin, mutta katsokaa kuinka tuli jälleen leimuaa korkeana. - -Aijoin noudattaa hänen kehoitustaan, kun samalla tunsin jonkun -kädellään koskettavan oikeaa olkapäätäni. Käännähdin katsomaan. Siellä -Pentti seisoi takanani ja viittasi minun seuraamaan itseään. Koko -huviretkemme kestäessä en ollut häntä nähnyt. Missä hän oli ollut? -Nousin ylös ja lähdin hänen perässään. - -Hetken matkan päässä muista Pentti pysähtyi. "Olen tänään käynyt -luolassa", hän kuiskasi minulle. - -— Luolassa, toistin hämmästyneenä. — Kuoleman Koiraako hakemassa? - -— Niin, mutta en tavannut häntä siellä. Ruokia oli kuitenkin sitten -eilisen maisteltu, ja pyssy oli muutettu toiseen paikkaan. Olen koko -päivän häntä vainunut, luolassakin odotin kauvan aikaa, mutta hän ei -tullut. - -— Miksi menitte luolaan yksin? - -— Tehän olitte tänä päivänä estetty. - -— Ja ette malttaneet odottaa huomiseen? Niinkö leppymättömästi -siis vihaatte Kuoleman Koiraa. Ettekö jo voi kertoa minulle syytä -molemminpuoliseen vainoonne? - -— Miksi minä häntä vihaan, sen tiedän, mutta miksi hän minua, sitä en -tiedä. - -— Mitä hän on siis teille tehnyt? - -— Mitä tehnyt? Pirstonut elämäni onnen, sanoi Pentti tavattomalla -katkeruudella. — Eikö siinä ole kylliksi, mutta älkää enempää kysykö. -Ehkä pian saatte kuulla kaikki. - -En tiedustellut häneltä asiasta enempää. - -Pentti oli jo ollut matkalla Peltolaan, kun hän alhaalta huomasi -kokkomme. Silloin hän oli kääntynyt vuorelle takaisin. Ensin hän oli -aikonut lähteä luolalle uudestansa, mutta sitten hän olikin päättänyt -tulla meitä tapaamaan. Kokkoa lähetessään hän oli ollut näkevinään -Kuoleman Koiran. Tämä oli hiipinyt vähän edempänä hämärässä. - -— Ettekö lähteneet häntä seuraamaan? - -— En heti. Odotin hänen menevän likemmäksi kokkovalkean piiriä, mutta -samalla hän katosi. Turhaan olen häntä nyt hakenut, mutta tulkaa -mukaan, ehkä vielä hänet yllätämme. - -— Luulette siis hänen vielä kiertelevän täällä ympärillä? - -— Niin luulen, mutta odottakaa, tuolla minä näen hänet jälleen. Hän -seisoo varjossa suuren puun takana. - -— Jo minäkin hänet huomaan. Emmekö paikalla lähde häntä ajamaan takaa? - -— Tehdään niin! - -Emme ehtineet vielä monta askelta ottaa kun kuulimme Lyylin kutsuvan -meitä. Hän oli havainnut lähtömme ja juoksi nyt perässämme. "Ettehän -vielä kotiin mene", hän huusi.. "Poltetaan ensin kokko loppuun. Enää on -vain vähäisen risuja palamatta." - -— Emme enää voi jäädä, sanoin. - -— Minne teillä sitten on kiire? Lyyli kysyi. — Tuskinpa näin yöllä -ryhdytte työtäkään tekemään. - -— Emme toki, lausuin naurahtaen. - -— Emme, sanoi Penttikin, — meillä on muita tärkeitä asioita. - -Äkkiä Lyyli näytti aavistavan jotakin. Hän tarttui vapisten -käsivarteeni. "Rosvonko olette taasen nähneet? Onko hän ollut täällä?" - -Nyökäytin päätäni myöntävästi. - -— Ja nyt lähdette häntä ajamaan? Olenko arvannut oikein? - -— Oikein olet, vastasi Pentti lyhyesti. - -Lyyli irroitti kätensä käsivarrestani. "Älkää menkö", hän pyysi meitä. - -Emme tahtoneet luopua tekemästämme päätöksestä. Silloin Lyyli ojensi -kätensä hyvästiksi. Tunsin kuinka se vapisi. Sitten hän läksi jo -sammumaisillaan olevalle kokolle päin. Enää yksityisiä liekkejä näkyi, -nekin epätasaisesti hulmuavina, ja taivaskin oli kadottanut punertavan -loisteensa. - -Kuoleman Koira ei ollut enää puun luona, ja turhaan etsimme häntä -muualtakin lähimmästä ympäristöstä. - -Lähdimme silloin luolalle, mutta emme heti menneet sisään, vaan -piilouduimme suuren kalliolohkareen suojaan, mistä hyvin saattoi nähdä -luola-aukolle. Ehkä Kuoleman Koira ei vielä ollut tullut? Ainakin -voisimme häntä hetkisen odottaa, vaikkapa tunnin tahi parikin. Mikäpä -kiire meillä sitäpaitsi olisi luolaan ollut? Jos hän siellä jo oli, -ehdimme kyllä hiukan myöhemminkin saada siitä varmuuden. - -Näytti siltä kuin olisimme tehneet viisaasti jäädessämme odottamaan. -Oli tuskin kulunut puoltakaan tuntia, kun yksinäinen mies läheni luolan -aukkoa. Aijoin syöksyä esiin, mutta Pentti pidätti minua. Mies käveli -hitain ja levollisin askelin. Nyt hän kumartui paadelle, nosti sen ylös -ja katosi luolaan. Jälleen paasi laskeutui paikoillensa. Varroimme -vielä noin kymmenen minuuttia. Sitten mekin nousimme kiven takaa ja -laskeuduimme aukosta luolaan. - - - - -IX. - - -Nyt hiivimme hitaasti ja varovaisesti eteenpäin, Pentti ryömi -etumaisena ja minä heti hänen jälissään. Välistä pysähdyimme -kuunnellaksemme, mutta kun mitään epäilyttävää ääntä ei tunkeutunut -korviimme, jatkoimme jälleen matkaamme. - -Enää oli luolasaliin noin neljä viisi metriä. Mitenkä nyt Kuoleman -Koiran huomaamatta — jos hän salissa oli — päästä ulos. Uskalsimme -tuskin hengittää. - -Jo näkyi käytävästä sisään. Likellä vastaisen seinän vasemman puolista -nurkkausta oli kalliolattialla lehviä vuodesijaksi, laukku ja siihen -nojaava pyssy. Vuoteen ääressä seisoi meihin selityksin oleva mies. - -Pentti lipui nopeasti aukosta saliin, ja minä seurasin ihan hänen -kintereillään. Sisään tultuamme nousimme hiljaa pystyyn ja aloimme -varpailla hiipien lähetä vastustajaamme. - -Olimme jo ottaneet pari kolme askelta, kun mies liikahti hiukan. -Pysähdyimme henkeä pidättäen. Kunpa hän ei olisi kuullut askeleitamme, -mutta ei, hän oli yhä selitysten ja seisoi taasen hiljaa. - -Aijoimme jälleen rientää eteenpäin, mutta emme ehtineet vielä edes -paikoiltamme liikahtaa, kun kuului voimakas basso-ääni. "Miksi ette -lähene?" se kysyi ivallisesti. Säpsähdimme. Mistä ääni tuli, ja meitäkö -kysymys tarkoitti? Mieskö vuoteen vieressä oli puhunut? Ei näyttänyt -siltä. Hän oli selkä yhä meitä päin. Kuinka hän olisi siis meidät -huomannut, vai oliko luolassa ehkä joku neljäskin henkilö? Katsahdimme -hämmästyneinä ympärillemme, mutta ketään neljättä emme nähneet. Samalla -mies käännähti meihin ja astui askeleen eteenpäin. "Miksi ette lähene?" -hän kysyi purevasti. Ääni oli sama kuin äsken kuulemamme. "Luulitte", -hän jatkoi pilkallisesti, "etten tuloanne huomannut. Erehdyitte siinä. -Katsokaa oikeassa kädessäni olevaa peiliä. Koko ajan olen siitä -tarkastanut liikkeitänne. Näin teidän ryömivän käytävästä ja hitaasti, -hiljaa nousevan ensin polvivaraan ja sitten pystyyn, ha, ha, minä olen -odottanut teitä." - -— Odottanut? toistin syvän kummastuksen valtaamana. - -— Niin, hän vastasi raivoisasti, astuen likemmäksi — olen seurannut -teitä siitä saakka, kun vuorella sanoitte hyvästi naisylioppilaalle, -nimeä en tiedä. Menitte puun luo, jonka takana vähää ennen olin -seisonut. Siitä arvasin teidän etsivän minua, mutta yllätys oli, että -tunsitte salaisen piilopaikkani. Mitkä hornan henget ovat auttaneet -teitä sitä löytämään? Ensin epäilin lähteäkö luolaan, mutta sitten -päätin mennä teitä vartomaan. Ratkaisun hetken piti kuitenkin kerran -tulla, miksi ei siis nyt? Vaanien silmäilitte askeliani, mutta -olisittepa aavistaneet minun lukevan jokaisen katseenne. - -— Siitäkö tahdot meille puhua? Pentti kysyi kylmän ivallisesti ja -näköään ihan rauhallisena, silmät vain loimuivat — luulin sinulla -olevan tärkeämpää sanottavaa. - -— Siitäkö puhua, mies raivostui äskeistä enemmän — älä laske leikkiä. -Tunnet Kuoleman Koiran...? - -— Niin, lausui Pentti keskeyttäen — tunnen sinut, jopa liiankin hyvin -ja olisin toivonut, että jo aikoja sitten olisimme tavanneet toisemme. - -— Todellakin, ja sen sanot rauhallisesti? Et siis aavista, että toisen -tahi toisen meistä nyt täytyy kuolla. Sinä, luulisin, olet se toinen. - -— Älä ole siitä varma, Pentti vastasi, hänkin nyt raivostuen — tiedän -sinun kymmenen metrin päästä ampuvan revolverilaukauksella kynttilän -sammuksiin, mutta olen minäkin asetaitoinen. - -Pentti otti kukkarostaan markan rahan ja pyysi minun pitämään sitä -sormieni välissä. Asetuimme toisistamme noin kymmenen askeleen päähän. -Sitten Pentti otti taskustaan revolverin ja tähdäten levollisesti ampui -markan sormieni välistä. - -Katselin Kuoleman Koiraa nähdäkseni minkä vaikutuksen Pentin -ampumataito oli häneen tehnyt, mutta en huomannut hänessä vähintäkään -hämmästystä. Hän seisoi aivan rauhallisena, kasvolihakset -liikkumattomina, ja molemmat käsivarret ylpeästi rinnalla. - -Kuoleman Koiran ulkomuodossa oli jotakin outoa, silmiinpistävää. -Ihoväri oli miltei etelämaalaisen tumma, ja iso, vahva tukka oli -pikimustaa, vanukkeista. Silmät sitävastoin olivat siniset kuin -suomalaisella ja poskipäät olivat ulkonevat. - -Kooltaan Kuoleman Koira oli hiukan Penttiä pitempi ja vartaloltaan ehkä -vähäisen tanakampi, mutta vaikea oli sittenkin sanoa kumpiko heistä oli -voimakkaampi. Niin tasaväkisiltä he näyttivät. - -Olin kuvitellut mielessäni Kuoleman Koiran ulkomuotoa roistomaiseksi, -mutta suureksi hämmästyksekseni en havainnut hänessä vähintäkään -pahantekijälle ominaisia merkkejä, matalaa, ohimoilta sisäänpainunutta -otsaa tahi ohuvia yhteenpuristettuja huulia, enpä edes levotonta, sinne -tänne harhailevaa katsetta. Hänen otsansa oli kauniisti kaareutuva, -leuka säännöllisesti muodostunut, huulet vahvat ja katse suora, -rehellinen, joskin tuimaa, säälimätöntä vihaa säihkyvä. Mikä oli -Pentin, mikä hänen saattanut semmoisiksi vastustajiksi toisilleen? - -Kun Pentti oli ampunut laukauksensa, astui hän jälleen lähemmäksi -Kuoleman Koiraa. "Huomaan", tämä sanoi kiusoittavan tyynesti, "että -olet valmis taisteluun. Hyvä! Ennen otteluun ryhtymistä tahdon -kuitenkin sinulta yhden selityksen." - -— Sinä minulta selityksen, sanoi Pentti katkerasti — minun on sinulta, -eikä sinun minulta vaadittava selitystä. Minne olet morsiameni vienyt? - -— Morsiamesi, ha, ha, Kuoleman Koira nauroi kammottavasti — silläkö -nimellä uskallat häntä vielä kutsua? - -— Sinulta, hänen veljeltään, en siihen lupaa pyydä. Hän, Kalifornian -Ruusu, on suostunut morsiamekseni, mutta missä hän on? Sinun, hänen -ryöstäjänsä, on siitä tehtävä tili, sillä ikinä en usko, ennenkuin -sen hänen omilta huuliltaan kuulen, että hän olisi pettänyt sitä -uskollisuusvalaa, jonka keskenämme vannoimme. - -— Katala roisto, Kuoleman Koiran ääni oli muuttunut jyriseväksi — sinä -puhut uskollisuudesta, ja itse olet hänet pettänyt. - -— Minä pettänyt? Pentin ääni oli onnettomuutta ennustava. - -— Miksi sitten menettelyäsi nimittäisit? Kirjoitat hänelle kirjeen, -jossa sanot vain leikkineesi hänen kanssaan. Olit ollut hetkellisesti -ajattelematon. Et ollut tuntenut rakkautta, vaan korkeintaan vähäisen -mieltymystä häneen, mutta nyt olit pilaan kyllästynyt ja aijoit pian -mennä naimisiin erään toisen kanssa, joten toivoit olevasi entisistä -siteistäsi vapaa. - -— Sinä valehtelet, Pentti huusi karjuen ja niin raivoisena, etten -milloinkaan ennen ollut häntä semmoisena nähnyt — sinä valehtelet, -koskaan en ole semmoista kirjettä kirjoittanut. - -Kuoleman Koiran vastaus oli yhtä odottamaton kuin äkkinäinen. -Hän tempasi povitaskustaan lompakon ja sieltä kirjeen, jonka hän -ylenkatseellisesti heitti Pentin jalkoihin. "Ota ja lue!" - -Pentti otti kirjeen, mutta tuskin hän oli nähnyt ensimäiset kirjaimet, -kun koko hänen ruumiinsa alkoi voimattomana vapista, ja vaivoin hän -pysyi pystyssä. Ehkä hän olisi kaatunutkin, mutta sain hänen oikeasta -käsivarrestaan kiinni. - -"Tunnetko käsi-alasi?" Kuoleman Koira kysyi. - -Pentti ei vastannut heti, hänen kätensä pusertautuivat nyrkkiin, ja -kirje putosi kalliopermannolle. Enää hän ei vavissut, mutta hänen -kasvonsa olivat ihan kalpeat ja huulet värittömät. Nyt ne avautuivat, -mutta oliko ääni, jonka kuulin, Pentin. Niin toivoton ja haudan kolkko -se oli. "Mistä olet saanut kirjeen?" - -"Mistä, tunnustat sen siis omaksesi?" - -Pentti pudisti kieltävästi päätään, ja hänen silmänsä leimahtivat. "Ei -ole kirje minun", hän sanoi. - -— Ei ole? - -— Ei. Käsiala on minun, mutta kirjettä en ole kirjoittanut. - -— Mitä, rohkenetko kieltää tekosi? karjui Kuoleman Koira sanomattomaan -raivoon puhjeten. Hän tempasi suuripiippuisen revolverin taskustaan ja -heilutti sitä uhkaavaisesti. — Puolusta itseäsi! - -— Vielä sananen, — Pentti puhui arvokkaasti ja hänen katseensa -oli rauhallinen — totta on, mitä olen sanonut. Kirjettä en ole -kirjoittanut, joku on käsialaani mukaillen sen kyhännyt. - -— Ja millä voit sen todistaa? - -— Paraiten sillä että vieläkin olen naimatta. - -— Se ei ole mikään todistus. - -— Mitä sitten sanot tästä? Pentti otti liivintaskustaan ison, kultaisen -kellonsa ja avasi kuoren. Sen sisäpuolelle oli taitavalla kädellä -maalattu nuoren, hyvin kauniin tytön muotokuva. Selvästi saattoi -huomata, että maalaus oli jo muutaman vuoden vanha, mutta myös, että -sitä hiljakkoin oli hiukan korjailtu. Ihmeteltävässä määrässä muotokuva -oli Kuoleman Koiran näköinen. Silmät vaan olivat ruskeat. — Tahdotko -väittää, Pentti jatkoi — että yhä kantaisin sisaresi kuvaa, jos hänet -olisin pettänyt? - -Kuoleman Koira silmäili tutkivasti Penttiä. Tämän katse oli suora ja -käytös levollinen. Silloin Kuoleman Koiran otsa vähitellen kirkastui, -ja hänen silmänsä saivat lempeämmän loisteen, "hyvä, minä uskon -sinua", ja hän astui askeleen eteenpäin ikäänkuin ojentaakseen kätensä -Pentille, mutta tämä väistyi. - -— Takaisin, sanoi Pentti — nyt on minun vuoroni. Vielä on selvittämättä -minne siskosi joutui ja vapaa-ehtoisestikko hän lähti. - -— Vapaa-ehtoisesti. Tulin pitkältä, monta viikkoa kestäneeltä -metsästysretkeltä, enkä tietänyt liitostanne mitään. Heti saavuttuani -siskoni pyysi meidän muuttamaan Kaliforniasta. Syyksi sanoi ikävän -syntymäseuduillemme. Minulla ei ollut muuttoa vastaan, ja niin -lähdimme Argentiinaan, missä olimme viettäneet lapsuutemme päivät. -Matkalla huomasin ihmeekseni, että hän oli menettänyt koko tavallisen -iloisuutensa. Milloinkaan hän ei hymyillyt, ja silmät olivat hyvin -usein kyyneleiset. Utelin syytä tähän, mutta hän ei vastannut. Eipä -edes tulo kotiseudulle saattanut häntä hilpeämmälle mielialalle, ja jo -— alkoivat posket kadottaa ruusunsa, ja ennen kirkkaat silmät saivat -himmeän loisteen. Hän kärsi, mutta minkä johdosta? Vaadin nyt jyrkästi -selitystä, ja tällöin hän vihdoinkin ilmoitti surunsa ja näytti -kirjeen, joka hänelle oli lähetetty. Lähdin silloin paikalla takaisin -Kaliforniaan, mutta kun sinne tulin, olit jo poistunut sieltä, minne -sitä ei kukaan tietänyt. - -— Tiedettiinkö sitten sinun matkaasi? Pentti kysyi — lähdit edes -minulle, ystävällesi, siitä sanallakaan mainitsematta. - -— Aikomukseni, sanoi Kuoleman Koira — oli kyllä tulla luoksesi, mutta -laivan äkkinäinen lähtö esti minua siitä, joten päätin kirjoittaa -sinulle Argentiinasta. - -— Mutta jätit sen tekemättä? - -— Ja sitä kummastelet? Kuinka olisin kirjoittanut roistolle, joka niin -halpamaisesti oli kohdellut sisartani. Semmoiselle miehelle en enää -ollut Harry-ystävä, vaan peljättävä, kostoa janoava Kuoleman Koira. -Turhaan kuitenkin etsin sinua. - -— Niinkuin minäkin teitä, lausui Pentti. Ensin luulin teidän lähteneen -vain jollekin lyhyelle matkalle — olisittehan muuten, niin arvelin, -matkastanne jotakin maininneet — mutta kun päivä kului päivän -perästä, ettekä saapuneet takaisin, silloin aloin tulla levottomaksi. -Noin viikon odotin vielä, mutta kun en edes postitse saanut mitään -ilmoitusta olinpaikastanne, päätin lähteä teitä hakemaan. Kiersin -tarkkaan kaikki likiseudut, mutta tuloksetta. Otaksuin silloin teidän -jo palanneen takaisin, mutta vieläkään en tavannut teitä kotoanne. Sen -sijaan oli sinne muuttamassa uusia asukkaita. - -— Farmari Harthin perhe? - -— Niin. - -— Myin heille taloni vähää ennen lähtöäni. - -— He kertoivat sen. - -— Mutta miksi he eivät paikalla sinne muuttaneet? - -— Farmissa oli ollut työtä. Kun kuulin talosi myynnistä, muuttui -mieleni vielä entistä rauhattomammaksi. Ehkä matkanne olikin -tarkoitettu pitempi-aikaiseksi, ja milloinkaan ette enään palaisi, -mutta miksi silloin niin jäähyväisiä sanomatta olisitte lähteneet? -Olisiko kenties siskosi katunut kauppojaan? En sitä uskonut. Olin varma -siitä, että hän todellakin rakasti minua, mutta silloin olit sinä -ryöstänyt hänet. Et ollut hyväksynyt liittoamme, mutta kuinka se olisi -ollut mahdollista, sinä, ystäväni? Muuta selitystäkään en keksinyt ja -nyt vihasin sinua katkerasti ja jälleen lähdin teitä molempia etsimään. -Matkustin kaupungista kaupunkiin ja maasta maahan. - -— Kävitkö Argentiinassakin? - -— Kävin. Muistelin siskosi ja joskus sinunkin kertoneen, että olitte -sieltä syntyisin. - -— Mutta paikkaa et muistanut lähemmin? - -— En. Sen olin unohtanut. Seurauksena olikin, että teistä en sielläkään -saanut vähintäkään vihiä. Enää en nyt viihtynyt Amerikassa, vaan päätin -lähteä Suomeen. Olenkin jo kotimaassani ollut noin viisi vuotta, mutta -— yhä on mieleni rauhaton ja elämäni tuntuu katkeralta. - -— Rakastat siis vieläkin siskoani? - -— Rakastan. - -— Hänkään ei ole unohtanut sinua. - -— Mitä sanot? Pentin ääni vapisi. - -— Hänkin lempii sinua. - -— Hän siis elää, Jumalalle kiitos! Pentti vaipui polvillensa. Nyt hän -jälleen nousee ylös, ja hitaasti avautuu kummankin miehen syli, ja -molempien kasvot loistavat ikäänkuin kirkastettuina. Vielä hetkinen, -ja molemmat, toisensa löytäneet ystävät, syleilevät itkien toisiansa, -ja minäkään, syrjäinen todistaja, en voinut pidättää kyynelhelmeä -silmänurkastani. Miltei kuin unennäöltä tuntuu kuitenkin samalla -mielestäni, että kaksi äsken vielä mitä katkerinta vihamiestä olivat -näin äkkiä ja odottamatta voineet tulla toistensa ystäviksi, mutta -olivathan erehdykset selviytyneet ja silloin entinen ystävyys oli -voittanut katkeran vihan. Merkitsihän sitäpaitsi sovinto Harrylle -sisaren onnea ja Pentille menetetyksi luullun "morsiamen" omaksi -saantia. Ehkä se olikin ystävyyteen jouduttanut. - - * * * * * - -Keskustelua jatkui vielä kauvan ja usein nyt minäkin sen kestäessä tein -kysymyksiä. Kuoleman Koira, jonka oikea nimi oli Harry, oli Amerikan -suomalaisia. Jo hänen iso-isänsä oli muuttanut sinne ja asettunut -asumaan Argentiinaan. Täällä hän oli mennyt naimisiin espanjattaren -kanssa, ja avioliitossa syntynyt poika oli samoin ottanut puolisokseen -muukalaisen. Täten oli selitettävissä se osittain etelämaalainen -ulkomuoto, joka Kuoleman Koiralla oli. Ihmeellistä kyllä lapset -kolmannessa polvessakin olivat säilyttäneet iso-isänsä kielen. Se oli -kuitenkin johtunut siitä, että ihan lähiseudulla oli ollut muitakin -suomalaisia, joten äidin kieli ei yksin ollut vaikuttanut. Oudon -nimensä Harry oli saanut Kaliforniassa, minne hän siskonsa Maryn -kanssa oli heti vanhempiensa kuoltua muuttanut Argentiinasta. Tämä -oli tapahtunut hänen ollessa noin kuudenkolmatta ikäinen. Mary oli -silloin kahdeksantoista. Onni oli täällä Harrya potkaissut. Hän oli -löytänyt hyvän kultasuonen, mutta se oli kaukana ihmisasutuksista, -joten hänen usein oli täytynyt sitä ase kädessä puolustaa roistoilta, -joita oli runsaasti Kalifornian monta eri kansallisuutta olevassa -väestössä. Menestyksellä hän oli torjunut useimmiten öiseen aikaan -tehdyt yllätysyritykset ja monen hyökkääjistä hän varmalla kädellään -oli kaatanut. Hyvä ei ollut siis hänen kaivanto-aluettaan lähetä, ja -vähitellen alettiin häntä kutsua peloittavalla nimellä "Kuoleman Musta -Koira." Samoihin aikoihin Mary, joka asui eräässä maatalossa noin -kymmenen englanninpenikulman päässä veljensä työmailta, oli saavuttanut -itselleen nimen "Kalifornian Ruusu", mutta vallan toisenlaisista -syistä. Hänen harvinainen kauneutensa oli herättänyt nuorten miesten -huomion, ja he olivat hänelle nimen antaneet. Monta olikin hänellä -ihailijaa, näitten joukossa Penttikin, joka hänkin oli Kaliforniaan -saapunut, mutta kenellekään heistä hän ei osoittanut erikoisempaa -suosiota, eipä edes Pentille, josta pian tuli veljen paras ystävä. - -Noin kaksi vuotta Harry työskenteli kaivanto-alueellaan, mutta silloin -kultasuoni alkoi jo muuttua vähemmän tuotteliaaksi. Näin ollen hän myi -sen enimmän tarjoavalle ja muutti sisarineen asutumpaan seutuun, missä -hän osti itselleen upean talon. - -Rauhallinen elämä täällä ei kuitenkaan kauvan häntä viihdyttänyt, -ja niin hän lähti pitkille, toisinaan kuukausiakin kestäville -metsästysmatkoille, näillä tavallisesti kierrellen ulkopuolella -Kalifornian rajojen. Hänen viimeisellä tämmöisellä matkalla ollessaan -Pentti oli vihdoinkin onnistunut voittamaan Maryn rakkauden. - - * * * * * - -Kauvan Harry oli etsinyt Penttiä. Alun toista vuotta hän oli -matkustellut paikasta paikkaan, mutta hänen tiedusteluillaan oli aina -ollut yhtä huono tulos. Silloin hän oli päättänyt palata Argentiinaan -ja oleskeli nyt täällä siskonsa kanssa monta vuotta. Mary oli tämän -ajan kuluessa hiukan toipunut, posket olivat jälleen ruusuiset ja -silmät kirkkaat, mutta milloinkaan hän ei vieläkään hymyillyt, ja katse -oli poikkeuksetta surunvoittoinen. - -Suomeen he olivat saapuneet viime keväänä ja asuivat nyt eräässä -Keski-Pohjanmaan pitäjistä, iso-isänsä kotipitäjässä. Oikeastansa he -olivat tulleet Suomeen vain nähdäksensä esi-isiensä syntymämaan, mutta -maa oli miellyttänyt heitä, eivätkä he enää sieltä muuttaisikaan. -Marykin viihtyi hyvin, joskaan hänen surumielisyytensä ei vieläkään -ollut kadonnut. - -Noin kolme neljä viikkoa sitten Harry oli sattumalta kuullut Pentistä -ja hänen olinpaikastaan. Silloin hän heti oli lähtenyt matkalle, ja -onni olikin tällä kertaa häntä suosinut. - - - - -X. - - -Tähän puhelumme keskeytyi hetkeksi. Lähdimme luolasta ja suuntasimme -askeleemme Peltolaa kohden. Jo olikin päivä pitkälle kulunut. Katsahdin -kellooni. Se oli yksitoista. Harry luonnollisesti seurasi mukana. - -Peltolassa Lyyli oli meitä rappusilla vastassa. Hän oli levottomana -valvonut koko yön ja kerran ollut meitä jo Haukkavuoreltakin hakemassa. - -Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän kuuli miehen, jonka kanssa mitä -ystävällisimmin keskustelimme, olevan saman, jota niin vihamielisinä -olimme lähteneet ajamaan. Selitimme hänelle lyhyesti syyn muuttuneeseen -käytökseemme. Silloin Lyyli kyynelsilmin tarttui Harryn käteen ja -toivotti hänet taloon tervetulleeksi. Harry kiitti kohteliaasti ja oli -hänkin liikutettu. - -Pian kuitenkin hilpeä iloisuus valtasi meidät kaikki. Penttikin oli -kokonansa kadottanut raskasmielisyytensä, ja hänen ennen niin synkkä -katseensa loisti nyt kirkkaana. Jo parin päivän perästä — silloin oli -laivavuoro — hän Harryn mukana lähtisi K:n kaupungista pohjoiseen -ja sitte rautateitse lopun matkasta Kalifornian Ruusun luo. Sen hän -tekikin ja noin kuukauden kuluttua hän naineena ja onnellisena miehenä -palasi kotiinsa. Harrykin oli lankoaan ja rakasta siskoaan saattamassa, -ja eräänä päivänä he kaikin, vanha Pekkakin mukana, tulivat Peltolaan -vierailulle. - -Silloin oli jo myöhäinen elokuu, ja enää viimeisiä päiviä olin Lyylin -kotitalossa. Heti syyskuun alkupuolella oli minun oltava Helsingissä. - -Mary teki erittäin miellyttävän vaikutuksen. Hän olikin hyvin nuorekas -ja hiljainen, joskaan ei mielestäni aivan yhtä kaunis kuin Pentin -kellossa olevassa maalauksessa, mutta ikä ja surut olivat ehkä -ulkomuotoon vaikuttaneet. - -Kahvia edelläpuolisten juodessamme puutarhassa kysyin Harryltä mitenkä -hän oli löytänyt luolan. - -— Se oli pelkkä sattumus, hän sanoi — louhikkoa astellessani näin -kärpän ja ajoin sitä takaa. Se katosi raosta. Siten huomasin aukon. -Luonnollisesti tutkin luolaa tarkkaan ennenkuin rupesin siellä asumaan. -Kävin pimeässä virrallakin saakka, mutta en katsonut viisaaksi ilman -valkeata edetä. Ostin sentähden pienen käsilyhdyn eräästä torpasta. -Nyt kuljin niin pitkälle kuin pääsin ja tulin vihdoin, maanalaista -vuorenseinää kiiveten korkealle, holvikatoksen rajassa olevaan -käytäväänkin. Siihenkään vielä en jättänyt tutkimustani. Halusin -tietää missä käytävä päättyisi. Siten saavuin Susiluolan jo ennestään -tunnetulle aukolle. - -— Tunsitteko tekin sen? - -— En. Nyt kun turvapaikkani mielestäni oli varma, aloin Penttiin -ja hänen kotitaloonsa kiinnittää huomioni. Usein näinkin hänet, -mutta suunnitelmaani ei kuulunut häntä jonkun kiven tahi puun takaa -salaa ampua. Rinta rintaa vastaan ottelisimme, mutta emme vielä. -Siskoni oli saanut kärsiä siksi paljon, että tahdoin kostossani -olla perinpohjaisempi. Silloin vasta kuolema tuntuu uhrista -tuskastuttavalta, kun hän tietää sen joka päivä häntä vaanivan, mutta -sittenkään ei varmuudella aavista milloinka ratkaiseva hetki on -tulossa. Siihen perustui laskelmani. - -— Senkötähden siis kirjoititte oudot uhkauksenne? - -— Sentähden. Toivoin niitten kiihdyttävän hänen mieltään. Olin -armoton, mutta niinpä olin myös sanomattomasti katkeroittunut, joten -menettelytapaani arvosteltaessa se on lieventävänä asianhaarana -otettava huomioon. Teitä en kuitenkaan aikonut vahingoittaa. - -— Miksi siis minuakin uhkailitte? - -— Saadakseni teidän luopumaan Pentin seurasta, mutta olitte rohkeampi -kuin olin luullut. - -— Olisinpa aavistanut, sanoi nyt Mary, joka kiihkeästi oli kuunnellut -keskusteluamme — minkälaisilla matkoilla veljeni oli, milloinkaan en -olisi sallinut hänen semmoisille lähteä. - -— Ette siis matkojen tarkoitusta tietäneet? kysyin häneltä. - -— En. - -— Ei, hän ei tietänyt, sanoi Harrykin — Mary tuli aina pahoilleen, jos -vähänkin virkoin Pentistä pahaa, mitä sitten jos hän olisi aavistanut -minun hänen surmaansa ajattelevan. - -Nyt puhelu jälleen johtui luolaan, ja Pentti kertoi ensimäisestä -seikkailustamme maanalaisessa virrassa. "Ihmettelen", hän sanoi -Harrylle, "mitenkä silloin pelastuit. Etkö syöksynyt jyrkänteeltä alas?" - -— Enpä toki. Laskeuduin sitä kauniisti alas saakka. Vasta virrassa -minun oli hullusti käydä. Astuin kiireessä harhaan, ja veden pyörre -tempasi minut mukanaan. Luulin jo viimeisen hetkeni tulleen, mutta -onneksi kaksoisholvin kohdalla pääsin matalikolle. - -— Niinkuin minäkin, lausui Pentti — mutta miksi veit märjän saappaasi -asuntoni rappusille? - -Harry naurahti. "Mitä yhdellä saappaalla olisin tehnyt", hän sanoi, -"kun sinulla oli toinen? Vaihdoin omani aitastasi parempiin." - -— Sekö olisi ollut syynä? - -— Se. Tahdoin tehdä sinulle pienen, mutta harmittavan kepposen. - -— Et siis laisinkaan peljännyt sitä, että löytäisimme Susiluolan -toiselle aukolle, jonka olemassaolosta täten annoit meille vihiä? - -— En, enkä sitäkään, että olisitte sinne uskaltaneet virtaa yrittää. - -— Ja kuitenkin olimme jo sen tehneet ja silloin kammottavassa -pimeydessä. - -— En sitä tietänyt. Huomasin teidän kyllä onnellisesti saapuneen -jyrkänteen reunalle, sillä kuulin teidän puhuvan keskenänne, mitä, -en eroittanut, ja veden mukana vyöryessäni olin näkevinäni valkean -välähdyksen. - -— Otin luultavasti silloin tulitikkuun valkean, sanoi Pentti. - -— Ehkä niin, lausui Harry. - -Kysyin nyt Harryltä oliko hän luolassa huomannut missään aarretta tahi -luurankoa. - -"Aarretta tahi luurankoa", hän toisti kummastuneena, "mitä sillä -tarkoitatte?" - -Selitin hänelle syyn kysymykseeni. - -— En ole nähnyt, hän sanoi — mutta niinpä en myös ole tietänyt -kumpaakaan etsiä. Voisimme mielestäni vielä kerran lähteä luolaa -tutkimaan. - -— Luulette siis Partio-Jaakon juuri Susiluolasta löytäneen aarteen, jos -hän semmoista on laisinkaan löytänyt. - -— Niin, mikäli olen kertomuksenne Partio-Jaakosta oikein ymmärtänyt ja -mikäli saatan tehdä johtopäätöksiä tuntemuksemme perustuksella luolan -hiljakkoin löytämästänne aukosta. - -— Mutta mistä hakisimme luolasta aarretta? Te ette ole mitään -huomanneet, ja tarkkaan olemme mekin Pentin keralla tutkineet luolaa. - -— Niinpä kyllä, mutta kukaan meistä ei ole tarkastanut kaksoisholviin -katoavaa virtaa. Ehkä veden voimakas pyörre on meitä turhaan -peloittanut, ja virta on siellä matalampi kuin olemme luulleet. - -— Se on mahdollista, nyt jo Penttikin sekaantui puheeseemme — mutta -mikä estää meidän saamasta siitä varmuutta. Lähdetään vielä tänään -luolalle! - -— Lähdetään vaan, sanoimme Harry ja minä yhteen suuhun. - -Jo noin puolen tunnin kuluttua — ehdittyämme muuttaa päällemme -huonommat vaatteet ja varustaa pari lyhtyä mukaan — olimmekin Pentti, -Harry ja minä matkalla luolalle. Olimme jo astuneet puistoveräjästä -Haukkavuorelle vievälle polulle ja olimme katoamaisillamme vuoren -metsäisen rinteen peittoon, kun äkkiä kuulimme Lyylin huutavan meitä. -Hän riensi juoksujalassa perässämme ja viittasi kädellään meidän -odottamaan. Seisahduimme. Samalla Marykin kiirehti puistoveräjästä. Hän -ja Lyyli tahtoivat tulla meitä luola-aukolle saakka saattamaan. - -Lähdimme nyt yhdessä etenemään vuorta ja pian olimmekin luolalla. Mary -ja Lyyli jäivät ulkopuolelle vartomaan. - - * * * * * - -— Jo olimme luolasalissa ja riensimme toista käytäväaukkoa kohden, kun -samalla juolahti mieleeni salista ja käytävästä löytämämme tuoreet, -yksinäiset haot. Kysyin niistä Harryltä. - -— Haotko, hän sanoi — ne ovat nähtävästi vaatteissani mukana kulkeneet. - -— Ette siis virralle tavanneet viedä vuodesijananne olleita havuja? - -— Mitäpä niin kauvaksi? Viimeistään kahden päivän kuluttua, toisinansa -joka päivä, toin ulkoa uusia hakoja vuodesijaksi ja vanhat vein -mennessäni ulos. Paljon siitä oli tosin vaivaa, mutta siten vaatimaton -asuntoni pysyi hauskemman ja siistimmän näköisenä, ja erityinen -nautintoni oli vuoteella seljälläni maatessani syvään henkäistä -sieraimiini tuoreen metsän hajua. Siinä oli kesäisen luonnon tuoksua. - - * * * * * - -Olimme vihdoin kaksoisholvilla ja laskeutuen veteen aloimme -varovaisesti tutkia holvin alle katoavaa maanalaista virtaa. Iloksemme -vesi ei ollut niinkään syvää. Aivan hyvin saatoimme kahlata ja kuta -pitemmälle ehdimme edetä, sitä matalampaa oli. Keskiuomassakaan ei -ollut enää muuta kuin polviin saakka vettä, mutta niin kiivaspyörteistä -se täällä oli, että kiireimmiten vetäydyimme lähemmäksi oikeanpuolista -kallioseinää. Siinä näytimmekin tehneemme viisaasti, sillä hetken -perästä virta teki jyrkän mutkan vasemmalle ja samalla koko vasen -sivusta oli muuttunut valkoisen ryöppyiseksi. Oikealla sitä vastoin -veden juoksu oli miltei hiljaisen tasaista, mutta niinpä täällä olikin -hyvin matalaa. Vesi ulottui tuskin nilkkoihin. - -Lähenimmekö jotakin maanalaista koskea? Siltä tuntui humusta, joka yhä -voimakkaampana alkoi tunkeutua korviimme, ja näytti virrasta, joka kävi -yhä pyörteisemmäksi. - -Olimme kahlanneet holvissa jo noin puoli tuntia, kun virta äkkiä -kääntyi ainakin kolmenkymmenen asteen kulmassa vasemmalle. Vielä -muutaman askeleen otettuamme holvi odottamatta laajeni oikealle -sivulle. Olimme tulleet pieneen, noin seitsemän—kahdeksan metrin -levyiseen ja noin kymmenen metrin pituiseen luolasaliin. Oikealla -kalliopohja yleni lattiasta kuivaksi, keskikohdaltaan noin kuuden -metrin levyiseksi, päistään kapeammaksi käytäväksi, vasemmalla virta -vyöryi rajuna, syvältä näyttävänä koskena. Korkealle nousi valkoinen -ryöppy, ja veden kumea pauhu muistutti vihaisen kahlekoiran raivoisaa -haukuntaa. - -Nousimme kalliolattialle, ja samalla silmämme ikäänkuin lumottuina -kiintyivät seinämällä näkyviin luurangonosiin, kammottavaan, suureen -ihmispääkalloon, pariin kolmeen hajallaan makaavaan kylkiluuhun, käteen -ja isoluiseen jalkaterään. Siis vihdoinkin olimme tulleet Partio-Jaakon -tarkoittamaan paikkaan, mutta kuinka ja milloin oli luuranko luolaan -joutunut? Ihme että ajan hammas ei kokonansa ollut sitä kuluttanut. - -Katselimme tarkkaavaisesti ympärillemme. Noin parin metrin päässä -luurangosta oli seinän vieressä pieniä lahonneita puunpalasia. Tutkimme -niitä kutakin erikseen — ja enää ei ollut epäilystäkään — ne olivat -lahonneen puu-arkun jäännöksiä, ilmeisesti kannen, tuossa oli vielä -nurkkaus säilynyt ja tuossa oli selvä saranan jälki, mutta missä olivat -kullat? Äkkiä Pentti huudahti ilosta. Hän oli puusirujen joukosta -löytänyt vähäisen kulta-esineen, korupäisen neulan, mutta siinä olikin -kaikki. Niin pieneenkö siis aarteemme hupenisi? - -Samalla Harry viittasi lähemmäksi koskea. Noin kolme neljä askelta -sen rannasta oli kalliolattialla välkkyvä esine ja ihan sen vieressä -ja ympärillä lahonneita laudan osia. Menimme niitä tarkastamaan. -Välkkyvä esine oli kultainen rintasolki, ja laudanpalaset olivat -arkun jäännöksiä, tuossa oli pohjalauta, ja tuo oli kuulunut arkun -sivuun. Luultavasti oli arkku ollut seinämällä, mistä olimme kannen -jäännökset löytäneet, mutta täältä — murrettuaan kannen auki, jolloin -kultaneulanen oli pudonnut — ja joku laahannut sen lähemmäksi virtaa. -Kuka oli sen tehnyt, Partio-Jaakkoko? Ehkä hän, mutta jos niin oli, -minne olivat silloin kullat ja hopeat joutuneet? Aloin tarkkaavaisena -tutkia kalliorantaa. Siinä oli epäämättömiä merkkejä, joista saatoin -päättää veden aika-ajoin — luultavasti keväisin — ulottuvan tavallista -uomaansa edemmäksi. Veden raja kulki ihan lähelle arkkua, mutta -mikä oli estänyt sitä — voimakkaitten kevättulvien aikana — kerran -kauvemmaksikin ulottumasta, ja silloin yli äyräittensä paisunut virta -oli vienyt jo lahosta arkusta suurimman osan mukanaan ja huuhtonut -kullat ja hopeat koskeen. Oliko näin käynyt? Lausuin arveluni Pentille -ja Harrylle. Paikalla he ryhtyivät koskea tutkimaan, mutta se oli niin -syvä ja veden pyörre oli niin voimakas, että tutkimuksista ei ollut -mitään tuloksia. Koskeen ei rohkeinkaan olisi uskaltanut laskeutua ja -edemmäksi luolasalia emme myös mitenkään voineet päästä. Koski oli -sitäkin estämässä. - -Noin puoli tuntia viivyimme kuitenkin vielä luolasalissa. Keskustelimme -vastaisista toimenpiteistä. Haaveja olisi hankittava ja niillä -tarkastettava kosken pohjaa, sillä vielä emme aarteen etsinnästämme -luopuisi. Näin päätimme lujasti. - -Palasimme nyt ulko-ilmaan. Mary ja Lyyli eivät enää olleet luola-aukon -edustalla. He olivat pitkistyneet odottamiseen — olimmekin olleet -luolassa likimaisin kuusi tuntia — ja lähteneet kotiin. Mekin lähdimme -nyt Peltolaan. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä kävimme kolmin miehin jälleen koskella. Nyt -meillä oli pari haavia mukana ja kaksi rautapiikkistä, nauloilla -tiivistämäämme haravaa. Näillä tunnustelimme kosken pohjaa ja vihdoin -— kolmituntisen työn jälkeen — osui toiseen haaveista hopeainen, -pahasti murtunut otsakoriste, ja toiseen haravista tarttui kultainen, -kuvakoristeinen sormus. Varmasti oli siis todistettu, että kullat -ja hopeat olivat koskeen huuhtoutuneet, ja monena päivänä kävimme -niitä sieltä vielä "kalastelemassa", mutta enempää emme Haukkavuoren -aarteesta enää löytäneet. Vesi oli luultavasti kuljettanut kullat -ja hopeat kauvemmaksi mukanaan. Jotensakin tuloksetonta oli siis -aarteen etsintämme ollut, ja vähiin oli myös maantieteellinen työni -jäänyt, mutta sittenkin olin tyytyväinen. Olin rakastunut Lyyliin — -sen havainnon tein äkkiarvaamatta — ja suureksi ilokseni hänkään — -mikäli saatoin huomata — ei näyttänyt olevan tunteisiini vastaamatta, -joten tänään rohkaisin mieleni ja — hyvällä menestyksellä kosin. -Lopultakin olen siis aarteen löytänyt, jopa ihan Haukkavuoren juurelta, -riippukoivuisesta talosta, enkä toki sitä maailman kultiin ja hopeisiin -vaihtaisi. Niin rakas on Lyyli minulle, ja viimeistään parin vuoden -kuluttua luulen voivani tarjota hänelle oman kodin. Jo uutena vuotena -aijomme julkaista kihlauksemme, ja silloin kaikki vanhat tutut, muitten -muassa Pekka, Pentti ja Mary, Harry ja Pekan Liisakin, jota pitkään -aikaan en ole nähnyt, toivottavasti tulevat kihlajaisiini Peltolaan ja -te muutkin — jos haluatte — saatte lähettää Lyylille ja minulle sinne -onnentoivotuksenne. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HAUKKAVUOREN AARRE *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/67572-0.zip b/old/67572-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 65eface..0000000 --- a/old/67572-0.zip +++ /dev/null |