diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-21 21:14:35 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-21 21:14:35 -0800 |
| commit | 9711f251f0e953809293010b3a41ffb59ca1a2c1 (patch) | |
| tree | db6855e932caa734983a655a1eba6d26febd8563 | |
| parent | fa90cfe9cb782dec06320b9c57c4e41515a33dbd (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68132-0.txt | 12576 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68132-0.zip | bin | 261670 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12576 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..334d198 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #68132 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68132) diff --git a/old/68132-0.txt b/old/68132-0.txt deleted file mode 100644 index 7495263..0000000 --- a/old/68132-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12576 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Sheikin pojat, by E. M. Hull - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Sheikin pojat - Romaani aavikoilta - -Author: E. M. Hull - -Translator: Alpo Kupiainen - -Release Date: May 20, 2022 [eBook #68132] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SHEIKIN POJAT *** - - - - - -SHEIKIN POJAT - -Romaani aavikoilta - - -Kirj. - -E. M. HULL - - -Englanninkielestä suomentanut - -Alpo Kupiainen - - - -Naisten romaaneja 44 - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Oy, -1925. - - - - -I - - -Aamutuuli puhalsi vinhasti aavikolla. - -Muodottomina paksuissa, tiukkaan kiedotuissa vaipoissansa, selkä -taivutettuna tuulen mukaan, ratsasti hämyssä kolme miestä verkkaisesti -ja varovasti rosoisella, kivisellä maaperällä. Maanpintaa peittävä -ohut juoksuhiekka-kerros piilotti monta ilkeätä salahautaa; kavion -luiskahtaminen niihin olisi saattanut aiheuttaa vakaviakin seurauksia -sekä hevoselle että miehelle. - -Se ei ollut pimeässä taivallettava tie. - -Mutta vaikka ratsut olivatkin hermostuneita ja niiden vapisevat jäsenet -ja pärskyvä hengitys osoittivat, kuinka tuskastuneita ne olivat, vaikka -seurueen kaksi jäsentä silloin tällöin päästi hillittyjä huudahduksia, -matkasi pieni joukkue pysähtymättä ja varmasti eteenpäin. - -Johtaja oli kääriytynyt mustaan burnusiin, joka verhosi hänet, valui -satulan kahden puolen ja näytti huomaamattomasti sulautuvan hevosen -kiiltävän mustiin kupeisiin, ja häntä tuskin saattoi hämyssä erottaa, -kun taas hänen muutamia askelia jälempänä ratsastavat kumppaninsa -näyttivät kahdelta häntä saattavalta aaveelta. Kilometrin toisensa -jälkeen he retuuttaen samosivat eteenpäin ja sallivat ratsujensa -kävellä petollisella polulla oman mielensä mukaan, ilmeisesti luottaen -enemmän eläinten vaistoon kuin omaan harkintaansa. - -Äkkiä tuuli asettui, yhtä pikaisesti kuin oli noussutkin, ja sitä -seuranneessa tyynessä ilmassa tuntui hiljaisuus painostavan raskaalta, -miltei kouraantuntuvalta. - -Tuntui siltä kuin maa olisi jännityksen vallassa hengähtämättä -odottanut aamunkoittoa. - -Täydellistä hiljaisuutta häiritsivät vain hietikon taukoamaton -kuiske ja silloin tällöin kuuluva kova kalahdus hevosenkengän -sattuessa kiveen. Mutta tyven meni ohitse, ja tuuli alkoi uudelleen -puhaltaa koleampana kuin ennen. Ja kielevästi kiroillen vetivät -arabialaispalvelijat vaippojansa tiiviimmin ympärilleen ja kumartuivat -syvemmälle satuloissansa. - -Mutta heidän johtajansa ei näkynyt välittävän sen enempää ilman -kylmyydestä kuin seuralaistensa nurinastakaan. Pää pystyssä ja -välittämättä kasvojansa pieksävistä, pistävistä hietahiukkasista hän -näytti unohtaneen ympäristönsä ja vaipuneen omiin aatoksiinsa. - -Ja hänen ajatuksensa olivat nähtävästi hupaisia, sillä pian hän alkoi -hiljaa hampaittensa välistä hyräillä hilpeän ranskalaisen laulunpätkän -säveltä. Ääni oli hyvin heikko. Muutaman metrin päässä se häipyi, -sekaantuen tuulen suhinaan, mutta sitä ennen sen erottivat hänen -takanansa ratsastavien miesten herkät korvat. Toinen heistä tiukkasi -suitsia, hilliten hieman hevostansa. »Allah!» jupisi hän vapisten. »Hän -laulaa!» - -»On hauska olla nuori — ja rakastaa», tokaisi toinen mielevän -sukkelasti. Mutta sanoja seurannut naurunhihitys poisti niistä kaiken -arvostelun tunnun ja paljasti hänen oman luonnollisen myötätuntonsa, -sillä hän itse oli ainoastaan muutamia vuosia vanhempi kuin laulaja. - -Hämy synkkeni. - -Vähitellen sitten yön pimeys väistyi syrjään uuden päivän syntyessä. -Aamunsarastus tuli aluksi hitaasti, ikäänkuin arkaillen itseänsä, -peläten omaa mahtiansa. Mutta asteittain se voimistui ja paljasti -paahtuneen, aution maiseman, joka näytti kolkolta ja uhkaavalta aamun -kylmän harmaassa valossa. - -Paljas, yksinäisen suurenmoisena leviävä aavikko, jylhä hiekkalakeus, -josta pisti esiin matalia kalliokumpuja vinottain aavikon halki -pohjoisesta etelään ulottuvina jonoina. Hämärässä valaistuksessa ne -näyttivät luonnollista isommilta. - -Mutta joka hetki päivä kirkastui. Ylhäällä selkeällä taivaalla tähdet -kalpenivat ja sammuivat toinen toisensa jälkeen. Ja äkkiä ilmestyi -kaukana idässä taivaanrannalle himmeä juova vaaleanpunaista valoa; se -laajeni, ja sen väri tummeni, kunnes se sitten lehahti taivaalle kuin -tulenliekki. - -Hurjaa, voimakasta värileikkiä, ja sitten sen alustasta nousi aurinko -komeana kuin kultainen pallo. Ja sen näyttäytyessä taukosi aamutuuli. - -Arabialaiset seisauttivat ratsunsa ja laskeutuivat satulasta. Mutta -palvelijat suorittivat aamurukouksensa hätäisesti ja lyhyesti, eikä -heidän johtajansa edes polvistunut, vaan jäi pää taivutettuna seisomaan -ison, mustan hevosensa viereen. Eläin kääntyi ja työnsi kuononsa -isäntänsä rinnalle, nuuhkien häntä hartaan mieltyneesti. - -Viiden minuutin kuluttua he olivat uudelleen satulassa ja oikaisivat -lähintä kumpua kohti hevosten nelistäessä pitkää, keinuvaa laukkaa. - -Aamuvalaistuksessa ei aavikko enää näyttänyt niin jylhältä. Vieläkin -sen äärettömyys ja tyhjyys tekivät salaperäisen ja kammottavan -vaikutuksen, mutta sittenkin siitä huokui omituista rauhaa, joka oli -kummallisesti ristiriidassa sen villin ulkonäön kanssa. - -Sen pinnalla kiitävistä kolmesta miehestä se oli kuin avoin kirja. -Lapsuudesta saakka he olivat tutustuneet sen kaikkiin ailahduksiin; he -tunsivat tarkalleen sen äkillisten muutosten kaikki moninaiset vaiheet, -sen hymyilevän tyyneyden, sen hurjan myrskyraivon. Siinä ei ollut -heille ainoatakaan outoa piirrettä, ei luonnonvoimista johtuvaa eikä -inhimillistä. - -Heillä oli kokemuksen perusteella saatu tuntemus. Sellaisen maan -poikina, jossa salaisia vaaroja väijyi alituisesti, he olivat -jossakin määrin varovaisia, mutta heissä ei näkynyt vähääkään -levottomuuden merkkejä; he alistuivat välttämättömään fatalistisen -välinpitämättömästi, rotunsa perinnäiseen tapaan. Heillä oli -mainiot ratsut ja hyvät aseet, joten he olivat valmiit kaikkien -mahdollisuuksien varalta eivätkä huolehtineet niiden seurauksista. -Eikä sillä hetkellä näyttänyt olevan lainkaan aihetta huolestumiseen. -Aavikko oli tyhjä niin kauaksi kuin silmä kantoi. - -Se oli karu paikka, jota karavaanit karttoivat ja jossa liikkuvien -paimentolaistenkin jälkiä oli vain vähän ja nekin vanhoja, sillä -seutu oli vedetöntä ja vähäisiä kuivuneita kasvullisuustupsuja oli -niukalti ja harvassa eikä niissä näkynyt merkkiäkään uusista vesoista, -jotka muutamien viikkojen kuluttua itsepintaisesti tunkeutuisivat -esille paahtuneesta maaperästä. Lakeana ja yksitoikkoisena ei tämä -alue tarjonnut edullisia kohtia, suojapaikkoja, joissa vihamies olisi -saattanut väijyä piilossa, vaikka kumpujen väliset mutkittelevat notkot -muodostivat luonnon muovaamia satimia, joissa kokonainen armeija olisi -voinut lymytä. Mutta jos kolme ratsastajaamme ajatteli väijytystä, ei -se ajatus näyttänyt heitä häiritsevän. - -Määräpaikkaansa lähestyessään he pikemminkin kiristivät vauhtiansa, -ja heidän ratsunsa — kookkaita, joustavia, nopeiksi ja kestäviksi -kehitettyjä eläimiä — suorittivat uljaasti niiltä vaaditut -ponnistukset. Peräkkäin ne kiitivät aavikolla, laukaten ikäänkuin -väsymättöminä. - -Ja arabialaiset istuivat satulassa kuten kentaurit ja ratsastivat -suurenmoisesti. He istuivat liikkumattomina burnusien hulmutessa -laajoina, pullottavina poimuina heidän ympärillänsä, pitivät pyssyjänsä -poikittain polvillansa ja näyttivät yhtä uupumattomilta ja kestäviltä -kuin sitkeät ratsunsa. - -Pettävässä ilmassa näyttivät kummut korkeammilta ja kaukaisemmilta kuin -ne todellisuudessa olivat, mutta joka hetki niiden etäisyys lyheni ja -niiden koko pieneni. - -Vielä loppupinnistys, jonka kestäessä molemmat palvelijat ehättivät -johtajansa rinnalle, ja he saapuivat ensimmäiselle ulkonevalle -kallionkielekkeelle. Hevoset pysähtyivät äkkiä, vinhasti syöksyttyänsä, -ratsastajien päiden yläpuolelle jyrkkänä ja rosoisena kohoavan -kallioseinämän juurelle. - -Johtaja laskeutui ratsailta ja jätettyään hevosensa toisen -seuralaisensa huostaan seisoi muutamia minuutteja paikallansa, -katsellen hievahtamatta siihen suuntaan, josta he olivat tulleet. Hän -oli näköjään noin kaksikymmenvuotias, kookas ja hoikkavartaloinen, -mutta hänen leveät hartiansa osoittivat hänen vielä vankkenevan, -ja hän esiintyi ylimielisesti. Hänen kauniit kasvonsa, laihat ja -auringonpaahteen rusketuttamat, olivat sileiksi ajellut, joten -voimakas, itsepäinen leuka ja suoraviivainen, hieman julmapiirteinen -suu näkyivät. Tuuheat,, mustat, syvien ryppyjen lähekkäin vetämät -kulmakarvat varjostivat tummansinisiä silmiä, jotka sillä hetkellä -olivat ajatuksien sumentamat. - -Hänen kasvoillensa lehahteli monenlaisia ilmeitä, kun hän katseli -aavikolle. Hän ei nähtävästi tähyillyt mitään silminnähtävää, vaan -näytti pikemminkin olevan vaipunut sielulliseen taisteluun, jossa -epäily ja epävarmuus lopulta väistyivät, ja hän muuttui jyrkän -päättäväisen näköiseksi. - -Hän kohautti hiukan olkapäitään, ikäänkuin karkoittaen vastenmielisen -muiston mielestänsä, heilautti burnusiansa taaksepäin, pyörähti -kantapäällänsä ympäri ja meni palvelijoittensa luokse, jotka olivat -seisoneet lähekkäin, keskustellen hiljaa keskenänsä ja silmäillen häntä -tarkkaavasti. - -Toinen heistä oli samoin kuin johtaja pitkä ja hoikka, toinen taas -lyhytkasvuinen ja tanakampitekoinen, mutta kasvonpiirteiden ja ilmeiden -selvä yhdennäköisyys osoitti heidät veljeksiksi. - -Hänen tullessansa he vetäytyivät erilleen, ja lyhempi, joka -näytti vanhemmalta, tarjosi hänelle taateleja satulannupistansa -irroittamastaan repusta. Mutta nuori mies hylkäsi tarjouksen, -heittäytyi hietikolle, sijoittui mukavaan asentoon, nojaten selkäänsä -kiveen, otti silkkisen _ganduransa_. taskusta kultaisen kotelon ja -sytytti savukkeen. - -Hän poltteli lähes puoli tuntia virkkamatta mitään, ja hänen -kumppaninsa varoivat visusti häiritsemästä häntä. Mutta heidän -katseensa siirtyivät harvoin pois hänen kasvoistansa, ja he olivat -ilmeisesti rauhattomia, minkä he kumpikin ilmaisivat omalla tavallaan -— vanhempi istui liikkumattomana otsa rypyssä kuten aikaisemmin -hänen isännällänsä oli ollut, kun taas hänen veljensä liikahteli -levottomasti, leikitellen kasaamallansa pienellä kiviläjällä ja -vilkuillen yhtenään yläpuolella kohoaville kallioille ikäänkuin olisi -odottanut, että heidän yksinäisyyttänsä häirittäisiin. - -Vihdoin nuori päällikkö nousi pystyyn ja teki merkin, että ratsu oli -tuotava hänen luoksensa. Mutta leikkisä nauru, joka hänen antaessaan -määräystä oli väikkynyt hänen huulillaan, häipyi, kun hän näki miesten -palaavan, taluttaen myöskin omia hevosiansa. - -Hän viittasi jyrkän torjuvasti. - -»Niitä ei tarvita. Minä lähden yksin», sanoi hän käskevästi, tarttuen -ratsunsa suitsiin ja sujuttaen jalkaansa vanhemman veljeksen pitämään -jalustimeen. - -»Sinun on varrottava minua täällä, Ramadan — niinhän sovittiin. Ja -sinun myöskin, S'rir», lisäsi hän kiivaasti olkansa ylitse nuoremmalle -veljekselle, joka oli jo puolitiessä satulaan. - -Hänen sanojansa seurasi vastalausemyrsky, kiihkeitä väitöksiä, nöyristä -pyynnöistä aina avoimen kapinallisiin lauseihin saakka. Mutta eivät -rukoukset eivätkä järkisyyt kyenneet horjuttamaan päällikön päätöstä. -Nyt hän oli satulassa, pystyen vain vaivoin hillitsemään maltitonta -ratsuansa, ja tuijotti kiihtyneisiin, viittoileviin seuralaisiinsa -silminnähtävästi harmistuneena. Hänen suuttumuksensa äityi nopeasti, -kunnes hän menetti malttinsa ja kivahti äkäisesti: - -»Suu kiinni! Kuka meistä määrää — minäkö vai tekö? Etkö kuullut, onko -minun sanottava se toistamiseen? _Minä lähden yksin_.» Ramadanin käsi, -joka vielä piteli jalustinta, puristui nyrkkiin. - -»Myöskin me tahtoisimme tulla», intti hän. - -»Minkä tähden?» - -Miehen silmät värähtivät, mutta itsepäisesti hän pysyi paikallansa. -»Täällä ei ole turvallista», jupisi hän vastahakoisesti, ikäänkuin -sanat olisi väkisin puristettu hänen huuliltansa. - -Hetkisen säihkyivät päällikön silmät pahaenteisesti. Sitten hänen -suuttumuksensa haihtui poikamaiseen naurunpurskahdukseen yhtä äkkiä -kuin kesäinen myrsky menee ohitse. »Turvallista — voi sinua, arkaa -tyttöä!» pilkkasi hän. »Milloin olet alkanut ajatella turvallisuutta, -Ramadan?» - -»Sinun turvallisuuttasi, herra, en omaani», tokaisi Ramadan kiivaasti. - -»Minun tai sinun, se on samantekevää — ja joka tapauksessa hupsuutta. -Niinpä niin, Ramadan, tämä riittää. Minä menen yksin. Odota sinä, -kunnes palaan!» - -»Entä jollet palaakaan?» - -Päällikön terävä, lapionmuotoinen jalustin kosketti hänen hevosensa -kylkeä, saaden ratsun kavahtamaan miltei pystyyn takajaloillensa, -joten arabialaisen oli pakko hellittää otteensa. »Jollen palaa», huusi -päällikkö, nauraen huimasti, »niin etsi minua taivaasta tai helvetistä -— sillä varmasti tunkeudut kumpaankin paikkaan minua etsimään.» Ja -heilautettuansa kättään hän katosi tomu- ja hiekkapyörteeseen. - -Veljekset katselivat hänen jälkeensä, kunnes kallionulkonema piilotti -hänet näkyvistä. Sitten he kääntyivät toisiinsa päin, ja vanhempi -kiroili hartaasti nuoremman hymyillessä arvoituksellisesti. - -»Jos hänelle sattuu jotakin pahaa — mitähän mylord silloin tekee?» -puhkesi Ramadan äkkiä tuskittelemaan. - -S'ririn hymy muuttui ilottomaksi virnistykseksi, ja hän teki perin -kuvaavan liikkeen. - -»Sano pikemminkin: miten meidän käy!» vastasi hän merkitsevästi. Mutta -seuraavalla hetkellä hän kohautti olkapäitään joko vilpittömän tai -teennäisen välinpitämättömänä ja vilkaisi aurinkoon. - -»Kolme tuntia hän viime yönä käski meidän nyt odottaa», huomautti hän -tyynesti. »Olkoon niin! Varromme kolme tuntia, ja jollei hän palaa -siinä ajassa, niin sitten, veli, todennäköisesti näemme joko taivaan -tai helvetin. Mutta siihen saakka minä nukun.» Ja naurahtaen hän veti -burnusinsa huupan päänsä ympärille ja sykertyi hietikolle, jättäen -vähemmän filosofisen veljensä yksin tuskittelemaan vastuunalaisuutta, -jonka hän oli vuosikausien aikana kantanut keveästi, mutta joka viime -aikoina oli alkanut uhata hänen mielenrauhaansa. - -Mutta kaukana kallionulkoneman takana, joka salasi mustalla hevosella -ratsastavan miehen hänen huolestuneitten seuralaistensa näkyvistä, -kiiti hän aavikolla, eikä hänen kasvoillansa ollut minkäänlaisia huolen -merkkejä. Unohtaen palvelijoittensa itsepintaisuuden ja oman sisunsa -pikaisen purkauksen hän nuoruutensa, voimiensa ja häntä odottavan -nautinnon tunnossa ratsasti huimaa vauhtia toiselle kallionulkonemalle, -joka samoin kuin hänen jälkeensä jäänyt kieleke pistäytyi hietikkoon -parin, kolmen kilometrin päässä. - -Näiden kahden kalliohaaran välissä oli luonnon muovaama, laajan -hevosenkengän muotoinen amfiteatteri, jota kolmelta suunnalta -saartoivat kaartuvat kunnaat, kun taas neljäs sivu avautui lakealle -aavikolle. Aamuauringon punertamana kohosi mahtava, säröinen -kalliomöhkäle jyrkästi tasangosta, kuvastuen selvästi pilvetöntä, -kirkkaan sinistä taivasta vasten ja luoden pitkiä, tummia varjoja -hietikolle, joka tuulen pieksämänä värähteli sen juurella. - -Se oli verrattoman suurenmoinen ja kiehtova paikka. Mutta rientävä -ratsastaja ei nähnyt maiseman villiä kauneutta. Vilkaisemattakaan -sivuillensa hän ratsasti arabialaisten tavalliseen hillittömään tapaan -suoraan päämääräänsä kohti. Nauttien harvinaisesta vapaudestaan — -sillä harvoin hän saattoi tai edes halusikaan erota saattueesta, joka -poikavuosilta alkaen oli seurannut hänen kintereillänsä — hän ratsasti -kasvot punehtuneina ja tummat silmät palavasti säihkyen. - -Ja ratsastaessansa hän lauloi raikkaalla, nuorekkaalla -baritoniäänellään valittavaa rakkauslaulua, jonka jokainen rakastunut -kaikkialla berberiläisvaltioissa tuntee. »Itke, itke, sydän -runneltu», hän hyräili kaihoisasti maanmiestensä tapaan herttaisen -välinpitämättömänä siitä, etteivät ne sanat hevillä sopineet -sellaisesta miehestä, joka ei suinkaan ollut hylätty, vaan päinvastoin -riensi rakastettunsa luokse niin vinhasti kuin hevosenkaviot jaksoivat -häntä kiidättää. - -Mutta pian hänen synnynnäinen, luontainen varovaisuutensa otti vallan -käsiinsä, ja laulu lakkasi hänen lähestyessänsä ratsastusretkensä -päämääränä olevaa kallionulkonemaa. - -Jossakin noiden sokkeloisten kunnaiden keskellä odotti häntä tyttö -— hänen haaveilunsa hento, ujo neito. Mutta täällä hän oli oudossa, -vieraassa maassa, ja muukalaisena hänen oli liikuttava varovasti. -Sillä kukapa tiesi, kenen muiden korvat paitsi tytön kuuntelivat hänen -tuloansa. - -Hillittyänsä ratsunsa kävelemään hän kiersi teräväkärkisen kielekkeen -ympäri ja pysytellen likellä sen laitaa ratsasti sen suuntaisesti -alastomalle kallioseinämälle, joka oli kunnaiden eteläliepeellä. - -Se kohosi jyrkkänä ja näköjään tiettömänä; sen ylitse pääsi ainoastaan -aikoja sitten kuivuneen, muinaisen joen uurtaman, ahtaan rotkon kautta. - -Pienen solan suu tuli kallion sisältä vinottain, ja sen edessä oli -ylhäältä irtautuneita kivimöhkäleitä, joten sen löytäminen oli vaikea, -mutta mies oli käynyt täällä jo kerran ennenkin eikä tällä kertaa -epäröinyt. - -Ja myöskin isolla, mustalla hevosella oli muistoja, sillä kun -sen isäntä laskeutui ratsailta ja koetti taluttaa sitä synkkään, -mutkaiseen solaan, tenäsi se vastaan, korskuen ja vapisten pelosta. -Vasta pitkällisen ja jäykän rimpuilun jälestä se alistui etenemään, -vilkuillen hurjistuneena puolelta toiselle, silkinhieno karva hiestä -märkänä, ja seurasi hermostuneesti syöksähdellen isäntäänsä, joka -mairitteli ja hoputteli sitä arabialaiseksi harvinaisen kärsivällisenä. - -Korkeiden kallioiden saartamina he kompuroivat kivisellä maaperällä, -noudattaen kuivuneen joen sokkeloisia käänteitä, kunnes heidän eteensä -äkillisen mutkan takaa avautui vähäinen umpilaakso, joka oli piilossa -kumpujen keskellä. Sitä ympäröivät kallioseinämät olivat loivemmat, -ja myöhemmin päivällä tunkeutuisivat auringonsäteet lämmittämään -kitukasvuisia pensaita, joita kasvoi niukasti kivien välissä -takertuneina sitkeästi elämään. - -Heidän poistuttuansa peloittavasta rotkosta hevosen hermot -rauhoittuivat, ja se seisoi levollisena päällikön tyynnyttäessä sitä -sekä äänellään että kädellään sekä sitoessa sen tamariskipensaaseen, -minkä jälkeen hän vielä kerran hyväiltyänsä ratsua erojaisiksi poistui -sen luota. - -Mentyänsä pitkin, joustavin askelin pienen alanteen ylitse alkoi -nuori mies kiivetä vastaisella puolella kohoavalle kummulle. Tie -oli vaivaloinen, kalliorinne oli liukas, ja irtonainen maa petti -yhtenään hänen jalkansa alla. Mutta ketteränä kuin kissa ja mainiossa -ruumiillisessa kunnossa hän kapusi pysähtymättä ja sallimatta paksun -burnusinsa laskoksien ja ratsastussaappaittensa säikyttää itseänsä. - -Vain kerran hän seisahtui sijoittaaksensa mukavampaan asentoon -isotekoisen revolverin, joka oli piilotettuna hänen uumenillensa -kiedottuun hopealla kirjailtuun, mustaan silkkivyöhönsä. Ja tutun -aseen kosketus johti hänen mieleensä kumpujen toisella laidalla -häntä vartovat miehet. Häntä hymyilytti, kun hän muisteli, kuinka -vastahakoisesti he olivat suostuneet jäämään jälelle ja kuinka -silminnähtävän levottomia he olivat olleet eilen hänen kertoessansa -heille suunnitelmistaan. - -Hän keikautti päätänsä maltittomasti. Heidän ei sopinut kysellä hänen -tulojansa ja menojansa eikä vastustaa hänen toiveitansa, mietti hän -ylpeännäköisen ylähuulensa värähtäessä halveksivasti. Ennen he eivät -olleet kertaakaan vastustaneet häntä. He olivat olleet hänen alttiita -auttajiansa ja yllyttäjiänsä hänen miehuusikänsä alkuajalle ominaisissa -lukuisissa poikamaisissa kujeissa ja hurjissa kepposissa. Ja nyt tämä -uusi kanta! Mutta sitä olisi aikaa ajatella sitten, kun hän palaisi -heidän seuraansa. Toistaiseksi hän tyytyi miettimään ainoastaan käsillä -olevaa hauskempaa asiaa. - -Pysytellen jyrkällä rinteellä kiemurtelevan vanhan polun eniten -syöpyneillä kohdilla hän vihdoin saapui kunnaan laelle, jossa oli pieni -tasanko, ja pysähtyi vähäksi ajaksi tähystämään tutkivasti ympärillensä. - -Hänen vasemmalla puolellansa vietti jyrkkä rinne kapeaan rotkoon, jonka -toisella puolen kohosi säröinen kallioharjanne toisensa jälkeen. - -Hän kääntyi oikealle silmäilemään kaukana alapuolellansa leviävää -aavikkoa. Muutamalla askeleella hän pääsi loivalle vierulle, joka -mutkitteli sekavasti isojen, rapautuneiden kivilohkareiden välitse, -päättyen vihdoin rotkoon. Tämä vei pohjoista kohti ja sitä sekä -eteläistä solaa myöten, jonka kautta hän oli tullut, päästiin -kukkuloille. - -Hän oli odottanut tapaavansa tytön ylängöllä, mutta pienellä tasangolla -ei näkynyt elon merkkiä. - -Taaskin hän pudisti kärsimättömästi päätänsä ja hänen pikainen -luontonsa leimahti. Kuinka paljoa kauemmaksi tyttö kuvitteli hänen -menevän saamansa kaksimielisen sanoman johdosta? Hän oli ratsastanut -rajusti yön; pitäisikö hänen kuluttaa koko päivä vaanimassa tyttöä, -jonka hän oli suvainnut huomata? Otsa kiukkuisesti rypistettynä hän -empi, ja hänen mieltänsä raastoivat halu jatkaa matkaa ja ylpeys, joka -vaati häntä kääntymään takaisin. - -Sitten hän hymyili hieman tuikeasti. Tytön rankaiseminen kolahtaisi -häneen itseensä, ja kun hän kerran oli tullut niin pitkälle, ei häntä -suinkaan haluttanut palata näkemättä tyttöä. - -Heilautettuansa burnusinsa liepeet taaksepäin saadakseen kätensä -vapaiksi hän lähti astelemaan rinnettä alaspäin käsi vyöhön piilotetun -revolverin nupilla. - -Ylängöltä poistuttua oli polulla liikkuminen kuin sokkosillaoloa, -sillä joka puolelta häntä saartavat isot kivijärkäleet jättivät tiestä -näkyviin vain muutamia metrejä. Aistit herkkinä ja valppaina hän kaarsi -jokaisen möhkäleen ympäri nopeasti ja meluttomasti, laskeutuen yhä -alemmaksi vierua myöten, kunnes hän äkkiä kuuli ääntä ja seisahtui -kuuntelemaan tarkkaavasti. - -Ääni oli hiljainen ja särähtelevä ja kuului kivien seasta jostakin -hänen oikealta puoleltansa. - -Hän poikkesi tieltä ja eteni sitä kohti. Varovasti käveltyänsä kivien -välitse hän saapui vähäiselle, puolipyöreälle aukeamalle, joka oli -kahden korkean kallioseinämän välissä. Hänen vastassansa oli kallioissa -laaja halkeama, josta näkyi esteettömästi aavikolle kuten rappeutuneen -rakennuksen särkyneestä ikkunasta. - -Ja tämän luonnonluoman tirkistysaukon vieressä istui tyttö — hentoinen -olento, joka näytti parhaiksi sivuuttaneen lapsuusikänsä. - -Hänen yllänsä oli musta lyhyt hame ja kirjailtu pusero; uumenille oli -kiedottu vyö, päässä oli somasti kallellaan kultakirjauksinen lakki, ja -hän huojui verkalleen edestakaisin, pidellen huulillansa _guesboa_. - -Vielä hän ei ollut huomannut miehen tuloa, ja koko hänen huomionsa oli -kiintynyt koppaan, joka oli maassa hänen edessään ja jonka levällänsä -olevasta suusta pisti näkyviin kookkaan, mustan käärmeen litteä, -kapea pää. Kiemurrellen ja huojuen otus lumottuna heilutteli päätänsä -kummallisen, haaveellisen sävelen tahdissa, jota sen emäntä houkutteli -pienestä arabialaisesta huilusta. - -Kenties minuutin ajan nuori mies tarkkaili matelijan velttoja liikkeitä -ja nuorekkaan soittajan joustavaa vartaloa. - -Sitten hän lausui: - -»_Salamalik_!» - -Ja hänen syvä-ääninen tervehdyksensä ikäänkuin mursi lumouksen. - -Äkäisesti sihahtaen käärme vikkelästi solahti kopan reunalta ja -katosi kivien väliin, kun taas tyttö ponnahti pystyyn hopeisten -rannerenkaittensa kilistessä ja katsoi häntä silmät levällänsä ja -läähättäen. - -Hänen ryhtinsä muistutti pakoa mielivää villiotusta, ja hän näytti -olevan miehen tulosta puolittain iloissaan, puolittain peloissaan. - -Ja kun tulija meni hänen luoksensa, kääntyi hän toisaalle, tehden -vähäisen, uhkamielisen liikkeen. - -»Sinä myöhästyit», jupisi hän moittivasti. - -»Mutta koska kuitenkin olen tullut, niin väliäkö sillä?» vastasi -toinen kevyesti. Tytön tervehdys ei silti ollut sellainen kuin hän oli -odottanut, ja hänen intohimoinen luontonsa kiihtyi. - -»Minkä tähden olet täällä?» kysyi hän jyrkän käskevästi. »Pyysin sinua -odottamaan minua ylängöllä aamun koittaessa.» - -Osoittaen enemmän naisellista sisäistä näkemystä kuin hänen -ikävuosiensa nojalla olisi saattanut luulla, tyttö nieli sen -totuudenmukaisen vastauksen, että hän aamun sarastaessa oli peloissansa -värjötellyt kummun laella, jota sikäläinen taikauskoinen väestö piti -dshinnien ja afriittien tyyssijana, ja että kauhu oli karkoittanut -hänet kallioiden lempeään turvaan. - -Hän ravisti päätänsä, vetäytyen vähän kauemmaksi miehestä. - -»Täällä on turvallisempaa», kuiskasi hän väristen. Mutta nyt hän jo -vilkaisi toista kaihoisasti. - -Ja nuorukainen, joka katseli häntä nuorekkaan röyhkeytensä -kuumentamana, havaitsi hänen vaivihkaisen, kunnioituksen ja vetoomuksen -sekaisen katseensa, ja hänen ilmeensä pehmenivät, samalla kun häntä -värähdytti uusi, outo tunne, joka muistutti vihlovaa ruumiillista -tuskaa. - -Hänen hoikat, ruskettuneet kätensä sujahtivat eteenpäin tarttumaan -tytön olkapäihin. Nyt hän ensimmäisen kerran kosketti tyttöä, ja hänen -sydämensä sykki rajusti, kun hänen sormiensa ote tiukkeni. - -Huohottaen hän sitten huudahti: »Jasmin, Jasmin!» ja tempaisi tytön -syliinsä. - -Vaikka hän olikin nuori, oli hän jo useita kertoja ennenkin leikitellyt -rakkaudella. Tänä aamuna hän oli arvellut leikkiä sillä jälleen, -mutta kohtalo oli tehnyt hänelle kepposen. Sillä nyt tytön läheinen -kosketus herätti hänet tuntemaan, että hänen sydämessään oli virinnyt -syvällisempi ja väkevämpi tunne kuin hän oli milloinkaan kokenut. - -Polttavan katseensa ahmiessa tyttöä hän painoi häntä yhä tiukemmin -rintaansa vasten, mutta se ajatus, joka yöllä oli kannustanut häntä -kiitämään suinpäin, alkoi yht'äkkiä tuntua tuiki mahdottomalta. Hän -ei ymmärtänyt itseänsä eikä koettanutkaan käsittää häntä pidättävää -tunnetta. Hän tajusi vain, että hänet oli äkkiä vallannut itse-inho, -että vaisto pakotti häntä säästämään, vaikka hän ei ollut koskaan ennen -säästänyt. Ja käydessänsä sisällistä taisteluansa hän tunsi rintaansa -vasten puristetun tytön värisevän, tunsi syleilyssään toisen hennon, -pienen vartalon jäykkänä ja taipumattomana ja näki hänen suurten -rukoilevien silmiensä pelokkaan ilmeen. - -Hirvittävästi pinnistäen tahtoansa hän torjui himot luotansa. - -»Mitä sinä pelkäät, oi vapiseva pienokainen?» mutisi hän. »Onko lempeni -niin ilkeä, että tekisin sinulle pahaa? Kuules, onko se niin hirvittävä -— tämä suukkoni?» Ja äkkiä hän taivutti kookasta vartaloansa, painaen -suunsa tytön ylöspäin käännetyille punaisille huulille. - -Se oli epäarabialainen hyväily, eikä hän osannut etukäteen arvata -kiihkeätä huudahdusta, joka kirposi tytön suusta, eikä sitä seuraavaa -melkein hysteeristä kyyneltulvaa. - -»Sinä sieluni sielu, loukkasinko sinua?» pahoitteli hän. - -Mutta vähään aikaan ei toinen kyennyt vastaamaan. Taipuen vihdoinkin -miehen syleilyyn hän takertui kiinni päällikköön, painoi kasvonsa -hänen burnusiinsa ja itki ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut -pakahtumaisillaan. Ja nuorukainen oli ymmällä eikä kyennyt sitä -tajuamaan, vaan vartosi äänettömänä, että hän selittäisi. Vihdoin tyttö -kohotti päätänsä ja katsahti häneen arasti. »Suo anteeksi, herra!» -kuiskasi hän, ja häneltä pääsi pitkä, nyyhkytyksen sekainen huokaisu. -»Et sinä minua loukannut. Se johtui vain siitä, että kauan, hyvin kauan -sitten — minua suudeltiin sillä tavoin — kun minä olin lapsi — ja -onnellinen.» - -Mies tuijotti häneen otsa kummastuksen rypyissä. »Suudeltiin — kuka -suuteli?» tiedusti hän sävyssään äskeinen käskevä häive. - -Mutta tyttö pudisti päätänsä ikäänkuin ei olisi osannut tai tahtonut -selittää sitä hänelle. »Se on minulta unohtunut», vastasi hän -vältellen, ja hänen katseensa karttoi toisen silmäystä. Ja kun -miehen hetkellinen uteliaisuus häipyi, ei hän enää pitänyt kiinni -puheenaiheesta, joka selvästikään ei ollut yhteydessä heidän nykyisten -suhteittensa kanssa. Pelkät lapselliset muistot eivät antaneet aihetta -mustasukkaisuuteen. - -Käsi kädessä he kiipesivät luonnon muovaamalle katseluaukolle ja -istuutuivat leveälle kalliokielekkeelle, josta näkyi aavikolle. - -Pitkään aikaan ei mies virkkanut mitään. Leuka nojattuna kämmeneen ja -kyynärpää polven varassa hän katseli tyttöä tarkasti ikäänkuin olisi -nähnyt hänet vasta ensi kerran. Ja luontaisen kärsivälliseen tapaansa -tyttö kesti hänen tarkastelunsa, istui äänettömänä hänen vierellänsä, -pienet hennot kädet kierrettyinä koukkuun nostettujen polvien -ympärille, ja odotti, että toinen suvaitsisi aloittaa puhelun. - -Ne kasvot, joita mies katseli, olivat hyvin kauniit, omituisen -tunteikkaat ja hienostuneet. Yönmusta, tuuhea tukka varjosti -säännöllisiä, sieviä piirteitä — lyhyttä, hienomuotoista nenää, pientä -suuta ja ujostelevia, ilmeikkäitä, ruskeita silmiä, jotka olivat niitä -siimestävien, kaartuvien, sysimustien ripsien veroiset. - -Ja tytön kasvoista miehen arvosteleva katse lipui pitkin hänen hentoa -vartaloansa, kunnes tyttö hänen tulisen tuijotuksensa tähden liikahti -rauhattomasti poskillansa poltteinen puna. - -Pieni, ruskea käsi ojentui hiljaa miestä kohti. »Miellytänkö sinua?» -rohkeni tyttö epävarmasti kysyä. - -Hymyillen puolittain ilkamoivasti, puolittain hellästi mies veti -häntä puoleensa, kunnes hänen päänsä lepäsi miehen rinnalla. »Et sinä -niin kovin huono ole», myönsi viimemainittu kiusoittelevasti. Mutta -hänen tummien silmiensä hohde tyydytti tyttöä, ja hän oli vähän aikaa -hiljaa, leikitellen hienon burnusin kultapunoksisella tupsulla ja -kuunnellen vieno hymy huulillansa miehen perin värikästä kuvausta öisen -ratsastusretken vaaroista. Mutta hänen tarkkaavaisuutensa oli vain -pinnallista, ja hänen ajatuksensa ilmeisestikin harhailivat muualla, -sillä vihdoin hän keskeytti miehen kertomuksen, katsellen häntä ujon -tutkivasti. - -»Kuka sinä olet, herra? Et ole koskaan puhunut siitä minulle. En tiedä -edes nimeäsi.» - -Miehen huulet kaartuivat hymyntapaiseen. - -»Olen sellainen mies, joka rakastaa sinua. Eikö siinä ole kylliksi, oi -sinä uteliaisuuden tytär?» - -Mutta säikähtämättä välttelevää vastausta tyttö tiukkasi: »Ilmaise -minulle nimesi!» - -Hymy häipyi nuoren miehen kasvoilta, ja ne kovettuivat jonkun verran. -»Minkä tähden? Mitä merkitsee sinulle nimeni?» virkkoi hän venytellen. -»Onko mielestäsi mitätön seikka, jos ihmisen nimi kulkee suusta -suuhun ja sitä kuiskaillaan talonkatoilla, kunnes kuiske saapuu -markkinapaikalle ja kaikki alkavat hokea: 'se ja se on mennyt tästä -ohitse'?» - -»Mikä markkinapaikka täällä on?» tokaisi tyttö, viitaten lakealle -aavikolle. »Enkä minä — enkä minä kuiskaile talonkatoilla», lisäsi hän, -muuttuen äkkiä ylvään arvokkaaksi. »Itseäni varten, yksinomaan itseäni -varten haluaisin tietää nimesi, oi sinä outo rakastaja.» Ja kun mies -yhä empi, kietoi tyttö kätensä hänen kaulaansa ja veti hänen päätään -puoleensa, samalla kun hänen loistavat silmänsä hehkuivat kaihoisesti -ja hänen rusohuulensa suipistuivat. »Sano se minulle!» jupisi hän -hiljaa. - -Muutamaan minuuttiin mies ei vastannut. Tummat kulmakarvat syvissä -rypyissä, suu tiukasti puristettuna hän tuijotti tyttöön melkein -äkäisesti ikäänkuin koettaen saada selville, mitä hänen kiihkeiden -pyyntöjensä takana piili. Sitten hän naurahti hieman; sysäsi tytön -kauemmaksi ja viritti savukkeen, edelleenkin tarkkaillen toista -pyörteisten savutuprahdusten takaa. - -»Minua nimitetään — Ahmediksi», virkkoi hän vihdoin. - -Tyttö hätkähti, ja lievästi pelokas ilme lehahti hänen kasvoillensa. - -»Ahmediksi», kertasi hän verkkaisesti. »Olen kuullut sennimisestä -mahtavasta herrasta, joka asustaa eteläisten vuorten tuolla puolen — -ben Hassanin heimon hallitsijasta. Oletko sinä hänen sukulaisensa?» - -Ällistyneenä nuori mies loi häneen tutkivan katseen, verhoten -sen velttojen, puolittain suljettujen silmäluomien taakse, ja -hymyili sitten laiskasti. »Kukapa tietää», vastasi hän kohauttaen -huolettomasti olkapäitänsä, poltteli sitten jonkun aikaa savukettansa -äänettömänä ja lisäsi sen jälkeen: »Minkätähden sitä kysyt? Mitä olet -kuullut Ahmed ben Hassanista?» Hän lausui tiedustuksensa näennäisen -välinpitämättömästi kumartuen eteenpäin ja sinkauttaen harmaan -tuhkakiemuran hätääntyneenä rientävän haaskakuoriaisen eteen. - -Tyttöä puistatti ja hän painautui likemmäksi miestä pilkistäen -hermostuneena hänen olkansa ylitse ikäänkuin peläten näkymättömiä -kuuntelijoita. - -»Hän kuuluu olevan pahahenki», supatti hän arasti, ja hänen levällään -olevista silmistänsä kuvastui pelkoa. »Hän ei muka ole oikea, -naisesta syntynyt arabialainen, vaan afriitti, jonka yliluonnollista -voimaa ja valtaa kaikki pelkäävät, joka hallitsee heimoansa taika- -ja lumoustempuilla ja ratsastaa vinhemmin kuin myrskytuuli ja jonka -silmät säihkyvät kuin taivaan tulivasamat. Ja hän on kuolematon, sillä -moni on koettanut surmata hänet, mutta onnistumatta. Sen olen kuullut -enkä uskalla kertoa sinulle enempää, ettei —» Hän katkaisi lauseensa -äkkiä ja vetäytyi taaksepäin, vapisten taikauskoisen pelon vallassa ja -koettaen lukea toisen ajatuksia hänen tutkimattomista kasvoistansa. -»Oletko _Varma_, ettet ole hänen sukuansa?» huohotti hän arkaillen. -Hiljaa naurahtaen mies sieppasi hänet syliinsä ja piti häntä kiinni. - -»Entä jos olisin — rakastaisitko minua vähemmän?» - -Minuutin murto-osan tyttö empi, väristen toisen syleilyssä. Sitten -hänen rinnastansa pusertui voimakas nyyhkytys. - -»En — en!» huudahti hän ja takertui kiinni mieheen. »Olepa haltia tai -ihminen, rakastan sinua — enkä ole milloinkaan ennen rakastanut!» Hänen -pieni lakkinsa oli pudonnut päästä, ja hänen tummien hiustensa tuoksu -vaikutti hienon huumausaineen tavoin, kun mies voitonriemuisena ja -hänen kauneudestaan nauttien kallistui hänen puoleensa. - -»Jasmin, armaani, riemuni kukka — onko ainoakaan neito koskaan ollut -noin ihana!» Puhe oli melkein tyyten vaimennut, ja vetäytyneinä hieman -erilleen he istuivat, katsellen toisiansa silmiin, vaipuneina onnensa -hurmioon. - -Mutta koko kiihkeän, myrskyisen armastelunsa ajan nuorukainen oli -pitänyt huulensa kurissa näyttämättä lainkaan kiirehtivän luomaan valoa -hänen olemustansa verhoavaan salaperäiseen hämärään. - -Ja ikäänkuin tyytyväisenä pelkästään siihen tietoon, että mies rakasti -häntä, ei tyttö enää yrittänytkään tunkeutua hänen salaisuuksiinsa. - -He istuivat niin hiljaa, että vilkkaat, tirskuvat linnut eivät -välittäneet mitään heistä ja läheiselle kivilohkareelle juoksi vihreä -sisilisko pelottomasti heitä tarkkailemaan. - -Auringon lämmittävät säteet eivät muistuttaneet heille ajan kulusta, ja -huomaamatta vierivät pitkät hetket hitaasti heidän ohitsensa. Mies oli -unohtanut palvelijansa, unohtanut, kuinka vaaralliset nämä ryövärien -tyyssijoinansa pitämät kunnaat olivat, unohtanut kaiken muun paitsi -tyttöä, joka oli polvillaan hänen jalkojensa juuressa hennot kädet -ristissä helmassaan. Mietteihinsä vaipuneena hän ei kuullut mitään -muuta kuin tytön äänen hiljaisen, pehmeän soinnun, hänen palavat -silmänsä näkivät ainoastansa tytön ihmeellisen, kiehtovan kauneuden. - -Ja lopulta juuri tyttö, joka istui kasvot häneltä piilossa olevalle -puolelle päin, näki jotakin ja päästi hiljaisen, tukahdutetun -kirkaisun, ja hän ponnahti pystyyn, samalla kun kuula naksahti kallion -kupeeseen, johon hänen päänsä oli sekuntia aikaisemmin nojannut. Hän -kiskaisi revolverin vyöstään, työnsi tytön taaksensa ja pyörähti -hätyyttäjiä vastaan. - -Mutta hänen kääntyessänsä leimahti polttava liekki hänen otsalleen, hän -horjahti, ja hänen laukauksensa meni harhaan. - -Hän näki lyhyen vilahduksen kolmesta kookkaasta, valkopukuisesta -olennosta, sitten sokaisi hänet kasvoille valahtanut veri, ja hän -hoippui askeleen eteenpäin ja suistui päistikkaa kallionkielekkeeltä. -Putous oli kolmen metrin korkuinen, ja alas tullessaan hän kolautti -oikean olkapäänsä terävän, järkkymättömän kivijärkäleen särmään. Se oli -joko murtunut tai nyrjähtänyt, siitä hän oli varma, ja hammasta purren -hän koetti kierittäytyä toiselle kyljelleen, hapuillen vasemmalla -kädellänsä asetta, joka oli pudonnut hänen alleen. Huumaantuneena -tärähdyksestä ja tuskaisena kivusta hän oli noussut polvillensa, -kun hänen päähänsä tärähtänyt ankara isku kellisti hänet jälleen -kasvoilleen. Hänen korvissansa humisi kuin meren pauhu, ja hänestä -tuntui, että hän putosi vinhaa vauhtia yhä syvemmälle pimeään kuiluun. - -Ellottavasta tajuttomuudesta hän ponnisteli takaisin elämään, aluksi -tuntien vain päätänsä repivän tuskan ja kiduttavan kiusallisen janon. - -Puolittain tietoisen vaaranvaiston kannustamana hän koetti liikkua, -mutta ensimmäisen yrityksen jälkeen hän retkahti takaisin, hänen -päätänsä pyörrytti, ja hänen ruumiinsa kylpi hiessä. - -Vähän aikaa hän virui hiljaa, silmät ummessa, koettaen päästä jälleen -itsensä herraksi, hajoittaa sakean usvan, joka tuntui laskeutuneen -hänen aivoillensa. Hän ei lainkaan muistanut, mitä oli tapahtunut, jopa -hänen entinen elämänsäkin oli pimeyttä, josta selvästi ja kirkkaasti -pilkotti vain yksi asia. - -Hän muisti nimensä. Hän oli Ahmed ben Hassan — ja joku oli sanonut -hänen isäänsä pahaksihengeksi. Mutta se oli typerää pilaa. Sillä jos se -olisi totta, niin miten olisi 'pikku äiti' — jonka hän varmasti tiesi -enkeliksi — olisi ikinä voinut mennä naimisiin hänen kanssansa? Mutta -sittenkin: kuka oli 'pikku äiti' — ja kuka totisesti oli Ahmed ben -Hassan? - -Ajatteleminen oli tuskallista, mutta vaivaloisesti hän pohti sekavia -kysymyksiä, joihin hänen huumautuneet aivonsa eivät suostuneet -vastaamaan, kunnes miettiminen vihdoin kävi mahdottomaksi ja hänet -valtasi avuton raivo, minkä jälkeen hän jäi virumaan nääntyneenä ja -mutisten epäselvästi. - -Sitten heräsi pelko — todellinen lamauttava kauhuntunne; hän pelkäsi -itseänsä, pelkäsi häntä verhoavaa mielenpimeyttä. Tukahdutetusti -parahtaen hän meni uudelleen tajuttomaksi. - -Tunnin tai parin kuluttua hän heräsi jälleen, tällä kertaa täysin -tajuissansa. - -Koko hänen ruumistansa kolotti, hänen suutansa poltti jano, ja hänen -ensimmäinen ajatuksensa koski vettä. Mutta pieni huone, jossa hän -huomasi olevansa, oli ihan alaston. Ja jos siellä olisikin ollut vettä, -tunsi hän, ettei hän olisi mitenkään päässyt sitä juomaan, sillä hänen -kätensä ja jalkansa olivat sidotut, häntä vaivasi vahingoittunut -olkapää, joten hän oli tyyten avuton ja liikuntakyvytön. - -Hänen kasvonsa olivat kankeat ja tahmeat otsassa olevasta ammottavasta -haavasta vuotaneesta verestä, ja kun hän nuolaistessaan kuivia -huuliansa tunsi sen suolaisen maun, johti se elävästi hänen mieleensä -varhaisen aamun tapaukset. - -Häneltä puristui syvä ähkäisy, ja muutamia minuutteja hän rimpuili -epätoivoisesti, kuoleman jäytäessä sydäntä, turhaan koettaen -vapautua häntä kahlehtivista siteistä. Mutta ne oli solmittu liian -perinpohjaisesti, ja oivaltaen hyödyttömästi hukkaavansa voimiensa -rippeitä hän pian lakkasi rehkimästä ja jäi virumaan hiljaa kasvojensa -nytkähdellessä suonenvedontapaisesti. Hän ei ajatellut itseänsä. -Omaa kohtaloansa hän saattoi odottaa stoalaisen välinpitämättömästi, -mikä osittain oli peritty luonteenpiirre, osittain elinaikaisen -harjoituksen tulos. Jäikö hän eloon vai kuoliko hän, se oli sillä -hetkellä merkityksetön seikka — häneen itseensä nähden. Tyttö se oli -vallannut hänen ajatuksensa. Tytön tähden hän tuskaili. Millaiseen -vaaraan hän oli ajattelemattomassa tuhmuudessansa syössyt Jasminin? -Kuinka epätoivoisessa pinteessä saattoi tyttö olla tälläkin hetkellä -hänen viruessansa sidottuna kuin peto kykenemättä rientämään avuksi? -Jasmin, Jasmin — hänen riemunsa hento neito! Pitikö jonkun toisen -käden, karkeamman ja raaemman kuin hänen, poimia ja runnella tämä hento -kukka, jota hän oli arvellut helliä rakkautensa tarhassa? Mikä kolmasti -kirottu tomppeli hän olikaan ollut! - -Juuri hänen tähtensä oli Jasmin uhitellut noiden pahamaineisten -kunnaiden vaaroja. Hänen oma kopea röyhkeytensä oli kannustanut häntä -ratsastamaan yksin kohtauspaikalle, halveksivasti hyläten luotaan -saattajansa, joiden valppaus olisi torjunut tämän niin äkillisesti ja -traagillisesti yllättäneen onnettomuuden. - -Jasmin oli luottanut häneen, ja sekä miehenä että rakastajana hän -oli perinpohjaisesti pettänyt tämän luottamuksen. Tyttö oli uskonut -hänen suojelevan itseänsä, ja sokean varmassa itserakkaudessaan hän -oli lyönyt laimin häneen lapsuudesta saakka juurrutetun varovaisuuden -vähäisimmätkin alkeet. Itseensäluottavana hän oli antautunut -tunteittensa leikkikaluksi, ja ajatellen ainoastaan rakkauttansa hän -oli joutunut satimeen kuin reiässään pujahteleva rotta. - -Minkälaiset olivat sen seuraukset Jasminille? - -Hänet valtasi rusentava häpeä ja katumus, ja murhaava pelko sai hänet -taaskin rajusti kiskomaan kahleitansa, kunnes verta alkoi jälleen -tulvia hänen otsassansa olevasta haavasta ja hän retkahti takaisin -puolittain istuvasta asennosta, johon hän oli ponnistautunut. Hän -kiemurteli sielunhädässään, samalla kun hänen rääkätyt aivonsa -loihtivat esille tuhansia kuvia, tuhansia hirveitä mahdollisuuksia, -jotka saattoivat hänet mielipuolisuuden partaalle. - -»Jasmin», kuiski hän vavahtelevin huulin, »pieni armaani — Jasmin!» -Muutamia tunteja aikaisemmin tyttö oli hänestä ollut pelkästään -ohimenevän huvin väline, uusi hauskuus, josta hän nauttisi, kunnes -mielenkiinto laimenisi — mutta nyt hän ei voinut ajatella elämää ilman -Jasminia. - -Sattuma oli viskannut tämän vaeltavan maurilaisen käärmeenlumoojan -tyttären hänen tiellensä hänen ollessansa matkalla kaukana oman -alueensa pohjoispuolella. Ollessansa muutamana iltana leiriytyneenä -vähäisen kylän ulkoliepeille hän oli viettänyt joutohetken pienessä -huonosti valaistussa kahvilapahasessa, juoden inhoittavaa kahvia ja -tarkkaillen huvittelua, joka yhtä poikkeusta lukuunottamatta oli -hänestä tuiki ikävystyttävää. Käärmeenlumoojan esitykset olivat -harvinaisuudellansa viehättäneet häntä. Itse maurilainen, tuikea, -äänetön jättiläinen mieheksi, jolla oli raa'at ja pahaenteiset -kasvot, ei ollut herättänyt hänessä muuta kuin inhoa. Mutta tyttö oli -uudenlaatuinen ja tehosi hänen harhailevaan makuunsa. - -Vaikka hän olikin hunnuton ja kuului sangen vähän kunnioitettuun -ihmisluokkaan, ei hän silti suinkaan ollut niin julkean -tungettelevainen kuin hänen kaltaisensa tavallisesti ovat. Päin vastoin -hän käyttäytyi kainosti ja luontaisen arvokkaasti, mikä oli kummallisen -ristiriitaista hänen asunsa ja ammattinsa kanssa. - -Vähääkään välittämättä häneen suunnatuista uteliaista katseista hän -oli suorittanut osansa esityksestä omituisen eristäytyvästI katsellen -miltei ilmeettömästi suoraan eteensä, ikäänkuin hänen ajatuksensa -olisivat olleet kaukana. Eikä hän myöhemmin ollut liittynyt kahvilan -vieraiden seuraan, vaan vetäytynyt lähelle soittajia syrjäiseen -nurkkaukseen, jossa hän oli istunut yksin, leikkien olkapäillänsä -vieläkin kiemurtelevalla isolla, mustalla käärmeellä. - -Ja Ahmedin tarkkaillessa tyttöä oli hänen mielenkiintonsa voimistunut. - -Pahamaineisen pikku kahvilan kehnossa ilmakehässä hän oli näyttänyt -erilliseltä olennolta, ja nuorukainen oli ihmetellen ihaillut hänen -olemuksensa hienoutta, hänen hentoa raikkauttaan ja hänen lapsekkaiden -piirteittensä puhtautta. - -Innostuneena hän oli seuraavana päivänä koettanut etsiä tyttöä -käsiinsä, mutta saanut tietää hänen isänsä seurassa poistuneen kylästä -jo varhaisina aamuhetkinä. - -Tämä vastoinkäyminen viritti ilmiliekkiin hänen harrastuksensa, joka -muutoin olisi saattanut sammua yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin. -Ajattelematta mitään muuta kuin ohimenevän mieltymyksensä tyydyttämistä -hän oli seurannut tytön jälessä pohjoiseen, ja satunnaiset tapaamiset -olivat kehittyneet salaisiksi kohtauksiksi, kunnes tänään oli tullut -loppu. - -Kuka oli yllättänyt heidät, ryöstänyt tytön ja ottanut hänet vangiksi, -sitä hän ei mitenkään osannut arvata. Juuri näillä seuduilla vilisi -rosvojoukkoja, ja mikä hyvänsä niistä olisi pitänyt häntä hyvänä -saaliina, jota kannatti säilyttää panttivankina. - -Hänen asemansa häpeällisyys — aseman, jonka syynä oli yksinomaan hänen -oma huolettomuutensa — vihloi kipeästi hänen mieltänsä. Mutta se ajatus -kalpeni mitättömäksi sen rusentavan tosiseikan rinnalla, että hän oli -voimaton auttamaan sitä olentoa, jonka henki nyt oli hänestä paljoa -kalliimpi kuin hänen omansa. - -Alituinen muisteleminen kidutti häntä. Aika-ajoin hän meni puolittain -tiedottomaksi ja saattoi aina vähäksi ajaksi unohtaa häntä kalvavan -sielullisen tuskan. Mutta nuori elämä sykki hänessä voimakkaana, -ja lepohetket olivat lyhytaikaisia. Hätkähtäen hän aina heräsi ja -jäi virumaan väristen kuin ansaan joutunut eläin hurjan katseensa -lakkaamatta harhaillessa ympäri huonetta, etsien jotakin, mitä hyvänsä, -mikä saattaisi auttaa häntä pelastumaan. - -Mutta likaisessa pikku huoneessa ei ollut minkäänlaista kalustoa, ei -edes ainoakaan naula pistänyt esille tahrautuneista tiiliseinistä. -Sinne oli kasautunut vuosikausien saastaa, ja se näytti kauan olleen -asumattomana. - -Hämärää valoa tihkui ahtaasta ristikko-ikkunasta, joka oli seinässä -joitakuita kymmeniä sentimetrejä hänen päänsä yläpuolella, ja hän -saattoi paikaltansa erottaa matalan oven, josta huoneeseen päästiin. Se -oli kyhätty vankoista tukeista ja varustettu paksuilla rautakiskoilla, -joten sen vankkuus sellaisenaan kävi hänestä vastustamattoman -Lumoavaksi. Se veti puoleensa hänen huomiotaan, kunnes hän ei voinut -katsella mitään muuta, vaan tähysti sitä, niin että silmiä kivisti -ja hän huomasi koneellisesti laskevansa sen kolkkoa pintaa peittäviä -naulankantoja. Avautuisiko se milloinkaan? - -Väsyttävien tuntien verkallensa vieriessä kävivät pyörtymiskohtaukset -tiheämmiksi ja pitemmiksi, ja erään sellaisen aikana tuli hänen -yksinäisyyteensä kaivattu keskeytys. Hän ei kuullut oven avaamista. - -Hänet herätti tajuihinsa raaka potku hänen kivistävään olkapäähänsä. -Purren hampaitansa tukahduttaakseen huuliltansa melkein luiskahtaneen -ähkäisyn, hän hätkähti ja alkoi tuijottaa vangitsijoihinsa hurjan -uhmaavasti. Ja hänen nähdessänsä heidät alkoi hänen sydämensä äkkiä -sykkiä rajusti. Sillä vierellänsä seisovista kolmesta miehestä hän -tunsi yhden, ja juuri hänet hän oli kaikkein viimeiseksi odottanut -näkevänsä. Ja pahaenteisen näköinen maurilainen hymyili häijysti -vastatessaan hänen tuijotukseensa silmillä, jotka olivat kylmät ja -julmat kuin hänen kesyttämiensä inhoittavien matelijain. Mutta molemmat -oudot puhkesivat ensiksi puhumaan ja ahdistivat häntä kysymyksillä, -jotka hän huumaantuneena ja sekavana ollen vain puolittain käsitti. -Vaikka heillä oli arabialaisten pukimet ja he puhuivat arabiankieltä -sujuvasti, oli heidän äänessänsä kalsea kurkkusointu ja heidän -yleisessä ulkoasussansa jotakin, mikä pani hänet epäilemään heidän -kansallisuuttaan. Vaalea-ihoiset ja vaaleatukkaiset arabialaiset eivät -olleet harvinaisia, mutta näiden kaltaisia hän ei ollut koskaan ennen -nähnyt. Heidän käytöksensä oli röyhkeätä ja puhetapansa komentavaa, ja -he tuntuivat koettavan puristaa häneltä jonkunlaista tunnustusta. Hän -ei ollut tottunut saamaan osaksensa korskeata kohtelua eikä rehentelyä, -ja hänen pikainen luontonsa alkoi kuohua hänen kuunnellessansa, kun -häneltä tiedusteltiin hänen nimeänsä ja heimoansa ja udeltiin, millä -asioilla hän liikkui näillä seuduin ja kuinka paljon ratsastajia hänen -muassaan oli ollut, samalla kun hänelle syydettiin syytöksiä, joita hän -ei ymmärtänyt ja joissa usein käytettiin sanaa »urkkija». - -Jos maurilainen olisi ollut yksin, olisi hän jossakin määrin saattanut -käsittää, minkä tähden hänen kimppuunsa oli karattu. Mutta kolmikosta -näytti maurilaisen mielenkiinto olevan laimein. Molemmat muukalaiset -näyttivät pitävän asiata tärkeämpänä. - -Keitä ja mitä miehiä he olivat riistääkseen hänen vapautensa ja -ollakseen mukana loukkauksessa, josta, sen hän vannoi, he saisivat -kalliisti maksaa — jos hän jäisi henkiin? - -Raivoissansa, mutta pakottautuen äänettömäksi, hän tarkasti heitä juron -välinpitämättömästi. - -He olivat molemmat raskastekoisia, mutta näköjänsä voimakaslihaksisia -ja vankkoja, ja toinen näytti olevan keski-ikäinen, toinen taas noin -kolmikymmenvuotias. - -Ja kuta enemmän hän katseli, sitä pahemmin ymmälle hän meni. Miesten -rehentelevästä esiintymisestä huolimatta hän vaistosi heidän -käytöksensä pohjalla piilevän levottomuuden. Ja vaikka he toimivatkin -yhdessä, eivät he tuntuneet olevan aivan yksimielisiä keskenänsä, sillä -he keskeyttivät kuulustelunsa usein ja väittelivät kiivaasti hänelle -oudolla kielellä. - -Ja erään tällaisen väittelyn aikana liikkui maurilainen ensimmäisen -kerran. - -Maltittomasti kiroten hän kiskaisi vyöstänsä puukon ja kumartui -vikkelästi vangin puoleen. »Tapetaan — ja sitten on asia selvä», -ärähti hän käsi kohotettuna iskemään. Mutta toiset heittäytyivät hänen -kimppuunsa ja vetivät hänet takaisin. - -»Ei, ennenkuin hän puhuu!» kivahti vanhempi mies, tehden käskevän -liikkeen. »Enkö sanonut sinulle sitä jo tänä aamuna, sinä kuumapää? Hän -elää siihen saakka, kunnes saamme selville, kuinka paljon hän tietää.» - -Ja väsyttävä kysely alkoi uudelleen. - -Mutta haavoittunut kykeni tuskin ymmärtämään mitään. - -Hänen päänsä kävi joka hetki yhä sumeammaksi; jännittäessään itseänsä -hän heikkeni yhä enemmän, joten hänen todellisuudentajuntansa himmeni -nopeasti. Koko kohtaus tuntui hänestä kamalalta painajaiselta. Nyt -kysymysten väliin siroitettiin kauheita uhkauksia, ja uusi raaka potku -pakotti hänet vihdoin puhumaan. »En tiedä mitään — ratsastelen omaksi -huvikseni», mutisi hän, itsepäisen ylpeästi pysyen siinä päätöksessä, -ettei ilmaisisi itseään. Ahmed ben Hassanin pojan ei sopinut myöntyä ja -vedota mahtavan isänsä nimeen selviytyäksensä pinteestä, johon hänen -oma houkkiomaisuutensa oli hänet saattanut. - -Ja Allahin armosta koko juttu koskikin ainoastansa häntä. Koska hänen -vangitsijansa oli juuri maurilainen, täytyi Jasminin olla turvassa. -Helpotuksesta huoahtaen hän antoi itsepingoituksen laueta, ja hän -oli vaipumaisillansa tajuttomaksi yhä lisääntyvästä heikkoudesta, -kun toisen muukalaisen tyly ääni pakotti hänen harhailevat aistinsa -todellisuuteen. - -»Tuokaa tyttö — ehkä hänellä on vielä jotakin puhumista.» - -Vanki virui jäykkänä, ja hänen silmiinsä tuli kauhuinen ilme, kun hänen -mieleensä välähti hirveä epäluulo. Hän näki maurilaisen ravistavan -päätänsä ja kuuli hänen happamesti äristen inttävän vastaan. - -»Ei; hän on esittänyt osansa. Hän on kertonut kaikki tietonsa. Hänenkin -seurassansa oli mies umpisuinen.» - -Kun sitten karvas totuus syöpyi hänen mieleensä, ei hän jaksanut -hillitä huuliltansa puristuvaa valitusta. - -»Jasmin», ähkyi hän, »Jasmin!» - -»Niin, Jasmin — Jasmin», pilkkasi maurilainen ja sylkäisi hänen -päällensä. »Luulitko hänen rakastavan sinua — oi hupsu, jolla ei ollut -älyä pitää, mitä olit anastanut! Olet nähnyt Jasminin viimeisen kerran. -Hän on tehnyt, mitä hänen oli määrä tehdä — eikä hän ole sinua varten, -sinä aavikonkoira!» Äkkiä hänen äänensä aleni hiljaa sihiseväksi -kuiskutukseksi, KUN hän kumartui alemmaksi, ja hänen laihat, vapisevat -sormensa väikkyivät kuin tavattoman isot nälkäisen petolinnun kynnet -vangin verentahrimien, kolhittujen kasvojen kohdalla. »Tahdotko elää», -uhkaili hän, »tahdotko enää koskaan sulkea naista syliisi? Silloin puhu -— jotta en tee sinusta niin kammottavaa ja inhoittavaa otusta, että -eläimetkin kääntyvät säikähtyneinä poispäin sinusta!» Hän pysähtyi -ikäänkuin antaakseen uhkauksensa tunkeutua toisen tajuntaan, samalla -kun hänen piirteensä vääntyivät hirvittävän nautinnon virnistykseen. -Sitten hän hitaasti ja huolitellusti selitti niiden pirullisten -keinojen yksityiskohtia, joilla hän mieli kiristää haluamansa tiedot. - -Ja häntä kuunnellessaan sheikin poika ensi kerran eläissänsä tunsi -ruumiillista pelkoa, kylmää, hyytävää pelkoa, joka tuntui muuttavan -veren hänen suonissansa jääksi. Hän tajusi jollakin tavoin pistäneensä -kaulansa silmukkaan, josta oli mahdoton päästä irti, jollakin tavoin -sotkeutuneensa tapahtumaketjuun, joka oli salaperäinen ja jota hän -ei ollenkaan kyennyt käsittämään, mutta joka uhkasi koko hänen -olemassaoloansa. Hän oli nähnyt kaikkien kolmen miehen kasvoista -selvästi kuvastuvan epäilyksen, kun hän oli vakuuttanut, ettei hän -tiennyt mitään sellaista kuin he arvelivat, oli kuullut ilkkuvan -pilkkanaurun, jolla hänen sanojansa oli tervehditty, ja tiesi, että -hänen oli hyödytöntä enää inttää — tiesi myöskin, ettei kidutuslupaus -ollut tyhjä uhkaus, vaan että se varmasti toteutettaisiin, jollei -ihme häntä pelastaisi. Sillä mies, jonka kanssa hän oli tekemisissä, -oli maurilainen eikä arabialainen, ja hän tunsi jonkun verran maurien -menettelytapoja. Hänen otsallensa kihosi isoja hikikarpaloita, kun hän -kävi odottamaan, mitä tuleman piti, ja vain rukoili voimia kestääksensä -kidutuksen, kuten hänen isänsä pojan tuli. - -Kunpa he vain tappaisivat hänet! Kuolema oli parempi kuin rääkkäys ja -typistely. Ja oliko elämä sitten niin kovin kallisarvoinen hänelle, -joka sinä päivänä oli menettänyt rakkautensa, luottamuksensa ja toivon, -johon hän oli pannut koko sydämensä? - -Hän sysäsi sen ajatuksen syrjään, kokosi kaikki voimansa ja terästäytyi -kestämään koetusta, jonka välttäminen nyt näytti mahdottomalta. - -Mutta hän sai tervetulleen huoahdusajan odottamattomalta taholta. - -Muukalaiset, jotka olivat vähäksi aikaa vetäytyneet loitommalle, -astuivat nyt esiin, ja nuorempi nähtävästi vaati jotakin, jota toinen -ei hyväksynyt. Sillä katkaisten kumppaninsa kaunopuheisen esityksen -lyhyeen, tehden saman jyrkän käskevän liikkeen kuin aikaisemminkin, hän -kääntyi käärmeenlumoojaan ja taputti häntä hilpeästi olalle. - -»Alkaa olla myöhäistä, hyvä ystävä», virkkoi hän tyynnyttävästä, -»ja kuten tiedät, on meillä vielä tekemistä tänä iltana. Nyt ei ole -aikaa tähän — hauskuuteen. Nukkukoon hän mielessänsä se, mitä hänelle -lupasit, ja ehkäpä hän huomenna suostuu puhumaan pelastaakseen -nahkansa.» Samalla hän naurahti huvitettuna ja silmäili hetkisen vankia -tylyn välinpitämättömän näköisenä. Sitten hänen sävynsä muuttui. -»Liikkeelle, mies!» komensi hän äänessänsä käskevä sointu. »Myöskin -huomenna on päivä.» - -Vastahakoisesti maurilainen nousi pystyyn kasvot lyijynharmaina ilkeän -aikeensa raukeamisen tähden, ja hänen kätensä vavahtelivat ikäänkuin -eivät olisi hevillä taipuneet luopumaan saaliistansa. »Se päivä saattaa -koittaa liian myöhään», tokaisi hän kiukkuisesti murahtaen ja potkaisi -rajusti kantapäällään vangin vatsaa vasten. - -Tuskasta kiemurrellen sheikin poika saavutti kestämiskykynsä rajan. -»Allah — sinut — tuhotkoon!» ähkyi hän ja pyörtyi. - -Tullessaan tajuihinsa hän oli yksin, ja pieni huone oli pimeä. Ja -hänestä olivat yksinäisyys ja pimeys armollisia. Nyt hänen ei enää -tarvinnut säilyttää stoalaisen välinpitämätöntä näköä, mihin hän oli -aikaisemmin pakottautunut. Yksin ollen hän sai antautua sielullisen -tuskan valtaan, joka sillä hetkellä oli niellyt kaikki ajatukset -ruumiillisista kärsimyksistä, häntä ympäröivästä salaperäisyydestä ja -vieläkin uhkaavasta vaarasta. - -Jasmin, jota hän oli rakastanut — rakastanut sillä tavoin, ettei hän, -siitä hän oli varma, enää ikinä rakastaisi ketään siten — Jasmin, jota -hän oli sen rakkauden tähden säästänyt, Jasmin oli hänet pettänyt! - -Häneltä pääsi katkera parahdus, hänen sielunsa painui tomuun, ja hän -kiemurteli tuskissansa, joita hän ei tuntunut jaksavan kestää. - -Heikkona verenvuodosta ja ruuanpuutteesta sekä tytön petoksen -kiduttamana hän antautui täydelleen tunteittensa valtaan, kääntyi -seinään päin ja itki kuin lapsi. Koko hänen ruumistansa puistattivat -ankarasti repivät nyyhkytykset, joita pidättämään hänellä ei ollut -voimaa... Heikkouden hetki oli mennyt ohitse. Ruumiillisesti ja -sielullisesti lopen uupuneena, mutta vihdoinkin itsensä herrana hän -virui hiljaa, tuijottaen pimeyteen laajoin, värähtämättömin silmin, -samalla kun suuri rakkaus hitaasti muuttui vieläkin kiihkeämmäksi -vihaksi. - -Kaksitoista tuntia sitten hän oli oppinut tuntemaan, mitä suuri rakkaus -merkitsi. Ja sillä hetkellä hän oli kypsynyt mieheksi, ja hänet -oli vallannut uusi ymmärtämys, uusi hellyys, jollaista hänen raju -luonteensa ei koskaan ennen ollut tuntenut. - -Mutta rakkauden oli tappanut petoksen kauhu ja sen mukana olivat -myöskin usko ja luottamus tuhoutuneet. Hänen kestämänsä hirveä kokemus -oli särkenyt hänen haaveensa ja katkeroittanut hänen mielensä, ja -hänessä heränneet uusi hellyys ja uusi ritarillisuus olivat hävinneet -ikäänkuin niitä ei olisi ikinä ollutkaan. - -Vain hänen alkuvoimainen hurjuutensa oli jäänyt jälelle, kannustaen -häntä siihen ainoaan tehtävään, joka tuntui olevan mahdollinen. - -Hänen nuoret kasvonsa kovettuivat ja hänen suunsa ympäristön julmat -piirteet syvenivät, kun hänen ajatuksensa kääntyivät kostoon, jonka hän -valmistaisi — jos saisi elää. Ja kautta Allahin, hän _eläisi_, eläisi -kiristääksensä täyden maksun niiltä, jotka olivat häntä loukanneet. -Kuten hän kärsi, pitäisi heidänkin kärsiä. Ja Jasminin myös! Ei hänen -sukupuolensa eikä rakkauden muisto pelastaisi häntä. Rakkauden? Hän -virnisti itsellensä katkeran pilkallisesti. Häneen nähden oli rakkaus -mennyttä! Ikinä hän ei enää säästäisi ainoatakaan naista kestääksensä -sitten samaa vimmastuttavaa nöyryytystä, jonka rääkkäämänä hän nyt -kiemurteli. - -Kuinka hupsu ja typerä hän olikaan ollut! Hänet oli peijannut tyttö, -joka oli tehnyt, mitä hänen oli määrä tehdä, joka oli esittänyt osansa -yhtä varmasti kuin täysin kehittynyt näyttelijätär. - -Alusta alkaen oli tyttö häntä pettänyt. Luottaen harvinaisen kiehtovan -olemuksensa vetovoimaan hän oli punonut suunnitelmansa viimeistellyn -taitavasti, houkutellen häntä teennäisellä siveydellänsä, näytellen -hänelle valheellista ujoa arkailun naamiota, kunnes vihdoin oli -vähitellen näyttänyt taipuvan hänen hartaisiin pyyntöihinsä ja lopuksi -pannut vaaraan juuri saman siveyden, josta hän oli kerskaillut — sillä -hänen oli täytynyt tietää, mitä Ahmedin mielessä oli, tullessansa sinä -aamuna häntä kohtaamaan. Hän ei ollut voinut arvata toisen säästävän -häntä. Varmistuaksensa voitostaan hän oli alistunut siihenkin vaaraan. - -Ja minkälaisen kudoksen valheita hänen lapsekkaat huulensa olivatkaan -lausuilleet! - -Leväten hänen sylissänsä ja vastaten hänen suuteloihinsa oli tyttö -kutonut satoja haaveellisia juttuja pidättääkseen häntä luonansa, -kunnes hänen rikoskumppaninsa saapuisivat. - -Hän muisti, kuinka hellittämättä tyttö oli kysellyt hänestä, muisti -kymmeniä puolittain unohtuneita tapahtumia, jotka nyt olivat omiansa -todistamaan tytön petollisuutta. Ja koko ajan oli tyttö nauranut -hänelle, halveksinut hänen nuorekasta intoaan ja hänen sokeata -hupsuuttaan! - -Kiukku ja loukattu ylpeys taistelivat keskenänsä hänen tyhjentäessänsä -katkeruuden maljan pohjasakkaa myöten. Sadatellen itseänsä ja tyttöä -hän kiskoi aatoksensa uusille urille. - -Tyttö oli ollut pelkkä välikappale — entä päämiehet, sen satimen -virittäjät, johon hän oli niin helposti tarttunut? Mikä oli hänen -vangitsemisensa todellinen syy? Hän tiesi tunkeutuneensa pahamaineiseen -seutuun, jossa laittomuus rehoitti hallituksen sitä estämättä, sillä -viranomaisilla ei ollut keinoja väkisin toteuttaa arvovaltaansa, -joka toistaiseksi oli vain nimellinen. Hän tiesi myöskin, että -useiden kuukausien aikana oli liikkunut huhuja heimojen keskuudessa -vallitsevasta tyytymättömyydestä. Mutta mitä se häntä liikutti? -Hän ei ollut koskaan sekaantunut heimojen keskinäisiin riitoihin. -Harrastaen ainoastaan omaa nautintoansa ja omia huvejansa hän ei ollut -edes vaivannut päätään isänsä rautavaltikalla ohjaaman voimakkaan -heimon hallitusasioilla. Miten hän niin ollen oli voinut sotkeutua -salaperäisiin vehkeisiin? Miten hän sitä aprikoikin, hän ei kyennyt -keksimään vastausta siihen kysymykseen. - -Eikähän hänen vangitsemisensa syy ollutkaan sillä hetkellä niin tärkeä -kuin tarve selviytyä asemasta, johon hän huomasi joutuneensa. - -Mutta miten hän olisi voinut pelastua, sidottu ja avuton kun oli? -Tiukalle kiristettyjen nuorien turruttamina olivat hänen kätensä ja -jalkansa aikoja sitten käyneet ihan tunnottomiksi, ja hän virui kuin -pölkky kykenemättä hievahtamaankaan. - -Ja kun hän ei ollut saanut ruokaa neljäänkolmatta tuntiin ja oli -mielipuolena janosta, niin kuinkahan kauan kestäisi, ennenkuin hän -vaipuisi tyyten tajuttomaksi? Jo nyt hänen oli vaikea keskittää -ajatuksiansa. - -Hänen aivoissaan risteili tähän hetkeen ihan kuulumattomia seikkoja -ja irrallisia, tyyten haaveellisia kuvitelmia. Ajoittain tuntui siltä -kuin hän ei olisikaan ollut yksin — varjomaisia olentoja näytti -leijailevan hänen läheisyydessänsä ja kuiskailevan himmeästä hämystä -kaikuvia ääniä; se oli sekavasti liikkuvien hourekuvien vilkettä. Ja -tuontuostakin hän säpsähti, jupisten kirouksen, kylmän hien kihotessa -yli hänen koko ruumiinsa, kun hän taaskin näki maurilaisen pahanilkiset -kasvot kumartuneina puoleensa ja kuuli jälleen pahaenteiset uhkaukset -yhtä selvästi kuin olisi ne lausuttu. - -Ja joka kerta kun se näky uusiintui, sadatteli hän itseänsä raukaksi, -koettaen hillitä häntä kiusaavia, harhailevia mielikuvia. Hän pakotti -ajatuksensa suuntautumaan nykyisyyteen. Kuinka kauan hän oli virunut -pienessä majassa? Kuinka pitkä aika olisi aamuun? - -Hänen päänsä kohdalla olevasta ikkunasta tunkeutuva leveä kuutamoviiru -ilmaisi hänelle, että aika kului, että ennenkuin monta tuntia kuluisi, -olisi hänen todellisesti uhmailtava sitä, mitä hän mielikuvituksessansa -pelkäsi. - -Hammasta purren hän työnsi sen ajatuksen luotansa. Kävisipä hyvin tai -huonosti, hän oli Allahin käsissä — eikä aamu ollut vielä tullut! - -Antautuen vihdoinkin ruumiillisen nääntymyksensä valtaan hän ei -koettanutkaan vastustaa hiipivää unisuutta, vaan loikoi rauhallisesti, -tarkkaillen, kuinka varjot huoneessa kuutamon kirkastuessa kävivät -tummemmiksi. - -Hän oli vaipumaisillaan uneen, kun täydellisestä hiljaisuudesta kuuluva -ääni äkkiä herätti hänet valppaaksi. - -Aluksi hän kuunteli leväperäisesti, mutta sitten hänen mielenkiintonsa -lisääntyi. Oli myöhäistä lepakkojen äännellä — omituista, ettei hän -ollut kuullut niiden ääntä aikaisemmin. - -Se oli mitätön ääni kiinnittääksensä hänen huomiotaan, mutta hänen -kuunnellessansa korvat herkkinä kulki väristys hänen ruumiinsa lävitse, -ja hänen sydämensä alkoi sykkiä tukehduttavasti, Sillä nämä lepakot -olivat erikoisen itsepintaisia, ja niiden heikko kirahtelu aaltoili -yksitoikkoisen säännöllisesti. Melkein tietämättänsä hän alkoi laskea -hiljaisten äänien välillä kuluvia sekunteja. - -_Viisi — seitsemän. Viisi — seitsemän_. Ramadan ja S'rir, kautta -Allahin, jälleen käyttämässä poikamaista merkkikieltä, Joka vuosia -sitten oli usein houkutellut hänet rientämään kuumeisen kiihtyneenä -teltastansa liittyäkseen johonkin keskiöiseen kepposeen, jonka -arabialaispojat olivat järjestäneet hänen huviksensa. Ramadan ja S'rir -— kuinka hän oli saattanut unohtaa heidät? - -Hänen mieleensä tulvahti uusi toivo, ja hänen silmänsä leimusivat, kun -hän ponnisti antaaksensa vastausmerkin. Mutta hänen kielensä oli jäykkä -ja turvonnut, eikä hänen kuivuneilta huuliltaan lähtenyt minkäänlaista -ääntä. - -Hänet valtasi eräänlainen vimma, kun hän oivalsi, mitä seurauksia hänen -äänettömyydestänsä saattaisi olla. - -Hän oli varma, että hänen palvelijansa olivat lähellä. Pitikö heidän -alttiutensa jäädä palkkiotta? Olivatko he seuranneet hänen jälkiänsä -tänne saakka vain sitä varten, että heidän yrityksensä menisi myttyyn, -koska he eivät saisi vastausta, jota antamaan hän oli voimaton? Pitikö -pelastumismahdollisuuden sittenkin lipua hänen ohitseen? - -Jospa hän vain voisi liikahtaa, synnyttää jonkunlaisen äänen, joka -tunkeutuisi paksun tiiliseinän toiselle puolelle! - -Mutta kykenemättömänä puhumaan, kykenemättömänä hievahtamaan hän tiesi, -että hänen pelastumistoiveensa kävisivät joka hetki yhä heikommiksi. - -Toivo oli muuttumaisillaan epätoivoksi, kun hänen tähyämänsä ikkunan -tasalle äkkiä kohosi tumma hahmo. Minuutit tuntuivat tunneilta hänen -odottaessaan pelosta väristen, tuskin uskaltaen huokua, sillä aikaa -kun ikkunan ruostuneet rautatangot taipuivat ja heltisivät kahden -voimakkaan käden otteesta. - -Toinen toisensa jälkeen ne meluttomasti irroitettiin ja siirrettiin -syrjään, ja pientä aukkoa sitten kappale kappaleelta laajennettiin, -kunnes se oli siksi iso, että mies mahtui siitä lävitse. - -Varmastikin siellä oli Ramadan: hänen voimansa olivat sananpartena. - -Syntyi hetkisen kestävä väliaika, sieluavihloava jännitys, jonka -kestäessä tarkkailijan kuumeisissa aivoissa risteili satoja pelokkaita -aavistuksia, ja sitten tuli Ramadania hoikempi ja ketterämpi olento -jalat edellä aukosta, pudoten lattialle äänettömästi kuin kissa. - -Seuraavalla hetkellä kumartui S'rir hänen puoleensa kädessään pitkä -veitsi. - -»Taivaaseen tai helvettiin, oi herra», virnaili hän ja katkaisi Ahmedia -kahlehtivat siteet. - - - - -II - - -Oli ruokalevon hetki. - -Sheikin laajan leirin yllä lepäsi rauhallinen hiljaisuus, mutta pian se -väistyisi tavallisen toimeliaan hyörinnän tieltä, joka vallitsi siellä -silloinkin, kun päällikön kotkankatse ei ollut saapuvilla. - -Sillä hänen seuralaistensa keskuudessa noudatettua sotilaskuria ei -koskaan höllennetty. - -Heidän sotahenkinen heimonsa oli kohonnut maassa etusijalle, ja nyt he -olivat eläneet monta rauhallista vuotta, alati toivoen sotaa, jota ei -milloinkaan syttynyt. - -Kun he olivat niin mahtavia, etteivät naapuriheimot uskaltaneet -heitä häiritä, heitä samalla kertaa sekä pelättiin että vihattiin -heidän mahtavuutensa tähden ja kummallisten luulojen nojalla, jotka -monien miespolvien ajan olivat pitäneet heitä erillisenä rotuna. -He eivät olleet oikeaoppisia, vaan hyväksyivät omia ominaisia -uskonkappaleitansa, minkä vuoksi heihin oli kauan suhtauduttu -taikauskoisen kammoavasti, ja se antoi heille erikoislaatuisen -arvoaseman naapurien keskuudessa. Ja ylpeinä omituisesta maineestansa -he pitivät sitkeästi kiinni omituisuuksistaan ja lisäsivät heitä -ympäröivää salaperäisyyttä. - -Eivätkä tuoreessa muistissa olevien vuosien tapahtumat olleet omiansa -hälventämään tätä salaperäisyyttä. Ne harvinaiset olosuhteet, joissa -Ahmed ben Hassan oli syntynyt ja sittemmin tullut heimon johtajaksi, -olivat nostattaneet tavattomia, haaveellisia juttuja, jotka olivat -muuttuneet maassa melkein pyhimystaruiksi. - -Viisikolmatta vuotta hän oli hallinnut kansaansa despoottisesti. - -Ja heimonsa jäsenistä hän yhä vieläkin oli taivaan lähettämä johtaja, -jonka ihmeellinen ilmestyminen oli turvannut ikivanhan nimen jatkumisen. - -Leiri sijaitsi sheikin omanansa pitämän laajan alueen äärimmäisellä -pohjoisliepeellä, matalan kalliokummun juurella, joka oli läntisellä -taivaanrannalla sinisenä tahrana häämöttävän vuorijonon viimeinen -ulkonema. Muutamia kitukasvuisia puita ja pari kolme puolittain -hiekkaan hautautunutta taatelipalmuryhmää osoittivat vettä olevan -läheisyydessä ja nähtävästi olivat jokseenkin äskettäin hylätyn -viljelyskokeen jäännös. Pieni teltta-armeija oli hajallaan -silmääkiehtovassa epäjärjestyksessä ja sieltä näkyi etelään, lakealle -aavikolle, jonka hietikko ulottui kilometrin toisensa jälkeen -loputtomiin saakka ja jonka aaltoilevalla pinnalla oli siellä täällä -orjantappurapensaita ja kaislamaisia _drinnejä_. Ne tarjosivat -ravintoa kameleille, jotka joka päivä ajettiin sinne syömään aavikon -niukkaa kasvullisuutta. Aseistettujen vahtien valvoessa uinui leiri -turvallisena keskipäivän päivänpaahteessa, eikä ihmiselämästä -näkynyt paljoakaan merkkejä; vain silloin tällöin ilmestyi jostakin -matalasta teltasta unisesti haukotteleva mies, joka potkaisi syrjään -sisäänkäytävän edustalla torkkuvan, äkäisen, valkean kabyylilaiskoiran -ja lähti sitten verkkaisesti tehtäviinsä tai kohtauspaikallensa. -Kyyhkysiä kuherteli ja pöyhisteli auringonpaisteessa, ja muutamia -sileäkarvaisia, hyvinruokittuja aaseja kieriskeli hilpeästi hietikossa -tai harhaili määrättömästi sinne tänne, tunkien ohi mennessään uteliaat -kuononsa joka paikkaan, mutta karttaen pitkiä jonoja lieassa olevia -hevosia, jotka seisoivat päät nuokuksissa, laiskasti huiskautellen -hännillänsä kärpäsiä ja heräten vilkkaiksi vain silloin, kuin joku -niistä kirkuen kiskoi päitsiään torjuaksensa tungeksivan naapurin -lähentelyt. - -Se, koiran haukahdus ja silloin tällöin kuuluva, pitkäveteinen -aasinkiljunta olivat ainoat täydellistä hiljaisuutta häiritsevät äänet. - -Vähän matkan päässä pääleiristä, puolittain taatelipalmuryhmien -piilossa, oli sheikin tilava kaksoisteltta. - -Ovikaisteleet olivat levällään, ja keihäillä tuetun ovikatoksen -suojassa lepäsi kaksi pitkää, laihaa vinttikoiraa suipot kuonot ristiin -pantujen etukäpälien varassa. - -Sielläkin oli hiljaista. - -Mutta ainoa teltassaolija ei nukkunut. - -Yksin istui Diana Glencaryll, entinen Diana Mayo, kotinansa niin kauan -olleen teltan barbaarisen sisustuksen keskellä pienen kirjoituspöydän -ääressä, katsellen haaveksivasti avaruuteen, kätensä alla puolittain -kirjoitettu kirje unohtuneena. Kuluneet vuodet olivat pidelleet häntä -hellävaroen. - -Vieläkin hentona ja poikamaisen näköisenä yllänsä olevassa somassa -ratsastuspuvussa hän näytti vain vähän vanhemmalta kuin se huimapäinen -tyttö, joka parikymmentä vuotta sitten oli ratsastanut Biskrasta -etsimään seikkailuja, joutuen kestämään kauhistuttavia kokemuksia, -jotka olivat päättyneet kokonaan toisella tavoin kuin hän oli odottanut -ja muuttaneet koko hänen elämänsä juoksun. - -Eikä hän olisi suonut sitä toisenlaiseksi. - -Hänen vankeutensa hirveät kuukaudet tuntuivat nyt himmeästi muistetulta -unelta, hänen sielullinen ja ruumiillinen tuskansa vain tulikokeelta, -jonka jälkeen hän oli päässyt sanomattomaan onneen. - -Niin onnellisena kuin harvat voivat koskaan toivoa olevansa hän ei -ollut milloinkaan pahoitellut, vaan kiittänyt joka päivä Jumalaa siitä -mielijohteesta, joka oli kiidättänyt hänet aavikolle. - -Hän oli mieltynyt viettämäänsä villiin vaelluselämään sekä -intohimoisesti kiintynyt häntä palvovaan puolisoon, tyytyi eristettyyn -asemaansa, joka oli vimmastuttanut monen muun naisen mielipuoleksi, ja -puuhaili päivät pääksytyksin omaksumissansa tehtävissä, eikä hänellä -ollut milloinkaan ollut aikaa eikä halua ikävystyä. - -Ei ennen kuin viime aikoina. - -Hänen sileätä otsaansa rypistivät huolekkaat ajatukset, kun hän laski, -kuinka monta viikkoa hän oli ollut yksin. Neljä kuukautta oli sheikki -ollut poissa. - -Neljä kuukautta hän oli tähyillyt ja odottanut puolisonsa paluuta, ja -häntä oli kiduttanut pelko ja huoli miehen turvallisuudesta. - -Tämä oli heidän ensimmäinen pitkäaikainen eronsa, ja hän oli -sairaloisesti ikävöinyt kuulla toisen ääntä, kaivannut hänen -syleilyänsä ja entistäkin selvemmin tajunnut, mitä sheikin rakkaus -merkitsi hänelle, kuinka välttämätön miehen läheisyys oli hänen -onnellensa. - -Päivät olivat viruneet loputtoman pituisiksi. Ja sheikin lähtö oli -ollut salaperäinen. Jo joku aika sitten hän oli pannut merkille, että -päällikkö oli ollut tavallista miettivämpi ja puuhaisempi, tavallista -harvasanaisempi. Mutta hän oli tottunut miehen mielialoihin, varoi -aina sekaantumasta hänen asioihinsa, jollei häneltä oltu suoranaisesti -pyydetty neuvoa, eikä nytkään ollut kysynyt mitään, ennenkuin puolison -silminnähtävä jäyhä yltyvä levottomuus pakotti hänet puhumaan. Ja -sheikin vastaukset olivat olleet epämääräisiä ja epätyydyttäviä. - -Hän oli saanut selville vain yhden seikan, joka oli jossakin määrin -rauhoittava. Puolisoa eivät huolettaneet hänen oman heimonsa asiat. Ja -kaikki se, mitä tapahtui heidän oman alueensa rajojen ulkopuolella, -oli tuntunut Dianasta vähäarvoiselta. Mutta sheikin laita oli toisin. -Hän oli syvästi perehtynyt kansansa tapoihin ja tunsi perinpohjaisesti -itämaalaisten huikentelevan luonteen, joten hänen oli ollut mahdoton -huolettomasti syrjäyttää maan kaikilta seuduilta saapuneet kummalliset -huhut tyytymättömyydestä ja rauhattomuudesta. Vaikka hän olikin varma -omien seuralaistensa uskollisuudesta, hän kuitenkin vaistosi vaaran -uhkaavan ulkopuolisesta vaikutuksesta, ja vihdoin hän oli johtunut -uskomaan, että hän vain mieskohtaisesti tiedustelemalla saisi selvyyden -oikeasta asiaintilasta ja sen rauhattomuuden alkulähteestä, joka tuntui -uhkaavan maata. - -Haluamatta lisätä Dianan levottomuutta selittämällä hänelle täydessä -laajuudessaan, minkäluontoinen tämä hänen vaaralliseksi tietämänsä -yritys oli, hän oli kertonut vaimollensa varsin vähän suunnitelmistaan -ja pujahtanut matkallensa öiseen aikaan ypöyksin, ilman seuralaisia. - -Kun Diana oli heimon jumaloima ja sheikin ylimmän päällikön Jusefin ja -uskollisen ranskalaisen kamaripalvelijan Gastonin pätevässä huomassa, -ei hänen omaa turvallisuuttansa saattanut epäillä, eikä hän itse ollut -sitä hetkeäkään ajatellut. Vain sheikin tähden hän pelkäsi, kun päivä -seurasi toistansa eikä häntä kuulunut takaisin. - -Neljä kuukautta. - -Hän sysäsi päiväkirjan syrjään, huoahtaen väsyneesti. Minkä tähden oli -tämä pulma sattunut juuri nyt, kun tilanne muutoinkin oli kyllin vaikea? - -Kyyneleet kihosivat hitaasti hänen silmiinsä hänen kääntyessään -vieressänsä olevaan maurilaiseen tuoliin päin ja ottaessaan siltä -kaksinkertaiset, nahkaiset valokuvakehykset. Ja hänen huulensa -värähtivät hänen tarkasti silmäillessänsä niitä kahta poikaa, jotka -hän oli synnyttänyt palvomallensa miehelle. Kaksoiset — mutta joka -suhteessa tuiki erilaiset. - -Vaistomaisesti hän ensiksi katseli nuoremman ja rakkaamman pojan -muotokuvaa. Se oli hänen itsensä ottamasta pikakuvasta suurennettu, ja -kuvatun epätavallinen, vapaa, huolettoman miellyttävä asento teki kuvan -todellisemmaksi, luonnollisemmaksi. - -Hänen huulillansa väikkyi vavahteleva hymy, kun hän luetteli toisen -toisensa jälkeen ne yhtäläisyyden merkit, jotka tekivät pojan niin -paljoa rakkaammaksi hänelle. Kasvoiltaan ja vartaloltaan hän oli -sheikin täsmällinen jäljennös. Hänellä oli sama pitkä vartalo ja -uhkamielinen ryhti, samat kauniit kasvot, julma suu ja kireät silmät, -jotka tuijottivat uhmaavasti lähekkäin olevien kulmakarvojen alta — -siinä oli sheikki sellaisena kuin viimemainittu oli ollut silloin, -kun Diana oi ensi kerran hänet nähnyt, ennenkuin rakkaus oli herännyt -pehmentämään hänen piirteittensä tylyyttä. - -Eikä rakkauskaan ollut muuttanut häntä paljoa, mietti vaimo, hymyillen -taaskin surumielisesti. Yksinomaan hänellä pehmeni jyrkkä suu helläksi, -yksinomaan hänelle tuikki tummissa, rajuissa silmissä lämmin hohde, -joka vieläkin jaksoi panna hänen sydämensä sykkimään hurjasti. - -Ja samoin kuin vartaloltansa ja piirteiltänsä muistutti aavikolla -kasvanut poika isäänsä myöskin luonteeltaan, eikä se yhtäläisyys aina -ollut omiansa tekemään heidän sopuansa täydelliseksi. He olivat liian -samanlaisia, molemmat kiihkeäluonteisia ja jäykkiä, ja luja tahto -kalahti vähäväliä toista lujaa tahtoa vastaan. - -Vaikka sheikki olikin salaa ylpeä komeasta pojastaan, ei hän -sietänyt nuoremman Ahmedin puutteita, jotka niin voimakkaasti ja -tuskallisesti muistuttivat hänelle hänen omaa myrskyistä nuoruuttansa. -Harmissaan siitäkin, ettei hänen tuleva seuraajansa, vaikka olikin jo -täysi-ikäinen mies, osoittanut paljoakaan harrastusta muuhun kuin omien -huviensa edistämiseen, hän oli vähemmän lauhkea kuin olisi muutoin -saattanut olla, ja hänen vallankäyttönsä oli mielivaltaista. - -Ja kun poika oli yhtä mittaa epäsuosiossa, paljasti hän hyvin niukasti -sitä todellista, syvää rakkautta ja ihailua, jota hän tunsi isäänsä -kohtaan, sillä hänestä isä oli miehen korkein ihanne. - -Diana oli puskurina näiden kahden samanlaisen ja kuitenkin vastakkaisen -luonteen välillä. Molempien palvomana hän lievensi isän kovuutta ja -hillitsi pojan huimuutta — sikäli kuin kykeni. Vaikka poika olikin -oikullinen ja itsepäinen, tunsi äiti hänen pohjalla piilevän hyvyytensä -ja saattoi olla suvaitsevainen sellaisissa tapauksissa, joissa sheikki -ei voinut olla. - -Kuinka usein hän olikaan esiintynyt heidän välittäjänään! Kuinka usein -olikaan se, että hänellä oli syvä tuntemus toisen luonteesta, auttanut -häntä ymmärtämään toisen katsantokantaa. Eivätkö myöskin he kaksi -milloinkaan oppisi ymmärtämään toisiansa? Hän nojautui taaksepäin -tuolissansa, hieman väristen. - -Entäpä jos heidän välisensä alituinen epäsopu vihdoin johtaisi välien -avoimeen rikkoutumiseen, jota hän oli aina pelännyt! - -Sheikin leirissä oli ainoastaan yksi laki, hänen omansa. Hän vaati -ehdotonta kuuliaisuutta ja turvautui määräystensä tueksi despoottisiin -keinoihin, joita käyttämään hänet oli kasvatettu. Pitikö äidin niin -hellästi rakastaman pojan saada sama rusentava kokemus, jonka hän itse -oli kokenut niin monta vuotta sitten? - -Hän torjui sen ajatuksen luotansa heti sen herättyä, kammoten sitä -uskollisuuden puutteena. - -Sheikki oli oikeassa, vaikka hänen menettelytapansa olivat ankarat. -Sellaisessa yhteiskunnassa kuin heidän ei sopinut olla enempää kuin -yksi pää. Ja Poju saisi sen oppia, kuten muut olivat oppineet. Mutta -oi, hyvä Jumala, jospa hän vain voisi säästää sen opetuksen tuskan! -Ja nytkin hän tiesi, että jos sheikki palaisi tänään, olisi aihetta -lisäselkkauksiin heidän välillänsä — sillä myöskin nuorempi Ahmed oli -poissa leiristä, ja se oli vastoin hänen isänsä jyrkkiä määräyksiä. - -Dianan silmiä synkisti uusi huoli. Mutta sitten hän vasten tahtoansakin -naurahti muistaessaan, kuinka poika varhain eräänä aamuna oli -juoksujalkaa tullut hänen makuuhuoneeseensa, hilpeästi väittänyt, -että hänen mielensä rauhan tähden oli ehdottoman välttämättömästi -saatava lupa poistua muutamiksi päiviksi, ja kuinka hän oli nauraen -torjunut äidin vastaväitteet ratsastaessansa pois Jusefin kahden pojan -seurassa, jotka olivat lapsuudesta saakka olleet hänen mieskohtaiset -henkivartijansa. Ja siitä oli kuusi viikkoa. - -Tottuneena hänen retkiinsä pohti Diana mielessänsä asiata, koettaen -saada selvyyttä tähän hänen viimeiseen hullutteluunsa, joka oli yksi -monien joukossa. Kunpa Poju olisi edes odottanut Ahmedin paluuseen -saakka! - -Ahmedin, rakastaja-puolison, jonka harras kiintymys oli tehnyt hänelle -mahdolliseksi viettää yksinäistä elämäänsä! Hän kuiskasi sheikin nimen -kaihoisan hellästi koettaessansa tukahduttaa pelkoaan, joka pyrki -käymään sietämättömäksi. - -Johtaaksensa ajatuksensa muualle hän alkoi tarkastaa toista muotokuvaa. -Siinä oli hänen tuntematon vanhempi poikansa, jota hän ei ollut -nähnyt sen koommin kuin pojan ollessa viisivuotinen lapsi ja jonka -lähestyvä vierailu täytti hänen mielensä sekavilla, iloisen pelokkailla -tunteilla. Mitä pojan tulosta koituisi hänelle? Rakastaisiko tämä -toinen koskaan häntä kuten Poju häntä rakasti? Saisiko poika -milloinkaan tietää, että ero, joka oli aiheuttanut hänelle niin paljon -katkeria kyyneliä, ei ollut johtunut hänen tahdostansa, käsittäisikö -toinen koskaan, mitä se kieltäymys oli hänelle maksanut? - -Hänen oli ollut pakko sallia pojan lähteä. - -Ja hänen sydäntänsä kirveli vieläkin, kun hän muisteli eroansa -pienestä, vakavasilmäisestä ihmisenalusta, joka oli lähetetty -Englantiin jonkunlaisena myöhäisenä myönnytyksenä sheikin hartaasti -vedonneelle, sydämeltään murtuneelle isälle, jolle sheikki ei ollut -ikinä antanut anteeksi. Päättäneenä pysyä syntymämaassansa ja -syntymäkansansa keskuudessa hän oli lähettänyt vanhemman poikansa -kasvatettavaksi ja harjoitettavaksi sitä asemaa varten, johon hän itse -ei milloinkaan astuisi. Glencaryllin kreivinä oleminen ei merkinnyt -hänelle mitään — ben Hassanin heimon päällikkönä oleminen merkitsi -kaikki kaikessa. Ja Englannissa asuvalle yksinäiselle miehelle oli -lapsi tullut melkein taivaan lahjana, suoranaisena vastauksena palaviin -rukouksiin, sellaisen toiveen täyttymisenä, joka oli näyttänyt miltei -saavuttamattomalta. Hän oli tuhlannut lapselle koko vuosikausia -tukahdutetun rakkautensa, ja poika oli kasvanut mieheksi tuntien -ainoastansa iso-isänsä ja pitäen ainoastansa hänestä, vastaten hänen -rakkauteensa vilpittömällä kiintymyksellä. - -Nyt Diana katseli omia kasvojansa, hänen omat silmänsä tuijottivat -häneen hänen kädessänsä olevasta muotokuvasta. Se oli suuresti -erilainen kuin toinen kuva. Tämä oli täydelleen sovinnainen -atelierimaalaus lyhyestä, vaaleasta, vakavakasvoisesta nuoresta -miehestä, jonka melkein ennenaikainen totisuuden ilme näytti huonosti -sopivan yhteen hänen nuoruutensa kanssa. Hän katseli kuvaa kauan -ja vakavasti. Mitä olivat aika ja olosuhteet tehneet pojasta? Mitä -merkitsisi hänen tulonsa hänelle itsellensä ja vanhemmille, jotka hän -oli unohtanut? - -Hän saattoi nojautua ainoastaan pojan harvoihin kirjeisiin, jäykkiin, -niukkoihin pikku tiedonantoihin, joissa selvästi tuntui jonkun toisen -vaikutus, joissa yksinomaan lueteltiin alastomia tosiasioita ja jotka -eivät olleet ilmaisseet hänelle mitään kirjoittajasta itsestään eivätkä -sisältäneet mitään sellaista, mitä hänen äidinsydämensä kaihosi tietää. -Jospa hän vain olisi saanut nähdä pojan joskus! Jospa Ahmed vain olisi -voinut olla erossa hänestä kyllin kauan, jotta hän olisi voinut käydä -vierailumatkoilla, joille hän oli niin varmasti uskonut pääsevänsä! - -Mutta hänen sitä koskevat, arkaillen lausutut viittauksensa olivat -saaneet osaksensa jyrkän epäilyksen, ja hänestä oli ollut mahdoton -yrittää enää uudelleen. Ja nyt vihdoin oli poika tulossa, ja nytkin -vain sen tähden, että liikeasiat pakottivat. - -Hänen huulensa nytkähtelivät tuskaisesti, kun hän muisteli pojan -viimeisen kirjeen sanamuotoa. Se oli ollut vieläkin kylmempi ja -muodollisempi kuin toiset olivat olleet, eikä hän siinä lausunut -iloansa pikaisen jälleennäkemisen johdosta, vaan yksinkertaisesti -esittänyt kuivan selostuksen asiaintilasta; se ei ollut pojan kirje -vanhemmallensa, vaan tilanhoitajan hillitty tunteeton selostus -poissaolevalle työnantajalle. Vanha Glencaryllin kreivi oli nimittäin -kuollut jo lähes vuosi sitten. Ja pysyen jyrkkänä siinä päätöksessään, -että luopuisi kaikista niistä eduista, mitä hänen isänsä kuolemasta -saattaisi hänelle koitua, oli Ahmed ben Hassan siirtänyt pojallensa -täydelleen ja ilman ehtoja laajat tilukset, jotka eivät herättäneet -hänen mielenkiintoansa, ja suuren omaisuuden, johon hän, vaikka ei -olisikaan itse ollut rikas, ei olisi kajonnut. - -Mutta oli ilmaantunut erinäisiä muodollisuuksia, erinäisiä pohdittavia -kohtia, jotka tekivät isän ja pojan mieskohtaisen tapaamisen -välttämättömäksi. Kuukausia kestänyt kirjeenvaihto, turhantarkan -itsepintainen toiselta ja odottamattomasti katkonainen toiselta puolen, -oli johtanut siihen, että oli järjestetty kohtaus. Dianan sydän sykki -nopeammin, kun hän ajatteli tätä niin pian tapahtuvaa tapaamista. - -Caryll oli parhaillansa Raoul de Saint Hubertin seurassa pienessä -Tuggurtin kaupungissa vartoamassa kirjettä, joka kutsuisi hänet hänen -isänsä leiriin. - -Ainoastansa Raoulilta hän olikin saanut kaikki vähäiset tietonsa tästä -hänelle vieraaksi jääneestä pojastansa. Raoul oli kuten ennenkin ainoa -rengas hajaantuneen perheen jäsenten kesken, ja hänen satunnaiset -käyntinsä olivat merkinneet Dianalle enemmän kuin pelkästänsä luotetun -ja rakkaan ystävän saapumista. Diana ei ollut koskaan aavistanut -rakkautta, jota hän oli pitänyt salattuna sydämessänsä kaksikymmentä -vuotta, eikä arvannut, millaista tuskaa ne vierailut hänelle tuottivat. -Hänen tulonsa oli aina merkinnyt uutisia Caryllista ja upeasta -englantilaisesta talosta, jossa hän oli usein nähty ja tervetullut -vieras. Hänen silmiensä välityksellä Diana oli nähnyt poikansa kasvavan -lapsesta pojaksi, pojasta nuorukaiseksi. Mutta kuinka vähän hän sitten -oli itse asiassa osannut kertoa. Surullisen vanhuksen intohimoinen -kiintymys ja tuhlaava aulius suuresti rakastettua, arasti varjeltua -perillistä kohtaan; pojan melkein naisellinen hellyys kaikessa, mikä -koski iso-isää — sen verran hän oli oppinut tuntemaan ja lisäksi muita -pojan jokapäiväisen elämän pieniä yksityiskohtia. Hän tiesi, että -Caryll oli ikäisekseen totinen, syventynyt aikanansa hänen omikseen -joutuvien tilusten hoitoon, ujo, hillitty nuori mies, joka oli aina -pysynyt jonkun verran arvoituksellisena jopa ranskalaisellekin, joka -oli tuntenut hänet koko hänen elämänsä ajan. - -Oikeasta Caryllista ei Diana siis tiennyt mitään. Hän oli saanut -nauttia kuivia akanoita, alastomia tosiseikkoja, samalla kun hän oli -nälkäisesti kaivannut syvempää, läheisempää tuntemusta, jota hänelle ei -oltu suotu. - -Entä minkä kannan Caryll saavuttuansa omaksuisi? Niin paljon kuin hän -pojan tuloa kaipasikin, pelkäsi hän sitä toisina hetkinä. Lukemalla -Caryllin viimeisen kirjeen rivien lomitse hän oli vaistonnut, että -pojasta oli pian tapahtuva käynti vastenmielinen, ja tuskakseen saanut -sen vaikutuksen, että Caryll tunsi tuskin salattua vihamielisyyttä. - -Se ajatus kauhistutti häntä. Mutta vaikka se saattoikin olla katkeraa, -kenties se oli kuitenkin luonnollista. Caryllin ei hevillä voinut -otaksua hellivän rakkaudentunteita sellaisia vanhempia kohtaan, jotka -nähtävästi eivät olleet välittäneet hänestä. Ei hänen voinut otaksua -tuntevan niitä syitä, joista tämä näennäinen välinpitämättömyys oli -johtunut. - -Oli niin paljon sellaista, mitä hän ei tiennyt. Oli mahdotonta -kuvitella, että ylpeä vanha kreivi oli saattanut pojanpojalleen -tunnustaa lyhyen avioelämänsä häpeällistä tarinaa, kertoa hänelle siitä -traagillisesta tapahtumasta, joka oli vienyt häneltä vaimon ja pojan ja -jättänyt hänet pitkiksi vuosiksi yksin kantamaan suruaan, katumustaan -ja yksinäisyyttään. Tuntui yhtä mahdottomalta mustata vainajan muistoa -paljastamalla nyt Caryllille, mistä syystä sheikki ja hänen isänsä -oikeastaan olivat vieraantuneet toisistansa. - -Caryll täytyisi jättää ajattelemaan, mitä ajattelisi, moittimaan sitä -miestä, jossa oli vähemmän moittimisen syytä. - -Glencaryll-perheen oikean tarinan tunsi vain yksi ulkopuolinen henkilö -ja Diana arvasi, että Raoul de Saint Hubertissa niin voimakkaana -esiintyvä synnynnäinen ritarillisuus pitäisi hänen huulensa suljettuina. -Jollei välttämättömyys pakottaisi häntä puhumaan. - -Ja intohimoisesti rakastaen puolisoaan Diana huomasi melkein -toivovansa, että sellainen pakottava tilanne sattuisi. - -Oli hirveätä ajatella, että Ahmedin uskottiin toimineen vääristä -syistä; hirveätä oli ajatella, että edellisen miespolven aikana -alkanut vieraantuminen jatkuisi seuraavaan pelkästään sellaisen -väärinkäsityksen tähden, jota ei milloinkaan voitaisi selvittää. Sillä -hän tunsi Ahmed ben Hassanin kyllin hyvin oivaltaaksensa, ettei hän -milloinkaan viittaisi siihen asiaan; hän ei olisi tietääksensäkään -poikansa mahdollisesta tuomitsevasta kannasta samoin kuin hän ei -ollut välittänyt mitään niin monta vaotta sitten hylkäämästänsä -sukulaisuussuhteesta. Avioliittonsa alkuaikoina Diana oli jännittänyt -kaiken vaikutusvaltansa sovinnon aikaansaamiseksi, mutta hänen -ponnistuksensa olivat olleet turhia, sillä vaikkakin sheikki aina -oli ollut mukautuvainen häntä kohtaan, ei mies ollut nyt ottanut -hänen pyyntöjänsä kuuleviin korviinsakaan, olipa lopuksi jyrkästi -kieltäytynyt keskustelemasta siitä asiasta. - -Diana oli tehnyt voitavansa. Jumala yksin tiesi, mitä tulevaisuus toisi -muassaan. - -Hän huokasi taaskin, pani valokuvat syrjään ja kävi uudelleen käsiksi -kirjeeseen, joka oli hänen edessänsä lehtiöllä. - -Mutta muste kuivui hitaasti hänen kynässään eikä tiheästi kirjoitettuun -sivuun tullut lisää ainoatakaan sanaa. Kirje oli osoitettu Tuggurtissa -vartoavalle Raoulille. Diana oli kertonut hänelle sheikin poissaolosta, -antanut hänelle ohjeet, miten hän löytäisi leirin, ja pyytänyt häntä -lähtemään heti liikkeelle. Enää ei ollut mitään lisättävää, ei -mitään, mitä hän olisi osannut lisätä. Niin hartaasti kuin hän olisi -toivonutkin Raoulin selittävän Caryllille perhetarinan, oli hänen -mahdoton pyytää sitä. - -Kirjoittaessaan nimensä kirjeeseen ja osoitteen kuoreen hän tunsi -ikäänkuin lievää sielullista vilua ja koetti torjua pahoja aavistuksia, -jotka tuntuivat saaneen tiukan otteen hänestä. - -Harmistuneena itseensä, mutta kykenemättä karkoittamaan mielestään -outoja, vaivaavia aavistuksia hän nojasi käsivartensa kirjoituspöytään -ja painoi kasvonsa käsiinsä. - -Niin monen rauhaisen vuoden jälestä tuntui nyt kaikki muuttuneen, ja -hänellä oli omituinen vaistomainen tunne, että jokin kiusallinen tapaus -oli hyvin likellä. Monta päivää se oli epämääräisenä väikkynyt hänen -mielessään, ja nyt kiteytyessänsä se ajatus ihan tyrmistytti häntä. - -Hänen tapaistansa ei ollut antautua pelon valtaan. Vastoinkäymisten -aavisteleminen oli vastoin hänen luontoaan. Mikä häntä siis nyt -vaivasi, minkätähden tämä tulevan onnettomuuden tunne häntä nyt -painosti? - -Oli kyllä totta, että hän oli huolissaan Ahmedin tähden, huolissaan -Pojun tähden, viime aikoina liian huolissaan voidaksensa edes -kunnolleen nukkua. Mutta olihan hän ennenkin ollut levoton heidän -tähtensä, useita kertoja. Häntä ei kalvanut ainoastaan pelko heidän -tähtensä, vaan lisäksi joku uusi kauhu, jollaista hän ei ollut -milloinkaan ennen tuntenut. - -Hän katkaisi ajatuksensa hurjan juoksun, ja häntä värisytti hiukan. - -Hän tiesi, kuinka vaarallista oli sellaisen hautominen yksinäisyydessä, -kuinka pahasti se järkytti hermoja ja kuinka vaarallista oli hillitön -yksinäisyyden synnyttämä sisäinen sielullinen tarkastelu. - -Päättävästi hän reipastautui. Minkä piti tapahtua, se tapahtuisi, -eivätkä hänen voimansa riittäisi sitä estämään eivätkä muuttamaan. Hän -jättäisi tulevat tapahtumat tulevaisuuden huoleksi ja eläisi päivästä -päivään, kuten hän oli totuttautunut elämään, vastustaen typerää, -arvotonta pelkoa. »Jumala pitäköön minua vahvana», rukoili hän, »ja -varjelkoon heitä molempia — puolisoani ja poikaani!» - -Äkkiä hän alkoi hymyillä kyyneltensä takaa ja pyyhkäisi ne pois -ikäänkuin häveten niitä. Kuinka monta kertaa hän olikaan tuskitellut -heidän poissa ollessansa — kuinka usein he olivatkaan palanneet hänen -luoksensa vahingoittumattcmina! Jos silloin, miksi ei nyt? Miksi -rääkätä itseänsä tarpeettomasti? - -Niin helposti sanottu, mutta niin kovin vaikea tehdä. Vaikea, mutta ei -mahdoton. Päättäen voittaa heikkoutensa hän oikaisihe äkkiä istumaan -suorana ja vilkaisi kelloonsa. - -Iltapäivä alkoi kallistua lopulleen, ja leiristä kantautui hyörinän -ääniä. Pian saapuisi Gaston, tuoden hänelle teetä, ja sitten hän menisi -ratsastamaan haihduttaakseen unettoman yön aiheuttaman päänsäryn. - -Hän kumartui hyväilemään hänen jalkojensa juureen huomaamatta -ryöminyttä vinttikoiraa ja poistui sitten sisempään huoneeseen -noutamaan hattuansa ja käsineitänsä. - -Hänen palatessaan oli ranskalainen kamaripalvelija järjestämässä -pientä teetarjotinta ominaiseen soman näppärään tapaansa. Nyt hän oli -harmaapäinen, mutta vielä valppaan ja reippaan näköinen, ja yhäti hän -oli sama uskollinen palvelija ja ystävä, joka hän oli aina ollut. - -Hän tervehti emäntäänsä tavallisella eloisalla, miellyttävänä hymyllään -ja laski tarjottimen leposohvan viereen sijoitetulle tuolille. - -Korkealle kasattujen pieluksien nojassa istuva Diana tarkkaili häntä, -kun hän kaasi teetä, ja arvasi lausumattoman myötätunnon pitävän -Gastonia huolehtien hyörimässä hänen lähellänsä. - -Hän hymyili miehelle hieman kaihoisesti. »Taaskin on päivän mennyt, -Gaston.» Ollen itsekin huolestunut Gaston arvasi, mitä toisen mielessä -liikkui, ja vaikka hän säpsähtikin Dianan väsynyttä sävyä, säilytti hän -kasvonsa yhtä rattoisina kuin ne olivat olleet hänen tervehtiessänsä. - -»Päivä on mennyt, madame», myönsi hän leppoisasti, »mutta kenties -viimeinen», lisäsi hän, osoittaen suurempaa varmuutta kuin tunsi. - -Diana kohautti vähän olkapäitään ja otti toisen tarjoaman kupin. »_In -cha Allah_!» jupisi hän sillä kielellä, joka oli muuttunut hänelle yhtä -tutuksi kuin hänen oma äidinkielensä. Taivuttamalla hiukan päätänsä -Gaston osoitti hyväksyvänsä hänen lausumansa rajoituksen. »Niinpä niin, -kuten madame sanoo, jos Jumala suo», vastasi hän ja käänsi keskustelun -äkkiä toisaalle. - -»Madame puhui kirjeestä — herra kreiville.» Kadehtien toisen -joko todellista tai teennäistä toiveikkuutta Diana osoitti -kirjoituspöydälle. »Se on valmis, Gaston. Lähetä se tänä iltana -Tuggurtiin ja pane kaksi miestä matkaan vahingon varalta. Saattojoukon -ei tarvitse vielä lähteä. Olen ilmoittanut herra kreiville, missä hänen -on odotettava heitä. Ja, Gaston, ratsut kymmenessä minuutissa, ole niin -hyvä.» - -Vastattuansa tyynesti: »Bien, madame», hän otti sinetöidyn kirjekuoren -ja lähti astelemaan huoneen poikki. Mutta hänen ehdittyänsä ovelle -huusi emäntä hänelle: »Gaston», pysähtyi sitten ja puri värähtelevää -huultansa. - -»Madame?» Mies palasi verkalleen ja jäi odottaen seisomaan, silmäillen -Dianaa vakavin, myötätuntoisin silmin. Mutta kun Diana vihdoin puhkesi -puhumaan, oli toisen kumarruttava kuullaksensa heikon kuiskauksen. -»Gaston, luuletko —?» - -Luuliko hän? _Bon Dieu_, eikö hän ollut luullut koko viimeksi kuluneen -kuukauden ajan, luullut ja pelännyt ihan samoin kuin madamekin oli -luullut ja pelännyt? Mutta millään voimalla ei hänestä saataisi irti -totuutta. Hän vastasi melkein kiivaasti. - -»En, madame, minä _en luule_», valehteli hän varmasti, »ja kuluu kauan, -ennenkuin luulen — kuten madame nyt luulee.» - -Mutta juuri hänen kiivautensa oli omiansa vahvistamaan Dianan pelkoa, -ja viimemainittu teki käsillänsä omituisen, pienen, toivottoman -liikkeen. »En mahda — sille mitään», sopersi hän. »Monseigneur on ollut -poissa niin kauan, ja minä pelkään — pelkään —» Hänen äänensä heikkeni -kuiskaukseksi. »Olen arka raukka, Gaston, surkea raukka —» Hetkisen -näytti siltä, että hänen voimansa laukeisivat, mutta sitten hän -jännitti tahtoansa ja sai itsensä hillityksi. Mutta hänen huuliltansa -lähtenyt vavahteleva nauru oli vaarallisen lähellä nyyhkytystä. - -Uskollisen pikku ranskalaisen silmät välähtivät, ja hän menetti -hetkiseksi malttinsa. - -»Arka raukka, madame? Kunpa hyvä Jumala tekisi paljon sellaisia -raukkoja!» Hänen äänensä sortui, ja hän suorastaan kiiti ulos teltasta. -Ja hän sai takaisin tavallisen hilpeytensä vasta sitten, kun oli -lähettänyt matkalle ne kaksi ratsastajaa, joita hän oli jo kehoittanut -olemaan valmiina viemään kirje Tuggurtiin, etsinyt käsiinsä Jusefin, -jonka levottomuus yltyi samassa mitassa kuin hänenkin, ja haastatellut -häntä sekä perinpohjaisesti tarkastanut hevoset, joita satuloitiin -iltapäiväistä ratsastusretkeä varten. - -Hänen harvinainen mielenliikutuksensa vaikutti hänen tavallisesti -säyseään sävyynsä, ja tiukkaillessaan solkia ja oikoessaan vöitähän -sadatteli hevostenhoitajia sujuvalla arabiankielellä niin purevan -ivallisesti, että asianomaiset häpeilivät ja mielissään olevat kuulijat -virnistelivät riemuissaan. Hän ei olisi itselleenkään myöntänyt, -että hänen kiivailunsa oli suureksi osaksi tarpeeton — sillä Ahmed -ben Hassanin leirissä ei hutiloitu — vaan että todenperäisesti hän -viivytteli sitä hetkeä, jolloin hänen taaskin pitäisi mennä levottoman -ja huolestuneen emäntänsä puheille. - -Mutta Diana salli malttinsa laueta vain Gastonin näkyvissä. Hän oli -levollinen, jopa hymyilikin, kun hän tuli teltasta, tervehti Jusefia, -joka oli häntä odottamassa, ja seisoi joitakuita minuutteja, vetäen -sormikkaita käsiinsä ja katsellen hänen ratsastettavakseen tuodun ison, -mustan oriin hornamaista temmellystä. - -Se oli sheikin lempihevonen, jolla Diana oli hänen poissaolonsa -aikana säännöllisesti ratsastanut. Se oli ruumiillistunut lempo, raju -ja tottelematon kaikille, jotka sitä lähestyivät, paitsi Ahmed ben -Hassanille, joka oli kesyttänyt sen pelolla, ja Dianalle, joka oli -voittanut sen rakkauden. Diana olikin perin peloton, piti eläimistä -ja menetteli omaan omituiseen tapaansa käsitellessänsä hevosia, ja -Eblis oli vain yksi niiden »parantumattomien» joukossa, jotka olivat -talttuneet hänen erikoismenettelystään. - -Tänään se näytti olevan vielä tavallistakin pahemmalla tuulella, ja -Dianan mennessä sen luokse, se sinkautti toisen pitelijöistään kieppuen -maahan ponnahduttamalla sivullepäin kookasta ruhoansa ja kavahtaen -pystyyn melkein kiskoi toisen jalat irti maasta. Mieheltä pääsi -kauhuisa kiljahdus, ja hän takertui rajusti suitsiin. - -»Oi, paholainen — ja paholaisten isä», ulvoi hän, »ole hiljaa, sinä -kirottu otus!» Hän keikautti päätänsä väistääkseen hirveitä hampaita, -jotka oli tähdätty hänen kasvoihinsa ja tarttuivat hänen olkaansa, -repien ison kaistaleen hänen burnusistaan. Gaston ja Jusef harppasivat -yhtä aikaa. Mutta ensinnä ennätti hänen avukseen Diana, joka sysäsi -hänet syrjään, tarttui hyppivän eläimen suitsiin, mielisteli sen -rauhoittumaan ja kiskoi lepattavan kangasrepaleen sen kuolaisesta -kidasta. Vapisten ja korskuen, mutta totellen hänen ääntänsä ratsu -salli hänen pidellä itseänsä ja nousta selkäänsä vastustelematta, -vaikka sen verestävät silmät mulkoilivat ilkeästi Jusefiin päin, joka -piteli Dianalle jalustinta. - -Diana hymyili kookkaalle, komealle arabialaiselle ja vastasi hänen -tervehdykseensä naurulla ja pilalla, joka sai toisen astahtamaan -taaksepäin askeleen tai pari ja sitten purskahtamaan hillittömään -nauruun. - -Kuinka lapsellisia he olivatkaan, nämä aavikkolaiset, mietti Diana -ratsastaessansa hitaasti leiristä Gastonin seuraamana! Suuria lapsia, -joita saattoi hyvitellä ja huvittaa ja nuhdellakin tarpeen tullen. -Intohimoisia ja kiivaita, herkkiä loukkaantumaan ja pikaisia kostamaan -loukkaukset, mutta rakastettavia — uskollisia rakkaudessansa. - -Kuinka perinpohjin hän oli oppinut tuntemaan ja ymmärtämään heitä, -kuinka suuressa arvossa hän piti voittamaansa kiintymystä. - -Hän oli heidän mielestänsä ihmistä hieman ylempi, enkeli, joka majaili -heidän parissaan ja huolehti heidän tarpeistaan, ja koko heimo jumaloi -häntä. - -Ja se tieto oli tehnyt hänet hyvin nöyräksi. Mitenpä hän olisi voinut -olla rakastamatta niitä ihmisiä, jotka samoin kuin hänkin rakastivat -johtajaansa, epäjumalaansa! - -Päästyänsä leirin liepeiltä Diana ohjasi ratsunsa kapuamaan sitä -suojaavalle matalalle kunnaalle. Se oli tiukkaa työtä, mutta se säästi -pitkän kierroksen kummun juuritse, ja laelta avautuva näköala oli sinne -kiipeämisen aiheuttaman lyhytaikaisen vaivan arvoinen. - -Hypähdellen sivulle ja pureksien kuolaimiansa tepasteli musta -ori hilpeästi rinteen juurelle, ja kun se sitten tunsi ohjasten -höltyvän, syöksyi se kummulle kiihkeästi, korskuen innosta ja -potkien kiviä jaloillansa. Polvien välissä Diana tunsi sen -jäntevän ruumiin värähtelevän elinvoimasta ja vireydestä, tunsi -sen voimakkaiden lihaksien pullistelevan ja liikahtelevan, kun sen -vankat olkapäät työntyivät eteenpäin, ja kumartui etunojoon satulassa -auttaakseen hevosen kiipeämistä, pitäen kättänsä keveästi hevosen -silkinkiiltoisella kaulalla; hänen poskensa olivat punehtuneet -nautinnosta, ja hetkeksi hän unohti häntä vaivanneet epäilykset ja -pelon. Vielä viimeinen hurja ponnistus, joka lähetti sorakuuron -Gastonin maltillisemman ratsun silmille, vielä yksi vahvojen -takajalkojen pinnistys, ja Eblis seisahtui kummun laelle, jääden -sieraimet levällään nuuskimaan pohjoisesta henkivää viileätä tuulta. - -Loistavin silmin Diana katseli ympärillään leviävää maisemaa. - -Vaikka hän olikin siihen tottunut, ei hän koskaan kyllästynyt -edessänsä avautuvaan näkyyn. Kummun tällä puolen oli aavikon aaltoilu -loiva, ja saattoi nähdä penikulmamääriä rajatonta, kullankeltaisen -hiekan peittämää lakeutta, joka näytti huomaamattomasti sulautuvan -iltapäivätaivaan kirkkaaseen sineen. - -Kaukana lännessä oli tumma, epäsäännöllinen läikkä etäisiä kukkuloita, -pilvimäisiä ja aineettoman näköisiä, sillä aurinko oli vielä liian -korkealla taivaalla tehdäksensä niiden ääripiirteet teräviksi ja -selviksi. - -Hetkiseksi Diana kääntyi silmäilemään allansa lepäävää leiriä, mutta -pian hänen huomionsa uudelleen suuntautui pohjoispuoliseen, laajempaan -maisemaan. - -Hänen rintansa pullistui, kun hän ihaili sen ihmeellistä kauneutta. -Tuo oli todellista aavikkoa, hänen kotiansa. Siellä oli kaikki se, -mikä teki hänen elämänsä elämisen arvoiseksi, siellä olivat kaikki -hänen harrastuksensa, hänen velvollisuutensa, hänen rakkautensa. -Sen viileydestä ja vaaroista, sen rajoituksista ja yksinäisyydestä -huolimatta hän rakasti sitä — rakasti sitä juuri sen vastakohtien -tähden, sen rauhan ja raivon, sen oudon, kiehtovan lumousvoiman vuoksi. -Monta vuotta sitten hän oli antautunut sen lumoihin, ja sen jälkeen -kulunut aika oli vain ollut omiansa lujittamaan sen otetta. Aavikko oli -»vanginnut» hänet eikä enää ikinä päästäisi häntä vapaaksi. - -Kammottavan äärettömänä, salaperäisenä ja houkuttelevana se veti -puoleensa häntä samoin kuin se oli vetänyt monia muita, kietoen hänet -omituiseen rauhaansa, tyynnyttäen hänet muuttumattomalla, pysyvällä -olemuksellansa. Samanlainen kuin se oli ollut alussa, oli se nytkin ja -olisi aikojen loppuun saakka. - -Hän huudahti innokkaasti kamaripalvelijalle, joka oli seisauttanut -ratsunsa hänen rinnallensa. »Katsohan, Gaston, eikö se ole ihana? -Sen avaruus! Penikulmittain aavaa tyhjyyttä ja —» Hän keskeytti -äkkiä lauseensa hieman huoahtaen ja tarttui satulannuppiin sidottuun -kaukoputkeen. Mitä tuo tumma pilkku oli, joka hyvin etäällä näytti -äkkiä eronneen yksitoikkoisen muuttumattomasta, kiiltävän keltaisesta -pinnasta? Hän nosti vikkelästi kaukoputken silmillensä ja etsi -esinettä, jonka hän oli nähnyt tai luuli nähneensä. - -Siellä oli kaksi pilkkua eikä yksi. Kaksi pilkkua, jotka joka hetki -kasvoivat ja saivat määrätyn muodon. - -Hänen kätensä alkoivat vapista, ja hänen silmiensä eteen kohosi usvaa, -sumentaen hänen katsettaan. - -Hän ojensi kaukoputken Gastonille. »Tuolla», mutisi hän, osoittaen -kädellänsä. »En erota. Mitä he ovat?» - -Vähään aikaan ei mies vastannut, ja Diana odotti kuumeisen -kärsimättömästi sydämensä jyskyttäessä raskaasti. - -Kääntyessään emäntänsä puoleen Gaston teki pienen valittavan eleen. -»Spaheja, madame», virkkoi hän miltei vastahakoisesti. - -Ainoastaan spaheja! - -Dianalta pääsi haikea huokaus, ja hänen alkaessaan puhua oli hänen -äänensä tympeä ja väsynyt. »Voimme lähteä heitä vastaan. Olisi liian -myöhäistä mennä ratsastamaan, jos odotamme, kunnes he saapuvat -perille.» Ja kooten suitset käsiinsä hän hoputti Eblisiä kummun -pohjoisrinnettä alas. Lipuen saapui kookas eläin tasaiselle maalle ja -aloitti heti vinhan, väsymättömän nelistyksen, josta sheikin hevoset -olivat kuuluisia. - -Ja vähän aikaa Diana salli sen laukata oman mielensä mukaan, omaa -vauhtiansa ja taisteli itse pettymystä vastaan, joka jälleen oli -herättänyt hänen kaikki huolensa, kaikki pahat aavistuksensa. - -Ja vähitellen hän jossakin määrin rauhoittui. - -Huomaamattomasti tyynnytti häntä hurja, riemastuttava kiitäminen läpi -ilman, joka nopeasti haihdutti hänen päänsärkynsä; hän oli liian hyvä -ratsastaja luopuaksensa rakastamansa ankaran ruumiinharjoituksen -suomasta nautinnosta, ja hän päätti ottaa siitä niin paljon riemua -kuin suinkin, koettaen voittaa mielenahdistuksen, joka tuntui imevän -hänestä kaikki voimat. Tänään hän oli antanut valtaa halveksittavalle -heikkoudelle. Unettoman yön uuvuttamana hän oli lyönyt laimin ne monet -tehtävät, jotka tavallisesti pitivät häntä puuhassa, ja sulkeutunut -telttaansa jöröttelemään äreänä. Hän ei saanut sallia sen uudistua. -Hänen tuli keksiä uusia velvollisuuksia, uusia tehtäviä, joihin -kuluisivat niin kovin hitaasti laahustavat, yksinäiset päivät. Hän ei -saanut antaa väellensä vähäisintäkään vihiä häntä kalvavasta pelosta. -Ainakin ulkoisesti hänen olisi säilytettävä varmuutensa, joka estäisi -heitä pitämästä päällikkönsä pitkällistä poissaoloa millään tavoin -pahaenteisenä. - -Mutta nyt hänen oli aika alistaa huimasti kiitävä ratsunsa -jonkinlaiseen kurintapaiseen. Jäätyänsä omiin valtoihinsa ja tuskin -tuntien selässään olevaa köykäistä taakkaa Eblis oli saanut kuolaimet -hampaittensa väliin, ja näytti melkein siltä kuin se olisi mielinyt -karata tiehensä. - -Gaston oli kaukana jälessä, eikä Dianaa lainkaan haluttanut kohdata -spaheja yksinänsä. - -Siitä sukeutui sitkeä kamppailu, joka vaati koko hänen -ratsastustaitonsa, ja ennen sen loppua olivat hänen sekä voimansa -että malttinsa melkein lopussa. Mutta mielitellen ja tyynnytellen, -käsitellen ratsua perin taitavasti, hän vihdoin sai hevosen -pysähdytetyksi ja odotti, että kamaripalvelija ennättäisi hänen -luoksensa. Voitettuna, mutta leppymättä Eblis seisoi niin rauhallisesti -kuin sen levoton luonto salli, korskuen harmiansa ja kuopien pehmeätä -hiekkaa, Dianan pyyhkiessä hiestynyttä otsaansa ja tarkkaillessa -nopeasti lähestyviä spaheja, jotka nyt olivat siksi lähellä, että hän -erotti heidän piirteensä. - -He ratsastivat isoilla, jäntevillä, melkein uskomattoman hoikilla -hevosilla ja tarjosivat kiehtovan näyn tulipunaisten vaippojen -liehuessa ympärillään, päässänsä lumivalkeat, punotuista -kamelinkarvoista kiedotut, monilaskoksiset turbaanit. He olivat -molemmat harteikkaita miehiä, rotunsa komeita edustajia ja näyttivät -rotevammilta kuin olivatkaan löyhissä, huonosti sopivissa, sinisissä -soturiasuissaan, jotka nuhraantuneina ja tahraantuneina osoittivat -heidän taivaltaneen pitkän matkan. Hyvin aseistettuina, vaikka hihnat -ja asu olivatkin jonkun verran kuluneet, he olivat aina peloittavan -näköisiä, mutta Diana pani merkille, että he väsymyksestä nuokkuivat -satulassa ja että ankarasti ponnistaneet hevoset olivat lopen uupuneet. - -He seisauttivat ratsunsa tavalliseen draamalliseen äkillisen tapaan, -ja toinen heistä laskeutui jäykästi maahan. Horjuen uupumuksesta, -paahtuneet kasvot pöly- ja hietakerroksen peitossa, hän marssi Dianan -luokse ja tervehti sotilaallisen kohteliaasti. - -Nähtävästi hyvin tietäen, kuka Diana oli, hän tiedusti sheikkiä, ja -saatuaan kuulla hänen olevan poissa, ojensi heti Dianalle kirjeen, -jonka hän veti vaippansa povelta. - -Hilliten Eblisiä, joka pyörähteli ja hirnahteli uhittelevasti oudoille -hevosille, jotka olivat liian väsyneitä vastataksensa sille, Diana otti -kirjeen ja lausui ystävällisesti muutamia kysymyksiä, ennenkuin lähti -ratsastamaan edelleen, jättäen Gastonin opastamaan uupuneita spaheja -leiriin. - -Hän sujautti kirjeen vaippansa taskuun. Sen lukeminen saattoi jäädä -toistaiseksi, ja ilmankin hän tiesi, keneltä se oli, ja hänellä oli -varsin hyvä aavistus sen sisällöstä. Hänen kirjoituspöydällänsä oli -toinen samanlainen tiedonanto, joka oli saapunut neljä kuukautta -sitten, vain muutamia päiviä sheikin lähdön jälkeen. Hän ei voinut -tehdä tälle muuta kuin oli edellisellekin tehnyt. Itse hän ei ollut -tilanteen tasalla. Hänen oli vain odotettava Ahmedin paluuta — ja voi, -hyvä Jumala, milloin se tapahtuisi! - -Taaskin hiipi huolestunut ilme hänen syviin sinisiin silmiinsä, -jotka eivät enää nähneet häntä ympäröivän maiseman kauneutta eivätkä -auringonlaskun upeutta, ja hänen sydäntänsä raskautti pelko, kun hän -taaskin koetti tukahduttaa pahoja aavistuksia, jotka tunkeutuivat hänen -kasautuneihin, mielikuvien vaivaamiin aivoihinsa. Hän tiesi puolisonsa -olevan keskitasoa voimakkaamman ja neuvokkaamman, mutta olihan hän -mennyt yksin, ja mitäpä hyötyä hänellä olisi edes tavattomista -voimistansa, jos.. Häntä puistatti rajusti, ja häneltä pääsi ankara -nyyhkytys. - -Sen ääni kauhistutti häntä — hän ei ollut tajunnut, kuinka lähelle -romahduspistettä hän oli joutunut — ja hän puri hammasta pakottautuen -rauhoittumaan. Hän _ei_ antaisi perään. Hän _ei_ sallisi itsensä -ajatella. Haihduttaakseen mietteensä hän kääntyi Gastonin puoleen, joka -oli vihdoinkin saavuttanut hänet, ja viittasi häntä vierellensä. - -»Mistä he tulivat, Gaston?» - -»Tuggurtista, madame.» - -Hän katsahti mieheen kysyvästi. - -»Onko kenraali siis Tuggurtissa?» - -»Kyllä, madame.» - -Dianan ajatukset lensivät linnoituskaupungissa odottavan pojan luokse. - -»Onko siellä levotonta?» tiedusti hän, koettaen pitää ääntänsä -rauhallisena. - -Gaston kohautti hieman olkapäitänsä. »Muutamia paikallisia mellakoita, -madame. Ei mitään, millä olisi tosimerkitystä. Tyytymättömyyttä uuteen -verotukseen — ja pieni tuaregien rosvoretki.» - -»Tuaregeja niin kaukana — pohjoisessa!» huudahti Diana epäillen. - -Gaston kohautti uudelleen olkapäitään osoittaaksensa, ettei hän -mieskohtaisesti tahtonut vastata tiedon todenperäisyydestä. - -»Niin he väittivät, madame», vastasi hän kuivasti. »Mutta tunteehan -madame heidät, he ovat valmiit puhumaan mitä hyvänsä, _ces gens-là!_ -Mitä tuaregeihin tulee —» Hän naurahti hiljaa ikäänkuin se ajatus olisi -häntä huvittanut. »On yllin kyllin tyytymättömiä, jotka ovat valmiit -panemaan jotakin vaaraan joko tuottaaksensa harmia hallitukselle tahi -edistääkseen omia pyyteitänsä. Musta verho on joskus hyödyllinen», -lisäsi hän merkitsevästi. - -Hänen tarkoituksensa oli selvä, ja Diana hymyili kääntäessään ratsunsa -pään kotia kohti. »Hyödyllinen kenties», myönsi hän, »mutta vaivaloinen -naamioidulle, jos hän sattuisi kohtaamaan oikean henkilön.» Mutta -Gaston, jota vaivasi sellainen muisto, että hän oli kerran nähnyt -nuoren isäntänsä puheenalaisen pelätyn ja kukistamattoman heimon -erikoislaatuisessa puvussa, ei halunnut pitkittää keskustelua, joka -olisi saattanut johtaa odottamattomiin paljastuksiin. - -Madame oli kylliksi huolestunut monseigneurin poissaolon johdosta. -Olisi rikos lisätä hänen huoliansa tutustuttamalla häntä lähemmin -monsieur Ahmedin ajattelemattomiin tekoihin ja lemmenkujeihin. -Hän tiesi niistä jo nyt jonkun verran, mutta ei niin paljoa kuin -monseigneur eikä niin paljoa kuin hän, Gaston, tiesi. Eikä hänen ollut -lainkaan tarpeellista sitä tietää. Monsieur Ahmed oli nuori ja uhkui -elinvoimaa. Tuonnempana hän vanhentuisi ja viisastuisi, kääntäisi -selkänsä — kunpa Jumala sen soisi — nuorekkaalle hupsuudelle, joka -ehkä suureksi osaksi johtui purkautumaan pyrkivästä luontaisesta -intomielisyydestä ja ympäristöstä. Tämä oli hurjaa elämää, tämä -aavikolla vietetty, täynnä viettelyksiä, täynnä ansoja. Ja olihan hän -vain poika, miellyttävä, vallaton, ajattelematon poika. Hänellä oli -vielä kylliksi aikaa tutustua karun elämän vaatimuksiin. - -Nämä ajatukset mielessänsä uskollinen pikku ranskalainen niin ollen -siirtyi suoraa päätä kotoisiin puheenaiheisiin ja pakinoi yhtä mittaa -hevosten vierekkäin kiitäessä leiriä kohti. - -Gaston oli synnynnäinen kertoja, taitava luonteiden tuntija, hänellä -oli kuivan leikillinen tapa lausua mielipiteensä, ja kun hän tänään -kiihkeästi halusi haihduttaa emäntänsä ajatuksia, voitti hän itsensä, -esittäen Dianalle draamallisen ja perin omaperäisen kuvauksen kahden -heimolaisen välillä syntyneestä pikku torasta. Hän tunsikin saaneen -runsaan palkkion nähdessänsä huolen vähitellen haihtuvan emännän -silmistä ja kuuli toisen nauravan huvitettuna, kun hän lopetti juttunsa. - -»Mutta olipa siinä myrsky vesilasissa! Minkälaisia _lapsia_ he -ovatkaan! Tuokaa heidät huomenna luokseni, ja kertokoot he minulle -harmistansa, jollei Jusef pysty selvittämään heidän asiaansa!» - -Jusef olisi pystynyt selvittämään asian varsin helposti, mutta tuiki -epäiltävää on, olisiko hänen päällikkönsä vaimo hyväksynyt hänen -menettelytapojansa. Diana hoiteli kansaansa samalla tavoin kuin -vaivaloisia ratsujansa, eivätkä hänen keinonsa olleet samanlaiset -kuin sheikin eivätkä myöskään samanlaiset kuin Jusefin. Hänestä oli -tuntunut, että puolison ollessa poissa oli hänen velvollisuutensa -pysytellä selvillä kaikista leirin tapahtumista ottamalla hänen -paikkansa pienissä, viikoittain pidettävissä käräjäkokouksissa, -ratkaisten riitoja ja kärsivällisesti kuunnellen valituksia, olivatpa -ne vaikka kuinka mitättömiä. Hän tiesi, että pienet, huomiotta -syrjäytetyt riidat saattoivat usein kypsyä todella vakavien selkkausten -uhkuviksi lähteiksi. - -Heidän leiriin saapuessansa oli aurinko laskemaisillaan, ja ennen sinne -menoansa Diana seisautti ratsunsa hetkiseksi silmäilläkseen loistavan -tulipunaista taivasta ja katsellakseen pitkää jonoa verkalleen -liikkuvia kameleja, joita ajettiin leiriin yöksi. Pöyhkeäkatseisina ja -kopean ylenkatseellisina nämä isot, kömpelötekoiset eläimet marssivat -toinen toisensa jälkeen, ohi mennessään ahneesti siepaten kaikkea, -mikä näytti syötävältä välittämättä niitä saattavien ohutsääristen -poikien iskuista ja sadatuksista. Suurin osa niistä oli jo saapunut -kamelien sijoituspaikalle, josta kantautui kamala kuoro tyytymättömiä -ärähdyksiä ja huutoja; jälellä oli vain muutamia vitkastelijoita, -jotka juoksentelivat eri suunnille ja mölysivät tyytymättöminä, kun ne -uudelleen käännytettiin majoituspaikkaansa kohti. - -Eblis kammosi kameleja ja potkaisi vimmastuneesti, kun kookas ja -erittäin pahasisuinen otus oli vähällä törmätä siihen syöksyessänsä -häntä ojossa ja tavoittaessansa sitä kita auki. - -Gastonilta pääsi varoitushuudahdus, ja puoli tusinaa lähellä -vetelehtiviä arabialaisia riensi hurjaa vauhtia avuksi. Mutta Diana -kiskoi ratsun syrjään, missä se ryhtyi antamaan sisunnäytettä oman -päänsä mukaan, kavahtaen pystysuoraan takajaloilleen ja rimpuillen -hyvinkin viisi minuuttia, ennenkuin alistui varsin vastahakoisesti -viemään ratsastajattarensa takaisin teltalle, tehden samalla sarjan -kauriinhyppyjä, jotka olisivat viskanneet satulasta vähemmän -harjaantuneen ratsastajan. - -Huohottaen ja nauraen Diana solahti maahan ja tyynnytti hevosen -ärtyneitä tunteita sokeripalalla, hieroen sen sametinpehmeätä kuonoa -ja nuhdellen sitä huonon käytöksen tähden. Hevosen oikut olivat yhtä -vaihtuvia kuin säpsähdyttäviä, ja nähtävästi tyytyväisenä saatuansa -osoittaa riippumattomuuttansa se nyt seisoi nuhteettoman viattoman -näköisenä ja melkein lammasmaisen nöyrästi salli palvelijain taluttaa -itsensä pois. - -Lausuttuaan jonkun sanan Gastonille Diana katosi telttaan peseytymään -ja muuttamaan pukuansa. - -Tunnin kuluttua hän palasi miellyttävästi valaistuun arkihuoneeseen, -jossa Jusef vartosi häntä antaaksensa tavanmukaisen, jokapäiväisen -selostuksensa. - -Kehoitettuansa häntä istuutumaan leposohvan lähelle kasatulle -pielusläjälle Diana sijoittui kuuntelemaan hänen suppeata -liikemiesmäistä kertomustaan päivän tapahtumista, vilkaisten -tuontuostakin häneen hänen puhuessansa osittain arabian-, osittain -ranskankielellä. Miehessä ei ollut paljoakaan jälellä solakasta, -keikaroivasta nuorukaisesta, jonka ulkoasu ja kohtelias esiintyminen -olivat huvittaneet häntä silloin kun he oppivat tuntemaan toisensa. -Vieläkin hän oli tarkka pukimiinsa nähden, mutta hänen hoikkuutensa oli -ikiajoiksi mennyt. Ja vaikka hän olikin toistakymmentä vuotta nuorempi -kuin sheikki, näytti hän melkoista vanhemmalta kuin päällikkönsä. -Hän oli mennyt nuorena naimisiin, hänellä oli kaksi poikaa, jotka -nyt olivat vanhempia kuin hän silloin, kun Diana oli tuotu Ahmed ben -Hassanin leiriin, ja hänen vartalonsa oli nyt käynyt niin tukevaksi ja -esiintymisensä niin vakavaksi, että hän näytti paljoa vanhemmalta kuin -olikaan. - -Dianan ajatukset lensivät takaisin entisiin aikoihin, kun hän kuunteli -toisen nopeata, jokseenkin kimakkaäänistä puhetta, jonka lakattua -hänen oli vähän aikaa järjestettävä ajatuksiansa saadaksensa ne -palautumaan nykyisyyteen. Hän pidätti miestä vielä muutamia minuutteja, -kysellen häneltä neuvoja eri asioissa ja turvautuen eräissä vaikeissa -kysymyksissä hänen laajempiin tietoihinsa ja suurempaan kokemukseensa. - -Mutta sheikin pitkällisestä poissaolosta hän ei hiiskunut mitään eikä -myöskään maininnut mitään velvollisuutensa laiminlyöneestä pojasta, -joka aiheutti hänelle niin paljon levottomuutta. Ja joko Gastonin -kehoituksesta tai oman järkeilynsä perusteella karttoi myöskin Jusef -sekoittamasta kummankaan nimeä keskusteluun. Tuntui siltä kuin olisivat -he hiljaisesti solmineet keskenänsä äänettömyys-salaliiton. - -Mutta molemmat arvasivat, mitä toisen mielessä liikkui. - -Ja ikäänkuin Jusef olisi toivonut toisen oivaltavan, mitä hän -ei halunnut pukea sanoiksi, olivat hänen sanansa tavallistakin -huomaavaisemmat ja hänen salaaminsa tavallista kunnioittavampi, kun hän -vihdoin poistui. - -Silmäillessänsä loittonevan miehen jälkeen Diana huoahti raskaasti. -Hän olisi miltei toivonut toisen puhuneen. Mutta mitäpä hän olisikaan -osannut sanoa? - -Hän ei tiennyt, missä sheikki oli, sen paremmin kuin Dianakaan. -Jusefin ei ollut mahdollista arvostella hänen poikaansa. Ja siinä -suhteessa koski asia Jusefia yhtä likeisesti kuin Dianaakin. Samoin -kuin viimemainittu oli hänkin levoton — ja vieläkin suuremmalla syyllä. -Hänen poikansa olivat vastuussa Pojun turvallisuudesta, mutta heillä -ei ollut määräysvaltaa eivätkä he koskaan millään tavoin osoittaneet -haluavansa ehkäistä hänen toimiansa. Diana katseli tilannetta -laajemmalta näkökannalta kuin Jusef. Mitä jälkimäisen isällinen -suuttumus johtaisikin hänet sanomaan tai tekemään, tiesi edellinen, -että tapahtuipa mitä tahansa, ei Ramadania ja S'ririä sopinut moittia. -Poju yksin oli vastuunalainen kepposistansa. - -Tuntien sielullista väsymystä hän meni kirjoituspöydän ääreen, repäisi -auki spahien samana iltapäivänä tuoman kirjelmän kuoren ja luki sen. - -Se oli, kuten hän oli arvannut, Saharan sotilaskuvemööriltä, -melkein sanasta sanaan ensimmäisen kirjeen jäljennös, mutta hieman -hoputtavampi, hieman lujasanaisempi. Se oli suoranainen avunpyyntö -päällikölle, joka tosin oli riippumaton eikä tunnustanut vierasta -yliherruutta, mutta jonka kuitenkin tiedettiin olevan ystävällisen -Ranskan hallitusta kohtaan ja mahtavan omassa osassaan maata. Ahmed ben -Hassanilta pyydettiin, jopa rukoiltiin myötävaikutusta, kun koetettiin -saada selville maan kaikissa osissa ilmeiseksi käyneen rauhattomuuden -lietsojia ja sitä, mitkä heimot olivat luopuneet ja minkä niistä -saatettiin laskea pysyvän uskollisina hallitukselle. - -Kirjeen luettuansa Diana istui jonkun aikaa aatoksiinsa vaipuneena, -otsa huolekkaissa rypyissä, ja seurasi hajamielisesti katseellansa -Gastonia, joka liikkui huoneessa, valmistellen Dianan yksinäistä -päivällistä. Kenraali ei ollut kaunistellut asioita. Pariisissa oleva -sisäministeri oli selvästikin vilpittömästi huolestunut. - -Mihin johtaisi yleinen mellakka Algeriassa? Miten se kolahtaisi -Ahmediin? - -Hetkiseksi hänen kasvonsa kävivät hyvin kalpeiksi, ja teltta näytti -kummallisesti huojuvan hänen ympärillänsä. Tahtoansa pinnistäen hän -sitten sai takaisin itsehillintänsä. - -Hän luotti omaan kansaansa. Ja jos pahin kehittyisi huippuunsa ja -Ahmedin kävisi välttämättömäksi ottaa osaa sotatoimiin oman alueensa -ulkopuolella — no niin, Jumala antaisi hänelle voimia, ettei hän -pettäisi miestään. - -Luettuansa sanoman lävitse vielä kerran hän pani sen huolellisesti -syrjään. - -Hän ei vastaisi siihen tänä iltana, hän jättäisi sen huomiseksi — sillä -mitä kaikkea huomispäivä saattaisikaan tuoda muassansa! - -Ja koko yksinäisen päivällisensä ajan hän piti ajatuksensa kurissa, -pakisten Gastonille jokapäiväisistä asioista ja söi pikemminkin toisen -mieliksi kuin ruokahalusta. - -Kun hän oli juonut kahvinsa ja Gaston korjannut astiat pöydästä, -kietoi hän ympärillensä burnusin ja meni ulos, astuen muutamia askelia -ovikatoksen ulkopuolelle katselemaan tähtiä. - -Tänä iltana ne eivät näyttäneet niin säihkyviltä kuin tavallisesti, -sillä oli melkein täysi kuu. Se oli vaeltajien kuu, välähti hänen -mieleensä, ja hän mietti sitten, kuinkahan monta hidaskulkuista -karavaania taas silläkin hetkellä kiemurteli kärsivällisyyttä kysyvällä -tiellä laajan hiekka-aavikon poikki, käyttäen hyväksensä kirkasta, -valkeaa valoa, joka teki heidän öisen taivalluksensa mahdolliseksi. -Mielikuvituksensa silmillä hän näki heidät — aseistetut vahdit, -jotka pyssy kädessä marssivat edellä, pitkät kamelijonot, jotka -seisahtumatta tarpoivat eteenpäin, kantaen raskaita taakkojansa, isoja, -painavilla kauppatavaroilla täytettyjä heiluvia säkkejä, kun taas -joidenkuiden selässä oli hilpeäväristen verhojen suojaamia, huojuvia -_basoureja_, joissa lapset ja naiset matkustivat, ja kulkueen jälkipään -jatkona kirjava joukko leiriseuralaisia, ratsastavia arabialaisia -ja kamelinajajia ja parvi keskenkasvuisia poikia, jotka yhtenään -juoksivat sinne tänne pitkin hajanaista jonoa, hoputtaen pieniä, -huonosti syötettyjä, ylettömästi kuormitettuja aaseja, samalla kun -villikatseisia vahtikoiria lönkytti heidän kintereillänsä. - -Kuinka usein hän olikaan nähnyt ne kaikki tosioloissa! He olivat -osana siitä elämästä, joka oli tullut hänen omakseen, omituisesta, -alkeellisesta elämästä, joka oli pysynyt muuttumattomana polvesta -polveen. Sillä samaten oli täällä vaellettu silloin, kun Islam ensi -kerran saapui Algeriaan, ja sillä tavoin täällä taivallettaisiin vielä -syntymättömien sukupolvien aikana. - -Yö oli tyyni ja hiljainen, ja hänen kasvojansa hivelevä leyhkeä -ilmanhenki toi muassansa kaukaisen kemuilun vaimentunutta ääntä, -arabialaisen soittopillin valittavia säveliä, rummun rytmillistä -pärinää, miesten syvä-äänistä laulua. Ja kaukana leirin toisessa päässä -näkyi kahden ison nuotion hehkuva hohde; nuotioiden ympärille hän tiesi -heimon jäsenten ryhmittyneen. - -Pian liittyi Gaston hänen seuraansa. Sheikin poissa ollessa hän oli -aina äänen kuuluvilla tunkeilemattomana, mutta valppaana, valmiina -täyttämään Dianan pienimmätkin toiveet, usein arvaten hänen tarpeensa -ennakolta. - -Miesten suunnalta kantautuva nauru ja ilonpito saivat Dianan haikeasti -tuntemaan oman yksinäisyytensä, ja hän kääntyi palvelijan puoleen -hetkellisen huojennuksen elvyttämänä. - -»Miehet ovat iloisia tänä iltana, Gaston.» - -»Niin, madame. He järjestivät juhlan tänään iltapäivällä leiriin -saapuneiden kahden spahin kunniaksi. Haluaisiko madame lähteä -muutamiksi minuuteiksi heitä katsomaan? Se olisi heistä hauskaa.» - -Mutta Diana ravisti päätänsä. - -»En tänä iltana, Gaston. En ole sillä tuulella. Taidan olla väsynyt. -Ja miehet huomaavat kaikki niin nopeasti. En tahdo pilata heidän -huviaan. Mutta niiden spahien, Gaston, täytyy olla rautaisia. He olivat -kuolemaisillaan uupumuksesta saapuessansa tänne.» - -Gaston naurahti kuivasti. - -»Arabialainen ei ole milloinkaan liian uupunut huvitellakseen. Madame -tietää sen. Sitäpaitsi he saavat maata huomenna ja seuraavana päivänä, -jos tahtovat. Heidän hevosensa tarvitsevat vähintään kaksipäiväisen -levon. Mutta onko melu madamesta liian äänekäs? Käskenkö heidän —» - -»Ei, ei», ehätti toinen keskeyttämään. »En välitä melusta. Se ei minua -häiritse. Olen vain iloinen siitä, että miehillä on hauska ja että he -ovat tyytyväisiä. Se tuntuu — helpottavan», lisäsi hän äänensä hieman -särähtäessä. - -Ja muutamien minuuttien kuluttua hän palasi telttaan. Kuinka tyhjältä -se tuntuikaan. Kuinka kylmältä ja elottomalta ilman sitä voimakasta, -tarmokasta henkilöä, jonka hallitsevaa vaikutusta tuntui huokuvan -kaikesta, mitä hän näki ympärillään! Koko huone puhui miehestä, -muistuttaen niistä monista vuosista, jotka he olivat viettäneet -yhdessä, huumaavan onnekkaista päivistä ja öistä, ihanasta rakkaudesta, -jota keskinäinen ymmärtämys oli kasvattanut ja lujittanut. Tänä iltana -hänen tuntui olevan mahdoton sitä kestää, ja hiljaa nyyhkyttäen hän -pakeni sisähuoneeseen kiskaistakseen vaatteet yltänsä ja sykertyäkseen -vuoteeseensa, toivoen unesta saavansa unohdusta. - -Mutta itsepintaisesti uni vältti häntä. Ja täällä olivat muistot -hellempiä, voimakkaampia. - -Upeassa, leveässä vuoteessa, jossa hän virui yksin, ei ollut tarpeen -salata hänet vallannutta kiihkeätä surkeuden ja yksinäisyyden tunnetta; -hän painoi kasvonsa pieluksiin ja itki haikeammin kuin oli aikaisemmin -antautunut itkemään. - -Hän kaipasi Ahmedia. Oi, hyvä Jumala, kuinka suuresti hän häntä -kaipasi! Vieläkin enemmän kuin sinä monta vuotta sitten kuluneena -yönä, jolloin Ahmed oli lähtenyt ratsastamaan Raoul de Saint Hubertin -seurassa ja hän oli tuskissansa virunut tällä samalla vuoteella, -peläten miehen palaamisen merkitsevän sen lyhyen romaanin päättymistä, -joka oli niin omituisesti tullut hänen elämäänsä. Silloin hän oli ollut -ainoastaan Ahmedin orja, hänen oikkunsa ja intohimonsa uhri. Mutta nyt -hän oli Ahmedin vaimo, hänen kokonaisuuttansa täydentävä osa. Ja kun -Ahmed oli poissa, tuntui hänestä kuin olisi osa hänestä itsestänsä -revitty pois, ikäänkuin olisi hän jonkun hirvittävän ruumiillisen -silpomisen tähden menettänyt koko vireytensä, kaikki voimansa ja kuin -jälelle olisi jäänyt vain värisevä typistetty kappale, joka ei kyennyt -muuhun kuin kärsimään. - -Ahmed, hänen loistava rakastajansa! Hän kuiskasi puolisonsa nimeä -tuskaisen rakkauden ja kaipauksen vallassa. - -Saisiko hän enää koskaan tuntea Ahmedin vankan käden kiertyvän -ympärillensä, enää koskaan kuulla pehmeätä, matalasointuista ääntä, -joka kerran oli temmannut hänet takaisin ihan kuoleman kynnykseltä? -Sinä yönä hän oli ollut vähällä kuolla — sinä yönä, jona pojat olivat -syntyneet. Vain puolison ääni oli antanut hänelle voimia taistella -henkensä edestä. - -Mielenliikutuksen uuvuttamana hän virui silmät ummessa, herutellen unta -kaikilla tuntemillaan keinoilla. Mutta silti ei uni tullut ja tuntiin -toisen jälkeen hän heittelehti kuumeisesti, valveutuen joka hetki yhä -enemmän, samalla kun hänen hermonsa kävivät yhä ärtyneemmiksi. Leiristä -kuuluneet miesten hilpeät äänet olivat aikoja sitten vaimenneet. - -Hiljaisuutta häiritsi vain hänen lähellänsä olevan pienen kellon -nopea tikitys, ja vihdoin oli hänen mahdoton kestää sen hopeisen -soinnun yksitoikkoista säännöllisyyttä, ja hän hypähti vuoteesta -seisauttaaksensa sen vapisevin, jääkylmin sormin. - -Enää hän ei paneutunut makuulle. - -Hän kietaisi lämpöisen vaipan ympärilleen ja meni ulompaan huoneeseen, -jossa kaksi lamppua vielä paloi unohtuneena, kuten hän usein unohti ne -yksin ollessaan. - -Hän otti umpimähkään kirjan, sykertyi leposohvalle ja kävi lukemaan, -koska nukkuminen oli mahdotonta. - -Mutta hänen käännettyänsä muutamia sivuja alkoi hänen -tarkkaavaisuutensa harhailla, ja hän nousi istumaan, pyyhkäisten -kosteat hiukset pois otsaltaan. - -Teltta tuntui tukahduttavalta ja kuumalta, oudon kuumalta vuoden -aikaan nähden. Kenties johtui se lampuista, mietti hän. Ja mentyänsä -ovelle hän avasi meluttomasti sitä sulkevan kangaskappaleen haluamatta -herättää Gastonia, joka nukkui kynnyksellä kuten aina sheikin poissa -ollessa. Sitten hän uudelleen kävi pitkäkseen sohvalle ja pakottautui -lukemaan. Ja vähitellen hänen hermonsa rauhoittuivat, hänen jäsentensä -jäykkyys laukesi, ja hän sai paremmin lepoa ja lakkasi kuuntelemasta -ääntä, jota ei milloinkaan tullut. - -Kenties häntä rauhoitti teltan ilman vaihtuminen. Kenties uni, -oikkuilija, oli lähempänä kuin hän oli kuvitellut. Olipa miten tahansa, -ei hän aavistanutkaan, että hän oli tauonnut lukemasta ja että romaani, -johon hän koetti pakottaa huomionsa kiintymään, oli luiskahtanut hänen -kädestään. Ja hän harhaili unohduksen rajamailla, kun kuului ääni, -joka äkkiä herätti hänet täysin valveille, ja hän ponnahti pystyyn, -jääden seisomaan korvat herkkinä ja silmät levällään ja laajentuneina. -Hän odotti henkeänsä pidättäen, kädet tiukasti painettuina hurjasti -sykkivälle sydämelle, ja kuunteli, kunnes pinnistys muuttui -tuskalliseksi. - -Taaskin kuului sama ääni — polvistuvan kamelin käreä vastustusärinä, -jota seurasi miesäänten nopeata jupinaa. - -Sitten oviverho kiskaistiin auki, ja telttaan tuoksahti kookas hahmo. - -Seuraavalla hetkellä Diana oli puolisonsa sylissä, nauraen ja itkien -takertuessansa häneen. Ja pitäen häntä ikäänkuin ei olisi ikinä -mielinyt päästää häntä irti painoi sheikki intohimoisia suudelmia hänen -ylöspäin käännetyille kasvoillensa. - -»_Ma mie, ma mie_», mutisi hän syvän äänensä vavahdellessa ja rajujen -silmiensä pehmitessä ihmeellisen helliksi. »Onko aika tuntunut kovin -pitkältä, sinä pieni, yksinäinen vaimo-parka? Luuletko, etten olisi -tullut aikaisemmin, jos olisin voinut? Etkö usko minun laskeneen, -kuinka monen päivän ja yön jälkeen saisin taaskin sulkea sinut syliini? -_Bon dieu_, kuinka olen kaivannut sinua, Diane?» - -Hänen väkevien käsivarsiensa puristus oli tuskallinen, mutta toinen -tuskin tunsi sitä. Huulet hänen huulillansa Diana kuiski onnestansa -ja tunnusti pelkonsa, silitellen käsillänsä miehen leveätä rintaa -ikäänkuin olisi tahtonut varmistua siitä, että puoliso oli palannut -hänen luoksensa vahingoittumattomana ja terveenä, ja silmäillen häntä -tutkivasti ikäänkuin olisi koettanut hänen kasvoistaan lukea vastauksen -kysymykseen, jota hän ei tahtonut lausua. - -Vasta sitten kun Ahmed oli jonkun verran höllentänyt otettansa ja -Dianan hapuilevat sormet olivat sujahtaneet hänen leveään hihaansa sekä -osuneet hänen kyynärvartensa ympärille kiedotun kääreen poimuihin, -joiden merkitys oli epäilemättömän selvä, muuttui vaimon kiihkeä -sanatulva äkkiä soperrukseksi, ja hän kalpeni huuliansa myöten. - -»_Ahmed_ — oletko haavoittunut?» - -Toinen hymyili rauhoittavasti ja työnsi hänet luotansa hyväiltyänsä -häntä nopeasti. »Siitä ei kannata olla huolissaan, _chérie_. Luut eivät -ole murtuneet. Se paranee päivässä tai parissa», vakuutti hän keveästi -ja kääntyi etsimään savuketta. - -»Mutta — miten?» tiedusti vaimo huohottaen ja tarkkasi huolestuneena -hänen kaikkia liikkeitänsä. Ahmed kohautti olkapäitään ikäänkuin -harmissansa toisen itsepintaisuudesta, viritti savukkeen hitaasti ja -imaisi pitkät sauhut, nauttien siitä suuresti kuten ainakin mies, joka -ei ole vähään aikaan saanut maistaa hyvää tupakkaa. - -»Olin tiukassa paikassa, ja minun oli pujahdettava pakoon. Onneksi he -ampuivat kamalan kehnosti», kertoi hän perin lyhyesti. - -Ja kokemuksesta Diana tiesi, ettei hän saisi sen enempää kuulla siitä -asiasta. Ahmedin tapaista ei ollut puhua itsestänsä eikä liioitella -pikku seikkoina pitämiänsä tapauksia. - -Diana meni hänen luoksensa leposohvalle, johon hän oli heittäytynyt -pitkäkseen, ja laskeutui pieluskasalle hänen viereensä. - -»Oletko saanut selville sen, mistä lähdit ottamaan selkoa, monseigneur? -Tahdotko kertoa siitä minulle tänä yönä — vai oletko liian väsynyt?» -kysyi hän empien, sillä nähdessänsä hänet nyt ensi kerran lampun -täydessä valossa hän pani merkille, kuinka lopen uupuneelta hän näytti. - -Ahmed kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja veti hänen vaalean -päänsä lähemmäksi itseänsä. - -»Olen väsynyt», myönsi hän, ja sekin vähäinen tunnustus näytti vaativan -häneltä ponnistusta, »niin väsynyt, että luulisin voivani nukkua -kokonaisen viikon!» Hän naurahti melkein häpeillen. »Mutta jonkun -verran voin kertoa sinulle tänäkin yönä, ainakin siihen mennessä, -kunnes Gaston tulee. Hän tuo minulle jotakin syötävää. En ole -maistanutkaan ruokaa liki kahteen päivään.» Taaskin hän naurahti, kun -Diana huudahti levottomasti, ja otti toisen savukkeen. - -Muutamia minuutteja hän istui hiljaa katsomatta vaimoonsa, -vain tuijottaen suoraan eteensä otsa painuneena hänelle niin -luonteenomaisiin, syviin ryppyihin. - -»Tiedät, mistä lähdin ottamaan selkoa», puhkesi hän vihdoin puhumaan, -»tämän nähtävästi yli koko maan levinneen oudon rauhattomuuden, tämän -kummallisen levottomuuden alkusyystä. Jo jonkun aikaa se on ollut -tulossa. Mikäli sain tietää, alkoi se useita kuukausia sitten — Jumala -tietää, kuinka kauan aikaa takaperin. Aluksi ei se ollut muuta kuin -epämääräisiä huhuja, joita tulvi kaikilta tahoilta ja jotka ovat yhä -paisuneet, kunnes ne vihdoin ovat pukeutuneet määrättyyn muotoon. -Mihin tahansa menin, olivat kuulumiset samat. Maassa näkyy vaikuttavan -joku salaperäinen, turmiollinen voima, yllyttäen väestöä jossakin -tarkoituksessa, josta en vielä ole saanut selvää. Vanhoja vihoja -lietsotaan ilmiliekkiin, vanhoja riitoja uusitaan. Mutta auki ei revitä -ainoastaan heimojen välisiä vanhoja haavoja, vaan on järjestetty -tietoinen kiihoitus ranskalaisia vastaan. Kuulin vanhusten saarnaavan -todellista _jihadia_. Minulle kerrottiin liioiteltuja tarinoita sorron -alla huokailevasta kansasta. Laillisina pidettyjä veroja arvostellaan -nyt avoimesti ja niiden hylkäämistä pohditaan. Kuulin hurjia juttuja, -jotka olivat melkein uskomattoman haaveellisia. Vihjailtiin pohjoisesta -tulevaan voittajaan, joka pyyhkäisisi syrjään nykyisen hallituksen ja -hallitsisi maata, kuten Sidi Okba ben Nafi teki tuodessansa Islamin -Algeriaan. - -»Ja hänen tulonsa muka merkitsee tuhatvuotisen valtakunnan alkua. -Tästä tulee rajattoman onnen ja vapauden maa. Kaikkien ulkomaalaisten -ja heidän suosijoittensa on poistuttava, ja Algerian pitää olla -algerialaisten — ei ranskalaisten algerialaisten, kuten me sen -nimityksen käsitämme, vaan arabialaisten, _bien entendu_. Miten se -sopii yhteen uuden ulkolaisen valloittajan hallituksen kanssa, se käy -yli ymmärrykseni. Koko juttu on järjetön ja täynnä ristiriitoja. Mutta -sellaista hölynpölyä levitetään. Ihmiset puhelevat, väittelevät ja -aprikoivat. Maassa puhaltaa ilkeä henkäys, kuten Intiassa ennen muinoin -kapinan edellä. Epäluulot ovat virinneet, eikä kukaan tiedä, kehen -luottaa, kehen uskoa.» Hän katkaisi puheensa äkkiä, ja hänen kasvonsa -kävivät päättäväisen ja tuiman näköisiksi. - -Ja melkein huumaantuneena näistä paljastuksista Diana istui sormet -tiukasti ristissä, koettaen täysin tajuta toisen sanojen merkitystä. Se -oli vieläkin pahempaa kuin hän oli kuvitellut. Mihin se kaikki veisi? - -»Onko siinä — kaikki, mitä sait selville?» sopersi hän. - -»Ei; sain selville vielä muutakin», vastasi mies verkkaisesti. »Sain -selville niin paljon, että eräiden henkilöiden olo kävisi perin -epämukavaksi, jos Ranskan hallitus saa vainun tästä uhkaavasta -myrskystä. Olen seurannut jälkiä ja seulonut tosiseikkoja -mielikuvituspuheista, kunnes sain tietää totuuden — ainakin yhdestä -kohdasta. Toiminnassa on ulkomainen vaikutus. Väestöä yllyttävät jonkun -vieraan maan lähettämät kiihoittajat. En vielä ole päässyt kaiken -pohjalle, mutta minulla on vihiä kaikesta — ja niistä pahuksista, jotka -konnanjuonta punovat», lisäsi hän äänessänsä omituinen sointu, joka -herätti Dianassa miltei sairaloisen pelokkaan tunteen. - -Hän oli saanut puolisonsa takaisin — mutta vain siihen saakka, -kunnes mies pitäisi velvollisuutenaan jälleen ryhtyä aloittamaansa -vaaralliseen työhön. Hän tukahdutti sen ajatuksen ja päätti olla -onnellinen niin kauan kuin voi. - -»Mutta miten sait tiedon tästä kaikesta, Ahmed? Sinähän olet niin -yleisesti tunnettu. Kuinka sait ihmiset puhumaan itsellesi avoimesti?» -kysyi hän kummastellen. - -Mies osoitti tahraista ja repaleista asua, joka suuresti erosi hänen -tavallisesta, upeasta ja moitteettoman puhtaasta vaatteuksestaan. -»Katsohan repaleitani, armas», kehoitti hän, virnistäen poikamaisesti, -»ja ole hyvilläsi siitä, ettet nähnyt minua, ennenkuin olin pessyt -pahimman lian kasvoistani. Olen ollut vaeltava laulaja, hevoskauppias -ja pyhä mies — inhoittavan likainen pyhä mies, _ma mie_, senjälkeen kun -viimeksi sinut näin. Joskus aprikoin, kaipasinko enemmän sinua vaiko -kylpyä», lopetti hän kiusoittelevasti Gastonin tuodessa illallista. - -Hänen käytöksestänsä Diana käsitti, ettei häneltä enää ollut mitään -odotettavissa, että hän oli sanonut kaikki, mitä sinä iltana aikoi -sanoa. Ja Diana tyytyi siirtämään kaiken muun tuonnemmaksi. - -Hänestä oli kylliksi, että puoliso oli hänen luonaan ja terveenä ja -vahingoittumattomana ainakin toistaiseksi. Ja oli vielä muutakin, -mikä piti häntä äänettömänä, sillä aikaa kun mies söi eteensä tuotua, -hätäisesti valmistettua aamiaista. Onnestansa huolimatta hän pelkäsi -kysymystä, joka välttämättömästi kohdakkoin lausuttaisiin. - -Vihdoin Ahmed nousi pöydästä, huoahti tyytyväisenä, tuli hänen -luoksensa ja sulki hänet syliinsä tummien silmiensä hehkuessa niiden -tutkivasti suuntautuessa hänen silmiinsä. - -Ja miehen kuiskaamat sanat nostattivat polttavan punan, joka aallon -tavoin levisi hänen hiusmartoonsa saakka. Vapisten hän painoi -punehtuneet kasvonsa Ahmedin rintaa vasten ja supatti sekavasti. Mutta -huvitettuna naurahtaen hiljaa toinen nosti hänen päätänsä, pakottaen -hänet kohtaamaan intohimoisen katseensa. - -»Kaikkien näiden vuosien jälkeen — Diane, sinä lapsien lapsi! Etkö vielä -ole tottunut minuun, vaimoni?» - -Ja uudelleen naurahtaen hän päästi Dianan irti ja kääntyi sammuttamaan -lamppuja. Hän hymyili yhäti tullessansa vaimonsa luokse sisähuoneeseen. - -»Tarpeetonta lienee minun tiedustaa, minkä tähden tapasin teltan -tulvillansa valoa tähän aikaan yöstä! Saanko nöyrästi kysyä, oletko -lainkaan ollut vuoteessa, senjälkeen kun minä lähdin luotasi? Ja jos -sinun on muutettava päivä yöksi, _ma mie_, niin minkä tähden et pakota -laiskaa poikaasi olemaan seuranasi? Uskallan vaikka vannoa, ettei -pojalta ole mennyt monen tunnin uni hukkaan minun tähteni.» - -Naisen äänettömyys ja kasvojen ilme karkoittivat hymyn hänen huuliltaan -ja manasivat takaisin synkän rypistyksen, joka niin tyyten muutti -hänen ilmeensä. Hän viskasi risaisen, vanhan burnusin yltänsä, tehden -kiukkuisen liikkeen. - -»Missä Poju on, Diana?» sanoi hän lyhyesti, ja hänen kasvonsa -kovettuivat hänen odottaessansa vastausta turhaan. - -»Vastaa minulle!» Nyt kajahti sama jyrkän käskevä, tyly ääni, jollaista -Diana ei ollut kuullut vuosikausiin, ja äkkiä hänen silmänsä täyttyivät -kyynelistä, kun hän ojensi kätensä miestä kohti, tehden pienen vetoavan -eleen. - -»En tiedä, Ahmed. Jospa sen tietäisin!» valitti hän, ja häneltä pääsi -vavahteleva nyyhkytys. - -Ahmed veti hänet itseään vasten miltei rajusti ja suuteli häntä katuvan -hellästi. »Jumalan tähden, älä itke, armas! Älä tänä yönä — älä -ainakaan tänä yönä! En moiti sinua. Mutta Poju — varoitin häntä ennen -lähtöäni. Selvitin hänelle, että hän oli vastuunalainen. _Grand dieu_, -jätin sinut hänen hoivaansa!» - -»Mutta, Ahmed, hänhän on vasta poika. Ja olihan Jusef ja Gaston —» -Sheikki puisti päätänsä vihaisesti. - -»Hän on mies, Diane», keskeytti hän nopeasti ja jyrkästi, »ja hänen -on vastattava tästä miehenä. _Bon dieu_, että hänellä pitää olla niin -vähän kunniantuntoa, niin vähän säädyllisyydentajua! Kuinka kauan hän -on ollut poissa?» - -»Kuusi viikkoa», änkytti Diana, ja häntä puistatti toisen suusta -kirvonnut voimakas kirous. - -»Keitä hänen mukaansa lähti?» - -»Ramadan ja S'rir.» - -»Kaunis kolmikko!» kivahti Ahmed, naurahtaen katkerasti. »Eikä ketään -muita saattajia — vaikka hän tiesi, missä tilassa maa on? Kirottu nuori -hupsu!» - -Silloin Dianan itsehillintä romahti tyyten, ja hän takertui kiinni -puolisoonsa, nyyhkyttäen hillittömästi. - -Tukahduttaen toisen kirouksen Ahmed sieppasi hänet syliinsä ja kantoi -hänet huoneen poikki. - -»Älä ole huolissasi, rakas!» kuiskasi hän laskiessansa Dianan -vuoteelle. »Hän kyllä palaa aikanansa. Mustat lampaat palaavat aina. -Minun pitäisi se tietää, sillä olin mustempi lammas kuin hänestä ikinä -sukeutuu — Jumala minua auttakoon. Ja Jumala häntä auttakoon, kun minä -päästän hänet käsistäni!» lisäsi hän tuikeasti itsekseen kääntyessänsä -lopettamaan riisuutumistaan. - - - - -III - - -Taivaallinen rauha lepäsi Tuggurtin pienen arabialaisen kaupungin yllä. -Vilpoisessa, varjoisessa eteishallissa istui _caissen_ suojassa pyylevä -ranskalainen _patron_ hautautuneena tilavaan, pehmeään nojatuoliin, -kuorsaten äänekkäästi. Hänen kaljua päätänsä peitti räikeävärinen -silkkinen nenäliina, jota raskas hengitys hiljaa häilytti edestakaisin. - -_Caissen_ vastapäätä olevasta, avoimesta ovesta, joka johti avaraan -huoneeseen, puolittain seurustelusalonkiin, puolittain ruokasaliin, -kuului samanlaisia enemmän tai vähemmän rauhallisen uinailun ääniä; -siellä pieni ryhmä kauppamatkustajia kylläisinä ja ikävystyneinä -toistensa seuraan käyttivät pakollisen joutilaisuuden hetkeä parhaiten -eduksensa. - -Hallin oven läheisyydessä kyykötti kolme tai neljä liikkeen -palveluksessa olevaa arabialaista juoksijaa kantapäittensä varassa, -selkä seinään nojattuna, pää rinnalle painuneena, vaipuneina -haaveettomaan mietiskelyyn. - -Ulkopuolella oli katu tyhjänä. Kokonaiseen tuntiin ei hotellia ollut -sivuuttanut ainoakaan elävä olento paitsi vainottua kissaa, joka -oli vimmaisesti paennut kahta laihaa, takkuista, sekarotuista, sitä -puolittain innostuneina ajavaa koiraa ja surkeata lamaantuneen näköistä -aasia, joka oli hitaasti harhaillut kadulla ja pysähtynyt hetkiseksi -hotellin oven edustalle, päästäen pitkäveteisen, ulvontaa muistuttavan, -vihlovan surullisen kiljaisun, ennenkuin se jatkoi mutkittelevaa -harhailuansa, nuuhkien nälkäisenä maata, kunnes katosi näkyvistä. - -Yläkerrassa istui Raoul de Saint Hubert yksityisessä huoneessa -kirjoittamassa laajan pöydän ääressä. - -Puolisen jälkeen kuluneiden kahden tunnin aikana hän ei ollut -keskeyttänyt työskentelyänsä muutoin kuin sytyttääkseen uuden savukkeen -ja pannakseen vielä yhden pätkän kyynärpäänsä viereen sijoitetussa -tuhkakupissa olevaan yhäti kasvavaan läjään tai vastatakseen avoimen -ikkunan ääressä olevalla ruokotuolilla viruvan lyhyen, vaalean nuoren -miehen silloin tällöin lausumiin huomautuksiin. Nämä viimemainitut -keskeytykset kävivät kuitenkin yhä harvemmiksi, kunnes vihdoin -lakkasivat tyyten, ja viitsimättä ottaa siitä tarkkaa selkoa arveli -Saint Hubert kumppaninsa nukkuneen. Mutta Caryll John Aubrey, vikontti -Caryll, oli kaukana unesta. - -Itsepäinen leuka työnnettynä eteenpäin ja otsa peloittavissa rypyissä, -jotka olivat hänen ainoa isän suvun puolelta peritty piirteensä, hän -mielessänsä uudelleen muisteli tilannetta, joka tuntui joka hetki -käyvän yhä harmillisemmaksi ja vastenmielisemmäksi. - -Huonosti sopien ympäristöönsä, kiukuissansa siitä, että hänen oli -ollut pakko poistua siitä ainoasta maasta, jossa hänen mielestään oli -mitään hyvää ja jossa hänen kaikki harrastuksensa olivat, ja katkeran -vihamielisenä isälle, josta hänellä oli ainoastaan hämärä muisto, hän -nurkui jokaista Englannin ulkopuolella vietettyä minuuttia ja kammosi -yritystä, josta hän yksin oli vastuunalainen. Oliko hän tehnyt oikein? -Vai oliko hän ollut liian tunnollinen, liian intoileva hupakko? - -Viikkokausia hän oli pohtinut sitä kysymystä pääsemättä vähääkään -likemmäksi sen ratkaisua. - -Kuunnellessansa nyt Saint Hubertin uutteran kynän kahinaa hän huomasi -taaskin aprikoivansa asiaa ja rypisti otsaansa entistä synkemmin. - -Mutta kävipä miten tahansa, hän uskoi menetelleensä oikein. Ja Jumalan -kiitos, hän oli varma omista vaikuttimistaan. Algeriaan häntä ei ollut -tuonut oman edun tavoittelu. Ja kun hän kerran oli täällä, oli asia -ajettava loppuun saakka, olipa se mieluinen tai vastenmielinen — ja -siihen se sai toistaiseksi jäädä. - -Päättävästi hän käänsi ajatuksensa toisaalle, pujahtaen vaikeasta -tilanteestaan tietoisen harjoituksen antamaan, kerkeään tapaan. - -Hän oli liian vaatimaton myöntääksensä edes itselleen, että vain jyrkkä -velvollisuudentunne oli pakottanut hänet astumaan askeleen, joka nyt -lähestyessänsä täyttymistään herätti hänessä voimakasta pelkoa. - -Sillä velvollisuus oli hänen elämänsä pääsisältö. Sitä oli teroitettu -hänen mieleensä siitä alkaen, kun hän oli kyllin vanha ymmärtääksensä -mitään, sitä ja siitä asemasta, johon taivas oli nähnyt hyväksi hänet -kutsua, johtuvien siveellisten velvoitusten ja vastuunalaisuuden -tiukkaa tuntoa. - -Ja kun hän ei ollut tiennyt mitään murhenäytelmästä, joka oli -turmellut hänen iso-isänsä elämän, ei hän ollut milloinkaan aavistanut -huolellisen kasvatuksensa olleen vain yhden niistä keinoista, joilla -sydämeltänsä murtunut mies oli koettanut sovittaa nuoruudenaikaisia -hairahduksiaan. - -Hänen kasvatuksensa oli ollut melkein ainutlaatuinen. Hän oli -lapsuudestansa saakka ollut säännöllinen ja järjestelmällinen, tarkoin -kammonnut kaikkea epäsovinnaista ja tavatonta, alituinen seurustelu -iäkkään vanhuksen kanssa oli lujittanut hänen ennakkokäsityksiään ja -tehnyt hänestä ikäisekseen vakavan ja luotettavan. - -Hän ei saavuttanut mitään akateemista arvoa eikä ollut erikoisen -hyvä leikkikentällä, mutta kuitenkin yleisesti suosittu hyvänä -yleisurheilijana, ja hänen Etonissa viettämänsä aika kului tasaisesti. -Ja kun hänen iso-isänsä vaarallisen heikko terveys oli sitä lyhentänyt, -oli hän suoraan koulunpenkiltä lähdettyänsä täydestä sydämestänsä -syventynyt siihen tehtävään, josta piti tulla hänen elämäntyönsä. - -Vaistoiltaan ja koulutukseltaan hän oli uurastaja. Ja kaksi vuotta hän -oli ahertanut kuin kaleeriorja oppiaksensa perinjuurin tuntemaan kaikki -monimutkaiset tehtävät hoitaessansa laajoja tiluksia, joita hänet oli -kasvatettu pitämään hänelle uskottuna pyhänä talletuksena. - -Hänen ainoana kunnianhimoisena pyrkimyksenään oli ollut vanhan -sukunsa perinnäistapojen säilyttäminen ja mallikelpoisena isäntänä -esiintyminen, ja hänen ainoana huvituksenaan oli ollut metsästys. - -Ja juuri tätä ainoata huviaan hän ajatteli Saint Hubertin kirjoittaessa -keskeyttämättä. Tässä kurjassa maassa ei hänelle oltu suotu edes -metsästystä, mietti hän, ajatustensa haikeina siirtyessä viereisessä -huoneessa oleviin pyssykoteloihin, jotka olivat olleet kiinni siitä -pitäen, kun hän lähti Englannista. »Maltahan kun ehdimme kauemmaksi -etelään.» Hän alkoi pahasti tuskastua tähän usein toistettuun -huomautukseen. Tämä kaikkihan sopi mainiosti setä Raoulille, -joka käytti kaikki mahdolliset ajat jatkaaksensa loppumatonta -kirjoittamistaan — mitä se sitten lieneekään ollut — nurisi hän -itsekseen. Ja setä Raoul oli ranskalainen; tuskin saattoi olettaa -ranskalaisen olevan yhtä innokkaan kuin englantilaisen. Mutta -sekään ei ollut totta — Caryll keskeytti sielullisen arvostelunsa -luomalla katuvaisen katseen pöydän ääressä työskentelevään, kumaraan -mieheen — setä Raoul oli mainio metsästäjä, yhtä hyvä kuin kuka muu -tahansa. Siispä ei auttanut muu kuin odottaa, kunnes he pääsisivät -»kauemmaksi etelään». Kauemmaksi etelään! Hitto vieköön etelän! Siinä -hän taaskin koetti syrjäyttää vaikeuden, ja hän luuli, ettei hänen -tarvitsisi alistua siihen ainakaan päivään tai pariin. Caryllien -kuuluisat otsarypyt syvenivät, kun epämieluisia ajatuksia taaskin -tulvahti nuoren miehen mieleen. Eksyneen pikku aasin surullinen ääni, -joka odottamattomana hätkähdytti häntä, katkaisi hänen tuskalliset -mietteensä. - -Tukahdutetusti äännähtäen hän nousi pystyyn ja meni pienelle -parvekkeelle, joka ulkoni lasiovelta, ja jäi tuijottamaan kadulle. - -Ja hänen kasvonsa kovenivat hänen tarkkaillessaan pientä, surkeata -nelijalkaista, joka nälkäisenä umpimähkään harhaili tyhjälle torille -päin. »Se on melkein kuoleman kuva. Ja selässä avoin haava, johon voisi -pistää kätensä», mutisi hän äkäisesti. »Hyvä Jumala, millainen maa! -Hyvä Jumala, millaista kansaa!» - -Häntä kuvotti kuten aina, kun hän näki eläimen kärsivän, ja hän -kirosi karkeasti, pyörähti kantapäällään ympäri ja syöksähti takaisin -huoneeseen. - -»Kuinka kauan meidän on vielä varrottava tässä Jumalan hylkäämässä -onkalo-pahaisessa?» - -Pikemminkin hänen sävynsä kuin hänen sanansa panivat Saint Hubertin, -kun hän nosti katseensa työstään, tähyämään häntä hetkisen ennenkuin -vastasi. Eikä hän puhuessaan suoraan vastannut hänelle singottuun -kysymykseen. »Mikäs nyt on, Caryll?» tiedusti hän tyynesti, ja -myötätunto ja syvä ymmärtämys saivat hänet vastoin tavallisuutta -lausumaan kysymyksensä englanninkielellä. - -Nuoren miehen kasvoille levisi heikko puna, ja hänen äkäinen katseensa -kävi epävarmaksi Saint Hubertin silmäillessä häntä tarkkaavasti. - -»Oh, eipä tavallista kummempaa», mutisi hän kärsimättömästi ikäänkuin -olisi puolittain hävennyt omia tunteitaan, mutta aito englantilaiseen -tapaan olisi ollut vastahakoinen myöntämään sitä. »Tällä kertaa pieni -elukka-rukka, aasi, jonka ampuminen olisi ollut armelias teko.» Äkkiä -hänen äänensä koventui harmista. »Minkä hiton tähden he eivät voi -päästää eläin-poloista surkeudestaan? Täällä ollaan siinä suhteessa -pahempia kuin muualla, missä olemme olleet. En mahda sille mitään. Se -suorastaan tekee minut _sairaaksi_. Hyvä Jumala, se on kuohuttavaa — -se on kirottua! Taivaan tähden, minkä tähden emme voi lähteä tästä -hävyttömästä kaupungista edelleen?» - -Saint Hubert kohautti hieman olkapäitänsä ja alkoi koota pöytää -peittävää sekavaa paperiläjää. Hän oli itse humaaninen, mutta tottunut -niihin tuskastuttaviin näkyihin, jotka toisesta olivat sietämättömiä, -eikä hän tahtonut uudelleen aloittaa kiistaa jo kuluneeksi käyneestä -kysymyksestä. - -»En osaa puhua siitä enempää kuin olen jo puhunut», vastasi hän -kärsivällisesti, »emmekä hevin voi lähteä liikkeelle, kun emme tiedä, -mihin lähteä. Meidän täytyy varrota, kunnes saamme varman tiedon -siitä, missä leiri on. Olemme hyvin onnellisia, kun voimme lainkaan -lähteä», jatkoi hän, nitoen yhteen käsikirjoituksen irtonaiset liuskat -ja nojaten tuoliansa taaksepäin virittäessänsä uuden savukkeen. -»Äskeisten levottomuuksien johdosta epäävät viranomaiset kaikilta -luvan matkata etelään — turhaa on ollut noiden alakerrassa majailevien -kauppamatkustajien napina, kun heille on annettu määräys pysyä poissa -etelästä tällä hetkellä. Ainoastaan sen vuoksi, että isäsi on niin -hyvin tunnettu ja että — no niin, että minäkin olen sangen tunnettu, -ei tiellemme ole asetettu minkäänlaisia esteitä. Asiain näin ollen, on -komentaja välttämättä tahtonut lähettää saattojoukon mukaamme siihen -saakka, kunnes isäsi väki tulee vastaamme. Minä puolestani en pidä -sitä tarpeellisena, mutta eversti Mercier haluaa kiihkeästi välttää -kaikkia vastuksia ja tehdä sinulle kaikki niin sileäksi kuin suinkin.» -Hän pysähtyi hetkiseksi, silmäillen kumppaniansa terävästi. »En usko -sinun oikein oivaltavan, millainen asemasi täällä on», jatkoi hän -sitten hitaasti. »Tässä maassa merkitsee jotakin se, että on Ahmed -ben Hassanin poika. Sinulla on syytä ylpeillä isästäsi, Caryll.» Se -oli tyyni, mutta suora kehoitus. Mutta vaikka Saint Hubert odottikin -vastausta, ei hän ollut ihan valmistautunut kuulemaan sanojensa aikaan -saamaa rajua purkausta. Caryll hätkähti ikäänkuin toinen olisi lyönyt -häntä, hänen nyrkkinsä tärähti heidän välillänsä olevaan pöytään, ja -hänen kasvonsa muuttuivat lyijynharmaiksi. - -»Ylpeillä — isästäni!» huusi hän kiihtyneesti. »Ylpeillä siitä, että -olen sekarotuisen arabialaisen poika...» - -»Caryll!» - -Mutta ei edes Saint Hubertin tuikea nuhde kyennyt hillitsemään -katkeruuden tulvaa, joka oltuansa vuosikausia salvattuna nyt vihdoin -murtautui valloilleen. - -Nyt Caryll asteli lattialla nopein, epätasaisin askelin ja levitti -kätensä, tehden perin halveksivan eleen. - -»Mikä muu hän sitten on?» kivahti hän. »Ja mitä ihmettä hän on ikinä -tehnyt sellaista, että minun pitäisi olla ylpeä hänestä? Oliko minun -ylpeiltävä siitä, että hän on hylännyt minut näin moneksi vuodeksi? -Onko minun ylpeiltävä siitä, että hän mursi isänsä sydämen, antoi -vanhus-poloisen kuolla näkemättä häntä? Luuletko minun voivan antaa -sen hänelle anteeksi? Luuletko minun voivan unohtaa iso-isäni kuolemaa -— ja hänen ääntänsä, ihan lopussa, pelkkää kuiskausta: '_Poikani, -poikani_'? Hyvä Jumala, kuinka se viilsi! Ja sinä kehoitat minua -ylpeilemään hänestä! Olin vielä ihan pieni poikanen käsittäessäni, mikä -iso-isäni elämää vaivasi, alkaessani ymmärtää, mitä sinun käyntisi -hänelle merkitsivät. Oli säälittävää nähdä hänen kiihtymystään, -kun sinä olit tulossa, oli vielä vaikeampi tarkkailla häntä sinun -poistuttuasi. Ja kun minä sinun ollessasi meillä joskus satuin olemaan -samassa huoneessa, kuulin usein hänen puhuvan isästäni, kadehtien -sinua, koska sinä sait häntä tavata eikä hän saanut. Ja vaikka olinkin -lapsi, sadattelin sitä miestä, joka tuotti hänelle kärsimyksiä. Hyvä -Jumala, kuinka häntä vihasin! Ja arveletko sen olleen minusta hauskaa, -että minut koko elämäni ajan on tunnettu 'aavikolla asustavien, -tavattomien ihmisten pojaksi'. Kenties se on pikku seikka, mutta minä -kammoan kaikkea epäsovinnaista. Valmistavassa koulussa ollessani oli -elämäni surkeata, ja samanlaista jatkui Etonissa. Jouduin inhoamaan -oman nimeni sointua ja siihen liittyvää salaperäisyyttä. Ja kaikki -näyttivät tietävän koko asian tai luulivat sen tietävänsä. Minua -osoitettiin jonkinlaisena kummallisuutena muiden poikien äideille ja -sisarille. Olin 'omituisia Carylleja', ja isäni oli sekapäinen tai oli -tehnyt jonkun kepposen, jonka tähden hänet oli potkittu pois suvusta. -Miten olisin voinut selittää, että hän oli arabialainen päällikkö? -Arabialainen päällikkö — armias Luoja! Minä kaipasin säädyllisiä, -säännöllisiä vanhempia, joista olisi voinut puhua samoin kuin muiden -poikain omaisista. Mutta ärsyttävintä ei ole se. Mitäpä väliä sillä, -mitä kirotut, uteliaat juoruilijat puhuvat. Pahinta on se, että tiedän -olevani sellaisen miehen poika, joka... joka...» - -Hän murtui tyyten ja vaipui pöydän ääressä olevalle tuolille, painaen -päänsä käsivarsilleen. - -Siinä oli vihdoinkin avomielinen tunnustus siitä, mitä Saint Hubert oli -usein epäillyt, mutta koskaan ennen ei ujo, herkkätuntoinen nuorukainen -ollut rikkonut ympärilleen rakentamaansa eristysmuuria paljastaaksensa -sisimmät tunteensa, tätä ennen hän ei ollut koskaan millään tavoin -vihjannut niihin katkeriin ajatuksiin, joita hän hautoi mielessään ja -jotka olivat myrkyttäneet hänen nuoren elämänsä. - -Ja katsellessansa nyt hänen nytkähteleviä hartioitaan huomasi Saint -Hubert, että hänen edessänsä oli taaskin sama pulma, joka oli vaivannut -häntä vuosikausia. - -Menettelikö hän oikein salatessaan tietonsa vai oliko hänen -velvollisuutensa selvittää asia Caryllille niinkuin hän yksin saattoi -sen tehdä? - -Iso-isän ja pojanpojan välinen rakkaus oli ollut ihana, ja -Caryllista oli vanhus ollut kaiken kunnon ja suoruuden esikuva. -Pitikö hänen tuhota nuorukaisen usko ja turmella hänen ihanteensa -häikäilemättömästi tutustuttamalla hänet surkean, vanhan tarinan -alastomiin tosiseikkoihin. Kerran aikaisemmin oli hänen ollut pakko -kertoa se tarina. Mutta käsittäisikö Caryll sen niinkuin hänen äitinsä -oli tehnyt? Silloin se oli kerrottu Saint Hubertin rakkaimman ystävän -puhdistamiseksi. Eikö sen kertomiseen nyt ollut sama syy ja vielä -suurempikin syy? Oli mahdotonta sallia Caryllin pysyä tietämättömänä, -olla suomatta hänelle tilaisuutta itse, tuntien todenperäiset -tapahtumat, tuomita isänsä ja iso-isänsä välillä. - -Saint Hubert meni verkkaisesti pöydän toiselle puolelle. - -Mutta laskettuaan kätensä Caryllin olalle hän pysähtyi kahdella päällä, -rypistäen otsaansa ja nielaisten paljastuksen, joka pyöri hänen -kielellänsä. - -Ei vielä. Hän odottaisi vielä vähän aikaa, siihen saakka, kunnes vaikea -perhekokous olisi suoritettu, kunnes tieto äidin rakkaudesta ja hänen -nyt vihaamansa isän parempi tunteminen olisivat tasoittaneet tietä ja -tehneet tarinan kestämisen hänelle helpommaksi. Mutta jotakin hänen oli -sanottava. - -»Rakas poika», alkoi hän, mutta pysähtyi sitten kerrankin lainkaan -löytämättä sopivia sanoja. - -Ja Caryll oli jo rauhaton hänen kätensä kosketuksesta ja hiljaisella -äänellä jatkoi puhetta. - -»Kaikki on hyvin, setä Raoul», virkkoi hän nykäyksittäin pää -edelleenkin painettuna käsivarsia vasten. »Olen pahoillani siitä, että -esiinnyin narrimaisesti. Unohda se, ole hyvä! En suorastaan mahtanut -sille mitään. Minun oli puhuttava — se on painanut minua vuosikausia. -Enkä välitä siitä, että olin aasimainen sinun nähtesi ja kuultesi. -Sinä ymmärrät aina. Olet aina ollut niin — min vietävän kelpo ystävä -minua kohtaan.» Hänen äänensä tukehtui ankaraan nyyhkytykseen. Sitten -hän äkkiä nosti päänsä pystyyn ja tarttui Saint Hubertin käteen niin -lujasti, että ranskalainen hätkähti. »Minkätähden olet minulle niin -hyvä, setä Raoul? Minkätähden olet aina tehnyt niin paljon hyväkseni? -Sinä ja vanhus olette tuskin sallineet minun tuntea isänkaipausta -— ja sinä olet opettanut minulle vieläkin enemmän kuin hän, vaikka -hän rakastikin minua paljon. Jospa osaisin kertoa sinulle, kuinka -kiitollinen olen! Mutta olen kelvottoman kankeakielinen enkä osaa -lausua ajatuksiani. Sinä olet ollut minulle enemmän kuin isä, setä -Raoul — jumaliste, toivoisin sinun olevan isäni!» Ja hänen takanansa -seisoi Raoul de Saint Hubert ääneti, iloissaan siitä, että hänen -kasvonsa olivat piilossa, ja koettaen hillitä tunnepuuskaa, joka oli -vähällä käydä yli hänen voimiensa. - -Näillä muutamilla viimeisillä sanoilla, jotka niiden lausujasta -olivat vain itsestänsä pulpahtanut rakkauden ilmaisu, oli siitä -miehestä, jolle ne oli osoitettu, syvempi, purevampi merkitys. Hänen -poikansa — niin olisi saattanut olla! Hänen palvomansa naisen elävä -kuva. Se ajatus vihloi kuin terävä säilä, jota kierretään avoimessa, -parantumattomassa haavassa. Hänen tummat silmänsä siristyivät tuskasta, -ja taaskin hän taisteli niin kauan salassa pitämäänsä kuolematonta -rakkautta ja alituisesti kivistävää, lähtemätöntä kaipausta vastaan. - -Kaksikymmentä vuotta hän oli näytellyt, säilyttänyt salaisuutensa ja -pysynyt sen naisen ystävänä. - -Nainen oli kaivannut Ahmedin rakkautta eikä hänen. Ja tyydyttääksensä -Dianan sydämen halun hän oli kamppaillut kuoleman kanssa palauttaakseen -hänen syliinsä sen miehen, joka oli tehnyt hänelle niin huutavaa -vääryyttä. Ja hänen rukoilemansa onni oli tullut Dianan osaksi, ja -Dianan onni merkitsi hänelle enemmän kuin hänen omansa. - -Eikä Ahmedkaan ollut milloinkaan aavistanut mitään. Saint Hubert oli -epäitsekäs, eikä hänen sydämessään ollut sijaa katkeruudelle, ja hänen -ystävyytensä sheikkiä kohtaan oli kestänyt kaikkein suurimman koetuksen. - -Molempien ystävänä hän oli käynyt heidän luonansa niin usein kuin -olosuhteet ja hänen oma rohkeutensa olivat myöntäneet. Eikä kukaan muu -kuin hän itse tiennyt, kuinka tuskallisia ne vierailut olivat olleet. - -Hän pelkäsi niitä aina — kuten hän nyt pelkäsi tulevaa käyntiä, hupsu -raukka kun oli! Jyrkästi hän kiskaisi ajatuksensa nykyisyyteen, -ihmeissänsä aprikoiden, kuinka kauan sitten Caryll oli puhunut ja oliko -hänen mielenliikutuksensa jäänyt huomaamatta. - -Peläten itseänsä, peläten tilannetta, joka oli käynyt järkyttävän -pingottuneeksi, hän oivalsi, että jokapäiväinen vastaus oli ainoa -mahdollinen. Hän puristi huuliltansa naurun, joka kuulosti varsin -luonnolliselta, vaikka olikin jonkun verran epävakainen. »Se olisi -tehnyt sinusta ranskalaisen, sinä pinttynyt John Ball», huomautti hän -keveästi. »Tietysti se imartelee minua. Mutta älä lausu harkitsematta -sellaista, mitä saatat katua. Malta siihen saakka, kunnes ensin -olet nähnyt oman isäsi!» Hänen vilpittömyytensä ja hänen äänestänsä -soinnahtanut syvä ihailu olivat epäilemättömän selvästi tuntuvat, -ja Caryll murahti jotakin epäselvästi, siirtyi avoimen ikkunan -ääreen ja jäi seisomaan, katsellen ulos kädet työnnettyinä syvälle -housuntaskuihin. - -»Hänessä kaiketi lienee jotakin hyvääkin», virkkoi hän vihdoin perin -töykeästi, »koska olet pysynyt häneen kiintyneenä näin monta vuotta. -Mutta sinä olet hänen ystävänsä ja olet luonnollisesti puolueellinen. -Sinä et voi nähdä häntä samassa valossa kuin minä näen ja kuin muut -näkevät. Taivas tietää, etten tahdo tuomita häntä kohtuuttomasti. Mutta -minusta tuntuu, että kovin monet seikat kaipaavat selitystä. Minä -tiedän niin vähän. Tiedän vain sen, että hän on jostakin syystä, jonka -hän itse parhaiten tuntee, elänyt koko ikänsä aavikolla, arabialaisena -arabialaisten parissa, ja että hän siellä kohtasi äitini ja meni hänen -kanssansa naimisiin. Mutta joskin hän haluaa esiintyä itämaalaisena -mahtimiehenä ja hallita likaista, vastenmielistä, varastelevaa -roskajoukkoa, ei hän pääse eroon siitä tosiasiasta, että hänen -velvollisuutensa ja vastuunsa Algerian ulkopuolella...» - -»Hän tunnusti ne velvollisuudet lähettäessänsä sinut Englantiin -ottamaan hänen paikkansa», keskeytti Saint Hubert. »Et hevin voi -riidellä hänen kanssansa sellaisesta, missä sinä olet voittanut aika -paljon.» - -»Mutta, hyvä Jumala, siitähän minä riitelenkin», tokaisi Caryll -nopeasti. »Se on väärin, se on pohjaltansa väärin. Hän on Glencaryll, -eikö olekin? Eikö hänellä ole kotosalla velvollisuuksia, jotka -on otettava huomioon ennen hänen kehnoja arabialaisiansa?» Ja -harmistuneena hän pyörähti ympäri, silmäillen synkästi Saint Hubertia, -joka oli palannut istumaan pöydän ääreen. - -»Hän oli vanhempi kuin sinä olet nyt, ennenkuin tiesi, ettei hän ole -arabialainen, ennenkuin oli kuullut puhuttavankaan Glencaryllista», -vastasi Saint Hubert. »Hän syntyi aavikolla, hänet kasvatettiin -aavikolla, ja häneen oli juurtunut velvollisuudentunne heimoansa -kohtaan, ennenkuin hänellä oli aavistustakaan muusta perinnöstä. Se -tieto tuli liian myöhään vaikuttaaksensa häneen. Kaikilta vaistoiltaan -hän oli arabialainen, ja rakkaus heitä kohtaan ja lapsuudenaikainen -kasvatus ovat pitäneet häntä uskollisena sille kansalle, jonka -keskuudessa hän oli varttunut mieheksi. Jos luulet sen olleen helppoa, -niin olet erehtynyt. Ben Hassanin heimon miehet ovat kokonaan -toisenlaisia kuin mitkään tähän saakka näkemäsi arabialaiset. He ovat -uppiniskaista, sotaista väkeä, ja heidän hallitsemisensa vaatii miestä. -Isäsi elämä on vaivaloista. Ja vaikkapa ei olisikaan ollut syitä — hm — -syitä, joiden tähden hän ei halunnut käydä Englannissa, epäilen hyvin -suuresti, olisiko hän pitänyt viisaana ja poliittisena poistua kansansa -parista niin pitkäksi ajaksi.» - -Caryllin jöröistä kasvoista kuvastui hänen tuntemansa ylenkatse. - -»Siihen ei kai ole luottamista! Aika hupaisa ympäristö», äänsi hän -halveksivasti. »Mutta vaikka se kaikki pitäisikin paikkansa, ei sama -este otaksuttavasti pidätä äitiäni.» Nuorekkaan äänen omituinen, uhman -sekainen, intoilevan mahtipontinen sävy sai Saint Hubertin entistäkin -paremmin tajuamaan, kuinka syvälle juurtunut ja kuinka katkera Caryllin -vanhempiansa kohtaan tuntema harmi oli. Hänen oma asemansa tuntui -vaikeammalta kuin konsanaan. - -»Myöskin hänen elämänsä on ollut hyvin puuhaisaa», sanoi hän -verkkaisesti, samalla kun hänen mielessänsä taistelivat kiihkeä halu -puolustaa rakastettua naista ja se pelko, että hänen puolustuksensa -vain antaisi aihetta lisäloukkauksille, »puuhaisampi kuin sinä -mitenkään osaat kuvitella. Hän on väsymättömästi työskennellyt -parantaakseen naisten ja lasten asemaa ja kohentaakseen heidän -elinehtojansa. On esimerkiksi kokonaan hänen ansiotansa, että -silmäntulehdus on melkein tyyten hävinnyt heimon keskuudesta.» - -»Mutta omaan poikaan ei hänen toimintansa ulotu», pisti Caryll -katkerasti väliin. - -Saint Hubertin kasvot punehtuivat äkillisestä suuttumuksesta. »Ole -oikeudenmukainen, Caryll!» muistutti hän terävästi. »Jos olisi -ollut todellista tarvetta, mitään ruumiillista syytä, olisi äitisi -myllertänyt taivaan ja maan päästäksensä sinun luoksesi. Mutta sinä -et ole eläissäsi ollut päivääkään sairaana. Olet vahva kuin hevonen -ja kahdesti niin terve. Ja kun asia on niin, ei milloinkaan ole ollut -syytä olla huolissaan sinun tähtesi. Äläkä luulekaan, ettei äitisi -olisi milloinkaan tahtonut nähdä sinua. Tämä ero on ollut hänen -elämänsä ainoa suru. Mutta hän ei ole saanut toimia oman mielensä -mukaan», jatkoi hän hitaammin kykenemättä salaamaan hämmennystään. -»Isäsi on ihastunut häneen ja tyyten riippuvainen hänestä. Ja ehkä -isälläsi luonnonmukaisesti on sen kansan vaistot, jonka parissa hän -elää. Hän ei ole koskaan voinut sopeutua siihen — se on — tarkoitan — -hänestä on ollut mahdotonta...» Nyt hän takerteli pahasti, ja Caryll -täydensi hänen ajatustansa nopeasti ja purevasti. - -»Älä pieksä tuulta, setä Raoul! Sinä tarkoitat, että hän _kielsi_ äitiä -lähtemästä.» - -Saint Hnbert nielaisi huokauksen. Haluamatta pitkittää väittelyä, -joka oli jo nyt mennyt kyllin etäälle, ja enää puolustella sellaista, -minkä hän aina oli sydämessänsä tuominnut, hän vastasi vain vähäisellä -myöntävällä nyökkäyksellä eikä ollut huomaavinansakaan Caryllin sanoja -seuraavaa huomautusta: »Itsekäs raakimus», joka jupistiin hyvin hiljaa, -mutta kuitenkin kuuluvasti. - -Ollen syvästi kiintynyt Carylliin ja täydelleen tuntien vaikean -asemansa Saint Hubert tajusi, kuinka tiukka oli tämä tilanne, joka ei -alunperinkään ollut tuntunut helpolta. - -Heidän ollessansa vähän aikaa Pariisissa oli nuori mies hillinnyt -suvaitsemattomuuttansa ja englantilaisia ennakkoluulojansa -kohteliaisuudesta isäntäänsä kohtaan. Mutta Algeriassa ne olivat -puhjenneet estämättömästi näkyviin. - -Heidän matkustaessansa junalla Biskraan ja sitten ratsastaessansa -ikävähkön taipaleen Tuggurtiin ei Caryll ollut lainkaan salannut -tunteitaan, vaan oli arvostellut ja tuominnut vapaasti. Hän ei nähnyt -maassa mitään kaunista ja tuntui syntymästään saakka vihaavan sen -asukkaita. Heidän viehättävän ulkokuorensa alla hän näki vain likaa ja -saastaa, ja se sai hänet inhoten kammoamaan heitä ja mahdollisimman -visusti karttamaan läheistä kosketusta heidän kanssansa. - -Ja nyt, melkein heidän matkansa päämäärässä, oli hänen esiintymisensä -muuttunut selväpiirteisemmin vihamieliseksi. - -Pakollinen odotusaika Tuggurtissa oli käynyt hänen jo ennestään -ylettömästi pingoittuneille hermoillensa, varmentanut hänen -ennakkoluulojaan ja ärsyttänyt hänen suvaitsemattomuuttaan. Hän oli -ollut ynseä ja jokseenkin töykeä sekä ranskalaisia sotilasviranomaisia -että paikkakunnan arabialaisia päälliköitä kohtaan, ja joissakuissa -tapauksissa olivat Saint Hubertin hienotuntoisuus ja kärsivällisyys -joutuneet äärimmäisen kovalle koetukselle hänen koettaessansa tasoittaa -vaikeuksia ja silittää hankauksia. - -Eikä asiaa ollut helpottanut se, että Saint Hubertin oli ensimmäisten -vihamielisyydenpurkausten jälkeen ollut pakko jättää Caryll -selviytymään omin neuvoin. - -Ranskalainen ei ollut tullut Afrikkaan yksinomaan sen tähden, että -hänen oli saatettava Caryllia. Hän oli tullut myöskin edistääkseen -yritystä, joka oli hyvin likellä hänen sydäntään, ja syventyneenä tämän -yrityksen yhteydessä olevaan työhönsä hän oli sulkeutunut huoneessansa -tuntikausiksi yhteen menoon, kirjoittanut uutterasti ja ottanut vastaan -yhtämittaisen jonon alkuasukkaita, päälliköistä ja kulkureista alkaen -vaeltaviin kerjäläisiin saakka, joiden repaleet ja likaisuus olivat -äidyttäneet hänen nuoren ottosukulaisensa inhon äärimmilleen. Eivätkä -yksinäiset harhailut hänelle soveltumattomassa ympäristössä, sillä -Caryll ei ollut pitänyt kumppaneinansa Saint Hubertin arabialaista -palvelijaa eikä häntä saattanutta hotellin käskyläistä, olleet -sopeuttaneet Caryllia uusiin oloihin eivätkä parantaneet hänen -tuultansa. Ja kun Saint Hubert kokosi paperinsa ja sujutti ne salkkuun, -jonka- hän sitten lukitsi ja sysäsi pöydän laidalle, vaivasi häntä -juuri se ajatus, että hänen oli taaskin jätettävä Caryll yksinänsä -jöröttelemään. Purkauksensa jälkeen Caryll oli taaskin käynyt äreän -äänettömäksi ja istunut sykertyneenä ruokotuoliin, johon hän oli -palannut. - -Hän ei liikahtanut eikä nostanut päätänsä, kun Saint Hubert, joka oli -mennyt avoimen ikkunan ääreen ja nojautunut sen pieleen, alkoi puhua -puolittain selin huoneeseen päin: - -»Olen pahoillani, että minun on taaskin jätettävä sinut yksin, -_mon cher_, mutta olen sopinut kohtaavani erään henkilön tänään -iltapäivällä. Ja tänä iltana syön päivällistä kaidin ja hänen poikansa -seurassa, jotka kävivät luonamme eilen. Arvasin, ettet sinä tahtoisi -tulla mukaan. Ja koska kaid ei ymmärrä vähääkään ranskaa, esitin sen, -ettet sinä osaa arabian kieltä, riittäväksi puolustukseksi.» - -Hänen yrityksensä syrjäyttää aikaisempi keskustelu onnistui jotensakin -huonosti. Yhäti närkästyneenä ja itsepintaisesti hautoen omia huoliansa -Caryll vastasi purevasti, avoimesti kehoittaen häntä vielä jatkamaan -väittelyä. - -»Onko arabialainen veljeni samannäköinen kuin tuo nuori vintiö?» - -Saint Hubertin kärsivällisyys oli melkein lopussa, ja hänenkin -sisunsa alkoi kuohua, mutta hauskuutta sekaantui hänen harmiinsa, -kun hän mielessään vertasi nuoremman Ahmed ben Hassanin jäntevää, -atleettimaista vartaloa ja terveitä, kauniita kasvoja nuoren kaidin -kömpelön järeään, veltostuneeseen ruumiiseen, kalpeisiin poskiin ja -aistillisiin, hekuman huumaamiin silmiin, jotka edellisenä päivänä -olivat tehneet häneen niin vastenmielisen vaikutuksen. - -»En ole nähnyt Pojua lähes kahteen vuoteen», vastasi hän lyhyesti. »Ja -kuten jo äsken huomautin, miksi et odottaisi, kunnes itse saat nähdä -ja voit sen perusteella arvostella? Ja miksi pitää tuota surkeata -nuorukaista esikuvallisena arabialaisena? Huonontuneita yksilöjä on -jokaisessa kansassa. Myöskin sinun on myönnettävä, että Algeriassa -ollessasi olet nähnyt paljon ruumiillisesti uhkeita arabialaisia, jotka -olisivat kunniaksi mille maalle tahansa. Älä enää estele, Caryll. -Tiedän sinun inhoavan koko juttua. Käsitän, että sinusta turtuu hyvin -vaikealta. Otaksuttavasti on se hyvin vaikeata heistäkin — omaisistasi -nimittäin. Saattaisin myöskin lisätä, että se on — vaikeata minustakin.» - -Nopeasti katuen Caryll ojensi kätensä. - -»Olen raakalainen, kärtyinen raakalainen», jupisi hän. »Miksi et -potkaise minua, vaan väittelet kanssani? Mutta se kaikki on perin -ilkeätä. En jaksa sopeutua siihen, eikä koettaminen hyödytä mitään. -Inhoan tätä maata ja inhoan tätä kansaa. Toinen kaipaisi lantalapiota -ja toinen suihkua!» - -Saint Hubert purskahti nauramaan ja palasi huoneeseen. - -»Älä pyyhkäise liian lavealti!» esteli hän hyväntuulisesti. »Joukossa -on joitakuita puhtaitakin.» - -»Minä en ole nähnyt ainoatakaan...» alkoi hän, mutta pysähtyi sitten -äkkiä, ja hänen kasvonsa lehahtivat punaisiksi. - -Mutta Saint Hubert, joka etsi johonkin sekaantunutta kirjettä, ei -huomannut hänen hämminkiään, ja hän seisoi hiljaa, kunnes Raoul -vihdoinkin löydettyänsä kadonneen kirjeen tirkisti lyhytnäköisesti -kelloonsa ja vihelsi säikähtyneenä. - -»Vietävä!» huudahti hän. »En aavistanutkaan, että on näin myöhäistä. -Nyt minun on riennettävä. Olen pahoillani siitä, että minun on tänä -iltana jätettävä sinut yksin, mutta en mahda sille mitään. Minulla on -syytä olla huomaavainen kaidille. Jos sinun on päivällisen jälkeen -kovin ikävä, niin voisithan kutsua isännän luoksesi. Hän on säädyllinen -pikku sielu ja pelaa aika hyvin pikettiä _Café maure_ ei tietenkään -sinua viehätä», lisäsi hän kiusoittelevasti. Ja taaskin nauraen hän -heilautti kättänsä ja poistui huoneesta. - -Ja uudelleen tulvahti kuuma veri tummana aaltona Caryllin kasvoille, ja -hän keikautti äkäisesti päätänsä seisoessaan tuijottaen Saint Hubertin -jälkeen sulkeutuneeseen oveen. - -Mutta ei hän ollut äkäinen Saint Hubertille. Häntä ärrytti niin -kovasti se tieto, että hän itse oli horjuvainen, että hänessä oli -äskettäin herännyt harrastus, joka oli ristiriidassa hänen kiivaiden -väitteittensä kanssa. Mutta tiukasti puhuen hän ei sittenkään ollut -poikennut totuudesta, päätteli hän mielessään. Hänen äskeiset sanansa -pitivät paikkansa, melkein jok'ikinen. Mutta vaikka vilpittömästi -inhosikin tätä maata ja sen kansaa, oli hänen silti varmasti -mahdollista tuntea sääliä yhtä tämän rodun jäsentä kohtaan, joka oli -erilainen kuin muut ja kiehtoi häntä juuri sen erilaisuuden tähden. -Silmäänpistävä vastakohtaisuus oli kiinnittänyt hänen huomiotansa ja -herättänyt hänen harrastuksensa. - -Ja hän tunsi vain sääliä, samanlaista sääliä kuin katsellessaan -rääkätyn eläimen äänettömiä kärsimyksiä. Mitäpä muuta hän olikaan -— pahoinpidelty pienokais-poloinen! Caryllin kasvot punehtuivat -jälleen rehellisestä suuttumuksesta, kun hän muisteli heidän -ensimmäistä kohtaustaan. Siitä oli vain vähän kolmatta viikkoa. Hän -oli eräänä aamuna saattajanansa vain englantilainen palvelijansa -lähtenyt ratsastamaan Temacinin suunnalle ja ikävystyneenä tasaiseen, -tympäisevään tiehen tehnyt paluumatkalla kierroksen. - -Kuninkaanhautojen takana olevien hiekkakumpujen keskellä hän oli äkkiä -nähnyt jättiläismäisen arabialaisen armottomasti pieksämässä hentoa -tyttöstä, joka kyllä kesti hirveätä kuritusta äänettömästi, mutta -kiemurteli tuskissaan ja rimpuili epätoivoisesti vapautuaksensa. - -Ajattelematta mahdollisia seurauksia ja muistamatta Saint Hubertin -usein toistamia varoituksia, tietoisena ainoastaan hänet vallanneesta -raivosta ja harmista Caryll oli luikannut palvelijallensa ja -lähtenyt täyttä laukkaa heitä kohti, puristaen sormillansa raskasta -metsästysraippaa, joka sattui olemaan hänen kädessänsä. - -Pitkä, notkea ruoskansiima oli viuhahtanut ilmassa ja kiertynyt -kuristavasti arabialaisen kaulan ympärille; mies oli lysähtänyt -polvillensa, kiskoen raipan Caryllin kädestä ja kaatuessansa -hellittäen tytön irti. Salamannopeasti hän oli ponnahtanut pystyyn -veitsen välähtäessä hänen kädessänsä, repinyt siiman kaulastansa ja -syöksähtänyt eteenpäin kasvojensa nytkähdellessä kamalasti, ja hänen -hurjista silmistänsä oli hehkunut melkein mielipuolisen raivokasta -murhanhimoa. - -Kannustaen ratsuansa sivullepäin Caryll oli väistänyt häneen tähdätyn -kiukkuisen iskun. - -Eikä mies ollut saanut toista tilaisuutta. Sillä palvelija — joka oli -kasvatettu Glencaryllin talleissa ja tätä matkaa varten korotettu -tallirengistä kamaripalvelijaksi — oli kiiruhtanut isäntänsä avuksi -kumartuneena syvään satulassansa ja heiluttaen kädessään maasta -sieppaamaansa raippaa ja ohjannut hevosensa suoraan arabialaisen -päälle, koettaen ratsastaa hänet kumoon. Ja tämän toisen hyökkäyksen -edessä roteva alkuasukas oli pyörähtänyt raukkamaisesti pakoon, juosten -aaltoilevalla maaperällä melkein uskomattoman nopeasti, samalla kun -palvelija oli ajanut häntä takaa, kajautellen hilpeästi: »Tiehesi!» -kunnes ahdistaminen oli tuntunut tarpeettomalta. - -Caryll oli laskeutunut ratsailta ja mennyt säälin vallassa tytön -luokse, joka oli virunut liikkumattomana hietikolla kasvot alaspäin. - -Kun hän aina oli ollut ujo naisten seurassa ja nyt jo pelännyt -sekaantumisestansa saattavan koitua tytölle enemmän harmia kuin hyvää, -oli hän arasti taputtanut pieksettyä olalle ja olisi toivonut olevansa -tuhannen kilometrin päässä. - -Värähtäen hänen kosketuksestansa toinen oli noussut verkkaisesti -istumaan ja katsellut häntä oudon kummissansa osoittamatta -uteliaisuutta tai pelkoa. Hän ei ollut aikaisemmin vähääkään valittanut -eikä hänen tummissa, mittaamattoman syvissä, Carylliin suunnatuissa -silmissänsä ollut kyyneliä. Mutta hänen huulestansa kihonnut ohut -verijuova oli todistuksena tuskasta, jonka hän oli niin sankarillisesti -salannut. - -Se oli herättänyt Caryllissa ihailua samoin kuin se syvensi hänen -sääliänsä. - -Hän oli änkyttänyt muutamia sanoja kovinkaan suuresti toivomatta -toisen ymmärtävän niitä. Mutta tyttö olikin vastannut sujuvalla -ranskankielellä, ja hänen pehmeä äänensä oli ollut väsyneen -venyttelevä, vaikka hänen sävynsä oli ollut melkein huoleton. »_Je m'en -suis habituée_.» Hän oli siihen tottunut! Caryllin rintaan tulvahtanut -kiukun aalto oli ollut vähällä tukehduttaa hänet. Hän oli koettanut -kysellä tytöltä lisää, mutta vastaukset olivat olleet vältteleviä. -Tyttö oli näyttänyt masentuneelta eikä tuntunut välittävän hänen -väliintulostaan eikä hänen jatkuvasta läsnäolostaan. Ja tietämättä, -olisiko hänen pitänyt lähteä vaiko jäädä, hän oli viipynyt aprikoiden, -olisiko hänen niin pitkälle mentyänsä pitänyt yrittää vieläkin suojella -tyttöä, kykenemättä kuitenkaan ratkaisemaan miten menetellä. - -Tuontuostakin hän oli vaivihkaa vilkaissut tyttöön, joka -vastustamattomasti veti hänen silmiään puoleensa. Ja joka kerta oli -tytön hunnuttomien kasvojen tavaton kauneus, ilmeitten lapsellinen -puhtaus ja raikas sulous, joka tuntui häntä verhoavan, tehneet häneen -voimakkaan vaikutuksen. Ja vaikka hän olikin köyhästi puettu, oli hän -taivutetun päänsä laesta pienten, paljaitten jalkojensa varpaisiin -saakka _puhdas_. - -Tyttö itse oli lopettanut tämän omituisen kohtauksen. Palvelijan -palattua hän oli tehnyt pienen, sävyisän, mutta epäämättömästi -torjuvan eleen ja vasta sitten jupissut joitakuita sanoja kiitokseksi. -Caryllilla ei ollut siis muuta neuvoa kuin poistua, ja hän oli -ratsastanut takaisin hotelliin, yhä miettien, oliko hän tehnyt -korjaamattoman tuhmuuden vaiko menetellyt ainoalla mahdollisella -tavalla, tekisikö terveellinen ojennus hyvää puolisolle, isälle tai -rakastajalle — mikä niistä raakalainen lieneekin ollut — vai kostaisiko -hän onnettomalle uhrillensa kymmenkertaisesti. Ja häntä oli vaivannut -se ajatus, että hento tyttö oli avuttomana raa'an isäntänsä kynsissä. - -Senjälkeen olivat he kohdanneet toisensa monesti, sattumalta ja -odottamatta kaupungin laitaosissa. Ja tyttö oli aina ollut samanlainen -kuin heidän tavatessansa toisensa ensi kerran: hän ei ollut välittänyt -Caryllin tulosta eikä kiinnittänyt huomiota hänen lähtöönsä. Hän otti -miehen vastaan samoin kuin nähdessänsä hänet ensi kerran, kylmästi ja -melkein tunteettomasti. - -Hänen käytöksensä ei ollut lainkaan hämmentyneen tapainen, ei vähääkään -tyttömäisen keimaileva, eikä hänen puhutellessansa Caryllia hänessä -näkynyt häivettäkään sukupuolitietoisuudesta — hänen mieleensäkään -ei näyttänyt johtuvan, että he olivat mies ja nainen kahdenkesken. -Sellaista hän ei ollut odottanut itämaalaiselta naiselta. Ja usein -hän oli aprikoinut, olikohan syy hänessä itsessänsä eikä tytössä, -aiheuttivatko hänen oma ujoutensa ja kömpelyytensä sen, että tyttö aina -esiintyi häntä kohtaan tyynesti ja kiihkottomasti. - -Mutta hänen tyyneydessänsäkin oli luonnoton tuntu. Hän oli toisenlainen -kuin kaikki lapset ja naiset, mitä Caryll oli ikinä nähnyt; häneltä -näytti puuttuvan eloisuutta, ja hän tuntui penseältä, vain ulkoisten -vaikutteiden liikuttamalta, melkein turtuneelta olennolta. Ja hänen -silmiensä väsynyt, hervoton ilme ja hänen liikkeittensä elottomuus -johtivat Caryllin mieleen kauniin, intohimottoman automaatin. - -Hän ei koskaan puhunut varsin paljoa. - -Hän saattoi istua ääneti pitkiä toveja, poltellen Caryllin tarjoamia -savukkeita ja tuijottaen haaveksivasti kaukaisuuteen ikäänkuin hänen -ajatuksensa, jos hänellä todella oli ajatuksia, olisivat harhailleet -hyvin etäällä. - -Mutta jotakin oli Caryll saanut häneltä tietää. - -Caryll tiesi nyt, että roteva arabialainen oli tytön isäntä — joskus -hän mainitsi miestä isäkseen, toisinaan taas rauhallisesti väittäen, -etteivät he olleet sukulaisia — että hän oli vaeltanut miehen seurassa -niin kauan kuin muisti kaikissa berberiläisvaltioissa, auttaen -häntä työssä, ahertaen hänen hyväksensä, koska häntä pakotettiin -pieksämisellä ja nälällä. - -Myöskin hänen ammattinsa Caryll oli saanut tietää. Kerran hän oli -kohdannut tytön, ja tämän hentojen hartioiden ympäri oli kiedottu -iso, musta käärme. Inho oli antanut sijaa vastahakoiselle ihailulle -hänen tarkkaillessansa toisen taitavasti käsitellessä kammottavaa -matelijaa. Olipa uteliaisuus vielä kyllin voimakas tukehduttamaan hänen -inhonsa ja viemään hänet huonomaineiseen _café maureen_, jossa hän -omia tunteitansa sortaen istui katsomassa näytöstä, jonka lopussa hän -kihisi harmista, koska oli saattanut katsella esitystä, joka iltaisin -houkutteli kahvilaan ennenkuulumattoman paljon väkeä. - -_Café maure!_ - -Säpsähtäen Caryll heräsi kauan kestäneistä aatoksistaan. - -Oliko setä Raoulin lähtölause ollut satunnainen huomautus vai oliko hän -saanut tiedon siitä, että Caryll oli muutamia kertoja käynyt loukossa, -jonka hän Tuggurtiin saapuessansa oli jyrkästi tuominnut sietämättömän -ellottavaksi? Hän oli Saint Hubertin seurassa käynyt kahvilassa päivän -tai parin kuluttua heidän tultuansa kaupunkiin. Ja muistaen silloin -lausumansa arvostelut ja puolittain häveten tunnetta, joka nyt veti -häntä sinne, ei hän ollut hiiskunut mitään seuraavista käynneistänsä. - -Mutta arabialainen käskyläinen, joka oli ollut siellä hänen kanssansa, -oli varsin hyvin saattanut lörpötellä. Entä jos olikin? Caryllin pää -ojentui ylpeästi pystyyn. Setä Raoul ei ollut hänen huoltajansa. Hän -oli oma herransa, ja hänellä oli täysi oikeus muuttaa mieltänsä, jos -häntä halutti. - -Tällä kertaa oli hänellä odotettavissa yksinäinen iltapäivä, joka oli -jollakin tavoin saatava kulumaan, ja hän viettäisi sen mieluummin -ulkosalla kuin sisällä. Itsepäinen leuka eteenpäin työnnettynä Caryll -meni viereiseen huoneeseen noutamaan hattuansa. Siellä hän tapasi -palvelijansa, raikaskasvoisen nuoren miehen, joka oli yhtä ihastunut -Algeriaan kuin hänen isäntänsä sitä inhosi, seisomassa hajallansa -olevien pyssykoteloiden keskellä, kiertäen kiinni pyssynpiippua. -Caryllin astuessa sisään hän kääntyi tulijaan päin, virnistäen -anteeksipyytävästi. - -»Panen huoneen kamalaan kuntoon, mylord», sanoi hän, luoden -murheellisen katseen lattiaan, jolle oli siroiteltu erinomaisia -puhdistusvälineitä, »mutta on aika tarkastaa näitä pyssyjä. Ja teidän -armonne käski minun tehdä sen täällä.» - -»Se on oikein, Williams», virkkoi Caryll, nyökäten nopeasti. »Haluan -vain hattuni.» - -Williams vilkaisi harmistuneena käsiinsä ja rykäisi hämillänsä. »Pyydän -anteeksi, mylord, se on tuolla pöydällä», jupisi hän saamattomasti. -»Olen yltä päältä öljyssä, teidän armonne», valitti hän, siepaten -rievun ja hangaten sillä tahrautuneita käsiään vimmatusti. - -Caryll purskahti nauramaan. - -»Ei se tuolla tavoin lähde», huomautti hän kuivakiskoisesti. »Ja voinen -toki itse ottaa hattuni kerrankin. Sinä tekisit minusta ydinvikaisen, -jos voisit, Williams. En kaipaa lapsenhoitajaa, ymmärräthän», lisäsi -hän hymyillen. - -Williams lehahti helakanpunaiseksi ja yskäisi uudelleen -puolustelevasti. »Herra Roberts, mylord», alkoi hän. Mutta Caryll nosti -kättänsä torjuvasti, kun hänen mieleensä välähti kuva hänen isoisänsä -vanhanpuoleisesta, turhantarkasta kamaripalvelijasta. - -»Älä vaivaa minua Robertsilla!» keskeytti hän. »Roberts on mainio -ihminen ja antoi epäilemättä sinulle sangen paljon neuvoja. Mutta -sinä kelpaat oikein hyvin näinkin, Williams. Ilmoitan sinulle kyllä -nopeasti, jos minulla on jotakin valittamista.» Ovelle siirtyessänsä -hän sitten lisäsi: »Onko täällä kyllin mukavaa? Oletko saanut kaikkea, -mitä tarvitset?» - -»Kyllä, mylord. Kiitos, mylord.» Williamsin rattoisan tyytyväinen sävy -sai Caryllin katsahtamaan häneen melkein kateellisesti. - -»Pidätkö yhä tästä kaupungista?» kysäisi hän ja kävi vieläkin -kateellisemmaksi kuullessansa empimättä lausutun vastauksen. - -»Täällä on ensiluokkaista, mylord. Tämä on suorastaan sirkus, tämä -paikka. Eipä silti, etten ilomielin lähtisi jatkamaan matkaa», ehätti -hän lisäämään. »Emmehän vielä ole oikeassa paikassa, vai olemmeko, -mylord?» - -Miehen äänestä soinnahti vilpitöntä innostusta, ja Caryll nielaisi -huokauksen kääntyessänsä poistumaan huoneesta. Se, mitä hän niin -pahasti pelkäsi, oli Williamsista vain suurenmoinen seikkailu, -kiihoittava kokemus, ja hän piti itseänsä onnellisena saadessansa olla -siinä mukana. - -Ja Caryll kadehti häntä entistä enemmän. - -Alakerrassa oli eteishalli tyhjänä, ja iloissansa siitä, että kerrankin -välttyi hänen kintereillänsä alituisesti hyörivien arabialaisten -käskyläisten itsepintaisesta huomaavaisuudesta, Caryll pujahti ulos ja -lähti astelemaan torille päin. Oli markkinapäivä, ja laajalla aukiolla -kuhisi myyjiä ja ostajia, viittoilevia, väitteleviä alkuasukkaita, -liiaksi kuormitettuja pikku aaseja ja villinnäköisten miesten vahtimia -kamelikaravaneja. - -Kaupaksi tuotujen puukasojen lähellä seisoi sileäkarvaisia vuohia ja -tuuheavillaisia lampaita, samalla kun kyyhkysiä lenteli laumoittain -ilmassa ja kuherteli ja asteli rohkeasti kävelijöiden jaloissa. - -Tyrkkiviä, kauppaahierovia ihmisiä tungeksi kojujen ja makeisten -ja vihannesten myyjien vähäisten, maahan levitetyille vaatteille -sijoitettujen kauppavarastojen ympärillä. Kaikkialle ehtivä, repaleinen -poikaviikari oli joka paikassa, sujahdellen sinne tänne joukon seassa, -läimäytellen ohi meneviä aaseja, sukeltaen hitaasti liikkuvien kamelien -kuonojen alitse, tapellen, kaatuillen, kapuillen, korjaten huomaamatta -jääneitä pikku esineitä ja innokkaasti näpistellen kaikkea, mitä sai. - -Ylempiin luokkiin kuuluvia arabialaisia asteli kaksi- tahi -kolmihenkisissä ryhmissä ihmistungoksessa, keskustellen innokkaasti ja -suhtautuen vakavan eristäytyvästi heitä ympäröivään sekasortoon. - -Silloin tällöin ratsasti pienen seurueen saattama päällikkö -uhkean ratsun selässä verkkaista laukkaa aukion poikki ylpeän -välinpitämättömänä kaikista, jotka ehkä sattuivat heidän tiellensä, -ja tuontuostakin asteli ranskalainen upseeri, jonka hyvin sopiva puku -pisti selvästi silmään likaisten harmaiden burnusien seasta, joustavin -askelin kasarmeille päin. - -Hälinä oli korviahuumaava; ruokkoamattomien eläinten ja hikisten, -pesemättömien ihmisten löyhkä tuntui kitkerältä ja vastenmieliseltä -Caryllin aroista sieraimista. Hän oli vähällä kompastua kerjäläiseen, -joka hyräili iänikuista lauluansa huojuessaan edestakaisin tomussa -ja hiekassa hänen jalkojensa juuressa, ja kirjaimellisesti kaatui -laihan, kurjannäköisen sokean miehen syliin, jonka karheasti lausuttu -»Allahin rakkauden tähden» oli pikemminkin uhkaus kuin nöyrä pyyntö. -Hän peräytyi inhosta murahtaen ja sysäsi lantin ojennettuun, petolinnun -käpälää muistuttavaan käteen, joka hypisteli hänen tweed-kankaista -takkiaan ja työntyi eteenpäin, viitaten hänen ympärillänsä parveilevia -veitsien ja rihkamahelyjen kauppiaita väistymään. - -Sysättyänsä syrjään kahlehditun kamelin, joka toikkaroi epävarmasti -kolmella jalalla, estäen hänen etenemistänsä, hän joutui vastakkain -virnistelevän lapsen kanssa, joka kävellä hoippuroi, puristaen -_gandonraansa_ vastaan tummaa, karvaista massaa. Lähemmin vilkaistuaan -riemuisasti kannettuun voitonmerkkiin hän havaitsi, että se oli -äskettäin katkaistu aasinpää, ja verentahraama vekara näytteli sitä -kujeillen ihmisten nähtäväksi, kunnes kimakasti nauraen pujahti -tiehensä, kun läheisyyteen syöksähti vanhempia poikia, uhaten anastaa -hänen aarteensa. - -Tukehtumaisillansa tomuun raivasi Caryll rahvaan tyrkkimänä ja -sättimänä kyynärpäillään itsellensä tien aukion toiseen laitaan, jossa -valkea, yksinkertainen kaide, jonka takana oli sakea palmulehto, oli -markkinapaikan rajana. - -Täältä verrattain tyhjästä sopesta hän löysi tervetulleen -hengähdyspaikan ja seisoi muutamia minuutteja liikkumatta, silmäillen -myllerrystä, josta hän oli tullut, pyyhkien kuumaa otsaansa osaamatta -ratkaista, palatako hotellin vai eikö. - -Hän oli vielä kahdella päällä, kun käheä huuto, joka ei kuulostanut -lainkaan inhimilliseltä, pani hänet hätkähtäen pyörähtämään siihen -suuntaan, josta se kuului, ja hätäisesti väistymään päällensä syöksevän -kammottavan olennon tieltä. - -Katse hurjana ja suu vaahdossa, aikoinansa jonkun spahin hylättyä -omaisuutta olleen haalistuneen, tulipunaisen burnusin repaleisten -jätteiden niukasti verhotessa hänen muutoin ilkialastonta, kookasta, -kuihtunutta ruumistansa, asteli mielipuoli tai uskonkiihkoilija — -ja Caryllista oli niillä sanoilla sama merkitys — nopeasti hänen -ohitsensa, heilutellen ja huitoen käsiänsä ja päästellen käreitä, -epäsointuisia hourailuääniä. - -Caryll oli ennenkin nähnyt hänet useita kertoja. Mutta tottumus ei -ollut jaksanut opettaa häntä sietämään kurjan olennon inhoittavaa näkyä -eikä ollut muuttanut häntä vähääkään myötätuntoisemmaksi sellaiselle -järjestelmälle, joka salli senkaltaisia kovaosaisia julkisesti -näyteltävän. - -Arabialaisista hän tietenkin oli pyhä juuri hulluutensa tähden, mutta -saattaisihan Ranskan hallitus tehdä jotakin, nureksi hän, kääntyessänsä -toisaalle tunteikkaan ylähuulensa kaartuessa ylenkatseellisesti. - -Ja hänen kääntyessään kiintyi hänen huomionsa sankkaan parveen, joka -oli kertynyt ympyrään tarkkailemaan jotakin häneltä piilossa olevaa -näytelmää. - -Joutilaan uteliaana hän liittyi joukkoon ja huomaamatta, kuinka se -kävi, pääsi tiheään sulloutuneiden alkuasukkaiden piirin sisälle. Mutta -heti sinne jouduttuansa hän jo kaikesta sydämestänsä toivoi olevansa -jälleen ulkona, kiroten uteliaisuutta, joka oli hänet sinne houkutellut. - -Taaskin fanaatikko, hyvä Jumala! Ja tällä kertaa itseänsä kiduttava -pyhä mies rahasta näyttelemässä kammottavia temppujansa, jotka muina -vuodenaikoina kuuluivat hänen uskonnollisiin menoihinsa. - -Tänään hän nähtävästi saisi kylliksensä. Hän oli kuullut puhuttavan -Aissaouian veljeskunnan dervisheistä ja tiesi, mitä hänellä oli -odotettavissa seisoessansa kulmakarvat yhteen rypistettyinä ja kädet -työnnettyinä syvälle taskuihin, inhon vallassa katsellen vääntelehtivää -ja kiemurtelevaa puolialastonta olentoa, jonka poskien lävitse oli -työnnetty pari ohutta teräspuikkoa ja joka seisoi mielipuolisen -hurjistuneena piirin keskellä pää takakenossa, kasvo- ja kaulalihakset -kamalasti pullistuneina, ja piti palavaa soihtua paljaalla, vanhojen -poltto- ja viiltelyarpien naarmuttamalla rinnallansa. - -Se oli uskonkiihkoilijan esityksen huippukohta, ja näytös oli melkein -lopussa. - -Dervishi seisoi vielä minuutin tai pari ikäänkuin haltioissansa, -raollaan olevissa silmissänsä lasimainen kiilto, ja vapisi -hurmioissaan, huohottaen ja vinkuen kuin rääkätty eläin. - -Sitten hän äkkiä retkahti pitkäkseen maahan, ja palvelija syöksähti -levittämään vaipan hänen nytkähtelevän ja vapisevan ruumiinsa verhoksi. -Caryll oli nähnyt kylliksi ja enemmän kuin kylliksi, mutta oli -vaikeampi päästä pois lumotusta piiristä kuin sinne sisälle. - -Vihdoin hänen onnistui tunkeutua ulos koko tunteikkaan olemuksensa -väristessä, ja hän kääntyi poistumaan raivoissaan itsellensä. - -Mikä ihme hänet oli saanut katselemaan moista hirveätä näytäntöä? Hänen -olisi pitänyt arvata, että jotakin ilkeätä oli tekeillä, koska nuo -likaiset kerjäläiset pysyivät niin hiljaa ja tarkkaavaisina. - -Hän käveli ripeästi, mutta ei ollut ehtinyt kuin muutamia askelia, kun -hänen hihastansa nykäistiin ja hän seisahtui äkkiä. »Opas, monsieur, -haluatteko opasta? Näytän teille koko Tuggurtin, monsieur. Vien teidät -tänä iltana _café maureen_. Monsieur näkee uled nailit — tanssijatytöt -—» Pehmeällä, mairittelevalla äänellä sokellettu murteellinen -ranskankieli vaivasi Caryllin korvia ja hän pyörähti jyrkästi halpaan, -pienikokoiseen, sekarotuiseen ruikuttajaan, joka tähyili häntä -turmeltuneilla kasvoillansa ilkeä hymy. - -Caryllin hermot olivat jo ennestään ärtyneet, eikä hän jaksanut kestää -tätä lisäharmia. »En tarvitse, hitto teidät periköön, menkää tiehenne!» -ärähti hän, nykäisten käsivartensa irti. Mutta miehestä ei niin -helposti päässyt eroon. Puolittain julkeasti, puolittain matelevasti -hän seurasi itsepintaisesti perässä, syytäen sanoja tulvimalla, kunnes -hänen vain vähän verhotut vihjauksensa saivat Caryllin pyörähtämään -ympäri silmät leimuavina ja kasvot punaisina. »Herjetkää jo, te -likainen pieni elukka! _Vat'en — emchi_ — niin, menkää hornaan!» -kiljaisi hän äkäisesti, harmitellen hartaasti kuuntelevia huvitettuja -katselijoita, joita kertyi melkein heti, tunkeutuen eteenpäin ja -sulkien heidät piiriinsä. - -Häntä tervehdittiin rohkaisuhuudoilla ja pilkallisilla ulvahduksilla, -samalla kun väkijoukko rahvaan kaikkialla maailmassa noudattaman tavan -mukaisesti alkoi jakautua puolueisiin kevytmielisen tietämättömänä -riidan syystä, kiljuen, viittoillen ja siirtyen puolelta toiselle -sitä mukaa kuin eri puolueiden mieskohtainen innostus kasvoi. Vähän -aikaa vallitsi hornamainen meteli. Sysittynä ja tyrkittynä sinne tänne -kymmenkunnan käden kiskoessa häntä ja parinkymmenen äänen huutaessa -käsittämättömiä sanoja hänen korviinsa Caryll silmäili rahvasta -vimmaisen raivon vallassa, kiroten asemansa naurettavuutta ja ensi -kertaa harmitellen sitä, ettei kyennyt tekemään itseänsä ymmärretyksi. - -Hän ei tuntenut pelkoa, vaan ainoastaan kiukkua ja katkeraa -nöyryytystä. Jos hänellä olisi ollut edes alkeellisetkaan tiedot -arabiankielestä, olisi hän voinut selvittää jutun parissa minuutissa. -Mutta asiain näin ollen, oli hänen pakko alistua tähän pulaan, joka -loukkasi hänen ylpeyttänsä pahasti. Eikä hän enää kauan sitä sietäisi, -mietti hän sisunsa alkaessa kuohua. Hän ei aikonut seisoa täällä -hupsuna narrina ihmisten pilkattavana. Jollei hän mitenkään muutoin -pääsisi pulmasta, oli hänellä kaksi kättä, ja hän osasi käyttää niitä, -Jumalan kiitos! Jollei mitään tapahtuisi lähiminuutteina, yrittäisi hän -tapellen raivata itsellensä tien, olipa se sitten arvokasta tai ei, -hitto soikoon! - -Kylmäverisesti silmäillen kiihtyneiden kasvojen merta hän seisoi -hetkisen, terästäen itseänsä. Mutta samassa hälinä äkkiä vaimeni ja -hänen ympärillensä kertynyt väkijoukko näytti hajaantuvan, jättäen -hänen eteensä avoimen tilan. - -Ja aukeamaa reunustivat hevoset, muodostaen kujan, jota myöten -verkkaisesti asteli yksinäinen arabialainen. Tulija oli keski-ikäinen, -kookas, hienonnäköinen mies; hänen vakavia parrakkaita kasvojansa -varjosti lumivalkea burnusi, jossa välkkyi kunniamerkkejä, ja -ulkoasusta päättäen hän oli korkea-arvoinen päällikkö ja rotunsa komein -edustaja, mitä nuori englantilainen oli siihen mennessä nähnyt. - -Ja yhäti jonkun verran hengästyksissään ja hämmentyneenä Caryll -tarkkaili hänen lähestymistänsä sekavin harmin ja kiitollisuuden -tuntein. Mutta ei edes hänen harminsa jaksanut vastustaa hänelle -lausuttuja kohteliaita anteeksipyyntöjä. Tehden nopean salaamin, -joka ei millään tavoin ollut alistuvan kunnioituksen osoitus, vaan -yksinomaan vertaisen kohtelias tervehdys vertaiselleen, ojensi -päällikkö kätensä. - -»Monsieur le vicomte hyväksynee anteeksipyyntöni ja suonee -anteeksi kansalaisteni karkean esiintymisen», virkkoi hän hitaasti -kaunissointuisella äänellä. »Tällaisia valitettavia välikohtauksia -sattuu joskus matkailijalle. Minä itse jouduin kerran rahvaan kynsiin -Pariisissa», lisäsi hän hiukan hymyillen, niin että toinen näki -vilahdukselta hänen moitteettoman valkeat hampaansa hyvin hoidettujen -viiksien takaa. - -Varman käytöksen ja koulutetun, hienostuneen äänen lisäksi oli miehessä -vielä jotakin muutakin, jotakin epämääräistä, mutta eittämättömän -vakuuttavaa, mikä sai Caryllin tuntemaan, että rodun ja ihonvärin -erilaisuudesta huolimatta hänen edessänsä oli hänen vertaisensa, jonka -sukuperä oli yhtä korkea kuin hänenkin ja joka oli äärettömän paljoa -hienotuntoisempi ja neuvokkaampi kuin hän. - -Häneen katsovat totiset, hyväntahtoiset silmät saattoivat hänet äkkiä -tuntemaan itsensä kovin nuoreksi ja kömpelöksi. Ja saamattomasti -sopertaen hän jotakuinkin kehnosti selitteli mellakan syytä tälle -tarpeen hetkellä ilmestyneelle ystävälle, joka oli niin auliisti tullut -hänen avuksensa ja joka näytti niin täydelleen tietävän, kuka ja mikä -hän oli. - -Tunsiko siis koko Tuggurt hänet? - -Hänen mieleensä johtuivat Saint Hubertin muutamia tunteja sitten -lausumat sanat, ja nyt se huomautus tuntui vakuuttavammalta -kuin silloin. Hänet tunnettiin täällä laajemmalti kuin hän oli -aavistanutkaan. Kun hän itse ei ollut välittänyt muista, ei hän ollut -kuvitellutkaan toisten kiinnittäneen huomiota häneen. Mutta nähtävästi -oli hän herättänyt huomiota; ja hän tunsi nöyryytystä käsittäessään, -että hän näiden ihmisten mielestä ansaitsi huomiota ainoastaan -kuuluisan Ahmed ben Hassanin poikana. Se ajatus oli vimmastuttava ja -piti häntä hyvin harvasanaisena hänen astellessansa takaisin hotelliin -tämän uuden tuttavansa seurassa, kuunnellen päällikön keveän sujuvaa -puhelua, osoittaen suurempaa kunnioitusta kuin koskaan sitä ennen -ainoallekaan arabialaiselle ja aprikoiden, mitä hänen pitäisi sanoa ja -tehdä henkilölle, joka, kuten hän itse oli ilmaissut, oli sekä sheikin -että myöskin Saint Hubertin läheinen ystävä. - -Mutta päällikkö otaksuttavasti havaitsi paremmin kuin Caryll itse, -kuinka hämillänsä viimemainittu oli, ja ratkaisi pulman yhtä -kerkeän hienotunteisesti kuin oli aikaisemminkin esiintynyt. Heidän -saavuttuansa hotellin ovelle hän nousi jälessänsä talutetun uhkean, -valkean ratsun selkään, vakuutti vielä kerran hyvää tahtoaan ja lausui -muutamia kohteliaita jäähyväissanoja sekä lähti pois, ratsastaen -lyhyttä laukkaa saattueensa seuraamana. - -Caryllin mielessä läikkyi monenlaisia tunteita, kun hän meni yläkertaan -omaan huoneeseensa. - -Iltapäiväinen tapaus oli antanut hänelle iskun useammassa kuin yhdessä -mielessä. - -Hän tunsi näytelleensä surkeata osaa markkinapaikalla sattuneessa -hurjassa jupakassa, ja hänen ylpeyttänsä kirveli vieläkin, kun -hän ajatteli, kuinka avuttomalta hänen oli täytynyt näyttää häntä -pelastamaan tulleen arvokkaan arabialaisen silmissä. - -Hän oli luonnollisestikin kiitollinen siitä, että toinen oli -sekaantunut juttuun ja pelastanut hänet hankalasta asemasta. Mutta -hänen kiitollisuuteensa sekaantui syvälle juurtunutta harmia. -Ennakkoluuloistansa ja rotua kohtaan tuntemastansa vihasta huolimatta -hän oli kiitollisuudenvelassa arabialaiselle. Ja se sama arabialainen -oli pakottanut hänet tunnustamaan sellaista, mitä hän ei ollut -ikinä mielinyt tunnustaa, oli särkenyt hänen ennakolta kehitetyt -mielipiteensä ja antanut hänelle aihetta ajatteluun, joka pani hänen -mielensä myllerryksiin. - -Hän ei tahtonut oikoa mielipiteitänsä. Hän ei tahtonut olla -kiitollisuudenvelassa ainoallekaan arabialaiselle. - -Yhäti äkäisesti pohtien sitä mielessään hän meni jonkun ajan kuluttua -alakerran ruokasaliin nauttiakseen yksinäisen päivällisensä. - -Ja istuen yksin pöydässänsä selkä käännettynä kauppamatkustajain -meluisaan parveen päin hän oli vain lukevinaan edessänsä olevaa avattua -kirjaa, jatkaen pohtimistansa aterian kaikkien ruokalajien aikana, -kunnes hän vihdoin huomasi tuijottavansa kupissa höyryävään, väkevään, -mustaan kahviin ja vähäiseen lautaseen, jolla oli käpristyneitä -taateleita, hotellin ainoata jälkiruokaa. - -Tänä iltana ei niistä kumpikaan viehättänyt häntä ja kumarrettuansa -varsin itsetietoisesti meluavien kauppamiesten suunnalle hän poistui -takaisin omaan huoneeseensa. - -Viritettyänsä vanhan piippunsa hän katsahti kelloonsa. Vasta kahdeksan. -Vielä ainakin kaksi tuntia, ennenkuin hänen sopisi säädyllisten -ihmisten tapaan paneutua vuoteeseen. Viskattuaan ruokotuolista -kokoelman kirjavia silkkipieluksia hän veti tuolin lähemmäksi lamppua -ja sijoittui päättäväisesti lukemaan. - -Hänen kädessänsä oleva ohut, vaatekantinen kirja oli metsänhoitoa -koskeva tutkielma, ja se ala olisi milloin muulloin tahansa -kiinnittänyt hänen mieltänsä syvästi. Mutta nyt se ei jaksanut pitää -hänen mielenkiintoansa vireillä. - -Koettipa hän keskittää huomiotansa vaikka kuinka tiukasti, pyrkivät -hänen ajatuksensa harhailemaan, ja hänen ja painetun sivun välillä -tuntui väikkyvän kuva pienestä, taivutetusta päästä ja hienoista, -soikeista kasvoista, joiden surullisia, tummia silmiä peittivät pitkät, -kaartuvat, paahtuneille poskille ulottuvat silmäripset. - -Vihdoin hän tuskastuneena viskasi kirjan kädestänsä. - -Kolmeen päivään hän ei ollut nähnyt tyttöä — ja vain puolentoista -kilometrin päässä oli tytön taaskin valmistauduttava yölliseen -työhönsä, huvittamaan likaisia, töllisteleviä katsojia, joiden pelkkä -läheisyyskin oli loukkaus. Miten oli hän säilynyt niin puhtaana ja -niin neitseellisenä sellaisessa ympäristössä? Sillä hän oli puhdas ja -neitseellinen, siitä oli Caryll valmis panemaan henkensä pantiksi. Hän -vilkaisi toistamiseen kelloonsa, koettaen torjua mielensä vallannutta -äkillistä halua, ja meni sitten viereiseen huoneeseen. Sujautettuansa -sähkölampun taskuunsa hän tempasi kevyen päällystakin ja juoksi -hätäisesti alakertaan. - -Ruokasalista kantautui vieläkin mässäyksen ääniä. Ja eteishallissa -istui _patron_ yksin kassassansa, tutkien viiniluetteloja ja -kirjoitellen loppumattomia numerosarekkeita. - -Caryllin ilmestyessä hän ponnahti pystyyn ja riensi häntä vastaan, -kumarrellen nöyrästi. - -»Opasko? Vain hetkinen, monsieur le vicomte —» alkoi hän -mahtipontisesti, mutta vaikeni sitten, kun Caryll rypisti otsaansa ja -tokaisi lyhyesti: »Ei, kiitos!» - -»Mutta, monsieur le vicomte», esteli hän, heilauttaen lihavia käsiänsä -ilmassa, »pimeän tultua — ei ole turvallista, ja kaduilla on jo tänä -iltana sattunut mellakka —» - -Mutta Caryll oli jo tipotiessänsä, eikä isännän valitteluja ja -väitöksiä kuulemassa ollut enää muita kuin hotellin kissa, joka -häiriintymättä pesi silmiänsä sopessa. Niinpä _patron_ kohautti tukevia -olkapäitänsä ikäänkuin kieltäytyäksensä kaikesta hänelle mahdollisesti -kuuluvasta vastuusta, loi silmänsä taivasta kohti ja palasi nuristen -kassaansa, sadatellen yleensä kaikkien englantilaisten ja erikoisesti -tämän englantilaisen hupsuutta. - -Ja jouduttuansa ulos pimeyteen Caryll kiiruhti markkinapaikalle. Hän -ei koettanutkaan järkeillä, mikä vaikutin taaskin veti häntä _café -maureen_. - -Mitäpä järkeilemistä siinä oli, kysyä hän itseltänsä, käyden äkkiä -kärtyiseksi. Hän tunsi sääliä ja mielenkiintoa, ei mitään muuta kuin -sääliä ja mielenkiintoa — ja siihen se sai jäädä. - -Aukeamalla oli ihmisiä vähemmän kuin iltapäivällä, mutta väkeä oli -siellä vieläkin aika runsaasti. Ja korottomien tohvelien sipsutus -ja ympäriltä kuuluva hiljainen puhelusorina olivat todistuksena -vuorokauden aikaan nähden tavattoman vilkkaasta liikkeestä. - -Hattu silmille painettuna Caryll karttoi ohikulkijoita niin tarkoin -kuin suinkin, meni pitkin aukeaman laitaa ja saapui kenenkään -häiritsemättä markkinapaikan toiselle puolelle. - -Siellä hän pysähtyi vähäksi aikaa päästäksensä selville suunnista. -Hänen oikealla puolellansa oli iso, himmeästi valaistu rakennus, jonka -hän tiesi kasarmiksi. - -Hänen tiensä oli vasemmalla. - -Siihen saakka oli ollut siksi valoisaa, että hyvin näki liikkua, mutta -hänen edessänsä oli sysimusta pimeys. Tunnustellen taskussansa olevaa -sähkölamppua hän lähti varmana pitkälle, kaupungin ulkoliepeillä -sijaitsevalle _café maurelle_ vievälle kujalle. - -Hänen kummallakin puolellansa kohosi korkeita muureja, ja niiden takana -levisi puutarhoja, joissa solakat palmut kohosivat viikunapuiden ja -parhaillaan lehteen puhkeavien granaattiomenapuiden yläpuolelle. - -Oli siksi pimeä, ettei niitä näkynyt, mutta hän kuuli leudon tuulen -suhisevan puiden oksissa ja palmujen kuivien lehtien kahisevan. - -Ja edetessänsä hän tunsi, että hänen sivuitsensa meni muita kiiruhtavia -olentoja, toisia tulossa, toisia menossa, ja haluamatta käyttää -taskulamppuansa hän hapuili varovasti eteenpäin pimeässä. - -Mutta jo heti alussa hänen jalkansa takertui johonkin, ja hän kaatui -melkein suinpäin. Noustuansa jälleen pystyyn hän painoi taskulamppuunsa -valon ja ärähti omaa tyhmyyttään nähdessänsä valosäteiden välkkyvän -kahdesta tien poikki ulottuvasta, ohuesta teräskiskosta. Hän oli -unohtanut kapeat ammusraiteet, jotka kujan poikki veivät etäiselle -kasarminpihalle. Hänen olisi pitänyt ne muistaa. Jo monesti ennen hän -oli kompastunut niihin. - -Nyt hän alistui käyttämään sähkölamppuansa ja asteli ripeästi -eteenpäin, kunnes kuja päättyi yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin -puutarhamuurien kääntyessä suorakulmaisesti sivuille, jättäen hänen -eteensä aukeaman. - -Lähellänsä hän parhaiksi erotti pienien, likaisten telttojen himmeät -ääriviivat; siellä majailivat uled nailit — se oli heidän ainoa -turvapaikkansa Tuggurtissa. - -Ja muutamia askelia kauempana oli _café maure_ kirkkaasti valaistuna -ja jo täydessä humussa, ja sen avoimesta ovesta tunkeutui rumpujen ja -pronssitorvien huumaavaa pauhua. - -Hän seisoi hetkisen paikallaan, ja hänen katseensa suuntautui sen -ohitse autiolle, hiljaiselle, aaltoilevalle hiekka-aavikolle ja -Temaciniin vievälle, yksinäiselle tielle. - -Sitten hän veti hatun vielä syvemmälle silmillensä ja asteli edelleen, -ollen vähällä törmätä sudanilaiseen vahtiin, joka seisoi muurin -nurkkauksessa liikkumattomana kuin pronssipatsas. - -Tänä iltana kahvila oli täysi. Caryllista tuntui siellä olevan väkeä -enemmän kuin hän koskaan ennen oli siellä nähnyt. - -Siristellen silmiänsä jouduttuansa äkkiä valoon hän asteli likaisen -lattian poikki sille paikalle, jossa hän tavallisesti istui, työnsi -hatun takaraivolle ja silmäili ympärillensä. - -Pitkä, kapea huone, jonka alastomissa, rapatuissa seinissä oli -likatahroja ja -juovia ja jota valaisivat halvat, lepattavat lamput, -tupruttaen savua tahrautuneeseen, kinoittuneeseen laipioon. Huoneen -toisessa päässä oli matala koroke, jolla vetelehtivät rummun- ja -torvensoittajat ja puolitusinaa jykevätekoisia, uneliaskatseisia -tyttöjä räikeän koreissa samettipuvuissa, jotka riippuivat heidän -ympärillänsä muodottomien säkkien tavoin. Lähempänä sisään käytävää -oli penkkejä ja pieniä rautapöytiä, joiden ääressä istuivat kahvilan -vieraat, poltellen savukkeita ja juoden kahvia tai mintulla höystettyä -teetä. - -Melkein suoraan Caryllin tuolin takana oli toinen ovi. Se vei sisempään -huoneeseen — talon vihreään huoneeseen — joka oli täynnä tanssijattaria -ja jossa kävi jatkuvana virtana heidän seuraansa etsiviä huvinhaluisia -miehiä. - -Ja kaikkialla hänen ympärillänsä oli ilonetsijöitä, ylempien luokkien -arabialaisia ja katuojien hylkiöitä, sudanilaisia sotilaita ja -sekaverisiä ranskalaisia, aavikon paimentolaisia ja joukossa joitakuita -epäilyttävän näköisiä eurooppalaisia — enimmäkseen espanjalaisia — -kaikki erotuksetta hyvässä sovussa keskenänsä. - -Ja kaikkien kasvoilla oli samanlainen ilme. Siitä kuvastui -paheellisuutta sen räikeimmässä, inhoittavimmassa muodossa, karkeata -himokkuutta, joka naamioimattomana tuntui huutavan hänelle huoneen joka -nurkasta. Ja vaistomaisesti vavahtaen inhosta Caryll kääntyi maksamaan -kahvikuppia, joka pantiin hänen eteensä pöydälle. - -Hän näytti saapuneen esityksen väliajalla. - -Huoneen keskellä oleva tanssipaikka oli tyhjänä; lattialla oli -vain kahvilan vanha, lihava omistajatar, rajusti sättien kookasta, -kierosilmäistä huilunsoittajaa, joka peräytyi toisen vimmaisia -sanoja, kunnes vihdoin suorastaan pyörsi pakoon ja syöksyi sisempään -huoneeseen, jonne emäntä seurasi häntä, viittoillen ja kiljuen kohti -kurkkuansa. - -Hän palasi muutamien sekuntien kuluttua, ajaen edellänsä kahta -happamannäköistä tyttöä, jotka sijoittuivat keskelle lattiata -aloittaaksensa kabylilaisen tanssin pitkäveteiset liikkeet, -jota orkesteri säesti valittavalla, joka hetki yhä vihlovamman -murheelliseksi käyvällä, hautajaisvirttä muistuttavalla sävelellä. - -Ja tarkkaillessansa heidän vitkallisia, rumia liikkeitänsä. Caryll -kummasteli, kuten hän ennenkin oli kummastellut, kuinka tanssi tai sen -esittäjät saattoivat saada osakseen edes tämänkään helposti miellytetyn -kuulijakunnan suosiota. Mutta suosiota he varmasti niittivät, sillä -puheen sorina vaimeni, ja kaikkialla hänen ympärillänsä oli kiihkeästi -tähyileviä silmiä — himokkaita, eläimellisiä silmiä, jotka häntä -kammottivat, ja hiilen tavoin hehkuvia, arvostelevia silmiä, jotka -herättivät hänessä kuvotusta. - -Hänen tuolinsa rämeä hankaus sementtilattiata vasten, kun hän -kärsimättömästi työnsi sitä taaksepäin, hukkui korviasärkevän musiikin -epäsointuiseen meluun, joka merkitsi tanssin päättymistä. - -Yhäti hilpeästi puhaltaen soittimia marssi orkesteri ympäri huoneen -saadaksensa palkkiolahjoja, ja jöröt tytöt liikkuivat ilottomasti -katselijoiden seassa, kunnes vihdoin löysivät miehiä, jotka olivat -kyllin innostuneita tarjotakseen heille heidän haluamaansa kahvia ja -savukkeita. Taaskin oli väliaika. Perehtyneenä talon tapoihin Caryll -oli aikoja sitten luovuttanut kahvinsa, josta hän ei välittänyt, -lähellänsä istuvalle, nälkäisen näköiselle aavikkolaiselle. - -Täällä oli tänä iltana koko joukko aavikkolaisia, enemmän kuin hän oli -koskaan ennen nähnyt, mietti hän katseensa lipuessa pitkin täyteen -ahdettua huonetta. Ja vaikka kahvila hänen saapuessaan oli ollut täysi, -näytti se muutamien viimeisten minuuttien aikana käyneen vieläkin -täydemmäksi. - -Ihan likellä häntä istui kaksi eurooppalaista, kookkaita, -vankkalihaksisia, vaaleatukkaisia miehiä, jotka eivät olleet -saapuvilla kabylilaisen tanssin alkaessa. He keskustelivat jonkun -verran kiihtyneesti, ja silloin tällöin luiskahti heiltä joku -kurkkuäänellä lausuttu sana niin kovasti, että hän sen kuuli. He -puhuivat saksankieltä, ja hän arveli heidän olevan kauppamatkustajia — -jotka otaksuttavasti täyttivät Algerian samoin kuin he täyttivät koko -maailman halvalla kamalla ja arvottomilla mukavuusesineillä. Hänen -otsansa rypistyi vaistomaisesta vihasta ja vastenmielisyydestä, kun hän -kääntyi selin heihin ja maksoi toisen kahvikupin, jonka nöyränkohtelias -palvelija oli tuonut hänelle. - -Taaskin muutamia minuutteja odotusaikaa, ja sitten ilmestyi iäkäs -omistajatar uudelleen sisähuoneesta ja mennä lyllersi korokkeelle, -jossa istuutui soittajarivin päähän, kiskoen lihavat nilkkansa alleen, -ja pälyili ja nyökkäili ilmeisesti innostuneena. - -Äkillisen, epäsointuisen hälyn jälkeen musiikki vaimeni hiljaiseksi -kuiskutukseksi, rumpujen ääni oli heikko ja hillitty, ja yksinäisen -huilunsoittajan rämisevä piipitys muistutti kaukaista kaikua. - -Seurasi henkäyksetön hiljaisuus. Sitten kuului odottavaa jupinaa, -kun sisähuoneesta ilmestyi pieni kulkue. Ensimmäiseksi tuli kaksi -neekeripoikaa juhlallisina kuin pienet, mustapuiset patsaat, kantaen -välissänsä isoa, kannellista koppaa, jonka he laskivat tyhjäksi -raivatun tilan keskelle, ennenkuin vetäytyivät korokkeen juurelle, -jääden sinne liikkumattomina kyyköttämään kädet kierrettyinä koukkuun -vedettyjen polvien ympärille. - -Sitten tuli _hän_, lipuen hitaasti eteenpäin vilkaisemattakaan -sivuilleen, raollaan olevissa silmissä, jotka eivät näyttäneet näkevän -mitään, uneksiva ilme ja kasvot järkähtämättömän ilmeettöminä. -Ja hänen takanansa kohosi ilkeäkasvoinen käärmeenlumooja, jurona -ja vastenmielisenä, tukevat käsivarret paljaina ja alaston rinta -puolittain ison, mustan käärmeen paksujen kiemuroiden peitossa. - -Näytännön aloitti mies. Mutta vaikka hänen esityksensä olikin tavaton, -ei Caryll ollut tullut katsomaan häntä. Hän tähysti vain tyttöä. -Eikä viimemainittu tuntenut eikä nähnyt hänen vakavaa tarkastustaan. -Vetäytyneenä likelle pieniä neekeripoikia hän oli polvillansa -tomuisella lattialla elottomana ja itseensä vaipuneena ja odotti -vuoroansa. - -Ensi esitystä seuranneet kättentaputukset loppuivat huoneen toisessa -päässä nousseeseen hälinään. Mutta mitä häiriö lieneekin ollut, -se meni pian ohitse. Ja taaksensa vilkaistuaan Caryll erotti vain -sen, että kuulijakunta näytti järjestäytyneen toisella tavoin — -että aavikkolaiset näyttivät olevan enemmän näkyvissä; heitä oli -sisäänkäytävän luona tiheä ryhmä, josta heitä ulottui huoneeseen kaksi -viivaa, sulkien muut katselijat itsensä ja seinien väliin. - -He olivat hurjannäköistä väkeä, ajatteli hän katsellessansa heitä -uteliaana, ja otaksuttavasti innostuneempia esitykseen kuin kahvilan -kantavieraat. Mutta hänen mielenkiintonsa heitä kohtaan haihtui pian, -sillä _hänen_ vuoronsa oli tulossa. Verkkaisesti tyttö nousi pystyyn. -Verkkaisesti hän tuli ison suljetun kopan luokse, jonka vierellä -maurilainen kyykötti alkuasukkaiden piippu kädessänsä. - -Nyt pärisivät ainoastaan rummut, rytmillisesti ja hillitysti. Vihdoin -lähti käärmeenlumoojan pillistä vähäinen sävel vienona lirityksenä, -aaltoilevana kuin tuulen huokailu. Kopan kansi liikahti ja painui -jälleen paikalleen, liikahti sitten uudelleen ja luiskahti syrjään, ja -sen avarasta sisuksesta ilmestyi kita auki litteä, sileä pää, lipoen -nopeasti kielellänsä. Se kohosi yhä korkeammalle, samalla kun sen -jälessä ojentui kiemura toisensa jälkeen jäntevästä, vääntelehtivästä -ruumiista, joka haaveellisissa mutkissa huojui musiikin tahdissa. - -Ja sen luokse astui tyttö toinen käsi ojennettuna, toinen kohotettuna -likaista laipiota kohti. - -Hiljaa sihisten kääntyi käärme häneen päin, yrittäen iskeä ja -empien, edeten ja peräytyen, kunnes se vihdoin syöksähti vikkelästi -eteenpäin ja lipui tytön hennolle käsivarrelle. Sitten se kaarsi hänen -hartioittensa ympäri ja hänen toista käsivarttansa myöten ylös. - -Hetkisen tyttö seisoi jäykkänä, pitäen sitä ylhäällä, liikahti sitten -äkkiä, pudistaen sen irti, otti sen kiinni sen pudotessa ja nosti -sen kauhean, pitkäksi ojentuneen ruumiin molemmin käsin korkealle -päänsä päälle. Ja niin seisoessansa hän ensi kerran kohotti katseensa -ja tuijotti ilmeettömästi edessänsä olevaan kasvomereen. Mutta vain -sekunnin ajan. - -Taaskin syntyi ovella meteli, esille kiiruhti valkopukuisia hahmoja, ja -muiden muassa hypähti Caryll pystyyn sydämensä sykkiessä rajusti, kun -hän oivalsi, mitä oli tapahtunut. - -Aavikkolaiset pitivät huonetta vallassaan. Nyt heillä oli aseinaan -pyssyt, jotka he siihen saakka olivat pitäneet piilossa vaippojensa -alla, ja he seisoivat kahvilan säikähtyneitten vieraiden ympärillä ja -edessä, muistuttaen elävää muuria. - -Käärmeenlumooja ja orkesteri, molemmat saksalaiset ja Caryll -itse katselivat pitkin välkkyviä pyssynpiippuja yläpuolellansa -virnisteleviin villeihin kasvoihin. - -Kuului kova oven läjähdys, ja häly vaimeni äkkiä kuten oli alkanutkin, -ja sitä seuranneen hiljaisuuden aikana Caryll kuuli naisen vihlovan -huudon. - -Kuumeisen levottomana tytön tähden, jota hän nyt äkkiä tiesi -rakastavansa, hän yritti pyrkiä hänen luoksensa, mutta rautainen koura -painoi hänet takaisin tuolille, ja rimpuillessansa häntä pitelevien -paimentolaisten otteessa hän tuskaisena tarkkaili tytön kasvojen -hirveätä muutosta. - -Unohdettuna oli käärme pudonnut hänen jalkoihinsa, ja vihdoinkin -elpyneenä, kasvot kauhean pelon vääristäminä, hän seisoi tuijottaen, -tuijottaen kuin sekapäinen. Koneellisesti kääntyi Caryllin katse hänen -mielettömän tuijotuksensa suuntaan. Tyttö katseli miestä — miestä, -joka seisoi selkä oveen päin ja nyt lähestyi verkalleen, astellen -huolettoman ylpeänä valkopukuisten paimentolaisten rivien välitse -viimemainittujen painautuessa taaksepäin ja pitäessä häntä varten -avointa kujaa huoneen toiseen päähän. - -Hän oli nuori, roteva ja esiintyi uhmaavasti, hänen kauniita kasvojansa -rumensi puolittain parantunut naarmu, joka oli hänen silkkisiteisen -turbaninsa ja mustien, rypistyneiden kulmakarvojensa keskivälissä ja -teki hänet oudon uhkaavan näköiseksi, ja hän asteli huolimattoman -välinpitämättömänä aiheuttamastansa pelosta, liekehtivä katse -kiintyneenä ainoastaan tyttöön, joka hänen lähestyessänsä vapisten -perääntyi. - -Huone oli hiljainen; jännittynyttä, painostavaa äänettömyyttä rikkoivat -vain tuntemattoman tahdikkaat askeleet ja hiljainen, jatkuva valitus, -joka lähti tytön huulilta miehen lähestyessä häntä. Vihdoin hän saapui -tytön luokse ja seisahtui, ja pelosta uikuttaen vaipui viimemainittu -lattialle ja peitti kasvonsa käsillään. Ja miehen pysähtyessä kohosi -nopeasti heidän välillensä ison, mustan käärmeen uhkaava hahmo, -sihisten kiukkuisesti ja tavoittaen tulijaa kammottavalla päällään. -Mutta hymyillen kylmän halveksivasti hän sysäsi matelijan syrjään -ja kääntyi jälleen jalkojensa juuressa viruvan tytön puoleen. Hän -kumartui, otti tytön pään käsiensä väliin ja pakotti pyörtymäisillänsä -olevan poloisen katsomaan häntä silmiin. - -Hän tuijotti tyttöön pitkään, hengähdyksenkään häiritsemättä -hiljaisuutta. - -Sitten hän nauroi; se oli pieni, hiljainen, julma naurahdus, joka uhkui -sekä katkeruutta että voitonriemua, ja siepattuansa tytön armottomasti -syliinsä mies heitti hänet olalleen. Tyttö virui hervottomana ja -avuttomana joko kauhun vallassa tai tajuttomana. Ja vielä hetkisen mies -piteli häntä niin, silmäillen huonetta revolverin kieppuessa hänen -pitkässä, ruskeassa kädessään. Oli hirvittävän jännityksen hetki, jonka -aikana hänen leimuavat silmänsä, joiden katse uhkui raivoa maurilaisen -ja äreän tyynien saksalaisten voimattomien hahmojen ylitse, näyttivät -tuijottavan suoraan Carylliin. - -Purskahtaen sitten uudelleen pilkalliseen nauruun hän nosti kättänsä, -ampui päänsä kohdalla olevaa lamppua ja syöksyi ovelle. - -Ja hänen juostessaan pamahti vastaukseksi yhteislaukaus, ja huone -muuttui äkkiä pimeäksi. Sitten alkaneen hornamaisen kiljunnan ja -jalkojenkopinan aikana Caryll tunsi rautaisten sormien, jotka eivät -olleet hetkiseksikään hellittäneet otettansa, puristuvan tiukemmin -hänen ranteittensa ympärille, tunsi voimakkaiden käsivarsien kiertyvän -ympärilleen ja hänen raivokkaasta rimpuilemisestaan huolimatta -vetävän häntä nopeasti taaksepäin pieneen, myöskin pimeänä olevaan -sisähuoneeseen ja sieltä kiidättävän hänet viileään, sysimustaan yöhön. - -Välittämättä siitä, miten hänen itsensä kävi, ajatellen ainoastaan -tyttöä hän ponnisteli vimmatusti vapautuakseen, hurjasti pyrkien -etsimään ja pelastamaan tytön, jos se suinkin olisi mahdollista. -Mutta sitä yrittäessäänkin hän tiesi, ettei hän sekaantumalla juttuun -mahtanut sille mitään, tunsi vaistomaisesti, ettei hänen seniltainen -näkemänsä ollut satunnainen tapaus, vaan tietoinen temppu olosuhteiden -sarjassa, osa siitä salaperäisyydestä, joka tuntui tyttöä verhoavan. - -Oli kouraantuntuvan selvää, että kahvilaan tehdyn julkean rohkean -hyökkäyksen suunnittelija ja suorittaja oli niiden henkilöiden tuttava, -joita tapaus eniten koski. Tytön säikähtyneistä silmistä oli kuvastunut -tuntemista yhtä hyvin kuin pelkoakin. - -Caryll tajusi, että hänen oma lyhyt romaaninsa oli lopussa, että hän -oli joutunut tämän aavikkodraaman ulkopuolelle, jonka liepeitä hän vain -oli hipaissut. Vaikka hänessä olikin herännyt rakkaus, ei hän merkinnyt -mitään tytölle. Hän ei sisältynyt tytön olemassaolon suunnitelmaan. Ja -nyt tyttö oli poistunut hänen elämästään yhtä kummallisesti kuin oli -siihen ilmestynytkin. - -Vaikka hän olisikin ollut vapaa yrittääkseen etsiä tyttöä, olisi hänen -tehtävänsä, siitä hän oli varma, ollut toivoton. Eikä hän ollut vapaa. - -Ponnistipa hän kuinka kovasti tahansa, ei hän mahtanut mitään niille -kahdelle miehelle, jotka kahden puolen yhteisvoimin kiidättivät häntä -tuntemattomia polkuja pitkin tuntemattomaan päämäärään. Eikä hän voinut -sitä tiedustaa, sillä karkea, jäntevä käsi oli painettu hänen suulleen -ja esti häntä puhumasta. Ja keitä he lienevätkään olleet, tuntui -heillä olevan kissansilmät, sillä tuontuostakin he hypähtivät syrjään -välttääksensä esteitä, joita hän ei pimeässä erottanut. - -Häntä vietiin väkivalloin eteenpäin niin pitkä aika, että se tuntui -loputtomalta. Ja huumaantuneena ja sekavana sydämen jyskyttäessä -kylkiluita vasten hän oli alkanut aprikoida, mikähän kohtalo häntä -itseänsä odotti, kun miehet äkkiä hiljensivät vauhtiansa, käsi -poistettiin hänen huuliltansa ja hän huomasi hämmästyksekseen -seisovansa lähellä hotellin sisäänkäytävää. - -Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten hän oli sinne joutunut; varmasti -oli tultu sellaista tietä, jota hän ei ollut koskaan ennen kulkenut, ja -henkeänsä haukkoen hän kääntyi kyselemään miehiltä, jotka, kuten hän -nyt tiesi, olivat ystäviä eivätkä vihamiehiä. - -Mutta toinen heistä oli jo kadonnut, ja hätäisesti kuiskattuansa -hänelle näytti toinen häipyvän yöhön Caryllin parhaillaan katsellessa -häntä. »Kertokaa herra kreiville, että Daud ben Ali on hiukan -suorittanut velkaansa!» Tämä salaperäinen sanoma kaikui Caryllin -korvissa hänen kääntyessänsä hoippuroimaan hotelliin. - - - - -IV - - -Kahvilan ulkopuolella nuorempi Ahmed ben Hassan seisoi hetkisen -pimeässä, kuunnellen rakennuksesta tunkeutuvaa hälyä, ja silmäili -tutkivasti ympärilleen, samalla kiskoen hartioiltansa burnusin ja -kietoen sen tytön hervottoman vartalon ympärille. - -Hänen huulillansa väikkyi hymy, kun hän otti verhotun pikku olennon -syliinsä ja vilkaisi sinnepäin, missä sudanilaisen vahdin olisi pitänyt -olla, mutta missä häntä ei ollut. Oli siksi pimeä, ettei hän erottanut -mitään, mutta sillä taholla vallitseva hiljaisuus ilmaisi hänelle, -että Ramadan ja S'rir olivat menestyksellisesti suorittaneet osansa -seniltaisesta työstä. - -Puristaen köykäistä taakkaansa lujemmin hän kääntyi keveästi juoksemaan -Kuninkaitten haudoille päin ikäänkuin poistuaksensa Tuggurtista. - -Olisi ollut liian uskallettua palata samaa tietä, jota hän oli tullut. -Kaupunkiin pääsi muita, syrjäisempiä polkuja pitkin, ja sinä yönä -sopivat ne paremmin hänen tarkoitukseensa. Hän juoksi yli puolitoista -kilometriä hidastamatta vauhtiansa, rientäen löyhällä maaperällä -kevyesti ja väsymättömästi, tuskin huomaten tytön vähäistä painoa. - -Koska hän kahvilasta lähdettyänsä ei ollut nähnyt ketään, oli hän -varma, ettei häntäkään ollut kukaan nähnyt. Ja hänen ympäristönsä -kaamea yksinäisyys ja tähtikirkkaan yön juhlallinen kauneus tuntuivat -olevan kummallisesti sopusoinnussa hänen mielialansa kanssa. -Viikkokausia hän oli haaveksinut, mitä tämä yö hänelle merkitsisi, -viikkokausia suunnitellut, mitä tämä yö hänelle toisi, ja hänen -sydämensä oli tulvillansa rajua riemua hänen kiitäessänsä hämyssä. - -Melkein voittamattomista vaikeuksista huolimatta hän oli tehnyt sen, -mitä oli päättänyt tehdä, ja hänen kostonsa ensimmäinen osa oli -toteutettu. - -Ja tämä kaivattu kosto oli ollut mahdollinen Ramadanin ja S'ririn -avulla. Ilman heitä hän ei olisi kyennyt tekemään mitään, sillä ilman -heitä hän ei olisi edes jäänyt henkiin täyttääkseen suuren valansa, -jonka hän oli vannonut viruessansa köytettynä ja avuttomana kehnossa -majassa. He olivat hänet sieltä löytäneet. Ilman pienintäkään epäilystä -hän tiesi, mikä hänen kohtalonsa olisi ollut, jolleivät he olisi -tulleet. Hän oli kuullut liian paljon, arvannut liian paljon sellaista, -mikä oli vaarallista niiden miesten turvallisuudelle, jotka olivat -houkutelleet hänet ansaan. Ilman Ramadania ja S'ririä hän olisi kuollut -seuraavana päivänä ja hänen kuolemansa olisi ollut kauhea. - -Niiden kammottavien kärsimystuntien muisto seuraisi häntä koko elämän. -Hänen kasvonsa olivat kosteina hiestä hänen nyt ajatellessansa sitä. -Hän oli jo melkein lakannut toivomasta, kun Ramadanin leveät hartiat -olivat kohonneet pienen ikkunan tasalle, ikuisuudelta tuntuvan ajan hän -oli odottanut, hikoillen toivon ja pelon sekaisesta tunteesta, sillä -aikaa kun veljespari uurasti murtaessansa tietä sisälle, ja hän oli -täydelleen pyörtynyt, kun S'rir oli leikannut poikki hänen turtuneita, -voimattomia jäseniänsä kahlehtineet siteet. - -Muutamista sitä seuranneista tunneista hän ei muistanut mitään. Hän -ei ollut aavistanutkaan, kuinka yli-inhimillisesti hänen palvelijansa -olivat ponnistelleet kiskoessansa hänen tarmotonta ruumistansa ahtaasta -aukosta, ei muistanut mitään ratsastuksesta, jonka aikana hän oli -levännyt tajuttomana Ramadanin voimakkailla käsivarsilla S'ririn -seuratessa käyttäen hänen ratsuansa, jonka he olivat löytäneet, -ennenkuin olivat seuranneet hänen jälkiänsä autioon kylään, johon hänet -oli viety. - -Hänet oli herättänyt kipu, kun hänen nyrjähtänyt olkapäänsä oli -kiskottu paikoillensa. Ja tajuihinsa tultuaan hän oli ponnekkaasti -pannut vastaan seuralaistensa koettaessa taivuttaa häntä palaamaan -isänsä leirille. Hän oli vannonut valan, eikä mikään voima maan päällä -saisi häntä luopumaan siitä. Ja vähitellen hän oli suostuttanut -palvelijansa, kunnes he halusivat kostoa yhtä kiihkeästi kuin hän -itsekin. - -Mutta heidän esittämänsä nopea, harkitsematon kosto oli hylätty ja -sensijaan valittu hienompi ja hivelevämpi tapa. Ne, jotka arkailematta -olisivat olleet valmiit tappamaan hänet, ansaitsisivat kuoleman, mutta -hänen oli otettava huomioon muutakin kuin omat kärsityt vääryydet. - -Sitä silmälläpitäen hän oli viivytellyt vihamiestensä läheisyydessä ja -päättänyt kärsivällisesti varrota ja tähyillä, kunnes sattuma tarjoaisi -hänelle tilaisuuden. Ja odotusaika oli ollut lyhyt. Tietämättänsä oli -maurilainen edistänyt hänen suunnitelmiansa. Tytön ja ulkomaalaisten -kumppaniensa seurassa hän oli seuraavana päivänä salaa pujahtanut -tiehensä ja merkeistä päättäen ilmeisen hätäisesti lähtenyt autiosta -kylästä, jossa hän oli levännyt viikon. Ja askelittain oli pienempi -joukkue seurannut vähäistä karavaania pohjoista kohti Tuggurtiin. - -Kun muukalaiset matkustivat ilman palvelijoita, oli heidän tarpeiksensa -riittänyt kameli kullekin; ja yksi kameli ja pari jäntevää pikku aasia -oli kantanut koko käärmeenlumoojan kuormaston. Vankoilla hevosilla -ratsastavista takaa-ajajista oli matka ollut ikävän vitkallinen, mutta -hidas eteneminen ja pitkät pysähdykset olivat suoneet Ahmedille aikaa -toipua osaksensa tulleesta kovakouraisesta käsittelystä. Ja voimien -elpyminen oli vain lujittanut hänen päätöstänsä. - -Joka päivä oli hän käynyt hilpeämmäksi ja reippaammaksi nähdessään -voittonsa lähestyvän; ja illan toisensa jälkeen oli hän unen tuloon -saakka virunut, kuunnellen kumppaniensa rauhallista hengitystä ja -suunnitellen kostoaan. - -Vihdoin oli saavuttu Tuggurtiin. Alunperin haluamatta avoimesti -näyttäytyä kaupungissa, jossa hänet tunnettiin, hän oli odottanut -hämärää, ennenkuin oli mennyt sinne muutamia tunteja maurilaisen tulon -jälkeen. - -Hän oli mennyt suoraapäätä erään arabialaisen ystävänsä taloon. Tämä -ystävä rakasti velton mukavia, kalliiksi käyviä elintapoja, ja häntä -miellytti enemmän asua Ranskan pääkaupungissa kuin omassa maassansa. -Onni oli suosinut Ahmedia, joten hän oli tavannut ystävänsä kotosalla, -vaikka aikeissa seuraavana päivänä lähteä tavanmukaiselle matkallensa -Pariisiin. Muutamien selittävien sanojen jälkeen oli talo ja palvelijat -intomielisesti luovutettu hänen käytettäväkseen, ja hänen isäntänsä -oli vain pahoitellut sitä, ettei hän itse voinut jäädä ja olla mukana -seikkailussa, sillä se kiehtoi väkevästi hänen mielikuvitustansa, joka -oli vilkkaampi kuin hänen ruumiinsa. - -Ja vannotettuaan isäntänsä palvelijat pitämään asian salassa hän oli -pysytellyt Tuggurtissa piilossa. - -Hänen aikomuksensa ei ollut antaa viranomaisille vihiä itsestänsä, -ennenkuin hänen suunnitelmansa olivat kypsyneet. Tyttö oli toimitettava -turvaan, ennenkuin hän kävisi käsiksi maurilaiseen ja tämän -liittolaisiin. - -Ja alusta loppuun saakka oli hänen suunnittelemansa rohkea kaappaus -luistanut sujuvammin kuin hän oli uskaltanut toivoakaan. Auliilla, -tuhlaavaisesti jaetuilla lahjuksilla olivat Ramadan ja S'rir -helposti saaneet kootuksi kirjavan joukon oikeita paimentolaisia -ja vetelehtijöitä, jotka olivat valmiit esiintymään sellaisina. -Kaikki ne miehet olivat perin kärkkäitä liittymään yritykseen, -sillä olihan se tähdätty yksinomaan vaeltavaa maurilaista vastaan, -jonka uskonnollisia mielipiteitä he eivät hyväksyneet, ja paria -vähän tunnettua ulkomaalaista vastaan, jotka samoin kuin heidän -palkkaajansakin piileskelivät kaupungissa. Ja sillä hetkellä kuhisi -Tuggurtissa tyytymättömiä, jotka olisivat olleet valmiit ryhtymään -vaarallisempaankin seikkailuun heidän käsiinsä niin helposti -solahtaneesta, harvinaisesta palkkiosta. - -Ramadanilta ja S'ririltä Ahmed oli kuullut käärmeenlumoojan _café -mauressa_ saavuttamasta menestyksestä. Heiltä hän oli myöskin saanut -tietää, että tytön oli sallittu vapaasti liikkua kaupungissa. Mutta -tytön ryöstäminen niin helpolla tavalla ei ollut miellyttänyt häntä. -Hän oli keksinyt draamallisemman ja tyydyttävämmän kostamistavan. Hän -anastaisi tytön jälleen avoimesti ja näyttäen mahtiansa niin paljon -kuin suinkin saattaisi ihan niiden miesten silmien edestä, jotka olivat -käyttäneet tyttöä syöttinä vangitaksensa hänet. - -Sen tehtyänsä, mutta vasta sitten, hän koettaisi saada selville niiden -muukalaisten salaisen piilopaikan, joiden salaperäiset puheet ja käytös -olivat niin voimakkaasti herättäneet hänessä epäluuloja, ja ottaa -paremman selon heidän liikkeistänsä. Hän ei voinut toimia pelkkien -otaksumien perusteella, vaan hän kaipasi varmoja tosiasioita — selvää -juttua, jonka hän saattaisi esittää ranskalaisille viranomaisille ja -siten kostaa oman yksityisen loukkauksensa ja samalla kertaa auttaa -hallitusta. - -Hänen mieltänsä oli omituinen levottomuus, joka tuntui leviävän yli -koko maan, kiinnittänyt enemmän kuin hänen isänsä oli kuvitellut, -ja hänen kestämänsä kokemus oli pannut hänet ajattelemaan syvemmin -kuin hän oli milloinkaan ennen miettinyt ajattelemattoman, nuoren -olemassaolonsa aikana. - -Ajaessansa takaa omaa huvitustaan hän oli sattumalta saanut vihiä -salaisuudesta, jolla tuntui olevan uhkaavan tärkeä merkitys, ja -hurja seikkailu, johon hän oli niin kevyesti ryhtynyt, oli muuttunut -epätoivoiseksi peliksi, joka jo oli ollut vähällä maksaa hänen -henkensä. Siitä, että häntä oli erehdytty luulemaan joksikin toiseksi -kuin hän oli, oli hän alusta alkaen ollut varma. Mutta muistaen, mitä -häneltä oli kyselty ja miten häntä oli uhkailtu, hän oli alkanut uskoa, -että sattuma oli näyttänyt hänelle vilahduksen puuhista, joita siihen -saakka oli pidetty visusti salassa, ja että tämä kokoonpanoltansa outo -kolmikko oli jollakin hämärällä ja käsittämättömällä tavalla yhteydessä -sen salaperäisen kuohunnan kanssa, joka maassa vallitsi. - -Hänen äskeinen hämmästyttävä näyttäytymisensä oli varmastikin -varoittanut heitä vaarasta ja saanut heidät valppaiksi. Mutta -toistaiseksi he olivat hänen ulottuvillaan, sillä jolleivät heidän -apuneuvonsa olleet paremmat kuin hänen, eivät he voineet poistua -Tuggurtista hänen tietämättään. Siitä hän oli huolehtinut. Päiviä ja -viikkoja hän oli punonut juonia ja suunnitelmia, ja tänään hän oli -korjannut voittonsa ensimmäiset hedelmät. Tänään hän taaskin piti -sylissänsä sitä naista, jota hän oli johtunut vihaamaan — mutta jota -hän kuitenkin kaipasi. Miksi hän kaipasi tätä tyttöä? Miksi tuntui -yksistään hänen omistamisensakin niin paljoa arvokkaammalta kuin niille -miehille valmistettava lisäkosto, joiden välikappaleena tyttö oli ollut? - -Tässä myrskyisen rakkauden ja alkeellisten intohimojen maassa oli -moni nainen kuollut vähemmästä kuin Jasmin oli hänelle tehnyt. Mutta -hän ei toivonut tytön kuolemaa. Hän kaipasi häntä elävänä — halusi -hänen kärsivän, kuten hän itse oli kärsinyt, tuntevan hänet kohtalonsa -herraksi ja valtiaaksi. Hänen luontonsa synnynnäinen rajuus oli -vallassa hänen kulmat rypyssä katsellessaan Jasminia huulet raottuneina -kolkkoon, puhtaasti julmaan virnistykseen. Hän tiesi tytön tointuneen -pyörtymyksestään; vaikka toinen ei päästänyt äännähdystäkään, tunsi hän -hänen vapisevan käsivarsillaan, tunsi, kuinka rajusti tytön sydän sykki -niin lähellä hänen omaa sydäntänsä. - -Jasmin sai vapista, olihan hän menetellyt niin petollisesti häntä -kohtaan! Hän sai pelätä, olihan hän valheilla ja kavalilla suudelmilla -houkutellut viattoman melkein varmaan kuolemaan! Hän itse oli kyllä -ollut typerä ja hupakko, mutta ei enää hautonut tyhmiä harhaluuloja. -Enää hän ei säästäisi Jasminia sen lapsimaisen viattomuuden vuoksi, -jota hän oli niin hyvin osannut näytellä. Hän pitäisi Jasminia, kunnes -tämä olisi oppinut tietämään, kuinka arvoton oli se kauneus, jolla -hän oli koettanut viekoitella hänet ansaan, kunnes halu sammuisi — -_et puis, bon soir!_ Hänen kasvonsa olivat vääntyneet katkerasta -itsepilkasta, kun hän pysähtyi hiekkaisen vierun harjalle katselemaan -ympärilleen. - -Varsin läheltä kiiluvat paimentolaisleirin hiipuvat nuotiot varoittivat -häntä, että oli aika kääntyä takaisin kaupunkiin päin. - -Pyörrettyänsä ympäri hän asteli pitkin, joustavin askelin, sivuuttaen -vielä muutamia yksinäisiä leiripaikkoja, jotka hän kiersi kaukaa, -muistaen äkäisiä vahtikoiria, joiden rähinä, jos ne olisivat -vainunneet hänet, olisi herättänyt nukkuvat leiriläiset. Kuu nousi -parhaillaan hänen saapuessansa eurooppalaisten pienelle, murheelliselle -hautausmaalle, joka oli lohduttomana ja syrjäisenä kaupungin laidassa, -ja vasten hänen tahtoansakin häntä puistatti, kun hän vilkaisi sen -ruostuneita aitauksia ja hajallansa olevia hiekkakumpuja. - -Hän oli liian äskettäin katsonut kuolemaa silmästä silmään -ajatellaksensa nyt sitä tavalliseen välinpitämättömään tapaansa, ja pää -toisaalle käänneltynä hän käveli ripeästi eteenpäin. - -Ehdittyänsä Tuggurtin ulkoreunaan hän pysytteli talojen varjossa, -edeten varovasti; hänen askeleensa irtonaisessa pehmeässä hiekassa -olivat kuulumattomat, hän pinnisti katsettaan nähdäksensä pimeässä, ja -hänen sydämensä sykki nopeammin hänen lähestyessään määräpaikkaansa. - -Kerran hän oli vähällä polkaista rääsyistä myttyä muistuttavaa, erään -oven kynnykselle sykertynyttä nukkujaa, jota pimeässä oli miltei -mahdoton nähdä. Toisen kerran sai koiran äkillinen haukahdus hänet -hätkähtämään ja supattamaan hiljaisen kirouksen. Mutta hän ei kohdannut -muita keskiöisiä vaeltajia, ja asteltuansa tyhjillä, äänettömillä -kaduilla hän vihdoin seisahtui etsimänsä talon jykevän, raudoitetun -oven eteen. - -Hänen hiljaa kolkutettuansa se avautui ja sulkeutui nopeasti hänen -jälkeensä, ja hän asteli kapealla, himmeästi valaistulla polulla, joka -vei avoimelle pihalle. Siellä oli sammioihin istutettuja, kukkivia -pensaita ryhmitettyinä yksinäisen palmupuun ympärille, joka kohotti -viuhkamaista latvaansa tuikkivia tähtiä kohti. - -Vähäisen, tiilillä lasketun nelikulmion halki hän meni pieneen -etuhuoneeseen, joka oli koristettu vanhanaikaisilla tuliaseilla ja -metsästysvälineillä, ja sitten avaraan sisäsaliin, jossa oli sekaisin -kallisarvoisia, huolitellusti muovaeltuja arabialaisia ja ranskalaisia -huonekaluja ja joka ylellisesti sisustettuna sekä herpaisevan ja -hienon aistillisena tuntui huokuvan nautinnonhimoa, velttoutta ja -mukavuudenrakkautta. - -Sen ilma oli suitsutuksen ja kukkientuoksun täyttämä, sen seinillä oli -paksuja verhoja ja lattialla pehmeät Guémarin matot, jotka vaimensivat -kaikki askelten äänet, ja vaikkakin siihen astuva aavikkolainen oli -kasvanut ylellisyyden ympäröimänä, tuntui se hänestä kullalla silatulta -vankilalta. Ja vankila se olisikin siihen saakka, kunnes hänen -tehtävänsä Tuggurtissa olisi suoritettu, mietti hän jurosti. Huoneisto -päättyi makuukammioon, johon päästiin silkkiverhojen peittämän kapean -kaariholvin kautta. - -Se oli pienempi kuin viereinen huone, kalustettu yhtä ylelliseen -tapaan, ja siinä oli samanlainen sekava kokoelma itämaista ja -eurooppalaista kalustoa. - -Ja tässä sisimmässä huoneessa, tässä vankilan sisällä olevassa -vankilassa, hän vihdoin laski taakkansa lattialle, soluttaen hänet -pystyyn ja vapauttaen hänet burnusin tukahduttavista laskoksista. -Äkillisen valon huikaisemana, sekavana ja vapisten huojui tyttö -huumaantuneena, huomaamatta ympäristöään, pelokkaat silmät kiintyneinä -uhkaaviin, hymyttömiin kasvoihin, jotka olivat niin toisenlaiset kuin -hänen muistamansa nauravat, poikamaiset kasvot. - -Kunnioitus ja ihmettely näyttivät kilpailevan hänen kasvojansa -pingoittavan pelon kanssa hänen tuijottaessansa mieheen ja pienien -käsiensä hapuillen siirtyessä ylöspäin tarttuakseen värähtelevään -kaulaan. - -Hitaasti hän hiipi eteenpäin. - -»Luulin — ihan äsken — näkeväni haamusi», kuiskasi hän peloissaan. -Sitten hän päästi tukahdutetun huudahduksen, puolittain liikutuksen, -puolittain nyyhkäyksen, levitti kätensä ja juoksi Ahmedia kohti. »He -väittivät — sinun _kuolleen_!» ähkäisi hän. Mutta hänen silmistänsä -uhkuva ilo haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin toisen -uhkaavasti tuijottaessa häneen. - -Naurahtaen lyhyeen ja hurjasti mies astui pois hänen vapisevain -sormiensa ulottuvilta. - -»Me emme kuole niin helposti — me, minun isäni suvun pojat», vastasi -hän verkkaisesti. »Me elämme — tuhotaksemme ne, jotka mielivät tuhota -meidät. Oi, sinä ovela tyttö, eikö mieleesikään juolahtanut, että -joskus takertuisit omaan paulaasi? Olet pelannut kavalaa peliäsi kerran -liian usein, pieni hupsu.» - -Jasmin horjahti taaksepäin, tehden ymmälle joutuneen eleen. »Mitä peliä -olen pelannut?» änkytti hän. Ja äkkiä hän nyt ensi kerran vilkaisi -ympärilleen nopeasti ja salavihkaa, silmissänsä hurjistunut, etsivä -ilme, samanlainen kuin satimeen joutuneella eläimellä. Ahmed tarkkaili -hänen vaanivaa, säikähtynyttä katsettaan huulillansa hieno, ivallinen -hymy. - -»Täällä ei ole ikkunaa», pilkkasi hän. »Tämä on varmempi vankila kuin -se, johon sinä minut viekoittelit.» - -Tytön silmiin kihosivat kyyneleet, ja hän väänteli käsiänsä -epätoivoisesti. »Mitä sinä tarkoitat?» valitti hän. »Oi, rakkaani, mitä -olen tehnyt, koska olet noin muuttunut?» - -»Mitä olet tehnyt?» kertasi toinen tylysti. »Voitko sitä kysyä? Sinä, -joka niin hyvin näyttelit sinulle määrättyä osaa — joka pidit minua -narrinasi valheilla, suudelmilla ja väärillä rakkaudenvaloilla, kunnes -saapuivat ne miehet, jotka olivat neuvoneet sinua peijaamaan ja -pettämään.» - -Tuskaisesti parahtaen Jasmin heittäytyi hänen jalkojensa juureen, -kietoen käsivartensa hänen ympärilleen. »En kertaakaan ole valehdellut -sinulle — en koskaan pettänyt sinua», uikutti hän. »Herra, etkö usko — -rakastan sinua.» - -»Ja kuinka monta kertaa olet aikaisemmin rakastanut», tokaisi Ahmed -katkerasti. »Kuinka monta miestä olet narrannut ja pettänyt, kuten -narrasit ja petit minua?» - -Tyttö vapisi kovasti, ja hänen silmiinsä tuli epäilyksen ja kauhun -ilme. »Luuletko sinä niin?» supatti hän arasti. »Luuletko minun -pettäneen sinua?» - -Värähtämättä silmäili mies häntä synkästi. - -»En luule, vaan tiedän», virkkoi hän raskaasti. Sitten hänen äänensä -äkkiä muuttui. »Luuletko sinä minua vieläkin samaksi sokeaksi -hupakoksi, joka olin?» kivahti hän intohimoisesti. »Sanon sinulle, -tyttö, että minulla oli aikaa muistella ja punnita viruessani -odottamassa kuolemaa siinä kurjassa onkalossa, johon minut raahattiin. -Kuulin, mitä he puhuivat koettaessansa kiristää minulta niitä tietoja, -jotka he arvelivat minun saaneen. Silloin opin tuntemaan sinun -teeskentelemäsi rakkauden arvon. Silloin opin tietämään, minkä tähden -tulit syliini sinä aamuna — sinä, joka siihen saakka olit ollut niin -neitseellisen siveä. Naurattiko sinua, kun säästin sinua rakkauteni -tähden — sen rakkauden, joka kuoli, kun opin tuntemaan petollisuutesi? -Kautta Allahin, enää et minulle naura. Kuten minä kärsin, niin saat -sinäkin kärsiä — kunnes kyllästyn sinun kärsimyksiisi.» - -Hänen äänensä oli käheä ja värisi raivosta. Ja vapisten nosti tyttö -päätänsä, katsoen häneen omituisesti. »Etkö yhtään sääli, herra?» -huohotti hän. »Enkö jo ole kärsinyt kylliksi? Eikö minua pieksetty, -kun itkin sinun tähtesi, ja rääkätty nälällä, kun en suostunut -saksalaiseen, joka halusi minua omakseen. Hän vannoi loppujen lopuksi -ottavansa minut; vain Tuggurtissa sain muka liikkua vapaana. Mutta -minä — minä olisin mieluummin kuollut kuin sietänyt hänen intohimoaan. -Kuinka olisin voinut mennä hänen omakseen, kun yhäti rakastin sinua?» - -»Rakastit _minua_?» ärähti mies. »Vai rakastitko sitä vaaleatukkaista -muukalaista, joka oli _café mauressa_ tänä iltana? Tahdoitko puhua -hänelle kuolleesta rakastajastasi kohdatessasi häntä kaikissa -mahdollisissa yksinäisissä paikoissa Tuggurtissa? Koskeeko se sinuun?» -pilkkasi hän nähdessään toisen hätkähtävän. »Arvelitko peijata häntä -samoin kuin peijasit minua hankkiaksesi hyötyä sille hornanhengelle, -jonka omaisuutta olit? Vai rakastitko häntä — oi, sinä monien -rakastajien neito?» Mies nauroi julmasti. - -»En rakastanut häntä — en ole milloinkaan rakastanut muita kuin sinua. -Oi, herra, etkö usko minua?» nyyhkytti tyttö. - -Kiroten kumartui Ahmed irroittamaan häntä piteleviä tutisevia sormia. -»En ikinä! Kautta Allahin, en ikinä!» - -Mutta Jasmin takertui suonenvedontapaisesti kiinni häneen, painaen -pientä, huohottavaa rintaansa hänen polviansa vasten, pää takakenossa, -kyyneleisissä silmissä rukoileva ilme. - -»Herra, minä vannon...» - -»Älä vanno!» jyrähti mies. »Etkö ole ennenkin vannonut — ja väärin?» Ja -kiskaistuansa häneen takertuneet kädet irti hän pyörähti kantapäällään -ympäri. - -Vähän aikaa hän seisoi viereisessä, hyvätuoksuisessa ja upeassa -huoneessa kädet nyrkissä ja hengitti raskaasti. - -Sitten hän alkoi astella lattialla, kävellen edestakaisin verkkaisin, -kuulumattomin askelin, potkien syrjään tiellänsä olevat kirkasväriset, -kirjaillut pielukset ja kuunnellen silkkiverhojen takaa kantautuvaa -hiljaista nyyhkytystä. Hänet valtasi kiukun puuska. Se pieni hupakko! -Luuliko hän kyynelillä ja lisävaiheilla taivuttavansa hänet uskomaan? -Luuliko hän voivansa pelastaa itsensä vakuuttamalla viattomuuttansa? -Mielikö hän taaskin viekoitella häntä harvinaisen kauniilla kasvoillaan -ja vartalollaan, peijata häntä, kuten oli ennenkin peijannut, jotta hän -luopuisi kostostansa? Aikoiko tyttö jälleen niin halvalla ostaa niin -julmasti murskaamansa luottamuksen? - -Hän oli antanut Jasminille rakkautensa — ja tyttö oli pettänyt -hänet. Hän oli luottanut tyttöön — ja tämä oli valehdellut hänelle. -Ja välttääksensä rangaistustaan tyttö valehtelisi hänelle taaskin. -Harjaantuneena kavaltamaan ja pettämään — olihan hän, Ahmed, todennut -hänen valheellisuutensa — tyttö oli äskenkin näytellyt osaansa -tavattoman taitavasti, itkien ja takertuen häneen niin vilpittömän -näköisenä, että hän olisi uskonut, jollei hän olisi muistanut sitä -toista kertaa, jolloin Jasmin oli itkenyt, takertunut häneen — ja -houkutellut hänet ansaan. Luuliko Jasmin rakkauden vielä kytevän hänen -sydämessänsä! Pitikö hän häntä niin suurena hupsuna? Tarvittaisiin -enemmän kuin kyyneliä ja halauksia parantamaan sitä haavaa, jonka -Jasmin oli häneen iskenyt, saamaan hänet unohtamaan sen lyhyen -onnenunelman, joka särkyessään oli rikkonut hänen haaveensa ja tuhonnut -hänen luottamuksensa. Rakkaus oli mennyttä. Vain koston riemu oli -hänelle jätetty. Vapisevin sormin hän sytytti savukkeen ja kiiruhti -ulos huoneesta, sulkien oven jälkeensä. Pienessä etuhuoneessa oli -ruoka häntä odottamassa. Hän oli koko päivän ollut liian kiihtynyt -syödäksensä paljoa, eikä hänen mielensä nytkään tehnyt syödä. Hän tunsi -vain polttavaa janoa ja joi kupin toisensa jälkeen kiehuvan kuumaa, -mustaa kahvia, polttaen lukemattomia savukkeita istuessansa otsa -rypyssä ja tuijottaessansa edessänsä olevaan melkein koskemattomaan -illalliseen. - -Ja vihdoin saapuivat hänen luoksensa Ramadan ja S'rir, edellinen -tapansa mukaan vakavana ja katse totisena, jälkimäinen hymyillen -tavallista arvoituksellista hymyänsä. - -Vasta silloin välähti hänen mieleensä arvelu, olikohan hänen -huolitellun tarkkoja ja tiukkoja määräyksiänsä noudatettu täsmällisesti -vai olikohan hänen haalimansa lakeja halveksiva kannattajajoukko -kiihtymyksen hetkellä viehättynyt rikkomaan saamiansa ohjeita -ja käyttänyt tilaisuutta hankkiaksensa itselleen hyötyä ja -harjoittaaksensa vallattomuutta tai tehdäksensä vieläkin pahempaa. - -Heidän joukossansa oli paljon sellaisia, jotka eivät panneet hengelleen -arvoa, epäilemättä useita, joilla oli omia vanhoja kalavelkoja -maksettavina — kahvilassa oli sinä iltana ollut vähintään yksi tunnettu -rahanlainaaja. Hän tiesi ottaneensa niskoillensa suuren vastuun, ja -se tieto syvensi hänen otsansa ryppyjä, kun hän kääntyi veljesparin -puoleen ja kysäisi lyhyesti: - -»Sattuiko selkkauksia?» - -Ramadan kohautti hieman olkapäitänsä. - -»Ei lainkaan, herra», vastasi hän miltei pahoittelun häive syvässä -äänessään. »Kaikki kävi määräystesi mukaan, Allahin kiitos. -Joillakuilla lienee huomenna pää hellänä, mutta kukaan ei saanut -vammoja. Maurilaisella ei ollut mitään — hän tappeli kuin kymmenen -paholaista, se uskoton koira. Vanhemmalla muukalaisella — tämä.» Hän -laski pöydälle pullean lompakon. »Jätimme heidät sidottuina ojaan ja -panimme veitsen heidän likellensä. He kyllä pääsevät vapaiksi ennen -aamua — Allah heitä kirotkoon! Olisi ollut parempi surmata heidät, -herra. He myrkyttävät maata.» - -Kuuntelematta seuralaisensa huomautuksia Ahmed otti lompakon ja -silmäili hätäisesti sen sisältöä. Mutta tiheästi kirjoitettujen -liuskojen kieli oli hänelle outoa, ja hän tunki paperit takaisin -nahkaiseen koteloon ja viskasi sen pöydälle, tehden inhoisan eleen ja -pyyhkien sormiansa ikäänkuin olisi koskettanut jotakin saastaista. - -»Entä vahti?» tiedusti hän, katsahtaen taaskin palvelijoihinsa. Tällä -kertaa vastasi S'rir hymynsä käydessä leveämmäksi. »Hän nukkuu makeasti -sipulipenkillä», virkkoi hän hihittäen. »Ramadanin oli iskettävä -lujasti — heillä on rautaiset kallot, noilla neekereillä.» - -Hän viivytti heitä vielä hetkisen, kuunnellen lisää yksityiskohtia -seniltaisesta työstä ja antaen määräyksiä seuraavan päivän varalle, -ennenkuin lähetti heidät pois. - -Ja heidän mentyänsä hän istui kauan pöydän ääressä, synkästi tuijottaen -lautasten ja vatien seassa viruvaa lompakkoa. Jos sen sisältö -oli sellainen kuin hän varmasti uskoi, niin mitä pikemmin se oli -viranomaisten käsissä, sitä parempi; jos hän oli erehtynyt, voitiin se -palauttaa omistajalleen — ja pyytää anteeksi. Mutta hän ei luullut, -että se palautettaisiin. Hänellä oli syvä sisäinen vakaumus, ettei hän -ollut erehtynyt näihin epäilyttäviin ulkomaalaisiin nähden, että he -olivat vaarallisia hänen rakastamallensa maalle. Ja palvellaksensa sitä -maata oli hän valmis uskaltamaan jotakin. - -Jos tämän illan seikkailu olisi päättynyt vakavasti, ei hänellä, -sen hän tunsi, olisi ollut muuta neuvoa kuin antautua ranskalaisen -komendantin haltuun ja kestää seuraukset. Mutta kun kaikki oli -käynyt näin, eivät sankarilliset toimenpiteet olleet tarpeellisia. -Vallitsevaan tilanteeseen katsoen eivät viranomaiset hyvin -todennäköisesti olisi tietääksensäkään mellakasta, joka oli päättynyt -ilman verenvuodatusta. Ja jos siitä koituisi ikävyyksiä, oli hänellä -sitten vielä aikaa astua esiin ja pyytää julkisesti anteeksi. - -Mutta lompakko oli lähetettävä komendantille huomenna ja sen mukana -kirje, joka saattaisi olla enemmän tai vähemmän kaksimielinen. Ja -huomenna hän koettaisi saada kiinni takaa-ajamansa henkilöt. Mutta nyt -ei vielä ollut huomispäivä. Hänen paahtuneille kasvoillensa levisi -tumma puna, hän ponnahti pystyyn ja alkoi kävellä edestakaisin samoin -kuin oli kävellyt viereisessä huoneessa tunti sitten. - -Edestakaisin, edestakaisin hän asteli ahtaan huoneen päästä toiseen, -kasvot jäykkinä, sydän jyskyttäen. - -Mikä häntä pidätti? Mikä hiipivä arkailu esti häntä toteuttamasta lujaa -päätöstänsä? - -Rakkaus oli kuollut — mutta halu oli jälellä, ja se pani kuuman -veren hurjasti suhisemaan hänen suonissaan ja paisui joka hetki yhä -väkevämmäksi, muistuttaen häntä kuluttavaa, riehuvaa tulta. Intohimon -häntä kalvaessa väri katosi hitaasti hänen poskiltansa, ja hänen -tummiksi paahtuneet kasvonsa kävivät oudon kalpeiksi. - -Hänen hehkuvat silmänsä mittailivat huonetta miltei tuskaisen -näköisinä, ja tuontuostakin luiskahti hänen yhteen puristetuilta -huuliltansa katkonaisia, kuiskattuja sanoja. - -Kerran hän seisahtui välioven viereen ja tuijotti siihen hievahtamatta -kädet tiukasti ristissä selän takana. - -Hän oli aikoja sitten heittänyt päästänsä paksun, silkkisiteisen -turbaninsa, ja hänen yläpuolellansa riippuva lamppu valaisi kirkkaasti -hänen lyhyeksi leikattua, tummanruskeata tukkaansa. Sen säteiden -lämpö tuntui tunkeutuvan hiusten lävitse ja painostavan häntä, sillä -hän siirtyi syrjään, riisui yltänsä lyhyen, kirjaillun nuttunsa ja -kiskaisi silkkipaitansa kauluksen enemmän auki, ennenkuin uudelleen -aloitti yksitoikkoisen kävelynsä. Taaskin hän asteli edestakaisin, nyt -laahustavin askelin, kunnes hän vihdoin ähkäisten vaipui leposohvalle, -painaen päänsä käsiinsä. - -Jasmin oli valehdellut hänelle — miksi pitäisi hänen säästää tyttöä? - -Jasmin oli pettänyt häntä — miksi ei hänen pitäisi rangaista tyttöä? - -Hän ei vähääkään säälinyt Jasminin avuttomuutta. Kaikki hänen -olemuksessansa piillyt lempeys oli palanut tuhkaksi, hävinnyt niin -nopeasti kuolleen rakkauden mukana. - -Lisäksi hän oli vannonut, ja kautta Allahin, hän pitäisi valansa! -Miksipä hän sallisi omantunnon arkailujen pidättää itseänsä? Mitä oli -Jasmin tehnyt ansaitaksensa häneltä sääliä? Jasmin oli hänen, ja hän -sai tehdä mitä halusi! - -Siihen saakka hän oli pitänyt itseänsä aisoissa, mutta äkkiä -hänen itsehillintänsä laukesi. Äkillisesti sietämättömäksi käyvän -ruumiillisen kaipauksen kiusaamana ja tuntien vain häntä ajavan -ylivoimaisen tarpeen hän lähti nopeasti sydämensä rajusti sykkiessä -ja valtimoitten värähdellessä. Mutta sisimmän huoneen kynnyksellä hän -pysähtyi käsi ojossa ja kasvoillaan kidutetun ilme. - -Tukahdutetusti kiroten hän sitten rajusti kiskaisi verhot syrjään. Vain -vähän aamusarastuksen jälkeen hän poistui Jasminin luota. - -Soluttauduttuaan hiljaa seisomaan hän viipyi hetkisen, katsellen -vuoteeseen väsynein, haaveksivin silmin. - -Tyttö nukkui vihdoinkin, raskaasti, uneksimatta, leväten lapsen -tiedottoman viehkeässä asennossa, toinen pikku kätönen työnnettynä -pielukselle sekavana valuneen tumman tukan sekaan, toisen, sivulle -ojennetun tiukasti puristaessa silkkipeitettä. - -Unessakin olivat hänen kasvonsa murheelliset, raottuneet huulet hieman -lerpallaan, silmiä verhoavat tiheät, kaartuvat ripset vielä kyynelistä -kosteat ja yhteen takertuneet. - -Ahmed kumartui syvempään ja silmäili häntä tarkoin. - -Kuinka nuorelta hän näyttikään — ja kuinka kauniilta! - -Mutta mitäpä hänen kauneutensa merkitsi Ahmedille. Armelias Allah, -kunpa hän, Ahmed, vain osaisi unohtaa! Mutta hän ei ikinä unohtaisi, -ei ikinä antaisi anteeksi petosta, joka tuntui muuttaneen hänet -kiviolennoksi. - -Äkkiä häntä puistatti yön muisto. - -Mitä olivat ne kostontunnit hänelle antaneet? - -Hän oli tehnyt sen, mitä oli vannonut tekevänsä — mutta odottamaansa -nautintoa ei hänelle oltu suotu. Tyttö oli maksanut uskottomuutensa -kyynelillä ja tuskalla — mutta Ahmedin voitonriemu tuntui samanlaiselta -kuin tuhkan tomu suussa. Tyydytys, jota hän oli luullut tuntevansa, -tuntui kumma kyllä olevan poissa, ja hänen sydäntänsä jäyti kaiveleva -kipu, jota hän ei käsittänyt. Huoahtaen puolittain kärsimättömästi, -puolittain katkerasti hän kääntyi ja poistui verkalleen. - -Viereisen huoneen ilma, jossa leijaili raskasta suitsutuksen tuoksua ja -kuihtuneiden kukkien tympeätä lemua, täytti hänet äkkiä inholla. - -Sillä hetkellä hän olisi ollut valmis maksamaan paljon voidaksensa -pudistaa Tuggurtin tomut jaloistaan ja päästäksensä ratsastamaan -aavikon puhtaaseen, virkistävän raikkaaseen ilmaan, jättääksensä -taakseen kaikki, mitä hän halusi unohtaa, palataksensa kotiin -tuhlaajapoikana ja aloittaa elämän uudellensa alusta. - -Mutta hänen tehtävänsä Tuggurtissa oli vasta puolittain suoritettu — ja -muutaman askeleen päässä hänestä oli tyttö. - -Hän ei voinut, ei tahtonut vielä päästää Jasminia käsistään. Hän -kaipasi tyttöä vielä, vaikka vihasikin häntä! - -Hänen kasvonsa kovettuivat hänen kumartuessansa ottamaan burnusiansa -lattiamatolta, jossa se oli virunut koko yön, ja sitten hän meni -etuhuoneeseen. - -Oli vielä kovin aikaista, eivätkä palvelijat vielä olleet siistineet -pöytää, ja lompakko oli samassa paikassa, johon hän oli sen jättänyt. -Otettuansa sen hän lähti avoimelle pihalle ja sieltä talon toisessa -kyljessä olevaan huoneistoon, jossa hän oli majaillut edelliseen -päivään saakka. - -Hänet teki virkeäksi kylpy upeassa posliiniammeessa, joka saattoi -ylpeillä kaikista nykyajan mukavuuksista, paitsi välttämättömän -tarpeellisesta vedestä, mutta joka edellisenä iltana oli häntä varten -täytetty. Ajeltuansa senjälkeen partansa hän istuutui kirjoittamaan -muutamia rivejä epäilyttävän lompakon mukaan, jonka hän aikoi lähettää -komentajalle. Se olisi nimetön kirje, joka ei sotkisi juttuun ketään, -mutta jossa luvattaisiin lisää tietoja. Saatuansa sen valmiiksi -ja kiedottuansa kaikki kääröön hän ryhtyi ripeästi valmistelemaan -seuraavaa toimenpidettään. - -Puolen tunnin kuluttua hiipi repaleinen, likaisen näköinen, -paljasjalkainen paimentolainen meluttomasti yhäti nukkuvan talon -lävitse pienelle pihalle, josta naulojen tähdittämän portin kautta -päästiin kapealle, koukertelevalle kujalle. Se vei suorakulmaisesti -leveämmälle kadulle, jolle talon pääovi avautui... - -Tuggurtin eteläisissä esikaupungeissa, pitkin puutarhojen reunustamaa -tietä, joka vei korkeille lentohiekkasärkille ja niiden taakse -kaukaiseen El-Uedin kaupunkiin, ratsasti parooni Lucien Marie de -Préfont — taipumuksiltansa vetelehtijä, mutta olosuhteiden pakosta -spahi — parin arabialaisen ratsumiehen seuratessa hitaasti jälessä. - -Hänet oli kiskottu vuoteestaan, kuten hänestä tuntui, mielettömään -aikaan; häntä harmitti, että hänen oli ollut pakko ryhtyä tehtävään, -jota hän piti yksinomaan poliisien asiana, ja hän purki pahaa -tuultansa puolittain opetettuun oriiseen, joka äskettäin oli tullut -hänen omaisuudekseen pelivelan suorituksena. Sotilaspalvelus meni -päin mäntyä, nurisi hän itsekseen vuorotellen kannustaessaan, vuoroin -hillitessään hermostunutta, vaahdon täplittämää ratsuansa. Soturinelämä -meni kyllä mukiin, ja olihan kestettävä vaivat, jos nautittiin -riemutkin, _bien entendu_, mutta soturin tehtäviin ei kuulunut nuuhkia -tämän pienen, kirotun kaupunki-pahasen katuja etsimässä rääsyläisiä -ja roskaväkeä! Mitä hemmettiä siitä, että _café mauressa_ oli ollut -mellakka? Ei ollut tapahtunut mitään vahinkoa; vain lamppuja oli -rikottu, ja säikähtyneet tanssijattaret olivat kaikki paenneet -tiehensä. He palaisivat päivän tai parin kuluttua, ja jolleivät -palaisi, niin vahinkokos se — mokomatkin likaiset letukat! Kaikki -tuntuivat alkavan hermostua näinä päivinä. Ei edes vanha Mercier ollut -sama mies kuin ennen. Ja kaikki se pelkkien huhujen tähden! Pidettiin -ylimääräisiä harjoituksia, metsästysloma oli keskeytetty, ja nyt tämä -järjetön määräys, että hänen piti samoilla pitkin katuja etsimässä -epäilyttävän näköisiä vintiöitä — _bon Dieu_, minkälaista elämää! - -Hän oli ärryttänyt mielensä äärimmäiseen kiukkuun, kun tien viereltä -äkkiä sujahtanut kerjäläinen sai hänen ennestäänkin ylenmäärin -kiihtyneen ratsunsa kavahtamaan melkein pystyyn takajaloillensa. - -»Allah sinua korventakoon, sinä muulin poika!» ärähti hän, sivaltaen -repaleista olentoa ratsuraipallaan ja kiskoen rajusti hevosensa -suupieliä. - -»Muulittele itseäsi, Lucien!» vastasi kerjäläinen moitteettomalla -ranskankielellä. »Tuo ratsusi joutuu ojaan, jollet pidä silmiäsi auki.» -Hänen kasvoillensa oli kääritty paksulti likaisia liinariepuja, ja ne -olivat piilossa hänen burnusinsa syvässä huupassa, mutta äänestä ei -voinut erehtyä. Ja kiskottuansa vapisevan hevosensa seisomaan kumartui -de Préfont satulassansa syvälle ja purskahti raikuvaan nauruun. -»Ahmed!» ulvoi hän ja ojensi käsineen peittämää kättänsä. Toisen kädet -kohosivat nopeasti ikäänkuin hartaan pyytävästi. - -»Hiljaa, _mon vieux_», jupisi hän, »ja käske miehiesi jättäytyä hieman -jälemmäksi». Luikattuansa takanansa ratsastaville miehille hoputti -de Préfont hevosensa verkkaiseen kävelyyn, viitaten valekerjäläistä -seuraamaan. - -Ehdittyänsä pois miestensä kuuluvilta hän kääntyi jälleen innokkaasti -kumppaninsa puoleen: - -»Mitä helkkaria, Ahmed?» pamautti hän. »Mitä varten moinen naamio? -Kuinka kauan olet ollut Tuggurtissa? Oletko kuullut eilenillalla -_café mauressa_ tapahtuneesta metelistä? Minun arvellaan nyt haalivan -karkulaisia. Mercier-vanhus on nyt oikein vauhdissaan, sen sanon. -Koko juttu on salaperäinen ja saa sellaisena pysyäkin ainakin minuun -nähden. Mikäli minä olen saanut selville, on se vain jonkun aavikolta -saapuneen velikullan huviksensa järjestämä kepponen. Kaikin puolin -kunnioittavasti puhuen, _mon cher_, sinun maanmiehesi alkavat olla -vaivaloisia.» - -Ahmed virnisti kopeloidessaan risaisen asunsa povisäiliöitä. -»Otaksuttavasti hän ei saanut siitä niin paljon hauskuutta kuin oli -odottanut, pahus-raiska», virkkoi hän, naurahtaen katkerasti. »Mutta -kylliksi siitä», ehätti hän hätäisesti lisäämään, kun de Préfont äkkiä -loi häneen omituisen, uteliaan katseen. »Minulla ei ole paljon aikaa, -ja miehesi kummastelevat, jos puhelemme liian kauan. Unohda se, että -olet nähnyt minut tänä aamuna, Lucien! Ja laita niin, että eversti -Mercier saa tämän käärön. Kerro löytäneesi sen tai nähneesi, kun se -pudotettiin, tai syötä hänelle mikä todennäköinen vale vain mieleesi -johtuu! Se on tärkeä, mutta en halua nimeäni mainittavan. Minulla on -omat syyni, mutta en voi ilmaista niitä sinulle — sinun on luotettava -minuun.» Ja painautuen soturin hevosen kupeeseen kiinni hän sujautti -käärön ratsastajan käteen. De Préfont otti sen nopeasti vastaan ja -pisti sen asetakkinsa taskuun. - -»Selvä on, _mon braveo_», vakuutti hän, nyökäten ymmärtävästi. »Osaan -tarpeen tullen olla mykkä ja sokeakin, jos sikseen tulee. Mitäs muuten -kuuluu teidän suunnallenne? Tietänet kaiketi, että Saint Hubert on -kaupungissa?» - -Ahmed hätkähti. Muutamien viime viikkojen tapahtumat olivat -karkoittaneet hänen päästänsä kaikki ajatukset Saint Hubertista ja -hänen tuntemattomasta veljestänsä. Kun hän Tuggurtissa ollessansa ei -ollut seurustellut kenenkään kanssa ja oli uskaltautunut ulkosalle -vasta pimeän tultua, ei hän ollut ollenkaan kuullut sikäläisiä juoruja. -Matta Ramadanin ja S'ririn oli täytynyt se tietää. Minkä tähden he -eivät olleet kertoneet hänelle? Hän ravisti päätänsä vastaukseksi de -Préfontin kysymykseen. - -»En ole tiennyt», vastasi hän lyhyesti, »eikä sinun tarvitse puhua -minusta, jos tapaat hänet, Lucien». Sitten voitti luonnollinen -uteliaisuus hänen pidättyväisyytensä. »Veljeni on kai hänen muassaan?» -virkkoi hän hyvin empivästi. - -De Préfontin kulmakarvat kohosivat kysyvästi. »Sinun _veljesi_?» -kertasi hän. »Niinpä niin, tietysti kai hän on. Sen olin unohtanut. -Ohoo, _la, la_!» hohotti hän huojuen satulassa myrskyisen hilpeyden -vallassa. - -»Miksi _la, la_? Minkänäköinen hän on?» - -De Préfont kokosi suitsensa kireälle ja tanssitti ratsuansa poikki -tien. »Malta siihen saakka, kunnes hänet näet!» sanoi hän hihittäen. -»Eipä hevillä nähdä, _monsieur_, täsmällistä ja arvokasta veljeäsi -ryöstöretkellä _café mauressa_ ja panemassa koko Tuggurtia kiihdyksiin. -Näkemiin, rohkea rosvo-veikko! Ja ole huoleti, minä olen äänetön -kuin hauta! Ja nyt loikkaa, hyvä ystävä, äläkä pahastu, jos ärjyn -sinulle vähäsen! Meidän on näet näyteltävä, kuten ymmärrät.» Ja äkkiä -karjaisten hän kannusti ratsuansa ja viittasi miehilleen. - -Ja ratsumiesten lähestyessä hän ohjasi melkein villiytyneen hevosensa -suoraan keskellä tietä seisovaa ryysyläistä kohti, kiljuen kiivaita -herjauksia sujuvalla arabiankielellä. - -Alkaen jälleen näytellä omaksumaansa osaa Ahmed hypähti syrjään, tehden -silminnähtävän pelokkaita eleitä, ja kyyristyi lähimmän puutarhan -matalaa saviaitaa vasten, samalla kun de Préfont pyöräytti hevosensa -ympäri sinkautettuansa vielä viimeisen sadatuksen jäähyväisiksi ja -lähti täyttä laukkaa Tuggurtiin. - -Sitten Ahmed hieman hymyillen kyykistyi kantapäittensä varaan, työnsi -burnusinsa huupan takaraivolle ja etsi repaleittensa laskoksista -savuketta. - -De Préfontin kohtaaminen oli ollut suurempi onnenpotkaus kuin hän -oli toivonutkaan. Käärö joutuisi suoraan komentajan käsiin, ja hänen -salaisuutensa pysyisi leviämättä hilpeän nuoren ranskalaisen tiedossa. - -Mutta hänen kasvonsa synkistyivät taaskin, kun hän muisteli spahin -nauraen laskemaa pilaa. - -Se mies, jota Jasmin oli kohdannut »kaikissa mahdollisissa yksinäisissä -paikoissa Tuggurtissa», oli siis hänen veljensä, hänen »täsmällinen, -arvokas veljensä!» Hänen veljensä, jonka hän oli nähnyt _café mauressa_ -edellisenä iltana! Sinä hetkenä, jona heidän katseensa olivat osuneet -vastakkain, oli muukalaisen ulkonäkö vaikuttanut häneen; se oli -muistuttanut jotakuta henkilöä, jota hän ei jaksanut muistaa, ja se -oli tehnyt vaaleatukkaisen nuoren miehen kasvot hänelle kummallisen -tutuiksi. Nyt siitä ei ollut epäilystäkään. Se silmään pistävä -samanlaisuus muistutti pikku äitiä. Allah, mikä sekasotku! Rajusti -huudahtaen hän sylkäisi savukkeensa takanansa olevaan viemäriin. - -Oliko Jasmin rimpuillut viime yönä häntä vastaan sen tähden, että oli -rakastanut hänen veljeänsä? Hänen oma veljensäkö oli tullut hänen ja -hänen kaipaamansa naisen väliin? _Sacré dieu_, kaikki maailman veljet -eivät jaksaisi riistää Jasminia häneltä — ennenkuin hän itse haluaisi -päästää tytön! - -Kiertäen repaleiset vaatekappaleensa ympärillensä hän hypähti -pystyyn ja lähti hitaasti palaamaan samaa tietä, jota oli tullut. Ja -astellessaan hän työnsi sen ajatuksen pois mielestänsä. Sitä olisi -kyllä aikaa pohtia myöhemmin. Sillä hetkellä hänen oli keskityttävä -etsintään, joka oli houkutellut hänet ulkosalle niin aikaisin. - -Nyt oli tiellä liike vilkkaampaa: alituinen virta kiitävien -puhdasveristen tai laihojen konien selässä ratsastavia miehiä, jotka -vilahtivat sivuitse pöly- ja hiekkapyörteessä; hunnutettuja naisia, -jotka kärsivällisesti käydä tarpoivat tiellä, kantaa retuuttaen -lapsia; ja piskuisia aaseja hoippuen kantamassa ratsastajia, joiden -jalat viilsivät maata, tai korkeita polttopuu- tahi vihanneskuormia; -ja niiden seassa ryhmittäin työläisiä marssimassa lukemattomiin -puutarhoihin, jotka ovat Tuggurtin ainoa kaunistus. Ja lähellä -markkinapaikkaa hän kohtasi El-Uediin matkalla olevan kamelikaravaanin -ja vastatessaan hänelle luikattuihin aamutervehdyksiin aprikoi, -kuinkahan monella noista hurjakatseisista kamelinajajista oli -taskussansa hänen kultaansa. - -Hän oli suunnannut askeleensa vanhimpaan kaupunginosaan, tuohon -maanalaisten katujen muodostamaan omituiseen labyrinttiin, jonka -asukkaat elävät kuin rotat rei'issään ja jonka sekavissa, sysipimeissä, -mutkittelevissa käytävissä pehmeiden jalkojen tassutus kajahtelee -salaperäisesti, ja hiljaa liikkuvat olennot hipaisevat usein -ohikulkijoita, joiden kasvoja he eivät erota. Ja tämän kaupungin -sisässä olevan kaupungin kynnyksellä hän pysähtyi ja ojensihe -pitkäksensä hiekkaiselle tielle, jossa muita samanlaisia ryysyläisiä -kulutti aikaansa vaatimattoman tyytyväisinä. - -Vedettyänsä burnusin huupan kasvoillensa hän oli nukkuvinaan, -tarkastellen ympärillänsä olevaa vetelehtijälaumaa, samalla kun -aukion toisella puolella olevan kasarmin iso kello löi tunnin -toisensa jälkeen. Hän näki paljon sellaista, joka kiihoitti hänen -mielikuvitustaan, mutta kolmesta etsimästänsä henkilöstä hän ei nähnyt -merkkiäkään. - -Vasta kun kasarmin kello löi yksi, liikahti hän, nousi äänekkäästi -haukoitellen istualleen ja kompuroi laiskasti pystyyn. - -Onni tuntui olevan hänelle vastainen, ja hänen alkoi olla kiusallisen -nälkä. Ja hän saattoi suoda itsellensä muutamien tuntien levon. Hänen -ei tarvinnut luottaa ainoastaan itseensä. Ramadan ja S'rir olivat -saaneet määräyksensä, ja hänen palkoissansa oli muitakin urkkijoita -pitämässä silmällä eri kortteleita, joissa etsittävät todennäköisesti -piileskelivät. - -Pitäen mielessänsä ulkoasuaan hän liikkui verkkaisesti pitkin -hiljaisia, vähäliikkeisiä teitä, kunnes saapui pienelle, vaarnoilla -koristetulle portille, josta hän oli tullut aamun varhaisina hetkinä. -Pihalla odotti häntä S'rir, ruokkien kesyä gasellia makeisilla ja -syvämietteisesti polttaen savuketta, joka isännän lähestyessä katosi -kukka-astiaan. - -Uutisia ei ollut, ilmoitti hän nopeasti tervehdittyään. Ramadan ei -ollut vielä saapunut. Talon palvelijat olivat noudattaneet kaikkia -hänen ylhäisyytensä ohjeita, ja vanha, kuihtunut palvelijatar, jonka -hoidossa tyttö oli ollut, oli äskettäin pyytänyt poistumislupaa -käydäksensä moskeijassa — se näytti olevan harras uskovainen. -»Mitäpä muuta sillä enää niin iäkkäänä olisi jälellä kuin uskonnon -lohtu!» lisäsi S'rir, kohauttaen olkapäitänsä ja virnistäen. Mutta -virnistys häipyi, kun hän huomasi päällikkönsä synkän tuijotuksen, ja -huolestuneena hän tiedusti, oliko hänen ylhäisyytensä syönyt. - -Käskettyänsä tuoda ruokaa omaan huoneeseensa Ahmed meni hänen edellänsä -taloon muuttamaan pukuansa. - -Helpotuksesta huoahtaen hän riisui repaleet yltänsä, pesi tomun -käsistänsä ja kasvoistansa ja pukeutui hitaasti hänelle varattuihin -tahrattoman puhtaisiin ja huolekkaasti valmistettuihin vaatteisiin. - -Nautittuansa yksinkertaisen puolisensa hän istui jonkun aikaa syvissä -aatoksissa, polttaen tupakkaa ja maistellen kahvia kupistaan. Eikö -hän sittenkin tuhlannut sekä aikaa että rahaa etsiessänsä muiden -avulla haluamiansa tietoja, kun hänellä oli käsissänsä henkilö, jonka -täytyi tietää enemmän kuin hän saattoi toivoakaan saavansa tietoonsa -palkatuilta urkkijoiltansa. Tyttö tiesi maurilaisen piilopaikan ja -otaksuttavasti senkin, missä hänen ulkomaalaiset kumppaninsa oleilivat. -Heidän kätyrinään ja liittolaisenaan hänen täytyi melkein varmasti -jossakin määrin tuntea heidän salaisia vehkeitänsä. Ja mitä hän tiesi, -se hänen olisi kerrottava! - -Ahmed nousi äkkiä pystyyn, viskasi puoliksi poltetun savukkeensa kahvin -sakkaan, niin että sihahti, heitti burnusin olkapäiltänsä taaksepäin ja -lähti huoneesta. - -Talossa oli hiljaista, kuten oli ollut aamullakin — nämä Slimanin -palvelijat olivat joko hyvin uneliaita tai perin hyvin koulutettuja -pysymään poissa näkyvistä ja kuuluvista, mietti hän astellessaan tyhjien -huoneiden ja käytävien kautta pieneen etuhuoneeseen. - -Hän tapasi Jasminin kovin kuumassa ja ylettömästi tuoksuavassa -salissa. Ja jo ensimmäinen vilkaisu ilmaisi hänelle, että hänen eräitä -määräyksiänsä oli tunnontarkasti noudatettu ja että S'ririn mainitsema -palvelijatar tiesi, mitä hänen oli tehtävä, ainakin yhdessä suhteessa. - -Tytön ulkomuodossa tapahtunut muutos oli miltei ällistyttävä. - -Eilispäiväisissä, kehnoissa, räikeän koreissa repaleissaan hän oli -ollut kaunis, mutta upeassa puvussa, joka nyt oli hänen yllänsä, hän -näytti kymmenen kertaa viehkeämmältä. - -Lyhyen, korukirjailuilla koristetun nutun ja kirkkaanväristen, -silmäänpistävien liivien alta näkyivät mitä hienoimmasta harsokankaasta -valmistetut alusvaatteet, joiden kaulus oli leikattu syvälle -kaarteelle, joten hänen sievä kaulansa ja pienten rintojensa kohoaminen -jäivät näkyviin; hänen hennoille vyötäisillensä oli kiedottu -viirullisesta silkistä tehty monipoimuinen _futa_, jonka alapuolelta -avarat, silkkiset housut ulottuivat melkein nilkkoihin saakka. Hänen -pienet jalkansa olivat paljaat, ja toinen niistä oli puoliväliin -työnnetty pieneen, korkeakorkoiseen ranskalaiseen tohveliin, jonka pari -virui vähän matkan päässä lattialle nakeltujen, välkkyvien sormusten, -rannerenkaiden ja jalokiviketjujen keskellä. - -Omituinen ilme lehahti miehen kasvoille, kun hän näki hyljeksityt helyt. - -Jasmin oli sykertyneenä ison leposohvan pieluksien sekaan eikä -liikahtanutkaan toisen astuessa sisään, ja aluksi Ahmed luuli hänen -nukkuvan. Mutta mentyänsä likemmäksi hän näki polttavan punan tytön -poskilla; tyttöä puistatti, ja hän näytti painautuvan tiukemmin -pehmeitä pieluksia vasten. Ahmed kävi asiaan käsiksi luonteenomaiseen, -äkkijyrkkään tapaansa, lausuen purevat kysymyksensä äänellä, joka tosin -oli hiljainen kuten tavallisesti, mutta kuitenkin kova ja ilmeisen -käskevä. Ja koko hänen kyselynsä ajan kuunteli Jasmin äänettömänä -muuttamatta asentoansa ja nostamatta lattiaan luotua katsettansa. Hän -olisi saattanut olla kuuromykkä, mikäli voi päättää toisen kysymyksien -häneen tekemästä näkyvästä vaikutuksesta. - -Hänen äänettömyytensä ja itsehillintänsä vimmastuttivat Ahmedia, mutta -hänen suuttumukseensa oli sekaantunut ihmettelyä, kun hän silmäili -hentoa tyttöä päästä jalkoihin saakka. - -Oivalsiko Jasmin täydelleen, kuinka avuton hänen asemansa oli? Mihin -hän luotti rohjetessansa uhitella häntä? Hän liikahti äkkiä tyttöön -päin. »Puhu, tyttö!» komensi hän uhkaavasti. - -Vasta sitten tyttö kohotti päätänsä ja katsoi häneen erittäin tiukasti, -erittäin läpitunkevasti. Hänen raottuneet huulensa vapisivat ja -hetkisen hän näytti koettavan puhua saamatta sanoja suustansa. »Sinä -syytit minua petoksesta», kuiskasi hän vihdoin. »Tahtoisitko nyt minun -pettävän isäni?» - -Mies keikautti päätänsä, ärähtäen kärsimättömästi. »Ainakin kymmenen -kertaa olet vakuuttanut minulle, ettei hän ole isäsi. Mielitkö vielä -valehdella minulle?» Jasminin värähtelevät silmäripset painuivat -nopeasti alas, verhoten hänen silmänsä. - -»Hän on ainoa isä, jonka koskaan olen tuntenut», jupisi hän. - -Äkkiä kiehahtanut viha nosti punan Ahmedin poskille. »Se on mukava -sukulaisuussuhde, jonka voit tunnustaa tai olla tunnustamatta, miten -sinua milloinkin huvittaa», pilkkasi hän. »Mutta vaikkapa hän olisi -kymmenestä isäsi, on sinun puhuttava.» - -Hänen äänensä kiihkeän raivokas sointu sai tytön vavahtamaan, mutta -hänen pieni suunsa tiukkaantui yhtä itsepäisesti kuin Ahmedinkin. »Sinä -voit tappaa minut — mutta minä en puhu.» - -Minuutin ajan Ahmed tuijotti häneen sanatonna raivosta. Jollei hänessä -olisi ollut englantilaista verta, olisi hän pieksämällä kiristänyt -tytöltä totuuden, ja nytkin hänen oli puristettava kätensä nyrkkiin -pidättyäksensä lyömästä. Käheästi naurahtaen hän sitten pyörähti -poispäin ja alkoi astella lattialla edestakaisin. »Sinä et ole -tappamisen arvoinen», sanoi hän ylenkatseellisesti. »Ja on muitakin -keinoja, joilla sinut saadaan puhumaan.» - -Jasminia puistatti uhkaus taaskin, ja hänen silmiinsä tuli kummallinen -ilme, kun hän hiljaa liikahti sohvalla ja hänen kätensä pujahti -hänen uumenilleen kiedottuun leveään silkkivyöhön. Pitkien, tummien -silmäripsiensä takaa hän salavihkaa tähyili edestakaisin kävelevää -Ahmedia, ja hänen hienot jäsenensä vapisivat, kun hänen lihaksensa -hitaasti pingoittuivat. - -Taaskin Ahmed seisahtui hänen vierelleen kasvot naamiomaisina -ponnistuksesta. »Oman itsesi tähden, tyttö, kerro minulle, mitä -tiedät!» kehoitti hän lempeämmin. »Mitä tarkoitusta varten nämä miehet -ovat Algeriassa? Mikä salaisuus on saanut heidät lähtemään omasta -maastansa lietsomaan epäjärjestystä vieraan maan väestön keskuudessa? -Minkälaiset siteet yhdistävät '_isäsi_' ja nämä muukalaiset toisiinsa? -Et saata aavistaa, kuinka paljon on sanojesi varassa — kuinka paljon -vahinkoa saattaa vaitiolostasi koitua tälle maalle, joka on vihdoinkin -vapautunut sekasorrosta.» - -»Luuletko minun välittävän siitä, mitä vahinkoa tälle sinun -maa-pahallesi koituu?» tokaisi tyttö ivallisesti. »Ja mitä kuuluvat -isäni salaisuudet sinulle, sinä nujerretun rodun poika? Mitä sinä -tiedät vapaudesta, sinä, jonka niskaa painaa Ranskan kantapää — Allah -tuhotkoon sen kansan, joka mielii orjuuttaa meidät, samoin kuin se on -orjuuttanut sinut! Mutta me marokkolaiset _olemme_ vapaita — ja meidän -naisemme ovat parempia miehiä kuin sinun arkasydämiset kansalaisesi, -joiden voimat kuluvat huvituksiin kuten sinunkin. Ja me marokkolaiset -naiset emme kumartele emmekä kyyristele, kuten täkäläiset uikuttavat -naiset tekevät, kun mies haluaa tehdä meille pahaa. Me iskemme — kuten -minä isken!» - -Hyökkäys tapahtui niin äkkiä, että vain Ahmedin valpas silmä ja varmat -hermot pelastivat hänet. - -Erinomaisesti harjoitettu, pieni, atleettinen ruumis jännitettynä -Jasmin oli miltei huomaamattomasti siirtynyt asentoon ponnahtaakseen -eteenpäin nopeasti ja meluttomasti kuin villi eläin, tähdäten -_futastaan_ tempaamansa välkkyvän veitsen suoraan Ahmedin rintaan. - -Terävä kärki oli enää vain parin sentimetrin päässä miehen sydämestä, -kun hän tarttui tytön ranteisiin teräksisin sormin, sysäten häntä -rajusti taaksepäin. Ja Jasminin horjahtaessa kiertyi Ahmedin käsi -sukkelasti hänen ympärilleen ja puristi hänen värisevää vartaloansa, -kunnes hän luuli kylkiluittensa murtuvan säälimättömästä rutistuksesta, -joka tuntui pusertavan hänestä hengen. Henkeä haukkoen hän tuijotti -Ahmedin tuhkanharmaihin, intohimon vääristämiin kasvoihin, samalla -kun viimemainittu tiukensi julmasti ja hitaasti hänen rannettansa -kiristävää otetta, kunnes hän ei enää jaksanut kestää sen aiheuttamaa -kipua, ja hänen huuliltansa pääsi hiljainen valitus, hänen kätensä -avautui ja hellitti veitsen, joka pehmeästi kolahtaen putosi -matolle. Hetkisen hän uhmaili miestä, katsoen hurjistuneesti häntä -silmiin, rinnan huohottaessa myrskyisesti. Ihan äkkiä sitten hänen -jännittyneet lihaksensa laukesivat, häneltä pääsi valittava, -äärimmäisen epätoivoinen parahdus, ja hän retkahti hervottomana Ahmedin -käsivarsille, itkien niin, ettei viimemainittu ollut koskaan ennen -kuullut ainoankaan naisen siten itkevän. - -Mutta hänen kyyneltensä näkeminen ei hellyttänyt miestä, ja -kammottavasti nauraen hän viskasi tytön matolle jalkojensa juureen. - -»Allah olkoon sinulle armollinen, sinä pieni hupsu», huusi hän -vimmoissaan, »sillä minulta et saa armoa!» - -Jasmin kuuli oven pamahduksen, kun se läjähti kiinni Ahmedin jälkeen, -ja miehen poistuttua hän virui pitkän aikaa samassa paikassa, johon -oli kaatunut, vääntelehtien ja valittaen tuskissansa ja nyyhkyttäen -ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut pakahtumaisillaan. Mitä hän -oli tehnyt! Voi, Allah, mitä hän oli tehnyt, mikä hulluus hänet oli -vallannut? Mikä paha henki oli viekoitellut hänet varastamaan aseen -ulomman huoneen kokoelmista ja koettamaan tappaa rakastamansa miehen, -joka aikoinaan oli rakastanut häntä? Hän oli suunnitellut sen miehen -kuolemaa, jonka henki oli hänestä kalliimpi kuin hänen omansa — ei, ei, -ei hän, vaan se ilkeä henki, joka oli väkisin ohjannut hänen kättänsä, -mutta ikiajoiksi kaikonnut hänen tuona hirveänä hetkenä oivaltaessaan, -mitä hän oli ollut vähällä suorittaa. Jospa hän olisi vahingoittanut -Ahmedia — voi, Allah, jos hän olisi haavoittanut häntä, isäntäänsä, -herraansa! Mitäpä siitä, jos Ahmed olikin ollut julma — kaikki miehet -olivat julmia, ja eikö hän ollut Ahmedin omaisuutta, jolle hän sai -tehdä mitä halusi? Ja tekipä Ahmed mitä tahansa, ei hän voinut muuta -kuin rakastaa Ahmedia, rakastaa häntä, kunnes myöskin hänen mieltänsä -sumentava hulluus karkkoaisi ja hän taaskin rakastaisi häntä, -tyttöänsä. Vielä kerran Ahmed tietäisi, ettei hän ollut valehdellut, -ettei hän ollut aavistanut toisten seuraavan hänen jälkiänsä sinä -aamuna, jolloin hän oli tullut kohtauspaikalle, ettei hän ollut tiennyt -mitään suunnitellusta juonesta, joka saattoi hänet niin petolliseen -valoon. Äsken hän hulluudessansa ja raivostuttaakseen Ahmedia oli ollut -tietävinään enemmän kuin todellisesti tiesi, narrannut toisen luulemaan -osaavansa antaa halutut selvitykset. Mutta hän ei olisi voinut ilmaista -muuta kuin maurilaisen piilopaikan — ei mitään muuta. Sillä mitäpä -häneen kuuluivat tuon miehen salaiset puuhat? Lapsuudesta saakka se -mies oli rääkännyt häntä; »isän» kuvaan sekaantui himmeitä, hämäriä -muistoja, varjomaisia unelmia ajoilta, jolloin häntä oli hyväilty -hellin käsin, jolloin suloinen, surullinen ääni oli hyräillyt hänen -mielessänsä vieläkin silloin tällöin väikkyvää, puolittain unohtunutta -tuutilaulua. Ja mitäpä häneen myöskään kuului raaka, arabiankieltä -puhuva saksalainen, jonka himokkaat silmät olivat herättäneet hänessä -kuvottavaa kauhua? Joku epämääräinen tunne esti häntä kavaltamasta -heitä, mutta he eivät merkinneet mitään hänelle, joka oli elänyt heidän -parissansa vain orjana, kestänyt surkeata, mieltäkuohuttavaa elämää, -kunnes _hän_ — outo rakastaja, jonka komeus oli häntä huikaissut — -oli tullut ja avannut hänen silmänsä näkemään rakkauden. Ja niinä -muutamina, lyhyinä onnenhetkinä oli myöskin mies rakastanut häntä! -Oi, jospa Allah kääntäisi Ahmedin sydämen ja opettaisi hänet taaskin -rakastamaan ja tietämään, luottamaan häneen ja uskomaan häntä jälleen! - -Kasvoillansa paksulla, pehmeällä matolla hän rukoili ja itki, kunnes -kyyneleet ehtyivät, kunnes hän virui murtuneena ja mielenliikutuksen -näännyttämänä; hänen väsyneissä aivoissansa jyskytti, ja hänen uupunut -pieni ruumiinsa oli kolhiutunut ja hellä Ahmedin väkevien käsien -rajusta runtelusta. - -Eikö elämässä ollutkaan muuta kuin kärsimyksiä, mietti hän ajatustensa -verkkaisesti suuntautuessa viimeksi kuluneihin, tuskaisiin viikkoihin, -joiden aikana hänestä oli tuntunut kuin hän olisi jo elävänä kuollut -ja hän oli muuttunut turraksi kaikelle muulle paitsi häneltä riistetyn -riemun muistolle. Tunnottoman tylysti oli hänelle kerrottu hänen -rakastajansa kohtalosta, ja hänen mielipuolinen surunsa oli vain -nostattanut heissä kiukkua. - -Ja päivän seuratessa toistansa oli hänen mielessänsä pyörinyt -yksi ainoa ajatus, se toivo, että pian hänkin pääsisi pois sen -ihmispaholaisen julmuuden ulottuvilta, joka oli kiduttanut häntä -silloinkin, kun hän oli ollut avuton lapsi. Hän oli aina pelännyt -sitä miestä, aina kammonnut häntä, tuntien vaistomaista kauhua ja -inhoa häntä kohtaan. Mutta viha, jota hän ei milloinkaan ennen ollut -tuntenut, oli alkanut kyteä hänen mielessänsä, kun se mies oli -valehdellut, kerskunut konnantyöstä, joka oli särkenyt hänen sydämensä, -ja uskotellut olevansa hänen rakastajansa veren tahraama. - -Hänen rakastajansa! Häntä puistatti valtava nyyhkytys. Ei yksikään -rakastaja olisi tehnyt sellaista, mitä Ahmed oli tehnyt hänelle -edellisenä yönä. Ja kun Ahmed tuli uudelleen. Väristen hän reutoutui -pystyyn, jäi seisomaan, silmäillen murheellisena ympärilleen ja -huohotti tärisyttävien huokausten vielä pusertuessa hänen huuliltansa. - -Kun Ahmed taaskin tulisi, antaisi rakkaus hänelle, Jasminille, voimia -kestää kaikki, mitä ikinä toinen haluaisi tehdä. Sillä enää ei mikään -kykenisi tukahduttamaan intohimoa, joka poltti hänen rintaansa kuin -roihuava tuli. - -Hänen surulliset silmänsä harhailivat ilottomasti, sivuuttivat -jalokivet, jotka hän halveksien oli viskannut yltään, ja kiintyivät -veitseen, jonka Ahmed oli jättänyt matolle, johon hän oli sen -pudottanut. Valittavasti huudahtaen hän sieppasi sen ja sinkosi sen -kaikin voimin etäisimpään nurkkaan, hoippui leposohvalle ja kaatui -sille pitkäkseen, painaen kasvonsa pieluksiin. - - - - -V - - -»Viimeinen leiri, _mon cher_!» - -Caryllista, joka istua jörötteli hiekkakummulla selkä käännettynä -aamutuulta vasten, imien piippuansa, josta ei mitenkään tahtonut lähteä -savuja, kuulosti Saint Hubertin ääni melkein ärsyttävän hilpeältä. - -Hän ei itse ollut suinkaan hilpeä, ja se tieto, että hän esiintyi -nyrpeänä — mikä, kuten hän itse vilpittömästi kyllä myönsi, -oli vihoviimeisen lapsellista — ei ollut omiaan tekemään häntä -iloisemmaksi. Mutta miten vietävässä voitaisiin odottaa ihmisen olevan -hilpeän niin tuskastuttavassa ympäristössä, aprikoi hän itsekseen. Setä -Raoulin kyllä kelpasi, hänhän piti tästä maasta ja näytti nauttivan -»kammottavasta autiudesta», jonka lävitse he olivat samonneet. Mutta -häntä taas kuvotti hiekan näkeminen, kuvottivat loppumattomat, -keskeytymättömän yksitoikkoiset päivät — sillä hän ei pitänyt -vaihteluna niitä kahta tilaisuutta, jolloin he olivat pysähtyneet -nauttimaan heille tarjottua vieraanvaraisuutta, toisen kerran -aavikko _zauialla_, toisen kerran erään sikäläisen, arvokkaan päällikön -luona. - -Aina siitä alkaen, kun he olivat lähteneet Tuggurtista, oli matka -tuntunut hänestä kuvaamattoman ikävältä ja väsyttävältä, eikä hän -ollut vielä saanut tilaisuutta ampua mitään. Ja hänen harminsa -huippuna oli muisto muutamia päiviä sitten tapahtuneesta narrimaisesta -näytöksestä, jolloin hänen isänsä heimon miehiä oli saapunut -viitisenkymmentä päästämään takaisin heitä Tuggurtista saattanutta -turvajoukkoa, kirotusta sirkussesityksestä, joka oli saanut hänet -vuoroin kuumenemaan, vuoroin kylmenemään pelkästä suuttumuksesta ja -loukkaantumisesta ja jota ajatellessansa hän vieläkin vuoroin kuumeni, -vuoroin kylmeni. Hänen oli totisesti täytynyt näyttää naurettavalta, -kun lauma mielipuolia ratsasti täyttä neliä hänen ympärillänsä, kiljuen -kuin pahat henget ja laukoen pyssyjänsä ylevän välinpitämättöminä -mahdollisesta hengenvaarasta ja vammoista! Naurettavaa ammuksien -tuhlausta. Kunnianosoitus hänen isänsä pojalle — hyvä Luoja, hän olisi -tullut hyvin toimeen ilman sellaista kunnioitusta, ilomielin! - -Hänen vaaleat kasvonsa punehtuivat huomattavasti, kun hän tarpeettoman -rajusti kopisti porot piipustaan ja jupisi myöhästyneen, epäselvän -vastauksen Saint Hubertin huomautukseen. - -Kreivi lakkasi tarkkailemasta kuormakameleja, joiden selkään -sälytettiin taakkoja, ja istuutui hänen lähellensä, vaivoin virittäen -savukkeen. »Mitä sinä sanoit?» kysyi hän, suojaten molemmin käsin -tulitikkua tuulelta. Caryll veti vaippansa kaulusta ylemmäksi ja painoi -kantapäänsä uhkamieliscsti hiekkaan. - -»Sanoin: Jumalan kiitos!» vastasi hän lyhyesti. - -Saint Hubert hymyili tavalliseen maltilliseen tapaansa. - -»Ihan niin», myönsi hän rauhallisesti. »En halua väittää, että matka -on ollut erikoisen hupaisa, varsinkaan sellaisesta henkilöstä, joka, -kuten sinä, ei tunne mielenkiintoa tätä maata kohtaan. Myönnän -mielelläni, että tähän saakka noudattamamme tie on ollut tympäisevä. -Mutta kauempana se muuttuu kiintoisammaksi. Ja leiriin majoituttuamme -on meillä enemmän vaihtelua ja vähemmän yksitoikkoisuutta. Sinä saat -käydä käsiksi noihin mainioihin pyssykoteloihisi ja isäsi hevoset ovat -mainioita.» - -Caryll rypisti otsaansa ja vilkaisi vieressänsä laiskasti loikovaan -mieheen. Naurettiinko hänelle? Mitä pahusta setä Raoul tarkoitti -puhuessansa hänelle kuin nyreissänsä olevalle lapselle, jota oli -hyvitettävä leluilla ja huvituksilla! Mutta Saint Hubertin kasvot -olivat vilpittömän näköiset, ja hän näytti vähääkään seuralaisestansa -välittämättä keskittäneen koko huomionsa leirin purkamiseen. -Tavallisesti oli kamelikaravaani tähän aikaan aamusta jo matkalla. -Mutta tänään ei ollut tarpeellista lähteä varhain liikkeelle. -Matkakalustoa ei sheikin leirissä kaivattaisi, ja kuormasto -valmistautui kulkemaan matkan viimeisen taipaleen ponnistelematta ja -saapumaan perille oman mielensä mukaisesti, vapauduttuansa vihdoinkin -telttojen pystyttämisen ja päivällisen keittämisen velvollisuudesta. -Jotkut kamelit olivat jo kuormatut ja liikkuivat umpimähkään sinne -tänne pahanilkisen tyytymättöminä; toiset olivat vielä polvillaan ja -karjuivat ja ärisivät, kun myttyjä sijoitettiin ja nuoria soviteltiin -ja tiukkailtiin, irroiteltiin ja tiukattiin uudelleen väittelevien -kamelinajajien käheä-äänisen hälyn kaikuessa voimakkaampana kuin heidän -pahantuulisten hoidokkiensa äänet. Se oli näennäisesti selvittämättömän -hämmingin näky; valkopukuisia, paljasjalkaisia olentoja riensi sinne -tänne, ajaen takaisin liiaksi intoilevia eläimiä, jotka olivat -loitonneet liian kauaksi väärään suontaan, tai kiidättäen unohdettua -kääröä voitonriemuisesti paiskataksensa sen jo köytetylle kuormalle, -josta se taas pilkkasanojen ja sadatusten säestyksellä kiskaistiin -pois, minkä jälkeen sitä sysittiin kädestä käteen, kunnes se löysi -lopullisen sijoituskohdan. - -Se hämminki oli kuitenkin omalla tavallansa suunnitelmallinen, sillä -vähitellen alkoi sekasorto muuttua järjestykseksi Saint Hubertin -arabialaisen palvelijan Mohamedin kyvykkäästi ohjatessa. Viimemainittu, -hoikka, jäntevännäköinen kabylilainen oli ollut kreivin mieskohtainen -palvelija kymmenen vuotta, sen jälkeen kun Henri, joka oli mennyt -naimisiin ja tullut perheenisäksi, oli korotettu kreivin Ranskassa -olevan maatilan hoitajaksi. - -Erään hevosrivin kaukaisemmassa päässä oli Caryllin palvelija -uutterasti puuhassa, ruokoten sheikin pojallensa lähettämää upeata -oritta. Ujostelematta ympärillensä kerääntyneitä huvitettuja ja -arvostelevia aavikkolaisia teki nuori englantilainen työtänsä -huolettoman välinpitämättömästi, samalla yhtä mittaa lasketellen -rattoisaa pilaa, jota hänen kuulijansa eivät lainkaan ymmärtäneet, -mutta joka silti nostatti raikuvia hilpeyden purkauksia, koska siihen -oli sekoitettu muutamia ranskalaisia ja arabialaisia sanoja, jotka hän -oli ennättänyt oppia. - -Ja tuontuostakin kajahti hänen oma hyväntuulinen, iloinen naurunsa. -Saint Hubert heilautti nikotiinin tahraamia sormiansa häneen päin. - -»Williamsilla ainakin näyttää olevan perin hauskaa», huomautti hän. -»Hän on jo nyt miesten suosiossa, ja Mohamed ylistelee häntä kovasti. -Jumala yksin tietää, miten hän osaa saada toisen ymmärtämään itsensä, -vaikka Mohamed, kuten tiedät, osaa hieman solkata englanninkieltä. -Mutta yleensä hän näkyy saavan, mitä tarvitsee. Miehet juhlivat -eilenillalla — sitten kun sinä olit paneutunut makuulle ja kuorsasit, -_mon cher_ —» - -»En minä nukkunut», ärähti Caryll. »Ikäänkuin kukaan olisi voinut -nukkua niin kamalassa remussa!» - -Saint Hubert naurahti hiljaa. »Etkö?» pilaili hän. »Sitten sinä -olit aika hyvin nukkuvinasi. No niin, joka tapauksessa menin minä -heitä katsomaan — he ovat mielissään, jos heitä kohtaan osoitetaan -mielenkiintoa — ja siellä tapasin sinun Williamsisi puettuna burnusiin -ja turbaniin, näyttäen totisesti hurjalta hirtehiseltä, paukuttaen -rumpua perin hyväksyttyyn tapaan ja hoilottaen kohti kurkkuansa -jotakin kapakkalaulua kaikkien kuulijoiden suunnattomaksi riemuksi. -Pelkään, ettei hän nähdessänsä minut ollut yhtä hyvillään kuin muut -olivat, mutta minä kehoitin häntä jatkamaan kelpo puuhaansa ja pitämään -hauskaa. Hän on varmasti sopeutunut tähän elämään ihmeellisen hyvin ja -näyttää löytäneen alansa. Hänestä tulee mainio matkailija, nykyajan -mukainen. Minua melkein haluttaa viekoitella häntä mieltymään itseeni -ja pyytää sinua tämän retken jälkeen luovuttamaan hänet minulle.» - -Caryll silmäili hänen katseensa suuntaan silmissänsä miltei kaihoisa -ilme. - -»Hän on kunnon poika», virkkoi hän, tukahduttaen huokauksen. Ja taaskin -heräsi hänessä sama kateuden tunne, jota hän oli kerran ennen tuntenut. -Minkätähden hän ei voinut ottaa kaikkea keveältä ja hilpeältä kannalta, -kuten Williams teki? Mikä puute oli hänen luonteessansa, koska elämän -vakavuus aina oli ylinnä hänen mielessään? Kaksi vuotta kestänyt ankara -vastuunalaisuus oli riistänyt häneltä nuoruuden etuoikeuden ja tehnyt -hänestä miehen, ennenkuin hän tuskin oli lakannut olemasta poika. -Eikä hän, suoraan puhuen, ollut näihin viime viikkoihin saakka edes -ollut mies. Hän oli ollut ainoastaan kone — pikemminkin totunnaisten -tapojen ja suunnitelmien mukaan toimiva olio kuin tavallisten -inhimillisten intohimojen kannustama elävä, hengittävä kuolevainen. -Tuggurtissa oli Williams, joka oli viisi vuotta häntä vanhempi, -muistuttanut loma-aikaansa viettävää koulupoikaa, uhkuen harrastusta -ja kevein sydämin tarttuen jokaiseen tarjoutuneeseen tilaisuuteen -säikkymättä sitä, ettei osannut maan kieltä. Ja Caryllia oli hänen -avoin ja aito huvittelunsa ihmetyttänyt. Mutta juuri Tuggurtissa -oli hän itse herännyt tuntemaan olevansa mies. Tuggurt! Hän vetäisi -kiivaasti henkeänsä. Tämä pieni arabialainen kaupunki, jota hän oli -kammonnut, olisi aina tästälähtien liittyvä hänen mielessänsä siihen -lyhyeen romaaniin, joka oli kesäisen salaman tavoin välähtänyt hänen -rauhallisen elämänsä tyynellä taivaanrannalla, nostattaen hänessä niin -syviä tunteita, ettei hän ollut luullut voivansa sellaisia tuntea. - -Ensimmäisen kerran oli rakkaus häntä hipaissut, miehen kummallinen, -käsittämätön rakkaus naiseen, ja muutamien lyhyiden viikkojen aikana -hän oli antautunut luonnollensa tyyten vieraiden tunnelmien ja -vaikutelmien valtaan. - -Silloin se oli ollut hänestä sangen todellinen, vaikka se nyt alkoi -hänestä tuntua hurjalta, uskomattomalta unelta. Mutta vaikka se -saattoikin olla hurja ja uskomaton ja vaikka hän nyt olikin lievästi -häpeissänsä siitä, että tyttö oli tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen, -tiesi hän sittenkin, ettei hän ikinä unohtaisi tyttöä. Vaikka hän ehkä -rakastuisikin johonkuhun toiseen, seuraisi häntä aina ensimmäisen -rakastetun muisto — puolittain surullinen, puolittain hellä muisto, -joka väikkyisi hänen mielessänsä, kuten tytön kasvot vielä väikkyivät. - -Pieni, herttainen orpo-poloinen, joka ajelehti elämän myrskyisellä -merellä kuin haaksirikkoutuneen laivan avuton sirpale. Missä hän nyt -oli? Mikä oli ollut hänen kohtalonsa sen pirullisen kauniin, uhkaavan, -hymyilevän nuoren hirtehisen käsissä, joka oli hänet ryöstänyt? -Oliko hän joutunut kultahohteiseen vankeuteen joko hyväiltäväksi tai -kolhittavaksi ryöstäjänsä oikkujen mukaan — vai oliko hänet jo nyt -viskattu syrjään kuin hylätty lelu lisäämään samanlaisten onnettomien -joukkoa? Sen äkillisen ajatuksen kammottavuus säpsähdytti häntä. - -Hänen oma osansa jutussa tuntui hänestä pelkurimaiselta. Mutta mitäpä -muuta hän olisi voinut tehdä? Olosuhteet olivat estäneet häntä -nostamasta kättänsäkään tytön puolustukseksi, ja hänen saavuttuansa -hotelliin ei Saint Hubert ollut palannut. Seuraavana aamuna hän -oli, salaten omat tunteensa, koettanut herättää Saint Hubertissa -mielenkiintoa tytön kohtaloon. Mutta kreivi oli torjunut hänen -ehdotuksensa, että ryhdyttäisiin etsimään kadonnutta tanssijatarta. -Oli mahdotonta, oli hän selittänyt, sotkea Caryllia juttuun, jossa -hän oli ollut pelkkänä syrjästäkatsojana ja joka lisäksi aiheutti -viranomaisille paljon harmia ja levottomuutta. Sellaista kovaksi -onneksi sattui, oli hän vakuuttanut — eikä Algeria ollut Englanti. -»Ja _noblesse oblige, mon ami_», oli hän lopettanut. »Sinun asiasi -ei ole huolehtia maineeltansa epäilyttävien kahvilatyttöjen -rakkausseikkailuista ja ryöstöistä.» Ja Saint Hubertin järkeily oli -taaskin muistuttanut häntä perityistä velvollisuuksista ja vastuusta, -ja nuorekkaan rakkauden vaatimukset olivat väistyneet vuosikautisen -harjaannuksen tieltä. - -Se oli kaikki ollut romanttista hupsahtelua — mieletön haave, joka oli -tuomittu aina pysymään haaveena. Jollei tytön kansallisuus olisikaan -ollut ylipääsemättömänä muurina heidän välillänsä, ei hän saanut -valita tulevaa Glencaryllin kreivitärtä _café mauren_ turmeltuneesta -ilmakehästä eikä arabialaisen kaupungin löyhkääviltä kaduilta. Mutta -jospa hän vain olisi voinut tehdä jotakin auttaaksensa tyttöä, jotakin -sellaista, mikä olisi lieventänyt hänen nyt itseänsä kohtaan tuntemaa -häpeätä ja suuttumusta! - -Hänen kasvoillensa levisi tumma puna, ja hän käänsi päänsä toisaalle, -haravoiden hiekkaa sormillansa hermostuneen kärsimättömästi. - -»Onko kuulunut mitään uutta — siitä kahvilajutusta, setä Raoul?» kysyi -hän nykäyksittäin. - -Saint Hubert, joka oli tarkkaavasti katsellut edessänsä olevaa -hyörinää, nousi äkkiä kyynärpäänsä varaan. »Tuossa ne nyt vihdoinkin -menevät», huudahti hän. »Arvelin, että meidän olisi sittenkin pitänyt -lähteä liikkeelle ensimmäisinä.» Sitten hän kohosi verkkaisesti -istumaan, pudisti hiekan nutustaan ja katsahti kelloonsa. »Mistä -puhuitkaan, Caryll?» kysäisi hän. »_Café mauressa_ sattuneesta -jupakastako? Ei, ei paljoa — ei ainakaan siihen mennessä, kun me -lähdimme Tuggurtista. Eversti Mercierille oli lähetetty salaperäinen -kirjekäärö, jolla saattaa olla merkitystä siihen juttuun nähden, mutta -paperit lähetettiin päämajaan, joten en kuullut, mitä ne sisälsivät. -Käärmeenlumooja, jonka oma tyttö oli, katosi jollakin tavattomalla -tavalla, ja yleensä tunnutaan nyt uskovan, että kysymyksessä oli vain -yksityinen riita hänen ja tytön ryöstäjän välillä. Tämä neuvokas, -nuori herrasmies on myöskin hävinnyt ja kun häntä on etsitty ja -koetettu saada hänestä tietoja, ovat kaikki ponnistukset menneet -hukkaan. Joko hän tosiaankin oli vieras kaupungissa tai sitten on häntä -hyvin uskollisesti pidetty piilossa. Ei kukaan mielellänsä myönnä -olleensa kahvilassa sinä iltana, ja koko Tuggurtin väestö väittää -olevansa viehättävän ja lapsellisen tietämätön koko tapahtumasta. -Minä puolestani olen sitä mieltä, että se oli vain yksityinen asia -— otaksuttavasti varastettua tavaraa molemmin puolin mutta juuri -tällä hetkellä ovat viranomaiset valmiit kovin epäilemään kaikkia -mellakoita. Mutta aikahan sen selvittää. On mielenkiintoista nähdä, -sukeutuuko siitä mitään. Tällä hetkellä kuitenkin on meidän aika lähteä -liikkeelle, jos olet valmis.» - -Tuntien mielihyvää, johon sekaantui huvia, tarkkaili Saint Hubert, -kun Caryll tottuneesti käsitteli kaunista, mutta vaikeasti hillittyä -ratsua, joka oli ensimmäinen sheikin hänelle antama lahja. Olikohan -Ahmedilla mielessänsä jotakin muuta, kun hän lähetti tämän erikoisen -huiman ja äksyn hevosen — tahtoiko hän siten koettaa poikansa kuntoa, -josta hän ei tiennyt mitään, nähdä, millaista ainesta hänen tuntematon -poikansa oli? Kreivin huulet kaartuivat hienoon tyytyväisyyden hymyyn. - -Jos Caryll missä muussa suhteessa hyvänsä ei saavuttaisi isänsä -hyväksymistä, niin ainakin hänen ratsastustaitonsa oli moitteeton. Hän -osasi ratsastaa, ja se oli jonkinarvoista tässä maassa. - -Saint Hubertilla oli omituinen vastuunalaisuuden tunne hänen -ratsastaessansa sukulaisekseen omaksumansa nuorukaisen rinnalla. Omalla -tavallaan, mutta kokonaan toisista syistä, hän oli yhtä hermostunut -kuin Caryllkin ajatellessansa kohtausta, joka tapahtuisi muutamien -tuntien kuluttua. Hän tiesi, millaiset ennakkoluulot Caryllilla oli -isästään — kykenisikö sheikki taipumaan, mikä olisi välttämätöntä, -ennenkuin heidän välillensä voisi syntyä keskinäisen ymmärtämyksen -pohja? Olisiko Caryll kyllin ystävällinen vastataksensa ensimmäisiin -sovinnollisiin sanoihin vai sulkeutuisiko hän harvasanaiseen -varovaisuuteensa, joka teki hänet ulkoisesti niin jäykäksi muita -kohtaan? Hän vilkaisi salavihkaa kumppaniinsa. Se mielihyvän ja -innostuksen ilme, joka oli elävöittänyt nuoren miehen kasvoja hänen -kamppaillessansa uppiniskaisen ratsunsa kanssa, oli haihtunut, ja -saatuansa hevosensa vihdoin alistumaan hän ratsasti huulet tiukasti -yhteen puristettuina ja kasvoillansa kovin synkkä ilme. - -Saint Hubert silmäili häntä puolittain säälivästi, puolittain -kärsimättömästi, mutta viisaana miehenä pidättyi lausumasta -huomautuksia. Mitäpä olisikaan ollut sanottavaa? Hän oli tehnyt, mitä -suinkin saattoi, tasoittaaksensa tietä, ja Caryll sai noudattaa omaa -mieltään, olivatpa seuraukset mitkä tahansa. - -Äkkiä hänen mietteensä kääntyivät toisaalle. Niin mielellään kuin hän -olisikin tahtonut auttaa Caryllia, olivat nuorukaisen vaikeudet tänä -aamuna kuitenkin jääneet toiselle sijalle hänen ajatuksissaan. - -Hänen pohdittavanansa oli eräs toinen pulma, joka oli likempänä hänen -sydäntään. Hänen omat kasvonsa synkistyivät, ja hänen silmiinsä -hiipi syvän murheen ilme, kun hänen ajatuksensa kiitivät tulevaan -kohtaukseen, ei sheikin ja hänen poikansa, vaan hänen itsensä ja -hänen rakastamansa naisen väliseen. Vuosikausia sitten hän oli -koettanut repiä sen rakkauden sydämestään, tukahduttaa kateuden, -joka tuntui arvottomalta ja petolliselta, mutta syvälle juurtuneena -se oli uhitellut hänen ponnistuksiaan, ja vihdoin hän oli lakannut -rimpuilemasta sitä vastaan. Hän, se nainen, ei ikinä saisi tietää siitä -mitään, ja kun hän ei tuntenut vastarakkautta, niin mitä vahinkoa siitä -voisi koitua? Hän itse saisi vieläkin rakastaa ja etsiä lohtua toisen -onnesta. - -Oli kulunut kaksi vuotta siitä, kun hän oli nähnyt Dianan, kun hän -oli viimeksi tahallaan kiduttanut itseänsä katselemalla Dianan -täydellistä tyytyväisyyttä. Oli kovaa katsella onnea toisen miehen -silmillä, kovaa nähdä ihanteellista kumppanuutta, joka sai hänen oman -karvaan yksinäisyytensä tuntumaan sitäkin kirpeämmin. Mutta kuinka -paljoa surkeampi hänen elämänsä olisikaan ollut, jos sheikin rakkaus -sitä naista kohtaan, jonka hän oli niin väkivaltaisesti anastanut -omakseen, olisi haihtunut, kuten hän oli aikoinansa pelännyt käyvän. -Silloin se olisi muodostunut sietämättömäksi helvetiksi. Mutta Ahmed -rakasti Dianaa intohimoisesti, hellästi, kuten hän itsekin — eikä hänen -uhrauksensa ollut mennyt hukkaan. - -Ja olihan jotakin, että Diana oli suonut hänelle ystävyytensä, että hän -oli osaltaan auttanut Dianaa saavuttamaan onnensa. - -Olikohan Diana lainkaan muuttunut näinä kahtena viime vuotena? Mutta -miksipä kuvittelisi hänen saattaneen jollakin tavoin muuttua. Hänestä -se nainen näytti aina samanlaiselta. - -Olisiko _hänen_ rakkautensa pitänyt Dianan niin nuorekkaana, niin -täysin tyytyväisenä? Hänen huulensa värähtivät tuskaisesti. Hän ei -olisi milloinkaan saanut tilaisuutta koettaa! Hän ei ollut tuntenut -Dianaa, ennenkuin rakkaus oli taltuttanut uljaan naisen hillittömän, -käskevän mielen. Samoin kuin Diana oli silloin ollut kylmä ja -tunteeton, samoin olisi hän ollut yhtä halveksivan kopea hänelle, -Saint Hubertille, kuin oli ollut kaikille miehille. Hän olisi kulkenut -tietänsä välittämättä rakkaudesta, välittämättä mistään muusta kuin -urheilusta ja seikkailuista, joita varten hän oli elänyt. Hän, Saint -Hubert, ei ikinä olisi saattanut turvautua niihin hirveisiin keinoihin, -joilla sheikki oli alistanut Dianan. Hän ei olisi ikinä voinut saada -naista ensin vasten tahtoaankin ihailemaan ja sitten rakastamaan -miestä, kuten Ahmed oli tehnyt, pelkällä raa'alla ylivoimalla, joka -oli pakottanut Dianan tunnustamaan, että toinen oli käskevämpi ja -väkevämpi kuin hän, ja vihdoin nujertanut hänet alistuvana laskeutumaan -vangitsijansa jalkojen juureen. - -Vain sellaiselle miehelle kuin Ahmedille oli Diana voinut antautua. Ja -Jumala tiesi, että vaikka hän kadehtikin Ahmedia, hän ei nureksinut -ystävänsä onnea. Koska hän ei itse olisi saattanut voittaa Dianaa, soi -hän hänet mieluummin Ahmedille kuin jollekulle toiselle. Hän ojensihe -suoremmaksi satulassaan, tukahdutti ilmoille pyrkivän huokauksen ja -rukoili taaskin itsellensä voimaa, joka ei vielä kertaakaan ollut -pettänyt häntä. - -Sen, mitä hän oli pitänyt salassa niin kauan, voisi hän salata -edelleenkin — Jumalan avulla. Oikeastaan hänen pitikin olla kiitollinen -paljosta. Olisihan hänen saattanut olla pakko nähdä Dianan kärsivän -kiusattuna ja hyljeksittynä. Mutta nyt Diana oli onnellinen, eikä -muusta ollut väliä. Ja totisesti hän, Saint Hubert, oli nyt liian vanha -itkeäksensä kuin kuuta tavoitteleva läpsi. - -Itse-ivan hymy valaisi hänen surumielisiä kasvojaan, ja hän kääntyi -Caryllin puoleen, lausuen hilpeän huomautuksen. - -Aamutuuli oli vaimennut, ja päivästä tuntui tulevan hyvin kuuma. -Taivaanranta oli jo nyt epämääräisen himmeä kiemurtelevasta -hohtavasta udusta, jota aaltoillen kohosi valtavan aavikon helmasta. -Ja pilvettömällä taivaalla heloittavan, paahtavan auringon säteet -kimaltelivat ja välkkyivät hohtavalla hietikolla, muuttaen sen -lukemattomat jyväset kullaksi. Pieniä, harmaita hietikkokiuruja lenteli -parvittain äänettöminä ilmassa, ja vähäväliä syöksähti yksinäinen -harjalintu turvaan melkein hevosten jaloista. - -Jonkun aikaa oli Caryll tarkkaillut epäselviä jälkiä, jotka useammin -kuin kerran olivat menneet heidän tiensä poikki; ja vihdoin Saint -Hubert huomasi niiden herättäneen hänen mielenkiintoansa. »Gaselleja», -selitti hän, ohjaten ratsunsa likemmäksi, »mutta jäljet eivät taida -olla varsin verekset.» - -Caryll naurahti ensimmäisen kerran sinä aamuna. »Minä alan uskoa, että -gasellinne ovat taruotuksia», tokaisi hän. »Jälkiä olemme nähneet -ennenkin, mutta itse eläimet näyttävät kuvitelluilta. Ja se minua -ihmetyttää, miten ne lainkaan tulevat toimeen tällaisessa seudussa», -lisäsi hän, vilkaisten ympärilleen. Ja hänen näkemänsä rajattoman -aavikon lohduton autius kannusti häntä vihdoinkin lausumaan julki -kysymyksen, joka oli päiväkausia pyörinyt hänen kielellänsä. - -»Miten hän on jaksanut kestää tällaista, setä Raoul?» pamautti hän. -»Äitini nimittäin. Miten hän on kestänyt tätä kammottavaa yksinäisyyttä -ja tätä hirvittävää autiutta?» - -Saint Hubert kohautti olkapäitänsä. - -»Se ei tee kaikkiin sellaista vaikutusta», vastasi hän hitaasti. -»Joitakuita se kiehtoo hyvin voimakkaasti — kuten esimerkiksi minua. -Äitisi ihastui aavikkoon monta vuotta sitten, ja hänestä sen viehätys -on voimakkaampi kuin sen lohduttomuus. Ja jollei hän rakastaisikaan -sitä sen itsensä vuoksi, rakastaisi hän sitä sen vuoksi, mitä se -hänelle merkitsee.» - -»Mutta hänen on täytynyt luopua kovin paljosta», huomautti Caryll. -»Hänen on täytynyt — uhrata hyvin paljon — voidaksensa — voidaksensa -—» Hän keskeytti lauseensa, päästäen äkkiä harmin ärähdyksen. »Armias -taivas — miehellä ei ole oikeutta vaatia sellaista naiselta!» huudahti -hän kiivaasti. - -Taaskin Saint Hubert kohautti olkapäitään. »Mutta jos nainenkin tahtoo -sitä?» vastasi hän. »Ja tässä tapauksessa hän sitä tahtoi — eikä ole -koskaan sitä katunut.» - -Caryll katsoi häneen, rypistäen otsaansa ymmällä olevan näköisenä. -»Hänen täytyy olla — perin ihmeellinen», sanoi hän miltei ujosti. - -Saint Hubert katsoi värähtämättä häntä silmiin. »Hän on — ihmeellinen», -vahvisti hän tyynesti. - -Keskipäiväisen pysähdyksen aikana puhui Caryll taaskin äidistään. - -Ulkoilmapuolinen oli syöty, ja heidän ympärillänsä viruivat miehet -kietoutuneina vaippoihinsa, nukkuen kuin lakanoilla verhotut vainajat. -Myöskin mukautuvainen Williams oli sopeutunut maan tapaan ja loikoi -pitkänänsä aito englantilaiseen tapaan kasvot maata vasten, pää -painettuna käsivarsiin, hellehattu takaraivolla putoamaisillaan -hiekkaan. - -Saint Hubert oli hereillä, tarkkaili velttona haaskakuoriaista, joka -ponnisteli rajusti koettaessaan kuljettaa kolme kertaa itseänsä isompaa -leivänmurua, ja vilkaisi tuontuostakin lähellänsä viruvaan Carylliin. - -Puolisen jälkeen ei nuori mies ollut liikahtanut eikä virkkanut -mitään. Hänen hermojansa oli jonkun verran tyynnyttänyt rauhoittava -piippu, joka oli vihdoin suvainnut antaa savuja, ja hän koetti voittaa -hermostunutta ujoutta, joka oli vaivannut häntä koko aamun ja joka -paheni hetki hetkeltä välttämättömän kohtauksen yhä lähetessä. - -Vihdoin hän liikahti ja lopetti pitkällisen äänettömyyden. »Tuntuu -perin — omituiselta», alkoi hän empien, »ettei tiedä, millaiselta -oma äiti edes näyttää. En muista häntä lainkaan, ja ainoa valokuva, -mikä minulla hänestä on, on kiharapäisen, housuihin puetun pojan -kuva. Hän ei saata olla sennäköinen nyt. Se on varmasti otettu -hyvin kauan sitten. Otaksuttavasti hän on muuttunut aika paljon. -Luonnollisesti hänen täytyy olla — täytyy olla —» Hän pysähtyi -saamattomana kasvot tulipunaisina hämmingistä. Saint Hubert silmäili -häntä, hymyillen heikosti. Tyrmistyisikö Caryll, jolla oli jäykät, -vanhanaikaiset mielipiteet, nähdessänsä nuorekkaan äitinsä? Antaisiko -Dianan nuorekkuuskin, joka oli hänen viehättävimpiä puoliansa, -lisää harmittelun aihetta tälle arvostelevalle ja jo ennestään -ennakkoluuloiselle nuorelle miehelle? - -»Ei hän ihan Metusalem ole», vastasi hän kuivakiskoisesti, »vaikka -luonnollisesti», jatkoi hän hitaasti, vaivoin pitäen ääntänsä -tasaisena, »aavikkoelämällä joskus on hyvin vanhentava vaikutus -naisiin. Jotkut Tuggurtissa näkemistämme ryppyisistä, iäkkäistä -vaimoista otaksuttavasti olivat monta vuotta nuoremmat kuin äitisi.» - -Ja pitkänään viruva ja veltosti hiekkaa harova Caryll kuuli vain hänen -äänensä vakavan soinnun näkemättä hänen silmiensä veitikkamaista -tuiketta. Sensijaan hänen mieleensä äkkiä välähti vaivaava kuva eräistä -kuihtuneista vanhoista akoista, jotka hän oli nähnyt ollessansa tässä -lyhytikäisen kauneuden maassa. - -»Ohhoh!» äänsi hän kovin nolona. Eikä Saint Hubert selvittänyt hänelle -sen enempää. - -Kuormakaravaani oli aikoja sitten saavutettu ja sivuutettu, eikä sitä -näkynyt, ei kuulunut, kun ratsujoukko lähti uudelleen taivaltamaan -etelää kohti. - -Keskipäivän pysähdys oli tavallista lyhyempi; tänään ei tarvinnut -ottaa huomioon hitaasti liikkuvia kameleja, viivytellä tiellä, jotta -ehdittäisiin pystyttää teltat ja saada ruoan valmistus käyntiin, -ennenkuin ratsumiehet saapuisivat leiriin. - -Vaikka vielä olikin kuuma, oli auringon paahde hieman lieventynyt, ja -auer oli haihtunut, joten näköala oli laajempi ja selväpiirteisempi. - -Heidän ratsastettuansa noin tunnin Caryll äkkiä havaitsi vielä hyvin -kaukana kierivän tomuvyöryn, joka näytti vinhasti lähestyvän heitä. -Hänen kurkkuansa alkoi heti kuivata, ja hänen polviensa vaistomainen, -hermostunut puristus sai hänen virman ratsunsa ponnahtamaan rajusti -pystyyn. - -Pakotettuansa sen jälleen tyyntymään hän kääntyi Saint Hubertin -puoleen, lausuen käheän kysymyksen. Myöskin kreivi tähysti -tarkkaavasti. »On vielä siksi pitkä matka, etten voi sanoa varmasti», -vastasi hän, »mutta otaksuttavasti siellä on isäsi.» - -Ja ensimmäisen kerran Caryllin elämän aikana hänet valtasi eräänlainen -pakokauhu. Kun pelätty kohtaus nyt oli ihan likellä, olisi hän ollut -valmis antamaan enemmän kuin tahtoi määrätäkään voidaksensa pyörtää -ympäri ja lähteä kiitämään päinvastaiseen suuntaan. Miltähän hänen -arabialainen isänsä näyttäisi? Mitä ihmettä hänen oli tehtävä heidän -tavatessaan toisensa? Hän oli useita kertoja kuvitellut mielessänsä -tätä kohtausta. Kuumeisesti hän nyt koetti palauttaa muistiinsa edes -yhtä niistä tarkoin harkituista ja huolellisesti valmistetuista -puheista, jotka kaukana aiotusta kuulijasta olivat niin helposti -tulleet hänen mieleensä ja sukeutuneet sanoiksi niin keveästi. - -Hän vaivasi aivojansa, hikoillen hermostuneesti, mutta hänen -ajatuksensa tuntuivat sakeilta ja toivottoman tylsiltä. Ja sillä aikaa -tomupilvi vyöryi yhtä mittaa likemmäksi. Vähitellen se sitten näytti -pyörivän ja kohoavan, ajautuvan hitaasti taaksepäin ja paljastavan -pienen joukon arabialaisia, jotka ratsastivat tavallista huimaa neliä -ja joita johti yksinäinen ratsastaja muutamia askelia toisten edellä. - -Muutamia minuutteja Caryll epätoivoisesti toivoi, ettei ilkeä hetki -ehkä sittenkään ollut vielä tullut, että nämä saattoivat olla muita -arabialaisia eivätkä kenties olleetkaan heidän odottamiaan henkilöitä. -Mutta takana ratsastavan saattueen äkkiä päästämä hurja huuto sai -hänet oivaltamaan, ettei hänelle oltu suotu toivottua armonaikaa, ja -kummallinen tunne, kiihtymyksen sekainen hermostuminen, värisytti hänen -selkäpiitään. - -Äkeissään itsellensä ja harmissaan oudosta tunteesta, jonka -hän ei aavistanut olevan mielenliikutusta, hän tunsi vanhan -vastustushengen, vanhan suvaitsemattomuuden taaskin alkavan -myllertää rinnassaan. Saattajien huuto johti hänen mieleensä heidän -meluisan mielenosoituksensa silloin, kun he olivat kohdanneet hänet. -Järjestettäisiinkö nyt toinen samanlainen näytös? Miksi hitossa -he eivät tuo koko soittokuntaa pilleineen ja torvineen — tai mitä -vietävän pelejä he lienevätkään soittaneet — ja suoriutuisi siitä -kerta kaikkiaan! mietti hän kiukuissaan ylähuulensa kaartuessa -ylenkatseellisesti. - -Saint Hubert oli antanut heidän joukkueellensa pysähtymismerkin, -ja vaivoin hilliten kiihtynyttä ratsuansa Caryll tähyili nopeasti -lähestyviä ratsastajia. Ihailu, jota hän muutoin olisi tuntenut, hukkui -kiukkuisiin ennakkoluuloihin, jotka saivat hänet tarkastamaan heitä -arvostelevan halveksivasti. - -He olivat komeita miehiä, heidän ratsunsa olivat uhkeat, ja he osasivat -ratsastaa, myönsi hän nureksien, mutta kuinka hävytöntä ajaa eläimiä -tuolla tavoin! Ja otaksuttavasti he seisahtuisivat samaan hirveän -äkilliseen tapaan, joka oli ominainen kaikille näille säälimättömille -ratsastajille, välittämättä hevostensa kauhean julmasta ponnistuksesta. - -Tuo ensimmäinen oli varmaankin hänen isänsä — hänen arabialainen -isänsä. Vaikka hän olikin valmistunut näkemään isänsä yllä -alkuasukkaiden puvun, loukkasi se hänen tunteitansa, ja taaskin -kulkivat omituiset kylmänväreet pitkin hänen selkäänsä. Nyt hän -oli laskeutunut satulasta ja seisoi kädet työnnettyinä syvälle -takintaskuihin sydämensä jyskyttäessä raivoisesti. - -Eivätkö he lainkaan hiljentäisi vauhtiansa? Olivatko he tulleet -ihan hulluiksi? Äkkiä alkanut pyssyjen räiske säpsähdytti häntä, -ja hänen kasvonsa kovettuivat hänen kuunnellessansa huutojen ja -pyssynpamahdusten hurjaa pauhua. Hornamaista meteliä, sitä juuri se -oli, mietti hän halveksivasti, lapsellinen, teatterimainen näytös, -typerä ja tarpeeton! Taaskin hänen huulensa kaartui, kun saapunut -joukkue pysähtyi äkkiä, kuten hän oli tiennyt sen tekevän, pölyn ja -hiekan tuprahdellessa hevosten jaloissa, ja kajahti toinen huumaava -huuto, johon sekaantui kiihtyneiden oriiden kimeitä hirnaisuja, -varuksien kalinaa ja pyssyjen teräviä pamahduksia. - -Vain johtaja laskeutui ratsailta. - -Ja ikäänkuin maahan juurtuneena Caryll katseli, kun kookas, -silmääkiehtovaan asuun puettu mies keikahti ison, mustan hevosensa -selästä ja asteli verkkaisesti heidän luoksensa. - -_Tämä_ siis oli hänen isänsä — _tämä_ oli Glencaryllin kreivi! -Arabialainen arabialaisten joukossa! Ja sitäpaitsi sellainen -arabialainen, jonka tummat, kauniit kasvot olivat hänestä omituisen -tutut. Se ei johtunut kaukaisesta muistosta, vaan äsken nähdyistä -samanlaisista kasvoista, ja se tuntui samalla herättävän jonkun synkän -muiston. - -Missä hän oli ennen nähnyt nuo samat kasvot? Hän aprikoi sitä vieläkin, -kun Saint Hubertin varoittava kosketus palautti hänet nykyisyyteen, ja -hän käänsi kalpeat, pingoittuneet kasvonsa ranskalaisen puoleen, joka -kuiskutti hänelle hätäisesti. - -»Jumalan tähden, mene sinä edellä, setä Raoul!» pyysi hän käheästi. -Ja Saint Hubertin lähdettyä eteenpäin hän ponnisti tahtoaan ja -terästäytyi, seuraten vitkalleen toisen jälessä tuskaisen ujouden ja -painostuksen vaivaamana. - -Vanhat ystävykset kohtasivat toisensa ranskalaisten tapaan. Ja -Caryllin katsellessa heidän innokasta tervehdystään puistatti häntä -vastenmielisyys. Mikä inhoittava tapa! Odotettaisiinko sellaista -häneltäkin? - -Lyhyt, hoikka vartalo jäykäksi ojennettuna hän seisoi huulet tiukkaan -puristettuina, varroten koettelemustaan. - -Mutta sheikki ei lainkaan vaatinut sellaista englantilaiselta -pojaltaan. Kääntyen Carylliin päin hän hymyili vakavasti ja ojensi -pitkän, ruskean kätensä tervehdykseksi. - -»_Enfin, mon fils_», lausui hän syvällä, pehmeällä äänellänsä. -»_Soyez le bienvenu_.» Hänen sävynsä vilpitön tuntu ja hänen lämmin -kädenpuristuksensa olisivat tyydyttäneet ketä poikaa tahansa. Mutta -Caryll pani merkille ainoastaan sen, millä kielellä sydämellinen -tervehdys lausuttiin, ja mielenkarvaus, jota hän oli koettanut -voittaa, kumpusi taaskin vastustamattomana esille. Saint Hubert oli -varoittavasti kertonut hänelle, että hänen isänsä oli ennakkoluuloinen -sitä maata kohtaan, jota hän ei suostunut tunnustamaan omaksensa, eikä -mielellänsä puhunut äidinkieltänsä, jota hän kuitenkin erinomaisesti -osasi. Mutta olisipa hän totisesti voinut tässä tapauksessa tehdä -poikkeuksen. Totisesti hän olisi tänä ainoana kertana voinut syrjäyttää -ennakkoluulonsa. Caryll oli valmistautunut kohtaamaan isänsä -puolimatkassa, tukahduttamaan omat ennakkoluulonsa, mikäli suinkin -mahdollista, mutta tämä ranskankielinen tervehdys oli kuin isku vasten -kasvoja. Hänet saataisiin hirttää, jos hän vastaisi samalla kielellä. -Hän näyttäisi alun pitäen, minnepäin hänen myötätuntonsa kallistui. -Mutta sanat eivät heruneet helposti, ja puna lehahti hänen poskilleen -hänen puristaessansa voimakkaita sormia, jotka pitivät hänen kättään -teräksisessä otteessa. Hänessä heräsi äkkiä omituinen tunne, että hän -oli heikompi, että vaikka hän oli itsepäinen, hänen edessänsä oli -mies, joka oli vieläkin päättäväisempi kuin hän. Kieli jäykkänä hän -harmitteli omaa kömpelöä saamattomuuttaan ja huomasi änkyttävänsä kuin -koulupoika. - -»Kiitos, sir», jupisi hän tökerösti. »Olen oikein hyvilläni päästyäni -tänne.» Hän punehtui entistä enemmän käsittäessään valehdelleensa, -mihin hänet oli ikäänkuin pakotettu. Eikä häntä tarkasti tähyäviin -tummiin, läpitunkeviin silmiin hetkiseksi välähtänyt veitikkamainen -välke ollut omiansa rauhoittamaan hänen järkkyneitä tunteitaan. Mutta -sheikki ei näyttänyt panevan merkille, ettei hänen poikansa vastannut -ollut välitön ja että hänen sävynsä oli kylmä. Lausuttuansa muutamia -kohteliaita kysymyksiä matkasta hän nyökkäsi ystävällisesti ja palasi -Saint Hubertin luokse, joka tuskallisesti odotti tämän ensimmäisen -kohtauksen tulosta ja oli siirtynyt syrjään jättääksensä isän ja pojan -kahden kesken. Ja Caryllin jäätyä yksin riehui hänen rinnassansa -ristiriitaisia, sekavia tunteita. Kaikista ponnistuksistansa huolimatta -hän tuntui taaskin esiintyneen narrimaisesti! Taaskin oli hänellä sama -tunne, jota hän oli kokenut Tuggurtissa silloin, kun arabialainen -päällikkö oli pelastanut hänet kiihtyneen rahvaan kynsistä. Silloin hän -oli hyvin selvästi tuntenut olevansa kömpelö ja kokematon, mitä hän -ei ollut ennen käsittänyt. Ja nyt hän tunsi sen paremmin kuin koskaan -ennen. Mistä johtui näiden tutkimattomien arabialaisten käytöksen -tyyni arvokkuus? Minkä tähden he näyttivät niin itsevarmoilta? Vaikka -hän pitikin heitä raakalaisina, oli hänen ollut pakko myöntää, -että he olivat moitteettoman kohteliaita ja tahdikkaita. Haikeaksi -mielipahaksensa hän tunnusti, että hänen oma kohteliaisuutensa näytti -kummallisesti hävinneen tipotiehensä. - -Oli kenties luonnollista, että hänen isänsä tuli häntä vastaan, mutta -se oli silti kohtelias ja ystävällinen huomaavainen teko, ja hän -oli siihen nähden esiintynyt perin töykeästi. Vaikka hän vihasikin -isäänsä, koska tämä oli tuottanut surua vanhukselle, ei hän olisi vihan -tähden saanut unohtaa hyvää käytöstä. Vierailusta tulisi kyllin vaikea -muutoinkin, vaikka hän ei tekisikään sitä vieläkin hankalammaksi. -Ja olihan hän sittenkin — vaikka hän valittikin tätä sukulaisuutta -— isänsä poika — ja hänen vieraansa. Ja suoraan puhuen hän oli -äsken menettänyt malttinsa kovin pienen seikan tähden. Ytimiänsä -myöten englantilaisena hän oli pahastunut rakastamaansa maahan -tähdätystä epäsuorasta ylenkatseesta. Mutta vaikka sitä oli vaikea -ymmärtää, saattoi hänen isällänsä olla syitä, jotka oikeuttivat hänen -omaksumansa kannan — ja siinä tapauksessa oli hänen mielipiteensä yhtä -oikeutettu kuin Caryllinkin. Sellaisen miehen, jolla itsellänsä oli -ennakkoluuloja, oli tuskin oikein ja kohtuullista nureksia toisten -ennakkoluuloja. Hän keikautti päätään kiukkuisen suuttuneena itseensä. -Hän oli alkanut huonosti, antanut itsestänsä väärän vaikutelman jo heti -alussa. Jo monta vuotta sitten oli hänen isänsä täytynyt saada Saint -Hubertilta tietää, että hänen poikansa puhui ranskankieltä sujuvasti. -Ja kun hän ei ollut äsken suostunut sitä puhumaan, oli sen täytynyt -tuntua tahalliselta nenäkkyydeltä, suoranaiselta taisteluhaasteelta -henkilöstä, joka ajatteli toisella tavoin kuin hän. Palvoakseen -harmiansa hän oli esiintynyt huonotapaisen nulikan tavoin — ja hänen -isänsä oli vain hymyillyt, kuten hän olisi hymyillyt lapsen oikuille. - -Alku oli kylläkin nöyryyttävä. - -Ärtyneenä ja äkäisenä hän kuitenkin päätti niellä ylpeytensä ja meni -toisten seuraan aprikoiden, miten hänet otettaisiin vastaan, ja ujosti -arkaillen häiritä heidän innokasta keskusteluaan. Mutta hänestä niin -pitkiltä tuntuneet hetkiset olivatkin olleet hyvin lyhyet, eivätkä -ystävykset toistensa seuraan syventyneinä näyttäneet huomanneenkaan -hänen poissaoloansa. - -Ja vielä hänen tultuansa he jonkun aikaa puhelivat keskenään -häiriytymättä. - -Kun sheikki vihdoin jälleen kääntyi poikansa puoleen, ei hänen -käytöksestänsä saattanut mitenkään päättää, että hän oli pahastunut tai -harmistunut. - -»Sinun on suotava meille anteeksi», virkkoi hän huulillansa sama vakava -hymy kuin ennenkin. »Meillä on kahden vuoden aikana kasaantuneet -keskustelunaiheet jauhettavinamme. Mutta enää emme saa pitää äitiäsi -jännityksessä. Hän on laskenut päivät, luulisinpä tunnitkin, -odottaessaan sinun tuloasi.» - -Ja taaskin Caryllista tuntui kuin olisivat nuo läpitunkevat, tummat -silmät nähneet hänen sielunsa sisimpiin sopukkoihin, ja hänen -katsettansa väräytti hermostunut hämminki. »Toivon — hänen voivan -hyvin», sopersi hän ja kummasteli surkeana, minkä tähden tämänkin -jokapäiväisen ja perin luonnollisen kysymyksen lausuminen oli niin -vaikea. - -»Hän voi aina hyvin — Allahin kiitos», vastasi sheikki, tehden nopean, -vaistomaisen eleen, jota Caryll ei tajunnut. Ja vasta sitten, kun -he olivat jälleen ratsailla ja matkalla hyvässä alussa, hän sai -tukahdutetuksi ujouttansa kylliksi kiittääksensä isäänsä hevosesta, -jolla hän ratsasti. Alusta alkaen hän oli varmasti tuntenut toisen -tarkkailevan häntä arvostelevasti, ja vaikka hän tiesikin olevansa -hyvä ratsastaja, kävi kiinteä tarkkailu sittenkin hänen ylenmäärin -pingoittuneille hermoilleen. Olipa hän jo alkanut aprikoida, eikö -hän, kun mittapuut olivat erilaiset, ollut jaksanut täyttää toiveita -tässäkään suhteessa, siinä lajissa, johon hän tiesi hyvin pystyvänsä. -Ja ihan äkkiä hän hämmästykseksensä huomasi miltei kiihkeästi -toivovansa, että tämä hänen vihaamansa mies kehuisi häntä. Se ajatus -teki hänet epävarmaksi. Mitä hän välittäisi isänsä kehumisesta tai -moitteesta? Mitäpä häntä liikuttaisi, olisipa asianlaita kummin päin -hyvänsä? - -Mutta vastoin tahtoansakin hän tunsi välittävänsä — välittävänsä niin -paljon, että hänet valtasi selittämätön mielihyvän tunne, kun sheikki -nyökkäsi hyväksyvästi ja virkkoi rauhallisesti: »On hauska, että pidät -siitä. Raoul kertoi minulle, että osaat ratsastaa.» - -Ja hän ratsasti edelleen, ihmetellen itseänsä, harmitellen omaa -epävakaisuuttaan, harmitellen kummallista tyydytystä, jonka nuo -muutamat sanat olivat hänelle tuoneet. - -Heidän saapuessaan määräpaikkaansa oli aurinko menossa mailleen. - -Caryllin tottumattomasta silmästä leiri näytti äärettömältä, koko näky -oudolta ja kiehtovamman kauniilta kuin hän oli osannut kuvitellakaan, -ja viehättyen suomaan harvinaisen kiitoksen hänen asiallinen järkensä -kerrankin unohti arvostella ja tuomita. Heidän lähestymistään -ilmoittavat pyssynpamahdukset jäivät melkein huomaamatta, eivätkä -käheät tervehdyshuudot tällä kertaa nostaneet pilviä hänen kasvoilleen. -Hän unohti itse olevansa kaiken tämän melun aihe. Siirtyneenä oman -itsensä ulkopuolelle hän ikäänkuin oli katsovinansa jotakin ihmeellisen -realistista teatteriesitystä tai jotakin tavattoman hyvin ja elävästi -maalattua taulua. Hänellä oli unenkaltainen epätodellisuuden tunnelma, -kun hän ratsasti sheikin ja Saint Hubertin välissä pitkin pitkää, -loitolla olevista leireistä päällikkönsä pojan kunniaksi kutsuttujen -arabialaisten ratsumiesten muodostamaa kujaa, joka ulottui kauas -aavikolle, muistuttaen elävää puistokatua, ja sitten edelleen, -sivuuttaen useita ryhmiä matalia telttoja, lähekkäin riveissä -seisovat, meluisat kamelit, liekaan pantuja hevosia rivin toisensa -jälkeen, tiheät parvet heimon miehiä, joiden syvä-ääniset huudot -melkein hukkuivat tarkasti hunnutettujen naisten räikeisiin ääniin -ja innostuneiden, toisiansa sysivien ja telmivien lasten kimeihin -kiljaisuihin. - -Se oli melkein kuninkaallinen kulkue, melkein kuninkaallinen -vastaanotto, joka herätti hänessä jonkun aikoja sitten unohtuneen -muiston ja pani hänet hengittämään lyhyeen ja kiivaasti. - -Eteenpäin sydämen sykähdellessä oudosti, kunnes he saapuivat aukeamalle -ja kääntyivät laajaan, korkeaan telttaan päin, jonka edustalla seisoi -vaaleahiuksinen, hento nainen. - -Ja ihmeissään ja kummissaan hän tuijotti tuohon nuorekkaan näköiseen, -valkopukuiseen olentoon. Tuoko oli hänen äitinsä — tuo _tyttö!_ Setä -Raoul oli siis narrannut häntä! - -Paheksuen hän kääntyi kreivin puoleen, mutisten moittivasti. Mutta -Saint Hubertin silmien ilme ei ollut lainkaan veitikkamainen, ja hänen -kasvonsa olivat oudosti pingoittuneet ja kalpeat. - -»Eteenpäin. Caryll!» kehoitti hän hiljaa. »Hän on odottanut sinua -neljätoista vuotta.» - - - - -VI - - -»Oletko tyytyväinen — _tyttäreesi, ma mie_?» Sheikin äänessä oli -venytetty veitikkamaisen halveksumisen häive, joka pani hänen -vaimonsa säpsähtämään. Muutamia minuutteja hän mitään vastaamatta -uutterasti harjasi tuuheata, välkkyvää tukkaansa, joka ei enää ollut -leikattu poikamaisen lyhyeksi, vaan riippui hänen ympärillänsä -kultaisena pilvenä ja verhosi hänen kasvonsa häntä velton tutkivasti -tarkkailevilta silmiltä. - -Kymmenen minuuttia aikaisemmin oli Ahmed huolettomasti astunut -viereisestä pukeutumishuoneesta sisälle hyvin ruokottuna ja tahrattoman -puhtaana ja senjälkeen lojunut mukavassa asennossa leposohvalla, -varroten Dianaa, joka pukeutui päivällistä varten. - -Hänen huulillensa levisi verkalleen hymy, kun minuutit kuluivat eikä -Diana vastannut mitään. - -Sijoitettuansa pitkät raajansa mukavammin hän karisti savukkeestansa -kiemuran murenevaa tuhkaa ja puhkesi uudelleen puhumaan, venytellen -sanojaan vieläkin enemmän kuin äsken. - -»Lausuin sinulle kysymyksen, Diane.» Silloin vaimo katsoi häntä -silmiin, heilauttaen vaaleat hiuksensa syrjään, tehden nopean, melkein -hermostuneen liikkeen. - -»Ahmed — sinä et ole kohtuudenmukainen», nuhteli hän. - -»Enkö?» Mies naurahti hiljaa. »No niin, sinun on joka tapauksessa -myönnettävä, että hän on ainakin — naismainen. Paljoa naismaisempi kuin -sinä olit hänen ikäisenään, joka suhteessa», lisäsi hän, naurahtaen -toistamiseen kiusoittelevasti. - -Diana punehtui, mutta hymyili vastoin tahtoaankin. »Minäkö? Niin, minä -olin hirveä vekara. Minun käyttäytymiseni oli ihan mahdotonta. Caryll -käyttäytyy kauniisti. Ja 'käytös tekee miehen', kuten tiedät, Ahmed.» - -Sheikki murahti ylenkatseellisen vastustavasti. - -»Kulunut sananparsi. Omasta puolestani tulisin toimeen vähemmän -hiotulla käytöksellä, mutta haluaisin enemmän miehekkyyttä.» - -Diana oli jälleen palannut pukeutumispöydän ääreen ja käytteli -hiusharjaansa ripeästi. - -»Miksi arvelet, ettei hän ole miehekäs?» tiedusti hän kultaisen pilven -takaa. »Itsekin myönnät hänen osaavan ratsastaa, ja Raoul vakuuttaa, -että hän on mainio ampuja.» - -»Niin olet sinäkin, rakas», tokaisi sheikki kuivasti, »ja osaat -ratsastaa yhtä hyvin, otaksuttavasti paremmin kuin lahjakas poikasi. -Teitä tuskin voi verrata toisiinne. Ratsastaminen ja ampuminen eivät -ole kaikki kaikessa. Kaipaan vielä muutakin — sellaista, mitä en tähän -saakka ole hänessä nähnyt.» - -Hänen äänestään soinnahtava pettymys sai kyyneleet kihoamaan äidin -silmiin, ja Diana laski harjan kädestään sormiensa vapistessa hieman. -»Et vielä ole nähnyt häntä kovin paljoa», jupisi hän. »Et voi tuomita -häntä vain neljäkolmatta tuntia kestäneen yhdessäolon jälkeen. Hän on -kauhean ujo, ja täällä täytyy kaiken olla outoa ja toisenlaista kuin -kaikki, mihin hän on tottunut. Jos hän olisi vain tavallinen vieras, -olisi kaikki paljon helpompaa. Mutta koska hän on — se, mikä hän on, -koska hänen ei voida otaksua tuntevan tuon kauhean eron syytä, täytyy -tämän olla yhtä — yhtä raskasta hänestä kuin meistäkin. Hän näkee vain -toisen puolen, hän ei tiedä, mistä kaikesta se johtuu. Hän rakasti -vanhusta, emmekä me merkitse hänestä mitään. Hänen on mahdoton tietää, -että minä — me — että me kaipaamme hänen rakkauttansa.» Hänen äänensä -särkyi haikeaksi nyyhkytykseksi, ja sheikki ponnahti pystyyn, rientäen -lattian poikki parilla hätäisellä askeleella. - -Naisten tapaan hän oli poikennut pääasiasta ja huomaamattansa lausunut -julki pettymyksensä, joka omalla tavallaan oli yhtä raskas kuin -Ahmedinkin. Ja Dianan suru sai miehen unohtamaan oman harminsa. - -Hellästi hän kohotti vaimonsa taivutettua päätä. »Kyyneliäkö, Diane?» -nuhteli hän, hymyillen hellän ilkamoivasti. »Kierränkö nurin poikamme -niskat vai omaniko? Me emme kumpikaan ole kyyneleittesi arvoisia.» Ja -äkkiä hän sieppasi Dianan syliinsä ja kantoi hänet takaisin sohvalle. - -»Oh, viisi päivällisestä», huudahti hän vastaukseksi vaimonsa -vastalauseisiin, kun hän istuutui ja veti Dianan lujasti syliinsä. -»Mitäpä päivällisestä, kun olen pannut sinut itkemään, minä -raakalainen! Nuori mies saa odottaa kerrankin eläissään — ja Raoulin -sielu on ruoan yläpuolella, Jumala häntä siunatkoon. Miltä sinusta -Raoul tuntuu tällä kertaa, armas?» jatkoi hän, muuttaen jyrkästi -sävyään, kiertäen sormiensa ympärille pitkän, kaartuvan hiuskiehkuran, -joka oli valahtanut Dianan rinnalle. - -Vaimo arvasi hänen tahallansa koettavan kääntää keskustelua toiselle -tolalle ja vei hänen kätensä huulilleen, tukahduttaen huokauksen. - -»Me puhelimme Caryllista, rakas, emmekä Raoulista», huomautti hän -hellän itsepintaisesti. - -Ahmed hymyili hänelle kankeasti. - -»Niinkö?» vastasi hän miltei välinpitämättömästi. »No niin, ehkä -meidän sittenkin on paras odottaa. Kuten sanoit, sinä perin viisas ja -ymmärtäväinen vaimo, neljäkolmatta tuntia ei ole pitkä aika mielipiteen -muodostamista varten. Kenties olen erehtynyt, kenties odotin liian -paljon — kenties en ole lainkaan sitä ajatellut», lisäsi hän, -kohauttaen hieman olkapäitänsä. - -Mutta hän oli kyllä sitä ajatellut, ja vain Diana tiesi, kuinka syvästi. - -Hän veti miehensä päätä puoleensa silmissään kaihoisa, vetoava ilme. -»Ole hänelle ystävällinen, Ahmed», kuiskasi hän, »ja koeta — koeta -ymmärtää hänen näkökantaansa. Sen täytyy olla niin erilainen kuin -meidän. Hän ei ole samanlainen kuin Poju, joka ei ole milloinkaan -kokenut muuta kuin tätä hurjaa elämää, jota me vietämme. Hänen oman -elämänsä on täytynyt olla niin säännöllistä ja järjestyksellistä. Ja -alituisesti iäkkään vanhuksen seurassa vietetty elämä on tehnyt hänet -hiljaiseksi ja harvasanaiseksi — ja turhantarkaksi. Olemme Raoulilta -saaneet tietää, kuinka suuresti isäsi luotti häneen, kuinka paljon -vastuunalaisuutta hänelle annettiin, ihan liian paljon vastuuta niin -nuorelle pojalle. Ja Raoul kertoi, että kahden viime vuoden aikana -— jolloin hän tiesi isäsi saattavan kuolla millä minuutilla tahansa -— hänen kiintymyksensä ja alttiutensa olivat tavattomat. Hän luopui -kaikesta iso-isänsä tähden. Eikä se ole aina voinut olla helppoa. -Se ei ollut luonnollista elämää hänen ikäisellensä pojalle. Hänen -on usein täytynyt kaivata vapautta voidaksensa elää muiden poikien -tavalla. Sensijaan hän sai viettää kaiken aikansa sairaan huoneessa ja -tilan konttorissa. Se on pakostakin vaikuttanut häneen, tehnyt hänet -toisenlaiseksi kuin sinä toivoit hänen olevan. Mutta se, mitä kaipaat, -on olemassa, siitä olen varma, kunhan vain kaivat syvälle ja koetat -löytää sen. Mutta sinun on mentävä häntä puolitiehen vastaan, sinun on -mukauduttava. Lupaa minulle, lupaa minulle, Ahmed, olla lempeä hänelle -— kuten olet lempeä minulle. Sillä hän on enemmän minun poikani kuin -sinun, niin minusta tuntuu», sanoi Diana hymyillen arkailevasti. - -Mutta sheikki ravisti päätänsä. - -»Minä epäilen sitä», virkkoi hän verkkaisesti. »Hänellä on sinun -kasvosi, rakas, mutta siihen samanlaisuus loppuu. Minä en näe teissä -mitään muuta yhtäläistä.» - -»Mutta, Ahmed, lupaathan —» - -»Minä lupaan mitä hyvänsä järjellistä, kunhan se vain kuivaa kyyneleet -armaista silmistäsi», keskeytti toinen sukkelasti, »mutta en voi -luvata tekeväni mahdotonta. Caryllilla on pinttyneet ennakkoluulot, -ja hän näyttää jo tullessaan olleen valmistautunut tekemään kaikki -mahdollisimman vaikeaksi. Myöntymysten pitää olla kahdenpuolisia. -Jos minun on mukauduttava, on hänenkin. Ja lievästi sanoen, ei hänen -tämänpäiväinen esiintymisensä juuri ollut sovinnollinen.» - -Diana huokasi. »Tiedän sen», myönsi hän murheellisesti. »Hän näyttää -koko ajan olevan puolustuskannalla. Hän ei vähääkään auta, ei tarjoa -pienintäkään tilaisuutta. Tuntuu samanlaiselta kuin koettaisi tunkeutua -kiviseinään, ja voi, Ahmed, minä _tahdon_ päästä sisälle. Minä -_tahdon_ opettaa hänet rakastamaan itseäni. Minuun koski, kun minun -oli päästettävä hänet luotani, et edes sinä tiedä, kuinka raskasta se -minusta oli —» Hän keskeytti puheensa, purskahtaen nyyhkyttämään. - -Sheikin oma katse oli himmeä, kun hän hellästi silitti kumaraista -päätä. »Enkö?» mutisi hän hymyilevien huuliensa värähtäessä. »Diane, -olen tiennyt sen koko ajan. Mutta siitä puhuminen ei olisi tehnyt -sitä keveämmäksi. Se oli kovaa minullekin. Mutta niin täytyi olla, -ja lopputulos oli välttämätön. Aavistin, että lähettäessämme hänet -otaksuttavasti erosimme hänestä iäksi. Mutta mitä muuta olisi voinut -tehdä? Hänen oli mentävä.» - -Vähän aikaa Diana virui hiljaa, koettaen hillitä mielenliikutustansa, -jonka hän oli päästänyt valloilleen, ja pakottaen takaisin kyyneleet, -joita yhä uhkasi tippua. Ikäänkuin jonkun äkillisen mielijohteen -kannustamana hän sitten liikahti miehen sylissä ja nousi istumaan, -pyyhkäisi tuuheat hiukset otsaltaan ja katsoi Ahmediin kosteissa -silmissään pelokkaan rukoileva ilme. »Jos hänelle vain voitaisiin -kertoa», sopersi hän sormiensa hermostuneesti hypistellessä toisen -burnusin poimuja. Mutta hän näki epäyksen Ahmedin kasvoista, ennenkuin -ehti puhuakaan. Pudistaen kielteisesti päätänsä nousi mies pystyyn, -hellästi työntäen hänet luotansa. - -»Mahdotonta, Diane», sanoi hän — ja vaimo tunsi hänen äänensä -lopullisen jyrkän korostuksen — »et sinä enkä minä voi kertoa sitä -hänelle.» - -Monta vuotta sitten oli Diana oppinut tietämään, kuinka turhaa väittely -oli eikä niin ollen enää yrittänytkään taivuttaa sheikkiä, vaan pysyi -ääneti katsellessaan, kun mies poistui huoneesta. Mutta hänen ilmeensä -olivat yhäti huolestuneet, ja Ahmedin jälkeen sulkeutuneet raskaat -verhot olivat aikoja sitten lakanneet huojumasta, ennenkuin hän -taaskin väsyneesti huoaten kääntyi ja palasi pukeutumispöydän ääreen -täydentämään valmistuksiansa päivällistä varten. - -He eivät voineet kertoa hänelle — eivät, mutta Raoul voi. - -Mutta sittenkin, miten voi häneltä sitä pyytää? - -Eikä varsin kaukana hänestä, yhdessä niistä ylellisistä -vierasteltoista, jotka oli pystytetty sheikin oman teltan rauhalliselle -aavikkopuolelle, syrjään pääleirin humusta, istui samalla hetkellä -heidän poikansa jörönä odottaen Saint Hubertia. - -Hän oli jo pukeutunut päivällistä varten ja oli äsken lähettänyt pois -palvelijansa. Williamsin innosta hehkuvat kasvot, hänen peittelemätön -riemunsa siitä, että hän vihdoinkin oli keskellä »tosielämää», kuten -hän haltioissansa sitä nimitti, olivat juuri tällä hetkellä enemmän -kuin Caryll oikein sieti. Hän ei itse missään nimessä tuntenut -samanlaista riemua. - -Alusta loppuun saakka oli se päivä ollut epäonnistunut. - -Jo edellisenä iltana ensimmäisten tervehdysten jälkeen hän oli -tuntenut, että tilanne oli jännittynyt, ja tiesi syyn olevan -yksinomaan itsessään. Ja jos niin oli, niin mitä hän sille mahtoi, -mietti hän äkeissänsä. Mitä muuta oli häneltä odotettu? Oliko mitään -syytä olettaa, että hän näyttäisi olevansa riemuissaan kohdattuansa -vanhempansa, jotka olivat hänelle oudot, joiden entisen käytöksen -hän empimättä tuomitsi, joiden elintapoja hän paheksui! Oliko tämä -hänen olemassaolonsa myöhäinen huomaaminen riittävä korvaus siitä, -että häntä oli vuosikausia hyljeksitty? Oliko hänen annettava -anteeksi se, että hänen vanhempainsa vierominen oli synkistänyt hänen -hellästi rakastamansa vanhuksen elämää, jonka sammuttua hän tunsi -jääneensä yksin maailmaan? Oliko hänen ilman muuta syrjäytettävä omat -ennakkoluulonsa? - -Hetkellinen ja tyyten käsittämätön halu, että isä häntä kiittäisi, -ja äkillinen mielenliikutuksen aalto, joka oli hänet vallannut, kun -äidin kädet olivat ensi kerran kiertyneet hänen ympärillensä ja äidin -pehmeät, hellät huulet olivat koskettaneet hänen huuliansa, olivat -menneet yhtä nopeasti kuin tulleetkin, antaen jälleen tilaa vanhalle -katkeran vihamielisyyden tunteelle, ja hän oli sulkeutunut entistä -tarkemmin itseensä kylmän eristäytyvänä, harvasanaisena ja jäykkänä. - -Eilenillalla, päivällisen ja senjälkeisten tuntien aikana oli hän -selvästi tuntenut, kuinka erillänsä hän oli ja kuinka hämillänsä kaikki -olivat, mikä oli lisännyt hänen ujosteluansa ja tehnyt hänet melkein -ihan äänettömäksi. - -Vaikka toiset olivatkin koettaneet saada häntä mukaan yleiseen -keskusteluun, oli hän tuntenut olevansa viides pyörä vaunuissa. -Ja yhteistä keskustelunaihetta oli ollut vaikea löytää. Pahasti -harmistuneena hän ei ollut voinut puhua lämpimästi rakastamastansa -englantilaisesta kodista, eikä hän tahtonut puhua Algeriasta. Ja -koko ajan oli hän tuntenut läpitunkevat silmät, jotka tuntuivat aina -olevan suunnatut häneen, sielullisesti leikkelevän häntä. Niiden -herkeämättä häntä tarkkaillessa hän oli punehtunut ja liikahdellut, -kunnes kuumentavan vaivaava tunne oli muuttunut kiukkuiseksi, melkein -sietämättömäksi harmiksi. Hän tajusi herkästi, ettei hän kyennyt -salaamaan omia tunteitaan, ja sheikin tyynet, kiihkottomat piirteet -ärsyttivät häntä järjettömään raivoon. Ja hänellä oli vaistomainen -tunne, että toisen tyyni kiihkottomuus oli vain verho, että se piilotti -peloittavia voimia, joita piti kurissa rautainen tahto. Mitä piili -tuon sävyisän kohteliaan ulkokuoren alla? Mitä oli noiden ankarien, -tutkimattomien kasvojen takana? - -Neljäkolmatta tuntia sitten hän oli kysynyt itseltänsä sitä. Nyt hän -sen tiesi tai luuli tietävänsä. Ja se tieto pani hänet aprikoimaan, -millaiset suhteet hänellä tulisi vastaisuudessa olemaan tämän ranskaa -puhuvan, barbaarinnäköisen isän kanssa, jonka hänestä näytti erottavan -niin laaja ja ylipääsemätön kuilu. - -Miten voisi heidän välillensä koskaan syntyä ymmärtämyksen pohjaa, kun -he olivat niin perin vastakkaiset, kun heillä ei ollut ainoatakaan -yhteistä ajatusta, ei ainoatakaan yhteistä pyrkimystä? - -Eilinen ilta oli tehnyt sen seikan ihan selväksi. Eikä hän ollut tänään -nähnyt mitään sellaista, mikä olisi kallistanut häntä muuttamaan -mielipidettään. Päinvastoin hän oli nähnyt sellaista, mikä oli -nostattanut hänen sisunsa miltei hillittömään vimmaan ja mikä oli -lujittanut hänen vihaansa ja vastahakoisuuttansa. - -Aamu oli alkanut onnettomasti. Noustuansa hyvin varhain makuulta -hän oli lähtenyt kävelemään leirissä ja joutunut harhaillessansa -eristetylle kohdalle, jossa jaettiin oikeutta itämaalaisten -perinpohjaiseen ja ankaraan tapaan. Hän ei luonnollisestikaan tiennyt, -mistä rikoksesta tai kunnottomasta teosta kovaonninen poloinen sai -maksaa niin kalliin hinnan, mutta rangaistus, jonka todistajaksi hän -oli tahtomattaan joutunut, oli karkoittanut hänet takaisin telttaan -ellottavan inhon ja kauhun vallassa. - -Kenenkään näkemättä hän oli pujahtanut tiehensä, vieden mukanansa -muiston tuikeasta, tunnottomasta olennosta, joka oli katsellut näkyä -värähtämättä, samalla kun kylmä hiki valui pitkin hänen, Caryllin, -kasvoja. - -Sellainen siis oli hänen isänsä — kun naamari otettiin pois. - -Raakalainen — julma, säälimätön despootti, joka ei ainoastaan suvainnut -sellaisia häpeällisiä tekoja, vaan lisäksi oli itse niistä vastuussa! - -Tällainen siis oli mies oikeassa karvassaan — se mies, jota Saint -Hubert ihaili, se mies, jota hänen äitinsä rakasti! Hyvä Jumala -taivaassa, miten se oli mahdollista? Ja ennen kaikkea, hänen äitinsä -— hänen lempeäsilmäinen, lempeä-ääninen äitinsä — kuinka saattoi hän -kaiken tämän tietäen enää vähääkään pitää moisesta raakalaisesta? Oliko -hänen viettämänsä villi elämä syynä tähän näennäiseen tunnottomuuteen? -Aavikon ilmako teki ihmiset niin välinpitämättömiksi kärsimyksiin -nähden? - -Kun he myöhemmin olivat kohdanneet toisensa, oli hän silmäillyt -äitiänsä tarkoin, mutta ei ollut huomannut mitään, minkä nojalla olisi -saattanut olettaa äidin tietäneen mitään aamullisesta tapahtumasta. - -Eikö hän tiennyt siitä mitään vai oliko hän tahallansa näkemättä -tapausta, johon aika oli hänet totuttanut? Mutta tiesipä hän tai -oli tietämättä, yksi seikka oli eittämättömän selvä: hän palvoi -sitä miestä, joka suvaitsi tällaista raakuutta, ja oli onnellinen -ympäristössä, joka hänen pojastansa oli sanomattoman kammottava. -Caryllista oli varhaisen aamun välikohtaus antanut värityksen sen -päivän kaikille seuraaville tapahtumille. Hänessä oli herännyt inho -kaikkea hänen ympärillänsä olevaa ja tapahtuvaa kohtaan. Nyt hänestä -tuntui, että hänellä oli oikeutettu syy siihen järjettömään vihaan, -jota hän oli aina tuntenut isäänsä vastaan. - -Ja samoin kuin johtajat näyttivät miehetkin olevan saman tunnottoman -välinpitämättömyyden hapattamat. Liikkuessansa päivän kuluessa sheikin -ja Saint Hubertin seurassa leirissä ei hän ollut nähnyt merkkiäkään -siitä, että olisi harmiteltu tai edes muistettu tapausta, joka oli -tehnyt häneen niin voimakkaan vaikutuksen. Se näytti haihtuneen -kaikkien niiden mielestä, joita se koski. Se oli siis mitätön asia -näistä raakalaisista, joita hallitsi yhtä villi ja yhtä raaka mies kuin -he itse olivat! - -Myöskin erinomaisten hevosten hänelle tuottama nautinto, joka muutoin -olisi ollut sekoittamattoman ilon lähde, häiriytyi, kun hän näki -varsaa taltutettavan hänen mielestänsä epäinhimillisen julmalla -tavalla. Mielessänsä arvostellen ja tuomiten hän oli joka tunti käynyt -vaiteliaammaksi ja jäykemmän luotaantyöntäväksi. - -Koko hänen tunteellinen olemuksensa oli kuohuksissa, ja hän oli -mahdollisimman aikaisin vetäytynyt oman telttansa suojaan äreästi -hautomaan kaikkea ja suurentelemaan kaiken sellaisen merkitystä, -joka tuntui käyvän vastoin hänen omaa ajatussuuntaansa. Hän oli -siirtynyt kiihkeästä harmista raivoiseen kiukkuun ja sitten -äärimmäiseen haluttomuuteen, ennenkuin Saint Hubert tuli hänen -seuraansa. Vilkaistuaan hänen punehtuneihin, jöröihin kasvoihinsa -tajusi lämminsydäminen ranskalainen, että heidän oli avomielisen -luottavasti puheltava keskenänsä, ennenkuin tulisi aika liittyä perheen -piiriin. Hän oli kokeneena miehenä koko päivän ollut selvillä Caryllin -mielentilasta ja oli tullessaan valmistautunut puhumaan vilpittömästi, -olivatpa seuraukset mitkä tahansa. - -Koska hän saattoi nähdä asian molemmilta puolin ja hänen myötätuntonsa -oli tasan jakautunut, tahtoi hän sitäkin innokkaammin lausua -varoittavan sanan, jonka hän niin selvästi oivalsi tarpeelliseksi. - -»Mikä sinua vaivaa, Caryll?» virkkoi hän, istuutuen tuolille ja kävi -käsiksi asian ytimeen luonteenomaisen suoraan tapaansa. »Sinun ei -lainkaan tarvitse kertoa minulle, ettei kaikki nyt luonnistu hyvin, -sillä olen itse nähnyt sen pitkin päivää. En halua sekaantua asioihisi -kuten sananlaskun hupsu, ja taivas tietää, etten tahdo tuppautua -uskotuksesi, mutta olen valmis kuuntelemaan, jos sinua haluttaa puhua. -Olemme aina olleet avoimia toisillemme. Ole avoin minulle nytkin! Mikä -sinua erikoisesti kiusaa?» - -Caryllin riutuneet silmät suuntautuivat häneen hetkiseksi. -»_Erikoisesti_ kiusaa?» kertasi hän. »Hyvä Jumala, minua kiusaa -_kaikki!_ Kaikki on niin perin törkeätä, niin perin, niin kirotun -törkeätä.» - -Se oli vain hänen ensimmäisen Tuggurtissa sattuneen mielenpurkauksensa -kaikua, ja Saint Hubert kohautti olkapäitänsä hieman maltittomasti. -»Puhut kovin ylimalkaisesti», huomautti hän vikkelästi. »Sinun on -oltava selväsanaisempi, jos lainkaan mielit minun auttavan sinua. -Tiedän sinun inhoavan tätä maata ja tullessasi valmistuneen olemaan -kaikkeen tyytymätön. Mutta koska kerran olet täällä, niin etkö -voi syrjäyttää ennakkoluulojasi toistaiseksi ja koettaa sopeutua? -Myönnän kyllä, että tilanne on vaikea. Mutta jollet suvaitse mitään, -mitä näet — ja näytät suvaitsemattomuutesi — et sillä suinkaan tee -sitä helpommaksi. En tahdo saarnata, Caryll, mutta usko minua, että -teet erehdyksen, sellaisen erehdyksen, jota kadut koko elämäsi. -Ajattele, mitä tulosi merkitsee omaisillesi! Koeta tarkastaa sitä -heidän kannaltansa! Älä viero sitä hellyyttä, jota he ovat valmiit -osoittamaan sinulle! Nurjat olosuhteet pakottivat heidät luopumaan -sinusta sinun ollessasi lapsi — äläkä unohda, että sinut lähetettiin -Englantiin oman onnesi tähden eikä heidän hyväkseen! Sellainen uhraus -vaatii totisesti huomaavaisuutta sen henkilön taholta, joka siitä on -hyötynyt. Koeta korvata heille se uhraus! Koeta mennä heitä vastaan -puolitiehen, kuten he ovat tulleet sinua vastaan! Ja mitä muuta he -oikeastaan olisivatkaan voineet tehdä kuin ovat jo tehneet? Sinun ei -sovi moittia vastaanottoasi. Äitisi riemu sinun tulosi johdosta on -liian silmäänpistävä kaivatakseen selityksiä, ja isäsi —» - -Caryll pyörähti rajusti ympäri, ja hänen silmänsä leimusivat. - -»Älä puhu hänestä!» kivahti hän. »_Minun isäni_ — hyvä Jumala, kun -ajattelen, mitä näin tänä aamuna —» Ja ikäänkuin sanat olisivat väkisin -purkautuneet hänen huuliltansa, esitti hän varhain aamulla sattuneen -tapauksen hätäisin, katkonaisin lausein. »Häntä pieksettiin kuin -koiraa», ähkyi hän lopuksi äänensä väristessä voimakkaasta kammosta, -»ja hän oli veressä — yltyleensä veressä —» Hän katkaisi lauseensa -vavahtaen ja painoi kasvonsa käsiinsä. - -Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka aikana ei kuulunut muuta kuin hänen -raskas hengityksensä. Ja pyöritellen hyppysissänsä sytyttämättä -jäänyttä savuketta katseli Saint Hubert häntä tuntien sääliä, johon -sekaantui neuvottomuutta, ja koettaen keksiä sanontatapaa, joka ei -loukkaisi eikä myöskään tuntuisi tuomitsevalta. Milloinkaan ei hänen -asemansa ollut tuntunut niin vaikealta, ei milloinkaan ollut niin -paljon näyttänyt riippuvan hänen sanojensa valinnasta. Ensimmäisen -kerran suojatun, nuoren elämänsä aikana oli Caryll joutunut läheltä -näkemään sitä tylyä välttämättömyyttä, joka ehdottomasti liittyi -sivistysmaailman ulkopuolella asuvan levottoman yhdyskunnan -hallitsemiseen, nähnyt, miten oikeutta suoralta kädeltä jaettiin -maassa, jossa rangaistus seuraa nopeasti ja väkivaltaa voidaan -vastustaa vain väkivallalla; ensimmäisen kerran hän oli joutunut -kosketuksiin luonnollisen lain kanssa, ikivanhan lain, joka vieläkin -vaatii silmän silmästä ja hengen hengestä. - -Hänet oli karkeasti herätetty näkemään elämästä sellainen puoli, josta -hänellä ei ollut siihen saakka ollut aavistustakaan, ja Saint Hubert -tajusi, kuinka ankarasti sen oli täytynyt loukata hänen tavattoman -tunteellista ja turhantarkkaa mieltään. - -Otsa rypyssä ja huolekkaiden aatoksien vallassa kreivi nojautui -eteenpäin tuolissaan ja mietti sopivia sanoja selittääksensä -menettelyä, jonka hän tiesi ehdottoman tarpeelliseksi ja -välttämättömäksi heitä ympäröivissä oloissa, sanoja, jotka auttaisivat -Caryllia paremmin ymmärtämään niitä oloja. - -Savuke oli särkynyt siekaleiksi hänen hermostuneissa sormissaan, -ennenkuin hän puhkesi puhumaan. - -»Olen hyvilläni, että kerroit siitä minulle», alkoi hän vihdoin. -»Sen nojalla saatan ymmärtää sen, mikä on koko päivän ollut minusta -selittämätöntä. On — ikävää, että sinä näit sellaista», jatkoi hän -hitaasti, huolellisesti punniten jokaista sanaansa, »ennenkuin olet -ehtinyt oppia laajemmin ymmärtämään niitä olosuhteita, jotka tekevät -tällaiset kiusalliset tapahtumat välttämättömiksi. Sellaisenaan sen -täytyy näyttää sinusta barbaariselta ja hirveältä. Mutta sinä näit -vain rangaistuksen, sinun on mahdoton tietää, mistä se aiheutui. Tämä -on alkeellinen maa, _mon ami_, jossa intohimot lainehtivat rajusti ja -vallattomuus rehoittaa; ja on erinäisiä rikkomuksia, jotka vaativat -ankaria, pikaisia toimenpiteitä, jos mieli lainkaan säilyttää kuria. -Ja muista, että täällä olemme sovinnaisuuksien ulkopuolella ja -etteivät tänne ulotu lait, jotka ohjaavat sovinnaisia yhteiskuntia. -Täällä hallitsee vain voimakas käsi. Tasapuolisuutta ja oikeutta on -selitettävä eri luokkiin kuuluvien yhteiskuntien tarpeitten mukaan, ja -isäsi jakama oikeus on sellaista oikeutta; jonka hänen hallitsemansa -kansa tunnustaa oikeaksi ja jota se ymmärtää. - -»Olosuhteet ovat tehneet hänet siksi, mikä hän on, ja välttämättömyys -pakottaa häntä noudattamaan menettelytapoja, joita on aina noudatettu -ja joita edelleenkin noudatetaan, kunnes sivistys lakaisee pois vanhat -tavat ja avaa tien nykyaikaiselle ajattelulle ja edistykselle — jos -se en edistystä», lisäsi hän huoaten. Ja äkkiä hän oikaisihe pystyyn -istumaan ja nykäisi liivejänsä suoriksi, tehden nopean, maltittoman -liikkeen. »Nykyajan huuto — edistystä ja kasvatusta alkuasukkaille! -Mitä hyvää on niistä heille koitunut?» kysyi hän kiivaasti. »Mitä -hyvää he ovat tähän mennessä saaneet niin sanotusta sivistyksestä? -Heiltä on riistetty se maa, joka aikoinaan oli heidän omansa, heitä -on verotettu sellaisiin tarkoituksiin, joita ilman heidän on parempi -olla, riistetty sitä varten, että rahaa virtaisi niiden ihmisten -taskuihin, jotka käyttävät heitä omien pyrkimystensä edistämiseksi! Ota -esimerkiksi Algeria...» Mutta lausuttuansa ne sanat hän äkkiä hillitsi -itseänsä, ja hänen äänensä sai jälleen tavallisen tyynen korostuksensa. -»Olen pahoillani, Caryll», valitti hän, katsahtaen kumppaniinsa -anteeksipyytävästi, »tarkoitukseni ei ollut tyrkyttää taantumuksellisia -mielipiteitäni sinulle, ja pelkäänpä poikenneeni aika kauaksi -pääasiasta. Mutta palatkaamme sinun pulmaasi. Tiedän, että kaikki on -sinusta outoa, mutta en halua sinun heti alussa saavan päähäsi vääriä -käsityksiä. Sinä et voi hyväksyä isäsi oikeudenkäyttömenetelmiä — -no hyvä. Mutta muista, että ne ovat ainoat menettelytavat, joita -täkäläiset ihmiset ymmärtävät. Hän tekee sen, mitä tekee — koska -hänen täytyy. Hänen on pidettävä yllä järjestystä, ja hän noudattaa -tunnustettuja ohjeita. Jos hän olisi sellainen täydellinen despootti, -jollaiseksi sinä häntä luulet, ei hän olisi elänyt tähän saakka -hallitaksensa ben Hassanin heimoa. Hänen väkensä pelkää häntä, mutta -myöskin rakastaa häntä niinkuin vain harvoja päälliköitä rakastetaan. -Näitkö tänään leirissä minkäänlaisia tyytymättömyyden merkkejä? Et. -No, eikö se todista sanojani oikeiksi? Jos hänen kansansa rakastaa -häntä, niin minkä tähden et sinä voi sitä tehdä? Usko minua, Caryll, -hän on luottamuksesi ja kunnioituksesi arvoinen. Kuinka hän muutoin -olisi voinut säilyttää äitisi rakkauden näin monta vuotta — ja näethän -itsekin, että äitisi palvoo hänen polkemaansa maata — kuinka hän -muutoin olisi voinut säilyttää myöskin minun halvan kiintymykseni? -Miten voisit sinä ainoastaan neljänkolmatta tunnin kuluttua tuntea -hänet niin paljoa paremmin kuin me tunnemme? Miten voisit tuomita häntä -niin vähäisen tuntemuksen perusteella? Ilmaisit Tuggurtissa minulle -vihaavasi häntä ja mainitsit vihasi syyn. Entäpä jos minä osoitan -sinulle, että tämä koko elämäsi ajan hautomasi viha on perusteeton? -Jos osoitan sinulle, että tuomitessasi häntä riittämättömillä -perusteilla olet tehnyt hänelle katkeraa vääryyttä, ollut hänelle -hyvin kohtuuton...» Saint Hubert katkaisi puheensa jyrkästi. Hetken -innostuksessa, hartaasti halutessansa saattaa isän ja pojan yhteen hän -oli sanonut enemmän kuin oli aikonut, oli ollut vähällä ennenaikaisesti -kertoa tarinan, joka, niin hän oli päättänyt, oli ennemmin tai -myöhemmin kerrottava. - -Mutta nyt ei ollut aikaa kajota siihen tarinaan, ja hän katui jo -huuliltaan luiskahtaneita harkitsemattomia sanoja. - -Jupisten jotakin myöhäisestä hetkestä hän liikahti noustakseen. Mutta -hänen käsivarrelleen laskettu käsi pidätti häntä. »Mitä tarkoitat, setä -Raoul? Mihin sinä — vihjaat?» - -Hitaasti Saint Hubert käänsi päätänsä. Hänen vastassansa olivat oudon -kalpeat kasvot, ja niistä tuijottivat häneen hyvin Dianan silmien -kaltaiset silmät uteliaan tutkivasti, samalla kertaa epäilevinä ja -pelokkaina. - -Mielessänsä hän kiroili ajattelemattomuuttansa, mutta hänen empiessään -puristuivat Caryllin sormet tiukemmin hänen ranteensa ympärille. - -»Mitä tarkoitat, setä Raoul? Mihin sinä — vihjaat?» - -Sanojen koneellinen toistaminen ja käheästä, nuorekkaasta äänestä -soinnahtava jännittynyt levottomuus saivat Saint Hubertin kiihkeästi -toivomaan, että jonkun toisen kuin hänen olisi täytynyt avata Caryllin -silmät näkemään totuutta ja aiheuttaa hänelle se tuska, jonka täytyisi -olla haaveen särkymisen seurauksena. - -Ja vaikka Caryll tietäisikin, kykenisikö hän täysin ymmärtämään? Hänen -pienen espanjalaisen isoäitinsä traagillinen tarina ei saattaisi -olla liikuttamatta häntä. Mutta osaisiko hän, joka oli ytimiänsä -myöten englantilainen, käsittää sheikin sieluntuskaa, kun hän oli -saanut tietää, että hän oli muukalainen synnyinmaassansa ja ettei hän -ollutkaan sen vanhan arabialaisen päällikön oikea poika, jota hän -miehuusikäänsä saakka oli pitänyt isänänsä? Nämä epäilykset risteilivät -Saint Hubertin päässä, kun hän irroittautui toisen otteesta, nousi -pystyyn ja laski lempeästi kätensä nuoremman miehen olkapäille. - -»En voi nyt kertoa sinulle, mitä tarkoitin», sanoi hän, »en aikonut -puhua siitä sinulle tänä iltana. Sinun on odotettava ja luotettava -minuun. Se on pitkä tarina — ja vanha — tarina, jonka kertominen, -sen Jumala tietää, ei ole helppo, mutta jotta isäsi saisi oikeutta, -on sinun se kuultava. Ei ole sinun syysi, että olet tuominnut häntä -väärin, sinä olet saanut kasvaa väärän vaikutelman vallassa, ja hän -itse on liian ritarillinen oikaistaksensa sen. Sen, mitä hän ei tahdo -ilmaista, on minun ilmaistava. Sinun suhtautumisesi ei myönnä minulle -muuta vaihtoehtoa. Mutta sinun on maltettava odottaa sitä kertomusta. -Siihen mennessä, Caryll, pyydän sinua oman itsesi tähden alkamaan -uudelleen toisella tavoin. Älä anna ennakkoluulojen johtaa harhaan -luontaista tervettä järkeäsi! Koeta tänään suhtautua häneen avoimesti! -Koeta muistaa, että on muitakin näkökantoja kuin sinun omasi!» Hän -vartosi vielä hetkisen, silmäillen päättäväisiä, poispäin käännettyjä -kasvoja, sitten hänen kätensä putosivat kupeille ja hän siirtyi hiljaa -ovelle. - -Caryll seurasi häntä hyvin verkkaisesti eikä virkkanut mitään, -ennenkuin he seisoivat teltan ulkopuolella kalpeassa kuutamossa. - -»Minä koetan», lupasi hän synkästi, »mutta sinä pyydät minulta aika -paljon, setä Raoul. Ja sinä viittasit johonkin — johonkin, mikä kosii -perhettämme aina verhonnutta salaperäistä ongelmaa. Jos sinun on siitä -minulle kerrottava, niin paljoa mieluummin kuulisin siitä nyt. Minä -vihaan kaikkea salaperäistä. Mutta jos se jollakin tavoin kohdistuu -vanhukseen» — hänen äänensä nousi kiihkoisesti — »niin varoitan -sinua...» - -»Ei nyt», keskeytti Saint Hubert, »luovutaan siitä täksi illaksi, -_mon cher_. Olin hupsu puhuessani niin paljon kuin puhuin, en aikonut -hiiskua siitä näin aikaisin. Olisin mieluummin tahtonut varrota siihen -saakka, kunnes tuntisit isääsi paremmin. Sinun on uskottava, että -kerron kaikki oikealla hetkellä. Siihen saakka unohda se — ja anna -anteeksi, että saarnasin sinulle.» - -Caryllin jupisema vastaus oli epäselvä ja ääneti he astelivat löyhällä -maaperällä, kumpikin tietoisina uudesta jännityksen tunteesta, joka -tuntui nousseen heidän väliinsä, kummankin aprikoidessa, mitähän toisen -mielessä liikkui. - -Heidän saavuttuansa likelle päällikön isoa telttaa seisahtui Saint -Hubert, huudahti äkkiä ja osoitti väkijoukkoa, joka oli kokoontunut -vähän matikan päähän leirin vastaiselle laidalle heimon jäsenten -telttojen taakse. Kuutamossa näyttivät liikkuvat, epätäydellisesti -piirtyvät hahmot haaveellisilta ja luonnottomilta, ja kului muutamia -minuutteja, ennenkuin hän lyhytnäköisesti tähystettyänsä erotti -muiden huomion esineenä olevan kameli- ja ratsastajaryhmän, jonka -ympärillä kerääntyneet arabialaiset tungeksivat. »Näyttää tulevalta -tai lähtevältä karavaanilta», virkkoi hän vihdoin. »Miltä se sinusta -näyttää, Caryll? Sinun silmäsi ovat terävämmät kuin minun. Mitä siellä -lieneekin, tavattoman hiljaista siellä on.» - -Mutisten: »Taivaalle kiitos pienistä armonosoituksista!» joita sanoja -kreivi tuskin kuuli, Caryll katsahti osoitettuun suuntaan. - -»Lähdössä, luulisin», vastasi hän välinpitämättömästi. »Joka -tapauksessa ne liikkuvat poispäin.» - -Se, että hän oli ihan välinpitämätön eikä lainkaan utelias, vaikka -kysymyksessä olikin jonkunlainen merkkitapaus aavikolla, nostatti -heikon hymyn Saint Hubertin huulille, mutta kreivi ei virkkanut mitään. - -»Otaksuttavasti ohikulkijoita ottamassa vettä», huomautti hän -enemmän itsekseen kuin kumppanilleen kääntyessänsä poispäin. Heidän -saapuessansa isoon telttaan oli päivällinen odottamassa, mutta -Diana ei ollut vielä tullut ja sheikki oli syventynyt hoitamaan -kirjeenvaihtoansa huoneen kaukaiseen soppeen sijoitetun pienen -kirjoituspöydän ääressä. - -Heidän astuessansa sisään hän vilkaisi ovelle päin ja viittasi Saint -Hubertia luokseen. - -Ja jäätyään omiin hoteisiinsa Caryll istuutui syrjäiselle tuolille, -ja hänen luoksensa tuli koira, joka oli kiintynyt häneen heti hänen -leiriin tultuansa. Intohimoisena eläinten ystävänä hän vastasi -eläimen ystävällisiin lähentelyihin ja hyväili polvillansa lepäävää -sileätä päätä, samalla tutkivasti silmäillen sen miehen kasvoja, jota -Saint Hubert oli niin pontevasti puolustanut. Ne olivat harvinaisen -päättäväisen näköiset kasvot, niistä huokui päämääräntietoa ja voimaa, -ne vetivät puoleensa, mutta kuitenkin panivat tarkkailijan ymmälle, -koska ne olivat niin tutkimattomat. - -Ja nyt niitä katsellessaan oli Caryll ymmällä. Muutamien lyhyiden -tuntien aikana hän oli nähnyt niiden ilmeiden muuttuvan äärimmäisen -tylyistä äärimmäisen lempeiksi, ja hämmentyneenä hän aprikoi, -minkälainen oikeastaan oli luonteeltansa tuo isä, josta hän tiesi -niin vähän, josta hän saisi tietää enemmän »oikealla hetkellä». Hänen -muistellessaan Saint Hubertin lupaamia paljastuksia kävi kylmiä -pelonväristyksiä hänen ruumiinsa läpi. Kirkastaisiko vai synkistäisi -se tarina — se vanha tarina, joka hänen oli kuultava — sitä tummaa -varjoa, joka hänen lapsuudestansa saakka oli väikkynyt hänen yllään? -Murskaisiko sen tunteminen kaiken lapsuusaikaisen uskon, kaikki ne -ihanteet, joihin hän oli kiinnittänyt luottamuksensa? Hän punastui -kovasti ja sadatteli itseänsä. Miten saattaisi sellainen olla -lainkaan mahdollista? Jo sekin, että se ajatus oli johtunut hänen -mieleensä, tuntui uskottomuudelta, rakastetun vainajan muiston rumalta -herjaukselta. Mutta jotakin täytyi siinä sittenkin olla; muutoin ei -Saint Hubert olisi puhunut sillä tavoin. - -Hänen itsevarmuutensa tuntui yht'äkkiä häviävän. Tuntui siltä kuin -olisi luja pohja, jolla hän oli niin monta vuotta seisonut, äkkiä -pettänyt hänen allansa ja hän olisi jäänyt tuijottamaan epäilyksen ja -epävarmuuden ammottavaan kuiluun. - -Mihin tämä kaikki veisi? Mitkä pulmat ja millaiset pettymykset vielä -odottaisivat häntä tässä maassa, joka tuntui riistäneen häneltä koko -mielenrauhan? Muuttuisiko elämä enää koskaan entiselleen? Hän torjui -luotaan sen ajatuksen melkein peloissaan. - -Mutta hänen katseensa viipyi vielä isän kasvoissa. Ja taaskin häntä -vaivasi sama ajatus, joka oli väikkynyt hänen mielessään edellisestä -iltapäivästä saakka, nimittäin että hän oli nähnyt jonkun tuntemattoman -samannäköisen henkilön. Yhdennäköisyys oli erehdyttävä, vaikka ei -tuntunutkaan täydelliseltä, mutta kuitenkin siksi silmäänpistävältä, -että hän pinnisti aivojansa turhaan koettaessaan muistaa, missä hän oli -nähnyt samanlaiset kasvot. - -Oliko se tapahtunut Algeriassa vaiko kotosalla, oliko hän nähnyt ne -kasvot äskettäin vaiko vuosikausia sitten? - -Se kysymys oli vielä ratkaisematta, kun hän näki molempien miesten -nousevan, ja sysättyänsä koiran syrjään hän kääntyi äitiänsä vastaan. - -Kaikki kyynelten jäljet olivat kadonneet Dianan kasvoilta, ja -hymyilevänä ja hillittynä hän seisoi hetkisen, tarjoten kauniin näyn -miellyttävässä, ruumiinmukaisessa, valkeassa puvussaan hopealla -kirjailtujen, mustien verhojen muodostamaa tummaa taustaa vasten. - -Sitten hän teki pienen teennäisen katumuksen eleen ja astui eteenpäin. - -»Oletteko kaikki nääntymäisillänne nälkään?» sanoi hän hilpeästi. »Olen -myöhästynyt liian paljon edes pyytääkseni anteeksi, joten en enää -hiisku siitä mitään. Mutta minua puistattaa, kun ajattelen, millaista -liemi on.» - -»Kiehuvaa otaksuttavasti.» - -»Mainiota, kuten se aina on.» - -Sheikki ja Saint Hubert puhuivat yhtä aikaa, ja kun edellinen meni -ovelle taputtamaan käsiänsä kutsuakseen palvelijoita, istuutui -jälkimäinen emännän vierelle ja kääntyi hänen puoleensa, hymyillen -tavalliseen miellyttävään tapaansa. - -»En olisi huolissani liemestä, Diane. En usko minkään pystyvän -järkyttämään vanhan ystäväni Benalian mielen tasapainoa. Keskustelin -tänä aamuna hänen kanssansa pitkän tovin — ihmeellinen mies, ei näytä -lainkaan vanhentuvan. Hän kertoi hankkineensa uuden vaimon — vanha, -paatunut riiviö — ja keksineensä uuden kastikkeen cous-couseja varten. -Ja erikoisemmin tuntui häntä kiinnostavan kastike.» - -»Se sopii», huomautti sheikki kuivakiskoisesti istuutuessansa -paikalleen. »Benalian vaimot ovat olemassa ainoastaan hänen -keitoksiensa maistamista varten. Jos he jäävät henkiin, saamme uuden -ruokalajin. Tavallisesti he sortuvat kuolemaan. Hartaasti toivon, -että viimeksi hankittu vaimo on maistanut uutta kastiketta, jos sitä -mielitään tarjota meille tänä iltana.» - -Diana pudisti hänelle päätänsä moittivasti. - -»Älä kuuntele häntä, Caryll!» kehoitti hän hymyillen. »Asia ei -todellisesti ole niin pahasti kuin kuulostaa, vaikka minun täytyy -myöntää, että vanhan kokkimme avioliittoasiat ovat enemmän tai vähemmän -sekavat. Enkä minä hyväksynyt cous-couseja, kun hän ehdotti niitä tänä -aamuna. Otaksuttavasti sait niistä kylliksesi tänne tullessasi, etkö -saanutkin.» - -Tämä kysymys näytti suorastansa tekevän Caryllista huomion -keskipisteen, ja puna lehahti nopeasti hänen herkille poskillensa. - -»Sehän on — opittu maku, eikö olekin?» änkytti hän jonkun verran -epävarmasti. - -Saint Hubert silmäili hämmentynyttä poikaa pöydän ylitse ilkamoiden. - -»Se on turhaa, Caryll», virkkoi hän nauraen. »Sinun on tunnustettava -suoraan, ettet ole kertaakaan tehnyt sitä koetta. Caryllin -suhtautuminen cous-couseihin», jatkoi hän, kääntyen muiden puoleen, -»muistuttaa kahta viehättävää amerikkalaista naista, jotka kohtasin -Biskrassa muutamia vuosia sitten. He olivat juuri palanneet sinne -tehtyänsä lyhyen retken aavikolle ja olivat pursuavan innoissansa -kaikesta — paitsi cous-cousista. Heidän muassaan ollut kokki oli -nähtävästi ollut hyvin ihastunut omaan kansallisruokaansa ja -säännöllisesti joka ilta tuonut sitä heille kukkuraisen maljakon. Ja -yhtä säännöllisesti olivat he joka ilta haudanneet annoksensa hiekkaan -teltan alle haluamatta loukata hänen tunteitansa jättämällä ruuan -koskematta. He kertoivat joka aamu leiriä purettaessa kärsineensä -sieluntuskia pelätessänsä, että kammottavat jätteet kaivettaisiin -maasta kokin syyttävien silmien näkyviin ja heidän arvonsa olisi -ikuisesti mennyttä.» - -Kun päähuomio siten oli siirtynyt pois Caryllista, kykeni hän yhtymään -sitten seuranneeseen nauruun, ja keskustelun käydessä yleisemmäksi -muuttui hänen olonsa keveämmäksi, ja hän oli vähemmän jäykkä ja -itsetietoinen kuin kertaakaan tulonsa jälkeen. - -Vieläkin pidättyvänä ja luonnostansa harvapuheisena hän ei paljoakaan -edistänyt toisten niin keveästi jatkamaa kerkeätä puhetulvaa, mutta -hänelle lausutut huomautukset eivät enää nostaneet punaa hänen -poskillensa, eikä hän änkyttänyt, ja hänen vastahakoisuutensa ja -jyrkkyytensä lieventyivät joka hetki. - -Puhuttiin paljon sellaista, mistä hänellä ei ollut aavistustakaan, -ja hänellä oli aikaa katsella ympärilleen ja panna merkille -yksityiskohtia, joita hän omiin mietteisiinsä vaipuneena ei ollut ennen -välittänyt tarkkailla. - -Yhä enemmän ihmetellen hän huomasi mielenkiintonsa ympäristöään kohtaan -yhä kasvavan. Vaikka teltan kalusto olikin barbaarinen ja näytti -hänestä oudolta, täytyi hänen myöntää, että kallisarvoinen sisustus -oli näöltänsä sopusointuinen ja järjestetty aistikkaasti. Ja tarkemmin -silmäillessänsä hän näki useita pikku piirteitä ja esineitä, jotka -olivat todistuksena naisen kädestä. - -Kummallinen koti englantilaiselle naiselle — ja kummallinen nainen, -joka oli onnellinen ja tyytyväinen sellaisessa ympäristössä! - -Hän vilkaisi äitiinsä salavihkaa. Varmistuttuansa siitä, ettei häntä -huomattu, hän sitten katsoi tarkemmin, katseli niin kauan, kunnes hänen -mielessänsä alkoi heikosti liikkua jotakin, mitä hän luuli pelkäksi -ihailuksi, mutta mikä nopeasti muuttui syvemmäksi, lämpöisemmäksi, -sydäntä oudosti sykähdyttäväksi tunteeksi. - -Kuinka nuorelta äiti näyttikään — kuinka järjettömän nuorelta ollakseen -hänen äitinsä! Hänen oli vielä vaikea uskoa, että tuo nainen oli hänen -äitinsä. Hän oli kuvitellut äitiänsä niin toisenlaiseksi. Koskaan hän -ei ollut kuvitellut äitiänsä lähimainkaan tuollaiseksi, ei koskaan -luullut häntä niin kauniiksi — niin kauniiksi ja niin herttaiseksi. - -Hänen äitinsä! Se käsite, joka ennen oli ollut pelkästään sanontatapa, -sai äkkiä uuden, ihanan merkityksen, joka aavistamatta nosti perin -häiritsevän möhkäleen hänen kaulaansa. - -Uusi tunne kiskaisi hänet pyörteeseensä, ja hän koetti hillitä -sitä, säilyttää mielensä tasapainon, mutta ei kyennyt irroittamaan -katsettansa viehkeistä kasvoista, jotka nyt näyttivät tuhat kertaa -kauniimmilta ja armaammilta. Ja ikäänkuin hänen värähtämättömän -katseensa vaikutuksesta käänsi äiti päätänsä ja hymyili hänelle, ja -sekunnin ajan hän näki äitinsä kyynelsumun lävitse. Vimmastuneena -itseensä hän räpytti silmiänsä haihduttaaksensa kyyneleet, ja viisaana -ihmistuntijana ei Diana ainoallakaan merkillä osoittanut nähneensä -niitä. Vain hänen kätensä kosketti Caryllin kättä ikäänkuin vahingossa. - -Ja äidin pehmeiden, lämpimien sormien nopea hipaisu värähdytti -Caryllia niin oudosti, ettei hän ollut milloinkaan sellaista kokenut; -hän antautui vastustelematta luonnon äänen johdettavaksi, ja hänen -sydämessään heräsi äitiä kohtaan lämmin kiitollisuus ja rakkaus. Mutta -kovin huolissaan siitä, etteivät vain muutkin olisi nähneet hänen -heikkouttaan, hän vilkaisi vaivihkaa sheikkiin ja Saint Hubertiin ja -hengitti keveämmin nähdessään, että he olivat syventyneet keskusteluun -eivätkä olleet huomanneet mitään. - -Helpotuksesta huoaten hän nojautui taaksepäin tuolissaan ja salli -ajatustensa lähteä uudelle ladulle, joka oli äsken avautunut. - -Päivällinen oli melkein lopussa. - -Hiljaa liikkuvat arabialaiset palvelijat olivat poistuneet, ja vain -Gaston oli jäänyt jälelle, tarjoillen kahvia, joka oli valmistettu -nuotiolla teltan ulkopuolella. - -Keskustelu oli hetkiseksi katkennut. - -Äänettömyyden lopetti sheikin ääni, herättäen Caryllin aatoksistaan, -joihin hän oli vaipunut. - -»Menetkö pohjoiseen vaiko etelään lähtiessäsi luotamme, Raoul, vai -aiotko palata suoraan Ranskaan?» - -Kului minuutti tai pari, ennenkuin Saint Hubert vastasi. Hänen -katseensa oli haaveksivasti suunnattu lautaseen, ja hän järjesteli -pientä kasaa taatelin sydämiä hopeisen hedelmäveitsensä kärjellä. - -»En aio palata Ranskaan», sanoi hän vihdoin, »vaan lähteä Marokkoon.» - -Hänen vastauksensa kuulosti omituisen arvelevalta, ja hänen äänessänsä -oli synkkyyden häive, minkä vuoksi sheikki nopeasti katsahti häneen. - -»Onko sinulla joku määrätty tarkoitus?» tiedusti hän. - -Saint Hubert katsoi häneen ja nyökkäsi. »On hyvin määrätty tarkoitus», -sanoi hän tyynesti. »Aion mennä etsimään Réné de Chaillesin murhaajaa.» - -Dianalta päässyt hiljainen ähkäisy hukkui sheikin syvä-ääniseen -huudahdukseen. - -»De Chaillesin murhaajaa», kertasi hän epäilevästi. »_Bon Dieu_, luulin -sinun jo kokonaan lakanneen toivomasta löytäväsi hänet. Et ole puhunut -siitä vuosikausiin, ja vähintään kymmenen vuotta sitten julkaisi -hallitus tiedon hänen kuolemastaan.» - -»Tiedän sen», vastasi Saint Hubert, »mutta omassa mielessäni en ole' -koskaan ihan varmasti uskonut, että se tieto hänen kuolemastaan oli -paikkansapitävä. En tahdo vihjata, että viranomaiset olivat millään -tavoin leväperäisiä tai etteivät he koettaneet kaikin käytettävissä -olevin keinoin saada häntä kiinni. Mutta minusta eivät esitetyt -todistukset olleet sitovia — eikä ruumista löydetty. Mieskohtaisesti on -minulla koko ajan ollut sellainen tunne, että hän on vielä elossa, että -hänet vielä kerran saadaan kiinni ja tuodaan vastaamaan tihutyöstään. -Sitä varten jatkoin omia tiedustelujani kauan sen jälkeen, kun hallitus -oli toivottomana lakannut etsimästä häntä. Minulla on ollut asiamiehiä -työskentelemässä kaikkialla Algeriassa. Mutta selvyyttä ei saatu, -ja olin alkanut aprikoida, kannattiko enää jatkaa, kun viime vuonna -sain eräitä tietoja, jotka kannustivat minua uudelleen yrittämään. -Muutamalta asiamieheltäni sain sanan, että se mies tai joku hyvin -hänennäköisensä oli nähty Marokossa — hän oli maurilainen, kuten -muistanet — vaikka arveltiin hänen taaskin olevan matkalla etelään. -Ne olivat luonnollisesti hyvin huonot jäljet, mutta jotakin varmaa -ne vihdoinkin olivat, ja minä päätin seurata niitä. Omituista kyllä -kääntyi de Chaillesin perheen lakimies samalla viikolla Pariisissa -puoleeni. Kuten tiedät, Ahmed, oli Réné de Chaillesilla murhenäytelmän -aikana lapsi, noin kahden vuoden ikäinen tytär. Kun hänet murhattiin, -katosivat lapsi ja äiti samalla kertaa kun murhaajakin. Heistä ei ole -senjälkeen kuultu mitään, ja heidän kohtalonsa on salaperäisyyden -verhossa. Mutta nyt on käynyt tarpeelliseksi saada selville, onko -lapsi elossa vaiko kuollut, sillä de Chaillesin suvussa sattuneiden -yllättävien kuolemantapausten johdosta hänestä on tullut melkoisen -omaisuuden ja laajojen tilusten perijätär. On muitakin tämän perinnön -tavoittelijoita, kaukaisia sukulaisia, jotka varsin luonnollisesti -koettavat turvata omat oikeutensa, mutta oikeusistuimet eivät hyväksy -heidän vaatimuksiansa, ennenkuin on saatu varma tieto siitä, että suvun -vanhempi, Rénén tyttären edustama haara on sammunut. Tällä hetkellä -asia on siis riidanalaisena. Minä jatkan sillä välin etsintääni kahta -tarkoitusta varten — saadakseni kiinni ystävä-parkani murhaajan ja -löytääkseni hänen lapsensa tai todistaakseni hänet kuolleeksi.» - -Hänen tauottuaan puhumasta syntyi hetkiseksi äänettömyys. - -Hänen sävynsä ja esiintymisensä miltei keveyttä hipovan tyyneyden -nojalla ei häntä olisi saattanut pitää hellittämättömänä verikostajana. -Ja hänen kolmesta kuulijastansa ainoastaan sheikki tunsi, kuinka -julmalle päämäärälle hän oli omistanut niin monta vuotta elämästään ja -kuinka rohkeasti ja päättävästi hän oli toimittanut tiedustelujaan. -Caryllista oli tämä tarina ja sen näyttämä uusi puoli miehestä, jonka -hän oli luullut tunteneensa perinpohjin, sellainen paljastus, että -hän jäi tuijottamaan silmät levällään ja suu hämmästyksestä auki -kykenemättä heti tajuamaan kuulemansa täyttä merkitystä, mutta selvästi -käsittäen, että se loi uutta valaistusta paljoon sellaiseen, mikä oli -tuntunut hänestä hämärältä heidän oleskellessansa Tuggurtissa. - -Ensimmäiseksi puhkesi puhumaan Diana, joka tyrmistyneenä oli rypistänyt -sileätä otsaansa. »Mutta milloin tämä hirveä tapaus sattui? Minkätähden -en ole milloinkaan ennen kuullut siitä mitään? Sinä tiesit siitä, -Ahmed. Miksi et ole kertonut siitä minulle?» - -Sheikki kohautti hieman olkapäitänsä siirtämättä katsettaan -savukkeesta, jota hän parhaillaan viritti. - -»Sinä et olisi voinut tehdä mitään, _ma mie_. Miksi olisin -tarpeettomasti tuottanut sinulle murhetta», vastasi hän kylmästi. -Mutta Diana tunsi hänet hyvin, arvasi välttelevän vastauksen salaavan -häneltä jotakin ja silmäili hetkisen puolisonsa tutkimattomia kasvoja, -ennenkuin taaskin kääntyi Saint Hubertin puoleen. - -»Mikä mies herra de Chailles oli, ja minkä tähden hänet murhattiin?» - -Saint Hubert ravisti päätänsä. - -»Jos osaisin vastata jälkimäiseen kysymykseen, saattaisi se tehdä -etsintäni helpommaksi», sanoi hän huoahtaen, »mutta rikoksen todellista -syytä ei ole koskaan saatu selville. Ainoan vähimmässäkään määrin -mahdolliselta tuntuvan viittauksen siitä sain kamelinajajalta, joka -oli retkikunnan palveluksessa murhenäytelmän aikana ja joka yksin jäi -henkiin kertomaan de Chaillesin seuruetta kohdanneesta verilöylystä. -Hän itsekin oli pahasti haavoittunut ja kuoli vammoihinsa joitakuita -viikkoja myöhemmin El-Uedin pienessä sotilassairaalassa. Juuri siellä -hänet tapasin ja kuulin häneltä sen vähän, mitä tästä surullisesta -tapauksesta tiedän. Mutta kertomukseni ymmärtäminen on helpompi, jos -kerron kaikki aikajärjestyksessä. - -»Réné de Chailles oli vanhimpia ystäviäni. Hän oli kreivi de Chaillesin -nuorin poika. Hänen isänsä maatila oli rajakkain meidän tilamme kanssa -Dauphinéssa, ja hänen sukunsa kuuluu Ranskan vanhimpiin. Hän oli aina -haaveilija ja uneksija, mutta samalla kertaa miellyttävimpiä miehiä, -mitä milloinkaan olen tavannut — ja itsepäisimpiä. Kun hän oli nuorempi -poika, ei hänen perintöosuutensa ollut suuri, mutta tyytyväisenä -vähäisiin varoihinsa hän omisti elämänsä tieteellisille tutkimuksille, -jotka hankkivat hänelle yleismaailmallisen maineen, vaikka eivät -kovinkaan paljoa aineellista etua. Mutta kirjojensa myynnistä hän sai -jonkun verran apua retkiensä kustannuksiin. Alusta alkaen viehätti -häntä Algeria ja hän katosi usein aavikolle kuukausiksi, jopa vuosiksi -yhteen menoon. Kun rahapuoli oli otettava huomioon, suoritti hän -retkensä spartalaisen yksinkertaiseen tapaan, ja hänen seurueensa oli -aina mahdollisimman pieni. Hän oli hyvin sympaattinen ja arabialaisten -suosima, ja hänen mieskohtaiset palvelijansa olivat hartaasti -kiintyneet häneen. Kun hän oli syventynyt työhönsä ja tuskallisen -ujo naisten seurassa, pidimme häntä pinttyneenä poikamiehenä, mutta -nelikymmenvuotiaana hän rakastui hyvin kauniiseen, pariakymmentä vuotta -itseänsä nuorempaan tyttöön ja meni hänen kanssaan naimisiin. Ikäerosta -huolimatta oli avioliitossa kiintymys molemminpuolinen, sillä tyttö oli -yhtä varaton kuin hän ja yhtä miellyttävä. Tyttö piti toisen köyhyyttä -vähäarvoisena seikkana ja värähteli innostuksesta ajatellessaan -pääsevänsä jakamaan miehensä villiä harhailuelämää. Aavikko ei häntä -vähääkään kammottanut, kunhan hän vain sai olla puolisonsa seurassa. - -»Näin heidät heidän lähtiessään pitkälle kuherrusmatkalleen, jota -kesti siihen saakka, kun mies murhattiin, ja harvoin olen nähnyt niin -ihanteellisen onnellista paria. Näin heidät uudelleen seuraavana -vuonna Biskrassa, vähän pikku tyttären syntymän jälkeen, joka teki -heidän onnensa täydelliseksi, ja yhäti he olivat kokonaan antautuneet -toisillensa. Käydessäni siellä heidän luonansa kuulin ensi kerran -uudesta palvelijasta, jonka Réné oli pestannut monivuotisen uskollisen -palveluksen jälkeen äskettäin kuolleen, isäntäänsä alttiisti kiintyneen -palvelijan sijalle. Onnettomuudeksi en koskaan nähnyt häntä — hänet oli -lähetetty etelään järjestämään karavaania heidän vastaista retkeänsä -varten — muutoin ei sittemmin alkanut etsintäni kenties olisi koitunut -niin pitkälliseksi. - -»Mutta Réné oli intoilija ja ylisteli häntä suuresti. Monessa suhteessa -epäkäytännöllisenä ja jonkun verran taipuvaisena hätäisesti mieltymään -ja pahastumaan pani kovaonninen ystäväni vain vähän arvoa suosituksiin -ja mieluummin luotti kaikissa asioissa omaan arvostelukykyynsä. Niinpä -hän myöskin harkitsemattomasti pestasi uuden palvelijansa. Mies oli -saapunut Biskraan Jumala tiesi mistä, eikä hänellä ollut suosituksia -eikä ystäviä, jotka olisivat voineet mennä takuuseen hänestä. Mutta -hänellä oli sulava kieli, ja hän voitti Rénén luottamuksen esiintymällä -hyvänä seudun tuntijana ja vakuuttamalla olevansa syvästi innostunut -Rénén työalaan. - -»Tunnustan kuunnelleeni Rénén kehumista epäilevästi. Ja sain tietää -Biskrassa monen henkilön, sekä arabialaisen että ranskalaisen, -koettaneen saada hänet käsittämään, kuinka välttämätöntä hänen olisi -ollut hankkia jonkunlaisia tietoja siitä miehestä, johon hän aikoi -luottaa niin suuresti. Mutta kukaan ei kyennyt taivuttamaan häntä eikä -vaikuttamaan häneen mitään. Minäkin puhuin hänelle asiasta ja aika -voimaperäisesti puhuinkin, mutta Réné oli mielistynyt veitikkaan ja -ihan lämpeni häntä puolustaessaan. Hän selitti tavattuansa Ghabahin, -maurilaisen, vihdoinkin löytäneensä ihanteellisen palvelijan, -ensiluokkaisen karavaaninjohtajan; häntä vastaan lausutut huomautukset -johtuivat muka vain muukalaista vastaan tunnetusta kateudesta, -ja hän itse, Réné, oli täysin tyytyväinen ja luotti mieluummin -omaan mielipiteeseensä. Ja kun hän omaksui sellaisen kannan, en -luonnollisestikaan voinut enää tehdä mitään. - -»He lähtivät Biskrasta, niin pian kun madame de Chailles oli kyllin -vahva matkustamaan. - -»Senjälkeen en enää heitä nähnyt. Mutta seuraavien kahden vuoden aikana -sain Rénéltä kirjeen tai pari, jotka uhkuivat rakkautta hänen vaimoansa -ja lastansa kohtaan — he tuntuivat viihtyvän aavikolla ihmeen hyvin — -ja hyviä toiveita hänen retkensä onnistumisesta. Ja aina hän käytti -kovin lämpimiä sanoja oikeasta kädestänsä Ghabahista. Hänellä ei ollut -milloinkaan ollut niin hartaan altista palvelijaa, eikä hän ollut -koskaan saanut niin älykästä apua työssä, joka oli niin lähellä hänen -sydäntään. Mihin hänen sokea luottamuksensa vei, sen kuulin kuolevan -kamelinajajan huulilta El-Uedin sairaalassa. Viranomaiset tiesivät, -että olin de Chaillesin ystävä, ja sähköttivät minulle Ranskaan heti -murhenäytelmästä tiedon saatuansa, ja minä lähdin heti El-Uediin -kuullakseni mahdollisimman tarkan selostuksen seurueen ainoalta eloon -jääneeltä jäseneltä. - -»Mies-poloinen oli hirveässä tilassa. Se, että hän eli niin kauan, että -hänellä oli voimia ryömiä nelinkontin useita päiviä ja öitä, ennenkuin -ohikulkeva karavaani hänet tapasi, osoittaa, kuinka sitkeässä henki on -näissä aavikkolaisissa. - -»Hän tuntui päättäneen, ettei hän kuolisi, ennenkuin olisi ilmaissut -kaikki tietonsa ja varmistunut siitä, että oikeutta jaettaisiin. - -»Tarinansa hän kertoi minulle kappaleittain, mikäli ja milloin hänen -voimansa sallivat, mutta hänen ajatuksensa olivat selvät, ja vaikka hän -usein toisti vakuutuksiansa, ei hän kertaakaan hairahtunut ainoassakaan -kohdassa, ei kertaakaan lausunut ainoatakaan ristiriitaista väitöstä. - -»Hänen kertomuksensa oli valaehtoinen, ja hänen kostonhimonsa syynä oli -enemmän hänen rakkautensa isäntä-vainajaa kohtaan kuin häntä itseänsä -mieskohtaisesti kohdanneen vääryyden tunne. - -»Hän oli verrattain nuori jäsen de Chaillesin seurueessa kuten kaikki -muutkin, jotka lähtivät hänen mukaansa viimeiselle, onnettomalle -retkelle. Samalla kun Ghabahilla oli kerrassaan tavaton vaikutusvalta -de Chaillesiin, eivät hänen palveluskumppaninsa nähtävästi lainkaan -hänestä pitäneet, vaan sekä vihasivat että pelkäsivät häntä hänen -esiintymisensä takia, joka heistä oli kammottava, mutta josta isäntä -ei tiennyt mitään. Hän oli luonteeltansa julma ja kostonhimoinen, -ja muiden epämiellyttävien piirteitten lisäksi häntä väitettiin -'pahasilmäiseksi'. Hän oli synkännäköinen, mutta hoiteli salaiset -puuhansa pirullisen taitavasti ja näyttää tietoisesti päättäneen -voittaa de Chaillesin täydellisen luottamuksen sekä samalla erottaa -hänestä kaikki hänen vanhat seuralaisensa, jotka olisivat saattaneet -sotkea hänen suunnitelmiansa. Hänen vehkeilynsä näyttävät onnistuneen -de Chaillesin lainkaan aavistamatta puuhista, jotka lopulta johtivat -hänen tuhoonsa. - -»Kammoten maurilaista ja peläten hänen otaksuttuja noitatemppujaan -erosivat vanhat seuralaiset toinen toisensa jälkeen, ja heidän -sijallensa tuli uutta väkeä. Kamelinajajakin oli ollut palveluksessa -ainoastaan kuusi kuukautta, mutta siinäkin lyhyessä ajassa hän oli -oppinut rakastamaan de Chaillesia ja hänen puolisoaan, ja hän palvoi -pikku tyttöä, joka jostakin syystä oli kiintynyt häneen. Mutta Réné -pysyi yhäti sokean luottavana. Vaikka hän avoimesti valittikin vanhojen -palvelijainsa poistumista, ei hän kuitenkaan näy aavistaneen, että -heidän lähtönsä syynä oli se mies, johon hän niin ehdottomasti luotti. -Eikä kukaan uskaltanut puhua hänelle totta, ei kukaan uskaltanut -vihjaistakaan sellaista, mikä olisi hipaissut suosikkia. Pahan -maineensa turvissa maurilainen säästyi epäluuloilta. Mutta tiedettiin, -etteivät madame de Chaillesin tunteet olleet samanlaiset kuin hänen -puolisonsa, vaan että hänkin vihasi ja pelkäsi maurilaista. Mutta -viimemainitun vaikutusvalta oli niin voimakas, etteivät edes vaimon -valitukset jaksaneet järkyttää de Chaillesin luottamusta, ja hän tuntuu -pitäneen vaimonsa epäilyksiä vain naisellisena oikkuna ja suhtautuneen -niihin senmukaisesti. Leirissä kuiskailtiin, että he olivat erimielisiä -tässä ainoassa kohdassa ja että madame usein salaa itki sen tähden. - -»Loppu tuli äkkiä kuin luonnonmullistus. Seurue ei ollut alunperinkään -ollut suuren suuri ja oli useiden palvelijain erottua yhä pienentynyt, -kunnes jälellä oli vain kourallinen väkeä — pari tai kolme -mieskohtaista palvelijaa ja kuusi tai seitsemän kamelinajajaa. - -»Murhenäytelmän iltana syytti maurilainen palvelijoita huolimattomiksi, -kokosi kaikki leirin pyssyt ja vei ne omaan telttaansa muka -tarkastaaksensa ne. Asiat olivat kehittyneet sellaiselle asteelle, -ettei kukaan rohjennut vastustaa häntä ja miehet luopuivat aseistansa — -kenties vastahakoisesti, mutta luopuivat sittenkin. - -»Kamelinajajalla, joka kertoi minulle tarinan, oli sinä iltana repivä -hammassärky, minkä vuoksi hän poistui nuotion äärestä, jonka ympärillä -muut miehet istuivat, ja paneutui pitkäksensä de Chaillesin teltan -taakse, jossa hän aina nukkui, ja koetti saada unesta kiinni, toivoen -siten unohtavansa kipunsa. Mutta uni ei tahtonut tulla hänen silmiinsä. -Ja makuupaikaltansa hän kuuli ja näki kaikki, mitä sitten tapahtui. -Myöhemmin illalla saapui maurilainen telttaan ja neuvotteli pitkään -isäntänsä kanssa. Ja hänen poistuttuansa kamelinajaja ensi kerran kuuli -de Chaillesin ja hänen vaimonsa lausuvan toisillensa eripuraisia sanoja -viimemainitun nyyhkyttäessä haikeasti, samalla koettaen suostuttaa -miestänsä tekemään jotakin, johon toinen ei myöntynyt. Sitten muuttui -kaikki hiljaiseksi, ja kamelinajaja arveli varmaankin torkkuneensa -vähän aikaa. Joka tapauksessa kului joku aika, ennenkuin mitään -tapahtui. - -»Ihan äkkiä hän sitten heräsi kuultuansa syvän ähkäisyn ja sitten -tukahdutetun kirkaisun, joka sai hänet ponnahtamaan pystyyn, kylpien -hiessä kauhusta. Nähtävästi hän oli muutamia minuutteja kahdella -päällä liian säikähtyneenä liikkuakseen ja tietämättä, mitä tehdä. -Vihdoin hänen rakkautensa isäntää ja emäntää kohtaan voitti hänen -pelkonsa, ja viillettyänsä veitsellään teltan kangasseinän halki -hän tunkeutui sisälle. En ikinä unohda hänen kasvonilmeitänsä, -kun hän kertoi näkemästään. De Chailles virui selällään matolla, -kuolleena, veitsenpistos sydämessänsä; madame de Chailles, joka -myöskin oli kuollut tahi pyörtynyt, virui puolisonsa ruumiin päällä -kasvot painettuina vainajan veristä rintaa vasten; lapsi taas, joka -ilmeisesti oli ihan äsken herännyt unesta, kyyrötti heidän vierellänsä -pienien kätösten puristaessa äidin pitkää, tummaa tukkaa, huudellen -heille ja nauraen, _hyvä Jumala_, nauraen, kuten hän lapsenmielessään -otaksuttavasti arveli, hänen huviksensa järjestetylle pilalle! - -»Omituista kylläkin juuri lapsen näkeminen kannusti kamelinajajan -toimimaan. Hän syöksyi teltasta aseenansa ainoastaan veitsi ja näki -viimeisen näytöksen murhenäytelmästä, joka lopulta maksoi hänenkin -henkensä. Hän ei ennättänyt varoittaa kumppaneitaan, sillä maurilainen, -jolla oli revolveri kummassakin kädessänsä, oli hänen edellään. Nuotion -valaistus teki murhamiehelle tähtäämisen helpoksi, ja mainiona ampujana -hän surmasi aseettomat ja turvattomat miehet kuin lampaat. - -»Tämä kammottava, tunnoton verilöyly näyttää tehneen kamelinajajasta -raivopäisen. Ajattelematta omaa vaaraansa, voimatta toivoakaan -välttävänsä kumppaneittensa kohtaloa hän karkasi maurilaisen kimppuun, -kiljuen kuin mielipuoli, mutta hänkin sortui maahan ihan seulana -kuulanrei'istä. - -»Hän tuli jälleen tajuihinsa aamuhämärissä. Kaikkialla hänen -ympärillänsä vallitsi kuolema ja peloittava hiljaisuus. - -»Veressä kylpien ja lopen heikkona hän sai revityksi joitakuita -kaistaleita vainajien vaatteista, sitoi pahimmilta näyttävät haavansa -ja palasi sitten tuskallisesti telttaan. Kului vähän aikaa, ennenkuin -hän sai kylliksi terästetyksi rohkeuttansa astuaksensa sisälle. Vihdoin -hän jännitti luontoansa ja ponnistihe telttaan. De Chailles virui -vieläkin samassa paikassa, hänen näkemättömät silmänsä tuijottivat -selkosen selällään — mutta puukko oli kiskaistu irti rinnasta, ja sen -jättämä iso, ammottava haava oli jo mustanaan kärpäsistä. Mutta madame -de Chaillesista ja lapsesta ei näkynyt merkkiäkään. He olivat kadonneet -yöllä samoin kuin murhaajakin. Poissa olivat myöskin kamelit, kuten hän -myöhemmin huomasi, ja niiden muassa eräitä arvokkaimpia leiritarpeita. - -»Koko sen päivän hän makasi teltassa seuranansa vainaja, odottaen -yötä, sillä heikkona ollen hän pelkäsi kuumaa auringonpaahdetta ja -korppikotkia, jotka jo hyörivät kammottavassa puuhassaan nuotion -harmaan tuhkan ympärillä. Mutta illan viiletessä, kun haaskalinnut -olivat vihdoin ahmineet vatsansa liian täyteen kyetäkseen liikkumaan, -hän hoippui kuutamoiselle aavikolle ja aloitti ihmeellisen ja -sankarillisen taivalluksen, josta hän ei myöhemmin muistanut mitään -muuta kuin sietämättömän janon, sietämättömän tuskan, sietämättömän -väsymyksen. - -»Kuten jo mainitsin, tapasi hänet vihdoin ohikulkeva karavaani, -joka toi hänet El-Uediin. Hän kuoli onneksi elettyänsä kyllin kauan -kertoakseen tarinansa ja iloissansa siitä, että hänen vannomansa kosto -täytettäisiin, vaikka hän itse ei saanut elää ollaksensa siinä mukana.» - -Saint Hubertin ehdittyä murheellisen kertomuksensa loppuun syntyi -hetkiseksi jännittynyt hiljaisuus. - -Kokonansa niiden tuskaisten ajatusten vallassa, joita hänen oman -kaunopuheisuutensa niin eloisan todelliseksi tekemä kuvaus oli -herättänyt, hän yritti virittää savukkeen, mutta tulitikku tuskin pysyi -hänen vapisevissa sormissaan, ja viskattuansa sen pois hän nojautui -taaksepäin tuolissaan, jääden värähtämättä katselemaan pöytää, jonka -takaa Caryll tuijotti häneen epäillen ja kauhistuneena. Diana taas -istui kalmankalpeana ja jäykkänä, vaaleat huulet tiukasti yhteen -puristettuina, levällänsä olevat silmät sumeina kyynelistä. Ainoastaan -sheikki näytti pysyvän rauhallisena, osittain sen vuoksi, että hän -oli kuullut tämän järkyttävän tarinan jo aikaisemmin, osittain siitä -syystä, että hän harvoin salli tunteittensa sellaisissa oloissa -näkyvästi purkautua julki. - -Mutta hänenkin kasvoissansa oli synkempi vivahdus, ja hänen syvä -äänensä oli tavallistakin syvempi, kun hän vihdoin puhkesi puhumaan. - -»Entä rikoksen aihe?» virkkoi hän hitaasti. »De Chailles oli niin -tunnetusti köyhä, etteivät hänen rahansa saattaneet kiihoittaa -murhaajaa, hänen vähäiset tavaransa niin pieniarvoisia, ettei niiden -tähden olisi kannattanut ryhtyä niin hurjaan yritykseen. Maurilaisella -täytyi olla joku muu ja voimakkaampi kiihoke kuin pelkästään halpa -ryöstäminen. Vain yksi ratkaisu tuntuu mahdolliselta — hän halusi -omaksensa naista.» - -Saint Hubertin huulet puristuivat tiukemmalle. - -»Otaksuttavasti», myönsi hän raskaasti. »Se ainakin oli kamelinajajan -mielipide. Hän oli kerran tai pari nähnyt Ghabahin katselevan madame -de Chaillesia hyvin omituisesti, mutta hän ei ollut rohjennut -vihjaistakaan sellaisesta edes kumppaneillensa. Suokoon Jumala, että -rouva de Chailles kuoli pian, kovaosainen poloinen!» lisäsi hän -väristen. - -»Suokoon Jumala niin!» jupisi sheikki. »Hän on joskus armollisempi -kuin ihmiset.» Ja kerrankin hänen rautainen tahtonsa laukesi, hänen -tavallisesti tyyni äänensä kuulosti epävarmalta ja pingoittuneelta, -ja hänen vaimonsa kasvoihin suunnatut tuliset, tummat silmät saivat -sanomattoman suruisen ilmeen. - -Liikkuiko Dianan mielessä sama ajatus, mietti hän sietämättömän -sieluntuskan vihloessa hänen rintaansa. Olivatko hänenkin ajatuksensa -siirtyneet välivuosien taakse siihen aikaan, jolloin hän itse oli -virunut tässä samassa teltassa armottoman vangitsijan jalkojen -juuressa, itkien, valittaen ja rukoillen kuolemaa. Käsittikö hän -nyt, minkä tähden Ahmed ei ollut koskaan kertonut hänelle madame de -Chaillesin hirveätä tarinaa? - -Hellittämätön katumus, joka oli kalvanut sheikkiä kaikkina sitä -seuraavina, onnellisina vuosina, ei ollut milloinkaan tuntunut niin -raatelevalta, ja karvaan tuskallinen muisto sai hänen väkevän kätensä -puristumaan suonenvedontapaisesti nyrkkiin. - -Mutta Dianan kyyneleisissä silmissä ei näkynyt murheellisen muiston -varjoa, eikä häneltä päässyt surkea huudahdus kuulostanut johtuvan -siitä, että hän ajatteli itseänsä. »Entä jos hän olisi vieläkin elossa, -voi, Raoul — jos hän vielä eläisi!» - -Saint Hubert teki äkkiä kammoisen eleen. - -»Rukoilen Jumalaa, ettei hän ole», sanoi hän nopeasti. »Rukoilen -Jumalaa, että kun hän antaa sen miehen käsiini, tapaan hänen seurassaan -vain lapsen — kreivitär de Chaillesin», lisäsi hän äänensä särähtäessä -omituisesti. - -»Mutta nyt hän on varmasti jo nainen, tämä sinun kreivitär de -Chaillesisi», huomautti sheikki, saaden vaivoin malttinsa takaisin. -»Oletko unohtanut, kuinka monta vuotta sitten hänen isänsä murhattiin?» - -Saint Hubert hymyili surumielisesti. - -»Nainen, niinpä niin, tai ainakin naiseksi tulemassa», vastasi hän. -»Hänen täytyy olla noin seitsentoistavuotias — jos hän on hengissä. -Se unohtuu minulta aina. En koskaan osaa ajatella muuta kuin lumoavaa -pikku tyttöä, jonka näin Biskrassa.» - -»Lapsi-parka — äiti-raukka», kuiski Diana. »Olisi ollut paljoa, paljoa -parempi, jos he olisivat kuolleet silloin, ollessansa onnellisia.» - -»Tuhat kertaa parempi», vahvisti Saint Hubert kerkeästi, »mutta -kukapa olisi silloin osannut kuvitella, mikä heitä odotti. Kuka olisi -aavistanut, mikä tulevaisuus oli varattu pienelle tummasilmäiselle -lapsoselle?» - -Sheikki kääntyi äkkiä hänen puoleensa kasvoillansa omituinen ilme. -»Entä jos etsintäsi saa palkkion — jos löydät tämän tytön?» virkkoi hän -huomattavan miettivästi. »Vieläkö toivot — katsoen siihen, millainen -hänen elämänsä on otaksuttavasti ollut — _voivasi_ viedä hänet takaisin -Ranskaan, palauttaa hänet perittyyn asemaansa?» - -Saint Hubert kohautti melkein toivottomasti olkapäitänsä ja ravisti -hitaasti päätänsä. - -»Jumala tietää», vastasi hän huoaten. »Koetan olla sitä ajattelematta. -Jo riittää täksi päiväksi — en voi muuta kuin jatkaa etsintääni ja -rukoilla, että armahtavainen isä on nähnyt hyväksi suojella häntä — -miltei välttämättömästi», lopetti hän äänensä alentuessa kuiskaukseksi. -Ja nojaten kyynärpäätänsä pöytään hän varjosti silmiään kädellänsä. - -Ja taaskin vallitsi huoneessa hiljaisuus, ja sen aikana kaikkien -ajatukset olivat keskittyneet liikuttavaan tarinaan, jota he olivat -kuunnelleet monenlaisten tunteitten raastamina. - -Koko kertomuksen kestäessä eivät Caryllin silmät olleet -hievahtaneetkaan Saint Hubertin kasvoista. Hänen arkatuntoista -mieltänsä kuohutti aavikolla tapahtuneen murhenäytelmän saastainen -kammottavuus, ja hän tunsi epämääräistä siveellistä loukkaantumista. -Siveellisesti terveenä hän ei ollut koskaan antautunut pohtimaan -alkeellisia intohimoja, jotka kannustivat ihmisiä väkivaltaisiin ja -häpeällisiin tekoihin. Sellaisia sattui, sen hän tiesi, mutta ei ollut -milloinkaan sallinut ajatustensa viipyä niissä, ja tähän saakka ne -olivat tuntuneet hänestä vain pieniltä mahdollisuuksilta, jotka olivat -perin kaukana hänen omasta hyvin järjestetystä ja proosallisesta -elämästään. - -Tänä iltana hänelle oli eloisasti esitetty himo julmimmassa muodossaan -ja sellainen rikos, joka inhoitti häntä, mutta samalla pani hänet -ajattelemaan ja myllersi hänen ritarillisia vaistojansa pohjia myöten. - -Hänen hengityksensä muuttui nopeammaksi, samalla kun hänen sydämensä -alkoi äkkiä sykkiä raskaammin. Miksi hän ajatteli Tuggurtia ja hentoa -arabialaista tyttöä, jolla oli murheelliset silmät ja joka oli tehnyt -häneen niin syvän vaikutuksen? Muistuttaisikohan Saint Hubertin etsimä -kadonnut perillinen _häntä_ missään suhteessa? Ylellinen teltta tuntui -häipyvän hänen näkyvistänsä, ja hänen silmiensä edessä väikkyi taaskin -varjoisa palmutarha, jossa hän oli kerran kohdannut tytön, ennenkuin -kohtalokas ilta oli pyyhkäissyt viimemainitun pois hänen elämästään. -Haaveillessaan hän unohti nykyisyyden, unohti kaiken muun paitsi -lyhyttä romaaniansa, joka oli ollut niin suloinen ja niin pian loppunut. - -»_Salaamaleikum_!» - -Caryll palasi maanpinnalle hätkähtäen. Hänen kuulemansa syvä, pehmeä -ääni oli hänen isänsä, ja aluksi hän luuli sheikin puhuneen. - -Mutta kun hänen äitinsä äkkiä huudahti ja ponnahti pystyyn, kääntyi hän -vikkelästi oveen päin, jota kohti äiti riensi kädet ojossa. - -Ja hiljaa ähkäisten hän retkahti taaksepäin tuolissaan, hänen kasvonsa -lehahtivat kalmankalpeiksi ja hänen sormensa vuoroin puristuivat -nyrkkiin, vuoroin avautuivat hänen taaskin tuijottaessaan saman -kookkaan, arabialaispukuisen miehen kauniisiin, uhkaaviin kasvoihin, -jonka hän oli nähnyt _café mauressa_ Tuggurtissa. - -Hänessä leimahti vimmainen kiukku, kun hän äkkiä oivalsi, miten asia -oikeastaan oli. - -Siinä siis syy, minkä tähden hänen isänsä kasvot olivat näyttäneet -niin omituisen tutuilta! Niiden kaikki piirteet olivat samanlaiset. -Vain se, ettei isän otsassa ollut isoa, rumentavaa naarmua, joka oli -muuttanut nuoremman miehen näköä, oli estänyt hänet huomaamasta sitä, -mikä hänestä nyt oli niin silmäänpistävää. Hänen veljensä! Hyvä Jumala, -millainen sekasotku ja mikä häpeä! - -Saattoiko äiti, joka niin innokkaasti syöksyi tulijaa vastaan, lainkaan -aavistaa, millaista oli sen pojan elämä, jota hän tervehti, osoittaen -riemuansa niin kiihkeästi? Jos hän olisi tiennyt siitä, mitä hän, -Caryll, oli nähnyt Tuggurtissa, niin eikö hän pikemminkin olisi -väistänyt vastatullutta, tuntien samanlaista inhoa ja vastenmielisyyttä -kuin Caryll nyt nähdessänsä hänet voimakkaassa syleilyssä, josta hän -olisi tahtonut kiskaista äidin pois ikäänkuin se olisi ollut halventava -ja häpäisevä. - -Oman raivoisan harminsa sokaisemana hän ei huomannut, kuinka Dianan -puoleen taivutetut kovat, nuorekkaat kasvot pehmenivät, eikä kuullut -hellästi kuiskattuja sanoja: »Pikku äiti, pikku äiti», jotka äidille -korvasivat monta viikkoa kestäneen levottomuuden ja jännityksen. - -Ja kun pitkä syleily vihdoinkin päättyi, tunsi hän vieläkin syvempää -vihaa ja halveksumista tarkkaillessaan, kun nuorempi Ahmed ben Hassan -rehentelevin askelin ja ryhti miltei uhmaavana verkkaisesti meni -huoneen poikki isänsä luokse. - -Hänellä oli ennakolta halu tuomita, ja hän arvosteli yksinomaan -ulkonäön perusteella. Hänen oli mahdoton tietää, millaista sisäistä -vapistusta ja arkailua tuo teennäinen rehentely salasi. - -Sheikki ei ollut liikahtanut eikä virkkanut mitään nuoremman poikansa -äkillisen ja jossakin määrin draamallisen saapumisen jälkeen. Hän oli -paikaltansa saattanut nähdä, mitä toiset eivät olleet huomanneet, -ennenkuin syvä-ääninen arabialainen tervehdys oli kiinnittänyt heidän -huomionsa tulijaan, josta hän ei ollut tietääksensäkään. Hän ei ollut -lausunut sanaakaan eikä tehnyt minkäänlaista merkkiä, ja hänen mielensä -oli näennäisesti kokonaan syventynyt hänen polttamaansa savukkeeseen. -Ja mustat kulmakarvat painuneina syviin ryppyihin hän nyt odotti Pojun -lähestymistä yhtä äänettömänä. Eikä hän puhunut, ennenkuin hänen -poikansa, joka oli nopeasti kumartunut koskettamaan huulillansa isänsä -olkapäätä, jälleen seisoi suorana hänen edessänsä, katsoen häneen -värähtämättömin silmin, joissa oli omituinen uhman ja vetoomuksen -sekainen ilme. Ja sitten hiljaa ja nopeasti lausuttuja muutamia -arabialaisia sanoja eivät erottaneet muut korvat kuin ne, joille ne -olivat tarkoitetut. - -Poju ei vastannut mitään, kun sheikki herkesi puhumasta, mutta hänen -kätensä kohosi koneellisesti otsalle tervehdykseksi, joka oli yhtä -nöyrän kunnioittava kuin heimon minkä jäsenen hyvänsä, ja sitten hän -vasta kovin väkinäisesti hymyillen kääntyi tervehtimään Saint Hubertia, -jonka riemullinen tervehdys olisi tullut pitemmäksi, jollei Diana olisi -sekaantunut väliin ja nauraen pannut vastalausetta. - -»Älä anasta häntä kokonaan itsellesi, Raoul! Luovuta hänet Caryllille -minuutiksi! Tahtoisin nähdä poikieni pudistavan toistensa kättä.» -Mutta hänen onnekkaista kasvoistansa huolimatta paljasti hänen äänensä -värinä mielenliikutuksen, jota hän koetti salata, ja kyyneleet olivat -pulpahtamaisillaan esille hänen katsellessansa kohtausta, jota hän oli -niin kauan toivonut ja odottanut. - -Ja Caryllia kuohutti yhtä voimakas mielenliikutus kuin äitiäkin, -mutta erilaisesta syystä, kun hän nousi seisomaan ja sopersi jotakin -vastaukseksi keveästi tervehtivälle nuoremmalle veljellensä, jonka -tummissa, häneen tuijottavissa silmissä oli uhkaava varoitus omituisena -vastakohtana kohteliaille tervetuliaissanoille. - -Hänen veljensä — hänen kilpakosijansa! - -Enää hän ei häpeillyt rakkauttansa, joka oli käynyt heikoksi, mutta -nyt taaskin tulvahti hänen sydämeensä melkein ylivoimaisen väkevänä, -ja häntä halutti ääneensä huutaen kertoa heitä niin kummallisesti -yhdistävästä salaisuudesta ja puristaa totuus noilta pilkallisilta, -hymyileviltä huulilta. - -Koska _hän_ oli täällä — miten oli käynyt hänen uhriksensa joutuneelle -avuttomalle tytölle? - -Mustasukkaisuudesta ja raivosta vapisten Caryll pakottautui tarttumaan -kapeaan, ruskeaan käteen, joka oli ojennettu häntä kohden. - - - - -VII - - -Ainoastaan Caryll näki Ahmedin nopean, uhkaavan varoittavan katseen. - -Muista oli veljesten välinen kohtaus täysin luonnollinen. - -Mutta siitä huolimatta näytti kaikki huoneessaolijat äkkiä vallanneen -jännityksen tuntu, ja syntyi painostava hiljaisuus sillä aikaa kun he -taaskin kokoontuivat pöydän ympärille. Poju joutui istumaan Dianan -viereen, jonka silmät vähän väliä harhautuivat toisen otsassa olevaan -isoon arpeen, josta hän ei toistaiseksi halunnut puhua. - -Pojan saapumisen tuottama huojennus oli tavaton. Mutta vielä vaivasivat -äitiä hänen pitkä, salaperäinen poissaolonsa ja monenlaiset kuvittelut -siitä, minkäluontoinen oli ollut tämä pojan viimeinen retki, jolta -palatessansa hänellä oli näkyviä merkkejä, että hän oli ollut suuressa -vaarassa, samalla kun hänen nuorien kasvojensa kova, riutunut ilme -oli niin jyrkkänä vastakohtana hänen entiselle huolettomuudellensa -ja muutti hänet kokonaan toisenlaiseksi, monta vuotta vanhemman -näköiseksi. Tuntien jäytävää tuskaa äiti tajusi, että se poika, joka -eräänä aamuna niin monta viikkoa sitten oli lähtenyt ratsastamaan -laskettuansa naurusuin pilaa hänen vastalauseistaan, oli ikiajoiksi -jättänyt poika-ikänsä taakseen ja palannut hänen luoksensa miehenä. - -Ja hänen levottomuutensa lisäytyi, kun hän ajatteli tulevaa, isän ja -pojan välistä, välttämätöntä kohtausta. Jälkimäisen tottelemattomuutta -ei voitu sivuuttaa nuhtelematta — sen hän myönsi empimättä — mutta -millaisen rangaistuksen hän saisi? Diana vilkaisi salavihkaa -puolisoonsa, mutta sheikin kasvot olivat tutkimattomat. Se, että otsan -synkät rypyt olivat hälvenneet, ei merkinnyt mitään. Hän tiesi Ahmedin -vain odottavan oikeata hetkeä. Entä sitten, kun se tulisi? Dianaa -puistatti vastoin hänen tahtoansakin. - -Ahmed olisi oikeamielinen, kuten hän aina oli, mutta jos oikeus -vaatisi, olisi hän armoton omalle pojallensakin. Hänen lakinsa oli -sama omaan poikaan ja heimon jäseniin nähden. Ja jyrkkien ohjeittensa -rikkomisesta hän rankaisisi Pojua yhtä puolueettomasti ja ankarasti -kuin halvinta seuralaistaan. - -Mielessänsä Diana tunnusti sen oikeaksi, mutta se ei lievittänyt hänen -murheellisen äidinsydämensä tuskaa. Vaikka se oli sopusoinnussa hänen -oman oikeustajuntansa kanssa, ei se keventänyt hänen kannettavanansa -olevaa raskasta taakkaa. - -Ja hänellä oli vaistomainen tunne, että Pojun mielessä liikkui -samanlaisia ajatuksia, sillä kerran tai pari puristui hänen kättänsä -pitelevä jäntevä, ruskea käsi suonenvedontapaisesti hänen hentojen -sormiensa ympärille, rusentaen niitä niin, että teki kipeätä, ja kun -Pojun silmät silloin tällöin kohtasivat hänen kysyvän katseensa, näki -hän niissä uuden häpeän ja katumuksen ilmeen, jota hän ei ollut koskaan -ennen niissä nähnyt. - -Mitä hän oli tehnyt, kun hän näytti tuollaiselta, aprikoi äiti -surkeana. Sillä Pojun tapaista ei ollut katua minkäänlaisia -tepposiansa. Tavallisesti hän esiintyi huolettoman välinpitämättömästi. -Tänään tunsi Diana vaistoavansa hänessä jotakin, mitä hän ei ymmärtänyt -ja mikä herätti hänessä epämääräistä pelkoa. - -Tilanteen teki helpommaksi Saint Hubert, joka yhtä hyvin kuin -Dianakin oli selvillä palannutta velvollisuudenrikkojaa uhkaavasta -rangaistuksesta. Hän piti hienotuntoisesti keskustelua käynnissä, -visusti karttaen kaikkia sellaisia puheenaiheita, jotka olisivat -saattaneet tehdä ennestäänkin ylenmäärin jännittyneen tilanteen -vieläkin kireämmäksi. - -Mutta samalla hän hyvin käsitti, että olisi harhaan mennyttä -ystävällisyyttä liian kauan pidentää sekä äitiä että poikaa kalvavaa -jännitystä. - -Hän oli täysin selvillä siitä, mistä Caryllilla, joka ei tuntenut -veljensä rikkomusta eikä isänsä harmistumista, ei ollut aavistustakaan, -ja juuri hänen oli tehtävä aloite, jota hän vieroksui, mutta jonka hän -kuitenkin tiesi välttämättömäksi. Sheikin toimenpiteet eivät sietäneet -viivytystä. Pojun oli tänä iltana vastattava teoistansa ja kärsittävä -tottelemattomuutensa seuraukset, ja kuta aikaisemmin koko jutusta -suoriuduttaisiin, sen parempi kaikille niille, joita se koski. Painavin -hänestä oli se ajatus, että Diana joutuisi kärsimään. Vaikka hän olikin -syvästi kiintynyt rikkoneeseen poikaan, ei häntä tänään olisi juuri -haluttanut säästää häntä. Nuori vintiö ansaitsi perin hyvästi kaiken -sen, mikä häntä odotti, mietti hän kiukuissansa. Oli aika opettaa -hänet käsittämään, että hänen välinpitämättömyytensä koski muihinkin -kuin häneen itseensä, että hänen äitinsä kärsi enemmän kuin hän itse -keppostensa seurauksista. - -Paremmin kuin Diana aavistikaan, tiesi Saint Hubert, kuinka paljon -huolta nuoremman pojan hurjuus aiheutti äidille. Ja nyt hän tiesi, -että tänä iltana äiti saisi taaskin kärsiä, kestää sieluntuskia sen -rangaistuksen tähden, jonka poika oli ansainnut. - -Dianaa auttaaksensa hän ei voinut muuta kuin lyhentää kärsimyksen aikaa. - -Hän nousi pystyyn ollen haukoittelevinansa. - -»Käytökseni on — surkean kehnoa! Suo anteeksi, Diane!» pahoitteli -hän nauraen kumartuessansa suutelemaan emännän kättä. »Mutta minua -nukuttaa ihan kuolemakseni. Onhan kyllä vielä aikaista, mutta minun -on kuitattava jäännöksiä. Ahmed valvotti minua viime yönä melkein -kukonlauluun saakka. Alan käydä liian vanhaksi istuakseni valveilla -niin myöhään. Tuletko, Caryll? Tavallisestihan olet valmis paneutumaan -makuulle milloin tahansa.» Ja taaskin naurahtaen hän siirtyi ovelle -päin. - -Kun hänen tapansa oli polttaa lamppua vielä keskiyöllä, oli hänen -esittämänsä veruke kehno, mutta sen parempaa hän ei sillä hetkellä -keksinyt, ja kun Caryll oli valmis lähtemään hänen mukaansa, kävi hänen -äkillinen poistumisensa helpommin. Väristen ikäänkuin vilusta Diana -tarkkaili heitä, kun he menivät ulos oviaukosta ja katosivat yöhön, ja -kääntyi sitten katsomaan jälelle jääneitä kahta miestä, jotka seisoivat -kahden puolen pöytää. - -Pojun pää oli käännetty poispäin. Mutta sheikki katsoi värähtämättä -vaimonsa huolestuneisiin silmun, eikä Dianan vetoava katse vähääkään -liennyttänyt toisen silmien kovaa ilmettä eikä hitustakaan pehmittänyt -hänen piirteittensä jyrkkää jäykkyyttä. - -Heilauttamalla hieman kättänsä sheikki viittasi sisähuoneeseen päin, ja -sydän kipeänä Diana meni tavanmukaisesti sanomaan Pojulle hyvää yötä, -mikä tänä iltana tuntui miltei pilkalta. - -Ja kun poika kumartui suutelemaan häntä, näki hän taaskin saman uuden, -kummallisen häpeilevän ja katuvan ilmeen. Tukahduttaen nyyhkytyksen hän -kiiruhti sisähuoneeseen. - -Ja syvää masennusta kuvastui sheikin synkistä silmistä niiden -katsellessa hänen hätäistä pakoansa. - -Hän oli aikonut kuulustella Pojua poissaolon johdosta ja antaa -tuomionsa täällä. Mutta eikö Diana ollut jo nyt kärsinyt kylliksi? -Hän ei voinut säästää vaimoltansa tämän keskustelun aiheuttamaa -levottomuutta, mutta hän saattoi ainakin säästää häneltä sen -lisätuskan, jonka häntä sietämättömästi kiusaavien sanojen kuuleminen -tuottaisi. - -Temmattuansa burnusin ympärilleen hän asteli ovelle. - -»Jos sinulla on mitään sanottavaa minulle, kuulen sen sinun -asunnossasi», virkkoi hän lyhyesti arabiankielellä. - -Poju hätkähti rajusti, ja hänen kasvoillensa levisi hyvin alakuloinen -ilme. - -»Puhuisin mieluummin — täällä», alkoi hän. - -»Mutta minä kuuntelisin sitä mieluummin jossakin muualla», keskeytti -sheikki kylmästi ja poistui kuutamoiseen ulkoilmaan. - -Hetkisen Poju seisoi kahdella päällä, hänen sormensa nytkähtelivät -hermostuneesti, ja hänen silmänsä, joissa oli melkein vainotun ilme, -vilkuilivat ympäri tyhjän huoneen, kunnes vihdoin jäivät tähyämään -vieläkin hiljaa huojuviin verhoihin, joiden takana hän tiesi äitinsä -itkevän ja rukoilevan, kuten — Allah hänelle anteeksi antakoon — hän -oli saattanut äitinsä useita kertoja itkemään ja rukoilemaan. - -Tukahdutetusti kiroten hän kääntyi seuraamaan isäänsä. - -Ulkona yössä, joka oli lähes yhtä valoisa kuin päivä seisoi sheikki -muutamien askelien päässä teltan oviaukosta, naputtaen toisella -saappaan verhoamalla jalallaan kärsimättömästi maata. - -Mutta hän ei ollut tietääkseenkään viivytyksestä, jonka tähden hänen -oli täytynyt odottaa, eikä lausunut sanaakaan, kun poika tuli hänen -seuraansa. - -Ja molemmat äänettöminä he lähtivät kävelemään heitä pääleiristä -erottavan aukeaman poikki, ja Pojun hengitys kävi joka askeleella -kiivaammaksi, kun hän koetti terästää nopeasti haihtuvaa rohkeuttansa -kestääkseen tulevan vihanpurkauksen. - -Tänä iltana leiri näytti harvinaisen hiljaiselta, ja vain muutamia -miehiä oli jäänyt kyyröttelemään hiipuvan nuotion ääreen, josta -oli jälellä vain kasa punaisina hehkuvia kekäleitä. Yhäti saman -pahaenteisen äänettömyyden vallitessa sheikki sivuutti matalat -_guitounit_, joissa hänen seuralaisensa majailivat, pitkät rivit -liekaan pantuja hevosia, ison lauman polvillansa olevia kameleja, -jotka märehtiessänsä korahtelivat ja ärähtelivät, ja saapui vihdoin -sille kohdalle, jossa tähän iltaan saakka oli ollut Pojun teltta — -pienoisjäljennös sheikin teltasta — ja sen lähellä kaksi pienempää, -joita Ramadan ja S'rir käyttivät. - -Mutta nyt oli niiden paikka tyhjä, ja silmäillessänsä ympärilleen -sheikki näki vain kaksi levottomasti tempoilevaa hevosta, eikä niitä -pitelevän arabialaisen reipas tervehdys vähääkään lievittänyt sheikin -kasvoille leviävää uhkaavan synkkää ilmettä. - -»Mikäs uusi oikku tämä on?» - -Isän tarkastaessa häntä Poju punehtui, liikahti rauhattomasti ja käänsi -katseensa toisaalle. - -»Olen leiriytynyt — El Hassiin», mutisi hän vihdoin ilmeisen -vastahakoisesti, nimeten noin kahdeksan kilometriä etelämpänä -sijaitsevan vähäisen keitaan. - -Sheikki keikautti vihaisesti päätänsä. - -»Kaikkien pahuksien nimessä — mitä varten?» tiedusti hän. - -Pojun kasvojen kuuma puna tummeni. »Minulla on — syitä», sopersi hän -tuskin kuuluvasti, lipaisten kielellänsä kuivia huuliaan oivaltaessaan, -kuinka epätyydyttävä hänen vastauksensa oli. - -Vähän aikaa sheikki tuijotti häneen äkäisesti. Kohauttaen olkapäitänsä -hän sitten käskevästi kutsui hevosia pitelevää arabialaista. - -Arvaten hänen aikeensa Poju syöksähti eteenpäin ja tarttui hänen -käsivarteensa. »Isä, jos suvaitsisit kuunnella minua täällä tai odottaa -huomiseen —» - -Mutta tehden nopean, epäävän liikkeen sheikki kiskaisihe irti. -»Kuuntelen sinua, milloin ja mistä parhaaksi näen», tokaisi hän ja -hänen sävynsä teki enemmän inttämisen mahdottomaksi. - -Odottava arabialainen oli S'rir — yhtä silminnähtävän tuskaisena kuin -isäntänsäkin — ja sydän lyijynraskaana otti Poju suitset, jotka -työnnettiin hänen vastahakoiseen käteensä, kun hänen palvelijansa -nousi satulaan ja lähti ratsastamaan leiriin suorittaaksensa sheikin -määräyksen. - -Tänä iltana häntä eivät paljoa lohduttaneet kookkaan oriin kiintymyksen -ilmaisut; hevosen pehmeä kuono nuuhki hänen burnusinsa laskoksia, -jättäen jälkeensä valkeita vaahtoläikkiä. - -Ja nojaten päätään ison ratsunsa silkinsileään kaulaan Poju odotti -loppumattomalta tuntuvan ajan ajatustensa liitäessä eteenpäin surkean -pelokkaina. - -Sillä siitä, mitä oli tulossa, sai hän moittia yksinomaan itseänsä. Sen -hän katkerasti tunnusti. - -Hän ei voinut puolustaa menettelyänsä millään järkisyillä. - -Hän oli pettänyt sanansa; oli ollut luvatta poissa vastoin mitä -tiukimpia määräyksiä — siinä yksin jo riittävästi syytä hänen isänsä -suuttumukseen. Mutta hänen oli vastattava vielä muustakin, tehtävä -selkoa enemmästä, kun saavuttaisiin pieneen leiriin El-Hassiin. - -Mutta mitäpä muutakaan hän olisi voinut tehdä? - -Kädet kosteina hän punnitsi äkkiä herännyttä voimakasta halua tunnustaa -nyt kaikki ja antautua isänsä armoille, kun vielä oli aikaa. Rohkaisten -mieltänsä hän puolittain kääntyi ja katsahti olkansa ylitse taaksensa. -Mutta se ajatus oli tullut liian myöhään. - -Hevonen ja saattue, joita sheikki oli lähettänyt noutamaan, lähestyivät -jo, ja luovutettuansa jälleen oman ratsunsa S'rirille, joka oli -saapunut hieman ennen pientä joukkuetta, meni Poju verkkaisesti -pitelemään isänsä jalustinta. Sheikille oli tuotu Eblis, ja hevosen -tuuli oli sopusoinnussa sen miehen mielialan kanssa, joka aikoi sillä -ratsastaa. Turvautumatta Dianan lempeisiin mairitteluihin sheikki -kiskoi syöksähtelevän ratsun seisomaan hiljaa, viittasi poikaansa -väistymään ja keikahti satulaan. - -Kokonaisen päivän levosta virkeänä Eblis ponnisteli kuin vimmainen -sitä pitelevää, hillitsevää kättä vastaan, kavahdellen pystyyn ja -hirnahdellen, kunnes Poju oli ratsailla. - -Vierekkäin sitten isä ja poika ratsastivat kuutamoisella aavikolla -etelää kohti hevostensa kiitäessä pitkää, keinuvaa laukkaa ja saattueen -rientäessä heidän kintereillänsä. - -Siitä ratsastuksesta olisi Poju milloin muulloin tahansa kiihkeästi -nauttinut. - -Miltei satulassa syntyneenä hän oli pienestä pitäen ratsastellut -isänsä rinnalla. Päivisin ja öisin he olivat samoilleet äärettömän -aavikon laajoilla lakeuksilla, jakaen keskenänsä sen salaperäisen -rajattomuuden riemut ja vaarat, jännittäen voimiansa ja kestävyyttänsä -sen järkkymätöntä valtaa vastaan. Isältänsä hän oli oppinut kaikki, -mitä tiesi syntymämaastansa, kaikki aavikkolaisen taidot ja tiedot, -joihin hän oli niin hyvin perehtynyt, kaikki, mikä oli tehnyt hänestä -aito paimentolaisen, jollainen hän tiesi olevansa. - -Hänen ajatuksensa lensivät entisiin, hilpeämpiin ratsastusretkiin, -joiden aikana heidän suhteitansa ei ollut pimentänyt mikään varjo; he -olivat ratsastaneet rinnakkain kuten nytkin, ja hän oli antautunut -tarkkailemaan ja jäljittelemään tuota miestä, joka näytti hänestä -niin ihmeelliseltä, näytti olevan niin mittaamattoman korkealla -muiden ihmisten yläpuolella, jonka rohkeutta ja neuvokkuutta hän piti -esikuvanansa, jota hän rakasti ja pelkäsi niin suuresti kuin hänen -nuori sydämensä suinkin osasi rakastaa ja pelätä. - -Kaikkien niiden pitkien retkien aikana hän oli tuntenut pääsevänsä -lähemmin kosketuksiin totisen, muista eristäytyvän isänsä kanssa, jota -kohtaan hän yhäti tunsi kunnioittavaa pelkoa. Poikana ollessaan hän oli -ollut sheikin varjo. - -Mutta nuoruusiän lähestyessä he olivat vähitellen joutuneet erilleen -toisistansa. - -Häntä olivat houkutelleet isän leirin ulkopuolella tarjoutuvat -huvitukset, ja hän oli kulkenut omaa tietänsä harmissaan täyttä -vapauttansa supistavista rajoituksista, välittämättä kohtuuttomina -ja liiallisina pitämistänsä varoituksista ja pelästymättä lukuisia -rangaistuksia, joita hän oli hankkinut niskoilleen. - -Kauemmin kuin hän oli aavistanutkaan oli Damokleen miekka riippunut -hänen päänsä kohdalla. Ja nyt se oli pudonnut. - -Mitä hänen isänsä tekisi? Vaivihkaa hän vilkaisi vierellänsä -ratsastavaan kookkaaseen, ryhdikkääseen mieheen. - -Mitähän hän ajatteli ratsastaessansa katse suunnattuna suoraan -eteenpäin, halliten kovasuista hevostansa suurenmoisen taitavasti, -raottamattakaan huuliansa ja tummat, kauniit kasvot tuikeampina kuin -Poju oli milloinkaan niitä nähnyt. - -Epäilikö hän? Oliko hänellä jonkinlainen aavistus, miten asiat -oikeastaan olivat? Pojua puistatti, ja hän käänsi hätäisesti päänsä -toisaalle. Jospa hän voisi saada tekonsa tekemättömäksi — Allah, -jospa se vain olisi mahdollista! Mutta se oli mahdotonta. Kuluneet -viikot eivät ikinä palaisi, ja niiden muisto vainoisi häntä koko hänen -elinaikansa. - -Eikä se kuitenkaan ollut ensi kerta. Hän oli ennenkin tehnyt syntiä -— ja unohtanut. Miksi hänestä nyt tuntui, ettei hän koskaan saisi -unohdusta? Ja minkä tähden hän vieläkin kaipasi tyttöä, jota oli -oppinut vihaamaan? - -Omien sekavien tunteittensa raatelemana hän kumartui syvemmälle -satulassaan, inhoten itseänsä, kammoten kirkkaan yön hiljaista, tyyntä -kauneutta, jonka levollisuus ja rauha tuntuivat pilkkaavan häntä. - -Aava tasanko oli muuttunut loivasti aaltoilevaksi maaperäksi, mataliksi -lentohiekkaharjuiksi, jotka hidastivat hevosten vauhtia ja tekivät -näköalan suppeaksi. - -Mentyänsä useiden harjanteiden poikki he vihdoin käymäjalkaa ratsastaen -nousivat kaikkia aikaisempia jyrkemmän ja korkeamman kunnaan laelle. -Siellä he pysähtyivät silmäilemään vähäistä, maanalaisen joen -kostuttamaa keidasta, jossa kasvoi muutamia pörröisiä orjantappurapuita -ja siellä täällä joitakuita kitukasvuisia pensaita. Ja likellä puita, -sen lähteen ympärillä, josta keidas oli saanut nimensä, oli pieni -leiri, kadonneet teltat, joita he olivat tulleet etsimään, ja viiruiset -suojukset henkivartijoita varten, joita Poju ei enää kartellut. - -Pieni kaksoisteltta oli pystytetty sivulle muista, ja sen avoimesta -oviaukosta näkyi lampun pehmeätä, punaista hehkua. - -Pojusta tuntuivat minuutit tunneilta hänen odottaessansa, sillä aikaa -kun hänen isänsä yhäti äänettömänä pidätteli levotonta ratsuaan ja -istui liikkumattomana, synkästi silmäillen rauhaisaa näkyä. Jännityksen -vaivaamana hän tunsi miltei helpotusta, kun sheikki vihdoin viittasi -saattuetta jäämään paikoillensa ja lähti sitten hitaasti ratsastamaan -jyrkkää vierua alaspäin. - -Saavuttuansa tasaiselle maalle yhtä aikaa he laskeutuivat ratsailta -ja jättivät hevosensa S'rirille, joka talutti ne etäisen leirinuotion -luokse. - -Ja kun tiukka hetki nyt oli käsissä, petti Pojun kestämiskyky äkkiä. - -»Isä.» Hänen äänensä ei ollut milloinkaan soinnahtanut niin nöyrältä, -niin rukoilevalta. Mutta hänen huulillansa pyörineet sanat tukahtuivat -lausumattomina, sillä sheikki pyörähti nopeasti häneen päin käsi -vaimentavasti koholla. - -»Odota!» käski hän tiukasti ja lähti telttaa kohti. - -Mutta ehdittyänsä puoliavoimen oven läheisyyteen hän seisahtui -ikäänkuin kuuntelemaan. Ja myöskin hänen vierellänsä jäykkänä seisova -Poju kuuli äänen, joka oli isän pysähdyttänyt, ja hänen kasvonsa -värähtivät tuskasta. - -Kuinka usein hän olikaan muutamien viime viikkojen aikana kuullut sen -— valittavaa, hyräilyä muistuttavaa tuutilaulua laulavan suloisen, -hiljaisen tytönäänen! Se repi hänen sydämensä kieliä ja sai hänet -joskus melkein unohtamaan petoksen, joka oli muuttanut rakkauden -vihaksi. Ensi kerran oli tyttö laulanut sitä sinä aamuna lähellä -Dshinnin luolia ja sen jälkeen useita kertoja aavistamatta Ahmedin -kuuntelevan. - -Mutta tänä iltana hänen ei tarvinnut kuunnella loppuun saakka häntä -vaivaavaa säveltä, joka herätti niin paljon tuskallisia muistoja. - -Päästäen tukahdutetun äännähdyksen, joka saattoi olla joko ähkäisy tai -kirous, sheikki vetäisi puolittain avoimen oviliuskan syrjään ja meni -telttaan. - -Upotuksilla koristetun jakkaran vieressä, jolle oli sijoitettu -kahvikalusto ja savukkeita, kyyrötti laulaja puolittain istuallaan, -puolittain pitkänään pieluskasalla, tumma, pieni pää taivutettuna -polvilla olevan arabialaisen gitarrin puoleen ja hennon vartalon -huojuessa laulun tahdissa. - -Hän oli syventynyt ajatuksiinsa, mutta kuunteli kuitenkin; hänen herkkä -korvansa erotti paksun burnusin kahinan ja hän nosti innokkaasti -päätänsä. Mutta iloinen tervehdyshuudahdus särähti ja särkyi, kun hän -ponnahti pystyyn ja tarttui hennoilla käsillään rintaansa, levällään -olevien silmien, jotka olivat pelokkaat kuin säikähtyneen metsävuohen, -suuntautuessa ihmettelevän ja kummeksivan näköisinä milloin toisiin, -milloin toisiin jyrkkä-ilmeisiin kasvoihin, mutta joiden ilmeet olivat -niin omituisen samannäköiset. - -Hetkisen hän seisoi paikallansa. Sitten hän päästi toisen tukahdutetun -huudahduksen, vetäisi irtautuneen hunnun kasvoillensa, pyörähti ympäri, -tehden nopean, joustavan liikkeen, ja juoksi turvaan sisähuoneeseen. - -»Kuka on tuo tyttö?» Ensi kerran eläissänsä sheikki puhui aavikolla -kasvaneelle pojallensa englanninkieltä, ja nähdessään hänen kylmät, -vimmastuneet kasvonsa astahti Poju askeleen taaksepäin ja kalpeni. - -Hetkisen emmittyänsä hän vastasi lyhyesti: »Hän on — ryöstämäni -nainen.» Samalla hän keikautti päätänsä taaksepäin, tehden äkillisen -uhkaavan liikkeen. - -Sheikin silmät välähtivät vaarallisesti. »Sinun — _ryöstämäsi_», -kertasi hän purevasti. »Saatatko puhua siitä noin keveästi?» Ja -ikäänkuin sulku olisi murtunut pääsi sitten hänelle luonteenomainen -intohimoinen purkaus valloilleen ja viimeksi kuluneen tunnin aikana -hänen mieleensä kasaantunut kiukku kuohahti yli äyräitten ja purkautui -sanatulvaan, joka polttavana ja säälimättömänä suomi huulet vaaleina -kuuntelevan pojan sielua. - -Vavahtaen jokaisen ankaran piston osuessa seisoi Poju jörön äänettömänä -peloittavan myrskyn kiiriessä. - -Eikä hän sheikin lakattua puhumasta virkkanut vähään aikaan mitään. - -Hyvin hitaasti hän sitten nosti katseensa ja silmäili isäänsä -omituisesti. - -»Olet sadatellut minua sen tähden, mitä minä olen tehnyt», kuiskasi hän -vapisevin huulin, »mutta miten _sinä_ otit pikku äidin omaksesi?» - -Sheikin kasvot kävivät äkkiä yhtä kalpeiksi kuin Pojun olivat, ja hän -hätkähti ikäänkuin olisi kuula häntä hipaissut. - -»Tiedätkö sinä — sen?» ähkyi hän raskaasti. Ja Pojun tunteet -heilahtivat nopeasti, hän ei jaksanut kestää häneen tähyävien tummien -silmien tuskaista ilmettä, ja hän käänsi päänsä toisaalle. Hänen lyhyt -voitonriemunsa oli mennyttä, ja hän inhosi itseänsä muutamia sekunteja -sitten niin suloiselta tuntuneen koston tähden. - -»Olen tiennyt sen siitä pitäen, kun olin tuonkorkuinen», vastasi hän -hyvin verkkaisesti vieden kätensä polven tasalle. »Ja Gaston oli -vähällä tappaa sen miehen, joka siitä minulle kertoi.» - -Sheikki ei virkkanut mitään. Pyyhkäistyään kädellä kasvojansa -hän heilautti burnusinsa taaksepäin, ikäänkuin sen paino olisi -tukehduttanut häntä, meni ovelle ja jäi sinne seisomaan selin -huoneeseen päin, katsoen yöhön näkemättä mitään ja taistellen -voimakasta katkeruutta ja häpeää vastaan. - -Hänen oman syntinsä toistuminen! - -Hänen oman ilkityönsä muisto eloisasti elvytettynä hänen pojassaan, -siinä pojassa, jolle hän oli antanut perinnöksi veressänsä piilevän -rikollisen taipumuksen. Miten voisi hän tuomita, hän, joka oli -menetellyt samalla tavoin? Miten edes suuttua hänelle viskatusta -herjauksesta? - -Vika oli hänen — paljoa suuremmassa määrin kuin Pojun, sillä se paha -oli perinnöllinen. Ja oliko hän, tietäen sen, jättänyt täyttämättä -ne velvollisuudet, jotka hänelle isänä kuuluivat? Hän oli kyllä -varoittanut, ei ainoastaan kerran, vaan monesti. Mutta oliko hän heimon -asioihin syventyneenä tehnyt kaikki, mitä olisi voinut tehdä, oliko hän -kaivautunut kyllin syvälle turmeluksen juuriin? Eikö hän pikemminkin -ollut valinnut helpompaa menettelyä, rangaissut, vaikka hänen olisi -pitänyt neuvoa, ja sulkenut silmiään nähdessänsä sellaista, mitä hän -ei olisi voinut sietää missään muussa maassa kuin tässä? Hän oli -esiintynyt liiaksi päällikkönä, liian vähän isänä ja suonut vapauksia -enemmän kuin asiain näin ollen olisi ollut viisasta suoda, luottanut -liian paljon ajan vakiinnuttavaan vaikutukseen käsittämättä, kuinka -huutavan välttämättömäksi asiaan sekaantuminen oli käynyt. Ja nyt — -tämä peittelemätön suhde alkuasukastytön kanssa! - -Raskaasti huoahtaen hän kääntyi takaisin huoneeseen päin, meni -leposohvalle ja viittasi Pojua tulemaan likemmäksi. - -»Koska tiedät niin paljon», alkoi hän, ja sanat tulivat hänen -suustansa väkinäisesti, »on meidän helpompi puhella suoraan -keskenämme. Olet katsonut sopivaksi muistuttaa minulle — ja myönnän, -että kiusauksesi oli suuri — että sen, mitä sinä olet tehnyt, olin -minä tehnyt ennen sinua. En voi väittää valheeksi sellaista, minkä -kaikki siihen aikaan läheisyydessäni olleet ihmiset tietävät — en, -vaikka tahtoisinkin, enkä sitä tahdokaan — vaikka olenkin äitisi tähden -koko ajan rukoillut, ettet sinä ikinä saisi tietää, miten minä häntä -häpäisin. Mutta sinun ei sovi hakea suojaa minun synnistäni. Sinun on -maksettava, kuten minäkin maksoin. Väittänet, että sellainen on varsin -tavallista, vain nuoruuden hurjastelua, johon useimmat miehet tekevät -itsensä syypäiksi — kuten minäkin tein. Mutta eikö minun, koska olin -heittiö ja naistenturmelija, pidä yrittääkään estellä, kun näen oman -poikani luisuvan samalle tielle, jolle itse luisuin? Koska äitisi -jumalaisessa rakkaudessaan ja laupeudessaan on kyennyt — vain taivas -tietää miten — antamaan minulle anteeksi hänelle tekemäni vääryyden, -niin luuletko minun itseni antaneen sen itselleni anteeksi? Jumala -sinua armahtakoon, jos joudut kokemaan samaa katumusta ja samaa inhoa -itseäsi kohtaan, joka on ollut minun rangaistuksenani kaksikymmentä -vuotta! Ja kun muistat, kuinka likaisen loukkauksen alaiseksi hän -joutui minun käsissäni, luuletko minun voivan antaa sinulle anteeksi -sen, että herjaat häntä tuomalla tämän tytön tänne? Sinun on täytynyt -edeltäkäsin tietää, että tekosi on sietämätön, tuomittava. Oletko -menettänyt koko säädyllisyydentajuntasi vai arvelitko, että minun -esimerkkini oli riittävä anteeksiannon peruste — kun tiesit, millainen -minun siveellisyyteni oli, arvelitko, että minun pitäisi olla -taipuvainen suomaan anteeksi periaatteettomuutesi? En hevin voi toivoa -ainoastakaan pojastani pyhimystä, mutta en olisi saattanut uskoa sinun -voivan panna äitiäsi alttiiksi sellaiselle häpeälle.» Hänen leimuavista -silmistänsä hehkuva ylenkatse, hänen äänestänsä soinnahtava katkera -halveksiminen nostattivat punan tummana aaltona Pojun kasvoille. - -»Tarkoitukseni ei ollut loukata häntä», puhkesi Poju kiihkoisesti -puhumaan. »Tarkoitukseni oli, ettei hän saisi sitä tietää. Juuri -sentähden olen täällä, El-Hassissa. Aioin kauemmaksi etelään, mutta -minulla ei ollut muassani telttoja eikä miehiä muita kuin Ramadan -ja S'rir. Minun oli saatava saattojoukko ja tavattava sinut eräiden -asioiden vuoksi, jotka joutuivat tietooni ollessani Tuggurtissa, jo -ennenkuin saavuin Tuggurtiin, ja jotka ovat yhteydessä maassamme -vallitsevan levottomuuden kanssa. En esitä sitä puolustuksekseni — -sitä, että olin poissa luvatta ja petin sanani, pyydän sinulta anteeksi -ja olen valmis kärsimään sen rangaistuksen, minkä näet hyväksi minulle -määrätä. Mikään ei voi saada minua kunnioittamaan itseäni vähemmän -kuin nyt kunnioitan, ei mikään saata olla pahempi kuin se helvetti, -jossa olen elänyt nämä viimeiset viikot. Mutta tyttö» — vastoin hänen -tahtoansakin hänen katseensa siirtyi huoneiden väliseen verhoon — -»minun on pidettävä.» Hänen äänensä kävi äkkiä epävarmaksi, minkä -vuoksi sheikki katsoi häneen tarkasti. - -»Rakastatko häntä?» tiedusti hän. Ja muistin välähdyksessä solahti aika -taaksepäin, ja hänestä tuntui kuin olisi hän kuunnellut, kun Raoul -de Saint Hubert lausui hänelle saman kysymyksen kaksikymmentä vuotta -sitten. - -»_En_!» - -Mutta juuri tämän pontevan vastauksen kiivaus pani sheikin aprikoimaan. - -»Miksi sitten et jättänyt häntä Tuggurtiin?» kysyi hän kuivasti. - -Poju levitti käsiänsä avuttoman näköisenä. »Kenen huostaan olisin -voinut jättää hänet?» huusi hän. »Slimaninko tai jonkun muun hänen -kaltaisensa, kohdeltavaksi samalla tavoin kuin minä olen häntä -kohdellut — päiväksi, viikoksi, kunnes uutuuden viehätys haihtuisi, -ja sitten hylättäväksi vielä syvempään häpeään kuin minä olen hänet -saattanut? Vaikka olenkin halpa, en sittenkään ole kyllin halpa -menetelläkseni siten. Jos kohta hänen elämänsä sen törkeän raakalaisen -seurassa, joka väitti häntä lapsekseen, olikin kammottava, oli hän -tahraton, puhdas kuin samanniminen kukka, kunnes minä otin hänet ja -tein hänet siksi, mikä hän on.» Hänen äänensä särkyi, eikä hän vähään -aikaan saanut sanaakaan suustansa. »Mutta vaikka hän ei olisikaan se, -mikä hän on, en olisi voinut päästää häntä käsistäni, sillä hänellä on -tietoja, joita en vielä ole saanut häntä ilmaisemaan, jotka ovat meille -välttämättömiä, koska ne koskevat sitä asiaa, josta minun on sinulle -puhuttava.» - -Isä katsahti häneen nopeasti. - -»Onko se asia tärkeä?» - -»Hyvin tärkeä.» - -»Sitten sinun olisi parasta puhua siitä heti. Tämä toinen pulma» -— sheikki nyökkäsi sisempään huoneeseen päin — »voidaan järjestää -myöhemmin.» - -Poju esitti vain alastomat ääripiirteet tosiseikoista, mutta kun -sheikillä itsellään oli tuoreet kokemukset, riittivät ne antamaan -hänelle aihetta ajatteluun, joka kävi joka hetki vakavammaksi ja -pakottavammaksi. Monet seikat sopivat hänen omiin johtopäätelmiinsä -ja saivat hänet entistäkin varmemmin uskomaan olleensa oikeilla -jäljillä, osuneensa oikeaan päätellessänsä, että maassa toimiva -salainen voima oli jonkun ulkovallan vaikutusta. Ja kuinka hyvin heitä -oli onnistanut, kuinka hämmästyttävän hyvin! Sattumalta oli Poju -saanut selville sellaista, mikä oli uhitellut hänen omaa uutteraa ja -sitkeätä etsintäänsä, ehkä löytänyt koko tilanteen avaimen. Ja Poju — -jonka hän oli luullut syventyneen yksinomaan omiin hassutuksiinsa — -oli osoittanut, ettei hän ollutkaan niin tyyten välinpitämätön maan -menestyksestä, kuin isä oli kuvitellut. - -Hänen kasvoilleen levisi lempeämpi ilme, ja hän kääntyi kysymään äkkiä. - -»Tietystikin tapasit Tuggurtissa Mercierin ja kerroit hänelle tästä?» - -Poju liikahti levottomasti ja katsoi toisaalle. - -»En — minä — oli vaikeuksia», sopersi hän, punastuen kovasti. Sillä -_café mauressa_ sattunut kohtaus oli pienenä yksityiskohtana jäänyt -pois hänen kertomuksestaan, jossa oli paljon aukkoja ja joka oli vain -pääpiirteittäinen luonnos. - -Sheikki nielaisi huulillansa pyörivän luonnollisen kysymyksen, -napsautti kieltänsä hampaita vasten ja ponnahti pystyyn. - -»Sitten on hänelle lähetettävä selostus heti», sanoi hän päättävästi. -»Viivytys saattaisi nyt koitua tuhoisaksi. Mainitsit häipyneesi tämän -miellyttävän kolmikon jäljiltä, ennenkuin lähdit Tuggurtista, mutta -heistä antamasi kuvaus on parempi ohjaus kuin meillä on tähän saakka -ollut. Nyt sinun on palattava minun muassani, ja me tarvitsemme Saint -Hubertin apua. Hän on selvillä koko tilanteesta, sikäli kuin Mercier -osasi sitä valaista.» Mutta kiertäessään burnusiansa ympärilleen -hän vilkaisi olkansa ylitse taaksensa ja sitten taaskin Pojuun. -»Väität tämän tytön», virkkoi hän hitaasti, »tämän tytön kavaltaneen -sinut niille miehille, jotka erehtyivät pitämään sinua hallituksen -salaisena asiamiehenä, osuneesi heihin hänen välityksellään ja -pitäneesi häntä vankina saadaksesi häneltä tietoja. Mutta se ei -täysin selitä sitä asemaa, jossa hän täällä näkyy olevan. Otitko -hänet yksinomaan kostaaksesi hänen aiheuttamansa loukkauksen ja -saadaksesi häneltä tiedot vai olinko äsken oikeassa olettaessani hänen -olevan — rakastajattaresi? Katsoen olosuhteisiin ja siihen, ettet -mielelläsi olisi sallinut minun tulla tänne, myöntänet olettamukseni -luonnolliseksi. Muutamia minuutteja sitten jätit huomautukseni -vastaamatta, et torjunut syytöstäni. Mutta olenhan saattanut erehtyä, -ainakin osittain. Jos olin väärässä, olen valmis oikaisemaan sanani. -Ja jos olen tuominnut sinua väärin, olen valmis pyytämään anteeksi. -Enempää en voi tehdä. Mutta tahdon tietää totuuden, Poju. Onko hän -se, miksi häntä arvelin, vai eikö hän ole? Johtuiko se hetkellisestä -tunnepuuskasta, johon taivuit ja jota sitten olet katunut, vai oletko -jatkuvasti elänyt hänen kanssansa?» - -Sekunnin ajan Poju empi. Lausuttuansa sitten tuskin kuuluvan myönteisen -sanan hän pyörähti toisaalle, vaipui leposohvalle ja painoi päänsä -käsiinsä. - -Ja sheikin katsellessa masentunutta nuorta olentoa, joka oli -sykertyneenä sohvan kirkasväristen pieluksien sekaan, tuli hänen -silmiinsä äkkiä syvän säälin ilme ja hän astahti nopeasti ja kiihkeästi -eteenpäin. Mutta suvaitsematta harvinaista heikkoutta, joka tuntui -hiipivän hänen mieleensä, hän hillitsi itsensä, nielaisi huokauksen, -kääntyi toisaalle ja kumartui ottamaan savukkeen kotelosta, joka oli -avonaisena pienellä, upotuksin somistetulla pöydällä tyhjän kahvikupin -vieressä. - -»Kuinka kauan sitä on kestänyt?» Savuke oli viritetty ja osittain -poltettu, ennenkuin kuului hiljainen vastaus: »Kolme kuukautta.» - -Hän pyörähti ympäri, huudahtaen rajusti. »Kolme _kuukautta_?» kertasi -hän. »Eikä rakkautta puolustukseksi? Jumaliste, Poju, en ymmärrä -sinua.» Mutta hänen puhuessansa levisi tumma puna hänen paahtuneille -poskilleen. Oliko _hänellä_ ollut rakkaus puolustuksenaan, kun hän -monta vuotta sitten oli väkisin anastanut naisen, ei loukkauksen -kostoksi, vaan pelkästä halusta ja vihasta naisen edustamaa rotua -kohtaan? - -Katkeran muiston pakottamana hän alkoi kävellä huoneessa edestakaisin, -mutta parin hätäisen käännöksen jälkeen hän uudelleen pysähtyi sohvan -viereen ja laski kätensä hetkiseksi Pojun olalle. - -»Etkö koskaan ajatellut, miten tämä päättyisi?» kysyi hän lempeämmin -kuin oli siihen saakka puhunut. »Etkö milloinkaan miettinyt, mikä olisi -sen todennäköinen tulos sekä sinulle että hänelle?» - -»En tiedä — en ajatellut — minä, _oi, hyvä Jumala_, jospa en olisi -koskaan häntä nähnyt!» Kuullessansa Pojun äänen toivottoman surkean -sävyn sheikki säpsähti, samalla kun se lujitti sitä epämieluista -vakaumusta, joka jo vähän aikaa oli hänessä yhtä mittaa varmentunut. -Niin vastenmielinen kuin se ajatus olikin, oli hänen mahdotonta täysin -uskoa hänelle aikaisemmin sinä iltana ponnekkaasti sinkautettua -kielteistä vakuutusta. - -Hänen lujapiirteiset huulensa sukeutuivat suoraksi, kovaksi, -päättäväisen näköiseksi viivaksi. - -Sen pohtiminen ei hyödyttänyt vähääkään. Olivatpa Pojun tunteet -sekaantuneet asiaan vaikka kuinka syvästi, ei hän voisi sallia -periaatteitansa niin pahasti poljettavan. - -»Sen toivominen on liian myöhäistä», huomautti hän vakavasti. »Tehtyä -ei saa tekemättömäksi. Mutta tulevaisuus on edessäpäin. Sinun on nyt -ajateltava sitä ja ajateltava niin, että siitä jotakin sukeutuu. Koska -hänellä, kuten väität, on tärkeitä tietoja, on hänen nähtävästi jäätävä -tänne, kunnes olemme saaneet ne tiedot. - -»Senjälkeen on minun mietittävä, millä tavoin hänen asiansa voidaan -järjestää, miten hänestä huolehtia. En tahdo esiintyä minään Don -Quixotena, mutta on eräitä velvoituksia, joita minunkaan ei sovi -syrjäyttää. Sinä olet tehnyt tälle tytölle suurimman vääryyden, mitä -mies voi naiselle tehdä. Sen enempää syventymättä jutun siveelliseen -puoleen — ja miten minä, Jumala minulle anteeksi antakoon, voisin sinua -tuomita — otaksun sinun käsittävän, että hänestä on jollakin tavoin -huolehdittava. Oman kertomuksesi mukaan hän 011 Algeriassa muukalainen, -ilman ystäviä, ja luultavasti hänen henkensä ei olisi penninkään -arvoinen, jos hän jälleen joutuisi sen miehen käsiin, jolta sinä hänet -riistit — siinä tapauksessa tietenkin, että mies pääsee karkuun, -mitä minä en usko. Sinä olet senvuoksi vastuussa hänestä määrättyyn -rajaan saakka. Mutta sen rajan ylitse et saa mennä. Et saa ottaa häntä -vaimoksesi, vaikka hän tahtoisikin, ja Jumala tietää, puhuitko sinä -äsken minulle totta vai etkö, sillä minä en sitä tiedä. Mutta tosiasia -on, että hän on arabialainen. Ja vaikka rakastankin kansaani suuresti, -en halua seuraajakseni — sekarotuista. — Eikä kansanikaan sietäisi -sitä. Vaikka olenkin sydämeltäni arabialainen, olet aina tiennyt, -mitä mieltä olen sekarotuisista avioliitoista ja niiden aiheuttamista -sotkuista. Algeriassa vilisee niiden tuotteita. En tahdo poikani -lisäävän heidän lukuansa. Sinun on selvästi tajuttava, Poju, että tämä -suhde on katkaistava — _nyt_. Lupaatko sen minulle?» - -Kului kauan, ennenkuin vastaus tuli, niin kauan, että sheikki jo -kerran tai pari otsa rypyssä vilkaisi rannekelloonsa ja liikahti -rauhattomasti. Mutta harvinaisen maltillisesti hän odotti äänettömänä. - -Ja hänen takanansa vääntelehti Poju sohvalla kasvot käsiin painettuina, -rinnassansa riehuvien ristiriitaisten tunteiden raastamana. Ne olivat -raastaneet häntä yhtä mittaa siitä illasta saakka, jolloin hän oli -ryöstänyt tytön, ja tehneet hänen elämänsä helvetiksi, joka aika-ajoin -oli käynyt miltei sietämättömäksi. - -Häpeä ja katumus taistelivat vielä tyydyttämätöntä kostonhimoa vastaan. - -Hän oli täyttänyt valansa. Hän oli ottanut tytöltä sen maksun, jonka -oli vannonut ottavansa — mutta sittenkin hän vielä kaipasi häntä. Minkä -tähden? Se ei ollut rakkautta. Petollisuuden ja kavalluksen surmaama -rakkaus ei enää koskaan voinut virota henkiin. Nyt hän tunsi tyttöä -kohtaan ainoastaan vihaa. Minkätähden häneltä vaaditun lupauksen -antaminen oli sitten niin vaikeata? Minkätähden tytön ajatteleminen -kuohutti häntä, kuten se häntä tällä hetkellä kuohutti? Häntä ei -pidättänyt rakkaus, vaan pelkkä ruumiillinen halu, halu — eikä -rakkaus — se kiihdytti hänen sydämensä sykintää ja pani veren kuumana -kiertämään hänen suonissaan, niin että hän oli huutamaisillaan ääneen -hänet vallanneen kaipauksen tuskasta. - -Hän kaipasi tyttöä — vaikka tytön näkeminen oli tuskastuttava, kaipasi -hän sittenkin! Hän ei voinut päästää tyttöä luotansa — jolloin hän ei -enää milloinkaan saisi tuntea hänen värisevän sylissänsä. - -Mutta miten muutoin hän olisi voinut menetellä? - -Tyynestä lausumistavasta huolimatta oli lupauksen pyyntö ollut -komennus, sellainen komennus, jota oli toteltava. Hänen isänsä -tahto oli laki, ja se laki ulottui hänen kansansa jäsenten -yksityiselämäänkin. Ja vaikka hän olikin sheikin poika, oli hän myöskin -alamainen, joka oli saman arvovallan alainen ja jota kytkivät samat -rajoitukset. Vastustaminen ei häntä auttaisi. Siitä koituisi vain -se, että hänet karkotettaisiin johonkin kaukaiseen leiriin ja hänen -vapauttansa nöyryyttävästi supistettaisiin. - -Entä tyttö? Mitä se merkitsisi hänelle? Mitäpä muuta se voisi merkitä -kuin vapautumista orjuudesta? - -Viime viikkoina näytti tytössä tapahtuneen sisäinen muutos, jota Poju -ei jaksanut käsittää. Hän oli lakannut väittämästä, ettei hän ollut -syypää kavallukseen, josta häntä syytettiin, lakannut intohimoisesti -toistamasta rakkaudenvakuutuksiansa, joille Ahmed oli kääntänyt -selkänsä epäillen ja halveksien. Poju tiesi hänen usein salassa -itkevän, mutta hänen läheisyydessänsä tyttö oli mykkä ja kyyneletön, -vuorotellen alistuva ja kapinoiva, mutta äänetön silloinkin, kun -rimpuili hänen syleilyjänsä vastaan. - -Ja Jasminilla oli rohkeutta, vastahakoisesti hän myönsi sen. Koko -pitkällä, rasittavalla matkalla heidän lähdettyänsä Tuggurtista -joutuisalla matkalla, jonka pitkät päiväntaipaleet olivat käyneet -miestenkin kestävyydelle, ei tyttö ollut vähääkään valittanut. Vaikka -hän oli väsynyt perinpohjaiseen nääntymykseen saakka ja usein vaipunut -uneen Ahmedin syliin, kun tämä oli nostanut hänet hevosen selästä, -jota hän oli niin pian oppinut ohjaamaan, ei hän ollut vähääkään -nurkunut, ei lausunut ainoatakaan moitetta. Ja joka päivä oli hänellä -ollut voimia uhitella häneltä vaadittuja ankaria ponnistuksia. Tosin -häntä oli jo varhaisesta lapsuudesta saakka harjoitettu vastustamaan -väsymystä, mutta hänen tahdonvoimansa tuntui olevan suhteettoman -suuri verrattuna sen hallitsemaan hentoon ruumiiseen. Poju oli usein -sitä ihmetellyt ja kummastellut, mistä sisäisestä lähteestä hän oli -ammentanut luonteenomaisen uljaan rohkeutensa ja päättäväisyytensä. - -Ja nyt hän ei milloinkaan saisi sitä tietää. Nyt se oli ollutta ja -mennyttä, tämä intohimoinen välinäytös, joka ei ollut tuottanut hänelle -muuta kuin kurjuutta ja itse-inhoa, ja edessä oleva elämä näytti -hänestä tyhjältä. - -Jospa hän vain olisi voinut uskoa ja — antaa anteeksi! Jasmin — jota -hän oli aikoinaan rakastanut! Jasmin — joka oli pettänyt hänet! - -Tukahtuneesti nyyhkyttäen hän hypähti pystyyn, ja hänen -tiukkapiirteiset kasvonsa näyttivät miltei harmailta, vaikka olivatkin -tummiksi paahtuneet. - -»Lupaan sen sinulle», sanoi hän käheän äänensä vapistessa -hillittömästi, »mutta en voi ilmoittaa sitä hänelle nyt — en tänä -iltana». - -Vähän aikaa sheikki katsoi suoraan ja tutkivasti toisen riutuneisiin, -tummiin silmiin, jotka niin läheisesti muistuttivat hänen silmiänsä, ja -sitten hänen kasvoillensa äkkiä levisi hymy, jollaista Poju ei ollut -koskaan ennen nähnyt, jonka ainoastaan Diana tunsi. - -»Ilmoita hänelle sitten, että minä tarvitsen sinua», kehoitti hän -lempeästi, käyttäen taaskin tutunomaisempaa arabiankieltä, »mutta -ilmoita pian! Ja muista — luotan sinuun!» - -Ja pyörähdettyänsä kantapäällään ympäri hän poistui teltasta. - -Ilmoita hänelle pian! Mitä hänelle piti ilmoittaa? Sekö, että hän oli -vapaa, koska Ahmedilla ei täällä ollut valtaa pitää häntä, että Ahmed, -joka oli ryöstänyt hänet niin röyhkeän uhmaavasti ja pakottanut hänet -alistumaan tahtoonsa, ei täällä enää ollut hänen kohtalonsa herra -ja määrääjä, ei edes oman kohtalonsa herra ja määrääjä, vaan yhtä -perinpohjaisesti kuin halvin seuralaisensakin sellaisen hallitsevan -tahdon alainen, jonka käsky oli ehdoton! Ei sitä, mitä muuta tahansa. -Ikinä hän ei voisi lausua niin nöyryyttävää tunnustusta. - -Hänen kasvoillansa oli hyvin katkera ilme, kun hän raotti väliverhoja -ja meni verkkaisesti sisähuoneeseen. - -Jasmin ei ollut huomaavinansa hänen tuloaan. Tyttö istui -liikkumattomana matolla eikä edes kohottanut päätänsä hänen -lähestyessään. - -Mutta hän tiesi Jasminin huomanneen hänet, sillä mennessänsä -likemmäksi hän näki tytön vapisevan ja koukkuun vedettyjen polvien -ympärille kierrettyjen pienten käsien puristuvan suonenvedontapaisesti -vastakkain, niin että pehmeän, ruskean ihon peittämät rystöset -vaalenivat. - -Ja häntä katselevan nuoren miehen sydän sykki rajusti ja hänen silmänsä -ahmivat tytön hentoa nuorta kauneutta, kunnes hänen suutansa alkoi -kuivata ja hänen ruumiinsa pingoittui hänen hillitessään itseänsä. - -Hänen isänsä odotti ulkona kuutamossa, mutta minuutin toisensa jälkeen -hän seisoi äänettömänä jaksamatta kiskoa katsettansa toisaalle, -kykenemättä lausumaan sanoja, jotka eivät tahtoneet lähteä hänen -kuivilta huuliltaan. - -Vihdoin hän jännitti tahtonsa ja pakottautui puhumaan. - -»Minulla on tänä iltana puuhaa muualla. Ethän pelkää, kun jäät yksin? -Olet turvassa täällä Ramadanin ja S'ririn ja muiden suojaamana.» -Sellaista hän ei ollut aikonut sanoa, eikä hän milloinkaan ennen -ollut osoittanut olevansa huomaavainen tytön mahdollisia naisellisia -heikkouksia kohtaan eikä pienimmälläkään merkillä näyttänyt niistä -välittävänsä. Mutta tänä iltana pakotti hänen jalkojensa juuressa -sykkyrässä istuva, kumarainen pikku olento hänet tuntemaan sääliä, jota -hän ei ollut luullut enää koskaan tuntevansa. - -Mutta miksi pitäisi hänen sääliä Jasminia, kysyi hän itseltänsä -katkerasti, kun hänen poistumisensa ei saattaisi merkitä muuta kuin -pelätyn isännän sortovallan huojennusta? - -Häneen vain hetkiseksi suunnatuissa tummissa, mittaamattomissa silmissä -ei kuitenkaan ollut huojennuksen eikä minkään näkyvän mielenliikutuksen -ilmettä. - -»Mitä pelkäisin?» vastasi tyttö tyynesti. Mutta hänen sävynsä sai veren -tulvahtamaan miehen kasvoille ja nostatti äkkiä hänen mielessänsä -selittämättömän kiukunpuuskan. - -»Mitäpä tosiaankin?» tokaisi hän purevan ivallisesti. »Enhän _minä_ ole -luonasi — ja sentähden kiitä Allahia ja sitä asiaa, joka pakottaa minut -poistumaan!» - -Tytön polvia vasten painetut kasvot olivat piilossa, joten Ahmed ei -nähnyt, kuinka hänen kauniit huulensa, joihin hän tarttui pienillä, -valkoisilla hampaillaan, värisivät ja kuinka äkkiä tulvahtaneet -kyyneleet kostuttivat hänen poskiansa. Ja kun hän puhkesi puhumaan, ei -hän vastannut Pojun pilkkaan. - -»Kuka oli se mies, joka äsken tuli seurassasi?» - -Ällistyneenä kysymyksestä Poju silmäili häntä epäluuloisesti. -Koettiko tyttö vieläkin saada selville, kuka hän oli, salaisuutta, -jota hän ei ollut paljastanut? Toivoiko Jasmin vieläkin kiertoteitse -voivansa auttaa niitä miehiä, joilta hän oli hänet anastanut? Se oli -vihlova muistutus kaikesta heidän välillänsä tapahtuneesta. Ja äsken -niin voimakkaasti kalvanut katumus kuoli, kun hän taaskin muisti -tytön petoksen, ja samalla tukehtuivat lempeimmät vaistot, jotka -olivat pyrkineet ilmoille. Se ajatus, että Jasmin saattoi vieläkin -punoa juonia, vieläkin salassa hautoa hänen nujertamistaan, herätti -hänessä uinuvan pirun ja lietsoi ilmiliekkiin koko hänen luonteensa -synnynnäisen julmuuden. - -Koska ruumiillinen väkivalta oli osoittautunut tehottomaksi, koettaisi -hän muita keinoja pakottaaksensa tytön alistumaan, eikä hänen enää -tarvinnut verhota itseänsä salaperäisyyteen eikä salata tytöltä, mihin -hänet oli tuotu. Hänen täytyi muutamien lähituntien aikana pakostakin -saada tietää ne molemmat seikat. - -Siispä sopi hänen saada tietää se nyt — ja muistaa sitä aamua, jolloin -hän oli kavaltanut hänet, Ahmedin. - -»Hän on sheikki Ahmed ben Hassan», vastasi hän lyhyesti. - -Naurahtaen sitten pilkallisesti hän lisäsi. »Paha henki, joka -ratsastaa vinhemmin kuin myrsky ja jonka silmät leimuavat kuin taivaan -tulivasamat. Paha henki, joka on kuolematon — minun isäni.» - -Tyttö vavahti ankarasti. Mutta ikäänkuin häntä olisi kannustanut joku -pelkoakin väkevämpi tunne, kohotti hän nopeasti päätänsä ja katsoi -Ahmediin omituisen tutkivasti. - -»Hänkö sinua tarvitsee? Menetkö vain hänen luoksensa?» Hänen äänestänsä -soinnahti miltei kiihkeä levottomuus, mutta kun hän puhui hyvin hiljaa, -ei Poju erottanut muuta kuin hänen kysymyksensä ensimmäisen osan. - -Ahmed nyökkäsi, veti burnusinsa kireämmälle ja siirtyi askeleen -likemmäksi. »Hän ei tarvitse ainoastaan minua ja sitä, mitä olen tullut -tuomaan hänelle», virkkoi hän merkitsevästi. »Hän tarvitsee myöskin -niitä tietoja, jotka sinulla on ja joita et suostu antamaan minulle. -Eikö sinun olisi parempi ilmaista ne minulle nyt — kuin odottaa siihen -asti, kunnes hän pakottaa sinut puhumaan?» - -Se oli suoranainen uhkaus, ja tyttöä puistatti taaskin, mutta sittenkin -hänen pelokkaat silmänsä katsoivat värähtämättä Ahmediin. - -»Miten osaisin puhua sellaisesta, mitä en tiedä?» sanoi hän väsyneesti. -»Olen vakuuttamistani vakuuttanut sinulle, etten tiedä mitään.» - -Mies keikautti päätänsä äkäisen maltittomasti, ja hänen kiihkeä -luontonsa kuohahti, kun hän luuli toista itsepäiseksi. - -»Sinä olet valehdellut minulle paljon», vastasi hän tylysti, »mutta nyt -saat nähdä, etteivät täällä valheet sinua auta. Allah antakoon sinulle -järkeä, sinä pikku hupsu!» Ja kalseasti naurahtaen hän pyörähti ovelle -päin. - -»_Herra_!» - -Mutta valittavan rakoileva huudahdus ei seisauttanut Ahmedia, ja tyttö -ponnahti pystyyn, riensi hänen jälkeensä ja tarttui hänen käsivarteensa. - -Miehen tarkoitus ei ollut lyödä häntä, mutta kääntyessänsä sysäämään -häntä luotansa, osui Ahmedin käsi raskaasti hänen huohottavaan -rintaansa, ja päästäen hiljaisen, surkean valituksen hän horjahti -taaksepäin, tarttuen tukea saadaksensa verhoihin, jotka painuivat -kiinni Ahmedin jälkeen. - -Hetkisen hän seisoi silmät suljettuina, vapisten päästä jalkoihin -saakka. Sitten hän, painaen tiukasti käsillänsä kivistelevää rintaansa, -pujahti verhojen lomitse ja juoksi vikkelästi ovelle. - -Puolittain suljetun oviverhon takaa hän katsoi, kun Ahmed nousi -satulaan ja ohjasi hevosensa toisen ratsastajan luokse, jonka pelkkä -nimi täytti hänen mielensä taikauskoisella pelolla ja kammolla, -tarkkaili heitä, kun he rinnakkain ratsastivat jyrkkää rinnettä -ylöspäin ja saapuivat harjanteelle, jossa odottava saattue vetäytyi -sivuille antaaksensa heille tietä ja sitten sulkeutui jälleen -piilottaen heidät näkyvistä; hän katseli niin kauan, kunnes enää ei -ollut muuta katsottavaa kuin Ramadan, joka verkalleen asteli etäiselle -nuotiolle. - -Ahmed oli poissa. - -Väristen Jasmin kääntyi silmäilemään tyhjää huonetta. Kun hänet -tänä iltana oli tuotu tänne pitkän, rasittavan matkan jälkeen, joka -oli ollut kuin hirveätä unta ja jonka aikana hän oli viettänyt -yönsä, maaten Ahmedin vieressä avoimen taivaan alla, ruumis kipeänä -uupumuksesta, oli tämä paikka tuntunut turvaiselta. - -Mutta nyt — - -Kyyneleet, joita äkkiä alkoi valua hänen poskilleen, sokaisivat häntä, -hän hoippui takaisin sisähuoneeseen ja vaipui polvillensa vuoteen -viereen, painaen päätänsä pehmeään patjaan, tarttuen levitetyin käsin -silkkiseen peitteeseen ja vääntelehtien rusentavan, lohduttoman -yksinäisyyden tunteen vaivaamana. - -Ahmed oli mennyt, mennyt vihoissaan ja epäilevänä. - -Eikö Ahmed milloinkaan uskoisi, milloinkaan palaisi hänen luoksensa, -vaikka oli kerran rakastanut häntä, herättänyt hänessä rakkauden, -jota kaikki hänen tyly häikäilemättömyytensä ei jaksanut tappaa? Ja -Ahmed oli lähtenyt huulillansa uhkaus, joka teki hänet viluiseksi ja -sairaaksi pelosta. Mikä oli tämä paikka, johon Ahmed oli hänet tuonut, -tämä dshinnien ja afriittien koti! Oliko Ahmed itse ihminen vaiko paha -henki, tämä pahojen henkien päällikön poika! - -Peläten häntä ympäröivää hiljaisuuttakin hän painautui tiukemmin -vuodetta vasten tukehtumaisillaan sydämensä rajuun sykintään. Oliko hän -tosiaankin yksin vai oliko kaikkialla hänen ympärillänsä henkiolentoja, -joita hän pelkäsi, mutta ei erottanut? - -Ojentuiko parhaillaan aavekäsiä tarttumaan hänen vapisevaan, kokoon -sykertyneeseen ruumiiseensa? Särkisikö hänen jännittyneet korvansa -joku hirvittävä, äkillinen, yliluonnollinen meteli, joka ilmoittaisi -haamulauman saapuvan? - -Kun hänet oli kasvatettu taikauskoiseksi, kun hänen herkkään mieleensä -oli juurtunut hänen kansansa kaikenlaisia haaveellisia luuloja ja -kun häntä oli kouluttanut mies, joka itse väitti olevansa yhteydessä -salatun maailman kanssa, oli hänen kauhunsa hyvin todellinen. Ja hiessä -kylpien hän virui uskaltamatta liikahtaa, ikäänkuin herpaantuneena, -kunnes vihdoin hänen Iäheltänsä kuuluva syvä ääni lopetti hiljaisuuden -ja kiihdytti hänen pelkonsa huippuunsa. Hillitysti kirkaisten hän -valahti lattialle ja värisi mielipuolisena kauhusta. - -Mutta ääntäjä olikin vain Ramadan, joka oli tullut sammuttamaan ulomman -huoneen lamppuja ja johon hän oli tottunut — vaikka hän saattoikin olla -paha henki. - -Häneltä pääsi kiihkeä helpotuksen huoahdus, ja hän nousi istumaan, -pyyhkäisi tuuhean tukan kostealta otsaltaan ja koetti vastustaa -hermostumista, jolle hän oli antanut vallan. Ja mitä hän oikeastaan -pelkäsi, aprikoi hän suruisin silmin hitaasti katsellessansa ympäri -huoneen, joka nyt näytti niin tyhjältä ja autiolta. - -Mitä oli dshinnien ja peikkojen pelko tai edes hänen kammonsa sitä -hirveätä olentoa kohtaan, jonka vihalla häntä oli uhattu, verrattuna -siihen pelkoon, joka pyrki muuttamaan hänen sydämensä kiveksi? - -Ahmed oli jättänyt hänet, Ahmed, joka oli hänen silmäinsä valo, hänen -maailmansa, koko hänen olemassaolonsa! Ja palaisiko hän enää koskaan? - -Vaikka Ahmed ei enää rakastanutkaan häntä, oli hän kuitenkin tarvinnut -häntä, ja siihenkin Jasmin oli ollut tyytyväinen. - -Mutta tarvitsiko Ahmed edes häntä enää? - -Eikö täällä, hänen oman kansansa keskuudessa, ehkä ollut joku toinen, -jota hän rakasti, joku toinen, jolla oli varmaankin häneen parempi -oikeus ja jonka luokse hän oli mennyt? Oliko nyt tullut loppu — oliko -Ahmed kyllästynyt häneen tyydytettyänsä kostonhimonsa, ja oliko hän -nyt vain hyödytön, vastuksellinen olento, joka viskattaisiin syrjään -tarpeettomana ja unohdettaisiin? Eikö hän enää milloinkaan saisi nähdä -Ahmedia, kuulla hänen ääntänsä, tuntea hänen väkevien, pakottavien -käsivarsiensa syleilyä? - -Miten hän jaksaisi elää ilman Ahmedia, elämäänsä, herraansa! Allah, -Allah, millainen tuska — millainen sietämätön tuska oli rakkaus! - -Hän virui pitkänänsä matolla, häntä puistattivat voimakkaat -nyyhkytykset, jotka tuntuivat repivän hänen hennon ruumiinsa -kappaleiksi, ja hän itki raatelevan murheen vallassa, kuiskien -rakastettunsa nimeä, kunnes hän lopen uupuneena jäi makaamaan hiljaa, -katsoen tulevaisuutta silmiin, sitä tulevaisuutta, joka näytti -välttämättömältä. - -Ahmed ei enää palaisi. Hän ei nyt merkinnyt Ahmedille mitään. Ahmed oli -mennyt — ja hänen mukanansa oli kaikki kadonnut. - -Kaikki? - -Hän painoi polttavat kasvonsa tiukemmin paksuun mattoon, joka oli -likomärkä hänen kyynelistään. - -Ei kaikki. - -Hänellä oli yksi, jota häneltä ei voitaisi riistää. Hänen -yksinäisyydessään ja surkeudessaan oli hänelle jäänyt yksi toivo, -yksi riemu — toivo, josta hän ei ollut rohjennut kertoa Ahmedille, -joka olisi hänen salaisena voimanaan ja lohtunaan, kunnes tulisi -elävä lohdutus täyttämään hänen tyhjän sylinsä ja lepäämään hänen -rinnoillaan, joita Ahmed oli äkäisellä kädellä kolhaissut. - -Hän oli ikävöinyt kuolemaa, mutta miten olisi hän saattanut kuolla, -kun hänen sydämensä alla oli kallisarvoinen lahja, Ahmedin ainoa armon -osoitus — Ahmedin lapsi, jota hän saisi rakastaa, jonka hyväksi hän -saisi elää. - -Ahmedin lapsi — - -Hänen rinnastansa puristui tuskainen parahdus. Lapsi yksin ei jaksanut -tyydyttää hänen kaihoavaa sydäntänsä. - -Lapsen isää hän kaipasi, lapsen isää hän tuskaisesti ikävöi, jupisten -hänen nimeänsä intohimoisen hellästi, hirveiden nyyhkytysten raastaessa -häntä, samalla kun pitkät tunnit vierivät hitaasti, kunnes valuvat -kynttilät toinen toisensa jälkeen leimahtivat viimeisen kerran ja -sammuivat, ja hän virui pimeässä yksin epätoivoinensa. - - - - -VIII - - -Oli vielä hyvin varhainen aamu, kun Caryll heräsi lyhyestä, vain pari -tuntia kestäneestä unesta. - -Muun osan yötä hän oli viettänyt heittelehtien rauhattomasti puolelta -toiselle kapeassa leirivuoteessansa ja astellen edestakaisin teltassa, -kunnes raittiin ilman ja laajemman tilan tarve oli ajanut hänet ulos -marssimaan sinne tänne kuumeisena ja sisäisen myrskyn vaivaamana. - -Oliko hänen tuntemansa tunne tosiaankin rakkautta vai oliko se -ainoastaan mustasukkaisuutta — järjetöntä mustasukkaisuutta, jota hän -ei ollut luullut milloinkaan tuntevansa, joka toi muassansa kylmän, -vimmaisen raivon ja saattoi hänet pelkäämään omia ajatuksiansa ja -sisässänsä kiehuvaa intohimoista vihaa. - -Tuntemisen ensimmäisellä hetkellä, kun hän oli käsittänyt, kuka oli se -mies, jonka hän viimeksi oli tavannut _café mauressa_, oli hän ollut -näkevinänsä veljensä punaisen usvan lävitse, ja hän oli hädintuskin -jaksanut nielaista huulillansa pyörivän syytöksen, tarttua ojennettuun -käteen ja lausua jonkunlaisen järjellisen vastauksen kohteliaaseen -tervehdykseen, joka oli ollut niin jyrkässä ristiriidassa toisen -säihkyvien silmien uhkaavan ilmeen kanssa. - -Hän oli pihissyt kiukusta, häntä oli rääkännyt tytön ajatteleminen, ja -hänen oli ollut miltei mahdotonta edes istua samassa huoneessa veljensä -kanssa. Helpotusta tuntien hän olikin innokkaasti suostunut, kun Saint -Hubert oli ehdottanut, että he poistuisivat telttoihinsa aikaisin. -Mutta yksinäisyys ei ollut auttanut häntä ja voimatta nukkua hän oli -ajatellut ja hautonut mietteitänsä, kunnes hänen ajatuksensa pyörivät -loputtomassa, sekavassa kierroksessa, lähtien samasta kohdasta ja aina -palaten samaan kysymykseen: missä oli tyttö ja mikä oli ollut hänen -kohtalonsa? - -Toistakymmentä kertaa yön kuluessa oli hänet vallannut kiusaus etsiä -veli käsiin ja kasvoista kasvoihin vaatia häneltä tietoja. Mutta -hän ei osannut etsiä Pojua tästä laajasta leiristä, joten hänen oli -tuskailtava itseksensä, ja joka kerta hän oli jälleen aloittanut -yksitoikkoisen kävelynsä, joka ei lainkaan ollut omiansa tyynnyttämään -hänen rauhattomuuttansa eikä lievittämään hänen päässänsä tuntuvaa -raskasta jyskytystä. - -Kerran oli Saint Hubertin teltasta vielä loistava valo houkutellut -hänet perin epätoivoissansa etsimään seuraa, mutta sisältä kuuluva -puheensorina oli karkoittanut hänet takaisin omaan majapaikkaansa -entistäkin kiihtyneempänä. Mikähän salaperäinen puuha taaskin piti -Saint Hubertia valveilla näin myöhään, vaikka hän oli vetäytynyt -telttaansa aikaisin, valittaen olevansa väsynyt ja kipeästi kaipaavansa -unta? Ja minkä tähden sekä sheikki että hänen poikansa olivat kreivin -luona innokkaasti keskustellen tähän aikaan yöllä tai pikemminkin -aamulla — sillä vilkaisu kelloon oli osoittanut sen lähentelevän -kolmea. Hän oli viivytellyt vain hetkisen, mutta sillä ajalla hän oli -selvästi erottanut kaikkien kolmen äänet. - -Hän ei tahtonut esiintyä salakuuntelijana ja oli palannut vuoteeseensa -heittelehtiäksensä kuumeisesti kyljeltä toiselle, kunnes uni oli -vihdoinkin tullut. Ja hän oli nukkunut kaksi tuntia levottomien unien -vaivaamana, ja hänen herättyänsä virkistymättömänä oli hänen päätänsä -särkenyt ja kurkkuansa kuivannut, ja hänen pulmansa oli vielä ollut -ratkaisematon. - -Tyttö oli arabialainen eikä koskaan voisi merkitä hänelle mitään. Miksi -sitten tytön ajatteleminen kuohutti häntä niin syvästi? Tuggurtissa oli -hänen rakkautensa ollut epämääräistä, hämärää tunnetta, ruumiillisten -intohimojen piirin ulkopuolella. Vaikka tytön hieno raikkaus oli -kiehtonut häntä, ei häntä ollut niin suuresti vetänyt puoleensa -toisen ruumiillinen kauneus kuin sielun käsittämätön monimutkaisuus -ja tytön määrittelemätön lumousvoima, joka oli voimakkaasti -kiinnostanut häntä. Se oli ollut utuista rakkautta — jota hän tuskin -oli siksi tunnustanut — puhtaasti platoonista, ja se oli muuttunut -vaikuttavaksi vasta silloin, kun hän oli nähnyt tytön avuttomana -ryöstäjän armottomissa käsissä. Ja senkin rakkauden hän oli luullut -tukahduttaneensa, repineensä sen sydämestään — mutta kun hän eilen -illalla oli nähnyt sen miehen, joka tytön oli ryöstänyt, oli hänen -rinnassansa puhjennut tunnemyrsky, joka oli vähällä ollut temmata hänet -valtoihinsa. Hän heittäytyi ähkäisten kyljellensä ja painoi kuumat -kasvonsa rypistyneeseen pielukseen, vihdoinkin pakottautuen katsomaan -todellisuutta suoraan silmiin. Oliko ruumiillinen halu rakkautta? -Kaipasiko hän tyttöä enemmän kuin milloinkaan ennen ainoastaan hänet -niin äkkiä vallanneen kummallisen mustasukkaisuuden tähden — pelkästään -nolatun, kostoa himoavan miehen eläimellisen mustasukkaisuuden vuoksi? -Miksi taivaan nimessä hän olisi mustasukkainen? Tyttö ei ollut missään -mielessä koskaan ollut hänen, kun taas toinen — - -Hän kiepsahti istumaan, sinkosi vuodevaatteet syrjään ja rypisti -otsaansa muistellessaan tuntemisen ilmettä, jonka hän oli nähnyt -tytön silmissä sinä iltana kahvilassa. Millaisissa suhteissa oli -tyttö aikaisemmin ollut tämän hänen veljensä kanssa — tämä tyttö, -jonka viattomuudesta ja siveellisestä puhtaudesta hän olisi ollut -valmis panemaan henkensä pantiksi? Eikö sitä silmäänpistävää suloista -puhtautta, jonka hän oli ollut tytössä näkevinään, ollutkaan muualla -kuin hänen omassa mielikuvituksessaan? Eikö hän todenperään ollutkaan -yhtään parempi kuin ne halvat, turmeltuneet olennot, joiden joukossa -hän oli ollut? - -Häntä puistatti inho hänen ajatellessansa _café mauressa_ näkemiänsä -tanssijattaria, joilla oli uniset silmät ja aistilliset kasvot. - -Eikö tässä kirotussa maassa ollutkaan muuta kuin eläimellisyyttä? Se -hirvittävä tarina, jonka setä Raoul oli eilenillalla kertonut — ja nyt -tämä! »Hyvä Jumala, miksi tulinkaan tähän kirottuun paikkaan!» - -Hän oli sekä ruumiillisesti että sielullisesti riutunut, hänen -vaativainen mielensä joutui vaistomaisesti kuohuksiin sekavina -kiitävistä ajatuksista, joita hän kammosi kykenemättä kuitenkaan -niitä hillitsemään, ja hän istui kumarassa vuoteen laidalla, olkapäät -painuneina, pää käsien varassa. Ja siinä asennossa hän oli vielä -silloinkin, kun Williams puolen tunnin kuluttua tuli sisälle, tuoden -kuumaa vettä ja kupin aamuteetä. Palvelijan levottomana tiedustaessa, -oliko hän sairas, herätti miehen ääni hänet, ja hän kohotti kalpeita, -pingottuneita kasvojansa, jotka nähtyänsä silminnähtävästi levoton -palvelija kysyi hänen vointiansa uudelleen ja äskeistä kiihkeämmin. - -»En, en ole sairas; ei minua mikään vaiva. Älkää taivaan tähden -touhutko turhia, Williams!» sanoi hän ärtyneesti. »En saanut unta, ja -päätäni hieman pakottaa. Juotuani teetä olen taaskin kunnossa. Pankaa -se tuonne pöydälle! En: en tahdo mitään muuta — ja mitä hittoa te -odotatte?» - -Mutta kun hän yleensä oli kohtelias alaisillensa, seurasivat hänen -harvinaista ärtymistänsä omantunnonvaivat ja harmittelu, kun hän näki -Williamsin tavallisesti aurinkoisille kasvoille nopeasti leviävän -alakuloisen ilmeen ja katseli teltasta äänettömästi varpaillansa -poistuvaa palvelijaa. Hänen ei olisi tarvinnut loukata poika-pahaa vain -sen tähden, että itse oli kurjalla tuulella, mietti hän pahoillansa, -kaasi teetä kuppiin ja istuutui pienen pöydän ääressä olevalle -tuolille, vaipuen taaskin katkeriin aatoksiinsa. - -Mutta hän ei saanut kauan hautoa tuskallisia mietteitänsä. - -Tuskin hän oli ennättänyt juoda teensä, kun Williams näyttäytyi -uudelleen, astuen sisälle arkailevana ja ilmeisesti hämillänsä. - -»Pyydän anteeksi, mylord», alkoi hän empien, »mutta se nuori herra -— joka saapui eilenillalla» — hän pysähtyi ikäänkuin etsien sopivaa -arvonimeä — »teidän ylhäisyytenne veli, mylord —» sopersi hän vihdoin. - -Jokainen hermo pingottuneena ja jäykkänä Caryll kääntyi hitaasti häneen -päin ja heilautti kysyvästi päätänsä ovea kohti. »Kyllä, mylord», -myönsi Williams vastaukseksi lausumattomaan kysymykseen. Hetkisen -Caryll istui äänettömänä sydämensä sykkiessä vimmaisesti. - -»Pyytäkää häntä tulemaan sisälle!» käski hän vihdoin, ja hänen -särkynyt, käheä äänensä kuulosti hänestä itsestänsäkin ihan vieraalta. - -Hän ei liikahtanut, kun kookas, silmääkiehtovaan asuun puettu mies -astui telttaan ja tervehti häntä, suoden hänelle miltei huolimattoman, -vähäisen salaamin, joka tuntui erottavan heidät entistä kauemmaksi -toisistansa. Ja Caryllin silmissä oli kylmän vihamielinen ilme, kun -hän taaskin pani merkille toisen röyhkeän esiintymisen ja hieman -ylimielisen ilmeen, joka edellisenä iltana oli häntä ärsyttänyt. -Ensiksi puhkesi puhumaan Poju, joka astui eteenpäin huolettoman -itsevarmana. - -»Pyydän tuhannesti anteeksi, että tunkeudun häiritsemään näin varhain, -_monsieur_», alkoi hän ranskankielellä, »mutta palvelijasi kertoi sinun -olevan valveilla, enkä kenties saa tänään enää toista tilaisuutta -puhellakseni kanssasi — kahden kesken. Saanko polttaa?» lisäsi hän -äkillisen epäjohdonmukaisesti, pyöritellen virittämätöntä savuketta -pitkissä, ruskeissa sormissansa. - -Yhä pahemmin äkämystyen Caryll osoitti teetarjottimella olevaa -tulitikkurasiaa ja viittasi pöydän toisessa päässä olevaan tuoliin. - -»Etkö osaa puhua englanninkieltä?» kysyi hän tuikeasti, kun hänen -veljensä oli istuutunut ja veti burnusinsa liepeitä ympärilleen -liioitellun huolellisesti, nostaen toisen punaisesta nahkasta -valmistetun saappaan verhoaman jalkansa toiselle. - -Poju heilautti hilpeästi kättänsä, ja hänen valkeat hampaansa -välkkyivät huulien raottuessa hupaisaan hymyyn, mikä oli vain omiansa -yhä enemmän kiukustuttamaan Caryllia. - -»Kyllä osaan — jos minun on pakko», vastasi hän samalla kielellä kuin -ennenkin, »mutta mieluummin puhun ranskaa — nimittäin, jollet sinä -ymmärrä arabiankieltä», lisäsi hän, luoden toiseen nopean, kysyvän -silmäyksen, jossa oli hieman halveksiva ilme. - -»En osaa», ärähti Caryll niin lyhyesti, että hänen epäyksensä oli -enemmän kuin töykeä. - -Mutta hämmentymättä Poju taaskin hymyili suopeasti. »Sepä vahinko», -huomautti hän äänessänsä ivallisen pahoittelun häive. »Se on -joidenkuiden vanhimpien runoilijain kieli.» Ja otettuansa savukkeen -pois suustansa hän hitaasti puhalsi ohuen, sinisen savupilven, -katsellen sitä miettivästi sen pyörteisenä leijaillessa avoimelle -ovelle. - -Caryllin itsehillintä oli laukeamaisillaan ja hän tähysti toiseen -äkäisesti. Aikoiko tämä aavikkolaisnulikka esiintyä hänen mestarinaan -vai koettiko hän tahallansa ärsyttää häntä menettämään malttinsa? -Joka tapauksessa he olivat pieksäneet tuulta kyllin kauan, ja heidän -oli aika lopettaa tämä ilveily. Arabialaisten tapaista saattoi olla -aloittaa kina sillä tavoin, mutta niin ei ollut hänen, ja kuta pikemmin -he pääsisivät asiaan, sitä parempi. - -»Olen varma siitä, ettet tullut tänne näin varhain pohtimaan arabian- -tai minkään muun kielen hyviä puolia», huomautti hän purevasti. -Ja hänen olettamuksensa osoittautui oikeaksi, sillä Pojun sävyisä -esiintyminen ja huoleton hymy olivat kadonneet, kun hän kääntyi -vastaamaan toisen kysymykseen. - -»En tullutkaan», myönsi hän empimättä, ja vasta silloin Caryll pani -merkille, kuinka riutunut ja väsynyt hän oli, vaikka koettikin salata -sitä tekeytymällä rehenteleväksi. »Ja luullakseni arvaat varsin hyvin -tuloni syyn. Myöskin rohkenen uskoa sinun otaksuttavasti odottaneen -minua. Meidän on luullakseni selitettävä hieman asioita toisillemme — -ja olen täällä juuri sitä varten.» Hän keskeytti puheensa hetkiseksi, -silmäillen tutkivasti pöydän toisella puolen olevia vihamielisiä -kasvoja. »Eileniltainen kohtauksemme ei ollut ensimmäinen», jatkoi hän -verkallisemmin. »Me tapasimme toisemme jo sitä ennen — Tuggurtissa. Ja -tänä aamuna olen tullut luoksesi esittämään harkittavaksesi, että olisi -— sanoisinko — poliittisesti viisaampaa? — jos unohtaisit tapauksen, -joka missään nimessä ei saata kiinnostaa sinua mieskohtaisesti.» -Hänen sävynsä sai ivallisen värityksen. »Oli kova onni, että sinä -jouduit sitä näkemään. Mutta koska niin kävi, saanko vihjata sinulle, -että olisi vieläkin onnettomampaa, jos mainitsisit siitä sellaisille -henkilöille, joita se ei koske. Onko minun tarpeellista olla -selväsanaisempi?» - -Taaskin Caryll näki hänen silmissänsä saman uhkaavan välkkeen kuin -edellisenä iltana ja ponnahti pystyyn väristen kiihkosta. - -»Ei, lempo soikoon, ei tarvitse», huusi hän vimmoissansa. »Olet puhunut -kylliksi ja enemmänkin kuin kylliksi. Ja mitä helvettiä tarkoitat -uhatessasi minua? Jos luulet minun rahtuakaan välittävän sinusta -ja uhkauksistasi, oletpa aika pahasti erehtynyt. Jos pidän suuni -kiinni tuosta Tuggurtissa sattuneesta elukkamaisesta tapauksesta, -ei se suinkaan johdu hienotunteisuudesta sinua kohtaan. Se, mitä -sinä näet hyväksi tehdä, mikäli se koskee sinua itseäsi, ei liikuta -minua vähääkään — minuun nähden saat mennä hornaan omalla tavallasi -ja niin nopeasti kuin haluat. Mutta kaikki sellainen, mikä koskee -sukumme kunniaa, on minusta tärkeätä. Riittää se, että minä näin sen -lurjusmaisen tapauksen. En hevin kiirehdi tiedottamaan koko maailmalle, -että veljeni on konnamainen naisenryöstäjä. En myöskään tunne teidän -täkäläisiä siveellisiä ohjesääntöjänne enkä niistä liioin välitäkään, -mutta Englannissa me emme esiinny roistomaisesti. Ymmärrätkö, vai -pitääkö minunkin olla selväsanaisempi?» - -Myöskin Poju oli hypähtänyt pystyyn, ja hetkisen he seisoivat -vastakkain, toinen moitteettoman puhtaassa, huolellisesti järjestetyssä -asussaan, toinen tukka pörröisenä ja yöpuku nuhrautuneena, mutta -molemmat tuhkanharmaina ja hillittömän raivon puistattamina. Se oli -tärkeä hetki, ja pienen teltan ilma tuntui äkkiä käyneen sähköiseksi, -se tuntui uhkuvan alastomia inhimillisiä intohimoja, samalla kun -säihkyvät, tummat silmät kiihkeästi tuijottivat värähtämättömiin -sinisiin silmiin, jotka tähysivät vastaan yhtä äkäisinä ja -päättäväisinä. - -Hirveästi jännittäen tahtoansa Poju sitten sai takaisin malttinsa, -jonka hän oli ollut vähällä menettää. Hänen nyrkkinsä heltisivät auki, -ja hän peräytyi askeleen, tehden uuden keveähkön salaamin. - -»Kiitos, ymmärrän täydellisesti», sanoi hän leppeästi, vaikka hänen -tiukkapiirteiset huulensa kaareutuivat hieman ivalliseen hymyyn. -»Luottamuksesi ja avomielisyytesi tekevät kaikki enemmät selitykset -meidän välillämme tarpeettomiksi. Ja kun asianlaita on siten, ei minun -enää tarvitse käyttää vieraanvaraisuuttasi väärin. Koska en voi väittää -kuvittelevani, että seurani on sinusta miellyttävä tai tervetullut, -ehätän vapauttamaan sinut siitä niin pian kuin suinkin.» - -Hänen ennätettyänsä avoimelle ovelle seisautti hänet hiljainen: -»Maltahan!» Vaivautumatta katsomaan taaksensa hän pysähtyi, pitäen -keveästi kädellänsä syrjään työnnetystä oviverhosta. - -»_Monsieur_!» - -»Missä hän on?» - -Äkillinen kysymys lietsoi hänen mielessänsä vielä kytevää, kirvelevää -mustasukkaisuutta, ja epäluuloisena ja kiukuissansa hän pyörähti -nopeasti ympäri. - -»Mitä se sinulle merkitsee?» ärähti hän. Ihan äkkiä hänen kasvonsa -sitten muuttuivat ilmeettömiksi, hänen silmänsä soukkenivat, kunnes -pitkät, tummat silmäripset melkein piilottivat ne ja hän kohautti -olkapäitänsä teennäisen välinpitämättömästi. - -»Koska sitä kysyt», virkkoi hän tyynesti, »on hän teltassani — -El-Hassissa». Ja hän heilautti huolettomasti kättänsä etelää kohti. - -Tuskin kyeten hillitsemään itseänsä Caryll astui askeleen lähemmäksi, -tuijottaen häneen kiihkoisesti. »Mitä aiot hänelle tehdä?» - -Poju naurahti katkerasti. - -»Mitäkö aion hänelle tehdä?» kertasi hän verkalleen. »_Bon Dieu_, -en tiedä sen enempää kuin sinäkään. Jos olisit kysynyt, mitä olen -hänelle tehnyt, olisin vastannut, että se on minun asiani — eikä -sinun, _monsieur mon frère_. Mutta kun kysyt, mitä aion hänelle tehdä, -olet tullut pyytämään haluamiasi tietoja väärältä henkilöltä. Koska -olin kyllin typerä tuodakseni hänet tänne, on hän siirtynyt pois -määräysvallastani. Etkö vielä ole ollut Ahmed ben Hassanin leirissä -kyllin kauan tietääksesi, että täällä on merkitystä vain hänen -tahdollansa ja mielivallallansa? Kysy monseigneurilta, jos haluat lisää -tietoja tytöstä!» - -Caryll kalpeni huuliansa myöten. - -»Mitä tarkoitat — hyvä Jumala, mitä tarkoitat?» kuiskasi hän -pelokkaasti. - -Vähän aikaa Poju silmäili häntä hämmentyneenä ja naurahti sitten -taaskin ylenkatseellisen suuttuneesti. - -»En ainakaan sitä, mitä sinä ilmeisesti tarkoitat», sanoi hän -kirpeästi. »Ei edes meidän arabialaisten siveellisyys ole niin kehno. -Ja tuskinpa monseigneur kiittäisi sinua siitä, että viittailet hänen -pitävän haaremia.» Ja uudelleen ylenkatseellisesti naurahtaen hän -pyörähti kantapäällänsä ympäri ja poistui teltasta. Herkkä-ilmeiset -kasvonsa punehtuneina. Caryll lysähti jälleen vuoteelle, inhoten -itseänsä sen kammottavan ajatuksen tähden, jonka hän oli niin -vilpittömästi ja häikäilemättömästi pukenut sanoiksi. Mikä häneen oli -tullut, että niin kuohuttava ajatus oli edes saattanut johtua hänen -mieleensäkään? Oliko sekin niitä väijyviä uusia aatoksia ja mietteitä, -joita viime aikoina oli väkisin tulvinut hänen mieleensä, vaikka hän -olikin kaikin voimin koettanut niitä karkoittaa? - -Hän kaihtoi itse-erittelyä, mutta oli itsepintaisesti päättänyt ottaa -perinpohjaisen selvän hänessä tapahtuneesta kummallisesta muutoksesta, -tunsi äkkiä joutuneensa siveelliseen käännekohtaan ja oli sielullisesti -ymmällä, aprikoiden, tunsiko hän itseänsä ollenkaan. Johtuiko se kaikki -Algerian ja sen keveän, häiritsevän, itämaisen ilman ohimenevästä -vaikutuksesta vai aiheuttiko sen joku miehuuden tunnon mukana -voimistunut sisäinen vajavaisuus ja siitä kehittyneet virtaukset, -joista hän ei ollut siihen saakka tiennyt mitään? - -Mutta olipa syynä ympäristö tai perinnäinen heikkous, mitäpä sillä -väliä. Oliko hän niin heikko, ettei hän kyennyt kohoamaan kummankin -yläpuolelle? - -Hän keikahti äkkiä istumaan, heilauttaen kantapäänsä maahan, ja jäi -harmistuneena tähyilemään tyhjää telttaa. - -Hänet saisi kirota, jos hän sallisi kummankaan vaikuttaa itseensä! -Tämä maa oli saastainen — se sai olla. Ja perinnäisten taipumusten -ajatteleminen oli vain kurja tapa pyrkiä välttämään mieskohtaista -vastuunalaisuutta. Hän ei olisi paljonkaan arvoinen, jollei hän -kykenisi vastaamaan omista heikkouksistaan sysäämättä syytä -kenenkään toisen niskoille. Ja mistä hän sitäpaitsi olisi tiennyt, -että syynä oli perinnöllinen taipumus? Koko pulma aiheutui tästä -myrkyllisestä, veltosta elämästä, totutun työn puutteesta. Kotosalla -hänellä ei ollut milloinkaan ollut aikaa ajatella, kun taas täällä -— Äkäisesti huudahtaen hän kiskoi pyjaman yltänsä ja sukelsi teltan -nurkassa olevaan kylmään kylpyyn. Ja kahdenkymmenen minuutin -kuluttua hän ajeltuna ja puettuna istuutui kirjoittamaan pitkähköä, -yksityiskohtaista kirjettä tilanhoitajalleen. Mutta ei edes tämä -mieluisa puuha hänelle tuonut paljon huojennusta, sillä hän oli jo -ennen lähtöänsä antanut tarkat ohjeet koko poissaolonsa ajaksi, ja kun -sheikki ei vielä ollut ilmaissut olevansa lainkaan halukas kajoamaan -siihen asiaan, jonka tähden hänen poikansa oli tullut Englannista, ei -hänellä ollut mitään lisättävää jo ennensanottuun, ja niin ollen kirje -olikin suureksi osaksi liiallista hommaa. Ja vaikka asia kiinnittikin -hänen mieltänsä, oli hänen omituisen vaikea keskittää siihen -ajatuksiansa. - -Vaikka hän kuinka koetti suunnata mieltänsä tosiseikkoihin ja -numeroihin, pyrkivät hänen aatoksensa harhailemaan. Yhäti häiritsivät -häntä hänen veljensä ja tytön kasvot, väikkyen hänen ja sen tehtävän -välissä, joka oli niin likellä hänen sydäntänsä. - -Mihin kaikki tämä veisi — mikä olisi tytön kohtalo? Hänen veljensä -rakastajatar — armias taivaan Jumala, miksi hän siitä välitti, miksi -se koski niin kirotusti? Arabialaisnainen, joka ei olisi koskaan eikä -missään oloissa voinut merkitä hänelle mitään — mutta sittenkään hän ei -saanut tyttöä ajatuksistaan. - -»Hän on teltassani — El-Hassissa.» Taaskin hän kuuli tyynen, tasaisen -äänen, taaskin hän näki sanoja seuranneen pilkkahymyn ja pyyhkäisi -kädellään kasvojansa, taistellen rinnassaan riehuvaa mustasukkaista -raivoa vastaan, koettaen unohtaa sekä veljensä että tytön. - -Oli puolisen aika, kun usein keskeytetty kirje oli lopussa, ja -kun häntä ei lainkaan haluttanut joutua perheen pariin, oli hän -vähällä noudattaa päähänsä juolahtanutta mielijohdetta, lähettää -anteeksipyynnön ja jäädä telttaansa. - -Mutta peläten, että hänen poissaolonsa saatettaisiin tulkita väärin, -hän pisti kirjekuoren taskuunsa ja lähti vastahakoisesti. Odottamassa -oli ainoastaan äiti omituisen kalpeana, omituisen huolestuneen -näköisenä — jos hän vain olisi pannut sen merkille. - -Mutta syventyneenä omiin sekaviin mietteisiinsä hän ei huomannut -äidin silmäänpistävää levottomuutta ja tavatonta harvasanaisuutta. Ja -hyvillään siitä, ettei tavannut veljeänsä, koska siitä olisi pakostakin -sukeutunut raskas ja jäykkä kohtaus, ei hän hiiskunut mitään siitä, -että he söivät kahden kesken, ei tiedustanut, mikä este toisille oli -sattunut, eikä edes tahallansa lausunut mitään sellaista, mikä olisi -saattanut antaa äidille aihetta luottamukselliseen puheluun. - -Yrittäessänsä omasta puolestansa nykäyksittäin ja pinnistetysti jatkaa -keskustelua, joka yksinomaan koski Caryllin elämää Englannissa, Diana -sai vain lyhyitä, jäykkiä vastauksia, jotka tekivät pitemmän puhelun -siitä aiheesta mahdottomaksi. Ja vihdoin hänkin pojan niukkojen -vastausten jäähdyttämänä vaipui äänettömäksi ja aprikoi surkeana, oliko -se vähäinen sulamisen merkki, jonka hän oli edellisenä iltana ollut -Caryllissa huomaavinansa, ollutkin pelkkää kuvittelua. Varmastikaan -ei siitä tänään näkynyt jälkeäkään, ei siitä eikä mistään muustakaan -paitsi vankasta eristysmuurista, joka uhitteli hänen kaikkia -ponnistuksiansa hänen koettaessaan tunkeutua sen lävitse. - -Eikä Caryll aterian loputtua viipynyt teltassa eikä edes tarjoutunut -olemaan hänen seuranaan. - -Dianan noustessa pöydästä otti Caryll kirjeen taskustansa ja ojensi -sitä kysyvästi eteenpäin. - -»Olisin kiitollinen — jos tämä voitaisiin — hm — panna postiin», -änkytti hän taaskin entiseen tapaansa ujon kömpelönä. Heikko hymy hiipi -äidin väsyneihin silmiin hänen laskiessansa kirjeen paksun postikasan -viereen, jonka hän sinä aamuna oli löytänyt kirjoituspöydältä. Arveliko -Caryll, että nurkkauksen takana oli postilaatikko? - -»Olen pahoillani, Caryll», virkkoi hän ääni lempeän anteeksipyytävänä. -»Minun olisi pitänyt tiedustaa, oliko sinulla lähetettäviä kirjeitä. -Täällä ei aina ole siihen tilaisuutta. Mutta tänä iltana luullakseni -lähtee sanansaattaja pohjoiseen. Kenties haluat kirjoittaa useampia. -Hän ei lähde ennen iltaa.» Ja tahallansa tukahdutettuaan oman kiihkeän -toivomuksensa, että saisi pitää poikansa luonaan, tarjoamalla hänelle -tekosyyn poistua, mietti hän murheellisena, käyttäisikö Caryll helppoa -veruketta jättääksensä hänet yksin, ja tunsi kirvelevää pettymystä, -kun toinen nyökkäsi innokkaasti, jupisten jotakin »tilaisuuden -käyttämisestä». - -Kyynelusvan lävitse hän katseli poistuvaa Caryllia ja jäätyänsä -uudelleen yksin meni väsyneenä leposohvaan jälleen pohtimaan pelkoansa, -joka edellisestä illasta alkaen ei ollut hetkeksikään hellittänyt. - -Mitä oli tapahtunut sitten kun isä ja poika olivat yhdessä lähteneet -yöhön, jättäen hänet sietämättömän levottomuuden valtaan, joka oli -pitänyt häntä valveilla melkein aamunkoittoon asti? Tunnin toisensa -jälkeen hän oli surkeassa tilassa odottanut, että sheikki palaisi, -mutta tunti toisensa jälkeen oli vierinyt, eikä häntä ollut kuulunut. -Vihdoin Diana oli lopen uupuneena vaipunut uneen. - -Mutta johonkin aikaan yöstä oli sheikin täytynyt palata, sillä -herättyänsä kauan tavallista myöhempään Diana oli leposohvalle -jätetystä peitteestä ja pieluksesta nähnyt puolisonsa olleen teltassa -ja menneen jälleen. Hän koetti olla kiitollinen siitä, että sheikki -oli ollut huomaavainen häntä kohtaan eikä ollut häirinnyt häntä, mutta -jännitys oli pahempi kestää kuin mikään, mitä mies olisi saattanut -kertoa hänelle. - -Ja sheikki oli viipynyt poissa koko päivän. Eikä Diane ollut nähnyt -koko päivänä Pojuakaan. Hän oli saanut Gastonilta tietää, että hän oli -Saint Hubertin teltassa, mutta Gaston oli myöskin maininnut, että he -molemmat olivat olleet valveilla koko yön ja nukkuivat nyt. Niinpä hän -oli pakottautunut odottamaan, koettaen torjua mieleensä yhäti palaavaa -kysymystä: »Minkä tähden? Minkä tähden?» johon hän ei saanut vastausta. - -Kunpa Ahmed vain olisi herättänyt hänet! Jospa vain Poju olisi -palannut, kuten hän aina muulloin oli tehnyt, laskenut pahankurisen -päänsä hänen polvellensa ja luvannut parannusta, jonka hänen nauravat -silmänsä osoittivat teeskennellyksi. Rakastettava, huimapäinen -Poju-poloinen — mitä ihmettä hän oli tällä kertaa tehnyt, että se -pidätti häntä poissa äitinsäkin luota, joka ei milloinkaan nuhdellut, -vaan antoi aina anteeksi, olipa rikkomus vaikka kuinka suuri? Hän -vartosi kauan, niin kauan, että ulkoa kuuluvat äänet kertoivat -hänelle keskipäiväisen lepohetken päättyneen, että toimettomuus kävi -sietämättömäksi ja hän nousi pystyyn, alkaen rauhattomasti liikkua -teltassa. Hän seisoi pienen kirjahyllyn ääressä, koneellisesti -käännellen ulkoa osaamansa kirjan lehtiä, kun sheikki tuli hänen -laoksensa. - -Saaden epämääräistä lohtua pelkästään toisen ruumiillisesta voimasta -hän antautui hetkiseksi sanattomana lepäämään puolisonsa sylissä. Ja -oivaltaen hänen kaipaavan sitä sheikki puristi häntä tiukasti rintaansa -vasten, pysyen itsekin ääneti, kunnes Diana vihdoin loi häneen -kyyneleisen, rukoilevan katseen. - -»Ahmed, kerro minulle — olen totisesti odottanut kyllin kauan. Arvaan -kyllä, minkä tähden annoit minun nukkua; se oli ystävällisesti tehty, -mutta mieluummin olisin toivonut sinun herättävän minut. Enkä nyt -välitä siitä, kuinka pahaa se on, kunhan vain kerrot. Mikä Pojua -vaivaa, koska hän ei tule luokseni? En tiedä mitään. Eilenillasta -saakka en ole tavannut ketään muita kuin Caryllin, joka vain -pistäytyi puolisella ja poistui heti senjälkeen, ja hän oli niin — -niin omituinen, ja näytti niin kiihtyneeltä. Voi, rakas, mitä se -kaikki merkitsee? Minun täytyy saada se tietää. En jaksa kestää tätä -salaperäisyyttä enää kauempaa.» - -Ja katsoessansa hänen vavahtelevia kasvojansa sheikki käsitti -koettaessansa säästää häntä vain tuottaneensa hänelle lisää -kärsimyksiä ja sadatteli hiljaa itseänsä. - -»En tiedä, mikä Caryllia vaivaa», alkoi hän, »mutta Poju...» Hän -keskeytti lauseensa, ja vaikka Diana ei peräytynytkään kauemmaksi, tuli -hänen silmiinsä äkkiä pelokas ilme. »Ahmed, mitä olet tehnyt hänelle?» - -Miehen käsivarret puristuivat tiukemmin hänen ympärillensä. - -»En mitään», vastasi hän nopeasti. »Hänen lähtönsä oli jo sinänsäkin -luonnollisesti anteeksiantamaton. Mutta se, että hän viipyi poissa -niin kauan, ei ollut kokonaan hänen syytänsä. Hän lähti pohjoiseen -päin, kuten hän suoraan myöntää, yksinomaan huvitellakseen, mutta -Dshinnien luolain läheisyydessä hän näyttää sekaantuneen juttuun, jossa -hän sai sattumalta kuulla maassa vallitsevaa rauhattomuutta koskevia, -hallitukselle mahdollisesti korvaamattomaksi avuksi koituvia tietoja. -Omien syittensä vuoksi hän toi ne tiedot minulle eikä antanut niitä, -kuten hänen olisi pitänyt, viranomaisille Tuggurtissa. On tarpeetonta -sanoa, että ajan hukka on valitettava ja saattaa olla korjaamaton. -Välttääksemme viivytystä niin paljon kuin suinkin vietimme suurimman -osan viime yötä Raoulin seurassa, kirjoittaen selostusta, jonka lähetin -tänään aamuhämärissä. Tuo pöydällä oleva, joka lähtee tänä iltana, -on vain kaksoiskappale tapaturmien varalta. Tällä kertaa siis annoin -Pojun rangaistuksen jäädä sikseen — se on, panin hänen tuomansa tiedot -ja hänen luvattoman poissaolonsa vastakkain ja sanoin, että tili on -tasattu», lisäsi hän hieman hymyillen. - -Mutta Diana ei hymyillyt vastaan katsoessansa häneen värähtämättä, -silmissänsä edelleenkin huolestuksen ilme. - -»Se ei ole kaikki, Ahmed», virkkoi hän hitaasti. »Tämän kaiken takana -piilee jotakin, minkä salaat minulta. Näen sen kasvoistasi. Näin sen -Pojun kasvoista eilenillalla. Mitä hän on _tehnyt_, koska hän ei tahdo -tulla lähelleni?» - -Mutta vaikka sheikki tiesi vaimonsa ennemmin tai myöhemmin saavan -tietää kaikki, koetti hän yhäti olla ilmaisematta asiaa, jonka hän -tiesi vain tuottavan Dianalle tuskaa. - -Puristaen häntä rintaansa vasten hän kumartui suutelemaan häntä -kiihkeän hellästi. - -»Anna sen olla, _ma mie_!» pyysi hän epävarmasti. »Poju on ollut hupsu, -mutta se on ollutta ja mennyttä. Sen pöyhiminen ei parantaisi asiaa -yhtään. Hän on leikkinyt tulella jonkun aikaa ja polttanut vihdoin -hyppysensä. Ja tällä kertaa on hupsuus itse rangaissut itsensä ja -luultavasti ankarammin ja kestävämmin kuin minä saattaisinkaan.» Mutta -Dianan silmien ilme muuttui vain vieläkin huolestuneemmaksi. - -»En voi jättää sitä silleen. Minun täytyy saada se tietää. Mitä hän -on tehnyt?» huusi hän, ja sheikki säpsähti kuullessaan hänen äänensä -haikean huolestuneen sävyn. Mutta sittenkin Ahmed empi. Ja kovasti -nyyhkyttäen Diana veti hänen päätänsä puoleensa, tuijottaen häneen -melkein hurjasti. »Minä olen hänen äitinsä — minulla on oikeus tietää — -hän on minun poikani yhtä hyvin kuin sinunkin, Ahmed», huohotti hän. - -Sheikki muisti hänen edellisenä iltana puolittain piloillaan, -puolittain vakavissaan lausumansa sanat ja kääntyi katsomaan toisaalle, -huoaten raskaasti. - -»Ei hän ole sinun, tämä poika, _ma mie_», virkkoi hän katkerasti, »vaan -minun joka suhteessa, Jumala meitä molempia auttakoon.» Ja sitten hän -hyvin hellävaroen kertoi vaimollensa kaikki, mitä voi, jättämättä pois -mitään ja kaunistelematta mitään. Kauan ennenkuin hän oli lopettanut, -oli Diana painanut kasvonsa hänen tummaverkaiseen burnusiinsa, ja -tuontuostakin hän tunsi vaimonsa vavahtavan äänettömänä kuunnellessansa -hänen puhettaan. - -Se vain vahvisti sen, mitä Diana sydämensä sisimmässä tunsi aina -aavistaneensa ja pelänneensä; mutta suuressa rakkaudessansa ja -luottamuksessansa hän oli koettanut tukahduttaa pelkoansa ja uskotella -sitä olemattomaksi. Mutta kun se pelko nyt oli toteutunut, jaksoi -hän tuskin kestää sitä. Ja koko hänen murheinen äidinrakkautensa, -koko hänen levottomuutensa ja pettymyksensä tulivat ilmoille hänen -huuliltansa pusertuneena valitushuutona. - -»Voi, Ahmed, kuinka hän saattoi?» - -Sheikin tummat silmät värähtivät, ja hänen kasvoillensa lehahti -tuskainen ilme. - -»_Grand Dieu_, sinä kysyt minulta sitä, vaikka muistat, mitä minä tein -sinulle?» huusi hän entistä katkerammin. »Hän teki sen, koska hän -on minun poikani, koska naisten tavoittelu on ollut sukumme kirous -miespolvien aikana. Sinä tiedät, millainen isäni oli, ennenkuin äitini -katoaminen paransi hänestä sen samoin kuin muitakin vikoja; tiedät, -millainen minä olin, ennenkuin sinä tulit elämääni, sinä valkoinen -pyhimykseni. Poju on vain sopeutunut samaan kaavaan, eikä minun sovi -moittia häntä niin paljoa kuin moitin itseäni. Kun olin selvillä -meissä piilevästä pahasta, olisi minun pitänyt tehdä enemmän kuin -tein varoittaakseni — ja auttaakseni häntä. Olen ollut isänä huono — -kelvottoman huono. Ja olen menetellyt kelvottomasti sinua kohtaan yhtä -hyvin kuin- häntäkin, ja syy on minun enemmän kuin hänen. Sinä saat -tästä surusta kiittää minua, vaimoni, etkä häntä. Hän...» - -Mutta Diana painoi pehmeän kätensä hänen suullensa, vaimentaen hänen -sanansa. - -»Et ole koskaan ollut kelvoton minulle», keskeytti hän kiihkeästi, -»et kertaakaan kaikkina niinä vuosina, jotka olemme olleet yhdessä. -Olet auttanut minua aina ja kaikessa. Ja tässäkin tapauksessa, Ahmed, -tässäkin. Ja jollet ole tukenut häntä kylliksi, niin pahan kestäminen -ei ole niin raskasta, kun voimme kantaa sen yhdessä. Minunkin -huolenpitoni on ollut puutteellista, sillä olen aina ajatellut tätä -mahdollisuutta, olen koko ajan sitä pelännyt. Mutta hän tuntui vielä -niin nuorelta, en muistanut, kuinka nopeasti vuodet liukuvat. En -käsittänyt, että hän on mies — ennenkuin eilenillalla. Ja sitten hänen -kasvonsa — voi, Ahmed, poikani — poikani.» Hänen voimansa loppuivat, ja -hän alkoi haikeasti nyyhkyttää. Ja sheikki kantoi hänet leposohvalle, -pidellen häntä sylissänsä, kunnes hän jälleen rauhoittui. - -Kului kauan, ennenkuin Diana kohotti katseensa, eikä sittenkään -katsonut Ahmediin, vaan voimakkaita, ruskeita käsiä, joita hän piteli -omiensa välissä. - -»Entä onko tyttö nyt hänen muassansa — El-Hassissa?» kuiskasi hän, -hiljaa väristen. - -Sheikki liikahti levottomasti. - -»El-Hassissa kyllä, mutta ei hänen seurassaan. Sanoinhan sinulle, -että se on ollutta ja mennyttä», vastasi hän hyvin yksikantaisesti. -Mutta Diana istui yhäti hievahtamatta, taistellen äidillistä -mustasukkaisuutta vastaan, joka oli äkkiä alkanut raadella hänen -sydäntänsä ja joka vihdoin pusersi hänen huuliltansa melkein -kuulumattoman kysymyksen: - -»Miltä — hän — näyttää?» - -Tukahduttaen jonkun sanan, jota Diana ei erottanut, sheikki nousi äkkiä -pystyyn ja meni pöydän ääreen etsimään savuketta. - -»Somalta tietenkin», vastasi hän, kohauttaen olkapäitänsä, »sillä -muutoin Poju ei olisi vilkaissutkaan häneen. Mutta soma on tuskin -sittenkään sopiva sana. Hän on todella kaunis, eittämättä kaunis, -joka suhteessa harvinaisen näköinen, enkä oikein tiedä, minkä kansan -jäsenenä häntä pitäisin. Häntä väitetään maurilaiseksi, mutta minä -epäilen sitä. Hän on hyvin hiljainen ja ujo ja tanssijattareksi perin -omituisen hienostuneen näköinen. Kokonaisvaikutus on se, että hän panee -minut ymmälle.» - -»Pitääkö hän Pojusta?» - -Sheikki katseli otsa rypyssä savukkeensa hehkuvaa päätä. »Pelkään hänen -pitävän», myönsi hän vastahakoisesti. - -»Entä Poju?» - -»Jumala tietää, minä en. Hän vannoo vihaavansa tyttöä — mutta minä -luulen hänen valehtelevan. Mutta pitipä hän tai ei, sillä ei ole -väliä. Tyttö on tämän maan alkuasukkaita — ja se ratkaisee asian. -Olisin eilenillalla lähettänyt hänet johonkin toiseen leiriin, jos se -olisi käynyt päinsä, mutta kovaksi onneksi hänellä on tietoja niistä -miehistä, joiden seurassa hän on ollut, eikä hän suostu ilmaisemaan -niitä. Hänen on pysyttävä El-Hassissa siihen saakka, kunnes hän -puhuu. Kävin taaskin hänen luonansa tänäaamuna, mutta vaikka koetin -kaikkia keinoja paitsi ruumiillista väkivaltaa, _bien entendu_, -taivuttaakseni hänet ilmaisemaan minulle tietonsa, ei hän lausunut -sanaakaan, joka olisi antanut vähääkään selvyyttä näistä miehistä tahi -heidän puuhistansa. Hän oli koko ajan silminnähtävästi kauhean pelon -vallassa, ja häntä näytti vaivaavan se ajatus, että me kaikki olemme -pahoja henkiä tai ainakin yliluonnollisia ja epämiellyttäviä olentoja. -Otaksuttavasti hän on kuullut vanhan tarun ben Hassanin heimosta. Hänen -itsepäisyytensä oli raivostuttava, mutta en voinut olla ihailematta -hänen rohkeuttaan. Ei edes hänen oma henkilökohtainen pelkonsa pystynyt -järkyttämään hänen uskollisuuttansa. Ja hän on pelkkä lapsi, hento -tyttö-riepu, ja hänen silmänsä ovat kuin säikytetyn gasellin. Mutta -hänen uljuutensa riittäisi kokonaiselle rykmentille. Taivas tietää, -mistä hän on sen saanut. En usein tunnusta itseäni voitetuksi, mutta -vain kerran eläissäni on minua niin taipumattomasti vastustettu — -ja silloinkin oli vastustajani nainen.» Hän nauroi hiljaa, samalla -kun hänen silmänsä, joissa oli hyvin hellä välke, suuntautuivat -kysymyksessä olevaan naiseen. Dianan huulille levisi nopeasti haihtuva -vastaushymy, mutta sitten hänen päänsä jälleen painui nuokuksiin, ja -hän istui kauan äänettömänä, samalla kun häntä kuohutti joka hetki yhä -voimakkaammaksi käyvä mielijohde. - -Äkkiä hän näytti tekevän päätöksensä, sillä hän nousi pystyyn ja meni -miehensä luokse kalpeat kasvonsa punehtuneina ponnistuksesta. - -»Ahmed, minä tahtoisin nähdä hänet.» - -Hetkisen sheikki tuijotti häneen ällistyneenä hymyn haihtuessa -huuliltansa. Sitten hänen suunsa puristui kovaksi, suoraksi viivaksi, -jonka Diana niin hyvin tunsi. »Se ei tule kysymykseenkään, Diane. Sen -minä jyrkästi kiellän.» Ja hänen sävynsä oli sellainen, että vaimo -tarvitsi kaiken rakkautensa ja rohkeutensa uskaltaaksensa vielä pyytää. - -»Mutta, Ahmed...» - -Sheikki liikahti kääntyäksensä toisaalle mustat kulmakarvat rypyssä. - -»_Ma mie_, sanoinhan jo, ettei se tule kysymykseenkään. Jo se, että -Poju lainkaan toi hänet tänne, oli kyllin suuri loukkaus sinua -kohtaan, mutta se, että sinä kohtaisit hänet — _bon Dieu_, ei, se on -mahdotonta», lisäsi hän kiivaasti. - -Mutta vaikka Diana kalpeni, pysyi hän lujana, tarttui sorminensa -Ahmedin burnusin laskoksiin pidättääksensä häntä ja katsoi häntä -suoraan silmiin. - -»Sinä et sitä ymmärrä», sanoi hän hätäisesti, »etkä voikaan ymmärtää, -sillä sinähän olet mies. Mutta minä olen nainen, ja minun laitani -on tyyten toinen. Minä en voi jättää asiaa sillensä. Minun on -tehtävä jotakin — oi, Ahmed, etkö käsitä tarkoitustani? Me olemme -vastuunalaisia, sinä ja minä, yhtä hyvin kuin Pojukin. Tiedän kyllä, -että hän on syntyperäinen täkäläinen — se on kauheata — mutta jos -hän on vain lapsi, kuten sanoit hänen olevan, ja jos Poju— jos — jos -jotakin — on...» Hän alkoi änkyttää, ja taaskin tulvahti veri hänen -poskiinsa. - -»Ei ole tapahtunut mitään», pisti sheikki kerkeästi väliin, irroittaen -toisen puristavat kädet. »Minäkin ajattelin sitä ja tiedustin Pojulta -tänä aamuna.» - -Diana loi häneen lempeän halveksivan katseen. »Ikäänkuin Poju tietäisi -— tyttö ei ikinä ilmaisisi sitä hänelle», tokaisi hän. - -Sheikki kohautti olkapäitänsä maltittomasti. »Siihen nähden en ole -varsin varma», vastasi hän äänessänsä ärtymyksen häive, »mutta vaikka -niin olisikin — mistä taivas varjelkoon — ei sekään muuta asiaa eikä -minun päätöstäni. Sinun on jätettävä El-Hassi mielestäsi, _ma mie_, -ja uskottava, että minä huolehdin tytöstä kunnollisesti, käyköön -miten tahansa. Äläkä rääkkää hellää sydäntäsi kuvittelemalla pahinta, -kun se saattaa olla ihan tarpeetonta.» Ja ikäänkuin lopettaaksensa -keskustelun hän meni kirjoituspöydän ääreen ja istui vielä kerran -lukemaan illalla lähtevää viestinviejää odottavaa tiedonantoa. Mutta se -oli pelkkä veruke, kuten Diana hyvin tiesi, sillä ilman lisätietoja, -jotka näyttivät olevan määrätyt jäämään lausumatta, ei ollut mitään -lisättävää siihen selostukseen, jonka sheikki ja Saint Hubert olivat -muovanneet aamun varhaisina tunteina. - -Ja tyytymättömänä hän palasi verkkaisesti sohvalle ja kävi istumaan -otsa huolekkaasti rypyissä, katse suunnattuna puolison selkään, joka -oli jyrkästi käännetty häneen päin, ja koetti vieläkin miettiä keinoja -saavuttaaksensa sen, mihin hänen omatuntonsa häntä kehoitti. Sheikki -oli polttanut savukkeen ja viritti parhaillaan toista, kun Diana alkoi -puhua vienosti ja arkaillen, miltei vain hymisten. - -»Entä jos tyttö ei suostu ilmaisemaan sinulle, mitä häneltä vaadit — -etkö sitten salli minun käydä hänen luonansa? Hän saattaisi puitua — -minulle.» - -Rajusti kiroten sheikki paiskasi tulitikun maahan ja pyörähti -tuolissansa ympäri. »Diane», huusi hän äkäisesti. Sitten hän naurahti -synkkien ryppyjen tasoittuessa kasvoiltansa ja silmäili vaimoansa -puolittain huvitetusti, puolittain rakkaasti. »Sinä täydellinen -nainen», virkkoi hän hymyillen. »Minun olisi pitänyt arvata, että -koettaisit jollakin tavoin pettää minua. Mutta se ei hyödytä, rakas. -Olen jo sanonut, etten halua sinun tapaavan häntä. Älä pakota minua -lausumaan sitä selvemmin. Tyttö kyllä puhuu aikanaan. Ei; en tarkoita -aikovani pieksää tai kiusata häntä nälällä tai käyttää sentapaisia -ankaria keinoja — vaikka hän tuntuu olevan valmistautunut kaikkeen, ja -kun tänä aamuna kävin hänen luonansa, hän itse ehdottikin monenlaisia -kidutustapoja, joihin hän alistuisi mieluummin kuin suostuisi -kavaltamaan puoluelaisensa. Tietämättään hän myönsi henkilökohtaisesti -tuntevansa useimmat heistä, mikä hyvin suuresti valaisee hänen entistä -elämäänsä ja tekee hänen herkän kunniantuntonsa sitäkin vaikeammaksi -ymmärtää. Mutta enhän minä väitäkään ymmärtäväni naisia, ja sinua -ymmärrän kaikkein vähimmän, rakas. Oikeastaan kiinnitänkin toiveeni -Raouliin. Hän on kelpo kumppani ja tarjoutui välittäjäksi. Kuten -tiedät, osaa hän puhua hyvin taivuttavasti, milloin haluaa. Ja hän ehkä -saa tuon taikauskoisen nuoren olennon uskomaan, ettei hän ole dshinni -eikä afriitti, jollaiseksi tyttö tuntuu minua luulevan, vaan tavallinen -kuolevainen kuten hän itsekin, ja siten hän kenties saa tytön -luottamaan itseensä. Joka tapauksessa sitä kannatti yrittää. Hän on -El-Hassissa parhaillaan — suokoon Jumala, että hänen kaunopuheisuutensa -tepsii!» lisäsi sheikki arabiankielellä huulillansa hymy, joka ei ollut -varsin toiveikas. - -Hän oli tuskin lakannut puhumasta, kun Saint Hubert astui sisään. -Kreivin tavallisesti joustavat askeleet olivat laahustavat, hänen -lyhytnäköiset silmänsä kääntyivät miltei arasti toisesta toiseen -ikäänkuin hän olisi ensi kerran pelännyt lämmintä tervehdystä, jonka -hän aina sai osaksensa. - -Ja nähtyänsä hänen kasvojensa ilmeen ponnahtivat sekä sheikki että -Diana pystyyn ja riensivät huoneen poikki häntä vastaan, edellinen -tavalliseen kylmään hillittyyn tapaansa, jälkimäinen sydämensä -jyskyttäessä rajusti, samalla kun hän pelkäsi, tietämättä, mikä häntä -peloitti. - -Saint Hubert vaipui tuolille, jonka sheikki työnsi esille, ja istui -muutamia minuutteja, hengittäen raskaasti. Ja vasta kuultuansa Dianan -rukoilevan äänen surkean särähdyksen hän katsahti ylöspäin, pudistaen -hitaasti päätänsä. »Ei, ei. Ei ole tapahtunut mitään uutta», sanoi hän, -puhuen vaivaloisesti. »Suokaa anteeksi, että säikähdytin teitä. Minulle -vain sattui — järkyttävä yllätys, ja olen hieman — kuohuksissa.» Hän -kääntyi äkkiä sheikkiin päin, ja hänen riutuneissa silmissänsä oli -synkän tuskainen ilme. »Kävin El-Hassissa, Ahmed, katsomassa tyttöä», -jatkoi hän nykäyksittäin, »mutta sensijaan näinkin — haamun, sellaisen -naisen haamun, jonka kohtasin kuusitoista vuotta sitten Biskrassa — ja -luulen löytäneeni de Chaillesin tyttären. Näin Isabeau de Chaillesin -kasvot ja silmät, minulle puhui Isabeau de Chaillesin ääni — tyttö oli -Isabeau de Chailles sellaisena kuin näin hänet eräänä yönä, kun hän -puolisonsa mieliksi oli pukeutunut arabialaisten naisten asuun.» Hänen -vapiseva äänensä hiljeni kuiskaukseksi ja hän peitti kasvonsa käsillään -ollakseen näkemättä Dianan silmiin äkkiä tullutta kauhuista ilmettä. - -Ja sitten seuranneen hiljaisuuden aikana hän kuuli räsähdyksen, kun -hänen tuolinsa ohut yläpiena katkesi kuin tulitikku sheikin käden -äkillisestä puristuksesta, ja kuuli myöskin rääkätyn olennon valitusta -muistuttavan ähkäisyn. »Réné de Chaillesin tytär minun poikani teltassa -— voi, hyvä Jumala!» Hän ponnahti pystyyn, unohtaen oman tuskansa -ajatellessaan, että toisen täytyi kärsiä kirpeämmin kuin hän itse -kärsi. »_Mon ami_...» - -Mutta sheikki hillitsi jo jälleen itsensä ja pyörähti häneen päin, -salaten tunteensa naamiomaisen ilmeen taakse, joka niin usein teki -hänen kasvonsa tutkimattomiksi. - -»Sinun on se todistettava, Raoul», sanoi hän melkein rajusti, ikäänkuin -taistellen sellaista ajatusta vastaan, jota hän ei tahtonut uskoa. -»Arvelusi perustuu ainoastaan yhdennäköisyyteen ja otaksumaan. Minä -kaipaan enemmän, ennenkuin saatan hyväksyä tämän — tämän ajatuksesi, -ennenkuin saatan tehdä mitään...» Hän katkaisi lauseensa ja puri -huultansa synkän katseensa siirtyessä Saint Hubertista hellästi -rakastettuun vaimoon, jonka suru vihloi häntä paljoa kipeämmin kuin -hänen omansa. Hän meni hitaasti Dianan luokse. - -»Sinun olisi parasta paneutua levolle, Diane», virkkoi hän kalsean -äänensä muuttuessa kuvaamattoman helläksi. »Olet saanut kokea niin -paljon kuin jaksat kestää. Sinun ei hyödyttäisi kuulla, mitä Raoulilla -on sanomista, ja meidän on koetettava mahdollisimman pian selvittää -tämä surkea juttu.» - -Diana käänsi häneen päin kalpeat, rukoilevat kasvonsa. »Salli minun -olla täällä,' Ahmed! Älä lähetä minua pois», kuiskasi hän arkaillen. -»En usko jaksavani olla yksin juuri nyt. En häiritse teitä. En hiisku -sanaakaan, jollette te tahdo. Mutta salli minun jäädä tänne!» - -Kykenemättä sillä hetkellä epäämään häneltä mitään sheikki nyökkäsi -myöntymyksen merkiksi, viipyi hänen luonansa hetkisen, kohentaen sohvan -pieluksia mukavammin hänen ympärilleen ja painaen huulensa hänen -vaaleaan tukkaansa, ennenkuin taaskin kääntyi Saint Hubertin puoleen. -»No nyt, Raoul.» - -Saint Hubert veti tuolin likemmäksi. - -»Ensiksi haluamasi tiedot», virkkoi hän perin väsyneesti. »Olen -pahoillani, Ahmed, mutta niitä en saanut. Vaikkakin hän myöntää -vihaavansa ja pelkäävänsä maurilaista, joka aina on ollut julma häntä -kohtaan, ja vihaavansa ja pelkäävänsä maurilaisen muukalaiskumppaneita -jostakin syystä, jota hän ei tahdo ilmaista, hän ei kuitenkaan suostu -kertomaan mitään siitä, mitä he ovat puuhailleet Algeriassa. Ja hän -väittää, ettei hän tiedä mitään heidän salaisista hommistaan, etteivät -he luottaneet häneen ja ettei hän koettanutkaan ottaa selkoa heidän -toimistansa eikä aikeistansa. Minun yritykseni meni siis myttyyn samoin -kuin sinunkin. Mutta päinvastoin kuin sinä minä uskon hänen puhuvan -totta. Hän ei tiedä muuta kuin sen, missä piirikunnissa he ovat käyneet -ja missä he sittemmin majailivat Tuggurtissa. Mutta sitä, vakuuttaa -hän, ei kiduttamallakaan saada häntä ilmaisemaan. Miksi hän meitä -luuleekaan — lapsi-raukka! Hänellä tuntuu olevan ihailtava kunniantunto -ja ihailtava määrä rohkeutta hennossa ruumiissansa. Alussa hän pelkäsi -minua surkeasti. Hän näyttää varmasti uskovan ben Hassanin heimon -aluetta helvetin esipihaksi, jollei pidäkään sitä ihan helvettinä. -Mutta vihdoin sain hänet tajuamaan, että minä olen samanlainen -tavallinen ihminen kuin hän itsekin, ja sitten hän puheli vapaammin, -omasta elämästään nimittäin. Se on lyhyt tarina surullisesta elämästä, -jonka murheellisuutta ja viheliäisyyttä en luule hänen itsensä oikein -käsittävänkään ja joka on vietetty yhtämittaisilla vaelluksilla -berberiläisvaltioissa, pääasiallisesti Tunisissa, vaikka viime vuonna -he olivat Marokossa, jonne myöskin useimmat hänen varhaisimmat -muistonsa tuntuvat palautuvan. Viime vuonna Marokossa, huomannet Ahmed, -ja juuri viime vuonna nähtiin siellä myöskin maurilainen Ghabah.» Hän -pysähtyi hetkiseksi, silmäillen sheikkiä terävästi. Mutta Ahmed ben -Hassanin katse oli suunnattu hänen jalkojensa alla olevaan mattoon, ja -vähäisen keskeytyksen jälkeen Saint Hubert jatkoi tarinaansa. »Koetin -ottaa selkoa hänen varhaisimmista muistoistansa, mutta lukuunottamatta -sitä, että maurilainen oli aina ollut julma, tuntuvat hänen -lapsuusmuistonsa olevan hämäriä ja sekavia. Kun tiukkasin häneltä ja -koetin kiihoittaa hänen muistiaan, puhui hän hyvin epäselvästi ajasta, -jolloin hän ei ollut ihan yksin raa'an isäntänsä kanssa, ja jostakin -henkilöstä, jota hän tuskin muisti, joka oli ollut ystävällinen -hänelle, kosketellut häntä hellin käsin pieksämättä häntä ja laulellut -hänelle suloisella äänellään. Eräästä niistä lauluista hän näyttää -muistavan jonkun verran, vain omituisia katkelmia, mutta vaikka sävel -hiukan muistuttaa muuatta vanhaa ranskalaista kehtolaulua, olivat sanat -niin toivotonta arabian- ja ranskankielen sekasotkua, etten viisastunut -niistä vähääkään. Eikä hän edes tiedä, oliko hänen unikuvaa muistuttava -henkilönsä mies vaiko nainen. Äitiä hänellä ei ole koskaan ollut, -väittää hän, enkä tiedä, mistä hän luulee polveutuneensa. Koetteeksi -mainitsin hänelle Ghabahin nimen, mutta se ei näyttänyt herättävän -hänessä minkäänlaista miellettä, hän ei pienimmälläkään merkillä -osoittanut tuntevansa sitä, ja minä pidin häntä tarkoin silmällä. En -siis oikeastaan ole saanut selville mitään sellaista, mitä voitaisiin -pitää pätevänä todistuksena siitä, kuka hän on, mutta siitä kaikesta -huolimatta minulla on se ehdoton vakaumus, että hän on etsimäni tyttö. -Hänen ja Isabeau de Chaillesin yhdennäköisyys on liian silmäänpistävä -sivuutettavaksi. Siihen saakka, kunnes löydän maurilaisen ja saan -varmat todistukset siitä, onko hän ystävä-parkani murhaaja vai eikö -ole, pidän tyttöä Isabeau de Chaillesina — hänelle annettiin äitinsä -nimi.» - -»Entä jos saat sen todistetuksi?» Sheikin ääni oli yhäti kova ja -epäilevä, mutta Saint Hubert tunsi hänet ja arvasi, millaista taistelua -tuon järkähtämättömän ulkokuoren alla käytiin. - -»Kunhan ensin sen todistan, _mon cher_», virkkoi hän säyseästi. -»Kenties en löydäkään tätä miestä, joka yksin tuntee hänen syntyperänsä -salaisuuden. Ja jos löydänkin» — hän kohautti olkapäitänsä kuvaavasti -— »kukapa tietää, mikä on lopputulos? Toistaiseksi en voi muuta kuin -odottaa ja toivoa. Jumalan kiitos, että toivo on aina jälellä! Mutta -muista, Ahmed» — hän nousi puhuessansa seisomaan — »että joskin hyvin -ymmärrän tämän tytön tällä hetkellä läheisemmin huolestuttavan sinua, -hänen tulevaisuutensa — olipa hän Isabeau de Chailles tai joku aavikon -nimetön orpo — on minun asiani.» Hetkisen hän seisoi käsi sheikin -leveällä olalla, mutta siirtyi sitten likemmäksi leposohvaa, jonne -häntä veti joku vastustamaton voima vastoin hänen tahtoansakin. - -Ja hoikat, kylmät sormet, joita hän kumartui suutelemaan, puristuivat -tiukasti hänen kätensä ympärille. - -»Raoul, pitääkö hän oikein todella Pojusta?» - -Särähtävä kuiskaus oli vähällä viedä hänen rohkeutensa, ja hänen -kasvonsa olivat hyvin kalpeat, kun hän katsoi Dianan herttaisiin, -murheellisiin silmiin, katseli hillittömän sydänkaihon ja kaipauksen -vallassa hennon viehkeätä, kaunista olentoa, joka kerran tiedottomana -oli levännyt hänen sylissänsä. Ja hänen ajatuksensa lensivät -toiseen pieneen, hentoon olentoon, joka vain tunti takaperin oli -ollut polvillaan hänen jalkainsa juuressa ja tuskaisesti itkien ja -nyyhkyttäen rukoillut tietoja »herrastansa, joka oli äkäisenä lähtenyt -hänen luotansa». - -Hänen huulensa vavahtivat, ja hän pudisti päätänsä. »Mitäpä _minä_ -tietäisin naisensydämestä?» torjui hän äänessänsä katkeramman -surullinen sointu kuin Diana oli koskaan ennen kuullut ja poistui -teltasta tummenevaan hämyyn. - - * * * * * - -Noin kahdeksankymmentä kilometriä sheikin leiristä pohjoiseen -valaisi kaksi loimuavaa nuotiota samana iltana leiriä, jonka tarkka -järjestys ja täsmälliset laitteet olivat sotilaalliset ja joka -oli hiljaisempi kuin se olisi ollut, jos yöpyjät olisivat olleet -yksinomaan arabialaisia. Siellä ei ollut telttoja eikä kuormakameleja, -ei minkäänlaisia taakkoja hidastuttamassa nopeata samoamista. Eikä -isomman nuotion ympärille ryhmittyneiden valkopukuisten olentojen luota -kaikunut torvien eikä rumpujen ääniä. Taempana oli riveihin kytkettyjä -hevosia ja muutamia pieniä myttyjä leirikalustoa. - -Pienemmän nuotion ääressä istui käärmeenlumooja piittaamatta -lentelevistä kypenistä, joita kuuroittain tippui hänen ympärilleen, -ja huomaamatta myöskään kahta kumppaniaan, tuijottaen roihuaviin -liekkeihin, kummalliset silmänsä supistuneina miltei neulankärjiksi, -ohuilla huulillansa ilkeä hymy, toisen petolinnun kynsiä muistuttavan -käden yhtenään melkein hyväilevästi sivellessä hänen polvillansa -olevaa isoa puukkoa, joka oli terävä kuin partaveitsi. Tätä uhkaavaa -hahmoa katseli tuontuostakin vanhempi saksalainen, joka rauhattomasti -asteli edestakaisin nuotion toisella puolella, kyeten huonosti -salaamaan epäluulojaan. Yhä kasvavan laukun sekaista epäluuloa kuvastui -myöskin niistä silmäyksistä, joita hän vähänväliä loi kansalaiseensa. -Viimemainittu istui pää käsien varassa kumaraisena satulanpeitteellä, -joka oli levitetty parhaiksi kipunoiden yltämättömiin. - -_Gott im Himmel_, eikö miehellä ollut syytä olla vimmoissansa, -mietti hän äkäisesti, nähdessänsä, että hänen vuosikausia kestänyt -työnsä pantiin vaaraan pelkän oikun vuoksi? Että von Lepelin pitikin -näin pettää hänen luottamuksensa! Von Lepelin, jonka hän oli niin -huolellisen harkinnan jälkeen valinnut niin monien hänelle tarjottujen -kumppanien joukosta, joka osasi arabiankieltä paremmin kuin kukaan -muu häntä itseänsä lukuunottamatta ja joka topograafisesti tunsi -tämän maan vieläkin paremmin kuin hän itse. Von Lepelin, johon hän oli -luottanut, jonka monet hänelle uskotussa tehtävässä erinomaiset hyvät -puolet olivat olleet paljoa painavammat kuin hänen muutoin loistavaa -mainetodistustansa tahraava ainoa heikkous. - -Naiset — kaikkien yritysten kirous! Häntä oli varoitettu siitä -vaarasta Berliinissä; siitä oli ollut runsaasti mainintoja -paksussa asiakirjanipussa, jonka hän oli niin tyystin tutkinut, -ennenkuin oli lopullisesti valinnut apulaisensa. Mutta alaisensa -todella suuriin erikoiskykyihin katsoen hän oli ollut taipuvainen -antautumaan siihen vaaraan. Ainahan oli jotakin uskallettava. Ja -von Lepel, ratsuväen kapteeni, oli sotilashenkilö — naisilla oli -hänen elämänsuunnitelmassansa tärkeämpi sija kuin hänen johtajansa -ajatuksissa. Naiset — pyh! Hän kohautti vankkoja hartioitansa -halveksivasti. Mitäpä he merkitsivät hänelle, joka oli koko sydämestään -kiintynyt työhönsä, joka rakasti yksinomaan valtiollista vehkeilyä -ja oli omistanut koko elämänsä sille? Hänestä he olivat ainoastaan -välikappaleita määrätyn tarkoituksen saavuttamiseksi, vain mahdollisia -äitejä, välttämätön paha, joka oli olemassa vain rodun, koko maailman -ainoan mitään merkitsevän rodun, jatkamista varten. Toista vuotta -oli von Lepel ollut näyttämättä merkkiäkään hänessä piilevästä -heikkoudesta; mutta nyt, juuri kun häntä olisi kipeimmin tarvittu, oli -tullut romahdus, tämä hulluus, alkuasukastyttöön kohdistunut mieletön -intohimo, joka uhkasi saattaa vaaraan koko heidän yrityksensä. Ja minkä -tähden? Se oli pelkkä ohimenevä mieltymys, päähänpisto, jota kestäisi -vain niin kauan kuin hänen huikenteleva luonteensa sanelisi, mutta joka -sillä hetkellä nieli kaiken muun paitsi hänen halunsa tyydyttämistä. - -Ja sillä välin oli hänen, Carl Röstin, joka piti tätä salaista -tehtäväänsä Algeriassa koko elämänsä huippusaavutuksena, ollut pakko -heidän työnsä ollessa perin vaikeassa ja vaarallisessa vaiheessa -tuhlata kallista aikaa ja rientää tämän rakastuneen soturin -kintereillä, koska hän ei rohjennut päästää kumppaniansa yksin, koska -von Lepel oli ehdottoman välttämätön hänelle samoin kuin hänkin -von Lepelille. Hetki oli heille kummallekin ratkaisevan tärkeä, ja -vähäisinkin poikkeaminen velvollisuuden tieltä saattoi merkitä kaiken -tehdyn tuhoutumista. - -Heidän työnsä oli viime aikoihin saakka sujunut loistavan lupaavasti, -mutta äskettäin oli sattunut sarja aavistamattomia vastoinkäymisiä, -ja ketjussa, jonka hän oli mielinyt koota käsiinsä kokonaisena -ja eheänä, oli katkenneita renkaita; hän ei ollut saanut kaikkia -odottamiansa tietoja, ja parilta taholta, joilla työskenteli hänen -luotetuimpia ja toimeliaimpia asiamiehiään, ei ollut kuulunut -mitään. Missä oli vika, ja kenen oli syy? Nyt saattaisi seisahdus -koitua tuhoisaksi. Vielä kolme kuukautta takaperin oli kaikki käynyt -täsmällisesti kuin kello, eikä selostusten säännöllinen lähettäminen -Berliiniin ollut kertaakaan keskeytynyt, mutta kolmen viime kuukauden -aikana oli tietoyhteys kaksi kertaa vakavasti katkennut. Ja hänen -levottomuuttansa pahensi Tuggurtissa varastetun lompakon ärsyttävä -muisto. Tosin olivat paperit kirjoitetut salakielellä ja saattoivat -käydä kauppamatkustajan selostuksista, jollaisia ne olivat olevinansa, -mutta se oli siitä huolimatta kovan onnen sattuma, josta saattoi -olla turmiolliset seuraukset ja joka oli pakottanut hänet jälleen -pukeutumaan alkuasukkaiden asuun ja tehnyt Tuggurtin niin vaaralliseksi -seuduksi, että hän olisi karttanut sitä, jos olisi voinut. Mutta se -ei käynyt päinsä. Tuggurt oli hänen toimintansa keskikohta. Ja nyt -hänellä oli taskuissansa niin paljon papereita, ettei hänen olonsa -tuntunut oikein mukavalta, papereita, jotka olivat vieläkin tärkeämpiä -ja vieläkin vaarallisempia ja valaisevampia kuin häneltä varastetut -asiakirjat. Ne olisi aikoja sitten pitänyt luovuttaa asiamiehelle, -jonka piti kohdata heidät pienessä linnuekaupungissa, mutta joka ei -ollut sinne saapunut. Ja miksi hän oli jäänyt tulematta? Olivatko -ranskalaiset sotilasurkkijat olleet nokkelampia kuin hän luuli ja -saaneet vihiä hänen liikkeistänsä ja pyydystäneet hänet ansaan? -Mutta ranskalaisten sotilasurkkijat — Röst sylkäisi halveksivasti. -Paksupäisiä tolvanoita, joiden puuhat olivat lapsellisen tehottomia -ja läpikuultavia, jotka hymyillen ottaisivat vastaan kenet tahansa, -joka viitsisi heille tarjoutua — ajatella vain Meyeriä, joka oli -vuosikausia ollut heidän urkkijanaan ja lähettänyt selostuksiensa -kaksoiskappaleet Berliiniin! Ja heillä oli palveluksessansa myöskin -arabialaisia, mokomillakin. Sen hän oli saanut tietää sanomasta, jonka -N:o 7 oli lähettänyt hänelle Tuggurtiin, vaikka N:o 7 ei itse ollutkaan -ilmestynyt. N:o 7:n sanoma oli sisältänyt erityisen varoituksen -eräästä vaeltavasta arabialaisesta, joka harjoitti hevoskauppaa, mutta -joka oli jollakin tavoin herättänyt hänen samalla kertaa rohkean ja -arkailevan apurinsa epäluuloja. Carl Röst ajatteli hänelle lähetettyä -tarkan yksityiskohtaista kuvausta ja kohautti taaskin halveksivasti -olkapäitänsä. Mainio työskentelijä, mutta arka sielu tuo N:o 7, -näki kuoleman väijyvän jokaisen nurkan takana ja kylpi aina hiessä -pelokkaiden aavistusten vaivaamana! - -Kauan ja hartaasti hän sadatteli poissaolevaa N:o 7:ää. Hän olisi -kiroillut vieläkin hartaammin, jos olisi tiennyt, että hänen -taskussansa oleva selostus oli kadonneen työkumppanin viimeinen -palvelus isänmaalle, joka oli maksanut hänelle huonon palkan uutterassa -puuhassa ja vaaroissa vietetystä elämästä, ja että hän nyt virui -eteläisillä hiekkalakeuksilla haalistuvana luukasana Ahmed ben Hassanin -kuula vaalenevassa kallossansa. - -Ja joskin hän olisi sen tiennyt, on epäiltävää, olisiko se tieto -aiheuttanut hänelle mieskohtaista surua, sillä hänestä eivät -sotilasurkkijat olleet ihmisiä vaan koneen hampaita, pelkkiä -nappuloita, jotka suorittivat tehtävänsä — ja sitten poistuivat -kenenkään huomaamatta ja muistamatta. - -Kyllästyneenä yksitoikkoiseen kävelyynsä ja jo ennestään väsyneenä -istuttuansa pitkän päivän satulassa Röst tuli likemmäksi nuotiota -ja heittäytyi pitkäksensä hietikolle von Lepelin viereen. Muutamia -minuutteja hän loikoi ääneti, täyttäen vanhaa merenvahaista piippuansa -kunnioittavan huolellisesti, samalla kun hänen mieleensä kasaantunut -kiukku äityi, kunnes se äkkiä kuohahti. - -»Kuinka kauan tätä hupsuutta vielä jatkuu, Hugo?» kivahti hän. Se -oli alkuna öiselle väittelylle, joka oli riehunut heidän välillänsä -aina siitä alkaen, kun he lähtivät Tuggurtista, ja von Lepel kohotti -verkkaisesti päätänsä, tuijottaen häneen sinisillä silmillään, joissa -hehkui vaarallinen kiilto. - -»Niin kauan, kunnes saan, mitä tahdon», vastasi hän kovin röyhkeästi. - -Röstin käsi ojentui äkäisen torjuvasti. »Mitä _sinä_ tahdot», tokaisi -hän katkerasti. »Maksetaanko sinulle palkkaa sitä varten, että saisit, -mitä _itse_ haluat, ja sitä varten, että tuhlaisit aikaasi ja tarmoasi -rakkausseikkailuihin? Oletko unohtanut, mikä olet ja missä olet? Oletko -unohtanut, ettet ole oma herrasi? Aikasi, tarmosi, koko olemuksesi -ei ole omasi, vaan isänmaan. Tiesin tällaisen vaaran olevan olemassa -suostuessasi Berliinissä ottamaan sinut mukaani. Mutta luotin sinun -kunniantuntoosi — _du lieber Gott_, jos olisin aavistanut, kuinka -pahasti sinä minut pettäisit! Ja juuri nyt, juuri tällä hetkellä, -jolloin on ehdottoman tärkeätä, että työmme ei keskeytyisi, jolloin -minun olisi välttämättä oltava Tuggurtissa siltä varalta, että numero -seitsemän...» - -»Sinun ei olisi tarvinnut lähteä», pisti von Lepel kylmästi väliin. -»Huomautinhan sinulle, että mieluummin hoitaisin tämän jutun yksin.» - -»Nyt ei ole aika meidän kummankaan olla yksin», vastasi Röst. »Sinä -tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin. Koko tehtävämme onnistuminen -riippuu siitä, että työskentelemme yhdessä. Tällä mielettömällä -hupsuudellasi panet vaaraan enemmän kuin tiedätkään. Ja sanon sen -sinulle suoraan, Hugo, minä olen saanut siitä kyllikseni. Ja vielä -sanon sinulle suoraan, etten luota tähän maurilaiseen. Älä katso -häneen!» huomautti hän terävästi. »Hän pitää meitä silmällä nuotion -ylitse, enkä halua hänen arvaavan, että puhumme hänestä.» - -Von Lepel potkaisi kyteviä varpuja, niin että ne syttyivät ilmiliekkiin. - -»Maurilaisessa ei ole mitään vikaa», kehaisi hän varmasti. »En ymmärrä, -minkä tähden häntä epäilet. Hänen sydämessänsä ovat samat pyrkimykset -kuin meidänkin. Ja nytkin hänellä on sama kannustin kuin minulla, -vaikka kokonaan toisista syistä. Ja lopuksi hän saa, mitä tahtoo, sillä -kun minä olen suoriutunut tytöstä, saa hän hänet takaisin tehdäksensä -hänelle, mitä haluaa. Mutta ensin tyttö joutuu minulle», lisäsi hän -silmiensä välähtäessä äkkiä. - -»Ei, niin kauan kun minä voin sen estää», huusi Röst vimmastuneena. -»Olet mennyt jo kyllin pitkälle, Hugo. Sinä haluat tyttöä hetkelliseksi -leikkikaluksesi. Haluat kostaa pojalle, joka teki tyhjiksi -kevytmieliset aikeesi. Mutta nyt tiedät, kuka tämä poika on, tiedät, -millainen maine hänen isällänsä on tässä maassa, ja tunkeutuessasi -hänen alueellensa panet järjettömän paljon alttiiksi ja oman -henkesi vaaraan — en puhu mitään minun hengestäni — ja mitä varten? -Tyydyttääksesi ohimenevän päähänpistosi! Sinä hupsu, henkesi ei ole -omasi leikkiäksesi sillä. Henkesi on Kaiserin — suokoon Jumala hänelle -menestystä — ja asian niin ollen kiellän minä, esimiehesi ainakin tällä -retkellä, sinua enää astumasta askeltakaan tässä hullussa jutussa. Se -on viimeinen sanani, Hugo. Me lähdemme huomenna takaisin Tuggurtiin.» - -Von Lepel pyörähti nopeasti häneen päin. - -»Me _emme_ lähde takaisin Tuggurtiin huomenna», sihahti hän hampaitansa -kiristellen. »Sinä saat lähteä, jos haluat. Mutta sinä menet yksin. -Maurilainen on minun puolellani, ja myöskin kaikki muut miehet ovat -minun tukenani. Arveletko maurilaisen luopuvan kostostansa? Hän on -istunut joka yö, hyväillen tuota veistä, joka on hänen polvillansa, ja -hautoen siivoa työtä, jonka hän aikoo sillä tehdä. Luuletko miesten -luopuvan rahoista, jotka heidän on vielä saatava — vaikka Jumala -tietää, että he saivat yllin kyllin, ennenkuin lähtivät Tuggurtista. -He ovat kaikki tunisilaisia, muutoin he eivät olisi lähteneet. Vain -jälkienvainuaja on algerialainen, ja hän hoputtaa meitä eteenpäin -ainoastaan sen tähden, että hän tuntuu vihaavan ben Hassanin heimoa. -Ei, hyvä ystävä; olemme edenneet liian kauaksi kääntyäksemme takaisin. -Laske alas kätesi, Röst!» ärähti hän äkkiä. »Revolverini on taskussa, -ja tähtään sillä sinuun. Eikä meille kummallekaan olisi hyötyä toisen -surmaamisesta. Olet myöntänyt tarvitsevasi minua, ja vaikka minä -lienenkin hullu, en ole kyllin hupsu uskoakseni pystyväni suorittamaan -tehtävää yksin, ilman sinua. Äsken olit vähällä unohtaa työmme, etkö -ollutkin, Carl-ystäväni? Mutta sinun ei tarvitse kiittää minua siitä, -että muistutin siitä sinulle. Vähäinen, hetkellinen viivytys ei ole -työllemme turmioksi. Eikä viivytyksestä tule pitkäaikainen, sen lupaan. -Kaikkivaltias Jumala, ihmisen täytyy hieman huoahtaa. Minä olen soturi -ja inhimillinen olento enkä salaisen tietotoimiston kone, kuten sinä -olet. Minun suonissani virtaa verta eikä mustetta. - -»Eikä elämää kestä ikuisesti. Kokonaisen vuoden olen elänyt kuin munkki -ja uurastanut kuin kaleeriorja. Ole järkevä, Röst! Suo minulle viikko -tai pari! Sitten palaan ankaraan elämään ja jokapäiväiseen raadantaan. -Onko se sovittu, Carl?» Hän ojensi kätensä vilpittömän näköisenä, -ja Röst tarttui siihen vastahakoisesti. »Sopimus on yksipuolinen», -virkkoi hän virnistäen, »mutta sinä et jätä minulle vaihtoehtoa. -Sinun puolellasi on voimaa, koska juuri sinä pestasit nämä miehet ja -maksoit heille palkan — maksoit, saanen huomauttaa, rahoilla, jotka -eivät olleet sinun omiasi ja jotka oli annettu kokonaan toisenlaista -tarkoitusta varten.» - -Von Lepel naurahti keveästi. »Minun rahojani — eivät kylläkään», -vastasi hän Huolettomasti. »Kapteenin palkka ei ole runsas. Mutta rahat -hankitaan jollakin tavoin takaisin, jollei turhantarkka omatuntosi -salli merkitä niitä 'satunnaisiksi menoiksi' — kun pääsemme kotiin.» - -»_Kun_!» Röstin sävyssä oli häive, joka nosti pilven von Lepelin -kasvoille. - -»Mikä sinua tänä iltana riivaa, Carl?» kysyi hän ärtyneesti. »Puhut, -ikäänkuin epäilisit, pääsemmekö lainkaan kotiin. - -»Alatko sinäkin, juuri sinä, hermostua?» - -»Hermostua? En!» vastasi Röst halveksivasti. »En ajattele itseäni enkä -sinua. Ajattelen työtämme...» - -»Oh, hitto vieköön työn. Heitä se mielestäsi ainakin täksi illaksi! Työ -ei joudu tästä kärsimään. Olenhan sen jo sinulle sanonut. Salli minun -saada käsiini tyttö ja opettaa tuolle nenäkkäälle nuorukaiselle läksy, -jota hän ei pian unohda! Sitten minä olen taaskin palveluksessasi, -kunnes tämä iänikuinen työ päättyy. Olisi joka suhteessa ollut parempi, -jos olisit suonut tuon vastapäätä istuvan synkkämielisen ystävämme -tappaa sen nulikan silloin, kun hänellä oli siihen tilaisuus.» - -»Kerrankin olen yhtä mieltä kanssasi», myönsi Röst kerkeästi. »Hän ei -todennäköisesti ole unohtanut meitä, ja siinä piilee vaaramme. Hänen -alueellensa meneminen on hulluutta.» - -Von Lepel heilautti kättänsä, ikäänkuin pyyhkäisten syrjään toisen -huomautukset. - -»Me olemme vain päivänmatkan heistä jälessä», puhui hän innokkaasti, -»ja heitä hidastamassa on tyttö. Uskon meidän saavuttavan heidät, -ennenkuin he ehtivät sinne. Ja jollemme saavuta, auttaa meitä joku -onnellinen sattuma. Älä ole noin kolkon näköinen, mies! Ota asia -paremmalta kannalta. Onni suosii meitä, sen vakuutan sinulle. -Esimerkiksi se kirottu poika. Hän ei aavistakaan meidän olevan ihan -kintereillänsä. Hän ei aavista, mokomakin suuriluuloinen nallikka, että -jotkut niistä miehistä, joille hän Tuggurtissa tuhlasi rahaa, ottivat -kultaa meiltäkin ja kavalsivat hänen salaisuutensa yhtä iloisesti kuin -meidänkin. Oli vain kysymys siitä, kumpi tarjoaa enemmän. Hän huomaa -erehtyneensä ennen pitkää, eikä hän pidä ylvästä päätänsä enää niin -pystyssä, kun minä olen suoriutunut hänestä — senkin sika.» Hänen -oma päänsä keikahti röyhkeän uhmaavasti pystyyn, ja hänen huulillaan -väikkyi kummallinen, julma hymyn häive, kun hän nousi pystyyn ja jäi -seisomaan, silmäillen Röstiä varman luottavasti. - -Ja Röst katsoi värähtämättä häntä silmiin. »Saattaa niin olla», -virkkoi hän hitaasti, »mutta minua ei haluta pohtia sitä asiaa -sen enempää. Minä olen esittänyt vastalauseeni, mutta sinä tahdot -kulkea omaa tietäsi. Mutta varoitan sinua, että jos työllemme tulee -sinun tähtesi vielä muita esteitä, et saa toivoa minun selvittävän -asioitasi Berliinissä. En säästä sinua, sittenkun minun on annettava -selostukseni. Ja vielä toinenkin varoitus, Hugo. Ole varovainen tuohon -maurilaiseen nähden, sillä sanon sinulle vielä kerran — en luota -häneen.» - -Hetkisen von Lepel katsoa mulkoili häneen, mutta kääntyi sitten -toisaalle, naurahtaen äkäisesti. - -Muutamien minuuttien kuluttua he olivat molemmat kietoutuneet -peitehuopiinsa ja nukkuivat, kuten olivat totuttautuneet nukkumaan, -milloin ja missä heidän sopi. - -Mutta kauan sen jälkeen, kun he olivat vaipuneet uneen, istui -maurilainen yhäti hievahtamatta puukko polvillansa, tuijottaen miltei -tyyten sammuneen nuotion punaisiin kekäleihin, hautoen kostoansa ja -tyydyttäen julmaa sydäntänsä ajattelemalla, millaisia kärsimyksiä hän -nautinnoksensa tuottaisi tytölle, joka koko elämänsä ajan oli ollut -hänen tyhjiin rauenneen halunsa jokapäiväisenä muistutuksena. - - - - -IX - - -Raoul de Saint Hubertin hämmästyttävää ilmoitusta seuranneet kolme tai -neljä päivää olivat vaikeata aikaa kaikille Ahmed ben Hassanin leirin -asukkaille. Itse Saint Hubert, joka joka päivä vietti useita tunteja -yksinäisen tytön luona El-Hassissa, kärsivällisesti koettaen tunkeutua -sen pilven lävitse, joka tuntui verhoavan hänen lapsuusaikaisia -muistojansa, palasi joka käynniltään yhä varmemmin uskoen Jasminissa -löytäneensä etsimänsä perijättären. Tytön ja madame de Chaillesin -tavaton yhdennäköisyys, heidän ääniensä ja eleittensä merkillinen -samanlaisuus ja monet muut pienet yhtäläiset piirteet, jotka hän -lähemmin tutustuttuansa huomasi ja joiden hän selitti voimakkaasti -muistuttavan hänen ystävänsä puolisoa, vain lujittivat hänen -vakaumustansa ja haihduttivat kaikki epäilykset, joita hänen mieleensä -oli saattanut hiipiä. - -Ja jokapäiväiset käynnit El-Hassissa tekivät muutakin kuin varmistivat -tätä lujaa uskoa ja saivat helläsydämisen ja intomielisen ranskalaisen -pyyhkäisemään syrjään monet esteet, jotka tuntuivat vastustavan hänen -järkeilyänsä, ja takertumaan ohueen lankaan, jonka varassa hänen -olettamuksensa oli. Hänen harrastuksensa ja myötätuntonsa olivat jo -alusta alkaen virinneet ja kävivät yhä voimakkaammiksi sitä mukaa -kuin hän joka päivä oppi paremmin ymmärtämään tytön luonnetta, joka -herätti hänessä samalla kertaa sekä sääliä että ihailua. Tytön -kärsivällisyys ja lempeys, hänen täydellinen itsensäkieltämisensä hänen -osoittaessansa horjumattomasti kiintyneensä mieheen, joka oli tehnyt -hänelle vääryyttä, ja hänen itsepintainen uskollisuutensa aikaisempia -liittolaisiansa kohtaan tehosivat Saint Hubertin luontaiseen -ritarillisuuteen, ja entistä varmemmin hän päätti, että vaikka lopulta -kävisikin ilmi, ettei tyttö ollut Isabeau de Chailles, joksi hän häntä -uskoi, ajattelisi hän tytön tulevaisuutta huolehtien erikoisesti hänen -menestyksestänsä. Diana oli useista syistä taipuvainen uskomaan häntä, -mutta pelkäsi hänen arvelunsa toteutumista, joka vain tekisi Pojun -rikkomisen yhä pahemmaksi pulmaksi, vieläkin hirveämmäksi kuin se oli -aluksi näyttänyt. Senvuoksi Dianasta tuntui Saint Hubertin päättely -sekä johdonmukaiselta että sitovalta, ja kreivin paljastukset vain -syvensivät vastuunalaisuudentuntoa, joka häntä painoi, ja kiihoitti -hänen vakavaa haluansa noudattaa naisellisen sydämensä kehoitusta. -Mutta eivät pyynnöt eivätkä rukoukset jaksaneet järkyttää sheikin -horjumatonta päätöstä. Yhä vielä epäillen tai ainakin tahtoen näyttää -epäilevänsä Ahmed kuunteli äänettömänä kaikkia Saint Hubertin -toiveikkaita vakuutuksia ja vastusti innokkaasti Dianan vetoomuksia. -Hän oli ehdottomasti päättänyt, ettei Dianan pitäisi mennä käymään -El-Hassissa. - -Vieläpä hän jostakin syystä, jota hän ei tahtonut selittää, vaati -jyrkästi, ettei ainoakaan vihjaus tytön mahdollisesta syntyperästä -pääsisi Pojun korviin. Ja siinä suhteessa Diana pakostakin oli yhtä -mieltä hänen kanssansa, sillä Pojun suhtautumisen vuoksi oli mahdoton -edeltä käsin arvata, minkä vaikutuksen se tieto tekisi häneen. Hän -oli kirjaimellisesti totellut isänsä määräystä eikä ollut enää -käynyt El-Hassissa, jättäen tytön ajattelemaan, mitä halusi. Ja -paluu-illastansa saakka hän ei ainoastaan ollut kieltäytynyt puhumasta -tytöstä, vaan oli lisäksi vetäytynyt jöröttelemään yksinänsä ja -pysytellyt jäykästi erossa perhepiiristä. Dianakin oli tavannut hänet -vain kerran, lyhyen, ainoastaan viisi minuuttia kestäneen puhelun -aikana, joka oli ollut kiusallinen ja epätyydyttävä heistä molemmista. - -Joukko nuoria hevosia oli paraillaan opetettavina ratsuiksi, ja se -tarjosi hänelle tekosyyn olla poissa muiden seurasta. Hän oli viettänyt -päivänsä ankarassa touhussa ratsastusmestarien parissa, joiden kanssa -hän oli uurastanut auringon noususta sen laskuun saakka, väsyttäen -itseänsä raskaassa ruumiillisessa työssä, turhaan koettaessaan unohtaa -alituisesti rinnassansa riehuvaa sielullista myrskyä, rakkauden ja -vihan välistä taistelua, joka päiväiseen aikaan, kun hänen oli pakko -keskittää kaikki ajatuksensa ja koko huomionsa käsittelemiinsä, -vaikeasti hillittäviin eläimiin, pysyi hieman tyynempänä, mutta joka -aina iltaisin alkoi jälleen raivota yhtä vimmaisesti kuin ennenkin ja -teki yksinäisyydessä — hänen entisen telttansa paikalle pystytetyssä -uudessa teltassa — vietetyt pitkät tunnit tuskaiseksi helvetiksi, -uurtaen hänen kasvoihinsa lähtemättömiä vakoja. Häntä oli palvelemassa -ainoastaan S'rir, sillä Ramadan oli huolehtimassa El-Hassin leiristä; -hän oli yksin ajatuksineen, yksin jäytävine katumuksineen, ja hitaasti, -mutta varmasti se tukahdutti vihan, jonka vallassa hän vielä luuli -sydämensä olevan. - -Ja Caryll oli muuttunut melkein yhtä yksinäiseksi erakoksi kuin hänen -veljensäkin oli. Hän oli alusta alkaen ollut kylmän eristäytyvä -ja luoksepääsemätön; hän näyttäytyi toisten seurassa vain vähän -aikaa kerrallaan ja niin harvoin kuin kohteliaisuus suinkin myönsi. -Ainoastaan Saint Hubertin seurassa hänen jäykkyytensä vähän laukesi, -mutta silloinkin hän oli vaitelias ja itseensäsulkeutunut. Hän ei ollut -hiiskunut mitään siitä, että Poju oli aamuvarhaisella käynyt hänen -teltassaan, eikä kertaakaan vihjaissut _café mauressa_ sattuneeseen -mellakkaan, josta sheikki ei vielä tiennyt mitään. - -Mutta Saint Hubert oli heti arvannut, että kadonnut tyttö, Caryllin -mielenkiinnon herättäjä, oleili nyt El-Hassissa. Ja Pojun saapumisen -jälkeisenä päivänä hän oli mutkattomasti kajonnut tapahtumaan ja -suoraan tiedustanut Caryllilta tytön ryöstäjää. Tähän kysymykseen -hän oli saanut vain happamen vastauksen: »En tiedä. En tuntisi sitä -kirottua raakalaista, jos hänet näkisinkin.» Mutta Saint Hubert oli -lukenut totuuden hänen punehtuneista kasvoistansa ja hänen silmiinsä -välähtäneestä vihan leimahduksesta. - -Ja aina toivoen saavansa lisävalaistusta asiaan, joka melkein -yksinomaan askarrutti hänen mieltänsä, hän oli ihan peittelemättä -kertonut Caryllille samana iltapäivänä El-Hassissa tekemästään -havainnosta, vaatinut häntäkin puolestansa olemaan avomielinen, -kumonnut hänen vastaväitteensä ja udellut häneltä vähitellen kaikki, -mitä hän tytöstä tiesi. Mutta Caryll ei ollut osannut ilmaista mitään -sellaista, mitä Saint Hubert ei jo ollut saanut selville, ja tämä -ensimmäinen avomielisyyden purkaus oli samalla ollut myöskin viimeinen. -Senjälkeen oli Saint Hubert nähnyt häntä yhtä vähän kuin muutkin. - -Ja tällä tavoin oli hitaasti vierinyt neljä päivää surkeassa -jännityksessä. Dianaa oli niiden aikana kalvanut ankara levottomuus, -jonka vain sheikin tavallistakin hellempi esiintyminen oli tehnyt -siedettäväksi. Ainoastaan heidän ollessansa kahden kesken syvenivät -syvät rypyt, jotka olivat synkistäneet Ahmedin kasvoja Pojun -paluusta saakka. Vain silloin salli hän Dianan nähdä vilahduksenkaan -taistelusta, jota hän kävi mielessään, samalla kun Saint Hubertin -lujan vakaumuksen herättämä epäilys ponnisti sitä melkein intohimoista -toivetta vastaan, ettei hänen poikansa uhri osoittautuisi Isabeau -de Chaillesiksi, jonka kohtalo oli niin kauan kiinnittänyt hänen -mieltänsä. Hän ei voisi tehdä mitään, ennenkuin saisi varmuuden. Ja kun -hän sen saisi, mitä hän sitten voisi tehdä? Kerran toisensa jälkeen hän -kysyi sitä itseltään. - -Jos tyttö olisi de Chaillesin tytär, voisiko hän pakottaa Pojun -antamaan saman myöhäisen hyvityksen kuin hän itse oli antanut sille -naiselle, jolle hän oli tehnyt vääryyttä? Rakkautta, joka oli ollut -hänen ja hänen vaimonsa pelastus, ei ehkä olisi tässä toisessa -tapauksessa. Pojun todelliset tunteet olivat tuntematon suure. Ja jos -hän sitoisi tytön rakkaudettomaan avioliittoon vain välttämättömyyden -pakosta, eikö siitä saattaisi koitua tytölle vieläkin suurempia -kärsimyksiä kuin hän oli tähän saakka kestänyt? - -Tulevaisuus tuntui toivottamalta pulmalta, joka näytti päivä päivältä -käyvän yhä toivottomammaksi ja sekavammaksi. Ja tästä vaikeudesta oli -alkuperäisesi vastuussa juuri hän itse. - -Isäin synnit. - -Hänen omansa ja nyt Pojun. - -Häpeä ja katumus, jotka olivat painaneet häntä kaksikymmentä vuotta, -eivät olleet milloinkaan tuntuneet niin tuskallisilta kuin nyt. Ei -milloinkaan ollut Nemesiksen käsi tuntunut rusentavan häntä niin -raskaasti. - -Saint Hubertin aina iltaisin poistuttua omaan telttaansa, jättäen -aviopuolisot yksin, oli Diana nähnyt miehensä häneen suunnatuissa -silmissä ilmeen, joka oli nostanut nyyhkytyksen hänen kurkkuunsa ja -kiidättänyt hänet Ahmedin syliin sääliväisen myötätunnon vallassa -kuiskaillen vakuuttamaan rakkauttansa ja suuteloillaan tukahduttamaan -toisen huulilta pusertuvat katkerat itsesyytökset. Mennyt oli -mennyttä, väitti hän, ja oliko hän kertaakaan moittinut Ahmedia? Ja -mitä olisi hänen elämänsä ollut ilman Ahmedin rakkautta, ilman hänen -kumppanuutensa tuottamaa riemua? Se olisi ollut tarkoitukseton, -epätäydellinen elämä. - -Jollei Ahmed olisi ottanut häntä niinkuin otti, jollei hän olisi -pakottanut häntä tunnustamaan naisellisuuttansa, ei hän olisi -milloinkaan saanut tuntea syvää onnea, jonka hän Ahmedin toimesta oli -saanut vaimona ja äitinä. Pitikö Ahmedin rääkätä itseänsä jatkuvasti -muistelemalla sellaista, minkä hän, Diana, oli aikoja sitten -unohtanut? Eikö Ahmed ollut sovittanut, enemmänkin kuin sovittanut, -noita muutamia lyhyitä onnettomia kuukausia vuosikausien uskollisella -rakkaudella ja huomaavaisuudella, joka oli käynyt yli hänen odotustensa -ja tehnyt heidän yhdyselämänsä ihanteelliseksi kumppanusliitoksi? -Ja totisesti oli Ahmed saanut maksaa hinnan siitä surusta silloin, -aikanansa, kestämällä murhetta, suurempaa kuin hänen, Dianan, oli -koskaan tarvinnut kestää. Kärsimysten kautta oli rakkaus tullut heille -molemmille, sellainen rakkaus, joka oli liian ylevä jättääksensä sijaa -pahoittelulle, liian täydellinen turmeltavaksi katkerilla muistoilla. - -Siten oli hän vetoavasti puhellut Ahmedille, kuten hän oli tehnyt -lukemattomia kertoja ennenkin, kun katumus oli masentanut miestä, niin -että hänen sydäntänsä vihloi. - -Vain hän yksin näki Ahmedin silloin, kun häneltä oli kiskaistu pois -luonteenomainen kopean ylpeyden naamari, vain hän näki sheikin syvän -nöyrtymyksen, jota hän tuskin jaksoi kestää. - -Eikä Ahmedin kalvava katumus ollut edes heidän avioelämänsä alkuaikoina -pukeutunut niin katkeriin muotoihin kuin neljänä viimeksi kuluneena -päivänä; sen jälkeen, kun Ahmed oli ensiksi tajunnut rakastavansa -vaimoaan, ei hän koskaan ollut osoittanut kiintymystään niin avoimesti -ja pidättymättä. Hän oli aina Dianaa kohtaan huomaavainen ja lempeä, -mutta Pojun paluun jälkeen oli hänen hellä huomaavaisuutensa ollut -suurempi kuin Diana oli koskaan ennen kokenut. Hänen kaikki tekonsa, -kaikki sanansa ja eleensä ja kaikki ajatuksensa näyttivät keskittyvän -Dianaan. - -Vain yhdessä asiassa hän vastusti vaimoansa, ainoastaan yhdessä -suhteessa hän oli järkkymätön kuin kallio. Hellimpinäkin, -taipuvaisimpinakin hetkinänsä hän sittenkin pysyi lujana El-Hassissa -olevaan tyttöön nähden tekemässänsä horjumattomassa päätöksessä, -eivätkä Dianan kaikki rukouksetkaan jaksaneet suostuttaa häntä -muuttamaan ratkaisuansa. - -El-Hassiin ei Diana saanut lähteä — hänen suostumuksellaan. - -Rohkenisiko hän mennä ilman sitä? - -Viimeisten neljän päivän kuluessa oli se ajatus usein johtunut hänen -mieleensä, mutta hän oli koettanut karkoittaa sen heti, kun se oli -tullut, sillä hänen suunnittelemansa teko tuntui käyvän yli hänen -voimiensa. Hänen puolisonsa sana oli laki häneenkin nähden, ja -kaikkina heidän yhdessäolonsa vuosina hän ei ollut kertaakaan pystynyt -menettelemään vastoin miehensä vähäisintäkään toivetta. Joka kerta -hänen oli ollut pakostakin mukauduttava Ahmedin tahtoon. - -Olisiko hänellä rohkeutta vastustaa sheikkiä nyt? - -Kauan, hyvin kauan sitten hän oli oppinut tottelemaan pelosta, ja -sitten herännyt rakkaus oli tehnyt sen helpoksi. Mutta hänen kaikesta -rakkaudestansa huolimatta hän tunsi vanhan pelon vielä väijyvän hänen -sydämensä pohjalla. - -Saattaisiko hän edes noudattaakseen oman omantuntonsa vaatimuksia -ponnistautua rikkomaan sitä sääntöä vastaan, joka oli vuosikausia -ohjannut hänen elämäänsä? Olisiko hänellä kylliksi siveellistä voimaa -tahallaan uhitellaksensa Ahmedin tahtoa ja hänen välttämättömästi -seuraavaa vihaansa? Ahmed ei ikinä ymmärtäisi niitä syitä, jotka häntä -kannustivat. Hän pitäisi vaimonsa tekoa ainoastaan hänen lausutun -määräyksensä törkeänä rikkomisena, hänen toiveittensa suoranaisena -vastustamisena. - -Antautua alttiiksi miehensä suuttumukselle — tehdä mitään salaista ja -vilpillistä! Mutta mitä muuta hän voi? Pyynnöt ja rukoukset olivat -kaikuneet kuuroille korville, ja hänen valittavaksensa oli jäänyt -noudattaa joko velvollisuuttaan miestänsä kohtaan tai velvollisuuttaan -omaatuntoansa kohtaan. Valinta oli vaikea, ja vasta viidennen päivän -aamuna Diana päätti, että tässä yhdessä asiassa hänen oli toteltava -omaa sisäistä vakaumustansa — että kaikista seurauksista huolimatta -hänen oli meneteltävä niin kuin hän varmasti uskoi oikeaksi. - -Varhain sinä aamuna hän oli vedonnut vielä viimeisen kerran, ja -sheikin epäys oli ollut vieläkin yksikantaisempi ja käskevämpi kuin -ennen. Ja koko aamun oli Diana käynyt sisäistä taistelua, ja häntä oli -kammottanut lopullinen ratkaisu, joka hänen, sen hän tiesi, oli tehtävä. - -Ja puolisen aika alkoi olla käsissä, ennenkuin se päätös syntyi. Koska -hän piti sitä velvollisuutenaan, menisi hän El-Hassiin — ja Ahmedin -sinä iltana palattua hän kertoisi, mitä oli tehnyt. Hän ei valehtelisi, -tekisipä hän mitä muuta tahansa. Jos hänen piti toimia vastoin -puolisonsa toivomuksia, pitäisi Ahmedin ainakin saada tieto siitä ja -mahdollisimman pikaisesti. - -Kunpa hän olisi päässyt käymään siellä sheikin suostumuksella! Mutta -sitä ei kannattanut miettiä. Ahmed ei ikinä siihen myöntyisi. Siispä -Dianan oli mentävä, kuten hän oli suunnitellut, ja käytävä siellä -tänään, jolloin puolison poissaolo tarjosi siihen tilaisuuden. Hän -melkein toivoi, ettei sitä tilaisuutta olisi tullutkaan. Että Ahmed -itse oli tasoittanut hänelle tien, se vain lisäsi hänen harmiansa. -Jospa hänellä olisi ollut siveellistä rohkeutta ilmaistaksensa aikeensa -Ahmedille ennen hänen poistumistaan! Mutta hän ei ollut vielä tehnyt -päätöstänsä sillein, kun puoliso oli lähtenyt, ottaen Caryllin mukaansa -kaukaiselle leirille, joka oli päinvastaisella suunnalla kuin El-Hassi. -Vasta hänen tarkkaillessansa ratsujensa selässä loittonevia miehiä -oli hänen mieleensä välähtänyt, että jos hän milloinkaan mieli saada -aikeensa toteuttamisen tilaisuutta, oli se tilaisuus nyt tarjolla, -sillä miltei mahdotonta oli, että sheikki palaisi ennen iltaa. - -Häntä puistatti vastenmielisyys. Inhoittava tilaisuus — ja inhoittava -välttämättömyys. Ja kun Ahmed palaisi, kun hänen olisi kerrottava — -Pieni batistinen nenäliina, jota hän kierteli hyppysissään, meni äkkiä -riekaleiksi, ja hän ponnahti pystyyn, päästäen vähäisen, katkeran -huudahduksen. Voi, minkä tähden se kaikki oli niin vaikeata? Minkä -tähden hänen täytyi koettaessansa menetellä oikein, täytyi tehdä -sellaista, mikä suututtaisi Ahmedia ja kenties särkisi luottamuksen, -jota Ahmed oli aina osoittanut häntä kohtaan! - -Sillä hetkellä oli hänen uskalluksensa pettämäisillään. Mutta -ajatellessansa tyttöä hän pysyi lujana päätöksessänsä, sitä tyttöä, -joka saattoi olla Isabeau de Chailles. - -Pelkkä lapsi — petettynä ja yksin! Ja kokonaiseksi neljäksi päiväksi -hän oli jättänyt tytön sellaiseen tilaan — koska hän itse oli arka -raukka. - -Hänen huulensa värisivät, ja hetkisen hän seisoi kädet kasvoillansa. -Sitten hän kuiskasi: »Voi, Poju, Poju!» ja meni sisähuoneeseen -muuttamaan yllensä ratsastuspukua. - -Hänen palatessansa oli puolinen odottamassa, ja muutamia minuutteja -myöhemmin astui Saint Hubert sisälle, katsahtaen katuvaisena kelloonsa. - -»Myöhästynyt kuten tavallisesti. Olen pahoillani, Diane», pyyteli hän -anteeksi kiiruhtaessansa eteenpäin. Mutta ehdittyänsä emännän luokse -hän seisahtui, silmäillen pöytää, joka oli katettu ainoastaan kahdelle -hengelle. - -»En tiennyt sinun olevan yksin», jatkoi hän, istahtaen Dianan vieressä -olevalle tuolille. »Sinun ei olisi pitänyt odottaa minua. Eilenillalla -Ahmed mainitsi aikovansa lähteä Ras-Djebeliin, mutta missä on Caryll? -Luulin hänen olevan täällä. Hänen telttansa oli tyhjä, kun äsken -vilkaisin sinne.» - -Diana nosti munakasta lautaselleen, ennenkuin vastasi. »Caryll? Niin, -hän meni Ahmedin mukaan», virkkoi hän vihdoin huolettomasti ikäänkuin -olisi puhunut jokapäiväisestä tapahtumasta. - -Saint Hubertin silmät levenivät kummastuksesta, mutta hän nieli -huulillansa pyörivän huudahduksen. - -»Sepä hauskaa», sanoi hän kerkeästi. »Se antaa heille tilaisuuden — -paremmin tutustua toisiinsa. Tähän mennessä ei heillä ole ollut paljoa -tilaisuutta siihen. Olen aprikoinut, milloin erakko-parkamme tulisi -ulos kuorestaan.» - -Diana katsahti häneen huulillaan omituinen, heikko hymy. »Ei hän -tullut. Hänet vedettiin», virkkoi hän kuivasti. - -»Tarkoitatko, että se oli Ahmedin ehdotus?» - -»Ehdotus? Rakas Raoul, milloin Ahmed ehdottaa mitään? Kuulin -sanoman, jonka Gaston toi häneltä tänä aamuna, eikä hurjimmallakaan -mielikuvituksella varustettu ihminen olisi voinut nimittää sitä -ehdotukseksi. Caryll lähti Ras-Djebeliin, koska Ahmed ei antanut -hänelle valinnan varaa.» - -»Mutta niinkin ollen se on askel oikeaan suuntaan.» - -Diana ravisti hitaasti päätänsä. - -»Enpä tiedä», sanoi hän epäilevästi. »Olen ajatellut sitä koko aamun. -Olen miettinyt myöskin sitä, eikö kenties olisi ollut parasta, jollei -Caryll olisi lainkaan tullut tänne. Hän ei tunnu haluavankaan meidän -tutustuvan paremmin toisiimme. Olen koettanut kaikin keinoin osoittaa -hänelle, että hän on tervetullut ja kotonansa täällä, mutta hän ei -millään tavoin rohkaise minua. Kerran, tulonne jälkeisenä päivänä, -luulin lyhyen hetkisen aikana, että olin pääsemäisilläni häntä -lähemmäksi, että hän vastaisi pyrkimykseeni. Mutta hän ei tehnyt sitä. -Eikä hän senjälkeen enää ole antanut minulle uutta tilaisuutta. Hän -kaihtaa minua samoin kuin isäänsäkin, ja se koskee — enemmän kuin -osaan sanoin kuvata. Tiedän, ettei häntä suinkaan haluttanut tulla, -hänen kirjeensä osoittivat sen kylläkin selvästi, mutta minä perustin -hänen tuloonsa niin suuria toiveita. Arvelin hänen tänne saavuttuansa -pakostakin huomaavan, kuinka paljon me rakastamme häntä, kuinka -suuresti olemme häntä kaivanneet; luulin hänen vihdoinkin käsittävän, -kuinka paljon tämä ero on meille maksanut, ymmärtävän, että lähetimme -hänet Englantiin ainoastaan hänen omaksi hyväksensä. Mutta syystä tai -toisesta ei meidän ole onnistunut saada häntä sitä tajuamaan, meidän ei -ole onnistunut koskettaa häntä millään tavoin. Ja me olemme koettaneet, -me molemmat, kunnes Ahmedin kärsivällisyys on ehtynyt ja minä...» Hänen -äänensä tukahtui, ja hän ponnisteli mielenliikutustansa vastaan. »Minkä -tähden hän vihaa meitä niin katkerasti?» valitti hän surkeasti. »Hän -ei ole saanut vanhukselta tietää oikeata asianlaitaa, mikään ei ikinä -saa minua sitä uskomaan. Mutta hän vihaa meitä, ja minusta tuntuu, että -hän vihaa nyt enemmän kuin alussa. Ja minkä tähden? Onko syynä jokin -seikka, jonka hän arvelee meidän tehneen tai jättäneen tekemättä hänen -ollessaan täällä? Oi, Raoul, sinä tunnet hänet — sano minulle, onko -meissä vaiko hänessä syy siihen, että kaikki on käynyt niin huonosti -hänen tulonsa jälkeen! Sillä ei kannata väittää, etteivät asiat ole -huonosti, ja se melkein särkee sydämeni.» - -Hän nousi äkkiä pöydästä ja kääntyi toisaalle salataksensa kyyneleet, -joita hän ei enää jaksanut pidättää. - -Ja yhtä voimakkaan mielenliikutuksen vallassa kuin hänkin seurasi Saint -Hubert häntä hitaasti leposohvalle sydämensä sykkiessä tuskallisesti -ja kädet, joihin hän ei uskaltanut luottaa, työnnettyinä syvälle -takintaskuihin. Dianan läheisyys ja murhe ja suloinen, suruinen onni, -jonka tämä kahdenkeskinen hetki toi hänelle, myllersivät hänen mieltään -syvästi, panivat hänen tunteensa niin rajusti kuohuksiin, että hän -tajusi sen aiheuttaman vaaran. Ei milloinkaan ollut hänen osansa -esittäminen ollut niin vaikeata kuin nyt. Hän ei ollut koskaan ollut -niin vähällä ilmaista rakkauttansa, jota hän oli niin kauan salannut. -Häntä rääkkäsi toisen kyynelten näkeminen, hän tunsi voimainsa -heikkenevän, ja melkein huomaamattansa hän siirtyi likemmäksi hänet -vallanneen hurjan kaipauksen pakottamana. Sulkea Diana syliinsä, -puristaa häntä käsivarsillaan, jotka kiihkeästi kaihosivat häntä, -antautua, vaikka vain hetkiseksi, polttavan kiusauksen valtaan, -joka tuntui liian väkevältä hänen vastustettavakseen! Veri tulvahti -hänen päähänsä, ja sekunnin ajaksi häneltä unohtui kaikki muu paitsi -huutavaa kaipausta, joka oli niin kauan ollut tyydyttämättä. Mutta -hulluudesta, joka oli viedä hänen hillintänsä, leimahti äkkiä muisto, -joka vavahdutti häntä, ja hän kääntyi poispäin uskaltamatta enää katsoa -Dianaan. - -Armollinen Jumala, mitä hän oli ollut tekemäisillään! Oliko hän -vajonnut niin alas? Oliko hän niin halpa, että saattoi häpäistä -Dianaa edes ajatuksissaankaan, niin kelvoton, että saattoi unohtaa -uskollisuuden ystäväänsä kohtaan? Ystäväänsä — joka luotti häneen! -Jospa Ahmed tietäisi, kuinka vähällä hän oli ollut pettää sen -luottamuksen! Entä Diana, joka oli suonut hänelle ehdottoman -luottamuksensa ja ystävyytensä — kuinka halveksivasti ja inhoten Diana -olisikaan kääntänyt hänelle selkänsä, jos hänen huulillansa minuutti -sitten värähdelleet sanat olisivat tulleet lausutuiksi! - -Mutta Dianan halveksiminen ja inho eivät olisi voineet olla syvemmät -kuin hän itse tunsi nyt, jolloin hänen läheisyytensäkin tuntui Dianan -puhtauden herjaamiselta. Diane, Diane, hänen elämänsä ainoa rakastettu -— mutta Ahmedin puoliso! Hän pyyhkäisi pois otsallensa kihonneet isot -hikihelmet, terästäytyi ja meni taaskin sohvan ääreen. - -»Vika on luultavasti olosuhteissa», sanoi hän verkalleen, pinnistäen -äänensä tasaiseksi. Ja omaan surkeuteensa syventynyt Diana ei tuntunut -huomanneen, kuinka kauan he olivat hänen kysymyksensä jälkeen olleet -vaiti. - -»Olosuhteiden syy», kertasi kreivi, kun toinen katsahti häneen -käsittämättä hänen sanojaan. »Ja hänen tulonsa jälkeen on sattunut — -sekaannuksia, jotka ovat tehneet nämä viimeiset neljä päivää sangen -vaikeiksi meille kaikille.» - -»Mutta mitä ne sekaannukset liikuttavat Caryllia? Eiväthän meidän -asiamme — hänen veljensä asiat mukaanluettuina — koske häneen lainkaan. -Hän ei ole kertaakaan puhunut Pojusta eikä kummastellut, miksi hän -elää sillä tavoin kuin elää. Hän on yhtä välinpitämätön Pojusta kuin -meistäkin. Ja oi, Raoul, rukoilin niin palavasti, että poikani olisivat -ystävyksiä.» - -Mutta Saint Hubert, joka tunsi asiat paremmin kuin hän, ei voinut muuta -kuin toivottomasti kohauttaa olkapäitänsä. - -»Hän on omituinen nuorukainen», virkkoi hän, suruksensa tajuten, että -lohdutus, jota hän koetti tarjota, lievittäisi vain hyvin vähän Dianan -murhetta ja pettymystä, »tavattoman ujo ja tavattoman arka — hm — -ilmaston muutoksille. Mutta kaikesta ujoudestaan huolimatta hän ei -ole typerä, ja hän on tuskin saattanut olla huomaamatta, ettei täällä -vallitsevia olosuhteita hevillä voida pitää normaalisina. Hän kenties -tuntee saapuneensa vaikealla hetkellä ja pelkää olevansa tunkeileva, -jos — jos hän millään tavoin pyrkisi työntymään esille. Hän on ollut -täällä vasta muutamia päiviä, ja kaikki täällä on hänestä uppo-outoa. -Anna hänelle aikaa, Diane, äläkä lakkaa toivomasta! Hänen luonteessansa -on parempiakin puolia kuin hän on täällä näyttänyt, jos hän vain -tahtoisi olla oma itsensä. Mutta häntä jäykistävät ennakkoluulot, -ja hän on jossakin määrin itseensäsulkeutunut. Eikä hänen asemaansa -tee helpommaksi se, että me kaikki olemme enemmän tai vähemmän -kiusaantuneita juuri nyt. Mutta kun tämä nykyinen vaikeus saadaan -selvitetyksi..» Saint Hubertin ääni petti, ja Diana ehätti tarttumaan -hänen ajatukseensa. - -»Jos se milloinkaan selviää», huudahti Diana masentuneesti. »Oi, Raoul, -mihin tämä sekasorto lopulta vie?» - -Saint Hubert kohautti olkapäitänsä vieläkin toivottomammin kuin äsken. -»Jumala tietää», vastasi hän lyhyesti. Ja hetkisen he molemmat olivat -ääneti. - -Sykertyneenä ison leposohvan pieluksien sekaan Diana tuijotti -avaruuteen, miettien, miten hän osaisi kajota mielessänsä olevaan -asiaan, ja aprikoiden, vastustaisiko Raoulkin hänen suunnittelemaansa -tekoa. Sopisiko hänen edes puhua siitä, sillä hänen avomielisyytensä -vain saattaisi Raoulin vaikeaan asemaan, koska viimemainittukin tiesi, -ettei Ahmed sitä hyväksynyt. Olisiko se oikein Raoulia kohtaan, joka -aina oli ollut niin uskollinen ystävä heille kummallekin? Hän kääntyi -kiihkeästi kreivin puoleen. - -»Onkohan koskaan avioparilla ollut niin hyvää ystävää kuin sinä olet -ollut meille, Raoul?» puhkesi hän puhumaan. »Tiedät, mitä merkitset -Ahmedille, mutta en usko sinulla olevan hämärää aavistustakaan siitä, -kuinka paljon olet auttanut minua koko tuttavuutemme aikana. Enkä -voi kertoa siitä sinulle, sinun on vain luotettava sanoihini — ja -uskottava, että olen kiitollinen.» - -Kiitollinen, muuta kuin kiitollisuutta ei hän ikinä saisi Dianalta! -Saint Hubertin kädet puristuivat nyrkkiin, ja hän kumartui karistamaan -tuhkaa savukkeestaan, jotta toinen ei näkisi hänen kasvojensa tuskaista -ilmettä. - -»Entä eikö minun tarvitsekaan olla kiitollinen mistään?» vastasi hän -omituisesti jupisevalla äänellä. »Eikö päähäsi ole koskaan pälkähtänyt -ajatella, mitä ystävyytesi — ja Ahmedin ystävyyden — täytyy merkitä -minun kaltaiselleni yksinäiselle miehelle?» - -Diana naurahti pehmeästi ja pudisti torjuvasti päätänsä. »Hölynpölyä, -Raoul», väitti hän. »Älä ole niin vaatimaton! Sinulla on enemmän -ystäviä kuin tiedätkään.» - -Mutta samassa hänen ajatuksensa pyörähtivät toisaalle, ja hänen -katseensa muuttui jälleen totiseksi. - -»Sinä kävit tänä aamuna El-Hassissa tavallista aikaisemmin, etkö -käynytkin? Ennen lähtöänsä Ahmed tiedusti sinua, mutta Gaston ilmoitti -sinun jo menneen. Ei; en luule mitään varsin vakavaa olevan tekeillä», -ehätti hän vastaamaan toisen kysyvään katseeseen, »vain jotakin -pohjoisista vahdeista. Hän on vihdoinkin kutsunut ne leiriin. En oikein -tiedä, minkä tähden hän halusi kertoa siitä sinulle. Hänellä oli kiire, -eikä hän puhunut ihan selvästi. Joka tapauksessa se ei tuntunut minusta -tärkeältä. Miten lieneekään laita maan muissa osissa, ei lähistöllämme -ole ollut levottomuuksia millään suunnalla. Vahdit sijoitettiinkin -ainoastaan sen tähden, että minä olin täällä yksin. Kun Ahmed on -kotosalla, ovat ne tyyten tarpeettomia, ja hän on viikkokausia aikonut -kutsua ne pois. He saapuivat myöhään eilenillalla ja lähtivät tänä -aamuna hänen kanssansa Ras-Djebeliin. He ovat melkein kaikki naineita -miehiä, ja heidän vaimoistaan ovat useimmat siellä.» Hän pysähtyi -hetkiseksi, hänen teeskentelemättömät silmänsä peittyivät äkkiä hänen -poskillensa painuneiden tuuheiden tummien ripsien taakse, ja hän kietoi -sormiaan toisiinsa ilmeisesti hämillään. Ja kun hän alkoi uudelleen -puhua, oli hänen äänessänsä empivä sävy. »Oletko saanut selville — -mitään uutta — El-Hassissa, Raoul?» - -»En mitään, Diane.» - -»Mutta yhäti uskot, yhäti olet varma —» - -»Yhäti uskon, yhäti olen ehdottoman varma», vakuutti Saint Hubert -kerkeästi, »ja jollen ikinä pystyisikään sitä todistamaan, olisin -sittenkin varma, että olen oikeassa». - -»Ja jos olet oikeassa, oi, Raoul, jos olet oikeassa — silloin minun -poikani.» Hänen äänensä särkyi vihlovaksi huudahdukseksi: »Voi, hyvä -Jumala, se on _hirveätä_!» Ja tukahdutetusti nyyhkyttäen hän painoi -päänsä sohvan pieluksiin. Myöskin Saint Hubertin huulet vapisivat, ja -hän sai vain soperretuksi sekavia sanoja jotka eivät kuuluneet Dianan -korviin saakka. - -Mutta Dianan voimat olivat pettäneet ainoastaan hetkeksi. Pakottautuen -rauhalliseksi hän nousi pystyyn, meni kreivin luokse ja laski kätensä -hänen olalleen. - -»Et halunnut vastata minulle, kun tuonnottain tiedustin sitä sinulta, -mutta puhu nyt minulle totta; pyydän sitä sinulta. Pitääkö hän oikein -todella Pojusta?» - -Väristen hänen kosketuksestaan Saint Hubert katsoi miltei pelokkaasti -hänen surullisiin, kysyviin silmiinsä. Katsoi vain hetkisen, nousi -sitten hänkin seisoalleen kasvot kalpeina ja pingottuneina kuten -Dianankin. »Pitääkö hän? Jumala häntä auttakoon, lapsi-poloista!» -virkkoi hän arasti. »Jos näkisit hänet, et kysyisi minulta sitä, Diane.» - -»Minä aion mennä häntä katsomaan — tänä iltapäivänä.» - -Kuullessansa odottamattoman vastauksen kreivi pyörähti ympäri, huudahti -äkkiä, tarttui Dianan käsiin ja pusersi niitä huuliansa vasten. -»Diane, Diane —» Sitten hän taaskin äkkiä oikaisihe, hänen silmiinsä -pilkahtanut tuike haihtui, ja hän astahti taaksepäin, tehden jyrkästi -torjuvan eleen. »Ei, ei; se on mahdotonta», sanoi hän raskaasti. -»Kerrassaan mahdotonta. Ahmed —» - -»Tiedän kyllä», keskeytti Diana väsyneesti. »Ahmed raivostuu. Mutta en -mahda sille mitään, minun _on_ mentävä. Vaikka hän ei olisikaan Isabeau -de Chailles, olisi minun sittenkin mentävä. Hän on tyttö, tukalassa -asemassa, yksin, ympärillänsä vain miehiä —» - -»Ei pelkkiä miehiä», oikaisi Saint Hubert. »Ahmed lähetti hänen -seuraksensa naisen heidän tulonsa jälkeisenä aamuna. Eikö hän maininnut -siitä mitään sinulle?» - -»Ei; hän ei virkkanut siitä minulle mitään», vastasi Diana -verkkaisesti. Ja hetkisen hän tuijotti värähtämättä Saint Hubertiin, -mutta ei nähnyt häntä, vaan rakastetun puolisonsa, jonka monimutkaisen -luonteen kaikkia syvyyksiä ei edes hänkään ollut vielä mitannut. - -Hän kiskoi harhailevat ajatuksensa takaisin nykyhetkeen, keikauttaen -maltittomasti päätään. »Se ei vähennä minun vastuunalaisuuttani», -huomautti hän lujasti. »Olen koettanut selittää Ahmedille omaa -näkökantaani, mutta hän ei sitä käsitä tai ei tahdo käsittää, ja -tiedät, millainen Ahmed on, kun hän päättää jotakin. En jaksa taivuttaa -häntä hyväksymään lähtöäni — _tant pis_, minun on mentävä ilman hänen -suostumustaan.» - -»Mutta, Diane, taivaan tähden, ajattelehan —» - -Diana kääntyi nopeasti häneen päin. »Olen ajatellut. Olen miettinyt -niin, että päätäni särkee. Älä tee sitä minulle vaikeammaksi, Raoul! -Minun ei ole helppoa menetellä vastoin Ahmedin tahtoa, mutta tässä -yhdessä asiassa on minun itseni ratkaistava. Minä lähden El-Hassiin — -_nyt_. Jos tulet mukaani, olen siitä hyvilläni. Mutta jos mieluummin -jäät pois» — Toisen silmien nuhteleva ilme sai hänet katkaisemaan -lauseensa, ja kreivi tarttui katuvasti hänen käteensä. - -»Käske satuloida ratsusi. Minun on lähdettävä, ennenkuin punnitsen sitä -liian paljon», sanoi Diana, naurahtaen arasti. Ja mennessänsä sisempään -huoneeseen hän lisäsi olkansa ylitse: »Jos otat mukaan Mohamedin, emme -tarvitse ketään muuta.» - -Mutta hänen silmistänsä ei tuikkinut hymy, kun hän muutamia minuutteja -myöhemmin tuli teltasta, ja hänen kasvojensa tavattoman kalpeuden -tähden silmäili Saint Hubert häntä huolestuneesti hänen noustessansa -satulaan. - -Ja heidän poistuttuansa leiristä hän ratsasti jonkun aikaa ääneti -huulet tiukasti suljettuina, katse suunnattuna suoraan ratsun korvien -väliin. - -Hän aikoi totella omantuntonsa ääntä, mutta kun arpa oli heitetty, -olisi hän ollut valmis antamaan maailman kaikki rikkaudet voidaksensa -noudattaa hänet vallannutta, masentavaa tunnetta, vaimentaa -omantuntonsa ja pyörtää takaisin. Eikä syynä ollut ainoastaan sheikin -suuttumuksen ajatteleminen. - -Sen aiheutti jokin muu, hänen olemuksensa pohjalla kuiskiva -vaistomainen ääni — epäselvä ja sanaton — joka tuntui huutavan -varoittavasti ja joka kävi hetki hetkeltä uhkaavammaksi ja -vaativammaksi. Vaikka hän kuinka koetti, ei hän saanut sitä -tukahdutetuksi, ja vihdoin hän tuskastuneena kääntyi äkkiä Saint -Hubertin puoleen. - -»Onko sinulla koskaan aavistuksia, Raoul?» - -Kreivi ohjasi ratsuansa likemmäksi ja kumartui silmäilemään häntä. »On -joskus», myönsi hän. »Minkä tähden sitä kysyt?» - -Mutta Dianaa jo harmitti häneltä luiskahtanutta kysymystä, eikä hän -halunnut pukea ajatuksiansa sanoiksi, vaan ravisti päätänsä. - -»Niin, en tiedä», vastasi hän vältellen, »se oli vain kummallinen -päähänpisto. On naurettavaa, kuinka mielikuvitus toisinaan temmeltää. -Se lienee hermostumista — tai työn puutetta. Olen laiskotellut -hävyttömästi, sitten kun Ahmed palasi kauhealta retkeltään. Hän -tarvitsi minua joka minuutti, ja kaikki hyvät puuhani saivat väistyä -syrjään huolehtiessani hänen tarpeistansa, kuten kunnon vaimon sopii, -ja ratsastellessani hänen seurassaan penikulmamääriä ympäri piirin -— kuten hänen oli tapana viettää loma-aikaa.» Hän puheli tavallista -nopeammin, hänen äänessänsä oli terävä hermostumisen sointu, ja Saint -Hubertin kasvoille levisi huolestuneen synkkä ilme, sillä hän tiesi, -kuinka ankaraa jännitystä Diana oli saanut kestää kuukausimääriä, ja -oli levoton sen johdosta. - -Mutta nyt ei ollut sopiva hetki hänen lausua julki rauhattomuuttaan, ja -niinpä hän tyytyikin tyynesti huomauttamaan: »Hoida hyvin hermojasi, -Diana! Ne ovat vaarallisia leikkileluja.» Mutta toisen ilmeettömästä -katseesta hän oivalsi, että jos Diana olikin kuullut hänen sanansa, -ei hän ollut tajunnut niiden merkitystä. Ja heidän rinnakkain -ratsastaessansa eteenpäin vilkaisi kreivi tuontuostakin kumppaniinsa, -ihmetellen — kuten usein muulloinkin oli ihmetellyt — hänen täydellistä -epäitsekkyyttään, hänen talttumatonta, rohkeata mieltänsä, joka oli -auttanut hänet selviämään sellaisista kokemuksista, että useimmat -naiset olisivat sortuneet niihin ilman nousemisen toivoa, ja hänen -rakkauttaan, joka oli tehnyt hänen omituisen elämänsä mahdolliseksi. -Mutta niin omituista kuin hänen elämänsä olikin, oli hän itse sen -valinnut, eikä hän, Jumalan kiitos, ollut sitä milloinkaan pahoitellut. -Kaikista nykyisistä vaikeuksista huolimatta hän oli onnellinen, -onnellisempi kuin olisi ikinä voinut olla hänen, Saint Hubertin, -elämänkumppanina. Hieman vääntäen tuskallisesti kasvojansa kreivi -ojentautui suoremmaksi satulassaan, tukehduttaen kateuden ja pakottaen -mietteensä uusiin uomiin. - -Useihin päiviin ei ollut ollenkaan tuullut, ja hänen hevosensa samana -aamuna jättämät jäljet näkyivät vielä selvästi heidän noudattamallaan -tiellä. Mutta nyt oli niiden ohella toisetkin kavion jäljet, joita hän -ei ollut huomannut palatessansa puoliselle — otaksuttavasti ne olivat -jonkun El-Hassin turvajoukkueeseen kuuluvan miehen, joka oli noutamassa -ruokavaroja pääleiristä, päätteli hän, tähyillen jälkiä joutilaan -uteliaasti, sillä ne veivät päinvastaiseen suuntaan kuin he ratsastivat. - -Ohimenneiden jalkojen mykkä todistus — kuinka usein hän olikaan nähnyt -sellaisen! Mutta aina hän oli tuntenut samaa värähdyttävää, samaa -kummallista kiihtymystä, jota niiden näkeminen herättää erämaiden -samoajassa. Kuka ja minne matkalla? - -Äkkiä hänen huulensa tiukkenivat. Minne olisi hän itse matkalla, kun -hänen olisi aika jälleen ryhtyä jatkamaan etsintäänsä, joka nyt tuntui -niin paljoa tärkeämmältä kuin konsanaan ennen? Hän oli löytänyt tytön, -se oli hänen vakaumuksensa. Mutta se ei riittänyt. Hänen oli löydettävä -Ghabah, maurilainen, ennenkuin muutkin uskoisivat sen, mitä hän uskoi. - -Hän huoahti raskaasti, ja hänen ajatuksensa alkoivat kiitää rataa, jota -kesti siihen asti, kunnes he saapuivat korkealle juoksuhiekkaharjulle, -jonka laelta El-Hassi näkyi. - -Harjulla Diana seisautti ratsunsa ja katseli muutamia minuutteja -äänettömänä alapuolellansa olevaa pientä, maljamaista keidasta. -Hänen hellehattunsa leveä reunus piilotti hänen kasvonsa, mutta -häntä värähtämättä tarkkaileva Saint Hubert näki hänen sormiensa -hermostuneesti hypistelevän ratsun kaulalla höllinä lepääviä suitsia ja -valtimon kiivaasti sykkivän hänen kauniissa, valkoisen silkkipuseron -avoimen kauluksen paljaaksi jättämässä kaulassaan. Virkkamatta -sittenkään mitään Diana pyöräytti hevosensa rinteelle. - -Leiri näytti melkein autiolta, ja vain kuusi miestä riensi Ramadanin -seurassa heitä vastaan. - -Ja joskin Ramadan lienee hämmästynyt Dianan odottamatta saapuessa, -salasi hän kummastuksensa ja näytti arvelevan jonkinlaisia selityksiä -tarpeellisiksi, sillä tervehdittyään tavalliseen totiseen tapaansa ja -tavallista kunnioittavammin ja nöyremmin hän ehätti pyytämään anteeksi, -että Dianaa vastaan ottamaan oli tullut niin vähäinen vahtimiehistö, -kertoen muiden lähteneen noutamaan isosta leiristä ruoka- ynnä muita -tarpeita. - -Vastattuansa koneellisesti hänen tervehdykseensä Diana katkaisi hänen -pahoitellen lausutut puolustelunsa oudon ynseästi. Mitäpä väliä sillä, -jollei hänen vastaanottonsa ollutkaan niin huolitellun juhlallinen kuin -sheikki vaati! Mitä merkitsivät muodot ja menot tällaisella hetkellä! -Viitattuansa Ramadania viemään hevoset syrjään hän lähti pienelle -kaksoisteltalle. - -Mutta hänen sitä lähestyessänsä kävivät hänen askeleensa yhä -verkkaisemmiksi, ja puolittain suljetun oviaukon edessä hän äkkiä -pysähtyi, vapisten hermostuneesti. Ja hän oli niin kiihtynyt, että -Saint Hubert ojensi kättänsä estelevästi. - -»Salli minun mennä edellä. Diane, valmistamaan häntä», pyysi hän -lempeästi. - -Mutta päätänsä ravistaen Diana viittasi häntä syrjään. »En halua, -että hän on valmistunut, vaan tahdon nähdä hänet sellaisena kuin hän -on. Ole hyvä ja odota — odota, kunnes kutsun sinua», kehoitti hän -nykäyksittäin. Ja ymmärtäen häntä kreivi salli hänen mennä, astuen -syrjään hänen kadotessaan teltan viileään hämyyn. - -Yksi ainoa nopea silmäys ilmaisi, että ulompi huone oli tyhjä, ja -osoitti samalla, että sen sisustus oli huolellisesti järjestetty, mikä -herätti hänessä omituisen huojennuksen tunteen. - -Mutta hän ei ollut tullut katsomaan tyhjää huonetta, ja laahustavin -askelin hän siirtyi paksuille matoille, pysähtyen hetkiseksi sohvan -viereen viskataksensa päästänsä raskaan hellehatun ja pyyhkäistäksensä -tuuheat, kosteat hiukset jyskyttäviltä ohimoiltaan. Ja hänen -empiessään, herkkätuntoisena kammoten pelkäämäänsä keskustelua, kuului -sisähuoneesta suloisen, matalan äänen hiljaista hyräilyä. - -Meluttomasti hän raotti silkkisiä verhoja ja katseli, kunnes säälin -kyyneleet sumensivat hänen silmänsä, pientä, viehättävää olentoa, joka -istua kyyrötti keskellä lattiata. - -Ja tajuamatta mitään muuta kuin oman osansa kovuuden tyttö lauloi -edelleen, huojuen hitaasti edestakaisin, poski painettuna jotakin -esinettä vastaan, joka puolittain oli hänen koukkuun vedetyillä -polvillansa, puolittain hänen käsivarsillaan. Se oli vain miehen -koreasti kirjailtu nuttu, jonka Diana oli ennenkin nähnyt useita -kertoja ja jonka hän nyt sietämättömäksi tuskakseen ja säälikseen tunsi. - -Ja tyttö itse — pelkkä lapsi, kuten hänelle oli kerrottu, hento, -sievä, hauraannäköinen lapsi, liikuttavan turvaton ja kauniimpi kuin -Diana oli osannut kuvitellakaan. Mutta ei yksistään hänen kauneutensa -pannut Dianaa tähyämään hänen hienopiirteisiä kasvojansa melkein -kuumeisen kiihkeästi, vaan vaistomaisen tunteen puuska, selittämätön, -mutta valtaava, äkillinen, pakottava varmuus, ettei Saint Hubert ollut -erehtynyt. Vaisto, voimakkaampi kuin järki, huusi hänelle, että jos -Isabeau de Chailles eli, oli hän juuri se tyttö, joka nyt istui hänen -edessään. Isabeau de Chailles — ja Poju — Hänen painonsa horjahti -verhon varaan, jota hän vielä piteli, ja hän sulki sekunnin ajaksi -silmänsä, kärsien hirveästi. - -Mutta hetkellinen heikkous meni ohitse, ja hän terästäytyi, vaivaten -aivojansa keksiäksensä jonkun keinon saadaksensa asian selville. - -Miten todistaa se? Miten saada suoritetuksi teko, johon Raoul ei ollut -pystynyt? - -Palavasti hän rukoili mielijohdetta, ja hänen mieleensä välähtänyt -ajatus kohosi hänen oman äidinrakkautensa syvyyksistä. - -Kenties Raoul oli jo sitä koettanut, mutta eikö hänen naisenäänensä -herättäisi tytössä voimakkaampia mietteitä kuin Saint Hubertin syvempi -miesääni. - -Hiljaa, rajattoman suloisesti ja hellästi hän kuiskasi nimen, joka -saattoi kiihoittaa tytön muistia. - -»Isabeau —» - -»_Maman_!» Raju huudahdus kajahti teltassa, samalla kun tyttö hypähti -pystyyn kasvot värähdellen, suurissa levälleen menneissä silmissä -kiihkeä, odottavan riemuisa ilme. - -»_Maman_», huudahti hän toistamiseen, katsoen Dianan lävitse ja ohitse -ikäänkuin ei olisi häntä nähnytkään. Ja vielä kerran hän säikähtyneen -lapsen lailla valitti: »_Maman_, miksi et ole tullut? Kuulin sinun -kirkuvan — mutta vain _hän_ tuli kädet ihan punaisina ja märkinä — ja -pieksi minua —» - -Mutta viimeiset sanat häipyivät heikoksi, epävarmaksi kuiskeeksi, -ja tyttö peräytyi vapisten, tunnustellen käsillään päätänsä, ja -hänen kasvojansa valaissut riemu muuttui tyrmistyksen ja ymmälläolon -ilmeeksi, kun entisyys taaskin vaipui unholaan, ja muistin osittain -avautunut ovi jälleen järkähtämättömästi sulkeutui. - -Heränneen uneksijan tavoin hän huoahti ja jupisi itsekseen, silmäillen -salavihkaisesti ympärilleen ikäänkuin etsien haihtunutta näkyä. - -Vasta sitten hän näytti huomaavan, ettei hän ollut yksin ja hiljaa -ähkäisten kummastuksesta hän peräytyi vielä kauemmaksi, katsellen ujon -ihmettelevästi hentoa olentoa, joka seisoi kädet ojossa ja silmät -säälistä loistaen. Ja taaskin Diana puhutteli häntä, mutta tällä -kertaa äsken niin väkevästi tehonnut nimi ei saanut vastakaikua tytön -mielessä. Hitaasti hän ravisti päätänsä. - -»Täällä ei ole ketään muita kuin minä, ja minä olen Jasmin», virkkoi -hän koruttomasti. Mutta ujous alkoi jo väistyä luonnollisen tyttömäisen -uteliaisuuden tieltä. Ja hänen silmäillessänsä puolittain arasti, -puolittain kysyvästi miellyttäväkasvoista, outoasuista vierasta, joka -niin aavistamatta oli tullut häiritsemään hänen yksinäisyyttään, heräsi -hänessä uusi, epämääräinen tunne, joka sai hänen kurkkunsa tuntumaan -täydeltä ja teki hänet rohkeamman luottavaksi kuin hän oli koskaan -ennen ollut. Vapisten mielenliikutuksesta, jota hän ei ymmärtänyt, hän -katsoi surullisiin, sääliviin silmiin, joiden katse tuntui tunkeutuvan -ihan hänen sydämeensä saakka ja vastustamattomasti vetävän häntä -puoleensa. Ja melkein huomaamattansa taipuen niiden lumoukseen hän tuli -lähemmäksi heikon hymyn väikkyessä raottuneilla huulillansa. - -»Allahin nimessä —» sopersi hän kainosti ja osoitti keskelle huonetta -kasattua pielusläjää. Diana meni vähäiselle sohvanvastineelle -hyvillänsä hänelle tarjoutuneesta ajatushetkisestä, sillä hän oli -tyyten ymmällä eikä tiennyt, miten menetellä. Vähän aikaa hän istui -ääneti, hypistellen silkkisiä pieluksia ja turhaan etsien sopivia -sanoja. Sitten hän pyysi lempeästi: »Tule istumaan viereeni!» Ja -hetkisen emmittyänsä tyttö noudatti pyyntöä. - -Mutta vieläkään ei sanoja tahtonut herua, ja tähyillessänsä jotakin -aihetta, joka auttaisi häntä puhumaan, osuivat Dianan tutkivat silmät -vihdoin nuttuun, joka virui lattialla lähellä hänen jalkojansa. - -Hän kumartui ottamaan sen syliinsä. - -»Siinäpä komea nuttu», kehui hän ihaillen, silitellen rutistuneen -korukappaleen ryppyjä. »Varmastikin se on jonkun mahtavan sidin.» - -Hiljaisen pyytävästi tyttö veti sen pois häneltä ja piteli sitä -mustasukkaisen hellästi. - -»Se on — minun isäntäni», sopersi hän, ja samalla hänen tunteikkaille, -pienille kasvoillensa tulvahti polttavan punan aalto. - -»Ja mikä hänen nimensä on, sinun isäntäsi?» tiedusti Diana huuliensa -väristessä hillittömästi. - -Mutta tyttö väistyi loitommaksi ikäänkuin olisi äkkiä alkanut epäillä -ja teki vähäisen, omituisen, epäävän liikkeen. »Hän on — vain isäntäni. -En saa ilmaista hänen nimeänsä», kuiskasi hän arasti. - -Dianalta pääsi voimakas nyyhkytys ja hän tarttui tiukasti kädellänsä -toisen hoikkiin, ruskeihin, vavahteleviin sormiin. »Oi, lapsi, oletko -niin uskollinen miehelle, joka on kohdellut sinua niin kehnosti?» - -Kimeästi huudahtaen tyttö hypähti seisoalleen ja kiskaisi kätensä irti. - -»Kuka sinä olet?» ähkyi hän. »Mitä sinä tiedät minun herrastani?» Kun -vastausta ei kuulunut, muuttui hänen murheellisten silmiensä ilme -sitten nopeasti tuskaiseksi, ja hän heittäytyi lattialle, vuodattaen -haikeita kyyneliä ja syleillen Dianan polvia. »Miksi et vastaa minulle?» -nyyhkytti hän. »Mitä pahaa on hänelle tapahtunut, koska et tahdo puhua -minulle? Allah, Allah, senkö tähden näin hänestä unta viime yönä — -hänestä ja siitä toisesta, joka koetti tappaa häntä? Unissani näin -heidän taistelevan; he molemmat olivat yltäpäätä veressä — ja sitten -hän kaatui — herrani — pitkä puukko rinnassaan.» Vapisten ja valittaen -hän vetäytyi kauemmaksi, katsahtaen pelokkaasti Dianaan, äänensä -aletessa kauhuiseksi kuiskutukseksi. »Oletko sinä haamu — oletko tullut -sen tähden, että hän on _kuollut_!» - -Kyyneleet valuivat pitkin Dianan kasvoja, eikä hän jaksanut enää -vastustaa rinnassansa väkevänä kuohuvaa hellyyttä, vaan otti tutisevan, -nyyhkytysten puistattaman tytön syliinsä. - -»Ei, ei», jupisi hän hiljaa, »ei hänelle ole tapahtunut mitään pahaa. -Enkä minä ole haamu, vaan nainen kuten sinäkin, ja rakastan häntä, -kuten sinäkin häntä rakastat. Jasmin, Jasmin, etkö arvaa, kuka olen? -Eikö hän koskaan puhunut sinulle mitään minusta, omasta —» - -Hän keskeytti äkkiä puheensa kuullessaan ääntä, joka sai hänet -ponnahtamaan pystyyn, samalla kun hänen kätensä vaistomaisesti hapuili -revolveria, jota hän ei ollut pitänyt muassansa vuosikausiin. Tuskin -uskoen korviansa hän sitten seisoi, kuunnellen ulkoa kantautuvaa hurjaa -hälinää, pyssyjen pauketta ja vihollisäänien käheitä huutoja, jotka -johtivat hänen mieleensä entisyyden kauhean muiston, Ibrahim Omairin -ajan. - -Ja hetkiseksi lamaantuneena hän tuijotti tylsästi tyttöön, ja tämä -vuorostansa katseli häntä säikähtynein silmin, joista alkoi kuvastua -voimakasta pelkoa. Sitten kuului kamalasta melusta Saint Hubertin -huuto, ja heräten toimintaan Diana tarttui tytön ranteeseen ja kiidätti -hänet ulompaan huoneeseen. Ja heidän juostessansa räsähti heidän -takanansa vaate, ja kuului teltan kallisarvoisten verhojen lävitse -kiitävän kuulan vingahdus. - -Kyyristyen vaistomaisesti kumaraan Diana syöksyi ovelle, raahaten -Jasminia mukanaan, ja sitten ulko-ilmaan, jossa Saint Hubert seisoi -revolveri kädessään, yhäti huutaen häntä. Kreivin kasvot olivat -tuhkanväriset, ja Dianan ehdittyä hänen luoksensa hän mutisi jotakin, -mitä toinen ei erottanut, ja kiersi kätensä suonenvedontapaisesti hänen -ympärilleen. - -Ja takertuneena häneen henkeänsä pidättäen Diana silmäili ympärilleen -päästäksensä selville hälinän syystä ja jäykistyi äkkiä, samalla kun -häneltä pääsi pieni ähkäisy ja hänen sydämensä tuntui harppaavan yhden -sykähdyksen ylitse. - -Heitä kohti riensivät Ramadan ja Mohamed, tuoden hevosia, kun taas -vahtimiehistön telttojen ympärillä vallitsi hornamainen meteli. - -Ruudinsavu ja tuprahtelevat hiekka- ja tomupilvet tekivät näkemisen -vaikeaksi, mutta katsettansa pinnistäen Diana erotti pienen kourallisen -heimonsa miehiä, jotka uljaasti koettivat torjua kuusi kertaa -lukuisampia ahdistajia, mutta erotti myöskin, että heidän rohkeutensa -oli hyödytön ja että he vähitellen peräytyivät heitä vastaan hyökkäävän -ylivoiman tieltä. Rosvoja — Ahmedin alueella! Se oli melkein -uskomatonta. Ja hänen omat miehensä — täytyikö hänen seistä alallaan -katselemassa, kun heidät surmattiin hänen silmiensä edessä? Hän -kääntyi Saint Hubertiin puoleen, huudahtaen vihlovasti: - -»_Raoul — miehet_!» - -»Älä välitä miehistä», vastasi kreivi jyrkästi. »Sinua — ja tyttöä -minä vain ajattelen. Hyvä Jumala, minkä tähden pitikin Ahmedin kutsua -pois vahdit pohjoiselta rajalta! Kuule, Diane», lisäsi hän käheästi, -huomaamattaan tiukaten käsivartensa otetta, »jos he ennättävät -luoksemme ajoissa — Ramadan ja Mohamed — laittaudu pois niin nopeasti -kuin pääset! Älä odota minua äläkä heitä — vaan ratsasta vinhemmin kuin -koskaan eläissäsi! Jumalan kiitos, hevoset ovat levänneet!» - -Lupaamatta tai väittämättä vastaan Diana vain tarttui hänen käteensä. -Samalla hetkellä pääsi Saint Hubertilta syvä voihkaisu ja hän sysäsi -rajusti Dianaa taemmaksi, sijoittuen itse eteen estääksensä häntä -näkemästä sellaista, mitä ei halunnut hänen näkevän. Mutta Diana oli -ehtinyt nähdä, ja jännittäytyen kreivin pitelevää kättä vastaan hän -seisoi säikkymättä kuulia, joita kuurona räiskyi hänen ympärillänsä, -tähysti lähestyviä rosvoja silmissänsä kova kiukun välke. - -Hänen puolustajansa olivat kaatuneet, pyyhkäistyt pois näkyvistä, kun -hyökkääjät olivat säälimättä ratsastaneet heidän ylitsensä. Jälellä -olivat ainoastaan Ramadan ja Mohamed. Ja Dianan katsellessa Mohamed -äkkiä heilautti kätensä ylös ja kellahti pitkäkseen hietikolle. Ja -kumartuneena syvälle satulassaan kiiti Ramadan yksin täyttä laukkaa -eteenpäin, taluttaen vierellänsä kolmea ratsua. - -Riemusta ulvoen riensivät rosvot eteenpäin maassa viruvan Mohamedin -ylitse, tulivat yhä lähemmäksi, kunnes melu kävi korviahuumaavaksi, -kunnes Diana kauhusta vapisten näki Ramadanin vihollisten ympäröimänä. -Vihlova kirkaisu sai hänet sitten pahaa aavistaen nopeasti pyörähtämään -tyttöön päin, joka siihen saakka oli äänettömänä seissyt hänen -vierellään. Häneen ei ollut osunut harhautunut kuula, vaan hänet oli -pakottanut kyyristymään maahan ainoastaan pelko, joka vääristi hänen -kasvojansa, ja painaen päätänsä käsiinsä hän kirkuen hoki nimeä, joka -oli myöskin Dianan huulilla. - -Viimeinen raju tuoksahdus, vielä yksi räiskyvä yhteislaukaus, joka -ilmeisen tahallisesti ammuttiin liian ylhäälle ja meni vahinkoa -tekemättä heidän päittensä ylitse, ja rosvot olivat heidän kimpussaan. - -Saint Hubert kääntyi äkkiä ympäri, sysäsi molemmat naiset taaksensa -teltan seinää vasten, ja kääntyi hyökkääjiä vastaan, suojaten naisia -omalla ruumiillansa, ja ampuen kylmäverisesti ja panoksia säästäen, -mutta sydämessänsä kuolemanpelko, vaikkakaan ei hänen itsensä tähden. - -Vain hetkinen vielä, sitten alkoi helvetillinen mellakka, eikä Diana -koskaan selvästi muistanut, mitä tapahtui muutamien seuraavien -minuuttien aikana. - -Hänen pelkonsa hukkui hänet vallanneeseen kylmään, kiihkoiseen -raivoon, ja häntä vimmastutti oma avuttomuutensa ja se, ettei hän -kyennyt auttamaan miestä, joka suojasi häntä kuulien viuhuessa heidän -ympärillänsä, mutta ihmeellistä kylläkin osumatta heihin. - -Hornamainen melu löi hänen korvansa lukkoon, hän ei nähnyt, mitä -tapahtui, ja hänellä oli kummallinen tunne, ettei tämä kaikki ollutkaan -todellista, vaan painajaisunta, ja se se sitoi hänet liikkumattomaksi, -hämmensi hänen ajatuksensa, joten hän tajusi selvästi vain yhden seikan -— hänen lähellään kirkui melkein mielipuolena tyttö, jonka parkunaa hän -koetti vaimentaa painamalla häntä rintaansa vasten. - -Hän oli vetänyt tyttöä likemmäksi itseänsä vasten, kun äkkiä teltan -seinä, jota vastaan hän kyyrötti, tuntui takana antavan perään, ja -samalla kun koko laitos hitaasti luhistui, hän tunsi, että Jasmin -kiskaistiin hänen syleilystään, ja näki kaikkialla ympärillänsä outoja -kasvoja ja polkevia hevostenkavioita. Ja samassa Saint Hubert horjahti -ja hoippui taaksepäin, ja Diana kaatui kasvoillensa kreivin painon -rusentamana. - -Hän virui pitkänänsä maassa, haukkoen henkeänsä, huumaantuneena ja -sairaana pelosta, joka hänet jälleen valtasi. - -Mutta pelkoa voimakkaammin muistui hänen mieleensä Raoul, Raoul, joka -kenties oli kuollut suojellaksensa häntä. Hitaasti ja tuskallisesti -hän kiskoutui pois Saint Hubertin alta ja nousi istumaan, puhdistaen -hiekkaa silmistänsä ja suustansa ja ihmetellen äkkiä alkanutta syvää -hiljaisuutta. - -Väristen päästä jalkoihin saakka ja painautuen kreivin tajutonta -ruumista vasten hän pakottautui silmäilemään ympärilleen. Häntä -puistatti, kun hän näki kaatuneet, jotka viruivat hajallaan poljetulla, -veren tahraamalla hiekalla. Suurin osa eloon jääneistä rosvoista -oli jo lähtenyt pakenemaan, ratsastaen pohjoista kohti. Jälellä oli -heistä vain kaksi, jotka seisoivat vähän matkan päässä ja väittelivät -kiivaasti keskenänsä. - -Ja hänen tarkkaillessansa heitä hänestä tuntui, että toinen koetti -suostuttaa toista luopumaan jostakin aikeesta, sillä edellinen piteli -kiinni jälkimäisen käsivarresta ja osoitti hoputtavasti heidän -loittonevia kumppaneitansa. He olivat molemmat rotevia miehiä, -mutta toinen heistä oli kooltansa suorastaan jättiläinen, ja he -väittelivät ja kinastelivat, kunnes sanat äkkiä muuttuivat iskuiksi -ja he takertuivat käsikähmään keskenänsä. Tempoillen ja sysien he -liikkuivat sinne ja tänne, mutta sitten lyhyempi kompastui ja kaatui, -kiskoen toisen muassaan. Ja sydämensä jyskyttäessä kylkiluita vasten -ja silmiensä pyrkiessä pullistumaan kuopistaan Diana näki jättiläisen -kierähtävän päällimmäiseksi kädessänsä pitkä, välkkyvä veitsi, näki -purevan terän välähtävän, kun se sujahti suoraan toisen rintaan, ja -kuuli murhaajan remahtavan mielipuolisesti nauramaan ponnahtaessansa -pystyyn ja lähtiessänsä juoksemaan häntä kohti. Nyt vasta hän näki -miehen kasvot, jotka pikemminkin muistuttivat hullua petoa kuin -ihmistä, ja oivalsi, että kuolema oli hyvin likellä häntä, ja että -jos hän mieli pelastaa henkensä, oli hänen toimittava ja toimittava -nopeasti. - -Hän oli vieläkin silmiinsä tunkeutuneen hiekan puolittain sokaisema, -mutta hammasta purren hän epätoivoisesti pinnistäytyi vastustamaan -hiipivää pyörrytystä ja sieppasi Saint Hubertin herpautuneista sormista -tipahtaneen revolverin. Ja verenhimosta juopuneena maurilainen syöksyi -eteenpäin, hänen hurjistuneet silmänsä kiiluivat, hänen vaahtoiset -huulensa olivat vääntyneet kammottavaan virnistykseen, ja hän -kyyristeli kuin saaliinsa kimppuun hyppäävä peto. - -Mies oli vain muutamien askelien päässä Dianasta, kun viimemainittu -laukaisi aseensa. Ja kun hyökkääjä horjui ja retkahti raskaasti -kasvoillensa hietikolle, tuntui kaikki mustenevan Dianan silmissä, -ja hän nojautui heikkona Saint Hubertia vasten, koettaen säilyttää -tajuntansa, joka tuntui olevan sammumaisillaan. - -Mutta vähitellen selvisi hämyinen usva, ja hän hypähti pystyyn ja -tuijotti hurjistuneena häntä ympäröivää kammottavaa verilöylyn -näyttämöä. Sen herättämän kauhun ja peloittavan yksinäisyyden tunteen -tähden hänen teki mieli huutaa ääneen, ja hetkiseksi hän painoi -kasvonsa käsiinsä, luullen tulevansa hulluksi. Mutta hirvittävästi -ponnistaen hänen onnistui jälleen hillitä itsensä. - -Ja kun hän nosti päätänsä ja uudelleen silmäili ruumiiden peittämää -tannerta, huomasi hän, ettei hän ollutkaan aivan yksin, sillä sekavasta -ruumisläjästä oli reutoutunut pystyyn olento, joka verkkaisesti tuli -häntä kohti. - -Sanomattomaksi huojennuksekseen hän tunsi Ramadanin ja juoksi häntä -vastaan. Arabialaisen puku oli repaleinen ja sekaisin, hän huojui -epävarmasti kävellessään, verta tippui hänen poskessansa olevasta -syvästä haavasta, hänen oikea kätensä riippui hervottomana kupeella, -ja hän näytti pysyvän pystyssä yksinomaan tahtonsa voimalla. Mutta -kestämästänsä hirveästä kamppailusta huolimatta hän esiintyi yhtä -tyynesti ja hämmentymättömästi kuin tavallisesti. - -Ensin varmistuttuansa siitä, että Diana oli vahingoittumaton, hän meni -emäntänsä seurassa Saint Hubertin luokse, ja he molemmat kumartuivat -kreivin puoleen. - -Kreivin otsassa oli iso ruhjevamma, joka näytti sivuittain hipaisseen -kuulan tekemältä, ja hänen alaruumiissansa oli ampumahaava. Tosin hän -vielä hengitti, mutta Diana näki Ramadanin huolestuneista kaavoista -kuvastuvan samaa pelkoa, jota hän itse tunsi, ja hänen silmiinsä -kumpusi kirpeitä kyyneliä, kun hän silmäili sen miehen kuolonkalpeita -kasvoja, joka oli hänestä paljoa rakkaampi kuin oma veli, joka oli -ollut horjumattomin, luotettavin ystävä, mitä ainoallakaan naisella oli -ikinä ollut. - -Kuolisiko Raoul, ennenkuin he ennättäisivät saada apua? Eikö hän, -Diana, voisi millään tavoin lievittää hänen kärsimyksiään, jos hän -tulisi tajuihinsa? - -Avuttomana hän vilkaisi takanansa olevaan tuhoutuneeseen telttaan ja -katsoi sitten epätoivoissaan Ramadaniin. - -»Vettä», huohotti hän. »Oi, Ramadan, jaksatko käydä lähteellä?» - -Heikosti hymyillen mies oikaisihe. »_In cha Allah_», vastasi hän -stoalaisesti. - -Mutta kääntyessänsä jäykästi lähtemään hän seisahtui maassa viruvan -kookkaan maurilaisen ääreen ja silmäiltyänsä häntä tarkemmin -hätkähti äkkiä ja kursailematta kieritti ruumiin jalallansa ympäri. -Ja tähyillessänsä haavoittuneen ilkeitä, veren tahraamia kasvoja -hän kiroili pahemmin kuin Diana koskaan oli kuullut arabialaisen -kiroilevan. Sitten hän kumartui, tarkasti hätäisesti ruumista ja alkoi -taaskin sadatella. »Pyörtynyt», ilmoitti hän lakoonisesti ja jäi kasvot -synkkinä seisomaan ilmeisestikin kahdella päällä, hapuillen vasemmalla -kädellään burnusinsa povelta revolveria, jonka hän oli jälleen löytänyt. - -Mutta ennenkuin Diana edes arvasi hänen aikomustaan, ravisti hän -päätänsä ja työnsi aseen takaisin, murahtaen hiljaa harmistuneesti. -»Hänen olisi paras olla helvetissä», huomautti hän kylmästi, »mutta -minä en saa tappaa häntä, sillä minulla on aavistus, että herrani -haluaa saada tämän pahuksen elävänä käsiinsä.» Ja kerrottuansa -lyhyesti, mitä hän maurilaisesta tiesi, hän tunteettomasti veti pitkän -puukon Carl Röstin rinnasta ja katkoi sillä joitakuita nuorankappaleita -sortuneen teltan särkyneestä taklauksesta. Mutta kun hänen toinen -kätensä oli hervoton, ei hän yksin kyennyt toteuttamaan aiettansa, vaan -tarvitsi Dianan apua, ennenkuin hiekalla viruva jättiläinen oli lujasti -köytetty. - -Kun se oli tehty, lähti hän hoipertelemaan lähteelle. - -Muutamia minuutteja tarkkailtuansa hänen epävakaista etenemistään -Diana huoahti raskaasti, palasi Saint Hubertin luokse, istuutui hänen -viereensä ja kohotti hellästi hänen päänsä ja hartiansa polvilleen. - -Nyt alkoi vastavaikutus: hän oli mielenjärkytyksestä huumaantunut ja -typertynyt, ja hänestä tuntui yhäti, että hän näki kamalaa unta, sillä -todellisuus tuntui liian järjettömältä, Ihan kaamealta ollaksensa totta. - -Jasminin ajatteleminen oli tehdä hänet mielipuoleksi. Äskeisen -lyhyen, omituisen keskustelun aikana hän oli alkanut rajattomasti -pitää tytöstä, joka kärsi samaa, mitä hän oli kärsinyt. Tämä side ja -rakkaus liittivät heitä yhteen, ja ne olivat herättäneet tavallista -voimakkaampaa myötätuntoa ja sääliä, ja kun hän oli ensi kerran -sulkenut tytön syliinsä, oli hänestä tuntunut melkein siltä kuin Jumala -olisi lahjoittanut hänelle tyttären, jota hän oli aina ikävöinyt, -mutta jota hän ei ollut saanut. Ja Jasmin olisi saattanut olla hänen -tyttärensä, jos — Hän puri vavahtelevaa huultansa, pakottaen takaisin -kyyneleet, joita hän ei uskaltanut päästää valloilleen. Jos Poju -pitäisikin Jasminista, jos hänessä syttyisi rakkaus, kuten se oli -syttynyt Ahmedissa, löytäisivätkö he enää tyttöä? Pitikö Raoulin -alttiin etsinnän päättyä tällä tavoin, kun hän oli ollut niin lähellä -päämääräänsä? - -Raoul! Hän katsahti kreiviin pelokkaasti. Oliko tämä hänen syynsä, -mietti hän surkean onnettomana. Ja jos Raoul kuolisi — antaisiko Ahmed -koskaan hänelle anteeksi? Voisiko hän itse ikinä antaa itsellensä -anteeksi? - -Nyt haavoittunut liikahti hänen sylissänsä, voihki ja mutisi jotakin -epäselvästi, ja kärsimättömästi huokaisten Diana kohotti päätänsä, -pyyhkäisten kyyneleet silmistään, voidaksensa tarkkailla Ramadanin -laahustavaa, vaivaloista astelua. Arabialainen oli pysähtynyt erään -kaatuneen vierelle, ja Diana näki hänen kumartuvan hetkeksi, ennenkuin -lähti taaskin verkkaisesti eteenpäin. Ja kaukaisten telttojen keskeltä -hän sitten näki toisen ontuvan hahmon ilmestyvän, ja pian miehet -kohtasivat toisensa. - -Vain kaksi miestä oli jälellä, ja Raoul kenties kuolemaisillaan — -ja saattoi kulua vielä tuntikausia, ennenkuin vartioston loppuosa -palaisi pääleiristä! Ja miten hän voisi lähettää ketään noutamaan apua, -kun näkyvissä ei ollut ainoatakaan elävää hevosta? Muutamia virui -kuolleina hajallaan elottomien ruumiiden seassa, joihin hän tuskin -rohkeni vilkaista, mutta missä muut olivat? Kiihkeästi hän tarttui -siihen ajatukseen, että ehkä niistä joku oli päässyt karkuun rosvojen -käsistä, nelistänyt ratsastajattomana kotiin ja saanut siellä jo aikaan -hälytyksen. - -Mutta se heikko toive riistettiin häneltä, kun Ramadan palasi toisen -henkiin jääneen miehen kanssa, joka kantoi Olallansa vuohennahkaista -vesileiliä. - -Kolhittuna ja runneltuna, mutta vähemmän vahingoittuneena kuin Ramadan -astui mies esiin, polvistui Dianan viereen ja kallisti leiliä, jotta -Diana saattoi kastaa siinä nenäliinaansa kostuttaakseen sillä Saint -Hubertin huulia. Hänet oli jo taistelun alkupuolella ratsastettu -kumoon ja hän oli mennyt tajuttomaksi, joten hänellä oli varsin vähän -kerrottavaa, ja kun hän oli vironnut vasta rosvojen paetessa, tiesi hän -ilmoittaa vain sen, että hevoset olivat viety samoin kuin tyttö, jonka -hän oli nähnyt joukkueen johtajalta näyttäneen ratsastajan satulan -edessä. - -Mies oli Pojun henkivartioston nuorimpia, melkein pelkkä nuorukainen, -ja hänen rinnassansa taistelivat hänen kumppaniensa kohtalon herättämä -raivo ja mielenliikutus — vaikka hän stoalaisen tavoin koetti salata -sitä — ja kun Diana sopersi muutamia myötätuntoisia sanoja, heltyi hän -tyyten ja pyörähti äkkiä toisaalle, verhoten kasvonsa burnusillaan. -Mutta hän tointui pian, ja esiintyen varmemmin kuin ennen hän ilmoitti -olevansa valmis lähtemään apua noutamaan. - -Dianaa epäilytti, jaksaisiko hän suorittaa sen tehtävän, ja silmäili -häntä epävarmana. Mutta ilmeisesti olivat miehet lähteeltä palatessansa -sopineet siitä, sillä Ramadan torjui jyrkästi hänen vastaväitteensä -lyhyesti viittaamalla, että muuta mahdollisuutta ei ollut. Hän -ei sanallakaan ilmaissut, ettei hän itse ruumiillisesti pystyisi -kävelemään välimatkaa, mutta Diana käsitti, että hänen vammansa olivat -pahemmat kuin hän halusi myöntää, ja arvasi asian olevan siten. Ja jos -jommankumman heistä oli mentävä, toivoi hän mieluummin Ramadanin jäävän -luoksensa, sillä häntä peloitti maurilaisen virkoaminen, vaikka mies -olikin sidottu. - -Ja maurilainen askarrutti nähtävästi Ramadaninkin ajatuksia, sillä -ennenkuin nuori mies lähti, kutsui Ramadan hänet avukseen raahaamaan -köytettyä ruhoa kauemmaksi Dianasta. Ja vasta kun se oli tehty ja -viestinviejä oli matkalla, vaipui hän itse lopen uupuneena hietikolle -pitämään silmällä vankiansa ja ainakin sadannetta kertaa kiroilemaan -sitä, ettei hän ollut surmannut maurilaista, kun hänellä Tuggurtissa oli -ollut siihen tilaisuus. - -Paljoa aikaisemmin oli Diana riisunut vaippansa tehdäksensä siitä -päänalusen Saint Hubertille. Ja nyt hän sijoittui odottamaan avun -saapumista, koettaen pitää ajatuksiansa aisoissa ja hyvillään siitä, -että hänet oli säästetty edes haavoittunutta hoitamaan. Hän saattoi -tehdä vain hyvin vähän — vain hätistää kärpäset kreivin kasvoilta ja -tuontuostakin kostuttaa hänen huuliansa — mutta sekin vähäinen auttoi -häntä kestämään odotuksen jännitystä. - -Heti sananviejän lähdettyä tuli käärmeenlumooja jälleen tajuihinsa, -koetti nousta pystyyn ja päästi raivoisan karjunnan oivaltaessaan -avuttomuutensa. Kieriskellen voimattomana hietikolla hän reuhasi -ja ulvoi, syytäen tulvimalla kammottavia sadatuksia, jotka saivat -veren hyytymään Dianan suonissa ja vihdoin ärsyttivät järkkymättömän -Ramadaninkin kiukkuiseksi, niin että hän tuskallisesti reutoutui -pystyyn, kiskaisi burnusin lähellä viruvan vainajan yltä ja kietoi -sen maurilaisen pään ympärille, tukahduttaen hänen kiljuntansa ja -kirouksensa sen paksuihin laskoksiin. Ja taaskin syntyi hiljaisuus, -joka alkoi omituisesti käydä Dianan katketaksensa pingoittuneille -hermoille. Sillä se hiljaisuus tuntui olevan hyvin äänekäs, niin että -hän hermostuneesti ja pelokkaasti vilkuili ympärilleen, kunnes hän ei -enää uskaltanut katsella, sillä kaikkialla hänen ympärillänsä vallitsi -kuolema, ja hievahtamattomat, kolkot ruumiit herättivät hänessä kauhua. -Joskus ne näyttivät liikkuvankin, ja äsken alkaneen tuulen hiljainen -huojunta kaikui hänen jännittyneissä aivoissaan samanlaiselta kuin -vainajain sielujen valitus. Odottelivatko ne vielä yhtä sielua, joka -ehkä parhaillaan leijaili kuoleman rajamailla? Häntä puistatti, ja -hän koetti karkoittaa sen ajatuksen mielestään ja torjua kummallisia -mielikuvitushaaveita, jotka tunkeutuivat hänen liiaksi rasittuneeseen -mieleensä. - -Hän ei saanut ajatella, ei saanut antaa perään. Hänen täytyi olla -vahva ja säilyttää rohkeutensa — kunnes Ahmed saapuisi. Oi, hyvä -Jumala, lähetä hänet pian! Siten hän oli rukoillut monta vuotta sitten, -kauheimman vaaransa hetkellä. Siten hän rukoili nytkin, ei itsensä -vuoksi, vaan sen ystävän tähden, joka oli uhrannut henkensä hänen -puolestaan. Henkensä hänen puolestaan! - -Hän kumartui sielunhädässään Saint Hubertin puoleen, tutkien hänen -kasvojansa tuskaisin silmin, taistellen murhetta vastaan, joka pyrki -tukahduttamaan hänet. - -Ja jännityksen häntä kalvaessa tuntuivat hänestä minuutit tunneilta, -kun hän tarkkaili ja odotti haavoittuneen painon puuduttamana, mutta -uskaltamatta hievahtaa, kannattaen Raoulia, kunnes hänen kätensä -turtuivat ja koko hänen ruumistansa pakotti hänen pinnistäessään -lihaksiansa. - -Vähään aikaan ei Saint Hubert ollut liikahtanut eikä päästänyt -ääntäkään. Mutta nyt hän taaskin muuttui rauhattomaksi ja alkoi ihan -äkkiä puhua, ja Diana kumartui syvempään erottaaksensa nopeasti -jupistut sanat, jotka aluksi olivat sekavia ja käsittämättömiä. - -Vähitellen kreivin puhe kävi hitaammaksi ja selvemmäksi. Diana kuuli -oman nimensä, mutta se lausuttiin sillä tavoin, ettei sitä milloinkaan -ennen oltu siten lausuttu, ja se toistettiin yhä uudelleen, ja välillä -tuli yhteydettömiä sanoja, jotka muuttivat kuuntelijan kasvonilmeet -säikähtyneiksi. Ja intohimoisena puhetulvana liittyivät sitten -katkonaiset sanat lauseiksi — lauseiksi, joissa paljastui kiusaantunut -sielu. - -Diana istui jäykkänä, hänen silmistänsä tulvi kyyneliä, joita hän ei -enää jaksanut pidättää, ja hänen hellä sydämensä oli pakahtumaisillaan -säälistä, kun hän kuunteli toisen tietämättänsä puhuessa hänelle -rakkaudestaan, jota hän oli niin kauan salannut — ja sai vihdoin tietää -totuuden. - -Kaksikymmentä vuotta oli Saint Hubert säilyttänyt salaisuuttansa, mutta -nyt hänen tunnottomat huulensa kavalsivat hänet, tuoden julki koko -hänen polttavan kaipauksensa, koko epäitsekkään, alttiin kiintymyksen -ja toivottoman lemmen pettyneet toiveet, joista Dianalla ei ollut -koskaan ollut aavistustakaan. - -Kun hän oli kokonaan kiintynyt omaan suureen rakkauteensa eikä ollut -vähääkään suuriluuloinen, ei hän ollut uneksinutkaan, että Raoulin -ystävyys salaisi syvempiä, voimakkaampia tunteita. Mutta nyt hän tiesi -Saint Hubertin rakastaneen häntä alusta alkaen ja rakkauden vain -tehneen hänet onnettomaksi. Hänen tähtensä oli Raoul saanut murhetta. -Hänen tähtensä oli Raoul elänyt parhaat vuotensa yksin ja tyydytystä -saamatta. Hän tuskin jaksoi kestää sen ajatuksen aiheuttamaa tuskaa. - -Hän oli tuottanut Raoulille kipua, tuhonnut hänen elämänsä, Raoulin, -jota hän aina oli rakastanut, vaikka ei sillä tavoin kuin toinen -olisi halunnut, Raoulin, joka oli ollut hänen ystävänsä ja Ahmedin -ystävä. Miksi, voi miksi, oli _hän_ ollut Raoulin murheen aiheuttaja? -Herkkätuntoisena hän koetti torjua luotansa tietoa, joka oli hänelle -työnnetty. Hänellä ei ollut oikeutta tuntea Raoulin salaisuutta, jota -mies oli niin tarkoin varjellut aikomatta ilmaista sitä hänelle. -Poloinen Raoul, poloinen, vilpitön, uskollinen Raoul — uskollinen -rakkaudelle, joka ei voinut koskaan täyttyä, ja uskollinen ystävälle, -jonka onnen hän oli sijoittanut oman onnensa edelle! - -Omasta mielestänsä arvottomana ja tyyten vailla itserakkautta alkoi -Diana oudosti aprikoida, ja mietteet toivat muassansa hartaan nöyryyden -tunteen. Minkä hänen tekojensa tähden hänelle tuhlattiin niin paljon -rakkautta? Mitä hän oli tehnyt ansaitaksensa kummankaan miehen -rakkautta? - -Suuria kyyneliä kihosi taas hänen silmiinsä, kun hän suruissansa -silmäili sitä miestä, jonka hän oli luullut niin perinpohjin -tuntevansa. Kuinka vähän hän oikeastaan oli Raoulista tietänyt, kuinka -vähän oikeastaan häntä ymmärtänyt! - -Ja nyt kun hän tiesi, ei hän voinut muuta kuin lukita tietonsa -sydämensä salaisimpaan sopukkaan ja kiittää Raoulin tähden Jumalaa -siitä, että ainoastaan hän oli kuullut lohduttoman miehen surkean -valituksen. - -Katkonainen jupiseminen oli vaimennut, ja taaskin lepäsi haavoittunut -hiljaa, niin hiljaa, että Dianan äkkiä valtasi pelko ja hän sujautti -nopeasti kätensä Raoulin paidan povelle. Mutta taintuneen miehen sydän -sykki vielä, vaikkakin heikosti, ja huojennuksesta nyyhkyttäen Diana -koetti vetää häntä mukavampaan asentoon. - -Mutta hänen huojennuksensa oli vain hetkellinen. Kun tunti vieri -verkkaisesti toisensa jälkeen ja hänen ikävöimänsä apu yhä viipyi, -katseli hän yhä huolestuneempana polvillansa lepääviä, pingoittuneita, -kalpeita kasvoja, käsittäen Raoulin voimien ehtyvän ja hänen tilansa -käyvän uhkaavammaksi. Jos hänen hyväksensä oli mieli tehdä jotakin, -oli se tehtävä pian, jokainen tuhlattu minuutti vähensi hänen -parantumisensa mahdollisuutta ja lisäsi vaaraa. - -Vähänväliä hän epätoivoissaan suuntasi katseensa korkean -hietaharjanteen laelle ja herkisti korviansa kuullaksensa nelistävien -hevosten kavioiden töminää. Oliko sananviejä uupunut kesken? Kuluisiko -vielä tuntikausia, ennenkuin apua tulisi — ja olisiko sitten liian -myöhäistä? Eikö Raoul sitten enää olisi ihmisvoimin autettavissa? -Löydettäisiinkö hänen sylistänsä vain ruumis? Hänen kasvoillensa -lehahti tuskaisen ihmettelyn ilme. _Raoulko_ kuolisi! Hän ei ollut -milloinkaan kuvitellut sellaista aikaa, jolloin he eivät enää saisi -lausua Raoulia tervetulleeksi, kuten hänet oli aina lausuttu, jolloin -Raoul ei enää toisi sivistyksen tuulahduksia heidän eristettyyn -elämäänsä. Hänen tulonsa oli aina merkinnyt niin paljon heille -molemmille. Menettää hänet, ja menettää hänet tällä tavoin! Diana -väänteli käsiänsä epätoivoissaan. Miten tulisi Ahmed toimeen ilman -Raoulia? - -Minkä tähden, _minkä tähden_ ei apua kuulunut? - -Joskin Ahmed olisi vielä Ras-Djebelissä, niin pitäisi Gastonin ja -Jusefin ihmetellä heidän poissaoloaan, sillä hän oli tilannut teetä -tavalliseen aikaan eikä ollut maininnut viipyvänsä kauan ratsastamassa. - -Ja nyt oli melkein ilta käsissä. Aurinko oli painunut ympäröivien -hiekkakunnaiden reunan taakse, ja viileä tuuli yltyi, värisyttäen häntä -pieksäessään ohutta silkkipuseroa, joka samoin kuin hänen valkeat -ratsastushousunsa olivat Saint Hubertin veren tahraamat ja kostuttamat. - -Ja hänen tarkkaillessansa pieneen, maljamaiseen keitaaseen hiipiviä -pitkiä, harmaita varjoja, valtasi hänet lähestyvän pimeyden pelko, ja -hän tunsi rohkeutensa horjuvan. - -Hän oli yksin kuolleiden ja kuolevan kanssa. Mitä lisäkauhuja toisi yö -hänelle? - -Hän oli taistellut pitääksensä muistot loitolla, mutta nyt hän yhä -uudelleen eli mielessänsä iltapäiväisen murhenäytelmän. Taaskin hän -näki, kuinka hänen miehiänsä säälimättömästi teurastettiin, kuinka -tunnottomasti polkevat jalat pusersivat viimeisen elonkipinän Mohamedin -värähtelevästä ruumiista; taaskin hän kuuli Jasminin hirveät kirkaisut -ja häntä kohti syöksyvän murhamiehen hurjan naurun. Kaikuisivatko -ne aina hänen korvissansa, niin kauan kun hän eläisi? Tulisiko hän -hulluksi, menettäisikö hän järkensä, ennenkuin apua saapuisi? Hänen -äärimmilleen venytetty kestämiskykynsä katkesi äkkiä, ja yksinäisyyttä -peläten hän tuijotti kauhun vallassa hajalleen kaatuneita vainajia, -Ramadania, joka vihdoinkin oli tyyten sortunut ja virui pitkänään -poljetulla hietikolla, Saint Hubertia, joka toisista erillään -lepäsi tajuttomana hänen sylissään, ja painoi kättänsä suulleen -tukahduttaaksensa huuliltaan purkautuvaa huutoa. - -»_Ahmed, Ahmed, tule luokseni_!» - -Ja hänen huutaessansa Ahmed tulikin. Hetkisen ajan Diana näki miltei -mielipuolisesti hurjistunutta ratsuansa hillitsevän sheikin yksin -kuvastuvan taivaanrantaa vasten. Ja rannalle vyöryvän, valtavan, -valkoharjaisen aallon tavoin hänen seuralaisensa sitten kohosivat -korkean hiekkaharjun laelle ja ehättivät hänen jälessään, kun hän -ohjasi Eblisin jyrkkää rinnettä alaspäin uhkarohkean huimaa vauhtia, -joka sai Dianan tarttumaan kurkkuunsa. - -Hänen kintereillänsä kiitivät hurjassa lennossa Caryll ja Poju -rinnakkain, ja heidän lähellänsä oli Diana näkevinänsä Gastonin ja -S'ririn. Mutta hänen katseensa oli kuin naulattu kookkaaseen, mustaan -oriiseen ja tummiin, kauniisiin kasvoihin, jotka olivat hänestä -rakkaimmat koko maailmassa. - -Ja ennenkuin pojat ja muut soturit olivat saaneet kiskotuiksi -vimmastuneet ratsunsa pysähdyksiin, oli Ahmed heittäytynyt satulasta ja -kiiruhtanut hänen luoksensa. - -Seuraavalla hetkellä hän oli takertunut kiinni puolisoonsa, nyyhkyttäen -hysteerisesti ja rukoillen häneltä anteeksi, samalla kun huohottaen -kertoi rosvojen hyökkäyksen yksityiskohtia. - -Mutta sheikin katseesta kuvastui vain rakkautta, vain rakkautta huokui -hänen käsivarsiensa hellästä puristuksesta, kun hän veti Dianaa syrjään -jättääksensä tilaa Gastonille, joka jo oli polvillansa Saint Hubertin -vieressä. - -»_Ma mie, ma mie_», kuiski hän äänensä värähdellessä, »koska sinulle ei -ole tapahtunut vahinkoa...» Hän keskeytti lauseensa, ja häntä vapisutti -puistatus, jota hänen kaikki stoalaisuutensa ei jaksanut hillitä. -Lausuttuansa sitten hellän sanan hän laski Dianan maahan ja meni Saint -Hubertin luokse. - -Haavoittuneen ympärille ryhmäksi keräytyneet, huolestuneen näköiset -arabialaiset vetäytyivät hänen tullessansa syrjään, ja ennenkuin heidän -rivinsä jälleen sulkeutui hänen jälkeensä, näki Diana vilahdukselta -Gastonin ja Caryllin, joiden paidanhihat olivat käärityt ylös, ja -lisäksi sellaista, mikä karkoitti heikon värin häiveen, joka oli -alkanut hiipiä hänen huulilleen. Ja kun sheikki muutamien minuuttien -kuluttua palasi Dianan luokse, joka ponnistihe pystyyn mennäkseen -puolisoansa vastaan, saattoi hän pikemminkin vain nähdä kuin kuulla -kysymyksen, jota toinen tuskin jaksoi lausua. - -»Ei vielä», virkkoi Ahmed, pakottautuen rauhalliseksi, »mutta se on -vain ajan kysymys. Muutamia tunteja — kenties päivä tai pari. Hän on -vielä tajuton, Jumalan kiitos. Jos vain saisimme kuljetetuksi hänet -leiriin...» Hän kohautti olkapäitänsä hyvin toivottomasti ja kääntyi -toisaalle salatakseen mielenliikutuksensa, jota hän ei tahtonut näyttää -edes Dianallekaan. - -Senhän Diana oli sydämessään aavistanut alusta alkaen, mutta sittenkin -hän oli toivonut, ja kun hän nyt sai varman vahvistuksen pelkoonsa, -tuntui se vievän häneltä puhe- ja liikuntakyvyn. - -Kyynelusvan lävitse hän näki Caryllin työntyvän Saint Hubertia -ympäröivästä miesryhmästä ja menevän isänsä luokse. Hän tarkkaili -heitä, kun he yhdessä menivät sinne, missä Poju oli kumartuneena -Ramadanin puoleen, joka S'ririn polveen tuettuna puheli nopeasti, -osoittaen vuoroin kuollutta saksalaista, vuoroin maurilaista, joka nyt -virui jörönä ja välinpitämättömänä. - -Ja Pojun näkeminen muistutti häntä asiasta, jonka hän levottomana -Raoulin tähden oli hetkeksi unohtanut. - -Poju oli pyörähtänyt sheikkiin päin kädet ojennettuina kiihkeän -rukoilevasti. Diana oli liian etäällä kuullaksensa, mutta kyllin -likellä nähdäksensä Pojun huulien liikkuvan, kuten hänestä näytti, -rajun vetoavasti, nähdäksensä Pojun silmien hirvittävän epätoivoisen -ilmeen ja hänen puolisonsa kasvoja synkistävät syvät rypyt. - -Epäisikö Ahmed? Kuinka hän voisi, kun hän kerran tiesi! - -Tytön parkaisut kaikuivat hänen korvissaan, kun hän kiiti miesten -luokse ja syöksähti heidän väliinsä. - -»Ahmed, Ahmed, Jumalan tähden — minun tähteni, salli Pojun mennä! Tyttö -_on_ Isabeau de Chailles. _Minä tiedän sen_.» - -Vähän aikaa sheikki tuijotti hänen kosteihin, rukoileviin silmiinsä, -katsoi sitten Pojuun ja nyökkäsi. - -»Mene, ja olkoon Jumala kanssasi!» sanoi hän lyhyesti ja luikkasi -määräyksen, joka pani viisikymmentä miestä keikahtamaan satulaan, -kiljuen kuin mielipuolet. - -Mutta hälinä taukosi nopeasti, kun he sijoittuivat säännöllisiin -riveihin. Ja sitten alkaneen verrattain hiljaisen välihetken aikana -Diana tunsi Pojun käsivarsien kiertyvän ympärillensä nopeaan, hellään -syleilyyn ja kuuli hänen hiljaa jupisevan: »Pikku äiti, pikku äiti.» -Sitten Poju riistäytyi pois ja meni isänsä astellessa vierellään -ratsunsa luokse, jonka S'rir oli juuri taluttanut esille. - -Ja hänen mennessään heilahtivat Dianan tunteet ihan äkkiä toisaalle, -ja hänen mieleensä välähti kammottava ajatus, että hän ehkä lähetti -poikansa kuolemaan, ja hänen oli jännitettävä kaikki voimansa -jaksaaksensa pysyä hiljaa ja tarkkailla Pojun menoa. Mutta taaskin hän -muisti Jasminin, ja se tukahdutti hänen huulillensa kohonneen huudon -ja sai hänet häpeämään tunnepuuskaa, joka oli ollut vähällä temmata -hänet valtoihinsa. Kunnian ja tavallisen ihmisyyden nimessä oli Pojun -lähdettävä — eikä hänen äitinsä sopinut yrittää häntä pidättää. - -Sairaana sydäntänsä raatelevasta tuskasta hän vaistomaisesti kääntyi -toisen poikansa puoleen, joka seisoi hänen vierellään, mutta ennenkuin -hän ehti virkkaa mitään, oli myöskin Caryll poissa. - -Pojun jalka oli jo jalustimessa, kun häntä pidätti kosketus -käsivarteen, ja hän pyörähti katsomaan kasvoja, jotka tuskin olivat -vähemmän pingoittuneet ja riutuneet kuin hänen omansa. Hetkiseksi -veljesten katseet osuivat vastakkain. Sitten Caryll teki liikkeen, jota -ei saattanut tulkita väärin, ja ojensi kätensä. - -»Tämä on sinun asiasi eikä minun», virkkoi hän käheästi, »mutta jos -otat minut mukaan — olen kiitollinen.» - - - - -X - - -Sheikin päällikönteltan avarassa ulommassa huoneessa kamppaili Raoul -de Saint Hubert, ei henkensä säilyttämiseksi, vaan elämänsä vähäisten -rippeiden pidentämiseksi. Hän oli päättänyt elää siihen asti, kunnes -Poju palaisi tai kunnes ei enää olisi toivoakaan siitä, että hän -palaisi, tuoden muassaan tytön, joka merkitsi niin paljon heille -molemmille, ja hän tuntui pitävän kuolemaa loitolla yksinomaan tahtonsa -voimalla. - -Se, että hän oli elänyt näinkin kauan, oli ihme kaikista niistä, jotka -tiesivät, kuinka pahat hänen vammansa olivat, ja tuontuostakin he -olivat luulleet elämän heikon kipunan sammuneen. Mutta joka kerta hän -oli tointunut, ruumiillisesti heikompana, mutta rohkeus horjumattomana, -vakaasti väittäen Pojun palaavan ja vielä ennen kuolemaansa saavansa -varmat todistukset siitä, ettei hänen pitkä etsintänsä ollut mennyt -hukkaan. - -Useammin kuin kerran hän oli pyytänyt, että maurilainen tuotaisiin -hänen luoksensa, mutta sheikki oli aina estellyt, peläten sellaisen -kohtauksen vaikutusta, kun haavoittunut oli niin heikossa tilassa. - -Paluumatka El-Hassista oli ollut hidas ja huolettava, sillä hankala -maaperä oli tehnyt haavoittunutta kreiviä hätäisesti kyhätyillä -paareilla kantavien miesten kävelyn vaivaloiseksi, ja lisäksi -oli myöskin Ramadanista huolehdittava. Hän oli siksi pahasti -vahingoittunut, ettei tavallinen mies olisi hänen sijassaan kyennyt -ratsastamaan, mutta sittenkin hän oli harmistuneena väittänyt varsin -hyvin jaksavansa istua hevosen selässä ja ratsastanut takaisin leiriin, -vuoroin kiroillen, vuoroin sävyisästi pilkaten kumppaneitansa, jotka -ratsastivat hänen molemmilla puolillansa tukeakseen häntä, kun hän -heikkona huojui satulassa, johon hän kaikista huomautuksista huolimatta -itsepäisesti takertui. - -Dianasta ne kahdeksan kilometriä olivat tuntuneet -kahdeksaltakymmeneltä. Häntä raastoi levottomuus poikien tähden, hän -pelkäsi joka hetki saavansa tiedon Saint Hubertin kuolemasta, ja hän -oli levännyt puolisonsa sylissä — sillä sheikki ei ollut sallinut hänen -ratsastaa — vapisten jännitystä seuranneesta uupumuksesta ja pelon -kalvamana. - -Heidän leiriin saapuessaan oli ilta käsissä. Ja sekä henkisesti että -ruumiillisesti nääntyneenä oli Diana pelkästä väsymyksestä vaipunut -uneen, kun sheikki oli kantanut hänet makuuhuoneeseen, eikä ollut -herännyt edes silloinkaan, kun Ahmed oli vetänyt hänen jalastaan pitkät -saappaat ja riisunut veren uuttaman ratsastusasun hänen uupuneilta -jäseniltään. - -Koko yön hän oli nukkunut sikeästi sheikin ja Gastonin valvoessa -viereisessä huoneessa. Mutta aamulla olivat hänen voimansa palanneet, -ja päivällä oli hän vuorostaan sijoittunut Saint Hubertin vuoteen -ääreen, salaten oman pelkonsa, jotta ei lisäisi potilaan tuskaa, ja -huolehtien hänen tarpeistansa huulillansa pirteä hymy, joka aina -houkutteli vastaavan välkkeen sairaan syvälle painuneihin silmiin. - -Toisten levätessä hän oli ollut muutamia tunteja yksin kreivin luona -ja tarkkaillessansa potilaan kasvoilla väikkyviä vaihtelevia ilmeitä -aprikoinut, olikohan Raoulilla aavistustakaan El-Hassissa tapahtuneesta -paljastuksesta. Kerran hän oli melkein arvellut niin olevan, sillä -äkkiä herättyänsä muutamia minuutteja kestäneen oikullisen unen jälkeen -oli Saint Hubert tarttunut hänen käteensä hänen kumartuessaan vuoteen -ylitse ja silmäillyt häntä omituisen tarkkaavasti, minkä Diana luuli -johtuvan hänen mielessänsä väikkyvästä pelosta. - -»Enhän ole puhunut — joutavia, vai olenko?» oli hän supattanut. Ja -häneltä päässyt lyhyt, kiihkeä helpotuksen huokaus, kun Diana rauhoitti -häntä, sai viimemainitun kääntymään toisaalle salataksensa kyyneleet, -jotka olisivat saattaneet kavaltaa hänet. - -Voimiansa säästääkseen hän oli koko päivän puhunut vain hyvin vähän, -mutta niinä muutamina tunteina, jotka he olivat kahdenkesken, oli hänen -katseensa harvoin siirtynyt pois Dianan kasvoista, jolle saatu tieto -teki surun haikeammaksi kuin se muutoin olisi ollut. Hän tiesi Raoulin -viimeisiä kertoja katselevan sitä olentoa, joka oli hänestä rakkain -maailmassa, ja nuo sanattomat jäähyväiset olivat niin liikuttavat, että -Diana tuskin jaksoi istua alallaan ja tarkkailla niitä. - -Mutta hän käsitti haavoittuneen tulevan levottomammaksi, jos hän -loittonisi pois näkyvistä, ja niinpä hän oli koko päivän pysytellyt -lähettyvillä, tuskin liikahtaen pois vuoteen vierestä edes -välttämättömiä aterioita varten, jotka hänen oli pakottauduttava -syömään. - -Ja koko päiväksi oli leirin säännöllinen, totuttu elämä mennyt -sekaisin. Ison päällikönteltan ulkopuolella oli synkän totisia -arabialaisia liikkunut äänettöminä edestakaisin tai kokoutunut teltan -läheisyyteen ryhmiin vakavina odottamaan tietoja siitä miehestä, -joka niin kauan oli ollut heidän kaikkien ystävänsä, jonka tuloa -he olivat odottaneet melkein yhtä innokkaasti kuin päällikkönsä -saapumista. Ja teltan toisella laidalla viiruisissa _guitouneissa_ -kuolleitansa murehtivat naiset tuon tuostakin keskeyttivät valituksensa -kuiskataksensa rukouksen Allahille rakastetun lääkärin puolesta, jonka -taito oli parantanut monta, nyt hänen apunsa ulottuvilta poistunutta -ihmistä. - -Siten oli tunti toisensa jälkeen hitaasti mennyt menojaan, ja yhäti -Saint Hubert riutui, eikä vieläkään kuulunut mitään Caryllista ja -Pojusta. - -Se oli ollut jännityksen päivä, joka oli tuntunut loppumattomalta, joka -oli ärryttänyt Dianan hermot äärimmilleen ja alkanut käydä myöskin -sheikin hermoille. - -Päivän kallistuessa iltapuolelle oli Ahmed taipunut vaimonsa rukouksiin -ja lähettänyt lisäväkeä seuraamaan El-Hassista lähteviä jälkiä, vaikka -ei itse myöntänytkään sitä tarpeelliseksi. Ja mukaan oli määrätty -osasto erittäin nopeilla ratsuilla varustettuja viestinkuljettajia, -jotka oli sijoitettava pitkin taipaletta, jotta levottomasti odotettu -sanoma saataisiin niin pian kuin suinkin mahdollista. - -Sheikki oli tehnyt, mitä oli voinut, ja nyt hän ei enää osannut muuta -kuin odottaa. - -Salaten oman levottomuutensa hän koetti yhä uudelleen lievittää -Dianan pelkoa, muistuttaen hänelle, että rosvot olivat saaneet pitkän -etumatkan, lähteneet useita tunteja aikaisemmin kuin takaa-ajajat ja -että jolleivät myöskin he olleet saaneet apuvoimia, — mitä, selitti -hän, oli miltei mahdoton otaksua — Pojun joukkue oli paljoa lukuisampi -kuin heidän. - -Mutta vaikka Diana oli kuunnellut sheikkiä maltillisesti ja -koettanut saada lohtua hänen vakuutuksistaan, oli Ahmed nähnyt hänen -kiihtymyksensä joka tunti käyvän näkyvämmäksi, nähnyt hänen kasvojensa -tunti tunnilta muuttuvan kalpeammiksi ja hänen silmiensä, joissa oli -jännittynyt vainotun ilme, yhä useammin kääntyvän puolittain avonaisen -oven syrjään käännettyä verhoa kohti. - -Illan hiipivät varjot, pimeän lähestymistä ilmoittava juhlallinen -hiljaisuus, joka tänä iltana tuntui sisältävän enemmän kuin tavallisen -merkityksensä, olivat korostaneet synkkyyden ja alakuloisuuden tuntua -ja synnyttäneet painostavan lamaannuksen tunteen, niin että Diana -oli romahduksen partaalla. Himmeässä hämärässä, ennenkuin Gaston oli -sytyttänyt lamput, hän oli istunut paikallansa, tiukasti puristaen -sheikin kättä, puhumatta mitään, vain tuijottaen, kunnes ovesta vielä -tunkeutuva kalpea valonhohde kivisti hänen silmiänsä. Jopa Raoulkin -unohtui hänen ajatustensa kiitäessä hiekkalakeuksien ylitse, samalla -kun hän kuunteli ja rukoili ja pelkäsi poikainsa puolesta, joita hän -rakasti niin kiihkeän lämpimästi. - -Lamppujen sytyttäminen oli vain ollut omiansa pahentamaan hänen -levottomuuttaan, saamaan hänet entistä selvemmin tajuamaan, kuinka -pitkä aika oli kulunut ja muistuttamaan hänelle, että yö oli tulossa. - -Ja yö oli tullut tuomatta huojennusta, hänen ikävöimänsä sanoman -saapumatta. - -Lähes kello kymmeneen saakka hän oli varronnut ulommassa huoneessa, -ja sitten sheikki oli käskenyt häntä menemään levolle, vaikka hän ei -saisikaan unta. Peläten yksinäisyyttä, joka tekisi pitkät tunnit vielä -äärettömän paljon pitemmiksi, äärettömän paljoa hirvittävämmiksi, hän -oli melkein hurjistuneena rukoillut lupaa jäädä. Mutta Ahmed tiesi, -että hänen voimiansa oli liiaksi kiristetty eivätkä ne kestäisi, ja -Dianan itsensä tähden hän oli pysynyt vaatimuksessaan. - -Myöskin Gaston oli mennyt nukahtamaan hiukan, ja viimeksi kuluneen -tunnin sheikki oli istunut yksin ystävänsä luona, jonka hengen -pelastamiseksi hän olisi ollut valmis antamaan kaikki, mitä hänellä oli. - -Yö oli hiljainen ja tyyni. Ja vaikka koko leiri valvoi ja oli -jalkeilla, vaikka sheikki tiesi, että hyvin likellä, ulkona kirkkaassa -kuutamossa, kokoontuneina ihan teltan ovelle, oli toisia valvomassa -kuten hänkin, ei hänen korviinsa tunkeutunut ainoatakaan kuiskattua -sanaa, ei ainoakaan ääni häirinnyt syvää hiljaisuutta, joka tuntui joka -hetki käyvän yhä syvemmäksi, yhä sisältörikkaammaksi. - -Iso huone oli puolipimeä, etäiset sopet olivat pimentoiset ja hämyiset. -Palamassa oli ainoastaan yksi lamppu, jonka valolta varjo suojasi -kuolevan silmiä ja joka loi kalpean valokehän sairasvuoteeksi muutetun -leposohvan ympärille. - -Ja sen valopiirin keskellä istui Ahmed ben Hassan kädet ristissä pään -takana, haaveksivasti tarkkaillen Saint Hubertia, joka näytti nukkuvan, -ja mielessänsä muistellen monivuotista ystävyyttä, joka oli merkinnyt -hänelle niin paljon. Tuntui mahdottomalta uskoa, että se läheinen -kumppanuus lähestyi loppuansa, ettei siitä, ehkä ennenkuin toinen päivä -sarastaisi, olisi jälellä muuta kuin muisto. - -Kaikissa hänen elämänsä tärkeissä tapahtumissa oli Raoul ollut -erottamattomasti mukana. - -Nuoruusvuosina Raoul oli ollut hänen oppaansa ja neuvonantajansa -oudoissa ja kiukustuttavan rajoitetuissa oloissa, jotka olivat -tehneet Ranskan pääkaupungin surkeaksi paikaksi aavikolla kasvaneesta -pojasta; hänen miehuutensa alkuajan myrskyisinä päivinä oli hän vanhaa -sheikkiä lukuunottamatta taipunut ainoastaan Raoulin vaikutukseen. -Ennen otto-isänsä kuolemaa oli hän Raoulin seurassa matkustellut ja -metsästellyt suurriistaa maapallon useissa kaukaisissa kolkissa. -Raoul oli seisonut hänen vierellänsä silloin, kun hän oli kuullut -todenperäisen kertomuksen syntymästään ja vanhemmistaan. Heimon -johtajaksi tultuansa oli hän Raoulin välityksellä läheisemmässä -kosketuksessa sen maailman kanssa, joka tuntui olevan niin kaukana -hänen yksinäisiltä aavikoiltansa. Raouliin hän oli turvautunut -saadaksensa soveliaampaa, miellyttävämpää ja läheisempää kumppanuutta, -jota hänkin oli aika-ajoin kaivannut, ja hän oli aina odottanut Raoulin -tuloa kiihkeämmin kuin oikein halusi itsellensäkään tunnustaa. Ja -hänen syvimmän alennuksensa hetkellä oli Raoul saapunut — ja Raoulin -ritarillisuuteen ja huomaavaisuuteen verrattuna hänen oman tunnottoman -häikäilemättömyytensä oli täytynyt tuntua vielä tuhat kertaa -tunnottomammalta ja häikäilemättömämmältä siitä naisesta, jota hän ei -ollut tahtonut säästää häpeältä, vaan jota hän oli avoimesti näytellyt -rakastajattarenaan naisen omaan säätyyn kuuluvalle miehelle. - -Minkä tähden Diana ei ollut rakastanut Raoulia, vaan häntä? Minkä tähden -he eivät olleet molemmat jättäneet häntä ansaittuun surkeuteen ja -yksinäisyyteen? Jos he olisivat sen tehneet, olisi hän otaksuttavasti -aikoja sitten tappanut itsensä, koska elämä ilman Dianaa olisi ollut -sietämätöntä. Mutta silloin ei hänen omaatuntoansa olisi ainakaan -vaivannut se, että hänen kätensä olivat Raoulin veressä, sillä -suoranaisesti tai välillisesti oli hän syypää Raoulin kuolemaan. - -Hän oli vaipunut tuskallisiin mietteisiinsä ja hätkähti oivaltaessansa, -että haavoittuneen silmät olivat auki ja että niiden katse, josta -tuikahti entisen ilkamoivan hymyn häive, oli suunnattu häneen. - -Ja kreivi puhkesi puhumaan äänessänsä entinen, puolittain leikillinen, -puolittain hellä sävy. - -»Missä olit, Ahmed?» - -Sheikki kohautti hieman olkapäitänsä ja kumartui tarttumaan hänelle -ojennettuihin hervottomiin, kalpeisiin sormiin. - -»Helvetissä luullakseni», vastasi hän hyvin katkerasti, »tai -otaksuttavasti niin likellä sitä kuin koskaan joudun. Todellinen -helvetti ei voi olla paljoa pahempi kuin se, minkä itse valmistamme -itsellemme.» - -Useihin vuosiin ei kumpikaan heistä ollut kajonnut siihen asiaan, -mutta Saint Hubert oli koko ajan tiennyt syvän katumuksen sumentavan -ystävänsä onnea, ja nyt hän arvasi, millainen ajatuksenjuoksu oli -aiheuttanut toisen äsken lausumat katkerat sanat. - -Hän teki vähäisen, torjuvan eleen. »Tunkeutuuko helvetti — paratiisiin, -_mon ami_?» virkkoi hän lempeän leikillisesti. »Kaksikymmentä vuotta -on sinulla ollut taivas maan päällä, sinä onnellinen pahus, kuten minä -saatan todistaa. Pitääkö sinun vielä muistella? Jos hän kerran voi -unohtaa, miksi et sitten sinä?» - -Sheikki heilautti kättänsä epäävästi. »Jos sinä olisit menetellyt -samoin kuin minä menettelin, olisitko sinä unohtanut?» huudahti hän -entistä katkerammin. »Mutta sinä — _bon Dieu_, sinä et olisi ikinä -alentunut niin kunnottomaksi.» - -Saint Hubertin kasvoille tuli omituinen ilme, ja hän käänsi väsyneesti -päätänsä pieluksella. - -»Kukapa tietää?» sanoi hän hitaasti. »Saavuttaakseni sen, mitä sinä -saavutit, olisin saattanut tehdä senkin, mitä sinä teit. Jos olisin -joutunut samaan kiusaukseen.» Hänen riutunut äänensä särkyä, ja melkein -huomaamattaan hän siirsi katseensa sisemmän huoneen verhoihin. »_Tout -comprendre, c'est tout pardonner_», jupisi hän. »Hän ymmärsi, ja koska -hän rakasti sinua, kykeni hän antamaan anteeksi ja unohtamaan. Jos -sinä senjälkeen olisit pettänyt hänen luottamuksensa tai jos et olisi -pystynyt säilyttämään hänen rakkauttansa, saattaisi sinulla olla täysi -syy katkeruuteesi. Mutta sinä olet tehnyt hänet onnelliseksi kaikiksi -näiksi vuosiksi. Eikö se merkitse mitään, _mon cher_?» - -»Vain se on tehnyt elämäni elämisen arvoiseksi», vastasi sheikki -hiljaa. »Jumala yksin tietää, mitä minusta olisi tullut ilman -hänen rakkauttansa ja sinun ystävyyttäsi.» Ja häpeillen äkillistä -mielenliikutusta, joka pani hänen tiukat huulensa vavahtelemaan, hän -nousi jyrkästi pystyyn ja meni pöydän ääreen silmäilemään Carl Röstin -ruumiin taskuista löydettyjä papereita, jotka sittemmin osoittautuivat -arvaamattoman arvokkaiksi hallitukselle maan ohjaamiseen nähden, kun -maailmansodan myrskypilvi vain muutamia kuukausia myöhemmin yllätti -Ranskan. - -Ja tarkkaillessansa häntä, kun hän otsa rypyssä tutki tiheästi -kirjoitettuja asiakirjoja, joita hän selaili kädessään, Saint Hubert -kiitti Jumalaa, kuten hän viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana oli -monta kertaa kiittänyt, siitä, että hän oli jaksanut säilyttää tuon -miehen ystävyyden. Ei edes häntä hivuttava rakkaus ollut sitä pilannut, -vaan moitteetonta kumppanuutta oli katkeamatta kestänyt loppuun asti. - -Loppuun asti! Heikko hymy kareili hänen huulillaan. Hän saattoi -ajatella sitä tyynesti, hän, jolla ei ollut mitään menetettävää, jonka -ei tarvinnut mistään moittia itseänsä. Hänen rakastamansa nainen oli -onnellinen, ja jos hän vain jaksaisi torjua kuolemaa siihen saakka, -kunnes tyttö palaisi — tyttö kyllä palaisi, siitä hän oli varma — hän -voisi kuolla pahoittelematta mitään. Mutta kuoleminen sitä tietämättä — -_Dieu_, se olisi kovaa! - -Äkkiä häntä vihloi kamala tuska, hän puristi peitteellä lepäävän -kätensä nyrkkiin ja virui muutamia minuutteja silmät ummessa, -ponnistellen kuolemanheikkoutta vastaan, samalla kun tuskanhikeä valui -hänen kasvoilleen. - -Se oli varoitus, jota hänen ei sopinut syrjäyttää. Jos hänen oli -mieli tietää se, mitä hän tahtoi tietää, ei sitä saanut siirtää enää -tuonnemmaksi. - -Kuultuansa hänen heikon kutsunsa ehätti sheikki takaisin hänen -luoksensa parilla hätäisellä askelella. - -»Maurilainen», huohotti hän. »Minun täytyy nähdä hänet nyt, jos -lainkaan mielin häntä nähdä. Ja minä tahdon saada varman tiedon — -ennenkuin poistun.» - -Ja katsahtaessaan sairaan pingoittuneihin, harmaihin kasvoihin, jotka -olivat muuttuneet jopa muutamien viime minuuttien aikana, sheikki -käsitti hänen puhuneen silkkaa totta. Mutta sittenkin hän empi. - -»Jumalan tähden, säästä itseäsi siltä», kehoitti hän. »Salli minun -yksin puhutella häntä...» - -Mutta Saint Hubertin voimaton ote tiukkautui hänen ranteensa ympärille. - -»Sillä ei voi olla paljoakaan väliä _mon cher_, ja minä tahdon itse -nähdä hänet — kuulla totuuden hänen huuliltansa, ennenkuin kuolen», -intti hän entistä lujemmin. »Lähetä noutamaan häntä, Ahmed! Se tekee -poistumiseni helpommaksi.» - -Hiukan nyökäten, sillä hän ei sillä hetkellä kyennyt puhumaan, sheikki -meni avoimelle ovelle, taputti hiljaa käsiänsä ja antoi määräyksen -äänen kantamissa odottavalle palvelijalle. - -Hänen palatessansa oli huolestunut ystävä jälleen muuttunut -päälliköksi, ja hänen piirteensä olivat kovat ja tiukat, hänen tummat -kulmakarvansa painuneet peloittaviin ryppyihinsä, kun hän veti tuolinsa -vähän loitommaksi leposohvasta ja istuutui ääneti vartoamaan vangin -tuloa. - -Ja tuntien voimiensa olevan hyvin vähissä pysyi Saint Hubertkin vaiti -levätessänsä huohottaen, silmien kiiluessa kuumeisesta odotuksesta. - -Hiljaa liikkuva palvelija tuli meluttomasti sytyttämään uudelleen -lamput, jotka oli sammutettu, jotta huoneen ilma viilenisi. Ja hänen -jälkeensä hiipi sisälle sihteeri, jonka oli kirjoitettava maurilaisen -lausunto muistiin, kumarsi nöyrän kunnioittavasti ja kyykistyi istumaan -matolle sheikin viereen, levittäen kirjoitusvehkeensä polvilleen. - -Sitten saapuivat Jusef ja pari alempaa päällikköä, jotka sijoittuivat -esimiehensä taakse. Ja lyhyen väliajan kuluttua, joka Saint Hubertista -kuitenkin tuntui vuosisadalta, saapui vihdoin maurilainen vartijainsa -välissä siteihin kiedottu pää pystyssä, veriviiruisilla kasvoilla -tiikerimäisen äkäinen ilme. - -Hän loi yhden ainoan vilkaisun mieheen, jota oli ampunut, yhden -ainoan väijyvän, nopean silmäyksen avaraan, ylellisesti sisustettuun -huoneeseen ja kääntyi sitten uhmailevasti tuolilla istuvaan äänettömään -mieheen päin. - -Ja muutamiin minuutteihin sheikki ei hievahtanut eikä hiiskunut mitään. - -Sitten hän hyvin hitaasti nosti katseensa vankiin. - -»Kaikesta ja kaikista tulee loppu. Ja koska sinun tähtesi eräitä -minun palvelijoitani kohtasi pikainen loppu, vaatii sydämeni, oi -mies, että sinunkin loppusi tulee, mutta se ei ehkä ole niin nopea. -Eikö ole kirjoitettu: 'Jokainen sielu on annettu pantiksi siitä, -mitä se tekee?' Pian sinut kutsutaan lunastamaan sitä panttia. -Mutta ennen Allahin tuomiota tuomitsevat ihmiset. Pieni osa sinun -tekemästäsi pahasta on minun tiedossani. Mutta enemmän — jos sinä -olet se mies, jota etsin — haluan tietää. Kerro senvuoksi kaikki, -mitä tahdon tietää, jos haluat kuolla helposti.» Sanat lausuttiin -tyynesti, melkein välinpitämättömästi, ja matalasointuinen ääni tuskin -kantoi vangin takana puoliympyrässä seisovien aseistettujen miesten -toiselle puolelle. Mutta rauhallisesta, tasaisesta äänensävystä -huolimatta oli loppu-uhkauksessa ja maurilaiseen suunnatussa kylmässä, -värähtämättömässä tuijotuksessa jotakin, mikä sai hänen omituiset -silmänsä säpsähtämään ja hänen köytetyt kätensä äkkiä vavahtamaan. - -»Tuleeko kuolema joka tapauksessa?» mutisi hän jurosti. Ja kun hän näki -toisen pään vähäisen kallistumisen, joka vei häneltä viimeisen toivon, -nykäisi hän itsensä suoraksi. - -»Koska kerran kuolen, kuolen ääneti», ärähti hän, »sillä mitä hyötyä on -puhumisesta?» - -Sheikki kohautti olkapäitänsä, ja hänen katseensa muuttui uhkaavaksi. - -»Mitäkö hyötyä?» kertasi hän, huulillansa vähäinen, hirvittävä hymy. -»Oletko unohtanut, että on monta tietä, jotka vievät paratiisiin — tai -helvettiin? Kuuntele, ja kun minä olen sinulle puhunut — valitse sitten -se tie, jota myöten tahdot mennä!» - -Ja samalla hiljaisella, kiihkottomalla äänellä kuin ennenkin hän lausui -sanoja, jotka puristivat Saint Hubertilta tukahdutetun vastalauseen, -samalla kun ne puistattivat sen miehen kookasta ruhoa, joka oli -tehnyt yhtä paljon ja enemmänkin runnellaksensa hänen pahanilkisten -aikeittensa tielle joutuneita kovaosaisia, mutta jota ei miellyttänyt -se ajatus, että hän itse saisi kokea samaa, mitä oli pakottanut toisia -kestämään. Hänen villiä ylpeyttänsä kuohutti kiduttava pelko, joka -pyrki tyyten lamauttamaan hänen sisunsa, ja hän pinnisti epätoivoisesti -tahtoaan säilyttääksensä omaksumansa rohkean ulkonäön. Mutta hänen -raskas hengityksensä paljasti pelon, jota hän koetti salata, ja isoja -hikikarpaloita kihosi sakeasti hänen otsalleen, kun hän tuijotti -tuomarinsa tunteettomiin kasvoihin ja sitten häntä ympäröiviin -yhtä järkkymättömiin miehiin. Heissä hän näki loppunsa ja kaikkien -suunnitelmiensa ja toiveittensa lopun, ja hän puri hammasta voimattoman -raivon puuskassa. Huoneessa syntyneen jännittyneen hiljaisuuden -katkaisi Saint Hubert. - -»Ahmed, taivaan tähden», kuiskasi hän englanninkielisen vastalauseen, -»ei siten — ei edes saadaksemme ne tiedot, joita haluan.» - -Sheikki katsahti häneen olkansa ylitse, hymyillen huvitettuna, mutta -tuikeasti. »Ole huoletta», kehoitti hän tyynesti. - -»Meidän ei tarvitse turvautua äärimmäisiin keinoihin. Hän hikoilee jo. -Hän valitsee helpomman tien. Ja mitä tulee taivutteluuni, ei se ole -sen kummempaa kuin mitä hän lupasi Pojulle, joka oli hänen vallassaan. -Pitäisikö minun tarjota hänelle vähemmän kuin hän tarjosi pojalleni?» -Mutta hymy oli poissa, kun hän taaskin kääntyi maurilaiseen päin. - -»Pitääkö minun odottaa koko yö, koira? _Valitse_!» - -Uudelleen miehen pitkät, petolinnun kynsiä muistuttavat sormet -hypistelivät hänen likaisen burnusinsa laskoksia, ja vaahtoa kihosi -hänen huulillensa, joita hän nuoleskeli hermostuneesti. - -Vielä hetkisen hän seisoi kahdella päällä ylpeyden ja pelon -taistellessa hänen mielessänsä, samalla kun hän nopeasti vilkuili -puolelta toiselle, ikäänkuin vielä koettaen keksiä jotakin -pelastuskeinoa. Kasvojensa vääntyessä raivon virnistykseen hän -sitten ärähti. »Koska teidän ylhäisyytenne on niin kovin armollinen, -mitä on minulla valittavana?» Mutta hänen puhuessansa muuttui hänen -käytöksensä, ja hänen sävynsä hieno ivallisuus väistyi mielittelevän -avomielisyyden tieltä, samalla kun häneltä lähti sanoja vuolaana -tulvana. - -»Mitä herrani haluaa tietää?» laversi hän. »Sen _roumin_ salaisuudetko, -joka minun oli eilen pakko tappaa? Niitä en tiedä. Olin _roumin_ opas -enkä hänen salaisuuksiensa säilyttäjä. Ja mitäpä minä välitin hänen -salaisuuksistansa tai hänestä itsestään, joka oli pelkkä välikappale? -Hänen salaisuutensa olivat niissä papereissa, joita hän säilytti -piilossa povellaan. Viime yönä näin, että ne otettiin hänen ruumiinsa -taskuista. Epäilemättä ne ovat herrani hallussa, ja hän voi ne lukea — -jos niin haluaa. _Minä_ en tiedä mitään niistä enkä siitäkään, minkä -tähden hän oli lähtenyt omasta maastansa. Mutta mitä minuun tulee, -oi herra, onko miehen selitettävä, minkä tähden hän pyrkii kostamaan -kunniansa loukkausta, minkä tähden hän etsii tytärtä, joka on häneltä -ryöstetty...» - -Sheikki keskeytti hänen puheensa, liikahtaen kärsimättömästi. - -»Kaikki tuo tiedetään», sanoi hän tuimasti, »ja se on ajan tuhlausta. -Se, mitä haluamme tietää, ei koske nykyisyyttä, vaan entisyyttä...» Hän -pysähtyi hetkiseksi terävästi silmäilemään tummia, hien kostuttamia -kasvoja, jotka alkoivat muuttua täplikkään harmaiksi. »Niin, -entisyyttä», toisti hän sitten tarkoituksellisesti. »Sinun olisi ollut -paras muistaa sitä, paras lumota käärmeitä koko ikäsi, sinä hupsu, -kuin jälleen antautua entiseen ammattiisi. Mies tunnetaan teoistansa. -Viime yönä surmasit isäntäsi — entä toinen murhaamasi isäntä, sinä -_marokkolainen Ghabah_?» - -Tukahdutetusti parahtaen maurilainen horjahti takanansa olevia miehiä -vasten. »En minä häntä tappanut», ähkyi hän vaivaloisesti. »Hän kuoli — -mutta profeetan pään kautta vannon, etten minä häntä surmannut.» - -»Mutta profeetan pään kautta eräs toinen mies vannoi nähneensä sinun -tappavan hänet ja lisäksi kaksitoista muuta miestä, jotka aseettomina -istuivat leirinuotion hiipuvien kekäleiden ympärillä.» - -»Hän valehteli — sillä ketään ei jäänyt näkemään...» Liian myöhään -maurilainen oivalsi erehtyneensä ja koetti tukahduttaa kiivastuksissa -lausuttuja sanojaan, jotka sisälsivät syytöksen häntä itseänsä vastaan. - -Vuosikausia hän oli arvellut, että etsinnästä oli luovuttu, luullut -olevansa turvassa. Mutta katkerasti kiroten sitä typeryyttä, että oli -tullut takaisin siihen maahan, jossa oli tehnyt rikoksensa, hän nyt -käsitti, ettei etsinnästä oltukaan luovuttu, että verikostaja oli hänen -tietämättään koko ajan väijynyt hänen kintereillänsä, hellittämättä -vainunnut häntä. - -Mutta kuka? - -Äkkiä hänen päähänsä välähti mielijohde, hän muljautti verestäviä -silmiänsä Saint Hubertiin päin, purskahti mielipuolisesti nauramaan ja -syöksyi eteenpäin. - -Sheikki hypähti häntä estämään. Mutta vahdit olivat jo hänen -ympärillänsä, kiskoen hänet takaisin ja rimpuilevien miesten keskeltä -kajahti hänen äänensä hurjasti, riemuisasti. - -»Totta on, että tapoin hänet, hupakon — mutta kysyykö herrani, miksi -sen tein? Voitonhimosta, niinkö luulet? Kautta Allahin, hän oli yhtä -köyhä kuin minäkin. Mutta hänellä oli yksi, jota kaipasin, yksi, -jota ikävöin omakseni, kunnes haluni polttava liekki pakotti minut -surmantyöhön voidakseni ottaa sen, mitä sieluni janosi. Rakastitko -sinäkin sitä naista, oi _roumi_? Senkö tähden, että häntä rakastit, -olet vainonnut minua kuolemaani saakka? Tiedä sitten, että minä — -minäkin — otin hänet huvikseni ja tein hänet omakseni. Kolme vuotta, -oi _roumi_, pitelivät nämä käsivarret häntä; kolme vuotta nämä minun -silmäni katselivat hänen ihmeellistä kauneuttansa. Hän oli minun -orjani, _minun omani, minun_ — kunnes tapoin hänet, koska hänen -kylmyytensä oli muuttanut rakkauteni vihaksi. Kerronko sinulle, miten -hän sai maksaa sen kylmyytensä ennen kuolemaansa? Kerronko sinulle, -mitä tein, ennenkuin surmasin...» - -Sheikin nyrkki tärähti hänen julkealle, irvistelevälle suullensa, -iskien sen äänettömäksi. - -»Se riittää, että hän kuoli, sinä katala peto», jyräytti hän. »Entä -hänen lapsensa?» - -Maurilainen huojui, ja hänen intohimon vääntämät kasvonsa nytkähtelivät -kamalasti. - -»Lapsen pidin itselläni», vastasi hän käheästi, »jotta muistaisin -vihani, jotta hänkin muistaisi, ettei se äiti, joka oli hänet -synnyttänyt, synnyttänyt _minulle_ lasta — muutoin olisin saattanut -säästää häntä.» - -Kiihtyneesti tuijottaen häneen sheikki lausui viimeisen kysymyksensä. - -»Onko hän se tyttö — Jasmin?» - -Ja vastaus, joka merkitsi niin paljon, tuli maurilaiselta kerkeästi. - -»Kyllä, se tyttö, jota nimitetään Jasminiksi.» Hänen rikkinäiset -huulensa kaartuivat pahanilkisesti. »Jasmin, ylpeän ranskalaisen sidin -tytär. Jasmin, jonka herrani poika suvaitsi ryöstää leikkilelukseen. -Vieläkö hän haluaa tyttöä, luuletko, kun saksalainen on saanut hänestä -kyllikseen?» - -Pilkallinen ääni koveni äkkiä kiljunnaksi, ja toisen hurjan, -mielipuolisen naurunpurskahduksen kajahtaessa maurilainen kaatui -kiemurrellen ja vääntelehtien vartijoittensa käsiin veren vuotaessa -nenästänsä ja suustansa. - -Ja kauan sen jälkeen kun hänet oli kannettu pois, tunkeutuivat hänen -raivoisat huutonsa hiljaiseen huoneeseen, jossa Ahmed oli polvillansa -leposohvan vieressä, koettaen hellästi kuin nainen lohduttaa kuolevaa, -joka virui kasvot pieluksiin kätkettyinä, vapisten hänet tyyten -murtaneen kauhun vallassa. »Hyvä Jumala, hyvä Jumala, mitä hänen on -täytynyt kärsiä!» valitti hän. »Oi, jospa olisin hänet löytänyt, -säästänyt häneltä edes osan siitä tuskasta! Kolme vuotta, Ahmed — -ajattelehan sitä! Oliko se minun syyni, olisinko voinut tehdä enemmän? -Jumala tietää, että minä etsin. Jumala tietää, että yritin parhaani...» - -Sheikki ehätti jupisemaan vastalauseen ja tarttui sairaan tutisevaan -käteen, joka voimattomasti repi peitettä. »Raoul, Raoul», huudahti hän -rukoilevasti, »minun tähteni, meidän kaikkien tähden ajattele vähän -itseäsi, sitä pyydän sinulta. Hänen puolestansa kiitä Jumalaa siitä, -että sitä kesti ainoastaan kolme vuotta! Aika olisi saattanut olla -pitempi. Unohda se, _mon ami!_ Mitä hyötyä olisi muistelemisesta? -Se oli hänen kohtalonsa, ihmis-paran — ja mitäpä me mahtaisimme -kohtalolle? Eikä sinun tarvitse mistään moittia itseäsi. Sinä teit -voitavasi; kukaan ei olisi saattanut tehdä sen enempää. Maurilainen -peitti jälkensä liian taitavasti, se ovela pahus. Hänen täytyi silloin -olla hullu, hullu hän on varmasti nytkin — enkä voi ampua hullua, niin -kiihkeästi kuin haluaisinkin.» - -Syntyi hiljaisuus, ja vähitellen suonenvedontapaisen puistatuksen -toistuvat puuskat harvenivat, kunnes Saint Hubert vihdoin lepäsi hiljaa. - -Ja aamusarastuksen kylmä, harmaa valo oli alkanut hiipiä huoneeseen, -ennenkuin hän puhkesi uudelleen puhumaan. Tuskallisesti liikahtaen -hän käänsi päätänsä pieluksella ja tuijotti puoleensa kallistuneihin -väsyneihin kasvoihin. - -»Tyttö, Ahmed», supatti hän heikosti, »kun Poju tuo hänet takaisin...» -Hänen kysyvässä katseessansa oli rukoileva ilme, ja äkkiä sheikin -silmät sumentuivat kyynelistä. - -»_Mon ami_, tarvitseeko sinun kysyä?» virkkoi hän epävarmasti. »Me, -Diana ja minä, huolehdimme tytöstä, jos Poju tuo hänet takaisin.» - -Hieman hymyillen väsyneesti Saint Hubert sulki silmänsä. »Hän tuo — -tiedän sen», mutisi hän unisesti. »Heidän saavuttuansa salli minun -nähdä heidät — ja Caryll. Mutta jos poistun — sitä ennen — kerro heille -lämmin tervehdykseni, Ahmed, ja Caryllin itsensä tähden — kerro hänelle -— mitä hänen pitäisi — tietää.» Syntyi lyhyt äänettömyys; sitten -hänen kätensä ojentui hapuilevasti, ja hänen äänensä oli hitaampi ja -unisempi: »Neljäkymmentä vuotta, Ahmed, eikä koskaan — ole sattunut — -mitään ikävää — välillämme. Se on pitkä aika — pitkä aika — _mon vieux -Ahmed_...» - - * * * * * - -Caryll ei eläissänsä unohtanut sen yön hurjaa ratsastusta. Kun -tiedettiin, ettei valoisaa aikaa enää olisi jälellä kuin tunti tai -pari, oli lähdetty vinhasti kuin myrskytuuli. Ja vaikka hän olikin -mainio ratsastaja, oli hänen vähän aikaa pakko keskittää koko huomionsa -virmaan ratsuunsa, jonka kuntoa hän nyt ensi kerran sai täysin määrin -koetella. - -Hän oli poikavuosiltansa alkaen ratsastellut metsästysretkillä koirien -jälessä, ollut mukana monilla voimiakysyvillä murtomaaretkillä, mutta -milloinkaan hän ei ollut nähnyt tällaista pyörremyrskyä muistuttavaa -kiitämistä — kiitämistä hengen edestä, mielessä julma, hirveä -tarkoitus. Ilman elvyttävää, tulistuttava suhina, takaa kuuluva -nelistäväin hevosten kavioiden töminä ja lähellä olevan taistelun -ajattelu herättivät hänessä voimakkaamman kiihtymyksen kuin hän koskaan -ennen oli tuntenut. - -Englanti ja hänen siellä viettämänsä rauhallinen, proosallinen -elämä tuntuivat hänestä tänä iltana hyvin etäisiltä. Ja sielullinen -myllerrys, joka oli järkyttänyt hänen tyyntä ja järjestyksellistä -mieltänsä perustuksia myöten, oudot näyt ja maisemat, jotka olivat -saattaneet hänet kosketuksiin hänen omasta hyvin järjestetystä -elämästään suuresti eroavien olojen kanssa, saivat sopivan huippukohdan -tästä huimasta ratsastuksesta, joka pani hänen sydämensä jyskyttämään -ja koko hänen ruumiinsa värähtelemään rajusta, kiihkeästä nautinnosta. - -Vain muutamia minuutteja sitten hän oli joutunut läheltä näkemään -murhaa ja äkillistä kuolemaa, nähnyt parhaan ystävänsä kuolemaisillaan -keskellä tunnottoman teurastuksen ja väkivallan näyttämöä. Koko hänen -entinen minuutensa oli kadonnut ikäänkuin yhdellä pyyhkäisyllä, -ja hän oli antautunut perittyjen vaistojen ja menneiden tunteiden -johdettavaksi, joiden olemassaolosta hänellä ei ollut siihen saakka -ollut aavistustakaan. Sovinnaisuus oli mennyt tuulen vietäväksi, hän -ei tänä iltana enää ollut vihamielinen ja ennakkoluuloinen, vaan -ainoastaan isänsä poika, jonka mieli ja pyrkimys olivat samat kuin -näiden jurojen, päättäväisten kostajien huiman joukkueen. Ja äkkiä -hän tunsi koko päivän lähestyneensä tätä myötätunnon ja sukulaisuuden -tunnetta, tätä tähän saakka vieromainsa sukulaisuussuhteiden -omaksumista. Tämä päivä oli ollut kokonaan toisenlainen kuin hän oli -otaksunut, ja Ras-Djebeliin tehdystä retkestä oli koitunut seurauksia, -joita hän ei ollut odottanut. - -Harmissaan isänsä käskevästä sanomasta, joka Gastonin hienotunteisesta -ja kohteliaasta esiintymisestä huolimatta oli kuitenkin tuntunut hyvin -jyrkältä, ehdottomalta määräykseltä, hän oli lähtenyt, tuskin salaten -vastahakoisuuttaan ja näöltänsä kovin synkkänä ja suuttuneena, mikä ei -juuri näyttänyt sovinnolliselta. - -Mutta hilliten omaa harmiansa oli sheikki päättävästi koettanut voittaa -poikansa luottamuksen, esiintynyt harvinaisen taipuvaisesti, puhunut -myötätuntoisesti niistä asioista, joiden tähden Caryll oli tullut -Englannista, ja vähitellen saanut Caryllin syventymään keskusteluun, -joka oli suuresti edistänyt heidän väliensä keskinäisen ymmärtämyksen -pohjan syntymistä. Paljoa ennen kuin he saapuivat Ras-Djebeliin oli -Caryll itsekin alkanut puhella, ja kun jää kerran oli murtunut, oli -jatkaminen ollut hänestä omituisen helppoa. Arkailu oli karissut -hänestä, kun hän intomielisesti kävi käsiksi asiaan, jonka hän -tunsi pienimpiä yksityiskohtia myöten, ja unohtipa hän senkin, kuka -hänen kuulijansa oli, kaunopuheisesti haastellessaan koroista ja -vuokrista, torpista ja tiloista, tukkimetsistä ja metsästyspuistoista, -kantakirjaeläimistä ja parannetuista maanviljelystavoista. - -Oli huojentavaa saada vihdoinkin puhua niistä; huojentavaa oli, -että häntä kuunneltiin, jos kohta ei vilpittömän, niin ainakin -teeskennellyn tarkkaavasti. Eikä hänen Ras-Djebelissä suinkaan -tarvinnut teeskennellä mielenkiintoa. Se oli suurin hänen siihen saakka -näkemänsä keidas, sheikin hevoshoidon tärkeimpiä keskuksia, ja siellä -vietetyt tunnit olivat kuluneet nopeasti ja hauskasti, eikä niiden -aikana ollut sattunut mitään harmillista kohtausta pilaamaan hänen -nautintoansa. Vaikka hän olikin arvosteleva, ei hän ollut huomannut -mitään arvosteltavaa mainioissa hevosissa, joista heimo oli kuuluisa, -ja lausuttuansa aluksi verrattain ujosti kehuvia sanoja hän oli pian -tuonut julki vilpittömän ihailunsa. - -Ja sen päivän kuluessa alkanut parempi ymmärtämys ei ollut vähentynyt -heidän ratsastaessansa kotiin. - -Caiyllin mieli oli ollut rauhallisempi kuin se oli ollut hänen -lähdettyänsä Englannista, ja olipa hän alkanut heikosti huomata -pitävänsä arvossa ympäristöään, nähdä sellaista kauneutta, jollaista -hän ei koskaan ennen ollut nähnyt, ympärillään leviävissä kultaisissa -lakeuksissa, tuntea ja ihailla niiden omituista rauhaa ja lumousvoimaa. -Mutta heidän saavuttuansa leiriin hän oli saanut kouraantuntuvan -muistutuksen siitä, että vaaroja väijyi aavikon hymyilevän tyyneyden -takana, saanut eloisan näytteen sikäläisestä vaihtelevasta elämästä, -jota hän ei vielä käsittänyt. Ennenkuin he ennättivät leiriin, olivat -sieltä kantautuvat hurjan metelin äänet kertoneet heille, että jotakin -tavatonta oli tapahtunut, ja sheikki oli kannustanut ratsunsa huimaan -neliseen. - -Ja heidän perille saavuttuansa oli leiri ollut kuohuksissa; laajalla, -tavallisesti niin rauhallisella aukeamalla oli parveillut tiheään -sulloutuneita ihmisiä, siellä oli vallinnut sekava hälinä ja liike, -puolittain satuloituja hevosia oli yleisen kiihtymyksen vimmastuttamina -syöksynyt kaikkiin suuntiin, samalla kun kirkuvia naisia ja lapsia -sysittiin sinne tänne heidän tungeksiessaan kiljuvien ja viittoilevien -soturien ympärillä, jotka järjestäytyivät Jusefin ja kasvoiltansa -tuhkanharmaan, melkein tuntemattomaksi muuttuneen Pojun johdolla. - -Tapahtumat olivat kehittyneet niin nopeasti, ettei Caryllille ollut -jäänyt ajattelemisen aikaa. - -Hän oli nähnyt sheikin, jonka kasvot myöskin olivat kalmankalpeat, -hetkiseksi kumartuvan pyörtymäisillään olevan sanantuojan puoleen, -jolta Gaston koetti udella tietoja, oli konemaisesti ottanut ja -sitonut vyölleen panosvyön ja revolverin, jotka oudon kalpea, mutta -hillityn näköinen Williams oli työntänyt hänen käsiinsä, noussut -levänneen hevosen selkään, joka oli ilmestynyt hänen vierellensä -kuin loitsittuna, ja ennenkuin hän oikein tajusi, mitä oli tekeillä -ja kuinka vakava tilanne oli, hän oli huomannut laskettavansa täyttä -laukkaa etelää kohti ja ratsastavansa vinhemmin kuin milloinkaan ennen. - -Vasta heidän saavuttuansa El-Hassiin hän täydelleen käsitti, -millaisessa vaarassa hänen äitinsä oli ollut ja millainen kohtalo -oli yllättänyt Jasminin. Ja se tyrmistyttävä tieto oli karistanut -hänen mielestänsä mieskohtaiset vaikuttimet, pakottanut hänet äkkiä -oikein ymmärtämään itseänsä — ja niinpä hän oli kyennyt tunnustamaan -oikeutetuiksi toisen vaatimukset, jotka olivat suuremmat kuin hänen -omansa, karkoittamaan sydämestänsä vihan ja kateuden ja kohoamaan -itsekkyyden yläpuolelle. - -Hän oli kääntänyt lehden elämänsä historiassa esittäessään -vapaaehtoisen tarjouksen, joka oli lausuttu avoimesti ja vilpittömästi -ja yhtä avoimesti ja vilpittömästi hyväksytty. - -Ja nyt ratsastaessaan veljensä vierellä, jota hän ei enää vihannut, -hän tunsi muutamien viime päivien aikaisen kummallisen rauhattomuuden -haihtuneen kuten painajaisen ja vihdoinkin pystyvänsä ajattelemaan -tyynesti, jos kohta ei ihan kiihkottomasti sitä lyhytaikaista hulluutta -— sillä hänestä tuntui, ettei se saattanut olla muuta kuin hulluutta — -joka oli nostattanut hänessä sellaisia intohimoja, että niiden pelkkä -muisteleminenkin herätti nyt hänessä kummastusta ja inhoa. - -Eipä silti, että hän olisi lakannut rakastamasta. Hän rakasti -tyttöä vieläkin ja tiesi, että saattoi kulua kauan, ennenkuin hänen -ensimmäisen rakkautensa muisto haalistuisi. Mutta halun raju liekki oli -palanut sammuksiin nopeasti, kuten se oli leimahtanutkin, ja jälelle -jäänyt rakkaus oli samaa säälivää hellyyttä, jota hän oli aikaisemmin -tyttöä kohtaan tuntenut. - -Hän mietti sitä ihmetellen. - -Oliko hänen luonteessansa joku vajavaisuus? Eikö hän ehkä osannut -kiintyä syvästi ja pysyvästi? Vähemmän kuin milloinkaan ennen hän nyt -uskoi tuntevansa itseään. Mutta yhdestä seikasta hän oli varma. - -Katsahtaessaan vierellään oleviin riutuneisiin, nuorekkaihin kasvoihin -hän oivalsi, ettei hänelle rakkaus ollut koskaan merkinnyt eikä ikinä -merkitsisi samaa kuin tälle kiihkeäluontoiselle, myrskymieliselle -veljelle. - -Ja kun tytön kohtalo vihloi hänen sydäntänsä kuin puukonpisto, niin -miltä täytyi tuntua tuosta miehestä! Olihan veli ollut tyttöä Iikempänä -kuin hän itse konsanaan, pidellyt sylissänsä tuota hentoa, suloista -olentoa, joka tällä hetkellä saattoi olla poissa hänen ja kaikkien -muidenkin halun ulottuvilta. - -Hänen ajatuksensa lensivät eteenpäin, ja hänen mieleensä tunkeutui -hirvittäviä aavistuksia. Mitä he löytäisivät, kun tämä synkkä riento -päättyisi — ja kuinka kauan sitä vielä kestäisi? - -Hevosten kiitäminen alkoi hänestä äkkiä tuntua matelemiselta, hän -menetti tuokioksi malttinsa ja painoi terävät kannuksensa ratsunsa -kylkiin. Mutta sitä seurannut huima hypähdys, joka oli vähällä singota -hänet satulasta, katkaisi hänen mietteensä jyrkästi ja pakotti hänet -uudelleen keskittämään huomionsa vimmastuneeseen eläimeen, joka -ponnisti voimiansa närkästyneenä tarpeettomasta kiihotuksesta. - -Äkeissänsä ja häpeissänsä järjettömästä julmuuden osoituksesta, joka -oli kokonaan vastoin hänen luontoansa, Caryll alkoi tyynnytellä -kavahtelevaa orittaan ja koetti pitää omia ajatuksiansa aisoissa. - -Aaltomaiset hiekkaharjut olivat muuttuneet melkein tasaiseksi maaksi, -ja sileänä ja rajattomana, katkeamattoman yksitoikkoisena aavikko -levisi heidän edessään heidän kiitäessänsä edelleen. Ainoastaan -korvissa vinkuva tuuli, nelistävien hevosten kavioiden pehmeä töminä -ja silloin tällöin kuuluva varuksien kilahdus häiritsivät syvää -hiljaisuutta. - -Kaksi tuntia he ratsastivat hidastamatta vauhtiansa. - -Valon vähitellen häipyessä ja pimeän saartaessa heidät vauhti sitten -vähitellen tasaantui ja kävi yhä verkkaisemmaksi, kunnes edellä -ratsastava vainuaja vihdoin nosti kättänsä, seisautti ratsunsa ja -murahtaen solahti satulasta maahan. - -Caryllin valtasi lamaannus, kun hän vilkaisi tummenevalle taivaalle, -jossa tuikki vain muutamia kalpeita tähtiä, ja hänen sydämensä muuttui -alakuloiseksi, kun hän ajatteli, että kuluisi vielä tuntikausia, -ennenkuin kuu nousisi. - -Mutta se ajatus ehti tuskin kiteytyä, kun lyhyt pysähdys jo päättyi. -Pitäen sytytettyä lyhtyä lähellä maata lähti vainuaja jälleen -taipaleelle jalkaisin, rientäen eteenpäin nopeata hölkkäjuoksua -väsymättä, näennäisesti ponnistelematta. - -Yhä eteenpäin, kunnes heidät verhosi täydellinen pimeys, kunnes Caryll -pikemminkin aavisti kuin näki vierellänsä ratsastavan varjomaisen -olennon ääriviivat. - -Miesten rivit olivat menneet jonkun verran sekaisin, ja kerran törmäsi -hevonen hänen ratsuansa vasten. Kääntäessänsä potkivaa orittansa -irti toisesta kuuli hän pimeästä jupistut sanat: »Suokaa anteeksi, -mylord!» Ne panivat hänet äkkiä aprikoimaan, mitähän Williams — joka -ei ollut suostunut jäämään leiriin — mietti ja oliko hänen nuorekas -innostuksensa saanut vihdoin kylliksensä »todellisesta elämästä», kun -se nyt pukeutui sellaiseen muotoon, josta hän ei ollut uneksinutkaan. - -Ja Williamsin ajatteleminen toi muassaan kiusallisia mietteitä. Oliko -hän tehnyt oikein myöntyessään, kun kamaripalvelija oli melkein vesissä -silmin pyrkinyt mukaan tälle retkelle, joka kenties saattoi päättyä -tuhoisasti heille kaikille. Sellaista mahdollisuutta ei oltu etukäteen -otettu huomioon, eikä sitä olisi millään tavoin voitu pitää miehen -palvelustehtäviin kuuluvana. Jos hän, Caryll, saisi surmansa, olisi -se yksinomaan hänen mieskohtainen asiansa — mutta Williamsilla oli -leskiäiti, joka oli hänestä riippuvainen. Mutta jos pahin mahdollisuus -toteutuisi, olisi äidillä turvanaan tilan eläkerahasto — eikä -Williamsia uhannut sen pahempi vaara kuin heitä muitakaan. Koska hän -itse tahtoi tulla mukaan, oli hänen antauduttava sille alttiiksi, kuten -toisetkin antautuivat, ja elettävä tai kuoltava, miten kohtalo säätäisi. - -Kohtalo? Hyvä Jumala! Caryllin huulet kaareutuivat äänettömään -ihmettelyn vihellykseen. - -Olipa hän joutunut pitkälle, mietti hän, jos hän saattoi järkeillä -kohtalosta yhtä rauhallisesti kuin kuka syntyperäinen arabialainen -hyvänsä! Arabialainen — ei. Mutta olihan sittenkin tämä maa hänen -synnyinmaansa, ja tänä iltana hän oli ensi kerran kuullut sen maan -kutsun. Tänä iltana hän ensi kerran tunsi sen oudon kauneuden hienon -lumousvoiman kiehtovan aistejansa. Enää hänen ei kannattanut inttää -sitä vastaan. Se kiehtoi, se lumosi. Ja äkkiä hän taukosi rimpuilemasta -vastaan. Perityt vaistot olivat vihdoin heränneet ja murtaneet hänen -koko vastustusvoimansa. Aavikko oli vaatinut hänet omaksensa. Ja -tyytyväisesti alistuen hän salli aatoksiensa ajelehtia, antautuen -ihailemaan itämaista taikayötä ja uutta elämänlatua, joka hänelle -avautui. - -Irtautuneena hetken vaatimuksista hän oli melkein unohtanut Saint -Hubertin ja keskiöisen ratsastusmatkan synkän tarkoituksen, kun -hevosten äkillinen pysähtyminen jyrkästi palautti hänet nykyisyyteen. -Hän katsahti ympärillensä hieman ymmällä. - -Aika oli kulunut hänen huomaamattansa, eikä hän ollut pannut merkille -kuun nousua, mutta sen pehmeässä valossa hän nyt näki Pojun seisovan -puhelemassa vainuajan kanssa ja kaikkialla ympärillänsä miesten -laskeutuvan ratsailta ja hellittävän korkeanuppisten satuloittensa -vöitä. - -Solahdettuansa maahan hän kietoi Williamsin ojentaman vaipan yllensä ja -polki maata verryttääksensä puutuneita jalkojaan. - -»Onko teillä aavistustakaan ajasta?» kysäisi hän kamaripalvelijalta, -joka yhäti hyöri lähistöllä, arvostelevasti silmäillen isäntänsä ratsua -hierovaa arabialaista. - -Williams raapaisi tulta ja vilkaisi rannekelloansa »Kaksi minuuttia -vaille kaksitoista, mylord», vastasi hän ja veti puhuessansa tyynesti -kellonsa. Sitten hän naurahti omituisen kiihtyneesti. »Totisesti nämä -miehet osaavat ratsastaa, mylord. Luulin hieman tuntevani ratsastusta -itsekin, mutta en ikänäni ole kiitänyt niin kauheata vauhtia — kuin -ennen pimeän tuloa. Ihmettelin, milloin he antaisivat hevosten -hengähtää. Teidän ylhäisyytenne vaipan taskussa on pullo», lisäsi hän -perin epäjohdonmukaisesti. - -Lausuttuansa rauhallisesti: »Kiitos, Williams; te ajattelette kaikkea», -mitkä sanat nostattivat mielihyvän punan miehen kasvoille, Caryll lähti -veljensä luokse. - -Taempana istuivat miehet ryhmissä, pakisten hiljaa keskenänsä tai -loikoen pitkänänsä ja vihdoinkin täysin siemauksin nauttien heille -suodusta levosta. Ja sivuuttaessansa vainuajan Caryll näki hänen -burnusiinsa kietoutuneena jo nukkuvan sikeästi. Mutta Poju ei -suinkaan ollut lepäävän miehen asennossa, hän seisoi syrjässä muista, -tuijottaen kuutamoisen aavikon ylitse pohjoista kohti puolittain -poltetun savukkeen unohtuneena nuokkuessa hänen tiukkaan puristettujen -huuliensa välissä. Hänen kookas vartalonsa oli jäykästi ojennettuna, -hänen nyrkkiin puserretut kätensä riippuivat kankeina sivuilla, ja hän -näytti kuumeisen maltittomasti pyrkivän eteenpäin ja vain tahtoansa -ponnistamalla pitävän itseänsä liikkumattomana. - -Hän oli unohtanut koko ympäristönsä eikä näyttänyt vähään aikaan -huomaavan, ettei hän enää ollut yksin, ja Caryllista tuntui, ettei hän -voinut häiritä toisen äänettömyyttä. - -Kun odottaminen ja toimettomuus alkoivat jo tuntua vikomtista -sietämättömältä ja hän liikahteli rauhattomasti, pyörähti Poju äkkiä -häneen päin ja kysyi: - -»Tiedätkö, mitä pikku äiti tarkoitti sanoessaan: 'Isabeau de Chailles' -ja kuka on Isabeau de Chailles?» - -Hetkisen Caryll tuijotti häneen tuiki ällistyneenä. Eikö Poju tiennyt -— taivaan hyvä Jumala, eikö hän tietänyt? Sitten hän ihan äkkiä muisti -Saint Hubertin maininneen hänelle, ettei Poju tiennyt, ja katkerasti -hän mietti, miksi oli hänen, juuri hänen, tehtäväksensä jäänyt -selvittää asia miehelle, joka oli niin säälimättömästi ryöstänyt tytön -omakseen. - -Mutta joka suhteessa oli parempi, että hänen veljensä saisi tietää -totuuden, saisi tietää sen ilman lisäviivytystä, ja niinpä hän -tukahdutti omat tunteensa ja pää toisaalle käännettynä kertoi hyvin -lyhyesti tarinan, jonka hän oli itse kuullut Pojun tulo-iltana. - -Ja hänen lopetettuaan kertomuksensa kääntyi hänen kuuntelijansa -sanaakaan virkkamatta ja poistui äänettömänä. - -Kun Poju vihdoin seisahtui, ei hän nähnyt sitä polkua, jolle hän -oli umpimähkäisesti osunut, eikä kuutamoista, valkeahohteista -tasankoa, vaan ainoastaan kasvot — hienot, soikeat kasvot ja tummat, -rukoilevat silmät, jotka olivat sumeat ja kosteat kyynelistä, _hänen_ -aiheuttamistansa kyynelistä. - -Hänestä tuntui tukehduttavalta, ja hän kiskoi vaipan paksuja, kaulansa -ympärille kiedottuja laskoksia. - -Minkä erotuksen tämä tarina teki? Luultiinko hänen välittävän siitä, -kuka tyttö oli? Kreivitär de Chailles tai Jasmin, tanssijatar — mitä -se hänestä merkitsi? Itse tyttö oli kaikki kaikessa, vain tyttö, jota -hän rakasti, jota hän ei ollut sydämessänsä lakannut rakastamasta, -vaikka hän vimmoissaan oli väittänyt toisin ja vannonut vihaavansa -häntä. Ja lainkaan ajattelematta tytön säälittävää heikkoutta, -lainkaan ajattelematta omia voimiansa hän oli laskenut koko luontonsa -ominaisen rajuuden valloilleen ja rangaissut tyttöä kauheasti siitä -kavalluksesta, josta hän häntä syytti. - -Tyydyttääksensä julmaa ja järjetöntä kostonhimoaan hän oli alentunut -jopa henkilökohtaiseen väkivaltaan. Hullun raivon vallassa hän oli -rääkännyt häntä — häntä, Jasminia, hentoa, haurasta kukkaansa! Hän -oli tuottanut hänelle sekä ruumiillisia että sielullisia kärsimyksiä, -leikitellyt hänen herkkäuskoisuudellaan ja pelollaan ja murjonut -armottomilla käsillään viehkeätä pikku olentoa, vaikka hän nyt olisi -valmis uhraamaan elämänsä saadaksensa taaskin pitää sitä sylissään edes -hetkisenkin. Mitä olivat ne tuskaiset viikot merkinneet Jasminille? - -Jasmin oli rukoillut häneltä armoa — ja sitten hän oli kohdellut tyttöä -halpamaisesti. - -Jasmin oli itkenyt hänen jalkojensa juuressa — mutta hän oli pilkannut -häntä, nauranut hänen rukouksilleen ja ivannut hänen viattomuuden- ja -rakkaudenvakuutuksiaan. Ja Jasmin oli rakastanut häntä, nyt hän oli -siitä varma, rakastanut häntä ihan loppuun saakka, rakastanut häntä -sittenkin, vaikka hän oli lyönyt häntä. - -Yhtä selvästi kuin silloin, viimeisenä yönä, hän näki Jasminin -tuskaiset, kyyneleiset silmät, kuuli vapisevan, vetoavan äänen, ja -häneltä pusertui ankara nyyhkytys. - -»Allah, Allah, kaikkein armollisin», rukoili hän, »jospa ennättäisin -hänen luoksensa ajoissa — jospa saisin sovittaa —» - -Enää hänen oli mahdoton odottaa. Hevosten olisi ponnistettava -eteenpäin, vaikka ne ratsastettaisiin kuoliaiksi. Hän pyörähti ympäri -ja luikkasi äkkiä, ja miehet kapsahtivat pystyyn. - -Ja ennenkuin hän ehti muiden luokse, riensi vainuaja hänen ohitsensa, -nyt taaskin ratsastaen, sillä nousseen kuun valossa jäljet näkyivät -melkein yhtä selvästi kuin päivällä. - -Jälleen ratsailla oli hänen helpompi kestää, ja nopea liike, takaa -kuuluva kavioiden töminä ja kasvoja hivelevä lauha yö-ilma olivat -omituisen rauhoittavia ja valoivat hänen mieleensä uutta toivoa ja -uutta rohkeutta. - -Mutta kun tunti toisensa jälkeen kului, ja jäljet yhä hellittämättä -jatkuivat edelleen, haihtui häntä tukenut toivo, ja hirvittävä -pelko, joka alusta alkaen oli jäytänyt hänen sydäntänsä, muuttui -sieluntuskaksi, niin että hän vääntelehti ikäänkuin ruumiillisesta -kivusta. »Liian myöhään! Liian myöhään!» Se oli kuin viuhuvan tuulen -huokaus. Ja pistävän hiekan suhinasta, nelistävien kavioiden kumeasta -jymystä hän oli kuulevinansa murheellisen kaiun: »Liian myöhään, liian -myöhään!» - -Hän ei ollut milloinkaan ennen hoputtanut isoa, mustaa orittaan -niinkuin hän sitä nyt hoputti, milloinkaan ennen ei hänen terävistä -kannuksistaan ollut tihkunut verta niinkuin niistä nyt tihkui. Jo -aikoja sitten loppunut tie oli jäänyt kauas jälkeen, ja hän ratsasti -painautuneena melkein hevosensa kaulaan kiinni, kuumeiset, hiekkakuoren -reunustamat silmät tähdättyinä ainoastaan sekaviin kavionjälkiin, -jotka kertoivat yhtä vinhasta, yhtä hurjasta vauhdista kuin heidänkin -vauhtinsa oli. - -Kilometrin toisensa jälkeen hän kannuksillaan ja äänellään kiihoitti -uljasta ratsuansa, jonka voimakkaiden jäsenien hän tunsi värähtelevän -ja vapisevan polviensa välissä. Ja yhäti Caryll ja heimon soturit -seurasivat häntä jonossa kumartuneina syvään satuloissansa, kasvot -harmaina ja aavemaisina aamusarastuksen säälimättömässä valossa. -Eteenpäin, aivoissa vain yksi ajatus. Eteenpäin, kunnes hänen päätänsä -huimasi ja hänen sydämensä raskas sykintä humisi hänen korvissaan kuin -rummunpärrytys. Eteenpäin, kunnes itäiselle taivaalle levisi vaalea -punerrus. Eteenpäin taaskin aaltoilevalla maaperällä. Eteenpäin, ohi -matalan jonon kallioisia kumpuja, jotka olivat kohonneet näkyviin -hämmästyttävän äkkiä. Ne piilottivat jäljet, jotka noudattivat kumpujen -suuntaa ja sivuuttivat korkeimman kallioseinämän juuren ja sitten -jyrkästi kääntyivät vasemmalle. - -Huimaa vauhtia Poju kiersi ulkonevan kallionkielekkeen ympäri laajassa -kaaressa, mutta heittäytyi sitten taaksepäin, hengähtäen voimakkaasti, -ähkäisten ja kiskoen oriinsa suupieliä minkä jaksoi. - -Hänen edessänsä oli ränstynyt kylä-pahanen, hiekkaan hautautunut -ja hylätty; katottomat majat ja rapistuneet tiiliseinät seistä -törröttivät kolkkoina ja lohduttomina kylmässä aamuhämärässä, näyttäen -asumattomilta ja autioilta. Mutta samassa kun Poju oli pujahtanut -esiin suojaavan kallioseinämän takaa olivat hänen tähyilevät silmänsä -havainneet väijyvän, tarkkailevan hahmon, joka nopeasti oli hiipinyt -taemmaksi, ja kadonnut rappeutuneiden talojen väliin, ja hän arvasi -pitkän takaa-ajon nyt päättyneen. - -Väsymys karisi hänestä, ja hän tunsi vain hurjaa, hivelevää -kiihtymystä. Siihen hukkui pelkokin, joka kalvoi häntä, kun hän -hypistellen vyöstään irroittamaansa jykevätekoista revolveria odotti, -kunnes Caryll ja muut miehet porhalsivat näkyviin. Päästäen sitten -kaikuvan luikkauksen hän viittasi heille ja lähti kiitämään kylää kohti -yhäti muutamia askelia toisten edellä. - -Ja kiljuen kuin pahathenget, joina heitä pidettiin, riensivät -arabialaiset hänen jälessään, kilpaillen siitä, kuka ennättäisi -ensimmäisenä, ja sulloutuen yhteen lähestyessänsä ensimmäistä -koukertelevaa, hiekkakinosten peittämää kujaa. - -Vinhasti nelistäen ja harppaillen tiellensä osuvien soraläjien ylitse -syöksyi kookas ori pitkin kapeata kujaa vähäiselle aukeamalle, -entiselle kauppatorille, ja liukui pitkän matkan seisahtuessaan, -kun Poju kiskoi sen vapisten kavahtamaan takajaloilleen räiskyvän -kuulatuiskun keskellä. - -Laukaukset tulivat puolittain sortuneen, katottoman pylväistön -pimeästä sisäänkäytävästä, mutta kun aukio täyttyi Pojun seuralaisista -ja vastaukseksi jyrähti yhteislaukaus, lakkasi ampuminen heti. Ja -keikahdettuansa satulasta Poju hyökkäsi hämyiseen käytävään Caryllin ja -miesten rientäessä yhtenä mylläkkänä hänen kintereillään. - -He juoksivat sokkeloisissa, kolkoissa, mutkittelevissa käytävissä, -ihmetellen, ettei kuulunut minkäänlaisia ääniä, ja odottaen väijytystä, -joka tuntui välttämättömältä, kunnes he uudelleen tuoksahtivat -päivänvaloon ja oivalsivat, mistä selittämättömältä tuntunut hiljaisuus -johtui. - -Luvultansa heikompina ja haluttomina enää tukemaan yritystä, jonka -tulokset olivat olleet tyyten toisenlaiset kuin he olivat odottaneet, -olivat von Lepelin miehet ensimmäisen vähäisen puolustautumiskokeensa -jälkeen jättäneet palkkaajansa oman onnensa nojaan ja kiiruhtivat -pelastamaan oman nahkansa ja saamansa saaliin vartoamatta lopullista -suoritusta, jota, sen he arvasivat, he eivät ikinä saisi. - -Kun Poju seuralaisineen syöksyi murtuneesta ovesta leveälle, lakealle -aavikolle avautuvalle kadulle, näkivät he viimeisten vastustajainsa -kapuavan satulaan ehättääkseen jo täyttä vauhtia pakenevien -tovereittensa jälkeen. - -Jupisten komennuksen Poju viittasi S'ririä ja sotilasosastoa ajamaan -heitä takaa. Mutta hän itse seisoi hievahtamatta paikallaan, kujan -toisesta päästä kuuluvasta laukausten räiskeestä välittämättä ja -huomaamatta edes Caryllin läheisyyttä, värähtämättä tuijottaen -erään talon ovetonta sisäänkäytävää, jonka vieressä hyppi seinään -kiinnitettyyn renkaaseen sidottu hevonen, korskuen hikisenä -hermostumisesta ja kauhusta. - -Päästäen sitten yhteen purtujen hampaittensa välistä pitkän sihauksen -hän alkoi liikkua melkein huomaamattomasti, hiipien hitaasti ja -kuulumattomasti kapeata ovea kohti, josta von Lepel revolveri kädessä, -vyötäisiänsä myöten alastomana ja paljasjalkaisena, likaiset kasvot -revittyinä ja verisinä tuijotti häneen kasvoillansa hillitöntä -epätoivoa verhoava röyhkeän halveksimisen ilme. - -Sitten alkaneen hiljaisuuden aikana kaikkien pidättäessä henkeänsä -kajahti pilkallinen nauru, ja saksalainen urkkija kallistui eteenpäin. -Virnistäen hän ampui polvensa varasta. Kuula suhahti sentimertin -murto-osan päästä Pojun pään sivuitse, riipaisi reiän hänen _haionsa_ -reunaan ja osui hänen takanansa seisovaan sotilaaseen, joka sortui -maahan, päästäen omituisen, hiljaisen, yskäisyn ja huokauksen sekaisen -äänen. - -Mutta samassa, ennenkuin von Lepel ehti laukaista toistamiseen, -ponnahti Poju eteenpäin nopeasti ja joustavasti kuin hyppäävä pantteri, -sysäsi saksalaisen revolverin syrjään, ja karkasi hänen kimppuunsa. - -Aavistamaton hyökkäys, jota torjumaan von Lepel ei ollut -valmistautunut, horjutti hänet tasapainosta; hän paiskautui tiiliseinää -vasten ja ponnisteli turhaan koettaessaan irroittaa kurkkuunsa -puristuneita teräksenlujia käsiä, jotka hitaasti kuristivat hänestä -hengen. Hän tunsi, että hän oli alakynnessä, että vaikka hän olikin -harjaantunut voimistelija, hänen voimansa olivat heikot verrattuina -hänen vastustajansa voimiin ja että kuolema kohtaisi hänet kauheammalla -tavalla kuin hän koskaan oli kuvitellut, ja hän kävi heikoksi ja -kylmäksi pelosta, jota hän ei ollut milloinkaan ennen tuntenut. - -Tukehtumaisillaan ja kiemurrellen, veristävien silmiensä pullistuessa -ulos kuopistaan hän rimpuili ja taisteli henkensä edestä, johon -hän yhä takertui, tuijottaen tiukkoihin, säälimättömiin kasvoihin, -jotka kumartuivat yhä likemmäksi häntä, kunnes hän vihdoin menetti -näkönsä, hänen värisevät raajansa vavahtivat viimeisen kerran -suonenvedontapaisesti ja hänen päänsä retkahti hervottomasti eteenpäin. - -Ja horjuen taaksepäin Poju hellitti ruumiin, päästäen pitkän, -puistattavan huokauksen, seisoi hetkisen paikallaan ja silmäili, ei -vainajaa, vaan omia verisiä sormiansa. Sitten häntä taaskin puistatti -kamala väristys, ja katsahtamattakaan hartaasti tarkkaileviin -arabialaisiin tai Carylliin, joka nojasi seinään ruumiillisesti -pahoinvoipana kammottavasta näystä, hän kumartui ja astui matalasta -ovesta sisälle. Häntä ei omatunto soimannut siitä, mitä hän oli -tehnyt. Se, että hän oli paljain käsin surmannut miehen, kuten kerran -hänen isänsä oli tehnyt aikaisemmin, ei sillä hetkellä merkinnyt -hänestä mitään. Hän ajatteli ainoastaan sitä, mitä hän löytäisi tämän -rappeutuneen talon sisäkammioista. - -Hieman horjuen käydessään hän eteni puuduttavan pelon vallassa pienen, -avoimen pihan poikki, useiden katottomien huoneiden lävitse, mitään -näkemättä kompuroiden kasaantuneiden roska- ja soraläjien ylitse, -kunnes vihdoin vapisten pysähtyi raunioiden keskellä kokonaisena ja -eheänä säilyneen pienen huoneen ovelle. - -Vaisto vakuutti hänelle, että hänen etsimänsä olento oli siellä, ja -hetkisen hän empi nyrkkiensä puristuessa tiukemmalle, niin että kynnet -upposivat syvälle hänen kämmeniinsä. Sitten hän hyvin hitaasti astui -kynnyksen ylitse ja tutkivasti tähyili hämärää, likaista huonetta. - -Ja etäisessä sopessa oli Jasmin — ei kuolleena, kuten hän oli pelännyt, -vaan rukoillen kuolemaa äänellä, joka sittemmin kaikui Pojun korvissa -vuosikausia. Hän kyyrötti puolittain alastomana maassa, hänestä näki, -että hän oli kamppaillut epätoivoisesti, hänen hajallaan oleva tukkansa -valui hänen paljaille olkapäilleen, ja hän valitti ja vääntelehti -tuskissansa kasvot painettuina rapautunutta seinää vasten. - -Ja tuskin hengittäen Poju seisoi kuin kivettyneenä, tuijottaen -murtuneeseen, säälittävään pikku olentoon, samalla kun hänen -poikamaiset piirteensä yksi toisensa jälkeen ikiajoiksi katosivat, ja -hänen kasvonsa muuttuivat tiukoiksi ja peloittaviksi. - -»Jasmin!» Käheänä puristui huudahdus hänen huuliltansa kuin helvetissä -kituvan sielun valitus, ja hurjasti parahtaen tyttö hypähti pystyyn. - -»_Herra_!» Hennot kädet ojennettuina kiihkeään tervehdykseen hän -syöksyi lattian poikki. Mutta hänen ehdittyänsä Pojun luokse muuttui -hänen silmiensä riemuisa ilme äkkiä pelokkaaksi, ja hän peräytyi, -peittäen kasvonsa käsillään. Tukahdutetusti nyyhkyttäen hän lankesi -Pojun jalkojen juureen ja kiemurteli hiekkaisella permannolla. - -»Tapa minut, tapa minut!» uikutti hän. - -Pojun silmien edessä väikkyi kummallista utua, joka sumensi hänen -katsettaan, ja hänen jyskyttävissä ohimoissansa tuntui kauhea puristus, -ikäänkuin rautavannetta olisi hitaasti kiristetty hänen aivoihinsa. - -Tappaa Jasmin — ja sitten itsensä. Oliko hänellä enää muuta -mahdollisuutta! Koettaen vastustaa jäistä kylmyyttä, joka hiipi hänen -kankeihin jäseniinsä, pitäen häntä liikkumattomana, hän hapuili -kädellään revolveria, jonka hän oli pistänyt takaisin vyöhönsä. - -Mutta kun hänen sormensa puristuivat jykevän aseen nupin ympärille, -hätkähti hän rajusti, ja hänen kasvojansa vääristi hirvittävä -nytkähdys. Tappaa Jasmin — menettää hänet myöskin toisessa, -tuntemattomassa maailmassa, jossa Jasminin viaton sielu olisi -korkealla, hänen synnintahraaman sielunsa yltämättömissä! Ja minkä -tähden hän aikoi Jasminin surmata? - -Vain sen arvoinenko hänen rakkautensa oli? Ähkäisten niin, että hänen -sydämensä tuntui olevan halkeamaisillaan, hän sinkosi revolverin -kädestään, sieppasi työtön syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten -intohimoisen voimakkaasti. - -»Jasmin, Jasmin, anna anteeksi.» - -Melkein pyörtyneenä tyttö lepäsi hänen tiukassa syleilyssään, kunnes -vihdoin kosteat silmäripset, jotka olivat kuin tumma silkkireunus -pehmeällä poskella, alkoivat värähdellä hänen tulisista suudelmistaan -ja kyyneleiset silmät, joista uhkui ainoastaan rakkautta ja -luottamusta, avautuivat hitaasti ja katsoivat hänen silmiinsä. - -»Mikä anteeksiantaja _minä_ olen?» jupisi tyttö nöyrästi. »Enkö ole -sinun, ja etkö sinä saa tehdä minulle mitä tahdot?» - -Arkaillen sitten pieni, ruskeahipiäinen käsi pujottautui Pojun kaulaan. -»Herra, herra, jos tietäisit, kuinka sinua rakastan — kuinka olen -ikävöinyt sinun rakkauttasi! Mutta uskothan nyt vihdoinkin? Uskothan -nyt, etten kavaltanut sinua?» - -Pojun kasvot painuivat hänen rinnallansa aaltoilevaan, tummaan tukkaan. -»Uskon, uskon», vastasi hän katkonaisesti. »Antakoon Allah minulle -anteeksi, kuten sinä olet antanut — Jasmin, rakkaani — Jasminini!» - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SHEIKIN POJAT *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/68132-0.zip b/old/68132-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index cc8a15a..0000000 --- a/old/68132-0.zip +++ /dev/null |