diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69377-0.txt | 5083 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69377-0.zip | bin | 96119 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5083 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..fa4318d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #69377 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69377) diff --git a/old/69377-0.txt b/old/69377-0.txt deleted file mode 100644 index 64f444a..0000000 --- a/old/69377-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5083 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Tarinoita, by Kálman Mikszáth - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Tarinoita - -Author: Kálman Mikszáth - -Translator: Niilo E. Wainio - -Release Date: November 18, 2022 [eBook #69377] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TARINOITA *** - - - - - -TARINOITA - -Kirj. - -Kálman Mikszáth - - -Unkarin kielestä suomensi - -Niilo E. Wainio - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1891. - - - - -SISÄLLYS: - -Kulta-neiti. -Se musta paikka. -Säkkipillin puhaltaja Lapaj. -Kummallinen kuitti. -Brezón hanhet. -Sisareni hautakiveä noutamassa. - - - - -KULTA-NEITI. - - - -JOHDANTO. - - -Hyvät herrat! Jos helvetin pahojen henkien päähän pistäisi rakentaa -kaupunkia, niin siitä varmaan tulisi Schemnitzin kaltainen. - -Sikäläinen arvoisa maistraatti suokoon anteeksi tämän arvostelun, sillä -ei ole sen tarkoituksena loukkaus eikä iva, ei ainakaan tätä nykyä -elävien ihmisten suhteen, jotka eivät suinkaan ole syypäät siihen, että -heidän esi-isänsä ovat kaupungin niin kieroon paikkaan rakentaneet. -Ajattelepas, hyvä lukija, joka et ole näillä seuduilla ollut, muutamaa -sataa vuorenhuippua, yhtä monta kattilantapaista laakson syvännettä, -muutamaa tusinaa kukkulaa, joille on taajaan rakennettu kaikennäköisiä -huoneita; etupuoli saattaa olla kolmikerroksinen, mutta takapuolia -rakennus nojaa ja liittyy itse kallioseinään. - -Kun kävelee tämän kaupungin luontoperäisellä katukivityksellä, niin -tulee sydän tulville asti täyteen ihmisystävällisiä tunteita ja täytyy -mieli heltyneenä huoata: »kuinkahan täälläkin voivat ihmiset asua!» - -Seutu on kolkko ja ruma, ilmat aina epäsuotuisat. - -Szitnya vuori, »pilvien rakastaja», vetää väkisinkin alas kylmää -rintaansa vasten rakastettujaan, minne ikinä menossa ovatkin. - -Ja kun ei ole pilviä tienoilla, niin puskuu se ärtyisen vanhanpiian -lailla ja synnyttää tuulta. Kun ei sada, niin tuuli vinkuu vuorten -rotkoissa ja huoneiden nurkissa. - -Se on kamala kaupunki! Ilman myrkyttävät vuorikaivoksista nousevat -höyryt, ja sen vesi synnyttää tauteja kelmeäposkisiin neitosiin -sekä epäkypsiin nuorukaisiin. Toissa vuonna kelpasi asevelvollisten -katselmuksessa kuudestasadasta kutsuntaan saapuneesta neljä »keisarin -mieheksi». (Melkein häpeen mainitakin.) - -Näin kerran ikäpuolen eukon kauhean suuri kori selässä läähättäen ja -miltei väsymyksestä maahan vaipuen kiipeevän vastamäkeä ylöspäin, sillä -Schemnitzissä joko kiivetään ylös taikka lasketaan alas. Kolmatta -keinoa ei ole. - -Korista nousi kovasti savua. Luulin jotain sen sisässä syttyneen -tuleen, jonkatähden huusin tuolle slovakilaiselle eukko pahaiselle: - -— Muori, kori palaa! - -Hymyillen käänsi hän lyijynharmaat kasvonsa minua päin sekä vastasi -äidillisellä itsetunnolla: - -— Mitä vielä. _Pikku Ignatius siellä polttelee tupakkaa._ - -Ja todellakin istui selkä väärässä kyykisteli korin pohjalla pojan -ressu, joka jo osasi piippua polttaa, vaikka äidin häntä vielä piti -selässä kantaa. - -Ei missään mailmassa taivaallinen kaitselmuskaan ole niin puolueellinen -kuin Schemnitzissä. Kukkulalla asuvalle Tapani Csemezille nousee -aurinko tuntia aikaisemmin ja laskee kahta tuntia myöhemmin kuin -lähimmälle naapurille, alhaalla asuvalle Tapani Kutlikille; eikä -missään liioin ole niin omituisia kulkureittiä kuin täällä. - -Päivällisen jälkeen esimerkiksi Csemezin Kristina niminen tyttö seisoo -viheriäksi maalatun portin suussa, ja nähdessään, että Mirkovszkin -Bohuska niminen neiti tuolla toisella vuorenkukkulalla kävelee -puutarhantapaisessa, niin hän tervehtää naapuritarta ystävällisesti, -kaunista pääkköstään nyökäten sekä huutaa sointuvalla ja heleällä -äänellään: - -— Joko olette syöneet päivällistä, Bohuska? - -Tämän tutun äänen kuullessaan Bohuska hyppien juoksee pikku Kristinaa -päin aina kallion reunaan asti, mistä syvä juopa alkaa. Ei ole väliä -muuta kuin parikymmentä askelta; he voivat mielensä mukaan hetkisen -pakista. - -— Aikaa sitten. Menetkö tänään minne? - -— En, olen kotona, — vastaa Kristina. - -— Aina vaan kotona! Parasta kun tulisit meille tänä iltana. - -— Sitä minäkin, kun tulee meille ikäviä vieraitakin... ilkeitä -ihmisiä... - -— No no, älähän nyt! Keitä ilkeitä ihmisiä? Ovatkohan ne todellakin -niin? - -Kristina naurahti. Kuullessaan hänen heleän naurunsa herkesivät -satakieletkin laulamasta. He kuuntelivat kaunista ääntä. - -— Josko ovat ikäviä? Ovatpa niinkin. Vanha »vuoriherra» ja professori -Csutkás tulevat meille. - -— Hui Kristina! ... Kyllä sinun täytyy paeta meille. - -— Kyllä sen tekisinkin, jollei olisi niin pitkä matka. Csemezin -asunnosta Mirkovszkiin olikin lähes kahden tunnin matka, sillä ensin -täytyi käydä alas aina luterilaiselle kirkolle asti, sieltä kiertää -vuorikaivoksia kohden katolilaisen emäkirkon ohitse kivirappuja ylös -seuraavalle vuorelle, mistä sitte jo oli auttava tie aina Mirkovszkin -taloon asti. - -— Jos onkin vähän pitkä matka, mitäs niistä? - -— Ei, ei, Bohuska... kun ennen teillä käydessäni osuin viipymään -illempään, niin saatoin jäädä teille yöksi, — mutta nyt... nyt... -tiedäthän... ei käy laatuun... - -Puna nousi Kristinan eläväisille, kauniille kasvoille. Ihmeen ihana -väri, jo sitä taivaankaarikin kadehtisi. - -— Se on totta... Tuo kelvoton meidän poika! Mutta miten se mieleesi -johtuikaan? — vastasi Bohuska nyreillä mielin, — ihan unohdin, että hän -oli olemassakaan. - -Sanaa sanomatta katsoa tuijotti Kristina alas laaksoon, jonka pohjassa -ja rinteillä satumailman tapaan hänen silmissänsä mustuneet huoneiden -katot alkoivat elää, liikkua ja häilyä, ikäänkuin olisivat aikoneet -siirtyä tuonne jonnekin Bakabányan puoleen. - -— Tulkaa te tänne! Sinä armaani... esitti Kristina ja nykäisi valkoista -tyllihuivia päässään niin paljo silmille, ettei kasvoista näkynyt muuta -kuin poskipäät, palasia taivaasta. - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - -Herra professori Csutkás ja herra Demetrius Luppán esitellään lukijalle. - - -Avioliitto on tässä murheiden mailmassa tosiaankin ihana asia. En rupea -Herran tähden riitelemään sitä pois jälkeentulevaisilta sukukunnilta. -Koska mekin olemme taskumatista juoda saaneet, kuten mustalainen -sananlasku sanoo, niin annetaan juoda heidänkin siitä. - -En rupee siis kiroomaan tulevien sukupolvien kohtaloa, eikä ole minulla -myöskään syytä menneisyyteen kääntyen soimata esi-isiemme joukosta -herra Csutkás professoria eikä Demetrius Luppán ritaria sen vuoksi, -että he pyrkivät siihen kuumaan kylpyyn, josta jokainen heti siihen -päästyänsä halajaa päästä pois. - -Sitä pahemmaksi tulee asia, kun heidän mielensä palaa samaan -kylpyammeesen, vaikka ovat vuosikausia olleet parhaita ystäviä. - -Mutta eipä ihmekään, että ihmiset, jotka alinomaa pitävät keskenään -kanssakäymistä ja ovat oppineet toisiansa kunnioittamaan sekä olemaan -yksimielisiä, saavat johonkin määrin samallaisen luonteen, samat -mieliteot ja ajatustavat. Niinpä nämätkin niin kauvan ihantelivat ja -ylistelevät kolmannen hyvän ystävän, kemian professorin Tapani Csemezin -Kristina neitosta, kunnes vihdoin pahanpäiväisesti häneen rakastuivat. - -Minä ainakin pidän tätä asiain laitaa niin luonnollisena, ettei -minun mielestäni olisi toisin voinut käydäkään. Samaan aikaan -koitti kumpaisellekin »sydämmen kevät», ja ihan sama kukka juurtui -kukoistamaan sen karuun maaperään. - -Sitä vain minäkin ihmettelen, kun ei itse herra Tapani Csemez myöskin -kehenkään rakastunut, sillä olivathan he yksi sielu, vaikka olikin -kolme ruumista, eikä milloinkaan ollut heidän keskensä ilmestynyt -minkäänlaista riitakysymystä eikä poikkeavaa mielipidettä — paitsi mitä -tuli nuuskan viljelemiseen. - -Tällä yhdellä ja samalla alalla olivat kaikki kolme herraa itsenäisiä -taitureita. - -Ritari Luppán puolestansa väitti, että nuuskaa pitää vetää nenään -samalla tapaa kuin magneettirauta tai sähköiseksi hierottu sinettilakka -vetää puoleensa neulan tai pieniä paperinpalasia. Ei millään muotoa -saa nostaa nuuskaa ihan sieraimiin sisään, sillä siten ihan katoaa -se taivaallinen nautinto, jota hänen metoodinsa muka sangen suuressa -määrässä edistää. - -Mutta sitä ei myönnä professori Csutkás. Ei ole hänkään tien poskesta -taitoansa saanut eikä salli, että tuollaiset pintapuoliset ja -kierot... kierot ja yksilöiset... yksilöiset ja pahat tavat kumoovat -sitä pääprinsiippiä, että sieraimet ovat vastavarsin luodutkin sitä -tarkoitusta varten, että ne nuuskalla täytetään. Ja täytetään hyvin. -— Onhan sierain läpi, ja läven käsitekin jo sisältää jonkinlaista -puuttuvaisuutta. Jollei muuta niin ainakin ruumiin yhtämukaisuuden -puutetta. Tämä puute on poistettava! Ja millä sen paremmin voisi -poistaa kuin nuuskalla? - -Mutta sekin pitää tehdä sievästi ja aistikkaasti. Sill'aikaa kun -nenää hyvitellään on pidettävä rasiata sen alla etu- ja keskisormen -välissä, jottei tietämys nuuskan maahan hukkaantumisesta häiritsisi -nautintoa. Tällä tapaa s.o. rasian alle asettamisen kautta saattaa mies -loihtia ilmoille niin suurta suloa, että se on omiansa panemaan kaiken -vaimoväen päät ihastuksesta pyörälle. - -Arvoisan virkaveljensä mielipidettä kannattaa Csemez herrakin, mutta -sillä perusteellisella poikkeuksella, että rasian alla pitäminen on -sulaa tuhmuutta. Kehityksen korkeammilla asteilla seisova nuuskaaja -ei ikinä voi ruveta kannattamaan sitä primitiivistä käsitystä; -todellinen asianymmärtävä mies pistää ulos suusta kielensä, kun nuuska -varisee hyppysistä, ja ottaa sillä tavoin talteen liian osan. Csemez -herran mielestä tämä on se ainoa oikea tapa, jota hän on ihmiskunnan -valistamiseksi valmis milloin tahansa puolustamaan. - -Paitsi tätä nyt pääpiirteissään selitettyä eroavaisuutta mielipiteissä -saattaisi vain suuri ihmistuntija keksiä heissä jotain erityisiä -toisistaan poikkeavaisia omaisuuksia. Heidän ulkomuotonsa, jopa -kasvonsakin ovat aikaa myöden tulleet melkein samannäköisiksi, ja -kun ritari Luppán rupesi käyttämään peruukkia, niin myöskin heidän -hiuksensa olivat yhdennäköiset. Kuitenkin katsomme tarpeelliseksi -mainita muutaman sanan näiden kunnioitettavien herrojen paremmaksi -tuntemiseksi; esitän ainakin Csutkás ja Luppán herrat. — Heidän -välissänsä on herra professori Csemez, hän on kultainen seos kahdesta -edellisestä. - -Selitys Csutkás herran persoonasta on mennytkesäisestä matkapassista -kopioituna sanasta sanaan seuraava: - - Uskonto: luterilainen. Syntymäpaikka: Podzemcsok, - Trencséninkomitaatissa. Ikä: neljäkymmentä kahdeksan vuotta. Kasvot: - pitkähköt. Nenä: tavallinen. Silmät: siniset. Hiukset: vaaleat, - harmahtavat. Erityisiä tuntomerkkejä: nenä punainen. - -Luppán ritarin ulkonäöstä olemme myöskin pian selvillä, kun -mainitsemme, että hänen matkapassissansa oli ylläsanotuissa kohdissa -vain kaksi poikkeusta, kasvot: »ympyriäiset», erityinen tunnusmerkki: -»nenä tummansininen». - -Mutta paljoa enemmän antaa miettimisen aihetta näiden kahden miehen -luonne ja mielipiteet. - -Professori Csutkás on innokas opettaja, todellinen Pestalozzi, joka -lähtien kaikkein uusimmista aatteista perustaa opetuksen menestymisen -oppilasten rakkauteen, pitää sen ainoana palkintonansa ja kehuu siitä -suuttumatta, jotta oikein harmittaa kuullakin. Muuten ei hän puhu -paljoa, istuu vain hiljaa, ajatuksiin vaipuneena iltaisin ystäviensä -keskellä. Välistä hän luo silmänsä ylös, pistää hyppysellisen nuuskaa -nenäänsä tavallisen sääntönsä mukaan ja mutisee itsekseen: - -»He ovat niin kiintyneet minuun...» - -Sitte ummistaa hän silmänsä, näyttää kuuntelevan toverien puhetta, -murahtaa jotain heille, nyökkäelee hyväksyvästi päätä, kunnes vuoroin -nukahtaa hetkiseksi, vuoroin taas herää. - -— Niin, niin... ovat kiintyneet... — äännähtää hän taas havatessaan -sekä katsoo töllistää ympärilleen. - -Ystävät tietävät, että hän tällä tarkoittaa oppilaittensa rakkautta -ja ovat jo aikaa siihen niin tottuneet, että pitävät sitä äännähdystä -»hm» ja »hjaa» ynnä muiden ajatustenkorvaajain sanain veroisena sekä -arvelevat asian ihan luonnolliseksi. - -Professori Csutkás on kunniassa pidettävä mies. Vaikkei hänellä olekaan -menneiltä ajoilta sellaisia mainioita ja surullisia muistoja kuin -Luppán ritarilla, niin tulee kuitenkin ottaa huomioon, että hänkin -on saanut kokea eläissänsä yhden ihmeellisen tapauksen, joka miltei -asettaa hänet kirjallisuushistorian välittömään läheisyyteen. - -Se oli hän, joka oli Petöfistä runoilijan tehnyt. - -Kuulkaas, hyvät herrat, Petöfistä! Onkohan kukaan isänmaalle -mainiompaa miestä kasvattanut? — Hän (professori Csutkás) oli antanut -hänelle perusteet. Ja kuka saattaa väittää, etteivät nämät perusteet -kelvanneet? Ei kukaan. Tapahtumat todistavat, yksin tapahtumat... -todellakin vain tapahtumat. - -Koiransilmät tosin väittävät, että Santeri Petrovitsch (herra Csutkás -mainitsee aina runoilijaa tällä hänen alkuperäisellä nimellään) on -juuri hänestä kirjoittanut: »kuitenkin päästi tuhma professori minut -toiselle luokalle — taisi siihen olla runoileminenkin syynä. Mutta -kun tapahtumat yksistänsä pääsevät puhumaan, niin ne todistavat, -ettei se ole totta. Siellä koulun arkistossa ovat tallella viralliset -oppilasluettelot, joista vielä tänä päivänä näkyy, että Petöfi häneltä -sai hyvät arvolauseet. — Huomasihan hän oitis, mikä kukin oli miehiänsä. - -Samasta Petöfistä liikkuu vielä Schemnitzissä muuan romantillinen -tarina, josta kukin on jotakin tietävinänsä, mutta oikeastaan sitä ei -kokonaisuudessaan tunne kukaan muu kuin professori Csutkás. - -Sukupolvi toisensa perään on käynyt keltaiseksi sivutussa lyseossa, -mutta tarina Petöfistä ei ole kadonnut. Vanhempi polvi kertoo -sen nuoremmalle ja siten se säilyy ihmisten muistossa kalliina -salaisuutena. Vielä neljännesvuosisadan kuluttua runoilijan kuolemasta -kuulin minä sen siellä typistettynä, vääristeltynä tosin, mutta elossa -se oli vieläkin ja on kai oleva vastakin. - -Herra Csutkás asian oikein tietää! Jospa hän puhuisi... Tarina koskee -tavallansa häntä itseäkin. - -Tuota — ei herra Csutkás tosin ole se mies, joka tuollaisissa suunsa -kiinni pitäisi, eikä se ole esteenä, että häneltä puuttuisi halua sitä -kertomaan. Herra Csutkás on todellakin »hyvä mies», joka mielellään -noudattaa ystäväinsä tahtoa ja joka ei suinkaan kykenisi asettumaan -vastakynttä vetämään, ja kyllähän tuttavat häntä kehoittavat ja -pyytävätkin kertomaan asian laidan, mutta turhaa se on kaikki, sillä -hänellä on semmoinen luonto, ettei hän muualla kuin »luokalla» kykene -mistään asiasta pitemmältä puhumaan, lukuun ottamatta mietteitänsä -nuuskan nautitsemisesta. Kolmikymmenvuotinen virantoimituksen -yksitoikkoisuus ja omituinen luonnon omaisuus on syynä, ettei hän osaa -esitellä muuta kuin oppiainettansa. - -Jossakin määrin tosin viini voi päästää hänen kielensä siteet irralle, -mikä seikka ei suinkaan estäisi häntä tarinata kertomasta, sillä -herra Csutkás juo viiniä sangen usein ja näissä tilaisuuksissa tulee -melkein aina puheeksi tuo romantillinen ja salaperäinen kohtaus Petöfin -elämässä. Tuo kunnianarvoisa mies alkaakin kertoa asiata, joka kerta -mainiten, että tuo »pahikko» Petrovitsch asui tuolla vuorella, joka on -lyseon kohdalla, vanhan kamariherran heitukan Muszurin luona, jonka -poika oli juuri hiljan palannut kotia Italian sodasta, mistä hän -toi kunniamerkkinä muassaan palasen siitä rievusta, joka oli ollut -käärittynä Garibaldin haavoitetun jalan ympäri. Ja voikohan parempaa -kunniamerkkiä löytyä? Vai löytyykö suurempaa sankaria kuin Garibaldi -vanhan taikka uuden mailman historiassa? Eipä löydykään. Ken tohtii -väittää, että löytyy? Sitä ei saata kenkään sanoa. Eikä olisikaan hyvä -mennä siitä asiasta Csutkás herran kanssa kiistelemään, taikka joutuisi -tekemisiin hänen todistuskappaleillensa kanssa. Ja todisteet ovat -sangen tehokkaita aseita, sanomattoman tehokkaita ovat... - -Sanalla sanoen herra professori Csutkás joutuu joka kerta niin kauvas -perusaatteestansa, jotta hän ehtii nukahtaa, ennenkuin takaisin pääsee, -pää painuu väsyneenä pöytää vasten. Puoleksi unissaan hän mumisee: -»niin ovat minuun kiintyneet»... ja nukkuu. - -Luppán ritari on ihan toisellainen mies. Aina puhelias ja avomielinen. -Ei hän muistojansa salassa pidä. Kertoeleepa sellaisiakin asioita, -joita ei ikinä ole tapahtunutkaan, hän vain luulee, että hänen niin on -käynyt. - -Hänen muistonsa ovat suurimmaksi osaksi surullisia, jotta hän näitä -kertoessaan ihan heltyy, silmät kyyneliin käyvät; mutta kumminkin -hän niitä tavan takaa kertoo, sillä hän pitää tuosta vienonlaisesta -surumielisyydestä. - -Silloin hänen kasvonsa tulevat eläväisiksi, ääni käy taipuvaiseksi ja -helläksi, hänen kertoissaan sangen hartaana rakkaan vaimonsa kuolemata. -Kauvan aikaa makasi rouva rukka sairaana taistellen kuoleman kanssa; -yöt päivät hän valvoi vaimonsa vuoteen ääressä; viimeisen kerran -pienokaisiansa syleillessään hän vienosti hymyillen heille kuiskasi: -»älkää itkekö, tulen noutamaan teitä, vien teidät mukanani». - -... Eikä aikaakaan, niin nouti hän molemmat pienoisemme. - -Puolen vuoden perästä kuoli pikku Lassi keuhkokuumeesen Herrainen aika, -kuinka se oli viisas lapsi! Herra Luppán kertoisi satoja seikkoja sekä -pikku Lassista että myöhemmin kuolleesta lapsestansa Esteristä, jos hän -vain nyyhkytyksiltä saattaisi... - -... Mutta koko kertomuksesta ei ole yksikään sana totta. Luppán herran -elämän tuntee lapsuudesta aikain tähän päivään asti joka ihminen -Schemnitzissä ja tiedetään siis myöskin aivan hyvin, ettei hänellä -ikinä ole ollut vaimoa eikä siis lapsiakaan. - -Mutta vaikka tiedetäänkin asian näin olevan, niin ei kenkään häntä -rupea vastustamaan, sillä hän itse uskoo varmasti niin olleen kuin -hän kertoo, vaikkei hänessä mielenvikaa olekaan. Ei, ei, kamariherran -poikaa ei mikään vaivaa... - -Hän on muuten järkevä ja rehellinen mies kaikkine vanhanpojan -omituisuuksineen; mutta tässä yhdessä kohdassa on hän sangen -kummallinen. - -Useimmat luulevat jutun syntyneen siitä, että Luppán ritari kerran -oli rakastunut erääsen nuoreen neitoseen, jota tämän vanhemmat eivät -hänelle antaneet vaimoksi. Tyttö suri asiata niin kovin, että viimein -otti myrkkyä ja kuoli kauheissa tuskissa. Luppán herran hellään -sydämmeen koski tämä tapaus niin kovasti, että hän itse sai ankaran -kuumetaudin, josta hän töin tuskin terveeksi tuli. - -Tämän kahdenkuukautisen sairautensa aikana hän eli usein mainitsemansa -avioelämän, sill’aikaa syntyi, kasvoi ja kuoli hänen silmäteränsä, -pikku Lassi sekä vaaleanverinen, enkelinnäköinen Ester... - -Ehkäpä sietäisi asiasta ottaa tarkempaakin selkoa, mutta kun ei -meillä ole sen kanssa enempää tekemistä, niin me nyt lupauksemme -mukaan esiteltyämme nämät kaksi arvoisaa herraa, saatamme hyvällä -omallatunnolla palata kertomuksemme toiseen lukuun, joka — sen -juhlallisesti lupaan — ei tule niin ikäväksi kuin tämä ensimmäinen. - - - -TOINEN LUKU. - -Kolme kättä ojentuu poimimaan yhtä kukkaa. - - -Luppán ritari ja Csutkás herra olivat sinä iltana, kuten kuulimme -Kristinan lausuvan, Csemez herran vieraina pientä korttipeliä varten. -Tätä jaloa huvitusta harjotettiin vuorottain näiden arvoisien herrojen -luona. Nyt oli »kullantekijän» vuoro. Näin näet nimitettiin Csemez -herraa siitä syystä, että hän suuttumatta aprikoitsi ja yritteli -kullantekemistä ja vertasi kaikkien kappaleiden arvon kultaan. -Virvoittavan kevätsateen arvasi hän sentneriksi kultaa; kun hän -tahtoi kiittää jotakuta oppilastansa, niin lausui hän tämän järjen ja -ahkeruuden olevan kullan vertaista ja kun hän toivotti onnea jollekin, -niin virkkoi hän: »kullaksi muuttukoon jok’ainoa hiuskarvanne!» j.n.e. -Se oli hänen heikko puolensa, jonka sopi antaa anteeksi hänen monien -hyvien omaisuuksiensa vuoksi. - -Herrat korttia pelasivat nytkin, puutarhan lehtimajassa. Schemnitzin -kiviperäiseen maahan istutetut viiniköynnökset kitukasvuisina harvassa -hiipielivät majan seinäristikkoja myöten, päivä paistoi esteettömästi -kolmelle kaljulle päälaelle, armottomasti hikoilemaan arvoisat herrat -saattaen. Kaikeksi onneksi Kristina korkeammasta käskystä kantoi tavan -takaa pöytään virkistävää olutta, joka piti heidät valveilla ja mielet -virkeinä tässä uuvuttavassa helteessä. Kristina istahti itsekin isänsä -viereen silmäillen hänen korttejansa, jotka mahtoivat olla sillä kertaa -sangen suotuisat, koska isä useat kerrat äännähti: »kultakorttini ovat -liikkeellä». - -Luppán ritari ja professori Csutkás tänäpänä ovat ihan kovan onnen -poikia, sillä he häviävät ehtimiseen. Mutta kuitenkin kärsivällisinä -vain hymyilevät kohtalon koville kolauksille, jonkatähden Csemez herran -ihan täytyy tovereitansa ihmettelemään ruveta. - -— Horribile dictu... Te olette tänään kovasti hajamielisiä. Olette -todellinen kultakaivanto tänäpänä kumpainenkin. Voitin jo viidennen -florinin. Noch a’ Glas Kristina! - -Täyttääkseen tätä kultaista käskyä neitonen otti ruusupensaan -siimeksestä kylmällä vedellä täytetyssä sangossa säilytetyistä -pulloista yhden ja kaasi olutta laseihin, ensin isälle, sitte -vieraille, jotka kiitollisin katsein silmäilivät pienten valkoisten -kätösten hääräämistä. - -Mutta nuo kiitolliset silmäilyt näyttivät tällä kertaa erittäin -epäilyttäviltä. Jotakuinkin tarkka ihmistuntija olisi niistä havainnut -osaksi himoa, osaksi kaihoa, toivoa sekä itsetyytyväisyyttä sekaisin. -Ja olihan heillä syytä ollakin tyytyväisiä sydänkäpyseensä. Niin hän -oli ihana, kuin ei olisi ollutkaan vaimosta syntynyt, vaan runoilijain -elävästä mielikuvituksesta, joka on kotona kaikkialla, valikoi värejä -kasvoihin ja huuliin ihmeruususista, lainaa taivaankannelta otsan -muodon, huojuvalta ruovolta vartalon hempeyden, timantilta silmien -kirkkauden, ja sitte saatuansa kaikkea kaunista ruusulta, rubiinilta, -kastehelmiltä, päivänpaisteelta, nimittää hän sen rohkeasti muutamalla -kirjaimella »ihanteeksi». - -Tällainen ihanne oli Kristina. - -Itse Csemez herrakin, joka ei muuten ihaile mitään muuta kuin kullan -kauneutta, ei saattanut olla täysikasvuiseen neitoseen katseen -luodessaan (kuinka pian ne lapset kasvavatkin aikaihmisiksi!) itsekseen -murahtelematta: - -»Ecce! mulier formosa...» - -Kerran hänen kumppaninsa Csutkás virkkoi hänelle kahdenkesken: »oletpa, -veli, päässyt pyyteittesi perille! Kultaa olet etsinyt kaiken elämäsi -ajan ja nyt sinulla on palanen aimo kultaa — nimittäin Kristina.» -Silloin herra Csemez kummallisesti katsoa mulautti ja hänen päähänsä -johtui merkillisiä ajatuksia. - -»Tosiaankin kultaa... ehta kultaa on tuo tyttö! Hehehe! Ihmiset kun -ovat kieroja, niin luulevat kullaksi maan tomua. Tarkoitan tomulla -ihmistä. Ja 'denique', vaikka mailma eksyykin, niin se myöskin on -oikeassa, ja jos Kristinaa pidetään kullanarvoisena, niin hän kaiketi -on kultaa.» - -Ja sitte tulivat mieleen ne monituiset romantiset tapaukset, joista -Luppán ritari (jonka tapa oli sellaisia tekaista) niin usein oli -kertonut. Rikkaat ruhtinaat ja kuninkaanpojat tulevat linnoistansa -kosimaan köyhiä paimentyttöjä; neitosten kädet ovat puhtoiset, -kuninkaanpojat kruunu päässä, ja he notkistavat polvensa naisien edessä -lausuen: »neitonen, vaihtakaamme! Jos minä saan kätösesi, niin saat -sinä kruununi.» Sangen se tosin on kieroa peliä, mutta voi kuitenkin -niin tapahtua, sillä jos ei sellaista olisi tapahtunut, niin ei asiata -olisi präntissä ilmaistu. - -Muutama aika senjälkeen tokaisi kerran Csutkás: - -— Kuules Stevo! (Nimi Tapani hienonnetaan Schemnitzissä Stevoksi.) Tuo -sinun kultatyttösi kasvaa aina suuremmaksi ja suuremmaksi. Ennen pitkää -hänestä paisuu nuori vaimo. Hän viedään sinulta pois! - -Kummastellen katsoa tuijotti Csemez herra kumppaniansa. - -— Vai viedään? Hehehe! Mutta minä kun en anna. - -Tälle merkilliselle vastaukselle Csutkás herra ravisti päätä. Sitte -veti hän taskusta esille kirjavan nenäliinansa, jota hän ensin pudisti -varovaisuuden vuoksi, jos näet oppilaat olisivat päässeet siihen -turkinpippuria sirottamaan, mikä sangen usein tapahtuukin, jos hän vain -unhottaa nenäliinansa pöydälle; mutta huomattuaan sen tällä kertaa -olevan puhtaan kaikista vieraista, asiaankuulumattomista aineksista -pyyhki hän sillä pariin kertaan hikoilevaa otsaansa sekä kasvojansa. - -— Mitäs maar, mitäs maar! He ovat niin kiintyneet minuun... Mitä -ajattelenkaan? Niin, niin, ovat kiintyneet... Mitä taasen tuohon sinun -väitteesesi tulee, Stevo ystäväni, niin ei se minun halvan mielipiteeni -mukaan ole ollenkaan ajanmukaista. Luulen, ettei se ole... vakuutettu -olen, Stevo veli, että puhuit vähän ajattelemattomasti... sillä se on -naisen tarkoitus... - -— Niin, mikä? - -Csutkás herra kovasti punastui. Äkkiä sitaisi hän nenäliinan nurkan -solmuun ja alkoi sitä pureksia. - -— Luulen... ajattelen, — ja tarkemmasti määritellen, tohdin väittääkin, -että definitsionini on hyvinkin likipitäen paikallansa, kun asetan -naisen kutsumuksen pääpisteen läheiseen yhteyteen, sekä läheiseen että -tavalliseen, sekä tavalliseen että yksinomaiseen yhteyteen avioliiton -aatteen kanssa. Kaikissa asioissa on näet rakkaus ydinkohta... oi, -kuinka ne ovat kiintyneet minuun... - -Mutta vanha kullantekijä pysyi mielipiteessään. - -— Minä en anna Kristinaa kellekään. En ole kasvattanut häntä -heittiöiden varastettavaksi. Täällä kotona on hänelle kaikkea -yllinkyllin — hm... elääksensä. - -— Mutta entäs rakkaus? - -— Rakastakoon minua! - -— Se ei riitä. - -— No rakastakoon siis sinuakin. - -Äkisti loi Csutkás kainosti silmänsä maahan ja hymyili. - -— Taikka jollei vielä sekään riitä, niin rakastakoon Luppán ritariakin. - -Äkkiä loi Csutkás katseensa ylös, mutta ei enää hymyillyt. - -— Sydäntä ei saata käskeä. Sydämmelläkin on oikeuksia, Stevo. Sinä et -oikein tunne sydäntä. Sydän on hiton juonikas kappale, Stevo! Se voi -helposti särkyäkin. - -Haukotellen vastasi Csemez herra ratkaisevasti, että särkyneestä -ikkunaruudustakin suurempi hälinä syntyy kuin särkyneestä sydämmestä... -Turhaa muka oli kuluttaa aikaa moisiin jaarituksiin; parempi olisi -pieni korttipeli. Hän ei luvannut antaa Kristinaa kellekään, paitsi -ehkä siinä tapauksessa, että saisi hänestä tytön painon verran kultaa. -Hehehe! Yhtä paljon kultaa kuin Kristina painaa. - -Csemez herra hymyili viekkaasti, kasvot oikein kavalan näköisiksi -kävivät ja päälle päätteeksi hän vielä luontevasti kieltäkin maiskautti. - -— Voi niitä kaikkia ajatuksia! — huoahti Csutkás kainosti -sinettisormustansa silmäillen, josta puuttui hyvin paljon, ennenkuin se -jaksoi painaa Kristinan vertaa. - -Enempää ei ollut ennen tullut puheeksi Csutkás ja Csemez herrojen -kesken Kristinasta. Siitä onkin jo kulunut puoli vuotta, eikä Csutkás -sitä enää muistakaan, tuskinpa liioin Csemez herrakaan. - -Mutta tänään oli Kristina niin kaunis siinä sirosti hääräillessänsä, -olut niin hyvää ja nuuska niin hurmaavaa, jotta Csutkás herra miltei -tunsi olevansa autuaitten taivaassa. Pelin hävittyänsä hän maksoi -sakkonsa, kokosi taas kortit, sekoitti ne sekä antoi Luppán ritarin -nostaa ja sitte hän pisti äkisti kätensä takin takataskuun. - -Tuosta uhkarohkeasta työstä kaikki hämmästyen vaikenivat. Mitä nyt -seuraa? Toisten katseet kysyväisinä häneen kääntyivät. - -Csutkás herra otti esiin nuuskarasiansa, asetti sen eteensä pöydälle -sekä laski sen kannelle oikean käden etu- ja keskisormen, jotta se mitä -hän nyt oli lausuva, kuuluisi juhlallisemmalta. - -— Hyvät herrat ja neidet! Te varmaan sanotte, että he ovat minuun -kiintyneet. Niin, niin, ovat kiintyneet, mutta... - -Hän otti kulauksen olutlasista ja jatkoi hiljaa, melkein kuiskaten: - -— Mutta se ei riitä, kuka sanoo, että riittää? Sinä et voi sanoa, -ritari, eikä Csemez enkä liioin minä. - -— No, jollei riitä, niin pitää koittaa saada riittämään! Sanon siis, -että minä kaipaan sydäntä... Etsin sydäntä, hyvät herrat ja neidet! - -Luppán ritari nyökkäsi huoaten päätään. - -— Niin minäkin... kautta kunniasanani minäkin. Me kuljetaan yksillä -asioilla, saakelin yksillä asioilla... Sittekun vaimovainajani... - -— Jakakaa kortit! — puuttui puheesen kullantekijä. - -Csutkás herra nousi seisomaan ja ojensi erittäin juhlallisen näköisenä -molemmat kätensä Kristinaa ja hänen isäänsä kohden. - -— Tässä on se sydän, Stevo — huudahti hän innostuneena, — täältä sen -löysin, se on Kristina. Hän on kiintyvä minuun, hän on tuleva omakseni, -jos sinä vain annat. Hän on oleva puolisoni. Etkä sinä voi häntä -minulta kieltää, sillä minä rakastan häntä, sillä... sillä... teen -hänet onnelliseksi; hän on kiintyvä minuun. - -Näin sanoen puristi hän lujasti neidon sekä Csemez herran kättä, -ummisti silmänsä ja odotti pimeissä Csemez herran vastausta. Epäröiden -katseli tämä ympärilleen, ja tyttö seisoi siinä kalpeana, vavisten sekä -turhaan yrittäen saada irti kättänsä Csutkás herran lihavasta kourasta. - -— Mitäs sinä tähän sanot, Luppán? — kysyi Csemez herra laiskasti, -kääntyen ritarin puoleen. - -— Sanon vain, että tekisit paremmin, jos antaisit Kristinan minulle -vaimoksi. Oi, kuinka hän on vaimovainajani muotoinen... - -Heltyneenä pyyhkäsi hän silmiänsä nenäliinalla, jossa koreili -Luppán-suvun vaakuna, kaksi vasaraa ristissä ja alla sanat: »Glück auf.» - -Tämän kuullessaan Csutkás herra heti päästi Kristinan ja Csemez veikon -kädet sekä heitti tuiman katseen puheensa keskeyttäneesen ritariin. - -— Herra! Te olette katsonut minun kortteihini... Taikka, tuota, mitä -puhunkaan? — te tahdotte anastaa minun korttini itsellenne... tuota... -te asettaudutte minua vastaan, hyökkäätte kimppuuni. No, hyvä. Mutta -muistakaa se, että... muistakaa, että... hän on kiintynyt... on -kiintynyt minuun. Eikös niin, Kristina? - -Csutkás herra katsoi ympärinsä, mutta Kristina olikin kadonnut -kuulumattomiin. Pelästyneen metsäkauriin tavoin oli hän juossut -puutarhasta huonetta kohden. Silloin hänen kasvonsa eivät enään olleet -kalpeat, vaan tulipunaiset, sydän kovasti sykki, rinta raskaasti -huokui. Herra Jumala, mikä kova onni häntä oli kohdannut! Herrainen -aika, mitä nyt on tapahtuva? - -Mutta juuri umpimähkään juostessansa, itsekään tietämättä, minne, niin -yhtäkkiä joku astui hänen tiellensä. - -— Seis, seis! - -— Kas, kas, Bohuska ja... - -Bohuska se oli ja hänen veljensä Niilo Mirkovszki. Se paha Niilo poika, -jonka kanssa hänen oli tapa jutella kotipihalta kadun yli joka päivä ja -jonka tähden hän ei enää saata käydä Bohuskaa tervehtimässä, sittekun -tämän veli oli saapunut kotia Pestistä, sillä hän oli kasvanut isoksi -mieheksi ja... - -Kristina kalpeni uudestaan, vavahti, kädet hervottomina riippuivat, -jalat kieltäytyivät astumasta ja hän seisoi siinä vierastensa edessä -kuten lahonnut marmoripatsas. - -— Mitä? Etkö suutelekaan? Katsot niin oudosti — valitteli Bohuska. — -Oletko ehkä suuttunut, kun otin Niilon mukaan? - -Kristina pudisti päätä hiljaa, suruisesti. - -— Se on kaikki minun syyni, — jatkoi tämä. — Siitä saat rangaista -yksin minua. Hän ei olisi rohjennut tulla, mutta minä häntä kehoitin. -Mutta kuinka kalpea ja pelästyneen näköinen sinä oletkaan. Onko mitään -tapahtunut? - -Alakuloisesti nyökkäsi Kristina myöntäen päätä. Sitte hypähti hän -tehden äkkinäisen liikkeen Niilon rinnalle ja laski pienen kätösensä -hänen pivoonsa. - -— Tottahan te, Niilo minusta pidätte — pidätte ehkä paljonkin? - -Bohuska pudotti päivänvarjonsa kuullessaan nämät varomattomat sanat ja -katseli haaveilevasti ystävättäreensä, joka taasen hellästi nojautui -Niiloon. - -Nuorukaisen kasvot lensivät tulipunaisiksi. Eihän tähän saakka ollut -ainoatakaan sanaa eikä viittausta puhuttu heidän keskensä sinne päin. -Muutamasti oli juteltu joutavia asioita, siinä kaikki! Ja nyt! ... - -— Josko teistä pidän Kristina? Sangen paljon pidän, yksin teidän -tähtenne tahdon elää. — Oi, Bohuska, sano sinäkin, sano, miten -rakastan! Itsekään en voi sitä oikein kertoa. Hyvä Jumala kuinka -onnellista! Ken olisi uskonut? Ensi silmäyksestä kun teidät näin... - -Niilo vapisi kuin haavan lehti. - -— En olisi tohtinut uneksiakaan — jatkoi hän katkonaisesti. Oi, -Kristina, te siis... tekin siis toivotte rakkauttani? - -— Niin! — kuiskasi hän melkein uupuneena, silmät puoliummessa. - -— Ja te kysytte, pyydätte sitä minulta? - -— Niin, — toisti hän haikeasti, peittäen kauniit kasvonsa käsiin. Te -olette parempi kuin nuo toiset, te olette kauniimpi kuin toiset, te -sovitte minulle paremmin kuin kukaan muu. Rakastakaa siis minua, niin, -rakastakaa, ja minä... - -— Ja te, Kristina? - -— Minäkö? — ja hän kääntyi hänestä äkisti, ikäänkuin olisi neito unesta -herännyt, ja kasvot kävivät kummasti yksitoikkoisiksi. — Minäkö? Kukapa -minusta puhuu? — virkkoi hän miltei kainosti. — Ettekö tunne kuinka -kauhean lämmin ilma on? - -— Mennään lehtimajaseen, — esitteli Bohuska, joka oli kovasti -ihmeissään ja hämmästynyt äskeisestä romantiilisesta kohtauksesta. Hän -loi silmänsä häveten maahan, juurikuin hän itse olisi jonkun suuren -rikoksen tehnyt. - -— Ei ei, — äännähti Kristina melkein hurjasti, — ei sinne. - -— Minne siis? — kysyi Bohuska hiljaa. - -— Minne tahansa! Kauvas mailmaan, — vastasi Kristina katkerasti, ja -kyynel pillahti pitkin poskia. - -Haikeilla mielin katseli Niilo tuota vierivää kyynelpisaraa ja mietti -vain, että hän nyt tahtoisi suudella sen pois tuolta ihmeenihanalta -poskuselta. - - - -KOLMAS LUKU. - -Kerrotaan ne tapaukset, jotka edellisestä johtuvat. - - -Niilo Mirkovszki oli niitä nuoria miehiä, joita naiset sanovat -»intressanteiksi». Hänellä oli suuret, eloisat sinisilmät, tuuhea -kultatukka, solakka vartalo sekä sievä käytöstapa. Puolen vuoden -verran sitte oli hän saapunut kotia täydentääkseen opintojansa -vuoriakatemiassa, ja jos hyvin käy, niin saa hän alkaa uraansa siinä -toivossa, että hänestä vielä tulee vuorineuvoskin. Ja se saattaa kyllä -tapahtua, sillä hänellä on kykyä ja osaa myöskin mukaantua elämän -oloihin. Kuten sanoimme, on hän vasta puolen vuoden paikoilla ollut -kotosalla Schemnitzissä ja jo on hän johtajana ei ainoastaan nuorison -kokouspaikoissa »Kultalampussa» ja »Elävässä nuijassa», vaan myös -herrassalongeissakin. Eikä hän aina olekaan niin ujo ja tomppelimainen -kuin nyt seisoessaan ääneti ällistellen, ikäänkuin maahan juurtuneena, -Kristinan edessä sekä hajamielin päänsä päältä poimiskellen akatsiapuun -lehtiä, joita hän paloittelee hyppysissään, juuri kuin tahtoisi -arvaella: »rakastaako?... Vaiko ei?...» - -Hän ei ollenkaan ymmärrä, miksi Kristina itkee, jos hän rakastaa, miksi -hän niin äkisti päästi hänen kätensä, kun kysyi vastarakkautta ja miksi -hän kävi niin alakuloiseksi ja suruiseksi... - -Jumalallinen on hämäryys naisen sydämmessä, pyhä salaisuus, täynnä -runollisuutta, viehättävä varjo aavistetusta todellisuudesta. - -Ensimmäinen rakkauden ilmaisu sisältää paljon runollisuutta. - -Nurmen ruoho silloin huokaa neitoselle: »astu tänne, tallaa minua, niin -tulen vain tuoreemmaksi, viheriämmäksi»... - -Auringon säde puhuu nuorukaiselle: »sinullekin paistaa valkeus, minua -parempi, suurempi, kauniimpi»... - -Iltarusko lähettää kiireisen sanoman yölle: »älä tule, pysy poissa... -täällä on jotain, jonka nähden et sinäkään saata synkkänä olla». - -Ja ne henkilöt, jotka lausuivat nuo sanat, joita koko luomakunta -hartaana kuuntelee, tämä rakastunut nuorukainen ja rohkea neitonen -seisovat yhä vielä vaiti, ujoina, arasti, sykkivin sydämmin odotellen, -millä hetkellä taivaankansi romahtanee alas. - -— Hyvä Jumala, mitä teinkään... mitä teinkään? — sopersi Kristina ja -hänen silmissänsä alkoi mailma käydä ympyriäiseen myttyrään ja pyöriä -yhä kiivaampaa vauhtia hänen ympärillään. Uupuneena painui hänen päänsä -ja kätensä alas, kuten kuolevan linnun, joka on siipirikoksi joutunut, -ja nojautui Bohuskan olkapäähän. - -Eikä Niilo saanut niin luotua sanaa suustansa vastaukseksi, -lohdutukseksi; typerä tylsyys valloitti hänen mielensä ja tukahutti -kaikki ajatusten oraat. Tämä odottamaton tapaus oli peräti saanut hänen -sielunsa pois oikealta tolalta ja hyvästä tasapainosta. Siinä liikkui -sangen monikirjavia mielijohteita aina sen mukaan, mitä hän arveli -huomaavansa Kristinan silmistä, äänestä ja liikkeistä, joko katumusta, -luottamusta, välinpitämättömyyttä, alakuloisuutta taikka rakkautta. - -Vihdoin voitti Bohuska taas mielenmalttinsa sekä virkkoi tavallisella -vilkkaudellaan: - -— Mutta nyt, lapsukaiset, on tätä tässä kylliksi. Kaiketi meidän pitää -jonnekin päin käydä. Kävely tekeekin sinulle hyvää, kultani. Ojenna -minulle kätesi, Niilo. - -Mutta sen verran Niilolla vielä kumminkin oli järkeä, että hän -tarjosikin kätensä Kristinalle eikä sisarelleen. - -Rakastunut neito havahti ja vapisi aivankuin nukkunut, joka tuntee -vieraan käden kosketuksen. - -— Herrainen aika! — en ymmärrä teitä... puhui Niilo haikeasti, ja alkoi -kädellä, johon ei tyttö tahtonut tarttua, pidellä palavaa otsaansa. - -— Mitä turhia! — puheli pilojansa Bohuska... se oli vain leikin vuoksi -eikä mitään muuta. - -— Leikinkö vuoksi? — puhkesi Niilo katkerasti puhumaan, ja kasvot -punaisiksi leimahtivat. — Leikintekoako se olikin sanoa ensin: »minä -lemmin sinua», mutta heti taas: »en lemmikään». Sanako se vain -olikin, tyhjä, joutava sana? Mutta siinä saattaa kuitenkin piillä -myrkkyä, neitiseni! Vai onko... onkohan sydämmen surmaaminenkin vain -leikintekoa! — - -Katsahtaissaan veljensä turvonneisin kasvoihin Bohuskankin simahuulet -katkeraan itkuun vääntyivät. Peloissaan hän luonnollisesti ja -teeskentelemättä kavahti Kristinan kaulaan. - -— Näetkös nyt... puhui hän kyyneliä silmistään pyyhkien — nyt ei ole -muuta neuvoa kuin... - -Kristinan silmäykset näyttivät kysyväisiltä. - -—... Kuin että rakastat tuota hupakkoa Niiloa. Näetkös, kuinka hän on -suruissaan... - -Hellästi silitteli hän Kristinan olkapäätä ja jatkoi lempeällä, -kehoittavalla äänellä: - -— No rakastahan häntä nyt! ... Sitte lisäsi hän maltittomasti: rakasta -heti paikalla... no, rakasta nyt! Taikka tekee hän vielä itsellensä -jotain kauheata. Hän on aina ollut semmoinen itsepintainen ja -omapäinen... - -Ynseästi nosti Kristina päätä. - -— En voi — virkkoi hän verkkaan — en saata; rakastan toista... tuota... -luulen, että rakastan. - -— Vai rakastatte toista! — huudahti Niilo, ja silmät seljällensä -lensivät. — Mahdotonta! Ajatelkaa paremmin perään; sanokaa, että -laskittekin nyt pilojanne! - -Aurinko peittyi synkkien pilvien taa, lähenevän myrskyn edelläkävijät -tuulispäät jo heiluttelivat akatsiapuiden latvoja, helle kasvoi ihan -sietämättömäksi. Nuorukainen astui muutaman askelen poistuaksensa, -mutta pian hän hervotonna vaipui erään puun juureen sekä peitti kalpeat -kasvonsa käsiin. - -— Suuren tuskan olette sydämmelleni tuottanut — virkkoi hän sävyisästi, -kääntäen pois nuhtelevan katseensa, jota kyynelet himmensivät, jottei -se loukkaisi häntä, jota hän niin syvästi rakasti. - -Mutta se koski kuitenkin Kristinaan. Hän astui melkein hoiperrellen -Niilon luokse sekä laski kätensä hänen päänsä päälle. - -— Niilo, mikä teitä vaivaa? Oletteko suuttunut siitä, että olin niin -suora teitä kohtaan? Älkää ylenantako minua, pysykää minulle hyvänä, -ottakaa minut... hyvä Jumala, kuinka sanoisinkaan? ... vaimoksenne! - -Äkisti hyppäsi Niilo seisoalle, silmistä pian kyynelet kuivuivat ja -kasvot kävivät voittoisiksi ja tavattoman kopeiksi. - -— Rauhoittukaa. En minäkään teitä niin kovin ikävöi — puhui hän -kalseasti ja verkkaisesti — mutta en liioin teitä ylenanna. Lempi -on kuolematon! Se ei katoa, vaan muuttaa muotoa. Rakastakaa, ketä -tahdotte, mutta siltä saatte tulla vaimokseni. - -Näin sanoen ojensi hän itsensä ihan suoraksi ja silmät tulta -säihkyivät. Hämmästyneenä astui Kristina askelen taapäin ja lausui -lempeästi, suruisesti: - -— Niin Niilo; tahdon tulla vaimoksenne, jotta ilahuttaisitte mieltäni -rakkaudellanne, jotta auttaisitte minua kantamaan elämän kuormaa, -jotta... - -Viljavat kyynelet neidon poskille valuivat. - -Tätä ei Niilo enää voinut katsella piittamatonna. Raivon pahahenki -hänet valtasi, tunkeusi joka suoneen ja leimusi silmistä. Itsekään -oikein tekoansa tietämättä tarttui hän melkein tuimasti tytön -käsivarteen ja hänen uhkaava äänensä kiukusta värisi. - -— Ei, ei, Kristina! Ei koskaan... Ei mitään... Meidän täytyy -kuolla! Sekä sinun että minun. En salli, en, vaikka taivas päähäni -romahtaisi... En anna kellekään toiselle sinusta edes yhtä hiuskarvaa, -en hiuskarvasi katoavaa varjoakaan... Sinun täytyy kuolla! — huusi hän, -ja äänikin muuttui karjunnaksi, — jollet sano, kuka on se mies, jota -rakastat. - -Kristina yritti hymyillä, puraisipa huuleensakin estääksensä -kyyneltulvaa. - -— Ketäkö rakastan? En ketään, Niilo! En niin ketään... - -Kaiku vastasi vuorista: »ketään...» - -Niilo ei niin vähällä häntä päästänyt, vaan työntäessään hänet luotansa -toisella kädellä hän puristi toisella tytön käsivartta niin lujasti, -jotta parka ihan kipeästä kiljahti. Nuorukainen ei enään ollut -verrattava ihmiseen vaan villipetoon, jonka mielenmaltti on saanut -väistyä intohimojen tieltä. - -— Se ei ole totta, Kristina! Sinä petät minut. Minun täytyy tietää... -tahdon tietää. - -— No hyvä. En rakasta sinua, mutta en liioin ketään toista, en ainakaan -miestä, jonka nimeä voisin sanoa. Olen uneksinut nuorukaisesta, joka on -kaunis kuin Don Alvira »Musta nainen» nimisessä romanissa, urhoollinen -ja hellätuntoinen, kuin Athos »Kolmessa Musketyörissä», joka osaa -lempiä niin syvästi kuin Gaston »Kultahiuksissa» ja joka on niin -oppinut kuin Ivan Berend Jókain kirjoittamassa »Mustissa timanteissa». - -— Siinä tapauksessahan olet todellakin hupsumainen, — naurahti Bohuska -hilpeästi... Kyllä noita haaveilevia runoilijoita kestää kuunnella! - -— Herrainen aika, en itsekään tiedä minkälaisen hänen pitäisi olla... -sen vain tunnen, ettei se saisi olla aivan Niilon kaltainen... Voi, -ihan on pääni haljeta! Jospa vain olisi rahtusen, runsaankin rahtusen -toisellainen kuin Niilo, niin rakastaisin todella... mutta nyt... nyt... - -Vielä lujemmin puristi Niilo hänen käsivarttansa. - -— ... Nyt tahdon tulla vaimoksenne, koska olette kaunis... sangen -pulska poika, ja Csutkás setä ynnä Luppán minua isältä pyysivät -puolisokseen äsken tuolla lehtimajassa. - -Pelästyneenä vilkaisi hän taakseen puutarhaan päin. - -Ja todellakin astui heitä kohden pitkin polkua kolme herrasmiestä. - -Luppán ritari ehti ensimmäisenä nuorten luo. Kasvot makeasta hymystä -loistivat. - -— Kas vaan, — huudahti hän hilpeästi, — melkeinpä näytte itkeneen, -Kristina! Kuka on itkettänyt? Ahaa! Csutkás. Kyllä jo muistan... -Csutkás. Se hiton vanha lurjus... Mutta vait! Tuollapa hän tuleekin... -Kun ei vain kuulisi puhettamme. - -Luppán herra katsahti tutkivaisesti taaksensa. - -— Niin, niin, hiton vanha lurjus, ja vielä päälliseksi niin naurettava. -Niin, niin, sen uskallan sanoa vaikka kaikkein kuullen... - -Tehden sankarillisen liikkeen kääntyi hän katsomaan taaksensa, oliko -Csutkás vielä kaukanakin; sitte jatkoi hän hiljaa: - -— Mutta kun hän on kovasti sappitautinen... niin en soisi hänen sitä -kuulevan, sillä taitaisipa sappensa peräti puhjeta. Teitte tosiaankin, -neiti, aivan oikein, kun häntä pakenitte. Hyväksyn tekonne, Kristina! -Ette mitenkään muulla tavoin olisi niin selvästi voinut mieltänne -ukolle ilmaista. Se oli todellinen tunnustus, Kristina. Hieno, mutta -ymmärrettävä; minä sen ymmärsin. - -— Oh, oh, Luppán setä, — puuttui Kristina puheesen viekkaasti hymyillen. - -Naiset osaavat yhtaikaa itkeä, vihata, suuttua, rakastaa, haaveksia -sekä hymyillä. He ovat samalla kertaa lapsellisen ymmärtämättömät sekä -perinpohjaiset diplomaatit. - -Luppán ritari äimistyi »setä» sanasta. - -— Älähän nyt, pikku vuohensilmä, tyttönen! Kas, kuinka osaakin puhua -pilojansa. Hm, Kristina... Toivon, ettette niin aivan tarkasti pidä -kiinni tuosta »setä» sanasta, vaan olette taipuvainen vaihtamaan sen -sopivaisempaan. Sanoin sopivaisempaan, mutta ehkäpä olisin voinut -sanoa: suloisempaan... - -Niilo seisoi levotonna, ja ellei Bohuska rukoilevin katsein olisi häntä -asetellut, niin Herra tiesi, kuinka syvästi hän olisi saattanut herra -ritaria loukata. - -— Luppán setä puhuu leikkiä, — vastasi Kristina ja nykäisi huivia -sirosti ilkamoiden eteenpäin, jottei Luppán herra ollenkaan nähnyt -hänen kasvojansa eikä liioin sitä ynseätä suunmurtoa, mikä saattoi -Bohuskan, joka seisoi sivulla, hillittömästi nauramaan. - -— Joko taas? — puhui Luppán haikealla äänellä. Olenko minä leikin -laskijan näköinen? En suinkaan, Kristina! Vaan puhun vakaan miehen -sanoja, minunmoiseni miehen sanat ovat niin vakaat kuin olisivat -präntissä käyneet. Ja vielä nähkääs, olen ihan sopiva rakastettavaksi. -Joka jänteeni on siihen omiansa. Saatan sanoa olevani paljon kokenut ja -koetellut mies enkä mikään nuori hulivili, joka ei ole vielä korvien -takaa kuivunut ja jonka elämä ei ole Saharan erämaan arvoinen. - -Tämän mainion lauseen lausuttuansa Luppán herra veti syvän henkäyksen, -odottaen, minkä vaikutuksen hänen sanansa tekisivät Kristinaan, josta -syystä hän myös ojensi kätensä tytön huivia kohden, sitä kasvojen -edestä hellällä leikillisyydellä riisuakseen. - -— Ei, ei, ei, — huudahteli Kristina, juosten muutaman askelen Niiloa -kohden. - -Vanha rakastaja heti perässä ja saikin pakenevan enkelin kiinni, kun -tämä kaatui tiellä olevaan sankoon, sekä tarttui hänen vyötäreisinsä. -Kovasti silloin hänen sydämmensä sykki! ... - -— Mihin pysähdyinkään? Tuota, tuota... höpisi hän hämillään, säihkyvin -silmin. - -— Saharan erämaahan, — huomautti Bohuska. - -— Niin, niin. Sanoin, että olen kokenut mies, olen jo ennenkin -nauttinut perhe-elämän onnellisuutta, olen ollut sen pyhissä siteissä, -olen jo yhden vaimon haudannut. Oh, yhden jo olen haudannut ja osaan -vielä toisenkin... - -Kuten ennenkin näitä muistoja mainitessaan heltyi hän nytkin, -jotta puhe hetkeksi keskeytyi, ja ilosta ihan hurmaantuneena hän -irroitti käsivartensa Kristinan solakan vartalon ympäriltä, jonka -koskettamisesta äsken eriskummallinen palavuus valtasi hänen suonensa -sekä kiiti kautta kaikkein jäsenten. - -— Haudata; niin, haudata... Tuota, ei juuri niinkään! ... Mitä -puhunkaan? Tahdoin sanoa: tehdä onnelliseksi. — Kuulkaas, Kristina, -tehdä onnelliseksi. — Te kelpaatte minulle puolisoksi. - -Mutta tällä hetkellä, juuri kun Luppán herran innostus oli ylimmillään, -astui yht'äkkiä esiin Csutkás herra sekä laski tukevan kätensä, joka -nyt tuntui raskaalta kuin lyijy — hänen olalleen. - -— Ihminen! — ärjäsi hän. — Älä jaarittele! Etkö huomaa, että hän on -sinulle vieras, kuten sanskritin kirjain minulle. Tosiaankin on neidon -sydän verrattava outoon kirjaimeen, eikö niin, Csemez? Kirjaimeen, joka -on vaiti ja kuitenkin puhuu. Mutta minä tunnen tämän kirjaimen, Luppán, -ja osaan sen lukea. Hän on minuun kiintynyt... - -— Hyvät ystävät, — virkkoi Csemez herra vakaan näköisenä, kultaisia -kellonperiänsä hypistellen; — asia, josta te juttelette, on arka -yksityisseikka, joka sai äskeisen korttipelimmekin keskeytymään, -perhekysymys, johon ei missään tapauksessa tarvitse niin paljo sanoja -tuhlata, kuin nämät arvoisat herrat jo ovat tuhlanneet. Ja toiseksi -tulee myöskin ottaa huomioon, että tyttärelläni on läsnä nuoria -vieraita, Bohuska ja Niilo, joille vielä on liian aikaista kuunnella -tainkaltaisia »kohtauksia»... - -Csutkás herra nyökkäsi myöntäen päätä, mutta Niilo astui esiin, pää -rohkeasti pystössä, sekä lausui lujasti, kuuluvasti: - -— Antakaa olla, hyvä setä, minulla ei ole mitään tätä kohtausta -vastaan, vaan aion itsekin siihen ottaa osaa; minäkin rakastan -Kristinaa ja minä myöskin pyydän häntä vaimokseni... - -Juhlallinen hiljaisuus syntyi. - -Tavan takaa pyyhki Csutkás herra nenäliinalla hikistä otsaansa sekä -mutisi tuskin kuuluvasti: »Uhkarohkea könsikkä!» Luppán ritari puraisi -huuleensa ja katseli taivaasen, juurikuin olisi aikonut valittaa -vainajillensa tuolla ylhäällä: »Katsos armaani, katsos pikku Ester ja -Lassi, kuinka huonosti taas kävi!» - -Csemez herra yksin pysyi jäykkänä. Hyvän aikaa katseltuansa -punastunutta nuorukaista kiireestä kantapäähän otti hän esipuheen -asemasta hyppysellisen nuuskaa nenäänsä sekä laski rasian kannen niin -kuuluvasti kiinni, jotta jo edeltäkäsin sopi arvata jotain erinomaista -olevan tulossa. - -Ja pian seurasikin Csemez herran vastaus. - -— Hehehe! Asia alkaa sotkeutua. Oikea gordionsolmu! ... Ennenkin jo -oli arkaa laatua, mutta yksi juoni enemmän, ei haita... No, poikaseni, -sangen hyvä on, hehehe... Vai menit sinäkin satimeen! Miksei? Tunnen -isäsi. Kunnon mies ja hyvä ystäväni... Mutta odotapas hiukkasen, niin -minä pian tuon gordionsolmun halkaisen. Hehehe! - -— Isä! — puhui Kristina tarttuen hänen käteensä, — minun täytyy sanoa -teille, että... - -— Vait! Ei sinun pidä mitään sanoa. Olen saanut yhden toimituksen -päässäni valmiiksi ja tahdon ilmoittaa sen vastaukseksi ystävilleni; -tuo kolmas ilmaisu ei minun päätöstäni voi muuttaa, yhtä vähän kuin -mitkään muut mahdollisesti jälkeen tulevat väitteet. Se seisoo lujana -kuin Siionin vuori. Oikea rakkaus on kolmasti koetellun kullan -arvoinen, ja oikea miehensana myöskin on verrattava kolmasti koeteltuun -kultaan. Ja Tapani Csemez on oikea mies. - -Näiden mahtavien sanojen johdosta katsoivat Csutkás herra ja Luppán -ritari sopivaksi astua »oikean miehen» luo lämpimästi pudistamaan hänen -kättänsä. - -— Kiitoksia, — vastasi hän, — mutta täällä on riivatun lämmin. Missä on -olut, Kristina? Tuo kannut tänne meille kamariin. Niin, hyvät herrat, -mennään sisään, sillä, sillä... - -Hän seisahti tähän, kun ei osannut oikein loogillisesti lausettansa -lopettaa. - -— Sillä — oluttakin sinne viedään. Joudu, Kristina. Saat kuulla -sinäkin. Tapani Csemez ei salaa asioita; mitä hän sanoo, se on sanottu, -ja mikä on sanottu, se on sanottu. Jos hänen ajatuksensa ovatkin -omituisia, niin on hänellä siihenkin oikeus, sillä pitäähän ihmisen -saada vapaasti ajatella. - -Tämän tieteellisen selityksen lausuttuansa katseli hän tyytyväisesti -ympärilleen ja käski läsnäolevia yksitellen astumaan sisään eteiseen, -mistä sitte käytiin hänen työkamariinsa. - -Heti saattoi huomata tämän olevan tiedemiehen työhuoneen. Mennä vuonna -oli sitä viimeksi lakaistu; lattialla, tuoleilla ja kellokaapin päällä -oli tukuttaisin paksuja, homeisia foliantteja sekä kaikellaisia -tulikauhoja, kattiloita, tislausastioita ja koneita; seinillä riippui -parrattomien tiedemiesten ja kuuluisien kullantekijöiden muotokuvia. -Mutta suoraan sanoen ei näiden miesten tiede ollut edes tupakkapiipun -arvoinen, vaan jos Csemez herra olisi tahtonut ihailla oikean -»kullantekijän» naamaa, niin olisi hänen ollut paras ripustaa seinälle -Luukas Zeelig nimisen juutalaisen koronkiskurin kuva, joka herroille -opettajille lainaeli rahoja »alhaista» korkoa vastaan. - -Ennenkuin olutta tuotiin sisään, vallitsi huoneessa alakuloinen -mieliala, minkä kuitenkin olut taas pian karkotti. Csemez herra -kehoitteli vieraita istumaan huomauttaen, ettei saa mihinkään esineesen -koskea. Sitte alkoi hän muutaman kerran kurkun kirkastamiseksi -yskäistyään ilmoittaa päätöstänsä seuraavasti: - -— Minulle on suuri kunnia tapahtunut... Sen sanon suoraan. Ja -Kristinalle on myöskin suuri kunnia tapahtunut, senkin sanon suoraan... -Sanon kautta kunniasanani. Mutta asian laita on se, että minulla on -omat tuumani. En anna tytärtäni kellekään, minä tarvitsen hänet itse. -Te sanotte hänen olevan kauniin, kukoistavan ja hyvänluontoisen ja -tahdotte häntä sentähden, mutta juuri sentähden minä en häntä anna. -Minäkin tarvitsen hyvää ja kaunista. Kukoistakoon minulle! Sillä -olettakaamme vastakohta; jos hän ei olisi kaunis eikä kukoistava, -niin te ette hänestä huolisi, mutta minulle hänen kuitenkin täytyisi -kelvata. Siitä selvästi näkyy, että vahinko olisi minun, ja on siis -oikeudenmukaista, että minun on hyötykin. Csemez ukko on itsepäinen -mies eikä tule sitä ihmistä, joka voipi muuttaa sitä, minkä kerran -päähänsä pannut on. Minä annan tyttäreni vain sille miehelle, joka... - -Hän veti syvän henkäyksen, ummisti silmänsä ja kohotti päätänsä. - -— Vain sille miehelle, joka... - -Hän seisahti vieläkin puheensa hetkiseksi ja ojensi molemmat nyrkkinsä -kuulijoita kohden. - -— Joka tuo minulle niin paljon kultaa, kuin Kristina painaa. - -Kaikki ovat vaiti, vain Bohuska hymyilee. - -— Niin paljon puhdasta kultaa, ymmärrättekös! — Ei rahtuakaan vähemmän. -Vannon, ettei rahtuakaan vähemmän... - -Luppán ritari huudahti kiivaasti. - -— Haaveita! Paljaita haaveita, Stevo. - -Suuttuneen näköisenä katsahti Csemez herra puhujaan ja vastasi -arvokkaasti, verkkaisella äänellä: - -— Minä puhun isänä, hyvät herrat, enkä ystävänä! Vakaana, -ymmärtäväisenä isänä, jota tulee kunnioittaa. Aate on oivallinen. Mitä -olen sanonut, sen olen sanonut. Ei siitä asiasta enää puhettakaan! -Annapas tänne se kannu, Kristina. - -Tämän kuultuansa otti Luppán herra hattunsa käteen ja lausui oven -suussa lähtöä tehden: - -— Herran haltuun, Stevo. Tuota en olisi ikinä uskonut! Tuo menettely on -suoraa köyhyyden pilkkaamista. Olkoonpa vain, Stevo! Sanon vieläkin, -että olkoonpa vain! Niin sanon vieläkin, että... - -Näin sanoen paiskasi hän oven mennessänsä kiinni ja läksi astumaan -poispäin murahdellen sekä sateenvarjolla tuimasti tavan takaa ilmaa -piesten. - -Ajatuksiin vaipuneena istui Niilo hetken aikaa sisarensa vieressä, -joka, Csemez herran sanat kuultuaan, mitkä nuorukaiselta kaiken toivon -veivät, rohkaisevasti puristi veljensä kättä; mutta tarpeeton ehkä -olikin tuo rohkaiseminen; kenties olikin se hetkellinen synkkyys, joka -otsalla näkyi, vain kehkeävän rohkean ajatuksen varjostus. - -Hän nousi tyynesti ja astui Csemez herran eteen. - -— Olen kuullut päätöksenne, — lausui hän, — ja pidän kiinni -sanoistanne; minä tuon teille sen määrän kultaa. - -— Oh hoh! — äännähti Csemez herra hämmästyen. — Vai sinäkö lupaat tuoda? - -— En tänään enkä huomenna, Herra tietää, koska, mutta joko tuon sen — -taikka kuolen. - -Kristinan silmät omituiseen liekkiin leimahtivat, josta näytti lähtevän -kirkkaita säteitä nuorukaisen puoleen, joka taasen noiden säteiden -hurmaavasta vaikutuksesta loi innostuneen katseensa maahan. - -— Oi, Niilo, — kuiskasi neito onnellisna, — sepä oli kauniisti, -suloisesti lausuttu. Niin sitä rakastaa pitää. Tunnen jo nyt itsekin -rakastavani teitä, niin suuresti rakastavani. - -Csutkás herra ällistellen katseli toisia läsnäolevia, pää alakuloisesti -maahan painuneena. Välistä nousi raskas huokaus hänen rinnastansa; -vihdoin ummisti hän silmänsä, paksut silmälaudat vetäytyivät yhteen, -kädet siirtyivät selän taa, ja pari kertaa nikotettuansa mutisi hän -hiljaa: - -— Ei haita... eipä haita! He ovat kiin... kiintyneet minuun. - - - -NELJÄS LUKU. - -Selitetään »tempus» sanan ihmeellinen merkitys. - - -Schemnitzin metsä- ja vuoriopiston oppilaat ovat omituisia poikia. -Sangen mielellänsä he rupeavat sormikoukkuun mailman, muotien, -yhteiskunnan, opettajien ja ajan aatteiden kanssa, jotka kaikki -ylläluetellut asiat he panevat yhteen luokkaan niistä sen enempää -piittaamatta. - -Opiston nuoriso muodostaa erityisen pikku valtion saksalaisten -ylioppilasseurojen mallin mukaan, joka useissa kohdin on nykyajan -seuraelämän irvikuva, mutta kuitenkin monessa kohdin kuvaavasti -omituinen. Yhteyden aate muodostuu täällä todelliseksi veljeyssiteeksi, -vaikka siinä ilmestyy joskus kummallisia kasvannaisiakin. Jos joku -oppilas on pantu lukon taa jostakin rikoksesta, niin ovat toiset -valmiit uhraamaan henkensä hänen pelastamisekseen. Miehissä silloin -piiritetään tuomarien asuntoa, kunnes näiden täytyy väistyä myrskyisenä -esiintyvän yleisen tahdon tieltä vahingoksi oikeudelle, sillä eihän -oikeudella ole kurkkua huudellaksensa eikä nyrkkejä uhataksensa, eikä -liioin maatilaa, taloa taikka muuta kiinteätä omaisuutta eikä siis -myöskään vaikutusvaltaa Schemnitzissä. Jollei ravintoloitsija taikka -kahvilan isäntä anna oppilaalle velaksi, niin on se oitis »casus belli» -(sodan syy) eikä sillä onnettomalla miehellä voi kauvan olla pysyväistä -asuntoa kultaisen kaupungin vanhojen muurien sisällä. Liikkeensä saapi -hän lopettaa ja heittää puotinsa avaimet vaikkapa kaivon pohjaan, sillä -kun oppilaat kerran sanovat »abzug», niin on se ikuisiksi ajoiksi -unholaan haudattu. Tämän omituisen seuran päänä on se, joka jaksaa -yhdellä istunnalla juoda enimmän olutta, ja kantaa »olutkuninkaan» -nimeä. Olutkuningas on mahtava mies, miltei yksinvaltijas, jonka toimia -jossakin määrässä rajoittaa vain kahdesta hänen jälkeensä mahtavimmasta -oluenjuojasta syntynyt neuvoskunta. Veroa maksavat alamaiset ovat -»keltanokat» eli ensivuotiset, jotka jaetaan vanhemmille palvelijoiksi -ja joiden täytyy ehdottomasti totella itsekukin »veteraaniansa». -Korvaukseksi saa äskentullut nauttia vanhemman oppilaan suojelusta sekä -sitä armoa että tämä antaa palvelijansa suosiollisesti kestitä itseään -tämän omilla rahoilla. Noille veteraaneille taasen on luvallista -kaikki tässä mailmassa; hän saapi mellastaa ja mässätä mielensä -mukaan, maallinen laki ei häntä rankaise, ihmisvoima ei häntä estä, -jumalallisesta laista hän ei piittaa. Kaikista mailman mahdeista -kunnioittaa hän vain yhtä ainoata sanaa. - -Tämä ainoa sana on »tempus». - -Jos joku Schemnitzin vuoriopiston oppilas kirjoittaisi sadan florinin -setelin selkään »tempus» sanan sekä heittäisi sen sitte kadulle, niin -ei kenkään moneen päivään rohkenisi sitä korjata, sillä tuo sana -tietää: »älä kajoo siihen!» — ja voi sitä kuolevaista sielua, joka -tohtii tuota sääntöä rikkoa. Kun veteraani sanoo keltanokalle: »tempus -keltanokalleni», niin tulee hänestä siitä hetkestä alkaen todellinen -pyhimys ja loukkaamaton henkilö. Tai kun päällystakin vuoriin on -musteella kirjoitettu sana »tempus», niin ei varaskaan sitä uskalla -viedä, taikka jos hän sen kaappaiseekin, niin jo seuraavana päivänä hän -sen vavisten salavihkaa takaisin tuopi. Kapine, jossa ei löydy tempus -sanaa, on »res nullius» (omistajan kalu). Jos se varastetaankin, niin -ei ole omistajalla oikeutta sitä takaisin etsiä. - -Tästä asiasta olisi paljon puhumista, mutta emme olisi tämänkään vertaa -siitä maininneet, se kun on enimmäkseen ikävänpuolista laatua eikä -varsinaisesti kertomukseemme kuulu, jollei olisi pitänyt huomauttaa, -että sama »tempus» sana oli myöskin siihen kihlasormukseen piirretty, -jonka seuraavana päivänä Niilo Mirkovszki painoi Kristinan sormeen. - -Hän saapui iltapäivällä ja tapasi Kristinan yksinänsä. Hän oli -tavallistaan vaaleampi, eilisten kohtausten tähden yötisen valvomisen -merkit vielä kasvoissa näkyivät, toisin sanoin: hän oli sitä -miellyttävämpi. - -— Tulin sanomaan jäähyväiset, Kristina. - -Neito laski kädestänsä vesikannun, mistä paraikaa kukkiansa kasteli, ja -loi äimistyen suuret, tummat silmänsä Niiloon. - -— Minne menette? — kysyi hän verkkaan. - -— Kaliforniaan, San Franciscoon, taikka minne tahansa... Semmoiseen -maahan, missä kultaa kaivetaan... - -— Mitä joutavia! - -— Sen päätin eilen tehdä. Siitä ei enää kysymystäkään; minä lähden, -Kristina, sillä rakastan teitä sanomattomasti. Nyt on vain kysymys, -paljoko... - -— Paljoko painan, vai kuinka? — virkkoi Kristina hymyillen, mutta tämä -hymy oli väkinäistä ja elotonta. - -— Niin, se minun pitää ennen kaikkia saada tietää, Kristina, — vastasi -Niilo vakaasti. - -— Painan kahdeksankymmentä ja yksi naulaa... Menneellä viikolla -nostatin itseni teurastajan vaa’alla. - -— Paljon on, sangen paljon! — huokasi Niilo. — Sitte läheni hän hiljaa -neitoa, tarttui hänen kätöseensä sekä lisäsi: yhdentekevä... Pari -naulaa sinne taikka tänne! - -Nyt otti hän esiin liivintaskusta hopeisen sormuksen, johon hän viime -yönä itse oli piirtänyt sanan »tempus», sekä pani sen morsiamensa -sormeen. - -— Tässä on sormus sinulle, Kristina! Kultaa en voi sinulle antaa, -sillä tästedes en saa kultaa tuhlata, mutta kelpaahan tuokin tähän -tarkoitukseen. Tästä hetkestä aikain olet morsiameni. Eikös niin? - -Neito kainosti nyökkäsi myöntävästi päätä. - -— Mutta odotatko minua? Ehken pääse palaamaan moneen vuoteen, ehket saa -minusta pienintäkään tietoa, ehken voi sinulle kirjettäkään lähettää. -Odotatko kumminkin? Sitte... sitte, kun sydämmeni lakkaa sykkimästä, -heitä pois tuo sormus. - -Mutta Kristina ei sitä heittänyt, vaan nosti sen huulillensa ja suuteli -sitä. - -Kirkastunein kasvoin seisoi Niilo neidon edessä, onnellisuudesta miltei -horjuen. - -— Kiitos... kuiskasi hän. — Kiitos. Nyt olen rohkea, nyt pääsen -päämaaliini. Muisto tästä hetkestä on seuraava minua kaikkialle sekä -auttava minua. Vai olisiko todellinen rakkaus herennyt jo ihmeitä -tekemästä? Tiedän, ettei ole. Herran haltuun, rakas... rakas Kristina! - -— Ei, älä, Niilo... Älä mene niin äkisti. Pysähdy! Minä puhun asian -isälleni, hänen pitää luopua tuosta kummallisesta tuumasta. Sinä et saa -mennä, se on mahdotonta... - -Niilo pudisti päätä. - -— Tunnen isäsi, Kristina; turhaa on kääntyä hänen puoleensa, hän on -mitä itsepäisin mies. Vielä kerran: Herran haltuun! Säilytä rakkautesi -minulle... tuo sormus sinut minulle varjelkoon... - -Ehdottomasti tarttui neito Niilon käsivarteen ja piti siitä kiinni -kauvan aikaa, kunnes huomasi, että se kenties oli sopimatonta, sekä -sopersi punastuen: - -— Tee siis mitä parhaaksi katsot; minä rakastan sinua aina ja odotan -sinua elinaikani... Jumala on todistajani... - -Niilon silmiin kyynelet nousivat, hän käänsi kasvonsa poispäin -ja kumartui rohkeasti ja vikkelästi Kristinan puoleen, suuteli -punahuulille sekä syöksyi sen tehtyään ovelle, juurikuin olisi -mielipuoleksi tullut. - -Säikähdyksestä liikkumatonna seisten katsoa tuijotti Kristina hänen -jälkeensä; sitte painoi hän kätensä sydämmelleen ja tunsi hengityksensä -seisahtuvan, voimiensa nopeasti heikkenevän... - -— Hän meni... mietti hän, ja sydäntä kovasti ahdisti... hän meni, meni! -— äännähti hän sitte kuuluvasti. - -Ja itkeä nyyhkyttäen hän vaipui nojatuoliin. - -— Herra Jumala, vasta nyt huomaan, kuinka häntä rakastan. Onhan hän -ihan romaanisankarien kaltainen... - - - -PÄÄTÖS. - - -Siitä päivästä lähtien ei Niilo Mirkovszkia nähty Schemnitzissä. -Hän oli kadonnut kuulumattomiin, jättänyt vanhempansa, siskonsa. -Kokonaiseen vuoteen ei hänestä saatu mitään tietoja. Minne meni, kunne -katosi, mihin mailman ääreen intohimonsa hänet veikään? Eläneekö, vai -onko kuollut? - -Vihdoin saapui eräänä päivänä San Franciscon postileimalla merkitty -kirje Kristinalle. Sen sisällys oli sanasta sanaan näin: - - »Rakas Kristina! - - Elän. Kultaa on koossa seitsemäntoista naulaa. Neljäseitsemättä - puuttuu vielä. Tietämys, että vihdoin sinut omakseni saan, ylläpitää - voimani ja tekee minut onnelliseksi. Lähetä vastaus San Franciscoon - »Kullankaivajien hotelliin». Sieltä sen sitte perin. - - Niilo.» - -Kristina lähetti heti vastauksen: - - »Rakas Niilo! - - Odotan yhä vielä! Isä on taipumaton. Mutta kuitenkin olen koettanut - asiata edesauttaa. Sinun lähdettyäsi, olen syönyt vain sen verran, - etten nälkään kuole. Herrainen aika, kuinka suloista on sinun tähtesi - nähdä nälkää! Tänään olen antanut punnita itseni ja tiedätkös, olen - vuoden kuluessa laihtunut neljäkolmatta naulaa. Jos näin jatkuu - edelleenkin, niin ei liene mahdotonta sinun vuodessa koota tarvittavaa - määrää kultaa. Jospa toivomme piankin toteen kävisi! Kristina.» - -Kului noin kymmenen vuotta, eikä Kristina saanut kirjeesensä vastausta. -Sillä aikaa Csemez ukko jo kuolikin ja Kristinasta on tullut -aikaihminen, jota jo hieman hävettää, kun täytyy ruveta Kyöpelin -vuorta kiipeemään. Mutta tietäähän jokainen, miksei hän ole miehelään -mennyt! Kaukana, vieraalla maalla, valtameren takana hänen sulhasensa -kaivaa kultaa, joka lapionpistolta yksin huoaten. Niinpä siitä on -kansanlaulukin syntynyt: - - Kultaa kaivamassa - ompi nuorukainen! — - Joka muruiselta - neidon poskuselta - ruusu kuihtuu vainen. - -Yhden ainoan kerran muuan maankiertäjä toi hänestä jotain tietoja -valtameren takaa. Tämä kertoi noin kolme vuotta sitten tavanneensa -Niilo Mirkovszkin Brasiliassa, ja oli hänellä jo silloin viisikymmentä -naulaa kultaa. - -Herrainen aikaa, jospa vain voisi lähettää hänelle tiedon, ettei -nyt enään kultia tarvita, kun hän vaan tulee itse takaisin, oikein -kiiruhtamalla rientäen. - -Csutkás herra ja Luppán ritari ovat jokapäiväisiä vieraita Kristinan -luona. He ovat niin taloon tottuneet, että he isännän kuoltuakin tänne -tulevat juttelemaan ja nuuskaamaan. Naimista ja rakkautta ei kumpikaan -enään ajattele, ja turhaa se olisikin, sillä olihan Kristinan sormessa -vieläkin sama sormus, mihin Niilo oli »tempus» sanan piirtänyt! - -Sitä neitoa, josta on »tempus» sanottu, ei näet kenkään enää tohdi -ruveta kosimaan. - -Kristina odottaa, välistä riutuvalla toivolla, välistä taasen -kasvavalla. - -Epävarmuus tuo myötänsä jonkinlaista tuskallista mutta samalla myöskin -suloista kaihoa. - -Kun portinsaranat kitkahtavat taikka jotain muuta outoa ääntä kuuluu, -niin hänen mieleensä muistuu, että se ehkä onkin Niilo, joka nyt avasi -portin; tai kun koira ulkona haukkuu, niin tietää se Niilon tuloa; kun -sakset putoovat maahan ja jäävät kärki lattiassa seisomaan, niin on -rakas henkilö taloon odotettavissa; tänään kai Niilo tulee. Kun neito -ja Csutkás herra sattumalta lausuvat yhtaikaa saman sanan, niin se -tietää, että pian rakastava pari toisensa kohtaa. »Taivaan Herra, entä -jos hän todellakin vielä saapuu...» - -Csutkás herra veti nuuskaa nenäänsä oman sääntönsä mukaan ja lausui: - -— Ei ole mahdotonta! Mutta kuitenkin, kaikitenkin, jollen olisi niin -vanha... niin läksisin, Kristina... läksisin ja toisin hänet korvista -vetäen takaisin. Kuules Luppán, semmoinen mies minä olisin. Kuules, -menisin kun menisinkin! Mahdollista on, että vielä sen teenkin, Luppán. -Sen teenkin. - -Heikoista silmistänsä ukko näin puhuessaan kyynelet kuivaa. - -— Vaan ei, ei! En pääse, Kristina. En voi jättää heitä... poikia... -oppilaitani, sillä he ovat minuun kiintyneet... niin, niin, ovat minuun -kiintyneet. - - - - -SE MUSTA PAIKKA. - - -Ei löydy näillä seuduilla niin kuulua lampuria kuin on Brezinan -lampuri... - -Talon seinät ovat sileiksi kalkitut, katto punainen, portti -vahvasti raudoitettu. Kauniit tulppaanit kukoistavat ympäristössä. -Korkeat, satavuotiaat puut suovat siimestä sekä suojelevat taloa -myrskyiltä ja vieraitten katseilta, jotta sitä ei saa kaikki kierot -ihmiset nähdäkään. Vain korkea savutorvi pistäytyy näkyviin siellä -yksitoikkoisesti tupruellessansa talon harjalla, missä »lampurimestari» -asuu saman katon alla kuin lampaansakin. - -Kiemurteleva savu saa kyllä kertoa, että Brezinan vuokraaja lampuri -Tuomas Olej paraikaa keittää sisällä padassa »omaa lihaansa», joka ei -suinkaan hänelle pahaa tee. Vanhasta Matran vuoresta aina Kopángitsan -laaksoon on hän yksin herrana. — Vieno paimenpillin soitto on hänestä -laulun levittänyt seitsemään komitaattiin: - - Olejin lampaat käyvät - silkkilaitumia, - kunkin kaulavyössä - kultakulkusia. - -Kun tuhatlukuinen lauma astuu pitkin kastehelmistä kiiltävää nurmea, -yhdeksän isoa johtaja-jäärää edellä, pikku karitsat hyppiellen, -uuhet miettiväisinä, sata hienovillaista oinasta arvokkaasti -astuskellen, kun näin on koossa koko lauma ja »Merkuj» koira iloisesti -juoksee ympäri pitääkseen sitä koossa, niin Tuomas Olejin sydän -ihastuksesta mahtavasti paisuu, aivan kuin minkäkin hallitsijan, joka -sotajoukkojansa tarkastaa. - -Paimenpoika, korea halatti yllä, seuraa lauman toista sivua, kun -»mestari» itse astelee vasemmalla puolella, hellästi suosikkejansa -silmäillen, jotka hän tuntee jok’ainoan eriksensä, Muistaapa heidän -kaikkein elämäkertansakin. - -... Tuo nutipää tuolla kerran eksyi pensaikkoon ja tarttui niin pahasti -oksiin kiinni, ettei enää pois päässyt. Merkuj sen sieltä löysi ja -pelasti pinteestä sekä ratusti sen puolikuolleena laumaan. Se on viisas -koira, vahinko vain, ettei siitä ole tullut — ihmistä. - -Tuo kierukkasarvinen oinas tuolla mustan jäärän rinnalla toissa vuonna -taittoi vasemman takajalkansa. Joutui näet navetan oven rakoon. Olej -sitoi sen kolmen puutikun väliin ja lääkitsi sitä siksi, että jalka -tuli ihan terveeksi ja yhtä hyväksi kuin toisetkin. - -Tuo hampaaton vanha emälammas, joka paraikaa niin ripeästi -raappii etujalallansa pensaiden oksia pois tieltä, niiden alta -oikein hyvänmakuista hienoa ruohoa haukataksensa, oli ensin hyvin -hento raiska. Tuli mailinaan eräänä tuimana pakkas-yönä ja ennen -aikaansa. Kun mestari keskiyön tienoissa kävi navetassa, oli -karitsa puolikuolleena vilusta. Emä oli myöskin sairas eikä voinut -sitä hengityksellänsäkään lämmittää; teki jo silloin lähtöä... -Olej kantoi karitsa rukan sylissänsä tupaan, mutta kun sielläkin -tuntui kylmältä, niin laski hän sen koetteeksi pikku Anikan viereen -lämpöiseen vuoteesen. Siten nukkuivat molemmat, lapsi ja karitsa, -toisistansa mitään tietämättä. Aamulla kun heräsivät, hymyili lapsi -virvonneelle elukalle, tämä taasen alkoi heiluttaa häntäänsä. Kumpikin -oli iloissaan. Eikä lapsella eikä hilpeällä karitsaisella enää ollut -kummallakaan emoa elossa. - -Anikankin äiti kuoli silloin, kun pikku Anika syntyi. Jumala katsoi -hyväksi niin tehdä Tuomas Olej lampurille, kun antaessaan hänelle -lapsen vei vaimon, sillä harvoinpa hyvä Jumalakaan mitään ilmaiseksi -antaa. Kovalta tuo vaihto tosin ensin tuntui, mutta hän tyytyi vihdoin -kohtaloonsa, sillä olihan Brezinan mestari hurskas mies. - -Se oli Herran tahto. Hänen kolmesta herrastaan oli suurin Jumala, jonka -kanssa ei sovi riitaa rakentaa, sillä hänen kaikkivaltias kätensä -hallitsee koko mailmaa ja hän lyö, ketä hän tahtoo; ja joskin hänen -kurituksensa jäljet karvastelevat, niin on kärsivällisyys niiden lääke. - -Toisena herranansa kunnioittaa Olej Talárin armollista herttuata, jolle -hän veronsa maksaa ja jonka oma on Brezina taloinensa kaikkinensa sekä -vielä koko seutu niin kauvas, kuin silmä kantaa. Talárin herttua on -mahtava mies, jolle seitsemänkymmenen kirkon kellot soivat, kun hän -kuolee, ja jolle seitsemässä komitaatissa lakkia nostetaan niinkauvan, -kuin hän elää. Tuomas palvelee häntä uskollisesti, sillä eihän -järkevä mies mene karsimaan oksia siitä puusta, jonka juurelle hän -on vetäytynyt. Mitä taas toisiin ihmisiin tulee, niin ei heillä ole -mitään tekemistä Brezinan lampurin kanssa. Hän on itsenäinen mies. Ei -hän ketään loukkaa, älköön siis kenkään hänen kimppuunsa liioin tulko. -Se vähäpätöinen seikka, että välistä muutama lammas vieraasta karjasta -joutuu hänen pataansa, ei ole hänelle rikokseksi luettava, sillä se -on lampurissa synnynnäinen ominaisuus, kuten jokainen ymmärtäväinen -ihminen tietää, paitsi kunnianarvoinen komitaatin hallitus, joka ei -ollenkaan tahdo tunnustaa lampurien avuja. - -Sentähden onkin useat kerrat syntynyt pientä kinaa tuon kolmannen -herran kanssa, joka tahtoo itsellensä anastaa kaikkein korkeimman -vallan. Mutta ei sekään niin vaarallista ole. Muutamat lahjakaritsat -tuomarille, niin pianpa oikeuden äänen saa tuon lampaan määkynä -vaikenemaan. - -Olej ei ole hellätunteisia ihmisiä. Mistä hän sitä hellätunteisuutta -olisikaan oppinut? Ei hän ole suuria ihmisten kanssa seurustellut, vain -lammasten kanssa elänyt kaiken ikänsä. Nämät kärsivälliset eläimet -taasen eivät tuota heikkoutta sairasta. - -Mutta kuitenkin kyti sellainen kipinä mestarinkin sielussa; ehkäpä on -Jumala sen luonut tylyimpiinkin ja luontoperäisimpiin sydämmiin, jotta -heissä löytyisi jokin vietti, joka heitä joskus hänen puoleensa vetää. - -Tosin hän ei rakastanut Anikaa juuri enemmän kuin lempikaritsaansakaan, -mutta kun Jumala kerran oli lapsipahaisen hänen niskoillensa heittänyt, -niin ei hän voinut sitä kedolle jättää sutten syötäväksi, vaan hankki -pienoiselle imettäjän ja koetti siitä ihmistä kasvattaa. Nyt hän on jo -iso tyttö, joka keittää talon ruuan ja neuloo isän sekä paimenpojan -paidatkin... Osaa jo tehdä yhtä paljo kuin äiti vainajansakin. - -Surihan Tuomas sitä äitiä, kun se kuoli. Hän oli hyvä emäntä, Jumala -hänen sielullensa rauhan suokoon! Hän oli ansainnut kunniallisen -hautaamisen, kolmella kellonsoitolla sekä virrenveisuulla. Ihmiset, -nuo jotka tuolla kylässä elävät ja keskenänsä alinomaa riitelevät, -sekä saattoväki soimasivat häntä, ettei tuo »metsän eläin» muka edes -vaimoansa Boriskaa surrut, kun ei kyynelpisaraa hänen silmissänsä nähty. - -Olej ei tuntenut kylän tapoja. Hän ei itkenyt, kun hän ei tahtonut. Ei -hän tiennyt, että hyvä tapa niin vaatii, Brezinan hiljaiset puut eivät -olleet opettaneet häntä valehtelemaan. - -Boriska kuoli, hän on mennyt eikä palaja enään. Sydäntä ahdisti, -kun tuota ajatteli. Ääneti, paljain päin hän oli häntä saattamassa -viimeiseen leposijaan; hautauksen päätyttyä maksoi hän papin ja -lukkarin saatavat, painoi syvälle päähän leveälierisen hattunsa sekä -läksi kotia punakattoiseen karjataloon. - -Mitä mietti hän kotimatkalla? - -Se oli vanha tuttu, satoihin kertoihin astuttu jalkapolku, mutta -kuitenkin se tuntui hänestä niin oudolta. Melkein jo luuli harhaan -käyneensä. Ja minne olikaan koko Brezinan seutu kadonnut. Kaikki tosin -on entisellään, etäämpänä vuoret, laaksossa vihanta nurmi, jonka poikki -puronen juoksee, vinttikaivo pihalla ja iso vesiamme navetan edustalla. -Kaikki on paikallaan, kaikki, kaikki on entisellään, eikä kuitenkaan -ole asiat kuten ennen, vaan kaikki juurikuin poissa tolaltansa... -Jotakin puuttui, tyhjä, eloton on koko seutu. - -Ihmeenihana Brezina on vaihtunut — paljoa kurjempaan! - -Tiesikö hän siihen syyn sanoa? - -Ja vieläkin, kun kuudentoista vuoden kuluttua vieno tuuli laaksosta -tuo hänen korviinsa Anikan hyräilyjä, hänen siinä kummun kupeella -venyessänsä arkiturkkiensa päällä, kisailevan laumansa kanssa, niin -välistä hän on kuulevinansa ilmasta salaperäisen kuiskauksen: - -»Tuomas!...» - -Se tulee metsästä ja katoaa taas metsän puiden sekaan. Oksat suhisevat, -ruoho hetken lainehtii, ja sitte on taas kaikki hiljaa Brezinassa. - -Lampurin sydän kovasti pampahtaa, nostaa heti uneesen uinahtanutta -päätänsä. Kuulleeko hän vieläkin kerran tuon vanhan tutun äänen -kuiskaavan: »Tuomas»? Kuusitoista vuotta sitten oli kaiku sen äänen -saanut noilta suloisilta punahuulilta, jotka madot ovat jo maan mustan -povessa jauhanneet tomunkarvaiseksi mullaksi. - -Mutta kuudentoista vuoden kuluessa on Brezinan kaiku lähettänyt yhä -edemmäksi tuon äänen, metsä metsältä, puro purolta, kunnes se nyt -pitkän kierroksen tehtyänsä palasi takaisin Olejin korviin, sydämmen -sisimpään... - -Vai eikö se niin olisi? - -Vai käyskeleekö vaimo vainajan haamu metsässä puhutellen häntä sieltä -niin suloisella äänellä? Vai onko tuo ääni joskus suoraan painunut -hänen sydämmeensä niin syvään, jotta se vieläkin sieltä kuuluu? - -Lampuri hypähtää pystöön ja pitelee päätänsä. Pitkä tukka joutuu -epäjärjestykseen ja suortuvat olkaa pyyhkivät. Olej ei nyt siitä -piittaa, vaan kuuntelee tarkasti sekä tähystää tutkivaisesti -ympärillään olevaa seutua. - -Mitenkä ihmiselle, joka on neljäkymmentä vuotta seurustellut metsän, -vuorten ja pilvien kanssa, johtuukin niin paljon ajatuksia mieleen! - -Vai oliko hän vain nähnyt unta, että Boriska oli kuollut... Olihan se -hänen äänensä! Ihan selvästi hänen äänensä. Mestari pudisti nyrkkiä. - -Kuka tohtii matkia tuota ääntä? - -Synkin katsein silmäili hän seutua. - -Ei mitään näkynyt eikä kuulunut. - -Lampaat ääneti syövät ruohoa, kellokas katselee häntä vakaasti ja -välinpitämättömästi, paimenpoika makaa makeasti nurmella, lehdet puissa -eivät liikahtaneet, linnutkin sillä hetkellä olivat vaiti. - -Kukahan oli Olejita puhutellut? - -Kuka sen tietää? - -Ehkä vainen itse hiljaisuus, jossa yksin mehiläisten hiljainen surina -kuului. - -Jospa joku sentään osaisi selittää, mistä mehiläiset suristessaan -keskustelevat Brezinan laaksossa! - -Tietänevätköhän ne, että vainajat liikkuvat maan päällä vielä kauvan -kuoltuansakin, vaikka jo ovat tomuksi lahonneet? - -Lampuri laskeutui taas maata kyynäspään varaan ja ajatteli, niin -kummallisia ajatteli. Joka metsän puiden, vuorien, purojen, taivaan -pilvien kanssa on tottunut ajatuksia vaihtamaan, häneltä ei niitä -koskaan puutu. - -Luonnon suuri arvoitus vaikuttaa hänenkin sieluunsa sekä herättää hänen -mielessänsä kaikenlaisia mietteitä. - -Älkää luulko, ettei Olej ajattele! - -Hän ajattelee paljokin, mutta ei voi pitää ajatuksiansa koossa, vaan ne -juoksevat kuin sulannut tina. - -Kaikki on hänen mielessänsä sekaisin yhdessä mylläkässä, josta hän ei -mitään selvää saa; hänen sielussaan vallitsee pimeys, jossa muutamia -valonkipinöitä liikkuu. Se on muinaisajan runollisuutta. - -Kaikkia Olej miettii, mutta ei koskaan muille ilmoita ajatuksiansa. -Mietiskelee vain huvin vuoksi. Eikä se huonoa huvitusta olekaan. -Surullista se vaan joskus olla saattaa. - -Harva se päivä, ettei hän vieläkin muista vaimoansa sekä -kuolevaisuutta, joka kerran on hänenkin elämästänsä lopun tekevä. -Jäykäksi, elottomaksi ruumiiksi on hänkin kerran tuleva, joka veisataan -silloin kauniisti ulos, viedään kirkkomaahan, eikä hän ikinä enää saa -nähdä Brezinaa, sen punaista taloa eikä yhdeksää kellokasta eikä sataa -hienovillaista oinasta, joiden vertaa ei muualla mailmassa löydy. Ja -aurinko on silloin paistava yhtä kirkkaasti kuin nytkin, ja metsä on -yhtä salaperäisesti kuiskaeleva kuin tänäpänäkin, ruoho on kasvava -kevään tullen, puron vesi sulava ja taas talvella jäätyvä, uusi -lammassuku hilpeästi hyppielee tutuilla laidunmailla, — mutta hän ei -enää milloinkaan ole täällä. - -Kun sitten hänen näitä surullisia asioita miettiessään korviin -kuuluivat laaksosta Anikan iloiset laulut, niin tuntui oikein -suloiselta tietää, että ihmiselämä jatkuu vielä haudan tuollakin puolen. - -— Vahinko vain, ettei hänestä tullut poikaa, — huoahti hän ja viskasi -äkäisenä keppinsä laumaan, joka pelästyneenä hajosi eri joukkioihin. - -Antaa heidänkin tuntea, että mestari on suuttunut! Siten hän ilmaisee -ajatuksiansa heille. - -Sillä aikaa kaikuu ilmoille yhä uusia lauluja, slovakin kansan suruisia -säveleitä... - - Garibaldi sankar meidän kylään saapuu, - Klapka tekee seuraa, - Gracza, Záhony kanssa, - Tuomarinkin Yrjö sukii ratsuansa. - -Miten olikaan politiikka joutunut Brezinan laaksoon, missä vain -linnut kulkevat? Kuka oli tänne tuonut äsken riehuneen sodan muistoja -ja toiveita? Ilma oli tuonut. Oli salaa kuljettanut tänne runouden -muodossa. Siten se oli tervetullut vieras. Tänään Anika juuri tuota -lauleli. Metsän linnut sitä kuuntelevat. Huomenna sitä jo varpusetkin -matkii. - -Olejin mieleen muistuvat entiset ajat, suuren sodan hälinä, jolloin -Gracza ja Záhony tekivät hyökkäyksiä Brezinasta päin. Ne olivat kaksi -urhokasta honvéd-soturia... [honvéd-(isänmaanpuolustaja)-armeja on -Unkarin kansallisarmejan nimitys. Suom.] tuota, ovat niin vieläkin... -sillä vaikka slovakilaiset ovat saaneetkin tietää, että nuo miehet -salaa murhattiin pakomatkalla, niin he vieläkin heitä odottavat kotia -palaaviksi... - -Olej ei ottanut osaa sotaan, hän ei päässyt; mutta sen hän arvasi, että -mainio leikki se mahtoi olla, sillä onhan sekin jo jotain, kun kaksi -aimo miestä rupee voimiansa mittaelemaan, saati sitte kaksi kokonaista -valtakuntaa! ... - -... Kun ei vain hänen hallussaan silloin olisi ollut tuo karja, jonka -kellot niin suloisesti ja lohduttavaisesti soivat! ... - -Tuntikausia hän tuota aprikoitsee — kunnes hiljoillensa päivä laskee -mailleen ja ilta joutuu. Karjan levon aika lähestyy. Se kerääntyy -suureen parveen, siten antaen tietää, että nyt on tarpeeksi syöty ja -tahdotaan vain märehtiä. - -Paimenpoika ei koko päivään ollut tohtinut mestaria puhutella. Vasta -nyt hän uskalsi kysyä: - -— Kuuletteko, isäntä, Talárissa soitetaan iltakelloja? - -— Kuulen. Älä juttele niin paljon joutavia, vaan hae sauvani, ja sitte -mennään. Heitin sen tuonne laumaan. - -Vielä kerran hän silmäilee lampaitansa, josko nyt ovat kaikki ravitut, -vai puuttuuko joltakin vielä jotain. - -Ei puutu mitään. Levollisena kääri hän turkit hartioillensa ja sitte -astumaan verkalleen alas laaksoon. - -Yhdeksän kellokkaan kellojen kilinä sulautuu yhteen kauniiksi soitoksi; -paimenpoikakin päästelee säveliä säkkipillistänsä. Jo kaukaa voipi -Anika kuulla, että tullaan kotia, sekä laittaa maukkaan illallisen, -jotta se paraikaa valmiina kiehuu, kun he saapuvat. - -Taloa lähestyessään nostaa paimen säkkipillin selkäänsä sekä katsoo -kotia kohden, josko pihalla liikkuisi tuo pulska neito, jonka haamu -aina on hänen silmissänsä — vaikka hän ne sulkisikin. - -Anika odottaa heitä jo ulkona Matin suureksi mielihyväksi. Mutta -minkätähden hän siinä pihalla seisonee, ajanko kuluksi vaiko lauman -tuloa nähdäksensä? Herra tiesi! - -Kaunis hän oli katsannoltansa siinä seisoessaan hiukkasen kumarassa -ja kaukaisuuteen haaveksivasti katsellessaan. Toinen käsi oli alas -laskeutunut, jotta hänen suosikkinsa vanha lammas, joka piennä -karitsana makasi hänen vieressään, ulottuisi sitä nuolemaan. Oliko sen -tapa nuolla kiitollisuudesta, rakkaudesta, vaiko vain tottumuksesta? -Muistaneeko se vielä, miten he ennen muinoin makasivat yhdessä, vai -muistaako se vain, että hänen kätensä voin pesemisestä ja suolaamisesta -on niin hyvänmakuinen. Kukapa sitä lampaan viisautta niin tarkoin -tuntee! - -— Hyvää iltaa, Anika, — puhuttelee Matti sävyisästi neitoa. — Miten on -aikasi kulunut? - -— Tänään paremmin kuin eilen, — vastasi tämä hymysuin. — Entäs miten te -olette päivänne viettäneet? - -— Eipä siitä sanottavaa — virkkoi lampuri heittäen turkit yltään, — -kysymys on vain, joko illallinen on valmis. - -— Liha on jo paistumassa isä. - -Lampurin kasvot tästä kirkastuivat. Paistettu liha oli hänestä -juhlaruokaa. - -— Menepäs sinä Matti vähän korjaamaan tulta. Tuollaisissa asioissa -olen näet vähäisen taikauskoinen; luulen, ettei liha tule oikein -hyvänmakuiseksi, ellei lampurin käsi sille mitään tee. - -— Enhän minä, hyvä isäntä, ymmärrä semmoisista niin mitään enkä osaa -ruokaa laittaa. - -— Älähän nyt viisastele, kun sanon... osasithan sinä tuonnoin ainakin -Anikan kanssa Antinpäivän aattoiltana lyijyä sulattaa, jolloin sinun -haamusikin ilmestyi tyttäreni onnenkuvaan. - -— Eipä aivan niinkään... mutisi Matti punastuen... se oli vain -semmoinen haamu, jolla oli säkkipilli selässä... - -— Eipä se säkkipilli ollutkaan — tokaisi Anika, — vaan... - -— Vaan mitä? — kysäsi Matti. - -— Se oli pyssy, jos sen niin tietää tahdotte. - -Matista tuntui, kuin olisi puukko sydämmeen pistetty. - -Miksihän Anika nyt sitä sanoo pyssyksi, jota hän tähän asti on -säkkipillinä pitänyt? — Paha aavistus alkoi sydäntä painaa... - -Koneellisesti kävi hän sulkemaan navetan ovea, kun lampaat olivat -sisään menneet. - -Olejin ajatukset palasivat taasen liharuokaan, jos ne nimittäin olivat -edes muualle joutuneetkaan. - -— Vai on sinulla paistettua lihaa? Sepä oivallista, Anika! Ihan luulisi -vieraita talossa olevan. - -— Niinpä kun onkin. Heti tulee vieraita. - -— Ketä? - -— Sepä vasta oli omituinen mies, — vastasi Anika. - -— Tuttavianiko? - -— Ei, ei. Herrasmies, jonkinlainen metsästäjä... En ole ikinä ennen -nähnyt häntä. - -— Ei se mikään metsästäjä ollut, tyttöseni, vaan kaiketi noita -komitaatin vetelehtijöitä virkamiehiä. Kun ei niiltä koskaan saa olla -rauhassa. - -— Ei se ollut komitaatin miehiä, liika nuori hän oli semmoiseksi. Niin -hienot kasvot kuin hienoin palttina, ei niitä ollut päivä paahtanut. - -— Oliko hänellä pyssyä? — kysyi lampuri. - -— Oli, ja hyväkin. - -Ja Matti veti hatun ihan silmillensä ja nojautui suuren poppelipuun -runkoa vastaan, sillä hänen mieleensä tuli niin katkeria ajatuksia, -kuin olisivat ne olleet hornan syvyydestä kotoisin. Voi, vähällä oli, -ettei hän pyörtynyt. - -— Mahtoi olla rohkea veitikka, — jupisi Tuomas Olej, — kun tohtii tulla -metsästämään tänne herttuan maille. Jollei häntä olisi vieraaksemme -kutsuttu, niin minäpä mieheltä ottaisin pyssyn pois. - -— Äsken hän juuri oli täällä — jatkoi Anika kertomustaan. — Ajatelkaas, -kuinka ensin häntä pelästyin. Hän pyysi maitoa juodaksensa. Toin sitä -hänelle ja hän antoi minulle maksuksi tämän kultarahan. - -— Kuinka menitkään rahaa ottamaan? — nuhteli Olej. - -— Sanoin kyllä, ettemme rahasta maitoa anna, sitä on Jumalan kiitos -yllin kyllin, mutta siihen hän sen vaan unhotti pöydän kulmalle. - -— Annetaan takaisin, puhui Olej. Herran tähden! Mitä mailma sanoisikaan -Brezinan lampurista, jollei hän vieraalle antaisi edes maitoa muuten -kuin käteistä rahaa vastaan. - -Näin sanoen otti hän rahan käteensä ja huudahti äimistyen: - -— Niin totta kuin on nimeni Tuomas Olej on tämä oikea kruunun -kultaraha. Tiedättekö, mitä, — lisäsi hän sitte kuiskaten, — tuo mies -on joko Gracza taikka Záhony. Heillä olen tuollaisen rahan nähnyt... -Tuhat tulimmaista, Matti, tämä on meille suuri juhlapäivä. Ällös olko -siinä allapäin, poika, vaan pannaan penkkiin vieläkin yksi karitsa. -Ja sitte joutuun noutamaan viiniä! Sen sanon, että se on joko Gracza -taikka Záhony. On tullut tervehtimään Brezinan lampuria. - -Hymyillen pudisti Anika päätänsä, mutta Olej oli ihan haltioissaan. - -— Ja oikeaan paikkaan hän osasikin; täällä säähän olla ihan kuin -kotonansa. Varjelen häntä niin tyystin, kuin istuisi hän oman äitinsä -helmassa. Tuomas Olejin kynsistä ei häntä viedä, vaikka tuhannen -santarmia hakemaan tulisi. Vai on hänellä pyssykin? Sanonpa vieläkin, -ettei häntä viedä, vaikka tulisi viisituhatta. Mutta hiljaa, lapset, -seinilläkin saattaa olla korvat. - -Vieläkin pudisti Anika epäilevästi päätä. - -— Mutta antakaas, isä, kun sanon, että se oli nuori mies, laverteli -kaikkia merkillisiä asioita... - -— Mitä sinä semmoisista ymmärrät! - -— Sanoi minua ruususeksi, sydämmensä epäjumalaksi. - -— Juuri sellainen veitikka se Záhony aina oli ennenkin, kun vaimoväkeä -näki. - -— Mutta Záhony varmaan on jo ijällisempi mies. - -— Eipä haita. Záhony on semmoinen »silmänkääntäjä», että hän mielensä -mukaan voi muotonsakin muuttaa. Tänään vanha ukko rahjus, pitkä, -harmaja parta poskissa, ja pää tutisevana, huomenna taasen pulska nuori -mies. Juuri siitä hänet tunnenkin. - -— Mutta hän sanoi, ettei hän tuntenut teitä. - -— Mitä sitte, vaikka olisi sanonutkin. Kyllä mailmaan sanoja mahtuu, -mutta hullu niitä kaikkia uskomaan menee. - -Kuitenkin oli Anikan sangen vaikea uskoa, että tue pulska nuori mies -olisi ollut Záhony. - -— Vielä hän sanoi minua keijukkaaksi ja tahtoi minua vallan väkisin -suudella. - -Ehdottomasti nosti Matti nyrkkiänsä. - -— Vai niin? — jupisi hän jurosti. - -— Istui viereeni porstuan kynnykselle ja rukoili niin koreasti, että -antaisin vain yhden kerran, yhden ainokaisen kerran hänen kiertää -kätensä uumalleni, taikka sanoi hän tulevansa hulluksi, ellen niin -antaisi. - -— No annoitko? — ähisi Matti. - -— Kun hän niin todenteolla sanoi hulluksi tulevansa. - -— Aivan kuin Záhony! — tokaisi vanhus hyvillä mielin. - -— Mutta kun hän sitte tahtoi minua suudella, niin läimäytin häntä -rikkaruohon perkaamisesta likaiseksi tulleella kädelläni poskelle, -jotta tiedän varmaan, että hienoon ihoon tahra tuli. - -— Ohhoh! — naureli lampuri. — Eikö suuttunut? - -— Käänsi toisenkin posken minuun päin, jotta sillekin löisin. Sanoi -vain olevansa hyvillä mielin eikä luvannut milloinkaan tahraa pois -pestä. Sanoi herttaiset jäähyväiset pyytäen minua laittamaan hyvän -illallisen, sillä hän lupasi metsän käytyänsä kotimatkalla poiketa -sisään. Mutta kas vaan, tuoltapa hän jo tuleekin! - -Olej ja Matti katsahtivat osoitettuun suuntaan. Sorea metsästäjä astui -kummun kylkeä alas, harmaa, viheriäreunainen takki yllä, pitkävartiset -saappaat jalassa, hienot herrasmiehen metsästyskapineet selässä. - -— Hyvää iltaa lampuri, — lausui vieras, hattuunsa edes koskematta, -astuessansa pihaan. — Onko illallinen valmis, lintuseni? - -— Jumal’ antakoon hyvää iltaa, — vastasi Olej alakuloisena, osaksi -syystä, ettei vieras ollutkaan Záhony, osaksi harmitti häntä myöskin, -että hänen arvonimeänsä niin typistettiin. Jollei tuollainen hyvien -tapojen loukkaaminen olisi tapahtunut juuri hänen luonansa, niin -olisi siitä voinut syntyä kummia seurauksia, sillä ensiksikin on hän -lampurimestari, koska tämä ammatti on hänelle uskottu, ja toiseksi -vaatii hyvä tapa, että nostetaan hattua, kun tullaan kunniallisen -miehen puheille. Mutta ei sovi vieraasen ihmiseen moisista suuttua. - -— Illallinen on valmis, olemme vain teitä odottaneet, virkkoi Anika ja -juoksi tupaan. - -Lampurimestari astui lähemmäksi ja ojensi hänelle suuren karkean -kämmenensä, sanoen: - -— Käydään sisään. - -Tupa oli siisti ja puhdas. Kolme koreaksi maalattua arkkua nurkissa, -pari penkkiä, yksi tuoli, sekä puhtaalla liinalla katettu pöytä -muodostivat sisustuksen. Seinillä riippui lammaspaimenten taivaallisen -lohduttajan, Vendelinin pyhimyksen kuva hyvässä sovussa maallisten -lohduttajien, olutkannujen ja viinalekkerin seurassa. Mutta huoneen -paras kaunistus oli höyryävä ruokavati pöydällä, mistä hyvänhajuinen -liharuoka heille hymyili. - -— Olkaa hyvä ja astukaa aterialle, olkaa ihan kuin kotonanne, — -kehoitti lampuri vierasta, ottaen suurimman puulusikan kouraansa. — -Onhan tässä kolmellekin syömistä. - -— Mutta meitä on neljä. - -— Tyttöä ei oteta lukuun, hyvä nuori herra, hän saa sen, mitä jääpi. - -Metsästäjä alkoi aterioida hyvällä ruokahalulla, tavan takaa ylistellen: - -— Tällaista en vielä ikinä ole syönyt. - -— Sen kyllä uskon. Niin hyvää liharuokaa ei keitetä Talárin -herttuallakaan kuin Brezinan lampurilla. - -Vieras hymyili. - -— Kunhan saisin tällaista syödä joka päivä! - -Lampurin sopei tähän vastata: - -— Hyvä, syödään sitä huomennakin. - -— Kiitos kutsumastasi, kyllä tulen. - -Lampuri puraisi huuleensa. Tämä oli liikaa. Tuollainen nallikka rupeaa -sinuttelemaan häntä, jota komitaatin notariuskin teititteli jo siihen -aikaan, kun vieras vasta mahtoi olla piimäsuu lapsi. - -Ai, jospa se vain ei olisi ollut vieras! - -— Lähdöstä ei puhettakaan; te ette saa tänään lähteä. Täällä olette -hyvässä suojassa. Kamariin Anika saa laittaa vuoteen teille. Minnekäs -sitä nyt lähtisi, kun jokin on melkein nokipimeä! - -— Käskin kuskini tulla noutamaan tänne karjataloon. - -— Onko herra ehkä lähiseuduilta kotoisin? — jos saan luvan kysyä. - -— Aivan läheltä. - -— Tuskinpa kuski tänne löytää. - -— Löytää kyllä. Käskin tulla Olejin taloon. Eiköhän nimesi ole Olej? - -— Tuomas Olej on nimeni, mutta kokonaisuudessaan se on, — lisäsi -mielenmalttinsa menettäneenä isäntä ylpeästi, — Tuomas Olej, Brezinan -lampurimestari, ja mielin sanoa, sen herra. - -Vieras nauroi. - -— Jos sinä olisit Brezinan herra, ukko, niin mitäs sitte minulle jäisi? - -Loukkaantuneena katsoi lampuri naurelijaan silmät seljällään sekä kysyi -vielä ankarammin: - -— Mikäs onkaan kunniallinen nimenne ja arvonne? Sen mukaan me ihmiset -olemme tottuneet toisiamme kunnioittamaan. - -— Minä olen Talárin herttua Paul. - -Lusikka putosi Olejin kädestä, pelästyksissään hypähti hän seisomaan -sekä kelmeni. Nuori herttuako se oli, joka siinä istui vastapäätä, -hän jonka suhteen kuningaskin on vain talonpojan hiuskarvan verran -korkeampi herra? Kukapa sitä olisi uskonut! - -— Oi, armollinen herra... oi armollinen herttua — sopersi hän arasti, — -kuka sitä olisi voinut arvata! - -— Ei hätää mitään, ukko, — virkkoi herttua hilpeästi, — vaikkei Brezina -olekaan sinun omasi, niin on sinulla kalliimpi aarre, nimittäin kaunis -Anika. - -Matin, joka istui siinä pöydässä nuoren herttuan vieressä, veri -suonissa hyytyi; hän ei olisi voinut paikaltaan liikahtaa eikä sanaa -suustansa saada, vaikka pää olisi viety. - -— Tyttölapsi ei ole tuloihin luettava, armollinen herra, vaan paremmin -menoihin. - -Tällä hetkellä astui Anika tupaan tuoden viiniä pöytään. Hilpeästi hän -kaatoi pullosta nuorukaisen lasiin, lausuen: - -— Viljelkää viiniä varovasti, taikka tulee pää pyörälle. - -— Sinähän sen jo olet pyörälle pannut. - -— Niin, — kun kaiketi jo ennestään pyörällä oli, — vastasi neito, -luoden vieraasen niin omituisen silmäyksen, jotta hienojen huoneiden -herran sydän alkoi ihan lämpimästi sykkiä. - -— Voi sinuas, onneton, — ärjäsi isä. — Kuinka tohditkaan? Ohhoh! ... - -— Kaikkia vielä... vastasi Anika oitis. — Eihän mies sokurista ole, -eikä hän liioin liene vara-ispaani. Tunnen hänet jo ennestään, -iltapäivällä kun tavattiin. Jos hän syyttä suuttuu, niin kyllä myös -lahjatta leppyy. - -Herttua ei vielä milloinkaan ollut tuntenut niin suurta suloisuutta -sydämmessään kuin se, minkä nuo vereviltä punahuulilta lähteneet -ylenkatseelliset sanat hänessä herättivät. Tuon neidon puhetta olisi -hän kuunnellut vaikka vuosikausia. - --— Vaiti tyttö! — Tiedätkö, senkin tuhmanrohkea, ketä puhuttelet. Hän -on meidän herra, armollinen nuori herttua. - -Anika purskahti nauruun. Hänen raikas ja heleä naurunsa tuntui -keijukkaiden kulkusien kilinältä. - -— Vai niin! Niinkö helposti meitä narrata aiotaan! Vielä mitä. Nuori -herttua ei Brezinassa käy, ehkei edes Talárissakaan. Asuu vaan Wienissä -kultahovissa, sata metsämiestä hänelle ruuaksi riistaa ampuu; ei hän -itse Brezinaan tule jäniksiä väijymään. Ja mitäpäs hän tulisi syömään -Olejin liharuokaa, hän joka nauttii kermaa ja rosmarinin siemenistä -tehtyä leipää! — Ja onkohan herttua tavallisten ihmisten kaltainenkaan! -Enkö minä tuota tietäisi! ... - -— Antakaa anteeksi ymmärtämättömälle lapselleni, armollinen herra. - -Ja armollinen herra antoi anteeksi siihen määrään, että alkoi nauraa -kilpaa Anikan kanssa. Mutta nyt tuli Anika siihen luuloon, että vieras -nauroikin hänelle, ja kävi yhtäkkiä nyrpeän näköiseksi (mikä sangen -häntä somisti), ynseänä ovelle kääntyissään mutisi hän itsekseen: - -— Kiitoksia paljon, pyydän päästä, hänen ei tarvitse minua pilkkana -pitää. - -Mutta päästyänsä ulos hän kuitenkin pelästyi, kun mieleen johtui -ajatus, että se kuitenkin saattoi olla itse herttua. Entä jos hän -oli todellakin tullut tänne Wienistä. Maissimaiden vartija, Tapani -Lapaj oli Anikalle kertonut, että ennen heidän isäntänsä oli vanha -herttua, mutta nyt hänen kuoltuansa oli pojalle langennut tuo -äärettömän suuri maahovi. Sehän ei ole ollenkaan mahdotonta! Herrainen -aika, mikä vahinko, kun hän on herttuaksi syntynyt; pulska hän olisi -talonpoikaiseksikin. - -Ihan suruissaan Anika kiipesi tikapuita myöten navetan vinnille ja -katseli sieltä hämärän vaippaan verhoutuvaa seutua. - -Sydän kovasti sykähteli. Se on kuitenkin herttua. Talárin hovin -katolla, joka tänne asti näkyy, liehuu lippu tangon nenässä. Lapaj -kertoi, että ympäristölle siten herttuan läsnäolo tietää annetaan. - -... Armollinen Jumala! Hän löi armollista herraa kasvoille. Hän -vastusti, haukkui häntä, nauroi hänelle vasten silmiä. Voi, hyvä -Jumala, pian siitä jo pääkin menee! - -Anikan sydäntä ahdisti hänen verkalleen tikapuita alas laskeutuessaan -sekä miettiessään, minne piiloutuisi häpeemään. Ja suoraan sanoen hän -myöskin herttuata pelkäsi, — niin jo seisahtuivat koreat vaunut tuvan -eteen, ja juuri kun Anika aikoi laskea jalkansa alimmaiselle puolalle, -niin astui herttuakin pihalle. Voi kuin se vain ei häntä huomaisi! - -Mutta huomasipa kuin huomasikin, ja oliko se totta vaiko unennäköä, -kun korkea vieras itse hyppäsi tikapuiden juureen sekä nosti hänet -veitikkamaisesti kuten höyhenen vain maahan. Anika ei näe eikä kuule, -sillä kaiken tunnon on vienyt salaperäinen lumous, tuskallinen ja -samalla myöskin suloinen puoliksi horrostila. - -— Joko nyt uskot, että minä olen herttua? - -Näin ilkamoiden pulska nuorukainen hypähti vaunuihin, kädellään -Olejille jäähyväisiä viittoen. Mutta Anikan korvaan hän kuiskasi -vienosti hyväilevällä äänellä: - -— Sinun ei tarvitse koskaan minua pitää herttuana, Anika. Vaan minun -silmissäni sinä olet prinsessa aina ... aina... - -Vaunut vierivät matkaansa, mutta jäähyväissanat jäivät. Kummalliset -sanat! Tulesta kaiketi punotut, koska vieläkin liekehtivät ja sydäntä -polttavat sekä saavat sen sykkimään, jotta haljeta tahtoo! Ja niin -kummasti soipi sydän taukoomatta, ja aamusta iltaan samaa ääntä -kaikaa kaikki, kaikki... Yöllä huutaa pimeys, aamulla puiden lehdet -kuiskaavat, vaiteliaat vuoretkin ääntelevät, maasta nouseva höyry -huokaa ruoholle ja patakin tulella kiehuessansa samaa sanoo: »minusta -sinä olet prinsessa aina... aina...» - -Ja Anika niin mielellänsä kuuntelee, mitä kaikki puhuvat. - -Koko päivän on hän hajamielin ja vaiti. Laulut ovat Brezinasta -loppuneet. Anikan ääntä ei kuule Olej eikä Matti. Todellisempi -runollisuus täällä vallitsee! ... - -Neito miettii miksi mailmassa herttuoita onkaan, koska hänkin on niin -kaunis katsannoltaan, ettei toukomettinenkään voi hänelle vertoja vetää. - -Paimenpoika taasen miettii, miksi se säkkipilli niin äkisti pyssyksi -muuttui Antinpäivän aattona valetussa onnenkuvassa... - -Kaikki merkit antoivat katkeran vastauksen katkeraan kysymykseen. - -Illalla kun lampuri palaa kotia, saa hän kuulla, että herttua taas on -täällä käynyt. - -Ja sitte seuraavana ja kolmantenakin päivänä oli nuori herra siellä -metsästämässä ja poikkesi joka kerta taloon saamaan Anikalta lasillisen -maitoa. Sangenpa hän mahtaa rakastaa metsän riistaa ja maitoa. - -Kolmantena päivänä Olejin otsa ryppyihin kävi tämän kuullessaan ja hän -lausui paimenelle: - -— Huomenna saat yksin kaita laumaa. Tuo herra metsästelee täällä liian -usein. Tahdon puhutella häntä. - -Anika säpsähti eikä virkkanut koko iltaan niin luotua sanaa. - -Seuraavana päivänä jäi Olej kotia. Tätä ei ollut kahteenkymmeneen -vuoteen toista kertaa tapahtunut. Lampaat kaiketi kummastelevat, minne -heidän kaitsijansa on joutunut. Ei suinkaan heistä tänään ole suolakaan -makuista ja huonommalta tuntuu kai ruohokin! Ainakin arveli niin Olej, -joka ihan alkoi laumaansa ikävöidä. Heti päivällisen jälkeen lähetti -hän Anikan asialle Tapani Lapajin luo, miltä matkalta hän pääsee -kotia vasta myöhään illalla. Olej pisti »kivimuuri»-piippuunsa sitä -onnetonta kasvia, jonka tähden kuninkaatkin ja kansat tukkanuottaisille -joutuvat ja jonka oikea lampuri antaa vähäisen vetää ulkoilmassa -kosteutta sisäänsä, jotta se olisi sitä väkevämpää. Olej otti tulta -piippuun, laskihen pitkälleen pehmoiselle nurmelle pihalla ja alkoi -katsella taloa, sen somaa punaista kattoa, valkeiksi sivuttuja seiniä, -ulos pistäytyviä katonkannattimien päitä... Kauvan hän katseli näitä -kaikkia, eikä sittekään saanut kylläänsä... Herran poika, sepä oli -mahtanut olla aimo salvumies, joka tuon oli rakentanut. - -Siinä katsoa tuijotellessaan huomaa hän miehen varjon liikkuvan -seinällä ja näkee taakse katsahtaissaan Paul herttuan tulevan. Juuri -häntä Olej oli vartonut. - -Hän astuu suoraan porstuan oven taa ja kun ei salpa aukene, vaikka hän -sitä yrittää auki saada, niin hän käy ikkunan alle ja koputtaa ruutuun. - -— Avaapas ovi, Anika! Nukutko ehkä nukkeroiseni, keijukaiseni, -karitsaiseni... - -Mutta turhaan sai herttua koputtaa, karitsainen ei päästänyt sisään, -vaan sen sijaan kuului Olejin karkea ääni. - -— Ovi on kiinni, armollinen herra. Minä olen täällä, jos herttua -suvaitsee ehkä jotakin käskeä. - -— Hm! Vai sinäkö oletkin, vanha Olej? No, missä on Anika? - -Olej tarttui ensin koreaan vyöhönsä, sitte pyyhki hän otsaa leveällä -ahavoittuneella kädellään. - -— Tyttö ei ole teidän palveluksessanne, — vastasi hän, — minä ja paimen -olemme teidän armonne käskyn alaisia, mutta tyttö ei ole vallassanne. - -Paul Taláry katsoi suurin silmin kummastellen Olejita. - -— Mitä tällä tarkoitat? - -Lampuri astui aivan lähelle isäntäänsä ja pudisti nyrkkiä. Avarat -paidanhihat kävivät laskoksiin, jotta jäntevät käsivarret paljastuivat, -noenkarvaisessa otsassa suonet paisuivat, karkea ääni kävi karjuvaksi, -myrskyiseksi. - -— Tahdon vain sanoa, että jos kauvankin vielä aiotte metsästellä näillä -seuduin ja jos panette pyssyynne vain linnunhaulia, niin saattaa -tapahtua, että kohtaattekin linnun asemesta karhun. - -Näin lausuessaan löi hän nyrkillä rintaansa, ikäänkuin tahtoen lisätä: - -— »Minä olen se karhu.» - -Tämä mahtava herra, jolle seitsemänkymmenen kirkon kellot soivat, -kun hän kuolee, ja jolle hattua nostetaan yhdeksässä komitaatissa -niin kauvan, kuin hän elää, lensi tulipunaiseksi kasvoiltaan siinä -seisoessansa eikä tiennyt miten olla, kuin elää, mitä vastata, kun -Brezinan lampuri iski häneen suuret, verikirjavat silmänsä, ja tuon -katseen vaikutuksesta polvetkin alkoivat tutista. Pyssy, jonka hän -nosti alas olaltansa, ehkä aikoen oikaista sitä Olejita kohden, vapisi -myöskin. - -— Unhotatko, ketä puhuttelet, — sopersi nuorukainen. - -— Tiedän, ketä puhuttelen; te olette herrani ja isäntäni. Mutta älkää -te myöskään unhottako, kenen kanssa te puhutte. - -— No, kenenkäs? - -Olejin pää kohosi rohkeasti kuten sankarin. - -— Tuon tytön isän kanssa. - -Talárin herttua hieman kumarsi. Keksei hyvän tuuman. - -— Hyvä, puhun siis kanssasi, lampurimestari, kuten isän kanssa tulee ja -sopii. Minun täytyy saada tyttäresi mistä hinnasta hyvänsä. - -— Mutta minä en häntä mistään hinnasta anna. - -— Kuules lampuri. Mitäs sanoisit, jos saisit omaksesi tämän karjatalon -lampainensa, kaikkinensa, jos minä sen sinulle lahjoittaisin! - -Lampuri ei ollut milloinkaan kummempaa kuullut. Kaikki »tuhat yhden -yön» sadut olivat vain joutavuuksia tämän hurmaavan todellisuuden -rinnalla. Brezinan punakattoisen karjatalonko ynnä sen yhdeksän -kellokasta, sata hienovillaista oinasta ja kaikki muut lampaat saisi -hän omaksensa! Vähänpä sitten enää jäisi muille ihmisille tässä -mailmassa! - -Epäröiden seisoi hän siinä. Vaakaan oli laskettu niin suuri paino, että -toinen puoli oli hetkiseksi heilahtanut ylös, vaikka ehkä kuitenkin -taas olisi alaskin voinut siitä painua. - -Ihastuksella katseli herttua tuota vaa’an epäröimistä. - -— Siten sinusta ihan todella tulisi Brezinan herra. - -Lampuri katsoa tuijotti suoraan eteensä. Kirkkaita tulevaisuuden kuvia -alkoi liikkua hänen sielussaan. Kultasolki vyössä, paita silkistä; -hänen lähteissään lauman kanssa kantaa renki perässä lekkeriä, joka -on täynnä makeata viinaa; kaikki ihmiset hänelle hattua nostavat ja -häntä kadehtivat: kas, tuolla kävelee Brezinan lampuri, jonka rikkaudet -ja aarteet ovat niin suuret, että kipaisivat olemaan vaikka Preussin -kuninkaan piironginlaatikossa. - -Olej vavahti. - -Mutta myöskin tulisi se tietyksi, kuka hänelle antoi nuo äärettömät -tavarat, ja saadaanpa sekin ilmi, mistä hinnasta hän ne sai. Mitä -maksaa kaikki turha ihmisten kunnioitus, kun sitä kaikkialle seuraa -suuri synkkä varjo? Suuri synkkä varjo — paha omatunto. - -— No, Olej, päätäpäs asia! - -— Ei, ei, armollinen herra, jättäkää minut rauhaan. Antakaa minun -olla! Olen ollut isänne uskollinen palvelija, älkää saattako häpeätä -harmaille hiuksilleni! - -— Varo, ettet ratkaise liian hätäisesti asiata; et aina tapaa minua -anteliaalla päällä. Tuskin yksi tuhannesta miehestä hylkäisi tällaista -tarjousta. Minä rakastan Anikaa, vien hänet kanssani Wieniin, ja -hänellä on siellä oleva niin hyvät päivät kuin milläkin kreivittärellä. -Hänkin rakastaa minua ja tulee kernaasti mukanani. Mitä tuumimista -siinä olisi, vanha Olej? Tänne kourasi! - -Ei koskaan... Ei koskaan! ... - -— Hullu olet, ihan mieletön olet. Ymmärräthän asiani. Ei sinun muuta -tarvitse kuin ummistaa hetkeksi silmäsi sekä olla huutelematta, hälinää -nostamatta. Siitä saat karjatalon lampainensa. Ei siihen ole mitään -tahraa jäävä. Jos minä esimerkiksi veisin salaa Anikan mukanani, niin -se tietysti tapahtuisi tietämättäsi etkä sinä voisi sille mitään tehdä. -Ethän sinä voi onnen rattaan puolapuuhun tarttua ja sitä seisauttaa. - -Olej kääntyi herraansa selin. - -— Miksi rupesitte siinä tapauksessa asiasta puhumaankaan, — mumisi hän -kolkosti, — olisitte tehnyt ilman... - -— Hyvä! Teen siis ilmankin, — puhui herttua äkkiä kääntyen -lähteäksensä. Hyvästi! - -Nopein askelin hän poistui itseksensä vihellellen. - -Olej horjui seinän nojaan. Voimat luopuivat. Hän tahtoi vielä huutaa -jotakin poistuvalle, mutta huulet vain liikkuivat, ääntä ei tullut. -Kauheasti pyöreivät hänen silmänsä, herttuan jälkeen ne kummanlaisesti -tuijottivat. Pelko ja inho niistä kuvastui. - -Horjuen ja seinää pidellen hän kömpi tupaan. Päätä huimasi, tuskallisia -ajatuksia oli sinne tukuttaisin tunkeutunut, jotka raskaina kuin -jyrkältä vuoren rinteeltä vyöryvä kivi laskeusivat sydämmelle sitä -painamaan ja ahdistamaan. - -— Voi se on ähky! — äännähti hän kamalasti. - -Vuorten kaiku vastasi: voi, ähky. - -Olej kyllä tiesi, ettei se ollut totta. Ihminen osaa valehdella -itsellensäkin. - -Tultuansa tupaan meni hän maata ja uskotteli ähkyä potevansa. -Ensimmältä ähkyi hän sairaan metsänpedon lailla, sitte kätki -hän kamalannäköisiksi käyneet kasvonsa peitteen alle ja rupesi -helpoittaakseen tuskiansa veisaamaan. - -Entä jos veisuusta lainaamansa mietteet karkottaisivat tiehensä nuo -entiset synkät ajatukset? - -Hyvän aikaa hän näin tuskissaan vaikeroi, kunnes kuuli ulkoa Anikan -nopsat askelet. - -— Jopa tuli, nyt saa nähdä! — huudahti ukko hypäten seisoalle kuin -vimmattu. Vuodetta vastapäätä riippui seinällä peili, josta hän näki -turvonneet kasvonsa. Hän seisahtui sen eteen, katsoi ällisti hetkisen -omaa kuvaansa, — sitte karjasi hän kerran, nosti nyrkkiä ja löi sillä -peiliin niin tuimasti, että lasi tuhansina pirstaleina lenteli pitkin -huonetta. - -Kädestä juoksi veri, silmät mulkoilivat nurin päässä, kun Anika astui -tupaan, ja isä makasi tiedotonna tainnoksissa lattialla. - -Anika ei voinut ymmärtää, mikä isää vaivasi; alkoi kiireisimmästi -valella kasvoja vedellä sekä nosti hänet sänkyyn maata. Koko yön -lampuri houraili, oli taistelevinansa kauheitten hirviöiden ja noitien -kanssa, jotka tahtoivat pistää häntä sydämmeen ja kaivaa maksan ulos -hänen sisuksistansa. - -Aamun valjetessa hän tointui, ajoi Matin kanssa lampaat laitumelle, -mutta ei herättänyt Anikaa, kuten muuten tapansa oli, suurusta -laittamaan, vaan läksivät syömättöminä. - -Oli kaunis kevätaamu. Kaikki kappaleet saivat osansa luonnon ihanasta -hymyilystä. Kastehelmistä kimalteleva ruoho tarjoutui lampaille -syötäväksi, eikä heitä tarvinnutkaan kahdesti käskeä; linnut lauloivat -niin iloisesti... sanalla sanoen aamu oli niin ihana, kuin se on -runoilijain lauluissa kuvattu, vaikka ne eivät muuten useinkaan -paikkaansa pidä. Luonto onkin ainoa, jota ei fantasia voi kaunistaa -eikä suurentaa, mutta vain typistää. - -Kaikki näytti iloiselta, Olej vain oli alla päin ja Matti surullisna. - -Olej ei koko päivään löytänyt rauhaa mistään. Ei viitsinyt maata, -lauman johto ja pajukorin tekokin tuntui ikävältä, käveleminen oli -vaivaloista, ajatteleminen, niin, ajatteleminen oli tuskallista. - -Ja kuitenkin oli hänen mahdoton ajatuksia paeta. Ne syöksivät hänen -kimppuunsa ja seurasivat häntä kaikkialle. - -Ajatukset ovat niin hävyttömät, etteivät tottele, vaikka käskeekin -heitä suorimaan tiehensä. - -Kuinka käy Anikan? Hän oli aikonut myydä tyttärensä, hän, Tuomas Olej, -Brezinan lampuri. Myydäkö häntä aarteista, rikkauksista? Ei koskaan! Ei -koskaan! - -Ja tuo ääni, joka oli seitsemäntoista vuotta elellyt metsässä, -puhutteli tänään häntä jo kolmasti sanoen nuhtelevasti: Tuomas! Tuomas! - -Hirveätä! Yhdeksän kellokkaan kellotkin tietävät puhua, että -»karjatalon osti... kunniaansa vaihtoi». - -— Kuules poika, ota irti kaulasta nuot kellot! - -Matti tekee työtä käskettyä, mutta kovasti hän tuumii, mikä lampurin -päähän nyt on pistänyt. - -— Kuules Matti, anna kellojen olla; tuli toinen asia mieleeni. Ota -takki yllesi! Paljoko aikaa jo lienee kulunut? - -— Päivä on yli puolen. - -— Saat lähteä Taláriin. - -— Ymmärrän, isäntä. - -— Menet herttuan hoviin ja sanot, että olet Brezinan lampurimestarin -asialla sekä tahdot puhutella itse herttuata. - -Matti kuunteli tarkasti, hengitystään pidätellen. - -— Sinut lasketaan sisään. Seisot herttuan edessä ja lausut hänelle -sanasta sanaan näin: »armollinen herra, Brezinan lampuri ilmoittaa, -ettei siitä meidän kesken puhutusta asiasta ikinä synny mitään; -heittäkää se mielestänne armollinen herra.» — Ymmärsitkö? Riennä! - -Matti olisi mielellänsä tarkemmin udellut, mikä se asia oli, mutta -lampuri oli niin äreän ja tuiman näköinen, ettei uskaltanut häntä -puhutella ja ruveta kyselemään. Matti aavisti kuitenkin vaistomaisesti, -ettei tuo asia olisi oleva herttualle mieliksi — ja hän kiiruhti sitä -toimittamaan. - -Illan tullen hän saapui matkaltansa Talárista. Läähöttäen, väsyneenä -mutta kumminkin vihellellen hän palasi kotia. Mistä hiidestä oli hän -niin hyvälle hatulle tullut? - -— Mitä sanoi herttua? — kysäsi lampuri ääntänsä hilliten. - -— Ei mitään, isäntä. Ei niin mitään. - -— Et siis hänen puheillansa käynytkään! — torui hän murheissaan. - -— Enkä käynyt, — vastasi poika levollisella omatunnolla. - -— Mutta enkö minä käskenyt? — ärjäsi ukko vihaisesti. - -— Joko käskitte, taikka olitte käskemättä... tänään puolenpäivän -tienoissa oli herttua matkustanut Wieniin. Sinne minä en voinut lähteä -hänen perässään, — puhui paimen hieman närkästyneenä, varmasti arvellen -hyviä sanomia tuovansa. - -Lampuri ei vastannut mitään, silmät vain alkoivat kauheasti päässä -mulkoella ja kasvot ihan kelmeiksi kävivät. - -Hän käärei viitan yllensä ja alkoi juosta kuin mieletön kotoa kohden... - -Hänen aavistuksensa toteutui. - -Tuvan edustalla näkyivät tuoreet rattaiden jäljet. Huoneissa ei ollut -elävää sielua. - -Anikan arkivaatteet makasivat pöydällä: valkoisenkirjava huivi, viheriä -sarssihame ja vanha keltainen nuttu. Pyhävaatteet hän oli ottanut -yllensä. Arkinutun päällä oli leveällään paperi, missä kirjoituksen -alla oli herttuan vaakunasinetti: leijona, miekka hampaissa. Se oli -karjatalon sekä siihen kuuluvan karjan lahjoituskirja. - -Tämän havaitessaan lampurista tuntui, kuin olisi puukko sydämmeen -pistetty. Hän arvasi ihan oikein asian laidan. Paha omatunto on taitava -opas. Herttua oli tehnyt ihan niin, kuin hän oli hänelle luvan antanut -tehdä: oli enempää kyselemättä toiminut salaman nopeudella. - -Ukko otsaansa pyyhki, katse ympärille harhaili, ja hän alkoi huutaa -vimmatusti: - -— Anika! Anika! - -Huudellessaankin hän tiesi, ettei vastausta mistään tule. Missä onkaan -jo Anika! Wienin kaupunkia kohden häntä rautatie kiidättää! - -Äänensä sorroksiin huudeltuansa vaikeni hän yhtäkkiä. Kalpeista -kasvoista katosi surun ja epätoivon ilmaus; hän muuttui -synkännäköiseksi, uhkamieliseksi, istui porstuan kynnykselle ja pisti -tupakkaa piippuunsa sekä päästeli niin jäykkänä savuja, kuin olisi hän -siinä korkeintaan miettinyt, tuleeko huomenna sade vai pouta. - -Mutta äkisti nousi hän seisoalle sekä viittasi sormellaan uhkaavasti -taivaasen. - -— Kuules, Jumala! Vielä tänään sinulle näytän... - -Sitte istui hän taas kynnykselle ja poltteli piippuansa aivan kuin -hänellä ei muita aikeita olisi ollutkaan. - -Vasta silloin hän heräsi mietteistänsä, kun lammaslauma Matin johtamana -astui pihaan. - -— Olipa hyvä, kun tulit, poikani, — puhui hän paimenelle tavattoman -lempeästi. — Tuolla tuvassa on kiireinen kirja, jonka sinä saat heti -viedä pehtuorille Taláriin. Käske hänen lähettää se armolliselle -herralle, mutta älköön sulkeko kirjettä vielä tänään, vaan vartokoon -huomiseksi. Sitte saa hän huomenna kirjoittaa siihen jotain lisää. - -— Menen heti noutamaan sitä tuvasta, isäntä. - -— Ei sinun tarvitse, kyllä minä sen tuon. - -— Mutta antakaa minun mennä edes pyytämään Anikalta vähäisen lämmintä -ruokaa, ennenkuin lähden. - -— Älä huoli mennä. Tässä on rahaa; saat sitte matkalla syödä ja juoda. - -Matti pudisti päätä. Mitä tuolla sisällä lienee tapahtunut, koskei ukko -häntä päästä tupaan? Se on varmaan Anikan tähden. Ehkä hän nukkuu? -Taikka itkee? Sangen mielellänsä Matti nyt vain hetkiseksi tahtoisi -saada neitoa nähdä, minkä muotoinen hän on. Joka päivä on hän hänet -nähnyt, aina hänen muotonsa on nuorukaisen silmissä, mutta kumminkin -hän joka päivä sen muodon unhottaa. Kummallinen on se rakkaus. - -Sama se! Antaa tytön tänään vähäisen surra herttuan lähtöä; huomenna -taikka ylihuomenna hänen rakkautensa taas palaa entiselleen. Säkkipilli -on jälleen oleva onnenkuvan seljässä... - -Hyvillä mielin läksi Matti matkalle, herttuan jättämä paperi muassa. -Ristissä käsin katseli Olej häntä niin kauvan, kuin pojan haamu tieltä -näkyi; sitte poikkesi hän navettaan. - -Hän tarkasti lampaat kaikki järjestänsä, seisahti tavan takaa yhden ja -toisen kohdalle mumisten käsittämättömiä, puolia sanoja, ja viimein -nämätkin haihtuivat kuuluvaan nyyhkytykseen. - -Brezinan lampuri itki kuin lapsi. - -Hän veti hattua alas silmille, ettei sen alta mitään olisi näkynyt, ja -astui navetan ovesta ulos. Pihaan päästyänsä hän sulki oven lukkoon -kiertäen kahdesti avainta, kuten tapansa oli yöksi. Mutta nyt hän tällä -kertaa astui suoraan vinttikaivon luo ja heitti syvästi huoaten avaimen -kaivoon. - -Ja nyt hämärän tullen hän ryhtyi työhön. Pihalla oli läjä kuivia olkia; -näitä hän kantoi hajalle melkein ylenluonnollisella nopeudella sekä -asetteli talon ympärille paksulta, runsaassa määrin. - -Ja kun tämä työ oli tehty, otti hän korean halattinsa ylleen sekä -sytytti oljet palamaan kuudesta kohdin. Vielä heitti hän yhden palavan -lyhteen vinnille, joka oli kaikellaista kalua täynnä. - -Tuuli liehutteli iloisesti tulenliekkejä ja kasvatti ne pika pikaan -äärettömän suuriksi. - -Mutta maan kuulu Brezinan lampurimestari lähti juoksemaan yli kivien -ja kantojen maalia, suuntaa tietämättä; ei taaksensa edes katsonut... -Tiesi hän ilmankin, mitä siellä tapahtui. Mihinkä ikänä juoksi, niin -oli metsä valoisa, aivankuin kirkkaalla päivällä. Mutta etäämpänä, -minne ei tiheän metsän takia valo enään näkynyt, tunsi hän kasvoillensa -putoilevan kummallisia hämähäkintapaisia eläviä, jotka kutittivat.... -Yhden sai hän kiinni lennosta, otti käteensä ja tutki mikä se oli.... -Ei ollut mikään itikka, vaan mustaa kartta, jota tuuli oli tuonut tänne -asti Brezinan palavasta karjatalosta.... - -Ja Brezinan lampuri juoksi yhä edelleen. Herra yksin tiesi, minne hän -viimein seisahtui ja joutui? ... - -Kun Matti aamun valjetessa saapui kotia, niin hän ei enää löytänytkään -Brezinan karjataloa, vaan tyhjän, mustan savuavan sijan. - -Maahan vajonneita, hiiltyneitä hirsiä, mustuneita luita.... - -Olivatko ne ihmisen vaiko eläinten luita? - -Paimenen sydäntä alkoi ahdistaa. Kaikki oli hänestä kauhea, -hämmästyttävä arvoitus. - -Hän huuteli Anikaa ja lampuria nimeltä. - -Ei kukaan vastannut. - -— Herra Jumala, missä lienevätkään? ... - -Palavat kekäleet, jotka siellä täällä kiiluivat tuhan alta, eivät -suinkaan hänelle vastausta antaneet. - - * * * * * - -Siitä asti on Brezinan laaksossa kaikki hiljaa; rehevää ruohoa -ei tallaa ihminen eikä eläin. Vuodet vierivät toistensa perään; -päärynäpuut kantavat hedelmiä ja pudottavat ne taas maahan, ruoho -kasvaa ja uudestaan lakastuu, mutta yksi musta, neliskulmainen paikka -ei koskaan viheriöitse. Kuka tietää syyn siihen sanoa! Surumielinen -kansanlaulukaan ei tiedä asiasta muuta osviittaa antaa kuin seuraavat -säkeet: - - Ja musta paikka on tienoolla Brezinan, - On karjatalo siell’ ollunna kuulu maan... - - - - -SÄKKIPILLIN PUHALTAJA LAPAJ. - - -Kun slovakilainen perustaa omaa pesää, hakkaa hän metsästä kahdeksan -noin puolentoista sylen pituista seivästä, teroittaa nämät kummastakin -päästä ja pistää ne pystöön maahan puoliympyrään, parin vaaksan päähän -toisistansa. Latvapäihin hän sitoo seipäästä toiseen pähkinäpuun -oksista saatuja vitsoja, joten syntyy majan runko. Sitte kattaa hän -rakennuksensa seipäillä, risuilla, sekä turpeilla, seinät tehdään -hirssin oljista, joiden selkään vielä »valkaistukseksi» pannaan rukiin -taikka vehnän olkia, ja niin on polisipalatsi valmis. - -Mahtavana ja itsetietoisena tärkeästä asemastaan vallitsee se pellolla; -kunnioittavasti ja miltei sykkivin sydämmin astuu sen ohi jokainen sekä -oikeilla että väärillä asioilla kulkeva kristitty sielu, sillä sehän -on pahojen tekojen ensimmäinen rangaistuspaikka, ja näkeehän sen jo -päältäkin, että se on aivan samaa mallia, kuin komitaatinhuone, vaikka -tosin onkin tätä pienempi kooltaan. - -Mutta silloinpa vasta vainionvartijan majalle kunniata ja mahtavuutta -lankee, kun sen edustalla maassa näkyy ympyriäinen iso musta paikka, -joka osoittaa että rankaiseva oikeus on kotona, jonka edustaja Lapaj, -se maankuulu säkkipillin puhaltaja musikantti, täällä nuotion ääressä -paistaa perunoita tuhassa ja välistä »omistajatonta» lihaakin, johon -hän ompi perinnyt himon esi-isistänsä lampureista. - -Vieläkin valtaavamman vaikutuksen tekee suuri visainen sauva, -tuo oikean mahdin perikuva kodan seinustalla; samaten myöskin on -kaikkein kauhuna punareunainen halatti, joka riippuu etupuolella -kodan suupielessä, sillä siinä tapauksessa epäilemättä tarkkasilmä -Lapaj loikoo sisällä ja vartioitsee raoista seutua, toisella silmällä -länteen, toisella itään. Silloin ei tohdi jäniskään lähimaihin lähteä. - -Mutta mahdotonta ei ole sekään, että tuo kaikki onkin ilkeätä petosta. -Sill'aikaa näet kun halatti ja sauva vartioitsevat seutua, voipi -näiden omistaja, tuo kuuluisa Lapaj kierrellä muita maita, sillä hänen -virka-alansa onkin sangen lavea, ja tarvitaan taitavuutta voidakseen -sitä toimittaa niin mainiosti kuin hän, joka tuntee ammattinsa kaikki -konstit ja osaa jakaakin itsensä useampaan eri paikkaan yhtä haavaa. - -Mutta eipä hänkään leipäänsä leikillä ansaitse, kyllä se on saatu -rehellisellä työllä. Otsansa hiessä työtä tekevä päivämies saattaa -kyllä kadehtia nähdessään Lapajin maata kellettävän taivasta kohden -töllistellen, mutta hän ei tule ajatelleeksi, että vainionvartijalle -ei kelpaa muun mailman järjestys, sillä hänelle on vaikein aika yö, -jolloin muut ihmiset saavat rauhassa levätä. - -Illalla hänen työnsä alkaa. Kun koko luonto uneen uinuu, niin hänen -pitää valvoa. Kaikki on hiljaa. Vanha Fátran vuori katsoa tuijottaa -jylhänä kiiluvin silmin. Paimenet näetsen siellä yöksi nuotioita -sytyttävät. Synkät pilvet laskeutuvat yli seudun, juuri kuin aikoisivat -kiertää kaikki varkaat näkymättömyyden verhoon, ja Garamin joki -alhaalla laaksossa liristessään sopajaa: »Lapaj ei nyt näe. Sop, sop, -sop! Varastakaa nyt!» - -Mutta se on suuri erhetys. Tähän aikaan Lapaj näkeekin parahiten. - -Oven suulla hän hääräilee. Katsoi viisaimmaksi sammuttaa valkean. Tuli -on järjestyksen valvojalle huono toveri, sillä sen valossa hän näkyy -jo kaukaa eikä hän itse voi nähdä lähellekään. Tähän aikaan ei hän -sentähden kärsi tulta muualla kuin piipussansa. Siellä se on omiansa -taistelemaan tuon kirotun nuoskean tupakan kanssa, jonka sekaan hänen -on tapa panna kuivatuita perunanlehtiä. Onpa sekin hauska tepponen, -oikein viisaan miehen työ tehdä tuollaisista kelvottomista lehdistä -»Unkarin kuninkaallista tupakkaa». Ja maistuuhan se niinkin. Savu -kuin savu! Ei Lapaj ainakaan sekoitustansa huonoksi soimaa, vaan -imee mielihyvällä piippunysäänsä ja katselee niin kauvan kuin silmät -tähtäävät savukiehkuroita, kun nämät nousevat avaruuteen ja yhtyvät -pilviin. Aamulla niistä tulee kastetta. - -Hiljaisuutta häiritsevät välistä virkakumppanien tuulen tänne tuomat -äänet kylästä, — koirien haukunta ja kukon kiekuna. Ne vartioivat -kylää, hän peltoja. Lapaj on niiden hyvä tuttu ja voisi vaikka vedon -lyödä, että hän ymmärtää heidän puheensa. Ainakin tuntee hän jokaisen -äänestä, onko esim. haukkuja Matti Skvarkan »Viszkocs» vai Martti -Liptákin »Ulaani». Samaten on kukkojen laita. Kahdenkolmatta vuoden -kokemuksesta on hän niistä keksinyt sangen tarkan ajantiedon. - -Ensimmäinen kukko, joka kiekuu, on koulunopettajan; se alkaa laulun -(ja parempi ääni sillä onkin kuin isännällänsä), ehkäpä siitäkin -syystä, että se on nälkäisin koko kylässä ja rientää ilmoittamaan -puoliyön aikaa ikävissään, luullen kaiketi, että sillä tavoin aamu -joutuu pikemmin. Senjälkeen puuttuvat lauluun pehtuorin rouvan -kokinkiinalaiset, — täsmälleen kello puoli kaksitoista. Kunnianarvoisen -pastorin kukko sentään on täsmällisin, se kiekuu ihan kahdentoista -lyömältä. Helppo hänen niin tehdä, kun kirkontorni on ihan nokan -edessä; siitä tietää, paljoko kello on. Hengellistä säätyä seuraapi -uskovaisten joukko, kuka laulaa vienosti, kuka järeästi, mikä aivan -harjaantumattomalla äänellä; Lapaj tuntee heidät kaikki paljaasta -laulusta, ihan kuin olisi ollut kunkin läheinen tuttava. - -Se on perimätaitoa, kulkee sukupolvesta toiseen. Lapajin iso-isä oli -veronmaksaja lampurimestari Hlinan karjatalossa, mikä asema rahvaan -kesken on ainakin yhtä arvokas, kuin parempien ihmisten mielestä -ispaaninvirka. Tästä isän kunniasta lähtee loistoa lapsille ja -lastenkinlapsille. Hänen poikansa aleni tavalliseksi lammaspaimeneksi, -mutta ulkona luonnon helmassa hänkin eli kaiken ikänsä ja tottui sen -sävyisiin asujamiin. Paljo oli hänen kaittavinansa näetsen lampaita, -yhtäläisiä eläimiä, joita ei toisistaan eroita kasvojen väri, erilainen -otsa, omituinen käynti ja äänenlaatu, vaan ovat ihan yhdennäköisiä -kuten apilaan lehdet. Ei mikään akatemian jäsen osaisi selvittää, mikä -heistä mikin on, mutta lammaspaimen heidät kyllä tuntee, hänen silmänsä -ovat tottuneet huomaamaan salaisia piirteitä, joista ei tavallinen -ihminen voi selkoa saada. Eikä hän ainoastaan tunne kutakin heistä -erikseen, vaikka kuinkakin olisivat sikin sokin suuressa laumassa, -vaan hän tietää myöskin heidän syntyperänsä, muistaa heidän äitinsä ja -iso-äitinsä. Tämä tuntuu uskomattomalta, mutta olen siitä omin silmin -tullut monta kertaa vakuutetuksi. - -Esi-isistään oli Lapaj perinnyt terävän havaintokykynsä ja vaikka hän -olikin alentunut aristokraattisesta lampurisuvusta, niin osasi hän -siitä hyötyä vainionvartijanakin. Tärkeä perintö hänelle on, että -luonto on hänen emonsa ja lähimmät sukulaisensa eläimet. Luonto ei ole -häijy äitipuoli ja nuo sukulaiset ovat paremmat kuin ihmiset. Ainakaan -ne eivät teeskentele, heidät oppii tuntemaan ja pääsee selville heidän -omaisuuksistansa. - -Hevonen pureksii ja tärvelee pahasti kaalinkuvut, kun se pääsee -irralleen, koira filosofin tapaan syksyisin puutarhassa kierrellessään -välistä tekee pahaa ryytimaille; härkä syöksee suoraa päätä -mailasmaahan ja ähkyy ja puskuu, kun ei rehu ollutkaan tarpeeksi -makoista; viisaammanluontoinen porsas tonkii maan salaisuuksia -ilmoille, josta hän omaksi onnettomuudeksensa keksii suuhunsa jonkun -vaivaisen, rupisen perunan. - -Täten voipi jo ennakolta tuntea eläinten luonnonlaadun, he kun -esiintyvät suorina, viettinsä mukaan; mutta ihminen on paljoa -vaarallisempi, sillä hän lähestyy viekkaana ja kavalasti, urkkien, -koska Lapaj sattuu olemaan poissa, käyttäen hyväksensä hänen -yölepoansa, pimeyttä, syyssumua, ja mitä silloin silmä näkee, sen käsi -viepi. - -Ihmistä ei voi oikein oppia tuntemaan. Hän tulee ystävällisen -näköisenä, toivottaa vilpittömästi hyvää iltaa Lapajille, tarjoo -tupakkaa piippuun, antaa siemauksen viinapullostaankin, ja melkein -luulisi, että mies on todellakin tullut ystävyyttä tekemään, — niin -tuleekin ennen pitkää selville, että paras kaalinkupu on saanut jalat -allensa ja että herrasväen suuren suuri kurpitsi, johon pehtuorin rouva -oli nuppineulalla nimensäkin pistellyt, oli tehnyt sille seuraa. - -Ihmekös sitten, ettei Lapaj oikein pidä ihmisistä? Hyvästä syystä -epäilee ja karttaa hän heitä; ei hänellä ole ollut eikä suinkaan -hänelle tulekaan mitään läheisempää yhteyttä heidän kanssansa. Miltei -käsittämätöntä on, mistä hän on oppinut puhumaan sekä myöskin, kun hän -ei ole sitä taitoa unhottanut. - -Ja mistäpä hän sitte puhelisi, joskin häntä joku kuuntelisi? Ei hän -tunne iloja eikä suruja, ei hänen siis ole tarvis ajatellakaan eikä -liioin ajatuksiansa ilmaista. Ja koko slovakilainen rotu on muutenkin -hidasluontoisempi ja jäykempi kuin unkarilaiset. Eikä se ole ihmekään. -He ovat kylmemmän maan lapsia, myöhemmin heillä aurinko nousee ja -laskee varhemmin sekä paistaa keskipäivälläkin valjummin, ikäänkuin -vastahakoisesti. - -Luonto heidät tuntee ja on siellä heidän luonteensa mukainen. Pähkinät -siellä ovat kovan kuoren sisässä; maa kiviperäistä, jottei se -milloinkaan pääse oikein herttaisesti hymyilemään eikä voi pukeutua -todelliseen, hilpeään juhlapukuun; kirkkaasta taivaan kannesta on -heidän osallensa joutunut vain pieniä palasia; muita osia peittävät -jylhät, lumiset vuoret. - -Tuuli majailee useimmasti tuolla Fátran vuoren rotkoissa, ja kun se -pääsee irralleen, niin saavat slovakilaiset ensin tuntea sen kylmää -henkeä. Kevät heille saapuu kesällä, kesä taasen ei tule koskaan, vaan -sen sijaan joutuu talvi niin varhain, ettei sitä missään muualla vielä -tarvitse vastaan ottaa. Heille kelpaa kaikki, he ovat aina tyytyväisiä. -Se on hiljaista, kärsivällistä kansaa. - -Tuota luonnon ivantekoa tapaa kaikkialla. Vehnäntähkä kasvaa täällä -tuskin puoleksi siitä kuin onnen suosimalla alamaalla ja jyvät jäävät -niin pieniksi ja koviksi, ikäänkuin ne eivät itsekään olisi aikoneet -kasvaa muiksi kuin ruumeniksi. Kaali siellä kasvaa korkeaksi sen -sijaan, kuin sen pitäisi kupua tehdä; päärynät ja omenat villiintyvät -ja muuttavat makunsa, muistuttaen Siperiaa sille, joka niihin puraisee. - -Rakkauskin, joka kaikissa kansoissa, vuorilla ja laaksoissa raitisna -elää, joka muualla mailmassa on kuuma kuin tuli, suloinen kuin ruusujen -tuoksu, on tässä kansassa valju, väritön ja kummallinen. - - »Kultani vieressä istuin kerran, - Sydämmet sykkiä alkoi, kasvot ne heloittivat, - Pian ensi suukkonen oisi nyt maiskahtanut, - Mutta kun piippuni juuri sammui, - Täytyi mun poistua saamahan täytettä uutta.» - -Tämä ei suinkaan ole hilpeä pilaruno vaan surullinen, hidassäveleinen -laulu. Nuorukainen mieli mustana itkee katkerata kohtaloa, joka teki -niin äkkinäisen lopun suloisesta hetkestä sammuttamalla tulen piipusta, -jota paitsi ei saata puhua minkäänlaisesta onnellisuudesta tässä -mailmassa. - -Sangen kauniisti, oikein sydämmeen sattuvasti Tapani Lapaj osaakin -säkkipillillään soittaa tuota nuottia! Mutta ei hän sitä itsekään -ihanaksi tunne. Hän ei ikinä ole ketään rakastanut. Neidon katse ei ole -häneen tässä elossa vielä mitään vaikutusta tehnyt. Hän ei muista, että -sydämmensä (jos hänellä sitä edes on) olisi koskaan liikahtanut taikka -tuimemmin sykkinyt, vaikka sellaisia tilaisuuksia hänellä olisi ollut -kyliinkin, hän kun säkkipilliään käy soittamassa melkein jokaisissa -joltisissakin häissä. Monen kauniin tytön jalat ovat keikkuneet hänen -soittonsa mukaan. - -Mistä oli hän oppinut noita säveleitä soittamaan niin suruisesti, -sydäntä särkevästi, niin silkkihienosti, vinhan viehkeästi, jotta -kuulijain sydän on ensin pakahtua tuskasta, mutta ei kuitenkaan pakahdu -vaan heltyy, sulaa kuin vaksi sisällisestä lämpimästä tunteesta... -ja sulaa vain yhä sulamistansa; ei ole enää vaksi, vain vuotava -hunaja, makea säkkipillin soitannasta, mutta voipi kohta taas käydä -katkeraksi, kun Lapaj surullista soittaa, ihan kuin mesikin, kun siihen -myrkynpalanen pudotetaan. - -Kuka oli ollut luonnonlapsen opettaja, hänen joka niin vähän ihmisten -parissa seurustelee? Oliko ehkä oma sydän opettanut? Ei. Se oli -piittaamaton ja jäykkä. Vuoret, kukkulat, laaksot katsoa tuijottavat -häntä äänettöminä, kuten hänkin heitä; ne eivät liioin ole opettajina -olleet. Kuulijakunta, kaalinkuvut ja hirssilaiho eivät myöskään -aploodeillaan ole häntä kehoittaneet. Mistä oli hän sitte saanut -tuon soittotaidon? Paimenpoika, joka hänen lapsuudessaan oli hänelle -opettanut tämän alkuperäisen soittokoneen viljelemisen ensimmäiset -alkeet, oli kehnonpäiväinen hutilus, eikä lähimaillakaan ollut toista, -joka olisi tuota konstia osannut; muuan Hikszum niminen musikantti -asui Nógrádissa vuoren juurella, eräs toinen taasen, jota Pietariksi -nimitettiin, jossain Nyitrassa. - -Eikä Tapani koskaan liiku pois kotitienoiltansa mieheksi tultuaan. -Ennen nuorna tosin häneenkin tarttui, kun piti elämänuraa valita, -kansansa yhteinen vika, nimittäin vähimmän ruumiinvoimia kysyvän -ammatin etsiminen, jonkatähden hänkin rupesi juurikoreja ja muita -punomateoksia tekemään. Tällä uralla joutui Tapani kauvas mailmaan, -mutta jo puolen vuoden perästä suuttui hän tuohon virkaan ja rupesi -kotia päästyään siihen toimeen, jossa hän nyt on ja joka silloin sattui -avoinna olemaan. - -Itse hän ei koskaan puhu ulkomaanmatkastansa, vaan tästä tietää kertoa -kunnianarvoisa pastori, joka ollen oikea luterilainen, vieraassa -maassa, kuuluisan Preussin kansan keskellä kokosi nuo loppumattomat -sanat ja viisaudet, joita hän nyt sunnuntaisin vähitellen tipahuttelee -sanankuulijoillensa. Hän useinkin kertoo, miten hän kerran oltuansa -kaksi vuotta poissa rakkaasta kotimaastansa ja paraikaa sitä muistellen -astuskelee Berlinin katuja, — niin keksii hän likaisen, sangen tutun -näköisen henkilön, joka oli kotoisin hänen kotikylästänsä. Silloinpa -hän ihastui; olihan se hänen entinen leikkitoverinsa Lapaj, korikimppu -kädessä, leveä vaskisolkinen vyö kupeilla. - -— Sinäkös se oletkin, Tapani? Ihan sama mies! — huudahti hän silloin -ihastuneena miehelle, jonka töppösissä ehkä vielä oli kotimaan tomukin -säilynyt. - -Vaan Lapaj ei ollut millänsäkään hänen tervehdyksestänsä. - -— No niin, — olenhan minä Tapani; entä sitten; — ja näin sanoen astui -hän jäykästi edelleen, tuntematta edes hiukkaakaan hämmästystä taikka -iloa kohtauksesta. - -— Lapaj! Lapaj! Pysähdy! Etköhän minua tunne? - -Nyt pastorin kertomuksen mukaan miehemme vihdoin oli pyörähtänyt sekä -äreästi vastannut: - -— Nono! Mitä minusta tahdotte? Olettehan te pastorin poika, se -»tutentti». Olisikos teillä työtä antaa? - -Ja tämän kohtauksen pastori joutuu useastikin kertomaan, sillä -tapahtuuhan sangen vähän muuta mainittavaa miehelle, jonka »vuoret -ovat nielleet». (Hän käyttää tätä sananpartta osoittamaan kovaa -kohtaloaan, joka on hänen laajat tietonsa haudannut tänne syrjäiseen -ja köyhään slovakilaisseurakuntaan.) Sentähden täytyy hänen turvautua -vanhoihin muistoihin; ja ynnä tuon mainitsemamme muiston kanssa olivat -muuan nuoruuden ijässä tehty tepponen, kuten väitetään, suurenmoinen -tappelu, sekä kolmanneksi nykyiseen vaimoonsa kummallisesti alkanut -tutustuminen hänen elämänsä käännekohtia. Ja kun isällinen kaitselmus -oli hänet siunannut paremman kohtalon ansainneella puheliaisuudella -siitä lähtein, kuin hän koulussa läksyjä lukemasta pääsi, niin ei sovi -kummastella, että hänen kohtauksensa Lapajin kanssa seuroissa tuli -yhtä usein ilmoille kuin muutamat ruokalajit eräiden ravintoloiden -ruokalistoilla. Sitä enemmän se oli anteeksi annettava, koska hän -viljeli sitä sielunhoidollisessa tarkoituksessa seurakuntansa -rakentamiseksi, tahtoen siten osoittaa, ettei slovakin kansassa löydy -hellempiä tunteita eikä isänmaanrakkautta, ja että Lapaj oli epäsikiö, -tunnoton puupölkky, joka näytti olevan syntynyt tähän mailmaan vain -kuluttaaksensa muutamia leveälierisiä hattuja yhdeksännellätoista -vuosisadalla. - -Mutta kumminkin hän Lapajista pitää. Kun luonto talven tullen sulkee -ovensa, jotta Lapájikin sen helmasta pois joutuu, niin saa hän asua -kaukana pappilan korvessa sijaitsevassa myllyssä, pastori antaa hänen -siellä majailla, kun hän kevääsen asti myllyä vartioitsee. Metsästä saa -hän kyllin työn ainetta korien ja mehiläispesien tekoon, lapioiden ja -tadikkojen veistoon. - -Ikävä asunto tämä ja työ hidasta! Harvoin täällä liikkuu ihmisiä, -sitä useammin susia. Paaston aikana kevätpuoleen saattaa joku -lähiseutulainen tänne tulla puhumaan häntä soittajaksi pian pidettäviin -häihin. - -Ei silloinkaan paljon sanoja tuhlata. Lapaj ottaa aina taiteestansa -määrätyn maksun, josta ei hän mitään anna pois tinkiä. Massi täyteen -tupakkaa, illan tullen tuopillinen paloviinaa, puoliyön tienoissa puoli -tuoppia hunajaviinaa, aamupuhteella pullo luumuviinaa, ruokaa vatsa -täyteen sekä puhdasta rahaa kahdeksankymmentä kreutzeriä. Se ei ollut -vähän, mutta ei paljonkaan, eritoten kun on vähäisen enemmän mailmaa -nähnyt. Tuolla on esimerkiksi Hikszum, Kékkön soittoniekka! Muuan -Balassa niminen paroni hänet Italiasta tulleella maalarilla kuvautti -säkkipillineen, virsuineen päivineen; kuva ripustettiin palatsin salin -seinälle, palatinusten ja ispaanien joukkoon. Erästä toista Pietari -nimistä säkkipillin puhaltajaa Nyitran kreivi elättää, jotta miehellä -on parhaat päivät, viinissä ihan kylpee, rasva ruokana, sulatettu -voi juomana (jollaiseksi slovakilaisen mielikuvitus ajattelee vasta -oikeauskoisten elämää tulevaisessa autuudessa). - -Ja Lapaj on kuulumpi soittaja kuin noista kumpainenkaan! Hän ei -tosin itse sitä tiedä, mutta kaikki ihmiset toiset tietävät, miten -nuo yllämainitut musikantit, kertomuksen mukaan, eräänä yönä tulivat -kuuden komitaatin takaa etsimään Lapájita tämän majasesta ja lupasivat -kahdeksankymmentä kreutzeriä joka nuotista, jonka hän osasi soittaa, -jos hän näet oli todellakin semmoinen poika, jommoiseksi huhu kertoi. - -Silloin Tapani alkoi soittaa vienosti, sydämmeen sattuvasti vuoriseudun -suruisinta säveltä; kuukin taivaalla kuuntelemaan seisahti, soittoa -ihastellen, ja vanhan virran laineet lakkasivat lipisemästä, jotteivät -häiritsisi. - - Talvisäässä talo - verrattava hautaan, - karja kadonneena, - lyöty lampur rautaan. - -Hikszum ei laulun päätä odottamaan jäänyt; häpeissänsä hän pötki -käpälämäkeen ja on vieläkin sillä tiellä, jollei ole seisahtunut. -Pietari taasen pirahti itkemään kuin lapsi, ja päästyänsä kylään, minne -oli säkkipillinsä jättänyt, hän ensimmäiseksi työkseen puukolla ratkoi -rikki koko uhkean soittokoneensa, joka ei hänestä enään ollut minkään -arvoinen, sittekun sai kuulla Lapajin soiton. - -Ja kovasti sydämmystyneenä hän kaikkialta urkki ja tiedusteli, mistä -Lapaj oli tuon opin saanut. Asukoon tuo mestari joka hänen oli -opettanut, vaikkapa mailman äärissä, niin uhkasi Pietari mennä häntä -etsimään saadaksensa enemmän taitoa säkkipillin puhaltamiseen, jotta -voisi Lapajille vertoja vetää. - -Mutta ei kenkään hänelle osannut tietoja antaa, turhaa oli kaikki -uteleminen ja aprikoiminen. Yleisö tuli viimein siihen luuloon, että -itse säkkipillissä se tenhovoima oli. Se säkkipilli oli tehty mustan -oinaan nahasta. Jotkut sen tunsivat pienestä karitsaisesta asti. Lucian -yönä, juuri puoliyön aikana, hiipi sysimusta eksynyt karitsa määkyen -Lapaj vainajan laumaan, ja tämä lahjoitti sen pojallensa Tapanille -siinä luulossa, että sille kumminkin vielä omistaja ilmestyy. Tapani -sangen mielistyi tuohon pörhövillaiseen elukkaan, leikitteli sen -kanssa tuntikausia, syötti sille kädestä tuoretta ruohoa, jotta se -tuli ihan kesyksi, eikä sillä tainnut muuta vikaa olla, kuin se, ettei -osannut puhua. Tapani antoi sille nimenkin, mikä on lampaalle tavaton -kunnianosoitus. Sanoi sitä »Hittoseksensa». - -Kun sitte suurien koleravuosien jälkeen kulkutauti alkoi liikkua -eläimissä, niin Hittonenkin sortui ruttoon, mutta sen verran sillä -kuitenkin oli kiitollisuuden tunnetta, että jätti nahkansa muistoksi -Tapanille, joka sai siitä tehdä, mitä tahtoi. - -Tapani teki nahasta säkkipillin. Oikein muhkean ja taiteellisen -tekikin; sen piippu oli silattu puhtaalla hopealla, huilut alapuolella -ainakin vaskella, jollei juuri kullalla koristetut. Sellaista kalua -ei ollut edes pyhällä kuningas Davidilla! Kun Tapani siihen puhaltaa, -niin heti ilmestyy Hittosen henki, sillä meidän kesken puhuen tuo musta -karitsa vainaja oli sentähden Lucian yönä tullut Matti Lapajin laumaan, -kun hän olikin kirottu, karitsaksi muuttunut keijukaiskuningatar; ja -koska Tapani oli häntä hyvin hoitanut, niin hän nyt hengittää hänen -kosketuksestansa kuoltuansakin niin ihania säveliä, jotta itse vanhan -Fátra vuoren lumi helmikuussa sulamaan rupee. Ei kukaan ole niin hullu, -jotta uskoisi Tapanin noita säveliä luovan, vaan muodon vuoksi on hän -pilliin puhaltavinansa, korkeintaan hän nuotin alulle panee, sitte vain -sormet käyvät ja ruumis liikkuu, ikäänkuin hän itse soittaisi. - -Tästä yleisestä puheesta Pietari kovasti kiihkoon tuli. Kaikin mokomin -piti hänen saada haltuunsa Lapajin säkkipilli. Mutta se ei ollut -myytävissä, vaikka Pietari — suuttuneena kun hänen juutalaisen Eliaksen -kautta tekemänsä tarjoukset joka kerta hyljättiin — kopeasti lupasi -sata hopeataalaria kapineesta. - -Mutta ei hän sitä sittekään saanut. Lapaj vain naureli. Mitä hän -rahoilla teki? Hän kun ei myisi virsun paulaa kuningaskunnasta, kun -kerran siihen on tottunut, saati sitten säkkipilliänsä, ainoata -kalleuttansa. Turhaan hänelle selitteli Elias, että viidelläkymmenellä -taalarilla (sillä niin paljon vain se nylkyri Lapajille lupasi) voi -ostaa kolme säkkipilliä, paljoa kauniimpaa, ja vielä jääkin niin paljon -rahaa, että hän on oleva suurempi herra kuin itse Rothschild, jos sen -summan panee korkoa kasvamaan. - -Mutta Tapani Lapajin harmahtaneessa päässä ei ikinä ollut liikkunut -ajatusta eikä halua panna rahaa korkoa kasvamaan eikä Rothschildin -vertaiseksi tulla. Toista olisi kenties ollut, jos Elias olisi -ymmärtänyt sanoa, että tästedes oli hiilihanko, jota hän viljeli -perunoita tuhassa paistaessaan, oleva hopealla silattu, paitansa -puhtaasta silkistä, jalokivillä koristettu solki vyössänsä, ja että -Brezinan lampurimestarikin tänne käydessänsä hänelle jo yhdeksän -askelen päästä hattua nostaa; siinä tapauksessa hän ehkä olisi paremmin -käsittänyt, mikä hyöty ja mahtavuus oli lähtevä säkkipillin myymisestä. - -Sanalla sanoen kaupasta ei tullut mitään, suureksi harmiksi Eliakselle, -joka puolestansa antoi sen huonon toivon Pietarille, että muka on tuiki -mahdotonta saada haltuunsa tuota säkkipilliä, sillä rahasta sitä ei -myydä, varastaa ei sitä saata päivällä, kun Lapaj sitä aina kantaa -selässään ja öisin viljelee sitä päänaluksena. Ei mikään ihmisvoima -sitä häneltä ota, ei nyt eikä tulevaisuudessa, sillä koskei hän nyt -rahoista huoli, niin ei hän vastedeskään niistä piittaa, hän kun — -ikävä kyllä! — ei edes ole viinaan meneväinen, jommoisten ihmisten -kanssa aina tulee paremmin toimeen, kun kurkku näetsen on yhtenä -neuvonantajana. - -Mutta — niin lausui Elias, — tuo lurjus on jo vanha ukko, jonakin -kauniina päivänä hän tämän maallisen majansa heittää, ja silloin hän, -Elias, muka saapi haltuunsa tuon kuulun säkkipillin, joka kaiketi -joutuu sille, joka hänet hautaa. Jos siis Pietari puheensa pitää, niin -antakoon käsirahoja sekä ilmoittakoon osoitteensa, jotta hänelle voisi -asian päättymisestä tiedon antaa. - -Pietari suostui kauppaan sekä sanoi osoitteensa seuraavasti: Brezinan -tuolla puolen on metsässä vanha rappeutunut vesimylly, siitä vasemmalle -avautuu Rocska niminen vuorensola, sen poikki kulkee kolme polkua, sitä -vähimmän niistä viljeltyä on kuljettava aina Motika nimiselle vuorelle -asti; kun sanantuoja sinne saapuu, tulee hänen nousta korkeimmalle -kukkulalle ja katsoa, missä kirkkain paimennuotio loimoaa, sieltä hän -varmaan Pietarin tapaa, taikka jollei häntä itseä sattuisi paikalla -olemaan, niin siellä ainakin sanottaisiin, missä päin hän oleskelee. -Sata taalaria on hänellä aina varalla säkkipillin hinnaksi. - -Uroomme Lapaj ei tästä kaupasta tiennyt mitään, sillä Elias oli -siksi viisas ja varovainen, ettei hän sitä kylän kielilakkarien -kuulutettavaksi antanut. Ei Lapaj sitäkään tiennyt, että ne miehet, -jotka häntä kävivät kuulemassa, olivat Hikszum ja Pietari. Mailman -menosta huolimatta jatkoi hän edelleen vanhaa elantotapaansa. -Päiväkausiin hän ei yhdenkään ihmisen kanssa sanaa vaihtanut, mutta -kuitenkaan hänen ei koskaan tullut ikävä. Olihan hän luonnon hyvä -ystävä! Heillä oli kyliinkin hauskaa keskenänsä. Kun hän soitti -säkkipillillään, niin se juhlallinen hiljaisuus, joka vallitsi -vuorilla ja laaksoissa, alkoi sykähdellä ikäänkuin heräävä sydän; -ruohot kuiskaelivat keskenänsä häilyen toistensa puoleen oikealle ja -vasemmalle; heinä ja kukat hengittivät suloista tuoksuansa, johon salaa -sekaantui itse maan höyryäminen, ikäänkuin se olisi ollut salainen -lemmen huokaus. Sitä ei saattanut kuulla, vaan tuntea. - -Toiste taasen Lapaj vaikeni luontoa kuunnellaksensa. Metsän kohina, -puron lirinä, lehvien kuiske, mehiläisten surina, työväen laulelot -tuolta etäältä sekä vieno paimentorven ääni vieläkin etäämpää -sulivat yhteen suloiseen sopusointuun, jonka vertaista ihanuudessa -ja hurmaavaisuudessa ei sydän saata tuntea, korva kuulla eikä kylmä -kuollut soittokone tulkita. - -Sitä taituria, joka Lapajin oli niin mainioksi soittajaksi opettanut, -ei Pietarin olisi tarvinnut kaukaa etsiä. Se oli kaikkialla läsnä. -Pitää vain taitaa sen kanssa puhua sekä osata sitä kuunnella. - -Eiköhän luonto ja isänmaa meille kaikkea opeta? Maalla on myöskin -sydän. Joka laskeutuu pitkälleen ja laskee korvansa yhteisen maa-emon -ruumista vasten, hän kuulee sisästä omitusta tykytystä. Se on sen -sydämmen tykyttämistä. - -Maa ajattelee myöskin. Kukat sen ajatuksia ovat. Vai miten on se -seikka selitettävä, että kaukaisissa korpimaissakin, minne ei ihminen -milloinkaan ole joutunut eikä lintu siementä vienyt, yhtenä päivänä -tuhansia erinäköisiä kukantaimia nousee ilmoille? Se on maan runoutta. -Ne taimet ovat hänen uusia aatteitansa! - -Ja jos hän ajattelee, jos hänellä on sydän, niin hänellä myöskin on -tunto, suruja ja iloja. Kovan kuivuuden vallitessa hänen rintansa -halkeilee ja sairaan äidin nisiä imevän lapsen lailla kasvit -surkastuvat, kellastuvat, kun taasen aamukasteen maata kostuttaessa -kaikki iloisesti hymyilee. - -Ja kasvit, kukat, puut, ruohot ne myöskin tuntevat, ajattelevat ja -heitä kaikkia yhdistää rakkauden suuri aate. Kasvullisuus rakastaa -maaemoa, tämä taasen pilviä ja päivänpaistetta. — Sentähden sanookin -unkarilainen aivan oikein, kun hänen istutuksensa kuolevat, etteivät -»ne pitäneet maasta». Ja sen hyväntahtoisuutta ja suopeata sydäntä -tarkoittaa sekin sananparsi, kun kuolleita maan poveen laskettaissa -näille toivotetaan: »kepeät mullat hänen haudallensa»... Kepeät ne -kaiketi ovatkin! - -Kaikkia rakkaus yhdessä pitää. Vai olisiko Lapaj yksin tunnoton, -lemmetön? Kuka sen tietää? Vaikka lumi peittää autiota Fátraa, jottei -sen sisustasta pääse elähyttävä lämmin antamaan kasvua ruoholle ja -kukille, niin kukatiesi syvällä sen pohjalla kuitenkin saattaa tuli -palaa, joka tupruten ulos purkauisi, jos vuoreen reikä syntyisi. - -Hento orvokki, joka ihan rakkaudesta osatonna siellä kasvaa, juurikuin -harmaja hiuskarva, vuoren kaljulla pinnalla, tietää vain puhua kolkosta -ja kylmästä mailmasta, mutta ei tiedä hänkään, mitä saattaa sisimpänä -löytyä. - -On synkkä syysyö. Tuima tuuli pieksee kylmiä vesipisaria Lapajin -kasvoille, mutta kuitenkaan hän ei riennä majansa suojaan, vaan -tarkastaa huolellisesti seutua, missä viljelykset tähän aikaan ovatkin -enimmän vaaranalaisina, sillä tällaista sudensäätä joltinenkin varas -hyväksensä käyttää ilkitöidensä verhoamiseksi. Nokipimeys mustaksi -maalaa koko mailman. Salaa voipi nyt lyödä ketä tahansa päin kasvoja. -Maiden vartija saisi silmänsä pistää vaikkapa halatin taskuun; mutta -korvat ottavatkin nyt haltuunsa virantoimituksen. - -Hän kuuntelee hyvin tarkasti. Ei kuulu hivaustakaan. Silloin tällöin -vain joku kaalinkupu päästelee lehtiänsä auki sen siunatun sateen -runsauden tähden, joka taivaasta alas vuotaa. Mutta kuitenkin oli hän -etäältä kuulevinänsä ääntä, joka oli ihmisaskelten kaltaista, jommoista -syntyy, kun joku kävelee lokaisella tiellä. - -Hän kiiruhti ääntä kohden. Tottumuksesta hän sangen hyvin suunnan -arvasi; jokea kohden joku siellä kylästä päin pyrkii. Tapani katsoi -sopivaksi seisahtua muutaman pähkinäpensaan taa, jottei hänen omat -askelensa karkottaisi pakoon vaaraa kohden käyvää varasta. Eihän se -saattanut ollakaan muu kuin varas, sillä eihän tällaiseen säähän julkea -mennä kuin koira ja vainionvartija. - -Hento naishaamu juosta suhahtaa pensaan ohi. Pimeissäkin silmät -kiiluvat kiiltomadon lailla, vartaloa peittää kastunut valkoinen -vaippa, molemmat päät tuulessa liehuvat. Välistä haamu epäröiden -seisahtuu, välistä taas lähtee juoksemaan. Tuuli selän takana nauraa -hahottaa. - -Tuuli nauraa hahottaa ja Lapaj pistää sormensa tilapäiseksi pilliksi -suuhun sekä päästää niin kimakan vihellyksen, jotta vanha Fátrakin -saattaa älmistyksissään luulla höyryveturin täällä kiitävän. - -— Hoi! Seis! Kuka siellä? Mitäs veit? - -Naishaamu katsahtaa taaksensa, näyttää siltä kuin hän olisi maahan -vaipumaisillansa, valkoisen verhon lieve ulottuu maahan asti, mutta hän -ojentuu taasen suoraksi ja vastaa raukealla, väräjävällä äänellä: - -— En minä mitään ole vienyt. Itse vain kuljen. - -Ja sitte lisäsi hän kiiruusti: - -— Jollette usko, niin katsokaa pukuani. En ole mitään varastanut, älkää -estäkö minua menemästä. - -Lapaj astui aivan lähelle ja katsoi olentoa tutkivaisesti leveälierisen -hattunsa alta, mutta ei havainnut mitään epäiltävää, mikä olisi voinut -antaa syytä viralliseen menettelyyn, joka tässä tapauksessa olisi ollut -laillinen tarkastus. - -— Älkää estäkö menemästä, — toisti nainen haikeasti, avaellen ja -pudistellen vaippaansa, — kauvas on matka, pitkä on matka. - -Vähätpä Tapani siitä piittaa, kuinka pitkä hänen matkansa on. Hänen -puolestansa nainen saapi mennä vaikka Amerikkaan, jos vain tie piisaa. -Sanaa sanomatta kääntyy hän poispäin ja alkaa tallustella tiehensä. - -Mutta horjuvin askelin nainen nyt astuu hänen eteensä ja tarttuu -kiivaasti halatin avaraan hihaan kiinni. - -— Seisahtukaa hetkiseksi, vain muutamaa sanaa varten, rakas setä Lapaj. -Tunnetteko minua? Tiedättekö, kuka olen? - -Lapaj ravistaa päätänsä vastaukseksi, ettei hän tunne. Mistäpäs hän -ihmisen tuntisi, koskei ole mitään varastanut? - -— Katsokaa minua tarkasti, — sopersi nainen, koko ruumis värisi, -hampaat suussa miltei kalisivat, ja ne olivat valkoiset kuin -alabasteri. — Katsokaa hiuksiani, silmiäni, kalpeita kasvojani ja -sanokaa hänelle, miesparalle, minkälainen minä olin... - -Ukko Tapani ei milloinkaan ollut moisessa asemassa ollut. Pimeänä yönä -kaunis neito häneen nojautuu, puoleksi hänen turviinsa vaipuen ja -pyytää: - -— Oi, katsokaa minua! - -Tässä asiassa ei voi päätöstä tehdä panematta uutta tupakkaa piippuun. - -Lapaj sentähden sanaa sanomatta otti hatun päästänsä ja asetti sen -piipun suojaksi, ettei sade pääsisi tärvelemään, pisti tupakkaa piipuun -ja alkoi verkalleen iskeä tulta. Pii päästikin runsaasti säkeniä, jotka -hetkiseksi valaisivat naisen kasvot, ja ehdottomasti tuli silloin -Tapani häneen katsahtaneeksi, jotta hän ihan huomaamattansa palavan -taulanpalankin pisti vyöhönsä. Siitä ei sen pahempia seurauksia -kumminkaan syntynyt, sillä taulalla oli sen verran älyä, että sammui -hiljoillensa, kun huomasi hulluun paikkaan joutuneensa. - -Eipä ihme, jos Lapaj vähäisen joutui hämillensä. Näin kaunista -vaimonpuolta hän ei vielä ikinä ollut nähnyt. Sysimustat hiukset -valuivat hajallaan valkoiselle vaipalle, kalpeista kasvoista kuvastui -sisällinen suru ja tuska, tummissa silmissä epätoivo, väräjävillä -huulilla sanomaton huokaus. Yllänsä oli viheriä hame, valkoinen -punareunainen huivi päässä, slovakin kansan ikivanha, muuttumatonna -pysynyt puku, joka märkänä kääreytyi siron ruumiin ympäri. - -Mutta Lapaj ei moisista seikoista suuria piitannut. - -— Entä sitte? — kysyä murahti ukko ruveten taasen tulta iskemään. — -Mitäpä katselemista sinussa olisi? Mene Jumalan nimeen, mutta älä koske -mihinkään matkallasi! Älä tullaa nuoren herran aprikoita, sillä ne ovat -luetut! - -— Nuorenko herran? — naurahti tyttö katkerasti, suonenvedontapaisti. — -Jumala häntä rangaiskoon sekä tässä että tulevaisessa elämässä! - -— Älä kiusaa Jumalaa, tyttö! vastasi Lapaj. — Sen vain saatan sinulle -sanoa, että hänkin on herrojen kanssa yksissä. Hän on samallainen -vartija kuin minäkin, mutta hänen pitää kaita suurempia aloja. Ja -aimo tavalla hän sen tekeekin. Anna sinä hänen olla rauhassa! Mene -matkoihisi! - -— Menen kyllä, menen. Herran haltuun! - -Hoiperrellen astui hän muutaman askelen poispäin. -— Mutta sanokaa -hänelle, minkä näköinen olin. - -Ehdottomasti täytyi Lapajin murahtaa karkealla äänellään: - -— Kelle hitolle minun pitäisi sanoa? - -Nainen oli vaiti. Hän seisahtui hetkiseksi. Aikoi vastata, mutta äkkiä -mahtoi mieleen muuta tulla, koska hän lähti nopeasti juoksemaan kumpua -kohden, jonka juurelta virta juoksi. Siellä hän kiljasi kerran sydäntä -särkevällä äänellä, jonka vuoret huoaten edemmäs lähettivät: - -— Antakaa tekoni anteeksi! ... - -Lapaj painoi tulen paremmin piippuunsa ja tuumi: »Se jumalaton siis -kumminkin on varkaissa käynyt. Ja niin kaunis kun oli katsannoltaan! -Ja kehtaa vielä huudella sieltä varastaneensa. Varropas! Tulepas vielä -kerran näkyviini!» - -Kun pellonvartijan arvoa näin pahasti oli nyt loukattu, joutui Lapaj -ehkä ensimmäisen kerran eläissänsä ajattelemaan, kuinka nainen on -luonnostansa viekas ja ilkeä. - -Kuinka se pyysikin tulla nähtäväksi! Voi teitä viekkaat naispuolet! -Pimeissäkin heitä tässä vielä pitäisi ihailtaman. Kaiketi pitäisi -heidän kaulaansa ripustettaman lyhty, jotta heidän kasvonsa yölläkin -nähtäisiin! - -Tulkoonpa vain vielä kerran silmieni eteen! - -Mutta sitä ei milloinkaan enää tapahtunut. - -Tuuli tuo nyt mukanaan Lapajin korviin kimakan kiljauksen; sitte kuuluu -virrasta äkäinen loiskaus, jonka jälkeen laineet kummasti, kolkosti -supattavat, että yhden ihmisen surullinen elämäkerta nyt oli päättynyt. - -Lapaj kauhistuksesta ei ensimmältä saattanut jalkaa liikahtaa. Hän -arvasi, mitä tapahtui. Nainen hyppäsi virtaan. Vihdoin ukko otti piipun -suustansa, tempasi päästä leveän hattunsa sekä asetti sen viereensä -märkään maahan laskeutuen polvilleen ja kasvot päin virtaa hiljaa -lukien isämeidän varoen, ettei vain muisti pettäisi, jotta tulisi -seisaus. - -Tuulikin nyt kääntyi ja vei hiljaa huokaellen rukouksen sanat hautaa -kohden. Se oli yksinkertainen ruumiinsiunaus, mutta Lapájilta siinä oli -kyllä. Ei ainakaan muka pakanain tavalla tarvinnut toiseen mailmaan -mennä naisraukan, jota hän äsken varkaaksi epäili. Mitä kuolleet -maallisilla tavaroilla tekisivätkään? Hänelle riitti matkaevääksi se -rukous, jonka Lapaj hänelle lähetti. - -Ukko oli hieman mielihyvissäänkin, kun tytön viattomuus näin pian ilmi -tuli. - -Tapani huomasi ajattelevansa tytön omituista kuolemaa sekä -muistelevansa hänen sanojaan. Lausui menevänsä pitkälle matkalle, -(totta kyllä!) kirosi nuorta herraa, (ei ole vaikea arvata syytä -siihenkään) mutta minkä tähden hän häneltä pyysi anteeksi ja kelle -Tapanin pitäisi kertoa, minkä näköinen vainaja oli, sitä hän ei osannut -arvata. - -Mutta kauvan hän ei viitsinyt näitäkään aprikoida. Hän ei ollut -tottunut arvoituksia selvittelemään. Hyvin on, kuten on. Ihminen, -halatti, vahtimaja, piippu, vieläpä säkkipillikin on katoovainen; -mailma yksin — se seisoo. Se on seisonut ennen ja seisoo vastakin... - -Virta siis vei kauniin naisen. Sille ei nyt enää voi mitään. Turhaan -tyttöä saisi takaisin pyytää... - -Läpimärkänä saapui Tapani majaansa. Vielä kerran hän tarkasti avaraa -aluettansa, ja kun kaikki oli hiljaa ja juhlallisen rauhallista sekä -yökin jo kauvas kulunut ja satoi tuhutti yhtenään, niin hiipi hän -tyytyväisenä hökkeliinsä »muuttamaan kuivaa päällensä», joka tapahtui -siten, että hatusta ja halatista pudistettiin pois liika märkyys ja -viimemainittu vaate pantiin nurin käännettynä ylle. - -Kun ulkona vallitsi pimeys, niin oli tietysti majassakin pilkkopimeä. -Säkkipillin hän umpimähkään heitti nurkkaan ja alkoi yllä sanotulla -tavalla pukua muuttaa, mihin toimeen ei tarvittu peiliä eikä valkeutta. - -Halatista täytyy meidän mainita myöskin muutama sana; sillä näetsen oli -oma sukuhistoriansa. Ratkeama niskassa johti Lapajin muistoon hänen -isoisänsä, jonka yllä oli halatti ollut eräässä kuulussa tappelussa, -missä viisikymmentä tavallista talonpoikaa oli antanut selkään -kuudelle lampurille. Muuan reikä taskun tienoilla oli syntynyt isän -eläessä. Se oli hiirensyömä. Tuo rasvanläimä vasemmassa kyljessä, -herra tiesi, mistä se oli alkunsa saanut, mutta varmaan oli sekin joku -perheen muistomerkki. Ehkä oli se syntynyt Lapaj vainajan puolison -hyväilemisistä, jolloin siihen oli paremmaksi vakuudeksi lennätetty -jokin rasvakuppi. Kainalossa löytyvä viheriä paikka on syntyjään -äidin pyhähameesta, ja taskun päällä sijaitseva, tuskin huomattava -ryppyyn ommeltu kohta on oikeastaan suuri salaisuus, vaikkei se sen -kummempi ole, kuin että siihen on neulottu Yrjänän aaton yönä löydetty -kaksihäntäinen sisilisko, joka varjelee halatin omistajaa kaikesta -pahasta ja kaikilta menninkäisiltä tässä murehitten mailmassa. - -Tätä mainiota vaatetta nyt Lapaj pudisti niin rajusti, jotta vesi -pärskyi siitä joka taholle, joka tavallisissa oloissa ei mitään pahaa -ollutkaan, koska ei sitä kukaan pahaksensa pannut. - -Mutta tällä kertaa Lapaj suureksi kummastuksekseen ja harmikseen ei -saanut rauhassa työtänsä päättää, sillä siitä kuului nuhdetta majan -äärimmäisestä nurkasta — lapsen itkun muodossa. - -Pelästyneenä Lapaj päästi kädestään halatin ja suusta piipun. -Ensimainittu ei luonnollisesti tuosta ollut millänsäkään, mutta -piippu osoitti todeksi Tapanin äskeiset ajatukset kaikkein kappalten -katoavaisuudesta. - -Mutta mitä oli tuo pieni onnettomuus, verrattuna hänen pelästykseensä -ja hämmästykseensä? - -Ensin aikoi hän pötkiä tiehensä juuri kuin mielipuoli, mutta -nostaessaan maasta halattinsa ja sattuessaan kädellä koskettamaan sitä -paikkaa, mihin kuivettunut sisilisko oli ommeltu, malttoi hän mielensä -ja sai jälleen rohkeutta. Vyöltään kaivoi hän esiin kynttilänpätkän, -johon hän töin tuskin sai valkean sytytetyksi, niin hänen kätensä -vapisivat, jottei tikun palava pää ja kynttilän sydän ollenkaan -tahtoneet sopia toisiansa kohtaamaan. - -Kun vihdoin viimeinkin pimeys väistyi valkeuden tieltä, käänsi Lapaj -arasti katseensa nurkkaan päin, mistä äskeisen itkun perästä nyt kuului -pientä, katkonaista supatusta. - -Kapaloon kääritty lapsi siellä perällä makasi heinätukun päällä. - -Pikkuruisen olennon pyöreät kasvot näyttivät sangen eläväisiltä, pieni -suukkonen supussa mutueli ja vapaiksi jätetyt kädet liikkuivat sinne -tänne punaraitaisella vaipalla, johon lapsi oli kääritty. Suurin -silmin se uteliaasti katsoi Lapájia, kyynelet tai kenties halatista -pärskyneet vesipisarat kirkkaina kiilsivät punaisilla poskusilla, kuten -kastehelmet kukassa. - -Moista Lapaj ei ikinä ollut nähnyt. - -— Hm! — murahti hän päätä ravistaen. — Tuhat senkin tulimmaista! — -lisäsi hän sitten ääneensä ja ravisti vieläkin tuimemmin päätä. - -Ehkä hän olisi siinä kauvankin seisonut lasta katsoa tuijottaen, ellei -uusi vieras olisi ruvennut itkemään. - -— Antaa pahaisen itkeä, kyllä on hänellä siihen syytäkin. Tuolla äitisi -uiskentelee aalloissa, etkä itsekään kultakätkyessä makaa. - -Näin miettien laskeutui Tapani välinpitämättömänä majan etupuolelle -pitkälleen vähäisen levähtämään. Mutta ennen hän väsyi kuulemasta kuin -lapsi itkemästä, jonkatähden hänen täytyi ottaa lapsi käsivarrelleen -tuuditellakseen sitä sekä hyräilläkseen jotakin, jotta se nukkuisi. -Naurellen suhisi tuuli nurkissa, ilkkui: hahaha! Vanha Lapaj lapsia -tuudittaa. - -Mutta pikku pahikko ei ollenkaan herennyt itkemästä, vaan parkui yhä -vain kovemmin. Lapajin oli jo kärsimys loppua, niin mieleensä muistui, -että säkkipillin ääni ehkä saisi sen suun tukkoon. Hän alkoikin -sille soittaa, nuottia toinen toistaan kauniimpia, niin hartaasti ja -innokkaasti, ikäänkuin olisi yhdeksän kylän väki ollut kuulemassa. - -Pikkuruinen tosiaankin vaikeni hetkeksi aikaa ja tavoitteli sormillaan -Lapajin karkeita poskia, josta tämä huomasi, että lapsen kädet olivat -kovin kylmät. Sentähden otti hän ne suureen kouraansa ja lämmitteli -niitä henkäyksillään. - -— Senkin vietävä! En soisi hänen palelevan luonani kuoliaaksi. - -Vähitellen alkoi päivä kajastaa. Lapsi ei enää huolinut säkkipillinkään -soitosta, itki vain taukoomatta, mistään tyyntymättä. - -— Hitto vieköön; en minä jaksa hoitaa tuota tyttö pahaista. No, no, -no... älä itke muruiseni! - -Juro Lapaj oppi imartelemaankin. - -— Älä nyt, älä nyt! Hys, hys! Katsos kuinka päivä nousee! Katsos, -kuinka sekin on hyvä, ei sekään itke. Älä itke sinäkään! Kilikili, -kili! Lapaj setä sinusta pitää, jollet itke. - -Mutta lapsi ei ymmärtänyt hyvittelevää puhetta, jonkatähden Lapajille -tapahtui se kumma, että hän ihan todenteolla rupesi miettimään, mikä -lasta mahtoi vaivata, ja sen hän — kunniaksi se hänelle on luettava — -arvasikin. — Jumalanluoman oli nälkä. - -Tulipa Tapani niinkin kekseliääksi yhtäkkiä, jotta havaitessaan -paimenpojan ajavan vuohia laitumelle, mieleen johtui kun johtuikin -oikea tuuma ja hän laski lapsen kädestään, lähti juoksemaan pojan -perään, jonka hän pian saavutti, ja palautti hänet vuohinensa -vahtimajan luokse. - -— Kuules Matti, — virkkoi hän pojalle, — jätät tänne paimennettavasi -minun haltuuni ja juokset takaisin kylään sekä sanot kyläntuomarille, -että Lapaj käski sanoa paljon terveisiä, maassa ei ole mitään hätää, ei -ole mitään varastettu pois, mutta kyllä sen sijaan tuotu vahtimajaan -pieni kapalolapsi. Kun se elää eikä sitä voi tappaa, niin pyydä -häntä lähettämään tänne joku vaimo hoitajaksi, joka ottaa lapsen -elättääksensä. Riennä! Tule takaisin niin pian kuin suinkin! - -Paimenpoika oli heti valmis lähtemään ollen mielestänsä hyvinkin -miesmäistä saada käydä kylän asioilla. Tapani lypsi vuohesta -maitoa ja antoi lapsen sitä juoda, mikä tehtävä tosin kävi hieman -töperösti ja vaikeasti, mutta kuitenkin se hänestä tuntui nyt kovasti -hauskalta. Kun hän sitte kantoi kyllänsä saaneen lapsen ulos lämpimään -auringonpaisteesen ja se alkoi hymyillä, niin tuntui Tapanista, kuin ei -se olisi ollutkaan päivä joka lämmitti vaan jokin voima itse hänestä -sisältä. - -— Lystikäs kalu tämä! - -Ja kun lystikäs pieni kalu ojensi kätensä, aivan kuin lintu siipensä -lentoon lähteissään, Lapajin kaulaa kohden, niin hän ei voinut olla -sitä ylös nostamatta (joko uskotte taikka olette uskomatta), vaan -suuteli sen punaposkuista, jotta se tuli vieläkin punaisemmaksi, karhea -parrantynkä kun sitä pisteli. Eikä lapsi nyt enää itkemäänkään ruvennut. - -— Kas niin, oravaiseni! Nyt Lapaj sinusta pitää, kun et itke. Hei vaan! -Pidätkö sinä myöskin Lapaj sedästä? - -Lapsi katsoo häntä suurilla silmillään, juurikuin ymmärtäisi -kysymyksen, sekä hymyilee vastaukseksi. Kevään suloisuutta, auringon -kultasäteiden kirkkautta, satakielen liverryksen ihanaisuutta sisälsi -hänen mielestänsä tuo hymyily. - -Tapani itsekin ihan lapseksi muuttui tänä päivänä tuon lapsen -mieliksi. Vei hänet virran rannalle kuulemaan sen suhinaa, kantoi -hänet korkeimmille kukkuloille, poimi hänelle kukkasia, etsi metsästä -linnunpesiä häntä huvittaakseen. Ja hauskaa oli heillä kummallakin. -Ilta joutui ihan huomaamatta, vaikka hän ensin luuli puolipäivän ajan -käsissä olevan. - -Illan suussa saapuivat ne, joita Lapaj odotti. Poika tuli noutamaan -vuohiansa ja korkeamman käskystä lasta muuan eukko. Ei pidä luulla -heidän vitkastelleen ja tulleen liian myöhään sillä kylien maat -Ylä-Unkarissa ovat usein penikulmia laajat ja herrashoviin ynnä siihen -kuuluvaan kylään oli täältä korven takaa niin pitkä matka, että isäntä -lähteissään viljelyksiänsä katselemaan juhlallisesti sanoi jäähyväiset -perheellensä, juurikuin olisi pitkällekin matkalle lähtenyt. - -Vääräselkä eukko, kylän lapsenmuori, alkoi tullessaan jo kaukaa -huudella: - -— Hoi, Lapaj! Kuules, Lapaj poikani! Tänne se lapsi, kyllä minä pian -hänen sukunsa tunnen. Jumala antakoon hyvää päivää! Missä on sirkkanen! -Pitääkö minun viedä se niskoiltasi, poikani; toivon, että elät -ihmisiksi ja kiitollisuudesta pistät helmaani pari kaalinpäätä; otin -sitä varten säkinkin mukaani. - -— Lapsi nukkuu, — vastasi Lapaj, osoittaen kädellään läheistä -taikinamarjapensasta päin; sitä ei saa herättää. - -— Mitä? Vai ei saa herättää? tiuskueli mummo, jotta ainoa hampaan tynkä -suussa Tapanille pahasti irvisteli. — Pitääkö minun tässä vartoa, -kunnes hän herää? Miksi sitä sitte luulotkaan, poikani? Prinssikö se on -vai prinsessa? - -— Tyttö se on, Agnes täti, tyttölapsi. Pois tieltä! Sitä ei saa -herättää. Äsken juuri raukka nukkui. - -— Mikä sinua oikein riivaa, Lapaj poikani? Olethan ihan hulluksi -tullut! Onkohan kummempaa kuultu! Oivallinen lapsenpiika sinusta -tulisikin! Ei muka saa lasta herättää, vaan pitää odottaa, kunnes se -itse silmänsä avaa. No Tapani! Mitä hulluuksia tämä on? Vanha Agnes ei -ole niin tyhmä, jotta rupeisi tässä turhia aikailemaan. Pitkä on matka -kotia; tulee pian puoliyö, ennenkuin joudun Hlinaan. Taikka en ehdi -siksikään. - -— Ei ainakaan tänään tule mailman loppu, — virkkoi Lapaj, perustuen -siihen vuosisatoja vanhaan yleiseen arveluun, että silloin muka tulee -mailman loppu, kun kaikki Hlinan kylästä muille maille hajaantuneet -slovakit kokoontuvat kotikyläänsä takaisin. Tämän luulon mukaan taasen -mailma melkein on ijankaikkinen. - -— Älä pilkkaa vanhoja ihmisiä, Lapaj, taikka saat sitä vielä katua. -Väität ehkä, että olet kuudenkymmenen vanha! Entä sitte, könsikkä! Minä -sinut ristiin kannoin. Älä siis minua rupee pilkkanasi pitämään, äläkä -viivyttelemään, vaan anna tänne se lapsi, taikka minä revin silmät -päästäsi, jos sinä saatat minut vimmoihin. - -Pianpa akka olisikin ruvennut tuumasta toimeen, ellei lapsi olisi -tehnyt riidasta pikaista loppua; se näet heräsi. - -Lapaj nosti sen nyt pensaan siimeksestä ja ojensi sen akalle. Hänen -kasvonsa ihan suruisiksi kävivät, rinnassa riehui kummallisia tunteita, -sielua painoi alakuloisuuden raskas usva. - -Pikkuruinen alkoi levottomasti ruumistansa väännellä. Pelästyneenä se -katsoa tuijotti eukon kurttuisiin kasvoihin ja alkoi heti itkeä. Lapaj -oli huomaavinansa, että lapsi ojensi kätensä häntä kohden. Pyysi kai -hänen syliinsä päästä. - -Hän ei saattanut olla onnetonta lasta ottamatta käsivarrelleen. Se -lakkasi nyt heti itkemästä ja lepäsi niin turvallisna tuon jäykän -miehen sylissä. Ehkä se tunsi kuinka syvään kätketty lämmin tuolta -povesta säteili ulos. Kätensä ihan Tapanin kaulaan ojensi, jotta -melkein hyväilemiseltä tuntui, ja kun akka tahtoi väkisin riistää -lapsen sylistä, niin se parahti kovasti itkemään. - -Lapajin mieli heltyi. Hän ei saattanut mitään puhua, viittaili vain -kädellään Agnekselle, että tämä olisi lapseen koskematta. Otsassa -suonet paisuivat, sydän kovasti sykki ja silmiin ilmestyi kyynel, — -niin, kyynel. - -Pitäessään siinä käsivarsillansa kallista taakkaa katse jäykästi oli -kiintynyt mustaan multakokkareesen, juurikuin olisi hän tahtonut saada -neuvoa siltä, joka kylvetyn siemenenkin peittää ja saapi sen kasvamaan. - -Ja kokkare mahtoi myöskin vastauksen antaa, ainakin tällä kertaa siltä -näytti. - -Lapaj astui vakavasti Agneksen luo, laski kätensä hänen olkapäälleen -sekä virkkoi liikutuksesta matalalla äänellä mutta ratkaisevasti: - -— Olen tuuminut toisin, muori. Saatte mennä kotianne! - -— Mitäs sillä tarkoitat, Lapaj poikani? - -— Sitä, etten annakaan pois lasta. Jumala on sen minulle antanut; -omanani se myöskin pysyköön! - -Näin sanoen käänsi hän selkänsä äimistyneelle eukolle sekä lähti -hiljoilleen astelemaan majaansa kohden. - -Ratkaiseva sana oli lausuttu. Hänestä tuli isä. Otsalle asettui -isällisten huolten vakava varjo. Suloiset nämät huolet, mutta myöskin -raskaat! Suloiset rikkaille, raskaat köyhille. - -Niin kauvan kelpasi, kun oli päivä eikä lapsen ollut nälkä eikä vilu; -mutta sitten?... Turhaan Lapaj tarjoeli lapselle niitä ruokia, joita -hän itse nautti, sekä peitti häntä halatillansa; lapselle ei mikään -kelvannut eikä sen ollut kyllin lämmin. Piti hankkia mistä hinnasta -hyvänsä lypsävä vuohi sekä muutamia tyynyjä ja peite vuoteeksi, vaikka -ne maan alta kaivaa täytyisi. - -Mutta se on helpompi sanoa kuin tehdä. Vuohi ja sänkyvaatteita! Hyvä -Jumala! Sehän olisi jo suuri omaisuus. Lapsella olisi aina lämmintä -maitoa ja lämmin vuode. - -Aina puoliyöhön mietti hän tätä unetonna makuusijallaan venyen. Vuoroin -nämät ajatukset tuntuivat miellyttäviltä, vuoroin tuskallisilta aina -sen mukaan, miten hänen pieni holhottinsa oli, joko levollinen taikka -rauhaton. Jälkeen puoliyön se melkein yhtenään vaikeroi, mikä Lapajin -päästä kiristi vihdoin viimein lujan päätöksen. - -Hän nosti lapsen käsivarrelleen sekä säkkipillin selkäänsä ja jättäen -ensi kerran eläissänsä seudun vartijatta lähti astumaan niin kiivaasti -ja pitkin askelin kylää kohdin kuin slovakilaisten satujen mukaan -jättiläiset, jotka astelivat yhdeltä vuoren kukkulalta toiselle. - -Aamun sarastaessa hän jo kopisti juutalaisen Eliaksen ikkunaan. Tämä -pelästyen heräsi unestaan. - -— Kuka siellä on ulkona? Kaikki hyvät ihmiset vielä ovat levolla. Mitä -tahdotte? - -— Avaapas ovi, minä se vain olen, Lapaj. - -— Kyllä avaan — kuului sisältä; kyllä sinulle avaan. Kas vaan, millä -asioilla sinä kuljet näin varhain aamulla? Ja kas lasta? Kasvaako -korvessa tuollaisiakin? - -— Niinpä näkyy! Mutta älä nyt tähän kyselemään jää, vaan sytytä tuli -takkaan ja anna tänne maitoa. Käytä sukkelaan sääriäsi! - -Pian paloi räiskyi iloinen valkea takassa ja tyytyväisnä lapsi joi -särpäsi maitoa. - -— Kuules Elias! — virkkoi Lapaj synkkänä muodoltaan ja sormellansa -tuimasti sysäten pöydällä makaavaa säkkipilliä, — _myyn sen_. - -— Mitä myytte? - -Lapaj ei mitenkään olisi nyt saattanut julki lausua tuota yhtä sanaa; -vielä toiste hän vain vapisevalla kädellä viittasi säkkipilliin: - -— Tuon tuossa! — hän vastasi synkällä, liikutetulla äänellä. - -— Mitä? Joko myisitte säkkipillin? Nyt kun ei kelpaa koirallekaan? -Olisi pitänyt silloin rautaa takoa, kun se kuuma oli, — kun oli ostaja; -nyt se on myöhäistä. Viisikymmentä kreutzeriä ei ole suuri raha, mutta -sekin olisi teidän kalustanne veteen heitetty hinta. - -Näistä sanoista näkyi Tapanin kasvoihin ilmestyvän kauhea alakuloisuus. -Hän loi surullisen silmäyksen pienokaiseensa, pää painui alas ja syvä -huokaus rinnasta nousi. - -— Mutta, — sopersi hän katkonaisesti, vetäen hattua syvemmälle päähän, -— luulin, ajattelin, että sinä Elias sen ostat. Myisin sen sangen -halvasta. - -— No! Mitäpä siitä tahtoisitte? - -— Yhden patjan ja peiton, pari päänalusta, ja — hän lisäsi sangen -arasti, ikäänkuin itsekin peläten liikoja pyytävänsä, — ja yhden elävän -imettävän vuohen. - -Eliaksen viekkaat kasvot kävivät sangen ihmisystävällisen näköisiksi, -mikä ei kuitenkaan oikein hänelle tahtonut sopia. - -— Tiedättekö mitä? Sanonpa jotain. Koska pidän teistä ja kunnioitan -teitä ja koska juutalaisen järki ei näin varhain aamulla vielä ole ihan -selville herännyt sekä koska eilen kovasti riitelin akkani kanssa ja -kiusallakin tahdon hänelle saattaa vähäisen mieliharmia, niin antakaa -tänne kouranne ja kauppa on tehty. - -Vaihtotavarat olivat pian paikalla. Tapanin silmiin kyynelet tulivat, -kun hänen piti säkkipillistänsä luopua. Ovelta hän vielä palasi -takaisin sekä soitti viimeisen kerran lempinuottinsa. - -Se ei koskaan ollut niin kauniisti kaikunut kuin tällä kertaa. Pikku -»Hittosen» nahka muuttui todellakin lumotuksi keijukaisneidoksi. -Vähällä oli, ettei ukko Elias ruvennut tanssimaan, ja lapsen kasvoissa -leikki hilpeä hymy. - -Niin kaunis, kirkas ja puhdas oli tuo hymyily, että Lapaj sen -nähdessään taas unhotti sävelen, säkkipillinsä, kaikki. Otti lapsen -käsivarrelle, tyynyt ja patjat kainaloon sekä läksi hyvillä mielin -astumaan korpeansa kohdin. - -Oli kaunis syysaamu. Lapsi soperteli ja äännähteli iloissaan kaiken -matkaa; vuohi, joka kävi edellä, määkähteli vastaukseksi, ja -Lapaj kuunteli kumpaistakin niin hartaasti, kuin olisi hän heidän -keskustelunsa ymmärtänyt. - - - - -KUMMALLINEN KUITTI - - -Muutama vuosi sitten komitaatin arkistoa tarkastettiin? sekä uudelleen -järjestettiin. Arkistonhoitaja Juhana Bogi herra tomuisia asiakirjoja -sekä homeisia pergamenttia pidellessään, heitellen poltettaviksi -tuomitsemansa isoon läjään ja hellästi säilytettävät takaisin -asetellen, eräänä päivänä keksei kummallisen asiapaperin. - -Se oli nelikulmainen, karkea, kellastunut lappu, jossa sanasta sanaan -seisoivat seuraavat rivit: - - Kuitti. - - Kunnioitettavalta linnanvoudilta Frans Demes herralta olen vastaan - ottanut eheänä yhden tummanverisen neidon, jonka sitoudun tuomaan - takaisin yhtä eheänä huomenna se on 18 päivänä sisällä olevaa Elokuuta. - - Annettu vuonna jälkeen Kristuksen syntymän j.n.e. - - _Tapani Dézsy_, komitaatin kirjuri. - -Kunnianarvoisa arkistonhoitaja ensimmäiseksi työkseen ällistellen -kotvasen katseli tuota merkillistä dokumenttiä; sitte siivosi hän -nenälasinsa ja luki sen vieläkin kerran. - -Toden totta seisoi siinä viime vuosisadalta virallinen kuitti yhdestä -tytöstä. - -Onkohan komitaatti hullutellut, vai miten? Ei ole moisia kuultu mailman -alusta asti! Täytyy heti paikalla mennä näyttämään paperia kamreerille. -Nyt sitä saadaan nähdä, mitä miehellä on kapotissa, ainakin oli -valitsijoilla kelpoisilla, silloin kun hänet tähän virkaan kutsuivat. - -Kamreeri luki kirjoituksen ja lausui, että se todellakin oli sangen -omituinen, erinomattain ja kaikissa tapauksissa oli itse asia mahtanut -olla sangen merkillinen, mutta miten se oikeastaan oli ollut, siitä ei -enää voinut saada selkoa. Ehkei sitä itse ispaanikaan arvaisi. - -Eikä arvannutkaan, ei kukaan. Viikko- ja kuukausia koko -komitaatinhallitus tuota aprikoitsi, mutta vihdoin tuli se siihen -päätökseen, että onhan meillä ihan moisia varten tiedeakatemia, -ymmärtämään asioita, joita se ei kumminkaan ymmärrä. Pitää heti -toimittaa tuo paperi tiedeakatemiaan; kyllä siellä siitä selko otetaan, -ehkäpä vielä siitä kirjankin sepittävät. - -En tiedä, lähetettiinkö se, — mutta varma vaan on, että -komitaatinhallitus (Herrainen aika, osaapa se sentään viisaskin olla!) -luotti akatemiaan, ja vaikkei tämä tosin ongelmaa selittänytkään, niin -tapahtui tämän ilmoille antaminen sentään sen huoneuksessa, — jos -nimittäin suvaitaan tarinatani loppuun kuunnella. - -... Asian laita oli näet niin, että jalosukuisella ritarilla herra -Gabriel Bezerédjillä, Esztergomin kaupungin pormestarilla oli sangen -kaunis tytär. - -Tämän viimeisen väitteeni todistajiksi en tosin voi ottaa elossa olevia -henkilöitä enkä myöskään saata viitata tanssireferaattehin, sillä onhan -asia jo niin vanha, että isoäitinikin vielä silloin kenties kävi lyhyt -hame yllä. Mutta että neito mahtoi olla sangen kaunis katsannoltaan, -voin päättää siitä, kun häneen oli Losonczin kaupungin tuomarin poika, -Tapani Dézsy kovasti rakastunut. - -Miten ja missä hän oli tyttöön ensin mieltynyt, sen seikan jäljille -emme enää voi päästä, sillä vaikka onkin totta, että jalosta -Esztergomin kaupungista jaloon Losonczin kaupunkiin on sangen pitkä -matka, niin on myös sekin totta, että rakkaus jo siihen aikaan kulki -rautatietä. - -Jos oikein muistan, käytiin siihen aikaan vähäisen sotiakin mailmassa, -muutamien kuningattaren sulosilmistä vuotaneiden kyynelten tähden. -Pätevä syy sekin. On sitä vähemmästäkin sotia syntynyt, kuningasten -kopeista puheistakin. - -Mutta ei tuo asiaan kuulu muuta kuin sen verran, että Bezerédjin Ilonaa -pyysi vaimokseen tämän isältä eräs armeijan peitsiväen kapteeni, sodan -jälkeen, kuten tulee ja sopii. Herra Gabriel antoikin kernaasti hänelle -tyttärensä, sillä olihan kapteeni ylhäistä sukua, ja sitä paitsi vaati -hyvä tapa silloin »suuren kuningattaren» hallitessa, että saksalainen -mies nai unkarilaisen tyttären. - -Sanoman tästä kuultuansa saapui Esztergomiin Tapani Dézsy muassaan -puhemies, ja kuinkapa hän olisi voinutkaan olla tulematta; mutta -turhaan itkeä vetisteli kaunis Ilona, turhaan käytti jalosukuinen -Pietari Bajnok herra — puhemies näetsen — kaiken kaunopuheliaisuutensa -neitosen puolesta, juurta jaksain selittäen, että — tuota — onhan -nuorella Tapanilla sangen hyvät luonnonlahjat, ja ollen komitaatin -varanotarius on hänellä hyvä virkakin; rukkaset siitä sentään lopuksi -tulivat, ja tottahan se onkin, ettei nelivaljakolla ajava perhe voi -antaa tytärtänsä kaksivaljakkoa viljelevään perheesen. Kauheata on, kun -kaikenmoiset ihmiset tohtivat ruveta Bezerédjin tytärtä kosielemaan! - -Rukkasten saajat kosiomiehet lähtivät koreasti matkoihinsa eivätkä -virkkaneet kotonaan, minkälaisilla asioilla olivat kulkeneet, jotta -koko juttu joutui unhotuksiin. Kun oli mahdotonta, niin oli mahdotonta. -Eivät asianomaisetkaan siitä enää mitään hiiskuneet. - -Silloin ei kielenkantaminen vielä ollut niin vilkasta kuin nykyään. -Mutta lempi oli jo siihenkin aikaan vilkas, ei heittänyt uhrejansa, -herätti ne sangen usein henkiinkin — yhdellä ainoalla henkäyksellä. - -Tapahtui niin, että peitsiväen kapteeni palasi sodasta (ainahan ne -peitsiväen kapteenit sodasta kotia tulevat) ja hääpäivä lähestyi -hirveän nopeasti. Ompelijattaret olivat jo kuukausia valmistaneet -loistavia myötäjäisiä. Oi, jospa tuo valkoinen pitsi ei ikinä tulisi -valmiiksi! Morsiushuntua meinataan, ruumisharsoksi sopisi... Kunhan -edes sormet neulanpistämistä ajettuisivat, jotta tuo lumivalkea huntu -ei valmistuisi... - -Mutta kyllä se valmiiksi tuli viimeiseen neulanpistoon saakka. Vain -yksi yö oli enää hääpäivään aikaa. - -Juuri tänä yönä katosi Ilona Bezerédj kotoansa kuulumattomiin. - -Tuuli oli puhaltanut umpeen hänen pienet jälkensä puutarhassa; -pensaiden oksat olivat väistyneet hänen tieltään päästääksensä hänet -pakenemaan, kuiskaelivat keskenänsä, mutta eivät ilmaisseet mitään. -Eikä myöskään maantien tomu totuutta tunnustanut. Kun tuulispää ynnä -pölyn kanssa pieksee ilmaan pienen valkoisen höyhenen, ken osaa kertoa, -minne se joutuu maahan! - -Hän oli ottanut piikatytön vaatteet yllensä, jottei häntä tunnettaisi; -lyhyen sarssihameen, pitkävartiset pieksut jalkaan, kattuunihuivin -päähän. Pitkät mustat hiuksensa sitoi hän tulipunaisen nauhan kanssa -yhteen palmikkoon. Se sopikin hänelle vallan mainiosti. - -Saavuttuaan maantielle huomasikin hän olevansa ypö yksin yön -pimeydessä, ja avarat pieksut aaveentapaisesti kopisivat, narisivat... -Sormus taasen, tuo kapteenin antama sormus, poltti sormea kuin hehkuva -kekäle. Hän otti sen sormestaan ja heitti tien viereen pensastoon. Ehkä -joku harakka sen sieltä ihastukseksensa löytää! - -Mutta minne nyt menisi? Hän ei tuntenut tietäkään. Tietäkö? Mitä tietä? -Sitä kaiketi, joka vie lemmityn asunnolle. Ei ei, hän ei mene sinne, ei -mene sinne sittekään, vain sinnepäin. - -Neito alkoi kiivaasti astua, — mutta pian hän väsyi. Pieksutkin söivät -jalat rakoille. Hän istui aidan viereen lepäämään ja miettimään, -miten hänen nyt käypi. Ja niin kauvan hän siinä mietti, että viimein -nukkui aidan juureen. Rehevä ruoho oli alla patjana, nurmen kukat, -aamutuulosen niitä häilytellessä, vienosti silittelivät hänen -kasvojaan. Aita ja pensaat häntä varjostivat ja kateellisesti kätkivät. - -Ja hyvä olikin, että kätkivät, sillä aamupäivällä, neidon yhä vielä -siinä nukkuessa, sananviejä kiireesti ratsasti ohitse, muassaan -Szügyiin komitaatinvirastolle kirje, jossa sanottiin, että jos sen ja -sen näköinen maalaistyttö tavattaisiin komitaatin alueella, niin olisi -hän heti otettava kiinni ja pidettävä vankina Esztergomin kaupungin -kustannuksella, kunnes armollinen Bezerédj herra lähettää tarkempia -tietoja. - -Tällainen sana lähetettiin heti joka taholle. Kaikki Esztergomin -kaupunginpalvelijat sinä aamuna saivat hevosen selkään istua. - -Mutta olisi tuo yksikin riittänyt, sillä jo illan suussa, sanantuojan -vastikään lähdettyä, joutui kaunis maalaistyttö komitaatin vangiksi. - -Tämä sangen mainittava asia tapahtui semmoiseen aikaan, jolloin ei -komitaatilla sattunut olemaan ainoatakaan vankia, niin oli heidät -hävittänyt jalosukuinen Tapani Gerge herra. Mutta koska asetus sanoi, -että vankien velvollisuus on siivota komitaatinhuone, niin palkkasi -ispaani yhden vangin, jottei kartano siivotonna olisi, ja ettei -tämä mies millään muotoa vain sanoisi itseänsä palveluksesta irti, -hemmoteltiin häntä siihen määrään, jottei lopuksi kukaan saanut häneltä -rauhaa, rakensipa lurjus riitaa linnanvoudinkin, herra Frans Demesin -kanssa. - -Tätä täytyi koreasti kärsiä, sillä jalo komitaatti saapi linnanvoudin -vaikkapa yhdellä vihellyksellä, mutta vankia... se, se käy hieman -vaikeammaksi. - -Tuo palkkavanki, joka paraikaa poltteli piippua etehisessä ja kiroili -huonoa ruokaa, katseli hieman karsain silmin, epäilevästi uutta vankia, -kun sotamiehet tämän veivät nimismiehen luo. Nähdessään tytön unhotti -itse nimismieskin luoda kasvoihinsa ankaraa »ex offo» muotoa, vaan -tarttui äkkiä viiksiinsä ja rupesi niitä kiertelemään. - -Kaunis oli, sangen kaunis pieni hempukka, silmät tummat ja palavat, -kasvot eheän väriset ja valkoiset. - -Mahdotonta oli tällä kertaa käyttää lain täyttä ankaruutta. - -Nimismies hymyili, nuo kopeat vaakunatkin seinillä hymyilivät, sekä -molemmat kaljupäät leijonat, jotka kilpeä kannattivat, näyttivät suu -auki katsoa töllistävän; entisten ispaanien jäykillä muotokuvilla -auringon säteet leikkisästi ilvehtivät, vaan tyttö yksin hiljaa itkeä -nyyhkytti eikä tahtonut vastata mihinkään kysymyksiin, ei ilmoittanut -nimeänsä eikä syytä, miksi häntä vainottiin. - -Mutta eihän tuo niin välttämätöntä ollutkaan, sillä herra Bezerédj -siitä kyllä tiedon antaa, hän kun on toimittanut tytön vangiksi. -Hänelle onkin jo lähetetty tieto, huomenna päivällä ehtii ratsumies -takaisin tuoden vastauksen, jos kiirettä pitää. Siksi aikaa annettiin -tyttö linnanvoudin huostaan, jotta hän sulkisi uuden vangin paraimpaan -koppiin ja antaisi hänelle syödä. - -Tästäkös herra Demes ihastui, mieli ihan pehmeäksi kävi. Eikä syyttä! -Olihan hänellä nyt todellinen vanki, tosin oikeastaan Esztergomin -kaupungille kuuluvainen, mutta kumminkin oikea, todellinen vanki; mikä -muhkea olento, ihan kuin Jumalan sitä varten luoma, että lakaisisi -komitaattihuoneen pihaa! Nyt saa ajaa tiehensä tuon juopon lurjuksen, -tuon palkatun vangin. - -Hän antoikin portinvahdeille sen käskyn, että jos palkkavanki, -kuten tavallista, sattuisi jäämään yöksi läheiseen »Lehtisammakon» -kapakkaan, niin ei häntä pidä päästettämän sisään, vaikka miten porttia -jyskyttelisi. - -Ilosanomansa vei ukko Demes joka virkahuoneesen: - -— Pojat, meillä on vanki! Oikea madonna! En tiedä, onko hän -myrkynpanija, varas vai rosvo, varmaa vain on, että hänen muotonsa -lienee ollut hitolle suureksi avuksi. Oletteko ollut tulokasta -katsomassa, häh? Saatte nähdä kalterin takaa. - -Eivät pojat toista käskyä jääneet odottamaan. Tapani Dezsy peräti -sinne jäi; ainakin toi vartija linnanvoudille semmoisen raportin, että -kunnioitettava herra notarius oli käskenyt avaa vankikopin oven sisään -mennäksensä ja keskustelee siellä paraikaa tytön kanssa. - -— Vai niin, heh! Kas vaan sitä veitikkaa, sitä veitikkaa... Kun minä -sanon, että tuo helmahinen on kaunis, niin ei ole itse piispallakaan -vastaan välttämisen varaa. - -Dezsy oli ukon lempipoika. Levotonna odotteli hän, kävellen pihassa -edestakaisin Tapanin palaavan. - -— Sinäkö olet, Tapani? kysäsi hän iltahämärästä vankihuoneen puolelta -lähestyvältä pulskalta mieheltä. - -— Minä olen, setä kulta — vastasi tämä väräjävällä äänellä. - -— Hehehe, vekkuli! Mitäs sanot? Onko hyvä makupala, vai? Mutta kas, -olethan ihan haltijoissasi. - -— Sievä tyttö, sangen sievä — vastasi Dezsy ääntänsä hilliten. - -— Ai, ai, sinua poikaa! Tähän asti et ole ollut helmaväkeä -näkevinäsikään. Joko Ilona rupee unhottumaan... Ilona hänen nimensä -muistaakseni oli... - -— Uhm. - -— Tietysti, vain uhm. Tietysti, niin tietysti. Ja kun asiaa lähemmin -mietitään, niin olin minä samallainen lemmenseikoissa. - -— Pyytäisin yhtä tärkeätä asiaa, setä. - -— Noh? - -— Mutta se on erittäin tärkeä... ja hieman virallinen. - -— Jos se on virallinen, niin toimitetaan se virallisesti. - -— Antakaa minulle täksi yöksi tuo tyttö. - -— Tyttö? Tuo tyttökö? - -Ukko Demes päästi merivahapiippunsakin suusta, niin makeaan nauruun hän -remahti, jotta koko piha kaikui. - -— Tuota maalaistyttöäkö pyydät? Joko olet ehtinyt hänen kanssaan -sopia? Kas vaan sitä veitikkaa! Vai niin pian suostui? Sitä veitikkaa! -Tietysti, niin tietysti. Mutta Herran tähden, mitä ajatteletkaan? Enhän -voi sinulle antaa komitaatin vankia — ja hän lisäsi suruisesti — heti -ensimmäisenä päivänä. - -— Mutta olenhan minäkin komitaatin miehiä, setä kulta. - -— On sekin totta, tietysti, totta on sekin. - -— Ja tuon huomenna tytön takaisin. - -— Tosi kyllä, tosi... mutisi ukko asiata ajatellen, — mutta tiedäthän, -poikani, että olen tarkka, turhantarkka virkamies. Rakastan järjestystä -enkä millään muotoa sallisi, että... - -Dezsy huokaili muoto synkistyneenä. - -—... Että sanottaisiin minun kevytmielisesti hoitavan komitaatin -asioita. Itse ankaruus ihka elävänä seisoo edessäsi, poikani, älä pane -paheksesi, kun sanon suoraan... - -— En panekaan — mutisi Tapani hajamielin. - -— Älä pane pahaksesi, sanon, kun vaadin tytöstä muutaman rivin -vakuudeksi paperille... tiedäthän, vain muodon vuoksi. - -Tapani oli huudahtaa ääneensä ilosta tämän kuultuansa. - -— Tule kamariini, kirjoita siellä kuitti, että olet vastaanottanut -tytön. Hänet takaisin tuotuasi saat minulta varmasti kirjoituksesi. -Muodon asia tuo on kokonansa, mutta semmoinen nyt kerrassaan olen, -semmoinen olen. Eikä kumminkaan komitaatti minuun tahdo luottaa. - - * * * * * - -Aivan siten kävikin, kuten ukko sanoi. Tapani Dezsy vei siivosti -Ilona Bezerédjin vankilasta. Eikä häntä enää takaisin tuonut. Vielä -samana yönä matkustivat Szepességiin ja kolmantena päivänä he jossain -vihittiin avioliittoon. - -Kun sitte seuraavana päivänä suurella tohinalla saapui armollinen herra -Gabriel Bezerédj ynnä kapteeni tyttöä noutamaan, niin nyökkäsi vanha -setä Demes levollisella mielin päätä heidän kysymyksiinsä, vastaten, -että asia on ihan säntillänsä. - -Vanki ei tosin enää ole täällä luonnossa, mutta löytyy hänestä -laillinen kuitti; täällä on pöytälaatikossa. Jos viise-notarius ehkä on -hukannut haltuunsa annetun esineen, niin ei hän, Demes, sille mitään -voi. Se on ihan toinen asia. - -Arvaan, että tästä vielä suurempikin asia syntyi. Aavistan, että -Dezsyä syytettiin virkavirheestä, ehkäpä mies hirtettiin kruunun -kavaltamisesta. Kenties löytyvät tuolta jostain pöytäkirjat... kenties -ylimmäiseltä hyllyltä, — sopii sieltä hakea! - - - - -BREZÓN HANHET. - - -Kuivien vuosien ajoilta kerrotaan, että Brezón hanhet kuolivat kaikki -tyyni, kun eivät saaneet juoda, vain syödä. - -Järjellisellä ihmisellä on oppimista järjettömästä siipikarjastakin. -Eivätkä ne niinkään halveksittavia olentoja olekaan, jos tarkemmin -ajattelemme. Sillä lukuun ottamatta sitä jo vanhentunutta asiaa, että -muinoin pelastivat Rooman kapitolion, niin sopii kumartaen kunnioittaa -heidän kirjallisia ansioitansa, sillä pitkinä aikoina on heidän -kynillänsä kirjoitettu tuo kirjojen paljous, joissa koko mailman -viisaus löytyy. - -Entä nuo kunnon Brezón hanhet! Kuolemallansa he leimasivat suuren -viisauden, nimittäin että pitää välttämättömästi juoda. - -Hanhia on Brezóssa ollut ja on kaikkina aikoina oleva; Samuli Mákinkin -pihalla kaksi siipiänsä räpistelee, mutta nämät eivät ole niitä -vanhoja, tienraivaajia Brezón hanhia, jotka kuolivat, kun eivät saaneet -juoda. - -Senpätähden Samulikin, turkkuri, välttääksensä heidän kohtaloansa, -joi aikalailla. Ja siitä olikin se hyvä vaikutus, ettei hän vielä -tähän päivään ole kuollut. On niin terve kuin pukki. Mutta totta on -myöskin, että hän noitten tienraivaaja-hanhien kohtaloa karttaissaan -on hävittänyt kaiken tavaransa, ei ole ukolla äyrin vertaa omaisuutta, -sillä tuo hanhiparikaan ei ole hänen; tytär Piroska on ne perinyt täti -vainajaltansa, jolle Herra rauhan suokoon siellä, minne on joutunut. - -Syntyi suuri ilo, kun ne tuotiin taloon... Oikeastaan ne vasta -hanhenpojista kävivät; pitkät sulat, toisen harmaat, toisen taasen -valkoiset, alkoivat peittää hienoja, viheriään vivahtavia höyheniä. -Olivat niin lakeat, hyvänluontoiset. Pienistä, keltateräisistä silmistä -sädehti lempeys, rakkaus, kun ne katselivat pientä emäntäänsä. - -Piha sai hauskemman karvankin heidän kauttansa, juopon turkkurin -saviketta ja rikkaruohoja kasvava piha. Kyllä nyt kelpaa hanhien elää! -Kun istuutuvat ruohostoon nukahtamaan, niin pitkä heinä ja korret -peittävät heidät, jottei näy muuta kuin pää, joka kaukaa näyttää -melkein tulppaani-kukalta. Onhan suuri onni, kun on kahden oikean, -elävän hanhen omistaja! - -Sievät keltaiset sääret (ei sentään aivan samallaiset, vaan paljoa -kauniimmat, kuin pehtuorin neitien päivänvalojen varret!), sorea kaula, -lempeä viisas katse... herrainen aika, kunhan edes toisella myöskin -olisi tupsu päässä. - -Ja mitä kaikkea noista vielä voi tullakaan! Höyheniä, sulkia, sitte -näitten riipimistä; kerran vuodessa saa niitä keritä, kunnes tulee -kauhean paljon höyheniä... niin paljo höyheniä, että niillä ehkä -päässee mieheläänkin. - -Samulilla taasen, joka muinoin oli käynyt vähän kouluakin, ja osasi -kaikenlaisissa asioissa antaa hyviä neuvoja, oli aivan toisellainen -mielipide. - -— Mitä ne tuossa ihmisten tiellä tekevät, tyttöseni? Pitää hukuttaa -elukat. Hanhi on katoovaa kalua, pikkuruiseni! Ihan itsestänsä -katoovainen, sanon vieläkin. - -Piroska katsahti pelästyneenä isäänsä. - -— Koko konsti on osata ennättää kuolemata he-hehe. Lihoitat heitä pari, -kolme viikkoa, toisen vaihdamme sitte viiniin kapakan-isännän luona, — -toinen taasen syödään. Nuo muinaiset Brezón hanhet näetsen... parasta -olisi ollut, kun esi-isämme olisivat nekin syöneet! - -Tyttö pahainen huokasi, painoi myöntävästi päänsä alas ja alkoi -lihoittaa lemmikeitänsä. - -Vasta nyt hän oikein huomasi, miten kauniita olivat! Vieraatkin niitä -ihailivat. Itse herra pehtuorikin (sävyisä, hyvä mies, puuttuu välistä -Piroskankin kanssa puheesen), ohitse käydessään usein seisahtaa aidan -taa katselemaan noita hanhia, jotta niihin ihan ovat silmät jäädä. - -Mutta kyllä tuon ansaitsevatkin. Eritoten se valkoinen. Kun vallaton -tyttö välistä nostaa ylös helmansa ja laskee tylleröiset ruusunväriset -jalkansa ristiin sen niskaan, niin on tuota sangen viehättävä nähdä, -sillä silloin todella näkyy, miten lumivalkoiset ovat sen höyhenet. -Harvassa tavataan moista hanhea, sangen harvassa! - -— Kas sinua, Piroska — virkkoi siro pehtuori — suustasiko heitä juotat! - -— Ovat tottuneet hemmottelemisiin. Olettehan kovin hemmoteltuja? Eikös -niin? Eikös niin? - -Tyttö otti vettä suuhunsa ja kumartui maahan, ihan hanhiensa tasalle -kumartui; pitkä musta palmikko vieri olalta alas ja lakaisi maata. -Toden totta liian hyvä kalu maata somistamaan! Tyttö otti hanhien -noukan suuhunsa, ehtapunaisten sippuhuulten väliin ja antoi heidän -siten juoda. Ja moisten piti saaman juoda noin ihanasta sulottarien -sangosta! - -Pehtuori ihan haltijoihinsa joutui. - -— Tulipa mieleeni jotain, Piroska. Kuules? Katsopas tänne, kuuntele -edes. Mitäs tuumit, jos ottaisin sinut piiakseni? - -— Minun sukuni ei ole koskaan ollut toisen palveluksessa — vastasi -Piroska ynseästi ja puraisi huuleensa. - -— Mutta mitä kotonakaan teet? Kuolettehan täällä nälkään. - -Tyttö vaaleni, käänsi kasvonsa poispäin, kyyneleet ihaniin, tummiin -silmiin tulivat. - -— Mitä se teihin koskee? Ja nuo sulosilmät paloivat vihasta. - -— Sen verran koskee, että pidän sinusta... rakastan sinua, Piroska. -Pidän sinusta, vaikka oletkin noin repaleinen. Mutta satoja kertoja -olisi parempi ollaksesi, kun saisit hienon liinapaidan yllesi, -silkkiliivin vartaloasi somistamaan... - -Tulipunaisiksi kävivät tytön posket, hän loi kainosti katseensa maahan -ja veti pelästyneen nykäyksellä sarssihameensa liepeet paljaille -säärilleen. - -— Älkää puhuko noin — sopersi tyttö. Älkää noin sanoko... - -— Enkö siis ole mieleisesi, Piroska? Sano suoraan, ettet voi minua -kärsiä. - -Salavihkaa loi Piroska vilaukselta kainon, haaveksivan katseen -kysyjään, mutta käänsi sen heti maahan ikäänkuin olisi rikoksen tehnyt, -sekä pudisti sirosti päätä. Paksu palmikko heilui niskassa hurmaavasti. - -— Ei, ei, ei. En pidä teistä ollenkaan. - -— Mutta jospa minut oikein tuntisit, Piroska... jos tuntisit... niin -varmaan tulisit luokseni. - -— En maar! — vastasi tyttö ynseästi. - -— Se on hupsu lintu, joka jää akatsiapuuhun istumaan, kun -ruusupensaasenkin pääsisi. - -Heleästi naurahtaen ja viekkaasti kiekahtaen, kuten oli nuorikoilta -oppinut, vastasi Piroska: - -— Piikit pistävät... - -Sitte lisäsi hän melkein suruisesti: - -— Ennen teidän pihanne ruohottuu, kuin minä sinne astun. - -— Mikset? Sanopa, mikset tule? — tutkieli pehtuori intohimoisesti. - -— Siksi, siksi että... olkoon menneeksi, sanon ... taikka en sano -sittekään. En kehtaa semmoisia puhua. - -— Sinua pelkuria! - -— No, siksi, kun pelkään teitä... tiedättehän... siksi, että olen jo -aikaihminen. - -Sitte jatkoi hän luontolapsen lailla, raukealla äänellä, kädet -hervottomina riippuen selän takana, aivan särkyneiden siipien tavoin. - -— Ja te katsotte minua niin kummallisesti, että oikein pelkään... - -— Mitä pelkäät? — ähisi mies ihan punastuen. - -— Sitä, hyväinen aika, että kenties... - -Tyttö kallisti päätä vasemmalle ja tokaisi teeskentelevästi hymyillen: - -— Että kenties söisitte minut. - -Pehtuori veti hattua silmille ja uhkaeli intohimoisella äänellä vielä -mennessään: - -— Oikeinpa arvasit, Piroska! Isoon suukkoa sinulta. Varo, ettet vielä -joskus joudu kynsiini... - -Mies meni. Tulleeko hän huomenna taas? Tipu, tipu, tipu! -Hanhikultaseni, osaisitteko vastata? Ettehän osaa? - -Nämät kaulojansa ojentelivat ja näyttivät yhtä suruisilta kuin -Piroskakin. Eihän tuolla kurjassa häkissä ole hauska ollakaan! Ja vielä -kurjempi on hänen kohtalonsa; todellakin sangen surullista tämä elämä. -Miksei hänellä myöskin ole liinaista paitaa, silkkiliiviä? - -Ei hän huomannut, miten tuo kova kaiho syntyi, sen ei olisi pitänyt -kasvaa, vaan heti taas hälvetä. Mistäpä hän semmoiset varat ottaisi? - -Hm! Entä jos myisi hanhet? Ei... hän ei voisi niistä erota, eikä kahden -hanhen hinta riittäisikään; mutta jos noista kahdesta vuoden kuluessa -tulisi kaksitoista ja sitte taas vuoden päästä... - -Noitten vastaisten äärettömien rikkauksien loiste loi kaikkeen ihka -uuden valon. - -Piroska töytäsi jalallaan nurin hanhien häkin ja päästi ne valloilleen. -Antaa heidän elää, he ovat minun omiani ja minä pidän heistä. - -Nämät kaakottaen lentää räpistelivät, juoksivat hänen perässään, minne -ikinä hän meni ja noukkielivat hänen pivostansa maissijyviä. - -Tytön sydän onnellisuudesta sykki. Luuli iloitsevansa hanhien -vapauttamisesta, mutta oikeastaan hän iloitsi toiveesta saada -koruommellun silkkiliivin, joka hänet oli tekevä paljoa somemmaksi. - -Mutta ukko Samuli ei ollenkaan ollut hyvillään tästä asiain käänteestä, -vaan toi esiin kaikki lempilauseensa hanhien elossa pitämistä vastaan. - -— Se talo häviää, tyttöseni, jossa on riikinkukkoja ja poppelipuita; -tällä hän näet tarkoitti tarpeettomien elukkojen ja puiden kasvatusta. -Ja sinä luulet kaipaavasi vain koreutta, liiviä; jotain muuta kaipaat, -jotain muuta. - -Piroska pirahti itkemään tuollaisesta pahasta luulosta ja pakeni -nyyhkytellen puutarhaan, mutta sinne meni hänen perässään myöskin isä -Samuli. - -— Eikä enää semmoisia koreita liivejä käytetäkään. Missä, kellä olet -semmoista nähnyt? Sanotko nähneesi Tomorin Katrilla kirkossa? Niin, -kyllä Katrin kelpaa. Isänsä on rikas mies. Hullu se hiiri oli, joka -hevosta kengitettäissä myöskin ojensi esiin toisen säärensä. - -Osasi ukko puhua niin mahtipontisesti, jotta seljapensasten oksatkin -hänelle päätä nyökkäsivät sekä ilmaiseksi pudottelivat Piroskan hiukset -ja vaatteet vaaleita kukkia täyteen. - -— Autuas se ihminen, jolla ei mitään ole. Panee rauhassa maata, -rauhassa nousee ylös, ei kenkään häneltä varastakaan. Saatpa nähdä, -että nuo hanhet vielä tuottavat sinulle harmia, jos saavat elää. - -Jopa se tienoilla piileilikin salaa aikoen yli kynnyksen pujahtaa. - -Kun isä ja tytär palasivat puutarhasta, ei kuulunut hanhista enää -hivaustakaan. Olivatko varastetut, vai olivatko itsestänsä menneet -avoimesta veräjästä ulos, sitä ei liioin voinut tietää. - -Ukko lähti kylän yläpäähän, tiedustellen jokaiselta vastaantulijalta, -olivatko heidän hanhiansa nähneet; Piroska taasen juoksi alapäähän -pelästyksissään huudellen: - -— Tipu, tipu, tipu! Missä olette kultaiseni? Kaakottakaa, armahiseni, -kaakottakaa! - -Mutta armahiset eivät tuota kuulleet, sillä olivat kaukana kurjassa -vankeudessa. Talonvahti oli ne tavannut kartanon pellosta; väitettiin -niitten näpistelleen kaalintaimia (voi niitä hupsuja, kun eivät -ymmärtäneet mennä jonkun köyhän miehen maahan!), jonkatähden hanhet -ajettiin pehtuorin pihaan. - -Siellä taasen — kuten joka ihminen tietää — istuu sota-oikeus; kun näet -joku elukka sinne joutuu ja herra pehtuori on suuttunut, niin ei sitä -enää anneta takaisin elävänä omistajalleen, vaan taitetaan siltä niskat. - -— Menkää, isä kulta, menkää heti. Viekää tuo iso huivini pantiksi. Se -on ainoa perintöni äitivainajani jälkeen. - -Turkkuri joutui kovin hämillensä, ei tohtinut omistaa, että tuon ison -huivin kohtalo oli saanut aivan toisen käänteen, mutta teki kuitenkin -lähtöä. - -Piroska tuskin malttoi odottaa. Sillä välin kokoontuivat läheiset -naapurit häntä lohduttamaan. Juhana Kátyikin muori sanoi vaikka -tekevänsä valan siitä, etteivät hanhet olleet pahaa tekemässä; tieltä -oli pehtuori ne ajanut kotiansa. Muori vakuutti, ettei hän paikastansa -liikkukoon, jollei niin ollut asian laita. Yrjänä Csoman muori taasen -sanoi kuulleensa, miten pehtuori puhui kotona palkollisille: »tapan -sen ihmisen, joka päästää nuo hanhet». Hänkin puolestansa sai muka -suolapatsaaksi muuttua, jollei asia näin ollut ihan sanasta sanaan. - -Mutta kas tuoltapa tulee jo isä — ilman hanhia. Oli ukko sentään — -siltä ainakin näytti — saanut jostain väkevätä nahkaansa. - -— Elävätkö hanhet? kysäsi heti Piroska, juosten isää vastaan, - -— Siitä ei oikeastaan ole tietoa — höpisi turkkuri hoiperrellen. - -— Missä ne ovat? Miksette niitä luonutkaan? — tutkieli Piroska -huolestuneena. - -— Kun tuota, tuo... ei antanut. Tapetaan, kuolevat, kuten tuota nuo... -muinaiset hanhet. - -— Mitä, eikö antanut? — kysyi harmistuen Kátyikin muori. — Kuules -siskoseni, ei antanut. Mutta kyllä minä hänelle näyttäisin. Jos olisin -sinun sijassasi, niin vetoisin itse kuninkaasen, niin totta kuin nimeni -on Kátyikin vaimo. Tuohan on hävytöntä ihan! - -— Pian huivini tänne — puuttui Piroska äkkiä puheesen. Kyllä minä menen -hanhet noutamaan, lähden itse tuon pehtuorin puheille. - -— Ei vainen antanut, sillä tahtoo, että tuota... että itse menet -noutamaan — änkkäsi ukko, lisäten: — Hyvää viiniä on miehellä... -oivallista viiniä on sillä. - -— Minunko pitää mennä? Niinkö sanoi? Hyvä. Mennään siis. Olen minä -suurempienkin herrojen puheilla ollut. - -Tyttö läksi illan suussa. Iltakellot alkoivat soida kirkontornissa, -kun hän saapui Gyepún riihen kohdalle; äkisti äsken noussut tuulen -vihuri vei mukanansa katkonaisina palasina kellojen juhlallisen äänen, -joka kaikui yli hänen päänsä, ikäänkuin varoittaen: »älä mene... älä -mene!» Vasemmalla kädellä humisi metsä vihaisesti. Tuolta naapurin -aidan alta pujahti sisilisko polulle ja mateli sen ylitse. Katsoi niin -ilkeästi pienillä kiiluvilla silmillään Piroskaa ja katosi heti taasen -ruohostoon. - -Kappaleen matkan päässä tarttui metsänreunassa orjantappurapensas hänen -hameesensa. Tuulikin leikitteli hameen liepeitten kanssa ja lennätteli -kasvoihin tavan takaa esiliinaa, kunnes se vihdoin sai tämän irti ja -alkoi lennättää — takaisin... - -Tyttö kääntyi taaksensa ja pelästyi. Hyvä Jumala, ehkei ole sentään -hyvä mennä! Ruusupensas on piikkinen! Mieltä ahdisti, rohkeus katosi -hänen juostessaan esiliinaa noutamaan. - -Mutta kuitenkin, kaikitenkin. Eipä hän saata jättää sinne ainoata -omaisuuttaan, iloansa. Ehkeivät enää eläkään, vaan ovat tapetut. Voi, -kun ei myöhästyisi. Ja muutenkin vetää, yhä vetää sinne semmoinen -salainen tunne... noita hanhia kohtaan. - -Tyttö juoksi, kunnes saapui perille. Kasvot vaalenivat, kun piti -ojentaa kättä porttia avataksensa. Kovin on siellä hiljainen elämä, -tuolla taajan lauta-aidan takana. Outo pelko vaivasi mieltä. Koko -ruumis vapisi, sielunkin oli vilu. Pitääkö mennä sisään, vai ei? - -Mitä pehtuori aamupäivällä sanoikaan! »Varo, ettet vielä joskus joudu -kynsiini.» - -Ei kiusallakaan tarvitse varoa. Tehden rohkean päätöksen tarttui -Piroska linkkuun. - -Voi, miten kylmä se rauta oli! Häntä värisytti. Ikäänkuin olisi -pidellyt tuota sisiliskoa, jonka äsken näki tiellä. - -Piroska veti äkkiä kätensä takaisin. Mutta se oli myöhäistä, hän oli -huomattu, koska kuuli jonkun liikkuvan tuolla sisällä. Ikäänkuin -eksynyt karitsa, nojautui hän hiljaa aidan taa kuuntelemaan. Eipä -kukaan ollutkaan, ehkä joku kissa, tai kenties... mikseivät saattaisi -olla juuri hänen hanhensa? - -Ehdottomasti koetti hän kurkistella yli lauta-aidan sekä huusi -houkuttelevalla äänellä: - -— Tipu, tipu! Missä olette, kaakottakaa! - -Ensin alkoi sisäpuolelta kuulua hiljaista hutinaa, ikäänkuin -pidettäisiin siellä neuvottelua, sitte kuului hanhenjalkojen rapinaa, -milloin yhdestä, milloin toisesta kohdasta aitaa, noukan koputuksia -lautoihin, kunnes vihdoin lentämään tottumattomat siivet pieksivät -ilmaa ja hanhet kovasti kaakottaen lensivät yli aidan asettuen Piroskan -jalkoihin... - -— Teitä viisaita! — huudahti tyttö iloisesti hämmästyneenä, ja kun -hanhet läähättäen, siipiänsä räpytellen häärivät hänen ympärillänsä, -nosti hän äkisti kummankin kainaloonsa ja alkoi tuutiella oikealle ja -vasemmalle. - -»Tuuti, tuuti! nukkiseni, helmiseni!» - -Pian hän sentään laski linnut maahan ja kasvot kävivät suruisen, -nurpean näköisiksi. - -— Karkasitteko? Pääsittekö vapaiksi? Kotiako pitää mennä? Tahdotteko -tosiaankin, että mennään kotia? Olkoon menneeksi. - -Tyttö silitteli heitä hellästi, lempeästi. - -— Nähkääs, tulen teidän mieliksenne. - -Lähdettiin kotiapäin. Hanhet astelivat siivosti edellä, kaulojansa -ojennellen. - -Piroska seisahti Kaapo Nagyin pellon pientarella. Hanhet itsestään vain -jatkoivat matkaansa. Hän katsahti taaksensa tuohon valkoiseen pehtuorin -taloon ja otti pellolta kokkareen aikoen heittää sen hanhien niskaan. - -— Kuka on teidän käskenyt — virkkoi hän nuhtelevasti — kuka on käskenyt -teidän itse pelastua? - -Kokkare meni pieniksi muruiksi vihaisesti kokoon pudistaneessa -pivossa. Ei, ei hän sentään viitsi eläinraukoille pahaa tehdä. Ensin -hetkisen kättänsä heiluttaen heitti hän kokkareen murut tuohon ilkeään -orjantappurapensaasen, joka äsken oli koettanut estää häntä ohitse -menemästä. - -Pelästyneenä lensi pensaasta pieni lintunen. Sitä lintu parkaa! Ei hän -suinkaan mielellänsä luopunut tuosta ruusupensaasta! - -Lintu katseli tyttöä, kunnes hän katosi näkyvistä. Arveli... ehkäpä -tiesikin hänen vielä palaavan. - - - - -SISARENI HAUTAKIVEÄ NOUTAMASSA. - - -Olin vielä pojan nalli, kun pikku sisareni kuoli, juuri morsianna -ollessaan. Tyttö parka oli tosin minua vanhempi, mutta kumminkin sanoin -häntä pikku siskokseni, kulta siskosekseni. - -Äiti laittoi kiven hänen haudallensa. Tuossa kivessä näin nimeni -ensikerran »painettuna»; sillä sanat kuuluivat: »rakkaalle lapselleni», -jonka jälkeen oli äidin nimi. Sitte seurasi minun nimeni näin kuuluvan -rivin alla: »ainoalle sisarelleni». - -Kovin tuntui aika pitkältä tuota kiveä odottaessamme. Äiti oli itse -käynyt Pestissä sitä tilaamassa ja käskemässä kivenhakkaajan laittaa -päähän taitetun ruusunnupun sekä jättää alapäähän tilaa vastaisille -kirjoituksille. Tämä oli häntä itseänsä varten; minulle oli myöskin -alareunaan sijaa jätettävä. Vähitellen piti meidän kaikkein tuleman -yhteen kiveen merkityiksi... Tämä ajatus äitiparkaa lohdutti. - -Piti lähettää rattaat kiveä Pestistä noutamaan. Minä pyytelin niin -kauvan, kunnes äiti päästi minun matkalle kuskimme Mikko Suskan kanssa. -Myöskin tuo pitkä Filcsik tuli kanssamme, muassa pussi kuparirahoja, -jotka kalahtelivat joka kerta kun rattaat kovemmin nytkähtivät. -Setelirahat, joilla hautakivi oli maksettava, olivat Suskan hallussa. -Hän oli kätkenyt ne nenäliinansa kulmaan kolmenkertaisen solmun sisään. - -Filcsik ja Suska kertoelivat katkonaisin lausein pitkin matkaa -sotatarinoita vallankumouksen ajoilta. Heidän kertomuksistaan -tuli siihen päätökseen, että he molemmat oikeastaan olivatkin -vallankumouksen tehneet. - -Kovia miehiä olivatkin... se täytyi myöntää. Mikko oli Piskin -tappelussa ihka yksin ajanut kaksikymmentä miestä veteen ja -hyvillä mielin katsellut, miten he hukkuivat... Hän piirsikin heti -liitunpalasella nuo mutkikkaat sotajoukkojen liikunnot Filcsikin -lammasnahka-turkeille. Tuossa oli silta... tuossa ukko Bern, tässä minä -seisoin... tuolla tuon punaisen kukan kohdalla vihollinen. - -Filcsik ymmärsi ja nyökkäsi päätä. Mutta mitä tuo olikaan sen suhteen, -kuin hän ollessaan kansalliskaartissa korpraalina antoi hirttää -kahdeksantoista slovakilaista... - -— Miksi nuo sitten annoitte hirttää, Filcsik setä? — kysäsin minä salaa -kauhistuen. - -— Siksi että suutuin kovasti, poikaseni. - -Pelolla vilkaisin tuohon suureen mieheen ja rohkenin matalalla äänellä -vain kysäistä: - -— Mitä pahaa miesparat olivat tehneet? - -— Eivät mitään. Päästivät vain pahoja puheita. Olivat kotimatkalla -elonleikkuusta, kun tapasivat minun sotamiehen, joille samana päivänä -olin jakanut pertuskat käteen. »Kas, sammakkojako noitten kärkeen -aiotte pistää?» — huusivat he ivaten miehilleni ja tekivät pilaa heidän -aseistansa. Tuon kuulin minä — ja heidän kohtalonsa oli päätetty. - -Näin sanoessaan ravisti hän pörröistä päätänsä ja löi vihaisesti -kämmenellään rattaitten istuimeen. - -— Heidän täytyi kuolla — minä annoin hirttää joka miehen. - -Ja hän löi ystävällisesti Mikkoa olkapäälle. - -— Me ollaan kauheita miehiä, Mikko, saakelin kovia miehiä ollaan -molemmat. - -Ja sitte he istua jöröttivät hirveän ankaran näköisinä. Vácziin -saavuttuamme virkkoi Suska piiskanvarrella ympärillä oleviin kumpuihin -viitaten: - -— Tuolla se tapahtui... mikä tapahtui. - -— Hm, hm, murahti Filcsik ja kumpikin näytti vielä kiukkuisemmalta. - -Matkustimme yhtä päätä läpi yön ja saavuimme Pestiin aikaisin aamulla. -Poikkesimme johonkin päähän kaupunkia (en enää muista, mikä se paikka -mahtoi olla) erään Filcsikin vanhan toverin luokse, joka oli vaunuseppä -ja jonka kanssa hän ennen oppipoikana oli maata kierrellyt. Mies oli -tosin jo kuollut, mutta tämä oli Filcsikille ihan yhdentekevä. Vieras -henkilö oli toveri vainajan leskeltä ostanut verstaan, mutta tottahan -silloin oli suostuttu, että herra Tapani Filcsikin pitää saada yösijaa, -jos hän täällä päin kulkee. Mutta uusi isäntä ei voinut ollenkaan -moista suostumusta muistaa. Filcsik ihan raivoon joutui: mitä, olisiko -tuo huuhkaja minut peräti unhottanut? Ihan mahdotonta! Olla muistamatta -paraita tovereitaan? Unhottaa Csolton kylän Filcsikin! Oletteko ehkä -lukenut hänen testamenttinsa? - -Vaunumestari pudisti kieltävästi päätä. - -— No, siellä se varmaan seisoo! — virkkoi Filcsik rauhoittuen ja alkoi -Mikon kanssa riisua hevosia valjaista. Siten jäimme siihen taloon; -pihan perällä oli ihan sopiva vaja, missä oli joukko tyhjiä saaveja ja -tynnyreitä. - -Filcsik heitti selkään kupariraha-säkkinsä, joka oli niin raskas, että -ukko oikein ähkyi taakan alla, ja niin lähdimme jalkaisin kaupungille, -hän ostamaan saapasnahkaa, minä ja Mikko hautakiveä katsomaan. - -Se ei vielä ollut aivan valmis. Mestari sanoi, että meidän täytyy -odottaa iltapäivään nimikirjoitusten vuoksi. Illan suussa muka saamme -lähettää rattaat noutamaan. - -Mikko raappi harmistuneena nenäänsä. - -— Varastetaan minulta vielä rahat. Varmaan varastetaan. Ja miten minä -sitte enää tohdin astua armollisen rouvan näkyviin? Joshan edes saisin -rahat jonnekin piiloon. Mitäpäs nyt tehdään? - -— Ehkä olisi paras edeltäkäsin maksaa kiven hinta. - -Mikko murahti äkäisesti: - -— Kaikkia vielä! Näen tuon miehen naamastakin, että hän olisi -iltapäivällä valmis kieltämään rahat milloinkaan saaneensa. Ja mistä -hitosta löydämme sitte tuomarin näin suuressa kaupungissa? - -Päätettiin siis palata takaisin korttieriin, ennenkuin muille asioille -mennään. Kunnon mies jättää aina isommat rahasummat kotiansa. Niinpä -oli paras nytkin tehdä. Vaunusepän vajassa nostettiin vakaisen -neuvottelun jälkeen vähän yhtä tyhjää tynnyriä, jonka alle nenäliina -setelinensä pistettiin. Sitte lähdimme kaupungin katusokkeloita -astelemaan niin rauhallisin mielin, kuin olisimme rahat säästöpankkiin -panneet. - -Kuleskelimme ison osan komeata kaupunkia, ihmetellen noita monia -satumaisen koreita puotien ikkunoita, missä tuhansia kalleuksia, -silkkiä, kultaa, hopeata ja prameutta heloitti. Prameudeksi Mikko ja -Filcsik sanoivat kaikkea, josta eivät tienneet, mitä se oikeastaan oli. - -— Katsopas noita suuria ikkunoita! Niin kauhean suuria ikkunoita! Voi -noita erimerkillisiä ikkunoita! - -Filcsik piti arvoansa alentavana ruveta ihmettelemään tuota komeutta ja -noita suuria kivikartanoita. Vain yhden huomautuksen teki; olisi kerran -eläissänsä tahtonut kernaasti nähdä, miten ihmiset saattoivat kantaa -eheinä noin suuria ikkunaruutuja. Mutta slovakit, jotka täällä ovat -työmiehiä, ovatkin aika veitikoita. Ei Filcsik koko Pestissä muita niin -ihmetellyt kuin slovakeita. - -— Niin, niin oikein, virkkoi Mikko, kyllä nuo ovat merkillisiä -ikkunoita. Meillä Csoltossa niihin asetetaan rosmariineja ja resedaa; -mutta täällä pelkkiä kalleuksia. - -— Eikä tuo tapa aivan hullua olekaan, Mikko veikkonen. Tuollainen pieni -kukka ikkunassa... Hitto vie, Mikko... kun mekin vielä oltiin nuoria. - -Filcsikin mieli ihan heltyi. - --— Ehkei tuolla sisässä naisväkeä asukaan, lisäsi Mikko -yksinkertaisesti. - -Sekä edellä että takana vilisi naisia, toinen toistaan ihanampia, -kaikki silkkiin ja samettiin puettuina. Mutta ei ikkunissa kuitenkaan -ollut rosmarinia eikä resedaa... - -Arasti ja alla päin molemmat matkustajat katua kulkivat; ei kenkään -olisi luullut heitä mahtaviksi miehiksi, joita kotona koko lähiseutu -ihmetteli. Muuten kävivät asiat hyvin, kuten pitikin. Päivällistä -haukattuamme menimme tynnyrin alta noutamaan rahat; niihin ei kukaan -ollut koskenut. - -Hautakiven hinta maksettiin, se asetettiin rattaille ja seisahdettiin -vielä kerta kotimatkalla eräälle isolle kadulle, missä paljo ihmisiä -liikkui. Mikko meni ostamaan itselleen piiskaa ja siitä sai myöskin -Filcsik aihetta mennä uusille ostoksille. Rahasäkki oli jo sidottu -istuimeen kiini, jonkatähden hän ei ottanut sitä mukaan, vaan kourasi -sieltä pivollisen rahoja. Syvältä ukon jo täytyi kouraistakin... - -Minä jäin yksin ohjaksia hoitamaan rattaille ja huusin heille, kun jo -menoa tekivät. - -— Älkää vain viipykö kauvan! - -— Ei, ei viivytä! — huusivat he minulle. - -Useita minuttia kului, mutt’ei kumpaakaan kuulunut. Levotonna -kurkistelin oikeaan ja vasempaan, niin äkkiä astui outo herra, ruskea -takki yllä, eteeni sanoen: - -Veikko lähetti minut noutamaan rahapussiansa. - -Hän lausui tuon niin luonnollisella äänellä, ikäänkuin olisi -kiireisellä asialla ollut, jonkatähden minä pahaa aavistamatta aloin -irroittaa säkkiä. - -— Tuleeko siitä mitään? — jatkoi vieras levotonna. Kiiruhdapas, poika! - -Seis, mitä tämä oli? Ei opettajakaan kotona minua sinuttele. -Närkästyneenä istahdin takaisin sijalleni. - -— Enpä annakaan teille säkkiä. En maar annakaan. Tulkoon Filcsik itse -noutamaan! - -En tällä kertaa sanonut: setä Filcsik, jotta tuo ruskeatakkinen -huomaisi minun olevan korkeamman henkilön kuin Filcsik. - -— Mitä? Etkö anna? Kyllä vielä saadaan nähdä! - -— Saadaan vaan, mutt’en anna sittekään. - -— Odotapas, poikalurjus! — ärjäsi hän lähtöä tehden ja vielä -kadunkulmassa hän uhaten pudisti minulle nyrkkiä. - -Sydämmeni alkoi tuntuvasti sykkiä; oikein pelosta kalpenin. Aloin -jo katua tottelemattomuuttani ja pelkäsinpä myöskin, mitä pahoja -seurauksia tuosta vielä olisi tuleva. Olin kuullut isäni sanovan, että -vain kuninkaan lähettiläs voi käskeä meitä aatelismiehiä. Mutta entä -jos tuo olikin itse kuninkaan lähetti! - -Jo palasi Mikko uusi piiska kädessä kiroten koko kaupunkia, ettei -pitänyt kiveä kiven päälle jäämän, sillä häntä oli kovin petetty -piiskan kaupassa, oli tehty näet Tohtimista siima eikä hampusta. -Mahdotonta oli, ihan mahdotonta, että mailma enää saattoi seisoa... - -Sitä paremmalla tuulella palasi Filcsik, vaikka minä kovasti pelkäsin -hänen rupeevan minua soimaamaan. Hän oli lakea kuin lammas ja veti -ikäänkuin salavihkaa minulle turkkiensa alta oikean pienen pyssyn. - -Verkkaan ojensin kättäni, kun piti kalu ottaa vastaan. - -— Ettehän ole minulle suuttunut, kun en minä antanutkaan? Mies oli niin -hävytön... - -— Kuka? mitä? - -— Tuo mies, jonka lähetitte rahasäkkiä noutamaan. - -— Rahasäkkiäkö? — äännähti Filcsik pelästyen ja vilaisi ehdottomasti -istuimeen päin. Näen, ettet ole sitä antanut. En minä ole ketään -lähettänyt. - -— Mutta niinhän se herra sanoi, että te olitte hänet käskenyt tulemaan. - -— Voi sitä petturia, lurjusta! Se oli varas! Minnepäin hän meni? Kun -saisin kynsiini, niin löisin kuoliaaksi. Minkä näköinen oli mies? - -— Ruskea takki oli yllä, kuului osaavan slovakin kieltäkin. - -— Kauheata! — murisi Filcsik vielä, suuria hikihelmiä otsasta pyyhkien. -Koko komitaatti olisi joutunut kärsimään... Olet pelastanut komitaatin, -poikaseni. - -Hän taputti minua olkapäähän ja jatkoi leppeästi: - -— Suuren komitaatin olet pelastanut ja sitä paitsi vielä rahani. -Vähintäänkin kolme florinia. - -Mikko katsoi puhujaan epäilevästi. - -— Teidän tulee näetten tietää, että on kysymyksessä riitajuttu -anoppiani vastaan. Koko komitaatti kuuluu oikeastaan Laczkón sukuun... -Oikeudenkäynnistä ei tosin taida loppua tulla... tänään antoi -kahdeskymmenes asianajaja paperit käteeni... mutta kuitenkin... kun -kerran on alettu, niin jatketaan — - -Istuimme rattaille ja Mikko tarttui ohjiin. - -— Laki saattaa kääntyä... jatkoi Filcsik ajatustensa juoksua. Miksei se -myöskin saattaisi kääntyä? - -Hän kiitteli minua koko kotimatkan. Ja mitä pienemmäksi pääkaupunki -tuli tuolla taivaanrannalla, sitä suuremmaksi paisui hän itse ja sitä -suuremman arvon saivat Laczkón suvun asiakirjat säkissä. - -Mikkokin virkosi vähitellen, jotta molemmat taas olivat entisiä -karaistuja uroita, kun rattaat kuorminensa verkkaan liikkuivat -hiekkaista maantietä. Kotseudun ilma oli heidät karaissut. - -Illan suussa alkoi sataa. Raskaita pisaria putoeli palttinalle, jolla -hautakivi oli peitetty. Filcsik huomautti huolestuneena: - -— Tuo ilkeä sade vielä pesee kullatut kirjaimet pois... - -Ja hän levitti isot turkkinsa, Mikko taasen pälssinsä varovasti ja -huolellisesti kiven yli. - -— Filcsik setä, teidän tulee vilu, eikä kiven ole väliä, vaikka se -paleleekin. - -— No no, murahti ukko, enhän minä voi antaa kastua kalun, joka kuuluu -pikku neidille. - -Ilta joutui ja taivas kävi pilveen, ilma kansoittui, aaveita minulle, -heille sotajoukkoja. He kävivät totisiksi ja harvapuheisiksi. Minä -ummistin silmäni ja nukuin, kunnes rattaat äkkiä kovasti tärähtivät, -jotta täytyi herätä. - -— Ptruu! Seis! Akseli on poikki, kuulin Filcsikin huutavan. Rattaitten -peräpuoli laahasi todellakin maassa. - -— Kovin ikävä asia virkkoi hän, päätä raappien. Lempo vei akselin ja -nyt jäädään maantielle. Mitä hittoa nyt tehdään? - -— Kun edes olisi puun kalikka sitoa akseliin kiini. - -— Mistä semmoinen puu olisi tänne tullut tähän koirankuonolaisten -seutuun! Saisi maineen mantoineen vajota vaikka Ameriikkaan! - -— Ei täällä kasva ainoatakaan puuta. - -— Paavilaiset ovat maasta imeneet kaiken voiman. Perhana vieköön, mitä -nyt teemme? - -Filcsikin johtui jotain mieleen. - -— Minä kannatan rattaiden takapuolta, kunnes tapaamme puun. Sinä, -Mikko, ajat sill’aikaa hevosia siivosti, hiljaa. Varo, ettet herätä -poika parkaa; hän ehkä pelästyisi. - -Olin nukkuvinani, vaikka silmät olivat auki. Autoin minäkin puolestani -heitä puun ha’ussa, mutta kuitenkin täytyi Filcsikin kannattaa rattaita -hyvän matkaa, jotta hän kuuluvasti ähkyi taakan alla. - -— Kas, tuolla on! — huudahti Mikko. Tuolla häilyy tuulessa hoikka -poppelipuu. Siitä tullaan autetuksi. - -Maantien poikki näkyi todella musta viiva, varjo hoikasta puusta. -Kuu oli äsken noussut, jotta sen valossa saattoi nähdä seutua hyvin -laajalle. Ei silmänkantamalla näkynyt toistakaan puuta. - -— Täällä ei liioin pääsisi hirteenkään, virkkoi Filcsik, halveksivasti -katsellen ympärinsä tasangolle. Eikä tuokaan puu enää kauvan siinä saa -seisoa. Odotapas... - -Rattaitten pohjalta veti hän varovasti esiin kirveen, hyppäsi yli -maantien ojan ja lyödä jyskähytti puuta. - -Runko vavahti ja lehdistä putosi kastehelmiä. Latvasta läksi pelästynyt -lintu lentämään ja räpytteli epätoivoisena sinne tänne. Poikasien -vitinää kuului vastaukseksi linnun äännähdyksille. - -— Sopiiko se puu akselin alle, vai? — kysyi Mikko malttamatonna. - -— Kai se sopisi, vastasi Filcsik pahoilla mielin; mutta täällä on paha -este... - -— Mitä hittoa? - -— Puussa on... linnunpesä. - -— Mitä vielä? - -— Saakeli! Enhän saata kaataa puuta... poikasten tähden. Etkö kuule, -kuinka haikeasti ne vilisevät? - -— Kyllä kuulen... raukat. Mutta mitenkäs meidän käy? - -— Mitenkö meidän käy? Miten meidän voisi käydäkään? Kannatan rattaita -vielä kappaleen matkaa. - -Olisin kernaasti huutanut hänelle, että hän saisi olla huoleti -linnunpoikien suhteen ja antaa ne minulle, mutt’en uskaltanut, sillä -hän näytti kovasti suuttuneelta. - -Ja kauheasti hän olikin suutuksissaan taasen kumartuessansa rattaita -nostamaan. Kiroili koko seutua ja uhkasi sytyttää ensiksi vastaan -tulevan kylän tuleen sekä surmata kaikki sekä ihmiset että eläimet, -jollei hän sitä ennen puuta tapaisi... - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TARINOITA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69377-0.zip b/old/69377-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index dc3052f..0000000 --- a/old/69377-0.zip +++ /dev/null |