From d6ec8b851ca7a75b7f32d4eae4c8d5cd7ba76794 Mon Sep 17 00:00:00 2001 From: nfenwick Date: Wed, 15 Jan 2025 04:48:01 -0800 Subject: As captured January 15, 2025 --- 73697-0.txt | 9052 +++++++++++++++++++++++++++++------------------------------ 1 file changed, 4526 insertions(+), 4526 deletions(-) diff --git a/73697-0.txt b/73697-0.txt index 468be4f..0f7b145 100644 --- a/73697-0.txt +++ b/73697-0.txt @@ -1,4526 +1,4526 @@ - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 *** - - - - - -KETUN SEIKKAILUSTA HARAKAN VANKEUTEEN - -Eläintarinoita - - -Kirj. - -LOUIS PERGAUD - - -Ranskankielisen alkuteoksen yhdeksännestä painoksesta suomensi - -—i —a - - - -Concourt-Akademlan v. 1910 palkitsema - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1911. - - - - -SISÄLTÖ: - -Alkusana. -Mikko Repolaisen surullinen seikkailu. -Maan alla. -Kaamea tie vapauteen. -Kultarinnan kuolema. -Kaniinien salakapina. -Uteliaan palkka. -Kuolemaa pakoon. -Hölpän vankeus. - - - - -ALKUSANA. - - -Tämän kirjan tekijä, Louis Pergaud, on kasvanut keskellä luontoa, jota -hän pienestä pitäen on oppinut rakastamaan. Hän syntyi tammikuun 22 -päivänä 1882 kaakkois-Ranskassa lähellä Besanfonin kaupunkia, joka -sijaitsee Juravuorten rinteellä. Jo poikasesta hän, kuten isänsä ja -isoisänsä, on ollut kätevä pyssyn käyttäjä. Risteillessään metsissä -ja kedoilla pyssyinänsä oppi hän tuntemaan eläinten elämää. Mutta -mikäli hän näihin metsän asukkaisiin tutustui, sikäli oppi hän niitä -rakastamaan, eikä sitten enää tahtonut murha-asetta niitä vastaan -tähdätä. Vähitellen syntyi hänessä halu sanoa sana niiden puolesta, -jotka itse ovat kykenemättömiä ihmiselle tajuttavin keinoin ilmaisemaan -tarpeensa ja taivaaseen huutavan hätänsä. Näin syntyi m.m. se teos, -joka nyt suomenkielisessäkin asussa pyrkii vetoomaan ihmisen jaloimpiin -tunteisiin. - -Elättääkseen henkensä rupesi Louis Pergaud opettajaksi. Iltahetkensä -käytti hän vanhojen ranskalaisten mestariteosten lukemiseen, ammentaen -niistä kirjallista inspiratsionia. Hän sepitti myös runoja, joita hän -aluksi lähetti maaseudulla ilmestyviin kirjallisiin aikakauslehtiin; -sittemmin julkaisi hän ne kahtena kokoelmana, jotka ranskalainen yleisö -suopeasti otti vastaan. - -Kerran jätti hän kotonsa, metsänsä ja kyläkoulunsa ja lähti Pariisiin. -Siellä hän sai kokea, kuten moni muu vähävarainen, paljon vaikeuksia, -kunnes sai vaatimattoman toimen, jolla kykeni henkeänsä elättämään. -Pariisissa tutustui hän toisiin nuoriin kirjailijoihin, joiden kanssa -yhdessä toimitti virkeää aikakauslehteä. - -Mutta Louis Pergaud ei viihtynyt Pariisissa; hän olisi tahtonut -viettää ainakin joitakin kuukausia vuodesta syntymäseudullaan, missä -tunsi kirjallisen inspiratsioninsa lähteiden löytyvän. Mutta kun hän -toimeltaan ei voinut saada pitempiaikaista lomaa, pyrki hän jälleen -opetusalalle ja sai paikan Pariisin lähellä. Samalla seudulla on -eläinlääkäriopisto ja sairaala eläimiä varten. Eläinraukat, joita hän -täällä näki, saivat hänen entistä enemmän kaipaamaan kotiseutunsa -voimakkaita, villejä metsänasukkaita. Uudessa toimessaan oli hänellä -lomaa kaksi kuukautta, jonka ajan hän käytti tutkien eläinten elämää -kedoilla ja metsissä. Ja lukukauden aikana kävi hän joka päivä, -päätettyään työnsä koulussa, missä hän 65 oppilaalle opetti luku- ja -kirjotustaitoa, Pariisissa, missä kirjoitteli eläinkuvauksiansa, joista -osa muodostaa teoksen De Goupil à Margot. - -Tällaisissa oloissa on siis syntynyt se kirja, joka nyt -suomalaisellekin yleisölle tarjotaan. Kaikkiaan on tämä nuori -kirjailija julaissut neljä eläinkuvauksia sisältävää teosta, m.m. -romaanin jahtikoirasta ja kissan elämäkerran. - -Louis Pergaud'n eläinkuvaukset ovat kotimaassaan saavuttaneet suosiota -sekä suuren yleisön että korkeimpain kirjallisten piirien puolelta. -Edellistä suosiota todistaa nyt suomennetun teoksen laaja leveneminen -— sitä on kotimaassaan ilmestynyt yhdeksän painosta — jälkimmäistä -Goncourt-akatemian palkinto, mikä on tunnustus teoksen taiteellisesta -kypsyydestä. - -Saakoon tämä kirja suomalaisellekin lukijalle puhua sydämen kieltä, -saakoon se hänenkin nähtäväkseen avata maailman, joka iloineen -ja kärsimyksineen on kyllin mieltäkiinnittävä luomisen herrankin -katseltavaksi ja joka on lähellä meitä jokaista, vaikka ihmissilmämme -ovat liiaksi itsekkyyden sokaisemat sitä näkemään. - -Suomentaja. - - - - -MIKKO REPOLAISEN SURULLINEN SEIKKAILU. - - -I. - -Oli leppeä maaliskuun ilta, aivan tavallinen kevätilta. Kuu paistoi -täydeltä terältään, ja virkeä tuuli sai arat silmikot säilymään -pihkaisessa piilossaan mahdollisen hallan pelosta. - -Tämä ilta ei ollut Mikko Repolaiselle muiden iltojen kaltainen. Jo -aamuhämärissä, jolloin hämyharso oli vielä seudun peittänyt, korottaen -kukkuloita ja syventäen laaksoja, olivat metsän eläimet lähteneet -liikkeelle asunnoistaan. Mutta hän, jota ei vähääkään näyttänyt -liikuttavan se salaperäinen elämä mikä kuohui tuossa tutunomaisessa -hämärässä, hän joka oli haudattuna Kiimäen kallion koloon, mistä -aamulla oli salametsästäjä Simpan koiran ahdistamana hakenut -turvapaikan itselleen, hän ei vähääkään valmistunut ottamaan siihen -osaa, niinkuin tapansa oli joka ilta ollut. Ei siihen kumminkaan -ollut syynä aavistus siitä, että oli hyödytöntä lähteä kiertelemään -läheisessä metsässä pitkin lehdistöjä, sillä kettu kyllä tietää, että -kirkkaina ja tuulisina kuutamoiltoina lähtevät arat jänikset, joita -kuunvalo pettää ja oksien kahina pelottaa, lymypaikoistaan vasta sangen -myöhään yöllä. Eikä siihen myöskään ollut syynä tuulen kohina puissa, -sillä vanha, tarkkakorvainen metsäneläjä osaa kyllä hyvin erottaa -ihmismelun metsänäänistä. Ei ollut myöskään väsymys antanut aihetta -tähän pitkälliseen mietiskelemiseen, tähän outoon toimettomuuteen, -koskapa hän oli levännyt koko päivän, ensin pitkällään kuin kuollut, -perin väsyneenä raivokkaasta takaa-ajosta jonka esineenä oli ollut, -sitten kokoonkääriytyneenä, hieno musta turpa takakäpälien varassa, -suojassa kaikelta kiusalliselta, pistävältä. - -Nyt hän pysyttelihe kuin kivettyneenä samassa asennossa, jalat -taivuksissa mahan alla, silmät puoleksi ummessa, korvat pystyssä, ja -antoi aivojensa läpi kulkea tunnelma- ja kuvasarjan, vaistomaisen, -salaperäisen ja sangen johdonmukaisen, joka piti hänet virkeänä. Eikä -mikään häirinnyt hänen ajatustyötänsä siellä kallionkolossa, minne hän -oli kapeasta halkeamasta tunkeutunut. - -Tämä Kiimäen luola ei ollut Mikko Repolaisen tavallinen asunto: se -oli kuin linnantorni, josta piiritetty etsii viimeistä turvapaikkaa -äärimmäisen vaaran uhatessa. - -Vielä tänään oli hän aamunkoitteessa vaipunut uneen vadelmapensaikossa, -samalla paikalla, missä hän voimakkailla hampaillaan oli purrut -poikki selkärangan jäniksenpojalta, joka oli lymypaikkaan tullut, -ravitakseen itsensä sen lihalla. Hän torkkui siellä, kun Simpan koiran -Pyryn kulkunen herätti hänet säälittä siitä unenhorroksesta, johon -hänet leppeä keväinen aurinko ja tyydytetyn ruokahalun rauha olivat -vaivuttaneet. - -Kaikkien seudun koirien joukossa, jotka vuorotellen syysaamujen -hämärässä ja syyssateiden turvin olivat häntä ajaneet, ei Mikko -Repolainen tuntenut itsepäisempää vihollista kuin Pyry. Hän tiesi -kalliiden ja kovien kokemuksiensa nojalla, että tuohon viholliseen -viekkaus ei tehonnut. Heti kun Pyryn haukunta tai sen kulkusen ääni -ilmaisi vihollisen lähestymistä, lähtikin kettu kiitämään suoraan -eteenpäin sellaista vauhtia minkä hermostuneet käpälänsä sallivat. -Eksyttääkseen Simppaa kulki hän vastoin kaikkien kettujen vaistoa ja -vastoin tapojaan kauas, tehden äärettömän pitkän kierroksen; kulki -pitkin teitä kuin jänis; riensi sitten, käännyttyään Kiimäkeen päin, -täyttä vauhtia alas kiviröykkiötä pitkin, joka päätyi hänen pesälleen, -varmana siitä, etteivät hänen käpälänsä olleet jättäneet viholliselle -riittäviä tienmerkkejä perille asti. - -Tämä se oli hänen viimeinen temppunsa, jota ei vielä mikään ikävä -tapahtuma ollut saanut häntä muuttamaan, ja tänään se oli onnistunut -kuten tavallisesti. Mutta Mikko Repolainen ei kuitenkaan ollut -rauhallisella mielellä, sillä hän oli näkevinään noin kymmenkunnan -harppauksen päässä polulta, pyökkipuun rungon taakse piiloutuneena -Pyryn omistajan, salametsästäjä Simpan muodon. - -Mikko Repolainen tunsi hänet hyvin. Mutta tällä kertaa hän ei ollut -vavahtanut pyssynpamausta, joka aina ilmaisi näiden kahden vihollisen -yhteenjoutumista; hän ei ollut kuullut korvissaan tuulennopeiden ja -vihlovien lyijyrakeiden vinkunaa, joiden puremat, talvisesta turkista -huolimatta, ovat polttavampia ja syvempiä kuin orjantappuranokaiden -pistokset. Hän oli epäluuloinen, ja hänen asemansa epävarmuus synnytti -mielessä salaista levottomuutta, herättäen pahoja aavistuksia, jotka -pakottivat hänen pysymään luolassa lähellä aavistamaansa vaaraa, -ennenkuin kova välttämättömyys häntä vaatikaan sinne jäämään. - -Hautautuneena mahdollisimman syvälle kallionpohjaan, oli hän huomannut -epäiltäviä ääniä, jotka kylläkin saattoivat syntyä vain niiden kivien -vierimisestä, joihin hänen käpälänsä olivat koskeneet. Mutta outo -rakennus, jota hän ei milloinkaan ollut huomannut, tuntui kumoovan -tämän järkeenkäyvän selityksen. - -Mikko Repolainen vainusi pyydystä. Mikko oli Simpan vanki. - - -II. - -Näytti siltä, kuin hän olisi lopen tylsänä unohtunut kivettyneeseen -asentoonsa, mutta nytkähtelevät etukäpälät, pystyt korvat, jotka -sävähtivät jokaista meluisampaa ääntä mikä yön pimeydessä kuului, -silmien tuokioittain salamoiva tuli, joka välähteli pitkänsoikeassa -silmäterässä puoliavoimen silmäluomiverhon takana, ilmaisivat, että -koko hänen olentonsa valvoi jännitettynä. - -Vanhan kulkurin syvää mietiskelyä kesti koko yön. Eipä hänellä muutoin -ollutkaan pakko lähteä liikkeelle. Hänen vatsansa, tottuneena usein -sattuviin pitkiin paastoihin, yllytti häntä päinvastoin, riittävästi -ravittu kun oli aamullisella jäniksenliha-aterialla, jäämään -oivalliseen turvapaikkaan, joka niin usein oli hänelle elämänsä -vaaranhetkinä suonut suojan. - -Vaikka yö tarjosi hänelle apuansa, oli hän liiaksi epäluuloinen -käyttääkseen hyväkseen sen hiljaisuuden ja pimeyden pettävää -suojelusta. Hän odotteli koittavaa aamuhämärää, uskoen sen mukana -ilmaantuvan jotakin uutta, joka varmentamalla hänen epäluulojaan -tai vahvistamalla hänen toiveitaan saisi hänen ratkaisemaan, mihin -menettelytapaan oli ryhdyttävä. - -Tunnit kuluivat. Kuun valo kävi yhä kirkkaammaksi, ja tässä valossa -esiintyivät puunoksien hahmot mustina tummaa taivasta vasten, ja -paisuneet silmikot oksanhaarojen hienonhienossa päässä muodostivat -ikäänkuin metsää peittävän kevyen harson. - -Pitkät rivit lakastuvia lehviä, jotka halonhakkaajat olivat -nesteen noustua hakanneet puista ja latoneet vierekkäin, jatkuivat -silmänkantamattomiin. - -Rastaat, jotka hämärissä kilpaa riemuitsivat ja pitivät -lauluharjotuksiaan joka ilmansuunnalla, olivat aikoja sitten vaienneet. -Ainoastaan tuuli pärisytti rumpuansa puissa, ja sen pärinän yli -kuului sieltä täältä hiiriäispöllön ääni tai huuhkajan huuto, ja -neitseellisestä maasta nousi epämääräinen, hieno ja läpitunkeva tuoksu, -joka tuntui ikäänkuin siemeneen kätkevän kaikki metsän tuoksut. - -Aamun koittaessa ilmestyi mies, Pyry edellään. Mikko Repolainen kuuli -koiran, joka oli hänestä saanut vihiä, nuuskivan luolan suulla ja -salametsästäjän kiroovan synkeästi tehdessään arviota siitä, miten -paljon ketunnahka, jonka hän kyllä uskoi vielä lopultakin vangitulta -uhriltaan nylkevänsä, ehtisi raha-arvolleen laskea — ketut näet ovat -hyvin tunnetut kärsivällisyydestään ja itsepintaisuudestaan. - -Mutta työntäen punaisen kielensä pienelle ja laihalle kuonollensa, -onnitteli kettuveitikka itseään siitä, että tavallaan oli välttänyt -suoranaisen vaaran, ja ryhtyi miettimään keinoja, millä pääsisi -pujahtamaan vihollistaan pakoon. - -Ainoastaan kaksi keinoa ilmaantui: oli joko paettava tai nälän -uhallakin koetettava loppuun vanginvartijan kärsivällisyys, kunnes tämä -ehkä uskoisi vankinsa todellakin paenneen ja nostaisi pyydyksen pois. -Tämä toinen temppu oli vain hätäkeino ja ensimäistä piti kettu aluksi -parempana. - -Koska pyydys esti Mikko Repolaista pääsemästä ulos kolostaan, ryhtyi -hän käpälillään ja turvallaan pelonsekaisena tutkimaan vankilansa -ympäristöjä. Tämä tarkastus loppui lyhyeen: kalliota takana, kalliota -yläpuolella, oikealla ja vasemmalla kalliota; mahdotonta ensinkään -yrittää. Alapuolella, mustahkolla maaperällä, jättivät käpäläin kynnet -vähäiset jäljet: ehkäpä pelastus olikin siellä? Ja heti ryhtyi hän -epätoivoisen rohkeudella ja sitkeydellä kaivamaan tätä pehmeätä maata. - -Päivän päättyessä oli hän kaivanut runsaan jalan syvyisen reiän, jonka -hänen ruumiinsa täytti, kun väsyneiden käpälien kynnet karskahtivat -jotakin kovaa vastaan... siellä oli kivi. Mikko Repolainen kaivoi -etemmäs... aina vain kiveä; hän kuopi yhä, kuopi koko yön, toivoen -kalliosta löytävänsä pääsyn vapauteen... Vitkaan, huomaamatta nousi -kalliopohja, heltiämättä ja säälimättä kaartuen, päättyäkseen luolan -suulle; mutta innostuksen kuumeessa ei kettu sitä huomannut: hän -kaivoi, kaivoi vimmastuneena... Hän kaivoi kolme päivää ja kolme yötä, -purren multaa raivoissaan, valuttaen turvastaan mustaa sylkeä; hän -kulutti pilalle kyntensä, hän ruhjoi rikki hampaansa, hän loukkasi -turpansa, hän käänsi ylösalaisin luolan koko maapohjan. Säälimättömänä -levitteli kallio läpitunkematonta pintaansa, ja onneton vanki, -nälkiintyneenä, kuumeisena, taisteltuaan kunnes voimat tyyten uupuivat, -vaipui viheliäiselle luolanpohjalle ja nukkui kaksitoista pitkää tuntia -lyijynraskasta unta, joka seuraa suuria voimainmenetyksiä. - - -III. - -Mikko Repolainen heräsi aikoja sitten tyhjentyneen vatsansa vihloviin -puremiin synkässä maakolossa, jossa vallitsi täydellinen sekasorto. -Häikäisevä päivänvalo hymyili hänen kalliokolonsa takaa; silmikot -aukenivat; metsän vehreys eri värivivahduksissaan lisäsi elämän iloa -auringon alla ja kultarintakerttujen ja rastaiden laulut täyttivät -ilman vapauden ylistyksellä, joka oli omansa suuresti ärsyttämään -vangin kuulohermoja. Todellisuudentunto iski hänen aivoihinsa kuin -raateleva hammas jäniksen vatsaan, ja kohtaloonsa alistuen hän asettui, -jalat taivuksissa mahan alla, mahdollisimman mukavaan asentoon -miettimään, paastoomaan ja odottamaan. Ja hänen edessään kohosi -pyydys, houkutellen tekemään tuttavuutta, pilkallisena uhmaillen hänen -kärsivällisyyttään. - -Se oli hyvin yksinkertainen pyydys, jonka Simppa oli pystyttänyt: -kaksi pystyyn lyötyä puuta, jotka muistuttivat mestauslavan tukipuita, -kannattivat vaakasuoraa tammilautaa, joka näkyi ulottuvan niitä -pitemmälle. Mutta jos otus tunkihe tähän turmiolliseen katettuun -käytävään, liukui tammilauta, joka oli molemmilta sivuiltaan teräväksi -veistetty, sukkelan vehkeen avulla kavalasti kuin puukko pitkin -tukipuissa olevaa uurretta ja taittoi selän sisäänmurtajalta. - -Nälän kiihdyttämänä palautti Mikko silloin muistoonsa entiset -hekumalliset ateriat, herätti mielikuvituksessaan eloon herkuttelut -lihan ja veren ääressä, siirtyi sitten muistoissaan talvipäivien -niukkaan ravintoon, jolloin tien varrella ahmaistiin joku kuollut -myyrä tai lehtensä varistaneissa pensaikoissa tähteeksi jääneitä -punaisia marjoja, tai löydettiin kosteista, mädänneistä lehtikasoista -metsäomenia. Kuinka monta jänistä olikaan nipistetty hengiltä -niitynojissa ja maanteiden risteyksissä retkeiltäessä, kuinka monta -jäniksenpoikaa tapettu apila- tai mailaskedoilla, kuinka monta -peltopyytä säikäytetty pois pesistään, kuinka monta kanaa siepattu, -jotka uskaliaina olivat lentäneet kauas taloista koiria ja pyssyjen -pamauksia pakoon! - -Hetket kuluivat hirvittävän yksitoikkoisina ja hänen kärsimyksensä -lisääntyivät uusilla vatsanvaivoilla. - -Paikoiltaan hievahtamatta, nojaten mahaansa maahan kuin tahtoisi hän -sen likistää kokoon, ryhtyi Mikko Repolainen muistelemaan, kuinka -hän oli entiset vaarat välttänyt: kuinka oli livistänyt lyijysateita -pakoon, kuinka oli juossut, monia mutkia tehden, vainuamaan koirain -jälkiä, kuinka oli jättänyt maistamatta myrkylliset lihakappaleet, -jotka kiihottivat hänen nälkäänsä. Mutta pahojen päivien joukosta -palasi hänen mieleensä selvimpänä eräs talviyö, jonka kaikki -yksityispiirteet olivat hänen muistoonsa syöpyneet; hän eli sen -uskollisessa muistissaan kokonaan uudelleen kohta kohdaltaan. - -"Maa on ihan valkoinen, puut ihan valkoiset, ja kirkkaalla taivaalla -tähdet tylyinä luovat siihen himmeän, kylmän ja ikäänkuin ilkkuvan -valon. Jänikset eivät ole vielä lähteneet pesästään, peltopyyt ovat -siirtyneet lähemmä kyliä, myyrät nukkuvat maanalaisten käytäviensä -kaukaisimmassa sopukassa; ei ole enää jäätyneitä marjoja laaksojen -paatsamapensaissa, ei enää omenia metsäomenapuissa. Ei ole enää mitään, -ei mitään muuta kuin tuo sädehtivä ja pehmeä, kristallisin koristuksin -helmeilevä valkopeite, jonka pakkanen kaunistaa vielä hienommaksi ja -joka ikäänkuin tunkee ihoon asti, talvisesta turkista huolimatta. - -"Etäinen kylä nukkuu rautapeltikattoisen kellotapulinsa turvissa. Hän -suuntaa sinne kulkunsa ja kiertää sitä varovaisena, sitten, supistaen -kierroksiansa, saaliinhimon kiehtomana lähenee sitä vähitellen. - -"Ei vähintäkään melua, jollei ota lukuun neljännestunnittain uudistuvaa -kimeätä ääntä, joka kepeänä liitelee hiljaisuuteen kellotapulista, -tai unissaan liikahtelevain härkäin kellojen metallista sointia. -Voimakas lihanhaju tunkee hänen sieraimiinsa: joku eläimen raato, jonka -alkava mädäntyminen suloisesti kutkuttaa nälkiintyneen hajuaistia, on -epäilemättä lähettyvillä. Varovasti hän kulkee hiipien aitoviertä, -käyttäen hyväkseen puiden varjoja, aina muutamien harppauksien päähän -siitä paikasta, missä hän aavistaa sen löytyvän, tuon ruskean kasan -puhtaan valkoisella lumella. - -"Vastapäätä oleva talo on vaipunut syvään uneen; suuresta, tyhjästä -ikkunasta voi nähdä, että se joko on asumaton tai että siellä nukutaan. -Mutta Mikko Repolainen on epäluuloinen. Pettämätön vaistonsa ohjaa -hänet ikkunan eteen, jonne hän urheasti täyttä vauhtia kiitää. Hän luo -silmänsä, raadon eteen pysähtymättä, epäluulonalaiseen ikkunaan. Joku -toinen ei olisi mitään huomannut, mutta vanhan metsäeläimen läpitunkeva -katse on nähnyt erään ikkunaruudun yläkulmasta kajastavan heikon -punerruksen, ja siinä on tarpeeksi, hän on asian oivaltanut. - -"Mies joka tuolla asuu, lataa ehkä pyssyänsä ja on valmiina -paukahuttamaan, mutta lyijykuulat eivät vaan ole Mikko Repolaista -varten. Sillä Mikko on varma siitä, että tuon hiljaisen ikkunan takana -pitää vahtia mies, yksi hänen vihollisiaan, hänen rotunsa tuhooja; hän -on sammuttanut lamppunsa uskotellakseen nukkuvansa, mutta uuninluukut, -jotka hän on jättänyt sulkematta, ilmiantavat hänet, ja Mikko, joka -on jo kuullut pyssynpamauksia tänä yönä, tietää nyt minkätähden mies -valvoo. Kuka tietää, kuinka moni vähemmän epäluuloisista on saanut -hengellään maksaa varomattomuutensa asettuessaan pyssynkantaman -piiriin! Ja Mikko kuvaili mielessään nuo näytelmät: mies istuu -rauhallisena salamyhkäisessä asunnossaan ja tähystelee onnettomia -eläimiä tarjoten heille, millä nälkänsä tyydyttävät, ja hetken tullen, -pimeän turvissa ampuu uhrinsa raollaan olevasta ikkunasta. Täälläpä -ovat saaneet surmansa ne hänen toverinsa, jotka, kyeten vähemmän -vastustamaan halujansa kuin hän, läksivät seikkailemaan kylää kohti ja -katosivat ainaiseksi hänen näköpiiristään. - -"Ja kettu, jonka varovaisuus on pettämätön, lähtee sipsuttamaan takaisin -metsätielleen, kun eräällä aidalla näkyy valoa vasten kissan hahmo. -Ketun suuret, sumeat silmät ovat yön pimeydessä nähneet kotieläimen -fosforinkiiltävät silmäterät, ja aimo loikkauksin kiitää hän tämän -jälkeen. - -"Kissa tietää kyllä, ettei hän kynsiään näyttämällä, mikä riittää -lannistamaan koirien rohkeuden, saa lamautetuksi vanhan metsäelävän -kiihkoa ja ettei häntä pakeneminen myöskään turvaisi Mikko Repolaisen -hyökkäykseltä. Mutta omenapuu on lähellä. Hän pääsee sen juurelle, -rupee jo kiipeemään sitä pitkin, kun vihlaiseva hampaanisku pysäyttää -hänet, ja hän jää vihollisensa haltuun, joka lopettaa hänet. Ja -hiljaisessa yössä kuuluu surkea ja pitkä nau'unta, kuolonhuuto, joka -saa kaikki kylän ja lähitalojen koirat haukkumaan kauan koppiensa -kynnyksellä tai piharakennusten perällä. - -"Ja muitakin muistoja tuli hänen mieleensä, milloin ilahduttavia, -milloin värisyttäviä, sill'aikaa kun hetket yksitoikkoisina vierivät ja -päivät kuluivat. - -"Sitten Mikko Repolaisen ajatukset sekaantuivat, hämmentyivät; -nautinnonmuistot yhtyivät kauhunkuvien kanssa hirveiksi painajaisiksi: -mahdottoman suuret jänikset pyörivät piiriä hänen ympärillään, -pamahuttivat pyssyjänsä, joilla he pehmittivät hänen nahkaansa ja -kiskoivat siitä pitkiä karvajuovia saamatta häntä hengiltä. Hänet -valtasi kova kuume; musta, kylmä turpa huokui kuumuutta, silmät kävivät -punaisiksi, kyljet huohottivat, pitkä, hieno kieli riippui ulkona -kidasta kuin kostea ja risainen riepu, ja sen keskiuurteesta helmeili -aika ajoin hikipisara, jonka hän kuumeisin liikkein vei kitaansa sitä -viileyttämään. - -"Aika kului. Hän oli saanut vihiä pyydyksestä ja koettanut sitä -karttaakseen saada käsityksen uhkaavasta vaarasta, mutta hänen -metsäeläin-aivonsa eivät tajunneet mitään ihmisten koneistoista, ja -hän näki mieluummin nälkää varmassa turvapaikassa kuin yritti käyttää -hyväkseen turmantuottavaa, salaperäistä pyydystä. - -"Eräänä aamuna hän ilostui ja luuli pääsevänsä vapaaksi. Mies tuli. Hän -viipyi siellä joitakin hetkiä, liikutti jotakin ja lähti pois; mutta -julma kirous, jonka hän lähtiessään laski suustaan, jätti ainoastaan -hyvin heikon toivon ketun sydämeen. Simppa oli vain koetellut pyydystä, -ja nyt tuli hän joka päivä aamunkoitteessa, tuntien loppuratkaisun -lähenevän. - -"Tähän aikaan vaivasi kuume Mikko Repolaista entistä enemmän. Väliin -hän jäi pitkälleen moneksi minuutiksi, epätoivoisesti huohottaen, -nousi toisinaan jaloilleen ja kulki piirissä ympäri vankilaansa etsien -ulospääsypaikkaa, jonka hän yhä kaikesta huolimatta toivoi löytävänsä. - -"Kuu oli viimeisellä neljänneksellä. Punainen kuunsyrjä näytti veriseltä -lihapalaselta, jota joku julma mahti kuletti pilvilaatalla. Nopeasti -kurotti kettu sitä kohti ohuen kaulansa, laihan kuononsa, oudon -suuret silmänsä. Niinkuin vankeuden ensimäisenä iltana, kajahtelivat -nytkin voimakkain henkäyksin tuulen kuorosäveleet metsän vehreissä -käytävissä, ja kettu oli kuulevinaan suuren jahtikoiraparven haukunnan, -joka vuoksen ja luoteen tavoin nousi ja laski vähitellen läheten. -Väliin taas hänen humisevassa päässään syntyi mielikuva lähteestä, -ja sammuttaakseen siinä polttavaa janoansa kääntyi hän lakkaamatta -ympäriinsä, etsien joka puolelta vettä, kirkasta vettä, jota hän pitkin -hörppäyksin latkisi. - -"Yhdennentoista päivän aamunkoitto kajasti maidonvalkeana honkametsän -latvassa. Nyt oli loppu tehtävä vankeudesta. Äkkiä teki Mikko -Repolainen päätöksen ja ympärilleen katsomatta, kooten kaiken tarmonsa -laihtuneisiin käpäläparkoihinsa, teki hän hyppäyksen ja syöksyi -epätoivon rohkeudella tuntemattoman kohtalon syliin!..." - - -IV. - -Teeskentelevän raskain askelin — siten peittääkseen astuntansa nopeutta -— kulki Simppa tuona päivänä, niinkuin edellisinäkin päivinä, kapeata -solaa. Hänen suurten, raskaitten saappaittansa naulat olivat maahan -painaneet epäselvän polun, joka päätyi Mikko Repolaisen vankilaan. - -Hyvin kasvatettuna koirana kulki uskollinen Pyry muutamia harppauksia -hänen edellään. Otusta ajaessaan koira ei milloinkaan etääntynyt -hänestä vissiä välimatkaa kauvemmaksi, jonka pitkäaikainen tottumus -ja molemminpuolinen sopimus oli määrännyt. Mutta tänään täytyi Simpan -lyhyin vihellyksin alinomaa muistuttaa vanhaa toveriansa entisistä -sopimuksista. - -Kuono pystyssä, häntäänsä huiskien vainusi Pyry saalista, ja Simppa, -joka arvasi Mikko Repolaisen tulleen ulos luolastaan, hykersi -iloisena känsäisiä kämmeniään. Mutta hän ei kiirehtinyt käyntiänsä, -jatkoihan vain tyyneesti kulkuansa maakoloa kohti, minkä edustalla -koira, joka hänen edellään oli kulkenut, jännitetyssä asennossa, -kuono ojona, katse kuin yhteen kohtaan kiinninaulattuna, vartalo -maahan taivutettuna, odotti ainoastaan isäntänsä saapumista ja hänen -merkkiänsä hypähtääkseen pystyyn. Lauenneen, raskaan tammilaudan alla -makasi uupunut, puoleksi paljasihoinen kettu oikealla kyljellään, -takaruumis tarttuneena pyydykseen, johon hän oli jäänyt reisitaipeita -myöten. Pakolainen oli painautunut hiukan kyljelleen, ja näin hänen -selkärankansa säilyi surman iskulta. Vaaleahko lima pursui sieramista -ja suuret, punaiset ja rääppäiset silmät olivat sulkeutuneet -tainnuttavan iskun kohdatessa. Hän oli nähtävästi ollut siinä tilassa -neljännestunnin, kun Simppa saapui. - -Voittajan ilkeämielinen ja halveksiva hymyily ilmaisi, että hänen -ilonsa voitetusta oli sangen mitätön. Nahka ei enää ollut minkään -arvoinen, ja kukapa köyhä raukka lie ollut niin nälkäinen, että olisi -viitsinyt käydä käsiksi noin viheliäiseen turkkiin, annettuaan ensin -ruumiin vähän jäähtyä saadakseen otuksesta pois metsäeläinhajua edes -osaksi. - -Yht'äkkiä näki salametsästäjä, joka piti uhriaan tarkoin silmällä, -Mikko Repolaisen kylkien vavahtelevan. Tämä oli todellakin vain -tajuttomassa tilassa. - -Äkkiä sai Simppa päähänsä tuuman, miten kostaa uhrillensa ja tehdä -siitä pilaa. - -Hiljaa irrotti hän kaulanauhan koiraltaan ja kiinnitti sen suoraapäätä -ketun kaulaan, käänsi nurin vanhojen, puolivillaisten housujen taskut, -joista sieltä täältä näkyivät sinertävät pumpuliset kudelangat. Niistä -purjelanganpätkistä, jotka hän taskuistaan veti esiin, laittoi hän -sukkelaan lujan kuonokopan, jolla sulki vanhan kuleksijan kuonon, -sitoi nenäliinallaan yhteen hänen takakäpälänsä, nosti pois pyydyksen, -jonka kätki viereiseen pensaikkoon, ja tarttuen molemmin käsin ketun -käpäliin, heitti tämän yli olkainsa kuin kaulanauhan ja lähti taas -nopein ja raskain askelin tallustelemaan kylätietä takaisin. - -Pyry kulki jälessä, katse kuin kiinninaulattuna tuohon suippokuonoon, -joka hytki edestakaisin miehen olalla. - -Tahdikas astunta, auringon lämpö ja kauniin kevätaamun tuoksuva, puhdas -ilma herättivät Mikko Repolaisen vähitellen tajuunsa. - -Aluksi tunsi hän sangen suloista huojennusta ja kevennystä, aivan -vastaista sille vihlovan tuskan ja kaamean hädän tunteelle, joka hänet -valtasi silloin kun pyydyslauta häneen iski. Sitten heräsi hänen -mielessään, raittiin ja hyvätuoksuisen ilman hiljalleen virratessa -laajeneviin keuhkoihin, muistot ajoista, jolloin hän vapaana -kuljeskeli metsissä. Sanalla sanoen, hän itsetiedottomasti iloitsi -raittiista valosta ja nautti ihanasta auringonnoususta, jonka hän jo -puolihorroksissa tajusi. - -Mutta mikäli hänen tajunsa palasi, sikäli tunnekuvat muuttuivat; -aluksi tuntui käpälissä ja kaulassa hankausta ja päässä painoa; -sitten outo haju, ihmisen ja koiran haju, joka välittömästi tunkihe -hänen tajuntaansa, pakotti hänen tylysti, äkkiä kokonaan palaamaan -todellisuuteen. Hän avasi kuumeiset silmänsä selkiselälleen ja näki -kaikki: miehen kantamassa häntä, koiran kulkemassa jälessä, käpälänsä -puristettuina salametsästäjän koviin kouriin, ja etäisen kylän -laavakattoineen, tuon salamyhkäisen kylän, joka oli täynnä pyydyksiä ja -vihollisia. - -Hän tunsi koko olentonsa vaistomaisesti, epätoivon pakosta jäykistyvän; -hän jännitti lihakset äärimmilleen yrittääkseen vapautua Simpan käsistä -ja paetakseen metsään. Mutta mies oli varuillaan; hän puristi lujempaan -mukuraiset nyrkkinsä, jotka entistä tiukemmin hankasivat onnettoman -käpäliä, ja Pyry puolestaan osotti merkitsevällä murinalla leppymätöntä -valppauttaan. - -Entistä kaameampi hätä, joka sai Mikko Repolaisen unhottamaan kaiken, -unhottamaan nälän, janon ja kivut, valtasi hänen mielensä. Vaara oli -muuttanut muotoaan, mutta se oli entistä suoranaisempi, varmempi, -kauheampi. Hän melkein kaipasi niitä kidutuksen hetkiä jolloin oli -nääntyä nälkään luolassaan ja mietti itsekseen, mitä vaivoja hän mahtoi -saada ennen kuolemaansa kärsiä. - -Hän oli jo näkevinään itsensä käpälistään sidottuna, jätettynä koirain -revittäväksi tai Simpan lyijyrakeiden maalitauluksi. Hän kuvaili -olevansa jo puoleksi nyletty, oli tuntevinaan ihon vavahtelevan, luiden -murtuvan ja lihaksiin tunkeutuvan vihlovia lyljyrakeita, joista ei -tiedä mistä ne tulevat, jotka tarttuvat kiinni kuin okaat ja joiden -tekemistä reijistä pulppuaa veri, jonka loppumatonta vuotoa vastaan ei -saa apua. - -Pyry näytti jo teräviä hampaitaan, ja vastatakseen tähän härnäämiseen -paljasti Mikko Repolainenkin turpaa hankaavan kuonokopan silmukkojen -takaa vaalentuneet ikeneensä, joista pistivät esiin teräväkärkiset -kulmahampaat. Voi, kuinka mielellään hän olisi purrut pyöveliä joka -häntä kantoi, mutta tämä, aivan varmana siitä ettei uhrinsa kyennyt -hänelle kostamaan, jatkoi matkaansa hiljaa hymyillen, säälimättömästi -tehden pilaa vangistaan. - -Kettu kuuli kylästä tulevat äänet, jotka hän melkein osasi erottaa, -koska oli ennenmuinoin melua kaikoten niitä etäältä tutkinut. Muutamat -olivat hänelle yhdentekeviä, toiset erikoisesti liikuttivat häntä -kissojen metsästäjänä ja takapihojen nuuskijana, muutamat taas, -kaikkein kauheimmat, muistuttivat hänelle, että ihminen ja hänen -uskottunsa, koira, olivat vihollisia, joiden lempeyteen ei koskaan -ollut luottamista. Sieltä kuului lehmien ammuntaa, ajopelien räminää, -siipikarjan kaakotusta, koirain haukuntaa ja asumusten kynnyksillä -leikkivien ja kinastelevien poikasien kimeitä ääniä. Voitettu oli jo -näkevinään itsensä verenhimoisen joukon, läpäisemättömän vihollisrivin -ympäröimänä ja tunsi yhä selvemmin tuhonsa lähenevän. - -Onneksi hänelle oli Simpan pieni asunto hiukan syrjässä. Hän kääntyi -syrjätielle, jonka molemmin puolin kasvoi orapihlajarivi. Orvokkeja -poimivat poikaset näkivät ihmeekseen oudon ja ilkeännäköisen eläimen -metsästäjän hartioilla hytkivän, ja seurasivat kuin vartijajoukko tätä -aina hänen asunnolleen saakka. - -Simppa sitoi tuvassaan Mikko Repolaisen köydellä sängynjalkaan kiinni -ja söi aamiaisekseen savivadista höyryävää lientä, jota hänen vaimonsa -hänelle tarjosi. Sitten lähti hän jokapäiväisiin askareihinsa, jättäen -Pyryn huomaan vanhan, kuonokoppaisen metsänelävän, joka joka hetki -luuli koiran hyppäävän kimppuunsa ja repivän hänet kuoliaaksi. - -Kuitenkaan ei tapahtunut mitään sellaista; Pyry ainoastaan laskeusi -pitkälleen hurstisäkille uunin viereen heittäen aika-ajoin kettuun -vihaisia silmäyksiä, tietoisena siitä edesvastuusta, johon oli joutunut. - -Lasten meluavat huudot, heidän kinastelunsa ja naurunsa pitivät vangin -tuskallisen mielialan vallassa. Kaikki kylän poikaset, jotka olivat -saaneet ketusta kuulla niiltä jotka sen olivat nähneet, pitivät vahtia -talon ympärillä toivoen, että hekin sen näkisivät. - -Väliin kiipesi joku uskaliaampi ikkunalle ja sai tuokiossa vilaistuksi -salaperäiseen huoneeseen; kun häneltä sitten muut tiedustelivat -mitä hän oli nähnyt, turvautui hän — koska ei ollut mitään nähnyt — -vaitioloon, joka aina saattoi jotakin merkitä. - -Tämä melu tuntui Mikko Repolaisesta uhkaavalta. Uupumuksen tunne -valtasi hänen mielensä entistä enemmän; niin moni yllättävä tapaus -teki hänet tunnottomaksi ja tylsäksi. Hän ei huomannut, että päivä -laski mailleen, mutta hän vavahti nähdessään salametsästäjän palaavan -mukanaan useita vihollisia, samanhajuisia kuin hänkin, jotka puhalsivat -piipuistaan pitkiä, sinerviä savupilviä. He nauroivat. - -Mikko Repolainen ei tuntenut tupakan hajua; se takertui hänen -sieramiinsa ja kurkkuunsa ahdistavana kuoleman esimakuna. Hän ei -ymmärtänyt naurua. Pyry, jonka havaintokyky oli terävä, oli oppinut -ymmärtämään, että tämä ulkonainen merkki merkitsi hänelle hänen -herransa hyväilyjä ja maukkaita suupaloja; hänkin, niinkuin monet hänen -sukuunsa kuuluvat, koetti, nostamalla kuonoansa enemmän tai vähemmän -siroin liikkein, saada ihmiselle ymmärrettäväksi hyvän tuulensa ja -alamaisuudentunteensa. Mutta niin ei ollut vanhan metsänelävän, joka -tässä mielenilmaisussa näki vain tupakan kellastuttamia lohjenneita -hampaita, jotka irvistivät verenhimoisista ikenistä, ja hytkyviä -vatsoja, jotka ikäänkuin itse tahtoivat ahmia sisäänsä himotun saaliin. - -Mikko Repolainen kykeni ainoastaan huomaamaan nämä silmiinpistävät -hampaat ja hyppelehtivät vatsat, ja se oli hänen mielestään kauhea, -uhkaava vaaran merkki. - -Simppa puhui viittoen käsillään, ja suut suurenivat ja hampaat -pitenivät ja vatsat hytkivät hurjemmin ja kasvot kävivät kauheamman -näköisiksi. Ratkaisu oli lähellä. - -Rauhallisina istuutuivat miehet ikäänkuin määräämään viimeisiä -valmistuksia ratkaisua varten, sill'aikaa kun Simppa valmisti vehkeitä, -joita varmaankin piti käytettämän kiduttamaan kuolemaan tuomittua. -Tämä pujahti peloissaan piiloon sängyn nurkkaan, jonne hän turhaan -koetti kätkeytyä. Voi, kuinka mielellään hän olisi tahtonut häipyä -olemattomiin, hävitä tykkänään pois! - -Vihdoinkin salametsästäjä näkyi saaneen työnsä suoritetuksi. Hän piti -toisessa kädessään jonkunlaisia mustia metallipihtejä, toisessa pientä -onteloista metallipalloa, jonka läpi oli pistetty kaksi pyöreää reikää, -raadon silmiä muistuttavaa, ja toiselle puolelle uurrettu leveä rako, -joka oli kuin ilkeään nauruun vääntynyt suu. - -Yht'äkkiä kävi salametsästäjä Mikko Repolaisen kimppuun, jonka rinnan -ja kaulan hän puristi polviensa väliin. Tämä tunsi olevansa hukassa ja -alistui kohtaloonsa, yritettyään laimeasti vastustella ja huomattuaan -vähäisimmänkin toiveen turhaksi. Hän tunsi kylmän rautalangan kaulansa -ympärillä, huomasi teräspihtien äkkiä painautuvan kiinni tähän lankaan -ja yhä tiukemmin, kiusallisesti kiristävän hänen kaulaansa... Hänet -aijottiin kuristaa!... - -Mutta Simppa lykkäsi tuon kuolemanrangaistuksen toistaiseksi, -pisti sormen kaulan ja raudan väliin, pani uudelleen kiinni Pyryn -kaulaan nahkaisen hihnan, jonka oli päästänyt auki, tarttui sitten -metallipalloon ja laahasi tyrmistyneen ketun ovea kohden hurja ja -säälimätön miesjoukko perässään. - -Kohti lätäkköä, josta kuului sammakkojen kurnutusta, kuljetti -salametsästäjä Mikko Repolaisen, ja ennenkuin tämä oli oikein ehtinyt -käsittää mitä tapahtui, jätti Simppa hänet, antaen aika potkun -takapuoleen, yön avaraan syliin. - - -V. - -Kettu ei yrittänytkään käsittää asiaintilaa, ja vaistoansa seuraten -kiiti hän täyttä vauhtia synnyinmetsäänsä kohti, niinkuin vedestä -nostettu kala hyppelehtii omille vesilleen päin. Mutta hänen -kauhukseen seurasi häntä juostessaan Pyryn kulkunen, tuo onnettomuutta -tuottava, sama kulkunen joka hänet oli herättänyt vadelmapensaikossa -jäniksenlihan jäännösten ääreltä. - -Tämä ei ollut kuulohäiriö, vaan todellakin oli jossain lähettyvillä -kulkunen. Sen kimeät ja katkonaiset äänet erotti selvästi metsän -hiljaisesta hyminästä, johon sekaantui hyönteisten surinaa. Pyry -ei päästänyt ääntäkään, ei laskenut kidastaan tuota pitkää ja -säännöllistä vinguntaa, joka aina kuului metsässä kaiun monistamana -hänen seuratessaan otuksen jälkiä. Tämä äänetön takaa-ajo olikin -salaperäisyytensä tähden vain kauheampaa, kiihottavampaa. Epäilemättä -koira oli hänen kintereillään, oli ehkä häneen tarttumaisillaan, ja -kettu luuli joka hetki terävän hampaan iskevän nahkaansa; jo luuli hän -tuntevansa kiinnitavottelevan hurtan jalkojen hipaisun ja kuulevansa -sen hengästyneitten keuhkojen hätäisen läähätyksen. - -Tämä oli kilpajuoksua, se oli epätoivon taistelua, jossa paremmilla -lihaksilla varustettu, kestävämpi, voittaisi toisen. - -Sen kestäessä pysyi kulkunen itsepintaisesti hänen kintereillään, -tasaväkisenä, voittamatta tai häviämättä kilpailussa. Urhoollista, -mutta epätasaista taistelua: toisella puolella tarmokas, kostonhimoinen -koira, toisella kettu, joka oli yksitoista vuorokautta nähnyt -nälkää, jonka kuume oli uuvuttanut ja jota ylläpiti ainoastaan -itsensäsäilyttämisvaisto, saaden hänen kuluttamaan loppuun viimeiset -voimansa ennenkuin alistuisi kohtaloonsa. - -Lisäten vauhtinsa kaksinkertaiseksi painui hän yön pimeyteen. Hän ei -katsellut mitään, ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään; hän kuuli vain -kulkusen äänen, jonka jokainen kilahdus ruoskaniskun tavoin yllytti -hänen horjuvaa rohkeuttansa, jälleen ojensi hänen kompastelevat -käpälänsä ja tuntui hänen uupuneisiin lihaksiinsa vuodattavan -voimanvoidetta. - -Metsänreuna mataloine sammaltuneine kiviaitoineen, josta kivet -paikotellen olivat vierineet alas, sekä puoleksi tukkeutunut oja oli -lähellä. Hän harppasi yhdellä hyppäyksellä ojan yli eräälle aitakivelle -lähelle sen rajalinjan aukkoa, josta jänikset tavallisesti kulkivat -saalismatkoilleen. Hän pujahti sinne aprikoimatta, voimakkaan vaiston -vetämänä, joka ehkä hänelle uskotteli, että koira kenties lähtee hänen -jäliltään ajamaan jänistä, joka käytävän suusta voi ilmestyä heidän -eteensä. Mutta Pyry oli itsepäinen ja kulkunen yhä kilisi sen mukana. - -Suoraviivainen metsälinja, jota metsänvartijat eivät olleet tarkoin -karsineet, näytti ylempää äärettömän pitkältä vehreältä holvilaelta, -josta puiden alimmat oksat riippuivat kuin köynnöskasvit alas. -Niiden verkon lävitse syttyivät tähdet vähitellen, rastaat alkoivat -monivaihteluisen hämylaulunsa, ja lukemattomat hyönteisparvet nousivat -kedoilta ja lensivät nuortean vihreään metsään päin synnyttäen kauas -kantavan, voimakkaan surinan, joka aallon tavoin nousi ja laski. - -Kettu pakeni, pakeni vimmastuneena, kulki ohi metsäpalstain rajakivien -niihin edes vilkaisematta, yhden sivuuttaneena ja toisen saavuttaen, -kulki läpi näreikön halkometsään, ja halki halkometsän kedolle, -epämiellyttävä kulkunen yhä kintereillään. - -Kuu kohosi taivaalle. Mikko Repolainen syöksyi jälleen halkometsiin -sitten tiheisiin näreikköihin, joiden läpi hän vanhan metsänelävän -taitavuudella pääsi kiitämään kuin varjo seinää pitkin ja jossa hän -toivoi vadelma- ja elämänlankapensaihin jälkensä häviävän vauhkolta -takaa-ajavalta hurtalta. - -Hän kierteli tammipuita, pujahti läpi toisiinsa takertuneiden -vadelmapensaiden, jotka häntä ohikulkiessaan pistivät, eikä hänen -kuumeinen kiihkonsa tyyntynyt eikä tau'onnut. Hän hävisi umpipoluille, -joiden varrella oli outoa kasvullisuutta, ja viiden tai kuuden -askeleen päässä sukelsi esille sädehtivään kuunvaloon, ja yhäti, yhäti -kuului hänen takanaan kulkusen kilinä kuin hautajaiskellojen ääni, -yksitoikkoisesti ja herkeämättä. - -Missä hän kulki, siellä nousivat metsänelävät makuultaan, yllätetyt -linnut lähtivät äkkiä lentoon, näyttäen mustilta pilkuilta metsän -kolkkoa puolipimeää vastaan; huuhkajat ja tarhapöllöt, joiden huomiota -kulkusen ääni herätti, seurasivat ääneti tätä outoa kulkua, ja -pehmeästi lentäen yhdyttivät toisensa pakenijan yläpuolella. - -Kettu painautui päättäväisenä tiheimpiin metsikköihin. Kerta pysähdytti -hänet elämänlanka; äkkinäisellä hyppäyksellä hän katkaisi sen, lähti -uudelleen juoksemaan, ja — kulkunen lakkasi soimasta. Toivo paisutti -pakolaisen rintaa ja jännitti uudella voimalla hänen lihaksiansa; Pyry -oli epäilemättä kadottanut hänet näkyvistään, ja hän kiiti nuolena -suoraan eteenpäin. Hän juoksi ehkä pari-kolmesataa askelta tämän -toivoa herättävän hiljaisuuden vallitessa, pysähtyi sitten äkkiä, -vakuuttautuakseen siitä että oli yksin, ja heitti silmäyksen taakseen. -Tuskin oli hän kääntänyt päätään, kun kulkusen kimeä ja katkonainen -ääni uudelleen vihiäsi hänen korviansa ja pakotti hänen taas lähtemään -metsien halki, kaikki epätoivon kauhut rinnassaan. - -Hän juoksi koko yön levähtämättä, kunnes hänen ajettuneet ja -jäykistyneet raajansa eivät enää kannattaneet ja hän kaatui hervotonna -kuin riepu muutaman askeleen päähän lähteestä maahan, johon hän suistui -tiedotonna, puolikuolleena, heittämättä katsetta ympärilleen ja -päästämättä valitusta rinnastaan. - -Ja samassa vaikeni kulkunenkin, ikäänkuin sen tehtävä olisi päättynyt. - - -VI. - -Ei kukaan osaisi sanoa, kuinka kauan Mikko Repolainen oli tässä -täydellisen uupumuksen tilassa, joka ei ollut enää elämää, mutta -ei vielä kuolemaakaan. Vanhan metsäneläjän elinvoiman täytyi olla -sangen voimakas, kun se vielä niin pitkän paaston ja niin monien -mielenliikutuksien, niin suuren uupumuksen ja niin kovien tuskien -jälkeen herätti hänet horrostilastaan elämään. - -Hänen sekaiset mielikuvansa vaihtelivat alinomaa. Syvän, suojelevan -hiljaisuuden häntä ympäröidessä, ja ennenkuin vatsa ehti häntä -liian selvästi muistuttaa tuskallisesta todellisuudesta, herätti -hänet kiusallinen tunne kaulassa: tuo Simpan rautalanka, johon -hänen ajatuksensa kiihkeästi kiintyi ja johon hänen uusi elämänsä -tuntui keskittyvän. — Saattoiko muuten kaksi mielikuvaa mahtua hänen -heikontuneeseen tajuntaansa? Oliko hän hereillään? Nukkuiko hän? Näkikö -hän unta? Hän ei tiennyt sitä. Hänen silmänsä olivat ummessa, hän avasi -ne. Hän avasi ne vitkaan, ruumista liikauttamatta, ja antoi katseensa -kiitää ympärillä olevan rauhallisen maiseman yli; sitten käänsi hän -päätään harkitun hitaasti, yhtä hitaasti kuin hän ennen iltaisin -kyyristyi, tarkan hajuaistinsa ohjaamana, peltopyyparveja vaanimaan. -— Ei mitään epäiltävää; hän veti henkeään. — Minnekkähän koira oli -kadonnut? — Häipynyt kuin paha uni. Ehkäpä hänellä lopulta olikin ollut -vain pitkällinen painajainen? — Eipä kuitenkaan: tämä kiusallinen -rautalanka oli jälellä vakuuttamassa hänelle, että hänen kauhistavan -kolkko vankeutensa oli ollut todellista. - -Vaistomaisesti kosketti Mikko Repolainen käpälällään sitä, toivoen -siitä mahdollisesti pääsevänsä. Mutta tuskin oli hän ehtinyt -siihen kajota, kun kulkunen kilahti uudelleen, ja hän tunsi pitkän -kauhunväristyksen karmivan selkäpiitään. Hän ei voinut enää paeta, -hänellä ei ollut enää voimia. Hän heitti pikaisen silmäyksen yli koko -näköalan. — Ei mitään! Kumminkin oli kulkunen aivan lähellä! — Ja -yhtäkkiä Mikko Repolaiselle selvisi kaikki. - -Tuo metallipallo ilkkuvine suineen ja raadonsilmineen, jonka Simppa -oli pujottanut siihen rautalankaan minkä hän ripusti Mikko Repolaisen -kaulaan, se oli Pyryn kulkunen. Tämä tuhoisa kulkunen kaulassaan hän -oli juossut koko yön luullen koiran olevan kintereillään. Tämä oli -Simpan kostoa; tämän tähden hän siis oli yöllä juossut kahdeksan -tuntia ja tyhjentänyt tuskien maljan viimeiseen pisaraan saakka, ja -nyt, kun hän jälleen virkosi toivoon ja eloon, oli tuo kosto häntä -säälimättömänä seuraava, oli myrkyttävä hänen päivänsä ja kaikesta -huolimatta täyttävä turmiollisen tehtävänsä. - -Vaivaloisesti hän kohousi laihojen käpäliensä varaan, ensin etu- sitten -takarajoilleen ja kulki lähteelle, jonka herkeämätön ja yksitoikkoinen -lirinä oli kuin hiljaisuuden hyminää, jonka sävellajiin metsän -asukasten eri äänet rauhallisesti sopeutuivat. - -Hän latki vitkalleen kirkasta vettä, kuin olisi kastanjetteja -[Kastanjetit ovat pieniä, onteloista, kastanjan puolikkaan muotoisia, -puusta tai norsunluusta tehtyjä esineitä, joita isketään vastakkain, -kun tahdotaan osottaa tanssisäveleen tahtia.] iskenyt vastakkain, -hämmentäen veden kalvossa kuvansa, laihtuneen Mikon kuvan, joka ei -muualla tarjoutunut hänen nähtäväkseen. Suippokuono yksin eli kuvassa, -ja kaksi lyhyttä, pystyä ja ikäänkuin irtirepäistyä korvaa törrötti -päässä kuin kaksoistorni, joka tähystää seudulta kuuluvia ääniä -lakkaamatta peljäten erottavansa hiljaisessa ympäristössä vihollisääniä. - -Sitten aikoi hän syödä, ja koska metsä ei tarjonnut hänelle riittävästi -ravintoaineita, lähti hän ruohottuneelle aukealle, josta leivoset -tuontuostakin riemuiten pyrähtivät lentoon, kohosivat edestakaisin -leijuen ylemmä taivasta kohti, täyttäen ilman viserryksillään, ja -laskeusivat ilonhuumeessa alas sinikorkeuksista. - -Sieltä hän varmaankin löytäisi yrttejä, jotka hän vanhastaan oli -tuntenut tai myöhemmin oppinut tuntemaan: suolaheiniä, ehkäpä joitakin -herkkusieniä, vatsaa puhdistavia juolavehniä, ehkäpä lisäksi joitakin -myyränmättäitä, joiden kimppuun hän tarmokkaasti kävisi, vieläpä -mahdollisesti talven aikana kuolleiden eläinten tai lintujen puoleksi -mädäntyneitä raatoja, joita ei vielä kukaan ollut löytänyt. - -Mutta kuinka kiusallinen tuo kulkunen olikaan! Epäilemättä hän tottuisi -jokseenkin pian siihen, että rautalanka kuristi kaulaa, mutta tuo ääni, -joka oli tarrautunut häneen kuin takkiainen, muistuttaen hänelle liian -selvästi sekä vältettyjä että edessäolevia vaaroja, turmeli salaa sitä -iloa, jota hän olisi tuntenut nauttiessaan täydellisesti elämästä. -Siinä hänen vapautensa lunnaat, joita hänen oli tuomittu kuolemaan -saakka kantamaan mukanaan! Ja häntä kidutti hillitön halu päästä niistä -vapaaksi. - -Lukemattomia kertoja oli hän, maaten selällään takakäpälät ilmassa, -tahallaan ja vihoissaan ne jäykistäen, etukäpälillään hangannut kaulaa -säännöllisin ja hermostunein nykäyksin irrottaakseen tai katkaistakseen -Simpan kuristavan rautalangan. Hän ei saanut aikaan muuta, kuin että -nyki irti karvat kaulasta joka puolelta päätä ja litisti käpäliensä -kynnet, mutta rautalanka ei lakannut vähääkään kuristamasta, ja -jokaisella käpälän kosketuksella tuntui kulkunen päästävän röyhkeän -naurun tai ivallisesti yllyttävän otteluun. Ja kettu koetti siihen -tottua, mutta turhaan, ja mieletön raivo, jota ei mikään voinut -hillitä, kuristi hänen kurkkuansa ja pingotti hänen lihaksiansa. Hänen -täytyi sittenkin elää. - -Hän jäi elämään. - -Hän sai jokapäiväisen ravintonsa vuoroin kedon ruohoista, vuoroin -heinäsirkoista, joita hän ravisteli pensaista. Sitten tuli -pikkulintujen pesien vuoro, joita hän osui löytämään turvallisten, -vehreiden pensasaitojen suojasta ja okaisten metsäviinimarjapensaiden -alta. Toisinaan hän hotki niistä suuhunsa munat, toisinaan ahmi -kitaansa pienet linnunpoikaset, pienet punaihoiset olennot, joiden -silmät olivat ummessa ja jotka avasivat nokkansa selkiselälleen, -kuullessaan yläpuolellaan oksien kahisten jakaantuvan. Hän saattoi -ylettyä aina rastaiden pesille asti, jotka olivat rakennetut -pähkinäpuiden alioksille, hän hävitti orasvainioilla koko pesälliset -peltokanan ja peltopyyn poikasia, saattoipa kulkusensa turvissa -lähestyä talojakin huomiota herättämättä. - -Hän vihasi erikoisesti muuatta Vanhan-Hallan kukkoa, vanhaa -kimeä-äänistä Kukkelikuuta, jolla oli raskaat, höyhenpeitteiset -koivet ja oli yhtä viekas kuin hänkin. Kukkelikuu oli kaikkivoipa -ja mustasukkainen pasha laajassa kanahaaremissaan, jossa sen tuloa -aavistettiin joka kerta sen lähestyessä. Kaulaansa ojentaen ja siipiään -räpäyttäen laski se ilmoille kutsuvan kieuntansa, hätäisen merkinannon, -joka varotti kanoja vaarasta ja sai ne sikinsokin rientämään -koirankoppia kohti, missä tiesivät olevansa turvassa. - -Jo aikoja sitten oli Mikko Repolainen päättänyt tappaa sen. Useampana -päivänä peräkkäin hän vakoili sitä, tuli sitten eräänä kauniina aamuna, -kun jo riittävästi tunsi kukon tavat, pensasaidan taa odottamaan. - -Harja pystyssä, silmä verenkarvaisena, höyhenet taisteluvalmiina asteli -Kukkelikuu lähemmä kaakattavan lauman etunenässä. Mutta sen käytöksessä -ei ollut sitä kevyttä siroutta eikä sitä pöyhkeilevää rohkeutta, -jota siinä näki, kun se tunsi olonsa turvalliseksi; silminnähtävästi -se vainusi vaaraa. Mikko Repolainen kilahutti kulkustansa, ja tämä -kotoinen ääni rauhotti vihollista; sitten antoi kettu, kuten vanha, -kärsivällinen metsästäjä ainakin, saaliinsa hiljalleen lähestyä, ja kun -se oli hyvin lähellä eikä enää voinut pujahtaa häneltä pakoon, teki -hän sitä kohti aimo hyppäyksen, ajoi sitä, sai sen kiinni, likisti -sen rinnan leukapielensä väliin, ja ylpeänä voitostaan, pää pystyssä, -kanojen hätääntymisestä välittämättä, vei tuo vanha veitikka saaliinsa -metsään, missä hän sen kyni ja söi. - -Hän pienensi sitten helposti naapurin ällistynyttä kanalaumaa. Hän kävi -siellä niin vaihtelevin väliajoin, niin eri hetkinä päivästä, että -tämä ei yllättänyt häntä milloinkaan työssä. Ja koska hän ei ollut -Mikkoa lainkaan nähnyt eikä saanut vihiä varkaasta muuten kuin minkä -oli kuullut kulkusen kilinää eikä myöskään tiennyt Mikko Repolaisen -seikkailusta mitään, syytti hän tiukasti Pyryä kanojensa tappajaksi, -jopa uhkasi haastaa Simpan oikeuteen tai hävittää tämän kelvottoman -koiran. - -Sillä välillä Mikko Repolainen lihoi, ja vaikka hänen oli pitänyt -jättää jänikset melkein kokonaan rauhaan, sai hän, Vanhan-Hallan -siipikarjan tarjotessa hänelle riittävää korvausta, uudelleen uskoa -elämään. - -Yksi seikka kumminkin painosti häntä hirveästi: hänen yksinäisyytensä. - -Aina siitä illasta lähtien, jolloin hän joutui kiinni, ei hän -kertaakaan ollut tavannut ketään heimolaistaan. Hän ei voinut olla -tuntematta syvää liikutusta muistellessaan topakkaa kinastelua ja -pientä näykkimistä suurten yhteisten retkien edellä, sekä vaikean -saaliinjaon aiheuttamia ankaroita riitoja, jolloin taisteluhaluiset -paljastivat voimakkaat hammasrivinsä mustien kuonojensa takaa. - -Ei mitään, ei mitään muuta kuin metsää! Näytti siltä, kuin hänen -heimonsa olisi hävinnyt hänen joutuessaan vangiksi. - -Ja kumminkin tunsi hän alinomaa sen läsnäolon ympärillään. Hän tunsi -sen jäljistä, joita toiset ketut jättivät kosteille näreikköpoluille, -ruohoisille metsäaukeille tai pensaiden alaoksille. Ja varsinkin -hän sen huomasi erityisistä äänistä, jotka olivat merkkinä kahden -osakumppanin öisestä jahdista: toinen oli koira, joka päästi heikon, -kimeän, hieman käheän vingahduksen, sillävälin kun toinen asettui sille -paikalle, mistä haukunnan mukaan saattoi otaksua jäniksen kulkevan, ja -missä sitten otusta ajamatta sieppaisi sen suuhunsa. - -Nuo retket tunsi hän kaikki ja erehtyi harvoin niiden suunnasta. Olipa -hän itse, kerran kun nälkä häntä vähän hätyytti, uskaltanut asettua -väijyksiin ja nipistää kuoliaaksi erään pitkäkorvaisen otuksen, jota -Pyry ajoi. Mutta hän ei ollut sitä milloinkaan tehnyt uudelleen, sillä -tuo hurtta, joka oli yhtä viekas kuin hän, oli, aavistaen varkaan -kepposen, hetkeäkään hukkaamatta uudella innolla lähtenyt häntä takaa -ajamaan. Koska painava saalis hidastutti hänen kulkuansa, olisi -hän auttamatta joutunut kiinni, jollei olisi ollut kyllin viisas -jättääkseen viholliselleen tämän ryöstösaaliin, josta hänelle olisi -tullut sangen runsas ateria. Epäilemättä oli Pyry löytänyt jäniksen -jyrkästä rotkosta, johon hän oli sen jättänyt, ja karvajätteet ja -veritahrat kivillä puhuivat kylliksi siitä runsaasta suupalasta, jolla -tämä oli mielihyvin itsensä ravinnut. - -Mikko Repolainen aikoi luonnollisesti käyttää hyväkseen heimolaistensa -metsästystä, mutta onnistui siinä vain harvoin, sillä joskin kulkunen -jätti aina takaa-ajajan pitkän matkan päähän väijyksiin, sattui -myöskin sangen usein, että Mikko karkotti jäniksen, jonka korva -oli herkkä kaikille metsän äänille. Mutta tällaisten tilaisuuksien -tarjoutuessa koetti hän hartaasti tavata toisia kettuja saadakseen -heidät ymmärtämään, että hän ei ollut heidän vihollisensa, — turha -vaiva, erakko ei saanut luokseen vauhkoja veljiään eikä päässyt heidän -pariinsa; hänen kutsuihinsa vastasi vain kaiku, joka ikäänkuin pilkaten -kertasi hänen valittelevan ulvahduksensa. - -Eräänä iltana hän kuuli entisen metsästystoverinsa äänen. Toveri oli -nyt liittynyt toiseen, epäilemättä kilpailijaan, ja hän tuli siitä -surulliseksi, sillä hän tunsi joutuneensa ulkopuolelle rotuaan ja -olevansa kuin kuollut muilta ketuilta. - -Kuinka monta kertaa hän olikaan yrittänyt, vieläpä ilman saaliinhimoa, -lähestyä niitä, jotka olivat saaliinajossa! Mutta heti kun hän -lähestyi, tuntui jahtijoukko häipyvän pois, kaikki kävi jälleen -hiljaiseksi: kulkunen teki kaikki hänen ympärillään salamyhkäiseksi ja -autioksi. - - -VII. - -Tuli sitten kiiman aika. - -Kiimaisten naaraskettujen jäljillä vainusi Mikko Repolainen -hekumallisia tuoksuja, jotka saivat hänen leukapielensä vavahtelemaan -ja verensä kiehumaan. Koko hänen olentonsa värisi silloin sitä suurta -rohkeutta, jota tarvittiin häätaisteluihin, jotka olivatkin vain häiden -korkein muoto. Ja hän oli näkevinään haavoitettujen, häpeillään olevien -ja voitettujen kilpakosijain edessä hennon naaraan alttiina voittajan -haluille. - -Voi noita tappeluita metsien pimennossa, noita hurjia otteluita, -jolloin hampaat iskettiin toisen turkkiin ja veri sai vuotaa, noita -meluisia kaksintaisteluita, joiden päätyttyä voittaja, hänkin -haavoitettuna ja verta vuotavana, nautti voitostaan, sillävälin kun -voitetut, vieläkin uhmailevina, etäämpää näyttivät hampaitaan tai -kiertelivät levottomina ja nurpeilla mielin yhteenliittynyttä paria! - -Mikko Repolainen oli noita voimakkaita. Hän oli usein jäänyt -voittajaksi näissä öisissä turnajaisissa ja saavuttamattoman päämäärän -raivostuttamana seurasi hän nyt noita moninkertaisia jälkiä, joissa -kilpakosijain askeleet peittyivät lemmittyjen jalan jälkiin. Mutta -päämäärä häipyi saavuttamattomiin, sillä kirottu kulkunen, joka ilmotti -asiaankuulumattoman olevan lähellä, sai kilpailijat vaaran uhatessa -sopimaan ja rakastavaiset ryhmät pötkimään pakoon. - -Ja hän juoksi kaiket yöt, hylkäsi yhdet jäljet lähteäkseen -seuraamaan toisia, mielessään aina se pettävä toivo, että hänen -kutsu-ulvahtelunsa, joita hän lakkaamatta lähetti naaraalle, -riittäisivät estämään tätä pakenemasta lähestyvää kulkusen kilinää. - -Hän joutui epätoivoon. Hän ei muistanut enää käydä varastamassa kanoja -eikä juomassa lähteestä. Rakkauskuume uuvutti häntä ja mielettömän -raivon vallassa heittäytyi hän, kuten ensimäisinä vapaina päivinään, -maahan selälleen yrittäen rajuin tempauksin katkaista rautaa, joka -hänen elämässään oli häviämättömänä merkkinä ihmisten julmuudesta. - -Turha vaiva. - -Eräänä iltana hän kumminkin muutti menettelytapaansa. Hän oli juuri -astunut yli kiimaisen naaraan ihka vereksien jälkien ja päätti, maksoi -mitä maksoi, saada sen kiinni, keskittäen tähän päämäärään kiihkoisen -koiraan täyden tarmon. - -Mutta kulkunen oli saatava vaikenemaan. Onnistuakseen siinä päätti hän -kulkea hitaasti ja notkeasti läpi oksien sekasortoisten sokkelojen, -niin että pää ja kaula pysyisivät niin täsmällisen jäykkinä kuin -suinkin. Hän läksi siis naaraan jälille, koko ruumis äärimmäisen -jännittyneenä, jalat koukussa, pää puolittain alasvaipuneena. - -Mahdollisimman varovaisesti kulki hän eteenpäin, alistaen vaistomaiset -mielenliikutukset halunsa ja tahtonsa alaisiksi. Kun hänen tielleen -sattui polku tai oja, pakottautui hän kulkemaan hitaasti sen poikki, -vaikkakin jokin hänen olentonsa sisimmässä hänen tietämättään jo -koukisti säärilihaksia, jotta hän yhdellä harppauksella pääsisi sen -poikki tai saisi vaivatta siepatuksi saaliin, jonka nopeata pakoa hänen -silmänsä tahtomattaan seurasivat. - -Hän milloin kulki oksien päällitse, milloin mateli pensasryhmien -tyvioksien alitse, toisinaan kynsien kärjille kohoten, väliin taas -painautuen notkeiden polvitaipeiden nojaan. Hän kulki hitaasti, -tuskaisessa jännityksessä, hänen päätään pyörrytti ja sydän löi -rajusti; ja mikäli hän läheni päämäärää, sitä selvemmin tunsi hän -hekumallisen hajun huumaavan aistinsa, ja silloin piti hän silmällä -pienintäkin kaulan liikettä, vähäisintäkin kulkusen värähdystä. - -Hän pääsi perille. - -Keskellä häikäisevää kuunvaloa tappeli jo kaksi koirasta naaraasta, -joka katseli heitä. Hampaat iskeytyivät vastustajan nahkaan, samalla -kun kuului hillittyä murinaa, kangistuneet käpälät ojentuivat -suonenvedontapaisesti toisen selkää ja raajoja vastaan, veripisaroita -putoeli ja silmät kiiluivat verenhimoisina. - -Kiertäen kaaressa kilpakosijoita kuun valaisemalla, ahtaalla, -turvepeitteisellä sysihaudalla, katseli naaras heitä rauhallisena, -silmät puoleksi ummessa, häntä edestakaisin häälyen kuin naisen puvun -laahustin. - -Hän osui Mikko Repolaisen eteen, sai hänestä vihiä ja läheni häntä, ja -tämä, rohkaistuna, kiihottuneena, muistamatta että kaula oli pidettävä -jäykkänä, välittämättä noista tappelevista, mitään kuulematta ja mitään -näkemättä, yritteli lemmenkohtauksen alkuhyväilyjä. - -Mutta juuri kun hän yritti naaraan päälle kohottaen eturuumista nopein -liikkein, kuului yön hiljaisuudessa kulkusen kilahdus, ja kaikki, sekä -tappelijat että naaras, syöksyivät ikäänkuin näkymättömien jousien -ponnahuttamina pakoon niin tuimaa ja rajua vauhtia, että ennenkuin -Mikko Repolainen ehti nähdäkään heidän katoavan, seisoi hän yksin -tyrmistyneenä kuun valaisemalla autiolla paikalla. - -Silloin erakkoparka alkoi purra kuin hillittömän raivon vallassa kuun -valaisemaa nurmea, ja ulvoa, ulvoa epätoivoisesti, antaen ilkeän -kulkusen soida hurjasti, kilistä kylläkseen. Ja sillävälin kuu -irvistellen tanssitti puiden varjoja hänen ympärillään, ja yölinnut, -joiden huomiota tämä outo kohtaus herätti, lentelivät salamyhkäisinä ja -kolkon äänettöminä milloin yhteen, milloin erilleen hänen yllään. - -Valkeneva päivä yllätti hänet siinä tilassa, ja vaaroineen, joita se -mukanaan toi, vetosi se ketun itsensäsäilyttämisvaistoon. Nyt, kun -elämänhalu oli uudelleen herännyt hänessä kuten toipuvassa sairaassa -ankaran taudinkäänteen jälkeen, tunsi hän olemassaolon kaikkien -ongelmoiden painavan itseään, ja selvittääkseen ne oikealla ajallaan -kätkeytyi hän aluksi tiheään viidakkoon keskelle metsää, missä hän -vaipui sellaiseen unenhorrokseen, joka on vainotulle ja levottomalle -olennolle ominainen. - -Ja näin kului pitkiä päiviä. Metsäelämä, joka niin täydellisesti -vastasi hänen vaistojansa, hymyili hänelle uudelleen. Pitäessään huolta -jokapäiväisestä ravinnostaan hän melkein sai takaisin entisen halunsa -risteillä metsissä ja tyytyi siihen tuskansekaiseen nautintoon, siihen -katkeraan hekumaan, että kuunteli etäältä kuin kadotetun paratiisin -juhlavirttä heimolaistensa elämää, josta öiset jahdit hänelle useita -kertoja muistuttivat. - -Elokuun painostava helle pakotti hänen hämärissä kulkemaan teiden -varsilla oleville niityille, missä hän uskoi varmasti tapaavansa -umpisilmäisiä myyriä, jotka maanpinnalta hakivat apua tukahduttavaa -kuumuutta vastaan ja harhailivat keskellä vereksiä ävärniitoksia, -joutuen kuoleman uhriksi ainoastaan sentähden, että olivat lähteneet -liikkeelle alkuperäisiltä olinpaikoiltaan kuivuneen myyränmättään alta. - -Siinä oli ketulla taattu avunlähde, sillä vaikkapa hän ei olisi -löytänytkään enää elävinä myyriä, jotka viheliäisinä harhailivat -kaksinkertaisen taakan, turvattomuutensa sekä sen hädän painamana, joka -heidät ajoi pakoon sulatusuunin kuumuutta hehkuvasta maa-asunnostaan, -tiesi hän ne varmasti löytävänsä kuolleina pitkin teiden varsia. Sillä -kun myyrä kerta lähtee sokkeloisesta asunnostaan, ei se sinne palaa -enää milloinkaan, vaan hukkuu ensimäisen ja viimeisen erehdyksensä -uhrina. - -Saapuipa sitten hiljalleen hedelmärikkauksineen syksy, joka -olisi tehnyt hänen elämänsä erittäin rauhalliseksi, jolleivät -jahtikoiraparvet, jotka rajua melua pitäen risteilivät joka puolella -hänen asuntoaan, olisi liian paljon hänelle muistuttaneet sekä Simppaa -että Pyryä, sekä hänen vankeuttaan että yksinäisyyttään. - -Koska hän oli käynyt tavallistaankin varovaisemmaksi, uskalsi hän nyt -hautaantua kaksikäytäväiseen maakoloon vasta sitten, kun oli taitavia -mutkia tehden haihduttanut jäliltään epäiltävimmätkin vainuavat hurtat. - -Kaikesta huolimatta tuntui elämä hänestä huokealta, eikä tuo -hetkenlapsi ajatellut vähintäkään lähestyvää talvea, jonka pikaista ja -tuimaa tuloa ilmaisivat sekä sepelkyyhkyjen ennenaikainen muutto että -hänen turkkinsa äkillinen karvanlähtö. - - -VIII. - -Talvi tuli äkkiä, niinkuin usein sattuu vuoristossa, heti lokakuun -loppu- ja marraskuun alkupäivien kylmien vihmasateiden jälkeen. -Joitakin punaisia marjoja näkyi vielä kiiltävän pensasaitojen -marjapensaissa, joitakin sinipunervia oratuomen marjoja, joiden kuoren -ensimäinen halla oli käpertänyt kokoon, riippui vielä varsissa, -sittenkun pakkanen oli karistanut pois kolme neljäsosaa. Sitten putosi -eräänä kauniina aamuna, jolloin tuuli tuntui rauenneen, ensimäinen lumi -kuin varkain, pehmeänä, leppeänä, ääneti, tuulen tuntumatta, kestävän -rauhallisena kuin kunnon työmies, jota ei mikään pidätä, ei mikään -hoputa, ja joka tietää, että hänellä on hyvää aikaa. - -Kaksi päivää ja kaksi yötä satoi herkeämättä lunta, joka pyyhkäisi -kukkulat sileiksi, täytti laaksot, tasotti kaikki möyheän peitteensä -alle, jota ei mikään voinut nostaa pois. Ja koko aikana, minkä lunta -satoi, ei metsän eläimistä eikä talvilinnuista yksikään hievahtanut -huolellisesti valitsemaltaan tyyssijalta. - -Mikko Repolainen (hän vältti nykyään luolia) oli kuten muutkin, -kyyristyneenä tiheän pähkinäpuuryhmän alimpien oksien suojaan, -hautautunut käärinliinaan, joka itsestään laskostui hänen ympärilleen -ja muodosti hänen kokoonkyyristyneen ruumiinsa mukaisen ahtaan asunnon, -sievän ja ohutseinäisen vankikopin, jonka hauraat seinät hän kyllä -hetken tullen osaisi särkeä. Tässä vankilassa oli hänen lämmin, sillä -hänen turkkinsa oli tiheä, ja holvinmuotoinen lumikerros, joka peitti -hänen köyryisen selkänsä, suojeli häntä kerrassaan kylmältä ulkoilmalta. - -Kun hän arveli lumisateen tauonneen, raivasi hän itselleen keskipäivän -aikaan kapean uloskäytävän ja lähti etsimään jokapäiväistä ravintoa -huolellisesti välttäen sen lumiluolan särkemistä, jonka luonto oli -hänen ruumiinsa mukaiseksi muovaillut. - -Oli taas käsissä huonot ajat. Mikko Repolainen tunsi sen hyvin ja -sitä selvemmin, kun tuo riivattu kulkunen, jota hänen pakosta täytyi -joka askeleella heläyttää, saattoi hänet metsästysretkillä, etenkin -jänisjahdissa, auttamattomasti alakynteen. - -Hän tiesi kyllä, että jos jänis loikkasi hänen edellään, joutui se -auttamattomasti hänen kynsiinsä, sillä pehmeän lumen aikana eivät nuo -onnettomat pitkäkorvat kykene nopeudessa kilpailemaan kettujen ja -koirien kanssa. Mutta ne eivät ole lainkaan tästä huonommuudestaan -tietämättömiä, ja heti kun kuuluu kulkusen täi askeleen outo ääni, ovat -ne kyllin varovaisia pysytelläkseen liikkeellä tarpeellisen välimatkan -päässä. Kettu on siis niiden mielestä enemmän kuin epäluuloa herättävä. - -Silloin alkoi hän uudelleen retkeillä metsissä loppumattomiin, kuopi -pitkät ajat metsäomenapuiden juurella, kokoili kärsivällisesti -lumitaakkansa varistaneista pensaista jälellejääneitä tähteitä, jotka -vain puoleksi ravitsivat hänen liiankin usein tyhjän vatsansa. - -Hän vietti jälleen päiviä ilman ravintoa, piti jänisten kulkupaikoilla -vahtia ja väijyi varovaisena kylän ja talojen lähistöillä, mielessään -se epämääräinen toive, että saisi siepatuksi jonkun siipiotuksen tai -kuristetuksi kuoliaaksi jonkun kissan. - -Ja tällaista kesti aina joulukuun alkupäiville saakka. - -Mutta siitälähtien lisääntyi kylmyys kaksinverroin. Purevat pohjatuulet -alkoivat puhaltaa ja lumi, joka pakkasen käsissä oli muodostunut hienon -hienoiksi kristallihelyiksi, tunkihe kaikkialle, täyttäen syvimmätkin -laaksot, imeytyen tiheimpiinkin sokkeloihin ja muodostaen oikeita -valkoisia särkkiä, nietoksia, jotka tuulen ajamina herkästi siirtyivät -paikoiltaan. - -Hänen pesänsä pysyi kuitenkin vahingoittumatonna; olipa se -lujettunutkin, ja hän viihtyi siellä entistä paremmin, sillä hänen -ruumiinsa lämpö oli ylt'ympäri sulattanut hänelle lumesta leppoisen -vuoteen, joka sitten pakkasen jäädyttämänä muodosti jonkinlaisen -kovemman pinnan, jääholvin, joka helposti kannatti muutoin vaihtelevaa -lumenpainoa hänen yläpuolellaan. - -Kaikki pensaat olivat tyyten paljaat, linnut liikuskelivat kylien -lähistöillä, jänikset olivat näkymättömissä. Ei ollut enää mitään, -ei mitään, ja miettiväisenä, epäröiden, mielessä vielä entinen -seikkailunsa, alkoi kettu uudelleen kulkuesensa turvin käyttää -hyväkseen kotieläinten luottamusta. - -Mutta siinä hänellä oli huono onni. Joka yö hiipi hän huomiota -herättämättä asuntojen lähelle, karkottaen pois toiset nälkäiset ketut, -jotka siellä jo maleksivat eivätkä olleet hänen laillaan odottaneet, -kunnes äärimmäinen nälkä heidät pakotti haeskelemaan satunnaista -syötävää. - -Mutta ei yksikään eläin aikonutkaan lähteä navetan lämpimiltä pahnoilta -eikä lieden ääreltä, missä kissat viluisina istua kyyröttivät -kivikiukaalla tai lämpimällä pankolla, milloin eivät olleet -vilja-aitoissa tai asuinhuoneiden sillanra'oista väijymässä laihoja -hiiriä, jotka, nälissään nekin, uudelleen olivat tulleet asustamaan -taloihin. - -Aika-ajoin jahtikoiran vihainen haukunta muistutti hänelle, että hän -oli joutunut liian lähelle, että hänestä oli saatu vihiä ja että hänen -piti kiireimmiten luikkia tiehensä. Ei hän koskaan tuonut näiltä -öisiltä retkiltään mitään mukanaan. Ei ollut näkynyt edes raatoja, -joita ennen oli usein löytänyt ja niillä tyydyttänyt nälkäistä vatsaa; -pahimmassakin tapauksessa niistä saattoi, pitkiä väliaikoja pitäen, -käydä sieppaamassa palan ja heti pötkiä pakoon; kylän eläimet välttivät -itsepäisesti tuhoaan. Mikko Repolainen kuleksi kaikesta huolimatta -talojen lähistöllä. Kumminkin vältti hän huolellisesti Simpan asuntoa, -ja vaikka ajatukset olivat sekaisin ja vatsa tyhjänä, livisti hän -nopeammin tiehensä sinä yönä, jolloin kuuli Pyryn äänen vastaavan -jonkun metsästystoverin nalkutukseen — merkki siitä, että metsän asukas -oli lähellä. - -Mutta ketulla ei vieläkään ollut mitään syötävää, ja päivät kuluivat -eikä pakkanen hellittänyt, ja entistä ankarampi nälkä uuvutti ja kalvoi -metsän eläjiä. - -Ja Mikko Repolainen oli nyt laihtunut pelkäksi luurangoksi, oli käynyt -surkeamman näköiseksi kuin taannoisen vankeutensa jälkeen. Hän oli -enää vain varjo entisestään, kuumeen kuluttama, ja vaappui kuoleman -ja hulluudenhan välillä. Hän oli saanut tavakseen kuljeksia kylän -ympäristöllä, jonne hän huomaamatta hiipi aina määrätyllä hetkellä, -tietämättä miksi. Ei hän väitellyt enää koiria, eipä edes Simpan -asuntoa, ei toivonut mitään löytävänsä, eipä edes hakenutkaan mitään -syötävää. Kaulassa kilisevä kulkunen oli hänet vähitellen tappanut. Hän -oli nyt valmis viimeiseen ja äärimmäiseen koetukseen. - - -IX. - -Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä oli yhtä pitkää hämärää. -Aurinkoa ei näkynyt; ainoastaan puolipäivän tienoossa olivat pitkät, -lyijynharmaat pilvenkaistat osottaneet sen kulkua taivaanrannalla -mustien pilvien takana, jotka levittivät synkän katoksensa aution ja -kolkon seudun ylitse. - -Tuontuostakin kuului hätäilevä korpin rääyntä tai harakan nauru -pihlajasta, jonka viimeiset punaiset marjat olivat loppumaisillaan. -Nämä äänet häiritsivät tuokioittain hiljaisuutta ja siinä kaikki. - -Ainoastaan uinuksissa oleva kylä, jonka yläpuolella liikkumattomat -savupilvet riippuivat kolkon peitteen tavoin, ikäänkuin näiden -olkikattoisten asuntojen kuumeisena hengityksenä, oli yksinään -näyttänyt muita elonmerkkejä aamunkoitteessa ja hämärän tullen. Silloin -syöksyi likaantunut karja navettain ovista iloisessa innossa määräajoin -ammuen ja juottopaikkaa kohti rynnistäen. - -Ja kumminkin oli koko kylänväki valveilla ja liikkeessä: olihan -juhla-aatto. Vanhoissa romaanilaiskeittiöissä, missä lieden -karkeatekoinen tukipylväs ja savustanut, puoliympyrän muotoinen kaareva -katos tukivat kahta laajaa lavaa, jossa palvattiin silavaviipaleita ja -kinkkuja suloisessa katajantuoksussa, siellä oli tavallista vilkkaampaa -liikettä. - -Jouluaaton viettoa ja huomispäivän juhlaa varten olivat emännät -leiponeet ja paistaneet kaksi uunillista leipiä ja vehnäsiä, joiden -lämmin tuoksu täytti koko talon. Unohtaen leikkinsä ja riitansa olivat -lapset riemuhuudahduksin katselleet kaikkia valmistuksia ja meluten -lukeneet näitä herkkuja, odottaen kärsimättömästi sitä ikävöityä -hetkeä, jolloin niistä saisivat nauttia. Ja paljon oli uunista tullut -esille hyvää: oli luumuja, joita siellä oli kuivattu ristikoilla -leipien paistuttua, oli marenkeja, joille oli ripoteltu monenvärisiä -pikkumakeisia, ja kellarissa säilytettyjä omenia, jotka levittivät -hienoa, eetterimäistä tuoksua. - -Illallinen oli ollut yltäkylläinen, hilpeä mieliala oli vallinnut -aterialla, ja tavanmukaisesti oli koko iloinen talonväki mennyt -kirkkoon jumalanpalvelukseen, keltaisten lyhtyjen liehuessa yön -pimeydessä, ja tullut sieltä takaisin kotia, missä kokoontuivat -lämpimään kakluunihuoneeseen viettämään jouluaattojuhlaa. - -Oli syöty ja juotu, oli laulettu ja naurettu, ja isoäiti oli alkanut, -kuten ainakin, vapisevalla, hiukan salaperäisellä ja ikäänkuin kaukaa -kajaavalla äänellään perinnäistarinan: - -"Se mitä kerron, tapahtui pitkiä, pitkiä aikoja sitten, kerran -keskiyöllä jumalanpalveluksen jälkeen, jolloin maa, jota nyt -viljelemme, kuului kokonaan ylhäisille herroille ja meidän -isovanhempaimme isovanhemmat olivat heidän palvelijoinaan. - -"Ennen jumalanpalvelusta tuli eräs mies, jota ei kukaan ollut -milloinkaan nähnyt, tapaamaan sen linnan kreiviä, jonka rauniot te -tunnette. Hän kertoi, että sudenluolan perällä oli nähty metsäsikoja -ja että nyt, kun oli kirkas kuunvalo, voitaisiin niitä helposti -pyydystää. Intohimoinen metsästäjä kun oli, käski kreivi, unohtaen -velvollisuutensa, heti valjastaa hevoset itselleen ja palvelijoilleen -ja ottaa koirat mukaan. Mutta hänen hurskas vaimonsa itki ja rukoili -häntä niin kauan, kunnes hän vihdoin suostui kirkonkellojen kaikuessa -lähtemään kirkkoon, missä hän istuutui punaiseen, kullatulla -valtaistuinkatoksella varustettuun nojatuoliin, joka siellä oli heille -varattu. - -"Virrenveisuu oli jo alkanut, mutta katumusta ilmaiseva ryppy näkyi -kreivin otsalla, kun tuo outo, salaperäinen vieras astui kirkkoon -ristinmerkkiä tekemättä, tuli uudelleen tapaamaan kreiviä ja puhui -hiljaa hänen korvaansa. - -"Miesparka ei enää kyennyt vastustamaan mielitekoaan, vaan lähti, -huolimatta vaimonsa rukoilevista katseista, palvelijat mukanaan. Pian -kuului etäältä jahtikoiraparven haukuntaa ja koko jumalanpalveluksen -ajan kuului kuin herjauksena ulvonnan säestämä otuksenjahti. Ja -kaikilla oli kyyneleet silmissä, ja kaikki rukoilivat hartaasti. - -"Tätä kesti koko yön, sitten äkkiä kävi kaikki hiljaiseksi. Mutta -armollista herraa ei enää näkynyt linnassa; hän katosi jäljettömiin -kirottuine koiraparvineen ja palvelijoineen, ja hän saa helvetissä -kalliisti maksaa tuon kirkonhäväistyksen. Siksi Jumala on tuominnut -hänen joka sadas vuosi jouluyönä metsästämään koirineen läpi yön. -Onneton kreivitär kuoli luostarissa; ja tuota tuntematonta miestä, -joka oli vietellyt hänen puolisonsa mukaansa, häntä ei kukaan enää -milloinkaan nähnyt, ja jokainen tietysti ajatteli, että se oli itse -paholainen. - -"Meidän äitimme ei kuullut tuota metsästystä, mutta hänen isoäitinsä -kuuli sen. Silloin oli ilta, kuten nytkin, kolkko keskiyön hetki, -ja..." - -Samassa kuului kaamea ulvonta, surullisen pitkä kuolon-ulvonta, -joka kulki kuin kauhunhuuto läpi kylän, ja tähän vastasivat -heti kaikki kylän ja ympäristön talojen koirat kuin johonkin -taikamerkkiin kolkolla ja pitkällä ulvonnalla. Tuo melu paisui -uhkaavaksi ja häipyi kuin nyyhkytys. Juuri kun se oli loppunut, -alkoi se uudelleen — tai oikeammin: se ei loppunutkaan, se hiljeni -tuskallisissa sävelvaihteluissa ja jatkui pöyristyttävänä, epätoivoisen -yksitoikkoisessa tahdissa. - -"Rukoilkaamme, lapseni", sanoi vanhus, "rukoilkaamme kreivin sielun -puolesta!" - -Kaikki kylän asukkaat olivat valveilla. Miehet olivat ottaneet seinältä -naulasta vanhan pyssyn, jonka piippua he huolellisesti tarkastelivat, -ja heidän hämmästyneissä kasvonilmeissään, joihin järkeilevä ajanhenki -ehkä jo oli leimansa painanut, näkyi merkkiä entisen taikauskon -kauhuista. - -Naiset ja lapset kokoontuivat ääneti lieden ympärille, etsien sen -valossa ja lämpimässä turvaa tuntematonta vaaraa vastaan, jonka he -luulivat olevan uhkaamassa. Mutta enemmän kuin kukaan muu, koki Simppa -tänä yönä pelon kauhua. - -Tuon vanhan salametsästäjän oven edessä, miehen, joka ei pelännyt -Jumalaa eikä perkelettä, oli ensimäinen ulvonta alkanut. Sieltäpitäen -tämän suuren, kolkon näytelmän pääosan esittäjä johti näkymätöntä -jahtikoiraparvea. Simppa oli työntänyt oven kohdalle suuren tammisen -astiakaapin, jonka takana Pyry, häntä koipien välissä, karvat pystyssä, -ulvoi epätoivoisena. Koko yön valvoi Simppa, ladattu pyssy kädessä, -valmiina laukaisemaan. Tuntia ennen aamunkoittoa kolkko ulvonta vaikeni. - -Päivänvalon ja hiljaisuuden rauhottamana nosti salametsästäjä -paikoilleen raskaan huonekalun, joka sulki hänen asuntonsa -sisäänkäytävän, ja avasi varovaisesti oven ra'olleen. - -Katse tylsänä, raajat kuolon jäykistäminä ja pakkasen palelluttamina, -iho puoleksi paljaana, makasi siinä hänen edessään Mikko Repolainen -kuolleena, hyppyyn kyyristyneen kissan asennossa, luurangoksi -laihtuneena, kohtalokas kulkunen kaulassaan. - -Pyry meni sitä pelokkaana haistelemaan ja vetäytyi puhisten sen luota -takaisin. - -Ajatukset sekavina, polvet herpautuneina, palasi Simppa huoneeseensa, -otti lapion ja säkin, johon pisti onnettoman uhrinsa ruumiin ja lähti -metsään, koira mukanaan. - -Hän kaivoi siellä lumeen syvän kuopan, laski siihen ketun ruumiin, ja -loi sen huolellisesti umpeen. - -Ja hän palasi sieltä kotiinsa selkä kumarassa, katse arkana ja -pelokkaana. Vaan Pyry, jolla ei kuten isännällään ollut aihetta -vakaviin mietteihin, laski ennen lähtöä käpälänsä ylenkatseellisen ja -järkevän tyynen näköisenä sille harmaalle lumen- ja mullansekaiselle -kummulle, jonka alla Mikko Repolainen nukkui viimeistä untansa. - - - - -MAAN ALLA. - - -Myyränmättään monikupuisen, multaisen katoksen kattamassa keskisuojassa -heräsi Umpisilmä pitkästä talviunestaan, johon hän oli vaipunut -harhailtuaan pitkät ajat yksin kylmissä käytävissään. - -Lämmin hyväili hänen ihoansa, savinen maa oli pehmoista, ja hermoissa -väreilevä ilontunne sai hänen laihtuneen ruumiinsa virkoamaan -puolihorroksista antaen hänen aavistaa, että säännöllinen elämä, joka -oli pitkät ajat ollut keskeytyneenä, oli tämän lämmön kera alkava -uudelleen. - -Siitä oli kauan, kun hän turhaan oli tutkinut metsästysalueensa pitkiä -käytäviä. Ainoastaan sangen harvoin oli hän löytänyt vähäpätöisen -saaliin, hyönteisen tai madon, jonka hän heti ahmasi kitaansa, milloin -ei kohdannut voimakasta vastustajaa, jonka kanssa oli taisteltava -ennenkuin sai rauhassa saalistaan nauttia. - -Hänen viimeinen suuri ottelunsa oli muistista häipymäisillään: pitkä, -pitkä käärme pakeni sihisten hänen käytäviinsä, ja hän oli tällä -ahtaalla alalla helposti saanut kiinni matelijan, joka ei kovinkaan -nopeasti päässyt eteenpäin. Hän oli tarttunut sitä pyrstöstä kiinni -ja kiipesi sen kylmälle ja pitkän pitkälle selälle. Ennenkuin tuo -toinen oli edes ehtinyt kääntyä, oli hän voimakkailla etukäpälillään -palotellut sen kahdeksi eripitkäksi kappaleeksi, huolimatta elävän -hurjista, ruoskantapaisista kiemurteluista. - -Tämän voittosaaliin hienonmakuinen ja rasvainen liha ravitsi hänet -pitkäksi aikaa. Sitten seurasi pitkiä unia; sitten oli hänen -ravintonaan pienet pakkasta pakoilevat hyönteiset, sammakot ja rotat; -sitten ei mitään. - -Siitä lähtien alkoivat unet kestää kauemmin, saaliinhaku ei ottanut -päättyäkseen, ja kun pikku myyrä vihdoin huomasi käytävissään syntyneen -vieremiä, ei hän enää siekaillut, tuntiessaan ponnistukset turhiksi, -vaan läksi kulettamaan keskikäytävään multaa tiensä tukkeeksi. - -Mutta nyt, kun veres lämpö sai hänen karvansa kiiltämään, tunsi -Umpisilmä ympärillään kemiallisten ainevaihdosten ihmetöiden, juurien -hengityksen ja liikkeessä olevien nesteiden värisyttävästi itseensä -vaikuttavan. - -Käytävien korjaustyö piti vireillä hänen elpynyttä toimintahaluansa. -Yläpuolella riippui pitkiä, valkoisia juuria kuin pystysuoraan -pingotettuja köysiä, toisia pisti alhaalta esiin, joka päivä -työntyi uusia näkyviin. Ja hän kulki alati kuin ahkera työmies, -kuin metsänvartija, joka kevään tullen karsii metsänrajat selviksi, -katkomassa etukäpälillään, noilla tuhoisilla pikku sahoilla, tätä -paisuvaa, vaaleaa juuriverkkoa. - -Hänen asuntonsa lämpö lisääntyi asteittain, ja yhä voimakkaampana tunsi -Umpisilmä elämän ympärillään virtaavan. Päihdyttävien nesteiden tuoksu -huumasi hänet kuin nuori viini, synnyttäen painostavan juopumustilan, -sata kertaa valtavamman sitä, joka kevätpäivinä, hentojen silmikkojen -puihin puhjetessa, saa kiimaiset hirvet lemmenkuumeessa kiljumaan. - -Hyönteisiä ilmestyi uudelleen; madot, jotka olivat kulkeneet syvimmä -kasvikerroksiin ja nyt jälleen matelivat tuoresta vehreyttä kohti, -eksyivät hänen käytäviinsä, ja Umpisilmä ahmi suuhunsa kaikki mitä -retkeilyllään sattui löytämään, siten korvatakseen talven pitkät -paastot. - -Nyt oli yltäkylläisten juhla-ateriain, alituisten pitojen aikaa. -Nyt hänen rauenneet voimansa palasivat uudelleen, hänen elimistönsä -kehittyi nopeasti. Kuohuvat, päihdyttävät nesteet kiihdyttivät -kilpaa yltäkylläisen ravinnon kera koko hänen olentonsa kuumeiseen -haltioitumistilaan, joka eläinten elämässä aina käy suurten käänteiden -edellä. - -Hänen aikansa kului saaliinajoon ja nukkumiseen, ja hänen unensa -yltyivät aina edellistään levottomammiksi. - -Tänään oli hän saalista hakiessaan huolellisesti karsinut -mutkittelevat, holvimaiset käytävänsä puhtaiksi juolaheinien -silkeistä juurista. Hän kulki jälleen keskikäytävään, ja siellä -hän vaipui kuopitulle mullalle keskelle savisia pylväikköjä kuin -valtaistuinkatoksen alle uinumaan sitä eläinten puoliunta, jota -vaanii epämääräinen pelko tai jonka rauhaa salaa jäytää aavistus -onnettomuudesta tai tyydyttämätön tarve. - - * * * * * - -Hän nukkuu. Hänen sametinhienot kylkensä vavahtavat äkkiä rajusti. -Mikähän painajainen ahdistaa tuota pientä eläintä? Loriseeko tulvavesi -käytävissä ja tunkeeko se siihen sokkeloon, jossa hän lepää? Onko -hänellä edessä jättiläistaistelu sihisevää käärmettä vastaan, pettääkö -hänen tarmonsa ja joutuuko hän vapisten vihollisen haltuun? - -Ei, tämä on maanalaista, melkein kuulumatonta raapimista, kuin outoa -gong'in [gong on sointuva metallilaatta, johon lyödään rumpukapulan -tapaisella puikolla] ääntä. Se täyttää hänen mielensä kauhunmuistoilla -ja saa siinä syntymään entisen mielettömän, jo vaimentuneen -pelontunteen. Vapisten kääntyy hän ympäri. - -Tulvan uhkaamana vuorikaivoksessa hyökkäävät työmiehet, kuullessaan -hälyytyshuudon "pelastukoon ken voi" mielettöminä, sekasortoisissa -laumoissa pelastusta kohti. Samoin sai pikku myyrän levottomassa, -kauhunmuistojen täyttämässä ja itsetiedotonta elinvoimaa uhkuvassa -olennossa tuo kamala vaara: koiras tulee! hälyytyshuudon voimalla -kaiken tarmon kiteytymään yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, puistattaen -voimakkaasti pientä olentoa. Koiras! - -Koiras, jonka hyväily kirvelee kuin haava, jonka syleily on kidutusta, -jonka odotus on tuskaa! Koiras, joka raiskaa niinkuin murhamies tappaa, -koiras, jolle hän on jo antautunut ja jota pitää paeta, paeta kuin -kuolemaa! - -Hän kuuntelee. Se se on, epäilemättä; ääni on varmasti sen käpälien, -jotka tonkivat, kaivavat ja lähenevät. - -Siellä on koiras tai useampia koiraita, sillä ehkäpä etempänä, -joissakin metsän maanalaisissa sokkeloissa, mihin hänen aistimuksensa -ei ulotu, on vielä toisia tulossa häntä kohti, ja niiden hirveän -tuskalliseen hääsyleilyyn täytyy alistua. - -Pakoon! pakoon! Mutta mihin? Valo on kuolemaa. Pikku myyrä muistaa, -että hän päätti eräänä iltana viime vuonna lähteä hehkuvan kuumista -käytävistään ja kiivetä kasteen kostuttamien, tuoretuoksuisten -heinäniitosten sekaan etsimään apua kärsimyksiinsä. - -Mutkaisen käytävän suussa, jossa hänen eteensä ilmaantui suuren -punaisen auringon valaisema avara iltamaisema, sulkeutuivat hänen -heikot, valon sokaisemat silmäparkansa äkkiä, ja hän jäi siihen -pitkäksi aikaa puolikuolleena, umpisokeana. - -Kun hämärä hyväätekevänä kostutti hänen pimeyteen tottuneita -silmiänsä, ja kun hän pääsi takaisin maanalaiseen asuntoonsa, lupasi -hän itselleen lujasti, ettei enää koskaan lähtisi seikkailemaan oman -maailmansa ulkopuolelle tuohon silmiä häikäisevään ja tuhontuottavaan -maailmaan, josta lakkaamatta, ikäänkuin uhmaillen, putkahtaa esiin -vaaleita köysiä, jotka uhkaavat pilata hyvän järjestyksen hänen -metsästysalueillansa. - -Mutta tuolla on vihollinen, joka lähestyy! Ääni käy selvemmäksi! -Pakoon! pakoon! - -Ja kuumeisella kiireellä kaivaa hänkin uuden käytävän, mutkaisen, -salaperäisen, eksyttävän, monikujaisen. Täytyy tehdä sellainen -läpipääsemätön sekasokkelo, johon sisäänmurtaja eksyy! Voi, jospa tuon -voisi muurata kiinni kivien väliin! Ja hänen etukäpälänsä tonkivat, -kaivavat, iskevät; takakäpälät viskovat multaa; pieni herkkäliikkeinen -kuono värisee kuumeesta ja pelosta. Käytävä pitenee. Mutta tulija! -Missä hän on? - -Pikku myyrä palaa keskikäytävään ja kuuntelee. Koiras lähenee. -Multaseinä liikahtaa; kuuluu jokin terävä, kalskahtava ääni. Ja äänen -vangitsemana jää Umpisilmä paikalleen ällistyneenä kuuntelemaan. Mitä -käytävää pitkin pakenisi? Saviseinä liikahtaa enemmän; hän vapisee; -pieniä multapaloja irtaantuu kuin lohkoisi muurinmurtaja väliseinää, -ja yhtäkkiä ilmestyy vihollinen, viimeisen lohkareen vieriessä, kuono -mullassa, karvat liassa, samalla kun Umpisilmä vaistomaisesti syöksyy -lähimpään käytävään ja katoo pimeyteen. - - * * * * * - -Ällistynyt tulokas ei hetkiseen hievahda paikoiltaan, mutta alkaa -sitten, jonkunlaisen hääkiemailuhalun vallassa, ravistaa päältään -multapalasia, joilla hän on itsensä tahrinut. - -Sitten hän rupeaa kuuntelemaan, ja haistelee yhä vielä likaisella -ja himosta värisevällä kuonollaan käytävien suuta; syöksyy sitten, -päästäen kidastaan voitonhuudon, käheän ja vinkuvan kuin kuristettavan -linnun, naaraan jälkeen, joka epätoivoisen vauhdilla kiitää -edestakaisin synkissä, sokkeloisissa käytävissä. - -Mutta koiras kulkee hänen perässään, onpa usein hipaisemaisillaan -pakenevaa, jonka sukupuolinen tuoksu yllyttää hänen tarmoansa ja -kiihottaa hänen himoansa. - -Jo kymmenen kertaa ovat he käyneet keskimmäisessä komerossa savisen -mättäänkuvun alla, joiden tukipylväitä he ohikulkiessaan ovat -survaisseet rikki, juostessaan tätä lemmen ja kidutuksen kilpajuoksua. - -Umpisilmä ei enää tunne eikä näe mitään; hän kuulee aivan kintereillään -pyövelin kutsumahuudot ja huomaa pienten, väsyneiden käpäliensä -vapisevan. - -Tuossa se on. Se lähestyy. Umpisilmä tuntee sen takaa-ajoon jännitetyn -ruumiin kyhäyksen. Se on hänen takanaan; se saa hänet kiinni! Oi! -täytyy kääntyä päin ja tehdä vastakynttä! Hän pääsee käytävään ja -survaisee äkkiä vihollista teräväkyntisillä käpälillään. Hurja -yhteentörmäys! Eräs multatuki sortuu, ja Umpisilmä, joka on sen -kääntyessään kaatanut, vierii multamurujen sekaan. - -Yhdellä hyppäyksellä on koiras hänen kimpussaan; se tarttuu häneen -kiinni; se puristaa pienten hampaittensa väliin hänen hiestä kostean -niskansa. Ja hänen päästäessään epätoivon huudahduksia, joita -maanalainen kaiku kertaa, tyydyttää koiras sukupuolisen himonsa, -jonka uhriksi jokainen hänen kaltaisensa joutuu, kun nesteiden puuhun -virtaillessa kiimaisten koirasten kuumeinen veri sitä vaatii, ja jonka -kautta tuskallisen äitiyden ylevä luomistyö ijäti jatkuu. - - - - -KAAMEA TIE VAPAUTEEN. - - -Pimeys oli läpäisemätöntä. Ei kuulunut muuta kuin jääkahleista -vapautuneen veden solina. Yht'äkkiä metallin kalahdus viilsi kuin -viikate hiljaisuutta, ja tuskanhuuto, joka tuntui lähtevän elämän -ja kuoleman rajoilta, kohosi ilmaan paisuen kuin kauhua herättävä -vesitulva, joka sulut särkee... Eläin oli joutunut pyydykseen... - -Kultarinta, pieni harmaanruskea näätä, joka oli syntynyt toissa keväänä -hetkellisen lemmenkaupan hedelmänä, oli tänään, kuten tavallisesti, -lähtenyt liikkeelle pyökkimetsän rinteeltä. Täällä oli hänellä -talviasuntonsa vanhan, sammaltuneen pähkinäpuun oksantyvessä, johon -aika oli kovertanut kolon. - -Aina lumentulosta asti, jolloin muuttolinnut olivat kolmiomaisissa -karavaaneissa paenneet kauas pois, oli hän nähnyt ravintoaineensa -nopeasti vähenevän. Tyydyttääkseen sammumatonta verenjanoansa oli -hän saaliinhimoisten heimolaistensa tapaan hylännyt autiot metsät ja -etsinyt kylän lähettyviltä jokapäiväisen ravintonsa. - -Hän kävi siellä joka ilta, vaikka olikin varovaisempi ja pelkurimpi -kuin ne vanhat toverinsa, jotka jo pitkät ajat sitten olivat sinne -järjestäneet itsellensä pakopaikkoja puiden oksantyvien onteloisiin -suojiin. - -Ne ajat olivat jo kaukana, jolloin hän kiipeili nuorissa tammipuissa -säikyttelemässä rastaanpesien nukkuvia, vastasyntyneitä poikasia, -punaisen kuun auttaessa häntä rikoksessaan. Nyt ei ollut metsässä enää -muita kuin joitakuita vanhoja talvilintuja, joiden varovaisuus oli -siksi pettämätön, ettei heille milloinkaan tapahtunut yllätystä. - -Eräänä yönä oli hänen onnistunut pujahuttaa matomainen ruumiinsa -sisään rikkinäisestä ikkunanruudusta, joka tökerösti oli paikattu -paperilla. Hän pääsi oven tai matalan seinän yläreunassa olevasta -kissojen käymäraosta katto-orsien tukikohdalta erään maatalon aittaan, -ja hypättyään sieltä rehuluukun läpi lehmien ruuheen, tunkeutui hän -lämpimään navettaan, missä kanat asustivat. Sitten oli hän keveästi -ponnahtanut orrelle, missä kanat kyyristyneinä, vieri vieressä -lepäsivät yölepoansa, ja oli imenyt niistä jok'ikisestä veren kuiviin. - -Hän iski hampaallaan auki korvan läheltä kulkevan valtimon, ja -himokkaasti imien siitä virtaavaa lämmintä verta piteli hän kynsillään, -jotka olivat terävät kuin kissan, tyrmistynyttä uhriaan, jättääkseen -sen kamppailemaan viimeistä kuolonkamppailuaan lämpimänä, verettömänä, -hervotonna. - -Kuin juopuneena, halveksien lihaa veren makuun päästyään, oli -hän palannut metsään ilonhuumeessa, rinta veritahroissa, karva -ryvettyneenä, ruumis pullollaan, välittämättä siitä, että käpälänsä -saattoivat jättää ilmiantavia merkkejä. - -Kuinka paljon olikaan tapahtunut lyhyen ajan kuluessa, silloin kun hän -oli itseään kohmelostaan selvittänyt! - -Nyt olivat kaikki talot suljettuina kuin linnoitukset, ja niiden -pihoilla ärisivät äkäiset, vahvahampaiset koirat, olivatpa joskus -kuutamoöinä miehetkin valvomassa. He ilmaantuivat jättiläissuurina -ikkunan pimennosta pamahuttamaan pyssyänsä, jonka salamannopea, -punainen tuli ja ukkosenjylinän kaltainen paukahdus sai laajalti kaikki -nälkäiset, kylässä kuleksivat nelijalkaiset lähtemään käpälämäkeen. - -Öiset jahdit päättyivät hyödyttömiin ja yksitoikkoisiin harhailuihin -pitkin puutarhojen aitovieriä, läpi hedelmätarhojen pensasaitojen tai -metsänpuiden huojuvissa latvoissa. - -Kuinka monta päivää olikaan tätä kurjaa elämää kestänyt? Mutta tänä -yönä oli hän kulkenut houkuttelevasta aidanraosta, erään tähden -kalpeassa valossa, joka pujahti esiin kahden pilven välistä kuin olisi -astunut jonkun ilma-asunnon ovenraosta näkyville. Hän oli kulkenut -sikin sokin heitettyjä kuivettuneita hernekeppejä pitkin, jotka -uursivat lumeen harmaan juovan. Ja ikäänkuin nämä puoleksi lahonneet -kepit olisivat olleet sallimuksen sormi, oli hän niiden päässä löytänyt -suuren, tuoreen, pehmeän munan, jota tuskin erotti valkoisesta lumesta, -ja jonka hän oli ahneesti ahminut kitaansa... Seuraavana päivänä löysi -hän sieltä samoin munan ja niin useampana iltana peräkkäin, sillä nyt -hän kävi joka ilta sieltä hakemassa ainoata ravintoansa. Loppuyö kului -hyödyttömiin tutkimusretkiin, ja myöhäinen talvi aamu tapasi hänet -virkkuna ja varovaisena metsäasunnossaan, oksantyven kolossa. - - * * * * * - -Oli tullut ilta, kevätilta, ja taivas oli lyijynväristen, paksujen -pilvien peitossa. Suuria, vetisiä lumimöhkäleitä, valkoisia -pyykkivaatteita muistuttavia, putoeli korkeiden puiden oksilta alemmas -aina maahan saakka, päästäen samallaisen mäiskähtävän äänen kuin pussit -jotka pudotessaan halkeavat. Joka haaralla lirisivät purot, ja tuntui, -kuin suuret, salaperäiset siivet, lämpöiset ja kahisevat, hautoisivat -maata. Ja kaiken tämän yllä vallitsi elämän ja kuoleman tuska. - -Oksantyven harmaaseen aukkoon oli pieni Kultarinta ilmaantunut kuin -lumiläntti, joka hiljaa putoo korkeammalta oksalta, ja hitain liikkein -oli pikku näätä laskeutunut maahan. - -Mutta sinne päästyään lähti hän aika vauhtia — sillä päivä on ollut -pitkä ja hänen vatsansa on tyhjä — taivaltamaan tuttua tietään, -jota hän kulkee joka ilta. Hänen käyrät, voimakkaat, teräväkyntiset -käpälänsä tuskin hipaisevat lumen- ja mullansekaista tokaista maata; -hänen pitkä, tuuhea häntänsä heiluu kepeästi; hän kulkee poikki -hiljaisten polkujen, jotka lumen valaisemassa yössä näyttävät -mustilta viivoilta; hän kulkee pitkin hakamaan rosokivistä aitaa ja -sivu tummien, vaalealatvaisten, lakastuvien pensasaitojen, jotka -jättiläissuurina tuntilaseina osottavat vuodenaikain vaihtumista. Toivo -kiihdyttää pienen eläimen veren vilkkaammin virtaamaan ja hänen halunsa -kasvaa kasvamistaan hänen lähestyessään saalispaikkaa. - -Tässä on se aidanaukko ja ne lahonneet oksat, joita vastaan on asetettu -kuin vahingossa suuria hirsiä. Näiden hirsien välitse pääsee kapeata -käytävää pitkin munaan käsiksi. Tänä iltana se hohtaa puhtaanvalkoisena -maata vastaan, josta edellisten päiväin lumi on sulanut pois. Hän näkee -munan, hän on varma ateriastaan, ja sydän lyö nopeammin ja rajummin. -Vielä jokunen hyppäys, ja kohta hän saa särkeä rikki hauraan kuoren, -hei! — Ja hän kiitää eteenpäin, kun pyydyksen säälimättömät käsivarret -äkkiä sulkeutuvat tylyyn syleilyyn ja hurjasti yhteeniskiessään -sieppaavat väliinsä seikkailijan pienen käpälän, pitäen sitä kiinni -hirmuisessa puristuksessa. - -Tyynessä yössä kuuluu vangin sanomatonta tuskaa ilmaiseva, vihlova -hätähuuto, ja samalla alkaa joka puolelta kuulua pientä kahinaa, -äkillisiä töksähdyksiä, puidenoksien rasahduksia, mikä kaikki ilmaisee, -että ympäristössä kuljeksivat metsäneläimet kiirehtivät takaisin -pesilleen. - -Kauhea tuska, mikä lähtee murtuneesta käpälästä, sen rikkiviilletystä -lihasta ja repeytyneestä nahasta, pakottaa Kultarinnan epätoivon -voimalla pinnistämään ruumiinsa aivan jäykäksi, siten mahdollisesti -päästäkseen tästä likistyksestä. Mutta mitäpä voi lihaksien hurjinkaan -pingotus teräsvieterien tuskallista puserrusta vastaan! - -Turhaan hän niitä koettaa purra; hänen hampaansa arastelevat jo tuon -säälimättömän metallin kylmyyttä, joka vain ne murtaisi, ja niin raukee -jokainen tuskan yllyttämä yritys päättyen vaikeroimisiin. - -Kaukana kajahtaa pyssynpamaus; silloin hän ymmärtää tämän pyydykseksi. -Pian tulee mies hänet tappamaan, eikä hän silloin voi paeta eikä -puolustautua. Ja tuskan vihloessa ja vaaran mieltä kiihottaessa -ravistelee ja vääntelee hän itseänsä epätoivoisin liikkein. - -Siinä seisoo pyydys maassa liikkumatonna. Hän viskelee pientä päätään -taaksepäin ja pingottaa tervettä käpäläänsä, joka raivokkaasti polkee -maata, samalla kun takakäpälät pinnistävät jäykkinä kuin jouset maata -vastaan. - -Pingottuneet raajat nykivät taapäin, sivulle, eteenpäin, mutta pyydys -ei hievahda, ei liikahda. Satimen hammasrivi, jonka rautahampaat -julmasti purevat hänen lihaansa, on suurilla raudoilla kiinni -aidassa olevassa renkaassa. Hän nuolee vitkaan käpälästä tippuvia -veripisaroita. Sitten näkyy hän, ikäänkuin jättäisi taistelun silleen, -jännittävästä ponnistuksesta uupuneena toisinaan talttuvan, unohtavan -itsensä, nukahtavan tuskiinsa ja väsymykseensä. Toisinaan taas hän -vääntelehtii, ikäänkuin tuhatkertaisten kipujen kiusaamana, vapisten -elämän kauheutta, värisee, vikisee, hyppii, murtaakseen rikki tai -saadakseen auki pihdit, jotka häntä puristavat. - -Mutta kaikki on turhaa, ja aika kuluu, ja mies voi saapua. -Lumipeitteisen vuoren takaa päivä pian pilkottaa: sen ilmottaa lähellä -oleva kukko metallisointuisella kiekunallaan, herättäen lehmät, joiden -kellot kilahtavat yön hiljaisuudessa. - -Täytyy paeta, paeta mihin hintaan hyvänsä! Ja vielä rajummin pudistaa -hän käpäläänsä, jonka luut ruskivat teräshampaiden pihdissä. Vielä -yksi ponnistus: hän viskautuu kokonaan kyljelleen, ja nyt puljahtavat -murtuneiden luiden irtonaiset kappaleet esille ihosta, ja jälelläoleva -käpäläntynkä on melkein irti. Koko hänen tarmonsa keskittyy tähän -yritykseen; hänen silmänsä, joihin on räiskynyt verta, loistavat -kuin rubiinit, hänen kitansa vaahtoaa, karvat ovat pystyssä ja -tahriintuneet; mutta liharepaleet ja nahka, jotka vielä ovat kiinni -tuossa surmanansassa, pidättävät häntä. Vaara kasvaa, kukot kiekuvat -toisilleen, ja mies voi ilmaantua. - -Silloin hyökkää hän äkillisessä tuskansekaisessa pelonpuuskassa, -vapisten pyydyksen hirvittävän puristuksen alaisena, rikkirevityn -käpälänsä kimppuun, ja nopein ottein silpoo, viiltää, ruhjoo, leikkaa -hampaillaan veristä ja vavahtelevaa lihaa. Nyt on työ lopussa! Yksi -lihassyy pidättää vielä: ponnahdus raajoissa, kouristus lihaksissa, ja -hän Suhtautuu irti katkaisten vertavuotavan langanpätkän. - -Eipä mies saa häntä käsiinsä. - -Ja Kultarinta katosi sumuun tuskan huumaamana, mutta joka tapauksessa -vapaana, eikä luonut edes jäähyväissilmäystä rikkirevittyyn ja -punaiseen käpälätynkäänsä, joka jäi sinne todistamaan hänen -voittamatonta vapaudenrakkauttaan ja elämänhaluaan. - - - - -KULTARINNAN KUOLEMA. - - -Laahaten kellahtavaa ja kuluneen näköistä hikiliinaansa harmaan, -kuihtuneen maalaismaiseman yllä oli päivä valjennut, kostavan haamun -näköisenä. Tänä talvipäivänä oli Kultarinta jättänyt ihmisen virittämän -pyydyksen teräskouriin käpälänsä, joka oli siihen jäänyt äärimmilleen -kehittyneen hädän merkiksi. - -Hän oli kävellyt, oli juossut, näkemättä mitään, tietämättä mistään, -oli kulkenut pitkän taipaleen kunnes tyyten uupui, oli astunut -kyynelehtivien, harmaiden pensasaitojen vieritse. Nämä olivat -lukemattomien perhoskotelojen tahraamat, joista hyönteiset aikoinaan -tulevat esille. - -Vihdoin tunsi Kultarinta rohkeutensa pettävän ja käpäläinsä -herpautuvan. Samassa äkillinen kuolemanpelko kylmän ryöpyn tavoin -valahti tylynä hänen lamaantuneeseen tajuntaansa saaden hänen -selviämään tuskanhuumauksesta. Ja ajatus, järkähtämätön ja ankara, -astui käskevänä hänen eteensä: Jollet lepää, kuolet! - -Hän oli pysähtynyt huokoiselle, mädänneelle lehtikasalle, josta -enää oli vain lehtiruodit jälellä, keskelle lehtensä varistaneita, -harventuneita orjantappurapensaikkoja. Nuoltuaan kotvan aikaa veristä -käpäläntynkää, joka surkeana riippui hänen lavastaan kuin repaleinen -hiha, oli hän hätäisesti ottanut selkoa ilmansuunnista päästäkseen -eksymättä metsäasunnolleen. - -Hän huomasi olevansa sitä aivan lähellä. Sillä sattukoonpa -metsäeläinten elämässä mitä suorin, säännöllisiä oloja mullistava -häiriö, melkein aina on tylsistyneen tajunnan yllä jonkinlainen -sallimuksen johto, joka heitä kuljettaa, jonkinlainen olemukseen -kätketty, tiedoton varjeleva voima, joka valvoo heidän elämäänsä. - -Kun hän nyt väliaikaisessa turvapaikassaan voi miettiä, ryhtyi hän -suunnittelemaan matkaansa, odottaen suotuisaa hetkeä pyrkiäkseen -vierasvaraisen pähkinäpuunsa turviin. Tuolla metsänrinnassa se ojenteli -pitkiä, sammaltuneita käsivarsiansa saksantammien ja pyökkipuiden -ohuiden, paljaiden oksien lomitse. - -Ikäänkuin olisi tahtonut hiljalleen hankkia takaisin välttämättömän -määrän tarmoa, koota riittävän varaston voimaa, kyyristyi hän kokoon, -kääriytyi keräksi, hankkiakseen tyyten uupuneille lihaksilleen -nuoren, rohkean verensä lämmön avulla sitä voimaa, joka oli hänen -paranemisekseen välttämätöntä. - -Pian kohosi ratisevien puunoksien lomista hänen päänsä, hieno kuin -käärmeen pää, varovaisena, oksia hipaisten, ja yhdellä silmäyksellä, -yhdellä korvan humauksella tutkittuaan koko näköpiirin, juoksi hän -pensasaitojen suojassa metsää kohti, jossa hänen asuntonsa oli. - -Hän pääsi pian sinne, ja niin suuri oli hänen tarmonsa, että huolimatta -rikkirevitystä käpälästään huolimatta suuresta verenhukasta ja -pyörryttävästä tuskasta, hän vaivatta kiipesi ilmaluolaansa, jonne hän -tuntui vaipuvan kuin emon syliin tai äkkisyvänteen avoimeen kitaan... - -Kuusi päivää vietti hän siellä nuollen haavaansa, tuskasta raukeana, -kuumeisena. Sitten tuli hän eräänä kauniina iltana esille laihtuneena, -surkean näköisenä, silmät palavina ja tuskaisina, hartiat painuksissa, -kulkien kuin raajarikko, joka näyttää rampaa jäsentänsä herättääkseen -sääliä ja rukoillakseen almua henkensä pitimeksi. - -Ei mikään houkutellut häntä enää kylään päin, mihin hänen toverinsa -jälleen kulkivat. Ei mikään saanut häntä lähestymään ihmisasuntoja, -ei mikään, ei edes verenhimo ja -jano vetänyt häntä aukealle. Siellä -kuljeskelivat nyt kanat vapaina lumettomilla niityillä ja sänkisillä -pelloilla keskellä tähdenmuotoisia ja viheriöiviä sikurijuuria, -noukkien pieniä matosia ja kalkkikiven muruja, joista muodostui kuorta -munan ympärille. - -Metsä jäi hänen oleskelupaikaksensa ja riitti hänelle. Sieltä hän etsi -jokapäiväisen ravintonsa, jonka avulla luuli jotenkuten tulevansa -toimeen kevätpäiviin saakka, jolloin lehti puhkee puuhun ja linnut, -jotka lupasivat hänelle parasta ravintoa, palaavat takaisin. - -Nämä ajat koittivat. - -Kiikkuessaan tähystyspaikassaan kuin vahti uutta urkkimassa, kuuli hän -nyt muuttolaisten palaavan, kuuli metsän yläpuolelta niiden siipien -äänekkään kahinan, joka oli kuin nousuveden pitkällinen pauhu, kuuli -niiden meluisat kutsuhuudot, lemmenlaulut ja ilonpurkaukset. Ei hän -käynyt levottomaksi, vaikka näki niiden kauas häviävän. Sillä hän -tiesi kyllä, että näiden ensimmäisten, pohjoiseen pakenevien jälessä -tulee pitkä jälkijoukko, joka leviää metsän yli ikäänkuin suuren, -siipihameen laahustin ja täyttää sen syksyyn saakka lemmenleikeillään -ja riemulauluillaan. - -Hänen pieni sydämensä löi kiihkeästi ilosta hänen ajatellessaan, että -läheisessä tulevaisuudessa saisi lehtien turvissa väijyä rastaita, -saisi pyökkipuiden latvasta hyökätä niiden pesien kimppuun ja taistella -ankarasti korppien pesillä, nämä kun puolustivat tukevalla nokallaan -tarmokkaasti poikasiaan. - -Saaliinsaanti oli vielä huonoa; pitkälliset väijymiset päättyivät usein -hyödyttömästi. Mutta voimakas vaisto veti hänet väijymään lintujen -lemmenleikkejä metsässä, niiden takaa-ajoja, niiden kinasteluja, niiden -tappeluja. Nämäpä ne jouduttivat sitä aikaa, jolloin hän vehreällä -nurmella pitäisi yltäkylläisiä verenjuominkeja leppeinä kevätaamuina -tai viileinä kevätiltoina. - -Silmikot tihenivät ja paisuivat. Pian pistävät niistä voitokkaina -esille pienet, vaaleat lehdet, avautuakseen valossa kiiltävän tuoreina -lippuina ja sitten asettuakseen näytteille keveinä, loistavina -päivänvarjoina. - -Silloinpa on pesien aika: melkein kaikissa pensaissa niitä piilee, -suurten puiden kätköissä niitä löytyy. Silloin hän voi laatia -ruokalistansa milloin pienistä lintusista, joita hän väijyilee -metsänrinnassa, milloin metsäkyyhkysten painavista pesäntäyteisistä, -joita hän löytää rotkosta, kuinka kulloinkin hetken oikku sallii. -Nykyään hän ei voinut ajatellakaan lintujen metsästämistä päivän -aikaan; sensijaan otti hän melkein joka ilta hengiltä rastaan. - -Heti hämärän tultua alkoivat rastaat, yksitellen kiikkuen ojan varrella -kasvavien puiden tyvioksilla, arkoina laulunsa, jonka silloin tällöin -keskeyttivät lyhyet paussit. Laulu oli intohimoista, suuriäänistä, -itsepintaista, siinä oli vaihteluita loppumattomiin, ja tuntui, kuin -laulajat täten olisivat tahtoneet jouduttaa kevään tuloa tai kuin kukin -heistä olisi tahtonut voittaa naapurinsa ja pakottaa hänen vaikenemaan. - -Silloin Kultarinta liukui hiljaa ja notkeana maata pitkin ja saapui -ääneti sen puun juurelle, missä kirkuja huusi äänensä käheäksi. Laulun -kestäessä kulki hän eteenpäin, kunnes lintu omaan ääneensä kyllästyi ja -vaikeni, jolloin hän pysähtyi ja laski alas säihkyviä rubiinisilmiänsä -verhoavat ripsireunaiset luomet, avaten ne vasta kun lintu alkoi -uudelleen laulunsa. Hän painautui kiinni oksaan, kuin olisi yhtä sen -kanssa, niin että häntä oli ympäristöstään mahdoton erottaa. - -Kun hän tunsi olevansa kyllin lähellä, kun oli arvioinut välimatkan -ja ottanut vauhtia, syöksyi hän yhdellä hyppäyksellä linnun kimppuun, -jonka laulu hänen kynsissään tukahtui kaameaksi parkunaksi. Silloin -vaipui äkkiä koko metsä yön raskaaseen hiljaisuuteen. - -Mutta tällaisella metsästysretkellä, joka vaati erikoista notkeutta -ja harvinaista ketteryyttä, oli hänen arpinen käpälätynkänsä hirveän -kiusallinen. Hänen kulkunsa oli sen takia hitaampaa, hänen tasapainonsa -epävarmempaa, hänen hyppynsä kömpelömpiä. Olipa hän jo useita kertoja -laskenut kynsistään saaliin, joka oli pyrähtänyt lentoon sysimustaan -pimeyteen päästäen peloissaan kimeitä, kirkuvia ääniä, joista -Kultarinta kyllin ymmärsi, ettei sitä enää saisi kiinni. - -Mutta pesimisaikana piti hän alituiseen pitoja, joita keskeyttivät -raskaat unet. Silloin oli hän kuin juovuksissa ja selvisi kohmelostaan -entistä janoisempana, aina verenhimoisena, aina valmiina ottamaan -hengiltä lintuemon, jonka hän yllätti muniaan hautomassa tai poikasiaan -vaalimassa. - - * * * * * - -Auringon säteiden lämmön painamina kehittyivät tammien viimeisetkin -myöhästyneet silmikot. Metsän vehreys esiintyi loppumattomissa -värivivahduksissa. - -Siinä oli värisointua. Metsän vehreä nurmi heijasti kuin kilpaa -vehreiden ketojen kanssa auringonvaloa kuvastimensa tuhansista -särmistä, ja sen räikeän hehkuva ja kiiltävä vehreys vaihteli -tyvioksien monivivahteisten vaaleiden värien kanssa. Näiden oksien -hennot, ohuet ja hienopintaiset lehdet eivät vielä olleet saaneet -valon täyttä hehkukastetta, eivät vielä olleet tyhjentäneet kuumien -säteiden kultamaljaa pohjaan asti. Sillä vinosuuntaiset auringonsäteet -eivät vielä olleet ehtineet ylenmäärin vuodattaa valoa muille kuin -etuoikeutetuille metsänreunoille ja korkeimmille puunlatvoille. - -Mutta tänään kuohui kaikkialla elämä, sekä eläinten että kasvien, -monimuotoisen rikkaana. Kuului hyönteisten surinaa ja lintujen laulua, -silmikot aukenivat paisuvissa oksissa, jotka väräjävässä ilmassa -rauskuivat kuin oikoilevat jäsenet. - -Tämä oli ensimäisiä niistä päivistä, jolloin metsä, naisen tavoin, joka -kauan on vastustellut rakastettunsa hyväilyjä, lopulta antautuu niille. -Silloin kuohuu sen jok'ikisessä pikku jäsenessä elämää, silloin joka -puussa neste riemuiten kohoaa, ja auringon kuumat suutelot saartavat -metsän vallottavan, voittoisan lemmen voimalla ja tunkevat kokonaan sen -läpi. Eikä metsä silloin enää tarjoo eläville olennoille eksyttävissä -varjopaikoissaan vilpoisaa, vaikka pettävää suojaa. - -Kaikki siinä lauloi, laulun ulospäin kumpuamatta; koko metsä kuohui -hehkuvaa, sisäänpäin kääntynyttä, kuin keskitettyä elämää... - -Keskellä tätä rikasta, puhkeavaa elämää kävi Kultarinta tuona aamuna -ryöstämässä rastaiden pesiä pähkinäpuissa ja pikku tammissa päivän -ravinnoksi. - -Erään puun oksantyvessä, missä kolme keskikokoista haaraa yhtyi, istua -värjötti rastas pesänsä reunalla, höyhenet pörröllään, pää hervotonna, -silmät synkeän tuijottavina, kyyristyneenä poikasiensa hentojen -ruumiiden yli, joilla tuskin oli vielä untuvapukua yllään. - -Jokin näköhäiriö tuntui hänet huumanneen, sanoin selittämätön pelko -kuvastui hänen silmissään. - -Kaukana korkeuksissa oli hänet huomannut suuri petolintu, joka -näytti leijailevan valossa. Räpytellen lakkaamatta siipiään, -paikoiltaan hievahtamatta, kaula ojona, pää alhaalla, lumosi se tällä -tyhjänpäiväisellä liikkeellään ja terävien rengassilmiensä kiehtovalla -katseella lintuparan, joka äidillisen tunteensa pakottamana vaarasta -huolimatta jäi pesäänsä. - -Kauempana kokoontuivat toiset linnut yhteen, ja niiden siipien kahina -ja pelokas viserrys kantautui laajalle. Ne tahtoivat näin, suurella -lukumäärällään, rähinällään ja joukkovoimalla välttää turmiollista -lumousta ja varmaa kuolemaa, niiden kohtaloa, jotka eivät liity -muihin. Korpit rääkyivät ja osottelivat toisilleen vihollista pelon ja -taisteluhalun vaiheilla, valmiina torjumaan iskuja, jotka eivät heitä -edes uhanneet. - -Petolintu, suuri hiirihaukka, jonka siipiväli oli sangen mittava, ei -näyttänyt tästä välittävän, vaan oli kokonaan kiinnittänyt huomionsa -saaliiseensa. - -Ja äkkiä syöksyi se, tuntiessaan rastaan varmasti olevan vallassaan, -kuin nuijalla iskien pesän kimppuun. - -Mutta juuri kun sen koukistuneet kynnet, jotka jo edeltäpäin olivat -iskuasennossa, olivat lintuun tarttumaisillaan, pisti äkkiä saman puun -sokkeloista Kultarinnan pää uhkaavana esille. - -Siipiään räpytellen pysähtyi verenhimoinen petolintu yhdelle noista -kolmesta oksasta, johon se toisella jalallaan tarttui toisen -hapuillessa tyhjää, ja ojennetun kaulan yläpuolella latuskainen pää -tähysti julmana vastustajaa, joka hänen kanssaan kilpaili saaliista. - -Istuen vastakkaisella oksalla, takapuoli ruumista pystyssä, terve -käpälä alhaalla, lihavana ja voimakkaana tiheistä juhla-aterioistaan, -raajat kissantapaisesti koukistuneena voimakkaaseen kaarrokseen, -kaula pingotettuna, tappeluvalmiina, käänsi tuo pieni verenhimoinen -eläin petolintuun päin hienon, latuskaisen päänsä liekehtivine -timanttisilmineen, ja avasi kitansa paljastaen kaksi hohtavaa ja -terävää hammasriviä. Kultarinta pysyi hievahtamatta, kuono pystyssä, -sieraimet kokoon vetäytyneinä, viiksenkärjet eteenpäin, ojennettuina, -hirmuisena suuttumuksessaan ja vihassaan. - -Ja molemmat vastapuolet lävistivät toisensa kiehtovilla ja -verenhimoisilla katseillaan kuin terävillä miekoilla. Oli syntymässä -taistelu, tulinen, vielä epätietoinen tuloksiltaan, mutta joka -tapauksessa tuskallinen ja tuhoisa saalisparalle. Tuo onneton -linturaukka oli siinä kahden tulen välissä, sen höyhenet oli kuumeinen -kauhunväristys pörristänyt, niin että siitä erotti enää vain mustan, -liikkumattoman nokan, hapuilevat ja hurjat silmät. Onnettoman kaula -näkyi tahtovan vetäytyä ruumiin sisään välttääkseen kuristavaa kynttä -tai viiltävää hammasta. Kärsivän eläinparan sydän löi niin rajusti, -että pienet sokeat poikaset, jotka olivat sen hentojen siipien -suojassa, alkoivat piipittää tietämättä mitään näytelmästä heidän -päänsä yläpuolella. - -Molemmat viholliset lävistivät toisensa katseillaan kuin miekoilla. -Olisi luullut, että näkymätön, voimakas side oli heidän välillään. -Ja tämä side, joka kiristymistään kiristyi, jännitti myös entistä -kiihkeämmin heidän lihaksensa taisteluun, tuimaan otteluun, johon he -valmistuivat käymään satakertaisin, vihan kiihdyttämin voimin. - -Ikäänkuin Kultarinta jo olisi lihaksiinsa koonnut kylliksi voimaa -hyökkäystä ja puolustusta varten, lensi hän, takarajoillaan ponnahtaen -aimo hyppäykseen, vihan nuolena oksaltaan petolintuun päin. - -Hyökkäystä oli mahdoton torjua. Isku osui petolintuun keskelle rintaa -ja se horjahti; mutta sen mahdottoman suuret siivet olivat sen -tuokiossa kohottaneet jälleen pystyyn, jopa ennenkuin sen koukkunokka -ehti nipistimillään repäistä näädän vavahtelevaa lihaa. Sitten -tarttuivat sen kynnet ahneesti kaapaisten Kultarintaan ja se kohosi -avaruuteen, vieden pienen eläimen mukanaan. - -Hiirihaukka kohosi saaliinsa painostamana viistoon. Se säästi kostonsa -myöhemmäksi, muutamaa hetkistä tuonnemmaksi, kunnes näätä tämän -kulun huumaamana, pyörtyneenä, typertyneenä ilmameressä, ei enää -ajattelisikaan vastustella nokaniskuja. - -Se erehtyi. Kohotessaan ilmaan mahtavan linnun verisissä kynsissä -oli Kultarinta kyllä tuntenut huimausta niinkuin ne, jotka luottavat -vain maahan ja jalkoihinsa; hänen kauhun sokaisema katseensa ei ollut -voinut arvioida sitä kasvavaa kuilua, joka hänet erotti maailmastaan, -mutta raivokas viha oli hänet vallannut. Ja hän painoi syvemmä linnun -rintaa vasten kitansa vihaa hehkuen ja verta janoten ja ponnahteli, -voimakkaampana ja notkeampana kuin milloinkaan, kinttujänteittensä -voimalla lähemmä petolintua, löytämättä jaloillensa tukikohtaa -ja syöpyen hiirihaukan kynsiin, jotka häntä pitelivät tulisissa -pihdeissään. - -Yhdellä iskulla, suonenvedontapaisella, epätoivoisella ponnistuksella, -jonka voimasta hiirihaukka veti jalkansa koukkuun, oli Kultarinta -takertunut kiinni petolinnun ruumiiseen, ja raivokkaana iskenyt sen -sisälmyksiin kylmät, veitsenterävät hampaansa, joita ei mikään mahti -olisi niistä saanut irti riuhtaistuksi. - -Kuolevan ihmisen elein nykäsi petolintu tuskissaan päätään taaksepäin. -Avoimesta haavasta tihkui verta, ensin tulipunaisena ja lämpimänä -kasteena, sitten nopeampina ja katkonaisina suihkuina. Ja suuria -veripisaroita putoeli alas syvyyteen, aina suurempia sen mukaan kuin -purema eteni ja reikä rinnassa laajeni. Hiljentäen silloin lentoansa -ja kohoten pystysuoraan, enää mitään näkemättä, tuskien huumaamana -nousi lintu nousemistaan, Kultarinta sydämeen syöpyneenä kuin surman -nuoli, jota hiirihaukka puristi entistä kiihkeämmin ankaroissa -kuolontuskissaan. - -Petolinnun kynnet, jotka suonenvedontapaisesti olivat iskeytyneet -näädän selkään ja rintaan, olivat syöpyneet läpi nahan, lihaksien, -puristaneet rikki keuhkot, sydämen, kaikki vertavuotavat sisälmykset, -ja sotkeneet kuin taikinaa elävää ja höyryävää lihaa. Ja samalla -Kultarinta leppymättömänä, liikkumattomana, hänkin kostoansa -suorittaen, repi hampaillaan punaisen haavan linnun sisälmyksissä yhä -suuremmaksi. - -He kohosivat hurjina kohti auringonvaloa yhtä huumaantunutta nousua. -Äkkiä keikahti mahtava lintu verettömänä nurin syvyyden yläpuolella -vaipuen hervottomille siivilleen. Ja kiemurrellen kuolonkamppailun -viimeisissä tuskissa, petolinnun yhä puristaessa uhrinsa ruumista -jäykissä kynsissään, syöksyivät molemmat ruumiit syvyyteen. - - - - -KANIINIEN SALAKAPINA. - - -Jänö-Jussi, Riihivuoren metsässä oleskeleva punaisenruskea jänis, -aikoi vaihtaa Vattuperän vadelmapensaikon, jossa oli pitänyt asuntoa -eräästä kesäkuun aamusta lähtien, tummiin kylvömailas- ja tuoksuviin -nurmiapilasketoihin ja lähti matkaan hämärän turvissa. - -Hän oli nukkunut Vattuperän rotkossa silmät selällään, ikäänkuin -olisi pelännyt, etteivät hänen, vanhan metsänkulkijan korvat kykenisi -riittävän tarkasti vaarinottamaan ympäristön ääniä. Näreikön -väriloisto, joka vaihteli lehdiköissä väreilevän valon mukaan, synnytti -alituiseen ilkeitä, mieltä masentavia, lepoa häiritseviä painajaisunia. - -Vaikkei mikään ulkonainen seikka ollut Jänö-Jussille antanut pelon -aihetta, hankki hän kumminkin itselleen varmuuden ulkonaisesta -turvallisuudesta suunnaten vuoroon joka haaralle ruskeat, -valkonipukkaiset korvansa niinkuin sotamies, joka tutkii asettansa -taistelun edellä, taikkapa vain niinkuin matkustaja, joka ennen -matkallelähtöä katsoo, että tukkansa on sileäksi kammattuna. - -Sitten kohottivat hänen takakäpälänsä, jotka olivat pitkät ja kestävät -kuin teräsjouset, hänen pulskan, valkoisen takaruumiinsa korvien -tasalle ja viskasivat hänet kuin pyssyllä lau'aisten muutamien askelten -päähän suosiollisesta vadelmapensaikosta. Sen hän vanhan kokemuksen -nojalla — ei vain turhasta oikusta — oli valinnut lepopaikakseen -yhdeksi päiväksi. - -Jänö-Jussi, Vattuperän yksinäinen erakko ja sen nautinto-oikeuden -omistaja, oli tämän metsäkulman ainoa hallitsija, joksi hänet kaikki -muut jänikset olivat tunnustaneet. Kuukausia sitten oli hän eräänä -syysyönä löytänyt aution rotkon, saapunut sinne punaisenruskeat -säärystimet savisen loan koristamina ja ottanut sen asuinpaikakseen. -Eikä yksikään tuohon pitkäkorvaiseen heimoon kuuluva, kuuliaisia kun -olivat ikivanhoille vaistoille, ollut yritellytkään, kuten sadun näätä, -riidellä häneltä pois tätä paikkaa, jonka hän ensimäisenä oli löytänyt. - -Ehkäpä oli hän unohtanut sen syysillan, jolloin hän uupuneena oli -joutunut kauas syntymämetsästään mielettömänä paeten verenhimoista -koiraa, ja laskenut ankkurinsa tälle rauhalliselle rannalle. Tehtyään -muutamia taitavia, kaksi- tai useampikertaisia kiertoja, oli hän -asettunut kahden lokaisen vaon väliin, joista häntä ei voinut erottaa, -turpa tuulta vastaan, joka liittolaisena tai ystävänä huolellisesti -painoi alas hänen selkäkarvansa paremmin hänet salatakseen. Ja koko -yönä ja seuraavana päivänä hän ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan. - -Vasta hämärässä oli hän lähtenyt taivaltamaan, haluten aluksi kulkea -entiselle oleskelupaikalleen viepää tietä. Mutta ajatus, että edellinen -rotkoissa oleskellut jänis oli epäilemättä joutunut metsästäjien -käsiin jättäessään tämän ihailtavan oleskelupaikan, lisäksi apilas- ja -mailasketojen likeisyys ja tämän tuulten suojaaman metsäkulman jylhä -rauha olivat pidättäneet hänet siellä. Ja Riihivuoressa oleskelevat -jäniksenpoikaset, tultuaan täysikasvuisiksi ja hakiessaan hekin -täällä yksinäisyyttä, olivat vastustamatta jättäneet hänelle metsän -riidattoman yliherruuden. - -Varovaisin loikkauksin, pysähtyen joka hypyn välillä, lähti Jänö-Jussi -kesäkuun-illan sametinpehmeässä ja hyväilevässä puolihämärässä tuttuja -syntymäseutujansa kohti. Hän tarkasteli ilmaa saadakseen selville -metsän värähtämättömästä tyynestä huolimatta tuulen suunnan, jonka -heikko henkäys sai puiden kuivat, näännyksissä olevat lehdet painumaan -alas. Tuuli kävi etelästä, ja hän suuntasi kulkunsa sitä aituuksen -aukkoa kohti, joka oli enimmän etelään päin, ikäänkuin tahtoisi urkkia -tietoja niin kaukaa kuin suinkin ja erottaa erehtymättömään korvaansa -osuvasta tuhatsorinaisesta huminasta ne melkein huomaamattomat äänet, -joita hiljaa keinuva yöilma saattoi salata. - -Muutamissa hetkissä oli Jänö-Jussi poissa metsästä, ja kun hän, -saavuttuaan aitauksen varjoon, tunsi olevansa turvassa, läksi hän pois -alueeltaan, rinnassaan turvallisuudentunteen suoma rauha ja mielihyvä. -Silloin tällöin nykäisten palan hyvätuoksuista ruohoa, huvittelihe -hän kuin nuori varsa, iloiten yksinäisyydestään. Hän hyppi mättäältä -mättäälle, hipaisten pensasaitoja ja aika-ajoin kääntyen kylään päin. -Sieltä kantautui vielä joitakin lörpötteleviä ääniä, joista jänön -huoleton, luottavainen mieli ei piitannut. - -Eräällä puna-apilaskedolla, joka oli täynnänsä makeita kukkia, tapasi -hän tavallisesti metsän muut jänikset, öiset toverinsa. Mutta yhteen -tai kahteen kuukauteen ei Jänö-Jussi ihmeekseen ollut tavallisella -yhtymäpaikalla enää kohdannut noita pitkäkorvia, joiden kanssa hän -hieroi turpaa ystävyyden merkiksi keskellä kosteita ja tuoksuvia -vihreitä niittyjä. - -Hän ei niitä enää nähnyt. Ja Jänö-Jussia ihmetytti joka ilta enemmän, -sitä enemmän, kun hän nyt näki suurten pitkäkoipien sijasta laumoittain -pienempiä, tummempivärisiä, yltiöpäisen näköisiä heimolaisia, joiden -lukumäärä tuntui kasvamistaan kasvavan. Nämä heittivät häneen vihaisia -silmäyksiä ja olivat ärein äännähdyksin ja värähtelevin sieraimin -vastanneet hänen ystävälliseen tervehdykseensä. - -Jänö-Jussi oli salaa levoton näistä naapureista, vaikkei vielä -huomannut yhteyttä suurempain pitkäkoipisten katoamisen ja näiden -outojen serkkujen ilmestymisen välillä. Kumminkin oli hänestä -vastenmielistä, että tuo joukko, joka kaivautui maakoloihin sensijaan -että olisi pitänyt asuntoa rotkoissa, yhä lisääntyi ja edelleen pysyi -hänen lähellään. - -Jänö-Jussi oli Rähivuoren jäniksistä voimakkain ja kookkain, mutta -ei ollut milloinkaan väärinkäyttänyt voimiaan ketään vastaan omaksi -edukseen. Hän katselikin näitä pieniä heimolaisia, jotka hän helposti -olisi voittanut tappelussa tai kilpajuoksussa, hyväntahtoisen -leppeydellä ja voimakkaan tyynellä varmuudella. - -Hän kulki siis koko yön niityltä niitylle, hyppi ruohomättäältä -toiselle, loikkasi pitkin polkuja ja teitä, harppasi syrjään turpa ja -takapuoli koholla maistelemaan jotakin hyvätuoksuista rehukasvia, jota -hänen satunnaisesta oikusta teki mieli. - -Oli alakuun aika. Noin yhden tienoissa aamuyöstä kohosi kuun hopeinen -sirppi taivaalle tähtien kimmeltäessä monenvärisinä. Jänis katseli -kuun nousua istuen pystyssä takaruumiillaan, yhä ihmeissään ja hiukan -levotonna valosta. Äkkiä sai outo näytelmä hänen hämmästyksestä -jähmettymään siinä mättäällä istuessaan. - -Suuren kiviröykkiön ympärillä, jossa oli laakson kiviä vanhan tavan -mukaan kasattuina samaan paikkaan, huomaa hän lukuisan, oudonnäköisen -joukon kaniineja olevan vilkkaassa liikkeessä ja neuvotteleman -keskenään. - -Milloin istuen takapuolellaan, milloin kokonaan seisten -takakäpälillään, vaihtaen paikkaa, nousten ja laskeutuen, luimistaen -korviaan kuin miettisivät ja kuuntelisivat, viskaten ne taaksepäin -kuin tahtoisivat ilmaista vihaa, näyttävät ne tämän nousevan -kuun eksyttävässä valossa väliin kuin tanssivan öistä tanssia. -Pitkäkorvainen ei tunne sitä, ja kun hänellä — yhtä vähän kuin hänen -kaltaisillaan kenelläkään — ei ole seurusteluvaistoa, ei hän voi -vähääkään ymmärtää noiden houkkien hillitöntä naamailveilyä. - -Pienet, herkkäliikkeiset turvat irvistelevät oudosti, paljastaen -näkyviin nakertajien terävät hammasrivit. Etukäpälät lyövät vihaisesti -pientä rintaa vasten, kohoavat sitten turvalle saakka. Usein kuuluu -myöskin kovempi lyönti, ikäänkuin kehotus väkivallantekoon tai -vaitiolokäsky: voimakkaampi takakäpälä iskee maahan, josta kuuluu -kumahtava ääni, mikä voimakkaasti antaa käskylle pontta. - -Jänö-Jussi katselee kaukaa, pää sivulle kääntyneenä, yhdellä silmällä, -suurella, punaisella, mykevällä, ällistyneen näköisellä, tätä outoa -näytelmää, ikäänkuin jokainen näkemänsä liike päättäisi hänen -vapaudestaan ja hengestään. - -Vihdoinkin koittaa aamu, lauma hajaantuu, ja Jänö-Jussikin aikoo -lähteä rotkoonsa takaisin. Mutta jokaisen hänen käytävänsä suulla on -kaksi kaniinia kuin vahtia pitämässä. Nämä katselevat häntä hänen -sivu kulkiessaan virnistäen turvallaan, mikä ei ennusta hänelle -hyvää. Etempänä tapaa hän toisia, niitä on vieläkin etempänä, ne -näkyvät piirittävän rotkon. Jänö-Jussi painuu arkana ja levottomana -syvälle metsikköön suurten vadelmapensastojen suojaan. Niitetylle -heinämättäälle, toisiinsa takertuneiden, kasattujen heinien suojaan, -tuulensuuntaa tutkien, kääriytyy hän keräksi ja vaipuu tavanmukaiseen -lepoonsa. - -Siinä hän nukkuu savisella, hyllyvällä maaperällä, keskellä -ruosteenvärisiä heinämättäitä, joista häntä on vaikea erottaa, korvat -huolellisesti painettuina selkää pitkin, ja on näköjään kuin iso, -tumma, ajan ja luonnonvoimien silottama kivi. Hän kuuntelee ja katselee -olentonsa täydellä, itsetiedottomalla tarmolla. Korvien mustanvalkeat -kärjet vavahtavat, kun outo ääni, jota metsässä ei tavallisesti -kuule, epäsointuisasti yhtyy siihen yksitoikkoiseen säveleeseen, joka -hänet tuudittaa uneen tai tavallista pitempi hiljaisuus keskeyttää -lukemattomat sulosointuiset hänen lepoansa säestävät äänet, tai aurinko -tavallista hehkuvampana valaa tähän loukkoon kuumaa valosuihkuaan, -kirkastaa vadelmapensaikon hehkuvan vehreäksi ja tunkeutuu hänen -pyhättönsä pimentoon huolimatta edessä olevista, tanakoista, tuoreista -vesaoksista. - -Hänen lepoansa häiritsevät alituiseen mitä masentavimmat unet, mitä -ilkeimmät painajaiset, jotka saavat hänen äkisti luimistamaan korviansa -tai avaamaan silmäteränsä laajaksi ja säikähtäen havahtumaan hereille. - -Koska hän on hämmennyksissään edellisen yön näytelmästä ja kaniinien -pirullisesta piirityspuuhasta, paisuu pieninkin epäilyttävä ääni hänen -päässään tuhoatuottavaksi ukkosen jylinäksi. Samoin näyttää hänestä -auringonvalon kajastus tuoreen lehden loistavalla pinnalla mahtavalta -tulipalolta, heijastuessaan hänen munanmuotoiseen, kultakehyksiseen -silmäteräänsä. Se on kuin hornan rovio, jossa viattomien jänisraukkojen -sielut saavat palaa niinkauan kuin loppumattomia metsästysretkiä -kestää... - -Iltahämärä havahuttaa hänet vihdoin tästä kiusallisesta horrostilasta. -Hän herää. Hän kuuntelee. Hetki on rauhaisa. Metsäpuiden latvoissa -liikahtelevat lehdet hiljaa itätuulessa, kuin liehuttaisivat puut -hyvästinsä häipyvälle päivälle. Ja Jänö-Jussi hyppää yhdellä -harppauksella yli metsän raja-aidan ja sen kostean ojan, joka on -ajautunut täyteen sammaltaneita kiviä ja mädänneitä lehtiä. - -Mieltä rauhottava tuoksu leviää tuoreilta niityiltä; hetki on -hiljainen ja näyttää hymyilevän hänelle, ja pian saa hän takaisin -sitä luottavaisuutta, jota synkät, häiritsevät aavistukset ovat -järkyttäneet. Hän unohtaa ne. Täällä on hän kaikkialle tervetullut, -kaikkialta hän saa lempeätä kohtelua osakseen. Apilaat tuolla -etempänä hajahtavat hunajalle. Tuossa hän jo heittää kuperkeikkaa -rantamaiteitten ja purppuranväristen nurmiapilain seassa, onnellisena -yksinäisyydessään. Silloin alkaa äkkiä ja joka haaralta samalla kertaa -kuulua kimeitä, piipittäviä ääniä, jotka ovat kuin sotahuutoja tai -liittoutuneiden keskinäisiä merkinantoja. - -Ovatko ne vihollisääniä? Ne eivät ole kettujen kimeätä vingahdusta, ei -koirien raivoisaa haukuntaa eikä raa'an ihmisäänen käheyttä. Ne ovat -tuttuja ääniä. Ja äkkiä hän säpsähtää, mielessään eilisyön muisto. -Vaara on tarjona! Täytyy livistää pakoon. Ja hänen silmänsä laajenevat -suuren suuriksi, hänen korvansa liikkuvat vastakkain ja ristitysten -ikäänkuin toisiinsa iskevät miekat, mutta joka suunnalta kohoaa ääniä, -jotka paisumistaan paisuvat. - -Ja nyt näkee hän laskevan päivän epäselvässä valossa niiden, jotka hän -eilen näki vanhan kiviröykkiön ympärillä, joka haaralta tulevan esille -ja hyppivän häntä kohti. Niiden luku on eilisestään lisääntynyt, ja ne -kulkevat häntä kohden piirissä, joka sangen nopeaan supistuu. - -Ne lähenevät, ne likistävät toisiansa ja tuuppivat toisiansa; ne -näyttävät kasvavan, niitä on määrätön luku, ne ovat jättiläisiä. Minne -paeta? Ja siinä on Jänö-Jussi tyrmistyneenä, kaula pitkänä. Vaara -kasvaa, vaara lähenee, vaara käsittää hänet pian... mutta mikä vaara? - -Tuntuu kuin muurinmurtajan isku hänen rinnassaan; turvat puhisevat, -käpälät kärsimättöminä tallaavat maata. Jänö-Jussi on kaadettu kumoon, -häntä poljetaan, purraan, revitään. Sitten lauma loittonee. Kaikki on -ohitse! - -Ei, hän on vasta vankina! Kaksi pientä, verenhimoista kaniinia -puree rikki hänen korvansa viiltävillä hampaillaan ja pitää häntä, -saatuaan hänet kumoon, kuin kiinninaulittuna maassa; toiset kaksi ovat -etukäpälien kimpussa, ja kaksi voimakkaampaa, jotka jo ovat kokeneita -ja taitavia ammatissaan, jäykistävät hänen takakäpäliänsä estäen niitä -liikkumasta, pitäen niitä hajallaan rivossa asennossa. - -Hillitön lauma hänen ympärillään nousee ja laskee kuin elävä aita; -turvat vavahtelevat, ja tiheään räpyttävien silmäluomien sisäpuolella -punertavat kuperapintaiset silmät verenhimoisina, ilmaisten -hellittämätöntä vihaa. Tyrmistynyt Jänö-Jussi pysyy liikkumatonna, -hievahtamatta paikoiltaan. Elävä aita häälyy, sitten pysähtyy -edessäpäin liikkumattomaksi; ainoastaan takapuolella olevat kohottavat -ilmaan verenhimoisia turpiaan, ja niiden punaiset silmät näyttävät -tahtovan hänet lävistää. - -Ja nyt uhripappi alkaa työnsä. - -Hän painaa hienoturpaisen päänsä Jänö-Jussin mahaa vasten. Hänen -hampaansa, jotka ovat terävät kuin terässakset, viipyvät hetken -punertavassa karvassa, ja yhdellä iskulla repäisee hän irti -kivespussin, jonka hän, samoinkuin veriset lihat, sylkee pois -suustansa, katsojain tömistäessä jalkojaan nopeassa tahdissa. -Jänö-Jussin vihlova, epätoivoinen valitus, jonka kipu ja pelko -paisuttavat kaameaksi voihkinaksi, kaikuu rotkossa vallitsevassa -hiljaisuudessa. Lauma ei liikahda, ääneti se nauttii näistä huudoista -ja katselee mykkänä näitä kärsimyksiä, tylyyn vihaan jähmettyneenä. - -Etemmä ja syvemmä lihaan upottaa säälimätön raatelija aseensa. Kuuluu -toisiaan vastaan kalahtavien hampaitten terävää, karskahtavaa ääntä ja -punaisessa turvassa heiluu sinne tänne läsnäolijain nähden muodoton -ja verinen liharepale, jonka hän virallisin elein jättää apulaiselle, -jotta se kulkisi hampaista hampaisiin. Turvat näyttävät irvistelevän -ja Jänö-Jussin valitus kohoo yhä yksinäisenä ja entistä kaameampana -laskeutuvaan yöhön. - -Pyöveli aikoo jatkaa työtään. Mutta siiloin kuuluu läheltä rattaitten -jyrinää ja joku koira, jonka nenään tuuli on vienyt viestin kaniinien -läsnäolosta, alkaa vimmatusti haukkua. Koiran kulkusen kilahtaessa -alkaa silloin vihainen piiri Jänö-Jussin ympärillä särkyä ja hajaantua -ja hän, villi kulkurieläin, jää yksin tuon ihanan yön helmaan, joka -lupasi nautintoja. - -Mutta viimeisestä koiraskilpailijasta ei enää ollut pelkoa, viimeinen -salakapina oli onnistunut, kaniinien viha oli tyydytetty. - -Ja silvottu Jänö-Jussi, mieletönnä kivusta ja pelosta, livahti tänä -hiljaisena onnettomuuden yönä tiehensä Vattuperästä ja kiiruhti täyttä -vauhtia kohti pensastoa, jossa hän ensi kertaa oli nähnyt päivänvalon, -siihen kaukaiseen seutuun, josta raivostunut jahtikoiraparvi oli -hänet eräänä syyspäivänä karkottanut. Ja Jänö-Jussi ymmärsi nyt -liiankin selvästi, miksi hänen suuret, ruskeakarvaiset veljensä olivat -jättäneet rotkon, nuo veljet, joiden kanssa hän kuuttomina öinä hieroi -turpaa ystävyyden merkiksi keskellä tummia kylvömailasia ja tuoksuvia -nurmiapilaita. - - - - -UTELIAAN PALKKA. - - -Ollervo hyppeli, tammenterho hampaissa, polkua reunustavien -pähkinäpuiden ja leppien oksilla, missä hän oli jo monen monta kertaa -tänään käynyt. Pienet korvat olivat luimussa, silmissä oli ilon -ilme, häntä oli toisinaan kietaistuna ylös kuin laahustin, toisinaan -kohollaan töyhtönä, levittäytyen siron päivänvarjon tapaisesti suoraan -hänen päänsä ylitse. - -Hänen painostaan kimmoiset oksat nousivat ja laskivat, hipaisten puiden -juurella kasvavia sanajalkoja. Ja tuo taitava hyppijä, väsymätön -ilonpitäjä jännitti, kohoilevien oksien antamaa vauhtia hyväkseen -käyttäen, koipensa yhä korkeampiin ja pitempiin hyppyihin, ikäänkuin -pensaat olisivat hänet puhaltaneet ilmaan tai ikäänkuin hän olisi ollut -pallo, elävä ja iloinen lelupallo metsän asukkaiden käsissä. - -Hän kulki hypellen eteenpäin, joka lihas jännitettynä kimmahti -korkealle, ja kupsahti taas maahan asti. Ja missä hän auringonvaloa -vasten vilahteli oksien lomitse, oli häntä vaikea keinuvista -puunoksista erottaa. Siellä hän uiskenteli vehreässä aallokossa, -keikkui siellä kuin vedessä ajelehtiva esine, kauniin ilman -houkuttelemana. - -Hän oli paluumatkalla metsänrinteeltä, missä kävi pähkinä- ja -tammipuista etsimässä talviravinnokseen keltaisia pähkinöitä ja kypsiä -tammenterhoja, jotka siellä joutuivat varemmin kuin hänen asuntonsa -lähistöllä. - -Oli aika koota ruokavaroja talteen. Oli lopussa kisapäivät, jotka oli -vietetty kuusien ja tammien oksilla. Ei enää ollut aikaa alituisiin -kisailuihin, ei joutanut enää olemaan piilosilla puiden oksilla, ei -tekemään huimaavia ilmahyppyjä ja uhkarohkeita viippahyppyjä. Vuotuinen -elonkorjuu oli ovella, sillä pianpa putoisivat puiden hedelmät maahan -mätänemään, pianpa talvi, pakkaset, sateet ja lumi pakottaisivat hänen -sulkeutumaan luolaan tai ilma-asuntoonsa. Sillä talviasunnokseen hän -ehkä valitsee kallionkolon, jonka hän puhdistaa hyvin ja pehmittää -huolellisesti sammalilla ja kuivilla lehdillä. Sitten hän jakaa -sen yhtäsuuriin osastoihin, eri aittoihin, joihin hän tallettaa -ruokavaransa, lajitellen ne eri kasoihin. Tai asettuu hän aarniopuuhun -tilavaan koloon, tuulen ajamien lehtien tai sammaleen peittoon, -ja tukee asuntonsa risuilla. Näin syntyy pieni, hyvin varustettu -linnoitus, suuren, luoksepääsemättömän puun, mieluimmin kuusen tukevaan -oksantyveen. - -Sinne hän palasi joka retkellä, puoliavoimessa kidassaan etuhampaitten -välissä keltainen, sileä, paljas pähkinä tai hyvin paisunut, kookas -ja painava tammenterho, jonka hän oli valinnut kolmikulmaisesta -siemenkopasta kaikella sillä huolellisuudella, jonka hänen -eläinvaistonsa ja varma kokemuksensa hänelle olivat neuvoneet. - -Heti pesäänsä saavuttuaan laski hän saaliinsa pieneen aittaansa, jonka -hän talveksi aikoi tarkoin tilkitä. Täältä aikoi hän tarpeen mukaan -ottaa esille ruokavaroja ja heittää pois tarpeettomat ja tilaa vievät -jäännökset joko pienestä sivu- tai isommasta pääaukosta. Ja näin -haaveillen ryhtyi hän korjaamaan, yhä iloisena, hypellen pitkää ja -kapeaa sisäänkäytävää, jonka hän sisäpuolelta saattoi avata ja jälleen -tanakasti sulkea kestävällä sammalmuurauksella. - -Näin hän oli tehnyt edellisenä vuonna ja näin hän tekee joka vuosi. -Lämpimäksi vuodenajaksi jätti hän aina asuntonsa autioksi ja tyhjäksi -ikäänkuin tuuleutumaan pitkän talven ummehtuneesta ilmasta, ottaakseen -sen täysin puhtaana jälleen huostaansa. - -Hän oli viettänyt kauniin vuodenajan huvilassaan, pienessä pyöreässä -sammalpesässä, jonka hän joka kevät rakensi uudelleen. Tässä vihreässä -kesämajassaan, joka riippui tammen oksantyvessä, soi hän suojan -vuosittain vaihdetuille lemmityilleen. - -Mutta heti kun poikaset olivat kasvaneet täysikäisiksi, lähteneet -pesästä hajotakseen kukin haaralleen, oli hän jäänyt yksin viettämään -iloista ja huoletonta elämää auringon alla, syöden huomisesta -huolehtimatta sellaisia metsän hedelmiä, jotka säilyvät vain kotvasen. -Joskus lähti hän seikkailemaan rajaniityille ahmiakseen mahansa täyteen -kirsikoita, joita ei voi säilyttää, ja joskus myöskin, vaikka sangen -harvoin, nipisti verenhimoisena kuoliaaksi pikku lintusia niiden -pesissä tai oksilla, josta hän ne äkkiarvaamatta sieppasi kynsiinsä. - -Useimmiten hyppeli hän oksalta oksalle, tyytyväisenä päiväänsä ja -elämäänsä, koko ruskea ruumis ilmassa, ponnahtaen kuin raketti -ylös vähimmänkin sysäyksen heilauttaessa puuta, tai kuin loistava -leikkisuihku, jonka lyhteenmuotoisissa säteissä näkee monenvärisiä -kimalluksia. - -Hän söi siellä missä kulloinkin oli, useimmiten kumminkin määrätyssä -paikassa korkeiden kuusien juurella, metsämeren helmassa jylhässä -saaressa, jossa hän tapasi iloisia tovereita. - -He kiipesivät pitkin korkeita, suoria honkapuita, jotka olivat paljaita -latvaan saakka ja näyttivät luonnon tekemiltä viiritangoilta. Siellä -panivat he joukolla toimeen metsäjuhlat keskuudessaan. Näiden honkien -latvoissa, suurissa yläoksissa riippui painavia käpyjä, jotka ikäänkuin -tarjoutuivat palkinnoiksi rohkeille vallottajille ja joiden siemenille -nämä olivat ahneita. Sinne he kiipesivät milloin vuorotellen, milloin -jälekkäin, päästäen kurkustaan kimeitä huudahduksia. Mieluummin -liikkuivat he noissa pyörryttävissä latvoissa kuin pehmeätä maata -myöten, jossa käpäläin pitkät kynnet hidastuttivat kulkua. - -Ja kun linnun tai muun eläimen ääni saapui heidän korviinsa, käänsivät -he ilmassa pikku päätään, kuuntelivat tarkkaavina ja syöksyivät -nuolena heti äänen suuntaan tapaamaan iloista Närhi-Jaakkoa tai -Hölppä-harakkaa, iloitakseen niiden naurun säkätyksestä, niiden -kuperkeikoista, niiden lemmittelyistä tai niiden riidoista. Katsellen -niitä ylhäältä asettuivat he useimmiten oksien tyveen, pää yksin -näkyvissä, leveä, tuuhea häntä joko selkää pitkin painuneena tai -ruumiin ympärille viuhkan tapaan levinneenä, eksyttääkseen vihollista, -jonka äkkiarvaamatonta hyökkäystä heillä ehkä oli syytä peljätä. - -Tänään oli Ollervo lähtenyt metsästä. Hän oli kulkenut metsänrintaan -suurelle, sammaltuneelle, polttavan helteiselle kiviaidalle ja -säikytellyt sisiliskoja, jotka siellä olivat päivää paistattamassa, -mutta äkkiä lähtivät pakoon turvapaikkoihinsa nähdessään hänen kiitävän -häntä vaakasuorana, takaruumis korkealla, pää alhaalla, ikäänkuin -rangaistusta pakenemassa. - -Hän oli oleillut pähkinä- ja pyökkipuissa, valinnut terhon ja kulkenut -takaisin metsänrintaan oksia myöten, joka hänestä oli tutuin ja mukavin -tie. - - * * * * * - -Polku aukeni pimeänä katettuna käytävänä, jonka ristikaarinen -holvi välkkyi auringon valossa, ja jonka laki, leväten kuin -sillankansi kahdella tummalla reunuksella, ylhäällä aivan väreili -valomeressä. Lukemattomat juuret pistivät esiin maaperästä, joka -oli tallattu sileäksi kuin permanto, ja virkeä tuuli puhalsi -lähettäen maininkinsa kasveihin polun reunoille. Ihmisten tallaamat -pahkuraiset juuret risteilivät poikkipuolin polulla muistuttaen -paloteltuja jättiläiskäärmeitä, joiden pää ja pyrstö olivat peittyneet -vadelmapensaiden, mädänneiden oksien ja lakastuneiden lehtien sekaan. -Katkenneista oksista kuuluva rotan arka rapina ja vähäinen liikahdus -keskellä tuota epäterveellistä ja myrkyllistä ryteikköä rotan pään -pistäessä näkyviin ja hännän heilahtaessa, saattoi usein antaa näille -kyhmyisille juurikasoille todellakin sellaisen näön, kuin ne olisivat -olleet eläviä. - -Tällä karunlaisella paikalla olivat muutamat pähkinäpuut ja lepät -päässeet kasvamaan ja muodostivat jonkinlaisen harvan, läpinäkyvän -aidan. Tämä aita jatkui pitkin polun syrjää pehmeänä, ohuena, huojuvana -ketjuna, jonka renkaihin siellä täällä puutarhurin veitsi oli käynyt -aukkoja tekemässä ja joka paikka paikoin ehkäisi tai tukahdutti -saarnipuun tai pyökin tyvioksat kasvussaan. - -Aurinko, joka hyväili latvoja, yrittäen ajattelemattoman ystävän -tavoin tunkeutua korkean metsän perhesalaisuuksiin, lennätti paikka -paikoin sinne joitakin säteitään urkkimaan. Nämä sattuivat maahan -tai kimmahtivat siitä takaisin viekkaasti pujottauduttuaan läheisten -harvempilehtisten oksien lomitse. - -Mutta siellä täällä ojentui laaja, tuuhea tammenoksa ylöspäin kuin -siveä käsi, joka toisaalle päin piti vahtia ikäänkuin kätkeäkseen -jokaiselta tunkeilevalta katseelta metsän arat elimet. Näin pitivät -metsän suuret, kokeneet vanhukset, vastuunalaisina tehtävistään, huolta -siitä, ettei asiaton tungeskelija saanut mitään ihmettelemisen aihetta. - -Tarkaten eri ääniä, iloiten auringon valosta, linnun laulusta, -kärpäsen surinasta, pysähtyi Ollervo välistä keinuvan oksan päähän -tervehtimään avaruutta, uhmaillen tyhjyyttä allaan. Ja hän lähti -uudelleen matkaan entistä uljaampana, pingotti äärimmilleen lihaksensa -ja hermonsa, lensi näin korkeammalle määräpaikkaansa, johon hän sirosti -laskeusi kimmoisten oksien antaessa hiukan myöten, käpälät eteenpäin -ojennettuina, häntä suorana, kynnet koukistettuina tukeviksi ja -varmoiksi pihdeiksi. - -Polulta, jonka varrella hänen lähtiessään oli vallinnut hiljaisuus, -kuului parhaallaan suuren tammen juurella rastaan mieltä ilahduttava -kutsulaulu. - -Mitähän tuo juhlallisen jäykkä kapellimestari, joka kävi aina -virheettömään hännystakkiin puettuna, mahtoi tarkottaa kevätkonsertilla -tähän aikaan päivästä? Tavallisesti kuului aamunkoitteessa tai -hämärissä sen säännöllinen "tsa-tsa" varotuksena toisille linnuille tai -yön tunnussanana. Outoa oli tämä! Täytyy mennä katsomaan. Ja Ollervo -rientää, pieni pää kaulaan uponneena, kuin neuvoton juoksupoika, -kumartuu nopein liikkein oikealle, vasemmalle, eteenpäin ja sivulle, -nähdäkseen puunoksien monenkertaisen lehtiverhon takaa keltasaappaisen -viheltäjän veljiään kutsumassa. - -Laskeuduttuaan tarpeeksi alas notkealle oksalle, kumartui hän -hermostuneesti eteenpäin, ja hänen vilkas katseensa tunkihe läpi -tyhjyyden. Mutta ihmeekseen ei hän nähnyt eikä kuullut mitään. Silloin -ilmestyi puun juurelle suuri, punaisenruskea koira, joka haukkui -vimmatusti, puhisi äkäisesti kuono pystyssä, säikäyttäen rähisevällä -esiintymisellään ja haukunnallaan Ollervon, joka kauhuissaan hyppäsi -syrjään. Samalla kuului kova ihmisääni, ja ankara pamahdus sai -aamutuulen hivelemät puiden lehdet säikähdyksestä lepattamaan. - -Ja samassa huomasi Ollervo ympärillään korvia vihlovaa surinaa, kuin -olisi koiran kintereillä ärtyneitä ampiaisia ollut lentämässä, jotka -tuulenpuuskan nopeudella kulkivat ohi häipyen äkkiä kuulumattomiin. - -Korvien karvatupsut pörrössä, häntä kilpenä selällä, hampaat vihasta -ja pelosta kalisevina, kiiti hän nuolena eteenpäin, asettuen oksille -kaikkiin mahdollisiin asentoihin, kieri pallona puiden ympärillä, -hyppi eteenpäin, ylös, alas ja sivuille. Näin pakeni hän hillittömän -hurjaa vauhtia jälillään haukkuvaa vihollista, joka oli häntä -säikäyttänyt rähinällään ja uhannut noilla vinkuvilla rakeillaan. -Sillä Ollervo, joka oli nähnyt vain koiran eleet, luki tietysti, aivan -johdonmukaisesti, hänen syykseen sekä pyssynpaukkeen että vinkuvat -lyijyrakeet. - -Hän saapui taitavia mutkia tehden sammalpesäänsä, johon hän laski -huolellisesti säilyttämänsä tammenterhon, ja kiipesi piiloon viereisen -puun latvaan, tutkien syvyyttä allaan ja kuunnellen poistuvan koiran -etenevää haukuntaa. Koiran poistuttua vaimeni hiljalleen hänen -peljästyksensä ja hänen vihansa lauhtui. - -Kuinka olikaan tuo kömpelö eläin, joka uhkasi häntä maasta, voinut -sinkahuttaa hänen jälkeensä nuo vinkuvat rakeet, jotka saivat pakenijan -karvat nousemaan pystyyn ja hänen raajansa herpautumaan! Mutta -metsässä ei enää ollut mitään häiritsevää ja Ollervo lähti uudelleen -keräämään ruokavaroja, kulkien pitkin tuttua polkua, aukoen nopeilla -ja rajuilla hypyillään sen reunalla olevia vihreitä uutimia ja siten -auttaen urkkivaa aurinkoa, joka heti pujahti rikostoverinsa tekemistä -verkonsilmistä. - -Näin kului useita päiviä rauhallisessa, iloisessa keräystyössä. - -Ollervo kulki jälleen polkuansa alaspäin, tällä kertaa hampaissaan -pähkinä. Sen hän aikoi kantaa siihen aittansa komeroon, joka tälle -muonalle oli varattu. Äkkiä säpsähti hän maiskahtavaa ääntä, jonka -jälkeen kuului useita kurkkuääniä. Peljästyksissään kiipesi hän -suoraapäätä siihen korkeaan puuhun, jonka alitse hän kulki. - -Kun hän oli tullut ensimäisille oksille ja tunsi olevansa tavalliselta -hyökkäykseltä turvassa, pysähtyi hän äkkiä ja katsahti maahan. Hän -näki siellä oudon, kaksijalkaisen olennon, joka häntä tarkkaavaisena -katseli. Ollervo kääntyi heti päin miestä, kätkeytyen pyökkipuun rungon -suojaan, ja katseli hänkin vuorostaan tuota outoa, moniväristä olentoa, -valmiina ensimäisen uhkaavan liikkeen huomatessaan hyppäämään syrjään -ja eksyttämään vihollisensa, kuten edellisellä kerralla oli rähisevän -koiran jätiltään haihduttanut. - -Mutta mies ei haukkunut kuin koira eikä tehnyt uhkaavia liikkeitä, ei -siis voinut olla vaarallinen, olihan vain hiukan hullunkurinen, sitäkin -hullunkurisempi kun näkyi ikäänkuin pienenevän ja vajoovan kokoon. - -Se kävi yhä vähemmän uhkaavaksi, näyttipä olevan aivan peloissaan tästä -kohtauksesta. Aivan ihmeissään katseli Ollervo sitä. - -Silloin tuo toinen nosti olkapäälleen pitkän putken, johon sen pää -näytti kuin hengetönnä nojaavan, ja kohotti sen tarkkaan siihen -suuntaan, missä Ollervo oli. Tämä ei käynyt vähääkään levottomaksi, -katseli vain toista hievahtamatta. - -Pian putki pysähtyi liikkumattomaksi. Upottaessaan katseensa tähän -mustaan reikään, joka Ollervoa tarkasti tähysteli ja miehen pyöreään -silmään, joka tähtäsi piipun päällitse ja samoin häntä tarkasti, tunsi -orava äkkiä kaamean hädän vahaavan koko olentonsa. - -Hän olisi tahtonut paeta, vaikkei voinut huomata vaaraa. Hän tunsi -kuitenkin selittämätöntä ahdistusta tuon oudon nähtävän edessä, josta -hänen katseensa ei enää voinut irtaantua, sen kun oli tuo liikkumaton -ja ammottava putkenreikä vanginnut. - -Hänen päänsä painuu pitemmälle eteenpäin, tuska ahdistaa mieltä yhä -enemmän, ja katse kiintyy entistä tarkemmin tuohon ammottavaan, tyhjään -kuiluun ja siihen leimaavaan silmään, joka näkyi piipun yläpuolelta. - -Voi vilja-aittaa, kauniita keltaisia pähkinöitä, täyteläisiä -tammenterhoja, tyyniä talvipäiviä rauhallisessa, turvallisessa, -lämpimässä, korkealla sijaitsevassa asunnossa! - -Ollervo tuntee, että päässä ei enää ole yhtään ajatusta. Täytyy -paeta, paeta! Äkkiä hän aikoo riuhtautua irti tästä lumouksesta, -yrittää päästä liikkeelle, ottaa vauhtia. Liian myöhään! Kauhea, -punainen salama leimahtaa tyhjästä aukosta, entistä ahdistavampi ja -mielettömämpi kauhu valtaa pienen pääpakuran lyijyrakeiden iskeytyessä -eläinparan rinnan alle lämpimään sydämeen. Ja Ollervo pudota kupsahti -alas maahan, hampaissaan vieläkin suuri, keltainen pähkinä, jota hän -entistä lujemmin likisti kuolemassa jäykistyvien leukapieliensä väliin. - - - - -KUOLEMAA PAKOON. - - -Lammikossa oli vesi ummehtunutta, kesäkuun helteisen -keskipäivänauringon paahtamaa. Läpinäkyvä, melkein huomaamaton -höyryharso, joka näytti olevan reunoiltaan kiinniharsittu rannan -korkeihin ruokokasveihin, peitti sen kirkkaan peilipinnan hienolla -hunnullaan. Vesikasvien suuret, leveät lehdet, tyynessä vedessä -kasvavat tahmeat ajokkaat, putkilevien toisiinsa kietoutuneet -vihertävät varret lepäsivät sen välkehtivällä peilipinnalla, joka -väreili päivänaikana voimakkaiden auringonsäteiden kosketuksesta ja -öisin maidonvalkean kuunvalon hyväilystä. - -Pajut lammen länsipuolella kietoivat varjonsa runkonsa suojaksi kuin -naiset, jotka kokoovat hameensa jalkojensa ympärille suojellakseen -niitä lätäköiltä ja polttavalta katupölyltä. - -Keveät, haihtuvat kaasukuplat särkyivät aika-ajoin raskaaksi -huokaukseksi kulkiessaan pitkin ulpukan paksuja varsia kuin henkitorvea -myöten. Nämä reunustivat leveät lehtensä alituiseen vaihtuvalla -vesivärepitsillä, ikäänkuin tahtoen salaa ottaa mahdollisimman laajan -tilan tällä taivasta kuvastavalla ikuisella peilipinnalla. - -Mutta melkein tuokiossa vaipui kaikki painostavaan horrostilaan, jota -ei tuulen henkäyskään häirinnyt, ei linnunlaulu ilahuttanut, ja jota -säesti tuutulaulullaan ainoastaan niitetyillä kedoilla surisevain -heinäsirkkain yksitoikkoinen ääni. - -Vihreä sammakkoparvi oli aamunkoitosta saakka ollut melkein ääneti. -Ainoastaan jotkut harvat, muutamat innostuneet solistit, joilla -oli valkoinen kaulakupu leuan alla, olivat aamulla, pullistaen -rumpukalvonsa ihon tasalle, vetäneet yksitoikkoista nuottiansa: kurnuu, -kurnuu. - -Mutta nyt ei näkynyt liikettäkään. Koko parvi oli kuin jähmettyneenä -lehdillä, uupumuksen yllättämänä. Siellä ne lepäsivät, kultareunaiset -silmät selkiselällään, vetäen keuhkoihinsa avaraa ilmaa mitään -miettimättä, ääneti, eivätkä edes huolineet silmätäkään varomattomia -heinäsirkkoja, jotka julkeina äkkiarvaamatta olivat hypänneet heidän -joukkoonsa, tai monivärisiä kärpäsiä, jotka melkein kuin hukkuneina -vesihöyryyn lentelivät heidän tyyssijojensa ympärillä. - -Sammakoilla oli nyt suuren rauhan ja syvän levon hetki. Hekin vaipuivat -yleiseen horrostilaan, he olivat osallisia yhteisestä levosta, joka -vaivutti heidät uneen samoinkuin kaiken elämän, ja yhdisti heidät -muuhun luomakuntaan itsetiedottoman luottamuksen siteellä, niin ettei -vaaraa tuntunut olevan tarjona eikä vihollista pelättävänä. - -Muutamat olivat lähteneet seikkailumatkoille rannan korkeihin -ruohostoihin, ja hekin antautuivat täysin nauttimaan tästä -hyväätekevästä horrostilasta, johon elämä iloineen oli vaipunut, -levätessään kosteassa maassa, joka tällä hetkellä ei kumahdellut -askeleista. - - * * * * * - -Auringon paahtamassa lammikossa oli vesi ummehtunutta. Pää pystyssä, -raajat koukussa, selkä tylsänä kulmana, maha turvoksissa, lepäsi -Rana siinä pyhässä asennossa, johon hänet keskipäivän aurinko oli -vaivuttanut, lepäsi keinuvalla lumpeenlehdellä, jonka väriin hänen -vihreä, kultakuituinen pukunsa hyvin sulautui. - - * * * * * - -Rana oli jo viisi tai kuusi kertaa nähnyt sen vuodenajan palaavan, -jolloin veri vähitellen jähmettyy samoin kuin näinä helteisinä -puolipäivähetkinä. Silloin kuljetti salainen mahti hänet tylsistyneiden -ja mykkien tovereinsa kera tuohon vihreään, ajokkaiden reunustamaan -vesikasvimetsään etsimään talvisuojaa savipohjaisista syvänteistä. - -Viisi tai kuusi kertaa oli hän nähnyt lammikon syksysateiden aikana -täynnänsä vallattomia parvia: oli ruskahtavia, tummaohimoisia -sammakoita, ja oli muuttolintuja, jotka keväisin, lemmenajan loputtua, -jättivät lammen ja läksivät kedoille ja niityille pyydystämään -heinäsirkkoja ja matoja. - -Lammikolla vallitseva hiljaisuus oli entistä painostavampaa ja -uuvuttavampaa kuin käänteen edellä. Melkein huomaamattomat merkit -näkyivät ilmaisevan, että elämä vähitellen, asteittain oli uudelleen -tarttuva kaikkeen ja viepä kaikki virtansa mukana. - -Rana lehdellään vilkaisi ympärilleen. Antoiko hän täten elämälle -merkin, että se saisi alkaa uudelleen — tai tuliko tuo merkki muuten -taivaasta vai maasta? — Lämmin ja kevyt tuulenhenkäys sai lammikon -pinnan melkein huomaamatta karehtimaan; joku lintu vihelsi; etäällä -kumahti maa painavista askeleista, jota Ranan rannan ruokokasveissa -piileksivät toverit vapisivat. Elämä alkoi uudelleen vaaroineen ja -taisteluineen, eikä kukaan kyennyt arvaamaan, mikä näkymätön, salassa -vaikuttava mahti sen oli havahuttanut siitä unen tilasta, johon se -vähitellen oli vaipunut. - -Suuri, vihreä, lihavaraajainen heinäsirkka, jonka pitkät tuntosarvet -olivat kuin hevosen tupsukoristeet keikailevasti heitetyt taaksepäin, -hyppäsi Ranan eteen. Sen koukkujalat olivat kuin kaksi yhdensuuntaista -sauvaa ruumiin kummallakin puolen. Heinäsirkan hentoja kasvinlehtiä -muistuttavat ohutsuoniset siivet eivät olleet vielä ehtineet sulkeutua -kun Rana, ojentaen takaraajojansa, avasi kitansa ja nielaisi sen, -pudoten itse veteen, jonka pinta tuntui kimmoisena painuvan hänen -allaan. - -Metsästeleminen alkoi uudelleen. - -Värillisiä hyönteisiä ja kärpäsiä kierteli lähellä lammikon pintaa, -ja niiden hiljainen surina säesti veden pinnalla lämmenneiden -ilmakerroksien alituista väreilyä. - -Alituiset molskahtavat äänet ruovostossa ilmaisivat, että lammella -oli elämää. Lentävät lintuparvet näkyivät juovina sinitaivaalla, -heinämiesten huutoja, hevosten hirnuntaa kuului kedoilta, härkien -raskaat askeleet tömisyttivät maata. - -Rana oli jälleen heräämässä tajuunsa. Äkkiä havahuttivat hänet täysin -valveille toverinsa, jotka hätäisin, kiihkein hypyin syöksyivät -peräkkäin veteen ilmaisten, että vaara oli tarjona. - -Mikä vaara? Oliko ihminen vai härkä täällä astumassa? - -Mutta sihinä saraheinissä juuri hänen edessään sai hänen äkkiä -tyrmistymään. - -Ruokokasvien pylväikköjen keskellä mateli suuri kyykäärme, jättäen -vihreään virvilään, joka tällä kohtaa peitti lammikon, kolkon jäljen, -jota vesikin vieroi. Käärme käänsi latuskaista päätään Ranaan päin, -tähdäten häneen tiukasti terävät silmänsä. - -Säikähdys esti sammakkoa vaistomaisesti seuraamasta tovereitaan ja -kasvoi herpauttavaksi hädäksi. Hän jäi voimattomana veden pinnalle, -airoiksi ojennettujen, liikkumattomain takaraajojen tukiessa häntä -haaraisilla räpylöillään hänen tahtomattaan. Kyykäärme tähysteli -häntä pyöreillä, terävillä silmillään, varmana saaliistaan, jota -se ei jättänyt näkyvistä. Sen kirkkaanvärinen kaulajuova vaihteli -vaaleankeltaisen ja oranssinvärin välillä sen kiihkon mukaisesti, joka -käärmeen oli vallannut; sen selkä ja vihertävän väriset sivut tuskin -huomattavasti erosivat siitä suokasvullisuuden väristä, jota sen -mustansinervä vatsa hipaisi. - -Kita oli vielä kiinni. Eläin näytti olevan hievahtamatta paikoiltaan, -mutta huomaamatta kohosi sen pyrstö, joka oli levännyt ruohossa, päätä -ylemmä, ja leveästä kidasta, joka hitaasti aukeni venyvien leukapielien -välistä, työntyi esiin hieno, kaksiteräinen, läpättävä kieli. - -Rana ei enää huomannut elämää ympärillään. Hän oli kuin poissa -maailmastaan, kuin erossa toveriensa seurasta ja lammikostaan, jota -hän ei enää tuntenut. Hän oli aivan kokonaan voittamattoman mahdin -vallassa, joka hänet yhdisti itseensä ja repi tai paremmin sanoen -kalvoi poikki kaikki siteet, jotka hänet olivat kiinnittäneet elämään. - -Hän näki kidan aukenevan kuiluksi, johon hän oli vaipuva. Tässä oli -jotakin, joka häntä ei hellittänyt, yhtä vähän kuin tuo kohtalokas -vaisto, joka ohjasi hänet syys-sateiden aikana talviasuntoonsa. Mutta -hän ei tuntenut ahdistavaa hätää silloin, kun kaivoi pienen kuoppansa -lammikon mutaan, jotavastoin se hätä ja pelko, jota hän tuon oudon -eläimen edessä auttamattomasti tunsi, sai hänen tuskissaan vetäytymään -kokoon. - -Kita aukeni aukenemistaan; välimatka väheni, tuon toisen tahto -ahdisti äskeistä ankarammin ja leppymättömämmin, otti hänet kokonaan -valtoihinsa, sekä hermot että lihakset, ja ennakolta valmisti koko -hänen olentonsa aijottuun päämäärään. - -Rana ei enää nähnyt muuta kuin selkiselällään olevan kidan, joka tuskin -oli puolen jalan päässä hänestä, ja hän veti jalkansa kokoon mahan alle. - -Silloin viskautui hän äkkiä yhdellä ainoalla matemaattisen -täsmällisesti harkitulla hypyllä pää edellä kuiluun. - -Laaja kita venyi vähitellen yhä laajemmaksi. Rana ei enää tuntenut -mitään, vaikka hänen sitkeä sydämensä yhä sykki ja hänen haarallaan -olevat takaraajansa vielä heikosti sätkivät syvyyden ulkopuolella -ikäänkuin sanoakseen viimeiset hyvästit elämälle. - -Tahmea ja lämmin lima ympäröi hänet, hidas ja vastustamaton liike -painoi hänet säälimättä luisumaan syvyyksiä kohti. - -Ja kaikki kävi hiljaiseksi. - -Näin kulki kuolema hänen ylitsensä, tai oikeastaan tämä ei ollut -vielä kuolemaa, se oli passiivista, melkein negatiivista elämää, ei -levollista lojumista keskipäivän paahteessa, vaan niin sanoaksemme -elämän kiteytymistä tuskan tuntoon. Sillä vielä väreili hänessä heikko -elonliekki, hitunen tajuntaa tuskaa käsittämään. - -Sitten tuntui ankara täräys, jonka hän epäselvästi tajusi vielä -vapaissa raajoissaan, ja vähitellen, itsekseen, väheni ja häipyi -sammuneen tahdon tuska jättäen jälelle pelkkää ruumiillista kärsimistä. - -Nielemisliike, joka häntä kuljetti mustaa kuilua kohti, oli itsestään -tauonnut. Kuilun ympäristöt, kyykäärmeen emätin oli pehmeä ja antoi -helposti myöten. Ranan takaraajat olivat riipuksissa vetäen häntä -hiljalleen taaksepäin. Silloin sätkäytti hän niitä etsiäkseen -tukikohtaa: hän ei kohdannut mitään vastusta. Hän tunsi liukuvansa -vähitellen taapäin saamatta selville mitä oli paraillaan tapahtumassa, -ja yhtäkkiä, ikäänkuin outo sallimuksen voima olisi vetänyt hänet ulos -kuilusta, pääsi hän kömpelösti pujahtamaan kidasta ja kupsahti alas -tyhjyyteen. - - * * * * * - -Kyykäärmeen ahneesti nieleskellessä saalistansa lätäköllään, paikaltaan -hievahtamatta, leukapielet kauheasti venyneinä, turvallisuuttansa -ajattelematta, oli suuri petolintu, jättiläishiirihaukka sen huomannut, -oli yhdellä nokaniskulla halaissut sen pääkallon ja vienyt sen -kynsissään pois iltamurkinakseen. - -Tämän täräyksen oli Rana epäselvästi tajunnut, tuntiessaan -vapautuneensa ryöstetyn eläimen hypnoottisesta vaikutuksesta. Käärme -oli linnun kynsissä taittunut kahtia ja sen pää oli riipuksissa. Ranan -oma paino oli vetänyt häntä alaspäin saaden hänen liukumaan ryöstäjänsä -kidan limaista pohjaa myöten. - -Ja hän putosi raskaasti, raajat hajallaan alaspäin. Sillävälin häipyi -hänen tuntematon pelastajansa jäljettömiin, katosi äärettömyyksiin, -jonne Rana ei sitä jaksanut silmillään seurata. - -Koska hän ei vielä ollut täysin tointunut horroksistaan, ei hänellä -ollut selvillä mitä oli tapahtumassa. Silloin syöksähti koko hänen -ruumiinsa hurjasti kovaa ja säröistä maata vasten, lyöden hänet äkkiä -litteäksi. Iskun voimasta jäykistyivät raajat tuskissaan, vatsanpohja -kävi araksi, keuhkot, joista ilma puhaltui ulos kuin rykäistessä, -litistyivät kokoon, ja sisälmykset ja vatsa pyrkivät ulos kidasta -leveän ja lihaisen kielen ylitse, joka pysyen kiinni entisissä -liitteissään sekin iskun täräyksestä työntyi eteenpäin. - -Päivä kului, hetket vierivät. Rana pysyi edelleen paikoiltaan -hievahtamatta. Olisipa luullut hänen siihen kuolleen, jollei -sisälmykset, vatsa ja kieli olisi jonkun ajan kuluttua, hitaasti, -sisäisten, näkymättömien voimien vaikutuksesta, sijottuneet kidan -kautta paikoilleen. - -Vähitellen täyttyivät myöskin keuhkot. Rana tunsi paisuvansa kuin -rakko, hämärän puhaltaessa häneen henkeä. Surmaniskun sulkemat -silmäluomet kaartuivat jälleen kultareunaisten silmien yli, joiden -katse oli hämmästynyt. Hän räpäytti silmiänsä, ne sulkeutuivat jälleen -ja raajat vetäytyivät vaistomaisesti kokoon ruumiin alle. - -Uudelleen tunsi hän ulkomaailman: hänen silmänsä näkivät, hänen -rumpukalvonsa pingottuivat, hänen kyhmyinen ihonsa värisi. Hän antoi -aistimuksilleen vapaan tien, sitten pyrki niitä tajuamaan; hän näki ja -kuuli. - -Ylhäällä pimeydessä loistivat taivaan tulet, kuten joka ilta, nuo -luvatun paratiisin tummien niittyjen saavuttamattomat kiiltomadot, -muistuttaen hänelle toverein kultareunaisia silmiä. Mutta häneltä -puuttui tavanmukainen toveriseura, ruokokasvipalatsit ja lammikon -tuttu, suloinen kosteus. - -Kuinka hän olikaan voinut joutua pois tuosta turvallisesta paikasta? -Mikähän lemmon heinäsirkkajahti oli hänet kuljettanut näin kauas? -Mitä oli tapahtunut? Ei mistään kuulunut vastausta. Täytyi kaikin -mokomin löytää elämän tärkein alkuaine: hyvää, lämpöistä vettä, jossa -hän mielihyvin, ilolla huvitteleisi. Hänen ympärillään oli outoja -ja pehmeitä, voimakastuoksuisia yrttejä; heinäsirkat sirkuttivat, -viiriäiset kuhersivat, vanhat peltopyyt vetivät nuottiansa "ti-irui". - -Ja äkkiä kantautui hänen korviinsa kaukaa tiheän, tuoksuvan ruohoston, -jäykkävartisten, täytelätähkäisten heinäkasvien, villien porkkanain, -tummaterttuisten ukonputkien ja suurten, hopeateräisten satakaunojen -takaa toverien yksitoikkoinen kurnutus. - -Mitään muistamatta, yrittämättäkään mielessään liittää toisiinsa näitä -kahta, seikkailun erottamaa elämänsä jaksoa, hyppi hän läpi tiheikköjen -ääniä kohti, pysähtyi joka hypyn jälkeen uudelleen määräämään kulkunsa -suuntaa, näin estyäkseen eksymästä ja aikaa hukkaamasta. - -Hän hyppi, hyppi nopeaan, yhä nopeampaan, kuohuvan elämän virran -mukana, joka hänet tempasi matkaansa. - -Pian kohosi hänen edessään neliönmuotoinen saraheinäala, joka idässä -reunusti lammikkoa. Sen hän kiersi saapuakseen pajujen juurelle veden -pinnan yli kohoavalle lammin töyräälle, josta pisti esiin pieniä, -valkopahkuraisia päitä. - -Silloin siirtyi hän yhdellä komealla ja keveällä hyppäyksellä jälleen -maailmaansa ja liitti äänensä kumppaniensa ääniin, jotka kurnuttivat -tähtikirkkaassa yössä. - - - - -HÖLPÄN VANKEUS. - - -Höpisten tyhjänpäiväisiä kuin lapsellinen vanhus, joka tietämättään -kertaa saman sanan, nuotilleen yksitoikkoisen ja tyhjäsisältöisen, -juovuksissa aamusta iltaan, tuntematta sitä metsäneläimen arvoa, -jonka vankinakin oli voinut säilyttää vanginvartijainsa silmissä, -oli Hölppä-harakka, alentuessaan ihmisten leluksi, jo kauvan sitten -unohtanut katkerat mietteensä, jotka olivat synkentäneet hänen -vankeutensa ensi päiviä. - -Nyt olivat kaukana, hyvin kaukana nuo aaltoilevat lehdistöt, vehreät -käytävät, vierasvaraiset tammipuut, joissa hän muinoin nuorena, -vapaana ollessaan huvittelihe keskellä tuoksuvaa metsää. Miksikä -olikaan hän antanut ottaa itsensä kiinni, kun kerta kumminkin oli -päässyt pujahtamaan pakoon lammikon linnunliimaa, linnustajan sadinta, -salametsästäjän lyijyä ja houkuttelulintua! Ja tässä tilassa hänen -täytyi vihdoin kuolla! - - * * * * * - -Eräänä aamuna, lennettyään pesästään muutaman siivenkantaman päähän, -oli hän yht'äkkiä tullut tietoiseksi elämästään, kun ei enää emon -nokasta saanut tavallista hyönteis- ja hedelmä-ravintoansa. Ei yksikään -lihassyy hänessä ollut värähtänyt hänen huomatessaan olevansa näin -orpo; lapsenvaistoa, joka muutamilla korkeammilla eläimillä joskus -kestää yli kasvuajan, ei hänellä ollut ensinkään, ja emon huolenpito -oli lakannut samalla kun hänessä tietoisuus heräsi. Eipä hän tuntenut -edes sitä huolta, joka johtuu tietämättömyydestä ja ahdistaa olentoja, -jotka ensi kertaa ovat jätetyt oman onnensa nojaan, katsomaan -olemassaolon kaikkia ongelmoita silmiin. Jokin hänen sisässään sanoi -hänelle, että hänen ei tarvinnut pelätä elämää. Metsä aukeni hänelle -alana, joka kuohui väriä, valoa, ääntä, joka hehkui lämpöä, joka -oli ylen täynnä ruokaa. Hänen tarvitsi vain kulkea sen läpi, vain -heittäytyä elämän aallon varaan, joka oli syntynyt hänen kerällään -ja kuin häntä varten; ja keveänä, huoletonna, lörpötellen ja nauraen -toverien joukossa, joilla heilläkin oli metsä asuntonaan, eli hän -iloista elämää, ja hänen mielestään, kuten ainakin nuoren, onnellisen -mielestä, oli elämä vain valoa ja juhlaa. - -Toverit olivat hänelle vain kotoinen seura tultuine tapoineen ja -yhteisine tottumuksineen, se kiinnekohta, johon hänen oma elämänsä, -hänen eläinitsekkyytensä saattoi nojautua; heidän eleensä olivat -hänelle vain tuiki tarpeellisena tunnusmerkkinä, jonka mukaan hän -saattoi arvostella toisia siivekkäitä olentoja, jotka hänen laillaan -oleksivat metsähonkien tuuheilla oksilla. Hän säilytti niiden ja koko -heimonsa kesken sen rodun yhteistunteen, joka ei ole niin voimakas -talvi- kuin muuttolinnuilla, sillä näillä jälkimäisillä on suurempi -tarve liittyä yhteen, auttaa ja puolustaa toinen toisiansa. - -Ei hän olisi kuten Räikkä, korppi, tuonut apua veljelleen, joka oli -vaaralliselta petolinnulta riitelemässä ryöstettyä saalista. Hän -kuului niihin metsän etuoikeutettuihin, joissa altruistiset vaistot -ovat vähimmän kehittyneitä, siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen -tarpeensa, nämä tunteiden ja vaikuttimien mahtavat herrat, olivat -vähemmän pakottavat ja vaaransa vähemmän uhkaavat. - -Varpuis- ja hiirihaukoilla ei ollut aikomustakaan laittaa itselleen -Hölpästä ateriaa, sillä parempana kuin epätietoista seikkailua ja -taistelua niin vähän herkullisesta suupalasta, pitivät ne pienempien -lintujen, varpusien, villien hyvänmakuisten kanalintujen pyydystämistä, -jotka ainoastaan pakenemalla saattoivat varjeltua heidän tarmokkaalta -ja hurjalta hyökkäykseltään. - -Hänen ei tarvinnut ylenmäärin huolehtia ravinnostaan, sillä ollen -vähemmän tarkka ruoanvalinnassa, ahmi hän väliä pitämättä hyönteisiä, -hedelmiä, saattoipa tilaisuuden tarjoutuessa hävittää ja hotkia -suuhunsa myöhästyneen pesällisen pikkulinnun poikasia, kovilla -nokaniskuilla tapettuaan tai karkotettuaan emän, jota äidinvaisto -pidätti pesässä. - -Hänen monivivahduksinen ruumiinverhonsa, hänen pitkä- ja kaitaliepeinen -höyhenpukunsa ei juuri pystynyt houkuttelemaan ihmisiä enempää kuin -hänen kitkeränmakuinen ja sitkeä lihansakaan, eikä hänellä todellakaan -ollut syytä peljätä muuta kuin joutilasta, murhamielistä metsästäjää, -silloin kun tämä oli koettelemassa ampumataitoansa. Mutta hänestä ei -Hölppä tiennyt. - -Kadehtimatta muilta metsän yltäkylläistä ravintoa, kutsuikin hän -usein näpistelyretkillä olevia tovereitaan vieraikseen käheällä, -hiukan kyyhkysen ääntä muistuttavalla säkättävällä naurullaan, joka -ei ollut vailla suloa ja kuulosti melkein hellältä. Sitten jakoi hän -heidän kanssaan jossakin korkeassa tammipuussa metsäaukealla tai -metsänrinnassa saaliinsa, milloin tammenterhoja, milloin jälkiruuaksi -sopivia, punaisia ja makeita hedelmiä, joita he kaikki kilvan ahmivat, -jaaritellen kuin hieman juopuneet miehet runsaan juomapöydän ääressä. - -Joskus, aika useinkin, saivat he vieraakseen Närhi-Jaakon, iloisen, -keikailevan serkkunsa, joka komeili punaisenruskeassa, sinireunaisessa -puvussaan. Hän tuli heidän kutsumanaan ottamaan osaa ateriaan ja täytti -kivipiiransa niin pullolleen että oli tukehtua. - -Ja joka ilta joivat he yhdessä jostakin syrjäisestä lätäköstä tai -metsälähteestä, jonka jälkeen he oikutellen lähtivät lentoon kohti -taivaanrantaa. Hajaantuen sitten eri haaroille metsään vastasivat he -vanhan Hölpän, metsän vanhimman harakan kutsuun, joka kehotti heitä -kokoontumaan tammeen tai pyökkipuuhun; sen hän huolellisesti oli kuun, -sään, tuulten tai muiden toisarvoisten seikkojen mukaan, eläinvaistonsa -ja äidillisen huolenpitonsa opastamana yöksi valinnut. - -He tunsivat toisensa vähäisistä, iloisista, hillityistä, melkein -hellistä huudahduksista. He hyppivät oksalta oksalle, epäröivinä, -oikullisina, hiljaa kiistellen paikasta, jota eivät halunneet, tuuppien -toisiansa, elävöittäen puun, jonka oksat heiluivat ja lehdet lepattivat -heidän alituisesta liikehtimisestään ja joka näytti iloitsevan siitä, -että sai kätkeä sisäänsä tätä kuohuvaa ja onnellista elämää. - -Mikäli sitten aurinko vähitellen vaipui alemma, valo heikkeni ja -salaperäinen yö vaaroineen levisi heidän yllään, vaimeni melukin, ja -lopulta häiritsi hiljaisuutta enää vain siellä täällä oksilta kuuluva -kevyt huudahdus, myöhäinen hyvän yön toivotus tai kehotus nukkumaan. - -Näin oli kulunut auringon alla onnellisia päiviä lörpötellen ja -herkutellen tiheiden metsien monimutkaisissa ja vaihtelevissa -palatseissa, halkometsän aurinkoisissa, kirkkaissa huvimajoissa -moukkamaisten närhien, reippaiden ja vilkkaiden rastaiden, töykeiden ja -ikävien korppien ja harmillisten tai pelkurien laulurastaiden parissa. - -Hän tunsi vierasvaraiset puut, suojaiset solatiet, raikkaat lähteet, -ystävät, kilpailijat ja viholliset lintujen joukossa. - -Hän hämmästyi aikalailla nähdessään närhien aamukaudet matkaavan metsän -ylitse, laskeutuvan kuin ennakollisesta sopimuksesta samaan, suureen, -kuivaoksaiseen tammeen kuin tarkoin määrättyyn levähdyspaikkaan -ainakin. Hän oli alussa kulkenut ensimäisten mukana, mutta nähdessään -niiden etääntyvän metsästä ja painuvan etelää kohti pitkänä harmaana -ketjuna, oli hän ne jättänyt palatakseen lähtöpaikkaansa, ja oli -vartijana, huvitettuna ja uteliaana, kokonaisen viikon ajan saattanut -niiden yksitoikkoista ja pitkää jonoa niiden kulkiessa hänen alueensa -läpi. - -Minnekkähän ne noin kulkivat? Mikä mahtava vihollinen, mikä tavattoman -verenhimoinen petolintu ajoi heidät pois synnyinmetsästä samaan aikaan -kuin metsäkyyhkyisten hiljaiset laumat ja nuo tummat kottaraisparvet, -jotka kiertelivät kuin pilvet rajuilman edellä, ennenkuin laskeusivat -ruohoisille sänkipelloille tai vasta käännetyille kesannoille? Hän -seurasi ällistyneenä heidän hankkeitansa, tarkaten vähintäkin uutta -näytelmää, vähintäkin outoa kirkunaa. - - * * * * * - -Uteliaisuus oli Hölpän vika, samoinkuin kaikkien hänen siskojensa -helmasynti. He riensivät ottamaan selvää kaikesta mikä heille oli -vähänkin uutta. - -He olivat kaukaa ja arkaillen ympäröineet Ollervo-oravan, joka -lensi ilman siipiä, uskomattomia hyppyjä tehden, yli puidenvälisten -syvyyksien ja kiipesi pystysuoraan käsittämättömän ketterästi, vieläpä -jäniskoirien haukunnan säestäessä hänen liikkeitään. - -Eivät kimeimmätkään äänet, ei hurjinkaan melu pelottanut Hölppää -vähintäkään. Hän oli kuullut ukkosen jyrinää, joka oli pakottanut -pitkäkorvaisen arvelematta keskeyttämään ravinnonhakunsa; hän oli -uteliaana ja mitään ymmärtämättä seurannut miehen liikkeitä tämän -viskatessa olkapäälleen pitkän, savuavan putken ja toisella kädellään -riiputtaessa kuollutta jänistä, jonka veden hän laski maahan -metsästäjien vanhan tavan mukaan, painamalla toisella kädellä mahaa. - -Ainoastaan ruudin savu oli hänestä vastenmielistä ja oli herättänyt -hänessä epäluuloja, mutta siitä huolimatta oli hän piilopaikkaakaan -hakematta jäänyt alalleen katselemaan tuollaisia näytelmiä, jotavastoin -rastaat olivat kimakasti kirkuen paenneet ja korpit lentäneet pois -rääkyen hyvin merkitsevästi. - -Hölpälle ei milloinkaan ollut koitunut vaaraa ihmisen läsnäolosta, -mutta nähdessään jäniksen liikkumatonna voittajansa käsissä oli hänestä -kuitenkin tuntunut, että ihmiseen ei sopinut luottaa. Ei hän sittenkään -voinut huomata, että häntä, siivekästä olentoa, joka ei ollut noiden -outojen, maassa liikkuvien olentojen saavutettavissa, voisi uhata samat -vaarat kuin tuota tapettua jänistä. Hän oli melkein yhtä rauhallinen -kuin Ollervo, joka ihmisen nähden kiipeilee lähimmässä puussa, asettuu -siinä oksantyveen ja luullen toistaiseksi olevansa turvassa kurkistelee -sieltä piilostaan ja odottaa uhkaavaa liikettä lähteäkseen vasta sitä -pakoon, ja antaa näin salametsästäjän tähdätä häntä rauhassa, kunnes -keikahtaa alas korkeasta turvapaikastaan. - -Mutta näytti tosiaankin siltä, kuin syyspäivien kera ja närhien ja -metsäkyyhkysten poismuuttaessa, kaitselmuskin, joka hänen elämänsä ensi -kuukaudet oli tehnyt niin suloisiksi, olisi kerrassaan hänet jättänyt. - -Kieltämättä pysyi ravinto runsaana ja vaihtelevana, purot lirisivät -yhtä kristallikirkkaina, mutta ensimäiset syyskylmät, jotka olivat -seuranneet syyskuun viime päivien myrskyisiä, alituisia sateita, saaden -hänen vilusta värisemään, olivat pukeneet metsän ikäänkuin surupukuun. -Siivekäs joukko kävi siellä yhä harvalukuisemmaksi, ja kosteus, -joka auringon häipyvässä lämmössä haihtui tuoreiksi, pitkällisiksi -sumuiksi, kietoi hänet, kuten sairas kääritään pumpulivanu-siteisiin, -yksinäisyyteen ja ikävään. Lehtirikkaisiin puidenlatvoihin ilmestyi -aukkopaikkoja, ne kellastuivat ja harvenivat vähitellen, ja kavalasti -antoivat sadepisaroiden kastella puiden tutut asukkaat, jotka oksilla -olivat hakeneet turvaa, vieden kiillon heidän höyhenpuvustaan ja -kangistaen heidän siipensä. - -Lehdet putoilivat puista. Tyyninä iltoina laskeutuivat ne maahan -hitaasti, vastenmielisesti, yksitellen, ja ainoastaan niiden väristä -saattoi arvata, että niiden häviö oli lähellä. Pohjatuulen puhaltaessa -lensivät ne puuskittain, ja niiden kuiva ja terävä kahina pelotti -punaisenruskeat jänikset lymypaikkoihinsa vadelmapensaikkoon tai -kesannon harmaiden vakojen väliin, jotka näyttivät yhtä viluisilta kuin -vanhat, ruskeat jänöset. - -Metsässä yltyi yltymistään yksinäisyys, ikävä ja tuska, painaen Hölpän -ja hänen toveriensa mieltä. Auringon noustessa lähtivät he vaistonsa -ohjaamana yhdessä parvessa, hätäisesti kiillotettuaan yön sumun -pörristämät höyhenet, lentämään auringonvaloa kohti. Sitten varisivat -he kuin aamutuulen sirottamat siemenet pitkin pensasaitoja, jotka -reunustivat laakson tai tasangon niittyjä. He tulivat sinne etsimään -hedelmiä, joita helposti olisivat löytäneet metsästä, mutta mieluummin -muualta hakivat. - -Ja ikäänkuin luonnonvoimat eivät yksistään olisi riittäneet -häiritsemään hänen elämäänsä, synkistyttämään hänen päiviänsä, myöskin -tapahtumat tuntuivat rupeevan näiden rikostovereiksi ja liittoutuvan -hänen heimoansa vastaan. - -Eräänä kauniina iltana hämärissä, jolloin auringonvalo silasi pienen, -pajun varjostaman lammen kirkkaan pinnan kuparinväriseksi, oli hän, -nokka vieläkin pensasaitojen makeiden marjojen tuhraamana, iloisena -yhdyttänyt toverinsa; nämä laskeusivat sinne kaikki hetkiseksi, -ennenkuin lähtivät vanhimman valitsemaan yömajaan. - -Mutta silloinpas sattui, että kun yksi tovereista aikoi lentää pois, se -ei voinutkaan kohota ilmaan. Samoin kävi toisen ja kolmannenkin. - -Hermostuneet, koukistuneet jalat koettivat turhaan kohota vauhtia -ottamaan. Ne kieltäytyivät irtautumasta maasta ja kohoamasta hyppyyn, -mikä oli välttämätöntä lentoon pääsöä varten, sillä siipiä ei levitetä -lentoon suoraan maasta. Siinä olivat nuo onnettomat yhtä saamattomina -kuin liian lyhytjalkaiset pääskyset, haaksirikkoutuneina liejuisella -rannalla. - -Ikäänkuin näkymättömän voiman pidättäminä jäivät ne siihen jalat -liikkumattomina, räpytellen siipiään ja kirkuen hädissään. Ja Hölppä -ihmetteli itsekseen, mikä niitä vaivasi. Suurella vaivalla onnistui -vankien vitkalleen nostaa uupunutta jalkaa koholleen, jonka joka -kynteen oli tarttunut jotakin taipuisan köyden näköistä, joka venyi -hiljalleen, silti katkeamatta, sitten pysyi sellaisenaan, venyen -ja supistuen aina jalan liikkeen mukaan toisen jalan pysyessä -hievahtamatta sen limaisen painon alaisena, joka sitä veti alaspäin. -Ja jos he aikoivat nostaa vuorostaan tätä toista jalkaa, täytyi -heidän ensinnä levähtää kootakseen tarpeeksi voimaa ponnistukseen, -riuhtautuakseen uudelleen irti maasta. - -Kolme oli sillä tavalla vankina, ne jotka ensimäisinä olivat saapuneet -paikalle ja valinneet mukavimmat tilat juodakseen siitä lammin vettä. -Muiden, muunmuassa Hölpän, oli täytynyt kiivetä suurille kiville, -joita siellä ei näkynyt edellisinä päivinä. Näitä oli lammen ympärillä -muualla paitsi siellä, missä vankiraukat koettivat riuhtautua irti, ja -ne ympäröivät vettä kaulakoristeen tai kaidepuiden tapaan. - -Harakkain täytyi, ylettyäkseen lammen pinnalle, kyyristyä kokoon ja -kaula ojona kumartua eteenpäin, ollen vaarassa pudota ja hukkua tuon -vihertävän sammaleen sekaan, joka peitti pehmeän mutapohjan. - -He keskeyttivät työlään, nopeatahtisen särpimisen ja koettivat, vaikka -turhaan, ymmärtää onnettomuutta, joka äkkiä oli kohdannut heidän -tovereitaan. Turhaan lentelivät he näiden yläpuolella ja ympärillä; -nämä vain ruikuttivat yhä mielettöminä nostaen vuorotellen jalkojaan, -ikäänkuin hulluudenpuuska olisi ne äkkiä yllättänyt. - -Aurinko vaipui lännessä purppuranvärisen pilvimuurin taa. Oli aika -lähteä autiolta kedolta ja jälleen käydä levolle metsään. Kaukaa kuului -vanhan harakan kutsu. Ja yksitellen, hitaasti, melkein vastenmielisesti -olivat Hölppä ja hänen toverinsa lähteneet lentoon jättäen vankiparat, -jotka, nähdessään heidän lähtevän, riuhtoivat vielä hurjemmin -jalkojansa ja pieksivät ilmaa voimattomilla siivillään, kirkuen -epätoivoisesti, sydäntävihlovasti. - -Luonnollisesti kertoivat he seikkailusta harakkavanhukselle. Mutta kun -he aamun koittaessa palasivat takaisin lammelle, eivät he siellä enää -löytäneet muuta kuin revityitä höyheniä ja muutamia nakerrettuja luita, -jotka puhuivat öisestä, salaperäisestä ja kauheasta näytelmästä. - -Tästälähtien olikin lammikko Hölpälle ja kaikille harakoille kirottu -paikka, eivätkä he enää koskaan, ei edes helteisinä kesäpäivinä, -antaneet sen raikkaan, peilikirkkaan veden houkutella itseään kastamaan -siinä nokkaansa ja kiillottamaan sulkiansa. - - * * * * * - -Seurasi ikäviä päiviä täynnä vastoinkäymisiä, sillä kaikesta huolimatta -vähenivät tästäpuoleen ruokavarat. Kypsät hedelmät putoilivat puista -ja mätänivät maassa, hyönteiset kuolivat tai hakivat itselleen suojan -puunkuorien lämpimän viitan takaa; tuli tähkien korjuun ja niukkojen -ateriain aika. - -Mutta näissä vaistoilleen uskollisissa linnuissa vallitsi kumminkin -itsekunkin piintyneestä itsekkyydestä huolimitta jonkinlainen -korkeampi, syvälle olentoon kätketty tarve: huolenpito elämän ja rodun -säilymisestä. Ja ikäänkuin joku säkättävä kiusanhenki olisi heitä -yllyttänyt, pääsi heiltä ruokaa löytäessä kurkusta kokoonkutsuva -kirkuna kuin vahingossa, ja silloin tulivat joka ilmansuunnalta -hajallaan olevat toverit koolle, joiden kanssa alkoi sitten hurja -kilpailu niukasta ateriasta, jonka kimppuun kaikki ahneesti hyökkäsivät. - -Oli sumuinen iltapäivä; hetkeä oli mahdoton sanoa. Väijyen paljaalla -puunoksalla, jolla lepäili tuloksettoman saaliinhaun jälkeen, -tarkasteli Hölppä avaruutta urkkivin ja vilkkain katsein. Silloin kuuli -hän vielä tiheästä metsiköstä, vielä lehtensä säilyttäneen tammen -juurelta heimonsa kutsuhuudon ja vastasi siihen heti. - -Kohotessaan ilmaan puoleksi paljaan metsän yläpuolelle, huomasi hän -etäällä kaksi muuta harakkaa täyttä vauhtia lentämässä yhtymäpaikkaa -kohti, josta merkki oli annettu, ja sinne hänkin suuntasi lentonsa. - -Pian tunsi hän sieraimissaan vastenmielistä ruudinhajua, ihan samaa -kuin sinä päivänä, jolloin oli nähnyt ammutun jäniksen. Hän ei -välittänyt jyrisevästä pamauksesta, joka oli kajahtanut ennenkuin -ruudinhajua alkoi ilmassa tuntua, kosk'ei tiennyt mitään tämän seikan -syistä ja seurauksista ja koska nuo äänet hänelle eivät olleet -läheskään niin vastenmielisiä kuin haju. - -Hän jatkoi kulkuaan, ja ruudinhaju nousi ilmaan paksumpana ja -vastenmielisempänä uuden pamauksen jyrähtäessä. Ei mikään pelottanut -häntä pysähtymään; Hänkin saapui perille, vaikka vasta taitavampien -siskojensa jälessä, juuri kun uusi salamanleimaus repäisi ilmaa -kaameasti valaisten näreikön. Silloin kuului hänen korvissaan kimeää -vinkunaa, ja rinnassa tuntui viiltävää kipua, niin että hän parkaisten -käännähti lennossaan ja lähti pakenemaan pois. - -Ja melkein samassa tämä havainto liittyi hänen tajunnassaan erääseen -entiseen: mies pitää pitkää, savuavaa piippua ja kiirehtii nostamaan -maasta murhatun toverin liikkumatonta ruumista. - -Oma veri, jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt, putoeli punaisina -pisaroina, näivettyneiden pihlajanmarjain näköisenä kirjavalle -höyhenpuvulle, jonka tahratut höyhenet takertuivat toisiinsa kuin -luonnon suomaksi siteeksi haavalle. Yksi lyijyrae oli tunkeutunut -hänen lihaansa ja oli täten opettanut hänelle, asettamatta alttiiksi -hänen henkeänsä, että ihminen oli vaarallinen. Mutta mitähän merkitsi -murhaajan vieressä tuo petturisisko, joka heidät viekoitteli ansaan? -Kutsumerkki annettiin aina samasta paikasta tyyninä iltapäivinä -syksyn lopussa, jolloin ei ilman värähdystäkään tuntunut metsässä, ja -heikkojen oksien viimeiset lehdet viittoivat hyvästinsä surullisina -kuin rumat kädet; ääni kantautui etäisyyksiin ja aika-ajoin sama kaamea -pamaus kuului vihlaisevana ilmassa. Harakoita, närhejä, myöhästyneet -laulu- ja viimeiset mustarastaat joutuivat väijymäpaikkaan; ainoastaan -vanhat talvilinnut, kokeneet ja varovaiset, viisaat, tarkkakorvaiset -korpit eivät sinne hairahtuneet ensinkään, koska osasivat sangen -tarkasti erottaa linnun äänen viekkaasta matkijasta, metsästäjän -kavalan houkuttelulinnun kutsusta. - - * * * * * - -Näin alkoi hän oppia elämän ankaroita läksyjä taistellessaan yht'aikaa -tuota kolmiliittoa: luonnonvoimia, nälkää ja ihmistä vastaan. - -Niin, ihmistä! Hän pelkäsi tätä nyt kovasti, olipa tämä aseissa tai ei. -Sillä koska hän ei ollut niin älykäs kuin korpit ja vanhat siivekkäät -toverit, ei hän ensinkään erottanut vaarallista, murha-aseilla -varustettua metsästäjää rauhallisesta kävelijästä, jolla oli viaton -keppi kädessään. Hän pakeni heitä kaikkia, vaikka uteliaisuus, hänen -vallitseva intohimonsa, malttamattomuutensa tyydykkeeksi usein asetti -hänet alttiiksi vaarallisille kohtauksille. - -Oli yksi noita viimeisiä, vielä aurinkoisia jälkisyksyn päiviä, joiden -kuulakas kauneus saa talven tulon tuntumaan kolkolta. Hölppä oli -noudattanut haluaan nähdä erästä perintövihollistaan, tarhapöllöä, -hyypiää tai huuhkajaa, hirveää yölintua, joka oli päivänvalossa -eksynyt, hukkunut ja haaksirikkoutunut, ja aikoi ilkamoiden ja -nokallaan iskien ruhjoa sen mäsäksi. - -Kuinka uljaasti päivälinnut hyökkäsivätkään tuon yhteisen vihollisen -kimppuun, jonka kaameaa parkunsa ympäristön kaiku kertasi! - -Kaikki syöksyivät katsomaan, kuinka se räpytti siivillään, aukoi hurjia -silmiään, jotka eivät mitään nähneet, ja kuinka se oli kykenemätön -vastaamaan vihollisten vimmastuneisiin nokaniskuihin. Kuului -monenlaista, kiihkeätä, vastakkain iskevien siipien kahinaa. Kuului -pesistään puunrungoista lähteneiden kultarintakerttujen siipien keveätä -kahinaa, joka säesti niiden monivivahteista "tui-tui" laulua. Ja tämän -jatkona kuului suurten, räyhäävien korppien kumeaa siivenpieksäntää. -Ahneet korpit ojenneltuine kynsineen näyttivät vapisevan halusta -ajatellessaan, että pian saisivat lujalla nokankärjellään viiltää -tuoretta lihaa. - -Mutta yhtäkkiä mustien lintujen piiri hajaantui. Heidän -taistelurintamassaan syntyi epäjärjestystä. Yhden huudosta laskeutui -kuriin tottunut joukko, kuuliaisena annetulle merkille tai käskylle, -tammipuihin muutamien satojen metrien päähän. Ja juuri kun Hölppäkin -saapui paikalle ottamaan osaa yhteisiin saaliinjakajaisiin, putosi -yksi lintu metsästäjän murhaavan lyijyn lävistämänä. Samalla kajahti -ilmassa hyvin tuttu pamahdus, korpit lähtivät päättävästi pakosalle ja -tekolinnun ympärillä kiertelivät enää vain varomattomat, joita ihmisen -lyijyrakeet ehtimiseen pudottelivat maahan. - -Hän oli välttänyt vaaran. - - * * * * * - -Rauhallisena, leppeänä talvi-iltana laskeusi lumi kuin kevyt pöly -maahan, peittäen sen ohuella verholla, jossa siellä täällä näkyi -kosteita paikkoja. Seuraavana aamuna esiintyivät sen valossa oksien -vienon sirot piirteet selvinä kuin liidulla piirrettyinä. - -Koska Hölpällä ei ollut mitään syötävää, lähti hän kuljeskelemaan -ympäri kylää etsimään hedelmäpuutarhoja ja hakamaan aitojen suojista -ihmisten hylkäämistä jätteistä itselleen päivän ravintoa. Pensasaitojen -suojassa, johon lumi ei ollut päässyt tunkeutumaan, näkyi paljasta -maata. Hän hyökkäsi sinne, vilkuen sivulle suojaisiin taloihin, joiden -ovet olivat pakkasta vastaan tiiviisti suljetut. - -Sieraimiin tunkeusi murenneen mättään turvekokkareiden seasta suloinen -lihantuoksu. Olipa hyvä onni! Ja aimo suupala aamiaiseksi! Mutta -juuri kun hän oli kajonnut näkymättömästä pyydysraudasta viekkaasti -esiinpistävään silavaviipaleeseen, sai hän kummallekin puolen päätä -kauhean korvapuustin, pyörtyi ja jäi paikalleen vangiksi. - -Kuinka kauan hän lienee ollut siinä tilassa? - -Hän heräsi kumeaan ääneen ja maa, jossa hän lepäsi, tömähti. Tuolla -näkyi jonkun suuren olennon hahmopiirteet. - -Silloin huomasi hän olevansa vankina, ymmärsi näkemänsä satimeksi -ja syötiksi, ja ponnistaen hurjasti jaloillaan, pingottaen kaikin -voimin lihaksiansa, ojentaen päänsä ja nokkansa kuin kaulan jatkoksi, -onnistui hänen irtautua niistä kahdesta metallisilmukasta, jotka häntä -pidättivät. Paikalle kiirehtivän ällistyneen miehen nähden lähti hän -lentämään, halveksien silavapalaa, joka lopulta oli käynyt viattomaksi, -ja painui, kirkuen pelosta, häikäisevää lumista taivaanrantaa kohden, -jonne keskipäivän lämmin aurinko vähitellen vaipui. - -Tähän saakka oli hän onnellisesti päässyt ihmisten kynsistä, ja hän -lupasi itselleen juhlallisesti, että vasta olisi varovaisempi ja -antautuisi seikkailuun vain silloin, kun toverien esimerkki olisi -hänelle riittävästi vakuuttanut, ettei siitä olisi mitään vaaraa. - - * * * * * - -Oli talviaamu. Valkoinen huurre kimalteli puissa monenvärisenä nousevan -auringon valossa. Tasangon lumipeite välkähteli suurena monisärmäisenä -timanttipintana. Ei tuntunut lähellä eikä kaukana olevan pelättävissä -sadinta eikä vihollista. Miksipä ei Hölppä olisi siskojensa mukana -rientänyt kärsivän toverin luo sen hätähuudon kuultuaan! - -Ehkäpä täällä tarjoutui nähtäväksi samallainen tapaus kuin kerta ennen -hämärissä lähellä kirottua lampea. Mutta täällä ei ollut vettä eikä -yhtään puuta. Etäältä multavallin takaa nousi sinertävä savu tyynenä ja -suorana kylmään, kuivaan aamuilmaan. - -Niinkuin kerta lammen rannalla, oli täälläkin todella harakka -omituisella tavalla joutunut vangiksi. Se makasi selällään -leveähköllä lankulla, ikäänkuin tahtoisi suojata itseään maan -kosteudelta, tuhkatiheään nostaen ilmaan jalkaparkojansa ja ruikuttaen -epätoivoisesti. Vaikea oli arvata, mikä tässä aiheutti tuollaista -kärsimistä ja hätää. - -Ja joka haaralta yht'aikaa, metsästä ja läheisistä puista, saapui tuota -tyhjännaurajaväkeä paikalle kutsun kuultuaan, vähemmän tuodakseen apua -vaarassa olevalle toverille kuin katsellakseen huvittavaa näytelmää, -joka tyydytti näiden joutilaiden uteliaisuutta. - -Siivet parista kohdasta kiinni lankussa, pään oikea puoli sitä vasten -painuneena makasi vanki siinä epämukavassa asennossa, julmia tuskia -kärsien, jalat ja vatsa ylöspäin. Kuin koko avaruus olisi romahtamassa -hänen päälleen, tutki hän tuskan huumaamana ainoalla aukiolevalla, -kivun ja kauhun suurentamalla silmällään sinitaivaan ääretöntä -syvyyttä, jonka nyt nuo kirkuvat ja kieppunevat siskot häneltä -pimittivät. - -Vähitellen kävivät he lähemmä vankia lentäen yhä alemmas ja asettuivat -vihdoin kaikki uteliaina hänen ympärilleen, kaula ja nokka oikosenaan, -supistaen hiljalleen piiriä tuon heidän uteliaisuutensa esineen -ympärillä. Pian hääri Hölppä, joka oli toisia kiihtyneempi, unohtaen -entisen päätöksensä, pahaa aavistamatta edestakaisin kirkujan -yläpuolella, jonka jalkojen kynnet alituiseen koukistuivat, avautuivat -ja sulkeutuivat ikäänkuin etsien tukikohtaa mihin tarttua pystyyn -päästäkseen. - -Toiset harakat kävivät myös lähemmäs. Ei yksikään saanut selville -asiaa, ja onnetonta hermostutti toverien loppumaton säkätys. Siinä -toiset tunkivat tieltään toisia, siinä näkyi jos jonkinlaisia eleitä, -ällistyneitä, urkkivia katseita. Mutta äkkiä tarttui tuo onneton -jaloillaan hurjasti Hölppää kaulaan, tämän joutuessa vangin kynsien -ulottuviin ja kumartuessa hänen ylitsensä paremmin asiasta selvän -saadakseen. Onneton, jonka hermot epätoivo oli ylenpalttisesti -kiihottanut, takertui häneen kaikin voimin. Toinen huuto, tukahtunut ja -kimeä, Hölpän oma huuto kuului vastauksena vangin kirkunaan ja heidän -äänensä yhtyivät oudoksi epäsoinnuksi, joka sai toiset hämmästyksestä -pysähtymään liikkumattomiksi ja kauhusta jäämään ääneti. - -Hölppä tahtoi kaikin mokomin irtautua, ja koska hän ei huudoillaan -saanut toista hellittämään heikkoa ja liikkuvaa tukeaan, syntyi -molempien välillä ällistyneen joukon nähden outo ja tuima -kaksintaistelu. - -Vangin kynnet, tarttuvat kuristaen Hölpän kaulaan, joka vetäytyy kaikin -voimin taaksepäin päästäkseen hänestä vapaaksi; turhaan. Hänen kiukun -ja pelon jäykistämät jalkansa tepastelevat jäätyneessä maassa, ne -luiskahtavat ja hän kaatuu toverin päälle pitkäkseen, mutta nousee heti -taas hirmuisesti rynnistäen pystyyn ja koettaa puoleksi hervottomalla -nokallaan lävistää vangin rinnan tai puhkaista hänen silmänsä. Hän -on taas jaloillaan ja upottaa kynnet toisen vatsaan, tempautuen -hurjin nykäyksin taaksepäin. Hän polkee vankia raivokkaasti; tämä -taas, ikäänkuin olisi tunnoton toisen iskuille, kouristaa kynsiänsä -piintyneen itsepintaisena entistä lujemmin. - -Hölppä on tukehtumaisillaan, hänen silmänsä punertaa, hänen nokkansa -aukeaa alituiseen vetääkseen tyhjiin keuhkoihin ilmaa, hänen sydämensä -lyö rajusti. Lauma hänen ympärillään, huvitettuna tästä raa'asta -ottelusta, kikattaa ja säkättää. Noiden taistelevien, vihaa puhkuvien, -olemassaoloaan puolustavien ruikuttavat äänet kohoovat ilmaan yhä -kimeämpinä, yhä hätäisempinä, yhä tukehtuneempina. Äkkiä pyrähtävät -ympärillä-olijat lentoon halkaisten siivillään ilmaa ja molempien -taistelevien yllä syntyvä hiljaisuus tuntuu yhtä oudolta kuin virran -pauhu erämaassa. - -Epäilemättä on näköpiiriin juuri ilmestynyt yhteinen vihollinen. Ja -vaikkei Hölppä näe mitään, aavistaa hän, että ihminen on tulossa. Hän -ymmärtää, että ihmisvihollista on väistettävä ja senvuoksi oltava -ääneti, mutta ei kumminkaan jätä rajua tappeluaan vihollistensa -vastaan. Toinen ruikuttaa kumminkin edelleen täyttä kurkkua, ja kohta -saa pelätty vaara etäisyydestä huolimatta selvät piirteet ja töykeän -muodon. Kaukaa, hiljalleen kasvaen, jättiläiskokoisena, hirviömäisenä -lähestyy ihminen. Hän on parikymmentä kertaa Hölppää pitempi, hirveä, -eriskummainen, liikkuva massanpaljous. Hänen askeleensa tömisyttävät -maata, joka niiden alla lohkeilee, ja painavat pitkän, kaamean -hävityksen leiman ruohoiselle töyräälle, missä kaste timanttihelminä -kimaltelee niitetyllä nurmella. - -Hän tulee pelottavan näköisenä, kähisevänä, puhkuen kuin tulivuori -kuumaa hengitystään, joka höyryää aamupakkasessa, ja muistuttaa -uuninpiippua tai halkometsän sysihautaa. - -Mies onkin pelottavan näköinen, sillä hänet havaitessaan Hölppä unohtaa -kuristavan tuskan kaulassaan, ja mieleen muistuvat entiset vaarat, -jotka saavat hänen kauhun valtaan. Oi! häntä uhkaa sama vaara kuin -tuota tapettua pitkäkorvaa ja lyijyraesateessa hukkuneita siskojaan. Ja -vaikkei hän ymmärrä kuolemaa, tuntee hän sen tulevan noiden raskaiden, -lähenevien askeleiden mukana. - -Hän on epäilemättä merkillisen näköinen pörröisine höyhenineen ja -hurjine katseineen, sillä tarkastaessaan häntä kylmin silmin purskahtaa -mies äänekkääseen, ilkeään nauruun, joka saa harakan koko ruumiin -vapisemaan ja hänen mielensä entistä suuremman kauhun valtaan. - -Sitten mies kumartuu ja harakka tuntee jalkainsa olevan miehen -känsäisessä kourassa, noissa hirveissä pihdeissä, jotka ovat -moninverroin voimakkaammat kuin ne kynnet, jotka häntä pidättävät. -Hölppä kadottaa tasapainonsa ja jää riippumaan tappelutoverinsa -yläpuolelle, ollen kovassa puristuksessa toisen harakan vihaisien -kynsien sekä miehen kuumien ja epämiellyttävien pihtien välissä. -Korinan tapainen ääni pääsee hänen kurkustaan. Hän luulee turmion -hetken tulleen ja kuolemanpelon huumauksessa antaa hän miehen tarttua -hervottomiin siipiinsä, jotka ovat kuin elottomat airot. - -Mutta äkkiä tuntee hän miehen lihaksisen peukalon voimakkaana -vipusimena painuvan hänen lihaansa vasten ja irrottavan hänet -vangitsevien kynsien puristuksesta. Hän hengittää vihdoin, hän ei ole -kuollut, hänen päänsä on irti, hänen kaulansa vapaa. Hän on nyt enää -vain tuon miehen vankina, joka pitelee häntä jaloista, katsellen häntä -vangitsevalla, pyöreällä, terävällä silmällä, hymyillen voittajan -julkeaa hymyä, josta hän ei ymmärrä mitään, paitsi että hänen asemansa -on kauhea ja että hän ei milloinkaan enää näe metsäänsä. - -Silloin yrittää hän hurjassa itsensäsäilyttämispuuskassa taistella -vangitsijaansa vastaan ja iskee heti kaikin voimin kartiomaisella -nokallaan päästäkseen irti käsistä, jotka häntä pitelevät. - -Mutta salametsästäjän kourat ovat kovat kuin vanhat tammipölkyt, -joiden kuoren sisäpuolella hyönteisiä kesällä liikkuu, ja mies -vastaa hänen vimmattuihin ja voimattomiin hyökkäyksiinsä äänekkäillä -naurunhohotuksilla, jotka saavat harakan vielä entistä hurjemmin -iskemään häntä nokallaan itsensäsäilytysvaistonsa kuumeisessa kiihkossa. - -Ikäänkuin olisi tähän lopen väsynyt, avaa mies suuren häkin, jonka -asiaa viisaasti edeltäpäin harkiten on tuonut mukanaan. Häkin hän -on laskenut maahan ja heittää sinne Hölpän sulkien heti vankilan -rautaristikko-oven. - -Hölppä hyökkää ristikkoja vastaan, yrittää nokkansa ja jalkojensa, -kynsiensä ja siipiensä avulla murtaa rikki tuon metalliseinän, jonka -takana hän on vankina, pistää ulos jalkansa, iskee päänsä ristikkoja -vastaan, mutta kaikki hänen ponnistuksensa ovat turhia: häkin seinät -eivät liikahda, eivät anna myöten, eivät taivu. - -Ja hänen päänsä yläpuolella kuljettaa pilkallinen, raaka ja kauhea -käsi, jota hän ei voi haavottaa ja johon hän ei ulotu, koukusta tuota -liikkuvaa vankilaa vieden häntä tuntematonta kohtaloa ja kuolemaa kohti. - - * * * * * - -Mitä erilaisimpia ja aavistamattomimpia ääniä soi Hölpän korvissa, -vaan hän ei niistä välittänyt. Hänet oli vallannut yksi ainoa ajatus: -pakeneminen; hänellä oli yksi ainoa silmämäärä: rautaristikon -murtaminen tai irrottaminen. Ja kun hän näki jättiläismäisen -ihmismuurin ympärillään, oli hänen mahdoton arvata, kuinka ja millä -ihmeen vauhdilla vihollislauma oli voinut kasvaa noin moninkertaiseksi. - -Hän ei kyennyt erottamaan niitä toisistaan; ne olivat kaikki toistensa -kaltaisia, huolimatta erilaisesta koostaan, erilaisista kasvoistaan ja -erilaisista puvuistaan. Niissä oli kaikissa hänen mielestään sama haju, -ne olivat hänen pyövelinsä ystäviä ja yhdessä edustivat yhtä ainoaa -käsitettä: vihollista, vaaraa, kuolemaa. - -Vihollispiiri liikkui hänen mukanaan. Sieltä kuului hurjia huutoja, -naurua, sanoja, jotka kauhistuttivat Hölppää, sillä hän ei ymmärtänyt -ihmisten naurunhohotuksesta hituistakaan. Ja kun hänessä edelleen -sangen valtavana eli itsensäsäilytysvaisto, luuli hän, sovittaen -itseensä näkemänsä tapahtumat, näiden huutojen ilmaisevan vain -surmanhalua, jotta sitten hänen lihansa joutuisi nautittavaksi. Niin -oli hän ennen nähnyt ahneiden korppien tekevän, oli nähnyt niiden -kauheasti rääkyen sikinsokin iskevän puoleksi mädänneen eläimenraadon -kimppuun tai piirittävän jäniksen, joka nokaniskuilla haavotettiin, -tapettiin ja tuokiossa kilpaa syödä ahmittiin. Näin epäilemättä -kävisi hänenkin, ja jokainen huuto, sana tai naurunpurskahdus joka -pääsi ihmiskurkusta, sai hänen lämpimän, nuoren, vilkasverisen -linnunsydämensä kiivaammin sykkimään mustanvalkoisen, pitkäliepeisen -höyhenpuvun alla. - -Keskellä tätä sekasortoa ja rähinää, outojen hajujen, raskaan ja kuuman -ilman tunkeutuessa Hölpän sieraimiin, kävi hänen ympärillään äkkiä -pimeäksi. Tämä yllättävä pimeys koski kipeästi hänen mustiin silmiinsä, -joiden silmäterät kauhusta suunnattomasti laajenivat. - -Huono ilma ja kolkko pimeys piti Hölpän muutamia hetkiä pelon vallassa; -sitten hän vähitellen tottui. Tämä ei ollut yön pimeyttä, se oli -likaisen talonpoikaiskeittiön harmaata puolihämärää. Talonisäntä oli -palannut kaupungista taskussaan joku vähä rahaa, ja kunnianhimon -harhaan johtamana muuttanut talonsa ravintolaksi, missä keittiöstä -kylläkin tyhmästi tehtiin anniskeluhuone. - -Keskellä huonetta kohosi tukeva kivipylväs kömpelöille -kankirautakoukkuineen, joita siihen oli sinne tänne lyöty. Ne olivat -yhtä vanhat kuin itse pylväskin, ja niihin oli ripustettu epäiltävän -näköisiä käsipyyhkeitä. Kahdessa nurkassa näkyi mataloita pöytiä, -joilla oli puolityhjiä sameita laseja, ja toisella puolen kookas, -lyhyt-torvinen, punaluukkuinen kaakeliuuni, jonka kirkas takkavalkea -levitti koko huoneeseen ummehtunutta lämmintä. Vihdoin, huoneen -perällä, oven puolella kohosi tupauunirakennus, suunnattoman suuri -maalaisuuni, jonka pohja oli neljää neliömetriä laaja. Se suippeni -ylhäältä pyramiidin muotoiseksi, ja avattiin ja suljettiin kahdella -liikkuvalla laudalla. Nämä muodostivat katolla liikkuvan laitoksen, -jota sisäpuolelta hoidettiin pitkällä, kovettuneella ja mustuneella -hamppuköydellä lähellä leipäuunin suuta. Pylvääseen yhtyi suorassa -kulmassa kaksi tynnyriholvia, jotka tukivat uunirakennuksen huoneen -puoleisia kylkiä; talon seinät muodostivat samalla muurin ulkosyrjät. - -Katonrajassa kannattivat paksut, kuivat, mustat ja kovat poikkiorret -kuivattuja liikkiöitä ja lihamakkararivejä, ja kahdella vastakkaisella -seinällä riippui seinään muuratuissa suurissa rautakoukuissa -kaksi mahdottoman suurta sianlihakimpaletta, teurastetun porsaan -veriset puolikkaat, joiden alla paloi hiljainen katajavalkea. Ja -keskellä kaikkea tätä puuhaili punakkana ja lihavana emäntä pesten -kullankiiltäviä kupari- ja kalisevia pöytäastioitansa huuhdelaitteen -ääressä, josta vesi johtui pihalle, ja hänen apunaan hyöri isäntä ja -kaksi lasta, pieni poika ja tyttönen. Näistä piti nyt lyhyen sopimuksen -nojalla tulla Hölpän isäntäväki. - -Äkkiä heitettiin häkki pöydälle likaisten lasien keskelle, joissa -vieläkin näkyi juopuneiden sormien tahmeat jäljet, ja viisi kuusi -ihmistä oli heti Hölpän ympärillä. - -Hän näki suurien käsivarsien ja käsien tyrkkivän toisiaan ja seurasi -hurjistuneilla, kauhun suurentamilla silmillään näitä liikkeitä -kauhistuneempana kuin milloinkaan, ikäänkuin nyt olisi näkemässä -surmansa valmistuksia. Näkyi pieniä sormia liikkuvan vankilan -ristikoilla; ne ehkä halusivat tutustua Hölppään ja hyväillä häntä, -mutta ne olivat hänestä kovin uhkaavia, ja hän heittäytyi kokonaan -pahki häkin vastakkaiseen seinään miettien itsekseen, uhkaisiko ja -iskisikö nokallaan noita viholliskynsiä, jotka olivat heikommat kuin -hänen ja joiden kärjet olivat hyökkäykseen kelpaamattomat. - -Mutta Hölpän pelko kiihtyi kiihtymistään. Hänen ympärillään kuului -toisiaan vastaan iskevien lasien kilinää, näkyi kumartuvia päitä, -turpeita kauloja, liikkuvia käsivarsia, virtaavia nesteitä. - -Oli varpuis- ja hiirihaukkoja sata, tuhat kertaa pelottavampia olivat -nämä jättiläisviholliset monine vehkeineen. Nämä olisivat yhdellä -ainoalla pikarillisella voineet juoda kuiviin kirkkaan vesilätäkön, -joka näreikön kosteassa ja liejuisessa maaperässä oli karjalta säilynyt -ja yhdellä ainoalla kulauksella olisi se tuollaisen ihmismahan -mahdottoman suureen säiliöön hävinnyt. - -Entä sitten kaikki nuo oudot esineet, jotka Hölpästä näyttivät -vihollisilta: terävät, häikäisevän kirkkaat veitset, joiden ohuen -terän, ihmisen rikostoverin, hän näki vaivatta kahtia halkaisevan -suuret leipäkimpaleet; kupariastiat, jotka helähtivät vähimmästäkin -sysäyksestä; ja eräällä seinällä naulaan ripustettuna hyvin tuttu -metalliputki, pyssy, jonka hän ennen oli nähnyt jäniksen ja -varomattomien siskojen murhaajan käsissä. - -Mutta vielä enemmän kuin kaikki tämä, pelottivat häntä nuo kauheat -ihmisjoukot, jotka vetelehtivät huoneessa. Ne näyttivät ilmestyvän -salasta ja häviävän avaruuteen. Tuo suuri, joka puolelta umpinainen -katto ahdisti häntä koko painollaan, ja epäselvästi pelkäsi hän -sen luhistuvan. Kaiken tämän lisäksi sai ruhjoutumisen pelko hänen -huumaantuneena lyyhistymään kokoon joka kerta, kun jokin seinällä -riippuva esine heilahti, tai peräytymään häkkinsä kaukaisimpaan soppeen -ympärillä olevien häärivien miesten vähimmästäkin liikkeestä. - -Tässä sanoin kuvaamattomassa ajatusten ja tunteiden hämminkitilassa, -johon seikkailu hänet oli saattanut, tunsi hän kaikesta huolimatta -jonkunlaista tyydytystä huomatessaan itsensä ja pyöveliensä välillä -ohuen rautaristikkoverkon. Häkki oli alussa hänen vihollisensa, mutta -kävi sitten liittolaiseksi ja suojelijaksi, sillä Hölppä ei voinut tätä -aselepoa selittää muuten kuin siten, että hänen vihollisensa olivat nyt -kykenemättömiä halujansa tyydyttämään. - -Hänen täytyi pian luopua tästä käsityksestä, mutta niin kauan kun -hän ei ollut selvillä siitä, missä määrin ristikot voisivat kestää -äkkiarvaamatonta hyökkäystä, tunsi hän niiden takana olevansa suojassa -surmalta, jonka hän ilman niitä luuli auttamattomasti uhkaavan. - -Koko päivä kului näin ylenmääräisessä levottomuudessa, alituisessa -pelossa keskellä loppumatonta vihollisten hyörinää, jotka kaikki -uudelleen ja uudelleen tekivät saman liikkeen, kohottivat huulilleen -täyden lasin, ikäänkuin ymmärrettävällä merkkikielellä näyttääkseen -Hölpälle mikä kohtalo häntä odotti. - -Kuitenkaan ei kukaan tehnyt hänelle pahaa. Ilkeimmät ottivat vain -pyörittääkseen häkkiä, mikä suunnattomasti kauhistutti harakkaa, hän -kun ei voinut arvata syytä asuntonsa tutinaan. Tämä oli epäilemättä -hyökkäystä hänen turvapaikkaansa vastaan, mutta minkälaista? — Ja hän -luuli, että seinät ne pyörivät, miehet juoksivat, pöydät kääntyivät, -kastrullit, huonekalut rupesivat heilumaan nielaistakseen hänet ja -vetääkseen hänet tuohon rähisevään ja sekavaan mylläkkään. - -Vihdoin tuli pimeä. Väsymyksen, mielenliikutuksien ja nälän uuvuttamana -sulki vanki, joka oli tottunut rupeemaan aikaisin levolle, kaikesta -huolimatta silmänsä. Viileä leyhäys hänen yläpuolellaan sai hänen ne -jälleen avaamaan: hänen yllään liiteli kaameannäköinen käsi koskettaen -häntä ja kadoten, samalla kun kuului vieterin lipsahtava ääni. -Häkin oven oli vihollinen uudelleen avannut; hän ei ollut turvassa -rautaristikkojen takana. Vielä säilyneen tahtonsa viimeisetkin voimat -ponnistaen harakka aprikoi ja mietti tätä kauheata ajatusta, kun -keinotekoinen valo, ensin punertavana ja savuavana, näkyi puolipimeän -läpi, sitten säteili kirkkaasti, suurina, selvinä valojuovina, jotka -tekivät salaperäisiksi varjopaikat, missä mellastelevien hahmot -epäselvinä häälyivät. - -Hölpän silmäluomet, kirkkaaseen lampunvaloon tottumattomina, -sulkeutuivat äkisti verhoten riittämättömästi silmiä, sillä tämän -ohuen ihokalvon läpi tunkihe tuska, sille kun hänen ensimäinen -kauhea näkemänsä avasi tien. Ja koko illanvieton ajan rasitti häntä -painajaisena sekava ja kaamea tunto ympärillä liikkuvista häärivistä -olennoista, joita vastaan hän oli aivan kykenemätön puolustautumaan. - -Lopulta kuitenkin koitti yö ja tuli hiljaisuus ja uni. Tämä uni oli -lepoa. Ei se luonnollisestikaan ollut kesäöiden hiljaista autuutta, -lepoa kimmoisten vihreiden katosten suojassa toverien läheisessä -seurassa. Mutta Hölppä ei kuulunut niihin korkeampiin eläimiin, joiden -itsensäsäilytysvaisto on voimakkaampi kuin levon tarve, ja jotka -jaksavat valvoa kauan katsoen vaaraa silmästä silmään ja teeskennellä -tajuttomuutta, siten saadakseen jälleen kadotetun vapautensa; hän -vaipui siis levolliseen uneen. - -Herättyään aamunkoitteessa kaikkien muiden talossa vielä nukkuessa -näki hän esineiden hitaasti sukeltavan esille hämärästä, näki ne -liikkumattomina, elottomina seinällä tai lattialla. Ja nyt pystyi hän -tekemään ensimäisen jaotuksen näiden, liikkumattomien esineiden ja -liikkuvain ihmisten välillä: edelliset eivät olleet vihollisia, niillä -oli hänen metsänsä kaltainen elämä; ainoastaan elävät olivat pelättäviä. - -Tämän ensimäisen ja pitkän tutkimuksen jälkeen, jonka kestäessä -uteliaisuus melkein aina lopulta vei kauhistaviin tuloksiin, kävi -hän väliä pitämättä tuttujen, häkin pohjalla olevien siemenien sekä -toisten, outojen tavaroiden, sulotuoksuisten ja houkuttelevien -herkkujen kimppuun yhtä luontevasti kuin olisi ollut metsässään, -miettimättä mistä hänelle mahtoi tulla tämä odottamaton ravinto. Siinä -oli piirakkaa, leivosta, sokuria, jota kaikkea joku kaitseva käsi oli -ristikkojen läpi vankilaan pistänyt. - -Pieni kulpponen oli täynnä haalistettua vettä, jonka pinnalla -pölyhiukkasia ryhmittäin uiskenteli. Hän ojensi kaulansa melkein -vaakasuoraksi, aukaisi nokan vedenpinnan tasalla, pisti sen upoksiin -raottaen sen hyvin teräväksi kulmaksi, kohotti sitten jälleen päänsä -nopeasti nielaistakseen näin ammennetun veden, kaula ja nokka -oikoisenaan, kuin olisi katsellut kattoa tai ollut salaperäisessä -haltioitumistilassa. Ja näin hän teki useampia kertoja. Näin joi -hän ennen vapaana ollessaan näreikköjen savipohjaisissa notkelmissa -lymyilevistä raikkaista lätäköistä. - -Silloin syntyi hänen mielessään, joka kipeimpäin tarpeiden saatua -osittaisen tyydytyksen oli melkein rauhottunut, ensi kerta ajatus, -että nuo rähisevät ja kauheat olennot hänen ympärillään eivät ehkä -tahtoneetkaan saattaa häntä hengiltä: olivathan he murtaneet auki -turvapaikan hänelle pahaa tekemättä ja antaneet hänelle tarpeellista -ravintoa. Mutta kuullessaan läheisestä navetasta kukon kiekunaa ja -koiran haukuntaa, kiirehti hän ahmimaan kitaansa kaikki ruuan tähteet -peljäten uudelleen joutuvansa satimeen ja vangittavaksi, ehkäpä myöskin -varoen tämän rautaristikkojen sisälle joutuneen ravinnon hukkumista. - -Koirat olivat hänelle tuttuja. Ne saattoivat hänet vain vähäisen -levottomaksi, sillä hänen ei ollut tarvinnut kärsiä mitään niiden -tähden eikä vähintäkään varoa noita nelijalkaisia rähisijöitä, joiden -nokka, niiden hurjimmassakin laukassa ja rajuimmassakin innostuksessa, -ei koskaan jättänyt maata ja halveksi avaraa ilmaa, jossa hän elämänsä -vietti. Mutta hän pelkäsi aikalailla peuhaavia kanoja, joista hänellä -ei ollut minkäänlaisia kokemuksia. Ja kun kohta huoneen seinien takaa -alkoi kuulua sysäyksien ja kumean kolinan säestämiä ihmisääniä, valtasi -hänen mielensä taas outouden ankeus. - -Pian näyttäytyi mies astuen kiireesti kömpelöillä puukengillään. -Hölppä piti sitä vielä vihollisenaan, ja se hänestä muistutti hänen -vangitsijaansa. Sillä myöhemminkin, kun hän jo tunsi erikseen talon -joka asukkaan, ei hän pystynyt heistä milloinkaan erottamaan sitä, joka -oli hänet siirtänyt härmäiseltä kedolta korisemasta toverinsa kynsissä, -tähän kolkkoon ja savuiseen taloon. - -Hän katseli syrjäsilmällä miestä uteliaana ja epäluuloisena, nokka -ojennettuna, puolustukseen valmiina, ja tuo toinen, nähdessään että -harakka oli ahminut ruokansa, puhkesi ilonpurkaukseen, jonka sisällöstä -vanki erehtyi, sillä hänen kaulahöyhenensä pörristyivät ja hänen musta -silmänsä välkkyi suurenneena ja entistä tuimempana. - -Silloin tuo vihollinen heitti taas siemeniä häkin pohjalle ja laski -ristikkojen välistä uusia makeita herkkuja, Hölpän siivet levällään -peloissaan peräytyessä vastakkaiselle puolelle, nokka miestä kohti -tähdättynä. - -Sitten mies ryhtyi työhönsä ja siistiessään keittiötä luuta kädessä -piti syrjästä harakkaa silmällä nähdäkseen, koskisiko se herkkuihin, -joita hän taas oli sille antanut. Hölppä ei sitä ensinkään ajatellut; -hän näki pölypilvien kohoovan ja pakenevan vaaniskelevan miehen luutaa; -hän tunsi mieltään painavan kysymyksen, mitä miehen syrjäkatseet -mahtoivat merkitä; hän luuli olevansa miehen ponnistuksien ja työn -päämääränä ja koetti tarkasti tutkia miehen tekoja ja eleitä, -saadakseen niiden nojalla käsityksen miehen aikeista hänen suhteensa. - -Kaksi pääajatusta taisteli keskenään hänen aivoissaan: olivatko miehen -liikkeet ja äänet hänelle suosiollisia vai olivatko ne vihamielisiä? -Tai tarkemmin sanoen — sillä nuo kaksi alituista ajatusta olivat -tarkoin määrätyt ja selvät — tahtoiko mies laskea hänet vapaaksi vai -tappaa? Sillä Hölppä ei arvannut, että näiden kahden mahdollisuuden -välillä saattoi olla kolmas, koskei milloinkaan ollut nähnyt vankia -eikä itse ollut vankina. - -Hänen olonsa häkissä näytti hänestä siis ohimenevältä välitilalta, -jonkinlaiselta pysähdykseltä vapautumisen tai kuoleman tiellä. - -Ja heti syntyi hänen mielessään toivo, että mies laskee hänet vapaaksi, -koskapa hän jo kauan oli antanut hänen olla rauhassa ja tarjonnut -hänelle ruokaa, jonka puutetta vapaat, laihat toverit nyt saivat -paljaassa metsässä kärsiä. - -Tällä hetkellä liikahti kamarin ovi uudelleen ja emäntä astui sisään. -Kysymys kävi monimutkaisemmaksi, Hölpän katseet siirtyivät vuorotellen -toisesta toiseen, hän koetti huomata eroavaisuuksia näiden kahden -samanlaisen olennon välillä ja tutkia, oliko hänen syytä epäillä toista -enemmän kuin toista. - -Hajuaistinsa ja kuulonsa, etupäässä hajuaistinsa nojalla aavisti hän -vaimon olevan hyväntahtoisemman, sillä tämä ei hajahtanut tupakalle, -ja vaikka hänen äänensä olikin epämiellyttävä ja kirkuva, muistutti se -soinnullaan jonkun verran Hölpän heimoon kuuluvien olentojen ääntä, -sillä se ei ollut niin karhea ja käheä kuin miehen ääni. Mutta kun -lapset näyttäytyivät, arvosteli hän ne edellisistä eroaviksi, koska ne -ylettyivät vain pöydän tasalle. Hänen ei tarvinnut nostaa nokkaansa -tarkatakseen niiden silmiä eikä peljätä että ne kaatuvat hänen päälleen -ja musertavat hänet. - -Näin oppi hän tuntemaan kodin ihmiset ja tavarat. Lapset kävivät -piipittämässä hänen häkillään puhellen hänelle lempeitä ja hyväileviä -sanoja, joita hän kuunteli naisellisin, hiukan keikailevin elein pää -kallellaan. Usein he pistivät ristikkojen läpi pieniä korpun ja kakun -palasia, joita hän silloin tällöin noukkasi kiihkeästi ja hätäisesti, -mikä hänen suureksi ällistyksekseen sai lapset purskahtamaan nauruun. - -Mutta koska he eivät yrittäneetkään tehdä hänelle pahaa, — eivät -ylipäätään enempää kuin muutkaan ihmiset, jotka päivän kuluessa kävivät -istuskelemassa pöydän ympärillä, kilistämässä lasia, kirkumassa ja -nauramassa ja toisiaan tuuppimassa —, sai hän pian luottamusta talon -ihmisiin, ja iltapuolella otti vastaan melkein kaikki ne herkut, -joita hänelle ristikkojen läpi tarjottiin. Koska oli aamusta lähtien -ylenpalttisesti ahminut ruokaa, kajosi hän niihin vain hiukkasen makuun -päästäkseen, sitten antoi niiden pudota vadin viereen muka talteen, -ties minkä vaiston opastuksesta, jota ei milloinkaan hänen vapaana -ollessaan oltu nähty, vaan jonka epäilemättä synnytti hänen vangiksi -joutuessaan salainen levottomuus ja haihtumaton epäluulo ihmisiä -kohtaan. - -Näin kului useampia päiviä peräkkäin hitaassa ja tyynessä -totuttautumisessa ihmisiin ja esineisiin. Ja yhä toivoi hän vapautuksen -olevan lähellä ja ilmaisi tätä vapaudenikäväänsä iskemällä nokallaan -vankilan ristikkoseiniä. - -Hän tunsi nyt talon kaikki asukkaat. Hän oli oppinut muista erottamaan -lapset niiden erikoisen hajun ja puvun perusteella ja antautui -niiden kanssa tekemisiin mikäli ne hänessä luottamusta herättivät. -Eikä hän saanut niihin luottamusta niin paljon omien persoonallisten -kokemuksiensa kuin lasten erikoisominaisuuksien, niiden hajun, äänen, -puvun, liikkeiden, koon nojalla. Hän luotti vaistoonsa enemmän kuin -siihen mitä näki. Hän piti emännästä ja pienestä hiljaisesta tytöstä -enemmän kuin meluavasta ja vilkkaasta pikkupojasta, ja erittäinkin -enemmän kuin lasten karheaäänisestä isästä, jonka kudotun mekon joka -silmukka tuli tupakalle ja joka suustaan puhalteli saastuttavaa savua. -Tämä oli vastenmielisempää kuin se savu, mikä hänen sieraimiaan kiusasi -sinä päivänä, jolloin hänen punainen verensä helmeili hänen tuuhealla, -kirjavalla puvullaan. - -Hän odotti väsymättömästi vapautustaan, uskoen siihen koko -elämänrakkautensa täydellä voimalla, jonka vitkalleen saatu luottamus -häntä ympäröiviin olentoihin oli lisännyt kymmenkertaiseksi. - - * * * * * - -Hän eli pian jonkunlaisessa kuumeessa, jonka vallassa katseli -tavallisimpiakin toimia, joita näki suoritettavan, niitäkin joihin jo -oli tottunut ja joiden tarkotuksesta oli päässyt selville, yhdeltä -ainoalta näkökohdalta, antaen niille kokonaan toisen, halunsa -ja tarpeensa mukaisen merkityksen. Toiselta puolen selittivät -vanginvartijat tuon oudon vilkkauden, hyppelehtivän kepeyden, alituisen -lörpöttelyhalun kohtaloon tyytymiseksi ja aikoivat vihdoinkin toteuttaa -tuumansa ja antaa Hölpälle hänen lopullisen paikkansa perheessä. - -Molemminpuolisesta ymmärtämyksen puutteesta syntyi siis väärinkäsitys, -saattaen vangin äärettömän vaaralliseen tilaan, joka väkistenkin -joudutti kohtalokasta ratkaisua. - -Oli kolea iltapäivä lopputalvella. Sade ilma pakotti ihmiset -pysyskelemään seinien sisällä lämpimien huoneiden raukaisevassa -rauhassa. Mutta ulkona kävi maa paljaaksi, likaiseksi, harmaaksi, -sade piiskasi sitä, tuuli pieksi ilmaa ja luonto näytti hoippuvan -raskasmielisenä kuin juopunut, joka lähtee liikkeelle nukuttuaan -maantienojissa. - -Ikävä piiritti taloa, rasitti olennoita, tunkihe läpi seinien. -Vuodenaikain vaihtumisen tuska kajahti kumein äänin ihmisten sydämissä, -mutta Hölppä hyppelehti ilosta ja lörpötteli kuumekiihkoisena, mikä sai -hänen isäntäväkensä jouduttamaan tuumansa toteuttamista. - -Kohta avasi häkin oven käsi, jota Hölppä luuli odotetuksi -vapauttajaksi. Ja hän jo syöksyi oviaukkoa kohti, kun tuo käsi avasi -hänen yllään, kuten ennenmuinoin salametsästäjän käsi, uhkaavat, -lihaksiset, kavalat viisihaaraiset pihtinsä. - -Hölppä peräytyi häkin perälle, mutta käsi seurasi häntä itsepäisenä -ja hirveän näköisenä, ja kohta se taas leijaili hänen yllään kuin -petolintu, joka on saaliiseensa iskemäisillään. Tuskin Hölppä ehti -nostaa nokkaansa ja katsahtaa siihen, kun se todellakin laskeutui -ilkeänä ja paksuna, ympäröi hänet leveänä vyönä, puristi hänen -rintaansa ja selkäänsä ja veti hänet ulos häkistä vastustuksesta -huolimatta, veden vuotaessa kumoon kaatuneesta kulpposesta ja häkin -vieriessä lattialle. - -Mutta silloinpas Hölppä irtautui miehen käsistä räpyttäen rajusti ja -hätäisesti siivillään, puolustautui hurjasti nokallaan ja kynsillään ja -pyrähti äkkiä lentoon valoa ja vapautta kohti. - -Hurja isku, kivuntunne nokassa, haava rinnassa — ja hän putosi keittiön -kosteaan huuhdelaitteeseen kumoon kaatuvien ja särkyvien pöytäastioiden -sekaan. Sillävälin laskeutui käsi äskeistä kovemmin ja töykeämmin hänen -ylitsensä ja puristi häntä vimmatusti. - -Hölppä ei tiennyt mitään ikkunasta ja sen läpikuultavista -lasiruuduista, jotka läpäisemättömänä ja kavalana välimuurina erottivat -vapaan ulkoilman vankilasta. Hän oli hyökännyt lasia vastaan, joka -oli iskun kestänyt, ja ällistyneenä sellaisesta tuloksesta laskenut -siipensä kokoon töksähtäen raskaasti alas. - -Nyt piteli mies Hölppää vihaisena käsissään puristaen häntä hurjasti -kuin aikoisi vankinsa tukahuttaa, ja Hölppä, joka nyt ymmärsi että -häntä ei lasketa vapauteen, luuli viimeisen hetkensä lyöneen. - -Hän pyristeli kaikin voimin vastaan, koettaen tarrautua kynsillään -noihin koviin käsiin jotka pitelivät häntä vankinaan, mutta pääsi pian -selville siitä, että hänen ponnistuksensa olivat turhat kuten ennen -onnettomalla kentällä. Hän vavahti joka sulassaan nähdessään vaimon -käsissä kiiltävät sakset, jotka avautuivat kuin suuri, petollinen nokka -ja sulkeutuivat kaameasti viuhahtaen. - -Tuo nokka se hänet tuhoaa. - -Oudot kädet kääntelivät, likistelivät häntä ja jäykistivät hänet -liikkumattomaksi. Kohta tunsi hän pyrstössään julmaa tuskaa, ikäänkuin -suuret pyrstösulat, joilla hän ohjasi lentoansa, olisivat joutuneet -hammasrattaiden väliin ja käännähtäneet kiinnekohdassaan ennen -irtaantumistaan. - -Sitten tuli siipisulkien vuoro. Hän tunsi vuorottain oikean ja vasemman -siipensä kauheassa nipistyksessä turtuvan, sitten kuuli hän kuivaa -narskahdusta, jota seurasi pienten, kepeäin esineiden putoamisesta -syntynyt heikko kahina. - -Samassa alkoi hän miehen kouran puoleksi tukahuttamana korista -kaameasti kuin teurastettava kana henkihieverissään. Hän odotti -loppuiskua eikä epäillytkään — vaikkei hänellä siitä ollut vähintäkään -kokemusta — että se olisi juuri kokemaansa sanomatonta tuskaa vieläkin -vihlovampi. - -Äkkiä lakkasi puristus, hänen ymmärtämättään minkätähden, ja ainoastaan -pahoinpidellyissä sulissa tuntui yhä vielä kovaa kipua. Ällistyneenä -huomasi hän olevansa pöydän kulmalla, ja ympäriltä kuului talonväen ja -kapakassa-kävijäin ivallinen pilanauru, jota hän kerta kaikkiaan ei -ymmärtänyt. - -Tapahtunutta selvittämättä hän hypähti koholle, levitti siipensä aikoen -uudelleen kaikesta huolimatta täyttä vauhtia lentää ikkunaa kohden. -Mutta hänen voimattomat siipensä — päinvastoin kuin lammella sattuneen -onnettomuuden tapahtuessa — eivät häntä kohottaneetkaan lentoon. Hän -putosi jälleen raskaasti pöydälle ympärillä-olijain purskahtaessa -entistä rämisevämpään nauruun. - -Kauan räpytteli hän katkottuja siipiänsä, mutta turhaan: hän ei päässyt -kohoomaan. Jalat, jotka edelleen olivat käyttökelpoiset, suorittivat -kyllä tuon alkuhypyn, joka tavallisesti oli niin siro, mutta nyt -naurettavan kömpelö. Ja tuo silvottu lintuparka ravisti turhaan -päätänsä, jalkojansa, vartaloansa, ikäänkuin esittäisi surullisen -naurettavaa tanssia, mutta ainoana tuloksena oli ärsyttävät, rähisevät -naurunhohotukset. - -Silloin selvisi hänelle, että jotakin oli muuttunut, että juuri -äskettäin avattiin kuilu hänen ja vapauden välille, että hän ei enää -voinut lentää eikä paeta, että oli auttamattomasti vankina. Ja hän -pakeni kuin hurjan epätoivon puuskassa suljettua häkkiänsä kohti, -ja kun ei päässyt sisälle, kiersi sen ylt'ympäri, kyyristyi sen taa -ristikkoja vasten, painoi päänsä katkottujen siipien suojaan ja -kieltäytyi itsepäisesti iltapäivän pitkään syömästä, juomasta ja -liikkumasta. - -Ihmiset hänen ympärillään käyttäytyivät kuin olisivat sairasta -oppimassa, tuumaillen ja puhellen keskenään vakavina. Hän antoi heidän -puhella ja kulkea ohitseen vähääkään heistä piittaamatta, ilmaisten -pohjattomia kärsimyksiään ainoastaan pörristämällä höyheniänsä -värisevänä ja ikäänkuin viluissaan, merkiksi, että sanomaton epätoivo -vapisutti turvatonta, silvottua lintuparkaa. - - * * * * * - -Mutta Hölppä oli vielä nuori ja hetkellisiä olivat hänen vaikutelmansa, -tunteet aivojen tasalla. Yöunesta herättyään — hän oli näet kaikesta -huolimatta nukkunut — ei hän ollut täydelleen unohtanut kohtaloansa ja -vankeuttansa, mutta tyydyttämätön ruokahalu ja huoli turvallisuudesta -olivat epätoivon vaimentaneet. Hän söi siis kakkuja ja muita herkkuja, -joita hänelle tarjottiin; hän joi kulpposesta raikasta vettä, jota -hänelle siihen kaadettiin, ja hänen sopimattoman uteliaana hypellessään -pöydältä pöydälle, huoneesta toiseen haihtui tuska vähitellen. - -Hän tutki kaikkea aivan turhantarkan huolellisesti. Mutta kukapa -voisi varmaan sanoa, minkä tarpeiden kannalta hän esineitä arvosteli? -Oli varmaan sellaisia, joita saattoi syödä; sitten vetivät kiiltävät -esineet puoleensa hänen huomionsa, vedoten hänen vaistomaiseen, -vaaralliseen ja vastustamattomaan uteliaisuuteensa. Enimmät esineet -huvittivat häntä vain uutuudellaan, toisinaan niiden paikka kiinnitti -epämääräisesti hänen huomiotansa, toisinaan taas se aivan erikoinen -hyöty, joka hänellä niistä saattoi tilapäisesti olla. - -Hän rupesi pian erityisesti suosimaan pöytää, jolta hänelle makeat -suupalat putoilivat. Siellä kiiltelivät metalliset pöytäkalut, -teräsrautaveitset, viinin ja marjamehujen lämpimät värit loistivat -kirkkaina ja valo heijastui säteilevänä maljojen pinnasta. - -Ruuan aikana kierteli hän aterioitsevien ympärillä pää kallellaan ja -sivulleen kääntyneenä. Hän seurasi aterioitsevien liikkeitä, kuunteli -ja odotti, että joku heistä kutsuisi häntä rääpiäisille. Hänen -tajunnassaan oli syönnin hekuman mielikuvaan pian alkanut liittyä -hänen kaksitavuinen Hölppä-nimensä yhdeksi käsitteeksi. Kun hän kuuli -nimeänsä mainittavan, käänsi hän tähystelypaikassaan päätään tarkan -täsmällisesti suoraan sitä kohti, joka hänen nimensä lausui, hyppi ja -juoksi sen luo siiventyngät levällään juoksua helpottaakseen ja kulkua -jouduttaakseen. - -Hän hääräili pöydän ympärillä seuranaan Pyry-koira, jota hän ei juuri -pelännyt, sekä Mirri-kissa, jonka käynti oli pehmeätä, korvat erittäin -herkät, sieraimet värähtelevät ja häntä alituisessa liikkeessä. Mirrin -terävää kynttä hän pelkäsi vielä nytkin, vaikka kumpikin heistä oli -salaa suostunut toista suvaitsemaan. Tämä suostumus oli syntynyt -erään hurjan ottelun jälkeen, jossa he olivat oppineet kunnioittamaan -toisiaan, harakka kissan kynsiä, tämä taas edellisen vahvaa nokkaa. - -Sitten alkoivat päivät vieriä yksitoikkoisina ja harmaina keskellä -yltäkylläistä, hyvänmakuista ja vaihtelevaa ravintoa, ja vankeuden ensi -päivien syvä, epätoivoinen tuska vaimeni vähitellen sekä tupakansavun -täyttämän huoneen raskaan, raukaisevan lämmön että alituisen, uutteran -herkuttelun vaikutuksesta. - -Ulkomaailma, katu, aurinko olivat häneltä vielä kielletyt, mutta hän -oli ne melkein unohtanut, ja ainoastaan uinuva vaisto sai hänen vielä -aina herätessään räpäyttämään siipitynkiänsä kuin yrittääkseen luvatta -lähteä lentoon ja ilmaistakseen kadotetun vapauden ikävää. - -Hän tunsi keittiön rauhaisat sopukat, tunsi turvapaikan uunin takana -kivisen tuhkapesän lähettyvillä alempana leivinuunin suuta; hän tunsi -ne paikat, mistä saattoi tehdä pilaa Mirristä ja nipistellä Pyryä -tarvitsematta peljätä edellisen kynsiä ja jälkimäisen hampaita. - -Muuten hänen pilailunsa Pyryn kanssa ei koskaan mennyt yli sen -leikillisyyden, mikä on suvaittua hyvien tovereiden kesken. Pyry -oli heti heidän ensi kertaa kohdatessaan haistellut häntä kauan, -sieraimet värähtelevinä, tuuppaillutkin hiukan kuonollaan, mikä kaikki -ilmaisi sangen hienoja tunnevivahduksia ja samalla oli jonkunlaisena -varotuksena. Tämän pohjalla oli hän harakasta muodostanut käsityksensä -ja tunsi melkein välinpitämätöntä tai pikemmin passiivista sääliä tuota -vangittua, surkastunutta villiolentoa kohtaan, joka ei edes kelvannut -syötäväksi ja oli kykenemätön häntä vahingoittamaan. - -Pyry, ajokoira, harrasti vain karvaisen otuksen metsästämistä; -ainoastaan paremman puutteessa, poikkeustapauksissa, hätätilassa, -ahdisti hän peltopyitä ja viiriäisiä. Mitä laulu- ja mustarastaisiin, -harakoihin ja muihin metsälintuihin tulee, hyi! ne eivät hänelle -kelvanneet. - -Kun Hölppää nykyään vaivasi ylenpalttinen ikävä tai kun hänen hyvä -tuulensa paisui yli äyräittensä, tarttui hän salavihkaa takaapäin -nokallaan koiran hännänpäähän, nipisti sitä hiukan, pujahti piiloon ja -tuli hetken kuluttua uudelleen näkyviin. Pyry taas, joka oikeastaan -ei ollut kovinkaan kyllästyksissään eikä suutuksissaan, vilkaisi -häneen syrjästä suurella, pyöreällä silmällä, ärähti tai uhkaili äkkiä -hampaillaan hälväisten, tekemättä hänelle milloinkaan vähintäkään -pahaa. Näin käyttäytyi hän muutoin lapsiakin kohtaan, joihin oli -tottunut. - -Hölppä ei näin uskaltanut vehkeillä Mirrin kanssa, ja jos sattumalta -syntyi riitaa herkkupalasta, peräytyi hän viisaasti annettuaan -viholliselleen itserakkautensa tyydykkeeksi muutaman aimo näpsäyksen, -kuten kohtuullista olikin. - -Hän pelkäsi suuresti juomareita, joiden isot kädet häntä -kauhistuttivat, ja ylipäätään hän ei pitänyt siitä, että hänet otettiin -kädelle, sillä isäntä uudisti saksineen ensimäisen leikkauksen, joka -Hölpältä lopullisesti oli sulkenut ilmojen tien, alussa joka viikko, -myöhemmin joka toinen, peläten harakan salaa pääsevän karkuun. - -Kun Hölppä näki miehen tarttuvan tuohon viuhahtavaan, kiiltävään -metallinokkaan, alkoikin hän lymyillä missä vain luuli olevansa muilta -salassa tai saavuttamattomissa: huonekalujen alla, pimeissä ja ahtaissa -loukoissa, ainapa jousipatjain vieterein lomissa, jolloin oli pakko -mullistaa kaikki sänkyvaatteet häntä pyydystettäessä. Silloin syntyi -huoneessa sanomaton sekasorto, mahdoton mylläkkä. Lopulta oli talossa -syntynyt päätön takaa-ajo, sillä kun Hölppä huomasi, että hänet oli -löydetty ja että hän oli kiinni joutumaisillaan, etsi hän paossa -pelastustaan. Vasta neljännestunnin kuluttua, juostuaan ristiinrastiin, -kun jo voimat olivat lopussa ja sydän löi rajusti, antautui hän kiinni -pikku tytölle, jonka tiesi vähemmän raa'aksi ja sääliväisemmäksi -kuin muut. Mutta pienokaisen täytyi jättää hänet miehelle, ja Hölpän -oli pakko alistua kohtaloonsa nyt niinkuin ennenkin, tuohon siipien -tuskalliseen ja häpäisevään leikkaukseen. - - * * * * * - -Sillävälin saapui kevät. Aurinko tunkeutui talon huoneisiin murtautuen -läpi höyryharsojen, tanssittaen säteittensä ympärillä pölyhiukkasia, -valaisten koreaväristen seinäalmanakkojen vanhoja kehyksiä, leikitellen -kiillotetuilla pinnoilla, laskeutuen mielihyvin pullojen kyljille -ja liemimaljojen pinnoille, jotka loistivat kuin juopuneen viinistä -hehkuvat pöhöttyneet posket. - -Tänään oli Hölppä tavallistaan vilkkaampi, kuumeisempi, ja hyppi -entistä enemmän. Usein hypähti hän ikkunalle asti, näppäillen nokallaan -kovia lasiruutuja mitään ymmärtämättä ja hengitti joka huokosellaan -tätä luonnollista lämpöä, josta hän niin pitkän ajan kuluessa oli -vieraantunut. - -Hän ei ollut koskaan uskaltanut mennä ulos ovesta, sillä joka kerta, -kun se äkkiä naristen, humahtaen työntyi auki, pilkisti oviaukosta -ovipielien kehyksien välitse erään kotiolion juron näköinen naama. Tätä -oliota hän aina epäili ja pelkäsi sen painavaa ja huojuvaa massaa. -Sen hyllyillä tärisivät vadit, lasit ja pullot arasti ja pelokkaasti -kalisten. - -Ehkäpä esineetkin tunsivat pelkoa, koskapa ne natisivat ja vapisivat, -kun ihminen niitä lähestyi polkien lattiaa suurilla naulapohjaisilla -kengillään. - -Hän tahtoi päästä ulos ikkunasta. Se avattiinkin hänelle eräänä -kirkkaana toukokuun päivänä puolenpäivän aikaan.. - -Kun hän ikkunan ulkoreunalla muutti äkkiä toiseen ilmapiiriin, siirtyi -keittiön epäterveellisestä ja löyhkäävän raskaasta ilmasta puhtaaseen, -raikkaaseen kevätilmaan, tunsi hän melkein samaa kuin ennen huoneeseen -hautautuessaan. - -Kun hän nyt oli tottumaton valoon, puhtaaseen ilmaan, äärettömään -avaruuteen, jossa hän ennen liikuskeli, häikäisi se hänen silmiänsä, ja -hän vaistomaisesti pelkäsi unohdetun, etäisen, melkein vieraan maailman -jälleennäkemistä. - -Mutta tätä tunnelmaa ei kestänyt. Sydämensä syvimmässä oli hänellä -elävänä säilynyt rakkaus avaruuksiin ja villieläimen vaisto, nimittäin -tarve elää elämänsä vertaistensa parissa eikä muukalaisten keskellä. - -Olemuksen syvyyksistä kohoava hämärä muisto pyyhkäisi hyökyaallon -tavoin hänen mielestään kaiken tapahtuneen ja hänen vapisevat siipensä -avautuivat levälleen kohottautuakseen lentoon metsää kohti. - -Raskaasti putosi hän maahan ällistyen putoamistaan, jota ei ollut -osannut aavistaa. Nyt muisti hän asemansa, jonka hän innostuksen -huumeessa oli unohtanut, ja tunsi pohjatonta epätoivoa, jota vastaan -tahtoi taistella. Metsä oli etäällä auringon puolella; varmasti hän -sinne kumminkin menee, juoksee jaloillaan, räpyttää siiventyngillään ja -on vapaa! Ja hän läksi. - -Mutta tuskin oli hän ottanut kymmentä hyppäystä, kun kadun rähinä ja -liike häntä alkoi kauhistuttaa. Eläimiä, joita hän ei milloinkaan ollut -nähnyt läheltä eikä alhaalta päin: hevosia ja härkiä, jotka laahasivat -perässään vihlovan rämiseviä rautaesineitä, kulki uhkaavan näköisinä -lähettyvillä, hirnuen ja mölisten; miehiä, heiluva ruoska kädessä -tuli näiden jälessä kimeästi huutaen; poikasia, jotka viskelivät -kiviä, kulki kirkuen häntä kohti: kaikkialla oli vaaraa, ruhjoutumisen -ja kuoleman uhkaa. Lakkaamatta vaihtuva läpäisemätön joukko sulki -häneltä tien, kuolema vaani häntä täällä, pojat viskelivät häntä -kohden kiviä tullen yhä lähemmäs; täytyi mitä kiireimmiten paeta -turvaan. Tämä oli hänelle tuskallista; hän tuli takaisin sisälle ja -riensi synkkänä ja epätoivoisena piiloutumaan uuninsuun alle lähelle -kivistä tuhkasäiliötä, jossa pysyi koko päivän liikkumatonna ja yhtä -lohduttomana kuin sinä iltapäivänä, jolloin isäntä oli häneltä siivet -katkonut. - -Unen mukana vaimeni kumminkin tuska, ja seuraavana päivänä ilmestyi hän -näkymättömän voiman vetämänä ikkunalaudalle, epäilevänä ja alistuneena -tarkaten huolellisesti tuota rajotettua alaa, jossa hän vasta voisi -vaaratta vapaana liikuskella. - -Taloon ei päässyt suoraan kadulta. Sinne vei kahden rakennuksen -välinen pieni kuja, leveän polun tapainen, kivien reunustama, joiden -välitse pisti esiin hyvätuoksuista ja voimakasta tuuheaa ruohoa. Mutta -oven edessä, asuinrakennuksen ja vaunuvajan välissä, joka oli avoin -muilta sivuilta paitsi kujanpuoleiselta, levisi koko laaja, melkein -hiekaton piha, jonka lyhyt nurmi paikotellen kiilteli kuuraisena. Pihaa -rajotti pohjoispuolella jättiläismäinen lantatunkio, josta ruskahtavaa -nestettä tihkuili mustiin ojiin, jotka ympäröivät sitä kuin vallihaudat -entisaikojen läänityslinnaa. - -Sen ikkunan alla, minkä laudalla Hölppä oleksi, oli suuri, -nelikulmainen, kolmen kömpelön jalan tukema penkki, josta kohosi -pyörätahko viikatteitten hiomista varten; hän hyppäsi sinne päästäkseen -loukkaantumatta maahan eikä huomannut tässä ensimäisessä seikkailussa -suoranaista vaaraa. - -Hän liikuskeli silloin varovasti koko pihalla ja vaunuvajassa, tutki -kotopaikkoja, käänteli laudanpalasia, pyöritteli kiviä ja kulki -yhtäpäätä lyhyin hypyin ajopelien aisalle, voidakseen tarpeeksi -korkealta ja eri paikoilta katsella sitä seutua, jossa hän tuli -päivänsä viettämään, ja tutustuakseen mahdollisimman nopeaan niihin -esineisiin, joiden kanssa joutui tekemisiin. - -Mirri istui korvat vaakasuorana kynnyksellä, joka keskeltä oli -puukenkien ja nahkasaappaitten suurten pohjanaulojen kuluttama, -vaanimassa — vaikkei siltä näyttänyt — sisältä kuuluvaa melua ja -katseli välinpitämätönnä Hölppää. - -Kukon kiekuna säikäytti Hölppää aluksi siihen määrin, että hän -piiloutui liiterin puupinojen taakse; mutta hetken kuluttua tuli hän -sieltä esille nähdessään, ettei kukko ollut lähtenyt häntä ajamaan. -Ja huomattuaan, mistä tämä tyhjänpäiväinen rähinä lähti, pysyi hän -muutaman hetken paikoillaan ihmetellen, kuinka niin pieni lintu saattoi -kurkustaan päästää niin monenlaisia ja kauas kantavia ääniä. - -Hän tutki kukkoa kauan, luullen tässä olevan huiputusta tai metsästäjän -houkutuspilliä tai selvä-äänistä hyypiää muistuttavaa petosta. Hän -kierteli Kukkelikuuta, joka harjakoristeen ja helakanpunaisten helttain -heiluessa katseli häntä välinpitämätönnä kuten ainakin sellaista, joka -ei ensinkään kuulunut hänen haaremiinsa. - -Kun Hölppä oli tullut selville siitä, että kukko oli oikea ja elävä, -jäi hän hiukan ällistyneenä paikalleen seisomaan, ja vähitellen läheni -hän kukkoa arkaillen sitä kuin eriskummallista ja ongelmaista olentoa. - -Vasta myöhemmin, kun hän oli tarkoin tutkinut sen liikkeitä ja päässyt -ymmärtämään sen elämää, alkoi hän sitäkin kohtaan tuntea samaa -halveksivaa vihaa, jota hän tunsi sensukuisia lintuja kohtaan. - -Tästä lähtien eli hän puolittain pihalla puolittain sisällä, kävellen, -nuuskien joka sopen, tarkaten kaikkea mitä tapahtui ulkona, vilkaisten -kadulle, tutkien hartaasti mitä löytyisi pienten puunkappaleiden alta, -kiiveten mahdollisimman korkealle ja väijyskelevän varpusia, jotka -herättivät hänessä sekavia ja epämääräisiä tunteita: epämääräistä -kateutta, milloin hän näki niiden vapaina lentelevän, ja halveksumista, -milloin näki niiden tahallaan ihmistä lähentelevän. Hän yritti tappaa -niitä näppäillen niitä rivakasti nokallaan, mutta nämäpä eivät -ensinkään antautuneet tähän leikkiin, ja vaikk'eivät vähintäkään -pelänneet kanoja, välttelivät ne häntä huolellisesti. - -Hän ei uskaltanut liian paljoa antautua tekemisiin Kukkelikuun eikä -tämän kanojen kanssa, jotka koosta päättäen saattoivat tappelussa vetää -hänelle vertoja; sitäpaitsi näki hän niiden olevan ihmisen vankeja, -eikä hänellä vielä tähän aikaan ollut tuota rotua, kuten varpusia -kohtaan, selviä vihan aiheita. - -Mutta mikäli auringonvalo kävi lämpimämmäksi, mikäli ilma täyttyi -tuoksuilla ja puut rupesivat viheriöimään, syntyi hänessä epäselvä -juopumustila, joka hämmensi häntä ja ilmeni pian käsittämättömänä -suuttumuksena kanoihin, joiden hän näki kieppuroivan pölyssä, tonkivan -tunkiolla ja pakoilevan kukkoa. Mikähän hänessä saattoi synnyttää tämän -kylmän ja kiihtyvän vihan? Kanat eivät olleet vapaita eivätkä Mirrin -tavalla riidelleet häneltä isäntäväen pöydältä pudonneita herkkujen -jätteitä. Ei!... Hän jätti ne kumminkin rauhaan katsellen niitä vain -karsaasti. Mutta eräänä aamuna purkautui tämä viha tuoden selvästi ilmi -hänen salaiset ja tiedottomat vaikuttimensa. - -Niinkuin kaikilla metsän linnuilla, niinkuin melkein kaikilla -eläimillä, sai kevät Hölpänkin suonissa veren kiihkeämmin virtaamaan. -Jos hän olisi ollut vapaa, olisi hän harakkasiskojensa tapaan nauttinut -korkeissa puiden latvoissa tai lehtiholveissa lemmensyleilyyn -alistumisen täyttä iloa; hän olisi kiihottanut koirasten halua, olisi -yllyttänyt niitä toisiansa nokkimaan ja onnellisena vaappuvassa -asennossa antautunut kukkaisella oksalla voittajan syleilyyn. Hän ei -ollut milloinkaan ruumiissaan tuntenut tuota hekuman tunnetta, jonka -vallassa etsitään koiraan seuraa ja lemmentäyteisinä piipitetään häntä -luokseen. Ja koska hänellä ei ollut tarkkoja muistoja eikä silmäin -edessä esimerkkejä ja oli kaukana syntymäpaikoiltaan, tunsi hän -ainoastaan hämärästi hääsyleilyn tarvetta, joka olisi ilmieläväksi -vironnut, jos hänellä olisi ollut edessään toverien esimerkki tai -ympärillään liehakoivia kilpakosijoita. - -Senpätähden hän, huomatessaan Kukkelikuun häärivän Tupun ympärillä ja -aavistaen outoa iloa, josta hän väärin oli vierotettu, tunsi katkeraa, -tiedotonta kateutta, joka vain odotti tilaisuutta puhjetakseen. - -Astuen alas lantatunkiota höyhenet pörröllään syöksyi Kukkelikuu pää -vaakasuorana, kaula ojona, siivet levällään kulkua jouduttaakseen, -kaikin voimin pakenevaa Tupua kohden, ikäänkuin tämä olisi aikonut -olla osottamatta alamaisuuttaan, johon kukko tahtoi hänet väkivallalla -pakottaa. Juoksu loppui lyhyeen. Kun kana tunsi olevansa kiinni ja -kun ei enää ollut epäilemistäkään mikä kohtalo häntä odotti, painui -hän maahan jaloilleen, hajottaen keskimäiset pyrstösulkansa pyrstön -levittäytyessä vaakasuoraksi viuhkaksi. - -Kukkelikuu hyppäsi raskaasti hänen selkäänsä vetäen kokoon jalkojaan, -pörristäen kaulaa, nipisti nokallaan kanan kaulahöyheniä kuin olisi -niitä purren suudellut ja laski pyrstöpuolen alas. Hetken kuluttua -nousi hän pystyyn keikailevana, räpyttäen silmiään, harja pystyssä, -taivutti kaulan kaarevaksi ja lähti korskeana tiehensä. Tupu, vieläkin -hämmennyksissään seikkailusta, ravistelihe kuin nainen, joka juur'ikään -on tyhmästi liannut hameensa teolla, jota on paras pitää salassa, ja -kiillotti nokallaan hankaantuneita höyheniään, mikä hänen mielestään -oli välttämätön toimenpide. - -Hän oli näin pukuaan korjaamassa kun Hölppä, joka uteliaana oli -tarkannut kaikkea tätä menoa, syöksyi minkä jaloista läksi hänen -kimppuunsa, täynnä vaistomaista suuttumusta ja mustasukkaisuutta. -Ankarasti alkoi hän nokallaan löylyttää Tupua, joka ei tästä mitään -ymmärtänyt, vaan tyhmyyttään ja arkuuttaan läksi pakoilemaan -vihollista. Tämä yltyi pakenevaa takaa-ajaessaan ja näykkiessään yhä -kiihkeämmäksi eikä pysähtynyt, ennenkuin itse oli tästä tavattomasta -hakkaamisesta lopen uupunut. - -Jok'ikinen takapihan Tupu sai vajaan viikon kuluessa kokea Hölpän -nokan lujuutta ja hänen kaulalihaksiensa kestävyyttä. Hän oli -välinpitämättömän näköisenä kävelevinään tai leikkivinään, ja hetkellä, -jolloin kanat vähimmin osasivat hyökkäystä odottaa, hyppäsi hän -hurjana heidän kimppuunsa, ponnisti ylenpalttisesti voimiaan heitä -takaa-ajaessaan ja löylyyttäessään ja iloitsi siitä, että edes näin sai -pakottavan lemmentarpeensa tyydyttää. - -Hän alkoi Tupuille antaa ylimääräisiäkin selkäsaunoja, koettaen saada -ne ahdistetuksi johonkin nurkkaan, jossa ällistynyt pakolainen otti -vastaan löylytyksen pörristäen höyheniänsä, varoen päätään ja heikosti, -tukahtuneesti kaakattaen tuskissaan ja peloissaan. Eikä tuo pitkällisen -kotiorjuuden lopen masentama eläin typeryydessään yrittänytkään -vastustaa näin rohkean päättäväistä hyökkäystä. - -Kaikki olisi käynyt hyvin ja Hölppä olisi kauan pysynyt Tupujen -tunnustettuna voittajana, jollei hän eräänä päivänä puolenpäivän -tienoossa, jolloin kanat olivat koolla nokkimassa emännän heille -ripottelemia jyväsiä, olisi halunnut jatkaa urotöitään ja hyökännyt -yhden kanan kimppuun. Siitä koitui hänelle pahaa. Koko kanalauma, -tuntiessaan näin koolla ollessaan voimansa, hyökkäsi siskon puolesta -kaulat lyhyinä Hölpän kimppuun ja rupesi joukolla ja anteliaasti -suorittamaan velkaansa, maksaen takaisin ne nokaniskut, joita hän -oli heille jakanut. Siinä syntyi mellakka: päät kohosivat, jyvät -unohtuivat, höyhenet pörristyivät, siivet pullistuivat, ja hätäiset -ja lyhyet vihanpurkaukset, jotka pääsivät ilmoille kaikista noista -eteenpäin ojennetuista nokista, saivat aikaan sanoinselittämättömän -kaakatuksen. Kun Tuput tiesivät lukumääränsä ja kiitetyn yhteistuntonsa -antavan heille voimaa, hyökkäsivät he Hölpän kimppuun löylyttäen häntä -kaikin voimin. Hölppä syöksyi tätä uhkaavaa laumaa pakoon. Mutta -vihainen joukko riensi hänen kintereillään, toiset yrittivät tarttua -Hölppään, toiset iskeä häntä nokallaan, kiskoen häneltä irti höyheniä -ja lyöden reikiä hänen ihoonsa. - -Talon ovi oli auki. Hölppä painui sisälle ja hänen perässään tulla -töytäsi kiukun vimmassa koko vihainen, kostonjanoinen lauma, joka hänet -auttamattomasti olisi repinyt kappaleiksi, jolleivät miehet olisi -kavahtaneet pystyyn katsomaan tätä äkkiarvaamatonta hyökkäystä ja -ajamaan kaakattavaa laumaa pakosalle. - -Senjälkeen Hölppä ei enää löylytellyt Tupuja. - - * * * * * - -Sadepäivinä hän oli ravintolan isäntäväen sulona ilahduttaen -heitä vikkelillä liikkeillään, huvittavalla uteliaisuudellaan ja -naurunsäkätyksellään. Hän otti vastaan kaikki mitä hänelle heitettiin, -olipa se syötäväksi kelpaavaa eli ei, ja, kuten kulloinkin päähän -pisti, söi sen tai kätki johonkin nurkkaan lankun tai kevyen kiven -alle. Pihalla ei enää ollut puunkappaletta, jonka suojasta ei löytynyt -leivän-, sokurin- tai perunanpalaa, vieläpä kuparirahojakin, joiden -löytö oli talon nulikoille sangen mieluinen yllätys. Ihmeteltiin, miten -nämä kätköt, joita kanat käyttivät hyväkseen, olivat syntyneet, sillä -harvoin kävi niitä Hölppä tarkastamassa, jolla ei milloinkaan ollut -nälkä ja jota nuo pienet kiillottomat kuparirahat eivät erikoisesti -hurmanneet. - -Mutta hopeiset pöytäkalut, terässakset, miehen kello häntä viehättivät. -Ihmeteltävästi arvasi hän, että isäntäväki olisi kurittanut häntä, jos -hän niitä anasti heidän nähtensä. Kun hänelle sattui vastustamaton -anastamispuuska ja oikein erikoinen itaruuden tuuli, odotteli hän -hetkeä jolloin olisi yksin, varastaakseen ja kätkeäkseen haluamiansa -kiiltäviä esineitä. Näin varasti hän useita hopeisia pöytäkaluja, -kuljettaakseen ne puuvajan perälle suureen kuoppaan risuaidan suojaan, -jonne hän tästä puoleen vei kaikki hiukankin kiiltävät esineet, joita -sai siepatuksi. Näin hän tietämättään eräänä päivänä aiheutti tappelun, -joka oli vähällä päättyä surullisesti. - -Eräänä sumuisena iltapäivänä kuljeskeli hän joutilaana pöytien alla, -etsien esineiden seasta jotakin, joka auttaisi häntä leikin tai -vehkeilyn alkuun, kavahtaen joutumasta juopottelijain poljettavaksi, -jotka siellä kuluttivat aikaansa kallistellen laseja ja juttuja -kertoillen. - -Siellä oli heitä neljä tai viisi pyöreän pöydän ympärillä, -lynkäpäisillään pöydän vahaliinalla, jolle viiniä oli läikkynyt. -He lörpöttelivät ja nauroivat, aikalailla liikutuksissaan, melkein -päihtyneinä, kilistellen laseja ja pulloja. Jo parikymmentä kertaa -olivat he vähällä tarttua toinen toisensa tukkaan jostakin muka -loukkaavasta sanasta tai likaisesta jutusta, jossa — kiihtyneessä -tilassaan kun olivat käyneet epäluuloisiksi — olivat huomaavinaan -häpäiseviä salaviittauksia. - -Kyllästyneenä näihin juomavieraisiin käski isäntä heitä maksamaan -juominkinsa ja lähtemään tiehensä, lujasti kieltäytyen enää heille -mitään antamasta. - -Vähäsen vielä sovintoa hierottuaan ja tyhjennettyään lasinsa, veti -heistä muuan, joka oli toisia päihtyneempi, taskustaan esiin suuren, -monivärisen nahkakukkaron, jonka hihnoja hän hitaasti aukoili, ja otti -sieltä esille kahdenkymmenen markan kultarahan, jonka aikoi laskea -kapakan isännän käteen. Hölppä hyppeli yhä lattialla melkein miehen -jaloissa. Pahaksi onneksi pääsi kultaraha paksujen, pitkäaikaisesta -juopottelusta pöhöttyneiden sormien lomitse liukumaan ja putosi -lattialle. Juopunut työnsi tuoliaan taapäin saadakseen riittävästi -tilaa kumartumaan ja ottamaan maasta rahan. Hän ei nähnyt mitään. -Toiset olivat meluten vieneet säärensä hajalleen ja Hölppä mennä -vilisti, kuin olisi tästä rähinästä peloissaan, nokka pystyssä ovea -kohden. Ei kukaan häntä huomannut. Juopunut haki, kiroili; toisetkin -kumartuivat etsimään; isäntä ja emäntä tulivat myös lähemmäs ja -tutkivat terävin katsein lattianrakoja. Ei näkynyt mitään. Raapaistiin -tulta, sytytettiin kynttilä. Ei näkynyt mitään. Juopunut kiroili -kovemmin, ärjyi, suuttui. Hän oli kyllä ottanut esille kahdenkymmenen -markan kultarahan — jonkun oli täytynyt ottaa se. Ei käynyt päinsä -tehdä tällaista pilaa juomavieraalle tai ystävälle! Toiset juopuneet -vakuuttivat viattomuuttaan, hän myönsi heidän olevan syyttömiä -ja syytti isäntää, joka oli käskenyt heidän poistua. Miksikähän -hän käskikään heidän mennä ulos? Silloin alkoi sadella kirouksia, -uhkauksia, huutoja; kuului korvapuustien läimäyksiä, nyrkkejä -heristettiin, lakit lentelivät ilmassa, nenät vuotivat verta; pöytä -huojui, läkkituopit ja lasit menivät kumoon pelottavassa sekasorrossa -miesten verisesti otellessa, repiessä ja iskiessä toisiaan ja -ulvoen vakuuttaessa viattomuuttaan; emäntä kohotti kätensä taivasta -kohti ja lähetti hakemaan naapureita erottamaan näitä miehiä, jotka -iskivät toisiaan aivan umpimähkään eivätkä oikeastaan tienneet, miksi -tappelivat. - -Koska kultarahaa ei milloinkaan näkynyt, päätteli ravintolan isäntä, -että juopunut ei ollutkaan ottanut kukkarostaan mitään, että hän oli -avannut sen vain etsiäkseen tappelun aihetta, ja kaikki yhtyivät häneen. - -Hölppä yksin tiesi asian oikean laidan. Hän lähti niin äkisti pihalle -sentähden, että hänellä oli nokassaan kultaraha, jonka hän oli -siepannut juopuneen kengältä samassa kun se oli siihen ääntä antamatta -pudonnut. - - * * * * * - -Näihin aikoihin eräs juomavieraista sai päähänsä tuon Hölpälle tuhoisan -tuuman: jospa sen opettaisi juomaan viiniä! - -Tuuma oli hankala toteuttaa, koska Hölppä tunsi voittamatonta epäluuloa -sekä viinin hajua että sen väriä kohtaan. Täytyi käyttää petosta ja -vedota harakan hyvin tunnettuun herkutteluhaluun. Eräänä päivänä oli -Hölppä pöydällä, jonka ääressä eräs juomavieras istui jakaen harakan -kanssa sokerileivän, jolle tämä oli ahne. Silloin pudotti mies kuin -vahingossa lasiinsa, johon oli kaatanut enimmäkseen valkoista, hyvin -sokeripitoista viiniä, palan, jota tarjosi Hölpälle. Tämä lähestyi -lasia ja epäluulostaan huolimatta nokki pieninä murusina sokerileivän, -sillä se oli mennyt palasiksi, maistaen näin samalla sokeroitua -nestettä, joka hänestä tuntui oivalliselta. Kun mies sitten hetkisen -perästä tarjosi lasin ilman sokerileipää, tulikin hän sitä hotkien -juomaan, palasipa sitten houkuttelemattakin lasin ääreen useita kertoja -peräkkäin. - -Huomaamatta väritettiin neste ja sokeriannosta vähennettiin, niin -että jonkun ajan kuluttua Hölppä joi pelkkää viiniä ja syvästi -halveksi raikasta vettä, jonka pinnalla pölyhiukkaset harmaana kuorena -uiskentelivat. - -Viinin ensimäiset vaikutukset Hölppään olivat omituiset: se lörpötteli -päivät päästään hyppien pöydältä toiselle, näykkien juomavieraita, -iskien niitä nokallaan, hääri sitten ivanhaluisen näköisenä Mirrin -edessä, joka häntä katseli viikset oikosenaan, korvat nurin ja astui -heti julkeasti nykimään hännästä Pyryä, joka ärähti hänelle tavallista -kovemmin, ilmaisten näin selvästi, että tätä ilveilyä oli tarpeeksi -kestänyt. - -Ällistyneenä tästä läksytyksestä, asettui hän seisomaan jalat -haarallaan kohottaen hiukan siipiänsä niinkuin akka, joka kädet -lanteilla valmistuu haukkumaan naapurimuijaa, ja piti Pyrylle -neljännestunnin kestävän, pitkäpiimäisen ja vaikeasti tajuttavan -esitelmän, jossa samat kerakkeet säännöllisin väliajoin kertautuivat -niinkuin vanhoissa kiroussanoissa. Mutta Pyry oli kyllin älykäs, ettei -antanut tämän rauhaansa häiritä. - -Kuin sekaisin omasta sanatulvastaan, meni Hölppä sitten piiloon -tuhkapesän viereen turvapaikkaansa ja vaipui uneen. - -Joka päivä joi hän enemmän ja hänen paha tuulensa yltyi. Pyry ärisi jo -hänelle vihaisesti, juopot potkivat häntä hieman takapuoleen ja Mirri -raapaisi häntä kynsillään joitakin kertoja tosissaan. - -Nyt hän ei enää tahtonut juoda muuta kuin viiniä, ja kun joskus -joku juopottelija tarjosi hänelle huvikseen vesilasin, kasteli hän -siinä nokkansa; näykkäsi sitten hetkellisen mielialansa vallassa -suutuksissaan aikalailla tarjoojaa tästä huonosta pilasta tai kaasi -päällään ja kaulallaan tämän lasin äkkiä kumoon. - -Täysin tahdottomana alistuen himojensa valtaan, joiden varalle -eläimillä ei olennossaan ole hillitsevää eikä ohjaavaa voimaa, sieti -hän tästälähtien epäluuloitta mitä tyhmintä ja ilkeintä pilantekoa. - -Koska hän erotuksetta tarttui kaikkeen mitä hänelle ojennettiin, -kätkeäkseen sen sitten, otti hän eräänä päivänä juopuneelta vastaan -juuri sytytetyn paperossin tarttuen sen palavaan päähän. Ensin kuuli -hän paperossin nokassaan kihahtavan, tunsi sitten palohajua, sitten -kuului heikko, vihlova tuskan korahdus ja sill'aikaa kun juopottelijat -olivat pakahtua naurusta, pakoili eläinparka nokka auki sanomattomassa -tuskassa, mitään näkemättä joka haaralle, syöksyen pahki seiniin ja -huonekaluihin, päästäen kurkustaan vaikeroivaa kirkunaa ja epätoivon -korahduksia. Kaksi päivää oli hän syömättä ja juomatta pitäen nokkaa -auki. Vähitellen opetti häntä kärsimyksensä jälleen tajuamaan -eläinelämäänsä, rappiotilaansa, ja hän olla jurotti kaiket päivät -synkkänä ja yksinäisenä pimeässä nurkassaan. - -Vihdoin rupesi hän jälleen syömään ja juomaan, ensin vettä, sitten -uudelleen viiniä, jota särpi vähin siemauksin. Hän kävi jälleen -riitaiseksi, leikki yhä vähemmän, janosi yhä enemmän alkohoolia, -ja kulutti aikaansa särpien viiniä juopottelijain lasista, nukkuen -nurkassaan tai puolivalveillaan hokien päihtyneenä yhtä ainoata, -yksitoikkoista ja tyhjäsisältöistä ääntä: puee, puee! - - * * * * * - -Tänään ei ollut tapahtunut mitään erityistä. Hölppä oli juonut kuten -tavallisesti ja tapansa mukaan mennyt maata hämärissä vähän sen jälkeen -kun kanat olivat asettuneet yöpuulleen. - -Kyyristyneenä turvapaikkaansa höyhenet pörröllään, pää kaulan sisään -vajonneena, nokka riipuksissa, paljaat silmäluomet suljettuina, vapisi -hän kumman painajaisen vallassa, missä mitä lystillisimmät mielikuvat -liittyivät mitä tuskallisimpiin. - -Öljylampun varjostin oli syrjään vedetty, niin että valo osui kirkkaana -hänen piilopaikkaansa. Silloin hänestä tuntui, että kissat ja kanat -laumottain olivat liittyneet häntä vastaan ja piirittivät hänet uhaten -sytytetyillä, palavilla paperosseilla. Hän ravisti itseään päästäkseen -niiden takaa-ajoa pakoon, nosti vuoroin kumpaakin jalkaansa ja sulki -epätoivon voimalla nokkansa, jottei polttaisi sitä. - -Äkkiä heräsi hän tästä painostavasta unesta kuullessaan kovalla äänellä -lausuttavan kaksitavuista nimeänsä. Hän avasi silmänsä, mutta sulki -ne äkisti jälleen tuntiessaan kirkkaan lampunvalon niitä pistävästi -sokaisevan. Mutta uudelleen kuului: Hölppä! - -Hän ei liikahtanut, koska vielä oli painajaisunen ahdistuksen vallassa. -Hänen mieltään kalvoi epäluulo ja tuska hänen tuntiessaan, ettei tässä -oudossa, hänelle melkein tuntemattomassa ympäristössä kyennyt pääsemään -pakoon, ja hän pelkäsi sekä valoa että pimeää. - -Mutta kaksi kättä nosti hänet ylös ja viskasi tylysti pöydälle -vastapäätä lamppua, punaiselta välkkyvällä nesteellä täytettyjen -pikarien keskelle, joita näkyi pöydän joka reunalla ikäänkuin rajana, -jonka yli hän ei saanut astua. Häikäistynä ja hurjana pelosta kääntyi -hän valoa pakoon, joka koski kipeästi silmiin, miesten nauraa -hohottaessa hänen neuvottomuudelleen ja tuskalleen. - -— Otappas kulaus, Hölppä! Hänelle tarjottiin lasi. - -Mutta Hölppä piti nokkansa ja silmänsä itsepintaisesti kiinni, tuntien -hämärästi tuossa käheässä äänessä vaaran piilevän. - -— Hän ei haluakaan enää viiniä, tuo herkkusuu, sanoi eräs juopunut. — -Jospa hänelle tarjoisi vähän väkevämpää! - -Ja oitis hän tarjosi Hölpälle pienestä lasista paloviinaa. Mutta nokka -pysyi suljettuna, koska säikähtynyt eläin ei ymmärtänyt eikä halunnut -mitään. - -Silloin eräs mies aukaisi väkisin Hölpän nokan toisen kaataessa -kurkkuun yhtä päätä vähissä erin kolme lusikallista alkohoolia. - -Vaikutus oli eriskummainen. - -Heti Hölppä suorihe pystyyn, tuntui kuin pitenevän, repäsi hurjat -silmänsä auki, riuhtasi rajusti siipensä levälleen ja syöksyi tarmonsa -takaa lamppua kohti, saaden juopot kauhistuksissaan peräytymään. -Veristen silmien salamoidessa hyppäsi hän vastustamattomalla voimalla -kohti valoa tuon lampun kimppuun, jota hänen hullaantuneet aivonsa -pitivät yksinomaisena syyllisenä hänen sisässään riehuvaan polttoon. - -Lamppu ei kestänyt tätä hurjaa hyökkäystä, vaan kaatui ja vieri -lattialle särkyen sirpaleiksi, öljy syttyi tuleen, joka poltti -seinäpapereita, tuoleja, pöytiä, uhaten näin taloa tulipalolla. Hölppä -tuleen tukehtuen paloi elävältä, mutta tämän ulkonaisen tuskan rinnalla -tuntui ehkä hänen sisäinen, aivoissa ja sisälmyksissä riehuva polttonsa -helpommalta. - -Ja kun juopuneet olivat saaneet tuon juoppohullun harakan sytyttämän -tulen sammuksiin, tulkitsi yksi heistä, katsellen kuolleen tai -oikeammin vapautuneen eläimen puoleksi hiiltynyttä ja jäykistynyttä -ruumista, yleisen mielipiteen, jossa ilmeni ihmisten äärimmäinen -tunnottomuus: - -— Äh! kuinka ilkeä tuokin raato sentään on! - - - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 *** + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 *** + + + + + +KETUN SEIKKAILUSTA HARAKAN VANKEUTEEN + +Eläintarinoita + + +Kirj. + +LOUIS PERGAUD + + +Ranskankielisen alkuteoksen yhdeksännestä painoksesta suomensi + +—i —a + + + +Concourt-Akademlan v. 1910 palkitsema + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1911. + + + + +SISÄLTÖ: + +Alkusana. +Mikko Repolaisen surullinen seikkailu. +Maan alla. +Kaamea tie vapauteen. +Kultarinnan kuolema. +Kaniinien salakapina. +Uteliaan palkka. +Kuolemaa pakoon. +Hölpän vankeus. + + + + +ALKUSANA. + + +Tämän kirjan tekijä, Louis Pergaud, on kasvanut keskellä luontoa, jota +hän pienestä pitäen on oppinut rakastamaan. Hän syntyi tammikuun 22 +päivänä 1882 kaakkois-Ranskassa lähellä Besanfonin kaupunkia, joka +sijaitsee Juravuorten rinteellä. Jo poikasesta hän, kuten isänsä ja +isoisänsä, on ollut kätevä pyssyn käyttäjä. Risteillessään metsissä +ja kedoilla pyssyinänsä oppi hän tuntemaan eläinten elämää. Mutta +mikäli hän näihin metsän asukkaisiin tutustui, sikäli oppi hän niitä +rakastamaan, eikä sitten enää tahtonut murha-asetta niitä vastaan +tähdätä. Vähitellen syntyi hänessä halu sanoa sana niiden puolesta, +jotka itse ovat kykenemättömiä ihmiselle tajuttavin keinoin ilmaisemaan +tarpeensa ja taivaaseen huutavan hätänsä. Näin syntyi m.m. se teos, +joka nyt suomenkielisessäkin asussa pyrkii vetoomaan ihmisen jaloimpiin +tunteisiin. + +Elättääkseen henkensä rupesi Louis Pergaud opettajaksi. Iltahetkensä +käytti hän vanhojen ranskalaisten mestariteosten lukemiseen, ammentaen +niistä kirjallista inspiratsionia. Hän sepitti myös runoja, joita hän +aluksi lähetti maaseudulla ilmestyviin kirjallisiin aikakauslehtiin; +sittemmin julkaisi hän ne kahtena kokoelmana, jotka ranskalainen yleisö +suopeasti otti vastaan. + +Kerran jätti hän kotonsa, metsänsä ja kyläkoulunsa ja lähti Pariisiin. +Siellä hän sai kokea, kuten moni muu vähävarainen, paljon vaikeuksia, +kunnes sai vaatimattoman toimen, jolla kykeni henkeänsä elättämään. +Pariisissa tutustui hän toisiin nuoriin kirjailijoihin, joiden kanssa +yhdessä toimitti virkeää aikakauslehteä. + +Mutta Louis Pergaud ei viihtynyt Pariisissa; hän olisi tahtonut +viettää ainakin joitakin kuukausia vuodesta syntymäseudullaan, missä +tunsi kirjallisen inspiratsioninsa lähteiden löytyvän. Mutta kun hän +toimeltaan ei voinut saada pitempiaikaista lomaa, pyrki hän jälleen +opetusalalle ja sai paikan Pariisin lähellä. Samalla seudulla on +eläinlääkäriopisto ja sairaala eläimiä varten. Eläinraukat, joita hän +täällä näki, saivat hänen entistä enemmän kaipaamaan kotiseutunsa +voimakkaita, villejä metsänasukkaita. Uudessa toimessaan oli hänellä +lomaa kaksi kuukautta, jonka ajan hän käytti tutkien eläinten elämää +kedoilla ja metsissä. Ja lukukauden aikana kävi hän joka päivä, +päätettyään työnsä koulussa, missä hän 65 oppilaalle opetti luku- ja +kirjotustaitoa, Pariisissa, missä kirjoitteli eläinkuvauksiansa, joista +osa muodostaa teoksen De Goupil à Margot. + +Tällaisissa oloissa on siis syntynyt se kirja, joka nyt +suomalaisellekin yleisölle tarjotaan. Kaikkiaan on tämä nuori +kirjailija julaissut neljä eläinkuvauksia sisältävää teosta, m.m. +romaanin jahtikoirasta ja kissan elämäkerran. + +Louis Pergaud'n eläinkuvaukset ovat kotimaassaan saavuttaneet suosiota +sekä suuren yleisön että korkeimpain kirjallisten piirien puolelta. +Edellistä suosiota todistaa nyt suomennetun teoksen laaja leveneminen +— sitä on kotimaassaan ilmestynyt yhdeksän painosta — jälkimmäistä +Goncourt-akatemian palkinto, mikä on tunnustus teoksen taiteellisesta +kypsyydestä. + +Saakoon tämä kirja suomalaisellekin lukijalle puhua sydämen kieltä, +saakoon se hänenkin nähtäväkseen avata maailman, joka iloineen +ja kärsimyksineen on kyllin mieltäkiinnittävä luomisen herrankin +katseltavaksi ja joka on lähellä meitä jokaista, vaikka ihmissilmämme +ovat liiaksi itsekkyyden sokaisemat sitä näkemään. + +Suomentaja. + + + + +MIKKO REPOLAISEN SURULLINEN SEIKKAILU. + + +I. + +Oli leppeä maaliskuun ilta, aivan tavallinen kevätilta. Kuu paistoi +täydeltä terältään, ja virkeä tuuli sai arat silmikot säilymään +pihkaisessa piilossaan mahdollisen hallan pelosta. + +Tämä ilta ei ollut Mikko Repolaiselle muiden iltojen kaltainen. Jo +aamuhämärissä, jolloin hämyharso oli vielä seudun peittänyt, korottaen +kukkuloita ja syventäen laaksoja, olivat metsän eläimet lähteneet +liikkeelle asunnoistaan. Mutta hän, jota ei vähääkään näyttänyt +liikuttavan se salaperäinen elämä mikä kuohui tuossa tutunomaisessa +hämärässä, hän joka oli haudattuna Kiimäen kallion koloon, mistä +aamulla oli salametsästäjä Simpan koiran ahdistamana hakenut +turvapaikan itselleen, hän ei vähääkään valmistunut ottamaan siihen +osaa, niinkuin tapansa oli joka ilta ollut. Ei siihen kumminkaan +ollut syynä aavistus siitä, että oli hyödytöntä lähteä kiertelemään +läheisessä metsässä pitkin lehdistöjä, sillä kettu kyllä tietää, että +kirkkaina ja tuulisina kuutamoiltoina lähtevät arat jänikset, joita +kuunvalo pettää ja oksien kahina pelottaa, lymypaikoistaan vasta sangen +myöhään yöllä. Eikä siihen myöskään ollut syynä tuulen kohina puissa, +sillä vanha, tarkkakorvainen metsäneläjä osaa kyllä hyvin erottaa +ihmismelun metsänäänistä. Ei ollut myöskään väsymys antanut aihetta +tähän pitkälliseen mietiskelemiseen, tähän outoon toimettomuuteen, +koskapa hän oli levännyt koko päivän, ensin pitkällään kuin kuollut, +perin väsyneenä raivokkaasta takaa-ajosta jonka esineenä oli ollut, +sitten kokoonkääriytyneenä, hieno musta turpa takakäpälien varassa, +suojassa kaikelta kiusalliselta, pistävältä. + +Nyt hän pysyttelihe kuin kivettyneenä samassa asennossa, jalat +taivuksissa mahan alla, silmät puoleksi ummessa, korvat pystyssä, ja +antoi aivojensa läpi kulkea tunnelma- ja kuvasarjan, vaistomaisen, +salaperäisen ja sangen johdonmukaisen, joka piti hänet virkeänä. Eikä +mikään häirinnyt hänen ajatustyötänsä siellä kallionkolossa, minne hän +oli kapeasta halkeamasta tunkeutunut. + +Tämä Kiimäen luola ei ollut Mikko Repolaisen tavallinen asunto: se +oli kuin linnantorni, josta piiritetty etsii viimeistä turvapaikkaa +äärimmäisen vaaran uhatessa. + +Vielä tänään oli hän aamunkoitteessa vaipunut uneen vadelmapensaikossa, +samalla paikalla, missä hän voimakkailla hampaillaan oli purrut +poikki selkärangan jäniksenpojalta, joka oli lymypaikkaan tullut, +ravitakseen itsensä sen lihalla. Hän torkkui siellä, kun Simpan koiran +Pyryn kulkunen herätti hänet säälittä siitä unenhorroksesta, johon +hänet leppeä keväinen aurinko ja tyydytetyn ruokahalun rauha olivat +vaivuttaneet. + +Kaikkien seudun koirien joukossa, jotka vuorotellen syysaamujen +hämärässä ja syyssateiden turvin olivat häntä ajaneet, ei Mikko +Repolainen tuntenut itsepäisempää vihollista kuin Pyry. Hän tiesi +kalliiden ja kovien kokemuksiensa nojalla, että tuohon viholliseen +viekkaus ei tehonnut. Heti kun Pyryn haukunta tai sen kulkusen ääni +ilmaisi vihollisen lähestymistä, lähtikin kettu kiitämään suoraan +eteenpäin sellaista vauhtia minkä hermostuneet käpälänsä sallivat. +Eksyttääkseen Simppaa kulki hän vastoin kaikkien kettujen vaistoa ja +vastoin tapojaan kauas, tehden äärettömän pitkän kierroksen; kulki +pitkin teitä kuin jänis; riensi sitten, käännyttyään Kiimäkeen päin, +täyttä vauhtia alas kiviröykkiötä pitkin, joka päätyi hänen pesälleen, +varmana siitä, etteivät hänen käpälänsä olleet jättäneet viholliselle +riittäviä tienmerkkejä perille asti. + +Tämä se oli hänen viimeinen temppunsa, jota ei vielä mikään ikävä +tapahtuma ollut saanut häntä muuttamaan, ja tänään se oli onnistunut +kuten tavallisesti. Mutta Mikko Repolainen ei kuitenkaan ollut +rauhallisella mielellä, sillä hän oli näkevinään noin kymmenkunnan +harppauksen päässä polulta, pyökkipuun rungon taakse piiloutuneena +Pyryn omistajan, salametsästäjä Simpan muodon. + +Mikko Repolainen tunsi hänet hyvin. Mutta tällä kertaa hän ei ollut +vavahtanut pyssynpamausta, joka aina ilmaisi näiden kahden vihollisen +yhteenjoutumista; hän ei ollut kuullut korvissaan tuulennopeiden ja +vihlovien lyijyrakeiden vinkunaa, joiden puremat, talvisesta turkista +huolimatta, ovat polttavampia ja syvempiä kuin orjantappuranokaiden +pistokset. Hän oli epäluuloinen, ja hänen asemansa epävarmuus synnytti +mielessä salaista levottomuutta, herättäen pahoja aavistuksia, jotka +pakottivat hänen pysymään luolassa lähellä aavistamaansa vaaraa, +ennenkuin kova välttämättömyys häntä vaatikaan sinne jäämään. + +Hautautuneena mahdollisimman syvälle kallionpohjaan, oli hän huomannut +epäiltäviä ääniä, jotka kylläkin saattoivat syntyä vain niiden kivien +vierimisestä, joihin hänen käpälänsä olivat koskeneet. Mutta outo +rakennus, jota hän ei milloinkaan ollut huomannut, tuntui kumoovan +tämän järkeenkäyvän selityksen. + +Mikko Repolainen vainusi pyydystä. Mikko oli Simpan vanki. + + +II. + +Näytti siltä, kuin hän olisi lopen tylsänä unohtunut kivettyneeseen +asentoonsa, mutta nytkähtelevät etukäpälät, pystyt korvat, jotka +sävähtivät jokaista meluisampaa ääntä mikä yön pimeydessä kuului, +silmien tuokioittain salamoiva tuli, joka välähteli pitkänsoikeassa +silmäterässä puoliavoimen silmäluomiverhon takana, ilmaisivat, että +koko hänen olentonsa valvoi jännitettynä. + +Vanhan kulkurin syvää mietiskelyä kesti koko yön. Eipä hänellä muutoin +ollutkaan pakko lähteä liikkeelle. Hänen vatsansa, tottuneena usein +sattuviin pitkiin paastoihin, yllytti häntä päinvastoin, riittävästi +ravittu kun oli aamullisella jäniksenliha-aterialla, jäämään +oivalliseen turvapaikkaan, joka niin usein oli hänelle elämänsä +vaaranhetkinä suonut suojan. + +Vaikka yö tarjosi hänelle apuansa, oli hän liiaksi epäluuloinen +käyttääkseen hyväkseen sen hiljaisuuden ja pimeyden pettävää +suojelusta. Hän odotteli koittavaa aamuhämärää, uskoen sen mukana +ilmaantuvan jotakin uutta, joka varmentamalla hänen epäluulojaan +tai vahvistamalla hänen toiveitaan saisi hänen ratkaisemaan, mihin +menettelytapaan oli ryhdyttävä. + +Tunnit kuluivat. Kuun valo kävi yhä kirkkaammaksi, ja tässä valossa +esiintyivät puunoksien hahmot mustina tummaa taivasta vasten, ja +paisuneet silmikot oksanhaarojen hienonhienossa päässä muodostivat +ikäänkuin metsää peittävän kevyen harson. + +Pitkät rivit lakastuvia lehviä, jotka halonhakkaajat olivat +nesteen noustua hakanneet puista ja latoneet vierekkäin, jatkuivat +silmänkantamattomiin. + +Rastaat, jotka hämärissä kilpaa riemuitsivat ja pitivät +lauluharjotuksiaan joka ilmansuunnalla, olivat aikoja sitten vaienneet. +Ainoastaan tuuli pärisytti rumpuansa puissa, ja sen pärinän yli +kuului sieltä täältä hiiriäispöllön ääni tai huuhkajan huuto, ja +neitseellisestä maasta nousi epämääräinen, hieno ja läpitunkeva tuoksu, +joka tuntui ikäänkuin siemeneen kätkevän kaikki metsän tuoksut. + +Aamun koittaessa ilmestyi mies, Pyry edellään. Mikko Repolainen kuuli +koiran, joka oli hänestä saanut vihiä, nuuskivan luolan suulla ja +salametsästäjän kiroovan synkeästi tehdessään arviota siitä, miten +paljon ketunnahka, jonka hän kyllä uskoi vielä lopultakin vangitulta +uhriltaan nylkevänsä, ehtisi raha-arvolleen laskea — ketut näet ovat +hyvin tunnetut kärsivällisyydestään ja itsepintaisuudestaan. + +Mutta työntäen punaisen kielensä pienelle ja laihalle kuonollensa, +onnitteli kettuveitikka itseään siitä, että tavallaan oli välttänyt +suoranaisen vaaran, ja ryhtyi miettimään keinoja, millä pääsisi +pujahtamaan vihollistaan pakoon. + +Ainoastaan kaksi keinoa ilmaantui: oli joko paettava tai nälän +uhallakin koetettava loppuun vanginvartijan kärsivällisyys, kunnes tämä +ehkä uskoisi vankinsa todellakin paenneen ja nostaisi pyydyksen pois. +Tämä toinen temppu oli vain hätäkeino ja ensimäistä piti kettu aluksi +parempana. + +Koska pyydys esti Mikko Repolaista pääsemästä ulos kolostaan, ryhtyi +hän käpälillään ja turvallaan pelonsekaisena tutkimaan vankilansa +ympäristöjä. Tämä tarkastus loppui lyhyeen: kalliota takana, kalliota +yläpuolella, oikealla ja vasemmalla kalliota; mahdotonta ensinkään +yrittää. Alapuolella, mustahkolla maaperällä, jättivät käpäläin kynnet +vähäiset jäljet: ehkäpä pelastus olikin siellä? Ja heti ryhtyi hän +epätoivoisen rohkeudella ja sitkeydellä kaivamaan tätä pehmeätä maata. + +Päivän päättyessä oli hän kaivanut runsaan jalan syvyisen reiän, jonka +hänen ruumiinsa täytti, kun väsyneiden käpälien kynnet karskahtivat +jotakin kovaa vastaan... siellä oli kivi. Mikko Repolainen kaivoi +etemmäs... aina vain kiveä; hän kuopi yhä, kuopi koko yön, toivoen +kalliosta löytävänsä pääsyn vapauteen... Vitkaan, huomaamatta nousi +kalliopohja, heltiämättä ja säälimättä kaartuen, päättyäkseen luolan +suulle; mutta innostuksen kuumeessa ei kettu sitä huomannut: hän +kaivoi, kaivoi vimmastuneena... Hän kaivoi kolme päivää ja kolme yötä, +purren multaa raivoissaan, valuttaen turvastaan mustaa sylkeä; hän +kulutti pilalle kyntensä, hän ruhjoi rikki hampaansa, hän loukkasi +turpansa, hän käänsi ylösalaisin luolan koko maapohjan. Säälimättömänä +levitteli kallio läpitunkematonta pintaansa, ja onneton vanki, +nälkiintyneenä, kuumeisena, taisteltuaan kunnes voimat tyyten uupuivat, +vaipui viheliäiselle luolanpohjalle ja nukkui kaksitoista pitkää tuntia +lyijynraskasta unta, joka seuraa suuria voimainmenetyksiä. + + +III. + +Mikko Repolainen heräsi aikoja sitten tyhjentyneen vatsansa vihloviin +puremiin synkässä maakolossa, jossa vallitsi täydellinen sekasorto. +Häikäisevä päivänvalo hymyili hänen kalliokolonsa takaa; silmikot +aukenivat; metsän vehreys eri värivivahduksissaan lisäsi elämän iloa +auringon alla ja kultarintakerttujen ja rastaiden laulut täyttivät +ilman vapauden ylistyksellä, joka oli omansa suuresti ärsyttämään +vangin kuulohermoja. Todellisuudentunto iski hänen aivoihinsa kuin +raateleva hammas jäniksen vatsaan, ja kohtaloonsa alistuen hän asettui, +jalat taivuksissa mahan alla, mahdollisimman mukavaan asentoon +miettimään, paastoomaan ja odottamaan. Ja hänen edessään kohosi +pyydys, houkutellen tekemään tuttavuutta, pilkallisena uhmaillen hänen +kärsivällisyyttään. + +Se oli hyvin yksinkertainen pyydys, jonka Simppa oli pystyttänyt: +kaksi pystyyn lyötyä puuta, jotka muistuttivat mestauslavan tukipuita, +kannattivat vaakasuoraa tammilautaa, joka näkyi ulottuvan niitä +pitemmälle. Mutta jos otus tunkihe tähän turmiolliseen katettuun +käytävään, liukui tammilauta, joka oli molemmilta sivuiltaan teräväksi +veistetty, sukkelan vehkeen avulla kavalasti kuin puukko pitkin +tukipuissa olevaa uurretta ja taittoi selän sisäänmurtajalta. + +Nälän kiihdyttämänä palautti Mikko silloin muistoonsa entiset +hekumalliset ateriat, herätti mielikuvituksessaan eloon herkuttelut +lihan ja veren ääressä, siirtyi sitten muistoissaan talvipäivien +niukkaan ravintoon, jolloin tien varrella ahmaistiin joku kuollut +myyrä tai lehtensä varistaneissa pensaikoissa tähteeksi jääneitä +punaisia marjoja, tai löydettiin kosteista, mädänneistä lehtikasoista +metsäomenia. Kuinka monta jänistä olikaan nipistetty hengiltä +niitynojissa ja maanteiden risteyksissä retkeiltäessä, kuinka monta +jäniksenpoikaa tapettu apila- tai mailaskedoilla, kuinka monta +peltopyytä säikäytetty pois pesistään, kuinka monta kanaa siepattu, +jotka uskaliaina olivat lentäneet kauas taloista koiria ja pyssyjen +pamauksia pakoon! + +Hetket kuluivat hirvittävän yksitoikkoisina ja hänen kärsimyksensä +lisääntyivät uusilla vatsanvaivoilla. + +Paikoiltaan hievahtamatta, nojaten mahaansa maahan kuin tahtoisi hän +sen likistää kokoon, ryhtyi Mikko Repolainen muistelemaan, kuinka +hän oli entiset vaarat välttänyt: kuinka oli livistänyt lyijysateita +pakoon, kuinka oli juossut, monia mutkia tehden, vainuamaan koirain +jälkiä, kuinka oli jättänyt maistamatta myrkylliset lihakappaleet, +jotka kiihottivat hänen nälkäänsä. Mutta pahojen päivien joukosta +palasi hänen mieleensä selvimpänä eräs talviyö, jonka kaikki +yksityispiirteet olivat hänen muistoonsa syöpyneet; hän eli sen +uskollisessa muistissaan kokonaan uudelleen kohta kohdaltaan. + +"Maa on ihan valkoinen, puut ihan valkoiset, ja kirkkaalla taivaalla +tähdet tylyinä luovat siihen himmeän, kylmän ja ikäänkuin ilkkuvan +valon. Jänikset eivät ole vielä lähteneet pesästään, peltopyyt ovat +siirtyneet lähemmä kyliä, myyrät nukkuvat maanalaisten käytäviensä +kaukaisimmassa sopukassa; ei ole enää jäätyneitä marjoja laaksojen +paatsamapensaissa, ei enää omenia metsäomenapuissa. Ei ole enää mitään, +ei mitään muuta kuin tuo sädehtivä ja pehmeä, kristallisin koristuksin +helmeilevä valkopeite, jonka pakkanen kaunistaa vielä hienommaksi ja +joka ikäänkuin tunkee ihoon asti, talvisesta turkista huolimatta. + +"Etäinen kylä nukkuu rautapeltikattoisen kellotapulinsa turvissa. Hän +suuntaa sinne kulkunsa ja kiertää sitä varovaisena, sitten, supistaen +kierroksiansa, saaliinhimon kiehtomana lähenee sitä vähitellen. + +"Ei vähintäkään melua, jollei ota lukuun neljännestunnittain uudistuvaa +kimeätä ääntä, joka kepeänä liitelee hiljaisuuteen kellotapulista, +tai unissaan liikahtelevain härkäin kellojen metallista sointia. +Voimakas lihanhaju tunkee hänen sieraimiinsa: joku eläimen raato, jonka +alkava mädäntyminen suloisesti kutkuttaa nälkiintyneen hajuaistia, on +epäilemättä lähettyvillä. Varovasti hän kulkee hiipien aitoviertä, +käyttäen hyväkseen puiden varjoja, aina muutamien harppauksien päähän +siitä paikasta, missä hän aavistaa sen löytyvän, tuon ruskean kasan +puhtaan valkoisella lumella. + +"Vastapäätä oleva talo on vaipunut syvään uneen; suuresta, tyhjästä +ikkunasta voi nähdä, että se joko on asumaton tai että siellä nukutaan. +Mutta Mikko Repolainen on epäluuloinen. Pettämätön vaistonsa ohjaa +hänet ikkunan eteen, jonne hän urheasti täyttä vauhtia kiitää. Hän luo +silmänsä, raadon eteen pysähtymättä, epäluulonalaiseen ikkunaan. Joku +toinen ei olisi mitään huomannut, mutta vanhan metsäeläimen läpitunkeva +katse on nähnyt erään ikkunaruudun yläkulmasta kajastavan heikon +punerruksen, ja siinä on tarpeeksi, hän on asian oivaltanut. + +"Mies joka tuolla asuu, lataa ehkä pyssyänsä ja on valmiina +paukahuttamaan, mutta lyijykuulat eivät vaan ole Mikko Repolaista +varten. Sillä Mikko on varma siitä, että tuon hiljaisen ikkunan takana +pitää vahtia mies, yksi hänen vihollisiaan, hänen rotunsa tuhooja; hän +on sammuttanut lamppunsa uskotellakseen nukkuvansa, mutta uuninluukut, +jotka hän on jättänyt sulkematta, ilmiantavat hänet, ja Mikko, joka +on jo kuullut pyssynpamauksia tänä yönä, tietää nyt minkätähden mies +valvoo. Kuka tietää, kuinka moni vähemmän epäluuloisista on saanut +hengellään maksaa varomattomuutensa asettuessaan pyssynkantaman +piiriin! Ja Mikko kuvaili mielessään nuo näytelmät: mies istuu +rauhallisena salamyhkäisessä asunnossaan ja tähystelee onnettomia +eläimiä tarjoten heille, millä nälkänsä tyydyttävät, ja hetken tullen, +pimeän turvissa ampuu uhrinsa raollaan olevasta ikkunasta. Täälläpä +ovat saaneet surmansa ne hänen toverinsa, jotka, kyeten vähemmän +vastustamaan halujansa kuin hän, läksivät seikkailemaan kylää kohti ja +katosivat ainaiseksi hänen näköpiiristään. + +"Ja kettu, jonka varovaisuus on pettämätön, lähtee sipsuttamaan takaisin +metsätielleen, kun eräällä aidalla näkyy valoa vasten kissan hahmo. +Ketun suuret, sumeat silmät ovat yön pimeydessä nähneet kotieläimen +fosforinkiiltävät silmäterät, ja aimo loikkauksin kiitää hän tämän +jälkeen. + +"Kissa tietää kyllä, ettei hän kynsiään näyttämällä, mikä riittää +lannistamaan koirien rohkeuden, saa lamautetuksi vanhan metsäelävän +kiihkoa ja ettei häntä pakeneminen myöskään turvaisi Mikko Repolaisen +hyökkäykseltä. Mutta omenapuu on lähellä. Hän pääsee sen juurelle, +rupee jo kiipeemään sitä pitkin, kun vihlaiseva hampaanisku pysäyttää +hänet, ja hän jää vihollisensa haltuun, joka lopettaa hänet. Ja +hiljaisessa yössä kuuluu surkea ja pitkä nau'unta, kuolonhuuto, joka +saa kaikki kylän ja lähitalojen koirat haukkumaan kauan koppiensa +kynnyksellä tai piharakennusten perällä. + +"Ja muitakin muistoja tuli hänen mieleensä, milloin ilahduttavia, +milloin värisyttäviä, sill'aikaa kun hetket yksitoikkoisina vierivät ja +päivät kuluivat. + +"Sitten Mikko Repolaisen ajatukset sekaantuivat, hämmentyivät; +nautinnonmuistot yhtyivät kauhunkuvien kanssa hirveiksi painajaisiksi: +mahdottoman suuret jänikset pyörivät piiriä hänen ympärillään, +pamahuttivat pyssyjänsä, joilla he pehmittivät hänen nahkaansa ja +kiskoivat siitä pitkiä karvajuovia saamatta häntä hengiltä. Hänet +valtasi kova kuume; musta, kylmä turpa huokui kuumuutta, silmät kävivät +punaisiksi, kyljet huohottivat, pitkä, hieno kieli riippui ulkona +kidasta kuin kostea ja risainen riepu, ja sen keskiuurteesta helmeili +aika ajoin hikipisara, jonka hän kuumeisin liikkein vei kitaansa sitä +viileyttämään. + +"Aika kului. Hän oli saanut vihiä pyydyksestä ja koettanut sitä +karttaakseen saada käsityksen uhkaavasta vaarasta, mutta hänen +metsäeläin-aivonsa eivät tajunneet mitään ihmisten koneistoista, ja +hän näki mieluummin nälkää varmassa turvapaikassa kuin yritti käyttää +hyväkseen turmantuottavaa, salaperäistä pyydystä. + +"Eräänä aamuna hän ilostui ja luuli pääsevänsä vapaaksi. Mies tuli. Hän +viipyi siellä joitakin hetkiä, liikutti jotakin ja lähti pois; mutta +julma kirous, jonka hän lähtiessään laski suustaan, jätti ainoastaan +hyvin heikon toivon ketun sydämeen. Simppa oli vain koetellut pyydystä, +ja nyt tuli hän joka päivä aamunkoitteessa, tuntien loppuratkaisun +lähenevän. + +"Tähän aikaan vaivasi kuume Mikko Repolaista entistä enemmän. Väliin +hän jäi pitkälleen moneksi minuutiksi, epätoivoisesti huohottaen, +nousi toisinaan jaloilleen ja kulki piirissä ympäri vankilaansa etsien +ulospääsypaikkaa, jonka hän yhä kaikesta huolimatta toivoi löytävänsä. + +"Kuu oli viimeisellä neljänneksellä. Punainen kuunsyrjä näytti veriseltä +lihapalaselta, jota joku julma mahti kuletti pilvilaatalla. Nopeasti +kurotti kettu sitä kohti ohuen kaulansa, laihan kuononsa, oudon +suuret silmänsä. Niinkuin vankeuden ensimäisenä iltana, kajahtelivat +nytkin voimakkain henkäyksin tuulen kuorosäveleet metsän vehreissä +käytävissä, ja kettu oli kuulevinaan suuren jahtikoiraparven haukunnan, +joka vuoksen ja luoteen tavoin nousi ja laski vähitellen läheten. +Väliin taas hänen humisevassa päässään syntyi mielikuva lähteestä, +ja sammuttaakseen siinä polttavaa janoansa kääntyi hän lakkaamatta +ympäriinsä, etsien joka puolelta vettä, kirkasta vettä, jota hän pitkin +hörppäyksin latkisi. + +"Yhdennentoista päivän aamunkoitto kajasti maidonvalkeana honkametsän +latvassa. Nyt oli loppu tehtävä vankeudesta. Äkkiä teki Mikko +Repolainen päätöksen ja ympärilleen katsomatta, kooten kaiken tarmonsa +laihtuneisiin käpäläparkoihinsa, teki hän hyppäyksen ja syöksyi +epätoivon rohkeudella tuntemattoman kohtalon syliin!..." + + +IV. + +Teeskentelevän raskain askelin — siten peittääkseen astuntansa nopeutta +— kulki Simppa tuona päivänä, niinkuin edellisinäkin päivinä, kapeata +solaa. Hänen suurten, raskaitten saappaittansa naulat olivat maahan +painaneet epäselvän polun, joka päätyi Mikko Repolaisen vankilaan. + +Hyvin kasvatettuna koirana kulki uskollinen Pyry muutamia harppauksia +hänen edellään. Otusta ajaessaan koira ei milloinkaan etääntynyt +hänestä vissiä välimatkaa kauvemmaksi, jonka pitkäaikainen tottumus +ja molemminpuolinen sopimus oli määrännyt. Mutta tänään täytyi Simpan +lyhyin vihellyksin alinomaa muistuttaa vanhaa toveriansa entisistä +sopimuksista. + +Kuono pystyssä, häntäänsä huiskien vainusi Pyry saalista, ja Simppa, +joka arvasi Mikko Repolaisen tulleen ulos luolastaan, hykersi +iloisena känsäisiä kämmeniään. Mutta hän ei kiirehtinyt käyntiänsä, +jatkoihan vain tyyneesti kulkuansa maakoloa kohti, minkä edustalla +koira, joka hänen edellään oli kulkenut, jännitetyssä asennossa, +kuono ojona, katse kuin yhteen kohtaan kiinninaulattuna, vartalo +maahan taivutettuna, odotti ainoastaan isäntänsä saapumista ja hänen +merkkiänsä hypähtääkseen pystyyn. Lauenneen, raskaan tammilaudan alla +makasi uupunut, puoleksi paljasihoinen kettu oikealla kyljellään, +takaruumis tarttuneena pyydykseen, johon hän oli jäänyt reisitaipeita +myöten. Pakolainen oli painautunut hiukan kyljelleen, ja näin hänen +selkärankansa säilyi surman iskulta. Vaaleahko lima pursui sieramista +ja suuret, punaiset ja rääppäiset silmät olivat sulkeutuneet +tainnuttavan iskun kohdatessa. Hän oli nähtävästi ollut siinä tilassa +neljännestunnin, kun Simppa saapui. + +Voittajan ilkeämielinen ja halveksiva hymyily ilmaisi, että hänen +ilonsa voitetusta oli sangen mitätön. Nahka ei enää ollut minkään +arvoinen, ja kukapa köyhä raukka lie ollut niin nälkäinen, että olisi +viitsinyt käydä käsiksi noin viheliäiseen turkkiin, annettuaan ensin +ruumiin vähän jäähtyä saadakseen otuksesta pois metsäeläinhajua edes +osaksi. + +Yht'äkkiä näki salametsästäjä, joka piti uhriaan tarkoin silmällä, +Mikko Repolaisen kylkien vavahtelevan. Tämä oli todellakin vain +tajuttomassa tilassa. + +Äkkiä sai Simppa päähänsä tuuman, miten kostaa uhrillensa ja tehdä +siitä pilaa. + +Hiljaa irrotti hän kaulanauhan koiraltaan ja kiinnitti sen suoraapäätä +ketun kaulaan, käänsi nurin vanhojen, puolivillaisten housujen taskut, +joista sieltä täältä näkyivät sinertävät pumpuliset kudelangat. Niistä +purjelanganpätkistä, jotka hän taskuistaan veti esiin, laittoi hän +sukkelaan lujan kuonokopan, jolla sulki vanhan kuleksijan kuonon, +sitoi nenäliinallaan yhteen hänen takakäpälänsä, nosti pois pyydyksen, +jonka kätki viereiseen pensaikkoon, ja tarttuen molemmin käsin ketun +käpäliin, heitti tämän yli olkainsa kuin kaulanauhan ja lähti taas +nopein ja raskain askelin tallustelemaan kylätietä takaisin. + +Pyry kulki jälessä, katse kuin kiinninaulattuna tuohon suippokuonoon, +joka hytki edestakaisin miehen olalla. + +Tahdikas astunta, auringon lämpö ja kauniin kevätaamun tuoksuva, puhdas +ilma herättivät Mikko Repolaisen vähitellen tajuunsa. + +Aluksi tunsi hän sangen suloista huojennusta ja kevennystä, aivan +vastaista sille vihlovan tuskan ja kaamean hädän tunteelle, joka hänet +valtasi silloin kun pyydyslauta häneen iski. Sitten heräsi hänen +mielessään, raittiin ja hyvätuoksuisen ilman hiljalleen virratessa +laajeneviin keuhkoihin, muistot ajoista, jolloin hän vapaana +kuljeskeli metsissä. Sanalla sanoen, hän itsetiedottomasti iloitsi +raittiista valosta ja nautti ihanasta auringonnoususta, jonka hän jo +puolihorroksissa tajusi. + +Mutta mikäli hänen tajunsa palasi, sikäli tunnekuvat muuttuivat; +aluksi tuntui käpälissä ja kaulassa hankausta ja päässä painoa; +sitten outo haju, ihmisen ja koiran haju, joka välittömästi tunkihe +hänen tajuntaansa, pakotti hänen tylysti, äkkiä kokonaan palaamaan +todellisuuteen. Hän avasi kuumeiset silmänsä selkiselälleen ja näki +kaikki: miehen kantamassa häntä, koiran kulkemassa jälessä, käpälänsä +puristettuina salametsästäjän koviin kouriin, ja etäisen kylän +laavakattoineen, tuon salamyhkäisen kylän, joka oli täynnä pyydyksiä ja +vihollisia. + +Hän tunsi koko olentonsa vaistomaisesti, epätoivon pakosta jäykistyvän; +hän jännitti lihakset äärimmilleen yrittääkseen vapautua Simpan käsistä +ja paetakseen metsään. Mutta mies oli varuillaan; hän puristi lujempaan +mukuraiset nyrkkinsä, jotka entistä tiukemmin hankasivat onnettoman +käpäliä, ja Pyry puolestaan osotti merkitsevällä murinalla leppymätöntä +valppauttaan. + +Entistä kaameampi hätä, joka sai Mikko Repolaisen unhottamaan kaiken, +unhottamaan nälän, janon ja kivut, valtasi hänen mielensä. Vaara oli +muuttanut muotoaan, mutta se oli entistä suoranaisempi, varmempi, +kauheampi. Hän melkein kaipasi niitä kidutuksen hetkiä jolloin oli +nääntyä nälkään luolassaan ja mietti itsekseen, mitä vaivoja hän mahtoi +saada ennen kuolemaansa kärsiä. + +Hän oli jo näkevinään itsensä käpälistään sidottuna, jätettynä koirain +revittäväksi tai Simpan lyijyrakeiden maalitauluksi. Hän kuvaili +olevansa jo puoleksi nyletty, oli tuntevinaan ihon vavahtelevan, luiden +murtuvan ja lihaksiin tunkeutuvan vihlovia lyljyrakeita, joista ei +tiedä mistä ne tulevat, jotka tarttuvat kiinni kuin okaat ja joiden +tekemistä reijistä pulppuaa veri, jonka loppumatonta vuotoa vastaan ei +saa apua. + +Pyry näytti jo teräviä hampaitaan, ja vastatakseen tähän härnäämiseen +paljasti Mikko Repolainenkin turpaa hankaavan kuonokopan silmukkojen +takaa vaalentuneet ikeneensä, joista pistivät esiin teräväkärkiset +kulmahampaat. Voi, kuinka mielellään hän olisi purrut pyöveliä joka +häntä kantoi, mutta tämä, aivan varmana siitä ettei uhrinsa kyennyt +hänelle kostamaan, jatkoi matkaansa hiljaa hymyillen, säälimättömästi +tehden pilaa vangistaan. + +Kettu kuuli kylästä tulevat äänet, jotka hän melkein osasi erottaa, +koska oli ennenmuinoin melua kaikoten niitä etäältä tutkinut. Muutamat +olivat hänelle yhdentekeviä, toiset erikoisesti liikuttivat häntä +kissojen metsästäjänä ja takapihojen nuuskijana, muutamat taas, +kaikkein kauheimmat, muistuttivat hänelle, että ihminen ja hänen +uskottunsa, koira, olivat vihollisia, joiden lempeyteen ei koskaan +ollut luottamista. Sieltä kuului lehmien ammuntaa, ajopelien räminää, +siipikarjan kaakotusta, koirain haukuntaa ja asumusten kynnyksillä +leikkivien ja kinastelevien poikasien kimeitä ääniä. Voitettu oli jo +näkevinään itsensä verenhimoisen joukon, läpäisemättömän vihollisrivin +ympäröimänä ja tunsi yhä selvemmin tuhonsa lähenevän. + +Onneksi hänelle oli Simpan pieni asunto hiukan syrjässä. Hän kääntyi +syrjätielle, jonka molemmin puolin kasvoi orapihlajarivi. Orvokkeja +poimivat poikaset näkivät ihmeekseen oudon ja ilkeännäköisen eläimen +metsästäjän hartioilla hytkivän, ja seurasivat kuin vartijajoukko tätä +aina hänen asunnolleen saakka. + +Simppa sitoi tuvassaan Mikko Repolaisen köydellä sängynjalkaan kiinni +ja söi aamiaisekseen savivadista höyryävää lientä, jota hänen vaimonsa +hänelle tarjosi. Sitten lähti hän jokapäiväisiin askareihinsa, jättäen +Pyryn huomaan vanhan, kuonokoppaisen metsänelävän, joka joka hetki +luuli koiran hyppäävän kimppuunsa ja repivän hänet kuoliaaksi. + +Kuitenkaan ei tapahtunut mitään sellaista; Pyry ainoastaan laskeusi +pitkälleen hurstisäkille uunin viereen heittäen aika-ajoin kettuun +vihaisia silmäyksiä, tietoisena siitä edesvastuusta, johon oli joutunut. + +Lasten meluavat huudot, heidän kinastelunsa ja naurunsa pitivät vangin +tuskallisen mielialan vallassa. Kaikki kylän poikaset, jotka olivat +saaneet ketusta kuulla niiltä jotka sen olivat nähneet, pitivät vahtia +talon ympärillä toivoen, että hekin sen näkisivät. + +Väliin kiipesi joku uskaliaampi ikkunalle ja sai tuokiossa vilaistuksi +salaperäiseen huoneeseen; kun häneltä sitten muut tiedustelivat +mitä hän oli nähnyt, turvautui hän — koska ei ollut mitään nähnyt — +vaitioloon, joka aina saattoi jotakin merkitä. + +Tämä melu tuntui Mikko Repolaisesta uhkaavalta. Uupumuksen tunne +valtasi hänen mielensä entistä enemmän; niin moni yllättävä tapaus +teki hänet tunnottomaksi ja tylsäksi. Hän ei huomannut, että päivä +laski mailleen, mutta hän vavahti nähdessään salametsästäjän palaavan +mukanaan useita vihollisia, samanhajuisia kuin hänkin, jotka puhalsivat +piipuistaan pitkiä, sinerviä savupilviä. He nauroivat. + +Mikko Repolainen ei tuntenut tupakan hajua; se takertui hänen +sieramiinsa ja kurkkuunsa ahdistavana kuoleman esimakuna. Hän ei +ymmärtänyt naurua. Pyry, jonka havaintokyky oli terävä, oli oppinut +ymmärtämään, että tämä ulkonainen merkki merkitsi hänelle hänen +herransa hyväilyjä ja maukkaita suupaloja; hänkin, niinkuin monet hänen +sukuunsa kuuluvat, koetti, nostamalla kuonoansa enemmän tai vähemmän +siroin liikkein, saada ihmiselle ymmärrettäväksi hyvän tuulensa ja +alamaisuudentunteensa. Mutta niin ei ollut vanhan metsänelävän, joka +tässä mielenilmaisussa näki vain tupakan kellastuttamia lohjenneita +hampaita, jotka irvistivät verenhimoisista ikenistä, ja hytkyviä +vatsoja, jotka ikäänkuin itse tahtoivat ahmia sisäänsä himotun saaliin. + +Mikko Repolainen kykeni ainoastaan huomaamaan nämä silmiinpistävät +hampaat ja hyppelehtivät vatsat, ja se oli hänen mielestään kauhea, +uhkaava vaaran merkki. + +Simppa puhui viittoen käsillään, ja suut suurenivat ja hampaat +pitenivät ja vatsat hytkivät hurjemmin ja kasvot kävivät kauheamman +näköisiksi. Ratkaisu oli lähellä. + +Rauhallisina istuutuivat miehet ikäänkuin määräämään viimeisiä +valmistuksia ratkaisua varten, sill'aikaa kun Simppa valmisti vehkeitä, +joita varmaankin piti käytettämän kiduttamaan kuolemaan tuomittua. +Tämä pujahti peloissaan piiloon sängyn nurkkaan, jonne hän turhaan +koetti kätkeytyä. Voi, kuinka mielellään hän olisi tahtonut häipyä +olemattomiin, hävitä tykkänään pois! + +Vihdoinkin salametsästäjä näkyi saaneen työnsä suoritetuksi. Hän piti +toisessa kädessään jonkunlaisia mustia metallipihtejä, toisessa pientä +onteloista metallipalloa, jonka läpi oli pistetty kaksi pyöreää reikää, +raadon silmiä muistuttavaa, ja toiselle puolelle uurrettu leveä rako, +joka oli kuin ilkeään nauruun vääntynyt suu. + +Yht'äkkiä kävi salametsästäjä Mikko Repolaisen kimppuun, jonka rinnan +ja kaulan hän puristi polviensa väliin. Tämä tunsi olevansa hukassa ja +alistui kohtaloonsa, yritettyään laimeasti vastustella ja huomattuaan +vähäisimmänkin toiveen turhaksi. Hän tunsi kylmän rautalangan kaulansa +ympärillä, huomasi teräspihtien äkkiä painautuvan kiinni tähän lankaan +ja yhä tiukemmin, kiusallisesti kiristävän hänen kaulaansa... Hänet +aijottiin kuristaa!... + +Mutta Simppa lykkäsi tuon kuolemanrangaistuksen toistaiseksi, +pisti sormen kaulan ja raudan väliin, pani uudelleen kiinni Pyryn +kaulaan nahkaisen hihnan, jonka oli päästänyt auki, tarttui sitten +metallipalloon ja laahasi tyrmistyneen ketun ovea kohden hurja ja +säälimätön miesjoukko perässään. + +Kohti lätäkköä, josta kuului sammakkojen kurnutusta, kuljetti +salametsästäjä Mikko Repolaisen, ja ennenkuin tämä oli oikein ehtinyt +käsittää mitä tapahtui, jätti Simppa hänet, antaen aika potkun +takapuoleen, yön avaraan syliin. + + +V. + +Kettu ei yrittänytkään käsittää asiaintilaa, ja vaistoansa seuraten +kiiti hän täyttä vauhtia synnyinmetsäänsä kohti, niinkuin vedestä +nostettu kala hyppelehtii omille vesilleen päin. Mutta hänen +kauhukseen seurasi häntä juostessaan Pyryn kulkunen, tuo onnettomuutta +tuottava, sama kulkunen joka hänet oli herättänyt vadelmapensaikossa +jäniksenlihan jäännösten ääreltä. + +Tämä ei ollut kuulohäiriö, vaan todellakin oli jossain lähettyvillä +kulkunen. Sen kimeät ja katkonaiset äänet erotti selvästi metsän +hiljaisesta hyminästä, johon sekaantui hyönteisten surinaa. Pyry +ei päästänyt ääntäkään, ei laskenut kidastaan tuota pitkää ja +säännöllistä vinguntaa, joka aina kuului metsässä kaiun monistamana +hänen seuratessaan otuksen jälkiä. Tämä äänetön takaa-ajo olikin +salaperäisyytensä tähden vain kauheampaa, kiihottavampaa. Epäilemättä +koira oli hänen kintereillään, oli ehkä häneen tarttumaisillaan, ja +kettu luuli joka hetki terävän hampaan iskevän nahkaansa; jo luuli hän +tuntevansa kiinnitavottelevan hurtan jalkojen hipaisun ja kuulevansa +sen hengästyneitten keuhkojen hätäisen läähätyksen. + +Tämä oli kilpajuoksua, se oli epätoivon taistelua, jossa paremmilla +lihaksilla varustettu, kestävämpi, voittaisi toisen. + +Sen kestäessä pysyi kulkunen itsepintaisesti hänen kintereillään, +tasaväkisenä, voittamatta tai häviämättä kilpailussa. Urhoollista, +mutta epätasaista taistelua: toisella puolella tarmokas, kostonhimoinen +koira, toisella kettu, joka oli yksitoista vuorokautta nähnyt +nälkää, jonka kuume oli uuvuttanut ja jota ylläpiti ainoastaan +itsensäsäilyttämisvaisto, saaden hänen kuluttamaan loppuun viimeiset +voimansa ennenkuin alistuisi kohtaloonsa. + +Lisäten vauhtinsa kaksinkertaiseksi painui hän yön pimeyteen. Hän ei +katsellut mitään, ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään; hän kuuli vain +kulkusen äänen, jonka jokainen kilahdus ruoskaniskun tavoin yllytti +hänen horjuvaa rohkeuttansa, jälleen ojensi hänen kompastelevat +käpälänsä ja tuntui hänen uupuneisiin lihaksiinsa vuodattavan +voimanvoidetta. + +Metsänreuna mataloine sammaltuneine kiviaitoineen, josta kivet +paikotellen olivat vierineet alas, sekä puoleksi tukkeutunut oja oli +lähellä. Hän harppasi yhdellä hyppäyksellä ojan yli eräälle aitakivelle +lähelle sen rajalinjan aukkoa, josta jänikset tavallisesti kulkivat +saalismatkoilleen. Hän pujahti sinne aprikoimatta, voimakkaan vaiston +vetämänä, joka ehkä hänelle uskotteli, että koira kenties lähtee hänen +jäliltään ajamaan jänistä, joka käytävän suusta voi ilmestyä heidän +eteensä. Mutta Pyry oli itsepäinen ja kulkunen yhä kilisi sen mukana. + +Suoraviivainen metsälinja, jota metsänvartijat eivät olleet tarkoin +karsineet, näytti ylempää äärettömän pitkältä vehreältä holvilaelta, +josta puiden alimmat oksat riippuivat kuin köynnöskasvit alas. +Niiden verkon lävitse syttyivät tähdet vähitellen, rastaat alkoivat +monivaihteluisen hämylaulunsa, ja lukemattomat hyönteisparvet nousivat +kedoilta ja lensivät nuortean vihreään metsään päin synnyttäen kauas +kantavan, voimakkaan surinan, joka aallon tavoin nousi ja laski. + +Kettu pakeni, pakeni vimmastuneena, kulki ohi metsäpalstain rajakivien +niihin edes vilkaisematta, yhden sivuuttaneena ja toisen saavuttaen, +kulki läpi näreikön halkometsään, ja halki halkometsän kedolle, +epämiellyttävä kulkunen yhä kintereillään. + +Kuu kohosi taivaalle. Mikko Repolainen syöksyi jälleen halkometsiin +sitten tiheisiin näreikköihin, joiden läpi hän vanhan metsänelävän +taitavuudella pääsi kiitämään kuin varjo seinää pitkin ja jossa hän +toivoi vadelma- ja elämänlankapensaihin jälkensä häviävän vauhkolta +takaa-ajavalta hurtalta. + +Hän kierteli tammipuita, pujahti läpi toisiinsa takertuneiden +vadelmapensaiden, jotka häntä ohikulkiessaan pistivät, eikä hänen +kuumeinen kiihkonsa tyyntynyt eikä tau'onnut. Hän hävisi umpipoluille, +joiden varrella oli outoa kasvullisuutta, ja viiden tai kuuden +askeleen päässä sukelsi esille sädehtivään kuunvaloon, ja yhäti, yhäti +kuului hänen takanaan kulkusen kilinä kuin hautajaiskellojen ääni, +yksitoikkoisesti ja herkeämättä. + +Missä hän kulki, siellä nousivat metsänelävät makuultaan, yllätetyt +linnut lähtivät äkkiä lentoon, näyttäen mustilta pilkuilta metsän +kolkkoa puolipimeää vastaan; huuhkajat ja tarhapöllöt, joiden huomiota +kulkusen ääni herätti, seurasivat ääneti tätä outoa kulkua, ja +pehmeästi lentäen yhdyttivät toisensa pakenijan yläpuolella. + +Kettu painautui päättäväisenä tiheimpiin metsikköihin. Kerta pysähdytti +hänet elämänlanka; äkkinäisellä hyppäyksellä hän katkaisi sen, lähti +uudelleen juoksemaan, ja — kulkunen lakkasi soimasta. Toivo paisutti +pakolaisen rintaa ja jännitti uudella voimalla hänen lihaksiansa; Pyry +oli epäilemättä kadottanut hänet näkyvistään, ja hän kiiti nuolena +suoraan eteenpäin. Hän juoksi ehkä pari-kolmesataa askelta tämän +toivoa herättävän hiljaisuuden vallitessa, pysähtyi sitten äkkiä, +vakuuttautuakseen siitä että oli yksin, ja heitti silmäyksen taakseen. +Tuskin oli hän kääntänyt päätään, kun kulkusen kimeä ja katkonainen +ääni uudelleen vihiäsi hänen korviansa ja pakotti hänen taas lähtemään +metsien halki, kaikki epätoivon kauhut rinnassaan. + +Hän juoksi koko yön levähtämättä, kunnes hänen ajettuneet ja +jäykistyneet raajansa eivät enää kannattaneet ja hän kaatui hervotonna +kuin riepu muutaman askeleen päähän lähteestä maahan, johon hän suistui +tiedotonna, puolikuolleena, heittämättä katsetta ympärilleen ja +päästämättä valitusta rinnastaan. + +Ja samassa vaikeni kulkunenkin, ikäänkuin sen tehtävä olisi päättynyt. + + +VI. + +Ei kukaan osaisi sanoa, kuinka kauan Mikko Repolainen oli tässä +täydellisen uupumuksen tilassa, joka ei ollut enää elämää, mutta +ei vielä kuolemaakaan. Vanhan metsäneläjän elinvoiman täytyi olla +sangen voimakas, kun se vielä niin pitkän paaston ja niin monien +mielenliikutuksien, niin suuren uupumuksen ja niin kovien tuskien +jälkeen herätti hänet horrostilastaan elämään. + +Hänen sekaiset mielikuvansa vaihtelivat alinomaa. Syvän, suojelevan +hiljaisuuden häntä ympäröidessä, ja ennenkuin vatsa ehti häntä +liian selvästi muistuttaa tuskallisesta todellisuudesta, herätti +hänet kiusallinen tunne kaulassa: tuo Simpan rautalanka, johon +hänen ajatuksensa kiihkeästi kiintyi ja johon hänen uusi elämänsä +tuntui keskittyvän. — Saattoiko muuten kaksi mielikuvaa mahtua hänen +heikontuneeseen tajuntaansa? Oliko hän hereillään? Nukkuiko hän? Näkikö +hän unta? Hän ei tiennyt sitä. Hänen silmänsä olivat ummessa, hän avasi +ne. Hän avasi ne vitkaan, ruumista liikauttamatta, ja antoi katseensa +kiitää ympärillä olevan rauhallisen maiseman yli; sitten käänsi hän +päätään harkitun hitaasti, yhtä hitaasti kuin hän ennen iltaisin +kyyristyi, tarkan hajuaistinsa ohjaamana, peltopyyparveja vaanimaan. +— Ei mitään epäiltävää; hän veti henkeään. — Minnekkähän koira oli +kadonnut? — Häipynyt kuin paha uni. Ehkäpä hänellä lopulta olikin ollut +vain pitkällinen painajainen? — Eipä kuitenkaan: tämä kiusallinen +rautalanka oli jälellä vakuuttamassa hänelle, että hänen kauhistavan +kolkko vankeutensa oli ollut todellista. + +Vaistomaisesti kosketti Mikko Repolainen käpälällään sitä, toivoen +siitä mahdollisesti pääsevänsä. Mutta tuskin oli hän ehtinyt +siihen kajota, kun kulkunen kilahti uudelleen, ja hän tunsi pitkän +kauhunväristyksen karmivan selkäpiitään. Hän ei voinut enää paeta, +hänellä ei ollut enää voimia. Hän heitti pikaisen silmäyksen yli koko +näköalan. — Ei mitään! Kumminkin oli kulkunen aivan lähellä! — Ja +yhtäkkiä Mikko Repolaiselle selvisi kaikki. + +Tuo metallipallo ilkkuvine suineen ja raadonsilmineen, jonka Simppa +oli pujottanut siihen rautalankaan minkä hän ripusti Mikko Repolaisen +kaulaan, se oli Pyryn kulkunen. Tämä tuhoisa kulkunen kaulassaan hän +oli juossut koko yön luullen koiran olevan kintereillään. Tämä oli +Simpan kostoa; tämän tähden hän siis oli yöllä juossut kahdeksan +tuntia ja tyhjentänyt tuskien maljan viimeiseen pisaraan saakka, ja +nyt, kun hän jälleen virkosi toivoon ja eloon, oli tuo kosto häntä +säälimättömänä seuraava, oli myrkyttävä hänen päivänsä ja kaikesta +huolimatta täyttävä turmiollisen tehtävänsä. + +Vaivaloisesti hän kohousi laihojen käpäliensä varaan, ensin etu- sitten +takarajoilleen ja kulki lähteelle, jonka herkeämätön ja yksitoikkoinen +lirinä oli kuin hiljaisuuden hyminää, jonka sävellajiin metsän +asukasten eri äänet rauhallisesti sopeutuivat. + +Hän latki vitkalleen kirkasta vettä, kuin olisi kastanjetteja +[Kastanjetit ovat pieniä, onteloista, kastanjan puolikkaan muotoisia, +puusta tai norsunluusta tehtyjä esineitä, joita isketään vastakkain, +kun tahdotaan osottaa tanssisäveleen tahtia.] iskenyt vastakkain, +hämmentäen veden kalvossa kuvansa, laihtuneen Mikon kuvan, joka ei +muualla tarjoutunut hänen nähtäväkseen. Suippokuono yksin eli kuvassa, +ja kaksi lyhyttä, pystyä ja ikäänkuin irtirepäistyä korvaa törrötti +päässä kuin kaksoistorni, joka tähystää seudulta kuuluvia ääniä +lakkaamatta peljäten erottavansa hiljaisessa ympäristössä vihollisääniä. + +Sitten aikoi hän syödä, ja koska metsä ei tarjonnut hänelle riittävästi +ravintoaineita, lähti hän ruohottuneelle aukealle, josta leivoset +tuontuostakin riemuiten pyrähtivät lentoon, kohosivat edestakaisin +leijuen ylemmä taivasta kohti, täyttäen ilman viserryksillään, ja +laskeusivat ilonhuumeessa alas sinikorkeuksista. + +Sieltä hän varmaankin löytäisi yrttejä, jotka hän vanhastaan oli +tuntenut tai myöhemmin oppinut tuntemaan: suolaheiniä, ehkäpä joitakin +herkkusieniä, vatsaa puhdistavia juolavehniä, ehkäpä lisäksi joitakin +myyränmättäitä, joiden kimppuun hän tarmokkaasti kävisi, vieläpä +mahdollisesti talven aikana kuolleiden eläinten tai lintujen puoleksi +mädäntyneitä raatoja, joita ei vielä kukaan ollut löytänyt. + +Mutta kuinka kiusallinen tuo kulkunen olikaan! Epäilemättä hän tottuisi +jokseenkin pian siihen, että rautalanka kuristi kaulaa, mutta tuo ääni, +joka oli tarrautunut häneen kuin takkiainen, muistuttaen hänelle liian +selvästi sekä vältettyjä että edessäolevia vaaroja, turmeli salaa sitä +iloa, jota hän olisi tuntenut nauttiessaan täydellisesti elämästä. +Siinä hänen vapautensa lunnaat, joita hänen oli tuomittu kuolemaan +saakka kantamaan mukanaan! Ja häntä kidutti hillitön halu päästä niistä +vapaaksi. + +Lukemattomia kertoja oli hän, maaten selällään takakäpälät ilmassa, +tahallaan ja vihoissaan ne jäykistäen, etukäpälillään hangannut kaulaa +säännöllisin ja hermostunein nykäyksin irrottaakseen tai katkaistakseen +Simpan kuristavan rautalangan. Hän ei saanut aikaan muuta, kuin että +nyki irti karvat kaulasta joka puolelta päätä ja litisti käpäliensä +kynnet, mutta rautalanka ei lakannut vähääkään kuristamasta, ja +jokaisella käpälän kosketuksella tuntui kulkunen päästävän röyhkeän +naurun tai ivallisesti yllyttävän otteluun. Ja kettu koetti siihen +tottua, mutta turhaan, ja mieletön raivo, jota ei mikään voinut +hillitä, kuristi hänen kurkkuansa ja pingotti hänen lihaksiansa. Hänen +täytyi sittenkin elää. + +Hän jäi elämään. + +Hän sai jokapäiväisen ravintonsa vuoroin kedon ruohoista, vuoroin +heinäsirkoista, joita hän ravisteli pensaista. Sitten tuli +pikkulintujen pesien vuoro, joita hän osui löytämään turvallisten, +vehreiden pensasaitojen suojasta ja okaisten metsäviinimarjapensaiden +alta. Toisinaan hän hotki niistä suuhunsa munat, toisinaan ahmi +kitaansa pienet linnunpoikaset, pienet punaihoiset olennot, joiden +silmät olivat ummessa ja jotka avasivat nokkansa selkiselälleen, +kuullessaan yläpuolellaan oksien kahisten jakaantuvan. Hän saattoi +ylettyä aina rastaiden pesille asti, jotka olivat rakennetut +pähkinäpuiden alioksille, hän hävitti orasvainioilla koko pesälliset +peltokanan ja peltopyyn poikasia, saattoipa kulkusensa turvissa +lähestyä talojakin huomiota herättämättä. + +Hän vihasi erikoisesti muuatta Vanhan-Hallan kukkoa, vanhaa +kimeä-äänistä Kukkelikuuta, jolla oli raskaat, höyhenpeitteiset +koivet ja oli yhtä viekas kuin hänkin. Kukkelikuu oli kaikkivoipa +ja mustasukkainen pasha laajassa kanahaaremissaan, jossa sen tuloa +aavistettiin joka kerta sen lähestyessä. Kaulaansa ojentaen ja siipiään +räpäyttäen laski se ilmoille kutsuvan kieuntansa, hätäisen merkinannon, +joka varotti kanoja vaarasta ja sai ne sikinsokin rientämään +koirankoppia kohti, missä tiesivät olevansa turvassa. + +Jo aikoja sitten oli Mikko Repolainen päättänyt tappaa sen. Useampana +päivänä peräkkäin hän vakoili sitä, tuli sitten eräänä kauniina aamuna, +kun jo riittävästi tunsi kukon tavat, pensasaidan taa odottamaan. + +Harja pystyssä, silmä verenkarvaisena, höyhenet taisteluvalmiina asteli +Kukkelikuu lähemmä kaakattavan lauman etunenässä. Mutta sen käytöksessä +ei ollut sitä kevyttä siroutta eikä sitä pöyhkeilevää rohkeutta, +jota siinä näki, kun se tunsi olonsa turvalliseksi; silminnähtävästi +se vainusi vaaraa. Mikko Repolainen kilahutti kulkustansa, ja tämä +kotoinen ääni rauhotti vihollista; sitten antoi kettu, kuten vanha, +kärsivällinen metsästäjä ainakin, saaliinsa hiljalleen lähestyä, ja kun +se oli hyvin lähellä eikä enää voinut pujahtaa häneltä pakoon, teki +hän sitä kohti aimo hyppäyksen, ajoi sitä, sai sen kiinni, likisti +sen rinnan leukapielensä väliin, ja ylpeänä voitostaan, pää pystyssä, +kanojen hätääntymisestä välittämättä, vei tuo vanha veitikka saaliinsa +metsään, missä hän sen kyni ja söi. + +Hän pienensi sitten helposti naapurin ällistynyttä kanalaumaa. Hän kävi +siellä niin vaihtelevin väliajoin, niin eri hetkinä päivästä, että +tämä ei yllättänyt häntä milloinkaan työssä. Ja koska hän ei ollut +Mikkoa lainkaan nähnyt eikä saanut vihiä varkaasta muuten kuin minkä +oli kuullut kulkusen kilinää eikä myöskään tiennyt Mikko Repolaisen +seikkailusta mitään, syytti hän tiukasti Pyryä kanojensa tappajaksi, +jopa uhkasi haastaa Simpan oikeuteen tai hävittää tämän kelvottoman +koiran. + +Sillä välillä Mikko Repolainen lihoi, ja vaikka hänen oli pitänyt +jättää jänikset melkein kokonaan rauhaan, sai hän, Vanhan-Hallan +siipikarjan tarjotessa hänelle riittävää korvausta, uudelleen uskoa +elämään. + +Yksi seikka kumminkin painosti häntä hirveästi: hänen yksinäisyytensä. + +Aina siitä illasta lähtien, jolloin hän joutui kiinni, ei hän +kertaakaan ollut tavannut ketään heimolaistaan. Hän ei voinut olla +tuntematta syvää liikutusta muistellessaan topakkaa kinastelua ja +pientä näykkimistä suurten yhteisten retkien edellä, sekä vaikean +saaliinjaon aiheuttamia ankaroita riitoja, jolloin taisteluhaluiset +paljastivat voimakkaat hammasrivinsä mustien kuonojensa takaa. + +Ei mitään, ei mitään muuta kuin metsää! Näytti siltä, kuin hänen +heimonsa olisi hävinnyt hänen joutuessaan vangiksi. + +Ja kumminkin tunsi hän alinomaa sen läsnäolon ympärillään. Hän tunsi +sen jäljistä, joita toiset ketut jättivät kosteille näreikköpoluille, +ruohoisille metsäaukeille tai pensaiden alaoksille. Ja varsinkin +hän sen huomasi erityisistä äänistä, jotka olivat merkkinä kahden +osakumppanin öisestä jahdista: toinen oli koira, joka päästi heikon, +kimeän, hieman käheän vingahduksen, sillävälin kun toinen asettui sille +paikalle, mistä haukunnan mukaan saattoi otaksua jäniksen kulkevan, ja +missä sitten otusta ajamatta sieppaisi sen suuhunsa. + +Nuo retket tunsi hän kaikki ja erehtyi harvoin niiden suunnasta. Olipa +hän itse, kerran kun nälkä häntä vähän hätyytti, uskaltanut asettua +väijyksiin ja nipistää kuoliaaksi erään pitkäkorvaisen otuksen, jota +Pyry ajoi. Mutta hän ei ollut sitä milloinkaan tehnyt uudelleen, sillä +tuo hurtta, joka oli yhtä viekas kuin hän, oli, aavistaen varkaan +kepposen, hetkeäkään hukkaamatta uudella innolla lähtenyt häntä takaa +ajamaan. Koska painava saalis hidastutti hänen kulkuansa, olisi +hän auttamatta joutunut kiinni, jollei olisi ollut kyllin viisas +jättääkseen viholliselleen tämän ryöstösaaliin, josta hänelle olisi +tullut sangen runsas ateria. Epäilemättä oli Pyry löytänyt jäniksen +jyrkästä rotkosta, johon hän oli sen jättänyt, ja karvajätteet ja +veritahrat kivillä puhuivat kylliksi siitä runsaasta suupalasta, jolla +tämä oli mielihyvin itsensä ravinnut. + +Mikko Repolainen aikoi luonnollisesti käyttää hyväkseen heimolaistensa +metsästystä, mutta onnistui siinä vain harvoin, sillä joskin kulkunen +jätti aina takaa-ajajan pitkän matkan päähän väijyksiin, sattui +myöskin sangen usein, että Mikko karkotti jäniksen, jonka korva +oli herkkä kaikille metsän äänille. Mutta tällaisten tilaisuuksien +tarjoutuessa koetti hän hartaasti tavata toisia kettuja saadakseen +heidät ymmärtämään, että hän ei ollut heidän vihollisensa, — turha +vaiva, erakko ei saanut luokseen vauhkoja veljiään eikä päässyt heidän +pariinsa; hänen kutsuihinsa vastasi vain kaiku, joka ikäänkuin pilkaten +kertasi hänen valittelevan ulvahduksensa. + +Eräänä iltana hän kuuli entisen metsästystoverinsa äänen. Toveri oli +nyt liittynyt toiseen, epäilemättä kilpailijaan, ja hän tuli siitä +surulliseksi, sillä hän tunsi joutuneensa ulkopuolelle rotuaan ja +olevansa kuin kuollut muilta ketuilta. + +Kuinka monta kertaa hän olikaan yrittänyt, vieläpä ilman saaliinhimoa, +lähestyä niitä, jotka olivat saaliinajossa! Mutta heti kun hän +lähestyi, tuntui jahtijoukko häipyvän pois, kaikki kävi jälleen +hiljaiseksi: kulkunen teki kaikki hänen ympärillään salamyhkäiseksi ja +autioksi. + + +VII. + +Tuli sitten kiiman aika. + +Kiimaisten naaraskettujen jäljillä vainusi Mikko Repolainen +hekumallisia tuoksuja, jotka saivat hänen leukapielensä vavahtelemaan +ja verensä kiehumaan. Koko hänen olentonsa värisi silloin sitä suurta +rohkeutta, jota tarvittiin häätaisteluihin, jotka olivatkin vain häiden +korkein muoto. Ja hän oli näkevinään haavoitettujen, häpeillään olevien +ja voitettujen kilpakosijain edessä hennon naaraan alttiina voittajan +haluille. + +Voi noita tappeluita metsien pimennossa, noita hurjia otteluita, +jolloin hampaat iskettiin toisen turkkiin ja veri sai vuotaa, noita +meluisia kaksintaisteluita, joiden päätyttyä voittaja, hänkin +haavoitettuna ja verta vuotavana, nautti voitostaan, sillävälin kun +voitetut, vieläkin uhmailevina, etäämpää näyttivät hampaitaan tai +kiertelivät levottomina ja nurpeilla mielin yhteenliittynyttä paria! + +Mikko Repolainen oli noita voimakkaita. Hän oli usein jäänyt +voittajaksi näissä öisissä turnajaisissa ja saavuttamattoman päämäärän +raivostuttamana seurasi hän nyt noita moninkertaisia jälkiä, joissa +kilpakosijain askeleet peittyivät lemmittyjen jalan jälkiin. Mutta +päämäärä häipyi saavuttamattomiin, sillä kirottu kulkunen, joka ilmotti +asiaankuulumattoman olevan lähellä, sai kilpailijat vaaran uhatessa +sopimaan ja rakastavaiset ryhmät pötkimään pakoon. + +Ja hän juoksi kaiket yöt, hylkäsi yhdet jäljet lähteäkseen +seuraamaan toisia, mielessään aina se pettävä toivo, että hänen +kutsu-ulvahtelunsa, joita hän lakkaamatta lähetti naaraalle, +riittäisivät estämään tätä pakenemasta lähestyvää kulkusen kilinää. + +Hän joutui epätoivoon. Hän ei muistanut enää käydä varastamassa kanoja +eikä juomassa lähteestä. Rakkauskuume uuvutti häntä ja mielettömän +raivon vallassa heittäytyi hän, kuten ensimäisinä vapaina päivinään, +maahan selälleen yrittäen rajuin tempauksin katkaista rautaa, joka +hänen elämässään oli häviämättömänä merkkinä ihmisten julmuudesta. + +Turha vaiva. + +Eräänä iltana hän kumminkin muutti menettelytapaansa. Hän oli juuri +astunut yli kiimaisen naaraan ihka vereksien jälkien ja päätti, maksoi +mitä maksoi, saada sen kiinni, keskittäen tähän päämäärään kiihkoisen +koiraan täyden tarmon. + +Mutta kulkunen oli saatava vaikenemaan. Onnistuakseen siinä päätti hän +kulkea hitaasti ja notkeasti läpi oksien sekasortoisten sokkelojen, +niin että pää ja kaula pysyisivät niin täsmällisen jäykkinä kuin +suinkin. Hän läksi siis naaraan jälille, koko ruumis äärimmäisen +jännittyneenä, jalat koukussa, pää puolittain alasvaipuneena. + +Mahdollisimman varovaisesti kulki hän eteenpäin, alistaen vaistomaiset +mielenliikutukset halunsa ja tahtonsa alaisiksi. Kun hänen tielleen +sattui polku tai oja, pakottautui hän kulkemaan hitaasti sen poikki, +vaikkakin jokin hänen olentonsa sisimmässä hänen tietämättään jo +koukisti säärilihaksia, jotta hän yhdellä harppauksella pääsisi sen +poikki tai saisi vaivatta siepatuksi saaliin, jonka nopeata pakoa hänen +silmänsä tahtomattaan seurasivat. + +Hän milloin kulki oksien päällitse, milloin mateli pensasryhmien +tyvioksien alitse, toisinaan kynsien kärjille kohoten, väliin taas +painautuen notkeiden polvitaipeiden nojaan. Hän kulki hitaasti, +tuskaisessa jännityksessä, hänen päätään pyörrytti ja sydän löi +rajusti; ja mikäli hän läheni päämäärää, sitä selvemmin tunsi hän +hekumallisen hajun huumaavan aistinsa, ja silloin piti hän silmällä +pienintäkin kaulan liikettä, vähäisintäkin kulkusen värähdystä. + +Hän pääsi perille. + +Keskellä häikäisevää kuunvaloa tappeli jo kaksi koirasta naaraasta, +joka katseli heitä. Hampaat iskeytyivät vastustajan nahkaan, samalla +kun kuului hillittyä murinaa, kangistuneet käpälät ojentuivat +suonenvedontapaisesti toisen selkää ja raajoja vastaan, veripisaroita +putoeli ja silmät kiiluivat verenhimoisina. + +Kiertäen kaaressa kilpakosijoita kuun valaisemalla, ahtaalla, +turvepeitteisellä sysihaudalla, katseli naaras heitä rauhallisena, +silmät puoleksi ummessa, häntä edestakaisin häälyen kuin naisen puvun +laahustin. + +Hän osui Mikko Repolaisen eteen, sai hänestä vihiä ja läheni häntä, ja +tämä, rohkaistuna, kiihottuneena, muistamatta että kaula oli pidettävä +jäykkänä, välittämättä noista tappelevista, mitään kuulematta ja mitään +näkemättä, yritteli lemmenkohtauksen alkuhyväilyjä. + +Mutta juuri kun hän yritti naaraan päälle kohottaen eturuumista nopein +liikkein, kuului yön hiljaisuudessa kulkusen kilahdus, ja kaikki, sekä +tappelijat että naaras, syöksyivät ikäänkuin näkymättömien jousien +ponnahuttamina pakoon niin tuimaa ja rajua vauhtia, että ennenkuin +Mikko Repolainen ehti nähdäkään heidän katoavan, seisoi hän yksin +tyrmistyneenä kuun valaisemalla autiolla paikalla. + +Silloin erakkoparka alkoi purra kuin hillittömän raivon vallassa kuun +valaisemaa nurmea, ja ulvoa, ulvoa epätoivoisesti, antaen ilkeän +kulkusen soida hurjasti, kilistä kylläkseen. Ja sillävälin kuu +irvistellen tanssitti puiden varjoja hänen ympärillään, ja yölinnut, +joiden huomiota tämä outo kohtaus herätti, lentelivät salamyhkäisinä ja +kolkon äänettöminä milloin yhteen, milloin erilleen hänen yllään. + +Valkeneva päivä yllätti hänet siinä tilassa, ja vaaroineen, joita se +mukanaan toi, vetosi se ketun itsensäsäilyttämisvaistoon. Nyt, kun +elämänhalu oli uudelleen herännyt hänessä kuten toipuvassa sairaassa +ankaran taudinkäänteen jälkeen, tunsi hän olemassaolon kaikkien +ongelmoiden painavan itseään, ja selvittääkseen ne oikealla ajallaan +kätkeytyi hän aluksi tiheään viidakkoon keskelle metsää, missä hän +vaipui sellaiseen unenhorrokseen, joka on vainotulle ja levottomalle +olennolle ominainen. + +Ja näin kului pitkiä päiviä. Metsäelämä, joka niin täydellisesti +vastasi hänen vaistojansa, hymyili hänelle uudelleen. Pitäessään huolta +jokapäiväisestä ravinnostaan hän melkein sai takaisin entisen halunsa +risteillä metsissä ja tyytyi siihen tuskansekaiseen nautintoon, siihen +katkeraan hekumaan, että kuunteli etäältä kuin kadotetun paratiisin +juhlavirttä heimolaistensa elämää, josta öiset jahdit hänelle useita +kertoja muistuttivat. + +Elokuun painostava helle pakotti hänen hämärissä kulkemaan teiden +varsilla oleville niityille, missä hän uskoi varmasti tapaavansa +umpisilmäisiä myyriä, jotka maanpinnalta hakivat apua tukahduttavaa +kuumuutta vastaan ja harhailivat keskellä vereksiä ävärniitoksia, +joutuen kuoleman uhriksi ainoastaan sentähden, että olivat lähteneet +liikkeelle alkuperäisiltä olinpaikoiltaan kuivuneen myyränmättään alta. + +Siinä oli ketulla taattu avunlähde, sillä vaikkapa hän ei olisi +löytänytkään enää elävinä myyriä, jotka viheliäisinä harhailivat +kaksinkertaisen taakan, turvattomuutensa sekä sen hädän painamana, joka +heidät ajoi pakoon sulatusuunin kuumuutta hehkuvasta maa-asunnostaan, +tiesi hän ne varmasti löytävänsä kuolleina pitkin teiden varsia. Sillä +kun myyrä kerta lähtee sokkeloisesta asunnostaan, ei se sinne palaa +enää milloinkaan, vaan hukkuu ensimäisen ja viimeisen erehdyksensä +uhrina. + +Saapuipa sitten hiljalleen hedelmärikkauksineen syksy, joka +olisi tehnyt hänen elämänsä erittäin rauhalliseksi, jolleivät +jahtikoiraparvet, jotka rajua melua pitäen risteilivät joka puolella +hänen asuntoaan, olisi liian paljon hänelle muistuttaneet sekä Simppaa +että Pyryä, sekä hänen vankeuttaan että yksinäisyyttään. + +Koska hän oli käynyt tavallistaankin varovaisemmaksi, uskalsi hän nyt +hautaantua kaksikäytäväiseen maakoloon vasta sitten, kun oli taitavia +mutkia tehden haihduttanut jäliltään epäiltävimmätkin vainuavat hurtat. + +Kaikesta huolimatta tuntui elämä hänestä huokealta, eikä tuo +hetkenlapsi ajatellut vähintäkään lähestyvää talvea, jonka pikaista ja +tuimaa tuloa ilmaisivat sekä sepelkyyhkyjen ennenaikainen muutto että +hänen turkkinsa äkillinen karvanlähtö. + + +VIII. + +Talvi tuli äkkiä, niinkuin usein sattuu vuoristossa, heti lokakuun +loppu- ja marraskuun alkupäivien kylmien vihmasateiden jälkeen. +Joitakin punaisia marjoja näkyi vielä kiiltävän pensasaitojen +marjapensaissa, joitakin sinipunervia oratuomen marjoja, joiden kuoren +ensimäinen halla oli käpertänyt kokoon, riippui vielä varsissa, +sittenkun pakkanen oli karistanut pois kolme neljäsosaa. Sitten putosi +eräänä kauniina aamuna, jolloin tuuli tuntui rauenneen, ensimäinen lumi +kuin varkain, pehmeänä, leppeänä, ääneti, tuulen tuntumatta, kestävän +rauhallisena kuin kunnon työmies, jota ei mikään pidätä, ei mikään +hoputa, ja joka tietää, että hänellä on hyvää aikaa. + +Kaksi päivää ja kaksi yötä satoi herkeämättä lunta, joka pyyhkäisi +kukkulat sileiksi, täytti laaksot, tasotti kaikki möyheän peitteensä +alle, jota ei mikään voinut nostaa pois. Ja koko aikana, minkä lunta +satoi, ei metsän eläimistä eikä talvilinnuista yksikään hievahtanut +huolellisesti valitsemaltaan tyyssijalta. + +Mikko Repolainen (hän vältti nykyään luolia) oli kuten muutkin, +kyyristyneenä tiheän pähkinäpuuryhmän alimpien oksien suojaan, +hautautunut käärinliinaan, joka itsestään laskostui hänen ympärilleen +ja muodosti hänen kokoonkyyristyneen ruumiinsa mukaisen ahtaan asunnon, +sievän ja ohutseinäisen vankikopin, jonka hauraat seinät hän kyllä +hetken tullen osaisi särkeä. Tässä vankilassa oli hänen lämmin, sillä +hänen turkkinsa oli tiheä, ja holvinmuotoinen lumikerros, joka peitti +hänen köyryisen selkänsä, suojeli häntä kerrassaan kylmältä ulkoilmalta. + +Kun hän arveli lumisateen tauonneen, raivasi hän itselleen keskipäivän +aikaan kapean uloskäytävän ja lähti etsimään jokapäiväistä ravintoa +huolellisesti välttäen sen lumiluolan särkemistä, jonka luonto oli +hänen ruumiinsa mukaiseksi muovaillut. + +Oli taas käsissä huonot ajat. Mikko Repolainen tunsi sen hyvin ja +sitä selvemmin, kun tuo riivattu kulkunen, jota hänen pakosta täytyi +joka askeleella heläyttää, saattoi hänet metsästysretkillä, etenkin +jänisjahdissa, auttamattomasti alakynteen. + +Hän tiesi kyllä, että jos jänis loikkasi hänen edellään, joutui se +auttamattomasti hänen kynsiinsä, sillä pehmeän lumen aikana eivät nuo +onnettomat pitkäkorvat kykene nopeudessa kilpailemaan kettujen ja +koirien kanssa. Mutta ne eivät ole lainkaan tästä huonommuudestaan +tietämättömiä, ja heti kun kuuluu kulkusen täi askeleen outo ääni, ovat +ne kyllin varovaisia pysytelläkseen liikkeellä tarpeellisen välimatkan +päässä. Kettu on siis niiden mielestä enemmän kuin epäluuloa herättävä. + +Silloin alkoi hän uudelleen retkeillä metsissä loppumattomiin, kuopi +pitkät ajat metsäomenapuiden juurella, kokoili kärsivällisesti +lumitaakkansa varistaneista pensaista jälellejääneitä tähteitä, jotka +vain puoleksi ravitsivat hänen liiankin usein tyhjän vatsansa. + +Hän vietti jälleen päiviä ilman ravintoa, piti jänisten kulkupaikoilla +vahtia ja väijyi varovaisena kylän ja talojen lähistöillä, mielessään +se epämääräinen toive, että saisi siepatuksi jonkun siipiotuksen tai +kuristetuksi kuoliaaksi jonkun kissan. + +Ja tällaista kesti aina joulukuun alkupäiville saakka. + +Mutta siitälähtien lisääntyi kylmyys kaksinverroin. Purevat pohjatuulet +alkoivat puhaltaa ja lumi, joka pakkasen käsissä oli muodostunut hienon +hienoiksi kristallihelyiksi, tunkihe kaikkialle, täyttäen syvimmätkin +laaksot, imeytyen tiheimpiinkin sokkeloihin ja muodostaen oikeita +valkoisia särkkiä, nietoksia, jotka tuulen ajamina herkästi siirtyivät +paikoiltaan. + +Hänen pesänsä pysyi kuitenkin vahingoittumatonna; olipa se +lujettunutkin, ja hän viihtyi siellä entistä paremmin, sillä hänen +ruumiinsa lämpö oli ylt'ympäri sulattanut hänelle lumesta leppoisen +vuoteen, joka sitten pakkasen jäädyttämänä muodosti jonkinlaisen +kovemman pinnan, jääholvin, joka helposti kannatti muutoin vaihtelevaa +lumenpainoa hänen yläpuolellaan. + +Kaikki pensaat olivat tyyten paljaat, linnut liikuskelivat kylien +lähistöillä, jänikset olivat näkymättömissä. Ei ollut enää mitään, +ei mitään, ja miettiväisenä, epäröiden, mielessä vielä entinen +seikkailunsa, alkoi kettu uudelleen kulkuesensa turvin käyttää +hyväkseen kotieläinten luottamusta. + +Mutta siinä hänellä oli huono onni. Joka yö hiipi hän huomiota +herättämättä asuntojen lähelle, karkottaen pois toiset nälkäiset ketut, +jotka siellä jo maleksivat eivätkä olleet hänen laillaan odottaneet, +kunnes äärimmäinen nälkä heidät pakotti haeskelemaan satunnaista +syötävää. + +Mutta ei yksikään eläin aikonutkaan lähteä navetan lämpimiltä pahnoilta +eikä lieden ääreltä, missä kissat viluisina istua kyyröttivät +kivikiukaalla tai lämpimällä pankolla, milloin eivät olleet +vilja-aitoissa tai asuinhuoneiden sillanra'oista väijymässä laihoja +hiiriä, jotka, nälissään nekin, uudelleen olivat tulleet asustamaan +taloihin. + +Aika-ajoin jahtikoiran vihainen haukunta muistutti hänelle, että hän +oli joutunut liian lähelle, että hänestä oli saatu vihiä ja että hänen +piti kiireimmiten luikkia tiehensä. Ei hän koskaan tuonut näiltä +öisiltä retkiltään mitään mukanaan. Ei ollut näkynyt edes raatoja, +joita ennen oli usein löytänyt ja niillä tyydyttänyt nälkäistä vatsaa; +pahimmassakin tapauksessa niistä saattoi, pitkiä väliaikoja pitäen, +käydä sieppaamassa palan ja heti pötkiä pakoon; kylän eläimet välttivät +itsepäisesti tuhoaan. Mikko Repolainen kuleksi kaikesta huolimatta +talojen lähistöllä. Kumminkin vältti hän huolellisesti Simpan asuntoa, +ja vaikka ajatukset olivat sekaisin ja vatsa tyhjänä, livisti hän +nopeammin tiehensä sinä yönä, jolloin kuuli Pyryn äänen vastaavan +jonkun metsästystoverin nalkutukseen — merkki siitä, että metsän asukas +oli lähellä. + +Mutta ketulla ei vieläkään ollut mitään syötävää, ja päivät kuluivat +eikä pakkanen hellittänyt, ja entistä ankarampi nälkä uuvutti ja kalvoi +metsän eläjiä. + +Ja Mikko Repolainen oli nyt laihtunut pelkäksi luurangoksi, oli käynyt +surkeamman näköiseksi kuin taannoisen vankeutensa jälkeen. Hän oli +enää vain varjo entisestään, kuumeen kuluttama, ja vaappui kuoleman +ja hulluudenhan välillä. Hän oli saanut tavakseen kuljeksia kylän +ympäristöllä, jonne hän huomaamatta hiipi aina määrätyllä hetkellä, +tietämättä miksi. Ei hän väitellyt enää koiria, eipä edes Simpan +asuntoa, ei toivonut mitään löytävänsä, eipä edes hakenutkaan mitään +syötävää. Kaulassa kilisevä kulkunen oli hänet vähitellen tappanut. Hän +oli nyt valmis viimeiseen ja äärimmäiseen koetukseen. + + +IX. + +Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä oli yhtä pitkää hämärää. +Aurinkoa ei näkynyt; ainoastaan puolipäivän tienoossa olivat pitkät, +lyijynharmaat pilvenkaistat osottaneet sen kulkua taivaanrannalla +mustien pilvien takana, jotka levittivät synkän katoksensa aution ja +kolkon seudun ylitse. + +Tuontuostakin kuului hätäilevä korpin rääyntä tai harakan nauru +pihlajasta, jonka viimeiset punaiset marjat olivat loppumaisillaan. +Nämä äänet häiritsivät tuokioittain hiljaisuutta ja siinä kaikki. + +Ainoastaan uinuksissa oleva kylä, jonka yläpuolella liikkumattomat +savupilvet riippuivat kolkon peitteen tavoin, ikäänkuin näiden +olkikattoisten asuntojen kuumeisena hengityksenä, oli yksinään +näyttänyt muita elonmerkkejä aamunkoitteessa ja hämärän tullen. Silloin +syöksyi likaantunut karja navettain ovista iloisessa innossa määräajoin +ammuen ja juottopaikkaa kohti rynnistäen. + +Ja kumminkin oli koko kylänväki valveilla ja liikkeessä: olihan +juhla-aatto. Vanhoissa romaanilaiskeittiöissä, missä lieden +karkeatekoinen tukipylväs ja savustanut, puoliympyrän muotoinen kaareva +katos tukivat kahta laajaa lavaa, jossa palvattiin silavaviipaleita ja +kinkkuja suloisessa katajantuoksussa, siellä oli tavallista vilkkaampaa +liikettä. + +Jouluaaton viettoa ja huomispäivän juhlaa varten olivat emännät +leiponeet ja paistaneet kaksi uunillista leipiä ja vehnäsiä, joiden +lämmin tuoksu täytti koko talon. Unohtaen leikkinsä ja riitansa olivat +lapset riemuhuudahduksin katselleet kaikkia valmistuksia ja meluten +lukeneet näitä herkkuja, odottaen kärsimättömästi sitä ikävöityä +hetkeä, jolloin niistä saisivat nauttia. Ja paljon oli uunista tullut +esille hyvää: oli luumuja, joita siellä oli kuivattu ristikoilla +leipien paistuttua, oli marenkeja, joille oli ripoteltu monenvärisiä +pikkumakeisia, ja kellarissa säilytettyjä omenia, jotka levittivät +hienoa, eetterimäistä tuoksua. + +Illallinen oli ollut yltäkylläinen, hilpeä mieliala oli vallinnut +aterialla, ja tavanmukaisesti oli koko iloinen talonväki mennyt +kirkkoon jumalanpalvelukseen, keltaisten lyhtyjen liehuessa yön +pimeydessä, ja tullut sieltä takaisin kotia, missä kokoontuivat +lämpimään kakluunihuoneeseen viettämään jouluaattojuhlaa. + +Oli syöty ja juotu, oli laulettu ja naurettu, ja isoäiti oli alkanut, +kuten ainakin, vapisevalla, hiukan salaperäisellä ja ikäänkuin kaukaa +kajaavalla äänellään perinnäistarinan: + +"Se mitä kerron, tapahtui pitkiä, pitkiä aikoja sitten, kerran +keskiyöllä jumalanpalveluksen jälkeen, jolloin maa, jota nyt +viljelemme, kuului kokonaan ylhäisille herroille ja meidän +isovanhempaimme isovanhemmat olivat heidän palvelijoinaan. + +"Ennen jumalanpalvelusta tuli eräs mies, jota ei kukaan ollut +milloinkaan nähnyt, tapaamaan sen linnan kreiviä, jonka rauniot te +tunnette. Hän kertoi, että sudenluolan perällä oli nähty metsäsikoja +ja että nyt, kun oli kirkas kuunvalo, voitaisiin niitä helposti +pyydystää. Intohimoinen metsästäjä kun oli, käski kreivi, unohtaen +velvollisuutensa, heti valjastaa hevoset itselleen ja palvelijoilleen +ja ottaa koirat mukaan. Mutta hänen hurskas vaimonsa itki ja rukoili +häntä niin kauan, kunnes hän vihdoin suostui kirkonkellojen kaikuessa +lähtemään kirkkoon, missä hän istuutui punaiseen, kullatulla +valtaistuinkatoksella varustettuun nojatuoliin, joka siellä oli heille +varattu. + +"Virrenveisuu oli jo alkanut, mutta katumusta ilmaiseva ryppy näkyi +kreivin otsalla, kun tuo outo, salaperäinen vieras astui kirkkoon +ristinmerkkiä tekemättä, tuli uudelleen tapaamaan kreiviä ja puhui +hiljaa hänen korvaansa. + +"Miesparka ei enää kyennyt vastustamaan mielitekoaan, vaan lähti, +huolimatta vaimonsa rukoilevista katseista, palvelijat mukanaan. Pian +kuului etäältä jahtikoiraparven haukuntaa ja koko jumalanpalveluksen +ajan kuului kuin herjauksena ulvonnan säestämä otuksenjahti. Ja +kaikilla oli kyyneleet silmissä, ja kaikki rukoilivat hartaasti. + +"Tätä kesti koko yön, sitten äkkiä kävi kaikki hiljaiseksi. Mutta +armollista herraa ei enää näkynyt linnassa; hän katosi jäljettömiin +kirottuine koiraparvineen ja palvelijoineen, ja hän saa helvetissä +kalliisti maksaa tuon kirkonhäväistyksen. Siksi Jumala on tuominnut +hänen joka sadas vuosi jouluyönä metsästämään koirineen läpi yön. +Onneton kreivitär kuoli luostarissa; ja tuota tuntematonta miestä, +joka oli vietellyt hänen puolisonsa mukaansa, häntä ei kukaan enää +milloinkaan nähnyt, ja jokainen tietysti ajatteli, että se oli itse +paholainen. + +"Meidän äitimme ei kuullut tuota metsästystä, mutta hänen isoäitinsä +kuuli sen. Silloin oli ilta, kuten nytkin, kolkko keskiyön hetki, +ja..." + +Samassa kuului kaamea ulvonta, surullisen pitkä kuolon-ulvonta, +joka kulki kuin kauhunhuuto läpi kylän, ja tähän vastasivat +heti kaikki kylän ja ympäristön talojen koirat kuin johonkin +taikamerkkiin kolkolla ja pitkällä ulvonnalla. Tuo melu paisui +uhkaavaksi ja häipyi kuin nyyhkytys. Juuri kun se oli loppunut, +alkoi se uudelleen — tai oikeammin: se ei loppunutkaan, se hiljeni +tuskallisissa sävelvaihteluissa ja jatkui pöyristyttävänä, epätoivoisen +yksitoikkoisessa tahdissa. + +"Rukoilkaamme, lapseni", sanoi vanhus, "rukoilkaamme kreivin sielun +puolesta!" + +Kaikki kylän asukkaat olivat valveilla. Miehet olivat ottaneet seinältä +naulasta vanhan pyssyn, jonka piippua he huolellisesti tarkastelivat, +ja heidän hämmästyneissä kasvonilmeissään, joihin järkeilevä ajanhenki +ehkä jo oli leimansa painanut, näkyi merkkiä entisen taikauskon +kauhuista. + +Naiset ja lapset kokoontuivat ääneti lieden ympärille, etsien sen +valossa ja lämpimässä turvaa tuntematonta vaaraa vastaan, jonka he +luulivat olevan uhkaamassa. Mutta enemmän kuin kukaan muu, koki Simppa +tänä yönä pelon kauhua. + +Tuon vanhan salametsästäjän oven edessä, miehen, joka ei pelännyt +Jumalaa eikä perkelettä, oli ensimäinen ulvonta alkanut. Sieltäpitäen +tämän suuren, kolkon näytelmän pääosan esittäjä johti näkymätöntä +jahtikoiraparvea. Simppa oli työntänyt oven kohdalle suuren tammisen +astiakaapin, jonka takana Pyry, häntä koipien välissä, karvat pystyssä, +ulvoi epätoivoisena. Koko yön valvoi Simppa, ladattu pyssy kädessä, +valmiina laukaisemaan. Tuntia ennen aamunkoittoa kolkko ulvonta vaikeni. + +Päivänvalon ja hiljaisuuden rauhottamana nosti salametsästäjä +paikoilleen raskaan huonekalun, joka sulki hänen asuntonsa +sisäänkäytävän, ja avasi varovaisesti oven ra'olleen. + +Katse tylsänä, raajat kuolon jäykistäminä ja pakkasen palelluttamina, +iho puoleksi paljaana, makasi siinä hänen edessään Mikko Repolainen +kuolleena, hyppyyn kyyristyneen kissan asennossa, luurangoksi +laihtuneena, kohtalokas kulkunen kaulassaan. + +Pyry meni sitä pelokkaana haistelemaan ja vetäytyi puhisten sen luota +takaisin. + +Ajatukset sekavina, polvet herpautuneina, palasi Simppa huoneeseensa, +otti lapion ja säkin, johon pisti onnettoman uhrinsa ruumiin ja lähti +metsään, koira mukanaan. + +Hän kaivoi siellä lumeen syvän kuopan, laski siihen ketun ruumiin, ja +loi sen huolellisesti umpeen. + +Ja hän palasi sieltä kotiinsa selkä kumarassa, katse arkana ja +pelokkaana. Vaan Pyry, jolla ei kuten isännällään ollut aihetta +vakaviin mietteihin, laski ennen lähtöä käpälänsä ylenkatseellisen ja +järkevän tyynen näköisenä sille harmaalle lumen- ja mullansekaiselle +kummulle, jonka alla Mikko Repolainen nukkui viimeistä untansa. + + + + +MAAN ALLA. + + +Myyränmättään monikupuisen, multaisen katoksen kattamassa keskisuojassa +heräsi Umpisilmä pitkästä talviunestaan, johon hän oli vaipunut +harhailtuaan pitkät ajat yksin kylmissä käytävissään. + +Lämmin hyväili hänen ihoansa, savinen maa oli pehmoista, ja hermoissa +väreilevä ilontunne sai hänen laihtuneen ruumiinsa virkoamaan +puolihorroksista antaen hänen aavistaa, että säännöllinen elämä, joka +oli pitkät ajat ollut keskeytyneenä, oli tämän lämmön kera alkava +uudelleen. + +Siitä oli kauan, kun hän turhaan oli tutkinut metsästysalueensa pitkiä +käytäviä. Ainoastaan sangen harvoin oli hän löytänyt vähäpätöisen +saaliin, hyönteisen tai madon, jonka hän heti ahmasi kitaansa, milloin +ei kohdannut voimakasta vastustajaa, jonka kanssa oli taisteltava +ennenkuin sai rauhassa saalistaan nauttia. + +Hänen viimeinen suuri ottelunsa oli muistista häipymäisillään: pitkä, +pitkä käärme pakeni sihisten hänen käytäviinsä, ja hän oli tällä +ahtaalla alalla helposti saanut kiinni matelijan, joka ei kovinkaan +nopeasti päässyt eteenpäin. Hän oli tarttunut sitä pyrstöstä kiinni +ja kiipesi sen kylmälle ja pitkän pitkälle selälle. Ennenkuin tuo +toinen oli edes ehtinyt kääntyä, oli hän voimakkailla etukäpälillään +palotellut sen kahdeksi eripitkäksi kappaleeksi, huolimatta elävän +hurjista, ruoskantapaisista kiemurteluista. + +Tämän voittosaaliin hienonmakuinen ja rasvainen liha ravitsi hänet +pitkäksi aikaa. Sitten seurasi pitkiä unia; sitten oli hänen +ravintonaan pienet pakkasta pakoilevat hyönteiset, sammakot ja rotat; +sitten ei mitään. + +Siitä lähtien alkoivat unet kestää kauemmin, saaliinhaku ei ottanut +päättyäkseen, ja kun pikku myyrä vihdoin huomasi käytävissään syntyneen +vieremiä, ei hän enää siekaillut, tuntiessaan ponnistukset turhiksi, +vaan läksi kulettamaan keskikäytävään multaa tiensä tukkeeksi. + +Mutta nyt, kun veres lämpö sai hänen karvansa kiiltämään, tunsi +Umpisilmä ympärillään kemiallisten ainevaihdosten ihmetöiden, juurien +hengityksen ja liikkeessä olevien nesteiden värisyttävästi itseensä +vaikuttavan. + +Käytävien korjaustyö piti vireillä hänen elpynyttä toimintahaluansa. +Yläpuolella riippui pitkiä, valkoisia juuria kuin pystysuoraan +pingotettuja köysiä, toisia pisti alhaalta esiin, joka päivä +työntyi uusia näkyviin. Ja hän kulki alati kuin ahkera työmies, +kuin metsänvartija, joka kevään tullen karsii metsänrajat selviksi, +katkomassa etukäpälillään, noilla tuhoisilla pikku sahoilla, tätä +paisuvaa, vaaleaa juuriverkkoa. + +Hänen asuntonsa lämpö lisääntyi asteittain, ja yhä voimakkaampana tunsi +Umpisilmä elämän ympärillään virtaavan. Päihdyttävien nesteiden tuoksu +huumasi hänet kuin nuori viini, synnyttäen painostavan juopumustilan, +sata kertaa valtavamman sitä, joka kevätpäivinä, hentojen silmikkojen +puihin puhjetessa, saa kiimaiset hirvet lemmenkuumeessa kiljumaan. + +Hyönteisiä ilmestyi uudelleen; madot, jotka olivat kulkeneet syvimmä +kasvikerroksiin ja nyt jälleen matelivat tuoresta vehreyttä kohti, +eksyivät hänen käytäviinsä, ja Umpisilmä ahmi suuhunsa kaikki mitä +retkeilyllään sattui löytämään, siten korvatakseen talven pitkät +paastot. + +Nyt oli yltäkylläisten juhla-ateriain, alituisten pitojen aikaa. +Nyt hänen rauenneet voimansa palasivat uudelleen, hänen elimistönsä +kehittyi nopeasti. Kuohuvat, päihdyttävät nesteet kiihdyttivät +kilpaa yltäkylläisen ravinnon kera koko hänen olentonsa kuumeiseen +haltioitumistilaan, joka eläinten elämässä aina käy suurten käänteiden +edellä. + +Hänen aikansa kului saaliinajoon ja nukkumiseen, ja hänen unensa +yltyivät aina edellistään levottomammiksi. + +Tänään oli hän saalista hakiessaan huolellisesti karsinut +mutkittelevat, holvimaiset käytävänsä puhtaiksi juolaheinien +silkeistä juurista. Hän kulki jälleen keskikäytävään, ja siellä +hän vaipui kuopitulle mullalle keskelle savisia pylväikköjä kuin +valtaistuinkatoksen alle uinumaan sitä eläinten puoliunta, jota +vaanii epämääräinen pelko tai jonka rauhaa salaa jäytää aavistus +onnettomuudesta tai tyydyttämätön tarve. + + * * * * * + +Hän nukkuu. Hänen sametinhienot kylkensä vavahtavat äkkiä rajusti. +Mikähän painajainen ahdistaa tuota pientä eläintä? Loriseeko tulvavesi +käytävissä ja tunkeeko se siihen sokkeloon, jossa hän lepää? Onko +hänellä edessä jättiläistaistelu sihisevää käärmettä vastaan, pettääkö +hänen tarmonsa ja joutuuko hän vapisten vihollisen haltuun? + +Ei, tämä on maanalaista, melkein kuulumatonta raapimista, kuin outoa +gong'in [gong on sointuva metallilaatta, johon lyödään rumpukapulan +tapaisella puikolla] ääntä. Se täyttää hänen mielensä kauhunmuistoilla +ja saa siinä syntymään entisen mielettömän, jo vaimentuneen +pelontunteen. Vapisten kääntyy hän ympäri. + +Tulvan uhkaamana vuorikaivoksessa hyökkäävät työmiehet, kuullessaan +hälyytyshuudon "pelastukoon ken voi" mielettöminä, sekasortoisissa +laumoissa pelastusta kohti. Samoin sai pikku myyrän levottomassa, +kauhunmuistojen täyttämässä ja itsetiedotonta elinvoimaa uhkuvassa +olennossa tuo kamala vaara: koiras tulee! hälyytyshuudon voimalla +kaiken tarmon kiteytymään yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, puistattaen +voimakkaasti pientä olentoa. Koiras! + +Koiras, jonka hyväily kirvelee kuin haava, jonka syleily on kidutusta, +jonka odotus on tuskaa! Koiras, joka raiskaa niinkuin murhamies tappaa, +koiras, jolle hän on jo antautunut ja jota pitää paeta, paeta kuin +kuolemaa! + +Hän kuuntelee. Se se on, epäilemättä; ääni on varmasti sen käpälien, +jotka tonkivat, kaivavat ja lähenevät. + +Siellä on koiras tai useampia koiraita, sillä ehkäpä etempänä, +joissakin metsän maanalaisissa sokkeloissa, mihin hänen aistimuksensa +ei ulotu, on vielä toisia tulossa häntä kohti, ja niiden hirveän +tuskalliseen hääsyleilyyn täytyy alistua. + +Pakoon! pakoon! Mutta mihin? Valo on kuolemaa. Pikku myyrä muistaa, +että hän päätti eräänä iltana viime vuonna lähteä hehkuvan kuumista +käytävistään ja kiivetä kasteen kostuttamien, tuoretuoksuisten +heinäniitosten sekaan etsimään apua kärsimyksiinsä. + +Mutkaisen käytävän suussa, jossa hänen eteensä ilmaantui suuren +punaisen auringon valaisema avara iltamaisema, sulkeutuivat hänen +heikot, valon sokaisemat silmäparkansa äkkiä, ja hän jäi siihen +pitkäksi aikaa puolikuolleena, umpisokeana. + +Kun hämärä hyväätekevänä kostutti hänen pimeyteen tottuneita +silmiänsä, ja kun hän pääsi takaisin maanalaiseen asuntoonsa, lupasi +hän itselleen lujasti, ettei enää koskaan lähtisi seikkailemaan oman +maailmansa ulkopuolelle tuohon silmiä häikäisevään ja tuhontuottavaan +maailmaan, josta lakkaamatta, ikäänkuin uhmaillen, putkahtaa esiin +vaaleita köysiä, jotka uhkaavat pilata hyvän järjestyksen hänen +metsästysalueillansa. + +Mutta tuolla on vihollinen, joka lähestyy! Ääni käy selvemmäksi! +Pakoon! pakoon! + +Ja kuumeisella kiireellä kaivaa hänkin uuden käytävän, mutkaisen, +salaperäisen, eksyttävän, monikujaisen. Täytyy tehdä sellainen +läpipääsemätön sekasokkelo, johon sisäänmurtaja eksyy! Voi, jospa tuon +voisi muurata kiinni kivien väliin! Ja hänen etukäpälänsä tonkivat, +kaivavat, iskevät; takakäpälät viskovat multaa; pieni herkkäliikkeinen +kuono värisee kuumeesta ja pelosta. Käytävä pitenee. Mutta tulija! +Missä hän on? + +Pikku myyrä palaa keskikäytävään ja kuuntelee. Koiras lähenee. +Multaseinä liikahtaa; kuuluu jokin terävä, kalskahtava ääni. Ja äänen +vangitsemana jää Umpisilmä paikalleen ällistyneenä kuuntelemaan. Mitä +käytävää pitkin pakenisi? Saviseinä liikahtaa enemmän; hän vapisee; +pieniä multapaloja irtaantuu kuin lohkoisi muurinmurtaja väliseinää, +ja yhtäkkiä ilmestyy vihollinen, viimeisen lohkareen vieriessä, kuono +mullassa, karvat liassa, samalla kun Umpisilmä vaistomaisesti syöksyy +lähimpään käytävään ja katoo pimeyteen. + + * * * * * + +Ällistynyt tulokas ei hetkiseen hievahda paikoiltaan, mutta alkaa +sitten, jonkunlaisen hääkiemailuhalun vallassa, ravistaa päältään +multapalasia, joilla hän on itsensä tahrinut. + +Sitten hän rupeaa kuuntelemaan, ja haistelee yhä vielä likaisella +ja himosta värisevällä kuonollaan käytävien suuta; syöksyy sitten, +päästäen kidastaan voitonhuudon, käheän ja vinkuvan kuin kuristettavan +linnun, naaraan jälkeen, joka epätoivoisen vauhdilla kiitää +edestakaisin synkissä, sokkeloisissa käytävissä. + +Mutta koiras kulkee hänen perässään, onpa usein hipaisemaisillaan +pakenevaa, jonka sukupuolinen tuoksu yllyttää hänen tarmoansa ja +kiihottaa hänen himoansa. + +Jo kymmenen kertaa ovat he käyneet keskimmäisessä komerossa savisen +mättäänkuvun alla, joiden tukipylväitä he ohikulkiessaan ovat +survaisseet rikki, juostessaan tätä lemmen ja kidutuksen kilpajuoksua. + +Umpisilmä ei enää tunne eikä näe mitään; hän kuulee aivan kintereillään +pyövelin kutsumahuudot ja huomaa pienten, väsyneiden käpäliensä +vapisevan. + +Tuossa se on. Se lähestyy. Umpisilmä tuntee sen takaa-ajoon jännitetyn +ruumiin kyhäyksen. Se on hänen takanaan; se saa hänet kiinni! Oi! +täytyy kääntyä päin ja tehdä vastakynttä! Hän pääsee käytävään ja +survaisee äkkiä vihollista teräväkyntisillä käpälillään. Hurja +yhteentörmäys! Eräs multatuki sortuu, ja Umpisilmä, joka on sen +kääntyessään kaatanut, vierii multamurujen sekaan. + +Yhdellä hyppäyksellä on koiras hänen kimpussaan; se tarttuu häneen +kiinni; se puristaa pienten hampaittensa väliin hänen hiestä kostean +niskansa. Ja hänen päästäessään epätoivon huudahduksia, joita +maanalainen kaiku kertaa, tyydyttää koiras sukupuolisen himonsa, +jonka uhriksi jokainen hänen kaltaisensa joutuu, kun nesteiden puuhun +virtaillessa kiimaisten koirasten kuumeinen veri sitä vaatii, ja jonka +kautta tuskallisen äitiyden ylevä luomistyö ijäti jatkuu. + + + + +KAAMEA TIE VAPAUTEEN. + + +Pimeys oli läpäisemätöntä. Ei kuulunut muuta kuin jääkahleista +vapautuneen veden solina. Yht'äkkiä metallin kalahdus viilsi kuin +viikate hiljaisuutta, ja tuskanhuuto, joka tuntui lähtevän elämän +ja kuoleman rajoilta, kohosi ilmaan paisuen kuin kauhua herättävä +vesitulva, joka sulut särkee... Eläin oli joutunut pyydykseen... + +Kultarinta, pieni harmaanruskea näätä, joka oli syntynyt toissa keväänä +hetkellisen lemmenkaupan hedelmänä, oli tänään, kuten tavallisesti, +lähtenyt liikkeelle pyökkimetsän rinteeltä. Täällä oli hänellä +talviasuntonsa vanhan, sammaltuneen pähkinäpuun oksantyvessä, johon +aika oli kovertanut kolon. + +Aina lumentulosta asti, jolloin muuttolinnut olivat kolmiomaisissa +karavaaneissa paenneet kauas pois, oli hän nähnyt ravintoaineensa +nopeasti vähenevän. Tyydyttääkseen sammumatonta verenjanoansa oli +hän saaliinhimoisten heimolaistensa tapaan hylännyt autiot metsät ja +etsinyt kylän lähettyviltä jokapäiväisen ravintonsa. + +Hän kävi siellä joka ilta, vaikka olikin varovaisempi ja pelkurimpi +kuin ne vanhat toverinsa, jotka jo pitkät ajat sitten olivat sinne +järjestäneet itsellensä pakopaikkoja puiden oksantyvien onteloisiin +suojiin. + +Ne ajat olivat jo kaukana, jolloin hän kiipeili nuorissa tammipuissa +säikyttelemässä rastaanpesien nukkuvia, vastasyntyneitä poikasia, +punaisen kuun auttaessa häntä rikoksessaan. Nyt ei ollut metsässä enää +muita kuin joitakuita vanhoja talvilintuja, joiden varovaisuus oli +siksi pettämätön, ettei heille milloinkaan tapahtunut yllätystä. + +Eräänä yönä oli hänen onnistunut pujahuttaa matomainen ruumiinsa +sisään rikkinäisestä ikkunanruudusta, joka tökerösti oli paikattu +paperilla. Hän pääsi oven tai matalan seinän yläreunassa olevasta +kissojen käymäraosta katto-orsien tukikohdalta erään maatalon aittaan, +ja hypättyään sieltä rehuluukun läpi lehmien ruuheen, tunkeutui hän +lämpimään navettaan, missä kanat asustivat. Sitten oli hän keveästi +ponnahtanut orrelle, missä kanat kyyristyneinä, vieri vieressä +lepäsivät yölepoansa, ja oli imenyt niistä jok'ikisestä veren kuiviin. + +Hän iski hampaallaan auki korvan läheltä kulkevan valtimon, ja +himokkaasti imien siitä virtaavaa lämmintä verta piteli hän kynsillään, +jotka olivat terävät kuin kissan, tyrmistynyttä uhriaan, jättääkseen +sen kamppailemaan viimeistä kuolonkamppailuaan lämpimänä, verettömänä, +hervotonna. + +Kuin juopuneena, halveksien lihaa veren makuun päästyään, oli +hän palannut metsään ilonhuumeessa, rinta veritahroissa, karva +ryvettyneenä, ruumis pullollaan, välittämättä siitä, että käpälänsä +saattoivat jättää ilmiantavia merkkejä. + +Kuinka paljon olikaan tapahtunut lyhyen ajan kuluessa, silloin kun hän +oli itseään kohmelostaan selvittänyt! + +Nyt olivat kaikki talot suljettuina kuin linnoitukset, ja niiden +pihoilla ärisivät äkäiset, vahvahampaiset koirat, olivatpa joskus +kuutamoöinä miehetkin valvomassa. He ilmaantuivat jättiläissuurina +ikkunan pimennosta pamahuttamaan pyssyänsä, jonka salamannopea, +punainen tuli ja ukkosenjylinän kaltainen paukahdus sai laajalti kaikki +nälkäiset, kylässä kuleksivat nelijalkaiset lähtemään käpälämäkeen. + +Öiset jahdit päättyivät hyödyttömiin ja yksitoikkoisiin harhailuihin +pitkin puutarhojen aitovieriä, läpi hedelmätarhojen pensasaitojen tai +metsänpuiden huojuvissa latvoissa. + +Kuinka monta päivää olikaan tätä kurjaa elämää kestänyt? Mutta tänä +yönä oli hän kulkenut houkuttelevasta aidanraosta, erään tähden +kalpeassa valossa, joka pujahti esiin kahden pilven välistä kuin olisi +astunut jonkun ilma-asunnon ovenraosta näkyville. Hän oli kulkenut +sikin sokin heitettyjä kuivettuneita hernekeppejä pitkin, jotka +uursivat lumeen harmaan juovan. Ja ikäänkuin nämä puoleksi lahonneet +kepit olisivat olleet sallimuksen sormi, oli hän niiden päässä löytänyt +suuren, tuoreen, pehmeän munan, jota tuskin erotti valkoisesta lumesta, +ja jonka hän oli ahneesti ahminut kitaansa... Seuraavana päivänä löysi +hän sieltä samoin munan ja niin useampana iltana peräkkäin, sillä nyt +hän kävi joka ilta sieltä hakemassa ainoata ravintoansa. Loppuyö kului +hyödyttömiin tutkimusretkiin, ja myöhäinen talvi aamu tapasi hänet +virkkuna ja varovaisena metsäasunnossaan, oksantyven kolossa. + + * * * * * + +Oli tullut ilta, kevätilta, ja taivas oli lyijynväristen, paksujen +pilvien peitossa. Suuria, vetisiä lumimöhkäleitä, valkoisia +pyykkivaatteita muistuttavia, putoeli korkeiden puiden oksilta alemmas +aina maahan saakka, päästäen samallaisen mäiskähtävän äänen kuin pussit +jotka pudotessaan halkeavat. Joka haaralla lirisivät purot, ja tuntui, +kuin suuret, salaperäiset siivet, lämpöiset ja kahisevat, hautoisivat +maata. Ja kaiken tämän yllä vallitsi elämän ja kuoleman tuska. + +Oksantyven harmaaseen aukkoon oli pieni Kultarinta ilmaantunut kuin +lumiläntti, joka hiljaa putoo korkeammalta oksalta, ja hitain liikkein +oli pikku näätä laskeutunut maahan. + +Mutta sinne päästyään lähti hän aika vauhtia — sillä päivä on ollut +pitkä ja hänen vatsansa on tyhjä — taivaltamaan tuttua tietään, +jota hän kulkee joka ilta. Hänen käyrät, voimakkaat, teräväkyntiset +käpälänsä tuskin hipaisevat lumen- ja mullansekaista tokaista maata; +hänen pitkä, tuuhea häntänsä heiluu kepeästi; hän kulkee poikki +hiljaisten polkujen, jotka lumen valaisemassa yössä näyttävät +mustilta viivoilta; hän kulkee pitkin hakamaan rosokivistä aitaa ja +sivu tummien, vaalealatvaisten, lakastuvien pensasaitojen, jotka +jättiläissuurina tuntilaseina osottavat vuodenaikain vaihtumista. Toivo +kiihdyttää pienen eläimen veren vilkkaammin virtaamaan ja hänen halunsa +kasvaa kasvamistaan hänen lähestyessään saalispaikkaa. + +Tässä on se aidanaukko ja ne lahonneet oksat, joita vastaan on asetettu +kuin vahingossa suuria hirsiä. Näiden hirsien välitse pääsee kapeata +käytävää pitkin munaan käsiksi. Tänä iltana se hohtaa puhtaanvalkoisena +maata vastaan, josta edellisten päiväin lumi on sulanut pois. Hän näkee +munan, hän on varma ateriastaan, ja sydän lyö nopeammin ja rajummin. +Vielä jokunen hyppäys, ja kohta hän saa särkeä rikki hauraan kuoren, +hei! — Ja hän kiitää eteenpäin, kun pyydyksen säälimättömät käsivarret +äkkiä sulkeutuvat tylyyn syleilyyn ja hurjasti yhteeniskiessään +sieppaavat väliinsä seikkailijan pienen käpälän, pitäen sitä kiinni +hirmuisessa puristuksessa. + +Tyynessä yössä kuuluu vangin sanomatonta tuskaa ilmaiseva, vihlova +hätähuuto, ja samalla alkaa joka puolelta kuulua pientä kahinaa, +äkillisiä töksähdyksiä, puidenoksien rasahduksia, mikä kaikki ilmaisee, +että ympäristössä kuljeksivat metsäneläimet kiirehtivät takaisin +pesilleen. + +Kauhea tuska, mikä lähtee murtuneesta käpälästä, sen rikkiviilletystä +lihasta ja repeytyneestä nahasta, pakottaa Kultarinnan epätoivon +voimalla pinnistämään ruumiinsa aivan jäykäksi, siten mahdollisesti +päästäkseen tästä likistyksestä. Mutta mitäpä voi lihaksien hurjinkaan +pingotus teräsvieterien tuskallista puserrusta vastaan! + +Turhaan hän niitä koettaa purra; hänen hampaansa arastelevat jo tuon +säälimättömän metallin kylmyyttä, joka vain ne murtaisi, ja niin raukee +jokainen tuskan yllyttämä yritys päättyen vaikeroimisiin. + +Kaukana kajahtaa pyssynpamaus; silloin hän ymmärtää tämän pyydykseksi. +Pian tulee mies hänet tappamaan, eikä hän silloin voi paeta eikä +puolustautua. Ja tuskan vihloessa ja vaaran mieltä kiihottaessa +ravistelee ja vääntelee hän itseänsä epätoivoisin liikkein. + +Siinä seisoo pyydys maassa liikkumatonna. Hän viskelee pientä päätään +taaksepäin ja pingottaa tervettä käpäläänsä, joka raivokkaasti polkee +maata, samalla kun takakäpälät pinnistävät jäykkinä kuin jouset maata +vastaan. + +Pingottuneet raajat nykivät taapäin, sivulle, eteenpäin, mutta pyydys +ei hievahda, ei liikahda. Satimen hammasrivi, jonka rautahampaat +julmasti purevat hänen lihaansa, on suurilla raudoilla kiinni +aidassa olevassa renkaassa. Hän nuolee vitkaan käpälästä tippuvia +veripisaroita. Sitten näkyy hän, ikäänkuin jättäisi taistelun silleen, +jännittävästä ponnistuksesta uupuneena toisinaan talttuvan, unohtavan +itsensä, nukahtavan tuskiinsa ja väsymykseensä. Toisinaan taas hän +vääntelehtii, ikäänkuin tuhatkertaisten kipujen kiusaamana, vapisten +elämän kauheutta, värisee, vikisee, hyppii, murtaakseen rikki tai +saadakseen auki pihdit, jotka häntä puristavat. + +Mutta kaikki on turhaa, ja aika kuluu, ja mies voi saapua. +Lumipeitteisen vuoren takaa päivä pian pilkottaa: sen ilmottaa lähellä +oleva kukko metallisointuisella kiekunallaan, herättäen lehmät, joiden +kellot kilahtavat yön hiljaisuudessa. + +Täytyy paeta, paeta mihin hintaan hyvänsä! Ja vielä rajummin pudistaa +hän käpäläänsä, jonka luut ruskivat teräshampaiden pihdissä. Vielä +yksi ponnistus: hän viskautuu kokonaan kyljelleen, ja nyt puljahtavat +murtuneiden luiden irtonaiset kappaleet esille ihosta, ja jälelläoleva +käpäläntynkä on melkein irti. Koko hänen tarmonsa keskittyy tähän +yritykseen; hänen silmänsä, joihin on räiskynyt verta, loistavat +kuin rubiinit, hänen kitansa vaahtoaa, karvat ovat pystyssä ja +tahriintuneet; mutta liharepaleet ja nahka, jotka vielä ovat kiinni +tuossa surmanansassa, pidättävät häntä. Vaara kasvaa, kukot kiekuvat +toisilleen, ja mies voi ilmaantua. + +Silloin hyökkää hän äkillisessä tuskansekaisessa pelonpuuskassa, +vapisten pyydyksen hirvittävän puristuksen alaisena, rikkirevityn +käpälänsä kimppuun, ja nopein ottein silpoo, viiltää, ruhjoo, leikkaa +hampaillaan veristä ja vavahtelevaa lihaa. Nyt on työ lopussa! Yksi +lihassyy pidättää vielä: ponnahdus raajoissa, kouristus lihaksissa, ja +hän Suhtautuu irti katkaisten vertavuotavan langanpätkän. + +Eipä mies saa häntä käsiinsä. + +Ja Kultarinta katosi sumuun tuskan huumaamana, mutta joka tapauksessa +vapaana, eikä luonut edes jäähyväissilmäystä rikkirevittyyn ja +punaiseen käpälätynkäänsä, joka jäi sinne todistamaan hänen +voittamatonta vapaudenrakkauttaan ja elämänhaluaan. + + + + +KULTARINNAN KUOLEMA. + + +Laahaten kellahtavaa ja kuluneen näköistä hikiliinaansa harmaan, +kuihtuneen maalaismaiseman yllä oli päivä valjennut, kostavan haamun +näköisenä. Tänä talvipäivänä oli Kultarinta jättänyt ihmisen virittämän +pyydyksen teräskouriin käpälänsä, joka oli siihen jäänyt äärimmilleen +kehittyneen hädän merkiksi. + +Hän oli kävellyt, oli juossut, näkemättä mitään, tietämättä mistään, +oli kulkenut pitkän taipaleen kunnes tyyten uupui, oli astunut +kyynelehtivien, harmaiden pensasaitojen vieritse. Nämä olivat +lukemattomien perhoskotelojen tahraamat, joista hyönteiset aikoinaan +tulevat esille. + +Vihdoin tunsi Kultarinta rohkeutensa pettävän ja käpäläinsä +herpautuvan. Samassa äkillinen kuolemanpelko kylmän ryöpyn tavoin +valahti tylynä hänen lamaantuneeseen tajuntaansa saaden hänen +selviämään tuskanhuumauksesta. Ja ajatus, järkähtämätön ja ankara, +astui käskevänä hänen eteensä: Jollet lepää, kuolet! + +Hän oli pysähtynyt huokoiselle, mädänneelle lehtikasalle, josta +enää oli vain lehtiruodit jälellä, keskelle lehtensä varistaneita, +harventuneita orjantappurapensaikkoja. Nuoltuaan kotvan aikaa veristä +käpäläntynkää, joka surkeana riippui hänen lavastaan kuin repaleinen +hiha, oli hän hätäisesti ottanut selkoa ilmansuunnista päästäkseen +eksymättä metsäasunnolleen. + +Hän huomasi olevansa sitä aivan lähellä. Sillä sattukoonpa +metsäeläinten elämässä mitä suorin, säännöllisiä oloja mullistava +häiriö, melkein aina on tylsistyneen tajunnan yllä jonkinlainen +sallimuksen johto, joka heitä kuljettaa, jonkinlainen olemukseen +kätketty, tiedoton varjeleva voima, joka valvoo heidän elämäänsä. + +Kun hän nyt väliaikaisessa turvapaikassaan voi miettiä, ryhtyi hän +suunnittelemaan matkaansa, odottaen suotuisaa hetkeä pyrkiäkseen +vierasvaraisen pähkinäpuunsa turviin. Tuolla metsänrinnassa se ojenteli +pitkiä, sammaltuneita käsivarsiansa saksantammien ja pyökkipuiden +ohuiden, paljaiden oksien lomitse. + +Ikäänkuin olisi tahtonut hiljalleen hankkia takaisin välttämättömän +määrän tarmoa, koota riittävän varaston voimaa, kyyristyi hän kokoon, +kääriytyi keräksi, hankkiakseen tyyten uupuneille lihaksilleen +nuoren, rohkean verensä lämmön avulla sitä voimaa, joka oli hänen +paranemisekseen välttämätöntä. + +Pian kohosi ratisevien puunoksien lomista hänen päänsä, hieno kuin +käärmeen pää, varovaisena, oksia hipaisten, ja yhdellä silmäyksellä, +yhdellä korvan humauksella tutkittuaan koko näköpiirin, juoksi hän +pensasaitojen suojassa metsää kohti, jossa hänen asuntonsa oli. + +Hän pääsi pian sinne, ja niin suuri oli hänen tarmonsa, että huolimatta +rikkirevitystä käpälästään huolimatta suuresta verenhukasta ja +pyörryttävästä tuskasta, hän vaivatta kiipesi ilmaluolaansa, jonne hän +tuntui vaipuvan kuin emon syliin tai äkkisyvänteen avoimeen kitaan... + +Kuusi päivää vietti hän siellä nuollen haavaansa, tuskasta raukeana, +kuumeisena. Sitten tuli hän eräänä kauniina iltana esille laihtuneena, +surkean näköisenä, silmät palavina ja tuskaisina, hartiat painuksissa, +kulkien kuin raajarikko, joka näyttää rampaa jäsentänsä herättääkseen +sääliä ja rukoillakseen almua henkensä pitimeksi. + +Ei mikään houkutellut häntä enää kylään päin, mihin hänen toverinsa +jälleen kulkivat. Ei mikään saanut häntä lähestymään ihmisasuntoja, +ei mikään, ei edes verenhimo ja -jano vetänyt häntä aukealle. Siellä +kuljeskelivat nyt kanat vapaina lumettomilla niityillä ja sänkisillä +pelloilla keskellä tähdenmuotoisia ja viheriöiviä sikurijuuria, +noukkien pieniä matosia ja kalkkikiven muruja, joista muodostui kuorta +munan ympärille. + +Metsä jäi hänen oleskelupaikaksensa ja riitti hänelle. Sieltä hän etsi +jokapäiväisen ravintonsa, jonka avulla luuli jotenkuten tulevansa +toimeen kevätpäiviin saakka, jolloin lehti puhkee puuhun ja linnut, +jotka lupasivat hänelle parasta ravintoa, palaavat takaisin. + +Nämä ajat koittivat. + +Kiikkuessaan tähystyspaikassaan kuin vahti uutta urkkimassa, kuuli hän +nyt muuttolaisten palaavan, kuuli metsän yläpuolelta niiden siipien +äänekkään kahinan, joka oli kuin nousuveden pitkällinen pauhu, kuuli +niiden meluisat kutsuhuudot, lemmenlaulut ja ilonpurkaukset. Ei hän +käynyt levottomaksi, vaikka näki niiden kauas häviävän. Sillä hän +tiesi kyllä, että näiden ensimmäisten, pohjoiseen pakenevien jälessä +tulee pitkä jälkijoukko, joka leviää metsän yli ikäänkuin suuren, +siipihameen laahustin ja täyttää sen syksyyn saakka lemmenleikeillään +ja riemulauluillaan. + +Hänen pieni sydämensä löi kiihkeästi ilosta hänen ajatellessaan, että +läheisessä tulevaisuudessa saisi lehtien turvissa väijyä rastaita, +saisi pyökkipuiden latvasta hyökätä niiden pesien kimppuun ja taistella +ankarasti korppien pesillä, nämä kun puolustivat tukevalla nokallaan +tarmokkaasti poikasiaan. + +Saaliinsaanti oli vielä huonoa; pitkälliset väijymiset päättyivät usein +hyödyttömästi. Mutta voimakas vaisto veti hänet väijymään lintujen +lemmenleikkejä metsässä, niiden takaa-ajoja, niiden kinasteluja, niiden +tappeluja. Nämäpä ne jouduttivat sitä aikaa, jolloin hän vehreällä +nurmella pitäisi yltäkylläisiä verenjuominkeja leppeinä kevätaamuina +tai viileinä kevätiltoina. + +Silmikot tihenivät ja paisuivat. Pian pistävät niistä voitokkaina +esille pienet, vaaleat lehdet, avautuakseen valossa kiiltävän tuoreina +lippuina ja sitten asettuakseen näytteille keveinä, loistavina +päivänvarjoina. + +Silloinpa on pesien aika: melkein kaikissa pensaissa niitä piilee, +suurten puiden kätköissä niitä löytyy. Silloin hän voi laatia +ruokalistansa milloin pienistä lintusista, joita hän väijyilee +metsänrinnassa, milloin metsäkyyhkysten painavista pesäntäyteisistä, +joita hän löytää rotkosta, kuinka kulloinkin hetken oikku sallii. +Nykyään hän ei voinut ajatellakaan lintujen metsästämistä päivän +aikaan; sensijaan otti hän melkein joka ilta hengiltä rastaan. + +Heti hämärän tultua alkoivat rastaat, yksitellen kiikkuen ojan varrella +kasvavien puiden tyvioksilla, arkoina laulunsa, jonka silloin tällöin +keskeyttivät lyhyet paussit. Laulu oli intohimoista, suuriäänistä, +itsepintaista, siinä oli vaihteluita loppumattomiin, ja tuntui, kuin +laulajat täten olisivat tahtoneet jouduttaa kevään tuloa tai kuin kukin +heistä olisi tahtonut voittaa naapurinsa ja pakottaa hänen vaikenemaan. + +Silloin Kultarinta liukui hiljaa ja notkeana maata pitkin ja saapui +ääneti sen puun juurelle, missä kirkuja huusi äänensä käheäksi. Laulun +kestäessä kulki hän eteenpäin, kunnes lintu omaan ääneensä kyllästyi ja +vaikeni, jolloin hän pysähtyi ja laski alas säihkyviä rubiinisilmiänsä +verhoavat ripsireunaiset luomet, avaten ne vasta kun lintu alkoi +uudelleen laulunsa. Hän painautui kiinni oksaan, kuin olisi yhtä sen +kanssa, niin että häntä oli ympäristöstään mahdoton erottaa. + +Kun hän tunsi olevansa kyllin lähellä, kun oli arvioinut välimatkan +ja ottanut vauhtia, syöksyi hän yhdellä hyppäyksellä linnun kimppuun, +jonka laulu hänen kynsissään tukahtui kaameaksi parkunaksi. Silloin +vaipui äkkiä koko metsä yön raskaaseen hiljaisuuteen. + +Mutta tällaisella metsästysretkellä, joka vaati erikoista notkeutta +ja harvinaista ketteryyttä, oli hänen arpinen käpälätynkänsä hirveän +kiusallinen. Hänen kulkunsa oli sen takia hitaampaa, hänen tasapainonsa +epävarmempaa, hänen hyppynsä kömpelömpiä. Olipa hän jo useita kertoja +laskenut kynsistään saaliin, joka oli pyrähtänyt lentoon sysimustaan +pimeyteen päästäen peloissaan kimeitä, kirkuvia ääniä, joista +Kultarinta kyllin ymmärsi, ettei sitä enää saisi kiinni. + +Mutta pesimisaikana piti hän alituiseen pitoja, joita keskeyttivät +raskaat unet. Silloin oli hän kuin juovuksissa ja selvisi kohmelostaan +entistä janoisempana, aina verenhimoisena, aina valmiina ottamaan +hengiltä lintuemon, jonka hän yllätti muniaan hautomassa tai poikasiaan +vaalimassa. + + * * * * * + +Auringon säteiden lämmön painamina kehittyivät tammien viimeisetkin +myöhästyneet silmikot. Metsän vehreys esiintyi loppumattomissa +värivivahduksissa. + +Siinä oli värisointua. Metsän vehreä nurmi heijasti kuin kilpaa +vehreiden ketojen kanssa auringonvaloa kuvastimensa tuhansista +särmistä, ja sen räikeän hehkuva ja kiiltävä vehreys vaihteli +tyvioksien monivivahteisten vaaleiden värien kanssa. Näiden oksien +hennot, ohuet ja hienopintaiset lehdet eivät vielä olleet saaneet +valon täyttä hehkukastetta, eivät vielä olleet tyhjentäneet kuumien +säteiden kultamaljaa pohjaan asti. Sillä vinosuuntaiset auringonsäteet +eivät vielä olleet ehtineet ylenmäärin vuodattaa valoa muille kuin +etuoikeutetuille metsänreunoille ja korkeimmille puunlatvoille. + +Mutta tänään kuohui kaikkialla elämä, sekä eläinten että kasvien, +monimuotoisen rikkaana. Kuului hyönteisten surinaa ja lintujen laulua, +silmikot aukenivat paisuvissa oksissa, jotka väräjävässä ilmassa +rauskuivat kuin oikoilevat jäsenet. + +Tämä oli ensimäisiä niistä päivistä, jolloin metsä, naisen tavoin, joka +kauan on vastustellut rakastettunsa hyväilyjä, lopulta antautuu niille. +Silloin kuohuu sen jok'ikisessä pikku jäsenessä elämää, silloin joka +puussa neste riemuiten kohoaa, ja auringon kuumat suutelot saartavat +metsän vallottavan, voittoisan lemmen voimalla ja tunkevat kokonaan sen +läpi. Eikä metsä silloin enää tarjoo eläville olennoille eksyttävissä +varjopaikoissaan vilpoisaa, vaikka pettävää suojaa. + +Kaikki siinä lauloi, laulun ulospäin kumpuamatta; koko metsä kuohui +hehkuvaa, sisäänpäin kääntynyttä, kuin keskitettyä elämää... + +Keskellä tätä rikasta, puhkeavaa elämää kävi Kultarinta tuona aamuna +ryöstämässä rastaiden pesiä pähkinäpuissa ja pikku tammissa päivän +ravinnoksi. + +Erään puun oksantyvessä, missä kolme keskikokoista haaraa yhtyi, istua +värjötti rastas pesänsä reunalla, höyhenet pörröllään, pää hervotonna, +silmät synkeän tuijottavina, kyyristyneenä poikasiensa hentojen +ruumiiden yli, joilla tuskin oli vielä untuvapukua yllään. + +Jokin näköhäiriö tuntui hänet huumanneen, sanoin selittämätön pelko +kuvastui hänen silmissään. + +Kaukana korkeuksissa oli hänet huomannut suuri petolintu, joka +näytti leijailevan valossa. Räpytellen lakkaamatta siipiään, +paikoiltaan hievahtamatta, kaula ojona, pää alhaalla, lumosi se tällä +tyhjänpäiväisellä liikkeellään ja terävien rengassilmiensä kiehtovalla +katseella lintuparan, joka äidillisen tunteensa pakottamana vaarasta +huolimatta jäi pesäänsä. + +Kauempana kokoontuivat toiset linnut yhteen, ja niiden siipien kahina +ja pelokas viserrys kantautui laajalle. Ne tahtoivat näin, suurella +lukumäärällään, rähinällään ja joukkovoimalla välttää turmiollista +lumousta ja varmaa kuolemaa, niiden kohtaloa, jotka eivät liity +muihin. Korpit rääkyivät ja osottelivat toisilleen vihollista pelon ja +taisteluhalun vaiheilla, valmiina torjumaan iskuja, jotka eivät heitä +edes uhanneet. + +Petolintu, suuri hiirihaukka, jonka siipiväli oli sangen mittava, ei +näyttänyt tästä välittävän, vaan oli kokonaan kiinnittänyt huomionsa +saaliiseensa. + +Ja äkkiä syöksyi se, tuntiessaan rastaan varmasti olevan vallassaan, +kuin nuijalla iskien pesän kimppuun. + +Mutta juuri kun sen koukistuneet kynnet, jotka jo edeltäpäin olivat +iskuasennossa, olivat lintuun tarttumaisillaan, pisti äkkiä saman puun +sokkeloista Kultarinnan pää uhkaavana esille. + +Siipiään räpytellen pysähtyi verenhimoinen petolintu yhdelle noista +kolmesta oksasta, johon se toisella jalallaan tarttui toisen +hapuillessa tyhjää, ja ojennetun kaulan yläpuolella latuskainen pää +tähysti julmana vastustajaa, joka hänen kanssaan kilpaili saaliista. + +Istuen vastakkaisella oksalla, takapuoli ruumista pystyssä, terve +käpälä alhaalla, lihavana ja voimakkaana tiheistä juhla-aterioistaan, +raajat kissantapaisesti koukistuneena voimakkaaseen kaarrokseen, +kaula pingotettuna, tappeluvalmiina, käänsi tuo pieni verenhimoinen +eläin petolintuun päin hienon, latuskaisen päänsä liekehtivine +timanttisilmineen, ja avasi kitansa paljastaen kaksi hohtavaa ja +terävää hammasriviä. Kultarinta pysyi hievahtamatta, kuono pystyssä, +sieraimet kokoon vetäytyneinä, viiksenkärjet eteenpäin, ojennettuina, +hirmuisena suuttumuksessaan ja vihassaan. + +Ja molemmat vastapuolet lävistivät toisensa kiehtovilla ja +verenhimoisilla katseillaan kuin terävillä miekoilla. Oli syntymässä +taistelu, tulinen, vielä epätietoinen tuloksiltaan, mutta joka +tapauksessa tuskallinen ja tuhoisa saalisparalle. Tuo onneton +linturaukka oli siinä kahden tulen välissä, sen höyhenet oli kuumeinen +kauhunväristys pörristänyt, niin että siitä erotti enää vain mustan, +liikkumattoman nokan, hapuilevat ja hurjat silmät. Onnettoman kaula +näkyi tahtovan vetäytyä ruumiin sisään välttääkseen kuristavaa kynttä +tai viiltävää hammasta. Kärsivän eläinparan sydän löi niin rajusti, +että pienet sokeat poikaset, jotka olivat sen hentojen siipien +suojassa, alkoivat piipittää tietämättä mitään näytelmästä heidän +päänsä yläpuolella. + +Molemmat viholliset lävistivät toisensa katseillaan kuin miekoilla. +Olisi luullut, että näkymätön, voimakas side oli heidän välillään. +Ja tämä side, joka kiristymistään kiristyi, jännitti myös entistä +kiihkeämmin heidän lihaksensa taisteluun, tuimaan otteluun, johon he +valmistuivat käymään satakertaisin, vihan kiihdyttämin voimin. + +Ikäänkuin Kultarinta jo olisi lihaksiinsa koonnut kylliksi voimaa +hyökkäystä ja puolustusta varten, lensi hän, takarajoillaan ponnahtaen +aimo hyppäykseen, vihan nuolena oksaltaan petolintuun päin. + +Hyökkäystä oli mahdoton torjua. Isku osui petolintuun keskelle rintaa +ja se horjahti; mutta sen mahdottoman suuret siivet olivat sen +tuokiossa kohottaneet jälleen pystyyn, jopa ennenkuin sen koukkunokka +ehti nipistimillään repäistä näädän vavahtelevaa lihaa. Sitten +tarttuivat sen kynnet ahneesti kaapaisten Kultarintaan ja se kohosi +avaruuteen, vieden pienen eläimen mukanaan. + +Hiirihaukka kohosi saaliinsa painostamana viistoon. Se säästi kostonsa +myöhemmäksi, muutamaa hetkistä tuonnemmaksi, kunnes näätä tämän +kulun huumaamana, pyörtyneenä, typertyneenä ilmameressä, ei enää +ajattelisikaan vastustella nokaniskuja. + +Se erehtyi. Kohotessaan ilmaan mahtavan linnun verisissä kynsissä +oli Kultarinta kyllä tuntenut huimausta niinkuin ne, jotka luottavat +vain maahan ja jalkoihinsa; hänen kauhun sokaisema katseensa ei ollut +voinut arvioida sitä kasvavaa kuilua, joka hänet erotti maailmastaan, +mutta raivokas viha oli hänet vallannut. Ja hän painoi syvemmä linnun +rintaa vasten kitansa vihaa hehkuen ja verta janoten ja ponnahteli, +voimakkaampana ja notkeampana kuin milloinkaan, kinttujänteittensä +voimalla lähemmä petolintua, löytämättä jaloillensa tukikohtaa +ja syöpyen hiirihaukan kynsiin, jotka häntä pitelivät tulisissa +pihdeissään. + +Yhdellä iskulla, suonenvedontapaisella, epätoivoisella ponnistuksella, +jonka voimasta hiirihaukka veti jalkansa koukkuun, oli Kultarinta +takertunut kiinni petolinnun ruumiiseen, ja raivokkaana iskenyt sen +sisälmyksiin kylmät, veitsenterävät hampaansa, joita ei mikään mahti +olisi niistä saanut irti riuhtaistuksi. + +Kuolevan ihmisen elein nykäsi petolintu tuskissaan päätään taaksepäin. +Avoimesta haavasta tihkui verta, ensin tulipunaisena ja lämpimänä +kasteena, sitten nopeampina ja katkonaisina suihkuina. Ja suuria +veripisaroita putoeli alas syvyyteen, aina suurempia sen mukaan kuin +purema eteni ja reikä rinnassa laajeni. Hiljentäen silloin lentoansa +ja kohoten pystysuoraan, enää mitään näkemättä, tuskien huumaamana +nousi lintu nousemistaan, Kultarinta sydämeen syöpyneenä kuin surman +nuoli, jota hiirihaukka puristi entistä kiihkeämmin ankaroissa +kuolontuskissaan. + +Petolinnun kynnet, jotka suonenvedontapaisesti olivat iskeytyneet +näädän selkään ja rintaan, olivat syöpyneet läpi nahan, lihaksien, +puristaneet rikki keuhkot, sydämen, kaikki vertavuotavat sisälmykset, +ja sotkeneet kuin taikinaa elävää ja höyryävää lihaa. Ja samalla +Kultarinta leppymättömänä, liikkumattomana, hänkin kostoansa +suorittaen, repi hampaillaan punaisen haavan linnun sisälmyksissä yhä +suuremmaksi. + +He kohosivat hurjina kohti auringonvaloa yhtä huumaantunutta nousua. +Äkkiä keikahti mahtava lintu verettömänä nurin syvyyden yläpuolella +vaipuen hervottomille siivilleen. Ja kiemurrellen kuolonkamppailun +viimeisissä tuskissa, petolinnun yhä puristaessa uhrinsa ruumista +jäykissä kynsissään, syöksyivät molemmat ruumiit syvyyteen. + + + + +KANIINIEN SALAKAPINA. + + +Jänö-Jussi, Riihivuoren metsässä oleskeleva punaisenruskea jänis, +aikoi vaihtaa Vattuperän vadelmapensaikon, jossa oli pitänyt asuntoa +eräästä kesäkuun aamusta lähtien, tummiin kylvömailas- ja tuoksuviin +nurmiapilasketoihin ja lähti matkaan hämärän turvissa. + +Hän oli nukkunut Vattuperän rotkossa silmät selällään, ikäänkuin +olisi pelännyt, etteivät hänen, vanhan metsänkulkijan korvat kykenisi +riittävän tarkasti vaarinottamaan ympäristön ääniä. Näreikön +väriloisto, joka vaihteli lehdiköissä väreilevän valon mukaan, synnytti +alituiseen ilkeitä, mieltä masentavia, lepoa häiritseviä painajaisunia. + +Vaikkei mikään ulkonainen seikka ollut Jänö-Jussille antanut pelon +aihetta, hankki hän kumminkin itselleen varmuuden ulkonaisesta +turvallisuudesta suunnaten vuoroon joka haaralle ruskeat, +valkonipukkaiset korvansa niinkuin sotamies, joka tutkii asettansa +taistelun edellä, taikkapa vain niinkuin matkustaja, joka ennen +matkallelähtöä katsoo, että tukkansa on sileäksi kammattuna. + +Sitten kohottivat hänen takakäpälänsä, jotka olivat pitkät ja kestävät +kuin teräsjouset, hänen pulskan, valkoisen takaruumiinsa korvien +tasalle ja viskasivat hänet kuin pyssyllä lau'aisten muutamien askelten +päähän suosiollisesta vadelmapensaikosta. Sen hän vanhan kokemuksen +nojalla — ei vain turhasta oikusta — oli valinnut lepopaikakseen +yhdeksi päiväksi. + +Jänö-Jussi, Vattuperän yksinäinen erakko ja sen nautinto-oikeuden +omistaja, oli tämän metsäkulman ainoa hallitsija, joksi hänet kaikki +muut jänikset olivat tunnustaneet. Kuukausia sitten oli hän eräänä +syysyönä löytänyt aution rotkon, saapunut sinne punaisenruskeat +säärystimet savisen loan koristamina ja ottanut sen asuinpaikakseen. +Eikä yksikään tuohon pitkäkorvaiseen heimoon kuuluva, kuuliaisia kun +olivat ikivanhoille vaistoille, ollut yritellytkään, kuten sadun näätä, +riidellä häneltä pois tätä paikkaa, jonka hän ensimäisenä oli löytänyt. + +Ehkäpä oli hän unohtanut sen syysillan, jolloin hän uupuneena oli +joutunut kauas syntymämetsästään mielettömänä paeten verenhimoista +koiraa, ja laskenut ankkurinsa tälle rauhalliselle rannalle. Tehtyään +muutamia taitavia, kaksi- tai useampikertaisia kiertoja, oli hän +asettunut kahden lokaisen vaon väliin, joista häntä ei voinut erottaa, +turpa tuulta vastaan, joka liittolaisena tai ystävänä huolellisesti +painoi alas hänen selkäkarvansa paremmin hänet salatakseen. Ja koko +yönä ja seuraavana päivänä hän ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan. + +Vasta hämärässä oli hän lähtenyt taivaltamaan, haluten aluksi kulkea +entiselle oleskelupaikalleen viepää tietä. Mutta ajatus, että edellinen +rotkoissa oleskellut jänis oli epäilemättä joutunut metsästäjien +käsiin jättäessään tämän ihailtavan oleskelupaikan, lisäksi apilas- ja +mailasketojen likeisyys ja tämän tuulten suojaaman metsäkulman jylhä +rauha olivat pidättäneet hänet siellä. Ja Riihivuoressa oleskelevat +jäniksenpoikaset, tultuaan täysikasvuisiksi ja hakiessaan hekin +täällä yksinäisyyttä, olivat vastustamatta jättäneet hänelle metsän +riidattoman yliherruuden. + +Varovaisin loikkauksin, pysähtyen joka hypyn välillä, lähti Jänö-Jussi +kesäkuun-illan sametinpehmeässä ja hyväilevässä puolihämärässä tuttuja +syntymäseutujansa kohti. Hän tarkasteli ilmaa saadakseen selville +metsän värähtämättömästä tyynestä huolimatta tuulen suunnan, jonka +heikko henkäys sai puiden kuivat, näännyksissä olevat lehdet painumaan +alas. Tuuli kävi etelästä, ja hän suuntasi kulkunsa sitä aituuksen +aukkoa kohti, joka oli enimmän etelään päin, ikäänkuin tahtoisi urkkia +tietoja niin kaukaa kuin suinkin ja erottaa erehtymättömään korvaansa +osuvasta tuhatsorinaisesta huminasta ne melkein huomaamattomat äänet, +joita hiljaa keinuva yöilma saattoi salata. + +Muutamissa hetkissä oli Jänö-Jussi poissa metsästä, ja kun hän, +saavuttuaan aitauksen varjoon, tunsi olevansa turvassa, läksi hän pois +alueeltaan, rinnassaan turvallisuudentunteen suoma rauha ja mielihyvä. +Silloin tällöin nykäisten palan hyvätuoksuista ruohoa, huvittelihe +hän kuin nuori varsa, iloiten yksinäisyydestään. Hän hyppi mättäältä +mättäälle, hipaisten pensasaitoja ja aika-ajoin kääntyen kylään päin. +Sieltä kantautui vielä joitakin lörpötteleviä ääniä, joista jänön +huoleton, luottavainen mieli ei piitannut. + +Eräällä puna-apilaskedolla, joka oli täynnänsä makeita kukkia, tapasi +hän tavallisesti metsän muut jänikset, öiset toverinsa. Mutta yhteen +tai kahteen kuukauteen ei Jänö-Jussi ihmeekseen ollut tavallisella +yhtymäpaikalla enää kohdannut noita pitkäkorvia, joiden kanssa hän +hieroi turpaa ystävyyden merkiksi keskellä kosteita ja tuoksuvia +vihreitä niittyjä. + +Hän ei niitä enää nähnyt. Ja Jänö-Jussia ihmetytti joka ilta enemmän, +sitä enemmän, kun hän nyt näki suurten pitkäkoipien sijasta laumoittain +pienempiä, tummempivärisiä, yltiöpäisen näköisiä heimolaisia, joiden +lukumäärä tuntui kasvamistaan kasvavan. Nämä heittivät häneen vihaisia +silmäyksiä ja olivat ärein äännähdyksin ja värähtelevin sieraimin +vastanneet hänen ystävälliseen tervehdykseensä. + +Jänö-Jussi oli salaa levoton näistä naapureista, vaikkei vielä +huomannut yhteyttä suurempain pitkäkoipisten katoamisen ja näiden +outojen serkkujen ilmestymisen välillä. Kumminkin oli hänestä +vastenmielistä, että tuo joukko, joka kaivautui maakoloihin sensijaan +että olisi pitänyt asuntoa rotkoissa, yhä lisääntyi ja edelleen pysyi +hänen lähellään. + +Jänö-Jussi oli Rähivuoren jäniksistä voimakkain ja kookkain, mutta +ei ollut milloinkaan väärinkäyttänyt voimiaan ketään vastaan omaksi +edukseen. Hän katselikin näitä pieniä heimolaisia, jotka hän helposti +olisi voittanut tappelussa tai kilpajuoksussa, hyväntahtoisen +leppeydellä ja voimakkaan tyynellä varmuudella. + +Hän kulki siis koko yön niityltä niitylle, hyppi ruohomättäältä +toiselle, loikkasi pitkin polkuja ja teitä, harppasi syrjään turpa ja +takapuoli koholla maistelemaan jotakin hyvätuoksuista rehukasvia, jota +hänen satunnaisesta oikusta teki mieli. + +Oli alakuun aika. Noin yhden tienoissa aamuyöstä kohosi kuun hopeinen +sirppi taivaalle tähtien kimmeltäessä monenvärisinä. Jänis katseli +kuun nousua istuen pystyssä takaruumiillaan, yhä ihmeissään ja hiukan +levotonna valosta. Äkkiä sai outo näytelmä hänen hämmästyksestä +jähmettymään siinä mättäällä istuessaan. + +Suuren kiviröykkiön ympärillä, jossa oli laakson kiviä vanhan tavan +mukaan kasattuina samaan paikkaan, huomaa hän lukuisan, oudonnäköisen +joukon kaniineja olevan vilkkaassa liikkeessä ja neuvotteleman +keskenään. + +Milloin istuen takapuolellaan, milloin kokonaan seisten +takakäpälillään, vaihtaen paikkaa, nousten ja laskeutuen, luimistaen +korviaan kuin miettisivät ja kuuntelisivat, viskaten ne taaksepäin +kuin tahtoisivat ilmaista vihaa, näyttävät ne tämän nousevan +kuun eksyttävässä valossa väliin kuin tanssivan öistä tanssia. +Pitkäkorvainen ei tunne sitä, ja kun hänellä — yhtä vähän kuin hänen +kaltaisillaan kenelläkään — ei ole seurusteluvaistoa, ei hän voi +vähääkään ymmärtää noiden houkkien hillitöntä naamailveilyä. + +Pienet, herkkäliikkeiset turvat irvistelevät oudosti, paljastaen +näkyviin nakertajien terävät hammasrivit. Etukäpälät lyövät vihaisesti +pientä rintaa vasten, kohoavat sitten turvalle saakka. Usein kuuluu +myöskin kovempi lyönti, ikäänkuin kehotus väkivallantekoon tai +vaitiolokäsky: voimakkaampi takakäpälä iskee maahan, josta kuuluu +kumahtava ääni, mikä voimakkaasti antaa käskylle pontta. + +Jänö-Jussi katselee kaukaa, pää sivulle kääntyneenä, yhdellä silmällä, +suurella, punaisella, mykevällä, ällistyneen näköisellä, tätä outoa +näytelmää, ikäänkuin jokainen näkemänsä liike päättäisi hänen +vapaudestaan ja hengestään. + +Vihdoinkin koittaa aamu, lauma hajaantuu, ja Jänö-Jussikin aikoo +lähteä rotkoonsa takaisin. Mutta jokaisen hänen käytävänsä suulla on +kaksi kaniinia kuin vahtia pitämässä. Nämä katselevat häntä hänen +sivu kulkiessaan virnistäen turvallaan, mikä ei ennusta hänelle +hyvää. Etempänä tapaa hän toisia, niitä on vieläkin etempänä, ne +näkyvät piirittävän rotkon. Jänö-Jussi painuu arkana ja levottomana +syvälle metsikköön suurten vadelmapensastojen suojaan. Niitetylle +heinämättäälle, toisiinsa takertuneiden, kasattujen heinien suojaan, +tuulensuuntaa tutkien, kääriytyy hän keräksi ja vaipuu tavanmukaiseen +lepoonsa. + +Siinä hän nukkuu savisella, hyllyvällä maaperällä, keskellä +ruosteenvärisiä heinämättäitä, joista häntä on vaikea erottaa, korvat +huolellisesti painettuina selkää pitkin, ja on näköjään kuin iso, +tumma, ajan ja luonnonvoimien silottama kivi. Hän kuuntelee ja katselee +olentonsa täydellä, itsetiedottomalla tarmolla. Korvien mustanvalkeat +kärjet vavahtavat, kun outo ääni, jota metsässä ei tavallisesti +kuule, epäsointuisasti yhtyy siihen yksitoikkoiseen säveleeseen, joka +hänet tuudittaa uneen tai tavallista pitempi hiljaisuus keskeyttää +lukemattomat sulosointuiset hänen lepoansa säestävät äänet, tai aurinko +tavallista hehkuvampana valaa tähän loukkoon kuumaa valosuihkuaan, +kirkastaa vadelmapensaikon hehkuvan vehreäksi ja tunkeutuu hänen +pyhättönsä pimentoon huolimatta edessä olevista, tanakoista, tuoreista +vesaoksista. + +Hänen lepoansa häiritsevät alituiseen mitä masentavimmat unet, mitä +ilkeimmät painajaiset, jotka saavat hänen äkisti luimistamaan korviansa +tai avaamaan silmäteränsä laajaksi ja säikähtäen havahtumaan hereille. + +Koska hän on hämmennyksissään edellisen yön näytelmästä ja kaniinien +pirullisesta piirityspuuhasta, paisuu pieninkin epäilyttävä ääni hänen +päässään tuhoatuottavaksi ukkosen jylinäksi. Samoin näyttää hänestä +auringonvalon kajastus tuoreen lehden loistavalla pinnalla mahtavalta +tulipalolta, heijastuessaan hänen munanmuotoiseen, kultakehyksiseen +silmäteräänsä. Se on kuin hornan rovio, jossa viattomien jänisraukkojen +sielut saavat palaa niinkauan kuin loppumattomia metsästysretkiä +kestää... + +Iltahämärä havahuttaa hänet vihdoin tästä kiusallisesta horrostilasta. +Hän herää. Hän kuuntelee. Hetki on rauhaisa. Metsäpuiden latvoissa +liikahtelevat lehdet hiljaa itätuulessa, kuin liehuttaisivat puut +hyvästinsä häipyvälle päivälle. Ja Jänö-Jussi hyppää yhdellä +harppauksella yli metsän raja-aidan ja sen kostean ojan, joka on +ajautunut täyteen sammaltaneita kiviä ja mädänneitä lehtiä. + +Mieltä rauhottava tuoksu leviää tuoreilta niityiltä; hetki on +hiljainen ja näyttää hymyilevän hänelle, ja pian saa hän takaisin +sitä luottavaisuutta, jota synkät, häiritsevät aavistukset ovat +järkyttäneet. Hän unohtaa ne. Täällä on hän kaikkialle tervetullut, +kaikkialta hän saa lempeätä kohtelua osakseen. Apilaat tuolla +etempänä hajahtavat hunajalle. Tuossa hän jo heittää kuperkeikkaa +rantamaiteitten ja purppuranväristen nurmiapilain seassa, onnellisena +yksinäisyydessään. Silloin alkaa äkkiä ja joka haaralta samalla kertaa +kuulua kimeitä, piipittäviä ääniä, jotka ovat kuin sotahuutoja tai +liittoutuneiden keskinäisiä merkinantoja. + +Ovatko ne vihollisääniä? Ne eivät ole kettujen kimeätä vingahdusta, ei +koirien raivoisaa haukuntaa eikä raa'an ihmisäänen käheyttä. Ne ovat +tuttuja ääniä. Ja äkkiä hän säpsähtää, mielessään eilisyön muisto. +Vaara on tarjona! Täytyy livistää pakoon. Ja hänen silmänsä laajenevat +suuren suuriksi, hänen korvansa liikkuvat vastakkain ja ristitysten +ikäänkuin toisiinsa iskevät miekat, mutta joka suunnalta kohoaa ääniä, +jotka paisumistaan paisuvat. + +Ja nyt näkee hän laskevan päivän epäselvässä valossa niiden, jotka hän +eilen näki vanhan kiviröykkiön ympärillä, joka haaralta tulevan esille +ja hyppivän häntä kohti. Niiden luku on eilisestään lisääntynyt, ja ne +kulkevat häntä kohden piirissä, joka sangen nopeaan supistuu. + +Ne lähenevät, ne likistävät toisiansa ja tuuppivat toisiansa; ne +näyttävät kasvavan, niitä on määrätön luku, ne ovat jättiläisiä. Minne +paeta? Ja siinä on Jänö-Jussi tyrmistyneenä, kaula pitkänä. Vaara +kasvaa, vaara lähenee, vaara käsittää hänet pian... mutta mikä vaara? + +Tuntuu kuin muurinmurtajan isku hänen rinnassaan; turvat puhisevat, +käpälät kärsimättöminä tallaavat maata. Jänö-Jussi on kaadettu kumoon, +häntä poljetaan, purraan, revitään. Sitten lauma loittonee. Kaikki on +ohitse! + +Ei, hän on vasta vankina! Kaksi pientä, verenhimoista kaniinia +puree rikki hänen korvansa viiltävillä hampaillaan ja pitää häntä, +saatuaan hänet kumoon, kuin kiinninaulittuna maassa; toiset kaksi ovat +etukäpälien kimpussa, ja kaksi voimakkaampaa, jotka jo ovat kokeneita +ja taitavia ammatissaan, jäykistävät hänen takakäpäliänsä estäen niitä +liikkumasta, pitäen niitä hajallaan rivossa asennossa. + +Hillitön lauma hänen ympärillään nousee ja laskee kuin elävä aita; +turvat vavahtelevat, ja tiheään räpyttävien silmäluomien sisäpuolella +punertavat kuperapintaiset silmät verenhimoisina, ilmaisten +hellittämätöntä vihaa. Tyrmistynyt Jänö-Jussi pysyy liikkumatonna, +hievahtamatta paikoiltaan. Elävä aita häälyy, sitten pysähtyy +edessäpäin liikkumattomaksi; ainoastaan takapuolella olevat kohottavat +ilmaan verenhimoisia turpiaan, ja niiden punaiset silmät näyttävät +tahtovan hänet lävistää. + +Ja nyt uhripappi alkaa työnsä. + +Hän painaa hienoturpaisen päänsä Jänö-Jussin mahaa vasten. Hänen +hampaansa, jotka ovat terävät kuin terässakset, viipyvät hetken +punertavassa karvassa, ja yhdellä iskulla repäisee hän irti +kivespussin, jonka hän, samoinkuin veriset lihat, sylkee pois +suustansa, katsojain tömistäessä jalkojaan nopeassa tahdissa. +Jänö-Jussin vihlova, epätoivoinen valitus, jonka kipu ja pelko +paisuttavat kaameaksi voihkinaksi, kaikuu rotkossa vallitsevassa +hiljaisuudessa. Lauma ei liikahda, ääneti se nauttii näistä huudoista +ja katselee mykkänä näitä kärsimyksiä, tylyyn vihaan jähmettyneenä. + +Etemmä ja syvemmä lihaan upottaa säälimätön raatelija aseensa. Kuuluu +toisiaan vastaan kalahtavien hampaitten terävää, karskahtavaa ääntä ja +punaisessa turvassa heiluu sinne tänne läsnäolijain nähden muodoton +ja verinen liharepale, jonka hän virallisin elein jättää apulaiselle, +jotta se kulkisi hampaista hampaisiin. Turvat näyttävät irvistelevän +ja Jänö-Jussin valitus kohoo yhä yksinäisenä ja entistä kaameampana +laskeutuvaan yöhön. + +Pyöveli aikoo jatkaa työtään. Mutta siiloin kuuluu läheltä rattaitten +jyrinää ja joku koira, jonka nenään tuuli on vienyt viestin kaniinien +läsnäolosta, alkaa vimmatusti haukkua. Koiran kulkusen kilahtaessa +alkaa silloin vihainen piiri Jänö-Jussin ympärillä särkyä ja hajaantua +ja hän, villi kulkurieläin, jää yksin tuon ihanan yön helmaan, joka +lupasi nautintoja. + +Mutta viimeisestä koiraskilpailijasta ei enää ollut pelkoa, viimeinen +salakapina oli onnistunut, kaniinien viha oli tyydytetty. + +Ja silvottu Jänö-Jussi, mieletönnä kivusta ja pelosta, livahti tänä +hiljaisena onnettomuuden yönä tiehensä Vattuperästä ja kiiruhti täyttä +vauhtia kohti pensastoa, jossa hän ensi kertaa oli nähnyt päivänvalon, +siihen kaukaiseen seutuun, josta raivostunut jahtikoiraparvi oli +hänet eräänä syyspäivänä karkottanut. Ja Jänö-Jussi ymmärsi nyt +liiankin selvästi, miksi hänen suuret, ruskeakarvaiset veljensä olivat +jättäneet rotkon, nuo veljet, joiden kanssa hän kuuttomina öinä hieroi +turpaa ystävyyden merkiksi keskellä tummia kylvömailasia ja tuoksuvia +nurmiapilaita. + + + + +UTELIAAN PALKKA. + + +Ollervo hyppeli, tammenterho hampaissa, polkua reunustavien +pähkinäpuiden ja leppien oksilla, missä hän oli jo monen monta kertaa +tänään käynyt. Pienet korvat olivat luimussa, silmissä oli ilon +ilme, häntä oli toisinaan kietaistuna ylös kuin laahustin, toisinaan +kohollaan töyhtönä, levittäytyen siron päivänvarjon tapaisesti suoraan +hänen päänsä ylitse. + +Hänen painostaan kimmoiset oksat nousivat ja laskivat, hipaisten puiden +juurella kasvavia sanajalkoja. Ja tuo taitava hyppijä, väsymätön +ilonpitäjä jännitti, kohoilevien oksien antamaa vauhtia hyväkseen +käyttäen, koipensa yhä korkeampiin ja pitempiin hyppyihin, ikäänkuin +pensaat olisivat hänet puhaltaneet ilmaan tai ikäänkuin hän olisi ollut +pallo, elävä ja iloinen lelupallo metsän asukkaiden käsissä. + +Hän kulki hypellen eteenpäin, joka lihas jännitettynä kimmahti +korkealle, ja kupsahti taas maahan asti. Ja missä hän auringonvaloa +vasten vilahteli oksien lomitse, oli häntä vaikea keinuvista +puunoksista erottaa. Siellä hän uiskenteli vehreässä aallokossa, +keikkui siellä kuin vedessä ajelehtiva esine, kauniin ilman +houkuttelemana. + +Hän oli paluumatkalla metsänrinteeltä, missä kävi pähkinä- ja +tammipuista etsimässä talviravinnokseen keltaisia pähkinöitä ja kypsiä +tammenterhoja, jotka siellä joutuivat varemmin kuin hänen asuntonsa +lähistöllä. + +Oli aika koota ruokavaroja talteen. Oli lopussa kisapäivät, jotka oli +vietetty kuusien ja tammien oksilla. Ei enää ollut aikaa alituisiin +kisailuihin, ei joutanut enää olemaan piilosilla puiden oksilla, ei +tekemään huimaavia ilmahyppyjä ja uhkarohkeita viippahyppyjä. Vuotuinen +elonkorjuu oli ovella, sillä pianpa putoisivat puiden hedelmät maahan +mätänemään, pianpa talvi, pakkaset, sateet ja lumi pakottaisivat hänen +sulkeutumaan luolaan tai ilma-asuntoonsa. Sillä talviasunnokseen hän +ehkä valitsee kallionkolon, jonka hän puhdistaa hyvin ja pehmittää +huolellisesti sammalilla ja kuivilla lehdillä. Sitten hän jakaa +sen yhtäsuuriin osastoihin, eri aittoihin, joihin hän tallettaa +ruokavaransa, lajitellen ne eri kasoihin. Tai asettuu hän aarniopuuhun +tilavaan koloon, tuulen ajamien lehtien tai sammaleen peittoon, +ja tukee asuntonsa risuilla. Näin syntyy pieni, hyvin varustettu +linnoitus, suuren, luoksepääsemättömän puun, mieluimmin kuusen tukevaan +oksantyveen. + +Sinne hän palasi joka retkellä, puoliavoimessa kidassaan etuhampaitten +välissä keltainen, sileä, paljas pähkinä tai hyvin paisunut, kookas +ja painava tammenterho, jonka hän oli valinnut kolmikulmaisesta +siemenkopasta kaikella sillä huolellisuudella, jonka hänen +eläinvaistonsa ja varma kokemuksensa hänelle olivat neuvoneet. + +Heti pesäänsä saavuttuaan laski hän saaliinsa pieneen aittaansa, jonka +hän talveksi aikoi tarkoin tilkitä. Täältä aikoi hän tarpeen mukaan +ottaa esille ruokavaroja ja heittää pois tarpeettomat ja tilaa vievät +jäännökset joko pienestä sivu- tai isommasta pääaukosta. Ja näin +haaveillen ryhtyi hän korjaamaan, yhä iloisena, hypellen pitkää ja +kapeaa sisäänkäytävää, jonka hän sisäpuolelta saattoi avata ja jälleen +tanakasti sulkea kestävällä sammalmuurauksella. + +Näin hän oli tehnyt edellisenä vuonna ja näin hän tekee joka vuosi. +Lämpimäksi vuodenajaksi jätti hän aina asuntonsa autioksi ja tyhjäksi +ikäänkuin tuuleutumaan pitkän talven ummehtuneesta ilmasta, ottaakseen +sen täysin puhtaana jälleen huostaansa. + +Hän oli viettänyt kauniin vuodenajan huvilassaan, pienessä pyöreässä +sammalpesässä, jonka hän joka kevät rakensi uudelleen. Tässä vihreässä +kesämajassaan, joka riippui tammen oksantyvessä, soi hän suojan +vuosittain vaihdetuille lemmityilleen. + +Mutta heti kun poikaset olivat kasvaneet täysikäisiksi, lähteneet +pesästä hajotakseen kukin haaralleen, oli hän jäänyt yksin viettämään +iloista ja huoletonta elämää auringon alla, syöden huomisesta +huolehtimatta sellaisia metsän hedelmiä, jotka säilyvät vain kotvasen. +Joskus lähti hän seikkailemaan rajaniityille ahmiakseen mahansa täyteen +kirsikoita, joita ei voi säilyttää, ja joskus myöskin, vaikka sangen +harvoin, nipisti verenhimoisena kuoliaaksi pikku lintusia niiden +pesissä tai oksilla, josta hän ne äkkiarvaamatta sieppasi kynsiinsä. + +Useimmiten hyppeli hän oksalta oksalle, tyytyväisenä päiväänsä ja +elämäänsä, koko ruskea ruumis ilmassa, ponnahtaen kuin raketti +ylös vähimmänkin sysäyksen heilauttaessa puuta, tai kuin loistava +leikkisuihku, jonka lyhteenmuotoisissa säteissä näkee monenvärisiä +kimalluksia. + +Hän söi siellä missä kulloinkin oli, useimmiten kumminkin määrätyssä +paikassa korkeiden kuusien juurella, metsämeren helmassa jylhässä +saaressa, jossa hän tapasi iloisia tovereita. + +He kiipesivät pitkin korkeita, suoria honkapuita, jotka olivat paljaita +latvaan saakka ja näyttivät luonnon tekemiltä viiritangoilta. Siellä +panivat he joukolla toimeen metsäjuhlat keskuudessaan. Näiden honkien +latvoissa, suurissa yläoksissa riippui painavia käpyjä, jotka ikäänkuin +tarjoutuivat palkinnoiksi rohkeille vallottajille ja joiden siemenille +nämä olivat ahneita. Sinne he kiipesivät milloin vuorotellen, milloin +jälekkäin, päästäen kurkustaan kimeitä huudahduksia. Mieluummin +liikkuivat he noissa pyörryttävissä latvoissa kuin pehmeätä maata +myöten, jossa käpäläin pitkät kynnet hidastuttivat kulkua. + +Ja kun linnun tai muun eläimen ääni saapui heidän korviinsa, käänsivät +he ilmassa pikku päätään, kuuntelivat tarkkaavina ja syöksyivät +nuolena heti äänen suuntaan tapaamaan iloista Närhi-Jaakkoa tai +Hölppä-harakkaa, iloitakseen niiden naurun säkätyksestä, niiden +kuperkeikoista, niiden lemmittelyistä tai niiden riidoista. Katsellen +niitä ylhäältä asettuivat he useimmiten oksien tyveen, pää yksin +näkyvissä, leveä, tuuhea häntä joko selkää pitkin painuneena tai +ruumiin ympärille viuhkan tapaan levinneenä, eksyttääkseen vihollista, +jonka äkkiarvaamatonta hyökkäystä heillä ehkä oli syytä peljätä. + +Tänään oli Ollervo lähtenyt metsästä. Hän oli kulkenut metsänrintaan +suurelle, sammaltuneelle, polttavan helteiselle kiviaidalle ja +säikytellyt sisiliskoja, jotka siellä olivat päivää paistattamassa, +mutta äkkiä lähtivät pakoon turvapaikkoihinsa nähdessään hänen kiitävän +häntä vaakasuorana, takaruumis korkealla, pää alhaalla, ikäänkuin +rangaistusta pakenemassa. + +Hän oli oleillut pähkinä- ja pyökkipuissa, valinnut terhon ja kulkenut +takaisin metsänrintaan oksia myöten, joka hänestä oli tutuin ja mukavin +tie. + + * * * * * + +Polku aukeni pimeänä katettuna käytävänä, jonka ristikaarinen +holvi välkkyi auringon valossa, ja jonka laki, leväten kuin +sillankansi kahdella tummalla reunuksella, ylhäällä aivan väreili +valomeressä. Lukemattomat juuret pistivät esiin maaperästä, joka +oli tallattu sileäksi kuin permanto, ja virkeä tuuli puhalsi +lähettäen maininkinsa kasveihin polun reunoille. Ihmisten tallaamat +pahkuraiset juuret risteilivät poikkipuolin polulla muistuttaen +paloteltuja jättiläiskäärmeitä, joiden pää ja pyrstö olivat peittyneet +vadelmapensaiden, mädänneiden oksien ja lakastuneiden lehtien sekaan. +Katkenneista oksista kuuluva rotan arka rapina ja vähäinen liikahdus +keskellä tuota epäterveellistä ja myrkyllistä ryteikköä rotan pään +pistäessä näkyviin ja hännän heilahtaessa, saattoi usein antaa näille +kyhmyisille juurikasoille todellakin sellaisen näön, kuin ne olisivat +olleet eläviä. + +Tällä karunlaisella paikalla olivat muutamat pähkinäpuut ja lepät +päässeet kasvamaan ja muodostivat jonkinlaisen harvan, läpinäkyvän +aidan. Tämä aita jatkui pitkin polun syrjää pehmeänä, ohuena, huojuvana +ketjuna, jonka renkaihin siellä täällä puutarhurin veitsi oli käynyt +aukkoja tekemässä ja joka paikka paikoin ehkäisi tai tukahdutti +saarnipuun tai pyökin tyvioksat kasvussaan. + +Aurinko, joka hyväili latvoja, yrittäen ajattelemattoman ystävän +tavoin tunkeutua korkean metsän perhesalaisuuksiin, lennätti paikka +paikoin sinne joitakin säteitään urkkimaan. Nämä sattuivat maahan +tai kimmahtivat siitä takaisin viekkaasti pujottauduttuaan läheisten +harvempilehtisten oksien lomitse. + +Mutta siellä täällä ojentui laaja, tuuhea tammenoksa ylöspäin kuin +siveä käsi, joka toisaalle päin piti vahtia ikäänkuin kätkeäkseen +jokaiselta tunkeilevalta katseelta metsän arat elimet. Näin pitivät +metsän suuret, kokeneet vanhukset, vastuunalaisina tehtävistään, huolta +siitä, ettei asiaton tungeskelija saanut mitään ihmettelemisen aihetta. + +Tarkaten eri ääniä, iloiten auringon valosta, linnun laulusta, +kärpäsen surinasta, pysähtyi Ollervo välistä keinuvan oksan päähän +tervehtimään avaruutta, uhmaillen tyhjyyttä allaan. Ja hän lähti +uudelleen matkaan entistä uljaampana, pingotti äärimmilleen lihaksensa +ja hermonsa, lensi näin korkeammalle määräpaikkaansa, johon hän sirosti +laskeusi kimmoisten oksien antaessa hiukan myöten, käpälät eteenpäin +ojennettuina, häntä suorana, kynnet koukistettuina tukeviksi ja +varmoiksi pihdeiksi. + +Polulta, jonka varrella hänen lähtiessään oli vallinnut hiljaisuus, +kuului parhaallaan suuren tammen juurella rastaan mieltä ilahduttava +kutsulaulu. + +Mitähän tuo juhlallisen jäykkä kapellimestari, joka kävi aina +virheettömään hännystakkiin puettuna, mahtoi tarkottaa kevätkonsertilla +tähän aikaan päivästä? Tavallisesti kuului aamunkoitteessa tai +hämärissä sen säännöllinen "tsa-tsa" varotuksena toisille linnuille tai +yön tunnussanana. Outoa oli tämä! Täytyy mennä katsomaan. Ja Ollervo +rientää, pieni pää kaulaan uponneena, kuin neuvoton juoksupoika, +kumartuu nopein liikkein oikealle, vasemmalle, eteenpäin ja sivulle, +nähdäkseen puunoksien monenkertaisen lehtiverhon takaa keltasaappaisen +viheltäjän veljiään kutsumassa. + +Laskeuduttuaan tarpeeksi alas notkealle oksalle, kumartui hän +hermostuneesti eteenpäin, ja hänen vilkas katseensa tunkihe läpi +tyhjyyden. Mutta ihmeekseen ei hän nähnyt eikä kuullut mitään. Silloin +ilmestyi puun juurelle suuri, punaisenruskea koira, joka haukkui +vimmatusti, puhisi äkäisesti kuono pystyssä, säikäyttäen rähisevällä +esiintymisellään ja haukunnallaan Ollervon, joka kauhuissaan hyppäsi +syrjään. Samalla kuului kova ihmisääni, ja ankara pamahdus sai +aamutuulen hivelemät puiden lehdet säikähdyksestä lepattamaan. + +Ja samassa huomasi Ollervo ympärillään korvia vihlovaa surinaa, kuin +olisi koiran kintereillä ärtyneitä ampiaisia ollut lentämässä, jotka +tuulenpuuskan nopeudella kulkivat ohi häipyen äkkiä kuulumattomiin. + +Korvien karvatupsut pörrössä, häntä kilpenä selällä, hampaat vihasta +ja pelosta kalisevina, kiiti hän nuolena eteenpäin, asettuen oksille +kaikkiin mahdollisiin asentoihin, kieri pallona puiden ympärillä, +hyppi eteenpäin, ylös, alas ja sivuille. Näin pakeni hän hillittömän +hurjaa vauhtia jälillään haukkuvaa vihollista, joka oli häntä +säikäyttänyt rähinällään ja uhannut noilla vinkuvilla rakeillaan. +Sillä Ollervo, joka oli nähnyt vain koiran eleet, luki tietysti, aivan +johdonmukaisesti, hänen syykseen sekä pyssynpaukkeen että vinkuvat +lyijyrakeet. + +Hän saapui taitavia mutkia tehden sammalpesäänsä, johon hän laski +huolellisesti säilyttämänsä tammenterhon, ja kiipesi piiloon viereisen +puun latvaan, tutkien syvyyttä allaan ja kuunnellen poistuvan koiran +etenevää haukuntaa. Koiran poistuttua vaimeni hiljalleen hänen +peljästyksensä ja hänen vihansa lauhtui. + +Kuinka olikaan tuo kömpelö eläin, joka uhkasi häntä maasta, voinut +sinkahuttaa hänen jälkeensä nuo vinkuvat rakeet, jotka saivat pakenijan +karvat nousemaan pystyyn ja hänen raajansa herpautumaan! Mutta +metsässä ei enää ollut mitään häiritsevää ja Ollervo lähti uudelleen +keräämään ruokavaroja, kulkien pitkin tuttua polkua, aukoen nopeilla +ja rajuilla hypyillään sen reunalla olevia vihreitä uutimia ja siten +auttaen urkkivaa aurinkoa, joka heti pujahti rikostoverinsa tekemistä +verkonsilmistä. + +Näin kului useita päiviä rauhallisessa, iloisessa keräystyössä. + +Ollervo kulki jälleen polkuansa alaspäin, tällä kertaa hampaissaan +pähkinä. Sen hän aikoi kantaa siihen aittansa komeroon, joka tälle +muonalle oli varattu. Äkkiä säpsähti hän maiskahtavaa ääntä, jonka +jälkeen kuului useita kurkkuääniä. Peljästyksissään kiipesi hän +suoraapäätä siihen korkeaan puuhun, jonka alitse hän kulki. + +Kun hän oli tullut ensimäisille oksille ja tunsi olevansa tavalliselta +hyökkäykseltä turvassa, pysähtyi hän äkkiä ja katsahti maahan. Hän +näki siellä oudon, kaksijalkaisen olennon, joka häntä tarkkaavaisena +katseli. Ollervo kääntyi heti päin miestä, kätkeytyen pyökkipuun rungon +suojaan, ja katseli hänkin vuorostaan tuota outoa, moniväristä olentoa, +valmiina ensimäisen uhkaavan liikkeen huomatessaan hyppäämään syrjään +ja eksyttämään vihollisensa, kuten edellisellä kerralla oli rähisevän +koiran jätiltään haihduttanut. + +Mutta mies ei haukkunut kuin koira eikä tehnyt uhkaavia liikkeitä, ei +siis voinut olla vaarallinen, olihan vain hiukan hullunkurinen, sitäkin +hullunkurisempi kun näkyi ikäänkuin pienenevän ja vajoovan kokoon. + +Se kävi yhä vähemmän uhkaavaksi, näyttipä olevan aivan peloissaan tästä +kohtauksesta. Aivan ihmeissään katseli Ollervo sitä. + +Silloin tuo toinen nosti olkapäälleen pitkän putken, johon sen pää +näytti kuin hengetönnä nojaavan, ja kohotti sen tarkkaan siihen +suuntaan, missä Ollervo oli. Tämä ei käynyt vähääkään levottomaksi, +katseli vain toista hievahtamatta. + +Pian putki pysähtyi liikkumattomaksi. Upottaessaan katseensa tähän +mustaan reikään, joka Ollervoa tarkasti tähysteli ja miehen pyöreään +silmään, joka tähtäsi piipun päällitse ja samoin häntä tarkasti, tunsi +orava äkkiä kaamean hädän vahaavan koko olentonsa. + +Hän olisi tahtonut paeta, vaikkei voinut huomata vaaraa. Hän tunsi +kuitenkin selittämätöntä ahdistusta tuon oudon nähtävän edessä, josta +hänen katseensa ei enää voinut irtaantua, sen kun oli tuo liikkumaton +ja ammottava putkenreikä vanginnut. + +Hänen päänsä painuu pitemmälle eteenpäin, tuska ahdistaa mieltä yhä +enemmän, ja katse kiintyy entistä tarkemmin tuohon ammottavaan, tyhjään +kuiluun ja siihen leimaavaan silmään, joka näkyi piipun yläpuolelta. + +Voi vilja-aittaa, kauniita keltaisia pähkinöitä, täyteläisiä +tammenterhoja, tyyniä talvipäiviä rauhallisessa, turvallisessa, +lämpimässä, korkealla sijaitsevassa asunnossa! + +Ollervo tuntee, että päässä ei enää ole yhtään ajatusta. Täytyy +paeta, paeta! Äkkiä hän aikoo riuhtautua irti tästä lumouksesta, +yrittää päästä liikkeelle, ottaa vauhtia. Liian myöhään! Kauhea, +punainen salama leimahtaa tyhjästä aukosta, entistä ahdistavampi ja +mielettömämpi kauhu valtaa pienen pääpakuran lyijyrakeiden iskeytyessä +eläinparan rinnan alle lämpimään sydämeen. Ja Ollervo pudota kupsahti +alas maahan, hampaissaan vieläkin suuri, keltainen pähkinä, jota hän +entistä lujemmin likisti kuolemassa jäykistyvien leukapieliensä väliin. + + + + +KUOLEMAA PAKOON. + + +Lammikossa oli vesi ummehtunutta, kesäkuun helteisen +keskipäivänauringon paahtamaa. Läpinäkyvä, melkein huomaamaton +höyryharso, joka näytti olevan reunoiltaan kiinniharsittu rannan +korkeihin ruokokasveihin, peitti sen kirkkaan peilipinnan hienolla +hunnullaan. Vesikasvien suuret, leveät lehdet, tyynessä vedessä +kasvavat tahmeat ajokkaat, putkilevien toisiinsa kietoutuneet +vihertävät varret lepäsivät sen välkehtivällä peilipinnalla, joka +väreili päivänaikana voimakkaiden auringonsäteiden kosketuksesta ja +öisin maidonvalkean kuunvalon hyväilystä. + +Pajut lammen länsipuolella kietoivat varjonsa runkonsa suojaksi kuin +naiset, jotka kokoovat hameensa jalkojensa ympärille suojellakseen +niitä lätäköiltä ja polttavalta katupölyltä. + +Keveät, haihtuvat kaasukuplat särkyivät aika-ajoin raskaaksi +huokaukseksi kulkiessaan pitkin ulpukan paksuja varsia kuin henkitorvea +myöten. Nämä reunustivat leveät lehtensä alituiseen vaihtuvalla +vesivärepitsillä, ikäänkuin tahtoen salaa ottaa mahdollisimman laajan +tilan tällä taivasta kuvastavalla ikuisella peilipinnalla. + +Mutta melkein tuokiossa vaipui kaikki painostavaan horrostilaan, jota +ei tuulen henkäyskään häirinnyt, ei linnunlaulu ilahuttanut, ja jota +säesti tuutulaulullaan ainoastaan niitetyillä kedoilla surisevain +heinäsirkkain yksitoikkoinen ääni. + +Vihreä sammakkoparvi oli aamunkoitosta saakka ollut melkein ääneti. +Ainoastaan jotkut harvat, muutamat innostuneet solistit, joilla +oli valkoinen kaulakupu leuan alla, olivat aamulla, pullistaen +rumpukalvonsa ihon tasalle, vetäneet yksitoikkoista nuottiansa: kurnuu, +kurnuu. + +Mutta nyt ei näkynyt liikettäkään. Koko parvi oli kuin jähmettyneenä +lehdillä, uupumuksen yllättämänä. Siellä ne lepäsivät, kultareunaiset +silmät selkiselällään, vetäen keuhkoihinsa avaraa ilmaa mitään +miettimättä, ääneti, eivätkä edes huolineet silmätäkään varomattomia +heinäsirkkoja, jotka julkeina äkkiarvaamatta olivat hypänneet heidän +joukkoonsa, tai monivärisiä kärpäsiä, jotka melkein kuin hukkuneina +vesihöyryyn lentelivät heidän tyyssijojensa ympärillä. + +Sammakoilla oli nyt suuren rauhan ja syvän levon hetki. Hekin vaipuivat +yleiseen horrostilaan, he olivat osallisia yhteisestä levosta, joka +vaivutti heidät uneen samoinkuin kaiken elämän, ja yhdisti heidät +muuhun luomakuntaan itsetiedottoman luottamuksen siteellä, niin ettei +vaaraa tuntunut olevan tarjona eikä vihollista pelättävänä. + +Muutamat olivat lähteneet seikkailumatkoille rannan korkeihin +ruohostoihin, ja hekin antautuivat täysin nauttimaan tästä +hyväätekevästä horrostilasta, johon elämä iloineen oli vaipunut, +levätessään kosteassa maassa, joka tällä hetkellä ei kumahdellut +askeleista. + + * * * * * + +Auringon paahtamassa lammikossa oli vesi ummehtunutta. Pää pystyssä, +raajat koukussa, selkä tylsänä kulmana, maha turvoksissa, lepäsi +Rana siinä pyhässä asennossa, johon hänet keskipäivän aurinko oli +vaivuttanut, lepäsi keinuvalla lumpeenlehdellä, jonka väriin hänen +vihreä, kultakuituinen pukunsa hyvin sulautui. + + * * * * * + +Rana oli jo viisi tai kuusi kertaa nähnyt sen vuodenajan palaavan, +jolloin veri vähitellen jähmettyy samoin kuin näinä helteisinä +puolipäivähetkinä. Silloin kuljetti salainen mahti hänet tylsistyneiden +ja mykkien tovereinsa kera tuohon vihreään, ajokkaiden reunustamaan +vesikasvimetsään etsimään talvisuojaa savipohjaisista syvänteistä. + +Viisi tai kuusi kertaa oli hän nähnyt lammikon syksysateiden aikana +täynnänsä vallattomia parvia: oli ruskahtavia, tummaohimoisia +sammakoita, ja oli muuttolintuja, jotka keväisin, lemmenajan loputtua, +jättivät lammen ja läksivät kedoille ja niityille pyydystämään +heinäsirkkoja ja matoja. + +Lammikolla vallitseva hiljaisuus oli entistä painostavampaa ja +uuvuttavampaa kuin käänteen edellä. Melkein huomaamattomat merkit +näkyivät ilmaisevan, että elämä vähitellen, asteittain oli uudelleen +tarttuva kaikkeen ja viepä kaikki virtansa mukana. + +Rana lehdellään vilkaisi ympärilleen. Antoiko hän täten elämälle +merkin, että se saisi alkaa uudelleen — tai tuliko tuo merkki muuten +taivaasta vai maasta? — Lämmin ja kevyt tuulenhenkäys sai lammikon +pinnan melkein huomaamatta karehtimaan; joku lintu vihelsi; etäällä +kumahti maa painavista askeleista, jota Ranan rannan ruokokasveissa +piileksivät toverit vapisivat. Elämä alkoi uudelleen vaaroineen ja +taisteluineen, eikä kukaan kyennyt arvaamaan, mikä näkymätön, salassa +vaikuttava mahti sen oli havahuttanut siitä unen tilasta, johon se +vähitellen oli vaipunut. + +Suuri, vihreä, lihavaraajainen heinäsirkka, jonka pitkät tuntosarvet +olivat kuin hevosen tupsukoristeet keikailevasti heitetyt taaksepäin, +hyppäsi Ranan eteen. Sen koukkujalat olivat kuin kaksi yhdensuuntaista +sauvaa ruumiin kummallakin puolen. Heinäsirkan hentoja kasvinlehtiä +muistuttavat ohutsuoniset siivet eivät olleet vielä ehtineet sulkeutua +kun Rana, ojentaen takaraajojansa, avasi kitansa ja nielaisi sen, +pudoten itse veteen, jonka pinta tuntui kimmoisena painuvan hänen +allaan. + +Metsästeleminen alkoi uudelleen. + +Värillisiä hyönteisiä ja kärpäsiä kierteli lähellä lammikon pintaa, +ja niiden hiljainen surina säesti veden pinnalla lämmenneiden +ilmakerroksien alituista väreilyä. + +Alituiset molskahtavat äänet ruovostossa ilmaisivat, että lammella +oli elämää. Lentävät lintuparvet näkyivät juovina sinitaivaalla, +heinämiesten huutoja, hevosten hirnuntaa kuului kedoilta, härkien +raskaat askeleet tömisyttivät maata. + +Rana oli jälleen heräämässä tajuunsa. Äkkiä havahuttivat hänet täysin +valveille toverinsa, jotka hätäisin, kiihkein hypyin syöksyivät +peräkkäin veteen ilmaisten, että vaara oli tarjona. + +Mikä vaara? Oliko ihminen vai härkä täällä astumassa? + +Mutta sihinä saraheinissä juuri hänen edessään sai hänen äkkiä +tyrmistymään. + +Ruokokasvien pylväikköjen keskellä mateli suuri kyykäärme, jättäen +vihreään virvilään, joka tällä kohtaa peitti lammikon, kolkon jäljen, +jota vesikin vieroi. Käärme käänsi latuskaista päätään Ranaan päin, +tähdäten häneen tiukasti terävät silmänsä. + +Säikähdys esti sammakkoa vaistomaisesti seuraamasta tovereitaan ja +kasvoi herpauttavaksi hädäksi. Hän jäi voimattomana veden pinnalle, +airoiksi ojennettujen, liikkumattomain takaraajojen tukiessa häntä +haaraisilla räpylöillään hänen tahtomattaan. Kyykäärme tähysteli +häntä pyöreillä, terävillä silmillään, varmana saaliistaan, jota +se ei jättänyt näkyvistä. Sen kirkkaanvärinen kaulajuova vaihteli +vaaleankeltaisen ja oranssinvärin välillä sen kiihkon mukaisesti, joka +käärmeen oli vallannut; sen selkä ja vihertävän väriset sivut tuskin +huomattavasti erosivat siitä suokasvullisuuden väristä, jota sen +mustansinervä vatsa hipaisi. + +Kita oli vielä kiinni. Eläin näytti olevan hievahtamatta paikoiltaan, +mutta huomaamatta kohosi sen pyrstö, joka oli levännyt ruohossa, päätä +ylemmä, ja leveästä kidasta, joka hitaasti aukeni venyvien leukapielien +välistä, työntyi esiin hieno, kaksiteräinen, läpättävä kieli. + +Rana ei enää huomannut elämää ympärillään. Hän oli kuin poissa +maailmastaan, kuin erossa toveriensa seurasta ja lammikostaan, jota +hän ei enää tuntenut. Hän oli aivan kokonaan voittamattoman mahdin +vallassa, joka hänet yhdisti itseensä ja repi tai paremmin sanoen +kalvoi poikki kaikki siteet, jotka hänet olivat kiinnittäneet elämään. + +Hän näki kidan aukenevan kuiluksi, johon hän oli vaipuva. Tässä oli +jotakin, joka häntä ei hellittänyt, yhtä vähän kuin tuo kohtalokas +vaisto, joka ohjasi hänet syys-sateiden aikana talviasuntoonsa. Mutta +hän ei tuntenut ahdistavaa hätää silloin, kun kaivoi pienen kuoppansa +lammikon mutaan, jotavastoin se hätä ja pelko, jota hän tuon oudon +eläimen edessä auttamattomasti tunsi, sai hänen tuskissaan vetäytymään +kokoon. + +Kita aukeni aukenemistaan; välimatka väheni, tuon toisen tahto +ahdisti äskeistä ankarammin ja leppymättömämmin, otti hänet kokonaan +valtoihinsa, sekä hermot että lihakset, ja ennakolta valmisti koko +hänen olentonsa aijottuun päämäärään. + +Rana ei enää nähnyt muuta kuin selkiselällään olevan kidan, joka tuskin +oli puolen jalan päässä hänestä, ja hän veti jalkansa kokoon mahan alle. + +Silloin viskautui hän äkkiä yhdellä ainoalla matemaattisen +täsmällisesti harkitulla hypyllä pää edellä kuiluun. + +Laaja kita venyi vähitellen yhä laajemmaksi. Rana ei enää tuntenut +mitään, vaikka hänen sitkeä sydämensä yhä sykki ja hänen haarallaan +olevat takaraajansa vielä heikosti sätkivät syvyyden ulkopuolella +ikäänkuin sanoakseen viimeiset hyvästit elämälle. + +Tahmea ja lämmin lima ympäröi hänet, hidas ja vastustamaton liike +painoi hänet säälimättä luisumaan syvyyksiä kohti. + +Ja kaikki kävi hiljaiseksi. + +Näin kulki kuolema hänen ylitsensä, tai oikeastaan tämä ei ollut +vielä kuolemaa, se oli passiivista, melkein negatiivista elämää, ei +levollista lojumista keskipäivän paahteessa, vaan niin sanoaksemme +elämän kiteytymistä tuskan tuntoon. Sillä vielä väreili hänessä heikko +elonliekki, hitunen tajuntaa tuskaa käsittämään. + +Sitten tuntui ankara täräys, jonka hän epäselvästi tajusi vielä +vapaissa raajoissaan, ja vähitellen, itsekseen, väheni ja häipyi +sammuneen tahdon tuska jättäen jälelle pelkkää ruumiillista kärsimistä. + +Nielemisliike, joka häntä kuljetti mustaa kuilua kohti, oli itsestään +tauonnut. Kuilun ympäristöt, kyykäärmeen emätin oli pehmeä ja antoi +helposti myöten. Ranan takaraajat olivat riipuksissa vetäen häntä +hiljalleen taaksepäin. Silloin sätkäytti hän niitä etsiäkseen +tukikohtaa: hän ei kohdannut mitään vastusta. Hän tunsi liukuvansa +vähitellen taapäin saamatta selville mitä oli paraillaan tapahtumassa, +ja yhtäkkiä, ikäänkuin outo sallimuksen voima olisi vetänyt hänet ulos +kuilusta, pääsi hän kömpelösti pujahtamaan kidasta ja kupsahti alas +tyhjyyteen. + + * * * * * + +Kyykäärmeen ahneesti nieleskellessä saalistansa lätäköllään, paikaltaan +hievahtamatta, leukapielet kauheasti venyneinä, turvallisuuttansa +ajattelematta, oli suuri petolintu, jättiläishiirihaukka sen huomannut, +oli yhdellä nokaniskulla halaissut sen pääkallon ja vienyt sen +kynsissään pois iltamurkinakseen. + +Tämän täräyksen oli Rana epäselvästi tajunnut, tuntiessaan +vapautuneensa ryöstetyn eläimen hypnoottisesta vaikutuksesta. Käärme +oli linnun kynsissä taittunut kahtia ja sen pää oli riipuksissa. Ranan +oma paino oli vetänyt häntä alaspäin saaden hänen liukumaan ryöstäjänsä +kidan limaista pohjaa myöten. + +Ja hän putosi raskaasti, raajat hajallaan alaspäin. Sillävälin häipyi +hänen tuntematon pelastajansa jäljettömiin, katosi äärettömyyksiin, +jonne Rana ei sitä jaksanut silmillään seurata. + +Koska hän ei vielä ollut täysin tointunut horroksistaan, ei hänellä +ollut selvillä mitä oli tapahtumassa. Silloin syöksähti koko hänen +ruumiinsa hurjasti kovaa ja säröistä maata vasten, lyöden hänet äkkiä +litteäksi. Iskun voimasta jäykistyivät raajat tuskissaan, vatsanpohja +kävi araksi, keuhkot, joista ilma puhaltui ulos kuin rykäistessä, +litistyivät kokoon, ja sisälmykset ja vatsa pyrkivät ulos kidasta +leveän ja lihaisen kielen ylitse, joka pysyen kiinni entisissä +liitteissään sekin iskun täräyksestä työntyi eteenpäin. + +Päivä kului, hetket vierivät. Rana pysyi edelleen paikoiltaan +hievahtamatta. Olisipa luullut hänen siihen kuolleen, jollei +sisälmykset, vatsa ja kieli olisi jonkun ajan kuluttua, hitaasti, +sisäisten, näkymättömien voimien vaikutuksesta, sijottuneet kidan +kautta paikoilleen. + +Vähitellen täyttyivät myöskin keuhkot. Rana tunsi paisuvansa kuin +rakko, hämärän puhaltaessa häneen henkeä. Surmaniskun sulkemat +silmäluomet kaartuivat jälleen kultareunaisten silmien yli, joiden +katse oli hämmästynyt. Hän räpäytti silmiänsä, ne sulkeutuivat jälleen +ja raajat vetäytyivät vaistomaisesti kokoon ruumiin alle. + +Uudelleen tunsi hän ulkomaailman: hänen silmänsä näkivät, hänen +rumpukalvonsa pingottuivat, hänen kyhmyinen ihonsa värisi. Hän antoi +aistimuksilleen vapaan tien, sitten pyrki niitä tajuamaan; hän näki ja +kuuli. + +Ylhäällä pimeydessä loistivat taivaan tulet, kuten joka ilta, nuo +luvatun paratiisin tummien niittyjen saavuttamattomat kiiltomadot, +muistuttaen hänelle toverein kultareunaisia silmiä. Mutta häneltä +puuttui tavanmukainen toveriseura, ruokokasvipalatsit ja lammikon +tuttu, suloinen kosteus. + +Kuinka hän olikaan voinut joutua pois tuosta turvallisesta paikasta? +Mikähän lemmon heinäsirkkajahti oli hänet kuljettanut näin kauas? +Mitä oli tapahtunut? Ei mistään kuulunut vastausta. Täytyi kaikin +mokomin löytää elämän tärkein alkuaine: hyvää, lämpöistä vettä, jossa +hän mielihyvin, ilolla huvitteleisi. Hänen ympärillään oli outoja +ja pehmeitä, voimakastuoksuisia yrttejä; heinäsirkat sirkuttivat, +viiriäiset kuhersivat, vanhat peltopyyt vetivät nuottiansa "ti-irui". + +Ja äkkiä kantautui hänen korviinsa kaukaa tiheän, tuoksuvan ruohoston, +jäykkävartisten, täytelätähkäisten heinäkasvien, villien porkkanain, +tummaterttuisten ukonputkien ja suurten, hopeateräisten satakaunojen +takaa toverien yksitoikkoinen kurnutus. + +Mitään muistamatta, yrittämättäkään mielessään liittää toisiinsa näitä +kahta, seikkailun erottamaa elämänsä jaksoa, hyppi hän läpi tiheikköjen +ääniä kohti, pysähtyi joka hypyn jälkeen uudelleen määräämään kulkunsa +suuntaa, näin estyäkseen eksymästä ja aikaa hukkaamasta. + +Hän hyppi, hyppi nopeaan, yhä nopeampaan, kuohuvan elämän virran +mukana, joka hänet tempasi matkaansa. + +Pian kohosi hänen edessään neliönmuotoinen saraheinäala, joka idässä +reunusti lammikkoa. Sen hän kiersi saapuakseen pajujen juurelle veden +pinnan yli kohoavalle lammin töyräälle, josta pisti esiin pieniä, +valkopahkuraisia päitä. + +Silloin siirtyi hän yhdellä komealla ja keveällä hyppäyksellä jälleen +maailmaansa ja liitti äänensä kumppaniensa ääniin, jotka kurnuttivat +tähtikirkkaassa yössä. + + + + +HÖLPÄN VANKEUS. + + +Höpisten tyhjänpäiväisiä kuin lapsellinen vanhus, joka tietämättään +kertaa saman sanan, nuotilleen yksitoikkoisen ja tyhjäsisältöisen, +juovuksissa aamusta iltaan, tuntematta sitä metsäneläimen arvoa, +jonka vankinakin oli voinut säilyttää vanginvartijainsa silmissä, +oli Hölppä-harakka, alentuessaan ihmisten leluksi, jo kauvan sitten +unohtanut katkerat mietteensä, jotka olivat synkentäneet hänen +vankeutensa ensi päiviä. + +Nyt olivat kaukana, hyvin kaukana nuo aaltoilevat lehdistöt, vehreät +käytävät, vierasvaraiset tammipuut, joissa hän muinoin nuorena, +vapaana ollessaan huvittelihe keskellä tuoksuvaa metsää. Miksikä +olikaan hän antanut ottaa itsensä kiinni, kun kerta kumminkin oli +päässyt pujahtamaan pakoon lammikon linnunliimaa, linnustajan sadinta, +salametsästäjän lyijyä ja houkuttelulintua! Ja tässä tilassa hänen +täytyi vihdoin kuolla! + + * * * * * + +Eräänä aamuna, lennettyään pesästään muutaman siivenkantaman päähän, +oli hän yht'äkkiä tullut tietoiseksi elämästään, kun ei enää emon +nokasta saanut tavallista hyönteis- ja hedelmä-ravintoansa. Ei yksikään +lihassyy hänessä ollut värähtänyt hänen huomatessaan olevansa näin +orpo; lapsenvaistoa, joka muutamilla korkeammilla eläimillä joskus +kestää yli kasvuajan, ei hänellä ollut ensinkään, ja emon huolenpito +oli lakannut samalla kun hänessä tietoisuus heräsi. Eipä hän tuntenut +edes sitä huolta, joka johtuu tietämättömyydestä ja ahdistaa olentoja, +jotka ensi kertaa ovat jätetyt oman onnensa nojaan, katsomaan +olemassaolon kaikkia ongelmoita silmiin. Jokin hänen sisässään sanoi +hänelle, että hänen ei tarvinnut pelätä elämää. Metsä aukeni hänelle +alana, joka kuohui väriä, valoa, ääntä, joka hehkui lämpöä, joka +oli ylen täynnä ruokaa. Hänen tarvitsi vain kulkea sen läpi, vain +heittäytyä elämän aallon varaan, joka oli syntynyt hänen kerällään +ja kuin häntä varten; ja keveänä, huoletonna, lörpötellen ja nauraen +toverien joukossa, joilla heilläkin oli metsä asuntonaan, eli hän +iloista elämää, ja hänen mielestään, kuten ainakin nuoren, onnellisen +mielestä, oli elämä vain valoa ja juhlaa. + +Toverit olivat hänelle vain kotoinen seura tultuine tapoineen ja +yhteisine tottumuksineen, se kiinnekohta, johon hänen oma elämänsä, +hänen eläinitsekkyytensä saattoi nojautua; heidän eleensä olivat +hänelle vain tuiki tarpeellisena tunnusmerkkinä, jonka mukaan hän +saattoi arvostella toisia siivekkäitä olentoja, jotka hänen laillaan +oleksivat metsähonkien tuuheilla oksilla. Hän säilytti niiden ja koko +heimonsa kesken sen rodun yhteistunteen, joka ei ole niin voimakas +talvi- kuin muuttolinnuilla, sillä näillä jälkimäisillä on suurempi +tarve liittyä yhteen, auttaa ja puolustaa toinen toisiansa. + +Ei hän olisi kuten Räikkä, korppi, tuonut apua veljelleen, joka oli +vaaralliselta petolinnulta riitelemässä ryöstettyä saalista. Hän +kuului niihin metsän etuoikeutettuihin, joissa altruistiset vaistot +ovat vähimmän kehittyneitä, siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen +tarpeensa, nämä tunteiden ja vaikuttimien mahtavat herrat, olivat +vähemmän pakottavat ja vaaransa vähemmän uhkaavat. + +Varpuis- ja hiirihaukoilla ei ollut aikomustakaan laittaa itselleen +Hölpästä ateriaa, sillä parempana kuin epätietoista seikkailua ja +taistelua niin vähän herkullisesta suupalasta, pitivät ne pienempien +lintujen, varpusien, villien hyvänmakuisten kanalintujen pyydystämistä, +jotka ainoastaan pakenemalla saattoivat varjeltua heidän tarmokkaalta +ja hurjalta hyökkäykseltään. + +Hänen ei tarvinnut ylenmäärin huolehtia ravinnostaan, sillä ollen +vähemmän tarkka ruoanvalinnassa, ahmi hän väliä pitämättä hyönteisiä, +hedelmiä, saattoipa tilaisuuden tarjoutuessa hävittää ja hotkia +suuhunsa myöhästyneen pesällisen pikkulinnun poikasia, kovilla +nokaniskuilla tapettuaan tai karkotettuaan emän, jota äidinvaisto +pidätti pesässä. + +Hänen monivivahduksinen ruumiinverhonsa, hänen pitkä- ja kaitaliepeinen +höyhenpukunsa ei juuri pystynyt houkuttelemaan ihmisiä enempää kuin +hänen kitkeränmakuinen ja sitkeä lihansakaan, eikä hänellä todellakaan +ollut syytä peljätä muuta kuin joutilasta, murhamielistä metsästäjää, +silloin kun tämä oli koettelemassa ampumataitoansa. Mutta hänestä ei +Hölppä tiennyt. + +Kadehtimatta muilta metsän yltäkylläistä ravintoa, kutsuikin hän +usein näpistelyretkillä olevia tovereitaan vieraikseen käheällä, +hiukan kyyhkysen ääntä muistuttavalla säkättävällä naurullaan, joka +ei ollut vailla suloa ja kuulosti melkein hellältä. Sitten jakoi hän +heidän kanssaan jossakin korkeassa tammipuussa metsäaukealla tai +metsänrinnassa saaliinsa, milloin tammenterhoja, milloin jälkiruuaksi +sopivia, punaisia ja makeita hedelmiä, joita he kaikki kilvan ahmivat, +jaaritellen kuin hieman juopuneet miehet runsaan juomapöydän ääressä. + +Joskus, aika useinkin, saivat he vieraakseen Närhi-Jaakon, iloisen, +keikailevan serkkunsa, joka komeili punaisenruskeassa, sinireunaisessa +puvussaan. Hän tuli heidän kutsumanaan ottamaan osaa ateriaan ja täytti +kivipiiransa niin pullolleen että oli tukehtua. + +Ja joka ilta joivat he yhdessä jostakin syrjäisestä lätäköstä tai +metsälähteestä, jonka jälkeen he oikutellen lähtivät lentoon kohti +taivaanrantaa. Hajaantuen sitten eri haaroille metsään vastasivat he +vanhan Hölpän, metsän vanhimman harakan kutsuun, joka kehotti heitä +kokoontumaan tammeen tai pyökkipuuhun; sen hän huolellisesti oli kuun, +sään, tuulten tai muiden toisarvoisten seikkojen mukaan, eläinvaistonsa +ja äidillisen huolenpitonsa opastamana yöksi valinnut. + +He tunsivat toisensa vähäisistä, iloisista, hillityistä, melkein +hellistä huudahduksista. He hyppivät oksalta oksalle, epäröivinä, +oikullisina, hiljaa kiistellen paikasta, jota eivät halunneet, tuuppien +toisiansa, elävöittäen puun, jonka oksat heiluivat ja lehdet lepattivat +heidän alituisesta liikehtimisestään ja joka näytti iloitsevan siitä, +että sai kätkeä sisäänsä tätä kuohuvaa ja onnellista elämää. + +Mikäli sitten aurinko vähitellen vaipui alemma, valo heikkeni ja +salaperäinen yö vaaroineen levisi heidän yllään, vaimeni melukin, ja +lopulta häiritsi hiljaisuutta enää vain siellä täällä oksilta kuuluva +kevyt huudahdus, myöhäinen hyvän yön toivotus tai kehotus nukkumaan. + +Näin oli kulunut auringon alla onnellisia päiviä lörpötellen ja +herkutellen tiheiden metsien monimutkaisissa ja vaihtelevissa +palatseissa, halkometsän aurinkoisissa, kirkkaissa huvimajoissa +moukkamaisten närhien, reippaiden ja vilkkaiden rastaiden, töykeiden ja +ikävien korppien ja harmillisten tai pelkurien laulurastaiden parissa. + +Hän tunsi vierasvaraiset puut, suojaiset solatiet, raikkaat lähteet, +ystävät, kilpailijat ja viholliset lintujen joukossa. + +Hän hämmästyi aikalailla nähdessään närhien aamukaudet matkaavan metsän +ylitse, laskeutuvan kuin ennakollisesta sopimuksesta samaan, suureen, +kuivaoksaiseen tammeen kuin tarkoin määrättyyn levähdyspaikkaan +ainakin. Hän oli alussa kulkenut ensimäisten mukana, mutta nähdessään +niiden etääntyvän metsästä ja painuvan etelää kohti pitkänä harmaana +ketjuna, oli hän ne jättänyt palatakseen lähtöpaikkaansa, ja oli +vartijana, huvitettuna ja uteliaana, kokonaisen viikon ajan saattanut +niiden yksitoikkoista ja pitkää jonoa niiden kulkiessa hänen alueensa +läpi. + +Minnekkähän ne noin kulkivat? Mikä mahtava vihollinen, mikä tavattoman +verenhimoinen petolintu ajoi heidät pois synnyinmetsästä samaan aikaan +kuin metsäkyyhkyisten hiljaiset laumat ja nuo tummat kottaraisparvet, +jotka kiertelivät kuin pilvet rajuilman edellä, ennenkuin laskeusivat +ruohoisille sänkipelloille tai vasta käännetyille kesannoille? Hän +seurasi ällistyneenä heidän hankkeitansa, tarkaten vähintäkin uutta +näytelmää, vähintäkin outoa kirkunaa. + + * * * * * + +Uteliaisuus oli Hölpän vika, samoinkuin kaikkien hänen siskojensa +helmasynti. He riensivät ottamaan selvää kaikesta mikä heille oli +vähänkin uutta. + +He olivat kaukaa ja arkaillen ympäröineet Ollervo-oravan, joka +lensi ilman siipiä, uskomattomia hyppyjä tehden, yli puidenvälisten +syvyyksien ja kiipesi pystysuoraan käsittämättömän ketterästi, vieläpä +jäniskoirien haukunnan säestäessä hänen liikkeitään. + +Eivät kimeimmätkään äänet, ei hurjinkaan melu pelottanut Hölppää +vähintäkään. Hän oli kuullut ukkosen jyrinää, joka oli pakottanut +pitkäkorvaisen arvelematta keskeyttämään ravinnonhakunsa; hän oli +uteliaana ja mitään ymmärtämättä seurannut miehen liikkeitä tämän +viskatessa olkapäälleen pitkän, savuavan putken ja toisella kädellään +riiputtaessa kuollutta jänistä, jonka veden hän laski maahan +metsästäjien vanhan tavan mukaan, painamalla toisella kädellä mahaa. + +Ainoastaan ruudin savu oli hänestä vastenmielistä ja oli herättänyt +hänessä epäluuloja, mutta siitä huolimatta oli hän piilopaikkaakaan +hakematta jäänyt alalleen katselemaan tuollaisia näytelmiä, jotavastoin +rastaat olivat kimakasti kirkuen paenneet ja korpit lentäneet pois +rääkyen hyvin merkitsevästi. + +Hölpälle ei milloinkaan ollut koitunut vaaraa ihmisen läsnäolosta, +mutta nähdessään jäniksen liikkumatonna voittajansa käsissä oli hänestä +kuitenkin tuntunut, että ihmiseen ei sopinut luottaa. Ei hän sittenkään +voinut huomata, että häntä, siivekästä olentoa, joka ei ollut noiden +outojen, maassa liikkuvien olentojen saavutettavissa, voisi uhata samat +vaarat kuin tuota tapettua jänistä. Hän oli melkein yhtä rauhallinen +kuin Ollervo, joka ihmisen nähden kiipeilee lähimmässä puussa, asettuu +siinä oksantyveen ja luullen toistaiseksi olevansa turvassa kurkistelee +sieltä piilostaan ja odottaa uhkaavaa liikettä lähteäkseen vasta sitä +pakoon, ja antaa näin salametsästäjän tähdätä häntä rauhassa, kunnes +keikahtaa alas korkeasta turvapaikastaan. + +Mutta näytti tosiaankin siltä, kuin syyspäivien kera ja närhien ja +metsäkyyhkysten poismuuttaessa, kaitselmuskin, joka hänen elämänsä ensi +kuukaudet oli tehnyt niin suloisiksi, olisi kerrassaan hänet jättänyt. + +Kieltämättä pysyi ravinto runsaana ja vaihtelevana, purot lirisivät +yhtä kristallikirkkaina, mutta ensimäiset syyskylmät, jotka olivat +seuranneet syyskuun viime päivien myrskyisiä, alituisia sateita, saaden +hänen vilusta värisemään, olivat pukeneet metsän ikäänkuin surupukuun. +Siivekäs joukko kävi siellä yhä harvalukuisemmaksi, ja kosteus, +joka auringon häipyvässä lämmössä haihtui tuoreiksi, pitkällisiksi +sumuiksi, kietoi hänet, kuten sairas kääritään pumpulivanu-siteisiin, +yksinäisyyteen ja ikävään. Lehtirikkaisiin puidenlatvoihin ilmestyi +aukkopaikkoja, ne kellastuivat ja harvenivat vähitellen, ja kavalasti +antoivat sadepisaroiden kastella puiden tutut asukkaat, jotka oksilla +olivat hakeneet turvaa, vieden kiillon heidän höyhenpuvustaan ja +kangistaen heidän siipensä. + +Lehdet putoilivat puista. Tyyninä iltoina laskeutuivat ne maahan +hitaasti, vastenmielisesti, yksitellen, ja ainoastaan niiden väristä +saattoi arvata, että niiden häviö oli lähellä. Pohjatuulen puhaltaessa +lensivät ne puuskittain, ja niiden kuiva ja terävä kahina pelotti +punaisenruskeat jänikset lymypaikkoihinsa vadelmapensaikkoon tai +kesannon harmaiden vakojen väliin, jotka näyttivät yhtä viluisilta kuin +vanhat, ruskeat jänöset. + +Metsässä yltyi yltymistään yksinäisyys, ikävä ja tuska, painaen Hölpän +ja hänen toveriensa mieltä. Auringon noustessa lähtivät he vaistonsa +ohjaamana yhdessä parvessa, hätäisesti kiillotettuaan yön sumun +pörristämät höyhenet, lentämään auringonvaloa kohti. Sitten varisivat +he kuin aamutuulen sirottamat siemenet pitkin pensasaitoja, jotka +reunustivat laakson tai tasangon niittyjä. He tulivat sinne etsimään +hedelmiä, joita helposti olisivat löytäneet metsästä, mutta mieluummin +muualta hakivat. + +Ja ikäänkuin luonnonvoimat eivät yksistään olisi riittäneet +häiritsemään hänen elämäänsä, synkistyttämään hänen päiviänsä, myöskin +tapahtumat tuntuivat rupeevan näiden rikostovereiksi ja liittoutuvan +hänen heimoansa vastaan. + +Eräänä kauniina iltana hämärissä, jolloin auringonvalo silasi pienen, +pajun varjostaman lammen kirkkaan pinnan kuparinväriseksi, oli hän, +nokka vieläkin pensasaitojen makeiden marjojen tuhraamana, iloisena +yhdyttänyt toverinsa; nämä laskeusivat sinne kaikki hetkiseksi, +ennenkuin lähtivät vanhimman valitsemaan yömajaan. + +Mutta silloinpas sattui, että kun yksi tovereista aikoi lentää pois, se +ei voinutkaan kohota ilmaan. Samoin kävi toisen ja kolmannenkin. + +Hermostuneet, koukistuneet jalat koettivat turhaan kohota vauhtia +ottamaan. Ne kieltäytyivät irtautumasta maasta ja kohoamasta hyppyyn, +mikä oli välttämätöntä lentoon pääsöä varten, sillä siipiä ei levitetä +lentoon suoraan maasta. Siinä olivat nuo onnettomat yhtä saamattomina +kuin liian lyhytjalkaiset pääskyset, haaksirikkoutuneina liejuisella +rannalla. + +Ikäänkuin näkymättömän voiman pidättäminä jäivät ne siihen jalat +liikkumattomina, räpytellen siipiään ja kirkuen hädissään. Ja Hölppä +ihmetteli itsekseen, mikä niitä vaivasi. Suurella vaivalla onnistui +vankien vitkalleen nostaa uupunutta jalkaa koholleen, jonka joka +kynteen oli tarttunut jotakin taipuisan köyden näköistä, joka venyi +hiljalleen, silti katkeamatta, sitten pysyi sellaisenaan, venyen +ja supistuen aina jalan liikkeen mukaan toisen jalan pysyessä +hievahtamatta sen limaisen painon alaisena, joka sitä veti alaspäin. +Ja jos he aikoivat nostaa vuorostaan tätä toista jalkaa, täytyi +heidän ensinnä levähtää kootakseen tarpeeksi voimaa ponnistukseen, +riuhtautuakseen uudelleen irti maasta. + +Kolme oli sillä tavalla vankina, ne jotka ensimäisinä olivat saapuneet +paikalle ja valinneet mukavimmat tilat juodakseen siitä lammin vettä. +Muiden, muunmuassa Hölpän, oli täytynyt kiivetä suurille kiville, +joita siellä ei näkynyt edellisinä päivinä. Näitä oli lammen ympärillä +muualla paitsi siellä, missä vankiraukat koettivat riuhtautua irti, ja +ne ympäröivät vettä kaulakoristeen tai kaidepuiden tapaan. + +Harakkain täytyi, ylettyäkseen lammen pinnalle, kyyristyä kokoon ja +kaula ojona kumartua eteenpäin, ollen vaarassa pudota ja hukkua tuon +vihertävän sammaleen sekaan, joka peitti pehmeän mutapohjan. + +He keskeyttivät työlään, nopeatahtisen särpimisen ja koettivat, vaikka +turhaan, ymmärtää onnettomuutta, joka äkkiä oli kohdannut heidän +tovereitaan. Turhaan lentelivät he näiden yläpuolella ja ympärillä; +nämä vain ruikuttivat yhä mielettöminä nostaen vuorotellen jalkojaan, +ikäänkuin hulluudenpuuska olisi ne äkkiä yllättänyt. + +Aurinko vaipui lännessä purppuranvärisen pilvimuurin taa. Oli aika +lähteä autiolta kedolta ja jälleen käydä levolle metsään. Kaukaa kuului +vanhan harakan kutsu. Ja yksitellen, hitaasti, melkein vastenmielisesti +olivat Hölppä ja hänen toverinsa lähteneet lentoon jättäen vankiparat, +jotka, nähdessään heidän lähtevän, riuhtoivat vielä hurjemmin +jalkojansa ja pieksivät ilmaa voimattomilla siivillään, kirkuen +epätoivoisesti, sydäntävihlovasti. + +Luonnollisesti kertoivat he seikkailusta harakkavanhukselle. Mutta kun +he aamun koittaessa palasivat takaisin lammelle, eivät he siellä enää +löytäneet muuta kuin revityitä höyheniä ja muutamia nakerrettuja luita, +jotka puhuivat öisestä, salaperäisestä ja kauheasta näytelmästä. + +Tästälähtien olikin lammikko Hölpälle ja kaikille harakoille kirottu +paikka, eivätkä he enää koskaan, ei edes helteisinä kesäpäivinä, +antaneet sen raikkaan, peilikirkkaan veden houkutella itseään kastamaan +siinä nokkaansa ja kiillottamaan sulkiansa. + + * * * * * + +Seurasi ikäviä päiviä täynnä vastoinkäymisiä, sillä kaikesta huolimatta +vähenivät tästäpuoleen ruokavarat. Kypsät hedelmät putoilivat puista +ja mätänivät maassa, hyönteiset kuolivat tai hakivat itselleen suojan +puunkuorien lämpimän viitan takaa; tuli tähkien korjuun ja niukkojen +ateriain aika. + +Mutta näissä vaistoilleen uskollisissa linnuissa vallitsi kumminkin +itsekunkin piintyneestä itsekkyydestä huolimitta jonkinlainen +korkeampi, syvälle olentoon kätketty tarve: huolenpito elämän ja rodun +säilymisestä. Ja ikäänkuin joku säkättävä kiusanhenki olisi heitä +yllyttänyt, pääsi heiltä ruokaa löytäessä kurkusta kokoonkutsuva +kirkuna kuin vahingossa, ja silloin tulivat joka ilmansuunnalta +hajallaan olevat toverit koolle, joiden kanssa alkoi sitten hurja +kilpailu niukasta ateriasta, jonka kimppuun kaikki ahneesti hyökkäsivät. + +Oli sumuinen iltapäivä; hetkeä oli mahdoton sanoa. Väijyen paljaalla +puunoksalla, jolla lepäili tuloksettoman saaliinhaun jälkeen, +tarkasteli Hölppä avaruutta urkkivin ja vilkkain katsein. Silloin kuuli +hän vielä tiheästä metsiköstä, vielä lehtensä säilyttäneen tammen +juurelta heimonsa kutsuhuudon ja vastasi siihen heti. + +Kohotessaan ilmaan puoleksi paljaan metsän yläpuolelle, huomasi hän +etäällä kaksi muuta harakkaa täyttä vauhtia lentämässä yhtymäpaikkaa +kohti, josta merkki oli annettu, ja sinne hänkin suuntasi lentonsa. + +Pian tunsi hän sieraimissaan vastenmielistä ruudinhajua, ihan samaa +kuin sinä päivänä, jolloin oli nähnyt ammutun jäniksen. Hän ei +välittänyt jyrisevästä pamauksesta, joka oli kajahtanut ennenkuin +ruudinhajua alkoi ilmassa tuntua, kosk'ei tiennyt mitään tämän seikan +syistä ja seurauksista ja koska nuo äänet hänelle eivät olleet +läheskään niin vastenmielisiä kuin haju. + +Hän jatkoi kulkuaan, ja ruudinhaju nousi ilmaan paksumpana ja +vastenmielisempänä uuden pamauksen jyrähtäessä. Ei mikään pelottanut +häntä pysähtymään; Hänkin saapui perille, vaikka vasta taitavampien +siskojensa jälessä, juuri kun uusi salamanleimaus repäisi ilmaa +kaameasti valaisten näreikön. Silloin kuului hänen korvissaan kimeää +vinkunaa, ja rinnassa tuntui viiltävää kipua, niin että hän parkaisten +käännähti lennossaan ja lähti pakenemaan pois. + +Ja melkein samassa tämä havainto liittyi hänen tajunnassaan erääseen +entiseen: mies pitää pitkää, savuavaa piippua ja kiirehtii nostamaan +maasta murhatun toverin liikkumatonta ruumista. + +Oma veri, jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt, putoeli punaisina +pisaroina, näivettyneiden pihlajanmarjain näköisenä kirjavalle +höyhenpuvulle, jonka tahratut höyhenet takertuivat toisiinsa kuin +luonnon suomaksi siteeksi haavalle. Yksi lyijyrae oli tunkeutunut +hänen lihaansa ja oli täten opettanut hänelle, asettamatta alttiiksi +hänen henkeänsä, että ihminen oli vaarallinen. Mutta mitähän merkitsi +murhaajan vieressä tuo petturisisko, joka heidät viekoitteli ansaan? +Kutsumerkki annettiin aina samasta paikasta tyyninä iltapäivinä +syksyn lopussa, jolloin ei ilman värähdystäkään tuntunut metsässä, ja +heikkojen oksien viimeiset lehdet viittoivat hyvästinsä surullisina +kuin rumat kädet; ääni kantautui etäisyyksiin ja aika-ajoin sama kaamea +pamaus kuului vihlaisevana ilmassa. Harakoita, närhejä, myöhästyneet +laulu- ja viimeiset mustarastaat joutuivat väijymäpaikkaan; ainoastaan +vanhat talvilinnut, kokeneet ja varovaiset, viisaat, tarkkakorvaiset +korpit eivät sinne hairahtuneet ensinkään, koska osasivat sangen +tarkasti erottaa linnun äänen viekkaasta matkijasta, metsästäjän +kavalan houkuttelulinnun kutsusta. + + * * * * * + +Näin alkoi hän oppia elämän ankaroita läksyjä taistellessaan yht'aikaa +tuota kolmiliittoa: luonnonvoimia, nälkää ja ihmistä vastaan. + +Niin, ihmistä! Hän pelkäsi tätä nyt kovasti, olipa tämä aseissa tai ei. +Sillä koska hän ei ollut niin älykäs kuin korpit ja vanhat siivekkäät +toverit, ei hän ensinkään erottanut vaarallista, murha-aseilla +varustettua metsästäjää rauhallisesta kävelijästä, jolla oli viaton +keppi kädessään. Hän pakeni heitä kaikkia, vaikka uteliaisuus, hänen +vallitseva intohimonsa, malttamattomuutensa tyydykkeeksi usein asetti +hänet alttiiksi vaarallisille kohtauksille. + +Oli yksi noita viimeisiä, vielä aurinkoisia jälkisyksyn päiviä, joiden +kuulakas kauneus saa talven tulon tuntumaan kolkolta. Hölppä oli +noudattanut haluaan nähdä erästä perintövihollistaan, tarhapöllöä, +hyypiää tai huuhkajaa, hirveää yölintua, joka oli päivänvalossa +eksynyt, hukkunut ja haaksirikkoutunut, ja aikoi ilkamoiden ja +nokallaan iskien ruhjoa sen mäsäksi. + +Kuinka uljaasti päivälinnut hyökkäsivätkään tuon yhteisen vihollisen +kimppuun, jonka kaameaa parkunsa ympäristön kaiku kertasi! + +Kaikki syöksyivät katsomaan, kuinka se räpytti siivillään, aukoi hurjia +silmiään, jotka eivät mitään nähneet, ja kuinka se oli kykenemätön +vastaamaan vihollisten vimmastuneisiin nokaniskuihin. Kuului +monenlaista, kiihkeätä, vastakkain iskevien siipien kahinaa. Kuului +pesistään puunrungoista lähteneiden kultarintakerttujen siipien keveätä +kahinaa, joka säesti niiden monivivahteista "tui-tui" laulua. Ja tämän +jatkona kuului suurten, räyhäävien korppien kumeaa siivenpieksäntää. +Ahneet korpit ojenneltuine kynsineen näyttivät vapisevan halusta +ajatellessaan, että pian saisivat lujalla nokankärjellään viiltää +tuoretta lihaa. + +Mutta yhtäkkiä mustien lintujen piiri hajaantui. Heidän +taistelurintamassaan syntyi epäjärjestystä. Yhden huudosta laskeutui +kuriin tottunut joukko, kuuliaisena annetulle merkille tai käskylle, +tammipuihin muutamien satojen metrien päähän. Ja juuri kun Hölppäkin +saapui paikalle ottamaan osaa yhteisiin saaliinjakajaisiin, putosi +yksi lintu metsästäjän murhaavan lyijyn lävistämänä. Samalla kajahti +ilmassa hyvin tuttu pamahdus, korpit lähtivät päättävästi pakosalle ja +tekolinnun ympärillä kiertelivät enää vain varomattomat, joita ihmisen +lyijyrakeet ehtimiseen pudottelivat maahan. + +Hän oli välttänyt vaaran. + + * * * * * + +Rauhallisena, leppeänä talvi-iltana laskeusi lumi kuin kevyt pöly +maahan, peittäen sen ohuella verholla, jossa siellä täällä näkyi +kosteita paikkoja. Seuraavana aamuna esiintyivät sen valossa oksien +vienon sirot piirteet selvinä kuin liidulla piirrettyinä. + +Koska Hölpällä ei ollut mitään syötävää, lähti hän kuljeskelemaan +ympäri kylää etsimään hedelmäpuutarhoja ja hakamaan aitojen suojista +ihmisten hylkäämistä jätteistä itselleen päivän ravintoa. Pensasaitojen +suojassa, johon lumi ei ollut päässyt tunkeutumaan, näkyi paljasta +maata. Hän hyökkäsi sinne, vilkuen sivulle suojaisiin taloihin, joiden +ovet olivat pakkasta vastaan tiiviisti suljetut. + +Sieraimiin tunkeusi murenneen mättään turvekokkareiden seasta suloinen +lihantuoksu. Olipa hyvä onni! Ja aimo suupala aamiaiseksi! Mutta +juuri kun hän oli kajonnut näkymättömästä pyydysraudasta viekkaasti +esiinpistävään silavaviipaleeseen, sai hän kummallekin puolen päätä +kauhean korvapuustin, pyörtyi ja jäi paikalleen vangiksi. + +Kuinka kauan hän lienee ollut siinä tilassa? + +Hän heräsi kumeaan ääneen ja maa, jossa hän lepäsi, tömähti. Tuolla +näkyi jonkun suuren olennon hahmopiirteet. + +Silloin huomasi hän olevansa vankina, ymmärsi näkemänsä satimeksi +ja syötiksi, ja ponnistaen hurjasti jaloillaan, pingottaen kaikin +voimin lihaksiansa, ojentaen päänsä ja nokkansa kuin kaulan jatkoksi, +onnistui hänen irtautua niistä kahdesta metallisilmukasta, jotka häntä +pidättivät. Paikalle kiirehtivän ällistyneen miehen nähden lähti hän +lentämään, halveksien silavapalaa, joka lopulta oli käynyt viattomaksi, +ja painui, kirkuen pelosta, häikäisevää lumista taivaanrantaa kohden, +jonne keskipäivän lämmin aurinko vähitellen vaipui. + +Tähän saakka oli hän onnellisesti päässyt ihmisten kynsistä, ja hän +lupasi itselleen juhlallisesti, että vasta olisi varovaisempi ja +antautuisi seikkailuun vain silloin, kun toverien esimerkki olisi +hänelle riittävästi vakuuttanut, ettei siitä olisi mitään vaaraa. + + * * * * * + +Oli talviaamu. Valkoinen huurre kimalteli puissa monenvärisenä nousevan +auringon valossa. Tasangon lumipeite välkähteli suurena monisärmäisenä +timanttipintana. Ei tuntunut lähellä eikä kaukana olevan pelättävissä +sadinta eikä vihollista. Miksipä ei Hölppä olisi siskojensa mukana +rientänyt kärsivän toverin luo sen hätähuudon kuultuaan! + +Ehkäpä täällä tarjoutui nähtäväksi samallainen tapaus kuin kerta ennen +hämärissä lähellä kirottua lampea. Mutta täällä ei ollut vettä eikä +yhtään puuta. Etäältä multavallin takaa nousi sinertävä savu tyynenä ja +suorana kylmään, kuivaan aamuilmaan. + +Niinkuin kerta lammen rannalla, oli täälläkin todella harakka +omituisella tavalla joutunut vangiksi. Se makasi selällään +leveähköllä lankulla, ikäänkuin tahtoisi suojata itseään maan +kosteudelta, tuhkatiheään nostaen ilmaan jalkaparkojansa ja ruikuttaen +epätoivoisesti. Vaikea oli arvata, mikä tässä aiheutti tuollaista +kärsimistä ja hätää. + +Ja joka haaralta yht'aikaa, metsästä ja läheisistä puista, saapui tuota +tyhjännaurajaväkeä paikalle kutsun kuultuaan, vähemmän tuodakseen apua +vaarassa olevalle toverille kuin katsellakseen huvittavaa näytelmää, +joka tyydytti näiden joutilaiden uteliaisuutta. + +Siivet parista kohdasta kiinni lankussa, pään oikea puoli sitä vasten +painuneena makasi vanki siinä epämukavassa asennossa, julmia tuskia +kärsien, jalat ja vatsa ylöspäin. Kuin koko avaruus olisi romahtamassa +hänen päälleen, tutki hän tuskan huumaamana ainoalla aukiolevalla, +kivun ja kauhun suurentamalla silmällään sinitaivaan ääretöntä +syvyyttä, jonka nyt nuo kirkuvat ja kieppunevat siskot häneltä +pimittivät. + +Vähitellen kävivät he lähemmä vankia lentäen yhä alemmas ja asettuivat +vihdoin kaikki uteliaina hänen ympärilleen, kaula ja nokka oikosenaan, +supistaen hiljalleen piiriä tuon heidän uteliaisuutensa esineen +ympärillä. Pian hääri Hölppä, joka oli toisia kiihtyneempi, unohtaen +entisen päätöksensä, pahaa aavistamatta edestakaisin kirkujan +yläpuolella, jonka jalkojen kynnet alituiseen koukistuivat, avautuivat +ja sulkeutuivat ikäänkuin etsien tukikohtaa mihin tarttua pystyyn +päästäkseen. + +Toiset harakat kävivät myös lähemmäs. Ei yksikään saanut selville +asiaa, ja onnetonta hermostutti toverien loppumaton säkätys. Siinä +toiset tunkivat tieltään toisia, siinä näkyi jos jonkinlaisia eleitä, +ällistyneitä, urkkivia katseita. Mutta äkkiä tarttui tuo onneton +jaloillaan hurjasti Hölppää kaulaan, tämän joutuessa vangin kynsien +ulottuviin ja kumartuessa hänen ylitsensä paremmin asiasta selvän +saadakseen. Onneton, jonka hermot epätoivo oli ylenpalttisesti +kiihottanut, takertui häneen kaikin voimin. Toinen huuto, tukahtunut ja +kimeä, Hölpän oma huuto kuului vastauksena vangin kirkunaan ja heidän +äänensä yhtyivät oudoksi epäsoinnuksi, joka sai toiset hämmästyksestä +pysähtymään liikkumattomiksi ja kauhusta jäämään ääneti. + +Hölppä tahtoi kaikin mokomin irtautua, ja koska hän ei huudoillaan +saanut toista hellittämään heikkoa ja liikkuvaa tukeaan, syntyi +molempien välillä ällistyneen joukon nähden outo ja tuima +kaksintaistelu. + +Vangin kynnet, tarttuvat kuristaen Hölpän kaulaan, joka vetäytyy kaikin +voimin taaksepäin päästäkseen hänestä vapaaksi; turhaan. Hänen kiukun +ja pelon jäykistämät jalkansa tepastelevat jäätyneessä maassa, ne +luiskahtavat ja hän kaatuu toverin päälle pitkäkseen, mutta nousee heti +taas hirmuisesti rynnistäen pystyyn ja koettaa puoleksi hervottomalla +nokallaan lävistää vangin rinnan tai puhkaista hänen silmänsä. Hän +on taas jaloillaan ja upottaa kynnet toisen vatsaan, tempautuen +hurjin nykäyksin taaksepäin. Hän polkee vankia raivokkaasti; tämä +taas, ikäänkuin olisi tunnoton toisen iskuille, kouristaa kynsiänsä +piintyneen itsepintaisena entistä lujemmin. + +Hölppä on tukehtumaisillaan, hänen silmänsä punertaa, hänen nokkansa +aukeaa alituiseen vetääkseen tyhjiin keuhkoihin ilmaa, hänen sydämensä +lyö rajusti. Lauma hänen ympärillään, huvitettuna tästä raa'asta +ottelusta, kikattaa ja säkättää. Noiden taistelevien, vihaa puhkuvien, +olemassaoloaan puolustavien ruikuttavat äänet kohoovat ilmaan yhä +kimeämpinä, yhä hätäisempinä, yhä tukehtuneempina. Äkkiä pyrähtävät +ympärillä-olijat lentoon halkaisten siivillään ilmaa ja molempien +taistelevien yllä syntyvä hiljaisuus tuntuu yhtä oudolta kuin virran +pauhu erämaassa. + +Epäilemättä on näköpiiriin juuri ilmestynyt yhteinen vihollinen. Ja +vaikkei Hölppä näe mitään, aavistaa hän, että ihminen on tulossa. Hän +ymmärtää, että ihmisvihollista on väistettävä ja senvuoksi oltava +ääneti, mutta ei kumminkaan jätä rajua tappeluaan vihollistensa +vastaan. Toinen ruikuttaa kumminkin edelleen täyttä kurkkua, ja kohta +saa pelätty vaara etäisyydestä huolimatta selvät piirteet ja töykeän +muodon. Kaukaa, hiljalleen kasvaen, jättiläiskokoisena, hirviömäisenä +lähestyy ihminen. Hän on parikymmentä kertaa Hölppää pitempi, hirveä, +eriskummainen, liikkuva massanpaljous. Hänen askeleensa tömisyttävät +maata, joka niiden alla lohkeilee, ja painavat pitkän, kaamean +hävityksen leiman ruohoiselle töyräälle, missä kaste timanttihelminä +kimaltelee niitetyllä nurmella. + +Hän tulee pelottavan näköisenä, kähisevänä, puhkuen kuin tulivuori +kuumaa hengitystään, joka höyryää aamupakkasessa, ja muistuttaa +uuninpiippua tai halkometsän sysihautaa. + +Mies onkin pelottavan näköinen, sillä hänet havaitessaan Hölppä unohtaa +kuristavan tuskan kaulassaan, ja mieleen muistuvat entiset vaarat, +jotka saavat hänen kauhun valtaan. Oi! häntä uhkaa sama vaara kuin +tuota tapettua pitkäkorvaa ja lyijyraesateessa hukkuneita siskojaan. Ja +vaikkei hän ymmärrä kuolemaa, tuntee hän sen tulevan noiden raskaiden, +lähenevien askeleiden mukana. + +Hän on epäilemättä merkillisen näköinen pörröisine höyhenineen ja +hurjine katseineen, sillä tarkastaessaan häntä kylmin silmin purskahtaa +mies äänekkääseen, ilkeään nauruun, joka saa harakan koko ruumiin +vapisemaan ja hänen mielensä entistä suuremman kauhun valtaan. + +Sitten mies kumartuu ja harakka tuntee jalkainsa olevan miehen +känsäisessä kourassa, noissa hirveissä pihdeissä, jotka ovat +moninverroin voimakkaammat kuin ne kynnet, jotka häntä pidättävät. +Hölppä kadottaa tasapainonsa ja jää riippumaan tappelutoverinsa +yläpuolelle, ollen kovassa puristuksessa toisen harakan vihaisien +kynsien sekä miehen kuumien ja epämiellyttävien pihtien välissä. +Korinan tapainen ääni pääsee hänen kurkustaan. Hän luulee turmion +hetken tulleen ja kuolemanpelon huumauksessa antaa hän miehen tarttua +hervottomiin siipiinsä, jotka ovat kuin elottomat airot. + +Mutta äkkiä tuntee hän miehen lihaksisen peukalon voimakkaana +vipusimena painuvan hänen lihaansa vasten ja irrottavan hänet +vangitsevien kynsien puristuksesta. Hän hengittää vihdoin, hän ei ole +kuollut, hänen päänsä on irti, hänen kaulansa vapaa. Hän on nyt enää +vain tuon miehen vankina, joka pitelee häntä jaloista, katsellen häntä +vangitsevalla, pyöreällä, terävällä silmällä, hymyillen voittajan +julkeaa hymyä, josta hän ei ymmärrä mitään, paitsi että hänen asemansa +on kauhea ja että hän ei milloinkaan enää näe metsäänsä. + +Silloin yrittää hän hurjassa itsensäsäilyttämispuuskassa taistella +vangitsijaansa vastaan ja iskee heti kaikin voimin kartiomaisella +nokallaan päästäkseen irti käsistä, jotka häntä pitelevät. + +Mutta salametsästäjän kourat ovat kovat kuin vanhat tammipölkyt, +joiden kuoren sisäpuolella hyönteisiä kesällä liikkuu, ja mies +vastaa hänen vimmattuihin ja voimattomiin hyökkäyksiinsä äänekkäillä +naurunhohotuksilla, jotka saavat harakan vielä entistä hurjemmin +iskemään häntä nokallaan itsensäsäilytysvaistonsa kuumeisessa kiihkossa. + +Ikäänkuin olisi tähän lopen väsynyt, avaa mies suuren häkin, jonka +asiaa viisaasti edeltäpäin harkiten on tuonut mukanaan. Häkin hän +on laskenut maahan ja heittää sinne Hölpän sulkien heti vankilan +rautaristikko-oven. + +Hölppä hyökkää ristikkoja vastaan, yrittää nokkansa ja jalkojensa, +kynsiensä ja siipiensä avulla murtaa rikki tuon metalliseinän, jonka +takana hän on vankina, pistää ulos jalkansa, iskee päänsä ristikkoja +vastaan, mutta kaikki hänen ponnistuksensa ovat turhia: häkin seinät +eivät liikahda, eivät anna myöten, eivät taivu. + +Ja hänen päänsä yläpuolella kuljettaa pilkallinen, raaka ja kauhea +käsi, jota hän ei voi haavottaa ja johon hän ei ulotu, koukusta tuota +liikkuvaa vankilaa vieden häntä tuntematonta kohtaloa ja kuolemaa kohti. + + * * * * * + +Mitä erilaisimpia ja aavistamattomimpia ääniä soi Hölpän korvissa, +vaan hän ei niistä välittänyt. Hänet oli vallannut yksi ainoa ajatus: +pakeneminen; hänellä oli yksi ainoa silmämäärä: rautaristikon +murtaminen tai irrottaminen. Ja kun hän näki jättiläismäisen +ihmismuurin ympärillään, oli hänen mahdoton arvata, kuinka ja millä +ihmeen vauhdilla vihollislauma oli voinut kasvaa noin moninkertaiseksi. + +Hän ei kyennyt erottamaan niitä toisistaan; ne olivat kaikki toistensa +kaltaisia, huolimatta erilaisesta koostaan, erilaisista kasvoistaan ja +erilaisista puvuistaan. Niissä oli kaikissa hänen mielestään sama haju, +ne olivat hänen pyövelinsä ystäviä ja yhdessä edustivat yhtä ainoaa +käsitettä: vihollista, vaaraa, kuolemaa. + +Vihollispiiri liikkui hänen mukanaan. Sieltä kuului hurjia huutoja, +naurua, sanoja, jotka kauhistuttivat Hölppää, sillä hän ei ymmärtänyt +ihmisten naurunhohotuksesta hituistakaan. Ja kun hänessä edelleen +sangen valtavana eli itsensäsäilytysvaisto, luuli hän, sovittaen +itseensä näkemänsä tapahtumat, näiden huutojen ilmaisevan vain +surmanhalua, jotta sitten hänen lihansa joutuisi nautittavaksi. Niin +oli hän ennen nähnyt ahneiden korppien tekevän, oli nähnyt niiden +kauheasti rääkyen sikinsokin iskevän puoleksi mädänneen eläimenraadon +kimppuun tai piirittävän jäniksen, joka nokaniskuilla haavotettiin, +tapettiin ja tuokiossa kilpaa syödä ahmittiin. Näin epäilemättä +kävisi hänenkin, ja jokainen huuto, sana tai naurunpurskahdus joka +pääsi ihmiskurkusta, sai hänen lämpimän, nuoren, vilkasverisen +linnunsydämensä kiivaammin sykkimään mustanvalkoisen, pitkäliepeisen +höyhenpuvun alla. + +Keskellä tätä sekasortoa ja rähinää, outojen hajujen, raskaan ja kuuman +ilman tunkeutuessa Hölpän sieraimiin, kävi hänen ympärillään äkkiä +pimeäksi. Tämä yllättävä pimeys koski kipeästi hänen mustiin silmiinsä, +joiden silmäterät kauhusta suunnattomasti laajenivat. + +Huono ilma ja kolkko pimeys piti Hölpän muutamia hetkiä pelon vallassa; +sitten hän vähitellen tottui. Tämä ei ollut yön pimeyttä, se oli +likaisen talonpoikaiskeittiön harmaata puolihämärää. Talonisäntä oli +palannut kaupungista taskussaan joku vähä rahaa, ja kunnianhimon +harhaan johtamana muuttanut talonsa ravintolaksi, missä keittiöstä +kylläkin tyhmästi tehtiin anniskeluhuone. + +Keskellä huonetta kohosi tukeva kivipylväs kömpelöille +kankirautakoukkuineen, joita siihen oli sinne tänne lyöty. Ne olivat +yhtä vanhat kuin itse pylväskin, ja niihin oli ripustettu epäiltävän +näköisiä käsipyyhkeitä. Kahdessa nurkassa näkyi mataloita pöytiä, +joilla oli puolityhjiä sameita laseja, ja toisella puolen kookas, +lyhyt-torvinen, punaluukkuinen kaakeliuuni, jonka kirkas takkavalkea +levitti koko huoneeseen ummehtunutta lämmintä. Vihdoin, huoneen +perällä, oven puolella kohosi tupauunirakennus, suunnattoman suuri +maalaisuuni, jonka pohja oli neljää neliömetriä laaja. Se suippeni +ylhäältä pyramiidin muotoiseksi, ja avattiin ja suljettiin kahdella +liikkuvalla laudalla. Nämä muodostivat katolla liikkuvan laitoksen, +jota sisäpuolelta hoidettiin pitkällä, kovettuneella ja mustuneella +hamppuköydellä lähellä leipäuunin suuta. Pylvääseen yhtyi suorassa +kulmassa kaksi tynnyriholvia, jotka tukivat uunirakennuksen huoneen +puoleisia kylkiä; talon seinät muodostivat samalla muurin ulkosyrjät. + +Katonrajassa kannattivat paksut, kuivat, mustat ja kovat poikkiorret +kuivattuja liikkiöitä ja lihamakkararivejä, ja kahdella vastakkaisella +seinällä riippui seinään muuratuissa suurissa rautakoukuissa +kaksi mahdottoman suurta sianlihakimpaletta, teurastetun porsaan +veriset puolikkaat, joiden alla paloi hiljainen katajavalkea. Ja +keskellä kaikkea tätä puuhaili punakkana ja lihavana emäntä pesten +kullankiiltäviä kupari- ja kalisevia pöytäastioitansa huuhdelaitteen +ääressä, josta vesi johtui pihalle, ja hänen apunaan hyöri isäntä ja +kaksi lasta, pieni poika ja tyttönen. Näistä piti nyt lyhyen sopimuksen +nojalla tulla Hölpän isäntäväki. + +Äkkiä heitettiin häkki pöydälle likaisten lasien keskelle, joissa +vieläkin näkyi juopuneiden sormien tahmeat jäljet, ja viisi kuusi +ihmistä oli heti Hölpän ympärillä. + +Hän näki suurien käsivarsien ja käsien tyrkkivän toisiaan ja seurasi +hurjistuneilla, kauhun suurentamilla silmillään näitä liikkeitä +kauhistuneempana kuin milloinkaan, ikäänkuin nyt olisi näkemässä +surmansa valmistuksia. Näkyi pieniä sormia liikkuvan vankilan +ristikoilla; ne ehkä halusivat tutustua Hölppään ja hyväillä häntä, +mutta ne olivat hänestä kovin uhkaavia, ja hän heittäytyi kokonaan +pahki häkin vastakkaiseen seinään miettien itsekseen, uhkaisiko ja +iskisikö nokallaan noita viholliskynsiä, jotka olivat heikommat kuin +hänen ja joiden kärjet olivat hyökkäykseen kelpaamattomat. + +Mutta Hölpän pelko kiihtyi kiihtymistään. Hänen ympärillään kuului +toisiaan vastaan iskevien lasien kilinää, näkyi kumartuvia päitä, +turpeita kauloja, liikkuvia käsivarsia, virtaavia nesteitä. + +Oli varpuis- ja hiirihaukkoja sata, tuhat kertaa pelottavampia olivat +nämä jättiläisviholliset monine vehkeineen. Nämä olisivat yhdellä +ainoalla pikarillisella voineet juoda kuiviin kirkkaan vesilätäkön, +joka näreikön kosteassa ja liejuisessa maaperässä oli karjalta säilynyt +ja yhdellä ainoalla kulauksella olisi se tuollaisen ihmismahan +mahdottoman suureen säiliöön hävinnyt. + +Entä sitten kaikki nuo oudot esineet, jotka Hölpästä näyttivät +vihollisilta: terävät, häikäisevän kirkkaat veitset, joiden ohuen +terän, ihmisen rikostoverin, hän näki vaivatta kahtia halkaisevan +suuret leipäkimpaleet; kupariastiat, jotka helähtivät vähimmästäkin +sysäyksestä; ja eräällä seinällä naulaan ripustettuna hyvin tuttu +metalliputki, pyssy, jonka hän ennen oli nähnyt jäniksen ja +varomattomien siskojen murhaajan käsissä. + +Mutta vielä enemmän kuin kaikki tämä, pelottivat häntä nuo kauheat +ihmisjoukot, jotka vetelehtivät huoneessa. Ne näyttivät ilmestyvän +salasta ja häviävän avaruuteen. Tuo suuri, joka puolelta umpinainen +katto ahdisti häntä koko painollaan, ja epäselvästi pelkäsi hän +sen luhistuvan. Kaiken tämän lisäksi sai ruhjoutumisen pelko hänen +huumaantuneena lyyhistymään kokoon joka kerta, kun jokin seinällä +riippuva esine heilahti, tai peräytymään häkkinsä kaukaisimpaan soppeen +ympärillä olevien häärivien miesten vähimmästäkin liikkeestä. + +Tässä sanoin kuvaamattomassa ajatusten ja tunteiden hämminkitilassa, +johon seikkailu hänet oli saattanut, tunsi hän kaikesta huolimatta +jonkunlaista tyydytystä huomatessaan itsensä ja pyöveliensä välillä +ohuen rautaristikkoverkon. Häkki oli alussa hänen vihollisensa, mutta +kävi sitten liittolaiseksi ja suojelijaksi, sillä Hölppä ei voinut tätä +aselepoa selittää muuten kuin siten, että hänen vihollisensa olivat nyt +kykenemättömiä halujansa tyydyttämään. + +Hänen täytyi pian luopua tästä käsityksestä, mutta niin kauan kun +hän ei ollut selvillä siitä, missä määrin ristikot voisivat kestää +äkkiarvaamatonta hyökkäystä, tunsi hän niiden takana olevansa suojassa +surmalta, jonka hän ilman niitä luuli auttamattomasti uhkaavan. + +Koko päivä kului näin ylenmääräisessä levottomuudessa, alituisessa +pelossa keskellä loppumatonta vihollisten hyörinää, jotka kaikki +uudelleen ja uudelleen tekivät saman liikkeen, kohottivat huulilleen +täyden lasin, ikäänkuin ymmärrettävällä merkkikielellä näyttääkseen +Hölpälle mikä kohtalo häntä odotti. + +Kuitenkaan ei kukaan tehnyt hänelle pahaa. Ilkeimmät ottivat vain +pyörittääkseen häkkiä, mikä suunnattomasti kauhistutti harakkaa, hän +kun ei voinut arvata syytä asuntonsa tutinaan. Tämä oli epäilemättä +hyökkäystä hänen turvapaikkaansa vastaan, mutta minkälaista? — Ja hän +luuli, että seinät ne pyörivät, miehet juoksivat, pöydät kääntyivät, +kastrullit, huonekalut rupesivat heilumaan nielaistakseen hänet ja +vetääkseen hänet tuohon rähisevään ja sekavaan mylläkkään. + +Vihdoin tuli pimeä. Väsymyksen, mielenliikutuksien ja nälän uuvuttamana +sulki vanki, joka oli tottunut rupeemaan aikaisin levolle, kaikesta +huolimatta silmänsä. Viileä leyhäys hänen yläpuolellaan sai hänen ne +jälleen avaamaan: hänen yllään liiteli kaameannäköinen käsi koskettaen +häntä ja kadoten, samalla kun kuului vieterin lipsahtava ääni. +Häkin oven oli vihollinen uudelleen avannut; hän ei ollut turvassa +rautaristikkojen takana. Vielä säilyneen tahtonsa viimeisetkin voimat +ponnistaen harakka aprikoi ja mietti tätä kauheata ajatusta, kun +keinotekoinen valo, ensin punertavana ja savuavana, näkyi puolipimeän +läpi, sitten säteili kirkkaasti, suurina, selvinä valojuovina, jotka +tekivät salaperäisiksi varjopaikat, missä mellastelevien hahmot +epäselvinä häälyivät. + +Hölpän silmäluomet, kirkkaaseen lampunvaloon tottumattomina, +sulkeutuivat äkisti verhoten riittämättömästi silmiä, sillä tämän +ohuen ihokalvon läpi tunkihe tuska, sille kun hänen ensimäinen +kauhea näkemänsä avasi tien. Ja koko illanvieton ajan rasitti häntä +painajaisena sekava ja kaamea tunto ympärillä liikkuvista häärivistä +olennoista, joita vastaan hän oli aivan kykenemätön puolustautumaan. + +Lopulta kuitenkin koitti yö ja tuli hiljaisuus ja uni. Tämä uni oli +lepoa. Ei se luonnollisestikaan ollut kesäöiden hiljaista autuutta, +lepoa kimmoisten vihreiden katosten suojassa toverien läheisessä +seurassa. Mutta Hölppä ei kuulunut niihin korkeampiin eläimiin, joiden +itsensäsäilytysvaisto on voimakkaampi kuin levon tarve, ja jotka +jaksavat valvoa kauan katsoen vaaraa silmästä silmään ja teeskennellä +tajuttomuutta, siten saadakseen jälleen kadotetun vapautensa; hän +vaipui siis levolliseen uneen. + +Herättyään aamunkoitteessa kaikkien muiden talossa vielä nukkuessa +näki hän esineiden hitaasti sukeltavan esille hämärästä, näki ne +liikkumattomina, elottomina seinällä tai lattialla. Ja nyt pystyi hän +tekemään ensimäisen jaotuksen näiden, liikkumattomien esineiden ja +liikkuvain ihmisten välillä: edelliset eivät olleet vihollisia, niillä +oli hänen metsänsä kaltainen elämä; ainoastaan elävät olivat pelättäviä. + +Tämän ensimäisen ja pitkän tutkimuksen jälkeen, jonka kestäessä +uteliaisuus melkein aina lopulta vei kauhistaviin tuloksiin, kävi +hän väliä pitämättä tuttujen, häkin pohjalla olevien siemenien sekä +toisten, outojen tavaroiden, sulotuoksuisten ja houkuttelevien +herkkujen kimppuun yhtä luontevasti kuin olisi ollut metsässään, +miettimättä mistä hänelle mahtoi tulla tämä odottamaton ravinto. Siinä +oli piirakkaa, leivosta, sokuria, jota kaikkea joku kaitseva käsi oli +ristikkojen läpi vankilaan pistänyt. + +Pieni kulpponen oli täynnä haalistettua vettä, jonka pinnalla +pölyhiukkasia ryhmittäin uiskenteli. Hän ojensi kaulansa melkein +vaakasuoraksi, aukaisi nokan vedenpinnan tasalla, pisti sen upoksiin +raottaen sen hyvin teräväksi kulmaksi, kohotti sitten jälleen päänsä +nopeasti nielaistakseen näin ammennetun veden, kaula ja nokka +oikoisenaan, kuin olisi katsellut kattoa tai ollut salaperäisessä +haltioitumistilassa. Ja näin hän teki useampia kertoja. Näin joi +hän ennen vapaana ollessaan näreikköjen savipohjaisissa notkelmissa +lymyilevistä raikkaista lätäköistä. + +Silloin syntyi hänen mielessään, joka kipeimpäin tarpeiden saatua +osittaisen tyydytyksen oli melkein rauhottunut, ensi kerta ajatus, +että nuo rähisevät ja kauheat olennot hänen ympärillään eivät ehkä +tahtoneetkaan saattaa häntä hengiltä: olivathan he murtaneet auki +turvapaikan hänelle pahaa tekemättä ja antaneet hänelle tarpeellista +ravintoa. Mutta kuullessaan läheisestä navetasta kukon kiekunaa ja +koiran haukuntaa, kiirehti hän ahmimaan kitaansa kaikki ruuan tähteet +peljäten uudelleen joutuvansa satimeen ja vangittavaksi, ehkäpä myöskin +varoen tämän rautaristikkojen sisälle joutuneen ravinnon hukkumista. + +Koirat olivat hänelle tuttuja. Ne saattoivat hänet vain vähäisen +levottomaksi, sillä hänen ei ollut tarvinnut kärsiä mitään niiden +tähden eikä vähintäkään varoa noita nelijalkaisia rähisijöitä, joiden +nokka, niiden hurjimmassakin laukassa ja rajuimmassakin innostuksessa, +ei koskaan jättänyt maata ja halveksi avaraa ilmaa, jossa hän elämänsä +vietti. Mutta hän pelkäsi aikalailla peuhaavia kanoja, joista hänellä +ei ollut minkäänlaisia kokemuksia. Ja kun kohta huoneen seinien takaa +alkoi kuulua sysäyksien ja kumean kolinan säestämiä ihmisääniä, valtasi +hänen mielensä taas outouden ankeus. + +Pian näyttäytyi mies astuen kiireesti kömpelöillä puukengillään. +Hölppä piti sitä vielä vihollisenaan, ja se hänestä muistutti hänen +vangitsijaansa. Sillä myöhemminkin, kun hän jo tunsi erikseen talon +joka asukkaan, ei hän pystynyt heistä milloinkaan erottamaan sitä, joka +oli hänet siirtänyt härmäiseltä kedolta korisemasta toverinsa kynsissä, +tähän kolkkoon ja savuiseen taloon. + +Hän katseli syrjäsilmällä miestä uteliaana ja epäluuloisena, nokka +ojennettuna, puolustukseen valmiina, ja tuo toinen, nähdessään että +harakka oli ahminut ruokansa, puhkesi ilonpurkaukseen, jonka sisällöstä +vanki erehtyi, sillä hänen kaulahöyhenensä pörristyivät ja hänen musta +silmänsä välkkyi suurenneena ja entistä tuimempana. + +Silloin tuo vihollinen heitti taas siemeniä häkin pohjalle ja laski +ristikkojen välistä uusia makeita herkkuja, Hölpän siivet levällään +peloissaan peräytyessä vastakkaiselle puolelle, nokka miestä kohti +tähdättynä. + +Sitten mies ryhtyi työhönsä ja siistiessään keittiötä luuta kädessä +piti syrjästä harakkaa silmällä nähdäkseen, koskisiko se herkkuihin, +joita hän taas oli sille antanut. Hölppä ei sitä ensinkään ajatellut; +hän näki pölypilvien kohoovan ja pakenevan vaaniskelevan miehen luutaa; +hän tunsi mieltään painavan kysymyksen, mitä miehen syrjäkatseet +mahtoivat merkitä; hän luuli olevansa miehen ponnistuksien ja työn +päämääränä ja koetti tarkasti tutkia miehen tekoja ja eleitä, +saadakseen niiden nojalla käsityksen miehen aikeista hänen suhteensa. + +Kaksi pääajatusta taisteli keskenään hänen aivoissaan: olivatko miehen +liikkeet ja äänet hänelle suosiollisia vai olivatko ne vihamielisiä? +Tai tarkemmin sanoen — sillä nuo kaksi alituista ajatusta olivat +tarkoin määrätyt ja selvät — tahtoiko mies laskea hänet vapaaksi vai +tappaa? Sillä Hölppä ei arvannut, että näiden kahden mahdollisuuden +välillä saattoi olla kolmas, koskei milloinkaan ollut nähnyt vankia +eikä itse ollut vankina. + +Hänen olonsa häkissä näytti hänestä siis ohimenevältä välitilalta, +jonkinlaiselta pysähdykseltä vapautumisen tai kuoleman tiellä. + +Ja heti syntyi hänen mielessään toivo, että mies laskee hänet vapaaksi, +koskapa hän jo kauan oli antanut hänen olla rauhassa ja tarjonnut +hänelle ruokaa, jonka puutetta vapaat, laihat toverit nyt saivat +paljaassa metsässä kärsiä. + +Tällä hetkellä liikahti kamarin ovi uudelleen ja emäntä astui sisään. +Kysymys kävi monimutkaisemmaksi, Hölpän katseet siirtyivät vuorotellen +toisesta toiseen, hän koetti huomata eroavaisuuksia näiden kahden +samanlaisen olennon välillä ja tutkia, oliko hänen syytä epäillä toista +enemmän kuin toista. + +Hajuaistinsa ja kuulonsa, etupäässä hajuaistinsa nojalla aavisti hän +vaimon olevan hyväntahtoisemman, sillä tämä ei hajahtanut tupakalle, +ja vaikka hänen äänensä olikin epämiellyttävä ja kirkuva, muistutti se +soinnullaan jonkun verran Hölpän heimoon kuuluvien olentojen ääntä, +sillä se ei ollut niin karhea ja käheä kuin miehen ääni. Mutta kun +lapset näyttäytyivät, arvosteli hän ne edellisistä eroaviksi, koska ne +ylettyivät vain pöydän tasalle. Hänen ei tarvinnut nostaa nokkaansa +tarkatakseen niiden silmiä eikä peljätä että ne kaatuvat hänen päälleen +ja musertavat hänet. + +Näin oppi hän tuntemaan kodin ihmiset ja tavarat. Lapset kävivät +piipittämässä hänen häkillään puhellen hänelle lempeitä ja hyväileviä +sanoja, joita hän kuunteli naisellisin, hiukan keikailevin elein pää +kallellaan. Usein he pistivät ristikkojen läpi pieniä korpun ja kakun +palasia, joita hän silloin tällöin noukkasi kiihkeästi ja hätäisesti, +mikä hänen suureksi ällistyksekseen sai lapset purskahtamaan nauruun. + +Mutta koska he eivät yrittäneetkään tehdä hänelle pahaa, — eivät +ylipäätään enempää kuin muutkaan ihmiset, jotka päivän kuluessa kävivät +istuskelemassa pöydän ympärillä, kilistämässä lasia, kirkumassa ja +nauramassa ja toisiaan tuuppimassa —, sai hän pian luottamusta talon +ihmisiin, ja iltapuolella otti vastaan melkein kaikki ne herkut, +joita hänelle ristikkojen läpi tarjottiin. Koska oli aamusta lähtien +ylenpalttisesti ahminut ruokaa, kajosi hän niihin vain hiukkasen makuun +päästäkseen, sitten antoi niiden pudota vadin viereen muka talteen, +ties minkä vaiston opastuksesta, jota ei milloinkaan hänen vapaana +ollessaan oltu nähty, vaan jonka epäilemättä synnytti hänen vangiksi +joutuessaan salainen levottomuus ja haihtumaton epäluulo ihmisiä +kohtaan. + +Näin kului useampia päiviä peräkkäin hitaassa ja tyynessä +totuttautumisessa ihmisiin ja esineisiin. Ja yhä toivoi hän vapautuksen +olevan lähellä ja ilmaisi tätä vapaudenikäväänsä iskemällä nokallaan +vankilan ristikkoseiniä. + +Hän tunsi nyt talon kaikki asukkaat. Hän oli oppinut muista erottamaan +lapset niiden erikoisen hajun ja puvun perusteella ja antautui +niiden kanssa tekemisiin mikäli ne hänessä luottamusta herättivät. +Eikä hän saanut niihin luottamusta niin paljon omien persoonallisten +kokemuksiensa kuin lasten erikoisominaisuuksien, niiden hajun, äänen, +puvun, liikkeiden, koon nojalla. Hän luotti vaistoonsa enemmän kuin +siihen mitä näki. Hän piti emännästä ja pienestä hiljaisesta tytöstä +enemmän kuin meluavasta ja vilkkaasta pikkupojasta, ja erittäinkin +enemmän kuin lasten karheaäänisestä isästä, jonka kudotun mekon joka +silmukka tuli tupakalle ja joka suustaan puhalteli saastuttavaa savua. +Tämä oli vastenmielisempää kuin se savu, mikä hänen sieraimiaan kiusasi +sinä päivänä, jolloin hänen punainen verensä helmeili hänen tuuhealla, +kirjavalla puvullaan. + +Hän odotti väsymättömästi vapautustaan, uskoen siihen koko +elämänrakkautensa täydellä voimalla, jonka vitkalleen saatu luottamus +häntä ympäröiviin olentoihin oli lisännyt kymmenkertaiseksi. + + * * * * * + +Hän eli pian jonkunlaisessa kuumeessa, jonka vallassa katseli +tavallisimpiakin toimia, joita näki suoritettavan, niitäkin joihin jo +oli tottunut ja joiden tarkotuksesta oli päässyt selville, yhdeltä +ainoalta näkökohdalta, antaen niille kokonaan toisen, halunsa +ja tarpeensa mukaisen merkityksen. Toiselta puolen selittivät +vanginvartijat tuon oudon vilkkauden, hyppelehtivän kepeyden, alituisen +lörpöttelyhalun kohtaloon tyytymiseksi ja aikoivat vihdoinkin toteuttaa +tuumansa ja antaa Hölpälle hänen lopullisen paikkansa perheessä. + +Molemminpuolisesta ymmärtämyksen puutteesta syntyi siis väärinkäsitys, +saattaen vangin äärettömän vaaralliseen tilaan, joka väkistenkin +joudutti kohtalokasta ratkaisua. + +Oli kolea iltapäivä lopputalvella. Sade ilma pakotti ihmiset +pysyskelemään seinien sisällä lämpimien huoneiden raukaisevassa +rauhassa. Mutta ulkona kävi maa paljaaksi, likaiseksi, harmaaksi, +sade piiskasi sitä, tuuli pieksi ilmaa ja luonto näytti hoippuvan +raskasmielisenä kuin juopunut, joka lähtee liikkeelle nukuttuaan +maantienojissa. + +Ikävä piiritti taloa, rasitti olennoita, tunkihe läpi seinien. +Vuodenaikain vaihtumisen tuska kajahti kumein äänin ihmisten sydämissä, +mutta Hölppä hyppelehti ilosta ja lörpötteli kuumekiihkoisena, mikä sai +hänen isäntäväkensä jouduttamaan tuumansa toteuttamista. + +Kohta avasi häkin oven käsi, jota Hölppä luuli odotetuksi +vapauttajaksi. Ja hän jo syöksyi oviaukkoa kohti, kun tuo käsi avasi +hänen yllään, kuten ennenmuinoin salametsästäjän käsi, uhkaavat, +lihaksiset, kavalat viisihaaraiset pihtinsä. + +Hölppä peräytyi häkin perälle, mutta käsi seurasi häntä itsepäisenä +ja hirveän näköisenä, ja kohta se taas leijaili hänen yllään kuin +petolintu, joka on saaliiseensa iskemäisillään. Tuskin Hölppä ehti +nostaa nokkaansa ja katsahtaa siihen, kun se todellakin laskeutui +ilkeänä ja paksuna, ympäröi hänet leveänä vyönä, puristi hänen +rintaansa ja selkäänsä ja veti hänet ulos häkistä vastustuksesta +huolimatta, veden vuotaessa kumoon kaatuneesta kulpposesta ja häkin +vieriessä lattialle. + +Mutta silloinpas Hölppä irtautui miehen käsistä räpyttäen rajusti ja +hätäisesti siivillään, puolustautui hurjasti nokallaan ja kynsillään ja +pyrähti äkkiä lentoon valoa ja vapautta kohti. + +Hurja isku, kivuntunne nokassa, haava rinnassa — ja hän putosi keittiön +kosteaan huuhdelaitteeseen kumoon kaatuvien ja särkyvien pöytäastioiden +sekaan. Sillävälin laskeutui käsi äskeistä kovemmin ja töykeämmin hänen +ylitsensä ja puristi häntä vimmatusti. + +Hölppä ei tiennyt mitään ikkunasta ja sen läpikuultavista +lasiruuduista, jotka läpäisemättömänä ja kavalana välimuurina erottivat +vapaan ulkoilman vankilasta. Hän oli hyökännyt lasia vastaan, joka +oli iskun kestänyt, ja ällistyneenä sellaisesta tuloksesta laskenut +siipensä kokoon töksähtäen raskaasti alas. + +Nyt piteli mies Hölppää vihaisena käsissään puristaen häntä hurjasti +kuin aikoisi vankinsa tukahuttaa, ja Hölppä, joka nyt ymmärsi että +häntä ei lasketa vapauteen, luuli viimeisen hetkensä lyöneen. + +Hän pyristeli kaikin voimin vastaan, koettaen tarrautua kynsillään +noihin koviin käsiin jotka pitelivät häntä vankinaan, mutta pääsi pian +selville siitä, että hänen ponnistuksensa olivat turhat kuten ennen +onnettomalla kentällä. Hän vavahti joka sulassaan nähdessään vaimon +käsissä kiiltävät sakset, jotka avautuivat kuin suuri, petollinen nokka +ja sulkeutuivat kaameasti viuhahtaen. + +Tuo nokka se hänet tuhoaa. + +Oudot kädet kääntelivät, likistelivät häntä ja jäykistivät hänet +liikkumattomaksi. Kohta tunsi hän pyrstössään julmaa tuskaa, ikäänkuin +suuret pyrstösulat, joilla hän ohjasi lentoansa, olisivat joutuneet +hammasrattaiden väliin ja käännähtäneet kiinnekohdassaan ennen +irtaantumistaan. + +Sitten tuli siipisulkien vuoro. Hän tunsi vuorottain oikean ja vasemman +siipensä kauheassa nipistyksessä turtuvan, sitten kuuli hän kuivaa +narskahdusta, jota seurasi pienten, kepeäin esineiden putoamisesta +syntynyt heikko kahina. + +Samassa alkoi hän miehen kouran puoleksi tukahuttamana korista +kaameasti kuin teurastettava kana henkihieverissään. Hän odotti +loppuiskua eikä epäillytkään — vaikkei hänellä siitä ollut vähintäkään +kokemusta — että se olisi juuri kokemaansa sanomatonta tuskaa vieläkin +vihlovampi. + +Äkkiä lakkasi puristus, hänen ymmärtämättään minkätähden, ja ainoastaan +pahoinpidellyissä sulissa tuntui yhä vielä kovaa kipua. Ällistyneenä +huomasi hän olevansa pöydän kulmalla, ja ympäriltä kuului talonväen ja +kapakassa-kävijäin ivallinen pilanauru, jota hän kerta kaikkiaan ei +ymmärtänyt. + +Tapahtunutta selvittämättä hän hypähti koholle, levitti siipensä aikoen +uudelleen kaikesta huolimatta täyttä vauhtia lentää ikkunaa kohden. +Mutta hänen voimattomat siipensä — päinvastoin kuin lammella sattuneen +onnettomuuden tapahtuessa — eivät häntä kohottaneetkaan lentoon. Hän +putosi jälleen raskaasti pöydälle ympärillä-olijain purskahtaessa +entistä rämisevämpään nauruun. + +Kauan räpytteli hän katkottuja siipiänsä, mutta turhaan: hän ei päässyt +kohoomaan. Jalat, jotka edelleen olivat käyttökelpoiset, suorittivat +kyllä tuon alkuhypyn, joka tavallisesti oli niin siro, mutta nyt +naurettavan kömpelö. Ja tuo silvottu lintuparka ravisti turhaan +päätänsä, jalkojansa, vartaloansa, ikäänkuin esittäisi surullisen +naurettavaa tanssia, mutta ainoana tuloksena oli ärsyttävät, rähisevät +naurunhohotukset. + +Silloin selvisi hänelle, että jotakin oli muuttunut, että juuri +äskettäin avattiin kuilu hänen ja vapauden välille, että hän ei enää +voinut lentää eikä paeta, että oli auttamattomasti vankina. Ja hän +pakeni kuin hurjan epätoivon puuskassa suljettua häkkiänsä kohti, +ja kun ei päässyt sisälle, kiersi sen ylt'ympäri, kyyristyi sen taa +ristikkoja vasten, painoi päänsä katkottujen siipien suojaan ja +kieltäytyi itsepäisesti iltapäivän pitkään syömästä, juomasta ja +liikkumasta. + +Ihmiset hänen ympärillään käyttäytyivät kuin olisivat sairasta +oppimassa, tuumaillen ja puhellen keskenään vakavina. Hän antoi heidän +puhella ja kulkea ohitseen vähääkään heistä piittaamatta, ilmaisten +pohjattomia kärsimyksiään ainoastaan pörristämällä höyheniänsä +värisevänä ja ikäänkuin viluissaan, merkiksi, että sanomaton epätoivo +vapisutti turvatonta, silvottua lintuparkaa. + + * * * * * + +Mutta Hölppä oli vielä nuori ja hetkellisiä olivat hänen vaikutelmansa, +tunteet aivojen tasalla. Yöunesta herättyään — hän oli näet kaikesta +huolimatta nukkunut — ei hän ollut täydelleen unohtanut kohtaloansa ja +vankeuttansa, mutta tyydyttämätön ruokahalu ja huoli turvallisuudesta +olivat epätoivon vaimentaneet. Hän söi siis kakkuja ja muita herkkuja, +joita hänelle tarjottiin; hän joi kulpposesta raikasta vettä, jota +hänelle siihen kaadettiin, ja hänen sopimattoman uteliaana hypellessään +pöydältä pöydälle, huoneesta toiseen haihtui tuska vähitellen. + +Hän tutki kaikkea aivan turhantarkan huolellisesti. Mutta kukapa +voisi varmaan sanoa, minkä tarpeiden kannalta hän esineitä arvosteli? +Oli varmaan sellaisia, joita saattoi syödä; sitten vetivät kiiltävät +esineet puoleensa hänen huomionsa, vedoten hänen vaistomaiseen, +vaaralliseen ja vastustamattomaan uteliaisuuteensa. Enimmät esineet +huvittivat häntä vain uutuudellaan, toisinaan niiden paikka kiinnitti +epämääräisesti hänen huomiotansa, toisinaan taas se aivan erikoinen +hyöty, joka hänellä niistä saattoi tilapäisesti olla. + +Hän rupesi pian erityisesti suosimaan pöytää, jolta hänelle makeat +suupalat putoilivat. Siellä kiiltelivät metalliset pöytäkalut, +teräsrautaveitset, viinin ja marjamehujen lämpimät värit loistivat +kirkkaina ja valo heijastui säteilevänä maljojen pinnasta. + +Ruuan aikana kierteli hän aterioitsevien ympärillä pää kallellaan ja +sivulleen kääntyneenä. Hän seurasi aterioitsevien liikkeitä, kuunteli +ja odotti, että joku heistä kutsuisi häntä rääpiäisille. Hänen +tajunnassaan oli syönnin hekuman mielikuvaan pian alkanut liittyä +hänen kaksitavuinen Hölppä-nimensä yhdeksi käsitteeksi. Kun hän kuuli +nimeänsä mainittavan, käänsi hän tähystelypaikassaan päätään tarkan +täsmällisesti suoraan sitä kohti, joka hänen nimensä lausui, hyppi ja +juoksi sen luo siiventyngät levällään juoksua helpottaakseen ja kulkua +jouduttaakseen. + +Hän hääräili pöydän ympärillä seuranaan Pyry-koira, jota hän ei juuri +pelännyt, sekä Mirri-kissa, jonka käynti oli pehmeätä, korvat erittäin +herkät, sieraimet värähtelevät ja häntä alituisessa liikkeessä. Mirrin +terävää kynttä hän pelkäsi vielä nytkin, vaikka kumpikin heistä oli +salaa suostunut toista suvaitsemaan. Tämä suostumus oli syntynyt +erään hurjan ottelun jälkeen, jossa he olivat oppineet kunnioittamaan +toisiaan, harakka kissan kynsiä, tämä taas edellisen vahvaa nokkaa. + +Sitten alkoivat päivät vieriä yksitoikkoisina ja harmaina keskellä +yltäkylläistä, hyvänmakuista ja vaihtelevaa ravintoa, ja vankeuden ensi +päivien syvä, epätoivoinen tuska vaimeni vähitellen sekä tupakansavun +täyttämän huoneen raskaan, raukaisevan lämmön että alituisen, uutteran +herkuttelun vaikutuksesta. + +Ulkomaailma, katu, aurinko olivat häneltä vielä kielletyt, mutta hän +oli ne melkein unohtanut, ja ainoastaan uinuva vaisto sai hänen vielä +aina herätessään räpäyttämään siipitynkiänsä kuin yrittääkseen luvatta +lähteä lentoon ja ilmaistakseen kadotetun vapauden ikävää. + +Hän tunsi keittiön rauhaisat sopukat, tunsi turvapaikan uunin takana +kivisen tuhkapesän lähettyvillä alempana leivinuunin suuta; hän tunsi +ne paikat, mistä saattoi tehdä pilaa Mirristä ja nipistellä Pyryä +tarvitsematta peljätä edellisen kynsiä ja jälkimäisen hampaita. + +Muuten hänen pilailunsa Pyryn kanssa ei koskaan mennyt yli sen +leikillisyyden, mikä on suvaittua hyvien tovereiden kesken. Pyry +oli heti heidän ensi kertaa kohdatessaan haistellut häntä kauan, +sieraimet värähtelevinä, tuuppaillutkin hiukan kuonollaan, mikä kaikki +ilmaisi sangen hienoja tunnevivahduksia ja samalla oli jonkunlaisena +varotuksena. Tämän pohjalla oli hän harakasta muodostanut käsityksensä +ja tunsi melkein välinpitämätöntä tai pikemmin passiivista sääliä tuota +vangittua, surkastunutta villiolentoa kohtaan, joka ei edes kelvannut +syötäväksi ja oli kykenemätön häntä vahingoittamaan. + +Pyry, ajokoira, harrasti vain karvaisen otuksen metsästämistä; +ainoastaan paremman puutteessa, poikkeustapauksissa, hätätilassa, +ahdisti hän peltopyitä ja viiriäisiä. Mitä laulu- ja mustarastaisiin, +harakoihin ja muihin metsälintuihin tulee, hyi! ne eivät hänelle +kelvanneet. + +Kun Hölppää nykyään vaivasi ylenpalttinen ikävä tai kun hänen hyvä +tuulensa paisui yli äyräittensä, tarttui hän salavihkaa takaapäin +nokallaan koiran hännänpäähän, nipisti sitä hiukan, pujahti piiloon ja +tuli hetken kuluttua uudelleen näkyviin. Pyry taas, joka oikeastaan +ei ollut kovinkaan kyllästyksissään eikä suutuksissaan, vilkaisi +häneen syrjästä suurella, pyöreällä silmällä, ärähti tai uhkaili äkkiä +hampaillaan hälväisten, tekemättä hänelle milloinkaan vähintäkään +pahaa. Näin käyttäytyi hän muutoin lapsiakin kohtaan, joihin oli +tottunut. + +Hölppä ei näin uskaltanut vehkeillä Mirrin kanssa, ja jos sattumalta +syntyi riitaa herkkupalasta, peräytyi hän viisaasti annettuaan +viholliselleen itserakkautensa tyydykkeeksi muutaman aimo näpsäyksen, +kuten kohtuullista olikin. + +Hän pelkäsi suuresti juomareita, joiden isot kädet häntä +kauhistuttivat, ja ylipäätään hän ei pitänyt siitä, että hänet otettiin +kädelle, sillä isäntä uudisti saksineen ensimäisen leikkauksen, joka +Hölpältä lopullisesti oli sulkenut ilmojen tien, alussa joka viikko, +myöhemmin joka toinen, peläten harakan salaa pääsevän karkuun. + +Kun Hölppä näki miehen tarttuvan tuohon viuhahtavaan, kiiltävään +metallinokkaan, alkoikin hän lymyillä missä vain luuli olevansa muilta +salassa tai saavuttamattomissa: huonekalujen alla, pimeissä ja ahtaissa +loukoissa, ainapa jousipatjain vieterein lomissa, jolloin oli pakko +mullistaa kaikki sänkyvaatteet häntä pyydystettäessä. Silloin syntyi +huoneessa sanomaton sekasorto, mahdoton mylläkkä. Lopulta oli talossa +syntynyt päätön takaa-ajo, sillä kun Hölppä huomasi, että hänet oli +löydetty ja että hän oli kiinni joutumaisillaan, etsi hän paossa +pelastustaan. Vasta neljännestunnin kuluttua, juostuaan ristiinrastiin, +kun jo voimat olivat lopussa ja sydän löi rajusti, antautui hän kiinni +pikku tytölle, jonka tiesi vähemmän raa'aksi ja sääliväisemmäksi +kuin muut. Mutta pienokaisen täytyi jättää hänet miehelle, ja Hölpän +oli pakko alistua kohtaloonsa nyt niinkuin ennenkin, tuohon siipien +tuskalliseen ja häpäisevään leikkaukseen. + + * * * * * + +Sillävälin saapui kevät. Aurinko tunkeutui talon huoneisiin murtautuen +läpi höyryharsojen, tanssittaen säteittensä ympärillä pölyhiukkasia, +valaisten koreaväristen seinäalmanakkojen vanhoja kehyksiä, leikitellen +kiillotetuilla pinnoilla, laskeutuen mielihyvin pullojen kyljille +ja liemimaljojen pinnoille, jotka loistivat kuin juopuneen viinistä +hehkuvat pöhöttyneet posket. + +Tänään oli Hölppä tavallistaan vilkkaampi, kuumeisempi, ja hyppi +entistä enemmän. Usein hypähti hän ikkunalle asti, näppäillen nokallaan +kovia lasiruutuja mitään ymmärtämättä ja hengitti joka huokosellaan +tätä luonnollista lämpöä, josta hän niin pitkän ajan kuluessa oli +vieraantunut. + +Hän ei ollut koskaan uskaltanut mennä ulos ovesta, sillä joka kerta, +kun se äkkiä naristen, humahtaen työntyi auki, pilkisti oviaukosta +ovipielien kehyksien välitse erään kotiolion juron näköinen naama. Tätä +oliota hän aina epäili ja pelkäsi sen painavaa ja huojuvaa massaa. +Sen hyllyillä tärisivät vadit, lasit ja pullot arasti ja pelokkaasti +kalisten. + +Ehkäpä esineetkin tunsivat pelkoa, koskapa ne natisivat ja vapisivat, +kun ihminen niitä lähestyi polkien lattiaa suurilla naulapohjaisilla +kengillään. + +Hän tahtoi päästä ulos ikkunasta. Se avattiinkin hänelle eräänä +kirkkaana toukokuun päivänä puolenpäivän aikaan.. + +Kun hän ikkunan ulkoreunalla muutti äkkiä toiseen ilmapiiriin, siirtyi +keittiön epäterveellisestä ja löyhkäävän raskaasta ilmasta puhtaaseen, +raikkaaseen kevätilmaan, tunsi hän melkein samaa kuin ennen huoneeseen +hautautuessaan. + +Kun hän nyt oli tottumaton valoon, puhtaaseen ilmaan, äärettömään +avaruuteen, jossa hän ennen liikuskeli, häikäisi se hänen silmiänsä, ja +hän vaistomaisesti pelkäsi unohdetun, etäisen, melkein vieraan maailman +jälleennäkemistä. + +Mutta tätä tunnelmaa ei kestänyt. Sydämensä syvimmässä oli hänellä +elävänä säilynyt rakkaus avaruuksiin ja villieläimen vaisto, nimittäin +tarve elää elämänsä vertaistensa parissa eikä muukalaisten keskellä. + +Olemuksen syvyyksistä kohoava hämärä muisto pyyhkäisi hyökyaallon +tavoin hänen mielestään kaiken tapahtuneen ja hänen vapisevat siipensä +avautuivat levälleen kohottautuakseen lentoon metsää kohti. + +Raskaasti putosi hän maahan ällistyen putoamistaan, jota ei ollut +osannut aavistaa. Nyt muisti hän asemansa, jonka hän innostuksen +huumeessa oli unohtanut, ja tunsi pohjatonta epätoivoa, jota vastaan +tahtoi taistella. Metsä oli etäällä auringon puolella; varmasti hän +sinne kumminkin menee, juoksee jaloillaan, räpyttää siiventyngillään ja +on vapaa! Ja hän läksi. + +Mutta tuskin oli hän ottanut kymmentä hyppäystä, kun kadun rähinä ja +liike häntä alkoi kauhistuttaa. Eläimiä, joita hän ei milloinkaan ollut +nähnyt läheltä eikä alhaalta päin: hevosia ja härkiä, jotka laahasivat +perässään vihlovan rämiseviä rautaesineitä, kulki uhkaavan näköisinä +lähettyvillä, hirnuen ja mölisten; miehiä, heiluva ruoska kädessä +tuli näiden jälessä kimeästi huutaen; poikasia, jotka viskelivät +kiviä, kulki kirkuen häntä kohti: kaikkialla oli vaaraa, ruhjoutumisen +ja kuoleman uhkaa. Lakkaamatta vaihtuva läpäisemätön joukko sulki +häneltä tien, kuolema vaani häntä täällä, pojat viskelivät häntä +kohden kiviä tullen yhä lähemmäs; täytyi mitä kiireimmiten paeta +turvaan. Tämä oli hänelle tuskallista; hän tuli takaisin sisälle ja +riensi synkkänä ja epätoivoisena piiloutumaan uuninsuun alle lähelle +kivistä tuhkasäiliötä, jossa pysyi koko päivän liikkumatonna ja yhtä +lohduttomana kuin sinä iltapäivänä, jolloin isäntä oli häneltä siivet +katkonut. + +Unen mukana vaimeni kumminkin tuska, ja seuraavana päivänä ilmestyi hän +näkymättömän voiman vetämänä ikkunalaudalle, epäilevänä ja alistuneena +tarkaten huolellisesti tuota rajotettua alaa, jossa hän vasta voisi +vaaratta vapaana liikuskella. + +Taloon ei päässyt suoraan kadulta. Sinne vei kahden rakennuksen +välinen pieni kuja, leveän polun tapainen, kivien reunustama, joiden +välitse pisti esiin hyvätuoksuista ja voimakasta tuuheaa ruohoa. Mutta +oven edessä, asuinrakennuksen ja vaunuvajan välissä, joka oli avoin +muilta sivuilta paitsi kujanpuoleiselta, levisi koko laaja, melkein +hiekaton piha, jonka lyhyt nurmi paikotellen kiilteli kuuraisena. Pihaa +rajotti pohjoispuolella jättiläismäinen lantatunkio, josta ruskahtavaa +nestettä tihkuili mustiin ojiin, jotka ympäröivät sitä kuin vallihaudat +entisaikojen läänityslinnaa. + +Sen ikkunan alla, minkä laudalla Hölppä oleksi, oli suuri, +nelikulmainen, kolmen kömpelön jalan tukema penkki, josta kohosi +pyörätahko viikatteitten hiomista varten; hän hyppäsi sinne päästäkseen +loukkaantumatta maahan eikä huomannut tässä ensimäisessä seikkailussa +suoranaista vaaraa. + +Hän liikuskeli silloin varovasti koko pihalla ja vaunuvajassa, tutki +kotopaikkoja, käänteli laudanpalasia, pyöritteli kiviä ja kulki +yhtäpäätä lyhyin hypyin ajopelien aisalle, voidakseen tarpeeksi +korkealta ja eri paikoilta katsella sitä seutua, jossa hän tuli +päivänsä viettämään, ja tutustuakseen mahdollisimman nopeaan niihin +esineisiin, joiden kanssa joutui tekemisiin. + +Mirri istui korvat vaakasuorana kynnyksellä, joka keskeltä oli +puukenkien ja nahkasaappaitten suurten pohjanaulojen kuluttama, +vaanimassa — vaikkei siltä näyttänyt — sisältä kuuluvaa melua ja +katseli välinpitämätönnä Hölppää. + +Kukon kiekuna säikäytti Hölppää aluksi siihen määrin, että hän +piiloutui liiterin puupinojen taakse; mutta hetken kuluttua tuli hän +sieltä esille nähdessään, ettei kukko ollut lähtenyt häntä ajamaan. +Ja huomattuaan, mistä tämä tyhjänpäiväinen rähinä lähti, pysyi hän +muutaman hetken paikoillaan ihmetellen, kuinka niin pieni lintu saattoi +kurkustaan päästää niin monenlaisia ja kauas kantavia ääniä. + +Hän tutki kukkoa kauan, luullen tässä olevan huiputusta tai metsästäjän +houkutuspilliä tai selvä-äänistä hyypiää muistuttavaa petosta. Hän +kierteli Kukkelikuuta, joka harjakoristeen ja helakanpunaisten helttain +heiluessa katseli häntä välinpitämätönnä kuten ainakin sellaista, joka +ei ensinkään kuulunut hänen haaremiinsa. + +Kun Hölppä oli tullut selville siitä, että kukko oli oikea ja elävä, +jäi hän hiukan ällistyneenä paikalleen seisomaan, ja vähitellen läheni +hän kukkoa arkaillen sitä kuin eriskummallista ja ongelmaista olentoa. + +Vasta myöhemmin, kun hän oli tarkoin tutkinut sen liikkeitä ja päässyt +ymmärtämään sen elämää, alkoi hän sitäkin kohtaan tuntea samaa +halveksivaa vihaa, jota hän tunsi sensukuisia lintuja kohtaan. + +Tästä lähtien eli hän puolittain pihalla puolittain sisällä, kävellen, +nuuskien joka sopen, tarkaten kaikkea mitä tapahtui ulkona, vilkaisten +kadulle, tutkien hartaasti mitä löytyisi pienten puunkappaleiden alta, +kiiveten mahdollisimman korkealle ja väijyskelevän varpusia, jotka +herättivät hänessä sekavia ja epämääräisiä tunteita: epämääräistä +kateutta, milloin hän näki niiden vapaina lentelevän, ja halveksumista, +milloin näki niiden tahallaan ihmistä lähentelevän. Hän yritti tappaa +niitä näppäillen niitä rivakasti nokallaan, mutta nämäpä eivät +ensinkään antautuneet tähän leikkiin, ja vaikk'eivät vähintäkään +pelänneet kanoja, välttelivät ne häntä huolellisesti. + +Hän ei uskaltanut liian paljoa antautua tekemisiin Kukkelikuun eikä +tämän kanojen kanssa, jotka koosta päättäen saattoivat tappelussa vetää +hänelle vertoja; sitäpaitsi näki hän niiden olevan ihmisen vankeja, +eikä hänellä vielä tähän aikaan ollut tuota rotua, kuten varpusia +kohtaan, selviä vihan aiheita. + +Mutta mikäli auringonvalo kävi lämpimämmäksi, mikäli ilma täyttyi +tuoksuilla ja puut rupesivat viheriöimään, syntyi hänessä epäselvä +juopumustila, joka hämmensi häntä ja ilmeni pian käsittämättömänä +suuttumuksena kanoihin, joiden hän näki kieppuroivan pölyssä, tonkivan +tunkiolla ja pakoilevan kukkoa. Mikähän hänessä saattoi synnyttää tämän +kylmän ja kiihtyvän vihan? Kanat eivät olleet vapaita eivätkä Mirrin +tavalla riidelleet häneltä isäntäväen pöydältä pudonneita herkkujen +jätteitä. Ei!... Hän jätti ne kumminkin rauhaan katsellen niitä vain +karsaasti. Mutta eräänä aamuna purkautui tämä viha tuoden selvästi ilmi +hänen salaiset ja tiedottomat vaikuttimensa. + +Niinkuin kaikilla metsän linnuilla, niinkuin melkein kaikilla +eläimillä, sai kevät Hölpänkin suonissa veren kiihkeämmin virtaamaan. +Jos hän olisi ollut vapaa, olisi hän harakkasiskojensa tapaan nauttinut +korkeissa puiden latvoissa tai lehtiholveissa lemmensyleilyyn +alistumisen täyttä iloa; hän olisi kiihottanut koirasten halua, olisi +yllyttänyt niitä toisiansa nokkimaan ja onnellisena vaappuvassa +asennossa antautunut kukkaisella oksalla voittajan syleilyyn. Hän ei +ollut milloinkaan ruumiissaan tuntenut tuota hekuman tunnetta, jonka +vallassa etsitään koiraan seuraa ja lemmentäyteisinä piipitetään häntä +luokseen. Ja koska hänellä ei ollut tarkkoja muistoja eikä silmäin +edessä esimerkkejä ja oli kaukana syntymäpaikoiltaan, tunsi hän +ainoastaan hämärästi hääsyleilyn tarvetta, joka olisi ilmieläväksi +vironnut, jos hänellä olisi ollut edessään toverien esimerkki tai +ympärillään liehakoivia kilpakosijoita. + +Senpätähden hän, huomatessaan Kukkelikuun häärivän Tupun ympärillä ja +aavistaen outoa iloa, josta hän väärin oli vierotettu, tunsi katkeraa, +tiedotonta kateutta, joka vain odotti tilaisuutta puhjetakseen. + +Astuen alas lantatunkiota höyhenet pörröllään syöksyi Kukkelikuu pää +vaakasuorana, kaula ojona, siivet levällään kulkua jouduttaakseen, +kaikin voimin pakenevaa Tupua kohden, ikäänkuin tämä olisi aikonut +olla osottamatta alamaisuuttaan, johon kukko tahtoi hänet väkivallalla +pakottaa. Juoksu loppui lyhyeen. Kun kana tunsi olevansa kiinni ja +kun ei enää ollut epäilemistäkään mikä kohtalo häntä odotti, painui +hän maahan jaloilleen, hajottaen keskimäiset pyrstösulkansa pyrstön +levittäytyessä vaakasuoraksi viuhkaksi. + +Kukkelikuu hyppäsi raskaasti hänen selkäänsä vetäen kokoon jalkojaan, +pörristäen kaulaa, nipisti nokallaan kanan kaulahöyheniä kuin olisi +niitä purren suudellut ja laski pyrstöpuolen alas. Hetken kuluttua +nousi hän pystyyn keikailevana, räpyttäen silmiään, harja pystyssä, +taivutti kaulan kaarevaksi ja lähti korskeana tiehensä. Tupu, vieläkin +hämmennyksissään seikkailusta, ravistelihe kuin nainen, joka juur'ikään +on tyhmästi liannut hameensa teolla, jota on paras pitää salassa, ja +kiillotti nokallaan hankaantuneita höyheniään, mikä hänen mielestään +oli välttämätön toimenpide. + +Hän oli näin pukuaan korjaamassa kun Hölppä, joka uteliaana oli +tarkannut kaikkea tätä menoa, syöksyi minkä jaloista läksi hänen +kimppuunsa, täynnä vaistomaista suuttumusta ja mustasukkaisuutta. +Ankarasti alkoi hän nokallaan löylyttää Tupua, joka ei tästä mitään +ymmärtänyt, vaan tyhmyyttään ja arkuuttaan läksi pakoilemaan +vihollista. Tämä yltyi pakenevaa takaa-ajaessaan ja näykkiessään yhä +kiihkeämmäksi eikä pysähtynyt, ennenkuin itse oli tästä tavattomasta +hakkaamisesta lopen uupunut. + +Jok'ikinen takapihan Tupu sai vajaan viikon kuluessa kokea Hölpän +nokan lujuutta ja hänen kaulalihaksiensa kestävyyttä. Hän oli +välinpitämättömän näköisenä kävelevinään tai leikkivinään, ja hetkellä, +jolloin kanat vähimmin osasivat hyökkäystä odottaa, hyppäsi hän +hurjana heidän kimppuunsa, ponnisti ylenpalttisesti voimiaan heitä +takaa-ajaessaan ja löylyyttäessään ja iloitsi siitä, että edes näin sai +pakottavan lemmentarpeensa tyydyttää. + +Hän alkoi Tupuille antaa ylimääräisiäkin selkäsaunoja, koettaen saada +ne ahdistetuksi johonkin nurkkaan, jossa ällistynyt pakolainen otti +vastaan löylytyksen pörristäen höyheniänsä, varoen päätään ja heikosti, +tukahtuneesti kaakattaen tuskissaan ja peloissaan. Eikä tuo pitkällisen +kotiorjuuden lopen masentama eläin typeryydessään yrittänytkään +vastustaa näin rohkean päättäväistä hyökkäystä. + +Kaikki olisi käynyt hyvin ja Hölppä olisi kauan pysynyt Tupujen +tunnustettuna voittajana, jollei hän eräänä päivänä puolenpäivän +tienoossa, jolloin kanat olivat koolla nokkimassa emännän heille +ripottelemia jyväsiä, olisi halunnut jatkaa urotöitään ja hyökännyt +yhden kanan kimppuun. Siitä koitui hänelle pahaa. Koko kanalauma, +tuntiessaan näin koolla ollessaan voimansa, hyökkäsi siskon puolesta +kaulat lyhyinä Hölpän kimppuun ja rupesi joukolla ja anteliaasti +suorittamaan velkaansa, maksaen takaisin ne nokaniskut, joita hän +oli heille jakanut. Siinä syntyi mellakka: päät kohosivat, jyvät +unohtuivat, höyhenet pörristyivät, siivet pullistuivat, ja hätäiset +ja lyhyet vihanpurkaukset, jotka pääsivät ilmoille kaikista noista +eteenpäin ojennetuista nokista, saivat aikaan sanoinselittämättömän +kaakatuksen. Kun Tuput tiesivät lukumääränsä ja kiitetyn yhteistuntonsa +antavan heille voimaa, hyökkäsivät he Hölpän kimppuun löylyttäen häntä +kaikin voimin. Hölppä syöksyi tätä uhkaavaa laumaa pakoon. Mutta +vihainen joukko riensi hänen kintereillään, toiset yrittivät tarttua +Hölppään, toiset iskeä häntä nokallaan, kiskoen häneltä irti höyheniä +ja lyöden reikiä hänen ihoonsa. + +Talon ovi oli auki. Hölppä painui sisälle ja hänen perässään tulla +töytäsi kiukun vimmassa koko vihainen, kostonjanoinen lauma, joka hänet +auttamattomasti olisi repinyt kappaleiksi, jolleivät miehet olisi +kavahtaneet pystyyn katsomaan tätä äkkiarvaamatonta hyökkäystä ja +ajamaan kaakattavaa laumaa pakosalle. + +Senjälkeen Hölppä ei enää löylytellyt Tupuja. + + * * * * * + +Sadepäivinä hän oli ravintolan isäntäväen sulona ilahduttaen +heitä vikkelillä liikkeillään, huvittavalla uteliaisuudellaan ja +naurunsäkätyksellään. Hän otti vastaan kaikki mitä hänelle heitettiin, +olipa se syötäväksi kelpaavaa eli ei, ja, kuten kulloinkin päähän +pisti, söi sen tai kätki johonkin nurkkaan lankun tai kevyen kiven +alle. Pihalla ei enää ollut puunkappaletta, jonka suojasta ei löytynyt +leivän-, sokurin- tai perunanpalaa, vieläpä kuparirahojakin, joiden +löytö oli talon nulikoille sangen mieluinen yllätys. Ihmeteltiin, miten +nämä kätköt, joita kanat käyttivät hyväkseen, olivat syntyneet, sillä +harvoin kävi niitä Hölppä tarkastamassa, jolla ei milloinkaan ollut +nälkä ja jota nuo pienet kiillottomat kuparirahat eivät erikoisesti +hurmanneet. + +Mutta hopeiset pöytäkalut, terässakset, miehen kello häntä viehättivät. +Ihmeteltävästi arvasi hän, että isäntäväki olisi kurittanut häntä, jos +hän niitä anasti heidän nähtensä. Kun hänelle sattui vastustamaton +anastamispuuska ja oikein erikoinen itaruuden tuuli, odotteli hän +hetkeä jolloin olisi yksin, varastaakseen ja kätkeäkseen haluamiansa +kiiltäviä esineitä. Näin varasti hän useita hopeisia pöytäkaluja, +kuljettaakseen ne puuvajan perälle suureen kuoppaan risuaidan suojaan, +jonne hän tästä puoleen vei kaikki hiukankin kiiltävät esineet, joita +sai siepatuksi. Näin hän tietämättään eräänä päivänä aiheutti tappelun, +joka oli vähällä päättyä surullisesti. + +Eräänä sumuisena iltapäivänä kuljeskeli hän joutilaana pöytien alla, +etsien esineiden seasta jotakin, joka auttaisi häntä leikin tai +vehkeilyn alkuun, kavahtaen joutumasta juopottelijain poljettavaksi, +jotka siellä kuluttivat aikaansa kallistellen laseja ja juttuja +kertoillen. + +Siellä oli heitä neljä tai viisi pyöreän pöydän ympärillä, +lynkäpäisillään pöydän vahaliinalla, jolle viiniä oli läikkynyt. +He lörpöttelivät ja nauroivat, aikalailla liikutuksissaan, melkein +päihtyneinä, kilistellen laseja ja pulloja. Jo parikymmentä kertaa +olivat he vähällä tarttua toinen toisensa tukkaan jostakin muka +loukkaavasta sanasta tai likaisesta jutusta, jossa — kiihtyneessä +tilassaan kun olivat käyneet epäluuloisiksi — olivat huomaavinaan +häpäiseviä salaviittauksia. + +Kyllästyneenä näihin juomavieraisiin käski isäntä heitä maksamaan +juominkinsa ja lähtemään tiehensä, lujasti kieltäytyen enää heille +mitään antamasta. + +Vähäsen vielä sovintoa hierottuaan ja tyhjennettyään lasinsa, veti +heistä muuan, joka oli toisia päihtyneempi, taskustaan esiin suuren, +monivärisen nahkakukkaron, jonka hihnoja hän hitaasti aukoili, ja otti +sieltä esille kahdenkymmenen markan kultarahan, jonka aikoi laskea +kapakan isännän käteen. Hölppä hyppeli yhä lattialla melkein miehen +jaloissa. Pahaksi onneksi pääsi kultaraha paksujen, pitkäaikaisesta +juopottelusta pöhöttyneiden sormien lomitse liukumaan ja putosi +lattialle. Juopunut työnsi tuoliaan taapäin saadakseen riittävästi +tilaa kumartumaan ja ottamaan maasta rahan. Hän ei nähnyt mitään. +Toiset olivat meluten vieneet säärensä hajalleen ja Hölppä mennä +vilisti, kuin olisi tästä rähinästä peloissaan, nokka pystyssä ovea +kohden. Ei kukaan häntä huomannut. Juopunut haki, kiroili; toisetkin +kumartuivat etsimään; isäntä ja emäntä tulivat myös lähemmäs ja +tutkivat terävin katsein lattianrakoja. Ei näkynyt mitään. Raapaistiin +tulta, sytytettiin kynttilä. Ei näkynyt mitään. Juopunut kiroili +kovemmin, ärjyi, suuttui. Hän oli kyllä ottanut esille kahdenkymmenen +markan kultarahan — jonkun oli täytynyt ottaa se. Ei käynyt päinsä +tehdä tällaista pilaa juomavieraalle tai ystävälle! Toiset juopuneet +vakuuttivat viattomuuttaan, hän myönsi heidän olevan syyttömiä +ja syytti isäntää, joka oli käskenyt heidän poistua. Miksikähän +hän käskikään heidän mennä ulos? Silloin alkoi sadella kirouksia, +uhkauksia, huutoja; kuului korvapuustien läimäyksiä, nyrkkejä +heristettiin, lakit lentelivät ilmassa, nenät vuotivat verta; pöytä +huojui, läkkituopit ja lasit menivät kumoon pelottavassa sekasorrossa +miesten verisesti otellessa, repiessä ja iskiessä toisiaan ja +ulvoen vakuuttaessa viattomuuttaan; emäntä kohotti kätensä taivasta +kohti ja lähetti hakemaan naapureita erottamaan näitä miehiä, jotka +iskivät toisiaan aivan umpimähkään eivätkä oikeastaan tienneet, miksi +tappelivat. + +Koska kultarahaa ei milloinkaan näkynyt, päätteli ravintolan isäntä, +että juopunut ei ollutkaan ottanut kukkarostaan mitään, että hän oli +avannut sen vain etsiäkseen tappelun aihetta, ja kaikki yhtyivät häneen. + +Hölppä yksin tiesi asian oikean laidan. Hän lähti niin äkisti pihalle +sentähden, että hänellä oli nokassaan kultaraha, jonka hän oli +siepannut juopuneen kengältä samassa kun se oli siihen ääntä antamatta +pudonnut. + + * * * * * + +Näihin aikoihin eräs juomavieraista sai päähänsä tuon Hölpälle tuhoisan +tuuman: jospa sen opettaisi juomaan viiniä! + +Tuuma oli hankala toteuttaa, koska Hölppä tunsi voittamatonta epäluuloa +sekä viinin hajua että sen väriä kohtaan. Täytyi käyttää petosta ja +vedota harakan hyvin tunnettuun herkutteluhaluun. Eräänä päivänä oli +Hölppä pöydällä, jonka ääressä eräs juomavieras istui jakaen harakan +kanssa sokerileivän, jolle tämä oli ahne. Silloin pudotti mies kuin +vahingossa lasiinsa, johon oli kaatanut enimmäkseen valkoista, hyvin +sokeripitoista viiniä, palan, jota tarjosi Hölpälle. Tämä lähestyi +lasia ja epäluulostaan huolimatta nokki pieninä murusina sokerileivän, +sillä se oli mennyt palasiksi, maistaen näin samalla sokeroitua +nestettä, joka hänestä tuntui oivalliselta. Kun mies sitten hetkisen +perästä tarjosi lasin ilman sokerileipää, tulikin hän sitä hotkien +juomaan, palasipa sitten houkuttelemattakin lasin ääreen useita kertoja +peräkkäin. + +Huomaamatta väritettiin neste ja sokeriannosta vähennettiin, niin +että jonkun ajan kuluttua Hölppä joi pelkkää viiniä ja syvästi +halveksi raikasta vettä, jonka pinnalla pölyhiukkaset harmaana kuorena +uiskentelivat. + +Viinin ensimäiset vaikutukset Hölppään olivat omituiset: se lörpötteli +päivät päästään hyppien pöydältä toiselle, näykkien juomavieraita, +iskien niitä nokallaan, hääri sitten ivanhaluisen näköisenä Mirrin +edessä, joka häntä katseli viikset oikosenaan, korvat nurin ja astui +heti julkeasti nykimään hännästä Pyryä, joka ärähti hänelle tavallista +kovemmin, ilmaisten näin selvästi, että tätä ilveilyä oli tarpeeksi +kestänyt. + +Ällistyneenä tästä läksytyksestä, asettui hän seisomaan jalat +haarallaan kohottaen hiukan siipiänsä niinkuin akka, joka kädet +lanteilla valmistuu haukkumaan naapurimuijaa, ja piti Pyrylle +neljännestunnin kestävän, pitkäpiimäisen ja vaikeasti tajuttavan +esitelmän, jossa samat kerakkeet säännöllisin väliajoin kertautuivat +niinkuin vanhoissa kiroussanoissa. Mutta Pyry oli kyllin älykäs, ettei +antanut tämän rauhaansa häiritä. + +Kuin sekaisin omasta sanatulvastaan, meni Hölppä sitten piiloon +tuhkapesän viereen turvapaikkaansa ja vaipui uneen. + +Joka päivä joi hän enemmän ja hänen paha tuulensa yltyi. Pyry ärisi jo +hänelle vihaisesti, juopot potkivat häntä hieman takapuoleen ja Mirri +raapaisi häntä kynsillään joitakin kertoja tosissaan. + +Nyt hän ei enää tahtonut juoda muuta kuin viiniä, ja kun joskus +joku juopottelija tarjosi hänelle huvikseen vesilasin, kasteli hän +siinä nokkansa; näykkäsi sitten hetkellisen mielialansa vallassa +suutuksissaan aikalailla tarjoojaa tästä huonosta pilasta tai kaasi +päällään ja kaulallaan tämän lasin äkkiä kumoon. + +Täysin tahdottomana alistuen himojensa valtaan, joiden varalle +eläimillä ei olennossaan ole hillitsevää eikä ohjaavaa voimaa, sieti +hän tästälähtien epäluuloitta mitä tyhmintä ja ilkeintä pilantekoa. + +Koska hän erotuksetta tarttui kaikkeen mitä hänelle ojennettiin, +kätkeäkseen sen sitten, otti hän eräänä päivänä juopuneelta vastaan +juuri sytytetyn paperossin tarttuen sen palavaan päähän. Ensin kuuli +hän paperossin nokassaan kihahtavan, tunsi sitten palohajua, sitten +kuului heikko, vihlova tuskan korahdus ja sill'aikaa kun juopottelijat +olivat pakahtua naurusta, pakoili eläinparka nokka auki sanomattomassa +tuskassa, mitään näkemättä joka haaralle, syöksyen pahki seiniin ja +huonekaluihin, päästäen kurkustaan vaikeroivaa kirkunaa ja epätoivon +korahduksia. Kaksi päivää oli hän syömättä ja juomatta pitäen nokkaa +auki. Vähitellen opetti häntä kärsimyksensä jälleen tajuamaan +eläinelämäänsä, rappiotilaansa, ja hän olla jurotti kaiket päivät +synkkänä ja yksinäisenä pimeässä nurkassaan. + +Vihdoin rupesi hän jälleen syömään ja juomaan, ensin vettä, sitten +uudelleen viiniä, jota särpi vähin siemauksin. Hän kävi jälleen +riitaiseksi, leikki yhä vähemmän, janosi yhä enemmän alkohoolia, +ja kulutti aikaansa särpien viiniä juopottelijain lasista, nukkuen +nurkassaan tai puolivalveillaan hokien päihtyneenä yhtä ainoata, +yksitoikkoista ja tyhjäsisältöistä ääntä: puee, puee! + + * * * * * + +Tänään ei ollut tapahtunut mitään erityistä. Hölppä oli juonut kuten +tavallisesti ja tapansa mukaan mennyt maata hämärissä vähän sen jälkeen +kun kanat olivat asettuneet yöpuulleen. + +Kyyristyneenä turvapaikkaansa höyhenet pörröllään, pää kaulan sisään +vajonneena, nokka riipuksissa, paljaat silmäluomet suljettuina, vapisi +hän kumman painajaisen vallassa, missä mitä lystillisimmät mielikuvat +liittyivät mitä tuskallisimpiin. + +Öljylampun varjostin oli syrjään vedetty, niin että valo osui kirkkaana +hänen piilopaikkaansa. Silloin hänestä tuntui, että kissat ja kanat +laumottain olivat liittyneet häntä vastaan ja piirittivät hänet uhaten +sytytetyillä, palavilla paperosseilla. Hän ravisti itseään päästäkseen +niiden takaa-ajoa pakoon, nosti vuoroin kumpaakin jalkaansa ja sulki +epätoivon voimalla nokkansa, jottei polttaisi sitä. + +Äkkiä heräsi hän tästä painostavasta unesta kuullessaan kovalla äänellä +lausuttavan kaksitavuista nimeänsä. Hän avasi silmänsä, mutta sulki +ne äkisti jälleen tuntiessaan kirkkaan lampunvalon niitä pistävästi +sokaisevan. Mutta uudelleen kuului: Hölppä! + +Hän ei liikahtanut, koska vielä oli painajaisunen ahdistuksen vallassa. +Hänen mieltään kalvoi epäluulo ja tuska hänen tuntiessaan, ettei tässä +oudossa, hänelle melkein tuntemattomassa ympäristössä kyennyt pääsemään +pakoon, ja hän pelkäsi sekä valoa että pimeää. + +Mutta kaksi kättä nosti hänet ylös ja viskasi tylysti pöydälle +vastapäätä lamppua, punaiselta välkkyvällä nesteellä täytettyjen +pikarien keskelle, joita näkyi pöydän joka reunalla ikäänkuin rajana, +jonka yli hän ei saanut astua. Häikäistynä ja hurjana pelosta kääntyi +hän valoa pakoon, joka koski kipeästi silmiin, miesten nauraa +hohottaessa hänen neuvottomuudelleen ja tuskalleen. + +— Otappas kulaus, Hölppä! Hänelle tarjottiin lasi. + +Mutta Hölppä piti nokkansa ja silmänsä itsepintaisesti kiinni, tuntien +hämärästi tuossa käheässä äänessä vaaran piilevän. + +— Hän ei haluakaan enää viiniä, tuo herkkusuu, sanoi eräs juopunut. — +Jospa hänelle tarjoisi vähän väkevämpää! + +Ja oitis hän tarjosi Hölpälle pienestä lasista paloviinaa. Mutta nokka +pysyi suljettuna, koska säikähtynyt eläin ei ymmärtänyt eikä halunnut +mitään. + +Silloin eräs mies aukaisi väkisin Hölpän nokan toisen kaataessa +kurkkuun yhtä päätä vähissä erin kolme lusikallista alkohoolia. + +Vaikutus oli eriskummainen. + +Heti Hölppä suorihe pystyyn, tuntui kuin pitenevän, repäsi hurjat +silmänsä auki, riuhtasi rajusti siipensä levälleen ja syöksyi tarmonsa +takaa lamppua kohti, saaden juopot kauhistuksissaan peräytymään. +Veristen silmien salamoidessa hyppäsi hän vastustamattomalla voimalla +kohti valoa tuon lampun kimppuun, jota hänen hullaantuneet aivonsa +pitivät yksinomaisena syyllisenä hänen sisässään riehuvaan polttoon. + +Lamppu ei kestänyt tätä hurjaa hyökkäystä, vaan kaatui ja vieri +lattialle särkyen sirpaleiksi, öljy syttyi tuleen, joka poltti +seinäpapereita, tuoleja, pöytiä, uhaten näin taloa tulipalolla. Hölppä +tuleen tukehtuen paloi elävältä, mutta tämän ulkonaisen tuskan rinnalla +tuntui ehkä hänen sisäinen, aivoissa ja sisälmyksissä riehuva polttonsa +helpommalta. + +Ja kun juopuneet olivat saaneet tuon juoppohullun harakan sytyttämän +tulen sammuksiin, tulkitsi yksi heistä, katsellen kuolleen tai +oikeammin vapautuneen eläimen puoleksi hiiltynyttä ja jäykistynyttä +ruumista, yleisen mielipiteen, jossa ilmeni ihmisten äärimmäinen +tunnottomuus: + +— Äh! kuinka ilkeä tuokin raato sentään on! + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 *** -- cgit v1.2.3